[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fP7fqax_APsatkPIUGJ_dhvEx_M1bOKDNjtBXeQFH4X8":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":7,"slug":8,"bookId":9,"genreRaw":7,"genre":10,"themes":11,"origin":12,"language":13,"yearPublished":14,"yearPublishedTranslation":15,"wordCount":16,"charCount":17,"usRestricted":18,"gutenbergId":7,"gutenbergSubjects":19,"gutenbergCategories":20,"gutenbergSummary":7,"gutenbergTranslators":21,"gutenbergDownloadCount":7,"aiDescription":22,"preamble":23,"content":24},1411,"Kyyroksen sotaretki","Ksenofon (n. 430-355 e-Kr.)",null,"1411-ksenofon-kyyroksen-sotaretki","1411__Ksenofon__Kyyroksen_sotaretki","tietokirja",[],[],"fi",-370,1929,56957,388666,true,[],[],[],"Antiikin kreikkalaisen Ksenofonin historiallinen selonteko Kyyros nuoremman sotaretkestä Persian kuningasta vastaan. Teos kuvaa kymmenentuhannen kreikkalaisen palkkasoturin vaiheikasta ja vaarallista paluumatkaa halki Vähän-Aasian vuoristojen kohti Mustaamerta.","Ksenofonin 'Kyyroksen sotaretki' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 1411. E-kirja on public domainissa koko EU:n alueella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen k.o. maissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","KYYROKSEN SOTARETKI\n\n(Anabasis)\n\n\nKirj.\n\nKSENOFON\n\n\nKreikankielestä suomentanut ja johdannolla varustanut\n\nT:ri K. JAAKKOLA\n\n\n\n\n\nPorissa,\nSatakunnan Kirjateollisuus Osakeyhtiö,\n1929.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\nJohdanto.\n\nANABASIS.\n\nEnsimmäinen kirja:\n\n  1. Retken aihe ja valmistelut.\n  2. Kyyros kokoo joukkonsa Sardeeseen ja lähtee matkaan muka\n     Pisidialaisia vastaan. Tissafernes ilmiantaa Kyyroksen hankkeet\n     kuninkaalle, joka ryhtyy vastavarustuksiin. Kyyroksen matka\n     Vähän-Aasian maakuntain halki. Sotaväen katselmus Kelainassa.\n     Kilikian kuningatar Epyaksa.\n  3. Sotaväen kieltäymys kulkemasta eteenpäin. Viipymys Tarsoksessa.\n     Ylipäällikkö Klearkos hengenvaarassa.\n  4. Matka Kilikian rajalle. Laivoilla tulee lisäväkeä. Kulku Kilikian\n     ja Syyrian kautta Eufrates-joelle. Sotaväki saa tiedon matkan\n     päämäärästä.\n  5. Vaarallinen soturien kärhämä. Matka pitkin Mesopotamiaa.\n  6. Persialainen ylimys Orontes ja hänen kohtalonsa.\n  7. Matka Babylooniassa. Sotaväen tarkastus. Artakserkseen\n     sotajoukko ja päälliköt.\n  8. Kunaksan taistelu. Veljesten kaksintaistelu. Kyyroksen\n     surullinen kohtalo.\n  9. Kyyroksen kunniakas jälkimaine.\n 10. Kuningas ja voittoisat Helleenit.\n\nToinen kirja:\n\n 1. Helleenit ja Ariaios. Kuningas vaatii Helleenien aseita.\n 2. Ariaios kieltäytyy kuninkuudesta. Helleenit neuvottelevat\n    paluumatkasta. Viisas Klearkos.\n 3. Aselepo.\n 4. Matka Babylooniasta Meedian kautta.\n 5. Keskinäiset epäluulot. Tissaferneen petollisuus.\n 6. Klearkos, Proksenos ja Menon jälkimaineessaan.\n\nKolmas kirja:\n\n 1. Yleinen hämminki petoksesta päälliköitä kohtaan.\n    Ksenofonin rohkaisu.\n 2. Kheirisofos, Kleanor ja Ksenofon innostuttavat sotajoukkoa\n    urhouteen.\n 3. Helleenit ja Mithridates. Uusia varusteita.\n 4. Mithridates ja Tissafernes. Uusi kulkujärjestys.\n 5. Tissafernes polttaa kyliä. Helleenit päättävät matkata\n    Kardukhien maan kautta.\n\nNeljäs kirja:\n\n 1. Helleenit ja Kardukhit.\n 2. Joukko vapaaehtoisia. Helleenit valtaavat vuorisolan.\n 3. Kentrites-joella. Ksenofonin uni.\n 4. Matka Armeniassa Tigris-virran lähteillä ja lumivuorilla.\n    Maaherra Tiribatsos.\n 5. Kulku lumimyrskyssä. Lepopäiviä.\n 6. Matka autioissa seuduissa. Hauska neuvottelu ennen rynnistystä\n    vuorisolaan. Parempia päiviä.\n 7. Matka eri maastoissa. Thalatta! thalatta! (meri! meri!).\n 8. Matka Mustanmeren rannalle. Kiitos ja riemujuhla.\n\nViides kirja:\n\n 1. Neuvotteluja Trapetsuntissa merimatkasta.\n 2. Helleenien hyökkäys Driilien alueelle.\n 3. Pääjoukko lähtee maamatkalle. Heikot merimatkalle.\n    Saaliinjako pyhiin asioihin.\n 4. Matka Mossynoikien maassa.\n 5. Kulku Khalybien ja Tibareenien alueilla.\n 6. Neuvotteluja merimatkasta. Yritteitä siirtolan perustamiseksi\n    Pontokseen.\n 7. Ksenofon ja Helleenien sotakuri.\n 8. Syytöksiä päälliköitä vastaan.\n\nKuudes kirja:\n\n 1. Sopimus Paflagonialaisten kanssa. Aseleikkejä. Merimatka.\n    Ksenofon ja ylipäällikkö Kheirisofos.\n 2. Merimatka Heerakleiaan. Joukon jakautuminen.\n 3. Huonot seuraukset jakautumisesta.\n 4. Kalpeen satama. Vastoinkäymisiä.\n 5. Kaatuneitten hautaus. Farnabatsos. Menestystä retkillä\n    vihollista vastaan.\n 6. Maaherra Kleandros. Kalpeesta Khrysopolikseen.\n\nSeitsemäs kirja:\n\n 1. Tapaukset Bysantionissa. Spartan amiraali Anaksibios.\n    Ksenofonin hyvästijättö.\n 2. Päälliköitten erimielisyys matkasta. Sotamiehiä hajaantuu\n    ja joutuu orjiksi. Ksenofonin paluu ja sotamiesten riemu.\n    Ksenofon hengenvaarassa. Traakian ruhtinas Seuthes.\n 3. Liitto Seutheen kanssa. Traakialaispidot. Yllätyksiä.\n 4. Retkeilyt Thyneläisten maassa.\n 5. Heerakleideen vilpillisyys palkanmaksossa. Ksenofonin vaikeuksia.\n 6. Lähettiläitä Lakedaimonista. Ksenofon syytteessä. Ksenofonin\n    uljas puolustus. Seuthes ja Ksenofon.\n 7. Neuvotteluja Meedosadeen ja Seutheen kanssa Helleenien tilasta\n    ja maksamattomasta palkasta.\n 8. Sotajoukon siirtyminen Aasian puolelle. Ksenofonin retki\n    persialaista Asidatesta vastaan. Ksenofon runsaasti palkittuna.\n    Sotajoukon jättäminen Thimbronin haltuun.\n\nViiteselitykset.\n\n\n\n\nJOHDANTO\n\n\nKsenofonin Anabasis eli Kyyroksen sotaretki on kertomus siitä matkasta,\njonka 10,000 Helleeniä teki halki Vähän-Aasian, Syyrian ja Mesopotamian\nPersian pääkaupungin Babyloonin tienoille sekä sieltä palaten Eufrates-\nja Tigris-virtain seutuja pitkin itäisen Vähän-Aasian vuoristojen\nylitse Mustanmeren rannalle ja siitä osittain maata, osittain merta\nmyöden Bysantionin eli Konstantinopolin seutuville v.v. 401-399 e.Kr.\nRetken järjesti Persian kuninkaan Dareioksen poika Kyyros ja sen\nalkutarkoitus oli Helleenien eli Kreikkalaisten avulla kukistaa äsken\nhallitukseen astunut kuningas Artakserkses, Dareioksen vanhempi poika.\nKaikki kävi hyvin ratkaisevaan ja Helleenien jo voittamaan taisteluun\nasti Babyloonin lähellä, jossa yrityksen alkajan ja Helleenien\npäälliköiden surullinen loppukohtalo aiheutti muun joukon ylläsanotun\npaluumatkan.\n\nTämän koko retken kirjoittaja on ateenalainen Ksenofon, joka alusta\nalkaen loppuun asti ollen siinä osallisena oli paluumatkan varsinainen\njohtaja ja Helleenien lopullisen pelastumisen aikaansaaja.\n\nKsenofonin kertomus Kyyroksen sotaretkestä on kaikkien aikojen\nmerkkiteoksia niin hyvin asiallisen sisällyksen kuin kertomatavan ja\nmuodon puolesta. Se perustuu ennen kaikkea kertojan omakohtaisiin\nkokemuksiin ja havaintoihin sekä nähtävästi matkan varrella tehtyihin\ntarkkoihin muistelmiin. Seitsemässä kirjassa kuvailee tämä jo\nkaukaisessa muinaisuudessa ihailtu historiateos yksinkertaisen\nkoruttomasti, vaan viehättävän eloisasti uljaiden Helleenien kulun\nsuuren Persian valtakunnan sydämmeen, kuinka Kunaksan taistelussa\nsatatuhatta Persialaista ajettiin pakosalle ja kuinka urhea Helleenien\npäällikkö Klearkos saatiin viekotelluksi kuoleman loukkoon. Edelleen\nsaamme tietää, kuinka nuori ateenalainen filosoofi Ksenofon ainoastaan\nkorkeamman sivistyksensä perustuksella ikäänkuin itsestänsä ilman\nerikoista valintaa joutuu Helleenien sotajoukon paluumatkan johtajaksi.\nSellaisena hänen kyllä on pakko puhua myös itsestänsä ja toimistansa,\nmutta kaikki tuo tapahtuu niin vaatimattomasti, epäitsekkäästi ja\nmiehuullisen kauniisti, että siinä on oppimista kaikkien aikakausien\nhistorioitsijoille, kirjailijoille ja lukijoille. Matkan vaiheiden\nvaarat ja vastukset luonnon ja ihmisten taholta, vuoristojen ja\nvaikeapääsyisten maastojen kautta kulkemiset esitetään semmoisella\nselvyydellä, asian ymmärtämyksellä, viisaalla harkinnalla ja taitavasti\ntoimitulla menettelyllä, että jo entisajan sotatieteilijät ja päälliköt\novat pitäneet tätä Ksenofonin esitystä oppaana, samoinkuin myöhempinä\naikoina Ksenofonin Anabasista luetaan sotakouluissa, myös Suomen\nsotakorkeakoulussa. Ikimuistoisista ajoista on Anabasis ollut ja\nedelleen on lukukirjana myös oppikouluissa. Kun nälän, kärsimysten,\nvihollisten vainon, miesten väsymisen, pakkasen ja lumen paljouden,\nvierinkivien y.m. vaivojen kestämisen jälkeen hengissä säilyneet olivat\npäässeet korkealle vuorelle, Mustanmeren lähittyvillä, jossa kaikki\nkokoontuneina pelastuksen riemussa huusivat: meri! meri! on Ksenofonin\nesitys tässä, niinkuin kyllä monin muinkin paikoin juurikuin\nnykyaikaisen kertojan kuvausta äskeisistä tapauksista.\n\nAivan ihmeteltävä on Ksenofonin taitavuus, kärsivällisyys ja itsensä\nunohtavaisuus, varsinkin loppumatkan vaiheissa, huolehtiessaan\nkumppaniensa pelastuksesta ja toimeentulosta silloinkin, kun he\nkateuden, tyhmyyden ja vihan valtaamina nousivat itse ilmiriitaan ja\nvaikuttivat vieraidenkin yhtymiseen Ksenofonia vastaan. Kun järkisyyt\nnäyttivät jäävän tehottomiksi, hän mielensä hilpeydellä ja\nvilpittömällä totuuden tarmolla sai vastahakoisimmatkin taivutetuksi\nlopulta tajuamaan, että \"järjestys nähtävästi pelastaa ja että\nepäjärjestys on monet tuhonnut\", ja että hän puolestansa on aina ja\nkaikessa parhaansa tehnyt tämän pelastavan järjestyksen\nylläpitämiseksi.\n\nAnabasiksen muu historiallinen merkitys on siinä, että Ksenofon on\ntuonut Helleenien ja myös muun maailman havaittavaksi suuren Persian\nvaltakunnan epäjärjestykselliset olot, ja Helleenien retki on, niinkuin\nlausuu jo Plutarkos (50-130 j.Kr.), mainio oppinut, arvostelija,\nmonipuolinen kirjailija ja elämäkertojen historioitsija: on tuonut ja\ntodennut, että Persialaiset kuninkainensa eivät harrasta muuta kuin\nrikkautta, hekumaa ja ylöllisyyttä; turhalla komeudella koetetaan\nlumota silmät; mutta koko Hellas on yltynyt uuteen intoon ja alkanut\nhalveksia barbareja.\n\nTämä Ksenofonin ylistetty teos ei ole merkitystänsä menettänyt eikä\nsuosiotansa kadottanut. Epälukuiset ovat siitä eri painokset aina siitä\nsaakka, kun sen ensimmäinen painos ilmestyi kirjapainosta v. 1540,\njohon Filippus Melankhton kirjoitti esipuheen. Siitä on käännöksiä\nkaikilla Euroopan kielillä, suunnaton paljous tutkielmia,\nväitöskirjoja, tekstiselityksiä, arvostelmia, y.m. sekä sanakirjoja eri\nkieliin; suomeksi on erittäin ansiokas: Xenofonin Anabasin Sanakirja.\nToimittaneet Kaarlo Forsman ja Juuso Hedberg. Suomalaisen\nKirjallisuuden Seuran Toimituksia. 44 osa. 1879; sekä: \"Kyyroksen\nsotavaellus Ksenofonilta. Duo prima capita Fennice Translata, quae\npublico examini modeste offert Wolmar Styrbjörn Schildt. 1832.\"\n(Anabasiksen I. ja II. 1. suomennettuna karjalais-savolaisella\nmurteella.)\n\nKsenofon, Grylloksen poika, oli Ateenasta syntyisin n. v. 444 e.Kr.\nHänen nuoruuden harrastuksiaan oli kaikenkaltainen urheilu,\nAteenalaisten nuorisonkasvatuksen mukaisesti, mutta varsinkin ratsastus\nja metsästys olivat hänen mielitoimiansa. Niissä vaurastui hänestä\nväkevä ja kaunis mies. Jo nuorena joutui Ksenofon nuorison opettajan\nfilosoofi Sokrateen (469-399) tuttavuuteen. Filosoofinen kirjailija\nDiogenes Laertios (2. vuosisadalla j.Kr.) kertoo Sokrateen kerran\nkohdanneen Ateenan kadulla Ksenofonin ja sauvallaan hänet\npysäytettyänsä tiedustelleen, mistä mitäkin tavaroita on saatavissa.\nKsenofonin tähän vastattua oli Sokrates kysynyt: missä saadaan ihmiset\nhyviksi ja jaloiksi? Kun Ksenofon vaikeni, sanoi Sokrates: Seuraa\nminua, minä osoitan sen sinulle. Siitä lähtien tuli Ksenofonista\nSokrateen oppilas ja uskollinen seuralainen. Peloponneesolaissodassa\n(431-401) Spartan ja Ateenan kesken oli Ksenofon Deelionin taistelussa\n(424) pudonnut hevosen selästä, jolloin Sokrates oli nostanut hänet\nhartioillensa ja niin hengen vaarasta pelastanut. -- V. 401 meni\nKsenofon Sardeeseen, Vähän-Aasian Lyydian maakunnan pääkaupunkiin,\njonne siellä hovissa vieraileva ystävänsä Proksenos kutsui hänet\nesitelläkseen Kyyrokselle, kun tämä oli aikeissa ryhtyä sotaretkeen\nveljeänsä kuningas Artakserksesta vastaan. Tästä sitten tuli se\nAnabasis = Matka ylämaihin, jonka Ksenofon niin tarkasti ja\nmielenkiintoisesti on kertonut ja jossa hän ymmärtäväisyydellään,\npuhetaidollaan ja itsensäkieltämyksellä tuli kumppaniensa pelastajaksi\nja koko retkikunnan sankariksi, maiden, kansojen ja niiden olojen\nhistoriallisesti luotettavaksi kuvaajaksi.\n\nTällä välin olivat valtiolliset olot Kreikassa kokonaan muuttuneet.\nPeloponneesolaissodassa Sparttalaiset olivat voitollisina kukistaneet\nAteenan, joka sitten rakenteli ystävyyttä Persian kanssa, ja kun\nateenalainen Ksenofon oli Spartan, lakedaimonilaisen, päällikön mukana\nsotaretkellä Persiaa vastaan ja muutoinkin tiedettiin hänen antavan\ntunnustusta Spartalle, lienee siinä ollut syy, miksi Ksenofon\ntuomittiin isänmaastansa maanpakoon. Tästä aiheutuen viipyi Ksenofon\nAasiassa vielä sen jälkeenkin kuin oli pelastamansa sotajoukon\njäännöksen johtanut Euroopan puolelle ja jättänyt sen lakedaimonilaisen\npäällikön Thimbronin haltuun. Oleskeltuaan joitakuita aikoja Spartan\npäällikön Derkyllidaan seurueessa liittyi hän Spartan voittoisan\nsotasankarin Agesilaoksen seuraan (396) Aasiassa. Tämä Agesilaos\noli aikakautensa kuuluisimpia johtajia ja Ksenofonin mielestä\nhelleeniläisen sankarin ihannekuva. Agesilaoksella oli vakava\naikomus tehdä loppu Persian valtakunnasta. Niin siis olivat osat\nvaihtuneet: Ateenalaiset olivat sen aikeen voitolliset alkuunpanijat,\nSparttalaiset heitä kadehtien ja peläten kukistivat Ateenalaiset\nja aikoivat jatkaa voittamiensa heimolaisten toimenpidettä, mutta\nSpartan ainainen valtiollinen lyhytnäköisyys aiheutti Kreikan\nperivihollisen yhä paikoillensa jäämisen, kun Agesilaos kutsuttiin\nkotiin; kolmas kreikkalainen valta, Makedonia, sitten vasta\nkukisti Persian. Agesilaoksen kanssa palasi vihdoin myös Ksenofon\nEurooppaan. Sparttalaiset olivat nyt taas ryhtyneet sotaan toista\nhelleeniläisheimoa Teebalaisia vastaan. Asia ratkaistiin Koroneian\ntaistelussa (394), jossa Ksenofonkin oli osallisena kantaen asetta\nsamalla omia maanmiehiänsä vastaan, koska Ateenalaiset silloin olivat\nTeeban liittolaisia.\n\nRauhanteon jälkeen osoittivat Sparttalaiset kiitollisuuttansa\nKsenofonille lahjoittaen hänelle maatilan Skillus-nimisessä seudussa\nlähellä Olympiaa, valtaamassaan Eelis-maakunnassa Peloponneeson\nlänsirannikolla. Siellä hän rakensi pienen temppelin ja eli 17 vuotta\n-- \"elämänsä onnellisimman ajan\". Hänen kaksi poikaansa, toisesta\nvaimostansa Fileesiasta, Diodooros ja Gryllos, kasvatettiin\nAgesilaoksen toimesta Spartassa; ratsutaitonsa tähden nimitettiin näitä\nveljeksiä dioskoreiksi, kansallissankarien Kastorin ja Polluksin,\ndioskorien, mukaan.\n\nMutta Skillus ei saanutkaan olla hänen vanhuutensa rauhan majana.\nTeebalaiset Epameinondaan johdossa mursivat Spartan mahtavuuden\nLeuktran taistelussa (371), ja sen johdosta Eeliksen johtomiehet\npalauttivat heiltä riistetyn Skilluksen takaisin Eelis-maakunnan\nyhteyteen. Silloin Ksenofonin täytyi paeta. Hän siirtyi perheinensä\nKorinttoon. Sillä välin myös Ateenalaiset olivat peruuttaneet\nKsenofonin maanpaontuomion, joten hänellä siis oli tilaisuus palata\nkotivaltioonsa. Ksenofon ei kuitenkaan itse koskaan palannut Ateenaan,\nmutta molemmat poikansa hän sinne lähetti ottamaan osaa Ateenalaisten\nkanssa Spartan viimeiseen otteluun Teebaa vastaan, jolloin Mantineian\ntaistelussa (362) Gryllos kaatui. Kuolonsanoman saapuessa oli Ksenofon\njuuri uhraamassa. Ensi hetkellä hän vavahti ja järkytettynä otti\nuhriseppeleen päästänsä; mutta kuultuaan poikansa kunnialla kaatuneen,\nsanottiin nimittäin Grylloksen keihään iskusta Epameinondaan saaneen\nkuolinhaavan, laski seppeleen taas päähänsä ja lausui: Tiesinkin\nlapseni syntyneen kuolevaiseksi. Grylloksen kuolemaa ylistivät monet\nkaunopuhujat.\n\nKsenofon eli lopun ikäänsä Korintossa ja kuoli siellä n. 90 vuotiaana\n(355), niinkuin tiedoitsee mainio hulluttelijakirjailija Lukianos\n(130-190? j.Kr.). Ksenofonin kuolemasta on monilukuisia muistosäkeitä\ntallettanut hänen elämäkertansa kirjoittaja edellämainittu Diogenes\nLaertios.\n\nKsenofon oli sangen monipuolinen mies, joka maataloutensa ja\nhevoshoitonsa sivussa paljon askarteli historiallisissa, filosoofisissa\nja yhteiskunnallisissa kysymyksissä. Jos hänen historiallisuutensa\nonkin enemmän omakohtaista eikä aina perehtynyttä perussyihin, on se\nkuitenkin tasapuolista, oikeamielistä ja totuutta tähtäävää, silloinkin\nkun hän, moniaiden myöhempien mielestä, arvostelee tilanteita vain\npersoonalliselta näkökannalta. Vaikka Ksenofon oli Ateenalainen, piti\nhän kuitenkin Spartan lujalakista valtiomuotoa ihailtavana, terveempänä\nja parempana kuin Ateenan levotonta ja mielivallalle tilaa tekevää\nkansanvaltaisuutta. -- Filosoofisissa kysymyksissä on hän uskollinen\nSokrateen oppilas, mutta samalla kansanuskonnon harras noudattaja, ei\nhän milloinkaan ryhtynyt mihinkään käytännölliseen toimeen, ellei ensin\ntiedustellut \"jumalien\" mieltä uhrein, rukouksin ja kiitoksin; sen\nvuoksi on hänen filosofiiansakin etupäässä käytännöllistä elämää\ntarkoittavaa, siveys ja hurskaus on sen pääsisällys.\n\nArvattavasti on Skillus ollut se rauhan paikka, missä Ksenofon on\nkirjoittanut useimmat teoksensa, jotkut todenmukaisesti vasta\nKorintossa. Mainittavimmat niistä ovat järjestyksessä:\n\n1. Anabasis, _Kyyroksen sotaretki_, jonka pääsisällys on edellä\nselostettu ja joka tässä on kokonaisuudessaan suomennettuna, se on\nepäilemättä Ksenofonin pääteos.\n\n2. Kyrou paideia, _Kyyroksen kasvatus_, on Ksenofonin toinen, muodon ja\nsisällyksen puolesta täydellisin, suurteos kahdeksassa kirjassa. Tämä\nvanhemman Kyyroksen (558-529) kasvatus- ja elämänhistoria ei ole\nhistoria tavallisessa mielessä, vaan siinä on Ksenofon esittänyt aivan\nomalaatuisesti ikäänkuin ihannehistoriansa kaiken valtiollisen,\nkasvatuksellisen ja filosoofisen elämänviisautensa suloisen\nyksinkertaisesti, rakastettavan puhtaasti ja kirjallisesti\nsivistyneen miehen tarkkatuntoisuudella. Kirja on jonkinlainen\nvaltiollisfilosoofinen historiallinen romaani, jossa Kyyroksen\npersoonassa osoitetaan, kuinka hallitsija on kasvatettava, kuinka\nhallitusta on hoidettava, kuinka puoluetaisteluja ja riitoja valtiossa\non viisaalla menettelyllä oikeaan ohjattava. Kyyroksen esimerkissä\nselvitetään tapausten vaiheet, mutta ei aina tapahtuneen historian\nmukaisesti, ollen ikäänkuin mallina nuorempi Kyyros, josta hän tämän\nluonnetta kuvatessaan Anabasiksessa (1. 9.) sanoo m.m. että Kyyros\nkaikista Persialaisista vanhemman Kyyroksen jälkeen oli arvokkain\nhallitsemaan.\n\n3. Hellenikoi, _Hellaan historia_, seitsemän kirjaa Thukydideen\npeloponneesolaissotahistorian jatkoa v.v. 411-362, on pääasiallisesti\nhistoriallisia muistelmia ja selostuksia omien ja muiden tietojen\nperustuksella, Ksenofonin luontaisella viehättäväisyydellä kirjoitettu\nhistoriateos. Siihen liittyy eri osana _Agesilaos_, ylistys tuon\nmerkkimiehen muistoksi.\n\n4. _Memorabilia, Muistelmia Sokrateesta_, neljä ryhmää keskusteluja\nSokrateen puolustukseksi syytöksiä vastaan muka jumalattomuudesta ja\nnuorison viettelemisestä. Sisältää Sokrateen todistelut kaikkitietävän,\nkaikkinäkevän ja kaikesta huolehtivan jumaluuden olemisesta.\n\n5. Apologia, _Sokrateen Puolustuspuhe_, Ksenofonin esittämänä Sokrateen\nmielipide, että hän kuolemaa enemmän toivoo kuin pelkää. On\nsuomennettu.\n\n6. Symposion, _Pidot_, Ksenofonin ehkä suloisin ja viehättävin teos,\njossa pääsisällys on Sokrateen ajatelmia rakkaudesta ja ystävyydestä.\nSiinä on myös verrattain tarkka selvittely Sokrateen ulkomuodosta.\n\nKsenofonin muut vähemmät teokset ovat: _Hiero_: Tyranni Hieron ja\nrunoilija Simonideen keskustelu keinoista maan hyvin hallitsemiseksi.\n-- Oikonomikós, _Taloudesta_, vuoropuheluja Sokrateen kanssa\nkaikenlaatuisen talouden hoidosta, jossa erityisesti ylistetään\nmaanviljelystä ja teroitetaan, kuinka maa kaikki elättää;\nsamalla saadaan tietää, kuinka sangen alkuperäisellä kannalla\noli helleeniläinen maanviljelys, hevosta ei sopinut käyttää\nmaanviljelyksessä y.m. Heti kirjan alussa on sangen kiintoisa\nselvittely isännän ja emännän keskinäisen hyvän välin taloudellisesta\nmerkityksestä perheellisen hyvinvoinnin ja aviorakkauden\nylläpitämiseksi. Tätä teosta piti jo Cicero (106-43), kuuluisa\nroomalainen puhuja, erinomaisessa arvossa. -- Lakedaimonion politeia\n_Lakedaimonilaisten valtio_, sisältää Spartan valtiolaitoksen\nperustellun hyväksymisen. Spartan kansalaiskunto ja vallitseva asema\nperustuu heidän ankaraan kasvatukseensa, lainkuuliaisuuteen ja\noivalliseen maanpuolustuslaitokseen, samalla kuitenkin huomauttaen sen\nerinäisiä heikkouksia ja yksityisten valtiomiesten mielivaltaa. --\nAthenaion politeia, _Ateenalaisten valtio_, kiivailee Ateenan\nvallatonta kansanvaltaisuutta ja hallitusmuotoa vastaan, vaikka ei\nsuinkaan tahdo kieltää sen johdonmukaista järkevyyttä useissa\nyksityiskohdissa. Muutamat arvostelijat katsovat tämän teoksen jonkun\nmuun kuin Ksenofonin kirjoittamaksi ja arvelevat sitä vanhimmaksi\nmuistomerkiksi Attikan suorasanaisesta kirjallisuudesta. -- Póroi,\n_Valtion tuloista_, kirjasessa annetaan Ateenalaisille viisaita\nneuvoja, kuinka valtiotulojansa kartuttaisivat oivallista meriasemaansa\nmuistaen kaupalla ja ulkomaanliikkeellä, vuorikaivoksillaan, rauhan\nmielessä sotatoimia karttaen ja rikkaita apulähteitänsä käyttäen sekä\nkoettaen välttää omien kansalaisten ja liittolaisten liikaverotusta,\nj.n.e. Tämä on Kreikkalaisten vanhin kansantaloudellinen kirjoitus,\nmutta kun siinä ei puhuta mitään maanviljelyksestä, jota Talouskirjassa\nteroitetaan, on epäiltävää sen lähtöisyyttä Ksenofonilta. --\nHipparkhikós, _Ratsutaidosta_, Perí hippikes, _Hevoshoidosta_,\nKonegetikós, _Metsästyksestä_, ovat varsin asiallisia ja opettavaisia\nesityksiä kukin alaltansa.\n\nKaikessa Ksenofonin kirjallisuudessa on yhteistä se, että tosiasiain,\nkokemuksen ja todistelun perustuksella asiat elävästi esitetään,\nosittain kertomalla todeten, osittain selittämällä opettaen. Ksenofonin\nfilosofiia on pääasiassa siveysoppia. Tapausten kulku esitetään\nriippuvaksi jumaluuden välittömästä vaikutuksesta. Julkinen ja\nyksityinen elämä erinkaltaisissa muodoissaan on suorassa ja\nkeskeymättömässä suhteessa jumalalliseen olentoon. Tähän ajatuskantaan\nperustuen on hänen kirjallinen esityksensä tyventä, teeskentelemätöntä,\nhelposti tajuttavaa ja nykyaikaistakin lukijaa miellyttävää.\nMuinaisaikoina sai suurta tunnustusta ja arvonantoa Ksenofonin\nkertomistapa. Ihailtiin hänen esityksensä ja kuvauksensa\ntasasuhtaisuutta, suoruutta ja ikäänkuin läpikuultavaa selkeyttä,\nAttikankielen sulosointua sen luonnollisessa miellyttäväisyydessä ja\nrikkaassa täyteläisyydessä.\n\nNiin selvä ja kirkas kuin Ksenofonin attikalainen haarniska,\nargolilainen kilpi ja boiootialainen kypäri on kieli hänen\nkirjoituksissansa: puhdasta ja luistavaa, eloisaa ja raikasta, täynnä\nluontaista viehkeyttä, säännöllistä ja miellyttävää, vailla\nHeerodotoksen (484-413) murteellisuutta ja Thukydideen (471-404)\njuhlallista kankeutta, jotka kolmisin ovat vanhan Kreikan kuuluisat\nhistorioitsijat. Vanhat nimittivät Ksenofonia attikalaiseksi\nmehiläiseksi ja Cicero (106-43) sanoo runottarien puhuvan Ksenofonin\nkielellä, mainio roomalainen kirjallisuuden arvostelija Fabius\nKvintilianus (35-95 j.Kr,) ihailee jonkun sulopuheisuuden jumalattaren\nasuneen Ksenofonin huulilla samallaisesti kuin Ateenan kaunopuheisen\nvaltiomiehen Perikleen (484-429). Niin myös ylistää häntä\nhistorioitsija Flavius Arrianus (n. 160 j.Kr.), joka itse on\nkirjoittanut Anabasis-kirjan Aleksanteri Suuren retkistä: \"10,000 retki\nKyyroksen kanssa Artakserksesta vastaan, Klearkoksen ja hänen\nkumppaniensa surullinen kohtalo, sekä juuri heidän paluuretkensä, jolla\nKsenofon heitä johti, on maailmassa paljon enemmän mainetta saanut\nKsenofonin tähden kuin Aleksanteri itse ja Aleksanterin uroteot.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nKun nimien ja lainasanojen kirjoittamisessa ei vielä ole\nyhdenkaltaisuutta, on sen johdosta lyhyesti mainittava, että\nsuomennoksessa on seurattu sitä vanhoista ajoista saakka muissakin\nkielissä havaittavaa kirjoitustapaa, että lainattu kieli liittyy\nläheisesti lainan antavan kielen ulkonaiseen muotoon, mutta se samalla\nmukautuu lainan ottavan kielen äänneasuun. Tähän perustuen on myös\nSuomenkielen mukaista kirjoittaa: Ateena, Myysia, Traakia; Kristus,\nKsenofon, Foibos; amiraali, falanki, seesami. Täydellistä\njohdonmukaisuutta nimien kirjoittamisessa ei ole missään kielessä,\nsillä nimet noudattavat myös omaa lakiansa, riippuen pääasiallisesti\nsiitä, missä määrässä lainat ovat yleissivistyksellisiä joka kielen\nyhteisomaisuutta, tai missä muodossa ovat ajan mittaan joutuneet\nkieleen vakiintumaan: Lontoo, Foinikia, Cicero, Filippus, Sokrates,\nSoolon, tai vähemmän ja harvemmin yleissivistyksessä tarvittavia:\nQueebec, Khrysopolis, Nimrud, Seuthes, eikä tietenkään aina voida olla\nyksimielisiä nimen enemmästä tai vähemmästä yleissivistyksellisyydestä,\ntai Suomenkielen mukaisen muodon erinkaltaisuudesta: Sparta l. Spartta,\nEurooppa l. Europpa, Kairooneia l. Kaironeia.\n\nOn historiallinen tosiasia, että samasta sanajuuresta on muodostunut\nkestolta, laajuudelta, eri kaikuisia sanoja: fîdes, fido, nôta, notus,\nrêgo, regula, ja että tällaista lyhyen ja pitkän eri kaikuisuutta on\nmyös kirjoituksessa merkitty niin havainnollisesti kuin nykyään\nSuomessa ja osittain Saksassa merkitään: Maarcus, fructuus, paastor.\nTässä on osviittaa suomeksi kirjoittamiseen: Deelos, Kyyros, Diodooros;\nlogiikka loogillinen, fysiikka fyysillinen, kritiikki kriitillinen.\n\nErityistä haittaa näyttää olevan hengähdyksellä varustettujen Kreikan\nkonsonanttien, aspiraattain kh, ph, th suomeksi kirjoittamisessa.\nJohtoa ja ohjausta sopii tässä kohdin saada Latinan avulla. Vanhassa ja\nyleensä kansan kielessä ei ollut aspiraattoja (siis niinkuin Suomessa),\njoka näkyy sekä itse vanhojen todistuksista että kivikirjoituksista:\nAciles, Antiocus, arcitectus, Corinto, teatro, Delpis, Pilipus.\nPompejin kivikirjoituksissa sekä Rooman ja maaseudun muistomerkeissä\nalkukristilliseltä ajalta on tällaisia sanamuotoja: Cristo, Clearco,\nTeodora; Dafne, Fileto, Fyllis, siis p = f (ei: ph), ks = c = k, th =\nt. Rooman Kvirinaaliskukkulalla n.s. Monte cavallo-paikassa on\ndioskorien suuret muistopatsaat, luultavasti keisariajan alkupuolelta,\nniistä toisen marmorijalustassa on suurilla kirjaimilla _Opus Fidiae_.\nKuvanveistäjä _Fidias_, Feidias, on siis ollut patsaiden alkuperäinen\ntekijä, mutta Rooman jäljennösten jalustat ovat kaiken todennäköisyyden\nmukaan Konstantiinos Suuren (274-337) aikakaudelta, jolloin siis ph\nkirjoitettiin vastaavasti F (ei: Ph). Keisari Tiberiuksen (14-37)\naikana eläneen juutalais-kreikkalaisen filosoofin nimi esiytyy myös\nmuodossa: Filo (ei: Philo). Sittemmin ilmenee kreikkalaisen sivistyksen\nvaikutus myös toisemmin oikeinkirjoituksessakin, mutta vielä\nmyöhemminkin on keski- ja etelä-Italian kivikirjoituksissa verrattain\nusein f ph:n ohessa. Priscianus, kuuluisa kielimies (491-518)\ntoteaakin, että Latinan f on oleellisesti sama kuin Kreikan ph. Koska\nSuomessa f on välttämättömän tarpeellinen varsinkin lainasanoissa, on\nsiis Kreikan Ph ph merkittävä Suomenkielessä aina F f.\n\nNiin muodoin on kirjoitettava: Kreikka, Klearkos, Ateena, Teeba,\nFoifos, Ksenofon.\n\nAnabasiksen suomennos on tehty tekstistä: Xenophons Anabasis, erklärt\nvon Rektor Ferdinand Vollbrecht, vertaamalla myös muutamiin muihin\nteksteihin. -- Muuta tarvittua kirjallisuutta on, paitsi sanakirjoja:\nXenophons Anabasis oder Der Zug der Zehntausend. Aus d. Griechischen\nmit Einleitung u. Erläuterung von Dr. Max Oberbreyer. Wilh. Freund's\nXenophons Anabasis. Xenofon Cyrus' härfärd och de 10,000:s återtåg. --\nGeschichte d. Griechischen Literatur von Edvard Munk u. Richard\nVolkman. -- Denkmäler Griechischer und Römischer Skulptur Herausgegeben\nvon A. Furtwängler und H.L. Urlichs, 1911. -- Elegantiae:\nGeschichte der Vornehmen Welt im Klassischen Altertum von A. v.\nGleichen--Russwurm, 1912. -- Die Aussprache des Latein von Emil\nSeelman, y.m.\n\n\n\n\n\n\nEnsimmäinen kirja.\n\n\n\n\nI. LUKU.\n\nRetken aihe ja valmistelut.\n\n\nDareioksella ja Parysatiksella oli kaksi poikaa, vanhempi oli\nArtakserkses ja nuorempi Kyyros. Kun Dareios[1] sairasteli ja aavisti\nelämänsä lopun lähenevän, tahtoi hän molemmat poikansa olemaan\nlähellänsä. Vanhempi sattuikin juuri olemaan saapuvilla ja Kyyrosta hän\nlähetti noutamaan siitä maakunnasta, jonka maaherraksi hän oli hänet\ntehnyt nimitettyään hänet samalla kaikkien niiden joukkojen\npäälliköksi, jotka kokoontuivat Kastooloksen kentällä [Lyydiassa].\nKyyros siis matkusti sinne seuranaan luultu ystävänsä Tissafernes ynnä\n300 raskasaseista Helleeniä sekä niiden päällikkönä parrasialainen\nKsenias.\n\nKun oli kuollut Dareios ja hallitukseen astunut Artakserkses,[2] teki\nTissafernes Kyyroksen epäluulonalaiseksi veljelle siitä, että tämä\nsalaa vehkeili häntä vastaan. Kuningas otti uskoaksensa sen, otatti\nkiinni Kyyroksen, surmatakseen hänet. Äiti kuitenkin sai hänet\nrukouksillaan pelastetuksi ja lähetti takaisin maakuntaansa. Mutta\nKypros, kun hän hengen vaarassa oltuaan ja häväistynä oli poistunut,\nmietti itseksensä miten pääsisi olemasta enään milloinkaan veljensä\nvallassa, vaan jos mahdollista tulisi hänen sijaansa kuninkaaksi. Äiti\nParysatis myös suosi salaisesti Kyyrosta, sillä hän rakasti häntä\nenemmän kuin hallitsevaa Artakserksesta. Ja Kyyros kohteli kaikkia\nkuninkaan luota hänen tykönsä tulleita sillä tavalla, että\nlähettäissänsä heidät luotansa, he olivat enemmän hänen kuin kuninkaan\nystäviä. Myös alaisistansa Persialaisista hän niin huolehti, että ne\nolivat sekä kelvollisia sotaan että suosiollisia häntä kohtaan.\nHelleeniläisen sotajoukon hän myös kokosi mahdollisimman salaisesti,\nyllättääksensä kuninkaan kokonansa valmistamattomana. Seuraavalla\ntavalla hän siis järjesti sotaväen värväyksen.\n\nKaikkien niiden varusväkien päälliköt, joita hänellä oli kaupungeissa,\nvelvoitti hän itsekunkin ottamaan palvelukseensa mahdollisimman määrän\nparhaita peloponneesolaisia miehiä, koska muka Tissafernes vehkeili\nhänen alaisiansa kaupunkeja vastaan. Joonian kaupungit kuuluivat\nnimittäin entuudestaan Tissaferneelle, kuninkaan läänittäminä, mutta\nsilloin ne olivat luopuneet Kyyroksen puolelle kaikki paitsi\nMileetos.[3] Mutta Mileetoksessa oli Tissafernes, ensin huomattuaan\nkaupunkilaisten puuhailevan samallaista luopumista, teloituttanut\ntoisia ja karkoittanut toisia maanpakoon. Kyyros otti turviinsa\npakolaiset, kokosi sotajoukon, piiritti Mileetosta maalta ja mereltä ja\nkoetti palauttaa karkoitetut. Tästä sai hän taas toisen tekosyyn\nsotajoukon kokoamiseen. Mutta kuninkaalle hän lähetti pyynnön, että\nnämä kaupungit annettaisiin mieluummin hänelle, kuninkaan veljelle,\nhallittaviksi kuin Tissaferneelle, ja äiti Parysatis auttoi häntä tässä\nkohdin, niin että kuningas ei huomannut juonta häntä itseään vastaan,\nvaan luuli Kyyroksen sotivan Tissafernesta vastaan sekä tekevän sen\njohdosta sotakuluja; näin ollen hän ei ensinkään pahoitellut heidän\nsotimisistaan, sillä Kyyros lähetti kuninkaalle tulevat verot\nkaupungeista, jotka hänellä nyt oli Tissaferneelta hallussansa.\n\nToinen sotajoukko koottiin hänelle Kersoneesoksessa vastapäätä\nAbydosta[4] seuraavalla tavalla. Oli maanpakolainen mies\nLakedaimonista[5] nimeltä Klearkos; häneen tutustui Kyyros, ihastui\nhäneen ja antoi hänelle 10,000 dareikkia rahaa.[6] Klearkos otti rahat,\nkokosi niillä varoilla sotajoukon ja lähtien Kersoneesoksesta,[7] soti\nsen joukon avulla Hellespontoksen toisella puolen asuvia Traakialaisia\nvastaan hyödyttäen siten Helleenejä, niin että myös Hellespontoksen\nkaupungit vapaaehtoisesti keräsivät varoja sotamiesten elatukseen. Näin\ntaas tämä sotajoukko hänelle elätettynä pysyi salassa.\n\nTessalialainen Aristippos, ollen Kyyroksen vierasystävä, tuli kotoisten\nvastapuoluelaistensa vainoamana Kyyroksen luo ja pyysi häneltä pari\ntuhatta palkkasoturia ynnä kolmen kuukauden palkan siten ehkä\nvoittaaksensa vastapuoluelaiset. Kyyros antoi hänelle noin 4,000 ynnä\nkuuden kuukauden palkan ja pyysi, ettei hän ennen sopisi vastapuolueen\nkanssa kuin olisi neuvotellut hänen kanssaan. Täten taas Tessaliassa\nhänelle salaisesti varustettiin sotaväkeä.\n\nBoiootialaisen Proksenoksen, vierasystävänsä, käski Kyyros tulemaan\nluoksensa mukanaan niin monta miestä kuin mahdollista ikäänkuin\ntahtoisi hän sodalla ahdistaa Pisidialaisia, koska ne hyökkäilivät\nhänen maakuntaansa.\n\nStymfalolainen Sofainetos ja akaialainen Sokrates, jotka myös olivat\nKyyroksen vierasystäviä, saivat samoin häneltä käskyn saapua\nmahdollisimman suuren miesmäärän kanssa, ikäänkuin aikoisi hän sotia\nTissafernesta vastaan mileetolaisien pakolaisten kanssa. Ja nämä\ntekivät niin.\n\n\n\n\nII. LUKU.\n\nKyyros kokoo joukkonsa Sardeeseen, Lyydian maakunnan pääkaupunkiin,\nja lähtee sieltä retkelle muka Pisidialaisia vastaan. Tissafernes\nilmiantaa Kyyroksen hankkeet kuninkaalle, joka ryhtyy\nvastavarustuksiin. Kyyroksen matka moniaiden Vähän-Aasian maakuntain\nhalki. Sotaväen katselmus Kelainassa. Kilikian kuningatar Epyaksa. Tulo\nTarsokseen.\n\n\nKun Kyyros nyt oli päättänyt matkata ylämaihin, otti hän tekosyyksi\ntahtovansa kokonaan karkoittaa maakunnastansa Pisidialaiset ja kokosi\njuurikuin näitä vastaan sekä persialaisen että helleeniläisen\nsotajoukon. Sinne [Sardeeseen] hän käski Klearkoksen saapumaan koko\nsotajoukkoineen, Aristippoksen sopimaan kotipuoluelaistensa kanssa sekä\nlähettämään hänelle sotajoukkonsa, samoin arkadialaisen Kseniaan, joka\noli hänen palkkasoturiensa päällikkönä kaupungeissa, tulemaan mukanansa\nmuut miehet paitsi mitä tarvittiin linnojen vartioimiseen. Hän kutsui\nsinne myös Mileetoksen piirittäjät sekä käski pakolaisten ryhtymään\nretkeen hänen kanssansa luvaten heille, että jos hänen sotaretkensä\nonnistuisi, hän ei ennen lepäisi kuin palauttaisi heidät kunkin\nkotiinsa. Nämä tottelivat mielellänsä, sillä he luottivat häneen,\ntarttuivat aseisiin ja tulivat Sardeeseen. Sinne saapui myös Ksenias\nmukanaan kaupunkeihin sijoitetuista raskasaseisista noin 4,000 miestä,\nniin myös Proksenos tuoden n. 1,500 raskasaseista ja 500 kevytaseista\nsekä stymfalolainen Sofainetos 1,000 miestä mukanaan, akaialainen\nSokrates noin 500 raskasaseista sekä megaralainen Pasion noin 300\nraskasaseisen ja 300 kevytaseisen kanssa, ollen hän ja Sokrates\nMileetoksen piirittäjäin joukkoa.\n\nNämä siis saapuivat hänelle Sardeeseen. Mutta Tissafernes tämän\nhuomattuaan päätti varusteen olevan suuremman kuin mitä tarvittiin\nretkeen Pisidialaisia vastaan, matkusti mahdollisimman nopeasti\nkuninkaan luo mukanaan noin 500 ratsumiestä. Ja nyt kuningas kuultuaan\nTissaferneelta Kyyroksen retkestä, ryhtyi vastavarustuksiin.\n\nKyyros lähti mainitsemieni joukkojen kanssa Sardeesta ja kulki Lyydian\nkautta kolme päivänmatkaa, 22 parasankia[8] Maiander-joelle, tämä oli\nparin pletrin[9] levyinen ja sen ylitse oli seitsemästä aluksesta\nrakennettu silta. Mentyänsä siitä ylitse hän kulki Frygian alueen\npoikki päivänmatkan kahdeksan parasankia Kolossan väkirikkaaseen,\nvarakkaaseen ja suureen kaupunkiin. Siellä hän viipyi seitsemän päivää,\njolloin saapui tessalialainen Menon, mukanaan 1,000 raskasaseista ja\n500 kevytaseista, Dolopilaisia, Ainianilaisia ja Olyntolaisia. Sieltä\nhän kulki kolme päivänmatkaa, 20 parasankia Kelainaan, Frygian\nväkirikkaaseen, suureen ja varakkaaseen kaupunkiin. Siellä oli\nKyyroksella linna ja suuri puisto täynnä villieläimiä, joita hän\nmetsästi ratsain silloin kun halusi harjoittaa itseänsä ja hevosiansa.\nPuiston keskitse juoksee Maiander-joki, jonka lähteet ovat linnan\nalueella; se juoksee myös Kelainan kaupungin halki. Kelainassa on myös\nPersian suurkuninkaan luja linna ja Marsyas-joen lähteet linnoituksen\njuurella; tämäkin joki juoksee kaupungin kautta ja laskee Maianderiin.\nMarsyaan leveys on 25 jalkaa. Siellä sanotaan Apollon[10] nylkeneen\nMarsyaan, voitettuaan tämän, joka kiistaili hänen kanssansa\nsoittotaidossa, sekä ripustaneen nahan luolaan, mistä joen lähteet\nsaavat alkunsa; tämän tähden mainitaan jokeakin Marsyaaksi. Tänne\nkerrotaan Kserkseen[11] Hellaasta voitettuna palatessaan rakennuttaneen\nlinnan ja Kelainan linnoituksen. Täällä viipyi Kyyros 30 päivää ja\nsaapui Klearkos, lakedaimonilainen pakolainen, mukanaan 1,000\nraskasaseista, 800 traakialaista kevytaseista sekä 200 kreettalaista\njousimiestä. Samalla saapui syrakuusalainen Sosio, tuoden 300\nraskasaseista sekä arkadialainen Sofainetos samoin 1,000 raskasaseista.\nTäällä toimitti Kyyros helleeniläisen sotaväen tarkastuksen ja\nluetteloimisen puistossa, ja oli kaikkiaan raskasaseisia 11,000 ja\nkevytaseisia noin 2,000.\n\nSieltä kulki hän kaksi päivänmatkaa, (kymmenen parasankia, Peltan\nväkirikkaaseen kaupunkiin. Siellä hän viipyi kolme päivää, jona aikana\narkadialainen Ksenias järjesti Lykaia-juhlan vieton uhreineen sekä\ntoimitti kiistakilpailun; palkinnot siinä olivat kultaisia\npäänkoristeita. Kyyroskin katseli kilpailua. Sieltä hän kulki kaksi\npäivänmatkaa, kaksitoista parasankia, Keramonagoran väkirikkaaseen\nkaupunkiin, joka on viimeinen Myysian maakunnan äärellä. Sieltä kulki\nhän kolme päivänmatkaa, 30 parasankia, Palonummelle, asuttuun\nkaupunkiin, viipyen siinä viisi päivää. Sotamiehille oli maksamatta\nenemmän kuin kolmen kuukauden palkka ja monesti he kävivät Kyyroksen\nteltan ovilla sitä pyytämässä. Hän puolestaan yhä lausui heille\ntoiveita ja oli ilmeisesti alakuloinen, sillä ei ollut Kyyroksen tavan\nmukaista olla antamatta, jos hänellä oli.\n\nSiellä esiytyi Kyyrokselle Kiliikian kuninkaan, Syennesiksen, puoliso\nEpyaksa ja hänen sanottiin antaneen paljon varoja Kyyrokselle,\nsilloin ainakin maksoi Kyyros sotaväelle neljän kuukauden palkan.\nKilikiattarella oli vartioväkenään Kilikialaisia ja Aspendilaisia; myös\npuhuttiin Kyyroksen pitäneen hyvänä Kilikiatarta. Sieltä kulki hän\nkaksi päivänmatkaa, 10 parasankia, Thymbrionin väkirikkaaseen\nkaupunkiin. Siellä oli tienvieressä n.s. Midaan, Frygian kuninkaan,\nlähde, jossa tuo kuningas oli pyydystänyt Seileenos-nimisen satyyrin\n[hedelmällisyyden hengen kasvattajan] sekoittamalla viiniä lähteeseen.\nSieltä kulki hän pari päivänmatkaa, kymmenen parasankia, Tyriaeionin\nväkirikkaaseen kaupunkiin, jossa viipyi kolme päivää, ja sanotaan\nKilikiattaren pyytäneen Kyyroksen näyttämään hänelle sotaväkensä.\nHaluten täyttää tämän pyynnön ja nyt siis näyttää, pitää hän kentällä\nHelleenien ja Persialaisten katselmuksen. Hän käski Helleenien\njärjestyä ja asettua niinkuin heidän taistelutapansa oli sekä kunkin\njohtajan järjestämään miehensä. He siis järjestyivät riviin neljä\nmiestä perättäin: Menon ja hänen miehensä olivat oikealla, Klearkos\nmiehinensä vasemmalla, keskustassa muut sotapäälliköt. Kyyros tarkasti\nensin Persialaiset,[12] ne kulkivat hänen ohitsensa järjestettyinä\nratsujoukottain ja ryhmittäin, sitten Helleenit, Kyyros ajaen\n[kaksipyöräisissä] sotavaunuissa ja Kilikiatar katetuissa\nmatkavaunuissa. Kaikilla miehillä oli vaskiset kypärit päässä,\npurpuranpunaiset ihotakit ja säärivarusteet sekä verhottomat kilvet.\nKuljettuaan kaikkien ohitse, seisahtui hän keskirintaman eteen ja\nlähetti Pigres-tulkin Helleenien päälliköiden luo käskien koko rintaman\nojentamaan aseensa ja rynnistämään eteenpäin. Nämä ilmoittivat sen\nsotilaille, ja kun torvilla oli annettu merkki, ryntäsivät he aseet\nojennettuina. Tämän johdosta heidän edetessään nopeammin ja sotahuudon\nnostettuaan syntyi itsestänsä sotamiesten kilpajuoksu Persialaisten\nleirille: mutta Persialaiset pelästyivät pahasti ja Kilikiatarkin\npakeni vaunuin, myös leirikaupustelijat jättivät tavaransa ja\npakenivat. Helleenit palasivat leiriinsä nauraen, ja Kilikiatar\nihmetteli nähdessään sotajoukon loiston sekä järjestyksen. Mutta Kyyros\nihastui nähdessään Helleenien vaikuttaman pelon muukalaisissa.\n\nSieltä kulki hän kolme päivänmatkaa, 20 parasankia, Ikonioniin, Frygian\nrajakaupunkiin. Täällä hän viipyi kolme päivää ja kulki sitten\nLykaonian kautta viisi päivänmatkaa, 30 parasankia. Tämän,\nvihollismaan, hän jätti Helleenien ryöstettäväksi. Täältä lähetti\nKyyros Kilikiattaren Kilikiaan lyhintä tietä antaen hänen\nsaattojoukokseen Menonin sotilaineen. Kyyros kulki muiden kanssa\nKappadokian kautta neljä päivänmatkaa, 25 parasankia, Tyanan\nväkirikkaaseen, varakkaaseen ja suureen kaupunkiin. Siellä hän viipyi\nkolme päivää ja surmautti sillä aikaa persialaisen Megaferneen,\nkuninkaallisen arvoherran, sekä myös jonkun toisen mahtimiehen\nalapäälliköistä, syyttäen heidän vehkeilleen häntä vastaan. Täältä he\nkoettivat tunkeutua Kilikiaan, mutta vuorisolan kapea tie oli vain\nyksillä vaunuilla kuljettava, erittäin jyrkkä ja mahdoton sotajoukon\nkulkea, jos joku siinä esti. Sanottiin myös Syennesiksen olevan\nkukkuloilla vartioimassa solaa, sen vuoksi he viipyivät kentällä\npäivän; mutta seuraavana päivänä tuli sanansaattaja ilmoittaen\nSyennesiksen jättäneen kukkulat saatuaan tietää Menonin sotajoukon\nolevan jo Kilikiassa vuorten sisäpuolella sekä kuultuaan\nLakedaimonilaisten ja itse Kyyroksen kolmisoutulaivojen purjehtineen\nTamoksen johdossa Jooniasta Kilikiaan. Kyyros siis nousi vuorille\nkenenkään estämättä ja näki teltat, joissa Kilikialaiset olivat\nvartioineet. Sieltä laskeutui hän alas tasangolle, joka oli suuri,\nkaunis, vesirikas ja täynnä kaikenlaatuisia puita sekä viiniköynnöksiä,\nja kasvoi paljon seesamiristaa, tesmäheinää, hirssiä, nisua ja ohraa;\njyrkkä, korkea vuorijono kiertää sen kaikkialta merestä mereen.\n\nKuljettuaan tämän tasangon poikki saapui hän neljän päivänmatkan\njälkeen, 25 parasankia, Tarsokseen, Kilikian suureen ja varakkaaseen\nkaupunkiin. Siellä oli Kilikian kuninkaan linna. Kaupungin lävitse\njuoksee Kydnos-niminen joki, parin pletrin levyinen. Tämän kaupungin\nolivat asukkaat ynnä Syennesis jättäneet [ja muuttaneet] varustettuun\npaikkaan vuorille muut paitsi ravintoloitsijat; paikallaan pysyivät\nmyös Soloin ja Issoin asukkaat meren rannalla. Mutta Epyaksa,\nSyennesiksen puoliso, oli tullut Tarsokseen viisi päivää ennen\nKyyrosta. Vuorisolassa matkalla tasangolle oli tuhoutunut kaksi ryhmää\nMenonin sotajoukosta: toiset sanoivat, että ne ryöstellessänsä olivat\nsaaneet surmansa Kilikialaisilta, toiset taas, että ne jälkeenjääneinä\nja osaamatta löytää muuta sotajoukkoa tai tietä olivat sitten\neksyksissä tuhoutuneet; näitä oli satakunta raskasaseista.[13] Muut\ntämän kuultuansa ryöstivät kaupungin ja sen linnan kiukustuneina\nsotakumppaniensa kuolemasta. Kun Kyyros oli ajanut kaupunkiin, lähetti\nhän hakemaan Syennesistä luoksensa. Tämä kuitenkin vastasi, että hän ei\nole milloinkaan ennen joutunut kenenkään häntä itseään mahtavamman\nkäsiin, eikä tahtonut nytkään mennä Kyyroksen kuuluville, ennenkuin\nvaimonsa hänet oli suostuttanut ja hän saanut turvasanan. Kun he tämän\njälkeen olivat yhtyneet toistensa kanssa, antoi Syennesis Kyyrokselle\npaljon varoja sotaretkeen, ja Kyyros puolestansa antoi hänelle lahjoja,\njoita pidetään suuriarvoisina kuninkaalle: kultasuitsisen hevosen,\nkultaiset kaulavitjat ja rannerenkaat, kultamiekan ja persialaisen\npuvun sekä lupauksen, ettei enään ryöstetä [Kilikian] maakuntaa, ja\nettä ryöstetyt orjat saadaan takaisin, missä vain niitä kohtaavat.\n\n\n\n\nIII. LUKU.\n\nSotaväen kieltäymys kulkemasta eteenpäin epätietoisena matkan määrästä.\nSen johdosta viipymys Tarsoksessa. Klearkos hengenvaarassa yrittäessään\nheitä rauhoittaa, saa kuitenkin Helleenit vihdoin liikkeelle, varsinkin\nkun Kyyros vielä vakuuttaa retken käyvän maaherra Abrokomasta vastaan\nEufrates-virran tienoille.\n\n\nTarsoksessa viipyi Kyyros ja sotaväki 20 päivää, sillä sotamiehet\nkieltäytyivät menemästä eteenpäin, he nimittäin jo epäilivät menevänsä\nkuningasta vastaan, mutta sitä varten ei ole, sanoivat, heitä palkattu.\nEnsin koetti Klearkos pakoittaa sotamiehiänsä lähtemään liikkeelle,\nmutta ne heittivät häntä ja hänen juhtiansa kivillä, kun näiden piti\nalkaa kulkea. Klearkos töin tuskin pääsi joutumasta kivitetyksi, vaan\nkun hän sittemmin huomasi, ettei voi heitä pakottaa, kutsui hän kokoon\nsotamiehensä, ja ensiksi hän itki pitkän aikaa seisoen (paikallaan);\nmiehet sen nähdessänsä ihmettelivät ja vaikenivat. Sitten hän puhui\nnäin:\n\nSotamiehet! Älkää ihmetelkö että olen murhemielellä nykyisestä\ntilanteesta, sillä Kyyros rupesi minun ystäväkseni ja on minua,\nmaanpakolaista, sekä muutoin kunnioittanut että antanut minulle 10,000\ndareikkia rahaa. Niitä minä en ole tallettanut omiin tarpeisiini enkä\ntuhlannut turhuuteen, vaan olen kuluttanut ne teihin. Ensiksi sodin\nTraakialaisia vastaan ja Hellaan puolesta kostin heille teidän\navullanne ajaen heidät kauvas Kersoneesoksesta, kun he tahtoivat maan\nasukkailta, Helleeneiltä, riistää maan. Mutta kun Kyyros kutsui\n(minua), otin teidät mukaani ja lähdin, että jos hän jotain tarvitsisi,\nhyödyttäisin häntä niiden hyvien töiden tähden, joita häneltä olin\nsaanut kokea. Mutta kun te ette tahdo yhdessä seurata matkaan, täytyy\nminun siis joko luopuen teistä pysyä Kyyroksen ystävyydessä tai pettäen\nhänet olla teidän kanssanne. Teenkö oikein, en tiedä, mutta nyt\nvalitsen teidät ja teidän kanssanne kärsin, mitä hyvänsä tarvinneekin.\nEikä milloinkaan kukaan saa sanoa, että minä Helleenejä johtaessani\nmuukalaisia vastaan petin Helleenit ja valitsin muukalaisten\nystävyyden; vaan kun te ette tahdo totella minua ettekä seurata,\nseuraan minä teitä ja kärsin mitä vain tarvinneekin. Sillä katson\nteidän olevan minun isänmaani, ystäväni ja taistelukumppanini, ja\nteidän seurassanne luulen olevani kunnioitettu, missä sitten ollenkin,\nmutta teistä erotettuna ollen en luule pystyväni ystävää hyödyttämään\nenkä vihollista vastustamaan. Näin siis olkaa varmat siitä, että minä\nmenen minne vain tekin.\n\nNäin hän puhui. Mutta sotilaat, sekä hänen miehensä että muut, tämän\nkuultuansa, olivat mielissänsä, että hän ei ollut sanonut kuljettavan\nkuningasta vastaan, ja Kseniaan sekä Pasionin joukosta leiriytyi\nKlearkoksen puolelle enemmän kuin 2,000 miestä aseineen ja tavaroineen.\n\nKyyros tuskitellen ja mielipahoissaan lähetti hakemaan Klearkosta,\nmutta tämä ei tahtonut tulla, vaan lähetti sotamiehillä salaa sanan\nKyyrokselle ja käski hänen olemaan levollinen siitä, että asiat\njärjestyisivät tarpeen mukaan ja käski hänen taas lähettää noutamaan\nhäntä, mutta sanoi samalla, että hän ei tule.\n\nSen jälkeen hän kokosi omat sotilaansa sekä hänen puolellensa tulleet\nkuin myös muut tulemaan halukkaat ja puhui näin:\n\nSotilaat! on selvä, että Kyyroksen suhteet meihin ovat samat kuin\nmeidän häneen; sillä emme me enään ole hänen sotamiehiänsä, koska\nkerran emme seuraa häntä, eikä hän enään ole meidän palkkaajamme. Että\nhän tietenkin katsoo kärsivänsä vääryyttä meiltä, sen tiedän,\nsenpätähden en tahdo tulla hänen luoksensa, vaikka hän lähetti minua\nhakemaan, etenkin sen vuoksi, että häpeän, kun tunnen pettäneeni häntä\nkaikessa, sitten myös siksi, että pelkään hänen ottavan minut kiinni ja\nvetävän oikeuteen siitä, missä hän katsoo minulta vääryyttä\nkärsineensä. Minun mielestäni meidän ei siis ole aika maata eikä olla\nitsestämme välinpitämättömiä, vaan tulee harkita, mitä tämän johdosta\non tehtävä. Ja ainakin niinkauvan kun viivymme täällä, on mielestäni\ntarkattava, kuinka turvallisimmin viivymme, jos taas päätetään jo\nlähteä, kuinka turvallisimmin poistumme ja kuinka ruokavaroja saamme,\nsillä ilman niitä ei ole mitään hyötyä päälliköstä eikä sotamiehestä.\nKyyros on suurenarvoinen ystävä sille, jonka ystävä hän on, mutta\nvaarallisin vihamies sille, jonka vihollinen hän on, ja hänellä on\njalka-, ratsu- ja merivoimaa, jonka me kaikin yhtäläisesti sekä näemme\nettä tunnemme, sillä emmehän nähdäkseni majaile kaukana hänestä. Näin\nollen on aika sanoa, mitä kukin ymmärtää parasta olevan.\n\nTämän sanottuaan ihan vaikeni.\n\nSen jälkeen nousivat toiset itsestään sanoen ajatuksensa, toiset hänen\nkehottaminaan, osoittaen kuinka arveluttavaa oli ilman Kyyroksen\nsuostumusta niin hyvin jäädä kuin mennä. Mutta yksi, jolla oli\nolevinansa kova kiire mitä nopeimmin rientämään Hellaaseen, neuvoi,\nettä tulisi hetimiten valita toisia päälliköitä, jos ei Klearkos\ntahtoisi johtaa heitä täältä pois, ostaa elintarpeita, -- ruokatori oli\nPersialaisten sotajoukossa -- ja varustautua matkaan, sekä mennä\nKyyrokselta pyytämään laivoja, pois purjehtiaksemme. Jos hän ei laivoja\nantaisi, tulee pyytää häneltä opasta, joka johtaisi heidät ystävällisen\nmaan kautta. Vaan jos Kyyros ei antaisi opastakaan, tulisi nopeasti\njärjestyä taistelukuntoon, lähettää miehiä edeltäpäin valtaamaan\nkukkulat, ettei Kyyros eivätkä Kilikialaiset niitä ennättäisi ottaa\nhaltuunsa, joilta meillä on paljon ryöstettyjä ihmisiä ja tavaraa. Tämä\nnyt puhui näin ja hänen jälkeensä lausui Klearkos seuraavasti:\n\nÄlköön kukaan teistä esittäkö minua johtamaan tätä paluuretkeä, sillä\nnäen monia syitä, joiden vuoksi minun ei käy tätä tekeminen; mutta\nparhaani mukaan tottelen teidän kaiketi valitsemaanne miestä, jotta\nnäkisitte minun osaavan olla käskynalainen niinkuin kuka vaan muu\nihminen.\n\nHänen jälkeensä nousi toinen huomauttaen sen miehen typeryyttä, joka\nkehotti pyytämään laivoja, ikäänkuin Kyyros ei jatkaisi retkeänsä, sekä\nosoittaen, kuinka yksinkertaista oli pyytää opasta siltä, jonka\ntoimenpiteen me teemme turhaksi. Mutta jos uskoisimmekin Kyyroksen ehkä\nantamaa opasta, mikä estää Kyyrosta käskemästä meiltä myös edeltäpäin\nvaltaamaan kukkulat? Sillä kyllä minua arveluttaisi astua Kyyroksen\nantamiin laivoihin, peläten että hän upottaisi meidät laivoineen, ja\nmyös pelkäisin seurata hänen antamaansa opasta, että hän johtaisi\nmeidät johonkin, josta ei olisi mahdollinen päästä pois; mutta jos\nvastoin Kyyroksen tahtoa täältä poistuisin, tahtoisin poistua salaa,\njoka taas ei ole mahdollista. Sanon siis nämä (ehdotukset) olevan\nturhia jaarituksia, ja tulee minun mielestäni soveliaiden miesten mennä\nKlearkoksen kanssa Kyyroksen luo kysymään häneltä, mihin hän tahtoo\nmeitä käyttää, ja jos hanke on senkaltainen, johon hän ennen on\nkäyttänyt palkkasotureita, sopii meidän seurata eikä olla huonompia\nkuin aikaisemmin hänen kanssansa matkustaneet. Mutta jos hanke näyttää\nedellistä suuremmalta ja vaivalloisemmalta sekä vaarallisemmalta, tulee\nvaatia, että hän joko suostuttaa meidät kulkemaan mukanansa tai itse\ntaivutettuna antaa meidän mennä rauhassa. Sillä näin me sekä seuraten\nhäntä saattaisimme seurata ystävinä ja suosiollisina että pois mennen\nsaattaisimme mennä turvallisesti. Mitä hän tästä sanoo, ilmoitettakoon\ntänne. Me sitten siitä neuvottelemme.\n\nTämä hyväksyttiin. Valittuaan miehet lähettivät heidät yhdessä\nKlearkoksen kanssa kysymään Kyyroksen vastausta sotajoukon päätöksestä.\nKyyros vastasi saaneensa tietää, että hänen vihamiehensä Abrokomas\noleskeli Eufrates-joen lähistössä 12 päivän matkan päässä; tätä vastaan\nhän nyt sanoi tahtovansa käydä, ja, jos tuo olisi siellä, sanoi\nhaluavansa rangaista häntä, mutta jos hän olisi paennut, niin me siellä\nsiitä neuvottelemme. Valitut tämän kuultuansa ilmoittivat sotilaille.\nNäillä oli tosin epäluuloa, että Kyyros veisi heitä kuningasta vastaan,\npäätettiin kuitenkin seurata, mutta vaativat lisäpalkkaa. Kyyros lupasi\nantaa kaikille puolen yli sen, mitä ennen kantoivat, dareiikin sijasta\nkolme puolta dareikkia kuukaudessa kullekin sotamiehelle. Mutta että\nhän kulkisi kuningasta vastaan, siitä ei silloin kukaan kuullut\nainakaan julkisesti.\n\n\n\n\nIV. LUKU.\n\nMatka Kilikian rajalle. Lakedaimonilaisella laivastolla tulee\nlisäväkeä. Kulku Kilikian ja Syyrian välisten vuorisolain, Kilikian\nporttien, kautta ja Syyrian halki Eufrates-joelle. Siellä vihdoin saa\nsotajoukko tiedon retken oikeasta päämäärästä. Palkintoja lupaamalla\ntaivutetaan joukot käymään virran yli.\n\n\nSieltä kulkee hän kaksi päivänmatkaa, kymmenen parasankia,\nPsaros-joelle, joka oli kolmen pletrin levyinen. Sieltä kulkee hän\npäivänmatkan, viisi parasankia, Pyramos-joelle, joka oli stadion[14]\nlevyinen. Sieltä kulkee hän kaksi päivänmatkaa, 15 parasankia, Kilikian\näärimmäiseen kaupunkiin nimeltä Issoi, se on meren rannalla, väkirikas,\nsuuri ja varakas. Siellä viipyivät kolme päivää, ja Kyyrokselle saapui\nPeloponneesoksesta 35 laivaa sekä niissä päällikkö, lakedaimonilainen\nPythagoras. Laivaston johtajana oli egyptiläinen Tamos, Efesoksesta,\ntuoden Kyyroksen muut 25 laivaa, joilla hän oli piirittänyt Mileetosta,\nkun se kaupunki oli Tissaferneelle ystävällinen, ja jota Tamos oli\nKyyroksen kanssa sodalla ahdistanut. Laivastolla saapui myös\nlakedaimonilainen Kheirisofos, Kyyroksen kutsumana, tuoden tullessaan\n700 raskasaseista, joiden päällikkönä hän oli Kyyroksen johdossa.\nLaivat ankkuroivat Kyyroksen teltan lähellä. Siellä tuli Kyyrokselle\nmyös Abrokomaasta luopuneet helleeniläiset palkkasoturit, 400\nraskasaseista, ja ne myös ryhtyivät retkeen kuningasta vastaan.\n\nSieltä kulki hän päivänmatkan, viisi parasankia, Kilikian ja Syyrian\n(välisille) porteille. Nämä olivat kaksi muurivarustusta, toinen\nKilikian turvana sisäpuolella Syennesiksen ja Kilikialaisten hallussa,\ntoinen Syyrian puolella, sen maan turvana, ja sitä sanottiin kuninkaan\nväen vartioivan. Näiden välillä virtaa Karsos-niminen kymi, pletrin\nlevyinen; muurien koko väli oli kolme stadiota. Siitä ei ollut\nmahdollinen mennä väkisin, sillä solatie oli ahdas ja muurit\nulottuivat mereen asti; kalliot olivat ylhäällä jyrkät ja molemmissa\nmuurivarustuksissa oli solan portit. Tämän solan tähden oli Kyyros\ntuottanut laivansa laskeaksensa maalle raskasaseisia solan porttien\nsisä- ja ulkopuolella Kilikiassa ja Syyriassa kukistamaan viholliset,\njos niitä olisi Syyrian puoleisilla porteilla vartioimassa, niinkuin\nKyyros arveli Abrokomaan tekevän, kun hänellä oli paljon sotaväkeä.\nMutta Abrokomas ei tehnyt niin, vaan kuultuaan Kyyroksen olevan\nKilikiassa oli hän kääntynyt Foinikiasta ja matkannut kuninkaan tykö\nmukanaan, niinkuin sanottiin, 300,000 miestä. Sieltä hän kulki Syyrian\nkautta päivänmatkan, viisi parasankia, Myriandros-nimiseen\nFoinikialaisten asumaan kaupunkiin meren rannalla. Paikka oli\nkauppasatama ja siellä ankkuroi paljon kuljetuslaivoja. Siellä he\nviipyivät seitsemän päivää; ja johtaja Ksenias, Arkadiasta, sekä Pasion\nMegarasta, astuivat alukseen, sijoittivat siihen enimmät arvoesineensä\nja purjehtivat tiehensä, niinkuin useimmat arvelivat, loukkaantuneina\nsiitä, että Kyyros salli Klearkoksen pitää ne heidän sotilaansa, jotka\nolivat hänen puolellensa luopuneet mennäksensä takaisin Hellaaseen eikä\nkuningasta vastaan. Kun he niin olivat kadonneet, levisi huhu, että\nKyyros ajaa heitä takaa kolmisouduillaan; ja toiset toivoivat, että\nheidät pelkureina otettaisiin kiinni, toiset taas säälivät heitä, jos\nheidät saataisiin kiinni.\n\nMutta Kyyros kutsui päälliköt kokoon ja lausui: Jättäneet ovat meidät\nKsenias ja Pasion; vaan sen he hyvin tietäkööt, etteivät he voi\npiiloutua, sillä tiedän, mihin ovat menneet, eivätkä voi päästä pakoon,\nsillä minulla on kolmisoutuja saavuttaakseni heidän laivansa. Mutta,\njumalain nimessä, en minä ainakaan aja heitä takaa, eikä kukaan saa\nsanoa, että niinkauvan kuin joku on minun luonani, minä käyttäisin\nhäntä, kun hän haluaa poistua, pidättäisin heitä, tekisin heille pahaa\ntai riistäisin heidän omaisuutensa. He menkööt, tietäen, että he ovat\nkehnommin menetelleet meitä kohtaan kuin me heitä. Onhan minulla heidän\nlapsensa ja vaimonsa Lyydian Tralleessa, panttina, mutta ei niitä\nheiltä riistetä, vaan he saavat ne pois entisen ansiollisuutensa tähden\nminua kohtaan. Näin hän puhui, ja joskin joku Helleeneistä oli\nhaluttomampi matkaan, niin kuullessaan Kyyroksen jalomielisyyden,\nryhtyivät retkeen nyt mieluisemmin ja halukkaammin.\n\nTämän jälkeen kulki Kyyros neljä päivänmatkaa, 20 parasankia,\nKhalos-virralle, se oli pletrin levyinen, täynnä suuria ja kesyjä\nkaloja, joille Syyrialaiset osoittivat jumalallista kunnioitusta\neivätkä sallineet niitä loukattavan, aivan samoin kuin ei\nkyyhkysiäkään. Mutta kylät, joihin he leiriytyivät, kuuluivat\nParysatikselle, annettuina hänen vyötänsä varten.[15] Sieltä kulkee hän\nviisi päivänmatkaa, 30 parasankia, pletrin levyisen Dardas-joen\nlähteille, jossa oli Syyrian tähän astisen maaherran Belesiksen linna\nsekä sangen suuri ja kaunis puisto ja siinä kaikkia, mitä eri\nvuodenajat tuottavat. Kyyros hakkautti puiston maahan ja poltti linnan.\nSieltä kulki hän kolme päivänmatkaa, 15 parasankia, Eufrates-joelle,\njoka oli leveydeltään neljä stadiota, ja siellä oli asuttu, suuri ja\nvarakas kaupunki, nimeltä Thapsaikos; siinä hän viipyi viisi päivää; ja\nKyyros lähetti hakemaan luoksensa Helleenien päälliköt ilmoittaen\nheille retken olevan suurkuningasta vastaan Babylooniin sekä käski\nheidän sanomaan sen sotamiehille ja taivuttamaan heidät seuraamaan.\nPäälliköt kutsuivat miehet kokoukseen ja ilmoittivat tämän. Sotamiehet\nsuuttuivat päälliköillensä ja sanoivat heidän sen kyllä ennakolta\ntietäneen, mutta salanneen, ja kieltäytyivät menemästä ellei heille\nannettaisi samaa palkkaa kuin aikaisemmin Kyyroksen kanssa\nmatkustaneille Kyyroksen isän luoksi, vaikka ne eivät menneetkään\ntaisteluun vaan seurasivat sen johdosta, että Kyyroksen isä kutsui\npoikansa luokseen. Päälliköt ilmoittivat tämän Kyyrokselle. Hän lupasi\nantaa joka miehelle viisi hopeaminaa[16] heidän tultuansa Babylooniin\nsekä täyden palkan siihen asti kuin hän saattaisi Helleenit takaisin\nJooniaan. Suuri osa helleeniläistä sotajoukkoa taivutettiin täten;\nmutta Menon kokosi omat sotilaansa erilleen muista ennenkuin oli selvä,\nmitä muut soturit tekisivät, seuraisivatko Kyyrosta vai eivätkö, ja hän\npuhui heille näin: Miehet, jos seuraatte minun neuvoani, niin teitä\nvaaraan ja vaivaan joutumatta kunnioittaa Kyyros enemmän kuin muita\nsotilaita! Mitä siis käsken teidän tekemään? Nyt pyytää Kyyros\nHelleenejä seuraamaan hänen kanssaan kuningasta vastaan; minä sen\njohdosta sanon, että teidän tulee mennä Eufrates-virran yli ennenkuin\nselvenee, mitä muut Helleenit vastaavat Kyyrokselle. Sillä jos he\npäättävät seurata, näytätte te itse ensin mentyänne saaneen aikaan\nmuiden ylimenon, ja niin teille, ollessanne muita alttiimpia, osaa\nKyyros osoittaa kiitollisuutta sydämmessään ja tositeossa, ja sen\nymmärtää hän jos kukaan. Mutta jos muut äänestävät vastaan, palaamme\nkaikin takaisin, mutta teitä, jotka yksin olitte alttiita, pitää hän\nuskollisimpina sekä linnoitusten että joukkueitten päälliköiksi; ja\nmitä hyvänsä muuta tarvitsette, tiedän, että te sen Kyyroksen ystävinä\nhäneltä saatte.\n\nTämän kuultuansa he tottelivat ja menivät virran yli ennenkuin muut\nolivat vastanneet. Kyyros kuultuaan heidän menneen ylitse, riemastui ja\nlähetti Glus-nimisen tulkkinsa sanomaan sotajoukolle: Miehet, minä\nkiitän nyt teitä, mutta että tekin vielä kiitätte minua, siitä\nhuolehdin minä, tai sitten ei teidän enää sovi sanoa minua Kyyrokseksi.\nSotamiehet nyt siis suuresti toivehikkaina toivottivat hänelle\nmenestystä, ja Menonille myös sanottiin Kyyroksen lähettäneen\nsuurenmoisesti lahjoja. Tämän tehtyään hän meni yli ja koko muu\nsotajoukko seurasi häntä. Virran yli menijöistä ei kukaan kastunut\nvirrassa rintojansa ylemmäksi; mutta Thapsakolaiset sanoivat, ettei\ntämän Eufrates-virran yli ole milloinkaan muulloisin menty jalkaisin,\nvaan aluksilla, jotka Abrokomas, silloin edellämennen, oli polttanut,\nettei Kyyros pääsisi ylitse. Se näytti siis jumalalliselta\nviittaukselta, ja selvästi oli virta väistynyt Kyyroksen juurikuin\ntulevan kuninkaan tieltä. Sieltä kulki hän Syyrian kautta yhdeksän\npäivänmatkaa, 50 parasankia, ja saapui Arakses-joelle. Siellä oli monta\nkylää, täynnä viljaa ja viiniä; siellä he viipyivät kolme päivää ja\nhankkivat ruokavaroja.\n\n\n\n\nV. LUKU.\n\nMatka Eufrateen toisella puolella pitkin Mesopotamiaa monien\nvaikeuksien vallitessa. Klearkoksen ja Menonin sotilaitten kärhämä,\njonka Proksenos ja Kyyros vihdoin vaimentavat.\n\n\nSieltä kulkee Kyyros halki Arabian, ja Eufrates-joki oli oikealla\npuolen, viisi autiota päivänmatkaa, 35 parasankia. Tässä erämaassa oli\nmaa kauttaaltaan tasaista niinkuin merenselkä, mutta täynnä koiruohoa;\nja jos oli jotakin muuta pensasta tai kortta, oli se hyvänhajuista\nniinkuin mausteet, puuta vaan ei ollut yhtään. Sensijaan oli\nkaikellaisia eläimiä, enimmästään villiaaseja, ja paljon suuria\nkameelikurkia, oli myös kanakurkia ja metsävuohia. Näitä eläimiä\nratsumiehet välistä metsästivät. Kun aaseja ajettiin takaa, juoksivat\nne ensin eteenpäin ja sitten seisahtuivat, sillä ne juoksivat paljon\nnopeammin kuin hevoset; ja joka kerta kun hevoset lähestyivät, tekivät\nne taas samoin, eikä niitä ollut mahdollinen saavuttaa elleivät\nratsastajat välimatkojen päähän asettuen ajaneet niitä vuorotellen.\nNäin saatujen liha oli hirvenlihan kaltaista, vaan hienompaa.\nKameelikurkea ei saavuttanut kukaan; ne ratsastajista, jotka niitä\najoivat, luopuivat siitä pian, sillä se eteni pikaisesti paeten sekä\njuosten jaloin että kohoten siivin käyttäen niitä ikäänkuin purjeenaan,\nKanakurkia voi saada, jos vain nopeasti ajoi, sillä ne lentävät lyhyeen\nniinkuin peltopyyt ja väsyvät pian; niiden liha oli erittäin\nhyvänmakuista.\n\nMatkatessaan tämän seudun halki saapuvat pletrin levyiselle\nMaskas-joelle. Siellä oli autio suuri kaupunki nimeltä Korsote, jonka\nympäri Maskas juoksi kehässä. Siellä he viipyivät kolme päivää ja\nhankkivat ruokavaroja. Sieltä hän kulki 13 autiota päivänmatkaa, 90\nparasankia, Eufrates-joki oikealla puolen, ja saapuu Porttien\nlinnovelle. Näillä päivämatkoilla menehtyi paljon juhtia nälkään,\nsillä ei ollut ruohoa eikä muutoin yhtään mitään puuta, vaan oli\npaljasta koko maa. Asukkaat kaivoivat ja tekivät virran rannalla\nmyllynkiviä, veivät niitä Babylooniin, myivät ne siellä, ostivat sijaan\nviljaa ja niin siitä elivät. Sotajoukolta puuttui viljaa eikä sitä\nollut ostettavissa muualta kuin lyydialaistorilta Kyyroksen\nmuukalaissotajoukossa, missä kapithe-mitta nisu- tai ohrajauhoja maksoi\nneljä sikliä. Sikli vastaa seitsemän ja puoli Attikan obolia ja kapithe\nsisältää kaksi Attikan khoiniksia.[17] Sentähden sotamiehet söivät vain\nlihaa. Näistä päivänmatkoista muutamat hän kulki varsin pitkiä, kun\nnimittäin tahtoi ehtiä vesi- tai ruohopaikalle. Ja kun kerran ahdas tie\nja suo näytti vaikeakulkuiselta vaunuille, pysähtyi Kyyros sekä hänen\nylhäiset ja komeat seuralaisensa ja hän käski Glus- ja Pigres-tulkkien\nottamaan muukalaissotajoukosta miehiä yhdessä vetämään vaunuja suosta.\nMutta kun ne hänen mielestänsä näyttivät tekevän hitaasti, käski hän\njuurikuin suutuksissaan seuralaistensa persialaisten ylimysten yhdessä\njouduttamaan vaunujen nostamista. Siinä oli sitten nähtävänä esimerkki\nhyvästä kurista. Sillä heittäen purpuraviittansa siihen, missä kukin\nosui seisomaan, riensivät ikäänkuin juostaisiin kilpaa ja varsin\njyrkkää rinnettä alas, kallisarvoiset alusvaatteet ja persialaiset\nkirjavat roimahousut yllään vieläpä muutamilla kaulaketjut ja\nrannerenkaat. Heti he näissä tamineissa syöksyivät suohon ja nopeammin\nkuin saattoi luullakaan vetivät vaunut ylös. Kaikesta näkyi, että\nKyyros kiirehti kaiken matkaa eikä viivytellyt paitsi missä pysähtyi\nmuonituksen tai jonkun muun välttämättömyyden vuoksi, arvellen\nkohtaavansa kuninkaan sitä valmistamattomampana voittelemaan, mitä\nennemmin hän ehtisi tulla, ja mitä hitaammin hän kulkisi sitä suuremman\nsotajoukon ennättäisi kuningas koota. Myös oli tarkkaavaisen helppo\nhuomata, että kuninkaan valtakunta tosin oli vahva maan ja asukasten\npaljouden puolesta, mutta heikko teitten pituuteen ja sotavoimien\nhajallisuuteen katsoen, jos vihollinen nopeasti nousisi sotaan.\n\nEufrates-joen toisella puolen, sotajoukon kulkemien erämaitten\nsuunnalla, oli varakas ja suuri kaupunki nimeltä Kharmande; täältä\nostivat sotilaat ruokavaroja kulkien joen yli seuraavan laatuisilla\nlautoilla. He täyttivät peitenahkansa kuivilla heinillä, liittivät ja\nneuloivat nahat yhteen, niin ettei vesi päässyt koskemaan heiniin;\nnäillä he kulkivat ylitse ja toivat elintarpeita, taatelipalmun\nhedelmästä tehtyä viiniä ja hirssiviljaa, sillä sitä oli siinä maassa\nsangen paljon.\n\nKun siellä oli Menonin ja Klearkoksen sotamiehiä joutunut keskenänsä\nriitaan, antoi Klearkos Menonin miehelle selkään katsoen sen olleen\nväärässä. Tämä meni omaan joukkoonsa ja kertoi asian. Sotamiehet sen\nkuultuansa suuttuivat ja kiukustuivat kovasti Klearkokselle. Samana\npäivänä Klearkos, tultuaan joen ylimenopaikalle ja siellä\ntarkasteltuaan toria, ratsasti pois omalle teltallensa harvojen\nseuralaistensa kanssa Menonin joukon lävitse -- Kyyros ei ollut vielä\ntullut, mutta oli tulossa -- Menonin miehistä joku silloin pilkkoi\npuita ja nähtyään Klearkoksen ajavan siitä sivutse, heitti häntä\nkirveellä, kuitenkaan osaamatta, yksi ja toinen heitti kivellä, lopuksi\nmonetkin, josta syntyi meteliä. Klearkos pakeni omaan joukkoonsa ja\nkutsui sen heti aseisiin. Raskasaseisten hän käski pysyä paikallaan\npitäen kilvet polvia päin. Itse hän otti Traakialaiset sekä\nratsumiehet, joita hänellä oli joukossaan enemmän kuin 40, niistä\nuseimmat Traakialaisia, ja meni ne mukanaan Menonin miehiä päin, niin\nettä ne säikähtyivät, niin myös itse Menon, ja juoksivat ottamaan\naseensa; muutamia seisoi neuvottomina tapahtuman johdosta. Mutta\nProksenos, tullen satunnaisesti myöhemmin saapuville raskasaseistensa\nseurueen saattamana, meni heti molempien joukkojen väliin ja taisteluun\nvalmiina alkoi pyytää, ettei Klearkos menettelisi siten. Tämä suuttui\nsiitä, että kun hän oli vähällä joutua kivitetyksi, Proksenos puhui\nniin lievästi häntä kohdanneesta loukkauksesta, ja käski Proksenoksen\npoistua keskeltä. Samassa saapui Kyyros ja sai tietää tapahtuman. Heti\notti hän heittokeihään kumpaankin käteensä, astui uskollisten\nseuralaistensa kanssa kaikkien keskelle ja lausui: Klearkos, Proksenos\nja te muut saapuvilla olevat Helleenit! Ette tiedä, mitä teette. Sillä\njos ryhdytte mihinkään otteluun keskenänne, pitäkää varmana, että sinä\nsamana päivänä minut isketään kuoliaaksi ja myös teidät ei paljoakaan\nminun jälkeeni. Sillä jos meidän asiamme ovat huonosti, niin kaikki\nnämä muukalaiset, jotka täällä näette, käyvät vihamielisemmiksi meitä\nvastaan kuin ne, jotka ovat kuninkaan luona. Tämän kuultuaan Klearkos\nmeni itseensä; ja molemmin puolin tyynnyttyä laskettiin aseet maahan.\n\n\n\n\nVI. LUKU.\n\nPersialainen ylimys Orontes, jo kahdesti ennen juonitellut Kyyrosta\nvastaan, joutuu uudelleen petoksesta kiinni ja tuomitaan.\n\n\nHeidän sieltä edetessään näkyi tiellä hevosten jälkiä ja lantaa; ja\narveltiin siitä kulkeneen noin 2,000 hevosta. Nämä edelläkävijät\npolttivat sekä ruoholaitumen että kaiken muun hyödyllisen. Persialainen\nmies Orontes, kuninkaan sukulainen ja sotatoimissa Persialaisten\nparhaimpien joukossa mainittu, vehkeili Kyyrosta vastaan, jonka kanssa\nhän jo ennenkin oli ollut sotakannalla, vaan nyt taas sopinut. Tämä\nsanoi Kyyrokselle, että jos hänelle annettaisiin 1,000 ratsumiestä, hän\nnuo edelläpolttajat ratsumiehet joko väijyksissä surmaisi tai monet\nheistä elävinä vangitsisi ja estäisi heidät polttaen etenemästä sekä\ntoimisi niin, etteivät ne Kyyroksen sotajoukon nähtyänsä voisi siitä\nmilloinkaan ilmoittaa kuninkaalle. Kyyros kuultuansa hyväksyi tuon\ntuuman ja käski hänen ottamaan osan kunkin johtajan joukosta. Mutta\nOrontes, arvellen ratsumiesten olevan hänelle auliit, kirjoitti\nkuninkaalle kirjeen, että hän tulee mahdollisimman monien ratsumiesten\nkanssa, mutta pyytää kuninkaan käskemään omien ratsumiestensä\nkohtelemaan häntä ystävänä; kirjeessä muistutettiin myös entistä\nystävyyttä ja uskollisuutta. Tämän kirjeen antoi Orontes, niinkuin\nluuli, luotettavalle miehelle. Mutta tämäpä antoikin sen Kyyrokselle.\nLuettuansa kirjeen, otatti Kyyros kiinni Oronteen ja kutsui telttaansa\nseitsemän seuralaistansa Persian ylimystä sekä käski Helleenien\npäälliköitten tuomaan raskasaseisia ja asettumaan taistelujärjestykseen\nhänen telttansa ympäri. Nämä sen tekivät tuoden noin 3,000\nraskasaseista. Mutta Klearkoksen hän kutsui myös sisälle neuvoston\njäseneksi, sillä sekä hänen että muitten mielestä näytti Klearkos\nnauttivan enintä arvoa Helleeneistä. Kun Klearkos oli palannut teltasta\nkertoi hän ystävillensä Oronteen tuomion niinkuin se oli tapahtunut,\nsillä se ei ollut salaisuus. Hän kertoi Kyyroksen alkaneen tutkinnon\nnäin:\n\nOlen kutsunut teidät, ystäväni, neuvotellakseni teidän kanssanne,\nkuinka jumalain ja ihmisten edessä oikein menettelisin tätä Orontesta\nkohtaan. Hänet nimittäin antoi ensin isäni minulle alammaiseksi. Mutta\nsitten kun hän veljeni toimenpiteestä, niinkuin hän itse sanoi, soti\nminua vastaan pitäen hallussaan Sardeen linnan, ryhdyin minäkin\nsotimaan häntä vastaan ja sain toimeen, että hän katsoi parhaaksi\ntauota sodasta minua vastaan ja uskollisuuden merkiksi otin ja annoin\nkättä. Mitenkä tämän jälkeen, sanoi hän, olen sinua, Orontes,\nloukannut?\n\nEi mitenkään, vastasi Orontes.\n\nEtkö sittemmin, niinkuin itse myönnät, minulta mitään loukkausta\nkärsimättä luopunut Myysialaisten puolelle ja voimiesi mukaan hävitit\nminun maatani? kysyi taas Kyyros.\n\nSen myönsi Orontes.\n\nEtkö siis, tiedusti Kyyros, kun taas tunsit heikkoutesi, tullut\nArtemiksen alttarille, sanoit katuvasi, anoit anteeksi ja annoit\nminulle sekä sait minulta uskollisuuden takuun?\n\nTämänkin myönsi Orontes.\n\nMissä siis, sanoi Kyyros, olet minulta vääryyttä kärsinyt, koskapa\nkolmannen kerran olet ilmeisesti vehkeillyt minua vastaan?\n\nOronteen vastattua, ettei hän missään ole Kyyrokselta vääryyttä\nkärsinyt, kysyi Kyyros häneltä:\n\nTunnustatko siis menetelleesi väärin minua kohtaan?\n\nTäytyyhän tunnustaa, sanoi Orontes.\n\nSitten kysyi Kyyros taas:\n\nSaattaisitko siis vielä tulla veljelleni vihamieliseksi ja minulle\nystäväksi ja uskolliseksi?\n\nOrontes vastasi: -- Jos tulisinkin, et sinä, Kyyros, minua milloinkaan\nenään semmoisena pitäisi.\n\nSen jälkeen sanoi Kyyros kokoontuneille: Näin on tämä mies tehnyt ja\nnäin hän tekonsa tunnustaa. Lausu sinä, Klearkos, ensimmäisenä\najatuksesi. Klearkos sanoi: Minä neuvon heti poistamaan tämän miehen\nelävien joukosta, ettei enää tarvitsisi hänestä varoa itseänsä, vaan\nettä meillä olisi tilaisuutta hänestä huolimatta hyvin kohdella\nvapaaehtoisia ystäviämme. Tähän mielipiteeseen kertoi hän muidenkin\nyhtyneen. Tämän jälkeen olivat he kaikki paikaltaan nousten Kyyroksen\nkäskystä, omaisetkin, tarttuneet Orontesta vyöhön kuolemaan viemisen\nmerkiksi. Sitten veivät hänet pois ne, joille niin oli määrätty. Mutta\nkun hänet näkivät ne, jotka ennen olivat häntä kunnioittaen\nkumartaneet, ne silloinkin häntä kunnioittaen kumarsivat, vaikka\nnäkivät hänet kuolemaan vietävän. Kun Orontes oli tuotu Artapateen,\nKyyroksen uskollisimman valtikankantajan[18] telttaan, ei senjälkeen\nkukaan koskaan Orontesta nähnyt, ei elävänä eikä kuolleena, ei myös\nkukaan ole tietänyt kertoa kuinka hän kuoli;[19] arvelivat mikä\nmilläkin tavalla. Hänen hautaansa ei ole nähty milloinkaan.\n\n\n\n\nVII. LUKU.\n\nMatka Babylooniassa. Taistelun edellä sotaväen tarkastus ja\nsuuremmoiset tiedoittelut Helleeneille. Kulku kuninkaan juoksuhaudan\nyli. Artakserkseen sotajoukko ja sen neljä päällikköä.\n\n\nSieltä Kyyros kulkee Babyloonian halki kolme päivänmatkaa, 12\nparasankia. Kolmannella päivänmatkalla hän piti Helleenien ja\nmuukalaisten tarkastuksen kentällä keskiyön aikaan, sillä hän luuli\nkuninkaan tulevan seuraavana aamuna sotajoukkoineen taistelemaan. Ja\nhän käski Klearkoksen johtaa oikeata sivustaa, Menonin vasenta sekä\njärjesti itse erikseen omat joukkonsa. Tarkastelun jälkeen tuli heti\npäivän koitossa karkulaisia suurkuninkaan luota ja toivat Kyyrokselle\ntietoja kuninkaan sotajoukosta. Kyyros kutsui kokoon Helleenien\nylipäälliköt ja joukkuejohtajat sekä neuvotteli heidän kanssaan\ntaistelun suorittamisesta, itse hän myös puhutteli heitä rohkaisten\nnäin sanoin:\n\nHelleenit! En minä persialaisten miesten puutteessa johda teitä\nliittolaisinani, vaan koska katson teidän olevan uljaampia ja\nurhoollisempia kuin monilukuiset Persialaiset, sentähden olen teidät\ntähän toimeen valinnut. Olkaa siis miehiä, sen vapauden arvoisia, jonka\nolette hankkineet ja josta minä teitä onnittelen. Sillä tietäkää hyvin,\nettä valitsisin vapauden kaiken sen sijaan, mitä minulla on ja\nmoninkertaisen muun tilalle. Mutta että myös tietäisitte, minkälaiseen\ntaistoon tulette, minä asiantuntijana teitä opastan. Vihollisten\npaljous on tosin suuri ja he hyökkäävät kovasti kirkuen; mutta jos\ntämän kestätte, luulen saavani muissa kohdin hävetä siitä, millaisiksi\nopitte tuntemaan tämän maan ihmiset. Mutta jos te olette miehiä ja\nminun asiani käyvät hyvin, laitan minä niin, että joka teistä tahtoo\nmennä kotiin, hän palaa kotolaisten kadehtimana; ja uskon voivani tehdä\nmonille mieluisemmaksi olon minun luonani kuin heidän kotonansa.\n\nSilloin esiytyi Gaulites, pakolainen Samos-saaresta, Kyyroksen uskottu,\nja lausui: Kyyros, monet sanovat, että sinä tosin nyt lupaat paljon,\nsellaisessa lähestyvän vaaran tilanteessa, mutta jos käy hyvin, sanovat\nettet sinä muista; jotkut taas sanovat, että jos muistaisitkin, ja\ntahtoisit, et voisi täyttää, mitä lupaat. Tämän kuultuaan sanoi Kyyros:\nMeillähän on, miehet, isäni valtakunta ulottuen etelään, missä\nkuumuuden tähden ei voi ihmisiä asua, ja pohjoiseen, missä ei pakkasen\nvuoksi, ja kaikkia näiden välisiä aloja hallitsevat veljeni ystävät.\nJos me voitamme, tulee meidän tehdä omat ystävämme näiden valtiaiksi.\nNäin ollen en pelkää sitä, ettei minulla olisi antaa itsekullekin\nystävistäni, jos hyvin käy, vaan ettei minulla olisi riittävästi niitä,\njoille annan. Teille, Helleenit, annan jokaiselle myös kultaisen\nseppeleen.\n\nTämän kuultuansa he itse olivat paljon alttiimpia ja ilmoittivat sen\nmyös muille. Hänen tykönsä oli tullut sekä sotajoukon johtajia että\nerinäisiä muitakin Helleenejä haluten tietää, mitä heille tulisi, jos\nvoittaisivat. Kyyros täytti kaikkien toiveet ja laski heidät pois.\nMutta kaikki, jotka hänen kanssansa keskustelivat, kehottivat häntä\npysymään poissa taistelusta ja asettumaan heidän taakseen.[20] Tässä\ntilaisuudessa kysyi Klearkos Kyyrokselta tähän tapaan: Luuletkohan,\nKyyros, veljesi käyvän otteluun sinun kanssasi? -- Totisesti, sanoi\nKyyros, jos kerran hän on Dareioksen ja Parysatiksen poika ja minun\nveljeni, en tätä taistelutta minä saa.\n\nSitten laskettiin sotaväki ja oli Helleenejä jo täysin varustettuina\n10,400 kilpeä raskasaseisia sekä 2,500 kevytaseista, muukalaisia\nKyyroksen kanssa oli 100,000 miestä ja viikatevaunuja noin 20.\nVihollisia sanottiin olevan 1,200,000 ja heillä viikatevaunuja 200;\nmuuta väkeä oli 6,000 ratsumiestä, joiden päällikkönä oli Artagerses,\nnämä oli järjestetty itse kuninkaan eteen. Kuninkaan sotajoukon\npäälliköitä, valtiaita ja johtajia oli neljä, Abrokomas, Tissafernes,\nGobryas ja Arbakes, kullakin 300,000 miestä. Näistä oli taistelussa\nosallisina 900,000 sekä viikatevaunuja 150. Abrokomas nimittäin,\nkäväisten Foinikiassa, myöhästyi taistelusta viisi päivää. Näin\nkertoivat Kyyrokselle suurkuninkaan luota ennen taistelua karanneet ja\nsamaa sanoivat taistelun jälkeen ne, jotka vihollisista myöhemmin\nvangittiin.\n\nSieltä kulkee Kyyros päivänmatkan, kolme parasankia, koko\nsotajoukkonsa, sekä helleeniläinen että persialainen,\ntaistelujärjestyksessä, sillä hän luuli kuninkaan taistelevan tänä\nsamana päivänä, oli nimittäin päivänmatkan puolitiessä syvä kaivettu\njuoksuhauta, viisi syltä leveä, kolme syvä. Hauta ulottui ylämaahan\ntasangon poikki 12 parasankia Meedian muuriin asti.[21] Siellä on neljä\nTigris-virrasta juoksevaa kanavaa, pletrin levyisiä, sangen syviä ja\nniissä purjehtii vilja-aluksia, ne laskevat Eufrates-jokeen, kukin\nparasangin päässä toisestaan ja niiden yli on siltoja.\n\nEufrateen varrella oli kapea kulkutie joen ja haudan välissä, noin\nparinkymmenen jalan levyinen. Tämän haudan oli kuningas teettänyt\nvarustukseksi saatuaan tietää Kyyroksen lähestyvän. Tätä tietä kulki\nKyyros ja sotajoukko ja joutuivat haudan sisäpuolelle. Mutta kuningas\nei taistellutkaan sinä päivänä, vaan näkyvissä oli paljon perääntyvien\nhevosten ja ihmisten jälkiä. Siellä kutsui Kyyros luokseen\nambrakialaisen tietäjän Silanoksen, ja antoi hänelle 3,000 dareikkia,\nkoska hän 11 päivää sitten uhrattuansa oli sanonut hänelle, että\nkuningas ei taistele seuraavien kymmenen päivän kuluessa, ja Kyyros oli\nsanonut, että kuningas ei ottele ensinkään, ellei hän niiden päivien\nkuluessa ryhdy taisteluun, mutta jos puhut totta, lupaan sinulle\nkymmenen talenttia. Tämän kullan hän silloin antoi, kun oli kulunut\nkymmenen päivää. Mutta koska kuningas ei estänyt Kyyroksen sotajoukkoa\nkulkemasta haudan yli, näytti Kyyroksen ja muiden mielestä, että\nkuningas oli luopunut sotimisesta, ja niin ollen Kyyros matkasi\nseuraavana päivänä huolettomammin. Kolmantena päivänä hän kulki\nvaunuissa istuen ja vain vähäinen joukko edellään järjestyksessä,\nenemmistö kulki epäjärjestyksessä, ja sotamiesten aseita kuljetettiin\nvaunuissa ja juhdilla.\n\n\n\n\nVIII. LUKU.\n\nKuningas ja hänen sotalaumansa ilmestyvät yhtäkkiä. Kuninkaan taistelu.\nHelleenit Kyyroksen oikealla sivustalla tuhoavat kuninkaan vasemman\nsivustan. Veljesten kaksintaistelu.\n\n\nJo oli puolipäivän aika ja oltiin lähellä sovittua pysäyspaikkaa, kun\nilmestyi Pategyas, persialainen, Kyyroksen uskotuita, ajaen täyttä\nvauhtia vaahtoisella hevosella ja huusi heti kaikille kohtaamillensa\nPersian ja Helleenien kielellä, että kuningas lähestyy suuri sotajoukko\nmukanaan juuri kuin taisteluun varustettuna. Siitä syntyi tavaton\nhämminki, sillä Helleenit ja kaikki muutkin luulivat kuninkaan heti\nyllättävän heidät epäjärjestyksessä kulkevina. Kyyros astui\nvaunuistaan, pukeutui haarniskaan, nousi hevosen selkään, otti käsiinsä\nkeihäät ja käski kaikkien muiden varustautua täydellisesti ja jokaisen\nasettua riviin paikoillensa. Heti sijoittuivat kovalla kiireellä,\nKlearkos ohjaten oikeata sivustaa Eufrates-joen puolella, Proksenos\nliittyen häneen ja muut tämän oheen. Menon miehinensä oli Helleenien\nsotajoukon vasemmalla puolen. Muukalaisjoukosta oli Klearkoksen\nkomennossa oikealla puolen noin 1,000 paflagonialaista ratsumiestä sekä\nHelleenien kevytaseiset, vasemmalla sivustalla oli Kyyroksen\nalapäällikkö Ariaios sekä muu muukalaissotajoukko. Kyyros ja hänen\nratsumiehensä, noin 600, olivat keskellä, kaikki muut paitsi Kyyros\nvarustettuina rinta- ja reisihaarniskoilla sekä kypärillä. -- Kyyros\nryntäsi taisteluun paljain päin -- sanotaan muidenkin Persialaisten\nantautuvan sodassa vaaraan paljain päin. -- Kaikilla Kyyroksen\nhevosilla oli otsa- ja rintasuojukset, sekä ratsumiehillä\nhelleeniläiset miekat.\n\nOli jo keskipäivän aika, mutta ei vielä ollut näkyvissä vihollisia,\nvaan kun iltapäivä joutui, näkyi tomupilvi niinkuin valkoinen hattara\nja melkoista myöhemmin oli niinkuin jotakin tummaa laajalta yli kentän.\nMutta kun ne lähenivät, välähti pian myös vaskea, ja keihäät ja rivit\ntulivat näkyviin, ja valkohaarniskaisia ratsumiehiä oli vihollisen\nvasemmalla sivulla, Tissaferneen sanottiin johtavan niitä, niiden\nrinnalla oli kevytaseista kilpiväkeä ja taas näiden vieressä oli\nraskasaseisia jalkoihin ulottuvine puukilpineen: niiden sanottiin\nolevan Egyptiläisiä, toiset ratsu-, toiset jousimiehiä. Kaikki nämä\nkulkivat järjestettyinä kansakunnittain, kukin kansa mieslukuisena\nneliössä täynnä miehiä. Rintaman edessä oli vaunuja hyvän matkaa\ntoisistansa, n.s. viikatevaunut, niissä oli viikatteet ulottuen\nakseleista sivulle päin ja vaunujen istuimen alla maahan päin,\nniittääkseen mitä vain eteen osui. Tarkoitus nimittäin oli tunkea\nHelleenien riveihin ja särkeä ne. Mutta mitä Kyyros oli sanonut, kun\nkutsuttuaan Helleenit kokoon oli kehottanut heitä kestämään\nPersialaisten parkunaa, pettyi hän siinä, sillä ne etenivät ilman\nkarjuntaa mahdollisimman hiljaa ja tyyneesti, tasaisesti ja juoheasti.\nSillä aikaa Kyyros itse ajoi Pigres-tulkin ja kolmen neljän muun kanssa\nohitse ja huusi Klearkoksen viemään sotaväkensä vihollisen keskustaa\nvastaan, koska kuningas on siellä; ja, jos voitamme tämän, lisäsi hän,\nolemme tehneet kaikki. Mutta vaikka Klearkos näki vihollisen taajan\nkeskijoukon ja kuuli Kyyrokselta, että kuningas oli Helleenien vasemman\nsivustan ulkopuolella -- sillä niin paljon enemmän oli kuninkaalla\nväkeä, että hänen sotajoukkonsa keskusta oli Kyyroksen sotajoukon\nvasemman siiven ulkopuolella -- niin ei hän kuitenkaan tahtonut vetää\noikeata sivustaa pois virrasta, peläten joutuvansa saarroksiin\nmolemmilta puolin, vaan vastasi Kyyrokselle huolehtivansa siitä, että\nkaikki kävisi hyvin.\n\nTällä hetkellä eteni persialainen sotajoukko suorassa linjassa, mutta\nhelleeniläinen pysyi vielä paikallaan ja järjestäytyi sen mukaan kuin\nmiehiä yhä vielä saapui riviin. Kyyros ratsastaen jonkun verran etäällä\nsotajoukostansa katseli kahden puolen silmäillen vihollisia ja ystäviä.\nKun ateenalainen Ksenofon näki hänet helleeniläisestä sotajoukosta,\nratsasti hän kohtaamaan Kyyrosta ja kysyi, käskikö hän jotakin. Kyyros\npysähdyttyään sanoi ja käski ilmoittamaan kaikille, että uhrit\nennustivat hyvää onnea. Tätä sanoessaan hän kuuli huminan käyvän pitkin\nrivejä ja hän kysyi: mikä se humina oli? Ksenofon vastasi, että\ntunnussana kulkee jo toistamiseen. Kyyros ihmetteli kuka sen antaa ja\nkysyi: mikä oli tunnussana? Ksenofon vastasi: Tseus pelastaja ja\nVoitto! Sen kuultuaan sanoi Kyyros: sen hyväksyn ja niin olkoon! Tämän\nsanottuansa hän palasi asemapaikallensa.[22]\n\nTaistelurintamat eivät olleet toisistaan enään enemmän kuin kolmen\nneljän stadion välimatkan päässä, kun Helleenit virittivät sotalaulun\nja alkoivat mennä vihollisia vastaan. Mutta kun heidän hyökätessään osa\nrintamaa aaltoili eteenpäin, alkoi jäljehtivä joukko rientää juosten\nja samalla ponnahtivat kaikki elämöimään äänellänsä ikäänkuin\neleleu-sotahuutoansa kaiuttaisivat sodan-jumalallensa, ja juoksivat\nkaikin. Jotkut kertovat heidän myös kilpiänsä täristäneen keihäisiinsä\nsiten peloittaen hevosia. Mutta ennenkuin viholliset saapuivat\nnuolenkantaman päähän, kääntyivät he ja pakenivat. Helleenit\nhätyyttivät heitä nyt kaikin voimin ja huusivat toisillensa, etteivät\njuoksisi, vaan seuraisivat rivissä. Viikatevaunut syöksyivät vailla\nohjaajia osaksi itse vihollisten, osaksi Helleenien rivien lävitse.\nJälkimmäiset nähdessään näiden tulevan, jaottivat rivinsä, jotakuta\ntosin siinä sattui, niinkuin kilpakentällä sattuu, syöstynä\npaikaltansa, syrjään sysäytymistä, mutta ei siinäkään tapahtunut\nniinkuin kerrottiin, mitään vammaa eikä kukaan muukaan Helleeneistä\nyhtään loukkaantunut siinä taistelussa, paitsi vasemmalla sivustalla\nsanottiin nuolen osuneen yhteen mieheen. Kun Kyyros näki Helleenien\nvoittavan heidän vastaisensa viholliset ja ajavan niitä takaa, ihastui\nhän, ja hänen seuralaisensa jo kumarsivat häntä kuninkaanansa, ei hän\nkuitenkaan viettynyt takaa ajamaan, vaan pitäen koossa 600 miehisen\nratsujoukkonsa koetti tarkata, mitä kuningas tekisi; sillä hän tiesi\nkuninkaan olevan persialaisen sotajoukon keskustassa. Kaikkikin\nmuukalaisten päälliköt johtavat joukkojensa keskustoissa ollen, koska\nkatsovat täten sekä olevansa paraiten turvassa, kun heidän voimansa on\nmolemmin puolin, että myös kun tarvitsee antaa käskyjä, sotajoukko saa\nne tietää puolta lyhyemmässä ajassa. Ja vaikka kuningas tällöinkin oli\nsotajoukkonsa keskustassa, oli hän kuitenkin Kyyroksen sotajoukon\nvasemman äären ulkopuolella. Mutta kun ei kukaan vastapuolelta sotinut\nhänen kanssansa eikä myös hänen eteensä järjestettyjä vastaan, teki hän\nkaartoliikkeen saartaakseen vihollisen. Silloin Kyyros, peläten\nkuninkaan pääsevän Helleenien sotajoukon selkäpuolelle ja tuhoavan sen,\nratsasti vastaan ja 600 miehisellä ratsujoukollansa voitti kuninkaan\neteen järjestetyt sekä käänsi pakoon nuo 6,000, ja sanotaan hänen\nomalla kädellänsä kaataneen niiden päällikön Artagerseen. Kun\npakokäänne tapahtui, hajautuivat myös Kyyroksen 600 rientäen ajamaan\ntakaa, ainoastaan aivan harvat jäivät hänen ympärilleen, melkein vain\nn.s. pöytäkumppanit. Näiden seurassa ollen hän näki kuninkaan taajan\nseurueen ympäröimänä eikä häntä nyt mikään voinut pidättää, vaan\nhuutaen: hänet näen, syöksyi päin kuningasta, heitti häntä keihäällä\nrintaan ja haavoitti haarniskan lävitse, niinkuin kertoo lääkäri\nKteesias[23] joka sanoo itse parantaneensa sen haavan. Sillä aikaa kun\nKyyros iski, heitti joku häntä kovasti keihäällä silmän alle; ja sitten\ntaistelivat kuningas ja Kyyros ja heidän kummankin seuralaisensa;\nkuinka monta kuoli kuninkaan puolella, kertoo Kteesias, sillä hän oli\nkuninkaan lähellä; mutta Kyyros itse kuoli ja kahdeksan hänen etevintä\nmiestänsä sai samalla surmansa. Kerrotaan, että Artapates, uskollisin\nhänen valtikankantajistansa, nähtyään Kyyroksen kaatuneen oli hypännyt\nhevosen selästä ja heittäytynyt hänen päällensä suojaksi. Toiset\nsanovat kuninkaan käskeneen jonkun surmaamaan hänet Kyyroksen päälle,\ntoiset taas, että Artapates itse oli surmannut itsensä temmattuaan\nmiekkansa; hänellä oli nimittäin kultainen miekka, myös oli hänellä\nkaulaketjut ja rannerenkaat y.m. niinkuin Persialaisten ylimyksillä,\nsillä Kyyros kunnioitti häntä suuresti hänen hyväntahtoisuutensa ja\nuskollisuutensa tähden.\n\n\n\n\nIX. LUKU.\n\nKyyroksen kunniakas jälkimaine.\n\n\nNäin siis kuoli Kyyros, joka oli kaikkien häntä omasta kokemuksestaan\ntunteneitten yksimielisen tunnustuksen mukaan vanhemman Kyyroksen[24]\njälkeen eläneistä Persialaisista kuninkaallisin ja hallitsemaan\narvokkain. Sillä ensiksi kun hän vielä oli lapsena ja häntä\nkasvatettiin yhdessä veljensä ynnä muiden poikain kanssa, katsottiin\nhän kaikista etevimmäksi kaikissa. Persialaisten ylhäisien pojat\nkasvatetaan nimittäin kuninkaan hovissa, jossa heillä on tilaisuutta\noppia paljon itsensä hillitsemistä, ja mitään rivoa ei ole kuultavana\neikä nähtävänä. Pojat näkevät ja kuulevat keitä kuningas kunnioittaa,\nsekä toisia, joille kuningas ei arvoa anna, niin että heti nuoresta\npitäen he oppivat käskemään ja tottelemaan. Täällä näytti Kyyros olevan\nkainoin kaikista ikäkumppaneistaan ja vanhemmille ihmisille\nkuuliaisempi kuin häntä alhaisemmat. Hän oli suuri hevosten ystävä ja\nosasi parhaiten pidellä hevosia. Katsottiin myös, että hän oli\nsotatoimissa, jousella ampumisessa ja keihäänheitossa, opinhaluisin ja\nahkerin. Mutta kun hän oli iässä varttunut, oli hän mitä hartain\nmetsästäjä ja rohkein antautumaan vaaroihin villieläinten ajossa.\nKerrankin hän hyökkäävää naaraskarhua ei väistänyt, vaan syösten sen\nkimppuun hän tosin riistyi hevosen selästä, sai jonkun verran\nvammaakin, josta hänellä oli näkyisät arvet, mutta lopuksi hän sen\nsurmasi ja palkitsi sen, joka hänelle ensi avun antoi, monien mielestä\nkadehdittavaksi tehden.\n\nKun hänen isänsä oli lähettänyt hänet Lyydian, Suurfrygian ja\nKappadokian maaherraksi sekä nimittänyt kaikkien niiden (sotavoimien)\npäälliköksi, joiden tuli kokoontua Kastooloksen kankaalla, osoittautui\nhän ennen kaikkia sellaiseksi, että piti tärkeimmän arvoisena ettei\nmillään tavalla pettänyt sanaansa, jos oli jonkun kanssa tehnyt liiton\ntai sopimuksen tai jollekulle jotakin luvannut. Sentähden häneen\nluottivatkin hänelle antautuneet kaupungit sekä yksityiset ihmiset, ja\njos joku oli ollut hänen vihollisensa, hän Kyyroksen julki sovittua\nhänen kanssansa, luotti, ettei hänen tarvitse kärsiä mitään vastoin\nsopimuksia. Sentähden myös hänen sotiessaan Tissaferneen kanssa kaikki\nkaupungit vapaaehtoisesti valitsivat Kyyroksen kannan eikä\nTissaferneen, muut paitsi Mileetolaiset; nämä nimittäin pelkäsivät\nhäntä, kun hän ei tahtonut luovuttaa maanpakoon karkoitettuja. Sillä\nhän osoitti työssä ja sanoissa, ettei hän heitä milloinkaan jättäisi,\nkun hän kerran oli heidän ystäväksensä ruvennut, vaikka he olisivat\nvielä vähälukuisempia ja olisivat vielä pahemmassa pulassa. Oli\nilmeistä, että jos joku teki hänelle hyvää tai pahaa, hän koetti hänet\nsiinä voittaa, ja jotkut kertovat hänen toivomuksensa, että hän\ntoivoisi elävänsä niin kauvan, kunnes hän korvaten voittaisi sekä\nhyväntekijänsä että vihamiehensä. Senvuoksi halusivatkin sangen useat\njättää omaisuutensa, kaupunkinsa ja itsensä hänelle, varmaan\naikalaistemme ainoanlaatuiselle miehelle.\n\nEi kuitenkaan saata kukaan sanoa sitäkään, että hän olisi sallinut\npahantekijöitten ja väärämielisten häntä pilkkanansa pitävän, vaan\nrankaisi aivan säälimättömäsi. Monesti oli maanteitten varsilla\nnähtävinä ihmisiä, joilta oli riistetty jalat, kädet tai silmät,[25]\nniin että Kyyroksen aluskunnassa sekä Helleeni että muukalainen sai,\njos ei hän mitään vääryyttä tehnyt, pelkäämättä matkustaa minne tahtoi\nmukanaan mitä mieli. Mutta yksimielisesti tunnustettiin, että hän\nerityisesti kunnioitti sotaurhoja. Hänen ensimmäinen sotansa oli\nPisidialaisia ja Myysilaisia vastaan, ollen siis itse johtamassa\nsotaretkeä näihin seutuihin, teki hän valtaamansa alueen päälliköiksi\nniitä, joiden näki vapaaehtoisesti vaaroihin antautuvan, ja sitten\nmuillakin lahjoilla hän heitä kunnioitti, niin että urholliset\nnäyttivät onnellisimmilta, pelkurit taas pidettiin näiden alaisina.\nSentähden olikin hänellä suuri paljous sellaisia miehiä, jotka\nvapaaehtoisesti antautuivat vaaroihin, missä vaan luulivat Kyyroksen\nsitä huomaavan. Ja jos oli joku joka selvästi tahtoi kunnostautua\nrehellisyydessä, piti hän ennen kaikkea tärkeänä rikastuttaa näitä\nennenkuin väärän voiton pyytäjiä. Senvuoksi hoidettiin hänen monet muut\nasiansa rehellisesti, ja siksi oli hänellä myös luotettava sotajoukko.\nSiksipä ylemmät ja alemmat päälliköt, jotka rahoja saadakseen olivat\nhänen luoksensa purjehtineet, havaitsivat olevan edullisempaa\nrehellisesti vaalia Kyyrosta kuin kuukausipalkkaansa. Sillä jos vaan\njoku hyvin täytti sen, mitä Kyyros oli hänelle tehtäväksi antanut, ei\nhän koskaan kenenkään auliutta palkitsematta jättänyt. Sentähden\nsanottiin Kyyroksella olleen kaikissa töissään parhaat palvelijat.\nAina kun hän näki jonkun olevan rehellisellä tavalla ankaran\ntaloudenhoitajan, hyvin hoitavan hallitsemaansa aluetta ja toimivan\nitsellensä tuloja, ei hän silloin koskaan keneltäkään ottanut pois,\nvaan antoi aina lisää, niin että ne sekä mielellänsä näkivät vaivaa\nettä luottavasti hankkivat, ja mitä oli hankkinut, ei sitä ensinkään\nKyyrokselta salannut. Sillä ei hänen nähty kadehtivan julkisesti\nrikkaita, vain niiden varoja hän koetti käyttää, jotka niitä\nsalailivat. Ketkä hän vaan teki ystäviksensä ja oppi tuntemaan\nhyväntahtoisiksi ja katsoi taitaviksi olemaan hänen työkumppaninsa\ntahtoessaan ryhtyä johonkin toimenpiteeseen, ne kaikki yksimielisesti\ntunnustivat, että hän oli parhaiten aulis auttamaan. Sillä juuri siitä\nsyystä, minkätähden hän itse arveli tarvitsevansa ystäviä, että hänellä\nolisi työkumppaneja, hän itsekin koetti olla ystäviensä paras\ntyökumppani siinä, mitä havaitsi kunkin haluavan.\n\nLahjoja sai hän, luullakseni ainoanlaatuinen mies ollen, sangen paljon\nmonesta syystä, mutta ne hän jakoi kaikki enimmiten ystävilleen, kunkin\nluonteen mukaan ja mitä hän näki itsekunkin parhaiten tarvitsevan.\nMitä kaunisteita joku lähetti hänelle henkilökohtaisesti joko sotaan\ntai vain upeiluun, sanovat hänen näistäkin sanoneen, ettei hänen\nruumistansa sovi näillä kaikilla koristaa, vaan että hän pitää miehen\nsuurimpana koristuksena kauniisti koristetut ystävät. Että hän suurissa\nasioissa voitti ystävänsä hyväntekeväisyydessä, ei ole yhtään\nihmeteltävää, koskapa hän oli mahtavampi, mutta että hän huolenpidossa\nvoitti ystävänsä ja auliudellaan miellytti, se ainakin minun mielestäni\nnäyttää olevan enemmän ihailtavaa. Sillä Kyyros lähetti usein heille\npuolen astiaa viiniä, aina kun oli saanut hyvin hienoa, ilmoittaen,\nettei hän pitkään aikaan ollut saanut tätä hienompaa, sentähden\nlähettää hän sinulle tätä ja pyytää sinun tänään nauttimaan sitä\nrakkaimpien ystäviesi kanssa. Usein lähetti hän ystävilleen hanhen- ja\nleivänpuolikkaita y.m.s, käskien tuojan sanomaan: näihin oli Kyyros\nihastunut ja tahtoo nyt sinunkin näitä maistamaan. Mutta missä oli\nsuuri rehun puute, ja hän itse voi sitä monien palvelijoittensa ja\nhuolenpitonsa avulla hankkia, lähetti hän ystävillensä ja käski\nheittämään heiniä heitä kuljettaville hevosillensa, etteivät ne\nnälkäisinä kuljettaisi hänen ystäviänsä. Kun hänen kulkeissaan joskus\nsangen monet tietenkin näkisivät hänet, kutsui hän lähellensä ystävät\nja keskusteli heidän kanssaan vakavasti, osoittaaksensa keitä hän\nkunnioitti. Näin ollen minä päätän siitä, mitä olen kuullut, että ei\nketään Helleeneistä eikä Persialaisista ole useammat ihmiset\nrakastaneet. Todistuksena siihen on tämäkin. Kyyroksen luota, vaikka\nhän olikin alammainen, ei kukaan luopunut kuninkaan puolelle, paitsi\nOrontes yritti, ja tämäkin, Orontes, pian havaitsi olevan uskollisemman\nKyyrokselle kuin hänelle juuri sen, jonka luuli olevan uskollisen\nhänelle; mutta kuninkaan luota tuli monia Kyyroksen luokse, sittenkun\nveljekset olivat toistensa vihamiehiksi tulleet, ja etenkin niitä,\njoita kuningas enimmin helli, ne kun uskoivat, että he Kyyroksen luona\nurhoollisia ollen saisivat arvokkaampaa kunnioitusta kuin kuninkaan\nluona. Mutta sekin, mikä tapahtui hänelle elämänsä lopussa, on hyvänä\ntodistuksena siitä, että hän sekä itse oli urhea että osasi oikein\narvostella uskollisia, hyväntahtoisia ja luotettavia. Sillä kun hän\nkaatui, niin kaikki hänen lähellänsä ystävät ja pöytäkumppanit kuolivat\nhänen viereensä paitsi Ariaios. Tämä oli silloin sijoitettu vasemmalle\nsivustalle ratsuväen päälliköksi. Kun hän sai tietää Kyyroksen\nkaatuneen, pakeni hän mukanaan johtamansa sotajoukko.\n\n\n\n\nX. LUKU.\n\nKuningas syöksee Kyyroksen leiriin ja voittoisia Helleenejä vastaan;\nhänet karkoitetaan. Helleenien suru ja surkeus.\n\n\nSitten katkaistaan Kyyrokselta pää ja oikea käsi. Kuningas\nseuralaisineen tunkeutuu takaa ajaen Kyyroksen leiriin, mutta Ariaios\nja hänen joukkonsa eivät enää kestäneet, vaan pakenivat leirinsä\nlävitse asemapaikalle, josta olivat lähteneet, sitä matkaa sanottiin\nolleen neljä parasankia. Kuningas ja hänen seurueensa sekä ryösti\npaljon muuta että otti myös Kyyroksen rakastetun, fookaialaisen\nMilto-nimisen naisen, jota mainittiin kauniiksi ja älykkääksi. Toinen\nnuorempi, mileetolainen, pääsi alusvaatteissansa pakoon kuninkaan\nseuralaisilta, jotka jo olivat hänet vanginneet; hän joutui niiden\nHelleenien luo, jotka olivat asestettuina kuormastossa, ja\nvastaanasettuen ne surmasivat useita ryöstäjiä ja jotkut heistäkin\nsaivat surmansa. Helleenit eivät kuitenkaan paenneet, vaan pelastivat\nsekä tämän että muut mitä heidän hallussaan oli, niin tavarat kuin\nihmiset he kaikki pelastivat.\n\nKuningas ja Helleenit olivat nyt toisistaan noin 30 stadion päässä,\nHelleenit vastustajiansa takaa ajaen ikäänkuin olisivat kaikki\nviholliset voittaneet, kuningas väkineen ryöstäen juurikuin jo olisivat\nkaikki voittaneet. Mutta kun Helleenit huomasivat kuninkaan\nsotajoukkoineen olevan kuormastossa ja kun kuningas puolestaan oli\nkuullut Tissaferneelta, että Helleenit voittivat vastustajansa ja että\nhe takaa ajaen samosivat eteenpäin, niin kuningas kokosi joukkonsa ja\njärjesti ne taistelurintamaksi. Silloin Klearkos kutsui Proksenosta --\nhän oli siinä lähellä -- ja neuvotteli hänen kanssaan lähettäisivätkö\njoukkueen vai menisivätkö kaikin leiriä auttamaan.\n\nSamassa kuningaskin taas ilmeisesti eteni, niinkuin näytti, takaapäin.\nHelleenit kääntyivät ja varustautuivat ottamaan vastaan hänen\naikoessansa kulkea tätä suuntaa, mutta kuningas ei kulkenutkaan tälle\nsuunnalle, jolla hän oli sivuuttanut Helleenien vasemman siiven, vaan\nvetäytyi samaa tietä takaisin ottaen mukaansa taistelussa Helleenien\npuolelle karanneet sekä Tissaferneen hänen joukkoineen. Tissafernes\nnimittäin ei ollut ensimmäisessä ottelussa paennut, vaan oli hyökännyt\nvirran varrelle Helleenien kevytaseisia vastaan. Sinne tunkeutuessaan\nhän ei kaatanut ketään, mutta Helleenit jaottaessaan rivinsä iskivät ja\nheittivät keihäitä heihin. Amfipolilainen Episthenes johti kevytaseisia\nja hänen sanottiin menetelleen taitavasti. Tissafernes alakynnessä\nollen peräytyi eikä enään kääntynyt, vaan tuli Helleenien leiriin ja\nkohtasi siellä kuninkaan, sitten yhdessä järjestyttyään he poistuivat;\nvaan kun olivat Helleenien vasemman sivustan vastassa, pelkäsivät\nHelleenit heidän hyökkäävän sivustaa vastaan ja molemmilta puolin\nsaartaen tuhoavan heidät, päättivät sentähden siirtäen kääntää sivustan\nniin, että saivat taaksensa virran. Mutta heidän tästä neuvotellessaan\noli kuningaskin jo vetäytynyt heidän ohitsensa ja järjestänyt joukkonsa\nheitä vastapäätä samaan taisteluasentoon kuin hän ensikerran\ntaistellessaan oli hyökännyt. Kun Helleenit näkivät heidän olevan\nlähellä ja taisteluvalmiina, virittivät he taas sotalaulunsa ja\nhyökkäsivät paljon uljaammin kuin ensikerralla. Persialaiset eivät\nkuitenkaan vastustaneet, vaan pakenivat jo kauvempaa kuin edellisellä\nkerralla. Helleenit ajoivat heitä takaa johonkin kylään asti, jossa\npysähtyivät. Kylän yläpuolella oli nimittäin kukkula, johon kuningas\nseurueineen oli sijoittunut; jalkaväkeä ei siinä ollut, vaan ratsuväkeä\noli kukkula täynnä, niin ettei saatu tietää mitä siellä tehtiin. Jotkut\nsanoivat näkevänsä kuninkaan sotalipun, kultaisen kotkan siivet leveinä\nkilvellä (keihään päässä). Mutta kun Helleenit hyökkäsivät sinnekin,\njättivät ratsumiehet kukkulan, eivät kuitenkaan yhdessä, vaan mikä\nminnekin mennen, ja kukkula puhdistui Persialaisten ratsumiehistä;\nlopuksi poistuivat kaikki. Klearkos ei noussut kukkulalle, vaan pysytti\nsotajoukon sen juurella sekä lähetti syrakuusalaisen Lykioksen ja\njonkun toisen kukkulaille tarkastamaan, mitä sen takana tapahtui sekä\nsiitä ilmoittamaan. Lykios ajoi sinne, näki ja ilmoitti vihollisten\npakenevan kaikin voimin. Tämä tapahtui lähes auringon laskun aikaan.\n\nHelleenit jäivät silloin siihen paikkaan, riisuivat aseensa ja\nlepäsivät, samalla ihmetellen että Kyyrosta ei missään näkynyt eikä\nkukaan muukaan hänen miehistään saapunut: sillä he eivät tietäneet\nhänen kuolleen, vaan luulivat hänen joko menneen takaa ajaen tai jonkun\nmuun saavutuksen vuoksi edenneen. He sentähden neuvottelivat jäisivätkö\npaikallensa ja kuljettaisivat kuormastonsa sinne vai palaisivatko\nleiriin; päättivät palata ja saapuivat teltoille noin illallisen\naikaan, niin loppui se päivä. He havaitsivat ryöstetyksi sekä enimmät\nmuista tavaroista että kaikki ruoka- ja juoma-varat, niin myös\ntäysinäiset jauho- ja viini-vaunut, jotka Kyyros oli hankkinut siltä\nvaralta, että saattaisi sotajoukolle tulla suuri puute ja että silloin\nantaisi Helleeneille; näitä vaunuja sanottiin olleen 40. Ne nyt kaikki\noli kuninkaan seurue ryöstänyt. Useimmat Helleenit jäivät näin ollen\nilman illallista, eivätkä he suurustakaan olleet syöneet, sillä\nennenkuin sotajoukko oli laskettu suurukselle, oli kuningas\nilmaantunut. Tällä tavoin he siis tämän yön viettivät.\n\n\n\n\n\n\nToinen kirja.\n\n\n\n\nI. LUKU.\n\nHelleenit tarjoavat Ariaiokselle Persian kuninkuutta. Artakserkses\nvaatii Helleenien aseita.\n\n\nKuinka Kyyrokselle koottiin helleeniläinen sotajoukko, kun hän ryhtyi\nsotaan veljeänsä Artakserksesta vastaan, mitä tapahtui sotaretkellä,\nkuinka taistelu suoritettiin ja Kyyros kaatui ja kuinka Helleenit\nleiriin tultuansa lepäsivät luullen kaikki voittaneensa ja Kyyroksen\nelävän, on edellisessä kirjassa kerrottu.\n\nPäivän koitossa päälliköt kokoonnuttuansa ihmettelivät, että Kyyros ei\nlähetä ketään ilmoittamaan, mitä on tehtävä eikä itsekään ilmaannu.\nPäättivät siis koota tavaransa ja täysin varustettuina kulkea\neteenpäin, kunnes kohtaisivat Kyyroksen. Mutta heidän ollessaan jo\nliikkeellä, saapui auringon noustessa Prokles, Teuthranian hallitsija\n(Myysiassa), lakedaimonilaisen Damaratoksen jälkeläinen, sekä Glus,\nTamoksen poika. Nämä sanoivat, että Kyyros on kuollut ja Ariaios\npaennut muiden muukalaisten kanssa siihen pysäyspaikkaan, josta\nedellisenä päivänä olivat lähteneet, ja että hän sanoo odottavansa\nheitä tämän päivän, jos he ehkä tulisivat, vaan toisena päivänä sanoi\nlähtevänsä Jooniaan, jostapa oli tullutkin. Päälliköt tämän kuultuansa\nja muut Helleenit sen tietää saatuansa tunsivat syvää surua. Mutta\nKlearkos lausui: Jospa eläisi Kyyros! vaan kun hän nyt on kuollut,\nilmoittakaa Ariaiokselle, että me voitimme kuninkaan, ja, niinkuin\nnäette, ei enään kukaan taistele meitä vastaan ja ellette te olisi\ntulleet, olisimme käyneet kuningasta vastaan. Mutta me ilmoitamme\nAriaiokselle, jos hän tulee tänne, että me asetamme hänet\nkuninkaalliselle istuimelle, sillä taistelussa voittajille kuuluu myös\nhallitusvalta. Tämän sanottuaan hän lähetti pois lähettiläät sekä\nheidän kanssaan lakedaimonilaisen Kheirisofoksen ja tessalialaisen\nMenonin, joka niin itsekin tahtoi, sillä hän oli Ariaioksen ystävä ja\nvieras. He siis menivät ja Klearkos jäi odottamaan.\n\nSotaväki hankki itselleen ruokaa ja juotavaa mahdollisuuden mukaan\nkuormajuhdista, teurastaen härkiä ja aaseja. Sotajoukosta edeten hiukan\nsinne, missä taistelu oli ollut he saivat poltinaineiksi sekä niitä\nmonia nuolia, joita Helleenit pakoittivat kuninkaan puolelta\nkaranneitten heittämään pois, että vesoista niottuja kilpiä kuin myös\negyptiläisiä puukilpiä; oli myös paljon keveitä nahkapäälliskilpiä ja\ntyhjiä kuormavaunuja käytettävinä; näitä kaikkia käyttäen he laittoivat\nlihaa syödäksensä sinä päivänä.\n\nOli jo puolipäivän aika, kun tuli lähettiläitä kuninkaalta ja\nTissaferneelta, muut Persialaisia paitsi yksi heistä oli Helleeni\nnimeltä Falinos, joka silloin oli Tissaferneen luona ja oli suuressa\narvossa, sillä hän oli olevinaan taktiikan sekä asekäytön tuntija. Nämä\ntultuaan kutsuivat Helleenien päälliköt ja sanoivat, että kuningas\nkäskee Helleenien luovuttamaan aseensa, koskapa hän on voittaja ja\nkaatanut Kyyroksen sekä käymään kuninkaan hovileiriin saadakseen\nitsellensä mahdollisesti jotakin hyvää etua. Tätä sanoivat kuninkaan\nlähetit; mutta Helleenit kuulivat sitä mieliharmin, kuitenkin vastasi\nKlearkos sen verran, että ei voittajien asia ole luovuttaa aseita;\nmutta, sanoi hän, vastatkaa te, päälliköt, näille, mikä on mielestänne\nkunniakkainta ja sopivinta; minä tulen heti. Hänet kutsui nimittäin\njoku palvelija katsomaan ulosotettuja uhrieläimen sisuksia; sillä hän\nosui juuri silloin uhraamaan.\n\nSitten vastasi arkadialainen Kleanor, ollen vanhin, että he ennen\nkuolevat kuin antavat aseensa. Teebalainen Proksenos taas sanoi: Totta\ntosiaan minä ihmettelen, Falinos, pyytääkö kuningas aseitamme\nvoittajana vai ystävyyden lahjanako; sillä jos voittajana: mitä\ntarvitsee hänen pyytää, miksei tule ottamaan? Jos hän taas tahtoo ne\nsaada sopimuksella, sanokoon, mitä seuraa sotilaille, jos he tässä\nhäntä hyvittävät. Tähän sanoi Falinos: Kuningas katsoo voittaneensa,\nkoska hän on kaatanut Kyyroksen, sillä kuka häntä enää hallituksessa\nvastustaisi? Teidätkin hän katsoo kuuluvan itsellensä, koska hänellä on\nteidät keskellä maatansa, ylipääsemättömien virtojen välissä ja voi\ntuoda teitä vastaan sellaisen ihmispaljouden, ettette voisi sitä\ntuhota, vaikka siihen saisitte tilaisuuttakin. Hänelle vastasi\nateenalainen Theopompos: Meillä ei nyt ole, niinkuin näet, Falinos,\nmitään muita aarteita kuin aseemme ja urhoutemme; niinkauvan kuin\nmeillä on aseemme, arvelemme käyttää myös urhouttamme, mutta jos\njätämme nämä, menetämme elomme ja onnemme, älä siis luule meidän\nluovuttavan ainoata omaisuuttamme, vaan näillä samoilla aseilla me\ntaistelemme teidänkin tavarainne puolesta. Tämän kuultuaan nauroi\nFalinos ja sanoi: Oletpa oikein filosoofin vertainen, sinä nuori mies,\netkä puhu epämieluisesti. Tiedä kuitenkin olevasi ymmärtämätön, jos\nluulet teidän urheutenne voittavan kuninkaan voiman. -- Muutamien\nsanottiin puhuneen myötämielisemmin, että, samoinkuin he olivat olleet\nKyyrokselle uskollisia, he saattaisivat olla kuninkaallekin\nsuurenarvoisia, jos hän haluaisi olla ystävä ja joko johonkin muuhun\nheitä käyttää tai lähteä sotaretkelle Egyptiä vastaan, he auttaisivat\nhäntä sitä valloittamaan.\n\nSamassa saapui Klearkos ja kysyi olivatko jo vastanneet. Falinos rupesi\npuhumaan ja sanoi: Nämä sanovat mikä mitäkin, vaan sano sinä meille\nmielipiteesi. Klearkos lausui: Minä olen mielelläni nähnyt sinut\ntäällä, Falinos, ja luullakseni kaikki muut ovat samoin, sillä sekä\nsinä olet Helleeni, että me kaikki niin paljon kuin meitä täällä näet.\nNäissä oloissa ollen kysymme sinulta neuvoa, mitä olisi tehtävä siinä,\nmitä puhut. Sinä siis, jumalain nimessä, neuvo meille, mikä sinun\nmielestäsi on kunniakkainta ja parasta ja tuottaa sinulle\ntulevaisuudessa mainetta, kun aina sanotaan, että kerran Falinos,\nkuninkaan lähettämänä käskemään Helleenejä luovuttamaan aseensa ja\nheidän neuvoa kysyessään, antoi heille tämän neuvon. Sinä tiedät, että\nHellaassa väittämättä puhutaan, mitä sinä vain neuvotkin. -- Klearkos\nviekasteli tässä taitavasti, tahtoen itse kuninkaan lähettiläänkin\nneuvomaan Helleenejä, etteivät antaisi aseitansa, jotta Helleenit\nyhä enemmän pysyisivät hyvässä toivossa. Mutta vastoin hänen\nluuloansa vastasi Falinos kartellen: Minä neuvon teitä, jos teillä\nkymmentuhansista toivoista on yksi toivo pelastua sotimalla kuningasta\nvastaan, siinä tapauksessa olemaan luovuttamatta aseitanne; mutta jos\nei ole yhtään toivoa pelastumisesta vastoin kuninkaan tahtoa, neuvon\npelastumaan miten teille vain on mahdollista. Tähän sanoi Klearkos:\nNäin sinä siis lausut; mutta ilmoita meiltä seuraavaa: me arvelemme,\nettä jos täytyy olla kuninkaan ystäviä, olemme paljon arvokkaampia\nystäviä aseellisina kuin aseet toiselle luovuttaneina; mutta jos täytyy\nsotia, on parempi sotia aseellisina kuin aseet toiselle luovuttaneina.\nFalinos sanoi: Tämän kyllä kerromme, mutta kuningas käski sanomaan\nteille sitäkin, että jos jäätte tänne, on aselepo, mutta jos menette\neteenpäin tai poispäin, on sota. Sanokaa siis siitäkin mielenne,\njäättekö ja silloin on aselepo, vai ilmoitanko teiltä, että on sota.\nKlearkos lausui: Ilmoita siis siitäkin, että meillä on sama mieli kuin\nkuninkaalla. Ja mikä se on? sanoi Falinos. Klearkos vastasi: Jos\njäämme, on aselepo, jos menemme eteenpäin tai poispäin, on sota. Siitä\nFalinos kysyi taas: Ilmoitanko aselevon vai sodan? Klearkos taas\nvastasi samaa: aselepo, jos jäämme, sota, jos menemme eteenpäin tai\npoispäin. Mutta mitä hän aikoi tehdä, sitä hän ei ilmaissut.\n\n\n\n\nII. LUKU.\n\nAriaios kieltäytyy kuninkuudesta. Helleenit liikehtivät ja\nneuvottelevat paluumatkasta. Kuninkaan leiri. Klearkoksen viisas\nmenettely.\n\n\nFalinos siis poistui seuralaisineen. Ariaioksen tyköä tuli Prokles ja\nKheirisofos, Menon jäi Ariaioksen luo. Nämä kertoivat Ariaioksen\nsanoneen, että on paljon häntä etevämpiä Persialaisia, jotka eivät\nsuvaitsisi häntä kuninkaana, mutta jos tahdotte yhdessä kulkea, käskee\nhän teidän tulemaan jo tänä yönä; vaan jos ette tule, sanoo hän\nlähtevänsä aamulla aikaisin. Siihen sanoi Klearkos: Tulee tehdä niin,\njos tulemme, niinkuin sanotte, mutta jos emme, tehkää, minkä luulette\nolevan etujenne mukaisinta. Mitä hän aikoi tehdä, sen hän jätti näille\nsanomatta.\n\nSilloin oli jo auringon laskun aika ja Klearkos kutsui kokoon yli- ja\nalipäälliköt ja puhui seuraavasti:\n\nMiehet, uhratessani menosta kuningasta vastaan eivät enteet olleet\nhyviä ja syystä kylläkin; sillä niinkuin juuri saan tietää, on meidän\nja kuninkaan välissä Tigris-joki, laivoin kuljettava, emmekä sen yli\nvoi mennä ilman aluksia ja niitä ei meillä ole. Mutta ei tännekään\njääminen ole mahdollista, sillä ei ole saatavissa ruokavaroja; sen\nsijaan menosta Kyyroksen ystävien luo olivat uhrienteet meille sangen\nsuotuisat.[26] Tulee siis tehdä näin: menkää aterioimaan mitä kullakin\non; sittenkun torvella annetaan levollemenon merkki, kootkaa\nkapineenne; kun toisen kerran merkkiääni kuuluu, kuormittakaa juhdat,\nkun kolmannen kerran, seuratkaa johtajaanne pitäen juhdat joen\npuolella, aseet maan puolella.\n\nYli- ja alipäälliköt tämän kuultuaan menivät pois ja tekivät niin. Ja\nsittemmin hän johti ja muut tottelivat, ei niinkuin he olisivat hänet\nylipäälliköksi valinneet, vaan nähdessään, että hän yksin ymmärsi, mitä\nylipäällikön tulee ymmärtää, kun muut olivat kokemattomia.\n\nSen matkan mitta, jonka he Joonian Efesoksesta olivat tulleet\ntaistelupaikalle asti, oli 93 päivänmatkaa, 535 parasankia, 16,050\nstadiota. Taistelupaikasta sanottiin olevan Babylooniin 360 stadiota.\n\nPimeän tultua karkasi sieltä kuninkaan puolelle traakialainen\nMiltokythes vieden mukanaan noin 40 ratsumiestänsä sekä traakialaisia\njalkasotureita noin 300. Klearkos johti muita määräysten mukaisesti ja\nhe seurasivat. Puoliyön aikaan he saapuivat ensimmäiseen pysäyspaikkaan\nAriaioksen ja hänen sotajoukkonsa luo. Järjestettyään aseelliset\npaikallensa kokoontuivat Helleenien yli- ja alipäälliköt Ariaioksen\nluo; ja vannoivat sekä Helleenit että Ariaios ja hänen esikuntansa\netevimmät, etteivät pettäisi toisiansa ja että olisivat aseveljiä;\nmuukalaiset vannoivat lisäksi vilpittömästi opastavansa. Tämän he\nvannoivat teurastaen härän [suden] ja kauriin sekä jäärän kilvelle,\nHelleenit kastoivat vereen miekan, muukalaiset keihään.\n\nKun liitto oli tehty, lausui Klearkos: Hyvä siis, Ariaios, koska on\nsama matka teillä ja meillä, sano, mikä on sinun mielesi matkasta,\npalaammeko sitä tietä, jota tulimme, vai luuletko keksineesi jonkun\nparemman tien? Ariaios sanoi: Jos palaamme sitä tietä, jota tänne\ntulimme, kuolisimme kaikin nälkään, kun ei meillä nyt enään ole yhtään\nruokavaroja; sillä 17 viimeisen päivänmatkan aikana ei meillä tänne\ntullessammekaan ollut maasta mitään saatavana, ja missä jotakin oli,\nsen me kulkeissamme kulutimme. Nyt tuumimme kulkea tosin pitempää\ntietä, mutta siellä ei meiltä puutu ruokavaroja. Meidän on kuljettava\nensimmäiset päivänmatkat mahdollisimman pitkiä etääntyäksemme kuninkaan\nsotajoukosta niin kauvaksi kuin suinkin. Sillä jos kerran eristymme\nparin kolmen päivän matkan päähän, ei kuningas voi meitä enää\nsaavuttaa, sillä vähäisellä voimalla hän ei uskalla seurata ja suuren\njoukon kanssa hän ei voi nopeasti liikkua. Ruokavaroja häneltä myös\narvattavasti puuttuu. Tämä on, sanoi hän, minun ajatukseni.\n\nTämä sotasuunnitelma ei tarkoittanut mitään muuta kuin vetäytyä\ntiehensä tai paeta pois, mutta onni ohjasi paremmin. Sillä päivän\ntultua he kulkivat aurinko oikealla puolellaan arvellen auringon\nlaskussa ennättävänsä Babyloonian maan kyliin, eivätkä siinä\npettyneetkään. Mutta vielä iltapäivällä luulivat näkevänsä vihollisten\nratsumiehiä, ja ne Helleenit, jotka eivät olleet rivissä, juoksivat\npaikallensa. Ariaios, ollen haavoitettuna, ajoi vaunuissa, vaan astui\nnyt alas sekä pukeutui haarniskaan, niin myös hänen seurueensa. Mutta\nsillä aikaa kun he varustautuivat, tulivat edeltäpäin lähetetyt\ntiedustelijat ilmoittaen, etteivät ne ole ratsumiehiä, vaan juhtia\nlaitumella. Heti huomasivat kaikki, että kuningas leiriytyi jossakin\nlähittyvillä, näkyipä sauhuakin kylissä jonkun matkan päässä. Klearkos\nei kuitenkaan vienyt väkeänsä kuningasta vastaan, sillä tiesi\nsotamiesten olevan väsyneitä ja syömättömiä, ja oli myös jo myöhäinen\naika, mutta ei hän sentään muuttanut suuntaa, varoen, ettei näyttäisi\npakenevan, vaan johtaen etujoukkonsa suoraan, samalla auringon\nlaskeissa, lähimpiin kyliin ja leiriytyi sinne; niistä oli\nkuninkaallinen sotajoukko repinyt huoneitten hirretkin. Ensimmäiset\nleiriytyivät kuitenkin jossakin järjestyksessä, mutta hämyssä myöhemmin\ntulleet majoittuivat kuinka kukin osui, ja he pitivät paljon hälinää\nhuutaen toinen toisiansa, niin että vihollisetkin kuulivat ja niin\nlähimmät vihollisista pakenivatkin telteistään; tämä tuli ilmi\nseuraavana päivänä, sillä ei enään missään näkynyt lähellä yhtään\njuhtaa, ei leiriä eikä sauhua. Nähtävästi oli kuningaskin säikähtynyt\nsotajoukon tulosta. Tämän hän osoitti sillä, minkä hän teki seuraavana\npäivänä.\n\nMutta tämän yön kuluessa valtasi Helleenitkin pelko ja oli melua ja\nhämminkiä niinkuin tavallisesti tapahtuu kun pelko pääsee vallalle.\nKlearkos kuitenkin käski eeliläisen Tolmideen, senaikuisen parhaan\näänimiehen, joka juuri sattui olemaan hänen luonansa, vaatimaan\nhiljaisuutta ja kuuluttamaan päälliköitten julistuksen, että kuka saa\nilmi sen, joka on irti laskenut leiriin aasin, se saa talentin\npalkaksensa.[27] Kun se oli kuulutettu, huomasivat sotamiehet pelkonsa\nturhaksi ja päälliköiden olevan hengissä. Aamun sarastaessa käski\nKlearkos Helleenien asettumaan riviin siihen järjestykseen, mikä heillä\noli taistelussa.\n\n\n\n\nIII. LUKU.\n\nAselepo.\n\n\nKuninkaan pelästyminen Helleenien hyökkäyksen johdosta, mistä edellä\nolen kirjoittanut, selkeni seuraavasta. Sillä lähetettyänsä edellisenä\npäivänä vaatimaan aseitten luovuttamista hän sitten auringon nousun\naikaan lähetti välittäjiä ehdottamaan aselepoa. Nämä tultuaan\netuvartiain luo tiedustelivat päälliköitä. Kun etuvartiat tämän olivat\nilmoittaneet, sanoi Klearkos, joka silloin juuri piti sotaväen\nkatselmusta, että etuvartiat käskisivät välittäjäin odottamaan siksi\nkun hän joutuisi. Järjestettyään sotajoukon niin, että sitä oli hyvä\nnähdä joka puolelta tiheänä rintamana eikä yhtään aseetonta ollut\nnähtävänä, kutsui hän lähettiläät ja esiytyi itse parhaiten\nasestettujen ja hyvännäköisimpien soturiensa keralla sekä käski muiden\npäälliköiden tekemään samoin. Lähestyttyään lähettiläitä hän kysyi mitä\nhe tahtoivat. Nämä sanoivat, että aselevon tähden tässä tulee kuninkaan\nluota miehiä valtuutettuina ilmoittamaan kuninkaan ehdot Helleeneille\nsekä Helleenien ehdot kuninkaalle. Klearkos vastasi: Ilmoittakaa siis\nhänelle, että ensiksi tarvitaan taistelua, ruokaa nimittäin ei ole\nmeillä, ja älköön kukaan uskaltako puhua aselevosta Helleeneille, ellei\nhän hanki ruokaa. Tämän kuultuaan poistuivat lähettiläät, vaan\npalasivat pian, josta ilmeni, että jossain lähettyvillä oli kuningas\ntai joku muu, jolle oli jätetty tämä tehtävä. He sanoivat, että\nHelleenien puhe oli kuninkaan mielestä kohtuullinen ja että he nyt\ntulivat mukanaan oppaita, jotka johtaisivat heitä sinne, mistä saisivat\nruokavaroja, jos aselepo syntyisi. Klearkos kysyi: koskisiko välirauha\nvain menijöitä ja tulijoita vai myös kaikkia muita? He sanoivat:\nkaikkia siihen asti kun teidän ehtonne kuninkaalle ilmoitetaan. Heidän\nnäin sanottuaan antoi Klearkos heidän poistua ja neuvotteli muiden\npäälliköitten kanssa. Päätettiin heti tehdä aselepo ja rauhassa mennä\nottamaan ruokavaroja. Klearkos sanoi: niin on minunkin mielipiteeni,\nmutta en kuitenkaan heti ilmoita sitä heille, vaan viivyttelen, kunnes\nlähettiläät alkavat epäröidä, ettemme suostuisikaan aselepoon.\nArvelenpa myös, sanoi hän, että omillakin miehillämme on sama pelko.\nMutta sittenkun näytti olevan sovelias hetki, ilmoitti hän, että\naselepo päätettäisiin ja käski heti opastaa heitä ruokavaroille. He\nopastivatkin.\n\nKlearkos tosin lähti tekemään aselepoa, mutta hän piti sotajoukon\njärjestyksessä itse johtaen jälkijoukkoa. Saavuttiin vesirikkaille\nkanaville ja haudoille, joiden yli ei voitu kulkea ilman sillakkeita.\nHe siis tekivät kulkukeinoja palmupuista, joita löysivät siellä\nkaatuneina, toisia kaatoivat itsekin. Ja siellä sopi havaita kuinka\nKlearkos hoiti päällikön tointa, vasemmassa kädessä keihäs, oikeassa\nsauva, ja jos joku hänen mielestänsä siihen toimeen määrätyistä näytti\nnahjustelevan, niin valitsi hän asianomaisen, kuritti häntä ja samalla\ntarttui itsekin työhön astuen suohon, niin että kaikki häpesivät olla\ntyöhön ryhtymättä. Tähän oli määrätty kaikki 30-vuotiset, mutta kun\nnäkivät myös Klearkoksen ahkeroivan, ryhtyivät vanhemmatkin toimeen.\nKlearkos kiirehti sitäkin enemmän, kun hän oli epäluuloinen siitä, että\nkanavat olivat vettä täynnä, sillä ei ollut kentän kastelemiseen\nsovelias vuodenaika, vaan että Helleeneille esiytyisi paljon vaikeuksia\nmatkalla, sen vuoksi epäili hän kuninkaan laskeneen vettä kentälle.\nKuljettuaan he saapuivat kyliin, mistä oppaat osoittivat heidän\nottamaan ruokavaroja.\n\nOlikin paljon viljaa sekä palmuviiniä ynnä terhoista keitettyä hapanta\njuotavaa. Palmun terhot olivat näköjään samallaisia kuin Helleeneillä\nkotimaassaan ja ne olivat kotoväen varalta, isäntäväelle varatut olivat\nvalittuja, kauneuden ja suuruuden puolesta ihmeteltäviä, ulkomuodoltaan\naivan merenkullan kaltaisia; muutamia niistä kuivaten he käyttivät\njälkiruokana. Palmuviini oli makeata, mutta meni päähän. Täällä söivät\nsotilaat ensikerran palmun ytyä, ja monet ihmettelivät sen muotoa ja\nomituista suloisuutta, sekin meni kovasti päähän. Palmu, josta yty\notettiin, kuivettui kokonaan.[28]\n\nSiellä viipyivät kolme päivää ja suurkuninkaan luota tuli Tissafernes\nja kuninkaan lanko sekä kolme muuta Persialaista; paljon palvelijoita\nseurasi samalla. Kun Helleenien päälliköt olivat kohdanneet heidät,\npuhui ensin Tissafernes tulkin välityksellä seuraavaa:\n\nMinä, Helleenit, asun Hellaan naapurina ja nähdessäni teidän joutuneen\nmoniin vaikeuksiin katsoin itselleni onneksi, jos jotenkin voisin saada\nkuninkaalta suostumuksen pelastaa teidät takaisin Hellaaseen. Arvelen\nnimittäin etten tee tätä saamatta kiitosta niin hyvin teiltä kuin koko\nHellaalta. Tämän tuntien pyysin kuninkaalta ja sanoin hänelle, että\nhänen kohtuudella sopisi tehdä minulle mieliksi, koska minä sekä\nensimmäisenä ilmoitin hänelle Kyyroksen lähtevän sotaretkelle häntä\nvastaan että samalla toin tullessani hänelle apua, minä myös olin\nainoa, joka Helleenejä vastaan asetetuista en paennut, vaan mursin\nlävitse ja yhdyin kuninkaaseen teidän leirissänne, johon kuningas oli\ntullut, surmattuaan Kyyroksen ja ahdistaen Kyyroksen muukalaisjoukkoja\nnäillä nyt minua seuranneilla, jotka ovat hänen luotettavimpiansa.\nNäistä lupasi hän neuvotella ja käski minun tulla kysymään teiltä,\nminkätähden te soditte häntä vastaan. Neuvon teitä vastaamaan\nharkitusti, jotta minun olisi helpompi hankkia teille häneltä, jos\nmahdollista, jotakin hyvää.\n\nTämän jälkeen Helleenit mennen syrjään neuvottelivat ja antoivat\nvastauksen ja Klearkos puhui: Me emme ole kokoontuneet kuningasta\nvastaan sotiaksemme emmekä lähteneet liikkeelle kuninkaan kimppuun\nkäydäksemme, vaan Kyyros keksi monia tekosyitä, niinkuin sinäkin hyvin\ntiedät, sekä yllättääksensä teidät varustautumattomina että tuodaksensa\nmeidät tänne. Mutta kun sitten jo havaitsimme hänen olevan pulassa,\nhäpesimme jumalain ja ihmisten edessä pettää häntä, jonka aikaisemmin\nannoimme tehdä meille hyvää. Mutta sittenkun Kyyros oli kuollut, emme\nme vastusta kuningasta hänen hallituksessaan eikä meillä ole syytä\nhävittää kuninkaan aluetta emmekä suinkaan tahdo häntä tappaa, vaan\naiomme mennä kotiin, jos ei vaan kukaan meitä häiritse. Mutta joka\nmeitä hätyyttää, sen me jumalain avulla koetamme päältämme torjua. Jos\ntaas joku meille ensin tekee hyvää, emme me puolestamme anna itseämme\nvoittaa hyväntekeväisyydessä voimiemme mukaan. Näin hän puhui.\n\nTissafernes sen kuultuaan sanoi: Tämän minä ilmoitan kuninkaalle ja\ntaas teille hänen vastauksensa. Kunnes minä palaan, pysyköön aselepo ja\nme pidämme teille tarjolla ruokavaroja. Mutta hän ei tullutkaan\nseuraavana päivänä, joten Helleenit huolestuivat. Kolmantena päivänä\ntultuansa hän sanoi saaneensa kuninkaan suostumuksen siihen, että\nhänelle on annettu tilaisuus pelastaa Helleenit, vaikkakin monet olivat\nvastustaneet, koska ei ole kuninkaalle soveliasta rauhassa laskea\nluotansa häntä vastaan sotineita. Lopuksi hän lausui: Ja nyt sopii\nteidän ottaa meiltä takuu siitä, että me totisesti teemme seudun teille\nsuosiolliseksi ja vilpittömästi viemme teidät Hellaaseen pitäen\ntarjolla ruokavaroja; mutta missä ei olisi ostettavissa, sallimme\nteidän niitä ottaa ympäristön seudusta. Teidän taas tulee vannoa meille\nvakaasti kulkevanne kuin ystävällisen maan halki vahinkoa tekemättä\nottaen viljaa ja juotavaa, milloin me emme pidä tarjolla; mutta jos\npidämme tarjolla, saatte ostaa elintarpeita. Nämä [ehdot] hyväksyttiin.\nTissafernes ja kuninkaan lanko vannoivat ja antoivat kättä Helleenien\nyli- ja ali-päälliköille ja nämä samoin heille. Tämän jälkeen sanoi\nTissafernes: Nyt menen kuninkaan luo, mutta sittenkun saan tehtäväni\nsuoritetuksi, palaan varustautuneena viedäkseni teidät Hellaaseen ja\nitse mennäkseni omaan maakuntaani.\n\n\n\n\nIV. LUKU.\n\nHelleenit ja Ariaios. Matka Babylooniasta Meedian maan kautta.\n\n\nSitten Helleenit ja Ariaios leiriytyneinä lähekkäin odottivat\nTissafernesta enemmän kuin 20 päivää.[29] Tällä aikaa tuli Ariaioksen\nluo hänen veljensä ynnä muita sukulaisia sekä hänen seuralaistensa tykö\nmoniaita Persialaisia; nämä rohkaisivat heitä, vieläpä muutamille\nlupasivat kuninkaan nimessä, että kuningas ei vihoittele heille\nosanotosta Kyyroksen retkeen eikä muistakaan entisistä asioista. Näiden\ntapausten johdosta Ariaios ja hänen joukkonsa alkoivat ilmeisesti\nkylmemmin kohdella Helleenejä, niin että tämänkin tähden he moniin\nHelleeneihin tekivät vastenmielisen vaikutuksen. Sentähden nämä\nmenivätkin Klearkoksen luo ja sanoivat hänelle sekä muille\npäälliköille: Mitä me odotamme? Vai emmekö tiedä, että kuningas\nmieluimmin tahtoisi tuhota meidät pelottaakseen muitakin Helleenejä\nsotimasta suurkuningasta vastaan? Nyt viekoittelee hän meitä viipymään\nsen vuoksi, että hänen sotajoukkonsa on hajaantunut, mutta heti kun se\ntaas saadaan hänelle kootuksi, ryhtyy hän varmasti meitä vainoamaan.\nArvattavasti hän jossakin yrittää estää kulkuamme joko juoksuhaudoilla\ntai vallituksilla, jotta tietä olisi mahdoton taivaltaa. Sillä ei\nsuinkaan hän tahallaan salli meidän menevän Hellaaseen ilmoittamaan,\nettä me, niin vähälukuisina, voitimme kuninkaan hänen omilla ovillaan\nja sitten pilkaten poistuimme sieltä.\n\nKlearkos vastasi näille: Minäkin mietin näitä kaikkia, mutta ajattelen,\nettä jos nyt menemme pois, näyttäisi siltä kuin lähtisimme sotaan ja\ntekisimme vastoin välirauhaa. Sitten ensiksikin ei kukaan pitäisi\nmeille tarjolla ruokavaroja eikä niitä olisi mistään saatavissa, sitten\nei myös olisi ketään matkan opastajaa. Ja niinpiankuin näin tekisimme,\nheti myös Ariaios meistä luopuisi eikä meille jäisi yhtään ystävää,\nvaan entisetkin ystävät vaihtuisivat vihollisiksi. Onko meillä ehkä\njoku toinenkin joki yli kuljettava, en tiedä, mutta sen tiedämme, että\nEufrateen yli on mahdoton mennä, jos viholliset estävät. Eikäpähän\nmeillä ole ratsumiehiä apunamme, jos täytyisi taistella, vihollisilla\nsen sijaan on runsaasti ratsuväkeä ja erittäin oivallista, niin että,\nvaikka voittaisimmekin, kenen saisimme surmatuksi? mutta jos\nhäviäisimme, ei olisi yhdenkään mahdollinen pelastua. Minä siis en\ntiedä, miksi kuninkaan, jolla on niin paljon apukeinoja, vaikkapa\nhaluaisikin meidät tuhota, pitäisi vannoa ja antaa kätensä ja sitten\nväärällä valalla loukata jumalia ja tehdä petollisiksi omat\nliittolupauksensa Helleeneille ja Persialaisille. Paljon tähän tapaan\nhän puhui.\n\nSillä välin saapui Tissafernes sotavoimineen ikäänkuin menossa kotiinsa\nmukanaan [Armenian maaherra] Orontes ja hänen väkensä; hänellä oli\nkanssansa myös kuninkaan tytär puolisonaan. -- Tissaferneen johdossa he\nsieltä nyt siis kulkivat ja hän myös piti kaupan ruokavaroja. Yhdessä\nTissaferneen ja Oronteen kanssa matkusti myös Ariaios pitäen\nkomennossaan Kyyroksen muukalaisjoukkoa ja hän leiriytyi näiden\nyhteyteen. Mutta Helleenit epäluuloisina näitä kohtaan, kulkivat\nitseksensä omine oppaineen. He leiriytyivät joka paikassa toisistaan\nnoin parasangin tai pitemmänkin välimatkan päähän, kumpikin pitäen\nsilmällä toisiaan ikäänkuin vihollisia, ja se synnytti heti epäluuloa.\nVälistä tapahtui, että kun he samasta paikasta kokosivat puita, tai\nheiniä y.m.s. he joutuivat tappeluun keskenänsä, niin että tämäkin\nvaikutti vihamielisyyttä. Kuljettuaan kolme päivänmatkaa saapuivat he\nn.s. Meedian muurille ja kävivät sen sisäpuolelle. Se oli rakennettu\ntiilikivistä, jotka oli muurattu maapihkalla;[30] muuri oli 20 jalkaa\nleveä ja 100 jalkaa korkea, sen pituuden sanottiin olevan 20\nparasankia eikä ole kaukana Babyloonista. -- Sieltä kulkivat he kaksi\npäivänmatkaa, kahdeksan parasankia, mennen kahden kanavan ylitse,\ntoisen kiinteätä siltaa myöten, toisen seitsemästä aluksesta liitettyä\nsiltaa pitkin. Kanavat lähtivät Tigris-joesta ja niistä oli vedetty\nvaltaojia maahan, ensimmäiset suuria, sitten vähempiä, lopuksi pieniä\nojia, niinkuin Hellaassa hirssivainioilla. Ja he tulivat Tigris-joelle,\njonka varrella oli suuri ja väkirikas kaupunki nimeltä Sittake, joesta\n15 stadion päässä. Helleenit leiriytyivät siinä liki suurta ja kaunista\npuistoa, jossa oli tiheässä kaikenlaatuisia puita, mutta Persialaiset\njo mentyään joen yli eivät sittemmin enään näyttäytyneet.\n\nKun illallisen jälkeen Proksenos ja Ksenofon käyskelivät leirin\nedustalla, tuli outo mies ja kysyi etuvartioilta missä saisi tavata\nProksenoksen tai Klearkoksen; Menonia hän ei kysynyt, vaikka hän oli\nAriaioksen, Menonin vierasystävän, luota. Kun Proksenos ilmoitti\nolevansa se, jota hän etsi, sanoi mies: Minut lähettivät Ariaios ja\nArtaotsos, Kyyroksen uskotut ja teille suosiolliset miehet, ja käskevät\nteidän olemaan varoillanne, etteivät muukalaiset kävisi kimppuunne\nyöllä; läheisessä puistossa on nimittäin suuri sotajoukko. He käskevät\nlähettämään Tigriksen sillalle vartioväkeä, koska Tissafernes aikoo,\njos vaan voi, yöllä sen särkeä, jotta te ette pääsisi siitä ylitse,\nvaan virran ja kanavan välillä joutuisitte kiinni. Tämän kuultuaan he\nveivät miehen Klearkoksen luo ja kertoivat hänen puheensa. Klearkos\nkuultuaan säikähtyi kovasti ja alkoi pelästyä. Mutta muuan\nläsnäolijoista, nuori mies, lausui asiaa harkittuansa, että ei kimppuun\nkäyminen ja sillan särkeminen sovellu yhteen. Sillä on selvä, että\nhyökkääjien täytyy joko voittaa tai hävitä: jos voittavat, minkätähden\ntäytyisi heidän särkeä silta? Emmehän me silloin, vaikka olisi\nuseampiakin siltoja, voisi paeten pelastua mihinkään. Jos taas me\nvoitamme, niin sillan särjettyänsä ei heillä olisi minne pakenisivat,\neikä toiselta puolen virtaa voisi tulla, vaikka siellä olisi paljonkin\nväkeä, kukaan heitä auttamaan heidän särjettyänsä sillan. Tämän\nkuultuaan kysyi Klearkos lähettiläältä, kuinkahan avara oli maa\nTigriksen ja kanavan välillä. Tämä sanoi sen olevan suuren ja siinä on\npaljon ja suuria kyliä ja kaupunkeja. Nyt vasta huomattiin, että\nmuukalaiset olivat petollisesti lähettäneet miehen pelätessään, että\nHelleenit, mennen sillan ylitse jäisivät saareen turvanansa toisella\npuolen Tigris, toisella kanava; ruokavaroja he saisivat näiden\nvälisestä maasta, joka oli hedelmällinen ja vahvasti asuttu, siitä\ntulisi sitten myös turvapaikka, jos tahdottaisiin kuningasta hätyyttää.\nSitten menivät levolle. Varmuuden vuoksi lähettivät kuitenkin\nvartioston sillalle. Mutta ei kukaan mistään hyökännyt eikä vartioitten\nilmoituksen mukaan sillalle yhtään vihollista miltään taholta tullut.\nAamun koitossa kulkivat he 37 aluksesta tehdyn sillan ylitse\nmahdollisimman varovasti, sillä muutamat Tissaferneen tyköä tulleet\nHelleenit ilmoittivat, että oli aikomus ahdistaa Helleenejä heidän yli\nkulkeissaan; mutta tämä oli perätöntä. Tosin ilmestyi heidän yli\nmennessään tulkki Glus muiden mukana vakoillen menisivätkö Helleenit\njoen yli. Sen nähtyään hän meni matkaansa.\n\nTigris-joelta kulkivat he neljä päivänmatkaa 20 parasankia pletrin\nlevyiselle Fyskos-joelle, siinä oli silta ja lähellä suuri asuttu\nkaupunki nimeltä Opis. Sen lähittyvillä kohtasi Helleenejä Kyyroksen ja\nArtakserkseen velipuoli tuoden Suusasta ja Ekbatanasta [sisämaan\npääkaupungeista] valtavan sotajoukon ja aikoen viedä sen kuninkaalle\navuksi. Pysäyttäen sotajoukkonsa hän katseli ohi kulkevia Helleenejä.\nKlearkos johti joukkoansa kaksimiehisissä riveissä, ja antoi sen\ntuontuostakin pysähtyä. Mutta aina sillä aikaa kun joukon etupää\npysähtyi, täytyi koko muun joukon pysyä sen aikaa paikallaan, niin että\nitse Helleeneistäkin näytti sotajoukko sangen suurelta ja Persialainen\nhämmästyi sitä silmäillessään. Sieltä he kulkivat Meedian lävitse kuusi\nautiota päivänmatkaa, 30 parasankia, Parysatiksen, Kyyroksen ja\nkuninkaan äidin, kyliin. Nämät jätti Tissafernes, Kyyrosta\nhäväistäkseen, Helleenien ryöstettäväksi, eivät kuitenkaan saisi ottaa\norjia. Siellä oli paljon viljaa ja lampaita sekä muuta tavaraa. Sieltä\nkulkivat he autioita seutuja neljä päivänmatkaa, 20 parasankia,\nTigris-joki vasemmalla puolellaan. Ensimmäisellä päivänmatkalla joen\ntoisella puolen oli suuri, hyvinvoipa kaupunki nimeltä Kainai, josta\nPersialaiset toivat leipää, juustoa ja viiniä.\n\n\n\n\nV. LUKU.\n\nKeskinäiset epäluulot. Tissaferneen petollisuus.\n\n\nTämän jälkeen he saapuivat Tsapatas-joelle, joka oli neljän pletrin\nlevyinen, ja viipyivät siinä kolme päivää. Tällöin oli tosin aiheita\nepäluuloihin, mutta ei missään esiytynyt julkista juonittelua. Klearkos\nkatsoi sentähden sopivaksi yhtyä Tissaferneen kanssa neuvottelemaan,\njos ehkä voisi lopettaa epäluulot, ennenkuin niistä syntyisi sota. Hän\nlähetti jonkun tiedustelemaan, että olisi tarpeellista neuvotella hänen\nkanssansa. Tämä käski hänen heti tulla. Heidän yhdyttyänsä puhui\nKlearkos näin:\n\nMinä tiedän, Tissafernes, vannoneemme valat ja antaneemme kättä siitä,\nettemme tekisi toisillemme vääryyttä; kuitenkin näen sinun varovan\nmeitä niinkuin vihollisia ja me tätä nähden olemme samoin varuillamme.\nMutta kun tarkatessani en saata huomata sinun yrittävän tehdä meille\npahaa, ja kun taas selvästi tiedän, että me emme mitään sellaista\nmieti, katsoin hyväksi tulla sinun kanssasi puheisiin, jotta\nmahdollisuuden mukaan poistaisimme toisistamme epäluulon. Sillä jo\n(kokemuksesta) tiedän, että ihmiset milloin parjauksen, milloin\nepäluulon perusteella, toisiansa peläten ja tahtoen ennättää toisensa\nennenkuin heitä tuntevat, ovat tehneet sanomatonta pahaa niille, jotka\neivät mitään sellaista aikoneet tai tahtoneet. Koska nyt ajattelen\nsellaiset nurjamielisyydet parhaiten poistettavan keskusteluilla, olen\ntullut ja tahdon sinulle osoittaa, että sinä meitä syyttä epäilet.\nSillä ensiksikin ja pääasiallisesti jumalain valat meitä estävät\nolemasta toistemme vihamiehiä, mutta joka tunnossansa tietää näitä\nloukanneensa, häntä en saata suinkaan onnelliseksi ylistää. Sillä en\ntiedä kuinka nopeasti paeten kukaan pakenisi jumalain vihaa tai\nmillaiseen pimeyteen hän piiloutuisi tai mihin vahvaan asuinsijaan hän\nvetäytyisi,[31] kaikkialla kaikki on jumalain vallan alaista ja\nkaikkialla kaikkia jumalat yhtäläisesti hallitsevat. Näin ajattelen\njumalista ja valoista, joiden haltuun olemme tallettaneet tekemämme\nystävyydenliiton. Sinun minä inhimillisistä asioista arvelen nykyään\nolevan meille suurimman hyvän. Sillä sinun kanssasi on jokainen tie\nhyväkulkuinen, jokainen joki ylikulkuinen, ruokavaroista puutteeton.\nIlman sinua käy koko matka pimeässä, sillä emme tunne tietä, jokainen\nvirta on vaikeakulkuinen, jokainen joukko pelottava, vaan erämaa\npelottavin, sillä se on täynnä monemmoisia vastuksia. Ja jos nyt\nmielettöminä murhaisimme sinut, mitä muuta olisimme silloin tehneet\nkuin tappaneet hyväntekijämme ja niin saisimme otella suurinta\nvastustajaamme kuningasta vastaan? Kuinka monet ja kuinka suuret\ntoiveet riistäisinkään itseltäni, jos sinulle yrittäisin tehdä mitään\npahaa, sen nyt osoitan. Minä olen halunnut Kyyroksen tulemaan\nystäväkseni, kun arvelin hänen aikalaisistaan kykenevimmäksi\nhyödyttämään ketä hän vain tahtoisi. Nyt näen sinun hallussasi sekä\nKyyroksen sotavoiman että maan, sinun turvaavan oman valtasi ja sinun\nliittolaisenasi olevan kuninkaan sotavoiman, joka oli Kyyroksen\nvihollinen. Asiain näin ollen kuka olisi niin mieletön, ettei tahtoisi\nolla sinun ystäväsi? Mutta toiselta puolen sanonpa sellaistakin, minkä\njohdosta minulla on toiveita siitä, että sinäkin tahdot olla meidän\nystävänämme. Tiedän nimittäin Myysialaisten olevan teille vastuksena,\nvaan heidät arvelen voivani nykyisellä sotaväelläni taivuttaa teille\nalammaisiksi; samaa tiedän Pisidialaisista; kuulen myös olevan paljon\nmuita sellaisia kansakuntia, jotka luulen lakkauttavani aina\nhäiritsemästä teidän onneanne. En myös näe millä apuvoimalla te\nparemmin kuin tällä minua sotaväelläni kykenisitte kurittamaan\nEgyptiläisiä, joille ennen kaikkia tiedän teidän nyt olevan\nsuuruksissanne. Mutta jos tahtoisit olla ystävä jollekulle lähimmistä\nnaapureistasi, olisit sinä arvokkain ystävä, vaan jos joku sinua\nloukkaisi, esiintyisit sinä hänen herranansa, kun sinulla olisi meidät\napulaisinasi, jotka emme avustaisi sinua palkan vuoksi, vaan, sinun\npelastaminasi, velvollisesta kiitollisuudesta sinua kohtaan.\n\nTätä kaikkea miettiessäni, näyttää minusta tosiaan niin kummalliselta\nsinun epäluulosi meitä kohtaan, että kovin mielelläni kuulisin sen\nnimen, joka puheillansa pystyy saamaan teidät uskomaan, että me\nvehkeilisimme sinua vastaan. Näin puhui Klearkos, ja Tissafernes\nvastasi seuraavasti: Olen ihastuksissani, Klearkos, kuullessani sinun\nviisaan puheesi; sillä jos sinulla niin ajatellessasi olisi jotakin\npahaa mielessä minua vastaan, silloin mielestäni olisit häijymielinen\nitseäsikin kohtaan. Mutta tietääksesi, että teillä ei ole oikeata syytä\nepäillä kuningasta eikä minua, niin kuullos vastaukseni. Sillä jos\ntahtoisimme teidät tuhota, luuletko meiltä puuttuvan runsasta\nratsuväkeä tai jalkaväkeä tai aseita, joilla voisimme teitä\nvahingoittaa itse yhtään vahinkoa tai vaaraa kärsimättä? Vai näyttääkö\nsinusta, että meiltä puuttuu soveliaita seutuja käydäksemme teidän\nkimppuunne? Ettekö suurin vaivoin kulje niin aavojen aukeitten poikki,\nvaikka ne ystävällisiäkin ovat? ettekö näe niin valtavia vuoria, joiden\nyli teidän on mentävä, mutta jotka me voimme edeltäpäin vallata ja\ntehdä teille ylipääsemättömiksi? eikö ole niin paljon virtoja, joilla\nmeidän sopii määrätä, kuinka monia vastaan teistä tahdomme taistella?\nja niitä on sellaisiakin, joiden yli te ette ensinkään pääsisi ylitse\nilman meidän apuamme. Mutta vaikkapa me kaikissa näissä häviäisimmekin,\non toki tuli väkevämpi kuin vilja, jonka me saatamme polttaa ja tuottaa\nteille nälän viholliseksenne, jota vastaan ette voi sotia, vaikka\nolisitte kuinkakin urhoollisia. Kun siis meillä on niin monta keinoa\nteitä vastaan sotiaksemme ja kun näistä mikään ei ole meille\nvaarallinen, kuinka näin ollen näistä kaikista valitsisimme juuri sen\nainoan tavan, joka on jumalain edessä rikoksellinen, ihmisten edessä\nhäpeällinen? Se on vain avuttomien, neuvottomien ja hätääntyneitten\nsekä niiden kunnottomien tapa, jotka jotakin tahtovat aikaan saada\nvalapattoisuudella jumalia kohtaan ja vilpillisyydellä ihmisiä kohtaan.\nNiin tyhmiä ja niin taitamattomia, Klearkos, me emme ole. Mutta miksi\nemme käy tuhoamaan teitä, kun meillä siihen on tilaisuus? Tietäös siis\nsyynä siihen olevan sen, että minä rakastan olla uskollinen\nHelleeneille ja että sen sotajoukon turvin, johon Kyyros palkan\nperusteella luotti matkatessaan tänne ylös, minä hyväntyöni tähden sitä\nkohtaan voimakkaana vaellan taas täältä takaisin. Missä määrin te\nolette minulle hyödyllisiä, sen sinäkin osaksi sanoit, mutta tärkeimmän\ntiedän minä: sillä ainoastaan kuninkaan on sallittu kantaa tiaraa\npäässään pystyssä, mutta teidän ollessanne saapuvilla saanee\nsydämmessään helposti joku toinenkin niin tehdä.[32]\n\nKun hän näin oli lausunut, uskoi Klearkos hänen puhuvan totta ja\nvastasi: Koska meillä on, sanoi hän, tällaisia aiheita ystävyyteen,\neikö siis niiden, jotka parjaten koettavat tehdä meistä toistemme\nvihollisia, tule kärsiä kovinta rangaistusta? Kyllä minä ilmoitan,\nsanoi Tissafernes, jos te, yli- ja ali-päälliköt, suvaitsette tulla\nminun tyköni, julkisesti niiden nimet, jotka minulle ovat sanoneet,\nettä sinä vehkeilet minua ja minun sotajoukkoani vastaan. Minä tuon\nmukanani, vastasi Klearkos, kaikki ja sinulle puolestani selvitän,\nmistä minä sinusta sellaista olen kuullut.\n\nTämän keskustelun jälkeen oli Tissafernes varsin ystävällinen ja käski\nKlearkoksen sillä kertaa viipymään sekä piti hänelle pidot. Seuraavana\npäivänä palasi Klearkos leiriin ja näkyi selvästi, kuinka hän luuli\nolevansa ystävällisissä väleissä Tissaferneeseen ja hän ilmoitti, mitä\nTissafernes oli puhunut, lisäten, että hänen nimittämiensä miesten\ntulisi mennä Tissaferneen tykö, ja jotka Helleeneistä todistettaisiin\nsyyllisiksi parjauksiin, ne pettureina ja Helleeneille pahansuopina\nrangaistaisiin. Hän epäili parjaajaksi Menonia, tietäessään hänen\nolleen Tissaferneen luona Ariaioksen kanssa sekä häntä vastustelevan ja\nvehkeilevän saadaksensa koko sotajoukon puolellensa ja siten\npäästäksensä Tissaferneen ystäväksi. Klearkos tahtoi samalla saada koko\nsotajoukon luottamuksen puolellensa sekä syrjäyttää hangoittelijat.\nSotamiehistä muutamat vastustivat häntä, sanoen ettei kaikkien ali- ja\nyli-päälliköiden pitäisi mennä eikä uskoa Tissafernesta. Klearkos\nponnisteli kiivaasti, kunnes sai viisi ylipäällikköä ja 20\nalipäällikköä lähtemään; mukana seurasi ikäänkuin toriasioille noin 200\nmuuta sotilasta.\n\nHeidän tultuaan Tissaferneen teltille kutsuttiin sisälle päälliköt:\nboiootialainen Proksenos, tessalialainen Menon, arkadialainen Agias,\nlakedaimonilainen Klearkos ja akaialainen Sokrates; alipäälliköt jäivät\nulkopuolelle. Vähän senjälkeen saman merkin johdosta sisällä olijat\nvangittiin ja ulkopuolelle jääneet heti surmattiin.[33] Sen jälkeen\njoitakuita Persialaisten ratsumiehiä samoili pitkin kenttää ja kenen\nHelleenin vain kohtasivat, orjan tai vapaan, kaikki he tappoivat.\nHelleenit hämmästyivät noiden ratsastelua leiristään nähdessänsä ja\nolivat epätietoisia mitä he tekivät, kunnes arkadialainen Nikarkos tuli\npaeten haavoitettuna vatsaan käsin kantaen sisälmyksiään ja kertoi\nkaikki mitä oli tapahtunut. Siitä Helleenit juoksivat aseisiin kaikki\nsäikähtyneinä ja luullen vihollisten heti hyökkäävän leiriin.\nViholliset eivät kuitenkaan tulleet kaikin, ainoastaan Ariaios,\nArtaotsos ja Mitradates, jotka olivat olleet Kyyroksen luottamusmiehiä\n-- Helleenien tulkki sanoi näkevänsä ja tuntevansa joukossa myös\nTissaferneen veljen -- ja heitä seurasi noin 300 haarniskoitua\nPersialaista. Kun olivat tulleet lähelle, käskivät he jonkun Helleenien\nyli- tai ali-päällikön, jos niitä olisi, astumaan esille ilmoittaakseen\ntiedonannon kuninkaalta.\n\nVaroillaan ollen tulivat sitten esiin ylipäälliköt orkhomenolainen\nKleanor ja stymfalolainen Sofainetos sekä heidän kanssaan ateenalainen\nKsenofon saadakseen tietoa Proksenoksesta -- Kheirisofos sattui olemaan\npoissa jossakin kylässä muiden ruokavarain hankkijoitten kanssa. Kun\nolivat tulleet kuulomatkan päähän lausui Ariaios:\n\nKlearkos on, Helleenit, havaittu valapattoiseksi ja aselevon rikkojaksi\nja on sentähden saanut rangaistuksensa ja kuollut. Mutta Proksenos ja\nMenon, kun ilmoittivat hänen vehkeilynsä, ovat suuressa kunniassa.\nTeiltä vaatii kuningas aseet, sillä hän katsoo niiden olevan hänen,\nkoska ne olivat Kyyroksen, hänen orjansa. Tähän vastasivat Helleenit ja\nonkhomenolainen Kleanor lausui: Ihmisistä kelvottomin, sinä Ariaios, ja\nte muut, jotka olitte Kyyroksen ystäviä, ettekö te häpeä jumalia,\nettekö ihmisiä, te, jotka vannoitte pitävänne ystävinä ja vihollisina\nsamoja kuin mekin, olette pettäneet meidät yhdessä Tissaferneen kanssa,\ntuon jumalattomimman ja katalimman miehen kanssa, olette murhanneet\njuuri ne miehet, joille turvallisuutta vannoitte ja meidät muut\npetettyänne tulette vihollisten kanssa meitä kohtaamaan? Ariaios\nvastasi: Klearkoshan ilmeisesti ensin vehkeili Tissafernesta, Orontesta\nja meitä kaikkia muita näiden seuralaisia vastaan. Siihen sanoi\nKsenofon: Jos Klearkos vastoin valaa on rikkonut aselevon, on hän nyt\nsiis saanut rangaistuksen, mutta koska Proksenos ja Menon ovat teidän\nhyväntekijöitänne ja meidän päälliköitämme, niin lähettäkää heidät\ntänne, sillä selvähän on, että he meidän molempien ystävinä koettavat\nneuvoa parasta teille ja meille. Tämän jälkeen Persialaiset pitkän\naikaa keskenänsä keskusteltuaan poistuivat mitään vastaamatta.\n\n\n\n\nVI. LUKU.\n\nKlearkos, Proksenos ja Menon jälkimaineessaan.\n\n\nNäin vangitut ylipäälliköt vietiin kuninkaan luo, heidän päänsä\nkatkaistiin ja niin he kuolivat.[34]\n\nHeistä oli Klearkos kaikkien yksimielisen arvostelun mukaan, jotka\nhäntä kokemuksesta tunsivat, sotasankari ja sotaa rakastava\näärimmäisyyteen asti. Niin kauvan kun kesti Lakedaimonilaisten sotaa\nAteenalaisia vastaan, pysyi hän paikoillaan,[35] mutta rauhan tultua\ntaivutti hän kotikaupunkinsa uskomaan, että Traakialaiset sortavat\nsikäläisiä Helleenejä, ja vaikutusvallallansa hallitusmiehiin sai\ntoimeen, että hänet lähetettiin laivastolla sotimaan Kersoneesoksen ja\nPerintoksen yläpuolella asuvia Traakialaisia vastaan. Mutta kun jo\nlaivaston lähdettyä hallitusmiehet jostakin syystä olivat muuttaneet\nmielensä ja koettivat häntä palauttaa Istmoksesta, ei hän siellä enään\ntotellut, vaan purjehti pois Hellespontokseen. Sen johdosta Spartan\nylin oikeusneuvosta tuomitsi hänet tottelemattomuudesta kuolemaan.\nPakolaisena hän sitten tuli Kyyroksen luo ja millä keinoin hän taivutti\nKyyroksen itselleen suosiolliseksi on muualla kerrottu.[36] Kyyros\nantoi hänelle 10,000 dareikkia rahaa, mutta näitä hän ei käyttänyt\nkevytmielisesti, vaan kokosi näillä varoilla sotajoukon ja ryhtyi\nsotaan Traakialaisia vastaan, voitti heidät taistelussa, ryösti heidän\nmaatansa ja pitkitti sotimistansa, kunnes Kyyros tarvitsi joukkonsa,\nsilloin hän sieltä poistui ryhtyäkseen uudestaan hänen kanssansa\nsotimaan. Nämä nyt näyttävät minun mielestäni sotaarakastavan miehen\ntoimenpiteiltä, kun valitsee sotimisen, vaikka olisi tilaisuus elää\nrauhassa ilman häpeää ja haittaa, tahtoo kärsiä vaivaa saadaksensa\nsotia, vaikka olisi tilaisuus elää huoletonna, pitää parempana\nsodassa kuluttaa tavaraansa, vaikka olisi tilaisuus vaaratta hoitaa\nvarojansa, juuri kuin lemmenleikkiin tai johonkin muuhun tahtoi hän\nkäyttää omaisuutensa sotaan; niin sotaa rakastava hän oli. Hänen\nsotasankariuttansa taas todistaa se, että hän raikasti vaaraa, öin\npäivin kävi vihollisia vastaan, oli vaikeuksissa neuvokas, niinkuin\nläsnäolijat kaikkialla kaikin yksimielisesti tunnustivat. Myös\nmainittiin häntä taitavaksi päälliköksi; niinkuin olikin mahdollista\nsellaiselle luonteelle, mikä hänellä oli; sillä hän jos kukaan muu\npystyi huolehtimaan, että hänen sotajoukollaan oli elintarpeita, sekä\nmyös niitä hankkimaan, niinikään kykeni hän väkeensä vaikuttamaan sen\ntietoisuuden, että Klearkosta oli totteleminen. Tämän hän sai aikaan\ntuimuudellaan, sillä hän oli synkännäköinen ja ääneltään karkea,\nrankaisi kovasti, välistä vihassakin, niin että hän monesti sai katua.\nHän rankaisi tahallaan, sillä hän katsoi kurittoman sotajoukon olevan\nkelvottoman ja sanoivat hänen sanovankin, että sotilaan tulee pelätä\nenemmän päällikköänsä kuin vihollisia, kun tulee joko huolehtia\nvartioinnista tai säästää ystäviä tai siekailematta mennä vihollisia\nvastaan. Vaikeissa tilanteissa soturit häntä täsmällisesti tottelivat\neivätkä halunneet ketään muuta johtajaa, sillä silloin, sanoivat he,\ntuntui hänen kasvojensa synkkyys kirkastuvan ja hänen tuimuutensa\nnäytti voimalta vihollisia vastaan, niin että siinä välähti pelastus\neikä enään tuimuus. Mutta kun oli vaarasta päästy ja oli tilaisuutta\nmennä toisen päällikön palvelukseen, niin monet jättivät hänet; sillä\nhänessä ei ollut mitään miellyttävää, vaan oli aina tuima ja tyly, niin\nettä sotilaat olivat häneen sellaisessa suhteessa kuin pojat\nkoulumestariinsa. Eikäpä ollutkaan hänellä milloinkaan sotamiehiä,\njotka olisivat ystävyydestä tai suosiosta häntä seuranneet, mutta,\njotka joko valtionsa määrääminä tai puutteen tai jonkin muun pakon\najamina olivat hänen huostassansa, ne häntä tarkoin tottelivat. Mutta\nsittenkun he hänen johdossaan alkoivat voittaa vihollisia, ilmeni jo\nsuuremmoisesti mikä hänen soturinsa teki oivallisiksi: sillä silloin\noli rohkeutta vihollisia vastaan, ja pelko hänen rankaisustansa piti\nheitä hyvässä järjestyksessä. Sellainen hän oli päällikkönä, ja\nsanottiin, ettei hän juuri suvainnut muiden häntä komentavan. Hän oli\nkuollessaan noin 50-vuotias.\n\nBoiootialainen Proksenos halusi heti nuoruudesta asti tulla kykeneväksi\ntoimittamaan suuria tekoja ja tämän halunsa tähden hän antoi\n[opetuksesta] paljon rahaa leontinilaiselle Gorgiaalle.[37] Kun hän\nGorgiaan johdossa opiskeltuansa arveli jo kykenevänsä sekä (muita)\nhallitsemaan että, ollen valtion ensimmäisten miesten ystävä,\npalkitsemaan heidän hyvättyönsä, otti hän osaa Kyyroksen hankkeisiin\narvellen sieltä saavuttavansa suuren maineen, paljon vaikutusvaltaa ja\nrunsaasti rikkautta. Mutta vaikka hän näitä halusi, osoitti hän\ntoiselta puolen varsin selvästi, ettei hän näitä ensinkään tahdo saada\nvääryydellä, vaan oli sitä mieltä, että näitä tulee saavuttaa\nrehellisellä ja kunniallisella tavalla, muutoin ei. Hyviä ja kunnon\nmiehiä kykeni hän komentamaan, mutta ei hän saanut vaikutettua\nsotamiehissänsä kunnioitusta eikä pelkoa häntä itseä kohtaan, hän oli\nkohteliaampi sotamiehille kuin ne hänelle ja ilmeisesti hän enemmän\npelkäsi joutuvansa sotamiesten vihattavaksi kuin sotamiehet ollakseen\nhänelle kuuliaisia. Hän arveli komentamiseen riittävän hyvin tehnyttä\nkiittää, pahoin tehnyttä olla kiittämättä. Sentähden hyvät ja kunnon\nmiehet hänen väestään olivat hyväntahtoisia, mutta kelvottomat\njuonittelivat ikäänkuin helposti pideltävää miestä vastaan. Hän oli\nkuollessaan noin 30-vuotias.\n\nTessalialainen Menon ilmeisesti kovin halusi rikastua, hän halusi myös\nvaltaa enemmän kootaksensa, kunniaa enemmän hyötyäksensä. Hän tahtoi\nolla mahtimiesten ystävä, jottei häntä väärintekijänä riistettäisi\nrangaistukseen. Mutta saavuttaakseen mitä halusi, arveli hän lyhyimmän\ntien olevan väärän valan, valheen ja petoksen, suoruuden ja totuuden\nhän piti tuhmuutena. Oli selvää, että hän ei rakastanut ketään; kenen\nystävä hän näytti olevan, sitä vastaan hän ilmeisesti vehkeili. Hän ei\npilkannut ketään vihollista, mutta kaikkien seuralaistensa kanssa hän\nkeskusteli aina pilkallisesti. Vihollistensa varoja hän ei väijynyt,\nsillä hän katsoi vaikeaksi ottaa varansapitävien tavaroita; mutta\nystäviensä omaisuutta luuli hän etupäässä helpoimmin ymmärtävänsä ottaa\nsen ollen vartioimatta. Ketkä hän vain tiesi valapatoiksi ja\nväärintekijöiksi, niitä hän pelkäsi niinkuin ainakin hyvin\nvarustettuja, rehellisten ja totuutta rakastavien kanssa hän koetti\nmenetellä niinkuin ne olisivat olleet epämiehuullisia. Ja niinkuin\ntoinen iloitsee jumalanpelosta, totuudesta ja rehellisyydestä, niin\niloitsi Menon pettämistaidostansa, valheitten punomisesta ja ystäviensä\npilkkaamisesta; joka ei osannut olla kavala, sitä hän aina piti\nsivistymättömänä. Keiden ylimpänä ystävänä hän halusi olla, arveli sen\naseman saavuttamiseen olevan tarpeellista parjata niitä, jotka ennemmin\nolivat siinä asemassa. Sotamiesten kuuliaisuutta koetti hän saavuttaa\nsiten, että teki vääryyttä yhdessä heidän kanssansa. Kunnioitusta ja\npalveliaisuutta tahtoi hän heiltä pakottaa itsellensä osoittamalla,\nettä hänellä oli tarpeen tullen suurin valta ja halu heitä\nvahingoittaa. Kun joku oli hänestä luopunut, luki hän hyväksi työksensä\nsen, ettei ollut tuota tuhonnut, silloinkun tuo oli ollut hänen\nkäytettävissään. On mahdollista, että hänestä puhutaan perättömiä\nasioissa, joita ei julkisesti tunneta, mutta seuraava on sellaista,\nminkä kaikki tietävät. Aristippokselta oli hän vielä nuorukaisena\nollessaan saanut hankituksi itselleen palkkasoturien päällikkyyden, ja\npersialaisen Ariaioksen parhaaksi ystäväksi hän pääsi samoin vielä\nvarhaisessa nuoruudessaan, tämä kun oli mielistynyt kauniisiin\nnuorukaisiin, itse hänellä oli poikalemmikkinään Tharypas,\nparrattomalla parrakas.\n\nHänen päällikkökumppaneittensa kuoltua, koska he Kyyroksen kanssa\nolivat ottaneet osaa sotaretkeen kuningasta vastaan, ei Menonia\nsurmattu, vaikka hän oli samoin tehnyt, vaan muiden päälliköiden murhan\njälkeen hän kärsi kuninkaan tuomion johdosta kuoleman rangaistuksen; ei\nkuin Klearkos ja muut päälliköt, joiden päät katkaistiin, joka\nnähtävästi on nopein kuolema, vaan elävänä vuosikauden kidutettuna\nniinkuin pahantekijä, sanotaan hänen saaneen loppunsa.\n\nArkadialainen Agias ja akaialainen Sokrates saivat samoin surmansa\nkumpikin. Näitä miehiä ei kukaan saattanut soimata pelkuruudesta\nsodassa eikä mainita mitään alhaista ystävyydessä. Molemmat he olivat\nnoin 35 vuoden ikäisiä.\n\n\n\n\n\n\nKolmas kirja.\n\n\n\n\nI. LUKU.\n\nYleinen hämminki petoksesta päälliköitä kohtaan. Ksenofonin rohkaisu ja\ntoimenpide uusien päälliköitten valitsemiseksi.\n\n\nHelleenien toimet retkellänsä Kyyroksen kanssa taisteluun asti sekä\ntapaukset Kyyroksen kuoltua heidän kulkeissaan yhdessä Tissaferneen\nkanssa aselevon aikana on edellisessä kirjassa kerrottu.\n\nKun päälliköt oli vangittu ja heitä seuranneet alipäälliköt ja sotilaat\nsurmattu, olivat Helleenit suuressa pulassa, tarkatessaan, että he\nolivat kuninkaan hovin lähellä, joka puolella heidän ympärillään paljon\nvihamielisiä kansoja ja kaupunkeja, ei kukaan enään pitäisi heille\ntarjolla ruokavaroja, olivat Hellaasta enemmän kuin 10,000 stadion\npäässä, ei yhtään opasta matkalle, ylipääsemättömät joet estivät heitä\nkotimatkasta, Kyyroksen kanssa kulkeneet Persialaiset olivat heidät\npettäneet, yksistänsä jätettyinä ei heillä ollut yhtään ratsumiestä\napunansa taistelussa ja näin ollen oli selvä, että jos he\nvoittaisivatkin, eivät voisi tuhota ketään, mutta jos taas he\nhäviäisivät, ei heistä yksikään jäisi henkiin. Tätä tuumiessaan ja\nalakuloisina ollen harvat heistä sinä iltana maistivat ruokaa, harvat\nsytyttivät tulta, monet eivät ensinkään tulleet tänä yönä leiriin, vaan\nlojuivat missä kukin osui olemaan, voimatta nukkua surusta ja isänmaan,\nvanhempien, vaimojen ja lastensa kaipuusta, joita eivät luulleet enään\nmilloinkaan näkevänsä. Sellaisessa mielentilassa ollen kävivät kaikki\nlevolle.\n\nSotajoukossa oli muuan ateenalainen Ksenofon, joka seurasi mukana\nolematta yli- tai ali-päällikkö tai sotilas, vaan oli Proksenos, hänen\nvanha vierasystävänsä, lähettänyt häntä hakemaan kotoa ja luvannut\nhänelle, jos hän tulisi, tehdä hänet Kyyroksen ystäväksi ja sanonut\npitävänsä tätä itsellensä otollisempana kuin isänmaatansa. Ksenofon\nluettuansa kirjeen neuvotteli ateenalaisen Sokrateen kanssa matkasta.\nSokrates epäili, että kansalaisten puolelta ehkä luettaisiin viaksi\nKyyroksen ystäväksi rupeaminen, koska Kyyroksen luultiin suosivan\nLakedaimonilaisia ja aikovan näiden kanssa sotia Ateenaa vastaan, siksi\nhän neuvoi Ksenofonia tulemaan Delfoihin kysymään neuvoa matkasta.[38]\nKsenofon tultuaan kysyi Apollolta, kenelle hän uhraisi ja ketä\nrukoilisi, jotta parhaiten ja menestyksellä aiotun matkansa suorittaisi\nja onnellisesti palaisi. Apollo ilmoitti keille hänen tuli uhrata.[39]\nPalattuaan hän kertoi Sokrateelle ennusvastauksen. Sokrates soimasi\nhäntä, ettei hän ensin ollut kysynyt, oliko hänen parempi matkustaa vai\njäädä kotiin, vaan oli itse päättänyt lähteä ja tiedustanut vain kuinka\nparhaiten matkustaisi. Mutta, sanoi Sokrates, koska nyt kerran näin\nkysyit, tulee tehdä mitä jumala käski. Ksenofon siis, uhrattuaan\nmääräyksen mukaisesti, purjehti pois ja saavutti Sardeessa Proksenoksen\nja Kyyroksen näiden jo ollen lähdössä ylämaan matkalle, ja hänet\nesitettiin Kyyrokselle. Proksenos kehotti häntä jäämään ja tähän\nkehotukseen yhtyi itse Kyyroskin sekä lausui, että kohta kun sotaretki\nloppuisi hän heti lähettäisi hänet takaisin. Retken sanottiin olevan\nPisidialaisia vastaan.\n\nKsenofon otti siis osaa sotaretkeen näin petettynä, ei Proksenoksen\ntoimesta, sillä ei hän eikä kukaan muukaan Helleeneistä paitsi Klearkos\ntietänyt matkan käyvän kuningasta vastaan. Sillä vasta kun olivat\ntulleet Kilikiaan, näytti jo kaikille selvältä, että retki oli\nkuningasta vastaan. Vaikka enimmät pelkäsivätkin matkaa, he\nvastenmielisesti seurasivat mukana häveten toisiaan ja Kyyrosta. Yksi\nnäitä oli myös Ksenofon.\n\nYleisessä neuvottomuudessa hän niinkuin muutkin oli murheissaan eikä\nvoinut saada unta. Hiukan kuitenkin nukahdettuansa hän näki unta. Oli\nukkonen jyrisevinänsä ja salama iskevinänsä hänen kotitaloonsa, niin\nettä se siitä kokonansa valkeni. Kovin säikähtyneenä hän kohta heräsi\nja piti unennäkönsä toiselta puolen hyvänä, koska vaivoissa ja\nvaaroissa ollen luuli nähneensä suuren valon Tseus-jumalalta, toiselta\npuolen hän taas pelkäsi, koska luuli unennäkönsä tosin olevan\njumala-kuninkaalta, mutta ympäristö näytti tulessa leimuavan, niin\nettei voisi päästä pois kuninkaan alueelta, vaan kaikkialla vaikeudet\nolisivat esteenä.\n\nMitä nyt sellainen unennäkö voisi olla, sen sopi nähdä siitä, mitä\nseurasi unen jälkeen. Tapahtui nimittäin näin: Kohta herättyään iski\nhänen mieleensä ajatus: Miksi makaan? Yö kuluu ja päivän tullen\ntietenkin tulevat viholliset. Jos joudumme kuninkaan valtaan, mikä\nestää meitä, nähtyämme kaikkia kauhuja ja kärsittyämme kaikkia hirmuja,\njoutumasta rääkättyinä surman suuhun? Kuinka puolustautuisimme, siitä\nei kukaan varo eikä huolehdi, vaan makaamme niinkuin olisi paras rauhan\naika. Mistä kaupungista minä odotan ohjaajaa tätä tekemään? Minkä iän\ntoivon itselleni tulevan? Enhän vielä taida ehtiä vanhemmaksi, jos\ntänään jätän itseni vihollisille!\n\nSitten hän nousee ylös ja kutsuu kokoon ensin Proksenoksen\nalipäälliköt. Heidän kokoonnuttuansa hän puhui: Miehet! minä en voi\nnukkua, niinkuin luullakseni ette tekään, enkä enään maatakaan\nnähdessäni millaisessa tilassa olemme. Sillä selvästi viholliset eivät\nryhtyneet ilmi sotaan meitä vastaan, ennenkuin arvelivat itse hyvin\nvarustautuneensa. Mutta ei meistä kukaan puolestansa yhtään välitä\nkuinka parhaiten vastarintaa tekisimme. Ja kuitenkin, jos lannistumme\nja joudumme kuninkaan valtaan, mitä luulemme saavamme kärsiä häneltä,\njoka hakkasi pään ja käden jo kuolleelta täysiveljeltänsäkin ja\nristiinnaulitsi hänet, mutta mitä luulemme joutuvamme kärsimään me,\njoilla ei ole ketään puoltajaa, jotka olemme sotineet häntä vastaan\ntehdäksemme hänestä kuninkaan sijasta orjan ja jos mahdollista hänet\nsurmataksemme? Eikö hän käyttäisi kaikkia keinoja, jotta hän,\näärimmäisyyteen asti meitä kidutettuansa, valmistaisi kaikille\nihmisille pelotuksen milloinkaan sotimasta häntä vastaan? Mutta sen\nestämiseksi, että me emme joudu hänen valtaansa, on uskallettava\nkaikki. Aselevon aikana en minä puolestani koskaan lakannut säälimästä\nmeitä itseämme ja onnittelemasta kuningasta ja hänen kumppaneitansa,\ntarkatessani kuinka suuri ja millainen on heillä maa, kuinka runsaasti\nruokavaroja, kuinka paljon palvelijoita ja karjaa, mikä rikkaus kultaa\nja vaatteita; ja kun taas mietin meidän miesten tilaa, että näistä\nhyvyyksistä meillä ei ollut yhtään mitään paitsi mitä ostimme, mutta\ntiesin meissä olevan vain harvoilla, millä ostaisimme ja mitenkään\nmuuten kuin ostamalla hankkimasta ruokavaroja meitä estivät jo valat;\nkun nyt näitä harkitsin, niin pelkäsin välistä enemmän aselepoa kuin\nnyt sotaa. Mutta kun he ovat rikkoneet välirauhan, niin on mielestäni\nmyös lopetettu heidän röyhkeytensä meitä kohtaan ja meidän epäselvä\nsuhteemme heihin. Sillä jo julki nähtävissä ovat nämä edut\nvoitonpalkintoina urhollisimmille meistä ja palkintotuomareina ovat\njumalat, jotka oikeudenmukaisesti ovat meidän puolellamme. Sillä nuo\novat olleet valapattoisia, mutta me, vaikka näimmekin paljon hyvyyksiä,\npysyimme vakavasti erillämme niistä, vannomiemme valain tähden, niin\nettä mielestäni meidän sopii mennä otteluun paljon suuremmalla\nluottamuksella kuin noiden. Lisäksi ovat meidän ruumiimme tukevammat\nkestämään kylmää, kuumaa ja vaivoja, ja jumalien avulla ovat myös\nmeidän hengenvoimamme paremmat, mutta he ovat helpommin haavoitettavia\nja kuoletettavia kuin me, jos jumalat antavat, niinkuin ennenkin,\nvoiton meille. Arvattavasti muutkin ajattelevat näitä asioita, mutta\njumalain nimessä, älkäämme odottako muiden tulevan tänne kehottamaan\nmeitä urotöihin, vaan alkakaamme me innostamaan muitakin urhouteen.\nNäyttäkää olevanne johtomiehistä parhaat ja (muita) päälliköitä\narvokkaammat johtamaan. Ja mitä minuun tulee, tahdon seurata teitä, jos\nte tahdotte ryhtyä näihin toimenpiteisiin, jos taas tahdotte minun itse\njohtamaan, en ensinkään vetoa ikääni, vaan arvaan olevani mies tuhoa\nluotani torjumaan.\n\nNäin puhui hän. Tämän kuultuansa alipäälliköt vaativat hänen käymään\njohtoon kaikki paitsi muuan Apollonides, sopertaen Boiootian murretta\nlausui, että se lörpöttelee, joka sanoo pelastusta saatavan mitenkään\nmuuten kuin mahdollisuuden mukaan kuningasta suostutellen, ja alkoi\nsamalla luetella vaikeuksia. Mutta Ksenofon keskeytti kohta hänen\npuheensa ja lausui; \"Sinä kummallisin ihminen, sinä et ymmärrä mitä\nnäet etkä muista mitä kuulet! Olithan sinä toki samassa paikassa näiden\nkanssa silloin, kun kuningas Kyyroksen kuoltua sen johdosta pöyhkeillen\nlähetti vaatimaan meiltä aseita; mutta kun me emme antautuneet, vaan\nvarustettuina tullen leiriydyimme hänen lähellensä, mitä kaikkea hän\ntekikään, lähetti lähettiläitä, pyysi aselepoa ja tarjosi ruokavaroja,\nkunnes sai aselevon? Mutta kun taas ylipäälliköt, juuri niinkuin sinä\nnyt vaadit, menivät heidän kanssansa keskustelemaan aseettomina\nluottaen aselepoon, eikö heitä lyöty, kidutettu, häväisty eivätkä ne\nonnettomat voineet kuolla vaikka he varmaankin sitä halusivat? Tämän\nkaiken sinä tiedät ja sanot niiden lörpöttelevän, jotka vaativat\npuolustautumaan ja vaadit taas menemään kuningasta suosittelemaan?\nMiehet! minun mielestäni tätä miestä ei saa laskea olemaan yhdessä\nmeidän kanssamme, vaan tulee ottaa pois häneltä päällikkyys, sijoittaa\nhänet kuormastoon kantajaksi ja käyttää semmoisena; sillä hän häpäisee\nsekä isänmaansa että koko Hellaan, koska hän Helleeninä on sellainen.\"\n\nTässä tarttui puheeseen stymfalolainen Agasias ja sanoi: Tälle miehelle\nei vähintäkään kuulu Boiootia eikä yleensä Hellas, koska minä olen\nnähnyt hänen molemmat korvansa lävistettyinä niinkuin Lyydialaisen.[40]\nJa niin olikin. Hänet he siis ajoivat tiehensä. Muut kävivät rivejä\npitkin ja missä ylijohtaja oli hengissä, kutsuivat hänet esiin, missä\nhäntä ei ollut, kutsuivat alijohtajan, missä taas oli alipäällikkö\nhengissä, kutsuivat sen. Kaikkien kokoonnuttua he asettuivat leirin\nedustalle, ja oli yhteensä yli- ja ali-päälliköitä noin 100. Tämä\ntapahtui lähes puoliyön aikaan.\n\nSitten alkoi eeliläinen Hieronymos, vanhin Proksenoksen alipäälliköistä\npuhua seuraavasti:\n\nYli- ja alipäälliköt! Nähdessämme nykyisen olotilan, päätimme sekä itse\nkokoontua että kutsua teidät neuvotellaksemme, jos jotakin hyvää\nmahdollisesti saisimme aikaan. Ja lausu myös sinä, Ksenofon, mitä\nmeille jo esitit.\n\nSen jälkeen puhui Ksenofon näin:\n\n\"Sen kyllä kaikin tiedämme, että kuningas ja Tissafernes ovat\nvanginneet meistä niin monta kuin ovat voineet, ja on selvää, että he\nväijyvät meitä muita tuhotaksensa, jos vain voisivat. Mutta meidän on\npuolestamme tehtävä kaikki, ettemme milloinkaan joudu muukalaisten\nvaltaan, vaan pikemmin, jos mahdollista, he meidän valtaamme. Hyvin\nsiis tietäkää, että teillä niin monilukuisina ollen kuin nyt olette\nkokoontuneet, on suurin vaikutusvalta. Sillä kaikki nämä sotilaat\nkatsovat teihin ja jos he näkevät teidät neuvottomina, niin he käyvät\nkaikki pelkureiksi, mutta jos te itse olette ilmeisesti varustautuneina\nvihollisia vastaan ja elähytätte muita, niin tietäkää hyvin, että he\nseuraavat teitä ja koettavat teitä jäljitellä. Ja tietenkin on\noikeudenmukaista, että te esiinnytte heitä etevämpinä. Sillä te olette\nylipäälliköltä, joukkuepäälliköitä ja alipäälliköltä, ja rauhan aikana\nte olitte heistä edellä varallisuudessa ja kunniapaikoissa, nyt siis\nsodan aikana tulee teidän arvata itsenne joukkoa etevämmiksi ja missä\nvaan tarpeellista on olla heille esimerkkinä neuvossa ja vaivassa. Ja\nnyt ensiksi luulen teidän saattavan suuresti hyödyttää sotajoukkoa, jos\npidätte huolta, kuinka surmattujen sijaan mitä pikaisimmin valittaisiin\nyli- ja alipäälliköt. Sillä ilman johtajia ei saata syntyä mitään\nkunniakasta eikä hyvää, lyhyesti sanoen ei missään ja kaikkein vähimmän\nsotatoimissa. Järjestys nähtävästi pelastaa, mutta epäjärjestys on\nmonia turmioon vienyt. Sittenkun olette valinneet tarpeellisen määrän\njohtajia ja jos kokootte toisetkin sotilaat ja rohkaisette heitä,\narvelen sen tekevänne aivan oikeaan aikaan. Nyt nimittäin arvattavasti\ntekin huomaatte kuinka alakuloisesti he tulivat leiriin, kuinka\nalakuloisesti vahtiin, niin että enpä tiedä kuinka näin ollen heitä\nsaatettaisiin käyttää tarpeellisiin toimiin yöllä tai päivällä. Mutta\njos kääntäisi heidän mielensä, niin etteivät ajattelisi ainoastaan\ntätä, mitä kärsivät, vaan myös mitä heidän on tehtävä, niin\nrohkaistuvat he suuresti. Sillä tiedättehän, että ei väen paljous eikä\nvoima ole sodassa voiton aiheuttaja, vaan jotka jumalain avulla\nhengeltään rohkeampina menevät vihollisia vastaan, niitä enimmästi\nvastustajat eivät kestä. Olen minä havainnut, miehet, myös sen, että\nne, jotka sotaoloissa kaikin tavoin pyrkivät eloon jäämään, ne\nenimmäkseen pelossa ja häpeässä kuolevat, mutta jotka tuntevat kuoleman\nolevan kaikille ihmisille yhteisen ja välttämättömän ja jotka\nkilvoittelevat kunnialla kuollaksensa, niiden näen ennemmin ikääntyvän\nja niinkauvankun elävät, viettävän onnellisempaa elämää. Tässä\nvakaumuksessa ollen tulee meidän nykyisessä tilassamme sekä itse olla\nurheita miehiä että rohkaista muita.\"\n\nNäin sanottuaan hän lopetti puheensa. Hänen jälkeensä puhui\nKheirisofos:\n\n\"Ennen tunsin sinua, Ksenofon, vain senverran, että tiesin sinun olevan\nAteenalaisen, mutta nyt kiitän sinua sekä sanoistasi että teoistasi\nja tahtoisin mitä useimpien olemaan sellaisia, sillä silloin\nharrastettaisiin yhteistä hyvää. Ja nyt, sanoi hän, miehet, älkäämme\nviivytelkö, vaan menkää ja valitkaa heti tarpeelliset päälliköt ja\nvalittuanne tulkaa keskelle leiriä ja tuokaa valitut. Sitten\nkutsukaa sinne muut sotilaat. Saatuvillamme olkoon myös, sanoi hän,\njulistaja-airut Tolmides.\"\n\nTämän sanottuaan hän heti nousi, ettei viivyteltäisi, vaan\ntoimitettaisiin tarpeelliset asiat. Sen jälkeen valittiin johtajiksi:\nKlearkoksen sijaan dardanolainen Timasion, Sokrateen sijaan akaialainen\nKsantikles, Agiaan sijaan arkadialainen Kleanor, Menonin sijaan\nakaialainen Fileesios ja Proksenoksen sijaan ateenalainen Ksenofon.\n\n\n\n\nII. LUKU.\n\nKheirisofos, Kleanor ja Ksenofon innostuttavat sotajoukkoa urhouteen ja\njärjestykseen.\n\n\nKun päälliköt oli valittu, valkeni päivä ja valitut tulivat leirin\nkeskelle. He päättivät asettaa etuvartioita ja kutsua kokoon sotilaat.\nSittenkun myös sotilaat olivat kokoontuneet, nousi ensiksi\nlakedaimonilainen Kheirisofos ja puhui näin:\n\n\"Sotilaat! Vaikea on tosin nykyinen tilamme, kun meiltä on riistetty\nsellaiset johtajat, päälliköt ja soturit ja kun lisäksi Ariaios\nmiehineen, meidän entiset sotakumppanimme, ovat pettäneet meidät.\nKuitenkin tulee meidän nykyisistä vaikeuksista selviytyä urheina\nmiehinä eikä masentua, vaan koettaa kuinka mahdollisuuden mukaan\nuljaasti voittaen pelastumme, mutta jos ei se ole mahdollista, ainakin\nkunnialla kuollaksemme ja että emme milloinkaan elävinä joudu\nvihollisen valtaan. Sillä arvelen saavamme kärsiä sellaista, mitä\njumalat tehkööt vihollisillemme.\"\n\nTämän jälkeen nousi onkhomenolainen Kleanor ja puhui näin: Miehet! te\nnäette kuninkaan valapattoisen jumalattomuuden ja Tissaferneen\npetollisuuden, hänen, joka sanoi olevansa Hellaan naapuri ja pitävänsä\nperin tärkeänä meidän pelastumisemme, joka sen jälkeen itse vannoi\nmeille, itse antoi siihen kätensä, hän samainen itse petti meidät,\nvangitsi meidän päällikkömme, ei kunnioittanut edes vierastensuojelijaa\nTseusta, vaan kutsuen Klearkoksen vielä vieraaksensa juuri noilla\nlupauksillaan petti miehet ja tuhosi heidät. Ja Ariaios, jonka me\naioimme tehdä kuninkaaksi, annettuamme hänelle ja otettuamme häneltä\nlupauksen, ettemme petä toisiamme, ei hänkään pelännyt jumalia eikä\nkunnioittanut kaatunutta Kyyrosta, vaikka juuri Kyyros eläissään oli\nhäntä suurimmassa arvossa pitänyt, vaan meni hänen verivihollistensa\npuolelle ja koettaa tehdä pahaa meille, Kyyroksen ystäville. Mutta\njumalat heitä rangaiskoot! Meidän sitävastoin tulee tällaista\nnähdessämme laittaa niin, etteivät he enää saa meitä pettää, vaan tulee\nmeidän mitä miehuullisimmin taistella ja kestää, mitä jumalat hyväksi\nnäkevät.\n\nHänen jälkeensä nousi Ksenofon, varustettuna taisteluun mitä kauneimmin\nvain saattoi, sillä hän ajatteli, että jos jumalat antavat voiton,\nsoveltuu kaunein koristus voittoon, tai jos täytyy kuolla, on oikein,\nettä se, joka arvioi ansainneensa kauneimman koristeen, myös siinä käy\nkuolemaan. Puheensa hän alkoi seuraavasti:\n\n\"Persialaisten petollisen valapattoisuuden kertoi Kleanor, ja\nluullakseni itsekin sen tiedätte. Jos nyt siis tahdomme taas käydä\nheidän ystävyyteensä, täytyy meillä olla suuri mielten masennus,\nnähdessämme mitä saivat kärsiä päällikkömme, jotka heihin luottaen\nantautuivat heidän haltuunsa. Mutta jos päätämme ase kädessä rangaista\nheitä siitä, mitä ovat tehneet ja muuten kaikin tavoin ahdistaa heitä\nsodalla, niin jumalien avulla on meillä paljon kauniita pelastuksen\ntoiveita.\"\n\nHänen tätä sanoessaan aivasti[41] joku. Sotamiehet sen kuullessaan\nyksimielisesti rukoilivat jumalaa ja Ksenofon lausui: \"Sotamiehet! kun\npelastuksesta puhuessamme ilmeni ennemerkki Tseus-pelastajalta,\nehdotan, että lupaamme uhrata hänelle kiitosuhria pelastuksestamme\nniinpiankun tulemme ystävälliseen maahan ja että samalla lupaamme\nuhrata muillekin jumalille voimiemme mukaan. Ja kuka tämän hyväksyy,\nsanoi hän, nostakoon kätensä\"; kaikki nostivat. Sitten he rukoilivat ja\nyhtyivät ylistyslauluun. Kun uskonnolliset toimet oli oikein\nsuoritettu, alkoi Ksenofon taas näin:\n\n\"Sanoin äsken, että meillä on paljon hyviä toiveita pelastuksesta,\nsillä ensiksikin pidämme me jumalien valat loukkaamattomina, mutta\nviholliset sen sijaan ovat vannoneet väärin ja vastoin valaansa\nrikkoneet sopimukset. Näin ollen jumalat toivoaksemme ovat\nvihollisiamme vastaan, vaan meidän liittolaisiamme, jotka voivat pian\ntehdä suuret pieniksi ja pienet hädästä helposti pelastaa, kun vain\ntahtovat. Ja sitten -- muistutan teille esi-isiemme vaaroja\nhuomataksenne, että teidän\ntulee olla urhollisia ja että jumalien avulla urhot pelastuvat\nvaarallisimmastakin tilanteesta. Sillä kun tulivat Persialaiset ja\nheidän kanssaan epälukuinen lauma liittolaisia tuhoamaan Ateenaa,\nuskalsivat Ateenalaiset heitä vastustaa ja voittivat heidät. Ja he\nlupasivat uhrata Artemikselle niin paljon vuohia kuinka paljon\nvihollisia surmaisivat, mutta kun eivät voineet löytää niin paljon\nvuohia, päättivät uhrata vuotuisesti 500, ja niin uhraavat vieläkin.\nKun sitten myöhemmin Kserkses kokosi lukemattoman suuren sotajoukon ja\ntuli Hellaaseen, niin silloinkin meidän esi-isämme voittivat näiden\nesi-isät maalla ja merellä. Näistä on todistuksina nähtävänä\nvoitonmerkit, mutta suurin muistomerkki siitä on niiden yhteiskuntien\nvapaus, joissa te olette syntyneet ja kasvaneet, sillä te ette kumarra\nketään ihmistä hallitsijana, vaan jumalia. Sellaisista esi-isistä te\nolette. En sano tätä ikäänkuin he saisivat teitä hävetä, päinvastoin on\nsiitä vain muutamia päiviä, kun te taistellen noiden jälkeläisiä\nvastaan voititte heidän teitä monin verroin lukuisemman joukkonsa.\nSilloin olitte te urheita miehiä Kyyroksen kuninkuuden puolesta, mutta\nnyt kun on taisteltava teidän oman pelastuksenne puolesta, tulee teidän\nolla paljon urheampia ja rohkeampia ja tietenkin uljaampina ja\nparemmalla mielellä on nyt mentävä vihollisia vastaan. Sillä silloin ei\nteillä ollut kokemusta heistä nähdessänne heidän lukemattomat laumansa,\nja kuitenkin uskalsitte isienne urhoudella mennä heitä vastaan;\nmutta nyt kun teillä jo on kokemusta heistä, että he eivät\nmonilukuisempinakaan ollen tahdo teitä vastustaa: mitä teidän enään\ntarvitsee heitä pelätä? Älkää ainakaan sitä luulko itsellenne\nepäedulliseksi, että teidän kanssanne ennen olleet Ariaioksen joukot\nnyt ovat luopuneet, sillä he ovat vielä kehnompia kuin ne, jotka te\nolette voittaneet, he kun pakenivat niiden puolelle jättäen teidät.\nMutta vapaaehtoisesti paon alkaneita on paljon parempi nähdä\nvihollisiin yhtyneinä kuin meidän riveissämme. Jos taas joku teistä on\nhuolissaan siitä, että meillä ei ole ratsumiehiä, vihollisella\nsensijaan on paljon, ajatelkaa, että 10,000 ratsumiestä ei ole muuta\nkuin 10,000 ihmistä, sillä ei taistelussa ole kukaan koskaan kuollut\nhevosen puremasta tai potkusta, ihmiset tekevät sen mitä taisteluissa\ntapahtuu. Emmekö me siis ole paljon vakavammalla pohjalla kuin\nratsumiehet? He nimittäin heiluvat hevosten selässä peläten sekä meitä\nettä putoamistansa, me taas maassa astuen iskemme voimallisemmin, kun\njoku meitä lähestyy ja osaamme paljon sattuvammin mihin vain tahdomme.\nYhdessä kohdin ratsumiehet ovat etevämmät: he pääsevät turvallisemmin\npakoon kuin me. Mutta jos nyt ette häikäilekään taisteluja, vaan\npahoittelette sitä, että Tissafernes meitä ei enään opasta eikä\nkuningas pidä tarjolla ruokavaroja, tarkatkaa onko parempi pitää\nTissafernesta tien oppaana, joka julkisesti juonittelee meitä vastaan,\nvai sellaisia miehiä, jotka me itse otamme oppaiksemme ja jotka\ntietävät, että jos he jossakin rikkovat meitä vastaan, rikkovat samalla\nomaa henkeänsä ja ruumistansa vastaan. Ja onko parempi ostaa\nelintarpeita heidän tarjoomaltaan mitättömiä määriä runsaalla rahalla,\neikä sitäkään meillä enään ole, vai ottaa itse, kun voitamme, käyttäen\nsen mukaista mittaa kuin kukin tahtoo. Mutta jos tämän tajuattekin\nparemmaksi, vaan varotte virtain olevan vaikeana esteenä ja luulette\nteitä pahoin petetyn, kun olette menneet niiden ylitse, niin ajatelkaa,\neivätkö Persialaiset juuri tässä ole tehneet perin tyhmästi. Sillä\njoskin kaikki virrat kaukana lähteistään ovat vaikeasti yli\nkuljettavia, niin lähteitten lähellä niiden yli pääsee polven\npituudeltakaan kastumatta. Mutta jos niinkin kävisi, että joet\neivät ole ylikulkuisia eikä ilmesty yhtään opasta meille, emme\nsittenkään saa menettää malttiamme. Sillä tiedämmehän, että kuninkaan\nmaassa on Myysialaisilla, joita tietenkään emme saata uskoa meitä\nurhollisemmiksi, hallussaan paljon varakkaita ja suuria kaupunkeja,\nsamaa tiedämme Pisidialaisista ja Lykaonialaisten näemme tasangoilla\nvallanneen varustetut paikat ja pusertavan heidän maastansa mehun. Eikä\nmeidänkään minun mielestäni pitäisi näyttää aikovamme lähteä kotiin,\nvaan varustautua ikäänkuin asuaksemme jossakin täällä. Tiedän\nnimittäin, että kuningas antaisi Myysialaisillekin sekä paljon oppaita\nettä paljon panttivankeja turvallisen matkan takeeksi ja tasoittaisi\nheille tien, vaikka he nelivaljakoilla tahtoisivat vaeltaa. Tiedän\nmyös, että hän meillekin kolmasti kiitollisena tekisi samoin. Mutta\npelkään, että jos kerran opimme joutilaina elämään ja ylellisyydessä\nlorvailemaan, sekä Meedian ja Persian kauniiden ja kookkaiden naisten\nja neitojen kanssa seurustelemaan,[42] me lootoksen syöjäin lailla\nunhottaisimme kotimatkan.[43]\n\n\"Sentähden katson olevan oikein ja kohtuullista ensin yrittää tulla\nHellaaseen ja omaistemme luo ja näyttää Helleeneille, että he tahallaan\nkärsivät köyhyyttä, kun on heillä tilaisuus nähdä, että ne, jotka\nsiellä kotona tukalassa tilassa elävät, rikastuisivat jos tulisivat\ntänne. Vaan se siitä, sillä on selvä, miehet, että kaikki tämä\nvarallisuus kuuluu voittajille. -- Nyt on sanottava siitä, kuinka sekä\nturvallisimmin kulkisimme että myös, jos taistella täytyy, kuinka\nvoimallisimmin taistelisimme. Mitä nyt ensin sanottuun tulee, sanoi\nhän, ehdotan, että poltamme kuormastovaunumme, etteivät kuormajuhdat\nmäärää matkamme kulkua, vaan vaellamme missä on joukollemme edullista.\nSitten tulisi polttaa myös teltat, sillä niiden kuljettaminen tuottaa\nvain hankaluutta eikä niistä ole ensinkään hyötyä taistelussa tai\nruokavarojen hankinnassa. Niin myös tulee meidän vapautua kaikesta\nmuustakin tarpeettomasta tavarasta, paitsi mitä meillä on sodan, ruoan\nja juoman varalta, jotta mahdollisimman monet meistä saisivat olla\naseissa ja mitä vähin määrä miehiä kuormastossa. Sillä te tiedätte,\nettä kaikki voitettujen oma jää vieraalle; mutta jos voitamme, tulee\npitää vihollisia kuormankantajinamme. -- Lopuksi on minun sanottava\nasiasta, jonka katson kaikista tärkeimmäksi. Te nimittäin näette, että\nvihollisetkaan eivät ennen uskaltaneet ryhtyä julki sotaan meitä\nvastaan kuin olivat ottaneet pois meidän päällikkömme, koska katsoivat,\nettä niinkauvankun meillä on päälliköt ja me niitä tottelemme, me\npystymme sodassa voittamaan, mutta otettuaan meidän päällikkömme,\narvelevat meidän tuhoutuvan kurin ja järjestyksen puutteeseen. Tulee\nsiis nykyisten päälliköitten olla paljon huolellisempia kuin entisten,\nja käskettävien tulee olla järjestystä noudattavia ja päälliköillensä\nkuuliaisia paljon enemmän kuin ennen. Tulee päättää, että jos joku on\ntottelematon, on sen, joka teistä osuu olemaan saapuvilla, päällikön\nkanssa tottelematonta rangaistava; siten viholliset parhaiten joutuvat\npetteeseen, sillä sinä päivänä he näkevät yhden Klearkoksen sijassa\n10,000 Klearkosta, jotka eivät salli kenenkään käyttäytyvän kehnosti.\nMutta jopa on aika toimia, sillä arvattavasti pian saapuvat viholliset.\nKen siis hyväksyy nämät ehdotukset, antakoon niille vahvistuksen, että\npäästään toimeen. Mutta jos jokin on toisin paremmin kuin näin,\nuskaltakoon yksityinen sotamieskin sanoa neuvonsa, sillä tässä on\nkysymyksessä kaikkien yhteinen pelastus.\"\n\nTämän jälkeen lausui Kheirisofos: Jos jotakin muuta tarvitaan siihen\nmitä Ksenofon esittää, niin sen myös sopii tehdä kohta; mutta mitä hän\non ehdottanut, on minun mielestäni paras mitä kiireimmin päättää, ja\njoka näin ajattelee, nostakoon kätensä. Kaikki nostivat.\n\nJälleen nousi Ksenofon ja puhui:\n\n\"Miehet! kuulkaa, mitä mielestäni on lisäksi tarpeen. On selvä, että\nmeidän täytyy kulkea sinne, mistä saamme ruokavaroja. Olen saanut\nkuulla, että on uhkeita kyliä noin parinkymmenen stadion päässä täältä.\nEn nyt suinkaan kummastelisi, jos viholliset arkain koirain tavoin\nohikulkevia voimainsa mukaan ahdistaen ja purren, mutta ahdistajiansa\npaeten, myös meitä poismennessämme hätyyttäisivät. Ehkä on sentähden\nmeidän matkallemme turvallisempaa, että kuljemme aseellisina neliössä\njoten kuormajuhdat ja kuormasto ovat taatummin turvassa. Jos siis nyt\nmäärättäisiin, kenen tulee johtaa neliötä ja hoitaa järjestystä\netusivulla, keiden olla kummallakin kyljellä, keiden komentaa\njälkijoukkoa, niin ei vihollisten vainotessa tarvitsisi neuvotella,\nvaan olisi meillä heti valmiina siihen järjestetyt. Vaan jos joku\nhuomaa jotain parempaa, olkoon toisin; ellei, johtakoon Kheirisofos,\nkoskapa hän on Lakedaimonilainen; kumpaakin kylkisivua hoitakoon kaksi\nvanhinta ylipäällikköä, me nuoremmat, minä ja Timasion, komennamme\naluksi jälkijoukkoa. Sitten saatamme neuvotella, kun olemme tätä\njärjestystä koetelleet, mikä milloinkin näyttää parhaalta. Jos joku\nhuomaa jotain parempaa, puhukoon.\" Kun ei kukaan sanonut vastaan,\nlausui hän: Ken hyväksyy tämän, nostakoon kätensä. Tämä hyväksyttiin.\n\nNyt, sanoi hän, lähtekäämme tästä ja pannaan päätökset toimeen. Ja ken\nteistä tahtoo nähdä omaisensa, huolehtikoon olla uljas mies; sillä tätä\nei toisin saavuteta. Ja kuka haluaa elää, koettakoon voittaa; sillä\nvoittajien asia on kuolettaa, voitettujen kuolla. Ja jos joku haluaa\ntavaroita, koettakoon vallata, sillä voittajien asia on sekä suojella\nomaansa että ottaa voitetuilta.\n\n\n\n\nIII. LUKU.\n\nHelleenit ja Mithridates. Matka Tsapatas-joen yli. Uusia varusteita.\n\n\nKun näin oli päätetty, noustiin ja mentiin polttamaan vaunut ja teltat.\nTuleen heitettiin myös tarpeettomat tavarat, paitsi mitä niistä\ntarpeellista toisillensa jakoivat. Tämän tehtyään aterioivat. Mutta\nheidän ruokaillessaan saapui Mithridates mukanaan n. 30 ratsumiestä ja\nkutsuttuaan päälliköt kuuluvillensa puhui näin:\n\nMinä, Helleenit, olin Kyyrokselle uskollinen, niinkuin te tiedätte, ja\nolen nyt myös teille suosiollinen; ja olen täällä yhä suuressa pelossa.\nJos nyt tietäisin teidän tuumivan jotakin pelastuskeinoa, tulisin\nteidän puolellenne kaikkine väkineni. Ilmoittakaa siis minulle niinkuin\nhyvänsuovalle ystävälle, joka aikoo kulkea yhdessä teidän kanssanne,\nmitä teillä on mielessä.\n\nPäälliköt päättivät neuvoteltuaan vastata seuraavasti (Kheirisofos oli\npuheenjohtaja):\n\nOlemme päättäneet, jos saamme rauhassa kulkea kotiin, matkata maan\nhalki mahdollisimman vähän vahinkoa tehden; mutta jos joku meitä estää\nmatkalla, käymme sitä vastaan sotaa mahdollisimman voimallisesti.\n\nSen jälkeen koetti Mithridates osoittaa, kuinka mahdotonta oli vastoin\nkuninkaan tahtoa pelastua. Siitä taas selkeni, että hän oli urkkija ja\nolikin hänen seurassaan joku Tissaferneen tuttava vakoilua varten. Ja\nnyt päättivät päälliköt olevan parasta tehdä sellaisen säännöksen, että\non sota ilman sodanjulistusta niinkauvankuin ollaan vihollisen maassa;\nsillä he lähentelivät sotilaitakin ja houkuttelivat heitä ja\nviettelivät yhden joukkuepäällikönkin, arkadialaisen Nikarkoksen, joka\npoistui yöllä mukanaan n. parikymmentä miestä.\n\nAterioituaan menivät Tsapatas-joen yli taisteluvalmiina, juhdat ja\nkuormasto keskellä. Mutta eivät olleet pitkälle päässeet, kun taas\nilmaantui Mithridates mukanaan pari sataa ratsumiestä sekä noin\nneljäsataa sangen nopeata ja kevytaseista jousi- ja linkomiestä. Hän\nlähestyi Helleenejä ikäänkuin ystävänä, mutta lähelle tultuaan heti\ntoiset heistä, sekä ratsu- että jalkamiehet, ampuivat, toiset\nlinkosivat ja haavoittivat. Helleenien jälkijoukko kärsi siitä pahasti,\nvoimatta vastustaa, sillä Kreettalaiset ampuivat lyhemmälle kuin\nPersialaiset ja varusteitta ollen olivat sulkeutuneet neliön sisään; ja\nkeihäsmiehetkin heittivät lyhyemmälle kuin että olisivat linkoojiin\nulottuneet. Ksenofon katsoi sentähden tarpeelliseksi ajaa heitä takaa,\nja niin tekivätkin ne raskas- ja kevytaseiset, jotka olivat hänen\njohdossaan jälkijoukossa, mutta takaa-ajaessaan eivät saavuttaneet\nainoatakaan vihollista. Helleeneillä nimittäin ei ollut ratsuväkeä ja\njalkamiehet eivät voineet lyhyellä alalla saavuttaa pitkälle pakenevia\nvihollisten jalkamiehiä, sillä ei käynyt päinsä etääntyä kauvaksi\nmuusta sotajoukosta. Persialaiset ratsumiehet vielä paetessaankin\nhaavoittivat ampuessaan hevosen selästä taaksepäin, ja minkä verran\nHelleenit etenivät, sen verran täytyi heidän taistellen peräytyä; siten\nhe koko päivänä eivät kulkeneet enempää kuin 25 stadiota ja vasta illan\ntullen ehtivät kyliin. Siellä alkoi taas alakuloisuus vallata.\nKheirisofos ja vanhimmat ylipäälliköt syyttivät Ksenofonia siitä, että\nhän takaa-ajaessaan oli muusta joukosta eristynyt ja joutunut itse\nvaaranalaiseksi voimatta yhtään enempää vahingoittaa vihollista.\n\nKsenofon tämän kuultuansa vastasi, että he syystä kyllä häntä\nsoimasivat ja että tulos sen todisti heille. Mutta, sanoi hän, minun\noli pakko ahdistaa ja ajaa heitä, kun näin, että jos pysyisimme\npaikallamme, saisimme kärsiä pahasti voimatta itse vastustaa. Totta\npuhutte, sanoi hän, siinä, ettemme takaa-ajaessamme yhtään enempää\nvoineet vihollista vahingoittaa ja että varsin vaivalloisesti\nperäydyimme. Mutta jumalain kiitos, etteivät tulleet suurella joukolla,\nvaan vähin voimin, niin etteivät tuottaneet meille paljon tuhoa, mutta\nosoittivat, mitä me tarvitsemme. Sillä nyt viholliset ampuvat ja\nlinkoavat niin, etteivät Kreettalaiset voi ampua vastaan eivätkä käsin\nheittäjät voi ulottua heihin. Kun hätyytämme heitä, ei ole hyvä ajaa\ntakaa etäälle sotajoukosta, mutta lyhyellä matkalla ei nopeakaan\njalkamies saavuta vihollista nuolenkantaman päästä. Jos siis aiomme\nestää näitä vahingoittamasta meitä matkallamme, niin me tarvitsemme\nmitä pikimmin linkoojia ja ratsuväkeä. Kuulen sotajoukossamme olevan\nRodolaisia, joista useiden sanotaan osaavan lingota ja heidän heittonsa\nkantavat kaksi kertaa niin pitkälle kuin persialaisten linkoojien; ne\nnimittäin linkoovat nyrkin kokoisilla kivillä ja siitä syystä lyhyen\nmatkan, mutta rodolaiset linkoojat osaavat käyttää lyijykuuliakin. Jos\nsiis otamme selville, keillä heistä on linkoja, ja maksamme niistä,\nsekä suoritamme hinnan niille, jotka tahtovat tehdä uusia ja niille,\njotka vapaaehtoisina järjestetään linkomiehiksi, keksimme jonkin muun\nhelpotuksen, niin arvattavasti ilmaantuu eräitä, jotka kykenevät meitä\nhyödyttämään. -- Näen myös hevosia sotajoukossa, muutamia minulla,\nmuutamia Klearkoksen jättämiä, sekä useita muita vihollisilta otettuja\nkuormankantajina. Jos nyt valitsemme näistä kaikki kelvolliset ja\njätämme sijaan kuormajuhtia sekä järjestämme hevoset ratsujoukoksi,\nniin arvattavasti nämäkin jossakin määrin saattavat pakenevia pulaan.\n\nTämä hyväksyttiin; tänä yönä asetettiin noin 200 linkoojaa ja\nseuraavana päivänä valittiin noin 50 ratsua ja ratsumiestä, heille\nhankittiin nahka- ja vaskihaarniskat ja ratsuväen päälliköksi\nmäärättiin ateenalainen Lykios, Polystrateen poika.\n\n\n\n\nIV. LUKU.\n\nMithridateen toinen hyökkäys torjutaan. Tissaferneen toimintaa. Uusi\nkulkujärjestys. Tissaferneen uusi ahdistus vuoristossa.\n\n\nTämän päivän levättyään he seuraavana aamuna sitä aikaisemmin noustuaan\nlähtivät liikkeelle, sillä heidän täytyi kulkea solasta, jossa\npelkäsivät kulkeissaan vihollisen ahdistavan heitä. Kun olivat solasta\nselviytyneet, ilmaantui taas Mithridates seuranaan 1,000 ratsumiestä\nsekä noin 4,000 jousi- ja linkomiestä, sillä niin paljon hän oli\npyytänyt ja saanut Tissaferneelta, luvattuaan, että jos hän nämä saisi,\nhän toisi Tissaferneelle Helleenit, joita tämä piti kehnoina, koska hän\nedellisessä kahakassa vähäväkisenä itse mitään kärsimättä luuli\ntehneensä paljonkin pahaa Helleeneille. Kun Helleenit solan lävitse\nsamottuaan olivat siitä noin kahdeksan stadion päässä, meni\nMithridateskin sotaväkineen siitä lävitse. Osasto kevyt- ja\nraskasaseisia oli määrätty ajamaan heitä takaa ja ratsumiesten oli\nkäsketty rohkeasti rynnistää, sillä riittävä apuvoima seuraisi. Kun\nMithridates oli ennättänyt niin liki, että jo lingot ja nuolet\nulottuivat, raikui Helleenien sotatorvi ja siihen määrätyt miehet\nriensivät samaan suuntaan ja ratsuväki liikehti; mutta viholliset eivät\nviivähtäneetkään, vaan syöksivät solaan. Tässä rytäkässä sortui\nPersialaisilta paljon jalkaväkeä ja solassa siepattiin heiltä elävänä\nnoin 18 ratsumiestä. Kaatuneita Helleenit tahallaan silpoivat, jotta\nvihollisille olisi hirvittävämpää näkemistä.\n\nTämän tappion jälkeen viholliset väistyivät pois, ja Helleenit\nmatkattuaan lopun päivää levollisesti tulivat Tigris-joelle. Siellä oli\nautio suuri kaupunki nimeltä Larissa,[44] muinoin Meedialaisten asuma.\nSen muuri oli 25 jalkaa leveä ja 100 korkea, ympäryskehä oli kaksi\nparasankia ja oli rakennettu tiilikivistä; kivijalka 20 jalkaa korkea.\n\nTätä kaupunkia oli Persian kuningas piirittänyt, kun Persialaiset\nyrittivät riistää vallan Meedialaisilta, vaan ei ollut mitenkään voinut\nvalloittaa, kunnes auringon eteen vetäytynyt pilvi peitti päivän,[45]\njolloin asukkaat jättivät kaupungin, ja niin se valloitettiin. Tämän\nkaupungin lähellä oli kivinen pyramiidi, pletrin levyinen ja parin\npletrin korkuinen; sen päällä oli lukuisasti lähi kylistä paenneita\nihmisiä.[46]\n\nSieltä kulkivat Helleenit päivänmatkan, kuusi parasankia likelle\nautiota suurta linnaa, Mespila nimisen kaupungin lähellä, siinä oli\nentisaikoina asunut [Assyyrialaisia] Meedialaisia. Muurin kivijalka oli\nkiilloitettua simpukkamarmoria, leveydeltään ja korkeudeltaan 50\njalkaa. Tämän päälle oli rakennettu tiilikivinen muuri, 50 jalkaa vahva\nja 100 jalkaa korkea, ja sen ympärys oli kuusi parasankia.[47] Sinne\nsanottiin Meedian kuninkaan puolison paenneen, kun Meedialaiset\nmenettivät valtansa Persialaisille. Persian kuningas piiritti tätä\nkaupunkia, mutta ei voinut ajan mittaan eikä väkivoimalla sitä\nvalloittaa, mutta Tseus säikäytti ukkosenjyrinällä asukkaat ja niin se\nvalloitettiin.[48]\n\nSieltä kulkivat he päivänmatkan, neljä parasankia. Tällöin ilmaantui\nTissafernes mukanaan oma ratsuväkensä ja Oronteen, kuninkaan vävyn,\nsotavoima sekä ne Persialaiset, jotka kuninkaan veli oli tuonut\napuväeksi ynnä kaikki kuninkaan hänelle antama sotaväki, joten se\nsotajoukko näytti sangen suurelta. Tissafernes lähestyttyään sijoitti\nosan rivejänsä taakseen, osan hän antoi astua sivustoille, mutta ei\nuskaltanut hyökätä eikä tahtonut heittäytyä vaaraan, vaan käski\nlinkoamaan ja ampumaan jousilla. Mutta kun eri tahoille rivitetyt\nRodolaiset linkosivat ja Skythalaiset, jousimiehet, ampuivat, kenenkään\nerehtymättä miehestänsä -- mikä ei olisi ollut helppoa vaikka olisi\ntahtonutkin -- niin Tissafernes poistui pikaisesti joukkoinensa\nampumalinjan ulkopuolelle. Lopun päivää Helleenit etenivät ja\nviholliset seurasivat, kaukoammunnassa tosin enää vahingoittamatta,\nsillä Rodolaiset linkosivat kauvemmaksi kuin Persialaiset ja enimmät\njousimiehet. Persialaistenkin jouset ovat suuria, jonka vuoksi kaikki\nKreettalaisten kokoamat nuolet olivat käyttökelpoja. He siis edelleen\nkäyttivätkin vihollisten nuolia ja harjoittelivat kaukoammuntaa\ntähdäten ylös ilmaan. Kylissä löydettiin myös paljon jänteitä ja\nlyijyä, joita käytettiin linkoihin. Kun Helleenit sinä päivänä olivat\nsaapuneet kyliin ja leiriytyneet sinne, poistuivat Persialaiset,\nkärhämässä kärsittyään tappion. Helleenit viipyivät seuraavan päivän\nhankkien ruokavaroja, sillä kylissä oli paljon viljaa. Seuraavana\npäivänä he menivät lakeuden poikki, ja Tissafernes seurasi kahakoiden.\n\nTällöin huomasivat Helleenit, että tasasivuinen neliö on huono asenne\nvihollisten seuratessa. Sillä kun kapea tie tai vuoret tai silta\nkulkeissa pakottavat neliön sivut likistymään, täytyy raskasaseisten\ntyöntyä pois paikaltansa ja kulkea vaivalloisesti, ollessaan yhtaikaa\nahdistuksessa ja hämmennyksessä, joten he tässä epäjärjestyksessä eivät\nole käyttökuntoisia. Kun sivustat taasen erkanevat, joutuvat\npaikaltansa työnnetyt pakostakin eristymään muista; samalla syntyy\naukko sivustojen keskelle ja tämän ahdingon alaiset menettävät\nmalttinsa vihollisten vainotessa. Ja kun on kuljettava sillasta tai\nmuusta ylimenopaikasta, kiiruhtaa kukin ja tahtoo ehtiä ensimmäiseksi,\nsilloin oli vihollisten helppo hyökätä.\n\nTämän kokemuksen johdosta ylipäälliköt muodostivat kuusi osastoa,\nkuhunkin 100 miestä, ja asettivat niille osastonpäälliköt sekä toisia\n50-, toisia 25-miehisen ryhmän päälliköiksi. Kuljettaissa nämä\nosastonpäälliköt jäivät viimeisiksi joka kerta kun sivustat\nlikistyivät, ja siksi eivät hämmentäneet sivustoja, vaan ohjasivat\nosastonsa sivustojen taitse; mutta kun neliön sivut ulonivat, sopi\nheidän täyttää tästä tullut tyhjä paikka: 100 miestä perätysten jos tie\noli ahtaampi, kaksi miestä rinnatusten ja 25 perätysten, jos tie oli\nleveämpi, sekä 25 rinnatusten, jos oli aivan leveä, niin että keskusta\noli aina täysi.[49] Kun siis oli kuljettava kapeata tietä tai sillan\nyli, ei syntynyt hämminkiä, vaan osastonpäälliköt kulkivat kukin\nvuorollansa, ja jos jossakin sotarintaman osassa tarvittiin jotakin\nlisää, tulivat nämä saatuville. Tällä tavalla kulkivat neljä\npäivänmatkaa.\n\nViidentenä päivänä matkatessaan näkivät kuninkaallisen linnan ja sen\nympäristössä useita kyliä, mutta tie tähän seutuun kävi yli korkeiden\nkukkulain, jotka jakosivat vuoresta, minkä juurella oli kylä.\nMielihyvin Helleenit katselivat kunnaita, niinkuin oli luonnollista,\nkun viholliset olivat ratsain. Kun he kulkeissaan kentältä nousivat\nensimmäiselle kukkulalle ja sieltä laskeutuivat noustakseen toiselle,\nkohtasivat viholliset ja kukkulalta jyrkänteelle heittivät, linkosivat,\nampuivat, ruoskilla ajettuina ja haavoittivat useita, voittivat\nHelleenien kevytaseisia ja sulkivat heidät rivistön keskelle, niin että\nhe sen päivän olivat kokonaan kykenemättöminä kuormastossa sekä\nlinko- että jousimiehet. Helleenit näin hätyytettyinä yrittivät ajaa\ntakaa vihollisiansa, mutta raskasaseisina he vain hitaasti saapuivat\nhuipulle, jolloin taas viholliset väistyivät nopeasti. Kun Helleenit\njälleen vetäytyivät muuhun sotajoukkoon, kärsivät he uudelleen samaa ja\ntoisella kukkulalla uusiintui entinen meno, niin että päättivät olla\nviemättä miehiä kolmannelta kukkulalta ulos ennenkuin olisivat tuoneet\nkevytaseisia neliön oikealta sivulta vuorelle. Mutta kun nämä olivat\nkorkeammalla kuin viholliset, eivät viholliset enään ahdistaneet alas\nkulkevia, peläten joutuvansa eristetyksi ja saarroksiin kummaltakin\npuolen. Näin kulkivat lopun päivää, raskasaseiset tiellä kukkulain yli,\nkevytaseiset vuoren yli käyden rinnan pääjoukon kanssa, ja saapuivat\nkylään, jossa asettivat kahdeksan haavuria toimeen, sillä oli paljon\nhaavoitettuja.\n\nHelleenit viipyivät siellä kolme päivää, osaksi haavoitettujen tähden,\nosaksi sentähden, että saivat siellä paljon ruokavaroja: nisujauhoja,\nviiniä ja hevosille hankittuja ohria. Näitä oli koottu maakunnan\nmaaherralle. Neljäntenä päivänä he laskeutuivat tasangolle. Kun\nTissafernes joukkoineen oli saavuttanut Helleenit, opetti hätä heitä\nleiriytymään ensimmäiseen kohtaamaansa kylään eikä etenemään\ntaistellen, sillä oli paljon taisteluun kykenemättömiä sekä\nhaavoitettuja että haavoitettujen ja heidän aseittensa kantajia. Heidän\nleiriydyttyänsä yrittivät viholliset, kylää lähestyen, kahakoida heidän\nkanssansa, mutta helposti Helleenit heidät torjuivat, sillä paljon\netuisampaa oli paikaltansa hyökäten puolustautua kuin liikkeellä ollen\ntaistella hyökkääviä vihollisia vastaan.\n\nIllan tullen oli vihollisten aika poistua, sillä he eivät milloinkaan\nleiriytyneet lähemmäksi kuin 60 stadion päähän Helleeneistä, peläten\nnäiden yöllä käyvän heidän kimppuunsa. Persialainen sotajoukko on\nnimittäin yön aikana hyvin hankala, sillä heidän hevosensa kytketään\nyöksi enimmäkseen etujalat sidottuina,[50] etteivät pääse karkaamaan\njos pääsisivät irti. Kun syntyy jokin meteli, täytyy Persialaisen\nsatuloida ja suitsittaa hevosensa ja sitten haarniskoittuna\nnousta hevosen selkään. Kaikki tämä on vaivalloista yöllä ja\nsotatelmeessä.[51] Tämän vuoksi leiriytyivät etäälle Helleeneistä.\nMutta kun Helleenit huomasivat heidän tekevän lähtöä ja siitä\nilmoittelevan toisillensa, annettiin Helleeneille vihollisten kuullen\nmerkki varustautumaan. Viholliset hetken pysähtyivät lähtöpuuhastansa,\nmutta kun jo tuli myöhäinen, lähtivät, sillä eivät katsoneet\nedulliseksi yöllä kulkea ja kääntyä leiriin.\n\nMutta kun Helleenit näkivät heidän jo todella poistuvan, varustautuivat\nhekin lähtöön ja kulkivat noin 60 stadiota. Siten tuli niin pitkä\nvälimatka sotajoukoille, että vihollisia ei näkynyt seuraavana eikä\nkolmantenakaan päivänä, mutta neljäntenä päivänä he, yöllä\nsivuutettuaan Helleenit, valtasivat korkeammalla sijaitsevan paikan,\nminkä ohi Helleenit aikoivat oikaista, vuoren kukkulan, jonka juurella\noli pääsöpaikka tasangolle. Kun Kheirisofos näki kukkulan vallatuksi,\nkutsui hän Ksenofonin jälkijoukosta ja käski hänen kevytaseisten kanssa\ntulemaan esiin. Mutta Ksenofon ei tuonutkaan kevytaseisia, sillä hän\nnäki Tissaferneen ilmaantuneen koko sotajoukkoineen, vaan ratsasti itse\nesille ja kysyi: Miksi kutsut? Kheirisofos vastasi: \"Sopiihan nähdä!\nsillä kukkula meidän laskukohtamme yläpuolella on vallattu eikä siitä\nsovi päästä sivu, ellemme nutista noita; vaan miksi et tuonut\nkevytaseisia mukanasi?\" Ksenofon sanoi, että hänen mielestänsä ei\nsopinut jättää jälkijoukkoa paljaaksi vihollisten näkyvissä; mutta aika\non, sanoi hän, neuvotella, kuinka nuo miehet karkoitetaan kukkulalta.\nKsenofon näki nyt vuoren huipun olevan heidän oman sotajoukkonsa\nyläpuolella ja että sieltä oli polku kukkulalle, jossa viholliset\nolivat; siksi hän sanoi: Kheirisofos, meidän on paras mitä kiireimmin\nmennä huipulle, sillä jos sen otamme, eivät viholliset voi pysyä\nasemassaan tien yläpuolella. Vaan jos tahdot, jää sinä sotajoukkoon ja\nminä menen, mutta jos katsot paremmaksi, mene sinä vuorelle ja minä\njään tänne. Annan sinun valita kumman tahdot, sanoi Kheirisofos.\nKsenofon sanoi valitsevansa vuorelle menon, koska hän oli nuorempi,\nmutta käski lähettämään hänelle miehiä etujoukosta, sillä veisi aikaa\nottaa jälkijoukosta. Kheirisofos lähetti kevytaseisia etujoukosta ja\notti miehiä myös neliön keskustasta sekä käski seuraamaan myös ne 300\nvalittua neliön eturintamasta, jotka olivat hänen komennossaan.\n\nSitten he riensivät mitä kiireimmin. Mutta kun viholliset vuorella\nhuomasivat heidän kulkunsa huippua kohden, heti hekin lähtivät\nkilpailemaan sille kukkulalle, ja nyt nousi suuri ärjyntä\nhelleeniläisessä sotajoukossa miesten rohkaistessa toisiaan, ja samoin\npaljon parkua Tissaferneen miesten kiihoittaessa toisiaan. Mutta\nKsenofon ajaen hevosella ohitse kehoitti: Miehet, nyt kuvitelkaa\nkilvoittelevanne Hellaan tähden, nyt lasten ja vaimojenne vuoksi,\nnyt pikkuisen ponnisteltuamme kuljemme loppumatkan taistelutta!\nSoteridas-niminen sotamies Sikyonista, lausui tähän: \"Emme me,\nKsenofon, ole yhtäläisessä asemassa, sinä ajat hevosella, minä\nväsyksissä vaivalla kannan kilpeäni.\" Ksenofon sen kuultuaan hyppäsi\nhevosen selästä, työnsi miehen syrjään rivistä, sieppasi hänen kilpensä\nja astui niin nopeasti kuin voi, hänellä osui olemaan päällänsä myös\nraskas ratsuhaarniska, ja etumaisia hän kehoitti astumaan vitkaan,\ntakimmaisia seuraamaan mukana, itse töin tuskin pysyen ohella. Mutta\nmuut sotilaat löivät, tyrkkivät ja soimasivat Soteridasta, kunnes\npakottivat hänen ottamaan kilpensä ja kulkemaan muiden keralla.\nKsenofon nousi taas ratsaille ja missä maasto oli kulkukelpoista, ajoi\nhevosella, missä mahdotonta ratsain kulkea, jätti hevosen ja astui\njalan. Helleenit ennättivät huipulle ennenkuin viholliset.\n\n\n\n\nV. LUKU.\n\nTissafernes taas liikkeellä polttaen kyliä, joiden kautta kävi\nHelleenien matka. Helleenit neuvoteltuaan päättävät suunnata kulkunsa\npohjoiseen Kardukhien maahan.\n\n\nViholliset kääntyivät nyt pakoon minne kukin kerkisi ja Helleenit\nhallitsivat kukkulaa. Tissafernes ja Ariaios joukkoinensa kääntyivät\nmenemään toista tietä. Kheirisofos miehinensä laskeutui tasangolle ja\nhe leiriytyivät kylään, jossa oli yllin kyllin kaikkea hyvää. Tällä\ntasangolla oli paljon muitakin kyliä Tigris-virran varrella, ja ne\ntäynnä paljon hyvää. Iltapäivällä ilmaantui äkkiä vihollisia tasangolle\ntuhoten muutamia Helleenejä, joita oli siellä hajallaan ryöstöhommissa,\nsillä sieltä saatiin paljon karjaa, jota oli kuljetettu virran toiselle\npuolen. Siellä Tissafernes ja hänen joukkonsa ryhtyivät polttamaan\nkyliä; mutta monet Helleeneistä olivat siitä kovin murheissaan\najatellessansa, että heiltä loppuisi ruokavarojen saanti, jos nuo\npitkittäisivät polttamistansa. Kheirisofos ja hänen väkensä palasivat\nauttamasta (Tissaferneen ahdistamia), mutta kun Ksenofon oli tullut\nalas kukkulalta ja ratsastaessaan pitkin rivejä kohdannut avunviennistä\npalaavat Helleenit, sanoi hän: miehet, ettekö näe vihollisten myöntävän\nmaan jo kuuluvan meille? Sillä he saivat aikaan välirauhan teossa sen\nehdon, ettemme polttaisi kuninkaan maata, mutta nyt he itse polttavat\nikäänkuin vierasta aluetta; mutta jos jossakin jättävät itsellensä\nruokavaroja, saavat nähdä meidänkin saapuvan sinne. Minun mielestäni,\nKheirisofos, sanoi hän, meidän tulisi auttaa karkoittamaan\nmurhapolttajat maastamme.\n\nEi suinkaan, sanoi Kheirisofos, vaan minun mielestäni polttakaamme\nmekin, niin he pikemmin siitä taukoavat.\n\nLeiriin tultuansa toiset askartelivat ruokatavaratoimissa, mutta\nyli- ja alipäälliköt kokoontuivat neuvottelemaan. Asema oli hyvin\nhuolestuttava. Toisella puolen oli nimittäin sangen korkea vuoristo,\ntoisella puolen niin syvä virta, että koeteltaissa keihäs ei ulottunut\npohjaan. Heidän neuvottomina ollessaan tuli paikalle muuan rodolainen\nmies, joka sanoi: Minä otan viedäkseni teidät ylitse, 4,000 miestä\nerältänsä, jos hankitte minulle mitä tarvitsen ja maksatte palkkiota\ntalentin. Kysyttäessä, mitä hän tarvitsi? sanoi hän: \"Tarvitsen\nparituhatta nahkasäkkiä. Täällä näenkin paljon lampaita, vuohia,\nraavaita ja aaseja, joiden nahat nyljettyinä ja säkeiksi puhallettuina\nhankkivat ylipääsön. Lisäksi tarvitsen semmoiset remmit, mitä te\nkäytätte kuormajuhdille, niillä sidon säkit toisiinsa, ankkuroitsen\njoka säkin kiinnittämällä niihin kiviä ja upotan ne niinkuin uppikivet\nveteen, vien niin säkkiketjun virran yli ja kytken kummallekin\nrannalle, päälle heitän risuja ja kannan maata, pian te huomaatte,\nettei ole uppoamisen vaaraa, sillä kukin säkki kannattaa kaksi miestä\nvaipumasta ja päällysmaa estää liukumasta veteen.\" Päälliköt tämän\nkuultuaan katsoivat aikeen somaksi, mutta mahdottomaksi toteuttaa,\nsillä virran toisella puolen oli esteenä paljon ratsumiehiä, jotka\neivät sallisi edes ensimmäisten tehdä mitään tuollaista.\n\nSeuraavana päivänä he vetäytyivät taaksepäin, Babyloonia kohden,\npolttamattomiin kyliin, sytytettyään ne kylät, joista lähtivät. Sen\njohdosta viholliset eivät edenneet, vaan katselivat ja olivat\nihmeissään, minne Helleenit kääntyisivät ja mitä heillä oli mielessä.\nSiellä toiset sotilaat menivät hankkimaan ruokavaroja, päälliköt taas\nkokoontuivat ja tuotettuaan esille vangit tiedustelivat kaikkea\nympäristön maata mikä mikin oli. Vangit sanoivat tien eteläänpäin\nvievän Babylooniin ja Meediaan, josta Helleenit juuri tulivat, itään\nkulkeva tie on Suusaan ja Ekbatanaan, joissa kuninkaan sanotaan\nviettävän kevättä ja kesää, virran yli kuljetaan länteenpäin Lyydiaan\nja Jooniaan, ja vuorien poikki käännyttäissä kulkemaan pohjoista kohti\njohtaa tie Kardukhien maahan. Näiden he sanoivat asuvan vuorilla ja\nolevan sotaista kansaa eikä kuulevan kuningasta, kerrankin oli\nkuninkaallinen sotajoukko, 120,000 miestä, hyökännyt heidän\nalueellensa, mutta niistä ei ollut maaston vaikeuksien vuoksi yksikään\npalannut. Mutta jos he liittoutuisivat maaherran kanssa tasangolla,\nolisi molemmilla kansoilla vuorovaikutusta keskenänsä! Päälliköt tämän\nkuultuansa asettivat eri suuntien tuntijat kunkin eriksensä\nilmaisematta mihin aikoivat suunnata kulkunsa; mutta heistä näytti\nvälttämättömältä rynnätä vuorien ylitse Kardukhien maahan;[52] sillä\njos sen kautta kulkisivat, tulisivat vankien tiedoituksen mukaan\nArmeniaan, jossa hallitsi Orontes ja joka oli avara ja rikas maa.\nSieltä sanoivat he olevan hyvän pääsyn, minne vain tahtoi matkata.\nSitten Helleenit uhrasivat, jotta ajan tullen alkaisivat matkansa,\nsillä pelkäsivät, että vuorisolat vallattaisiin ennen heidän sinne\nehtimistänsä. Senjälkeen käskivät kaikkien varustautua ja illallisen\nnautittuaan mennä levolle sekä kohta kun merkki annettaisiin lähteä\nliikkeelle.\n\n\n\n\n\n\nNeljäs kirja.\n\n\n\n\nI. LUKU.\n\nHelleenit kulkevat Kardukhien vuoristoon (marraskuun puolitienoissa,\nkolmatta kuukautta Kunaksen taistelun jälkeen). Kardukhit hätyyttävät\nheitä ja estävät heidän kulkuettansa. Vangittu mies opastaa heitä\noikealle suunnalle.\n\n\nMitä tapahtui matkalla [Kunaksan] taisteluun asti, mitä taistelun\njälkeen aselevon aikana, jonka kuningas ja Kyyroksen kanssa kulkeneet\nHelleenit keskenänsä tekivät, kuinka kuningas ja Tissafernes rikkoivat\nliiton ja sotivat Helleenejä vastaan persialaisen sotajoukon\nseuratessa, on edellisessä kertomuksessa esitetty.\n\nSaavuttuansa seudulle, missä Tigris-virran yli oli aivan mahdoton\nkulkea sen syvyyden ja leveyden tähden ja kun ei ollut sivutietäkään,\nvaan Kardukhien vuoret kohosivat jyrkkinä juuri virran yläpuolella,\npäättivät päälliköt, että on mentävä vuorien ylitse. He kuulivat\nnimittäin vangeilta, että jos kulkisivat Kardukhien vuorten kautta,\npääsisivät Armeniassa Tigris-virran lähteitten yli, jos tahtoisivat,\nmutta jos eivät tahtoisi mennä ylitse, sopisi kiertääkin. Sanottiin\nmyös, että Eufrates-virran lähteet eivät ole kaukana Tigris-virran\nlähteistä, ja niin onkin asianlaita.[53] Kardukhien alueelle\nsamotessaan koettivat Helleenit sekä päästä vihollisten huomaamatta\nettä ehtiä ennen vihollisia valtaamaan kukkulat. Oli noin viimeisen\nyövartion aika ja yötä vielä niin paljon, että pimeässä ehtisivät\ntasangon poikki, silloin nousivat liikkeelle suullisen määräyksen\nmukaan ja saapuivat päivän koitossa vuorelle. Kheirisofos johti\nsotajoukkoa mukanaan sekä oma osastonsa että kaikki kevytaseiset.\nKsenofon seurasi jälkijoukon raskasaseisten kanssa ilman yhtäkään\nkevytaseista, sillä ei näyttänyt olevan ensinkään vaaraa, että vuorelle\nnoustaissa kukaan hyökkäisi heidän selkäänsä. Kheirisofos nousi\nkukkulalle ennenkuin kukaan vihollisista huomasi, sitten hän eteni ja\nhäntä seurasi aina vuoren yli kulkenut osa sotajoukkoa kyliin vuorten\nonkaloissa ja rotkoissa. Kardukhit jättivät asuntonsa ja vaimoineen ja\nlapsineen pakenivat vuorille. Ruokavaroja oli paljon otettavissa, niin\nmyös oli asunnoissa paljon vaskiastioita, joita Helleenit eivät\nkuitenkaan ottaneet eivätkä ahdistaneet ihmisiä, koettaen päinvastoin\nsääliväisyydellä saada aikaan sen, että Kardukhit ehkä suvaitsisivat\nHelleenien mennä heidän ikäänkuin ystävällisen maansa lävitse,\nsemmenkin kun olivat kuninkaan vihamiehiä. Ruokavaroja he kuitenkin\nottivat missä osuivat saamaan, sillä siihen oli pakko. Mutta Kardukhit\neivät kuulleet heitä kutsuttaessa eivätkä osoittaneet yhtään\nystävällisyyttä, vaan kun viimeiset Helleenit jo hämärässä astuivat\nvuorelta alas tasangolle kyliin -- sillä kapean tien tähden kului\nheiltä koko päivä ylös ja alas astuntaan -- kokoontui joukko\nKardukheja, hyökkäsivät viimeisten päälle, surmasivat joitakuita ja\nkivillä ja nuolilla haavoittivat muutamia Helleenien ollessa vain\nharvalukuisia, sillä Helleenien nousu oli tapahtunut aivan heidän\nodottamattansa. Mutta jos heitä tällöin olisi kokoontunut enemmän,\nolisi suuri osa sotajoukkoa joutunut tuhoutumisen vaaran alaiseksi.\nNiin nyt viettivät sen yön kylissä. Mutta Kardukhit sytyttivät paljon\ntulia ympäristön vuorilla ja antoivat merkkejä toisillensa.\n\nPäivän koitossa kokoontuivat Helleenien yli- ja alipäälliköt ja\npäättivät ottaa matkaan vain välttämättömät ja väkevimmät juhdat ja\njättää muut, samoin myös laskea pois sotajoukosta kaikki äsken vangitut\norjat, sillä sotajoukon kulkua hidastutti juhtien ja vangittujen\npaljous ja näiden tähden täytyi varsin monien pysyä poissa taistelusta:\nruokavaroja myös tarvitsi hankkia ja kuljettaa puolta enemmän, kun\nihmisiä oli niin paljon. Tämän päätöksen he ilmoittivat siten\ntoimeenpantavaksi.\n\nSuurusteltuaan lähtivät liikkeelle. Vuorenahtaissa päälliköt\npysähtyivät ja poistivat kaiken löytämänsä, mitä oli kielletty mukana\nkuljettamasta. Miehet tottelivat, paitsi että jokunen oli salaa ottanut\njoko haluamansa pojan tai kauniin naisen. Sen päivän he kulkivat osaksi\ntaistellen, osaksi rauhassa levähtäin.\n\nSeuraavana päivänä tuli rajuilma, mutta täytyi kulkea, sillä ei ollut\nriittävästi ruokavaroja. Kheirisofos johti, Ksenofon ohjasi\njälkijoukkoa. Viholliset ahdistivat väkevästi ja kun kulkupaikat olivat\nahtaat, tulivat Kardukhit hyvin likelle ampuen ja lingoten, niin että\nHelleenien täytyi milloin taistellen milloin peräytyen kulkea hitaasti,\nja tuon tuostakin käski Ksenofon pysähtyä, kun viholliset kovasti\nahdistivat. Kheirisofos muulloin tapasi pysähtyä kun siihen\nkehotettiin, mutta kerran hän ei pysähtynyt, vaan kiirehti eteenpäin ja\nkäski seuraamaan, joten oli selvä, että siellä oli jokin vastus; mutta\nei ollut tilaa päästä katsomaan kiireen syytä ja niin jälkijoukkojen\nkulku lähenteli pakoa. Siinä kaatui urhea mies lakoonialainen\nKleonymos, ammuttuna kilven ja haarniskan lävitse kylkiin, sekä\narkadialainen Basias pään lävitse ammuttuna. Tultuaan pysäyspaikalle\nmeni Ksenofon heti semmoisena Kheirisofoksen luo ja moitti häntä siitä,\nettä ei ollut pysähtynyt, vaan oli heidän täytynyt yhtaikaa taistella\nja paeta ja nyt on kaksi uljasta ja urhollista miestä kaatunut emmekä\nme voineet heitä ottaa mukaamme emmekä haudata.\n\nKheirisofos vastasi: Katso vuoria ja näe, kuinka ylipääsemättömiä ne\novat kauttaaltansa! Tämä jyrkkä tie, jonka näet, on ainoa ja siinä näet\nniin paljon ihmisiä vallanneina ja vartioimassa kulkupaikkaa. Sentähden\nkiiruhdin enkä odottanut sinua voidakseni ennättää ennenkuin viholliset\nvaltaisivat ainoan kulkutien, oppaamme nimittäin sanovat, että ei ole\ntoista tietä.\n\nTähän sanoi Ksenofon: Minulla on pari miestä, sillä kun viholliset\nmeille tuottivat vastuksia, otimme ne kiinni väjyksistä, jolloin saimme\nhiukan hengähtää, surmasimme muutamia ja halusimme ottaa elävinä\njoitakuita saadaksemme käyttää heitä seutua tuntevina oppaina. Heti\ntuotiin miehet esille ja heiltä erikseen otettuina tutkittiin\ntuntisivatko jonkun muun tien kuin mikä oli näkyvissä. Toinen ei\nsanonut tuntevansa mitään muuta, vaikka käytettiin varsin paljon\npelotuskeinojakin, ja kun ei hän ilmoittanut mitään asiallista, hän\ntoisen nähden surmattiin. Jälelle jäänyt sanoi, että tuo toinen sen\nvuoksi ei sanonut tietävänsä, että hänellä oli siellä tytär miehelässä,\nitse hän ilmoitti johtavansa heidät tielle, jota myöten juhdatkin\npääsisivät. Kysyttynä oliko sillä tiellä vaikeakulkuista kohtaa, sanoi\nolevan kukkulan, jonka ohi on mahdoton mennä, ellei sitä ole ennakolta\notettu menijöitten haltuun. Sitten päätettiin kutsua kokoon kevyt- ja\nraskasaseisten päälliköt, esittää nykyinen tilanne ja tiedustaa olisiko\nheissä joku, joka tahtoisi esiintyä niin uskaliaana miehenä, että\nvapaaehtoisesti alistuisi lähtemään. Raskasaseisista ilmoittautui\nmethydriolainen Aristonymos ja stymfalolainen Agasias sekä heidän\nkanssaan kilpaileva parrasialainen Kallimakhos, kaikki Arkadiasta, joka\nviime mainittu sanoi tahtovansa mennä mukanaan vapaaehtoisia koko\nsotajoukosta, sillä tiedän, lisäsi hän, monen nuoremman seuraavan, jos\nminä saan johtaa. -- Sitten kysyivät tahtoisiko joku kevytaseisten\nryhmäpäälliköistä lähteä mukaan. Silloin tarjoutui khiolainen Aristeas,\njoka sellaisissa olosuhteissa oli monesti tehnyt sotajoukolle suurta\nhyötyä.\n\n\n\n\nII. LUKU.\n\nJoukko vapaaehtoisia hyökkää yöllä vihollisen selkään. Helleenit\nvaltaavat ylimmän vuoritien ja kulkevat Kentrites-joelle.\n\n\nOli jo iltapäivä, kun Kheirisofos ja Ksenofon käskivät näiden nopeasti\naterioimaan ja sitten lähtemään, samalla antoivat heille oppaan\nsidottuna ja sopivat, että yön vartioisivat paikkaa, jos valtaisivat\nkukkulan, vaan päivän koitossa antaisivat torvella merkin; lisäksi tuli\nylempänä olijain mennä näkyvän tien vallitsijoita vastaan, he itse taas\nkiipeisivät mahdollisimman nopeasti näiden avuksi. Näin sovittuaan he\nlähtivät luvultaan noin parituhatta; oli kova rankkasade. Ksenofon\nalkoi kulkea jälkijoukon kanssa tämän puoleista vuoritietä kohden\nkääntääkseen vihollisten huomion heihin, jotta kiertotienkulkijat\nolisivat heiltä mahdollisimman salassa. Kun jälkijoukko joutui\nvuorisolaan, jonka lävitse heidän tuli kulkea päästäksensä\nharjanteelle, alkoivat viholliset vierittää kuormankokoisia\nkallionlohkareita ja suurempia ja pienempiä kiviä, jotka vieriessään\nja kallioihin iskien pirstoutuivat pitkälle eikä tietä pitkin ollut\nensinkään mahdollinen lähestyä. Muutamat johtomiehet yrittivät nousta\ntoista tietä, jos eivät tätä tietä voisi päästä, ja tätä tekivät he\npimeän tuloon asti. Kun he luulivat kulkeissaan olevansa näkymättömiä\nrupesivat aterioimaan; jälkijoukkolaiset heistä eivät olleet vielä\nsuurustelleetkaan. Viholliset eivät kuitenkaan koko yön kuluessa\ntauonneet vierittämästä kiviä, niinkuin sopi päättää jyrinästä. Mutta\noppaan kanssa kiertotien kulkijat kohtasivat vihollisten vartioita\ntulen ääressä istumassa, näistä he muutamia surmasivat, toisia ajoivat\ntakaa ja jäivät itse sinne luullen jo vallanneensa kukkulan. Mutta he\nerehtyivät, heidän yläpuolellansa olikin vuoren nuppu, jonka sivutse\nkulki juuri se kapea tie, missä vihollisten etuvartiat majailivat.\nSieltä tosin oli oikotie niiden vihollisten lähelle, jotka olivat\nmiehittäneet avoimen tien.\n\nSiellä he yöpyivät; päivän koitossa lähtivät liikkeelle äänettöminä\ntaistelujärjestyksessä vihollisia kohden; nousi sakea sumu, ja\nvihollisten huomaamatta pääsivät aivan heidän lähellensä. Heti kun\nnäkivät toisensa, soitettiin sotatorvea ja Helleenit sotahuudoin\nhyökkäsivät miesten niskaan. Ne eivät ryhtyneet vastustamaan, vaan\njättäen tien pakenivat; harvat sentään saivat surmansa, sillä Kardukhit\nolivat sukkelasäärisiä.\n\nKun Kheirisofos ja hänen miehensä kuulivat sotatorven, riensivät he\nkohta avointa tietä kohden, muut päälliköt menivät raivaamattomia teitä\nmyöten missä kukin sattui olemaan, kiipesivät parhaansa mukaan ja\nkiskoivat toisiansa keihäällään ylös. Nämä yhtyivät ensimmäisinä\nniihin, jotka jo olivat vallanneet kukkulan. Ksenofon johtaen puolta\njälkijoukkoa kulki oppaan osoittamaa tietä, sillä se oli juhdille\nmukavin, toisen puolen joukkoaan hän järjesti juhtien taakse.\nKulkeissaan joutuivat tietä hallitsevalle kukkulalle, joka oli\nvihollisten hallussa, heidän täytyi siis joko syöstä ne pois tai\neristäytyä muista Helleeneistä; itse he kyllä olisivat saattaneet\nkulkea muiden käymää tietä, mutta juhdat jaksoivat astua ainoastaan\ntätä tietä. Sentähden rohkaisten toisiansa hyökkäsivät kukkulalle rivit\nperättäin, ei rintamassa eikä kehässä, vaan jättäen vihollisille\naukkopaikan, jos tahtoisivat paeta. Kunnes Helleenit olivat kavunneet\nkukkulalle, mistä kukin kykeni, ampuivat ja heittivät heitä viholliset\nlaskematta kuitenkaan lähellensä, mutta sitten pakenivat siltä\npaikalta. Kun Helleenit olivat kulkeneet sen sivutse, näkivät he\nedessään toisen kukkulan, joka samoin oli vallattu, ja he päättivät\nkulkea sitä päin. Mutta Ksenofon huolehtiessaan, että, jos jättäisi\nvallatun kukkulan vartioimatta, viholliset taas ottaisivat sen\nhaltuunsa ja ahdistaisivat ohi kulkevia kuormajuhtia, -- ne nimittäin\nolivat kapeata tietä kulkien eristyneet pitkälle -- jätti kukkulalle\nalipäälliköt Keefisodooroksen, Keefisofonin pojan, ja Amfikrateen,\nAmfideemoksen pojan, molemmat Ateenalaisia, sekä Arkhagoraan,\nargeiolaisen maanpakolaisen, ja lähti itse muiden kanssa toiselle\nkukkulalle ottaen haltuunsa sen samalla tavoin. Näiden jälkeen oli\nvielä kolmas kukkula kaikista jyrkin, ollen sen kukkulan yläpuolella,\njonka vartioston vapaaehtoiset olivat yöllä tulen äärestä yllättäneet.\nHelleenien lähestyessä Kardukhit taistelutta jättivät kukkulan, niin\nettä kaikki ihmettelivät ja arvelivat heidän poistuneen peläten\njoutuvansa saarroksiin; mutta kun he kukkulalta näkivät mitä takana\ntapahtui, ryntäsivät he kaikin jälkijoukon selkään. Ksenofon nousi\nnuorimpain kanssa harjulle ja käski muiden astua hitaasti, että\nviimeiset joukkueet ehtisivät yhtyä, ja tien kuljettuaan pysähtyisivät\ntasangolla. Tällä välin tuli edellä mainittu Arkhagoras paeten ja\nilmoitti, että heidät on syösty pois ensimmäiseltä kukkulalta ja että\nKeefisodooros, Amfikrates ynnä muut jotka eivät kalliolta hypäten\npäässeet jälkijoukkoon, ovat kaatuneet. Tämän jälkeen Kardukhit\nkokoontuivat kukkulan vastapäiselle vuoren harjanteelle, ja Ksenofon\nkeskusteli heidän kanssansa tulkin kautta aselevosta sekä vaati\nkuolleet annettaviksi. Kardukhit lupasivat antaa ehdolla, ettei hän\npolttaisi asumuksia. Siihen suostui Ksenofon. Sillä aikaa kun muu\nsotajoukko kulki ohitse, ja nämä keskustelivat, tulvasi sen seudun\nkaikki vihollisväki kokoon; mutta kun Helleenit alkoivat laskeutua\nkukkulalta kentälle niiden luo, jotka sinne olivat sijoittuneet,\ntörmäsivät viholliset suurena joukkona ja rymyten ja tultuansa sen\nkukkulan huipulle, josta Ksenofon paraikaa laskeutui alas, alkoivat\nkierittää kiviä ja eräältä murskasivat reisiluun. Ksenofonin oli hänen\nkilvenkantajansa kilpineen jättänyt, mutta raskasaseinen Eurylokhos,\nLusoin kaupungista Arkadiasta, juoksi paikalle suojellen kilvellään\nKsenofonia ja itseään, niin he pääsivät pois ja tulivat muiden kanssa\ntaisteluun järjestyneitten joukkoon. Näin yhtyi koko helleeniläinen\nsotajoukko ja leiriytyivät siellä moniin kauniisiin asumuksiin, joissa\noli runsaasti ruokavaroja, olipa paljon viiniäkin, jota asukkaat\n(astioissa) säilyttivät maakuopissa.[54] Ksenofon ja Kheirisofos saivat\naikaan sen, että he vaihtoivat vainajat Helleenien luovuttamaan\noppaaseen. Vainajille osoitettiin sitten tilanteen mukaan kaikkea\nmahdollista kunnioitusta, mitä sopii tehdä urhollisille miehille.\n\nSeuraavan päivän he kulkivat ilman opasta. Viholliset koettivat estää\nheidän matkaansa milloin hyökäten, milloin ahtaassa paikassa edeltäpäin\nvallata solat. Mutta joka kerta kun estivät etumaisia, astui Ksenofon\ntakaa vuorille koettaen joutua ylemmäksi kuin estäjät ja siten särki\ntiensulun ensimmäisiltä, heidän taas ahdistaessaan jälkijoukkoa, astui\nKheirisofos ylös ja koettaen joutua ylemmäksi kuin estäjät, särki siten\ntiensulun jälkijoukolta, ja niin he aina turvasivat toinen toistansa ja\nhuolehtivat toisistansa voimallisesti.\n\nTuon tuostakin tapahtui, että viholliset tuottivat paljon vastuksia\nvuorille noustaissa, ja taas vuorilta laskeutuville tekivät samoin,\nsillä he olivat nopealiikkeisiä, niin että Helleenien läheltäkin paeten\npelastuivat, heillä ei nimittäin ollut mitään muita tamineita kuin\njousia ja linkoja ja olivatkin erittäin hyviä jousimiehiä. Heidän\njousensa olivat melkein kolmikyynäräisiä ja nuolet runsaasti\nkaksikyynäräisiä, ampuessaan he vetivät jänteet jousen alipuoleen\nsaakka astuen sen päälle vasemmalla jalallaan. Nuolet tunkivat kilpien\nja haarniskain lävitse. Helleenit käyttivät niitä, milloin osuivat\nsaamaan, heittokeihäinänsä varustaen ne vetoremmillä. Niissä seuduissa\nKreettalaiset olivat heille sangen hyödyllisiä, heidän johtajansa oli\nStratokles Kreetasta.\n\n\n\n\nIII. LUKU.\n\nVastuksia Kentrites-joella. Ksenofonin uni. Kaalamo Kentriteen ylitse.\nKardukhien karkoitus.\n\n\nTämän päivän viipyivät Helleenit taas kylissä tasangon yläpuolella\nKentrites-virran varrella, joka oli noin parin pletrin levyinen ja on\nArmenian ja Kardukhien alueen rajana.[55] Helleenit levähtivät täällä,\nmielissään kun näkivät tasangon. Joki oli Kardukhien vuorista kuuden\ntai seitsemän stadion päässä. Silloin he siis leiriytyivät hyvillä\nmielin, kun heillä oli kylliksi ruokavaroja ja elävästi muistivat\nkärsittyjä vaivoja.\n\nSillä seitsemän päivää he olivat samonneet Kardukhien maan kautta,\nkaiken aikaa taistellen ja kärsien niin paljon pahaa, ettei yhteensä\nenempää kuninkaalta ja Tissaferneelta. Nyt näistä vaivoista\nvapautuneina he nauttivat suloista lepoa.\n\nMutta päivänkoitossa he näkivät ratsumiehiä virran toisella puolen\ntäysissä varusteissa ja nähtävästi aikeissa estää heidän ylimenoaan\nsekä jalkamiehiä järjestettyinä joen äyräillä ratsuväen yläpuolella\nsamoin estämässä pääsyä Armeniaan. Ne olivat Oronteen ja Artukhaan\npalkkasotureita, Armenialaisia, Mardonilaisia ja Khaldaialaisia.\nKhaldaialaisten kerrottiin olevan itsenäistä ja uljasta väkeä, aseina\nheillä oli pitkiä nahkapäällyskilpiä ja keihäitä. Joen äyräät, joissa\nnämä seisoivat, olivat kolme neljä pletriä joesta, ja näkyvissä oli\nyksi ainoa tie, joka näytti olevan käsin tehty ja se johti ylöspäin;\nsiitä yrittivät Helleenit kulkea ylitse. Heidän koetellessaan ulottui\nvesi rintain yläpuolelle ja joki oli (pohjasta) epätasainen, täynnä\nsuuria ja liukkaita kiviä, eikä vedessä voinut pitää aseita väkevän\nvirran vuoksi, jos taas koetti kantaa aseensa pään päällä, jäi mies\npaljaaksi ja alttiiksi nuolille y.m. heitteille, näin ollen peräytyivät\nja leiriytyivät siellä virran varrelle. Mutta vuorella, missä olivat\nedellisen yön, näkivät paljon Kardukheja kokoontuneina ja aseissa. Se\nnäky tuotti paljon mielenmasennusta Helleeneille, kun näkivät\nmahdottomaksi käydä joen ylitse, kun näkivät ylimenon estäjät, kun\nnäkivät Kardukhien takaapäin käyvän heidän kimppuunsa ylimenoa\nyrittäissään. Tämän päivän ja seuraavan yön he siten olivat siellä\naivan neuvottomina. Silloin Ksenofon näki unen: hän oli olevinansa\njalkasiteissä, mutta sitten ne itsellänsä irkenivät ja hän vapautui\nmenemään minne tahtoi. Aamuhämärässä hän kävi Kheirisofoksen luo ja\nilmoitti olevan hyviä toiveita siitä, että kaikki käy hyvin sekä kertoi\nhänelle unensa. Tämä ihastui ja niinpiankun aamu koitti, toimittivat\nkaikki saapuvilla olleet ylipäälliköt uhrin, ja uhrienteet olivat heti\nalussa suotuisat; uhrin jälkeen yli- ja alipäälliköt käskivät\nsotajoukon suurustelemaan. Ksenofonin aterioidessa riensi hänen tykönsä\nkaksi nuorukaista -- kaikki nimittäin tiesivät, että on sallittua\nKsenofonin suurustellessa ja illastellessa tulla hänen tykönsä, vieläpä\nhänen nukkuessaankin herättää hänet ja ilmoittaa hänelle mitä oli sotaa\nkoskevalta ilmoitettavaa. Nuorukaiset kertoivat, että he kootessaan\nrisuja tuleen, olivat nähneet virran toisella puolen jokeen asti\nulottuvilla kallioilla ukon, akan ja tyttöjä juurikuin työntämässä\nvaatesäkkejä kallion onkaloon. Tämän nähdessään päättelivät siinä\nolevan varman ylimenopaikan, sillä ei vihollisenkaan ratsumiesten ole\nmahdollinen päästä sinne. He olivat riisuneet vaatteensa ja puukko\nmukanaan olivat alastomina aikoneet uida ylitse, mutta olivat tulleet\nylitse keskiruumiinkaan kastumatta; sitten olivat kahlanneet takaisin,\nottaneet vaatteet ja palanneet leiriin. Ksenofon teki kohta juomauhrin\nja käski nuorukaisten tekemään samoin sekä rukoilemaan, kun jumalat\nolivat selventäneet unennäöt ja kaalamon ja että kaiken muunkin\nsaattaisivat hyvään loppuun. Uhrattuaan hän heti vei nuorukaiset\nKheirisofoksen luo, ja he kertoivat saman kaiken. Kheirisofoskin\nkuultuaan uhrasi. Uhrattuaan ilmoittivat muille, että varustautuisivat,\nja itse kutsuttuaan kokoon ylipäälliköt neuvottelivat kuinka parhaiten\npääsisivät ylitse voittaen viholliset edestänsä, kärsimättä haittaa\nheiltä takaansa. Päätettiin, että Kheirisofos kulkee edellä puolen\nsotajoukon kanssa joen yli, toinen puoli jää vielä Ksenofonin kanssa\nsille puolen ja juhdat ja kuormasto kulkee ylitse näiden keskellä. Kun\nkaikki oli järjestyksessä, lähdettiin, nuorukaiset näyttivät tietä\npitäen virran vasemmalla puolellaan. Matkaa kaalamolle oli noin neljä\nstadiota. Heidän matkatessaan kulki heidän kohdallaan vastaisella\nrannalla vihollisten ratsumiehiä. Saavuttuaan kaalamolle ja vastapäätä\nkalliorantaa, pysähtyivät ja ensimmäisenä itse Kheirisofos seppele\npäässä ja viittansa riisuneena otti aseensa ja käski kaikkien muiden\ntehdä samoin sekä määräsi alipäälliköt viemään joukkueen miehet\njäljekkäin rivitettyinä, toiset hänen oikealla toiset vasemmalla\npuolellaan. Ennustajat uhrasivat teuraat virtaan ja viholliset ampuivat\nja linkosivat, mutta tuloksetta. Kun uhrit ennustivat onnea, virittivät\nkaikki sotilaat ylistyslaulun sekä sotahuudon, johon ääneen yhtyivät\nkaikki naisetkin; sotajoukossa oli nimittäin monta leinaa.\n\nKheirisofos ja hänen joukkonsa kaalasivat nyt joessa, mutta Ksenofon\notti jälkijoukosta kevytaseisimmat ja kiirehti kaikin voimin takaisin\nrantamalle, joka oli vastapäätä Armenian vuorille aukenevaa tiensuuta,\nikäänkuin aikoisi siitä mennä ylitse eristämään virran varrelle\nrivitetyt ratsumiehet. Viholliset näkivät Kheirisofoksen joukkoineen\nhelposti menevän veden lävitse ja näkivät myös Ksenofonin joukkoineen\nkiirehtiväin takaisin, sentähden he, peläten joutuvansa eristetyiksi,\nvoimansa perästä pakenivat sen tien suuntaan, joka vei virrasta ylös.\nTälle tielle tultuansa ponnistivat ylös vuorelle. Mutta kun ratsuväen\npäällikkö Lykios ja Kheirisofoksen kevytaseisten päällikkö Aiskhines\nhuomasivat heidän kaikin voimin pakenevan, ryhtyivät he ajamaan takaa\nja sotamiehet huusivat, ettei heitä jätettäisi, vaan astuisivat yhdessä\nvuorelle. Kheirisofos taas kuljettuaan joen ylitse, ei ryhtynyt\nhätyyttämään vihollisten ratsumiehiä, vaan lähti heti ylös joen\nrannasta kohoaville kunnaille sijoittuneita vihollisia vastaan.\nYlhäällä ollen Kardukhit näkivät omien ratsumiestensä pakenevan ja\nHelleenien raskasaseisten heitä hätyyttävän, silloin he jättivät joen\nyläpuoleiset kukkulat. Mutta kun Ksenofon näki tapausten kehittyvän\nhyvin joen toisella puolen, liittyi hän kiireesti miehinensä joen yli\nkulkevaan sotajoukkoon, sillä jo ilmaantui Kardukheja laskeutuen\ntasangolle ahdistamaan jälkijoukkoa. Kheirisofos piti ylängöt\nmiehitettyinä ja Lykios yritettyään vähin voimin ajaa takaa saalisti\nkuormaston jätteet ja niissä kauniita vaatteita sekä maljoja. Silloin\njuuri kulkivat Helleenien juhdat ja kuormasto joen poikki, kun Ksenofon\nkääntyi, otti asennon päin Kardukheja ja käski alipäälliköitten\nmuodostamaan jokaisen osastonsa neljännesryhmiä ja antaa näiden kääntyä\nvasemmalle muodostaaksensa vierettäin suoran rintaman (falangin) sekä\nali- ja ryhmäpäälliköitten mennä Kardukhien puoleiseen eturintaan,\njoukkuepäälliköitten taas asettua virran puoleiseen jälkirintaan. Kun\nKardukhit näkivät jälkijoukkojen erottuneen kuormastosta ja nähtävästi\nvain harvoja enää jääneen, alkoivat he nyt nopeammin karata joitakin\nlauluja laulain. Kun Kheirisofoksen taholla kaikki oli jo turvassa,\nlähetti hän Ksenofonille kevytaseisia sekä linko- ja jousimiehiä,\nkäskien heidän tehdä, mitä hän vaan käskisi. Ksenofon taas nähdessään\nnäiden kulkevan joen yli, lähetti sanansaattajan ja käski heidän pysyä\njoella ylitse menemättä, mutta heti kun hän itse miehinensä alkaisi\nlähteä käymään jokeen, tulee heidän käydä häntä vastaan järjestyen\nhänen molemmille sivuillensa ikäänkuin mennäkseen joen yli, keihään\nheittäjät valmiina heittoon ja jousimiehet jousi vireessä, ei\nkuitenkaan edeten virtaan. Omalle joukollensa hän antoi määräyksen\nettä, heti kun linko ulottuisi ja (lingon iskusta) kilpi kajahtaisi,\nsotahuudoin juoksevat vihollista päin, mutta kohta kun viholliset\nkääntyvät ja joelta kuuluu torven täräys hyökkäysmerkkinä, tulee\nryhmäpäälliköitten kääntyä oikealle ja kulkea etumaisina, sitten kaikki\njuoksevat kiireesti joen yli kukin kohdaltaan toistensa tielle\njoutumatta; se on urhollisin, joka ensimmäisenä ehtii toiselle\nrannalle.\n\nMutta kun Kardukhit näkivät vain harvoja jäävän toiselle puolen --\nsillä monet jäämään määrätyistä olivat poistuneet mitkä huolehtimaan\njuhdista, mitkä tavaroista, mitkä naisista -- ryntäsivät nyt rohkeasti\nja alkoivat ampua ja lingota. Siitä Helleenit nostivat sotahuudon ja\nhyökkäsivät heidän kimppuunsa juoksujalkaa, mutta viholliset eivät\nryhtyneet vastarintaan, sillä he olivat varustetut niinkuin ainakin\nvuorelaiset karkaamaan päälle ja pakenemaan, mutta kykenemättömiä\nkäsikähmään. Samassa tärähti sotatorvi ja viholliset pakenivat entistä\nnopeammin. Helleenit kääntyivät taas toisaalle ja riensivät mitä\nkiireimmin virran poikki. Kun eräät vihollisista huomasivat sen,\njuoksivat he takaisin virralle ja ampuessaan haavoittivat muutamia,\nenimmät kuitenkin näyttivät pakenevan, kun Helleenejä jo oli joen\ntakana, mutta jotka vihollisia kohdatessaan olivat kunnostautuneet ja\nmenneet edemmäksi kuin oli välttämätöntä, kahlasivat vasta Ksenofonin\nmiesten joukon jälkeen takaisin, ja joitakuita näistäkin oli\nhaavoittunut.\n\n\n\n\nIV. LUKU.\n\nHelleenit kulkevat Armeniassa Tigris-virran lähteitten yli. Maaherra\nTiribatsos ja vaellus lumivuorilla.\n\n\nPäästyään Kentrites-joesta puolipäivän aikaan he kulkivat\ntaistelujärjestyksessä Armenian koko tasangon poikki ja tasasileiden\nkunnaitten yli ainakin viisi parasamkia, sillä ei ollut asumuksia\nvirran lähellä sotien tähden Kardukhien kanssa. Se kylä, johon tulivat,\noli suuri ja siinä oli maaherran linna ja useimmissa taloissa oli\ntorneja; ruokavaroja oli myös runsaasti. Sieltä kulkivat he kaksi\npäivänmatkaa kymmenen parasankia kunnes tulivat Tigris-virran\nlähdeuomain yli. Sieltä samosivat kolme päivänmatkaa 15 parasankia\nTeeleboas-joelle, joka ei ollut suuri, vaan kaunis ja sen varrella oli\npaljon kyliä. Seutua sanottiin länsi Armeniaksi ja sen päällikkö oli\nTiribatsos, kuninkaan suosikki, ja joka kerta kun kuningas kävi täällä,\nei kukaan muu häntä auttanut hevosen selkään. Tämä lähestyi\nratsumiesten kera, lähetti tulkin ja sanoi, että hän halusi keskustella\npäälliköitten kanssa. Päälliköt päättivät kuulla häntä, lähestyivät\nhuutomatkan päähän ja kysyivät mitä hän tahtoi. Tiribatsos sanoi\ntahtovansa tehdä heidän kanssansa sopimuksen, että hän ei tee pahaa\nHelleeneille ja että Helleenit eivät polta asumuksia sekä saavat ottaa\nruokavaroja tarpeen mukaan. Päälliköt hyväksyivät tämän ja tekivät\nniillä ehdoilla sopimuksen.\n\nSieltä he matkasivat kolme päivän matkaa, 15 parasankia, tasankoa\nmyöten. Tiribatos seurasi sotaväkineen rinnalla noin kymmenen stadion\netäisyydessä ja saapuivat kuninkaallisen linnan lähittyville, missä\nympäristössä oli paljon kyliä ja runsaasti ruokavaroja. Heidän\nleiriydyttyään satoi yöllä paljon lunta; aamun koitossa päätettiin\nsijoittaa joukko-osastot päällikköineen kyliin, sillä eivät nähneet\nyhtään mitään vihollista ja lumen paljouden vuoksi katsoivat olevansa\nturvassa. Täällä oli heillä kaikenlaatuisia oivallisia ruokatarpeita:\nteuraita, viljaa, vanhoja hyväntuoksuisia viinejä, rusinoita ja\nmonenlaisia ristoja. Jotkut leiristä etääntyneet kertoivat kuitenkin,\nettä he olivat nähneet sotaväkeä ja että yöllä oli näkynyt paljon\ntulia. Sen johdosta päälliköt katsoivat, ettei ole turvallista majautua\neri tahoille, vaan on parasta koota taas sotajoukko; sitten he\nleiriytyivät yhteen, sillä ilma näytti selkenevän. Mutta heidän siinä\nyöpyessään pyrytti niin tavattomasti, että lumi peitti aseet ja\nmakaavat ihmiset ja juhdatkin kietoi kinos; oli varsin vaivalloista\nnousta kasaantuneen lumen alta, sillä lumi lämmitti missä se ei ollut\nsivulta sulanut. Mutta kun Ksenofon rohkeni nousta pukematta hakkaamaan\npuita, nousi pian joku toinenkin ja otti hänen hakkuutoimensa. Sitten\nnousivat muutkin, sytyttivät tulen ja voitelivat ruumiinsa, siellä\nsaatiin nimittäin paljon rasvavoidetta, jota käyttivät öljyn sijasta,\nse oli valmistettu ihrasta, seesamista, karvasmantelista ja tärpätistä,\nnäistä samoista saatiin myös hyvänhajuista voidetta.\n\nTämän jälkeen päätettiin taas majoittua asumuksiin kylissä ja\nsotamiehet riensivät riemuhuudoin asumuksiin ja ruokavaroihin. Mutta\nne, jotka edellisellä kerralla asunnoista poistuessansa olivat\nylimielisyydessään pistäneet ne palamaan, kärsivät nyt siitä\nrangaistuksen surkeasti sijoittuneina taivasalla. Sitten lähettivät\nyöllä temnolaisen Deemokrateen miesten kanssa vuorille, missä leiristä\netääntyneet olivat nähneet tulia; tämä mies oli nimittäin jo ennenkin\nmonissa sellaisissa tapauksissa näyttänyt pystyvänsä esittämään asioita\ntäysin totuuden mukaisesti; todet tosina, erheelliset erheellisinä. Hän\nkertoi nyt, ettei hän lähdettyään ollut nähnyt tulia, vaan oli hän\nottanut kiinni miehen ja toi sen nyt tullessansa, miehellä oli\npersialainen jousi, viini ja tappara niin kuin Amatsooneilla.\nKysyttäessä mikä hän on miehiänsä? sanoi olevansa Persialainen\nTiribatsoksen sotajoukosta ja lähteneensä hakemaan ruokavaroja.\nHelleenit kysyivät sen sotajoukon suuruutta ja mitä varten se oli\nkoottu. Mies sanoi Tiribatsoksella olevan mukanaan oman sotajoukkonsa\nsekä palkkasotureina Khalybeja ja Taokholaisia, se oli hankittu\nhyökkäämään Helleenien niskaan vuoren ylimenopaikassa solissa, missä\noli kulkukohta.\n\nPäälliköt päättivät tämän kuultuansa koota sotajoukon; paikalle\njättivät vartioita ja niiden päälliköksi määrättiin stymfalolainen\nSofainetos, ja niin lähdettiin liikkeelle oppaana vangittu mies. Kun\nmenivät vuorten ylitse, niin kevytaseiset edellä kulkien ja nähdessään\nvihollisen leirin, eivät odottaneet raskasaseisia, vaan kirkuen\nsyöksivät sinne. Viholliset metelin kuultuaan eivät vastustaneet vaan\npakenivat, kuitenkin kuoli heistä joitakuita ja saatiin saaliiksi noin\nparikymmentä hevosta, Tiribatsoksen teltta sekä siinä hopeajalkaisia\nnojavuoteita ja maljoja ynnä muutamia miehiä, jotka sanoivat olevansa\nleipojia ja edeskäypiä. Kun raskasaseisten päälliköt saivat tästä\ntiedon, he kiireimmiten päättivät palata leiriinsä, ettei sinne\njääneitten kimppuun käytäisi. Ja heti antoivat paluumerkin saapuen\nleiriin samana päivänä.\n\n\n\n\nV. LUKU.\n\nKulku lumimyrskyssä (joulukuussa). Lepopäiviä varakkaissa kylissä.\n\n\nPäätettiin lähteä samana päivänä matkaan niin nopeasti kuin\nmahdollista, ennenkuin vihollisen sotajoukko ehtisi taas kokoontua ja\nvallata solat. Lähtö tapahtui heti ja kuljettiin syvässä lumessa useita\noppaita mukana. Vielä samana päivänä kuljettuaan kukkulan yli, jossa\nTiribatsoksen piti heitä hätyyttämän, he leiriytyivät. Siitä kulkivat\nkolme autiota päivänmatkaa, 15 parasankia, Eufrates-joelle mennen sen\nylitse ja kastuen ainoasti napaan asti. Joen lähteet sanottiin olevan\nlähittyvillä. Sieltä kulkivat paksun lumen peittämän tasangon poikki\nkolme päivänmatkaa kymmenen parasankia. Kolmas oli vaivalloinen,\npohjatuuli puhalsi vastaan, pakkanen poltti ja kohmetutti ihmiset.\nSilloin toimitti eräs ennustajista uhraamaan tuulelle, niin tehtiin ja\nkaikkien mielestä ilmeisesti lauhtui ilma. Lunta oli sylen paksuudelta\nja sen johdosta paljon juhtia ja orjia sekä noin 30 sotilasta menehtyi.\nYö kulutettiin tulta polttaen, sillä pysähdyspaikalla oli paljon puita;\nmutta myöhemmin tulleille ei riittänyt puita. Aikaisemmin saapuneet ja\ntulen sytyttäneet eivät laskeneet tulen ääreen myöhästyneitä, elleivät\nnämä antaneet heille nisuja tai muuta syötävää; siten jakoivat\ntoisilleen mitä kullakin oli. Lumen sulaessa tulen kohdalla syntyi\nsyviä kuoppia aina maahan asti ja siitä sopi mitata lumen paksuutta.\n\nKoko seuraavan päivän kulkivat lumessa ja paljon ihmisiä sai kärsiä\nnälkätautia. Ksenofon johti jälkijoukkoa ja kokosi hangelle kaatuneet\ntietämättä mikä kipu niitä vaivasi. Silloin sanoi joku asiantuntija\nhänelle, että ne sairastavat nähtävästi nälkätautia ja nousevat kyllä\npystyyn, jos saavat jotakin syötävää. Ksenofon siis meni kuormastoon ja\nmissä näki syötävää, antoi juoksemaan kykenevien jakaa nälkätautia\nsairastaville. Ruokaa nautittuaan ne nousivat ja lähtivät liikkeelle.\n\nMatkaa tehtäissä saapui Kheirisofos hämärässä kylään ja kohtasi\nvarustuksen edustalla kylän kaivolla vettä kantavia kylän vaimoja\nja tyttöjä, jotka kysyivät keitä he olivat. Tulkki vastasi\nPersiankielellä, että he tulevat kuninkaalta maaherran luo. Naiset\nsanoivat, että ei maaherra ole täällä, vaan noin parasangin päässä. Kun\noli myöhäinen, menivät he vedenkantajien kanssa kylän esimiehen luo\nvarustukseen. Kheirisofos leiriytyi sinne muiden kanssa, jotka\njaksoivat ehtiä, muut, jotka eivät voineet käydä koko matkaa, yöpyivät\nsyömättä ja valkeetta; silloin sortui muutamia sotamiehiä. Oli myös\nmuutamia vihollisia kokoontunut seuraten heitä ja ryöstäen väsyneitä\njuhtia sekä keskenään niistä tapellen. Moniaita sotilaitakin oli jäänyt\njälkeenpäin, kun lumi oli häikäissyt heidän silmänsä sokeiksi ja\npakkanen palelluttanut varpaat. Keinoksi lumen häikäisyä vastaan matkan\nvarrella käytettiin jotakin mustaa silmillä, ja jalkojen palelemista\nestettiin yhtämittaisella jalkojen liikkeillä sekä jalkineitten\nriisumisella yöksi. Ketkä nukkuivat jalkineet jalassa, niillä hihnat\nhyytyivät nahkoihin ja kengät jäätyivät kiinni jalkapohjiin, olivat\nnimittäin raa'asta härännahasta tehtyjä anturakenkiä, kun vanhat\nsantaalikengät olivat kuluneet. Sellaisten hankaluuksien tähden jäi\njoitakuita sotilaita jälkeen ja kun ne näkivät jonkun mustan lumettoman\npaikan, luulivat siitä lumen sulaneen, todellisuudessa oli lumi sulanut\nlämpöä höyryävän lähteen vaikutuksesta, joka oli siinä lähellä\nlaaksossa. Sinne he poikkesivat tieltä, jäivät istumaan ja\nkieltäytyivät lähtemästä eteenpäin. Kun Ksenofon jälkijoukkoineen sai\nsiitä tiedon, pyysi hän kaikin mahdollisin keinoin, etteivät\njättäytyisi ja sanoi vihollisia kokoontuneen ja seuraavan heitä,\nlopuksi hän suuttui. Miehet käskivät hänen surmaamaan heidät, sillä he\neivät voi kulkea. Sentähden katsottiin parhaaksi peloittaa seuraavia\nvihollisia niin paljon kuin voitaisiin, etteivät ahdistaisi väsyneitä.\nOli jo pimeä ja viholliset lähenivät kovalla melulla, riidellen\nsaaliistansa. Silloin nousivat jälkijoukkolaisista terveet miehet ja\njuoksivat vihollisia vastaan ja väsyneetkin rymysivät voimiensa mukaan\ntäristäen kilpiään keihäillänsä. Säikähtyneet viholliset pakenivat\nlumessa laaksoon missään ääntä päästämättä.\n\nKsenofon jälkijoukkoineen kulki eteenpäin luvattuansa väsyneille, että\nseuraavana päivänä tullaan heitä hakemaan; mutta ennenkuin olivat\nehtineet neljä stadiota, kohtasivat tiellä miehiä makaamassa ja\nkinoksiin peittyneinä eikä ollut edes yhtään vartioita asetettu, näitä\nhe koettivat saada jalkeille, mutta ne sanoivat, että etumaiset eivät\nväisty. Ksenofon tuli siihen ja lähetti vahvimpia raskasaseisia käskien\nheidän katsomaan mikä oli etenemisen esteenä. Nämä ilmoittivat, että\nkoko sotajoukko lepäsi tällä tavalla. Siitä myös Ksenofon miehinensä\npysähtyi tähän ilman tulta ja syömättä, asetettuaan kuitenkin\nmahdollisuuden mukaan vartioita. Päivän tullen lähetti Ksenofon\nnuorimpia miehiä auttamaan väsyneitä ja käski näiden nostamaan heitä ja\npakottamaan heitä kulkemaan eteenpäin. Sillä välin lähetti Kheirisofos\nkylästä miehiä katsomaan kuinka jälkijoukko jaksoi. Nämä olivat heille\nsangen tervetulleita ja he jättivät väsyneet näiden huostaan leiriin\nvietäväksi, itse he kulkivat edelleen ja ennenkuin olivat kulkeneet 20\nstadiota, saapuivat kylään, jossa Kheirisofos majaili. Heidän kaikin\nyhdyttyänsä näytti turvalliselta sijoittaa joukot kyliin. Kheirisofos\njäi paikoilleen, mutta muut arpoivat näkemänsä kylät ja menivät sitten\nkukin osumiinsa.\n\nTällöin pyysi alipäällikkö Polykrates Ateenalainen päästä hiukan\nliikuskelemaan, hän otti mukaansa kevytaseisia, riensi kylään, joka oli\nosunut Ksenofonille, otti haltuunsa kaikki kyläläiset ja niiden\nesimiehen sekä 17 varsaa, joita kasvatettiin veroksi kuninkaalle, otti\nmyös esimiehen tyttären, joka vasta yhdeksättä vuorokautta oli\nnaimisissa, hänen miehensä oli mennyt jänisjahtiin eikä häntä kohdattu\nkylissä. Asumukset olivat maanalaisia, aukkokäytävä niinkuin kaivoon,\nalhaalta ne olivat tilavia, elukoitten tiet olivat kaivettuja, ihmiset\nastuivat alas tikkaita myöden. Näissä asunnoissa oli vuohia, lampaita,\nraavaita ja lintuja sikiöineen; kaikkia eläimiä ruokittiin sisällä\ntalvisaikaan rehuilla. Siellä oli myös nisuja, ohria, ristoja sekä\nruukkuja täynnä ohrista tehtyä olutta, jossa reunoja myöden ohranjyviä\nja siksi oli siinä isompia ja pienempiä ruokoja, polvettomia, janoisten\nottaa suuhunsa ja imeä. Juoma oli hyvin väkevää, ellei siihen\nsekoittanut vettä; siihen tottuneelle se oli erittäin mieluista.\nKsenofon kutsui kylän esimiehen aterioimaan kanssansa, käski hänen\nolemaan hyvällä mielellä ja sanoi, että ei häneltä riistetä hänen\nlapsiansa ja että he lähteissänsä täyttävät hänen asuntonsa\nruokavaroilla korvaukseksi, jos ilmenee että hän tekee sotajoukolle\njonkun hyvän työn opastaen heitä kunnes tulevat toiseen kansakuntaan.\nMies lupasi tämän ja mielissään ilmaisi missä viiniä oli maahan\nkaivettuna. Näin viettivät kaikki sotilaat kaikessa ylellisyydessä\ntämän yön eri paikkoihin majautuneina, samalla kuitenkin pitäen\nsilmällä kylän esimiestä ja hänen lapsiansa. Seuraavana päivänä meni\nKsenofon esimiehen kanssa Kheirisofoksen luo. Kulkeissaan kylän ohi,\npoikkesi hän kylissä majailevia tervehtimään ja havaitsi heidän\nkaikkialla pitävän hyvää eloa ja olevan hyvillä mielin eikä heitä\nmissään päästetty pois ennenkuin oli tarjottu lounasta, ja joka\npaikassa tarjosivat samalta pöydältä lampaan, vohlan, porsaan, vasikan\nja linnun lihaa sekä runsaasti nisu- tai ohraleipää. Kun joku hyvillään\nhalusi juoda toisen muistoksi, veti hän tämän viiniruukun ääreen ja\ntämän täytyi kumarassa särpiä siitä niinkuin härkä. Esimiehen antoivat\nottaa mitä vain halusi, mutta hän ei ottanut mitään, paitsi jos tapasi\njonkun omaisistaan, otti hän sen aina luoksensa.\n\nKheirisofoksen luo tultuaan kohtasivat he miehet sielläkin\nkekkeröimässä heinäseppeleet päässä ja heillä palvelijoina\narmenialaisia poikia paikkakunnan puvuissa; merkeillä osoittivat\npojille, niinkuin kuuromykille, mitä tuli tehdä. Kun Kheirisofos ja\nKsenofon olivat ystävällisesti tervehtineet toisiaan, kysyivät he\nyhdessä esimieheltä Persiankieltä puhuvan tulkin välityksellä: mikä oli\nse maa? Hän vastasi: Armenia. Vielä kysyivät häneltä: kenelle\nkasvatettiin siellä hevosia? Mies vastasi: kuninkaalle veroksi;\nläheisen maan sanoi kuuluvan Khalybeille, ja tien sinne hän osoitti.\nSitten Ksenofon vei hänet takaisin hänen omaisillensa ja antoi hänelle\nvalitsemansa vanhan hevosen, joka lihotettuna uhrattaisiin, kuultuaan\nnimittäin, että hevonen on pyhä eläin auringolle[56] -- hän kun pelkäsi\nsen menehtyvän, sillä se oli matkalla kovin rasiintunut. Itsellensä hän\notti hevosen kuninkaan varsoista ja antoi samoin yhden itsekullekin\nyli- ja alipäällikölle. Täkäläiset hevoset olivat pienempiä kuin\npersialaiset, mutta paljon tulisempia. Täällä heille myös opetti\nmainittu opastaja, kuinka kietoivat hevosten ja juhtien jalkoihin\nsäkkejä, kun joutuvat kulkemaan lumihangessa, sillä ilman jalkasäkkejä\nupposivat hevoset hankeen mahaansa myöden.\n\n\n\n\nVI. LUKU.\n\nMatka autioissa seuduissa. Kheirisofos ja opas. Pääsy Fasis-joelle.\nHauska neuvottelu ennen rynnistystä vuorisolaan. Parempia päiviä.\n\n\nKahdeksantena päivänä antoi Ksenofon esimiehen Kheirisofokselle\noppaaksi, hänen huonekuntalaisensa hän jätti kotiin muut paitsi oppaan\npojan, joka juuri oli tulemassa nuorukaisikään, antaen hänet\namfipolilaisen Epistheneen hoitoon, jotta poika palaisi isänsä kanssa,\njos hän hyvin opastaisi. Hänen asuntoonsa he hankkivat niinpaljon kuin\nsuinkin saivat kokoon. Sitten he varustautuivat ja lähtivät liikkeelle.\nEsimies opasti heitä lumen lävitse irrallaan. Oltiin jo kolmannella\npäivänmatkalla, kun Kheirisofos suuttui hänelle siitä, ettei hän\nohjannut heitä kyliin. Mies sanoi, että siinä seudussa ei ole kyliä.\nSilloin Kheirisofos löi häntä, mutta ei vanginnut. Sen johdosta opas\nkarkasi yöllä jättäen poikansa. Tämä oli ainoa riita Kheirisofoksen ja\nKsenofonin kesken koko matkalla, nimittäin oppaan pahoinpitely ja\nvaromattomuus. Mutta Episthenes mielistyi poikaan, otti hänet kanssaan\nkotiin ja tämä oli hänelle sangen uskollinen.\n\nSitten he kulkivat seitsemän päivänmatkaa viisi parasankia päivässä,\npletrin levyiselle Fasis-virralle.[57] Sieltä samosivat kaksi\npäivänmatkaa kymmenen parasankia. Tasangolle vievässä solassa oli heitä\nvastassa Khalybejä, Taokheja ja Fasilaisia.\n\nKun Kheirisofos näki viholliset solassa, pysähtyi hän noin 30 stadion\npäässä heistä, ettei lähestyisi vihollisia miehet jäljekkäin\njärjestettyinä, ja käski muidenkin järjestäytymään joukkueittain, niin\nettä muodostuisi taistelurintama. Jälkijoukkojen päästyä paikalle,\nkutsui hän päälliköt kokoon ja lausui: Vihollisilla on, niinkuin\nnäette, vallassaan vuorensolat, on siis aika neuvotella, miten\ntaistelisimme menestyksellisimmin. Ehdotan, että käskemme miehet\neinehtimään ja sillä aikaa neuvottelemme tänäänkö vai huomenna menemme\nvuorten yli. Minä puolestani ehdotan, sanoi Kleanor, että heti\neinehdimme ja sitten täysin varustein mitä kiireimmin ryntäämme\nvihollisia vastaan. Sillä jos tänään vitkastelemme, niin viholliset\nvirkistyvät, jo nähdessään meidät, ja näiden rehennellessä arvatenkin\ntulee toisia lisää.\n\nHänen jälkeensä puhui Ksenofon: Minä ajattelen näin: jos täytyy\ntaistella, tulee varustautua taistelemaan mitä urheimmin, jos taas\ntahdomme helpoimmin päästä ylitse, on mielestäni tarkattava, mitenkä\nvähimmin saamme haavoja ja niin vähän kuin mahdollista menetämme\nmiehiä. Vuori edessämme ulottuu ainakin 60 stadion etäisyyteen eikä näy\nolevan ihmisiä meitä vaanimassa muualla missään kuin juuri tällä\ntiellä, on siis paljon parempi koettaa huomiotta saada varkain\nhaltuumme vartioton kohta vuorta ja mahdollisuuden mukaan ennättää\nhuiputtaa se heiltä, ennenkuin taistella lujia asemia ja varustettuja\nvihollisia vastaan. On nimittäin paljon helpompi mennä mäkeä ylös\ntarvitsematta taistella kuin kulkea kenttää pitikin, jos vihollisia\nvilisee joka puolella, ja yöllä ilman taistelua näkee eteensä paremmin\nkuin päivällä kulkeissa taistellen; niin myös on holjuinen maa\ntaistelutta matkaajalle mukavampaa kuin tasainen tanner iskujen\nkimpoillessa kulkijan päähän. Eikä varkain valtaaminen näytä minusta\nmahdottomalta, kunhan kuljetaan yöllä näkymättöminä ja niin etäällä,\nettemme herätä huomiota. Jos siis olemme hyökkäävinämme tältä kohdalta,\njää vuori sitä vapaammaksi päästä yli toisaalla, sillä viholliset\npysyvät mieluummin koossa täällä. Vaan miksipä minä kehuskelen\nvarkautta, Kheirisofos? Kuulenhan minä teidän, Lakedaimonilaisten,\njotka olette tasa-arvoisia jo pienestä pitäen harrastavan varkautta\neikä sitä pidetä häpeällisenä, vaan kehuttavanakin, silloinkun laki ei\nestä. Ja jotta oikein loistavasti osaisitte varastaa ja salata, on\nteillä tietenkin lainmukaista saada selkään, jos joudutte kiinni\nkähveltämisestä. Nyt on siis sinulla tilaisuus osoittaa kasvatuksesi\ntulosta ja varoa, ettemme joudu kiinni vuoren varkaudesta säästyäksemme\nselkäsaunasta.\n\nOlen sentään minäkin kuullut, vastasi Kheirisofos, että te,\nAteenalaiset, olette vallan kovia varastamaan valtion omaa, vaikka se\nonkin varkaalle kovin vaarallista,[58] varsinkin teidän ylhäisimpänne,\njoita pidätte arvollisina hallitsemaan.[59] Niin ollen on sinullakin\ntilaisuus osoittaa kasvatuksesi hedelmiä.\n\nMinä olen valmis jälkijoukkoineni, sanoi Ksenofon, suuruksen jälkeen\nmenemään vuorta valtaamaan. Minulla on oppaitakin, sillä väijyvät\nkevytaseiset kaappasivat muutamia meitä seuranneita varkaita, näiltä\nsain tietää, että vuorelle ei ole mahdoton nousta, vaan siellä käy\nlaitumella vuohia ja raavaita, niin että juhtienkin sopii siellä\nkulkea, jos kerran valtaamme jonkun kohdan vuorta. Toivon myös,\netteivät viholliset viivy siellä sitten enään, kun näkevät meidät\nsamalla tasolla vuoren kukkuloilla, sillä eivätpä he nytkään halua\nalentua meidän tasollemme.\n\nTähän sanoi Kheirisofos: Minkätähden täytyisi sinun mennä ja jättää\njälkijoukot? lähetä ennemmin muita, ellei ilmaannu vapaaehtoisia!\nTällöin tuli saapuville Aristonymos, kotoisin Methydrionista, mukanaan\nraskasaseisia, sekä khiolainen Aristeas ja oitalainen Nikomakhos\nkevytaseisten kanssa. Nämä sopivat siitä, että kun saavat haltuunsa\nkukkulat, sytyttävät tulia paljon. Näin suostuttuaan suurustelivat;\nsitten vei Kheirisofos koko sotajoukon vihollisia kohden noin kymmenen\nstadiota, että näyttäisi aivan siltä kuin hän tätä tietä hyökkäisi.\n\nIllallisen jälkeen ja yön tultua lähtivät siihen määrätyt ja valtasivat\nvuoren, muut jäivät lepäämään paikallensa. Kun viholliset huomasivat\nvuoren vallatuksi, valveutuivat he, ja polttivat paljon tulia\nkoko yön. Päivän tultua uhrasi Kheirisofos ja eteni tietä pitkin;\nvuoren valtaajat pyrkivät kukkuloille. Vihollisen enemmistö pysyi\nvuorensolassa, osa meni kukkuloille kulkijoita vastaan. Mutta ennenkuin\npääjoukot yhtyivät toisiinsa, ottelivat jo kukkuloilla olijat, ja\nHelleenit voittivat ja ahdistivat vihollisia. Sillä välin Helleenien\nkevytaseiset myös juoksivat tasangolla eteen asettuneita vihollisia\nvastaan, ja Kheirisofos seurasi rientakulussa raskasaseisten kanssa.\nMutta kun viholliset tiellä näkivät joukkonsa vuorella voitetun,\nlähtivät he pakoon. Heitä tosin ei kaatunut monia, mutta paljon heidän\nkilpiänsä saatiin saaliiksi, vaan Helleenit tekivät ne miekan\niskuillaan käyttökelvottomiksi. Vuorelle päästyään Helleenit uhrasivat\nynnä pystyttivät voitonmerkin ja astuivat sitten alas tasangolle sekä\nsaapuivat kyliin, jotka olivat täynnä monia hyviä varoja.\n\n\n\n\nVII. LUKU.\n\nHelleenien matka vuoden vaihteessa (401-400) Taokhien, Khalybien ja\nSkythinien alueiden kautta pyhälle Theekhes-vuorelle, josta näkevät\nmeren.\n\n\nSieltä kylistä kulkevat he Taokhien maahan[60] viisi päivänmatkaa, 30\nparasankia, ja ruokavarat olivat lopussa, sillä Taokhit asuivat lujasti\nvarustetuissa paikoissa, joihin olivat korjanneet kaikki elintarpeet.\nHelleenien saavuttua sellaisen paikan lähelle, johon oli kokoontunut\nmiehiä, naisia ja paljon karjaa, vaikka ei siinä ollut linnaa eikä\nasumuksia, hyökkäsi Kheirisofos heti tultuaan sen kimppuun, ja\nensimmäisen hyökkäysjoukon väsyttyä ryntäsi aina vuorotellen uusia\nvoimia, sillä sitä ei voitu kaikin voimin joka puolelta piirittää, kun\nvirta kiersi sen kolmelta taholta. Mutta kun Ksenofon saapui kevyt- ja\nraskasaseisine jälkijoukkoineen, sanoi Kheirisofos: Paraiksi tulette,\nsillä tuo paikka on otettava, kun sotaväellä ei ole ruokavaroja,\nellemme tuota valtaa.\n\nYhdessä he sitten neuvottelivat ja kun Ksenofon kysyi: mikä estää\netenemästä? sanoi Kheirisofos: sinne on vain tämä yksi pääsykohta,\nniinkuin näet, mutta kun koettaa siitä mennä, vierittävät he tältä\nulkonevalta kallionkielekkeeltä kiviä, ja kehen ne sattuvat, sen käy\nnäin, osoittaen samalla ihmisiä, joiden lonkat ja kyljet oli ruhjottu.\nMutta, sanoi Ksenofon, kun ovat kivensä kierittäneet, mikä muu estää\nmeitä sinne tunkeutumasta? Sillä emmehän näe vastassamme kuin muutamia\nihmisiä, niistäkin vain pari kolme aseellista, ja niinkuin näet, on\nkivenvierimä-alueen kauttakulkua noin puolentoista pletriä, ja siinä on\nnoin pletrin leveydeltä suuria mäntyjä taajassa toisistansa hiukan\nerillään, jos miehet seisovat näiden turvissa, mitä vaaraa heillä olisi\nheitetyistä tai kierivistä kivistä? loppumatkaa on sitten noin puolen\npletriä, jonka yli täytyy juosta, kun kivisade taukoo.\n\nVaan heti kun lähdemme liikkeelle metsikköön päin, intti Kheirisofos,\nheitetään enimmät kivet. Juuri niin pitääkin, sanoi Ksenofon, sillä sen\npikemmin loppuvat heidän kivensä. Lähtekäämme siis sinne, mistä meidän\non mahdollisimman lyhyt matka juosta yli ja helpoin palata kun\ntahdomme.\n\nSiitä lähtivät Kheirisofos, Ksenofon ja parrasialainen alipäällikkö\nKallimakhos, jolla sinä päivänä oli jälkijoukkojen osastonpäälliköitten\njohto; muut osastonpäälliköt pysyivät vaarattomassa asemassaan. Niin\nsitten meni noin 70 miestä puitten alle, ei yhdessä vaan yksitellen,\nkukin parhaansa mukaan varoen. Stymfalolainen Agasias ja methydrolainen\nAristonymos, ollen hetkin jälkijoukkojen johtajia, sekä muutamia muita,\nseisahtuivat puuryhmän ulkopuolelle, sillä ei ollut turvallista seisoa\npuiden välissä useampien kuin yhden joukko-osaston. Silloin keksi\nKallimakhos seuraavan tempun: hän juoksi pari kolme askelta poispäin\npuusta, jonka alla hän seisoi, ja kun kiviä rupesi kiitämään, peräytyi\nhän pikaisesti, ja niin hupeni hänen jokaiseen hypintäänsä yli 10\nkuormaa kiviä. Kun Agasias huomasi Kallimakhoksen toimenpiteen ja koko\nsotajoukon sitä katselevan, niin hän, peläten, että tämä pääsisi\npaikalle ensimmäisenä, lähti itse juoksemaan huutamalla Aristonymosta\ntai Eurylokhosta, sivukumppaneitansa, ja pääsi kaikkien ohitse. Kun\nKallimakhos näki hänen rientävän sivutsensa, tarttui hän tämän kilven\nreunaan. Sillä välin juoksivat heidän vieritsensä Aristonymos ja tämän\njäljessä Eurylokhos, kaikki nämä nimittäin kiistelivät urhoudessa ja\nkilpailivat toistensa kanssa, ja niin kiistaillen valtasivat paikan,\nsillä kun he kerran olivat tulleet siihen sisälle, ei enään yhtään\nkiveä kierinyt ylhäältä.\n\nNyt nähtiin hirvittävä näky: vaimot viskasivat lapsensa ja sitten\nsyöksyivät itse niiden jäljessä alas, samoin myös miehet.\nStymfalolainen alipäällikkö Aineias näki jonkun kaunispukuisen\njuoksevan syöksemään itsensä alas, tarttui häneen kiinni ja koetti\nestää häntä siitä, mutta tämä tempasi hänet mukaansa ja molemmat\nvyöryivät alas kallioilta ja kuolivat. Sieltä saatiin tosin vain\nmuutamia ihmisiä, mutta paljon karjaa, aaseja ja lampaita.\n\nSieltä kulkivat Helleenit Khalybien maan[61] kautta seitsemän\npäivänmatkaa 50 parasankia. Nämä olivat urheimpia niistä kansakunnista,\njoiden alueiden läpi Helleenit olivat kulkeneet, ja ne ryhtyivät\nkäsikähmään heidän kanssansa. Heillä oli aivinaiset vatsalle ulottuvat\nrintahaarniskat ja haarniskan lievesuomujen sijasta oli tiheässä\npalmikoittuja nauhoja. Heillä oli myös säärivarusteet ja kypärit sekä\nvyössä lakoonialaisen käyräsapelin kaltainen puukko, jolla tappoivat\nvoittamansa leikaten päät poikki ja niitä sitten kantoivat kulkeissaan\nlaulaen ja karkeloiden, kun joutuivat vihollisten näkyviin. Heillä oli\nmyös yksikärkisiä keihäitä, noin 15 kyynärän mittaisia.[62] Asukkaat\npysyivät paikoillaan kauppaloissansa, mutta Helleenien ehdittyä heidän\nohitsensa, he aina taistellen seurasivat ja senjälkeen vetäytyivät\nvarustukseensa; niihin he olivat kasanneet elintarpeita, jotenka\nHelleenit eivät sieltä saaneet mitään, vaan elää kituuttivat Taokheilta\ntavoittamistansa teuraista.\n\nSitten saapuivat Helleenit Harpasos-joelle,[63] se oli neljän pletrin\nlevyinen. Siinä samosivat he Skythinien alueiden halki neljä\npäivänmatkaa, parikymmentä parasankia, tasangon poikki kyliin ja\nviipyivät siellä kolme päivää ruokavarojen hankinnassa.\n\nTäältä he vaeltelivat neljä päivänmatkaa, 20 parasankia, suureen,\nvarakkaaseen ja väkirikkaaseen kaupunkiin nimeltä Gymnias.[64] Sen\nseudun päällikkö lähetti Helleeneille oppaan johtamaan heitä näiden\nvihollisten maan kautta. Opas tultuaan sanoi henkensä uhalla johtavansa\nheidät viidessä päivässä paikalle, josta saavat nähdä meren. Hän ryhtyi\nnyt johtamaan, mutta syöstyään vihollistensa alueelle kehotti hän\npolttamaan ja hävittämään maata; siitä selveni, että hän oli tullut\nvain sen vuoksi eikä hyväntahtoisuudesta Helleenejä kohtaan. Viidentenä\npäivänä he saapuivat vuorelle, jonka nimi oli Theekes.[65] Ensimmäisten\npäästyä harjulle syntyi kova huuto. Sen kuullessaan Ksenofon ja\njälkijoukon väki luulivat toisia vihollisia käyvän heidän kimppuunsa\nedestäpäin, sillä heidän jäljessänsä seurasi poltetun maan miehiä,\njosta Helleenit väijyksistä surmasivat joitakuita ja vangitsivat\nmoniaita otettuaan samalla saaliiksi parikymmentä raaoilla härän\nvuodilla päällystettyä kilpeä. Mutta kun huuto lakkaamatta lisääntyi ja\nläheni kuta likemmäksi tulijat juosten yhä lähestyivät huutajia, ja kun\nsitä paljon suuremmaksi kävi kirkuna mitä useampia tuli huutajia, niin\nluuli Ksenofon siellä olevan jotakin tärkeätä tekeillä. Hän sentähden\nnousi ratsaille, otti mukaansa Lykioksen ynnä ratsumiehiä ja riensi\navuksi. Samassa he pian kuulivat sotamiesten innoissaan huutavan:\nthalatta! thalatta! (meri! meri!) Nyt alkoi yleinen juoksu\njälkijoukossakin ja myös juhdat ja hevoset riennytettiin sinne. Kun\nkaikki olivat päässeet huipulle, niin he kyyneliä vuodattaen halasivat\ntoisiansa sekä yli- ja alipäälliköltä. Ja äkkiä ikäänkuin sopimuksesta\nsotamiehet kokosivat kiviä ja tekivät niistä suuren kummun. Siihen he\nsijoittivat joukon härännahkakilpiä, matkasauvoja sekä saalistamiansa\nvasukilpiä, ja opas itse särki kilvet ja kehotti muita tekemään samoin.\nSitten lähettivät oppaan pois annettuaan hänelle yhteisvaroista\nlahjaksi hevosen, hopeamaljan, persialaisen puvun sekä kymmenen\ndareikkia rahaa. Hän piti enimmän sormuksista ja saikin niitä paljon\nsotilailta. Osoitettuaan heille kylän, johon sopisi leiriytyä, sekä\ntien, jota myöden menisivät Makroonien maahan, hän illan tullen poistui\nyön tietämissä.\n\n\n\n\nVIII. LUKU.\n\nMatka Mustanmeren rannalle ja Trapetsuntin kaupunkiin. Kiitos- ja\nriemujuhla.\n\n\nHelleenit kulkivat sitten Makroonien maan poikki kolme päivänmatkaa\nkymmenen parasankia. Ensimmäisenä päivänä joutuivat Makroonien ja\nSkythinien rajajoelle. Oikealla puolellaan oli heillä sangen\nvaikeakulkuinen maa ja vasemmalla puolella toinen joki, johon laski\nheidän ylimentävänsä rajajoki. Sen rannalla kasvoi tiheätä pikkumetsää.\nHelleenit kaatoivat sen päästäksensä etenemään ja mahdollisimman pian\npois siitä paikasta. Makroonit, joilla oli vasukilvet ja keihäät\nkäsissään ja karvamekot yllänsä, olivat järjestyneet kaalamon\nvastaiselle rannalle, yllyttelivät toisiansa ja viskelivät jokeen\nkiviä; ne eivät kuitenkaan ulottuneet yli eivätkä ensinkään\nvahingoittaneet.\n\nSilloin astui Ksenofonin tykö kevytaseisista mies, joka kertoi olleensa\nAteenassa orjana ja sanoi ymmärtävänsä noiden ihmisten kieltä; luulen\nmyös, lisäsi hän, että tämä on minun isänmaani ja, ellei mikään estä,\npuhuttelen heitä.\n\nEi mikään estä, sanoi Ksenofon. Puhuttele heitä ja tiedusta ensin keitä\nhe ovat. He vastasivat hänen kysymykseensä ja sanoivat olevansa\nMakrooneja.\n\nKysy nyt heiltä, sanoi Ksenofon, miksi ovat järjestyneet meitä vastaan\nja pitävät meitä vihollisinansa?\n\nHe vastasivat: koska tekin tulette meidän maahamme.\n\nPäälliköt käskivät miehen sanomaan, että Helleenit eivät aio tehdä\npahaa Makrooneille, vaan sodittuamme kuningasta vastaan palaamme\nHellaaseen ja tahdomme saavuttaa meren.\n\nMakroonit kysyivät antavatko Helleenit siitä luotettavan vakuuden?\n\nHelleenit sanoivat sen antavansa ja ottavansa. Sitten Makroonit\nantoivat Helleeneille yhden heidän keihäänsä ja Helleenit heille\nhelleeniläisen keihään: tämän näet sanoivat olevan takuun, ja he\nkumpikin ottivat jumalat todistajiksi.\n\nTämän sopimuksen jälkeen Makroonit heti hakkasivat puut pois polulta,\nraivasivat tien joen yli rientäville Helleeneille, joiden kanssa he nyt\nveljeilivät, ja parhaansa mukaan pitivät tarjolla ruokavaroja sekä\nopastivat heitä kolmen päivän ajan, kunnes olivat kuljettaneet heidät\nKolkhien rajoille. Siellä oli suuri, mutta pääsykuntoinen vuori, johon\nKolkhit olivat asettuneet. Helleenit järjestivät heitä vastaan ensin\nsuljetun rivistön hyökätäksensä siinä asennossa vuorelle; mutta sitten\npäättivät päälliköt yhdessä neuvotella, kuinka parhaiten taistelisivat.\nKsenofon lausui, että hänen mielestänsä tulisi luopua suljetusta\nrivistöstä ja muodostaa suorat (pitkät) joukkiot; sillä suljettu\nrivistö heti hajautuu, kun havaitsemme vuorella kulkemisen olevan\npaikoin mahdollista, paikoin mahdotonta, ja se aiheuttaa kohta\nalakuloisuutta, kun suljettuun rivistöön järjestetyt näkevät rivistön\nhajautuvan. Sitten, jos etenemme järjestettyinä monta miestä peräkkäin\n(kapeana rintamana), niin viholliset voivat kiertää meidät ja\nkohtelevat kierrettyjä mielensä mukaan; jos taas lähestymme\njärjestettyinä muutama mies jäljekkäin (leveänä rintamana), ei olisi\nkumma, jos rintamamme murtuisi kokoontuneen ihmispaljouden ja näiden\nnuolien ahdistaessa; mutta jos jossakin kohdin näin kävisi, olisi se\nonnettomuus koko rivistölle. Minun mielestäni tulisi sentähden tehdä\nsellainen syvärivinen leveä rintama, jossa pidämme niin paljon tilaa\nrivien välissä, että äärimmäiset joutuvat vihollisten sivustain\nulkopuolelle, siten meidän äärimmäiset joukkueemme pääsevät kiertämään\nvihollisten rivistön ja meidän urheimmat (eturintamasta) hyökkäävät\nmiehinensä ensin, ja kukin joukkue kulkee, mistä parhaiten pääsee. Ja\nvihollisten ei ole helppo tunkeutua riviemme väliaukkoihin, kun\njoukkueitamme on joka puolella, ei myös ole helppo murtaa suoraan\netenevää joukkuetta; jos taas joku heistä joutuisi ahdinkoon, on\nläheisin aina auttamassa, ja jos yksikin pystyy jossakin pääsemään\nhuipulle, ei sitten enään yksikään vihollinen siellä viivy.\n\nTämä ehdotus hyväksyttiin, ja he muodostivat jäljettäisrivisen\nrintaman. Ksenofon lähti sitten oikealta sivustalta vasemmalle ja sanoi\nmennessään sotamiehille: Miehet, nuo tuolla, jotka näette, ovat vielä\nainoat (esteemme) pidättämässä meitä olemasta jo siellä, jonne kauvan\nolemme kaihonneet, ne meidän täytyy, jos mahdollista, syödä sarvinensa\npäivinensä.\n\nKun kaikki olivat paikoillaan, ja kun olivat muodostaneet edellä\nsanotun kaltaiset joukkueet, oli niistä raskasaseisia n. 80, kussakin\nn. 100 miestä; kevytaseiset ja jousimiehet jakautuivat kolmia, kuhunkin\nn. 600 miestä, ollen kolmannes vasemman, toinen kolmannes oikean\nsivustan ulkopuolella, ja kolmas kolmannes keskustassa. Sitten antoivat\npäälliköt käskyn rukoukseen. Rukoiltuaan ja sotalaulun kaiutettuaan\nlähtivät liikkeelle. Kheirisofos ja Ksenofon kevytaseisinensa\nliikehtivät niin, että tulivat vihollisten rivien ulkopuolelle. Sen\nnähdessään viholliset juoksivat vastatahoilta heitä päin, hajautuen\ntoiset oikealle, toiset vasemmalle ja tehden siten suuren aukon\nkeskustaansa. Arkadialaiset kevytaseiset, päällikkönään akarnalainen\nAiskhines, kun huomasivat heidän eristyvän toisistansa, luulivat niiden\npakenevan ja nostaen sotahuudon lähtivät juoksemaan heidän kimppuunsa.\nJa niin nämä ensimmäisinä nousivat vuorelle; heitä seurasi\narkadialainen raskasaseisto onkhomenolaisen Kleanorin johdossa. Mutta\nkun viholliset älysivät Helleenien hyökkäyksen, eivät he enään pysyneet\npaikoillaan, vaan kaikkosivat mikä minnekin. Helleenit vuorelle\npäästyään leiriytyivät moniin kyliin, joissa oli paljon elintarpeita.\n\nSeudussa ei ollut heille muuta merkillistä kuin että siellä oli paljon\nmehiläispesiä; mutta kaikki miehet, jotka söivät mesileipiä, menettivät\ntajuntansa, antoivat ylön ja saivat vatsurin eikä kukaan voinut pysyä\npystyssä; ne jotka näitä olivat vähän syöneet, hoipertelivat kuin\njuopuneet, mutta jotka paljon, olivat toiset kuin raivohulluja, toiset\nkuolevien kaltaisia. Monet makasivat maassa kuin hävityn taistelun\njälkeen, ja neuvottomuus oli suuri. Seuraavana päivänä ei sentään\nkukaan ollut kuollut ja jotenkin samaan aikaan he tointuivat.\nKolmantena tai neljäntenä päivänä he toipuivat ikäänkuin hurmauksesta.\n\nSieltä kulkivat he kaksi päivänmatkaa seitsemän parasankia ja saapuivat\nmeren rannalle helleeniläisen kaupungin Trapetsuntin seutuville, se\nsijaitsee Mustanmeren rannalla, ja on Sinopelaisten siirtola\nkolkhilaisalueella. Siellä viipyivät n. 30 päivää Kolkhien kylissä,\njoista lähtien he ryöstivät seutukuntaa. Trapetsuntilaiset pitivät\nheille tarjolla ruokavaroja leirissä, kutsuivat myös luoksensa\nHelleenejä sekä lahjoittelivat heille härkiä, ohrajauhoja ja viiniä. He\nolivat myös avullisina sopimusten aikaansaamiseksi läheisten Kolkhien\nkanssa, semmenkin tasangolla asuvien, näiltäkin tuli lahjaksi härkiä.\n\nTämän jälkeen Helleenit valmistivat lupaamansa uhrit; heillä olikin nyt\nriittävästi härkiä uhratakseen kiitosuhrit Tseus-pelastajalle ja\nHeerakles-oppaalle y.m. avuksi huutamillensa jumalille. He järjestivät\nmyös urheilukilpailut vuorella, jossa leiriytyivät, ja valitsivat radan\nhuoltajaksi ja kilpailun valvojaksi sparttalaisen Drakontioksen,\njoka jo poikana oli paennut kotoansa, koska hän vahingossa oli\nsapeliniskulla surmannut toisen pojan. Uhritoimituksen jälkeen antoivat\npalkintoina jaettavat (uhrieläinten) nahat hänelle ja käskivät hänen\ntoimittaa ne sinne, mihin järjestäisi kilparadan. Hän osoitti paikkaa,\njossa silloin osuivat seisomaan ja sanoi: tämä kukkula soveltuu kaikin\npuolin parhaiten juoksupaikaksi.\n\nMutta kuinka voivat otella, väittivät toiset, näin koluisella ja\npensaisella paikalla?\n\nSitä paremmin sen tuntee kaatuja, vastasi hän.\n\nKilparataa (stadiota, 192 metriä) juoksivat enimmäkseen vangittujen\njoukosta otetut pojat; pitkänmatkan rataa (dolikosta = 20 stadion\nmittaa seitsemän kertaa) juoksi useampi kuin 60 Kreettalaista; muut\nkilpailivat painissa, nyrkkeilyssä ja yleisottelussa. Näky oli kaunis,\nsillä monet esiytyivät, ja heidän naistensa katsellessa nousi kova\nkiistan halu.\n\nOli myös kilparatsastusta, oli ajettava jyrkännettä alas, sitten\nkäännyttävä meren rannalla ja palattava ylös alttarin ääreen. Alas\nmentäissä monet suistuivat selästä, ylös tultaissa taas, kun oli järin\njyrkkää, hevoset töin tuskin kulkivat käyden. Siinä sitten syntyi\npaljon hälinää, naurua ja huutoa.\n\n\n\n\n\n\nViides kirja.\n\n\n\n\nI. LUKU.\n\nNeuvotteluja kotimatkasta merta myöden. Laivojen ja ruokavarojen\nhankintaa. Petollinen ja tunnollinen laivojen hankkija.\n\n\nHelleenien toimenpiteet sotaretkellä Kyyroksen kanssa, heidän\npaluumatkansa Mustanmeren äärelle ja tulonsa Trapetsuntiin,\nhelleeniläiseen kaupunkiin, heidän luvatut kiitosuhrinsa pelastuksesta,\npäästyänsä ensimmäiseen ystävälliseen maahan, on edellisessä\nkertomuksessa esitetty.\n\nTämän jälkeen kokoonnuttuaan Helleenit neuvottelivat loppumatkasta.\nEnsimmäisenä nousi tuurilainen Antileo ja lausui näin: Miehet, minä\nainakin olen jo väsynyt alinomaa varustautumaan, patikoimaan,\nkirmaamaan ja aseita kantamaan, rivissä tepastamaan, vahdissa\njöröttämään ja tappelemaan ja haluan jo vapautua näistä vaivoista,\nkoska kerran olemme meren partaalla, purjehtia lopun matkaa ja\nvuoteessa venyen niinkuin Odysseus saapua Hellaaseen. Sotamiehet tämän\nkuullessaan suosiohuudollansa ilmaisivat hänen hyvin puhuneen; joku\ntoinen sanoi samaa ja niin kaikki läsnäolijat. Sitten nousi Kheirisofos\npuhumaan näin: Miehet, minulla on ystävä Anaksibios, hän on paraikaa\nlaivaston päällikkönä. Jos nyt lähetätte minut hänen luoksensa, luulen\npalaavani sota- ja kuljetuslaivoja muassani noutamaan teitä. Jos siis\nte tahdotte purjehtia, viipykää täällä kunnes palaan, minä tulen pian.\n-- Sotamiehet tämän kuultuaan riemastuivat ja päättivät, että hän\nhetimiten purjehtisi.\n\nHänen jälkeensä nousi Ksenofon ja puhui näin: Kheirisofos siis\nlähetetään hakemaan laivoja, ja me odotamme. Mitä meidän tulee täällä\nviipyissämme tehdä, siitä aion sanoa. Ensin täytyy hankkia ruokavaroja\nvihollisalueelta, sillä ei ole riittävästi tarjolla eikä ole varaa,\npaitsi muutamilla harvoilla, millä ostaisimme, ja seutukunta on\nvihamielistä. On siis vaara, että monet tuhoutuvat, jos huolimattomasti\nja varomatta menette ruokavaroja hankkimaan. Sen sijaan tulee\nmuonitusretkikunnilla ottaa ruokavaroja eikä umpimähkään samoella,\nhengen vaarasta säilyäksenne, ja meidän, päälliköiden, asia on näistä\nhuolehtia. -- Tämä hyväksyttiin. -- Nyt vielä kuulkaa seuraavaa.\nMuutamat teistä lähtevät saaliin hankintaan. Luulen teille olevan\nparasta, että se, joka aikoo lähteä, ilmaisee sen sekä mihin hän menee,\njotta tietäisimme niin hyvin menijäin ja jääpien joukon kuin myös\ntarpeen tullen yhdessä toimisimme, ja jos tarvitsisi joitakuita auttaa,\ntietäisimme mihin apua tarvitaan, ja jos joku kokemattomista yrittää\njotakin, antaisimme heille neuvoja koettaen saada selvää siitä\nvihollisvoimasta, jota vastaan kulloinkin menevät. -- Tähänkin\nsuostuttiin. -- Miettikää vielä seuraavaakin, lisäsi hän. Vihollisilla\non hyvä tilaisuus kiristää meitä, ja syystä kyllä he meitä vastaan\nvehkeilevät, sillä meillä on heidän omansa, mutta he ovat voitolla\nmeistä. Pidän sentähden tärkeänä, että leirin ympäri on vartiosto; jos\nsiis vuorotellen vartioimme ja tarkkaamme, sitä vähemmän voivat\nviholliset meitä metsästää. Vielä tätäkin ottakaa huomioon. Jos\nvarmasti tietäisimme, että Kheirisofos tulee ja tuo laivoja\nriittävästi, olisi tarpeetonta se, mitä aion sanoa, mutta koska tuo on\nepätietoista, tulee mielestäni koettaa hankkia laivoja täältäkin. Sillä\njos hän tuleekin (laivoineen) ja jos meillä on täällä hankittuja,\npurjehdimme sitä useammilla; mutta jos hän ei tuo laivoja, käytämme\ntäkäläisiä. Näen useasti laivoja tästä ohi purjehtivan. Jos nyt\nlainaisimme Trapetsuntilaisilta sotalaivoja, toisimme ne tänne ja\nvartioisimme niitä, poistaen peräsimet, kunnes niitä karttuisi\nriittävästi, niin arvattavasti ei meillä olisi puutetta tarpeellisista\nkuljetuskeinoista. -- Tämäkin katsottiin hyväksi. -- Miettikää myös,\nsanoi hän lisäksi, eikö ole kohtuullista, että yhteisestä varastosta\nkustannamme ne laivat miehistöineen, jotka tänne tuotamme, niinkauvan\nkun ne meidän tähden täällä viipyvät, ja sovimme kuljetusmaksusta, että\nhe itse hyötyen meitä hyödyttävät. -- Hyväksyttiin. -- Tarpeellista on\nmielestäni myös, sanoi hän, siinä tapauksessa, että emme saa\nriittävästi aluksia, vaatia rantakaupunkien rakentamaan kuntoon tiet,\njoiden kuulemme olevan vaivoin kuljettavia; varmaankin he tottelevat\nsekä peläten että haluten meistä päästä.\n\nTällöin sotamiehet huusivat vastaan, että ei tarvitse teiden tekoa eikä\nmaitse kulkua. Kun Ksenofon huomasi heidän ymmärtämättömyytensä, ei hän\näänestyttänyt asiasta, mutta kaupungit hän taivutti vapaaehtoisesti\nkorjauttamaan tiet, tiedoittaen heidän nopeammin poistuvan, kun tiet\novat kunnossa. He myös saivat Trapetsuntilaisilta viisisoutulaivan,\njonka päälliköksi asettivat lakoonialaispiirikuntalaisen nimeltä\nDeksippos. Mutta tämä ei huolinutkaan koota laivoja, vaan karkasi salaa\nja vei laivan Mustanmeren ulkopuolelle. Myöhemmin hän kärsi ansaitun\nrangaistuksen: sillä kun hän Traakiassa Seutheen luona harjoitteli\njoitakin juonia, sai hän surmansa lakoonialaiselta Nikandrokselta. He\nsaivat myös kolmikymmensoutajalaivan, jonka päälliköksi pantiin\nateenalainen Polykrates. Hän toi leirille kaikki ottamansa alukset.\nTavarat niistä laivoista, joissa jotakin oli, he ottivat maalle\nja varovaisuuden vuoksi asettivat vartioita, mutta laivat he\nkäyttivät (rannikko-) liikenteeseen. Sillä välin Helleenit kävivät\npartioretkillä, toiset saivat jotakin, toiset eivät mitään. Mutta\nKleainetos, joka oli vienyt omansa ja jonkun toisen joukkueen\nvaaralliseen paikkaan, sekä itse kuoli että moni muu hänen miehistänsä.\n\n\n\n\nII. LUKU.\n\nHelleenien hyökkäys Driilien alueelle.\n\n\nKun ei enään ollut ruokavaroja saatavissa niin läheltä, että\nolisi ehditty samana päivänä palata leiriin, vei Ksenofon\ntrapetsuntilaisoppaiden johdossa puolen sotajoukkoa Driilien alueelle,\njättäen toisen puolen vartioimaan leiriä, sillä asunnoistaan\nkarkoitetut Kolkhit olivat kokoontuneet suurilukuisina ja vallitsivat\nvuorilla. Mutta Trapetsuntilaiset eivät ohjanneetkaan sinne, mistä\nolisi helposti saatu ruokavaroja, sillä siellä oli heidän ystäviänsä,\nvaan veivät heidät mielellään Driilien maahan, koska ne olivat heitä\npahoin pidelleet, vuorisiin ja vaikeakulkuisiin paikkoihin, joissa asui\nsen (läntisen) meriseudun sotaisimpia ihmisiä.\n\nKun Helleenit olivat jo korkealla vuoristossa, pistivät Driilit tuleen\nkaikki paikat, jotka heidän mielestänsä voitiin vallata ja menivät\nmatkaansa, eikä ollut saatavissa muuta kuin sikoja, raavaita y.m.\nkarjaa, joka oli päässyt tulta pakoon.\n\nOli yksi paikka, heidän pääkaupunkinsa, johon kaikki olivat syöksyneet.\nSen ympärillä oli sangen syvä rotko, ja tiet itse paikkaan vaikeat.\nKevytaseiset, jotka olivat rientäneet viisi tai kuusi stadiota\nraskasaseisten edelle, kulkivat rotkon poikki ja nähdessään paljon\nlampaita y.m. tavaraa hyökkäsivät paikkaa vastaan, heitä seurasi myös\npaljon keihäsmiehiä, jotka olivat lähteneet ruokavaroja hankkimaan,\nniin että rotkon yli menneitä oli enemmän kuin pari tuhatta ihmistä.\nMutta kun he hyökkäyksellään eivät voineet vallata paikkaa -- sen\nympäri oli nimittäin luotu leveä kaivos ja vallille oli tehty\npaaluvarustuksia sekä taajaan puutorneja -- yrittivät he poistua, mutta\nviholliset ahdistivat heitä. Kun eivät päässeet peräytymään, täytyi\nnimittäin laskeutua yksi erällänsä varuspaikasta rotkoon, lähettivät\nhakemaan Ksenofonia, joka johti raskasaseisia. Lähettiläs tultuansa\ntiedoitti: paikka on täynnä paljon tavaraa, sitä emme voi ottaa, sillä\nse on luja, eikä ole helppo palata, sillä viholliset ryntäävät\ntaistellen ja pakotie on vaikea. Tämän kuultuaan riensi Ksenofon\nrotkotielle, käski raskasaseisten pysähtyä ja itse mentyään\npäälliköitten kanssa sen ylitse, tarkkasi olisiko parempi palauttaa\nylimenneet vaiko viedä myös raskasaseiset ylitse paikan valtaamisen\ntoivossa (niiden avulla), sillä palauttaminen ei näyttänyt käyvän\npäinsä ilman paljon kaatuneita, mutta kun päällikötkin katsoivat paikan\nvaltaamisen mahdolliseksi, taipui Ksenofon luottaen uhrienteisiin;\ntietäjät olivat näet ilmoittaneet taistelun tosin syntyvän, mutta että\nretken loppu on hyvä. Hän lähetti päälliköt viemään raskasaseiset\nrotkon yli, itse hän jäi, peräytti kaikki kevytaseiset eikä sallinut\nkenenkään kahakoida. Kun raskasaseiset olivat ehtineet perille, käski\nhän jokaisen päällikön järjestämään joukkueensa niin, kuinka se hänen\nmielestänsä parhaiten osoittaisi kuntonsa ottelussa, sillä toistensa\nlähellä olivat ne päälliköt, jotka kaiken aikaa olivat urhouden\nuljuudessa kilpailleet. Niin tehtiin. Kaikkien kevytaseisten hän käski\nkulkea heittovalmiina käsi keihään hihnassa osataksensa lennättää\nkeihäänsä heti kun merkki annettaisiin, niin myös joutsimiesten pitää\njoutset vireessä nuoli päällä ja merkin kuultuaan ampua, sekä\nlinkomiesten olla taskut täynnä kiviä, samalla hän lähetti asianomaisia\nhuolehtimaan näiden määräysten käytäntöön saattamisesta.\n\nKun kaikki oli valmistettu ja ylemmät ja alemmat päälliköt sekä ne,\njotka pitivät itsensä näiden vertaisina, olivat kaikki järjestyneet\npaikoillensa ja saattoivat nähdä toisensa -- paikan luonnon vuoksi oli\nrintama puolikuun muotoinen -- ja kun oli kaiutettu sotalaulu ja rumpu\nraikunut, niin silloin he nostivat sotahuudon ja raskasaseiset\njuoksivat kiireesti ja samalla lensivät ammukset, keihäät, nuolet,\nkivet lingoista ja sangen paljon myös paljaista käsistä, jotkut\nviskasivat tultakin. Ammusten paljouden johdosta jättivät viholliset\npaaluvarustuksensa ja torninsa, niin että stymfalolainen Agasias ja\npelleeneläinen Filoksenos riisuivat aseensa ja vain vaatteissaan\nastuivat ylös, toinen veti toista, toinen oli kiivennyt omin päinsä ja\npaikka näytti jo vallatun. Kevytaseiset ja puolustusaseettomatkin\nsyöksivät sisälle ja ryöstivät mitä kukin voi; mutta Ksenofon seisoi\nportilla ja pidätti ulkopuolelle kaikki raskasaseiset mitkä vain voi,\nsillä toisia vihollisia näkyi muutamilla varustetuilla kukkuloilla.\nVähän ajan päästä syntyi sisällä huutoa ja muutamia pakeni kantaen\nsaalistansa, pian myös jokunen haavoitettukin, ja tungos porteilla oli\nsuuri. Ulosryntääjät sanoivat kysyttäissä, että sisällä (kaupungissa)\non linnavarustus ja paljon vihollisia, jotka rynnäten löivät miehiämme\nsiellä sisällä.\n\nSilloin käski Ksenofon kuuluttaja Tolmideen julistamaan, että kuka\ntahtoo saalista, menköön sisälle. Monet juoksivat sisälle, ja\nsisääntunkijat voittivat ulosryntääjät sekä sulkivat viholliset taas\nlinnavarustukseen. Sen ulkopuolelta Helleenit ryöstivät kaikki ja\nveivät pois; raskasaseiset sijoittuivat osittain paaluvarustuksille,\nosittain linnaan vievälle tielle. Ksenofon ja päälliköt tarkastivat\nolisiko mahdollista vallata linnavarustus, sillä vain siten olisi\npelastus turvattu, muutoin näytti poistuminen sangen vaikealta.\nTarkastettuaan havaitsivat paikan valtaamisen aivan mahdottomaksi.\nSitten varustautuivat poistumaan: kukin kiskoi paalut irti läheltänsä,\nlähettivät pois taisteluun kykenemättömät ja saaliinkantajat sekä\nenemmistön raskasaseisia, pidättäen vain ne, joihin kukin päällikkö\nenimmin luotti.\n\nMutta kun Helleenit alkoivat vetäytyä poispäin, ryntäsivät sisältä\nviholliset monilukuisina heidän päällensä varustettuina vasukilvin,\nkeihäin ja säärivaruksin sekä päässä paflagonialaiskypärit, ja toisia\nastui niiden asumusten päälle, joita oli linnaan vievän tien molemmin\npuolin, niin että ei ollut vaaratonta ahdistaa heitä edes linnan\nporteille asti, vieläpä heittelivät ylhäältä suuria puita, joten sekä\nsiinä pysyminen että poistuminen oli vaaranalaista, ja lähestyvä yö oli\npelottava.\n\nHeidän ollessaan tässä taistelun pulassa antoi jumala heille\npelastuskeinon. Äkkiä leimahti nimittäin tuleen huone oikealla puolen,\nkaiketi jonkun sytyttämänä; sen sortuessa ihmiset pakenivat\noikeanpuolisista asumuksista. Ksenofon otti oppia tästä tapauksesta ja\nkäski sytyttää vasemman puoliset puurakennukset; pian ne paloivatkin,\nja asukkaat pakenivat niistäkin. Vaivaa oli nyt enää vain heidän\nedessään seisovista vihollisista ja silminnähtävästi ne ahdistaisivat\nHelleenejä pois- ja alasmentäissä. Silloin käski Ksenofon ampumamatkan\nulkopuolella olijain kantaa puita heidän ja vihollisten välimaalle. Kun\npino oli riittävän suuri, sytyttivät sen; sytyttivät myös itse rotkon\nääreiset rakennukset, että vihollisilla olisi siinä tekemistä. Näin he\ntöin tuskin pääsivät siitä paikasta tehtyään tulen itsensä ja\nvihollisten välille. Niin poltettiin koko kaupunki, asumukset, tornit,\npaaluvarustukset ynnä kaikki muut paitsi linna.\n\nSeuraavana päivänä Helleenit poistuivat ruokavaroilla varustettuina.\nMatka alas Trapetsuntiin teki heidät kuitenkin levottomiksi, sillä tie\noli jyrkkä ja kapea, sentähden järjestivät näennäisen väjytyksen.\nMysos-niminen mies otti kymmenkunta Kreetan miestä kanssansa, jäi\npensaiseen paikkaan ja teeskenteli yrittävänsä piiloutua vihollisilta,\nmutta heidän kilpensä kimaltelivat silloin tällöin, kun ne olivat\nvaskisia. Viholliset tämän nähdessään pelkäsivät siinä arvatenkin\nolevan salajuonen; sillä välin sotajoukko asteli alas. Kun sotajoukko\nnäytti jo kylliksi etääntyneen, annettiin Mysokselle merkki pakenemaan\nparhaansa mukaan; hän hyppäsi pystyyn ja pakeni kumppaneineen. Muut\nKreettalaiset, luullen juoksumatkallaan joutuvansa kiinni, väistivät\ntieltä metsään ja pitkin laaksoja lipuen pelastuivat. Mutta Mysos tietä\nmyöten paeten huusi apua, ja hänelle riennettiin avuksi, ja toivat\nhänen haavoitettuna; itse auttajatkin nuolilla ahdistettuina\nperäytyivät jalka jalalta sekä jotkut Kreettalaisetkin, samalla\nkuitenkin ampuen vastaan. Siten saapuivat kaikki hengissä leiriin.\n\n\n\n\nIII. LUKU.\n\nLaivojen viipymisen johdosta lähtee pääjoukko maamatkalle. Saaliin jako\npyhiin asioihin.\n\n\nKun ei Kheirisofos palannut eikä aluksia ollut riittävästi eikä myös\nelintarpeita enään ollut saatavissa, päätettiin lähteä matkaan.\nLaivoihin vietiin sairaat, yli 40-vuotiset, lapset ja naiset sekä\nkuormastosta mitä ei välttämättä tarvittu. Fileesios ja Sofainetos,\npäälliköistä vanhimmat, pantiin mukaan ja heille määrättiin huolenpito\nnäistä. Muut menivät maitse, ja tie oli korjattu. Matkansa kolmantena\npäivänä saapuivat Kerasuntiin, joka oli helleeniläinen kaupunki meren\nrannalla, Sinopelaisten siirtola Kolkhien kulmalla. Siellä viipyivät\nkymmenen päivää ja sillä aikaa pidettiin sotaväen asetarkastus\nja -lasku, lukumäärä oli 8,600 miestä. Nämä olivat säilyneet, muut\nolivat saaneet surmansa vihollisilta tai lumessa, joitakuita oli\nkuollut tautiin.\n\nKerasuntissa[66] jakoivat myös vangeista saadun rahan. Apollolle ja\nArtemikselle otetut kymmenykset jakoivat päälliköt keskenänsä siten,\nettä kukin talletti osuutensa jumalille; Kheirisofoksen osuuden otti\nasinelainen Neon. Ksenofon teetti (myöhemmin) Apollon osuudesta\nuhrilahjan ja sijoitti sen Ateenalaisten aarrekammioon Delfoin\ntemppeliin ja kirjoitti siihen sekä oman nimensä että vierasystävänsä\nProksenoksen, joka kuoli yhdessä Klearkoksen kanssa. Efesolaiselle\nArtemikselle pyhitetyn osuuden jätti Ksenofon Megabytsokselle,\nArtemiksen temppelin vartialle, silloinkun hän Agesilaoksen kanssa\npalasi (persialais-) retkeltä Boiootiaan, koska hän itse arveli\njoutuvansa vaaraan (Koroneian taistelussa). Hän oli määrännyt, että jos\nhän pelastuisi, palautettaisiin tuo osuus hänelle, mutta jos hänelle\njokin tuho tulisi, olisi siitä teetettävä Artemista miellyttävä\nuhrilahja. Mutta kun Ksenofon oli (myöhemmin Ateenasta) maanpaossa ja\nasui jo Skillus-nimisessä paikkakunnassa, jonka Lakedaimonilaiset\nolivat perustaneet Olympian lähelle, tuli Megabytsos katsomaan Olympian\nkilpailuja ja antoi talletetun rahan Ksenofonille. Ksenofon osti sillä\njumalalle tämän määräämän maakappaleen. Sen alueen lävitse juoksi\nSelinus-niminen joki, juuri niinkuin efesolaisenkin Artemiksen\ntemppelin ohi virtaa senniminen joki. Kummassakin joessa on kaloja ja\nsimpukoita, edellisen ympäristössä on myös kaikenkaltaisia\nmetsästyseläimiä.\n\nPyhitetyllä rahalla hän teetti myös alttarin ja pyhäkön ja määräsi\nmaantuotteista aina tulevaisuudessakin kymmenykset uhriksi jumalalle,\nja kansalaiset ynnä naapurit, miehet ja naiset, ottivat osaa juhlaan.\nJuhliville tarjottiin jumalan kustannuksella ohrajauhoja, leipää,\nviiniä, hedelmiä sekä osa siitä, mitä pyhältä alueelta uhriksi\nteurastettiin ja muualta metsästettiin. Sillä sekä Ksenofonin että\nmuiden kansalaisten pojat yhdessä keiden hyvänsä halullisten\nmetsämiesten kanssa harjoittivat juhlaksi metsästystä, jolloin saatiin\nmetsäsikoja, metsänkauriita ja hirviä niin hyvin pyhältä alueelta kuin\nmyös (läheiseltä) Foloe-vuorelta. Paikka on sen tien varrella, joka vie\nLakedaimonista Olympiaan, noin parinkymmenen stadion päässä Tseun\npyhäköstä Olympiassa. Pyhällä alueella on myös niitty ja metsäisiä\nmäkiä, joista ruokitaan sikoja, vuohia, härkiä ja hevosia, niin että\njuhlaan tulijoitten juhdat siellä kyllä ravintonsa saavat. Itse pyhäkön\nympäri on istutettu lehto jalostettuja puita, joiden hedelmät ovat\nsyötäviä.\n\nPyhäkkö on pienoisuudessaan Efesoksen suuren temppelin kaltainen ja sen\nkypressipuusta tehty kuvapatsas on Efesoksen kullatun kuvan kaltainen.\nPyhäkön lähellä seisoi patsas ja siinä oli seuraava kirjoitus:\n\nArtemiksen pyhä paikka.\n\nOmistaja ja vuositulonsaaja uhratkoon kymmenykset joka vuosi.\nJäännöksellä pitäköön kunnossa pyhäkön. Ken tätä ei tee, sen jumala\nmuistaa.\n\n\n\n\nIV. LUKU.\n\nMaitse kulkeissaan Helleenit joutuvat Mossynoikien maahan. Seikkailut\nsiellä.\n\n\nKerasuntista kulkivat edellämainitut merta myöden, muut taas jatkoivat\nmatkaansa maitse. Ollessaan Mossynoikien rajoilla lähettivät\ntrapetsuntilaisen Timesitheoksen, joka oli näiden vierasystävä, näiltä\nkysymään, kulkisivatko he ystävän vai vihollisen maan kautta. Nämä\nvastasivat, etteivät salli kulkua; sillä he luottivat lujiin\npaikkoihinsa. Sitten kertoi Timesitheos, että näiden (Mossynoikien)\nvihollisia ovat näistä etäämpänä asuvaiset. Päätettiin kutsua näitä ja\ntiedustella tahtoivatko tehdä sotaliiton Helleenien kanssa. Lähetettiin\nTimesitheos ja hän palasi mukanaan Mossynoikien johtomiehet.\n\nHeidän tultuaan kokoontuivat Mossynoikien johtomiehet ja Helleenien\npäälliköt. Ksenofon puhui ja Timesitheos käänsi sen:\n\nMossynoikien miehet! Me tahdomme Hellaaseen päästäksemme kulkea\njalkaisin, sillä ei meillä ole aluksia, mutta meitä estävät nuo, joiden\nkuulemme olevan teidän vihollisianne. Jos nyt tahdotte, sopii teidän\nsaada meidät liittolaisiksenne ja siten kostaa, jos he jotenkin ovat\nteille vääryyttä tehneet, ja niin tulevaisuudessa heidät olemaan teidän\nalammaisianne. Mutta jos hylkäätte meidät, katsokaa, mistä toisten\nluulette saavanne niin suuren liittolaisvoiman. -- Tähän vastasi\nMossynoikien päämies, että he sekä tahtovat tätä että suostuvat\nsotaliittoon. -- Hyvä siis, sanoi Ksenofon, mihin haluatte meitä\nkäyttää, jos tulemme teidän liittolaisiksenne, ja kuinka te pystytte\nauttamaan meidän matkaamme? He vastasivat, että me kykenemme toiselta\npuolelta hyökkäämään teidän ja meidän vihollisten alueelle sekä\nlähettämään tänne teille laivoja ja miehiä taistelemaan teidän\nkanssanne ja opastamaan teitä matkallanne.\n\nKun näillä ehdoilla liittosopimus oli molemmin puolin vahvistettu,\npoistuivat he ja tulivat seuraavana päivänä tuoden 300 ruuhta sekä\nkolme miestä kussakin, näistä jokaisesta astui kaksi miestä maalle ja\nasettuivat järjestyksessä riviin, yksi pysyi ruuhessa. Ruuhimiehet\nmenivät pois aluksinensa ja jääneet järjestyivät seuraavasti: seisoivat\nnoin satamiehisissä ryhmissä ikäänkuin karkelorivissä toisiansa\nvastapäätä itsekullakin oli vasukilpi, muratinlehden muotoinen,\npäällystetty tihukarvaisella valkean härän nahalla, oikeassa kädessä\nnoin kuuskyynäräinen keihäs, nirkosta kärkevä, toisesta päästä\npuuvarren pää tehty pallonmuotoiseksi. He olivat puetut lyhyeen\ntakkiin, joka ulottui polviin, ja oli pellavaisen säkkikankaan\nvahvuista, päässä oli heillä paflagonialaismuotoiset nahkakypärit, ja\nsiinä tiarahatun kaltaiset töyhtöt keskessä; lisäksi oli heillä\nrautaiset kaksiteräiset tapparat.\n\nSitten alkoi yksi heistä edetä ja kaikki muut seurasivat tahdissa\nlaulaen ja Helleenien raskasaseisten rivien välistä marssien he kohta\nsuuntasivat kulkunsa vihollisia kohti näköjään helpoimmin\nvalloitettavaa paikkaa päin. Se oli heidän n.s. pääkaupunkinsa\nedustalla ja siinä oli Mossynoikien maan korkein (ja lujin) kohta.\nSiitä oli (sisäinen) sota, sillä aina sen omistajat katsoivat olevansa\nmyös kaikkien Mossynoikien valtiaita, ja nämä (liittolaiset) sanoivat\nnoiden sitä vääryydellä hallussaan pitävän, ja vaikka se on yhteinen,\nsortavan muita.\n\nHelleeneistäkin jotkut seurasivat heitä, ei päälliköitten määräyksestä,\nvaan saalistaaksensa. Heidän hyökätessään viholliset pysyivät jonkun\naikaa paikallansa, mutta heidän lähestyttyään (korkeata) paikkaa, he\nryntäsivät, ajoivat pakoon hyökkääjät ja surmasivat monia\nMossynoikeista sekä joitakuita heitä seuranneista Helleeneistä ja\najoivat takaa niin kauvas kun näkivät Helleenien rientävän apuun, mutta\nsitten kääntyivät ja peräytyivät, leikkasivat kaatuneilta päät ja\nnäyttelivät niitä Helleeneille ja vihollisillensa samalla karkeloiden\nja laulaen jonkin nuotin mukaan. Helleenit pahoittelivat kovasti, että\nolivat rohkeuttaneet vihollisia ja että mukana lähteneet Helleenit\nolivat yhdessä paenneet, vaikka heitä oli paljon; sitä he eivät olleet\nennen tehneet milloinkaan koko sotaretkellä. Ksenofon kutsui Helleenit\nkokoon ja puhui: Sotamiehet, älkää masentuko tästä tapahtumasta, sillä\ntietäkää, että siitä on syntynyt etuakin, joka ei ole vahinkoa vähempi,\nsillä ensinkin nyt ymmärrätte, että meidän tulevat saattajamme\ntodella ovat niiden vihollisia, joille meidänkin samoin täytyy olla;\nsitten ovat Helleeneistä ne, jotka eivät piitanneet meidän\nsotajärjestyksestämme, vaan luullen pystyvänsä muukalaisten\nkanssa aikaansaamaan samaa kuin meidän kanssamme, kärsineet\nrangaistuksen, niin että toisten taitavat vähemmin luopua meidän\nsotajärjestyksestämme. Mutta teidän velvollisuutenne on esiytyä niin,\nettä olette urheampia kuin nämä meidän muukalaisystävämme ja selvästi\nosoitatte vihollisille, että he eivät nyt taistele samallaisten miesten\nkanssa kuin taistellessansa järjestymättömien joukkojen kanssa.\n\nTämän päivän sitten Helleenit pysyivät paikallansa. Seuraavana päivänä\nuhrattuansa, kun enteet näyttivät suotuisilta ja kun olivat\nsuurustelleet, järjestivät jäljettäisriviset joukkueet ja asettivat\nsamallaisesti muukalaiset vasemmalle ja lähtivät liikkeelle,\njousimiehet rivien välissä, kuitenkin niin, että ne hiukan olivat\nraskasaseisten rintaman takana. Vihollisilla oli nimittäin kevyttä\nväkeä, jotka juoksentelivat alas ja viskoivat kiviä; jousimiehet ja\nkevytaseiset karkoittivat nämä. Muut etenivät hitaasti, ensin sitä\npaikkaa kohden, josta Mossynoikit ja heitä seuranneet oli työnnetty\ntakaisin, sillä sinne olivat viholliset järjestyneet vastarintaan.\nKevytaseisia vastaan he nyt kestivät ja alkoivat taistella näiden\nkanssa, mutta kun raskasaseiset lähestyivät, kääntyivät pakoon. Heti\nkevytaseiset seurasivat heitä ja ajoivat takaa ylös kaupunkiin asti;\nraskasaseiset seurasivat rintamajärjestyksessä.\n\nKun Helleenit olivat kaupungin rakennusten lähellä ylhäällä, alkoivat\nviholliset kaikki siellä jo yhteen kokoontuneina taistella ja\nviskasivat heittokeihäitä, ja heillä oli muitakin keihäitä, niin\npaksuja ja pitkiä, että mies töin tuskin jaksoi kantaa, näillä he\nyrittivät puolustautua läheltä. Mutta kun Helleenit eivät väistyneet\nvaan etenivät yhä, pakenivat Mossynoikit sieltäkin ja kaikin jättivät\npaikan. Mutta heidän kuninkaansa, joka oleili korkeimmalle kohdalle\nrakennetussa puisessa tornitalossa[67] ja jota siellä aina asustavana\nelätettiin ja vartioitiin, ei tahtonut tulla ulos, samoin ei myös\naikaisemmin vallatun paikan väki, vaan paloivat siellä tornissa.\nHelleenit ryöstivät paikat ja löysivät huoneiden säilyissä\ntalletettuina leipiä viime vuodelta, niinkuin Mossynoikit sanoivat,\nsekä uutta viljaa vielä puimattomana oljissa, enimmäkseen nisua. Myös\nlöydettiin delfiininlihaa suolattuna kaksikorvaisissa ruukuissa sekä\nastioissa delfiininrasvaa, jota Mossynoikit käyttivät samalla tavoin\nkuin Helleenit öljyä; huoneiden yläkerroksissa oli paljon litteitä\npähkinöitä, joissa ei ollut yhtään halkeamaa (pinnalla).[68] Näitä he\nkäyttivät jopa enimmäkseen ravintonansa keittäen ja leipinä paistaen.\nViiniäkin löydettiin, se oli sekoittamatonna hapanta ja muikeata, mutta\nsekoitettuna hyvänhajuista ja -makuista.\n\nKun Helleenit olivat täällä aterioineet, marssivat he eteenpäin jättäen\npaikan sotaliittolaisilleen Mossynoikeille. -- Kaikki muut\nvihollispaikat, joiden ohi kulkivat, asukkaat, helposti vallattavina,\njättivät, tai itse vapaaehtoisesti antautuivat. Enimmät paikat olivat\ntämänlaatuisia: kaupungit olivat toisistaan n. 80 stadion päässä,\ntoiset enemmän, toiset vähemmän, ja huudellessaan toisillensa, kuulivat\ntoisesta kaupungista toiseen, niin vuorinen ja laaksoinen oli maa.\nKulkeissaan ystäviensä alueiden kautta, näyttelivät Helleeneille\nvarakkaiden lihavia lapsia, niitä oli ruokittu keitetyillä pähkinöillä,\nne olivat hienoihoisia, ja varsin vaaleita, melkein yhtä pitkiä kuin\npaksuja, kirjaviksi koristeltuja selästä ja koko etupuoli täynnä\nkukkaispiirroksia. He halusivat julkisesti pitää yhtä Helleenien\nmatkassa kulkevien naisten kanssa, sillä se oli heidän tapansa. Kaikki\nolivat vaaleita, miehet ja naiset. Nämä olivat, niinkuin kaikki\nsotaretkellä olleet sanoivat, sivistymättömimmät kaikista\nkohtaamistansa ihmisistä ja enimmän eroavaiset helleeniläisistä\ntavoista. Sillä he tekivät kaikkien nähden mitä ihmiset yksin ollen\nsaattavat tehdä ja jota eivät muutoin rohkenisi, ja yksin ollen\nmenettelivät niinkuin olisivat olleet toisten seurassa, puhuivat\nitseksensä, nauroivat itsellensä, karkeloivat missä hyvänsä sattuivat\nseisomaan, ikäänkuin muille näyttäytyäkseen.\n\n\n\n\nV. LUKU.\n\nMatka Khalybien ja Tibareenien alueiden kautta. Rettelöt Sinopelaisten\nkanssa.\n\n\nTämän Mossynoikien maan läpi kulkivat Helleenit, vihollisten ja\nystävien alueella, kahdeksan päivänmatkaa ja saapuivat Khalybien\nmaahan. Nämä olivat harvalukuiset ja Mossynoikien alamaisia ja heidän\nuseimpien elinkeinonsa oli raudan valmistus.[69] Sieltä tulivat\nTibareenien maahan. Se oli paljon tasaisempaa ja näillä oli\npaikkakuntia meren rannalla, jotka olivat verrattain vähän\nvarustettuja. Niihin mielivät päälliköt hyökätä, jossain määrin siten\nhyödyttääkseen sotajoukkoa, eivätkä sen vuoksi ottaneet vastaan\nTibareenien lähettämiä ystävyyslahjoja, vaan käskivät tuojien\nodottamaan, kunnes he neuvottelisivat, ja sitten uhrasivat. Paljon\nuhrattuansa julistivat kaikki tietäjät vihdoin sen neuvon, että sota ei\nmitenkään olisi sallittua. Sitten Helleenit ottivat lahjat, ja kuin\nystävällisen maan kautta kuljettuansa kaksi päivää saapuivat\nKotyooraan, helleeniläiseen kaupunkiin, joka on Sinopelaisten siirtola\nTibareenien maassa.\n\nTähän asti oli sotajoukko kulkenut jalkaisin. Paluumatkan pituus\ntaistelusta Babylooniassa Kotyooraan oli 122 päivänmatkaa, 620\nparasankia, 18,600 stadiota, aika kahdeksan kuukautta. Siellä viipyivät\n45 päivää. Sen ajan kuluessa ensin uhrasivat jumalille, järjestivät\njuhlakulkueita Helleenien kansakunnittain sekä urheilukilpailuja.\nElintarpeita ottivat osaksi Paflagoniasta, osaksi Kotyoorien alueilta,\nsillä ne eivät pitäneet tarjolla eivätkä ottaneet sairaita\nkaupunkiinsa. Tällä välin saapui lähettiläitä Sinopesta, jossa oltiin\nhuolissaan sekä Kotyooran kaupungin puolesta, sillä se maksoi veroa ja\nkuului heille, että myös maan tähden, jonka ryöstämisestä olivat\nkuulleet. Leiriin tultuansa he lausuivat (muiden puolesta esiytyi\nHekatoonymos, jota pidettiin suurena puhujana): \"Soturit! Sinopen\nkaupunki on lähettänyt meidät niin hyvin kiittämään teitä, Helleenit,\nmuukalaisten voittamisestanne kuin myös iloitsemaan teidän kanssanne\nsiitä, että nyt olette täällä pelastuneina niin monista ja, niinkuin\nolemme kuulleet, vaarallisista vaiheista. Mutta me, ollen itsekin\nHelleenejä, katsomme kohtuulliseksi saada teiltä, Helleeneiltä, vain\nhyvää eikä yhtään pahaa kohtelua; sillä emmehän me ole teille\nmilloinkaan mitään pahaa tehneet. Nämä Katyooralaiset ovat meidän\nsiirtokuntalaisiamme ja heille olemme antaneet muukalaisilta ottamamme\nmaan; sentähden he meille maksavat määrätyn veron samoinkuin Kerasuntin\nja Trapetsuntin kaupungitkin, joten näille tekemänne paha koskee\nSinopen kaupunkia. Kuitenkin saamme kuulla, että te olette väkisin\ntunkeutuneet kaupunkiin, että jotkut teistä ovat majoittuneet taloihin,\nja väkivallalla ilman sopimusta otatte tarpeitanne maaseudulta. Tätä\nemme katso kohtuulliseksi. Mutta jos näin yhä teette, täytyy meidän\ntehdä ystäviksemme Korylas ja hänen Paflagonialaisensa ja kenenkä muun\nvain voimme.\"\n\nTämän johdosta nousi Ksenofon ja vastasi sotilaitten puolesta:\n\"Sinopelaiset! Me olemme mielissämme, että olemme tulleet tänne ja\npelastaneet itsemme ja aseemme, sillä ei ollut mahdollista samalla\nviedä ja kuljettaa tavaraa ja taistella vihollisia vastaan. Mutta nyt\ntultuamme helleeniläisiin kaupunkeihin ostimme mitä tarvitsimme, ja\nsiitä, että he meitä kunnioittivat sekä antoivat sotaväelle lahjoja, me\nkunnioitimme heitä, ja jos joku muukalaisista oli heidän ystävänsä,\nsitä emme häirinneet; mutta heidän vihollisiansa me voimiemme mukaan\nvahingoitimme joka kerta kun veivät meidät heitä vastaan. Kysykää\nheiltä, millaisiksi he ovat havainneet meidät, sillä täällä on\nmuutamia, jotka tuo kaupunki on ystävyydestä lähettänyt meille\noppaiksi. Mutta missä meille tultuamme ei ole tarjolla ruokavaroja,\nmuukalaisten tai Helleenien maassa, emme niitä ota ilkivallalla, vaan\ntäytymyksestä. Kardukhit, Taokhit ja Khaldaialaiset, vaikka eivät\nolekaan suurkuninkaan alamaisia ja vaikka ovatkin varsin peloittavia,\nsaatoimme vihollisiksemme, sentähden että oli pakko ottaa ruokavaroja,\nkun eivät pitäneet niitä kaupaksi. Makrooneja sitä vastoin, vaikkeivät\nolleetkaan Helleenejä, kohtelimme ystävinä emmekä ottaneet heiltä\nmitään väkisin, koska he parhaansa mukaan koettivat pitää tarjolla\nruokavaroja. Mutta Kotyooralaiset, joita sanotte teikäläisiksi, ovat\nitse syypäitä, jos heiltä jotakin otimme, sillä he eivät käyttäytyneet\nystävinä meitä kohtaan, vaan sulkivat porttinsa, eivät ottaneet meitä\nsisälle kaupunkiinsa eivätkä lähettäneet kaupaksi ulkopuolelle ja\nsyyttivät siitä teidän tänne asettamaanne maaherraa. Mitä tulee siihen,\nettä sanot muutamien täällä väkisin majoittuneen, niin me pyysimme\nottamaan katonalle sairaat, mutta kun eivät avanneet portteja, tulimme\nsisälle siitä, missä itse paikka meidät päästi, mitään muuta väkivaltaa\ntekemättä; sairaat ovat nyt seinien sisällä ja elävät omilla\nvaroillaan; me vartioimme portteja, etteivät sairaamme olisi teidän\nmaaherranne hallussa, vaan meidän vallassamme olisi korjata heidät\nmielemme mukaan. Me muut taas majailemme, niinkuin näette, taivasalla,\njärjestyksessä, valmiina palkitsemaan hyvällä hyväntekijöitämme,\npuolustautumaan pahantekijöitä vastaan. Mitä taas tulee siihen\nuhkaukseesi, että jos näkisitte hyväksi, tekisitte Korylaan ja hänen\nPaflagonialaisensa sotaliittolaisiksenne meitä vastaan, niin me, jos\nniin tarvitaan, sodimme teitä molempia vastaan, sillä me jo olemme\nsotineet muitakin, teitä paljon monilukuisempia, vastaan, ja jos\nhyväksi näemme, teemmepä vielä ystäväksemme Paflagonialaisen, sillä\nkuulemme hänen haluavan teidän kaupunkianne sekä rantaseutuja. Aiomme\nsiis suosien hänen aikeitansa koettaa tulla hänen ystäviksensä.\"\n\nTällöin huomattiin sangen selvästi, että Hekatoonymoksen\nlähettiläskumppanit olivat suutuksissaan hänen sanoistansa. Heidän\njoukostansa astuikin esille toinen ja sanoi, etteivät he ole tulleet\ntekemään sotaa, vaan osoittamaan, että he ovat ystäviä. Jos tulette\nSinopen kaupunkiin, otamme teidät siellä lahjoilla vastaan, ja nyt\nkäskemme täkäläisten antamaan mitä voivat, sillä näemme totta olevan\nkaiken sen, mitä sanotte. Sitten lähettivät Kotyooralaiset\nvieraslahjoja ja Helleenien päälliköt kestitsivät Sinopen lähettiläitä.\nHe keskustelivat toistensa kanssa paljon ja ystävällisesti\nja tiedustelivat sekä monesta muusta että loppumatkasta ja\nmolemminpuolisista tarpeista. -- Niin loppui se päivä.\n\n\n\n\nVI. LUKU.\n\nNeuvotteluja merimatkasta. Yritteitä siirtolan perustamisesta\nPontokseen.\n\n\nSeuraavana päivänä päälliköt kokosivat sotaväen ja päättivät kutsua\nSinopelaiset yhdessä heidän kanssansa neuvottelemaan loppumatkasta.\nSillä jos täytyisi matkustaa maitse, katsoivat Sinopelaisten saattavan\nolla heille hyödyksi, he kun tunsivat Paflagonit, jos taas meritse,\nnäytti Sinopelaisia erityisesti tarvittavan, sillä ainoastaan ne\nsaattoivat kyetä hankkimaan riittävästi aluksia sotajoukolle.\nKutsuttuansa siis lähettiläät he neuvottelivat yhdessä ja toivoivat\nettä he, itse Helleenejä ollen, Helleeneille siinä ensin osoittaisivat\nhyväntahtoisuuttaan, että antaisivat heille parhaat neuvot.\n\nSilloin esiytyi Hekatoonymos ja puolustautui ensin siitä, kun oli\nsanonut heidän tekevän ystäväksensä Paflagonialaisen, että hän ei sillä\nollut tahtonut sanoa heidän aikovan sotia Helleenejä vastaan, vaan että\nhe, vaikka voisivatkin olla muukalaisten ystäviä, kuitenkin\nvalitsisivat itsellensä Helleenit. Kun he sitten kehottivat hänen\nantamaan neuvonsa, niin hän, ensin rukoiltuansa, lausui:\n\nJos neuvon teille sellaista, mikä minun mielestäni on parasta, käyköön\nminulle hyvin, mutta ellen, niin päinvastoin. Tässä näyttää nimittäin\nolevan se tapaus, mistä sananlaskussa sanotaan: neuvo on pyhä asia,\nsillä jos selkenee minun neuvovan teitä hyvin, niin monet minua\nkiittävät, mutta jos huonosti, niin te monet minua kiroatte. Vaikeuksia\ntiedän saavanne paljon enemmän, jos menette meritse, sillä meidän\ntäytyy hankkia alukset, jos taas suuntaatte matkanne maitse, täytyy\nteidän taistella. Kuitenkin on sanottava mitä ajattelen, sillä tunnen\nPaflagonialaisten maan ja voiman, siinä on nimittäin kumpiakin: hyvin\nkauniita kenttiä ja kovin korkeita vuoria. Ensiksikin tiedän heti,\nmistä maahan ryntäys on tehtävä, sillä se ei ole mahdollinen muualla\nkuin siinä, missä vuoren kyljet kummallakin puolen tietä ovat korkeat,\njos valtaa nämät, voivat aivan harvalukuisetkin pitää ne hallussaan;\nmutta jos nämät on vallattu, ei koko ihmiskuntakaan voisi siitä päästä\nlävitse; tämän saatan todistaakin, jos suvaitsette lähettää jonkun\nminun mukanani sinne. Sitte tunnen myös heidän kenttänsä ja\nratsuväkensä, jonka itse muukalaisetkin katsovat kelvollisemmaksi\nkaikkea kuninkaan ratsuväkeä. Aivan äskettäinkin tapahtui, että nämät\neivät tulleet saapuville kuninkaan kutsuessa, sillä heidän päämiehensä\n(ennen mainittu Korylas) on siihen liian ylpeä. Mutta jos voisittekin\nvuoret salaa vallata tai ennakolta ehtiä ottaa ja kentällä\ntaistellen voittaa heidän ratsuväkensä ja enemmän kuin 120,000:n\njalkaväkijoukkonsa, tulette virroille, ensin kolmen pletrin levyiselle\nThermodon-joelle, jonka ylikulun luulen vaikeaksi muutoinkin saati\nvihollisten paljouden ollessa edessä ja seuratessa takaa; toinen virta\non Iris, samoin kolmen pletrinen, kolmas Halys, joka ei ole vähemmän\nkuin parin stadion levyinen ja jonka yli ette mitenkään pääsisi ilman\naluksia, mutta kuka teille niitä kauppaisi? Samoin on mahdoton kulkea\nParthenios-joen yli, jonka rannalle joutuisitte, jos Halyksen yli\npääsisitte. Minä siis katson, että teidän maamatkanne ei ole ainoastaan\nvaikea, vaan kokonaan mahdoton. Mutta jos menette merta myöden, sopii\ntäältä purjehtia rannikkoa pitkin Sinopeen, Sinopesta Heerakleiaan, ja\nHeerakleiasta ei ole maa- eikä merimatka vaikea, sillä paljon\naluksiakin on Heerakleiassa.\n\nHänen näin puhuttuansa epäilivät jotkut hänen puhuneen ystävyydestä\nKorylasta kohtaan -- tuo oli nimittäin hänen vierasystävänsä -- toiset\ntaas lahjojen saannin toivossa tästä neuvostansa, muutamat epäilivät\nhänen niin puhuneen myös sen vuoksi, etteivät Helleenit maamatkallaan\nvahingoittaisi Sinopelaisten seutuja. Helleenit sentään päättivät\nmatkata merta myöden.\n\nTämän jälkeen lausui Ksenofon: Sinopelaiset! Sotamiehet ovat valinneet\nteidän neuvomanne tien, kuitenkin sillä ehdolla, että jos saadaan\naluksia niin riittävästi, että ei yhdenkään joukosta tarvitse jäädä\ntänne, niin me purjehdimme, mutta jos muutamien tarvitsisi jäädä, kun\nmuut purjehtisivat, niin emme saata astua aluksiin. Tiedämme nimittäin,\nettä missä me olemme ylivoimaisia, pystymme sekä pelastumaan että\nsaamaan ruokavaroja, mutta jos meidät jossakin tavataan heikompina kuin\nviholliset, on selvä, että olemme orjien asemassa.\n\nLähettiläät tämän kuultuansa käskivät lähettämään lähettiläitä.\nLähetettiin arkadialainen Kallimakhos, ateenalainen Ariston ja\nakaialainen Samolas, ja niin nämä menivät.\n\nKun Ksenofon tällä välin tarkkaili Helleenien raskasaseisten paljoutta,\nkatseli monilukuisia kevytaseisia, jousi-, linko- ja ratsumiehiä, jotka\njo harjaantumisensa johdosta olivat perin päteviä ja olivat paraikaa\nPontoksessa, jossa ei vähillä varoilla suinkaan voitaisi varustaa niin\nsuurta voimaa, näytti hänestä hyvältä se aije, että hankittaisiin\nHellaalle aluetta ja valtaa, jos perustaisivat sinne kaupungin; ja\nhänen mielestänsä tulisi sillä olemaan merkitystä katsoen sekä heidän\noman väkensä lukuun että Pontoksen ympäristössä asuvaisiin. Tämän\nvuoksi hän kutsui luoksensa ambrakialaisen Silanoksen, Kyyroksen\nentisen tietäjän, ja uhrasi ennenkuin kenellekään sotaväestä siitä\nmitään puhui. Mutta Silanos, peläten että tämä tuuma toteutettaisiin ja\nsotajoukko jäisi johonkin, levitti sotaväkeen huhun, että Ksenofon\ntahtoo pidättää täällä sotajoukon, perustaa kaupungin ja hankkia\nitsellensä mainetta ja valtaa, mutta Silanos itse tahtoi mitä pikimmin\npäästä Hellaaseen, sillä hänellä oli tallella ne 3,000 dareikkia, jotka\nKyyros oli antanut hänelle, kun hän uhreista oli oikein ennustanut\nkymmenen päivää kuluvan ennenkuin kuningas kuuluisi. Sotamiehistä,\nasian kuultuansa, toiset pitivät parhaana jäädä, enimmät kuitenkin\nolivat vastaan. Dardanolainen Timasion ja boiootialainen Tooraks\npuhuivat muutamille läsnäoleville Heeraklean ja Sinopen kauppiaille,\nettä ellei hankita sotaväelle palkkaa, niin että heillä täältä\npurjehtiessaan on riittävästi ruokavaroja, on vaara, että niin suuri\nsotavoima jää Pontokseen, sillä Ksenofon tahtoo ja kehottaa meitäkin,\nlaivojen saavuttua, heti sanomaan sotajoukolle: Miehet! Näemme nyt\nolevamme kykenemättömiä sekä merimatkalle lähteissämme saamaan\nruokavaroja että kotiin tultuamme hyödyttämään kotiväkeämme. Mutta jos\nhaluatte Pontoksen ympäristöstä valita ja omistaa mieleisenne paikan ja\nsallitte sen, joka niin haluaa, mennä kotiin tai jäädä tänne, niin on\nteillä aluksia heti heittäytyänne minne kukin mielii. Kauppiaat, tämän\nkuultuaan, ilmoittivat sen kaupungeillensa, heidän mukanaan lähetti\nTimasion dardanolaisen Eyrymakhoksen sekä ennen mainitun Tooraksin\nsanomaan samaa. Sen johdosta Sinopelaiset ja Heeraklealaiset\ntiedoittivat Timasionille, että hän ottaisi haltuunsa rahat ja\nvaikuttaisi siihen suuntaan, että sotajoukko purjehtisi pois. Tämä\nkuuli sen tyytyväisenä ja lausui sotamiesten kokouksessa näin: Miehet:\nei tarvitse tuumia tänne jäämistä eikä pitää mitään parempana Hellasta.\nKuulen, että sen johdosta uhreilta kysytään neuvoa, teille mitään\nilmoittamatta. Mutta lupaan teille, jos täältä purjehditte ennen uutta\nkuuta, maksaa jokaiselle kuukausipalkkaa Kytsikon-kultarahan[70] ja\njohdan teidät Trooakseen, josta olen paennut, ja minun kotikaupunkini\ntukee teitä, sillä suopeasti he ottavat minut takaisin. Minä itse vien\nteidät seutuihin, joissa pääsette suuresti vaurastumaan. Sillä minulle\non tunnettua Aiolis, Frygia, Trooas sekä koko Farnabatsoksen aluskunta,\nosittain koska olen sieltä kotoisin, osittain koska olen ollut siellä\nsotaretkellä Klearkoksen ja Derkyllidaan kanssa.\n\nHeti hänen jälkeensä nousi boiootialainen Tooraks, joka oli Ksenofonin\nainainen vastustaja sodanjohdosta puheen ollen, ja lausui: Jos\nHelleenit poistuvat Pontoksesta, on heillä hallussaan Kersoneesos,\nkaunis ja rikas maa, ja niin saa kuka haluaa jäädä sinne asumaan ja ken\nei halua, hänen sopii mennä kotiin. Kun Hellaassa on paljon viljavaa\nmaata, on naurettavaa maleksia muukalaisten maassa. Siksi kun saavutte\nsinne, lupaan minäkin, niinkuin Timasion, teille palkan.\n\nTämän hän sanoi tietäen, mitä Timasionille Sinopelaiset ja\nHeeraklealaiset olivat luvanneet, jos purjehtisivat pois.\n\nTällöin Ksenofon oli vaiti. Mutta nyt nousivat akaialaiset Fileesios ja\nLykon puhumaan, kuinka kiusallista oli, että Ksenofon omin päinsä sekä\nhoukutteli heitä jäämään että tiedusteli uhreilla, neuvottelematta\nsotajoukon kanssa, ensinkään esittämättä asiaa julkisesti. Sen johdosta\ntäytyi Ksenofonin esiytyä ja lausua seuraavaa:\n\nSotamiehet! Minä uhraan niinkuin näette, niin usein kuin voin sekä\nteidän että itseni tähden siten osatakseni puhua, ajatella ja toimia\nkuinka olisi parasta ja edullisinta teille sekä minulle. Niin nytkin\nuhrasin juuri sen vuoksi, että saisin selville, olisiko parempi puhua\nteille ja ryhtyä toimenpiteisiin näiden johdosta, vai olla koskematta\nkoko asiaan. Tietäjä Silanos vastasi minulle, ja se onkin pääasia, että\nuhrit ovat suotuisat, sillä hän tiesi, etten minäkään ole niissä\nkokematon, kun olen aina saapuvilla uhritoimituksissa; mutta hän sanoi,\nettä uhrissa ilmeni jokin juoni ja salahanke minua vastaan, niinkuin\nhän tietenkin tunsi, koskapa hän itse vehkeili parjataksensa minua\nteille. Hän nimittäin on levittänyt jutun, kuinka minä muka jo mietin\nsaattaa käytäntöön asian teille sitä perustelematta. Minä kyllä olisin\nharkinnut, jos näkisin teidän olevan pulassa, millä tavalla kävisi\npäinsä, että valtaisitte kaupungin, josta kukin saisi purjehtia pois\nmielensä mukaan jo nyt, tai jos ei tahtoisi, vasta sitten kun olisi\nhankkinut riittävästi, millä hyödyttäisi kotolaisiansa, mutta kun näen\nsekä Sinopelaisten ja Heeraklealaisten lähettävän teille laivoja täältä\npurjehtiaksenne että myös luvattavan teille palkkaa ensi uudesta kuusta\nalkaen, niin näyttää minusta olevan oivallista, että me hyvissä voimin\npääsemme sinne, mihin tahdomme ja saamme vielä palkan pelastuksesta ja\nniin hyvin minä itse luovun tuosta tänne jäämisajatuksesta kuin myös\nsanon kaikille, jotka minulle tulivat puhumaan tuon tuuman\ntoteuttamisesta, että heidän tulee tuosta luopua. Sillä näin ajattelen:\njos olette yhdessä monilukuisina, niinkuin nyt, teitä minun mielestäni\npidetään arvossa ja saatte ruokavaroja, sillä voittaminen merkitsee\nvoitettujen oman ottamista haltuunne; mutta eristäytyneinä ja voimanne\njakaannuttua pienoisosiin, ette voi saada elintarpeita ettekä kunnialla\nselvitä selkkauksista. Minä siis päätän niinkuin tekin, että on\nlähdettävä Hellaaseen ja jos kuitenkin keksittäisiin jonkun jättäneen\nmeidät ennenkuin koko sotajoukko on turvassa, on hän rikoksellisena\nrangaistava. Ja kuka tämän hyväksyy, sanoi hän, nostakoon kätensä.\n\nKaikki nostivat.\n\nMutta Silanos huusi ja yritti osoittaa olevan kohtuullista, että ken\ntahtoisi saisi mennä tiehensä. Mutta sotamiehet eivät sellaista\nsuvainneet, vaan uhkasivat rangaista kiinni saadun karkurin. Kun\nHeeraklealaiset saivat tietää, että oli päätetty purjehtia sieltä ja\nettä Ksenofon itse oli sitä äänestänyt, lähettivät he laivoja,\nmutta Timasionille ja Tooraksille lupaamissansa palkkarahoissa\nHeeraklealaiset söivät sanansa. Silloin säikähtyivät palkan lupaajat ja\npelkäsivät sotaväkeä, kutsuivat luoksensa ne muut päälliköt, joiden\nkanssa ennen olivat yhteisesti neuvotelleet toimenpiteistänsä -- niitä\nolivatkin kaikki muut paitsi asinelainen Neon, vielä poissa olleen\nKheirisofoksen alipäällikkö --, tulivat Ksenofonin tykö ja sanoivat\nkatuvansa ja että he pitivät parhaana purjehtia Fasikseen, koska kerran\naluksia oli, ja vallata Fasilaisten maan. Siellä hallitsi siihen aikaan\nAieetes-kuninkaan pojanpoika. Ksenofon vastasi, että hän ei puhu tästä\nmitään sotajoukolle, mutta jos te tahdotte, kootkaa sotamiehet ja\nilmoittakaa. Siihen ilmaisi dardanolainen Timasion mielipiteensä\nolevan, että ei pidetä yleistä kokousta, vaan kukin koettaa taivuttaa\nensin omat osastonpäällikkönsä. Sitten he poistuivat ja tekivät niin.\n\n\n\n\nVII. LUKU.\n\nKsenofon ja Helleenien sotakuri.\n\n\nSotamiehet saivat kuitenkin tietoa näistä hankkeista ja Neon väitti\nKsenofonin taivuttaneen muut päälliköt sekä mielivän vilpillisesti\nviedä sotamiehet taas Fasis-maakuntaan. Tämän kuultuaan sotamiehet\nsuuttuivat, syntyi seurueita, kokoontuivat ryhmiin ja oli varsin\npelättävä, että tekisivät mitä myöhemmin tekivät Kolkhien kuuluttajille\nja toritarkastajille, sillä kaikki ne, jotka eivät päässeet\npakoon merelle, kivitettiin. Tämän huomattuaan katsoi Ksenofon\nvälttämättömäksi mitä kiireimmin koota heidät eikä sallia heidän omin\npäinsä ryhmittyä. Hän käski kuuluttajan julistaa kokouksen. Kuultuansa\nkuuluttajan juoksivat kokoon aivan auliisti. Syyttämättä päälliköitä\nheidän tulemisestaan hänen tykönsä lausui Ksenofon:\n\n\"Kuulen jonkun teistä, miehet, moittivan minua, että muka minä\nvilpillisesti aion viedä teidät Fasikseen. Kuulkaa siis minua totuuden\nnimessä, ja jos ilmenee minun tekevän väärin, en saa lähteä tästä\nennenkuin saan rangaistuksen, mutta jos ilmenee minun moittijaini\ntekevän teille väärin, menetelkää heitä kohtaan ansion mukaan. Te\narvattavasti tiedätte, jatkoi hän, mistä aurinko nousee ja mihin\nlaskee, niin myös, jos joku haluaa mennä Hellaaseen, tulee hänen lähteä\nlänteen päin, jos taas tahtoo mennä muukalaisten maahan, tulee työntyä\npäinvastoin itään. Kykenisikö siis kukaan pettämään teitä siinä, että\naurinko nousee sieltä minne se laskee, ja että aurinko laskee sinne\nmistä se nousee? Edelleen tiedätte myös sen, että pohjatuuli vie\nPontoksesta Hellaaseen ja etelätuuli Fasikseen ja sentähden sanotaan:\nkun pohjoinen puhaltaa, on hyvä keli Hellaaseen. Kuinka niin muodoin\nolisi mahdollista kenenkään pettää teitä astumaan aluksiin\netelätuulella? Mutta (sanonette) laivaan teidät tyvenellä. Mutta\nminähän purjehdin yhdellä laivalla, te taas vähintään sadalla: mitenkä\nnyt minä voisin pakottaa teitä purjehtimaan minun kanssani vastoin\ntahtoanne tai kuinka minä teitä kavalasti kuljettaisin? olettaen, että\nminun pettäminäni ja lumoominani tulette Fasikseen ja niin astumme\nmaalle: tottakai silloin tuntisitte, että ette ole Hellaassa, ja minä\npettäjänne, olen yksi ainoa, te, petetyt, olette lähes 10,000\naseellista! Kuinka nyt saattaisi yksi mies joutua rangaistukseen\nvarmemmin kuin näin (petollisesti) menettelemällä itseänsä ja teitä\nkohtaan? Vaan nämä ovat tyhmien puheita, kun kadehtivat minua,\nsentähden että te kunnioitatte minua. Kuitenkin syyttä minua\nkadehtivat, sillä ketä teistä minä estän joko puhumasta teille, jos\njotakin hyvää hän pystyy teille tuomaan, tai jos vain tahtoo,\ntaistelemasta teidän ja itse puolestansa, tai valvomasta teidän\nturvallisuudestanne huolehtien? Vai olenko minä kenenkään tiellä\npäälliköitä valitessanne? minä väistyn, hän komentakoon, kunhan vain\nosoittautuu jossakin teidän hyväntekijäksenne. Mutta tämä on tarpeeksi\nsanottu minun puolestani; jos kuitenkin joku teistä luulee joko itse\nolevansa tässä petetty tai että tässä olen pettänyt jonkun toisen, niin\nosoittakoon sen. Mutta jos teillä on tästä kylliksi, niin älkää\npoistuko ennenkuin kuulette, minkälaisen hengen näen alkaneen\nsotajoukossa. Jos se pääsee valtaan ja olestaa niin kuin se nyt alkaa\nilmetä, on aika meidän neuvotella itse puolestamme, ettemme esiinny\nkelvottomimpina ja häpeällisimpinä jumalien ja ihmisten, ystävien ja\nvihollisten edessä ja joudu halveksittaviksi.\"\n\nTämän kuultuansa sotamiehet kummastelivat mitä se oli ja käskivät hänen\npuhumaan. Sitten hän taas alkoi:\n\n\"Luulen tietävänne, että vuoristossa oli Kerasuntilaisille ystävällisiä\nmuukalaisseutuja, joista tuli alas miehiä myymään meille teuraita y.m.\nLuullakseni meni muutamia teistäkin näiden lähiseutuun ostoksille ja\npalasitte myös takaisin. Kun alipäällikkö Klearetos oli saanut\ntietoonsa tämän paikan ja että se oli heikko ja vartioimaton, koska sen\nasukkaat arvelivat olevansa ystävyyssuhteissa meihin, niin hän\nkellekään meistä mitään sanomatta hyökkäsi yöllä heidän joukkoonsa\nryöstämään. Hänen tarkoituksensa oli, että, jos hän valtaisi sen\npaikan, hän ei enään palaisi sotajoukkoon, vaan astuisi laivaan, jossa\nhänen telttakumppaninsa paraikaa purjehtelivat rannikolla, sijoittaisi\nsinne mahdollisen saaliinsa ja purjehtisi pois Pontoksesta. Ja tästä\nolivat suostuneet hänen kanssansa hänen telttakumppaninsa laivassa,\nniinkuin nyt minä tiedän. Hän kutsui luoksensa ketkä vain voi taivuttaa\nja ohjasi heidät tuohon paikkaan. Mutta matkalla ennättikin hänet\npäivänkoitto, paikkakunnan ihmiset kokoutuivat, heittivät ja iskivät\nvarustuksistansa sekä surmasivat Klearetoksen ynnä monta muuta, eräät\nheistä karkasivat Kerasuntiin. Tämä tapahtui sinä päivänä, jona me\ntänne tulimme maitse, merelle lähteneistä oli vielä muutamia\nKerasuntissa, matkaansa lähtemättä. Tämän jälkeen tuli, niinkuin\nKerasuntilaiset kertovat, kolme miestä tuon paikan vanhimmista haluten\nkääntyä meidän johtomiestemme puoleen. Mutta kun eivät enään kohdanneet\nmeitä, sanoivat Kerasuntilaisille kummastelevansa, mikä meidän päähämme\noli pistänyt hyökätä heidän kimppuunsa. Kun kuitenkin Kerasuntilaiset\ntiedoittivat heille, ettei se toimenpide ollut tapahtunut yhteisestä\npäätöksestä, olivat he iloinneet ja aikoneet purjehtia tänne kertomaan\nmeille tapahtumasta ja käskemään sitä haluavaisten ottamaan vainajansa\nitse ne haudataksensa. Pakoon päässeistä Helleeneistä osui vielä\nmuutamia olemaan Kerasuntissa; kun nämä saivat tietää, minne\nmuukalaiset olivat menossa, rohkenivat he sekä itse heittää heitä\nkivillä että kehottivat muita siihen. Ja nuo kolme lähettilästä kuoli\nkivitettynä. Tämän tapauksen jälkeen tuli Kerasuntilaisia meidän\npuheillemme ja kertoivat mitä oli tehty. Me päälliköt olimme\nmurheissamme tapahtumista ja neuvottelimme Kerasuntilaisten kanssa\nkaatuneitten Helleenien hautaamisesta. Mutta istuessamme yhdessä leirin\nulkopuolella kuulemme yhtäkkiä kovan melun: lyö! lyö! heitä! heitä! ja\npian näemme ihmisjoukon juoksevan kiviä kädessä ja toisien poimivan\nniitä maasta. Ja Kerasuntilaiset, jotka olivat nähneet mitä heidän\nluonaan oli tapahtunut, riensivät pelästyneinä laivoille. Olipa\ntotisesti meikäläisiäkin pelästyneitä! Minäpä menin niiden luo ja\nkysyin: mitä oli tekeillä? Toiset heistä eivät tietäneet mitään,\nkuitenkin oli heillä kiviä kädessään. Kohdattuani jonkun, joka tiesi\njotakin, sanoi hän minulle, että toritarkastajat mitä säädyttömimmästi\nkohtelevat sotajoukkoa. Samassa joku näki toritarkastaja Tseelarkoksen\nrientävän merelle päin, ja kirkasi kovasti; sen kuulijat syöksyivät\nhänen jälkeensä ikäänkuin villisian tai hirven ilmestyessä.\nKerasuntilaiset taas nähdessään niiden ryntäävän heitä päin, ilmeisesti\nluullen niiden syöksevän heidän päällensä, pakenivat juosten ja\ntyöntyivät mereen; sinne syöksyi muutamia meikäläisiäkin ja kuka ei\nosannut uida, hukkui. Ja mitä te pidätte näistä Kerasuntilaisista? He\neivät tehneet mitään pahaa; mutta he pelkäsivät, että meihin oli mennyt\njokin raivo niinkuin koiriin. Jos nyt tätä saa jatkua edelleen, tulee\nteidän katsoa, mihin tilaan joutuu sotajoukkomme. Te kaikin ette kykene\nalkamaan ettekä lopettamaan sotaa tahtonne mukaan, mutta kellä\nkekseliäisyyttä on, se vie sotajoukon ominpäinsä minne vain tahtoo. Ja\njos teidän tykönne tullaan lähettiläinä pyytämään rauhaa tai jotakin\nmuuta, niin ne saavat surmansa siihen halukkailta, jotka siten estävät\nteidän kuulemasta tykönne tulijain esityksiä. Ja vielä, ne päälliköt,\njotka te kaikin valitsisitte, eivät nauti mitään arvonantoa, vaan joka\nitse valitsisi itsensä ja sanoisi: heitä! heitä! se pystyy tutkimatta\ntappamaan sekä päällikön että sotamiehen kenen teistä hän vain haluaa,\njos on hänellä kannattajia, niinkuin nyt tapahtui. Tarkatkaa, mitä\nnämäkin itse valitut päälliköt ovat teille tehneet. Jos toritarkastaja\nTseelarkos on tehnyt teille vääryyttä, on hän nyt purjehtinut pois\nkärsimättä teiltä rangaistusta; mutta jos hän ei ole tehnyt vääryyttä,\non hän paennut sotajoukosta peläten, että saisi surmansa väärin ja\ntutkimatta. Lähettiläiden kivittäjät ovat saaneet aikaan sen, että\nHelleeneistä ainoastaan meidän ei suinkaan ole turvallista tulla\nKerasuntiin ilman sotavoimaa. Ja kuolleita, joita itse niiden kaatajat\nennen tarjosivat haudattavaksemme, ei meidän ole enään turvallista\nkorjata -- sen ovat he saaneet aikaan -- kuuluttajankaan avustuksella;\nsillä kuka tahtoisi kuuluttajaksi mennä kuuluttajia murhattuansa?\nolemmekin pyytäneet Kerasuntilaisten hautaamaan heidät. Onko tällainen\nnyt sopivaa, päättäkääte, jotta asiain niinollen kukin kohdaltansa\nvartioisi ja koettaisi saada korkealta kohdalta turvallisen\ntelttapaikkansa. Jos sentään katsotte tuollaisten puuhain sopivan\nvillipedoille eikä ihmisille, niin harkitkaa jotakin loppua niille,\nmutta jos ette, niin kuinka jumalain nimessä, me mieluisesti saatamme\nuhrata jumalille tehdessämme tihutöitä, tai kuinka taistella vihollisia\nvastaan, jos tapamme toisiamme? Mikä ystävällinen kaupunki huolii\nmeistä, jos näkee sellaista laittomuutta meissä? Ken uskaltaa tuoda\ntarjolle elintarpeita, jos esiinnymme niin rikollisina pyhimmissäkin\nasioissa? Kunniaa luulemme saavamme kaikilta, kuka meitä sellaisina\nylistäisi? Mehän itsekin, sen tiedän, pitäisimme kelvottomina\nsellaisten tekijöitä.\"\n\nTämän jälkeen nousivat kaikki ja julki lausuivat, että näiden paheiden\nalkajat on rangaistava ja vastedes ei sallita kenenkään ryhtyä enään\nlaittomuuksiin, mutta jos jokukin alkaisi, viedään heidät kuolemaan.\nPäälliköiden tulee vetää kaikki oikeuteen, on oikeuden mukaan\nmeneteltävä, jos joku on jossakin kärsinyt vääryyttä Kyyroksen\nkuolemasta saakka; tuomareiksi järjestivät osastonpäälliköt. Ksenofonin\nkehotuksesta ja tietäjien suostumuksella päätettiin pitää puhdistus- ja\nsovitusjuhla, ja niin tapahtui.[71]\n\n\n\n\nVIII. LUKU.\n\nSyytöksiä päälliköitä vastaan.\n\n\nPäätettiin myös vetää päällikötkin tilille kuluneesta ajasta. Tällöin\nhavaittiin syyllisiksi ja tuomittiin Fileesios ja Ksantikles\nlaivatavarain puutteellisesta vartioinnista maksamaan korvaukseksi 20\nminaa, sekä Sofainetos, tarkastajaksi valittuna, huolimattomuudesta 10\nminaa.\n\nKsenofonia syyttivät jotkut siitä, että hän oli lyönyt heitä kuin myös,\nettä hän oli heitä kohdellut ylimielisesti. Ksenofon käski ensiksi\npuhuneen sanomaan missä häntä oli lyöty. Tämä vastasi: siellä, missä\nolimme menehtyä pakkasesta ja oli tavattomasti lunta. Ksenofon sanoi:\ntosiaankin, talvisääliä, niinkuin sanot, kun puuttui ruokaa ja viinin\nhajuakaan ei nyt ollut, monien nääntyessä vaivoihin ja vihollisten\nseuratessa kintereillä, jos sellaisessa tilanteessa olin ylimielinen,\ntunnustan olevani kopeampi kuin aasitkaan, joista sanotaan, etteivät\nnuo ylpeydessään tunne väsymystäkään. Sano kuitenkin, jatkoi Ksenofon,\nminkä tähden sinua lyötiin? Vaadinko sinulta jotakin ja kun et antanut,\nlöin? vai vaadinko jotain takaisin? vai kiistelinkö tytöistä? vai\nrienasinko sinua juovuspäin?\n\nKun ei hän näistä mitään myöntänyt, kysyi Ksenofon häneltä: palveliko\nhän raskasaseisena? Ei. Entäs kevytaseisena? Ei siinäkään, sanoi hän,\nvaan telttakumppanit määräsivät hänet vapaan miehen kuorma-aasin\najajaksi. Silloin tunsi Ksenofon hänet ja kysyi: Etkö sinä ole se, joka\nkuljetit uupunutta miestä? Kyllä niin, sanoi hän, sinähän pakotit\nsiihen ja heitit syrjään kumppanieni kapineet. -- Mutta tuo syrjään\nheittäminen, sanoi Ksenofon, kävi siten, että jaoin kapineet toisien\nkannettavaksi käskien tuoda ne taas minulle ja sainkin ehjänä kaikki\ntakaisin, sekä palautin sinulle, sitten kun sinä myös olit minulle\nnäyttänyt omistajan? Kuulkaa nyt, sanoi Ksenofon, millainen oli se\nseikka, sillä se on sen arvoinen.\n\nMies jäi muista jälkeen, kun ei hän enää jaksanut kulkea. Minä tunsin\nmiestä vain sen verran, että hän oli yksi meistä, pakotin sinun tuomaan\ntuon miehen, ettei hän sortuisi, sillä luullakseni viholliset\nseurasivat likellä. Ihminen myönsi tämän. Kun sitten, sanoi Ksenofon,\nlähetettyäni sinut edeltäpäin ja itse tullessani jälkijoukon kanssa,\ntaas tapasin sinun kaivamassa kuoppaa haudataksesi hänet siihen,\nseisahduin ja kiitin sinua. Mutta meidän siinä seisoessamme sätkähytti\nmies säärtänsä, ja läsnäolijat huusivat, että mies elää, mutta sinä\nsanoit: eläköön niin paljon kuin tahtoo, minä vaan en enään häntä\nkuljeta. Silloin löin sinua, sen sanot oikein, sillä minun mielestäni\nsinä näytit tietävän, että hän eli. -- Entäs sitten? sanoi hän,\nkuolipas hän kuitenkin, sittenkun minä sinulle hänet olin osoittanut.\n-- Tosin kyllä, sanoi Ksenofon, me kaikki kuolemme, mutta täytyykö\nmeidät sentähden elävinä haudata?\n\nSilloin he huusivat, että Ksenofon on liian vähän häntä kurittanut.\n\nKsenofon kehotti nyt muita sanomaan, minkä vuoksi kutakin oli\nkuritettu, mutta kun ei kukaan noussut, sanoi hän itse:\n\nMiehet! Minä myönnän tosin lyöneeni epäjärjestyksen johdosta moniaita,\njoiden kelpasi olla teidän turvissanne niin hyvin rivissä käydessänne\nkuin tarpeen vaatiessa taistellessanne, mutta jotka itse jättivät\nrivit, riensivät muiden edelle tahtoen ryöstää ja niin etuilla. Mutta\njos kaikin olisimme niin tehneet, olisimme kaikin tuhoutuneet. Myös\nkuritin jotakuta kuhnuria ja nousemaan halutonta, joka jättäytyi\nalttiiksi vihollisille, ja pakotin hänen astelemaan. Sillä kun kerran\nitsekin kovassa pakkasessa odottelin eräitä lähtöön hankkivia, niin\npitkän aikaa istuttuani huomasin, että vaivoin pääsin nousemaan ja sain\nsääreni töin tuskin ojennetuksi. Saatuani täten kokemusta omasta\nitsestäni, ajoin liikkeelle toisenkin joka kerta kun näin jonkun\nistahtavan tai vetelehtivän, sillä liikunto ja ponnistelu tuotti lämpöä\nja norjuutta, mutta istumisen ja lepäilyn näin vaikuttavan veren\njähmettymistä ja varpaitten palelemista, joista tekin tiedätte monien\nkärsineen. Kun joku laiskuri jäi muiden jälkeen ja siten esti kulussa\nsekä teitä, etujoukkolaisia, että meitä, jälkijoukkolaisia, saatoin\nnuijata häntä nyrkillä, jottei vihollinen iskisi häntä keihäällä. Sopii\nsiis nyt heidän, pelastettuina, vetää minut tilille, jos ovat jotakin\noikeuden vastaista minulta kärsineet; mutta jos olisivat joutuneet\nvihollisten valtaan, mitä suurta (vääryyttä) he tällöin olisivat\nkärsineet ja kenen siitä vaatisivat vastuuseen? Esitykseni on\nyksinkertainen: jos hyvässä tarkoituksessa jotakuta olen kurittanut,\nvaadin saada tehdä tilin semmoisen kuin vanhemmat lapsillensa ja\nopettajat oppilaillensa; lääkäritkin polttavat ja leikkaavat hyvässä\ntarkoituksessa. Mutta jos luulette minun tätä tehneen ylimielisyydestä,\nhuomatkaa, että minä jumalan avulla nyt olen rohkeampi kuin silloin,\nuskaliaampi nyt kuin silloin ja viiniä nautin enemmän, enkä kuitenkaan\nkolhi ketään, sillä näen teidän olevan turvassa. Mutta kun on myrsky ja\nmeri pauhaa mahtavana, ettekö näe, kuinka pelkän nyökkäyksen tähden\nsuuttuu keulamies keulassa kulkijoille, suuttuu perämies peräpuolen\nväelle? sillä sellaisessa tilanteessa pienetkin harhamat pystyvät\nyhdessä pilaamaan kaikki. Mutta että syystä kuritin heitä,\nsiihen olette te todistajina heitä vastaan: miekat kädessä eikä\näänestysliuskat seisotte siinä, ja teillä oli tilaisuus auttaa heitä,\njos olisitte tahtoneet, mutta, totisesti, ette keitään auttaneet ettekä\nminun kanssani järjestyksen häiritsijää kurittaneet. Siten hankitte\nkehnoille heidän keskensä valtaa salliessanne heidän röyhkeillä. Luulen\nnimittäin, jos tahdotte tarkata, että havaitsette samoiksi silloin\nkehnoimmat ja nyt kopeimmat. Tessalialainen nyrkkeilijä Boiskos\nkieltäytyi kantamasta kilpeä muka väsyneenä, mutta on jo, kuulemma,\nriisunut monta Kotyooralaista. Jos siis olette järkeviä, teette tälle\npäinvastoin kuin koirille tehdään: vihaiset koirat kytketään päiväksi,\nlasketaan irti yöksi, mutta tämä, jos olette järkeviä, kytkekää yöksi,\npäästäkää päiväksi. Mutta kyllä muuten oudoksun, sanoi hän, että jos\nolen saattanut itseni vihatuksi jollekulle teistä, sen muistatte ettekä\nsiitä vaikene, mutta jos jotakuta kylmältä varjelin tai torjuin\nvihollisen tai sairasta ja puutteenalaista hoivasin, sitä ei kukaan\nmuista, ei myös jos jotakuta kunnostaunutta kiitin, ei jos jotakuta\nurheata miestä parhaani mukaan kunnioitin, niitä ette muista. Ja\nkuitenkin on kaunista ja oikeata ja jaloa ja hauskempaa muistaa\nmieluummin hyvää kuin pahaa.\n\nSitten nousivat ja muistelivat. Ja loppupäätös oli, että kaikki oli\nhyvin.\n\n\n\n\n\n\nKuudes kirja.\n\nI. LUKU.\n\nSopimus Paflagonialaisten kanssa. Aseleikkejä. Merimatka. Ksenofon ja\nKheirisofos.\n\n\nTäällä Kotyoorassa viipymisensä viikkoina Helleenit elivät mitkä\ntorilta tuomastansa, mitkä Paflagoniasta ryöstäen. Mutta\nPaflagonialaisetkin sangen ovelasti sieppasivat eri tahoille\nhajaantuneita miehiä ja koettivat öisin vahingoittaa leiristä\nloitommalle majoittuneita, ja näiden johdosta pysyttiin varsin\nvihamielisellä kannalla toisiansa vastaan. Korylas, Paflagonian\nsilloinen päämies, lähetti Helleenien luo lähettiläitä ja niiden mukana\nhevosia ja kauniita vaatteita, tiedoittamaan, että Korylas oli valmis\nsiihen, että hän ei kohtele vihamielisesti Helleenejä eikä suvaitse\nheiltä vihamielisyyttä. Päälliköt vastasivat neuvottelevansa näistä\nseikoista sotajoukon kanssa ja vierasvaraisesti vastaanottivat\nlähettiläät sekä kutsuivat aterialle muista miehistä ne, jotka\nkatsoivat oikeutetuimmiksi. Uhrattuaan saalistamiansa härkiä y.m.\nteuraita järjestivät runsaat kemut ja lepopatjoilla nojallaan\naterioivat juoden sarvimaljoista, joita olivat saaneet siltä seudulta.\nKun juoma-uhri oli suoritettu ja juhlalaulu laulettu[72] nousivat ensin\nTraakialaiset karkeloimaan aseissa huilunsoiton säestäessä, keveästi\ntehden korkeita hyppyjä ja miekkoja välkytellen, lopuksi hyökkäsi\ntoinen toisensa päälle ja kaikkien mielestä näytti kuin olisi hän\niskenyt toisen hengettömäksi, mutta tuo kaatuikin vain taitavasti\ntahallaan, ja Paflagonialaiset kirkuivat kovasti. Sitten hyökkääjä\nriisti toisen asun ja poistui Sitalkasta laulaen;[73] toiset\nTraakialaiset kantoivat kaatuneen pois ikäänkuin olisi hän kuollut,\nmutta hänelle ei ollut vähintäkään vahinkoa tapahtunut.\n\nSenjälkeen esiintyivät Ainiaanit ja Magnesialaiset karkeloiden n.s.\nkarpaia- (viljely-) leikkiä aseissa. Karkelo oli seuraavan kaltaista:\ntoinen riisuu aseensa ja kylvää ja kyntää juhtaparillansa, tuon\ntuostakin kääntyellen ikäänkuin peloissaan: lähestyy ryöstäjä: kun\ntoinen huomaa hänet etäältä, tempaa hän aseensa, käy tulijaa päin ja\ntaistelevat juhlaparin edessä; kaiken tämän tekivät nämäkin\nhuilunsoiton tahdissa; lopuksi ryöstäjä sitoi miehen ja vei pois\njuhdat. Välistäin päinvastoin kyntäjä voittaa ryöstäjän, sitoo hänen\nmolemmat kätensä selän taakse, kytkee hänet juhtien rinnalle ja niin\najaa ne menemään.\n\nNäiden jälkeen astui sisälle Myysialainen, kummassakin kädessään pieni\nkilpi, ja karkeloi milloin olettaen vastassansa olevan kaksi, milloin\nkäyttäen kilpeään ikäänkuin yhtä vastaan, milloin pyöri piirissä ja\nheitti siitä kuperkeikkaa kilvet käsissään; se oli kaunista nähdä;\nlopuksi hän karkeloi \"persialaista\", kalistellen kilpiänsä vuoroin\npolvistui, vuoroin nousi, ja kaikki nämä temput hän teki huilun soiton\ntahdissa.\n\nSitten esiytyivät Mantinealaiset ja muutamat muut Arkadialaiset\nmahdollisimmasti kauneimmissa varusteissaan, astuivat tahdissa, huilun\npuhaltajattarien säestäissä karkelon mukaista tahtia, lauloivat\nylistyslaulua ja karkeloivat niinkuin juhlakulkueissa jumalain\ntemppeleihin. Paflagonialaiset tämän nähdessään olivat aivan\nihmeissänsä siitä, että kaikki karkelot suoritettiin aseissa. Kun\nMyysialainen näki heidän hämmästyneen tämän johdosta, toi häh sisälle\nkarkelotytön, erään Arkadialaisen luvalla, jolle tyttö kuului,\nkoristettuaan hänet mitä kauneimmin ja annettuaan hänelle köykäisen\nkilven; ja sulavasti neito karkeloi pyrrikeetä.[74] Siinä oli valtava\nsuosionjyminä ja Paflagonialaiset kysyivät ottivatko naisetkin osaa\nheidän taisteluihinsa. Nämä vastasivat, että naisetpa kuninkaankin\nolivat karkoittaneet leiristä.[75] Näin loppui tämä yö.\n\nSeuraavana päivänä tuotiin lähettiläät sotajoukon kokoukseen ja\nsotamiehet päättivät, että eivät he kohtele vihamielisesti\nPaflagonialaisia eivätkä suvaitse heiltä vihamielisyyttä. Sitten\npoistuivat lähettiläät. Mutta Helleenit astuivat laivoihin, koska niitä\nnäytti olevan riittävästi saatuvilla, ja purjehtivat myötätuulta päivän\nja yön ollen Paflagonia heidän vasemmallaan. Toisena päivänä saapuivat\nSinopeen, ankkuroiden Harmeene-nimiseen satamaan. Sinopelaiset asuvat\nPaflagoniassa, vaan ovat Mileetolaisten uutisasukkaita. Nämä lähettivät\nHelleeneille lahjaksi 3,000 jyvämittaa ohrajauhoja ja 1,500 ruukkua\nviiniä.[76]\n\nTänne tuli myös Kheirisofos mukanaan kolmisoutulaiva, ja sotilaat\nodottivat, että hän tullessaan toisi heille jotakin, mutta hän ei\ntuonut mitään muuta kuin ilmoituksen, että laivaston päällikkö\nAnaksibios y.m. kiittivät heitä ja lupaa Anaksibios heidän pääsevän\nnauttimaan palkkaa heti kun olisivat poistuneet Pontoksesta.\n\nTässä Harmeenen satamassa sotilaat viipyivät viisi päivää. Mutta sitä\nmukaa kuin näyttivät lähestyvänsä kotipuoleen, nousi heidän mieleensä\nnyt enemmän kuin ennen ajatus, kuinka heidän ei sopisi tyhjin käsin\nkotiin tulla. Arvelivat sentähden, että jos valitsisivat yhden\npäällikön, voisi yksi päällikkö enemmän kuin monivalta käyttää\nsotajoukkoa öin päivin, ja jos tarvitsisi jotakin pitää salassa, se\nparemmin säilyisi, ja jos olisi johonkin ehdittävä ennen muita,\ntapahtuisi vähemmän viivytystä, sillä ei silloin tarvittaisi\nkeskinäistä keskustelua, vaan yhden päätös pantaisiin toimeen;\naikaisemmin toimittivat päälliköt kaikki äänestyksen perustuksella.\n\nNäitä asioita miettiessään kääntyivät Ksenofonin puoleen;\nosastonpäälliköt tulivat hänen tykönsä sanoen, että sotajoukko\najattelee niin, ja jokaisen osoittaessa hänelle myötätuntoansa\nkoettivat häntä taivuttaa ottamaan ylipäällikkyyden. Ksenofon oli\nosaksi siihen halukas, sillä hän katsoi siitä tulevan itsellensä\nsuurempaa kunniaa ystäviensä joukossa ja saavansa suuremman nimen\nkotikaupungissaan ja kenties voisi hän myös jollakin tavoin hyödyttää\nsotajoukkoa.\n\nSellaiset ajatukset kehottivat häntä haluamaan päästä itsevaltiaaksi\nylipäälliköksi. Mutta kun hän toiselta puolen ajatteli, että jokaiselle\nihmiselle on tulevaisuus tuntematon ja että oli siis sekin vaara, että\nmenettäisi jo hankkimansakin maineen, oli hän kahden vaiheilla.\nRatkaisusta neuvotonna hän katsoi parhaaksi kysyä jumalain neuvoa: hän\ntuotti paikalle kaksi teurasta ja uhrasi Tseus-kuninkaalle, niinkuin\nhänelle Delfoissa oli määrätty, ja silloin näkemänsä unikin oli\nmielestänsä siltä jumalalta, kun hän alkoi järjestää sotajoukon\nhuolehtimista. Samoin muisti hän, kuinka Efesoksesta lähteissään\nesiteltäväksi Kyyrokselle, kotka oli hänen oikealla puolellaan\näännellyt, tosiaankin istumassa, joka mukana seuranneen tietäjän mukaan\noli tärkeä enne eikä suinkaan yksityistä tarkoittava, vaan merkitsi\nkunniaa, vaikkakin myös vaivoja, sillä linnut ahdistavat etenkin\nistuvaa kotkaa; enne kuitenkaan ei tiedä tavaraa, sillä kotka hankkii\nhelpommin lennossa saaliinsa.\n\nKsenofonille selvisi näin ollen hänen uhristansa ilmeisesti, ettei\nhänen tulisi tavoitella ylivaltaa eikä huolia siitä, jos he hänet\nvalitsisivat, niinkuin todella tapahtui. Sotajoukko kokoontui ja kaikki\nsanoivat, että yksi valitaan, ja kun tämä oli päätetty, ehdottivat\nKsenofonia. Kun näytti selvältä, että valitsevat hänet, jos\näänestettäisiin, nousi Ksenofon ja lausui näin:\n\n\"Minua ilahuttaa, miehet, koska kerran olen ihminen, että te minua\nkunnioitatte, ja kiitän teitä ja rukoilen jumalain antamaan minulle\ntilaisuutta tekemään teille jotakin hyvää, vaan että valitsette\npäälliköksi minut, vaikka saapuvilla on lakedaimonilainen mies, ei\nminusta näytä hyödyttävän teitä, vähemmän (vaikutusta) te vain tämän\nkautta saavuttaisitte, jos jotakin heiltä tarvitsisitte, enkä toiselta\npuolen luule sen olevan itsellenikään aivan vaaratonta. Sillä näen,\netteivät he tauonneet sotimasta isänmaatani vastaan ennenkuin olivat\nsaaneet koko valtion tunnustamaan Lakedaimonilaiset heidänkin\njohtajiksensa.[77] Kun tähän oli suostuttu, lakkasivat heti sotimasta\nja lopettivat kaupungin piirityksen. Jos nyt minä tämän tietäissäni\nnäyttäisin tekeväni tyhjäksi heidän arvonsa siinä missä vain voisin,\nniin käsitän, että minut liiankin pian saatettaisiin järkiini. Mutta\njos ajattelette, että vähemmän ristiriitaa syntyy yhden kuin monen\npäällikön puolelta, niin tietäkää hyvin, että jos valitsette toisen,\nette löydä minua ristiriidan aiheuttajaksi, sillä olen sitä mieltä,\nettä joka sodassa kapinoi päällikköä vastaan, kapinoi omaa säilymistään\nvastaan; mutta jos valitsette minut, en oudoksuisi, jos löytäisitte\njonkun, joka siitä sekä teille että minulle suututtelisi.\"\n\nHänen näin puhuttuansa, nousivat vielä paljon useammat ja sanoivat,\nettä Ksenofonin täytyy tulla päälliköksi: Stymfalolainen Agasias sanoi\nolevan naurettavaa, jos asianlaita niin olisi; vai vihastuisivatko\nLakedaimonilaiset, jos pidoissa pöytäkumppanit kokoonnuttuaan eivät\nvalitsisi Lakedaimonilaista pääedeskäyväksi.[78] Sillä jos\nniin on, sanoi hän, niin eihän meidän nähtävästi käy oleminen\nosastonpäällikköinäkään, koska olemme Arkadialaisia. Tähän yhdyttiin\nsuosiohuudoin ja sanoivat Agasiaan hyvin puhuneen.\n\nKun Ksenofon havaitsi lisäselityksen tarpeelliseksi, astui hän esiin ja\nlausui: Miehet! Jotta tarkoin tietäisitte koko seikan, vannon teille\nkaikkien jumalain nimessä, että minä, huomattuani teidän mielipiteenne,\nuhrasin saadakseni selville oliko teille parempi tämän ylipäällikkyyden\nminulle jättäminen ja minulle sen ottaminen, ja uhrista selvisi niin\nilmeisesti, jotta taitamatonkin olisi sen tuntenut, että minun tulee\npysyä pois yksinvallasta.\n\nNyt sitten valittiin Kheirisofos. Kun hänet oli valittu, esiytyi hän ja\npuhui: Miehet! Se tietäkää, etten minäkään olisi kapinoinut, jos toisen\nolisitte valinneet. Ksenofonia tosin olette hyödyttäneet, kun ette\nhäntä valinneet, koska nyt jo Deksipposkin häntä parhaansa mukaan\nparjasi Anaksibiokselle, vaikka minä vaadin hänen vaikenemaan. Hän\nnimittäin sanoi luulevansa Ksenofonin tahtovan olla päällikkönä\nmieluummin yhdessä dardanolaisen Timasionin kanssa, joka kuului\nKlearkoksen joukkoon, kuin hänen, syntyperäisen Lakedaimonilaisen,\nkanssa. Kun kuitenkin olette valinneet minut, sanoi hän, koetan minäkin\nvoimieni mukaan hyödyttää teitä. Varustautukaa siis huomenna\npurjehtimaan, jos ilma on suotuisa. Matka käy Heerakleiaan; kaikkien\ntulee siis koettaa suunnata sinne, muusta neuvottelemme sinne\ntultuamme.\n\n\n\n\nII. LUKU.\n\nMerimatka Heerakleiaan. Joukon jakautuminen.\n\n\nSeuraavana päivänä nostettuaan ankkurit he sieltä purjehtivat hyvällä\ntuulella kaksi päivää pitkin rannikkoa ohikulkiessaan katselivat\nIasonin rantaa, jossa Argo-laivan sanotaan ankkuroineen, sekä virtojen\nsuuseutuja, ensin oli Thermodon, sitten Iris, Halys, Parthenios, jonka\nsivuutettuansa saapuivat Heerakleiaan; se oli helleeniläinen kaupunki,\nMegaralaisten siirtokunta Mariandynien maassa. Siellä he ankkuroivat\nAkheruusian niemekkeen lähelle paikkaan, missä muka Herkules oli\nlaskeutunut manalaan Kerberos-koiraa kytkemään; vieläkin siinä\nnäytetään laskupaikan merkkinä enemmän kuin parin stadion syvyistä\nrotkoa. Heerakleialaiset lähettivät Helleeneille vieraslahjaksi 3,000\nmedimniä ohrajauhoja, 2,000 ruukkua viiniä, satakunta lammasta ja\nparikymmentä härkää. Tasangon poikki juoksee siellä parin pletrin\nlevyinen Lykos-joki.\n\nMutta sotamiehet kokoontuivat neuvottelemaan olisiko loppumatka\nPontoksesta tehtävä maitse vai meritse. Akaialainen Lykon nousi ja\nlausui: Miehet, kummastelen, että päälliköt eivät yritä hankkia meille\nevästä, sillä nuo vieraslahjat eivät riitä ruoaksi sotajoukolle kolmea\npäivää, ja täällä ei ole seutua, josta matkan varrella saisimme\nruokavaroja. Minun mielestäni tulee siis anoa Heerakleialaisilta\nainakin 3,000 kytsikeeniä rahaa. Siihen sanoi toinen: ainakin 10,000,\nja tulee heti tässä kokouksessamme valita lähettiläät ja lähettää ne\nkaupunkiin ottamaan selvää, mitä he vastaavat, siitä sitten saamme\nneuvotella.\n\nLähettiläiksi ehdotettiin sen jälkeen ensiksi Kheirisofos, koska hänet\noli valittu ylijohtajaksi, jotkut ehdottivat myös Ksenofonia. Mutta\nnämä vastustivat jyrkästi, sillä kumpikin oli samaa mieltä, että\nnimittäin ei sovi väkisin vaatia helleeniläiseltä kaupungilta, joka sen\nlisäksi on ystävällinen, mitään elleivät itse vapaaehtoisesti anna. Kun\nsiis nämä näyttivät vastahakoisilta, lähetettiin akaialainen Lykon,\nparrasialainen Kallimakhos ja stymfalolainen Agasias. Perille tultuaan\nnuo ilmoittivat mitä oli päätetty, ja Lykon oli vielä uhannutkin,\nelleivät tekisi sen mukaisesti. Heerakleialaiset sen kuultuansa\nsanoivat neuvottelevansa, mutta nopeasti he kokosivat omaisuutensa\nmaaseudulta kaupunkiin, sijoittivat sinne myös ruokatavarain myynnin,\nsulkivat portit ja näyttäytyivät aseellisina kaupungin muureilla.\n\nTämän hämmingin aiheuttajat syyttivät nyt ylipäälliköitä toimenpiteen\ntyhjäksi tekemisestä. Arkadialaiset ja Akaialaiset liittyivät nyt\nyhteen ja heidän etumiehinään oli varsinkin parrasialainen Kallimakhos\nsekä akaialainen Lykon. Näiden sanat olivat: kuinka häpeällistä on,\nettä yksi Ateenalainen vallitsee Peloponneesolaisia ja vieläpä\nLakedaimonilaisia, vaikkei hän ole tuonut yhtään mitään miesvoimaa\nsotajoukkoon, he saavat vaivat palkaksensa, edut koituvat muille,\nvaikka he ovat hankkineet pelastuksen, sillä sen aiheuttajat ovat\nArkadialaiset ja Akaialaiset eikä muu sotaväki ole mistään kotoisin. --\nTotta olikin, että enempi kuin toinen puoli sotajoukkoa oli\nArkadialaisia ja Akaialaisia. -- Jos nyt nämät olisivat ymmärtäväisiä,\nniin he liittyisivät yhteen, valitsisivat keskuudestaan itsellensä\njohtajat, matkaisivat omin päinsä ja koettaisivat itsellensä saada\njonkun verran aineellista hyötyä. Tämä hyväksyttiin, ja Kheirisofoksen\njättivät ne Arkadialaiset ja Akaialaiset, jotka sattuivat olemaan hänen\nkomennossaan, sekä samoin Ksenofonin, liittyivät yhteen ja valitsivat\njoukostansa kymmenen päällikköä; näiden määräsivät tekemään äänten\nenemmistön päätöksen mukaan. Niin siis riistettiin Kheirisofokselta\nkaiken johto kuudentena tai seitsemäntenä päivänä siitä kun hänet oli\nvalittu.\n\nKsenofon kuitenkin tahtoi lähteä matkaan yhdessä heidän kanssansa,\narvellen siten olevan turvallisempaa kuin jos kukin kulkisi eriksensä,\nmutta Neon taivutti hänen matkustamaan itseksensä, sillä hän oli\nkuullut Kheirisofokselta, että Kleandros, Bysantionin maaherra, oli\nsanonut tulevansa Kalpeen satamaan kolmisoutulaivoilla. Hän siis antoi\ntämän neuvon sen vuoksi, ettei kukaan muu kuin he miehinensä saisi\ntilaisuutta kolmisouduilla purjehtimaan. Ja Kheirisofos harmissaan\ntapahtumista sekä sen johdosta vihaten sotajoukkoa, antoi hänen tehdä\ntahtonsa mukaan. Jonkun aikaa Ksenofon aikoikin purjehtia erillään\nsotajoukosta, mutta uhrattuaan tienopastaja Heerakleelle ja\ntiedusteltuaan olisiko edullisempi ja parempi olla retkellä uskollisina\npysyneitten soturien kanssa vaiko erota, sai hän uhrista merkin retketä\nyhdessä. Täten jakautui sotajoukko kolmia: Arkadialaiset ja\nAkaialaiset, enemmän kuin 4,500, kaikki raskasaseisia, Kheirisofoksen\njoukko noin 1,400 raskasaseista ja 700 kevytaseista (Klearkoksen\ntraakialaisia), Ksenofonilla oli noin 1,700 raskasaseista ja 300\nkevytaseista; ainoastaan hänellä oli ratsumiehiä, noin 40.\n\nArkadialaiset hankkivat laivoja Heerakleialaisilta ja purjehtivat\nensimmäisinä pois, yhtäkkiä hyökätäksensä Bithynialaisten maahan ja\nsieltä mahdollisimman paljon saalistaaksensa. He laskivat maalle\nKalpeen satamaan, joka on melkein keskikohdalla Bithynian Traakiaa.\nKheirisofos kulki heti Heerakleiasta jalkaisin maakunnan poikki, mutta\nTraakiaan tultuaan matkasi pitkin meren rantaa, sillä hän oli jo\nsairas. Ksenofon meni laivoilla merta myöden Traakian ja Heerakleian\nalueen rajoille ja samosi siitä maitse.\n\n\n\n\nIII. LUKU.\n\nHuonot seuraukset sotajoukon jakautumisesta.\n\n\nKuinka Kheirisofoksen ylipäällikkyys loppui ja kuinka Helleenien\nsotajoukko jakautui, on ylempänä sanottu. Nuo kukin kolme\njoukko-osastoa menettelivät sitten seuraavasti: Kun Arkadialaiset\nolivat yöllä saapuneet Kalpeen satamaan, lähtivät he kohta lähimpiin\nkyliin, noin 30 stadiota merestä. Päivän valjettua johti kukin\npäällikkö joukkonsa kylään, mutta kun kylä näytti suuremmalta, johti\nkaksi päällikköä joukkonsa yhdessä. He suostuivat myös kukkulasta,\njohon kaikki kokoontuisivat, ja kun olivat odottamatta hyökänneet,\nottivat paljon orjia ja saivat saaliiksensa paljon lampaita. Mutta\nTraakialaiset hajalle paettuansa kokoontuivat jälleen ja ollen\nkevytaseisia pääsi heitä paljon pakoon myös raskasaseisten Helleenien\nkäsistä. Kokoonnuttuansa hyökkäsivät ensin arkadialaisen päällikön\nSmikreen joukon kimppuun, joka jo oli menossa sovitulle paikalle\nsuurine saaliinensa. Jonkun aikaa Helleenit taistelivat marssiessaan,\nmutta heidän kulkeissaan solasta, käänsivät viholliset heidät pakoon ja\nsiinä Smikres kaikkine miehinensä sai heiltä surmansa, toisesta\nkymmenen miehen johtamasta joukosta, nim. Heegesanderin, pääsi hengissä\nainoastaan kahdeksan miestä, niissä myös itse Heegesander. Muut\njohtajat yhtyivät sovitulla paikalla mitkä vaivoin, mitkä vaivoitta.\nMutta Traakialaiset tässä yrityksessä onnistuttuaan huutelivat toinen\ntoisensa kokoon ja yhtyivät yöllä uljaasti. Päivänkoitossa he\npiirittivät kukkulan, johon Helleenit olivat sijoittuneet, ollen heillä\npaljon ratsumiehiä ja kevytaseisia ja yhä useampia tulvasi täytteeksi;\nsitten he vaaratta hyökkäsivät Helleenien raskasaseisia päin, sillä\nHelleeneillä ei ollut yhtään jousi-, keihäs- eikä ratsumiestä.\nViholliset juoksivat ja ratsastivat lähelle ja ampuivat, mutta kun\nheidän kimppuunsa käytiin, he helposti pakenivat; hyökkäyksiä tapahtui\nmilloin miltäkin puolen ja Helleenejä haavoittui paljon, Traakialaisia\ntuskin yhtään, ja niin Helleenit eivät voineet liikkua paikastansa,\nlopuksi Traakialaiset estivät heiltä veden saannin. Hädän ollessa\nsuuren, ryhtyivät keskustelemaan sopimuksesta. Muista ehdoista\nsovittiinkin, mutta Traakialaiset eivät tahtoneet antaa panttivankeja,\nniinkuin Helleenit vaativat; ja siihen raukeni koko asia. Sellainen oli\nArkadialaisten asema.\n\nKheirisofos sen sijaan kulki turvallisesti rannikkoa pitkin ja saapui\nKalpeen satamaan. Ksenofon samosi keskimaan kautta ja hänen edellä\nmenneet ratsumiehensä kohtasivat vanhoja miehiä matkalla jonnekin. Kun\nnämä oli tuotu Ksenofonin tykö, kysyi hän heiltä: olivatko he\nhuomanneet muuta helleeniläistä joukkoa jossakin muualla? Nämä\nkertoivat kaikki mitä oli tapahtunut ja että Helleenit nyt ovat\npiiritettyinä kukkulalla ja että Traakialaiset kaikin ovat saartaneet\nheidät. Ksenofon käski nyt viedä nämä miehet varmaan talteen,\nkäyttääksensä heitä tarpeen tullen oppaina, sekä asetettuaan tähystäjiä\nkutsui sotamiehet kokoon ja lausui:\n\n\"Miehet! Arkadialaisista ovat muutamat kuolleet ja loput ovat\nsaarroksissa jollakin kukkulalla. Luulen puolestani, että jos nuo\ntuhoutuvat, ei meillä ole mitään pelastusta, kun vihollisia on niin\npaljon ja kun ovat niin ylvästyneitä. On siis parasta meille mitä\nkiireimmin auttaa maanmiehiämme, niin että, jos he vielä ovat hengissä,\nyhdessä heidän kanssansa taistelemme emmekä yksin jätettyinä yksin\njäisi vaaraan. Nyt siis tulee meidän edetä niin kauvaksi kuin näyttää\ntarkoituksenmukaiselta leiriytyäksemme ja illastaaksemme. Meidän\nmarssiessamme edetköön Timasion ratsumiehineen pitäen meidät\nnäkyvissään ja tarkaten mitä on edessäpäin, ettei meiltä jäisi mitään\nhuomaamatta! Samalla lähetti hän myös kevytaseisista riuskoja miehiä\nsivustoille ja kunnaille merkinannolla ilmoittamaan, jos jotain\njossakin huomaisivat; hän käski myös polttamaan kaikki mitä vaan\ntulelle kelpaavaa kohtaisivat, sillä emme me täältä saata päästä\nmihinkään, kun nimittäin on liian pitkä matka palata Heerakleiaan,\nliian pitkä matka joutua Khrysopolikseen, ja viholliset ovat lähellä;\nmutta Kalpeen satamaan, jossa kaiketi on Kheirisofos jos hän vain on\npelastunut, on matka lyhyin. Arvattavasti siellä kuitenkaan ei ole\nlaivoja, joilla pääsisimme purjehtimaan, jos taas jäisimme sinne, ei\nsiellä olisi ruokavaroja päiväksikään. Mutta jos piiritetyt jäävät\nsurman suuhun, käy sitä huonommin meille kestää kaikki vaarat yksin\nKheirisofoksen miesten kanssa kuin jos nämä pelastuvat ja me kaikin\nyhdessä yhtyneinä huolehdimme pelastuksestamme; vaan meidän tulee\nlähteä liikkeelle siinä vakaassa mielessä, että nyt joko kunnialla\nkuolemme tai saamme aikaan jaloimman työn: Helleenien pelastuksen.\nJumalakin ehkä johtaa näin, tahtoen nöyryyttää nuo kerskaavaiset\nkansalaisemme, jotka luulivat olevansa meitä viisaampia ja sen sijaan\nsaattaa kunniaan ennen heitä meidät, jotka toimimme jumalallisen\nviittauksen mukaan. Teidän tulee siis seurata ja huomioita voidaksenne\ntäyttää mitä määrätään.\"\n\nTämän sanottuaan hän lähti liikkeelle. Ratsumiehet hajautuivat niin\nlaajalle kuin kävi laatuun polttaen missä samosivat, ja kevytaseiset,\nkulkien kunnailla pääjoukon rinnalla, polttivat kaikki, mitä tulenarkaa\nnäkivät, samoin myös pääjoukko, jos kohtasivat jotakin jäänyttä, niin\nettä koko seutukunta näytti olevan liekkien vallassa ja sotajoukko\nsuuri. Ajan tullen he nousivat kukkulalle sekä leiriytyivät ja\nnäkivät vihollisten tulet noin 40 stadion päässä sytyttäen itsekin\nmahdollisimman paljon tulia, mutta heti kun olivat aterioineet,\nkäskettiin sammuttaa kaikki tulet. Yövartiot asetettuaan menivät\nnukkumaan. Päivänkoitossa pitivät rukoushetken ja järjestyttyään juuri\nkuin taisteluun kulkivat niin nopeasti kuin voivat. Timasion ja\nratsumiehet oppaineen kulkien edellä eivät huomanneet tulleensa sille\nkukkulalle, jossa Helleenejä piiritettiin. He siten eivät nähneet\nystävien eikä vihollisten sotajoukkoa -- tästä he tiedoittivat\nKsenofonille sekä sotajoukolle -- ainoastaan vanhoja vaimoja ja miehiä,\nliuman lampaita ja härkiä jääneinä. Ensin ihmettelivät, mitä nyt on\ntapahtunut, mutta saivat sittemmin jäljessä kulkevilta tietää, että\nTraakialaiset olivat heti illan tullen poistuneet ja Helleenienkin\nsanoivat aamun koitossa lähteneen, mihin, sitä eivät tietäneet.\n\nKsenofon ja hänen väkensä tämän kuultuaan suurustelivat ja lähtivät\nsitten matkaan järjestyneinä tahtoen mahdollisimman pian yhtyä toisten\nkanssa Kalpeen satamassa. Matkatessaan näkivät Arkadialaisten ja\nAkaialaisten jälkiä tiellä Kalpeen satamaan. Yhteen tultuaan he nyt\niloiten näkivät toisensa ja hartaasti tervehtelivät niinkuin veljiä.\nArkadialaiset tiedustelivat Ksenofonin miehiltä, miksi he sammuttivat\ntulet. Me luulimme ensin, vastasivat nämä, kun emme nähneet tulia,\nteidän karkaavan yöllä vihollisten kimppuun, ja että viholliset, meidän\nmielestämme, peläten samaa poistuivat, sillä melkein samaan aikaan he\nlähtivät. Mutta kun teitä ei kuulunut ja aika kului, luulimme teidän\nsaaneen tietää meidän tilamme sekä siitä säikähtyneinä rientävän meren\nrantaan, päätimme siis, ettei meidän sovi jäädä teidän jälkeenne, ja\nniin nyt sitten mekin suuntasimme kulkumme tänne.\n\n\n\n\nIV. LUKU.\n\nKalpeen satama. Vastoinkäymisiä.\n\n\nSen päivän viettivät Helleenit nyt siellä meren rannikolla sataman\nseutuvilla. Tämä paikka, nimeltä Kalpeen satama, on Aasian Traakiassa;\ntämä Traakia alkaa Pontoksen suupuolesta ja ulottuu Heerakleiaan asti\noikealla puolen Pontokseen purjehtiessa. Kolmisoutulaivalla ehtii\nHeerakleiaan Bysantionista airoilla soutaen pitkän päivän merimatkan.\nVälimatkalla ei ole yhtään muuta ystävällistä eikä helleeniläistä\nkaupunkia, vaan ainoastaan Bithynian Traakialaisia, joiden sanotaan\njulmasti rääkkäävän haaksirikkoutuneita tai muutoin heidän käsiinsä\njoutuneita Helleenejä. Kalpeen satama on aivan Heerakleian ja\nBysantionin keskikohdalla, se on mereen pistävä maa, ja sen\nmerenpuoleinen osa on jyrkkä kallio, jonka matalin kohta on ainakin\nparikymmentä syltä korkea; niemeä mantereeseen yhdistävä kannas on\nenintään neljän pletrin levyinen, mutta niemen sisäseutuun sopisi\n10,000 ihmistä asumaan. Satama on juuri kallion alla, reuna länttä\nkohden. Makeata vettä runsaasti vuotava lähde pulppuaa aivan lähellä\nmerta niemiseudun alueella. Puita kasvaa siellä paljon niin hyvin muita\nkuin monenlaisia ja hyviä laivanrakennusaineita semminkin ihan meren\nääressä. Vuorijono jatkuu sisämaahan noin parikymmentä stadiota, ollen\nmultainen ja kivetön, merenpuoleisella sivulla on enemmän kuin 20\nstadion alalla taajassa paljon ja monenlaatuisia sekä suuria puita.\n\nMuu seutu on kaunis ja laaja ja siinä on paljon ja hyvin asuttuja\nkyliä, sillä maa tuottaa ohraa, nisua, kaikellaista palkoviljaa,\nhirssiä, seesamia, runsaasti viikunoita ja viinirypäleitä, makeata\nviiniä, ynnä kaikenkaltaista muuta paitsi öljypuita; sellainen oli\nseutu.\n\nHelleenit olivat leirissä meren rannalla; mahdolliseen siirtolapaikkaan\neivät tahtoneet leiriytyä, jopa luulottelivatkin, että sinne tulo\ntapahtui jostakin aikaisemmasta suunnitelmasta, koska muka jotkut\ntahtoivat perustaa sinne kaupungin. Enimmät sotamiehistä nimittäin\neivät olleet elannon puutteessa purjehtineet tälle palkkaretkelle, vaan\nKyyroksen kunnollisuudesta kuultuaan olivat toiset vieläpä miehiä\nmukanansa tuoneet ja sitä varten rahojakin kuluttaneet, toiset olivat\njättäneet isät ja äidit, toiset heittäneet lapsensakin, jotta\npalaisivat hankittuaan heille varoja, kuullen muidenkin Kyyroksen\npalveluksessa olleiden erittäin hyvin menestyvän. Näin ollen he nyt\nikävöivät pelastua Hellaaseen.\n\nSeuraavana päivänä jälleen yhtymisen jälkeen uhrasi Ksenofon aiotun\nretkeilyn johdosta, sillä täytyi lähteä hakemaan ruokavaroja ja myös\nkuolleitten hautaamista hän harkitsi. Kun uhrit olivat suotuisat,\nseurasivat Arkadialaisetkin (Traakialaisia pelkäämättä) ja hautasivat\nenimmät kuolleet sinne, missä ne olivat kaatuneet, sillä ruumiit olivat\njo viisipäiväisiä eikä niitä enään ollut mahdollista muualle kuljettaa;\nmuutamia he kuitenkin kokosivat teiltä ja hautasivat olosuhteitten\nmukaan niin juhlallisesti kuin voivat; niille vainajille, joita eivät\nlöytäneet, pystyttivät suuren muistomerkin ja kiinnittivät siihen\nseppeleitä. Tämän tehtyään palasivat leiriinsä ja sitten illastettuansa\nkävivät levolle.\n\nSeuraavana päivänä kokoontuivat kaikki sotilaat; heidät sai kokoon\netupäässä joukko-osaston päälliköt stymfalolainen Agasias ja eeliläinen\nHieronymos y.m. Arkadialaisten vanhimmat. He tekivät päätöksen, että\njoka tästälähin yrittäisi sotajoukon jakamista, hänet rangaistaan\nkuolemalla, niin myös, että sotajoukko järjestettäisiin entisellensä,\nsamoin että entiset johtajat ottaisivat päällikkyyden. Kheirisofos oli\ntällävälin jo kuollut, kuumeeseen, vaikka hän oli lääkettäkin ottanut,\nja hänen paikkansa oli saanut asinelainen Neon. Tämän jälkeen nousi\nKsenofon ja lausui:\n\nSotilaat! Matkamme näyttää selvästi olevan tehtävä jalkaisin, sillä ei\nole laivoja, ja meidän täytyy lähteä heti, sillä jos jäämme tänne,\npuuttuu ruokavaroja. Tahdomme siis uhrata, mutta teidän tulee\nvarustautua taistelukuntoon nyt jos milloinkaan muulloin, sillä\nviholliset ovat jälleen saaneet rohkeutta. -- Sitten päälliköt\nuhrasivat ja saapuvilla oli uhritietäjänä arkadialainen Areksion, kun\nambrakialainen Silanos oli jo poistunut sieltä Heerakleiasta\nvuokraamallansa laivalla. Mutta lähtöä tarkoittava uhri ei onnistunut.\nSinä päivänä siis luopuivat siitä hankkeesta, ja eräät rohkenivat\nsanoa, että Ksenofon tahtoi asuttaa sen seutukunnan ja oli sen vuoksi\nhoukutellut uhritietäjän sanomaan, että lähtöä tarkoittava uhri ei\ntietänyt hyvää. Ksenofon sentähden julisti, että huomispäivän\nuhritoimitukseen saa tulla saapuville kuka vaan tahtoo, ja jos vielä\njoku on tietäjä, tulkoon hänkin saapuville uhria tarkkaamaan. Sitten\nhän uhrasi ja saapuvilla oli monia. Kolmesti uudistettiin uhritoimitus,\nmutta matkalle myönteisiä enteitä ei vaan ollut. Sen johdosta\nsotamiehet suututtelivat, sillä lopussa olivat ruokavarat, joita\ntullessaan olivat tuoneet eikä missään ollut niiden myymälää. Heidän\ntämän jälkeen kokoonnuttuaan puhui taas Ksenofon:\n\nMiehet! Lähtöämme tarkoittava uhri ei vielä onnistu, niinkuin itse\nnäette, mutta huomaan teiltä puuttuvan ruokavaroja, minun näyttää siis\ntarvitsevan uhrata juuri tätä varten. Silloin nousi joku ja sanoi: On\nluonnollista, ettei uhrimme onnistu, sillä niinkuin eräältä\nsatunnaisesti eilen tulleelta laivalta minä sain kuulla, on Bysantionin\nmaaherra Kleandros tulossa tänne mukanaan kuljetusaluksia ja\nkolmisoutuisia sotalaivoja.\n\nTämän johdosta päätettiin yksimielisesti jäädä sinne; mutta ruokavaroja\nhankkimaan täytyi lähteä; sitä varten taas uhrattiin kolmesti,\nkuitenkin ilman menestystä. Silloin kokoontuivat jo Ksenofonin teltalle\nja sanoivat, ettei heillä ole ruokavaroja, mutta hän sanoi, ettei hän\nheitä vie mihinkään niinkauvan kun uhrit ovat vastaan. Seuraavana\npäivänä taas uhrattiin, ja melkein koko sotajoukko piiritti\nuhritoimituksen, koska se kiinnosti kaikkien mieliä; mutta uhrista ei\ntullut mitään. Päälliköt eivät siis vieneet väkeä toimenpiteisiin, vaan\nkutsuivat kaikki kokoon ja Ksenofon lausui: Arvattavasti viholliset\novat kokoontuneet ja meidän täytyy taistella. Jos me nyt jätämme\nkuormaston suojattuun paikkaan ja lähdemme niinkuin taisteluun\nvarustettuina, kenties uhrit onnestavat meille. -- Tämän kuullessaan\nsotamiehet huusivat, ettei mitään tarvitse viedä suojattuun paikkaan,\nvaan on kiireimmiten uhrattava. Kun ei ollut lampaita, ostivat\nvetojuhtia vaunujen edestä ja uhrasivat, ja Ksenofon käski\narkadialaisen Kleanorin ottamaan selville, olisiko siinä jotakin; mutta\nei nytkään ollut uhri-enne suotuisa.\n\nKun Neon, Kheirisofoksen jälkeinen päällikkö, näki miesten hirmuisen\nhädän, tahtoi hän mielistellä heitä; ja kohdattuansa jonkun\nHeerakleialaisen, joka sanoi tietävänsä lähistössä kyliä, mistä\nsaataisiin ruokavaroja, tiedoitutti hän, että kuka vain haluaisi\nrientää ruokavaroja hankkimaan, on kyllä siihen opas. Tämän johdosta\nlähti noin parituhatta miestä mukanaan seipäitä, säkkejä, laukkuja y.m.\nastioita. Kun he kyliin tultuaan olivat hajaantuneet elintarpeita\nottamaan hyökkäsi heidän päällensä ensin Farnabatsoksen ratsumiehiä,\njotka olivat Bithynialaisten apuna koettaen yhdessä näiden kanssa\nvoimiensa mukaan estää Helleenejä tulemasta Frygiaan. Nämä ratsumiehet\nsurmasivat ainakin 500 miestä; muut pakenivat ylös vuorelle, eräs\npakoonpäässeistä toi tästä tiedon leiriin. Kun tämän päivän uhri taas\noli epäsuotuisa, otti Ksenofon kuormajuhdan, sillä muita uhrattavia\npuuttui, uhrasi sen ja riensi kaikkien kolmenkymmenen ikäisten kanssa\napuun. Saatuaan mukaansa muut murhasta pelastuneet palasivat leiriin.\nOli jo päivän laskun aika ja varsin alakuloisina Helleenit aterioivat,\nkun yhtäkkiä pensaikosta syöksähti Bithynialaisia etuvartijoitten\nkimppuun, tappoivat toisia ja toisia työnnyttivät aina leiriin asti.\nTästä tulleen hälinän johdosta kaikki Helleenit karkasivat aseisiin,\nmutta vihollisten ahdistaminen ja leirin levotuttaminen ei näyttänyt\nturvalliselta yön aikaan, sillä seutu oli metsäinen. Yön viettivät siis\naseissa järjestettyään riittävän vahvat etuvartiat.\n\n\n\n\nV. LUKU.\n\nKaatuneitten hautaus. Menestystä vihollisia vastaan retkeiltäissä.\n\n\nTämän yön siis viettivät näin vartioiden, mutta päivän koitossa\npäälliköt johtivat kaikki suojattuun paikkaan ja väki seurasi nyt\naseineen ja tavaroineen. Ennen aamiaisaikaa kaivoivat paikan\npääsykohdan eteen juoksuhaudan ja paaluttivat sen kauttaaltansa paitsi\nkolme portin kohdustaa. Samaan aikaan saapui Heerakleiasta laiva tuoden\nohrajauhoja, uhrieläimiä ja viiniä. Aamulla varhain nousi Ksenofon\nuhraamaan matkan tähden, ja heti ensiuhri lupasi myötäkäymistä, ja jo\nuhrijuhlallisuuksien lopussa näki tietäjä parrasialainen Areksion\nhyväenteisen kotkan sekä kehotti Ksenofonia liikehtimään. Juoksuhaudan\nyli tultuaan pysähtyivät ja julistettiin, että suuruksen jälkeen\nsotamiehet lähtevät eteenpäin aseissa, mutta kuormasto ja sotavangit\njäävät siihen paikallensa. Kaikki muut lähtivät paitsi Neon, sillä\npidettiin parhaana jättää hänet leirin vartiaksi; mutta hänen\nosastonpäällikkönsä ja sotamiehensä häpesivät, kun eivät saaneet\nseurata muita lähteneitä ja menivät mukaan jättäen leiriin yli\n45-vuotiset, nämä siis jäivät, muut poistuivat. Ennenkuin olivat\nehtineet viisitoista stadiota, kohtasivat jo kuolleita. Kun kulkueen\netujoukko oli kohdannut ensimmäiset kaatuneet ja kun jälkijoukko oli\njoutunut niiden kohdalle, hautasivat he kaikki kuolleet, jotka\nsotajoukko kulkueen suunnassa oli löytänyt. Ensimmäisten hautaamisen\njälkeen etenivät jälleen ja taas antoivat jälkijoukon kulkea\nensimmäisten hautaamattomien kohdalle sekä hautasivat samaten kaikki,\njotka sotajoukko kulkusuunnassaan kohtasi. Tultuansa kylätielle, jossa\nkaatuneita oli kasoittain, kantoivat heidät kokoon ja niin hautasivat.\n\nPäivä oli kulunut jo yli puolen kun sotajoukko johdettiin pois kylistä\nja joukon keskellä oli jokaisen nähtävänä saadut ruokavarat. Silloin\nnäkivät yhtäkkiä vihollisia syöksyvän alas vastapäisiltä kukkuloilta,\nriviin järjestyneinä paljon ratsu- ja jalkaväkeä, siinä tuli nimittäin\nSpithridates ja Ratines joukkoineen Farnabatsoksen luota. Helleenit\nhuomattuaan he pysähtyivät noin 15 stadion päähän.\n\nSiitä Helleenien tietäjä Areksion heti toimitti uhrin ja jo ensi uhri\ntiesi hyvää, sentähden sanoi Ksenofon: Päälliköt, minun mielestäni on\njärjestettävä varajoukkoja rintaman selkäpuolelle, jotta tarpeen tullen\non rintaman auttajia ja viholliset häiriöön saatettuina kohtaavat ehjiä\nja järjestettyjä joukkoja. Tämä hyväksyttiin yksimielisesti. Lähtekää\nte siis, sanoi hän, vihollisia kohden, ettemme seisoskele, kun meidät\non nähty ja me heidät olemme nähneet, minä tulen aseteltuani\nmääräyksenne mukaan takimmaiset varajoukot paikoilleen. Rintama lähti\nliikkeelle hiljalleen, ja Ksenofon, erotettuaan kolme jälkijoukon\nosastoa, kussakin 200 miestä, määräsi yhden seuraamaan oikealla puolen\nnoin pletrin etäisyydessä, sitä joukkoa johti akaialainen Samolas;\ntoisen joukon hän erotti seuraamaan keskellä, sitä komensi\narkadialainen Pyrrias; kolmannen hän vuovasi vasemmalle, sen esimiehenä\noli ateenalainen Frasias.\n\nHeidän edetessään ja etumaisten tullessa suuren ja vaikeakulkuisen\nlaakson reunaan, pysähtyivät epätietoisina oliko mentävä laakson\nlävitse ja käskivät yli- ja alipäälliköiden tulemaan rintamalle.\nKsenofon ihmetteli mikä pidätti kulkueen ja kuullessaan käskyn ratsasti\nsinne nopeasti. Päälliköitten kokoonnuttua sanoi Sofainetos, vanhin\nylipäälliköistä, että on tarpeetonta neuvotellakaan senkaltaisen\nlaakson läpi kulkemisesta, mutta Ksenofon keskeytti hänet kiireesti ja\nlausui:\n\n\"Miehet! Tiedättehän, etten minä milloinkaan ole teille tahallani\nsuosittanut vaaraa, sillä näen, että te urhoollisuutta ette tarvitse\nkunnian tähden, vaan pelastuaksemme. Nyt on asian laita niin, että\ntaistelutta ei täältä päästä: jos emme me käy vihollisia vastaan, niin\nnämä seuraavat meitä heti kun väistymme ja hyökkäävät päällemme.\nKatsokaa siis onko parempi mennä miehiä vastaan aseet etupuolellamme,\nvai poispäin kääntyneinä huomata hyökkääviä vihollisia takanamme. Kyllä\nte tiedätte, että vihollisia väistäminen ei sovi kellekään kunnon\nmiehelle, mutta vihollisia hätyyttäminen tekee pelkuritkin rohkeiksi.\nMinä puolestani mieluummin puolella joukolla seuraisin vihollisia kuin\nkoko joukolla väistäisin. Tiedän myös teidän toivovan, että viholliset\neivät pysty meitä vastustamaan, kun me hyökkäämme; mutta samoin on\nselvä kaikille, että jos me väistymme, he rohkenevat rynnätä. Eikös\nvarsinkin ole vaivan arvoista heti tarttua siihen toimeen, että hankala\nmatka saadaan selän taakse, koska juuri nyt olemme taistellen\nmenemäisillämme sen ylitse? Vihollisille minä toivoisin kaikkialla\nkoituvan hyväkulkuisia pakopaikkoja; mutta meidän tulee tästäkin\npaikasta oppia, että vain voittajat pelastuvat. Sitä minä sentään\nkummastelen, että kukaan tätä notkoa pitää pelottavampana kuin muita\nkauttakulkujamme; sillä kuinka päästäisiin tasangon poikki, ellemme\nvoita hevosväkeä? kuinka jo kulkemiemme vuorien poikki, jos semmoinen\npaljous kevytaseisia kintereillä seuraisi? Ja jos pelastuisimmekin\nmeren rannalle, kuinka suuri rotko onkaan Pontos (Mustameri)? Siellä ei\nole laivoja meitä kuljettamaan, ei myös elintarpeita, joilla\nviipyessämme hengissä pysyisimme, vaan mitä pikemmin sinne saapuisimme,\nsitä pikemmin täytyisi mennä muonaa hankkimaan. Eikö siis ole parempi\ntaistella tänään ravintoa saaneina kuin huomenna paastoa pitäen?\nMiehet! uhrimme ovat hyvät, linnut hyväenteisiä, uhrimerkit\nonneatietäviä: menkäämme vihollisia vastaan: meidät kerran nähtyään\neivät nämät enää saa rauhassa syödä eivätkä mielensä mukaan leiriytyä.\"\n\nSenjälkeen päälliköt kehottivat häntä johtamaan, eikä kukaan\nvastustanut. Ksenofon otti siis johdon ja käski kunkin käymään notkon\nyli siltä kohtaa, missä hän osui silloin olemaan, sillä hän päätti\nsotaväen pikemmin pääsevän laakson läpi taajassa joukossa kuin\nperättäin jonossa laakson lievettä kulkevaa siltapolkua pitkin. Kun\nolivat kulkeneet laakson lävitse, ratsasti hän rintamalle ja lausui:\n\nMiehet! muistelkaa kuinka monta taistelua jumalain avulla ja yhdessä\nkäyden olette voittaneet ja mitä saavat kärsiä vihollisia pakenevat, ja\nsitäkin ajatelkaa, että nyt olemme Hellaan porteilla. Seuratkaa siis\nHerkules-opasta ja rohkaiskaa toisianne nimeltä mainiten. Suloista on\nmiehuullisilla ja kauniilla sanoilla ja teoilla jättää itsestänsä\nmuiston niille, joille niin tahtoo. -- Näin hän puhui sivukulkeissaan\nja johti samalla keskustan eteenpäin, kevytaseiset sijoittuivat\nkummallekin sivulle ja niin vyöryivät vihollisia päin.\n\nOli käsketty pitää keihäät oikealla olalla, kunnes torvella\ntoitottaisiin merkki, jolloin laskisivat ne hyökkäysasentoon ja\nseuraisivat askeltahdissa, vaan ei kukaan saa juoksujalassa kiitää.\nSitten kulki pitkin rivejä tunnussana: Tseus pelastaja, Herkules\njohtaja. Viholliset pysyivät paikallaan, kun katsoivat aseman\nedulliseksi; mutta kun lähenivät toisiansa, nostivat Helleenien\nkevytaseiset sotahuudon ja kenenkään käskemättä juoksivat vihollisia\nvastaan. Viholliset liikehtivät vastaan, sekä ratsuväki että\nBithynialaisten ryhmä, ja tunkivat takaisin Helleenien kevytaseiset.\nMutta kun raskasaseisten rivi nopeasti liikkuen tuli heitä päin sekä\nsamalla torvi toitotti ja Helleenien sotalaulu kajahti ja sotahuuto\nraikui keihäitten kääntyessä hyökkäykseen, eivät viholliset enää\nvastustaneet, vaan alkoivat paeta. Timasion ratsumiehineen ryhtyi\najamaan heitä takaa ja surmasivat niin monta kuin voivat ollen itse\nharvalukuiset. Vihollisten vasen siipi hajautui heti, kun Helleenien\nratsuväki oli sen vastassa, mutta heidän oikeansa heikommin\nahdistettuna kokoontui kukkulalle. Kun Helleenit huomasivat heidän\npysähtyvän, näytti heistä olevan helpointa ja vaarattominta heti heitä\nahdistaa, sentähden he sotalaulun virittäen heti ryntäsivät, mutta\nviholliset eivät pysyneet paikallaan. Kevytaseiset sen vuoksi\nhätyyttivät heitä kunnes nekin hajautuivat, kuitenkin vain harvoja\nniistä kaatui, sillä vihollisten monilukuinen ratsuväki vaikutti\npiirittämisen pelkoa. Mutta kun Helleenit huomasivat sekä\nFarnabatsoksen ratsuväen vielä pysyvän koossa että bithynialaisen\nratsujoukon heihin yhtyneenä kukkulalta katselevan tapausten menoa,\npäättivät, vaikka väsyneinäkin, täytyvän sittenkin mennä näitäkin\nvastaan voimiensa mukaan, etteivät nuo rohkaistuneina taas pääsisi\nvirkistymään. Järjestyttyään siis syöksivät.\n\nSilloin vihollisten ratsumiehet pakenivat jyrkännettä alas ikäänkuin\nratsuväen takaa-ajamina päästen rotkon suojaan. Kun Helleenit eivät\nsiitä saaneet selvää, niin taukosivat takaa-ajosta, sillä oli jo\nmyöhäinen. Palattuaan paikalle, missä ensihyökkäys oli tapahtunut,\npystyttivät voitonmerkin ja menivät auringon laskussa meren rannalle.\nSiitä oli noin 60 stadiota leiriin.\n\n\n\n\nVI. LUKU.\n\nMaaherra Kleandros ja rettelöt hänen kanssansa. Matka Kalpeesta\nKhrysopolikseen.\n\n\nTämän jälkeen puuhasivat viholliset tavaroittensa tallentamisessa ja\nkuljettivat kotolaisensa sekä kapineensa mahdollisimman etäälle;\nHelleenit taas odottelivat Kleandrosta sekä niitä sota- ja\nkuormalaivoja, joita hänen piti tuoman, lähtivät joka päivä juhtineen\nja orjineen ja vaaratta toivat nisuja ja ohria, viiniä, palkokasveja,\nhirssiä, viikunoita, sillä maa kantoi kaikkia paitsi öljyä. -- Sotaväen\nlomapäivinä sallittiin jokaisen mennä saalistamaan ja kukin lähtenyt\nsai pitää ottamansa; mutta kun koko sotajoukko lähti liikkeelle,\nkatsottiin sen olevan yhteistä, mitä silloin kukin yksityinen erkani\nottamaan. Nyt oli jo yllin kyllin kaikkia, sillä ruokavaroja saapui\nkaikista helleeniläiskaupungeista ja ohipurjehtijat poikkesivat\nmielellänsä maalle kuullessaan kaupunkia perustettavan ja sataman\nsiihen syntyvän. Jopa lähiseudun vihollisetkin lähettivät\ntiedustelemaan Ksenofonilta, kun kuulivat hänen järjestävän asutusta\npaikkakunnalle, mitä heidän olisi tehtävä ystävyksin ollakseen.\nKsenofon esitti heidät sotamiehille.\n\nSilloin juuri saapui Kleandros, mukanaan kaksi kolmisoutua, vaan ei\nyhtään kuormalaivaa. Sotaväki sattui hänen tullessaan olemaan poissa,\njotkut saalistamassa, mikä missäkin vuoriseutuun menneenä ja olivat\nottaneet sieltä paljon lampaita. Peläten, että nämät otettaisiin\nheiltä, toimittivat Deksippokselle (joka Trapetsuntista oli karannut\nviisikymmenairoisella laivalla ja nyt palannut Kleandroksen kanssa)\nkehottaen, että hän säilyttäisi heille lampaat, ottaisi itse osan ja\npalauttaisi heille loput. Deksippos ajoi heti pois ne ympärillä\nseisoneet vastapuolen sotilaat, jotka sanoivat lampaiden olevan\nyhteisomaisuutta ja meni sanomaan Kleandrokselle, että sotamiehet\nyrittävät ryöstöä. Tämä käski ryöstäjän tuotavaksi hänen luokseen.\nDeksippos tarttui erääseen ja toi. Samassa tuli Agasias ja riisti\nmiehen pois, sillä se kuului hänen joukkoonsa. Muut läsnäolleet\nsotamiehet alkoivat kivittää Deksipposta nimittäen häntä petturiksi.\nMonet laivaväestäkin pelkäsivät ja pakenivat merelle, pakenipa\nKleandroskin. Ksenofon ja muut päälliköt pidättivät sotamiehiä ja\nselittivät Kleandrokselle tapahtuman olevan mitättömän ja sen\naiheutuvan vain sotajoukon päätöksestä. Mutta Kleandros, Deksippoksen\närsyttämänä ja itsekin suutuksissaan pakenemisestansa, tiedoitti\npurjehtivansa pois ja julistuttavansa, ettei yksikään kaupunki saa\nhuolia heistä, vihollisista. Siihen aikaan oli nimittäin kaikkien\nHelleenien ylivalta Lakedaimonilaisilla ja siksi tämä juttu\nHelleeneistä näytti vaaralliselta, ja he pyysivät, ettei hän sitä\ntekisi. Mutta Kleandros sanoi, ettei saata tapahtua toisin kuin että\nluovuttavat kivittämisen alkajan ja miehenriistäjän. Se, jota hän vaati\npois, oli Agasias, Ksenofonin ikuinen ystävä, sentähden myös Deksippos\nhäntä parjasi. Kun tämän johdosta oltiin neuvottomia, kutsuivat\npäälliköt sotajoukon kokoon. Muutamat tosin pitivät Kleandrosta\nhalpamaisena, mutta Ksenofonin mielestä seikka ei suinkaan ollut\nvähäpätöinen, vaan hän nousi ja puhui:\n\nSotilaat! Minun mielestäni tämä tapaus ei mitenkään ole vähäpätöinen,\njos Kleandros poistuu meitä kohtaan tuonmielisenä kuin hän sanoo; sillä\nlähellä on kyllä helleeniläisiä kaupunkeja, mutta nyt on Hellaan johto\nLakedaimonilaisilla, joista jokainen kykenee kaupungeissa saamaan\ntahtonsa perille, vaikka missä seikassa tahansa. Jos siis Kleandros\nsulkee meidät ensin Bysantionista ja sitten määrää muille maaherroille,\nettei kaupunkeihin saa ottaa meitä, Lakedaimonilaisille uskottomia ja\nlainrikkojia, ja kun vielä laivastonpäällikkö Anaksibioksen korviin\ntulee meistä tämä kertomus, niin käy hankalaksi sekä täällä viipyminen\nettä pois purjehtiminen, sillä Lakedaimonilaiset vallitsevat tätä nykyä\nniin hyvin maalla kuin merellä. Sentähden olisi kohtuutonta,\nettä me muut yhden tai kahden miehen tähden estettäisiin palaamasta\nHellaaseen, vaan tulee tehdä, mitä he määräävät, sillä meidän\nkotikaupunkimmekin kuulevat heitä. Kun nyt kuulen Deksippoksen\ntiedottaneen Kleandrokselle, ettei hän, Agasias, olisi tätä tehnyt,\nellen minä olisi häntä käskenyt, niin minä vapautan sekä teidät että\nmyös Agasiaan tästä syytöksestä, jos Agasias itse sanoo minun olevan\nsyypään sellaiseen, ja tuomitsen itseni, jos olen aiheuttanut\nkiviheiton tai jonkin muun väkivallan teon, ankarimman rangaistuksen\nansainneeksi ja alistun tuomioon. Väitän myös, että jos hän jotakuta\nmuuta syyttää, tulee tämän tarjoutua Kleandroksen tuomittavaksi, sillä\nsiten te voitte vapautua syytöksestä. Mutta niinkuin nyt on asian\nlaita, on kovaa, jos meitä, luullessamme Hellaassa saavamme kiitosta ja\nkunniaa, sen sijaan ei pidettäisi edes muiden arvoisina, vaan\npidätettäisiin meidät helleeniläisistä kaupungeista.\n\nTämän jälkeen nousi puhumaan Agasias lausuen: Miehet! Minä jumalain\nnimessä vannon, ettei Ksenofon eikä kukaan teistä käskenyt minun\nvapauttamaan miestä Deksippoksen käsistä, vaan nähdessäni hänen,\npettäjämme, niinkuin tiedätte, riistävän kunnon miehen minun\njoukkueestani, oli se minun mielestäni julmaa ja vapautin miehen, sen\ntunnustan; mutta teidän ei tarvitse luovuttaa minua, tarjoudun itse,\nniinkuin Ksenofon sanoo, Kleandroksen tuomittavaksi ja hän tehköön mitä\ntahtoo, eikä teidän tarvitse sen asian johdosta joutua sotatilaan\nLakedaimonilaisten kanssa, vaan pelastukaa rauhassa kukin minne tahtoo.\nValitkaa kuitenkin joukostanne joitakuita ja lähettäkää ne minun\nkanssani Kleandroksen luo, että jos minä jotakin unhotan, he minun\npuolestani puhuvat ja tekevät. -- Tämän johdosta sotajoukko salli hänen\nvalita seuralaiset mielensä mukaan ja sitten mennä. Hän valitsi\nylipäälliköt. Sitten lähtivät Kleandroksen luo Agasias, ylipäälliköt\nsekä Agasiaan vapauttama mies. Päälliköt lausuivat:\n\nMeidät lähetti sotajoukko sinun luoksesi, Kleandros, ja käski sinun\nitse tuomitsemaan ja menettelemään niinkuin tahdot, jos syytät kaikkia,\nmutta jos syytät yhtä tai kahta tai myös useampia, katsoo sotajoukko\nnäiden velvollisuuden olevan antautua tuomittavaksesi. Jos siis syytät\njotakuta meistä, olemme saapuvillasi; jos taas jotakuta muuta, niin\nsano se, sillä luotasi ei jää pois kukaan, joka taipuu meitä\ntottelemaan. Sitten esiytyi Agasias ja lausui:\n\nKleandros! Minä olen se, joka vapautin tämän miehen Deksippokselta\nja käskin lyödä Deksipposta; sillä tämän tunnen kunnon mieheksi,\nmutta Deksippoksesta tiedän, että sotajoukko valitsi hänet sen\nviisikymmenairoisen laivan päälliköksi, jonka olimme pyytäneet ja\nsaaneet Trapetsuntilaisilta kootaksemme laivoja ja niillä täältä\npelastuaksemme, ja että sama Deksippos karkasi ja petti sotilaat,\njoiden kanssa hän oli pelastunut. Trapetsuntilaisilta olemme siten\nriistäneet heidän viisikymmenairoisensa ja näytämme nyt tämän tähden\nkehnoilta, niin myös itsekin olisimme tuhoutuneet, sitä myöden kuin\nasia hänestä riippui; sillä hän kuuli, niinkuin mekin, kuinka mahdoton\noli maata myöden edetä, virtain yli kulkea ja Hellaaseen onnellisesti\nsaapua. Tuollaiselta siis minä tämän miehen tempasin. Mutta jos sinä\nhänet olisit vienyt tai joku muu sinun miehistäsi, vaan ei meidän\nkarkureistamme, niin tietäös hyvin, etten olisi mitään tään kaltaista\ntehnyt. Ajattele siis, jos minun nyt surmaat, sinä pelkurin ja\nkelvottoman miehen tähden surmaat kunnon miehen.\n\nTämän kuultuaan sanoi Kleandros, että hän ei tosin hyväksy Deksipposta,\njos hän on tuollaista tehnyt, mutta hän kuitenkin arvelee, että vaikka\nDeksippos olisi kuinkakin kelvoton, ei hänen kuitenkaan tarvitse kärsiä\nväkivaltaa, vaan saada rangaistuksensa oikeuden mukaan tuomittuna,\nniinkuin tekin nyt toivotte. Menkää nyt ja jättäkää tänne tämä mies;\nmutta saapukaa tutkintoon, kun minä kutsun. En enään syytä sotajoukkoa\nenkä ketään muuta, koska tämä itse tunnustaa vapauttaneensa miehen.\n\nVapautettu sotamies lausui sitten:\n\nJos sinä, Kleandros, luuletkin, että minä jonkun väärinteon tähden\nvietiin, niin tiedä, etten minä ketään lyönyt enkä kivittänyt, vaan\nsanoin, että lampaat ovat yhteisomaisuutta, sillä sotamiesten päätös\noli: jos joku sotajoukon liikkeelle lähdettyä saalisti omin päinsä,\ntuli saalistetun olla kaikillen yhteistä. Sen minä sanoin. Siitä tämä\ntarttui minuun ja ryhtyi viemään pois, ettei kukaan hiiskuisi mitään,\nvaan hän itse kaappaisi keronsa ja pelastaisi perut vastoin päätöstä\nryöstäjille.\n\nTähän sanoi Kleandros: Koska nyt olet niin karski, niin jää tänne,\njotta neuvottelisimme sinustakin.\n\nSenjälkeen Kleandros miehineen suurusteli. Mutta Ksenofon kokosi\nsotajoukon ja neuvoi lähettämään miehiä Kleandroksen luo tekemään\nanteeksipyynnön miesten puolesta. Niin päätettiin lähettää yli- sekä\nalipäälliköt ja sparttalainen Drakontios y.m. soveliaiksi havaitut\nmiehet Kleandrokselta hartaasti pyytämään, että hän vapauttaisi\nmolemmat miehet. Heidän saavuttuaan paikalle sanoi Ksenofon:\n\nKleandros! Sinun hallussasi ovat miehet, ja sotajoukko on alistanut\nsinun päätettäväksesi tehdä heille sekä kaikille heille itselleen mitä\ntahdot, nyt he pyytävät ja rukoilevat sinun antamaan heille ne molemmat\nmiehet eikä surmaamaan heitä, sillä kuluneena aikana he ovat paljon\nvaivaa nähneet sotajoukon tähden. Jos he tämän sinulta saavat, lupaavat\nhe sinulle sen sijaan, jos tahdot tulla heidän johtajaksensa ja jos\njumalat ovat armollisia, osoittaa sinulle, kuinka järjestystä\nrakastavaisia, kelvollisia, päälliköllensä kuuliaisia ollen eivät\njumalain auttaessa pelkää vihollisia. Myös pyytävät he sinulta sitäkin,\nettä jos tulet heidän tykönsä ja ryhdyt johtamaan, koettelet näitä\nkahta sekä Deksipposta y.m. heitä minkäkaltainen kukin on ja kullekin\nansion mukaisen palkan annat.\n\nTämän kuultuaan sanoi Kleandros: Totta totisesti![79] te saatte heti\nminun vastaukseni: molemmat miehet annan teille ja tulen itse luoksenne\nja jos jumalat suovat, johdan teidät Hellaaseen. Nämä puheet ovat aivan\npäin vastaisia kuin mitä muutamilta kuulin teistä, kuinka muka\nliehoittelette sotajoukon vieraantumaan Lakedaimonilaisista.\n\nLähetystö poistui nyt kiitollisena mukanaan molemmat miehet. Kleandros\nuhrasi matkaa varten ja seurusteli ystävällisesti Ksenofonin kanssa ja\nheistä tuli vierasystävät. Kun hän myös näki, kuinka tunnontarkasti he\ntäyttivät hänen määräyksensä, hän entistä enemmän halusi tulla heidän\njohtajaksensa. Mutta kun hän uhrattuansa kolmena päivänä perättäin ei\nsaanut onnen enteitä, kutsui hän päälliköt kokoon ja lausui: Minulle\nteidän johtoanne tarkoittavat uhrit eivät onnistu, kuitenkaan älkää te\nmasentuko tämän johdosta, näyttää nimittäin siltä, että teidän on suotu\nsaattaa miehet täältä pois. Lähtekää siis! ja sinne saavuttuanne me\nteidät otamme vastaan parhaimmalla tavalla.\n\nTämän jälkeen päättivät sotamiehet hänelle lahjoittaa yhteisomaisuuteen\nkuuluvat lampaat; hän otti ne vastaan, mutta lahjoitti ne heille taas\ntakaisin. Sitten purjehti hän pois. Sotamiehet kauppasivat kootun\nmuonan y.m. saaliin ja lähtivät matkaan Bithynian poikki. Mutta kun he\nsuoraa tietä kulkeissaan eivät kohdanneet yhtään mitään otettavaa,\npäättivät pyörtää takaisin ja retkeillä päivän ja yön, jotteivät tyhjin\nkäsin tulisi ystävälliselle maalle. Tämän tehtyään saivat paljon orjia\nja lampaita ja saapuivat kuudentena päivänä Khrysopolikseen\nKalkheedonian alueella; siellä viipyivät seitsemän päivää saalistansa\nmyyskennellen.\n\n\n\n\n\n\nSeitsemäs kirja.\n\n\n\n\nI. LUKU.\n\nTapaukset Bysantionissa. Spartan amiraali Anaksibios. Ksenofonin\nhyvästijättö.\n\n\nHelleenien toimenpiteet retkellään Kyyroksen kanssa [Kunaksan]\ntaisteluun asti sekä Kyyroksen kaaduttua heidän paluumatkansa\nMustallemerelle ja maa- ja merimatka sieltä Aasian Khrysopolikseen\nMustanmeren suulla, se kaikki on edellisissä kirjoissa kerrottu.\n\nSitten lähetti Farnabatsos, peläten Helleenien sotajoukon hyökkäävän\nhänen alueellensa, pyynnön laivastonpäällikkö Anaksibiokselle, joka\nsattui silloin olemaan Bysantionissa, että hän kuljetuttaisi sotajoukon\npois Aasiasta, luvaten palkita häntä kaikesta. Anaksibios lähetti\nnoutamaan Bysantioniin sotajoukon yli- ja alipäälliköt ja lupasi säätää\nsotamiehille palkan, jos he menisivät ylitse. Muut sanoivat\nneuvoteltuaan vastaavansa, mutta Ksenofon sanoi haluavansa jo luopua\nsotajoukosta ja purjehtivansa pois. Kuitenkin Anaksibios vaati hänen\nyhdessä muiden kanssa tulemaan ylitse ja sitten vasta jättämään\nsotajoukon. Siihen suostui Ksenofon.\n\nSillä välin traakialainen kuningas Seuthes lähetti Ksenofonin luo\nMeedosades-nimisen edustajansa pyytämään Ksenofonin hartaasti toimimaan\nsiihen suuntaan, että sotajoukko menisi ylitse, lisäten, että hänen ei\ntarvitse tätä harrastustansa suinkaan katua. Ksenofon vastasi:\nsotajoukko kyllä kulkee ylitse, siitä hänen ei tarvitse maksaa minulle\ntai kellekään muulle, ja niinpiankuin on ylimeno tapahtunut, poistun\nminä; mutta jääpiä ja vaikutusvaltaisia kohtaan menetelköön sen mukaan\nkuin hänelle saattaa turvalliselta tuntua. Sen jälkeen kulkivat\nBysantioniin kaikki sotilaat; mutta Anaksibios ei maksanutkaan palkkaa,\nvaan julistutti sotamiesten tarvitsevan lähteä kaupungista mukanaan\naseet ja tavaransa juurikuin hän heidät laskisi lomalle ja lukisi.\nSiitä sotamiehet pahoittelivat, kun ei heillä ollut rahaa matkamuonan\nhankintaan ja senvuoksi vastahakoisesti lähtöänsä valmistivat.\n\nKsenofon, joka oli tullut maaherra Kleandroksen vierasystäväksi, meni\nhäntä hyvästi jättämään aikoen heti purjehtia pois. Mutta maaherra\nsanoi: Älä tee sitä! sillä muutoin joudut syytteeseen, koska jotkut\njuuri nyt syyttävät sinua siitä, ettei sotajoukko siirry kyllin\nkiireesti. -- Siihen en minä vaan ole syypää, lausui Ksenofon,\nsotamiehet itse, ruokavarojen puutteen tähden, ovat haluttomia\nlähtemään. -- Siitä huolimatta neuvon sinua, sanoi Kleandros, lähtemään\nniinkuin menisit mukaan, ja sotajoukon saavuttua kaupungin\nulkopuolelle, poistut siitä. -- Menkäämme siis, sanoi Ksenofon,\nAnaksibioksen luo ja järjestäkäämme tämä. -- Sitten menivät ja\npuhuivat asian. Hän käski tekemään niin ja kiireimmiten varustettuina\nlähtemään sekä tiedoittamaan, että joka jää tulematta tarkastukseen ja\nluentaan, syyttäköön itseänsä. Sen jälkeen lähtivät ensin päälliköt ja\nsitten muut. Pian he kaikki järjestänsä, paitsi muutamia harvoja,\nolivat ulkopuolella kaupungista, ja lakedaimonilainen Eteoniikos seisoi\nportilla, sulkeaksensa portit, heti kun kaikki olisivat tulleet ulos,\nsekä työntääkseen telkimen kiinni. Mutta Anaksibios kutsui kaikki\npäälliköt kokoon ja lausui: ottakaa ruokavaroja traakialaisista\nkylistä, siellä on paljon ohraa, nisua y.m. varoja, sitten niitä\notettuanne suunnatkaa kulkunne Kersoneesokseen, siellä\nlakedaimonilainen Kyniskos maksaa teille palkan. Tämän osuivat\nkuulemaan muutamat sotamiehet tai joku osastonpäälliköistä saattoi\nsiitä tiedon sotajoukolle. Tämän johdosta päälliköt tiedustelivat oliko\ntraakialainen kuningas Seuthes Lakedaimonilaisten ystävä vai\nvihollinen, ja täytyykö kulkea Pyhänvuoren poikki vaiko sen kiertäen\nkeski Traakian kautta.\n\nNäistä keskusteltaissa tarttuivat sotamiehet aseisiin ja juosten\nryntäsivät porteille mennäksensä takaisin kaupunkiin. Kun Eteoniikos ja\nhänen seurueensa näkivät raskasaseisten juoksevan kaupunkia kohden;\nsulkivat he portit ja työnsivät telkimen kiinni. Sotamiehet kolistivat\nporttia ja sanoivat, että he kärsivät suunnatonta vääryyttä, kun heidät\non syösty vihollisten maahan ja uhkasivat särkeä portit, ellei heille\nniitä hyvällä aukaista. Toiset juoksivat mereen ja siihen pistävältä\nmuurin kielekkeeltä kiipesivät kaupunkiin, toiset sotilaat, jotka vielä\nsattuivat olemaan kaupungissa ja näkivät mitä porteilla tapahtui,\niskivät kirveillä salvat säpäleiksi ja paiskasivat portit auki;\nkumppanit ryntäsivät kaupunkiin.\n\nKun Ksenofon näki mitä tapahtui, pelkäsi hän sotaväen ryhtyvän\nryöstämään ja niin koituvan korvaamatonta onnettomuutta kaupungille,\nhänelle itselle ja sotilaille; sen vuoksi hän juoksi joukkoon, ja\nsyöksi sen kanssa portista sisälle. Bysantiolaiset nähdessään sotaväen\nväkisin ryntäävän kaupunkiin pakenivat torilta mitkä laivoihin, mitkä\nkoteihinsa ja päinvastoin taas kotolaiset kiirehtivät ulos, toiset\ntyönsivät kolmisoutuja vesille niissä pelastuaksensa, kaikki luulivat\nolevansa hukassa juuri kuin valloitetussa kaupungissa. Eteoniikos\npakeni linnaan, Anaksibios riensi rantaan ja kalastajaveneessä kierteli\nmerta myöden linnaan, sekä lähetti heti hakemaan apuväkeä\nKalkheedonista, sillä linnan varusväki näytti kykenemättömältä\ntorjumaan hyökkäystä.\n\nKun sotamiehet huomasivat Ksenofonin, tunkeutuivat monet hänen tykönsä\nja sanoivat: Nyt sopii sinun, Ksenofon, olla mies: sinulla on kaupunki,\nsinulla kolmisoutuja, sinulla on rahaa, sinulla näin paljon miehiä, nyt\njos tahdot, voit hyödyttää meitä ja me teemme sinusta suuren. Ksenofon\nvastasi: Puhutte hyvin ja minä teen niin, mutta jos tätä todella\nhaluatte, järjestykää nopeasti riveihin! (tahtoen siten heitä\ntyynnyttää) tätä järjestymistä sekä hän itse kehotti heille että käski\nmuidenkin kehottamaan. He järjestyivät itsestään, raskasaseiset aivan\npian kahdeksanmiehisiin perättäisriveihin ja kevytaseiset kiirehtivät\nkummallekin sivustalle. Paikka, nimeltään Traakian tori, onkin varsin\nsovelias sotaväen harjoituksiin, ollen tyhjä rakennuksista ja tasainen.\nKun olivat järjestyneet ja tyyntyneet, kutsui Ksenofon sotaväen\nympärillensä ja puhui näin:\n\n\"Että te suututtelette, sotamiehet, ja katsotte kärsivänne vääryyttä\nsiinä, että teitä on petetty, sitä en ensinkään ihmettele. Mutta jos\nantaudumme vihan valtaan sekä kostamme petoksen täkäläisille\nLakedaimonilaisille ja ryöstämme tähän syyttömän kaupungin, niin\najatelkaa seurauksia: meidät julistetaan Lakedaimonilaisten ja heidän\nliittolaistensa vihollisiksi. Millainen sota siitä syntyy, on helppo\nkuvitella, nähtyämme ja muistaissamme juuri viimeaikaisia tapauksia:\nme, Ateenalaiset, ryhdyimme sotaan Lakedaimonilaisia ja heidän\nliittolaisiansa vastaan aikana, jolloin oli meillä kolmisoutulaivoja,\nosittain vesillä, osittain veistämöillä, kumminkin 300, meillä oli\nriittävän paljon rahaa kaupungissa,[80] vuotuistuloveroa sekä\nkotimaasta että ulko-omistuksistamme vähintäin 1,000 talenttia,\nvallitsimme kaikkia saaria sekä paljon Aasian kaupungeita, ja\nEuroopassa meillä oli paitsi monia muita kaupunkeja myös juuri tämä\nBysantion, jossa nyt olemme, ja kuitenkin meidät niin kokonaan\nkukistettiin kuin te kaikki tiedätte. Mitä kärsimyksiä olisikaan\nodotettavissamme, kun on Lakedaimonilaisilla heidän vanhat\nliittolaisensa, kun ovat lisäksi tulleet kaikki Ateenalaiset ynnä\nniiden silloiset liittolaiset ja kun Tissafernes sekä kaikki muut\nmerenrannikon raakalaiset ovat meidän vihollisiamme ja vaarallisin\nvihollisemme on itse Persian kuningas, jolta voimiemme mukaan me\nhallitusta ja henkeä riistämään olemme tulleet? Kuka nyt on niin\nmieletön, että näiden kaikkien vastuksien yhtyessä luulee meidän\npystyvän voittamaan? Totisesti! älkäämme riehuko, älkäämme\nhäpeällisesti tuhoutuko kotimaamme, omien ystäviemme ja sukulaistemme\nvihollisiksi muuttuen, sillä he kaikki elävät niissä kaupungeissa,\njotka ryhtyisivät sotakannalle meitä vastaan, ja syystä kyllä he niin\ntekisivät, jos kerran emme tahtoneet pitää hallussamme yhtään\nmuukalaisilta vallattua kaupunkia, mutta sen sijaan ryöstäisimme\nensimmäisen kohtaamamme helleeniläisen kaupungin. Minä sentähden\ntoivon, että, ennenkuin näen teiltä tämän teon, painun sata syltä maan\nalle. Ja teitä neuvon pitämään kiinni oikeudestanne, mutta Helleeneinä\ntottelemaan Helleenien johtajia; mutta jos ette saa oikeutta, niin\nvaikka vääryyttäkin kärsien, meidän ei kuitenkaan tule riistää\nkotimaatamme Hellasta. Nyt katson parhaaksi lähettää lähettiläitä\nAnaksibiokselle tiedoittamaan, ettemme ole tulleet tänne kaupunkiin\nväkivaltaa tekemään, vaan jos mahdollista, saamaan apua teiltä, mutta\njos ei saada, niin kumminkin osoittamaan, ettemme poistu kaupungista\npetoksen vaan kuuliaisuuden käskeminä.\"\n\nTämä hyväksyttiin ja lähetettiin eeliläinen Hieronymos, arkadialainen\nEurylokhos säkä akaialainen Fileesios ilmoittamaan asiaa, ja niin he\nmenivät.\n\nSotaväen ollessa vielä koossa saapui paikalle teebalainen Koiradates,\nentinen päällikkö, joka oli kierrellyt Hellaassa, tosin ei pakolaisena,\nvaan päälliköksi pyrkijänä, tarjoutuen, jos joku kaupunki tai kansa\njohtajaa tarvitsisi. Tässä tarkoituksessa hän nytkin tuli ja sanoi\nolevansa valmis johtamaan heidät n.s. Traakian suistamoon, josta\nsaisivat paljon saalista, mutta kunnes ehtisivät sinne, sanoi\ntarjoavansa heille yllin kyllin ruokaa ja juomaa. Sotamiehet kuulivat\ntämän sekä samalla vastauksen Anaksibiokselta, hän nimittäin vastasi,\nettei heidän tarvitse katua kuuliaisuuttansa, hän ilmoittaa siitä\nhallitukselle kotimaassa, ja hän itse voimainsa mukaan huolehtii heidän\nparhaastansa.\n\nSenjälkeen ottivat sotamiehet Koiradateen päällikökseen ja poistuivat\nkaupungin muurin ulkopuolelle; hän sopi heidän kanssaan siten, että hän\ntulee seuraavana päivänä sotajoukkoon ja tuo mukanaan uhrieläimiä ja\ntietäjän sekä ruokaa ja juomaa sotajoukolle. Sotamiesten poistuttua\nkaupungista sulki Anaksibios portit ja julistutti sotamiehistä sen,\njoka kohdattaisiin kaupungista, myytävän. Seuraavana päivänä tuli\nKoiradates mukanaan uhriteuraita ja tietäjä; häntä seurasi parikymmentä\nmiestä kantaen ohrajauhoja ja toiset 20 kantaen viiniä, kolme öljyä,\nyksi mies kynsilaukkaa sangen suuren kantamuksen, toinen sipulia; ne\nhän jätti jaettavaksi ja uhrasi.\n\nKsenofon lähetti hakemaan Kleandrosta ja pyysi hänen toimimaan niin,\nettä hän pääsisi kaupunkiin purjehtiakseen sitten Bysantionista.\nKleandros tuli ja sanoi: Töin tuskin olen sen saanut toimeen, sillä\nAnaksibios sanoi vallan sopimattomaksi sen, että sotamiehet ovat\nkaupungin lähellä ja Ksenofon kaupungissa; Bysantiolaiset ovat\nriitaisia ja keskenään eripuraisia; kuitenkin, sanoi Kleandros, käski\nAnaksibios sinun tulemaan, jos tahdot purjehtia pois hänen kanssaan.\nKsenofon sanoi siis hyvästi sotamiehille ja meni kaupunkiin\nKleandroksen kanssa.\n\nKoiradates uhrasi nyt ensi päivänä, mutta ilman menestystä,\nsotamiehille hän ei myös jakanut mitään. Seuraavana päivänä seisoivat\nuhrieläimet alttarin ääressä ja hän seppelöitynä niinkuin ainakin\nuhraaja, mutta dardanolainen Timasion, asinelainen Neon ja\norkhomenolainen Kleanor astuivat esiin ja kielsivät Koiradateen\nuhraamasta, koska hänestä ei tule johtajaa, jos ei hän hanki tarpeeksi\nruokavaroja. Koiradates käski sitten niitä jakaa. Mutta kun häneltä\npuuttui niin paljon, ettei kullekin sotamiehellen olisi tullut edes\nyhdeksi päiväksi ruokaa otti hän uhrit, meni tiehensä ja luopui\npäällikkyydestä.\n\n\n\n\nII. LUKU.\n\nPäälliköitten erimielisyys matkasta. Sotamiehiä hajautuu eri tahoille\nja joutuu orjiksi. Ksenofonin paluu ja sotamiesten riemu sen johdosta.\nRettelöitä maaherran kanssa. Ksenofon hengenvaarassa. Traakian ruhtinas\nSeuthes haluaa Helleenit palvelukseensa.\n\n\nAsinelainen Neon, akaialaiset Fryniskos, Fileesios ja Ksantikles sekä\ndardanolainen Timasion jäivät sotajoukkoon ja edettyänsä Traakialaisten\nkyliin Bysantionin lähellä, he leiriytyivät sinne. Päälliköt olivat\nerimielisiä: Kleanor ja Fryniskos olisivat menneet Seutheen\nseuralaisiksi (tämä nimittäin oli houkutellut heitä ja lahjoittanut\ntoiselle tamman, toiselle muijan), mutta Neon tahtoi Kersoneesokseen,\nlaskien, että jos he joutuisivat Lakedaimonilaisten alaisiksi, pääsisi\nhän koko sotajoukon päälliköksi. Timasion halusi taas mennä merensalmen\ntoiselle puolen Aasiaan, arvellen sitä tietä saapuvansa kotiin: tätä\ntahtoivat sotamiehetkin. Ajan kuluessa monet sotamiehistä myivät\naseensa paikkakuntalaisille ja purjehtivat pois sen mukaan kuin\nkykenivät, toiset samoin tehtyään siirtyivät kaupunkeihin. Anaksibios\noli mielissään kuullessansa sotajoukon hajautuneen, sillä täten hän\nluuli parhaiten miellyttävänsä Farnabatsosta.\n\nMutta kun Anaksibios purjehti Bysantionista, kohtasi hänet Kytsikossa\nBysantionin maaherra Aristarkos, Kleandroksen seuraaja; puhuttiin myös,\nettä Poolos, laivaston päällikön sijainen, kohdakkoin saapuisi\nHellespontokseen. Tällöin Anaksibios toimitti Aristarkokselle, että\nniin monta Kyyroksen sotamiestä kuin hän löytäisi Bysantioniin\njääneinä, ne hän kaikki myyttäisi, sillä Kleandros ei ollut myynyt\nketään, vaan päinvastoin säälien hoivannut sairaita ja pakottanut\nottamaan heitä huoneeseen. Aristarkos heti tultuaan myytti vähintäin\n400 miestä. Anaksibios purjehti Parioniin, Myysiassa, ja [lähetti\nFarnabatsokselle tiedon tilanteesta hänen sitten täyttääkseen\nlupauksensa. Mutta kun Farnabatsos oli saanut tietää Aristarkoksen\ntulleen Bysantionin maaherraksi ja Anaksibioksen poistuneen laivaston\npäällikkyydestä, ei hän enään piitannut Anaksibioksesta, vaan\nkeskusteli Aristarkoksen kanssa Kyyroksen sotajoukosta samaa kuin ennen\nAnaksibioksen kanssa.\n\nTämän johdosta Anaksibios kutsui luoksensa Ksenofonin ja käski hänen\nkaikin keinoin mitä nopeimmin purjehtimaan sotajoukon avuksi, pitämään\nsen koossa ja kokoomaan hajaantuneista niin monta kuin mahdollista,\nkuljettamaan Traakian Perinthokseen ja sieltä mitä kiireimmin ylitse\nAasiaan, antoi hänelle kolmisoutulaivan sekä kirjeen ynnä mukaan\nmiehen, jonka tuli riennyttää Perintholaisia mitä kiireimmin hevosilla\nlähettämään Ksenofonin sotajoukon saatuville. Ksenofon purjehtikin\nylitse ja tuli sotajoukkoon: sotamiehet riemuiten ottivat hänet vastaan\nja seurasivat heti mielellänsä palatakseen Traakiasta Aasiaan.\n\nKun Seuthes sai kuulla Ksenofonin palanneen, lähetti hän tämän luokse\nmerta myöden Meedosades-nimisen lähettiläänsä pyytämään Ksenofonin\ntuomaan sotajoukon hänen luoksensa, luvaten hänelle minkä hän arveli\nvoivan häntä taivuttaa. Ksenofon vastasi, ettei mitään sellaista saata\ntapahtua. Tämän kuultuaan poistui Meedosades.\n\nHelleenien päästyä Perinthokseen, erkani heistä Neon ja leiriytyi\nerilleen n. 800 miehen kanssa; koko muu sotajoukko pysyi koossa\nPerinthoksen muurien lähellä.\n\nSitten neuvotteli Ksenofon laivoista, mitä joutuisimmin purjehtiakseen\nAasian puolelle. Samassa saapui paikalle Aristarkos, Bysantionin\nmaaherra, Farnabatsoksen toimenpiteestä mukanaan kaksi kolmisoutua,\nkielsi laivanvarustajia lauttaamasta sotajoukkoa toiselle puolen, ja\nmennen sotajoukon luoksi kielsi sotamiehiä menemästä Aasiaan. Ksenofon\nsanoi, että Anaksibios on niin käskenyt ja sitä varten on hän\nlähettänyt minut tänne. Siihen sanoi Aristarkos: Anaksibios ei nyt\nenään ole laivastonpäällikkö ja minähän olen täällä maaherra ja jos\njonkun teistä tapaan merellä, hänet upotan. -- Tämän sanottuaan hän\nmeni kaupunkiin.\n\nSeuraavana päivänä hän lähetti hakemaan sotajoukon ylipäälliköt ja\nalipäälliköt luokseen. Heidän ollessaan jo kaupungin lähellä, huomautti\njoku Ksenofonille, että jos hän käy kaupunkiin, otetaan hän kiinni ja\njoko tapahtuu hänelle jotakin inhimillistä tai työnnetään hänet\nFarnabatsoksen käsiin. Tämän kuultuaan hän lähetti muut menemään, vaan\nitse sanoi tahtovansa vähän uhrata. Sitten hän poistui ja uhrasi\nsaadaksensa tietää, olisiko hänen sallittu yrittää sotajoukon viemistä\nSeutheelle. Sillä hän näki sinne purjehtimisen olevan vaaranalaista,\nkoska sen estäjällä oli kolmisoutulaivoja, myös Kersoneesokseen hän ei\ntahtonut mennä ja joutua siellä saarroksiin sekä saattaa sotajoukon\nkaiken puutteeseen, ja jossa täytyisi totella sikäläistä maaherraa,\nsotajoukon kuitenkaan saamatta ruokavaroja.\n\nKsenofonin näitä toimiessa palasivat päälliköt Aristarkoksen luota ja\ntiedoittivat, että hän käski heidän nyt poistua, vaan palata pimeän\ntullen. Silloin ilmeni salajuoni vielä selvemmin. Kun Ksenofonin uhri\nnäytti tietävän hyvää hänelle itselle ja sotajoukolle ja meno Seutheen\ntykö turvalliselta, otti hän kanssansa Polykrateen, ateenalaisen\nalipäällikön, sekä kultakin ylipäälliköltä, paitsi Neonilta,\nluotettavan miehen ja meni yöllä Seutheen sotajoukon luo, noin 60\nstadiota. Lähelle tultuaan kohtasivat leiritulia, vaan ei vartioita.\nSen johdosta luulivat ensin, että Seuthes oli vetäytynyt jonnekin;\nmutta kuultuaan melua ja Seutheen miesten antavan merkkihuutoja\ntoisilleen, huomasivat, että Seuthes oli sytyttänyt tulet yövartioitten\nedustalle sitä varten, ettei vartioita nähtäisi pimeässä ja jäisi\nselville saamatta paljonko ja missä niitä oli, sen sijaan lähestyjät\neivät pysyisi piilossa, vaan tulien valossa heidät selvästi nähtäisiin.\nKsenofon tästä selviydyttyään lähetti tulkkinsa, joka hänellä oli\nmukanaan, ja käski tämän sanoa Seutheelle, että Ksenofon on täällä ja\ntahtoo kohdata Seutheen. Vartiat tiedustivat onko ateenalainen Ksenofon\nsotajoukosta? Saatuaan myöntävän vastauksen lähtivät kiireesti, ja\nvähän myöhemmin saapui noin 200 kevytaseista, ottivat vastaan\nKsenofonin ynnä hänen seurueensa ja saattoivat heidät Seutheen luoksi.\nSeuthes asusti huolellisesti vartioituna tornissa, jonka ympärillä oli\nsuitsitettuja hevosia, sillä pelkonsa vuoksi laski hän hevoset\nlaitumelle vain päivisin, mutta öisin antoi niiden olla suitsitettuina\nvartioimassa. Sanottiin, että kerran aikaisemminkin hänen esi-isänsä\nTeeres majaillessaan tässä seudussa suuren sotajoukon kanssa, kadotti\nseudun asukkaiden hyökätessä paljon miehiä ja menetti kuormastonsa.\nHyökkääjät olivat Thyneläisiä, joita pidettiin vaarallisimpina\nvihollisina yön aikaan.\n\nKun oli tultu lähelle, käski Seuthes Ksenofonin tulemaan sisälle\nmukanaan kaksi omaa mieleistänsä mäestä. Torniin tultua tervehtivät\nensin toisiaan ja traakialaisen tavan mukaan joivat toistensa maljan\nnauttien juomasarvista viiniä; saapuvilla oli myös Meedosades, Seutheen\nainainen lähettiläs. Sitten alkoi Ksenofon puheen:\n\nSeuthes, sinä lähetit minun luokseni Kalkheedoniin ensin tämän\nMeedosadeen, pyytäen minun toimimaan siihen suuntaan, että sotajoukko\ntulisi ylitse Aasiasta ja luvaten, jos sen saisin aikaan, palkita\nminut, niinkuin sanoi tämä Meedosades. Tämän sanottuaan hän kysyi\nMeedosadeelta oliko tämä totta. Sen myönsi Meedosades.\n\nKsenofon jatkoi: Kun minä jälleen olin palannut Parionista\nsotajoukkoon, tuli taas tämä Meedosades ja lupasi, että jos minä toisin\nsotajoukon sinulle, sinä niin hyvin muutoin kohtelisit ystävänä ja\nveljenä minua kuin myös että minä sinulta saisin vallitsemasi\nmerenrantapaikat.\n\nTässä hän taas kysyi, oliko Meedosades sanonut näin. Tämä myönsi sen.\n\nHyvä siis, sanoi Ksenofon, kerro Seutheelle minun vastaukseni ensin\nKalkheedonissa.\n\n\"Sinä vastasit, että sotajoukko kyllä saatettaisiin ylitse Bysantioniin\neikä siitä tarvitse maksaa mitään, ei sinulle tai kellenkään muulle,\nitse sanoit poistuvasi heti kun tulisit toiselle puolen, ja tapahtuikin\nniinkuin sanoit.\"\n\nMutta mitä sanoin, jatkoi Ksenofon, kun tulit Selymbrian[81]\nseutuville?\n\n\"Sanoit, ettei se käy päinsä, vaan että menette Perinthokseen ja sieltä\ntaas ylitse Aasiaan.\"\n\nNyt siis, sanoi Ksenofon, olen täällä minäkin ja tämä Fryniskos, yksi\nylipäälliköistä sekä tämä Polykrates, yksi alipäälliköistä, ja ulkona\non jokaisen ylipäällikön, paitsi lakoonialaisen Neonin, luottamusmies.\nJos niin muodoin tahdot neuvottelumme olevan luotettavamman, kutsu\nnekin tänne. Mene sinä, Polykrates, ja sano minun käskeneen heidän\njättämään pois aseensa, sinä itsekin jätä sinne miekkasi ja käy tänne.\n\nTämän kuultuaan sanoi Seuthes, ettei hän epäile ketään Ateenalaista,\nsillä hän tietää, sanoi hän, heidän olevan hänen sukulaisiaan ja pitää\nheitä hyvänsuopina ystävinänsä. Kutsuttujen tultua sisälle kysyi\nKsenofon ensin Seutheelta, mihin hän halusi käyttää sotajoukkoa?\n\nSeuthes vastasi: Maisades oli minun isäni; hänen valtansa alaisiin\nkuuluivat Melanditit, Thynit ja Tranipsit. Mutta kun Odrysien[82]\nvaltio riutui, karkoitettiin isäni pois aluskunnastansa ja hän itse\nkuoli tautiin, vaan minä kasvatettiin orpona nykyisen kuninkaan\nMeedokoksen luona. Mutta nuorukaiseksi tultuani en voinut elää oma\njalka vieraan pöydän alla ja kun istuin kuokkavieraana hänen\npöydässään, pyysin hänen antamaan minulle niin monta miestä kuin hänen\nsopisi, jotta mahdollisuuden mukaan kostaisin meidän karkoittajillemme\ntarvitsematta elää niinkuin koira kurkoittaen hänen pöytäänsä. Hän\nantoi minulle miehet ja hevoset, jotka huomenna saatte nähdä. Nyt elän\nminä ja nämä miehet ottaen saalista omasta isäini maasta. Mutta jos te\ntulisitte lisäjoukoksi minulle, luulen jumalien avulla helposti saavani\ntakaisin valtakuntani. Tähän minä teitä tarvitsen.\n\nMitä sinä sitten, toisti Ksenofon, saattaisit, jos tulisimme,\nsotajoukolle antaa, niin myös ali- ja ylipäälliköille? Ilmoita, jotta\nnämä sen tiedoittaisivat.\n\nSeuthes lupasi kuukausipalkkaa (kullekin sotilaalle\nKytsikon-kultarahan,[83] alipäälliköille kaksinkertaisen,\nylipäälliköille nelinkertaisen sekä niin paljon maata kuin\ntahtoisivat ynnä juhtia ja muuritetun paikan meren rannalla.\n\nMutta jos emme, sanoi Ksenofon, tätä yritettyämme, saa mitään toimeen,\nvaan nousee jokin lakedaimonilaispelko, otatko sittenkin maahasi sen,\njoka tahtoo tulla sinun luoksesi?\n\nSeuthes vastasi: Minä teen heidät veljiksi ja pöytäkumppaneiksi sekä\nosallisiksi kaikkeen, mitä voimme haltuumme saada. Ja sinulle,\nKsenofon, annan tyttäreni, ja jos sinulla on tytär, ostan sen\ntraakialaiseen tapaan, annan hänelle asunnoksi Bisantheen,[84] joka on\nkaunein paikka minun aluskunnistani meren rannalla.\n\n\n\n\nIII. LUKU.\n\nLiitto Seutheen kanssa. Traakialaispidot. Yllätyksiä.\n\n\nNämät kuultuaan ja molemmin puolisesti käteltyään ratsastivat Helleenit\npois Seutheen luota saapuen leiriin ennen päivän koittoa sekä\nilmoittivat matkansa tuloksen lähettäjilleen. Mutta päivän tultua\nkutsui taas Aristarkos Helleenien päälliköt luoksensa. Nämä kuitenkin\npäättivät jättää tekemättä sen matkan, vaan kutsua kokoon sotajoukon.\nKaikki muut tulivat paitsi Neonin miehet, jotka majailivat n. 10\nstadion päässä. Heidän kokoonnuttuaan nousi Ksenofon ja puhui näin:\n\nMiehet! Purjehtimasta sinne, mihin haluamme, estää maaherra Aristarkos,\njolla on kolmisoutulaivoja. Näin ollen ei suinkaan ole turvallista\nnousta kuormalaivoihin. Sama mies käskee meidän nyt mennä\nKersoneesokseen väkivoimalla kulkien Pyhänvuoren poikki. Kun tämän\nvallattuamme olisimme tulleet sinne, lupaa hän, ettei hän enään meitä\nmyy niinkuin Bysantionissa, eikä teitä tästedes petä, vaan maksaa\npalkan eikä myös piittaamatonna katsele, niinkuin nykyään, teidän\nelintarvepulaanne. Näin puhuu nyt Aristarkos, mutta Seuthes sanoo\nhyvittävänsä teitä, jos tulette hänen tykönsä. Katsokaa siis nyt\nneuvotteletteko näistä seikoista täällä viipyen vai vasta ruokavarojen\npariin päästyänne. Minun mielestäni, kun meillä täällä ei ole rahaa\nostaaksemme ja kun (Lakedaimonilaiset) eivät salli rahatta ottaa, tulee\nmennä sellaisiin kyliin, josta (Traakialaiset) heikompina ollen eivät\nestä meidän muonitustamme. Siellä sitten elintarpeita saatuanne ja\nkuullessanne mihin mikin teitä pyytää, sopii valita sen, mikä\nmielestänne on paras. Ja joka tämän hyväksyy, nostakoon kätensä. Kaikki\nnostivat. Menkää nyt, sanoi hän, valmistautukaa ja kun merkki annetaan,\nseuratkaa johtajaanne.\n\nTämän jälkeen Ksenofon otti johdon ja sotajoukko seurasi. Neon tosin\nsekä moniaat Aristarkoksen miehet koettivat houkutella heitä palaamaan,\nmutta nämät eivät ottaneet sitä kuullaksensa. Heidän kuljettuaan noin\n30 stadiota tuli tiellä vastaan Seuthes. Hänet nähtyään käski Ksenofon\nhänen ratsastaa esiin, jotta mahdollisimman monien kuullen saisi\nhänelle sanotuksi, mikä hänen mielestään oli hyödyllistä. Hänen\ntultuansa sanoi Ksenofon:\n\nMe matkaamme sinne, mistä sotajoukko saa elintarpeita. Sittenkun siellä\nsaamme kuulla sinun ja Lakedaimonilaisen ehdot, valitsemme minkä\nparhaaksi näemme. Jos siis ohjaat meidät sinne, missä enimmän on\nruokavaroja, katsomme nauttivamme sinun vieraanvaraisuuttasi. Seuthes\nvastasi:\n\n\"Tiedän useita toistensa läheisiä kyliä, joissa on kaikkia ruokavaroja;\nne ovat täältä hyvän ruokahalun antavan matkan päässä.\" -- Johda siis\nmeidät sinne, sanoi Ksenofon.\n\nKun iltapäivällä oli saavuttu kyliin, kokoontuivat sotamiehet ja\nSeuthes puhui näin:\n\nMiehet! Minä pyydän teitä sotaretkelle minun kanssani ja lupaan teille\nantavani sotamiehille kullekin kytsikeenos-kultarahan,[85] ali- ja\nylipäälliköille kullekin tavanmukaisessa suhteessa näitä paitsi\npalkitsen erikoisesti kunkin ansiollisen. Ruokaa ja juomaa saatte\nseutukunnasta niinkuin nytkin; mutta mitä saaliiksi saadaan, sen\npidätän itselleni, jotta sen myynnistä maksan teidän palkkanne.\nPakenevia ja karkureita kykenemme ajamaan takaa ja etsimään,\nvastustajat koetamme teidän avullanne voittaa.\n\nKsenofon kysyi: Kauvaksiko merestä katsot sotajoukon tarvitsevan\nseurata sinua? Seuthes vastasi: Ei missään edemmäksi kuin seitsemän\npäivänmatkan päähän, vaan monin paikoin vähemmän.\n\nTämän jälkeen sallittiin jokaisen, joka tahtoi, puhua, ja monet\nsanoivat tämän mukaisesti, että Seuthes on puhunut aivan asiallisesti,\nsillä on talvisaika eikä ole mahdollista purjehtia kotiin sen, joka\nsitä haluaisi, ei myös käy päinsä viipyä ystävällisessä maassa, jos\ntäytyy ostoksista elää, sen sijaan oleskelu vihollisen maassa ja siellä\nelannon hankkiminen on turvallisempaa Seutheen kanssa kuin yksin, koska\nniin paljon etuja on saatavissa, ja jos vielä lisäksi saavat palkkaa,\ntuntuu se oikein onnen potkulta. -- Sitten sanoi Ksenofon: Jos\njollakulla on vastaansanomista, puhukoon! mutta jos ei, niin minä\näänestytän tästä. Kun ei kukaan vastustanut, äänestettiin ja esitys\nhyväksyttiin. Heti hän tiedoitti Seutheelle päätöksen, että he lähtevät\nsotaretkelle hänen kanssansa.\n\nSen jälkeen majautuivat muut joukkuettain telttoihin, mutta yli- ja\nalipäälliköt kutsui Seuthes pitoihin läheiseen kyläänsä. Juuri kun\nolivat menossa pitopöytään, kohtasi heidät ovella muuan Heerakleides,\nMaroneian kaupungista; tämä lähestyi jokaista, jolla hän luuli olevan\njotakin antamista Seutheelle, ensin eräitä Parionin kaupungin miehiä,\njotka olivat tulleet tekemään ystävyyttä Meedokoksen, Odrysien\nkuninkaan, kanssa, tuoden lahjoja hänelle ja hänen vaimollensa, ja hän\nsanoi heille, että Meedokos on merestä sisämaahan päin noin 12\npäivänmatkan päässä, mutta että Seuthes tämän sotajoukon saatuansa\ntulee meren valtiaaksi. Naapurina hän parhaiten pystyy teitä\nhyödyttämään ja vahingoittamaan. Jos siis olette viisaita, lahjoittakaa\ntälle, mitä teillä kenties on mukananne, ja niin käy teille paremmin\nkuin jos antaisitte kaukana asuvalle Meedokokselle. Näin hän houkutteli\nheitä. Edelleen hän kääntyi dardanolaisen Timasionin puoleen kuultuansa\ntällä olevan persialaisia juoma-astioita ja mattoja sanoen tavan\nolevan, että kun Seutheella on kutsuvieraita, kutsutut antavat hänelle\nlahjoja. Jahka hän tulee mahtavaksi, kykenee hän sekä saattamaan sinut\nkotiin että rikastuttamaan täällä. Näin puhuen hakkaeli hän itse\nkutakin Seutheelle. Hän lähestyi myös Ksenofonia ja sanoi: Sinä olet\nsuurimmasta valtiosta ja sinun nimesi on Seutheella suurimmassa arvossa\nja sinä tietenkin katsotaan arvolliseksi saamaan tässä seudussa\nlinnoitettuja paikkoja sekä maa-alueen, niinkuin saivat muutkin\nteikäläiset, sentähden sopii myös sinun mitä komeimmin osoittaa\nkunnioitustasi Seutheelle. Hyvässä mielessä tätä sinulle suositan,\nsillä hyvin tiedän, että mitä runsaammin tälle lahjoitat, sitä\nrunsaammin hän sinut palkitsee. Ksenofon tämän kuullessaan joutui\nvallan pulaan, sillä Parionista meren poikki tultuaan ei hänellä ollut\nmukanansa muuta kuin palvelijapoika sekä riittävät matkarahat.\n\nKokoonnuttuaan juhlapaikkaan asettuivat saapuvilla olleet\nTraakialaisten ylimykset, Helleenien yli- ja alipäälliköt sekä jotkut\nkaupunkien lähettiläät kehään juhla-aterialle. Sitten tuotiin kaikille\nkolmijalkapöytiä täynnä paloitettua lihaa, ja lihapalasiin oli liitetty\nsuuria happamia leipiä. Pöydät asetettiin aina enimmiten joka vieraan\neteen, sillä niin oli tapa. Ja ensimmäisenä teki Seuthes näin: otti\nleivät pöydältä edestänsä, mursi ne palasiksi ja heitti keille hyväksi\nnäki, samoin myös lihapalat, jättäen itsellensä vain sen verran kuin\nhän itse nauttisi, samalla tavalla tekivät muut, joiden edessä pöydät\nseisoivat, paitsi muuan arkadialainen nimeltä Arystas, suursyömäri,\nheittämisestä huolimatta, otti käteensä kolme annosta leipää, asetti\nlihan polviensa päälle ja aterioi. Viinisarvia kierteli myös pöydissä\nja kaikki ottivat, mutta kun juomanlaskija tuli viinisarvinensa\nArystaan kohdalle, sanoi tämä, nähdessään Ksenofonin lopettaneen\naterioinnin: Anna tuolle, hänellä on jo aikaa, minulla ei vielä. Äänen\nkuultuansa kysyi Seuthes juomanlaskijalta (Traakian kielellä): mitä se\nmies sanoi? Tämä tulkitsi sen, sillä hän ymmärsi Helleenien kieltä.\nSiitä syntyi paljon naurua.\n\nPitojen pitkittyessä saapui paikalle traakialainen mies mukanaan\nvalkoinen hevonen, hän tarttui täysinäiseen maljaan ja lausui: Juon\nsinun terveydeksesi, Seuthes, ja lahjoitan sinulle tämän hevosen, jolla\najaen saavutat kenen vain tahdot ja väistyessäsi pääset pelkäämästä\nvihollista. -- Joku toinen toi pojan lahjoittaen sen Seutheelle ja\njuoden hänen muistoksensa, kolmas lahjoitti pukimia hänen\npuolisollensa. -- Timasion viinillä tervehtien lahjoitti hopeaisen\nmaljan sekä kymmenen minan arvoisen maton. -- Muuan ateenalainen\nGneesippos nousi ja lausui: On vanha hyvä tapa, että varakkaat\nkunnioituksesta kuningasta kohtaan lahjoittavat kuninkaalle, niin myös\nettä kuningas lahjoittaa varattomille, ja niin vain saan minäkin\nkunnian lahjoittaa sinulle. -- Ksenofon oli pulassa mitä tekisi, sillä\nkunniavieraana oli hänen istuinpaikkansa lähinnä Seuthesta.\nHeerakleides käski juomanlaskijan ojentamaan hänelle viinisarven ja\ntämä, jo hiukan himeltyneenä, nousi rohkeasti, tarttui sarveen ja\nvirkkoi: Minä annan sinulle, Seuthes, itseni ja nämä kumppanini\nuskollisiksi ystäviksi, en ketään vastoin hänen omaa tahtoansa, vaan\nkaikki vielä hartaammin kuin minä tahtoen olla sinun ystäviäsi. Ja nyt\novat he täällä vaatimatta sinulta mitään, vaan tahtoen sinun tähtesi\nmennä vaivoihin ja vaaroihin. Näiden avulla, jos jumalat suovat, saat\ntakaisin sekä laajan isäisi maa-alueen että valtaat toisen, hankit\npaljon hevosia, paljon miehiä ja naisia, joita sinun ei tarvitse\nryöstää, vaan ne tulevat itse tuoden tullessaan sinulle lahjoja. --\nSeuthes nousi, joi yhdessä ja vihmoi hänen kanssansa viinisarven\ntyhjäksi.\n\nTämän jälkeen tuli sisälle miehiä soittaen sotatorvien kaltaisilla\npuhaltimilla ja toitottaen tahdissa nahkatorvilla juurikuin\nlyydialaisen magadis-kanteleen (oktaavi-) säveleitä soinnuttaen.\nSeuthes itsekin nousi, kirkasi sotahuudon ja sangen sulavasti hyppäsi\nsyrjään ikäänkuin keihästä väistäen. Esiytyi myös ilvehtijöitä.\n\nAuringon laskun aikaan nousivat Helleenit ja sanoivat, että on aika\nsijoittaa yövartiat ja ilmoittaa tunnussana. He käskivät Seutheen\nmääräämään, ettei kukaan Traakialainen saa tulla yöllä Helleenien\nleiriin, sillä Traakialaiset ovat vihollisianne, mutta te meidän\nystäviämme. Heidän lähdettyänsä nousi Seutheskin, ei vähintäkään\nhumaltuneena, ja tultuaan ulos kutsui päälliköt syrjään sekä lausui:\nMiehet! Vihollisemme eivät vielä tiedä meidän liitostamme, jos siis\nsyöksemme heitä vastaan ennenkuin he varovat vangiksijoutumistansa tai\nvarustautuvat puolustautumaan, voimme helposti vallata sekä ihmiset\nettä tavarat. Päälliköt hyväksyivät tämän ja käskivät hänen johtamaan.\nSeuthes sanoi: Odottakaa valmiina! Aikanansa minä tulen teidän\nluoksenne, ja johdan omat kevytaseiseni, teidät ja ratsut vihollisia\nvastaan. Siihen sanoi Ksenofon: Jos kuljemme yöllä, harkitse, eikö\nhelleeniläinen tapa ole parempi, meidän päivämatkoillamme käy nimittäin\nmaaston mukaan milloin raskasaseinen, milloin kevytaseinen, milloin\nratsuväen osasto sotajoukon etupäässä, mutta yöllä käy Helleenien\ntavan mukaan hitain joukko-osasto edellä, sillä siten hajautuu\nsotajoukko vähimmän ja jos toisistansa syrjäytyvät, jäävät vähimmin\nhuomaamattomiksi, mutta toisistansa hajaantuneet törmäävät monestikin\ntoisiansa vastaan ja tietämättänsä tekevät ja kärsivät vahinkoa.\nSeuthes vastasi: Oikein puhutte, ja minä noudatan teidän tapaanne.\nTeille oppaiksi annan vanhinten joukosta seutua parhaiten tuntevat\nmiehet ja seuraan itse viimeisenä jälkijoukossa ratsuväen kanssa; sillä\ntarpeen tullen pääsen sieltä pian ensimmäiseksi. Tunnussanaksi\nmääräsivät sukulaisuuden vuoksi sanan Atheenaia. Näin sovittuaan\nmenivät levolle.\n\nPuoliyön aikaan ilmestyi Seuthes mukanaan haarniskoitut ratsumiehensä\nja aseistetut kevytaseiset. Kun hän oli järjestänyt oppaat, kulkivat\nraskasaseiset sotajoukon etupäässä, niiden jäljessä kevytaseiset ja\njälkijoukon muodosti ratsuväki. Päivän valjettua ratsasti Seuthes\neturintamaan ja kiitti helleeniläistä tapaa, sillä usein, sanoi hän,\nharvojenkin kanssa kulkeissani, olen yöllä ratsumiesten kanssa joutunut\nerilleen jalkajoukosta, nyt sen sijaan olemme, niinkuin pitääkin,\npäivän tullen kaikin yhdessä. Mutta odottakaa te nyt tässä ja levätkää,\nminä tarkastan tilannetta ja palaan. Tämän sanottuaan hän ratsasti\njotakin polkua pitkin vuorelle. Jouduttuaan lumikinoksiin hän\ntarkasteli, olisiko menneitten tai tulleitten ihmisten jälkiä\nnäkyvissä. Havaittuaan, ettei siinä kukaan ollut kulkenut, palasi hän\nkiireesti ja sanoi: Miehet! hyvin käy, jos Jumala suo, yllätämme\nviholliset odottamatta. Minä ryntään ratsumiesten kanssa muiden edellä,\nettei kukaan, jos näkisimme jonkun, pääsisi pakoon eikä ehtisi\nvaroittaa vihollisia; te seuratkaa ja jos jäisitte meitä näkemättä,\nseuratkaa hevosten jälkiä. Vuorten yli päästyämme, kohtaamme monta\nhyvinvoipaa kylää.\n\nPuolipäivän aikaan hän oli jo vuoren harjulla ja nähdessään alhaalla\nkylät hän heti ratsasti raskasaseisten tykö ja sanoi: Nyt lähetän\nratsumiehet rientämään tasangolle ja kevytaseiset kyliin. Seuratkaa te\nkiireimmiten auttaaksenne meitä, jos kohtaamme vastusta. Ksenofon tämän\nkuultuaan astui alas hevoseltaan. Seuthes kysyi: miksi astut alas juuri\nkun on kiire? Ksenofon vastasi: tiedän, ettet tarvitse ainoastaan\nminua, mutta raskasaseiset juoksevat nopeammin ja mieluummin jos\nminäkin johdan heitä jalkaisin. Sitten hän poistui ja hänen kanssansa\nTimasion ynnä noin 40 Helleenien ratsumiestä.\n\nKsenofon käski, että noin 30-vuotiset Helleenien kevytaseiset tulisivat\nesille joukko-osastoistansa, ja hän itse juoksi näiden kanssa, muita\nHelleenejä johti Kleanor. Kyliin saavuttua tuli Seuthes noin 30\nratsumiehen kanssa vastaan ja sanoi Ksenofonille: niin kävi kuin sinä\nsanoit: yllätimme viholliset, mutta ratsumiehet ovat hajaantuneet\njalkaväestä ja samoilevat mikä missäkin, minä pelkään, että viholliset\nkokoontuvat ja tuottavat heille tappiota. Joidenkuiden meistä täytyy\njäädä myös kyliin, sillä ne ovat täynnä ihmisiä. Minä miehineni, sanoi\nKsenofon, valtaan kukkulat, käske sinä Kleanorin levittämään ketjussa\nmiehet kentälle kyliin asti. Tämän tehtyään otettiin noin 1,000\nsotavankia, 2,000 härkää sekä noin 10,000 kappaletta muuta karjaa.\nSiellä he sitten yöpyivät.\n\n\n\n\nIV. LUKU.\n\nRetkeilyt Thyneläisten maassa.[86]\n\n\nSeuraavana päivänä Seuthes poltti kylät poroksi jättämättä ainoatakaan\nasumusta herättääkseen siten muissakin pelkoa siitä, mitä saisivat\nkärsiä, elleivät alistuisi, sitten hän taas poistui. Sotasaaliin hän\nlähetti Perinthokseen Heerakleideen myytäväksi, saadakseen siitä\nsotamiesten palkan. Seuthes itse ja Helleenit leiriytyivät Thyneläisten\ntasangolle. Asukkaat jättivät maansa ja pakenivat vuorille. Oli paljon\nlunta ja niin kova pakkanen, että ruokavesi jäätyi, niin myös viinikin\nastioissa, ja monien Helleenien nenät ja korvat paleltuivat. Siitä\nymmärrettiin miksi Traakialaisilla oli ketunnahkalakit päässä ja\nkorvilla sekä ihovaatteet niin hyvin rinnan kuin reisien ympäri,\nlisäksi myös jalkoihin ulottuvat päällystakit vaan ei viittaa. Seuthes\nlähetti vuorille muutamia vangittuja sanomaan, että jos eivät\npakolaiset palaa takaisin asuntoihinsa, hän polttaa heidänkin kylänsä\nja viljansa ja he kuolevat nälkään. Sen johdosta vaimot, lapset ja\nvanhukset tulivat alas vuorilta, mutta nuoremmat jäivät kyliin vuoren\njuurelle. Tämän kuultuaan käski Seuthes Ksenofonin ottamaan mukaansa\nnuorimpia aseistettuja miehiä ja seuraamaan häntä. Yöllä he sitten\nlähtivät liikkeelle ja saapuivat päivän koitossa kyliin. Useimmat\nasukkaat lähtivät pakoon läheiselle vuorelle, mutta kiinni saamansa\nSeuthes säälimättä keihästi.\n\nMuuan olyntholainen Episthenes oli kiintynyt kauniisiin nuorukaisiin,\nkun hän siellä näki kauniin nuoren pojan, kilvellä aseistettuna, ja\njoka juuri piti surmattaman, riensi hän Ksenofonin luo ja rukoili häntä\nauttamaan kaunista poikaa. Tämä kääntyi Seutheen puoleen ja pyysi,\nettei hän surmaisi poikaa, sekä kuvasi hänelle Epistheneen\nmielenlaatua, kuinka hän kerran värväsi miehiä tarkaten ainoastaan,\nettä ne olivat kauniita ja kuinka hän niiden kanssa oli uljas mies.\nSeuthes kysyi: Episthenes, tahtoisitko tämän edestä kuolla? Episthenes\nkurotti kaulaansa ja sanoi: Hakkaa päälle! jos tämä nuorukainen käskee\nja tahtoo osoittaa minulle kiitollisuutta. Seuthes kysyi pojalta\nsurmaisiko hän tuon hänen sijastansa. Poika ei sitä sallinut, vaan\nrukoili, ettei hän surmaisi heitä kumpaakaan. Silloin halasi Episthenes\nnuorukaista ja sanoi: Nyt saat sinä, Seuthes, taistella minun kanssani\ntästä nuorukaisesta, sillä minä en häntä laske! Seuthes nauroi ja jätti\nsen asian sikseen.\n\nHän päätti viipyä siellä varoen, etteivät vuorille paenneet saisi\nruokavaroja näistä kylistä. Laskeutuen vähän alemmaksi hän itse\nleiriytyi kentälle, Ksenofon valittuineen majautui yliskylään\nvuoren juurelle ja muut Helleenit sijoittuivat lähelle n.s.\nvuoritraakialaisten alueelle.\n\nMuutamien päivien kuluttua tuli Traakialaisia vuorilta Seutheen tykö\nkeskustelemaan aselevosta ja panttivangeista. Myös Ksenofon tuli\nSeutheen luo ja sanoi hänelle, että he ovat vaarallisissa paikoissa\nvihollisten lähettyvillä ja että he mieluummin majailisivat taivasalla\nturvallisissa paikoissa kuin katosalla hengenvaarassa. Seuthes käski\nhänen olemaan rohkealla mielin ja näytti hänelle heidän läsnäolevat\npanttivankinsa. Muutamat vuorilta tulleet pyysivät myös itse Ksenofonin\nvaikuttamaan aselevon aikaansaamiseksi heille. Hän suostui siihen ja\nrauhoittaen heitä olemaan turvallisella mielellä, takasi, etteivät he\njoudu kärsimään mitään pahaa, jos tottelevat Seuthesta. -- Mutta he\npuhuivat niin vain vakoilutarkoituksessa.\n\nTämä tapahtui päivällä; mutta seuraavana yönä Thyneläiset tulivat alas\nvuorilta ja tekivät rynnäkön, ollen johtajana kunkin asunnon isäntä,\nsillä muutoin oli vaikea pimeässä löytää kylien asumuksia, joiden\nympärillä oli korkeita paaluaitauksia lampaiden turvaksi. Tultuansa\nkunkin asumuksen ovelle heittivät toiset keihäitä, toiset nuijia,\njoilla sanoivat katkovansa keihäitten kärjet, toiset sytyttivät tulia,\nnimeltä kutsuen Ksenofonia käymään ulos kuolemaan tai muuten\npolttaisivat hänet siellä. Tuli loimusikin jo katosta ja Ksenofon\nkumppaninensa haarniskat, kilvet, miekat ja kypärit varusteinaan olivat\nsiellä sisällä; silloin puhalsi merkin Silanos, 18-vuotias\nmakistolainen nuorukainen, ja silloin syöksyi miehiä toisista majoista\nmiekat sojossa. Traakialaiset pakenivat ja tapansa mukaan sinkahuttivat\nkilvet selkäänsä. Hypätessään paaluaitauksen yli takertuivat jotkut\nkiinni kilvistänsä ja jääden riippumaan heidät vangittiin, toiset\nulospääsystään eksyen joutuivat samoin surman suuhun; Helleenit\nhätyyttivät heitä kylän ulkopuolelle saakka. Muutamat Thyneläiset\npalasivat pimeässä takaisin ja heittivät piilopaikastansa keihäitä\npalavan asunnon ohitse tulipalon valossa juokseviin sekä haavoittivat\nalipäälliköitä Hieronymusta ja Theogenesta, ei kuitenkaan\nkuolettavasti. Monet menettivät tulipalossa vaatteensa ja tavaransa.\nSeuthes saapui avuksi seitsemän ensimmäisen ratsumiehen ja\ntraakialaisen torvensoittajan kanssa. Seuthes, saatuaan selville mitä\noli tapahtunut, antoi kaiken aikaa, minkä hän apumatkalla viipyi,\npuhaltaa torveen ja siten myös säikäytti vihollisia. Paikalle\npäästyänsä hän tervehti ja sanoi luulleensa kuolleita löytävänsä\npaljon.\n\nSitten pyysi Ksenofon Seutheen antamaan hänelle panttivangit ja, jos\nhän suvaitsisi, lähtemään hänen kanssansa vuorelle, vaan jos ei,\nsallimaan hänen mennä. Seuraavana päivänä Seuthes antoi panttivangit,\njotka olivat jo vanhoja miehiä, vuorelaisten arvokkaimpia, niinkuin\nsanottiin, ja hän itsekin saapui sotavoimineen, joka nyt oli kasvanut\nkolminkertaiseksi, sillä Odrysien kansakunnasta oli tullut alas\nvuorilta monia osallisiksi Seutheen retkeen, kuultuaan hänen\ntoimenpiteistään. Mutta Thyneläiset vuorelta nähdessään paljon\nraskasaseisia, paljon kevytaseisia, paljon ratsumiehiä, tulivat alas\nvuorelta ja rukoilivat häneltä sopimusta, sanoivat täyttävänsä kaikki\nehdot ja käskivät hänen ottamaan heiltä juhlallisen vakuuden. Seuthes\nkutsui Ksenofonin, ilmoitti hänelle heidän esityksensä ja sanoi, ettei\nhän tee sopimusta, jos Ksenofon tahtoo heitä rangaista heidän yöllisen\nhyökkäyksensä tähden. Mutta Ksenofon sanoi: Minä katson riittäväksi\nrangaistukseksi, jos nämät vapaat ihmiset nyt tulevat orjiksi. Neuvon\nmuuten sinua toisten ottamaan panttivangiksi sellaisia, jotka enimmän\nkykenevät pahaa toimeen saamaan ja jättämään vanhukset kotiin. Kaikki\ntämän seudun Traakialaiset suostuivat siihen.\n\n\n\n\nV. LUKU.\n\nHeerakleideen vilpillisyys palkanmaksossa. Ksenofonin vaikeuksia.\n\n\nHelleenit siirtyivät Bysantionin yläpuolella asuvia Traakialaisia\nvastaan n.s. Suistamoon. Tämä ei kuulunut ennen mainitun Maisadeen\nvaltaan, vaan erään odrysilaisen päällikön Teereksen. Täällä oli\nPerinthoksesta saapunut Heerakleides sotasaaliista saadun hinnan\nkanssa. Seuthes antoi tuoda esiin kolme muuliaasiparia -- useampia ei\nollutkaan -- sekä muutaman parin härkiä ja kutsuttuaan Ksenofonin käski\nhänen ottamaan osansa ja jakamaan loput yli- ja alipäälliköille. Mutta\nKsenofon sanoi: Minulle riittää jos saan joskus toisten. Anna näille\nylipäälliköille, jotka ovat olleet minun seuralaisiani, sekä\nalipäälliköille. Niin sai dardanolainen Timasion yhden juhtaparin,\nyhden onkhomenolainen Kleanor, yhden akaialainen Fryniskos; härkäparit\njaettiin alipäälliköiden kesken; mutta palkkaa hän maksoi vain 20\npäivästä, vaikka oli kulunut koko kuukausi. Heerakleides sanoi\nnimittäin, ettei hän ollut saanut enempää myydyksi. Tästä pahoitellen\nsanoi Ksenofon kimmastuen: Näyttää mielestäni siltä kuin sinä,\nHeerakleides, et velvollisuutesi mukaan pitäisi väliä Seutheen eduista,\nsillä jos välittäisit, olisit tullessasi tuonut täyden palkan vaikka\nitse lainaamalla, jos et muuten olisi saanut, vieläpä panttaamalla omat\nvaatteesi.\n\nTästä harmistui Heerakleides ja pelkäsi joutuvansa syrjäytetyksi\nSeutheen suosiosta sekä alkoi siitä päivästä lähtien parhaansa mukaan\nparjata Ksenofonia Seutheelle: sotamiehet laskivat Ksenofonin viaksi\nsen, etteivät saaneet palkkaansa, Seuthes suututteli Ksenofonille\nsiitä, että hän pontevasti vaati palkkaa sotamiehille, ja tähän oli hän\naina maininnut, että heti kun hän tulisi meren lähelle, hän antaisi\nKsenofonille Bisantheen, Ganoksen ja Uuskaupungin, mutta siitä lähtein\nhän ei näistä puhunut enään, sillä Heerakleides oli parjaten hänelle\nhuomauttanut, että oli vaarallista jättää varustettuja paikkoja\nsotaväen päällikölle.\n\nKsenofon mietti itseksensä mitä tulisi tehdä matkan jatkamiseksi\nylä-Traakiaan (Seutheen seurassako vai toisin). Mutta Heerakleides vei\nmuut päälliköt Seutheen luo ja kehotti heidän selittämään, että he\nkykenivät johtamaan sotajoukkoa yhtä hyvin kuin Ksenofon, ja lupasi\nheille maksaa muutamissa päivissä kahden kuukauden täyden palkan, sekä\nkäski heidän yhdessä lähteä sotaretkelle. Tähän sanoi Timasion: Vaikka\nmaksettaisiin viiden kuukauden palkka, en minä lähtisi sotaretkelle\nilman Ksenofonia. Fryniskos ja Kleanor yhtyivät häneen.\n\nSilloin soimasi Seuthes Heerakleidesta siitä, ettei hän ollut kutsunut\nmyös Ksenofonia saapuville. Ksenofon kutsuttiin nyt yksistänsä; mutta\nhän huomasi Heerakleideen vilpillisyyden, että hän tahtoi parjata\nKsenofonia toisille päälliköille. Ksenofon senvuoksi tuli kaikkien\nyli- ja alipäälliköiden kanssa.\n\nSittenkun kaikki olivat suostuneet, ryhtyivät he yhteiseen sotaretkeen.\nPitäen oikealla puolen Mustanmeren saapuivat n.s. hirssinsyöjäin\nTraakialaisten alueen halki Salmydessos-nimiseen rantakaupunkiin, jonka\nlähellä paljon laivoja Mustallemerelle purjehtiessaan rantaantuu ja\njoutuu haaksirikkoon, sillä meri on varsin laajalta matalaa. Seudun\nTraakialaiset ovat rajapylväillä merkinneet alueensa ja mitä kunkin\nkohdalle ajautuu, sen he pitävät saaliinansa. Siihen asti olivat monet,\nkertoman mukaan, ennen rajapylväiden asettamista, ryöstöpuuhissaan\nsaaneet surmansa toinen toisiltansa. Täällä löydettiin paljon vuoteita,\npaljon lippaita, paljon kirjoitettuja kirjoja y.m. mitä laivaväki\nkuljettaa puulaatikoissa. Nämä vallattuansa he palasivat. Täällä oli\nnyt jo Seutheella sotajoukko, suurempi kuin Helleenien, sillä Odrysien\nheimosta oli vuorilta tullut yhä useampia ja kaikki alistuneet yhtyivät\nretkeen. He leiriytyivät tasangolle Selybrian kaupungin yläpuolella\nnoin 30 stadiota merestä. Mutta palkkaa ei vaan kuulunut eikä näkynyt,\nja sotilaat olivat kovin suutuksissaan Ksenofonille, Seutheskaan ei\nenää seurustellut ystävällisesti hänen kanssansa ja joka kerta kun hän\naikoi tulla Seutheen luo, ilmaantui heti paljon esteitä tielle.\n\n\n\n\nVI. LUKU.\n\nLähettiläitä Lakedaimonista. Ksenofon syytteessä. Ksenofonin uljas\npuolustus. Seuthes ja Ksenofon.\n\n\nTällä välin kului lähes kaksi kuukautta ja saapui Thimbronin,\nLakedaimonilaisia edustavan päällikön, luota kaksi lähettilästä,\nKharmiinos ja Polyniikos, tiedoittaen, että Lakedaimonilaiset ovat\npäättäneet lähteä sotaretkelle Tissafernesta vastaan, ja että Thimbron\non jo siinä tarkoituksessa purjehtinut pois ja pyytää tätä sotajoukkoa,\nluvaten joka miehelle kuukausipalkkaa dareiikin, alipäälliköille puolta\nenemmän ja ylipäälliköille nelinkertaisesti. Lakedaimonilaisten tultua\nhuomasi Heerakleides kohta, että he olivat tulleet sotajoukon vuoksi ja\nsanoi Seutheelle: nyt käy kaikki hyvin: Lakedaimonilaiset tarvitsevat\nsotajoukkoa, sinä et enään sitä tarvitse, jos luovutat joukon heille,\nsaatat itsesi heille mieluisaksi, ja miehet eivät enää vaadi palkkaa\nsinulta, vaan poistuvat maasta. Tämän kuultuaan käski Seuthes tuoda\nlähettiläät, ja kun nämä sanoivat tulleensa sotajoukon vuoksi, sanoi\nhän antavansa sotajoukon sekä tahtovansa tulla heidän ystäväksensä ja\nsotaliittolaiseksi. Hän kutsui heidät myös vieraiksensa ja kestitsi\nheitä komeasti. Ksenofonia hän ei kutsunut, ei myös muita päälliköitä.\nLakedaimonilaisten tiedustellessa mikä mies oli Ksenofon, vastasi hän,\nettä Ksenofon ei muuten ole huono mies, mutta on sotamiesten ystävä ja\nsiten vahingoittaa itseänsä. Lähettiläät kysyivät: onko se mies miesten\nvillitsijä? On niinkin, sanoi Heerakleides. Mutta ei suinkaan hän\nvastusta meitä viemästä sotajoukkoa pois täältä? sanoivat he. Jos te\nkokootte miehet, sanoi Heerakleides, ja lupaatte heille palkan, vähät\nhe hänestä piittaavat ja rientävät teidän kanssanne. -- Kuinka me\nheidät saamme kokoon? kysyivät. Huomenaamulla aikaisin, vastasi\nHeerakleides, esitämme teidät sotajoukolle, ja minä tiedän, sanoi hän,\nettä teidät nähtyään he mielellänsä kokoontuvat. Niin loppui se päivä.\n\nSeuraavana päivänä Seuthes ja Heerakleides veivät Lakedaimonilaisten\nlähettiläät sotajoukon luoksi ja sotajoukko kokoontui. Molemmat\nlähettiläät sanoivat, että Lakedaimonilaiset ovat päättäneet sotia\nTissafernesta, teidän väärintekijäänne, vastaan, jos siis menette\nmeidän kanssamme, kostatte vihollisellenne ja saatte kuukausipalkkaa\njoka mies dareiikin, alipäällikkö puolta enemmän ja ylipäällikkö\nnelinkertaisesti. Sotamiehet kuulivat tämän tyytyväisinä ja heti nousi\nmuuan Arkadialainen syyttämään Ksenofonia. Saapuvilla oli myös Seuthes,\nhaluten tietää tapahtumain menoa, hän seisoi kuulomatkan päässä tulkki\nmukanaan, vaikka hän itsekin verrattain hyvin ymmärsi Helleenien\nkieltä. Arkadialainen puhui näin:\n\nMe olisimme, Lakedaimonilaiset, jo kauvan sitten olleet teidän\nluonanne, ellei Ksenofon houkutellen olisi tuonut meitä tänne, jossa me\nolemme saaneet yöt päivät käydä kovaa talvisotaa herkeämättä, ja hän\nnauttii meidän vaivojemme hedelmät, ja Seuthes puolestansa on tehnyt\nhänet rikkaaksi, mutta meiltä hän pidättää palkan, niin että jos minä,\nensimmäinen puhuja, näkisin hänet kivitetyksi ja siten saaneen\nrangaistuksen siitä, että hän on meitä laahannut ympäri, niin minä sekä\nkatsoisin saaneeni palkan, että en yhtään valittaisi kärsityistä\nvaivoista. -- Hänen jälkeensä esiintyi samankaltaisesti toinen ja\nkolmaskin.\n\nSitten puhui Ksenofon seuraavasti:\n\nTosiaankin kaikkeen tulee siis ihmisen olla valmistunut, kun te nyt\nsyytätte minua siitä, missä minä tunnossani tiedän pitäneeni suurinta\nhuolta teidän menestymisestänne. Minä käännyin takaisin, vaikka olin jo\nkotimatkalla, en totisesti sentähden, että olisin tietänyt teille hyvin\nkäyvän, vaan kuullessani teidän olevan pulassa, hyödyttääkseni teitä,\njos voisin. Tultuani lähetti tämä Seuthes monta sanantuojaa minun\nluokseni ja lupasi minulle paljon jos taivuttaisin teidät tulemaan\nhänen luoksensa, mutta tätä en yrittänytkään tehdä, niinkuin itse te\ntiedätte, vaan johdin teidät sinne, mistä luulin teidän pikemmin\npääsevän meren yli Aasian puolelle, sillä sen katsoin teille parhaaksi\nja tiesin myös teidän sitä tahtovan. Mutta kun maaherra Aristarkos tuli\nkolmisoutulaivoilla ja esti meidän menemästä ylitse, kutsuin teidät\nkokoon, niinkuin tietenkin oli asian mukaista, neuvotellaksemme mitä\ntulisi tehdä. Kuullessanne Aristarkoksen määräyksen teille menemään\nKersoneesokseen ja kuullessanne Seutheen suostuttelevan teitä lähtemään\nhänen kanssansa sotaretkelle, te kaikin sanoitte menevänne Seutheen\nkanssa, kaikin päätitte tämän. Mitä minä siinä tein väärin, että johdin\nteidät sinne, minne te kaikki tahdoitte mennä? Kuitenkin kun sitten\nSeuthes alkoi vilpistellä palkkauksessa, niin te kyllä oikein saisitte\nsyyttää ja vihata minua, jos minä hänen menettelynsä hyväksyisin; vaan\njos minä, hänen entinen paras ystävänsä, nyt olen hänestä kaikkein\nkauvimpana, millä oikeudella minä, joka valitsin teidät ennen\nSeuthesta, saatan joutua teidän syytöksenne alaiseksi siitä, mistä minä\nhänen kanssansa olen riidassa? Mutta, saattaisi joku sanoa, sopiihan\nsinun teeskennellä (vihaisuutta Seuthesta kohtaan) pitäessäsi\nSeutheelta saamaasi meille tulevaa osuutta. Mutta eikö ole selvä, että\njos Seuthes maksoi minulle jotakin, ei hän tietenkään maksanut siinä\nmielessä, että hän sekä riistäisi itseltänsä minulle antamansa, että\nkustantaisi teille toiset summat? vaan luulen, että jos hän antoi, on\nhän antanut sitä varten, että minulle vähemmän antamalla, ei tarvitsisi\nmaksaa teillen enempää. Jos siis luulette asian olevan näin\npetollisesti, sopii teidän heti tehdä tyhjäksi tämä meidän molempain\ntoimenpide, jos vaaditte häneltä rahat. Sillä on selvä, että jos\nminulla on jotakin Seutheelta, hän sen vaatii minulta, ja syystä\nvaatiikin, jos en hänelle täytä sitä etua, jonka tähden lahjan sain.\nMutta kaukana on minusta se, että pitäisin teidän omaanne, sillä vannon\nteille jumalain kautta, että ei minulla ole sitäkään, mitä Seuthes\nminulle erikoisesti lupasi: hän on itse saapuvilla, kuulee ja tietää\ntunnossaan vannonko väärin. Ja jotta vielä enemmän ihmettelisitte,\nvannon lisäksi, etten ole saanut sitäkään, minkä muut ylipäälliköt\nsaivat enkä edes sitä mitä muutamat alipäälliköt. Ja miksi niin tein?\nMiehet, luulin, että jota enemmän kärsin hänen kanssaan silloista\npuutetta, sitä enemmän tekisin hänet ystäväksi, kun hän valtaan\npääsisi. Minä nyt sekä näen hänen olevan hyvällä kannalla että tunnen\nhänen mielenlaatunsa. Joku kyllä saattaa sanoa: Etkös häpeä, kun olet\nniin tyhmästi petetty? Totisesti häpeisinkin, jos minut olisi\nvihollinen pettänyt, mutta minusta on petollinen ystävä häpeällisempi\nkuin petetty. Sillä jos ystäviä vastaan tarvitaan valveutta, tiedän\nkäyttäneenne kaikkea valppautta, ettei hänellä vain olisi oikeutettua\ntekosyytä jättämään täyttämättä lupauksiansa meille, sillä mitään\nvääryyttä emme ole tehneet hänelle, mitään hänen etuansa emme ole\njättäneet piittaamatta, mitään emme ole pelkureina laiminlyöneet, mihin\nhän meitä kutsui. Mutta, saatatte sanoa, silloin olisi tarvinnut ottaa\npanttia, ettei hänellä olisi ollut voimaa, joskin tahtoa, meitä\npettämään. Kuulkaa nyt vastaukseksi, mitä minä hänen kuultensa en olisi\nmilloinkaan sanonut, jos ette te olisi näyttäneet olevanne niin perin\ntylyjä ja sangen kiittämättömiä minua kohtaan. Muistakaa nimittäin\nminkälaisissa vaikeuksissa te jouduitte silloin olemaan, kun minä\nteidät johdin Seutheen luokse. Eikö lakedaimonilainen Aristarkos\nsulkenut teiltä portit, kun lähestyitte Perinthoksen kaupunkia?\nmajailitte taivasalla, keskellä talvea, teidän täytyi ostaa ruokavaroja\nvaikka näitte niitä täpärästi riittävän sekä varanne niukaksi\nkaupantekoon, ja kuitenkin oli pakko pysyä Traakian rajalla, sillä\nkolmisoudut satamassa estivät ylimenon. Mutta jos oli jääminen, täytyi\nolla vihollisen maassa, jossa paljon ratsuväkeä, paljon jalkaväkeä oli\nmeitä vastassa. Meillä tosin oli raskasaseisia, joiden turvin joukossa\nkyliin käyden me kenties olisimme saaneet ruokavaroja, jos ei juuri\nniin runsaastikaan, mutta meillä ei ollut, millä vihollista hätyyttäen\nolisimme voineet saada saaliiksi orjia tai lampaita, en nimittäin\nhavainnut ratsu- enkä jalkaväkeä vielä kunnossa teillä. Jos siis\nsellaisessa pakkotilassanne, minkäänkaltaista palkkaa pyytämättä,\nolisin saattanut liittolaiseksenne Seutheen, jolla oli sekä ratsu- että\njalkaväkeä, ja niitähän te tarvitsitte, olisinko siinä mielestänne\nhuonosti teistä huolehtinut? Sillä näihin yhtyneinähän te keksitte\nkylissä viljaa verrattain runsaasti, kun Traakialaiset pakotettiin\nkiireesti pakenemaan ja te saitte lampaita ja orjia. Emme myös sitten\nenään nähneet yhtään vihollista, kun ratsuväki oli liittynyt meihin,\nsiihen saakka vihollisten ratsu- ja jalkaväki meitä seurasi rohkeammin,\nestäen meidän missään pikkujoukoiksi hajaantuneina hankkimasta\nrunsaammin elintarpeita. Jos siis tämän turvan teille hankkija ei\nlisäksi suorita teille kyllin suurta palkkaa turvasta, onko tämä niin\nkovaa kohtelua, ettette luule sen vuoksi tarvitsevanne sallia minun\nelävän? Missä tilassa lähdette nyt liikkeelle? Ettekös ole talvehtineet\nelintarpeitten ylellisyydessä, säästäen mitä kaiketi saitte Seutheelta?\nsillä vihollisten varoilla te elitte ja tämän hyvän olon aikana ette\nnähneet yhtään miestänne menetetyn kuolleena tai vankina. Ja jos\nAasiassa niititte kunniaa töillänne vihollisia vastaan, eikö se teillä\nole myös tallella? ettekö sen lisäksi samoin ole hankkineet uutta\nmainetta Euroopassa voitettuanne Traakialaiset, joita vastaan ryhdyitte\nsotaretkeen? Niin ollen minä puolestani katson kohtuulliseksi, että\nkiitätte jumalia juuri siitä hyvästä, josta minulle vihoittelette. Niin\non asia teidän kohdaltanne.\n\nMutta, totuuden nimessä, tarkatkaa myös minun tilaani; sillä kun\naikaisemmin olin lähdössä kotiin, sain paljon kiitosta teiltä mukaani\nmatkaan, sain kunniaa teidän kauttanne muiltakin Helleeneiltä ja myös\nLakedaimonilaiset luottivat minuun, sillä eivätpä he muutoin olisi\nminua lähettäneet takaisin teidän luoksenne. Nyt sen sijaan poistun\nteidän parjattuanne minua Lakedaimonilaisille, teidän tähtenne Seutheen\nvainoamana, hänen, jonka toivoin hankkivan kunniallisen turvapaikan\nitselleni ja lapsilleni, jos niitä olisi, siitä, että olin teidän\nkanssanne ollut hänelle avulias. Mutta teillä, joiden tähden minä olen\njoutunut sangen vihatuksi, jopa minua paljon mahtavampien taholta,\nvoimatta nyt vieläkään tauota teille hyvää tekemästä, teillä on niin\nhuono mielipide minusta. -- Olen teidän hallussanne, pakenematta ja\nkarkaamatta. Jos teette mitä sanotte, tietäkää murhaavanne miehen, joka\nteidän tähtenne on paljon valvonut, teidän kanssanne paljon vaivoja ja\nvaaroja kestänyt sekä velvollisuudessa että velvollisuudetta,\njumalan armosta teidän kanssanne pystyttänyt monta muistomerkkiä\nvihollisvoitosta, ja ettette tulisi keidenkään Helleenien viholliseksi,\nolen voimieni mukaan kaikessa ponnistellut teidän hyväksenne. Sentähden\non teillä nyt tilaisuus esteettömästi kulkea mihin haluatte, sekä\nmaalla että merellä. Ja te, koska teille nyt ilmenee moninainen\nyltäkylläisyys ja pääsette purjehtimaan minne jo kauvan olette\nmielineet, koska mahtavimmat pyytävät teidän apuanne ja häämöittää\npalkka, koska johtajiksenne joutuvat Lakedaimonilaiset, nuo parhaina\npidetyt, teillä näyttää nyt olevan sovelias hetki mahdollisimman pian\nottaa minut hengiltä! Totisesti, silloin kun olimme hädässä, te\nmerkillisen hyvämuistoiset miehet, ei teillä silloin ollut siihen\nsoveliasta hetkeä, vaan sanoitte minua isäksi ja lupasitte aina muistaa\nminua hyväntekijänä. Mutta eivät nämäkään miehet, jotka nyt tulevat\nteidän tykönne, ole väärämielisiä, niin että luullakseni ei teitä\nheidän suosioonsa sulje menettelynne minua kohtaan. -- Tämän sanottuaan\nhän vaikeni.\n\nSilloin nousi lakedaimonilainen Kharmiinos ja lausui: Totta\ntotisesti![87] Minun mielestäni te vallan väärin olette vihoissanne\ntälle miehelle, sillä minä saatan hänen hyväksensä sen itse todistaa.\nKun nimittäin minä ja Polyniikos kysyimme Seutheelta Ksenofonista, mikä\nmies se on, ei hänellä ollut muuta moitittavaa kuin että hän on suuri\nsotamiesten ystävä ja sen kautta vahingoittaa itseänsä sekä meidän,\nLakedaimonilaisten, että hänen, Seutheen, seurassa.\n\nTämän jälkeen nousi arkadialainen Eurylokhos ja sanoi: Minun mielestäni\ntulee teidän, Lakedaimonilaiset, esiintyä meidän johtajinamme kaikkein\nensin siinä, että vaaditte hyvällä tai pahalla meille palkkamme\nSeutheelta, ettekä sitä ennen johda meitä täältä.\n\nAteenalainen Polykrates lausui Ksenofonin puolesta: Miehet, näenhän\ntäällä saapuvilla myös Heerakleideen, joka otti huostaansa ne varat,\njoista me olimme vaivaa nähneet, mutta ne myytyään ei antanut hintaa\nSeutheelle eikä meille, vaan pitää varkain omanansa. Jos nyt olemme\nviisaita, pidämme kiinni hänestä, semmenkin kun hän ei ole\nTraakialainen, vaan Helleeninä tekee vääryyttä Helleeneille.\n\nHeerakleides tämän kuultuaan säikähti kovasti, läheni Seuthesta ja\nsanoi: Me jos olemme viisaita, poistumme näiden miesten mailta. Ja\nnousten hevosille he riensivät omaan leiriinsä. Sieltä lähetti Seuthes\ntulkkinsa Abroselmeen Ksenofonin luo ja käski hänen 1,000 miehen kanssa\njäämään hänen luoksensa luvaten antaa hänelle aikaisemmin lupaamansa\nmerenrantapaikat y.m. Samalla hän ilmoitti hänelle Polyniikokselta\nkuulemansa salaisuuden, että jos Ksenofon joutuisi Lakedaimonilaisten\nvaltaan, päällikkö Thimbron hänet varmasti surmauttaisi. Monet muutkin\ntätä tiedoittivat Ksenofonille, että nimittäin häntä parjattiin ja että\nhänen tulisi varoa. Ksenofon tämän kuultuaan otti kaksi uhrieläintä ja\nuhrasi ne Tseus-kuninkaalle tiedustaen olisiko parempi jäädä Seutheen\nluo tämän esittämillä ehdoilla, vai mennä sotajoukon kanssa. Hän sai\nviittauksen mennä.\n\n\n\n\nVII. LUKU.\n\nNeuvotteluja Meedosadeen ja Seutheen kanssa Helleenien tilasta ja\nmaksamattomasta palkasta.\n\n\nSeuthes siirtyi nyt leirinensä kauvemmaksi ja Helleenit majoittuivat\nkyliin, josta aikoivat runsaasti ruokavaroja hankittuaan mennä merelle.\nNämä kylät oli Seuthes antanut Meedosadeelle. Kun nyt Meedosades näki,\nkuinka Helleenit kuluttivat kylien varat, otti hän sen pahaksensa\nja meni mukanaan Odrysein mahtavin mies niistä, jotka olivat\nylä-Traakiasta tulleet alas, sekä noin 30 ratsumiestä ja kutsui\nHelleenien sotajoukosta saapuville Ksenofonin. Tämä tuli joidenkuiden\nalipäälliköitten ynnä muutamien muiden sopivien miesten seurassa.\nMeedosades sanoi sitten: Ksenofon! Te teette väärin hävittäissänne\nmeidän kylämme. Vaadimme siis minä Seutheen nimessä ja tämä mies\nylämaan kuninkaan Meedokoksen lähettiläänä, teidän poistumaan tästä\nmaasta; mutta jos ette lähde, emme salli teidän täällä viipyvän, vaan\ntorjumme teidät vihollisina.\n\nTämän kuultuaan lausui Ksenofon: On vastenmielistä vastata sinulle,\njoka puhut tuollaista, mutta tämän nuoren miehen tähden tahdon puhua,\njotta hän saisi tietää, mitä miehiä olette te ja mitä me. Sillä\nennenkuin me liittouduimme teihin, kuljimme tämän maan kautta mihin\ntahdoimme ryöstäen siellä tai polttaen täällä mielemme mukaan, ja joka\nkerta kun sinä tulit neuvottelemaan, majailit silloin meillä\npienintäkään pelkäämättä vihollisia; te taas ette tulleet tähän maahan,\ntai jos joskus tulitte, majailitte niinkuin ylivoimaisen vihollisen\nmaassa hevoset suitsitettuina. Mutta liittouduttuanne meidän kanssamme\nja meidän avullamme omistaessanne tämän maan, nyt tahdotte ajaakin\nmeidät pois tästä maasta, jonka te olette saaneet meiltä sen\nväkivoimalla vallattuamme; viholliset eivät voineet meitä karkoittaa,\nniinkuin itse tiedät. Ja sinä, puhumattakaan, että olisit antanut\nmeille lahjoja tai hyvitystä meiltä saamistasi hyväntekemisistä, olisit\nmeidät arvollisesti laskenut luotasi, parhaasi mukaan estät meitä\nkotimatkallamme täällä majoittumasta. Ja tämän määräyksen lausuessasi\net häpeä jumalia etkä tätä miestä, joka nyt näkee sinun varakkaana,\nsinun, joka oman tiedoituksesi mukaan ennen meidän ystäväksi tuloasi\nsait toimeentulosi rosvoamisesta. Mutta miksi tätä sanot minulle? Enhän\nminä enään ole johtaja, vaan Lakedaimonilaiset, joille te jätitte\nsotajoukon täältä kuljettamisen, minua edes kuulematta, te kummalliset\nihmiset, niin että minä samoinkuin jouduin heidän vihoihinsa tuotuani\nsotajoukon teille, samoin nyt saatan joutua suosioon nyt sen\nluovutettuani.\n\nKun Odrysilainen tämän kuuli sanoi hän: Meedosades! Minä painun\nhäpeästä maan alle, kuullessani tällaista. Ja jos ennen olisin tämän\ntietänyt, en olisi sinua seurannutkaan, mutta nyt menen, sillä kuningas\nMeedokos ei suinkaan kiittäisi minua, jos karkoittaisin hyväntekijämme.\n\nTämän sanottuaan hän nousi hevosen selkään ja ratsasti pois ja hänen\nkanssansa muut ratsumiehet paitsi neljä viisi. Mutta Meedosades, joka\noli murheissaan maan hävityksestä, käski Ksenofonin kutsumaan molemmat\nLakedaimonilaiset. Ksenofon meni soveliaan seuran kanssa etsimään\nKharmiinosta ja Polyniikosta ja sanoi Meedosadeen kehoittavan heille\nsamaa kuin oli hänellekin sanonut, nimittäin lähtemään maasta. Luulen,\nsanoi hän, teidän voivan hankkia sotajoukolle tulevan palkan, jos\nsanotte, että sotajoukko teidät on vaatinut yhdessä velkomaan palkan\nSeutheelta, tahtokoon hän tai ei; palkan saatuansa seuraavat he teitä\nmielellään, ja että te pidätte vaatimuksen oikeana sekä lupaatte heille\nlähdön tapahtuvan silloin kun sotilaat saavat oikeutensa.\n\nLakedaimonilaiset tämän kuultuansa sanoivat kannattavansa tätä ja\nkaikkea muutakin mitä pontevimmin ja lähtivät matkaan kaikkien\narvovaltaisten kanssa. Heidän perille tultuaan kysyi Kharmiinos: Onko\nsinulla, Meedosades, jotakin sanottavaa meille? Ellei, on meillä\nsanomista sinulle. Mutta Meedosades sanoi varsin nöyrästi: Minä sanon\nja samoin Seuthes katsovamme kohtuulliseksi, että meidän ystäviksemme\ntulleet Traakialaiset eivät saisi kärsiä teiltä mitään pahaa, sillä jos\nteette näille pahaa, sen jo teette meille, he kun nyt ovat meikäläisiä.\n\nMe menemme pois, sanoivat Lakedaimonilaiset, heti kun saavat palkkansa\nne, jotka teille ovat tämän edullisen olotilan hankkineet; mutta jos\nei, tulemme myös nyt auttamaan heitä sekä rankaisemaan niitä miehiä,\njotka valapattoisesti ovat näille vääryyttä tehneet. Jos tekin olette\nsellaisia, niin alamme oikeudenkäyntimme teistä. -- Tähän lisäsi\nKsenofon: Ettekö te tahtoisi, Meedosades, jättää näille, joiden maassa\nnyt olemme ja jotka te sanoitte ystäviksenne, ratkaistavaksi tuleeko\nteidän vai meidän maasta lähteä. Mutta tähän ei Meedosades suostunut,\nvaan katsoi parhaaksi, että molemmat Lakedaimonilaiset menisivät\nSeutheen luo palkkausasiassa, hän luulee heidän taivuttavan Seutheen;\nmutta jos eivät mene, lähettäkööt Ksenofonin hänen kanssansa ja hän\nlupasi myötävaikuttaa; kuitenkin pyysi hän etteivät polttaisi kyliä.\n\nSitten he lähettivät Ksenofonin ja hänen kanssansa soveliaiksi\nkatsomansa miehet. Seutheen tykö tultuaan lausui Ksenofon: En tule\ntänne mitään vaatimaan sinulta, Seuthes, vaan osoittamaan, jos voin,\nkuinka epäoikeata oli sinun suuttumisesi minuun siitä, että sotilaitten\npuolesta vaadin sinulta, mitä heille suosiollisesti olit luvannut;\nsinulle minä nimittäin en katsonut vähemmän hyödylliseksi antaa kuin\nheille ottaa. Sillä ensiksikin tiedän, että lähinnä jumalia nämä miehet\novat saattaneet sinut huomattavaan asemaan ja tehneet sinut laajan maan\nja monilukuisten ihmisten kuninkaaksi, niin että sinun ei ole\nmahdollista salassa tehdä hyvää tai pahaa. Ja kun sinä olet niin\narvokas mies, näytti minusta tärkeältä, että ei ole sinun arvosi\nmukaista kiittämättömästi lähettää pois hyväntekijöitäsi, tärkeältä\nettä 6,000 ihmistä sinua kehuu, mutta tärkeimmältä, ettet mitenkään\nesiinny epäluotettavana lupauksissasi. Sillä näen, että epäluotettavien\nsanat eivät tee tarkoitettua vaikutusta, kun ovat tyhjiä, voimattomia\nja halpa-arvoisia, mutta taas niiden sanat, jotka tunnetaan totuuden\nharrastajiksi, saavat aikaan, jos jotakin toivovat, yhtä paljon kuin\nmuiden väkivalta. Jos he tahtovat joitakuita saada järkiinsä, tiedän,\nettä heidän uhkauksensa eivät vähemmän vaikuta järkiintymiseen kuin\nmuiden mieskohtainen rankaisu. Ja jos sellaiset miehet jollekulle\njotakin lupaavat, he sanallansa vaikuttavat yhtäpaljon kuin jos muut\nheti antavat. Mutta muista sinäkin, mitä sinä meille suoritit\netukäteen, kun sait meidät liittolaisiksesi: et mitään, niinkuin\ntiedät, vaan koska me luotimme sinun puhuvan totta, nostit sinä\nliikkeelle niin paljon ihmisiä lähtemään sinun kanssasi sotatoimiin ja\nsinulle hankkimaan alueen, joka ei ole vain 30 talentin arvoinen, minkä\nsumman nämä nyt luulevat heidän täytyvän saada, vaan on monin verroin\narvokkaampi. Niin siis jätetään ensinkin tämä luottamus, sitten sinulle\nhankittu kuninkuus annetaan alttiiksi tästä hinnasta. Mene ja muista\nkuinka silloin arvostelit suureksi saada sen, minkä nyt vallattuasi\nomistat. Minä tiedän varmasti, että toivoisit nyt saamasi sinulle\nhankituksi mieluummin kuin että saisit näitä rahoja suuremmat summat.\nMinun mielestäni on suurempi ja häpeällisempi tappio, jos ei voi pitää\nmitä nyt omistaa, kuin että sitä ei olisi ollenkaan saanut haltuunsa,\nsamoin kuin on paljon kovempaa tulla rikkaasta köyhäksi kuin ettei\nensinkään ole ollut rikas ja niinkuin on haikeampaa muuttaa kuninkaasta\nyksityisihmiseksi kuin ettei alkuunkaan ole kuninkoinnut. Hyvin toki\ntiedät, etteivät nykyiset alammaisesi ole taipuneet sinun\nhallittaviksesi ystävyydestä sinua kohtaan vaan pakosta, ja että he\nhyvinkin koettaisivat taas vapautua, jos ei jokin pelko heitä\npidättäisi. Kummalla tavoin siis luulet heidän mieluummin pelkäävän ja\ntottelevan sinua: jos näkevät sotamiehen olevan sinua kohtaan sitä\nmieltä, mitä nyt paikallaan pysyen, kun sinä käsket, ja jälleen tarpeen\ntullen nopeasti palaavan, ja että toiset näiltä sinusta paljon hyvää\nkuultuaan nopeasti saapuisivat sinun luoksesi silloin kuin sinä tahdot,\ntai jos heillä on se huono ajatus, että ketkään toiset eivät tule sinun\ntykösi nykyoloista aiheutuneen epäluulonsa tähden ja että nämä,\nHelleenit, ovat suosiollisempia heille, sinun uusille alamaisillesi,\nkuin sinulle. Eivätkä he alistuneet sinun käskyvaltaasi meidän\npaljoutemme vuoksi, vaan johtajien puutteessa. On siis nyt sekin vaara,\nettä he johtajiksensa ottavat joitakuita näistä, jotka katsovat\nkärsineensä vääryyttä sinulta, tai niiksi valitsevat näitä mahtavammat\n-- Lakedaimonilaiset, jos sotamiehet lupaavat halukkaammin heidän\nkanssansa lähteä sotaan siinä tapauksessa, että Lakedaimonilaiset\nkiristävät heidän saatavansa sinulta ja, koska he tarvitsevat\nsotajoukkoa, sille tämän lupaavat. Edelleen on selvä, että nyt sinun\nvaltaasi tulleet Traakialaiset paljon mieluisemmin menevät sinua\nvastaan kuin sinun kanssasi, sillä jos sinä voitat, odottaa heitä\norjuus, mutta jos sinut voitetaan: vapaus.\n\nMutta jos sinun velvollisuutesi on jo huolehtia myös maasta, joka nyt\non sinun, luuletko sen kärsimyksistä vapautuvan paremmin, jos nämä\nsotilaat saavat vaatimuksensa täytetyiksi ja poistuvat rauhassa, tai\njos nämä jäävät juurikuin vihollismaahan ja sinä koettaisit asettua\nnäitä vastaan toisella näitä suuremmalla sotajoukolla, joka myös\ntarvitsee ruokavaroja? Rahaako kuluisi enemmän, jos näille\nmaksettaisiin mitä heille tulee, tai jos sinun, näille velallisena,\ntäytyisi palkata toisia, näitä voimakkaampia? Mutta Heerakleideen\nmielestä on, niinkuin hän minulle mainitsi, tämä summa ylön suuri.\nMutta sinun on nyt varmaan paljon helpompi koota ja maksaa se summa,\nkuin ennen meidän tänne tuloamme kymmenennen osan siitä. Sillä ei\nnumeroluku ole se, joka määrää paljouden ja pienuuden, vaan antajan ja\nottajan voima. Sinun vuositulosi ovat nyt suuremmat kuin ennen koko\nomaisuutesi. Minä huolehdin tästä, Seuthes, sinun ystävänäsi sekä sen\nvuoksi, että sinä olisit niiden hyvien töiden arvoinen, joita jumalat\nsinulle ovat osoittaneet, kuin myös, etten minä menettäisi arvoani\nsotajoukossa. Sillä tiedä, etten minä nyt voisi, jos tahtoisinkin tällä\nsotajoukolla tehdä vahinkoa vihollisellekaan, enkä myös, jos taas\ntahtoisin auttaa sinua, pystyisi siihenkään; sellainen on sotajoukon\nmielentila minua kohtaan. Mutta totuuden nimessä, minä teen sinut itse\ntodistajaksi, etten ole sinulta mitään saanut sotamiesten hyväksi enkä\nmilloinkaan ole vaatinut omakseni heidän osuuttansa, en myös ole\nvelkonut sinulta, mitä minulle lupasit. Vannon myös, että jos olisit\ntahtonut antaa, en olisi ottanut elleivät sotamiehetkin olisi samalla\nsaaneet osaansa; olisipa ollut häpeällistä minun hankkia oma osuuteni,\nmutta olla piittaamatta heidän huonosti hoidetusta oikeudestansa,\nsemmenkin kun he kunnioittivat minua. Heerakleideelle näyttää kyllä\nkaikki olevan joutavan päiväistä, kunhan vain saa rahaa millä keinoin\ntahansa, mutta minun mielestäni, Seuthes, ei miehellä, erittäinkin\nhallitsijalla, ole mitään kauniimpaa omaisuutta ja kunniakkaampaa kuin\nkunto, oikeus ja jalous; sillä näiden omistaja on rikas monilukuisista\nystävistä ja rikas niistä, jotka tahtovat hänen ystäviksensä tulla, ja\nmyötäkäymisessä on hänellä iloonsa osanottajia, vastoinkäymisissä\nauttajia. Mutta jos et teoistani oppinut tuntemaan, että olin\nsydämmestäni sinun ystäväsi etkä sanoistani voi sitä havaita, niin\nhuomaa toki tarkoin sotamiesten puheet, sillä olithan saapuvilla ja\nkuulit, mitä he sanoivat tahtoessaan minua parjata. He nimittäin\nsyyttivät minua Lakedaimonilaisille siitä, että pidin sinua suuremmassa\narvossa kuin Lakedaimonilaisia ja ne puolestansa soimasivat minun\nhuolehtivan enemmän sinun kuin heidän eduistansa, sanoivatpa sinun\nlahjoneenkin minua. Mutta luuletko sinä heidän moittivan minua tästä\nlahjomisesta nähtyään nurjamielisyyteni sinua kohtaan, vaiko\nhuomattuaan suuren suosion sinua kohtaan? Minä puolestani luulen\nkaikkien ihmisten katsovan asiaa siltä kannalta, että tulee olla\ntallella hyväntahtoisuutta sille, jolta lahjoja ottaa. Mutta ennenkuin\nminä missään olin ollut sinulle avullinen, otit sinä minut vastaan\nmielihyvällä, joka ilmeni silmissä, äänessä ja vierasvaraisuudessa etkä\nkyllästynyt lupaamaan mitä minun piti saaman; mutta sittenkun saavutit\nmitä tahdoit ja tulit niin suureksi vallassa kuin minä voin aikaan\nsaada, suvaitsetko nyt olla piittaamaton siitä, että minä sotamiesten\nkesken olen niin halpa-arvoinen? Uskon kuitenkin ajan opettavan\nsinulle, että velvollisuutesi on maksaa ja että et itsekään kärsi nähdä\nsinulle hyvyyttänsä haaskaavien soimaavan sinua. Pyydän siis nyt\nsinulta, että kun maksat sotamiehille, huolehdit minun saattamisestani\nsotamiesten kesken sellaiseksi, jollaisena minut tuttavuuteesi sait.\n\nTämän kuultuansa Seuthes kirosi sitä, joka oli syypää siihen, ettei jo\nkauvan sitten ollut palkkaa maksettu (ja kaikki epäilivät siksi\nHeerakleidestä), sillä minä, sanoi hän, en ole milloinkaan ajatellut\npidättyä palkkaa maksamasta. Siihen sanoi taas Ksenofon: Koska siis\naiot maksaa, pyydän minä nyt sinulta, että suorittaisit sen minun\nvälitykselläni ja ettet suvaitse minun olevan sotajoukossa\nerinkaltaisena arvossa kuin olin silloin kuin tulimme sinun luoksesi.\n\nSeuthes vastasi: Ei sinun tarvitse sotamiesten kesken olla minun\ntähteni vähemmän kunnioitettu; jos jäät minun luokseni vain 1,000\nraskasaseisen kanssa, annan sinulle ne varustetut paikat y.m., mitä\nolen luvannut. Siihen sanoi Ksenofon: Sepä ei niin käy päinsä, vaan\nlähetä meidät täältä pois.\n\nMutta minä tiedän, väitti Seuthes, että sinun on turvallisempi jäädä\nminun luokseni kuin poistua. -- Saan kiittää sinua huolestasi, sanoi\nKsenofon, mutta minun on mahdoton jäädä; tietäös, että missä hyvänsä\nsaankin enemmän kunnioitusta, tulee siitä hyötyä sinullekin. Silloin\nsanoi Seuthes: Rahaa minulla ei ole muuta kuin vähän, talentin verran,\nja sen annan sinulle; sen sijaan on 600 härkää, noin 4,000 lammasta\nsekä noin 120 orjaa, ota ne sekä sinulle vääryyttä tehneitten\nThyneläisten panttivangit, ota ja lähde.\n\nKsenofon naurahti ja sanoi: Jos nyt tämä ei riitä palkaksi, kenen\nomaksi julistan talentin? Eiköhän ole parempi toki poistuen varoa\nkivitystä, koska olo minulle on vielä vaarallistakin; kuulithan\nuhkaukset. Sitten hän jäi sinne.\n\nSeuraavana päivänä Seuthes antoi heille mitä hän oli luvannut sekä\nlähetti mukaan eläinten ajajia. Siihen aikaan asti juttelivat\nsotamiehet, että Ksenofon on mennyt Seutheen luo asumaan ja saamaan\nmitä Seuthes on hänelle luvannut, mutta kun näkivät hänen tulevan\njuoksivat riemuiten häntä vastaan.\n\nKun Kharmiinos ja Polyniikos tulivat Ksenofonin näkyviin, sanoi hän:\nNämä varat on teidän kauttanne pelastettu sotajoukolle, ja teille minä\nne jätän, myykää ne ja jakakaa sotajoukolle. He ottivat vastaan saaliin\nja järjestettyänsä kaupanvälittäjät myivät kaikki, ja paljon soimauksia\nsateli. Ksenofon ei mennyt sinne saapuville, vaan varustautui\njulkisesti kotimatkalle, sillä Ateenassa ei ollut vielä nostettu\nmaanpakokannetta häntä vastaan. Mutta hänen ystävänsä leirissä tulivat\nhänen luoksensa ja pyysivät, ettei hän lähtisi ennenkuin olisi\nkuljettanut sotajoukon pois ja jättänyt sen Thimbronille,\nLakedaimonilaisten päällikölle.\n\n\n\n\nVIII. LUKU.\n\nSotajoukon siirtyminen Aasian puolelle. Ksenofonin retki persialaista\nAsidatesta vastaan. Ksenofon runsaasti palkittuna. Sotajoukon\njättäminen Thimbronin haltuun.\n\n\nSitten purjehtivat Helleenit meren poikki Lampsakos-nimiseen Myysian\nkaupunkiin, ja Ksenofonin kohtasi tietäjä Eukleides, Ateenan \"Lykeionin\nUnikirjan\" kirjoittaja. Tämä onnitteli Ksenofonia hänen pelastumisensa\njohdosta ja tiedusteli paljonko hänellä oli rahaa. Ksenofon sanoi\nvannoen, ettei hänellä ole riittävästi matkarahoja kotiin päästäksensä,\nellei myisi hevostansa ynnä kaiken muun omaisuutensa. Sitä Eukleides ei\nuskonut. Mutta kun Lampsakolaiset olivat lähettäneet Ksenofonille\nvieraslahjoja ja kun hän uhrasi Apollolle, tuotatti hän siihen\ntilaisuuteen Eukleideen, joka uhria katseltuaan sanoi nyt uskovansa,\nettei Ksenofonilla ole rahoja. Mutta tiedän, sanoi hän, että jos joskus\nolisit rahoihin pääsemässä, ilmestyy jokin esteeksi, ellei mikään muu,\nniin sinä itse itsellesi. Ksenofon myönsi sen. Tämä sanoi: Sinulla on\nesteenä Sovittaja Tseus, ja kysyi samalla, joko hän uhrasi tälle\nniinkuin minun oli tapana kotona uhrata ja tehdä polttouhri teidän\nedestänne. Ksenofon sanoi, ettei hän kotoa lähdettyänsä ole tälle\nuhrannut. Eukleides neuvoi häntä uhraamaan tavan mukaisesti ja sanoi\nsen olevan hänelle onneksi. Seuraavana päivänä Ksenofon tultuaan Ofryon\nkaupunkiin Troas-maakunnassa, uhrasi kotoiseen tapaan polttouhriksi\nporsaita, ja enteet olivat hyvät. Sinä päivänä saapui Bion ja hänen\nkanssaan Nausikleides Thimbronin lähettiläinä tuoden rahoja\nsotajoukolle; he seurustelivat vierasvaraisesti myös Ksenofonin kanssa\nja lunastivat hänelle hänen hevosensa, jonka hän Lampsakossa oli myynyt\n50 dareikista, epäillen Ksenofonin niin tehneen puutteessansa, kun\nkuulivat hänen olleen mieltyneen hevoseensa, eivätkä nyt tahtoneet\nottaa vastaan sen hintaa.\n\nTäältä kulkivat Troaksen kautta Iida-vuoren yli saapuen ensin\nAntandros-nimiseen kaupunkiin, sitten meren rantaa myöden Teeban\nkentälle Lyydiassa. Sieltä kulkivat Adramyttion ja Kytonion kautta\nAtarneuksen ohi Kaikos-joen kentälle ja saapuivat Myysian Pergamokseen.\n\nTäällä kohteli Ksenofonia vierasvaraisesti Hellas, eretrialaisen\nGongyloksen puoliso, Gorgionin ja Gongyloksen äiti. Tämä kertoi\nhänelle, että tasangolla majailee persialainen mies nimeltä Asidates,\nhänet voisi siepata sekä hänen vaimonsa, lapsensa ja melkoiset varansa,\njos lähtisi matkaan yöllä 300 miehen kanssa; oppaiksi antoi hän\norpanansa ja Dafnagoras-nimisen luottamushenkilönsä. Nämät saatuaan\nuhrasi Ksenofon ja läsnä ollut tietäjä Basias sanoi enteiden olevan\nhyvät ja että Asidates on saatavissa. Illastettuaan hän siis lähti\nottaen mukaansa hänelle ystävällisimmät ja kaikessa luotettavat\nalipäälliköt palkitaksensa heitä. Hänen seuraansa tuli ja tunkeutui\nmuitakin noin 600 miestä, mutta alipäälliköt työnsivät ne pois, ettei\nheidän tarvitsisi niille jakaa odottamaansa saalista.\n\nPuoliyön aikaan paikalle saavuttuaan päästivät huolettomuudessaan\ntornin ympäriltä orjat ja niiden mukana enimmät saaliit pois käsistänsä\nsaadakseen haltuunsa itse Asidateen ja hänen omaisuutensa. Mutta kun\nrynnättyään eivät voineet vallata tornia, sillä se oli korkea ja suuri\nja siinä oli rintasuojuksia sekä paljon taistelukuntoisia miehiä,\nyrittivät kaivaa tornin puhki. Muuri oli kahdeksan tiilikiven\nvahvuinen, vaan päivänkoitossa se oli puhkaistu. Mutta kun ensimmäinen\nvalonsäde pilkisti siitä, lävisti joku sisällä olijoista pitkällä\nhärkävartaalla lähimmän miehen reiden ja nuolia ampumalla saivat\naikaan, ettei muuria lähestyminen enään ollut turvallista. Huudon\nnostettuaan ja tulimerkkejä annettuaan tuli tornilaisillen avuksi\nItabelios joukkoineen, sekä läheisestä Komanian linnueesta\nassyrialaisia raskasaseisia, hyrkanialaisia ratsumiehiä, kuninkaan\npalkkaväkeä, noin 80, kevytaseisia noin 800, lisäksi vielä ratsuväkeä\ny.m. Partheniosta, Apolloniasta ja lähiseuduista.\n\nSilloin oli jo selvästi aika harkita paluuta. He muodostivat neliön ja\nsijoittivat sen keskelle ottamansa härät, lampaat ja orjat ja\nvetäytyivät pois, enään huolehtimatta saaliistaan, tehden niin\nainoastaan siksi, ettei paluu näyttäisi paolta, jos poistuessaan\njättäisivät saaliinsa, ja siitä viholliset rohkaistuisivat ja\nsotamiehet masentuisivat; mutta nyt he peräytyivät ikäänkuin saaliinsa\npuolesta taistellen. Kun Gongylos näki Helleenien vähälukuisuuden ja\nahdistajien paljouden, lähti hänkin, vastoin äitinsä tahtoa, miehinensä\nottaakseen osaa toimenpiteeseen, avuksi tuli myös Prokles, Damaratoksen\njälkeläinen, joukon kanssa Halisarnesta ja Teuthraniasta. Kun Ksenofon\nmiehinensä oli taajan linko- ja nuolisateen alaisena, kulkivat he sen\nvuoksi kehässä suojellakseen itsiään kilvillä nuolilta, ja vaivoin he\npääsivät Karkasos-joen ylitse, melkein puolet haavoittuneina. Tällöin\nhaavoittui myös stymfalolainen Agasias, joka kaiken aikaa oli\ntaistellut vihollisia vastaan. He pelastuivat siitä tuoden noin 200\norjaa sekä uhritarpeiksi lampaita.\n\nKsenofon seuraavana päivänä uhrattuansa kulki sotajoukon kanssa yön\ntietämissä, tullaksensa mahdollisimman pitkälle Lyydiaan, ettei\nvihollinen Helleenien läheisyyden tähden olisi varoillansa, vaan\nrupeisi huolettomaksi. Kun Asidates oli saanut kuulla Ksenofonin taas\nuhranneen retken johdosta häntä vastaan, ja lähestyvän koko\nsotajoukkoineen, majoittui hän Parthenion kaupungin läheisiin kyliin.\nSiellä Ksenofon miehineen törmäsi yhteen Asidateen väen kanssa ja he\nvangitsivat Asidateen, hänen vaimonsa, lapsensa, hevosensa ja kaiken\nomaisuuden, ja niin toteutuivat ensimmäiset uhrienteet. Sitten he taas\npalasivat Pergamokseen. Nyt Ksenofon ilomielellä tunsi jumalallisen\narmon; sillä Lakedaimonilaiset sekä muut ylipäälliköt ja alipäälliköt\nja sotilaat kaikki yhdessä toimittivat, että hän valitsisi ja ottaisi\nparhaat hevosista, juhdista y.m., niin että hän kykenisi muillekin\nhyvää tekemään.\n\nTähän aikaan[88] saapui Thimbron, otti haltuunsa sotajoukon ja\nliitettyänsä sen muuhun helleeniläisjoukkoon lähti sotaretkelle\nTissafernesta ja Farnabatsosta vastaan.\n\nTässä on luettelo maaherroista niissä Persian kuninkaan maakunnissa,\njoiden kautta me kuljimme.\n\nLyydian maaherra oli Artimas, Frygian Artakamas, Lykaonian ja\nKappadokian Mithridates, Kilikian Syennesis, Foinikian ja Arabian\nDernes, Syyrian ja Assyyrian Belesis, Babyloonin Rooparas, Meedian\nArbakas, Fasianien ja Hesperiitain Tiribatsos; itsenäisiä olivat:\nKardukhit, Khalybit, Khaldaialaiset, Makroonit, Kolkhit, Mossynoikit,\nKoitit ja Tibareenit; Paflagonian Korylas, Bithynian Farnabatsos ja\nEuroopan Traakialaisten hallitsija oli Seuthes.\n\nKoko meno- ja paluumatkan tien pituus Lyydian Sardeesta lähelle\nBabyloonia ja sieltä Kotyooraan Mustanmeren rannalle oli 215\npäivänmatkaa, 1,155 parasankia, 34,650 stadiota.[89]\n\nMeno- ja paluumatkan ajan pituus oli vuosi ja kolme kuukautta.\n\n\n\n\nViiteselitykset:\n\n\n[1] Dareios II. Persian kuningas 423-404 e.Kr.\n\n[2] Historiassa tunnettu nimellä Artakserkses II. Hyvämuistinen.\n\n[3] Suuri kauppakaupunki Vähän-Aasian länsirannalla Maiander-joen\nsuulla; nykyään nimellä Palatia eli (myöh. ääntämys) Pellatia.\n\n[4] Abydos oli kaupunki Aasian puolella Hellespontoksen kapeimmalla\nparin kilometrin levyisellä kohdalla, kuuluisa Kserkseen, Filippos\nMakedonialaisen, Heeron ja Leanderin y.m. historioissa.\n\n[5] Lakedaimon eli Spartta muinaisen Kreikan mainio pääpaikka Ateenan\njälkeen.\n\n[6] \"Dareikki oli muinaispersialainen kultaraha, ehkä n. 30 Smk.\n\n[7] Nykyinen nimi on Gallipolin niemeke.\n\n[8] Parasanki oli persialainen matkamitta = 5,25 km. Persialaisilla\nnyk. farsank.\n\n[9] Pletri oli kreikkalainen pituuden mitta = 32 m.\n\n[10] Apollo = valon ja taidon jumala Helleeneillä. Valter Runeberg on\ntunnetussa kuvanveistoksessa tämän tarun esittänyt.\n\n[11] Kserkses Persian kuningas 486-465 e.Kr.\n\n[12] \"Barbarit\", jolla sanalla Helleenit nimittivät kaikkia\nmuukalaisia, jotka eivät puhuneet Helleenien eli Kreikkalaisten kieltä.\n\n[13] N.s. _raskasaseisten_ (hoplitai) sota-aseet olivat:\n\n1. Puolustusaseet: kypäri, rintahaarniska, säärivarusteet ja suuri\nsoikea kilpi.\n\n2. Hyökkäysaseet: keihäs ja miekka; ne kaikki aseet painoivat n. 35 kg.\n\n_Kevytaseisten_ (peltastai) aseet olivat: heittokeihäs, jousi, linko,\nlyhyt miekka ja pieni kilpi.\n\n[14] Olympialainen stadio oli Helleeneillä 192 m. Roomalainen stadio\noli 185 m.\n\n[15] Persialaisen tavan mukaan saivat kuninkaan suosimat henkilöt\nkuninkaalta lahjaksi aluskuntia erinäisiin tarpeisiinsa, niinkuin\nvaatetukseen, koristuksiin, puvun eri osiin, elantoon y.m.s. kuitenkaan\ntarvitsematta käyttää näitä tilojansa juuri näihin määrätarkoituksiin.\nVrt. meidän juomarahaa.\n\n[16] Muinaishelleeniläinen mina (oik. mnaa) oli noin 100 Suomen\nkultamarkan arvoinen raha.\n\n[17] Oboli oli n. 15 penniä, siis sikli n. 113 penniä; -- khoiniks oli\npäivän annos viljaa, n. litran verran, joten kapithe oli melkein pari\nlitraa.\n\n[18] Persian kuninkaan hovivirkamiesten joukosta oli ylin valtikan- eli\nsauvankantaja korkea arvohenkilö.\n\n[19] Arvattavasti hän persialaisen kuolemanrangaistustavan mukaan\nhaudattiin elävänä; vrt. Heerodot. I. VII: 114.\n\n[20] Elämäkertain kirjoittaja Plutarkos (s. n. 46 j.Kr.) kertoo\n(Artakserkses 9) Kyyroksen siihen vastanneen: Mitä sinä puhut,\nKlearkos? Kehotatko minua, joka kuninkuutta haluan, olemaan\nkuninkuuteen arvoton?\n\n[21] Nebukadnesarin tai Semiramiksen rakennuttama suojamuuri v. 580\ne.Kr. estääkseen Meedialaisia hyökkäämästä Babylooniaan.\n\n[22] Ksenofon oli yksityisenä miehenä sotajoukossa ja saattoi sentähden\nkulkea rivien ulkopuolellekin puhuttelemaan Kyyrosta. -- Varovaisuuden\nvuoksi oli tapana antaa tunnussana vähää ennen taistelua rivien\npäämiehille, jotka sen kuiskasivat sivukumppanilleen; rivin päähän\npäästyään kulki sama sana \"toistamiseen\" alkulähteeseensä.\n\n[23] Tässä mainittu _Kteesias_ oli kuuluisa kreikkalainen lääkäri ja\nhistorioitsija Persian hovissa Dareios II ja Artakserkses II\nkuninkaitten aikana, Ksenofonin aikalainen, kotoisin Kaarian\nmaakunnasta Vähässä-Aasiassa. Käyttäen valtakunnan arkistoa hän\nkirjoitti Persian historian, 23 kirjaa, vuoteen 399 e.Kr.; siitä on\nsäilynyt kuitenkin vain katkelmia. Hän oli läsnä veljesten taistelussa\nja paransi kuninkaan siinä saaman haavan. On oudoksuttavaa, että\nKsenofon ei mainitse taistelupaikkaa. Se oli Kunaksan kylä Eufrateen\nrannalla n. lähes kymmenkunta penikulmaa itään päin Babyloonista, 3.\np:nä syyskuuta v. 401 e.Kr. Taistelusta kertoo Kteesias m.m. seuraavaa:\nKun Kyyros oli kaatanut Artagerseen, kuninkaan 6,000 uljaan päällikön,\nhyökkäsi hän ja kuningas ääneti toistensa kimppuun. Ariaios tavoitti\nkeihäällään kuningasta, mutta ei osunut. Kun kuningas heitti keihäänsä\nKyyrosta päin, osaamatta häneen, tappoi se isku Kyyroksen seuralaisen.\nNyt heitti Kyyros keihäänsä kuningasta kohden, haavoitti häntä\nhaarniskan lävitse, niin että keihäs tunkeutui parin sormen syvyydeltä\nkuninkaan rintaan ja kuningas putosi hevosen selästä. Syntyi hämminki\nja pakokauhu, mutta kuningas tointuneena pääsi muutamien seuralaisten\nkanssa läheiselle kukkulalle. Hämärän tullen laukkasi Kyyroksen hevonen\nvihollisten joukkoon, vaan ne eivät Kyyrosta tunteneet ja hänen\nseuransa etsi häntä. Voitonvarmana hän huutaa: väistäkää, raukat! He\nväistyvät kunnioittain; mutta tällöin putosi Kyyroksen päästä tiara\n(sinivalkoisella nauhalla kiedottu päähine kuninkaan arvomerkkinä),\nsilloin muuan persialainen Mitradates Kyyrosta tuntematta heitti häntä\nkeihäällä ohimoon. Huumaantuneena Kyyros putosi hevosen selästä. Hänen\nvähitellen siitä toinnuttuaan tarjosivat palvelijat toista hevosta,\nmutta kun hän tahtoi käydä jalkaisin, ohjasivat he häntä ja hän,\nKyyros, piti itseänsä voittajana, kun pakenevat Persialaiset huusivat\nhäntä kuninkaaksi. Sitten saapui paikalle persialaisia kuormastomiehiä,\njotka ensin luulivat joutuneensa oman väkensä seuraan, mutta\npurpurahaarniskoista pian tunsivat vihollisensa. Yksi heistä heitti\ntakaapäin keihäänsä Kyyrosta kohti ja katkasi sillä iskulla hänen\npolvisuonensa. Kyyros kaatui, loukkasi haavoittuneen ohimonsa kiveen ja\nkuoli.\n\n[24] Kyyros vanhempi, Persian valtakunnan perustaja, hallitsi 560-529\ne.Kr.\n\n[25] Näin tehtiin etenkin ryöväreille y.m.s.\n\n[26] Klearkos nähtävästi tahtoi saada salaperäisillä toimenpiteillänsä\ntaikauskoisen joukkonsa kannatuksen muka jumalain viittauksen\nmukaisesti.\n\n[27] Tämä oli ilmeisesti K:n keksimä juoni sotamiesten pelon\nhaihduttamiseksi.\n\n[28] Palmun rungon päässä muodostunut ydin on lehden alkuja\nihmeellisissä kiehkuroissa. Majesteetillisen muotonsa vuoksi on\npalmupuu aina ollut ihailun ja ihmettelyn esineenä ja kaikkien muiden\nhyödyllisten ominaisuuksiensa tähden ylistää maantieteilijä Strabo\n(s. 63 e.Kr.) palmusta olevan niin paljon etuja kuin vuodessa on\npäiviä; vrt. myös Ps. 92: 13.\n\n[29] Tissafernes oli Babyloonissa kuninkaan vieraana koko tämän ajan,\njolloin juhlittiin Kyyroksen kaatumisen johdosta, ja hän sai\nansiostansa suuret ja runsaat palkinnot: entisten läänitystensä lisäksi\nKyyroksen maakunnat sekä puolisoksensa kuninkaan tyttären.\n\n[30] Vrt. 1. Moos. 11: 3: Ja heillä oli tiilit kivien sijassa ja\nmaapihka siteeksi.\n\n[31] Vrt. Ps. 139: 7.\n\n[32] Persian ylimykset pitivät pääkoristeensa, tiaran, vinossa. --\nTissafernes näyttää hienosti viitanneen siihen mahdollisuuteen, että\nsaattaisi luopua kuninkaasta ja Helleenien avulla itse kohota\nkuninkaaksi.\n\n[33] Tissaferneen teltan harjalle vedettiin punainen lippu\nmurhamerkiksi. -- Vrt. samallaista Caesarin menettelyä\ngermanialaisheimoja Usipeteja ja Tenkterejä kohtaan. Caesar: Bellum\nGallicum IV. 13.\n\n[34] Parysatis oli saanut kuninkaan vannomaan, ettei hän surmauta\nKlearkosta, sittemmin kuningas Artakserkses kuitenkin muutti mielensä\nja kaikki päälliköt paitsi Menon murhattiin. Parysatis antoi haudata\nKlearkoksen, mutta muiden ruumiit heitettiin koirien ja petolintujen\nraadeltaviksi.\n\n[35] Peloponnesolaissota, surkeankuuluisa heimosota 431-404.\n\n[36] Ei tässä kirjassa, sillä I. 1. 9 ja I. 3. 4 puhutaan vain sotaväen\npestaamisesta Kyyrokselle.\n\n[37] Kuuluisa sofisti ja puhetaidon opettaja Sikiliassa, luennoitsi\nv. 427 Ateenassa y.m.; kukin oppilas sai maksaa kurssista meidän rahan\nmukaan noin 9,400 kultamarkkaa.\n\n[38] Delfoi oli muinais Kreikkalaisten mainio ennustamo\nFookis-maakunnassa. Apollon kuuluisa temppeli ja kansalliset\npythialais-kilpailut kokosivat sinne kansaa yleensäkin ja määräaikoina\nerittäin. -- Tämän retkensä johdosta Ksenofon menettikin isänmaansa.\n\n[39] Vrt. VI. 1. 22. s. 195.\n\n[40] Hempeyden tai myös orjuuden merkkeinä oli muutamissa\nitäläiskansoissa miehilläkin korvissa lävet ja niissä korvarenkaat.\n\n[41] Aivastusta on aina Homeeroksen ajoista asti pidetty onnen enteenä\nindoeurooppalaisilla kansoilla. Juutalaisilla aivastus aavisti pahaa.\n\n[42] Kreikkalaiseen naiskauneuteen kuului myös kookkaisuus.\n\n[43] Homeeroksessa kerrotaan (Od. IX: 81) harhailija Odysseun\nkumppanien menettäneen muistonsa syötyään lootos-kasvin hedelmiä; ne\novat vieläkin pohjois-Afrikassa maukas ja mieluisa ravintoaine.\n\n[44] Todennäköisesti I. Moos. 10: 12 mainittu Resen\nmuinaisassyyrialainen kaupunki, jonka joku kaldeankielinen muoto on\nLeresen; sen valtavat rauniot tunnetaan nimellä Nimrud; sen hävitti\nPersian kuningas Dareios Hystaspeen poika v. 515 e.Kr. ja sen arvellaan\nkuuluneen osana suureen Niniven kaupunkiin.\n\n[45] Oli arvattavasti auringon pimennys.\n\n[46] Tämä on nykyään keilan muotoinen kukkula ja siinä nähtävästi\nrakennusten raunioita, mistä on löydetty \"kirjaston\" jätteinä suuret\nmäärät assyyrialaisia kiilakirjoituksia, tiilikivitauluja, joissa\nkerrotaan m.m. maailman luomisesta, syntiinlankeemuksesta,\nvedenpaisumisesta y.m.\n\n[47] Mespila on myös raunioita suuren Niniven hävityksestä, jota\nMespilan nimi merkitseekin. Vanhat maantieteilijät määrittelevät sen.\nympäryksen 480 stadioksi. Profeetta Joonas kirjoittaa 3: 3 sen olleen\nkolmen päiväkunnan matkan.\n\n[48] Vrt. profeetta Nahumin esitystä Niniven häviöstä.\n\n[49] Toisen selityksen mukaan kävi kulku niin, että 1. tapauksessa oli:\n5 miestä rinnakkain ja 20 peräkkäin; 2.: 10 rinnakkain ja 10 peräkkäin;\n3.: 20 rinnakkain ja 5 peräkkäin.\n\n[50] Ikivanha itäläinen tapa, jota vieläkin noudatetaan m.m. Intian\nratsuväessä. Ruotsissakin olen Jemtlannissa nähnyt rajattomilla\ntunturilaitumilla hevosia sillä tavalla \"paimennettavan\".\n\n[51] Tätä seikkaa selostaa Ksenofon myös Kyyropaidia-kirjassaan III: 3.\n\n[52] Kardukhit nimitetään nykyään Kurdeiksi, jotka vieläkin ovat rajua\npaimentolaiskansaa, muiden itäläisten kansojen yleisinhimillisistä\nominaisuuksista, vieraanvaraisuudesta y.m.s. piittaamattomia, ollen\nitsekin saanut paljon kärsiä, varsinkin Venäläisiltä. Asiantuntijat\npäättelevät, että jos Kurdit olisivat yksimielisiä, olisivat he\nvoittamaton kansa.\n\n[53] Sotamarsalkka Moltke, joka on näissä seuduissa liikkunut, osoittaa\nnäiden alkuvirtojen välin olevan noin kilometrin verran.\n\n[54] Se tapa on vieläkin muutamissa viinimaissa. -- Lappalaisten olen\nnähnyt siten säilyttävän poron maitoa, joka ajan mittaan muuttuu\n\"kivimaidoksi\".\n\n[55] Kentrites, nyt Bohtantsai, on Tigris-virran itäinen alkuhaara,\nKurdien vuoriston pohjoisrajalla.\n\n[56] Persialaiset palvelivat aurinkoa ja uhrasivat sille hevosia\nmithras-juhlassaan.\n\n[57] Fasis on Arakses-joen alkupää, jonka nimi vieläkin on Pasin-su,\nvanhojen Armenialaisten Basen. Tämä näyttää harhauttaneen Helleenejä\nkulkemaan koilliseen, kun heidän olisi pitänyt lähteä luoteeseen, joten\njoutuivat tekemään pitkän kiertomatkan.\n\n[58] Valtionvarain anastaminen oli Ateenassa korvattava\nkaksinkertaisesti; jos anastajan omaisuus ei siihen riittänyt, menetti\nhän ja vielä hänen lapsensakin kansalaisluottamuksensa siihen asti kuin\nviimeinen ropo oli maksettu. Erinäisissä tapauksissa tuomittiin\nvaltionvaras menettämään henkensä.\n\n[59] On katkeraa ivaa, sillä puheenalaisena aikana ylhäisimmät eivät\nolleet ylhäisimpiä ylevässä mielessä, vaan kansan yllyttäjiä alhaisessa\nmielessä.\n\n[60] Arakses-joesta luoteeseen päin. Vuoristossa on vieläkin\nTaoskari-niminen tienoo.\n\n[61] Khalybit lienevät olleet Armenian rajanaapureita Ertserumin\nkaupungin seutuvilla. Muuten tuntuu jokin sekanaisuus olevan tässä\nkohdin Ksenofonin matkakertomuksessa.\n\n[62] Helleenien keihäät olivat kaksikärkisiä, yli kaksi m pitkiä.\n\n[63] Arakses-virran pohjoinen lisäjoki.\n\n[64] Jotkut luulevat tätä nyk. Ertserumiksi.\n\n[65] Ertserumin ja Trapetsuntin välimailla.\n\n[66] Tästä seudusta toi roomalainen sotapäällikkö L. Lukullus v. 73\ne.Kr. Italiaan _kirsikka_-puun, joka nimi johtuu armenialaisesta\n_keras_.\n\n[67] Mossyn = puutorni, siitä Mossynoikoi = tornikotolaiset.\n\n[68] Luultavasti = kastania, mikä oli näissä seuduissa yleinen, mutta\nei silloin vielä viljelty Kreikassa, johon tuo hedelmäpuu tuotiin vasta\nmyöhemmin ja näyttää siellä saaneen nimensä ensimmäisestä\nistutuspaikastaan, Tessalian Kastanasta.\n\n[69] Aikaisemmin (IV: 7, s. 147) mainittu Khalybien kansa on Armenian\nnaapuri, tunnettu myös Khaldaialaisten nimellä. Nämä Mossynoikien\nKhalybit, rautateollisuuden harjoittajat, aiheuttivat Kreikankieleen\nnimestänsä teräksen nimen khalyps.\n\n[70] Meidän raha-arvon mukaan n. 250 mk.\n\n[71] Siveellinen saasta katsottiin olevan samalla myös ulkopuolista\ntahraa, jonka poistaminen puhdistaisi kuvaannollisesti sisällisenkin\nsaastan ja niin tuottaisi sovituksen. -- Puhdistusvälineitä olivat\nkylpy, pesu ja sauhu.\n\n[72] Kreikkalaisten pidoissa historiallisena aikana oltiin pöytien\nääressä vasemmalla kyljellä nojallaan tyyny selän takana, oikea\nkäsi toimivana. Aterian jälkeen seurasi juominki (paitsi\nLakedaimonilaisilla, jotka olivat yleensä raittiita) (symposion), johon\nkuului ensin kolminainen juomauhri, laulua, soittoa, henkeviä puheita\nja keskusteluja, useasti myös karkeloa, leikkejä y.m., lopuksi saattoi\nolla monenkaltaisia kansallisia aseleikkejä.\n\n[73] Sotalaulu sennimisen muinaisen traakialaiskuninkaan kunniaksi.\n\n[74] Pyrrikee oli huilun säestyksellä suoritettu draamallinen\nasekarkelo, jossa liikkeet ja käänteet aseineen tapahtuivat erinomaisen\nnopeasti ja kevyesti. Maantieteilijä Strabo kertoo, että tämän alkaja\nPyrrikhos oli sen sovitellut nuorukaisten sotaharjoitteluksi.\n\n[75] Leikillinen liioittelu I: 10, 3 kerrotusta tapauksesta, s. 58.\n\n[76] Jyvämitta, medimnos, oli n. 100 litraa; viiniruukku, keramion,\nveti n. 40 litraa.\n\n[77] Peloponneesolaissodan rauhanehdoissa v. 404 e.Kr.: \"Ateenalaiset\nsitoutuvat seuraamaan Spartan ylipäälliköitä maalla ja merellä.\"\n\n[78] Kreikkalaisten kesteissä oli pääedeskäypä, oik. juomamestari,\ntärkeä tekijä: hän hoiti viinin sekoituksen, määräsi montako maljaa\nkukin sai nauttia, ohjasi keskustelun kulkua, valvoi järjestystä y.m.\n\n[79] Lakedaimonilainen vannomus tapahtui sanoin: nai too sioo =\ndioskorien Kastorin ja Polluksin nimessä! Doorilaismurteessa oli Sios =\nTheos (Jumala).\n\n[80] Historioitsija Thukydides sanoo Ateenan linnassa talletetun ennen\npeloponnesolaissodan alkua 6,000 talenttia = n. 3,5 milj. Suomen\nkultamarkkaa.\n\n[81] Selymbria eli Selybria oli pikku kaupunki Bysantionin\nlähettyvillä.\n\n[82] Odrysit olivat vahva traakialainen kansa, joka oli vallinnut tässä\nmainittujen heimojen alueita, kunnes ne vapauttivat maansa Odryseista.\n\n[83] Meidän kultarahassa n. 250 markkaa.\n\n[84] Kaupunki Propontiksen Euroopan puoleisella rannalla.\n\n[85] S.o. kuukausipalkkaa; ks. edell.\n\n[86] Thyneläiset asuivat Bysantionista luoteeseen päin Mustanmeren\nrannalla.\n\n[87] Kts. VI: 6, 34, s. 220.\n\n[88] S.o. keväällä 399 e.Kr.\n\n[89] Noin 780 maantieteellistä penikulmaa = n. 6,000 kilometriä.\n\n\n\n"]