[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fMwqnjJm9DCFOl4JC7QVbFLk_I37Xhxzgqj4-PndLqbE":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":28,"gutenbergTranslators":29,"gutenbergDownloadCount":30,"aiDescription":31,"preamble":32,"content":33},1453,"Mnää ja Tasala Vilkk ja Hakkri Iiro","Nortamo, Hjalmar",1860,1931,"1453-nortamo-hjalmar-mnaa-ja-tasala-vilkk-ja-hakkri-iiro","1453__Nortamo_Hjalmar__Mnää_ja_Tasala_Vilkk_ja_Hakkri_Iiro","Raumlaissi jaarituksi","romaani",[14],"huumori",[],"fi",1906,null,26686,128798,false,53657,[24],"Finnish wit and humor",[26,27],"Humour","Novels","\"Mnää ja Tasala Vilkk ja Hakkri Iiro: Raumalaissi jaarituksi\" by Hjalmar Nortamo is a fictional work written in the early 20th century. The story is set in the small town of Rauma, Finland, and it revolves around the lives of its main characters, Tasala Vilkk and Hakkri Iiro, as they encounter various humorous and adventurous situations in their community. The book likely explores the cultural and social dynamics of the time while portraying the vibrant lives of its protagonists.  The opening of the narrative introduces readers to a lively scene on Anton’s Day, several decades prior, where Tasala Vilkk and his friends are planning a festive and somewhat chaotic celebration. They grapple with the idea of waking a local character named Anton Kringelin with gunfire, leading to comedic exchanges and the brewing of a lively, unpredictable event. The atmosphere is infused with camaraderie and mischief, showcasing the characters' quirky interactions as they prepare for the celebration, setting the tone for further escapades in the ensuing chapters. (This is an automatically generated summary.)",[],261,"Nortamon teos on kokoelma raumalaismurteella kirjoitettuja huumoripitoisia kertomuksia eli jaarituksia. Tarinat sijoittuvat 1800-luvun lopun Raumalle ja seuraavat kolmen merimiehen, kertojana toimivan Anundilan Kalkkeen sekä Tasala Vilkun ja Hakkri Iiron, arkisia kommelluksia.","Hj. Nortamon 'Mnää ja Tasala Vilkk ja Hakkri Iiro' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 1453. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen\nulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön\nja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Juhani Kärkkäinen ja Projekti Lönnrot.","MNÄÄ JA TASALA VILKK JA HAKKRI IIRO\n\nRaumalaissi jaarituksi\n\n\nKirj.\n\nHj. Nortamo\n\n\n\n\n\nRaumalla,\nLänsi-Suomi,\n1906.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\n Antonim bäev\n Tasala Vilkun berindraha\n Tasala Vilkun gäändmys paremppa elämähä\n Kui Hakkri Iiro meijän belast saksan giälen daidollas\n Kuit Tasala Vilkk ja Hakkri Iiro viäkottliiva mnuu uude veisun dekemä\n Tasala Vilkk pauha meillp pyssyist\n\n\n\n\nAntonim bäev\n\n\nMnää muista viäl valla hyvin dämäm bäevä, Antonim bäevä, nelikymmend\naastaikka takasi. Sillo el viäl -- helkkris nii -- ja elä viäläkki\nAnders Anton Kringelin. Hän asus siihe aikka Isollp Poikkiskadull\nvastpäät Simeli ja ol hausk miäs, vaikk olikin givuloine. Antonim\nbäev ol sinä vuank keskviikko päevän. Tiista ehtost tlee Tasala Vilkk\nmnuun dyän ja sano: \"Kuulestis, niingos tiädä o huame Antonim bäev\nja Kringelinin darvittis herättä huameltta vähä juhlalisemin gon\ndavalist.\"\n\n-- Tarvittis mar niingi, -- oleks ajatell, millaills se tapaduis.\n-- Soittas semsis toimituksis pruukata ja jos Hakkri Iiro puhalais\nklanettias ja snää krahnaisif fiooli, niin gyll mar siit jo koko juhl\ntliis.\n\nMutt ei mnuum duuman Vilkullk kelvann. Se poik pan ai asjak kunttohon\ndoisellt tavallk kon davalise ihmse, ja tuski mnää oli saanns\nsanotuks, millaill mnää ajattlin Gringelini herättämist, ennengo\nhän rupes kattlema mnuu niingon girko vaevast ja sanos: \"Soitta! --\nsoiteta oikke semsis menois; soiteta ja päristellä. Mutt tykkäks\nsnää, ett se o juhlalist. Ei yhtikäm behu. Toist se on go ammuta ja\nmnää olengi ajatell, ett Kringelin herätetäm barill laukauksell huame\naamust.\"\n\n-- No niin, gyll se vaam bäis käy. Ammuta vaa. Mutt mistäst mek\nkaikk saam byssy? Em mnää vaa sunkkan dulf föleihi, jos snää yksnäs\npäräyttlep pyssyines, mnää tahdo amppuk kans ja kyll mnää sengin\ndiädä, ett Hakkri Iiro ja ampput tahto, kon gerra ambumisen doimeis\nolla.\n\n-- Ol vai olk, kukast täsä pyssyst om buhell ja pyssyj ajatell.\nTykkäks snää, ett se olis juhlalist, jos joku snuu nimipäevälläs\ntliis akknas allp pyssyllp paukuttleema? Takkaks, ettäs heräisi\nhaulpyssym bräiskäyksest?\n\n-- Engöst mahdais sendä herät? Mutt Herra nimes, milläst mes sitt\nammu, josei pyssyill?\n\n-- Mill me ammu? -- Kanuunallt tiätyste; eik siint tarvita Iiroj\neik Aaroj; mes saa sen gahden doime valla hyvi. Snää laita Minervan\nganuuna huameltta aikasin dänn ja ko mnää se lada, ni mnää takka, ett\nse käy kolmest pyssyst ja ussemastakkin, go se lauasta. Tiädäks se om\nboikka se Minervan ganuun; mnää ole sill ennengi jyräytell.\n\n-- No om mar snuull vaan goeran guri, mutt ei snuu meiningis hulluma\nol. Ja kyll mnää kanuunan dännt toimita hyvis ajois. Ko ensmäine\nlehterkuarm mene haminaha huame aamust, ni mnää hyppän guarmam bääll,\nmene Minervaham, bistän ganuuna säkkihi ja pääsen dalomboja heosell\nhaminast kotti jällk kanuunoinen. Se käy niingo äksäst vaa.\n\nJa nii mnää teingi. Minervan ganuun ol meill jo enne viitt seoravan\naamun ja Vilkk rupes koht ladamisen doimeihi. Kruutti se poik ajo\nsinnp piolissi, ni ett mnää jo pakkasin dyyreksymän goko juhlalisutt\nja kruutim bäälls se hakkas ja mänttäs rohtmi, nii ettei sill oli\nmittä määrä. Kyll mnää händ koiti hillitäkki, mutt luulettak, ett\nse mittä autt. Ei maare; se hakkas vaa vasarall ja puumbalikallt\ntopningeitas kanuunaha ja sylk ai joukko, ett kummingim biukka olis\nmenn. -- Em mnää olp pali kanuuna ladamisen doimeis oll, mutt kyll\nmnää se sendä ymmärsi, ett siit juhlalinem baukaus pit tleeman, go se\nlauasti, se Vilku lading. Sill ett kruutti siin ol, niingo sanott,\noikkem Borvo mitall ja topningeit Vilkk ol hakanns se juur jämt\ntäytte suuhu saakk. Olsitt nähnk, kuit tytyväise näköne Vilkk ol, ko\nhän ol saannt tyäs valmiks. Häne silmäs kiilsiväp pääs juur niingon\ndinaknapik, ko hän viäl kerran goitt sormellas, ett olik rohtmep\npiukas. Ja sitt hän siäppas koko rustingin gainlohos ja me läksin\ndosa pual kuude aikka aamustem bainaman Gringelinin dyä. Hissuksis me\nliikusi ja pääsin göökkihi, nii ettei Anton tiätänn mistä. Kuultti\nvaan, gom boik kuarsas toises huanes. Koko talos ei oli liikkell\nviäl kukka muu kom biik. Se ol tehn valu takkaha ja pelas siink\nkaffepannuines. Mutt mnää sanosi händ: \"Kuulestis flikk, menestis\nhiukam bois tiäld siitt muuri viärest, meill on däsä kans piänd\ntoimitust.\"\n\nKyll piik meit vähäm bitkäst katos, mutt men se sitt sendäm bois\nmuuri viärest, nii ett Vilkk pääs kanuunatas panema laillsse\nasenttoho siihen dakall. Kaua hän stää siins sovitteli ja justeeras,\nmutt viime se ol häne miälestäs hyvim baikallas ja mnää sano se,\nett se näytt oikke juhlaliseld, ko se siin makas takalls suu päi\nAntoni huanett. Eik nys sitt tarvitt enä muut ko ruvet laukasemisen\ndoimeihi. Mnää ajattli itteksen, ett kyll mar Vilkk sen gunnjan dahto\nittelles, ko hän se ol ladannukki ja muutongi ol semnem byssmiäs. Eng\nmnää tahdk kiälttä, ett mnää hiukam belkäsingi stää kanuunam bahust\nja siirsingi ittiän vähitelle ovem bualehem biika seljän daa. Mutt em\nmnää siälls saannk kaua seisso. Vilkk ott pärehe valu, tul mnuun dyän\nja sanos: \"Jaaha, Kalkke, snää joudak kyll nähds sem biäne vaeva,\nettäs laukaset tuan, go mnää ole se ladinkkin doimittan.\"\n\nMnää ymmärsin gyll, ettei täsä ollk kysymyst vaevoist, muttko ett\nVilkk pelkäs ja, niingo sanott, pelkäsi mnää, pahus soikko, ittekkin\ngoko rustinkki. Mutt samas silmäräpäykses mnää muistin, gui mnää\noli maistraati edes saannk kehumist rohkeudestan, gon oli oli valu\nsamottamas, sillon go engelsman Rauma haminam boltt. Ja ko mnää se\nmuisti, ni mnää puri hammastan, graappasim bäresoito Vilkun gädest ja\nsohasi sillf fänkpannuhu. -- --\n\nSillo se paukatt! -- Jumalist, ko se paukatt! -- Kyll se ol\njuhlalinen däräys! Kaffepann lens, jumal tiäs, mihi, piik seisos\nsilmä riipi raapim bääs eik saanns sanaka ulos suustas ja kaikk\nakknat talos krapisivap palasiks. Mutt Vilkk siäppas vähä äkkin\nganuunan gainlohos ja kas näi lykkämäm bakko, Vilkk edell ja\nmnää peräs. Ja ko me olim bääs ulos portist, ni me huamasi, ett\nnaaprisakki oliva akkna rikk. Ko mes se näi, ni meillt tul viäl\nsuureve kiiru. Mnää katosi sendän daanen ja sillo mnää näin\nGringelinim bistäväm bääs ulos tyhjist akkumboogist ja mek kuulin go\nhän huus: \"Kyll mnää teijä vaa nää, junkkri.\" -- Em mes sendä ollk\nkuulevannas, kon garasim Balotondi makasiinetten daam biiloho.\n\nMutt kyll se Vilkk ol aika poik! Ja hyvä kurssi ei meild kummaldakkam\nbuuttunn, vaikkan se itt sano. -- Arvakkast mitä met tei? Jiiu,\nladattin ganuun uudestas ja ko se ol saatt kunttoho -- se Vilkk ol\nsiint toimes koko mestar -- ni menttin doinen gert Gringelinin dyäm,\nbanttin ganuun vanhallp paikalles ja jyskäytetti uus kert. Mutt se\njälkke em me enä lykänn liässuhun go meni sisäll Anttonin gousill.\nJa hyvin Gringelin meit trahteeras ja kiit meit vähä mond kertta\njuhlalisest herätyksest. Ja juhlaliset täräykse ne olivakki. Niin\ngaikk tykkäsiväk, ko olivak kuuli ne.\n\nNii händ, muista mar mnää sem bäeva. Se ol siihe aikkan, go viäl sai\nvähä lystiäkkim bittä. Mutt menkkäst tähä aikka mailma panema jotta\njuhlalisemppa toime, ni ovaf fiskaali ja poliisik koht kimbusan.\n\n\n\n\nTasala Vilkum berindraha\n\n\nI\n\nSiit om bali vuassi, kon gaikk tämä tapadus. -- Tasala Vilku isä ol\nkuall ja Vilkk jäi kottit talvreisust. Hakkri Iiro ja mnää tuumali\nsillo, että soveis mar meijängi jääd yhdeks talveks kotti Vilkull\nniingo seora pitämä häne murhesas. Ja nii met teingi. -- Ja se mnuun\ndäyty sanno, ett Vilkk, vaikk se ylipäätäs ol semne velikuld, sur ja\nkaippas issätäs ja puhel siit mond kertta vedes silmis. Mutt kaippas\nai se isäs perinöijäkki. Asi ol, näättäk, semne, ett Tasala äijäst\nkohisti ja ol aina gohist, ett sillp pit rahoj olema, mutt ko äijä\nol kuall ja ruvettin gattlema sen davaroit, ni ei löydett penniäkkä.\nVilkk meinas, niingo Hakkri Iiro ja mnääki, ett vissi ne raha jossam\nbaikka piilos ova ja kas nii mes sitt rupesi niit hakema oikkem\nberimpohjasest. Jaa-a, mnää takka se, ettei koko Tasalan dalos olis\nsemmost paikka, kon em me olis koperoinn läpi ja mnää mainitten däsä\nvaa yhdeks esimerkiks, ett met tallim barsild löysin Dasala muari\näitvainajan guldsormuksen, go se ol flikkan olles kadottans sinns\nsaman vuank, ko ryss maahan dul. Mutt rahoj em me vaa löytänn mistä.\n-- Pahukse hyvi se äijän gränä ne ol lymyttänn. Ja lymyttänns se ne\nol, ko se ol semne vähä klookk ja koerangurine äij. Toises sanosivas\nstää kaahoks, mutt ei siinp pahas kaaho vikka ollp, päivasto se ol\nviissave ko moni muu, kon däsä mailmas viissan girjois pidetä.\n\nNo nii, me oli aikan hakenn ja vihdo viime hakemast lakannukki\nja Vilkum berinö oliva hipunn hyvi vähihi. Timberkistus ol pari\nvaatekertta, vanha-aikkane hoppikuarinem blakkarkell, semne\nmullisilm, ja äijän girkkhatt, oikken gorkki, juhlalise näköne\nsilkkhatt, ko ol juur jämt niingon göyhän dalon gorsteen. Siin ol\nkaikk. -- Se hatt niist perindtavaroist meijä miälestän sendän\ngaikkjast muhkeve ol, ja stää ai äijäki ol vaijell juur niingo\nsilmterätäs. Stää pidetti ai lukun dakan ja Vilkk o meil mond kertta\njutellk, kumse selksauna hän sai, ko hän gerra ol pistänns sem\nbäähäs, ko äij ol unhottann harkkus auk. Eik stää sitt ihmettlemist\nol, ettei koko talos oli, niingo Vilkk sanos, yhtä semmost kalu, ko\nhän olis katells semsellk kunnjotuksellk ko stää silkkhattu. -- Ja\nkomjas silkkhatt se olikin, gyll mnuu se sannot täyty.\n\nNii oikke; me oli jättännk kaiken doevo niitte rahatte löytämisest\nja lakann niit hakemast. Kappal aik sitt jälkkembäi mnää meni yhten\nehtont Tasalaha Vilkun gans juttlema, niingo mnuun dapan ol. Vilkk\nol koton ja täödes toimes. Tasala muar ol pann hänem blattingmatast\ntekemä ja poik vääns matast kokko, ni ett hiki tukas ol. Mnää istusi\nhäne viärehes ja rupesi hand auttaman, go oli saannp piippum balama\nja klossi suuhun. No, mitäst täst; me istusi siins sitt ja juttli\nmuinassi ja löi matast kokko. Mutt ei ollk kulunn monttaka minuutti,\nennengo ovi aukes ja Hakkri Iiro pyäräytt sisäll. Ja me näin goht\nIirom bääld, ett sill ol jotta erinomast tiädos. Ei se lakki pois\npäästäs ottann eik hyvä päevä sanonnk, kon giäppas tooli ittelles\nja istus käde houssuim blakkris ja kondi harillas ja kärytt sikarim\nbahat, ko sill ol toises suupiäles, juur niingo se olis olls siihe\nnaulatt. Semne se ol se Iiro, se poik tais sitt kiusat toist syndist\njuur niingo matto, ko se ol saannt tiättä jotta semmost, ko mekki\nolsin dahtonnt tiättä.\n\nMnää vilkauti silmätän Vilkull ja Vilkk nyäkkäs päätäs merkiks, ett\nhän diätä, kuit täsä ny menetellä. Näättäk, ei siin olis auttann\nruvet kyselemä Iirold, mitä ny ol tapattunn, ei maarenga, em mes\nsillaill olis saann mittän diättä. Sentähde me olingi vaa niingo muin\nmiähin ja väänsim blattingmatast kokko, nii ett vähä henkki ol. Iiro\nistus toolillas, kärytt sikarias ja ol ittiäs täynn niingom Binomäe\nsaavas.\n\nKäryttel nys siin aikas, mnää ajattlin, gylläs itt kärsi juttlemise\nhalust yht pali ko mekkin guulemisen doevost. Ja nii mes siins sitt\nistusi ja kattiin doissian juur niingon giukkusek kukose. Vihdo\nviime mnuun dul valla huamattemat kysytyks: \"Misäst asjoisas snää ny\nliikkeell ole?\"\n\nJos luulett, ett Iiro vastas siihen gysymyksehe, ni ett tet tunn\nIirot yhtikäm behu. -- Ei maare; ei se poik oli mnuu kuulevannas;\nmutt se verra se sendä muutus, ett se rupes puhelema ja sanos:\n\n-- Plattingmatastak poja väändävä?\n\n-- Niingos nää -- me vastasi ja veri kiähus kiukust meijä\nsisikunnasan.\n\nSitt istutti jälls sanakam buhumat ja jumal tiäs kuik kauva olis\nistutt, jos ei Vilkk olis konstit tiätänn. Se poik nous seisomalla,\noijens kätens päin gatto, haukottel oikke miähen davall, läks menemäm\nberäkamari kohde ja sanos: \"Hyväst nyp poja; ny o maat meno aik\nkäsis.\"\n\nSiilo Iirollt tuliki hätä kässihi ja poik sanos vähä nässist:\n\"Kuulestis Vilkk, lainaks mnuull isä-vainajas silkkhattu huamseks\npäeväks?\"\n\nJos salav olis lyänn alas siihe meijän geskellen, ni mnää luule,\netten me olis nii hämmästynnk, ko me ny hämmästysi Iiron gysymyksest.\nMes seisosi suu auk ja silmäs seljälläs pääs ja siink kulus kappal\naik aikka, ennengo Vilkk sai sanotuks: \"En diäd, ole meinann itt\nruvet täsä vähä niingo herrastleema.\"\n\n-- Ol verka -- sanos Iiro -- ei se sov millaillakka, ett snää ruppet\ntäsä knallis pökkäilemä.\n\n-- Sopik se snuulls sitt sem baremi; oleks snää miälestäs suureve\nherr ko mnää?\n\n-- Stää asja em mnää viit ruvet täsä ny määräskleemä, mutt eks snää\nkuuli, ett mnää pyydängi snuu hattuas vaa yhdeks päeväks.\n\n-- No, mutt mihist snää sills sitt mensi, Jumala lahi?\n\nTätä ei Vilkk olis saannk kysy. Iiro nokk lens koht jällp pystöhö ja\nse vanh koppelemine algo uudestas. Ei se sanaka sanonnk, kon gopist\ntuhgam bois sikaristas ja rupes vetelemä saujas. Ja nii se olis meit\ntaas kiusann, Jumal tiäs, kuik kauva, jos ei Vilkk uudestas olis\nuhann menn maat. Sillo ei auttanukka vikuroittemine, muttkom boik\njouduski vähä äkki viljelemäni buhelahjatas.\n\n-- No, odotast nys sendä, Vilkk! Asja lait o nääks semne, ett mnää\nolen gäskett -- lapsen gummiks.\n\nSiins se sitt ol se Iiro suur salasus ja suur se oliki. Me oli viäl\nenemä hämmästynnyk ko sillon, go hän gnalli lainaks pyys. Vihdo viime\nVilkk pääst pitkä vihelykse ja sanos: \"Vai kummiks snää olek käskett.\nNo, kaikki täsä mailmas kuule, ennengon guale.\"\n\n-- Kummiks oikke mnää olen gäskett ja tahdoisi menns semssen\ndoimituksehe vähä niingon girkktamineis. -- Näättäk, ko stää tlee\nvanhemaks ja arvokkamaks ja elä ihmsiks, ni uskota miäst semssingin\ndoimeihi, puhel Iiro ja silmä vilasivap pääs ja suu ol messingis, nii\nett hyvi näys, ett se nautes meijä hämmästyksestän.\n\nMutt meijä miälestän hän ol liia ylppi ja ko hän siink kehtas ruvet\npuhelema sinnp päi, ettem me oli elänn ihmsiks, ni mek karasi molema\nhänen graivärkeihis kii ja sillo Iiro huamasiki, ett hänell ol tosi\nkäsis ja hänen däydys nöyrtty. Mutt vaikk mek kuing olsin gysynn, ett\nkene lapsen gummiks hän ol käskett, ni em mes saanns siit seikko. Eng\nmes sill juur pali väliäkkäm bitänn. -- Vihdo viime Vilkk sitt men\nharkustas ottama sen gnalli, anno se Iiroll ja sanos: \"Kas se, otny,\nmuttkat ettes, kuis snuun gäy, joses tuas stää samas reedas takasi.\"\n\nEi Iiro puhunns sanaka, ei luvanns stää eik tätä, mutt ko ott\nplakkarpeilis kättehes, paino knallim bäähäs, ott sem bois taas,\nkamppas hiukses hiuka otalls, sovitt uudestas knallim bäähäs\nja vahtas ai joukkom blakkarpeilihis. Sitt hän rupes sikarias\nsovittleema; ens se pistettin doisse suupiälehe, mutt ko hän ol aikas\npeilihis kattonn, nii se jätettingin geskells suut, peil pistettim\nblakkrihi ja knallill annettim biäm buff, ni ett se men hiukan\ngallellas. Sitt hän men menoijas ja jahnas mennesäs ittekselles:\n\"Mnää olen gäskett lapsen gummiks; mnää olen gäskett lapsen gummiks.\"\n-- -- --\n\nVilkk ja mnää kattli niit Iiro vehkeit ja istusi niingo nuijall\nlyädy. Mutt ko Iiro ol menn, ni Vilkk sanos: \"No ol mar siin Iiros ny\näijä, mutt annast katto, eik ylppeys nykkin gäy langemukse edell.\"\n\n-- Nii händ, annast vissin gatto, sanosi mnää ja läksin gotti.\n\n\nII\n\nSeoravam bäevä ehtost mnää jäll istusin Dasala Vilkun dykön samois\ntoimeis ko edelisen ehtonakki. Ulkons sado niingo saavist kaattai ja\nkura ol kaduillp polvihi astikk. Juur ko mes siins sitt istusi ja\nihmettli viäläkki stää Hakkri Iiro ylppelemist eilä, ni mek kuule,\nett joku kola porstos ja haparoitte ove avand. Vihdo viime se sai ove\nauk, ja jos uskott taikk ei, ni se ol Hakkri Iiro, ko siäld kiipust\nyli kynnykse. -- Mutt mimses ruakos! -- Se ol kuras silmihi astikk,\nvaattes se oliva revityp pahom bäevi, lakki ei sill oli lainkka, mutt\nse sija sill ol pääs hirmuse suur haav, ni että päänahk roikus valla\nsilmill eik taulvärkist näkynn muut ko aline osa ja töine silm. Ja\nvert se spruuttas niingo häijän gurkust Päälsem bäätteks hän ol --\nniingo me merimiähes sano -- niin \"duu blokk\" kom bääsiki.\n\n-- Misä herra nimes snää ole oli ja mist snää tlee? -- kysys Vilkk.\n\n-- Mist mnää tlee? Ristjäisist mnää tlee. Näättäk, ko stää elä\nihmsiks, ni uskota semssin doimeihingi, uskotan gummiksikki --\nuskota oikke -- mutt en san vaa, mikä lapse nimeks pantti,\nen san vaa. -- -- --\n\n-- Ol ny vai, Jumala lahi, ja pidäst vähä vaari, ettes tahr kaikki\npaikoj, kos siint trasikoittep pisi laattja ja spruutta vert ja jätak\nkura ymbrilles.\n\nMutt ei siinp pali torumise ja riitlemise aikka oli. Vilkk ja mnää\nsaim bistä äkki jaku yllen ja kas näin dohtrin dyä Iiron gans.\nKaikeks onneks tohtor ol koton ja ko Vilkk men gysymä, jos hän otta\nvasta yhden gambraatin, go o saannp päänguares kamffiilatuks, niin\ndohtor käsk meijän goht tuad Iiro sisäll. Mutt ennengo mes sen dei,\nni me anno Iirollk kova varotukse, ettei hän sais puhelit turhi ja\nsuututtat tohtri. Ja Iiro lupas oli ihmsiks. Mutt luulettak, ett se\npit puhes. Ei maaren, go rupes koht pauhama ja praakkaman dohtrin\ngans, juur niingo he olsiva oli vanhat tutu, ja mes sai istus siin ja\nhävet silmän däytte hänen dähtes. -- Ja mond kertta jälkkembäi me ole\nihmeteli, ettei se tohtor suuttunnk, ko Iiro siinp puhel, niingo hän\nolis olis skansis toiste merimiästen gans. Mutt eikä suuttunn vaan,\ngon geris ens hiuksep pois Iirom bääst juur puhtaks ja ajo viimem\nbartveitell viäl hiusten dröndikki helkkrihi.\n\n-- Kas nii, ny om bää sili ko muna, tuumal Iiro ja kiikkaskel meit se\nnahafliitin dakka toisells silmälläs.\n\n-- Ol vai, ol, mnää sanosi. Josas tiädäisik kuik kalppjald snää\nnäytäk, kos siin vauhkottle ymbrilles yhdells silmäll!\n\n-- Yhdells silmäll! Kyll mar stää siin vaan darppeks on, gon dätä\nmailma yhdelläkki silmällk kattle. Vai tykkäks snää, ett se ansatte\nkahdells silmällk kattlemist?\n\nMutt tohtor ol toist miäld. Se nost se nahafliiti ylös, sovitt sem\nbaikoilles ja rupes neuloma stää kii. Mnää sanosi sillo Iiroll: \"Pur\nnyh hammastas ja ol miäs!\"\n\n-- Paneks sormes rakko, ni mnää pure, mutt em mnää täsä tyhjä\npurema rupp -- meinas Iiro, eik tiättos pistännk, kon dohtor neulos\nensmäitten diki. Mutt kon dohtor rupes toist tikki tekemä, ni Iiro\nkaras tohtrin gätten gii ja sanos: \"Andakka antteks, tohtor hyvä,\nvaikk mnää kysy yht asja.\"\n\n-- No, mitästä on gysyttävä?\n\n-- Kuulkkast, tohtor, panittakost te lainkka solmu langam bäähä?\nJosett stää tehn, niin däsä taita Yrjö Sukasen davallt tuli mond\nturha tikki tehty ja tikette lu'u jälkken gaiketakkin däst lystist\nmaksama joutu.\n\n-- Pid nys suus kii! huusi Vilkk ja mnää niingo yhdest suust ja\nhäpesi. -- Ja mnää sanosi Vilkull: \"Kaikk hulttemes se Iiro tundeki.\nMikä pohilaine lumppäij mahta semne Yijö Sukanengi oll?\" Mutt Vilkk\nsanos, ett se o joku kiri, ko o semne nimeldäs. Ja olkko mnuum\nbualestan mikä hyvänäs, mutt stää tohtri mnää vaa ihmettli. Ei se\nsuuttunnk, ko nauro vaa ja krymös haava kii, nii ett sau neulas käve.\nJa ko hän ol neulonn haavan gii, nii häm ban duko ja sittep pääll ja\nrupes selittleemän, gosk tikip pois oteta. Viimeseks hän sitt viäl\nvarott Iirot ja sanos: \"Jos tahdott, ett tämä parene hyvi ja pia, ni\nett tes saa juad viina, eik olutt, eik punssi, eik konjakki.\"\n\n-- Jaa-hah, kyll mnää ymmärrä, ei sitt mittä muut ko romtodi vaa,\ntuumal Iiro.\n\nEi meijä auttann muu ko ruvet naurama stää Iirot, vaikk mek kyll\npelkäsi, ett mitä tohtor mahta sanno. Mutt tohtor nauro viäl\nmakkjamin go me ja käsk meijä menn menoijan. Me rupesingin goht\nsäälimä ittiän gottippäi, muttko Iiro lakki ruvetti hakema, ni me\nmuistingi, ettei Iiroll lakki pääs ollukkan, go se Vilkun dyän dul.\n\n-- Misäst snuu lakkis o? kysys Vilkk sillo.\n\n-- Mnuu lakkin, en sunkka mnää lakk pääs ristjäissihi men. Kys snää\nvaa, misä se isävainajas silkkhatt o, niis ole laillsill jäljill.\n\n-- Pahukse muatt, oleks snää mnuu isävainan girkkhatt pääs tapplukses\noli?\n\n-- Ole oikke, mutt kyll mar se löydetä. Älä yhtä hual, Vilkk, mennän\nKitukränttihi hakema stää, sinns se vissi o jäänn. Siäll mnuu\nkuransatti. Eng mnää ny lakki tarvitt, kon dohtor mnuum bään dämssen\ngnyyttihim bist.\n\nMitäst täst, meijän däydys kaikin golmem bäälsem bäätteks mennk\nKirukränttihi Vilku hattu hakema ja matkall Iiro selitt, kui hän ol\njoutunnk kiikkihi.\n\n-- Mnää kulji näättäk hissuksis kottippäi ristjäisist ja ajattli,\nmikä edesvastaus kummills sendä oikkeutt myäde o. Mutt ko mnää pääsen\nGitukrännin duam buallssem bäähä, ni mnuu vastan dlee kolmk kisälli\nja yks heist sano: \"Katost meripurakka! Ong vast-tuul vai, kosk\nkrysät täyty?\"\n\n-- O oikke, mutt kosk teili o myät-tuul, ni lisätäst vähä faartti,\nmnää meinasi ja tainauti nyrkillän likimäist niskaha. Se ol\noikkjastas vähän dyhmäst teht; mutt em mnää siink kiiruisan\nmuistannk, kui mond heit ol lukkuas ja sentähde mnuun gäveki hullust,\nniingon diädätt. Kaht vasta mnää ai olsim bualiam bitänn, mutt kolm\nyht vasta o liiaks, ja selkkän mnää sai oikken darppeksen. Viime\nyks niist pahuksist löys puumbalika ja vet mnuu päähä, ni ett kaikk\ntaevan dähde leiskusiva mnuu silmisän ja jumal tiäs, olisik mnuum\nbäärustingin gestännykkä, josei mnuull olis ollu snuu isäs knalli\npääsän, Vilkk. Se o sendä yks siunatt parsel, se knall, älä hukk stää\nkoska. -- Mutt paho mnää pelkkä, ettei se enä ol niin gorkki ja muhki\nko enne, ei maare sunkka olekka. Mutt sitt se nähdän, ko se löydetä,\n-- nii oikke, sitt se nähdä, mimseks nek kati ovas se naha repinn,\nniingo sanalaskus sanota.\n\nSemssi se Iiro pauhas, ko mes siink keskells syysyät painsin\nGitukräntti kohde Vilku isävainajan gnalli hakema. Ja ko mep pääsi\nsinn, ni Iiro näytt meills sem baika, misä händ ol kuritett,\nmek kraappasin dulitikkuhu valkkja ja hai stää siunattu hattu\nniingon gooho. Vilkk tarkast Hauenguanombualmaise siu ja mnää\nMarelambualmaise. Iiro park ol semses reedas, ett Kitukräntt ol valla\nliia soukk hänell ja hän poukkroitt seinäst seinähä. -- Kyll Vilkk\nja mnää siin oikke iso roukkjon dulitikuj haaskasi, mutt em me vaa\nlöytänn hattu. Mes siirsi sitt ittiän vähitelle Marelan gulma kohde,\nmutt ko Iiro äkkäs se, ni hän sanos: \"Ei sunkka se vastvirtta menn\nol, sengim böhköse!\"\n\nNy vast me huamasi, ett ol satann niim bali, ett kesk-koht\nKitukräntti ol yhten joken ja me ymmärsi, ett Iiros ol oikkeus. Mep\npaningi sitt vähitellen gursin Guninkkangattu kohde ja siäldpäi\nmes se hatu sitt viime löysingi sem borttam bääs, ko mene poikin\nGuninkkangadu. Siälls se kiärtel vedes kuatotte joukos ja yritt ai\njoukkom bääst portta ali, mutt ei mahtunn.\n\nIiro huus ja hurras niingo riivatt, ko hän äkkäs hatun dulitiku valos\nja jahnas ai joukko, ett hän se vaan diäs, ettei semne hattuka sendä\nvastvirtta kuli, vaikk hän gomjambiki olis.\n\nVilkk ol kiukkune, nii ett kihis, ja sanos Iirot \"Pahustaks siin ny\nviäl mäikkämä ruppek keskell yät ja herätäk koko korttelkunna! Kat\nettes, ettes joudk kistuhum bäälsem bäätteks.\"\n\n-- No mutt ann ny mnuu ilot ja riämut, ko mek kummingi löysi\nisä-vainas kirkkhatu. -- Usk pois vaa, Vilkk, ett stää viäläkkin\ndarvita; ei stää tiäd, vaikk tekkin gäsketäis joskus kummiks, ko vaa\nelätt ihmsiks. -- Nii oikke -- ja sillo se o hyvä olemas.\n\nMeit ol jo nii mond kertta suututett sinä ehton ett me oli oikken\ndylsistynny eng enä hualinnt tippaka Iirom bistlemisist.\n\nHiljaksis siit sitt lähdettin Dasalat kohde ja matkall mep pääti, ett\nIiro jää Vilkun dyä yässeks ja mnää meni heit saattama. Ko mep pääsin\nDasalaha, ni Iiro pan koht maat ja nukus niingon dorrakas. Mnää\nrupesi sitt Vilkull hyväst sanoma, mutt Vilkk sanos: \"Äläst hual menn\nny viäl; katotast kumses reedas tua hattuki o.\"\n\nJa sitt hän doi sen gnallim böydän dyä ja me rupesi stää tutkiman\ngynttlä valos. -- Jaa-a! Mnää, ko oli sen girkkhatu nähn, ennengo se\nIiroll annetti, rupesi oikke saama vedes silmihin, go mnää ajattlin,\nguip pian dämä mailman gomeus sendä muuttu viheljäisydeks. Em mar\nmnää olis ikänäs luuli, ett semne muhki silkkhatt olis saatt nii\nlussuhun, go se Vilku isä hatt ny ol, ja se sija ett se enne ol sili\nja kiils ja loist ja välkys, ni seisosivak karvas siin ny riipi raapi\nja pystös niingo vanhan giukkusen gati seljäs. Ja märk se ol, ni ett\nsiit laist autt. Vilkk ol vähä surulise näkönen, go hän stää siink\nkattel ja hän ott ajatuksisas ai joukko sem bäälystähän gii, vet se\nsuaraks ja paino se lussuhu jäll. Mutt mnää sanosi: \"Pahustaks stää\nsiin ny venuttle niingo mitäki vanha harmonikka, ei se siit sunkkam\nbaran. Annast se tänn, ni mnää kato, mimseld se paikk näyttä, ko\nIirom bäät suajel, sillongo händ kalautetti.\"\n\nJa kyll se paikk huakkjast löydetti. Siin ol hatum bäälystäs pualen\ngorttli mittane läpi. Vilkk pist sormes siit sisäll, mutt sillon\ndulikin doinem bohi vasta ja ko mek kattli stää toist pohja siit\naukost, ni me näi, ett molemittem bohjitte välis ol papereit. Met\ntarkastleema, mitä papereit ne oikke oliva ja nii siin vaa viimen\ngäve, ett me vedi ulos hatust seittmä läpikastunutt sada marka\nsedeli. Sillo meijä silmän vast pystöhö lensivä ja Vilkk meinas:\n\"Nääks stää äijä, ol mar se vaan glookk äij!\"\n\n-- Ol oikke, mutt ol mar seki sendä yks siunatt asi ett Iirot lyättim\nbäähä.\n\nJa sitt me hurrasi ja tansasi, nii ett olis hulluiks luultt, jos vaa\nolis satutt näkemä. Iiroki heräs semsse elämähän, gääns kylkkiäs\nja sanos: \"Kosk te olett ai oli hyvi kambraatei, ni mnää sano sitt\nteill, ett lapse nimeks pantti: Josefiina Eufrosiina.\"\n\nJa sitt hän rupes kuarssama jäll eik tiätänn mittän dähä maailmaha.\n\nMutt Vilkk ja mnää pisti sedelik kuivama ja puhe ainett meill olis\npiisanns siin vaikk kuik kaua. Vilkk tuumal enemäst pääst, mitä\nkaikki hän nyt teke, ko hänell niim bali raha tul juur niingon daevam\nbilvist, mutt viime häm bäätt, ett me lähden gaikin golmen Durkkuhu\nviämä niit rahoj pankkihi ja Vilkk maksa reisu ja ylöspido Iiroll\nja mnuull. Raumall ei oli näättäk pankki viäl sillo. -- Siihem\npäätöksehe Vilkk sitt jäi ja mnää läksin gotti. Mutt Vilkk sanos, ett\nhän valvo viäläkki ja kuiva sedeleitäs.\n\nJa Iiro kuarsas, nii ett Tasala akknat tärisivä.\n\nSillaill ne Vilkum berindraha löydetti.\n\n\nIII\n\nNiingo mnää sanosin, dul Vilkk viime siihen bäätöksehe, ett me\nläksisi viämä niit hänem berindrahoijas Turkkuhu. Mutt jos mnää tode\nsano, ni em mnää odottann mittä hyvä siit Turureisust. En sendähde,\nettän olsi eppäll, ett siit tliis ikäv reis, ei maare, muttko\nsendähde, ett mnää tunsi Vilku ja tiäsi, ett jos se poik oikke lyä\nittes löysäks, ni ei niist rahoist monttakam benni pankkihin darvinn\nviäd. Ja mnää sanosingi Vilkulls suara mnuu ajatuksen asjast. Mutt ei\nVilkk, ko nauro vaa ja valmistel Turu reissuas. Iiroll em mep puhunns\nsanaka niitte rahatte löytämisest. Hän ol semne, ettei hän daitann\nmittäm bittäs salas, ja hän olis koht jutell ymbärs kaupunkki,\nett Vilkk on dull rikkaks miäheks, eng me olis saann mittä rauha.\nViäl vähemä mes stää uskalsi sanno Iiroll, ett ne rahak kukatiäs\nolsiva jäänn löytämät, jos ei händ olis kopautett päähä. Iiro olis\nsillo vaatinnk kummingim bualen goko summast löytjäissi ja ilma\nstää kehunn ja kerskaills siit, ett hän ne raha oikkjastas löytänn\noliki, nii etem me olis oli enä ihmissi eng mittä häne rinnallas.\nMutt Turureissuhu mes sendäm bääti otta häne fölisän. Sendähde Vilkk\nsanosikin, go me yhten ehtonk kaikin golme istusin Dasala salis:\n\"Pahus soikkon, go aik tlee pitkäks tääll mais; mnää lähde vissi\nlysti vuaks ja ajan guluks täst Turkuhu.\"\n\n-- Aik tlee pitkäks -- sanos Iiro -- oles snää sendä jumalatone.\nMikäst hätä snuu o? Kulkroittep pyss kädes, niim bitkäk kom bäevä\novap, pisi metti, väänäp plattingmatast ehtosi, eik ol syämsest eik\njuamsest eik säädylisest seorast puutett, niin gauan go Anundilan\nGalkke ja mnää mais ole. Jas kehta viäl välittä, ett aika tlee\npitkäks. -- Ajattlest vähän, gui mnuu laitan o. En olp, peevele\nviäkkö, siit saakk, kom bään gnyyttihim banttin, gehdann nokkatan\nulos portiaukost pistä, ennengom bimi on dull. Ole saann istu juur\nniingo fang päevkauttek koton. Josas tiädäisik, kummost se on, go\njoutu odottama ehtot juur niingom bäevä valknemist, ett pääsis tänn\njäll juttleman deijän gansan, ni es siin valittlis, ett aik pitkäks\ntlee. Ja jos snää ny viäl Turkkuhu lähde ja narrat tiätystengin duan\nGalkke fölisäs, ni millaillast mnää sitt aikan guluma saa. Älkkä,\nvelikulla, ajatelk semssi, kom bysykkän goton.\n\n-- Nii mutt mnää olengin duumall, ett Kalkke ja snää tleett fölis\nTurkkuhu.\n\n-- Älä tee, Vilkk, pilkka miähest. Kyllmares sen diädä, ettei mnuullt\ntäll haava varoj ols semssi reisuihi. Täsä ovat tohtrim balka ja muu\nmaksamises ennem bitkä.\n\n-- Kyll mnää sen diädä, mutt mnää ajattlin däsä harmeisan, gon en\nlöyd niit isävainan rahoja, ettäm bane lopukki, mitä mnuull o,\nmenemä ja maksan deijä reisun ja kaikk lystit Turus. Ja oikke lysti\nsitt pidetängim, boja. Eiköst nii? Kyll mar me merell olen gulkennt\ntarppeks, mutt tehdäst nyk kerrangi semnem bidemb maamatk ja katota,\nmild tämä mailm sild kandild näyttä.\n\n-- Snää oles siunatt miäs, Vilkk! -- sanos Iiro. -- Ja ny lähdetängi\nhuamispäevän! Mnuull o sukulaissi siällt Turus, se Skrama-Noorlund,\nmnuu enon. Kyll mar häne muistatt? Siäll mes saan gortteeri, ettei\nsiit tarvitt raha maksa.\n\nJa Iiro ol ilone niingon golme marka heone. Mutt mnää sanosi: \"Ei\nsinns sendä nii mennä. Koitast ny vähä muistutellk, kui snuum\nbäärustingis lait o. Sanotan gyll, ett koer haavas nuale, mutt snuum\nbääsäs ongin däll haava semne aukk, ettei se paranukka ilma lailsen\ndohtri appu. Ja siks toiseks em mnää sunkkan gehtaiskan gävellp pisin\nDurun gaduj snuun gansas, niingauan go snuull nuat tollo ja alstandit\ntopisas ova.\"\n\n-- No, no, kuulkkast Anundila viisast, kuis saarna. Eks annais sendä\nantteks, ettän däsä kiiruisan unhotin, gumne mnuum bään lait o? --\nMutt se mnää sano, ett koht kon dohtor o ottant nämät tukop pois, ni\nme lähde. Eiköst nii, Vilkk?\n\n-- Ja vissi, sitt lähdetä juur liukkast!\n\n-- Ei sinns sendä sittengä viäl nii lähdet -- sanosi mnää. --\nKyllkaiket mek kummingin guukaude aja viäl sengi jälkke Iirot odottas\nsaa.\n\n-- Mitästäs siin hulluijas puhele! sanos Vilkk.\n\n-- Hulluijan! Em mnää puhel mittä hullutuksi. Ajatelkkast ny vaa, ett\nIirom bä keritti juur paljaks ja ajettim bartveittellp pois kaikk\nhiusten dröndikki. Ja mnää takka se, ett hän viäl pari viikkom bääst\no juur niingo hän olis vesikopist karann. Ei hiukse niim bian kasv,\neng mää sunkkan duls semse miähen gans Turkkuhun, gon ei tukka oi; en\ndul ihmistem bilkaks kävelemä sinns semsen gans, ko luulla vesikopis\nollu. -- Siihe aikka mailma pruukatti, näättäk, pitkä tukka, mutt ny\non gaikkette hiuksek kerity niingo vesikopplaiste.\n\n-- Jumal siunakko -- huakkal Iiro. -- Mimmost näitten dollotten dakan\noikke olleka?\n\n-- Kylläs nääs sitt. Pahom belkkä, ettäs lykkä ittiäs pakkon, gos\npeilihin gato.\n\nKyll Iiro park sillk kertta tuumalemist sai juur tarppekses. Ja\nnolo näköne hän olikin, go hän joku päev sen jälkken dul ensmäitten\ngerran dohtrild ja ol saann nähd ittes peilis. -- Ihmelisem pia se\nhaav sendäm baranus, mutt niist hiuksist meill ol vastust, kotei net\ntahtonnk kasot niim bian, go meijä miälen dek. Hädisän me rupesi\najama Iirom bäähän gaiken galdassi tropej, mitä kukin kullongi\nneuvos. Mutt hylkkerasv meijä miälestän sendäm barhate hiuksi kasott\nja stää met tahkosingi Iirom bäänahkaha, nii ett häne olis löytännt\ntraanihaju myäde, vaikk hän olis ittes mihim biilotann. Tiätystengi\nmeill ai vaa ettippäi neuvotti viäl paremmppi lääkkeit, yks yht ja\ntoinen doist, mutt met tiäsi jo kuip pali heijä sanoistas ol appu\neng luapunnt traanistan go yhde ainoan gerra ja stääkin gertta me\nolem beräspäi saannk kattu. -- Se käve näättäk sillaill, ett yks\nehto, ko me jällt tahkosi hylkkerasva Iiron duka alkkuhu, niin dlee\nsuutar-Jokko siihe ja ruppe meit neuvoma.\n\n-- Kyll traan o erinomast lääkett hiuksi kasottama, o oikkem, boja,\nmutt ei se sendä mittä olk keevede rinnall. Se vast poikka on. Mnää\nluule, että sills sais vanhak kulunuf fällykkin gasvama uutt karva,\nse o niin glookku lääkett ja siin o voima.\n\nNii, semssi se Jokko puhel ja kehuskel stää keevettäs, nii ett mes\nseoravallk kerrallp päätin goittas stää. Mnää käve ostamas apteekist\nkymmnem bennin geevede ja sitt ruvettin doimeihi. Kaikeks onneks\nme oli jo niim bali nähn, ettei nek kaikk lääkke olekka nii hyvi\nko sanota ja sendähde mep päätingi ny, ett vedetä stää keevett ens\nvaam biänemäll alall Iirom bäänguarehe. Vilkk hak sulgan, gast se\nsiihe lääkkesse ja voitel sitt sill yhden gohdan geskellp päälakki.\nJa runssast hän voitliki. Mutt ei oli monttaka minutti kulunns se\njälkke, ennengo Iiro hyppä ylös ja ruppe kiilimä ymbärs huanett ja\nhuuta ett poltta. Mnää karasin göökkihi, sai vesiämbrin gättehen\nja pisti Iirom bää siihe. Iiro kimaroitt niingo mato, hyppäs vooro\ntoisellk kondillas ja vooro toisell, valel päätäs ja kiros, nii ett\nvälikato nousemam bakkas.\n\n-- Annast katto mitä tämä tekke. Kyll siin voima vissi o siin\nlääkkes, tuumal Vilkk.\n\n-- Kodei siin vaa olis liiaks. Mnää pelkkän, diädäks, ett tämä teke\nroineit, sanosi mnää siihe.\n\nJa liiaks kyll siin voima ol, sill ett siihem baikkahan go stää\nkeevett ol voideltt, tul sitt perästpäi rupi ja se ruve ali ol haav\nja mes sai oli ilossi, ko se haav jongu viikkon dakka men gii. Eik\nsiihem baikkaha ikänäs enä ol hiuskarva kasvann, niingon gaikk\ntiätäväk, kon dundeva Iiro.\n\nEm mes se eräm beräst enä muut lääkett käyttännk ko hylkkerasva,\neng mnää neuvois kenenkkä muunga muut lääkett semssin darkotuksihin\ngäyttämä.\n\n\nIV\n\nMutt aik kulus ja Iiro hiukseks kasvova, nii ett krahis. Jämt\npualtoist kuukautt niitte ristjäiste jälkke mes sitt pidi hänen\ngansas oikken genraalsyyni ja pääti, ett hän ol semses kunnos, ett\nhäne gansas kehtas kulkkit Turus niingo muallakki, vaikk hän haisikin\ndraanild niingo julmett. Iiro ol ilone ja lupas meill, ettei hän enän\ngoskan goppels siit, ett hän ol kummiksi kelvann.\n\nKyll meills sitt prässi tul sen Duru-reisu valmistuksis. Kaikk mitä\nheossehe ja heosvärkeihin guulus, jätetti Iiro halttuhu. Se ol\ntottunns semssi asjoihi, mutt Vilkk ja mnää en diätänn juur mittä\najopeleist. Ja kyll Iiro toimeks pan, mitä häneld vaaditti. Vilkk ott\nprovjandi osalles ja mnuu ei tarvinnt tehd muut, kom bittä vaari, ett\nkaikk tul lailssehe reedaha.\n\nYks ehto muutman bäeväm beräst Iiro sitt tuli Tasalaha ja sanos:\n\"Jaha, pojak, Knapi Valkoll mes sitt lähde. Se on davalises lihas\neik valla huan menemänkkä, vaikk se o laiskandotkone. Ja o siin vähä\nvikurivikkaki, mutt se ei tee mittän; gyll mes sillk kauniste vaan\nguljen, go mnää prasseis ole.\"\n\n-- Snää prasseis! -- sanos Vilkk -- mnää ajat meinan, goskan reisungi\nmaksa.\n\nIiro katos vähäm bitkäst Vilkku, mutt viime hän vet suutas nauruhu\nja sanos: \"Kyll mar se vaa sopiki, ett snää Vilkk, kos ole niingo\nisänä räkningis, aja ja istu edes styyrbuurim bualell ja Kalkke snuu\nviäresäs baabuurim bualell. Mnää istun dakan.\"\n\nJa nii se sitt sovitti, se asi. Mutt mnuu miälestän se Iiro näytt nii\nvelikuldmaiseld, ko se meill istumbaika määräs, etten mnää odottanns\nsiit mittä hyvä. Eritotte mnää eppäli, ettei Vilkk oli oikke sopev\nkuskivirkkaha. -- Mutt anda ny oli niingi, mnää ajattli -- sitt se\nnähdän, go liikkell lähdetä.\n\nPari päevä se jälkke Iiro ajoki, niingo me oli sopinnt, Tasalam\nbihallk Knapi linjaaleis ja Knapi Valkoll. Valko näytt oikke\nmuhkjald, ko se oodoksest ol krapatt ja haijatt.\n\nMnää ja Iiro olin duanns sänttin Dasalaha, nii ett meill oliva ne yks\nkaks rattaill ja ko ol juatt kupp kaffett suurukseni bääll, ni me oli\nvalmi lähtemä. Tasala muar seiso kuistill ja itk nii harttast, ko mes\nsiin lähtöän valmistli, etten mnää ol nähn hänen goska nii itkeväs,\nko Vilkk talvreissuhu ol lähtenn. Mutt mnää ajattle, ett muar ol\ntulls siihem bäähä, ett maamatka ova vaaralisemppi ko merimatka. Ja\nol hän gummingi enemän dottunns siihe, ett merimatkoill lähdetti.\n\nVaikk kyll hän meijäm bualestan itkis sai. Em me händ lohduttaman\ngerjenn. Vilkk pit kova meno siit, ett se knall ny ol semses reedas,\nettei hän taitanns stää ottaf fölihis ja herrastells sillt Turus.\nMutt isävainas kepi hän ol ottannk kättehes, vaikk mnää ja Iiro\nsanosi, ett kepp kädes on gamal hoitta ohjaksi. Niin, kyll mes stää\nhoilasi, mutt ko Vilkk kerra ol saannp päähäs, ett hän darvitte keppi\nfölisäs, ni ei siit mihinkkäm bääss. Vihdo viime ol kaikk saatt\nklaariks. Vilkk istus, niingo sovitt ol, edes styyrbuurim bualell ja\nhoit prassei, mnää istusi häne viäresäs ja Iiro takan. Ja ko Vilkk\nsitt taanes kattamat ol kysynn Iirold, ett ong hän fölis, ni hän löi\nValkot selkkähä ja nii mes sitt läksi ulos portist Turkku kohdem\nbainama.\n\nMutt ko ol pääst Luistingaljon gohdall, ni Vilkk pysättä Valko ja\nsano: \"Katost pahust, ko unhotin gummingin giikri ja kompassi.\"\n\n-- Älä nys siin iisuttel, mes sanosi -- mitä snää niill vehkeillt\nteksit tämsell matkall.\n\n-- Älkkäst mittäm buhukk. Ei stää tiäd, kosk net tarvita. -- Ol hän\nnys sendä harmi, ett mnuu nep pit unhottama, vaikkan juur pani nep\nperäkamarini biirongim bääll. -- Karast snää Iiro nuaremakses ne\nottama! Me odotan däsä.\n\n-- Kaikki hulutuksi ny viäl pitä kuulema. Em mnää viit, eng keht\nIhmsekki nauraisivak, ko mnää kiikri roikotaisin dännt Turu reissu\nvarte.\n\n-- No olkko menneks sitt ett kiikar jätetä, mutt ilman gomppassi em\nmnää lähdt tämssi reisuihi eng mihinkkä reissuhu ylipäätäs, se o vale\nse. -- Ja koskes snää, Iiro, viit karat takaisin Dasalaha, ni mnää\nmene itt.\n\nMutt sillo Iiro jo ol kerjennp pualtiäst Tasalaha ja mes sai istuk\nkaunist rattaill, Vilkk ja mnää. Kateltti siin Luistingalljo ja\nmuistelttin gui mond pari housuj me mukulan olles olin grahnann rikk\nsiin. Ny ol joku pahailkinen dervannk koko se liukkain baika ja Vilkk\ntykkäs niingo mnääki, ett se ol häppemätön deko. Vilku miälest olis\noli maistraati velvollisus panns se kunttoho jäll.\n\nMutt em mes siink kauan gerjenn maistraatti moittima, ennengo Iiro\noli palannt takasi ja toi komppassi Vilkull. Me läksin daas menemä\nhiljast hyrrytyst ettippäi ja mnää tykkäsi, ett Vilkk ol oikke hyvä\nkusk ja Valko heostem barhait. Yht ja toist mes siins sitt juttli\nja viime Vilkk sanos Iiroll: \"Vai om maar niill maamiähill jotta\nräkninkki kans, kui näis komeis istuta. Snää sanosi, että isänäm\nbaikk on däsä edes, styyrbuurim bualellk, ko mnää ny istu.\"\n\n-- Sillaill oikke, ja täällt takan istuva vaimihmse ja trengpoja. --\nJa ko joku vastan dlee, nii se jätetä aim baabuurdihi juur niingo\nmerelläkki. Mutt ko joku ämm taikk vaimihmne ylipäätäs om brasseis,\nnii se pakka niingo noidutt hulluld pualeld siutte.\n\n-- Älä nyt koohoijas! Vai om maar niill semne järjestys maisakki.\n-- Meild merimiähild hes se ova ovenn. Mutt luuvartist ja leest ei\ntäällk kumminga ol mittän diätto. Sillo me olin gerjenn Vermundilaha\nvähä tois puallp Perkon dorpa ja konei Valko sunkka isso aikka ollk\nkäynns sen gaukemban, nii hän meinas vissingi, ett ny o sendäm baras\nett mennän gotti jäll ja kiäpautt nii äkki ymbärs, ett ratta oliva\nyks kaks kumos ja me lensi ojaha niingo yks tuaksaus. Em mek kaikk\nsendä ojaha lendänn muttko Vilkk ja mnää. Iiro tiäs kaiketakki Valkon\ngonstik, kosk se hyppäs vähä käppjäst pois rattaild, ennengo nek\nkerkesiväk kaatuma ja huus: \"Kyll oikken dääll mais kans luuvarti ja\nlee ovak, ko niiks tlee. Ja ko liiaks kallistle, ni om baras, ett\nhyppä yli buuri, mutt luuvartim bualeld, Vilkk; ai luuvartim bualeld,\nniingo mnää nykkin dei.\"\n\n-- Pids suus kiis, sengi julmett ja tul auttama meit tääld ylös --\nkihis Vilkk, ko ol joutunn rattatte ali ja makas niingo jänes loukkas.\n\nKyll Iirolls siins sitt taksvärkki ol, ennengo hän sai Valko ja Vilku\nja mnuun gondeillen jäll ja kaiki neljä mes sitt viimeseks haalasi\nratta ylös maandiäll. Sitt rupes Iiro kattlema, ett olik mittä vikka\ntuli heosvärkeihi ja ol oikken, guingast muuto sitt. Vattvyä ol\nkatkenn.\n\n-- Millaillast täsä nyt toimen dulla? kysys Vilkk,\n\n-- Älä yhtä hual, sanos Iiro. -- Mnää ole sem Bolttlam bapa su'u\nhaaroj eng äijän davall lähdk koska reissuhu ilmam bikilankka ja\nnaskli ja naham balassi. Kyll met tämse vahingop piam barana.\n\nEik oll aikkaka, ni Iiro ol hakenns satulmaakri vehkes esill, jumal\ntiäs mist, ja istus maandiä ojam barttall ja vet pikilankkatas, nii\nett sau käve. Met tuumali Vilkun gans, ett me ruppe ajan guluks syämä\nja Vilkk sanos: \"Syämä oikke me rupe, ni ihmsekki luuleva, ett me\nolen dähä lystiksem bysänn.\"\n\nJa sitt mes söi ja hyväld ruak maistuski vaikk me niingo sanott\nenne lähtöän oli syänns suurust, ja juannk kaffet pääll. Ko Iiro\nol tehnt tyäs, ni hängi haukkas eine ja sitt mentti rattaill jäll.\nMutt Vilkk ei tahtonn enä ajat; ei vaikk olis raha maksett siit\ntoimest. Sentähde mes sovesingi nii, ett Iiro istus Vilkuin baikall\nja Vilkk mnuum haikailen. Mnää meni istuman daa ja huamasim bia, ett\nsiälls sendäm baras oliki istuk, ko vaa uskals luattas siihe, ett\nol miäs ohjaksis. Ja Iiro ol semne heosmiäs, ettei siit friskat.\nNii ett kyll mnuull olivap päeväs siällt takan niingon guninkkan\ngissall. Nii mes sitt taas kulji ilma mittän gommeluksi Laitlaha\nsaakk. Mutt siin Laitlan girkkmaan gulmas tul Valko ja meijä välillän\nriit tiähaaroist. Valko tahdos vasemallk kädell ja Iiro oikkjall.\nKotei muu auttann, nii Iiro ott viimem biiska ja nappas Valkot pisi\nselkruatto oikkem bahan gerra. Mutt ei Valko vaa mennk, ko heitt\ntakapualdas ilmoihi ja potke ko riivatt. Iiro nappas jäll piiskallas,\nmutt Valko tarjos takavasara joka kert, ko Iiro löi. Sillo Vilkk\nsanos: \"Tiädäks Iiro, mnuu miälestän Valko pitä nii lujasten gii\nmeiningeistäs, ett mnää ruppe eppälemä, ett hän ongi oikkjas ja ett\ntämä vase tiähaar on Durun diä.\"\n\nKaikeks onneks siint tul yks miäs meit vasta ja ko mek kysysi, mikä\ntiä Turkkuhu mene, ni se sanos koht, ett se tiähaar oikki on, go\nValko ol valikoinn, ja ett se toinen diähaar mene Uuttengaupunkkihi.\nEi Iiro stää oikken dahtonn sittekkä usko, mutt kyll hän vähitelle\nsendä huamas, ett hän ol erhettynn. Valko karas hyrryttel jäll oikke\nilosest, ko hän sai pittä omam bääs niis tiähaarariidois ja juur\nko hämyttämä rupes, ni mep pääsi Nästihi ja pääti jääds sinn yhten\ndaloho yässeks, vaikk ei keli oll viäl kuuttakka.\n\n-- Millaillast me nys saa aikan guluma, siks ett maat meno aik tlee?\ntuumal Vilkk. Mutt ei häne stää olis tarvinns surrs, sill ett kyll\nmeills siällt toimitust tuli vallan darppeks, niingo saatt kuuli.\n\n\nV\n\nVilkk ol näihi saakk oll nii hissuksis, ett me luuli häne olevas\nkippjän, gonei hän mittän goerangurej keksinn. Mutt kaiketakki hän\nol vähäm belgo hallus, ko hän joudus niin gaua rattaill istuma ja\noll ajannk kumohongi viäl. Stää paitt händ tiätystengi harmitt ne\nIiro nälkkimise ja pistlemise. Se Iiro ol, niingon diädätt, vähä\npahailkinem buheisas. -- Nii händ, ei Vilkk oll oll oikken galdases\nnäihi saakk, mutt tuski hän ol pääss rattaild alas, ni hän ol niingon\ndoine miäs ja tek meillk kaikengaldast jekku.\n\nIiro hak ittelles lyhdy ja men Valkot tallihi viämä. Mutt ennengo\nme viäl oli sisällk kerjenn, ni hän jo tlee takasi silmäs seljälläs\nja sano: \"Kattokkast poja, mitä mnää löysin dalli nurkast, ko mnää\nmeinasin gätki ohjakse heinätte ali.\"\n\nJa, jos uskott taikk ei, ni hänell ol kädes semne vanhaaikkane\nhoppitoopp, ko enne gäytetti juamisastjanp pidois ja välist\narkkjanakki. Mek kattli stää siin joka pualeld, mutt viime Vilkk\nsanos: \"Älä nyp puh yhtikä sana, Iiro, täst asjast, ko viäs se toopp\nvähä äkkin dakasi samam baikkaha, mistäs se löysikki.\" -- Mitä snää\nny meina, sanosi mnää, ei sunkka stää sinn viädäk, kon dalo isännälls\nse viädä ja ilmoteta asi, niingo se o.\n\n-- Ilmoteta ja ilmoteta, tiuskas Vilkk, kyll mar se ilmotetangi, mutt\nsill o iso ero, millt tavalls se tehdä se ilmotus. Andakka ny mnuun\ndoimittat tämä asi, ni mes saa aikam baremin guluma ja tees snää\nIiro, niingo mnää sano. Viäs se toopp takasi samam baikkaha, mistäs\nse löysikki.\n\nIiro tek, niingo Vilkk käsk, ja ko hän ol aikas askroinns siällt\ntallis, ni hän dul sisäll.\n\nTalo emändäkim bist ittes siihe meijän gansam buhelema ja kysy:\n\"Mistäst kaukka olla?\"\n\n-- Raumald olla.\n\n-- Vai nii, vai Raumald.\n\nNii, ei hän se enemppä sendäm buhellukka, mutt ko istus toolillas\nkäde ristis ja kattel pää kallallas oikkjam bualist kengänirkkoas.\nJoukko hän siins sitt vet syvä huakkaukse ja keinuttel koko aikka\nruumistas kahtikkässi, niingo ämmäp pruukkava. -- Mnää näin gyll, ett\nVilkk istus niingon dulisill hiilill ja viime hän gysys: \"Kyll mar\nmek kaikk komppen ja kamsum borstoho uskala jättä, ei sunkkan dääll\nvarkkaist peikko ol?\"\n\n-- Ei maare, sanos emänd ja läks pois.\n\n-- O hän ny harmi, tiuskas Vilkk, ei se toopp olekkan däst talost\nkadonn. Mitäst nyt tehdäm boja?\n\nMutt ei meijä stää tarvinnf fundeerat. Emänd tul vähä äkkin dakasi\nja sanos: \"Taita sendä ollp paras, ett nostatt sänttin sisällk, kosk\nnaapri emänd on dääll ja sano, ett heild o eilä varastett hoppitoopp.\"\n\n-- Vai nii, sanos Vilkk, ja ol vähä turkase ilose näköne, vai nii.\nEik hes saas seikko siit, kuka se o viänn.\n\n-- Ee-ei. -- O isänd sendän, guulem, lähtennp Parknoho, sinnp Porin\ndaa; siällp pidäis olema semne noit, kon doimitta varastetun galun\ndakasi vähä nässist.\n\n-- Ei semsist mittä ol, sanos Vilkk, ei täsä Parknolaissi velhoj\ntarvita. Käskekkäst, ett se naaprin dalo emänd tua kaiken dalo väkes\ntänn ja toimittakkan dämän dalo väkik kans kokko.\n\n-- Älkkä nyk koohoijann. Olettakost te ja noit?\n\n-- Ole, ettäk te olk kuulit Tasala Vilkust, siit päätiätäjäst, puhett?\n\n-- En olk kuullk, kyll mnuu se sannot täyty.\n\n-- Se om baha kyll, mutt se ole juur mnää. Pankkast pian gäymä ny,\nemänd! Mnää ruppe sill aikka valmistuksihi!\n\nNo, emänd men niingon duulispää ulos ovest ja kyll Vilkk ny ol\nendselläs jällk, ko hän ol saann miälulist toimitust. Komppassis hän\ngoht koperoitt esill ja harmittel, ettei hänell ollk kiikri kans\nfölis. -- \"Siins se ny näätt, ett stää vaa olis tarvitt. Se jolda\nnäytäis, ko mnää kiikrillän gattlisi, misä se toopp o, mutt ny ei aut\nmuu kon dullp paljallk kompassillt toime ja kyll siit tällaillakki\nsendä juhlalinen doimitus tlee.\"\n\nMek koitim buhell, ett o synd ja häppi, ett Vilkk sillaill villitte\nyksingertast kanssa, mutt Vilkk sanos: \"Ong se sitt sem bareve, ett\nse Parknolaine villitte heit ja otta makso viäl tyästäs. Mnää en\ngumminga mein ottap penniäkkän däst toimituksest.\"\n\n-- No, stää ny viäl tarvitais. Mutt mitästis sanoisi, jos ei varas\noliska näitten dalotte väkki?\n\n-- Se o mnuu asjan; kyll mnää semsist selkken, go mnää kerran diädä,\nmisä toopp o. Ja stää paitt niin gyll se ittekki ymmärätt, ett varas\nhyvi luuldvast o jommangumman dalo väkki.\n\nSemne se Vilkk ol. Kyll se asjas päällp pit, ko se ol kerra jottam\nbäähäs saann. Ja ny hän dahdos välttämättömäst noittu. Hän men\nduppaham, byys piilkirve ja koittel sen derä. Mutt ei se oll häne\nmiälestäs tarppeks teräv ja sentähde häm ban yhde miähe hioma stää.\nSillaikka kokkonusiva vähitelle naapurtalo ja oman dalo väki ja\nkattlivas silmä ymbyijäisin Vilkku ja häne vehkeitäs. Kon girves\nsitt Vilku miälest ol tarppeks teräv, ni häm ban se laattjallk,\nkaras se ymbärs ens seittmän gertta vastombäevä ja sitt seittmän\ngertta myätpäevä ja koko aikka hän höpis ittekses stää englandilaist\nmerimiähe veissu, ko loppu: \"ai dont tu seil ow wee.\" Ko se ol teht,\nni hän sidos vahva, hiäno langan girven derä ja varre ymbärs, löi\nnaulan gattoho ja pan girves siihen gilluman derä alaspäin. Sitt hän\nmääräs, ett jokattem bit vooros jälkke menemä seisoma sen girve ali\nja lukema siins seittmänen gäsky. Ja viimeseks hän sanos kamalan\ngoljall äänell, ettei hän sunkka varkka sijas tahdois seissos siins,\nsill ett sillo se kirves tlee siäld alas ja halase varkkam bää, nii\nett siit tlee kaks kissanguppi niingo yks kihaus vaa.\n\nSiilo yks ja toinen vaimihmsist rupes itkemä ja vaalen siin jongu\nmiähengi nokam bää. Vilkk pitkitt toimitustas ja sinnk kirve ali\nhän sitt käsk heijä seisoma voorotelle niingo ryssä ripell. Moni ei\ntaitann ulkko seittmätt käsky ja niill Vilkk anno oikke aika nuhte ja\nkysys, kui he lukuvooroill ovap pärjänn ittes.\n\nNii siins sitt käytti molematten dalotte väki läpi eik varast vaa\nlöytynn. Vilkk rupes jo käymä hyvi nolo näköseks, mutt sillo avasiki\njoku kaappsängy ove -- siällppäim bruukata semssi kaappsängyj -- ja\nhuus, ett siäll o viäl yks miäs. Ja nii siäll oliki yks trengpoik.\nMutt siinäköst ol prässi, ennengo se saatti liikkell. Ja ko se vihdo\nviime siäld saatti ulos, ni se ol valkone niingo lakan, hiki juaks\npisin gasvoj ja se väris, nii ett hamppa helisiväs suus. Kuka hyvänäs\nolis ilma noidalahjoj taitanns sanno, ett siins se syyline ol, mutt\nVilkk pit asjastas kii ja sanos: \"Tleestis tänn, junkkar, seisoman\ndämän girve all!\"\n\nMutt ei se vaa lähtenn liikkeell. Vilkus ol äijä, se vilkautt meihi\nsuu messingis, kaevo esillk komppassis liivim blakkrist, naputtel\nstää vähä aikka, viittas sinnt talli päi ja sanos: \"Tualls se toopp\npidäis olema.\"\n\nSiilo sillt trengpojall vast hätä kässihin dul. Se katos Vilkku\nniingo mitäki ihmett ja sanos: \"Saang mnää puhutellp provissjooni\nkahdekkeske.\"\n\n-- No, tleestis sitt tänns salim bualell, sanos Vilkk ja nii hes sitt\nmenivä. Mutt kyll se kaappsängy miäs vähä kaukka kaaritelle Vilku\nalstandik kiärs mennesäs.\n\nSe ol sitt vähä juhlaline hetk, ko Vilkk ja se töine siälls salim\nbualellp praakkasiva. Kaikk oliva nii hissuksis, ett valla hyvin\nguulus, ko unengörtynnyk kärväse istahdivap paperim bäällp pöödäll.\n\nKo mes sitt oli jongu aikka siin odottann ja vauhkotellt toissian,\nnin dlee Vilkk takasi hoppitoopp kädes, viä se naapurtalo emänäll ja\nsano: \"Pitäkkä vast'edes paremi vaari kapenoistan; em mnää kuli nii\nusse näit teit, ettän ain doimitaisi net takasin go nek kattova ja\nnep Parkno velho, luule mnää, ei kelpp mihinkkä.\"\n\nKaikk ihmettlivä ja mitäst muut he olsivat taitannt tehd. -- Emänd\nkiitt Vilkku, ja notkistel polveijas häne edesäs, nii ettei ruvenn\nenä seisalles pääsemä. -- Ol se vaa aika peli! Iirot ja mnuu pakkas\njo harmittama. Viime emänd sitt kysys Vilkuld, kuip pali hän dahto\nvaevastas.\n\n-- Ei se vaev mikkä ol, vastas Vilkk, -- -- konst se on, go raha\nmaksa. Mutt em mnää tämsist piänist toimist mittäm balkka tahd. Niit\nmnää tee vaa aikan guluks.\n\nEmänd olis kaikellakki muatto tahtonn maksa Vilkull häne vaevastas,\nmutt ei Vilkk vaa suastunns siihe ja nii se asi sitt jäi. -- Mutt\nkyll ehto kulunn ol ja ko emänd men doopeines, ni ol meill maat meno\naik käsis.\n\n\nVI\n\nSeoravan aamun Vilkk meinas, ett meijän darvittis jääds sinn odottama\nstää Parkno-noitta, nii ett saadais nähd, kuis se stää tooppi noitu\ntakasi, vaikk se jo o löydett Mutt em mes suastunns siihen, go\nvaadesi ett lähdetäis Turkku kohden goht ja Vilkun däydys anttap\nperä vihdo viime. Kyll händ sendä harmitt ja hän meinas, ett siit\nolis tuli hyvingi lysti, ko hän olis saannp pelat sem Barknolaisen\ngans. Mutt Iiro sanos, ettei muitte ol mittä hausk katellk, kon gaks\nvelhot yhten dörmävä. -- Me rupesi sitt säälimä lähtöän, mutt ko me\noli siint toimes, niin dlee naapri emänd ja tua meill aika knyytilise\njuustoj ja kakoj ja panngakoj ja sanos, ett hän dahdos tuli viäl\nkerran giittämä Vilkku. Vilkk ott kiitokse ja panngako hyväll miälell\nvasta ja sitt me läksi. Eik meill juur pali mittän dapattunns sitt\nenä matkall. -- Vaikk tapadus kylläkki, mutt en diäd, viitingön\njutell niit kaikki, ko niist voi tulls siihen gäsityksehe, ett me oli\nniit kaikkjam bahimppi tappelpässej mailmas siihe aikka. Mutt em mes\nsendä semssi ollp, päivasto me oli hyvingi lakkjoi poikki, ko meijä\nvaa annetti rauhas oll, mutt ko meit härnätti ja suututetti, ni vois\nkyll tapattu, ett mekki näyti voimian. -- Mihistis ihmne luanostas\npääse? -- Nii händ. Asja lait ol näättäk semne, ett ko mep pääsi\nMynämäen gankkall, ni mes sautin golm heost miähines, kon gulkivat\nTurkku kohde niingo mekki. Mutt he menivä nii vendavast, ett Vilkk\nsanos Iirot: \"Nappastas stää Valkot selkkä, ett päästä siutte!\"\n\nIiro tek, niingo Vilkk käsk, ja Valko pist parast travias, ett hari\nvingus. Mutt juur ko meijäm bit pääsemä sem berämäise siutte, ni\nrupesivakkin gaikk kolm ajama niim bali ko heijän gaakkis pääsivä\nettippäi. Ja me jäim berä, ei siin mikkä auttann.\n\n-- No nii, meinas Vilkk, sama se o, ajetang edellt taikk peräs, ko\nvaa ettippäi mennä eik annet heoste unisas kondeijas siirell.\n\nMutt ei ol aikkaka, ennengo ne edellmenijä annoiva heostes jäll ruvet\nvenuttleema ettippäi ittiäs nii vendavast, ett tuski huamas, ett\nliikkell oltti. Iiro rupes koittamani bann asjak kuntto sovinoll ja\nsanos: \"Mistäs kaukka olla?\"\n\n-- Uudestkaupungist olla!\n\n-- Vai nii. Ja Turkkuhu olla menos.\n\n-- Turkkuhu oikke mennä hiljaksis.\n\n-- Hiljaksis oikken dek kuljett, mutt meijä olis vähä niingon giiru,\ntehkäst hiukan diät, ni me aja siutte.\n\n-- Tee oikkem; bual tiät ja korttel kappatte väli o maandiä laki.\nAndakka luista vaa! -- Ja kyll se väistiki ja väistivä ne muukki,\nmutt ko mep pääsi se etumaise rinnall, ni algo sama peli jäll ja\nkaikk kolm uuskaupungilaist pysysivä meijä edellän.\n\n-- O hän nys sendä harmin gappal, sanos Vilkk ja silmäk kipenöittiväk\nkiukust.\n\n-- Älä yhtä hual, tuumal Iiro, ensmäises ylösmäes met täst harmist\npääse.\n\nPia siins sitt tulttingi yhde ahte ali, uuskaupungilaise hyppäsivä\nalas rattaildas kävelemä, mutt Iiro löi Valkot selkkä, nii ett me\nyks kaks oli etumaisin. Ja kaikk olis päättynn hyvi, jos ei se\nuuskaupungilainen, go etumaisen ol ajann, olis huutann meill: \"Ongost\nteillp pitsei myyd, Raumam boja?\"\n\nSiilo meijän gärsvälisyten ol lopp. Vilkk hyppäs niingo syästäv alas\nrattaild, rupes sill isävainajas kepillk kurittama uuskaupungilaist\nja sanos: \"O oikke meillp pitsei myyd ja runssall mitali me niit\nannangi. Niingos nää ja tunne, ni on dämä vähä pitk kyynärpuu, mutt\nem me tämsis kaupois niin duumam bääll räkn.\"\n\nMutt ko net toise uuskaupungilaise huamasiva Vilku vehke, ni hek\nkarasiva Vilkum bääll. Sillo mnää tiätystengi menin gans lengeihi ja\nhuusi Vilkull: \"Ann snää sill vaa oikke miähen gädest, kyll Iiro ja\nmnää näit kaht sillaikka pysyttle.\"\n\nMutt liiaks mnää siin luppaili, sillett Iiro ei tullukka alas\nrattaild, ko ajo aika kyytti mäem bääll ja katos sitt sen daam bois\nnäkyvist Nek kaks uuskaupungilaist, ko mnuum bit hoitaman, garasiva\nmolema mnuun gimppuhun ja selkkän mnää rupesi saama, niingo hyvi\nymmärätt. -- Ei yks sendän gaht vastan gest, vaikk vahvembiki olis.\nNii oikke, nii mnuu rupes käymä eik stää Iirom bahust vaa näkynn\neik kuulunn. Hädisän mnää huusi jo Vilkullekki, ett hän dliis\nappuhu, mutt Vilkk ol täödes touhus sen gans, jong kraissuhu hän ol\nkarannk kii. Se ol vahv klupu, ja vaikk Vilkk ol vahveve, ni ei hän\nsills sendäm bali saannk kepilläs pitsei mitat, ennengo hän joudus\npaindlema. -- Sillaill oikke, eik mnuull Vilkust mittä appu oll. Ne\nmnuun gaks viholistan saivakki viime mnuu nokillen maandiäll ja sitt\nistus töine muu selkäm bääll ja töine rupes kurittama mnuu Vilkun\ngepillk, ko ol pudonns siihe meijän gondeihin. Mutt em mnää sendä\nmuut kerjenns saaman gom bari oikken gippjä naskaust, ennengo Iiro\ntlee joukkoho hirmuse iso kuusengarakk kädes ja ruppe sipelemä niit\nkaikki uuskaupunkilaissi.\n\n-- Vai pitsej tet tahdott, sanos Iiro. -- Näättäk, täsä o\n\"blondervalakka\", ja täsä \"viidem bari utti\", ja tämä o \"Muuri mummu\nlaj\". Händäst tämä sitt, se o stää \"min sortti\".\n\nJa ain go hän sanos yhdem bitsi nime, ni hän löi niit\nuuskaupungilaissi, nii ett ryhä komis. Eik niitte sitt enä mikkä muu\nauttannk, ko lähtip pakko, niim bali kom bääsivä.\n\nSe ol kova tyät oli, ja me oli valla hengästynnyk, ko mes siit\nselkesi. Mutt mnää oli viäläkkin giukkune siit, ettei Iiro oli\naikanas tuli appuhu ja sanosingin goht, ko oli saann hengen dakka:\n\"Helkkrisäk snää klekkroittik, kos jäti mnuu noittem behmitettäväks.\"\n\n-- Niin gaiketakki! Mnuu olis pitänn jättämä heose siihem baikkaha\nja ruvet tapplema. Ei poja! -- Mnuu isävainan sanos ai: \"Muist se,\nIiro, ettäs pane heoses ja paattis lailes kii, vaikk kumnen giiru\nolis.\" Nii oikke mnuu isän sanos ja stää neovo mnää ole seorann ja\nmeina vastakki seorat. Sendähde mnää nykki vei Valkon donn ahten daa\nyhtem buuhun giip, pani heini ette ja leikkasi ittellen hyvän garaka,\nennengo mnää teili appuhun dlii. Muuto meijä olis käynn niingo\nuuskaupungilaisten; \"gattokast nyt, tuall maka yks heone väärim buali\nojas ja nek kaks muut ova Uuttkaupunkki päi menos, niim bali, kom\nbääsevä!\"\n\nJa Iiro oliki oikkjas. Em mes siink kohinas oli lainkka huamann,\nett uuskaupungilaiste heose olivak kiärtänn ymbärs ja lähtennt\ntoissippäi. -- Sitt me rupesin gattlema vaatteitan ja totisestakko,\nni me häpesi ittiän, go mes siit toimest olim bääss. Vilkk meinas:\n\"Kyll se sendä on glookku, ko ihmsem bitä suuttuman gaikist piänist.\"\n\n-- On gyll vaa, sanosi mnää, -- mutt pahustak heijän gans tarvitte ai\nhirvitell ja härnät meit raumlaissi siit, ett meillp pitsej tehdä.\nOng se mikkä häppi? Mnää ole itt saann mukulan hakat pitsi sisarten\ngans ja tiädä sanno, ett siins saa hikkoll, ennengo siin leipäs\nansatte, eik stää kaikk taulpääp pyst tekemänkkä. Sendähde em mnää\nsuutukka mistä, niingo siit, ett raumlaisist tehdäm bilkka pitsetten\ndähde.\n\n-- Nii händ, ja se sitt vast mahta suututtak, ko ruveta niit mittama\nomallk kyynärpuull oma selkkähä, sanos Iiro, mutt siihe hänem buhes\nsillk kertta lopusikin, go hän näk mnuum bääldän, ett siit olis tuli\nuus hiistlemine.\n\nKo mes sitt viäl olim bess itten ja juann joest, ko juaks siit ahte\nald, ni me meni Valkon dyä. Valko hirnautt kerran, go näk meijä ja\nVilkk sanos, ett se meinas stää, ett Valkongi miälest ol oikke, ett\nuuskaupungilaises saivaf fliiteihis.\n\n-- Nii oikke, hes saiva ja annova, tuumal Iiro, mutt sillo Vilkk\nsuutus ja sanos: -- Joses, pahus soikkon, daed ollp pistlemät, niim\nbids suus kiis sitt valla.\n\nJa sitt Vilkk ott ruakvaka rattaild ja me istusin gaikin kolme\nojam barttall ja söi oikke vahva aterja. Ja kyll kestkeevri emänäm\nbanngako nyk kiärus saiva. Ko ol syätt, ni lähdetti jällp painaman\nDurkku kohde ja ilma erinomasemppi kommeluksi mes sitt pääsingi sinnt\ntosa vähä ennem bualdpäevä.\n\n\nVII\n\nKo me ajon Durun dullist sisäll, ni Vilkk kysys Iirold: \"Tiädäks snää\nsitt, misä se snuu enos asu?\"\n\n-- En diäd yhtikäm behu, mutt kysytä ihmsild, eip tämä nii suur kylä\nol.\n\n-- O se sendä sikses iso, ettei hyädyt ruvet stää snuu enotas\nhakeman, go ajeta oitis kestkeevrihi vaa.\n\n-- No ajeta vaa, josei mnuu enotan löydet. Mutt sopi mar meijä sendän\ngoitak kysells stää. Taedeta löyttäp piangi. Kysytäst told koht.\n\nSiins seiso yks nuarem bualne miäs kadull. Iiro pysätt Valko ja\nkysys: \"Tiädäks snää sanno, misä se Noorlund asu, kon gymmne vuatt\ntakasi Raumald tänn muut? -- Skrama-Noorlundiks händ Raumalls\nsanotti?\"\n\nSe nuarembualne miäs fundeeras tryki aikka, mutt sitt se sanos:\n\"Juu, kyll mnää vaan diädä. Ajakka nyt tämän gadun doissem bäähä ja\nkäändäkkä sitt vasemall ja ko olett ajannk kuus kadungulma vasemall,\nniim boikett jäll vasemall, ja ko sitt olett ajannk kaks kadungulma\nettippäi, niin giärätt jäll vasemall ja ko se jälkke olett pääss kuus\nkadungulma ettippäi, nii -- -- --\"\n\n-- Nii oikke, ni mnää väänä snuu niskluus suuhu oikkjallk kädell,\nsanos Vilkk ja rupes kiippemä alas rattaild. Mutt ei se nuarembualne\nmiäs odottannukka siks, ett Vilkk olis pääss alas rattaild, ko lykkäs\nliässuhu ja nauro mennesäs.\n\n-- Siinäs ny nää, sanos Vilkk ja nous rattaill jäll. -- Rupp viäl\nkyselemä, misä enos asu!\n\n-- Nii, sanosi mnää, -- jos me ruppen däsä tomstenoitte neuvoj\nseorama, niin gyll mes sitt kanastem bolkuj joudun dekemä.\n\n-- No, no, ei kaikist piänistvastongäymsist suuttus saa, tuumal Iiro,\nja kom bäästin dorill, niin dämä pahus ruppe jällk kyselemä niild\nmuijild, ko siin myysivä lihoj ja muni ja kaikki sengaldast, ett\ntiätäväk he, misä Noorlund asu.\n\n-- Mikä Noorlund? Kyll niit Noorlundei Turus o.\n\n-- Se Noorlund, ko Raumald tänn muuttann o, se o mnuu enon ja stää\nsanotti Raumalls Skrama-Noorlundiks.\n\n-- Skrama-Noorlund, huusivak kaikk ämmä. -- Kyll me vaa miähen\ndunnen, go sanott täödelise nime. Tualls se seiso toispuallt tori ja\nmyy piänd tavara: rihmoj ja neuloj ja pitsei.\n\n-- Näättäk ny, sanos Iiro ja rupes ajama sinnp päin, go ämmä näytivä.\n\nMet tlii oikke ilosiks, ko me vihdo viime sai nähds se\nSkrama-Noorlundi. Se ol lyhkäne, valkotukkane, silileukane\näijängränä, sininem, bitk ponksuun ja nuuskuruskja housu yli, must\nfiltt-hatt pääs ja koukkpäinen gepp kädes. Mutt jos me oli ilossi, ni\nol Skarama-Noorlund viäl iloseve.\n\n-- No, om mar ny juhla, ko näke jäll raumlaissiakki! -- Jaa-a, Raum\no sendä Raum, ei niist muist kaupungeist mittä ol! -- Kuingast siäll\nRaumall ny jakseta? Kumsis voimisast om Bolttlam bapa ja Patola Vilkk\nja Sipin Gaapo ja provast sitt? Viäläk kalastle niingo ennengi?\n\nSemssi äij puhel ja kysel, eik kerjenn vastaust odottama. Ja ai\njoukko hän ott meit kätten gii ja pudist oikke aika tavall. Viime\nhän sanos: \"Meillt tet tiätystengi asuman dleet. Kyll meill o vähä\nahdast, mutt semse nuarep pojak kon det, tleett kyll ahtaisakki olois\ntoime. Teijä ijällän mnää nukusi vaikk kyntten nokas, niingon guko\norsill.\"\n\nMutt mnuu miälestän se kyntte nokas nukkumine olis sendä oli vähä\nikävä toimistust ja Vilkk ajattel vissingi samallt tavallk, kosk hän\nsanos: \"Kiitoksi pali, mutt kyll mes sendän gestkeevri mene.\"\n\n-- Ett mar menekkän, go meill mennä. -- Ja me olsin gukatiäs joutunn\nelämä hyvi ahtais olois Turus ollesan, vaikk mek kuing olsi vastan\nginann, josei Valko olis tuli meill appuhu. Me oli siint touhusan\nunhottannk koko Valko, mutt kyll häm bit murhe siit, ett händäkki\nmuistetti. Juur ko äij siins selittle meill, ettei sov lainkka, ett\nme menen gestkeevrihi asuma, ni Valko lykkä händ selkkähä, nii ett\nhatt lens pois pääst ja äij meinas menn nokilles. Äij ott hattus ylös\nmaast ja pyäräytt vähä äkki ymbärs. Mutt ko hän näk Valko, ni hän\nhuus: \"Jeskandeerakast poja, eiköst tämä olk Knapi Valko?\"\n\n-- O oikke, mes sanosi.\n\n-- Nii händ, mitäst mnää stää kysyngä. Kattokast, tosa o viäl arp\nse haava jälkken, go susi repel Lajo niitull. -- Jaa-a, sillo olis\nValkon gäynn huanost, josen mnää olis tuli appuhu. Näättäk poja,\nValko o vanh raumlaine, ja me ole vanhat tutu. Mnää olen dätä heost\nruakkinn ja ajann nelitoist vuatt, se o meills syndynn ja kasvann ja\nmnää ole muistells stää täällt Turus yht ussen go muittakki vanhoj\ntutuijan siäll Raumall. Eng mnää luuli enän goska näkevän stää. -- Se\ntäyttä 26 ensmäis suve. Kattokast vaan, guis se muista kaikk vanhak\nkuris -- sanos äij viimen, go Valko nost voorotelle etujaloijas,\nniingo olis tahtonnk kopat kätt äijän gans ja hirnauttel ai joukko.\n-- Nii händ, muista maar snää viäl vanha isändäs ja kyll mnääkin\ndiädä, mitäs tahdo.\n\nJa vaikk äij nilkatt klengautt joka kert, ko hän astus, ni hän läks\nvähä viäkkast likimäisimppäm buadihi ja Valko ja me menim beräs\npuadin draputte ette. Eik oli aikkaka ni äij tlee takasi fjäändel\nsokeri kädes ja ruppe syättämä stää Valkoll. Ja ko hes siins sitt\nviäl oliva aikas hyvällt toinen doistas -- äij ja Valko -- ni äij\nsanos: \"No niim, boja, jos ett tet tahdt tuli meillk kortteeriin, ni\nValko mnää kummingin dahdom bittä, niin gauan gon det Turus olett.\nMeijän dalo isänäll on dyhi tali ja mnää saa se sinn. Ja stää ei\nteijän darvitt eppäll, etten mnää hoids stää hyvi.\"\n\n-- Ei mar sunkka stää tarvitt eppäll, vastasi me, anno ruakvakkan ja\nValkon gärryines päevines Iiro eno halttuhu ja läksi itt kestkeevrihi.\n\n\nVIII\n\nKo mes sitt olim bess ja kambann itten ja ruakonn vähä vaatteitan\nsiällk kestkeevris, ni mnää rupesim buhelema, ett keitosruakaki\nmaistuis oodoksest taas hyväld, kon doist voorkautt o oltt vallan\nguivallp provjandill.\n\n-- Nii se ongi, meinasiva net toise ja Vilkk sanos, ett hän viä meijä\noikkem barhamppan drahtöörihin, gon Durus o.\n\nMatkalls sinn mes sai yhden gambraati lissä. Se ol Kuapukse isänd\nEorast, ko mek kaikk hyvin dunsi. Äij tul meit vasta majavanahkasep\npälsy yli, ja huus jo kaukka. \"Kattokast vaa Raumam boikki, olettak\ntekkin Durus!\" -- Ole oikke ja ny mennäm bualpäevä syämä johonkkin\ndrahtöörihi.\n\n-- No, mutt sitt mnää tleengi fölis. Kyll mnää tänäpä jo kerra\nole syännp pualpäevä, mutt näi reisus on gaksikki aterja peräsim\nbaikallas.\n\nEi meill mittä stää vasta oli ja sitt lähdetti. Ko me olin gulgennk\nkapple matka, ni met tlii semssen dregoolindapasse aittauksehe.\nKeskells stää tregooli ol äijän guva hirmuse ison givem bääll ja\ntregoolim beräll ol piäm, bahambäevänen dorprakenus. Sinn mes sitt\nmeni sisäll, vaikk Kuapaukse isänd eppäl, ettei semses talos ruakka\nsaadais, ko niin göyhäld näytt ulkkopäin gattoingi. Mutt Vilkk pit\npääs ja sisäll me meni ja pyysi ruakka yhdeld herrald, kon dul meit\nvasta. Mutt ei se mihinkkän doimeihi ruvennk kon gattel vauhkottel\nvaa meit niingo me olsi jottam bahandekkjöit oli. Vilkk meinas,\nett se o vissin guuro ja men stää oikke liki ja huus sen gorvaha:\n\"Toimittakkast meill ruakka ja vähä liukkast!\"\n\nMutt se paha suutus siit ja rupes haukkuma meit ja tuuppima ulospäi.\nMutt em mep paikaldan liikattann.\n\n-- Ollek hän niin goohot, ettei tua vaevane oss suami, tuumal Vilkk\nviime.\n\n-- On gyll vaa, sanosi mnää, ko huamasi, ett se ol ruattlaine.\nKoetast engelskat sen gans.\n\nVilkk pist engelskaks, mutt ei siitäkkä mittä appu oli.\n\n-- Mahdaisiks se raukk saksa osat? meinas Iiro.\n\nMutt sillo siihen duliki yks flikk, kon dais suami ja se käsk meijä\nmenns sisällt toisist trapuist ja nii me joudusi jongungaldassen\ngöökk-kamarihi ja siäll ol yht ruakotond, ko siällt toisellp puall\nol fiini ja komjat. Kuapukse isänd ol vähä kovast suuttunn, ett mes\nsemssem borssan goppim bistetti, vaikk me raha ruastan maksa niingo\nmuukki. Mutt met toise meinasi, ett sama se o, misä syädän, go vaa\nhyvä ruakka saada. Ja kyll mnuu se sannot täyty, ett niill ruakka ol\nmontta laij pait leippä, stää ei oll. Taikk kyll stää ol, mutt se ol\nsemmost ohkast klettu, ett Kuapukse isänd sanos koht, ettei sen dähde\nviit hamppaitas ruveta vaevama. Ja met tykkäsi juur niingon Guapukse\nisändäki.\n\nJuur ko meijä sitt pit ruppema syämä, niin dlee se herr sisällk, kon\nei puhhu taitann meijän gansan ja sano jotta sillf flikallk, ko meit\npasas. Flikk muutus vähä nolonäköseks, mutt viime hän dul meijäm\nböydä viäre ja sanos, ett meijän däyty maksa edeldkätt ruakan. Se\nmar meit vast suututt ja Vilkk huus kiukuisas: \"Mitäst tämä nys sitt\nmaksa?\"\n\n-- Markk viiskymmend penni miäst pääll.\n\n-- Ei se pali olekka, sanos Vilkk ja löi kuus markka pöyttähä.\n\nMutt Kuapukse isänd talutt se ruattlaise herram böydä viäre, ott sada\nmarka sedeli flombuukistas, kääre sem biff-steeki ymbärs, leikkas\npalasiks ja söi kronttmenttines piff-steeki ja sedeli. Sitt hän joi\nolutt pääll ja kysys sild ruattlaiseld herrald: \"Ymmärräks?\"\n\nJa kyll se näys se ymmärtäväs. -- Iiro ja mnää tykkäsi, ett se ol\nsendä vähä liialoist ylppelemiseks ja liian dyyrist opetukseks, mutt\nVilkk sanos, ettei semssi herroj paranet sanoillk kon deoill.\n\nJa sitt mes söi oikke miähen davall, vaikkei niill vaevasill ollk\nkyrsleippä meill antta. Se heijä ohkanen glettus ei maistunn hongald\neik haavald, mutt ko stää pan kuus pala päälisi ja voit rakko, ni men\nse sendäm piäneks. Ja nii mes sitt pani sem böydä niim buhtaks, ett\ntuski siin enä kärväsell aterja olis ollk, ko me lakasin doimeistan.\nSe flikk, ko meit pasas, rupes saama slaagin, go se näk, ett kaikk\nastja oliva niingon guivamast otetu, ja ko se ruattlaine herr näk\nse hävityksen, go me olim bannt toime hänem brovjantvaroisas, ni se\nrupes jäll äkseerama ja vaades kuutt markka lissä. Mutt Vilkk selitt,\nett kaupp ol teht, ennengo syämä ruvettinga, ja jos hän o hävjöllt\ntuli, ni se o häne asjas, ja sitt me läksi. -- Mutt oves se flikk tul\nmeild kysymä, ett mist Jumala nimes me olengan, go me niin gauhjoit\nsyämä ole.\n\n-- Raumald olla, mes sanosi ja meni menoijan.\n\nNy olis kaikk oli hyvi, jos ei se Kuapuksem baha olis ruvenns\nsynnindunnustuksill. Se sanos, ett siällp pöydäll ol olis semmost\nkala, ettei hän sem baremppa ollp piänell ijälläs syänn. Hän sanos,\nett ne olivas semssi piäni kaloi pläkk-toosas ja nii rasvassi, ett\nne uisiva rasvasas. Ja sitt hän sanos, ett hän olis andann meijängi\nniit maista, mutt ko niit ol oli nii hiuka siint toosas, ni ei hän\nmalttannp puhhu mittän, gom bist yksnäs kaikk liiveihi. \"Ne oliva\nvissi niit muikuj, mnää olen guull, ett ne o nii äärest hyvi kaloj.\"\n\nJa niingaua hän niist kaloistas puhel, ett vesi rupes meill heruma\nsuuhu ja Vilkk sanos: \"Mikäst täsä nys sitt muu autta, pojak, ko\nmennän dakasi ja kysytä, ong heil enemä niit Kuapukse muikuj, ja jos\nniit o, nii syädä heit toosalinen daikk pari miäst pääll.\"\n\nSe ol meijä miälestän viisas puhe ja nii mes sitt käänsin dakasi\nsinnt trahtöörihi. Kyll me nyt toisemi vasta otetti ja ko mek kysysi\nsild flikald, ong heili niit rasvassi kaloj pläkktoosis enemppä ko\nnek, kon Guapus ol syänn, ni se sanos niit olevas vaikk kuip pali.\n\n-- No, tuastas niit sitt tännt toos miäst pääll, sanos Vilkk.\n\n-- Kyll mnää ota heit sendäm bari toossa osallen, vaikkan jo olen\ngaks pualpäevä syänn, sanos Kuapus.\n\nEik oli aikkaka, ennengo me istusin gaiki neljän doos noka ali ja\nKuapuksellk kaks ja söi niit muikuj. Ja hyvi kaloj ne olivakki; oikke\nraarej kaloj ne oliva. Ja ko se flikk sitt viäl toi meill siihe lissä\nsemmost engelska olutt, ko ol mustis korttlim botuis ja potu suu\nhoppjoitt ja rautlangallk korkk kiis sidott, ni me joi stää ai joukko\nja oli niingon dregoolis.\n\n-- Eiköst ol hyvi muikuj, poja? kysys Kuapus ai joukko.\n\n-- Ei ne mittä muikuj ol, sanos viime se flikk, kon guul Kuapuksem\nbuhe.\n\n-- Vai ei ol muikuj, mitäst hes sitt ova nimeldäs?\n\n-- Sardiinej.\n\n-- Vai saradiinej; no, olkko nimi mikä hyvänäs, kalas ei ol muut\nvikka, ko se, ettei niit koska olt tuli mnuu onkkehen, tuumal Iiro.\n\n-- Hyvä on gala, sanos Vilkk, ja huamattak poja, ettei niis ol ruadoj\nlainkka; ova vissi nahkjaise sukku.\n\nMutt tuski hän ol se sanonn, ni ruppe Kuapukse isänd yskimä ja\nkrakistama vähä kamalast ja hyppämäm bisi laattjat eik tahtonn millän\ndavalls saad henkkiäs takka. Jaa-a, se ol vähä surkkja näköne se\nKuapukse isänd sillo. Kasvo oliva vallam bunase ja silmäs seisosiva\nulkonp pääst niingon grau. Viime se sai sendä se verra sanotuks, ett\nhänell ol menn ruat kurkkuhu. Mutt sitt hän rupes krakistama jäll nii\ngauhjast, ett me ymmärsi, ett ny ei aut muu ko lähti viämän Guapust\ntohtrin dyyijö. Ja mnuu ja Vilku siihen doimehen däydys ruvet. Iiro\nsöi rauhas sardiineijas ja sanos: \"Nii, menkkän dep poja vaan, de\nolett vähä niingon dottunns semssi reisuihi, mnää en jät aterjatan\nkeske.\"\n\nMitäs täst, me läksi sitt aika kyytti tohtrill. Ei se asunn, jumalan\ngiitos, kaukan ja kotons se kans osas oli. Mutt ei se oli niin\ndalonpoikkane miäs, ko meijä oma tohtor siäll Raumall. Ko Vilkk\nmen sisäll ja sanos, ett meill o fölisän yks kambraatt ko o saanns\nsardiini ruadon gurkkuhus, ni se suutus ja rupes huanolls suamen\ngiälells sanoma, ettei hänestä saat tullp pilkka tekemän goskanga ja\nviäl vähemä semsell aikka, ko ei ol vastaotoaik. Mutt em mes siit\nhualinnk, kon duuppasin Guapukse isänän dohtri noka all, ja kyll hän\nsillo huamas, ett miäs ol kualeman giälis. Hän ott sitt semsem bitkän\nderäksisen grääki ja rupes sillk kronaman Guapuksen gurkurustingeit.\nJa ko hän aikas siin ol kronann, ni sai niingo saiki se poik siäld\nmutkase rautlangam balase ulos ja Kuapus ol paikall niingon doine\nihmne. Tohtor ol ittekki jo paremallp pääll ja nauro oikke makkjast,\nko hän anno se rautlangan Guapuksell ja sanos: \"Tosa on deijä\nsardiini ruaton.\"\n\n-- No, mutt o hän nys sendän glookku, mistäst mnää rautlangoj olen\ngurkkuhun saann?\n\n-- Kylläs sen diädä, mnää sanosi, snää olep pudottanns semse\nrautlangan, go olupotun gorki ymbärs ol, klassihis ja juann olu ja\nrautlanga, niingos piff-steeki ja sadamarka sedelingi niäli.\n\n-- Jaa, mutt nii se on gäynykki, meinas Kuapus ja kysys tohtorild,\nmitä hän ol velkka.\n\n-- Viis markka, vastas tohtor.\n\nSillo mnää suutusin, gon diäsi valla hyvi, ett meijä oma tohtor olis\nsen dehnk kahdell markka, ja mnää sanosingi: \"Kuulkkast ny, hyvä\ntohtor, eiköst siins sendä olis vähä tinkkamise vara; meijä oma\ntohtor teke semsen dyän gahdell markall, ja itt mnää ole mond kertta\noli melkke samangaldases tyäs, ko ole joutunn laevam bumppu perkkama,\neng mnää ols saannk koskam bäällk kahde ja viidengymmene, vaikkan\nolen goko päevä vähdänn.\"\n\nEi tohtori sendä mnuum buhettan ottannk kuulevin gorvis, katos\nluinauttel mnuu vaam bahaste. Mutt Kuapukse isänd suutus ja sanos:\n\"Tiäds se, Anundilam boik, ett snuum bumbuillas ja mnuun gurkuillan\nongim biän ero ja josas olsip pääss semsest tuskast ko mnää, niis\nmaksaisi miälelläs kymmnengi markka ja se mnää teengi. -- Täsä on,\ndohtor hyvä, ja pali kiitoksi. Se ruattlaine herr tämä viäl maksas\nsaa; pahustak hänen darvitte sitto rautlangkrääkei olupotutten\ngurkuihi.\"\n\nKo mep pääsi ulos, ni Vilkk anno sitte viäl mnuull aika pyhkes siit,\nett mnää olin dinkkama ruvenn, mutt mnää sanosi, ettem mnää olekka\nmikkän duhlajapoik, ko heittle rahoj hukkaha niingon Guapus ja\nhänen galdases. -- Ja kyll Vilkk se vaa ymmärs, ett mnää Kuapuksen\ngaldasill meinasi händ.\n\nEm mes siins sendän gauva nokk norollas viitinn ollk, ko meni juaman\ngaffett yhte semssem buadihi, misä stää sai, ja istutti siällk\nkummingin doist tiima ja praakkaskeltti muinassi. Kuapukse isänd\nselitt meille vähä nuugast, mimseld tundu, ko ihmsell o mutkane\nrautlang kurkus, ja Vilkk sanos, ett hän o oikke ilone, ettei sardiin\nolekka ruadottes pualest nii vaaralinen gala, ko hän jo o luull.\n\nKo siins sitt istutti ja juteltti, ni Vilkk hyppä yhtäkkim bystöhö ja\nsano: \"Helkkris sendäm boja, me ole unhottann Iiro!\"\n\n-- Kyll mar se siäld kotti löytä, sanos Kuapus, -- ole mnää häne\nmuistann, mutt ole ajatell, ettei häne ole hätä eik mikkä.\n\n-- Hätä! Om mar häne olos vissi vähä nii ja näi, mnää sanosi. --\nAjatelkkast vaa, ettei hänell ol raha ko joku markk, ja kyll meijä\nsardiiniaterjan sendä enemä maksa.\n\nNo niin, gyll Kuapuski se siit jo ymmärs ett meijä ol kiiru Iirot\npelastama, eik siink kauva viivyttykkän, go maksettin gaffe ja nisuse\nja lähdetti sinn vanhan drahtöörihi.\n\nKo mep pääsi sinn, nii Iiro ruppe meit toruma vähä aikatavall.\n\n-- Pahukse junkkrik, ko jätätt mnuun dänn raham bandiks, mutt kyll\nnys saatt maksak kans, mitä mnää olen dilann! Luulettak, ett mnää\ntäsä kuivi sui ole istunn? Ei maarem, bojak; kon dua ruattlainen\ndosa o ruvenn eppälemä, ett mnuu o rahan lopp, ni mnää ole ai vähä\nylppjäst käskenn hänen duad jotta uutt sortti pöydäll ja sendähde\nnäit potuj ja klasej on garttunnukkin dähän dämne roukki. Olsim,\nbahus soikko, jo lykänn liässuhungi, mutt kyll tua ruattlaine siit o\nmurhem bitänn, etten olp pääss. Se o seorann mnuu juur jämt niingo\nvillkoer isänttätäs.\n\nJa kyll se tosi oliki, ett Iiro ol pöydän gorjaks panns sillaikka,\nko hän raham banttin ol istunn. Mutt ei Vilkk eik Kuapus tiättos\npistännk, ko hep pualiks maksovak koko lysti. -- Eik Kuapus muistannk\nkaikeks onneks vettäs stää tohtrimbalkkaka räkningist pois. Mnää\nsanon gaikeks onneks, sill ett mnää tiädä, ett siit vast upra olis\ntuli. Ruattlaine hiäros kässiäs ja ol tytyväinen, go hän ott raha\nvasta, ja kyll ol syytäkki olit tyytyväine, sill ett kyll hän ny ott\nmakso viäl kerra siit edelisest ateijastakki.\n\nKo mes sitt oli saann Iiro ulos lunastetuks, ni mep pääti menn vähän\nhuilaman gestkeevrihi ja Kuapus läks kortteerihis. Mutt Kuapukse\nmiälest häne ol oli nii hyvä meijä seorasan, ett häm byys pääst\nmeijäm bareihin, jos me ehtost läksisi johonkkin gaupunkki kattlema.\nJa sillo mep pääti, ett mennän deaattrihi. Vilkk ja Iiro, ko semsi\nlysteis oliva ennengi oli, sanosiva, ett se o hauskimppa, mitä he\noliva reissuillas nähn, ja sendähde Vilkk oliki ottanns selgo, ett\nolik Turus teaattri. Ja hänell ol sanott, ett o oikken Durus semnengi\nja ett se aika keli kahdeksa ehtost. Sinn mes sitt pääti menn ja asi\nsovitti nii, ett mek kokkonuisi hiuka ennen gahdeksa teaattri ove\nette.\n\n\nIX\n\nHarvo mnuu miälestän uni o nii hyväld maistunnk ko sinä ehtopualen\nja liki käve, ett koko teaatterreis olis jäänn meild tekemät, nii\nraskast me nukusi. Mutt kyll turklaisep pitivä murhett siit, ett\nme heräsi vähä ennengon darvittinga. Yhtäkki ruvetti meijä akknan\nali ajelema ettit-takasi ja trumbu ja pilli ja torves soisiva ja ai\njoukkon guulus vähä kamala mölinä, juur niingo joku kauhja iso sonn\nolis uhann ruvet ihmisten gimppun gäymä. Kyll mes semsse elämähä\nheräsi vähä äkki ja Vilkk sanos: \"Annast kattot, tleek täst mailma\nloppu, vai kuik käyne.\"\n\nMutt ko mes siin oli aikan stää kamala meno kuulustell, ni me\nymmärsi, ett ol valuvaar meijä naaprisan ja Hakkri Iiro rupes\npitelemä, jos välisein tunnus kuumald meijä huanesan. Vilkk ja\nmnää hai ittellen vesiämbri, niingo Raumallp pruukata, ja läksi\nappuhu. Mutt Iiro sanos, ettei hän lähd mihinkkä, ennengo seinäk\nkuumald tunduva. Mek karasi vähä äkki jokiranttaha ja ko me oli\nsaann vett ämbreihin, ni me meni siihen dalohon, gom balo. -- Ja\naika liäsk siäll oliki. Se ol yks rautpuad, kom balo ja ko siäll\nol myytt kruutti ja ladatuj patruunoj, ni sild liäkketten geskeld\nkuulus ai joukko semssi paukauksi, ko olis kymmengund pyssy samall\naikka lauast. -- Rikkeme harkum bäällp portimbiäles istus yks vanh\njuudlaisäij ja valittel sekanaisellk kiälelläs: \"Voi, voi, kaikki\npalamaks -- -- allt brinner -- -- Iisaki vaatte palamaks -- -- Saaras\nnya palttoo brinner, hunda marks koftan\" -- -- -- Mutt kesken kaike\nhän huus: \"Vem syytter, kuka ambuu -- --\" ja kimmatt pelgo hallus\npystöhö joka kert kom batruunap paukusiva liäkketten geskell. Mnää\nrupesi äijä parkka lohduttama, mutt Vilkk anno turklaisill oikke aika\nkyytti. Ja kyll ol syytäkki. -- Ajatelkkast, ko nek klaakkri -- en\ndaedp parempi sanno -- kattliva vauhkottliivas siin eik pannt tikku\nristi valkkjat samottakses. Siin ol vaimihmssi ja miähi, nuari ja\nvanhoj, eik yhdelläkkä oli ämbri kädes, muttkon gateltti vahdatti\nvaa niingo valuvaar olis jotta lysti oli. Mutt kyll hes saivak\nkans kunnjas kuull Vilkuld. Viime Vilkk sanos: \"Tulkkast Raumallk\nkattoman, gui valuvaar samoteta; ei siällt tarvitt peljät, ett o\nvedest puutett, siällk kandava vaimihmse ja mukula ja vanhema miähe\nvett ja nuarema miähes samottava, eik siäll vaan gukka uskalais tuli\nvaluvaaraha ilma vesiämbri. Mutt Raum ongin Raum ja siäll on gomend,\nmutt tääll ei ol mittä reglemendej ja kosk ett tet teet tyät, ni em\nmnääkä viit teijä rytisköijäm bärjät, muutko anda ryähät vaa! Mnää\nlähdem bois! -- Hyväst ny! -- Snää, Kalkke, tleef fölis.\" -- Ja me\nmeningi molemat tiähen ämbreinen.\n\nVilkk ol suuttunnk koko ehto, mutt Iiro sanos: \"Pahustak teijän\ndarvitte pistä nokkatan joka paikkaha, olsitt huilann niingo mnääki,\nni olsitt paremmallp pääll ny!\"\n\nTeaattri edes Kuapus odott meit majavanahkasisas, niingo sovitt\nol. Vilkk ost meillk kaikillp piljeti, ja sitt me läksi hakemani\nbaikkatan. Ovells seiso yks miäs, kon gysys meijäm biljettiän. Ja\nko me näyti se, ni se olis tahtonn ottas sem bois meild. Mutt Iiro\nsanos: \"Älkkä andakk kekat ittiäm, boja! -- Nuujorkis mnuun gansan\ndehti semmost ja ko mnää pisti itten vähäks aikka ulos teattrist,\nni em bääss enä sisällk, konei mnuullt tiketti oli.\" -- Iiro ol,\nnäättäk, oli Ammeriikkas ja puhel vallan diketeist.\n\nMeijä miälestän Iiro ol oikkjas, ja Vilkk sanos sill vahtmestarill:\n\"Jät snää, poik, vaan gaikk prakin guri ja tiäds se, ett täsäs nääkki\nsemssi poikki, konei ol ensmäist kertta pappi kyytis.\" Mutt äkseerama\nse pakkas, ennengo mes sisällp pääsi, ja ko hän ol lakannp piljeteist\nmeno pitämäst, ni hän rupes Kuapukse majavannahkassi pälsyj tahtoman\nbois. Se ol sitt yks kamal miäs. -- Kuapuksem bälsyj, kodei se oli\njättännp pois niskoildas koko aikank, ko me oli yhdess oli. Niis\nse poik ol hikkoillt trahtööris ja tohtrill ja nisupuadis; ei mar\nse niist olis luapunn. \"Varastetais viäl\", sanos se, ain go mek\nkoiti saad häne jättämä ne vähäksikki aikka. Ja ny ne olis viätt,\njumal tiäs, kuik kauas meist. Ei mar jätettykkä niit ny enemppä ko\nennengä, vaikk siin vähä riideltti, ennengon Guapus pääs sisällt\ntäödes mundeeringisas. Mutt voitoll me viimengi oli, niingo sanott,\nja kaunisse isso salihi mep pääsingi. Kados palo hirmuse iso kruun\nja siuill ol stää paitt kynttli vaikk kuip pali. Sali ol väkki täynn\nniingon girkos ja Kuapus kumars ittes joka haarall, ennengo hän istus\nja sanos: \"Hyvä ehtopäevä kans, väki hyvä.\" Mutt Vilkk ol kiukkune ja\nmeinas, ett niillt tarvittis sanno, ett hek kyll ova hartait lysteis\nistuskleema, mutt ruti laiskoj valu samottama.\n\nEm mnää oli ikänäs enne olit teaattris, vaikkan gans ole ulkmaillp\npali oleskeli, mutt Vilkk ja Iiro tunsivas semsekki lysti ja Vilkk\nsanos, ett hän ol kerra Londos nähnt teaattris semsem bojan, go ol\nheittän ittes yndkonde ilmoihi, kiärtänn ittes siällk kerra yli\nniskas ja tuli alas taas seisvaltta. Ja notki se ol oli. Se ol\ntaitann ittes taappäi niim bali, ett se sai pääs kondettes väli ja\nsitt se ol ruvenns seisoman gättettes nokas ja ko se viäl ol pistännk\nkonttis ylöspäi, niin goko miähe ruumis ol olis sekasi niingon Dolvi\nhousu.\n\nMutt em me lainkka semmost saann nähd. Kon deaatter algo, ni\nsiihen dul meijä ettem bari vaimihmist ja yks herr ja puheliva ja\nnaurovak krikotiva, eik se mittä lysti oli. Nep puhusivas sitt viäl\nruatti, ko em me ymmärtännp pali lainkka. Mutt kyll turklaise niist\ntykkäsivä. Ja ko nek komeljanttri meniväp pois ja salin dakasein\npanttim baikoilles jälle, niin durklaise hakkasivak kässiäs yhte\nniingon gahko! Kuapus kysys Iirold, mitä se merkitte, ko nek kässiäs\npaukuttleeva.\n\n-- Het tykkäävä ett heill o lysti ja tahtova näyttäs se. --\nAmmeriikkas viheletä, sillon go lysti o ja mnää tykkängi, ett se\no vähemä vaevaloist. -- No niin, gukin deke miäles jälkke, mutt\nviheläisi mnää jos täsä vaan dliis jotta hauskemppa.\n\n-- Nii mnääki, sanos Kuapus ja Vilkk tykkäs kans, ett semnen\ngättettem baukuttlemine o lapselist.\n\nMutt ei siäld mittäm baremppa kuulunn ja me haukottiin gilppa\nikävöisän. Vihdo viimen Guapus rupes nuakkuma ja kuarsas ai joukko.\nMutt sillon duliki siihe meijä etten vähä lystelinem boik. Se hiistel\ntapplust yhde herran gans, ko ol iso aikka puhutells siin yht flikka\nja lauleskeli ja iisutells sen gans. Ja tapplus siit tuliki. Kuapuski\nheräs siihe hälinähä ja ol koht asjois kii. Meill ol täys tyä saad\nhäne olema verkalles, ko hän dykkäs, ett se ilonem boik ol ottann\nhuanombualsest kiis siihe herraha. \"Tott mar mnää händ neuvos saas\",\nmeinas Kuapus, \"kyll häne vissi muuto huanost käy tuam bruurin gans.\"\nMutt ei mar käynykkän, go se ilonem boik krottasiki vähä nässist\nse herra laattjaha ja sillongost turklaise hakkaman gässiäs ja me\nviheldämä. Kuapus ol nii miälisäs, ett hän dek molemppi, hakkas\nkässiäs ja vihels. -- Ihmelisem bitkäst net turklaise sendä rupesiva\nmeit kattleman, go me näyti elomerkej ja komeljanttrikki lakasivap\npuhelemast ja vauhkottliiva meit. Eik oli aikkakka, niin dlee se\nvahtmestrim bahus ja sano, ett meijän däyty lähtip pois.\n\n-- Kyllkaiketakki snää meijäm bois ajaisi, mutt eks muist, ett\nmeill ongim biljeti jälill, sanos Vilkk ja pist klappus vahtmestri\nnoka ette. Ja me muukki hain glappun gäsill. Mutt ei se pahailkine\nmiäs vaa lakann jahnamast, ett meijän däyty mennp pois. Sillo Vilkk\nriisus jakkus, sylk piohos ja sanos: \"Jos täsä joku pois mene, ni\nmnää pelkkä, ett se oles snää, kos vaa sanok, kumppa tiätäs tahdo\nmenn, ovest vai akknast.\" Ei Vilkk kiukuisas huamann, ett se ol nii\nerinomane sali, ettei siin oli akknoj lainkka.\n\nOlsitt kuull, mimne upra siins sillon dul. Vahtmestar huus appu\nja korjas luus vähä äkkin, go hän huamas, ett hänellt tosi etten\ndul ja vaimihmses siunasiva ja kläppäsivä. Viimen dlee yks vanha,\nhyvälaitase näköne herr siihe meijän dyän ja kysy: \"Ming tähden de\nvihelätt; ong tämä teaatter ni huan deijä miälestän?\"\n\n-- Ei se hyväkä ol, ikävät meillt tääll ol oli. Mutt em mes sendähde\nviheldänn, mutt ko sendähde, ett täsä äskö ol vähä hauskemppaki\njoukos -- selittel Vilkk.\n\n-- No mutt ei sillo vihelttäp pruukata.\n\n-- Pruukata mar, kuingastetei pruukatais. Menkkäst Ammeriikkaha vaa,\nnii saatt kuuli, eik viheletä, sanos Iiro. -- Me olengi meripoikki\nja ole mailma nähn vähä enemän go moni näist turkulaisist Me ole\nraumlaissi.\n\n-- Vai nii, vai nii, sanos se vanha herr ja rupes naurama ja sitt\nhän julist kovall äänell jottan goko seorkunnall ja sillongost niill\nlysti tul niillt turklaisill. Ja kyll mes sitt rauhas istus sai ja\nvihelttäk kans ja ain go me vihelsi, niin gaikk naurova. Em mnää niit\nturklaissi oikke ymmär, mutt mnää luule, ett Kuapukses ol oikkeus, ko\nhän jälkkembäi sanos, ett turklaisill ol oli enemä lysti meist kon\ngomeljanttreist.\n\nSitt me menin gaikin gestkeevrihi ja syätti ehtot ja ko ol syätt,\nnin Guapus men gortteerihis ja mep pani maat. Mutt ennengo nukutti,\nniim bäätetti, ett huame lähdetän gottik, koht kom banki o avatt ja\nVilkk o saann asjas reedaha. Asja lait ol näättäk semne, ett siit\nsaakk, ko me Nästist läksi, ol ruvennk kylmättämä ja ko met tliin\ndeaattrist, ni ol oikkem bakase haju ulkon. Mes sanosingin doinen\ndoisellen, ett jos ei ny vaam bannak kiirusten gäymä, ni mes saan\ndalve, ennengon gottip päästä. Ja rattaill o vähä surkki kulkkik, ko\no rekikeli maas. Sillaill oikke mep pääti. Iiro lupas lähti aamust\naikasi Skrama-Noorlundin dyä Valkot ja rattait hakema.\n\n\nX\n\nSeoravan aamun mnää heräsi jo neljä aigois eng saann enä und. Mnää\nkäändli ja väändli ittiän sängys, mutt kotei siit appu tuli, ni mnää\npääti, ett mnää menen gävelemän gaupunkkihi, siks kom bäev tlee.\nJa nii mnää teingi. Ilm ol käynn ai vaan gylmemäks ja ko mnää tlii\nulos, ni mnää näi, ett yäll ol oli aika pakane. No, ko mnää siins\nsitt käveli suattan, ni mnuum bist miälehen, ett mnää teem biäne\nveisu ja veissa se sitt Vilkull ja Iirollk, ko matkall olla. Mnuus\no näättäk ai olis semmost piänd vikka, ett mnää sillo dällön dee\nveisu. Ei semne halu usse mnuum bäällen dul, mutt sitt ko se tlee,\nni se o niingon daut ja sillon däyty tehd veisu, ei siin mikkän guri\naut. Ja ny mnää oli semsell humöörill. Mnää kävelin goko aamuskautte\nyht kattu ylös ja toist alas ja löi riimei kokko. -- Ei se ol niingä\nhuakkja tyät, ko moni luulis, siins saa sovittas sanoijas sendä vähä\nmonellk kandill, ennengo nep paikkas hakeva. -- Mutt olkkon gui\nhyvänäs, nin dosa vähä enne yhdeksät mnuull ol yks \"meripoikkatte\nveis\" valmis ja mnää läksin gestkeevrihi. Ko mnää tlee sinn, ni\nmnää nää Vilku ja Iiro ja Kuapukse istuvas isos salis pöydä ymbärs\ntodiklasi noka ali. Ilosellp päällp poja oliva ja niin därkkjä\npauhamist heill ol, ettei he mnuust mittän diätänn, ennengo mnää\nsanosi: \"On dämäkin gaunist toimitust, ko juadan dodi aamust aikasi.\"\n\n-- Ei tämä todi ol, sanos Kuapus ja siirs sikaris toisse suupiälehe,\n-- tämä on duutninkki. Ja täsä o snuullekki yks, ettes siink\nkiukuttel.\n\n       *       *       *       *       *\n\nMnää istusi sitt heijä joukkohos ja tein glasi ittellen. Mutt ko mnää\nsai se valmiks, ni mnää kysysi Iirot: \"Jokos käve Valkot hakemas?\"\n\n-- En gäynn viäl, katost, ko asja lait o semne, ett Kuapus toimitta\nmeill vaunu ja kaks heost ette ja sitt mennängi herroiks. -- Kuapus\ntlee Rauman gautt kotti.\n\n-- Vai semssi te olett tuumaskell; mihist Valko ja rattas sitt panna?\n\n-- Valko saa karat vaunuttem beräs ja ratta jätetän dänn. Mitäst\nKnappika niillt talvellt teke ja kyll nes sitt tääld ain gulkevak,\nko marknoillt tulla. -- Nii händ ja Vilkk osta kolmengymmne marka\nharmoniikka ja mnää, ko soittat taeda, vetelen gaike mailma marsi ja\nvalsik, ko mep paina Rauma kohde.\n\n-- Nii oikke, sanos Vilkk, -- harmoniikk osteta ja hyvä ja herroiks\nkuljeta.\n\nKyll nep poja asjak kunttoho olivaf fundeerann. Mutt mnuu harmitt\nkoko jutt ja mnä sanosi Iiroll: \"Tiädäks, ko mek kerra ole lainannk\nKnapi Valko ja linjaali, ni me viä nek kottik kans lailes. Linjaaleit\nei jätetät tänn ja Valkot ei pannak karama vaunutten dakan; ei\nmaaren, gom bannangin gulkema edell, ni löydetän gummingi laillset\ntiähaara. Mnää en dult teijä vaunuihin, go aja vaikk yksnäs\nlinjaaleis Raumall. -- Tehkän dek kuit tahdott.\"\n\nKyll mnää se näi, ett Iiro omatund rupes händ hiuka vaevama, mutt\nVilkk ei muuttann lainkka miäldäs. Se ol semne, ett mitä se kerra sai\npäähäs, ni stää ei saanns siäld pihdeilläkkä. Ja konei Vilkum bää\nkäändynn, ni ei Iiroka oli haluline jättämä vaunuis ajelemistas. Mutt\nse verra Iiros sendä ol miäst ett hän lupas koht lähti Valkot hakema.\n\n-- Se sopiki hyvi, mens snää, Kalkke, fölis, niin des saatt mennes\nkahde ostas se harmoniikka. Täsä o raha, sanos Vilkk ja löi\nflombuukkis pöyttähä.\n\nSillo mnää äkkäsingi, mitä mnuum bit tekemä. Mnää tunsin, diädättäk,\nVilku ja olin goko ajam beljänn, ett se yhtäkkin duhla kaike rahas.\nJa ko mnää nys sai häne flombuukkis kässihin, ni mnää päätingi\nitteksen, ett ko harmoniikk o ostett, ni mnää viä lopu Vilku rahoist\npankkihi.\n\nEi siink kaua viivytt, ennengo Iiro ol löytänn yhdest puadist oikken\ngomja harmoniika. En mnää semsist ylipäätäs juur mittä ymmär eng\nolk koska semsest kopast mittä nuatti ulos saann, vaikkan diädä,\nett semses ovak kaike mailma laulu ja marsi ja tansik, ko o vaa\nmiäs repelemäs stää. Mutt kyll Iiro tuns semse vehke. Se poik tais\nsoitta ja ko se ott harmoniikan gässihis, ni se sorme vilasiva, nii\nettei niit tahtonnt toinen doisestas erotta ja kyll nuati liikkell\nläksivä, oliva hes sitt mitä sortti hyvänäs. Kyllkaiket niit o\nharmoniikasoittaji joka kyläsäkki, mutt ei tarvitt koittas sannoakka\nett näillk kulmkunnill olis toist semmost poikka siihen doimehen go\nIiro. Vaikkei se kuul ny oikkjastas tähä, mutt kuulu se sendä se\nverra, ett ymmärrätt, ett se ol kelvollinen galu, ko mes siit puadist\nosti. Siin ol vähä heli, kaunis ään ja kaikengaldasek klaffi ja\nrustingi joka kantill. Kolmkkymmend markka siit pyydetti, mutt mnää\ntinkkasi sen gahtengymmenttengahdeksaha ja Iiro ol vähä ilonen, go\nhäm bist sen gainlohos ja läks enos tyyijö Valkot hakema. Mutt mnää\nmenim bankkihi ja pani sinn Vilku nimehe 400 markka. Enemppä em mnää\nuskaldannp pankk, ko Vilku raha olivah hipunn nii vähihi, ettei jäänn\nenä ko 50 markka flombuukkihi. -- Kyll semse reissu vaan dyyriks\ntleeva. -- Vaikk em mnää viäl tänä päeväns saap päähän, kui me oli\nsaann 250 markka menemä juur niingo me olsi ne jokkem baiskann. Mutt\nnii se vaa ol.\n\nKo mnää tliin gestkeevrihi, ni ol Hakkri Iiro juur pääss sinn\nValkoines ja Skrama-Noorlund ol tulls saattama. Poja jatkovas sama\ntyätäs ko ennengi ja Skrama-Noorlundillekki ol toimitett yks niit\nheijän duutningeijas. Mutt mnää rupesi säälimä ittiän gottippäi vähä\njouttu. Ja ko mnää oli saannk kaikk reeda, ni mnää kysysi heild kerra\nviäl: \"Mitäst nyt teett, pojat; tleettak kotti mnuun gansan vai\njäättäk tänn?\"\n\n-- Kyll maare mek kottit tlee, mutt em me rattaill rönkkämä rupp.\nTämsellk kelill o rattaillk kulkemine juur niingom bohtmes istuis,\nsanos Vilkk.\n\n-- Ni oikke, sendähde met tleengi vaunuis, lisäs Iiro siihem buhesse\nja rupes soittamam Borilaiste marssi harmoniikall.\n\n-- No, hyväst sitt, mnää lähde ny.\n\nEm mnää sitt enä viivytellk kauan, go oti Vilku fölisän gestkeevri\nemänän dyä ett saatti maksak kortteer. Se makso 10 markka. Ja 50\npenni mep pääti anttaf flikall, ko ol meijä huanestan murhem bitänn.\n-- Mnää makson gaiken dämä Vilku rahoist oikke häne nähdes ja anno\nsitt flombuuki hänellt takasi. Vilkk pist flombuukkis poviplakkrihis,\nja mnää oli vähä ilone, ettei hän kattonns siihe. Jos se poik olis\nhuamann, ett siit ol raha pois, ja saannk kuuli, ett mnää oli viänn\nnep pankkihi, niin gyllän olsi saannk kuullk kunnjan. Mutt eikä\nhuamann mittä ja mnää ajattli: \"Pid vaa meno kuip pali hyvänäs, ko\nmnää kerra olem bääss menemä; ei se mittän dee.\" -- Eik siins sitt\nenä muut tarvitt, ko mnää kanno sänttin rattaill ja läksi. Mutt ko\nSkrama-Noorlund kuul rattatten grapina, ni äij tlee heng kurkus ulos\nja sano, ett hän dahto tuli Valkot saattama. Mitäst täst, mnää oti\näijä rattaillen ja sitt mentti. Hiljaksis kuljettiin bisin gaduj ja\nkon dullihin bäästi, ni Skrama-Noorlund käsk mnuum bysättä ja kiipust\nalas rattaild. Mutt ei hän goht meit jättännk, ko rupes Valkot\nsilittämä ja taputtama ja puhuttel stää niingo se olis oli ihmne.\nViime hän sitt sanos vedes silmis hyväst ens mnuull ja sitt Valkoll\nja läks menemä. Mnää nytkäsi ohjaksist, nii ett Valko olis ymmärtänn\nlähti liikkell, mutt ei se vaa lähtennk, kon gatos taanes äijäm beräs\nja hirnautt hiljaksis. Äij kuul se ja huus: \"Hyväst ny Valko!\" Mutt\nsillo Valko käänsiki ymbärs eik totell vaikkan olsin guik koittan\nnytki ohjaksist. Mnää rupesingi jo itteksen siin ajattleema, ett ong\nhän ny niin gamal, ett mnuun däyty jättä Valkon Durkkuhu daikk otta\nSkrama-Noorlundi Raumall. Mutt kyll äij asjak kunttohom ban. Hän\ngääns Valko jäll laillssen gurssihin, daputtel ja silittel stää ja\nsanos sill, ett sen däyty menn Raumall mnuun gansan. Sitt hän gäsk\nmnuun dull alas rattaild ja talutta Valkot suupiälist kapple matka\nettippäi. Mnää tein dyät käsketty, astusi alas rattaild, oti Valko\nsuupiälihin gii ja rupesin gävelemä. Mutt sillo äijä sanos: \"No, no,\nei nii sendä mennäp, pyssäst nyt viäl hiuka!\" Ja ko mnää olim bysänn,\nni hän ott lakkis pois päästäs ja luk Herra siunaukse. Sitt vast,\nko se ol luett, ni hän viäl kerra sanos meill hyväst, kääns ittes\nymbärs ja läks kävelemän glongauttaman Durkku kohde. Mnää seisosi\nlakk kouras ja vedes silmis, nii oikke, vedes silmis oikke -- em mnää\nhäpp stää sannoaksen -- eng vähäld aikka ymmärtänn, misä mnää oikke\nolinga. Mutt kyll mnää siit sitt sendä vähitelle virkosi ja rupesin\ndaluttama Valkot Rauma kohde. Taluttli händ siin virsta verra ja meni\nsitt vasta rattaill. Valko kävel hiljaksis ettippäi eng mnää malttann\nvaatti händ karaman, go ajattli ett kyll mar hän sitt ittelläskin\ngarama ruppe, ko hän o ikäväs voittann. Ja nii se olikin; go ol\nkuljett viäl runsas virst, ni Valko huakkas yhden kerra, nost korvas\npystöhö ja pist oikken gaunist hyrrytyst kottippäi.\n\nNii mes sitt kulji tytyväisint toinen doissehen. Mutt ko mep pääsi\nsen gorkkja alasahtem bäällk, kon Durust päin dulles o hiuka enne\nHumikkalan gestkeevri, ni mnää kuuli vähä kamala elämä takapualellan\nja tuski olin gerjennk käändämäm bään sinnppäi, ni vaunuk, kaks heost\nedes, ajava mnuu siutten niingon duli ja leimaus. Se verra mnää\nvaan gerkesi näkemä, ett Kuapus ja Vilkk ja Iiro istusiva vaunuttem\nberäpuales, Kuapus ja Vilkk rinnasi ja Iiro vastpäät heit. Iiro soitt\nharmoniikka, niim bali ko henkki ol, Vilkk heilutt porokello ja\nKuapus huus yhtmitta: \"Pelakkam boja!\"\n\n\"Terveksi Teiskost\", sanos Vilkk ja nost lakkias, ko he mnuu siutten\nmenivä. Enempä en mnää kerjennk kuulema, sill'ett he olivas samas\nsilmäräpäykses kaukan mnuust ja ko mnää tliin gestkeevrihi, ni oliva\nheose jo saann vett ja söiväk kauroijas. Mnää pani heini Valko ette\nja menin gans sisäll, mutt siäläköst vast upra ol. Kuapus ol hukannf\nflombuukkis ja äkseeras vähä kamalast sendähde. Eik oli ihmettäkkä,\nko siin ol oli raha oikke vähä isoma jouko. Mnää meinasim bittä\nheillk kova saarnan, gom bääti heijä hurjast menostas, ett he olivap\npöhnäs, mutt ny mnää näingi, ettei niis pahois stää vikka oll; ei\nVilkus eik Iiros kumminga. Kuapuksem buhe tais fiirat yhde eine.\nMutt Vilkk ja Iiro oliva ai semse ylönannetu, ett ihmse luuliva\nniist pahemppa, ko olis saanukka luull. -- No, mitäst tästä, me hai\nsitt stää Kuapukse flombuukki, käänetti äijäm blakkrik kaikk väärim\nbuali ja köljätti vaunum berä läpitte. Mutt ei stää vaa löytynn.\nMe rupesi siins sitt fundeerama, ett mitä nyp pidäis tehtämä, mutt\nsillon Guapus nouseki ylös ja sano: \"Helkkris sendä, mnää unhotingi\nsem bääalusen allk kortteerihi.\" Nii händ, sinn oikke hän se ol\nunhottannk, kyll hän se ny muist. Eik siins sitt muu auttannk, kon\nGuapuksen däydys lähtit Turkuhun dakasi rahoijas hakema ja vaunuis\nhän dahdos menn. Kyll häm byys, että Iiro ja Vilkk jäisivä odottama\nhänd Humikkalaha, siks ko häm bala, mutt kon Guapus ol lähtenn, ni\nVilkk sanos: \"Kyll se o semnem baikk, Kalkke, ettei Kuapuksest olt\ntiätto, kosk hän Durust selkke, ko hän sinnk kerran daas om bääss, ja\nmnää tleengi snuu fölisäs kotti.\"\n\n-- Ja mnää kans, sanos Iiro.\n\n-- No nii, sanosi mnää, tulkka vaam, boja, mutt kyllkaiketakkin\ndeijä nyt tlee vähä surkkjangaldane istu rattaillk, ko olett vaunuis\ntottunn herrastleema.\n\nEi pojas sanaka vastanns siihem buhessen, go hakivas sänttis ja\nveivä ne Valko rattaill. Iiro ei soittann enä harmoniikka ja Vilkk\nkäsk mnuu sittop porokello linjaalette aissaha. Ja ko sitt Valko ol\ntarppeks puhaldann, ni me läksi jällk kottippäim bainama. Nörköksis\npoja istusiva omis ajatuksisas ja Valkokin garas huanomin, go hän ol\nsaanns semse synnin daaka lissä. -- Ei siin vaa monttaka sana puhutt.\nKaikk ol nii ykstoikkost ja hiljast. Porokellokim baukus vaa sillon\ndällö ja muistutt mnuu miälestän lapsehoittajat, ko nuakku kehdo\nviäres ja tarttu kii vanhan drallituksehes ain go hän hetkeks pääse\nunevärppeistäs. -- Ko näi sitt ol kuljett iso aik ja pääst Nästin\ngankkall, ni mnää ajattli, ett nyt taedais ollp paras aik ruveta\nveissama stää veissu, ko mnää oli laittannt Turus. Mnää rupesin\ngoittama, mitä het tykkäisivä, jos pistetäis lauluks ja sanosi:\n\"Tiädättäk poja, mnää olen dehn uude veisu.\"\n\n-- Vai nii, sanos Vilkk.\n\n-- Vai uude veisu, sanos Iiro.\n\nJos mnää tode sano, ni mnuu harmitt semne vastaus. Kon doine vaeva\najatuksias koko aamuskautte saadakses veisun gokko -- eik se olekka\nmikkäm biän dyä -- ni odotais sendä, ett toiset tahdoisivak kuuli,\nmimseld se tyä näyttä, ko se o valmistunn. -- Mutt sama se, ajattli\nmnää, koskett tahdk kuuli, ni olkka ilma, ja rupesi itteksen\nhyräyttlemä stää uutt veissuan. Kuljetti sitt sillaill jäll virst ja\npariki, ni Vilkk räyhäse: \"Pahusikost siin nys sitt o, ettes snää\nveiss niit uusi virssiäs?\"\n\n-- Ei olk kukkam byytännykkä mnuu veissama.\n\n-- Ongost kukkan giäldänns sitt?\n\n-- Ei olk kiäldänn eik käskenn ja sendähde mnää veissangi se itteksen.\n\n-- Vai ittekses snää täsä veissama ruppe, mutt mnää tykkä, ett om\nbareve, ettäs ole juur verkalles, ko ettäs siinp pörisek ko mikäkin\ngorro. -- Anns snää, Kalkke, iloll äänes kuulut vaa.\n\n-- Kaunist snää pyydäkki, mnää meinasi sanno, mutt ajattli, ett\njos mnää se sano, ni ei siit sunkka se hauskemppa tul ja sendähde\nmnää pääti, ett mnää veissa sittengi se veisu, vaikk mnuu kylläkkin\ngismitt. Nii händ, kismitt oikke. Mutt mnää olen gaiketakki\nniingo muukki värs- ja veismaakri, ett ko nek kerra ovas saann\njotta valmiks, ni ei mar nes stää ittekses pidäis, ei maaren, gon\nguuluiks sen dullt täyty. Sillaill oikke. Ja nii se asi päätys, ett\nmnää kröhäsim bari kertta kurkkum buhtaks, sanosi: -- Tämä o yks\n\"Meripoikkatte veis\" -- ja algo:\n\n    Meripoikki meit varjelkkon daevas!\n    Vaevaloine o elämän dääll,\n    Ko me ansatte leippätän laevas,\n    Kaukans seilaile valdmerem bääll.\n\nMnää oti uudestas siit: \"Ko me ansatte leippätän laevas\" j.n.e. ja\nodoti, ett het tapas jälkke olsiva veisann mnuun gansan. Mutt ei\nmittän guulunn. Mitäs täst, mnää veisasin doise värsy:\n\n    Kon duul puhku ja aallo nep pauha,\n    Sillo meill aika armoton dyä,\n    Sillo miähill ei suadakka rauha\n    Olkkom bäev sitt taikk syyspimi yä.\n\nJa sitt mnää otti jäll uudestas se lopumbuale, mutt konei hes\nsillonga ruvenn veissama mnuun gansan, ni mnää sanosi: \"Ei tämä veis\nnäy olevas se väärtt, ett te viiteisit stää trallitta. Ja koten mnää\nviit yksnäs koko aikka veisat, ni mnää lakka valla.\"\n\n-- Ol ny vai, sanos Vilkk, luuleks snää ett mes se nuati nii oppe.\nSiin on gaunis nuatt siins snuu veisusas. Mistäs se olek keksinn?\n\n-- Huals snää siit, mnää sanosi, ja mnuu harmitt jäll, ettei hän\nveisust mittäm buhunnk, ko nuatist vaa. Mutt mnää voiti vanha Aadami\nja veisasi:\n\n    Siilon gokkiki märsraagall huakka\n    Eik pääs piilohom bannuttes taa.\n    Sillo ei kerjet laittama ruakka,\n    Mutt ko vyätän mep piukota vaa.\n\nKyll hes sillo sitt jo veisasivat toissen gertta se lopumbuale\nmnuun gansan, mutt ko se ol teht, ni he rupesiva mnuu haukkuma ja\nVilkk sanos: \"Ain helkkrisäk snää olek kulkennk, kos ole nähnk koki\nmärsraagall.\" Se o nys sendä vallam bilivinnihi semnem buhe. Pahus\nsoikko, jos niis laevois, ko mnää olen gulkennk, kokk olis tuli\nmärsraagall, sillongo mnää oli reivamas, ni mnää olsi sanonn: \"Men\nhelvettin, gokk!\" Nii, sillaill oikke mnää olsi sanonn, ja sillaill\njokane vanhemb merimiäs sanois. -- Kokk märsraagall! Kyll mares sen\ndiädä, ett kokk saa kiittä Jumala, ko häne anneta näö vuaks täkill\nhaalat jongum brassi viimesest nipust -- Pahus soikko, enne snää\nnääk kalkaksen guuse ladvas, kon goki märsraagall, jos vaa jomnengin\ngomend laevas o.\n\nSemssi he oliva, Vilkk ja Iiro. Ei net tiätänn yhtikäm behu,\nkuip pali siin on dyät, ko sovitta sanas veisuks ja ett sendähde\nvärsmaakreill ongi lupa pistä hiuka muinassi, ett sana vaa saada\nsopimam baikoilles. -- Mutt mnää suutusi viime heijä nälkkimisestäs\nja sanosi: \"Kosk tämä veis o nii huan, ni ei teijä stää kuulit\ntarvitt, mnää veissa se itteksen daikk ole valla verka.\" Ja nii mnää\nteingi, mnää istusi valla mykkän. Mutt luulettak, ett mnää sai oli\nrauhas. Ei maaren, gyll nep poja mnuu veissamam baniva jäll, ens\nmoittimall ja sitt rukkolemall. Ja mnää veisasi sitt:\n\n    Vede vallas o skändäkk ja reeling\n    Ja mek kiipusta reivaman gaikk,\n    Kapteen huuta: \"Hei, haala po jeeling!\"\n    Se on dylkki ja totinem baikk.\n\n-- Ja vissi, sanos Vilkk, se on dylkki ja totinem baikk.\n\n-- Se on dosi puhe, lisäs Iiro siihe, totine ja tylkki paikk se o,\nmutt ole mnää enne siinp paikka, ko näis Valko ohjaksis. Vaikk näist\nkui vedäis, ni ei siit sem baremppa tul.\n\nJa kyll se tosi oliki, ett Valko men huanost ettippäi, mutt mnää\nluule, ett hangin dahdos kuull mnuu veissuan ja mnää kiiti Jumala,\nettei hänell ollp puhelahja suatt. Hän olis, tiämäs, kans tehn mnuu\nveisun gunkkan gelppamattomaks. -- No nii, mnää oli sendä ilone, ett\nyksiki värs ol heijä miälestäs osannp paikall ja veisasi ettippäi.\n\n    Hän saa miälelläs huutta ja käski,\n    Kyll hän leppy, kon gaikk o \"ol reitt\".\n    Ja meills syätetäm bauj, voit ja fläski\n    Ja meill annetan dyyny ja peitt.\n\n-- Annetan dyyny ja peitt! huus Vilkk. -- Oles snää sendä aika halju,\nkuka niit meill annais. Kodes viäl pann, ett kyyppär tlee meijä\nsänkkyn viäre ja mes sano: \"Tuastis yks tuutning!\" taikk: \"Ryypp ja\nvoileip ja pual pottu olutt, mutt liukkast!\" -- Ei, Kalkke, kyll snää\nole vähä hössättännk, kos semssi veissaile.\n\nJa Iiro tuumal: \"Se o juur oikke se mitä Vilkk sano.\"\n\nNii händ, mitäst maare Iiro olis muut sanonn. Hänen däydyis ai\nappleerat Vilku sanoihi. Kuingast muuto. Mutt mnää suutusi ja sanosi:\n\"Se o nys semnem baikk, poja, ett ko mnää kerra ole ruvenn veissaman\ndämä veisu, ni mnää veissa sem bäähä saakk sill ehdoll, ett te annatt\nmnuu oli rauhas niin gaua, ett mnää olen doimeistam bääss. Sitt saatt\nmoitti ja haukku, niim bali kon dahdott. Millä muull ehdoll em mnää\nenä ruppet täsä lukkri virkka teillp pitämä.\"\n\nNo, mitäst täst, poja huamasiva, ett mnää oli sanonn heilit totude ja\nlupasiva oli ihmsiks. Mnää krakistin gurkkum buhtaks ja veisasin daas:\n\n    Ja ko haminam bäästä sitt kerra\n    Ja saatt ranttaha astia nokk,\n    Ni me itten dee fiiniks ko herra,\n    Mennä maihi ja ollan \"duu blokk\".\n\n    Meill o hentt joka mailma loukos,\n    Niingo hyvi se ymmärät kyll.\n    Niit o musti ja kredliinej joukos,\n    Semssi konei olp paittaka yli.\n\n    Paras hentt meill o Suamemaas sendä,\n    Händ en goska me unhotta voi,\n    Hänellp preivej meild yhtmitta lendä,\n    Hänells silkki ja kultta met toi.\n\n    Meripoikki meit varjelkkon daevas!\n    Vaevaloine o elämän dääll,\n    Paras sendä o ollaksem laevas,\n    Ko mes seilaile valdmerem bääll.\n\nKo se lopposa siit värssyst ol veisatt toissen gertta ja mnää oli oli\nverkalles isoma aikka, ni Vilkk kysys: \"Siiheng se ny lopus?\"\n\n-- Siihe oikke.\n\n-- Vai nii. Siin on gaunis nuatt siin veisus. Mutt kuulestis, snää es\noikke ymmärk, kui veisuj tehdä. Tiädäks, se kuulu vähä kamalald, ko\nsnää veissa niist meijä henduistan, go meill o joka mailma loukos.\nEnsiksikki, ei snuun darvittis kohist semsist sanaka. Nääks, ei stää\ntiäd, vaikkas joskus viäl mensi naimissi, ja jos snuu vaimos saa\nkuuli, ettäs olet tehn tämssi tunnustuksi, niin gat ettes, kuis snuun\ngäy. -- Nii händ ja töine asi o se, ett snää sano, ettei niill olp\npaittakka yli. Se on gyll tosi, mutt snuu olis tarvinns sannok kans,\nett siäll o niin guum siäll ulkmaill, ettei siällp pidet paitta;\nett siäll o niingo muudis ett olla ilman baitta. Ja sitt snuu olis\ntarvinns sanno, ettei siälls sembualest ilkialasten gäyd. -- Nääks,\nei nes stää ymmärt täälls Suames, jos ei stää selitet. Ja sendähde se\nkuulu kamalald heijän gorvisas.\n\n-- Nii oikke, sanos Iiro, -- ja färeis es snää Kalkke park olk kii\nyhtikäm behu. Misä Jumala nimes snää olek kredliinej ihmissi nähn?\n\nNii, niingon guulett, ei Vilkk ja Iiro ymmär yhtikämittä semsest,\nko veisundekkohon guulu. Eng mnää stää ihmettel, ettei he mnuulls\nsuurkiitost sanonn. Mutt se mnuu kismitt, ko he yhtmitta siin\nvaa moitesiva ja nälkesivä ja mnää sanosingi viime. \"Ett te mnuu\nveisustan mittä maksama ol joutunn eik teijä stää kuuli olis tarvinn,\njosett olis mnuum bakottans se veissama.\" Sillom boja häpesivä ja\nlakasiva hollamast siit asjast. Hiljaksis kuljetti sitt jäll, mutt\nkyll kaikist merkeist näys, ett poja olivat tullp paremallp pääll.\nJa ko Nästihim bäästi, ni Vilkk ol niingo ennengi ja tek emänä valla\nhulluks jaarituksillas. Se ol näättäk sillaill, ett ko mep pääsi\nsisäll Nästihi, nii dlee emänd ja sano Vilkull: \"Mnää olen deit\nsitt odottann niingom bäevä valknemist. Asi o näättäk semne, ett\npyydetäis teijän boikkema mennesän Laitlan Gatihännän gylähä -- siäll\no semne lysteliseniminen gylä -- ko siäld o varastett pali davara. Ja\nVirilähän, guulem, kans teit tarvitais.\"\n\n-- Em mnää kerkk ny, vastas Vilkk, -- mnuun däyty kiirustem bainttat\ntäst Konstantinoopelihi.\n\n-- Kui mihi, kysys emänd.\n\n-- Konstantinoopelihi.\n\n-- Mikä semnem baikk o.\n\n-- Se on Durkim pääkaupung. -- Turkin geisrild o yhten yänk karann\nykstoist frouva ja mnuum bidäis net takasin doimittama.\n\n-- Älkkä ny hulluijan. Ongost sill ussema frouva sitt?\n\n-- O oikke, siällp pruukata nii.\n\n-- Vai niim bruukata. Kyll mnää ole siit hiuka juttu kuull. -- No,\nkyll keisar park kans nyt tuskas on gon gaikk frouva menivä menoijas.\n\n-- Kaikk frouva! Älkkä luulk, emänd hyvä. Hänell o jälill\nviäl -- andakkast mnää kato hänem breivistäs (Vilkk vet\npaperim boviplakkaristas) -- nii, hänell o jälill viäl\nkolmsstaseittmängymmendkuus.\n\n-- Jeskandeerakast! Mitä hän sills sitt väli pitä, vaikk ykstoist\nmeniki hukka. Pahustak hän niit takka aja?\n\n-- Rangastakses tiätystengim, bistä säkkihi ja kivej säkkihi ja\nupotta niingom gatimboja.\n\n-- Jumal siunakko! Se o vähä kamala sendä!\n\n-- Niin gyll ongi, mutt semne o laki siäll ja met tiätäjä ole ai laim\nbualell.\n\n-- Nii oikke, nii oikke, huakkal emänd. -- Mutt Rauman gauttakost tiä\nsinnk Konstumbaabelihi mene?\n\n-- No, ei se juur Rauman gautt men, mutt ei siäld kautt mennem bali\nvääräkän dul. Ja stää paitt kaikk mnuum barhama vehken ova Raumall,\nni ett mnuu sengin dähden däyty mennk kodon gautt.\n\n-- Nii händ, nii händ, sanos emänd ja men.\n\nJa sillaill mep pääsim boikkemast Laitlan Gatihänttähä. Ilm ol\ntuli aikatavallk kylmäks ja me joingi siäll Nästis kuuma riäksa\nlämmetäksen. Ja ko ol lämmiteltt tarppeks ja Valko syänn, ni lähdetti\njällk kulkema. -- Juteltti sitt kaikki mailmattomi ajan guluks. Ja ko\nLaitla aukki rupes häämöttämä, ni Vilkk näyttä päi yht kylä vasemallk\nkädell ja sano \"Kattokkast pojat, tosa nua ova jäll!\" Se ol, näättäk,\nsillaill, ett jo tulles sen gylän duulmylly oliva harmittann meitt.\nNiit ol kummingin gymmengund ja kaikk olivas siivettömi paitt yks.\nJa Vilkk ol sillo jo sanonn meill: \"Taidattakkost tep pojas selittä,\nmingtähden duulmylly ei revit alas, ko stää kerra o lakatt käyttämäst\nja siippe ovap pudonns siit helkkrihi? Mnuu miälestän domses\nsiivettömät tuulmylly näyttävä kamalild, ova juur niingo handel\nihmne.\"\n\n-- Kamalild oikke ne näyttävä, mes sanosi -. Ja ko ne nähti ny jäll,\nni ne harmittiva uudestas Vilkku. Ko mes sitt kulji sen gylä siutte,\nni siins seisos yhden dalom bortim biäles keskikäne miäs ja poltt\npiippuas. Hän ol vissingi lopettannt tyäs aikasemin gon davalisest,\nko ol lauanda päev. No niin, go me hänen gohdalles tlii, ni Vilkk\nkäsk Iirom bysäyttä heose ja sanos sill miähell: \"Hyvä ehtopäevä.\"\n\n-- Jumal andakko, vastas miäs.\n\n-- Olettakost tes sen dalo isänd?\n\n-- Siks oikke mnuu haukuta.\n\n-- Vai nii, vai nii. Kyll mar isänd tiätä, kenen dua myll on, go\nsiippe ova.\n\n-- Ja tua myll vai, ko siippe ova?\n\n-- Nii oikke.\n\n-- Tiädä maare.\n\n-- Vai niin, gene se o?\n\n-- Kyll se meijä myll o.\n\n-- No mutt kuningast isänd sitt nii ruakoton o, ett jättä siippep\npaikalles sunnundaks? Kattokast, kui net toisten dalotte isänä ovak\nkaunist ottann myllysiippep pois pyhäks.\n\nOlsitt nähn, kuis se miäs suutus ja rupes meit haukkuma. Mutt Vilkk\nei olit tiätvännäs, ko sanos: \"Kamalan guum veri teill ongi, andakka\nHerran dähden gupat taikk lyäds suand, kosk o lauanda ehto ja\ntiätystengi saun lämmi.\"\n\nMutt enemä se miähe veri siit puhest kiähuma rupes ja ko me näi, ett\nse rupes haparoitteman givi kättehes, ni Iiro löi Valkot selkkähä ja\nme meni menoijan.\n\n-- Oi voi sendän, gui vähäst ihmne suuttu, tuumal Vilkk, ko me olim\nbääss niin gauas, ettei tarvinnp peljät saadk kivej päähäs.\n\nLaitla aukkjall Iiro sitt heitt ohjakse Vilkull, hak harmoniikkas\nja rupes pelama. -- -- Ja arvakkast, mitä se poik vetel? -- Stää\nmnuu meripoikkatte veissuan. Se ol sitt semnem boik nuati oppema,\nett siit ei friskat. Ja vähä korjast se stää soittiki, vaikk kynne\nvissin gondas oliva. -- Eik ol aikkaka, ni Vilkk sanos: \"No, Kalkke,\nveissast sana, ni mnääki auta!\" Ja vois suas jukopere, ko mes sitt\nveteli stää veissu, nii ett koko mailm kajatt. Ja ko ol laulett se\nviiminem baikk: \"Paras sendä o ollaksem laevas, ko mes seilaile\nvaldmerem bääll\", ni Vilkk sano: \"Jaa-a, poja, ajatelkkast, kon däst\ntaas tlee kevä ja vede aukkeva ja me lähde. Muistattak, kuip peli\nkalattle, ko ankkur hiivata? -- Se o musiikki, poja! -- Ja seilip\npullistuva -- ja laev lähte hiljaksis pois haminast -- ja flika\nitkevä rannall. Se on doist pojak kon grapistellt tämsis vehkeis.\"\n\n-- Älä mittäm buh, sanos Iiro, pyhkes silmiäs ja niist nokkas. Ja\nkarhjald rupes mnuungin gurkusan dunduma.\n\nNiingo vahvistukseks Vilkum buhessen, gui ilkkjä mais kulkemine sendä\no, Jumal anno meill oikke aika lumipyry, ja pimi ol niingom bussis.\nValko-park ei jaksann enä karatakkan, go lumi ott pyärihin gii ja nii\nmes sitt sain gulkki hiljaksis ettippäi. Ihodes me jo meinasi jättä\nratta ja pyyttä ree lainaks, mutt Iiro sanos: \"Mennä nys sendä Unajan\nDupalaha astikk; siäll o faar meijä vanh tuttun ja siäld kulkeva\nlinjaalikkin gottip paremi.\"\n\nSillaill oikke se oliki meijä miälestän ja 10 aikan ehtost mes\nsitt viimem bääsin Dupalaha. Herätetti faar ja muar ja pantti vesi\nlämppemä. Meijä ol niin gova vilu, ett Vilkk meinas, ettei ny aut\nmikkä muu kon dodi, ja se o samas niingon Durun duljaissi Dupala\nfaarill. Vilkk hakiki sitt rommpotu vakastas, eik oli aikkaka, ni me\nistusin Dupala faarin gans, join dodi ja praakkaskli muinassi. Ja\nmitä kauema mes siin jaarittli ja maistlin glaseistan, stää lämbeve\nmeijän dul ollaksen ja stää hauskemald rupes mailm jälle näyttämä.\nNo ko mes siins sitt istu ja juttle, ni Iiro heittä ittes oikkjaks\nTupala faari sänkkyhy ja saa unem bäähän gii. Nii oikkem, boik\nnukus siihe niingon dorrakas, ja ko Vilkk huamas se, ni hän ol koht\nvalmis koerangureines. Hän nyhjäs mnuu kylkke ja sanos: \"Kuulestis,\nKalkke, eks snääkin dykk, ett olis oikke synd herättä Iirot, ko hän\nnoi makkjast nukku, muttkon guljeta me nyt tämä loppmatk kahde. --\nKyll Iiro huamen girkklaistengin gans kottip pääse. -- Hän on nääks\nreisust rähjändynn ja nukkumine hänell nyp parast teke.\"\n\nSemne se Vilkk ol. -- Niingo hän olis pitänns sill väli, jos töine\nol rähjändynnt taikk ei. Mitäst maaren, gon goko asi ol ny vaa se,\nett hän dahdos laitta Iiroll ihmettlemist, ko hän herä. -- Vaikk em\nmnää sais Vilkku moittis, sill ett em mnää olit tippaka händ pareve.\nMikäst mnuu olis olis sannoisan: \"Ei maare jätettäkä Iirot tänn\nihmistem bilkaks ja kukatiäs jalkasin gottit tleeman Duru reisust.\"\n-- Nii, miksen mnää sillaill olis saanns sanno, mutt luulettak, ett\nmnää sen dei, muttko nyäkkäsim bäätän ja meinasi, ett kyll mar se\nvaam barast o, ett Iiro nukkus saa. Nii oikke mes se asjan gunttom\nbani ja Tupala faar pist yks kaks heose ree ette, eik oli aikkaka,\nni me jo oli matkall. -- Taevas ol ny valla selkki ja tähde loistiva\nnii ihanan gaunist, go ne ainakki loistavak, ko on gova pakane.\nVilkk, ko semnen girimies o, rupes mnuulls selittleemän gaike mailman\nblaneeti ja komeeti, ko mes siink kulji. Mutt em mnää kaua viittinns\nsemmost kuulustellk, ko rupesi veissama \"Arvon mekin ansaitsemme\" ja\nVilkk sekös vähä äkkin daevan dähdistäs mnuu nuattihin. Nii mes sitt\npainsin gottippäi. Valko karas hyrryttel oikke nätist ja met tykkäsi,\nett tämä ny vast ongi oikke lystreis, tämä. Mutt ko me olim bääss\npualväli Unajan gylä ja Siärstan dorppa, ni meillt tapaduski vähä\nharmiloinen glumm. Vilkk ol juur pääss juttlemast ja hirvittleemäst,\nkui hän huame aamust mene Iirot vasta Unaja kohden, go mek kuulim\nbiänem byräykse ilmoist, aisak krapisiva maaha ja Valko pysäs ja\nkääns pääs päi meit, niingo olis tahtonns sanno: \"Tott mar tes se\nhuamasitt.\" Vilkk karas koht ulos reest, men heosem bääm bualehe ja\nennengo mnää olin gerjenn noo sanoma, ni hänell jo ol asi selkki ja\nhän huus mnuull: \"Oi nyk koohot sendän, go luakk putos.\"\n\n-- Vai niin, vai ei sem bahemppa tapattunn, vastasi mnää ja läksin\ngattlema vahinkko.\n\n-- Eikä, meinas Vilkk, -- tämä on biän asi, kyll mes semsem bian\nglaara.\n\n-- Klaara maare.\n\nNiingo mnää jo enne ole sanonn, ni em me oli mittä heosmiähi, mnää ja\nVilkk. Ei meijä vanhemillan ollk koska heost oli, ja stää paitt me\nolim biänest mukulast saakk laahanns Saksa ja Rauma väli joka ikine\nsuvi, eng oli oli mais pali muut kon gäymälttä sill aikka vuatt, ko\nlapset tavalisest karava elukkatte ja heoste hännäs. -- Nii, ett\nme olin davalisen gehnoj poikki heosvärkkette asjois. Sendähde em\nme ymmärtännykkä, ett siit semmost vähti pit tleeman, go siit tul,\nsiit meijä luakam buttomisest. Nii händ, em mes semssi aavistannk,\nko Vilkk sanos vähä nässist: \"Jaahah, ja nys se luakk pistetängim\nbaikalles jäll.\"\n\n-- Paikalles oikke se panna, mnää meinasi ja sitt me rupesi sen\ngans pelama. Vilkk ott luaka ja aisa ylös maast, kiärs ruama\nhänembualmaises aisa ymbärs, pist luakam bää ruamalenkkihi ja käsk\nmnuun giärttäs samallt tavall ruama mnuumbualmaise aisa ymbärs\nja sitt paintta luakka niim bali enemä väärä, ett sem bit menemä\nruamalenkkihi aisa sisäpualell. Mnää tykkäsi, ett sillaill oikke\nse asi reedaha saada ja dein dyät käsketty. Mutt siinäköst vast\nolikim brässi! Vaikk mnää se itt sano, ni mnää oli siihen aikkan\ndavalise frisk poik ja ko mnää otin gii johonkki, ni mnää takka, ett\nse tunnus. Mutt kyll mnää siin luakam bahukses ny vastuksen löysi.\nMnää painsi ja painsi stää riivattu, mutt en saanns stää vaa niim\nbali enemä väärähä, ett se olis menn aisa sisäpualell. Eng kehdannp,\npahus soikko, sanno Vilkull, ettei mnuull olit tarppeks voimi siihen\ndoimehe, muttko vähtäsi vähtämistän, ett hiki tukas ol. Ja Jumal\ntiätä, kuingan gaua olsi siin askroinn, jos ei Vilkk olis huutanns\nsiäld tois puald heost: \"Eks snää stää ny jo saa?\" Sillo mnuu pist\nharmiks, mnää puri hammastan ja painsi viäl yhdem bahan gerra ja\nsillo se mem baikalles, men niingo meniki, mutt samas huus Vilkk:\n\"Pahustaks niin gamalast siäll nyhji, nys se lens ulos tällp puald\njäll.\"\n\n-- Menkkö sitt -- mitä se mnuullk kuulu -- pains se paikalles jäll!\n\nJa kas näi Vilkk vähtämä, se poik pains ja ähkys ja puhkus, mutt ei\nsiit se enemppä tuli. Mnuu ol miälen oikke hyvä, ett hängi sai hikkol\nvoorostas. Mutt viime mnuu rupes tleema vilu ja ko mnää muutongi\nvähitelle väsysin durha odottamissehen, ni mnää huusi vihdo viime:\n\"Eks snää stää jo saas sengi rääpäkäs.\"\n\n-- Rääpäkäs, ittes rääpäkäs ole! Kihisi Vilkk ja kimmatt nyrkis\nsojos mnuu etten. Ja nii häppi ko stää ongi sanno, ni sillaills siin\nvaan gäve, ett me heiti luakan diä viärehe ja karasin doinen doisen\ngraivärkeihin gii oikken giukum bääll. Mnää, ko vahveve oli, rupesi\njuur saama Vilku hankkehen, go Valko lähte karama hölköttämä Rauma\nkohde. Hän dykkäs vissingi, ettei meist isso aikka mittä valmist\ntliis. Mutt se hyät niist Valko meiningeist ol, ett me huamasi, ettei\nny ollukka aik tapell, ja läksi molemak karama Valkot kii ottama. Pia\nmes se sauti, talutetti se takasi ja ruvetti jäll voorotelle painama\nluakka paikalles. Mutt ei se vaa menn.\n\n-- Om mar tämä nys sendä oikken gamal paikk -- sanos Vilkk vihdo\nviime -- mnää tiädä juur vissi ett piänet trengpoja maillp paneva\nheose luakkvärkeihi. Ongost niills sitt enemä voimi ko meill?\n\n-- Em mnää händ ymmär, vastasi mnää. Ja sitt mef fundeerasi iso aikka\nja pääti viimen dehd nii, että Valko ajetti ojaha, nii ett saatti\nluakan doinem bää päi yht suurt mäntty kon gasvo ojam barttall, ja\nsitt me molemap painsin doist päät paikalles. Mutt ei se sillaillakka\nluanistann meills, se tyä. Kyll mes se nyt tarppeks väärähä sai,\nmutt juur ko sem bit menemä siihe ruama lenkkihi, ni se flengatt\nkyljelles taikk lens pois paikoild toiseld pualeld, kodei siäll mittä\nsem baremppa toperholtti oli. Viime rupes päälsem bäätteks Valkokin\ndleema levottomaks. Kerrangin go me oli juur ja juur saamaisillas sen\ngirotu luakam baikalles, ni Valko nytkäs sama ja siin oltti sitt jäll.\n\n-- Rupp nys snääki, sengi raat, siin viäl äkseerama, huus Vilkk\nkuikuisas ja vetel Valkot piiskallp pitki ja poiki. Mutt ei se siit\nviissamaks tullp, pikemi hullumaks.\n\nJa siin mes sitt präsäsi, siks ett Vilkk vihdo viimem bist luakan\ngainlohos, ott ohjaksek kättes ja rupes taluttama Valkot päin\ngaupunkki. Mnää meni aisoihi ja vedi rekki peräsän. - Se ol surkkja\nkulkko.\n\nKaikeks onneks ei meill ollp pitkä matka Siärstan dorppaha. Sinn mep\npoikkesi ja kolkuti ovem bääll, siks ett ihmse heräsivä, ja rupesi\nselittämän gui meijä ol käyn.\n\nMutt ko Vilkk sanos ett meijä luakkan ol lendännp pois paikoildas ja\nettem mes saanns stää sijalles jäll, ni sillo lyättingi ovi kii meijä\nnokkan ette ja mek kuuli vaan go isänd sanos: \"Pahukse hirvhamppak,\nkon dleevak keskell yät ihmsist pilkka tekemä. Korjakka ny luunn\nvähä äkki!\" Ja siihe me jätetti eik ny auttann muu, ko lähti jällt\ntramppaman gottippäi sill erotuksell vaa ett ny men Vilkk aisoihi ja\nmnää kanno luakka kainlosan ja taluti Valkot. -- Jaa-a, ko mnää se\nreisu muista, ni ei mnuu enängä mikkä nii harmitt, ko se, etten mnää\nstää luakka rekkem bannk, ko roikoti stää, niingo se olis raarikin\ngapen oli. Mutt ko Vilkk kiukuisas kerra ol ruvenns stää kandama, ni\nhäm bist se mnuun gainlohon, go hän aisoihi men ja mnää, kahko, kanna\nstää huamattemat jäll voorostan. -- No niin, sillaills sitt menttin\ngottippäi. Ei Vilkk enä komeeteist eik planeeteist olis hualinn,\nvaikk ne olis meijä niskaham budonn, eng me enä lauleskell: \"Arvon\nmekin ansaitsemme\", kon dravasi hiki tukas Rauma kohde.\n\nMutt ko mep pääsim Bitkjärve ahte ali, ni meijän däydys huilat ja\nvettä henkkiän. Mnää sanosingi siins sitt Vilkku: \"Nääks nyk, kumnen\ndämä mailm o; vaunuis snää algo reisus ja rekki peräsäs traaksite\nsnää kottit tlee\" -- Siihem buhesse ei Vilkk vastann mittän, go möris\nvaa niingon vanh kahlkoer.\n\nMutt mnää olingim bäättännk kiusat händ yhde eine ja sanosi hänelle:\n\"Turh reis tämä oikkjastas oliki; niit snuum berindrahoijas me läksim\nbankkihi viämä, mutt käveikköstis snää lainkkam bangis.\"\n\n-- En gäynnk; kyll ne rahak kotonakkin darvita.\n\n-- Vai nii, mutt mitästis sanoisi, jos ne olsivakki sendä siällt\nTurum bankis.\n\n-- Kui mitä? sanos Vilkk ja rupes kuuvalos flombuukkias syynämä. Ja\nko hän löys siäld vaa hiuka viidettkymmend markka, ni hän gysy, mihi\nlopp raha o joutunn, ja mnää sanosi niingon dosi ol, ett mnää oli\nviänn nelisata markka pankkihi.\n\nMutt kaunik kiitokse mnää siit sai. Vilkk huus: \"Oleks snää mnuu\nfoormyndrin\" ja karas päällen niingom beto. -- Nii oikke, semnen\ndulikiukkune miäs se Vilkk o ja vaikk stää o häppi sanno, nin gyll\nmnuu se sendä sannot täyty, ett oikken dodem bääll me jälls siint\ntappli, rytistli. Mutt kesken gaike joku huuta meijän dakanan:\n\"Lämmetäksennek siin vänkkröittett, poja?\"\n\nMe helliti vähä äkkin doinen doisen graivärkeist ja ko me näi, ett\nse oliki Hakkri Iiro, ko meit puhuttel, ni met tlii vähä ilosiks. Ja\nse ol sendän gaikkja ihmelisemppä, ettei Iiro olis suuttunn meijäm\nbäällen, go sanos vaa: \"Sengi junkkrik, ko jätitt mnuun Dupalaha,\nmutt mnää heräsingim bikemin, gon de olitt luull ja läksi jalkasin\ngottippäi. Ja ny mnää sautan deijä. Misäst tes sitt oikke olett\nviivytell?\"\n\nMnää meinasi juur ruvet selittämä hänellk, kui meijä ol käynn, mutt\nVilkk, ko ai ymmärs päijät ittes, vastasikin goht: \"Tuall me oli\nSiärstalls sisäll ja sovesin deerejahtist ensmäis keskviikko aamust\nja ny juur lens meijä luakkan däsä ah te allp pois paikoildas;\npistäst snää se ruamihi jäll.\"\n\nSillo mnää ymmärsingi, ett Vilkk koitt salat kui meijä laitan oikke\nol ja mnää ajattli itteksen, ett om mar se Vilkk sendä vähä järkeväs\npoik. -- Mutt ei meill oli onni sillk kertta.\n\nIiro vastas, näättäk, ett hänen gätes oliva niin gondas, ettei hän\nrupp yrittämänkkä semssin doimeihi.\n\nSillo ei auttann muu kun dotus ja Vilkun däydys sanno, ett Tupala\nluakk ol niin gankki, ettem me jaksannp paintta stää paikalles ja ko\nhän gerra ol alkkum bääss, ni hän lopett: \"Luuleks, pahus soikko ett\nme muuto olsin dranunn rekki peräsän ja taluttann Valkot toispuald\nSiästan dorpan dähä saakk.\"\n\nOlsitt sillo nähn Iiro! Se rupes naurama; se nauro nii ett se vallan\ngiärittel lumihanges ja Jumal tiätä, kosk se olis lakann, jos em me\nolis viime uhann anttas sillk kölilöyly. Semnem buhe meild vaikutt\nsendä se verra, ett hän sai sanotuks meill, ett me avaisi rinnustime\nauk. Ja ko Vilkk se ol tehn, ni luakk meniki vähä nässist paikalles\nja sitt Vilkk vet rinnustimen gii jäll eik ol viäläkkä lakann\nihmettleemäst, ett hän se sai kii nii hiukall venuttamisell.\n\nKyll mes sitt pani jala Valko ali. Mutt synd olis sanno, ett me\noli hyvällp pääll. Vilkk syljeskel pitki syljelj ja mnuu kismitt\nkoko jutt. Mutt Iiroll ol lysti, eppäle mnää, kosk sen goko ruumis\npudauttel ai joukko, eng mää usk, ett sillp pahall vilu ol. -- Nii\nhänd, sillaill meijän gäve, ett ko meijäm bit Iirost jekku tekemä,\nni me joudusi itt naurualaseks. Ja ko sitt viimem bäästin Dasalam\nbortill, ni Vilkk sai ruvet puhuma hyvä-kaunist Iiron gans, ettei hän\nolis jutellk kaupungis siit luakam buttomisest. Mutt luulettak, ett\nIiro tais pittäs suus kii. Ei maaren daitannukka, vaikk hän lupas\noli hissuksis. Kyll meijä luakastam bian goko kaupungis nauretti ja\nhirviteltti semsten gesken go luakkvärkim bääll ymmärtävä.\n\nNii ett pali meill ol harmi siit Turu-reisust Mutt ol meill sendä\nlystiki oli ja miälelläs mnää ylipäätäs muistle stää kertta, ko met\nTurkkuhun guljeti net Tasala Vilkum berindraha.\n\n\n\n\nTasala Vilkun gäändmys paremppa elämähä\n\n\nYks pyhäpäev vähä jälkken gynttlä samant talvenk, ko me niitte Vilkum\nberindrahatten gans vähtäsi, mnää meni jällt Tasalaha Vilkku kattoma,\nniingo mnuun dapan ol ain go aik pakkas pitkäks tleema. Ja pitkäks\nkyll se käveki, nii ett me vähä mond kertta kadusi, ett me olin\ndalvreisust kotti jäänn. Se o näättäk semnem baikk, ettei merimiäs\nkuukausräkningillt tult toime semsell alustallk, kodei lainkkan\ngeinauttel. -- Vilkk sai sendä joingim bäeväs kuluma. Siin ol vähä\nsemmost pyssmiähe vikka ja se fliitos yhtmitta pyssyines Nanus ja\nLonsis ja Isollmetäll ja Jumala tiätä misä. Eik sillp pahall valla\nhuano onniakka oli. Välist joku kahko jänes anno sen dappa ittes ja\nsai se joukkon getungi sakseihis, ko se niit virittel pisi niituj\nja mäej metäelävätte ja ihmisten durmlukseks. Nii juur, ihmisten\ndurmlukseks, sano mnää, koskan itt kerra joudusi Vilku sakseihin, go\nläksi händ jälkki myäde metäst hakema. Ko mnää sillo hyppii siinp\npisi hankki Vilkun geturaudak kondisan ja Vilkk sitt viäl, ko hän\nvihdo viime löys mnuun, gehtas ruvet klummima mnuu sendähde, ett mnää\noli häne viritykseks tärveli, ni mnää pääti miälesän, ett em mar mnää\nikänäs enä rupp pyssmiähe jälkki seorama. -- Mutt ny mnää sekkongi\nvallan doissi asjoihi. -- -- Nii händ, mnää menin Dasalaha ja se ol\nyks pyhäpäev vähä jälkken gynttlä.\n\nKo mnää pääsi sinn, nin Dasala muar, Vilku äit, istus kuistill\nja itk. Mnää ymmärsin goht, ett ny ol Vilkk jällt tehn jongun\ngoeranguri. Se ol sitt ai semne ylöannett. Mnuun dul oikke surk stää\nTasala muari ja mnää rupesingin goht lohduttama händ ja koiti saad\nmuari hyvällp pääl jäll.\n\n-- Mitäst te muar siin ny itkett niiskuttleett, mnää kysysi, -- ong\nkiss kuall vai?\n\nMutt ei muar tiättos pistännk, ko itk kollot vaa ja pyhkes nokkatas\nesiliinahas.\n\n-- Älkkä yhtä itkekk, muar kuld, kyll mnää se Vilku opeta vanha\näittiäs kiussama.\n\n-- Snää opeta, sanos muar ja nous ylös niingo yks tuaksaus, -- snää\nopeta! Tiädäks jos snuu äitilläs olis yksiki semnem boik ko meijä\nVilkk, ni ei täsä mailmas mittä hättä oliska. Älä snää puhels semssi,\nett snää opeta Vilkku, mutt kon goit vaa otta esimerkki hänest, niim\nbali ko snuun durmeldunn luandos myäde anda.\n\n-- Vai nii, vai nii, änkkäsi mnää, kon em, bahus soikko, enä\nymmärtänn, mitä mnuum bit sanoma. Mutt vähitelle muari sanas sendä\nrupesiva mnuu kismittämä. -- Vai Vilkk täsä ny ruppe esimerkiks\ntoisillk kelppama, Vilkk, ko ain gaikk juanek kekses ja ol pann meijä\nhuano huuttohon goko kaupungis ja viäl ulkmaillakki! Vai Vilkk täsä\noikke säädylise nuare miähe esikuva o muari miälest! Semnem buhe\nharmitt mnuu sendä vähä kamalast ja mnää sanosingi muarillk, ko olin\ngerjenn hiuka virkkoma hämmästyksestän: \"Ei mar meijä äit nykkä vaa\nsunkka itk poikas tähde niingon de.\"\n\n-- Ei sunkka itkekkä, harvon gaiketakki hän ilon gyynli mukulattes\ntähde vuadattas saa.\n\n-- Kuit te sanositt, muar? Ilon gyynli! Ilostakkost tes siin nyp\npargutt sitt?\n\nEi muar puhunns sanaka, mutt ko itk, tillitt vaa ja vede juaksivas\nsilmist niingo rännist. Mnää pakkasi jo oikke sekkoman gaikest\ntämsest, mutt viime mnää pääti, ett mene mar mnää sendän gattoma,\nmimne se Vilkk sillo on, go hänen dähtes ilost itketä. Ja mnuun däyty\nsanno, ett ko mnää oti ove lippahan gii ja pyäräyti itten sisällt\nTasala salihi, ni mnuu sisikunnasan tunnus juur samallt tavallk, ko\nenne mailmas lukuvooroll mennes. Mutt sisäll mnää meni ja istusi sali\novipiälehe. Ja kyll mnuu se sannot täyty, ett mailm näytt muuttunnuld\nmnuu silmisän, go mnää hetke aikka siin istunn oli. Salim beräll\nistus Vilkk pöydän dakan hirmuse iso postill ja Tasala muari virskiij\nnoka ali ja luk kovall äänellp päevä evangeeljumi. Kyll mnää se näi,\nettä hän mnuu huamatt, ko mnää sisällt tlii, mut ei se poik vaa\noli mnuu näkevännäs eik hyvä päevä sanonnk, ko luk ettippäi. Mnää\nkopistim biippun saappangorkkoan vastan dyhjäks, pisti sem blakkrihin\nja ajattli itteksen: \"Ova maaren däsä oikke niingon girko meno,\nannast katto, mitä täst lopuks tleeka.\"\n\nMutt Vilkk pit harttast vaa asjas pääll ja luk sem bäevän deksti\nselitykse loppuhu astikk. Ja ko hän se ol lukenn, ni hän ott\nvirskirjan gättehes ja rupes veissama se numron 254, ko aika:\n\"Valitan vaikkiast kans kuningas Davidin\". Ko mnää valla hyvin daisi\nse virre ja nuati eik mnuu äänenikkä niit kaikkjan goohomppi ol,\nvaikkan se itt sano, ni mnää oti nuattihin gii ja rupesi hurauttlema\njoukko. Muarikim bist ittes sisälls salihi ja yhdys kimjäll äänelläs\nja semsill värisevill, vanha-aikkasillk kruussauksill veissuhu,\nnii ett kuulus oikke juhlaliseld, ko mes siink kaikin golme veteli\nstää virtt, nii ett Tasala sali akknat tärisivä. Ja muari silmist\njuaks vesi koko aikka. Ko sitt nek kuus värssy oliva veisatu ja\nVilkk ol lukenn Herra siunaukse ni hän dul mnuu tervettämä ja rupes\npauhama mnuun gansan niingo ennengi. Tasala muar toi meillk kaffett;\nauringokin dirkistel hetke aikka sisäll ruudust, katava oksat\ntuaksusiva laattjal ja meill ol oike lysti, ko mes siin istusi ja\njoin gaffettan.\n\nViime em mnää enä taitann hillit ittiän, go sanosi: \"Kyl mar tämä\nkaikk ny vaa hyvä o ja vallam baikallas, ett snääki Vilkk olet tull\nhurskaks\".\n\n-- Em mnää mikkä hurskas ol, mutt sapati mnää pidän gunnjas, vastas\nVilkk.\n\n-- Nii oikke, mnää nää se ja meinangi vaa, ett näi se parast ongi. O\noikke, mutt mnää tahdoisi vaa vähä niingo muistuttas snuu, ettes snää\nenne niim bali väli pitänn, mikä päev viikkos me hulluttli.\n\n-- Engän daitannp pittä, mutt ny ovakki asjat toisi ja mnuull on däys\nsyy muutta elämätän.\n\n-- No, se o viss se. -- Mnää tahdoisi vaan diättä, mikä kamal\nsnuull on dapattunnk, ko snää semssem bäätöksehen dull ole. -- Kyll\nmnääki ole mond kertta ajatell, ett meijän darvittis ruvet elämätäm\nbarandama, mutt ei mar siit vaa ol valmist tull.\n\n-- Nii händ, ei olt tull valmist eik tleekka ennengos saas semse\nvarotuksen go mnääki. -- Kuulestis, uskoks snää, ett o synd tehdt\ntyät pyhäpäevän?\n\n-- Kyll mar kaiketakkin, gosk sanas nii lueta. En mnää se enemppä\ntiäd.\n\n-- Eskä snää tiäd, mutt mnää tiädä. Istust nyt hilja, ni mnää juttlen\ngoko asja. -- Tiädäks, mnää sain getu eilä.\n\n-- Op perhan, vai luanist snuu jäll! Sitt pidetängi juhla tänäp\nehtost, ko se kiskota. -- Mep pruukkasi näättäk kiskot yhdes kaikk\nketuk, ko Vilkk sai, ja sillo Vilkk pist ain dodiks.\n\n-- Älä kir, sanos Vilkk. -- Stää ei nyljetäkkän dänäpä eik todiakka\njuad. Tänäp o sunnunda, tiäds se.\n\n-- Oh helkkar sendä -- o oikke.\n\n-- Älä kir! Nääks, siit ketust ei saa nahka pois pyhäpäevän, vaikkas\nkuik koitaisi.\n\n-- No, mikäst siin sitt esten olis?\n\n-- Siin o ny vaa semne este, ett selväst näke, ettei pyhäpäeväns saas\nsemssi turhi toimitta. -- Ko mnää se sai eilä, ni se kerkes jäätymä,\nennengon gottip pääsi. Se ol juur jämt niingo yks jäänglimpp. Mnää\nolsingi muuton dulls snuu eilä ehtost hakema ja me olsi yhdes\nkiskonns se. Mutt ei jäätynny kettu kukka rupp nylkemä ja sendähde\nmnää pistingi sem bakartuppaha sulama ja ajattli itteksen, ett tänäp\naamust mnää se nylje yks kaks. No niin, dänäp aamust se kyll ol sula\nja notki ja mnää rupesin goht toimeihi. Ja kaikki käveki hyvi, siks\nett mnää pääsin geskkohta kaula, mutt sillo oliki juur jämt stopp.\nSen gauemaks ei nahk lähtenn. Mnää vedi ja nytkesi, auti veitellän ja\nähkysi ja hikkoli, mutt ei nahk vaa ottann lähtiäkses, ei vaikk\npiru -- -- --\n\n-- Älä kir! sanosi mnää, näyttäksen, ettei Vilkk ollk kalljollk\nkylvänn jumala sanatas.\n\nMutt ei Vilkk siit oikken dykännk, kosk hän gatos luinautt mnuu yhdem\nbahan gerra. Viime hän sendä voitt luandos ja sanos: \"Nii oikke, eikä\nsaak kirot pyhäpäevän.\"\n\n-- Eik arkkjanakka, mnää tuumali.\n\nMutt sillo Vilkk suutus ja sanos: \"Joses snää ny vaa ol hilja ja\nkuulustel, mitä mnää sano, ni mnää jätän goko asja selittämät. -- --\nNii oikken, gaulan geskpaikoills saakk nahk läks hyvi, mutt siit ei\nettippäi ei vaikka pi -- -- nii, vaikk pimjähä astikk olsi rehkinn.\"\n\n-- Älä nyk koohoijas, se sitt vast klookk kett ongi, mennästis\nkattoma stää. -- Kyll kait stää sendän gattos saa, vaikk ongim\nbyhäpäev.\n\n-- Saa maare, mikäst etei sais. Ja saa stää koitta nylkkiäkki.\n\nNo, me läksi sitt Tasalam bakartuppaha ja kyll kaikk näytt olevas,\nniingo Vilkk ol selittänn. Siällk killus kett kados kinnerpuus ja\npualväli kaulaha saakk nyljett nahk hipas tuva laatijat.\n\n-- Kas nii, sanos Vilkk, -- tosa o varotus. Rupp toimeihi vaa, jos\nmiäles teke, niis lakka maalissi pyhäpäevän ajattlemast.\n\nMnuun däyty sanno, etten mnää sillonga viäl luull muut, ko ett\nVilkull ol jäll jotta jekku miäles. Mutt olkkon guit tahanas, tuumali\nmnää itteksen, heiti jakum bois yld, kiversim baeda hia ylös ja\nrupesin dyähö. Mnää ole eläisän mond elukka ulos heijä nahastas ajann\nja mond kettuakki, ni ett mnää luule vähä ymmärtävän näit asjoit ja\ntiädä se, ett kon gerra vaa saa käpälä ja saparak klaariks, ni ei\nmittä muut kon griuskuvee vaa, kyll nahk vissi lähte niingon dyhjä\ntehde. Mutt tämä nahk ei lähtenn, jos uskott taikk ei. Mnää vedi ja\nvedi ja mnuu harmitt ja pelguttiki jo viimeseks, mutt nii se vaa ol,\nko olis koittannk kaljot traaksip paikoildas.\n\n-- Äläst sendä hual reppi rikk stää nahka, sanos Vilkk vihdo viime.\n\n-- Reppi rikk! Pahustak sills sitt väli on, guit tämse nahan gäy! Es\nsunkka snää tätä myyd mein. Eik tämä mikkän gett olk, kyll maares se\nymmäräk, kos nääk, kui mnää täsä vähtä ja hikkole, eng vaa saa nahka\nlähtemä. -- Vanh-faar tämä o eik mikkän gett.\n\n-- Olkko sitt Belsebuub itt, mutt ko arkki tlee, ni vissi mnää häneld\nnaha ota ja myyn gahdellttoist markall.\n\nSillo mnuu rupesiva Vilkum buhek kammottama ja mnää pisti jakkun\nyllen ja läksim bois. Vilkk tul peräs, me meni salihi jäll, veisasi\nyhde ehtovirre ja joim bari kuppi teet. Ja ko mnää läksi, nin Dasala\nmuar itk jällp piäne loraukse.\n\nSeoravanp päevän Vilkk tul meill ja vihels tullesas, nii ett mnää\njo aikka, ennengo hän ove avo, tiäsin, guka siält tulos ol. Kyll\nse poika ny jäll ol endselläs, lakk ol toisellk korvall ja silmä\nvilasivap pääs niingon gärpp kiviroukkjos.\n\n-- Tomsellp päälläk snää ny jäll ole, vaikkas eilä sais semse\nvarotukse? kysysi mnää.\n\n-- Älä kohis, sanos Vilkk, ei ny ols sunnunda. -- Ja siit ketust ei\npuhut enä mittä. Se pahus ol nääks joskus joutunn jäneksem baulaha.\nLang ol katkenn ja jäännp piukka ymbärs kaula. Sendähde ei nahk\nlähtenn. Mnää olen dänäp tutkinnas se asja. Arkkipäevän o miäs sendäm\nbali rohkeve ko sunnundan.\n\nNii, semne se asi ol. Mutt Tasala muar sure viäl nykki, ett Vilku\nelämäm baranus kest vaa yhde voorkaude. Ja mnää, ko joudum bitämä\nVilkku esikuvanan, dykkä, ett kyll o syyt surrakki.\n\n\n\n\nKui Hakkri Iiro meijäm belast saksan giälen daedollas\n\n\nKo Raumall ol saatt merikoul ja ruvettin dekemän gapteenej ja\nstyyrmannej siäll Vänni sillan gorvas, nin gukast mar sinn olis mennk\nkoulum bengill istuma jos ei Tasala Villk. Nii händ, hän go semnen\ngirimiäs ol, hän ol tiätystengi ensmäine miäs pistämä nimes sen\ngoulun girjoihi. Kyll me hänest koitim bilkka tehd ja kysysi häneld,\neik hänehe jo tarppeks järkki ajett siäll Heurthenin goulus.\n\n-- Ei maarenga, ei stää piom bohjan gautt pali päähä menn; olett\nkaiketakkin des se ittestänn huamann, vastas Vilkk, niingo hän olis\noli viissave ko me ja niingo siäll Heurthenin goulus olis koitett\nklopoll mändät järkki meijäm bäähän. Kyll Vilkk se vaa hyvin diäs,\nett stää muist syist käytetti ja ett stää Jumala lahja hyvin dasasest\ntul jaettu mnuu ja Vilku ja Iiron geske. Eng mnää ol viss, vaikk se\nolis hyväki meillt tehn.\n\nMutt olkko se asja lait kuit tahanas, summ se vaa ol, ett Vilkk käve\nyhden dalven girja ja kartak kainlos Vännin goulus ja ko suvi tul, ni\nhän seilas styyrmannist Saksareisuill. Sillo mnää vast äkkäsi, ettei\nse Vännin goul ollukka niit kaikkja hullumppi alstandej ja seoravans\nsyksyn istusi mnää jo itt Vänni sillan gorvas. Ja ko mnää talve oli\nsiäll hikkoll ja ajannk kaike mailma viissaudek knuppihin, ni sillt\ntavalls se jutt lopus, ett ko vede aukesivak keväll, nin Dasala Vilkk\nol vanha Minervan gapteenin ja mnää styyrin. Hakkri Iiro me otin\ngonstaapliks, se ol luanoline asi. Stää poikka ei saatt, näättäk,\nkouluhu, vaikk olis ihmeit teht.\n\n-- Ei sinns sendä jokane järjestäs mennä, sanos Iiro, -- kukast sitt\nenä mastohon giippe, jos mek kaikk täsä kapteeneiks ja styyrmanneiks\nruppe ja kävele sikar hamppais ja käde houssuim blakkreis. Ei pojak,\nkyll niit merimiähi sendän gans tarvita ja pikioravan mnää ole\nmeinann elä ja kuall.\n\nSiihe se asi jäi. Mutt vaikk meist ny ol tullp päälysmiähi, ni\nem mes sendä Iirot vasta mittä ylppeytt osottannk, kom bidi händ\nkambraattinan niingo ennengi. Vilkus pakkas kyll asuma vähä semmost\nherrastlemise henkki, mutt se tul esill vaa sillo harvon, go hän ol\nsaann jongun glasi liiveihis. Sillo ei hän enä sanonnukka, niingon\ndavalisest: \"Kuulestis Iiro\", muttkon gäytt ain garahtääri ja sanos:\n\"Kuulkkast konstaapel, nyt teijän däyty tehds se ja se\", taikk:\n\"Tiätäköst konst, kuis se asja lait o\", j.n.e.\n\nNii händ, semne oikke hän ol ja -- niingo sanott -- ny olttin\ngaikin golme Minervas ja painetti Saksa kohde, nii ett rytis. Olitt\nyks lauanda ehto, ko mes siink kryssäili Ryygeni saarem baikoill.\nMeill ol kaunist ilma ja Vilkk käsk mnuun gajuttihi; met tei\nittellem biänen glasi ja istutti sikari suus ja pauhatti muinassi.\nNo, ko siins sitt istutti ja voitti hyvin gaikin davo, ni Vilku\nsilmäk kiäpautiva yhtäkkin gajuutin gattoho, ja ko hän näk siälls\nsignaalrakettkimbu, ni hän ol koht valmis vehkeines.\n\n-- Jaaha, Kalkke, kosk täsä muutongi lysti pidetä, niim bäästetäst\nyks rakett.\n\n-- Ei mar päästetäkkä, sanosi mnää, kyll maares sen diädä, ett semne\nrakett merkitte, ett me ole henge hädäs; pelastuspaatt tliis tänn ja\nmes saisi jongun duhane sakko, ko ole heit narrann; nii ett ann ollp\npäästämät vaa.\n\n-- Jaa-a, snuu jutuisas taitaki ollp perä niingo Järmberi valheis.\nMutt otetast sendän dua kimpp alas ja katota heit. Tiädäks, nii vanh\nmerimiäs ko mnää olengi, niim, beevele viäkkö, mnää en diäd, kui\nraketej ilmaham bäästetä. Ja mnuu miälestän jokatte merimiähe sendän\ndarvittis taittak kaks konsti, uid ja raketej päästä. Mutt kui moni\nmeist niihin doimeihin bysty?\n\n-- Kyll snuus o oikkeus. Em mar mnääkä sunkka vaan diäd, kui raketej\nilmoihi lennätetä.\n\nSillaikka Vilkk ol siäpann rakettkimbu alas ja ottanns siit erinäs\nyhde oikke aika junkkri. -- Siin mes sitt syynäili stää kaikim buali.\nSikari mep pidi seikan dakan, sill ett me ymmärsim beljät stää\npahust, ko se siin makas pöydällp pirun gurej täynn. Viime Vilkk\nsanos mnuu: \"Käskest se konst sisälls, se o seilann ammeriikkalaisis\nmanuuareis, kyll mar se nämäkki vehket tunde.\"\n\nMnää käski Hakkri Iiron gajuuttihi. Vilkk tarjos hänells sikari ja\nkysys sitt \"Tietäkös konst, kui raketej päästetä?\"\n\n-- Tiädä oikke. Kuingasten diädäis, vaikken olekkan dalvkaussi Vänni\nsillan gorvas istunn, sanos Iiro, sytytt sikaris ja vet semssi\nsauj ko heinleivisköit. \"Kattokast, tosa papertollo alapääs on\ndämä langambätk ja toho noim bistetä valu\", lisäs Iiro ja sojott\nsikaris päi stää langam bäät. Mutt stää ei hän oliska saannt tehd.\nSe langam bahus rupes, tiädättäk, pihisemä ja kipenöittemä vähä\njumalattomast, ja sillo em me ymmärtänn enä muut, ko ett ny om bako\nparas. Ensmäiseks pyäräytt Iiro ulos, sitt mnää ja viimeseks Vilkk,\nniingon gapteeni velvolisus ongin, go merell hädäs olla. Eik Vilkk\nenä kerjenn ovi peräsäs kiip panema.\n\nMe lyyhistysi sitt hissuksis kajuuti seinän daa ja odoti, mitä\npit tleema. Eik meijän gaua odottat tarvinn, ennengon gajuutt ol\nniingon ilmvalus. Ja voi tuhane juhanest stää jytinä ja prätinä,\nstää paukkna ja puskomist, ko siäld kuulus. Kaikist merkeist me\nymmärsi, ett se raketim bahus nyk koitt ylös ilmoihi, niingo semste\nluand o. Mutt ny ei häm bäässykkä ja kotei häm bääss, ni hän lens,\nniingo mek kropinoist ymmärsi, seinäst seinähä ja laattjast kattoho\nja kadost laattjaha ja koperoitt kaikk nurka läpitt niingom baha\ntullvahtmestar. Mnää ajattli siins suutuksisan itteksen, ett koit ny\nvaam boik, koit parastas, kyll se turha olit taita. -- Mutt Vilkk\nväris mnuu viäresän niingo langvyht. Mnää lohduti händ ja sanosi:\n\"Älä yhtä hual, anda häne ny aikas pyristellk, kyll häne viime vissi\nleppyt täyty?\"\n\n-- Mutt jos se sytyttä koko lae --?\n\nEnemppä ei Vilkk keijenns suustas saama, ennengo eläm siällk kajuutis\nmuutus juur hiljaseks ja me näim biäne välädykse ilmois ja kuuli\nhetkem bääst oikke lujam baukaukse. Vilkk konttas laevam beräbualehe\nja kysys Savilan Gyärild, ko seiso ruaris: \"Näiks mittä?\"\n\n-- Jo se men, sanos Kyär ja haukkas aika palase leipkyrsästäs. Sill\nol, aingo se ruaris seisos, naru kaulas ja narus killus leipkyrs.\n\nNy me ymmärsi, ett rakett ol löytänn ulos ovest ja meild pääs\nhelpotukse huakkaus. Mentti siit sitt kajuuttihin gattlema ja\nsiälläköst vast sekasotku ol. Kyll se rakett ol kaunistengi siäll\naskroinn. Ei viikko enne joulu ol missän gaikk nii riipi raapin\ngo Minervan gajuutis sillo. Siäll oliva merikorti ja talriiki,\nleivämbalase ja rommi, jaku ja liivi, ja kiikri ja värki yhdes\nrymssys, ni etten me luuli niistkoskan dolkku saavan. -- Kamal sisu\nsemses raketis sendä on, gyll sen däydy jokatte sannok, ko o olls\nsemsten gans tekemisis.\n\nMe rupesi sitt vähitellen goittama siivot siällk kajuutis ja kyll\nsiin -- niingo sanott -- siivomist oliki. Hiki tukas siint tyät\ntehti. Mutt juur ko me oli saamaisillas kaikk vähä sinnppäin go\nennengi, ni mek kuuli ett täkillk karatti ja mäikätti. Vilkk pist\npääs ulos kajuuti ovest ja huus: \"Mitäst tes siäll ny äkseeratt,\npoja!\"\n\n-- Pelastuspaatt o laevan gyljes ja miähet tleeva buurihi, vastas\nboosu.\n\n-- Kas nii, ny ongim beevel paatis, sanosi mnää.\n\n-- Älä mittän buh, huakkal Vilkk.\n\nMutt ei siin ollp pali huakkamise ja fundeeramise aikka. Vilkk ja\nmnää meni ulos kajuutist ja samall hetkell astus pelastuspaatim\nbäämiäs yli reelingi ja rupes saksatas sopottama. Mutt em mes saksa\nosann, Vilkk eng mnää. Ei stää kiäld kukka merimiäs op, vaikk\nolis kui mond kertta Rauma ja Saksa väli laahann; toist se o, se\nengelskan giäl, stää merellp puhuta ja osata. No, nii, mitäst täst,\nmes seisosin dotisin niingo Laustim bundar ja sakslainen giros ja\npärmänttäs. Mutt sillon duliki Iiro kajuutist ja sakslaine hyppäs\nkoht häne ettes. Se luul häne vissin gapteeniks, ko hän viimeseks\ntul. Ja vähä aika ramariika Iiro siins saiki osalles. Mutt Iiro\nkuulusteli vaa niingo muin miähin, ja ko sakslaine lopett puhes,\nni Iiro vastas selvälls saksan giälell: \"Niks\". Saksalaine jälls\nsopottama, nii ett vähä henkki ol, muttko Iiro sai suuvooro, ni hän\nsanos taas saksaks: \"Niks\". Sakslaine suutus ja hyppäs paattihis,\nmutt Iiro kiukustus kans ja saikim bittä viimese sana siin riidas.\nKom belastuspaatt tek lähtö meijä laevastan, ni hän huus niills\nsakslaisill viäl kerra: \"Niks!\"\n\nMe oli vähä turkase ilossi, ett mes sillaills selkesi siit jutust,\nja ko me juttli Iirollk, kui nolost meijä meinas käöds se sakslaisen\ngans, ni Iiro meinas: \"Kodett mnuu koht hakeman dull, vaikk se hyvin\ndiädätt, ett mnää saksa taeda.\"\n\nJa nii se kyll oliki. Se Iiro ol vähä taetav miäs, vaikk ei se\nollp pali koulu käynn. Se uis niingon gala, tais päästä raketej\nja osas päälsem bäätteks vielä saksaki. Eik stää lainkka sitt ol\nihmettlemist, ett meijä laeva väkiki meinas, ettei jokattes astjas\nolekka semmost konsti ko vanhas Minervas.\n\n\n\n\nKuit Tasala Vilkk ja Hakkri Iiro viäkottliiva mnuu uude veisun dekemä\n\n\nSiit on gymmengund aastaikka takasin, gon Dasala Vilkk ja Hakkri\nIiro tliiva meill ja kekkasiva mnuu oikkem bahom bäevi. Hetke aikka\nhe istuskliiva ens ja juttlivak kaike mailmattoma, mutt viime\nVilkk sanos: \"Kuulestis, Kalkke, nys snuun däyty tehd meillp piäne\nveissumbätkä siit meijäm brankkoorilaiste reisust Turkkuhu.\"\n\n-- Kui mist reisust? kysysi mnää.\n\n-- Eks snää mittän diäd? vastas Vilkk. -- Koko kaupung siit juttle.\nNääks, eiläm balo yks talo Turus ja Nuurberillt telefornatti siit\nkoht, ko valuvaar algo. Hän ilmott se meijäm balokunna varusmestrill\nja tämä lähte koht kokkoman gymmengund miäst, lainata Östmannild\nheonem, banna yks pruutt lammuskoill ja lähdetän Durkkuhu valuappu.\nMnää näi itt, ko nep poja läksivä, ja kysysi heild, mihi he ny menos\nova. \"Turun gaupung palaja me lähde appuhu\", sanos varusmestar ja löi\nheost selkkä. -- Mutt Ottla ahte all he olivat tulls siihem bäähä,\nett kyll mar Turk palaman gerkke, ennengo hes sinnp pääseväkkä ja\ntliivakkin gotti jäll. -- Eks snääkin dykk, ett se ol vähä liia\nhättänen deko?\n\n-- En diäd, mnuu miälestän o ai hyvä, ko olla auttamisen doimeis täsä\nmailmas.\n\n-- No nii, olkko nys sitt niingi, mutt soveis mar snuu siit sendäm\nbiäne veisun dehd?\n\n-- Soveis oikke snuu siit veisun dehd, sanos Iiroki, -- ja sen\ndarvittis olls semne, se veis, ett se menis tämä nuati jälkke.\n\nJa sitt Iiro rupes trallittama mnuu edesän ja tramppas tahti jalallas.\n\n-- Ol ny verka, sanosi mnää, -- em mnää teill mittä veisuj rupp\ntekemä, en ainakka, ennengo saan guull, mitä tet teett semsell.\n\nSillo Vilkk rupes selittämä, ett palokund teke piäne retke ensmäis\nsunnundan ja ett hän ja Iiro sillo neljä viide muu miähen gans olis\nolevannas nek, kon Durkkuhu läksivä ja ett he veissaisiva ne värsyk,\nko mnää tee.\n\n-- Om mar teill vaan guri, sanosi mnää, -- ja kyll mnää teills se\nveisungin dehdt taedaisin, gosk teill o ni sopev nuatt. Mut sill\nehdoll mnää se sitt tee, ettett saas stää levittä ymbärs mailma mnuu\nja palokunna harmiks.\n\n-- Mitäst mes stää levittämä ruppeisi, em mar ruppekka. -- No, se asi\no sitt sovitt! Rupp koht toimeihi vaa. Kyll Iiro ja mnää auta snuu,\nett siit kelvolinen galu tlee.\n\n-- Ol vai ol, Vilkk, sanosi mnää. -- Ei siit mittän dul, jos te mnuu\nauttama ruppett, eik semssi veisuj sendä niim bian dehd, kon de\nluulett. Mutt jos tleett huamen dännt tälls samall aikka, ni saada\nnähd, jos se olis sattunn valmistuma. -- Kyll sen guule kaikist,\nettett te ymmärrt tämsist asjoist mittä.\n\nMnuu ol oikke miälen hyvä, ko mnää sai heit vähä kolhit tällk kertta.\nMnää tiäsi, ettei nep pojak kahde olis saann minkkälaist veissu\nkokko, vaikk hek kyll oliva valmi nälkkimä ja korjaleman doisen dyät\nsill alall, niingo stää mnuu meripoikkatte veissuangi esimerkiks. Eik\nhe uskaldannp puhhu mnuu vastangan, go he ymmärsivä, ett, jos mnää\nsuutuisi, ni ei heijä juanistas olis tull mittä.\n\nNii händ, pojas saiva niäll harmis ja ko Iiro ol trallittann viäl\nstää nuatti, siks ett mnää se opesi, ni mnää käski heijä men menoijas\nett mnää saisi ruvet tyähö rauhas.\n\n-- Kyll me vaa mene, sanosivap poja ja oliva nii nöyrä, ett mnuu jo\npakkas tleema oikke surk heit. Mutt hetkem beräst tlee Iiro takasi\nja sano: \"Muist panns se asi ja siihe veissuhu, ett Palokunnam\nbäälysmiäs suutus heijä hättälemisestäs nii, ett hän anno heill\napskeedi. Ei sendä ainaseks muttko yhdeks pualtiimaks. Ja sitt siihem\nbannais viäl seki, ett --\"\n\n-- Ja mitä sitt viäl, tiuskasi mnää, ja sillo Iiro korjasiki luus\nvähä äkki.\n\nKyll mnää siin vähä hikkolls sitt sai, ennengo se heijän dilaukses\nvalmistus, mutt mnää pääti, ett sem bit olema valmis seoravanp päevän\nja valmiks se tuliki. Ja ko hes sitt tliivas stää hakema, ni mnää\nveisasi se heill ja näi se kuulus:\n\n    Nämäp poikki o vast,\n    meit en lakk kehumast,\n    valuvaara me huakkiast voita.\n    Janon duska, ne vaa,\n    ei niit samoma saa,\n    vaikk mek kyll stää ni ahkerast koita.\n\n    Mutt se Nuurber ol miäs,\n    ko se ilmottat tiäs,\n    ett Turun gaupung ol palamaisillas.\n    Se ol perhanam baikk,\n    vesikopp, talok kaikk\n    palo ryähäsi juur parhamillas.\n\n    Em mef fundeeranns stää, nämäp poja ja mnää\n    hääräs juur, niingon doukk häärä kingus.\n    Saatti Östmannild kaakk\n    ja sitt pruutti yks taakk\n    ja mentti appu, ett haijakse vingus.\n\n    Ko mep pääsi sinns sitt,\n    ni me huamasi itt,\n    ett Turun gaupung ol juur vanhas paikas.\n    Se ol meill aika fomm\n    ja met teingin \"grugom\",\n    ko meijä Ruskon ol huilanns siäll aikas.\n\n    Ny o lopp tämä veis,\n    se ol surkki se reis,\n    mes sai apskeedin goht, ko siäld tilitti,\n    yhdeks pualtiimaks vaa,\n    sill ett prankkoor ei saa\n    mistän dämmössinäi velikultti.\n\n-- Kyll se kelppa, sanos Vilkk, ko mnää oli lopettann, ja sitt he\nläksivä eik niim bali, ett olis \"suurkiitost\" sanott. -- Mnuu harmitt\nsendä vähä kamalast, ettän oli heit auttama ruvenn.\n\nSeoravans sunnundan ehtopäevällk, konei mnuull oli muutakkan\ndoimitust, ni mnää pääti lystiksen mennk kaupungindalohon, go siäll\nolivas semsep palokundlaiste naamjohuvit, taikk miks heit sanota.\nJa hausk siäll olikin gatellk kaike mailma hullutuksi, ko he olivak\nkeksinn lystikseks. -- No, ko mnää siins sitt kävele ja kattle\nymbrillen, ni vedetä se vaate siälls salim beräll ylös ja kymmengund\npalokundlaist tlee naamris silmill ja pruuttak kädes sinns salim\nberällk, kon deaattri näytetä, ja heijäm bäämiähes ruppe veissama\nniit värsyj, ko mnää olin dehn. Ja joka värsy jälkke he ottiva\nuudestas se lopposa ja marsesiva ymbärs salim berä. Kyll mnää koht\ntunsi, ett se ol Hakkri Iiro, ko siinp päämiäs ol, ja ymmärsi sen\ngans, ett he oliva jällp pelannp prakimbeli mnuun gansan. Mutt em\nmnää kerjenns siink kaua fundeeraama ja suututtleema, sillett yks\nja toinen, go se veisun guul, meinas, ett tomne ei olk kenenkkä\nmuun go Anundilan Galkken dyät, ja sillo mnää rupesim belkkämä ett\npalokundlaise näytäisivä mnuull, mist seittmä hirtt poikk ol siint\ntalos. -- Nii händ, liässuhu mnää lykkäsi ja vähä nässist.\n\nJälkkembäi mnää sai sitt kuuli, ettei mnuu olis tarvinnp pakkoho\nlähti. Palokundlaise olivak kaikk ymmärtänn, ettei sill veisull\nmittäm baha meinatt.\n\nMutt aika kiäru mnää anno Vilkull ja Iiroll, ja se mnää sano, ettem\nmnää enä ikänäs rupp heilli veisuj tekemä.\n\n\n\n\nTasala Vilkk pauha meillp pyssyist\n\n\nSiink koht jälkken Gynttlä samant talvenk, ko met Turusakkin gäve,\nVilkku luanist nii erinomasest, ett hän sai ammutuks sude. Ja\nsillongost hänes vast äijä ol. Eik ol ihmekä. Ei sendähde, ett\nsudeist siihe aikka mailma puutett oli olis, ei maare. Kaupungi\nnurkis nes sillon garaliva, mutt harvo heit sembualest tapettu\nsaatti, ja ko Vilkk ny ol ambunns semsem bedo, nin goko kaupung\nmeinas, ett se vast pyssmiäs ongi, se Tasala Vilkk. Ja Vilkk ol nii\nylppi, ett valla syljeskel pisi rinnoijas.\n\nYks ehto mes sitt kaikin golmen giskosi se suden Dasalam bakartuvas\nja ko se tyä ol teht, ni mentti salihi istuma ja juhla pitämä. Iiro\nol ollk koko ehto nii hissuksis, ett mnää valla hyvi ymmärsi, ett\nhänell ol jotta erinomast tuumalemist, ja ko siin nys sitt istuttim\nböydä ymbärs, ni hän jua klasis tyhjäks, lyä sen böyttähä ett yks\nhelin vaa o ja sano: \"Jaa-a, ny ongi asi semme, ett tämä poik osta ja\npyssy ja ruppe kans sussi ampuma. Ko sais vaa josta semsem byssy ett\nkäy hyvi.\"\n\nMeijä lensiväs silmä ens vähäm bystö, mutt sitt me rupesi naurama ja\nVilkk sanos: \"Oi voi sendän, gumssi snääkim bauha. Niingon gaikk olis\nvalmist kos vaa saisis semsem byssyn, gon gäy hyvi. Ei, Iiro, ei se\nsendä vallam byssym bääll ol. Nääks pyssyn dakant tarvita ja jotta;\nsiällt tarvitam byssmiäst ja ongost se sanott, ett snää oles siks\nluatt. Mnää ole syndynnp pyssmiäheks, mutt siit ei tiäd mittä, ett\nong snuus stää vikka. Se on gans, nääks, yks Jumala lahi, ko anneta\nsynttyis, eik saada oppemall.\"\n\n-- Nii händ, niingo se ittiäs kehumisen daitoki, mörätt Iiro pöydän\ndakka, ko Vilkk saarnama rupes.\n\nAnda tullt tommost vaa, ni yks kaks nua miähe ovat tukast yhdes mnää\najattli ja tei ittellen uuden glasi.\n\nMutt Vilkk ol nii hyväll miälells sinä ehton, ettei Iiroka saann händ\nsuuttuma ja hän jatko vaa saarnatas, niingo hän ei olis lainkkan\nguullukka Iirom buhett.\n\n-- Nii oikke, erityine Jumala lahi oikke se pyssmiähe luand o, mutt\nymmärrettävästengi siin harjandumist kans tarvita. Ja hyvä pyss kans\ntarvita, jos jotta saada meinata. Mutt ei siinäkkä sendä viäl olk\nkylliks, ett pyss käy hyvi ja ett se on daitava miähen gynsis.\n\n-- No, mitäst siins sitt muut viäl tarvitais? kysysi mnää, ko rupesi\njo kans tykkämä, ett Vilkk pan omias.\n\n-- Jaa, ett mitä siin viäl tarvita, snää kysy, niingo semnen gysy,\nkodei tiäd näist asjoist juur mittä. -- Näättäk, poja, ei siin olt\ntarppeks ett pyss käy hyvi. Sen däyty tappak kans hyvi, sillett\nsurkkjamppa parselli ei olt täsä mailmas, ko semnem byss kon gäy,\nmutt ei tap. Jos snuus olis hiukangi mettmiähe vikka, ni snää\ntiädäisis se. Sen diätä jokanen go vaa haulpyssylläkim bräiskyttle.\nMutt ei monika heist tiäds stää, että hyväkim byss saada muuttuma\nsemseks, ettei se tap ja hyvi harv tiätä, kuit tämne vika paraneta.\n-- Mutt mnää tiädä sengin, go olen goko piäne ikän semste vehketten\ngans pelann, ja kosk meillt täsä ny o aikka ja Iiroki meina pyssy\nrustat ittelles, ni mnää juttlen deill niingo esimerkiks yhde jutun,\ngo olishyväks opetukseks monell vanhemmallekkim byssmiähell. -- Mutt\nmaistetast ens näist klaseist yks tilkaus.\n\n-- Nii, näättäk, sillo alkvuasink ko mnää tähäm byssmiähe virkkaha\nrupesi, mnää pääti osta ittellen uudem byssy. Eik mnuu lainkkan\ndarvinnf fundeerat, mist mnää se ostaisi. Lapi Ylikeeren Gniht o\nsemnem byss-sepp, ettei niit ol monttaka semmost koko Suame maas, ja\nhänen dyyijös mnää sitt läksingin gauppa tekemä. Hänell osasiki oli\nvalmin yks oikkem bahukse nätt ja sopev luadpyss, ja kodei siin oli\nhinttaka liiaks, ni mes sovesi yks kaks kaupoist. Mutt tiätystengi\nstää ens koitetti, mimne se ol käymä, vaikk se oikkjastas olikin\ndurha, sill ett sen diätä koko mailm, ettei Lapin Gniht päästä\nkelvotond kalu pois kynsistäs. Mutt se o nyk kerra nii, ett pyssy\nkoiteta juur niingo heostakki, ennengo se osteta. Ja nii mekkin\ndei. Kniht pan neli halstoopimbotum gorkki kive nokkaha, astus\nkuuskymmend askeld pois kivest -- eik se poik astunnukka mittä\nmamsälli askleit -- ladas pyssys ja ammus täräytt ensmäisen gorki\nmäsäks. Sitt hän anno pyssy mnuull ja sanos: \"Ny o snuu vooros\". Ja\nmnuun däyty sanno, ett mnää hiukam belkäsi, ettän häpäsisi itten,\ngo mnää niim biänehe maalihi ambumam bantti. Mutt mnää sihtasingi\nvähä nuugaste ja flättäsi, niingo flättäsingin gorki säpäleiks. Ja\nkuingasteten olis flätänns, sill ett konei pyssys vaa vikka ol, ni\nei olp pyssyn dakanakka, sillon go se tämsem bojan gäsis o, vaikkan\nse itt sano. -- Nii händ, ja sitt ammus Kniht kolmanen gorki rikk ja\nkäsk mnuu sitt amppus se neljäne. Se olis ollk kylläkki huakki tyä\nmnuull, mutt em mnää viittinn enä semssen doimehe ruvet, ko sanosin\nGnihti, ett \"Pahustak met täsä korkej palottlen, gyll mar niit vaa\nhuushollisakkin darvita. Eik stää ny enä eppällt tarvitt, ettei tämä\npyss käy. Ei maaren, gon gäyki niingo ihmse miäl.\"\n\nMnää koperoitti sitt rahap plakkristan, mutt ennengo mnää nek\nKnihtill anno, ni mnää kysysi sendä vissemäks vahvudeks: \"Mutt\ntappakost tämä ja hyvi?\"\n\nSiilon Gniht katos luinautt mnuu vähä kiukkusest ja sanos: \"Ei\nsemmost tarvitt lainkkan gyssykkä mnuun dekosist pyssyistäni sen\ndiätä koko mailm, ett ko niist vaa o luad sattunn lailssem baikkaha,\nnin gyll siins sitt kans o viimenem bapuruak edes, olkko elukk sitt\nsuureve taikka piäneve. Mutt koskas eppäle, ni mnää anna snuull\nmuutma luadi ja hiukan gruutti, niis saak kotti mennes pistä ittes\nmettähä ja nähd, ett se pyss tappa yht hyvin go se käyki.\" Nii oikken\nGniht sanos ja anno mnuull viis luadi ja bualem biolist kruutti.\n\nMnää oikke häpesi, ettän oli semmost kysynnykkän Gnihtild, mutt oli\nai mnää samas miälisänikkin, go hän mnuullk kruutti ja luadej anno,\nja mnää ajattli itteksen ett kosk mnuull o viis luadi, ni mnuull\no sitt viis linttuakkin, go mnää pyssyinen gottit tlee. Nii mnää\ntuumali, ladasim byssyn ja läksin gruunusarkka tramppaman gottippäi.\nMutt ko mnää pääsi sinn Vuatla Vahtriston gohdall, ni mnää poikkesi\nmettähä vasemallk kädell ja rupesi linnuj vahtama. No, ko mnää siins\nsitt kävele, nin dlee se Häpplämberä Viku, yks niit oikke mailma lopu\nmiähi, mnuu vasta ja kysy: \"Oleks linnustusreisull?\"\n\n-- Ole oikke, mnää vastasi, -- osti uudem byssy ittellen ja ole stää\nny vähä niingo freistamas.\n\n-- Vai om mar snuull uus pyss; annast mnääkin gato stää.\n\nJa mnää hull annom byssyn Vikun gässihi. Se kattel stää ens joka\nkandild, sihtaskel sillk kolmell eri haarall, ja ko se ruakoton viime\nol pannp piipum bää suuhus ja puhaldanns siihe, ni se anno se mnuullt\ntakasi ja sanos: \"Kyll se hyvi henges pitä, mutt käyköst se ja?\"\n\n-- Ei, kyll stää pahust roikottat täyty, vastasi mnää, kon diäsi,\nettei Häpplämberä Viku ymmärtänp pyssyst enemppä kon Diilvuaren damm\ntaevan dähdist, vaikk hän ny ol nii viissa ja ymmärtäväise näköne. Ja\nnii me erosi.\n\nKo mnää sitt hetke aikka oli siink käveli, ni mnää vihdo viime näim\nbyy yhdellp puuoksall, oijensim byssyn ja täräyti stää koht. Mutt\njos uskott taikk ei, ni ei se paha pudonn, eikän, go lens toissem\nbuuhu ja vahtas mnuu siäld puun dyven dakka, niingo olis tahtonns\nsanno: \"Katost tota, ko o saannp pyssyn grapan gättehes ja sojottle\nja paukuttle niingo mikäki.\" Mnuu harmitt vähä kamalaste se lind.\nMutt älästis hual, mnää ajattli, älästis hualk, kyll snää ny luulek\nkorjus olevas, kodei snuust näyk kom bää, mutt tiäds se, ett täsä\nongi semnem boik, kon goppa luadillp pyyt päähän gosk hyvänäs. Ja\nsitt mnää paningim byssyn oikken duell, sihtasi stää linttu raatto\npäähä ja laukasi. Mutt ei pyy ko lensi pyräytt jällk kapple matka\nja piilott ittes, niingom byy pruukka. Ja sinns se jäi mnuust ja\nsiälls se o viäläkki mnuum bualestan. -- Kyll se ymmärätt, kuis\nsuuttunn mnää oli, ja se mnuu viäl enemä suututt, koden enä nähn\nmitta muutakka linttu taikk metäelävä, ettän olsi saann uudestas\nonnian goitta. Engä nähnykkän, gon durham bäite mnää siink käveli. En\nlöytänn Äöhö-järvest suarssiakka, vaikkan giärsi melkken goko järve\nja meni viäl Lensum baikoill yli joengi. Mutt semne se pyssmiähe onn\no, ja kon gerra yks klumm tlee, ni niit tlee ussemangi, ajattli mnää\nja rupesi odottama ett mikä harm mnuull ny viäl tulleka. Eik mnuun\ngaua odottat tarvinnukka.\n\nKo mnää olim bääss siihe Mälikän danhua suum baikkoill, ni mnää näi\norava yhden goivu ladvas. Hyvi se siin näysikin, go ol Mikom bäevä\naik, ettei oli lehdeijäkkä enä puis, ko joku aino siällt tääll. Mnää\npysäsin gattlema stää, ko se siin istus kuusemommone etukondettes\nvälis. Ja ko mnää stää siink kattli, ni mnuum bist päähän, ett mnää\nammu sengin, gosken muutakka ols saann. Mnää sihtasi sitt stää\nkeskellk kroppa, sanosi itteksen, ett \"Kyll snääki elukk park nys\nsiins sendä viimest kuusemommost sortteera\", ja ammusin däräyti.\nMutt ei orav juur pali tiättos pistänn. Eikän, gom ban vaam bari\nkertta: Tjukk, tjukk, ja rupes jällk kuusemommostas kiärittleemän\ngäpälättes välis. -- No, mutt ny ova vissin gaikk metä-elävä noidutu,\najattli mnää, ladasi uudestas pyssyn ja ammusi jäll. Mutt ei siit\nsem baremppa tuli, siäll orav vaa istus koivus niingo muin miähin,\neik muut tehnk kon gääns selkäs päi mnuu niingo olis meinann ett\n\"Koitastis kert täldäkkin gandild, taita luanistap paremi.\"\n\n-- Vai pilkka snää mnuust ruppet tekemä -- ajattli mnää, ladasi jällp\npyssyn ja ammusi uuden gerra, vaikkan oli niin suuttunn, ett koko\nruumin väris kiukust. Orav kimmat vähä äkki ylös, heitt kuusemommoses\nmenemä ja kas näim bainaman goivuladva ylimäisse nippuhu. \"Vai\nylöspäi snää pakka, ko mnää snuu alas koita\" -- kihisi mnää kiukuisan\nja rupesim banema uutt ladinkki pyssyhyn. Mutt sillo mnää huamasingi,\nettei mnuull oli enä yhtikä luadi jälill. Se mnuu vast kismitt, eng\nmnää harmeisan taitannt tehd muut ko heriti nyrkkiän sill oravam\nbahall ja sanosi: \"Nääks, semssi puffej tääld annetam, berhanam\nbihknokk.\" -- Kyll mnää ny ymmärsi, ett mnää oli saanns semsem\nbyssyn, gonei tap, ja semne o, niingot sanott, viheljäinen galu. --\nMnää läksingi sitt kotti oikke aika kiäru. Ja ko mnää pääsi sinn,\nni mnää pani sem byssym bahukse naulaha ja pääti, ett ko mnää saan\nGnihtin kässihin, ni mnää sano hänell oitis päi silmi, ett hän o\nmnuun gekann.\n\nEik ollk kulunn kom bari päevä se jälkke, nin Gniht tul meill ja mnää\nanno hänell oikke aika pyhkes siit pyssyn gaupast. Mutt ei Gniht ko\nnauro vaa, ja ko mnää oli saarnan lopettann, ni hän gysys: \"Ekköstis\nsnää andanns stää pyssy viärän gässihi, ennengos sill rupesi linnuj\nambuma.\"\n\n-- Viärän gässi! -- mnää sanosi -- kene viäran gässihi mnää se andann\nolsin, godei mnuu vastangan tuli yhtä ihmist, mutt ko se Häpplämberä\nViku, ja se ei ole mnuull mikkä viäras enemppä kon deillekkä.\n\n-- Vai nii, mutt sanostis ny, annoks snää pyssys Vikun gässihi?\n\n-- No, annon gaiketakkin, go häm byys kattos stää -- ja nuugaste hän\nstää syynäliki ja sihtas sillk kolmell eri haarall.\n\n-- Siin oltti, sanos Kniht. -- Vai kolmell haaralls se sihtaskel.\nOles snääki sendä aika viti, kodes tiäd, kuip pyssy hoideta. No\nannast kuuli, mitä hän viäl tek sillp pyssyll?\n\n-- Mitä hän dek? Ei hän mittä muut sitt enä tehnykkän, gom buhals\nsiihem biipu suust ja sanos, ett \"kyll se vaa hyvi henges pitä.\"\nPahukse halju, pit kaiketakki se henges, ko se täödes ladingis ol.\n\n-- Aim baremppa ja paremppa, sanos Kniht ja nauro nii ett ol vallan\ngaksingerro.\n\n-- Eks snää ymmär, ett Viku o noitunns snuum byssys. Nääks, se ei\nolis tehn mittä, jos snää olsi andann hänen kattos stää, muttko snää\nanno hänem bidells stää, ni sillo hän sai sen durmelluks. -- Se\nverram bidäis sendä jokattem byssmiähen diätämä.\n\n-- No, om mar hän nyk klookku sendä. Vai siinäk sitt vika ongi, ett\nmnää vallan dyhjä paukuttli? -- Saadang semne vika enä paranettukka?\n\n-- Saada händ, kon gonstit tiädetä. Ja kyll ne myäs tiädetä. -- Se\npyss ei tarvitt ny mittä muut, ko ett se panna maantiändrumbu ali,\nvähä ennengo joku ruumis se ylitten guljetetan, daikk ettäs ammu\nhoppikuulallk, kos ensmäitten gerra ny jäll linnustama menes sillt,\ntaikk ladas se eläväll hoppjall ja ammus se ladingim bäim bohjast.\nSitt se tappa niingo ennengi, mutt älä vaa anns stää toist kertta\nturmell, muist se ja hyväst ny.\n\nSeoravanp päevän mnuull ja Tiula Fretull ol sitt vähä kamala\nvähti, ko stää pyssy huussama ruvetti. Mnää oli ostann apteekist\nelävähoppja, ja Fretu ol oikken gompassi jälkke hakennp pohjose,\nja kon gaikk sitt ol saatt klaariks, ni mnää ammusi se elävähoppja\nStaketintaustan galljoihi, nii ett yks tömäys ol vaa.\n\nMutt ko se ol teht, ni Fretu meinas, ett olis mar oikke lyst nähd,\nett paranusikost se nys siit kuurist.\n\n-- Lysti oikke stää nähd olis, tuumali mnääki, -- kodei ny ol yhtä\nvarestakkan duallk kalljoill ett sais freistat.\n\n-- Ei maare niit sillo olk, ko niit tarvitais, vaikk he muuton dosa\nrääkyväp päevkautte, ettei heild leppo tahds saad, vastas Fretu\nja kattel ulos akknast. Muttko hän siin hetke aikka ol vahdann\nymbrilles, ni hän nous vähä äkki ylös, nyhjäs mnuu kyynärpäälläs ja\nsanos: \"Katostis pahust, tuall naapurtalo navetan gadom bääll makka\nKorpplaiste muarin gollkatt, amms se, niis tee hyvän dyä samas, sill\nett nii saastast elukka ei olt toist täsä mailmas ko se katt. Se on,\ndiädäks, niin gamal tapplema, ett kaikkitte muitte ihmisten gateild\nse repele silmä ja korvap pois pääst, ja tosa se nauku ja parku\nyäkautte nurkis, niingo Jumal olis andanns sen doime hänell oikke\nurakall. Ja niin gamal se o sitt viäl varastamangi, ett se viä lihap\npadast kuumald hellaldakki. Se katt on, diädäks, koko korttelkunnam\nbainajaine.\"\n\nSemssi oikke Fretu pauhas ja mättäs semse synnindaaka sen Korpplaiste\nmuarin gollkati niskaha, ett mnää tykkäsi, ettän teksi oikke hyvän\ndyän koko meijän gristelisells seorkunnallen, go mnää se elukam\nbäästäisim bois päevild. Ja nii mnää sitt ladasim byssyn, avo akkna,\nsihtasi stää kauhja elukka siinnätte väli ja ammusi flajauti. Mutt\nei koll jäsenem bäätäs värkättännk, ko makas auringom baistes juur\nniingo ennengin kondi oikkjan.\n\n-- Ei kureist ols, sanos Hull-Reikk, mnää tuumali ja Fretuki meinas,\nettä kyllkaiketakki se pyss pysy semsenk, ko Häpplämberä Viku ol se\nlaittann.\n\nMutt juur ko mes siink kiukuttli ja kattli stää katti, ni me näin,\ngon Gorpplaiste muar tlee pihallt tass kädes ja riäska tassis ja\nruppe haukuttleeman gattias alas kadom bääld. Mutt ei se paha vaan\ndull. Fretu kattel ihmeisäs stää peli vähä aikka, mutt yhtäkki hän ol\nasjois kii ja sanos: \"Kyll snuum byssys ny jäll o reedas; tiädäks,\ntua katt on guall; mnää tunne sem bruuri ja tiädä, ett se tliis alas\nniingo yks kihaus riäskatas syämä, jos se olis hengis.\"\n\nJa nii se oliki. Korpplaiste muarin gatt ol pois hengild ja se\nolikin guall nii äkki, ettei kerjenn häälättämängä, ennengo hän ol\nunhottannt tapplukses ja parkumises ja varastamises. -- Kyll se Kniht\nvaan diäs, kuip pyss paranetan, go se o noidutt, ja nys sen diädätt\ntekki. Eik teijä lainkkan darvitt ruvet toiste ihmisten gatej ambuma\nuskon vahvistukseks. Eikän darvittekka, ja hyvä ongi, ettei tarvitt,\nsillett mnää tiädä sanno, ettei semsest saa mittän giitost, ko valla\nharmi. Vaikk sama se o; ne harmi ova oll ja menn, eik nek kuult tähä\njuttuhu. Mnää olengi vaan goittanns selittät teill, ettei siinn olk\nkyll, ett pyss käy. -- Kyll se käymäst pia lakka jos ei stää hoittat\ntaed, -- Kas niim, boja maistetast jäll!\n\nJa ko mes sitt oli maistann ja hetke aikka fundeerannk kuki omias,\nni Iiro sano: \"Saamare säseräk kapena nep pyssys sitt sendä ovakkin,\nguulem. Mnää anna vissin goko kauppan lahot paljaihi meiningeihi.\"\n\nJa silles ai se Iiron gaupp jäiki. Kyll sude hänem bualestas saiva\nloikkroit vaikk pisin gaupungin gaduj.\n\n\n\n"]