[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$f5fM3h4QCmKuM2V_WAjErsIzOSk0VCiJaQPt6BQkTNLo":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":11,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":20,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":28,"gutenbergTranslators":29,"gutenbergDownloadCount":30,"aiDescription":31,"preamble":32,"content":33},1454,"Otava, Osa I","Gottlund, Carl Axel",1796,1875,"1454-gottlund-c-a-otava-osa-i","1454__Gottlund_C._A.__Otava_Osa_I",null,"muistelmat",[],[],"fi",1831,119754,743053,false,53677,[22,23,24],"Finnish language","Finnish literature","Folklore -- Finland",[26,27],"Essays, Letters & Speeches","Poetry","\"Otawa, Osa I\" by C. A. Gottlund is a historical and cultural exploration written in the early 19th century. The text appears to be a collection of reflections, proverbs, poetry, and insights into the Finnish language and culture, emphasizing the author's earnest affection for his homeland and its linguistic heritage. The work hints at a dedication to preserving and promoting Finnish cultural identity during a time when external influences were shaping the national discourse.  At the start of the work, the author expresses his intentions and challenges in compiling this collection, framing it as a love letter to the Finnish language and a call to appreciate its richness. He shares personal anecdotes about his experiences with folk songs and the importance of preserving them to maintain cultural heritage. This initial portion sets the tone for a deeper exploration of Finnish traditions, the nuances of the language, and the author's passion for elevating Finnish as a literary and intellectual medium. (This is an automatically generated summary.)",[],421,"Gottlundin toimittama laaja lukemisto sisältää runoutta, suomalaisia sananlaskuja, historiallisia katsauksia sekä elämäkertoja. Teos kokoaa yhteen paimenlauluja, juomalauluja, käännöksiä Homeroksesta sekä tietoja suomalaisista sivistysvaikuttajista ja historiallisista suvuista. Kirjoittaja käsittelee myös suomalaista uskomusperinnettä ja kansallisia soittimia.","C. A. Gottlundin 'Otava, Osa I' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 1454.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Jari Koivisto ja Projekti Lönnrot.","OTAWA, OSA I\n\nEli Suomalaisia Huvituksia\n\n\nC. A. Gottlundilta\n\n\n\n\n\nTukhulmissa.\nPainettu M.G. Lundbergin Kirja-pajassa,\nvuonna 1831.\n\n\n\n\n\n\n    ISÄMMOALLEINI JA VARJOLLEN ISÄ VAINOINI\n\n    _Omistan minä näitä alkeitani Suomenkielen harjoittamisesta!_\n\n    Koska en soata yhtä teistä oatella, ellen jo muistelek toista,\n    niin ottakaatten yhessä vastaan näitä _Nuoruuen Tarjoja_\n    siitä vilpittömästä rakkautesta, jolla olen aina muistava\n    _Isänmoataini ja Äitinkieltäini_.\n\n        Vade parve liber, locaque grata saluta!\n\n                                   _Ovidius_.\n\n\n\n\nSISÄLLÄPITO:\n\n\nEsipuhe.\n\n Toivotus. (Runo).\n Acrostichon.\n\nVanhoin Suomalaisten Viisaus ja Opin-keinot, Koottu heijän vanhoista\nSananlaskuista ja Vertaus-puheista:\n\n Johtaus-sanat.\n Sisälläpito.\n Suomalaisia Sananlaskuja ja Vertaus-puheita.\n Koittelemus, että näistä meijän vanhoista sananlaskuista tiiustella\n    meijän esivanhempiin mielen-luontoa, heijän tapoja, käytöksiä ja\n    ajatuksia, niin henkellisissä kuin moallisissa asioissa.\n\n Puheen-pulma\n\n Muutama Sana Uskomuksesta ja Valistuksesta, ynnä heijän vaikuttamista\n kansakunnissamme.\n\n Runon-ruikutos, koska tuli sana että meijän Armollisin Keisarimme oli\n kuollut Tarankossa s. 1. p. Jouluk. v. 1825.\n\n Sanauksia:\n\n   Agnes Louise Godenhjelm.\n   Ullrik Wilhelm Hasselblatt.\n   Petter Reinhold von Törne.\n   Tämän moailman katovaisuutesta (Runo).\n   Sananvaihetus (Anagramma).\n\n Keännöksiä Homeruksesta:\n\n   Tiiustuksia Homeruksesta ja hänen kirjoista.\n   Hektorin ja Andromachin jää-hyväiset.\n   Muistutuksia ja Selityksiä.\n   Tyttöä kaunista kahellessain.\n\nMuistutuksia meijän vanhoista kansallisista soitoistamme.\n\n Paimen-Lauluja:\n\n     I. Päivän noustessa.\n    II. Lehmiänsä luettellessaan.\n   III. Mehtään mäntyä.\n    IV. Keolla.\n     V. Syvänmoan navoilla.\n    VI. Neijon Valitus.\n   VII. Poika.\n  VIII. Varoitus.\n    IX. Vastaus.\n     X. Kaipaus.\n    XI. Toivotus.\n   XII. & XIII. Lampaan Paimenet.\n   XIV. Ilta-laulu.\n    XV. Päivän-laskussa.\n   XVI. Lehmiänsä huutaissa.\n  XVII. Kotiin tullessa.\n XVIII. Kotiin tultua.\n   XIX. Loppu-sanat.\n\n Tappelus-Laulu.\n\n Juoma-Lauluja:\n\n      Johtaus-sanat\n   I. Viina-virsi.\n  II. Juoma-laulu.\n III. Juomarin laulu.\n  IV. Juoppumukset ja Juonittelemukset.\n   V. Tuonen turva.\n\n Sanauksia Nossilta:\n\n  I. Rakkaus.\n II. Thymareta.\n\nMuutamien meijän moamiesten Elämyksiä:\n\n      Johtaus-sanat\n   I. Johannes Andreae Cajanus\n  II. Elias Brenner\n III. Erik Slang\n  IV. Daniel Cajanus\n   V. Juosep Nivala\n  VI. Gustaf Levanus, ja sen Pietarissa olevan\n      Suomalaisen Seurakunnan ensimmäinen alku.\n\n Bucharin Tarttarilaisten Kuninkaan Chan Zigan Areptanin\n   merkillinen Anomus Zaar Pietarilta.\n Tiiustuksia Kuuston Linnasta.\n Tiiustuksia siitä muinoisesta Suomalaisesta Suvusta\n   nimeltä Fincke.\n\nTiiustuksia muutamoista Suomalaisista Vanhoin-jeännöksistä,\n   piiritettynä vuonna 1671 ja 1672, Elias Brenneriltä.\n\n Johtaus-sanat.\n Tiiustuksia Turun Papismiehen Niiles Antinpojan hautakivestä\n   Turun Peä-kirkossa.\n Tiiustuksia yhestä rauta-häkistä, jotka muinoin sulkivat Piispa\n   Maunus Ollinpojan hautakammiota Turun Peä-kirkossa.\n Tiiustuksia Piispa Conrad Bitzin hauta-varjosta Turun peä-kirkossa.\n Tiiustuksia Vapaallisen Herran Fredr. Frésen hauta-varjosta\n   Turun Peä-kirkossa.\n Tiiustuksia Tähtimiehen ja Hämeenlinnan Linnanisännältä Olli Tavastin\n   hauta-poaesta Turun Peä-kirkossa.\n Tiiustuksia Piispa Maunus Ollinpojan Tavastin hauta-varjosta\n   Turun Peä-kirkossa.\n\n Anna María. Pakina. Suomennettu Walter Scotin Ivanhoesta.\n Muistutus.\n\nPrenumeranter.[1]\n\nViitteet.\n\n\n\n\n\nEsipuhe.\n\n\nTiijustuksia Sekä Peälletarjojoillen, että Peällekirjuttajoillen\nja muillen Ostajoillen:\n\nTämä 1:nen Osa, joka sisällänsä pitää jo 40 painettua arkkia, 14 kuvoo,\n22 Taulua ja 21 Soittoa, paihti monta piirutettua nimitös-lehtee, m.m.\nja joka tavallisessa kirjakaupassa olisi vähinnik 12 Riksiä Pankossa\nmaksavainen, ei tulek maksaman Peälletarjojoillen jos 4 Riksiä\nPankossa; mutta Peällekirjuttajoillen 7 Riksiä, ja Ostajoillen 8\nRiksiä, samassa rahan-luvussa.\n\nMutta jos niin tapahtuisi, että se josta kusta syystä ei tulisik kyllä\nostetuksi, eikä Peällentarjojoilta lunastetuksi, tahi että vielä vuuen\npeästä löytyisi tästä kirjoja jälellen myömätäk, niin tämän kautta\ntievoksi annetaan että hinta tuloo silloin koroitettavaksi, niin että\nvuotesta 1831 eteenpäin, niin maksaapi tämä kirja 10 Riksiä\nPankossa Ostajoillen, 8 Rks. Peällekirjuttajoillen, ja 6 Rks.\nPeälletarjojoillen.\n\nSitä vastoin toas, jos niin olisi, että se tulisi paljon ostetuksi ja\nperäänkysytyksi, niin tahon minä muistuttoo, ettei tästä ouk painettu\nmuuta, kuin vähä toista satoo kirjankappaletta Ostajoin varaksi, ja\nettä heistäkin on moni puuttuvainen, toinen yhtä, toinen toista, näistä\nkuvista ja piirutoksista; ja heistä taas jotka löytyy, niin on moni\nmyös painin-panemisessa (wid färgläggningen) tullut turmelluksi ja\ntärvätyksi. Minä soan seneistä vakuuttoo Peällentarjojoita, jos muka\ntahtoovat kunnollisia kirjoja, että nopeemmittain lunastaa omansa,\njott'ei se ennettäisi tulla muillen pois-myötyksi. Samasta syystä\nvaroitan ostajoitani, että oston ajalla, jos mieliivät, ja\njos tahtoovat muka välttee soaha viallisia ja puuttuvaisia\nkirja-kappaleita, jotka kuitenkin hinnansa puolesta ovat toisten kanssa\nyhtä veroiset.\n\nNoutoaksein selkeyttä ja visseyttä, molemmin puolin, sekä kirjoin että\nrahoin laittamisessa, niin tahon minä, sekä omasta puolestain, että\nPeälletarjojoihen ja Toimittajoihen hyväksi, muistuttoo, että ehkä\nPeällentarjoihen oikeutta myöten tulisi lunastamaan kirjansa heiltä,\njoihen kautta ovat peällentarjoneet, niin koska nämät toisinaan asuuvat\nheistä kaukana, toisinaan kahtoovat ehkä vaikiaksi tälläista\nkirjan-toimitusta, niin soapi jokainen, joka ite, tahi toisen kautta,\ntahtoo noutoo näitä kirjoja -- tehä mieltänsä myöten, kummin tahaan.\nEnsimäisessä aikomuksessa niin kirjuttakoon suorastaan minullen näistä\nasioista, ja laittakoon kirjassa rahat, niin tahon minä pitee siitä\nhuolta, että kirjat tuloo jonkun luotettavan reissuvaisen kanssa\nheillen lähätettäväksi; ja ellei se kohta tapahtuisi, niin olkaat\nkuitenkin vakuutetut siitä, että minä pitän kirjat tallella heijän\nvaraksi. Mutta tuloo muistuttavaksi, että heijän täytyy silloin, paihti\nhinnan meäree, lähättää 16 kill. pankossa, postikirjan lunastamiseksi\nja laittamiseksi, ja lähättämiseksi tamän Otavan.\n\nKuin ikeän tästä kirjasta kokountuu niin paljon rahoja, että soan\ntoisen Osan toimitetuksi, niin se tuloo teillen annettavaksi -- ehkä\nvielä tänä syyssä; sillä siitä on jo suurin osa painettu. Että nyt\ntoimittoo sitä yht' aikoo, tulisi teillen ehkä kovin kalliiksi, ja\ntuntuis vaikeeksi minullenkin, kustennoksiin puolesta. Teillä on\nlukemista kyllä tässä, siihen kuin toinen kerkiää.\n\nSyy minkätähen tämä ensimäinen Osa -- joka jo viimäisenä syksynä oisi\nmuuten ollut valmis (lue Esip. XXV p.) -- on viipynyt tähän asti, on\nollut se, että minun on ite täytynyt painilla kaunistella näitä kuvia,\nsoahaksein sillä tämän kirjan moamiehilleini niin huokiaksi kuin\nsuinkin mahollinen, jota, jos oisin toisella tiettänyt, oisi vielä\nkohottanut hinnan, yhellä Riksillä. Sen eistä jos olette moittinut tätä\nviipymistä, niin se on ollut varsin syyttömästi.\n\nTukhulmissa 24 p. Heinäk. vuonna 1829.\n\nC. A. Gottlund.\n\n       *       *       *       *       *\n\n    Nescio qua natale solum dulcedine cunctos,\n    Ducit, et immemores non sinit esse sui.\n\n                                 _Ovidius_.\n\n\nRakkaat Moamieheini! -- Mitenkä minä alottelisin yhtä kirjoo, joka niin\nmonessa tarkoituksessa on puuttuvainen ja vian-alainen? Joka kullakin\npuoliskolla (pagina) tarvihtoo selitöksiä minun puolesta, ja teijän\npuolesta ystävällistä hyvyyttä ja mielen-suosiota. Puhunko minä minun\n_nuoruutestain ja kokemattomuutestain_ (oerfarenhet) vai puhunko minä\nnäihen toimein _työläisyytestä ja vaikeutesta_, meijän kielen\n_köyhyytestä ja harjoitamattomuutesta_, näihen vehkeihen\n_kustennuksista ja maksuista_, eli niistä moneista muista\n_vastuksista_, jotka joka hoaralta ovat kohtaneet minua näissä minun\naikeissani, -- vai mistä minä soannen sanoja, rukoilla teitä\naltiksi-antamisuutestanne (skonsamhet) tätä kirjoa lukiissa ja\ntutkitessa?\n\nJokainen _rehellinen ja valaistu_ isänmoatansa rakastava _Suomalainen_\nhavaihtee kyllä tämän ison vaikeuven; ja löytää ei ainoastaan\n_viheliäisyyttä_ niin tässä kuin muissakin ihmisten töissä, mutta\nmyöskin, toisella puolella, jota-kuta _ansiollista ja hyveä\ntarkoittavaista_. Heijän silmissä minä en tarvihte vetee verukkeita\n(förebära ursäkter) tahi esteleitä (urskulda mig) näistä minun\nvirheistäin; sillä hyö ottaavat tarkoitukseksensa sitä _sisällistä ja\ntoellista_ (det werkliga, reella) ei ainoastaan sitä ulkonaista\npuheen-pukemista. Ne toiset toas, jotk' eivät millonkaan puhuk\nToimittajan[2] ansiosta ja hyvästä tarkoituksesta; voan jotka ovat\naina, ikeän kuin Kärpäiset, soapuvilla toista alentamaan ja\nryvettelemään, jotka ei ainoasti ylöshaek virheitä muissa (ehkä ovat\nite enin virhen- ja puutteen-alaiset) mutta jotka keäntelöövät vielä\nviattomiakin paikkoja viaksensa -- heijän silmissä minä en aattele\nkäyvä tilin-tekoon, tahi annaita (inlåta mig) johon-kuhun selitökseen.\nMutta se on teillen vaka-mielisillen, jotka seisotten ikeän kuin näihen\nmolemmien keskellä -- jotka, ehketten soimaa ketään, etten kuitenkaan\nouk hyvät omasta peästänne perustamaan tästä teijän oatoksenne --\njoillen hyväksi, minä luulisin, että muutama sana, tästä kirjasta ja\nhänen aikomuksesta, oisi ehkä _sopiva ja tarpeellinen_.\n\nKukiin kirja-toimittaja alkaa että esipuheessansa luettoo siitä _isosta\nvaivasta_, joka on ollut hänellä kirjansa sepittäissä, ja ilmoitettua\nsitä _uutta_ tietä, jolla hään on ikeän kuin auvaissunna viisauen\nportit, lopettaa sillä, että sisään-sulkea ihtesäk ja kirjansa\nLukioihen muistiin ja mieli-hyvyyteen (ynnest). Mitäs siitten minä\nsanoisin, joka, niin monestapäin kahottu, olen uskaltanut astua yhtä\naivan _äkkinäistä ja raivaamatonta tietä_; joka on ottanut\nkoittelaksein yhtä asiata, johon ei vielä yksikään ennen minua hirvinyt\npuuttua; joka on yht-aikoa ruvenut että yhellä varsin roa'alla ja\nharjoittamattomalla kielellä toimittoo _Tietomuksiin_[3] ja\n_Taitomuksiin_[4] suloisuutta, ja että näissä aikeissa käyttää tätä\nkieltä _toisella tavalla_, kuin on tähän asti käytetty; eli toisella\nsanalla: joka on koettellut koroittoo tätä _Suomen kieltä_ muihen\noppineihen kieliin rinnallen, ja soattaa häntä siihen kunnollisuuteen,\njota tarvitaan ihmisten ymmärtämyksiin[5] ja oppimuksiin[6]\nkäsittämiseksi. Jos esi-puhe oisi millonkaan ollut tarpeessa, niin se\noisi tällaisissa tiloissa, kussa yhöllä puolella tarvitaan että\nselittää tämän kirjan _aivotusta_ ja oikeata _käyttämistä_, ja\ntoisella, ilmoittamista _sitä syytä_, joka on minussa aikoin-soattanut\nnäitä aikeita. Tämä on ehkä tarpeellinen näillä ajoilla, jollon\n_rehellisyys ja hyvyys_ on ussein tullut moailmassa _kateuelta_\nsoimatuksi, ja poljetuksi _pahoilta_; jollon ymmärtämättömät (sekä\nalimmaisesta että ylimmäisestä seävystä) ovat olleet näpset luulemaan\njonkun _vieraan tarkoituksen_ olleen salaistunna opin ja viisauen\naineissa (lue p. 180) ja kahtoneet kummaksi, jos jokuu oatteleisi\nasiassa toista, kuin hyö muka -- joill' ei ouk ollenkaan omoa oatosta,\nvoan jotka riippuuvat ymmärtämättömästi ainoasti niihin _vanhoin\nluuloin_. Moni on minustakin jo arvellut, mistä minä olin ensin soanut\ntämän rakkauen omaan kieleeni, ja minkä puolesta minä oun niin harras\ntätä toimittamaan. Ehkä asia on itestään kyllä selvä (sillä omastaan\njokainen piteä), niin tahon minä kuitenkin alusta kerroita, mitenkä\nminun mieli on ensin tullut näihin sytytetyksi, että sillä näyttää\nmitenkä yhestä _pienestä asiasta_ monesti vajuu _isompiakin\nvaikutoksia_, ja mitenkä koko meijän elämä-kerta ussein riippuu yhestä\ntahi toisesta asian mutkasta. Ne monet vastukset (motgångar) ja\nvaikeukset (beswärligheter) jotka ovat kohtaneet minua näissä\naikeissain, olkoon opiksi muillen, jotka mieliivät astua minun\npolullein, että meijän täytyy usseen tulla vastuksissa koeteltuksi,\nmutta ettei nämät ouk hyvät sammuamaan hyviä aikomuksia povessamme, jos\nainoasti karaistaavat heitä.\n\nSe on moni joka piteä sitä _oma-rakkauteksi_[7] (egenkärlek) puhua\nihestään ja omista töistään -- ja soattaa ehkä niin olla! Mutta\non väli mitenkä puhutaan. Erittäin on puhua yhtä yksinkertaista\nelämän-tarinamusta, erittäin on pöyhistellä ja kiitoksella kehoittoo\nihtiänsä. Myö soisimme mielellämme jos kukin kirjantoimittaja antaisi\nmeillen jo alussa jonkun tiion omasta olennostaan, sillä myö\ntahtoisimme kernaasti ikeän kuin jo eiltäpäin _tuntea_ sitä miestä,\njonka kanssa meijän tuloo _rueta tutuksi_. Moni on siitä luulosta,\nettei meijän pie huolia Toimittajasta, ainoastaan hänen työnsä on\nmeillen _otollinen ja hyötyllinen_. Sekin soattaa olla oikeen oateltu!\nMieltänsä myöten kukiin ajatteloo. Meijän oatos on, että yksi työ aina\njuohuttaa meijän mieleemme tekiätänsä; ja kuin ne yksinkertaisemmat\nihmitteleevät _paljaan työn_, ja jäävät siihen ällistelemään, niin ne\nviisaammat ihmitteleevät niitä jotka ovat sen tehneet, ja kiittäävät\nheijän tointa ja ymmärrystä. Sillä tavoin niin ne _isoimmat vehkeet_\nmoailmassa, ikeän kuin ne _kauniimmat käytökset_, ovat ainoastaan isoin\nmiesten _muisto-merkkiä_. Sillä heijän työt ja toimet ovat ikeän kuin\njeähmettynnä näissä kuolleissa teoissa (produkter) siitä heissä\nlöytyneestä _kuolemattomasta voimasta_; joka näissä osoittaiksen ja\nlevitteleiksen muillen, joita ne sytyttäävät samalla innolla ja\nmieli-pakolla, _hyviä ja jaloja töitä_ nouattamaan.\n\nMutta jos (niin kuin sanottiin) nimittäisimme niitä aiheita, jotka ovat\nminussa ensin sytyttänyt tämän rakkauen Suomen kieleen, joka on\nriippunut minussa jo pienuuesta pitäin, niin se on merkillinen mitenkä\nminä vasten omaa luontoain,[8] oun tullut nouattamaan tätä kieltä.\n\nMinä olin lapsuutessain näpsä laskeimaan lauluin lavuillen,\nsillä minä tein toisinaan Ruotiksi, toisinaan myös Suomeksi pieniä\nlaulun-sipaleita omista renkilöistämme ja piioistamme. Minkälaiset hyö\nlie olleet, on arvattava, yhen lapsen loruja -- minä en ollut silloin\njos 12:llä vuuella. Kuitenkin eivät tainneet olla varsin ilman\noatoksetak, koska heitä laulatettiin ei ainoastaan kotona, mutta myös\nnoapurissa. Sillä tavalla juoksivat jo puheet kylään tästä pienestä\n_virren-sepästä_. -- Niin tapahtuipa että Herra Lakimus-Kirjuttaja\n(Magistrats Sekreteraren) _J. Judén_ asui silloin _Juvalla, Vehmaisen\nhovissa_, kussa se oli Lasten-kouluttaja (Informator) ja jota jo\nsilloin mainittiin hänen rakkauesta Suomen kieleen.[9] Niin koska hän\noli soanut kuulla näistä minun lauluin-laitoksista, niin tuloo hään\nyhtenä lauantai-iltana pappilaan (minä muistan tätä niin tarkasti kuin\noisi vasta öylöin tapahtunnut) ja pyytää minua ensin näitä laulamaan;\nsiitten tarttui hään minun käteen, ja sanoi: \"Elä sinä veikkonen huolik\nnäistä Ruohtalaisista Runoista! Heillä on kyllä niitä, jotka runoillee\nheijän kielellänsä, ja jotka ylös-harjoittaavat heijän puhettansa;\nmutta meijän Suomalaisesta puheesta ei huolik ykskään. Sitä alenetaan\nja poljetaan, ehkä se on suloisempi kuin ykskään muu. Harjoita\nkultainen ihtiäis ainoasti tästä omasta kielestäis, siitten sinusta\ntuloo aikoa myöten aika mies, ja tulet moa-miehiltäisi siunatuksi.\"\nMinun täytyi luata tätä hänellen, oikeen kättä-antamisella; ja tämä oli\nminun _ensimäinen herätys_ tällen _Suomalaisellen tiellen_.[10]\n\nMikäpäs nyt oisi mulle sovelliampi, kuin että selittee näitä minun\n_Suomalaisia harjoituksia_ tästä minun lupauksestain, jo lapsuutessain.\nMutta se ei ollut varsin niin! Kyllä minä jonkun ajan tarkoitin hänen\nsanansa peähän, mutta se unehtui multa välleen, ikeän kuin kaikki minun\nlauluin-laitokset, kunnekka tulivat jo toisen kerran ylös-sytytetyiksi.\nMinä olin jo 14:nen vuuen vanhana, kuin minua pois-laitettiin, ensin\n_Porvon_ Lukistoon (Gymnasium), ja sitten _Turun_ Opistoon (Akademi).\nSiitä päivästä minä oun aina ollut pois kotoa, ja jos minua\njollon-kullon lupa-aikoina (under skol-ferierna) laskettiin kotiin,\npitämään Joulua tahi Juhannusta, niin unehtui multa kuitenkin,\nkaupuntiloissa ollessain, sitä Suomen puhetta, jota olin jo joksikin\noppinut, ja oisi kokonaan multa pois-hävinnyt, ellei yksi toinen tapaus\noisi toas innoitellut minua, ja taivuttannut minun mieleini siihen\n_Suomalaiseen kieleen_.\n\nSe oli s. 9:nä päivänä Loka-kuussa v. 1815 koska minä kahen miehen\nkeralla[11] läksin soutamaan _Jukajärven_ selän poikki, panemaan\nketun-sankojaini _Kytöniemellen_, toisella puolella järven, jollon minä\nuuestaan tulin muistutetuksi tästä Suomenkielen sointumisesta. Minä\npyysin heitä ajan-ratoksi laulamaan jotakuta minullen mielen-nouteeksi.\nSilloin rupeisi _Torvelainen_ kokassa koroittamaan eäntäsek, ja laulo\nvasta-tuuleen, jotta veneh vapisi, airot vetkistyit veneessä. Hään\nrunoilli vanhoja _mehtä-runoja_, joita muinoin laulettiin, kuin\nlähettiin Karhua koatamaan.[12] Sekä ne _kauniit sanat_, että hänen\n_heleä eäni_, jossa ei ollut lapsellista mutta _urhollista sointua_,\nhällytti minun nuoren mieleni, että rupeisin juuri itkemään. Minä olin\njo ennen kuullut Suomea laulattavan, voan ei vielä yhtään tällaista\nvanhan-aikuista Runoa. Nytpä minä vasta keksin tämän kielen _kauneutta_\nja _somaisuutta_, ja havaihtin syämmessäin yhtä liikutosta, joka ei ouk\nsanoilla selitettävä.[13] Kuin tulimmo kotiin, niin oli ensimmäinen\nteko, ylös-kirjuttamaan näitä hänen Runojansa, ja kuulustella ellei\nhänellä ollut muita sellaisia. Minä kirjutin kaikki mitä hään taisi, ja\nkuta usseemmin minä heitä lu'in, sitä enemmin minä heihin mielistyin;\nnytkin juohtui minun muistiin mitä _Judén_ oli muinon puhunut tämän\nkielen _suloisuutesta_, ja mitä minä olin jo silloin luvannut. Minä\nrupeisin nyt jokaista kysymään jos osaisivat Runoja; ja koska\nRippi-koulu silloinkin sattu olemaan meijälässä, niin minä yht-aikoa\nlaulatin kaiken pitäjän lapset. Muutamat nauroivat mullen, muutamat\nlaulelivat mitä taisivat, ja mitä hyö lauloivat pistin minä kirjaan.\nVanhoja ja nuoria, miehiä ja akkoja, poikia ja piikoja -- kaikkia minä\nlaulatin. Ja koska moakunta aina pyhinnä tuli pappilaan, niin silloin\nolin minäkin aina tiiustamassa, kutka heistä taisi parhaittain Runoja.\nSe oli alussa varsin työläs soaha heitä luettamaan laulujansa tahi\nlukujansa. Nuoret kainustelivat, ja vanhat ujostelivat minua. Moni\npelkäis tulevaan tuosta sakoillen,[14] moni piti sitä häpiäksi laulella\nnäitä vanhanaikuisia loilotuksia, moni syytti eäntänsä kehnoksi, moni\nlaulunsa; ne jotka oli viisaita olevoinnaan pelkäis tulevasek\nvoimattomiksi, jos muka opettelisivat minullen loihtu-sanojansa.[15]\nMutta \"_vilja voittaa viisahankin, tauti tappaa taitavankin_\"! Minä\nkuletin kaupunnista painettuita Suomalaisia veisuja, eli \"arkkiloita\"\nkuin heitä kuhutaan, joita minä annoin niillen nuorillen, vaihtoksi\nheijän Runoistaan; ja ne vanhat miehet täytyi minun lepytää viinalla,\nkunnekka heijän kieli läksi liikkeellen.[16] Moni sanoi mullen\nsuorastaan, ettei se käynyt kuivin-suin laulaminen, ja että tahtoi\nmieltä velloittoo, elleivät olleet vähän rohkeisillaan. Sillä tavalla\nlaulatin minä joka lauantai-iltana _Juvan_ moakuntoo,[17] ja minun\n_Runoin- ja Loihtuin-kootukset_ kohoisi päiväpäivältä aina isommaksi.\nSemmoiset asiat tuli kohta kuultuiksi, ei ainoasti noapurissa, mutta\nniissä kaukaisemmissakin moa-kylissä, eikä ainoasti Juvan pitäjässä,\nmutta myös niissä muissa likimmäisissä. Jokainen Velho ja Kuohari, joka\nmatkusti näillen maillen, kävi ensin Juvan pappilassa laulamassa\n\"_nuorellen Herrallen_\" Runojansa; niin että tässä nähtiin usseen minun\nseurassain _Salvuriloita, Puoskariloita_, ja kaikellaisia\n_Poppamiehiä_.[18]\n\nSuurin osa heijän lauluistaan oli joutavia remputoksia, pahapäiväisiä\nruokottomia loruja, viinavirsiä ja muita juomariloilotuksia, tok' oli\naina joukossa monta kaunista _Runoa_, monta verratointa _vertausta_ ja\nsynkäitä _Loihtu-sanoja_. Etteivät pitänneet pahastua, ja että pitivät\nlauloo kaikkia laulujansa, täytyi minun kuulla niin hyvät kuin\nhuonotkin; erinomattain koska pitivät ne vanhimmat ja kauniimmat Runot\nhalpoina; ja aina ensin laulelivat nykyisempiä Turussa painetuita\nveisuja.\n\nJokainen kysyi minulta: \"no mikskään Työ hyvä Herra näitä aivootten, ja\nminkätähen Työ näitä niin halajatten -- eihään ykskään ennen ouk heistä\nhuolina?\" Ja jos minä selitin heillen, että se oli _säilyttee heitä\nkavotuksesta_, että _oppia heistä tuntemaan meijän kielen-suloisuutta\nja mieloisuutta, ja tiiustellaksein heistä meijän esi-vanhimmien\nSalamusta_ (mythologi) ja Runomusta -- niin eivät yksikään sitä\nuskoneet; liioiten kuin kuulivat ettei mulla ollut tästä mitään\npalkkoo, voan että minä tein tätä kaikkia omalla käskyllä ja\nkustennoksella. Hyö arveli yhtä ja toista, ja viimen laskivat sen\npuheen ilmin, että minä olin lyönyt yhtä rahan-vetoa toisten Herroin\nkanssa, kuka meistä piti vissiin ajan-peähän soaha enin näistä\n_Runoista ja Loihteista_; ja että se oli tämän kalliin rahan voitto,\njoka pakoitti minua näin ahkerasti näitä kokon-hakea.\n\nSillä tavalla arveli tätä asiata se yksinkertainen talonpojallinen\nkansa, joka luulee että _raha ja moallinen hyötymys_, on se ainua\nvaikuttamus (motifwet) meijän töissämme. Pitäjän Herras-miehet, jotka\nluuliit paremmin tätä ymmärtäväsek, nauroi mullen salassa, ja\nnäillen minun aikeillen, joita pitivätten lapsen-laitoksena.\nMuutaman kuulin minä jo poskeltapäin aprikoivan, ellei minä laulamisen\nnimellä ainoastaan houkuttellut tyttölöitä luoksein, heitä\nlikistelläksein. Semmoinen oli se _rakkaus_, jota hyö pitivät rahoja\nsuurempana. Yhtä korkeampata henkellisempätä rakkautta -- nimittäin\n_Tietohin, Totuuteen ja Kauneuteen_, ajatuksissamme ja sanoissamme\n(joka ilmistyy Runomuksessamme ja kielessämme) -- eivät kyökään lie\nselittänneet. Sillä tavalla tuli jo lapsuutessain nämät minun\nensimäiset alkeini, Suomenkielen-tiijustamisessa, _soimatuiksi,\nluultuiksi ja pahoinpäin toimitetuiksi_ -- ei ainoastaan siltä roa'alta\nrahvaalta, mutta myös niiltä, jotka pietään muita ymmärtäväisempinä.\nAinoastaan minun Vanhemmat ja parraat tuttavat tiesivät paremmin asian\nperustusta; ja heijän _suosio_[19] ja oma _ilomieli-tunteminen_ (inre\ntillfridsställelse) oli minun parraat puoltajat, ja oli minullen kyllä\nunouttamaan toisten kanteita ja kontti-puheita.\n\nSe oli ainostaan jouto-ajat, joita minä sain omistoo näillen minun\nmieli-huvituksillein, sillä lukuaikoina laitettiin minua aina\nkaupuntiloihin, kussa minun täyttyi tarkoittoo aikaini muihin töihin.\nMinun oatos oli silloin, että ainoasti kokoella näitä aineita, ja\n_vasta vanhuuellain_ heitä tasoittella (ordna) ja toimittella. Mutta\ntämä harjoitus on nyt kypsynyt minussa ehkä kyllä aikaisin, johon kohta\nkuullaan syytä.\n\nMinä läksin _Turusta Upsalaan_ 19 vuotta vanhana, ja tulin, aivan\nnuorra ja äkkinäinen moailmassa, Savon synkiöistä tämmoiseen vieraasen\nmoahan. Minä olin tuskin peässyt sinne, ennen kuin minua jo tahottiin\ntutkimaan (recensera) _Rühsin_ kirjoo \"_Finland och dess Inwånare_\";\njosta kirjasta minä en ollut vielä kuullut puhuttavankaan. Minä en\nmielelläin tahtona rueta yhteen työhön, joka oli minun voiman ja\nymmärryksen ylitten, ja johon ei muutkaan ennen minua ouk tahtoneet\npuuttua: mutta Palmblad joka oli näihen Tieto-sanomien kirjuttaja,\nja joka jo kauan oli tavoittanut yhtä miestä, joka meijän\nkielen-tuntemisella oisi ottanut tätä tehäkseen, ei heittänt minua,\nennen kuin täyvyin tätä hänellen luata. Minä kirjutin silloin miten\ntaisin tätä Tutkimista (recension) kussa jo silloin selitin omat\noatokseini meijän _kielestämme, Salamuksestamme ja Runoistamme_.[20]\n\n_Rühsissa_ kuulin minä ensin puhuttavaksi niistä Ruotsin ja Ruijan\nmehissä asuvista _Suomalaisista_, ja samassa nousi minussa se ajatus,\nettä tarkemmin tiiustella heitäkin. Minä ha'in ja lu'in kaikki ne\npaikat, kusta _Rühsi_ oli ottanut tietoansa; mutta minä en kyllästynnyt\nheihin, voan tulin vielä halukkaammaksi että tarkemmin näistä\nkuulustella. Minä kyseillin Upsalassa ensin niitä Ruohtalaisia\nOppivaisa, jotka oli sieltä maisin kotoisin, mitä hyö tiesivät _näistä\nSuomalaisista_; mutta suurin osa eivät ollenkaan heitä tunteneet -- ei\nies nimekskään. Ja ne toas jotka olivat kuulleet näistä puhuttavan,\nhoastelivat heistä niin monella tavalla, etten minä tiennyt mitä minun\npiti tästä uskoman. Yksi kiitti heitä, toinen moitti, kumpainenkin\nylinpalttisesti. Yksi sanoi heijän ei eneän taitavan Suomea, toinen\ntoas heijän olevan niin umpi Suomalaisia, etteivät ymmärtänneet\nRuohtia.[21] Näistä puheista tulin minä vielä pikaisemmaksi soahaksein\nheistä selvemmän tievon, ja peätin että ite käyä heitä kahtoamassa.\nMinun aivotus heijän hoastattamisella, oli -- _1:ksi_, että oijaista\nRühsin puheita, heijän olosta ja elämästä. -- _2:ksi_, että tarkemmin\nkuulustella heijän tänne-tulosta, elleivät muka olleet jo polvin-päivin\nnäissä maissa asunneet. -- _3:ksi_, että välitellä jos heijän puheet\npaljon eroitti meijän kielestämme, soahaksein sillä-tavoin tieteä miten\npaljon meijän kieli on muuttunut vissin ajan peästä.[22] -- _4:ksi_,\nettä kokoella heijän Runojansa ja muita vanhoja puheitansa, ja heijän\nvälittämisellä meijän Runohin, joten-kuten tarkoittoo näihen\nvanhuutta.[23]\n\nMinä läksin jo samana kesänä (v. 1817) matkustamaan _Dálan_ ja\n_Helsinkin_ moahan, näitä vanhoja moamiehiämme ylös-hakeaksein.[24]\nTästä minun matkastain, ja näihen ihmis-poloisten kehnosta elämästä,\nsoan minä ehkä tilaisuutta, että 3:nessa Osassa tästä minun\n_Otavastain_, laveammasti puhua.[25] Ennen kuin minä läksin sinne,\noisin Upsalassa painuttannut muutamia meijän vanhempia Runojamme, joita\nminä oattelin antoo näillen Suomalaisillen, vaihtoksi heijän omista\nlauluistaan, ja ikään kuin tuomiseksi heijän vanhasta perintö-moastaan;\nmutta Opiston kirjanpajassa (Akad. Boktryckeriet) oli silloin niin\npaljon tekemistä Juttelemuksien (Dissertationer) ja Kuhtelemuksien\n(Programmer) painattamisella,[26] että vaikka olin ite jo pujonut\n(satt) heitä valmiiksi, niin en kuitenkaan ennättänyt soaha heitä\npainetuiksi, ennen kuin vasta syksyllä, kotiin tultuain.[27]\n\nVuonna 1818 painutin minä minun Juttelemuksein _Vanhoista Suomalaisista\nSananlaskuista_,[28] kussa minä niinikkään koittelin, että jotenkuten\nselittää meijän kielen ja runoin mieloisuutta.\n\nVuonna 1819 oli Upsalassa yksi Saksalainen Lain-Oppia (Iuris Doktor)\nnimeltä _von Schröter_. Sekin oli niin muka innoissaan moamiehillensä\ntoimittamaan meijän Suomalaisia Runojamme, ja pyysi minulta niin\nahkerasti heitä soahaksensa. Minä tarjoin hänellen niitä _Porthánilta_,\n_Gananderilta_ ja osittain jo minultakin painetuilta; mutta hään\nei tyytynnyt heihin, voan halaili muita uusia, minun omista\nkäsi-kirjuitoksistain. -- _Kyllähän aina ois oksan ottavia, jos ois\nkuusen koatavia!_ Etten minä siihen tahtona suostua, on arvattava,\nsillä paihti sitä, että se oli minusta kamala, ettei mies tainut niin\nsanoa Suomea, ja tahtoi kuitenkin kirjallisesti pöyhistellä meijän-moan\nrunoilla, niin minä oattelin ite aikoa myöten toimittoo heitä, ja tähän\ntarpeiseen käyttää näitä omia kootuksiain. Että sen-eistä nyt jo\neiltä-päin hätäillä heijän ulos-antamisella, tahi heitteä heitä vieraan\nkäsiin, oisi minun mielestä ollut että tärvätä koko asian, liioitenkin\nkoska nämät Runot ovat (pian kaikki) niin musertunneet, ja toisisek\nkanssa pois-sotketut, että voaitaan monta Runo-vaihtamia (wariationer)\nlaveata kielentuntemista, ja jaloa peä-älyä heitä oikeen selittee ja\ntoimittoo. Mutta koska muutamia minun moamiehiäkin yhistivät ihtesek\nhänen kanssaan (luulessaan meijän kielellemme tapahtuvan suurenkin\nkunnian jos sitä Saksalaisillen keännettäisimme) ja pyysivät hänen\npuolestaan, soahaksensa multa näitä, niin minä annoin heillen\nmuutamia,[29] etteivät pitänneet luulla, minun kieltänneen näitä,\nkatehtin häntä; eikä pyytänyt heiltä muuta, jos ainoasti ettei\nheijän kirjansa pitänt tulla kaupaksi Ruotissa eikä Suomessa.\nTämän painutti hään heijän avulla[30] Upsalassa v. 1819, nimeltä.\n_Finnische Runen, finnisch und deutsch, von D.H.R. von Schröter_.\n10 arkkia 8:o ynnä yhön soitto-lehen.\n\nVuonna 1820 kävin minä Suomessa, mutta v. 1821 läksin minä toas\nuuestaan kuulustamaan niitä Suomalaisia, jotka asuuvat _Vermlannin_\nmoakunnassa Ruotsisa, ja _Hédemarkin, Österdálin, Sollöerin ja Oudálin_\nVouti-kunnissa (Fögderi) Norjassa.[31] Sillä se poltti minun\nmielein että soaha täyellisen tievon kaikista näistä Suomalaisista\nkansan-istuttamuksista (kolonier). Ennenkuin läksin Upsalasta painutin\nminä 2:sen osan näistä minun \"_pienistä Runoistain_\";[32] joista\nminä ilman maksutak jakaelin lähes 1000 kirjakappaletta, näillen\nmehtä-asujamillen terve-tuliaisenna heijän perintö-moastaan, ja\nhätä-varaksi heijän Suomalaisessa kirjan-puuttehessa; kunnekka minä\nsiitten toissa talvenna sain tilaisuutta, lähättee heillen Suomesta\nmuita henkellisiä ja Jumalisia kirjoja.[33] Peätarkoitus (ändamålet)\nminun käymisellä oli, ikään kuin matkustamisella v. 1817, että hankkia\nkaikkia niitä tietoja ja valastuksia meijän kielestämme ja\nTarinamuksestamme, jotka heijän kautta oli mahollinen soaha, ennen kuin\nmuistot heistä näissä maissa varsin pois-häviäisi; ja sillä täyttää\nyhen avauksen, joka löytyy sekä Suomalaisten että Ruohtalaisten\nTarinamuksessa. Mutta nähessäin heijän kehnoa elämätä, nousi\nminussa siitten toinenkin tarkoitus, nimittäin että Hallituksen\nylös-valaisemisella, tehä heijän päiviänsä onnellisimmiksi, jos suinkin\noli mahollinen. Valittain armottomuuttansa rukoillivat hyö minua kaikki\nniin hartahasti, ja juuri itku-suulla, että Kuninkaallen alimmaisessa\nnöyryytessä toimittoo heijän moninnaista vaikeutta ja ahistosta, sekä\nheijän kansallisessa että yksinnäisessä elämässä, niin hyvin\nhenkellisessä kuin valta-hallittavaisessa tarkoituksessa (så wäl i\nEklesiastiskt som politiskt hänseende). Kuultua kaikkia heijän\nasian-laitoksia, keskusteltua heijän kanssaan yhteisesti, ja soattua\nheiltä heijän valta-luvansa (fullmagt) että puhua ja kirjuittoo heijän\nnimessänsä puuttumatak,[34] lupaisin minä heillen tehäksein tässä\nasiassa kaikki mitä oli minun voimassain.[35] Voan ennenkuin ma pistin\nniin sanoo paperillen, kävin minä ensin Peä-Prinsiä puhuttelemassa,\njoka oli minun Peä-Kirjuttajana; hoastelemaan näistä aineista, ja\nkysyttelemään jos hään muka luuli tällaisiin asioihen käyvän toimeen.\nHään kuuli pystyllä korvalla näitä minun puheitani, ja sanoi\nmielellänsä suovansa heillen yhtä parempata elämän-laitosta, jos\ntaitaisivat muka kirjallisesti toimittoo puutteitansa. Minä mainihtin\nettä olivat jo pyytänneet minua tätä tekämään, ja kyselin jos oli mulla\nlupa kirjuttoo heijän eistä, koska olin toisen Hallituksen alainen; ja\njos hään ottais minua ja näitä Suomalaisia turvataksensa, jos asiat\nniin voatisivat? Jota kaikkia hään lupaisi juuri lujasti. Silloin vasta\notinma heijän asioita huosteesein, ja niissä kirjoissa, jotkama heijän\npuolesta kirjutin Kuninkaallen ja niille Tukhulmissa niinnä aikoina (v.\n1823) Herroinpäivillä istuvillen, ko'in minä laveasti selittää tämän\nkansan entisiä ja nykyisiä aikoja, heijän puutoksia ja vastuksia,\nheijän kärsimisiä ja neännyksiä niin yhessä kuin toisessakin\ntarkoituksessa; jotka oli siitä vajunneet, että olivat heitettynnä\nitekseen mehän korpein, ilman papillista ja laillista hoitamista; että\nheitä piettiin orpolapsinna, vierahilta korjattavinna, josta heitä\nmolemmis-puolin poljettiin ja neänytettiin, sekä Ruohtalaisilta että\nNorjalaisilta. Tätä kaikkia selitin minä ja selvittelin, sekä\ntoistuksilla Tarinamuksesta kuin myös muutamien heijän pappien\nkirjatoistuksilla, ja 12:nellä heijän omista miehistään, josta oli yksi\nkustakin Suomalaisesta (Finskog) tullut Tukhulmiin, näihin asioihen\ntähen. Toisella puolella toimitin minä myös ne menot ja laitokset,\njotka heijän mielestä turvaisi heitä samalla laillisella vakauella\n(säkerhet) kuin muitakin valtakunnan asukkaita, ja jotka tuottaisi\nheillen ei ainoasti huojellusta ja helpotusta tässä heijän nykyisessä\nonnettomuutessaan, mutta jotka myös tästä-puolin perustais heillen yhtä\nonnellisempata elämätä, tulevillenkin ajoillen.[36] Jota kaikki minä\nmoa-karttoloilla väenlaskun-tauluilla (folktabeller) ja muilla\nsenkalttaisilla tarpeellisilla kirjajohtauksilla sekä valaisin että\nvahvistin;[37] heittäin muten hellä-syvämmäisen Kuninkaan ja\nvalaistetun Hallituksen viisauteen, että ottoo näitä asioita paremman\nja tarkemman koittelemuksensa ala.\n\nJokainen tuntoo sitä papin-paipatosta, joka jo ens-alussa nousi\nPapis-seävyssä, tätä asiata vasten, ne monet juonet ja koneet, jotka\ntehtiin, viritettiin ja juoksutettiin sotkeaksensa ja poistaivutaksensa\nnäitä anomuksia, mitenkä minua ja näitä Suomalaisia soimattiin[38]\nhäväistettiin ja hätyytettiin;[39] ja kuinka koko asia viimen vaikeni\nyhestä hyvästä tarkoittamuksesta joutaviin Toimitus-laitoksiin. Tämä\nkaikki, jota jo tekisi itekseen yhen kirjan, ei kuuluk näihin aineihin,\nja heitetään seneistä toiseksi.\n\nNämä asiat olivat, heijän laveuveltaan ja paljoueltaan, ei ainoasti\nkatkaistanneet minun _Opistoliset lukemiset_ (akademiska studier) mutta\nmyös joksin-kuksin seisauttaneet niitä _Suomalaisia harjoituksia_,\njotka tarkoitti meijän omoo moatamme. Minä olin kyllä jo vuonna 1819\npuhutellut muutamia meijän Upsalassa oleskelevia moamiehiämme, ellei\nmyö, kotiin-tultuamme, omamme kielenharjoittamiseksi, koitteleisimme\ntoimittoo joita-kuita _Suomalaisia Tieto-sanomia_ (Finsk Tidning)\nmeijän valaistumman kansan huvitukseksi, poistaivuttaaksemme heijän\nmieltänsä Ruotsin kielestä, ja keänyttää sitä omaamme. Mutta koska\nTarinamus-Apulainen _v. Becker_ oli v. 1820 ottanut tätä yksinään\ntehäksensä,[40] niin peätimme että sen siassa painuttoo yhtä\n_Suomalaista kirjoa_, koitteeksi jos olisi muka mahollinen omalla\nkielellämme toimittoo Tietollisia ja Opillisia aineita. Ja teimme\nliiton välillemmö, että kukin meistä piti vissiin ajan-peähän\nkirjuttaman jotakuta valistukseksi meijän _Tarinamuksessamme_\nja _moastamme_, tahi selitökseksi meijän _kielestämme_ ja\n_Runomuksestamme_, eli jos ei muuta, niin suomentoo ies vieraista\nkielistä muihen kansoin opetuksia ja Runomuksia; koetteksi muka,\nettä meijänkin kielellä käsittää heijän mieli-valaistusta ja\nkieli-somaisuutta. Minä outin, yhestä vuoesta toiseen, tämän luvan\ntäyttämistä; mutta havaisin kohta ettei yksikään heistä pitänyt\nsanaansa; ja koska minä tästä heitä muistuttelin, niin syytettiin yhtä\nja toista, ja vetivät kukiin verukkeitansa esteleitäksensä; monipa\neivät eneän vastanutkaan minua minun kirjoin peälle.[41] Mitäspä minun\nsiitten täytyy, kuin yksinään ruveta tähän pulmaan, ja kokea näitä\nvehkeitä aikoin soaha, joihen voittamiseksi oisi voaittu yhtä\nyhistettyä väki-tarttumista. Vaikka se on työläs kyllä minullen, ruveta\nsemmoiseen kauppaan, ja antaita siihen, kussa yhellä puolella kohtaa\nminua pilkkoo ja irvistelemistä, ja toisella puolella, omoo vahinkoo ja\nmänettämistä[42] niin tahon minä ennen kuitenkin uskaltaa kaikkia,\nennenkuin heittäisin yhtä asiata koittamatak, joka on minun mielestäin\nniin kallis, ja suloinen kaikillen Suomalaisillen.\n\nMinä tunnen aivon hyvästi laveuven ja voaran minun kokemisestain, mutta\neipä sekkään ouk ollut hyvä peloittamaan minua tästä, koska juohtuupi\nmieleini sitä etua ja hyötytystä, henkellisessä tarkoituksessa, joka\ntuosta vajuisi meillen, jos meijän kielemme tulisi muka paremmin\nylös-harjoitetuksi. Minä tiiän että tähän asiaan voaitaan, ensinnik\nyhtä _valaistettuampata ymmärrystä_, ja yhtä _isompata opetusta_, kuin\non mullen ies mahollinen tässä _nuoressa ijässäin_;[43] ja toiseksi,\nyhtä selvempätä _Suomenkielen-tuntemista_, joka myös puuttuu minullen.\nSiitten voaitaan vielä tämmoisiin asioihin, yhtä _rahan-varoo_,\njoka on mulla vajoolla, ja yhtä kovaa-luontoista _uskallusta ja\nmielen-hartausta_, ensinnik että ruveta, ja siitten että ees-tunketa\nyhtä asiata, joka niin monessa paikassa riiteloo vanhoja luuloja ja\ntapoja vastaan. Näistä voatimuksista, on suurin vastuus ollut mulla\n_kustennoksista_ -- ja kuka heijät maksaa. Min'en puhuk _työstäin ja\nvaivastain_, eikä myös minun kalliista _ajastain ja elostain_, sillä\nheijät minä mielelläin uhraan yhteen asiaan, joka minun mielestäin on\nse _kauniin_ johon minä taijan rueta; mutta minä hoastan paljasta\n_painamisen ja paperien_ maksuista, jotka ovat jo näistä kahesta Osasta\nnousuneet 4000:ta Riksiin. Muissa maissa niin ovat Hallitukset aina\nauttaneet sellaisia kokemuksia, kussa yhteistä parasta haetaan, ja\nellei Hallitukset ouk sitä tehneet, niin ovat yksinnäiset varakkaammat\nmoamiehet tarjoneet apunsa niillen, jotka tässä työskentelevät. Minä\nuskon myöskin että tällaisia esimerkkiä tavataan aikoa myöten meijänkin\nmoassa, ellei heitä nähäk meijän ajalla, ja toivon että nämä asiat\nsilloinkin paremmin käveistyyvät (jos eivät nyt luonistu) koska kerran\nmieli on jo ikään kuin enemmin heihin taipuna.\n\nMinä kyselin jo v. 1823 kusta oisin soanut Kirjan-kustentajaa\n(förläggare), mutta eipä siihen ruvenut yksikään -- liioiten\nkuin kuulivat, että minun piti kirjuttoo tätä Suomeksi.\nTurusta oisi tok yksi Kirjankauppias siihen ruvenut, jos oisin\ntoimittanut näitä Ruotiksi. Mutta koska _Suomen-kielen_ harjoittaminen\noli minun _peä-tarkoittamus_, ja _aineet_, joita kirjuitin, _vähemmästä\narvosta_, niin en siihen antainaan. Kaikki ovat sanoneet mullen, ettei\nse ikeän Suomeksi synnyk sellaisia asioita toimittoo, ja kieltäneet\nminua niin kovasti tähän rupeemasta, sanoten \"sinun kirjais ei luek\nyks'kään, kuin kirjutat Suomeksi, voan keänyt _omaan vahinkoon_.\"\nVahinkoa minä en pelänyt, sillä minä en ollut _voittoa_ tarkoittannut,\nja voisin minä ehkä tuota kärsiä, jos ainoastaan voittaisin tämän\npeä-tarkotukseini. Enkä minä sanok sitä kummaksi, jos kaikki minun\n_Ruohtalaiset tuttavat_ juttelivat näitä vasten, mutta se oli minusta\nihmeh, että kaikki mun _Suomalaisetkin ystävät_ juonittelivat niin\npaljon ja niin yksimielisesti tätä asiata vastaan, että olin jo vähältä\ntätä heittämässä toiseksi kerraksi.\n\nMinä tunsin kyllä sitä _kovaa onnea_, joka aina kohtaa kaikkia uusia\nkokemuksia, kaikkia hyviä aikomuksia ja mielen-tarkoituksia -- sitä\n_mielen-kankeutta ja kiitämättömyyttä_, jota osotetaan palkaksi\nniillen, jotka uhraavat ihtesek muillen;[44] mutta minä tiesin myöskin,\nettä yksi hyvä asia auttaa ihtesek, ja että _totuus ja hyvyys_\nvihtoinkin keäntyyvät voiton puolle. Se on tämä ajatus ja minun oma\nilomielentunteminen, työskeltännein hyvään tarkoitukseen, jotka ovat\nminua vahvistaneet ja vahvuuttanneet rupeemaan tähän työhön, ja hyö\nolkoon aina ne _valvoavaiset tähet_, jotka saattaavat ja valaisee minun\naskeliaini.\n\nMinä tunnen myös minun moamiehein luontoa, ensinnik ne vähät aljet,\njotka oppimukset ovat heijän seassa aikoin-soaneet,[45] jos muka\nvertoomme meitä muihin enemp harjoitettuihin kansoin. Siitten tunnemme\nmyös sitä yhtä-tyytyväisyyttä ja jäykkämiellisyyttä, jota osottaavat\nkaikkia uutta vastaan,[46] ja joka on alussa minuakin kohtavan; mutta\ntoisella puolella minä tunnen, että kuin kerran ovat tulleet\nvakuutetuiksi jonkun asian otollisuutesta, niin ovat hartaammat ja\nmielellisemmat sitä nouattamaan, kuin yks'kään muu kansa; ja kuin\nkerran tähän puuttuuvat, niin silloin eivät eneä hopussa heitäk,\neivätkä kahok hintoo eikä muuta, kunnollisuutta vasten.\n\nMinä olen myös havainnut, että sitä myöten kuin Opinkeinot ja rakkaus\nTietomuksiin, ovat näinnä viimeisinnä vuosinna lävinneet muissa maissa,\nsitä myöten ovatten myös Suomessakin puhkistuneet. Toistaahan\nne monet _kirjan-pajat_ (boktryckerier)[47] ja ne monet _Tieto- ja\nViikko-sanomat_[48] jotka ovat näillä 10:nellä viimeisillä vuosilla\nlisäyntyneet meijän moassamme, että kirjan- ja Opin-harjoittamiset ovat\nolleet _paisumassa_.[49] Tämä kaikki, ja se tieto ettei mikään\nOpin-ainek oisi luonnostaan pitännyt olla meillen suloisempi, kuin\nmeijän kielemme harjoittaminen, (sillä se taitaa sisällänsä sulkea\nheitä kaikkia) yllytti minua, ilmin-antamaan näitä minun aikeitaini, ja\npyytämään moamiesten peällen-tarjomista (prenumeration) soahaksein\nkahtoa jos oli mahollinen, ilman aivan suurta vahinkoa, toimittoo näitä\nkustennoksia.\n\nMinä painuutin täksi tarpeeksi syksyllä v. 1825 yhet _ilmoitus-sanat_\n(anmälan), kussa minä lyhykäisyytessä toimitin minun aikomukseini. Ja\nkoska minä, ilman tätä kirjoo, myös mielin painuttoo muita toisia, niin\nminä yhtaikoo nimitin heistäkin, aatellen \"yks tie, kaks asiaa.\" Näistä\nilmoitus-sanoista lähätin minä ison joukon Suomeen, sekä tuttavillen ja\nmuillen kielen-ystävillen, mutta erinomattain niillen molemmillen\nPapis-neuoittelemuksillen, (Konsistorierne) soahaksein heijän kautta\nnäitä lähätetyiksi kuhunkin seurakuntaan ja kappeliin. Minä lupaisin\nkyllä että jos peällen-tarjoitukset oisi sisään tulleet Moaliskuuhun\nv. 1826, niin oisin minä jo Juhannukseksi samana vuonna painuttanut\nensimmäisen Osan tästä minun _Otavastain_; mutta petinpä ihteini sen\nperustoksen peälle, etten ennättänä soaha peäletarjomus-listoja\nsisään-lähätetyiksi siihen meärättyyn aikaan. Hyö viipyivät vielä koko\nvuosikauen, moniat eivät tulleet ennen kuin vasta syksyllä v. 1827, ja\nmoni on vielä tulematak. Tämä hitaisuus heijän toimittamisessa ja\ntakaisin-lähättämisessä, oli ensimmäinen syy tämän kirjan\nmyöhistymiseksi. Kuitenkin tulin minä jo syksyllä v. 1826\nTukhulmiin sitä painuttamaan, ehk'en vielä tuntena puoliaankaan\nPeälen-tarjojoista.\n\nMutta monet esteet ja vastukset ovat siittenkin tätä viivyttäneet,[50]\nja olen itekkin joksi osaksi ollut siihen syypeänä. Sillä jos oisin\nainoastaan painuttanut 8 tahi 9 Arkkia kuhunkin Osaan, eikä tavoittanut\nheihin niin monta kuvoo, ja niin paljon soittamusta, niin oisin jo\naikoa tainut tätä toimittoo. Mutta minä luulen, että sekä ostajat että\nPeällen-tarjojat soisivat mielellään soahaksensa jota-kuta\ntoimellisempata ja täyellisempätä heijän rahoistaan, jos kohta vähän\nouttaisivatkin, ennen kuin heistä rupeaisivat hätäillemään. Sanotaan:\n\"_välleen koira pennut teki, sokeetpa hyö syntyi_,\" ja sanotaan toas:\n\"_joka hiljemmin hiiltyy, se paremmin palaa_,\" kumpainen on oikeen\nsanottu, sillä työtä toimella tehään, ei väin paljouella. Vielä\nsiittenkin niin ovat nämät aineet aina kasvaneet ja paisuneet, sitä\nmyöten kuin minä heitä liikuttelin, niin että ovat tulleet monta\nloajemmaksi kuin ensin oattelin; sillä \"_tehten työt leviävät, tekemätä\nsoukistuuvat_.\" Minä tahtoisin että tämä kirja, eli se ensimmäinen\nastuminen tällä Suomalaisella tiellä, ei mahtais olla heikko ja\nkykenemätöin, mutta jalo ja urhoollinen, sillä sen peälle perustaiksen\nehkä ne toiset.[51] Ja koska meillä ei ouk yhtään Suomalaista kirjoo\noppimuksissa ja runomuksia (i Litteratur och Witterhet) jota\ntaitaisimme vieraillen näyttää,[52] tahi ottoo ite käteemme\nlukeaksemme, niin tahtoisin minä että tämä oisi sekä näöltään että\nteoltaan, niin kunnollinen kuin on mulle mahollinen, ei ainoastaan\nminun kunniaksein, mutta meijän kielen ja koko kansakunnan.\n\nVoan se on kirjoin kanssa, niin kuin muihen kaluin kanssa, \"_ettei\nkaunista kannetak, jos ei kallista annetak_.\" Sillä se on asian luonto,\nettä kuta enempi työtä, sitä enemmin palkoo. Se on moni joka ehkä\nkahtoo näitä kirjoja kovin kalliiksi, jos tähän hintaan vertoovat\nheijän vanhoja henkellisiä tahi kouluttavaisia kirjoja; mutta erittäin\non mitä Hallitus ja koko valtakunta kustentaa, ja mitä luetaan ja\nostetaan ikeän kuin väki-pakolla kussakin koulussa ja yksinäisessä\ntalossa -- erittäin on mitä yksi yksinäinen kustentaa, ja mitä ostetaan\nniiltä varakkaammilta ja oppineisimmilta[53] ikeän kuin mielen-ratoksi\nja valistukseksi. Jos tahotten tarkempi tutkia tätä asiata, niin\nlöytäisitten, että minä olen ei ainoastaan halvempi kuin muut, mutta\nettä tämä kirja tuloo Peälentarjojoillen kolmasti, ja Ostajoillen\nkolmanneksi, huokiammaksi, kuin mitä se maksaisi tavallisessa\nkirjakaupassa.[54] Tämän uhramisen kaikesta omasta hyötymisestä, olkoon\nteillen yksi varma toistus ett'en ouk tarkoittanut omoo voittoa, voan\nyhteistä hyvyyttä.\n\nSe rakkaus, jolla moni moa-ystävä on koettelut etes-auttoo tämän kirjan\npeälletarjomista, ja se suostumus, jonka minä tapaisin yhteisessä\nSuomen kansassa, on ei ainoastaan ilahuttanut minua ja lohtuttanut,\nmutta myös sytyttänyt minussa sitä luuloa, että aika on lähestymässä,\njollon Suomalaiset ovat havaihtevia, ettei ouk mikään niin kallis ja\ntarpeellinen heillen, kuin oma-kielen harjoittaminen. Minä soan sen\neistä tässä julkisesti kostella ensin kaikkia niitä, jotka ovat olleet\nhyvätahtoisat ja nöyrät toimittamaan minun anomomukseini,\nPeälletarjojoihen hankkimisella, ja kirjoin ja rahoin laittamisella; ja\nsiitten soan minä myös kiitoksella mainita kaikki Peällen-tarjojoita,\nyhteisesti, siitä heijän luottauksesta jota ovat osottaneet minullen,\nvasten kaikkia kateita jotka ovat jo eiltäpäin soimaneet ja alentaneet\nminun aivotukseini. Näihen nimiä tahon heittää uneukseen, mutta heijän,\njotka ovat eteen-auttaneet näitä aikomuksia, tahon minä tässä jo kirjan\nalussa liittää, heijän iso joukko olkoon yksi selvä-toistus\njälkeentulevillen, näilläkin ajoilla löytynneen Suomessa miehiä, jotka\novat ollet heijän kielelleen rakkahaita.[55]\n\nNäillä puheilla olen nimä tahtonut selittää mitenkä minä olen ensin\ntullut juohutetuksi tälle Suomalaiselle tielle, ja mitkä ovat olleet\nminun ensimmäiset aljet hänessä. Siitten olen minä myös suuremmassa\nlyhykäisyyessä ilmoittanut, mitenkä mulla tuli tekemistä niiten\nRuotissa ja Norissa asuvien Suomalaisten kanssa; ja mitenkä minun\nmatkustamiset heissä tarkoitti Suomenkielen ja kansan tarkempata\ntuntemista; mutta minun kirjuttamiset heijän eistä, ainoasti tarkoitti\nhakeaksein heillen yhtä parempata ja onnellisempata elämätä. Ja nyt\nviimeiksi olen myös julistanut tämän kirjan ensimmäistä alkua, hänen\ntarkoitusta, hänen moninnaista vaikeutta ja myöhään-joutumista. Nyt\nminun tulee vähä laveammalta puhua jota-kuta esipuheeksi tämän meijän\n_Otavan_.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTarkoitus tämän kirjan painamisella, on ollut monellainen, niin\nkuin on jo ennen sanottu. Nimittäin ensinnik, että _sytyttää\nmeissä rakkautta_ tätä meijän omoo _puhettamme vastaan_, ja että tällä\nmeijän omalla kielen-harjoittamisella, _koroittoo häntä muihen kieliin\nrinnallen Tietomuksiin tiellä_, jotta taitaisimmo aikoa myöten asettaa\nsitä yheksi _yhteiseksi kansalliseksi kirjoituskieleksi_. Tämä on ollut\nmeijän peä-tarkoittamus. Ja että näyttää, jotta se ei ouk ainoastaan\nmahollinen mutta myös keviä tehäksemme niin olemme koetellut tässä\nosottoo hänen merkillista rikkauttansa ja äväriäisyyttänsä, niin\ntaivotuksissaan kuin merkityksissään[56] hänen kauneuttansa ja\nsomauttansa sekä sanoissaan että tavoissaan, josta löyetään että se on\nniin hyvin sopiva kuin muutkin kielet, käsittämään kaikellaisia\nopillisia aineita, ja vielä paljon soveliampi toimittamaan ne\ntarkemmatkin asiat, yksinkin varsin puhtaat ymmärtämykset (abstrakta\nbegrepp) ilman että heijän tavalla lainata merkitys-sanojansa muista\nvieraista kielistä.[57] Mutta ei siinä kyllä, että se on hyvä\nnouattamaan heijän _Tietomusta_ ja ajattelevaista mieli-henkellisyyttä;\nse on myös toisellen puolellen hyvä käsittämään heijän _Runomusta_,\ntahi heijän henkellistä mielen-juohutosta ja kielen-suloisuutta.\nToistukseksi olemme uskaltanneet suomentoo niitä kauniimpia\nRunon-kappaleita muista kielistä, e.m. Greekan-kielestä,[58] joka,\nniistä vanhoista, luetaan kaikkiin suloisin. Ja luulemme tätä tehneen\nmelkeen mieleksenne, _uskollisesti_ ehkei _orjallisesti_. Uskomme muka\nmeijän nouattanneen hänen henkellisyyttä ja suloisuutta, ilman että\nkavottoo oman kielen kauneutta ja somaisuutta.\n\nAsian puolesta, olemme toas tarkoittaneet sellaisia aineita, jotka\njolla-kulla tavalla valaisoo meitä meijän esi-vanhemmistamme, heijän\nmielestä ja luonnosta, heijän töistä ja tavoista, heijän kielestä\nja runomuksesta, heijän juohtumuksesta ja soittamuksesta,\nheijän viisautesta ja opin-laitoksesta, heijän yksinnäisestä\nettä kansallisesta elämän-käytöksestä, heijän jättöksistä ja\nvanhoin-jeännöksistä, m.m. eli myö olemme tavoittaneet sellaisia\naineita, jotka valaisoo meijän tarinamuksemme, ja meitä ihtemme. Meijän\naivotus on ollut kahellainen, että _harjoittoo meijän kielemme_, ja\nettä _valaista meijän mielemme_; tahi, että yhellä puolella _huvittaa_;\ntoisella, _hyövyttää_. Myö olemme tahtonut huvittoo teitä -- ei toisten\nirvistelemisellä eikä pilkkoamisella, ei sillä että tässä ketään\nsoimataan, häväistään ja alas-nauretaan[59] (vähin meitä ihtiämme);\nmutta sillä, että käytetään teijän kielenne kunniaksenne ja\nmieleeksenne. Puhuissamme meijän asioistamme, olemme toisellakin\npuolella välttäneet joutavata kehuimista ja pöyhistelemistä, turhoa\nylistystä, tyhmiä kiitos-virsiä. Tarinamus voatii totuutta, ja sitä\nolemme harjoittanneet. Jos olemme missään erehtynneet, niin se on\ntapahtunut tapaturmaisuutessa ja tietämättömyytessä -- antanettahan työ\nmeille anteeksi!\n\nKoska meijän aivotuksemme on ollut, huvittamaan kaikkia meijän\nMoamiehiämme, joilla löytyy miel' oppia ja lukea, eikä ainoastaan\nvissiä siätyjä tahi mieli-noutajoita (liebhabrar), niin meijän\ntarkoituksemme on myös ollut, että mahollisuuemme myöten kokoella ja\ntoimittoo sellaisia yhteisiä (allmänna) aineita, jotka oisi\nsoveltuvaiset niin yhöllen kuin toisellenkin; mutta jotka yhtä\nhyvin oisi eriluontoisia ja moni-tapaisia, että mielyttelisivät\nmoni-mukaisuutellansa, yksi yhtä, toinen toista. Sillä tavalla\nluulisimme että myö parhaittain meijän vallasväessä tahi siinä\nvalaistetussa kansan-seävyssä, sytyttäisimme rakkautta tähän heijän\nkieleensä, ja sillä lailla vähittäin pois-tunketa sitä Ruohtalaista\npuhetta, joka meijän kielemme vahinkoksi on soastuttanut ja ryvettänyt\nmeijän suutamme. Mitä on sanottu Ruotin kielestä, niin on myös\nsanottava mistä vieraasta kielestä tahaan, jota meillen tunkettaisiin\nomamme siaan. Sillä kuka on kuullut kummempata kuin, että koko moan\ntäytyy opettoo yhtä äkkinäistä muukalaista kieltä, käsittämiseksi niitä\nopinaineita, jotka ovat kussakin kansakunnassa ne tarpeellisimmat? Että\nkoko Suomenkansan täytyy kumartaman ihtesek Ruohtalaisessa puheessa,\nvaikka häillä on itellä yksi kieli, joka on suloisempi ja monta\nparempi? Kukapa uskoisi -- ettei koko Suomen moassa löyvyk yhtään\nainuata Koulua, Lukistoa, tahi Opistoa, kussa opetetaan (eli kussa ies\nharjoitetaan) Suomen-kieltä? Että kaikki meijän lailliset ja moalliset\nkirjat ja asiat toimitetaan Ruotiksi -- se on niin outo, että\nRuohtalaisten ite täytyy sanoa sitä kummaksi, eivätkä tahok sitä uskoa,\nmutta nauraavat kuin kuuloovat tätä [60]. Myö ouoistumme, että meijän\nmuinoisat esivanhemmat piti Jumalanpalveluksensa ja kirkko-menonsa\nLatinaksi, jota eivät ymmärtänneet,[61] ja meijän jälkeen-tulevaisemme\novat ihmettelevinnä, että myö vielä 19:nellä sa'an luvulla, tästä\nihmisen mielen-valaistamisesta, noutamme vieraita kieliä meijän omissa\nmoan-asioissamme. Myö oumme vakuutetut siitä, että jos Hallitus\noikeen tuntisi ne monet esteet ja puutokset siinä kansallisessa\nylöskasvattamisessa, ne monet vastukset ja rasitukset sekä yksinäisessä\nettä yhteisessä elämässä, jotka vajuuvat tästä meijän kielen moahan\ntalloamisesta, -- jos se kuulisi kaikkein rehellisten Moamiesten\nhartaimpia toivotuksia, niin se ei malttais kauan täyttämästä yhtä\nasiata, joka on se ensimmäinen kussakin hyvin harjoitetussa\nkansakunnassa.\n\nMinä tunnen myös, toisella puolella, niitä puheita, jotka aina\nnostetaan tätä asiata vastaan, tiiän itekkin että tässä, niin kuin\nmonissa muissa asioissa, on monta estettä ja vastusta voitettavinna; ja\nettä kuta jalompi yksi asia on, sitä jalommat ovat myös olleet ne\nesteet, jotka makoovat rikki-murrettunna ja voitettunna hänen\nympärillänsä. Se on aina heikkoin ja pelkur-mielisten tapa että pauhata\nnäistä esteistä, jotka nousoovat heijän silmissä kahta suuremmaksi,\nkuin ovat, ja sillä heitä juuri hirvittää ja peloittaa. Hyö\nseisahtuuvat usseemmittain heihin, ja painatteleksen hiljan takaisin\nvanhoillen poluillensa. Sitä-vastoin niin jalot miehet voittaavat näitä\nesteitä, tahi astuuvat heitä ylitten; sillä hyö näyttäiksen heijän\nsilmissä aivan vähäisiksi, sitä yhteistä hyvyyttä vastaan, jota heijän\nvoittamisella tarkoitetaan. Sillä kussa yhteistä parasta haetaan, siinä\ntäytyy meijän uhrata yksinäisiä etuja ja hyötymisiä.\n\nNiistä monesta esteistä, joita kannetaan sitä asiata vastaan että\nkoroittoo meijän Suomenkielemme peä-kieleksemme, luetaan:\n\n1:siksi. \"_Että uuella kielen-noutamisella moahan revittäisimme\nja hävittäisimme meijän vanhat Ruohtalaiset kielen-tavat ja\nkirjan-laitokset._\" -- Aivan niin! Sen-eistä meillä on mieli ja\nymmärrys, käyttää sitä hyväksemme. Kuka hullu lainaa kylästä vanhoja\nhuonoja housuja, kuin hänellä on itellä uusia parempia. Kaikki\nmoailmassa muuttuu, uusi tuloo vanhaksi, ja vanha tuloo huonoksi;\nmitäsme siitten muutosta pelkeämme, jotka ite oumme muutoksen alaiset.\nMuutoksia tapahtuu joka päivä meijän ympärillä, juuri meijän silmiin\netessämme[62] -- mikä hulluus se oisi siitten, tavoittamaan moailmassa\nmitä muuttumatointa. Kukin asia on ainoastaan aikaasek pitävä, että\npiteä sitä yli aikansa, on luonnotoin; sillä muutosta soahaan\nviivytellä, voan ei estellä; kuin se tapahtuu ajallansa, niin se on\notollinen; mutta kuin se tapahtuu ennen aikaasek, tahi jälkeen, niin se\non voaran-alainen. Minkä tautta myö tässä asiassa oisimme niin tarkat\nnoutamaan vanhuuttamme, kuin olemme muissa asioissa jo aikoa siitten\nheittänyt meijän vanhojamme uneukseen? Johan se Ruomin kieli, joka\najallansa kukisti ja moahan-tallais kaikkia muita, nyt lakastuu\nitestään, mitäs siitten luuletten, että tämä Ruotin kieli oisi hyvä\niäksi sotkia meijän Suomalaista puhettamme?[63]\n\n2:seksi sanotaan, että \"_Suomen rantamaissa puhutaan monessa kohin\nRuottia, ja että se oisi näillen yksi iso hämmennös ja vastuus, jos\nheijän nyt täytyis oppia Suomea_.\" Sekin on yksi turha puhe! Pitäiskö\nkoko kylä opeitteleman Ruohtia, jos sitä puhutaan yhessä talossa?\nEiköhään osa pitäis sovitettaman kokonaisuutensa mukaan, voan ei\nkokonaisuus osansa mukaan. Minun oatos oisi, että Ruohtalaisissa\npitäjissä saisi harjoittoo Ruohtia, ja Suomalaisissa, Suomea; siitten\nei oisi kumpaisellakaan syytä valittoo. Se on yksi vanha, mutta yksi\ntyhmä luulo, että \"kaikki on suletettavana yhteen malliin\"; mutta se on\nyksi uusi ja viisas sana, että \"pitäköön kukiin omat muotonsa\". Ennen\nuskottiin ettei yksi valtakunta oisi mahollinen, ellei hänessä ollut\n_yksi uskomus_ (Religion) ja vielä uskotaan ettei se ouk pysyvä, ellei\nhänessä ou yksi puhe.[64] Pohjos-Amerika ja Venäjän moa, jotka ovat ne\nvoimakkaammat hallitukset moailmassa, osottaavat ettei voaitak\nkummaistakaan; ja että ne valtakunnat ovat kaikkiin vahvimmat, kussa ne\nerinnäiset osat soavat kukiin piteä omat _luontonsa_, ja kussa heitä\n_nioitaan_ yhteen, vaan ei _sevoitetak_ tahi _sulatak_.[65]\n\n3:neksi, syytetään \"_meijän kielen olevan niin köyhän ja oppineihen\ntöihin taipumattoman, että se oisi muka mahotoin hänestä harjoittoo\njotakuta hyveä_\".[66] Mutta mistä se tulee, ellei meijän omasta\nhuolimattomuutesta? Kaikki valittaavat meijän kielen puutoksista, mutta\nharvat ovat hoastaneet hänen suloisuutesta, hänen sisällisestä\nrikkautesta ja kauneutesta, ei ainoastaan ymmärtämysten\ntarkoittamisessa ja sanoin taivuttamisessa, mutta myös hänen\nylös-harjoittamisessa ja ulos-venymisessä. Meijän kielemme on ikeän\nkuin yksi lihava peltomoa, jota pietään kesantonna, ja kussa kasvaa\nvahvast heiniä ja ruohoja, mutt' ei ruista eikä vehnee. Onko se siitten\npellon syy, vai viljellys-miehiin? Minä olen nyt ruvennut kyntämään,\nviskatkoon muut siemenet, niin soahaanpas kahtoa ellei meijän\nSuomalainen pelto rupeisi hetelmöittämään, ja ellei ajan takoo\nkiitettäisik meitä, jotka ensin tähän työhön repeisimme.[67] Mutta niin\nkuin on kieliin kanssa, niin on myös Oppimuksiin ja Tietomuksiin\nkanssa, jotka kielissä toimitetaan; nekin ovat verrattavat yhteen\nvainioon, kussa kynnetään ja kylvetään, ja josta siitten viljellään ja\neletään -- ei moallisesti, voan henkellisesti. Tietomukset on yksi\nhenkellinen vilja; kuta enempi sitä käytetään (hyväksemme) ja\nkorjataan, sitä enempi se meitä hyövyttää ja huvittaa.[68] Mutta niin\nkuin se moallinen vilja ymmärtämättömällä käytöksellä tahi\nnauttimisella, ussein keäntyy vahinkoksemme, niin saattaa myös tämä\nTietomuksen elo keäntyä turmioksemme, jos myö sitä veärin käytämme.\nVoan onkos se siitten viljan vika -- vai eikös lie vika meissä? Moni\nHallitus on koettanut, että viinan-kielolla varoittoo ja esteä\njuopumista ja viljan tuhlamista -- sanokoot hyö, jos heijän alimmaiset\novat muita onnellisempia, rikkaampia tahi muuten siistimpiä? Moni on\nmyös (e.m. Poavilaiset) koettellut että kirjoin- ja painon-kielolla\nvastuuttoo Tietomuksiin liian levittämistä -- sanokoot hyö, jos ovat\nsillä onnistanneet omiansa, tahi varjelleet heijän mieltänsä\nymmärtämästä?[69] Ei ikeän! Ainoastaan ymmärryksen valaistamisessa, ja\nsyvämmen hyvistymisessä, löytyy se ainua ja paras välikappale\nihmiskunnan onnistumiseksi; silloin ei ou pelättäveä, että juomme\nihtemme juovuksiin, tahi hulluttelemme mielemme joutavilla ja turhilla\najatuksilla. Ja jos se joskus tapahtuis, että myö tuttavien joukossa\noisimme leikkipuheliaiset, tahi ajatus-juohtumuksissamme vapaalliset ja\nvallolliset, eihän meitä tuosta sakoitettanek, tahi kuritukseen\nkuletettanek, kuin emme tappelek välilämme, eikä toistamme häväise.\nAinoastaan lasten ja sen roa'an kansan täytyy olla holhotuksen alla,\nmutta ymmärtäväiset ja täysi-mieliset holhoovat parhaitten ihtesek.\nYksi kansa, joka osottaa lain-kuuliaisuutta, ja kuuliaisuutta laillisen\nesivallansa vastaan, joka uskollisesti täyttää kaikkia yhen alimmaisen\nvelvollisuusia, on jo niin paljon mielistynnyt, ettei sitä eneä\ntarvitak hoitella mielen- eikä kielen-kahleilla.\n\n4:neksi, olen minä myös kuullut sanottavan, \"_Suomenmoan olevan niin\npienen, ja Suomalaisen kansan niin vähäisen, ettei se ouk hyvä yksinään\nkustentamaan ja voimassaan piteä yhtä omaa Oppimusta_\" (en egen\nLitteratur). Niin kuin se oisi meille muka huokiampi, kustentoo yhtä\nvierasta, äkkinäistä.[70] Tämä puhe on minusta niin tyhmä, kuin että\nsanoa, ettei pieni mies ole hyvä oppimaan niin paljon, kuin suuri mies.\nTätä vastoin neämmö, että ne pienet ja voimattomat miehet usseemmittain\novat monta viisaammat ja oppisemmat kuin toiset, jotka ovat isommat\nruumiiltaan. Mistä se tulee, ellei siitä, että kuin nämät harjoittaavat\n_ruumillisyyttänsä ja voimoansa_, niin toiset harjoittaavat\n_järjellisyyttänsä_ ja ymmärrystänsä. Samaten on myös valtakuntien\nja kansoin välissä! Eikös ne isommat heistä aina tarkoitak\n_ulkonnaisuutta_, ja ne heikommat _sisällisyyttä_. Niin on Luoja\nantanut luovuillensa kullenkin omat osansa: Härälle suuret sarvet,\nKetulle hyvä ymmärrys. Koska Suomalaisille on luotu, ettei rehvastoo\njoukkoon muihen kansoin kapinoissa; mutta koska soamme olla rauhassa ja\ntyyvennössä kotonamme, yhen viisaan ja jalon Hallituksen suojassa,\nniin tarkoittakaamme että käyttää tätä onneamme hyväksemme, ja\nharjoittakaamme niitä viisauen hetelmiä, jotka rauhan alla kypsyisivät\nmeijän moassamme! Siivistäkämme meijän tapojamme (siinä on meillä\nkyllä!) ja valaistakaamme meijän mielemme -- ei muihen ansiolla, voan\nomalla -- omalla kielen ja mielen harjoittamisella! Se oisi yksi voitto\nihmisyyellen, ja meillen Suomalaisillen yksi kunnia, monta suurempi\nkuin että (niin kuin nyt tehään) matkittaa muihen puheita, tahi kehua\nja pöyhistellä muihen opinpauloissa. -- Sillä eihään myö ollak mitkään\nJätkyttäjöitä (Papegojor) joihen suuhuun sovitetaan mitä vajuu muihen\nsuusta, ja jotka Harakoina kertoavat ja märehtiivät muihen purtuja ja\nsyljyksiä.\n\nSeneistä kuin sanoovat meijän kansan vielä olevan vähäisen\nharjoittamaan omoo Oppimusta, niin eivät ymmärräk mitä Oppimukseen\nvoaitaan: \"ruumiillista heikkoutta, ja henkellistä mieli-vakautta.\" Se\non koko kansan kanssa, niin kuin yksinäisen ihmisen kanssa; että\npienuutessamme ja nuoruutessamme oomme sopivaiset mieltämme\ntaivuttamaan, ja oppimaan mutta vanhuutessamme ja voimuutessamme\ntahomme jo muita opettoo, ja taivuttoo mieltämme myöten; ja kahomme\nmonestin halpoiksi vanhoja opettajoitamme ja opetuksiamme. Mutta se on\nviisas, joka oppii vielä vanhanakin; sillä vanhuus huonistuu ja nuoruus\nvahvistuu, mutta viisaus on aina vihertävä ja viheriäinen. Mitä on\nsanottu ihmisistä yksinäisesti, on sanottavaksi heitä yhteisesti. Ne\npienet kansat ovat soveliat oppimaan, ja harjoittamaan Tietomuksia; ne\nsuuret tahtoovat jo opettoo muita. Ja eikös se lie niin luotu\nluomisessa, suurien olevan niiten pienein Herroja.\n\nSen-eistä kuin luetten mitenkä ne pienet Greekkalaiset hallitukset oli\nhyvät muinon harjoittamaan kukiin omoo puhettansa ja oppimustansa,\nkussa olivat monta kuuluisemmat, kuin isommat valtakunnat; ja kuin\nkuuletten mitenkä pohjoisessakin-päin yksi pieni kansatus (befolkning)\nyhöllä soarella, kaukana Rutjan-meressä, oli hyvä yksinään harjoittoo\nja voimassaan piteä yhtä omoo Oppimusta, yhellä ajalla, jollon\nTietomukset olivat jo ikeän kuin pois-sammuneet koko tästä moailmasta\n-- mitäs siitten sanotten tämän Suomen moan olevan köyhän ja\nkykenemättömän harjoittoo omoo puhettansa ja oppimustansa, kussa jo 200\nvuotta on löytynyt 1 oma Opisto, 2 Lukistoa, toista satoo koulua; kussa\nlöytyy 30 kaupuntia, kolmatta satoo pitäjätä, ja toista miljuonia\nihmisiä; ja kussa jo tavataan 8 kirjan-pajoa.\n\nMikäs siitten meissä puuttuu, ellei toimi ja työ? Syy on siinä, ei että\nmeitä on vähä työmiehiä, ei että kajoomme työtä; mutta että tiemmö\nturhaan työtämme, että kylväämme tätä vierasta viljoo, joka ei ikeän\nloista meijän moassamme; ja että meijän omat pellot seisoovat autionna\nja kesantonna. Mikä kaunis keto eikös avauntuis meillen ja meijän\ntyö-taitavaisuuellemme (wår arbetsförmåga) jos ruettaisiin viljelemään\nomia ruoka-maita -- ei vieraalla viljalla, voan omalla. Siitä viruisi\nmeillen yksi riista, joka täyttäis meijän hinkaloitamme, ja turvaisi\nmeitä tästä henkellisestä ruuan-puutoksesta, jonka nälkästymisessä myö\nneännymme ja lauhtumme, ikeän kuin siitä moallisesta ruuan-puutoksesta.\n\n5:neksi, olen minä kuullut monen sanovan: \"_Meijän nykyinen Hallitus\nehkä ei suvaihtek, että ruettaisiin harjoittoo kielemme, tahi valaistoo\nmielemme, koska valaistuksen sanotaan olevan kansa-kunnassa\nvahinkollinen_.\" Missä sitä luetaan, että valaistus on voarallinen,\ntahi että ymmärrys on luotu meillen vahinkoksemme? Eikös se ouk\n_ymmärryksen_ luonto, että harjoittoo _tietoa_? Eikös se ouk\npeä-tarkoittamus meijän Ristillisessä Uskomuksessa (Religion) että\nlevittää ihmisissä _henkellistä mielen-valaistusta_? Se ei olluna\nihmisen käsky, mutta se oli käsky Jumalalta; \"_Mänkee ulos moailmaan,\nja opettakaa kaikkia kansoja_!\" Mitäs siitten pelkeämme tätä\nhenkellistä viisautta? Ei ouk vielä valaistus ketään häväisynyt, eikä\nymmärrys kennen mieltä pilanut; sill'ei \"raha ratki kukkarota, mieli\nsäre miehen peätä\" tiesivät jo esivanhemmamme. Se on hulluus että\nluettaa sitä valaistuksen syyksi, mikä seuraa tämän ymmärryksen\nveärästä käyttämisestä, tahi veärästä valaistamisesta. Yksi veärä ja\nymmärtämätöin käytös, yksi tyhmä mielen-harjoittamus, jos kohta\nymmärrykselläkin tarkoitettu, on kuitenkin ymmärtämättömyys, eikä\nkuhuttava puol'-valaistukseksi; sillä yhtä semmoista ei löyvyk.\nSillä valaistus saattaa olla vähäinen, ja soattaa olla isompi,\nmutta valaistus se on kuitenkin. Yksi puol'valaistamus on jo\nvalaistamattomuus, voan ei valaistus, sillä hyö erkanoovat tästä, kuin\nyö erkanee päivästä, veärä-tie oikeasta. Niin kuin rahat ovat ilman\narvotak, elleimme ymmärräk heitä oikeen käyttää, niin ompi myös\n_oppimus ja viisaus_ (itekseen) ilman ansiotak, ellemme heitä oikeen\nymmärräk keänyttää hyväksemme ja sivistymiseksemme. Yksi rikas saattaa\nolle _kelvotoin_, ja yksi oppinut, _kunnotoin_; taitaa olla\n_mielettömät_ kumpainenkin; voan ei se ouk _rahan_ syy enemmän\nkuin _oppimuksen_; syy on heijän veärässä käyttämisessä, s.o.\nymmärtämättömyytessä, joka syntyy valaistumattomuutesta. Valaistus\nkuhutaan _mielen-valaistukseksi_, sillä se harjoittaa ei ainoasti\nymmärryksen viisautta, mutta myös mielen _hyvyyttä_; se tarkoittaa\nhyvyyttä yhellä puolella, ja _viisautta_, toisella; nimittäin\n_viisautta hyvyyteen_ -- ei pahuuteen. Viisaus pahuuteen, on\npeä-pahuus. Ei löyvyk vielä sitä miestä, joka katoo eli paheksii\ntietoansa, vaikka kuinka vähäinen; mutta monella on ollut syytä ehkä\nvalittoo hänen _veärästä käyttämisestä_[71] eikä löyvyk sitä\nvaltakuntoo, kussa tietomukset ja valaistus ovat tehneet hämmennöstä ja\nvillitöstä; mutta monta, kussa tyhmyys ja mielettömyys ovat\nkumouttaneet toisiaan, ja heittäneet härän-pyllyä. Että seneistä sanoa,\njotta valaistus on kansassa voarallinen, on mielettömästi puhuttu;\neikä sitä muut sanokkaan, kuin tyhmät ja tylsäyntyneet miehet.\nJa että uskoa, jotta meijän Esivalta tahtoisi vastuuttoo tätä\ntotuullista mielen-valaistusta, tahi poistaivuttoo meistä tätä omoo\nkielen-harjoittamista,[72] oisi että tahalla ja pahuuella häntä soimata\nja alentoo, tahi panetella häntä ymmärtämättömyytestä. Yksi semmoinen\noatos oisi luonnotoin ja mahotoin, eikä pie löytyä yhölläkään\nSuomalaisella. Sillä oottenkos millonkaan kuullut yhtä isää, joka\ntahallaan kasvattaa lapsissansa _tuhmuutta ja mielen-tyhmyyttä_?\nNopeemmin hään heissä harjoittaa viisautta ja ymmärrystä. Niin\ntarkoittaa myös Esivalta, että levittää valaistusta ja _tietomusta_\nalimmaisissansa; että hakea heijän parasta ei ainoasti _moallisissa_,\nmutta myös henkellisissä. Eikös meijän muinonenkin Keisarimme osottan't\ntätä mieltä Suomalaisiakin vastaan, sekä hyvyyvellänsä Turun muinosta\nOpistoa kohtaan, kuin hänen moneilla muillakin armollisilla\ntoimistuksilla, harjoittaksensa meijän mielen-valaistamista? -- Mitäs\nsiitten epäiletten että tämä nykyinenkin Keisarimme harjoittaisi tätä\nmeissä? Joka on jo monesti ottanut turvataksensa näitä meijän\nhenkellisiä tarpeitamme.\n\nMoni on myös sanona: \"_Hallitus tahtoo ehkä että ruettaisiin Venäjän\nkieltä harjoittamaan_!\" Aivan niin, \"ei työ miestä häväise, taito\ntapoja pahennak!\" Voan erittäin on yhtä, erittäin on toas toista.\nSillä eihään Suomenkielen-harjoittaminen kieläk meitä Venäjänkieltä\noppimasta; eikä toas Venäjänkielen-oppiminen kiellek meitä\nSuomenkielen-harjoittamisesta. Meijän pitää rakastoo omoa kieltä, ja\nkunnioittoo muihenkin kieltä: vasta silloin kuin rupeavat meijän\npuhettamme polkeamaan, silloin vasta kuuntelemme heitä vihalla.\nSe oisi luonnotoin voatia meitä rakastamaan sitä, joka meitä alentaa ja\npolkee, ja se oisi mahotoin sytyttää meissä rakkautta Venäjän kieleen,\nSuomen kielen polkemisella. Se on tarpeellinen ehkä meille että,\nyhistettyä Venäjän kanssa, oppia Venäjätä, mutta se on tarpeellisempi\nmeille, osata Suomea. Se on mahotoin että Hallitus vieraan kielen\nopettamisella tarkoittais alas-tallata omamme. Eihään Virolaisetkaan,\neikä vanhat Suomalaiset, eikä monet muut kansat Venäjässä ouk tulleet\npakoitetuiksi ottoo Venäjätä kirjakieleksensä! Ja sanotaan että se\navullinen Keisari _Aleksanderi_ vainaa oli Porvon Herroin-päivissä\nkahtonut kummaksi, että harjoitimmo Ruottia kirjakieleksemme, ja\ntarjonut meille Suomeammo, mutta että silloin olevaiset kunnioitettavat\nHerroinpäivämiehet piti tätä vierasta parempana. Minä luulisin, että\njos nyt oisi semmoiset asiat meillen tarjoilla, niin oatokset oisivat\nehkä toiseppäin.\n\nKoska nyt olemme toistanneet, että _oma-kielen harjoitus_ ei ouk\nainoastaan _otollinen ja tarpeellinen_, mutta myöskin _mahollinen ja\nluonnollinen_, niin kysytään sitten: \"_minkälainen se Suomenkieli\npitäis olla, jota harjoittettaisiin kirjakieleksi_?\" Että sen pitäis\nolla se _parraaimman ja suloisemman_ peättelöö jokainen. Mutta _mikä\npuhe on heistä paras ja suloisin_? Siinä on kysymys! Tämän sanan peälle\n-- kuuleppas mitenkä huutaavat, yksi yhtä, toinen toista; Hämäläiset,\nPohjalaiset, Turkulaiset ja Karjalaiset -- kaikki nyt avaavat suutansa\ntästä juttelemaan, ja milt' eivät tappele välillänsä, siitä, kennen\nmuka puhe oisi heistä paras. Minä annan heijän pauhata ja riehua, ja\nkuin kerran väsyyvät sohisemasta, niin silloin minäkin tahon puhua.\nMutta ensin tahon minä kuulla mitä ne viisaammat heistä sanoovat, jotka\nlausuuvat: \"_meillä on jo kerran yksi kirja-kieli, joka on\nylösharjoitettu ja hyväksi kahottu, ja jota kaikki ymmärtää -- mitäs\nsiitten ruvemme nyt joutavia juonittelemaan, ja ottoo yhtä uutta\npuhetta kirjan-puheeksemme, jot' eivät moni meistä ymmärräk_?\"\n\nMutta minä puhuisin teillen ensin yhen tarinan yhöstä talosta, kussa\noli monta miestä. Suurin osa heistä oli laiskat työllen, voan oli niitä\nmoni nöyräkin. Heillä oli yksi vanha pelto-moa, kuiva-luontoinen ja\nhiekka-pohjainen; sitä ne joka vuosi pieksivät kuokillansa, ja repivät\noatroillansa, soahaksensa yhtä vaivallista laihoa, joka usseemmittain\npaleltui kevät-pakkaisilla, ja kussa mato söi orasta. Yksi näistä\nnuoremmista miehistä, joka oli kiivas työllen, mäni korpeen toisella\npuolella kylee, ja löysi siinä hyviä synnemmaita; kussa oli muta-pohja,\nja kussa ei halla pannut halmetta. Siihen hään teki ruis-sänkynsä, ja\nrupeisi sitä pyytämään viljavainioksi. Toiset miehet nauroivat hänellen\nensin ja häväisivät häntä, ja sanoivat: \"sinä koira et tie työtä meijän\npellolla, voan omallais!\" ja kuin näkivät mitenkä hään siellä poltti ja\nraivais moata, tahi kaivo valta-ojia, ja rovioitti suota, niin sanoivat\nvälillänsä: \"hullu semmoiseen työhön menköön! kynnetään myö tätä\nvalmista moata, jota meijän vanhemmat ovat meillen raivanneet, kyllä se\nmeitä elättää, niinkuin heijätkin. Tässä osaapi jokainen jo asettaa\nvakojansa -- mitäs siitten lähemme uuella työllä katkaistamaan\nihtiämme.\" Niin puhuivat ne suurimmat laiskurit ja velto-turpaiset.\nToiset ymmärtäväisemmät miehet eivät virkkaneet mitään, voan kynsivät\ntavallansa sitä vanhoa peltoansa, kunnekka näkivät sen hyvän vuos-tulon\nsiinä uuessa -- silloin hyökin muuttivat sinne oatrojansa. Mutta ne\nlaiskat miehet eivät tulleet sinne ennen kuin vasta leikkuun-aikana,\nkoska siinä ukon-maljoa juotiin. Silloin hyökin tunkeksivat sinnek, ja\nkiittivät muka niin, pulloa pullistaissa, tätä hyveä uutista. Niinpä se\non veikkoiset niiten kanssa, jotka nyt veäristelöövät suutansa näillen\nminun aikeillen; ne jotka enin moittiivat ja reäväävät minua --\nkysytkeepäs heiltä, mitä ovat ite tehneet meijän kielen kunniaksi? Ne\novat ne samat miehet jotka ovat paisuneet laiskuutessaan;[73] sillä\njotka kerran ovat työskelleet ja tuskauntunneet kielessämme, eivät\neneän kiivastu eikä kiroile, jos toinenkin hänessä ropottaa -- toisella\nkohalla.\n\nMonen olen minä myös kuullut sanovan, joka piteä sitä Suomea, jolla\nRoamattu on suomennettu, juuri kulta-jyvänänsä -- \"_että siinä löytyy\nsitä parasta ja selvintä Suomea, meijän puheessamme, ja että meijän\npitää sitä nouattoo_.\"\n\nEmminä usko siihenkään! Sillä ehkä kyllä löytyy _kehnompata_ Suomea\nkuin Roamatussa (e.m. Virsi-kirjassamme) niin löytyy myöskin\n_parempatakin_ Suomea (e.m. vanhoissa Runoissamme). Mutta koska ihmiset\naina riippuuvat niihin vanhoin luuloin, eivätkä usseen eroitak sitä\nsisällistä siitä ulkonnaisesta, eikä sitä henkellistä hänen\nruummiillisesta piiroksestaan, niin antaavat näillen puheenpiiroksillen\nyhtä henkellistä arvoa, joka ei heissä itekseen löyvyk, voan jota hyö\nainoasti oisi tomittavana. Tästä tulee ett'eimme (e.m. rukouksissamme)\ntahok luopua _vanhoista sanantavoista_, jotka soattaa ehkä monin\nkerroin olla tyhmät ja sopimattomat (keskustele p. 148, 150, m.m.)\nHeijän hyväksi, jotka juuri _henkelisinnä_ käsittäävät näitä\n_ulkonnaisia puheen-piiroksia_, ja jotka luuloovat että Jumalallisuus\nkatoisi, jos kielemme parantaisimme, (ja heitä on suurin osa) niin\npitäköön Roamattu sitä Suomea, jolla se on kerran toimitettu, ja johon\nse on ikeän kuin koventunut! Eihään se kielläk meitä muissa kirjoissa\nkirjuttamasta toista Suomea!\n\n\"_Noh, pitäiskös meillä siitten olla kahta kieltä kirjoissamme_?\"\nkuulen minä kohta jonkun kysyvän.\n\nEi kahta kieltä, voan kielen-piiroksia soattaa olla vaikka miten monta!\n\"_Eihään Ruohtalaisillakaan ouk kirjoissansa muuta kuin yksi\nkielen-piiros_!\" Vai ei! Eikös heijänki Roamattu ou kirjutettu yhellä\n_eri- ja vanhalla kielenpiiroksella_, jota ei käytetäk eneän missään;\nja eikös heijän Laissakin nouatetak yhtä vielä _vanhempata ja\nerinomaista puheen-piirosta_, joka perustaiksen sillä kirjoitustavalla,\njota tavataan heijän vanhoissa moakunnan-Lakiloissa (Prowince-Lagar).\nJos tarkasti tutkistelemme, niin kullakin kirja-toimittajalla, eli\nkullakin ihmisellä, ikeän kuin kullakin ajalla, löytyy aina yksi vissi\noma puheen-piiros, joka _eroittaa_ heitä muista, ehkä tämä eroitus\nusseemmittain on niin vähäinen, ettei sitä jokainen selitäk. Mutta yksi\neri piiros puheessamme, on ainakin yksi eri piiros _ajatuksillemme_,\nkoska ajatukset piirutetaan puheella. Niin erinnäiset kuin _ajatukset_\novat, niin erinnäiset saattaa myös olla _puheen-piirokset_; mutta\najatukset ovat monellaiset, seneistä täytyy myös puheen-piiroksien\nolla monellaisia. Tästä seuraa, kuta _enemp'_ meillä löytyy näitä\npuheen-piiroksia, sitä _keviämpi ja huokiampi_ meillä on myöskin\ntoimittoo ajatuksiamme. Meijän ei seneistä pie kaisea, mutta nopeemmin\ntavoittoo monta puheen-piirosta meijän kielessämme, sillä hyö teköövät\nsitä _viljakkaammaksi ja rikkahammaksi_ toimittamaan ajatuksiamme. Nyt\non kukin _puhe-murrekkiin_ ainoasti yksi iso erinnäinen piiros meiän\nSuomalaisesta puheesta, kussa löytyy kussakin monta erinnäistä\npienempätä piirosta. Mitäs siitten vihoitatten ja pois-eroitatten näitä\nerinnäisiä peä-piiroksia, jotka löytyy meijän kielessämme, ja jotka\nteköövät sitä _suloisemmaksi ja hetelmällisemmäksi_?\n\nMinun oatos on sen-eistä, että meillä Suomalaisilla on _yksi kieli_\n(sillä myö ymmärrämme hyvin kyllä toisiamme, ehkä meitä eroitetaan\npuheessamme) joka osoittaiksen, ja jota jaetaan, vissiin\npuheen-piiroksiin, ikeän kuin meillä on _yksi moa_ jota jaetaan vissiin\nmoa-kuntiin ja hippa-kuntiin. Koska nyt _Turunmoa_ on niin hyvin\nSuomenmoata kuin _Pohjanmoa_, ja _Savolainen_ niin selvä Suomalainen\nkuin _Hämäläinen_, niin on myös heijän puheen-murretkin selvee Suomen\npuhetta, ehkä heitä eroitetaan toisistaan, monessa paikoin. Mikä oikeus\nmeillä on että _koroittoo_ yhtä puheen-murretta kirja-kieleksemme ja\n_alentoo_ kaikkia muita? Onhaan kaikilla Suomalaisilla yhtälaiset\noikeuet ja vapauet _kansallisessa_ elämässä, minkätähen siis heillä ei\noisik sitä _opillisessakin_? Eli minkä perustuksella ei oisi oikeutta\njokaisella toimittoo puhettansa sekä _suullisesti että kirjallisesti_?\n\nNe jotka aina hokkii sitä, että _ainoastaan yksi puheen-murreh pitää\nkohoittoo kirjan-kieleksi_, ovat semmoiset, jotka kansallisessakin\nelämässä tahtoovat koroittoo yhtä kansan-seätyä vallan peälle, ja tehä\nne _toiset_ hänen alimmaisiksi; eli jotka soisivat ite kapua\nylimmäiseen nokkaan, että sieltä moahan-sysäisivät muita, alimmaiseen.\n\n_Turun_ ja _Hämeen_ puheet ovat jo niin kauan pöyhistelleet meijän\nkirjoissamme, että oisi aikoa jos toisetkin heissä näkyisi.[74]\nMinä olen nyt ottanut Savon puhetta koetteeksi -- ottakoon toiset\ntoisia. Ei myö siitä piek riitauntuman eli vihoittoo toisiamme, jos myö\nkukiin harjoittamme omoo puhettamme. -- Suomeahan se on kaikki!\nMinä luulen että se puheen-murre on paras, kussa Suomen Kielitär\n(Språkgudinnan) löytyy omassa _peri-puhtauvessaan_ ja täyellisemmässä\näväriäisyyessään; ja uskon että tämä murrek viimen _voittaa_ kaikkia\nmuita omalla _viljallisuuellaan_; voan ei sillä, että se _polkee ja\npainaa_ toisia alasek, mutta että se on _ensimmäinen_ heijän joukossa\n_kauneuestaan ja voimallisuuestaan_ -- ei millään muulla. Eli yksi\npuheen-murre soattaan piteä _paremmassa_ arvossa kuin toinen, ikään\nkuin yksi ihminen kahotaan _paremmaksi_ kuin toinen -- ei hänen\n_nimestään_, eikä hänen _ijästään_, mutta hänen _kunnollisuuestaan_.\nSillä _kunnnollisuus tuottaa kunniallisuutta, voan ei aina\nkunniallisuus, kunnollisuutta_.\n\nNyt minä uskon että _Savon puhe_, eli se puhe kuin hoastetaan _Savossa_\n(liioitenkin pohjoisemmassa peässä) yhessä osassa _Pohjanmoalla_, ja\npaikka-paikoin _Karjalassakin_, on se selvin ja somin Suomen puhe.\nMutta niinkuin jokainen kielen-murre sisällänsä suljee monta erinnäisiä\nja pienämpiä puheen-murteita ja puheen-piiroksia; niin löytyy myös\ntässä Savolaisessa kielessä monta _erinnäistä_ puhetta. Sama oikeus\nkuin niillä _isoimmilla_ puheen-murteilla on, sama oikeus on myös\nniillä _pienemmillä_. Kukiin piiros on _otollinen ja sopiva_ kirjaamme,\njoka on _luonnollinen_ puheessamme. Minä omistan sen eistä heitä\n_kaikki_ kirjankieleksemme. Nyt vastataan mulle toas: \"_kirjankieli\npitäis olla yksi_!\" (Aivan niin, yksi kieli mutta monta mutkoo!) --\n\"_ja hänessä ei pie olla sanan-paulat erilläiset; vaan yhtäläiset_.\"\nYhtäläiset ne ovat kielemme muka, vaikka ovat erilläiset keskenänsä. Se\nei ouk seneistä mikään sopimattomuus (inkonsequens) kielessämme, jos\n_yhtä asiata_ toimitetaan _kahella sanalla_, tahi _yksi sana_\nkirjutetaan _kahella tavalla_. Mutta se sotii kielemme vastaan, että\nkirjuttaa _toisella tavalla_ kuin puhutaan, tahi puhua _toisella\ntavalla kuin hoastetaan_.\n\nSe on moni joka tahtoo _sulkea kielemme vissiin piiroksiin_, ja\nkiinittää häntä, ikeän kuin vankia, vissiin kahleisiin, eli niin kuin\nsanoovat \"_käsittee häntä vissiin lakiin_\" (reglor) mutta se on yhtä\ntihuvata työtä, kuin että kiinittää meijän ajatuksiamme vissiin\npiiroksiin.[75] Niin kauan kuin kumpainenkin heistä on _elävänä_, niin\nniillä on myös _elävän luonto_, nimittäin että _kasvaa ja katoa_\n(muuttua) ehkä se tapahtuu varsin verkaisillaan. Se on aivon tästä\npaisumisesta (jolla se muuttaa ja levittää vanhoja piiroksiaan) ja\n_katoamisesta_ (jolla se toas heitteä heitä hävitökseen) josta häntä\ntunnetaan eläväksi ja henkelliseksi, ja josta se tuloo soveliaksi\ntoimittamaan yhtä _elävätä ajatusta_, ja yhtä _henkellistä\nymmärrystä_. Minäkin olen tässä _Otavassain_ muuttanut monta voajoo,\nmeijän Suomalaisessa puheessamme, yli heijän vanhoja rajojaan ja\nteroittanut ehkä monen uuen seipään. -- Eihään se lie luettu mullen\n_kielen-murhamiseksi tahi sortamiseksi_, mikä on tehty hänen\n_lisännökseksi ja enentämiseksi_? Kahtokaamme heitä, jotka paljon ovat\nvaivaanneet aivoansa, _asettamaan vissiä piiroksia_ heijän kielellensä,\njoihenka ylitten hyö eivät häntä laskisi: ja jotka poiskitkeävät\nhänestä _yhen_ sanan, ja kasteloovat _toista_ hyvin; ja jotka panoovat\nikeän kuin aitoa joka puheensa ympärille, jota kieli kasvattaa heijän\nkoali-moassansa! Eikös heijän täyvyk vuosittain korjata aitoansa, ja\nkitkee kieltänsä, ja vuosittain kuitenkin valittoo, ettei se tule\nheiltä kyllä _kitketyksi eikä korjatuksi_? Se joka tahtoo poispoimita\nne huonommat ja pienemmät jyvät aitastansa, niin kyllä sillä on\npoimimista! Ja sitä myöten kuin hään _poimii_, niin viljat _vähennöö_\nhinkalosta. Ja se joka toas tahtoo panna aitoa kullenkin orraalle,\nlaiho-halmeessansa, niin kyllä sillä on panemista, ellei hään yhellä\naijalla turvoo koko halmettansa. Jos tahomme kieltämme kitkee, niin\nkitkekkämme pois hänestä tätä _vierasta poroa_, ja puhistakaamme sitä\n-- ei sillä, että seuloamme pois jyviä, mutta ruumenia ja akanoita,\njotka ovat heihin tarttuneet. Ja jos toas tahomme piiroksella suljeta\nmeijän kielemme, niin olkoon se semmoinen, että se sisällänsä suljee\n_kaikki_ meijän puheen-murteet ja mutkat.\n\nToiset toas, jotka sanoovat: \"_meijän pitä harjoittoo yhtä\npuheen-murretta kirjan-kieleksi_;[76] _voan mitkä sanat hänessä\npuuttuu, pitäis meijän lainata niistä toisista kielen-murteista_!\"\nSiinä syntyis toas riita -- ensin, mikä murre _harjoittoo_ pitäis, ja\nsiitten, mitkä sanat _lainata_ pitäis. Syntyisi siinä toas _lainamista\nja poimemista_. Sillä jos verroitaan siihen entiseen vertaukseen, jyvän\nhinkalosta, niin yksi poimisi yhtä, toinen toista, ehtiissään kukiin\nniitä _suurempia ja parraaimpia_ jyviä; eivätkä saisi sitä siittenkään\nkyllä poimetuksi. Siitä tulisi sama tarina kuin äsken; mutta kun toanon\npoimittiin jyviä pois aitastamme, niin nyt poimittaisiin heitä yhestä\nhinkalosta toiseen. Ei semmoiset neuot maksak mitään! Ei ouk vielä\nyhtään kieltä tehty konstin jälkeen, ellei se ouk tehty ilman\nkonstitak. Minun meininki on, että kieli on yksi ja yhteinen, mutta\npuheet ovat monellaiset ja erinnäiset.[77]\n\nTämä olkoon sanottu kielestämme ja puheen-murteistamme; nyt tuloo myös\njotaik sanottavaksi _kielen-kirjuttamisestamme_.\n\nNiin kuin olen uskaltanut ottoo yhtä _toista_ Suomea kirjuttaaksein,\nkuin on ennen kirjutetu, niin olen myös uskaltannut kirjuttoo sitä\n_toisella tavalla_, kuin on muulloin kirjutettuna. Sillä jos ensin\ntutkimme mitenkä meijän vanhat ovat muinoin sitä kirjuttaneet, niin\njokainen jo löytää heijän kirjoituksissaan suuria puutteita ja\nvirheitä; ja jos siitten tutkimme mitenkä tätä kirjutetaan meijän\najalla niin löyämme vielä meissäkin paljon viheliäisyyttä. Mutta se on\nharva ehkä, joka havaihtee omia puutoksiamme; siihen voaitaan, että\nosaisimmo ikeän kuin _käyä eiten_ meijän aikojamme, selittääksemme\nnäihen aikoin vikoja. Ne jotka _kaikissa_ seuraavat aikaansa, hyö\nseuraavat häntä myös _puutoksissaan_. Minun oatos on, että kirjutoksen\npitäis olla kielemme mukaan, voan ei kielemme kirjutoksen mukaan; tahi\nettä meijän pitä kirjoissamme nouattoo meijän kielen puhemista (uttal)\nniin paljon kuin suinnik on mahollinen. Jos _puhuminen_ on monellainen,\nniin olkoon myös _kirjuttaminen_ monellainen: sillä ei meijän puheemme\nsiitä sorruk jos _yksi_ sana kirjutetaan _kahella_ tavalla, ikeän kuin\nei kielemme menety siitä, jos yksi asia kahella tavalla puhutaan. Eikä\nse ouk _sopimattomuuteksi_ (inkonsequens) eikä _hämmennökseksi_\n(förwirring) jos meillä oisi monellaiset kirjoitus-tavat;\n_kielen-rikkauteksi_ myö sitä mainittaisimme. Sillä hämmennös\n(ajatuksissamme ja sanoissamme, s.o. kielessämme) ei synnyk millonkaan\n_monesta ja erinnäisistä_ kielen-mutkista, mutta harvoista ja\nyhtäläisistä. Sen eistä kuin muut kielentoimittajat (Grammatici,\nLinguister) kirjuttaavat monta lakia (Reglor, Lagar) mitenkä\nSuomenkieli pitäis _oikeen_ kirjutettaman, ja siitten mitenkä häntä\npitäis oikeen puhuman, ja kunkin Lain nojan asettaavat monta _ojennusta\nja erkausta_ (undantag) eikä siittenkään soa kaikkia oikeen sopimaan ja\nluonistumaan, voan juuttuuvat vihtoin omiin kieli-pauloin -- niin minä\nainoastaan asetan yhen lain: \"_kirjuta niin kuin puhutaan_! ja _puhu\nniin kuin hoastetaan_!\" Tätä lakia minä tahon myös seurata, enkä minä\nsiitä vajenek, ennen kuin näytetään minullen yhtä toista parempata.\nEttä seneistä enemmin hoastoo tästä asiasta on sopimatoin, ennen kuin\nensin tarkemmin tutkistelemme meijän puhettamme. Mutta tämä olkoon\nainoasti sanottu Suomalaisista sanoista! Pahemp on sovittamaan vieraita\nsanoja meijän kieleemme. Minä olen kyllä koettellut että vältteä heitä,\nniin paljon kuin on ollut mahollinen, ja olen poisheittänyt monta näitä\njuoksu-sanoja, mutta niitä on monta siitennik joihen ei käy\nheittäminen, niin kun e.m. kaikki nimet ja _nimi-sanat_. Minä tunnustan\netten minä ole ollut missään niin pahassa pulassa, kuin näihen vierain\nnimien kanssa (joihen joukossa omainkin on luettava) mitenkä heijät\npitännöön Suomeksi kirjuttoo. Sillä kirjutanko minä heitä, niin kuin\nheitä kirjutetaan muissa kielissä, niin eivät Suomalaiset soatak heitä\nlukea, eivätkä taivuk kielemme mukana, voan seisoovat siinä kuin muut\nkapeet; ja kirjutanko minä heitä toas meijän puheemme myöten, niin\nmuuttuuvat niin tunnettomiksi, ettei ykskään vieralainen (fremling)\nheitä selitäk, tuskin myö ite, liioitten vississä sanan-taivutoksissa.\nMuissa kielissä niin nimet jeävät melkeen muuttumatak, koska asian\nlaita toimitetaan apu-sanoilla, niin kuin _lisätys-sanoilla_ (adverbia)\n_yhistys-sanoilla_ (konjunktioner) _esi-sanoilla_ (prepositioner) m.m.\nMutta koska meijän kielessämme kaikkia toimitetaan _sanantaivutoksilla_\n(genom deklinations-former) tahi _sanan-loukkailla_ (genom kasus), niin\ntäytyy meijän näitäkin sanoja taivutella, jos mielimme heitä ymmärteä.\nMutta siitä muuttuuvat jo sanatkin. Että toas kirjuttaa nämät\nSuomalaiset taivutokset tahi _liitto-sanat_ (partik. enklitika,\nsuffixer) erillä kirjoitus-nenillä (med serskild stil), että sillä\nheitä eroittoo, oisi ehkä selvin; mutta sillä syntyy niin suurta\nvastusta kirjuttamisessa ja painamisessa, ettei siitäkään ouk mitään\napua, ja näyttää varsin ouvollen, kuin yhessä sanassa tavataan e.m.\ntoinen puoli Ruohtia, toinen puoli Suomea. Minä olen aatellut asian\nnäin, että näitä vieraita sanoja jaetaan kahteen loatuun: _yhteen\nloatuun_ luetaan kaikki ne sanat, jotka ovat jo ikään kuin\nsuomennoitetut (fenniciserade) tahi jotka ovat jo mukaistunneet (lämpat\nsig) meijän kieleemme; siihen luetaan e.m. suurin osa ristimä-nimiä,\nm.m. (e.m. _Poavo, Pentti_, m.m.) joita käytetään varsin niin\nkuin peri-suomalaisia sanoja. _Toiseen loatuun_ kuuluu kaikki\näkkinäiset tieto-nimet, suku-nimet ja moa-nimet, m.m. (e.m. _magnét,\nCopernicus, Frankriiki_) heitä kirjutamme varsin muuttumattomasti,\nheijän omalla vieraalla tavallaan, ainoasti sen lopulla liitetyn\nSuomalaisen taivutoksen on muutoksen alainen; ja se on sillä, kuin myö\nsovitamme heitä Suomalaiseenkin puheeseen. Että jotenkin toimittoo\nmoamiehillemme mitenkä hyö ovat luettavat, oummo jollon-kullon into- ja\npaino-merkkilöillä (accent-tecken) tätä osottaneet; mutta tässäkin\nolemme kohtanneet vastuksia, sillä löytyy moni kirjotus-nenä kussa ei\nlöyvyk tällaista merkkiä kiini-juotettunna e.m. _y, ä, ö_. Yksi toinen\nvastuus on myös kohtanut meitä siinä, että on varsin mahotoin asettaa\nyhtä _vissiä väli-rajoa_ näihen molemmien sanoin-loatuin välillen,\nsillä moniat sanat taijetaan luettoo niin hyvin yhteen kuin toiseenkin\nloatuun, ja taijetaan kirjuttoo sekä yhellä että toisella tavalla, sitä\nmyöten kuin tahomme enemmin tahi vähemmin tehä heitä Suomalaisiksi.\nTästä syntyy kahtalaisuus (dubbelhet) meijän kirjuttamisessamme; voan\nei _sopimattomuus_. Mutta koska emme ouk välttäneet sitä omassa\nkielessämme, niin mitäs siitten kajoomme tätä näissä vieraissa\nsanoisamme, kirjutetaanhan heitä molemmis muissakin kielissä.[78]\n\nTämmoiset ovat minun oatokset meijän kielestämme ja hänen\nkirjuttamisestaan.[79] Nyt minä tahon myös puhua jota-kuta omasta\npuheestain ja kirjutoksistain. Minä tunnustin jo heti alussa, etten\nminäkään ole varsin selvä Suomalainen, sillä ei yksikään taijak tehä\nihtesäk paremmaksi kuin hään on. Minä olen syntynyt ja ylöskasvatettu\nRuohtalaisessa kielessä,[80] niin kuin on jo mainittu; ja olen vasta\nsiitten harjoittanut oppiaksein tätä Suomalaista puhetta. Minä en taija\nseneistä, enkä tahokkaan asettaa minun puheini _esimerkiksi_ muillen --\nainoastaan _koetteeksi_. Halu mulla aina on ollut hyvä, mutta voimain\non tähän asti ollut minussa varsin puuttuva;[81] senpä tautta on minun\npaljon täyttynyt työskennellä ja tuskantua tämän huonon voiman kanssa,\njoka nyt ehkä jo antaapi mullen puohtinsa. Minä olen tarkoittanut oppia\ntätä Suomenkieltä ei kirjoistamme,[82] eikä joka miehen suusta, (sillä\nmoni ryvettelöö sitä myös suussaankin) mutta vanhoista Runoistamme,\nsekä painetuista että painamattomista, voan erinomattain vanhoin\nijällisten puheesta, kussa olen tavannut toista henkitärtä, kuin tässä\nkansan nykyisessä, joka-päivällisessä lausunnoksessa. Niinkuin on jo\nennen sanottu, niin olemma erinomattain tarkoittanut Savon Suomea, jota\npuhutaan muutenkin monella tavalla. On myös mahollinen, että jollon\nkullon joku sana muistakin puheen-murteista on tullut näihen sekkaan;\n_sillä siinä pieni pisteleiksen, kussa suuri keänteleiksen_. Ja koska\nminä ei ainoasti suullisesti, mutta myös kirjallisesti, olen näinnä\nviimäisinnä vuosinna paljon tottunut kuulla näihen Norin rajoilla\nasuvien Suomalaisten puhein (joka on selvää Savon Suomea, ehkä hänessä\ntavataan muutamia erinomasuita, egenheter) niin saattaa olla mahollinen\nettä minun Suomalainen puheini maistaa vähä heijänkin kielestä,\nliioiten koska minä kolmatta vuotta pitelin kaks heijän poikoa luonnain\nheitä kouluttaaksein. Tästä seuraa jott'en varsin taija sanoa,\nkirjuttanein juuri paksua Savon Suomea; kuitenkin en luule sitä varsin\n_veteläks'kään_. Minä olen jo ennen nimittänyt syyn minkätehän minä\nnouan tätä Savolaisten puhetta, nimittäin hänen _puhtautensa_, hänen\n_kauneutensa_,[83] ja hänen _rikkautensa_ suhten; sillä se on mesimarja\nmeijän kielessämme, joka sitä kypsyttää ja hetelmoittaa, ja jonka\nkukissa Suomen Runojat ovat säilyttänneet meillen mieli-juohtumisiansa.\nMoni on luullut, että minä olen tehnyt tätä ainoasti oma- tahi\nkoti-rakkauesta; mutta minä olen jo ilmoittanut, että olen Uuellamoalla\nsyntynyt, ja ylöskasvanut Ruohtalaisessa kielessä; ja että se on\nainoasti sillä mieli-tunnolla, että tämä puhe on muita puhtahampi, kuin\nminä olen siihen mieltynyt. Sillä kuin Turun ja Pohjanmoan\npuheenmurret, Suomenniemen etelässä ja lue peässä, ovat heijän\nRuohtalaisesta noapuruksesta tulleet tärviöllen[84] -- ei sillä\nainoastaan että ovat ottaneet hyväksi monta näitä yksinäisiä vieraita\nsanoja, mutta noutaavat kokonaisia outoja sanantapoja (konstruktioner)\n-- niin on Karjalan ja Aunuksen kielet, Suomen itäpohjoisessa peässä,\njoutuneet pilallen Venäjänkielen soapuvilla. Ainoasti Savon ja Hämeen\npuheet ovat pysyneet peripuhtautessaan. Mutta jos kahotaan mikä on\nheistä kauniin ja rikkahin luonnostaan, miten heikoksi eikös\nHämäleisten puhe keännyy? Ei siinä kyllä, että heillä puuttuu koko tämä\nrunomuksen sulollisuus, joka teköö kielet henkellisiksi (sillä heijän\nkieli ei taivuk Runoihin, ikeän kuin heijän mieli ei ouk ollut\nkaraistettu tällaisiin mieli-tarkoituksiin); mutta heillä puuttuu myös\nmonta-monuista sanantaivutosta ja taipumista (deklin. och konjung.\nformer) jotka nyt ainoasti tavataan Savon puheessa, ja jotka toistaavat\nmeijän kielen vanhoa äväriäisyyttä. Jos siihen vielä pannaan se iso\njoukko omia sanoja, jotka löytyy Savon kielessä, ja jotka teköö sitä\nmuita viljakkaammaksi, niin tämä paisuu, toiset painuu; vielä liioiten\njos muistuttelemme, ettei mikään Suomalaisista puheen-murteista ouk\nniin paljon ympärin levitetty kuin tämä Savon puhe. Sillä sitä puhutaan\nei ainoasti Savossa ja pohjois'peässä Hämeessä, mutta suurimmassa\nosassa Pohjanmoata ja Karjalassa (pikkuisella ehkä eroituksella); sitä\npuhutaan Dálan, Helsingin, Gestríkin, Ångermannin, Vermlannin ja Norin\nSuomalais-mehissä, niin myös Norin ja Ruohtin lapissa, aina Rutjanmeren\nrannoillen, niin sielä asuvilta Suomalaisilta ja Lappalaisilta. Niin\nikeän puhutaan tätä Savon Suomea aina Pietarin takoo, tuolla puolla\nGatshinan, koko Inkerinmoassa, niin myös niiltä Tvérin, Smolenskin,\nGorodnon ja Pleskovin moakunnissa asuvilta Suomalaisilta, eli\nKarjalaisilta (kuin heitä sielä kuhutaan). Niin että taijammo sanoa\njotta kolm' neljettä osoo Suomalaisista kansoista nouattaa Savon puheen\nmurretta.\n\nEttä paremmin selittee missä ja mitenkä Savon suome erotaksen muista\npuheista, niin oisi ollut ehkä tarpeellinen, kirjuttoo teillen yhen\njohtauksen tahi selityksen, hänen olosta ja luonnostaan; mutta kosk'ei\ntilaisuus annak sitä myöten tällä kertoo, niin olen minä jo eiltäpäin\nlähättänyt teillen _Väinämöiset_, että sillä totuuttoo teitä tähän\npuheesen, johon jo ennen oletten monesti tullut johtatetuiksi, näissä\nvanhoissa Runoissamme; niinikkään oisi ollut tarpeellinen, että jo\ntässä ensimmäisessä Osassa, selittee niitä kuvia, jotka tässä annetaan\nteillen, ja joilla tarkoitetaan tarkempata tiiustusta meijän\nvoatteen-parista, koti-tavoista, m.m. mutta koska tämä kirja on jo\nmuutennik liian paisunut, niin täytyy minun ylös-lykätä tätä toiseksi\nkerraksi.\n\nEttä selvällä toistuksella johtattaa kaikkia meijän puheitamme,\n(erinomattain tarinallisissa, i historiska, ja vanhanaikuisissa\nasioissa) olemme löytäneet tarpeelliseksi, että tarkasti ja\nvilpittömästi nimittää ja ilmoittoo niitä kirjoja, ja niitä paikkoja,\nkusta olemme heitä käsittäneet, että sillä antaisimmo lukijalle\ntilaisuutta tarkemmin tutkistella meijän sanojamme, ja oikoja heitä,\njos oisimmo jossa-kussa erehtynnä.\n\nTässä lopetan minä tätä pitkeä esipuhettaini, ja tahon vielä\nteitä vakuuttoo: elkätä kerskata ja kitistä tästä kirjastaini!\nElkeäte moittia ja soimata, ennen kuin oletten kaikkia lävitten\nlukenneet! Elkeätte olke luulon-alaisia ja epä-uskoisia! Elkeeten jo\neiltäpäin ruveta mullen eripuraisiksi ja salavihaisiksi! Minä minä\ntarvisin tästä teitä varoittoo, ellei pahennusta moailmassa ussein\nviritettäisik vastukseksi hyvillen aikomuksillen. Minun ainua aikomus,\nja minun peätarkottamus on ollut meijän kielen-harjoittaminen ja\nmielen-valaistaminen. Jos luetaan rikoksi tämä rakkaus äitinkieleemme,\nniin olen juuri rikoksen alainen; jos tahotaan keäntää pahaksi, niin ne\nkaikkiin tyynimmätkin sanat ja viattomat puheet saattaan tehä luulon ja\nkanteen alaksi. Sillä -- kyllä _Susi syytä soapi, Lammas-lauman\nroatellessa_.\n\nSe on jo tapahtunut tällen kirjallen, jota en tiiä ennen millonkaan\ntapahtunneen, nimittäin että se jo ennen syntyänsä on tullut luulon ja\nkanteen alaksi, mitenkähän siitten käynöön synnyttyänsä.[85]\n\nSuomenmiehet, jos teissä löytyy jokuu, joka tuntoo syvämmässänne yhen\nliikutoksen, yhen lämpeyen tahi rakkauen kielenne ja moatanne kohta (ja\nheitä löytyy ehkä monta) niin kohtakaatte hyvyyvällänne näitä\nensimmäisiä kokeita, joilla tarkoitetaan meijän kielen ja kansan\nkunniata, ja elkee siitä närkästyä jos alussa ovat puutteen ja virhen\nalaisia. Se on mahotoin yhellä eli kahella aikoin soaha jota-kuta\nvarsinaista; mutta toisten avulla, muihen auttamisella, se keäntyisi\nkeviäksi. Minä olen tässä näyttänyt teillen, ettei ouk kielessämme\npuutosta, eikä myös mielessämme. Mutta jos mitä puuttuu, niin se on\nteijän suosio ja hyvätahtonne joka toistais, ettei ouk vielä lähestynyt\naika, meijän kielen ylös-koroittamiseksi. Seneistä, jos kahotte tätä\nkirjoa soveliaksi, jos soisitten ettei kaikki seisauttuis tähän\nensimmäiseen koitteesehen, niin ois teillä tilaisuutta osottoo tätä\nsuosiotanne -- ehk'ei tätä aina teillen tarjoitak. Sentähen jos\nlöytyisi yksi Suomalainen, tällä tahi toisella puolla meren, jolla oisi\nvara ja halu, raha-neuoillansa, auttamaan näitä kokeita, niin tahon\nminä omasta puolestain tarjoa sitä vähee mitä mulla on taitoa ja\ntietoa, työskentellemisessä Suomalaisia huvituksia. Hukutammehan myö\nusseen rahammo, ja mänetämme aikamme muihin jouttaviin huvituksiin;\neiköshään oisik teillä jotaik jälellä oman kunnianne vraksi, kielenne\nhyväksi? Minä olen jo uskaltanut vähät voimani ja varani, eikös tok\ntoinenkin jotaik uskaltaisi? Ilman sitä, niin ei ouk toivomistakaan\nhakeaksemme tätä yhteistä parasta, tätä henkellistä viisautta, tätä\nmielen-valaistusta ja tapoin-parannusta, joka meitä onnistais ja\nomistais jumalallisuuellen, ja joka koroittais meitä ihmisyytessä\nylitten niitä kansoja, joita ei paljon eroitetak luontokappaleista.\n\nTässä tarkoituksessa olen minä tämän kirjan aloittanut, tällä\ntarkoituksella tahon minä häntä myös lopettoo. _Moamiesten paras,\nkansan ja kielen kunnia, yhteinen mielenvalaistus_ on ollut minun\naikomukseni! Mutta jos ei päivä ole vielä lähästynyt tähän meijän\nmielen ja kielen koroittamiseen, jos Suomalaisten ikäpäivin täytyy olla\nRuohtalaisten eli muihen muukalaisten puheen-orjuutessa -- niin olkoon\nse Jumalan tahto, voan ei ihmisten! Mutta ketä tuuloo sitä\nsyytetteväksi -- ellei ihtennä? Suomalaiset, teijän haltuhun on\nkielemme annettu, ylösharjotettu teijän mielen valaistukseltanne --\nvoaitaan tätä teiltä takaisin; olemmeko käyttäneet sitä niin kuin\nmeijän pitäis, niin kuin yks lahja anettu meillen Jumalalta?\nMuut kansat harjoittaavat, korjoavat ja kunnioittaavat puhettansa;\nmutta myö poljemme ja alenamme -- ja vielä valitamme, että asian laita\non semmoinen. Kukapa huoli meijän valituksistamme -- eiköhään meijän\nite pie korjata kielemme, tahi auttaa heitä, jotka tätä toimittaa; eli\noutatteko että Ruohtalaiset pitää sen meillen tekämän -- kyllähän\nsiitten syntyy outtamista! Minä olen jo peän aloittanut -- tarttukee\nmiehet köyteen!\n\nEli jos vielä tahotten ylpeillä näillä vierailla ryysyillä, jos nämät\nmuukalaiset puheet aina juoksutteloo teitä ja hulluutteloo, niin\naikomukseini on yksi tyhjä yritys, joka toas vaikenee, kuitenkin en\noisik tehnyt työtäini varsin hukkaan, jos oisin ainoasti muutaman ies\npoveen sytyttänyt tätä rakkautta omaan puheesen, jos oisin säilyttänyt\ntämän tulen sammuamasta jokaisen syämmestä, ja kätkenyt yhen kipunan\nvalaistukseksi ja mänestymiseksi tuleviin aikoin. Olkoon hyö\nonnellisemmat ja Suomalaisillen lykyllisemmät, ja muistakoot silloin,\nniinnä kulunneina vuosinna monen olleen, joka oatoksissaan on maistanut\ntätä suloisuutta, koska ei ollut suotu tuntea sitä totuuessaan.\n\nAnnettu Tukhulmissa Joulukuun 30:nä päivänä vuonna 1828.\n\n_Carl Ax. Gottlund_.\n\n\n\n\nTOIVOTUS\n\n\n      Oli muinon Suomenmuakin\n      Maita muita muhkiampi,\n    Koska Vanha Väinämöinen\n    Jännitteli jouhiansa,\n      Sormet soitollen sovitti,\n      Hyppisensä hypytteli.\n\n      Moni miesikin mokoma\n    Otti soiton sormillensa,\n    Kanteletta kahmaloonsa;\n      Oisi soittanut somasti,\n      Kaunihisti kaikuttannut;\n    Mutt' ej käynyt, eikä kyennyt,\n    Kourat kovat ja kompelot,\n      Ei tainnut tuohon taipua,\n      Tähän työhön työnätellä.\n\n      Moni nuori Neitonenkin,\n      Moni kaunis kasvoistansa,\n    Pyysi kalun kahtellakseen,\n    Pyysi koneet koitellakseen;\n      Oisi suonet suostutellut,\n      Kultakielet kuiskutellut;\n    Mutt' oil hoikat ja hoperot,\n    Sormet niinkuin soittajatkin.\n\n      Ukkopa suuttua suhahti:\n    \"Mänkee poisi piika-lapset,\n    Vaimontaimet taaksemmaksi!\n      ltemä rupian Runoillen,\n    Omin sormin soittamahan;\n    Laskenmahan omat Laulut.\"\n\n      Ite Vanha Väinämöinen\n    Otti käyrän kätehensä,\n    Kopaat omahan kopraan;\n      Kahteloovi, kiäntelöövi,\n      Sanoipa: \"mokoma konna!\n    Eikös sinuun kynnet käynek,\n    Pystyne nämät näpit?\n      Mielisin minä sinua\n    Soitella sormin nenillä,\n    Hyrryyttää juuri hyvästi.\"\n\n      Siitten Ukko Väinämöinen\n      Istuiksen niemen nenään,\n    Soitti ruojuista rojua,\n    Kalan-luista kanteletta.\n      Siihen soivat Siian suonet,\n      Varsan jouhet vastatuksin;\n    Jotta raikui rahka-soilla,\n    Kajahti kovaan kallioon.\n\n      Kuin hään soitti, honkat huojui;\n      Honkat huojui, järvet järskyi,\n    Väinämöisen laulellessa,\n    Yritessä yhen miehen.\n      Kuin hän lauloi, vuarat vaipui;\n      Vuarat vaipui, vuoret voihkui,\n    Väinämöisen laulellessa,\n    Soitosta sokian Uron.\n\n      Ukko Vanha Väinämöinen\n      Kuhtui kaikki kuulemaani,\n    Pojat pohjosta kotoisin,\n    Lapset loajasta Lapista,\n      Sankarit Savon salosta,\n      Hyökin juosten jouvuttiivat;\n    Kuulemaani, kahtomaani,\n    Mikä soitti niin somasti,\n      Kanteletta kapsutteli.\n\n      Siipinensä, sulkinensa,\n    Linnut läksivät lehosta,\n    Kalat suurilta seliltä\n      Tulivatkin kuhtumata,\n      Kuulemaani, kahtomaani,\n    Mikä soitti niin soreesti,\n    Kanteletta kalkutteli.\n\n      Metän viljat villaisemmat,\n      Metän karvaiset kapehet\n    Tulivat tuulen tavalla,\n    Lemmon lailla lentelivät\n      Kuulemaani, kahtomaani,\n    Väinämöisen laulellessa,\n      Soittoa sokian Pojan.\n\n      Kukin kuunteil kurkistellen,\n      Ällisteliin tähän iloon.\n    Jänis korvansa kohotti,\n    Porot kohoitt' sarviansa\n      Kuuntella tätä suloista,\n      Huilun piästä huikutosta.\n\n    Hirvet hirnui ja hikoili,\n    Seikehteliin, seisoitteliin!\n      Karhu kahto kauhiasti\n      Aholta, aijan raosta:\n    \"Onko tämä Lemmon lyömä,\n    Lapsen pahan paukotosta?\n      Tämä on Uron uhomman,\n      Lumousta Lujan Miehen!\"\n\n      Tuokin vanha Vein-Emäntä\n    Ej hän tietän't, eikä tunten't\n    Vaikk' ois ollut kuormillissa,\n      Kuin hään ruohoillen rojahti,\n      Viskaisiin vesikivelle.\n    Ensin häänkin heinikossa,\n    Lumpeen ala luikisteliin,\n      Hiljan hiiskutti vetessä;\n    Oisi piänsä peittännynnä,\n    Piiloittannut pitkät hiukset,\n      Mutt' ej ruasin't, eikä ruven't\n          [t. ruahtin't; (Juvan puheenmurre)]\n      Kuulessaan tätä kumua\n    Veti hään vatsankin vetestä,\n    Nännet kaikkein nähtäviksi.\n      Niinpä mahalla makaisi\n      Veten Eukko, Vein-Emäntä\n    Oli varsin suovallansa.\n    Jos hään soitosta sokehtui,\n      Niin hään mieheen mielusteliin,\n      Mieleen Vanhan Väinämöisen.\n\n      Mitäs lauloi Väinämöinen,\n      Mitäs soitollans sopotti,\n    Koska mieltyi Miehein mielet,\n    Sytytti Piikoin syvämmet?\n      Sitä lauloi Väinämöinen,\n      Sitä soitollans selitti,\n    Johon Luonot luonistuupi,\n    Sekä Luonot että Luojan;\n      Luovut että luonottomat.\n\n      Ensin rupeisi runomaan\n    Luomisesta kaiken Luojan,\n    Kaikkein taivaisten tavoista,\n      Ilmoitellen ihmisillen\n    Kuka taivahan takoili,\n    Ilman kannet kalkutteli.\n      Sep' oil Seppä Ilmarinen,\n    Joka tiesi teräksen synnyn,\n    Jokapa rauvankin rakensi.\n      Hään toi tulen tullessansa,\n      Tullessansa muan majoillen.\n    Johon ahjonsa asetti,\n      Siihen kiisti kipunansa;\n    Johonpa paiskaisi pajansa,\n      Siihen heitti helleynsä;\n    Taivaast' valkian valotti\n      Pimiähän Pohjolahan,\n    Jolla pilvet piiritättiin,\n    Hämäräitä hätyytättiin\n      Syömästä Lapin maita,\n      Suomenmaita suljemasta.\n\n      Siitten Ukko Väinämöinen\n      Lausutteli, lasketteli,\n    Mikä on Luojassa lujihin,\n    Kaikkiin vahvin taivahassa:\n      Se on Rauha ja Rakkaus,\n      Hyvä Sopu ja Sovinto.\n    Selitteli, selvitteli,\n    Sanoi sanoilla sulilla,\n    Laveasti lausutteli,\n      Kuka Rakkauen rakensi,\n      Sovitti hyvän Suosion.\n\n      Se oil Luoja luomisessa,\n      Ite Ilmoinen Jumala;\n    Joka pani Pojan poveen\n      Rauhaisuutta, Rakkauutta;\n    Joka pisti Piian syvämmeen\n      Helleyttä, Lempeyttä.\n    Sillä luonot liikutteli,\n    Sillä mielet mielytteli,\n      Tyytymääni, taipumaani,\n    Mikä oil osaksi pantu,\n    Luottu kuhunkin hyväksi.\n      Silläpä siitävät sikiät,\n      Sukukunnat suurennoovat.\n\n      Kuulessa tämän sanoman,\n      Lehmät ammuvat aholla;\n    Karhut karju kankahaalla,\n    Soilla Suvetkin uluisi.\n      Sorsat rupeis soitimellen,\n      Luuvoilla kalat kutoivat;\n    Tetri kukers kaiken päivän,\n    Kuusen latvassa kuhisi.\n      Kaikki heittiin helleyteen,\n      Rakkauteen raukeisivat;\n    Ite ihmiset ihastui.\n      Naineet niinkuin naimattomat\n    Saivat tämän nyt samaten,\n    Tähän tuskaan tuimentuivat;\n      Nuoret, että varsin vanhat\n      Tunsivat tätä tulista.\n\n      Sepä muutti Miehen mielet,\n    Teki pojasta urohon;\n    Urot jälleen lapsellisiks.\n      Kuin se tyrmäis Tyttölöihin,\n      Kiini Piioissa piteli,\n    Ei se kahton't kaunoisia,\n    Eikä kaihten't kainuisia,\n      Kuiskutti vähä kutain.\n    Ensin heittiin helmuksihin,\n    Helmuksista helmihihin,\n      Siitä syyhytti syvämmet,\n      Näpisteli Neitoisia.\n\n      Näitä kaikkia nähtähessä\n      Ite Ukkokin ihastui!\n    Silmät vettä vuotelivat,\n    Kyyneleitä kyllä paljon\n      Tippuivat silmät-terestä\n      Pitkin hänen partojansa,\n    Kahenpuolen kasvojansa,\n      Valuivat vesi pisarat.\n    Kumpaisesta kulmahasta\n      Putoisivat piällen toisen,\n    Niinkuin räyskyt räystäheltä,\n    Kalkareet tuvan katolta.\n\n      Viimein Vanha Väinämöinen\n    Pitkästä iloin piosta,\n    Kauvan panneen kantelesta,\n      Oli uneen uupununna.\n    Mäni muata manalaan,\n    Tuonelahan torkkumahan;\n      Heitti meillen miekkahansa,\n             [Väinämöisen miekka eli viitakke,\n             kuhutaan taivaalla yksi tähtisikeri,\n             _constellationen Orion_.]\n    Muistohoksi muinoisia,\n    Ennen entuiset asiat.\n\n         *   *   *\n\n      Niinpä laulo Väinämöinen,\n      Soitti soittojen tekiä;\n      Suloisessa Suomenmuassa\n      Virret viisahat viritti.\n\n      Mutta nyt ej ykskään laula,\n      Eikä laula, eikä lausu;\n    Pilvet paksut ja pimiät\n    Päivän meiltä peittänöövät.\n      Nyt on runot ruostettunna,\n      Nyt on Laulut lakastunna;\n    Kieli kehnoksi kahottu.\n      Voi meitä poloiset pojat,\n      Voi meitä huonot heittiöt,\n    Kuin ei kunniass' pitämme\n      Oman kielen käyttämistä,\n      Puhtautta oman puheen.\n    Se ois arvon ansaitsevan,\n    Kunniaksi kuhuttavan,\n      Harjoittaa Suomen sanoja,\n      Omoo kieltä käsitellä.\n    (Mutta tuost' ej vielä tiiä,\n    Ehkä vastapäin parempi).\n\n      Moni mies on moitittava,\n      Kuhnukseksi kuhuttava;\n    Tok' on moni moittimaton.\n    Moni halulla hyvällä\n      Tätä kieltä käsittääpi,\n    Sanat saumoillen sovittaa,\n    Viskoo virret jo vireillen.\n\n      Niin myö toivotamme totella,\n      Halajaamme hartahasti,\n    Että kohta Koikin koittais,\n    Päivän valo valkeneisi,\n      Tästä pitkästä pimeestä,\n      Tästä yöstä ikuisesta.\n\n      Otavainen Neito nuori,\n      Kaikkin pienin Tyttäristä,\n    Pilkisteliin pilven taakse,\n    Paistoi päivän portahalla;\n      Nousi kohta korkeimmaksi,\n      Aina ylöspäin ylensi.\n    Kuu kannoilla takana\n    Kuumotteli, kuuloisteli;\n      Paisto valkeella valolla,\n      Kuulakalla kuutamalla.\n    Tuostapa muutkin jo rupeisit\n    Kuumoittamaan kuuvalolla,\n      Väillymään näihin välillä.\n\n      Siitten selvi Seulajaiset,\n      Siitten Rysmytkin rupeisi,\n    Siitten kaikki Kolmuisetkin\n    Saivat paisteensa parraimman.\n      Mill' oil muoto muuttununna,\n      Mill oil' kasvot kaunistunna,\n    Mill' oil purstot, mill' oil pyrstöt,\n    Mill' oil tutkamet tuhannet,\n      Kaiken karvan karvalliset.\n\n      Niinpä tuli taivaan tulet\n    Meillen jälleen nähtyviksi;\n    Meijän silmillen sätehet,\n      Joita kauvan kaivattihin,\n      Viikon piettiin vihoissa.\n    Totta nyt on uamupuoli,\n    Päivän salo suapuvilla;\n      Koska hälviää hämärät,\n      Pimeet pilvet pienenöövät.\n\n      Toivokaamme siit' totella,\n    Että päivät kohta koittais;\n    Uamurusko ruskoltaisi,\n      Että viimein Aurikonkin\n      Suomenniemessä nähtäisiin.\n\n      Olkoon sitten Otavainen\n      Onnellinen, otollinen!\n      Suattavan hyvän sanoman --\n      -- Terve tultua tuvissamm'!\n\n\n\n\nACROSTICHON\n\n\n(Puheen-alkajaiset _börje-läsning_).\n\n    Oli yksi nuori Nainen\n    Taivaassa tyttö hutikka;\n    Aina sen siniset silmät\n    Vietteli meijän mielet,\n    Ajatuksemme ajeli.\n\n                   G--nd.\n\n\n\n\n\nVANHOIN SUOMALAISTEN VIISAUS JA OPIN-KEINOT.\n\nKoottu heijän vanhoista Sananlaskuista ja Vertaus-puheista.\n(Yksinkertainen Yritys, että sitä lyhykäisesti selittää).\n\n\n    Cumque locum, moresque hominum, cultusque sonumque\n    Cernimus, et, quid sim, quid fuerimque subit.\n\n                                            _Ovidius_.\n\nKussakin kansassa löytyy aina yksi vissi _Luulo, tahi Usko, tahi Oppi_,\nhenkellisistä asioista, jos kohta vaikka kuinka vähäinen ja muallisella\ntavalla sovaistu. Sillä ihmisen ymmärrys on siitä luonosta, että se\nikään kuin kohottaa ja vuatii hänen ajatuksiansa taivaasen päin. Sillä\nhään tahtoo mielessänsä selittää, ja ymmärryksellänsä käsittää\n_luonnollisia_ asioita, jonkan perustusta hään ei tiiä, ja\n_henkellisiä_, joihen luontoa hään ei tunne. Tämä hänen _Usko_\nhenkellisistä, ja _Tieto_ luonnollisista, yhteen veitty ja tarkoitettu,\ntoimittaa kunkin kansan _Viisaus-Oppia_.\n\nKuta ruajempi ja vähempi valaistu yksi rahvas on, sitä ouvommalla ja\nharjoittamattomalla tavalla osoittaiksen tämä heijän oppimus,\nuseemmittain ilmoittaiksen epäluulossa ja moninaisissa epätiioissa.\n_Totuutta ja Tietoa_ ne kyllä kaikki tarkoittavat, vuan eksyyvät\nturhiin ja joutaviin uskoin. Sen eistä, kuin tarkemmin tutkistellaan\nnäitä kansankuntien _vanhoja Opinkeinoja_, niin löyvämme myö, että ehkä\nsuurin osa heistä on paljasta tyhjyyttä ja mielen sokeutta, niin on\nkuitenkin ikään kuin pohjassa jota kuta perustusta ja totuutta; joka\ntotistaa yhtä _Viisautta_, sevoittu ja sotkettu turhiin ja tyhjiin\nmenoin kanssa, usein niin peitetty ja salaistu, että sitä tuskin\nkäsitetään.\n\nSemmoinen kansan Oppi ei maha milloinkaan olla varsin paljasta jonnin\njoutavoa; sillä jos ej hänessä olisi muuta kuin turhuutta ja hulluutta,\nniin se itestänsä raukeisi ja muahan vaipuisi, (sillä se on tapa kaiken\nturhuuven), eikä kuunna pänä pysyisi kansan suussa ja mielessä,\nvuosikausia monen sa'an. Sillä ne valaistamattomatkin kansat eivät ouk\nniin perätin ilman luonollista ymmärrystä, etteivät eroittaisi, mikä on\nvaletta ja hulluutta, erinomattain, koska ne viisaammat heistä aina\nharjoittavat näitä heijän opinkeinoja. Sen eistä myö taijamme toiksi\nsanoa, että _kunkin kansan opissa, aina löytyy jota kuta totuutta ja\ntietoa perustettunna, ehkä tämä täytyy, toisella puolella kahottu, olla\nouvolla ja ruakalla tavalla kuvailtu_, heijän mielen mukaan, jotka ovat\ntätä toimittaneet, ja sen kansan mukaan, jollen se on soveltuva.\n\nKoska nyt ihmisen mieli käsittää muallisia ja silmillisiä asioita\nparemmin kuin henkellisiä ja näkömättömiä, niin ovat myöskin aina ne\ntaivaalliset että henkelliset opit, osotettu luonnolisten ja muallisten\nkuvausten kautta.[86]\n\nGreekkalaisten, Ruomalaisten, Egyptiläisten ja Indialaisten kansat,\nehkä monissa asioissa aivan valaistut, toimittivat heijän Jumalan\npalvelusta ja henkellistä tietoa, _kuvilla ja luonnollisella\nosottamisella. Kuvauksien_ kautta Vapahtajankin täytyi omia\nOpetuslapsiansa opettoo niitä taivahan toteita, joita eivät muuten\noisik käsittänneet. Kuvia luetaan vielä tarpeellisiksi Puavillaisten ja\nGreekkalaisten uskonnouvattamisessa,[87] _kuvien_ kautta myökin\nopetamme lapsiamme ne ensimäiset aljet Jumalaa tuntemisessa; ja kuin\nihtiämme oikeen ehkä koittelemme -- eiköhään suurin osa meistäkin\nnouvata niitä ulkonaisia tapoja meijän Jumalanpalveluksessamme, jotka\nainoastansa _kuvaellevat_ sitä; ja harvaat ehkä käsittää sitä\n_sisällistä henkellistä_. Rahvas ja se isoin joukko turvaiksen siihen\nulkonaiseen menoon ja siihen _sisälliseen tarkoitukseen_, ainoastaan\n_sokialla uskollansa_ ilman mitään ymmärrystä käsittämätäk;[88] -- niin\novat muulloinkin meijän pakanalliset esivanhemmat tehneet, heijän opin\nkeinoissa. Ne yksinkertaiset ovat muka _uskonneet ja siihen\nluottaneet_; ne viisaammat, ovat _asian ajatelleet ja aprikoineet_. Sen\neistä kuta enemmin yks kansa on valaistu ja valaistettu, sitä enemmin\nouk nämät hänen henkelliset tietot ja uatokset selkiät ja julkiset; hyö\nei ovat peitetyt ja puetut luonnollisissa aineissa, vaan\nheitä toimitetaan ymmärryksellä ainoastansa ajatuksen avulla,\npuhuttelemisella, opettelemisella ja neuvottelemisella. Mutta kuta\nroajempi ja mielessänsä sovaistu yksi kansa on, sitä ruajeemilla ja\nusein luonottomilla kuvilla toimitetaan heillen taivaan tapoja,\nheijän Viisaimmilta. Sen eistä, _kuin kerran tunnemme yhen kansan\nViisaus-oppia, niin siitä suamme jo selvän tiion, senaikuisen kansan\nvalistuksesta_. Se ruaka rahvas on usein, niin kuin jo sanottiin,\nniin valaisematoin ja typerä, ettei ollenkaan käsitä sitä vähee\n_henkellisyyttä_ jota nämät kuvat toimittaavat, vaan turvaiksevat\nheihin, ja pitäävät _paljaat kuvat_ henkellisessä arvossa. Sillä\ntavalla ovat usein ihmiskunnat luonnollisesta Jumalan tuntemisesta\nvaipuna luonnottomiksi Jumalan palvelioiksi.[89]\n\nSen eistä se on yhtä tarpeellinen, että telläinen kansan oppi on\nosottelemuksessansa tahi ulkopuolellansa aivan _roaka_ ja ehkä\n_turhallinen_; kuin että se toimittuksessansa, tahi sisällensä, salaja\njota kuta _Viisautta ja henkellistä Oppia_. Se ulkopuolimainen osa\nhänessä, on syntynyt ihmisten turhuutesta ja tyhmyytestä; se\nsisäpuolimainen on lähtenyt siitä valosta ja ymmärryksestä jota Jumala\npani ihmisen poveen, ja joka teki häntä hänen henkensä kaltaiseksi.\n\nEttä ilman koittelemata, ikään kuin pimeen piässä riehua vasten\nnäitä kansojen _Vanhoja opetuksia_, näitä hävittääksensä ja\npoiskajottaaksensa, on varsin tyhmästi meiltä tehty: Se on että kansan\nmielestä poisryöstämään sen vähän henken valistamusta, kuin Jumala\nheillen antoi. Sillä yksi Jumala joka anto meillen ymmärryksen valoa,\nhän antoi myös sen pakanoillen, ehkä se heissä (niin kuin meissäkin)\ntoisinansa ilmoittaiksen peitetty mielen pimeyvellä ja syvämmen\nsokeuvella. Että hävittää kaikkia näitä ilman tutkimista, oisi että\nmeiltä poiskavottaa ne ainuat ja parraimmat tietonjohtatukset, joilla\noppisimme tuntemaan ihmiskunnan entisiä aikoja, meijän maanvanhimmia,\nheijän aatoksia ja ajatuksia, sekä henkellisissä ett muallisissa\nasioissa -- sanottu, kaiken heijän mielenvalaistuksen. \"_Valaise kansoo\n(niin kuuluu Laki) niin pimäys katoa ihestään; ja tutki hänen\noppimusta, niin käsität hänen Viisautta_.\"\n\nTästä nähään julkisesti heijän huolimattomuutta, jotk' eivät o'\nkehtaneet kokoonhakea ja säilyttää näitä vanhoja puheita ja\nopinaineita, jotka vielä ovat vanhoista jälellä, ehkä hyö oisivat sitä\nhyvin tainneet. Eikä heijän typäryys ouk monta vähempi, jotk' eivät\nuskoa taija, että näissä vanhoissa kansan Tarinoissa ja Runoloissa\n(jotka toimittaavat näitä heijän opetuksia) suljetaan jota kuta\n_sisällistä viisautta_; joita kuita _ylhäisempiä aatoksia_, kuin\nainoastaan ne roa'at kuvaukset jotka vanhat muinon ovat käsittäneet\nnäitä kuvaellessa, ja joilla ne ovat rahvahallensa niitä toimittaneet.\nKuinka tyhmät eikös siitt' ne ouk jotka suutansa viäristälöövät\nniillen, jotka tahtoisivat nouvattoo näitä heijän sisellisiä ehkä\nsalaistuja merkityksiä? Mutta se on ihmisten tapa että nauraa\ntoisillen, ja pilkata sitä jot' eivät ymmärä.\n\nKoska Jumala loi ihmiset hyviksi ja ei pahoiksi, niin on arvattava että\n_Hyvyys ja Viisaus_ aina ovat vanhemmat muailmassa, kuin _pahuus ja\nmielenpimeys_; sillä hyö ovat luontonsa puolesta lähteneet Jumalasta,\nvaan nämät siirtyneet ihmisten omista muallisista himoista. Tahi,\nkansat eli koko ihmisen sukukunta, ovat ensin olleet luotut ja\nvalaistut hyvyyvessä ja viisauvessa, mutta siitten oman turmelluksen ja\nvapatahtoisen mieli-käyttelemisen kautta joutuneet turhuuteen ja\nhulluuteen,[90] josta sokeuvesta heijän nyt tuloo mielen valistuksen ja\nsyvän henkellisyyven kautta, ikään kuin omin voimin, jälleen omistaa\ntätä heijän entistä luonnon onnellisuutta ja henken pyhyyttä.[91] Tähän\ntarkoittaavat kaiket viisauen-opit, kaiket Jumalan-palvelemiset, ja\nkaiket tapoin ja elämisen sivistymiset. Tästä meijän entisestä ja\nluonnollisesta täyvällisyytestä, on ehkä se puhe lähtenyt, jota\nkussakin kansassa löytyy ikään kuin perustettu, että hyö ennen\naikana ovat olleet paljon paremmat, onnellisemmat, jaloimmat ja\nvoimallisemmat; tästä se luonto, joka kussakin yksinäisessä ihmisessä\non juurtunut, nimittäin: että hänen nuoruuven ikä on ollut nykyjään\nmonta lykyllisempi. Eikä se ouk mikään hairaus eli tyhjä luulo, mutta\nyksi arvattava totuus, sillä hään eli pienuuvessa luonollista luontonsa\nmyöten, tyytyväisyyvessä ja täyvellisessä suosiossa muihen luotuihen ja\noman olenonsa kanssa; vuan vanhempana eroittivat häntä tästä, muailman\nmielikoitsemiset ja hänen omat lihalliset himot. Niin kuin on käynyt\nyksinäisen ihmisen kanssa, niin se myös käypi koko kansakunnan keralla.\nHyö ovat syntymisessänsä ja alussansa, luontonsa ja luojansa\nuskollisia, vaan siitten viettelevät heitä halut ja mielet\nturmellukseen; kuinekka hyö havahtuaan oman onnettomuutensa, jälleen\npalajavat valistuksen tielle; ja sillä tavalla synnyttävät uuven\nkansan, tahi uuvistavat ja oikaisoovat tätä vanhoa. Se ei oukkaan sen\neistä yksi tyhjä puhe, että myö oommo ennen olleet täyvellisemmät ja\nonnellisemmat; se on selittävä luojan luomisesta, ja nähty meijän\nomasta olennosta, ja se on jo totistettu tarinamuksessamme,[92] että\nmonet kansat jotka nyt ovat aivan roakat, ovat ennen olleet varsin\nvalaistut ja viisaat. Eikä myö muuta tarvitak, jos ainoastansa\nsilmittää niitä jäänöksiä[93] jotka vielä ovat jälellä näistä vanhoista\najoista, ja jotka yksinänsä ovat hyvät suattamaan meitä kunnioittamaan\nja ihmittelemään sitä voimoa, jaloutta ja viisautta joka heissä\nosoittaiksen. Mutta ajan kulut ovat jo hajottannut ja musertannut ne\nisoimmatkin näistä vehkeistä, ja meijän tarinamus ej ollenkaan käsitä\nkaikkia kansoja; sillä sekä se on varsin puuttuvainen vanhoissa\nasioissa, että myös paljon nuorempi, kuin kansat ja heijän valistus.\n\nJos myö sen eistä ottaisimmo koittellaaksemme että toteksi näyttää,\nSuomalaisia ennen olleen viisaampia ja enempi valaistuneita kuin\nnykyisin (myö puhumme ainoastansa moa-rahvahasta) niin tämä ei millä\ntavalla vastaan soti Luojan laitoksia, ihmiskunnan vajenemisia ja\nvajeltamisia valistuksen tiellä, ja meijän omat jo suatut\nkokemukset.[94]\n\nSillä jos kohta Tarinamus ei ouk ollut hyvä tätä meillen toimittamaan,\nniin eihään tuo mahtane olla toistus Suomalaisten ikäpäivinään olleen\nroakoja ja ilman mitään valistusta. Kuinka monta kokonaisia kansoja\neivät ouk tykkänään meijän tarinamuksessamme uneutetut, eikä ies\nnimitetyt, ja jotka myö vasta myöhäisimpinä aikoina oommo tullut\ntuntemaan; ja täytymme väkisekkin totistaa että hyö monessa paikassa\novat meitä monta viisaammat.[95] Se on uskottava että niillä ajoilla\nkuin viisaus loisti Greekan ja Europan eteläisimmissä maissa, ihmiset\npohjoissimissa eivät varsin vaeltannut pimäyvessä.[96] Erinomattain\nkoska tämä viisauen valo oli jo loistanut siinä monta satoo aastaikoa.\nMistä tämä viisaus tuli Greekan muahan? Sanotaan vähästä Aasiasta.\nMutta mistä se siinä ilmauntui, -- sitä ei tiiä ykskään. Iästä on\nkaikki tullut yksin ihmisetkin, \"iästä talvi, iästä kesä, iästä ikuiset\ntuulet\" sanotaan vanhassa sananlaskussa; joka osottaa että Suomalaiset,\nvielä nytkin, pyrkivät ajattuksillansa ja mielen-juohtumisellansa\nitäiseenpäin, -- sieltä mistä ovat tulleet, päivän-nousun rannoilta.\nOisiha tämä koitto sieltä tainnut levittää valonsa niin hyvin pohjoisen\npäin, kuin luoteeseen, se on valkeuven että valistuksen luonto, että\nvalaista ympärillensä ja joka puollellansa, ei ainoastansa yheppäin.\nIlman sitä jos Suomalaiset niinnä aikoina asuskelivat iässä niin kuin\non uskottava, niin olivat silloin vielä likemmin tätä taivaan ruskoa.\nEttä luulla tämän kansan aina olleen yhtä roaka kuin silloin koska se\n1150 vuosien luvulla voitettiin Ruohtalaisilta, oisi yhtä kuin että\npiättää muitakin kansoja aina olleen yhtä sovaistut, kuin heitä\ntavattiin Poavin aikana, koska tämän ajan mieli-sokeus heitä pimitti.\nEikä Suomalaisia silloin _ruakoiksi_ mainittu ainoastansa _pakanoiksi_;\n-- moni pakana on ollut ristittyä viisahampi. Sotivathaan hyö kauan\nnäitä vallattomia vieraita vasten, ehkä täytyivät viimein vaipua\nvoimastansa. Olihaan niillä aluksia ja merimiehiä, koska hyö v. 1187\ntulivat yhessä Estiläisten kanssa, yliten meren ja tunkeiksivat Melari\njärveen, tappoivat Piä-Piispan Juhanan omassa kartanossansa ja tulella\npolttivat ja hävittivät Ruohtalaisten vanhoa piäkaupunkia, Sigtuna\nmainittavata. Totistaahan ne vanhat soat jotka muinon piettiin\nBiarmalaisten muassa, että siinä käsitettiin einettä, kultoa ja\nrikkautta. Jos tämä ois tosi, niin eihään nämät kansat silloinkaan lie\nolleet köyhät, armottomat ja valaistamattomat, koska heijän rikkaus\nyllytti muita vieraita ja kaukaisia kansoja heitä ylösehtimään ja\nköyhyttämään. -- Mitä toas Tacitus puhui meistä, niin ei sekään ole\ntietoon verrattava, koska hään kirjutti sitämyöten mitenkä\njuoksu-puheet tulivat hänen korviinsa. Jokainen tuntoo kuinka valheet\nja joutavat puheet juoksoovat likeimmistäkin nuapurista, satikka\nsemmoisen matkan takaisista. Lukekaamme ainoastansa heijän monet\njoutavat tarinat _Hippopodiloista, Hellusiloista, Oxioniloista,\nArimaspiloista_, ja muista pohjoisessa asuvista kansoista kuka\nmielellinen rupia heihin uskomaan? Myö ei taho sen eistä lykätä\nTacituksen puheita Suomalaisisista aivon valheiksi, sillä hyö taitavat\nolla sopivaisia yhellen osallen meistä, vuan että uskoa, että koko\nSuomalainen kansa on niiltä tullut selitetyksi ja tietyksi tehty, oisi\nminusta melkeen yhölläistä, kuin että sanoa Suomalaisten ei ennen\nolleen tilassakaan, ennen kuin heijän nimet tarinamuksessa mainittiin.\nSe on kyllä tosi, että Tacitus piti meitä aivan ruakana ja köyhänä,\nvaan millä hään on tätä totistanut,[97] sillä hänen suusanansa ei\ntoimita mitään? Myö tunnemme jo hyvin, mitenkä kansat toisiansa\nsoimaavat, mitenkä äkkinäisiä, erinomattain pohjoisessa asuvia kansoja,\nalenetaan ja raukkoinna pietään. Moni luuloo vielä nytkin meijän asuvan\nkarhuin ja suttein luolissa, ja elävän melkeen kuin mehän pevot. Nämät\noatokset olivat vielä viimeisellä vuos-sa'alla omassa nuapurissa,\nRuotin muassa, tavalliset että varsin julkiset; ja ovat vielä nytkin\nmielessä monen miehen. Myö olemme näihin tyytynyt, ja ite heihin\nuskoinnut; että kuin huastamaan ruvemme meijän muanvanhimmista, niin\nalotamme myö heijän puheilla kuhtua heitä ruakoiksi ja varsin\nvalaistamattomiksi. Se ei oisi aikaisin minun mielestäini, jos\nruveisimme kerran tutkimaan meijän omat vanhuukset,[98] ja kansan\nomista käytöksistä ja opin laitoksista, tiiustella meijän esivanhempien\nolentoa ja elämätä.\n\nKuin ruvetaan tutkistelemaan Suomalaisia kansoja, niin löyvämme myö,\nettä hyö monessa tarkoituksessa, ovat aivan merkilliset. Hyö ovat\nensinnik siitä mainittavat, ettei mikä kansa muailmassa, ouk tullut\nniin ympärinkuultuiksi heijän _Taikauksista ja Noitumisistaan_, kuin\ntämä Suomalainen kansa.[99] Nämät keinot ovat heissä kohottanneet\nihtiensä varsin yheksi Opiksi, eli Tietomukseksi[100] joka kyllä\nulkopuolellansa osoittaiksen, osittain ruakoilla ja ouvoilla kuvilla,\nosittain merkillisillä tapauksilla, _joit' ei ykskään ole vielä\ntutkinut._ Sisällensä osottaa tämä Oppi ynnä turhuutta, monta myöskin\nisoa tietoa ja viisautta, joka selittää, että ehkä Suomalaiset silloin\nelivät melkeen mielen pimäyvessä, niin oli heillä kuitenkin yks\nluonnollinen ehkä erikummainen _Viisaus_, joka oli aivan iso, vaikka se\ntehtiin luonnottomaksi; ja osotettiin ouvolla tavalla. Tällä heijän\nviisauvellansa ja turhuuvellansa peloittivat hyö muita kansoja, ja\npiettiin voimaallisimpina ja tietävämpinä muista ihmisistä[101].\nSanottiin kyllä että hyö olivat liitoksessa perkelen kanssa, ja siltä\nsaivat sekä viisauvensa että voimansa. Luonnottomalla tavalla ovat\nihmiset aina olleet nopiat selittemään käsittämättömiä tapauksia; ja\njos taikausten harjoittaminen osottaisi Suomalaisissa mielen\nvalistamattomuutta, niin eivät hyökään ollut heitä viisaammat, jotka\ntaisivat tätä uskoa, ja siihen luottivat. Tämä Suomalaisten\ntaikaus-oppi ei mitenkään toimita heijän olleen muita ruajempia ja\ntuhmempia, mutta nopeemmin muka viisaampia, sillä ne jotka pettäävät\ntoisia, ovat aina heitä kavalammat joita petetään.[102] Sillä nimelle,\nniin kuin _suuria velholoita ja Noitia_, Suomalaisia ensin mainitaan\nRuohtalaisten ja muihen kansoihen vanhimmassa tarinamuksessa. Sillä\ntälläinen luonnon-tapainen oli meijän esivanhemmien _viimeinen oppi_,\nja jota vielä nytkin salassa Suomessa harjoitetaan.[103] Tämä heijän\nOppinsa jaettaisiin kolmeen erinäisiseen toimitukseen, nimittäin 1)\n_Luvut_ tahi _loihtimiset_, 2) _Luonnolliset avunaineet_, 3)\n_Puoskaroimiset_ tahi _taikaukset_, eli ne joutavat ja luonnottomat\nkäytökset, joilla luonnollisia asioita salaistaan ja peitetään. Nyt\novat kaikki nämät Luvut ja loihtimiset runoinna luettavia, tahi Runon\ntavalla laitettunna; eli hyö ovat ikään kuin valettu Runon\npiiroksessa,[104] josta seuraa että _runot ovat vanhemmat kuin nämät\nluvut ja loithtimiset_ tahi, että _runomisen aika oli Suomessa paljon\nvanhempi kuin loihtimisen_.[105]\n\nKuin tarkemmin tutkistellaan heijän loihtimisia ja lumouksia, niin\nlöyvämme heissä monta sipaletta vanhoista Runoista, jotka tykkänänsä\npuhuuvat muista asioista, niin kuin e.m. _Muailman luomisesta, Luonnon\nmoninaisista vaikutuksista, Ihmiskunnan onnellisuuven katoamisesta,\nvalistuksen maailmaan tulemisesta, Laulamisen luonnon laupeutesta_ ja\nmuita simmoisia jalompia aineita, jotk' ei ollenkaan juohtuisi mieleen\nroa'an ihmisen; ja jotka ei millään tavalla ole taikauksihin ja\nloihtimisihin puuttuvia. Se _Viisaus ja Oppi_ joka heissä suljetaan, on\nluontonsa puolesta, kokonaan _erilläinen_, kuin se joka osoittaiksen\ntaikauksissamme. Myö täytymme sen eistä pitää tätä heijän Oppiansa,\n_vanhempana ja tuonempana_, ja _toiseks tykkänään_, kuin tätä viimen\nmainittua taikaus-oppia. Näitä vanhoja Runoja, joissa kansan Vanhimmat\nja Viisahimmat säilyttivät ja salaisivat niitä tietoja kuin heillen\nmuka oli, henkellisistä että muallisista asioista, ovat jo suurin osa\nkavonneet ja hävinneet. Eikä se oukkaan ihmeteltävä, sillä se totistaa,\nettä ne mahtaa olla vanhempia kuin ne toiset, jotka vähä kussakin\nkylässä vielä tavataan. Mutta tästä myös seuraa, että meijän tieto\ntästä heijän opista on aivan vähäinen ja puuttuvainen. Niistä\nrepaleista jotka vielä ovat jälellä, nähään että hyö ovat tehty varsin\nluonnollisilla, leikkilliisillä ja valaistuilla kuvauksilla. Hyö\nosottaavat sillä että mielenjuohtumus oli silloin kirkkaampi ja\npuhtaampi kuin Loihtimisissä; ja ettei kansan mieli ja ajatukset ollut\nvielä vaipuneet siihen ruakauteen, kuin hyö taikauksissa ilmoittaiksen.\nMyö taijamme sen eistä piättää, että niinnä aikoina kuin nämät\n_valistus ja viisaus-Runot_ loistivat, ja harjoitettiin Suomessa, niin\nmahtoivat Suomalaisetkin olla monta viisaampia, kuin olivat koska\nrupeisivat harjoittamaan noitumisia ja taikauksia. Mutta muistettava on\nmyös, että koska heijän tievot ei ollut varsin selkiät, eikä ainoastaan\nymmärryksessä perustetut, mutta kuvailtu kuvauksilla, niin heijän\nopetukset ei myöskään tainnut varsin selkiästi ilmistyä näissä heijän\nRunoloissa. Heitä tavataan siinäkin salattu ja suljettu _muallisissa\nkuvauksissa_. Se ensimäinen joka otti koitellaakseen että näistä\nulosvenyttää sen heissä olevan sisällisen Viisauven, oli Otavan\ntoimittaja, koska hään otti oijastaakseen Rühsin \"_Finland och dess\nInwånare_\".[106]. Siitten on myös opettaja F.I. Mone, Heidelbergissa,\nkirjassansa _Symbolik und Mythologie der Alten Völker_, painettu\nLeipzigissa 1825, 8:o koetellut käsittää tätä heijän sisällistä.[107]\nMutta näitä selityksiä ei ouk muuten arvattavia, kuin ainoastansa\nensimäiset kokeet, näitä käsittellä. Koska nyt kansasta katoisi tämä\nvanha _luonnollinen Viisaus_, ja kansan vanhimmat rupeisivat puuttumaan\ntaikauksiin ja mualliseen turhuuteen, niin sovittivat mitkä taisivat\nnäistä vanhoista viisaus-runoista näihin loihteihin, syntyihin ja\nsanoihin; ja sillä tavalla on selitettävä mitenkä hyö löytyy heissä\nsiseentunkeitut ja sovitetut toiseen tarkoitukseen. -- Tämä oli se\ntoinen _Suomalaisten Viisaus-oppi_.\n\nSe _kolmas_, joka jo on tykkänänsä katonut, on mahtana ehkä olla\nkaikista vanhin ja enin valaistu.[108] Minkälaiset ne viisahimmain\nopetukset lie olleet, emmöö eneä tunne; ainoastansa niitä\npieniä sipaleita, jotka suljettu _vanhoissa sananlaskuissa ja\nvertaus-puheissa_, oli hajotetut ja levitetyt ympäri koko muan, oommo\nmyö harjoittanneet kokoonhakea, että heistä suaha jota kuta tietoa\nnäistä Vanhoin Suomalaisten _ajatuksista ja Opinkeinoista_. Näistäkin\novat jo suurin osa hävinneet, ja häviävät vielä päivä päivältä. Kuinka\nharvoin eikös heitä nyt eneä puheissa mainitak? Ainoastansa vanhoin\nsuussa heitä ehkä vielä tavataan. Viisaat ja Tietäjät ovat myöskin\npuolestansa kokenut heitä mielessänsä pitää, että niillä tietojansa\nlisätä. Että hyö ovat kaikista Suomalaisten opinkeinoista ne\n_vanhimmat_ ei maha ykskään epäillä. Sillä ilman sitä että Sananlaskun\n_ymmärtämyksessä_[109] osotetaan että hyö ovat perin vanhat, niin tätä\nnähään jo kielestäkin, jossa tavataan sanantapoja,[110] jotka\nnykyisestä Suomenkielestä ovat pois heitetyt. Toiseksi siitäkin että\nhyö ovat levitetyt ei ainoastansa ympäri koko Suomenmuan, mutta\nmyöskin, Aunuksessa, Ingerissä, Eestissä ja Virossa, ja missä vuan\nSuomalaisia kansoja löytyy; kolmanneksi heijän _rikotusta ja murretusta\nluonosta_, josta nähhään että ne ovat katkaistut ja otetut vanhoista\nkavonneista Runoista; neljänneksi siitä _viisauesta ja mielen\nvalaistuksesta_ joka heissä ilmoittaiksen, ja joka näyttää, että se\nkansa jossa heitä harjoitettiin ja arvossa piettiin, mahtoi olla yks\ntoinen kansa, kuin se taikauksihin joutuneen. Myö taijamme vakavasti\npiättää, että ne ovat hyvinkiin niin somaat ja soreet, kuin ne kauniit\nOpetukset, jotka Greekalaisten ja Ruomalaisten Oppineet toimittivat\nheijän kirjoissansa, ja joista hyö ovat tulleet muailmassa mainituksi.\nMeijän Suomalaiset vertaukset, ei ainoastansa ole rinnallen veittäviä,\nvaan monesti myös jalompia näitä heijän ajatus-juohtumuksia ja\npuhenparsia.[111]\n\nMyö ja'amme sen eistä _Vanhoin Suomalaisten Viisauen ja Opinkeinon_\nkolmeen erinäiseen ja erilaiseen luatuun; ja pitämme uskottavaksi että\nkukin opetusluatu on vuorollansa loistanut meijän muassa. Nimittäin\nensin se _Viisaus_, kuin _vanhoissa sananlaskuissa_ on suljettu;\ntoiseksi se _Viisaus_ kuin toimitetaan _vanhoissa luonnollisissa\nViisaus-runoissa_, ja tarinoissa; ja kolmanneksi se _Viisaus_ kuin\nheijän _taikauksissa ja loihtimisissa_ on salaistu. Ne jotka eivät\nsuostu tähään jakamiseen, niin tehköön toisen paremman! Ne jotka tuas\nluuloovat että kaikki nämät opetuskeinot ovat yhellä ajalla suattaneet\nsopia Suomalaisten suuhun, niin pitäköön luulonsa. Piäasiassa se on\nyhtä, jos olivat yhellä tahi eri ajalla, ainoastansa ne ovat siinä\nolleet. Mutta tällä tavoin minä luulisin parraittain taitavan näitä\nselittää; ja pi'än mahotoinna että kaksi eli kolmet erinäistä uskomusta\nja oppimusta yhellä ajalla oisi yhessa kansassa yhtä toimittavaiset;\nsillä yksi heistä oisi aina painava niitä toisia alaasak, niin kuin\nsanalaskussa sanotaan: \"_ei kahta kuninkasta yhteen linnaan sovi_.\"\n\nSillä se näyttäisi minusta ikään kuin mahotoin, että sama kansa joka\nseuraisi sen Viisauven kuin säilytettiin vertauksissa, taisi nouattaa\njoutavia ja turhia Poppamiehiä ja taikaus-tekiöitä, tämä ei ouk\nsuinkaan mahollista muuten, kuin että nämät tietämykset harjoitettiin\neri ajoilla.[112] Tämä ilmoittaaksen vielä selvemmin, kuin molemmat\nnämät opit veitään rinnallen, selitetään, selvitetään, ja välillänsä\nverroitetaan.\n\nMyö aivomme jo v. 1818 tarkemmin selittää tätä Suomalaisten vanhoa\nviisautta yhessä Juttelemuksessa, nimitty: _Dissertatio de Proverbiis\nFennicis_, josta ensimäinen Osa mainittunna vuonna painettiin\nUpsalassa. Tämä _Yritys_, jota tässä olemme uskaltannut, on arvattava\nniin kuin yks jatkamus tästä meijän juttelemuksestamme, kuitenkin sillä\ntavalla otettavaksi, että se itekseen on arvolta kokonaiseksi luettava.\nNe jotka tahtonoon näistä meijän Sananlaskuista selvämmin tietoa, niin\nosotamme myö siihen.\n\nViimeiksi tahomme muistutella ettei näistä ouk aivan kaikki luettava\nperi vanhoiksi; sillä muutamat ovat ehkä syntyneet myöhäisempinnä\naikoinna.\n\nSitä myöten kuin uuet elämänkeinot, laitokset ja asetukset, muuttaavat\nkansan vanhoa elämän-kertoa, sitä myöten ehkä myös syntyy joita kuita\nuusia sananparsia ja mielen tarkoittamuksia. Mutta kansan mieli ej\nhopussa luovu, eikä erkane vanhoista tavoistansa, sen eistä ovat myös\nhänen vanhat aatokset ja sananlaskut hänessä pysyväiset ja\njuurtuvaiset. Jos muutamat ovat muka muuttuneetkin, niin se on\nainoastansa ulkonaisessa puvussa ja piiroksessa, vuan sisellensä\ntoimittaavat hyö kuitenkin kansan vanhoja aatoksia. Sillä jos myö\ntarkemmin tutkistelemme ihmiskunnan nykyisiä että entisiä aikoja, niin\nlöyvämme myö, että hyö jo niissä kaikkin vanhimmissakin, osottaavat\nsamat mielet, samat halut ja himot, samat avut ja hyvyyvet, samat\ntunnot ja taijot, samat teot ja työt, kuin nytkin. Sanalla sanottu, myö\nhavaimme että ihmisen luonto on aina ollut yhellainen, ilman\nmuuttumata, että hyö ovat olleet hyvät ja pahat, pahat ja hyvät,\nkummaistakin, molemmiss' ja vuorotellen. Mikä on siitten muuttuna --\nellei luonto? Se on ne erinäiset tavat ja käytökset, joilla tämä luonto\non ihmisissä ilmoittainnaan ja vaikuttainnaan; ne erilaiset\ntarkoittamukset (åsigter) ja mielen hoivauttamiset, jotka koroittaavat\ntahi alentaavat meitä meijän mielessämme, meijän luontoamme ja\nolentoamme, Jumalallisiksi tahi luontokappaleiksi, henkellisiksi tahi\npahapäiväisiksi mua-eläiviksi. Meijän luonto on aina vihelliäinen ja\npuuttuvainen, vaan se on viisaus ja mielen valaistus joka on häntä\nhoivauttava, ja jotka ovat meillen oikian arvon ja kunnian antavat.\nSillä viisaus ja Opinkeinot ovat aina muailmassa ihmisiä hallinneet ja\nonnistanneet; jotka ovat olevoinaan heijän piämiehiä ja suattajoita,\novat ainoastansa tämän toimittajat ja palveliat, uskolliset -- jos ovat\noikeen tätä käsittänneet ja harjoittanneet, uskottomat -- jos ovat\nkäyttäneet sitä viärin. Hyö homehtuuvat ja katoovat toinen toisesa\nperästä; ainoastansa viisaus ja Totuus elää iankaikkisesti, ja ovat\nikuiset niin kuin Luoja, josta ne ovat lähteneet. Käykämme sen eistä\nmuailman opinlaitoksia tutkistellen, työ jotka harjoittate viisautta,\nja levitätte ihmisillen mielenvalaisemusta! Myö Suomenpojat, meijän\ntuloo meijän piävanhimpia tiiustella! Se on kauniin luettavaksi meijän\ntöistämme, oppia tuntemaan meitä ihtiämme ja meijän vanhempiamme. Sillä\nkuin tiiustamme heitä, heijän tapoja, heijän käytöksiä, heijän\ntoimituksia ja opetuksia, ja piemme nämät heijän vanhat muistot arvossa\nja kunniassa, niin myö meijän Vanhoissamme kunnioitamme meitä ihtiämme,\nja suamme muiltakin sen arvon, kuin on niillen tuleva, jotka pitäävät\nkunniastansa vaarin; mutta jos myö halpaaksi kahomme ja ouoistamme tätä\nmeijän omoo sukua, näitä meijän omia vanhempiamme, niin myö sillä\nhäpäisemme meitä ihtiemme, ja tulemme muiltakin ansion perästä pietyksi\npilkan ja nauron alaissa. Senpä tautta jokainen kansa tahtoo mieleen\njohtattaa heijän esivanhempien elämätä, että sillä kohottaisivat\nkeskenänsä innon ja luonnon, nouvattamaan vanhoin jaloutta ja hylkemään\nheijän turhuutta. Ainoastansa myö Suomalaiset, myö vieraistumme ja\nkajoomme omoa kieltämme ja omoa sukuamme, tahi toisinpäin sanottu,\nmeitä ihtiämme. Ehkä jos oikeen tuntisimme meijän perujamme ja meijän\nomia vanhuksiamme, jos oikeen käsittäisimme meijän vanhoin viisautta,\nrehellisyyttä ja urhollisuutta, jos oikeen ymmärtäisimme, meijän omoa\nhartautta ja vakautta, niin meillä oisi ehkä syytä kyllä kiittää ja\nylistää meijän isiämme, ja koroittaa meitä ihtiämme rinnallen muihen\nkansoihen. Kuin nyt kuulemme tässä heijän aatoksia ja opetuksia, heijän\ntapojansa ja neuojansa ikään kuin heijän omasta suusta, niin\ntarkoittakaamme näitä heijän sanoja meijän mieleemme, ja muistakaamme\nheitä meijän syvämessämme, että ne mahtaisi sytyttää meissä innon heitä\nnouvattamaan, että ne mahtaisi kasvattaa meissä rakkautta hyvyyteen ja\nvisauteen, ja suattaisivat meistä miehiä heijän mokomia.\n\nMutta kiänäitkämme takaisin keskustelemaan heijän vertauksia. Että\nnäihen joukossa löytyyvät niin varsin harvat jotka toimittaavat heijän\nopettuksia _henkellisissä asioissa_, on siitä selittävä, että ensin\nPuavilaisen, ja siitten Lutheruksen Oppi, on heitä ulostunkena. Muissa\nelämän käytyksissä ovat muka viljaisemmat. Nämät jotka nyt tässä\njulistetaan, olen minä ulos valinnut niistä moneista kootuksista, jotka\nminä jo nuorra kokoisin korvessamme, ja joihen kanssa minä olen\nverranut muihenkin kootuksia.[113] Uskottava on, että vielä löytyy\nmeijän muassamme moni kaunis vertaus, joka oisi tähän soveltua, sen\ntautta muamiehet! kehoittakaamme toinen toisiamme, näitä vastapäin\nmuistihimme kirjutella, että jos minä eli kuka toinen meistä ottaisimmo\nnäitä vasta selvittääksemme, että mahtaisimmo tehä sitä yhteiseksi\nhyväksi, ja kansan kaiken kunniaksi.\n\nViho viimeiseksi, suan minä vielä mainita, etten ole tainnut asettaa\nnäitä Opinkeinoja niin lomattain kuin oisin tahtoina; se ei ouk\ntilkuista tehä jota kuta ehyttä ja kokonaista. Käypi se muutenkin\nvasten karvoja sovitella eriluatuisia ja vastenluontoisia aineita,\nyhteen paikkaan tahi poukamaan. Mulla on ollut työtä kyllä tasoitella\nheitä niin kuin nyt ovat vississä joukoissa ja lohkareissa;\nerinomattain kosk' en ole tahtona omilla sanoillain heitä niotella ja\nkäsitellä. Että suaha heitä toinen toisesek tointumaan, olen minä\njollon kullon kahesti maininnut yhtä sanoa.[114]\n\nEttä muutoinkin tämä koittelemus on viheliäinen ja puutoksen alainen,\nhavaihtoo jokainen; mutta muistakaatte myös että se on ihan\nensimäinen,[115] ja minun alottamain!\n\n\n\n\nVANHOIN SUOMALAISTEN VIISAUS,\n\nSISÄLLENPITO.\n\n\nEnsimäinen Lohko.\n\na) Jumalasta.\n\nI. Luojasta, 1. Hänen luomisen töistä, 2. H. luovuista, 3. H.\nKaikkitietävyyestä, 4. H. Armollisuuesta, 5. H. Avullisuuesta,\nH. Hoivauttamisesta.\n\nII. Rukouksia Hänellen. Hyvästä vuos-tulosta, Hyvästä Ajan-kulusta,\nMielen-valaisemisesta, Ruumillisesta nautinnoksesta, Muusta\nmoallisesta lahjoittamisesta.\n\nIII. Jumalan-palveluksesta. Ulkonaisesta Jumalan-palveluksesta,\nJumalan siunauksesta, Peätös Jumalaan luottamisesta.\n\nb) Ihmisestä.\n\nIV. Inhimisestä. Hänen olennosta, H. luomisesta, H. luonnosta,\nH. tavoista, H. mielestä, H. i'ästä, H. henkellisestä luonnosta,\nH. eteensä aattelemisesta, H. elämän kerrasta, (H. elämisestä),\nPeätös ihmisen sukukunnasta.\n\nc) Iankaikkisuuesta.\n\nV. Iankaikkisesta elämästä ja kuolemasta. Yhestä toisesta tulevasta\nelämästä. Yhestä tiilin teosta tahi tutkimuksesta, meijän töistämme,\nmeijän kuoleman perästä. (Hyvyyven vihtoinkin kostamisesta,\nja pahuuven palkkaamisesta).\n\nd) Hyvyyestä ja Pahuuesta.\n\nVI. Hyvyyestä. Siveyestä, Rakkauesta, (Vaimon rakkauesta miestänsä\nkohtaan, Hänen rakkauesta lapsiansa kohtaan, Miehen rakkauesta\nvaimonsa kohtaan, Hänen rakkauesta lapsiansa kohtaan, Lasten\nrakkauesta, Luonto-kappalein rakkauesta M,[116]. Totuuesta, Hyvistä\ntavoista: Avullisuuesta, Antamisuuesta, Alentelemisuuesta,\nSovittamisuuesta, Anteeksi-antamisuuesta, (Armollisuuesta).\nSuosioisuuesta, Ystäväisyyestä, Kohtulisuuesta, Kunniallisuuesta,\n(Kunniasta), Hyvyyen harjoittamisesta, Hyvyyen arvosta, Hyvyyen\nansiosta, Hyvistä, Peätös hyvästä elämästä.\n\nVII. Pahuuesta. Pahoista, Pahan teoista, P. luonnosta, P. tuntemisesta,\nP. menestymisestä, P. iloitsemisesta, P. ilosta, P. mieli-suosiosta,\nP. mielen-nouvattamisesta, (Pahoista sanomista), Pahoista\ntavoista: Viisastelemisesta, Vilpistelemisestä, Puheen-pettämisestä,\nValehtelemisesta, Kielen-kantamisesta, Soimauksista, Panettelemisesta,\nReävämisestä, Haukkumisesta, Puheen-juoksuttamisesta, Puheen\nnostamisesta, Pilkkoomisesta, Kiittelemättömyyestä, Turha-kiittämisestä,\nMoailman-kunnioittamisesta, Kevyt-mielisyyestä, Huikentelevaisuuesta,\nSanan-syömisestä, Huoruuesta, Varastamisesta, (Varkahasta).\nLuulemisesta, Katehtimisesta, Vihasta ja Vainosta, Syvämmen-kovuuesta,\nArmahtamattomuuesta, Ylönmielisuuesta, Ylpeyestä, Tuhlaamisesta,\nPelistä, Veärin-hyötymisestä, Itaraisuuesta, Saitaisuuesta, Ahneuesta,\nKylän-juoksemisesta, Pahan liikkumisesta, P. Ilmistymisestä, P.\nparantamattomuuesta, P. syyttämättömyyestä, P. katomuksesta, P.\nsurkuttelemisesta, P. palajamisesta, P. puhistelemisesta, (P. pelvosta,\nP. palkasta), Peätös pahasta elämästä.\n\ne) Muutamia opin Peä-toteita.\n\nVIII. Ajasta ja Avaruuesta. Tyhjyyestä, Olemisesta, Sikiemisestä,\nYmmärtäväisyyestä, Tähtien tietämyksestä.\n\nToinen Lohko.\n\nSeästä ja Vuoen-ajoista.\n\nIX. Vuosista ja Vuuven ajoista. Keväästä, (Keväin niska, Keväiset\ntuulet), Suvesta, Kesästä, (Kesä-teitä), Syksystä, (Syksyn niska,\nSyksyiset yöt, Syksyiset tuulet), Talvesta, Talven jatko, Taka-talvi,\nTalvi-teitä, Vuuven varasta, Vuosi-veroista.\n\nX. Ilmasta. Pouvasta, Ruskosta, (Syksy R., Kevät R., Ilta R., Oamu R.),\nPilvisestä ja usma-ilmasta, (Pimiä Pilvi,  Savinen P.), Sateista,\nKasteesta, Pakkaisesta, Vilusta, Kylmästä, Hallasta, Kovasta ilmasta,\nTuiskusta ja pyry-ilmasta, Lumesta, Suvesta, Lämmästä, Päivän sapesta,\nSään S., Kuusta, Pysty-K., Lauku K., Kuun kehästä, Otavasta, Tähistä.\n\nXI. Tuulesta. (Vasta T. Myötä T.). Syksyisistä T. Keväisistä T. Pohjos\nT. Itä T. (Iän ilmat, Iän pakkaiset), Länne T. Erinäisistä T. Pahasta\nseästä.\n\nKolmas Lohko.\n\nIhmisten erinäisistä elämän kerroista.\n\na) Hallituksesta ja kansan Säävyistä.\n\nXII. Hallituksesta. Kuninkaasta, (Hänen Puvusta, H. matkoista), H.\npalvelemisesta, H. käskyn käyttelemisestä, Alamaisten käyttämisestä.\n\nXIII. Moan-oikeuesta ja Laista. Lain laittajoilta oivaltettavaksi,\nRiitoin karttamisesta, (R. Kasvamisesta), Riioista ja riitamiehistä,\nHeijän asioista, Asian ajamisesta, A. ajajasta, A. tutkimisesta,\nLuultuista, Voitettuista, Syyllisistä, (Pahan-tekiöistä),\nRauvotetuista, (Vierasmiehistä), Sovittamisesta, Joutavista\njuttuloista, Lahjoista, Lain keäntelemisestä, Juttuin julkeuesta,\nRikkain ja köyhäin riioista, Tuomarista, Rankaisemisesta,\n(Kurittamisesta l. Lapsista), Rankaistuksesta, Rankaistuksen\nvaikuttamisesta, Rankaisioista, Rankaistuista.\n\nXIV. Papista ja Papin seätystä (Hänen näöstä). H. kylään tulemisesta,\nH. ravinnoksesta, H. puheista, H. soarnasta, H. otoista, H. talouesta,\nH. viran arvosta, (H. lapsista), Lukkarista.\n\nXV. Ruununmiehistä ja muista Herroista. Ruununmiehistä, Muista\nvirkamiehistä, Herroista, Heijän matkoista, H. kohtaamisesta, H.\nkäskyläisistä, H. veijoamisesta, Hoviloista tahi moisioista,\nH. noapuristansa.\n\nb) Ihmisen yksinäisestä elämästä.\n\nXVI. Miehistä. Heijän näöstä, (H. nimestä). H. luonnosta, (H.\nmielestä), H. toimesta, H. ymmärryksestä, H. järjellisyyestä,\nH. Hartauesta, H. tavoista, H. Sanasta, H. Puheesta, H. Lupauksista,\nH. mielivakaisuuesta, H. urhollisuuesta, H. jalouesta, Huonoista\nmies-retkaleista, (Pelkurista, l. Torasta ja tappeluksista, Varkaista,\nl. Pahuuesta), Avio-miehistä, Pojista, Nuorista miehistä, (Vanhoista\nukoista).\n\nXVII. Vaimoväestä. Vaimosta, Hänen kotona-olemisesta, Kotonaisesta\nvaimoväestä, Avio-vaimoista, (Akoista, Kauneista, Rumista,\nRiitelevistä, Toruvista, Tekeväisistä, Vireeistä, Laiskoista), Vaimon\nkauneuesta, Hänen rakkautta miestänsä kohtaan, H. helleyttä lapsiansa\nkohtaan, H. vaivaa lapsistansa, H. suotta-suuttumisesta, H.\npuheen-juoksuttamisesta, H. älystä, H. arvosta, Pahoista vaimoista,\nVaimon vallasta, Ämmäin torasta, (H. tappeluksista, Naiseista),\nPiioista ja Tyttölöistä, Heijän kypsymisestä, H. vanhaks-joutumisesta,\nH. houkuttelemisesta, H. viettelemisestä, H. vallottamisesta,\nPiikaisuuesta, Piioin naittamisesta, Heijän miehellen toivomisesta,\nH. naimisesta, Morsiammista, Nuorikoista, Naineista, Naimattomista,\n(Jätetyistä piioista), Pietyistä piioista, (Lapsen soaneista),\nHuorista, Leski-vaimoista, Vaimoväin toivotuksia.\n\nXVIII. Kosiomisesta ja Naimisesta. Vaivaisten ja köyhäin naimisesta,\nRikkain naimisesta, Kosiomisesta, Rutto-naimisesta, Hätä-naineista,\nVanhoin piikoin naimisesta, Noapurin-naimisesta, (Koti-naimisesta,\nKaukoo-naimisesta), Pahoista naiseista, Heijän erosta, (Neitoisten\nkauppittelemisesta), Piian valittajoista, Kosiasta, Sulhaisesta,\nPuhehmiehestä, Kättäilemisestä, (Kihlamisesta), Vaimon rikkauesta,\nNaimisen puheista.\n\nXIX. Aviosta. Yksinvaimoisuuesta, Yksin-naimisuuesta, Halauksista ja\nlikistämisestä, (Suun-antamisesta, Muista hyväillemisistä).\n\nXX. Sukulaisuuesta. Vanhemmista, Veljistä, (Pojista, Tyttäristä),\nKälyksistä, Tätilöistä, Apista ja Anopista, Vävystä, Miniästä,\nLankoksista, Muista omaisista.\n\nXXI. Lapsista ja heijän yläskasvattamisesta. Heijän syntymisestä,\nSauna-vaimoista, Lapsen saunasta, Heijän tuuvittamisesta, H.\nruokkimisesta, (H. imettämisestä), H. itkemisestä, H. hoivauttamisesta,\nH. nuhtelemisesta ja kiittelemisestä, H. kurittamisesta, H.\nopettelemisesta, H. mielestä, H. mielen-tarkoittamisesta, H.\nmuistamisesta, H. oppivaisuuesta, K. syvämmen luonnosta, H. luonnon\nerinkaltaisuuesta, H. hyvistä merkkilöistä, H. Vanhemmien huolenpiosta\nheistä, H. vanhempiin toivotuksista heistä, (H. mieheksi joutumisesta),\nVanhoin akkoin kasvattamia, Kelvottomista ja pahankurisista lapsista,\nLaiskoista lapsista, Lasten hyvään tointumisesta, Vieraista lapsista,\nTurvattomista L. (Armottomista L. Köyhistä L.), Lapsi-puolista. Lasten\napua, L. sikiämisestä.\n\nXXII. Nuoruuesta ja Vanhuuesta. Nuoruuen hulluuesta, Nuorukaisten\niloitsemisesta, Nuortein hilpeyestä, N. viriäisyyestä, Heijän\nvanhenemisesta, H. vanhaks pyrkimisestä, Vanhoin viisauesta,\nV. elämän kerrasta, (Heijän vanhenemisesta), H. muistamattomuuesta,\nH. voimattomuuesta, H. virkistymisestä, Nuortein ja vanhoin luonnosta.\n\nXXIII. Viisauesta ja Hulluuesta. Erotus tyhmän ja viisaan puheissa,\nEroitus heijän käytöiksissä, Erotus heijän ajatuksissa, (Hulluista,\nNarriloista, Hätäisistä, Heikoista, Houkoista, Mielettömistä,\nJärjettömistä, Sokeista, Mykistä, Rohkeista, Väkevistä, Kainuista,\nHämäläisistä, Savolaisista, Meriläisistä, Mustolaisista, Pakanoista),\nHullun puheen pitämisestä, H. Puhuttelemisesta, H. neuvottelemisesta,\nH. teoista ja töistä, H. hyvän-tuntemisesta, (Viisaista), Viisauen\nvillittelemisestä, V. turvaamisesta, (Tietosta, Oppineista).\n\nXXIV. Surusta ja Murheesta. Murhellisen mielestä, Murheen\nlevottomuuesta, M. vanhuuttamisesta, M. laihuttamisesta, M.\nhuonontamisesta, Armottomiin murheesta, Orvoisten murheesta,\nItkusta, (Lapsen itkusta l. Lapsista), Murheen poisheittämisestä,\nSurullisen syvämmestä.\n\nXXV. Toivosta ja luottamisesta.\n\nc) Ihmisen kansallisesta elämästä.\n\nXXVI. Lauluista ja Lausumisista, a) Lausuista: Hoastamisesta,\nPuhumisesta, Puheen juoksuttamisesta, Sanomisesta, Leikki-puheista,\nValhe-puheista, Vanhoista puheista, Loskariloista, Puheen puutoksesta,\nb) Lauluista: Laulamisen huvituksesta, Laulun aineesta, Runon\nluonnosta, Laulajoista, (Soittajoista), Laulamisesta, (Lapsen\nlaulamisesta), Laulattamisesta.\n\nXXVII. Juominkista ja luopumisesta. Juopuneista, Heijän juoneista,\nH. tapauksista, H. levosta, Tottuneista ja äkkinäisistä, (Juominkista),\nJuomariloista, Heijän janosta, Kaljasta, Oluesta, Viinasta,\nJuoma-astioista, Humalasta, Juopumisesta.\n\nXXVIII. Juhlista ja Vieraista. Joulusta, (Joul'-yöstä), Laskiaisesta,\nKeyristä, (Peäsiäisestä, Helluntaista, Juhannuksesta, Juhla oatosta),\nJuhla päivistä, (Kynttelän Päivästä, Vapun P. Pietarin P. Tuomaan P.\nAntin P. Poavalin P. Uolovin P. Perttulin P. Nuutin P. Juhla ajasta),\nPyhän pitämisestä, Kestilöistä, (Pioista), Ilon kyllyyestä, Häistä,\nRistiäisistä, Hautaisista, Vieraista, Vierain kuhtumisesta,\nVierain kokountumisesta, Vieraan varasta, V. tulemisesta, V.\nvastaan-ottamisesta, V. ravittamisesta, V. keksimisestä, V.\najatuksista, (Tuttu-vieraista), Outo-vieraista, Heijän tutuuttamisesta,\nRenttu-vieraista, (Kuokka-vieraista), Vierain vähenemisestä, V.\nlähtemisestä, Emännän kiittäämisestä, Vierain poismäntyjä, Vieraisiin\nkäymisestä, Isännäen ja Emännän vieraista.\n\nXXIX. Torasta ja Tappeluksista. Tappelemisesta, Syy tappelukseen,\nTorumisesta, Pelkurista, Kehujoista, (Kova-luonnoisista), Kapinan\nkarttaamisesta, Lyötyistä, Veri-hoavoista, Pahoin pieksetyistä,\nTapaturmasta.\n\nXXX. Soasta ja Sota-Uroista. Soan onnettomuuesta, Rauhan\nonnellisuuesta, (Rauhasta), Soan sanomista, Sota-Sankareista,\nTappelus-uroista, (Tappeluksista), Sota-aseista, (Miekasta,\nKilvestä), Soan käymisestä, Voittamisesta, (Voitosta), Voitetuista,\n(Sotamiehen vaimosta).\n\nXXXI. Onnesta. Hyvästä onnesta, Kovasta onnesta, (Onnen-tyttärestä,\nOnnellisista).\n\nd) Ihmisen puuttuvaisesta Elämästä.\n\nXXXII. Rikkauesta ja köyhyyestä, a) Rikkauesta: Rikkain elämän\nkerrasta, Heijän potevaisuuesta, H. kovaan tottumattomuuesta,\nH. riioista, (Vaimoin-rikkauesta, l. Kosiomisesta ja naimisesta),\nb) Köyhyyestä: (Köyhistä, Heijän syvämmestä), Köyhän elämän-kerrasta,\nHänen vähästä varasta, H. pioista, H. juominkista, H. ruumin-luonnosta,\nH. lapsista, H. moahan vaipumisesta, H. kuolemasta, Onnettomista,\nKerjäläisistä, (Vaivaisista).\n\nXXXIII. Voatteista ja Puvusta. Voattein tarpehesta, Kalliista\nvoatteista, ja heihin pöyhistelemisestä, Halvemmista voatteista,\n(Nutusta, Takista, Turkista, Nahka vaatteista, Vyöstä, Housuista,\nHameesta, Paijasta, Kypärästä, Hatusta, Rukkaisista, Kintahista,\nVantuista), Jalkineista, (Kenkistä, Suappaista, Virsuista, Sukista,\nTöppöisistä), Puhastamisesta.\n\nXXXIV. Velasta ja Rahoista. (Velan antamisesta), V. maksamisesta,\nV. tekemisestä, Lainatuista rahoista, Lainan ottajoista,\nTakaus-miehistä, (Rahoista, Raha-kukkarosta, Kulta, Hopia, Vaski,\nTina, Rauta), Rahoin vaikuttamisesta, R. vaikuttamattomuuesta,\nR. kasvamisesta ja katoamisesta, Rahan hankkimisesta.\n\nXXXV. Kaupasta ja Ostoamisesta. Kaupan teosta, Hätä-kaupasta,\nKaupan pitämisestä.\n\nXXXVI. Moailman tyhmyyestä. Ulko-kullaisuuesta, Ylenemisestä toisen\nansiolla, Turvaamisesta toisen ansioon, Hyvyyestä omaksi voitoksi,\nHyötymisestä toisen vahinkosta, Varon-olemisesta, Evun ehtimisestä,\nIhtiään pitämisestä, Onnettomista kokeista.\n\ne) Ihmisen talollisesta Elämästä.\n\nXXXVII. Talosta ja talon asettamisesta. Talonpojista, Talon toimesta,\nT. asettamisesta, (T. elämästä, T. pitämisestä), T. hävittämisestä,\nT. Isännistä, T. Emännistä.\n\nXXXVIII. Talon Eläimistä. Hevoisista, (Hyvistä H. Häjyistä H. Suurista\nH. Pienistä H. Sota H. Ratsas H. Veto-H. Palkka-H. Ajetusta H.\nRuunasta, Tammasta, Oriista, Varsoista, Suvikunnasta, Rekivetoisista,\nKolm-talviaisista, Hevoisen kaupasta), Hevoisten hyvistä merkkilöistä,\nRuavaista: Nautoista, Lehmistä, (Mahoista), Häristä, (Pahoista H.),\nSonnista, Juhtasta, Karjasta, (Paimenista), Vasikoista, Lampaista,\n(Karitsasta, Vuonnista, Vuohista, Pukista), Sioista, (Porsaista),\nKoirista, Heijän vanhenemisesta, Talon-koirista, Rakki-koirista,\nMehtä-koirista, Kalamiehen koirista, Juoks-koirista, (Herroin koirista,\nPentuista, Vanhoista koirista, Koiran haukkumisesta, Heijän\npuremisesta), Kissoista, Kanoista, Kukoista, (Kukon laulusta).\n\nXXXIX. Orjista ja Palkka-väestä. (Orjista), Orjin töistä, Heijän\nmielestä, H. oatoksia, H. tevosta, H. palkkaamisesta, Päivä-miehistä,\n(Heijän palkasta), Vieraasta että omasta työstä, Työ-rahvahasta.\n\nXL. Taiturista ja kalun tekiöistä. (Taijosta, Taitavaisista),\nRautioista ja sepistä, Heijän töistä, H. maksamisesta, Puu-sepistä,\nSuutarista, Ompelioista, Kankuriloista, (Villan-lyöjästä), Palkkaan\ntyytymisestä.\n\nXLI. Työstä ja Työn tiettämisestä. Työstä, (Puun hakkoamisesta,\nKasken tekemisestä, Palon rovihtemisestä, Aitan panemisesta, Veräjästä,\nAijan vitaksista, Seipähistä, Kyntämisestä, Mullostelemisesta,\nKylvämisestä, Siemenistä, Leikoamisesta, Puimisesta, Jauhottamisesta,\nLeipomisesta, Keittämisestä, Olven panemisesta, Viinan keittämisestä,\nLypsämisestä, Kirnumisesta, Lampain kerittämisestä, Ketremisestä,\nKutomisesta, Soutamisesta, Niittämisestä, Takomisesta, Vuolemisesta,\nNeulomisesta, Suutaroimisesta). Työn tekemisestä, T. alkamisesta,\nT. lopettamisesta, Kuhnustelemisesta, Mahollisista ja mahottomista\ntöistä, Hiljaisista töistä, Kiireistä töistä, Hätäisistä töistä,\nTyöhön tottumattomuuesta, (Työn tekiöistä, T. tiettäjöistä,\nT. saaliista).\n\nXLII. Työ-ajasta. Ajasta, (Entisistä A. Vanhoista, Nykyisistä A.\nHyvistä A. Pahoista A. Autuasta koto-ajasta). Kyntö ajasta, (Kylvö A.).\nHeinä A. Puhteen A. Oamun A. (Päivän A.). Ehto A. (Hämärän A.). Yön A.\n(Ajan vietosta).\n\nXLIII. Työ-kaluista ja Talon tarpeista. Aseista, Aurasta, Kirvehestä,\n(K. varresta), Nyrhistä, (Napa kairosta, Tapparasta), Veihtestä,\n(Parta-veihestä), Viikahtesta, Rauta-lapiasta, (Paasta, Kattilasta,\nTuopista, Tuohisesta, Pikarista, Kannusta, Ämpäristä, Seulasta,\nVakasta, Vokista, Kontista, Köyvestä, Säkistä, Reestä, Kelkasta,\nRattaista), Päreistä, Muista talon-tarpejsta, Heijän korjoamisesta,\n(Heijän häviämisestä).\n\nXLIV. Talon teistä. (Teistä, Uroista ja polku-teistä, Maanteistä),\nKylän teistä, Talon T. Talvi T. Kesä T. Suorista T. Mäkisistä T.\n\nXLV. Matkoista ja kulkemisesta. Matkaan mänämisestä, M. Joutumisesta,\nYö-majasta, Matkan-käyneistä, Tieltä eksyneistä, Tietä kysymisestä,\nKulkevaisista, Heijän toivutoksia, Kuormista, Heijän raskauntumisesta,\nH. koatamisesta, Evästä, Matka-toverista, Tiellä tuttavista,\nKohtaamisesta tahi vastattuksin tulemisesta.\n\nXLVI. Kotosta ja koti-rakkauesta. Koton suloisuuesta, K. ansiosta,\nK. kaipoamisesta, K. heittämisestä, K. muistamisesta, K. heittäjöistä,\nK. asettamisesta, (Tuvasta, Pirtistä, Saunasta, Aitasta, Tallista, Oma\nmoan makeuesta, Taipumuksesta vanhoin tapoin).\n\nf) Ihmisen erinäisistä elämän-keinoista.\n\nXLVII. Linnustamisesta ja Peton-pyytämisestä. Mehtämiehistä, Heijän\nvaikeuesta, H. pyytöpäivistä, (H. pyyvyksistä), H. mehän käynöstä,\nH. soalistansa, H. tyhjään käymisestä, H. vähään tyytymisestä,\nLinnuista, Heijän soitimesta, H. kaksinoimisesta, H. poijillisuuesta,\nH. emäks joutumisesta, (H. lentemisestä, Linnustamisesta), Kyhkyisistä,\nPyistä, (Koppelosta, Teurestä, Yököstä, Kuresta, Kärestä, Korpista,\nVariksesta, Harakasta), Pienistä linnuista, (Käki, Tikka, Peäsky,\nVästäräkki, Kiven-Via, Pulmuinen, Peipuinen, Kiuru), Vesi-linnuista,\n(Joutsenet, Hanhet, Kakari, Alli, Tavi, Telkkä, Lokki, Kajova, Seäski),\nPevoista, Karhusta, Suvesta, Ketusta, Jäniksestä, Oravasta, (Kärpästä,\nMykrästä, Hiirestä, Hylkeestä). Ampumisesta, (Ampujasta), Jousesta,\nNuolesta, (Nuolen noutajasta), Suksista, (Jälistä, Hiihtemisestä).\n\nXLVIII. Kalastamisesta. Kalan pyyvöstä, Kala-miehistä, Heijän\nelämä-kerrasta, Kalastamisesta, Kaloista, (Hauki, Lohi, Ahven, Särki,\nSilakka, Muikku, Kiiski, Maet). Heijän kuvusta, H. kuvun aukkoamisesta,\nKala-vesistä, Kalan-pyyvyksistä, (Nuotasta, Käsi-verkoista, Tihjästä V.\nHarvasta, Merroista, Onkimisesta). Kalan-soalihista, Veneestä,\nPurjeesta, (Airoista, Melasta). Soutajoista, (Soutamisesta), Vesillen\nmänemisestä, (Uimisesta, Meri-miehistä), Kosken-laskioista, Koskista,\n(Virroista, Joista, Ojista), Kosken laskennoksesta, Laskioihen\nuskalluksesta.\n\nXLIX. Moan viljelemisestä. (Maista, Vieraista maista, Omista M.\nKaukaisista M.), Tietämättömistä maista, Moan isännistä, Mehtä-maista,\n(Korpi, Kankas, Suo, Salo, Notko, Mäki, Vuori, Puista, Laho P.\nVettyneistä P. Honka, Petäjä, Janhus, Kuusi, Koivu, K. Kylki, Hoapa\nPihlaja, Paju, Niinipuu, Ruohosta). Pelto-maista, (Savisesta P.\nLanta-savisesta P. Santaisista P. Hiekaisista P. Kivisistä P.).\nKyntö-miehistä, Kyntämisestä, Kaskesta, (Halmeesta), Palon-kynnöstä,\nAhon-kynnöstä, Mullostamisesta, Kylvämisestä, Myöhäk kylvystä, Herneen\nja Pavun K. (Herne-moasta), Kauran K. Tattarista, Nauriista,\n(Nauris-moasta, N. halmeesta, N. syömisestä, Humaloista). Kasvun\njoutumisesta, (Oraasta, Laihosta, Touvosta). Moan-kasvuista, M.\nhetelmistä, Moa-miesten Elämä-kerrasta.\n\nL. Laiskuuesta ja Ahkeruuesta. Ahkeruuvesta, Nöyryyestä, Viriäisyyestä,\nTeräväisyyestä, Kiiruuesta, Unisuuesta ja makoomisesta, (Levosta),\nLaiskuuvesta.\n\nLI. Syömisestä ja ruuvan-neuvoista. Vatsasta, Syömättömyyestä,\n(Nälestä), Kyllin syömisestä, Kohtuullisesta syömisestä, Ruuvasta,\nTalon-R. Pereen-R, (Lapsen-R. Vanhoin-R.), Vieraan-R. Ruuvan\nlaittamisesta, (Kypsetystä, Paistetusta, Keitetystä, Jäähtyneestä,\nUuvesta, Suolaisesta, Sakeasta, Karvaisesta, Makeasta, Herkusta).\nRuoka-laijista, (Keitos, Huttu, Puuro, Velli, Vellinki), Koali, Rokka,\nPiimä, Liemi, Liha, Kala, Leipä, (Vehnäisestä, Vehkaisesta, Olkisesta,\nTamppuisesta, Rukiisesta), Rieska, Taikina, Voi, (Vuohen V.), Munia,\nMarjoja: Mustikoita, Puolukoita, Mansikoita, Mesimarjoja, Marjan\npoimimisesta, M. syömisestä, Omenoista. Ruuvan seästämisestä, Vähään\ntyytymisestä, Ruuvan moittimisesta, Syömisestä, Juomisesta, (Oluet,\nKaljat, Vesi, Joki-V. Kaivo-V. Lähte-V. Sammakon sahtia, Oravan otria).\nRuoka-Ajasta, (Suruspala, Murkina, Puolipäivä, Iltainen, Vanhoin\nsyömä-A, Lasten syömä-A.). Ruuvallen kuhtumisesta, R. leikkoomisesta,\nR. ottamisesta, R. syötyä.\n\nLII. Tauvista ja Kuolemasta. Tauvista, Parantamisesta, Potevaisista,\nVaivasta, Vammasta, (Tuskasta, Paiseista, Ruvesta). Leäkäristä,\nPuoskarioista, Lumojasta, Noijasta. Terveyyestä, Neuvo pitkällisen iän\nnouvattamiseksi, Kauvan sairaistuneista, Kuolevaisuuesta, Kuolevista,\nKuolevaisista, Kuolleista, (Suru heijän perästä), Männeeistä,\nKuollosta, Kuolemisesta, Kuolemaan pyrkimisestä, Kuolemasta,\nMoahan-laskemisesta, Loppu sanat.\n\n\n\n\nSUOMALAISIA SANAN-LASKUJA JA VERTAUS-PUHEITA.\n\n\n    Multa poëmatia tenuiter, multa subtiliter, multa venuste,\n    multa tenere, multa dulciter, multa cum bile.\n\n                                               C. Plinius.\n\n\n\nEnsimäinen Lohko.\n\n\na) JUMALASTA.[117]\n\n\nI. Luojasta.\n\n     1. Jumalall' on onnen-ohjat, Luojalla lykyn-avaimet.\n           _Hänen luomisensa työstä_.\n\n       Ei ole Seppee selvempätä, taitavampoo takojata,\n       kuin on taivahan Takoja, kaiken luonnon Kalkuttaja.\n          _Hänen Luotuista_.\n\n       Jumala teki kiven kovaksi, vesi rauvan karkeaksi,\n       tuuli taivahan viluksi.\n         _Hänen Kaikkitietävyytestä_.\n\n       Hauki hauvan pohjan tiesi, Jumala meren syvyyven.\n          _Hänen Armollisuutesta_.\n\n    5. Joma jossakin olisin, kussakin kuljeksisin,\n       ilman armota Jumalan, toimeta totisen Luojan.\n\n\nII. Rukouksia Hänellen.\n\n_Hyvästä Vuos-tulosta_.\n\n       Anna Jesus ora-vuotta, Jumala jyvä-keseä,\n       saisit orjatkin oltta, vierettäkin vein vetäjät.\n\n_Hyvästä Ajan-kulusta_.\n\n       Anna Jumala ajan kuluu, päivän tulla, toisen männä.\n\n       Auta Jumala oamuun, oamulla hyvät sanomat.\n\n       Aina autaavi Jumala, ajan kunkin katkaisoovi.\n\n_Mielen-valaisemisesta_.\n\n   10. Anna vastahik Jumala sitä mieltä miehen piähän,\n       ettei huomena katuisi, päivän piästä pelkeäisi.\n\n_Ruumiillisesta nautinnoksesta_.\n\n       Anna vastakin Jumala, toistekkin totinen Luoja,\n       pikarit pivossa viertää, tuopit röyhkyssä rovita.\n\n_Muusta maallisesta lahjoittamisesta_.\n\n       Anna Jumala antamista, kahen käen kantamista.\n\n\nIII. Jumalan-palveluksesta.\n\n_Ulkonaisesta jumalan-palveluksesta_.\n\n       Ei kirja kiellä helvetistä, paperi pahalta tieltä,\n       jos ei taito taivaisissa.\n\n_Jumalan siunauksesta_.\n\n       Hyvä on risti ristin[118] piällä, siunaus sitä parempi.\n\n_Piätös Jumalaan luottaamisesta_.\n\n   15. Hyvä joukossa Jumala, kaunis Jesus kumpalinna.\n\n\n\nb) IHMISESTÄ.\n\n\nIV. Inhimisestä.\n\n_Hänen olennosta_.\n\n       Ihminen on kuin Jumala luopi, tavatoin kuin itse tahtoo.[119]\n\n_Hänen luomisesta_.\n\n       Ei ole mies[120] pahasta tehty, eikä aivan arvoistakaan.\n\n_Hänen luonnosta_.\n\n       Harvoin hyvänä, kauvan pahana, iän päivän ilkeänä.\n\n_Hänen tavoista_.\n\n       Ei niin pahoo, ettei jokuu kiitä;\n       eikä niin hyvee, ettei jokuu laita.\n\n_Hänen mielestä_.\n\n   20. Ah! entinen aikani, nykyinen mieleni.[121]\n\n_Hänen iästä_.[122]\n\n       Tikka kirjava mehässä, ihmisen ikä kirjavampi.\n\n       Ikä yksi ihmisellä, monta aikoa iässä.\n\n       Tallella on ikä eletty, elämätä eissäpäin.\n\n       Opiksemme ikää pitkä, viisaueksi vaiva kaikki.\n\n   25. Ei ole ikee iän mäntyvä, vuotta lehen lankettua.\n\n_Hänen henkellisestä luonnosta_.\n\n       Eloon on elävän mieli, ehkä surma suun ovella.[123]\n\n_Hänen eteensä-aattelemisesta_.\n\n       Eteensä elävä ajattelee, takana kuollut katselee.\n\n_Hänen elämän-kerrasta_.\n\n       Eletään niin kuin voijaan, ei niin kuin tahoitaan.\n\n       Elä mualla muan tavalla, tahi mualta pois pakene!\n\n_Piätös ihmisen sukukunnasta_.\n\n   30. Sekalainen seurakunta.\n\n       On joukossa jotaik, karjassa kirjavia.\n\n\n\nc) IANKAIKKISUUTESTA.\n\n\n_Iankaikkisesta elämästä ja kuolemasta_.\n\n       Yksi tie tuonelahan, yksi ikuiseen iloon.\n\n_Yhestä toisesta tulevasta Elämästä_.\n\n       Eloon on elävän mieli, vielä hauvan vieressäkin.\n\n_Yhestä tilin teosta meijän töistämme, kuoleman perästä_.\n\n       Eteensä elävä ajattelee, taakoo kuollut katselee.\n\n\n\nd) HYVYYTESTÄ JA PAHUUTESTA.\n\n\nVI. Hyvyytestä.[124]\n\n   35. _Siveys_ muan perii, _Rakkaus_ lain täyttää.\n\n       _Totuus_ ei palak tulessakaan.\n\n_Hyvistä tavoista ja käytöksistä_.\n\n_Avullisuutesta (om Hjelpsamhet, medlidande)_.\n\n       Auta miestä mäessä, älä mäen alla!\n\n       Auta sitä, joka avun tuntoo!\n\n_Antamisuutesta (om Gifmildhet)_.\n\n       Antaa Hyvä vähästäkin, eipä Paha paljostakaan.\n\n   40. On ottaakin, jättääkin, hyvän miehen nauris-muassa.\n\n_Alentelemisuutesta (om Nedlåtenhet)_.\n\n       Annak kättä köyhän miehen! köyhällä on lämmin koura.\n\n_Sovittamisuutesta (om Försoning)_.\n\n       Joka syytäk suuttuu, se lahjoitak leppyy.\n\n_Anteeksiantamisuutesta (om Miskundsamhet, Tillgift)_.\n\n       Olkoonpa olleheksi, Sika salmen uineheksi.[125]\n\n_Suosioisuutesta (om Förliksamhet)_.\n\n       Hyvä hyvään sopii, suosio leivän lisää.\n\n_Ystävaisyytestä (om Wänfasthet)_.\n\n   45. Ei kolmisäinen köysi kesken katkia, ystäviä yhessä voitetak.\n\n_Rakkautesta[126] (om Kärlek)_.\n\n       Siinä rikkautta kussa rakkautta.\n\n_Kohtuullisuutesta (om Måttlighet)_.\n\n       Ei liika lihoita, jos ei kohtuus elätä.\n\n_Kunniallisuutesta (om Ärbarhet, Ärlighet)_.\n\n       Kunnia hyvä tapa, hyvä vieras vilja-vuosi.\n\n       Puuro hyvä ruoka. Kunnia hyvä tapa.\n\n   50. Paremp' Kunniaa kourallinen, kuin häpiää helmallinen.\n\n_Hyvyyven harjoittamisesta (om Dygdens utöfwande)_.\n\n       Tyynessä kala kutoo, hyvät tavat hiljaisella.\n\n_Hyvyyven arvosta (om Dygdens wärde, valör)_.\n\n       Hyvä kello kauvas kuuluu, paha sanoma etemmin.\n\n_Hyvyyven ansiosta (om Dygdens förtjenst)_.\n\n       Toivoen hyvät tuloovat, peljäten pahat mänöövät.\n\n_Hyvistä (om Dygdige)_.\n\n   55. Ei niin hyvää, ettei parempoa ole.\n\n_Piätös hyvästä elämästä (resultatet af en dygdig lefnad)_.\n\n       Hyvä hyvästi elää, kaunis kuolla kunnialla.\n\n\nVII. Pahuutesta.[127]\n\n_Pahoista (om de lastfulle)_.\n\n       Pitkä on piru metässä.\n\n_Pahan teoista (om den l. gerningar)_.\n\n       Saivaria täi munii, pahoja pahat tekeevät.\n\n_Pahan luonnosta (om den l. natur)_.\n\n       Kuin on kaukana niin ampuu, kuin on likellä niin puskoo,\n       se on tapa pahan Härjän.\n\n_Pahan tuntemisesta (om den l. kännetecken)_.\n\n       Suusta syönehen tuntoo, silmästä pahantekiän.\n\n_Pahan menestymisestä (om den l. trefnad, lefnadslycka)_.\n\n   60. Ei hyvyys kiellä kuolemasta, pahuus kauvan elämästä.\n\n       (Ei karvas-nauris ensin mätäne).\n\n_Pahan iloitsemisesta (om den l. fröjdande)_.\n\n       Ihastuu kuin Susi ruumen-kokoon.\n\n_Pahan ilosta (om den l. glädje)_.\n\n       Niin mäni kuin mustolaisen joul'-yö.\n\n_Pahan hyväilemisestä (om den l. smek, ömhetsbetygelse)_.\n\n       Nuolee petokin poikiansa.\n\n   65. Omansa lempokin nuolee.\n\n_Pahan ykstuumaisuutesta (om de l. likstämmighet)_.\n\n       Kyllä koira veljensä tuntoo.\n\n       Yhteenpäin Suet ulvoovat.\n\n       Yhtä Sutten silmän väliä, vaika kahta kahtellaan.\n\n       Yhtä Sutten silmän väli, yhtä varasten ajatus.\n\n_Pahoista tavoista_.\n\n _Viisastelemisesta (om förställning, gyckel)_.\n\n   70. Ei oo karvoin kahtomista, eikä puheen uskomista.\n\n_Vilpistelemisestä (om hyckleri, swek i tal)_.\n\n       Se on suusta, vuan ei syvämmestä.\n\n       Se on ulkopuolla hampaita.\n\n_Puheen pettämisestä (om bedrägeri)_.\n\n       Pettää paha puheensa, syö Koira oksennuksensa.\n\n       Syö Koira kahleensa, pettää paha valansa.\n\n_Valehtelemiesta (om osanfärdighet)_.\n\n   75. Valheella ovat lyhyet jäljet.\n\n       Ei tyhjä säkki pystyssä pysy.\n\n_Kielenkantamisesta (om baktalande)_.\n\n       Lihainen kieli leikkaa luisen kaulan.\n\n       Juopuuvat oluenjuojat, vaipuuvat vahlehteliat,\n       kielenkantajat katoovat.\n\n_Soimauksista (om Förwitelse)_.\n\n       Kattila patoo soihmoo, musta kylk' on kummallaik'.\n\n   80. Se toista uunista essii, joka ite uunissa asuu.\n\n_Panettelemisesta (om Tadel)_.[128]\n\n       Minä muita, muut minua palkata panettelevat.\n\n       Minä muita, muut minua, minä muihen tyttäriä.\n\n_Riävämisestä (om oqwädande, chikaner)_.\n\n       Narri nimen antaa, mies nimen kantaa.\n\n       (Ei nimi miestä pahenna, ellei mies nimeä).\n\n_Haukkumisesta (om Öknämnande)_.\n\n   85. Haukuk Koira kotonais, älä kylässä hauku.\n\n       Haukkuu huonokin Koira, hyvän Koiran kahleissa.\n\n_Puheen juoksuttamisesta (om Sqwaller)_.\n\n       Yksi sanoo ystävällensä, ystävä koko kylälle.\n\n       (Sanasta sana itee, kypenistä mua kytöö).\n\n_Puheen nostamisesta (om ryktens utspridande)_.\n\n       Kuin jouhi suahaan, niin Hevoista tehhään.\n\n   90. (Älä paa omiais sekaan).\n\n_Pilkkoamisesta (om begabbande)_.\n\n        Kelkka pilkkoa teköö talonpojan puu-reistä.\n\n       (Älä vanhaa koiraa kauvan pilkkaa, se puree luuhun saakka).\n\n_Kiittelemättömyytestä (om otacksamhet)_.\n\n       Nostak Koira kaivosta, puisteloo vettä korvilleis.\n\n       Nosta Konna mättähälle, niin se niskaas hyppää.\n\n_Turhakiittämisestä (om hycklad tacksamhet)_.\n\n   95. Vetelä vesi varaksi, turha kiitos kunniaksi.\n\n       Vetelä kiitoksen liemi, arvo ansaihtee parempoo.\n\n_Maailmallisesta kunnioittamisesta (om werldslig ärebetygelse)_.\n\n       Autuasta hyvään aikaan siunataan,\n       vaivaista pahaan aikaan kirotaan.\n\n_Kevytmielisuutesta (om lättsinnighet)_.\n\n       Hyvä sytän huoraksi saattaa, vapatahto varkahaksi.\n\n_Huikentelevaisuutesta (om flygtighet, ostadighet)_.\n\n\n       Ei ole huoran itkusta, varkaan valasta,\n       juopuneen jumalan-kiitoksesta.\n\n_Sanan-syömisestä (om oordhållenhet)_.\n\n  100. Syö Koira oksennuksensa, ottaa konna antimensa.\n\n_Huoruutesta (om lösaktighet)_.\n\n       Varas varkaan pojasta, huora huoran tyttärestä.\n\n_Varastamisesta (om tjufnad)_.\n\n       Kaksi veistä varkaalla, tyhjä tuppi toisen vyöllä.\n\n       Hyvä virka varkahalla, mutta kaulalla kamala.\n\n       (Hullu kattelee kuin viisas varkaisiin menee).\n\n  105. Toista toisen vehnenen, toista toisen vehkanenkin.\n\n_Luulemisesta (om misstänksamhet)_.\n\n       Yksi synti varkahalla, yheksen luulialla.\n\n_Katehtimisesta (om afwund)_.\n\n       Paha on suova sormen piässä, vaan ei kateen kainalossa.\n\n_Vihasta ja Vainosta (om hat och hämd)_.\n\n       Viha viepi viljan muasta, kateus kalan merestä.\n\n_Armahtamattomuutesta (om obarmhertighet)_.\n\n       Älä kerjäläisen povesta leipää etsi.\n\n  110. Ei tuonikaan tyhjästä otak, tuuli jäältä kaljamalta.\n\n_Syvämmenkovuutesta (om hårdhjertenhet)_.\n\n       Älä lyö lyötyn mieltä, säre suruisen syväntä.\n\n_Ylönmielisyytestä (om förmätenhet)_.\n\n       Syöpi ruoste rautoakin, viepi vesi ylennimielen.\n\n_Ylpeytestä (om högfärd)_.\n\n       Joka on ylän ylpiä, kyllä sen nälkä nylkee.\n\n_Tuhlaamisesta (om slösaktighet)_.\n\n       Ei tuli kylläyyk, eikä tuhlaja rikastu.\n\n_Pelistä (om Spel)_.\n\n  115. Joka pelissä rikastuu, se tavoissa köyhtyy.\n\n_Viärin hyötymisestä (om slem winning)_.\n\n       Viärin mänöö viärin suatu, tuhlataan vaivata tullut.\n\n_Itaraisuutesta (om girighet)_.\n\n       Kantaa kuin Myyrä pesällens.\n\n       Hiiri syöpi köyhän siästön, Kärpäinen itaran kätkön.\n\n_Saitaisuutesta (om niskhet, njugghet)_.\n\n       Joll' on paikka paikan piällä, sill' on markka markan piällä.\n\n  120. (Paremmin kerran kyllin, kuin aina niuka).\n\n_Ahneutesta (om snålhet)_.\n\n       Ei oo köyhää köyhempätä, vaivaista vaivaisempata,\n       kuin on ahnas tyytymätöin, joll' on puutos puuttumatoin.\n\n       (Ahneus viisaankin pettää).\n\n_Kylän-juoksemisesta (om beständigt rännande i byn)_.\n\n       Häviää kylän käviä.\n\n_Pahain liikkumisesta (om de lastfulles fälande)_.\n\n       Yöllä Yököt lentelöövät, hämärällä häijyt linnut.\n\n  125. Yötyr yöllä kulkoo, pimiellä pillomukset.\n\n       \"Syvynen hyvä seä,\" paha ajattelee,\n       syksyinen yö ajaa yheksellä Hevoisella.\n\n_Pahan ilmistymisestä (om den l. uppdagande)_.\n\n       Valkeus nauraa pimäyven työillen.\n\n_Pahan parantamattamuutesta (om det ondas obotlighet)_.\n\n       Se on tehty kuin on tehty, -- -- --\n       (tahi) Tehty seisoo -- -- --\n\n_Pahan syypeälisyytestä (om den l. ourskuldande)_.\n\n       Pane pahan matkaan, lähe ite myöten.\n\n_Pahan katomuksesta (om den l. ånger)_.\n\n  130. Tulee vesi Suenkin silmään, kuin kuoppaan joutuu.\n\n_Pahan voivotuksesta (om den l. klagorop)_.\n\n       Ei kuulu Siäskin iäni taivaaseen.\n\n_Pahan palajamisesta (om den l. återwändande)_.\n\n       Matala kynnys sisään-männessä, korkia ulos-tullessa.\n\n_Pahan puhistelemisesta (om den l. rättfärdigande)_.\n\n       Puhas kuin pesty kekäle.\n\n_Piätös pahasta elämästä (resultatet af en lastfull lefnad)_.\n\n       Paha saa pahan palkan.\n\n\nVIII. a) MUUTAMIA OPIN PIÄ-TOTEITA.\n\n(Selittävällä tavalla, ehk' ei selvällä, osotetut).\n\n_Ajasta ja Avaruutesta (om Tid och Rum)_.\n\n  135. Aika vanhin, Avaruus suurin.[129]\n\n_Tyhjyyestä (om nulliteten)_.\n\n       Ei tyhjästä mitään tule.[130]\n\n_Olemisesta (om tillwarelsen)_.\n\n       Lisänä rikka rokassa, Hämähäkki taikinassa[131]\n\n_Sikiämisestä (om fortplantningen)_.\n\n       Ei tekemätöin Toukka kasva, eikä suamatoin sikiä.[132]\n\n_Ymmärtäväisyyestä (om förmågan af förnuft)_.\n\n       Sika kaiken keseä kyntää, mutt' ei jouluna juok' oltta.[133]\n\n_Tähtiin tietomuksesta (om Stjern-kunskapen)_.\n\n  140. Oikein Otavat käyvät, tähet taiten taivoisella.[134]\n\n\n\nToinen Lohko.\n\nSIÄSTÄ JA VUOS-AJOISTA.\n\n\nIX. Vuosista ja Vuuven-ajoista.\n\n_Keväistä_.\n\n       Kevättä Kynttelistä, syksyä Uolovista.\n\n_Suvesta_.\n\n       Käki tuo suven sanoman, Piäsky päivän lämpymän.\n\n_Kesästä_.\n\n       Kesä keikkuin tuloovi, talvi suuta viäriställen.\n\n       Kuu Kiurusta kesään, puoli kuutta Peipuisesta\n       (alii: Pulmuisesta) viikaus Kiven-viasta,\n       päivä Piäskyisesta, Västäräkistä ei väheekään.\n\n  145. (Silloin lämmin kivi järveen, kylmä kivi lähteseen lähätäk).\n\n       Kirjava on kesänen Kiesus, monenmuotoinen Jumala.\n\n       Kuin ei kylmäk Kyntteliltä, eikä palella Puavalilta,\n       silloin on halla heinäkuulla, talvi keskellä keseä.\n\n       Kuin ei kylmä Kynttelinnä, eikä pauka Puavalinna,\n       niin kylmää kynnet kyntäjältä.\n\n       Lämmin hyvä kesälläkin, ruoka vilja-vuosinakin.\n\n_Syksystä_.\n\n  150. Kevättä Kyntteliltä, syksyä Uolovilta.\n\n       Kyllä on yötä Uolovista, päiveä Poavalista.\n\n       Lämmintä syksyisen niska, talven jatkoa keväen.\n\n_Talvesta_.\n\n       Ei lähek halla haon takoa,\n       kaste kaihesta siasta päivän Perttulin perästä.\n\n       Halla Hanhein siiven alla, talvi Juotsenen takana.\n\n  155. Takana Joulun talvi kaikki.\n\n       Pakkainen talven tavaksi, syvän-kuillen kunniaksi.\n\n       Iän ilmat ilkiämmät, pohjan pakkaiset pahimmat.\n\n       Pakkainen pyryn perästä, suvi suuresta lumesta.\n\n       Pakkainen paha-tapainen, alta jalkoja anoovi,\n       kieltä suusta riitelöövi.\n\n  160. Kylmä ryysyä kysyypi, vilu valju vanttuhiita.\n\n       Hyvä hyvään sopii, nahka-rukas pakkasehen.\n\n       Kylmät talven lämpymätkin, lämpymät kesän vilutkin.\n\n_Vuuven varasta_.\n\n       Vilu vuosi, vilja vuosi.\n\n       Vilu viljan kasvattaa, lämmin terän teköö.\n\n  165. Kunnia hyvä tavara, hyvä vieras vilja vuosi.\n\n       Kyllä vuosi veronsa vie, ajastaika antimensa.\n\n       (Ei entisellä kauvan elätäk, jos ei Jumala vastaista annak).\n\n       Vuosi viepi vuuen varan, päiväkunta päivän-palkan.\n\n\nX. Ilmasta.\n\n_Pouvasta_.\n\n       Pouvaksi kuun kehä, sateheksi päivän sappi.[135]\n\n  170. Pysty kuu vein pitää, laukku muahan laskettaa.\n\n      Rinnass' on säen sappi, väki varsan sierammissa.[136]\n\n      Varis huutaa illalla, hyvä ilma huomeneksi,\n      Varis huutaa uamulla pahaa seätä päiväksi.\n\n_Ruskosta_.\n\n       Suveksi syksyinen rusko, taka-talveksi keväinen.\n\n       Ilta-rusko selvä ilma, uamu-rusko pilvi päivä.\n\n_Pilvisestä ja Usma-ilmasta_.\n\n  175. Peloittaa pimiä pilvi, savenkarvainen sataa.\n\n       Pouta pilvien perästä, ilo seuraa itkuakin.\n\n_Sateista_.\n\n       Sataapi savinen pilvi, Lehmä lypsääpi lihava.\n\n       Päivän sappi sateheksi, kuun kehä pouviks ja tuuliks.\n\n(Pakkaista, lue: Talvesta; Lämmintä, lue: kesästä).\n\n\nXI. Tuulesta.\n\n       Turkki tuulella parempi, nahka-vuate vastaisella.\n  180. (Tuuloo tuvan takana, ei tuvassa tunnukkaan).\n\n_Syksyisistä ja keväisistä tuulista_.\n\n       Suojaksi syksyiset tuulet, talvenjatkoksi keväiset.\n\n_Pohjos-tuulesta_.\n\n       Pouvan pohjonen tekööpi, selkiän selän-takainen.\n\n       Iästä isot sateet, pohjoisesta pouvat pitkät.\n\n_Itä-tuulesta_.\n\nIästä kesä, iästä talvi, iästä ikuiset tuulet.\n\n  185. Iän pakkaiset pahimmat, iän ilmat ilkiämmät,\n       iän pouvat ponnottommat.\n\n_Länne-tuulesta_.\n\n       Lännen tuulet länsiämmät, iän pakkaiset pahimmat.\n\n_Erinäisistä tuulista_.\n\n       Ei oo aina Antin tuuli, viel' on tuuli Tuomahani,\n       Pietarin perän takana.\n\n_Pahasta seästä_.\n\n       Päin Härkä pahaan siähään, perin tuulessa Hevoinen.\n\n\n\nKolmas Lohko.\n\nIhmisten erinäisestä Elämäkerrasta.\n\n\na) HALLITUKSESTA JA KANSAN SIÄTYISTÄ.\n\n\nXII. Hallituksesta.\n\n       Ei kahta Kunninkasta yhteen linnaan sovi.\n\n_Kuninkasta_.[137]\n\n  190. Anna Jumala Kuninkaan kuulua, vaan ei näkyä.[138]\n\n_Hänen palvellemisesta_.\n\n       Paremmin piätä palvella kuin hänteä.\n\n_Hänen käskyn-käyttämisestä_.\n\n       Koira käski häntänsä, häntä käski karvojansa,\n       karvat vasta kahisivat.\n\n_Alamaisten käyttämisestä_.\n\n       Tie niin kuin käsketään, eläk niin kuin hyvä on.\n\n\nXIII. Maan-oikeuvesta ja Laista.\n\n_Lainlaittajoilta oivaltettavaksi_.\n\n       Älä kaikkia korvenna kuin karvanen on.\n\n  195. Ei sitä hävätä sua, jot' ei parata voi.\n\n       Ei Varis kiroin kuole, Korppi kuiviin sanoin.\n\n       Eipä Luulo ole Tieton vertainen.\n\n       Paremp Armo kuin Uhkaus.[139]\n\n_Riitoin karttamisesta_.\n\n       Ei lämmin luuta särje, rakkaus riitoja salli.\n\n_Riioista ja Riitamiehistä_.\n\n  200. Olkoon asia riita-mies.\n\n_Heijän Asioista_.\n\n       Asiassa on monta retkee ja monta mutkaa.\n\n_Asian ajamisesta_.\n\n       Asioissa mieltä tarvitaan, hakkoo hulluik halkoja.\n\n_Asian ajajasta_.\n\n       Muotoksi molemmat silmät, ajaa asian yhelläkin.\n\n_Asian tutkimisesta_.\n\n       Ennen asia tutkitaan, ennenkuin miestä mutkitaan.\n\n_Luultuista_.\n\n  205. Joka kerran keksitään, sitä aina arvellaan.\n\n_Voitetuista_.\n\n       Ei se ole koiralta purtu, jok' o Lailta voitettu.\n\n_Syyllisistä_.\n\n       Syyllinen sakkoo veteä, pahatekiä rankaistaan.\n\n_Rauvoitetuista_.\n\n       Ei auta linnun lentää, siitten kuin siivet leikataan.\n\n_Sovittamisesta_.\n\n       Sileät sovinnon jäljet.\n\n_Joutavista juttuloista_.\n\n  210. Ei kaikkia vaivoja puntariin panna,\n       eikä kaikkia karvaisia korvenetak.\n\n_Lahjoista_.\n\n       Lahjat Lain lumoovat, rasva pyörän pyörittääpi.\n\n_Lain kiäntelemisestä_.\n\n       Laki niin kuin luetaan, asia niin kuin ajetaan.\n\n       Sinne asia oikiaa kunne kantajat paremmat.\n\n_Juttuin julkeuvesta_.\n\n       Sillä juttu julkisempi, jolla kantaja jalompi.\n\n  215. Sillä voitto kennen kunnia.\n\n_Rikkain ja köyhäin riioista_.\n\n       Rikkaan raha kuluu, köyhän miehen piä mänöö.\n\n       Rikas piäsöö rahallansa, köyhä selkä-nahallansa.\n\n       (Ei ketään kukkaro kaulassa hirtetä).\n\n       Täytyy köyhän kärsiä, vaan ei valittaa.\n\n_Tuomarista_.\n\n  220. Jo laki lainehtii, koska Tuomari pikaria pitelee.\n\n_Rankaisemisesta_.\n\n       On kalikoita jos Koiriakin.\n\n       Koskoo se Koiraan, jos kalikkaankin.\n\n       (Kyllä Koira huavansa nuoloo).\n\n_Rankaistuksesta_.\n\n       Se eläht' kehen kolaht'.\n\n  225. Opiksi Koiralle kylmä sauna.\n\n_Rankaistuksen vaikuttamisesta_.\n\n       Kuin kovan näkee, niin Koirakin poikkee.\n\n       Kyllä routa Porsaan kotiin ajaa.\n\n_Rankaisioista_.\n\n       Vanha sauna antaa hyvän löylyn.\n\n_Rankaistetuista_.\n\n       Jopa hiisi on hiukset viennyt, lempo liemenet kerinnyt.\n\n\nXIV. Pappiloista ja Papin siätystä.\n\n  230. Joulu juhlista parahin, Pappi paras vierahista.\n\n_Hänen kylään tulemisesta_.\n\n       Jo on aika joutumassa, kuin on Pappi soutamassa,\n       Kirkkoherra kiskomassa, Lukkari peränpiossa.\n\n_Hänen ravinnoksesta_.\n\n       Viina herkku Herroillakin, paras Pappien parissa.\n\n       (Ei Pappi paljon syö, Papin lapset paljon syövät).\n\n_Hänen puheista_.\n\n       Kyllä Papilla puheita on.\n\n_Hänen Suarnasta_.\n\n  235. Papill' on sanoja kuin päreh-halkoja.\n\n       (Itestänsä paha Pappi suarnaa).\n\n_Hänen otoista_.\n\n       Pohjaton kuin Papin säkki, pitkä kuin nälkä-vuosi.\n\n       (Suusta Jumalan korvaan, Jumalan korvasta kukkaroon).\n\n_Hänen talouvesta_.\n\n       Vanha miärä Pappilassa, kuus sikoo, seihtemän liikkiöö.\n\n_Hänen Viran arvosta_.\n\n  240. Seppä ja Pappi, Villan-lyöjä -- ne oil kolmet kovoo miestä.\n\n       Pakanatkin tuloo Papita aikaan, vuan ei Sepätä sekkään.\n\n_Lukkarista_.\n\n       Lukkari perään pitääpi, Pappi melan hallihtoopi.\n\n       Lukkari, Papin plakkari.\n\n\nXV. Ruununmiehistä ja muista Herroista.\n\n_Ruununmiehistä_.\n\n       Ruunun Rotta, vouvin Kissa.\n\n  245. Kissan ilo, Hiirein itku.\n\n       Koska Kissa Karhuksi piäsöö, kaho silloin karja-laumais.\n\n_Muista Virka-miehistä_.\n\n       Vakka kantensa, mies virkansa valihtee.\n\n       Ei mies nimellä eläk, vuan viralla.\n\n       Viis virkoo, kuus nälkee.\n\n_Herroista_.\n\n  250. Minä Herra, sinä Herra, kuka meistä kontin kantaa.\n\n       Ei ole Herroin kanssa marjaan mänemistä.\n\n_Heijän matkoista_.\n\n       Pitkät on Herrain kiiruut.\n\n       (Rauha ruok'-aikana Herroissakin).\n\n_Heijän kohtamisesta_.\n\n  255. Pois tieltä! ulos jalosta! tie auki! (herrat huutavat).\n\n       Pois tieltä talonpoika! Herrasväki tulee!\n       (huutaa heijän käskyläiset).\n\n       Ampukaa hiljaa hyvä Herra! (talonpoikiin vastaus).\n\n_Heijän käskyläisistä_.\n\n       Herroiks Herroin Koiratkin, hännättömät, hailuttomat.\n\n       Hulluilla Herrat kyntäävät.\n\n_Heijän veijomisesta_.\n\n       Helppo köyhää narrata, hyvä nöyrällä ajaa.\n\n  260. Kauroilla ottaa, kannuksilla ajaa.\n\n_Hoviloista ja Moisioista_.\n\n       Hupa Hovissa elämä, vaikka peällä vaarallinen.\n\n       Hyvä on Hovissa elää, vuara piätä varjellessa.\n\n_Heijän nuapuristansa_.\n\n       Vaivaisella vaimo kaunis,\n       hullulla hyvä Hevoinen Herrasmiehen nuapurissa.\n\n       Hullulla hyvä Hevoinen, sitä kaikki ajeloo;\n       vaivaisella vaimo kaunis, sitä kaikki kaulailoo.\n\n\nb) YKSINÄISESTÄ ELÄMÄSTÄ.\n\n\nXVI. Miehistä.\n\n  265. Järki miehen, terä veisen kunnia.\n\n_Hänen nävostä_.\n\n       Kunniaksi Sonnilla suuret sarvet, nenä miehellä.\n\n_Hänen luonnosta_.\n\n       Mies on luotu liikkuvaksi, vaimo pirtin vartiaksi.\n\n_Hänen toimesta_.\n\n       Mies syöp, Mies suap, Miehellen antaapi Jumala.\n\n_Hänen ymmärryksestä_.\n\n       Missä miehiä, siinä mieliä.\n\n_Hänen järjellisyytestä_.\n\n  270. Mies se joka mielensä hillitsee.\n\n_Hänen hartautesta_.\n\n       Mieli harras työn tekee, ei voima väkevänkään.\n\n       Kuin kovaa kalvetaan totta siitä hiukka lähtee.\n\n_Hänen tavoista_.[140]\n\n       Mualta Mies pois suahaan, vuan ei tavoiltansa.\n\n       (Ei luja lutise, eikä vaka vapise).\n\n_Hänen sanasta_.\n\n  275. Sanasta miestä, sarvesta Härkeä.\n\n       Puhuttu puhe, ammuttu nuoli.\n\n_Hänen puheesta_.\n\n       Mies se, joka puheensa pitää.\n\n       Ennen mies muansa myöp, ennen kuin sanansa syöp.\n\n_Hänen lupauksista_.\n\n       Annettu luvattu lahja.\n\n  280. (Lupaus on pahempi velkaa).\n\n_Hänen mielivakaisuutesta_.\n\n       Huovaa Variskin vastatuuleen, Mies voittaa vahinkonsa.\n\n       Hätäynyt hullu on, vuan ei Mies vahinkossa.\n\n_Hänen urhollisuutesta_.\n\n       Ei pie yhteen hyvään ihastua, eikä kahteen pahaan pahastua.\n\n_Hänen jaloutesta_.\n\n       Piähään piikoa katsotaan, jalkoin jaloa miestä.\n\n_Huonoista Mies-retkaleista_.\n\n  285. Moni miehestä mänee, Urosta alkenee,\n       poika polvikautenaan, konna ompi kuoltuaan.\n\n       (Ei ne kaikki Miehiä ole, jotka pöksyssä pyörii).\n\n_Pehmyt-mielisistä_.\n\n       Kova kotons pitää; ei pehmee p--kään.\n\n_Avio-miehistä_.\n\n       Hiki hellän, lämmin laiskan, pakkainen pahan uron.\n\n       Jok' on julma Juhtallensa, se on valju Vaimollensa.\n\n_Pojista_.\n\n  290. Orraassa on laihon alku, pojassa miehen mukama.\n\n       Mies tuloo räkä-nenästä, vuan ei tyhjän naurajasta.\n\n       Kuin on peukalo Uroista, sehi on Naista naukeampi.\n\n_Nuorista Miehistä_.\n\n       Ota veihti vyölleis, Vaimo viereis.\n\n       Kaikkia muuta mies katuu, paitsi nuorra naimistaan.\n\n  295. Naiman nuorena pitää, ett' on vara vanhanakin.\n\n\nXVII. Vaimoväistä.\n\n_Vaimosta_.\n\n       Hevoisessa miehen henki, Vaimossa talon pitäntö.\n\n_Hänen kotonna-olemisesta_.\n\n       Mies on luotu liikkuvaksi, Vaimo pirtin vartiaksi.\n\n       Emäntä hyvä kotonna suihtua kohenteleepi, kekälettä kiäntelööpi.\n\n       Akka autuas kotonna, ukko kurja kulkemassa.\n\n  300. (Asiallen mieskylään, vaimoo varten syömistä).\n\n_Kotonaisesta vaimoväestä_.\n\n       Ei tiiä viisaatkaan Vaimot, missä miehet mellastaavat,\n       missä uhmaavat urohot; usein on urot lumessa,\n       mies-parat pahassa siässä.\n\n       Ei tiiä kotoiset Vaimot missä miehet mellakoivat,\n       ei tiiä nykyiset miehet, milloin Piiat tuoristuuvat,\n       maito nännissä makaapi, utarissa uuvet piimät.\n\n_Avio-vaimoista_.\n\n       Parempi rukinen vaimo, kuin tamppuinen Rouva.\n\n       Ruma työllä rohkiampi, kaunis katsella parempi.\n\n  305. Kauneutta kaksi silmää, teköö työn toisellakin.\n\n       Ryhmys-rähmys työn tekeepi, kaunis kattoo karvansa.\n\n       (Ei näkö työtä tie, kaunis kaskia rovihte).\n\n       Ryppy-lakki liina-vaimo, puu-lukko Sepän emäntä.\n\n       Riski vaimo riitelevä, tekevä toruva akka.\n\n  310. Hyvä akka aikanansa, ehkä toruu toisinansa.\n\n       Laiska lapsillen parempi, ruma työhön rohkiampi.\n\n       Uuvella Sika lihoo. Vaimo laiska taikinalla.\n\n_Vaimon kauneutesta_.\n\n       Vähäisestä vaimo kaunis, suuresta sota-hevoinen.\n\n       Ei yhen kaunis, kaikkein kaunis.\n\n_Vaimon rakkautta miestänsä kohtaan_.\n\n  315. Musta minä muiten nähen, valkia oman emoisen.\n\n       Omat kukin kauniit ovat, mustat muiten valkiatkin.\n\n       Vuohi vaivaisen eläin, hellä vaimo vanhan miehen.\n\n_Hänen helläyttä lapsiansa kohtaan_.\n\n       Hepo hellä varsallensa, ukko hellä akallensa,\n       vaimo varsin lapsillensa.\n\n_Hänen vaivaa lapsistansa_.\n\n       Suru sillä joll' on sulha, sillä vaiva joll' on vaimo,\n       sillä kaksi joll' on lapsi.\n\n  320. Huoli linnun pojistansa, vaiva vaimo lapsestansa.\n\n_Heijän suotta-suuttumisesta_.\n\n       Ei ole ämmän ähkymistä, kuin on äijän piä sylissä,\n       parta puarmoilla.\n\n       Kyllä Orih tamman potkemisen tuntee.[141]\n\n_Heijän puheen-juoksuttamisesta_.\n\n       Panet poveisi, niin putoovi; sanot akalleisi niin saapi ilmi.\n\n_Heijän älystä_.\n\n       Älyä ämmätkin tarvitsevat, jos ei muuta niin leipoessa.\n\n  325. Kuteillen kaukas kahtoo, leipä hiere-jauhoilleen.\n\n_Heijän arvosta_.\n\n       Halpa vaimo lapsitoin, paha hännätöin Hevoinen.\n\n       Halpa vaimo haltiatoin, avoi pieletöin veräjä.[142]\n\n_Pahoista Vaimoista_.\n\n       Paha vaimo toruvainen, hyvä Koira haukkuvainen.\n\n       Paha on pureva Koira, vaimo vihanen kamala.\n\n  330. Ärjyy Ämmä leipoessa, kiukkuinen kirnutessa,\n       olta pannessa äkäinen.\n\n       Tiellä Kissat, tiellä Koirat, pahan vaimon leipoessa.\n\n       Sika paistaa kylkeänsä, Koira paistaa kuonoansa,\n       paha vaimo reisiänsä.\n\n       Kolmee on paha kattoa, olki kenkässä,\n       naskali taskussa, paha vaimo ikkunassa.\n\n       Kolmee ei tule uskoa, venettä vesille,\n       Hevoista tielle, pahaa vaimoo taloinsa päällä.\n\n_Vaimon vallasta_.\n\n  335. Surma Hepo suitsitak, vahinkoksi vaimon valta.\n\n_Ämmäin torasta_.\n\n       Ämmät ähkyin eläävät, kuuset paukkuin palaavat.\n\n       Kyllä sukka suuta suap, paha vaimo tora-sanoja.\n\n       Ei itä ennen herkiä tuulemasta, ennen kuin se sataa,\n       eikä akka torumasta, ennen kuin se itkee.\n\n       Puilla minä portit suljen, suljen suuretkin veräjät,\n       mutta millämä suuta suljen?\n\n  340. Ei sen kieli ole puurossa palanut, joka ämmäin kanssa toruu.\n\n_Piioista ja Tyttölöistä_.\n\n       Hyvä tyynnä Tyttölapsi, rajunna Orih-hevoinen.\n\n       Hyvät Piiat, kauniit Tyttäret, mistä pahat vaimot tulevat?\n\n_Heijän kypsymisestä_.\n\n       Läsnä leipä taikinassa, läsnä piika kasvamassa.\n\n_Heijän vanhaks-joutumisesta_.\n\n       Kuluu päivä pilvessäkin, ikä piikana ollessa.\n\n_Heijän houkuttelemisesta_.\n\n  345. Pian on houkka houkuteltu, mieletöin miehellen viety.\n\n_Heijän viettelemisestä_.\n\n       Pian on souttu soukka salmi, mitattu matala meri;\n       lyhyt mieli liikutettu.\n\n_Heijän vallottamisesta_.\n\n       Pian heikko henkestyy, väsyy vähä-väkinen.\n\n_Piikaisuutesta_.\n\n       Ei piikaisuus[143] menesty asioissa.\n\n       Ei piikaisuus muussa kelpoo, kuin kirppuja käsittäissä.\n\n  350. Vähässä vahinko tulee, pikaisesti piian rikko.\n\n_Piikoin naittamisesta_.\n\n       Piot piioista tukevat, hyvät neuvot neitsyvistä.\n\n       Pois tunkiot tuasta, pois tyttäret talosta.\n\n       Tamman kauppa tanhualla, neijon nelis-nurkaisessa.\n\n       (Kasvot piian puhemiehet).\n\n  355. Maa naittaa pahatkin piiat, isän pellot ilkiätkin.\n\n       Yksittäin piiat naijaan, yksittäin Lampaatkin keritään.\n\n_Heijän miehillen toivomisesta_.\n\n       Neijon mieli miehellen, korkiastaik koista,\n       veteen venosen mieli tervatuilta teloilta.\n\n_Morsiamista_.\n\n       Suoni sulhaista vetää, nuiska nuorta morsianta.\n\n       Työstä työhön morsianta, unesta unehen lasta.\n\n  360. Illasta ilmoo kiitä, vuonna toissa morsianta,\n       kolmanna kotivävyä.\n\n_Nuorikoista_.\n\n       Naituaan naiset lihoovat.\n\n_Naineista_.\n\n       Jop' on nähty naineen varsi, näkemätä naimattoman.\n\n_Naimattomista_.\n\n       Mikä lie minua nähty, kuka kummaa keksittännä,\n       kuin ei naitu naima-vuonna, otettu orit-kesänä.\n\n_Pietyistä piioista_.\n\n       Muahan kahtoo pietty piika, ahollen Hevo ajettu.\n\n  365. Ei oo koivua kokematointa, eikä piikoa pitämätöintä.\n\n       Jos takki tavat ilmottaisi, puhuis paita pellavainen,\n       harvoin naitais neitsy nuori, miest' ei monta uskottaisi.\n\n_Huorista_.\n\n       Piällä keuhot kattilassa, huorat vaimoen seassa.\n\n       Huorat hulluksi teköövät, salavaimot vaivaiseksi.\n\n_Leski-vaimoista_.\n\n       Keviät on lesken kenkät, miestä toista toivotessa.\n\n  370. Työläs leskee lepytellä, kauvan nainut nauratella.\n\n_Vaimoin toivotuksia_.\n\n       Ennen kesän lehmätä, ennenkuin Joul'-yönnä ukota.\n\n\nXVIII. Kosiomisesta ja Naimisesta.\n\n_Vaivaisten ja köyhäin naimisesta_.\n\n       Naiman nallikin pitää, vaimon soaman vaivaisenkin.\n\n       Vaivainen vaivaisen naipi, siitä suahaan pussi-seljät,\n       siitä vaivaiset venyyvät.\n\n_Rikkain naimisesta_.\n\n       Sukujansa suuret naivat.\n\n  375. (Ei tohi torpan Kukko, tassia talon Kanoja).\n\n_Kosiomisesta_.\n\n       Älä juokse juhlan alla naima-tiellä naapurissa,\n       silloin on siveä kukin, puhas piika ruokotonkin.\n\n       Älkös pyhinnä naiko, juhla-iltanna ajelko,\n       silloin peä on palmikossa, niin häijyn kuin hyvänkin naisen.\n\n       (Kaunis on kantokin kuin kaunistetaan).\n\n       Moni on kaunis kahtoissa, vaan on tyly työn teossa.\n\n_Hätä-naineista_.\n\n  380. Hätäinen huoran naipi, syypää sakon vetää.\n\n       Hätäinen kauppaa tekee, mies päällä kattelee.\n\nNaineista, vaimon puuttehessa.\n\n       Syöpi Hauki Sammakonkin selän suuren uituaan;\n       naipi mies pahankin vaimon, viikon ilman oltuaan.\n\n       (Hätäinen hullu, nälkäinen raivossa).\n\n_Vanhoin piikoin naimisesta_.\n\n       Se suap valitun vaimon, joka nai jätetyn piian.\n\n_Piian valihtijoista_.\n\n  385. Luu lihan jakajalle, kuori leivän alkajalle,\n       huora piian valitsialle.\n\n_Nuapurin naimisesta_.\n\n       Hyvät naip nuapurista, pahat taipalen takoa,\n       Sonni kotona naipi.\n\n       Lähestä naiminen parempi, kaukoa Hevoisen kauppa.\n\n       Koira kotoansa nai.[144]\n\n_Pahoista naiseista_.\n\n       Mesimarja mielittäissä, omena otettaissa,\n       vaan votsa vihittynnä.\n\n  390.  Jouhista hyvä hevoinen, paha piika palmikosta.\n\n_Heijän erosta_.\n\n       Parempi hyvä ero kuin paha yhtyys.\n\n_Kosiasta_.\n\n       Naitaissa kalua kyllä, killinkiä kihlattaissa.\n\n_Sulhaisesta_.\n\n       Yksi ylkä paras on, kaksin molemat katoovat.\n\n_Puhe-miehestä_.\n\n       Kokki suolan kokee, puhemies morsiammen.\n\n_Kättäilemisestä_.\n\n  395. Tallissa on Hevoisen-kauppa, Neijon nelis-nurkkaisessa.\n\n       Kanan kauppa on orren alla, neijon nelis-nurkkaisessa.\n\n_Vaimon rikkautesta_.\n\n       Riitoiksi Vaimon varat, miehelle mäntyänsä.\n\n       Vuohen voi, vaimon tavara, ei ole tarpeelle talossa.\n\n       Kylmä kulta kumpaniksi, valjut vaimon rikkauuvet.\n\n_Naimisen puheista_.\n\n  400. Nauretaan naineita, itketään kuolleita, vuosikausi kumpiakin.\n\n\nXIX. Aviosta.\n\n_Yksinvaimoisuutesta_.[145].\n\n       Sopii kaksi pataa yhelle tulelle, vaan ei kaksi neitsykeistä\n       yhen yljen vuotehellen.\n\n_Yksinnaimisuutesta_.[146]\n\n       Kaksin tiällä kaikki ovat, kaksin aijan seipähätkin.\n\n       Kaksin linnut ilmassa, kaksin kalatkin meressä.\n\n       Kaksittain kaikki paras, kaksi orrella pysyy.\n\n_Halauksista, ja likistämisestä_.\n\n  405. Halaus halun lisää, suun-anto hyvän sovinnon.\n\n_Muista hyväilemisistä_.\n\n       Ei hyvä pahoo tie.\n\n\nXX. Sukulaisuutesta.\n\n       Mistä vaimo kotoisin, sieltä mies sukuisin.\n\n_Vanhemmista_.\n\n       Ilkiä isäini, erikummainen emäini.\n\n       Pukki isäin, vuohi emäin, minä mies täyvälleen.\n\n_Veljistä_.\n\n  410. Vetelä vesi varaksi, vetelämmät veikon armot.\n\n       Vieras veikkoa parempi, emän-lasta laupiampi.\n\n_Kälyksistä_.\n\n       Sisärekset me kälykset, veljet meijän miehiemme.\n\n_Tätilöistä_.\n\n       Hyvä on täti niemen nenässä.\n\n_Apista ja Anopista_.\n\n      Apin siltaa astumatak, syomätä anopin leipeä,\n      käymätä kylän keräjät.\n\n_Vävystä_.\n\n  415. Ei väkisin vävyksi, ylimielin ystäväksi.\n\n       Illasta ilmoa kiitä, vuonna toissa morsianta,\n       kolmanna koti-vävyä.\n\n       Vävystä vähää varaa, tyhjä turva tyttärestä,\n       miniästä mieli karvas.\n\n_Miniästä_.\n\n       Harvoin miniätä kiitetään; harvoin vuotta siunataan.\n\n       Harvoin orjaa kiitetään, miniätä ei milloinkaan.\n\n_Lankoksista_.\n\n  420. Lankot on vaivaisen lähimmäiset, omaiset onnettoman.\n\n_Muista Omaisista_.\n\n       On suvussa Susia, joukossa jotaik.\n\n       On joukossa jotain, karjassa kirjavia.\n\n\nXXI. Lapsista ja heijän ylöskasvattamisesta.\n\n_Heijän syntymisestä_.\n\n       Ei lapsi isätä synnyk, eikä tule ilman emota.\n\n_Sauna-vaimoista_.\n\n       Kaks tietä tiinehelle, joko luo tahi kantaa.\n\n_Lapsen saunasta_.\n\n  425. Hyvä on lämmin laihan lapsen, ei liiaksi lihavankaan.\n\n_Heijän tuuvittamisesta_.\n\n       Unesta uneen lapsi, työstä työhön morsianta.\n\n       Lapsi ompi laiskan turva,[147] viivyttääpi viriän.\n\n_Heijän ruokkimisesta_.\n\n       Itkein laps' emältäns ruuan suap', mainittellen vierahalta.\n\n       Laulaa laps' syötyänsä, itkee ilman oltuansa.\n\n_Heijän itkemisestä_.\n\n  430. Ei katkimatointa kankasta eikä itkemetöintä lasta.\n\n       Ei Sika syytäk vinku, lapsi vaivatak valita.\n\n_Heijän hoivauttamisesta_.\n\n       Hyv' on lapsen lasna olla, kuin on vanhempi varana.\n\n       Paha lapsi lasna kauvan, varsana häijy Hevoinen.\n\n_Heijän nuhtelemisesta ja kiittelemisestä_.\n\n       Moni laitos kiitollinen, moni kiitos laitollinen.\n\n  435. Hullu kiittää vaimoansa, epätieto lapsiansa.\n\n_Heijän kurittamisesta_.\n\n       Joka kurituksetak kasvaa, se kunniatak kuolee.\n\n       (Sinne voaja vaipuu, kuin nuija voatii).\n\n       Lyöten lapset rakkahammat, hautoen pajukin parempi.\n\n       Vitsa lapsen viisahaksi, vatsa lapsen varkahaksi.\n\n  440. Väli veätyllä vitsalla, väli veäntämättömällä.\n\n       Villainen isällä vitsa, äitin vitsa villaisempi.\n\n       Villainen äitin vitsa, isän ruoska runteleva,\n       vitsa vierahan verinen.\n\n       Käypi syöntö syönnön peällä, vaan ei lyöntö lyönön peällä.\n\n       Eipä auta äitin armot, eikä muorin voivotukset.\n\n_Heijän opettelemisesta_.\n\n  445. Ota oppi hyväkseisi, varoitukset vanhemmaisen.\n\n       (Hyvä syönyttä syöttää oppinutta opettaa).\n\n_Heijän mielestä_.\n\n       Lapsella on lapsen mieli, tyhmällä on tyhmän kieli.\n\n       (Äiti antaa nisän lapsellen, vuan ei mieltä piähään).\n\n_Heijän mielen tarkoittamisesta_.\n\n       Ei kauhalla mieltä piähän ajeta, vaan vaivalla.\n\n  450. Ei panenta mieli piässä pysyk, eikä kannanto-vesi kaivossa.\n\n_Heijän muistamisesta_.\n\n       Mitä lassa kuulin lausuttavan, se juohtuu miessä mieleen.\n\n_Heijän oppivaisuutesta_.\n\n       Ei niin pahaa piätä, ettei vähee mieltä.\n\n       Ei raha ratke kukkarota, mieli säre miehen peätä.\n\n_Heijän syvämmen luonnosta_.\n\n       Pojall' ovat isän tavat, äijin eljet tyttärillä.\n\n  455. Puuta myöten siirto juoksee, äijin tavat tyttärissä.\n\n       (Niin on niinet pitkät puussa, kuin on niinipuu itekkin).\n\n_Heijän luonnon erinkaltaisuutesta_.\n\n       Hyvä lapsi laiskan vaimon, viivyttelevä viriän.\n\n_Heijän hyvistä merkkilöistä_.\n\n       Piältä tunnen päiväkauven, silmästä hyvän sikiän.\n\n       Orasta ma touvon tunnen, miehen nuoren nousennosta.\n\n_Heijän vanhemmien huolenpiosta heistä_.\n\n  460. Hyppyisessä hypertelöövi, ei jouvak jouten olla,\n       jos on mieli miestä suaha.\n\n_Heijän vanhempien toivotuksista heistä_.\n\n       Suopi miehen vertaiseksi, poikansa paremmaksi.\n\n_Vanhoin akkoin kasvattamia_.\n\n       Pahoin mulla parta kasvoi, turpa tuhmasti yleni,\n       akan vanhan vaipan alla, akan vanhan kuskuissa.\n\n_Kelvottomista ja pahankurisista lapsista_.\n\n       Vie Porsas saksaan, tuot Sikana takaisin.\n\n       Lyö Sikoo, pese Porsasta, yhellä tavalla ne vinkuuvat.\n\n  465. Ei Vuohen viemisestä, kuin hään lypsettää kotia tulee.\n\n_Laiskoista lapsista_.\n\n       Sialla on monta vikoo, milloin mua kylmä, milloin kärsä kipiä.\n\n_Lasten hyvään tointumisesta_.\n\n       Ei ole varsan kauroista, eikä lapsen viinasta.\n\n       Ei ole voista veitsettömän, eikä hammattoman lihasta.\n\n_Vieraista lapsista_.\n\n       Oma laps', lapsi ompi; toisen lapsi, lapsukainen.\n\n  470. Oma lapsi lapsukainen, toinen lapsi lastukkainen.\n\n_Turvattomista lapsista_.[148]\n\n       Halpa lapsi haltiatoin, rikki pielitöin veräjä.\n\n_Lapsi-puolista_.\n\n       Etessä emätöin lapsi, äreen ämmän leipoessa.[149]\n\n       Emällistä neuvottiin, emätön opiksi otti.\n\n_Lasten apua_.\n\n       Apu lapsesta on, ellei hään kalan sua niin hän kalan syö.\n\n_Lasten sikiämisestä_.\n\n  475. Lapset lapsia teköövät, vanhemmillen vastukseksi.\n\n\nXXII. Nuoruutesta ja Vanhuutesta.\n\n_Nuoruuven hulluutesta_.\n\n       Nuoruus ja hulluus, vanhuus ja viisaus.\n\n_Nuoruuven iloitsemisesta_.\n\n       Ilo siinä kussa nuoret, sauvan-kolke kussa vanhat.\n\n_Nuortein hilpeytestä_.\n\n       Hiili on nuoren hihassa, tuli neijon pohkeessa,\n       kekälettä kannan-piässä.\n\n_Nuortein viriäisyytestä_.\n\n       Joka on nuorra nopia, se on virkku vanhanakin.\n\n_Heijän vanhenemisesta_.\n\n  480. Vuosi vanhan vanhentaa, kaksi lapsen kasvattaa.\n\n       Mies kasvaa, hammas karkenoo.\n\n_Heijän vanhaks-pyrkimisestä_.\n\n       Moni vanhaksi pyytää, vuan ei piäse puoletkaan.\n\n       (Ei niin vanhaa, jok' ei luule vuotta elävänsä;\n       eikä niin nuorta, joka ei luule vanhaksi tulevansa).\n\n_Vanhoin viisautesta_.\n\n       Vanhalla Variksen silmä, Kären silmä neitosella.\n\n_Vanhoin elämän-kerrasta_.\n\n  485. Paljon vaivaa vanhetessa, vanhana paha elää.\n\n_Heijän muistamattomuutesta_.\n\n       Mikä vanha vanhenoo, sen mieli myöten mänöö.\n\n       Tallelle vanha panee, vaan ei muista.\n\n_Heijän voimattomuutesta_.\n\n       Hyvä vanhan vaeltaa, hyvän nuoremman nojalla.\n\n       Hiljalleen huono käypi, sauvan voimaton pitäävi.\n\n_Heijän virkistymisestä_.\n\n  490. Terävä nuori syötyänsä, vanha yön muattuansa.\n\n_Nuortein ja Vanhoin luonnosta_.\n\n       Äijä nuorra kaunihita, paljo vanhana pahoja.\n\n\nXXIII. Viisautesta ja Hulluutesta.\n\n       Suuta sanan siaks', piätä mielen kukkaroks.\n\n_Erotus tyhmän ja viisaan puheissa_.\n\n       Tyhmän sytän aina suussa, viisaan suu sytämmessä.\n\n       (Mykkä viisas, hullu väkevä).\n\n_Erotus heijän käytyksissä_.\n\n  495. Hullu pilaan suuttuu, viisas vastaa puolestansa.\n\n       Harvoin viisas vihastuu, harva siitä ihastuu.\n\n_Erotus heijän ajatuksissa_.\n\n       Kauvas viisas näkee, etemmäksi ajattelee.\n\n       Hullun ajatukset ovat hajalla, kuin akanat tuulessa.\n\n_Hullun puheen-pitämisestä_.\n\n       Hullu huolensa puhuu huolen tuntemattomalle.\n\n  500. Hullu putkeen puhuu, mieletöin avaimmeen.\n\n_Hullun puhuttelemisesta_.\n\n       Lähe hullun kanssa huastamaan, vasikan kanssa juoksemaan.\n\n       (Pitkät hiukset, lyhyt mieli).\n\n_Hullun neuvottelemisesta_.\n\n       Neuvo hullua et sua mieltä, keitä munoo et sua lientä.\n\n       (Silloin kala Kiiskistä, koska mies mielettömästä).\n\n_Hullun teoista_.\n\n  505. Sinne mieletöin mänee, kuin järjetöin käskee.\n\n_Hullun työstä_.\n\n       Hyvin kyllä hullu kyntää, jättää kyynären vaon väliä,\n       puoli-toista toisinahan.\n\n_Hullun hyvää-tuntemisesta_.\n\n       Hullu hyvän tuntee, maun maistaapi sokia.\n\n_Viisauten villittelemisestä_.\n\n       Tulee vahinko viisaallenkin, tuhman on toisessa käessä.\n\n       Tulee häiriö hyvällenkin, tapaturma taitavallen.\n\n  510. Käyp viisas vipuun, hullu huimaelee sivuten.\n\n       Vahinkosta viisaaksi tullaan, ehk' ei rikkaaksi.\n\n       Kerran viisas petetään, vuan ei toista.\n\n_Viisauteen turvaamisesta_.\n\n       Ei hyvä hylyksi jouvu, eikä viisas vaivaiseksi.\n\n\nXXIV. Surusta ja Murhesta.\n\n_Murhellisen mielestä_.\n\n       Ei sen mieli mettä keitä, jok' on suuressa surussa.\n\n_Murheen levottomuutesta_.\n\n  515. Eipä anna murhe muata, vaiva vaikia levätä.\n\n_Murheen vanhuuttamisesta_.\n\n       Murhe tuottaa mustan muoton, pahat päivät parran pitkän,\n       halu harmahan hapenan.\n\n_Murhen laihuttamisesta_.\n\n       Murhe mielen mustuttaa, kasvon teköö kajoks.\n\n_Murheen huonontamisesta_.\n\n       Huoli miehen huonoks tekee, murhe muita mustemmaksi.\n\n_Armottomien murhesta_.\n\n       Alaall' on Allin mieli, uijessa vilua vettä,\n       alempana armottoman, käyvessä kylän väliä.\n\n_Orvoisten murhesta_.\n\n  520. Pimiä isoton pirtti, ehkä päivä paistakoon;\n       kylmä on emoton sauna, ehkä löyly lyötäköön.\n\n       Puoli-orpo isätöin, koko-orpo emätöin.\n\n_Itkusta_.\n\n       Älä itke ilman syytä, ilman vaivata valitak.\n\n       Ei itku hätästä piästä, poru päivistä pahoistak.\n\n       Ei se parkuen parane, eikä huutain huokene.\n\n_Murhen poisheittämisestä_.\n\n  525. Anna huolia Hevoisen, murehtia mustan Ruunan;\n       Hevoisell' on piä paremp, piä parempi, luu lujempi.\n\n       Annak olla olleeksi, mustat on mulla muutkin päivät,\n       mustapa minä itekkin.\n\n_Surullisten sytämmestä_.\n\n       Suot sulaa, muat sulaa, suruisen sytän, ei sula silloinkaan.\n\n\nXXV. Toivosta ja Luottamisesta.\n\n       Ei yö niin pitkä, ettei päivä perässä.\n\n       Kyll' on päiviä iässä, ehtoja lännessä.\n\n  530. On neuvoja, jos on pahoja päiviä\n\n       Kyllä luu lihan kasvattaa, pelto palkihtee vahinkon.\n\n       Toivoessa aika kuluu.\n\n\ne) IHMISEN KANSALLISESTA ELÄMÄSTÄ.\n\n\nXXVI. Lauluista ja Lausumisista.\n\na) Lausuista.\n\n_Huastamisesta_.\n\n       Huastaissa sanat suloisemmat, käyneet muat leppeemmät.\n\n       Sanasta sana itää, kypeneistä mua kytöö.\n\n_Puhumisesta_.\n\n  535. Ei puheen paljoutesta, eikä kirjan suuruutesta.\n\n       Puhu miestä kaiken päivän, älä nimeä sanok.\n\n_Puheen juoksuttamisesta_.\n\n       Enempi on vähempikin, musta-mulli valkiampi,\n       mielen kielen puhuttaissa.\n\n       Yksi sanoo ystävälle, ystävä koko kylälle.\n\n_Sanomisesta_.\n\n       Sauva maita paljon käypi, sanat paljoa enemmin.\n\n  540. Ei sitä sanoa sanota, jonka peähän ei peästäk.\n\n       Ei sanoma siivitä lennä, puhumata kauvas kuulu.\n\n_Leikki-puheista_.\n\n       Lupa leikkiä puhua, ehk ei tarve irvistellä.\n\n       Hullu pilaan suuttuu, viisas vastaa puolestansa.\n\n       (Ei sana sioo tie).\n\n_Valhe-puheista_.\n\n  545. Ei ole tyhjästä tytyä, valeheista vatan täyttä.\n\n       (Älä paa omiais sekaan).\n\n       Ei tyhjä säkki pystyssä pysy.\n\n_Vanhoista puheista_ [150].\n\n       Joka yöllä yksin käypi, luulaan varastelevan,\n       joka vanhoja puhuu, luulaan valehtelevan.\n\n_Loskariloista_.\n\n       Ei puralta puheet puutuk, sanat suaren jatkajalta.\n\n  550. Ennen umpi-lampi Ahvenia puuttuu, meren ranta kiviä puuttuu,\n       ennen kuin minulta sanoja puuttuu.\n\n       (Puhuvan suuhun sanat tuloovat).\n\n_Puheen puutoksesta_.\n\n       Ei ouk suatuja satuja, ennen tehtyjä puheita.\n\n\nb) Lauluista.\n\n_Laulun huvitoksesta_.\n\n       Yöllä päivät jatketaan, virsillä vähät oluet.\n\n_Laulun aineesta_.\n\n       Siitä viisas virren suapi, jost' ei tuhma tunnekkaan.\n\n  555. Noista viisas virren otti, hullun pitkistä puheista,\n       mielettömän lausunnosta.\n\n       (Kaikki laulavan virteen sopii).\n\n_Runon luonnosta_.\n\n       Kaksi sanaa[151] vanhaa virttä, hyryä lisäksi.\n\n_Laulajoista_.\n\n       Ei koski kitaskana laske vettähän visusti,\n       eipä laulaja hyvänäik, laula kaikki laulujansa.\n\n       Hullu koko virttänsä laulaa, hullu kaiken taitonsa ilmoittaa,\n       hullu valheille nauraa.\n\n_Laulamisesta_.\n\n  560. Ei satut sanoihin puutuk, virret veisaten vähene.\n\n       Sormet soittajan kuluu, kieli laulajan väsyy.\n\n       Laulu työksi lankiaapi Hevoisen hyvän reessä.\n\n_Laulattamisesta_.\n\n       Ei kuiva kulku kumaja, henki rasvatak helise.\n\n       Ei Kukko käskyllä laula, kuin ei laula käskemätäk.\n\n\nXXVII. Juominkista ja Juopumisesta.\n\n_Juopuneista_.\n\n  565. Ei se ole ihmeitä nähnyt, jok on nähnyt juopuneita.\n\n_Heijän juonista_.\n\n       Monta juonta juopuneella, ei yhtä hyvää juonta.\n\n_Heijän tapauksista_.\n\n       Jotain juomarille tapahtuu, joko kissat kenkät syövät,\n       tahikka kintahat katoovat.\n\n       (Juo vähemmin, kato kaluis)!\n\n_Heijän levosta_.\n\n       Jouten syönyt sairastaa, jouten juotilas lepää.\n\n  570. Uni-silmä sippurassa, viina-silmä killin-kallin.\n\n_Tottuneista ja äkkinäisistä_.\n\n       Mies vanha oluen juop, lahopuu vein vetääpi.\n\n       Oppinut oltta juop, oppimatoin oksentaa.\n\n       Ohho, sanoi outo, ollutta! kannun joi kaksi oksensi.\n\n_Juomarista_.\n\n       Joisinpak jokaik päivä, kuin ei kukkaro kuluisi,\n       raha-tasku raukenisi.\n\n_Heijän janosta_.\n\n  575. Juomaan juomari tuleepi, jos ei muuta niin vettä.\n\n_Kaljasta_.\n\n       Ei vettä vihalla juuva, eikä kaljaa kateuvella.\n\n_Oluesta_.\n\n       Oluella onni hyvä, juotaan janotakin,\n       ei piialla pahempi, naitaan kokematakin.\n\n       Oluella ollessaani kalua mulla kyllä,\n       olut päästä oikenee, kohta kalukin katoopi.\n\n_Viinasta_.\n\n       Vilja voittaa viisahankin, tauti tappaa taitavankin.\n\n  580. Viina viisaat villihteepi, väkeviltä voiman viepi.\n\n       Viina villiin tekeepi, olut tuopi toisen mielen.\n\n       Jota viina viivyttää, sitä Sika imettää.\n\n_Juoma astioista_.\n\n       Piiat juovat pikarista, vanhat ämmät ämpäristä.\n\n_Humalasta_.\n\n       Jumala mielen antaa, humala mielen ottaa.\n\n  585. Humalassa hullut kaikki, pahat paljon juotuansa.\n\n_Juopumisesta_.\n\n       Juopuuvat oluen juojat, vaipuuvat valehteliat,\n       kielen kantajat katoovat.\n\n\nXXVIII. Juhlista ja Vieraista.\n\n_Joulusta_.\n\n       Joulu juhlista paras, Pappi paras vierahista.\n\n       Jokapa jouluhun eläisi, joulusta johik tulisi,\n       elikkä elo parempi, tahi kuollo rohkiampi.\n\n       Hyvä Tuomas joulun tuopi, hyvä Nuuti pois-hiipoittaa.\n\n_Laskiaisesta_.\n\n  590. Juoman Jouluna pitää, syyvä lihaa Laskiaissa.\n\n       Aatto juhlista jalompi, ilta-puoli Laskiasita.\n\n_Kekristä_.\n\n       Jouluna jollaan, keurinä kellään,\n       Piäsiäissä piätymistä myöten.\n\n       Kerta Kekriä pietään, toinen kerta kellellään.\n\n_Juhlapäivistä_.\n\n       Joka päivä joulu meille, toinen päivä Piäsiäinen.\n\n  595. Ilossa ikä kuluu, riemussa rehettelöö.\n\n_Pyhäin pitämisestä_.\n\n       Joka kaikki pyhät pitää, se kaikki näljät näkee,\n\n_Kestilöistä_.\n\n       Kesti kestiä vuatii, pöyvän-peä pyöräystä.\n\n_Ilon kyllyytestä_.\n\n       Täysi täysi, kyllä kyllä, tämän illaista iloa,\n       päivän laskuhun laulantota.\n\n_Häistä_.\n\n       Ei Härkä häitä kiitä, Hepo pitkiä pitoja,\n       jouhi-häntä juominkia.\n\n  600. Häpiä häistä lähteissä juota joelta vettä.\n\n_Ristiäisistä_.\n\n       Kesti kestiä vuatii, heät hyvät ristiäiset.\n\n_Hautaisista_.\n\n       Ei siinä iloa eletä, kussa on kuollut kotona,\n       lasten vanhin lattialla.\n\n_Vieraista_.\n\n       Pappi paras vierahista, Joulu juhlista parahin.\n\n_Vierain nähtyviä_.\n\n       Ite haukun vierahaini, ite nuolen kattilani.\n\n_Tuttu-vieraisten tulosta_.\n\n  605. Koirat kuhtuin tuleevat, hyvät vieraat kuhtumata.\n\n_Vierain kokountumisesta_.\n\n       Vilja vieraita kokoopi.\n\n_Vieraan varasta_.\n\n       Vetää Jesus vieraita, vetää vieraan varoa.\n\n_Vierain tulemisesta_.\n\n       Vieras tuloo ajallansa, talo elää tavallansa.\n\n_Vierain vastaan-ottamisesta_.\n\n       Syötä vieraita sanoilla, siksi kuin keitos kerkiä.\n\n  610. (Pian kypsi kerkiä, emännän hyvän käestä).\n\n_Vierain ravittamisesta_.\n\n       Hevoiselle heinä-tukko, miehelle mitä tuloo.\n\n       Mies miehen tuntoo, tupakkata suuhun tunkoo.\n\n_Vieraan keksimisestä_.\n\n       Mies vieras vian näkee, talon toisen tyttäressä.\n\n       (Varas vieraan silmä).\n\n_Vieraan ajattelemisesta_.\n\n  615. Alaak vieras kahteloo, ylääk ajutteloo.\n\n_Outo-vieraista_.\n\n       Outo on ouvossa kylässä, vieras mualla vierahalla.\n\n       (Toinen tupa, toinen tapa).\n\n_Heijän tuttuuttamisesta_.\n\n       Ouvoista omat tuloovat, hyvät veljet vierahista.\n\n_Renttu-vieraista_.[152]\n\n       On joukko jorottaria, paljon Poavon tyttäriä,\n       juovat joulu-tynnörini, syövät syöttiläs-sikaini.\n\n_Vierain vähenemisestä_.\n\n  620. Ei piot parane, jos ei vieraat vähene.\n\n_Vierain lähtemisestä_.\n\n       Lähtö-mieli vierahalla, kuin on kintahat käessä.\n\n_Emännän kiittämisestä_.\n\n       Illoin ilmat kiitetään, huomenin hyvät emännät.\n\n_Vierain poismäntyistä_.\n\n       Talo työlle, vieras tielle, juhlan pietyn perästä.\n\n_Vieraisiin käymisestä_.\n\n       Vuoroin vieraissa käyvään.\n\n_Isännän ja Emännän vieraista_.\n\n  625. Autuas emännän vieras, vaivainen isännän vieras.\n\n\nXXIX. Torasta ja Tappeluksista.\n\n_Tappeluksesta_.\n\n       Ei silloin yksi riitele, kuin kaksi tappelee.\n\n       Hyvä tapa tappeluksessa, se lyö joka ennättää.\n\n       (Lyö yhtä, laske toista).\n\n       Mies se joka puolensa pitää.\n\n_Syy tappelukseen_.\n\n  630. On viinankin vika, jos lie muukin vihletys.\n\n       Ei hulluja kylvetä eikä kynnetä, itestään niitä kasvaa.\n\n       Hullu saapa vihaa, siitä sua suamatonkin.\n\n       Hullu tyynellä toruu, tasasella tappeloo.\n\n_Torasta_.\n\n       Perästä huonon torujan, sanat suuhun tuloovat.\n\n  635. Ei se lyö joka uhkaa, eikä pure joka haukkuu.\n\n_Pelkurista_.\n\n       Pelko-koira paljon haukkuu, pauhaa mies peljästynyt.\n\n       Haukkuu huonokin Koira, hyvän Koiran kahleissa.\n\n_Kehujoista_.\n\n       Jumala varjelkoon kannuksia Kanan jaloista,\n       Kukon suusta hampahaita.\n\n       En pelkää Perhoisia, vaikka lentävän näkisin.\n\n_Kapinan karttamisesta_.\n\n  640. Joka pitää suuren suun, pitäköön leveän seljän.\n\n       Suu suattaa Suen ritaan, kieli Kärpän lautaiseen.\n\n       (Oma suu Tikan-pojan surma).\n\n       Älä mäne syyhymätäk saunaan, asiata ansaan.\n\n_Lyötyistä_.\n\n       Kipee on kivellä lyöty, kipiämpi kirvehellä.\n\n  645. Häpiä on Hevon purema, häpiämpi Vaimon lyömä.\n\n       Arka lyöty, hellä purtu.\n\n_Veri-hoavoista_.\n\n       Ei niin vettä sakiata, ett' ei veri sakeampi.\n\n       Vetelä on veljen veri, vieraan veri vetelämpi.\n\n_Pahoin pieksetyistä_.\n\n       Jo silloin huulet hukassa, kuin kieli muata vetää.\n\n_Tapaturmasta_.\n\n  650. Tapaturma miehen surma.\n\n\nXXX. Soasta ja Sota-Uroista.\n\n_Soan onnettomuutesta_.\n\n       Sota sortaa, rauha rakentaa.\n\n_Rauhan onnellisuutesta_.\n\n       Rasvainen rauhan pata, vaikka vettä keittäköhön.\n\n_Soan-sanomista_.\n\n       Ei Soat sanomitak ole, kovat ilmat mainioitak.\n\n_Sota-Sankareista_.\n\n       Jalotoin on jalo soassa, piätöin päihen leikatessa,\n       joll' ei ole jalkoa paeta, eikä peätä peällen männä.\n\n_Tappelus-Uroista_.\n\n  655. Siihen miestä merkitään, pukarista punnitaan,\n       kuin on tarvis tappeluhun, eli mieli miekatella.\n\n_Sota-aseista_.\n\n       Tolkku toimea teköö, miekka miestä merkihtöö.\n\n_Soan käymisestä_.\n\n       Joka ennen patoja nuoli, se nyt sotia käyp.\n\n       Onnellansa mies sotia käyp, mutt' ei väen paljouvella.\n\n_Voittamisesta_.\n\n        Koiran-voitto ensimäinen, miehen-voitto viimeinen.\n\n  660. (Mies on mies voitettukin).\n\n_Voitetuista_.\n\n       Ollaan vuosi voitettunakin, ajastaika aijan vittanakin.\n\n       Ollaan vuosi onnettakin, vaan ei leivätäk.\n\n\nXXXI. Onnesta.\n\n       Mies makaa, Onni valvoo.\n\n       Haoksi onni makajan kahtoo, nukkuneen kuolleeksi.\n\n  665. Onnen tytär ensimäinen, kaikki kankaat kutoovi,\n       kaikki lapset liikuttaavi.\n\n       Ompa onni ouvollakin, vaivasellakin Jumala.\n\n       Onni miehen eillä käyp, tapa tallaa takana.\n\n_Kovasta onnesta_.\n\n       Suap tyhjän pyytämätäk, kovan onnen ostamatak.\n\n       Vaivainen varhain nousi, kova onni kohta kanssa.\n\n  670. Autualta voi putoo, vaivaisen maito kuatuu.\n\n       Toisen vaivaisen vahinko, toisen onni autuahan.\n\n\nd) IHMISEN PUUTTUVAISESTA ELÄMÄSTÄ.\n\n\nXXXII. Rikkautesta ja köyhyytestä.\n\na) Rikkautesta.\n\n_Rikkaan elämä-kerrasta_.\n\n       Avarasti autuat, isosti isot eläävät.\n\n       Istualta rikas puhuu.\n\n       Rinnain rikkaat ajaavat, käsityksin köyhät käyvät.\n\n  675. (Olet kuin orih-hevoinen, elät kuin elätti Karhu).\n\n       Hyvä on rikkaana olla, terveenä kauan elää.\n\n_Heijän potevaisuutesta_.\n\n       Rupi rikkaassa, paisi pajarissa.\n\n       Kuuluissa Rikkaan tauti, ei köyhän kuolemakaan.\n\n_Heijän kovaan tottumattomuutesta_.\n\n       Hellät työttömän käet, arat armoin kasvatetun.\n\n_Heijän riijoista_.\n\n  680. Auta Jesus köyhää miestä, rikas riitoinkin elää.\n\n       Kuin rikkaat riitelee, silloin köyhä saa rauhassa olla.\n\n       Rikkaat maita riitelee, köyhät unta kiittelee.\n\n\nb) Köyhyytestä.\n\n_Köyhän elämänkerrasta_.\n\n       Niin köyhä elää, kuin märkä puu palaa.\n\n_Hänen vähästä varasta_.\n\n       Tina kulta köyhän miehen; vaski vaivaisen hopia.\n\n  685. Ei köyhän velka viikoks joua, tuvassa antaa porstuassa ottaa.\n\n       Käestä kärsään köyhän sualis.\n\n_Hänen piosta_.\n\n       On kekri köyhälläkin, joulu-juhla vaivaisella,\n       laskiainen laiskallakin.\n\n       Kerran köyhä Lehmän tappoi, nahan pitkäksi venytti.\n\n       Malttaa köyhä keittää, vaan ei jäähyttää.\n\n_Hänen juominkista_.\n\n  690. Halla matalan meren kylmää, vähä köyhän juovuttaa.\n\n_Hänen ruumiin-luonnosta_.\n\n       Suusta röyhkä köyhä mies, ruumihilta ruikamoinen.\n\n_Hänen lapsista_.\n\n       Piästä paksu köyhän lapsi, persiltä putikka.\n\n       Susi syöp köyhän lapsen, koira juoksevan puroo.\n\n_Hänen moahan vaipumisesta_.\n\n       Ei köyhä korkealta putoo, saunan lavolta lattiaan.\n\n_Hänen kuolemisesta_.\n\n  695. Ilo köyhän kuolemasta, pilkka vaivaisen piosta.\n\n_Onnettomista_.\n\n       Kokenut kaikki tietää, vaivainen kaikki kokee.\n\n       Kaikki on katala nähnyt, koitellut kova-osainen.\n\n_Kerjäläisistä_.\n\n       Vaivainen vaivaisen naipi, siitä suahaan pussi-seljät,\n       siitä vaivaiset venyyvät.\n\n       Ei muuta: manni matkaan, keppi käteen, säkki selkään!\n\n  700. Alaalla on Allin mieli, uijessa vilua vettä,\n       alempana armottoman, käyvessä kylän väliä.\n\n\nXXXIII. Vuatteista ja puvusta.\n\n_Vuattein tarpeista_.\n\n       Parempi vähä vuatteessa, kuin kaikki vatsassa.\n\n_Kalliista vuatteista ja heijän pöyhistelemisestä_.\n\n       Joka on verassa, se on velassa.\n\n       (Ei kaunista kanneta, jos ei kallista anneta).\n\n       Puuro ruuan puutteessa, verka-vuate vanhatessa,\n       musta kenkä köyhyytessä.\n\n  705. Köyhyyvessänsä köyhä verassa käypi, ryysyillänsä rikas koreilee.\n\n_Halvemmista vuatteista_.\n\n       Paljo kuluu korkeana, paha huonona pysyy.\n\n       Paremp' ryppy kenkässä, kuin rakko varpaassa.\n\n       Vähä miehen mustuutesta, kuin on mieltä muutoin piässä.\n\n_Jalkineista_.\n\n       Hyvä suolla suuri jalka, kirkossa kepeä kenkä.\n\n  710. Suanut suappaat pitää, käyp köyhä kenkätäkin.\n\n_Puhastamisesta_.\n\n       Paha on mies parratoin, paha pitkän parran kanssa.\n\n       Parta-mies Papin näköinen, parratoin Pukin näköinen.\n\n\nXXXIV. Velasta ja Rahoista.\n\n_Velan maksamisesta_.\n\n       Ei veestä kastumatak, eikä vetästa maksamata.\n\n       Uusi velka vanhanakin.\n\n_Velan tekemisestä_.\n\n  715. Veli velkaa tehessä, koira konna maksatessa.\n\n_Lainatuista rahoista_.\n\n       Paremp' tyhjä kukkaro, kuin lainattu raha.\n\n_Lainan ottajoista_.\n\n       Ei käskevä väkeä puutuk, lainan ottaja rahoo.[153]\n\n_Takaus-miehistä_.\n\n       Tuppurainen Tappuraisen takaus-mies.[154]\n\n_Rahoin vaikuttamisesta_.\n\n       Raha mielen muuttaa, tarve kunnian pettää.\n\n  720. Joll on raunio rahoja, sill' on suova ystäviä.\n\n_Heijän vaikuttamattomuutesta_.\n\n       Ei ouk taskussa tapaa, kukkarossa kunniata,\n       olkoon tyhjä taikka täysi.\n\n_Heijän kasvamisesta ja katoamisesta_.\n\n       Tenkoin raha kasvaa, tenkoin raha katoa.\n\n\nXXXV. Kaupasta ja Ostamisesta.\n\n_Kaupan-teosta_.\n\n       Kieltty kaupalta rahatoin.\n\n       Koto-kauppa, paras kauppa.\n\n  725. Kahen kauppa, kolmannen korvapuusti.\n\n_Hätä-kaupasta_.\n\n       Tarvet kauppoa teköövi, mies piälle kahteloovi.\n\n       (Parempi on kahtoa, kuin katua).\n\n\nXXXVI. Tavallisesta maallisesta tyhmyytestä.\n\n_Ulko-kullaisuutesta_.\n\n       Ei kaikki kultaa kuin kiiltää, eikä kaikk' hopeeta kuin hohtaa.\n\n       Kaunis kakku peältä nähten, täynä Sirkkoja sisus,\n       akonoita alla kuoren.\n\n_Koroitetuista toisen ansiolla_.\n\n  730. Ei sill' ole tuska uijessa, jonka piätä kannatetaan.\n\n       Hyvä on Hylkehen elää, juopi vettä vierestähän,\n       syöpi luontaan Lohia.\n\n       Hyvä on puusta puhua, mäen peällä möllötellä.\n\n_Hyvyyestä omaksi voitoksi_.\n\n       Paremp on syönyttä syöttää, kuin kuolutta kostuttaa.\n\n_Turvaamisesta toisen ansioon_.\n\n       Ei ole Härällä hätää, kuin on Poavo paimenessa.\n\n  735. (Kyllä Härkä häntänsä tarvihtoo, jos ei ennen niin kesällä).\n\n_Hyötymisestä toisen vahinkosta_.\n\n       Missä Harakka, jos ei Sian tappaisissa?\n\n       (Aina siihen korsi jää, kussa kuorma kuatuu).\n\n       (Jossa Peura piehtaroipi, siihen karva katkiaapi).\n\n_Varoissaan olemisesta_.\n\n        Jok' ei otak suatuansa, se ei sua tarvihtaissa.\n\n  740. (Pistä silloin Sika säkkiin kuin on päin).\n\n_Evun ottajoista_.\n\n       Kyll' ois Oksan ottavia, jos ois kuusen kuatavia.[155]\n\n       (Ottaja otottelee, antaja ajattelee).\n\n_Kukin ihestänsä_.\n\n       Oma osa ensimäinen, toisen tarves takimainen.\n\n       Visu viljassa pitäävi, auli kaikki aneloovi.\n\n_Onnettomista kokeista_.\n\n  745. Kerran Kurki puuhun, silloinkin jalka poikki.\n\n       Siihen Kurki kuolee, ennen kuin suo sulaa.\n\n\ne) IHMISEN TALOLLISESTA ELÄMÄSTÄ.\n\n\nXXXVII. Talosta ja talon asettamisesta.\n\n_Talonpojista_.\n\n       Talonpoika tarkka työllä, oppinut on sanoin seppä.\n\n       Paremp' kyntäjän kyperä, kuin rahat rannan-kiertolaisen.[156]\n\n_Talon toimesta_.\n\n        Toimi talon pitää, ei väin paljous.\n\n  750. (Ei syöpä laihtu, eikä tekevä köyhty).\n\n_Talon asettamisesta_.\n\n       Hyvä mies, hyvä Hevoinen, vaimo kohta kolmanneksi.\n\n       Oma Sika, oma papu, oman Herran hernet-moa.\n\n_Talon hävittämisestä_.\n\n       Naisi kuoli nauha taittui, mies kuoli talo hävisi.\n\n       (Niin sitä silloin elettiin, kuin oli työllä tekiät,\n       rannalla rahan hakiat).\n\n_Talon Isännistä_.\n\n  755. On Herra herrallakin, Isäntä isännälläkin.\n\n       Olempa ollut orjanakin, olen orjaakin pitänyt.\n\n       Jok ei malta muattuvaan, eikä syrji syötyvään,\n       ei sillen Siat sikiä, eikä kasva Lammas-lauma.\n\n       Ei silku Sikoa syötäk, laiska vieraita ravitse.\n\n_Talon Emännistä_.\n\n       Isännälle ikä pitkä, emännälle perä paksu.\n\n  760. Siit on hyvä mieli, ilo kaikelle kylälle,\n       jok' ei kysyk kynsiä kylästä, tointa toisesta talosta,\n       pirran piitä naapurista; joka osaa oluen panna,\n       viinan vissisti viruttaa.\n\n       Seppä syöpi selvän leivän, selvemmän sepän Emäntä.\n\n\nXXXVIII. Talon Eläimistä.\n\n_Hevoisista: (Ratsas-hevoisista)_.\n\n       Hevoisessa miehen henki, ratsussa rahan vahinko.\n\n_Pienistä ja suurista Hevoisista_.\n\n       Kiitä pientä Hevoista, pyri suuren rekeen.\n\n_Varsoista ja suvikunnista_.\n\n       Pane varsa valjaisihin Suvikunta suihti-suuhun.\n\n  765. Lyö helmellä Hevoista, paiskoa pavun jyvällä.\n\n_Rekivetoisista ja kolmtalviaisista_.\n\n       Reistatkoon rekivetoa, koittakoon kolm-talviaista,\n       jaksannoonko mäessä männä, voinoonko vuorellen yletä.\n\n_Hevoisten hyvistä merkkilöistä_.\n\n       Oksana paha puu, harjana hyvä Hevoinen.\n\n       Hiki on hyvän Hevoisen, vuahti varsan kunnia.\n\n       Rinnassa on särellä sappi, väki varsan sieraimissa.\n\n_Nautoista_.\n\n  770 Oiva kyttö kytkyssä, oiva vuajassa vasikka.\n\n      Kytöt kyynnä kynnyksissä, nauvat nauloinna pihassa.\n\n_Lehmistä_.\n\n       Paremp' Lehmä lypsää, kuin tappaa.\n\n       Leuvoistansa Lehmä lypsää, ruoalla työ tehhään.\n\n       Luusta Lehmä lypsää, vuan ei sarvistaan.\n\n_Häristä_.\n\n  775. Hätä käskee Härjän juosta, pakko paimenen paeta.\n\n       Harvoin Härkä linnasta palaja.\n\n_Karjasta_.\n\n       Ei karja niin katoo, kuin paimenet puhuuvat.\n\n_(Paimenista)_.\n\n       Ei ole paimenen pyhistä, eikä vaimon lapsillisen.\n\n       Muut kuuloo kirkon-kellon, minä kurja karjankellon.\n\n  780. Muut näköö papin parran, minä kurja kuusen latvan.\n\n_Vasikoista_.\n\n       Ei Vasikka rukoillen eläk, oli musta eli kirjava.\n\n_Lampaista_.\n\n       Ei silloin Siat sikiä, kuin Porsaat potoovi,\n       eikä kasva Lammas-lauma, kuin on vuonnat voivuksissa.\n\n       Yksi lammas vettä miäkkii, koko karsina janoo.\n\n       Vuosi vanhalla ikeä, kuukausi Karitsalla.\n\n_Sioista_.\n\n  785. Sika kesän kyntää, mutt' ei joulunna juok oltta.\n\n       Silloin Sika säkkiin, kuin on päin.\n\n_Koirista_.\n\n       Kovalle on Koira luotu, kivellekin makaamaan.\n\n       Opiksi Koiralle kylmä sauna.\n\n       Kaho Koiran kuonoon, ei karvoin.\n\n_Heijän vanhenemisesta_.\n\n  790. Missä Koira vanhenoo, jos ei juostessaan.\n\n       Hyvä Koira kuoltuansa, paha Koira eläissään.\n\n       Kuolten Koirat tavansa heittää, ei paha Koira kuoltuankaan.\n\n_Talon-Koirista_.\n\n       Ei vanha valetta hauku, luppa-korva luuhattele.\n\n       Älä vanhaa Koiraa kauvan pilkkaa, se puree luuhun saakka.\n\n  795. (Hampaissa Koiran ase).\n\n_Rakki-koirista_.\n\n       Haukkuu huonokin Koira, hyvän Koiran kahleissa.\n\n       Purevata peljätään, ei liehakoitsevata.\n\n_Mehtä-koirista_.\n\n       Ei se Koira Oravaa hauku, joka väkisin mehtään viiään.\n\n       Lupa on Koiran luuta purra, Hirven hankia hypätä.\n\n_Kalamiehen Koirista_.\n\n  800. Sotamiehen vaimo, kalamiehen Koira.\n\n_Juoks-koirista_.\n\n       Elää Koira yhen talon, kuolee Koira kahen koton.\n\n_Kissoista_.\n\n       Kissa kiitoksella elää, Koira piän-silitöksellä.\n\n       Kissan ilo, Hiirein itku.\n\n       Aika Hiiren haukoitella, kuin on Kissahan kiassa.\n\n_Kanoista_.\n\n  805. Takaperin Kana työn teköö, herroillen veron vetää.\n\n       Mitä Kukko noukahtaa, se Kanaan kajahtaa.\n\n_Kukosta_.\n\n       Kukko on piällä kurjanahi, Kana alla armossahi.\n\n       Ei tohi torpan Kukko tassia talon Kanoja.\n\n\nXXXIX. Orjista ja Palkkaväestä.\n\n_Orjiin töistä_.\n\n       Ajakseen orja aitoa panoovi, poika[157] polvi-päiväksehen.\n\n_Heijän mielestä_.\n\n  810. Vatsassa on Orjan mieli, vuan ei vierahan varassa,\n       eikä pellon siemenessä.\n\n_Heijän aatoksia_.\n\n       Yksi talon työ, joko syö tahi makaa.\n\n_Heijän levosta_.\n\n       Otavass' on Orjan merkki, ei kuussa eikä Kukossa.\n\n       Ei Sika sikihissä makoo, sian toisen tonkihissa;\n       eipä Orja toinenkana, Orjan toisen kenkihissä.\n\n_Heijän palkkaamisesta_.\n\n       Raukea rahatoin Orja, paha palkata kasakka.\n\n  815. Paha palkatoin kasakka, ruuatoin sitä rumempi.\n\n_Työn tiettäjöistä_.\n\n       Siinä leipä syyvään, jossa työ tehhään.\n\n       Kennen ruoka sen ruoska, kennen rokka sen tupakka.\n\n_Palkkamiehistä_.\n\n       Miestä päiväksi, Hevoista kylän väliksi.\n\n_Vieraasta, ja omasta työstä_.\n\n       Liikkuu tuppi linnan työssä, olkapiä omassa työssä.\n\n_Työ-rahvahasta_.\n\n  820. Rahvas ruuan syöpi, rauta heinän leikkaa.\n\n\nXL. Taiturista ja Kaluntekiöistä [158].\n\n_Rautioista ja Sepistä_.\n\n       Sentähen Seppä pihit pitää, ettei sormet palais.\n\n_Hänen töistä_.\n\n       Taloja myöten Seppäkin takoo, miesten myöten meikuttaa.\n\n_Hänen palkihtemisesta_.\n\n       Paha on Seppä palkata, paha suuren palkan kanssa.\n\n_Puu-sepistä_.\n\n       Jo teki kieron kirves-varren, värttänän viärän vanutti.\n\n_Suutarista_.\n\n  825. Tyhjä neuvo neulan tiestä, nälkä naskalin siasta,\n       riutuvassa kaupunnissa.\n\n_Ompelioista_.[159]\n\n       Kyllä sen neula syö, jonka neula sua.\n\n_Kankuriloista_.\n\n       Kyllä rukki ruokaa tuop' kehrä-varsi keittämistä.\n\n_Palkkaan tyytymisestä_.\n\n       Saaneella sia on, ei ansaineella.\n\n\nXLI. Työstä ja työn tiettämisestä.\n\n_Töistä_.\n\n       Ei työ miestä häväise, taito tapoja pahennak.\n\n_Työn alkamisesta_.\n\n  830. Piästä pinoa aletaan, hyvä asia alusta.\n\n       Tehty työ on aljettunna, aivotessa aika mänöö.\n\n_Työn lopettamisesta_.\n\n       Alku työn kaunistaa, lopussa kiitos seisoo.\n\n_Kuhnustelemisesta_.\n\n       Aika mänöö arvellessa, päivä piätä kiännellessä.\n\n       (Ei se katellen paremmaks tule, eikä kuiva kurkistellen).\n\n_Työn loppumattomuutesta_.\n\n  835. Kyll' on moata kyntävälle, vettä viljoin soutavalle.\n\n       Ei työt tehen lopuk, virrat vuotain vähene.\n\n       Tehten työt leviäävät, tekemätä soukistuuvat.\n\n       Maassa on työ matala, ei o puussa pitkäkään.\n\n       Pian pitkää lyhennetään, kauvan lyhyttä jatketaan.\n\n  840. (Missä hoikka, siitä poikki).\n\n_Mahottomista ja mahollisista töistä_.\n\n       Ennen lyhyt rikan maasta ottaa,\n       ennen kuin pitkä tähen taivaasta.\n\n       (Paremp ojaa tukkia kuin jokea).\n\n       Pieni pitkällä ulottuu.\n\n       (Siinä pieni pisteleiksen, jossa suuri kiänteleiksen).\n\n_Hitaisista töistä_.\n\n  845. Hiljain tehty, hyvin tehty.\n\n       Joka hiljemmin hiiltyy, se paremmin palaa.\n\n_Kiireistä töistä_.\n\n       Ei Jumala kiirettä ouk luonnut,\n       sen on pahat ihmiset suonnut.\n\n       (Ei kiireellä kauvas mennä).\n\n_Hätäisistä töistä_.\n\n       Väleen Koira pennut teki, sokeetpa hyö syntyik.\n\n  850. Ei juosten jauheta, eikä kannuksessa kynnetä.\n\n_Työhön tottumattomuutesta_.\n\n       Tottunut työn teköö, tottumatoin tuskantuu.\n\n\nXLII. Työ-ajasta.\n\n_Ajasta_.\n\n       Ei aika miestä otota, jos ei mies aikaa.\n\n_Kyntö-ajasta_.\n\n       Aseessa työn teko, ajallansa pellon kyntö.\n\n_Heinä-ajasta_.\n\n       Ajallansa työnteko, hetkellänsä heinän niittö.\n\n_Puhteen-ajasta_.[160]\n\n  855. Ilta-virkku, uamu-torkku, se tapa talon hävittää.\n\n_Amun-ajasta_.\n\n       Arki uamulla tuloovi, talon työhön tarvitahan.\n\n_Ehto-ajasta_.\n\n       Ehto karjan, yö perehen kokoo.\n\n_Yön-ajasta_.\n\n       Ei yöltä silmä puhkiak, hämärältä jalka taitu.\n\n\nXLIII. Työ-kaluista ja Talontarpeista.\n\n_Aseista_.\n\n       Aseessa työn tientö, miehessä pellon kyntö.\n\n_Aurasta_.\n\n  860. Aura arpoja parahin, kirnun-mäntä tarpomia.\n\n_Kirveestä_.\n\n       Kirves hyvä kierteestä, veihti hieno-karkeesta,\n       viikahte murenevasta.\n\n       Kuhun miekkansa Kuninkas, siihen köyhä kirvehensä.\n\n_Nyrhistä_.\n\n       Nilkis nalkis Naisen kirves, milloin puuhun,\n       milloin muahan, milloin keskellen kiveä.\n\n       (Ei kirves kiveen pysty, napakairo kalliohon).\n\n_Veihtestä_.\n\n  865. Miestä myöten miekka vyöllä, kilpi kantajan mukahan.\n\n       Tylsä veisi tyhmän miehen, terävä tekevän ase.\n\n       Paha laiskan partaveihti, vein vie, karvan jättää.\n\n_Viikahtesta_.\n\n       Viitake karvan katkaisoo, harava kaks koapaisoo.\n\n_Rautalapioista_.\n\n       Kirkon kirves ja Rauta-lapio, köyhän velan maksaa.\n\n_Päreistä_.\n\n  870. Viikahte varteen, ohra piälle ja päret orteen.\n\n_Muista kaluista ja töistä_.\n\n       Sitä myöten vyö kuin nuttu, tie kuin talo,\n       vars' kuin lapia, virs' kuin laulaja.\n\n       Niin on, niin on niitun aijat, kuin on niitun niittäjäkin,\n       niin on niitun veräjät, kuin on tylsä kirveheni,\n       kovin koski koivun kuori, pahoin potkaisi petäjä.\n\n_Heijän korjoomisesta_.\n\n       Kalua kahtoa pitää, ennen suatua säilytellä.\n\n       Ei kalua suaten rikkaaksi tulla, vaan siästäin.\n\n  875. Joka siästää suatuansa, sill on tarpeissa tavara.\n\n\nXLIV. Talon teistä.\n\n_Kylän-teistä_.\n\n       Tiet kulkoo kylien myöten, ihmiset tietä myöten.\n\n_Talon-teistä_.\n\n       Sitä myöten tie kuin talo, vars' kuin lapia.\n\n_Talvi- ja kesä-teistä_.\n\n       Talon kautta tie talvella, nauris-halmeen kesällä.\n\n_Suorista ja koukku-teistä_ [161].\n\n       Paremmin virsta viärää kuin voaksa voaroo.\n\n_Mäkisistä teistä_.\n\n  880. Kyllä mäki velkansa maksaa.\n\n\nXLV. Matkoista ja kulkemisista.\n\n_Matkaan mänemisestä_.\n\n       Suap tiellen olla lähtemätä, vuan ei viikon viipymätä.\n\n       (Yksi tie, kaks asiaa).\n\n_Matkan jouvuttamisesta_.\n\n       Juosten matka joutusampi, ehkä käyven keveämpi.\n\n       Käyven kylään kerkiää, juosten tielle jäähään.\n\n_Yö-majasta_.\n\n  885. Kylä siellä kussa Kukko, haukkuu Koira korvessakin.\n\n       Pitkä on yö kylässä.\n\n_Matkan käyneistä_.\n\n       Jo on turpa tuulta nähnyt, parta päiviä pahoja.\n\n       Käynyt matkaase sanoo, käymätöin ajattelee.\n\n_Tieltä eksyneistä_.\n\n       Jälki jäänneen neuvoo, umpi eksyttää hyvänkin.\n\n  890. Tietä eellinen tekööpi, jälki jäänneen vetäävi.\n\n       (Yhtäälle on yhen jälki, kahtaalle kahen polku).\n\n_Tietä kysymisestä_.\n\n       Ei se eksy joka kysyy, eikä katu, joka katsoo.\n\n       (Käypä johonkin yhtyy).\n\n_Kulkevaisista_.\n\n       Ei vierävä kivi sammaloitu, mies kulkeva rikastu.\n\n  895. (Aina kulkevalta kuluu).\n\n_Heijän toivotuksia_.\n\n       Ompa muata muuallakin, ilmoa etämpänäkin.\n\n_Kuormista_.\n\n       Köytetyn kotihin suap', köyttämätöin tielle jääpi.\n\n       Sen Hepo kotihin tuopi, joka pannahan pajuillen,\n       liistehillen liitetähän.\n\n_Heijän raskauntumisesta_.\n\n  900. Kyllä matka kuormaa lisää, tuska vaivoja valoa.\n\n_Heijän koatamisesta_.\n\n       Kyllä matalakin kanto kuorman koataa.\n\n_Evääistä_.\n\n       Tasan naiset taipaleella, tasan matkoissa eväät.\n\n       Tekeminen luotut lapset, syöminen tehtyt evähät.\n\n_Tiellä tuttavista_.\n\n       Hyvä tiessä ystävä, reppu reessä parempi.\n\n       (Ei ole tätiä tiellä).\n\n_Kohtaamisesta, tahi vastatuksin tulemisesta_.\n\n  905. Kyll' on tiellä tiloo, jos on vartta virsullaik.\n\n\nXLVI. Kotosta, ja koti-rakkautesta.\n\n_Koton suloisuutesta_.\n\n       Ah, kullaista kotoa, jos on ruoka niukemmalta,\n       niin on unta viljemmalta.\n\n       Aika autuas kotona, Ukko kurja kulkemassa.\n\n       Kaikki kauniit kotona, ihana isän majassa.\n\n_Koton ansiosta_.\n\n       Moni muualla mulko-silmä, kotonansa kyynö-silmä.\n\n_Kotin kaipoamisesta_.\n\n  910. Muut kotihins mänöövät, majohinsa matkustaavat,\n       mull' ei kurjalla kotia, kataloll' ei kartanota.\n\n_Koton heittämisestä_.\n\n       Vie Jumala mihin viet; kuin et kotiin vie.\n\n       Suo siellä, vetelä teällä, ei kuivoo kussaan.\n\n_Koton muistamisesta_.\n\n       Kylä hyvä jätettävä, koto huono muistettava.\n\n_Koton heittäjöistä_.\n\n  915. Nyt on Matti muansa myönyt, konna heitänyt kotonsa.\n\n       (Antaa menevän mennä, kyllä jääpä neuvonsa pitää).\n\n       Ei huolta hävyttömällä, työtä muansa myöneellä.\n\n       Rata maansa myyneelle, tienvieri väsyneelle.\n\n       Suru sian siirtäjällä, murhe majan muuttajalla.\n\n_Koton asettamisesta_.\n\n  920. Onni uuteen tupaan, hyvä vuos vieraiks'.\n\n_Oman muan makeutesta_.\n\n       Muu mua mustikka, oma mua mansikka.\n\n       Omat muat makuammat, omat mehät mieluammat.\n\n       Paremp omalla mualla, juua vettä tuohisesta;\n       kuin on mualla vierahalla, juota tuopista olutta.\n\n       Paremp on oma olkinen, kuin vieras villainen.\n\n_Taipumuksista vanhoin tapoin_.\n\n  925. Tapa entinen taluu, virka entinen vetää.\n\n       Aina uusi hempiämpi, ehkä entinen parempi.\n\n\nf) IHMISEN ERINÄISISTÄ ELÄMÄN-KEINOISTA\n\n\nXLVII. Linnustamisesta ja Peton-pyytämisestä.\n\n_Mehtämiehistä_.\n\n       Minä mies metän käviä, Uros korven kolkuttaja.\n\n       Kuljenma Kuren teitä, käynmä Kären uroja.\n\n_Heijän vaikeutesta_.\n\n       Suapi hiihtäjä hikensä, riihen-puija lämpymänsä.\n\n_Heijän pyytö-päivistä_.\n\n  930. Hyvä olo, laiskat päivät, niitä lintuja ampuu.\n\n       (Mäne Pyytä pyytämään, Koppelo kotona katoisi).\n\n_Heijän mehän-käynnöstä_.\n\n       Hiis on mehän käymättömän, Korppi käyneen uron.\n\n       Ei tule lintu liikkumata, kala jalan kastamata.\n\n_Heijän sualiistansa_.\n\n        Mikä miehissä suahaan, se miehissä syyvään.\n\n  935. (Ei luutointa lihaa, eikä piätöintä kalaa).\n\n_Heijän tyhjään käymisestä_.\n\n       Ikävä iloton ilta, päivä pitkä sualihiton.\n\n       Paha syyvä suamatointa, ajoo näkemätöintä.\n\n       Jos lie pyytäjä typerä, niin on antaja[162] itara.\n\n_Vähään tyytymisestä_.\n\n       Hyvä on jalkakin jänistä Suen suusta suatuvaase.\n\n_Linnuista_.\n\n  940. Liukas lintu lentäissä, liukkahampi linnustaja.\n\n       Sitä lintu linnullen, jota linnulla itelläkin.\n\n_Heijän soitimesta_.\n\n       Vuotta myöten lintu soipi, kevättä kala kuteepi.\n\n       Aika siitten ansoja punoja, kuin on Hanhet soitimella.[163]\n\n_Heijän pojillisuutesta_.\n\n       Silloin lintu laihimmallansa, kuin on pojat pienimmällänsä.\n\n  945. Laiha lintu lapsillinen, lapsitoin lihava lintu.\n\n_Heijän emäks joutumisesta_.\n\n       Kuin kynä katoo, niin silloin kynsi kasvaa.\n\n       Ei sikiä siipi-lintu, päivän Perttulin perästä.\n\n_Kyyhkyisistä_.\n\n       Syvän kylmä Kyyhkyisellä, syyvessä kylän kekoja.\n\n_Pyistä_.\n\n       Koska pilli pienestäns pirisee, Pyyn pienen pettääpi poveensa.\n\n  950. Paremp Pyy käissä, kuin kaks' oksalla.\n\n       Ei ole Pyystä kahen jakoo, Oravassa kolmen osaa.\n\n_Teuristä_.\n\n       Sen teki Tetren poika, appo aholta marjat.\n\n_Pienistä linnuista_.\n\n       Ilonna Käki mehässä, lammas laiho-halmeessa.\n\n_Vesi-linnuista_.\n\n       Lokki luotohon munii, Kajova kivi-karihin.\n\n  955. Telkkä poikia teköövi, Tavi lapsia latoovi,\n       niitä Hauvit hajottaavi, Veenkoirat viettelöövi.\n\n_Karhusta_.\n\n       Karhu ou karkia mehässä, minä oun Karhua karkiampi.\n\n       Lähen Karhun kuatamaani, metän onnen ottamaani.\n\n_Suesta_.\n\n       Kyllä Susi syytä sua Lammas-lauman ruatellansa.\n\n       Toisin on Hukalla huoli, toista ampuja ajatteloo.\n\n_Ketusta_.\n\n  960. Ketull' on keviät jalat, jotk' ei pauka pakkaisella,\n       eikä kolka kovalla siällä.\n\n       Ruskia on Repo kuoltuakin.\n\n_Jäniksestä_.\n\n       Jänis jäppä juppa-niska, juokse kohti lankojaini.\n\n       Juokse vintura vipuun, kantura kahain, pyörä silmä pyyvyksein.\n\n_Oravasta_.\n\n       Osais se Orava juosta, salon halki, toisen poikki,\n       kolmannen vähä vitäisin.\n\n  965. Ammun ohtaan Oravan, kärsään kävyn-purian.\n\n_Ampumisesta_.\n\n       Ei auta ampuminen, kuin ei ole nuolen-noutajata.\n\n       Hätä opettaa Lappalaisen ampumaan.\n\n_Jousesta_.\n\n       Janhus jousessa pitäävi, koivun-kylki kirves-varressa.\n\n_Suksista_.\n\n       Pihlaja ylös pitäävi, huapa hankellen vetäävi,\n       petäiä perätin viepi.\n\n  970. Hyvä on suksi suunnallinen, sivon piällinen sivakka.\n\n\nXLVI. Kalastamisesta.\n\n_Kalan pyyvöstä_.\n\n       Kalan-pyyntö kansallisen, mehän-käyntö miehellisen.\n\n       Kalalle kala käskee, lintu linnun pyyvykselle.\n\n_Kalamiehistä_.\n\n       Joka on nuotalle nopia, käsiverkoillen käpeä,\n       se on laiska muullen työllen.\n\n_Heijän elämän-kerrasta_.\n\n        Kaita on kalamiehen pöytä, leviämpi leipä-pöytä.\n\n  975. (Pitä kaipoin kala eräsi, levittellen Lehmän anti).\n\n_Kalastamisesta_.\n\n       Ei tule ilo ehtimätä, kala jalan kastamata.\n\n       (\"On niitä syöty, ehk ei suatu\";\n       sanoi Hämäläinen Silakkoista).\n\n_Kaloista_.\n\n       Ahven armas tuorehelta, Särki siästössä parempi.\n\n       Uipi Hauki harjullenkin, kyntömiehen vakoja myöten.[164]\n\n_Heijän kuvusta_.\n\n  980. Tyyneessä kalat kutoovat, hyvät tavat hiljaisella.\n\n       Ahven kuvun alkaa, ahven kuvun lopettaa.\n\n_Heijän kuvun-taukkoamisesta_.\n\n       Loppuu Lohta piä-kaloa, päivän Perttulin perästä.\n\n       (Jo mäni mäti kalalta, muna Muikulta putoisi).\n\n_Kala-vesistä_.\n\n       Aina kala vetessä, ehk' ei aina apajalla.\n\n  985. Jos ei tärpä tästä lammista, kyllähään tärppää toisesta.\n\n_Kalan-pyyvyksistä_.\n\n       Tihjä verkko miehen onni, surma kaikillen kaloillen.\n\n       Harvoin harva syöttelee, senkin suurilla kaloilla.\n\n_Kalan sualihista_.\n\n       Sen mies omana pitää, minkän merrasta löytää.\n\n_Veneestä_.\n\n       Aika tuopi tyynen meren, aika vuotavan venehen.\n\n  990. Vie veneisi vesillen, kyllä tuuli tuuvittaapi.\n\n_Purjeesta_.\n\n       Ei olek siitä purjeesta, joll' ei ole airoillen apua.\n\n       (Soisi soutaja veneensä soutamata juoksevaksi).\n\n_Soutajoista_.\n\n       Joka tyynellä makoo, se tuulella soutaa.\n\n       Laiska moallen soutaa, veltto vesillen heittää.\n\n_Vesillen mänemisestä_.\n\n  995. Ei uhalla uimaan, eikä vetjulla vesillen.\n\n       Ei vesi hullua hukuta, ennen viepi viisahamman.\n\n_Kosken-laskioista_.\n\n       Se kosken tavat tietää, joka kosken korvalla asuu.\n\n_Koskesta, eli joesta_.\n\n       Kyllä juonia joella, joka mutkan soutamista.\n\n       On joissa jotaik', haukia hakojaik'.\n\n_Kosken-laskennosta_.\n\n 1000. Honka ota uraisi, kivi pitä varaisi.[165]\n\n_Laskioihen uskalluksesta_.\n\n       Kuin olin miessä nuorempana, osaisinma Ouluun soutaa,\n       kivirannan kiikutella, piipun suussaini pitää,\n       tousan toisessa käessä.\n\n       En kiitä meristä miestä, kovan kosken laskiata,\n       meri silt' on mielen viennyt, koski korvat särkenynnä.\n\n\nXLVII. Muan viljelemisestä.\n\n_Moan isännistä_.\n\n       Ei muata markatointa, eikä ilma isännätöintä.\n\n_Tietämättömistä maista_.\n\n       Kyllämä tiiän tilkun-maata, syömätöintä, lyömätöintä,\n       miehen miekan käymätöintä, tapparan talloomatointa.\n\n_Mehtä-maista_.\n\n 1005. Korpi kasvaa komean kuusen, kankas kaunimman petäjän.\n\n       Mustikka ei mäkee muutak, puola polto-kankaita,\n       maita mansikka pahennak.\n\n       (Ajan vietto, marjan syöntö).\n\n_Pelto maista_.\n\n       Sakoisampi savi kuin santa hiekka-pellolla.\n\n       Mua kavottaa kivinen pelto-siemenen.\n\n 1010. Kiitä kivistä muata, laita lanta-savea.\n\n       Kasvaa kivinen pelto, vaan ei kasvak kakkarainen.\n\n_Kyntö-miehistä_.\n\n       Ei salli savinen pelto sukan-vartta valkeata,\n       miestä verkaista vaolla, piikoin pitkee hametta.\n\n       Paremp kyntäjän kyperä, kuin rahat rannan kiertolaisen.\n\n_Kyntämisestä_.\n\n       Hyvä kyllä hullu kyntää, jättää kyynärän vaon väliä,\n       puoli-toista toisinahan.\n\n_Kaskesta_.\n\n 1015. Kaikill' on kaskessa työtä, ei yhelle kyntäjälle.\n\n_Palon kynnöstä_.\n\n       Eessäpäin on pitkä kanto kaskessa.\n\n_Ahon kynnöstä_.\n\n       Apuna ahonkin kyntö, lisänä mahonkin maito.\n\n_Mullostamisesta_.\n\n       Toisin tonkia pitäävi, muutoin muata mullostella.\n\n_Kylvämisestä_.\n\n       Joka taajan kylvää, se loajan leikkaa.\n\n 1020. Joka puolelta pivon kylvää, se puolelta leikkaa.[166]\n\n_Myöhäk kylvöstä_.\n\n       Halla hiljain kylväneellä, nälkä siemenen syöjällä.\n\n       Halla myöhäisen panoo, sika syöpi aijattoman.\n\n       Nälkä varhain syöneen, halla myöhään kylväneen.\n\n_Herneen ja pavun kylvöstä_.\n\n       Jos ei o' Vappuna vaossa, ei se puoha puohtimessa.\n\n_Kauran kylvöstä_.\n\n 1025. Kauroja Kakarin suuhun, Käen suuhun herneitä.\n\n_Tattarista_.\n\n       Tattari talon tuottaa, tattari talottomaksi.\n\n_Nauriista_.\n\n       Navat syöpi nauritoin, kuoret kuopatoin puroo.\n\n_Kasvon joutumisesta_.\n\n       Ei tähätöintä Helluntaina, eikä jyvätöintä Juhannusta.\n\n       Harvoin Helluntai tähätöin, harvoin Juhannus jyvätöin.[167]\n\n_Muan kasvuista_.\n\n 1030. Ei seula satoja kasva, kylvy-vakka kymmeniä.\n\n_Muan hetelmästä_.\n\n       Muasta leipä kynnetään, vaimosta väki tuloo.\n\n_Muamiesten elämän-kerrasta_.\n\n       Kyllä kyntäjät elää, aatranpainajat asuu,\n       koska me meriset miehet aina aikoin tulemme.\n\n       Mualla muatonnik elää, vesillä venehetönnik.[168]\n\n\n\nXLVIII. Laiskuutesta ja Ahkeruutesta.\n\n_Ahkeruuesta_.\n\n       Ahkeruus kovankin onnen voittaa.\n\n_Nöyryytestä_.\n\n 1035. Siitä tunsin nöyrän miehen: pian joi, pian söi,\n       pian pistihin pihalle.\n\n_Viriäisyytestä_.\n\n       Viiesti viriä käypi, kerran laiska katkaseikse.\n\n_Teräväisyytestä_.\n\n       Joka on rutto ruuvillensa, se on töillensä terävä.\n\n_Kiiruutesta_.\n\n       Ei hätä hävetä anna, kiire kauan kiinitellä.\n\n_Unisuutesta ja makoomisesta_.\n\n       Ain' on aikaa vireällä, kiire laiskalla kotona,\n       jos ei muutoin niin makuulle.\n\n 1040. Eipä maaten markat, eikä istuin iku-hopeat.\n\n       Ei unta verosta viiä, makuutta maan otoista.\n\n       Ei uni maaten lopuk, nälkä nauriita syöten.\n\n       Unta täynnä makavan vatsa, viljaa vireän vatsa.\n\n       Makoo laiska syötyään, istuu ilman oltuaan.\n\n_Laiskuutesta_.\n\n 1045. Siitä tunsin laiskan miehen: viikon istui virsu-käissä,\n       kauvan housu-kainalossa, milloin siltä rätti räiskähti,\n       milloin paula paukahti.\n\n       Hiki laiskan syyvessa, vilu työtä tehessä.\n\n       Laiska työtäns luetteloo.\n\n       Rakko työttömän käissä, rupi laiskan p--hessä.\n\n       Sikiävät työn tekiät, laiskat ite lakastuuvat.\n\n 1050. Jok' on laiska lauantaina, se on musta sunnuntaina.\n\n       Kurki laiskan pellon sonnittaa.\n\n\nXLIX. Syömisestä ja ruuan neuvoista.\n\n_Vatsasta_.\n\n       Vatsa vanhin pyyvyksistä, pata vanhin astioista.\n\n_Syömättömyytestä_.\n\n       Ei vatsa velkaa salli, nälkä niänyttää hyvänkin.\n\n       Nälkä syömätäk tulee, vilu päivän paistamatak.\n\n_Kyllin syömisestä_.\n\n 1055. Kyllin syönyt röyhtelöövi, nälkähistä p--rettäävi.\n\n       Joka kyllin kylässä syö, se huolen kotiinsa tuo.\n\n_Kohtuullisesta syömisestä_.\n\n       Ei ole nälkä eikä jano, eikä kuitti kummastakaan.\n\n       Siäli huttuu, siäli vatsaa, vähä elättää, tyhjä kuolettaa.\n\n_Ruuasta_.\n\n       Ei ruoka syöten lopu, mutta saamattomuuten.\n\n_Talon ruuasta_.\n\n 1060. Liha, leipä, miehen ruoka; puuro, piimä, piian ruoka;\n       vellinki vasikan ruoka.\n\n       Savolainen pullo-poski, syöpi puuron leivän kanssa;\n       meriläinen mekko-takki, syöpi liemen leivätäkkin.\n\n_Perhen ruuasta_.\n\n       Ei perhe sakeata soimaa, eikä paksua pakene.\n\n       Suolainen ja sakea, se on köyhän makea.\n\n_Vieraan ruuvasta_.\n\n       Kylkeen on kyläinen syönti, vasta kova kuin kotona syöpi.\n\n 1065. Ennen vettä veljeltä, kuin vellinkiä vieraalta.\n\n_Ruuan laittamisesta_.\n\n       Kypsynyt hyvä, kauvan kiehunut makee.\n\n       Se kypsen syö, joka keitetyn paistaa.\n\n_Ruoka-laijista_.\n\n       Liha uusi lihoittaa, kala uusi kuolettaa.\n\n       Puuro hyvä ruoka, kunnia hyvä tapa.\n\n 1070. Koali kolkka koiran ruoka, vellinki vasikan juoma,\n       puuro vasta miehen ruoka.\n\n       Hupa huttu, viepä velli, rieska kaikkiin kavalin.\n\n       Kuka uskoi, kenpä luuli, Kiiskistä kalan tulevan,\n       Ahvenista aimon ruuvan.\n\n       Sian kieli ja Mateen maksa, voille verttaa vetää.\n\n_Ruuan siästämisestä_.\n\n       Joka siästää suatuansa, sill' on ottaa tarvittaissa.\n\n 1075. Ei hyvin syöten seästetä, eikä siästäin hyvin eletä.\n\n       Vanhassa vara parempi.\n\n       Ei vanhasta seästäinkään ole.\n\n       Ei syötyssä, syömistä; nahkaa, ennen nyljetyssä.\n\n       Aina syötävä kuluu, piettävä pahenee.\n\n_Vähään tyytymisestä_.\n\n 1080. Vähä elättä, tyhjä kuolettaa.\n\n       Ei liika lihoita, jos ei kohtuus elätä.\n\n       Ei mies miehen ruokaan kuole.\n\n       Ei ole aittaan asiata, kuin on suossa suurus-pala,\n       leipä männyssä mäellä.\n\n_Ruuan moittimisesta_.\n\n       Suu makian maistaa, kieli kypsen koittelee.\n\n 1085. Joka kaikki makeet maistaa, kyllä se karvaat kakaisee.\n\n       Joka hylkee hyvän vellin, syöp se kualin syljetynkin.\n\n       (Vellinki velan tekee, koali kartanon pitää).\n\n_Syömisestä_.\n\n       Syöminen piätynyttä, jyystäminen jäätynyttä.\n\n       Kalvetaan luu lihavankin, syyvään liha laihemmankin.\n\n 1090. Muunoin lientä leivän kanssa, muunoin leivätä lihaa.\n\n_Juomisesta_.\n\n       Kaljalla työt tehään, oluella piot pietään.\n\n       Juuvaan joki-veitkin, kosk' ei läsnä lähe-vettä.\n\n       Suapi Sammakolta sahtia, ottaa Oravalta otria.\n\n_Ruoka-ajasta_.\n\n       Paremp varhain suurustella, kuin kaiken päivän syömätöinnä.\n\n 1095. Varhainen vanhan syyäk, aikainen anoa lapsen.\n\n       Paremp on pala suussa, kuin on aivan annitoinna.\n\nMurkina kuin syötään, puoli päivä kuin pietään, ehto itestään tulee.\n\n       Suurus-pala silloin tällöin, murkina kuin muistetaan,\n       ilta ilmankin tuloo.\n\n_Ruuallen kuhtumisesta_.\n\n       Käskemätäk työllen, lusikata ruuallen.\n\n 1100. Väkisin työllen, ei ruuallen.\n\n_Ruuan leikkaamisesta_.\n\n       Syöty leikattu pala, annettu luvattu lahja.\n\n       Ansaittu anottu ruoka, syöty leikattu pala.\n\n_Ruuan ottamisesta_.\n\n       Rohkia ruuvan suapi,[169] kainu ei sua kualiakaan.\n\n_Ruuan syötyänsä_.\n\n       Suurus suuhun, mieli piähän, talon työhön taitavasti.\n\n\nL. Tauvista ja Kuolemasta.\n\n_Tauvista_.\n\n 1105. Ei kaikki tauvit ole kuolemaksi.\n\n       Ei tauvin kovuuteen kuolla.\n\n_Paranemisesta_.\n\n       Kyllä tervekkin kuolee, sairaskin paranee.\n\n       Kyllä hyvästäkin kuollaan, pahastakin parataan.\n\n_Potevaisista_.\n\n       Rupi rikkaassa, paise pajarissaik.\n\n_Vaivasta_.\n\n 1110. Ei se ole vaivata, jok' ei ole syntymätä.\n\n_Vammasta_.\n\n       Kuin on vampa varpahassa, syväntäkin syytelööpi.\n\n_Liäkäristä tahi Parantajoista_.\n\n       Itse Liäkärit läsiivät, itse Puoskarit potoovat.\n\n       Lumoja lumelle kuoli, Noita nevon notkelmalle.\n\n_Neuvo pitkällisen iän nouvattamisesta_.\n\n       Piä tapais, niin elät kauvan.\n\n_Kauvan sairaistuneista_.\n\n 1115. Kuatuu kerran kitua puu, kuolee kauvan sairastanut!\n\n_Kuolevaisuutesta; om dödligheten_.\n\n       Ei se peäse kuolemata, jok' ei peäsnyt syntymätä.\n\n       Kuoloovat Kuninkaatkin, vaipuuvat valtiatkin,\n       sati minä poloinen poika.\n\n_Kuolevista; om de dödlige_.\n\n       Sian tiiän kussa synnyin, paikan kaiken kussa kasvoin,\n       vaan en tiiä sitä siaa, kuhun kuoleman pitää.\n\n_Kuolevaisista; om de döende (de som dö)_.\n\n       Ei syntyvä siaa etsi, paikkaa kuoleva valihte.\n\n_Kuolleista; om de döde (i anseende till kroppen)_.\n\n 1120. Näkyy elävän silmät, ei kuolleen koskaan.\n\n       Tuloo mies meren takoo, vuan ei tule turpeen alta.\n\n       Täi elävässä, mato kuolleessa.\n\n_Männeheistä; om de afledne (i anseende till själen)_.\n\n       Hyvä kuollut, kaunis kavonnut, ehkä elävä parempi.\n\n       Jäämän hyvästäkin pitää, aikoin tulla pahoinkin kanssa.\n\n 1125. (Armu kuolee, yrmy elää).\n\n       Ei ole miestä männehestä, urosta uponnehesta.\n\n       Piäsnyt kuolut vuorostansa.\n\n_Kuollosta; om döden (objective betraktad)_.\n\n       Kovat kourat kuolemalla, pihit Sepällä pitemmät.\n\n_Kuolemisesta; om till att dö (tiden att dö)_.\n\n       Suloinen suella kuolla, lämmin lähteä kesällä.\n\n 1130. Ei käiten kuolla, eikä uhaten eletä.\n\n_Kuolemaan pyrkimisestä; om åtrån att dö_.\n\n       Ei suotta kuolla, ehkä suotta sairastetaan.\n\n       (Joka uhalla kuolee, se p--rulla hauvataan).\n\n_Kuolemasta; om döden (subjective betraktad)_.\n\n       Surkea surma silmin nähen, kuolema käsin pitellen.\n\n       Eloon on elävän mieli, ehkä surma suun ovella.\n\n_Muahan laskemisesta_.\n\n 1135. Lehti puuhun, ruoho muahan, minä rauka muan rakoon,\n       minä Toukka turpeeseen.\n\n       (Mua omansa perii).\n\n       Muantie höyhtyneen, kirkon-nurkka nukkuneen.\n\n_Meijän elämäkerrastamme_.\n\n       Hyvä hyvästi elää, kaunis kuolla kunnialla.\n\n_Loppu-sanat_.\n\n       Rauha elävillen, lepo kuoleillen.\n\n\n\n\nKoettelemus että näistä meijän vanhoista sanalaskuista tiiustella\nmeijän esivanhempien mielenluontoa,[170] heijän tapoja, käytöksiä ja\najatuksia, niin henkellisissä kuin moallisissa asioissa.\n\n\nMeijän vanhoin Jumalan tuntemuksesta ja Jumalanpalveluksesta on varsin\nvähä sanottavoo, sillä se on jo tykkänään poiskavonna kansastamme.\nKuitenkin löyvämme myö näistä jälellen jäänneistä sanantavoista, että\nhyö uskovat yhtä Jumalata, jonka hyö kuhtuivat \"taivaan ja moan\nLuojaksi\" (1, 5, 11),[171] ja puhuvat hänestä, että hään oli taivaan ja\nmoan sepittänyt. Häntä kuhuttiin myöskin sen tautta \"taivahan\ntakojaksi, kaiken luonnon kalkuttajaksi\" (2, 3); ja koska hänestä\npuhuttiin, sanottiin myös: \"Jumala ylhäll' Taivoissesa\", koska hänen\nistumensa luultiin olevan taivahassa.\n\nOlennonsa puolesta, hyö pitivät häntä yhtenä henkenä, koska ei\nmissäkään löyvy merkkiä, että hyö oisivat kuvaillut häntä moallisella\ntavalla, tahi tehneet häntä luonnollisella tavalla silmissämme\nnähtäväksi. Heijän juohtumuksetkin, jotka muuten oli kyllä paisuvaiset\nja pöyhisteleväiset luonnostansa, eivät kuitenkaan uskaltanna kuvaella\nhäntä luonnollisessa tahi silmin-nähtäväisessä hoamussa, joka osottaa\nettä heijän juohtumukset hänestä ei ollut moalliset ja roaat, mutta\nhenkelliset, koska hyö ajatuksillansa käsittivät yhtä henkee, ilman\nettä pukea häntä moallisilla piiroksilla.\n\nLuontonsa puolesta häntä piettiin hyvätahtoissa (15, 9, 5). Sanottiin\nhänen olevan kaikkiin-täyvellisin (2), armollinen (5), avullinen,\nhyvä-syvämminen (15), ja kaiken-tietävä (4).[172] Hyö anovat sen eistä\nhäneltä apua ja hyvyyttä, sillä hänessä luultiin olevan kaiken onnen ja\nautuuen alku (1).\n\nHänen ylistämisestä tahi kunnioittamisesta ei mainitak missäkään näissä\nsananlaskuissa, eikä puhutak ollenkaan josta kusta ulkonaisesta\nJumalanpalvelluksesta hänen nimensä kunniaksi.[173] Hänen palvellus\nnäyttää ainoastaan olleen sisällinen; nimittäin rukouksissa hänellen\ntästä hänen sulasta armosta ja laupeutesta (6-12). Häntä ei myöskään\nmillonkaan mainitak kiivaaksi tahi kovaksi, jäykäksi eli pahuutta\nrankaisevaksi; sen eistäpä häntä ei myöskään pelätty,[174] eikä uhrilla\nlepytetty.[175]\n\nYhestä Kolminaisuutesta, Lunastoksesta, ja Pyhän Henken vaikutoksesta\nei heillen ollut mitään tietoa. Ei myöskään Enkelistä, uskosta,\npapista, kirkosta,[176] kumarruksista, siunauksista, helvetistä ja\nseittyisistä, kaikki nämät nimet ovat vielä nytkin äkkinäiset meijän\nkielessämme, ja osottaa että poavilaiset ovat näitä meillen tuoneet.\n\nPerkeleestä hyö kyllä mainihtivat, vaan eivät hänestäkään nimittäneet\nmuuta kuin hänen nimeensä, jolla hyö ymmärsivät yhtä pahaa henkellistä\nolentoa. Koska he eivät häntäkään kuvaelleet millään luonnollisella\ntavalla, niin se on arvattava että hyö pitivät häntä henkellisenä, jota\nei suatu pukea maallisiin piiroksiin. Luontonsa puolesta hyö pitivät\nhäntä Jumalisuutta vastaan ikään kuin vastakälkeisenä, mutta halvana\neikä mistäkään arvosta.[177]\n\nEivät häntäkään pelänneet, sen vähemmin rukoilleet. Senpä tautta ei\nhänen nimee näissä vanhoissa sananlaskuissa mainitak.[178]\n\nMutta koska nämät valistuksen ajat rupesivat meiltä helviämään, ja\nSuomalaiset kansat hämärässä hätäyntymään, nouattaissa noitumisia ja\njoutavia taikauksia, silloin rupesivat myös häntäkin rukoilemaan ja\nhänen nimeensä palvelemaan. Ja koska hyö Poavilaisten opista tulivat\noppimaan, että se kävi Jumalata uhrilla ja lahjoittamisilla lepyttää,\ntahi soaha Jumalatansa lahjoitetuksi (eli oikeemmittain hänen\npappiloitansa), niin hyö keksivät sen neuvon, että mahtoi myöskin\nlaillen käyvä perkelettä näin lahjoittoo. Hyö rupesivat nyt häntäkin\nlepyttämään, ensin siinä toivossa, että (koska hään oli muutoinkin\nluonnostansa paha) hyö hänen avulla soattaisi heijän vihamiehiänsä ja\nvihollisiansa vahinkoitetuksi; ja siitten, että hyö heijän\nvahinkoittamisella taitaisi ite hyötyä.[179] Niin kuin hyö kasteessa\nantaitivat Jumalallen, niin hyö nyt kivellä kosken kovan pyörtimessä\nkastuttivat ihtiänsä pahallen. Lahjat Jumalallen annettiin kirkoillen\nja papillen, joista heitä hyviksi kiitettiin, siunattiin, ja kostoa\nJumalalta luvattiin; mutta lahjat pahallen ei annettukaan näillen, vaan\nsalaistiin kirkko-maihin, puihen juuriin, tuvan hiiluksiin,\nkota-liiuksiin, ja muihin semmoisiin paikkoin. Eikä hänelle paljoa\nannettu, sillä hänellä sanottiin olevan moallista tavarata kyllä, vaan\nvähän tätä henkellistä. Hyö olivat kuulleet kirkossa, ja lukeneet\nkirjassansa, että se halaisi nieltäksensä heijän sielujansa;[180] hyö\npantittivat niitä sen eistä hänellen sillä eholla että hänen piti\nkaikissa olla heijän palveliana tässä muka maailmassa; toisessa\nlupaisivat hyö toas vuorostansa olla hänen käskyn kuuliaiset.\n\nMutta kaikki nämät heijän joutavat ja turhat käytökset ynnä heijän\ntaikauksensa ei ole näihin aikoin kuuluvia, vaan myöhäisempinnä\npiettäviä, jonkapa tähen heitä nyt heitetään sillään, kunnekka myö\njollon kullon tuonempana tulemme ehkä heistäkin puhumaan.\n\nJos heillä oli mitä ymmärrystä yhestä toisesta tulevasta elämästä, tahi\nniin kuin myö sitä kuhumme: \"iankaikkisesta elämästä ja kuolemasta\", on\ntietämätöin. Mutta kyllä se näyttää kuin hyökin oisivat vertauksissansa\ntarkoittanneet yhtä toista parempata elämätä perästä tämän moallisen\n(33, 34). Tämä ajatus on ihmisessä niin luonnollinen (naturlig) ja\nikään kuin Jumalalta hänen syvämmeen painettu, ettei sitä saata\nmitenkään poiskajottoo. Sillä ei maha olla yhtään kansoo, joka ei\nluottai yhteen Jumalaan, ja joka ei turvai yhteen parempaan\ntulevaisuuteen, ehkä heijän ymmärtämykset tästä ovat monenkaltaiset,\nluonnolliset (sinliga) että henkelliset (öfversinliga), toivoissa sitä\nmuutamat jo tässäkin moailmassa, muutamat toisessa. Sillä kuka\nymmärtäväinen luulisi meistä, että meijän ymmärryskin kuoloo, tahi että\nmeijän henki mätänee silloin kuin ruumiskin. Semmoinen ajatus oisi\nluonotoin (onaturlig) meijän ymmärryksessämme, ja vasten kaikkia lakia\nihmisen ajatuksissa. Sillä meijän ymmärrys on perustettu meijän\nkeksimyksemme peälle: ja kukapa meistä on henkeä vielä nähnyt,[181]\nsitä vähemmin hänen kuolevan? Se ei oukkaan tähän silmittäväisen\nmoailmaan kuuluvainen, eikä sen eistä hänen lain-alainen. Se on\nluontonsa puolesta lähtenyt yhestä toisesta olennosta,[182] joka\nmoalisillen aistimillen on käsittämätöin, ja joka on tukala ihmisen\nymmärryksellä tapaella.[183] Jos nyt löytäisimme että ne moalliset\nkappaleet eivät perin katoa ja jouvu hukkaan (kuole), mutta itse\nkuolemassa ainoastaan muuteloovat piiroksensa, ja sillä synnyttäävät\ntoisia erikaltaisia kappaleita, tahi si'ittäävät toisia yhtäläisiä\nolennoita, niin sitä vähemmin on se henkellinen olento meissä kuoleva,\njok' ei ou muutoksen lain-alainen; se on sen eistä luontonsa pitävä,\neli se on eläväinen ja henkellinen, ja paljoa enemmin kuin ennen, koska\nse ei eneä ouk yhistetty tämän mullallisen ruumiin kanssa. Sillä jos\nhenki kuolisi, mikä siitten enee moailmassa virkistyis? jos ymmärrys\nkerran katoaisi, mikä siitten taivaat ja moat asettaisi? Silloin ei\noisi moailmassa eneä muuta, kuin ikuinen kavotus ja pimeys. Sillä se\nhenki ja ymmärrys, joka ylöspitää taivaan koaret ja moan pohjat, joka\nilmistyy päivän paisteessa ja pienemmissä moan matoissa, osottaa yhtä\njumalista voimoo, yhtä henkellistä ymmärrystä, joka on luontonsa\npuolesta ikuinen kuin ite Jumala.\n\nKuin Suomalaiset näkivät mitenkä ruohot syksyllä lakastuivat, mitenkä\ntoukat turpeessa paniivat moata, ja mitenkä ihmiset ite peitettiin\nmultaan ja laskettiin moan poveen (1139); ja toas, mitenkä hyö ajan\npeästä ilmistyivät, koska keväillä, päivän tultua olivat jo\nvirkistynneet ja virvoittunneet -- kuin näkivät jälleen eläväksi sen\nheissä nukkuneen, tahi heistä hävinneen, ja heijän sikiöissänsä\nilmistynneen henken -- kuin näkivät mitenkä taas heinät ja kukkaiset\nloistivat ketolla, mitenkä ne halvimmatkin moan elävät, maot,\nmuutettunna ilmistyivät paremmissa ja täyvellisemmissä olennoissa tahi\npiiroksissa, oisihan se siitten ollut tyhmästi luulla, heijän uskoneen,\nihmisiä, jotka luovuista olivat kaikkiin kalliimmat, jäänneen multaan\niäksi. Miksikä siitten auttaisi meitä se hyvyys, jota olemme maailmassa\nharjoittaneet? Missä se kosto, monen viattoman vaivoista ja\nkärsimisistä, jos meitä kuin koiria kaivettaisiin moahan, ettei enee\nkuunna pänä uusissa piiroksissa tahi jolla kulla toisella luonnolla\nilmauntua? Oisihan se luonotoin luomisessa, ja vääryys luojassa, että\ntasoitella rikkautta ja kaikellaista moallista autuutta yhellen,\nja rasittaa toista köyhyyellä ja kaikellaisella moallisella\nonnettomuuella, jos meijän elämä tähän loppuisi? ja vielä siittenkin\nouvompi -- että vaivata hyviä, ja palkata pahoja (1125, 60, 61), niin\nkuin se usein näyttäiksen meijän silmissämme. Ja toiseksi, minkä tähen\nse kasvattaisi tätä viheliäistä ihmisten sukua, jonka käsiin Hään oli\nantanut tämän moailman avaruuen, jonka ymmärrykselle hään oli uskonut\ntietoa tuntemaan taivaan ja moan tapoja? Siksikö hään olis meitä tähän\ntuonnut, lahjoittanut meitä viisauellansa, pannut meijän poveen hänen\ntahtonsa sanan-saattajaksi meijän omassa tunnossamme, sallinut meillen\noman henkensä, ja tarjonut meillen ihtiänsä lunastajaksi ja\nylösvalaisiaksi, -- ainoastansa että muuttaa meitä mullaksi, ja peästää\nmeitä jälleen poroksi? Sotisihan tämä sitä viisautta vastaan jota joka\npaikassa luomisessa tavataan, ja oisihan tämä käytös muutoin\nselittämätöin, jos eime luottaisi siihen, että me oomme luovut joksi\nkorkeemmaksi tarkoitukseksi, joksi paremmaksi olennoksi, kuin tähän\nmoalliseen syömiseen ja juomiseen.\n\nJa koska meillä on ymmärrystä mitenkä meijän pitäis henkemme puolesta\nlaittaita, vaan meijän nykyinen luonto on siitä luonnosta; että se on\nmonestin mahotoin, että yht'-aikoo nouvattoo sen meissä olevan\nhenkellisen että luonnollisen luonnon voatimuksia, koska nämät ovat\nmonesti toisensa kanssa sopimattomat ja vastaan riiteleväiset; niin\nnähään selvästi, ettei meijän ymmärrys, tahi se meissä vaikuttava\nhenkellinen luonto, ouk luotu tällen meijän luonnollisellen luonnollen\n(ruumiillen ja hänen luonnollisillen haluillen) ikuiseksi toveriksi.\nOsottaishan tämä toas yhtä sopimattomuutta luomisessa, että yhistää\nkahta tälläistä eriläistä ja toisiaan vastaan sotivaista luontoa yhessä\nolennossa -- ainoastaan että heittää häntä orjaksi näihin keskenensä\nriitauntuneihin käsiin. Meijän täytyy sen eistä peättää, että meijän\ntuloo jonkun ajan peästä poisriisua tämän meijän moallisen piiroksemme,\nja soaha jonkun toisen sopivaisemman, joka on enemmin meijän\nymmärrystämme ja henkellistä luontoamme myöten mukainen;[184] nimittäin\nkussa meijän uusi luonto ja ymmärrys ovat yhänneppäin vetävät ja\nyhtäläiset. Mutta meijän ymmärrys on henkellinen, meijän luonto\ntäytyy myöskin sen eistä tulla henkelliseksi, ellei hyö toas jouvuk\nkeskinäiseen hämmennykseen. Kuin eime neä tätä tapahtuvan tässä\nmoailmassa, eli tässä elämässä, niin meijän täytyy ajatuksillamme\ntavoittaa tätä toisessa tulevassa, jota myö kuhumme iankaikkisuuteksi.\n\nSe näyttää kuin meijän esivanhemmat oisivat jo oivaltanneet, ettei elon\ntahi elämisen eli henkellisen luonto ouk luotu kuolevaksi (26, 33);\nettä ruumiillisen kuoleman perästä vielä oli jotaik jälellä (23), joka\noli perustettu tämän aikuisen elämisen peälle (34); että pahuus piti\nviimeinkin pahalla kostettaman (134)[185] ja hyvyys hyvyyellä (55,\n513). Minkä tähen ne monet kauniit opetukset siivolliseen elämiseen\nharjoittamiseksi (35-55)? Minkätähen ne monet varoitukset välttämästä\npahuutta (56-134)? Minkä tähen hyö sanovat: \"Siveys moan perii, Rakkaus\nlain täyttää, Totuus ei palak tulessakaan\"? Ovatkohan ne milloinkaan\ntässä moailmassa nähneet näin tapahtuvan? ei suinkaan! Kaikki tässä\ntarkoittaa yhtä toista elämätä, jossa Siveys ja Hyvyys palkitaan,\nRakkaus luetaan lain täyttämiseksi, ja jossa Totuutta ei eneä saateta\nsalata.\n\nKuin muutoin tiiustellaan mitä hyö mainihtivat Hyvyyveksi (dygd[186])\ntahi mitä hyö lukivat hyväksi, niin se oil erinomattain avullisuus (37,\n38), Antamisuus (39, 40), Alentelemisuus (41), Sovittamisuus (42),\nAnteeksi-antaminen (43), Suosioisuus (44), Ystävällisyys (45), Rakkaus\n(46, 199), Kohtuullisuus (47), Totuullisuus (75, 76), ja Kunniallisuus\n(48-50). Hyö kehoittivat toisiansa hyvyyteen, sillä sanalla, että se\nolis heillen ansioksi, ja kaunistukseksi harjoitella hyvyyttä (55, 53)\nja myös hyväksi toivoksensa (63), koska hyö sillä toivoivat tullaksensa\nhyvyyvestäkin osallisiksi (513). Sillä hyvyyven harjottaminen oli se\ntie, joka soatto heitä ikuiseen iloon (32).\n\nPahuus (last) ilmoittaiksen moailmassa niin monella tavalla, ja\npujotteleksen niin monessa puvussa ja piiroksessa, ettei niitä kaikkia\nouk hyvä nimittää, kuitenkin olemme tässä jonkun osan heistä\ntoimittanut (70-123). Mutta se on meistä muistettava ettemme\nmilloinkaan ou kuulleet sananlaskuissa mainittavan isommista\nrikoksista, niin kuin murhasta, myrkyn-juottamisesta, väkivallasta,\ntulen-polttamisesta, Jumalattomuutesta, valan-pattomuutesta[187] ja\nmuista seittyisistä hirmuisista ja kauheista pahuuksista. Että selittää\ntätä sillä, että sanoisimme Suomalaisiin ei tunteneen näitä, oisi\nnaurettava. Uskottavampi on että ne kuitenkin olivat harvoin nähtäviä,\nkosk' eivät joutunneet sanan-tavoiksi; ja että ne vanhat tahallaan\nkavahtivat lausumisellansa johtattamaan näitä nuortein mieleen, niin\nkuin hyvät vanhemmat eivät kernaasti puhuk kelvottomista, lasten\nkuulla.\n\nMinkälaiset meijän vanhoin aatokset lie olleet siitä ruumillisesta\nkuolemasta, ei selitetä. Ne sanovat että heijän vainoot olivat männyt\n(rumiinsa puolesta) Tuonelaan[188] tahi Manalaan;[189] ja (henkensä\npuolesta) Jumalaan tahi taivaiseen. Sillä \"että moa omansa perii\"\n(1136), sen hyö tiesivät, josta myös oli arvattava, että henki piti\nkeäntyä henkeksi. Muutamat ovat nykyisinnä aikoina luulleet, että\nTuonela piti merkihtemään yhtä kuin Greekkalaisten Hades, tahi yhtä\npaikkoo kussa kuolleihen sielut (tahi henket) käytettiin, ennen kuin\nheitä peästettiin ilo-paikoillensa; vaan tämä on meijän mielestämme\nyksi ereys, sillä Suomalaisilla ei ouk minkään täänkaltaisia puheita\nkuolleihen menoista ja teoista Tuonelassa;[190] eikä heissä käy nekkään\npuheet, että kuollein ihmisten varjot vielä kulkoovat perästä kuoleman\nympärin moailmata näyttäimässä. Sillä ehkä ei Suomalaiset (meijän\ntiettyviksi) välittäneet eripaikkoja hyvillen eri pahoillen, niin\nnäyttää kuitenkin kuin oisivat tätä mielessänsä tarkoittanneet, koska\nsanoivat: \"yksi on tie tuonelaan, yksi ikuiseen iloon.\" Paikat johon\npanivat kuolleitansa maata, kuhtuivatten runoissansa _kylmiksi\nkartanoiksi ja Kalmistoiksi_.[191] Hyö pitivät heitä kuin matkamiehiä,\njotka olivat peässeet vuorostansa (1127); kuin väsynneitä, jotka olivat\nuupuneet uneen (1137), ja joillen oli lepo tarpeellinen (1139).[192]\n\nOlkoon tämä sanottu heijän henkellisestä.\n\nMitä heijän moallisesta viisauvesta tuloo sanottavaksi, niin ei ouk\ntoivottava että pitäis olla paljon yksissä sananlaskuissa suljettunna.\nEttä heillä oli yksi iso kokemus (erfarenhet, empirisk kunskap), sitä\ntoistaa jokainen näistä sanallaskuista; ja koska kaikki ihmisen tieto\nja viisaus on vihtoinkin perustettu meijän kokemuksemme peälle, niin on\narvattava, että jos heillä oli iso kokemus, niin heillä myöskin oli iso\nviisaus. Myö olemme jo nähnyt, että hyö näillä tarkoittivat opetuksia\nei ainoastansa heijän yksinäiseen ja kansalliseen elämiseen kuuluvia,\nmutta läksivät myöskin laveammasti luonnon vaikutuksia tutkistellen.\nHyö osottivat, että hyö aivon hyvin tiesivät eroittoo päivän ja kuun\nvajelluksia, tähtien vajennuksia,[193] seän ja ilman vaihetuksia,\ntuulen ja myrskyn vaikutuksia, j.n.e. Sanokeepas jos taijatte, oliko se\nkansa roaka ja valaisematoin, joka tarkoitti mieltänsä sellaisiin\nasioihin, ja ymmärsi säilyttää heitä jälkimmäisillensä, suljetut\nlyhykkäisiin sananlaskuin? Missä se kansa, jonka vertaukset tahi\nvanhimmat kansan-puheet sisällänsä pitää tällaista selkiätä viisautta,\nsevottamatoin joutavista ja turhista savuista ja loruista, ihmeistä ja\nvaleeista?\n\nSe on merkillistä ettei näistä sanoista ouk ykskään, joka osottais\njotakuta vanhanaikuista laillista tahi kansallista elämätä,\ntahi joka puhuisi josta kusta keskinäisestä liitoksesta tahi\nyhteytestä, siävyistä ja asetuksista,[194] käskyn-antajoista ja\nsanan-kuullioista, tahi mitä muuta semmoista, joka toimittais heijän\nasunneen kansakunnissa, ja nouvattanneen jotakuta hallitusta. Sillä\nkaikki mitä tässä puhutaan hallituksesta ja kansan siävyistä, on\nluettava siitä päivästä kuin tulimme yhistetyiksi Ruohtalaisten kanssa.\nMutta toisin puolin on yhtä merkillinen, ettei missäkään näissä\npuhutak yhestä luonnollisesta vallollisuuesta,[195] joka antaapi\nkullenkin oikeuven että ite vainota vallattomuutta;[196] ja kussa\nkaikki ihmiset ovat yhtäläiset ja samasta arvosta, niin kuin myös\novatkin jos heiltä nimet, virat ja voatteet poisriisuttaisiin, niin\nettei muuta heillen heitettäis, kuin se heissä olevainen luonnollinen\nvoima ja sukkeluus. Sanalla sanottu, näissä sanoissa ei löyvyk sitä\nelämän laitoo, jonka ensimäinen laki on: \"voima väkeväisen, laki\nhuonommaisen\", ja toinen: \"sillä mitalla kuin oot antana, sillä on\nsullen annettava\".[197] Nämät meijän sananlaskut ovat varsin ilman\nmitään sellaiseta tarkotukseta seävylliseen tahi vallolliseen\nelämiseen; vaan kuitenkin niin toimelliset, että ne sopisi niin yhteen\nkuin toiseenkin elämään.\n\nHeijän aatokset ihmisen suvusta, oli että ihminen on tullut Jumalalta\nluovuksi hänen mieltänsä myöten, mutta omalla mieli-vallalla ja\nvallattomuuella tullut kunnottomaksi ja tavattomaksi (16, 98). Ettei\nJumala ole luonut meitä pahoiksi, vaan ei kovin hyviksikään, koska se\nsalli meitä alentamaan ihtiämme pahuuteen (17). Että ihmisiä sen eistä\nharvoin nyt enee tavataan hyviä, mutta usseemmittain pahoja ja\nkelvottomia (18). Kuitenkin ei ouk ykskään niin varsin paha, eikä toas\nniin perin hyvä, ettei hänessä löyvyk vähä kummaistakin (452, 54). Että\nmuutoin ihmisten toistukset tässä asiassa (nimittäin toisten hyvyyvestä\ntahi pahuuvesta) ovat varsin puuttuvaiset ja monentapaiset; sillä hyö\nkiittäävät ussein turhuutta, ja heittäävät ansion ilman arvotak\n(95, 97); ainoastaan Jumala tuntoo syvämmen pohjat, ja tietää mitä\nlepee meijän mielessämme. Sen eistä, tarkasti puhuttu, niin ovat\nihmiset sekalaisia, sekä hyviä että pahoja (30, 31).\n\nMitä taas ihmisen iästä oisi sanomista, niin se on tässä moailmassa\naivan viheliäinen ja moni-mutkainen (21). Hyö muistuttivat että on \"ikä\nyksi ihmisellä, mutta monta aikaa iässä\" (22); että mikä hänestä on\neletty, se on tallella, tahi sitä ei eneä saata tyhjäksi tehä; mutta\nettä elämätä on eissäpäin, tahi tietämattömyyessä (23). Sanoivatten\n\"opiksemme ikä pitkä, viisaueksi vaiva kaikki\" (24).[198]\n\nMitä meijän elämiseen tulee, niin \"pitäis eleä niin kuin voijaan, ei\nniin kuin tahotaan\" (28); tahi meijän täytyy tyytyä meijän onnen\nosaammo. Ja koska myö kerran olemme tähän moailmaan tulleet, niin\ntäytyy kärsiä niitä vaivoja ja rasituksia jotka eläminen moailmassa\nmyötensä tuottaa (1110), myöskin ite kuolemankin (1116). Ja koska myö\nei ainoastaan olla henkellisiä, mutta myöskin luonnollisia moallisia\nolentoja, niin \"täytyy meijän moalla elää moan tavalla, ellei myö taho\nmoalta pois paeta\" (29). Viroissamme ja toimituksissamme \"meijän pitää\ntehä niin kuin käsketään, vaan elee niin kuin hyviin tapa on\" (193).\n\nKuin nyt tarkemmin tiiustellaan mitenkä hyvän ihmisen tuloo elee, tahi\nmitä heijän mielestä voaitaan tavaksi kunnollisen miehen, niin löyvämme\nettä heijän mieltensä myöten, yksi mies ensinnik piti olla sanoissansa\nluja ja kintiä (175-280); aattoksissansa tarkka ja selkiä (497, 544,\n492, 493); voaroissansa valpas ja vakainen (281, 512); vastuuksissa ja\nvahinkoissa, muuttumatoin (282, 508); myötäisissä,[199] iloinen ilman\nihastumata (283, 496); sanalla sanottu, että kaikissa osottaa\njärjellisyyttä (265, 749, 497, 469), ja hillittää omat himoinsa (270,\n543, 283, 495, 640-642).\n\nÄkkinäisessä joukossa, piti hään olla ikään kuin itekseen (sluten\ninom sig sjelf) ja harva-puheinen (501, 494, 535), eikä milloinkaan\nturvaita tuntemattomihin (70-72, 614, 615);[200] puheissansa\ntoimellinen (bestämd), vaan ei pitkällinen (535, 555), ja muihen turhia\npuheita kuuleskella ilman nauramata (291, 559).[201]\n\nMuutoin oli hyö käytöiksissänsä vakaiset ja yksintapaiset (925, 926);\nmenoissansa jäykeet ja yksintoikoiset (273-278); tavoissansa kankiat ja\nyksinmukaiset (608, 1114);[202] voatteissansa halvat ja yksinkertaiset\n(701-712); ruuissansa siistit ja kohtuulliset; elämissänsä kiivaat ja\nvähään tyytyväiset (1080-1083, 923, 924); rahoissaan ja veloissaan\ntotuulliset ja rehelliset (713-724); tavaroistaan ja varoissaan,\ntiuriit ja seästäväiset (873-875, 1074-1076); vaan ei siksi saittaat\neikä itarat (116-119). Heijän luonto oli, että kuin kerran rupesivat\nrunsaiksi ja heittäiksivät, silloin olivat aulit yltä-kyllän, niin\nettei kahtoneet omoansa, eikä seälineet ihtiänsä. Vieraillen olivat\navarat ja hyvätahtoiset (609-612). Pioissansa ja juominkissansa hyö\neivät pitänneet viinallen vihoo (571-574), ehkä hyö tiesivät ja\nvaroittivat hänen vaikutuksia (578-586), vaan nauttivat tätä viljoo\ntoisinaankin ehkä liiaksensa (569, 570, 593, 565), Ystävien ja\ntuttavien joukossa olivatten leikki-puheliaiset ja hauskat, ja suloiset\nja iloisat keskenänsä (533, 534, 477).\n\nErinomattain olivatten näppärät viskoamaan toinen toisillensa\nleikki-puheita ja sisuus-tikkaisia (542, 492). Että siitä suuttua,\npitivät hyö mielettömäksi (543, 544); vaan että vastata heitä\npuolestansa, miehulliseksi; ja mielelliseksi että halvaksi arvata\nkoiriin ja narriin irvistelemistä (83, 85, 339). Valeeita ja joutavia\nkehuitoksia, hyö ei ollenkaan suvaina, eli ies malttana kuulla\n(545-547, 559);[203] ja että kiittää ihtiänsä tahi omiansa, luettiin\nhullun tavaksi (435).[204]\n\nNe vanhat laulelivat ussein viinan tiloilla, ja virsillänsä jatkovat\nvähät oluensa (553). Kyyrymäisissään hieroivat hyö kämmenillään runot\nvälillänsä (557); ja lukivatten isoksi viisaueksi kulkea Runoniekkana\nvirren töissä työskentellen (554, 555, 749). Semmoisia Runojoita löytyi\naina heijän pitopaikoissansa. Aineensa tahi virren alkunsa ottivatten\nmistä peätyi (554); ussein \"toisten pitkistä puheista, mielettömiin\nlausunnosta\" (555). Eikä kahottu mikskään, mitä hyö virtteensä panivat\n(556).[205]\n\nTöissänsä heijän oli aatos, että kutakin asiata piti alusta nouvattaman\n(830, 832); ja että ahkeruuella ja hartauella kaikki oli voitettavaa\n(1034, 271, 272). Että tehä hiljaisesti ja hitaisesti, lukivatten\nhyvästi tehtyksi (845, 846); että kiirutella ja löyhytellä, pitivät\nmuka yhtä hyvänä (847-850).[206]\n\nEvätaikoina ja kiireellä työnajalla hyö eivät malttana yölläkään levätä\n(857, 858);[207] mutta sillä välillä, koska heillä oli hyvät jouvot\neikä paljon mitään tekemistä, niin perivät uniansa takaisin, ja\nviettelivät aikansa kotona makoomisella (906).[208]\n\nMuutoinkin hyö rakastivat kotiansa (907-910), ja pitivätten omaa\nmoatansa muita maita parempana (921, 922),[209] ja milt' ei pitäneet\njuuri vihoo niillen, jotka olivat kotonsa heittäneet (917-919). Soassa\nolivat hyö uhkeet ja urholliset (627-629), tappeluksissa uljaat ja\nkauheet (654, 655), ja kuninkaallensa kuuliaiset (193) ja uskolliset\n(189-191).\n\nJaloja miehiä hyö rakastivat aina, osottaissa heillen kunniansa (284),\nkuitenkin eroittivat \"ettei kaikki ouk kulta kuin kiiltää\" (728, 729);\neikä ylistäneet käteen turhilla kiitoksilla (95, 96).[210] Hyö\nselittivät aivon hyvin, että monestin pahapäiväisistä poijista oli\nvirunut aika miehiä (291, 657); ja että sitä vastoin, moni joka kulki\nisoinna miessä, tahi joka oli korkeista lähtenyt, oli huono retkale, ja\nmuita kelvotompi.\n\nNiin kuin muutkin kansat, niin myöskin Suomalaiset uskovat yhtä onnea,\ntahi yhtä välttämätöintä asioihen tapahtumista (658, 663-671). Tämä\naatos on aina rahvaallen ja niillen vähemmin valaistunneillen omainen,\nkoska hyö kyllä näköövät sen järjestyksen joka luonnossa osottaiksen,\nmutta eivät kuitenkaan ajatuksillansa käsitä sitä jaloutta ja\nvoimallisuutta, joka kaikkia moailmassa sovitteloo, hoivauttaa ja\nhoiteloo.[211] Kuitenkin hyö tästä eroittivat yhtä äkkinäistä ja\nvastatahtoista tapausta, jota ne tapaturmaksi kuhtuivat, ja joka\ntoisinaan tapahtuu ikään kuin itekseen ilman kennen puuttumatak (65).\n\nTällaiset olivat ne vanhat Suomalaiset luonnostansa, tahi tämmöiset\npiti miehet heijän mielestänsä olla, jos heitä Uroiksi mainittiin. Että\nhyö ovat myöskin semmoiset olleet, totistaa muutkin kansat, koska ne\nvertoovat heijän olleen so'issa urholliset,[212] hallituksensa ja\nkuninkaansa uskolliset,[213] toimessansa rehelliset ja ilman\nvilpistelemätä,[214] töissänsä hartaat ja kiivaat,[215] ruumiiltansa\nkovaluontoiset, ja tottuneet sekä kovuuteen että köyhyyteen,[216]\nmielestänsä pikaiset ja ruttoluontoiset,[217] syvämmestä\nhyvätahtoiset,[218] vierain joukossa harva-puheiset,[219] vaan\nkeskenänsä rattoisat ja iloisat,[220] j.n.e.\n\nOlkoon tämä sanottu heijän miehistä, mutta meijän tuloo myöskin jotaik\npuhua heijän vaimoväistä, ja toimittoo mitenkä heijän oil laita.[221]\nNiin kuin muutkin itäiset kansat, niin myös Suomalaisetkin pitivät\nvaimojansa aivan halpoina ja varsin vähästä arvosta.[222] Vanhoinna\naikoina heitä muissakin kansoissa ei pietty parempana; ja vasta\nvalaistuksen vajenemisella, annettiin sillen vaimollisellen henkellen\nsitä arvoa ja kunniata joka on hänellen tuleva. Sillä kuin ennen\npitivät heitä miehen orjuutessa, ja kaikissa hänen käskynsä alaissa,\nniin kuin muka vaimot oisi luotut miesten tähen, ja ei vaimot ja miehet\ntoinen-toisensa tähen -- niin piämme heitä nyt meijän elämän\nkumppalinna ja toverinna, joihen toimituksia luetaan: että\nsuosioisuuellansa ja suloisuuellansa poisvietellä meistä meijän\nmurheemme, että likistämisellänsä ja kuiskuttamisellansa mielyttää\nmeijän mieltämme koska olemme työstämme väsynneet tahi surun-alaiset,\nettä sillä tavoin onnistaa meitä meijän vaimoissamme, meijän\nlapsissamme ja meijän koti-majoissamme; eli toisella sanalla: että\nkeventää ja huojentaa meijän huoltamme ja vaivojamme, tahi että\npuoleksi kantaa meijän vastuksiamme ja myötyyksiämme. Sen eistäpä myö\nkuhumme heitä myöskin meijän puolisoksemme ja toveriksemme, sillä ilman\nheitä meijän elämä ainoastaan oisi puoli, vajoo ja kolkko.\n\nMiten halpana Suomalaiset muinon pitivät vaimojansa, nähään siitä, että\npientä poika-lasta, kuin hänessä oli vaan väheekään Uron uhkeutta,\npiettiin heitä paljoa parempana (292, 807). Hyö vertaisivat\nnaisväkeensä Vuohiksi elävistä (409, 317, 398). Harakoiksi linnuista,\nja, tuohisiksi astioista,[223] eikä nämätkään ollut ne pahimmat sanat,\njoihen heitä verrattiin (352). Ainoastaan talon-emännät ja äitit saivat\njonkuun ansion (196, 761, 625), jota annettiin heillen heijän miehensä\ntahi lapsensa tautta (316, 317); mutta piikoja ja naisia ei kahottu\nmikskään, sillä heitä luettiin kaikista kehnommiksi (352, 417), ja\ntuskin että heitä ihmisiksi arvaeltiin.[224] Senpä tähen lukivatten\nvaimot piikaisuuensa ikeä kaikkiin vaikiammaksi ja onnettomaksi (344).\nVanhemmat myöskentelivät ite piikojansa ja tyttäriänsä sillen joka\nheistä enin maksoi (395, 396, 353),[225] ja Lappalaiset kuuluu vielä\nnytkin näin kaupoitella lapsiansa. Ne nuoret vaimot vaivattiin\ntyöstä työhön (359), ja peästyä ämmiksi, heitettiin heitä kotiin\npirtin-vartioiksi (297, 298).[226] Pitopaikoissa ja isoimmissa\nväin-kokouksissa hyö saivat palvella ja mielen-nouvattoo miehiänsä, ja\nhyvä oli jos saivatten siitten jälestäpäin syyvä ala-peässä pöyvän\nniitä tähteitä jotk' olivat jäänneet jälellen uroiltansa. Karhuin\npeijaisissa ja muissa semmoisissa jaloimmissa juhla-paikoissa, ei\nlaskettu vaimoja ollenkaan tiloillen, eikä suvaittu heitä ies\nnäkyvillen;[227] ja Lappalaiset pakottaavat heitä vielä nytkin, ettei\nmilloinkaan pistäitä heijän kotahan siitä pienemmästä sulusta, jota\nkuhtuvat _pohjan-reijäksi_, ja jota ne rajuuttavat. Jos naisten elämä\nkahottiin halvaksi, niin heijän kuolemansa kahottiin vielä halvemmaksi.\nSitä ei verrattu sen suuremmaksi, kuin jos oisi nauha talossa katkenna;\nja miehet jotka pitivät ansionsa alla että nauroo toisillensa, heillen\noli lupa nauroo naisten kuolemalle[228] että naimiselle.\n\nKuin pitivät piikojansa tällä tavoin pilkan alaissa, niin oli arvattava\nettä heijän viattomuus,[229] se vaimollinen puhtaus ja kunniallisuus ei\nsuureksi luettu (348-350), eivätkä sakoillen panneet heitä vietellä ja\nvillitellä (345-347). Harva tyttö uskottiin sen eistä miehistä varsin\nvapa (365, 366), ja se näyttää kuin oisivat vaimon puuttehessa panneet\nheitä tasan välillänsä (901). Niillä, jotka ne pietyiksi nimittivät,\nymmärrettiin semmoisia joilla oli tietyt miehet, tahi joillen oli oma\nmielitietonsa. Näistä eroittivat heitä joita ne portoiksi tahi huoriksi\nmainihtivat, ja joita hyö muista vaimoista välittivät (367, 368, 101).\n\n_Kosiomisessa_ se oli puhemiehen asia että kuulustella ja tiiustella\nmorsianta (394). Sulhainen ei ollut ussein häntä nähnytkään, sitä\nvähämmin kokenut (577). Että paljon valita vaimoisia luultiin\ntihuvaksi työksi (385); ja varoitettiin erinomattain ettei ollenkaan\njuhla-iltoinna ollut paljon karvoin kahtomista, koska silloin oli siviä\nkukin, niin häijy kuin hyväkin naisi (376-379). Kukin piti heijän\nmieltänsä myöten naija vertaisiansa, eikä juosta sivuihten omiansa\n(373-375). Kaukoa-naiminen[230] ja koto-naiminen luettiin kumpaisetkin\nyhtä ouvoksi (386, 388); sen eistä piettiin noapurista naiminen\nonnellisinna (386), ja paraiksi talon toisen tyttäriä (387), (koska\nheitä muka tunnettiin tavoistaan että käytöiksistään). Että naija\nnuorena pitivätten parempana (295, 294); mutta että hätäillä\nnaiman-kaupoissansa lukivatten katumukseksi (380-383). Kaunukkaisiksi\nkahottiin hoikkaisia ja pienoisia (313),[231] kuitenkin oli miesten\nmielet monellaiset (314-316). Ehkä kasvot oli piioillen parraat\npuhemmiehet (354), niin heijän rikkauetkin oli heillen hyvät naittajat\n(355), ehkei kaikki heistä pitäneet (398, 399).\n\nSe näyttää kuin Suomalaiset vanhuuestakin ainoastaan oisivat männeet\nyksin-naimiseen; ei sentautta että se oli heillen kielty pitää\nusseempia akkoja, vaan koska nämät eivät sopineet välillänsä (401),\nvaan olivatten miehellensä sekä vaivaksi että vastuukseksi (368); ja\nvielä siittenkin koska näkivät, että kalat meressä (403), linnut\nilmassa, ja kaikki luonnossa olivatten kahen-kasken (402), niin\narvaisivat tuosta, että kaksittain oli kaikkiin paras (393, 404).\nMuutoin näyttää kuin ei oisi ollut kielletty luopua pahasta ja\nkelvottomasta akasta, ja että pitivät hyvän eron parempana kuin pahan\nyhteyven (391).\n\nAkkoin asia oli ainoastaan että synnyttää ja ruokkia lapsiansa (424,\n428, 448), -- ei että heitä kasvattaa. Poikiin yläs-kasvattaminen\ntehtiin miesten mukaan; sillä akkoin joukossa heitä ei tehty uroiksi\n(462). Lapset eivät soana kauan lasna olla (433), heitä taivutettiin jo\naikaseen työhön (433) ja totutettiin pois-luopua hekkumista ja muista\nherkuista (467, 468). Heitä ylöskasvatettiin kurituksessa (436-444), ja\nkuuliaisuutessa (445). Heijän vanhemmat kokivat kaikella tavalla soaha\nheitä miehiksi (460, 462); eikä laimin lyöneet että oijaista heitä\nopetuksillansa ja neuomisellansa (473, 453, 449). Tästä tapahtui\nmyöskin, että ehkä isän tavat ussein nähtiin pojissa, ja äijin eljet\ntyttärissä (455, 456), niin taisi kuitenkin (kunnollisen kasvattamisen\nkautta) huonommistakin vanhemmista selvitä hyviä lapsia (409, 457); ja\nhyvistä vanhemmista (kehnon kasvattamisen tautta) virua kelvottomia\nlapsia (285); joita ei eneä opetuksillakaan saatu oijaistuksi\n(463, 465).\n\n       *       *       *       *       *\n\nTässä lopetamme myö meijän tiiustelemisia meijän esivanhemmistamme.\nMyö olemme ehkä tehnyt heitä kovin lyhykäisesti ja viheliäisesti, mutta\nettä toas enemmin johtata näitä vanhoin elämän-laitoksia, oisi ehkä\nettä liian pitkäksi venyttää tätä meijän koittelemustamme, joka jo ehkä\nmonen silmissä mahtaa tuntua pitkäksi. Myö heitämmö tätä sen eistä\ntoisillen, ja tyytymme siihen, että myö olemme kerran jo alun tehneet\n-- tehköön muut lopun.[232] Myö olemme jo ilmin saattanut, että oisi\nmuka mahollista, näistä meijän omista vanhoistamme tutkistella vanhoja\naikojamme, ja tarkoittaa tietoja meijän Suomalaiseen tarinamukseen\nkuuluvia. Myö olemme jo näyttänyt että näissä meijän vanhoissa sanan\nlaskuissamme[233] löytyy yksi iso viisaus suljettunna,[234] ja että myö\nnäihen tarkoittamisella taijamme joksikuksi vielä käsittää ja selittää\nmeijän esivanhemmien tapoja ja opin-keinoja. --\n\nG--nd.\n\n\n\n\nPUHEEN-PULMA.[235]\n\n\n    Ite olenma _Kala_,\n    Vaan peätönnä _Lakka_;\n    Ilman niskata, _Akka_,\n    Ja ilman ruumiita, _Sika_.\n\n                    G--nd.\n\n\n\n\nMUUTAMA SANA USKOMUKSESTA JA VALISTUKSESTA\n\n(ynnä heijän vaikuttamista kansakunnissamme).[236]\n\n\nMyö olemme jo ennen kertoineet, ettei yhtään kansaa maha löytyä, jok ei\nusko yhtä Jumalata, ehkä hyö nimittäävät ja kunnioittaavat Häntä kukiin\neri-tavallansa.\n\nUsseemmat kansat luottaavat yhteen Jumalaan, ja selittäävät hänen\nolemisellansa (tillwarelse) kaikki ne monet tapaukset, kussa luonnossa\nyksi luonnotoin voima osottaiksen.[237] Toiset taas jotka kyllä\nselittäävät että luovuissa monestin löytyy yksi heissä vaikuttavainen\nkäsittämätöin henki tahi voima (joka erinnäisissä olennoissa\nosottaiksen eritavalla) vaan eivät kuitenkaan havaihte että se on\ntuleva yhestä yhteisestä ikuisesta alku-voimallisuuvesta (en gemensam\nursprungelig Urkraft) -- hyö ovat pitänneet näitä luonnossa löytyviä\nvoimia, tykkenään erinnäisinä ja itekseen olevina voimallisina ja\nhenkellisinä olentoina, ilman että heijän olemisella tarkoittoo yhtä\nyhteistä ja yksinäistä alku-voimallisuutta, joka heissä vaikuttaa ja\nosottaa voimansa. Hyö ovat sen eistä soaneet monta tällaista\nhenkellistä olentoa, tahi monta Jumalata; eli oikeemmittain,\nJumalatansa säveiltyksi moneen olentoon. Tällä tavalla on Päivä, Kuu,\nUkkoinen, Tuli, m.m. soaneet kukiin palvelioitansa, ja tullut\nJumaloinna pietyiksi. Tahi oikeemmittain ehkä sanoa, niin hyö ovat\nrukoilleet Jumalatansa näihen kuviin alla. Sillä ne ymmärtäväiset\noivaltaavat kyllä, ettei aurinko ouk Jumala, vaan että Jumala\naurinkossa osottaa voimansa; ainoastaan ne ymmärtämättömät, jotk eivät\nouk hyvät ajatuksiansa niin paljon karkaisemaan tahi tarkoittamaan,\nettä älyväisivät kullakin asialla olevan perustuksen -- hyö ehkä\nseisahtaavat ajattuksillansa tähän, ja pitäävät päiväsäk Jumalana.\n\nKoska ihmiset ovat luonnollisia, tahi koska heillä on vähemp ymmärrystä\nja henkellisyyttä kuin luonnollista älyä, (sillä heijän aistimet ovat\naina olleet tarkemmat kuin heijän mielensä), niin ovat myöskin aina\ntahtoneet mielusasti käsittää Jumalatansa muulla kuin ymmärryksellänsä;\ntahi hyö ovat tällen hänen henkellensä myöskin tahtoneet yhtä ruumista,\njotta ne sillä saisivat häntä jollakulla luonnollisella tavalla\nnähtäväksi. Ja kuin eivät löytänneet sitä missään, niin ovat hyö ite\ntehneet hänellen ihmisen muotoisen kuvan.[238] Näitä kuvia ovat hyö\nkussakin uskomuksessa löytänneet tarpeellisiksi, että niillä ikään kuin\njohtattaa kansan luonnollista ymmärrystä henkellisyyteen, ja että\nniillä muka muistuttoo ja vakuuttoo yksintoikoisia, kunnioittamaan ja\nkumartamaan heijän Jumalatansa. Näissä hänen kuvissa kunnioittaavat\nhäntä nyt ne yksinkertaiset, niin kuin ne viisaat ja valaistut\nylistäävät häntä luomisessa ja luonnon erinnäisissä luotuissa.[239]\n\nMeijänkin uskomuksessamme kunnioitamme Jumalatamme kolmella nimellä, ja\nsanomme, että se kolmella tavalla meillen ilmoittaa ihtiänsä;\nnimittäin, 1) kuin Luoja ja kaiken luonnon holhooja (Jumala Isä), 2)\nniin kuin ihmiskunnan onnistaja ja lunastaja (Jumala Poika), ja 3) niin\nkuin meijän mielen-valaisia, ja uskonvahvistaja ja henken-herättäjä\n(Jumala Pyhä-Henki), kuitenkin ei ouk kolmee Jumalata, vaan kolmet\nhenkee yhessä Jumaluutessa; tahi hyö toimittaavat meillen yhtä olentoa,\njoka osoittaiksen meillen, kuin ikuinen Viisaus, ikuinen Rakkaus, ja\nikuinen Pyhyys.[240]\n\nMyö eime ouk suinkaan piirittänyt Jumalatamme luonnollisissa kuvissa,\ntahi moallisella tavalla tehnyt häntä meijän silmillemme\nnähtäväksi;[241] mutta myö oommo kuitenkin antana Jumalalle\nluonnollisia nimiä,[242] että sillä muka selittäisimme häntä\nyksinkertaisillen; ehkä myö näillä nimillä oommo tehnyt häntä kovin\nluonnolliseksi (sinlig) ja käsittämättömäksi ymmärryksellemme\n(obegriplig för förnuftet -- det mensliga).[243] Sillä näillen nimillen\nJumaluutessamme ej saata antaa samoja merkityksiä, ymmärtämyksiä, ja\ntorkoittamuksia, kuin heillen annetaan, koska puhe on moallisista.\n\nNe monet errinnäiset Uskomukset moailmassa, ovat ainoastaan erilläisiä\npiiroksia, joilla ihmiset tapaileevat Jumalatansa, ja osottaa hännellen\nheijän uskonsa ja palveluksensa. Näistä piiroksista saattaa toiset olla\nparemmat, toiset pahemmat. Monet heistä ovat ehkä ouvot ja turhat,\nmonet myöskin viisaat ja avulliset.[244] Sitä myöten kuin kukiin kansa\non vaeltanut valistuksen tiellä, sitä myöten ovat hyö myöskin\nvuoroltansa heittäneet ja poishyljänneet ne entiset eksyttäväiset uskot\nja opit, ja ottaneet toisia heillen soveliampia ja kunnollisempia, tahi\ntarpeensa myöten puhistanneet, oijasseet ja tarkoittaneet tätä vanhoo\nentistä.[245]\n\nNe erinnäiset ymmärtämykset meijän Jumalan uskomuksessa, joita moni\npitää heijän juurin kallihinna ja sisällisinnä osana -- nekin ovat\nussein ulkonaisia piiroksia, joilla myö ymmärtämyksessämme koemme\ntarkoittoo ja käsittää tätä Jumalista olentoa, ja jotka ei kiellä\ntoisia, toisilla ymmärtämyksillä, häntä käsittämästä.\n\nMikä on siitten se sisimäinen henkellinen ja eläväinen osa meijän\nuskomuksestamme -- ellei se ouk nämät peä-ymmärtämykset meijän\nuskomuksessamme? Se on jokaisen ihmisen oma sisimäinen usko, hänen\nhenkellinen mielenvalaistus, hänen Jumalallisuus, pyhyys ja\nvaanhurskaus, joka osoittaiksen ei sanoissa eikä puheissa, mutta hänen\nkäytöksissänsä ja tavoissansa, hänen teoissa ja töissä, eli koko hänen\ntäänaikuisessa (timmeliga) elämässä. Uskomus on ulkopuoleltansa\nainoastaan se piiros kussa tämä meijän syvämmellinen usko\ntoimittaaksen. Mutta koska se ulkonainen uskomus ei ainoastans ensin\nsytytä ja herätä tätä meijän sisällistä henkellisyyttä, vaan\nyksin-kertaisissa syvämmissä ottaapi kokonaan hänen siansa, ja sillä\ntavalla on myöskin sisälliseksi luettava -- niin se ei eneä ouk\nainoastansa yksi tyhjä piiros meijän henkellisyyelle, mutta yhtaikoo\nmyöskin tämä meissä virvottavainen sisällinen, henkellinen ja eläväinen\nusko.\n\nEttä toivoo, että kaikki ihmiset moailmassa seuraisi yhtä uskoa, tahi\nnouattaisi yhtä ulkonaista Jumalan-palvelusta, oisi yksi lakia (from)\nmutta yksi lapsellinen toivo, ikään kuin se että ne puhuisivat yhtä\nkieltä, tahi pukeisi ihtiänsä yksiin voattein pariin. Sillä jos kohta\nse olisi mahollinen ja saattaisi tapahtua että kaikki ihmiset tulisivat\ne.m. ristityiksi, niin ne kyllä ehkä tavottaisi kaikki yhtä yhtäläistä\nulkonaista Jumalan-palvelusta, tahi uskomuksen piirosta, mutta heissä\nlöytyisi ehkä vielä siittenkin moni pakana, ei nimelliseksi -- vaan\nsyvämmelliseksi. Mutta että toivoa, jotta kaikki ihmiset tulisi\nmielessänsä valaistunneeksi, syvämmissänsä henkellisiksi, ja\nelämissänsä onnellisiksi, se on yksi Jumalallinen toivo, jota ei\nainoastaan ne monet hallitokset ja Valtiat, ne monet uskomukset ja\nviisauen opit ovat tavoittavoinaan, mutta jota myöskin joka ihmisen\npitäis puolestansa harjoittoo ja kaikesta voimasta ahkeroittaa.[246]\n\nKuin toas tarkoittamme näitä erinnäisiä Uskomuksia, niin löyvämme myö,\nettä ne, jotka eivät kovin harjoita näitä ulkonaisia piiroksia, vaan\nantaavat sillen luonnollisellen ymmärryksellen myöskin vallan, että\nynnä sen henkellisen uskon kanssa, ja ikään kuin hänen rinnalla,\ntiiustella ja vaikuttoo, ovat aina olleet ihmisillen onnellisemmat.\nNäistä on erinomattain se Lutherin-Evangeliumillinen, se\nvastaanpeätätty ja se uuistettu,[247] ne enin taipuvaiset.\n\nSillä hyö salliivat kunkin pitämään oman uskonsa henkellisissä\nasioissa, ainoastaan hyö eivät levitä tätä muillen, tahi julkisesti\nrupia soarnaamaan, vasten sitä laillista esivallalta jo hyväksi\nkahottua Jumalanpalvelusta. Hyö eivät polje eikä soimaa muita\nuskovaisia, vaan saarnaavat rakkautta ja hyvyyttä kaikkia vastaan, ja\nkärsivällisyyttä myöskin vihamiehiämme kohtaan. Sillä näihen\nuskomuksien luonto on, että harjoittoo rakkautta ja hyvyyttä\nmoailmassa, ynnä henkellistä yhtäläisyyttä;[248] josta siitten myös\nseuraa yksi laillinen yhtäläisyys. Tästä tuloo että asujammet niissä\nvaltakunnissa kussa näitä uskomuksia harjoitetaan, ovat ne\nonnellisemmat ja enin valaistut, niin kuin e.m. Englannissa, pohjos\nFrankriikissa, Saksan maalla, Schveitsissä, Ruotissa, Norissa,\nDanmarkissa ja Suomessa.\n\nSitä vastoin ne uskomukset jotka ainoastansa harjoittaavat ulkonaisia\ntapoja, ja jotka usseemittain heittäävät ne sisälliset sillään, niin\nkuin e.m. Poavin uskomus,[249] jossa luetaan rikokseksi kuunnella muita\nJumalanpalveluksia, auttaa muita uskovaisia, tutkistella ja perustella\nnäitä heijän uskomuksen toteita; jossa luonnollinen ymmärrys suljetaan\nnäihin ulkonaisiin menoin, jossa mielen valaisemus luetaan ihmisillen\nvaaralliseksi ja vahinkolliseksi, (sillä se kajottaa pimeyttä ja mielen\nsokeutta) ja sen eistä alas-poljetaan ja moahan sotketaan;[250] jossa\nruokitaan ja syötetään yksi iso joukko, pappia laiskuutessa ja\nmielen-valaistamattomuutessa, jotka juonillansa enemmin harjoittaavat\nmaallisia asioita, kuin henkellisiä, niin kuin nyt liioitenkin nähään\nSpaniassa ja Frankriikissa -- siinä ompi myös, kansa aina varsin\nvalaistamatoin, roaka ja onnetoin.\n\nMissä taas hallitus ja uskomus on niin yhteen-juurtunneet ettei\nkummaistakaan heistä eroitetak ilman toiseta, tahi missä niillen\nmoallisillen toimitoksillen aina annetaan henkellistäkin\ntarkoittamusta, niin kuin e.m. Muhametin tahi Islamin opissa, kussa\nmuita uskovaisia tuskin luetaan ihmisiksi, vaan maallisissakin\nasioissa alenetaan koiriksi; kussa luetaan rikoksi muuta oppia, kuin\nmitä heillen heijän uskomus opettaa, ja joka on sen tapainen, että hään\nmiekalla vaan ei mielenvalaistuksella vahvistaa valtaansa, niin kuin\ne.m. Turkin ja Villiturkin[251] maissa -- siinä ovat ihmiset ja heijän\nmielet, yhtaikoo sekä henkellisessä että moallisessa orjuutessa.\n\nSentähen nähään, että ne viisahimmat hallitukset eivät ouk milloinkaan\nsevoittaneet henkellisiä toimituksia moallisihin, eli moallisia\nhenkellisihin, vaan tykkenään heijän moallisista asioista\npois-eroittaneet ne henkelliset toimitokset, ja sallineet kansan\nhenkellisyyttä, yhellen erinnäisellen holhotuksellen, asetettu\npappiloista ja Jumalisen sanan toimittajoista, joihen asia on että\nvalvoa kansan henkellisyyttä ja pitää tuosta huolta; kuitenkin niin\nettä hyö kaikissa ovat hallituksen lain-alaiset ja hänen\nkäskyn-kuuliaat.[252]\n\nNe monet erinäiset vapavaltaiset hallitukset[253] pohjospeässä\nAmerikkaa,[254] joista nyt ympärin moailmata mainitaan, ja joihen\näkkinäisessä loistamisessa ja vointumisessa ei yksikään kansa taija\nvertaita, osottaa meillen kyllä mitä yks laillinen vapaus (en lagbunden\nfrihet) aikaan soattaa; kussa ei eroitus kielissä ja uskomuksissa\nvaikuta mitään moallisissa asioissa,[255] ja kussa alamaisten parasta\nja valtakunnan vakausta perustetaan keskinäisen velvollisuuen ja\nvapauen peälle -- ei ulkonaisella uskomuksella,[256] eikä (välillensä)\nmiekkoin terillä; kussa tarkoitetaan yhteistä hyvyyttä ja yhteistä\nhenkellisyyttä, ei ainoastaan yhtäläistä Jumalan-palvelusta ja\npuheen-lausumista.[257]\n\nEi ouk mikään moa moailmassa, niin lyhyvellä ajalla koroittannut\nihtiänsä rinnallen muihen kansoihen, niin kuin nämät yhteenliitetyt\nvapavaltaiset hallitokset pohjospeässä Amerikkaa.[258] Sillä siinä\nmissä 60 vuotta siitten ei ollut muuta kuin paljasta syvämmaata, jossa\nKarhut ja mehän pevot ronkuisivat toisiaan ruuaksensa, ja jonka\nkorvissa tuskin nähtiin jälkiä meijän sukullisten, siinä on nyt\nilmistynyt kolmatta kymmentä hallitusta ja valtakuntoo, ja monta satoo\nkaupunkia ja kylee.[259] Ne suuret salot ovat jo aikojaan muuttainnaan\npelto- ja puisto-maiksi,[260] ne suuret selät ja veet kantaavat nyt\nkaupan- kaluja ja aluksia joka moailman kolkasta.[261] Tähän on jo\nviisaus vajonut muista maista, kussa häntä tyhmästi käytettiin,[262]\ntässä on taijot ja tievot toisiansa tavaineet, ja tässä on jo moni uusi\nja iso ilmoitus [263] tehty voitoksi ihmisillen.\n\nKuin itäänpäin kahomme niin neämmö siinäkin yhen aivan ison ja jalon\nhallituksen, joka vähemmällä ajalla kuin 120 aastaikoa, kohotti\nihtiänsä yhestä vallattomasta (ostadgadt, oregleradt) valtakunnasta,\nkaikkein muiten yliten, ja joka nyt jo syläillöö pohjan ja etelän\nmoakaaret.[264] Kuin Zaari Pietari perusti Venäjän valtakunnan, niin\nhään arvaisi saman asian, ettei yhtäläinen uskomus ja lausuminen, mutta\nyhteinen paras (yhteinen laki, velvollisuus ja oikeus) perusti\nvaltakunnan vakautta. Hään kuhtui luoksensa kaikkia kielellisiä ja\nkaikellaisia uskovaisia, ja antoi heillen samat oikeuvet ja vapauvet,\nkuin oli jo vanhuuesta annettu omilleen.[265] Taituria ja\ntieturia,[266] oppineita ja viisaita haki hään juuri halun-mielin, ja\nantoi heillen suuret-summatot rahat, ja lahjoitti heitä hyvyyvellänsä,\nainoastaan heitä soahaksensa.\n\nPiammin kusta maan-loukkaasta kiiruhti miehiä sinne yläsauttamaan ja\nvahvistamaan tätä vielä aivan roakoa kansakuntoa, eririomattain Saksan\nja Frankriikin maista. Se on heijän kautta kuin valistus on tähän\nvaltakuntaan sisään-tuotettu ja levitetty, ja joihen kautta se on\ntiioissa ja taijoissa koroittanut ihtiänsä muihen kansoin tasallen.\nSe oli hyö jotka kuletti ja opetti heijän sotajoukkoja asettaita\ntappeluhun, ja sotakeinoja käyskentällä. Jos hään oisi kaikissa\nainoastansa nouvattanut Greekkaan-uskoisia jä Venäjätä puhuvaisia, niin\nminnek hään oisi joutunut aivotuksillansa? Venäläiset oisivat silloin\nehkä vielä tänä päivänäkin samalla kannallansa kuin olivat 100 vuotta\nsiitten, tahi ennen häntä; eli hyö olisivat varsin roa'at ja\nvalaistamattomat. Se oli tämä heijän roakaus, joka pakotti häntä\nkäyttämään roakoja keinoja heitä kesyyttellä, ja kohtata kovuutta\nkovalla. Mutta ajat ja kansat ovat siitten jo paljon muuttuneet, ja\nsitä myöten myöskin tämä kovuus muuttainnaan helleyteen. Hänen\nperilliset ovat nouvattaneet samat viisaat hallitus-menot[267] ja\nseuraneet hänen askelia. Eikös tässä valtakunnassa löyvyk toista satoo\nerinnäistä kieltä ja kansoo? pian kaikellaisia uskoisia -- yksinkin\npakanoita. Eikös tässä Mahometilaisia ja Poavilaisia pietäk samassa\narvossa kuin Greekkalaisia ja Lutherilaisia? Kullenkin heistä\nuskalletaan isoimmia virkoja ja toimituksia, sekä henkellisissä että\nmoallisissa, ainoastaan hyö ovat lain alaisia ja kuuliaisia. Kaikki ne\nmonet kansat, niin pienoiset kuin suuremmatkin, ovat soanneet pitää\nomat kielensä ja uskonsa, omat vanhat tavansa ja käytöksensä, ja monet\nheistä myöskin oman hallituksensa ja lainsa. Hyö ovat toinen toisesek\nkanssa yhistetyt ja välillänsä vahvistetut yhteisellä velvollisuutella\nja liitoksella, ja yhteisellä valtialla.\n\nTästä tulee että tämä iso valtakunta ei ouk ainoastaan seisonut jo\nkauvan, ja näillä viimeisilläkin ajoilla jäänyt seisalleen kuin kaikki\nmuut olivat kumoon koatumassa, vaan lisäyy vielä päivä päivältä, ja\nouvoksi monen silmässä ei painu sillä isoutellansa. Tästä heijän\nuskomus-rauhallisuuesta[268] tulee, että tässä laveassa valtakunnassa,\nkussa löytyy niin monta eri-uskoista, ei kuitenkaan ouk kuultu\nsellaisia henkellisiä mainittavia riitauksia, kuin muualla on kuultu\ne.m. Irlannissa ja Englannissa; tästä tulee, ettei tähän asti ouk tässä\nmoassa löytynyt niin monta metelin ja kapinan nostajaa, niin monta\nmoan-petturia ja uskottomaa kuin muualla, ja kuin oisi ehkä ollut, jos\nkaikkia tunkettaisiin yhteen piirokseen.\n\nVaan onkohan nämät kansat siksi niin onnelliset ja niin valaistut kuin\nmuutkin kansat Europassa? -- Niillä on kyllä ollut tätä henkellistä\nvapautta, vaan ei tätä laillista. Meijän viimen vainaja Keisarimme\nkeksi kyllä tätä heijän puutosta, ja aivotti tätä auttoaksensa. Hään\npiti mielessänsä teheksensä alamaisiansa ei ainoastaan voimallisiksi\nmutta myöskin onnellisiksi (olkoon tämä hänen suurin kunniansa). Hään\nhävitti jo paljon pimeyttä valaistuksen levittämisellä, ja helpotti\nmaan-orjuutta vapauvellansa ja helleyvellänsä; ja myö oommo toivossamme\nettä tämä meijän nykyinen Keisarimme pitäis täyttämän ja lopettaman\nhänen Veli vainajan aivotuksia. Hään on jo meillen osottanut, ettei\ntämäkään ouk mikää turha toivo; hään on jo antanut käskyn, että yksi\nyhteinen Lakikirja pitäis toimitettaman koko Venäjän moalle, että sillä\nvakuuttoo alamaisiansa laillisella oikeuvella ja vahvistuksella, ja\nhään on jo ite ottanut tämän asian armollisimpaan huolehensa. Hään on\njo peästänyt Virolaiset vapauteen, ja toimittanut Suomalaisillen\ntilaisuutta harjoittamaan valaistuksensa ja onneansa.\n\nG--nd.\n\n\n\n\nRUNON-RUIKUTOS\n\nKoska tuli sana että meijän Armollisin Keisari oli kuolut\nTarankossa[269] s. 1:senä päivänä Joulukuussa vuonna 1825.\n\n\n    Ipse Pater patriae, quid enim civilius illo,\n    Sustinet in nostro carmine saepe legi.\n\n                                      _Ovidius_.\n\n        Jäseneini jäykistyyvät,\n        Suonet kuivistuu kokohon,\n        Ajatukset, aivotukset\n        Juoksoavat hujan hajan,\n        Seisoavat jo sekaisin;\n        Sill en taija taivoltani,\n        Enkä kynällä kykene\n        Panna näitä paperillen,\n        Murhet muistoksi monellen.\n        Pankoon siitten muut paremmat,\n        Tehköön virret viisahimmat,\n        Surusta, suru-runoja,\n        Joita laulais lapsillemme,\n        Jälkeisillemme jätettäis\n        Muistutuksi, tämän murhen.\n        Merkiksi mieli-pahamme!\n\n        Tokk' ma Runon ruikuttelen,\n        Suomen kielellä selitän\n        Miten Tarankos' tapahtui,\n        Meren mustan mutkahassa,\n        Aivan Assovin lahella.\n        Siin oil kaupunk' kaunis kyllä,\n        Talot rannalle raketut,\n        Johon valtias vaelsi.\n        Meijän kelpo Keisarimme\n        Tullessansa tuon kujillen,\n        Kylän päähän päästyänsä\n        Heiti meillen jää-hyväiset:\n        \"Hyvästi nyt hyvät lapset\n        Minun veljetkin veikkaiset!\n        Lähtöpä mullen nyt tuloopi,\n        Maita muita matkustella;\n        Kylläpä myö toisiamme\n        Vielä taivaassa tavataan.\"\n          Sanoittu näitä sanoja\n        Muutti Hään murheesta majansa\n        Tuonek taivaiseen talohon,\n        Tuonne ikuiseen ilohon.\n\n        Saatuva tämän sanoman\n        Kansat kaikki kauhistuivat,\n        Seisattuvat säikähtynneet.\n        Koska kuulit kuolehenna\n        Venäjän valtian valitun,\n        _Aleksander_ armollisen\n        Ei enee olevan elossa.\n\n        Voi meijän Kuninkas kulta,\n        Meijän kelpo Keisarimme,\n        Miksi nukuit niin nuorra,\n        Läksit niin nopeen lepohon!\n        Oisi sullen vielä ollut\n        Aikaa elätä enemmin;\n        (Ihmisiltä jo iäksi\n        Siunataan Sinun nimeis).\n          Honkaat kaikki huolistuuvat,\n        Vuoret kaikki voihkuavat,\n        Kuin et tule tuonelasta,\n        Palaja manalan maasta,\n        Tuosta kylmästä kylästä,\n        Kuollon kurjan kartanosta.\n\n        Niinpä kansasta katoisi,\n        Väsyi meijän välillemme,\n        Joka varjeli Venäjät,\n        Suojenteli Suomalaiset,\n        Viron raukankin rahvaat\n        Vapautti ja varoitti.\n        Joka oli onnellisest,\n        Laupiasti lahjoitettu\n        Nillä mieli-merkkilöillä,\n        Joita harvoin kyll' tavataan,\n        Valtioissa varsin harva.\n        Olit aina armollinen,\n        Armollinen, avullinen,\n        Alammaisillen avara,\n        Nöyrä köyhäinkin kotassa;\n        Varjeluksi vaivaisillen,\n        Onneheksi orpoisillen\n        Turvaksi monen tuhannen.\n\n        Vaikka Sinun hallitessa\n        Soat isot ilmistyivät,\n        Jotta valta jo vapisi,\n        Peläistyvät Pietarissa;\n        Viimen kuitenk voiton kanssa\n        Etsä tahtona tapela,\n        Surmata omoo sukua.\n        Sill ej Sua suostutellut\n        Sota-juonet juoksutellut,\n        Miellytellyt tätä miestä.\n\n        Vaikka kohta valtakunnan\n        Loajemmaksi sa levitit,\n        Ja pian joka puolelta\n        Kyllä liioiten lisäisit,\n        Niin sa kuitenk kuuluisasti,\n        Mieluisasti niin kuin miesi\n        Rauhan moailmaan rakensit,\n        Valtakuntihin välillä\n        Sovitit hyvän suosion.\n\n        Kukapa kummaksi panisi,\n        Ottais sitä ouvoksensa,\n        Ett on murheet muistossamme,\n        Mielikarvat mielessämme,\n        Suussamme suru-sanoja;\n        Että hänen katehessa\n        Kyyneleitä kylvättihin,\n        Itku-silmin istuttihin,\n        Hänen hauvan ympärillä.\n\n        Savossa nämät sanomat\n        Teki miehet mielettömiks,\n        Lesket kaikki levottomiks,\n        Uuvenmaankin majoissa\n        Itkusilmällä Isänät\n        Toinen toisell toimittaapi\n        Mitä kuulivat kylässä,\n        Kirkko-tietä käyvässänsä.\n          Karjalaiset kammoistuvat,\n        Hämäläiset hämmäistyvät,\n        Pohjolaisetkin poloiset\n        Paniin päivillen pahoillen,\n        Koska hauvassa havaisit\n        Heijän rakkaan Ruhtinansa,\n        _Aleksander_ armollisen\n        Ei eneä olevan elossa.\n\n        Häntä kaikki kaipoavat,\n        Suru-suullansa suruuvat\n        Suloisessa Suomenmoassa,\n        Poloisessa Puolanmoassa;\n        Koko Venäjän väestö\n        Itkeepi tätä Iseensä.\n        Kolmet kuuetta kymmentä\n        Miljuonia ihmisiä\n        Ovat orvot jo osastaan,\n        Tulleet varsin turvattomiks,\n        Kuin on kuollut ja kotonut\n        Heijän kuuluissa Kuninkas,\n        Heijän Herra herttainensa,\n        _Aleksander_ armollinen.\n\n        Vanhat Aasian asukkaat,\n        Lapset ikuiset iässä,\n        Jotka käyvät käiväröivät\n        Aurinkon raja-maisilla,\n        Päivän-nouson mantereilla,\n        Hyökin mahtaavat maukkua,\n        Kujerella huikiasti,\n        Parta-suutansa sukia,\n        Kuulehessa ett on kuollut\n        Heijän kuuluisa Kuninkas,\n        Heijän Herra hertainensa,\n        _Aleksander_ armollinen.\n\n        Mutta mitäs ma mainihten,\n        Mitäs tyhjään yrittelen\n        Nimittää niitä nimiä\n        Jotka häntä murhehtiivat\n        Ensinnik koko Europa,\n        Kaikki vanhat Valtakunnat,\n        Maan-piireihen pitäjät\n        Paheksii tämän asian,\n        Että joutui joukostamme\n        Tämä miesi merkillinen,\n        Tämä uljainen uroista\n        Jätti heitä jälellensä.\n\n        Mutta kuitenk' kaikki näistä\n        Ej ouk ykskään joukoss' joka\n        Suru niin kuin Suomalaiset,\n        Niill' on syytäkin surua,\n        Huomennakin huolistua,\n        Koska heiltäkin katoisi,\n        Toivo ainua aleni.\n        Oltiin äsken äijittommät,\n        Varsin vanhintoo vajoo,\n        Nyt myö jäimmekin jätetyt\n        Itekseni ilman isätä.\n        Meitä teköö huolet huonoks,\n        Murheet muita mustemmaksi;\n        Ohho, onnetoin osamme!\n        Varsin vaikia elämä,\n        Koska myö poloiset pojat\n        Olemme taas orvon-lapset,\n        Kovalt' onnelta koetut.\n        Kuka meill' nyt turvan tuopi,\n        Kuka rauhalla ravihtoo?\n        Kuka uutta uskallusta\n        Panoopi meijän povehen?\n        Sytämessä sytyttääpi\n        Tyytyväistä tyyventöä?\n        Onnen oikian osottaa?\n\n        Olkoon se meijän omainen,\n        Veli vainajan valittu,\n        _Nikolausi_ niminen,\n        Joka suopi meillen suovan,\n        Ennen entisen elämän!\n        Siitt ois meillä vielä mieli,\n        Toivo vielä toisen kerran\n        Peästää onneiseen olentoon,\n        Ennen entiseen elämään.\n\n                            G--nd.\n\n\n\n\nSANAUKSIA.[270]\n\n\n\nAGNES LOUISE GODENHJELM.[271]\n\n\nSanaus.\n\n    Nuori kuin heinä, kaunis kuin keväinen kukka,\n    Kasvoit Sie koria korvessa; Suomessa suloinen juur.\n    Ihana Tyttö! taivaat ei tainna olla Sinua ilman;\n    Sen eestä ottivat hyö moastakin omansa pois.\n\n                                      G--nd.\n\n\n\n\nULRIK WILHELM HASSELBLATT.[272]\n\n\n\nSanaus.\n\n    Ystävä! vieraissa maissa myö tutuksi tultiin, ja kohta\n    Rakkaus ratkeis ja ystävyys yksinään jäi.\n    Kuolema rikkoi Sun rintais, mutt' henkeisi heiti;\n    Tuonelan turviin yhtyyvät ystävät taas!\n\n                                         G--nd.\n\n\n\nPETTER REINHOLD von TÖRNE.[273]\n\n\nSanaus.\n\n    Surutkee Suomessa kaikki! yks meijän ystävä vaina\n    Törne on manalaan männyt, viisas ja vilpitöin mies;\n    Nuoruus ja Viisaus moassa -- ei tavatak yhessä aina,\n    Hänessä löytyivät kaikk', Totuus ja Rakkaus myös.\n\n                                              G--nd.\n\n\n\nTÄMÄN MOAILMAN KATOVAISUUTESTA.\n\n\n    Vuuet vuosista kuluuvat,\n    Päivät päivistä katoovat,\n    Eikä jätäk jälelleensä\n    Josta tunnit tunnettaisiin,\n    Ajan luvut luettaisiin,\n    Märkittäisiin ajan meärät.\n    Joka nyt ajat jakoopi,\n    Kohta jaetaan ajassa;\n    Joka nyt iät lukoopi,\n    Kohta luetaan iässä.\n    Sill' ei löyvyk mitään moassa,\n    Eikä taivaalla tavatak,\n    Jok ei ouk iältä syöty,\n    Ajan muutokselt' murettu.\n    Ihmisetkin, eläimetkin,\n    Suurimmatkin, pienoisetkin,\n    Kaikk' ne raukat raukenoovat,\n    Kukistuuvat kukiin kohta.\n    Urot uupuuvat uroilla,\n    Väsyyvät kyliin välillä,\n    Miehet keskellä keolla\n    Niin kuin kukkaiset kukistuu,\n    Neijot neäntyy, pojat poahtuu,\n    Lapset lahonna lakastuu.\n    Ei seäli tuonelan toukka,\n    Armahta manalan mato!\n    Kansat koatuuvut kumohon,\n    Suvut suppuhun supistuu,\n    Katoovat kaikki tomuksi,\n    Kaikki tuhkaksi tuloovat.\n\n    Niinpä kulkeevat Kuninkaat,\n    Maihen vanhimmat vaeltaa,\n    Tuohon tuonelan talohon\n    Miehet parahat palaavat.\n    Sinne tunkiiksen tuhannet,\n    Sa'an-satoja samoovat;\n    Iälliset, harmoopäiset,\n    Nuorukaiset, naurosuiset,\n    Kaikk' ne hauvassa homehtuu,\n    Muuttuu mullassa muvaksi.\n    Niin kuin turpeessa turilas,\n    Toukka tammehen tomussa,\n    Mikä missä, kuka kussa,\n    Nukkuupi nurmen ala.\n      Niin on, niin on ihmis rukka,\n    Kapeen-karvan kannattama!\n    Et sinä itekkään tiiäk\n    Mihin luitaisi luvetaan,\n    Mihin kalsot kannettaneen,\n    Mihin viskataan vitakset.\n\n    Mitäs siitten pöyhisteleit,\n    Olet niin ylen ylpiä?\n    Silläköön sinun nimelläis,\n    Vainko raukka rahallaisi\n    Luulet sie muita paremmaks,\n    Onnen lapsia olevais.\n    Vähästäpä sinä veikkonen\n    Kovin runsaaksi rupeisit.\n    Kuinhaan peäsät päivän peähän\n    Jollon kaikki katoapi,\n    Mitäs jääpi siitt' jälellen?\n    Yksi roato raateltava,\n    Yksi hauska hauvattava,\n    Annettu maan mavoillen,\n    Syölähillen syötäväksi;\n    Jotka lihat liikuttaavat,\n    Jotka suolet suorittaavat,\n    Kalhot kaikki kaluvaavat,\n    Syövät syvämmen suuhunsa.\n\n    Tok on yksi puuttumatak,\n    Toukan hampaan hakkoomatak,\n    Ajan luvussa lujanen:\n    \"Tehty työ ei täkämätöin.\"\n    Mitäs olet aivottanut\n    Valmistannut, vaikuttanut,\n    Hyväksi tahi pahaksi,\n    Sukukunnan kunniaksi,\n    Onneksi oman olentois,\n    Sit' ei saatetak salata,\n    Peitoksilla peitätellä.\n\n    Ootkos elenyt ehoksi,\n    Muillen muka turvahaksi,\n    Muihen ihmisten iloksi?\n    Ootkos tehnyt jotakuta\n    Kelvollista, kunnollista,\n    Joka muita muistuttaisi,\n    Jäisi merkiksi jälestäis,\n    Sinun olleen otollisen,\n    Avullisen, aimollisen,\n    Aikaan soattaneen jotaik;\n    Niin et katoo kuolemassa,\n    Etkä torku tuonelassa,\n    Malta manalan majassa.\n    Silloin siunataan sinua,\n    Moassa vielä mainitellaan,\n    Taivaassa sinun tapojais.\n\n                       G--nd.\n\n\n\nSANAN-VAIHETUS.[274]\n\n    Viänämö nein Vempelettä,\n    Kanteletta käsin käytämme,\n    Kuin muinon yks uljas Ukko,\n    Ikuinen ilon-Isäntä.\n\n                     G--nd.\n\n\n\n\n\nKEÄNNÖKSIÄ HOMERUKSESTA.\n\n\n\n\nTiiustuksia Homeruksesta ja hänen kirjoista.\n\n\n        Non ut voluimus,\n        Sed ut valuimus.\n\nJo on kolmatta tuhatta aastaikoa siitten kuin Homerus moailmassa eli,\nvaan ei ouk ykskään vielä ollut hyvä, että runoillansa tulla luetuksi\nhänen vertaiseksi. Myö taijamme ilman epäilemätä sanoa, että juuri\nharva kirja on omalla kielellänsä tullut niin paljon luetuksi kuin\nhänen, ja että suurin osa Oppineista ovat harjoittaneet tätä Greekkaan\nkieltä ainoastansa häntä lukeeksensa. Europassa ei sunkaan mahak löytyä\nyhtään kansoo, jok ei ou koetellut kielellänsä käsittää tämän vanhan\nRunojan lausumisia; Ainoastaan Suomalaiset ja Lappalaiset, hyö ovat\ntässä niin kuin monessa muussakin asiassa, olleet muita jälempänä.\nMinkätähen siitten Homerus on kaikilta näin luettava? mahtaa joku ehkä\nmeistä kysyä, eihään se opeta meitä Jumalata tuntemaan, eikä viritä\nmuutakaan viisautta. Ei vaan! mutta se opettaa meitä tuntemaan ihmisiä,\nei sellaisia kuin hyö useemmittain ovat, kelvottomia ja kunnottomia;\nmutta niin kuin heijän olla pitäis, täynnä hyviä tapoja; tahi jaloja ja\nvoimakkaisia, sekä töissänsä että käytöksissänsä. Ja vielä siittenkin\nniin hään kuvailee heitä niin luonnollisella tavalla, niin totuuella ja\nelävällä valolla, ettei myö hänessä missäkään löyväk virheitä tahi\npuutoksia. Kolmet tuhatta aastaikoa ei ouk olleet hyvät aikaan soaha\njotakuta häntä parempata; ja se on ihmiteltävä, että ihmiset jo niillä\najoilla olivat niin valaistunneet ja oppiansa harjoittaneet, että\nheijän kirjutokset vielä nytkin on meillen esimerkkinä.\n\n_Homerus_ eli nuon 900 aastaikoa ennen Kristuksen syntymistä.\nMissä paikassa hään oli syntynyt on tietämätöin, sillä seihtemät\nkuuluisat kaupunkit kiskoittelivat keskenänsä soahaksensa tätä\nkunniata.[275] Myö tunnemme hänestä ainoastaan, että hään oli yksi\nGreekkalainen Runo-niekka, joka sokeana kulki ympärin laulellen\nlaulujansa kansan ja kuninkaihen kuulla. Hänen isänsä sanotaan olleen\nMäon, ja hänen äitinsä Kritheis, joka oisi pitänä synnyttää häntä Melen\nvirran rannalla, Smyrnan kaupunkin tienoilla. Kuitenkin on puheet\nhänestä niin monellaiset, ettei heihin oo peällenluotettavoo. Moni on\nnäillä ajoilla myös epäillyt semmoisen miehen ollenkaan löytyneen, ehkä\nlaulut hänen nimellä ovat tulleet kuultuiksi ja koottuiksi. Suurin osa\nnäistä hänen runomuksista ovat jo kavonneet ja joutuneet hukkaan;\nainoastansa Iliadi, Odyssea ja hänen Hymnit ovat vielä jälellä.\nNykyisemmät tiiustajat ovat luulleet löytäneese ettei nämätkään kaikki\nouk yhen miehen tekemiä, eikä myös yhenkään ajan; jota hyö sekä\nkielästä että muista asioista ovat arvaneet. Hyö ovat sen eistä\naprikoineet, että Homerus ainoastaan on koonnut ja yheksi\nvoitto-runoksi[276] sovittanut muita entuisia ja vanhan-aikuisia\nRunoja.\n\nKoska myö olemme koitellaksemme ottanut että suomentaa yhtä sipaletta\nIliadin kuuenesta _Rapsodiasta_, niin tahomme myöskin selittää mitä\nHomerus tässä hänen kirjassansa lausuu. Hään laulaapi yhestä\npitkällisestä ja aivan kuuluisasta soasta, joka aloitettiin yhen akan\ntautta, ja lopetettiin kuolemalla monen miehen, ja monen kaupunkin ja\nhallituksen hävittämisellä. Tämä Troijan sota on siitä merkillinen,\nettä se saattaapi tietyn ajanluvun tarinamuksessa. Se teki senaikuisten\nkansoin joukossa suuren muutoksen, sillä muutaman heistä se hävitti,\nmuutaman kohotti; siitäpähän sai moni uus hallitus alkunsa. Tämä asia\njoka on vanhoin salausten ja satuin kanssa sevoitettu, on lyhykkäisesti\ntämmoinen.\n\n_Peleys_ (joka oli Achileyn isä) oli kuninkaan Aeakon poika Aeginasta,\nja _Thetis_ (hänen vaimonsa) oli Nereon tytär, ja _Phtian ja Scyron_\nhallihtia. Kuin heijän häitä juotiin, niin tapahtui yks asia, joka on\ntullut moneltakin lauletuksi, ja mainitaan moailmassa matkaan\nsoattaneen suurimmia tapauksia. Näillä ajoilla Jumalat ei ottaneet\npahaksi tulla ihmisten pitopaikkoihin. Hyö olivat myöskin näissä häissä\nsoapuvilla, heijän muka antimillansa. Vaan koska _Eris_ joka oli\nriitoin suojatar,[277] ei ollut sinne kuhuttu, niin pistipä se hänen\nvihaksensa, ja vainoataksensa tätä, riitautti hään ne korkein-sukuiset\nvieraat keskenänsä, niin ettei heillä sunkaan ollut näistä häistä\npitkiä pitoja. Tätä teki hään sillä tavalla, että hään viskaisi heijän\njoukkoon omenan jonka peälle oli kirjotettu: \"sillen kauniimmallen\nEmoisellen\".[278] Tuostapa vasta nousi tora kilvoitellessansa\nkeskenänsä kuka heistä oli muka kauniin, ja kellen omena oli annettava;\n_Junolle, Minervalle, vain Venukselle_. Kuin eivät muuten tainneet tätä\nsopia, niin ottivat _Parin_ (kuninkaan _Priamon_ poika) riitan\nratkasiaksi, koska hään oli kuuluisa kaikista, hänen vakaisuutensa\nsuhteen. Hään peätti että omena piti annettaman Venuksellen koska hään\npiti häntä ihanaisinna. Kostoaksensa tätä, lupaisi _Venus_ hänellen sen\nkaikkiin soreimman neijon _Achaijoisten_ tyttärilöistä. Voan Paris ej\nmieltynytkään piikoihiin! Hään sai nähäksensä sen kauneutensa suhteen\nkuuluisan _Helenan_, Menelauksen puolison, ja ihastui siihen.\nSilloin kuin hänen mies oli männyt Kretaan ukko vainajansa perimään,\nniin Paris sillä välillä lennätti _Sparthaan_, ja siinä Venuksen avulla\nkeänytti hään Helenan mielen, niin että hään miehensä hyljättyä\nseuraisi Parin kanssa Troijaan, ottain ainoastaan myötensä muutamia\npiika-orjia, ja omia hetuleitansa ja pähkineitänsä (nipper och\njuveler).\n\nVaan _Tyndarus_, Helenan isintimä ja Sparthan muinonen kuninkas, oli jo\nsitä ennen vannottanut kaikki Greekan Ruhtinaiset, kuin muka kävivät\nhänen tyttärensä kosiomassa, että heijän piti kaikki yksinmielisesti\nsuojelman ja varjeleman sitä heijän joukostansa, jollen hään oli antava\ntämän hänen piikansa. Kuin kaikki olivat männeet siihen lupaukseen,\nniin hään otti _Menelauksen_ vävyksensä, ja antoi hänellen sekä tytön\nettä hallituksen. Kiinitetyt tästä lupauksesta, ja muutonkin\nystävyytestä Menelausta kohtaan, valmisteleitivat nyt kaikki Greekan\nsankarit rankaisemaan tällaista koiruutta.\n\nSe on tästä heijän soan-piosta, kuin Homerus lausuupi\n_Iliadissansa_;[279] tässäkin _Rapsodiassa_.[280] Yhestä soasta, joka\noli julma käytöksestään, vaan merkkillinen niihen monen Uroisten ja\nSankareiten suhteen, jotka molemmin puolin tässä toisiansa kohtaisivat,\nja joihen vehkeistä Homerus aivan suloisella ja mielen-huvittavalla\ntavalla runoilee. Vaikka hään itekkin oli Greekkalainen, niin hään\nkuitenkin kertoopi nämät asiat niin totuullisesti ja vilpittömästi,\nettei hään missäkään paikassa ylistä omiansa kiitoksellansa, eikä taas\nalenna vihollisiansa moittimisellaan. Hään antaapi lauluissansa heijän\nsotia ja tapella keskenänsä, ikään kuin meijän silminnähen, ja sallii\nkullenkiin lukiallensa ite mieltänsä myöten heitä kunnioittoo ja\nylisteä.\n\nSe _episodi_,[281] jota myö tässä olemme koitellaksemme ottanut että\nsuomentoo, on hyvä kyllä totistamaan, mitä hänestä olemme sanoneet. Myö\nolemme variten vasten valinneet tätä paikkoa joka on yksi niistä\nsoreimmista, että sillä moa-miehillemme näyttäisimme _luontoa_ kunnon\nmiehen, ja hellän vaimon _syväntä_.\n\n_Hektor_, soassa yksi jalo ja uljas sankari, vaan kotonansa\nhellä-syvämminen isä ja rakas puoliso, kiiruhti ennen tappelua\nkotiinsa jää-hyväisiä heittämään vaimollensa ja pojallensa.\nMutta vaimo -- joka sillä ajalla pienen lapsensa kanssa oli\nnousnut korkeisen torniin, että sieltä kurkistellen miekkoin ja\nmiesten keskelle käsittää oman Uronsa -- ei ollutkaan kotona.\nKuultua tätä, kiiätteli Hektor tappeluhun. Mutta vaimo, koska hään ei\nollut tavanut miestänsä muihen joukkossa, laskiin tornista moahaan; ja\ntultua kaupunnin porttiin tapaisi hään siinä miehensä, jouvuttaissaan\nsotaan. Itkein likisteli, syläili ja rukoili hään häntä olemaan pois\ntappelemasta, osottain hänelle oman lapsensa ja vaimonsa onnettomuutta,\njos häntä tapettaisiin. Liikutellaksensa hänen syväntä, muistutteli\nhään häntä mitenkä hänen appensa ja lankot olivat jo tulleet\nvihamiehiltänsä surmatuiksi, niin että hään (joka oli yksinään jälellä)\nnyt oli hänen ainua toivo ja turva. Kuultua näitä, Hektori ei tainnut\nlykätä hänen puheita tyhjiksi; mutta muistutti häntä, että oli hänellä\nmuutakin suurempata velvollisuutta valvoaksensa; että kalpa oli\nhänellen muka kallis, ja hänen virkansa, joka vaati häntä uhramaan\nihtiänsä isämmaan suojellokseksi. Sillä, vaikka hään kyllä arvaisi että\nisä ja äiti ynnä kaikki hänen veljeikset piti tulla surmatuiksi, ja\nkoko hallitus hävitetyksi, niin ei tämä kaikki tehnyt häntä niin\nlevottomaksi ja murheen-alaiseksi, kuin koska hään mielehensä juohutti\nvaimonsa ja lapsensa tulevaista onnettomuutta. Puhuttaissa tästä,\nantaapi Homerus isän-rakkauen poisvaikentua hänen syvämmestä\nvelvollisuuteen suojelemaan omiansa. Pantua lakkinsa pois peästänsä\notti Hektor pojan syliinsä, antoi hänellen suuta ja siunauksensa,\nrukoillen Jumalata hänen eistänsä, niin kuin yhen sankarin tulee\nrukoilla. Kuullessa hänen toivotuksensa, soahaksensa muka pojastansa\nUron, joka oisi iseensä uhkiampi, ei äitikään muuta tainnut kuin itkee\nja nauraa. Tehtyä tätä, pani Hektor poikansa jälleen äitinsä syliin,\nhyväili käillään vaimoansa, ja lohtutti häntä sillä sanalla, ettei\nyksikään ouk hyvä vasten Jumalan tahtoa soaha häntä vahinkoittaneeksi.\nHään käski häntä seneistä keäntäimään kotiinsa, ja rauhassa omia\ntöitänsä toimittamaan, ja heittee muka miehillen pitämään soasta\nmurheen. Puhuttua näin, pani Hektor jälleen rauta-lakin peähänsä, ja\näiti riepu kulki murheissansa kotiin, kahellessaan taaksensa yhtenään,\nniin kuin hään oisi muka arvanut, tämän olevan viimeisen kerran kuin\nhään puhutteli miestänsä. Tällainen on se tapaus jota Homerus runoopi\nnäissä hänen 133:nissä värsyssä, ja joista nähään että ihmisillä jo\nniillä ajoilla oli samat luonnot ja mielet kuin meijän ajoilla.\n\n       *       *       *       *       *\n\nMitä toas näihin keännöksiin tuloo, niin on mainittava, että myö olemme\nniin paljon kuin suinkin on mahollinen tavoittaneet perustus-kielen\nhenkellistä luontoa; mutta myö olemme vielä siittenkin enemmin\npitänneet huolta tästä meijän omasta kielestämme, ettei tuo tulisi\nmurretuksi eikä sorratuksi. Sillä kosk emmö ole tehnyt tätä keännöstä\nGreekkalaisillen luettavaksi, vaan Suomalaisillen, niin olemme myös,\nenemmin harjoittaneet mitä voaitaan meijän kieleen, kuin mitä heihin\nkuuluu. Jospa sen tautta jossa kussa löytyisi yhtä sanoa, joka ei oisi\ntoimitettu varsin kannallensa (efter ordet), niin se on kuitenkin\ntoisella sopivalla sanalla Suomeksi tarkoitettu. Jos muutenkin meijän\nkeännöksessä oisi paljon vikoja ja virheitä, niin muistakaatte\nveikkoset, että se on ensimmäinen koetus aivan äkkinäisellä ja\nvaikealla tiellä, kussa ei löyvyk yhtä polkuakaan astuaksein. Mitä\nvärsyin mittaamiseen[282] tuloo, niin on ollut meillen suureksi\nvastukseksi, että Greekkalaiset ja Ruomalaiset enemitten tarkoittivat\nkielessänsä mittausta, mutta myö karaistusta.[283] Sillä ilman\nmittaamatak heijän värsyt eivät maksa mitään, eikä meijän toas sanat,\nilman karkaisematak.[284] Se on sen eistä mahotoin, että Suomen\nkielellä sovitella saman-luontoisia versyjä kuin Latinan ja Greekan\nkielellä; tahi jos kohta sitä saatettaisiin, niin eivät kuitenkaan\nkuuluk millenkään. Meijän on täytynnä seneistä sovittoo _innot_[285]\n(meijän sanoissa), siinä kussa Greekkalaiset panivat _painot_,[286]\n(heijän puheessa). Tällä tavoin olemme harjoittaneet että näihen\nversyin meärättelemisessä aina tarkoittoo intoa enemmin kuin painoa; ja\nkoska painot kuus-nivelisissä värsyissä,[287] on alussa kuhunkin\nnivelen, vaan into (meijän kielessä) alussa kuhunkin sanan, niin olemme\nlöytänyt sopimattomaksi, että Greekkalaisten ja Ruomalaisten tavalla\nasettaa leikkaukset[288] sanoin keskellen, vaan olemme heitä sovittanut\nheijän välillen, niin paljon kuin suinkin on ollut mahollinen.[289]\nAinoastaan vieraat nimet (semmoisia löyvät v. 371, 379, 397, 415, 436,\n457), äkkinäiset sanat, ja omat yhteenliitetyt puheet (semmoisia\ntavataan v. 369, 398, 420, 424, 434, 442, 454, 455, 461, 498),\novat liitoksessansa suvainneet tämmöisen kahteenpanemisen.\nViispolviset sanat (femstafwiga ord) ovat ehkä ne ainuat jotka\nSuomenkielessä ovat paraittain kahteen-leikattavia, nimittäin sillä\ntavalla, että ne kolmet ensimmäiset polvet teköövät ensimmäisessä\nnivelessä yhen dactyluksen,[290] ja ne toiset molemmat yhen\nspondeuksen,[291] tämä on liioitenkin soveltuva jos näissä polvissa on\npituutta jo entuuesta, niin kuin e.m. urholli-suuteis (v. 443).\nVastapäin kuin tämä tuloo paremmin harjoitetuksi, ja meijän\nkielemme enemmin ehkä taivutetuksi, niin kuuluisi meijänkin ehkä\nkorvissa otolliseksi että lovistoo[292] kuus-nivelisiä värsyjä\nsanoin-leikkuuttamisella. Mutta koska se nyt kuuluu meistä ouvollen,\nniin olemme sitä tahallamme välttäneet. Mitä muuta tulisi ehkä\nsanottavaksi, niin koska dactyliset värsyt ovat ne kauniimmat ja\ntäyvällisimmät, niin olemme harjoittaneet heitä soahaksemme; ja\nainoastaan jollon kullon niin kuin sanan vaihokseksi ottanut\nspondeiloita.[293] Mutta varsin vieraita nimiä, olemme löytänyt\ntarpeelliseksi että lovistaa viivyttämisellä, tahi tehä heistä\nspondeiloita, jotta Suomalaiset heitä paremmin käsittäisivät.\nKahet värsyt ovat liian-täyteläiset (hypercatalecticus redundans)\n(v. 386, 476); ja kaks alkaa anapaestolla (v. 413, 442).[294] Muutoin\nolemme välttänneet että Ruohtalaisten tavalla sepittää äkkinäisiä,\nmonin-liitetyitä pitkiä sanoja, ja toisin puolin olemme myös kavahtanut\nettei liiaksi katkaista ja lyhentee puhettamme.[295]\n\n\n\n\nHEKTORIN JA ANDROMACHIN JÄÄ-HYVÄISET.\n\nYks episodi Homeruksen Iliadin VI:sta Rapsodiasta,\nVärsystä 369-502.\n\n\n  Puhuttu: kiiruhti pois se raut'lakin-loistava Hektor. --\n  Kohtapa siitten hän tulikin kultaisen kotinsa luokse,            370.\n  Vaan hän ej kotona löynyt Andrómache, valitun vaimon;\n  Sillä hän lapsensa kans, kans kauniisti hametun orjan,\n  Tornin nastalla seisoi, ja haikiast itki ja huokais.\n  Hektor, kuin hän ej huoneessa löynyt tuot' vilpitöint' vaimoo,\n  Kävi hän kynnykseen ast, siin seisoi, ja piijoilta kysyi:        375.\n  \"Kuulkopas, Tyttäret hoi! puhukaa totuutta mullen:\n  Mihin on talosta tullut, Andrómache valittu vaimo?\n  Liekköhän kälysten luonn', tahik kauniisti hametuin natoin,\n  Vaan lie hän männyt Atheneijaan, kussa ne muutkin\n  Troijan ihanat Tyttäret lepyttää suuttuneen Luojan\"?             380.\n  Vastaisi hänelle silloin, se nöyrä ja joutuva neitsy:\n  \"Hektor, koskassa kiivaasti käsket mun puhumaan totta,\n  Ei hään ouk kälysten luonna, eik' kauniisti hametuin natoin,\n  Eik hään o Atheneijaan männyt, kussa ne muutkin\n  Troijan ihanat Tyttäret, mielyttää suuttuneen Luojan;            385.\n  Mutta hän Ilion torniin on nousut, koska hän kuuli, ett\n  Troijaiset hätässä oli, ja Danait voittonsa puolla.\n  Sillä hän muuriinpäin juokseva, juosten jo jouvuttiin sinne,\n  Ikään kuin hurja; ja myötensä piijalla kannatti lasta\".\n  Neitopa niin: ja Hektor hän pian pois huoneesta läksi,           390.\n  Samoa tultua tietä, kauniita katuja myöten.\n  Skaijan porttiin piästyä kaupunkin kauhihan kautta\n  (Tästäpä kulki se tie, joka ketoillen käyttävä oli)\n  Juosten sen vastahan tuli, se rikkaasti naitettu vaimo,\n  Andrómache, joka oli sen ylpiän Eetion tytär.                    395.\n  Eetios, hään joka asui Plákoisten jynkällä mäillä,\n  Hypoplakoisten Thébesse, Kilikeisten piämies;\n  Tyttären tämän oil nainut, se kuparilt-suljettu Hektor.\n  Sepä sen vastaan nyt tuli, ja myötens oil piikansa myöskin,\n  Kantain sylissäns pojan, viel' aivan nuoren ja pienen,           400.\n  Ainua Hektorin poika, kaunis kuin taivaan tähti;\n  Jonkapa Hektor Skamandrioks nimitt', vaan muut Astyanaks;\n  Silläpä Hektori hään -- hään suojeli Ilion yksin.\n  Eänetä, kahtoi hän poikansa peälle, ja hiljasti nauroi;\n  Mutta Andrómache ite, hän vieressä seisoi ja itki,               405.\n  Tarttui sen käteen kiin, ja hänelle puhui ja sanoi:\n  \"Mokoma mies, sun urhollisuuteis sun hautahan viepi --\n  Lausuvoo lastais ett siäli, eik' minua vaivaista vaimoo,\n  Jokapa kohta on leskekseis jääpä, sill' Daneit sun tappaa;\n  Kaikki ne käyp sinun peälleis. -- Ehk' olisi mullenkin paremp,   410.\n  Että sinulta hyljätty, vaipua muahan; sill muuta\n  Turvoa mulla ei ouk, kuin sinä oot Manalaan männyt,\n  Kuin murheet mustat; sill' ei o mull iseä eik' äitikään kultaa.\n  Sillä se tuima Achilleys hän minunkin isäini tappoi,\n  Koska hän hävitti Kilikeisten kultaista kotoo,                   415.\n  Thében, portiltans korkein, ja Eetion hakkaisi moahan,\n  Kuitenk' hän häntä ei roatellut, (sillä hän kunnioit' häntä);\n  Vaan hän poltti sen ruumiin, ja somasti laitetut aseet.\n  Hauvall' hän mukkulan teki, jonk ympärin istuttvat puita,\n  Vuoressa asuvat neijot, Aegidinkantajan piijat.                  420.\n  Seihtemät veljeini myös, jotka olivat kotona silloin,\n  Kaikki ne yhtenä päivänä muuttivat Manalan moahan;\n  Kaikki hän tappoi, se jaloistaan ketterä julma Achilleys,\n  Roavain kouk-sorkkaisten keskell', ja valkia-villaisten lampain.\n  Mutta mun äitin, kuin hallihti Plákoisten synkiä maita,          425.\n  Koska hän häntä ja kaluja muita oil sualiksi suanut,\n  Hään häntä vapaaksi antoi, vaan ottipa mainion maksun;\n  Kuitenkin nuolet Dianan myös häntäkin kotona tappoi.\n  Hektor, sie yksinäns olet mun isäin, ja ainua äiti,\n  Olet mun veljeini myös, ja olet mun toveri kultain.              430.\n  Ole nyt armahtavainen, ja jääpäs nyt tornihin tänne!\n  Älä sun poikoisi orvoksi tie, eik leskeksi vaimois.\n  Silläpä joukkoisi kokoo fiikunanmäille, sill' siinä\n  Kaupunkin salpaus on, ja yliten piästävät muurit.\n  Kolmast' jo koitteliit tässä, ne kohta tänn tulevat Urot,        435.\n  Molemmat Ajacet, ja se kuuluisa Idominéus,\n  Ja ne molemmat Atreidit, ja Týdeon uhkia poika;\n  Lienekkö heitä siitt' neuvoinut yksi tietävä Noita,\n  Vaan lie heit' kehoittaneet ja yllyttäneet omaat mielet\".\n  Hänelle vastais ja sanoi, se rautlakinloistava Hektor:           440.\n  \"Tämäkin kaikki huolen mull tekööpi, vaimo; mutt enemp'\n  Ma pelkään Troijan miehii, ja hamehenkantavii vaimoi,\n  Josma kuin pelkuri painuisin poisi tappelluksesta:\n  Luontoinkaan tätä ei suvaihte, sillämä Uroksi aina\n  Opin, ja Troijan ensimmäisissä miehissä käymään;                 445.\n  Suahaksein kuultuksi isäini kuuluisan nimen ja omain.\n  Mutta hyvinma tuotakin tiijän ja mielessäin arvaan,\n  Että lähestyy päivä, kuin pyhäkin Ilios vaipuu,\n  Priamos ite, ja Priamon keihiin käytetty kansa;\n  Kuitenk en sure niin koivin tuot' Troijaisten tulevaa surmaa,    450.\n  Ei Hekaben, eikä myöskään Kuninkaan Priamon omoo,\n  Eikä myös minun veljeisten, jotka kyll' moneet ja uhkeet,\n  Muahan vaipuvat ovat, vihamiestensä alla,\n  Niinkuinma sinua suren, kosk' joku vask-vyötetty Dane\n  Viep' sinun itkevän pois, ja lopettaa vapaus-päiväis;            455.\n  Ja kuinsa Argossa asuva, kankaista toisellen kuvot,\n  Ja kuinsa vettäkin kannat Hyperejast tahi Messejast,\n  Tahtoais vasten; tok pakko kova sun tuohoonkin käskee.\n  Sanova kerran on joku, kuin hän sinun itkevän näkee:\n  Tämä on Hektorin vaimo, jok' soass' oil kaikista julmin          460.\n  Troijaisten hevoisväist, jotk' tappeli Ilion ympäir.\n  Näin, joku lausuupi kerran: ja murheisi muuttuupi uuveks,\n  Kaivaten tällaista miestä, ett orjeutestais piästä.\n  Peittäköön minua kuoltuain peälleini viskattu multa,\n  Ennen kuin kuulen sun huutois, kosk' sinua vankina viijään\"!     465.\n  Puhuttu näin, niin pojan ois ottanut, paistava Hektor.\n  Mutta lapsipa sylihin soreast vyötetyn orjan\n  Kiänsiin parkuin, peljäten kasvoja rakkaimman isän,\n  Peljäten paistavaa vaskee, ja jouhista hirmuista huiskuu,\n  Jonka hän rautlakin harjasta kauheesti riippuvan näki:           470.\n  -- Nytpä tuo nauroi isäkin rakas, ja äitikin rukka.\n  Sievest nyt lakkinsa piästänsä puotti, se paistava Hektor,\n  Pantua muahan sen kirkkaasti kiiltävän vasken; ja siitten\n  Antoi hän lapsellen suuta, ja hiljasti sylissään souvatt',\n  Rukoillen Zeustä, ja Jumaloit muitkin, hän rupeis ja puhui:      475.\n  \"Jupiter ja työ muutkin Jumalat, suvaitkoo sitä! ett\n  Poikaini kuuluisaks tulis kuin itekkin Troijaisten joukoss';\n  Väkeväks voipaaksi myös, ja Ilion voimakkaaks Uroks!\n  Että sanottais kerran, uhkiamp' on hän kuin isäns;\n  Tultua tappeluksesta, tuokoon hän verisen eineen                 480.\n  Viha-miestänsä voitettuu; iloitkoon mielestään äiti!\"\n  Niin hään puhui; ja poikansa pani taas sylihin äiti-\n  Rukan: joka sen otti, ja painoi poveensa vasten\n  Itkein naurava. Mies tuon näki, ja siälitti häntä,\n  Hyväili käillänsä häntä, ja hänellen puhui ja lausui:            485.\n  \"Kultaini, elä sie sure mun eistäin niin varsin ja paljon,\n  Luojan tahtoa vasten, ei minua liikutak ykskään.\n  Eihään löyvy sit' miest', joka omansa onnensa välttää,\n  Lie hän pelkur' vai tuima, kuin kerran on moailmaan tullut.\n  Kiännä siitt' kultainen kotiis, ja omat askareis laitak,         490.\n  Kaiteis kuin värttänäis myöskin, ja sinun piikojais käske\n  Toimittaa totella työnsä; sill soast' on miehillen murhe;\n  Kaikista, liioitenk' mull', jotk' Ilioss' syntyneet ovat.\"\n  Puhuttu: Hektor, moasta, rautalakkinsa otti\n  Jouhilla pujotun: kotiinsa kulki nyt vaimokin rukka,             495.\n  Katteli monaisten taakseen, ja vuotatti kyyneleit' kyllä.\n  Kohta hän siittenkin tuli myös kohten kultaista kotoo\n  Miesi-murhajan Hektorin; löysipä sisässä monta\n  Piikoa, jotkapa kaikki hän surullisiksi myös soatti.\n  Elävän vielä, omassa kotossa, itkivät häntä;                     500.\n  Sillä hyö piättivät kaikki, ettei hän soasta eneä\n  Palaisi takaisin, piästyä käsist' ja kynsist' Achaijoin.\n\n\n\nMUISTUTUKSIA JA SELITYKSIÄ.\n\nv. 369. _Puhuttu_; Niissä eillimäisissä versyissä (joista tässä on\nkysymys) kerroitaan, että Héktor veljensä Párin luonna, kiiruhtamassa\nhäntä sotaan. Sillä ajalla kuin hään tähään valmisteliin, sanoi Héktor\npikimältäns juoksevansa kotiinsa, taloansa kahtomaan, ja jäähyväisiä\nottamaan vaimoltansa ja pojaltansa, sillä se oli hänellen aivan\ntietämötöin, jos hään tästä tappeluksesta eneä palautuis jälleen. --\n_Raut'lakin-loistava_ (hjelmblänkande); _Rautalakki e. Rautakypärä_\n(hjelm). Tällaisia pitivät ne vanhanaikaiset, heijän peänsä peittona\ntahi varjona. Meijän esivanhemmat tiettivät niitä rauvasta, josta hyö\nmyös meijän kielellä ovat _Rautalakkiloiksi_ tullut kuhutuksi; vaan\nGreekkalaiset valmistivat heitä vaskesta eli kuparista. -- _Héktor_ oli\nKuninkaan Priámon poika, yks kauhia sota-sankari: ja kaikista Troijan\nsota-uroista se uljin ja tuimin, joista Homerus lauleloopi. Hään kuhtuu\nhäntä aina _koksythaiolos_ (Rautalakilla loistava) jolla sanalla hään\nymmärtää _yksi löyhkyvillä höyhenillä loistava rautalakilla varuistettu\nsotia_; yks Greekkalainen sananparsi, joka ej merkihte mitään muuta,\nkuin että hään oli _uljas ja jalo_, tahi _jalosti sotiva_.[296]\n\nv. 371. _Andrómache_ oli Kuninkaan Eetíon tytär, ja Héktorin vaimo,\nkaikista Homeruksen naisista, parraain ja sivein. Homeros antaapi\nhänellen sen liikanimen (_epithét_) _Leukoleios_ (_kyynäspiästänsä\nvalkoinen_), joka puhe meijän kielellämme parhaittain tulkitaan sillä\nsanalla: _valittu_.\n\nv. 372. _Kans kauniisti hametun orjan_, tahi _kans pulskisti puetun\npiijan_; sillä tässä on puhe semmoisesta piika-orjasta, joka oli\nlapsen-kahtoja, t. korjaja, -- _hamettu_ t. pitkällä hameella vaatettu;\nsillä Greekkalaisten vaimoväki piti yhtä aivan pitkee hameen-laijaa,\njota ne kuhtuivat _péplos_, ja jolla hyö kokonansa peittivät ihtensä.\n\nv. 373. _Nasta_ (altan, balkon, öfwersta tornkransen); sillä Andrómache\nnousi ylimmäiseen tornin nokkaan, että hään sieltä sotaväin joukossa\noisi miehensä nähnyt. Sillä hään tahtoi kuolemankin hetkellä ej olla\nkaukana hänestä, ja jos ej muuten, niin ies silmillänsä seurata häntä,\njosko hään koatui tahi voitti?\n\nv. 374. _Kotona_ e. \"huoneessa\".\n\nv. 375. _Seisoi_ e. \"seisahti\"; -- _Piijoilta_ merk.\npalvellus-piijoiltansa.\n\nv. 376. _Hoi!_ Tässä kolmanessa nivelässä ei piek olla muuta, kuin tämä\nyksi sana, jonka perästä yksi _Pyrrhikon_[297] pituinen huokaus\n(_paus_) on piettävä, koska tällä sanalla matkitetaan yhtä huutamista\ntahi hojottamista.\n\nv. 377. _Mihin on talosta tullut_, merk. \"mihinkäs täst' on männyt\".\n\nv. 378. _Liekköhään_ t. \"lienekköhään\". -- _Luonn'_, (katkaistu -- _per\napocopen_) t. \"luonna\". -- _Käly_ plural. _Kälyt_, dimin. _kälyiset_ ja\n_kälykset_, kuhutaan veljeisten vaimot keskenänsä (_Swägerskor,\nderigenom att deras männer äro bröder_) -- _Nato_ plur. _Natot_, ovat\nsisar ja hänen veljensä vaimo (_Swägerskor, derigenom att endera af dem\när gift med den andras broder_).\n\nv. 379. _Athenéija_, oli Athénen tahi Minervan temppeli; eli yks\nhänellen pyhitetty tylväkkö (puistikko paikka) jossa hänellen uhrattiin\nja lahjoitettiin. Nuoria soreita neitoja, jotka olivat miehistä vapaat\ntoimittivat tässä hänen palveluksensa; yks näihen joukossa oli se\nkaunis ja hyvänäköinen _Kassándra_, josta meijän vastapäin tuloo puhua.\n\nv. 380. _Ihanat tyttäret_, Homerus kuhtuu heitä _éuplókamoi_, joka\nmerkihtee _hiuks-ihanat t. ihana-hiuksiset_, skönlockiga, joill oli\nkoreet kähärät. Vaan koska ei meijän maassa pietäk hiuksistä niin\nsuurta lukua, kuin eteläisemmissä maissa, tyttölöihen kaunistukseksi;\nniin luulemme myö, ettei hyö meihin suutuk, jos heitämme heijän karvat\nkauniit kahtomatak, kuin myö vaan muuten kiitämme heijän kauneuttansa.\n-- _Suuttuneen Luojan_: Tässä ymmärretään ite Pallasta Athéne eli\nMinervaa, joka oli viisauen, ja myöskin soan Suojatar, ja jonka nyt\nluultiin olevan suutuksissa Troijaisten piälle, koska hään salli että\nheitä näin ahistettiin.\n\nv. 381. _Neitsy_ (hus-jungfru) oli Greekkalaisissa yks aivan kunniassa\npietty palkollinen, joka oli talon kahtoja, ja piikoisten emäntä.\n\nv. 382. _koskassa_ t. \"koskas sie\"; _kiivasti_ t. \"kovasti.\"\n\nv. 385. _Mielyttää_ t. \"lepyttää\", nimittäin uhramisella ja\nrukouksilla.\n\nv. 386. _Ilion t. Troija_, oli yksi aivan suuri, voimakas ja\nihtensä-hallihteva kaupunki vähässä Aasiassa, joka oli soanut nimensä\n_Tróesta_, hänen ensimmäisestä kuninkaastansa. Hänen poikansa ja\njälkeen hallihteva oli _Ilos_, jonka muistoksi, tämä kaupunki on\nmyöskin _Ilioksi_ tullut kuhuttu. -- Tämä värsy on _liian-täyteläinen_\n(hypercatalecticus), ja yhteen-lovistettava (concatenatus) seuravaisen\nkanssa, sillä tavalla, että se viimeinen sana _ett_, jatketaan yhteen\nalimmaisen versyn kanssa.\n\nv. 387. _Danáit_, m. Greekkalaiset; Hyö ovat näin tulleet nimitetyiksi\n_Danaon_, Argoisten muinon entisen peä-ruhtinan jälestä.\n\nv. 389. _Hurja_, ursinnig, utom sig.\n\nv. 391. _Katuja_ m. kaupunkin raiteita.\n\nv. 392. _Skaija_ kuhuttiin yksi kaupunkin porttiloista eli tulliloista,\njonka tienoilla Kuninkas Laomédon oli hauvattu, joka oli ollut Héktorin\nUkko vainoo. -- Kaupunkin kauhian kautta: Troija kuhutaan näin, koska\nse oli kauhian suuri. Muutoin oisi ehkä soveliampi sanoa \"kaupunkin\nkauniimman kautta\".\n\nv. 394. _Andrómache_, oli itestänsä aivan varakas, sillä se oli sen\nrikkaan Eetion tytär, josta myös kohtakin puhutaan. Muutoin ovat sanat\ntässä, _jälkeen-eilimmäiset_ (hysteron proteron), sillä se oisi pitänä\nolla, että sen rikkaasti naitettu vaimo Andrómache tuli juosten sen\nvastaan.[298]\n\nv. 395. _Eetíos_, Kilikéisten kuninkas, oli Héktorin appi -- hänen\nistumensa oli Thébessä, niin kuin kohta suahaan kuulla.\n\nv. 396. _Plákoisten jynkällä mäillä. Plákos eli Plákios_ oli yksi\nsuuri vaara-moa tahi vuoreinen maa-kappale Kilikían maassa, Lykian\nmoa-rajoilla Aasiassa, jonka alammaisempia maita kuhuttiin _Hypoplákos\ntahi Ala-plákos_. Nämät loitto-moat olivat aivan viljakkaisia ja hyviä\nsyönnemaita. _Eetíos_ joka oli kaikkein näihen valtias, piti istumensa\nThében kaupunnissa, joka oil pyvätty _Hypoplákoisten_ vainiolla. --\n_Jynkä_ e. jylhäkkö, puistikko, mehtänen, (skogrik)\n\nv. 397. Tämä _Thében_ kaupunki Aasiassa, kuhuttiin jo Pliniuksen ja\nAristotileksen aikana _Andromytteon_, ja sanottiin hänen ensimmäisen\nperustajan olleen Herkules. -- _Kilikéisten_ e. niin kuin Ruomalaiset\nkirjuttivat heitä _Ciliceisten_. Niin kuhuttiin ne asukkaat, jotka\nasuivat Kilikian maan iärellä vähässä Aasiassa, ja joista myös yks osa\nkuului Eetion ala. Heijän suurin piäkaupunki oli _Tarsos_ (Apostoli\nPaavalin syntymä-paikka). Hyökin olivat silloin niin kuin nämät muutkin\nvähä-Aasialaisten kansat, pienissä valtakunnissa ihtensä-hallihtevia;\nvaan joutuivat viimeisellä kaikki Persan vallan ala, josta hyö siitten\novat vuorotellen tulleet -- ensin Greekkalaisten, siitten taas\nRuomalaisten, ja nyt viimein Turkkilaisten alamaisiksi. Heijän moakunta\nkuhutaan nykyisin _Karamania_, siitä Turkin sankarista _Karamanista_,\njoka ensin kukisti ja taivutti heitä Turkkilaisten ala.\n\nv. 398. _Kuparilt'-suljettu_ e. \"vaskelta varjeltu\", varuistettu.\nHéktoria kuhutaan niin, koska ej ainoastaan hänen rautalakkinsa mutta\nmyös hänen rautapaitansa (pantzar) oli kuparista tietetyt. Niin myös\noli hänen kilvensä ja keihäänsä, kuin että myös kaikki hänen\nsotakalunsa, sekä miehen että hevoisen, vaskella vaihettu; josta hään\nmuihen joukossa loisti ja hohtaisi kuin aurinko. Muutoin ovat sanat,\ntässä, niin kuin monessa muussakin paikassa, pantu (Greekkalaisten\ntavalla) jäikeeneilimmäisiks, johon värsyn mittaus on meitäkin\nvuatinut.\n\nv. 402. Héktor kuhtui ite poikoansa _Skamándrioksi_. Muutamat ovat\nluulleet, että hään otti hänelle nimen, _Skámandron_ virrasta, joka\nIdan vuoresta, Troijan kautta laskeiksen mereen. Muutoin löytyi myöskin\nTroijan suapuvilla, yksi pieni kaupunki, kuhuttu _Skamandria_. Vaan\nTroijalaiset taas puolestansa nimittivät tätä hänen poikoansa\n_Astyánaksi_, joka sana heijän kielellä merkihti: _heijän Herransa ja\nVarjeliansa_; osottain sillä sen rakkauven, toivon ja mielisuosion,\nkuin Héktor ja Andrómache oli heijän syvämmiin saattanut.\n\nv. 403. Tässäpä nyt Homerus selittää minkän eistä panivat pojan\n_Astyánaksi_. Sillä ehkä kyllä Héktor ei ollut heijän kuninkaansa, niin\nse oli kuitenkin hään joka heitä yksin oli hyvä suojelemaan.\n\nv. 407. _Mokoma mies_ e. \"kumma mies\". Andrómache kuhtui miestänsä\nnäin, koska hänen ihtesäkkiin täytyi kunnioittoo ja ylistää hänen\nUrhollisuuttansa isämmuatansa varjellessa; joka yhellä puolella oli\nvaimonkin mielestä kiitettävä; vaan toisin puolin, oli toas hänen\nhuolimattomuutensa ihtiänsä ja omaisiansa vasten, hänen muka mielestä\nmoitittava. -- _Sun hautaan viepi_ e. \"surman sull tuottaa\". Sillä\nvaimo näki jo eiltäpäin, että Héktorin urhollisuus piti viimeinkin\nsuattaman häntä kuoleman pauloin.\n\nv. 408. _Lausuva_, jollrande. -- _Siäliä_ (hafva medlidande öfer någon,\nwarkunna sig). Tällä sanalla on tässä paikassa kahellainen merkitys,\nnimittäin ensin, että olla raukkailleva ja surkutteleva; ja sitten,\nettä olla armahteleva ja lohtuttava. -- _Vaivainen_ t. \"onnetoin\".\n\nv. 410. _Kaikki ne käyp sinun piälleis_. Greekkalaiset kyllä tiesivät,\nettä jos hyö kerran saisivat Héktorin henkettömäksi, niin heillä ei\neneä oisi vaikia Troijaan peästäksensä, silläpä hyö häntä aina\nkeihäillänsä tavoittelivat.\n\nv. 411. _Vaipua muahan_ (sjunka i stoftet) eli \"kuolla\".\n\nv. 413. Tällä värsyllä on jo ensimmäisessä nivelässä yks _Anapaestos_,\njonka myös sillä tavalla saisi muuttaneeksi, että kuin, joka on hänessä\nensimmäinen polvi, pantaisiin loppuun eillimäisen värsyn, josta se toas\ntulisi liian-täyteläiseksi. -- _Äiti kulta_; Homeruksella on _potnia\nmaeter_, joka oisi \"kunnioitettava äiti\", joka puheenparsi on meijän\nsanoin kanssa yhtä muka pitävä.\n\nv. 414. _Achilleys_, Myrmidóneisten Kuninkaan _Peléon_ poika, oli\nkaikista Achaíjoisten sota-uroista, se suurin ja jaloin.\nHomerus kehuupi häntä erinomattain väkeväksi, urholliseksi ja\njaloiltaan ketteräksi. Koska hään on Homeruksen _peä-sankari_, niin\ntahoimme myö tässä lyhykäisesti kerroita hänen elämäkertansa. _Thétis_\nhänen äitinsä, joka ei oisi suvainut että tämä hänen poikansa, piti\nniin kuin ne muut suurimmat soturit sota-tiellä katoamaan, pisti häntä\nnuorena Stygin virtaan, tahi kasteli häntä Tuonelan kovassa koskessa,\nettä sillä lumoja hänen ruumiista kuolemata vasten, ja vasten\nvihollisten nuolia ja keihäitä. Häntä koulutettiin ensin Chíron luonna,\nja siitten Phoeniksen luonna; mutta sillä välillä ilmistyi Troijan\nsota, joka soatto häntä pois opin tieltä. Sillä koska yksi ennustaja\nnimellä _Proteys_ oli äitille ilmoittanut, että ehkä hänen poikansa\npiti tässä soassa tuleman muita kuuluisammaksi, urhollisuutensa\nsuhteen; niin piti hään kuitenkin tässä tulla tapetuksi. Äiti joka\noisi mielestänsä suvainnut pojallensa yhen pitkän, jos kohta\nkuulumattomankin iän, kuin suuren kunnian ja lyhyven iän, vei häntä\nsalaissa Kuninkaan _Lykomédin_ luokse Skyron suarella, jossa häntä\nvaimoväin voatteissa piilotettiin Kuninkaan tyttärien ja vaimoväin\nseassa. Tässä annettiin hänelle toinen nimi, ja kuhuttiin muka\n_Pyrrhaksi_, että sillä tehäkseen häntä vielä siittenkin\ntuntemattomaksi. Vaan Achilleys oli yksi ihanainen ja hilpiä\nnuorukainen, jos häntä sen eistä tyttölöihen joukossa piettiin tyttönä,\nniin tulivat hyö sillä välillä kuitenkin tuntemaan hänen miehen\nluontoa. Sillä _Deidamia_ joka oli vanhin Kuninkaan tyttäristä -- tuli\näkkiä kuormilliseksi. Greekkalaiset, jotka tietäjän _Kálchan_ puheen\nkautta olivat kuulleet Jumaloiltansa, ettei heijän ilman Achilleysta\nollut Troijaan pyrkimistä, ehtivät häntä joka paikasta. _Odysseys_ joka\nvihtoin sai tästä hänen piilopaikastansa tietäkseen, kiiruhti kohta\nsinne häntä hakemaan. Tämä oli hänelle aivan vaikia, siitä, ettei hään\ntietänä mitenkä hään muista vaimoväistä piti osata eroittoo tämän\ntytöksi peitetyn pojan. Vaan sanotaan \"ettei se eksy joka kysyy, eikä\nkatu joka katsoo.\" Hään läksi sinne niin kuin kauppias, ja otti\nkansansa monellaisia kauppa-kaluja, jotka hään levitti sekä Kuninkaalle\nettä hänen tyttärille ja naisväille, ja käski heijän kunkiin mieltänsä\nmyöten ottamaan mitä hyö kahtoivat paraaksi. Näihin kaluin joukossa,\noli hään myös viekastelleksensa pannut yhen miekan, yhen kilven ja yhen\nrautalakin. Achilleys kuin hään sai näitä nähäksensä, niin hään\nsamassa heihin mieltyi, ja tällä tavalla ilmoitti luontoansa aivan\ntietämättömästi. Odysseys joka asian arvaisi, rupeis kohta poikoa\nhoukuttelemaan kansansa. Sotaan tultua oli hään kaikista sotioista\ntuimin ja urhollisin, hään oli jo ilman monta muuta tappanut Héktorin\napen ja lankot, ja tehnyt vihollisillensa monta muuta rauhattomuutta.\nMutta koska _Agamemnon_ oli ottanut häneltä _Brisein_, yhen\nPhrygiläisen tytön, jota Achilleys soatuansa hyväili, suutui hään\nhäneen niin, että hään kiänsiin soasta pois, eikä ykskään eneä ollut\nhyvä soaha häntä tappelukseen. Mutta koska hään sai kuultakseen, että\n_Patroklos_ hänen paras ystävänsä, oli tappeluksessa tullut Héktorilta\nmurhatuksi, palaisi hään takaisin sotaan, eikä lakkanut teurastamasta,\nennen kuin hään sai Héktorinkin henkettömäksi. Vaan koska hään Troíjan\nhävitessä oli männyt Apollo-Tymbrein temppeliin, toivottain soahaksensa\n_Polyksénan_, Priámon oman tyttären, avioksensa, tuli häänkin vihtoin\nvuorostansa surmatuksi _Párikselta_, Héktorin veljeltä, joka\nkeihällänsä osaisi hänen kantapeähän, josta hänelle oli kuolema\nsallittu; koska Thétis oli pistäissänsä häntä Stygin virtaan, pitänyt\nhäntä kiini kantäpäistä, ja sillä tavalla jättänyt näitä Stygin veillä\nkastamatak, ja kuolemata vasten lumoamatak.\n\nv. 416. _Thébe, portiltains korkein_; on yks puheenparsi, joka\nmerkihtee, että hään oli \"ylpiä ja rikkauttansa pöyhisteleväinen\".\n\nv. 417. _Sillä hään kunniotti häntä_. Tätä kunniata hään osotti sillä,\nettei hään ryöstänä häneltä hänen aseitansa, vaan poltti heitä hänen\nruumiinsa kanssa, niin kuin tapa oli suuriin miesten peijaisissa eli\nmoahan paniaisissa. Sillä näillä ajoilla ihmiset eivät hauanneet heijän\nkuolleitansa, vaan polttivat heitä, ja panivat heijän palaneet luut\nhautaan, tahi pitivät heitä tallella, ystäviensä muistoksi.\n\nv. 418. _Somasti laitetut aseet_, t. jotka olivat sekä kauniisti että\nmyös viisaasti tehtyt.\n\nv. 419. _Kukkula_, t. \"mukkula\" (grafhög) merkihtee yhtä multa-kokoa,\njonka ne kuollein muistoksi panettivat hauvallen. -- _Istuttvat_\nlyhennetty (_per syncopen_) pitäis olla, _istuittivat_. Ne _puut_,\njoita hyö kasvattivat hänen hauvalla, oli _jalavia_, (almar) jotka ovat\nlehmuksen- eli niini-puun suvusta.\n\nv. 420. _Aegídi_, kuhuttiin se kilpi, jonka Vulkanus sepitti Zeukselle\neli Jupiterille, ja josta häntä myöskin kuhuttiin _aigiokhos_ tahi\naegidinkantajaksi. Hänen _piijoillansa_, joista tässä puhutaan,\nymmärretään _Oreadit_, jotka olivat henkenluontoisia neitoja, joihen\nluultiin asuvan vuorien sisessä, ja jotka seuraisivat Diánaa, mehillen\nmäntyä.\n\nv. 423. _Jaloistaan ketterä_, t. \"jalo juoksulleen, salvakas,\njaloillans jättävä\", joka muata salvaa. Greekkalaiset pitivät sitä\nyhtenä suurimmana kunniana, että voittaa toista juoksemassa; ja hyö\npalkihtivat aivan julkisesti, ja kunnioittivat niitä, jotka Olympin\njuhlilla, olivat hilpiämmät juoksulleen.\n\nv. 424. _Roavain kouksorkaisten keskellä_ t. \"Härkäin viärsiäristen\",\njoilla on _koukuissa potkat_. _Eilipes_ (käyrä-jalka) on myös ehkä\nmerkihtevä, \"lupsittava, kavioistava, putkoava\"; jostapa Tranér on\nRuohtiksi kiäntänyt nämät sanat, meijän mielestämme kyllä rumasti,\nsanoissaan: \"den fotuppswängande fänad\".\n\nv. 425. _Synkiä maita_, t. \"mehtäsiä maita\", e. saloja ja syvämmaita.\n\nv. 426. _Saaliksi soanut_; sanasta sanaan se oisi \"tähänkin (vankina)\ntuonut\", nimittäin, Troijan piiritoksellen; joka puhe on piammin yhtä\nmerkihtevä.\n\nv. 428. Ruomalaisten _Diána_, eli Greekkalaisten _Artemis_, oli\npetonpyytämisen, eli mehtolan ja tapiolan Emäntä. Mutta häntä piettiin\nmyös niin kuin Tuonelan tyttöä, kuoleman neitona, joka toi kuoleman\nihmisillen. Ja koska tässä ei nimitetäk mitä erinomaista kuolemaa, niin\non uskottava, että Andrómachin äiti kuoli kotonansa, luonnollisella\ntavalla, kuoleman vuotellansa.\n\nv. 429. _Ainua äiti_: Perustus-kielellä on taas niin kuin 413 värsyssä\n_pótnia maeter_, joka sanasta sanaan, ei ou tähän niin hyvin vastoava,\nkuin pitäis. Sillä, koska vaimo sano, että Héktori oli yksinään hänen\nisänsä, niin sopii myös, että hään sanoo hänen olevan hänen ainuan\n_emonsa_. Että aina sanoja keäntää, vaan ej aatosta, olisi niin\nsopimatoin, kuin että suomentaa sen ruohtalaisen puheen _söta mor_,\nsanalla: _imelä äiti_.\n\nv. 430, _Toveri_ t. \"puoliso\"; _Oaleksos paksakoites_ olisi Suomeksi,\n_kukoistava toveri_; vaan tällainen sanan-liitos olisi aivan\näkkinäinen; ehkä oisi parempi jos sanottaisiin: \"Olet mun veljeini\nmyös, ja puoliso, kukkasein kulta\".\n\nv. 431. _Armahtavainen_, nimittäin vaimolleis ja lapselleis.\n\nv. 432. _Orvoksi_ t. isättömäksi.\n\nv. 433. _Joukkoisi_, t. sotajoukkoisi. -- _Fiikunan-mäillä_, merkihtee\nyhtä mäkee, jossa kasvaa fiikunapuita.\n\nv. 434. _Salpaus_, t. \"suljetus, sulku\" (stängsel, pallisad,\nfördämning) kuhutaan semmoista paikkoa, että jos sitä kerran suljetaan,\nniin siitten on myös koko se paikka, josta on kysymys, suljettu ja\nylinympäriltä salvattu.\n\nv. 435. _Kolmasti_ t. kolmet kertoa. -- Ne kohta tänn' tulevat urot, t.\nne urot jotkapa kohta tännen joutunnoovat. Tässä ymmärretään\nGreekkalaisia uroja eli sota-sankaria, joista ne merkillisimmät tässä\nmyöskin mainitaan.\n\nv. 436. _Molemmat Ajaset_; Hyökin olivat molemmat ennen aikana käyneet\nHelénoa kosioimassa. Yks heistä oli kuninkaan Telamónin poika joka\nSalamin suarta hallihti, ja joka oli Achilleyn setä. Tämä _Ajas_ oli\nserkkunsa eli nepansa kuoleman perästä, se urhollisin sota-uro\nGreekkallaisten sotarahvassa. Hään joutui siitten riitaan Odysseyn\nkanssa ja vihoissaan pisti miekkansa omaan rintaansa, josta hään kuoli.\nSe toinen _Ajas_ oli toas Lokreisten kuninkaan Oilein poika, myöskin\nyksi suuri sotia. Hään otti väkisen yheltä tytöltä, nimeltä Kassándra,\nAthenéijan temppelissä, Troíjoa hävittäissänsä. Tästä Pallas-Athéne\nkyllä kovast häntä rankaisi, sillä hään iski tulellansa (blixt),\nhukutti häntä, ja koko hänen laivansa, kuin se oli kotinpäin\npurjehtimassa. -- _Idominéus_, oli Deukalion poika, ja Kréteisten\nkuninkas -- ej häänkä ollut mikään maitosuu. Hään oli ite sotajoukkonsa\nkanssa Troijan piirittämisessä. Voitettua tätä, sanotaan että hään\nmyrskyn tuulella, suuressa vaarassa merellä, oli tehnyt Jumaloillen\nlupauksen, että piästyänsä kotiin, uhrata heillen sen ensimmäisen, joka\ntuli hänen vastaan, kotiin tultua. Niin tapahtuipa että hänen oma\npoikansa, kiiruhtiin iseensä vastaan ottamaan. Kuin hään nyt tahtoi\nhäntä teuraksensa, niin alimmaiset suuttuivat häneen, ja kajottivat\nhäntä pois istumeltansa. Hään purjehti siitten Salentínumiin, Calábrian\nniemellä, perusti siihen hallituksensa, ja tuli kuolemansa perästä\npyhänä pietyksi.\n\nv. 437. _Molemmat Atreídit_. Atreys oli ollut Mysian kuninkas; hänen\nmolemmat poikansa Agamemnon ja Menelaus ymmärretään tällä yhteisellä\nnimellä. Se ensimmäinen heistä oli jo silloin perinyt isänsä\nvaltakunnan, ja se toinen oli Spártan kuninkas; hyö olivat molemmatkin\nTroijan soassa. Agamemnon pantiin ylimmäiseksi soan piämieheksi, koska\nhään kuletti sinnen isomman sotaväin; sillä hänellä oli yksinään sata\nalusta. Sinnen lähtiissä, hään rupeisi jo Jumaloillen uhramaan\nIphigeniata, omoo tytärtänsä, että suahakseen heitä mieltymään häneen;\nvaan Diána pelasti lapsen hänen käsistä. Kotiin tultua voiton kanssa,\nja sen kauniin suavun Kassándran, joka oil hänen paras soaliinsa, tuli\nhään tapetuksi Klytemnéstralta, hänen omalta vaimoltansa, joka hänen\npois-ollessansa oli pitänä salavuotetta Aegistuksen hänen serkuksensa\nkanssa. Hyökin tulivat molemmat aikoa myöten murhatuiksi Orésteltä,\nAgamemnonin omalta pojalta. -- _Menelaus_, joka naimisensa kautta piäsi\nSpártan eli Lacedáemonin kuninkaaksi, oli se joka yllytti kaikki nämät\nGreekkalaisten Ruhtinat tähän sotaan, suahaksensa Troijasta pois sen\nkevytmielisen vaimonsa. Kuin olivat kymmenen aastaikoa sotineet, ja\nmolemmin puolin tappaneet miehiä ja uroja, hävittäissään 24 suurta\nkaupunkia, niin hään tuon mielihautansa sai, jonka kanssa hään\nkoti-tiellä viipyi vuosikausia, vieraita vesiä matkustaissa; ja kotiin\ntultua, kuoli viimein, akkansa viereen. -- _Tydeys_ oli Aetolian\nruhtinas, häänki laitto poikaansa, nimellä _Diomédes_, Troijan sotaan.\nTämäpä oli vasta yksi rohkia ja ylenannettu veitikka. Hään tappeli jo\nJumaloihenkin kanssa. Sillä kuin Aenéas Vénuksen avulla piäsi\nhätä-käsin Troijasta pakoon, niin hään keihällänsä pisti Emoisen\nrintaan. Saman kokkaisen teki hän kerran Marsillenkin, jota hän mahoa\nvasten tyrkkäisi, että hään kyllä pani pahoja päiviä. -- Odysseyn\nkanssa hänen sanotaan yhessä ryöstäneen _Palládiumin_, tahi Jumalan\noman kuvan Troíjasta, Athenéijan temppelistä, ja tehneen monta muuta\nsellaista koiruutta. Muutoin lausutaan hänestä, että hään kotiin\ntultuansa, ikeän kuin Agamemnon -- ja ehkä moni muu, tämän soan\nkäyttäjöitä -- löysi vaimonsa Aegialian aivan vihelliäiseksi; sillä\nhäänkin miehensä pois olessa, ei malttanut olla 10 vuotta ilman ukota.\n\nv. 442. _Ma pelkeen_, on toas yks _anapaestos_, josta on muistettava\nmitä jo mainittiin 413:sä värsyssä. -- _Miehii ja hameen kantavii\nvaimoi_ (Karjalaisten puhe) t. \"miehiä ja hameen kantavia vaimoja\",\njoista on niinikkään jo puhuttu 372:sä värsyssä.\n\nv. 444. _Uroksi t. urholliseksi_; sanan-vaihtolla (_per enallagen_).\n\nv. 445. _Troijan ensimmäisissä miehissä käymään_, nimittäin,\n\"tappelussa\".\n\nv. 446. _Soahaksein kuultuksi_, nimittäin, \"urrhollisuutellaini\".\n\nv. 448. _Vaipuu_ t. katoa, hukkuu.\n\nv. 449. _Priámos_ oli _Laomédon_ poika, Héktorin isä, ja Troijan\nkuuluisa kuninkas. Hään oli tämän kaupunnin ja valtakunnan kuuens ja\nmyös viimeinen valtias. Poikansa tautta, joka ei hyvällä tahtonut\nluopua siitä häneltä poisvietetyltä _Helénasta_, joutui ukko-rukka\ntällaiseen pahaan katrakkaan, ja tuli itekkin viimein pois päiviltänsä,\nja koko hänen valtakuntansa hävitetyksi. Sillä kuin kaikki hänen pojat\njo olivat moahan vaipuneet, otti hään vihtoin pakonsa temppelin\naltarille, jossa häntä viholliset murhaisivat. Cíceron totistuksen\njälkeen oisi hänellä ollut 50 poikoa, joista ainoastans 17 oli\nsynnytetyt _Hekábelta_, hänen lailiselta vaimoltansa. Näistä ovat\nseuravaiset, erinomattain mainittavat; _Páris eli Aléxandros; Héktor,\nHelénos, Pollydoros, ja Deiphóibos_, joka Párin kuoltua omisti hänen\nvaimonsa, vaan täytyi kohta antoa häntä jälleen _Menelauksellen_, hänen\nvanhalle alottajallensa. -- Keihiin käytetty kansa, Ett folk kunnigt\nwid att föra lansen.\n\nv. 450. _Niin kovin_, t. niin paljon.\n\nv. 451. _Ei Hekáben_, nimittäin, \"surmaa\". _Hekábe_ oli _Dymantin_ --\ntahi niin kuin toiset totistaavat -- Thrákian kuninkaan _Lisseon_\ntytär, _Priámon_ vaimo, ja _Héktorin_ äiti. Hänestäkin oisi paljon\npuhuttavoo; ilman hänen jo ennen mainituita poikia, nimitetään vielä\n_Pammon, Polítes, Antíphos, Hippónos ja Troílos_. Tytteristä olivat\n_Kréusa, Laodíce, Polykséna ja Kassándra_ ne merkillisimmät.\n\nHään oli soan alussa lähettänyt nuorimman poikansa _Polydoroksen_ hänen\nlankomiehensä _Polymnestorin_ luokse, Thrákiaan. Vaan koska tämä hyvä\nkyty sai kuulla Troijan surullisesta hävitöksestä, murhaisi hään sekä\nPolydoron että myös oman vaimonsa, ja viskautti heijän ruumiinsa\nmereen, että hään sillä oisi olevoinaan Greekkalaisia mielittävöinään.\nPiästyänsä Troijaan otti _Odysseys_ Hekáben myötensä niin kuin muka\nvankina, ja vei häntä aluksellansa Thrákian maan rannoillen, jossa sen\nkuolen Achilleyn huamu pakotti häntä, että hänelle uhrata hänen oman\nrakkaan tyttärensä, sen rikoisan _Polyksénan_. Niin tapahtui että kuin\nhään rannalla pesuutti tämän Neijon ruumiin, niin tuulen-henki kuletti\nsiihen hänen poikansakkin _Polydoron_ roaon. Nähtyä näiten molemmien\nlapsien onnettomuutta, tahtoi äiti-rukka peretin tainua; kuitenkin\nmielytti häntä vainoamisen halu. Hään houkutteli lankomiehensä\nyksinäisyyteen, luvaten näyttääksensä hänelle miesvainajansa salattuita\naarteita. Tultua sinnen, otti hään ja muijen akkoijen avulla repäisi\nhäneltä silmät pois piästänsä.\n\nv. 456. _Argos_, oli yksi suuri ja kuuluisa kaupunki Achaíjassa,\nGreekan muassa, josta Greekkalaiset välisten ovat myöskin Argeíjiloiksi\ntulleet mainituiksi.\n\nv. 457. _Messeíja_ oli yks lähe Thessáliassa, Greekkan maassa, lähes\nPharsalon kaupunkia. Samaten myöskin _Hypereíja_. Héktor mieti mitenkä\nhänen toveri täytyi vankeuessansa käyvä muihin orjin joukossa vettä\nkantamaan, ja olla Greekkalaisten käskyn-alaissa, ja se oli tämä joka\nkävi hänellen niin haikiasti mielestään.\n\nv. 461. _Hevois-väist_ t. ratastajoista. -- _Ympäir t. ympäri_, merk.\n\"ympärillä.\" --\n\nv. 463, _Orjeus_ (per diaerecis) t. \"orjuus.\"\n\nv. 465. _Viijään_ t. vietään. Näin herkeis Héktor puhumasta siitä\nmurheellisesta ja haikiasta ajatoksesta, joka pimitti hänen mielensä,\nkoska hään aatteli hänen puolison tulevaista onnettomuutta. Vaan koska\ntässä ej selitetäk mihinkä _Andrómache_ Troijan hävitessä joutui,\nniin tahoimme myö hänestäkin jotaik puhua. Kuin Greekkalaiset\nväkirynnäkkeellä tunkeksivat Troijaan, niin Héktorinkin vaimo\nkiäntyi heijän orjaksi. _Pyrrhos_, Achilleyn poika, jonka\n_Deidamia_ oli hänelle synnyttänyt sai tämänkin vaimon osaksensa.\nRakastaissaan hänen mainihtevata käytöstä -- ehkä myös että lepyttää\nsen murhan kuin hänen isä oli Héktorin peälle tehnyt -- otti hään hänen\nvaimonsa avioksensa. Hään siiti hänen kanssa kolmet poikoa, _Molóssos,\nPíeros ja Pérgamos_, ja antoi viimeisellä sekä vaimonsa että\nvaltakuntansa _Helénoksellen_, hänen lankomiehellensä, joka niin-ikkeen\noli tullut hänen vankiksi, vaan joka nyt piäsi Epiruksen kuninkaaksi.\n-- Ehkä myös jokuu soisi tietäksensä miksi mieheksi Héktorin poika\ntuli? Kuin viholliset hävittivät Troijan, niin Andrómache oli kätkenyt\npoikansa, että säilyttää hänen henkensä. Vaan Odysseys löysi hänet\nkuitenkin piilostansa, ja viskaisi tämän lapsukkaisen tornista\ntantereesen, ettei tästä sikiästä pitänyt tulla Troijalaisillen turva.\n\nv. 468. _Kiänsiin_ t. kiänsi ihtiänsä.\n\nv. 469. _Jouhista hirmuista huiskuu_, t. \"huiskua, lertua\", den rysliga\ntagelståndaren eller tagelplymen.\n\nv. 470. _Rautlakin harjasta_, t. \"harjusta\" från öfversta kammen af\nhjelmen.\n\nv. 471. _Rukka_, on yks Savolainen puheenparsi jota usein sanotaan,\nkuin toista rukoillaan eli siälitään, ja on merkihtevä niin paljon kuin\n\"hyvä, kultainen, veikoinen\", niin myös: \"poloinen, katala, rauka,\nkurja\", j.n.e.\n\nv. 474. _Souvatti_, e. \"tuuvitti, hyssytti,\" wyssja.\n\nv. 475. _Zeys_ t. _Jupiter_ oli Greekkalaisten ja Ruomalaisten suurin\nJumala, se on usseen ollut meillen vastukseksi, että koska heijän\nJumaloilla on monet nimet, sekä Greekkalaisia että Ruomalaisia, ottoo\nmikä heistä ois paras, ja jos kirjutettaisiin heitä Latinalaisten tahi\nGreekkalaisten tavalla.\n\nv. 476 on liian täyteläinen.\n\nv. 477. Tämä Héktorin toivotus, on aivan samallainen kuin vanhoin\nSuomalaisten, ja heijän Sankareiten (lue 461:näs sanalask.).\n\nv. 478. _Voipa_, kämpe, starkotter. Uro merkihtee tässä paikassa,\n\"piämies t. valtias.\"\n\nv. 479. _Isä_, t. isänsä.\n\nv. 480. _Eine_ t. saalis, byte.\n\nv. 483. Oisi sanasta sanaan: \"_Jokapa painoi sen hajuvan poveensa\nvasten_.\" Suomalaiset jotka eivät vielä ouk tottuneet että hajulla\nhuvittaa mieltänsä, eivät taija muuta kuin olla tietämättömyyessä,\nhaisiko hänen poveensa hyvälle vaan pahalle. Tapa oil muka eteläisissä\nkansoissa, hyvillä ja hajuivilla öljillä ja voiteilla voijella sekä\nheijän hiuksiansa kuin ruumiinsakin.\n\nv. 485. _Hyväili käillänsä_, t. \"likisteli\", smekte henne med handen,\nnemligen om kinden.\n\nv. 486. _Eistäin_ t. etestäin.\n\nv. 487. _Ei liikutak minua ykskään_, t. \"ei manatak manalaan ketään\";\nHomerus osottaa tässä että häänkin luottiin yhteen välttämättömään\nLuojan käytökseen.\n\nv. 489. _Moailmaan tullut_, t. \"tullut synnytetyksi.\" Tämä Héktorin\najatus tavataan pian samoilla sanoilla toimitettuna meijän vanhoissa\nsananlaskuissa.\n\nv. 490. _Askareitais_, t. töitäis.\n\nv. 49l. _Kaiteis kuin värttänäis_, merkihtee sekä \"kankas-tuolis että\nvokkis\"; osainen kokonaiseksi (_pars pro toto_).\n\nv. 495. _Pujottu_, t. laitettu, smyckad, utsirad, prydd.\n\nv. 496. _Kyyneleitä kyllä_, t. paljon kyyneleitä.\n\nv. 498. _Miesimurhaja_, kuhutaan tässä Hektoria, koska hään\ntappeluksessa hakkaisi miehiä muahan martahasti.\n\nv. 507. _Achaíjit_, merkihtee yhtä kuin Greekkalaiset. Hyö olivat\nsoaneet tämän nimen _Achaíjan_ maasta; kahoppas v. 456.\n\nG--nd.\n\n\n\nTYTTÖÄ KAUNISTA KAHELLESSAIN\n\n\nSanaus.\n\n    Taivaan tyttö! huuleis on hunaja, kieleis on mettä,\n    Suloinen suusi -- tulinen silmäisi on;\n    Josma sun nännäiskin näkisin! ne ovat kauniimmat kaikist';\n    Poveini polttaavat hyö, mielyttää mieleini juur' --\n\n                                          G--nd.\n\n\n\n\n\nMUISTUTUKSIA MEIJÄN VANHOISTA KANSALLISISTA SOITOISTAMME.\n\n\nKoska myö kerran olemme ruvenneet perkamaan meijän omiamme\nvanhuksiamme, ja tarkoittanneet parempoo tietoa ei ainoastaan meijän\nRunomuksestamme,[299] mutta myöskin meijän vanhoin viisauesta, ja\nheijän muusta elämästä, että sillä saisimme vähittäin valaistuneeksi\nmeijän omoo tarinamustamme, niin luulemme me etttä meijän _vanhat\nkansalliset laulamukset_[300] ovat soitostaankin aivan merkilliset,\nettei siitäkin jotaik puhua; tahi myö uskotaan että se oisi\nansioksi arvattava, harjoittaa ja ilmoittaa _meijän omoa vanhoa\nsoittamustamme_,[301] sellainen kuin se vielä osottaiksen meijän\nvanhoissa lauluissa ja soitoissa. Sillä kansan mieli ja ajatus pitäis\nsiinäkin ilmistyä; ikään kuin muissa hänen toimituksissansa. Tahi\nkansan _soittamuksen_ täytyy aina olla yksi puhkaus hänen _tunnosta_,\n(ett uttryck af dess känsla) ikään kuin hänen _Runomuksessansa_\npuhkistuuvat hänen juohtumukset (liksom dess fantasi röjer sig i\npoesin).\n\nMeijän tietäksemme ei ouk vielä ykskään ottanut hakeaksensa, sitä\nvähemmin harjoittaaksensa meijän Suomalaista soittamustamme; se on niin\nkuin meijän muutkin omat laitokset heitetty uneukseen ja pilkaukseen.\nSe oisi ollut meillen hauskaksemme, jos joku jo e.m. 500 vuotta siitten\noisi kirjaan pistänyt meijän silloin olevaiset Suomalaiset soitot; ja\nse olkoon tulevillen huvitukseksi, että myö nyt tätä tehään.\nMitä näihen iästä tuloo, niin on arvattava, että ne ovat vanhemmat kuin\nsanottiin, mutta mitenkä sitä soattaneen toistoo? --\n\nJos Runon _soittamus eli laulamus_ on niin vanha kuin ite _runot_, niin\nsiinä oisi toistusta kyllä, että hyö ei ouk toisen päivän synyttämiä.\nSe on uskottava että _laulamus_ ei ainoastaan ouk yhtä vanhaa kuin\nlaulun-_sanat_, mutta monta vanhempi, sillä laulamus on se piiros johon\nsanat suljetaan ja sovitetaan, ja koska piiros on aina vanhempi kuin\nmitä hänessä suljetaan, niin on myöskin runon-soitto paljoa vanhempi\nkuin ykskään meijän runoista. Meijän runoin ikee ei myö tiijetäk, mutta\nsitä myö tiijätään että Suomalaiset jo vanhoinna aikoina[302]\nolivat kuuluisat heijän runon laulamisesta, joihen piiroksiin heijän\ntaikaukset ja loihtumiset siitten sovitettiin; ja että se sana _Runo_\n-- joka Ruotinkin vanhassa kielessä merkihti sekä laulua, että ite\nviisautta, että myös näitä neniä (_de bokstäfwer_) joilla sitä\ntoimitettiin -- on peri vanha, nehään siitä, että Odin jo sanotaan\nheitä harjoittanneen. Tacituksen aikana heitä jo nimitettiin Ruomissa,\njoka näyttää että hyö mahtaavat olla lähes 2000 aastaikoa vanhat, tahi\nennen meijän vuos-lukua.\n\nJos sen eistä Runot on niin vanhat kuin heijän nimet; kuinka vanhat\neikös siitten Runon soitot liene, jotka ovat heitä vanhemmat? Mutta\nsiiten on toinen kysymys, jos heitä vanhuutessa laulettiin varsin sillä\ntavalla kuin nyt, tahi jos eivät hyö ouk ajan kululla jossakussa\nmuuttuneet. Tämä on tietämätöin, vaan uskottava, että jos hyö oisivat\nmuuttuneetkin, niin se mahtaa olla niin varsin vähä, ettei se meitä\neksytä heijän luontoansa tuntemasta; josta myö kohta tulemme enemmin\npuhumaan.\n\nSe on oppineilta jo havaittu että kielet olivat vanhuutessa enemmin\nrunolliset (_poetiska_) ja soitollen tointuvaiset (_musikaliska, stämda\nför assonans, harmoni, melodi_) kuin nykyisin; että sitä myöten kuin\nkansa valistuu, niin sitä myöten hään kavottaa myös kielestänsä tätä\nvanhoo runollista luontoa, joka syntyy puhtaaksi puheeksi;[303] tahi se\nvaipuu olemasta yksi puhkaus[304] ainoastaan heijän tunnollensa, ja\ntuloo soveliammaksi toimittamaan heijän ajatuksia ja ymmärtämyksiä.\nMoni on sen eistä luullut, että kielet vanhuutessa hoastettiin enemmin\nlaulamalla kuin puhumalla, tahi että ihmiset tarkoittivat kielessänsä\nenemmin eäntää ja sointua,[305] kuin sanoja ja puheita; ja se näyttä\nkyllä, kuin tämä luulo ei oisi ilman perustuksetak. Jos ei tunnetak\nmuuta, niin tunnetaan että kaikissa kansoissa tavataan lauluja ja\nsoitto-neuvoja (olkoon ne hyvät tahi huonot) jo kaikkiin vanhimmillakin\najoilla. Nähty on myös, ettei muut soitot mielytä sitä roakoo rahvasta,\nkuin ne jotka hyvin tärisee ja kiljuu heijän korvissaan, sillä heijän\nkuulo-aistimet ovat aivan karkeet, ja tarvihtoovat kovoa paukuttamista,\nennen kuin heltyyvät. Tästä tuloo että sen valaistamattoman kansan\nsoitto-neuvot ovat kimakkaat ja kiljuvaiset eänestään, niin kuin\nRuohtalaisten _Nykkel-harppu_, Skottilaisten _Säkkipilli_, ja\nLappalaisten _Rumpu_ j.n.e.; tästäpä tuloo myöskin että Suomalaiset\novat nykyisin pois-heittäneet kantelettansa, ja remputtaavat nyt\npahapäiväisillä vinkuvilla viuluilla.[306] Mutta ettei vanhoina aikoina\nouk ollut varsin niin, tavataan vielä heijän vanhasta kauniista\nsoitikasta,[307] heijän vanhoista kauniista laulamuksista, ja heijän\nsuloisesta runomuksesta.\n\nSe on ensinnik mainittava, että Suomalaisilla on oma vanha soittelo\nkuhuttu _kantele_, joka jo teoltaan osottaa vanhuutta,[308] ja\nyksinkertaisuutta,[309] ja jota ei tavatak muualla missään. Ettei se\nouk vierailta haettu, toista hänen Suomalainen nimensä, ellei sitä\nselitettäsik Ruomalaisten sanasta _cantare_.[310] Vielä merkillisempi\non, että se on luonnostaan niin hilja- ja hellä-eäninen, että se\nnäyttää ainoastaan olleen tehty suosioitellakseen suru-mielisiä ja\nala-uloisia,[311] vaan ei iloksi roa'an talon-pojallisen rahvan, joka\ntoistaa että kansan mieli ja luonto ei ouk ollut varsin semmoinen kuin\nnykyisin. Kuin nyt tutkistelemme niitä soittoja joita sillä soitettiin,\nniin löyvämme heitäkin ilman mitään pauhamista varsin tyynestä\nluonnosta, usseemmittain lauhkia-eänisiä,[312] niin kuin muka muihenkin\nkansoin vanhimmat laulut.\n\nKuin nyt tarkemmin tiijustelemme meijän vanhoa Suomalaista\nsoittamustamme, niin havaimme että se on kahellainen; nimittäin\nensinnik se joka osoittaiksen meijän vanhoissa kansallisissa lauluissa,\neli se joka on soatettu sanoilla, ja joka on jo enemmin antainnaan\nmeärättyihin eäniin (_som redan öfwergått till mera artikulierade\nljud_). Nämät laulamukset, joissa sanat on jo sovitetut soittoon, tahi\njossa soitto on jo ikään kuin taivuttanut ihtiänsä sanoin, luetaan\nmuissa kansoissa kaikkiin vanhimmiksi soittamukseksi, johon hyö\ntutkimisellaan taitaavat tulla tietäviksi. Näihin on meijän Suomalaiset\nRunon-soitot luettavia. Mutta meillä on vielä yksi toinen soitto-loatu,\njoka on meijän mielestämme vielä vanhempi, ja jota myö sen eistä\neroitamme näistä -- se on muka meijän _paimenen-soitot_.\nHyö ovat niin vanhat ettei heillä eneä löyvyk sanojakaan, ja\ntietämätöin on, jos sellaisia on milloinkaan löytynyt.[313]\nSillä hyö ovat ikään kuin syntyneet meärämättömiltä eäniltä,[314]\nkoska eivät ouk soanneet sanojakaan heihin sopimaan. Hyö ovat\nnopeemmin loilotuksinna laulettavia, tahi kuin hujauttelemuksia\nmehässä, annettu sarvella karjallen, Karhuja kajottaakseen, ja\nkorpiin kaikuttaakseen; vaan ei että niillä muka mielyttää miehen\nmieltä. Kuitenkin ovat hyö meistä varsin suloiset ja rakkaat, sillä\nhyö muistuttaavat meitä meijän nuoruuen iästämme, ja meijän\nkoti-majoistamme, hyö juohuttaavat meijän mieleemme niitä aikoja\njollon meluisimme kotimehissämme, ja jollon heissä kuulimme maan-kylän\ntyttölöihen soittavan sarvillansa, karjan kellon kaikattavan, ja\nkorvissa koiran haukkuavan. Nämät paimenen-soitot ovat muista soitoista\nluettavia ikään kuin lapsillisia lausumuksia, jotka eivät ouk vielä\nkoventuneet miehen täyvelliseen puheesen. Että paimenen-soitot ovat\nkaikkiin vanhimmat, ja ovat ikään kuin syntyneet ihmiskunnan\nlapsillisessa iässä, nähään siitä, että heitä soitetaan sarviloilla,\njotka ovat ne kaikkiin vanhimmat soitikat sukukunnassamme.[315] Myö\ntunnemmo että ne muinoiset kansat ensin vanhuutessa olivat karjan\nkaitsiat.[316] Sitä luetaan jo vanhassakin testamentissa, Abelista\nalkain.\n\nMyö uskomme, että jos muillakin kansoilla oisi muka tallella heijän\nvanhimmat paimenen-soitot, niin ne oisivat ehkä kaikki melkeen\nyhtäluontoisia,[317] sillä hyö ovat kaikki ikään kuin sarvessa\nsyntyneet, ja kasvaneet näinnä yksisinnä vanhoinna aikoinna. Se on paha\nkyllä ettei muut kansat ouk ottaneet näistä paremmin voaria, tahi\njulistanneet heitä muillen, ja se olkoon luettu meillä ansiokseksemme,\njos oisimme muka ne ensimmäiset jotka ottaapi heitä toimittaaksemme.\n\nNämät _paimenen-soitot_, jotka tässä nyt annetaan teillen, ovat Savosta\nkotoisin; mutta uskottava on että niitä soitetaan muissakin\nSuomalaisissa maakunnissa. Sitäk ensimmäisetäk[318] niin ovat toiset\nkaikki ylöskirjutetut Juvan pappilassa, kirkko-kylän paimenilta.[319]\nSe oisi toivottava, että meijän moamiehet, muissakin moan-paikoisamme,\nottaisivat sen vaivan ja ylös-kirjuttaisivat niitä laulamuksia, jotka\nheissä ehkä vielä löytynöön. Koska minä yhestä kylästä olen yksinäini\nsoanut näin monta soittoa, miten iso joukko eikös siitten heitä\nmahtaisi soaha, jos heitä keräileisimme koko Suomenniemestä. Tosi on\nkyllä, että iso joukko heistä on lähtenyt toinen toisestaan, ja että ne\njuuri vanhat ovat ehkä varsin harvat. Mutta hyö ovat kuitenkin kaikki\nyhteen kuuluvia ja kirjaan pantavia, koska heitä näin vanhuesta\nlauletaan; myö oumme heitä myöskin sen eistä tässä kirjaan pistäneet.\n\nKoskei näillä paimen-soitoilla löyvyk sanoja, niin olen minä kuitenkin\nuskaltannut että joten kuten sovittaa sanoja heihin, jotta sillä\nparemmin heitä muisteleisimme, ja taitaisi mielessämme pi'ellä,\nliioitenkin koska niin harvat meijän omista soitoistamme ovat lauluiksi\nharjoitetut. Minä olisin kernaasti sanoissakin tahtonut tavoittaa\nsamalaista yhtäläisyyttä ja yksin-kertaisuutta, kuin soitossakin, mutta\nse on ollut mullen työläs, nouattaakseni.[320] Tästä minä tahon\nmuistuttoo, että soitossa on arvo, vaan ei sanoissa. Hyö ovat perin\nvanhat, vaan nämät nyt vasta tehtyt. Soitto on tässä peätarkoittamus,\nsanat ovat ainoastaan yksi sivu-aine (biomständighet).\n\nMitä toas tuloo sanottavaksi siitä toisesta soiton-loavusta, nimittäin\nmeijän _lauluista_, eli siitä soittamuksesta, kussa jo sanat ovat\nsoittoon sovietetut, niin sekkiin on kahellainen; nimittäin 1) _Runon\nsoitto_,[321] ja 2) _muut (vanhat kansalliset) laulamukset_; johon\nnykyisempiäkin lauluja on luettavia.\n\nMitä _Runoihin_ tuloo, niin on jo mainittu heijän vanhuuesta, myö\ntahommo sen eistä ainoastaan nimittää, että ne ovat siitäkin\nmerkilliset, että heitä lauletaan viis-neljännessä nivelessä[322] jota\nmuuten harvoin tavataan. Heitä lauletaan nyt kahella vaihoksella,[323]\nvaan koska se toinen vaihos ainoastaan on yks lähtämä tahi\nvaihtaus[324] siitä ensimmäisestä, ikään kuin toinen sana[325]\nuseemmittain on yksi kertaus tahi selitys siitä ensimmäisestä, niin on\nuskottava että heitä vanhuutessa ainoastaan laulettiin yhellä\nvaihoksella. Tätä teköö moni vielä nytkin, ja näin heitä tänäkin\npäivänä vielä lauletaan Viron-moassa, ehkä heijän soitto siellä on vähä\ntoisellainen. Kussakin vaihoksessa (eli koko vanhassa Runon-laulussa)\nei löyvyk muuta kuin kaks niveltä,[326] joista se toinen näyttää niin\nkuin sekin muka ois ainoastaan yksi vaihtaus siitä ensimmäisestä. Että\nasia mahtaa olla tällainen, tuloo meillen ikään kuin selvemmäksi jos\ntarkemmin tutkistellaan mitenkä heitä laulettiin. Myö havaamme silloin,\nettä ne vanhat laulelivat nämät runot _säistämisellä_, tahi\nvuorotellen, sillä tavalla että kuin laulaja oli ensimmäisen sanan\nlaulanut (joka oli soitossa, ensimmäinen niveli), niin silloin puoltaja\njo kerroitti samoo sanoa, vähällä eänen viskottamisella, ja siitä\nsyntyi nyt toinen niveli, joka lopettaa ensimmäisen vaihoksen. Kuin\nlaulaja siitten toas alkoi laulella toista sanoo, niin se (meijän\nnykyisessä Runon-soitossa) alensi eäntänsä ikään kuin vastatakseen muka\npuoltajan puhetta, jota toas puoltaja vuorostaan kerroitteli; sillä\ntavalla on uskottava että toinen vaihos on ilmauntunna. Tällä tavalla\nnähään että tämä Runon-laulu on varsin yksinkertainen, ja että hänessä\njuurin-jahkain ei löyvyk muuta kuin yks ainua niveli, jota neljästi\nkerroitaan eli vaihetaan. Kuin nyt taas tutkistellaan tätä yhteistä\nniveltä, niin havaimme että hänessä juuri löytyy ne samat viijet eänet,\njotka soahaan taipumaan heijän sarvellansa ja kantelellansa. Myö\nhavaimme sen eistä, että koko meijän Runo-soitto ei ouk muuta kuin\nainoastaan yks sointu näillä viijellä kielellä.[327] Olkoon tämä yksi\nvarma toistus hänen vanhuuestansa. Ettei se ouk ajan-kululla tullut\npaljon muutetuksi, on siitä arvattava, että näillä viiellä eänellä\nei synny monta vaihtausta, ja että se on mahotoin tehä sitä\nyksinkertaisemmaksi, jos tahtoisimmekin. Koska pitkät Runot ja laulut\novat monessa vuossaassa pysyneet kansan mielessä ja muistossa, kuinka\nkauvan eikös siitten tämä viis-eäninen sarven-soitto ouk tainut hänessä\npysyä.\n\nNämät Runon-soitot lauletaan Suomessa monen-vaihtauksilla,[328] vaan\nhyö ovat kuitenkin kaikki niin yksin-luontoiset, että heissä jokaisessa\nhyvin tunnetaan sitä vanhoa peä-nivältä. Virossakin jossa hyö ovat\nnimensäkkin jo kavottaneet, ja jossa heitä nyt lauletaan muuinna\nlauluinna toisella nimellä, siinäkin heissä vielä tunnetan sitä heissä\nolevaa vanhaa niveltä.\n\nSe _toinen loatu_ näistä meijän _vanhoista lauluistamme_, on toas\nluonnostaan kahellainen, nimittäin _vanhempia ja uuvempia_. Ne\nvanhemmat ovat usein Runoin ja paimen-soittoin tapaisia, ikään kuin\noisivat ainoastaan sävältynneet heistä. Heijän vanhuutta selitetään\nsiitäkin, että moni heistä ei ouk sen pitempi kuin kaksi niveltä\nkaikkiaan, ikään semmoiset pian kuin Hottentottilaisten laulut Afrikan\neteläisemmässä peässä.[329] Mutta heijän nykyiset sanat ovat\nmyöhäisempinnä aikoinna heihin sovitettunna; ussein varsin näinnä\nviimäisinnä vuosinna, josta hyö myöskin useemmittain ovat varsin tyhmät\nja ilman arvotak. Ne toiset _nykyisemmät laulut_, jotka ovat\nluonnostaan toisia tykkänään kuin ne vanhat, ovat monesti aivan\nkauniit ja soreet eänestään, ehkä ei heissä löyvyk sitä vanhoa\nyksinkertaisuutta, jota tavataan toisissa, ja joka on heillen ansioksi\nluettava. Heissä tavataan jo yksi toinen soitto-johtaus,[330] kuin\nniissä vanhoissa lauluissa; heissäkin jo löytyy sekä usseemmat eänet\nettä puol-eäniä. Meillä oisi mielessämme että aikoa myöten,\nmaamiehillemme toimittoo nämät meijän nykyisemmätkin laulamukset,\njoista olemme jo koonnut hyvän joukon. Kuitenkin tahomme myö ensin\nharjoittoo ne vanhat; tämä oisi siitäkin tarpeellinen; että ne rupeavat\njo päivä päivältä katoamaan ja hälviämään, niin että jos ei heitä nyt\npysytettäis mieleemme, niin häviäisivät kuin monet muut, jotka ovat jo\njoutuneet hukkaan.\n\nMoni ehkä luuloo että nämät ovat huonoja remputoksia, jotka ainoastaan\nhuvittaa talonpojallista kansoo, ja jotka on heillen vaan ei muillen\nsopivaisia, ja irvistelekset ehkä näillen meijän loilotuksillen, niin\nkuin ovat jo ennen muka pilkaneet meijän runojamme ja meijän\npuhettamme. Kussakin kansassa löytyy aina tyhmiä miehiä, jotka eivät\nymmärräk, että kansoin tarkempi tiiusteleminen on meijän isoin viisaus.\nHeijän, jotka eivät ouk tahtoneet ryvetellä suutansa Suomalaisilla\nsanoilla, antakaamme klaverilöillänsä koputtoo Saksalaisia ja\nFranskalaisia soittoja, tahi miäkitköön mieltänsä myöten muita\nmuukalaisia veisuja. Ja kuin hyö Harakkoinna ovat sikärtävöinnään\npieniin Sirkuisten tavalla, niin tahomme myö ikään kuin peipuiset\nmeijän puistikossa lauleskella omalla kielellämme. Ne jotka paremmin\narvaavat asian, ymmärtäävät kyllä, että jos ei meijän soitossa ouk niin\nmonet ja kauniit visärrökset,[331] niin konstilliset ja komeet\nheläjämiset[332] kuin eteläisemmissä kansoissa, niin se on kuitenkin\nsoma yksinkertaisuuestaan, ja synkiä sanoistaan. Ja paiti sitä, jos\nsillä ei oisi muuta arvoa, kuin ainoastaan että on omat, niin siinä\noisi syytä kyllä häntä harjoittellaksemme: _paremp oma olkinen, kuin\nvieras villainen_.\n\n(Vastapäin enempi.)\n\n\n\n\nPAIMEN-LAULUJA.\n\n\nI.\n\nPÄIVÄN NOUSTESSA.\n\n    Päivä nousoo, päivä nousoo,\n    Nouske nauat vuotehelta,\n    Tasa-turvat turpehelta!\n      Makoomasta, torkumasta,\n      Parkumasta, porkumasta.\n\n    Nouske, nouske, nouske, nouske!\n    Havujaini hautomasta,\n    Tunkiolta tunkemasta,\n      Etkös nousek karhun-pala,\n      Etkös kuulek korvettava!\n\n    Jouvu, jouvu, jouvu, jouvu!\n    Jouvuk Juovik joutuisasti,\n    Nouse Neitur' nopiasti!\n      Kylän-karjat jo mänöövät,\n      Muut hyö einensä jo syövät.\n\n    Juotan teitä, uotan teitä,\n    Hautehilla haljaisilla,\n    Kaljoihilla kauraisilla,\n      Joita annan sormellaini,\n      Joita kannan korvollaini.\n\n    Ulos tuosta, -- etkös mänek\n    Poisi! paha potkimasta,\n    Soahviaini sotkemasta;\n      Kolautan korennalla,\n      Paukautan patukalla.\n\n    Puskeppas Punikki lehmäin!\n    Taukoa härkä härnymästä,\n    Karva-silmä karjumasta!\n      Mitäs viivytteleit vielä,\n      Etkös pyrik kumma, tielle!\n\n\nII.\n\nLEHMIÄNSÄ LUVETELLESSAAN.\n\n    Tulkaa, tulkaa Lehmäini tänne! :,:\n    Petäkköhön, lepikkohon, lehtohon jo männään. :,:\n\n    Jok' on kaikki Lehmäini tiellä, :,:\n    Vaanko liene vasikoita navetassa vielä? :,:\n\n    Kuinma huuan sarvet ja sorkat, :,:\n    Patukat ja putikat, ja pukihit ja porsaat. :,:\n\n    Tiistik', Torstik', Perjaka, Lauker'! :,:\n    Ilturi ja Neituri ja Sunteri ja Anter'! :,:\n\n    Peästik', Petrik', Kukkainen kulta! :,:\n    Heluna ja Haluna ja Juhlikki, jo tulkaa! :,:\n\n    Vallik', Vyötik', Lastik' ja Karjo! :,:\n    Tähikki ja Tuomikki ja Ristikki ja Kirjo! :,:\n\n    Moatik', Mansik', Mustik' ja muita! :,:\n    Punikki ja Pulmikki, ja päiviä ja kuita! :,:[333]\n\n    Juolik', Juovik', suuret ja pienet! :,:\n    Verkunat ja Omenat, ja kutka kaikki lieneet. :,:\n\n\nIII.\n\nMEHTÄÄN MÄNTYVÄ.\n\n    Lehmät, lähtekee näillen maillen! :,:\n    Teäl' on ruoka kaikellainen. :,:\n\n    Neituri, Naituri, Lehik' lehmäin, :,:\n    Tule tänne Punik' lehmäin! :,:\n\n    Teäl' on heinät hienoisemmat, :,:\n    Teäl' on mehät mieluisemmat. :,:\n\n    \"Kortteet on korkeet korvessamme,\" :,:\n    (Niin se soittaa torvessamme). :,:\n\n    Sarat ne kasvaa salossamme, :,:\n    Maito-heinät talossamme. :,:\n\n\nIV.\n\nKEOLLA.\n\n      Kosket pauhaavat,\n      Linnut laulaavat\n    Kauniilla eänellä keväillä;\n      Kaikk' on somat,\n      Kaikk' on koriat,\n    Mitäpä keolla käveillä.\n      Lähet leikkyyvät,\n      Lehet leikkiivät,\n    Kukiin on iloinen itestään.\n      Kukat kullassa,\n      Maot mullassa,\n    Tuntoovat tulen jo sisästään.\n      Tulkaa veikoiset!\n      Suomen Neitoiset\n    Kauniiksi peätäns jo kauristaa,\n      Kukkiin sankoilla,\n      Ruusun pannoilla\n    Tahtoovat teijätkin kaunistaa.\n      Kukat väilyvät,\n      Helmet heilyvät\n    Heijän kauniilla kauloillaan,\n      Tyttöin parvessa,\n      Soitan sarvessa,\n    Alotan päiväini lauluilla.\n\n\nV.\n\nSYVÄN-MOAN NAVOILLA.\n\n    Yksin käynmä korvessaini,\n    Soitan suolla sarvellaini.\n      Eik' ou toista toveria,\n      Eik' ou kutaan kumppanina,\n        -- Minun kultain Lehmäin -- hoi!\n\n    Vajun näihin jynkiöihin,\n    Syvämmaihin synkiöihin;\n      Jossa hoamut hoamuavat,\n      Mehän-varjot vaeltaavat,\n        -- Ite Hiisi hiiskuttaa.\n\n    Metän kultainen kuninkas,\n    Kulta-helma, vaski-renkas,\n      Vaeltaapi varhain näihin\n      Tapiolan suuriin häihin,\n        -- Pitelemään piikojaan.\n\n    Mihin jouvun paimen-rukka,\n    Jos mun soapi vuoren-Ukko,\n      Joka sieppaa nuoret neijot,\n      Joka viepi vuoreen heijät,\n        -- Vieressänsä makuuttaa.\n\n    Paha tulla paimenillen\n    Halla-parran laitumillen,\n      Metän miniät mänöövät,\n      Kesä-öinä kävelöövät\n        Mieluisahan mehtolaan.\n\n    Hiljan Hiijet hiiskuttaavat,\n    Pillillöinsä piiskuttaavat\n      Kuin hyö kupistansa syövät,\n      Tahi kuin hyö leikkii lyövät\n        Tapiolan tarhoissa.\n\n    Minä tyttö-riepu juoksen\n    Kotihin, emäntäin luoksen,\n      Joka kehoittaa ja kiittää,\n      Etten pelkeis eneä niitä\n        -- Niitä metän peikkoja.\n\n\nVI.\n\nNEIJON VALITUS.\n\n        Tule tänn' poika-rukka,\n        Tule tänn' luoksein!\n        Kuulet sen ketoin kukka,\n        Jouvu tänn', juokse!\n    Missä sinä viivytteleit,\n    Kuin et ou siellä!\n    Missä sinä viilettelet,\n    Kuin et ouk tiellä!\n        Paha on mulla,\n        Enemmän uottaa;\n        Paha on tulla\n        Emäntäin luota.\n    Empä minä luule\n      Vissiinkään vielä,\n    Ettäpä ne kuulee\n      Missä mä liene;\n    Muttama pelkeän, ett\n        Jos hyö tietäis.\n        Niin saisin\n        Pahat sanat.\n\n        Tule pois poika-kulta,\n        Tule pois vuonnain!\n        Minä sois'n sitä sulta,\n        Että ois't luonnain.\n    Kussa sinä kuljeskelet,\n    Kuin et tule tänne?\n    Kussa sinä kuhnustelet,\n    Kuin et tule ennen?\n        Ethään lie männy!\n        (Monipa pettää)\n        Ethään sie henny\n        Minua jättää.\n    Kuitenkinma soisin\n      Sinua tänne,\n    Olisin ja oisin\n      Niini kuin ennen.\n        Kuules mun kultaini,\n        Tule mun tuttuini\n        Tyköini toas.\n\n\nVII.\n\nPOIKA.\n\n    Maija parka, Maija parka,\n    Teäll' on paras marja-paikka;\n         Tule heitä\n              Noutamaani,\n         Tule näitä\n              Noukkimaani!\n         Kuin et kuule,\n         En ouk millään;\n         Kuin et tule,\n         Ole sillään.\n    Minäpä sinusta väliä huolin,\n    Kuhunma muitakin muksia[334] tänne.\n\n\nVIII.\n\nVAROITUS.\n\n    Viel' on vanhemmat tässä,\n    Viel' on siskotkin lässä;\n        Elä tule, mun kultain!\n        Elä tule, mun kultain!\n\n    Kuin hyö mänöövät mehtään,\n    Kuin hyö lähtöövät lehtoon,\n        Pistäit tyttöisi tyköön,\n        Pistäit tyttöisi tyköön!\n\n    Ei ouk emoini tiällä,\n    Eik' ou siskot mun peälläin,\n        Tule pois minun poikain!\n        Tule pois minun poikain!\n\n    Jos ois viekurit vielä,\n    Jos ois tieturit tiellä,\n        Pistäit piiloon, ja outa,\n        Pistäit piiloon, ja outa.\n\n    Kuinma sarvella soitan,\n    Kuinma torvella koitan,\n        Tule silloin mun luoksein!\n        Tule silloin mun luoksein!\n\n\nIX.\n\nVASTAUS.\n\n        Jopama kuulen,\n        Jopama luulen,\n        Että hyö mäni pois,\n        Mänivät muullen.\n            Neitoisein!\n            Veikkaisein,\n        Kohtama tulen.\n\n\nX.\n\nKAIPAUS.\n\n        Missä liene\n        Neitoiseeni,\n    Tyttö-rukka, kaunoiseeni!\n        Kuin ei kuulu\n        Lehmän luulla\n    Tuolla suolla pullittavan.\n        Eikä tässä\n        Metähässä\n    Pukin sarvella ouk lässä;\n        Jolla soitti,\n        Jolla voitti,\n    Minun syväntäini koitti.\n\n        Kuules kultain,\n        Hyvä Tyttö!\n    Tyttö-rukka, kaunis Tyttö!\n        Mielen hauto,\n        Mielen kautto,\n    Mielen vietto, nuori Neito!\n        Etkös ennee\n        Tule tänne,\n    Sinun poikais poveen lennä?\n        Etkös juoksen\n        Tule luoksein,\n    Kuinma huuan nimeis vuoksen?\n\n        Muistan muilon\n        Kuin mun huiluin\n    Käissäin soitti: luilun, luilun.\n        Kuin myö äsken\n        Kahenkesken\n    Istuittimme kukkiin keskell'.\n        Neitoiseini\n        Sylissäini\n    Pitelin, ja vieressäini;\n        Kuiskuttelin,\n        Huiskuttelin,\n    Muinoisia muistuttelin.\n\n        Pientarilla\n        Pienoisilla,\n    Usein oltiin leikkisillä;\n        Lepikossa,\n        Lehikossa,\n    Usein käytiin karpalossa;\n        Mutta marjat,\n        Että karjat\n    Saivat piteä omat rauhat.\n        Meill' oil muuta\n        Suloisuutta,\n    Annoim' toisillemme suuta.\n\n        Talvisella\n        Tanterella\n    Lennättimmö hevoisella,\n        Mäkilöillä,\n        Rekilöillä,\n    Päivihillä että öillä.\n        Syksy-seällä,\n        Luikuin peällä\n    Kirjuttelin nimeis jälle.\n        Kuin ma luistin,\n        Kättäis puistin,\n    Kaikki vielä juohuu muistiin.\n\n        Niinpä vielä\n        Juohuu mielein,\n    Kuin ma mänin munnain[335] kieiltäin\n        Sinun luokseis,\n        Sinun vuokseis\n    Viivyn monta kertaa tiellä.\n        Kovan toran,\n        Pahan loran,\n    Viimein vihan sain, ja porun;\n        Toisin' itkin\n        Päivän pitkän\n    Kyyneleitä kyllä kitkin.\n\n        Vaan kuin ilmiin\n        Sain sun silmät,\n    Niin ne pyyhkäis murheen pilvet;\n        Huolet heitin,\n        Murheet päitin,\n    Juoksin luokseis, nuori neitin!\n        Vaan ei ennee\n        Sinne männä,\n    Kaikki uneuhtuu jo häneen!\n        Ajat muuttuu,\n        Päivät puuttuu,\n    Miehen mieli yksin juuttuu.\n\n        Nyt ma tuolla\n        Karjan suolla\n    Hiihän Hirviä, mun luolain;\n        Nytmä tässä\n        Metähässä\n    Koatan Karhuja pesässä;\n        Jossa muilon\n        Minun huiluin\n    Soitti somast luilun, luilun.\n        Jossa ennen\n        Ilman kennen\n    Tietämätäk, tulin tänne.\n\n        Nyt ma laitan\n        Laivat, taitan\n    Roso-honkia salossa;\n        Nytmä kaivan\n        Suot, ja raivaan\n    Ruma-murtoja palossa.\n        Pellot, huuhat,\n        Niityt, luhat,\n    Mielein turmeloo jo tuhat';\n        Yöt ja päivät,\n        Ruuat, leivät,\n    Kaikk' ne rakkautein veivät.\n        (yks eäni, kaukana)\n    \"Kahet kuitenk' rakkaat jäivät.\"\n\n        Mitäs kuulen?\n        (eäni, matkan peästä)\n        \"Tulen, tulen!\"\n           (Poika, toas)\n    Täss on taikaus ma luulen. --\n        Kuka siellä?\n           (eäni, lähempänä)\n        \"Vielä! vielä!\n    Yksi ystävä on tiellä.\"\n           Poika:\n        Korvat että\n        Silmät pettää,\n    Peloittaapi koko mettä!\n           Tyttö:\n        \"Tuo on multa\"\n           Poika:\n        Tuo on sulta!\n        Tyttö:            Poika:\n    \"Poika-rukka\"! --  Tyttö kulta!\n\n\nXI.\n\nTOIVOTUS.\n\n    Kuules mun kultaini,\n    Ainua armaini,\n    Nyt on Maikki marjassa,\n    Lehmäin on karjassa,\n        Yksin nyt uotan,\n        Ja toivon ja luotan,\n    Ettei mun sormeini soittaisi suotta.\n        Voi minun kultain\n        Kuin katoisit kauvaks,\n    Viivyt niin viikon, kuin oisit hauvass';\n        Keännä siitt' jälleen,\n        Ja jouvuppas välleen,\n    Tule mun tuttuini tyköini jälleen!\n\n    Halata soisin, ja\n    Antava oisin\n    Suloista suuta, niin\n    Paljon kuin voisin.\n        Antaisin suuta,\n        Ja antaisin muuta,\n    Kuin sa tulet tänne kuin huiluini huutaa;\n        Mansikat marjain,\n        Ja koirain ja karjain\n    Kaikki ma annan, ja sinullen tarjoon.\n        Juustot ma annan,\n        Ja kannulla kannan\n    Makiamman maijon, kuin pöyvälle pannaan.\n\n\nXII.\n\nLAMPAAN PAIMENET\n\n    Laulan minä Lammastaini,\n    Huikkaan vähän verran;\n    Vuonistakin vuohistakin luilottelen.\n    Lausun minä laumastaini,\n    Pukistakin kerran;\n    Kauristakin kaunihisti pulloittelen.\n    Vuonnaat on villaiset, moatiaiset,\n    Pukit ei milloinkaan! Vaan kaikki karvahaiset.\n\n\nXIII.\n\n    Minä laulan laumastaini,\n    Minä lausun lammastaini:\n    Niit' on monta karjassaini,\n    Niit' on monta parvessaini\n\n    Valkoiset on Vuohet meijän,\n    Valkoiset on vuonnat heijän;\n    Mutta muihen halpaisemmat,\n    Mustat, muihen valkoisemmat,\n\n    Meijän ovat villaisemmat,\n    Meijän ovat viljaisemmat,\n    Kuin on muihen tarhoissansa,\n    Kuin on kuihen karjoissansa.\n\n    Vielä muistan, muikiasti,\n    Hukka huusi huikiasti:\n    \"Suolla käyvät paistit meijän\n    Tuolla käyvät kaitset heijän.\n\n    \"Peästa paimen lampaan-vuonna\n    Kävelemään korven luonna,\n    Anna käyvä vuohet tuolla\n    Mieltens' myöten rahka-suolla.\n\n    \"Kyllä myö heit' suojelemme,\n    Huoleheisi huojelemme:\n    Ettei sull' ouk huolta heistä,\n    Muillen muka murhe näistä.\"\n\n    Paimen lausui: \"Roito-rukka,\n    Elä tuosta huoli Hukka!\n    Sull' on suru suuhustaisi,\n    Murhe muusta ruuastaisi.\n\n    \"Etkös lähek poisi, ennen\n    Kuin ma käsken Koirain tänne,\n    Kyllä Musti opettaapi,\n    Lausujaisi lopettaapi.\"\n\n    Susi juosta kiiätteli,\n    Viitoi myöten viiletteli,\n    Tuonek toisten karjan-maillen,\n    Kuin ei käynyt tässä laillen.\n\n\nXIV.\n\nILTA-LAULU.\n\n          Soittelen suolla,\n          Tojotan tuolla;\n        Lehmät ne lepäävät lehossa,\n        Viikonpa viipyyvät mehässä. --\n      Maillen päiväni mänööpi,\n      Ilta ilmankin tuloopi;\n    Missä lempo, lie nyt lehmät!\n    Kussa käynöön kulta-kynnet,\n          Kuin ei kuuluk karjaini. --\n\n          Kellot jo kuuluu,\n          Lehmäini tulee!\n        Tulkaa tunne roavas-raiskat,\n        Lehmäini lähtekee kotiini!\n      Kylpy jättääpi kotona, --\n      Jos etten jo jouvuk junnoon\n    Niinmä heitän teijät tänne,\n    Enkä huoli teistä ennee,\n          -- Mänkee siitten, mihin määt'n! --\n\n          Torstik jo tulee --\n          Kukkainen, kuule!\n        Mutta Mustik -- kurko tiennöön!\n        Entäs Lehik -- missä liennöön!\n      Kirjo kiiruhteles tänne!\n      Tiistikki jo tuli ennen. --\n    Neiturii ei nävyk vielä --\n    Jop' on karjain kaikki tiellä!\n          -- Härkä mullika on pois.\n\n\nXV.\n\nPÄIVÄN-LASKUSSA.\n\n    Päivä mänöö maillen,\n    Päivä mänöö maillen,\n        Keäntäkete kotiin jo!\n        Keäntäkete kotiin jo!\n\n    Käki lensi kuuseen,\n    Käki lensi kuuseen,\n        Minä lähen kylään jo!\n        Minä lähen kylään jo!\n\n    Kalat uivat rantaan,\n    Kalat uivat rantaan,\n        Minä lähen kotiin jo!\n        Minä lähen kotiin jo!\n\n\nXVI.\n\nLEHMIÄNSÄ HUUTAISSA.\n\n        Se Kirjo! se Karjo!\n        Se Kirjo! se Karjo!\n        Se viisas Viikunaani!\n        Se harmoo Halunaani!\n    Tulkoo vasat varvikosta,\n    Haja-sarvet hoavikosta,\n    Metästä metiset kynnet,\n    Jotk' on joukost' erehtynneet!\n\n        Se Mansik! se Mustik!\n        Se Mansik! se Mustik!\n        Se oma Omenaani!\n        Se vieras Verkunaani!\n    Paimenet jo koitteloovat,\n    Sarviansa soitteloovat,\n    Soahakseen karjan kotiini\n    Kulta-kahleisihin kiini.\n\n\nXVII.\n\nKOTIIN TULLESSA.\n\n        Jo tuleni kotiini,\n        Jo tuleni kotiini,\n    Onko mutti[336] keitettynnä?\n    Onko huttu heitettynnä?\n\n        Jo tuleni kotiini :,:\n    Onko kyrsät kypsettynnä?\n    Voita silmään pistettynnä?\n\n        Jo tuleni kotiini :,:\n    Onko leivät laitettunna?\n    Lampaan lihat paistettunna?\n\n        Jo tuleni kotiini :,:\n    Onko sauna joutumassa?\n    Onko vastat hautumassa?\n\n        Jo tuleni kotiini :,:\n    Onko mulle vuue tehty?\n    Makuu-paikka valmistettu?\n\n         -- -- --\n\n    Tupahani tultuani,\n    Emäntäini kultahani\n        Paipattaapi paimenillen:\n        \"Viikon viivyit laitumillen!\n\n    \"Jop' on huttu suuhun syöty,\n    Voit ja maijot yhteen-lyöty:\n        Lapset soaneet kakkaroita,\n        Tuos on sullen kannikoita!\" --\n\n    Lampaastaan on lihan vieneet,\n    Ite paistihinsa syneet;\n    Mullen tuotiin -- ilman muita\n            Kalan muruja ja luita.\n\n    Niinpä kävi paimen rukka,\n    Tulin kotiin varsin hukkaan,\n    Nälässä ja uuvuksissa\n    Nukuin viimen uunihissa.\n\n\nXVIII.\n\nKOTIIN TULTUA.\n\n    Avoappas oveaisi muorini kulta, :,:\n    Nyt on karjain kaikki tässä, emäini kulta.\n\n    Missä liene piijat? kuin ej lypsetäk karjoin. :,:\n    Missä lienöön lapset? joillen antaisin marjain.\n\n    Minä olen kaiken päivän mehässä moanut, :,:\n    Leheksiä leikellut, ja sarojakin soanut.\n\n    Vastoja on viisi kuusi, jotk' olen tehnyt, :,:\n    Tuonek panin pankon peälle, jokos olet nähnyt?\n\n    Viis' oil mulla virsua, ja tuoht' ois'n tuonnut :,:\n    Mutta kaikki katoisi, ja konttikin on puonnut.\n\n\nXIX.\n\nLOPPU-SANAT.\n\n    Kiitos olkoon, kiitos olkoon!\n    Jumalallen kiitos olkoon!\n    Ett' on karjain kaikki tässä,\n    Eikä ykskään metehässä.\n    (Paimenetpa niin.)\n\n                       G--nd.\n\n\n\n\nTAPPELUS-LAULU.[337]\n\n\n    Sota on syttynynnä,\n    Linnat on piirittynnä;\n    Rauhat on purettunna,\n    Rajat on murettunna;\n    Miehet mänkee sinn', johon teitä tarvitaan!\n\n    Joutuke pojat välleen,\n    Noutake maitanne jälleen;\n    Miesten miekoja myöten,\n    Viha-miestänne lyöten,\n    Miehet, mänkee sinn'! -- jopa teitä tarvitaan.\n\n    Pyssyt jo laukiavat,\n    Tykit jo paukahtaavat,\n    Kassarat heiluu käissä,\n    Rauvatut lakit päissä;\n    Miehet tehkee työ, mitä teiltä voaitaan!\n\n    Viholliset tuolla,\n    Rypäilöövät suolla;\n    Pelkeävät meitä,\n    Mutta emme heitä.\n    Miehet, malttakaa -- vielä heitä tavataan!\n\n    Hakkaa hyväst' heitä!\n    Nakkaa poikki päitä!\n    Jotta suonet rippuu,\n    Jotta suolet tippuu,\n    Miehet muistakee mitä teiltä voaitaan!\n\n    Lyö! niin kaulat katkii,\n    Lyö! niin kalvat ratkii,\n    Lyö, ett' luut ne luskaa!\n    Lyö, ett' rustot ruskaa!\n    Miehet, seälii heit' jotk' on teijän armossa!\n\n    Jopa ne karkoavat,\n    Huutaa ja parkuavat,\n    Juoksoovat kaikki korpeen,\n    Saroihin ja kortteih'n;\n    Miehet, tulkaa tänn', että teitä kostellaan!\n\n    Urot ootten uljaat,\n    Suomen parhat sulhat!\n    Autuas ja ankar',\n    Suomen suurin sankar'\n    Tule sinä tänn', että sua siunataan!\n\n    Tulkee meijän syliin!\n    Tulkee meijän kyliin!\n    Tulke vaimoin kuohmiin!\n    Tulke lasten suojiin!\n    Suomalaiset kaikk', työpä meijän kunnia!\n\n                                    G--nd.\n\n\n\n\nJUOMA-LAULUJA.\n\n\n    Yöllä, päivät jatketaan;\n    Virsillä, vähät oluet.\n\n               (Suom. sanal.)\n\nSe on merkillinen, että ehkei mikään moailmassa ouk tullut niin paljon\nlauletuksi, kuin _viina ja rakkaus_, niin häistä ei mainitak niin\nmitään meijän vanhoissa Suomalaisissa Runoissamme. Niistä monesta,\njotka olen jo käsittänyt, en ole löytänyt yhtään, joka puhuisi varsin\nrakkautesta tahi viinasta.[338] Mika lie syy siihen? Totta hyö eivät\ntunteneet sitä korkeampata henkellistä rakkautta,[339] ainoastaan sitä\nluonnollista; (heijän käytös vaimojansa kohti, on tätä toistava).\nAinoastansa henkellinen rakkaus sytyttää juohtumuksemme ja ajatuksemme;\nse luonnollinen nosteloo vaan luontoamme ja himojamme. Samaten\nrakastivat hyö viinoa hänen luonnollisen mavunsa tähen (niin kuin on\nroa'an kansan tapa), vaan ei että sen lepyttämisellä soveltua\nystävälliseen joukkoon. Hyö halaisivat sitä juuaksensa, vaan ei\nnautitaksensa. Tästä tuloo, että Suomalaiset vielä nytkin heijän\njuominkiloissa nouvattaavat sen tavan, että innolla ja kiivauksella\njuua, ikään kuin joisivat uhalla. Heijän mieli ja luonto eroittaa heitä\ntässäkin monesta muusta. Hyö ovat pikaisia ja ruttoluontoisia,\nRuohtalaiset taas tyyni-tapaisia ja vähään tyytyväisiä. Ne taitaavat\npuolen tunnin istua ja iloitella yhtä lasia lipittäissään,\nkastellessaan noukkansa usein, vaan vähäisen kerrallaan; sillä välillä\ntoas pakinoivat ja lauleloovat. Suomalaiset juovat harvoin, vaan\nsilloinkin -- täysiä lasia. Ruohtalaisissa kuullan rauhallista puhetta\nja lausuamista; Suomalaisissa ussein reuhoamista ja telmämistä, milt'\nei riitoja ja tappeluksia. Ei että harjoittaa juomista (sitä\nharjotetaan jo liiaksikin) mutta että tarkoittoo yhtä hiljaisempata ja\nrauhallisempata huvitusta meijän juominkiloissamme, olen minä viinan\nvaraksi kirjuttanut näitä juoma-lauluja, toivoissain tehnein sitä\nhyväksemme, vaan ei pahaksemme.\n\n\n\nI.\n\nVIINA-VIRSI.[340]\n\n\n         (Isäntä.)\n\n       Pieppäs pikar' pivossais,\n       Puhuk pullois luokse!\n       Viina kiehuu kiassais,\n       Vuahi muahan juoksee;\n    Kaho, kuin tuo juoma-härkä\n    Viteloopi viinan märkeä;\n          Juokam', Juokam',\n       Minun veljet -- juokam'!\n\n         (Vieras.)\n\n       Nyt on pulloin tyhjä toas,\n       Ei ou mitä juuaan;\n       Nyt on kulkkuin kuiva toas,\n       Kunnek' toista tuuaan.\n    Paha olla tässä hiässä!\n    Ei ouk suussain, eik' ou piässä --\n          Juokam', juokam',\n       Minun veljet juokam'!\n\n         (Isäntä toas, toisellen.)\n\n       Ota kuppi kätteheis,\n       Elä häntä heitä;\n       Olet seuran-pettäjä,\n       Jos et seuraa meitä.\n    Juoppas, juoppas juoma-ratti,\n    Huuhteleppas huuleis, matti!\n          Juokam', juokam',\n       Minun veljet, juokam'!\n\n         (Toinen.)\n\n       Sep' on mulle vaikia,\n       (Elä eneä anna)!\n       Kuka jaksaa kaikkia\n       Pulloi suuhun panna.\n\n         Kaikki yhteisesti:\n\n    Et ouk poika, jos et koita\n    Että pulloaisi voittaa!\n          Juokam', juokam',\n       Minun veljet juokam!\n\n         (Vieraat, yhessä.)\n\n       Ite ompi isäntä\n       Hunaja ja mettä,\n       Joka lyö ja lisentää\n       Viinoa kuin vettä.\n    Kiitos olkoon monin kerran.\n    Tuhatta tuhannen verran!\n\n         (Isäntä.)\n\n   Eip' ouk vieraassakaan syytä\n   Joka juop', ja toista pyytää.\n\n         (yhteisesti.)\n\n          Juokam', juokam',\n       Hyvät veljet -- juokam!\n\n\n\nII.\n\nJUOMA-LAULU.\n\n\n(Lauletaan kuin: _Kära Doctor kom, mamseln har ondt i magen_.)\n\n    No sinä uljas miesi -- joka istut siinä,\n    Mikä sinun nimeis? sano mullen sen!\n    -- Tuos on sinun lasis -- tartuk siihen kiini!\n    Pane sitä pohjaan, hyvä kultainen.\n        Elä seästäk sit', vaan tyhjennäppäs pois!\n            Kyll' toista välleen\n            Saisit jälleen,\n            Jos tuon jois't.\n               kertaus:\n        Elä seästäk sit', vaan tyhjennäppäs pois!\n            Kyll' toista välleen\n            Saisit jälleen,\n        Jos tuon jois't.\n\n    No puhuk pullois luokse, laula lasin eäreen!\n    Juo sun tyttöis muistiin! -- hyväillä sit' soat,\n    Jos sa panet pohjaan, jos sa täytät meärän;\n    Jos sa tuota hyljäät -- hyljää hään sun toas,\n        Sillä tiijät sen, ett pettur' petetään --\n            Ja jok' ei ryyppää,\n            Se on syy-pää;\n            -- Se on hään!\n               kertaus:\n        Sillä tiijät sen, ett pettur' petetään --\n            Ja jok' ei ryyppää,\n            Se on syy-pää;\n    -- Se on hään! juo! juo! juo! juo! juo!\n               (toinen) auks'! auks'! auks'!\n\n    No nyt on viina suussais, nyt on mieli peässäis,\n    Nyt oot sinä soanut viisautta kyll'!\n        Muista sinä vaan, ett toisill' annetaan;\n            Ja jok' ei sitä\n            Puolta pitä,\n            Hään ei soa. --\n               kertaus:\n        Muista sinä vaan, ett toisill' annetaan;\n            Ja jok' ei sitä\n            Puolta pitä,\n            Hään ei soa. --\n\n\n\nIII.\n\nJUOMARIN LAULU.[341]\n\n\n(Tapaillemus[342] Frédmannin 58:sta kirjuttamuksesta.)\n\n              Musta on mielein,\n              Kylmä on kielein,\n                  Surussa ompi suu, -- pling, plang!\n              Tuskain on tuima,\n              Kulkuin on kuiva,\n                  Murhe on vielä muu, -- pling, plang!\n    Joka tahtoo kunniansa näyttää,\n    Niin hään hyvin ihtiänsä käyttää,\n    Jos hään minun pulloin pienen täyttää, -- plingeli, plingeli,\n                                                 plingeli, plang!\n\n              Viritän virttäin,\n              Ihtiäin hirtän,\n                  Itkus' on ilo suur', -- pl. pl.\n              Vaikia vaiva\n              Kalloini kaivaa,\n                  Peätäin se serköö juur', -- pl. pl.\n    Voi, mun veljet, veikkaiset ja veikot,\n    Huonot ollettekin työ, ja heikot,\n    Kuin ei löyvyk soitot eikä seikot, -- pl. pl. pl. pl.\n\n              Povessain polttaa\n              Viina, ja oltta\n                  Halajaa minun pään, -- pl. pl.\n              Keijuiset riehuu,\n              Lentää ja liehuu,\n                  Minnekkäs minä mään? -- pl. pl.\n    Voi mun sytäin, voi mun sieluin rukka!\n    Olit muinon niin kuin Vuohenkukka;\n    Nyt on viina saattanut sun hukkaan, -- pl. pl. pl. pl.\n\n              Mitäs ma laulan!\n              Kuiva on kaulain,\n                  Tuokepas tänne, tuo! -- pl. pl.\n              Jolla ma huuhtan,\n              Suurustan suutain,\n                  Josta ma kerran juon, -- pl. pl.\n    Hyvä lanko laita laskut täynä,\n    Tuoppas tänne voita, leipä, säyne!\n    Eikös siitten laulut laillen käyne, -- pl. pl. pl. pl.\n\n              Nyt mull' on mielein,\n              Kevyt on kielein,\n                  Viina mun virkuks' tei, -- pl. pl.\n              Jos ma nyt saisin\n              Naisen, niin naisin,\n                  Ottaisin vaimon -- hei! -- pl. pl.\n    Huolet huonommat ma hänell' heittäis'n,\n    Ite viljasta ma viinan keittäis'n,\n    Jolla murheet kaikki muka peittäis'n, -- pl. pl. pl. pl.\n\n              Pullos' on puutos,\n              Mieles' on muutos,\n                  Isäntä kulta hoi! -- pl. pl.\n              Missäs on maljais?\n              Kallis on kaljais,\n                  Jota ma tuanon join! -- pl. pl.\n    Virvoita minut viinallais vielä,\n    Elässä tuota kultaisein kiellä,\n    Elkätte Veikot seis'koo mun tiellä! -- pl. pl. pl. pl.\n\n              Tuhlajat tunkii,\n              Juomarit suinkin\n                  Viereeni veteiksen; -- pl. pl.\n              Varkaat ja vorot,\n              Riijat ja torat\n                 Välillen veljeisten, -- pl. pl.\n    Onnetoin ma olen tähän tullut,\n    Viinallen ma olen tullut hullu;\n    Hyväst' mun veljet, hyvästi mun pulloin! -- pl. pl. pl. pl.\n\n\n\nIV.\n\nJUOPUMUKSET ja JUONITTELEMUKSET.[343]\n\n\n(Vallollinen tapaellemus Frédmannin 18:stä kirjuttamuksesta.)\n\n        Miehet ne huutaa ja huiskaa,\n        Kukin hyö kannunsa puistaa;\n        Juostenpa juoksoopi suista\n        Paljasta puhasta Ruista.\n    Tommi pa tuo oli kelpo mies,\n    Tuopa tuopin yksin koitti;\n    Joi niin hilpeest' ett hiukset oil hies',\n    Ja kaikki hään juomassa voitti. --\n\n        Ryypättiin yhtä ja toista,\n        Puhuttiin näistä ja noista,\n        Huasteltiin maista ja soista,\n        Juteltiinpa joista. --\n    Lassipa lausuupi sanoilla näin:\n    \"Täss' on kaikki _paara kara_\" --\n    Pyöritti silmänsä pöytähän päin,\n    Ja sanoi: _Lät laasena vara!_\n\n        Nousipa riita ja huuto,\n        Leikistä veljekset suuttuu,\n        Ilo se itkuksi muuttuu,\n        Viina se kulkussa juuttuu.\n    Yks' sitä toista nyt korvallen löi.\n    Tuostapa kapinat kauhiat karttui;\n    Ne jotka joivat, ja ne jotka söi,\n    Kaikki sen tukkahan tarttui.\n\n        Ukot ne painia heittää,\n        Puisteloo nyrkkii ja päitä;\n        Jutteloo niitä ja näitä,\n        Kukin puoltans väittää.\n    Sipinpä sierammet juoksemaan jäi,\n    Pekalta piä oli puhki ja rikki,\n    Lassipa lausuupi sanoilla näin:\n    Kossar vi ska tricka!\n\n        Viina se rikoillen vuotaa,\n        Kukin hyö kannunsa tuottaa;\n        Jotk' olit suuttuneet suotta,\n        Toisiansa juottaa.\n    Vuahi se valuupi parrasta pois,\n    Viina se veljeisten viiksistä tippuu;\n    Ne jotk' ei käyvä nyt eneä vois,\n    Toisisak kaulasta riippuu.\n\n        Ilossaan istuivat räivät,\n        Syötihin lihat ja leivät;\n        Juomaan veikkoiset jäivät\n        Kaiket pitkät päivät.\n    Viimeinpä viinasta puutoksen sait,\n    Ukot oil surussa, suut oli vaiti,\n    Olvet ne loppui, ja kaljat oil kaik',\n    Ja kukin oil rahansa paitti.\n\n\n\nV.\n\nTUONEN TURVA.\n\n\n(Tavoittelemus Frédmannin 21:stä Kirjuttamuksesta).[344]\n\n       Niin hiihtäkämme hiljalleen,\n       Ja jouvum' juominkista pois!\n       Kyll' viinoa ois viljalt' viel',\n       Niin paljon kuin myö jois. --\n    Vaan heitä veikko jäähyväis,\n    Ja kiiruhta nyt kesken pois!\n    Sill' kuolo kuontois kuoppaan veis;\n    Niin pian kuin se sois.\n          Jo Tuoni sinun tolhois tuo,\n          Niin puista pulloisi, ja juo!\n          Ja juo, ja juo, ja juo, ja juo,\n          Niin kauan kuin hään suo.\n\n       Ja sinä nuori nauro-suu,\n       Ja punaposki Sulhais-mies,\n       Ja sinä vanha vaivaisuus,\n       Joll' hauta jo on ies; --\n    Ja sinä, joll' on viekas kiel',\n    Ja sinä, joll' on viisas piä,\n    Ja sinä, joll' on vehä miel',\n    -- Ei yks'kään tähän jiä.\n          Jo tuoni sinun tolhois tuo, &c.\n\n       Jos tulit Luojalt' luovuiksi,\n       Viinasta viisauttais tuot;\n       Ja jouvut muka juovuksiin\n       Niin usein kuinsa juot.\n    Ja sinä Runoniekka -- hoi!\n    Joka niin viisan virren teit;\n    Jo kuolo kantelettais toi,\n    Ja virttäis hautaan vei.\n          Jo Tuoni sinun tolhois tuo, &c.\n\n       Ja sinä joka suarnassais,\n       Et oikeen opi toimella;\n       Vaan joka soarnaat soalistais\n       Kaikella voimalla.[345]\n    Ja sinä, jok' et kuulla voi,\n    Vaan viinoo liiaks' liikuttaa;\n    Jo kuollo sullen sanan toi,\n    Ja kirstuis kiiruttaa.\n          Jo tuoni sinun tolhois tuo, &c.\n\n       Ja sinä meijän Tuomari,\n       Kuin sait mun viinan sakoillen;\n       Vaik' olet ite juomari,\n       Ja armas akoillen.\n    Ja sinä ruma Ruunu-mies,\n    Sie varkaat kaikki varoitat;\n    Vaikka sa ite kuka ties\n    Ruunua varastat.\n          Jo tuoni sinun tolhois tuo &c.\n\n       Ja sinä Soan-sulhainen,\n       Joka pavossa moata sois:\n       Kuulespa hyvä kultainen,\n       Karaise luontohois.\n    Ja sie kuin Tyttölöitä hait,\n    Ja juoksit jouten kaiket yöt;\n    Ja josta naiset nauron sait,\n    Kuin tunnettiin sun työt.\n          Jo tuoni sinun tolhois tuo, &c.\n\n       Ja sinä kaunis Kauppias,\n       Jonk' suu on suloinen ja suur;\n       Ja joka out niin laupias,\n       Vaik' olet viekas juur.\n    Sie olet monta pettänyt,\n    Ja veijanut kuin kelpo-mies;\n    Ja kunniaisi jättänyt,\n    Kussa sa voiton ties't.\n          Jo tuoni sinun tolhois tuo, &c.\n\n       Ja sinä jok' ett puolta piek,\n       Kuin toista pahoin suatetaan;\n       Ja vaikka ite syypiä liet,\n       Jos oikeen aatellaan.\n    Ja sie kuin oot niin kuuluisa,\n    Ja pität kunniaisi suurr';\n    Ja kuitenk' kaikkein luulessa,\n    Oot kelvotoinen juur.\n          Jo tuoni sinun tolhois tuo, &c.\n\n       Ja sinä joka verassa,\n       Oot ylpiä ja pöyhkiä;\n       Ja sinä joka velassa,\n       Oot köyhin köyhiä.\n    Ja sinä saita, joka ois't\n    Niin ahnas aina rahan piäll';\n    Tyhjennäppäs nyt kukkarois,\n    Jo tarvitaan sa tiäll'.\n          Jo tuoni sinun tolhois tuo, &c.\n\n       Ja sie kuin muita moittelet,\n       Ja joka panettelet muit';\n       Kas nyt sun kuolo koittelee,\n       Ja tukkee kiin sun suit'.\n    Ja sinä joka luulla voit,\n    Ja toisell' pahan sanan sait;\n    Ja sinä joka kontin toit,\n    Kas nyt sie olet vait.\n          Jo tuoni sinun tolhois tuo, &c.\n\n       Ja kaikki kateet tulkaat tänn',\n       Ja kastakaatte kulkunne;\n       Jos teill' on vihat välillänn',\n       Niin tuohoon[346] sulkoo ne!\n    Vaan kunniata näytäkee,\n    Nyt tällen talonmiehelle;\n    Ja teijän velka täytäkee,\n    Hyvällä mielellä!\n          Jo tuoni teijän tolhot tuo, &c.\n\n       Myö kostelem' ja kiitämme\n       Isäntee ja Emäntee myös,\n       Ja vielä kerran siittenkin\n       Myö ylistäm' sun työs;\n    Nyt pois myö hiljain hiihtämme,\n    Niin heitetään näin kelpo kest';\n    Ja viimen juom' ja kiitämme,\n    Hyvästi nyt! -- suas täst'!...\n          Jo tuoni meijän tolhot tuo,\n          Sill' puistam' pulloimme ja juom'!\n          Ja juom'! ja juom'! ja juom'! ja juom'!\n          Niin usein kuin myö suom'!\n\n\n\n\nSANAUKSIA NOSSILTA.[347]\n\n\nI.\n\nRAKKAUS.\n\n    Ei makeempoo ouk kuin Rakkaus; se tuottaapi meillen\n    Taivaan ja moan; ja simo on sappena sill'. --\n    -- Niin uskoopi Nossis: se jok' ei suant Kyprilta suuta,\n    Häntä ei tunnek: sen kukka on kavonut pois.\n\n\nII.\n\nTHYMARETA.\n\n    Voi pahuus, kuin soreeks' oil tehty Thymaretan kuva!\n    Silmästä paistaapi hyvyys ja hiljaisuus myös;\n    Piskakin heilutti häntäns, ja katteli kuvaan,\n    Luullen ett' häänkiin nyt entisen emänteens' näi.\n\n\n\n\n\nMUUTAMIIN MEIJÄN MOAMIEHIIN ELÄMYKSIÄ.[348]\n\n\n    Kuitenk itse kuolemassa,\n    Säilyyvät siviät miehet\n    Eläävät erons' perästä.\n\n                  _Paul Remes_.\n\nJokainen kunniallinen mies kunnioittaa _rehellisyyttä, kunniallisuutta,\nurhollisuutta, totuutta, hyvyyttä, viisautta_, tahi kaikkia niitä\navuja, jotka koroittaa meitä yliten muita luotuja, yliten meijän oman\ntavattomaks joutuneen suvun; ja jotka kohoittaa meitä likemmäksi sitä\ntaivaallista ymmärrystä, sitä Jumalista viisautta ja hyvyyttä, joihen\nosallisiksi myö olemme luovut.\n\nMutta koska näitä tapoja ei löyvyk itekseen, vaan ikään kuin henkemme\nsuljettunna luonnollisissa piiroksissa, niin täytyy meijän kunnioittoo\nniitä miehiä, kussa tällaiset hyvät tavat osoittaiksen; ja jotka\nharjoittaavat heitä ei omaksi voitoksensa, vaan yhteiseksi hyvyyveksi.\nSillä kuin kunnioitamme näitä ihmisiä, niin osotamme myö kunniamme\nniillen hyvillen tavoillen kuin ilmoittaiksen heissä, ja julistamme\nsillä, että myö heitä arvossa pitämme, ja itekkin tahtoisimme heitä\nnouattoo.\n\nSamalla tavalla kokee joka kunniallinen kansa, että tarinamuksessansa\ntarkoittoo niitä miehiä jotka ovat rajuuttanneet ihtiänsä muista,\nhyvillä tavoilla ja käytöiksillä, ja jotka usein ilmauntuuvat ikään\nkuin valaistut henket sen roakan kansan seassa. Heijän elämäkerta\nosotetaan sen eistä muillen esimerkiksi, että sillä vaikuttaa kansan\nsivistymistä ja hyvistymistä.[349]\n\nMyö olemme jo lapsuuesta alkaan, tullut tuntemaan jaloja miehiä muissa\nmaissa, myö olemme kuulleet mainittavan mainioista ja kuuluisista\nGreekkalaisista ja Ruomalaisista uroista, jotka heijän ruummillisessa\nluonnossa piirittivät yhtä taivallista henkee; ja jotka ehkä ihmisinnä,\nolivat henkensä puolesta, aivan Jumalantapaisia. Myö olemme siitten\nvähittään tavanut semmoisia muissakin kansoissa, joihen tarinamus on\ntehty meillen tietyksi, mutta ei ykskään ole vielä puhunut mitään\nmeijän omistamme; niin kuin muka ei meissä löytyisi semmoisia miehiä,\njoita saatettaisiin osottoo muillen esimerkiksi _hyvyytessä,\nrehellisyytessä, hurskautessa, urhollisuutessa_, ja muissa hyvissä\ntavoissa. Tästä tuloopi että myö rakastamme näitä vieraita\nkansoja, kussa sellaisia miehiä on löytynyt; mutta ouvoistamme ja\nhalvenamme[350] meitä ihtiämme, koska ei semmoisia tavatak meissä. Yksi\nkansa joka pitää ihtensä halpana, se alentaa ihtensä päivä-päivältä\nvielä halvemmaksi, ja vajuu viimeisellä muihenkin pilkan ala. Että\nkehua ihtiänsä, on kyllä yksi kunnoton tapa; mutta että pilkata tahi\npolkea ihtiänsä, on vielä ouvompi. Myö tahomme seneistä nouvattaa\nkohtullisuutta, ja kiittää mitä meissä on kiitettävätä, ja moittia mikä\non moitittava. Meijän tarkoittamus oisi, että puhuttaissa hyvistä tahi\nurhollisista miehistä, ottoa esimerkkimme omistamme, eikä aina turvaita\nmuihiin vierahihin.\n\nPaitti sitä, niin se ompi meijän suurin velvollisuus, että kiitoksella\nmainita ja muistossamme johtata niitä miehiä, jotka ovat vaikuttanneet\nhyvyyttä ja kärsinneet meijän etessämme. Se on se ainua ja vähin\npalkinto, jota taijamme heillen antoa; se on se ainoa kostaminen, jota\nhyö meiltä voativat. Sillä mitenkä myö taitaisimme ies toivoa, että\nmeijän omat työt ja vaivat pitäis muilta tulla luetuiksi meillen\nansioksemme, ellei myö ite kunnioitak ja arvele niitä miehiä, jotka\nennenkin ovat hyvyyttä meillen toimittaneet. Ja koska iankaikkinen\nkokemus toistaa, että ne jotka ovat olleet avulliset ja auttaneet\ntoisia, ovat harvoin tulleet toisilta autetuiksi;[351] niin myös, että\nne jotka juuri enin ovat rakastaneet omiansa ja isämoatansa, ovat\ntulleet vähin omiltansa rakaistetuiksi, niin tahomme eroittoo meitä\nheijän joukosta, jotka kosk' eivät taija itek vaikuttoo jotaik\nhyvyyttä, niin katehtiivat ja paheksiivat muihen ansioita, ja viskoavat\nvettä heijän korvilleen, jotka ovat auttaneet heitä avannoista, ja\nnostaneet heitä kuin konnia mättähälle.\n\nEikös kaiken moailman tarinamus opeta meitä, että ne viisahimmat,\nparraaimmat ja jaloimmat miehet ovat usein tulleet eleäissänsä\nvihoitetuiksi, vainotetuiksi ja vahinkoitetuiksi; usein myöskin\nsurmatuiksi. Eikös ihmiset jo niinnä vanhempina aikoina kivittäneet\nennustajoitansa,[352] ristin-naulittivat Vapahtajansa, ja murhaisivat\nopettajoitansa, ja -- eikös vielä meijänkin ajoilla ou nähty\nheijän paikka paikoin ahistelevan ja hätyyttelevän oppineita ja\nkansan-valaistajoita?? Vasta myöhempänä, kuin ovat löytäneet näijen\nviattomuutta ja omoo tyhmyyttä, -- silloin vasta katuuvat käytöiksensä,\nja seisoovat itkusilmin heijän hauvalla, joita ennen olivat pilkanneet\nja irvistelleet. Sellainen on ihmisten luonto, ja sellainen meijän\ntapamme! Myö emmö tunnek hyvän-tekiäitämmö ennen kuin myö heitä\nkaipoamme, ja vasta heijän kuoltua kunnioittamme myö heijän nimensä, ja\npystyyttelemme muka muisto-pylväitä heillen kunniaksi, että sillä ikään\nkuin lepyyttäisimme ja suostuttelisimme heijän varjoa.[353] Senpä\ntautta on moni uljas mies tullut kotonansa pilkatuksi ja isämoaltansa\npois-kajotetuksi, kosk' eivät hyö siinä ymmärtänneet häntä arvossansa\npitää; ja tultua muihen maihin, tavanut siinä sitä hyvyyttä ja\nsuosiota, kuin olisivat kotona ansaineet. Mutta viisaus, hyvyys ja\nsiveys eivät ehikkään palkoa ja palkintoa, (sen eistäpä heitä myöskin\nharvoin palkitaan);[354] hyö ehtiivät ainoastaan siaa, moailmassa, kussa\nsaisivat hiljaisuuessansa ja rauhassa harjoittoo ihtiänsä, omaksi\nsuosioksi ja ihmiskunnan hyvyyveksi.\n\nMyö tahomme seneistä tapaella niitä miehiä, jotka ovat ennen\nvaikuttaneet hyvyyttä meijän moassamme, tahi jotka ovat eläissänsä\nmuita onnistanneet ja hyvyyvellänsä tarkoittaneet hyötyttä sitä\nyhteistä kokonaista kansoo. Jos eivät aina ouk voittaneet tätä heijän\naivotusta, vaan usseen, ehkä tyhjään yrittäneet; niin elkäämme syytäkä\nheitä tästä heijän tarkoittamuksen nouvattamattomuutesta, sillä heijän\naivotukset ovat ainian meijän silmissämme yhtä ylistettäväiset ja\nkiitettäväiset; mutta suruilkamme ainoastaan, että heissä ou puuttuna\nsitä jaloutta ja voimallisuutta, kuin oisi tähän ehkä vaaittu, ja jota\nei löyvyk meissä luonnottomasti (ylinluonnollista), ja päivittäkämme\nainoastaan niitä ulkonaisia tapauksia, jotka ovat näitä heijän hyviä\naivotuksia kumottaneet, ja joihen välttäminen ei käy ihmisten\nkäsiin.[355]\n\nMutta ne ovat ehkä varsin harvat, jotka ovat tulleet siihen\ntilaisuuteen, että ovat tainneet vaikuttoo jotaik varsinaista koko\nkansakunnan hyväksi; meijän täytyy myös seneistä kunnioittoo heitä,\njotka hiljaisuutessa ja yksinäisyytessänsä harjoittaavat näitä avuja,\nja ainoastaan paheksia etteivät hyö ouk tulleet pantuiksi semmoisihin\npaikoin kansakunnassamme, kussa heillen oisi käynyt enemmin aikoin\nsoaha, tällä heijän hyvällä hartauvellansa.[356]\n\nTästä myös tuloopi, että voaitaan _enemmin_ niiltä, jotka istuissaan\nylhäisillä paikkeillansa, käyttäävät koko kansan onnea käsihinsä; ja\njotka ussein taitaavat _hyvällä sanallansa_ vaikuttoo enemmin hyvyyttä,\nkuin kaikki muut, mahtinensa;[357] ja sitä vastoin heiltä toas\n_vähemmin_, jotka ovat alhaisimpana, ja josta suurin osa mateloo niin\nkuin maot mullassa, huoleissansa mitä hyö huomena suuhunsa pistäisivät.\n\nMutta niin kuin moni saattaa löytyä, joka ylhämmäisellä paikalla ei ouk\nvaikuttana mitään hyväksemme, niin saattaa myöskin löytyä moni, joka\nalaisemmalla paikalla on vaikuttanut varsin paljon kansakunnan\nhyväksi,[358] ja heistä luemme erinomattain Paltamon muinoista Rovastia\n_Joh. Cajanusta_.\n\n\n\n\nJOHANNES ANDREAE CAJANUS.\n\n\nPaltamon Muinonen Rovasti. Syntynyt v. 1626; kuollut v. 1703.\n\nPohjanmaa on aina ollut kuuluisa muista Suomen maista hänen oppineista\nja ankareista Pappeista, jotka ovat siitäkin mainittavat että hyö ovat\nharjoittaneet omoo kieltänsä, ja tarkoittanneet tietoa omaan\ntarimamukseen.[359] Hyö ovat etesmänneennä aikoinna olleet ehkä ne\nainuat koko Suomessa, jotka eivät ouk istuineet varsin tuppi-suunna\nkahellen mitenkä ajat ja ihmiset toinen toisesek perästä poisvaipuuvat.\nKuin toiset torkkumalla viettel' pois päivänsä, tahi hukuttivat ikeänsä\nyhtätyytyväisyytessä muusta kuin omasta elämästänsä, niin hyö ottivat\najastaan tarkan vaarin ja kirjuttivat muillen muistiksi niitä\nmerkillisempiä tapauksia niinnä päivinnä.[360] Se on heitä kuin meijän\nvielä nytkin tuloo kiittää, siitä vähästä tiiosta, joka on meillä\nmeijän tarinamuksestamme, ja meijän täytyy ainoastaan surkutella, että\nsuurin osa heijän kirjutoksista ovat jo kavonneet ja joutuneet hukkaan,\ntahi salataan vielä painamatak vanhoin paperien pankoissa.\n\nNiistä jotka enin ovat näin ikuistanneet ihtiänsä, ja ansaineet että\ntulla meiltä kunnioitettavaksi, on epäilemätäk Paltamon muinonen\nRovasti Juho Antinpoika _Cajanus_.[361]\n\nTämä merkillinen mies, joka oli 9:sääs Rovasti tässä pitäjässä,\noli Greve Bráhin muinoisen Vouin Antti Cajanuksen poika, joka\noli vapaallisesta sukuperästä, koska häntä ennen kuhuttiin\n_Gyllenhjerta_,[362] ja sanottiin olleen syntynyt Uuella-moalla\nKyrkslön pitäjässä.\n\nTämä hänen Juho niminen poikansa oli syntynyt v. 1626. Hänen\nyksinäisestä elämästä ei tunnetak muuta, kuin että hän v. 1642, eli 16\nv. vanhana, erkani Oulun koulusta ja läksi Upsalan Opistoon, kussa hään\noli 6 aastaikoa. Vuonna 1648 tehtiin häntä Turussa papiksi, ja pantiin\nkappalaiseksi Paltamohon. V. 1659 tehtiin häntä Kirkkoherraksi ja\nRovastiksi Kajanan läänissä, Salossa, Siikajoilla, Pieliksessä,\nKuopiossa ja Iisalmessa. V. 1672 istui hään Herroinpäivilla\n_Tukhulmissa_, ja v. 1702 oli hään papin-kokouksessa Oulussa. V. 1703\nkuoli hään, 76 aastaikoa ja 4 kuuta vanhana,[363] Nuoruuessansa oli\nhään paljon matkustannut vieraita maita. Vaimoksensa oli hään ottanut\nKirkkoherran tyttären Pyhäjoelta _Anna Juhon-tyttären Mathesiuksen_,\njoka synnytti hänellen kaks poikoa, _Eerikki ja Juho_. Hään käytti\nheitä kumpaisiakiin Upsalan Opistossa. Juho tehtiin 21 v. vanhana\nOpettajaksi (till Professor) Turun Opistossa, ja kuoli aivan nuorra.\nHänen sanotaan tehneen meijän virsi-kirjassa virren, joka alkaa: _Etkös\nole ihmis parka_. Eerikki tehtiin papiksi Paltamoon. Ja hään sai\nkokeaksensa sitä kovaa onnea, joka ei vielä ennättänyt periä isän\nhyvyyttä. \"Hyvyys tekiin ihmisillen uhriksi\", isä pelaistiin, vaan\npoika tavattiin. Häntä raateltiin aivan pahasti vihollisilta\nsota-aikoina v. 1716-20. (lue Mnemosyne, v. 1821, Januarii månad).\n\nOlkoon tämä sanottu _Cajanuksen_ yksinäisestä elämästä, hänen\nkansallisesta on enemmin puhumista. Myö taijamme kiittää häntä ei\nainoastaan mainioksi papiksi, mutta myöskin verrattomaksi\nkansallaiseksi.\n\nMyö neämme hänestä esimerkin, että se joka on virassansa nöyrä, se on\nmyöskin muussa työssä tarkka ja toimellinen. Hään osottaa meillen, että\nse joka tahtoo vaikuuttaa hyvyyttä maailmassa, hään on mies soamaan\nsitä aikaan, ilman toisetakkin; tahi hään totistaa, että yksi\nyksinäinenkin kunnollinen mies kansakunnassamme, tekööpi toisinaan\npaljoa enemmin hyvyyttä ihmisissä, kuin monet autuammat ja ylhäisemmät.\nSillä hään teköö ei ainoastaan mitä häneltä voaitaan (mitä hänen\nvirkansa voatii), mutta hään teköö vielä paljon voatimatakkin,\n(semmoista kuin ei tule hänen virkase tehä).\n\nMeijän täytyy seneistä ensin puhua hänen papillisista töistä, ja\nsiitten toimittoo hänen kansallista ansiota, tahi mitä hään teki paihti\nviransa.\n\nHänen virantöistänsä emmö tunnek muuta, kuin mitä hään ite mainihtee\nyhessä kirjassansa annettu Turun Papin-neuoittelemuksellen siitä 9:stä\npäivästä Huhtikuussa v. 1698. Josta nähään että hään mainittuna vuonna\noli jo 50 vuotta ollut tässä pitäjässä pappina, ja kärsinyt monta\nvaivoo ja vastusta, sekä vihollisilta, suurinna sota-aikoinna; kuin\nrauhavuosinna, omilta jumalattomilta sanan-kuulioilta. Ilman tätä oli\nhään 33 vuotta toimittanut Rovastin ammattia Kajanassa, Salossa,\nSiikajoella ja Saloisten kaupunnissa; että myös Kuopiossa ja\nIisalmessa (joita silloin luettiin Viipuriin hippakuntaan). Hänen\nkuuluistamus-toimeuksista[364] vuonna 1696, selitämme hänen\nerinomattain harjoittaneen näistä paikoista pois-hävittääksensä\nsitä vanhoo taikausta, ja muuta turhuutta, joka vielä löytyi\npakanallisuuesta. Muuta ei myö tunnetak hänen virkansa puolesta. Mutta\nhänen toiset kansalliset ansiot ovat monta isommat, ja ne on ne jotka\novat erinomattain ikuistaneet hänen nimensä, ja tehnyt häntä\nylistettäväksi vielä tulevinnakin aikoina.\n\nNiinnä päivinnä poiskirjuteltiin[365] sotamiehiä Kajanasta, niin kuin\nmuistakin Suomen moakunnista; ei ainoastaan sota-aikoina, mutta myöskin\nrauhavuosinna, joita kuletettiin kauvaks pois vieraisiin maihin,\nsuureksi vahinkoksi ja rasitukseksi tällen laveallen, synkälle, ja\nvähä-kansattullen moallen. Sillä kuin ainuat ja parahat kyntö-miehet\nnäin vietiin muuvannek, niin heijän talot ja tilat köyhtyivät,\nja joutuivat autioiksi. Esteäksensä tätä, ja auttoaksensa\nmoa-viljelemusta[366] parempaan toimeen, puhutteli hään moa-miehiänsä,\nettä mänivät siihen kauppaan, jotta tarjoivat ruunullen vissiä\nerinnäistä maksua, peästäksensä siitä pakosta, miehiänsä muka\npoislaittamasta; sillä muka eholla, että lupaisivat ite pitää huolta,\nheijän ruoan suojeloksesta. Sillä -- sekä se oli Ruunullen voitoksi,\nettä peästä matkan takoo kulettamasta vierasta väkee tähän äkkinäiseen\nja synkiäiseen moahaan, kussa heijän kostaminen oisi tullut sekä\nvaikeeksi että kalliiksi muonan puutoksesta, että myös varsin ilman\nmitään toimetak, tämen lumen ja pakkaisen vallassa, -- sekä se oli\nasujamillenkin evuksi, että varjelessa omia tiettyjä maita, soaha pysyä\nkotonansa, ja aina sillä välillä taloansa kahtoa.\n\nTähän lupaukseen antoivat hyö v. 1681, ja tekivät yhen kirjallisen\nliitoksen, joka v. 1683 ja 1686 tuli Kuninkaalla vahvistetuksi ja\npeätetyksi. Tämän sisällä-pito oli, että Kainunmoa tästäpäin\npeästättiin miehiä sotaan laittamisesta, sillä eholla, että hyö\ntäytivät näitä 8 paikkoo;[367] nimittäin:\n\n1:ksi, Että joka talosta tahi sauvusta ilman laillisia ja\nvara-laillisia[368] veroja, maksoa vuosittain ruunullen 2 talaria\nhopeassa, ja puoli leiviskää kapa-haukia.\n\n2:ksi, Että aina voimassaan pitää Kajanan linnoo, ja rakentaa mitä\nhänen varustamiseksi tarvitiin.\n\n3:ksi, Että sota-aikoina pitää 150 miestä linnan varaksi, ja että\nyhteisesti urhollisesti varjella rajansa.[369]\n\n4:ksi, Jos löytyisi kussa talossa enemmin kuin 3 miestä, niin piti yks\nheistä uuestaan ottaman autioiksi jäänneitä taloja, tässä moassa, tahi\nlikempi meren rantoo.\n\n5:ksi, Ettei muista maista ottoo mitään karkulaisia moahansa, eikä\nheitä suojella ja salata.\n\n6:ksi, Että laittoo ja voimassaan pitää valtamoantietä Säresniemen ja\nOulun välillä.\n\n7:ksi, Että tehä, ja aina voimassaan pitää, kahta hoahta (lodjor), yhen\n100 Tynnörin vetävän, toisen vähä pienemmän; että niillä kulettaa\ntykkiä ja muonoa Säresniemeltä Kajanaan.\n\n8:ksi, Että vanhan tavan jälkeen, kustaik talosta tuua puolen sylen\nkuivia puita, linnan tarpeeksi, eli maksoa 16 hopiäyriä kuparissa.\n\nKuin _Cajanus_ oli soanut tämän asian toimeen, niin hään toimitti\ntoisen vielä kauniimman. Hään ei tyytynyt siihen, että hään sai pitää\nmiehet kotona, hään tahtoi myös että hyö rauhassa piti soaha moatansa\nviljellä, ja tehä töitänsä rasittamatak.\n\nKoska Kainumoa oli niistä moakunnista Suomessa, kussa ei löytynyt teitä\neikä paljon kyliä, sillä talot oli harvaan toisistaan, tehtyt mehän\nkorpeen, mihin peättyi, niin sinnek ei sota-aikoinakaan laitettu\nkunnolista väkee, kosk' eivät vihollisetkään tainneet isolla\nsota-rahvalla tässä liikua. Tämä moa heitettiin sen eistä aina\nitekseen, ilman turvammatak, omin neuvosiek. Tästäpä tapahtui että\nyksinäisiä vallattomia kokoon-liitettyitä voroja tuli joukottain\nVenäjän puolelta, murtaisiivat yli rajan, ja murhaisivat, polttivat ja\nryöstivät kaikki mitä vaan taisivat, jolla kiiruhtivat pois omaan\nmoahaan ennen kuin toiset ennättivät heitä vastuttoo. Vainoataksensa\ntätä, Kainulaisetkin liittiivät yhteen, ja palaisivat Venäjän puolelle,\nkussa hyö toas vuorostansa tekivät tulella ja raualla kaikki puhtaaksi.\nNämät murhamiset ja ryöstämiset olivat useen julmemmat kuin oikeet\ntappelukset, sillä tässä ei ainoastaan tavoitettu miehiä ja miekkoja,\nvaan vuotatettiin viatointa verta, koska eivät seälineet vaimoja eikä\nlapsia; sillä joita heistä eivät tappaneet tahi alentaneet, niin veivät\nmyötensä vieraisiin maihin. Tällä tavalla oli Kajanin maa, se jossa\ntehtiin kauhiimmat julmuuet sota-aikoina. Cajanus piti mielessänsä\nestääksensä tätä, ja hään oli mies sitäkin tekemään. Hänen ansiolla\nKainulaiset näyttäävät yhtä esimerkkiä, joka on Tarinamuksessamme\nvarsin merkillinen.\n\nTätä käytti hään sillä tavalla, että hään hyvällä puheellansa sai sekä\ntäänpuolimmaiset että tuonpuolimmaiset papit että talonpojat, niin\nSuomalaisiin kuin Venäläisiin molemmin puolin rajoa, tekemään\nkeskenänsä yhen liitoksen, jossa kumpaisetkin lupaisivat, että aina\nelee rauhassa ja ystävyyessä välillänsä, eikä sota-aikoinakaan rasittaa\nja hävittää toisiaan, vaan elää suosiolla ja sovinolla. \"Tapelkoon\nKuninkaat jos tahtoovat, ja riitelköon hyö muka jotka ovat\nriitauntuneet, mutta mitä myö näissä kaukaisemmissa rauhallisissa\nmoan-kylissä, ruvemme heihin asioihin puuttumaan. Kyntäkäämme myö\npeltoamme, ja viljelkäämme mehtiämme, ja elköömme surmata toisiamme\nilman syytä, ja viatointa verta vuotattaa.\"\n\nKoska olivat näin välillänsä tehneet tämmoisen _raja-rauhan_, niin\npyysivät molemmin puolin hallituksen-suostumusta. Sekä Zaar Pietari\nettä Koarle Kuninkas (suuret Sota-sankarit kumpaisetkin) antoi siihen\nsuostumuksensa, ja ilomielellä peättivät yhtä asiata, joka vakuutti\nheijän alammaisten onnellisuutta, ja oli heillen kumpaisellenkin\notollinen.[370]\n\nTästä seuraisi, että kuin soat hävitti ja turmeli muita Suomen maita,\nniin oltiin tässä rauhassa ja tyyvennössä; kuin muissa moakunnissa\ntappoivat toisiansa, niin tekivät tässä kauppoa välillänsä, ja elivät\nystävyytessä ja suosiolla, niin kuin eivät oisik muka tienneet mitä\nmuualla tapahtui. Cajanukselle oli se suosio tästä hänen hyvästä\ntyöstänsä, että hään näki Kainun moan vuosittain tullevan enemmin\nviljellyksi ja viljakkaaksi, että hänen moa-miehet siunauksillansa\nmuisteliit hänen hyvät-teonsa, ja ettei hänen syntymä-moatansa koko\nhänen elinaikanansa rasitettu soan julmuuelta, eikä kostutettu\nveljeisten eikä vihollisten verellä. Vasta 9 vuotta hänen\nkuoltua purettiin Kajanin Tullariloihen kelvottomalla käytöksellä tämä\nrajan rauha. Sillä koska Venäläiset[371] vuonna 1712 (parraana\nsota-aikana) tulivat vanhan tavan jälkeen Kajanin markkinoillen,\npitämään kauppoansa, niin Tullarit ottivat pois heiltä paljon sarkoa ja\nkankasta, josta ne olivat jo viimeisenä vuonna tulli-rahan maksaneet.\nTästä keänsivät hyö takaisin, ja vainoataksensa tätä, tulivat kohta\njälleen, suuren joukonsa kanssa, ja ryöstivät ja hävittivät koko\nkaupunkin, ja ympärin olevaisen moa-kunnan. Jota sotaa seneistä\nSuomessa kuhuttiin kankas-sota. Olkoon tämä sanottu Kajanista ja\nCajanuksesta! Muuta ei ouk tullut meillen tietyksi _Cajanuksen_ töistä;\nvaan tämäkin on jo kyllä, että ansioittaa[372] hänellen kunnian, tulla\nluetuksi Suomen parraisten ja kunniallisten kansallaisten joukkoon.\n\n\n\n\nELIAS BRENNER.\n\n\nKuninkaallinen Linnan-Pikkupiiruttaja [373] ja Lain-istuja\nKuninkaallisessa Vanhain-Säilyksessä,[374] s. 1647 -- k. 1717.\n\nIso-Kyrön pappilassa Pohjan-moalla, syntyi tämä mies s. 18 p.\nHuhti-kuussa v. 1647.[375] Hänen isä _Isak Heikinpoika Brenner_ oli\nRovasti tässä Kyrössä, ja naitu _Susanna Werenbergin_ kanssa, joka oli\ntämän _Eliaksen_ äiti.\n\nTätä nuorta _Brenneriä_ koulutettiin ensin Joensuun-Kaupunkissa,[376]\nmutta sillä välillä, niin kuin nuon jouto-aikoina,[377] niin hänen isä\nopetteli häntä tuntemaan meijän kansan Vanhuksia, jotka hään\nite muka oli kuullut siltä noapurissa vankeuvessa istuineelta\n_Messeniukselta_.[378] Kuin poika oli 15 vuotta vanha, laitettiin häntä\nUpsalan Opistoon tietojansa enentämään.[379] Ne kauniit aljet,[380]\njoita hään tässä osotti, sekä kuviin piiruttamisessa (i figur-teckning)\nettä vanhain tiijustelemisessa (i antiquariska forskningar) yllytti\nsitä nyt äsköttäin asetettua Vanhain-Kootusta[381] että v. 1668 s. 18\np. Kesä-kuussa ottoo _Brenneriä_ joka kuhuttiin \"_antiquitatum\nstudiosus_\" (Vanhain-oppiva) Piiruttajaksensa[382] _Staphan Bromannin_\nperästä, joka nyt viskattiin virattomaksi, koska hänen kanssa ei soatu\nmitään aikaan. Sitä vastoin toas _Brenneriä_ kiitettiin mainioksi,\n\"koska kaikki mitä hään teki, teki hään hyvästi\". Virkoa hänellen kyllä\nannettiin, vaan ei palkkoa.[383]\n\nHään aloitteli Viran-toimituksensa sillä, että hään vielä samana\nvuonna piirutteli kaikki Upsalan kaupunnin vanhat jäännökset ja\nmuisto-merkit, johon erinomattain luettiin ne vanhat hauta-kivet\nUpsalan Tuomio-kirkossa.[384] V. 1669 s. 24. p. Huhti-kuussa läksi hään\nyhessä joukossa _Hadorphin_ ja Vallan-Peä-Kirjuttajan (Riks-Kansleren)\nGréve _Magn. Gabr. de la Gardien_ kanssa _Vester-Gylliin_, että siinä\npiiruttelemaan kaikkia vanhan-aikuisia jäännöksiä; Tästä häntä siitten\nlaitettiin yksinään _Öster-Gylliin_, samalla asialla. Tällä tiellä oli\nhään piiruttanut kaikki hautakivet Linköpingissä, Vrétassa,\nSkéningissä, Vadstenassa ja Bjelbóssa m.m. samaten myös Skárassa,\nGúdhemissa, Várnhemissa ja muissa merkillisemmissä paikoissa; joista\n_de la Gardie_ kuhtui häntä luoksensa Lecköiin Vester-Gyllissä, että\nsiinä muka piiruttamaan kaikki ne Runa-kivet (run-stenar) jotka löytyi\nniillä säytyvillä. Jota kaikki _Brenner_ teki hänen mielen-hyväksi; ja\njosta palkkoa hänelle luattiin, vaan on vielä antamata. Takaisin\ntultuansa Tukhulmiin näistä hänen matkoistansa, joita hään omalla\nkustennoksella oli tehnyt, antoi hään Vanhain-Kootuksellen kaksi\nkirjoa, puolen arkin loajuelta, joissa hään oli kaikki nämät vanhukset\npiiruttanut; joista yksi sisällensä piti Vest-Göthan jäännökset, toinen\nÖst-Göthan.[385] -- V. 1670, s. 16 p. Heinä-kuussa sai hään Kootuksen\nkäskyä, että lähteä uuestaan Östgötha-moahan, tiiustelemaan niitä\npaikkoja, jotka viimein jäivät häneltä käymätäk. Niin tapahtuipa\nsilloin, että koska Kuninkas Koarle XI:nees, joka niinnä aikoinna\noleskeliin Vadstenan suljetuksessa,[386] sai kuullaksensa että Brenner\noli näillä tienoilla, niin hään lähetti häntä hakemaan. Tämän nuoren\nVanhain-Kirjuttajan täytyi nyt Kuninkaansa eissä näyttää kuviansa.\nSiinä seisoi Suomen-poika selittävä muka suu-sanallansa taulujansa\nKuninkaan kuulla, joka kiitti heitä hyviksi, ja kehoitti Brenneriä\nnäissä hänen askareissansa. Tällä tavalla sanoopi _Gezelius_ (joka\nkaikissa tahtoo ylistää Kuninkastansa ja hänen Vanhain-Kootustansa)\ntämän nuoren Pohjalaisen ensin tulleen Kuninkaaltansa tunnetuksi. Mutta\nKunink. Vallan-Säilyksen käsi-kirjoituksissa[387] ei kuuluk niin.\nKuninkaallinen Runomus-, Tarinamus- ja Vanhain-Opiston Kirjuttaja,[388]\nHerra Opettaja Liljegrén, jonka ansiot ovat niin monet ja suuret,\nnäissä Vanhoin selittämisessä, on enemmin tarkoittanut totuutta\nasiassa, kuin kunniata. Se on häntä, jota minun tulee kiittää näistä\ntarkemmista tievoista Brennerin elämästä, joita ei muissa kirjoissa\ntavatak, ja joita hään isolla huolella ja kiivauella on yhteen hakenut;\nja se on hään, joka Vallan-Säilyksen kirjoissa on toimittanut asian\nnäin: \"sinä 16 p. Heinä-kuussa v. 1670 laitettiin Brenneriä Vadstenaan,\nettä siinä tehä kuvituksia, joita näytettäisiin Kuninkaallen,\nkuin hään oli tänne tuleva. Kuvat teki hään siihen myöskin valmiiksi,\nja niitä käytettiin Kuninkaan eissä että selittää tämän paikan\nmerkillisyyttä.[389] Ansio luettiin tästä _Hadorphille_ (joka kulki\nKuninkaan joukossa), ja Brenneriä heitettiin palkihtemata, ja piettiin\narvoamatak.\"\n\nSyksyllä samana vuonna, s. 15. p. Syys-kuussa laitettiin häntä\nVanhain-Kootukselta Suomeen piiruttamaan tämän moan Vanhuksia, kussa ei\nvielä yksikkään ou heitä tiiustellut; hään läksi Tukhulmista s. 13 p.\nLoka-kuussa, ja tuli Turkuun s. 3. p. Marras-kuussa. (Näin luetaan\nGezeliuksessa). Mutta uskottavampi on, että hään pyysi lupaa\npeästäksensa kotiin, pahoillaan muka koska häntä heitettiin näin\narvoomatak, ja perintöän kuulustellaksensa. Että asia mahtoi olla\nnäin selitetään siitä, että takasin tultuansa ei annettu hänelle,\nhänen vuosillista palkkoakaan kokonaan, eikä ollenkaan mitään\nmatkan-kustennosta;[390] ja vielä lisäksi, niin otettiin häneltä virka\nsillä välillä pois, ja annettiin _Jaako Hartlingillen_. Sellainen oli\nhänen lähetös-palkka![391] Suomessa viipyi hään nyt perätyksin kaksi\nvuotta. Hään ei malttanut kauan olla kotona, sillä hänen rakkaus\nVanhoja tiiustelemaan vietteli häntä ympäri moata, jossa hään\nylös-kirjutti ja kokoili kaikkia, mikä oli meijän Tarinamustamme\njollakulla tavalla valaiseva. -- Samana vuonna piirutti hään vielä\nTurun Tuomiokirkossa ne vanhat muistomerkit, jotka siinä löytyi, ja\njotka kohta sen perästä Kirkon tuli-palossa mäni turmiollen. -- V. 1671\nja 1672 kävi hään monessa muussa paikassa heitä piiruttamassa.[392]\nKoska hänen Isä oli näillä ajoilla kuollut, niin hänen täytyi myös\nseisahtua kotona selvittelemään perillisten asioita. Kuin hään palaisi\nRuottiin, vei hään tästä myötensä suuren soalin tiiustuksia,\nkirjoituksia ja kuvituksia,[393] ja antoi Kuninkaallisellen\nVanhain-Kootuksellen ison joukon näistä hänen kuvituksista\nkäsikirjoituksista ja nahka-kirjottamuksista, joita hään oli\nSuomessa kokoellut.[394] Pois eroitettu virastaan, rupeisi hään nyt\npikku-piiruttamisella henkeensä elättämään. Mutta Vanhain-Kootus\nhavaisi kohta itekkin että hyö _Brennerissä_ kavotti parraan\nPiiruttajansa ja toimellisimman miehensä; ja Hadorphinki täytyi\njo ite valittoo, ettei heijän työt joutunut minnekkään laiskuuen\ntautta.[395] Hyö rupeisivat seneistä kiusoamaan häntä uuestaan\nrupeamaan Vanhain-Kootuksen palvelukseen; johon se myös suostui\nVallan-Peäkirjuttajan Gréve _M. Gabr. de la Gardien_ yllyttämisellä.\n\nKuin Kuninkas Koarle XI:nees v. 1673 piti Vallan-tietä matkustaman\n(skulle göra sin Eriks-gata) niin _Brennerillen_ annettiin käskyä, olla\nhänen joukossansa Vanhoja muka selittämässä ja kuvittamassa. Sillä\ntavalla sai hään Hänen seurassansa ruuan rahatak, ja matkansa ilman\nmaksutak. Kulkeissaan ympärin Skånen, Hallannin ja Vest-Göthan maita,\npiirutti hään Kuninkaallensa kaikkia Vanhuksia, joita heissä\ntavattiin.[396] Sillä ajalla kuin Kuninkas viipyi Malmöin kaupunnissa,\nlaitettiin muutamia nuorukaisia hänen joukostansa Köpenhaminaan, joihen\nseurassa oli meijän _Brenner_. Sillä tiellä hään piirutti niitä\nvanhuksia, joita hään löysi tässäkin valtakunnassa. Koti-tiellä hään\nkeäntyi tautiin Kalmarissa. Tukhulmiin tultuansa, otti hään toisen\nkerran jäähyvästin tästä hänen Vanhain-piiruttajan ammatistaan, ja otti\ntoas oman pyyhikkaansa;[397] ja rupeisi nyt Rahantietomusta[398] varsin\nlueskelemaan. Hänen kirjoitukset tässä tietomuksessa, ovat vielä nytkin\nsuuresta arvosta, ja osottaa yhtä laveata oppimusta. Tästä päivästä\nhään ei eneä tehnyt niin mitään tällen Vanhain-Kootuksellen, joka oli\njo monestia heittänyt häntä vaivoistaan ja töistään kostamatak,[399]\nvaan rupeisi nyt ite töitänsä ulos-antamaan. Näinnä aikoina auttoi hään\nmyös Celsiusta Helsingin Runa-nenien piiruttamisella. Kuninkas,\njoka nyt oli paremmin tullut tuntemaan tätä miestä, rupeisi nytkin\narvoomaan hänen ansioita, mutta kuitenkin heitettiin häntä\nvielä 10 vuotta auttamatak. Vasta v. 1684, niin häntä tehtiin\nLinnan-Pikkupiiruttajaksi, perästä vanhan Fransmannin _Pierre\nTignaque_, ja oli Ruohtalaisista miehistä se iho-ensimmäinen tässä\ntoimituksessa. Hään kuvaili kaikki ne Kuninkaallisten ja muihen\nValtamiesten[400] kuvat, joita näinnä aikoina laitettiin muillen\nvieraisillen maillen, ja joilla lahjoitettiin sekä Kuninkaita että\nheijän Sanan-Toimittajoitansa.[401] Näitäk toimittamata, niin hään\nmyöskin monta vuotta oli Vapamerkin-Piiruttaja Kuninkaan\nKirjutteluksessa.[402] Tässä toimituksessa mietteli hään ja\nVapa-Tietomuksen vaatimuksia myöten[403] valmisteli kaikkia niiten\nvapamerkkiä, jotka näinnä aikoina tehtiin Vapasukullisiksi, ja piirutti\nheitä heijän Vapa-Kirjoihiin. Joita tehtiin aivan monta. Vielä nytkin\nlöytyy Kuninkaallisessa Vapa-Huoneessa[404] enemmin kuin 500\nVapa-merkkiä, jotka ovat hänen tekemiä.[405] Mutta hään oli nyt jo\nmonta vuotta harjoittanut Raha-tietomustansa, ja piiruttanut sekä\npuussa että kuparissa kaikki Ruotin vanhan-aikuiset rahat. Hään tahtoi\nomalla kustennoksellansa painuttoo tätä hänen kirjoansa, vaan sitä\nlupaa hänelle ei annettu, sillä _Hadorph_ juonitteli kauan tätä vastaan\nValta-Kirjuttajan[406] _Lindsköldin_ kautta, joka kaikissa piti hänen\npuolta. Sillä oikeutta myöten, se oisi ollut Vanhain-Kootuksen asia\nettä toimittoo sellaista kirjoa, ja olletikkin Hadorphin, joka oli\nheijän Kirjuttaja. Mutta mitäpä hyö taisivat, heissä ei löytynyt\nsellaista miestä, ja Brenneria olivatten jo suututtanneet, ettei hään\neneän lahjoittanut heijän portaita toimellansa. Monta vastusta\nvoitettua, sai hään viimeisellä v. 1686 Kuninkaalta valta-luvan[407]\nettä yksin omalla kustennoksella painuttaa tätä hänen Raha-kirjoansa,\njoka ulos-annettiin v. 1691 Ruotin kielellä, ja samana vuonna myöskin\nLatinan kielellä.[408] Näitä näytettiin Kuninkaallen, niin kuin\nkoitteeksi. Kuninkas kahtoi näitä niin hyviksi, että hään anto hänellen\n600 taleria hopeassa vuosilliseksi apu-rahaksi,[409] siihen kunnekka\navauntuis hänellen joku virka Vanhain-Kootuksessa. V. 1692 sai hään\nkäskyn Kuninkaalta, ettei lopettaa vaan vielä harjoittaa tätä hänen\nkirjan painuttamista. V. 1693, s. 13 p. Heinä-kuussa tehtiin häntä\nLainistujaksi K. Vanhain-Kootuksessa _Peringerin_[410] perästä, joka\npeäsi _Hadorphin_ jälestä Kirjottajaksi ja Vanhain-Selittäjäksi;[411]\nja sai sen Kuninkaallisen armon, että piteä hänen entisen\nLinnan-Pikkupiiruttajan palkkansa.[412] Kuninkas joka aina enemmin ja\nenemmin rupeisi häneen mieltymään, makso hänellen nyt ne kustennokset\njoita hään oli tehnyt niissä vanhoissa kupar-piirutoksissaan, ja että\nkehoittaa ja keventää tämän kirjan painuttamusta ja seuramusta[413]\nlupaisi hään maksoaksensa ne kustennokset, jotka tähän vielä\ntarvittiin. -- V. 1698, s. 18. p. Heinä-kuussa annettiin hänellen myös\nyhks Kuninkaallinen rahan-auttamus (ett Kongl. Stipendium); ja alussa\n1700 vuuen luvulla, niin häntä käskettiin aivostelemaan[414] niitä\nkunnia- ja muisto-rahoja, jotka lyötettiin Kuninkaan Koarle XI:nen\nmonesta voitosta. Se on sen eistä meijän Brenneriä, jota meijän tulee\nkiittää niistä monista kauniista kunnia-rahoista, jotka näinnä aikoina\nlyötettiin, ja jotka löytyy kuvaellut Nordbergin Tarinamuksessa K.\nKoarle Kakstoistkymmeneesta. Tästä hänen mielen-älystä, ja muutoinkin,\nkostoaksensa hänen isoja ansioita ja monenvuotista palvelusta, koroitti\nKoarle häntä Vapasukulliseen seätyyn;[415] jota tehtiin Benderin\nkaupunnissa Turkin moalla, s. 10. p. Maalis-kuussa v. 1712. Brenner\npiti vanhan nimensä ilman muuttelematak; (häntä sisäänkirjutettiin v.\n1719, niihin vapasukullisiin kirjoin N:o 1464 alle.)\n\nMutta nyt rupeisi jo hänen ikä loppumaan; hään oli jo 70 vuotta vanha.\nHään lopetti päivänsä s. 16. p. Tammi-kuussa v. 1717, ja moahan\nlaskettiin K. Riddarholmin kirkossa. Hänen keralla sammui tästä\nKootuksen-Seurasta halu ja taitavaisuus[416] Vanhoja tiiustella, ja\nsiinä siassa syntyi juonittelemuksia, nioittelemuksia, ja virkoin\nkilvoittelemuksia.[417]\n\nKahisten oli hään ollut naimisessa; ensimmäisen kerran v. 1676, Neito\n_Erengerd Stammin_ kanssa, joka kuoli 1679; toisen kerran Neito _Sophia\nElisabeth Weberin_[418] kanssa, joka Oppisuutensa suhteen on tullut\nkuhutuksi: \"den lärda Fru Brenner\". Sillä hään oli ajallansa kuuluisa\nympäri monta maata, sekä hänen monenkielentuntemisestaan että hänen\nkunnolisesta runomuksestaan. Hään sepitti laulujansa ei ainoastaan\nRuohin kielellä, mutta myöskin Saksan, Frankriikin, Spanian, Italian ja\nLatinan kielillä, sillä taijolla, että häntä niinnä aikoina piettiin\nparasna Runottarena.[419] Ei ainoastaan Europassa, mutta yksinkin\nAmerikassa, tehtiin hänellen kiitosvirsiä, hänen nimen kunniaksi ja\nylistökseksi. Jos hään oli avara laulun-töissä, niin hään ei ollut\nsaitakaan avion-kokeissaan. Hään synnytti Elisa vainoollen\nviisitoistakymmentä lasta, perettä kyllä köyhälle miehelle.\n\nBrennerin sekä painetuita että painattamattomia kirjoituksia ja\npiirutuksia, löytyy osittain nimitetyt kirjassa _Holmia Litterata_\np. 6, ja jälkimmäisissä, ja p. 110; osittain taas mainitut\nkäsikirjoituksissa Kuninkaallisessa Vallan-Säilyksessä, kussa Opettaja\nLiljegrén on heitä tiiustanut ja ilmoittanut. Hyö ovat seuravaiset:\n\n1) Monumenta Templi Cathedr. Upsal. Näistä ovat ainoastaan ne ennen jo\nmainitut P. Briitan ja hänen Isänsä hauta-kivet, kupariin piiritetyt.\n\n2) Monumenter afritade i Öster-Göthland. Nämät säilytetään\nkäsikirjoituksinna.\n\n3) Monumenter afritade i Wester-Göthland. Nämätkin löytyy painamatak K.\nKirjan-kootuksessa.\n\n4) Gamble Monumenter i Stoor-Furstendömet Finlandh, affriitadhe anno\n1671 och 1672 aff Elia Brennero; Ostrobothniensi. Tällä nimellä\nlöytyypi yks osa näistä yhteen-sioittu Franskan kanteen K.\nKirja-Kootuksessa; ja nimitös, kirjutettu Brennerin omalla käillä.[420]\nNäistä hänen piirutuksista löytyy yks toinenkin kappale irtonaisissa\nlehissä, niinikkään ite Brenneriltä tehty. Se näyttää niin kuin\nhäänellä oisi ollut mielessään antoo heitä muuannek -- ehkä Turun\nOpiston Kirjan-Kootuksellen.\n\n5) Monumenta Varnhemmensia. Nämät löytyy käsikirjoituksena, muihin\npaperien joukossa Peä-Peräänkahtojan (Öfwer-Inspektorens) Nescherin\nKirjan-kootuksessa[421]\n\n6) Nomenclatura trilinguis, et genuina Specimina colorum simplicium.\nHolmiae 1680, puol.\n\n7) Thesaurus Nummorum Sveo-Gothorum Vetustus. Studio indefesso Eliae\nBrenneri L annorum spatio collectus secundum seriem temporum\ndispositus, et e tenebris in lucem protractus; painettu 1691, ja 1732,\nnelj.[422]\n\n8) Gamla Danska och Norrska mynt, som utwisa dessa rikens särskildta\nwapen; painettu 1696, puol.\n\n9) Afritade Gullringar, m.m. funne wid Wäst Skåne, pain. 1696. puol.\n\n10) Comment. de nummis Svio-Goth. tam antiqu. quam modernis, ynnä monta\nmuuta, joka tuottaa meillen valaistusta meijän pohjoisessa\nTarinamuksessamme ja rahoissamme.\n\n11) Nummophylacium s. brevis index num. Sveo-Goth. jemte många\nutländska konungars mynt.\n\n12) Göthiske konungarnes, i Italien och Spanien, mynt.\n\n13) Fordna Swea Riddare-Orden, stuckne i koppar.\n\n14) Berömlige Swenska Mäns och Qwinnors mynt, afritade.\n\n15) Relatio Hist. de valore monet. Vet. Sv. G. Ynnä\nlaskettelemista (jemte uträckning) miten sakot Kunninkaan Christopherin\nLain jälkeen piti 17 vuos-sa'an lopulla luettaman. Sisään annettu\nLain-Toimituksellen (till Lag-Comission) s. 22 p. Marras-kuussa v.\n1698. Painettu Saksan kielellä kirjassa Nettelbl. Schwed. Bibl. IV. B.\nja Köhlerin Münzbelustigung 1748, s. 229. ja Ruohin kielellä Loenbomin\nSw. Arkif, T. 3. s. 118. tällä nimitöksellä: Betänkande om Böters\njemkande i nya Lagen, efter det myntets wärde i skrot och korn, som\ngängse war, då gamla Balkar gjordes.\n\n16) Om de mynt, som lades under Slottet efter branden 1697.\n\n17) Yksi iso joukko Vapasukullisia Vapa-merkkiä, ynnä Kuninkaallisia ja\nmuita yksiläisiä muotoja (enskildta porträtter) joita pietään osittain\nalkuperänä painamatak, osittain ovat jo toisilta ulos-annetut ja\ntoimitetut.\n\nBrennerin kuva löytyy monessa kohassa piirutettunna, ensinnik hänen\nkirjassansa Thesaurus Nummor. Sv. Goth. toisessa painossa; kussa se on\nkarkiasti eikä varsin hyvästi tehty, neljännen osan lehen loajuellen\n(in 4:to).[423] Tästä hään on siitten myöskin piirutettu paljon\npienemmäksi yhellen kuustoistkymmenellen osan lehen loajuellen (in\n16:to). Mutta se paras kuva hänestä on totta-kaikki se, joka löytyy\nkirkossa Mustasaaren kaupunnissa, ja joka on häneltä iheltään tehty,\nyhessä hänen esivanhemmiensa kanssa, yhessä muka kuvauksessa;[424] ja\njosta löytyy yks pikkuus[425] kupariin piiritetty. Tämä kuva, joka\ntässä liitetään, on tehty tästä pikkuisesta, neljästi suuremmaksi,\njonka suurentamisesta ja kivellen piiruttamisesta minun tulee kiittää\nHerraa R. Ekmannia.\n\nTämä _Brennerin_ suku on kotoisin _Kalahten_ kylästä, _Nerpisten_\npitäjässä Pohjanmoalla, jossa tämän Ukon-ukko nimellä _Mathaeus_, oli\nTalonpoika, ja eli v. 1480 ja 1516. Lainistujan isä, nimeltä _Isak\nBrenner_, joka oli Rovasti Isossa-kyrössä, oli syntynyt Mustasaaren\nkaupunnissa uutena Jouluna v. 1603, ja k. 1670, s. 31. p. Heinä-kuussa.\nSiinä oli myöskin hänen isänsä että ukkonsa ollut perätyksin Rovastina.\n\n\n\n\nERIK SLANG.\n\n\n Peä Majuri.[426]\n (s. ...; k. 1642.)\n\nSuomessa syntyi tämä urhollinen Sotasankari alussa 1600 vuuen luvulla;\nmutta missä paikassa, eli minnä vuonna, sitä emme taija varsin sanoa.\nHänen Isänsä oli Linnanisäntä[427] Narvassa, ja muinonen kuuluisa\nSota-Evesti[428] Suomessa, nimellä _Claes Eerikinpoika Slang_, ja hänen\näitinsä nimi oli _Elin Juhontytär Boose_.\n\nTämä heijän poikansa tuli nuoruuvessansa ylöskasvatetuksi Kuninkaan\n_Gustaf Adolphin_ hovissa, ja osotti jo lapsuutessansa uron uhkeutta,\nja mieltä aika-miehen.\n\nUrhollisuuellansa ja uskollisuuellansa koroitti hään ihtensä niistä\nalimmaisista viran-toimituksista Peä-Majuriksi, ja oli yksi niistä\nverrattomista Sota-Uroista, jotka Saksan 30 vuotisessa soassa, teki\nGustaf Adolphin nimee niin kuuluisaksi ja ylistettäväksi.\n\nHään seuraisi häntä vuonna 1630 Saksan moahan, ja silloin oltuvassa\nsoassa käytti ihtensä niin miehullisesti, että häntä ylönnettiin yhestä\nvirasta toiseen, kunnekka hään vuonna 1635 tehtiin Evestiksi\nHenken-Rykmentissä,[429] joka silloin kuului Kenral Banérin armeaan.\nBanér rakasti tätä _Slangia_ varsin paljon siitä hänen jaloista\nsota-käytöiksistään, kuin myös niistä moneista viisaista laitoksista,\njoita hään aina osotti viran toimituksissaan.\n\nNäinnä ja seuravinna vuosinna, niin hään puolestansa paljon vaikutti\nsitä, että ne monet linnat ja varuistukset[430] Saksan moassa annettiin\nRuohtalaisillen, joissa tappeluksissa hään ussein moahan hakkaisi koko\nRykmenttilöitä vihollisia. V. 1636 niin hään oli niinikkeen siinä\ntuimassa _Vittstockin_ tappeluksessa, tässä jossa Saksilaiset[431]\ntulivat juuri pahoin käytetyiksi. -- V. 1640 niin hään tuli _Salfeldin_\npiiritöksessä niin pahasti vikuutetuksi, että hänen täytyi antoa\nleikata poikki yhen käsivarrensa. Mutta ei hään siitäkään vielä\nhuolinut, toisella hään teki kuitenkin täyven toimensa, ja peloitti\nvielä monta poikoa. -- V. 1641 samoisi hään Böhmin moahan, liehuisi\nympäri maita, ja kussa hään vihollisiansa yhytti, siinä hään heitä\nhakkaisi ja lämmitti.\n\nKoska Banér oli lähättänyt isoja sota-joukkoja pois luotaan, sekä\nvihollisia kaikottamaan, että muonoa hankkimaan, josta hänen oma\narmeansa tuli sillä välillä varsin vähätetyksi, niin Keisarin väki,\njoka kuulessaan tätä, oli varoissaan, karkaisi äkkiästi hänen piälle,\nja oisivat ilman Slangia tappanut koko hänen sotarahvaansa, joka oli\ntalveksi muka hajotettu varsin laveasti, tässä avonaisessa moassa.\n\nMutta ikään kuin Slangi sai vähä haisua tästä heijän kokkauksestansa,\nniin hään läksi 3 hevoisväin Rykmenttilöihen kanssa, jotka oli pantu\nPfaltzin viho-viimisillen rajoillen, kiiruhtamaan tähän hätään. Mutta\nkuin hään tuli _Neuburgiin am Wald_, niin hään tuli siinä vihollisilta\npiiritetyksi, ja yltä-ympärin suljetuksi. Kuitenkin murtaisiin hään\nulos, leviten koko Saksalaisten armean, ehkä hänellä ei ollut\njalkaväkee niin rahtua; ja kulki tiehensä Banéria tapoamaan. Kuin hään\ntuli lähes _Regensburgia_, niin hään aatteli siinä tehäksensä jotakuta\nvarsinaista, ja mieli miekallansa reväistä heiltä tätä heijän\nlinnaansa.\n\nTässä aivotuksessa jouvutti hään kiiruhusti väkensä Donauin virran\nyliten; voan hään oli tuskin piäsnyt toiseen rantaan, ennen kuin jää\nhajoisi, ja virta avauntui. Siihen liittoon kulki myös 15 Keisarillista\nRykmenttiä Regensburgin sivuitten, Banéria tavoittelemaan; mutta kuin\nkuulivat tästä Slangin tulosta, niin seisahtuivat samassa, ja kiänsivät\nhäntä vastaan. Mutta urhollisuus ja mielen-hartaus oli Slangillen\nsuottu, ja ne oli ne avut jotka eivät milloinkaan häväisi häntä -- ei\nkuolemassakaan. Vaikka hään nyt oli joka puolelta suljettu, ja sekä\nvesiltä että vihollisilta kullenkin kulmallen salpattu, niin hään\ntuosta ei hätäyntynyt, vaan piätti tapelakseen niin kuin poika, ja\nruveta kalliiksi henken-kaupallen. Siinä tarkoituksessa veti hään\nihtensä vanhan muurin taakse, josta hään kyllä teki vihamiehillensä\nmonta vahinkoa. Kuin Saksilaiset olivat jo ampuneet muurin hajallaan,\nniin manaisivat _Slangia_ hevois-miehinensä antaimaan. Mutta vielä\nvainen! Hään sanoi, ei antavase niin kauvan kuin hänellä vielä oli tätä\ntoista kättä, jolla hään heitä kuritti. Kuus kertoo niin viholliset\nkoittelivat, että väki-rynnäköllä sisääntunkeita tähän hajalleen\nammuttuun rauniohon, mutta kuuesti tulivatten Slangilta takaisin\nsyöstätyiksi, yhellä aivan vilpittömällä ja järjähtämättömällä\nsyvämmen-uskauksella.[432]\n\nHyö herkeisivät silloin häntä ampuamasta, koska näkivät minkälaisen\nveitikan kanssa heillen oli tässä tekemistä, ja arvaisivat että nälkä\npiti häntä kuitenk viimeinkin niännyttämän, sekä hevoisia että miehiä.\n\nKuin olivat jo 4 vuorokautta nähneet nälkeä, ja syöneet\nhevoisen-roatoja, ja mitä suuhunsa saivat, niin täytyi _Slangin_\nantaman ihtensä armon ja uhkauksen piälle. Häntä vietiin silloin\nvankina Regensburgiin, niin kuin voiton muka kunniaksi. Tällä tavalla\noli hään verrattomalla käyttämisellänsä pelaistanut koko Ruotin armean\nturmiosta ja kuoleman käsistä;[433] sillä että hään tässä viivytteli 15\nvihollisten Rykmenttiä, niin Banérillen annettiin aikoa että koota\narmeansa heijän kaukaisista talvi-majoistansa, ja asettaa heitä\ntappelukseen vihollisiansa vastaan.\n\nKoska _Slangi_ piäsi vankeutestaan, niin oli Banér jo sillä välillä\nkuollut. Hään palveli Ruunua Sota-Asettajan[434] Torstensonin komennon\nalla, kunnekka häntä viimein ammuttiin _Leipzigin_ tappeluksessa v.\n1642; jossa Keisarilliset saivat kovasti kyllä kostata hänen toista\nkättänsä, ynnä hänen henkensä. Näin kuoli _Erik Slang_ niin kuin\nsankari kuolla tulee, isänmoan hyväksi, ja Suomalaisten kunniaksi.\nVihollistensa voitettua lopetti hään henkensä, vielä aivan nuorena,\nsota-tiellä. Kaiken elinaikanansa osotti hään uskollisen alamaisen\nvelvollisuutta, ja urhollisen ja valpaan kulettajan[435] tapoja, jotka\nhänen totisesta Jumalanpelvosta saivat suurimman arvonsa. Suomalaiset,\nolkoon hänen nimensä meillen muistoksi, että ansio on arvattavana, ehk'\nei aina tähiltä tokaistu!\n\nKuolema valmisti hänen vihkimistä, ja viskaisi valjupäitä lillukkoita\nhänen Sulhaisvuoteellansa. Hään oli kihlattanut morsiammeksensa neijon\nAgneta af Waldeck, jota myös tehtiin hänen perilliseksi.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSlangin suku hävisi tämän _Eerikki Slangin_ kanssa, joka oli viimeinen\ntätä nimellistä. Muutoin on tämä yks vanha Suomen-suku,[436] josta\n\na) _Håkan Tidemansson_ on se ensimmäinen kuin tunnemmo. Hään oli\nEerikin Ukon-Ukko, ja eli vuonna 1505. Häntä kuhuttiin Herra _Wiurulaan\nja Balkiseen_.[437] Hään oli kahesti naitu; ensin, neito _Walborg\nFlemmingin_ kanssa,[438] ja siitten _Lucia Flemmingin_ kanssa.[439]\nHänen poikanssa oli\n\nb) _Bertil Håkansson Slang_, Herra Balkiseen ja Liljaan, naitu _Anna\nOllintyttären_ kanssa Nääsistä; mistä hään lie Slangin nimen ottanut,\non tietämätöin. Hänen poika oli\n\nc) _Eerik Bertilsson Slang_, Herra Balkiseen ja Mälkkilään.[440] Hään\nkantoi Dálan Rykmentin Lippua Kuninkaan Gustaf I:sen peijaisissa. Hään\noli Linnanisäntä Hämeenlinnassa ja Hämeen Läänissä; v. 1583 oli hään\nLinnanisäntä Käkisalmellen, ja Vara-Merikäyttäjä[441] Narvan ja Suomen\nvesillä; että myöskin moalla Sota-Evesti. Hään oli naitu _Karin\nEerikintyttären_ kanssa Mälkkilään.[442] Hänen poikansa oli\n\nd) _Clas Eriksson Slang_, Herra Laukoon ja Lahti-pujoon.[443]\nHään oli vuonna 1604 Piäratustaja[444] yhessä Suomalaisessa\nHevoisväissä; v. 1612 tehtiin häntä Linnanisänneksi\nPähkinälinnassa;[445] v. 1613 s. 29 p. heinäk. Vara-Isännäksi Narvassa.\nYksi varsin urhollinen Sota-Evesti oli hään tämän-aikuisessa Venäjän\nsoassa. V. 1616 pantiin häntä Suomen asioin valvottajaksi ja\nSelittäjäksi,[446] pitämään maan-tutkimusta[447] Säksmäin\nkihlakunnassa. --  V. 1618 niin hään oli Piä-Sovittajana[448] rajan\npanossa Venäjän ja Ruohin välillä. -- Häntä tehtiin siitten\nVapasukulliseksi, ja sisäänkirjutettiin v. 1625 vapakirjoihin, N:o 106\nalla.[449] Hänellä oli vaimoksensa _Elli Juhon tytär Boose_, Laukohon,\njoka vielä eli leskenä v. 1647.[450]\n\n       *       *       *       *       *\n\nOlkoon tämä sanottu _Slangista_ ja hänen miehullisuutestansa; mutta\nhään ei ollut se ainua meistä, joka näinä aikoina tuli kuuluvillen\nurhollisuuestaan. Suomalaiset ikustivat nimensä tässä 30:nen vuotisessa\nsoassa heijän kauniista käytöksistään ja kauheesta urhollisuuestaan,\njosta olivat muita kuuluisammat, ja koko Ruohtalaisesta armeasta\nmainittavat. Viholliset, jotka hämmästyivät heijän uhkeutesta, eivät\nalussa tieneet mitä väkiä hyö olivat (se oli ensimmäisen kerran kuin\nmeitä vietiin sotaan Saksan moahan). Etteivät olleet Ruohtalaisia,\neroittivat kielestä, mutta mitkä olivat -- sitäpä ne arvelivat.\nHyö tuntuivat heitä seneistä _Agmen Horribilis Hakkapaelorum_,\n(_Hakka-peälelläisten hirmuista joukkoa_), siitä Suomalaisesta sanasta\n_Hakka-peälle_, jolla hyö kuulivat heitä soan nuhinassa kehuittavan\ntoisiansa. Sillä se oli vissi, että hyö seisoivat kuin muurit, ja\nkuhunpäin keäntyivät, niin levittivät kuoleman ympärillensä. Tästäpä\nmoni jo luuli heitä varsin luonnottomiksi, kosk ei heillä ollut se\nluonto kuin muilla, että voaroissa paeta. Sen vahvistamattoman\nSaksalaisten kansan sanotaan seneistä pitänneen heitä Noitinna ja\nVelholoinna, koskeivät luo'it heihin pystynyt, tahi velloittanut heijän\nmieltänsä; ja uskonneen muka heijän taikauksillaan soanneen kaikki tätä\naikaan.[451] Sitä vastoin ne ymmärteväisemmät heistä kiitti heijän\nkäytöstään; ja kuin kirjuttivat tästä soasta, tahi puhuivat siitä\nJalosta Kuninkaasta, jota tässä ammuttiin, niin missä voan nimittivät\nSuomalaisia, niin ylistivät heitä aina muita uhkempia. Myö tahomme\nesimerkiksi ainoastaan kerroittaa mitä yks Hollannilainen oppinut\nmeistä sanoo, puhuttaissa _Gustaf Adolphista_ ja hänen armeasta:\n\"_Stabant Finni tui, ut exili corpore, ita valido, compacto,\ninconcusso, vi atque animo, qui mille passus supra corpus emineret;\nreverentia unius ac honesta paupertate invicti. Qui ut mortem metuant\naut hostis caussa loco abeant, non magis expectandum, quam ut elementa\nrerum viribus humanis cedant. Animae ingentes, inconcussae atque\nimmotae, quae, cum libertate vestra ac victoria ex hoste, vitam pariter\nac vota terminatis; vos ego, tanquam immortalitatis nostrae formas ac\neffigies complector; qui, quod scriptor Romanorum severissimus, de\nvobis ad invidiam prope omnium in terris gentium pronuntiat, adversus\nhomines, adversus Deos securissimi, rem difficilimam jam olim assecuti\nestis, ut ne voto quidem opus habeatis. Quare aut demens aut ignarus\nrerum sit, qui contemnendam esse mortem vobis svadeat, quam metuendam\nesse, nondum didicistis; qui nec morte amittetis, quod non habetis; nec\nhabetis, quod cum morte caeteri amittunt; qui ut domi paupertatem, ita\nopulentiam in hoste habetis: nec ut caeteri ubique nummo, sed virtute\net cetera et hunc paratis_\", (lue: _Heinsii Panegyricus Gustavo Magno\nconsecratus_, painettu _Leiden_ kaupunnissa Hollannin moassa v. 1687\np. 22).\n\nSuomeksi niin tämä kuuluisi näin: \"Seisoivatpahan sinun Suomalaiseis,\nniin kehnot kuin olivat ruummiiltansa, niin voimakkaat, lujat ja\njärähtämättömät olivatten voimastaan ja syvämmestään, joka kohottiin\ntuhatta askelta heijän ruummiitansa ylemmäksi; voittamattomat\nkuuliaisuuellansa yhellen, ja kunniallisella köyhyyellänsä. Että nämät\npelkäisivät kuolematansa, eli vihollisensa tautta paikaltansa niin\nliikahtaisi, ei ouk enemp toivomista, kuin että luonto luopuisi\nliitoksistaan ihmisten vehkeihen kautta. Jalot, järskähtämättömät, ja\nmuuttumattomat urot, jotka vapauellanne ja voitollanne vihamiestänne\nylitten, yht aikoo toimitatten elämätänne ja toivotustanne; teitäpä\nminä sen eistä syläilen meijän kuolemattomuuen kuvinna ja osottojoina.\nTyö -- niin kuin Ruomalaisten enin uskottava Tarinoittaja teistä\nlausuupi, kateeksi pian kaikillen ihmiskunnillen moailmassa, --\nvakuutetut ihmisiä ja Jumaloita vasten, ootten jo muinonkin\nnouvattaneet vaikeihimman asian, ettei tarvitakkaan yhtä toivotusta.\nSen tähen se on hullu ja mieletöin, joka tahtoisi vakuuttoo teitä\nkuolemata säikähtämästä, jonka pelkämistä etten ou vielä oppineet. Työ\n-- jotk' etten kuoleman kautta kavotak sitä, jota teillä ei ouk; ja\njoilla ei löyvykkään sellaista, jota muut kuolemallansa kavottaavat; --\njotka, niin köyhät kuin oletten kotonanne, niin äveriät outten\nvihollistenne ylitten; tätä ja muuta käsitätten, ei niin kuin muut\nrahallansa, kussakin paikassa; mutta urhollisuuellanne.\" Tällä tavalla\nylistivät meitä muut vieraat kansaat! Se on seneistä outo, ettei\nRuohtalaiset, heijän Tarinamuksessa, nimitäk meistä niin mitään. Mutta\ntunsippahan heijän Kuninkas meitä arvata. Hänen sanotaan seneistä\nrakastanneen meitä enin muista, ja aina luottaneen Suomalaisiin\nisoimissa henken paikoissa.\n\n\n\n\nDANIEL CAJANUS ELI SE PITKÄ SUOMALAINEN.\n\n\n s. 1704; k. 1749.\n\n_Daniel Cajanus_ tahi \"se pitkä Suomalainen\" (Den långa Finnen) kuin\nhäntä myöskin kuhuttiin, on tullut kuuluvillen ympärin moailmata\npituuestansa. Hään mahto olla syntynyt Pohjan moalla, Paltamon\npitäjässä, kussa hänen isä _Anders Jeremiaksen-poika Cajanus_ oli\nKappalainen. Tämä hänen _Daniel_ niminen poika oli 4 kyynäriä ja 4\ntuumaa pitkä,[452] ja matkusti ympäri Europoo näyttäitemässä rahan\netestä. Tultua Preussin moahan, niin Kuninkas _Fredrik II_ samassa\npestuutti häntä sotamieheksensä, ja pani häntä siihen isoon\nGardiinsa.[453] Mutta _Cajanus_ oli Saulina muihen joukossa, ehkä\nnämätkin olivat pisimmät miehet, kootut ympärin Europoa. Kuninkas ei\ntainut sen eistä häntä pitää, vaan anto piirittää hänen kuvansa, jonka\nse pani seisomaan yhteen saliin Postdamin kaupunnissa.[454]\nKuin Cajanus oli kyllästynnyt, että näin kulkea ympärin maita,\nnäyttelemässään, niin hään koottua paljon rahaa, viimen seisahtui\nHarlemin kaupunnissa Hollannissä, jossa hään rupeisi elo-leiväksi,[455]\nkunnialliseen taloon, kussa hään myös kuoli s. 27 p. Helmi-kuussa v.\n1749, viisviienelläkymmenellä aastajallansa. Häntä hauvattiin s. 3:tena\npäivänä Maaliskuussa; ja kuin hänen kirstua mitattiin, niin se oli 4\nkyynärtä 2 korttelia ja 1 tuumaa pitkä, tahi 5 tuumaa vajoo 5\nkyynäretä; leveyveltään se oli 1 kyynärä ja 9 tuumaa. Hään heiti\njälestänsä paljon rahaa. Hään lahjoitti 12,000 _gylleniä_[456]\nLutherilaisten lapsi-huoneellen Harlemissa, 6,000 _gylleniä_ niillen\nUuistetuillen Franskalaisillen pakolaisillen (till de Reformerta\nFranska flyktingarne), ja 1,500 gylleniä Mennoniittiläisten\nseurakunnallen[457] tässä kaupunnissa. Hänen sisari, jonka ei myöskään\nsanottu olleen niitä pieninpiä, läksi Hollandiin perimään hänen muuta\ntavaruuttansa. Hänen vanhemmat olivat nuon kohtalaiset, pituueltansa,\neikä koko hänen suvussansa löytynyt yhtään erinomattain pitkää miestä;\nja mitä hänen ylöskasvattamiseen tuloo, niin ei sekkään ouk millään\ntavalla ollut erinomainen.[458]\n\n\n\n\nJUOSEP MATINPOIKA NIVALA\n\nyksi 112 vuuen vanha ukko.\n\n s. 1640; k. 1752.\n\n\n    Pi'ä tapais, niin elät kauvan.\n\n                     Suamal. Sananl.\n\nVaikka _Cicero_ kyllä sanoopi: _\"Nihil turpius est, quam grandis natu\nsenex, qui nullum aliud habet argumentum, quo se probet diu vixisse,\npraeter aetatem;\"_ niin luulemme kuitenkin että se on ansioksi\nluettava, kunnialla peästä pitkään ikeen. Ne on varsin harvat, jotka\nnykyisin eläävät ylitten 80 tahi 90 vuotta, ja se oisi nyt ihmeeksi\nmainittava, peästä 100:aan vuoteen. Moni luuloo, ei ilman perustukseta,\nettä meijän huikentelevaisuus, meijän viina-juominen ja irtonainen\nelämä, lyhenteepi ennen aikoa meijän ikäämme; ja se on aivan tosi, että\nkuta enemmin myö erkaneemme siitä yksinkertaisesta luonnollisesta\nelämisestä, sitä enemmin myö myöskin eroitamme meitä siitä elämästä ja\ni'ästä, joka oisi meillen luonnollinen. Meijän monet murheet ja huolet,\njotka eneneevät sitä myöten kuin vajoamme pois yksinkertaisuutestamme,\nynnä ne monet mielen-tarkoittamiset, joilla karaistaan meijän\najatuksemme, kuluttaavat ja menettäävät ja paljon meijän henkellistä\nvoimallisuuttamme;[459] meijän hellä ja arka ylöskasvattaminen, joka ei\nkaraise meitä jo nuoruutessamme, teköo meitä huonoiksi ja heikoiksi\nruummiiltamme, että kärsiä niitä vaivoja ja vastuksia jotka ovat meitä\nkohtavia, ja meijän ylönpalttinen ja tavatoin elämä on jo usseen ennen\naikoja lopettanut meijän päiviämme. Sillä ehkä ennen aikana löytyi\nvähemp ihmisiä kuin nyt, niin tavattiin kuitenkin heissä usseempia\ni'ällisiä kuin nykyisin. Silloin löytyi niitä, jotka elivät 140:neen ja\n150:neen vuoteen, jota pitäisimme mahottomana, ellei meillä vielä\nlöytyisi selviä totistuksia. Tämä Nivalan ukko ei ouk suinkaan heihin\nluettava, mutta se oli kuitenki i'äkäs kyllä, että tulla mainittavaksi,\nerinomattain koska se oli meijän moamiehemme.\n\n_Juosep Matinpoika Nivala_ syntyi Kalajoen pitäjässä Pohjan-moalla v.\n1640. Häntä tehtiin jo nuorena sotamieheksi, ja oman puheensa perästä\noli hään seuranut moamiehiänsä Jemtlanniin, josta hään muutaman vuuen\npeästä, tuli takaisin Suomeen, ja piti asuntonsa Nivalassa [460],\nvero-tilallansa, Pitisjärven kylässä, Kalajoen pitäjässä. Kuin hään oli\n105 vuuen vanha, niin hään nai yhen 60:nen vuotiaisen vanhan\npiian,[461] jonka kanssa hään eli muutamia vuosia varsin terveennä ja\nonnellissa. Hään oli vielä niin virkku ja virin vanhuuellansa, että\nhään niinnä viimeisinnä aikoinnakin vielä hiiskutti metässä linnun\npyyvöllä, ja kulki vesillä kalanpyyvyksillä, joka elämän-laita aina\nhäntä huvitti. Joka suvi hään kävi muihen joukossa heiniä tekemässä, ja\nsillä välillä niin hään kaiket kesät liehui käsiverkoillansa\nlammikoissa. Talvella hään kävi mehässä puun-hakkuussa, ajo ite\npuitansa kotiin, ja pilkoi heitä pihallansa. Tällä tavalla eli hään\n109:sen vuuen vanhaksi, varsin terveennä ja ilman mitään vaivatak.\nMutta silloin hänen täytyi vanhuuen voimattomuuesta, vaan ei mistään\nmuusta tauvista, maata vuotehella, jossa hään muihen korjulla vielä eli\n3 vuotta, kunnekka hään Marras-kuussa v. 1752, täytettyä 112 vuotta,\nlopetti päivänsä. Hään oli ollut kasvoltaan pieni tansakka ukko. Hään\non enin aikanansa ei syönyt muuta kuin paljasta olkista ja petäistä\nleipeä hapa-maijon kanssa. Se tapahtui hänellen kuin monellen\nmuillenkin i'ällisellen, että hään vanhuuellaan ilmaan mitään\nkolottamista kavotti hampaitansa, joihen siaan kasvoi toisia uusia,\nniin että hänellä 109:sen vuuen vanhana oli kaikki hampaat suussa --\nsiitä päivästä hyö eivät eneä lähteneet.\n\nVuonna 1754 eli niinikkään yksi toinen vanha mies Paltamossa, joka\nsilloin oli jo 113 vuuen vanha,[462] milloin hään siitten lie kuollut\nei myö tiiätäk.\n\n\n\n\nGUSTAF LEVANUS.\n\n\nKirkkoherra Suomalaisten ja Ruohtalaisten Seurakunnassa Pietarissa\n(s. 1696; k. 1749) ja sen Pietarissa olevan Suomalaisen Seurakunnan\nensimmäinen alku.\n\nKirkkoherra _Levanus_ oli syntynyt Suomessa, vuonna 1696; hänen isänsä\noli pappi. Häntä koulutettiin ensin Turussa, mutta koska Venäläiset\nvallottivat koko Suomen muata, niin hään mäni Upsalaan, ja siinä\nlopetti lukemistansa. Rauhan perästä, joka tehtiin _Nystadissa_ vuonna\n1721, läksi hään tästä mänemään Eestin muahan, jossa hänen veljensä oli\npappi Liholan[463] pitäjässä. Hään rupeis ensin Wapaherra\n_Nierothillen_ lapsen-opettajaksi, kunnekka hään vuonna 1725 tuli\nWiipuriin, jossa hään oli Tuomio-Rovasti _Melartopaeusta_ auttamassa,\nsaarnamaan sekä Ruohtia että Suomea. Tämä teki häntä jo toissa\nvuonna papiksi, niin kuin nimitetty Kirkkoherra Toksovassa.[464]\nHään oli aivan suurella hartauella ja suosiolla toimittanut tätä virkoa\nvuotta seihtemettä, kuin häntä jo kuhuttiin Kirkkoherraksi Pietariin,\nTörnin vainajan perästä. Hään yhisti jälleen ne toisistaan jo\nerkanevaiset Suomalaiset ja Ruohtalaiset jäsenät, ja vihittiin heijän\nKirkkoherraksi sinä 2:ssa pänä Helmi-kuussa vuonna 1733. Hänen\nmielentaipumisella, ja hyvätahtovaisuutella, voitti hään kumpaistenkin\nsytämmet, ja saatti toas ystävällisyyttä ja rakkautta heijän välillä.\nTämä hänen viisas ja kiitettävä käytös on tuottanut hänen nimensä\nikuisuuteen, ja hänen pitäjämiesten povessa perustanut yhtä suloista\nmielen muistoa.\n\nEttä välttää sitä hämmenystä, joka tapahtui siitä että\nyhellä rupeamalla piettiin sekä Suomalaista että Ruohtalaista\nJumalanpalvelusta, niin piti hään vuorottain yhtä ennen puoltapäiveä,\ntoista jälkeen. Hään rupeisi myös ensin oikeita Kirkonkirjoja tässä\npitämään, ja haki Kirkkoherralle oikeen vissin määrätyn palkan; Kirkon\nrahat, jotka ennen ovat olleet papin lukon takana, pani hään kirkon\netusmiehen vastauksen peälle, ja teki monta muuta sellaista\nhyvintarkottavaista asetusta. Kaikista hänen huolenpioista, on hänen\nmurheensa, että saaha Seurakunnallensa uutta kirkkoa, suurin luettava.\nSillä Jumalanpalvelus piettiin vielä nytkin Maidelinin huoneissa. Hään\nsai jo Toukokuussa vuonna 1733 yhtä avonaista paikkoo merijoukon\nsuarella[465] täksi tarpeheksi. Keisaritar Anna antoi myös 500 Ruplaa\naluksi tähän rakennukseen, samaten tekivät monet muutkin valloista,\njotka avarasti auttoivat tätä asiata lahjoillansa ja antimisellansa.\nIlman sitä, niin koottiin myös rahoja Riigasta, Reävelistä ja Narvasta,\nkollektiin kautta.[466] Sillä tavalla tehtiin nyt puusta yhtä\nrist-kirkkoa hänen toimituksella, jota vihittiin sinä 19 päiv.\nTouko-kuussa vuonna 1734.[467] Nyt nautti tämä Seurakunta tyytyväisyyttä\nja tyyväntöä, onnellissa oltuvana; mutta tämä ei kestännyt kauvemmin jos\n10 vuotta korkeimmiltans; sillä v. 1744 niin nousi taas uutta\nvillitystä ja vihaamista, yhen muakulkian tautta, nimitty _Esaias Aron\nNordenberg_, joka sinä vuonna tuli Pietariin. Hään sanoi olevansa\nJuutilainen, ja olleensa lähetös-pappina[468] Suomalaisissa. Sillä\nnimellä hään oli kulkenut läviten Saksan, Juutin ja Ruohin maita, ja\nkussakin paikassa ymmärtännyt hankkia itellensä kauniita totistuksia\nhänen kunniallisesta ja siivollisesta elämänkäytoksestä. Näitä nähen,\nLevanus otti häntä huonehensa, niin kuin yksi niäntyvä ja huonoillen\njälillen jo joutunut virka-kumppali, salliva häntä myöskin\nsaarnatakensa Suomen kielellä.\n\nMutta tätä tehässä vietteli hään kaikki Suomalaiset\npuolehensa, niin että ne yksin mielin pyysivät häntä papiksensa,\n\"Kirkkoherran-Apulaisen\" nimellä. Levanus ja se Ruohtalainen seurakunta\noli kyllä seisoava tätä vasten, mutta Suomalaiset kävivät tästä lakia,\nja riitelivät tuosta asiasta Oikeuspitoksessa Viron ja Eestinmaan\nasioista (vid Justitie-Kollegium öfwer Lif- och Estländska ärenderna).\nSiinä käyttivät hyö asiansa niin, että suostuttihin heijän pyytöksiin,\nja piätettiin että Suomalaisillenkin Seurakunnan jäsenillen oli lupaa\nottoo pappia itekseen, niin hyvin kuin Ruohtalaisillenkin. Tuostapa\ntuli nyt käskyä Levanuksellen Tammi-kuussa vuonna 1745, että vihkiä\nhäntä Seurakunnan-Apulaiseksi. Tämäpä käsky vasta sytytti sitä vanhaa\nvihaa ja vainoo jäsenien välillä, sillä Ruohtalaiset eivät ollenkaan\nsuvaineet sitä, että Suomalaisille piti annettaman omaa pappia. Hyö\nsuuttuivat sen eistä aivan suuresti heihiin, ja erkansivat nyt\ntykkänänsä pois Suomalaisista, jotka myös hylkeisivät heitä\npuolestansa, ja ottivat Nordenbergia papiksensa.\n\nMutta Levanus joka surkutti suuresti tätä Seurakunnan hajoamista, koki\nkaikella tavalla tutkia tätä miestä, ja kuulustella hänen töitä ja\ntapoja. Tiiustellen tätä, kirjutti hään sekä Ruohtiin että Danmarkkiin,\nkuulustella hänen kuluja ja käytöksiä. Kuinpa nyt siellä joutuivat\nkirjat takaisin, niin saatiin ilmin hänen monet juonet ja koiruukset,\njoilla hään oli juoksut ympärin maata, ja maailmata veijanut[469].\nNäitä kaikkia laitettiin lailisesti sisähän mainittuhun Oikeuspitohon,\njosta kyllä _Nordenberg_ tuli poisheitetty viralta,[470] mutta ne jo\ntoisistaan eroitut seurakunnat eivät eneä tulluna yhteen. Tämä kävi\nLevanuksellen niin karvaasti mielestään, että hään murehtissa tätä,\nkiäntyi pitkälliseen tautiin, josta hään kuoli Helmi-kuussa vuonna\n1749.\n\nG--nd.\n\n\n\n\nBUCHARIN TARTTARILAISTEN KUNINKAAN CHAN ZIGAN AREPTANIN[471]\nMERKILLINEN ANOMUS ZAAR PIETARILTA.\n\n(Suomen Tyttärillen omistettavaksi).\n\n\nMaalis-kuussa vuonna 1718, tuli Pietariin yks lähettämys[472]\nAstrakanin kaupunnista, lähetetty Bucharin Tarttariloihen Kuninkaalta,\nrukoillemaan Zaar Pietaria, _soahaksensa häneltä muutamia satoja\nSuomalaisia tyttölöitä_,[473] _ostamalla tahi muulla kaupalla_; sillä\n_Chan_, (heijän Kuninkansa) koska hään oli havainna, että tämä kansa\noli sanken urhollinen ja uskollinen, halaisi soahaksensa siitä sikiän\nomaankin moahaansak, että hään aikoa myöten mahtaisi heistä kasvattaa\naika Sotamiehiä ja Tappelus-uroja.\n\nTämä hänen pyytäminen tuli moahan lykättyksi, kuitenkin houkutteli\nhänen lähettämiä kahta Suomalaista renki-miestä, että täksi tarpeheksi\nseurata heitä sinnek heijän omahan moahan. -- Lienekö hyö siellä\nsiitten mitään aikaan soaneet?[474]\n\n\n\n\nTIIUSTUKSIA KUUSTON LINNASTA.\n\n(ynnä yks kahtomus hänen jäännöksistä.)\n\n\nKuuston[475] linna, josta nyt ainoastaan muutamat rauniot ovat\njälellen, oli yksi niistä vanhemmista Suomenniemen linnoista, joita\ntunnemme; ja on sen eistä meijän vanhassa tarinamuksessamme mainittava.\nPoavin aikana, jollon Piispoillen ei ollut ainoastaan henkellinen\nvalta, mutta myöskin iso valta maallisissa asioissa, niin nähtiin\nheijän usein palkihtevan ja pestuuttavan isoa sota-rahvasta, varustavan\nitelleen vahvoja linnoja, ja toisinaan uskaltavan ihtensä sotaan\nlaillisen hallituksensa vastaan.[476] Kuin Ruohin Piispoillen oli\ntällaiset isot laitokset, niin ei piek ouoistella, jos heijän vertaiset\nSuomessa nouvatti samat tavat. Se oli näillenkin monta tarpeellisempi,\nasettaa itelleen varustettuja linnoja, koska ne Suomalaiset\npakanalliset kansat useen hätyyttivät heitä, heijän hoviloissansa,\nja tappoivat heitä kotonaan, tahi veivät heijät myötensä\nsurmataksensa.[477]. Vielä siittenkin niin Venäläiset, jotka jo\nrupeisivat lauttoillansa kuleksimaan pitkin Suomen rantoja\npillomuksiaan muka tekemään, peloittivat heitä paljon näinnä aikoina.\nSen tähen kuin Ruohtalaiset rakensivat _Turun_ linnoo itellesek\nvarustukseksi, niin Suomen Piispat varustelivat ihtensä _Kuuston_\nlinnassa. Se ensimmäinen joka oikeen rupeisi pyytämään tätä\n_linnaksi_, oli Suomen yheksääs Piispa nimeltä _Ragvaldus_ (kotoisin\nAhvenen-moasta)[478] joka v. 1317 suuren kustennoksen kanssa anto\nperustoo tätä paikkoa asunnoksi ja varjelloksi itelleen ja\njälkeentulevaisilleen. Mutta, tahi se oli tehty puusta, ja huonosti\nvarustettu, tahi se ei lie ollut vielä oikeen valmis, koska yks joukko\nVenäläisiä, jotka vuuen peästä (v. 1318) kävivät meijän rantojamme\nrappoamassa, taisivat tähän tunkeita, ja siinä tulella hävittää kaikki\nTurun Hippakunnan vanhat kirjutokset ja koreukset (klenodier).[479]\n\nMutta jos _Ragvald_ oli se ensimmäinen joka asetti tätä linnaksi, niin\noli tässä jo kuitenkin ennen häntä asuna Suomen Piispoja, jota nähään\nyhestä vanhasta kirjasta, kirjutettuna v. 1295, jota Piispa _Magnus\nThunsson_,[480] oli tästä paikasta ulos-antanut.[481] Tämän tulipalon\nperästä ei nimitetäk mitään tästä linnasta, ennen kuin vasta 100 vuuen\npeästä, jollon Piispa _Magnus Olai Tawast_,[482] anto uuestaan\nsitä ylösrakentaa ja tehä vahvemmaksi ja sovelliammaksi.[483]\nMutta Piispa Conrad Bitzin[484] aikana, niin palo tämä linna toas\nperi-pohjin tulipalossa, jollon vahinkoksemme, ne tarpeellisemmat ja\nainuat kirjat meijän maan asioistamme keäntyivät poroksi. (Messenius\nluuloo tämän tapahtunneen nuon vuonna 1470).[485] Mutta Piispa anto toas\nuuestaan sitä ylösrakentoo, ja tietti kahta vahvemmaksi ja suuremmaksi.\n\nMutta koska _Kuuston_ linna Piispa _Arvid Kurkin_ paettua,[486] (ja\nehkä Juuttilaisiltakin jo käsitettyä) tuli v. 1523 ynnä ne toisetkin\nSuomen linnat ja kaupunnit takaisin otetuksi Kuninkaan Kustav\nensimmäisen väeltä, _Flemmingilöihen_ komenon alla, niin näyttää kuin\noisi Kuninkas peättänyt, että tämä linna, joka ei ollut Turun-linnasta\njos nuon peninkuormoo,[487] oli yksi joutava laitos, ja vastukseksi\nniillen sen alla kuuluvillen talonpojillen, tätä voimassaan piteä\nja korjata, koska se hänen käskyn peällä tuli v. 1528 Turun\nLinnan-Isännältä _Magnus Svensonilta_, hajotetuksi ja maahan\nrävitetyksi.[488] Niin nyt maata myöten purettiin tätä muistomerkkiä\nSuomen Piispoin vanhasta vallasta ja jaloutesta. Nyt kuin tätä paikkoo\nnähään, niin ei se nävyk muullen kuin yksi kivi-rauniollen, ja\nuskottaisiin mahottomaksi tässä muinon olleen tällaisia varuistuksia ja\nvehkeitä.[489]\n\nKahtomus[490] tästä paikasta, joka on tässä liitetty, on tehty ja\nminullen ystävällisesti annettu Herra Luettajalta _Grafströmilta_, joka\nv. 1826 oli Ruotista matkustanut Suomeen, tervehtimään omaisiansa,\njotka asuivat _Radelman_ herraskartanossa, varsin lähes tätä paikkoa,\nja jota hovia nähään taaksempana tässä kahtomuksessa, vesien takoo.\nNykyisin on Kuuston saari taipaleen kautta yhistetty Kuuston niemeen,\nmutta uskottava on että se on ennen ollut soarenmoa, sillä tämä\ntaipalen paikka, joka on aivan kapee, on varsin matala, ja ainoastaan\ntehty koalin- ja potatin-maiksi. Soaren toisessa peässä on tehty yksi\npieni kylpy-huoneh, johon yksi pieni polku viepi pitkin rantoo; ja\njohon valkamaan lasketaan halki selän, kuin Piikisten kirkolta tullaan\ntähän. Tämä Kuuston hovi, jok ei nävyk tässä kuvauksessa, ja joka nyt\non tehty Turun Rykmentin Evesti-asumapaikaksi (öfwerste boställe wid\nÅbo Läns Reg.), makoo vähäisen matkanpeähän rannasta ylöspäin, siinä\nsakkeessa kuusikossa, jota nähään vasemmallen käillen. Lahti, joka\neroittaa Kuuston soarta tästä niemen-moasta, ei ouk sen syvämpi, että\neläimät kulkoovat sen ylitten, jonka tähen tähän on pantu yksi\njuotto-aita, lahen poikki. Tässä moisiossa löytyy yks valittu\npuistikko-maa (trädgård), jossa kasvatetaan omenoita ja muita\nmoan-hetelmiä, varsin hyvästä loavusta.[491]\n\nG--nd.\n\n\n\n\nTIIUSTUKSIA SIITÄ MUINOSESTA SUOMALAISESTA SUVUSTA, NIMELTÄ FINCKE.\n\n\nJos mielimme milloin hankkiaksemme mitään tarkempoo tietoa meijän\nomassa tarinamuksessamme, eli meijän esivanhemmistamme, niin\nmeijän täytyy kaikella tavalla ahkeroittoo selvittelläksemme ja\nharjoittaaksemme niitä tietoja, jotka heistä jo löytyy, ja hakeaksemme\nuusia. Näissä aivotuksissa ei meijän piek laiminlyyä niitä pieninpiäkin\ntietoja tiiustellaksemme, liioitenkin vanhoista ajoista, joista niin\nväheä nyt eneän ouk meillen jälellen, ja kussa yksi vähäinenkin\nilmoitus eli selittäminen on voitoksi luettava, ja piettävä suuresta\narvosta. Myö olemme tässä tarkoituksessa, vanhoja kirjankootuksia\nkahellessamme, aina tiiustelleet ellei heissä löytyisi jotakuta\nSuomalaista, tahi Suomalaisia koskevata, ja harvoin olemme tehneet tätä\nvarsin tyhjään. Se oisi toivottava että meijän nuoremmat moamiehemme,\njotka tuloo vieraita maita liikkumaan, ja siinä heijän kirjankootuksia\nnäkemään, ottaisivat sen vaivan peällensä, kuulusteluksensa jos ei\nheissäkin oisi jotaik einettä ehtiäksemme, jotta myö sillä saisimme\nvähittäin ylöshaetuiksi niitä tietoja, joita vielä on mahollista soaha.\n\nNiistä vanhoista paperiloista joita olen tällaisissa perkauksissa\nkäsittänyt, on yksi -- joka tuottaa meillen tiiustuksia siitä vanhasta\n_Finkin_ suvusta Suomessa -- aivan merkillinen, ja jota tapaisin yhessä\nvanhassa paperin-pankossa Kunink. Kirjankootuksessa tässä Tukhulmissa.\nJa vaikka se ei ou peä-asiassa varsin valaiseva, niin se on kuitenkin\nensin sytyttänyt meissä innon, tarkemmin tästä tiiustella, ja\nmoamiehillemme toimitella niitä tietoja, joita olemme soaneet.\n\nTämä paperi eli käsikirjotus sisällensä pitää I:ksi Turun muinosen\nMoaherran _Jer. Wallenin_ kirjutosta K. Kirjutos-Kokouksellen[492]\nniistä _Finckilöihen_ hauassa Ulfsbyin kirkossa löytyneistä vanhoista\nvapamerkkilöistä, ynnä yhtä rumasti heistä tehtyä kuvausta, annettu\nTurussa s. 25. p. Lokak. v. 1765; ja 2:ksi Lainistujan Kuninkaallisessa\nVanhain-Säilyksessä Kirjuttajan Herra _Samuel Gagneruksen_ vastausta,\neli selitöstä tästä asiasta, annettu Tukhulmissa s. 15. p. Toukok. v.\n1767 (vasta puolentoista aastajan peästä), jota selitöstä se on pannut\nKun. Kirjankootuksessa tallelle.\n\nNämät toimeukset kuuluuvat sanoista sanoin, näin:\n\n    Kopio.\n\n    Herr Landshöfdingen _Wallens_ Bref, af Åbo den 25:te October\n    1765, til Cancellie-Collegium, angående de uti Finckeska Grafwen\n    i Ulfsby Kyrka, igenfundne Wapen.[493]\n\n    Hos Edra Excellencer samt Kongl. Mj:ts och Riksens Höglofl.\n    Cancellie-Collegium finner jag mig icke böra undgå, at\n    wördsammast anmäla, at Fincke ätten warit af de äldsta adeliga\n    Slägter här i Storförstensömet Finland och ägt, ibland flere\n    frälsegods, äfwen _Sonnäs_ Alodial-Säterij uti Ulfsby Sokn och\n    Björneborgs Lähn, i hwars Moderkyrka wälbemålte Famille låtit\n    anlägga en upmurad Graf, then Herrar Proster och Kyrkoherdar i\n    samma anseenliga Församling, hwarunder jämnwäl Björneborgs Stad\n    lyder, haft tillika med Sonnäs Sätesgårds-ägaren behörig omsorg,\n    at wid makt hållas.\n\n    Uppå benämde _Finckeska Grafften_, är en mans och qwinno-bild\n    uthuggen. Öfwer mansbilden är å samma grafften uthugget Gustaf\n    Finckes namn och öfwer qwinsbilden, Engrid Boijes.[494]\n\n    Och som Sonnäs Sätesgårdsägaren warit, ifrån äldre tider\n    tilbakas, ägare af berörde Finckeska graf; så är ock grafwen\n    nyligen kommen uti Öfwerstens och Riddarens af Kongl. Maj:ts\n    Swärds Orden, Högwälborne Baron Johan Hastfers samt des Frus,\n    Högwälborne Friherrerinnans Margaretha Stackelbergs ägo genom\n    thet köp the, för par åhr sedan widpass, slutit om Sonnäs\n    Sätesgård och the therunder ludande tillhörigheter, med nu\n    warande Kongl. Maj:ts och Riksrådet samt Riddare af Kongl.\n    Nordstjerne-Orden, Högwälborne Herr Carl Hermelin, som innehade\n    samma gods. Herr Öfwersten och Friherren Johan Hastfer hafwer\n    altså nu låtit ränsa grafwen och borttaga den mull, som därstädes\n    under mångårig tids förlop samlat sig; Men så snart arbetsfolket\n    blifwit där et och annat tekn til waps och Bokstäfwer utaf\n    förgylt Silfwer warse, lemnade Han Herr Prosten och Kyrkoherden\n    Doctor Michael Lebell bud därom, med anmodan, att Herr Prosten\n    wille taga sig omsorgen, at låta noga wid sjelfwa städningen\n    tilse, om och hwad af dylika gamla gårdtekn där kunde finnas.\n\n    Bemällte Herr Doctor och Prost lät, i anledning däraf, sig wara\n    angeläget, at i nogaste måtto leta och utröna alt hwad i den\n    grafwen wore at uphitta: och, som genom den granskningen Twå lika\n    Wapn igenfunnos teknade med G.F. Twå andre med E.T.D. hwilket\n    wapn är mig obekant, samt twå andre med T.H. äfwen mig okände\n    wapn.[495]\n\n    Utom des äro äfwen Twå större Bokstäfwer, neml. I.B.[496] samt\n    2:ne bokstäfwer af mindre figure, neml. G.F.G.F. samt Chifren N:o\n    5[497] i mullen igenfunne, hwaraf fuller slutas kan, at därstädes\n    måst warit flere Chifrer, ehuru de ej kunnat igenfås och lära,\n    wid grafwens ränsning i fordna tider, wara förkomne, eller ock\n    af dem, samt ränsat grafwen, af ensaldighet, såsom til äfwentyrs\n    ifrån kistorne lossnade, borttagne.[498]\n\n    Men ehuru därmed ock må wara beskaffadt: så lärer det finnas\n    ostridigt, at grafwen, den där i denna dag kallas Finckeska\n    grafwen, hört til bemälte Adliga Ätt, och at Lijk hade af\n    Fincke-Ätten och Finckarnas Fruer måtte blifwit där begrafna,\n    änskönt Boije-Ättens nu bruklige wapn, icke funnits igen i\n    grafwen, där dock Ingrid Boije, hwars Bild och namn är uppå\n    ofwannämde grafsten uthuggen utmed Gustaf Finckes bild och namn,\n    ofelbart warit hans äkta maka; hwilken saknda torde härröra af\n    samma öde, som saknanden af de felande Chifrer, hwilka, utan all\n    twifwel, warit til, ehuru de blifwit förkomne och nu saknas.\n\n    Och alldenstund desse mines-märken förtjäna wåra tiders och\n    följaktligen wår efterwerlds wård, hwarom äfwen Kongl. Placatet\n    af år 1666 stadgar: så finner jag mig skyldig aldra-ödmjukast\n    hemställa, om icke edre Excellencer samt Höglofl. Kongl.\n    Cancellerie-Collegium pröfwa billigt, samt med högstnemälte\n    Kongl. Placat enligt, at genom Riks-Archiwi försorg utrönas må,\n    hwilkendera af Adlige Ätternes wapn i Riket, de twå E.T.D. samt\n    T.H. tecknade äro, wara måge? Och om icke både de samme, så wäl\n    Finckeska Ättens minnesmärken måge blifwa infattade i tillständig\n    ordning, tillika med de 6 förgyldte Silfwer-Bokstäfwer, uti en\n    förgyld koppar, eller ekträdsrahm, och häftas med en Järnmåla\n    uppå en faster Järnkrog på en wägg uti Finckeska grafwen?[499]\n    Och at behörig berättelse därom uti Kyrkoboken må införas? eller\n    hwad Edre Excellenser samt Höglofl. Kongl. Cancellie-Collegium\n    täckes därom gunstigt förordna.\n\n    Åbo Lands-Cancellie den 25:te October 1765.\n\n                                                Jer Wallen.\n                                                G. Malm.\n\n\n    Pro Memoria.\n\n    I anledning af de Silfwerplåtar med Adeliga wapn, som uti\n    Finckeska grafwen i Ulfsby Kyrka äro igenfundne, har man varit\n    angelägen om, at utur Historien och Genealogiske Samlingar,\n    upleta de familier och personer, som fordom fört dessa wapen.[500]\n\n    Det första wapne-paret tilhörer den fordna Finckeska familien,\n    och torde följande korta anmärkningar tjäna til någon uplysning.\n\n    Uti Konung Eric den XIV:des tid äro 2:ne Finkar, _Jöran och\n    Gustaf_, mycket af Historien bekante. Den förre, eller Riks-Rådet\n    Jöran Fincke stickades åhr 1563 den 15:de Febr. tillika med flere\n    Herrar, til Hessen, uti et Giftermålswers för Konung Eric, m.m.\n    som kan ses af Messenii Scond. Illustr. Tom. 6:to p. 12.[501]\n    Dal. Sw. R. Hist. III Del. I B. p. 557. 597.[502] Stjernm. Sw.\n    och Göth. Höfd. Minne 1 D. p. 330. 28 &c.[503]\n\n    Den sednare, eller Riks-Rådet Gustaf Fincke sändes med Bengt\n    Gylte af K. Eric, uti et Statsärende, till Ryssland, åhr 1563.\n    Med denna Messenii berättelse instämmer äfwen Herr Hof-Cancellern\n    Dalin uti Sw. R. Hist. III Del. I B. p. 555[504] där det heter.\n    Riks-Råden Bengt Gylte och Gustaf Finke, woro ibland andra,\n    skickade till Muscow. Uti en not härunder tillägges, at Gustaf\n    Fincke war Ståthållare i Finland: och at han gementligen stockade\n    Konung Eric Finske klippare. Uti Tegels Hist. Reg. Erici\n    XIV, p. 36 nämnes han af åhr 1566 Ståthållare öfwer Finland,\n    Österbotten och Åland: Och Cancellie-Rådet von Stjernman gör här\n    rätteligen[505] den anmärkning, at han varit gift med Merta Sten\n    Jacobs-sons dotter till Porckala, som förde en beväpnad arm med\n    en lilja.\n\n    Hwad man eljest om Riks-Rådet Gustaf Finke kan säga, är det, att\n    han i K. Eric XIV:des tid, warit i stort anseende, och af sin\n    Konung mycket älskad, hwartill de Finske klippare torde hafwa\n    bidragit.[506]\n\n    Wore icke åhrtalet 1617 utsatt på de i grafwen fundne\n    Silfwerplåtar, hade man stor anledning at tro, det dubbla\n    bokstäfwerne G.F.G.F. tilhörde dessa Bägge Riks-Råden Georg\n    Fincke[507] och Gustaf Fincke, som har ock kunnat warit begrafne:\n    Men nu gör åhret, i det stället, den saken aldeles otwiswelaktig,\n    at denna Sednarens Son Gödrick Fincke här ligger begrafwen, och\n    at de Finckeska wapnen tecknade med G.F.G.F. tilhört hans kista,\n    hade såsom prydnad och åminnelse hos efterwerlden. Med denna\n    Fincke gick famillen ut,[508] och det så, at hvarken namn eller\n    wapn blifwit uptagne i den adliga Matrikel, och de wapne-Böcker,\n    som i sednare tider blifwit utfärdade.\n\n    Herr Landshöfdingen och Riddaren Baron Tilas är af den mening,\n    at denna Fincke hetat Gödric, efter fader-fadren; men om namnet\n    Gustaf aldeles finnes utsatt på grafstenen, är klart, at stenen,\n    som Herr Landshöfdingen och widgår, bör äga witsord. Är Initial\n    Bokstafwen G. allena utsatt, är så mycket mera troligt, at den\n    betyder Gödrick, som jag af de här uti Kongl. Antiquites Archiwo\n    befintlige Finska Slägt Böcker,[509] äfwen funnit denna Fincke\n    hafwa hetat Gödrick[510] och, efter grafstenens innehåll, warit\n    gift med Ingeborg Boije, en Dotter af Nils Boije till Gennäs,\n    Fältöfwerste uti Konung Eric den XIV:s tid.\n\n    Hwad det andra wapne-paret, tecknadt med T.H. angår, är nog\n    säkert, at det, efter Herr Landshöfdingens tanka, tilhörer\n    Tönne Henricsson (Wildeman). De betänkligheter, som i början, i\n    anseende til någon olikhet med Wildemanska wapnet i Sedercroniska\n    wapne-boken mig härwid förekommo, förfallo alldeles wid åtankan\n    deraf, at de gamle warit nog okunnige uti Heraldiska Reglorne,\n    och at graveurerne i stället för en i sednare tider antigen och\n    stadgad Blaçon, efter egen phantasie fylt och utstofferat Wapnen.\n\n    Wapneplåtarne märkte med E.T.D. äro utan twifwel, efter Tönne\n    Henricssons Fru, Elisabeth Thomas Dotter (Riiting), och meddela\n    tillika någon uplysning om beskaffenheten af det fordna\n    Riitingska wapnet, som härtils warit mindre bekant. Med detta bör\n    dock icke Riitingska wapnet med en open stor Bok sammanblandas,\n    som fördes af Doctor Nils Riiting, hwilken lefde uti K. Carl\n    Knutsons tid, och åhren 1453 och 1454 tillika med Riddaren Erik\n    Eriksson (Gyllenstjerna) höll Räfsta ting i Jönköping, Skara och\n    Örebro, m.m.\n\n    Föröfrigt kunna genom det, som Herr Landshöfdingen Tilas\n    projecterat om Wapne-Silfrets omgörande til Socknebuds-kalk,\n    eller dylikt, med Inscription, 2:ne fördelar på en gång vinnas.\n    Både kyrkan och Historien hafwa då nytta deraf: och wapnen blifwa\n    icke dess mindre ifrån glömskan och förgängligheten bewarade,\n    helst då de ock tillika, såsom afritade til storlek och figurer,\n    nu försvaras uti Kongl. Antiquitets Archiwo.\n\n    Stockholm d. 15 Maji 1767.\n\n                                                 Samuel Gagnerus\n\nJos nyt tarkemmin tutkistelemme näitä Gagneruksen selityksiä, niin\nlöyvämme, että jos hänen aatos ainoastaan oli nimittää niitä, jotka oli\nennen näitä Liikisten kirkon-moassa löytyneitä vapamerkkiä kantaneet,\nniin hään tässä aivotuksessa oli tehnyt kyllä, ilmottaissaan ettei\n_Gustaf_, mutta _Gödrik Fincke_, oli naitu _Ingeb. Boijin_ kanssa, ja\nettei nämät hopeet tainut olla Kustan kirstusta (joka tais kuollut\nvuuen 1566:en lopulla, tahi alussa vuen 1567, kosk ei siittempänä\nhänestä mitään mainitak),[511] mutta Gödrikin, joka mahto kuolla vasta\nv. 1617, niin kuin heissä luetaan; selittäissä myöskin mitä\nkirjotus-nenät T.H. ja E.T.D. piti, Moaherra Tiilaksen aatoksesta,\nmerkihtemän. Mutta jos hään, (niin kuin hään tässä ite sanoo), on\nsiihen mielensä tarkoittannut, että tarinamuksesta ja vanhoista\nsuku-kirjoista tiiustella näitä _Finkin_ nimellisiä, eli antoa meillen\nyhtä selvempätä tietoa tästä vanhasta Suomen suvusta -- niin hään tässä\naivotuksessa, ei ou tehnyt niin mitään, asian valaistamiseksi; sillä\nkaikki mitä hään meillen toimittaa, löytyy jo ennen neissä häneltä\nnimitettyissä kirjoissa painettunna ja toimitettunna.[512] Hään osottaa\nsälkiesti, ettei hään tuntenut muita kuin nämät kahet, _Jöran ja Kustav\nFincke_; ja kolmaas _Gödrikki_, jota hään tunsi ainoastaan nimeltään.\n\nSiinä aivotuksessa, että taitaisimme tarkemmin toimittoo jotaik\ntästä vanhasta Suomalaisesta suvusta, olemme Kuninkaallisessa\nVallan-Säilyksessä lävitten luenneet kaikki vanhat _Päivä-kirjat_\n(Diarier) enemmin kuin 60:nen vuuen eiten, eli vuotesta 1547 vuoteen\n1620,[513] ja pistänyt muistiin kaikki mitä Finckilöistä heissä\npuhuttiin. Ilman sitä olemme me niin ikään tässä K. Vallan-Säilyksessä\nlävitten luskuttelleet _Pito-kirjat_ (Registraturen) näistä ajoista,\nkussa muka Finkin nimeä tavattiin;[514] ja olemme sekä siitä vanhasta\n_Suomalaisesta Sukukirjasta_ (joka on vielä jälellen) ja _Stjernmannin\nHöfd. Minne_, 2:sta osasta (jotka kumpaisetkin, käsikirjoituksina\nlöytyy Vallan-Säilyksessä), vaan liioitenkin ijan-vanhoista\nkirjoituksista, jotka löytyypi K. Vapaus-Huoneen Holhottamuksessa,[515]\nyhteen-haenneet niitä tietoja, jotka heissä tavataan näistä\n_Finckilöistä_; siinä muka toivossa, että meijän moa-miehet kuulisivat\nmielellään jotakuta toimitettavaksi näistä meijän esivanhemmistamme ja\nvanhoista ajoistamme.\n\nMyö tunnemmo jo sekä _Aegid. Girsin_ Tarinamuksesta Kuninkaasta\n_Eerikki XIV:nestä_[516] että _Er. Joh. Tegelin_ Tarinamuksesta samasta\nKuninkaansa[517] että niistä moneista Suomalaisista Herroista,[518]\njoita hänen koroitus-päivällänsa (på dess kröningsdag) s. 29. päiv.\nKesäk. v. 1561 tehtiin Tähti-niekoiksi (dubbades till Riddare)[519] oli\n_Kustav ja Jöran Fincke_. Että nemät olivat veljekset selitetään\nStjernmanilta, joka sanoopi kumpaisestakin, että heijän isä oli\nLinnanisäntä _Gödrik Niileksenpoika Rangonen_ Pernoon,[520] ja heijän\näitinsä _Margaretha Kustantytär Slatte_, Lienistä. Sillä tavalla niin\ntämä Finkin suku, joka kolmatta sattoo aastaikoa siitten oli kuuluisa\nympäri koko Suomenmoata, ei ou muuta kuin paljaita _Rangoisia_ tahi\n_Rongaisia_ (isänpuolesta) ja Finckilöitä emänpuolesta. Ja näistä\nsamoista Ronkaisista on myös siitten emän-puolesta syntynyt se Suomessa\nkuuluisa Vapaherrallinen _Hornin_ sukukunta.[521]\n\nNiistä käsikirjoituksista, jotka löytyy K. Vapa-huoneessa[522] ja jotka\novat minusta vanhimmat ja peällenluotettavammat, selitetään että tämä\nuusi Finkin suku, on ollut näin:\n\n1) _Jöns Rangonen_ (eli niin kuin myö häntä kuhtuisimme: Ronkainen[523]\nHeikkilään, ja Melkkilään, luetaan tämän suvun esi-vanhiimmaks.[524]\nHään oli nainut _Johannaa Pentti-Lydikinpojan_ tytärtä, joka oli siitä\nvapasuvullisesta _Dieknin_ suvusta;[525] Hään eli 1440 vuuen luvulla,\neli nuin yhellä ajalla kuin _Gödik Fincke_ (joka oli hänen nuotensa) ja\nMiekkamies _Olof Tavast_ (joka oli tämän Finkin lankomies, ja jonka\nsisaren-tytär oli naitu tämän _Jönsin_ pojan kanssa). Ehkei tunnetak\nmikä mies tämä Rangonen lie ollut, niin on kuitenkin arvattava, että se\nmahto olla kunnioitettu mies, koska se sekä oman että pojan naimisen\nkautta joutui heimolaiseksi kolmellen niillen ylhäisemmillen\nSuomalais-sukukunnillen, nimittäin _Finkin Tavastin_ ja _Djeknin_.\nHänen lapsista tunnetaan kaks poikoo, nimittäin _Jöns Jönsinpoika_\nHeikkilään, ja _Niiles Jönsinpoika_ Rangonen, joka oli nainut _Katarina\nFinckin_ Pernoon, yksi sen vanhan _Gödik Finkin_ tyttäristä.\n\nStjernman sekoittaa nämät nuoteet (swärfäder) välillänsä, eli\noikeemmittain, hään teköö heistä molemmista, yhen miehen, ja kuhtuu\ntämän suvun esivanhinta _Gödik Rangoseksi_, joka on häneltä varsin\nhullusti.[526] Siinä Suomalaisessa sukukirjassa, joka löytyy K.\nVallan-Säilyksessä, nimitetään _Gödik Finckiä_ tämän suvun alottajaksi\neli esivanhemmaksi[527]; sekin on viärin, sillä se oli sen esivanhin\nemän-puolesta, vaan ei isän-puolesta. Tätä tekivätten hyö vissiinik\nehkä siitä syystä, että lukivat muka ikään kuin häpeeksi aloittoo näin\nkuuluisan suvun yhestä Ronkaisesta;[528] seneistäpä häntä ei mainitak\nmissään -- ei hänen nimeensäkkään. Ja hänen poikaansa Niilestä (jota\nsiinä villitykseksi kuhutaan \"Niils Finke\") tehtiin tämän Gödikin\nFinkin pojaksi; mutta se oli hänen vävynsä. Palmsköld kuhtuu häntä toas\n_Johannes Rengon-poika: \"Johannis Rengonis filius de Melkila, Armiger\nvixit 1444; uxor. -- Johanna Benedicti filia.\"_ Peringsköld kuhtuu\nhäntä ensin Raugonen (jota luulisimme olevan kirjotus-virhe) vaan\nsiitten aina Rangoseksi: _\"Jöns Raugonen (till Poicho[529] som till\nhusfru ägde Johanna, Bengt Lydikasons dotter, som i sitt wapn förde ett\nankar\"_[530] ja toisessa kohassa kuhtuu hään häntä: _\"Jöns Rangonpoika\ntill Melkilä.\"_ Hänen poikansa oli:\n\n2) _Niils Jönsinpoika Rangonen_ Melkkilään, joka on tähän asti viärin\nkuhuttu (sekä Stjernmanilta että muilta) _Nils Gödrikson Rangonen_, ja\njota siinä Suomal. Sukukirjassa kuhutaan _Nils Gödikson Fincke_. Hään\noli Miekkamies, ja mahto olla aika vimpa, koska se sai sen köllö-nimen\n_Wåghals_ (Uskaltaja).[531] Hään eli nuon v. 1485, ja oli nainut niin\nkuin jo sanottiin sen vanhan Gödikin tyttären, ja sillä yhisti tämän\n_Finkin ja Rangosen_ suvulliset, eli tämän _uuven ja vanhan_\nFinki-kunnan omaiset. Hänellä ei tainut olla muuta kuin tämä yks poika,\nnimittäin:\n\n3) _Gödik Niileksenpoika Rangonen_, Pernoon. Hänen sanotaan vasta ensin\nkuhtuneen ihtesäk _Finckeksi_, äitinsä ja äijänsä (morfar)\nnimelliseksi. Stjernman kuhtuu häntä \"Linnanisännäksi\", eikä nimitäk\nmissä linnassa se oli Isäntänä, eli mistä se on tätä tietoonsa ottanut.\nPeringsköld sanoo että se oli Linnanisäntä Hämeenlinnassa, mutta ei --\nminä vuonna.[532] Vaan koska hänen nimeänsä ei löyvyk v. Stjernmannin\nluetoksessa (förteckning) Hämeenlinnan Linnanisännistä, eikä myös Turun\nTiiustuksissa (Åbo Tidningar) vuonna 1785, kussa heistä niinikeän\nmainitaan, niin on uskottava, että jos hään oisikkin siinä ollut, niin\nse mahto olla varsin lyhyt aika, koska häntä ei eneä muistetak.\nLuotettavampi on sen eistä mitä Palmsköld hänestä puhuu, joka sanoo\nhänen olleen Linnanisäntänä _Kroneborgissa_ v. 1520.[533] Mutta siitten\non toinen kysymys, mitä linnaa hään tällä nimellä tarkoittaa? Ettei\ntässä maha olla kysymys _Kronobergin_ linnasta Smålannissa, arvaamme\nsiitä, että koko hänen suku, sekä ennen häntä että jälkeen, asui\nSuomessa, kussa heillä oli hoviloita ja kartanoita. Eikä hänen\nnimeänsäkkään mainitak siinä luetoksessa näistä Kronobergin\nLinnanisännoistä, joka löytyy v. Stjernmannin Höfd. Minne I:sessä\nOsassa.[534] Mitäpäs meijän siitten muuta täytyy, kuin uskoa että\nPalmsköld tällä nimellä ymmärtää Hämeenlinnoo, liioitenkin koska tämä\nlinna vanhoina aikoina on toisinaan tullut näin kuhutuksi.[535]\n\nTällä _Gödik Finkillä eli Gödik Rangoisella_ oli toverina, niin kuin jo\nsanottiin _Margaretha Kustantytär Slatte_[536] Lienistä, jota hään nai\nv. 1518, joka vielä eli v. 1538, ja jonka kanssa hänellä oli 7 lasta; 4\npoikoo ja 3 tytärtä. Nimittäin: 1) _Göstaf Fincke_, Sonnäsiin;[537] --\n2) _Johanna Fincke_,[538] -- 3) _Jöran Fincke_, Pernoon; -- 4) _Kárin\nFincke_,[539] -- 5) _Margaretha Fincke_,[540] -- 6) _Nils Fincke_,[541]\nja -- 7) _Brítha Fincke_.[542]\n\n4) _Jöran Gödikinpoika Fincke_ Pernoon, josta on jo ennen p. 409\npuhuttu, sai v. 1547, s. 7 p. Tammik. Kuninkaalta Kustav. I:seltä\nVirmon mehtämoat piteäksensä, v. 1552 oli hään Linnan-asettaja\n(Hof-Marskalk[543] ja Lainjulistaja (Lagman) Ölannissa, -- v. 1561,\ns. 29 p. Kesäk. tehtiin häntä veljensä kansa Tähti-niekaksi, Kuninkaan\nEerikin istumellensä noustessaan; ja v. 1562 Valta-Neuoksi. Kuin\nKuninkas oli Tammikuussa v. 1563 lähättänyt hänen veljensä _Kustav\nFinken_ Venäjäseen, niin lähätti hään tämän Helmikuussa mainitunna\nvuonna mänemään Danmarkin kautta Hessiin, naima-kaupoillensa[544]\nMutta tultua Köpenhaminaan, viskattiin häntä ja hänen matka-toverinsa\narastiin, kussa häntä piettiin monta vuotta. Kuninkas koitteli kyllä\nmonestin kirjoillansa[545] soahakseen häntä sieltä poislunastetuksi,\nmutta se oli tyhjä. Se näyttää kuin hään oisi vasta v. 1567 tullut\nsieltä irtilasketuksi, koska ei puhutak hänestä, ennen tätä vuotta.\nSilloin (Kesäkuussa) käskettiin häntä koetteskentelemaan (mönstra)\nsota-rahvasta merimaissa (i Skärgården), ja (Marras-kuussa) pitämään\nhuolta heijän palkihtamisesta, että myös luettamaan hopeita\nKuninkaallisessa ja valtakunnan rahastossa (Bank, Skattkammare). -- v.\n1568, s. 3 p. Jouluk. tehtiin häntä Lainjulistajaksi Pohjos-Suomen,\nSatakunnan, Pohjanmoan ja kaiken Ahvenanmoan ylitten. Se näyttää kuin\noisi hään kohta sen perästä kuollut, kosk' ei hänestä siitten mitään\nmainitak. Hään oli nainut _Maalin Olli-Pekanpojan tytärtä (Örnfodt)_\nVartetorppaan,[546] jonka kanssa hänellä ei mahtana olla mitään\nlapsia, koska ei heistä missään mainitak.[547].\n\n_Kustav Gödikinpoika Fincke_ Porkkalaan,[548] mahto olla tämän Jöranin\nvanhempi veli. Hänestäkin on jo ennen puhuttu. Häänki oli muinon,\nKuninkaan Kustav I:sen hallituksen-aikana, yksi kuuluisa Peämies\nSuomessa. Häntä tehtiin v. 1542, s. 17 p. Syysk. Linnanvouviksi sekä\nTukhulmin linnassa että kaupunnissa, -- v. 1545 s. 29 p. Kesäk. (?)\ntehtiin häntä jo toisen kerran Linnanvouviksi tässä peäkau-punnissa. --\nv. 1545 s. 29 p. Kesäk. Linnanvouviksi ja Selvittäjäksi (Hjelpredare)\nViipurissa, eli niinkuin häntä myös silloin kuhuttiin: \"Luutnantiksi\",\n-- v. 1547 Piämieheksi (Höfwidsman) Savonlinnassa, jossa hänellä ensin\noli _Ture Persson_ (Bjelke) viran-kumppalina, vuoteen 1557. Tätä virkoo\npiti hään vuoteen 1559, -- v. 1559, s. 3 p. Syysk. sai hään ylimmäisen\nkäskyn (högsta befallningen) tahi toimituksen ja hallituksen kaiken\nSuomenmoan ylitten, Herttua Juhon pois-ollessa Englannissa, -- v. 1561,\ns. 29 p. Kesäk. tehtiin häntä veljesek kanssa Tähti-niekaksi. Samanna\nvuonna s. 16 p. Syysk. Peä-Linnanisännäksi (Öfwer-Ståthållare)\nReävälissä tahi Tallinan kaupunnissa, -- v. 1562, Holhottajaksi\nSuomessa, ja Ruotsin Valta-Neuoksi, -- v. 1563 Lähettämäksi (Såndebud)\nVenäjään, kussa hään peätti kahen vuotisen vara-rauhan (stillestånd).\nTultua sieltä takaisin, toimitti hään vielä tätä holhottamisen virkaa\nSuomessa v. 1564, 1565 ja 1566, jollon häntä nimitettiin\nLinnanisännäksi Suomenmoan, Pohjan-moan, ja Ahvenanmoan ylitten, ja\njoinna vuosinna hänellä oli paljon tekemistä sota-aluksien\nvarustamisella ja Saltpetterin valmistamisella Suomessa.\n\nHään oli v. 1545 nainut _Mätta[549] Sténsdotteria Ille_, joka kanto\nkilvessänsä yhen varustetun käsivarren, jonka käissä oli yksi\nkielikukka (Lilja ), ja jollen se oli huomenlahjaksi antanut Pernon\nkartanota. Hänellä oli hänen kanssaan 7 lasta, 4 poikoo ja 3 tytärtä;\nnimittäin 1) _Anna Fincke_,[550] -- 2) _Gödik Fincke_ Sonnäsiin, josta\nkohta hoastetaan enemmin, 3) -- _Jöran Fincke_, josta ei mitään\ntunnetak, -- 4) _Sten Fincke_, josta kohtakin mainitaan[551]. -- 5)\n_Olof Fincke_, Porkkalaan, ei hänestäkään mitään tiiätäk, -- 6)\n_Elisabeth Fincke_[552], -- ja 7) _Ingeborg Fincke_[553].\n\nEhkä se on ikään kuin asiaan kuulumatoin, luettoo kaikkia niitä\nkirjoituksia, jotka ovat Kuninkaalta ja Vallan-Hallitukselta lähätetyt\ntällen _Kustav Finkillen_, niin tahomme kuitenkin tehä tätä\npoikkennosta eli erkanemusta meijän aikeistamme, koska hyö ei\nainoastaan toista tämän miehen isoa tointa, mutta myöskin joksi osaksi\nvalaisee meijän tarinamustamme näillen ajoillen,[554] ja viittoopi\ntietä muillen, mistä soannoovat tiiustuksia näistä aikuisista asioista.\nMilloin tämä Kyösti Fincke kuoli, on tietämätöin, vaan uskottava on,\nettä se tapahtui vuuen 1566:en lopulla, tahi v. 1567:en alussa, koska\nsiitä päivästä hänestä ei mainitak niin mitään. Sillä että se oli jo\nkuollut v. 1569, selitetään siitä kuitti-kirjasta, jota Juho kuninkas\nanto mainittuna vuonna s. 20 p. Heinäk. hänen leskellensä, niistä\nhopeista joita hään oli lahjaksi antanut Kuninkattarellen (lue Åbo Tid.\n1784 n. 11).[555]\n\n5) _Gödrik Kustanpoika Fincke_ Porkkalaan, tais olla Kustav Finkin\nvanhin poika.[556] Stjernman, joka kuhtuu häntä Herra Sonnäsiin, sanoo\n(Höfd. Minne II. D. p. 333, 422) että hään oli _Jöran Finkin ja Málin\nPérsdotterin_ poika; mutta tässä hään toas erehtyy. Sillä ilman sitä,\nettä Jöran Finckiä kuhuttiin Herra Pernoon (josta on arvattava, että\nhänen poikansakkin oisi pitänyt tulla näin kuhutuksi) ja Kustav\nFinckiä, Herra Sonnäsiin ja Porkkalaan, ja ilman sitäkkin että tämän\nGödrikin kirstun hopeet löyettiin Sonniläisten suku-hauvassa, joka myös\nosittain toistaa hänen olleen Sonniläisten suku-polvesta, niin luetaan\naivan selvästi niissä tiijustuksissa, jotka löytyy K. Vapa-Huoneessa,\nettä myös siinä Suomal. Sukukirjassa K. Vallan-Säilyksessä, että\n\"se oli Kustanpoika.\" Häänki oli yksi kuuluisa mies Suomessa.\nNuoruutessaan oli hään palvellut Sota-väessä, ja oli tullut Loden\ntappeluksessa Viron-moassa niin pahoin ammutuksi, että se keänty\nelinaikaasek roajanrikoksi eli vaivaiseksi.[557]. v. 1575 oli hään jo\nSota-Evesti, ja tais jo silloin olla Viipurissa Kuninkaan\nKäskynkäyttäjä. -- v. 1583 oli hään Linnanisäntä Savonlinnassa, jota\nvirkoo hään piti 16 vuotta perätyksin, eli aina syksyyn v. 1599 jollon\nhäntä kuhuttiin Tukhulmiin, -- v. 1595 oli hään laitettu Kuninkaalta\nraja-panoon Ruotin ja Venäjän välillen, -- v. 1598, sanoopi Stjernman\nhänen olleen Peä-Linnanisäntänä (General-Ståthållare) Suomessa, kussa\nhänellä oli paljon tekemistä Ruunun vero-rahoin kanssa. Hään eli vielä\nMaalis kuussa v. 1616, koska Kuninkaan viimeinen kirja on annettu\nhänellen sillä kuulla. Hään tais kuolla v. 1617[558] niinkuin oli\nkirjutettu niihin kirstu-hopeihin, joita hänen hauassa löyettiin, ja\njoissa luetaan nämät sanat: _\"O Jesu min lass dir mien Sele dir bifolen\nsien.\"_\n\nHään oli kahiste naitu, ensin _Ingeborg Boijin_ kanssa Gennäsiin, joka\noli _Hannu Laurinpojan_ leski Isnäsiin, ja sen jo ennen (p. 417)\nmainitun Valta Neuon ja Lainjulistajan, m.m. _Niiles Eerikinpoika\nBoijin_ tytär: ja siitten _Eilin Flemingin_ kanssa, Sota-Evestin\n_Herman Pekanpoika Flemingin_ tytär, Lahtiseen, joka siitten sai\nmieheksensä Linnanisännän ja Sota-Evestin _Arvid Eerikinpoikaa Stålarm_\nSyvämmoahan ja Grabbackaan. Muita ijällisiä lapsia ei mahtant olla\ntällä Gödik Finkillä, kuin yksi tytär, nimeltä _Margréta_, joka hänellä\noli ensimmäisen vaimonsa kanssa, ja joka, niin kuin on jo ennen\nsanottu, tuli naituksi _Evert Koarlenpoika Hornin_ kanssa\nKankkaan,[559] jonka kanssa hänellä oli yksi poika, _Kustav Horn_.\n\nNäin sammui jo toisen kerran, miehen puolella, tämä Finkin suku\nSuomessa, joka jo v. 1380 ensin tuli koroitetuksi Vapasukulliseen\nseätyyn, Valta-Ruhtinaalta _Bo Jönsson Grípiltä_, ja joka kanto\nkilvessänsä kahta paria valkoisia malkoja tahi orsi-puita (eli\nnytteitä) punaisessa vainiossa, ja yhtä valkoista Peippuista\nkummallakin puolella niihen peällimmäisten malkoin (kaho kuvaukseen,\nsekä näistä hänen kirstun hopeista, että Brennerin piirutoksia X. Taul.\nN. 2).[560]\n\n_Sten Fincke_ Pepotiin oli Kustav Finkin toinen poika, ja Götrikin\nveli. Hänestä ei tunnetak muuta, kuin että häntä v. 1594, s. 13 p.\nHeinä-kuussa tehtiin Linnanisännäksi Hämeenlinnaan. Hään mahto _Claës\nFlemingin_ ja niihen muihen Suomalaisten Herroin kanssa piteä\nKuninkaansa Sigismundin puolta, koska Herttu _Koarle_ tultua Elo-kuussa\nv. 1597 Suomeen, manaisi häntä tulemaan Turkuun hänen puheellensa s. 18\np. Marras-kuussa, soahaksensa häntä sillä tavalla kynsihisek. Jos hään\ntuli tahi ei, on tietämätöin; mutta arvattava on, ettei hään ottanut\nkorvihinsa hänen käskyänsä, koska Herttu tultua toisen kerran Turkuun,\nv. 1599, hakkuutti häntä ja monta muuta Suomen herroista, jotka hänen\nsanansa peälle uskalsivat ihtensä hänellen. Sillä koska tämä\njulma-luontoinen Herra Syys-kuussa mainittuna vuonna ollessaan Turussa,\nHelsinkissä ja Viipurissa, oli antanut kussakin paikassa poikk-hakata\nniiten isoimmiin Suomen Herroin päitä, niin hään tultua takaisin\nTurkuun, lupaisi armonsa niillen Turun linnassa olevillen\nSuomalaisillen, jos hyö muka hyvällän antaisivat hänellen linnansa.\n_Arvid Eerikinpoika (Stålarm)_, joka oli linnassa Peä-isäntänä, uskoi\nsiihen, koska Herttu Koarle oli kirjallisesti vahvistanut tämän\nlupauksensa, jott' ei yksikään heistä, jotka linnassa olivat, pitänyt\nniin millään tavalla tulla mihin vastaukseen, ei henkensä eikä\ntavaroinsa puolesta. Mutta hään oli tuskin laskettu linnaan, ennen kuin\nhään viskaisi heijät kaikki vankeuteen, ja rupeisi heijän päitä\ntasoittamaan. Hään hakkuutti silloin yhtenä päivänä ilman tätä\n_Finckiä_, 10 muita Vapasukullisia Suomalaisia herroja,[561] ja\nnaulatti toissa pänä heijän päitä Turun Neuo-Huoneen tahi Raastupan\nmuurillen, että sillä muka peloittoo niitä jotka vielä pitivät\nKuninkaansa puolta.\n\nTämä _Sten Fincke_ oli naitu _Brita Flemingin_ kanssa Pepotiin, joka\noli Turun Linnanisännän _Péder Johansson Flemingin_ tytär Friskalaan,\nsynnytetty Ture Pédersonin leskeltä, Pepotiin.[562] Merkillinen on,\nettei tästä _Stén Finkista_ mainitak niin mitään siinä Suomal.\nsukukirjassa, ehkä siitä syystä että häntä näinä aikoina piettiin\nmoapetturina (såsom en landsförrädare).[563]\n\nNäitäk löytyi vielä muita _Finckilöita_, vaan kennen poikia olivat, on\ntietämätöin. Heistä oli yksi nimeltä _Eerik Fincke_, joka oli\nSotaherra, ja jollen Kuninkas v. 1571 laitto kirjan, että hänen piti\nkulettaman Smålannin sotamiehiä Suomeen.[564] Toinen oli _Jaakko\nFincke_, joka oli Kauppias Flensburgissa, ja joka mahto olla yksi rikas\nmies, koska Kuninkas v. 1594 kirjutti hänellen, että hänen piti soaha\nviljoja niistä kaloista, jotka hään oli jo eiltä-käsin antanut\nRuunullen.[565] Kolmas oli _Lyder Fincke_, joka v. 1526 oli Peämiessä\nja Voutina kaiken Ölannin ylitten;[566] ja neljäs oli _Jeppe Fincke_,\njoka eli v. 1440, ja josta vastapäin enemmin. Palmsköld mainihtee myös\nyhtä _Henrik Finckiä_, jolla ois ollut yks tytär, nimeltä _Kristina\nHeikintytär_, jonka oisi nainut yksi _Hans Lydeke_. Tästä nähään että\ntämä ennen aikana meijän moassa kuuluisa _Finkin_ suku mahtoi myöskin\nolla väkirikas (talrik), ehkä sitä nyt tuskin tunnetaan nimeltään.\nVexionius Gyllenstolpe luki v. 1650 tätä sukua niihen sekaan, jotka\nolivat jo pois-sammuneet.[567] Jos se vapasukullinen suku\n_Finckenberg_[568] lie millään tavalla lähtenyt tästä Finkin\nsukukunnasta ei tunnetak.[569]\n\nNäillä sanoilla olemme tahtoneet yhteen-hakea, valaista ja lisätä niitä\nvähiä tietoja, jotka jo ennen löytyy meillä tästä vanhasta Finkin\nsuvusta, ja joita Gagnerus vähä kyllä on meillen toimittanut.[570] Että\nnämät tiiustukset ovat tulleet meiltä sokaisesti toimitetuksi, eli\nikään kuin viskoitetuksi hujan-hajan, on tullut siitä, että aloitimme\nensin selittää ja toimittoo Valdénin ja Gagneruksen kirjutokset, josta\ntulimme jo ikään kuin eiltäkäsin puhumaan muutamista näistä\nsukullisista. Että meijän tutkistelemiset monellen ehkä näyttää\nlaveammat kuin oisi tarvittu, on mahollinen; mutta vanhoja selittäissä,\non parempi kaks sanoo peällen, kuin yks vajoollen.\n\nG--nd.\n\n\n\n\n\nTIIUSTUKSIA MUUTAMISTA SUOMALAISISTA VANHOIN-JÄÄNNÖKSISTÄ PIIRITETTYNNÄ\nv. 1671 ja 1672. ELIAS BRENNERILTÄ.\n\n\nKukiin valaistu kansa on aina osottanut yhtä isoa huolta, että\nsäilyttää ja kunnioittoo niitä vanhoja jäännöksiä ja muistomerkkiä\njotka ovat jäänneet jälellen heijän esi-vanhemmista. Ne ovat ikeän kuin\nrakkineet ja alustimet heijän tarinamukseen, jotka nioitteloo vanhuuen\najat nykyisiin, ja sioitteloo tätä uutta kansoo siihen vanhaan; ne ovat\nmeillen puhuvaiset pylvet, jotka toimittaavat sitä eismännyttä, ja\nmuistuttaa meijän lapsillemme meijän moavanhemmien töitä ja tapoja.\nKoska _Omamoan-Tarinamus_ kansakunnissamme on yhtä verrattava kuin\n_koti-muistaminen_ yksinäisissä ihmisissä, niin pitäisi näihen\nvanhoin-jäännösten olla (meillen yhteisillen) yhtä suloiset, kuin nuo\nvanhat kotonaiset paikka-kunnat (niillen yksisillen) jotka, ehkei\nheissä ouk itessään suurempata arvoa, kuin muuissa moan-paikoissa, niin\nsoavat kuitenkin meijän silmissämme monen suuremman, koska ne juohuttaa\nmeijän mieleemme niitä muinoisia nuoruuen aikoja, -- sitä onnelista ja\nviatointa lapsuuen ikeä. Tällä tavoin on kukiin rapakivi ja\nkataja-pensas meijän koti-kylässämme varsin suloinen mielessämme, ja\nmeijän muistossamme kallis, koska sillä on ikeän kuin jokuu korkeampi\nmerkitys meijän syvämmellemme niistä moneista pienistä lapsen\nkokkaisista ja kujeeista, joista hyö meitä muistuttaavat. Samalla\ntavalla on meijän _Vanhoin-Jäännösten_ kanssa, eivät sunkaan hyökään\nouk verrattavina Egyptiläisten tahi Greekkalaisten muisto-merkkilöihin;\nmutta heissä on kuitenkin, meillen Suomalaisillen, yksi isompi ja\nerinomainen arvo, jos heihin voan oikeen ymmärtäisimme. Sillä ne ovat\nne naulat ja vaarnat joihen ympärillä meijän Tarinamus viritetään,\nja joihen päällä riippuu se tieto kuin löytyy Suomalaisista\nkansoista[571]. Niin kuin meijän Tarinamus ei ylety vanhoin kansoin\ntasallen, niin eivät myöskään meijän Vanhoin-Jäännökset ouk varsin\nvanhat ja harmoo-päiset. Hyö ovat kaikki lähteneet ehkä siitä ajasta\nkuin keäntymme Ruotsin vallan-alaisiksi, ja suurin osa on vasta siitä\nPoavilaisesta ajasta luettavia.\n\nNiin yhtä-tyytyväiset kuin olemme olleet meijän Tarinamuksestamme, niin\nhuolimattomat olemme myöskin olleet niistä Vanhoista Jäännöksistä,\njotka ovat ennen löytyneet, ja vielä ehkä löytynnöön meijän\nmoassamme.[572] Mutta myö toivoomme että mielet muuttuisi, ja että\nmeijän moamiehet kerrankin tarkoittaisi ajatuksiansa näihinkin\nasioihin, ja isommalla huolella ja paremmalla toimella kuin tähän\nasti suojelisi ja arvossa pitäisi näitä heijan moa-vanhimmien\njättöksiä.[573] Mutta siihen astikka, ja ennenkuin tämä tapahtuu, niin\ntahomme kostella ja kunnioittoo niitä meijän yksinäisiä moa-ystäviämme,\njotka omalla kustenoksella ja omalla mielen-älyllä ovat ikeän kuin jo\neiltäpain pitänneet tästä huolta, ja joita meijän tuloo kiittää, ettei\nkuitenki kaikkia ouk jo pimeyteen ja uneukseen peitettynnä. Näistä\nmiehistä on se jo ennen nimitetty Lain-istuja Kuninkaallisessa\nVanhain-Säilyksessä, _Elias Brenner_, erinomattain mainittava. Myö\nolemme jo ennen 344:nellä puoliskolla hoastaneet mitenkä hään v. 1671\nja 1672 läksi Suomeen ylöshakeaksensa ja ylöskuvaillaaksensa niitä\nJäännöksiä, jotka vielä silloin oli meijän moassamme jälellä; ja\nmitenkä häntä, kostoksi tästä, heitettiin palkattomaksi ja\nvirattomaksi. Myö olemme myös 330:nellä ja 333:nellä p:lla\nmuistuttaneet, että se on usseen (ellei aina) ansion totisen tapa,\ntulla näin kateuvelta ja kiitämättömyyeltä kohtatuksi, ja vasta\nkuoltuansa kosteltuksi. Myö oumme jo koittaneet tehä oikeutta\n_Brennerin_ nimelle, ja juurittoo hänen muistonsa meijän mielehemme,\nmyö tahomme tässä myös kokea että soattaa näitä häneltä pelastetuita\npiirutoksia isompaan ilmiin, että sillä kavahtoo heitä hukkumasta, ja\nlevittää heitä kansalliseen hyötytykseen.[574]\n\nSe on jo sanottu, että hään tullessaan Suomesta, toi sieltä myötensä\nyhtä isoa joukkoo Kuvituksia, käsi-kirjoituksia ja nahkakirjoja, jotka\nkaikki hään lahjoitti Kuninkaallisellen Vanhain-Kootuksellen. Näistä ei\neneän löyvyk yhtään sipaletta K. Vanhain-Säilyksessä, eikä myös K.\nVallan-Säilyksessä [575]. Ne ovat hajotetut ympäriseen hujan hajan,\nmikä mihin, kuka kuhun. Kuninkaallisessa Kirjankoossa olen minä jo\nlöytänyt suurin osan näistä hänen piirutoksistaan, mutta ei niin sanoo\nheijän selittämiseksi;[576] ainoastaan paikka, kussa kukiin on löyetty,\non häneltä heihin alakirjutettunna.[577] Mihin ne kuvat lie joutuneet,\njotka näistä puuttuu, on tietämätöin. Sanotaan ettei niinnä\naikoinna pietty niin tarkasti lukua näistä julkisista (publika)\nKirjoin-säilyksistä; ja että ikeän kuin hiiret syövät elon\nRuunun vilja-hinkaloista, niin sanotaan myös olleen vissiä\npaperin-paraita,[578] jotka veivät kirjoja Ruunun kirjastoista,\nja kantoivat heitä toisten lukon taakse. Miten liennöön?\nMutta se näyttää kuin suuri osa näistä vanhoista kopioista ja\nnahka-kirjoituksista, joita _Brenner_ toi Suomesta mu'assaan, nyt\nlöytyisi Peä-Peräänkahtojan[579] _Dan. G. Nescherin_ kirjoissa,\nkussa hyö huuto-kaupalla kohta tulloon pois-myötettäväksi.[580]\n\nMitä nyt tuloo muistettavaksi näihin piirutoksiin vanhoista\nSuomalaisista Jäännöksistä, jotka löytyy K. Kirjankoossa, ja joita\nmeiltä tässä nyt toimitetaan,[581] niin meillä on ollut heistä suurin\nvastuus, ensinnik että ite heihin ymmärtää, ja siitten selittää heitä\nmuillen. Meijän on täksi tarpeheksi täytynyt lävitten luskutella monta\nmonuista kirjan-paikkoa, ja tiiustella ja välillensä verroitella\nkaikki niitä vanhoja kootuksia, joita olemme käsittänyt; ja kuitenkin\non monta paikkoo jäänyt meiltä käsittämätäk ja selittämätäk.\nVanhoin-valaistaminen on ehkä yksi niistä vaikkeimmista ja\nkiitämättömistä opin-aineista; ei ainoastaan siitä, että hukuttaavat\npaljon aikoo, ja että se vähinkin tieto ja valistus, jota heitä ehkä\nsoataisiin, ussein tuloo maksamaan meillen paljon työtä ja vaivoo,\nmutta siitä, että kaikki meijän vaivamme ja työmme monestin keäntyy\ntyhjäksi, ja kahotaan ehkä vielä monelta irvi-hampaalta nauron\nalaiseksi.[582] Moni mies pitää ehkä tällaisia tiiustelemisia\njoutavoina ja lukioita väsyttävöinä, moni ehkä kahtoo heitä\npeällen-luotettavattominna eikä mihin kelpoavaisinna; mitenkäpä hyö\nmuuten taitaavat, jotka mittuuttaavat kaikkia meijän hyötymisiä rahalla\ntahi puntarilla? Ja kosk ei aina vanhuuen ajat hyvin sovitetak näihiin\nnykyisiin, niin ovat myös vanhuuen toimittajat[583] tulleet muista\nkajotetuiksi, erinomattain niiltä joihenka huinkentelevaisuus aina\nhalajaa tätä uutta.[584]. Suottakos siitten sanotaan: \"joka yöllä käyp,\nluullaan varastavan; joka vanhoja puhuu, luullaan valehtelevan.\"\n_Vanhuus ja pimäys_ on monessa yhteen verrattavat. Myö hoiperoimme\nkummassakin -- harva selittää tien ja totuuen; kuitenkin meijän pitäis\nheitä hakea, jos mielimme johon-kuhun yhtyä.\n\nMeijän aikomuksemme ei ouk että asettaa meijän ajatuksiamme muillen\nuskon-kappaleiksi, myö tahomme ainoastaan, puhuissamme Suomalaisista\nJäännöksistä, visseyten puuttehessa, sovittoo meijän selityksiämme --\nikeän kuin hätä-varaksi, kunnekka soataneen toisia parempia. Sillä myö\nuskoomme että paljaat kuvat, ilman toimittamatak, ovat ikeän kuin\nsian-saksoo heillen, jotka eivät heihin ymmärräk; ja että lukiamme\nennen soisivat jonkun tievon heistä, jos kohta puuttuvaisenkin, kuin\nettä oisivat varsin ilman niin minkäänlaisetak.\n\nNämät muistomerkit, jotka tässä kuvaillaan, ovat erinomattain vanhoja\nhautakiviä, asetettuja merkillisten moamiesten muistoksi, vanhoja\nvapa-merkkiä[585] ja muita kuvituksia kirkkoloista ja linnoin\nmuuriloista, vanhoja rahoja muinon Suomessa tehtyjä, ja muita\nsellaisia, jotka muistuttaa meitä meijän vanhuutestamme, ja jotka,\ntarkoittamisellansa Tarinamuksehemme, taitaisivat jossa-kussa enentää\nmeijän tietojamme näistä ajoista. Ne johtatukset ja apu-keinot,\njotka meillä ovat olleet näitä selittäissä, ovat erinomattain ne\nkirjotus-sanat, joita meijän Poavilaiset vanhimmat ovat heihin\nkirjuttanneet,[586] ja ne vapa-merkit, jotka löytyy heihin\npiiritettynnä.[587] Paikasta, kussa heitä on tavattunna, ei ouk ollut\nmeillen mitään apua näitä tiiustellessamme, koska meillä ei ou ollut\ntilaisuutta, että ite heissä kuulustella, jos heistä mitään\ntietäisivät;[588] mutta sitä vastoin olemme vanhoista kootuksista\nja suku-johtauksista selittäneet vähä yhtä ja toista; ja mikä on\njäännyt meiltä selittämätäk, sitä olemme heittäneet muillen\nselitettäväksi, ja ainoasti jollon-kullon uskaltaneet, että nuon\narvolta eteen-asettaa meijän _luuloamme_.\n\n\n\n\nTurun Papis-miehen Niiles Antin-pojan hauta-kivi\nTurun Peä-Kirkossa.[589]\n\n\nTämä hauta-varjo[590] näyttää olevan kaikkiin vanhin, niistä\nhauta-kivistä, jotka v. 1671 löytyi Turun Peä-Kirkossa.[591]\nEi ainoastaan ne hänessä jo pois-kuluneet kirjoitukset, mutta myös\nhänen yksinkertaisuus teoltan, toistaa tätä. Ja vaikka ei hänessä\ntavatak mitään vuos-lukua, joka ylös-valaistais meitä hänen ijästään,\nniin se näyttää kuitenkin kuin se oisi asetettunna nuon arvolta\n14-- saan luvulla.\n\nMitä niihin häneen kirjutettuihin sanoin tuloo, niin emme ouk varsin\nhyvät selittämään niitä kaikkia, eikä Brennerkään mahtanut heihin\nymmärtää, koska se piirutti heitä niin selittämättömästi. Alkusanat\nkuuluupi näin: \"lapis nicolai andreae presbyteris aboensis\" (_Turun\nPapis-miehen Niiles Antinpojan hautakivi_); vaan jos siitten\nluettaisiin: \"et[592] filius ejus sepultus\" (_ynnä hänen poikansa\nhauattunna_) on tietämätöin. Tässä tarkoituksessa kahomme ouoksi, että\nniinnä aikoina julettiin niin julkisesti puhua yhen Poavilaisen papin\nlapsista; josta arvelemme tämän miehen ehkä elänneen ennen vuotta 1248,\ntahi ennen Skenningin papin-kokousta, kussa kielettiin kovasti pappia\nolemasta pois akkoin puuttumasta.[593]\n\nMyö olemme keli-paljon haenneet, jos oisi niinnä aikoina löytynnä\nTurussa yhtä Pappia sillä nimellä; voan emme ouk sellaista missäkään\nkäsittännyt.[594] Ja koskei hänen nimeensäkkään löyvyk ylös-pistettynnä\nsiinä papillisessa veli-kunnassa,[595] jota Piispa Magnus Olai asetti\nTurussa v. 1449, ja kussa kaikki Turun sen-aikuiset papit lie olleet\nosallisia, niin on arvattava, että tämä _Niiles Antinpoika_ mahto eleä\nnäitä aikoja ennen, liioitenkin koska siitä päivästä jo ruetaan soamaan\ntarkempia tiijustuksia meijän Kirkko-Tarinamuksessamme.[596]\n\nMitä toas siihen vapamerkkiin tuloo, joka nähään keskellä kiveä, niin\nei sekkään paljon valaise tätä asiata. Että se on yksi niistä\nyksinkertaisemmista ja vanhemmista vapa-merkkilöistä näkööpi jokainen;\nvoan kennen sukukunnan -- en saata varsin sanoa.[597] Kyllä se on\nkaikitekkin näöltään, semmoinen kuin sen peri-vanhan[598] suku-kunnan,\njota kuhumme _Natt och Dág i längden_, jonka vapamerkki oli toinen\npuoli musta, toinen valkee, pitkinpuolin; ja joka meijän pitännöön\neroittoo siitä nykyisestä sukukunnasta, jota vielä kuhutaan _Natt och\nDág_. Sillä se vanha vapamerkki ei ollenkaan löyvyk Ruohtalaisissa\nvapa-kirjoissa, koska tämä suku, joka oli paljon Suomessakin\nulos-siirtynyt, ja joka vasta 300 vuotta myohämpänä tuli Kuninkaallisen\nRuohtalaiseen Vapa-Huonehesen sisään-kirjutetuksi,[599] oli jo sitä\nennen poismuuttanut tätä vanhoo vapamerkkiänsä yheksi poikki-teloin\njaetuks kilveksi, jonka ylä-puoli oli valkoinen, ja alapuoli\nsininen (?) (kaho p. 87, _Olai Magni Historia_).[600] Tämä heijän\nVapamerkki tuli siittenkin kerran vielä muutetuksi, nimittäin ylä-puol\nkeltaiseksi, ja ala-puoli siniseksi, sinertävillä ristiin-juotetuilla\njuovilla (kaho p. 1. _Carlsköldin_ vapa-kirjassa). Mutta ei sillä hyvä,\nettä muuttivat vapamerkkilöitänsä, hyö muuttelivat myös nimensä. Yksi\ntästä suku-kunnasta, nimeltä _Nils Bóson Natt och Dág_ Eksjöiin ja\nPenningebyiin,[601] oli jo v. 1459 pois-muuttanut vanhan sukunimensäk,\nja ottanut ihellesäk Stúriloihen nimen, joihen kanssa se oli suvussa\nemän-puolesta;[602] mutta piti kuitenkin omoo vapamerkkiänsä vielä\nhyvänä, kunnekka yksi toinen samasta suvusta, nimeltä _Sten Arvidsson\nNatt och Dág_, sai v. 1720 luvan, Valtakunnan vapa-suvulliselta\nseävyltä, ylös-ottoaksensa niiten vanhoin Ruotissa jo ulos-sammuneihen\nStúriloihen nimeä ja vapamerkkiä (joihen kanssa hänenkin luultiin\nolleen sukuisin emän-puolesta), ja pois-sevoitti sillä tavoin suvunsa\nheihin.[603]\n\nMitä nyt tuloo näistä Suomalaisista _Natt och Dágiloista_ sanottavaksi,\nniin heitä on mahtanut ennen olla paljon meijänkin moassa, koska heitä\nrajuutettiin siitä Ruohtalaisesta Suku-polvesta. Schönefelt[604]\neroittaa heitä oikeen eri-nimellä ja kuhtuu heitä \"Natt och Dag i\nFinland\", mutta ei häänkään puhuk heistä sen koommin, ei heijän\nVapamerkkilöistään eikä heijän polvi-laskuistaan. Lie hään siitten\ntällä nimellä tarkoittannut niitä _vanhempia_ vai _nuorempia_. Hään\nnimittää myöskin erittäin sitä sukua \"Natt och Dag i längden;\" mutta ei\nhään siitäkään, jos ainoastaan nimen nimittää. Että nämät _nuoremmatkin\nNatt och Dágit_ oli jo 14:nellä saan luvulla löytynyt Suomessa,\nselitetään Olli Maunuksenpojan Tarinamuksesta niistä pohjoisessapäin\nlöytyvistä kansoista.[605]\n\nMutta kaikista näistä puheista ei kuitenkaan selitetäk mikä mies tämä\n_Niiles Antinpoika_ lie ollut, jonka hauta-varjo tässä näytetään.[606]\nEttä se oli korkeasta suvusta on arvattava, ja että se oli yksi _Natt\noch Dág_, on uskottava. Mutta kosk' emme ouk olleet miehet, soaha\nhänestä mitään tieteäksemme, niin tahomme nimittää niitä ylhäisempiä\nHerroja tästä suvusta, jotka ovat muinon olleet kuuluisat Suomessa; ja\njoihen kanssa hään on ehkä ollut sukuisin.\n\nNäistä on ensinnik se muinonen Suomenmoan Peä-mies _Koarle\nNäskonungsson_ (Natt och Dag)[607] joka v. 1317 oli Valta-Neuo ja\nMiekkamies, ja joka jo v. 1323 kuhuttiin \"_Capitanus Finlandiae_.\"\nHään kuhtui ihtesäk v. 1327 \"_Capitaneus Finlandensis_\" yhessä\nkauppa-kirjassa _Sténsbölen_ kartanosta Porvon pitäjässä, jossa hään\nkirjuttiin vieras-miessä. -- V. 1330 kuhuttiin häntä \"_Advocatus super\nFinlandiam et Alandiam_\" yhessä lahja-kirjassa (gåfwobref) yhestä\ntalosta _Önnebyin_ kylässä, Ahvenan-moalla. Ja yhessä Peätös-kirjassa\n(dome-bref) annettu Hattulassa v. 1333, siitä äsken nimitetystä\nSténsbölin moisiosta, kuhtuu hään ihtesäk \"_Carolus Näskonungsson,\nMiles_.\" Hään eli vielä v. 1349, jollon hään möi 2 1/2 Örtug moata\nValdemarin soaressa, Tukhulmissa, Papittarillen (åt nunnorna,\nprestinnorna) St. Claran suljetuksessa.[608]\n\nToinen oli _Stén Bóson (Natt och Dag)_ Göksholmaan ja Rinkestaholmaan,\njoka v. 1371 oli Miekkamies ja Valta-Neuo. V. 1384 oli hään yksi\nValta-Ruhtinaan _Bó Jonssonin_ jälkiseätoksen Toimittajoista (en iblanb\nExekutorerna af Riks-Drotsen Bo Jonsons testamente) -- v. 1390 oli hään\nLainjulistaja Nerkissä ja Vallan-Asettaja -- v. 1405 oli hään Kuninkaan\nLaintoimittaja[609] Suomessa. Hään eli vielä v. 1406; mutta v. 1411 oli\nhään jo kuollut. Hään oli nainut, 1:sin _Ingeborgia (Örnfot)_,\nValta-Neuon _Koarle Maunuksenpojan_ (sen vanhemman) tytärtä Brobyiin,\nja 2:seksi Ingeborgia Koarle Byrjenpojan tytärtä.\n\nKolmas oli Miekka-mies _Bó Bóson (Natt och Dág)_ joka v. 1436 oli\nLainjulistaja Pohjos-Suomessa, ja joka makoo hauattunna Upsalan\nPeä-Kirkossa. Hänen vanhemmat oli Laintutkia ja Vara-Lain\njulistaja[610] _Bó Niclisson_ (Natt och Dág, se nuorempi)\nja hänen ensimmäinen puoliso _Ingeborg Jöns-Niileksenpojan\nSvarte-Skåningintytär_.\n\n\n\n\nYhet Rauta-häkit, jotka muinon sulkivat Piispa Maunus Ollinpojan\n(Tavastin) hautakammiota Turun Peä-Kirkossa.[611]\n\n\nTässä kuvaellaan yhet rautaiset häkit (ett jerngaller) jotka muinon oli\npantu ikeän kuin oveksi tahi varjoksi sen Turun Peä-Kirkossa löytyvän\n_Tavastin_ kuhuttavan _hauta-kammion_[612] eteen; eli niin kuin sitä\nmuutenkin nimitettiin: \"Herran ruumiin t. Ristuksen ruuumiin kammio\";\n(_Sacellum Corporis Domini, vel Corporis Christi_). Tämä kammio oli\nasetettu Piispalta _Maunus Olai Tavastilta_ v. 1421,[613] ja häneltä\njuhlallisesti sisään-vihitetty (pyhitetty) v. 1425 kunniaksi meijän\nPyhän Vapahtajan nimen, niin kuin luetaan näissä kirjutuksissa, jotka\novat varsin somasti sovitetut näihin Rauta-häkkilöihin; ja jotka\nkuuluuvat näin: _anno domini mcdxxv magnus olai episcopus fecit fieri\nhoc opus_, joka Suomeksi oisi: \"vuonna 1425 meijän Herran (Syntymästä)\ntietti[614] Piispa Maunus Ollinpoika tätä työtä.\" Näihen alla seisoo\ntoisilla kirjutos-nenillä (med annan stil) Ruotiksi: \"HjELP MARIA\"[615]\n(_auttakoon Maaria_). Jos ne toiset koreukset, joita nähään näihen\nperästä, mitä merkihtennöön, on tietämätöin,[616] vai lie ainoastaan\npantu sinne, soreuteksi. Yhessä silmukassa nähään nenä R.[617] toisessa\nyksi _käsivarsi_, joka on Tavastin vapa-merkki. Yksi sellainen nähään\nmyös näihen häkkilöihen alla, mutta tehtynnä vähä isommaksi.\n\nTurun Kirkon tuli-palossa v. 1681 jollon kaikki muut vanhat jäännökset\npaloi poroksi, niin nämät Rauta-häkit jäivät palamatak. Samaten myös\ntulipalossa v. 1738, ja jos emme vaan petyk muistossamme, niin\nmuistamme meijän nähneen heitä vielä näinnä viimäisinnä vuosinna,\nTurussa ollessamme. Mutta jos ovat tässä viimen-syksysessä varsin\nonnettomassa tulipalossa, kussa kaikki muut kirkon kaunistukset\n(prydnader) paloi puhtaaksi, vielä jäänneet seisalleen, siitä ei ouk\ntullut meillen mitään tietoa.\n\n\n\n\nPiispa Conrad Bitzin Hauta-Varjo Turun Peä-Kirkossa.[618]\n\n\nTämä Hauta-kivi on ollut Piispa _Conrad Bitzin_ hauvalla, niin kuin\nsanat hänessä luetaan: _Sepulcrum venerabilis patris domini conradi\nepiscopi aboensis; obiit anno mcdlxxxix xiii die martii_; joka oisi\nSuomeksi: \"Hauta arvollisen Isän, Turun Piispan, Herra Conradin (joka)\nkuoli vuonna 1489, s. 13:nä päivänä Moalis-kuussa.\" Vähä alempana\nnähään _Bitzin vapamerkkiä, joka oli yksi musta pukki, punaisilla\nsarvilla, kultaisessa vainiossa_.[619] Vapamerkin ylä-puolella on\nkuvattu _Piispallinen kypärä_, ja ala-puolella _kaks ristiä_.\n\nTämä hautakivi, joka koroitettu moasta[620] seisoi Piispan haualla Pyhä\nPietarin ja Pyhä Poavalin Kammiossa, tais jo v. 1681, tahi 1738 tulla\nturmeltuksi Kirkon tuli-palossa, kosk' ei hänestä mainitak niin sanoo\n_Bilmarkin_ Juttelemuksessa _De Sacellis Sepulcr. in Templo Cath.\nAboënsi,_ painettu Turussa v. 1778. Tästä Brennerin kuvasta Piispan\nhauta-kivestä on Rhyzelius uloskirjoittanut ne häneen kirjutetut sanat,\njoita luetaan hänen _Episcoposcopiassa_, josta siitten _Porthan_ vainoo\non ottanut kopionsa, puhuissaan tämän Piispan elämästä.[621] Se kopio\ntästä hauta-kirjutoksesta,[622] jota luetaan _Spégelin_ Swenska\nKyrko-Historien, 2 Del. p. 306. ei ouk varsin toimellinen.[623]\n\nTämä Piispa _Conrad Bitze_,[624] josta olemme jo ennen puhuneet, oli\nniin kuin ne muutkin Poavilaiset Piispat aivan harras ja perso\nlävittämään Papin-valtaa Suomessa.[625] Hänen isänsä oli se vanhaksi\nkuhuttava _Hinrik_ (eli niin kuin se myös muutamilta kirjutetaan:\n_Eerik Bitze_,[626] joka Porth. kuhtuu \"Herra Viikiin\", luulessaan\nv. Stjernm. kuhtuneen häntä \"Herra Nynäsiin\", puhuissaan hänen\npojan-pojasta) ja hänen äitinsä oli _Anna_, Turun Linnanisännän _Olaus\nLydikinpojan_ (Djäknin) tytär.[627] Niistä K. Vapahuoneessa löytyvistä\nPeringsköldin kootuksista (kollektioner) nähään että hänen isällä oli\nollut 5 lasta, 4 poikoo ja 1 tytär, nimittäin 1) _Claes Bitze_,[628]\n2) _nuori Eerik Bitze_;[629] 3) Piispa _Kort Bitze_, 4) _Brita\nBitze_[630] ja _Knút Bitze_.[631]\n\nMitä tämän Suomen Piispan elämän keinosta tuloo sanottavaksi, niin\ntahomme sitä tässä lyhykkäisyytessä toimittoo. Häntä tehtiin (v. 1451?)\nOppiaksi[632] Leiptzigin Opistossa Saksan-moassa.[633] Minkä\nperustuksen peälle Rhyzelius sanoo (Episcop. p. 338) hänen käyneen\nRuomissa, ja olleen Peä-pappisinna[634] Bernhardinin Pappisten luonna\nSenaen Papin-suljetuksessa Frankriikissa -- on tietämätöin. Juusten\n(Chr. p. 25.) Spégel (p. 305.) ja Messenius (Scond. T. X. p. 20.) jotka\npitäävät samoo puhetta, ovat ehkä synnyttäneet tätä, selittämisellänsä\nyhtä lukematointa paikkoo Palmsköldin käsikirjoituksissa (Porth.\nChr. p. 549). Sitä vastoin niin tiiämme varmemmin, hänen olleen\nPeä-Rovastina[635] Turussa v. 1450-1460, jona vuonna häntä Piispaksi\ntehtiin Poavilta Piukselta II:lta. Messenius (niin myös Rhyzelius)\nsanoopi että hään s. 13. p. Elok, v. 1462, asetti t. vahvisti Naantalin\nPapin-suljetusta, ja siihen i'äksi sisään-salpais sekä Papit että piiat\nBrigittan Papin-kunnasta (af Brigittiner Orden). Mutta Vadstenan\nPapin-suljetuksen vanhoista Päiväkirjoista vuotesta 1462, p. 119.\nselitetään, että hään kolmen heijän veljeisten avulla,[636] sai sinä\nvuonna (?) paremman menon ja järjestyksen asettaneeksi Naantalissa,\nkussa Pappiset olivat ruvenneet niskoittelemaan, ja soattaneet jo\nsuuren hämmänöksen välillensä. Soatua näitä riitauntuneita ja\neksyttäväisiä veikkais-miehiä oijaistunneiksi, sisään-sulki hään heitä\nPyhän Salvádorin sanan perästä, polvipäiviksi, näihin henkellisiin\nkarsinoihin.\n\nHänen muista töistään luetaan että hään asetti _Kaikkein Pyhäin Kammio_\n(_Sacellum Omnium Sanctorum_) jota hänen sanotaan pyhittäneen[637] ynnä\nykstoistkymmentä muita Kammioita, tässä Turun seurakunnassa, kussa\nhään myös kahella uuella laulumiehellä lisäisi niitä 10 entisiä\nKammion-laulajoita.[638] Hään anto hiekalla täyttää ja tasoittoo sen\nvuorisen kirkko-moan, ja panetti ne muurit hänen ympärillensä joita\nvielä nytkin tässä nähään. Sanotaan hänen myöskin asettaneen yhen\npoto-huoneen[639] Pappiloillen, ehkei se mahtanut kauan voimassaan\npysyä, koskei tuosta siitten mitään mainitak.\n\nHään anto monta asetusta Pappisillen heijän otoistaan ja soatavistaan,\nmonta myöskin ojennusta heijän velvollisuuestaan ja toimituksistaan.\nSamaten harjoitti hään myös niiten nuortein opetusta, niin paljon kuin\nnäillä ajoilla oli toivomista. Hään kielsi kovast ne Henkelliset\nPeä-neuoitteliat (Kanikerna) olemasta pois kaupunnista, ja anto heillen\neläkkeiksi _köyhäin tivunti_,[640] jota hään v. 1486 yhen hänen\njulistuksensa kautta pois-omisti moa-kirkkoloista. Hään on myös\nmainittava sen eistä, että hään ensin hänen Hippakunnan hyväksi anto\npainuttoo yhen Messu-kirjan (_Libri Messales_) jonka hään ulosjakoi\nPappiloillensa ja Seurakunnillensa, nouattaaksensa parempata\njärjestystä heijän Jumalanpalveluksessaan. Tämä kirja, joka\nvariten-vasta sovitettiin niillen Suomalaisillen seurakunnillen siltä\nHenkelliselta Opettajalta[641] Parisissa nimeltä _Daniel de Egher_,\ntuli v. 1488 painetuksi _Barth. Ghotanilta_ Lybekin kaupunnissa; ja on\nse ensimmäinen, (kirjan-painumisen ilmauntumisesta),[642] ja se ainua,\njoka ennen uskon-uuistamustamme (före reformationen) on tullut\npainetuksi meijän Jumalanpalvelluksen johtamiseksi.[643] Että meijän\nPiispa oli näissä töissä kiivas ja toimellinen, on siitäkin arvattava,\nettä Strengnäsin _messukirjaa_ vasta painettiin vuotta ennen, sen saman\n_Ghotanin_ luonna.\n\nMyö olemme jo ennen kuulleet ettei hään malttanut olla puuttumasta\nHallituksiin menoin. Hään piti aina vahvast Kuninkaan Christianin\npuolta, ei ainoastaan sillä, ettei hään v. 1465 antanut Kuninkaalle\nKoarle Knútinpojalle_ Raseborgin_ linnoo (lue p. 394) mutta myös siinä,\nettä hään ite läksi v. 1463 Suomesta Tukhulmiin Christianin avuksi,\nkussa hään näillä rauhattomilla ajoilla tuli ynnä Kuninkaansa kanssa\nsisään-piiritetyksi niiltä Linköpingin Piispalta _Kettil Váselta_\nnostetuilta talonpojilta, jotka riensivät yhteen irti-peästääksensä\nsitä vankeuteen pantua Peä-piispoo _Jönsi Pentinpoikoo_ (Oxenstjerna)\nUpsalasta. Bitzi oli tällä hänen puoltamisellansa soattanut omaisiansa\nhenken-pauloihin, jotka pitäin hänen puolta, kaikki tuli tässä\nsota-kapinassa surmatuiksi, mutta ite hään ei ainoasti säilyttänyt\nhenkensä, mutta käytti myös asiansa niin, että hään K. Koarlelta sai\npiteä virkansa, ja uskottavaisuutensa (sitt förtroende).\n\nHänen aikana (v. 1463) Venäläiset murtaisiivat Suomeen, ja tekivät\npillojansa Karjalassa, liioitenkin Jääskin pitäjässä (Porth. Chr. p.\n578).[644] Hänen aikana tuli _Savon Linna_, eli niin kuin sitä silloin\nkuhuttiin Olofsborg, ylösraketuksi ja varuistetuksi siltä kuuluisalta\nViipurin Peämieheltä ja Ruotin Vallan-Hallihtialta _Eerik Akselinpoika\nTotilta_,[645] joka v. 1477 toimitti näitä varjelus-verkkiä yhellä\nsoarella Haukive'en ja Ruokove'en välillen, kussa kaksi vuotta ennen\noli ainoastaan puusta tehtyjä varustuksia;[646] ja joka soari silloin\nkuului Juvan pitäjäseen, joka pitäjä toas luettiin kuuluvan Seäminkin\nseurakuntaan.[647] Hänen aikana (v. 1470?) palo Kuuston linna, niin\nkuin jo 396:nellä p:lla sanottiin; ja sekä Messenius (Scond. T. X. p.\n21) että yksi vanha Ajan-luettaja (Kronograf) Turussa, sanoopi Turun\nkirkon palanneen kahesti hänen aikanansa, nimittäin iskitulella v.\n1464, ja tulen varoittamattomuutella v. 1473.[648] Hänen aikana\nrakennettiin myös monta kirkkoa kivestä, ja tehtiin moni uus\npitäjä.[649]\n\n\n\n\nVapaallisen Herran Frédrik Frésen hauta-varjo Turun Peä-Kirkossa.[650]\n\n\nTästä miehestä ei tunnetak paljon muuta, kuin mitä sanat toimittaa,\njotka luetaan hänen hauta-kivellä, ja jotka kuuluuvat näin: _\"anno\ndomini m'ccc'l'IIII' ipso die sancti georgii martyris obiit honorabilis\nvir fredericus frese cujus anima requiescat in pace\"_; joka oisi\nSuomeksi, \"Vuonna Vapahtajan syntymästä 1354[651] juuri Pyhän\nKärsiäjän[652] Yrjön päivällä,[653] kuoli kunnioitettava mies Frédrik\nFrése jonka henki levätköön rauhassa.\"\n\nSe kuvaus kuin nähään keskellä kivee, mahtaa olla Frésilöihen\nvapa-merkki, jota ei tunnetak, koska sitä ei löyvyk K. Vapa-Huoneessa\nTukhulmissa, eikä tavatak K. Vapa-kirjoissa sisään-piiritettynnä. Tätä\n_Frésen_ sukua ei soa millään tavalla sekoittoo, sen _de Frésen_\nkuhuttavan suvun kanssa, joka kantaa kilvessänsä yhen avonaisen\nRautalakin, ja joka vasta 1700 vuosluvun alulla muutti Ruotsiin\nBrehmistä, kussa yksi _Juho de Frése_ luetaan tämän suvun\nesivanhimmaksi, ja joka eli nuon v. 1350.\n\nTästä Suomalaisesta Frésen suvusta, ei löyvyk sen parempata tietoa K.\nVapaus-Huoneen kirjoissa, kuin nämät puuttuvaiset (ja ehkä viheliäiset)\nsanat: \"Fridericus Frese,[654] dog 1354, gift 13...\" (Hänen poika):\n\"Georgius Frese, Riddare f. 13...\" (Tämän tytär): \"Christina Frese,\ngift med Clas Henriksson Horn till Åminne, Sweriges Rikets Råd och\nLagman i Söder-Finland, f. 14..., d. 15...\" Siitten seisoo kohta sen\nalla tämmöinen muistutus: \"Detta öfwerensstämmer ej med stamtaflan\nöfwer Adeliga Ätten Horn af Kanckas\".[655]\n\nTästä seuraisi, että tämä suku, joka alotetaan _Fredr. Fresestä_, oisi\njo Suomessa sammunut, miehen puolesta, hänen poikansa kautta. Mutta\nettei asia mahak olla niin, selitetään meijän omista vanhoista\nkirjoistamme, sillä tahi hänellä on ollut muita poikia kuin tämä Yrjö,\ntahi on toas tällä ollut muita lapsia kuin tämä tytär, koska tämä suku\nvielä loistaapi Suomessa myöhäisempinnä aikoina. Myö luetaan niissä\nvanhoissa Turun Seurakunnan Pito-kirjoissa (Åbo Församlings Registratur\nfol. 205 & fol. 124), että yksi mies nimeltä _Frédrik Arnikanpoika\nFresekä_ (hänen nimensä kirjutetaan muuten monella tavalla, _Freseca,\nFryske, ja Frisk_) oli v. 1416 Hartika Dykerin kanssa ala-kirjuttanut\nTaivasalon muinoisen Rovastin _Helwich Stoltefothin_ seätos-kirjaa,\nkussa hään pyhä _Yrjön kammiollen_ pois-lahjoitti _Ravasen_ tilaa\nHyrvinsalossa, Moarian pitäjässä; ja jota taloo, hänen nimen muistoksi,\nvielä nytkin kuhutaan _Friskalaksi_ (Porth. Chr. p. 440, 442). Myö\nluulemme tämän _Frédrik Fresecan_ olleen saman miehen, kuin se joka\nsiitten kirjutettiin _Fredrik Fréseksi_, joka eli vielä v. 1449, ja\njosta kohta tullaan enemmin puhumaan. Sillä kumpaisestakin puhutaan,\njott' ei heillä ollut mitään erinomaista virkoo, molempiin sanotaan\nolleen varakkaita miehiä, ja elänneen melkeen yhellä ajalla.[656] Tämä\nsama _Frédric Fresekä_ oli siitten veljensä kanssa, _Jaakko_\nnimellinen, v. 1419 vielä vahvistanut tämän heijän heimolaisen\n_Helwichin_ vainaan jälkeen-seätöstä. Tästä hänen veljen nimestä\nselitetään vielä paremmin tämän Fresekä ja Frése olleen sama mies.\nPiispa _Maunus Olaijin_ (Tavastin) kirjutoksesta v. 1449, jolla hään\nTurussa asetti _Kolmen Kuninkaan Veljellisyyteksi_ kuhuttavata\npapillista yhteyttä,[657] nähään että yks _Frédric Frees_ oli silloin\nporvali Turussa, ja mahto olla mahtava mies, koska hään oli yksi tämän\nVeljellisyyven asettajoista (Porth. Chr. p. 475). Hänen nimensä\nkirjutetaan toisessa kohassa \"Fredericus Frese\" (Chr. p. 477). Yksi\ntoinen näistä asettajoista, oli _Jaakko Fresen t. Freese, e. Frés_ joka\nsilloin oli Peä-neuo[658] Turussa, ja joka mahto olla hänen veljensä,\n(josta arvoomme näihen olleen samat miehet, jotka v. 1419 kuhuttiin\nFresekä), kolmaas oli vielä _Henrik Frése_, joka oli Rovastina (Chr. p.\n476, 603) ja joka mahto kuolla v. 1465 (Chr. p. 614). Ilman näitä,\nnimitetään meijän vanhoissa kirjoissa myös yhtä miestä nimeltä _Arnold\nFresekäson_ (Arnaldus Fresykini) joka oli lahjoittanut _Hamarken_ talon\n_Pyhä Yrjön kammiolle_ Turun Peä-Kirkossa (Porth. Chr. p. 798). Mutta\nmikä mies hään lie ollut, tahi millonka hään lie elänyt, ei tunnetak,\nkuitenki se näyttää meistä kuin hään oisi ollut sen äskön mainitun\n_Frédrik Arnikanpojan Fresekän_ isä, eli tämän _Frésen_ isä, jonka\nhautavarjo tässä kahotaan.\n\nTään parempia tiiustuksia, emme ouk olleet hyvät hankkimaan, tästä\nsuvusta.\n\n\n\n\nTähtimiehen ja Hämeenlinnan Linnanisännän Olli Tavastin\nHauta-poasi, Turun Peä-Kirkossa.[659]\n\n\nKeskellä tätä kivee nähään _Tavastin_ suvun _vanha_ Vapamerkki,[660]\nyksi rautapaijassa puettu käsi-varsi purpurin-punaisessa vainiossa,\njoka merkki on yhteinen Stålarmiloihenkin suvullen, koska hyö ovat\nlähteneet yhestä juuresta.[661] Ympärillä luetaan namät sanat: \"_anno\ndomini mcccclx in crastino sancti petri de cathedra obiit nobilis vir\nolavus thawasth miles orate pro eo_\",[662] joka oisi Suomeksi: \"Vuonna\nHerran (syntymästä) 1460 Istuimellansa istuvan[663] Pyhä Pietarin\ntoissa pänä kuoli vapasukuinen mies Uolov Thavast, Tähtikäs, rukoilkaa\nhänen etessä.\" Tämäkin kivi mahto jo 1681:nen vuuen tuli-palossa\nmurentua, kosk' ei siitä päivästä hänestä eneän puhutak.\n\nTämä _Olli Niileksenpoika Tavast_ Porkkalaan (joka oli se _nuorempi_\nsillä nimellä) oli myös ollut aikanansa mahtava mies Suomessa, ei niin\npaljon omasta toimestaan, kuin enemmin ehkä siitä korkeasta suvusta,\njosta hään oli syntynyt. Sillä paihti hänen isänsä _Nisse t. Niki\nOllinpoika Tavast_, joka oli myöskin mainittu mies,[664] niin Piispa\n_Maunus Olai_[665] oli hänen setänsä, _vanha Gödik Fincke_ (josta jo\npuhuttiin p. 420, 421, 422) ja Valta-Neuo _Niiles Ollinpoika_\n(Stjernkors) Särkilahteen (joka oli Piispa _Maunus Niileksenpojan_ isä)\noli hänen lanko-miehensä; Lainjulistajat Etelä-Suomessa _Eerikki Bitze_\n(josta puhuttiin p. 477) ja _Jeppe t. Jaakko Pekanpoika_. Kuin myös\nLainjulistaja Pohjos-Suomessa, _Henrik Clausson_ (josta mainittiin p.\n476), olivat hänen vävynsä; ja paitti näitä oli hään tätilöinsä kautta,\nsoanut paljon heimolaisia Suomen ylhäisemmasta seävystä.\n\nTästä _Olli Niileksenpoijasta_ Porkkalaan, ei tunnetak muuta, kuin että\nhään (Peringsköldin puheen perästä) oisi v. 1446 ollut Miekkamies, ja\nv. 1455 Tähtimies ja Linnanisäntä Hämeenlinnassa, kussa toimituksessa\nhään vielä oli v. 1458.[666] Hänen muista töistään mainitaan\nStjernmanilta, jotta hään v. 14... oli ynnä vävynsä _Henrik Claussonin_\nkanssa peättänyt yhen 9:sen vuotisen rauhan Venäläisten kanssa.[667]\nVuonna 1439 sai hään setältänsä Piispa _Maunukselta_ 400 Markkoo\nrahassa, lahjaksi, että sillä muka lunastoo _Porkkalan_ kartanoa[668]\nniiltä toisilta yhtä-perillisiltä (medarfwingar).[669] Vuonna 1440\nalakirjutti hään lankomiehensä _Göd. Finkin_ seätöstä, kussa hään _Juho\nOllinpojan_ murhasta poislahjotti _Pyhä Annan Kammiollen Kärkesnäsin_\ntilan ja _Bölin (Räfvebölin?)_ torpan Savun pitäjässä, joita hään oli\nniinikeän perinyt vaimonsa kautta (p. 421. Porth. Chr. p. 448, 449).\n\nTämä _Uolov Niileksenpoika Tavast_ oli nainut[670] _Christinaa_,\nValta-Neuon ja Miekkamiehen _Rötger Ingosen_ tytärtä,[671] jonka kanssa\nhänellä oli 3 lasta, nimittäin -- 1) _Mätta Ollintytär Tavast_\nPorkkalaan, josta jo puhuttiin p. 431, ja joka oli _ensin_ naitu\nLainjulistajan Etelä-Suomessa _Eerikki Erkonpoika Bitzen_ kanssa,\njollen se synnytti Lainjulistajan _nuorempi Henr. Bitzen_; ja _siitten_\nValta-Neuon ja Lainjulistajan Etelä-Suomessa _Jaakko Pekanpojan_\n(_Ille_)[672] kanssa, jollen se synnytti Linnanisännän Stén Jepinpojan\n(lue p. 431) -- 2) _Niiles Ollinpoika Tavast_ Sonnentakaan, joka oli\nnainut _Anna Sunentytärtä_ Laijilaan, jolla hänellä oli poika _Heikki\nNiileksenpoika Tavast_ josta siitten suurin osa tästä suvusta levisi.\nTämä Niiles peri v. 1467 Tätiänsä Katrinaa Niileksentytärtä. -- 3)\n_Lucia Ollintytär Tavast_, josta on jo puhuttu, ja joka tuli naineeksi\nTähtimiehen ja Lainjulistajan _Henrik Clausonin_ (Djekne)[673] kanssa\nKoskiseen. Hään on ereyksessä monelta tullut luetuksi sen vanhemman\n_Olli Niileksenpojan_ tyttäreksi, tahi Piispa _Maunus Ollinpojan_\nsisareksi, ja ilman minkäänlaisetak perustuksetak tehty Piispa _Olli\nMaunuksenpojan_ emäksi.[674]\n\nKoska olemme puhuneet tämän Tähtimiehen Olli Tavastin tyttäristä, niin\ntahomme myös jotaik puhua hänen siskoistaan. Jotka oli -- 1) _Elin\nNiileksentytär Tavast_, joka v. 1439 sai setältänsä Piispa Maunukselta\n100 Nobloo lahjaksi (Porth. Chr. p. 431). Hään oli naitu Vapamiehen\n_Niiles Ollinpojan_ kanssa Särkilahellen (Stjernkors[675] ja eli vielä\nleskenä v. 1467. Hään oli perillistensä kanssa myöskin lahjoittanut\ntaloja Pyhäin-Henkein Kammiollen (Porth. Chr. p. 624). --  2) _Lucia\nNiileksentytar Tavast_, joka sai samana kertana Piispalta, hänen\nsetältänsä, 200 Markkoo, ynnä 50 Markkoo hänen tyttärelle, nimellä\nMetta. Näijen nimiä ei ollenkaan löyvyk yhessäkään niissä K.\nVapa-huoneessa löytyvissä polvi-laskuissa. -- 3) _Katarina\nNiileksentytär Tavast_, joka silloin myöskin sai setältänsä 200 Markkoo\ntilan-ostoksi, ja joka naitiin vanhallen _Gödik Finkillen_ (josta on jo\npuhuttu p. 421, 422, 495).[676] Ilman näitä 3 siskoja, oli hänellä myös\n2 veikkoa. Heitä ei nimitetäk Piispan lahjutos-kirjassa, mutta muissa\nvanhoissa suku-johtauksisa; voan millä perustuksella, sit' emme\ntunnetak. Nämät oisi ollut 4) _Jaakko Niileksenpoika Tavast_ naitu\nRagnillan kanssa Villjasiin, Laitilassa, ja 5) _Jönis (Niileksenpoika?)\nTavast_ joka oli myös osallinen Kolmen-Kuninkaan Veljellisyytestä, ja\njoka oli jo v. 1447 Poavilainen Peä-Neuoittelia Turussa, -- v. 1454\nniin hään oli Pappi Ristuksen Ruumiin-Kammiossa, kussa toimituksessa\n_Maunus Niileksenpoika_ (Stjernkors) peäsi hänen jälestä v. 1464. --\nVuonna 1466 läksi hään sukulaisten suostumuksella samoamaan Pyh.\nRistuksen hauvallen, ja sillä tiellä hään mahto jäähä, kosk ei hänestä\nkuuluna sen koommin (Porth. Chr. p. 605, 804).\n\n\n\n\nPiispa Maunus Ollinpojan (Tavastin) hauta-varjo Turun Peä-Kirkossa.\n\n\nTämä kivi -- kussa nähään yksi poikki ja pitkinpäin jaettu kilpi, jonka\n2:sessa ja 3:nessa vainiossa (fält) nähään yhtä käsivartta\n(Tavastiloihen vanhoo vapamerkkiä) ja 1:sessä ja 4:nessä yhtä\nPiispallista ristiä, ja jonka ylitten on pantu Piispallinen kypärä, --\nse peitti muinon sen kuuluisan Suomalaisen Piispan _Maunus Tavastin_\nhautaa, joka oli asetettu Pyhän Ristuksen Ruumiin-Kammiossa Turun\nPeä-Kirkossa; jota kammiota siitten hänen muistiksi kuhuttiin\n_Tavastiloihen hauta-kammioksi_. Sillä ilman hänen hautansa, joka\nseisoi keskellä tässä kammiossa, varsin Altarin rapun kohalla, niin oli\nsiinä muitakin hänen sukulaisia hauattunna. Sillä hänen vasemmalla\npuolla nähtiin hänen jälkeentuliansa (efterträdare) ja sukulaisensa\nPiispa _Uolov Maunuksenpojan_ hauta, ja oikealla, hänen veljensä\ntyttären-pojan Piispa _Maunus Niileksenpojan (Stjernkorsin)_ hauta. Myö\nluulemme tässä Kammiossa myös olleen sen äsken mainitun Tähtimiehen\n_Olli Tavastin_ hauvan, paihti monta muita tästä suvusta.[677]\n\nTämä hautakivi, joka vielä Brennerin ajalla (v. 1671) seisoi\npaikallansa, ja tuli silloin häneltä kuvailtuksi, tuli siitten tästä\npois-nostetuksi sen turmion perästä, joka kohtaisi tämän kirkon\n1681:nen vuotisessa tulipalossa, ja muutetuksi muuannek. Sitä nähtiin\nviimen jo rikki murettunna, oikealla käellä kammion sisä puolella\nkirkko-muuriin kiinijuotettunne. (Porth. Chr. p. 511).\n\nNiin kuin tässä nähään, niin ei ollut tässä kivessä mitään,\nkirjutettunne -- ehkeivät tienneet mistä piti soamaan sanoja, kunniaksi\nnäin kuuluisan miehen -- eikä sitä tarvittu, koska Piispa oli jo ite\ntämän Kammion rauta-oviloihin kirjuttanut nimensä, niin kuin jo\nII:sessa Taulussa luettiin. Mutta Piispa _Maunus Niileksenpoika_ ei\nkuitenkaan sallinut temmoisen miehen töitä olla ilman toimittamatak,\nhään tietti seneistä Flanderin moassa, Hollannissa, yhtä isoa\ntaulua[678] kuparista, kussa luettiin Piispoin _Maunus Ollinpojan ja\nOlli Maunuksenpojan vehkeistä_. Tämän taulun, joka v. 1489, s. 1 p.\nHuhtik. pystytettiin Ristuksen Ruumiin-Kammiossa, kussa se v. 1681\ntulipalossa suli vaskeksi, sanotaan Brennerin myös kopioittaneen, ehkei\nsitä nyt löyetäk hänen kirjuitoksissaan. Mutta koske se löytyy\ntoimitettunna sekä Bångin muisto-puheessa tästä Tavastin suvusta\n(painettu Tukhulmissa v. 1756), että myös Leuraeuksen Juttelemuksessa\n_de Sacellis sepulcralibus in Templ. Cath. Ab_. (painettu Turussa v.\n1778 p. 20) niin tahomme tässäkin sitä luettoo. Se kuuluupi näin:\n\"_Anno Domini MCCCCLII die IX Mensis Martii obiit Reverendus in Christo\nPater et Dominus, D:nus MAGNUS D.G. Episcopus Aboënsis, hujus capellae\nFundator, qui sedit annos quadraginta_\"; joka oisi Suomeksi:\n\"Vuonna 1452 Herran (syntymästä) s. 9:nä päivänä Maalis-kuussa, kuoli\nRistuksessa Arvollinen Isä ja Herra, Jumalan armolla Turun (muinonen)\nPiispa Herra Maunus, tämän Kammion asettaja, joka istui (Piispana)\nneljäkymmentä vuotta.\" Siitten luetaan samassa taulussa Piispa\n_Uolovista_: \"_Anno Domini M.CD.LX die XXIV mensis Febr. obiit\nReverendus in Christo Pater ac Dominus OLAVUS, D.G. Episcopus Aboensis.\nOrate pro istis et ceteris Christi fidelibus, ut requiem habeant cum\nbeatis_.\" Joka on suomeksi: \"Vuonna Herran (syntymästä) 1460 s. 24:nä\npäivänä Helmik. kuoli Ristuksessa, Arvollinen Isä ja Herra\nOLAVUS, Turun Piispa armolla Jumalan. Rukoilkaa näihen ja muihen\nRistin-uskovaisten etessä, jotta heillä oisi lepoa Autuallisten\nseassa.\"\n\nEhkä myö oomme jo ennen puhuneet tästä Piispasta, niin koska se oli\nkaikista meijän vanhoista Poavilaisista Piispoista, se kaikkiin\nkuuluisampi, sekä hänen töistään että tavoistaan, niin tahomme tässä\nvähä laveammasti toimittoo hänen elämän-kertansa. Hänen isä oli se jo\nennen mainittu Kuuston Linnan muinonen Peämies ja Mynämäen pitäjän\nKäskynhaltias (Wasall) _Olli Niileksenpoika Tavast_, (se vanhempi,\nsillä nimellä) joka Bångin ja Palmsköldin puheen perästä, oisi ollut\nnaitu yhen _Katrína Finken_ kanssa, ja joka jo oli kuollut ennen v.\n1402 (Porth. Chr. p. 433).\n\nNiissä vanhoissa K. Vapa-Huoneessa löytyvissä Suku-kirjoissa ei luetak\nhänellä olleen enempee kuin kolmet lasta kaikkiaan, nimittäin:\n_Waldemar, Niiles ja Maunus_. Mutta Bångin lausumuksien peälle\nheitettiin niistä uusista Vapa-Huoneen kirjoista _Valdemari_ joukosta\npois, jonka siaan pantiin _Lucia_, joka oli sen nuoremman _Olli\nNiileksenpojan_ tytär, ja josta jo on puhuttu p 476, 498. Että nämät\npolvilaskut ovat kumpaisetkin varsin vialliset ja puutoksen-alaiset,\nneämme Piispa Maunuksen omasta jälkeen-seätöksestä, eli oikeemmittain\nhänen lahjutos-kirjasta vuotesta 1439, kussa hään nimittää näitä hänen\nlähimmäisiä perillisiä; ja joihen luetaan olleen 1) Veli _Jönis\nOllinpoika_, joka sai yhen tilan _Väsilässä_ Halikon pitäjässä, ja\n_Quidjan_ kartanon Paraisin pitäjässä, jonka se sai yhessä vaimonsa\nkanssa, puoleksi kumpainen.[679] -- 2) Veli _Lassi (t. Lárens)\nOllinpoika_, jota hään myös yhessä kohin kuhtuu _Larens Olofsson_,\njolle hään anto Koti-talonsa, Alasjoen Mynämäen pitäjässä, sillä eholla\nettä se piti siitä vuosittain maksaman meärätyn veron Ristuksen\nRuumijn-Kammiollen.[680] -- 3) Sisar _Margaréta_, joka sai Piispalta\n100 Markkoo rahassa, paihti 200:a'an Markan eistä tiloo Nappaassa,\npojallensa _Uolovillen_.[681] -- 4) Sisar _Brigitta_, joka sai 100\nMarkkoo tilan ostoksi.[682] -- 5) Sisar _Ragnilda_,[683] joka silloin\njo lie ollut kuollut, koska ainoastaan mainitaan hänen pojasta _Matti\nMartinpojasta_. -- 6) Sisar _Katarína_, joka sai 200 Markkoo.[684] --\n7) Sisar _Christina_, joka sai yhen 300:an maksavan tilan\n_Häslabergissa_, Paimion pitäjässä. Ilman näitä niin hään nimittää\nvielä _Ingeborg Hakontytärtä_, joka sai yhen tilan _Väntiälässä_,\nLieton pitäjässä; _Margitte Tvásintytärtä_, joka sai yhen tilan Vehmaan\npitäjässä -- liekkö hyö siitten olleet sisaren lapsia tahi\nveljenlapsia. Mutta yhtä veljen nimeltä Valdemar hään ei missään nimitä\n-- lie hään siitten kuollut jo ennen, vai lie hänellä ei ollunakaan\nsellaista.\n\nTämän Suomalaisen Piispan muista esivanhemmista olemme jo puhuneet,\npuhuissamme Tähtimiehen _Olli Tavastin_ hautakivestä, myö peäsemme\nseneistä tässä puhumasta heistä, ja tahomme ainoasti hoastoo tästä\nPiispasta.\n\nPiispa _Maunus Ollinpoika_ oli syntynyt s. 14 p. Lokak. v. 1357[685]\nAlasjoen talossa Mynämäen pitäjässä, jonka talon hänen isä oli ostanut\n250 Markalla, ja jota vielä nytkin hänen muistiksi kuhutaan\n_Tavastilaksi_. Niin kuin oli tapa jo niinnäkin aikoina, että koska oli\nmuualla parempia opinlaitoksia kuin kotonamme, niin läksi tämä nuori\nTavasti vieraisiin maihin harjoittaaksensa oppimuksiansa.\nJuusten sanoo hänen tulleen tehtyksi Tietous-Oppiaksi Práagin\nkaupunnissa Böhmin moassa, varsin niinnä päivinnä, jollon _Johannes\nHuss_ siinä julisti oppinsa. Hään mahto jo nuorra osottoo isoa tointa\nja miehen alkua, koska Kuninkas Eerikki XIII:nääs mieltyi häneen, niin\nettä hään teki häntä Peä-Kirjuttajaksensa (_Cancellarius_) ja kuhtui\nhäntä \"_warum elskelige cleric_\", kirjassaan v. 1405, kussa hään anto\nhänellen _Tokelan_ tilan Mynämäen pitäjästä.\n\nEnnen kuin häntä Piispaksi tehtiin, toimitti hään v. 1411, 1412, ja\n1413 Peä-Kirkonpalveluksen (Arkidiakonatet) Turussa. Rhyzelius sanoo\nhänen jo ennen Piispa _Björnin_ kuolemista tulleen lähätetyksi\nKuninkaalta Eerikiltä Poavin luokse, muissa asioissa, ja silloin\nRuomissa v. 1412 tulleen Poavin Juho XXIII:sen käskyn perästä,\nPiispaksi voijeltuksi, hänen Hippakunnan anomuksensa peällä. Tullessaan\nsieltä toi hään myötensä 3 poavilaista kirja-tulloa (Påfwel. bullor)\nannettuna v. 1412; kussa luattiin _ensimmäisessä_, 100:a'an päivän\nsynnin-peästöstä (aflat, aflösning, _indulgentiae_) kaikillen totisesti\nkatuvaisillen ja (syntiänsä) tunnustavillen (_omnibus vere penitentibus\net confessis_) jotka kullalla, rahalla, tahi muulla neuolla, osotti\navunsa niillen köyhillen Turun koulussa, että muissa tämän\nHippakunnan kouluissa, oleskelevillen koulu-pojillen, heijän lukuin\nharjoittamiseksi. _Toisessa_ luattiin 500:a'an päivän synnin-peästöstä,\nja _kolmanessa_ 400:a'an päivän peästöä, niillen kaikillen, jotka\navaruuellansa ja hyvyyvellänsä, lahjoillansa tahi antimellansa, ovat\njollakulla tavalla toimittaneet jotaik evullista eli hyövyllistä\ntällen Turun Peä-seurakunnallen (_Ecclesia Cathederalis_)[686].\nIlman näitä herkku-kirjoituksia -- jotka niinnä aikoina oli\ntarpeelliset taivuttoo valaistamattoman kansan mieltä Jumalallisuuteen,\njoka on sekä ensimäinen alku opetuksiin, että myös heijän ylimäisin\ntarkoitus -- niin hään suusanallansa valaisi Poavia muistakin meijän\nmoan asioista, josta ne kirja-tullot, jotka siittenpänä julistettiin,\ntoistaa, ja joilla tarkoitetaan järjellisyyttä moallisissa että\nhenkellisissä harjoituksissa. Tullessaan sieltä, piti hään talvea\nParísissa, ja tultuansa takaisin Ruotsiin, kävi hään Kuninkasta\ntervehtimässä, joka suosioitteli häntä mieli-hyvyyvellänsä, antain\nhänellen elinaikaasek Kuninkallisen veron kaiken Maskun pitäjästä.\nRikas muutoinkin tavaroisuutestaan, (sekä irtonaisissa että\nkiintonaisissa) ja luotu yhellä mielellä, joka oli täynnä tointa ja\nymmärrystä, oli se hänellen huokiampi kuin yhöllenkään muulla aikoin\nsoaha sellaisia vehkeitä, jotka eivät muuten oisi kävestynnyt. Ei\nyksikään Suomen Piispoista, ei Poavilaisista eikä Lutheruksellaisista,\nouk vaikuuttanut niin paljon seurakunnan hyväksi, kuin hään, eikä\nainoastaan omalla varalla, mutta myös kehoituksillansa ja\nyllytyksillänsä, joilla se muitakin innoitteli seurata hänen\nesimerkkiänsä. Niinnä aikoina luettiin kuuluvaksi Jumalallisuuteen ja\nsiveyteen, ei niin paljon hyvyyven harjoittamista, kuin Pappiin ja\nkirkkoin lahjoittamista; kussa asiassa Piispakin oli muita avarampi.\n\nEsimerkin hänen palavasta uskosta ja peripoavilaisuutesta (ägta\nCatholicism, påwiskhet) osotti hään jo 12:nellä vuuellansa Piispana\nollessaan, jollon hään 63 vuotta vanhana[687] läksi poavilaisten\ntavalla käyen-jalan samoamaan Ristuksen hautaan, tekemään siinä\nrukouksiansa, lupauksiansa, ja Jumalan-palveluksensa -- ilmankos\nsiitten Poavi kiitti häntä kahessa hänen kirjassansa, hänen\nhurskautestaan ja hartautestaan.[688] Kotiin lähtiissään toi hään\nmyötensä Venedigin kaupunnista monta kallista kirjoo,[689] ja muita\nkirkko-koreuksia,[690] Turun Seurakunnan kunniaksi ja kaunistukseksi.\nMyö taijamme puhua hänen ansiosta, kolmessa tarkoituksessa, nimittäin\nhänen _papillisesta_ ansiosta, johon luetaan kaikkia hänen toimituksia\nviran puolesta; hänen _yksinäisestä_ ansiosta, johon luetaan hänen\nyksinäiset tavat ja käytökset; ja hänen _vallan-hallittavaisesta_[691]\nansiosta, johon kuuluu hänen kansallinen ansio laillisessakin\ntarkoituksessa, koska hään sillä ylhäisellä virantoimituksellansa\nvaikuutti paljon maallisissakin asioissa, hallituksen menoin\npuuttumisellansa.\n\nHänen papilliset ansiot ja virantoimitukset ovat aivan monet ja suuret.\nHeistä luetaan ensinnik, että hään v. 1421 asetti _Ristuksen Ruumiin\nKammion_ Turun Seurakuntaan, (kussa ensin piettiin 1, voan siitten 6,\njoka-päivällistä messua) jonka voimassaan pitämiseksi hään lahjoitti 5\ntaloa, osittain perinto-tiloja, osittain myös osto-tiloja;[692] ja\njonka pappia hään ei ainoastaan palkannut omalla kustennoksellaan,\nmutta tietti hänellen kivisen kartanon, ja lahjoitti tätä Kammiota,\nkalliilla puvulla, kuvilla ja muilla koreuksilla. Kuin tätä Kammiota\nv. 1425 sisään-vihittiin, niin hään lahjoitti sitä taas, ilman näitä\nviis ennen-nimitetyjä taloja, 10:nellä uuella tilalla. Eikä hään vielä\nsiihen tyytynnä, mutta antoi vielä v. 1439 tällen samallen Kammiollen\n6 taloa.[693] Ja ettei hänen lähimmäiset sukulaiset pitännyt siitä\npahastua, tahi ruveta hänen kuoltuansa pois-riitelemään näitä tiloja,\nlunastamisen oikeuella (genom bördes-rätt) niin hään lepyyttelläksensä\nheitä, lahjoitti heitä kuttookin kartanoilla ja hoviloilla, tahi\nsuostutti heitä muuten valmiilla rahalla.[694] Vielä siittenkin niin\nhään aikoa myöten lisäisi näitä antimiansa uusilla lahjoilla,[695] ja\nyllytti muitakin lahjoillansa auttoo tätä uutta Kammiota,[696] jonka\npyhä-pitämisestä ja lahjoin-auttamisesta hään oli v. 1440 vaikuttanut\nyhen poavillaisen kirja-tullon, kussa luvattiin kaikillen tämän Kammion\npalvelioillen ja lahjoittajoillen 5 vuotista synnin-peästöstä, ja yhen\nverran niistä heijän peällen-pantuista poastoista (_quinque annos\nIndulgenciarum et totidem quadragenas de injunctis eis penitenciis_).\nMutta koska se kuuluu ikään kuin kunniaksi jalon miehen, ei ainoasti\nmitä hään ite toimittaa, mutta myös mitä hään soap muita toimittamaan,\nniin meijän tuloo nimittämään, että se oli hänen puheella, kuin\nPeäkirkon-palvelia _Juho Anundinpoika_ perusti _P. Juhannuksen\nKammion_,[697] Turun Peäkirkkoon, jonka asettamiseksi Piispa _Björn_\noli ensin antanut neuonsa että suostumuksensa. Hänenkin aikana\n(v. 1416) niin Taivaansalon Pitäjänpappi (Curatus) _Hewich Stoltefoth_\nlahjoitti _Pyh. Yrjön Kammion_;[698] ja hänen aikana mahto myös\n_Ristuksen uskollisten Sieluin-Kammio_[699] tulla asetetuksi, tässä\nTurun seurakunnassa. Uskottava on myös että se oli tämän Piispan\ntoimituksella, kuin Turun porvali _Hinza Knapp t. Knaap_ asetti\n(v. 1414?) _Pyhän Pietarin ja Poavalin Kammion_.[700] Niinikkään on\nuskottava että _Pyh. Annan ja Pyh. Antin-Kammio_,[701] kuin myös _Pyh.\nNeitsyn t. Papis Kammio_,[702] että myös _Kolmen Kuninkaan\nKammio_,[703] tulivat kaikki hänen ajallansa ja hänen neuollansa\nasetetuiksi, koskei heistä puhutak ennen häntä? Mutta se ei ollut\nainoasti uusia Kammioita, jotka hänen aikanansa asetettiin, pyhitettiin\nja lahjoitettiin; ne vanhatkin saivat monet uuvet evut. Sillä monta\nniistä vanhoistakin Kammioista tuli hänen aikanansa uusilla lahjoilla\nenennetyksi, niin kuin e.m. _Pyh. Laurentiuksen Kammio_[704] ja\n_Pitäjän-Kammio_.[705]\n\n_Peäkirkon-palveluksen virka_ (Arkidiakonatet) joka ensin tuli\nasetetuksi Piispa _Björn Balkin_ aikana (nuon 1389 vuoen paikoilla,\nMesseniuksen arvion jälkeen), sillä, että hään niistä Piispan istumen\nalla kuuluvista tiloista, lahjoitti 4[706] Peäkirkon-palveliallen\n-- tuli Piispa _Tavastilta_ enennetyksi ja uusilla veroilla\nlisäitetyksi.[707] Hään lisäisi myös 4:llä uuella näitä 6 entisiä\npoavilaisia _Papis-Neuoittelioita_,[708] ja eneni ne 6 entiset\n_Kammion-laulajat_ 4:llä uuvella.\n\nMutta ei sillä ainoasti, että hään asetti uusia Kammioita ja\npapintoimituksia, hään lisäisi myös heijän töitä ja viran-toimituksia.\nNiin peätti hään e.m. että ne hetket, jollon laulettiin Vapahtajan\nkärsimisestä ja ristipuuhun naulattamisesta (_horae de Sancta\nCruce et passione Dominica_) piti asetettaman vissiksi _henkellisiksi\nlaulu-hetkiksi (horae canonicas)_[709] kokonaisessa hippakunnassa, ja\nettä ne kaikki jouto-hetket, jotka löytyi Aamurukouksen (_Missa\nAurorae_) ja puolipäivän-soarnan (_Missa Summa_) välillä, piti\nsovitettaman yksinäisiksi _henken-messuiksi_, niin ettei yhtäkään aikoo\npitänt kulutettaman ilman rukouksetak, alusta jumalanpalveluksen aina\nloppuun. Että kehoittoo ne pitkän- ja pahan-matkantakaiset, (joilla oli\nvaikia peästä kirkollen), tulemaan pyhä-päivinä sinne, lahjoillansa ja\nrukouksillansa, toimitti hään v. 1441, 7:än Ruohtalaisten Piispoin\nkautta, yhen kirja-tullon, kussa luattiin 40 päivän synnin-peästöä\nkaikillen niillen Suomen Hippakunnan asujamillen, jotka nimitetyillä\njuhla-päivillä kävivät kirkossansa, tahi muuten kirkollen ja papillen\nosottivat hyvä-tahtoansa. Palkitaksensa sitä vahinkoa joka sekä\nVenäläisten että muihen vihamiesten kautta on tapahtunut tällen\npeäseurakunnailen, joka e'esmänneinnä aikoina jo kahestikkiin on\ntullut tulenturmiolla vahinkon-alaiseksi -- toimitti hään v. 1443,\nPoavin-Neuoittelialta _Alexanderilta_ Damaskosta, ilman sitä jo p. 517\nmainittua kirjantulloa Ruumiin-Kammion hyväksi, yhtä toista, kussa\nluattiin 7 vuotista synnin-peästöä (ja aina saman verran niistä\nheijän peällen-pantuista poastoista) kaikillen tämän Seurakunnan\nhyväntekiöillen ja lahjoittajoillen. Yhessä toisessa kirjan-tullossa,\nannettu samana vuonna Báselin Peä-Neuoittelemukselta (Synod) luattiin\nniinikkeän 2 vuotista synnin-peästöä niillen, jotka jollakulla tavalla\nauttovat tätä Kirkkoa entiseen voimallisuuteen. Yhessä kolmannessa\nPoavi-kirjassa, annettu s. 1 p. Kesäk. v. 1445 Poavilta _Eugeniukselta_\nIV:neltä, luattiin heillen niin-ikkään 7 vuotista peästöstä\n(Porth. Chr. p. 463, 464).\n\nKoska _Turun kirkko_, (jota hään oli kaunistanut monella kalliilla\nkoreuksella) oli ynnä Papiston palanut siinä onnettomassa tulipalossa,\njoka v. 1429 hävitti tätä Turun kaupuntia, niin Piispa 30 vuuen sisällä\noli ylösrakettanut tämän Kirkon vielä julkeemmaksi kuin ennen, ikään\nkuin hään (v. 1431?) loajemmaksi levitti ja varusti _Kuuston linnoo_.\nHänen papilliseen ansioon on myöskin kuuluva, että hään isolla huolella\nja toimella, ellei varsin alusta perustanut, niin kuitenkin uuestaan\nasetti ja lahjoitti _Naantalin Papistoa_, Brigittan veljellisyyestä,\njoka tuli toimeen hänen aikanansa,[710] ja että hään tietti kivestä\n_Piispa-kartanon_ Turun kaupunnissa, kussa ennen häntä, Pispoilla ei\nollut mitään asuntoa.[711] On myöskin uskottava mitä Scarin luuloopi\n(Juttelemuksessansa de S. Henrico P. 2. Aphor. X. m.c. p. 14)\nnimittäin, että se oli hään, joka ulkomoalla tietti sen kauniin\nhauta-varjon, joka on pantu Piispa _Henrikin_ hauan-paikalle\nNousiaisten kirkossa; koska hään on pannut tähän vapa-merkkinsä.[712]\nEikä se kielläk tässä jo ennen olleen jonkun hautapylvään, jonka Piispa\n_Juho Pekanpoika_ oisi siihen toimittanut. (Porth. Chr. p. 16. 349,\n471).\n\nJos tämä mies oli kiivas ja toimellinen asettamaan Hippakunnassansa\nparempia menoja henkellisessä tarkoituksessa, niin se ei ollut\nveltokaan että laiminlyyä valvoataksensa ja enentääksensä niitä\nmoallisia etuja, jotka oli hänellen tulevia. Hään rupeisi toas Padisen\npapiston kanssa riitaan siitä vanhasta _isännän-oikeutesta (Jus\nPatronatus) Porvon pitäjäseen ja hänen kappelihin_, kuin myös _Lohen\nkalastamisesta Helsingin_ joessa, joka muinon oli kuuluva Turun\nPiispoillen, mutta heiltä että Ruotsin Kuninkoilta pois-annettu tällen\nsuljetuksellen;[713] ja jota oikeutta hään v. 1428 lunasti jälleen,\nsillä että hään maksoi tälle Papistollen 100 Engl. Nobloo.[714] Samalla\ntavalla voitti hään v. 1438 Turun Seurakunnallen _Medelbyin_ (Solnan\npitäjässä) ja _Kakunäsin_ tilat Uplandissa, jotka Piispa Hemming\nv. 1354 oli soanut Kuninkaalta Maunukselta, ja siitten antanut Turun\nKirkollen ja Piispoillen; mutta jotka tilat ovat siitten toas tulleet\nveityksi Kuninkaan kartanoin alle, koska olivat heitä lähes.[715] Hään\nratkaisi niinikeän yhen vanhan riijan Piispa-istumen ja muutamien\ntalonpoikien välillä Pytheen pitäjästä, _Lohenkalastamisesta\nKymin-koskessa_, kussa hään ei ainoastaan Piispoillen voittanut tätä\nkalastamista, (t. kalan-veroa) mutta sakoitti myös näitä talonpoikia\nheijän kova-korvaisuutestaan.[716] Tästä Piispan puolen-pitämisestä\nmoallisissakin asioissa, mainitaan häntä isolla kiitoksella Poavilta\nMartti V:neltä kirjoituksissaan v. 1417 ja 1419, annettu yks Reävälin\nPiispallen, toinen Skáran ja Strengnäsin Piispoillen (lue p. 513).\n\nMitä hänen _yksinäiseen_ elämiseen ja mielen luontoon tuloo,\nniin hänen tavat jo ilmoittaiksen näissä hänen papillisissa vehkeissä.\nEttä se oli poavilaisen tavalla (ulkonaisesti, t. peältä-nähen)\nhenkellinen, osottaa ei ainoasti hänen hartaus virantoimituksissaan,\nja hänen into harjoittoo järjestystä jumalanpalveluksessa, ja\nparempia papillisia menoja hänen Hippakunnassaan; mutta myös hänen\npapisvallan-levittämisestä, ja matkustamisesta luvattuun moahaan\n(förlofwade landet) m.m. Mutta että se oli syvämmellisestikkiin\nhenkellinen ja hyväluontonen toistaa hänen yksinäinen elämäkerta,\nhänen hoivauttamiset köyhistä ja vaivaisista, hänen avaruus\nsukulaisiansa vastaan, m.m. Juusten sanoo hänen käyttäneen ihtesäk\njumalanpalveluksessa ja rukouksissansa isolla mielen-nöyryytellä,\nhenkellisyytellä ja vilpistelemättömyytellä,[717] ja hänen elämänsä\nolleen kunniallinen, hurskas, ja harjoitettu hyvyyteen, niin että hänen\nnimensä oli ollut kunnioitettu ja kuuluisa, ei ainoasti omassa\nmoassaan, ja meijän kuuluvissa, mutta myös Venäjässä ja muissa\nkaukaisemmissa kansoisa.[718] Se oli arvattava että yksi mies, niin\nisolla toimella kuin tämä, piti näinä poavilaisina aikoina (jollon\nPiispoilla ei ollut ainoasti henkellistä, mutta myös moallista valtoo)\nvaikuttaman paljon moallisissakin asioissa, vielä liiaksi kuin hänellä\nitellään oli varoo ja rikkautta, joka turvais tätä hänen valtoosak.\nIlman että paljon erehtyä uskallamme peättää, että ne kunnolliset\nasetukset, joita Hallitus julistaa moan ja kansakunnan hyväksi,\novat erinomattain otetut Virkamiesten ja Valtamiesten puheen\npeälle; josta tahtoisimme Suomen peämiesten, ja erinomattain tämän\nPiispan, kunniaksi luettoo niitä otollisia asetoksia, joita\ntehtiin näinnä aikoina Suomessa Laillisessa (i Civilt) tahi\nValta-hallittavaisessa (i Politiskt) ja Valta-toimittavaisessa\n(i Statistiskt) tarkoituksessa.[719] Niistä Kuninkaallisista\njulistuksista, jotka jollaa tavalla ovat muita merkillisemmät\nSuomalaisissa Valta-asioissa[720] luetaan e.m. että kuin Suomalaiset\nvalittivat Kuninkaansa luonna, että paihti Ruunun veronsa, joka heillä\noli maksettavana, niin Linnanisännet, jotka olivat soaneet moan\npiteäksensä (i förläning) eli jotka oli soaneet Kuninkaalta luvan\nylöskantoo tätä Ruunun-veroa, (että sillä suorittoo sitä velkoo, jota\nheillä oli Ruunulta soamista) ottivat erittäin 1 1/2 mitan Riistoa,\npaihti heiniä, kustakin talosta, _Nimismiehen_ veron nimellä (Länsmans\ngäld); niin peätti Kuninkas v. 1414, että 1 hopiäyri kustakin savusta\noli hänen mielestä kyllä Nimismiehillen (Åb. Tid. 1784. p. 193).\nJa kuin tuli toas kanteita aina Danmarkiin, Kuninkaan korviin, jotta\nValtamiehet neänyttivät moakuntoo; ja ettei ainoasti ne ylhäisemmät\nValtamiehet, mutta ne alaisemmatkin Virkamiehet voattivat heiltä sekä\nkyytimistä että ruokkimista heijän matkoillansa, maksamatak, kuin myös\neläkkeitä ruoka-veroiksi (gengärd) -- ja päivätöitä enemmin kuin oli\nheille luvattu, niin Kuninkas anto Köpenhaminassa v. 1419 sen peätöksen\nTurun-Leänin lähettämillen, ettei moakunnan ilman rahatak tarvint\nelättee eikä kyyitä muita kuin Kuninkasta ja Kuninkatarta, tahi heitä,\njotka oli siihen häneltä soaneet valta-luvan; ja että Ruunu-miesten\npiti omin-neuoin ja ilman moakunnan rasittamatak ylöskantaman Ruunun\nsoatavia ja maksuja. Ja mitä toas näihin Ruunu-veroin tuloo, niin\npeäteettiin että kaikki loisi-miehet ja koturit (enlopesmän) piti kukin\nvaransa myöten auttoo Talonpoikia näissä Ruunun veroissa, sitä myöten\nkuin 4 Vouvilta ja moakunnalta valittua arvutos-miestä tätä meäritti.\nPeätettiin myös, että se osa Ruunun veroista, jonka suorittamiseksi ei\nlöytynyt talonpojilleen rahoja (werdh öre), piti soaha maksoo\nmoan-viljoilla -- ei Voutiloihen mieltä myöten, mutta sen hinnan\njälkeen, jonka 4 arvotusmiestä, kummaltakin puolelta, siihen panivat.\nPeätettiin vielä että ne asujammet, jotka asuivat kaukana linnoista,\nvesiin ja syvämmaihin takana, ja joilla kesällä oli paha peästä\nkaupunkiloihen[721] piti soaha maksoo verojansa talvella, ilman\nkoroittamatak, sitä myöten kuin 4 arvotus-miestä valitut kummastakin\npuolesta kahtoisivat hyväksi (Åb. Tid. 1784. p. 377). Tämmöiset\nasetukset oisi ylistättävät vaikka minä aikana, ja kunnioittaavat aina\nsekä Valtian että Hallituksen. Mutta kaikista näistä peätöksistä, niin\non Hallituksen julistamus v. 1436 merkillisin, kussa alennettiin koko\nSuomen-moassa,[722] 3:nen osan Ruunun veroista, (ikään kuin\noli jo ennen tehty) Ruotissa. Sen sanan peälle, että heijän sanottiin\ntulleen _liian koroitetuiksi_. Syyksi tähän altiiks-antamisuuteen\n(eftergift) Ruunun puolesta, sanottiin että Suomalaiset ovat aina\nennenkin osottaneet uskollisuutta ja kuuliaisuutta heijän laillisen\nesivallansa vasten, ja nytkin luvanneet, ettei ottoo toisen Peämiehen\nitellesäk, kuin minkä hallitus heillen antoi. Tämä veron-huojelus\nvahvistettiin v. 1441, Kuninkas Christopherilta (Åb. Tid. 1785. p. 62).\nMutta oikeuellisessa (i juridiskt) tarkoituksessa ei ouk mikään asetus\nniin suuresta hyövytyksestä Suomenmoallen, kuin K. Eerikin julistus v.\n1435, kussa hään Suomen moakunnan valittamisella, ja heijän\nvirkamiesten kehoittamisella, pani Suomen Laki-kunnan (Lagsaga)\nkahtiaksi, kosk ei yks Lainjulistaja ennättänyt vuotessa käyttää\noikeutta niin laviassa moassa.[723] Peätettiin sen eistä että tästä\npuolen piti Suomenmoassa asetettaman 2 Laki-kuntoo _Pohjos-Suomen_[724]\nja _Etelä-Suomen_[725] jonka Lainjulistajoilla, kumpaisellakin, oli\noikeus olla osallisia Kuninkaan valittamisessa. Mutta ei sillä kyllä:\nhään peätti samana päivänä että piti Suomessa kerran vuuessa pitettämän\nyksi _Moa-Oikeus_ (Lands-Rätt) kussa tutkistettiin ei ainoastaan\nkanteita Ruunumiesten ja muihen virkamiesten vastaan, mutta kussa\ntuomittiin Kuninkaan nimessä niitä asioita, joita ei ratkaistettu\nMoa-Käräjäissä ja Laki-Käräjässä.[726] Tämä _Moa-Oikeus_[727] joka oli\nyksi _Valta-Oikeus_ (Högsta Domstol) ja jonka siaan siitten pantiin\nHov-Rättilöita, oli jo ennen asetettu, (koska sitä jo mainitaan\nv. 1407, 1415, m.m.) mutta sai nyt uuen voiman ja järjestyksen. Sitä ei\npie sevoittoo _Valta-Käräisihin_ (Räfste- t. Rättare-Ting) joka myös\noli yksi Valta-Oikeus, joka muinon piettiin niinikkään Kuninkaan\nnimessä, erinomattain että tutkistella Valta- ja Virka-miesten\nkäytöksiä, Ruunun- ja Veron-asioita, m.m.\n\nTämän Piispan muista ansioista luetaan myös että hään viisauellansa\nja hyvällä puheellansa sai tauvotetuksi ja sammutetuksi sitä\nvoaran-alaista kapinoitsemista (uppresning) joka oli ilmauntunut\nSatakunnassa, voan josta nostelemuksesta muuton ei tunnetak niin mitään\nmeijän vanhoista kirjoistamme. Mainitaan myös hänen kunniaksi, että\nhään v. 1421 oli pantu ensimäiseksi Peä-Piispan voalillen, ehkei hään\nsiihen virkaan soanut Kuninkaalta suostumusta.\n\nNäistä hänen moneista ansioista niin Kuninkaat piti hänestä paljon, ja\nottivat hänen sanansa varteen niissä tarkeemmissa asioissa. Hänen\ntäytyi vielä 93:lla vuuellansa (v. 1449 ja 1450) viipyä talvi-kauen\nTukhulmissa, (kussa hään myös v. 1448 oli soapuvilla Kuninkaan Koarlen\nkoroittamisessa) että siinä neuoillansa olla Kuninkaallen avuksi.\n\nHänen kuolemasta, hautaamisesta, ja hautavarjosta on jo ennen puhuttu.\n\n(Vastapäin enemmin).\n\n\n\n\nANNA MARÍA.\n\nPakina\n\n\nSuomenettu Walter Scotin Ivanhoesta.\n\n(Laulettava vanhoin Skottilaisten laulun-soitolla).\n\n    Anna María, jo hämärät helviä!\n    Kuules mun kultain -- jo päivänmä neän!\n    Jo linnut ne laulaa, ja sumut ne selviä;\n    Hoi, Anna María! -- Nouseppas joh!\n       -- No, niin nouseppas joh!\n\n    Anna María, jo oamu on käissämme,\n    Mehtämies torvellans tojotteloo;\n    Ja korvet ja kalliot kaikkuuvat eissämme,\n    Ylös, mun kultaini! nouseppas joh,\n       -- No, niin nouseppas joh!\n\n    Voi Tybalt mun kultain, kuin unta ei suonnut;\n    Mun muiskut ne muistuttaa unestain viel'!\n    Ei koskaan ouk päivä tänn' tuttavain tuonnut,\n    Niin kuin se salainen suloinen yö,\n       -- Kuin se suloinen yö.\n\n    Niin laulatkoon linnut, kuin usmat on pois,\n    Ja soittakoon sarvet -- niin monta kuin ois!\n    Kuin unein ei haviäis; Jopa tuo jäi!\n    Ja Tybalt mun kultain, sun unessain näin,\n       -- Sua unessain näin!\n\n                                  G--nd.\n\n\n\nMuistutus.\n\n\nSiitä, että tämä kirja on kirjutettu Savolaisten puheen-murrella, niin\nse tuntuu monellen ehkä vaikiaksi tätä ymmärtämään; mutta jos tahotten\nvähänkään vaivata ihtenne, että, lukiissanne tätä, peräänoatteleman\ntätä puheen-eroitusta, jos tahotten karaista mielenne sanoin että\nymmärtämyksiin tarkoittamuksella, niin hoksatten kohta mitä etten\nluullut ymmärtävänne, ja löyätten ettei eroitus ouk niin suuri, kuin se\nensin teillen näyttäiksen.\n\nTämä Savon-puhe erotaksen muusta Suomen puheesta jo -- 1:sinnik,\neänestään, joka kuuluu pitemmällen, leviämmällen ja täyemmällen, sekä\neännellisissä että eänettömissä puustavissa, -- 2:ksi, monen, niin\neänettömän kuin eännellisenkin, puustavin pois-heittämisellänsä tahi\npois vaihtamisellansa -- 3:neksi, monen sanan eri-taivutoksellansa ja\neri-taipumisellansa -- 4:ksi, löytyy Savon puheessa monta äkkinäistä\nsanoo, jota muualla ei tunnetak, vaan joita kuitenkin arvataan asian\nlaijasta. Löytyy myös moni sana, joka Savon kielellä merkihtee toista\ntykkänään, eli jolla tarkoituksensa puolesta on vastaluontoinen\n(motsatt) merkitys. Niin e.m. mitä Savossa kuhutaan _rihmoiksi_\nkuhutaan Turussa ja Hämeessä _lankoiksi_; ja mitä toas Turussa ja\nHämeessä kuhutaan _rihmaksi_, kuhutaan Savossa _nauhaksi_, j.n.e. Niin\ne.m. merkihtee likistellä Savossa, _hyväillä, halailla, rakastaa_,\n(kesk. Esip. XI p) mutta Hämeessä, _puristaa, kinnittää, supistaa_. Jos\nmoni paikka sen tähen kuuluu teillen ouollen, niin elkeä tuosta\nnaurakee ja suutanne irvistellä, sillä merkitykset ovat monellaiset.\nSamalla tavalla löytyy sanoja muissakin Suomalaisissa puheenmurteissa,\njoilla on toinen merkitys kuin tavallisesti. Niin e.m. merkihtee\n_laittaa_, Turun tienoilla, _moittia_: ja _tapella_ merk. Porvon\nympärillä _torua_; joka sana toas Kuopiossa mainitaan _kantelemiseksi_,\nyksi sana, jolla on toinen merkitys muualla. Niin merkihtee e.m.\n_rieska_, Turussa, _maitoa_; mutta Hämeessä ja Savossa, _leipeä_\n(happamatointa ja otraista) sellaista kuin Turussa huhutaan _rieväks\nleiväksi_, j.n.e. Näistä erinnäisistä puheen-parsista ei soahak selvee\ntietoa, ennen kuin Suomenkieli ennättää tulla enemmän korjatuksi ja\nylösharjoitetuksi.\n\n\n\n\n\nPrenumeranter[1]\n\n\nI FINLAND.\n\na) Uti Städerne.\n\n     Björneborg.\n\n Gyllenbögel, Anders, Öfverste-Löjtnant och Riddare. Subskr.\n Hällfors, Henr. Joh., Kollega. Subskr.\n Lindeström, G.M., Studerande. Subskr.\n Palander, J.D., Apothekare. Subskr.\n\n     Borgå.\n\n Hirn, Joh., Stads-Kapellan.\n Homén, G.W. Filosof. Kandidat.\n Homén, Joh. Fredr., Gymn. Adjunkt.\n Relander, Adolph, Gymnasist. Subskr.\n Roschier, Herman, Gymnasist. Subskr.\n Schroeder, Aron Joh., Gymnasist. Subskr.\n Swahn, G.A., Gymnasist. Subskr.\n Wallenius, Henr., Gymnasist. Subskr.\n Weckman, Carl Joh., Pastors Adjunkt... 2 Exempl.\n Wiren, Adam, Gymnasist. Subskr.\n Zitting, Jakob, Gymnasist. Subskr.\n Zitting, Joach, Gymnasist.\n\n     Ekenäs.\n\n Helsingius, Zachr. Wilh., Kronofogde. Subskr.\n Laurell, Edward Joh., vice Pastor och Kapellan. Subskr.\n Lindstedt, Erik Joh., Färgare. Subskr.\n Silfverberg, Simon, Lo-Garfvare. Subskr.\n\n     Fredrikshamn.\n\n Bergenheim, Edvard, Filos. Doktor och Lector.\n Gripenberg, Odert, Löjtnant och Inspektor vid K. Finska\n    Kadett-corpsens Elementar-skola.\n von Knorring, Frans, Lektor.\n Krogius, Lars, Häradshöfding.\n Norström, Gust. Magn., Första Krets-Skollärare.\n Pesonius, Olof, Kyrkoherde.\n Pfaler, C.G., Filos. Magister.\n Schatelowitz, Gustaf, Kaptén, k.\n Tamelander, Joh. Aug., Stabs-Kaptén vid K. Finska Kadett-corpsen,\n    Riddare.\n Thesleff, P., Chef för Kejs. Finska Kadett-corpsen, General-Major\n    och Riddare.\n Wegelius, Gust. Ad., Språklärare vid K. Finska Kadett-corpsen.\n Wrede, R.F.G., Student.\n\n     Gamla Carleby.\n\n Krank. Christ. David, Kofferdi-Skeppare.\n Libeck, Gust., Apothekare.\n Nordling, Carl Joh., Prost.\n Stening, Carl Anton, Tullförvaltare.\n Winge, Hans Pehr, Borgmästare, Lagman och Riddare.\n\n     Heinola.\n\n Von Goes, Carl, Post-Inspektor och Kolleg. Assessor.\n\n     Helsingfors.\n\n Agricola, Georg, vice Häradshöfding.\n Alopaeus, Henr. Gabr. Revisor.\n Clayhills, N.J., Kolleg. Assessor och Riddare.\n Edelheim, Fredr. Wilh., Stads-Råd, Lagman och Riddare.\n    Ledamot af Kejs. Senaten för Finland.\n Falck, And. Henr., Verkl. Stats-Råd, Lagman och Riddare,\n    Ledamot af Kejs. Senaten för Finland.\n Gyldenstolpe, Carl E., Geheime-Råd och Riddare,\n    vice Ordförande vid Kejs. Senaten för Finland.\n von Haartman, Lars Gabr., Verkel. Stads-Råd och Ridd.\n Hiising, Carl Gerh., Lagm. och Ridd., Ledam. af Kejs.\n    Senaten  för Finland.\n Hisinger, Jak. Wilh., Verkel. Stats-Råd, Lagm. och Ridd.,\n    Ledam. af Kejs. Senaten för Finland.\n Ladau, Gust., Verkel. Stads-Råd, Post-Direktör och Ridd.\n    Ledam. af Kejs. Senaten för Finland.\n Melartin, Er. Gabr., Theol. Doktor, Professor och Ridd.\n Merlin, Carl, Collegii-Råd och Riddare.\n Molander, A.J., Öfver-Direktör och Riddare\n Munck, A.F., vice Häradshöfding.\n Orraeus, And. Wilh., Lagman och Riddare, Ledamot af Kejs.\n    Senaten för Finland, k.\n Orraeus, A. Dorothea, (född Wigelstjerna) Lagmanska, k.\n Peron, Filos. Mag. och Banko-Kassör.\n Pihlflyckt, F., Syssloman.\n Richter, Carl Fr., Hof-Rätts-Råd och Ridd., Ledamot af\n    Kejs. Senaten för Finland.\n Saelan, And., Skollärare.\n Stichaeus, Joh. Fredr., Stads-Råd, Referend. Sekreterare och Ridd.,\n    Ledamot af Kejs. Senaten för Finland.\n Tamelander, Carl G., Öfverste Löjtnant.\n Tawast, Joh. Wilh., Hof-Råd.\n Tawast, Raphael, Plats-Major i Helsingfors.\n Törnqvist, P. Referend. Sekret. och Riddare.\n Walheim, Joh., Referend. Sekret., Häradshöfding och Ridd.,\n    Ledam. af Kejs. Senaten för Finland.\n Wetterhoff, Georg Ad, vice Häradshöfding.\n\n     Keksholm.\n\n Calonius, S.C., Häradshöfding.\n Godenhjelm, Bernd A., vice Häradshöfding.\n Löfberg, W. Krets-Skollärare.\n Meron, Simon, Borgmästare.\n Siponius, Joh., Kronofogde och Guvernam. Sekretare.\n Zitting, Joh. Magnus, Förste Krets-Skollärare.\n\n    Kuopio.\n\n Alopaeus, Magn. Gabr., Rysk Språk-lärare.\n Aminoff, Carl Henr., Kommissions-Landtmätare.\n Bergh, Joh. Fredr., Adjunkt.\n Engdahl, E. Em., Kammarskrifvare.\n Gottlund, Mathilda Sophia, Mansell.\n Gottlund, Ullr. Soph., (född Orraeus) Prostinna.\n Laurel, Gust. Fredr., Öfver-Masmästare, Filos. Mag.\n Linqvist, Aron, Scholaris.\n Lybecker, G., Baron, Löjtnat vid H.K.M. Svit.\n Pesoinen, Olof, torpare i Haminalax.\n Salonius, Gust., Borgmästare, k.\n Sjöblom, Gabr., Handlande.\n Tuovinen, Pål, Smed och Skattebonde i Maninga.\n Wahlstén, J.H., Konrektor.\n Wenell, Aron, Rektor.\n von Wright, Henr. Magnus, Major.\n von Wright, Magnus, Studerande.\n von Wright, Wilhelm, Studerande.\n von Wright, Wilhelmina, Fröken.\n von Wright, Fredrika, Fröken.\n von Wright, Rosalie, Fröken.\n\n    Lovisa.\n\n Björkstén, R., Handlande.\n Neclair, Gust., Rektor.\n Neovius, Fredr., Konrektor.\n Sirén, Herman, Kollega.\n Wiberg, Pehr, Auditör.\n\n    Ny Carleby.\n\n Calamnius, Fredr., Borgmästare.\n Castrén, Erik, Kyrkoherde.\n Sjöstedt, Fredrik, Kyrkoherde.\n Stenbäck, C. Fredr., Kontrakts-Prost.\n Topelius, Zachr., Provincial-Läkare och Riddare.\n\n    Nyslott.\n\n Antell, Sam. Henr. Studerande.\n Fuchs, Anna Sophia, (född von Nandelstadt), Majorska.\n Lyra, Fredr., Elementar-lärare.\n Masalin, Gustaf, Apotekare.\n Masalin, Henrik, Förste Krets-Skollärare.\n Tykén, Joh., Förste Krets-Skollärare.\n Walldén, Erik, Munsterskrifvare.\n\n     Nådendal.\n\n Forselius, Gust., Komminister.\n\n     Sordavala.\n\n Boehm, Thom., Handlande. Subskr.\n Björk, Jak. Wilh., Adjunkt. Subskr.\n Hasselblatt, Br. Wilh., Hof-Rätts-Auskultant. Subskr.\n Hasselblatt, L., Häradshöfding. Subskr.\n Laurenius, Henrik, Titular-Råd. Subskr.\n Löfström, Gust., Kapellan. Subskr.\n Merlin, Henr., Fanjunkare. Subskr.\n Wikman, Gabr., Sergeant. Subskr.\n\n     Tammerfors.\n\nHellén, Herm., Stadspredikant.\nKiander, Thom. Tim., Filos. Mag. och Pedagog.\nLundahl, Joel, Handlande.\n\n     Torneå.\n\n Berger, A., Kommissions-Landtmätare o. Ridd. Subskr.\n Castrén, E.C., Nådårs-predikant. Subskr.\n Fellman, Jak., Kyrkoherde i Enara och Utsjoki.\n Heickell, Carl, Pedagog. Subskr.\n Junnelius, Er., Handlande. Subskr.\n Matlein, B.J., Länsman i Sodankylä. Subskr.\n\n     Uleåborg.\n\n Bergbom, Gust., Handlande.\n Bergström, Joh., Handlande.\n Carsström, Isak, Konsul och Handlande.\n Enbom, J.H., Kamrér och Landt-Räntmästare.\n Engman, Gustafva, Mamsell.\n Engman, J.J.\n Fellman, Joh. Abr., Handlande och Rådman.\n Franzén, Joh., Handlande.\n Hasselblatt, H.H., Lagman och Borgmästare.\n Hedman, Petter, Handlande. Subskr.\n Högvall, O., Kofferdi-Skeppare. Subskr.\n Imberg, M., Färgare. Subskr.\n Levonius, Gustaf, Stads-Fiskal.\n Liljeqvist, Kronofogde.\n Lithovius, Joh. P., Studerande.\n Neuman, Henr., Kofferdi-Skeppare.\n Niska, Claes, Handlande.\n Niska, Jon. And., Handlande, k.\n Niska, John, Handlande.\n Nylander, Abr., Handlande.\n Nylander, And., Handlande.\n Petrelius, J.A., Handlande.\n Sundborg, Joh. And., Urmakare.\n Toppelius, G., Stads-Fysikus och Professor.\n Törnqvist, Lars Henr., Studerande.\n Wacklin, Fredr.\n Wahlberg, H.E.\n Wegelius, Henr., Theol. Dokt. och Fält-Prost.\n\n     Wasa.\n\n Aeimelé, Chr., Medisine Doktor.\n Aminoff, Henr. Gust., Hof-Rätts-Notarie.\n Asp, C.H. Hof-Rätts-Assessor.\n Barck, Nils Magn., Hof-R. Not. och vice Häradshöfding.\n Boy, C.J., Hof-Rätts-Kanslist och vice Häradshöfding.\n Ervast, Henrik, vice president och Riddare.\n Fagerström, A.E., Hof-Rätts-Assessor.\n Forssell, C.H., Hof-Rätts-Assessor.\n Gottsman, J.F., vice Advokat-Fiskal.\n Hammarin, A.F., Hof-Rätts-Kanslist och vice Häradshöfding, k.\n Hjelt, E.A., Lands Sekreterade.\n Järnefält, Ol. Anders, vice Lands-Kamrér.\n Kellander, Ad. Fredr., vice Lands-Sekreterare.\n Ladau, O.R., Hof-Rätts-Kanslist och vice Häradshöfding.\n Långhjelm, Fredr. Gust., vice Lands-Kamrér.\n Mellin, C.R., Baron.\n Monselius, David, Hof-Rätts-Råd.\n Roschier, Er. Gust., Advokat-Fiskal.\n Roschier, O.M., Hof-Rätts-Sekretare.\n Sadelin, P.U.S., Rektor Scholae.\n Stenbäck, Jos., Hof-Rätts-Aktuarie och vice Häradsh.\n Sundius, R.W., vice Häradshöfding.\n Ticcander, Joh., Extra Hof-Rätts Fiskal.\n\n     Wiborg.\n\n Alopaeus, Krono-Länsman.\n Europaeus, And. Joh., Öfver-lärare vid Gymnasium.\n Gjös, F. Kaptén.\n Keldan, Prest.\n Lagervall, F., Kaptén.\n\n     Wilmanstrand.\n\n Barck, Fredr. Henr., Löjtnant.\n Saelan, Dan., Kapellan och vice Pastor i St. Andrae.\n Soldan, Carl Gust., Kronofogde.\n Stråhlman, Jak. Alex., Kyrkoherde i Vilmanstrand och Lappvesi.\n\n     Åbo.\n\n Ahlqvist, C.H., Studerande af Viborgska Nation.\n Ahrenberg, Carl Wilh., Stud. af Boreal. Nat.\n Akiander, Math., Stud. af Vib. Nation.\n Alcenius, J.J., Filos. Mag. och Med. Kand. Subskr.\n Alopaeus, M.E. Stud. af Vib. Nat.\n Amnorin, O., Häradshöfding.\n Appelgren, C., Provisor.\n Arvidson, Sten Sture, Filos, Kand.\n Aspelund, J.C., Handlande.\n Aspelund, O.C., Handlande.\n Avellan, Carl A., vice President och Riddare.\n Avellan, Carl Fredr., Hof-Rätts-Sekreterade.\n Bergbom, Reinh., Stud. af Österb. Nat. Subskr.\n Bergroth Joh. Mich., Stud. af Boreal. Nat. Subskr.\n Björkbom, A., Häradshöfding.\n Bonsdorff, Jak., Theol. Dokt., Professor och Riddare.\n Borenius, H.J.\n Brander, Ernst Fredr., Hof-Rätts-Råd.\n Brunér, J. Lagman och Häradshöfding.\n Cajander, N.P., Handlande.\n Cajanus, Lars Herm., Studerande.\n Carger, A.H.G., Stud. af Österb. Nat. Subskr.\n Cavén, Math., Handlande.\n Cavonius, G.A., Studerande.\n Cederstein, Pehr Isak, Stud. af Boreal. Nat. Subskr.\n Colérus, F.J., Stud. af Boreal. Nat. Subskr.\n Ehrström, C.R., Stud. af Österb. Nat. Subskr.\n Fahlander, Leonh., Stud. af Österb. Nat. Subskr.\n Finckenberg, Berndt Fredr., Hof-Rätts-Råd och Ridd.\n Forsander, J.W. Handlande.\n Forsell, G.T., Handlande.\n Friman, Gust., Viktualiehandlande.\n Frosterus, Abr., Stud. af Österb. Nation. Subskr.\n Frosterus, Nils, Stud. af Österb. Nat. Subskr.\n Furuhjelm, H.W.W., Studerande.\n Gadolin, Gust., Theol. Doktor. Dom-Prost och Riddare.\n Geitlin, Gabr., Stud. af Boreal. Nat.\n von Gerdten, O.R., Hof-Rätts Auskultant.\n Gestrin, Gabr. Kommerse-Råd.\n Grotenfelt Adolf, Hof-Rätts-Notarie.\n Gyldén, N.A., Stud. af Wib. Nat.\n von Hellens, Lars G., Hof-Rätts-Asessor.\n Hellman, C. G., Viktualiehandlande.\n Heurlin, J. W., Stud. af Vib. Nat.\n Holmberg, O., Hof-Rätts-Assessor.\n Hornborg, Carl Aug., Stud. af Satakunta Nat.\n Hummelin, J.E., Viktualiehandlande.\n Hästesko, Gust., Län-Bokhållare.\n Julin, E., Apothekare.\n Julin, John, Assessor.\n Kalm, Math., Med. Doktor och Akad. Adjunkt.\n Keckman, Carl Abr., Stud. af Österb. Nat. Subskr.\n Keckman, Carl N., Mag. Docens.\n Kekoni, L. Abr., Victualiehandlande.\n Kingelin, Abr., Handlande.\n Landtman, Joh. Ad., Stud. af Boreal. Nat. Subskr.\n Lang, Ad. Reinh., Studerande.\n Langell, Fredr., Post-Inspektor och Kollegii Assessor.\n Leidenius, Gabr. Wilh., Stud. af Boreal. Nat.\n Lemberg, G.A., Häradshöfding.\n Lindfors, Adolph, Handlande.\n Lindh, Dan., Filos. Mag.\n Linsén, Sam. Jak., Assessor och Landt-Räntmästare.\n Lode, Otto Joh., vice Häradshöfding.\n Lohman, Aug., Hof-Rätts-Notarie.\n Lundqvist, Carl, Stud. af Boreal. Nat.\n Mechelin, Carl Fredr., Stud. af Vib. Nat.\n Molander, Torsten, Hof-Rätts-Notarie.\n de la Motte, C.R., Häradshöfding.\n Mennander, J.H., Stud. af Nyl. Nat.\n Munck, B.R., Studerande.\n Niska, Erik, Stud. af Österb. Nat. Subskr.\n Nordensvan, Wiktor, Studerande.\n Nordström, J.J., Filos. Mag. och Jur. Utr. Kand.\n Norring, J.G., Stud. af Vib. Nat.\n Ollonqvist, J.M. Handlande.\n Paldani, Bernd, vice Häradshöfding.\n Paldani, Nils, Hof-Rätts Ext. Not.\n\nPinello, Nils, Filos. Mag.\n Pipping, Fredr. Wilh., Professor, Bibliothekarie o. Ridd.\n Pomoell, Gust., Hof-Rätts Assessor.\n Randelin, J., Guldarbetare.\n Rein, G., Mag. Docens.\n Renvall, Gust., Prost. Subskr.\n Sacklén, Nils Gust., Hof-Rätts-Assessor.\n Sallmén, C.J., Handlande.\n Sallmén, E.W., Häradshöfding.\n Salovius. And. Joh., Studerande.\n Schroderus, G.H., Stud. af Österb. Nat. Subskr.\n Schröder, C. Studerande.\n Sevon, Chr., vice Lands-Kamrér.\n Sillström, And. Wilh., Stud. af Boreal. Nat. Subskr.\n Sjöman, Sten Edvard, Stud af Boreal. Nat.\n Sjöström, Ax. Gabr., Akad. adjunct.\n Snellman, And., Handlande.\n Stenbäck, C.F., Stud. af Österb. Nat. Subskr.\n Stålström, Ad., Handlande.\n Sundberg, Carl Gust., Hof-Rätts Extr. Not.\n Sundvall, C.G., Hof-Rätts Kanslist.\n Sundvall, Joh. Math., Filos. Adjunkt.\n Tamelander, Bror Ad., Hof-Rätts-Fiskal.\n Tamelander, Fredr. Reinh., Polis-Mästare.\n Tamelander, Wiktor Mauritz, Studerande.\n Tengström, Jak. Theol. Doktor, Erke-Biskop och Ridd.\n Ticklén, J.F., Stud. af Österb. Nat. Subskr.\n Tihleman, Georg Ad., Hof-Rätts-Notarie.\n Trapp, Carl, vice Häradshöfding.\n Trapp, Rob., Hof-Rätts Extr. Notarie Subskr.\n Walleen, J.G., Garfvare.\n Wallenius, Aug. Wilh., Med. Licent.\n Wallenius, Iwar Ulr., Akad. Adjunkt.\n Wegelius, Henr, Stud. af Österb. Nat. Subskr.\n Widenius, Carl Fredr., Filos. Mag.\n Widenius, Henr., Filos. Mag. och Jur. Utr. Kand.\n Wikström, Math. Wilh., Stud. af Satak. Nat.\n von Willebrand, A.F., President och Riddare.\n Winter, J.P., Hof-Rätts-Råd.\n Wirzenius, Carl, Borgmästare.\n Åkerman, C. & F., Handlande.\n Åkerros, Gust., Stud. af Österb. Nat. Subskr.\n Öijer, Carl, Extr. Hof-Rätts Notarie. Subskr.\n Österman, Matts, Slagtare.\n\nFrån Landsorterne.\n\na) Inom Åbo Stift.\n\n[Minä soan tässä nöyryymmästi kunnioittoo Suomen Peä-Piispoo ja Turun\nPapis-Neuoittelemusta, heijän hyvätahostaan lähättämään minun\nIlmoitus-sanat (anmälan) moa-pitäjillen; yksi ystävällisyys, jota\ntoisessa en tavannut.]\n\n Alftan, Gust., Sergeant.\n Alm, Anders, Adjunkt i Messuby S:n och Teisko Kapell.\n Bergroth, Carl Henr., Filos. Mag., Kyrkoherde i Ruovesi. 2 Ex.\n Castrén, Chr. Joh., Kapellan i Ijo.\n Chydenius, Carl Fredr., Sockne Adjunkt.\n Elfving, Carl Gust., Kyrkoherde i Lohteå.\n Forssman, Carl Henr., Prost i Sjundeå.\n Fortell, Frans Isak, Adjunkt i Hyrynsalmi.\n Frosterus, Carl Jak., Kyrkoherde i Muhos.\n Frosterus, Erik Joh., Kontr. Prost och Ridd., Kyrkoherde i Ilmola.\n Frosterus, Erik Joh. Abr:n, Kyrkoherde på Carlön.\n Granfelt. C.G., Kaptén i Birkala.\n Grönfors, Garfvare i Kangasala.\n Hanelles, Sal., Filos. Kand. och Jordbrukare.\n Helenius, Carl, Kyrkoherde i Pöyttis.\n Hipping, And. Joh., Kyrkoherde i Vihtis.\n Hirn, Gabr., Filos. Mag., Kontr.-Prost och Kyrkoherde i Kimitto.\n Hårdh, Carl Henr., Kommissions-Landtm. i Uleåborgs Län.\n Jansson, Joh., Kapellan i Kalajoki S:n och Haapajärvi Kapell.\n Ignatius, Carl Andr., Fil. Mag. Kyrkoh. i Halikko.\n Ignatius, Bengt Jak., Theol. Dokt., Kontr. Prost o. Ridd.\n\nJohansson, Thore Matts, Kyrkovärd i Rusko.\n Juntunen, Isak, Bonde från Kianno by af Suomussalmi Kapell och\n    Hyrynsalmi Socken.\n Konsin, Henr., vice Pastor och Kapellan i Längelmäki.\n Kumlin, M. Sockne Adjunk.\n Liljenstrand, Abr., Filos. Mag., vice Kontr.-Prost och\n    Kyrkoherde i Kangasala.\n Lybecker, Gust., Friherre, i Virmo S:n o. Mietois Kap.\n Meurman, C.O. Kaptén, i Kangasala.\n Montin, Isak, Kyrkoherde i Siikajoki.\n Rancken, E., Kapellan.\n Rydman, A.G., Häradsskrifvare i Ned. Sääksmäki Härad.\n Rönnbäck, Prost och Theol. Doktor.\n Setelä, Joh. Henriksson, Skattebonde i Kuumo.\n Sipelius, Carl Dettlof, Filos. Mag., Kyrkoherde i Saltvik.\n Snellman, Henr., Theol. Dokt. Kontr.-Prost och Riddare.\n    Kyrkoherde i Wasa och Mustasaari.\n\n Strandberg, C.H., Filos. Mag., Kyrkoherde i Loppis.\n Sundvall, Isak, Lagman i Töfsala.\n Tamlander, Claes Joh., Kapellan i Akkas.\n Tolpo, Martin Joh., Prost och Kyrkoherde i Sagu.\n Törnudd, And. Gust., Kapellan i Lohteå S:n och Toholampi Kap.\n Wallenius, Josef, Lagman, i Hvittis.\n Wegelius, Dav. Joh., Kyrkoherde Eura-Åminne.\n Wegelius, Esaias, Kyrkoherde i Keuru.\n Wellenius, Isak Joh., Kapellan i Eura S:n och Kiukas Kap.\n Wessell, Abr., Kyrkoherde i Kyrkslätt.\n Vitikkala, Rusthållare i Kuumo.\n\nÅkerman, Wilh., Prost och Kyrkoherde i Hattula.\n\nb) Inom Borgå Stift.\n\n Adam Johansson, Bondeson från Nikinoja by af Mäntzälä Socken.\n Henrik Thomasson, Skattebonde från Haaviston-Erola i Pyttis.\n Hoffrén, J.R., vice Pastor i Strömfors, k.\n Hukkainen, Häradsdomare i Randasalmi.\n Jeremias Paulsson, Bonde från Haapala By i Elimä Sock.\n Jung. Gust., Fältkamrér, i Leppävirta, k.\n Mats Eriksson, Bondeson från Haavisto i Pyttis.\n Strömmer, Joh. Mårten, Kapellan i Jyveskylä.\n\n     Jokkas.\n\n Fabritius, Lisett, (född Leopold), Kapténska.\n Grotenfelt, Herman, vice Häradshöfding.\n Homén, Margr. Lovisa, Mamsell.\n Suomalainen, Henrik, Inspektor.\n Teitinen, Göran, Rusthållare i Taipale.\n Teitinen, Matts, Smed och Skattebonde i Taipale.\n Witting, Otteljana, Mamsell.\n\n     Lampis.\n\n Blåfjeld, Gust. Ad., vice Häradshöfding.\n Cleve, Joh. Fredr., Häradshöfding.\n Forssell, Lars Reinh., vice Häradshöfding.\n Lindberg, C.A., vice Häradshöfding.\n von Platen, F.A., Protokoll-Sekreterare.\n Waldens, W.E., Hof-Rätts Auskultant.\n\n     Mäntyharju.\n\n Berner, Anders, Gymnasist.\n Forsström, C.M., Expeditions Befallningsman.\n Godenhjelm, Carl Gust., Kommissions-Landmätare.\n Godenhjelm, Adolf Fredr., Direktör och Riddare.\n Hirn, Fredr., Landmätar-auskultant.\n Kroijerus. E.J., vice Lansman.\n Majorin, G., Klockare.\n Niklander, Erik, Nådårs Predikant.\n Stenius, D.C., vice Pastor.\n Stierwald, Carl Fredr., Student.\n\n     Nastola.\n\n Glansenstjerna, Gust. Magn., Öfverste-Löjtnant.\n   [Myö uskallamme tässä, Herra Evest-Luutnantin suostumisella,\n   kopioittoo ne sanat mitkä hään oli kirjuttanut Peälletarjoituskirjan\n   laijassa (i marginalen) kussa hään, toistukseksi hänen isämmoan\n   rakkautesta ja moamiehellisesta suosiosta, sanoo lyhyvesti, mutta\n   somasti: \"_Ur Finne. Kan icke Finska. Älskar Fäderneslandets\n   Wänner_.\"]\n Ticcander, Tob. Jak., Komminister.\n Utter, Carl Gust., Assessor.\n\nI INGERMANLAND.\n\n     St. Petersburg.\n\n Ehrström, Carl Gust., Filos. Dokt, Prost och Riddare.\n    Kyrkoherde vid Svenska Församlingen i St. Petersburg.\n Finnander, Zacharias, Pastor i Duderhoff.\n Finnér, Erik, Pastor i Strelna. Subskr.\n Grundstroem, Pastor i Kattila. Subskr.\n Nodén, P. Pastor i Peterhoff.\n Sirén, C.W., Pastor vid Finska Församlingen i St. Petersb., Riddare.\n Sjögren, And. Joh., Filos. Doktor.\n Weber, Berndt, Apothekare. Subskr.\n Zandt, G.F., Filos. doktor och Komminister.\n\nI ESTLAND\n\n     Pernau.\n\n Rosenplänter, Joh. Henr., Pastor i Pernau.\n\nI SWERIGE.\n\n[Tämä kirja ei ouk ollutkaan tarjottu Peällentarjotettavaksi Ruotsissa.\nAinoasti muutamat minun Tuttavat, joilla tästä oli tietoa, ovat\nnimellänsä muistaneet minua.]\n\n     Stockholm.\n\n Brakell, Gust. A., Banko-Kommissarie.\n Burman, Fahle, Riksdags-Fullm. från Norrbotten. Subskr.\n Ekman, Robert Wilhelm.\n Ekström, C.U., Prost och Kyrkoherde på Mörkö.\n Finnberg, G.W.\n Franzén, Fr. Mich., Theol. Dokt. och Prof.,\n    Kyrkoherde i St.  Clarae Församling.\n von Gerdten, A.G., Öfverste och Riddare, Ståthållare på Strömsholm.\n Hedman, Joh., Krydkramhandlande. Subskr.\n Hård, Adolph.\n Invenius, Joh., Fällt-Sekreterare. Subskr.\n Lefrén, P., Öfverste och Ridd., Guvernör på Carlberg.\n Lindström, Erik, Målare. Subskr.\n Meinander, Durre, Provisor. Subskr.\n Montgommery, Gust., Öfverste-Löjtnant o. Ridd. Subskr.\n Munck, Bror Gust. Reinh., Löjtnant. Subskr.\n Smolander, Joh., Mantals-Skrifvare.\n Strömmer, Henr. Joh.\n van Suchtelen, P., Grefve, General och Ridd. m.m.\n    Kejs. Rysk Minister Plenipot.\n Tesche, Petter Joh., Löjtnant. Subskr.\n\n     Upsala.\n\n Aminoff, Gregorius, Studerande af Finska Nationen.\n Aminoff, Zacharias, Studerande af Finska Nationen.\n Baer, Adolf Fredr. Studerande af Finska Nationen.\n Löwenhjelm, C.A., Studerande af Verml. Nat. Subsk.\n von Törne, Petter Reinh., Stud. af Finsk. Nat., k.\n von Törne, Joh. Ulr., Studerande af Finska Nationen.\n Romansson, Henr. Wilh., Professor och Med. Dokt.\n Räisäinen, Joh., Studerande af Norrska Nationen.\n Räisäinen, Matts, Studerande af Norrska Nationen.\n Zetterström, Carl, Professor och Med. Dokt. Subskr., k.\n\n     Gottland.\n\n Andersin, Gust., Kaptén och Tyg-Officer. Subskr.\n Carpelan, C.M., Friherre, Öfverste-Löjtnant och Riddare. Subskr.\n Wilkman, Gust., Sergeant vid Kongl. Vend. Art. Reg. Sub.\n\n     Wermland.\n\n Bjurbäck, Olof, Theol. Dokt. och Biskop, L.N.O., k.\n Jerdin, Joh., Magist., Kyrkoherde i Ny och Dalby.\n\nWermländska Finskogarne.\n\n     Dalby Finskog:\n\n Hartikainen, Anders Persson, i Neuvola.\n Havuinen, Henrik Andersson, Fjärdingsman i Skallbäck.\n Havuinen, Henrik Nilsson, i Krigsberget.\n Honkainen, Joh. Danielsson, i Hjerpliden.\n Honkainen, Bertil Danielsson, i Medskog.\n Hämäläinen, Olof Mattson, i Hjerpliden.\n Hyytiäinen, Erik Henriksson, i Nikkarila.\n Kalainen, Elias Olofsson, i Roviomäki.\n Kuosmainen, Jonas Henriksson, i Murtolehto.\n Kymöinen, Lars Larsson, i Halsjön.\n Muhoinen, Olof Olofson, i Aspeberget.\n Puttoinen, Anders Henriksson, i Nikkarila.\n Räisäinen, Henrik Henriksson, i Kymölä.\n Siekinen, Pål Danielsson, i Aspeberget.\n Sikainen, Kersti Mattsdotter, i Antinaho.\n Tarvainen, Olof Olafsson, i Rögden.\n Veteläinen, Daniel Danielsson, i Ukonhauta.\n Vilhuinen, Anders Henriksson, i Vilhula.\n\n     Fryksände Finskog.\n\n Himainen, Sigfrid Persson, i Mangen.\n Hyytiäinen, Anders Andersson, i Våhlberget.\n Hämäläinen, Matts Olsson, i Stengårds Utskog.\n Karttuinen, Jan Halstensson, i Karttula.\n Kirnuinen, Petter Andersson, i Niipimäki.\n Kituinen, Henrik Olsson, i Myrgubben.\n Kähköinen, Jan Jansson, Nämndeman, i Kähkölä.\n Manninen, Per Johansson, i Ratssjöberget.\n Nunalainen, Anna Mattsdotter, i Snårberget.\n Orainen, Nils Nilsson, i Norra Leksvattnet.\n Orainen, Olof Nilsson, i Sarvilampi.\n Reituinen, Matts Mattsson, i Fagerberget.\n Riekinen, Anders Sigfridsson i Mammola.\n Sikainen, Carl Carlsson, i Norra Lekvattnet.\n Soikkainen, Per Jansson, i Haikola.\n Tarvainen, Anders Andersson, i Nubben.\n\n     Gräsmarks Finskog.\n\n Ikoinen, Matts Henriksson, i Södra Ängen.\n Norilainen, Jan Pålsson, i Fiskarekärn.\n Norilainen, Matts Mattsson, Skolmästare i Fiskarekärn.\n Puuppoinen, Olof Mattson i Puuppola.\n Riekinen, Sigfrid Sigfridsson, i Suurola.\n Suuroinen, Johan Johansson, i Suurola.\n Suuroinen, Matts Jansson, i Långkärn.\n\n     Gunnarskogs Finskog.\n\n Kahilainen, Henrik Andersson, i Bogen.\n Riekinen, Nils Sigfridsson, i Pennala.\n Riekinen, Anders Andersson, i Kössilä.\n Soikkanen, Johan Johansson, i Stora Bogen.\n Suhoinen, Jan Olsson, i Närkilä.\n\n     Mangskogs Finskog.\n\n Kukkoinen, Erik Eriksson, i Riitaho.\n\n     Ny Finskog.\n\n Hartikainen, Henrik Henriksson, Nämndeman, i Flatåsen.\n Havuinen, Lars Mattson, i Monkamäki.\n Hämäläinen, Henrik Henrikson, i Rämälä.\n Ruohtalainen, Christer Olofsson, i Karvala.\n Räisäinen, Matts Olsson, i Vaisila.\n Vaisinen, Brita Andersdotter, i Svenshögden.\n\n     Östmarks Finskog.\n\n Haljainen, Staffan Jönsson, i Sikala.\n Hotakka, Per Jakobsson, i Sparkberg.\n Häkkinen, Erik Henriksson, i Saunoila.\n Hämäläinen, Matts Henriksson, i Glekärn.\n Kauttoinen, Jakob Jansson, i Runsjöviken.\n Kiiskinen, Staffan, i Lillskogshögden.\n Lehmoinen, Henrik Henriksson, i Kronskogen.\n Moijainen, Bengt Mattson, i Poalala.\n Moilainen, Anders Andersson, i Purustorpet.\n Oinoinen, Henrik Andersson, i Oinola.\n Porka, Anders Olsson, Nämndeman, i Runsjön.\n Porka, Johan Johansson, i Vasikkamäki.\n Puuppoinen, Anna Jansdotter, i Hvitkärn.\n Tenhuinen, Johan Johansson, i Tenhula.\n Valkoinen, Anders Hansson, i Ärnsjön.\n\nI Svenska Lapmarken.\n\n Fjellner, Anders, Präst o. Missionär i Svenska Lappmarken.\n Laestadius, Lars Levi, Kyrkoherde i Karesuvanto.\n\nI NORRIGE.\n\nNorrska Finskogarne.\n\n     Aasnaes Finskog.\n\n Honkainen, Johan Mathisen, i Kirkkomäki.\n Kuosmainen, Henrik Olsen, i Haukamäki.\n Piesainen, Ole Andersen, i Piesala.\n Soastainen, Paul Erichsen, i Östra Vermunden.\n Veteläinen, Anders Andersen, i Halkoijen.\n\n     Brandvolds Finskog.\n\n Hotakka, Matts Larsen, i Jaakkola.\n Hotakka, Anders Henrichsen, i Ronkaisentorppa.\n Hähme, Mathis Morthensen, i Grasberget.\n Liukkoinen, Lars Larsen, i Liukkola, k.\n Navilainen, Peder Henrichsen, i Tröen.\n Oinoinen, Erich Olsen, i Salmi.\n Orainen, Morthen Henrichsen, Skolmästare, i Lehtomäki.\n Orainen, Henrich Henrichsen, i Lehtomäki.\n Porka, Anders Andersen, i Naimaho.\n Räisäinen, Paul Pedersen, i Öijern.\n\n     Elverums Finskog.\n\n Suuroinen, Ole Mathisen, i Ulvimäki.\n Vauhkoinen, Mathis Henrichsen, i Haunamäki.\n\n     Grue Finskog.\n\n Hähmä, Paul Morthensen, i Kalnäs.\n Karhinen, Thomas Andersen, i Hyytiälä.\n Kiiskinen, Abraham Larsen, i Kalsjöninmäki.\n Kuikka, Johan Mathisen, i Samulinkankas.\n Lehmoinen, Daniel Halversen, i Räfhultet. Riddare af Kongl.\n    Danska Dannebrogsmans-Orden, och för tapperhet i fält,\n    begåfvad af Prins Carl Aug. med en hedersvärja.\n Lehmoinen, Ole Andersen, i Poalala.\n Mulikka, Erich Olsen, i Mulikkala.\n Mulikka, Henrich Olsen, i Kalnäs.\n Multiainen, Lars Pedersen, i Sarvimäki.\n Multiainen, Lars Andersen, i Koarlola.\n Navinen, Johan Pedersen, i Orala.\n Pasainen, Ole Olsen, i Norra Löfberget.\n Poalainen, Ole Mathisen, i Norra Askogsberget.\n Räisäinen, Peder Olsen, i Tvegsberget.\n Räisäinen, Anders Olsen, i Räisälä.\n\n     Hoffs Finskog.\n\n Lehmoinen, Halver Larsen, i Harmoamäki.\n Navilainen, Ole Thomsen, i Röykä.\n Räisäinen, Ole Pedersen, i Roatikkala.\n Veteläinen, Bertha Olesdotter, i Fallet.\n\n     Trysilds Finskog.\n\n Siekkinen, Ole Danielsen, i Lutua.\n\n     Vaalers Finskog.\n\n Käiväröinen, Morthen Morthensen, i Risberget.\n Käiväröinen, Syver Syversen, i Grabergsmoen.\n\n     Vingers Finskog.\n\n Haikoinen, Johan Henrichsen, i Värälä.\n Karhuinen, Thorbjörn Thorbjörnsen, i Kankas.\n Kirnuinen, Peder Henrichsen, i Yöperinmäki.\n Kuikka, Ole Mathisen, i Ämtilä.\n Orainen, Erich Henrichsen, i Viikero.\n Orainen, Johan Johansen, i Orala.\n Soikkainen, Erich Erichsen, i Autiomäki.\n\n\n\n\n\nViitteet:\n\n\n[1] Syy minkätähen tämä Peällentarjojoihen luetus\n(Prenumerations-förteckning) kirjutetaan Ruotiksi, on, että\nPeällentarjojoilla on suurin osa Ruohtalaisia nimiä, ja että moni vielä\nkahtoisi ehkä ouoksi kuulla kunnia-nimensä (karakter) Suomennetuksi. Ne\njoihen nimensä lopulla mainitaan \"Subskr.\" ovat ainoasti tämän kirjan\npeälle-kirjuttaneet (subskriberat); ja ne joita merkitään merkillä: k.,\novat siittempänä kuoleman kautta meistä pois-erkaneet, mutta joihen\npeällekirjoitus-oikeus tuloo hyväksi luettavaksi heijän perillisillen\ntahi tämän heijän peällentarjoitus-kuitin omaisillen.\n\n[2] _Toimittaja_ (kirjan-toimittaja) Författare, egentligen Utgifware.\n\n[3] _Tieto_, theoretisk kunskap; Tietomus, Wetenskap, Litteratur\n(objektive).\n\n[4] _Taito_, praktisk kunskap; _Taitomus, t. Taitaus_, skön konst.\nSe on arvattava, ettei Suomalaiset vanhuutesta tunteneet muita\ntaitauksia, kuin _runomista_ (poesi) ja _soittamista_ (musik); mutta se\non uskottava että kielen ja mielen harjoittamisella, sytyttäisiin\nmeissä halu toisiakin nouattamaan.\n\n[5] _Ymmärtämys, Begrepp_.\n\n[6] _Oppimus, Lärdom, Litteratur_ (subjective).\n\n[7] _Oma-rakkaus_ on monessa tarkoituksessa ei ainoastaan _luvallinen_,\nmutta myös _luonnollinen ja tarpeellinen_, sillä se hoitteloo ja\njohtattaa meitä hyvyyteen. Ne kirjan toimittajat, jotka kiittäiksen\nvapaaksi kaikesta oma-rakkautesta -- elkööt pisteekkää nimeensäkkään\nkirjaan! Yksi semmoinen luonnollisen ja kohtuullisen oma-kunnian\n_pois-heittäminen_, oisi meijän mielestä kamala ja suvaihtamtoin; sillä\nmyö luemme aina niitä kirjoja mielullisemmin, kussa heijän tekiätä\nmeillen _ilmoitetaan_, ja kussa hänen nimensä on ikään kuin yksi takaus\nhänen sanastaan. Sitä vastoin luemme vähemmällä mieloisuuella niitä\nkirjoituksia, kussa Toimittajat ovat _nimittämättömät_ (anonyma); sillä\n_rehellisyys_ aina paljaistaa ihtesäk, mutta _koiruus_ kätkäiksen, ja\npiiloitteleiksen salaisuutessa.\n\n[8] Minä olin, niin kuin suurin joukko meijän vallasväestä,\nylöskasvatettu Ruohtalaisessa kielessä, joka vielä nytkin tahtoo\nvoittaa minua puheessaini. Sitävastoin olen minä ite aina harjoittanut\ntätä Suomalaista puhetta; ja koska en ole syntynytkään Suomalaisessa\npitäjässä, niin tämä on aina ollut mulle kankia ja vaikia oppiaksein.\n-- Oikeen puhua sitä minä en taija vielä nytkään.\n\n[9] Hään luetti jo silloin yhellen ja toisellen pitäjän Herroista,\nnäitä hänen ensimäisiä aljeitansa, jotka kohta siitten (v. 1810)\npainettiin Turussa, nimeltä _Kirjoituksia Jac. Juteinilda_, I:nen Osa.\n\n[10] Minä olen siitten vanhempana, muistellessain tätä, kahtonut\nouoksi, että hään hoastatteli minua, lassa ollessain, tällaisista\nasioista, johon tarvitaan miehen mieltä; mutta \"_oraassa on laihon\nalku, Pojassa miehen mukama_.\" Se on moni ehkä joka irvisteleksen\nnäistä lausumuksista minun lapsillisesta ijästäin, joilla minä ainoasti\nolen tarkoittanut selittee mitenkä minä olen tullut johtatetuksi tällen\nSuomalaisellen tiellen, jollen minä nyt jo tahtoisin johtattoo muita.\nJotka piteävät halpana puhua pienemmistä asioista, kuin oisi suurempia\npuhuttavia, eivät muistanek että lapsestakin kerran viruu mies, ja\n\"_mitä lassa kuullaan lausuttavan, juohtuu miessä mieleen_.\" Se joka\nnäistä nerkästy, muistakoon mitenkä Cornelius alkaa esipuhettansa,\npuhuissaan varsin näistä pienistä asioista: _Non dubito fore plerosque,\nAttice, qui hoc genus scripturae, leve, et non satis dignum...\njudicent, cum relatum legent, quis musicam docuerit Epaminondam. Sed hi\nerunt fere expertes litterarum_...\n\n[11] Yksi heistä oli _Mikko Torvelainen Kaskista_, yksi uhkia parta-suu\nuro, joka oli mainio Karhun-tappaja, ja joka kanto syämmesäk alla isoja\narpeita heijän torahampaaistaan. Toinen oli _Pentti Väisäinen\nLemetistä_, niinikään yksi tarkka mehtä-mies ja kuuluisa ketun-pyytäjä;\njonka seurassa minä olin jo monesti ennen vietellyt yötä\nmetän-korvessa.\n\n[12] Nämä Runot löytyy painettunna I:sessä Osassa _Pienistä Runoista\nSuomen pojillen ratoksi_, N:o X, ja II:sessa Osassa N:o XI, josta ne\nsiitten painettiin _v. Schröterin_ _Finnische Runen_ p. 66 (keskustele\n_Diss. de Proverbiis Fennicis_, p. 11).\n\n[13] Silloinpa se ajatus ensin nousi minussa _ettei tälläisiä Runoja\npie heittee uneukseen_; ja peätin iteksein, että kokoella heitä,\npelastaksein heitä häviämästä. Samalla tavalla hain minä siitten myös\nvanhoja _Sananlaskuja, Arvotuksia, Satuja, Loihteita_ ja muita\nsenkalttaisia vanhan-aikuisia kansallisia puheita, kussa kansan mieli\nja tavat ilmoittaiksen, ja kussa _Runomus ja kielenhenkitär_ (Språkets\ngenius) tavataan elävänä. Tämä Suomenkielen suosio nousi siitten vielä\nsynkiämmäksi, koska sain lukeaksein _Porthánin_ ja _Gananderin_\nkirjoituksia. Seneistä, kuin siitten näin _Geijerin_ ja _Afzeliuksen_\n\"_Swenska Folkwisor_\", joista pitivätten niin paljon, ja minä heihin\nkehnoin lopsutoksiin vertaisin meijän Suomalaisia Runojamme, niin\naattelin itekseen, että mullapa on oarteet -- teillä homeet.\n\n[14] Tämä pelko tullaksensa _kanteen-alaiseksi_ ja manatuksi lailliseen\n_esi-vastaukseen_ heijän loihtimisistaan tahi runoloistaan, on Savossa\naivan suuri, ja perustaiksen sen peälle, että olivat muinon tulleet\nnäistä sakoitetuiksi ja rankaistetuiksi (lue tästä esipuhetta\n_Väinämöisessämme_).\n\n[15] Heijän tapa oli seneistä poisheitteä muutamia sanoja, alinomattain\nniitä _synkimmiä_, sillä hyö luulivat että jos voan yksi sana puuttuisi\nnäistä heijän loihtuluvuistaan, niin heistä ei ois mitään apua. Mutta\nkuin minä tätä keksin, niin minä luetin heitä uuestaan, eivätkä silloin\nmuistaneetkaan samoja sanoja heittee, voan heittivät toisia, jotka\nmulla oli jo pistetty paperille. Sillä tavalla tuli viimen kaikki sanat\nkirjaan.\n\n[16] Minä olen monestin perästäpäin mielessäin muistuttanut minun\nVanhemmien _hyvyyttä_ minua vastaan, jotk' eivät millonkaan\nkieltäneet minua soamasta tällaista _muistutos-juomista_ näillen\nRuno-laulajoillen..\n\n[17] _Juvalla_, niinkuin niissä muissakin pitäjissä Savossa, on aina se\ntapa, että ne _pitkämatkan-takaiset_ tuloovat jo lauantaina kirkollen\nripillen kirjuttaimaan, lapsiansa kastamaan, kuolleitansa hautoamaan,\nsoataviansa maksamaan ja muita asioista toimittamaan, kuin että myös\nlevätäksensä tästä heijän pitkästä käymisestä. Pyhä- ja juhla-oattoina\novat seineistä pappilat että kirkko-kylät täpötäynnä _kirkko-miehiä_,\njotka piteävät siinä yötä. Tässä kirkko-rahvaassa tapaisin minä aina\n_Runon_- ja _Virren-tekiöitä_, ja muita _laulu-miehiä_; mutta enin\nviljelin minä näitä _Suomalaisia lauluja_ syksyllä ja talvella\n(käräjä-aikoina) jollon minä _käräjä-miehiä_ laulatin; samaten myös\nkeväillä ja syksyllä (rippi-koulun-aikoina) jollon minä laulatin sitä\n_nuorta kansoo. Vanhoja kivullisia ja potevaisia_, jotk' eivät kyenneet\nkirkollen, voan joihen sanottiin taitavan vanhoja Runoja, läksin minä\nite hoastattamaan, poski-kylissänsä.\n\n[18] Hyö kävivät usseen mun luonain yö-kunnissa, laulelemassa, kuin\neivät päivillä joutaneet tulla. Hyö saivat aina silloin mieltensäk\nmyöten _tupakoija ja pakinoija_. Ja vaikka se monesti tuntui mullen\nmielikarvaksi olla heijän parissa, ja kuuleskella heijän joutavia\nlopsutoksia, niin minä kuitenkin tein tätä mielelläin toivotessain että\njoukossa aina kuulla parempiakin vanhanaikuisia puheita. Se joka tahtoo\noppia tunteaksensa kansoin tapoja ja juohtumuksia, hänen täytyy rueta\nheijän mukaiseksi, johon voaitaan mielentaipumista, ja heijän tapoin\ntointumista.\n\n[19] _Se ainua_ kehoitus ja huvitus kuin minulla on tähän asti ollut\ntästä minun monen-vuotisesta työskentelemisestä ja harjoittamisesta,\nja jotama myös luen _kaikkiin-suurimmaksi_, on _minun vanhemmien\nmieli-suosio_. Minun _Isä_ vainooni, joka ensin puhumatak kahteli näitä\nminun kokemuksia, antoi siitten ei ainoastaan suostumuksensa heihin,\nmutta mieltyi heihin niin, että hään viimeisellä rupeis jo itekkin\nylösharjoittamaan tätä meijän Suomalaista puhettamme; jota\nkielen-rakkautta _Rühsin tutkimus ja Juttelemus Sanan-laskuistamme_\nerimomattain sytyttivät hänessä. Myö ruettiin nyt kumpainenkin\nharjoittamaan tätä kieltämme, hään _Henkellisissä_, minä _Opillisissa_\naineissa. Hään oli jo monin kerroin (monta vuotta jo ennen) Ruotiksi\nuuestaan toimittanut Pyhän Roamatun kirjoituksia (sillä se oli hyvin\nkielentaitava itäläisten puheessa) mutta nyt heitti hään tätä työtä ja\nrupeisi keäntämään heitä Suomeksi. -- Yksi selvä toistus tästä hänessä\nilmauntuneesta palavasta rakkautesta Suomen kieleen on hänen monet\nsalanimelliset (krypto-nyma) kirjoitukset Suomen kielestä. Tämä rakkaus\noli hänessä niin palava, että hään jo ensimäisenä vuonna (v. 1820)\nkoska rupeisi kielestämme puhumaan, kirjutti 4 selitös-kirjutosta tästä\nSuomalaisesta puheesta; kussa hään nimitti ihtensäk milloin\n\"_Savolaxbo_\" milloin \"_Fennoni Amicus_.\" Nämät löytyy painettunna\n_Mnemosynessä_ v. 1820, N:o 14, 15, 30, 33, 34, 43, 44. (S.v. painutti\nhään \"_Saarnansa, Laskiais-Sunnuntaina, pidetty Juvan kirkossa_,\nv. 1820\"). Toissa vuonna, (v. 1821) painutti hään niinikeän aatoksensa\nsiitä _kansallisesta mieli-valaistamisesta, ja pappiloihen\ntoimituksista_, joka oli hänen viimeinen kirjutos, ja kussa hään\nkirjutti ihtesäk \"_Folk-wän_\"; ja semmoisena se eli ja kuoli. Mutta\nhään ei ollut ainoasti kirjuttanut meille oatoksiansa, hään oli myös\nmies heitä käyttämään. Se oli täksi henkelliseksi ja kansalliseksi\nmieli-valaistamiseksi, kuin hään mieli uuestaan paremmaksi Suomeksi\ntoimittoo, ja omalla kustennoksella painuttoo koko Roammatun. Koetteksi\ntästä painutti hään Turussa vielä samana vuonna kirjansa: _Försök till\nen omarbetad Finsk tolkning af Apostlarnes Sändebref, jemte\nAnmärkningar öfwer nu brukliga Finska öfwersättningen, af Math.\nGottlund, Prost och Kyrkoherde i Jockas. Åbo_ 1821, 8:o sid. 384; josta\nkirjasta enin osa paloi Turun viimen-syksysessä tuli-palossa, paihti\nniitä kirjan-kappaleita (Exemplar) joitama tuotin tänne Ruotsiin,\nnäillen Norin ja Ruohin Suomalaisillen; ja josita minä nyt olen\nlaittanut ne viho-viimmeiset takaisin Suomeen. Ilman tätä kirjoo oli\nhään jo lähättänyt Turkuun painettavaksi hänen _Suomennoksia koko\nVanhasta Testamestistä_; mutta hään kuoli jo syksyllä samana vuonna,\nparraassa i'ässänsä, suureksi vahinkoksi meijän kielellemme ja\nkansakunnallemme. Merkillinen oli että ehkä myö nouatimme erilläistä\nkirjoitus-tapoo, hään sitä vanhoa, josta minä olin erkanut; niin ei myö\ntästä niin milloinkaan riitauntunna välillemmö, mutta kumpainenkin\nnouatimme tyyvennössä omoo mieltämme. -- Mutta se ei ollut ainoastaan\nminun Isäin joka suostui näihin minun Suomalaisiin vehkeihin; minun\n_Äitikin_ mielistyi heihin niin, että hään (joka ennen oli kehno\nkielessämme) lukemisellansa näitä mun ja Isän vainajan kirjoituksia,\ntuli selväks Suomalaiseksi; ja anto suostumuksensa ei ainoasti näillen\nminun Suomalaisillen matkustamisillen, mutta on myös rahalla auttanut\nminua näissä minun kirjan-kustennuksissa.\n\n[20] Tätä Kirjan-tutkimusta luetaan _Swensk Litter. Tidning för år_\n1817, N:o 19, 22, 24, 25, 26, 49, 50, 51. Tämän _Tutkimisen_ kautta\ntulin minä jo ennen aikaini näihin asioihin puuttumaan, ja kuin kerran\nolin alun tehnyt, niin oisin myös loppua tarkoittannut. Säkä tästä\nminun Tutkimisesta _Litteratur Tidningissä_, että muutamista\nlauluin-sipaleista, joita minä (v. 1817, 1818, 1819) painutin\n_Atterbomin ja Bruzéliuksen Kalenderilöissä_, kuhuttiin minua jo kerran\n_Phosphoristiksi_; yksi sana, joka itestään ei merkihte mitään, voan\njoka paljon avistaa tyhmiin miehiin päissä. Se on ihmeh ja nauretettava\nmitenkä hyö monestin reuhoavat tyhjästä; mutta se on surkuteltava, että\nnäitä ymmärtämättömiä tavataan ylhäisemmässäkin seävyssä. Niin e.m. on\nyksi meijän muinoisista Moaherroista (olkoon nimittömätöin!) sättinyt\nminua _Jakobiniksi_, ainoastaan sen perustoksen peälle, että minä olin\n_Paukarlahen_ kestkiivärissä päiväkirjassa kirjuttanut nimein\n_Suomeksi_ (!?).\n\n[21] Ehkä nämä heijän puheet kuului kyllä välillensä soveltumattomiksi\n(oförenliga, inkonsekvanta) niin havaihtin minä siitten, että\nkumpainenkin heistä puhuivat totta; mutta että yksi puhui yhestä\nSuomalais-mehästä, toinen toisesta. Sillä koska vielä löytyy näitä\nSuomalaisia, ainoast tässä Ruotsissa, enemmin kuin 50:nessä pitäjässä,\nja 7:ssä erinnäisessä moakunnassa (Prowincer) niin on arvattava että\nasian-hoarat soattaa olla varsin monellaiset.\n\n[22] Sillä jos nämät Suomalaiset oisivat e.m. asunneet 300 oastaikoa\nRuotissa, pois-eroitetut Suomesta, niin on arvattava että se eroitus,\njoka nyt osoittaiksen heijän ja meijän puheemme välillä, oisi yhtä,\nkuin jos luettaisiin tätä kielen-muutosta 600:lla oastajalla omassa\nmoassamme; koska kumpaisetkin kansat, pois-eroitettuansa, eri-kohalla\nja eri-tavallaan ovat ulos-venyttäneet kielensä -- varsin sen tautta\nvielä ennemmin.\n\n[23] Sillä se oli arvattavana, että jos samat Runot laulettiin heijän\nmoassa, kuin lauletaan meijän moassa, niin olivat jo tulleet Suomessa\nlauletuiksi, ennenkuin nämät sieltä läksivät; ja mikä nyt heitä\neroittaa on se aika ajanluvussa, jota mainittiin.\n\n[24] Minä samoisin silloin jalkaisin, ja iho-yksinäin, lävitten niitä\nsynkiä mehtiä, kussa nämät Suomalaiset asuskelevat. Sillä tavalla\ntiiustelin minä sinä kesenä niitä Suomalaisia, jotka asuuvat\n_Svärdsjöin, Rättvikin, Oren, Orsan ja Móran_ pitäjässä, _Öster-Dálin_\nmoakunnassa; ja niitä, jotka asuuvat _Malungin, Äppelboin, Jernan,\nNäsin, Flódan, Grangärdin ja Säfsin_ pitäjässä _Vester-Dálin_\nmoakunnassa. _Gestrikinmoan_ Suomalaisista, kuulustin minä heitä jotka\nlöytyi _Boldnäsin, Ofvansjöin, ja Ockelboin_ pitäjissä. Helsinginmoan\nSuomalaista tiiustelin minä ainoasti niitä eteläisempiä; nimittäin\nniitä, jotka asuuvat _Altan, Ofvanákerin, Ferlan, ja Ytter-Hógdálin_\npitäjissä, kuin myös heitäkin, jotka asuivat _Svégin ja Lill-Herrdálin_\npitäjässä, _Herjeådálin_ moakunnassa. Mutta kaikki _Helsinginmoan_\npohjoispuolimmaiset, _Medelpadin_, ja _Ångermanninmoan_ Suomalaiset,\njäivät silloin multa käymätäk. Takaisin-tullessain kävin minä\npohjois-puolimmaisia _Vermlanninmoan_ Suomalaisia kahtomassa; nimittäin\nheitä, jotka asuuvat _Gustávan, Gäsbornin, ja Remmin_ pitäjissä; kuin\nmyös niitäkin, jotka löytyi _Hellforsin, Ljusnarsbergin,\nSkinskattebergin ja Nya-Kopparbergin_ pitäjissä, _Vestmanlannin_\nmoakunnassa. Josta kaikesta soahan vastapäin enemmin kuulla.\n\n[25] Muutamia tiiustuksia näistä _Dálan Suomalaisista_ painutin minä jo\n_Mnemosynessä_ Syyskuulla v. 1821. Että tarkoittoo Hallituksen\nhuolen-pitoa heistä näillä valaistuksilla, painutin minä heihin omat\nnimitöslehet (tittel-blad) ja annon heitä sekä Upsalan Opiston\nPeä-Kirjuttajallen (Kanzler) Hänen Kuninkaallisellen Korkeuellensä\nPeä-Prinsillen (Kron-Prinsen) että muutamillen niillen isoimmillen\nvaltamiehillen (Stats-män): josta siitten kuulin että moniat näistä\npitäjin virka-miehistä oisi soanneet käskyn antamaan tästä\nselitöksiänsä; mutta olen tietämätöin -- läksikö tuosta mitään muuta.\n\n[26] Sillä se oli luku-ajan lopulla, ja muutamia päiviä ennen\nTietous-Oppian Koroittamusta (_Filosofie Magister Promotion_).\n\n[27] Heitä painettiin Savon puheen-murrella, nimellä: _Pieniä Runoja\nSuomen Pojillen ratoksi_. I:nen Osa. Näitä poislahjoitin minä Suomessa\nmonta satoo, ilman rahatak, jott' ei maku näihin vanhoin Runoin\npitännyt varsin pois-häviämän meijän moastamme, niin kuin ovat jo\nmonesta paikoin tehneet; ja jotta meillä oisi jotaik tukkeeksi sitä\ntulvoa vastaan huonoista veisu-remputoksista, joka vuosittain kuohuu\nTurun kirjanpajasta. Koska nämäkin Runot (niin kuin suurin osa\nmeijän vanhoista lauluistamme) oli paikka-paikoin murtuneita ja\nkatkaistuneita, niin täytyi minun jatkella heitä monessa kohin omilla\nsanoilla (werser) samalla perustuksella kuin muut Runo-laulajat.\n\n[28] Tätä painettiin nimellä: _Dissertatio de Proverbiis Fennicis,\nPraes. Joh. Tranér_. P.I. 7 1/2 Arkkia 4:o.\n\n[29] Eikä siinä kyllä, että minä _kirjutin_ hänellen näitä; minä\nkeänsin heitä myös Ruotiksi (koska se oli selvä Ruohtalainen) ja anno\nhänellen muita tarpeellisia valaistuksia, joita hään pisti\nesi-puheessansa ja muistutuksissansa.\n\n[30] Hyö auttovat häntä, ei ainoastaan keäntäissä näitä Runoja\nSaksaksi, ja heijän muistutuksiansa kirjuttamisessaan, mutta\npainuttivat hänelle myös (hänen kustennuksella) koko kirjan; sillä ite\nhään ei tainut painon-ojennustakaan (korrekturen) lukea. Se on\nmerkillinen mitenkä kiitämättömyys myös osoittaiksen oppineissakin. Ei\nsiinä ainoastaan, ettei hään mullen, eikä heillenkään antanut yhtään\nkirja-kappaletta (exemplar) kostoksi meijän vaivastamme, jota toinen\noisi jo tehnyt varsin mielellään (myö saimmo rahallammo ostoo omia\nkäsitekojamme) mutta hään moittii vielä minua kirjassansa p. 138, minun\nkirjuttaneen Suomea _tavattomasti_, ja ymmärtäväisten mieltä myöten\nvarsin _pysyymättömästi_. Se näyttää ehkä kuin minä kertoisin tätä\npahuuellain, tahi tätä paheksissain -- voan vielä vainen! Sillä vähä\nkyllä minä hänen puheitansa suren, vielä vähemmin näiten\n\"_ymmärtäväisten_ mieltä\"; se on se vähin, jota hyö taitaavat sanoa\nminusta, minun moittamiseksi. Mutta totuus pitäis kerran\npaljastettaman: eikä ainoasti kiitämättömyys yhellä puolella; mutta\nmyös turha-kiittäminen toisella. Sillä kun luetaan kaikkia niitä\njoutavia kiitoksia, jotka annetaan tällen _Schröterillen_ sekä _Upsala\nLitter. Tidningissa_ v. 1820, N:o 14, että _Mnemosynessä_\nv. 1820, N:o 18, m.m. paihti monessa kohin Saksalaisissa\nTietosanomissa, kussa tämä kirja on tuottanut hänelle kuuluisan nimen,\n-- niin en taija olla mainihtematak, ettei hään, mutta kahet meijän\nmoamiehet, Herrat A. ja P. (jotka silloinkin olivat Upsalan Opistossa)\novat tästä ansaineet meijän kiitoksiamme. Ja kuin kiittelivät näitä\nhänen _vanhoja Runojansa_, niin eivät lie arvelleet heijän olleen\nmonessa paikoin _minun tekemiä_ -- yksi kunnia, joka ei millään tavalla\nouk minullen tuleva, ja jotama tämän kautta sanon pois luotaan.\n\n[31] Minä matkustin sillon niinikkään ilman toveritak, ja paljasta\njalka-tietä, _Vermlannin_ ja _Norin_ syvämmaita; kussa minä puhuttelin\nensin ne Suomalaiset, jotka asuuvat _Stáfnäsin, Gilbergan, Långserúdin\nja Glávan_ pitäjissä (_Gilbergan_ kihlakunnassa), ynnä ne jotka asui\n_Sillerúdin, Silbodálin, Karlandan ja Järnskógin_ pitäjissä,\n_Nórdmarkin_ kihlakunnassa. Siitten kävin minä myös kuulustamassa\nniitäkin Suomalaisia, jotka asuuvat varsin rajan-varrella; nimittäin\n_Kölan, Edan, Gunnarskógin ja Mangskógin_ pitäjässä, _Jössin_\nKihlakunnassa; _Gräsmarkin, Fryksin ja Ostmarkin_ pitäjässä,\n_Fryxdálin_ kihlakunnassa, ja _Exhäradin, Nyin ja Dálbyin_ pitäjässä,\n_Elfdálin_ kihlakunnassa. Siitten läksin minä näistä Vermlannin\nSuomen-mehistä Noriin tahi Norjaan, kuulustamaan heitäkin, jotka sielä\nlöytyi; jossa tapaisin paljon näitä Suomalaisia, erinomattain _Meskóin,\nVingerin, Brandvaalan, Grúin, Hovin ja Aasnäsin_ pitäjissä _Sollöerin\nja Oudálin_ Vouti-kunnassa; ja _Vaalan Elverumin ja Tryssildin_\npitäjissä _Öster-Dálin_ Voutikunnassa, _Hédemarkin_ Amtista,\n_Aggerhúsin_ Moakunnassa. Näistä kaikistakin tullaan vastapäin enemmin\npuhumaan.\n\n[32] Heitä painettiin nimellä: _Pieniä Runoja, Suomen pojillen ratoksi.\nToinen Vihko. Upsalassa annettu Em. Bruzéliuksen kirjan-pajasta,\nvuonna_ 1821, 1 1/2 Arkkia 12:o.\n\n[33] Minä olin jo ensimäisenä vuonna tuottanut heillen Suomesta 2074\nmonen-loatuista kirjoo, joista 1425 jaettiin heillen ilman rahatak ja\nmitään maksutak, ja 649 kohtuullisella hinnalla (lue tästä minun\nLokakuussa v. 1822 Upsalassa painettua kirjutosta \"_Niillen Norin\nrajoilla asuvillen Suomalaisillen_\", joka löytyy liitettynnä niihin\nkirjakappaleihin, minun Isän vainajan keännöksistä _Apostoleitten\nkirjoista_, joitama tuotin tänne Ruotsiin, ja joista minä niinikkään\nlahjoitin suurin osan näillen Suomalaisillen). Heijän hyväksi annoin\nminä vielä Marraskuussa samana vuonna painuttoo Upsalassa yhtä\nSuomalaista kirjan-luetosta (Bok-katalog) kaikkiin niiten Suomalaisten\nkirjoin peälle, joita olin sinne kaupaksi lähättänyt, ja kussa hinta\noli ulospantu Ruotin rahoissa. Tämä _luetos_, jota jaettiin ympärin\nkoko Suomalais-mehän kannatti tämmöisen nimitöksen: \"_Suomalaisia\nkirjoja, jotka kaupaksi löytyy Talonmiehen Poavo Räisäisen luonna\nOijerin kylässä, Bergon (t. Brandvaalan) Suomalaisissa, Norissa_.\"\nSiittenkin ovat hyö monestin soaneet kirjoja Suomesta, yksinkin _Turun\nViikko-Sanomia_, joita hyö kahtena vuonna nouattivat postin kautta,\nkolmet kappaletta. Näihen Suomalaisten puolella, tuloo minun tässä\nkiitoksella mainita sekä Keis. _Suomen Biblatoimitus-kuntoo_ (K. Finska\nBibel-Sällskapet) joka heillen lahjoitti 100 kokonaista Suomalaista\nRoamatusta, ja 100 Suomal. Uusitestamenttilöitä, että _K. Suomen\nEvankéljumintoimitus-kuntoo_ (K. Finska Evangelie-Sällskapet) joka\nlahjoitti heillen 1000 kappaletta heijän kirjuitoksistaan; kuin myös\n_K. Suomen Talontoimitus-kuntoo_ (K. Finska Hushållnings=Sällskapet)\njoka niinikkään lahjoitti heillen 300 kirjankappaletta heijän\nkirjoistaan.\n\n[34] Tämmöinen avonnainen (in blanko) ja vapa-valtainen lupa, että\nheijän nimessänsä tehä ja vaikuttoo mieltäin myöten, oli annettu mulle\n6:lta 100:lta Suomalaiselta Talonpojalta, rajan varrella, jotka asuivat\nyhtä 12 peninkuorman pitkeä ja 3 ja 4 penink. läveä mehteä, joihen\nperät teki 8,000 henkee. Mutta ettei Ruohtalaiset pitänneet närkästyä\nsiitä, että minä, joka olin vieraasta moasta, olin soanut niin monen\ntuhannen heijän moamiesten parasta hakeaksein, niin en pannut\nmillonkaan oman nimein heijän kirjoin alle, muuten kuin kirja-tekiänä,\nvoan pistin mieltäin myöten näihen joukosta 12 niiten nimiä, joitama\ntunsin rehellisinnä ja ymmärtäväisimminnä miehinnä.\n\n[35] Tätä olen minä myös pitänyt, ja tehnyt tässä tarkoituksessa\nenemminen kuin ykskään muu. Sillä jos ei kaikkia heijän anomuksia ouk\ntulleet myötistetyksi, niin on kuitenkin jotaik jo tehty heillen\nhyväksi, ja on uskottava että aikoa myöten muutkin heijän puutokset\ntuloo autetuiksi.\n\n[36] Nämä heijän pyytökset oli erinomattain, että Norjan-puolen\nSuomalaiset piti soaha sisään-lunastoo tilojansa ja maitansa, ja panna\nheitä Ruunun-veroillen, että myös mehissänsä ylös-ottoo uusia taloja.\nRuohin-puolen Suomalaiset, jokta myös pyysivät soahaksensa\nmehän-juuresta synnyttää uusia tiloja, rukoilivat soahaksensa veronsa\nalenetuksi niiltä kehnoimilta tiloiltaan. Yhessä pyysivät hyö\nmolemmis-puolin rajan, että saisivat yhistää ihtesäk vissiin pitäjäisiin,\nja omaan kihlakuntaan, kussa saisivat toimiittoo Jumalanpalveluksensa\nomalla kielellään. Ja koska heijän Ruohtalaiset riita-toverit ovat\ntathoneet varsin tehä näitä heijän kanteitansa tyhjiksi, niin pyysivät\nettä ensin yksi Tiiustamus-Toimitus (_Undersöknings-komité_)\nrehellisiltä, kunniallisilta ja Suomea ymmärtäväisiltä miehiltä piti\nheijän kotonaan tästä asiasta istutettaman. Tästä asian juttelemisesta\nluetaan 1823 vuotisessa Herroin-päivin toimituksissa, joista yksi osa\non painettu _Mnemosynessäkin_ Eloo-kuussa v. 1823.\n\n[37] Se oli arvattava, että niin monessa pitäjässä, niin monessa\nerinnäisessä kihlakunnassa, ja vielä erinnäisissäkin valtakunnissa,\npiti asian laita olla erilläinen; tästä tuli että jos nämät\nkirjoitukset piti olla täyelliset, niin nämä monenkalttaiset selitökset\nnousi äijän paljoks, ja kohoisi kokonaiseksi kirjaksi. Tämä joka oisi\npitänyt olla kevennökseksi sillen tulevallen Tiiustamus-Toimituksellen,\nluettiin hänen Peä-istujalta, Koarloistahan Moaherralta, varsin\nsuureksi vaivaksi näitä läviten lukeaksensa (lue hänen _Betänkande_\ntässä asiassa. Painettu Koarloistaassa v. 1824 p. 5). \"_Ain on aikaa\nvireällä, kiire laiskalla kotona, jos ei muutoin-niin makuullen_.\"\n\n[38] Sanottiin muka että myö juoksutettiin valeh-puheita, (vaikka\nkakkia näytettiin toteen) ja että nämä asiat oli tulleet nostetuiksi\nyhen nuorukkaisen syvämmen-hillittämättömyytestä (_entusiasm,\nexcentricitét_) tahi rakkautesta Suomen kieleen. Sillä tavalla hyö tätä\nsevoittivat ja sotkivat. Ja sanoivat vielä minun tehneen tätä ainoasti\noma-hyötymiseksi, (vaik en tähän päiväänkään ouk ottanut heiltä niin\ntenkoo, kaikesta minun monesta vaivastain ja kirjutoksistain). Ja kuin\neivät muuten soaneet tätä asiata moahan-tallatuksi, niin valehtelivat\nettä nämä menot ei olleet minun omiain, voan vieraita tarkoittamuksia\njonkun toisen hallituksen. Tätä sanottiin salaisesti että julkisesti,\nsuullisesti että kirjallisesti, kunnekka saivat heitä siihen uskoon; ja\nkaikki vikain oli siinä, että minä olin _vieraasta moasta_.\n\n[39] Kaikissa näissä vastauksissa niin oli mulla Hänen Kuninkaallisessa\nKorkeuvessa Peä-Prinsissä yksi vahva turva. Ilman hänetäk, niin tiesi\nhänet mitenkä oisi käynyt.\n\n[40] Hänen tarkoitus oli monessa paikoin soveltuva meijänkin kanssa.\nHäänkin rupeis jo kirjuttamaan _Savon puhetta_, mutta nouatti kuitenkin\n_vanhoja kirjoitus-tapoja_; voan -- _\"ei ouk puolesta, kuin ei\nkokonaisesta_!\" Siinäkin eroitti hään ihtesek, että hään kirjutti\nainoasti sille _roa'alle_ kansalle; myö, sille valaistummalle. Hään\ntahtoi aloittoo valaistamisensa kansan _juuresta_, mutta siinä hään\npettiin; sillä kaikki valaistus tuloo _ylältäpäin_, ei _altapäin_.\nSeneistä jos tahomme valaistoo kansakuntoamme, niin ruetkamme ensin\nvalaisemaan heitä, joill' on enemp' mieltä; tuosta soavat siitten\ntoisetkin, joill' on vähämp'. Ne monet moittimiset, jotka tehtiin hänen\nkielestään (ja jota nyt tehtäneen minunkin puheestain) ja ne monet\nnuhtelemukset ja varoitukset, jotka tuolta teältä annettiin hänen\nkirjutoksestaan, teki häntä yhtätyytyväiseksi (_liknöjd_) koko\nasiastaan; että hään heitti sitä sipo-sillään. Hänen kaunis aivotus,\nettä valaista meijän mieltämme, ja harjoittaa meijän kieltämme,\nkäytetään nyt toisilta, yhellä tavalla, joka häpäisee meitä kaikkia.\n\n[41] Kuitenkin olen minä outtanut heiltä tätä kirjallista apua (bidrag)\naina loppuun asti tästä kirjan-painamisesta, soahaksein heiltä ies\nmuutaman sanan tähän pistetyksi; ja olen sen tautta nimelläin\nmerkittänyt omia tekojain, että eroittoo heitä muista; yksi neuo, jota\nei oisi tarvittu. Mutta sitä-vastoin olen minä tässä olevassa\nKuninkaallisessa Moalamus-Opistossa (Målare-Akademin) tavannut monta\nnuorta Suomalaista, jotka ovat olleet varsin hyvätahtoisat auttamaan\nminua näihen kuviin kuvittamisella ja kivellen piirruttamisella. Tästä\nheijän vaivastaan ja toimestaan, jolla ovat merkillisella tavalla tämän\nkirjan kaunistaneet, soan minä heitä tässä julkisesti kostella, ja\nkiitoksella mainita veljekset _Magn. ja Wilh. von Wright_ Kuopiosta,\n_Henr. Joh. Strömmer_ Pieleksestä, _Rob. Ekman_ Uuesta-kaupunnista, ja\n_Ad. Hård_ Kuopiosta.\n\n[42] Minä oisin kyllä välttänyt moittimuksia, jos oisin kirjuttanut\ntavattomasti vanhalla tavalla, ja oisin ehkä käsittänyt rahallista\nvoittoa, jos oisin painuttanut tavallisilla kirjoitus-nenillä\n(bokstäfwer) talonpojiltakin luettavaksi. Mutta mikä oisi ollut voitto\nminun puolesta, oisi kielen puolesta ollut kavotus.\n\n[43] Se on moni joka lukoo minun _nuoruuttain_ mullen viaksi, ja sanoo,\nettä minun oisi pitänyt seästää näihen asioin toimittamista vanhoillen\najoillen, jollon mulla oisi enemp' mieltä ja ymmärrystä. Toiset, jotka\novat olleet vielä enemmin yksi-pintaiset, ovat sanonneet, että se on\njuuri hävittömästi ja oma-rakkautesti (egenkärt) multa tehty, rueta\nnäin vanhoja kielen-piiroksia musertamaan, ja niskoittelemaan vasten\nkaikkia vanhoja kirja-tapoja; ja ovat peättäneet minun tehneen tätä\nainoastaan halataksein sillä _kuuluisan nimen_. Mutta hyö eivät ehkä\ntuntenek että se joka ainoasti tahtoo _kunnioitetun nimen_, niin hänen\npitäis nouattaman kaikkein mieltä; hänen pitäis keänteä ihtesek, niin\nkuin kaislat, tuulen mukaan, voan ei tuulen vastaan; eli hänellä ei\npiek olla mitään omoo oatosta, mutta hänen pitäis olla yksi\nmielen-noutaja muihen oatoksista ja tahosta. Se ei ouk seneistä mikään\n_nimen-kuuliaisuus_, eikä mikään _oma-rakkaus_, joka on minua tähän\nyllyttänyt, kussa minua moititaan, voan ei kiitetäk. Minä olen jo\nitekkin arvellut, käypkö minun poika-miessä näin rueta nutustelemaan\nsekä vanhoja että nykyisiä kirja-seppiä, ja pujottaa meijän kielemme\nuusiin pauloin? Sillä yhellä puolella nähessäin kuuluisia ja ylhäisiä\nSuomalaisia kielenkirjuttajoita, joihen etessä kansa kumartaiksen,\nikeän kuin näillen heijän vanhoillen kirjoitus-tavoillen -- niin minua\nhirvittää; ja nähessäin, toisella puolla, minua iho-yksinään,\nilman minkään-laisetak turvatak, ja takanain Suomen Kielitär\n(_Språk-gudinnan_) istuavan surussain suu-kahleissaan -- niin minua\npeloittaa: pitäiskö minun tähän pulmaan rueta, vai oisiko paras ehkä\nolla hänestä pois järkiään. Mutta jos minun omain paras oisi voattinut\nmulta tätä viimeistä, niin meijän kielen paras voatiipi sitä\nensimäistä. Ja koska yksi hyvä aikomus ei millonkaan piek lykättämän\nhuomeseksi (sillä tavalla on jo moni hyvä asia jeännyt tekämätäk), ja\nkoska se on multa tietämätöin kuinka pitkä ikä mulle on luotu, tahi\nkuinka kauan minun piti varttuman tätä päiviäin vanhenemista, niin se\noisi ollut tyhmästi tätä outtamaan. Ja koska minä olen havainnut, että\nne kauniimmat, isommat ja voimallisemmat työt ovat usseemmittain tehty\nihmisiltä heijän nuoruutessaan, vaikka vasta vanhana ovat siitä tulleet\nkuultuiksi ja kunnioitetuiksi, niin aattelin ettei ouk vikoo\nnuoruutessa, eikä vanhuuen varttumista. Ja kuin kahotaan näitä omia\nvanhojamme, ja kysytään, missä ne työt ja vehkeet, joita ovat\naikoinsoaneet, missä ne viisauen ja vanhuuen hetelmät, joista aina\npuhutaan, ja jotka meillen kypsyttäisivät? niin löyetään, että ne\njoilla on ansioita näyttää, ovat jo nuoruutesaan heitä hakena (sillä:\n\"_joka on nuorra nopia, se on virkku vanhanakin_\"), toiset toas,\njotka ovat seästäneet ihtesek vanhuuteen, heillä ei ouk muuta kuin\nvanhuus ja huonous jälellä, sillä heijän suurin viisaus on ollut\npuuttumattomuutessa. (Ilmankos sanotaan, \"joka jeäpi terältä, niin se\njeäpikin hamaralta\"). Ja koska se vielä käynnöön minunkin kanssain\nsamalla tavalla, että tultua vanhaksi, soaha omoo parasta\nvalvoataksein, jollen yhteistä uhrataan (jota nykyisin _viisauteksi_\nmainitaan) tahi keäntyä huonoksi ja heikoksi, kussa puuttuu uskallusta,\nkoska voima on vajoolla, niin minä olen ei ainoasti kiiruhtanut näihen\ntoimittamista, mutta paheksin että olen jo näin kauan näitä laimin\nlyönyt.\n\n[44] Ja ilman tätä kaikkia -- kuka meistä ei tunnek niitä luulioita ja\nkorvan-kuiskuttajoita, niitä sala-kuuntelioita ja sanan-juoksuttajoita,\njotka vihalla ja kateuella lukoo viattomiakin paikkoja viaksensa,\nainoasti että toisen vahinkoittamisella hyötyttää ihtesek; ja jotka\novat ehkä jo varoissaan minuakin tavoittamassa.\n\n[45] Minä en puhuk kaupuntiloista eikä meijän isommista virkamiehistä,\nkussa tavataan ymmärrystä, joka painaa paljon; mutta tässä on puhe\nmoa-kylistä ja kokonaisesta kansasta. Jos tutkistelemme meijän\nMoisi-miehiämme monessa paikoin, eli moa-junkkarimme, kuin heitä ennen\nkuhuttiin (ja joks saisimme heitä vielä kuhtua) -- kuinka monta heistä\nnouattaa kirjallisia harjoituksia ja mielen-valaistusta? Minä tunnen\npitäjäitä, kussa löytyy toista ja kolmatta kymmentä hoviloita tahi\nmoisioita, ja kussa ei 10:nessä vuuessa ostetak yhtä uutta kirjoo --\nsitä vähemmin luetaan. Määppäs heitä puhuttelemaan? Hoasteloovatko hyö\nmuuta kuin Hevoisistaan ja Koiristaan, tahi pelloloistaan ja Sioistaan,\neli korttiloistaan ja juominkiloistaan? (Tätä ymmärtää kaikki\nTalonpojatkin). Ja meijän nais-väki -- eihän heilläkään ouk (monessa\npaikoin) muuta puhetta, kuin toisten voatteista ja puheista, jota ne\nvälillään kertoavat ja juoksuttaavat. Eikä se ouk heijän syy, se on\nmeijän, jotka ei ouk tuottaneet heillen mielullisempia huvituksia,\nemmekä itäk näihin suostuk. Niin se oli muutamia vuosi-kausia siitten,\nellei asiat nyt lie muuttuneet. Sanotaan ehkä, ettei meill' ouk varoo\nhukuttoo rahojamme kirjoin. Vai ei! Mutta jos tulisi puhe juomisesta ja\npelistä -- kyllä siitten rahoja löytyis, ikään kuin muihin joutaviin\nlaitoksiin, jotka huvittaavat meijän turhaisuutta (fåfänga). Se oisi\ntoivottava jos toimelliset miehet, moalla, asettaisivat isoimmissa\nmoa-pitäjissä laina-kirjastoja (Lån-bibliothek) joilla huvittais ja\nhyövyttäis moa-miehiänsä.\n\n[46] Tätä on sanottu heillen kunniaksi, voan ei häpeeksi; sillä se\nvältää meistä kävytmielisyyttä ja huikentelevaisuutta. Mutta jos tämä\nmielen-jäykkäys ainoasti vajuisi paljaasta valaistamattomuutesta, niin\nei ouk meillen mitään kehumista.\n\n[47] Muutamia vuosia siitten, ei löytynyt Suomessa kuin yks ainua\nkirjanpaja Turussa (sillä se joka oli Voasassa, ei painant paljon), nyt\njo löytyy 9; nimittäin 3 Helsinkissä, 2 Turussa, 1 Porvossa, 1\nViipurissa, 1 Oulussa, ja 1 Voasassa. Niin että kyllä ois Painajoita,\njos ois kirjuttajoita ja lukioita. Mutta jos toas kahotaan mitä on\npainettu, niin se on enemp kyllä kokouestaan, kuin eesmännäinnä\naikoina, miten liennöö sisällä-pioistaan.\n\n[48] Ennen annettiin Suomessa ainoasti yhet Viikko-sanomat, nimittäin\n_Åbo Tidning_; mutta näinnä vuosinna on jo annettu 7; nimittäin\n_Finlands Allmänna Tidning, Mnemosyne_ (jota on lopetettu) _Åbo\nMorgonblad_ (jota pois-kielettiin) _Åbo Underrättelser, Åbo Tidning,\nTurun Viikko-sanomat, ja Wiburgische Wochenblatt_. Ja se on uskottava,\nettä näistä uusista kirjanpajoista ilmistyy vielä muitakin.\n\n[49] Tätä selitetään e.m. siitä, että kuin v. 1776 aloitettiin Turussa\ntoimittoo yhet Suomalaiset Sanoma-lehet nimellä \"_Suomen-kieliset\nTieto-sanomat_\"; niin nämät aikomukset kohtais niin paljon vastusta, ja\nniin vähä osto-miehiä, että kuin olivat painaneet 4 Numerota, niin\nherkäisivät pois koko laitoksesta. Sitä vastoin kuin _Becker_ v. 1820\npainutti Sanomiansa, niin hään sai toista tuhatta peällen-tarjojoita,\nja sanotaan, että ainoasti Ilmolan pitäjässä oisi talonpojat\nnouattaneet 120 kappaletta näitä lehtiä. Pahuus, että yksi asia, joka\nsai niin hyvän alun, piti soaha niin kunnottoman lopun!\n\n[50] Näistä esteistä ja vastuksista ovat ne isoimmat, niinkuin tässä\nseuraa: Koska minä Lokakuussa v. 1826 aloitin painuttoo tätä _Otavoain\nEcksteinin_ kirjanpajassa Tukhulmissa, niin siinä oli niin vähä näitä\npaino-neniä (stil, typer) koska siinä painuttiin muitakin kirjoja\nniillä samoilla, ett'en tainut soaha kuin puolen Arkia kerrallaan\npujotetuksi. Ja koska Suomenkieli oli heistä äkkinäinen, ja varsin\nvaikia painonojennuksistaan, niin eivät yks'kään tahtoneet siihen\nmielellään ruveta; voan heittivät minun työni muita jälemmäksi. Minun\ntäyty juoma-rahoilla läpyyttää heitä, ilman en oisik tullut\nmihinikkään. Tällä tavoin en tainut soaha jos puolen Arkin viikossa\npainetuksi niin että koko ensimmäisenä vuonna ei painettu muuta kuin 30\nkokonaista Arkkia. Jos sehik oisi kaikki ollut I:stä osoo, niin oisi\nollut hyvä, mutta minä alotin toistakin osoo yht' aikoo (heitä\npainettiin vuorotellen) koska olin sitäkin luvanut aikaisin valmiiksi.\nSyksyllä v. 1827 loppui multa paperit, jota olin ite ostanut\n(luulessain sillä soavain sitä helpommalla hinnalla) ja koska nyt piti\nsamalta Paperin-kauppialta ostoo enemmän, niin ei ollutkaan hänellä\neneän sellaista. Hään oli sillä välillä pois-myönyt kaikki tätä\nloatuista paperia, eikä löytynyt sellaista (sinistä) koko kaupunnissa\nostoksi. Minä sain nyt vasta tietäksein, että se oli tuotettu\n_Lesseboin_ paperin-pajasta (Pappersbruk) lähes _Vixionin_ kaupuntia\n_Skånassa_, ja ettei sellaista ol't soaha ennen kuin ens' keväellä,\nmertä myöten. Mitäs minun nyt piti tekemän! Pitikö minun varttuman\nsiihen, vai pitikö mun ottoo tois-loatusta valkoista paperia, joka\nyksissä kirjoissa näyttää varsin rumallen? Minä outin aina Touko-kuuhun\n(v. 1828) toivoissain ennen syksyä kuitenkin soavain kirjain\npainetuksi. Sillä tavalla mäni multa kaiken talvi hukkaan. Kuin tuli\nuutta paperia, niin silloin olin toas ilman rahatak, eikä tässä\nrahatoin piäsek mihinikkään. Ne rahat, jotka minun piti Suomesta soaha,\nviipyivät ylin aikaasek; ja oisin seisonut siinä, ellei minä oisik\nsoanut lainaksi muutamilta teällä asuvilta Moamiehiltä. Sillä tavalla\nrupeis toas Otavan painaminen. Ettei pitännyt käyä näin hitaisesti,\nvoan jotta piti joutua, painutin minä häntä nyt kahessa kirja-pajassa,\nnimittäin toisen Osan vanhalla paikalla ja tätä ensimmäistä\n_Norstedtin_ luonna, Poikineen (Norstedt & Söner). Tässä painaminen\nkävi muutamia viikkoja oikeen uhosti (riskisti) voan tämä paino oli\nasetettu varsin K. Tietomus-Opiston (K. Wetenskap Akademins) varaksi\n(sitä sain vasta silloin tietä). Opistolle tuli siitten niin paljon\nAllakkoita ja muita tarpeellisia kirjoituksia painettavaksi, jotka oisi\npitännyt jo Juhannukseksi joutua valmiiksi, että kaikkein muihen täytyi\njeähä sipo-sillään. Sillä lailla seisautettiin minua toas aina\nElo-kuuhun, jolloin toas aloitin. Siit päivästä se on käynyt solkenaan,\nilman esteitäk. Mutta ei siinä kyllä! Vähäkös mulla oli tekemistä\nnäihen kuviin, piirustoksiin ja soittamuksiin kanssa, jotka ovat\nantaneet mullen paljon toimittamista. Ja ilman sitä niin minun on vielä\nsillä välillä täytynyt kaiket päivät istua K. Kirjastossa (Kongl.\nBibliotheket) ja K. Valta-Säilyksessä (K. Riks Arkifwet) tahi K.\nVanhain-Säilyksessä (K. Antiqwitets Arkifwet) ja K. Vapa-Huoneen\nSäilyksessä (K. Riddarhus Arkifwet) luskuttella ja tiiustella meijän\nVanhojamme (Häfder) joka työ ei miestä lihoitak. Iltaisilla ja\nyö-kausilla on ollut tekämistä kyllä että kirjuttoo valmiiks Suomeksi,\nja luskuttella painon-ojennuksia. Koska minä nyt jo epäillen jos Otavat\njoutuuvat tänä syyssä Suomeen, niin olen minä vielä lisäksi ruvennut\npainuttamaan _Väinämöiset_ ja _Valaistajata_, jotta lähättäisin heitä\neiltäpäin. Kuin tähän vielä pannaan, ett'en ouk soanut olla huoletoin\nomasta henkestäin ja aikoin-tulemisestain, niin löyätten veikkoiset,\nettä mulla on ollut työtä kyllä, ja huolta monellaista. Mutta ei\nnämätkään ouk olleet ne ainokkaiset vastukset! Sekin on ollut vaikia\nmullen, että minun on täytynyt vieraassa moassa, eroitettu pois\nomiltamme, synnyttää tämän Otavan. Sillä kuinka ussein eikös mulla oisi\nollut tarvista keskustella moamiehiämme meijän kielestämme ja hänen\ntavoistaan, sekä uusiin sanojen synnyttämisessä, että vanhoin\ntarkoittamisessa, kuin että muutenkin neuoitella muissa asianlaitoissa.\nKuin muut vanhemmatkin kirjantoimittajat aina ensin antaavat\nkirjoituksiansa muillen heijän tuttavillen ja ystävillen, lukeaksensa\nja oijaistaksensa, ennen kuin hyö heitä julistaavat, niin mulla ei ouk\nollut ykskään, joka ois ies ottanut heitä kahtoaksein, eli joka oisi\nneuoillansa minua jossa kussa oijaistannut. Heijän neuonsa oli\nainoastaan: \"ettei puuttua koko työhön\"; ja kuin en ottanut tätä\ntotellaksein, niin heillä ei ollut muuta mullen antoa. Se ei ouk\nminulle ainoasti, mutta Moamiehillemme karsas kahtoa, että yksi kirja,\njoka on kokonansa omistettu heijän kieleensä ja Tarinamukseensa, on\npainettu vieraassa moassa. Mutta se ei ouk minun syyni! Minä olen\nehtinyt kirjankustentajata Suomessa, soahaksensa tätä siellä\npainetuksi; mutta en ole soanut. Minun on seneistä täytynyt painuttoo\nsitä Ruotissa, omilla kustennoksillain ja rahan-neuoilla. Tok ei ouk\nmikään niin paha, kussa ei löyvyk toisella puolella hyvyyttäkin. Jos\noisin painuttanut tätä kirjoo Turussa, tahi jos oisi joutunut valmiiksi\nsiihen meärättyyn aikaan, ja lähätetyksi Turkuun, niin se oisik nyt\nkaikki porona ja tuulen nojalla.\n\n[51] Minä olen itekkin jo niin kyllistynyt niihin moniin pieniin\njuoksu-kirjoin (strö-skrifter) jotka ovat näillä ajoilla ruvenneet\nmielyttämään yhteistä kansoo, ja joilla ovat ikään kuin jo\npois-taivunneet meijän mielemme vaikkeimmista ja isoimmista\nharjoituksista -- ja jotka, jos eivät paljon maksak, eivätkään myös\npaljon hyövytäk -- niin ett'en minä mitenkään tahtoisi tulla luetuksi\nheijän joukkoon, jotka kirjuttaavat ainoasti rahoin tarkoitukseksi, ei\nvalaistuksen harjoittamiseksi. Sillä hyö tavoittaavat niitä aineita,\njotka tänä päivänä meitä mielyttäävät, voan jotka huomena jo\nunoutetaan, koska heillä ei ollut muuta arvoa kuin hetkellistä.\n\n[52] Minä olen kuullut monen nauravan ja sanoavan Suomalaisten kielen\nei kelpoavan mihinikkään, eikä auttavan heitä opillisissa aineissa.\nSemmoiset puheet on aina pistänyt minun vihaksein, sillä hyö ikään kuin\ntarkoittaa, että Suomalaiset ovat muita kehnompia, ja silloin vasta\ntuloovat kunnollisiksi, kuin rupeevat muihin kieliin pauloin. Kuin olen\nnähnyt mitenkä muista vieraista kielistä ammenetaan oppimuksia, niin\nolen aina oatellut, eiköshään Suomen kielestä millonkaan haettaisik\njotaik tietäksennä.\n\n[53] Näistä, niin ne varakkaammat ja rikkaammat aina ovat saijimmat,\nsillä hyö piteävät rahastaan enemmin kuin mielen-henkellisyytestään; ja\nne toas jotka halaajavat ymmärryksen valaistamista, ovat ehkä vielä\nmeijän moassa kovin harvat.\n\n[54] Sillä jos lasketaan lukua, niin tällaista hienoa paperia ja\npränttiä maksaa vähinnik Arkki 5 killinkiä Pankossa; se tekisi jo\n40:nestä arkista 4 Riksiä 8 killinkiä Pankoossa. Siitten näitä kuvia\nmaksais vähinnik kappale 16 killinkiä, se tekisi 13:stä, 4 Riks. 16\nkill; näitä vanhoin-piirutoksia ei otetak jos 6 kill. Kappale, se\ntulisi 3 Riksiä; ja soittamus-lähet 40 kill., -- ei sekkään ouk paljo.\nSitomisesta ja niomisesta 6 kill. Niin se tekisi tästä I:stä Osasta 12\nRiksiä 14 kill. Pankkoa -- neätse mihinkä se jo ampuu? Ja se oisi\nsiittenkin kohtuullinen hinta. Kahoppas e.m. niin Ruotsissa maksetaan 3\nR. Pankkoa kirjasta \"Ett år i Swerige\", kussa on ainoasti 6 tällaista\nkuvoo (ei ollenkaan parempoa) ja yks painettu Arkki; eikä se ouk\nkahottu kalliiksi, koska sillä on toista tuhatta Peällentarjojoita. Jos\nkahotaan toisella puolella meren, niin maksetaan Vironmoalla 5 Ruploo\nkustaik osasta Rosenplänterin Viron kielisistä kirjoista (_Beiträge zur\ngenauern Kenntniss der ehstnischen Sprache_) jotka ovat painettu paljon\nkarkeammalla ja huonommalla sekä paperilla että painolla, ja joka on\nainoasti 10 arkkia ilman mitään kuvitak; joka teköö 50 kopeekkoo joka\nArkista, eli 10 kill. Pank., joka on kahta kalliimmaksi, kuin Otavasta.\n\n[55] Koska minä pitän kaikkia Peällentarjojoitaini niinnä miehinnä,\njotka ovat tahtoneet ei ainoasti etees-auttaa tätä meijän kielen\nharjoittamista ja mänestymistä, mutta jotka minuakin kohtaan ovat\nosottaneet uskallisuutensa ja luottamuksensa, niin minäkin, omasta\npuolestain, tahon osottoo heillen kiitollisuutta ja kostoa, sillä, että\nkirjuttelisin heijän mielekseen, ja alennan heillen tätä kirjan-hintoo\nniin paljon kuin suinkin on mahollinen. Eikä siinä ainostaan, mutta\ntahon vielä vastakinpäin pitää paljon heijän ystävyytestään, ja heillen\nhalventoo muitakin Suomalaisista kirjoistain, niin kauan kuin ovat\nahkeraat lunastamaan tahi ostamaan tätä _Otavataini_. Sitävastoin niin\nPeällen-kirjuttajat (Subskribenterne) tämä kirja ei oukkaan tarjottu\npeällen-kirjuttamiseksi, eli oikeemmittain, ne Peällentarjojat, jotk'\neivät ouk peällentarjottamus-rahaansa sisään-lähättänyt ovat kieltä\nehkä rakastaneet, ehkei kuitenkaan niin paljon, että oisivat\nuskaltaneet rahansa (yhen Riksin) eiltä-käsin -- vai lie minua ehkä\nluulleet? Sekin on luonnollinen, sillä _vahinkosta viisaaksi tullaan;\nja kerran viisas petetään, voan ei toista_. Mutta heitä, jotk' eivät\nouk niin paljon uskaltanneet äiti-kielensä suhteen, eikä enemmäksi\narvanneet isä-moatansa kuin tätä pientä rahan-tarjomusta, heitä emme\nmyökään taija mikskään lukea; voan mielisimme kallistoo heille hinnan\nvielä isommaksi kuin Ostajoillen, ja sitä moar' tekisimme, ellei\nsaattais olla mahollinen, jotta toimittajoissa oisi viheliäisyyttä.\nMuut Osto-miehet, jotka tahtoovat ensin kahtoa, _haisooko hyvällen_,\nennen kuin rupeevat tuota ostamaan -- heijän tuloo minua kiittää, voan\nen minä heitä, sillä hyö tarkoittaavat omoo hyötymistä, voan ei toisen\nauttamista. Sekin on luvallinen, vaikk' ei kiitollinen; sillä _parempi\nkahtoa, kuin katoa_. Mutta sillä tavalla niin moni väikkylä, (niin kuin\nminäki) jäisi kehoittamatak, ja kielen-asia harjoittamatak. Sillä\n_alussa apua tarvitaan, lopulla kiitos seisoo; auta miestä mäessä, elä\nmäen alla, ja auta sitä joka avun tuntoo_!\n\n[56] Vaikka se on näin rikas luonnostaan, niin se on kuitenkin varsin\nköyhä ja puuttuva opillisessa aineissa, koska sitä ei ouk vielä siihen\nkäytetty. Minun olen seneistä täytynyt ei ainoasti antoo monellen\nsanallen lavempata tarkoitusta, kuin ennen, mutta olen täytynyt myös\nsepittää monta satoo uusia sanoja ja puheen-mutkia. Minä olen\nymmärtämyksein myöten hakenut heitä ei vieraasta puheesta, mutta\nomasta, niin että heitä mälkeen ymmärtäisimme ilman selittämätäk;\nkuitenkin olen minä, huojennukseksi lukemisessa, ensin selittänyt heitä\nRuotiksi, että sillä paremmin peähän tarkoittoo heijän merkitystä. Että\nnämät sanat ovat monestin tulleet pitkiksi, ei pie teitä närkästee, se\non meijän Suomenkielen luonto, että rakastaa pitkäisyyttä. Meijän\nvanhat Roamatun suomentajat ovat ne ensimmäiset ja viimeiset, jotka\novat niinikkään omasta kielestämme sepittäneet uusia sanoja, kussa\nheitä puuttui puheessamme, erinomattain henkellisissä asioissa (niin\nkuin e.m. _voanhurskas, pitkämielinen, kaikkivaltias_, m.m.).\nSeneistäpä heijän keännökset ei haisek vieraalta, niinkuin monen muun,\nvoan kiitetään hyviksi ja kunnollisiksi. Siitä ajasta ovat kaikki\nmeijän Suomenkieliset kirjantoimittajat (joista ei ouk yks'kään varsin\nmainittava) synnyttäneet sanojansa näistä vieraista kielistä, sillä\nettä ovat suomentaneet, ei heijän merkitystä, ainoasti paljaat sanat\n(niin kuin e.m. _ojennus-nuora, ylös-rakennus, peäläkatsannos,\nylönluonnollisesti_, m.m. _rättesnöre, uppbyggelse, åsigt,\nöfwernaturligt_) tahi sillä, että ovat ainoasti antaneet näillen\nvieraillen sanoillen Suomalaisen taivotuksen (niin kuin e.m.\n_bookstavi, breivi, tyyris, falski, flikka, förklaaran, groovi, gongi_,\nm.m.). Tällä tavoin ovat hyö ei harjoittaneet kielemme, mutta ainoasti\ntärvänneet häntä, ja tuottaneet sisään näitä muukalaisia sanoja, jotka\npaikka-paikoin ovat jo ruvenneet poistunkemaan omia vanhojamme.\nSeneistä on syntynyt meillen uusi työ, syseä heitä ulos kielestämme, ja\njälleen-omistaa näitä omiamme, joka monellen ehkä näyttää ouoksi, jotka\novat jo kerran heihin tottuneet. Mutta erittäin on pois-sysätä näitä\nvieraita, erittäin on synnyttää näitä uusia; yks on keviä tehä, toinen\nvaikia. Mitä niihin meiltä tehtyin sanoin tuloo, niin meijän aivotus ei\nouk sunkaan, asettaa heitä mainittavina (klassiska) sanoina, myö oumme\nottaneet heitä ikään kuin hätä-varaksi, koska emmö ouk soana\nsen-parempia; ja olemme heittäneet heitä jälleen, kuin on löyetty uusia\nparempia: toistukseksi, ettemme piek heistä mitään mahtia, voan\nheitämme kullenkin oikeutta hakeaksensa parempia, jos löytää; joka aina\noisi voitoksi ja lisännökseksi meijän kielessämme.\n\n[57] Tätä olemme erinomattain osottaneet, sekä koettelemuksessamme että\nselittää _vanhoin Suomalaisten viisautta_, e.m.p. 15, 151, 161, 163,\n173, m.m. että myös meijän oatoksessamme _Uskomuksesta_ ja\n_Valaistuksesta_, e.m.p. 193, 195-197, 455, m.m. Vaikka tätä on vielä\ntehty varsin vähä, ettei väsyttäisimme lukioitamme kovin paljon\nymmärtämyksen tarkoittamisella opillisissa asioissa, niin olemme\nkuitenkin näyttäneet että sitä käypi tekeminen, kunkin asian-laitoa\nmyöten.\n\n[58] Niin olemme e.m. suomentanneet yhen kappalen _Homeruksen_ 4:stä\n_Iliadin_ versyn-kootuksesta (p. 241-249), yhen ison joukon _Anakreonin\nLauluista_ (II. Osa, p. 131-161); niin myös _Sapphon Runomuksia_ (II O.\np. 169-180) ja _Nossin Sanauksia_ (I O. p. 326; II O. p. 162) m.m. Myö\nolemme myös tavoittanut toimittoo Moa-miehillemme Ruohtalaisten\nRunomusta, ei tyhmällä sanan-keännöksellä (niin kuin tapamme on ollut)\nmutta hänen henkensä ja luonnonsa tavoittamisella; joka enin\nosoittaiksen _Bellmannissa_, heijän kuuluisammassa ja kansallisemmassa\nRunojassa (mest nationella _Skald_).\n\n[59] Myö olemme ottaneet tavaksemme (tagit för princip) että eleä\nsuosiossa ja tyyvennössä muihen Suomalaisten kielen-kirjuttajoihen\nkanssa, jos kohta erilläiset mielet ja oatokset meitä eroittaisi; ja\npeättäneet ettei moittia eikä soimata ketään heistä -- ei sen-puolesta,\nniin kuin ei heijänkin töissä löytyisi mitään moitittavata; mutta\nsen-eistä ett'emme tahok tora-sanoilla häväistä ja alentoo ne ainoat\njotka ovat uskaltanneet puuttua meijän-kieleemme, eikä sytyttää vihaa\nja vainoa välillemme, kussa yksi yhteinen rakkaus pitäis meitä\nyhistämän. Että rueta niin kuivilla sanoilla syyttää ja nuhtella, niin\nkuin tehtiin _Strahlmannin, Beckerin ja Fellmannin_ kanssa, oisi\nainoastaan että peloittoo heitä rupeemmasta yhteen työhön, kusssa\nheillä ei oisi muuta kuin pilkkoamista viljelläksensä. Niin\nrauhallisesti kuin elämme kansallisessa elämässä, niin rauhallisesti\ntahomme myös eleä opillisissa aineissa, ja sallia kunkin piteä omat\nluulonsa ja arvonsa. Mutta jos meitä ensin tavoitettaneen ja sormella\ntarkoitettaneen, eli jos meitä tahotaan tappeluhun kielen-kankahalle,\nniin silloin ei eneän autak rauhassa istuminen; silloin meijänkin\npitäis paljaistaa miekkojamme -- \"_mies se joka puolensa piteä_!\"\nMeijän on seneistä jo täytynyt vasten tahtoamme (2:sessa Osassa p. 226.\nj.s.) veteä tuima tupestamme, ja rueta miekkoin-kapinaan; voan se ei\nouk meijän syy -- se on heijän, jotka ovat meitä tähän nostanneet,\nmoittimisellaan meijän kirjoitus-tapojamme.\n\n[60] Minä olen kuullut oppineita miehiä, sekä Upsalassa että tässä\nTukhulmissa, ja muissakin Ruotin kaupuntiloissa, jotka kummiksii kuin\nkuuloovat minun puhuvan Ruohtia (_koska olen Suomesta_); minä olen\nnähnyt heitäkin, ylhäisemmistä kansan seävystä, jotka ovat pitänneet\nihmeksi että Suomessa soitetaan, ja tansitaan, ja heitetään\nkorttiloita; tahi, että meillä eletään, niin kuin muuallakin\nmoailmassa. Semmoisia hulluja luuloja heill' on (jo vanhuuesta) ollut\nSuomesta ja Suomalaisista. Jokainen tuntoo ne monet tarinat\n_Suomalaisista Ryökinöistä ja Mamsellilöistä_, jotka ovat tässä tehtynä\nheijän nauroksi ja pilkaksi, ja joita moni irvihammas, joka on siellä\nkäynyt ja hyvännä pietty, siitten tässä lasketteloo ja valehteloo.\nMutta mitäsmä näistä! Se on vielä ouvompi ettei löyvyk ykskään Oppiva\nUpsalassa jok'ei muuta tiiä, kuin että Suomalaisessa Opistossa luetaan\nja opetetaan kaikkia Suomeksi, ja että tämä kieli kirjutetaan kaikissa\nmeijän lain-asioissa (enkä minä sano sitä ouoksi, että näin uskoovat;\nse on ouompi ettei ouk näin tehty). Tämä heijän tietämättömyys ei ouk\nainoasti kansastamme, mutta myös moastamme. Kuin lähetään Viipuriin,\nniin laittaavat terveyksiä Ouluun. Mistä tämä tuloo ellei siitä, että\nolemme ite laimin-lyöneet valaista meitä, että muita, meijän omistamme.\nRuohtalaiset ovat tottuneet ettei Suomesta kuulla muuta kuin\nkaikkumista (ett echo) heijän omasta viisautestaan; ja kusta kaikku\nkuuluu, siinä on aina tyhjyys ja onto.\n\n[61] Ja kuitenkin eivät tahtonneet hänestä luopua, vaikk'ei häntä\nymmärtänneet. Jokainen muistaa niitä kauheita sota-kapinoita, jotka\nnousi uskon-muutoksestamme (reformation). Ei ainoasti Poavilaiset ja\nPappiset paniivat tätä vasten, mutta tuhmat talonpojatkin valittivat\nitkulla, että messua laulettiin Ruotiksi; sanoivat: \"ennen sitä tok\npiettiin isonna pyhyytennä (helgedom) mutta nyt lauleloo tätä joka mies\nmehtään männessään.\" Ja minkälaiset heillä siitten oli messut ja\nrukoukset? Ne oli sian-saksoo. Niin e.m. oli yksi, tämmöinen: \"_Arje\nMaje, Domer i dike, Buller i amen, Maja i more, Meckel i brore, Messe\nree, Böcker bree, Guds ord, Amen_\"! joka lie ollut rumennettu näistä\nLatinalaisista sanoista: _Ave Maria! Gratias Domino dico. Mariam oro,\nmecum labora, misere_. (lue: _Fernows Beskr. öfwer Wermland_).\n\n[62] Jos vähänkään oivaltaisitten, niin ymmärtäisitten, ettei ilman\nmuutoksetak soahak mitään parempata aikaan, sillä ilman vanhoin rajoin\nlevittämisellä, ja vanhoin tavoin hävittämisellä, seisoisitten aina\nyhellä kohalla, kunnekka ruettaisiin verkaisillaan vajenemaan\ntaakseppäin. Jos vähänkään siirtämme silmämme ympärillemme\nmoailmassa -- miten isoja muutoksia eikös ouk tapahtunut siitä\nuskon-uuistamustamme (efter Reformationen)! Miten monta uusia kansoja\nja kieliä eikö ouk, kussakin moailman kolkassa jo ilmistynneet, jossa\nennen oli onttoja syvämmaita, tahi juuri kesyttömiä (wilda) ihmisiä; ja\nmiten paljo eikö meijän omat oatoksemme, monessa asiassa, ovat jo siitä\npäivästä muuttuneet! Koska Poavin valta kerran laukeis, eli koska\nkatkeis ne kahleet, jotka sulki tätä henkellistä viisautta tyhmiin\nulkonaisiin menoin, ja myö tulimmo tuntemaan ettei kaikki autuus ouk\nuskoa Poavin peälle, eikä Latinan kielessä kaikki meijän viisaus; eli\nkoska havaihtimme että kävi Jumalata rukoellemaan kaikilla kielillä,\neikä ainoastaan pappiloin kautta, mutta myös omalla suulla että\nsyämmellä -- niin mitä tapahtui? Ei ainoastaan ihmisten _henkellisyys_\nja _Jumalanpalvellus_ toimitettiin nyt kullakin kielellä (joka tapahtui\n300 vuotta siitten) mutta koska elämmö yhessä moailmassa, kussa myös\ntarvitaan _moallista viisautta_, niin rupeisivat nyt kukin tätäkin\ntoimittamaan omalla puheellansa. Greekan ja Latinan kielet, jotka muita\nvanhempia, jo kauan oli yksinään loistaneet Opillisissa aineissa,\nheijän täytyi nyt heittee tätä kunniatansa, muillenkin nuoremmillen. Ne\nisommat kansat ylös-harjoittivat ensin kieltänsä, jossa asiassa\nkirjanpainamisen-ilmistys autto heitä merkillisella tavalla.\nSillä lailla tuli _Franskan, Saksan ja Englannin_ kielet muita\nkuuluisammaksi; ja milt' eivät jo tahtoneet oppimuksiin seurasta ikeän\nkuin pois-tunkeita niitä pienempiä kieliä. Niin että moni luki\nviisauteksi, oppia ainoasti näitä kieliä, joilla itekseen ei ouk mitään\nansiota, ellei heistä jotaik viljelläk. Mutta kuta enemmin valaistus\nleveni, sitä enemmin tuli ihmiset tuntemaan, ettei yksi kieli ouk\nparemp kuin toinenkaan, voan että ovat kaikki soveliat toimittamaan\nihmisillen sekä henkellistä että moallista viisautta. Ja nyt nähtiin,\njoka hoaralta, niitä pienempiäkin kansoja, kuhik ottavan kielestänsä\nvoarin. Se on meijän ajalla kuin tämmöinen yhteinen kieliin\nylös-harjoittaminen moailmassa on levinyt, ja oisi meille häpiäksi,\njos myö aina oisimme muita myöhäisempiä, hyvissä harjoituksissa.\nSe on Englannin Biblan-Toimitokset (Bibelkomitéer) jotka\nerinomattain, ja enin, ovat tähän tarkoitukseen vaikuttaneet. Heijän\nBiblan-levittämisellä ja kirjapajoin-asettamisella, ovat hyö\nlevittäneet moailmassa ei ainoastaan tätä _Jumalista sanoo_, mutta ovat\nsillä myös sytyttäneet ihmisten _ymmärrystä ja ajatusta_, ja antaneet\ntällen ymmärryksellen tilaisuutta kirjallisesti toimittaaksensa, ja\ntulla muilta käsitetyksi. Myö neämmö vaikutoksen tästä, heijän omissa\nkansan-istuttamuksissa (kolonier) sekä Pohjos-Amerikassa että Indiassa,\njotka ovat paisuneet ja vointuneet, ei ainoasti rikkautessa ja\navaruutessa, enemmin kuin moni muu vanha valtakunta, mutta myös\ntievollisissa aineissa jättänyt monta heistä jälellensä. Ei ouk missään\nmoailmassa Tietomukset tulleet niin nopeen levitetyiksi, kuin näissä\nmaissa. Siinä kussa ei ollut ennen yhtä Kirjanmerkkiä, siinä\nkirjutetaan nyt monella kielellä, ja monelta kansalta. Kuin kuullaan\nmitenkä ne kesyttömät (wildbarne) Indian ja Kanadan maissa, jo\nylös-harjoittaavat omoo puhettansa, niin se oisi häpiä jos myö\nSuomalaiset, jotka jo niin kauan olemme virkistyneet vieraalla\nvalaistuksella, vielä viivyttelisimme harjoittoo omoamme. Johan meijän\nheimolaiset _Ungerilaiset_ (joihen kieli niinikkään on ollut moahan\npoljettu aina tähän astikka) ovat heijän viimeisissä Herroin-päivissä\npeättäneet, että 5:en vuuen sisällä toimittoo kaikkia heijän\nlain-asioitansa omalla kielellään; ja myö -- myö vielä kainustelemme\ntätä, ja luulemme mahottomaksi käyttää meijän kieltä kirjallisesti.\n\n[63] Moni soattaa ehkä luulla, että vaikka olemme laimin lyöneet\nharjoittoo Suomea, niin olemme kuitenkin harjoittaneet Ruohtia, josta\nansioista meille on kosto tuleva Ruohtalaisilta; mutta, niin kuin\nLatinan kieli ei ouk viljellyt mitään hyövytystä eikä mitään hyvyyttä\nsiitä, että sitä käytettiin tietollisissa aineissa ympäri koko\nmoailmata (nopeemmin se oli hänellen vahinkoksi ja tärvämiseksi) niin\non Ruotinkin kieli ei viljellyt mitään etua siitä, että sitä on\nSuomessa käytetty -- kylläpä sitä arvataan palkastamme! Niin kuin\nnauretaan meijän Ruohtalaisesta puheesta, niin nauretaan myös meijän\nRuohtalaisista kirjoista ja kirjuttamisesta. Lue e.m. Tutkimus\n_Aurasta; Sw. Litter. Tidning_ 1817, p. 331, 332 m.m. heijän Tutkimus\nTerpsichoresta; lue Kometen 1827, N:o 17, 23, m.m.\n\n[64] Lue Pappiloihen ja Porvaliloihen juttelemuksia, viimeisissä\nHerroin-päivissä (v. 1823) niistä Vermlannin Suomalaisten pyytöksistä,\nsoahaksensa Suomalaista Jumalanpalvelusta; jotka löytyy painettunna\nkirjassa _Preste-Ståndets Protokoller wid Riksdagen_ 1823 (för d. 3\nMartii) p. 567-584; samt (för d. 23 Maj) III B. p. 319-329.\n_Borgerskapets Protok_ II B. P. 1098-1108. _Bih. Till samtl. Stånd.\nProt. 8:de Saml_. P. 303-309, m.m.\n\n[65] Lue meijän oatoksiamme Uskomuksesta ja Valaistuksesta, ynnä heijän\nvaikuttamisesta kansakunnissamme e.m. p. 202, 209, m.m.\n\n[66] Tätä huuetaan joka paikassa, kussa voan tuloo puheh hänen\nharjoittamisesta.\n\n[67] Mitähään, jos tulisi käsky, että _kaikki pitäis kirjutettaman\nSuomeksi_! Minun mielein ihastuu paljaasta tästä oatoksesta.\nMutta niihin aikoin taitaa vielä olla kauka, eikä nähtävät\ntään-ikäisiltä. Kuitenkin toivotamme, että oisivat lähestymässä, ja\npitäisimmö sitä isommaksi iloksemme, jos oisimmo tällä kirjallamme\nheitä jouvuttaneet, tahi ehkä jo aloittanneet.\n\n[68] Tällä henkellisellä viljalla on sama luonto kuin sillä\nmoallisella: kuta enemmin sitä kylvetään ja karhitaan, (harjoitetaan)\nsitä enemmin siitä viljellään ja ravitetaan. Kirjuttajat ovat\nkyntö-miehet, lukiat ovat viljellys-miehet, ja Tietomukset on tämä\nhenkellinen siemen, jota kylvetään, ja josta siitten viljellään\nviisautta ja valaistusta. Se on harva meistä joka levittää tätä\npelto-moatamme, tahi enentää meijän ymmärrystämme uusilla tiejoilla; ne\nmuut käyttäävät ainoasti tätä vanhoo siementä, joka aina muuttuu uueksi\neloksi, kylvettyänsä.\n\n[69] Niin kauan kuin eivät valtamiehet itek maltak olla ryyppeämätäk,\ntahi kirjoin puuttumatak, niin elkööt kielteäk tätä nauttimista\nalimmaisillensa! Se on luonnotoin ja mahotoin. Sillä kussa viljaa\nlöytyy, siinä löytyy myös viinoo, ja kussa ymmärrystä tavataan, siinä\ntavataan myös tietoa (Tietomuksiin tarkoittamista). Kumpainen\nvirvoittaa meitä, ja on terveellinen; mutta kumpainenkin meitä\njuovuttaa, ja on voarallinen. Kielolla hyö meitä himoittaa, mutta\nluvallisella nauttimisella, huvittaa.\n\n[70] Eikös se oisi parempi että painaisimme ite kirjojamme, kuin että\nostoo heitä rahallamme toisilta? Eikös olisi luonnollisempi harjuttoo\nomoo kieltämme, kuin että harjoittoo yhtä _vierasta_.\n\n[71] Mistä se tulee, että monesti käytämme viisautemme hullusti,\nja villittelemme meitä joutavilla juoneilla? Vika on meijän\nyksinpuolisessa ylös-kasvattamisessa. Meissä tarkoitetaan (yhellä\npuolla) kyllä _ymmärrystä_ ja moninnaista _viisautta_; mutta ei\nharjoitetak kyllä tätä _mielellistä valaistusta_ (henkellistä\nviisautta) jotta tietäisimme oikeen käyttää tietojamme. Ja koska\nsen-eistä käytetään heitä pahoin, niin lykätään Tietomuksiin syyksi.\nToisella puolla: niin uskomus tarjoo meille toas tätä _henkellistä\nviisautta_ (henkellisyyttä) mutta laimin lyö että harjoittoo meissä\nsitä _moallista_, joka moallisillen on yhtä tarpeellinen -- sillä ilman\nsitä ei tullak aikaan. Kuin käyttivät henkellisyytensä ymärtämättömästi\n14 ja 15 saan vuosluvun hurjuuttelemisessa, niin eipä tätä sillon\nluettu uskomuksen viaksi; mutta vika luettiin hänen veärässä\nkäyttämisessä.\n\n[72] Moni on seneistä neuonut minua, ett'ei puhua mitään _oma-kielen\nrakkautesta_, voan sanoa minun ainoasti tehneen tätä _leikiksi_, ja\nikään kuin lystin vuoksi, kielen-koitteeksi. Mutta minä tunnustan\nvilpittömästi (sillä minun suussain ei piek kahta kieltä löytyä) ettei\nmikään muu, kuin tämä _palava Suomenkielen rakkaus_ on minua tähän\nkehoittanut, sillä kukapa leikin vuoksi rupeisi tällaisiin\nkustennoksiin.\n\n[73] Jopa on mullenkin moni sanonut: \"mikä nyt rupee vielä\nuutta opettelemaan, ja vaivata ihtemme äkkinäisillä sanoilla?\"\n(_Laiskat aina töitänsä luetteloo_). Mutta hyö eivät muistanek, ettei\nopetetak mitään vaivatak! Sillä _ei kauhalla mieltä peähän ajetak, voan\nvaivalla_; ja tämä on yksi vaiva, joka ajallansa tuottaa huvituksensa.\n\n[74] Koska valaistus ensin leveni ranta-mailla ja _Turun_ ympärillä,\nniin se oli arvattava, että heijänkin kieli ensin tehtiin\n_kirjakieleksemme_; mutta koska se nyt on levinyt aina _Savoon,\nKarjalaan ja Pohjanmoahan_, niin on uskottava että heijänkin puheet\ntuloo aikoa myöten käytetyiksi kirjoissamme. Tämä on yksi varsin\nluonnollinen asia, ja se oisi luonnotoin, ellei niin tapahtuis.\n\n[75] Se on kyllä tosi, että kussakin kielessä löytyy vissiä piiroksia,\njoita se nouattaa, ja joita ovat asettaneet _Lakiloiksi_. Mutta näihen\nLakiin pitäis sovitettaman kielemme mukaan; voan ei kieli näitä Lakia\nmukaan. Sillä vaikka Laki pitäis olla kuollut ja muuttumatoin, mutta\nkoska kielet ovat elävät ja muuttuvaiset, niin täytyy näihen\nLakiloihenkin olla muutoksen alaiset.\n\n[76] Viimeksi minä vielä kerran kysyn teiltä: onkos siitten\nSuomen nykyinen kirjakieli _yksi tahi yhteinen_? (tässä muka\ntarkoituksessa). Ei ikeän! Eri Suome on Roamatussa, eri on\nVirsikirjoissamme, eri on toas Runoissamme; toista puheen-murretta\nnouvattaa Ganander, toista Judén; toisellaista kirjuttaa Strahlman ja\nHornborg, toisellaista toas v. Becker ja Rénvall; eri Suomea luetaan\nTurun Viikko-Sanomissa, eri toas Oulun Viikko-sanomissa. Mitä\nsiitten teköö heijän kielet yhteiseksi? Se on heijän _tavattomuus\nkirjuttamisessaan_; hyö noutaavat kaikki (vähämpi toinen, toinen\nenämpi) sitä vanhoa kirjoitus-tapoa, ja kirjuttaavat näitä muukalaisia\npuustaavia, jotka ei ikeän löyvyk meijän kielessämme (puhtautessaan)\nvoan joihin olemme jo niin tottuneet, että luulemme meijän kielen\nluontomme varsin seisoavan heissä. Tämä heijän yhteinen virhe luetten\nheijän ansiokseksi, ja minun ansioini, että olen heistä puhistannut\nkieleini, luetten mullen viakseni.\n\n[77] Minä olen kuullut monen, muuten ymmärtävän miehen, sanovan, että\n_puhua soattaa monella tavalla; mutta ainoasti kirjuttaa yhellä_ (?);\nja pian kaikki ovat peättäneet, että _olkoon kirjakieli yksi_ (joka\noisi yhteinen kaikillen) _mutta puhutkoon ja luetkoon kukiin omalla\ntavallaan_. Tämä kuuluupi kyllä kaunisti korvillemme, mutta on\nymmärryksellemme kamala. Sillä tämmöinen käytös ei synnytäk niistä\nmoneista kielen murreistamme yhtä _yhtenäistä kieltä_, mutta se siittää\nja synnyttää tästä yhtänäisestä kielestämme monta _erinnäistä_\nkielen-loatua. Eikös se aseta meillen ensin yhtä eri kieltä, jolla\n_kirjutetaan_, jos meillä on kirjakieli itekseen (ja jota saattaisi\nkuhtua _kirjakieleksi_); toinen, jolla _lauletaan_, koska meijän Runot\nlauletaan toisella kielen-murrella (ja jota soattaisi kuhtua\n_Runo-kieleksi_). Kolmaas, jolla luetaan tätä meijän kirjutettua\nkieltämme, jos sitä muka luetaan toisella tavalla kuin kirjutetaan (se\noisi _luku-kieli_). Neljäs oisi jota _puhutaan_, ja jota ei\nsovitettaisik kirjoin, koska se erkanee kirjakielestä (se oisi\n_puhe-kieli_) -- ja oisi erillainen kussa moakunnassa.\n\nMinun oatos on aina, niin kuin olen jo ennen sanonut: _jos puhutaan\neritavalla, niin kirjuttakaamme myös eritavalla; sillä niin kuin kieli\non piiros meijän ajatuksellemme, niin on kirjutos piiros meijän\nkielellemme_. Jos meijän ajatus ja hänen piirokset ovat monellaiset,\nniin täytyy myös meijän kirjutos (kirjuttamiset) ja hänen piirokset\nolla monellaiset; ja elkeä antako vietellä teitä niiltä, jotka puhuuvat\nyhestä yhteisestä kielestä; sillä vasta silloin se on yhteinen, kuin se\nsisällänsä sulkee kaikkia meijän kielen-murteitamme. -- Moni on\nsanonut mulle, ettei _Ruohtalaiset, eikä muut kansat ouk ottaneet\nkirjoitus-kieleksensä kaikkia heijän puheen-murteitansa_. Mitäs myö\nRuohtalaisista tahi muista! Seneistäpä heijän kieli on itestään köyhä\nja puuttuvainen, että ovat poisheittäneet monta hänen piiroksistaan. Se\non vierastanut omoo luontoansa, ja lainanut rikkauttansa muista\nkielistä. Mutta kahotkepas Greekankieltä! Se oli somin ja rikkain\nkaikista, jotka ovat tulleet kirjutetuiksi. Minkätähen? Sentähen, että\nhyö ottivat kaikkia puheen mutkiansa kirjaasek, ja harjoittivat kaikkia\npuheen-murteitansa. Mitäs siitten kerskatten minua, että olen\nkirjassain noutanut tätä Savon puhetta, joka on kaikista rikkahin\nja kaunin? Moni on sanonut mullen (kuin on tullut tästä puheeksi)\nettä \"_meijän pitää nouattoo sitä vanhoo kirjoitus-tapoo (!?)\nja siihän ainoastaan lisätä niitä sanoja ja sanantaivotuksia, jotka\nlöytyy Savolaisten puheessa, ja jotka puuttuu meijän nykyisessä\nkirjakielessämme_.\" Syntyispä siitä hyvä sanan-höllötös, jos tähän Turun\ntai Hämeen Suomeen sevotettaisiin Savolaisten sanan-taivutoksia,\nkirjutettuna vieraalla puheen-murrella. Se oisi yhtä, kuin että pukea\ntyttölapsi aika-miehen voatteihin.\n\n[78] Minä oun kuullut monen, joka aina ottaa Ruotin kielen\nesimerkiksensä, koska kysymys tuloo kielen-kirjuttamisesta (ehkeivät\nmuita kieliä tuntenek) -- siinäkin kirjutetaan monella tavalla yksi\nsana, e.m. _Johan, John, Jonas, Jönis, Jöns, Jusse, Jösse, Jutte,\nJanne, Jan, Jankus, Johannes_; eikä se meitä siksi villitä.\n\n[79] Se on mahollinen että minä olen näissä joskus erehtynyt, voan\ntoivon että tulla ymmärtäväisimmiltä valaistetuksi ja oijaistetuksi --\nei pikaisuuella, eikä irvistelemisellä, mutta mielen tyyneyellä. Sillä\ntavoin tahon minä juuri mielelläin ottoo niitä muistutuksia vastaan,\njotka mullen annettaneen, olkoon siitten suullisesti tahi\nkirjallisesti. Kuitenkin tahtoisin minä tehä yhtä välipuhetta, joka\noisi että kaikki tutkimiset, moittimiset, ja muistuttamiset tästä\nkirjastain, _tehteisiin Suomeksi_ -- ei Ruotiksi. Sillä tavoin ylös\nharjoittaisimme näillä meijän keskenäisillä juttelemisillamme tätä\nmeijän omoo puhettamme, ja hakisimme kahellaisen voiton, sekä _kielen_\nettä _asian_ puolesta. Ainoasti sillä eholla, tahon minä annaita\njonkuun vastaukseen; muita Ruohtalaisia moitti-puheita mänöövät minun\nkorviain sivuihten, ja jeävät multa vastoamatak.\n\n[80] Asian valistukseksi tahon minä nimittää, että minä olen syntynyt\n_Pyhteen_ pappilassa Uuvellamoalla, varsin Ruohtalaisessa kylässä,\njosta minä yhen vuuen vanhana muutin vanhemmain kanssa _Porvon_\nkaupunkiin, kussa minun Isäini oli Pitäjä-pappina. Tässä minua\nkasvatettiin peri-Ruohtalaiseksi, (sillä Porvo on niitä Ruohtalaisia\npitäjäitä Uuellamoalla). Minun Isäin, joka oli lähtenyt Talonpojan\nseävystä, ja ollut nuoruutessaan ummikko Suomalainen, koetteli kyllä jo\nlapsuutessain harjoittoo minussa Suomenkieltä. Hään otti täks-vuoksi\nAskolan kappelista yhen peri-Suomalaisen pojan, jonka hään anto mullen\nleikki-toveriksein. Minä olin silloin 6 tahi 7 vuotinen. Mutta mitenkä\nse kävi? Ensin ujostelimme toisiamme, ja kuin oltiin jonkun ajan\nyksissä ollut, niin tuli Mikko Ruohtalaiseksi ennenkuin ykskään luuli,\nja minä olin ainoastaan tarkoittannut muutaman sanan peähäin, hänen\nSuomalaisesta puheestaan. Minä olin 9:sän vuuen vanha, kuin minun Isäin\nmuutti Savoon, varsin Suomalaiseen pitäjäseen, mutta siinäkin elimmö\nkauan tietämättömyytessä tästä meijän kielestämme; sillä minun\nVanhemmat oli ottaneet myötensä, kaikki palvellus-väkeänsä,\nUuvelta-moalta, ja keskenänsä hoastelivat aina Ruohtia, niin kuin on\ntapa valloissa -- erinomattain, koska minun Äiti oli Suomen kielessä\nheikko. Koska minua jo silloin kaiket päivät Ruotiksi luettiin ja\nkirjaan taivutettiin, niin ei annettu mulle tilaisuutta oleskelemaan\norjiin ja alusväen joukossa, kussa kuultiin tätä Suomen puhetta. Sillä\njosma jollonkullon lupa-aikoina pistimme pereentupaan, niin en\nmalttanut siinä kauan, ennen kuin piti jo joutua pois ruuallen tahi\nläksyillen. Näinnä aikoina puhkistui viimeinen Suomen-sota, joka\nvaikutti muutosta sekä siinä kansallisessa että yksinnässessä elämässä.\nSilloin ei ollut eneän aikoo istua kirjan eäreen. Kuin muut olivat\nhuoleessaan heijän henkistään ja omaisuutestaan, niin myö lapset olimme\nvarsin ilman huoletak, ja heitettynnä omin valloillemme. Se oli näinnä\nvallattominna aikoina, kuinma muihen Poikiin kanssa riehuisin metessä,\nmilloin marjoja poimimassa, milloin linnun-pesiä pelmuttamassa, milloin\ntoas eksieroomassa ja sotoa pitämässä, toisinaan leikin vuoksi,\ntoisinaan täyvessä toessa, kuin minä, tolppariloihen ja alusväen lasten\nseassa, opettelin tätä Suomalaista puhetta, jota mun kohta piti toas\nheittee. Sillä rauha oli tuskin tehtynnä ennen kuin minua jo laitettiin\npois Kaupunkiloihin; ja siitä päivästä, on minun täytynyt iteksein,\nikään kuin salakähmässä, harjoittoo tätä kieltä. Minä tiiän, että moni\nehkä moittii näitä lausumisia omista käytöksistäin; mutta _toinen aika,\ntoinen mieli_! Eiköö myö nyt mielellämme kuuneltaisi millä lailla\n_Ganander, Porthan, Lencquist_, m.m. ovat ensin tulleet oppimaan ja\nrakastamaan tätä Suomenkieltä, jota ne miellen toimittivat. Sillä ne\npienimmätkin asiat, heijän elämästään, kahotaan nyt kalliiksi, koska\narvataan heijän ansioita, meijän kielen ylösharjoittamisessa.\n\n[81] Yhtä selvempätä toistusta, tästä heikkoutestain Suomalaisessa\npuheessa, ei tarvitak, kuin 1:nen paino näistä _Pienistä Suomalaista\nRunoista_, jotka ovat niin tuhratut kielen ja kirjoitus-virheillä,\nett'en tiiäk itekkään hävästääkö hyö minua, vai naurattaa; ja jotka,\nelleivät oisik minua innoittelleet oppimaan tätä kieltä paremmaksi,\nniin oisivat kokonaan poistaivuttaneet minun mielein häneen pystymästä.\nSe oli tämä äkkinäisyys ja hoiperoittelemus kielessä, joka, vielä\naloitellessain tätä _Otavoa_, teki häntä kymmenesti työläisemmeksi,\nkuin muuten oisi ehkä ollut.\n\n[82] Minä olen kyllä ottanut monta Suomalaista kirjoa lukeaksein, voan\nen ole tavannut yhtäkään, joka oisi oikeen toimittanut meijän kielen\nhenkitärtä, sillä hänen muka omalla elävällä valollansa ja\nluonnollansa. Minä olen meijän Suomalaisissa kirjoissamme kyllä tavanut\nSuomalaisia sanoja, mutta pujotetut Ruohtalaisiin kirjoitusneniin\n(bokstäfwer) ja sovitetut vieraisiin ajatusjuotoksiin, eli outoin ja\nkielemme vastaan sopimattomiin sanan-tapoin; sanottu sanalla, heissä on\nkyllä ollut ulkonainen suomalaisuus, mutta sisältä ovat haisuneet\nvieraasta olennosta. (Liekö siitten vika minussa, vai heijän\npuheen-murteissa.) Seneistäpä minä myös olen heistä luopuna, eikä\ntahtonut heitä ies lukea, etten sillä soastuttaisi omoo puhettaini,\njota minä tahtoisin juuri varjella tästä vieraasta mausta. Ainoasti\nRoamattu on minusta ollut se paras kirja, kussa kielemme on käsitetty,\nmutta oisko se paljon -- se, joka jo niin montaa kertaa, ja niin\nmonella miehellä, on tullut korjatuksi? -- eikä sekkään ouk ilman isoja\nvirheitä ja puutoksia.\n\n[83] Myö luemmo sitäkin kauneuteksi kielessämmä, että hänessä löytyy\nmonta näitä tointuvaisia kaks-eännellisiä eäniä, e.m. _ai, au, ei, eu,\neä, oa, oi, ou, ua, ui, yö, äy, öy, ia, iu, ie_, m.m. jota muut\nkuhtuuvat puheen-leveyteksi ja kielen-roakauteksi; mutta jota myös\npitämme täyellisyyteksi ja kieli-somaisuuteksi; sillä jos ne\n_eänelliset puustavit_ (vokalerna) arvataan eli verroitetaan niin kuin\n_eänet_ (tonerna) kanteleessa, niin nämät _kaks-eänelliset_\n(diftongerne) ovat ikeän kuin _sointumiset_ soittelossa (ackorderne på\nett instrument.)\n\n[84] Minä uskoisin, että jos puhuttaisiin Hämeen Suomea niin heikosti\nkuin suinkin mahollinen, niin siitä tulisi selvee Turun Suomea.\n\n[85] Se on aina tapa, että kaikki uusi ja äkkinäinen tuloo mainituksi\nja merkkitetyksi; jokainen mittuuttaa sitä omalla voaksallansa,\npeukaloillansa ja ymmärryksellänsä. Niin on tehty tästä minun\nkirjastainkin, josta puheet on kuullut monellaiset, sekä tällä että\ntoisella puolella meren. Tässä Ruotsissa puhutaan, että meijän Hallitus\nkustentaa minut ja minun kirjaini, soahaksensa Ruotsin kieltä häviämään\nSuomesta, että sillä enemmin eroittoo näitä kansoja toinen toisestaan.\nMinua on tehty ainoasti palkkamieheksi toisen työssä. Tätä on sanottu\nminulle suullisesti isommiltakin virkamiehiltä. Minä en tarvihekkaan\ntoeksi näyttää näihen puhein valetta; se on jo hyvin näytetty\nniistä laitoksista, jotka ovat voarin-otetut Suomessa, hänen\nvastaan ottamiseksi, ja jotka toistaavat siellä käyneen toisia\n_kontti-puheita_.\n\n[86] Tämä on varsin selvä; sillä meijän kokonainen _Ymmärrys ja Tieto_\non vihtoinkin perustettu _Keksimuksen_ piällä (på sinlig åskådning,\ncontemplation); ja koska nyt keksimiseen vuaitaan muallisia ja silmiltä\n(tahi muilta ihmisen aistimilta) käsittäväisiä asioita, niin on\narvattava, että myöskin _henkellisiä_, täytyy näiltä tulla kuvailtuksi,\nennen kuin heitä ajattelemuksen tarkoittamisella (_genom tankeförmågans\nreflection, inre riktning_) selitetään Ymmärrykseltä; joka heiltä\npoisriisuu (abstraherar) ne mualliset ja puutoksen alaiset kuvaukset,\nja ainoastansa tarkoittaa ja paljastaa tätä heijän henkellistä tietoa\nja totuutta.\n\n[87] Wid deras trosbekännelse, Religionsbegrepp.\n\n[88] Se on tämä _sokia usko_, joka yksinkertaisessa ihmisessä on\nyhtä vaikuttava, kuin ymmärryksen _valo_ ja visseyten _tieto_,\nvalaistuneissa.\n\n[89] Heitä kuhutaan silloin meijän pyhässä Raamatussa\n_epäjumalan-palvelioiksi_.\n\n[90] Se on mainittava, ja varsin merkilliseksi luettava, että kansoihen\nvanhoissa puheissa ja tarinoissa, ei millonkaan lykätä Jumalan syyksi,\nmeijän tulleen luotuiksi näin heikoiksi ja vihelliäisiksi, vuan\nsanotaan aina Hänen luonneen meitä hyviksi ja onnellisiksi; mutta että\nmyö ite varoittamattomuuellamme (_genom wår oförsiktighet_) ja\ntottelemattomuuellamme oommo kavottanna meijän onnemme. Ruamatussa\npuhutaan jo mitenkä Eeva oli pikainen puremaan siitä kielletystä\nhetelmästä, ja sillä suatti turmelluksen muailmaan. Greekkalaisten\ntarinoissa puhutaan mitenkä Proteys pikaisuuellansa ei malttanut olla\nPandoran kielettyä vakkoa ilman avoomata, ja sillä kavotti ihmiskunnan\nonnelisuutta. Sanotaan että kaikki hyvät onnet lensivät silloin\ntaivaiseen, ainoastansa toivoit saivat kannen pohjalla seisahtuneeksi.\nSuomalaisilla on samat tarinat, hyö lausuvat Runoissansa että oisivat\nmuka olleet onnelliset, jos Jompainen ja Väinämöinen olisi pohjan\nvesillä Samman käsittänneet; mutta kovin hätäiset, kajottivat hyö\nlauluillansa häntä pakoon, ja sillä hävitti meijän onnea. Tästä Samman\npavosta, luetaan näin:... \"_Lensipä Sammas pilveen. Löi nuori Jompainen\nmiekalla kaksi varvasta Sammalta poikki. Yksi lensi mereen, toinen\nsuatiin muallen. Joka lensi mereen, siitä tuli suolat mereen; joka\nsuatiin mualle, siitä tuli heinät muallen; kuin ois useemmat suanut,\nniin ois vilja tullut ilman kylvämätä_.\" (Lue tästä: _Dissert. de\nProverb. Fenn_. p. 10. Not. 6, ja Topeliuksen _Suomen kansan vanhoja\nRunoja_. II. Osaa, 15 p.).\n\n[91] Tämä heijän luotu onnellisuus, oli se onnisto (paradis) josta\nRaamattu puhuu; jota ihminen turhuuvellansa kavotti, ja johon hään nyt\npalaja piästäksensä.\n\n[92] _Tarinamus_, historie.\n\n[93] _Jäänöksiä_, Ruiner, ålderdomssmärken.\n\n[94] Eikä myö muuta tarvitak, kuin ainoastansa verroitella näitä meijän\nviimeisiä aikojamme, ja tiiustella niitä Runoja joita vanhat\nlaulelivat, ja niitä huonoja pahapäiväisiä remputoksia jotka nyt\nlauletaan, liioitenkin Hämeen ja Turun läänissä, niin nähään kyllä\nmihinpäin Viisaus vaipuu.\n\n[95] e.m. Jaapan ja Kiinan asujammet, muita mainihtemata.\n\n[96] Ruohtalaiset, Ruijalaiset ja Juutilaiset ovat jo puolestansa\nkokenut käsittää ja ilmiksi suattaa heijän esivanhemmien opin-keinoja;\nmutta ei ouk ykskään vielä uskaltanna puuttua meijän Suomalaisten.\nJos päivä paisto Ruotin rannoilla, mikä se siitten meijän maita\npimitti? Oisiha se uskomatoin luulla olleen silloin yötä toisella\npuolla järven.\n\n[97] Ruomalaisten rikkautta, ylpäyttä ja hekkumata vastaan hänelle oli\nehkä syytä kyllä, pitämään meitä puutteen allaaissa.\n\n[98] _Vanhuukset_, Häfder.\n\n[99] Tästä heijän _Taikausopista_ tuloo enemmin puhuttavaksi\nkirjassamme kuin mainitaan: _Försök att förklara Taciti omdömen öfwer\nFinnarne_, m.m.\n\n[100] _Tietomus_, wettenskap.\n\n[101] Tämä heijän _taikaus-oppi_ piettiin niinnä aikoinna muissakin\nvaltakunnissa suurimmassa arvossa -- ei niin kuin nyt nauron allaaissa.\nSilloin laittoivat muilta mailta lapsiansa Suomeen, näitä oppimaan, ja\nkuninkaat ite harjoittelivat näitä opin-keinoja. _Odin_ joka oli\nkaikista Ruotin Uroista viisahin ja enin oppinut -- hänen viisaus oli\ntaikauksissansa, jotka hänen sanotaan oppineen _Gylfeltä_ Juottalaisten\n(tahi Suomalaisten) kuninkaalta. Tästäkin jo nähään että tämä\ntaikaus-oppi, silloin luettiin _isoimmaksi viisauveksi_, ja että se\n_harjoitettiin Suomalaisilta_.\n\n[102] _Velhoimisen_ ymmärtämys (_sjelfwa begreppet af charlataneri_)\nosottaa (_förutsätter_) jo yhtä tietoa (_kunskap_) jota Noijat muka\novat osavoinaan. Että muut kansat ovat tulleet siihen uskoon, että\n_Suomalaisilla oli yksi iso viisaus_, totistaa että _näillä mahto ennen\naikana olla jota kuta erinäistä tietoa_, jota ei muut käsittäneet. Jos\nmeijän Poppamiehet ei eneä piäsö sen perillen vaan ovat petturia, niin\nsiitä nähään että tämä tieto on _kansasta kavona_, ja sevoittu ja\nsotkettu turhuuvella ja hulluuvella.\n\n[103] Yksi selvä tieto tästä heijän taikaus-opista, on paljon valaiseva\nmeijän vanhoja aikojamme, ja meijän esivanhempiamme. Meillä oisi\nmielessämme että tuonempana ottoa tätäkin toimittaaksemme.\n\n[104] _Piiros_, form, begränsning.\n\n[105] Selvemmän tiion näistä, suamme selityksessämme Tacituksesta.\n\n[106] _Ruohtalaisessa Oppimus-Tievustuksessa_ (i Swenska\nLitteratur-Tidningen). Lue näitä Tiiustuksia v. 1817, p. 371-382.\nTätäkin oisi jo moni mielellään moittinut jos oisi vuan käsi käynyt\nparempoa pannakseen. Luepas v. Schröterin _Finnische Runen_,\nesipuheessa IX. p. ja _Oskyldigt Ingenting_, Åbo 1821, p. 68 & 76.\nTässä sanotaan minua pois kieltäneen Suomalaisille olleen _Salauksia_\n(Myther), ehkä se oli minä joka _ensin tätä ilmoitin_. Sillä _Salaus_\nmerkitsee minun mielestään yhen _luonnollisen tavan (ett sinligt sätt)\nettä selittää, tahi salata henkellisiä asioita, taivaallisia toteita,\nja käsittämättömiä tapauksia_ -- ei että palvella epäjumaloita, uskoa\nheitä, ja rukoilla joutavia kuvia, nimiä, ihmisiä, tahi muita\nseittyisiä; niin kuin muut tätä pitäävät. (Lue Gananderia, m.m.)\n\n[107] V:sä Osassa, p. 43-66. Tästä oli muutamat sipaleet otettu, ja\nRuotiksi toimitettu Sanomien _Åbo Underrättelser_ ensimäisissä\nnumeroissa, v. 1824.\n\n[108] Tätä nähään siitä, ettei tämä niin kuin muihen kansoihen\nViisaus-Opit ilmisty muallisella tavalla tahrattu ja sotkettu\npimeyvellä ja mieli-sokeuvella, vaan osoittaiksen ymmärrykseltä\nkäsitetty, ja toimitettu opetuksissa ja neuvomisissa. Senpä tautta\nsuomalaisilla ei vanhuutessakaan löyvätty _Jumalan kuvia_, eikä\n_huoneita_, eikä _uhria_, eikä _palvellusta_, eikä _uskomusta_\n(_troslära, religionsbekännelse_). Sillä kaikki suljettiin heijän\nviisauven opissa; ja se toimitti kaikkia.\n\n[109] _Ymmärtämys_, begrepp.\n\n[110] _Sanantapa_, konstruktion. Se on merkillistä että Suomen kielessä\nei löyvy sitä sanoa: _jag äger_; joka toimitetaan puheella: _minulla\non_ (jag har); vaan näissä vanhoissa sananlaskuissa, niin ei aina\nlöyvy tätäkään. Sillä, tahi se on poisheitetty lyhyyvän ja someuven\ntautta, tahi sitä ei tarvittu eikä tahottu, e.m. _Tekeminen, luotut\nlapset; syöminen, tehtyt evähät_.\n\n[111] E.m. Suomalaiset sanoovat: _Pouta pilvien perästä, suvi suuresta\nlumesta_, Ovidius: _Nube solet pulsa, candidus ire dies_; Suomalaiset:\n_Joka syytäk suuttuu, se lahjoitak leppyy_; Publius: _Bonum ad virum\ncito moritur iracundia_, etc. Muita tällaisia välitöksiä löyvät jos\nlueskentelet _Diss. de Prov. Fenn_. p. 29-40. Muistettava on myös, että\nnämät Suomalaiset Sananlaskut ei oukkaan seittyisiä kuin monen muihen\nkansan, e.m. Ruohtalaisten. Sillä heijän ovat ainoastaan joutavat sanat\njotka pistetään puheissa, irvistelemiseksi (på ironi, skämt), vaan ei\nopetukseksi; eikä heissä löyvy sitä jaloa aatosta, (den höga idée)\neikä sitä suloista juohtumusta (den sköna poesi) kuin meijän\nvertauksissa, jotka osottaavat sivistys-puheita (moraliska sentenser,\nsedespråk) ja muita oivallisia opetuksia. Sen eistä se on myös\nmahotoin että Ruohtalaisten sananlaskuista valmistella jota kuta\nkokonaista tahi varsinaista, joka toimittais heijän Opinkeinoja. Ne\novat suurin osa niin harjattomat ja roakat, että käypi karvasti heitä\nkuunnella valaistuneilla korvilla, niin kuin, e.m.: _Den som ger så att\nhan tigger, han skall slås så han ligger_ (?) -- _Hårdt mot hårdt, sa'\nkäringen då hon bet i sten_ (!) -- _När tranan går i dans med\nstod-hästen, får hon brutna ben_ (?) Semmoisia suat koko kontillisen,\njos tahot lukea Grubbin _Penu proverbiale_.\n\n[112] Että hyö oisivat kukin, eri paikallansa, tahi erinäiseltä\nSuomenkansalta harjoitettu, -- siihen uskoon ei o mikä meitä\nvuatimassa.\n\n[113] Se ensimäinen kootus jota tunnemme, on Laurentius Petri _Liber\nProverbiorum Fennicorum_, lisätty hänen pojalta Gabriel Tammelinilta,\nja vihtoin Henric Florinin toimituksen kautta Turusa painettu v. 1702.\n8:o, tällä nimityksellä (_under denna tittel_) _Vanhain Suomalaisten\nTavaliset ja Suloiset Sanan Laskut, mahdollisuden jälken monilda\ncootut, ja Nyt vastudest ahkerudella enätyt_. Näistä mahtaa suurin osa\nolla koottu Turun ja Porin liänissä, koska heillen ei ouk ollenkaan se\nluonto ja tarkoittamus kuin niissä peri vanhoissa. Siitten painattimmo\nmyö sitä jo mainittua Juttelemustamme, Upsalassa v. 1818. Samanna\nVuonna toimitti Judén Viipurissa yhtä isoa koottusta, nimellä:\n_Valittuja Suomalaisten Sanan laskuja_. Mutta näihenkin joukossa oli\nveitty äijän paljo Ruohin kielestä suomenettuita, jotka ei paljon\ntoimita mitään. Mutta se on meistä lystin, että hään v. 1816 painatti\nViipurissa _Uusia Sanan Laskuja_ (?) jotka kaikki ovat (jos ei\nerehtymme) hänen omia tekemiä. Myö olemme jo osottanut että se sana\nSanalasku toimittaa vanhuutta ja jota kuta kansasta vajunutta (l. Diss.\nde Prov. Fenn. p. 22). Ehkä näihen joukossa muutamat saattaa olla\ntoiset vanhempia, toiset nuorempia, niin täytyyvät kuitenkin kaikki\nvanhuueltansa olla ikään kuin vahvistettu. Että kirjuttoo yhöllen\nkansallen Sananlaskuja, oisi yhtä kuin että tarjota housujansa\nVäinämöisellen; ja että nimittää heitä _uusia_, on yhtä sopimatoin kuin\nsanoa näitä olevan Seppä Ilmarisen ompelemia.\n\n[114] Koska suurin osa näistä sanalaskuista, on vertauksia, ja\nvertaukseen tarvitaan kahta asiata (jotka välillänsä verroitetaan),\nniin ovat hyö myöskin kaheltapäin otettavat.\n\n[115] Ne toiset Toimittajat ovat ainoastansa heitä koonneet, mutta ei\nmikskään tarkoittelleet.\n\n[116] M. merkihtee muistuttamuksessa (i noten, anmärkningen).\n\n[117] Se on merkittäväksi, että ehkä minä olen jo kuullut kolmatta\ntuhatta näitä vertauksia ja sananlaskuja, niin en ole vielä yhessäkään\nkuulut _Perkelen_ nimeä ies mainittavan -- hään joka taikaus-opissamme\non piettävä peäparraaina. Tämäkin jo totistaa, että nämät molemmat opit\novat toinen toistansa vasta-kälkäiset (_hwarandra alldeles motsatta_).\nSilläpä tämä osottaaksen Jumalisuuellansa, ja tavataan pian joka\nsanassa valastusta, viisautta, ja totista jumalisuutta. Muistettava on\nmyöskin, ettei näissä puhuta _Moariasta_ (joka osottais Poavilaisten\noppia) harvoin _Kristuksesta_ (joka tarkoittaisi meijän Lutheruksen\noppia), sillä nämätkin opit ei oukkaan, niin kuin vanhoin opin-keinot,\nsananlaskuissa suljetut, mutta ainoastansa kirjoissamme toimitetut.\n\n[118] _Alii_: riistan.\n\n[119] Tällä sanalla osottaavat meijän esivanhemmat, ettei Jumala ole\nluonut ihmistä pahaksi, vaan että hään ite tavattomuuellansa (_genom\nsin osedlighet, odygd_) on joutunut turmellukseen.\n\n[120] _Miehellä_ tässä merkitään _ihminen_, koska miehet ovat meijän\nsukukunnassamme, ensimäiset. Tällä sananlaskulla toimittivat hyö että\nihmiskunta (_menniskoslägtet_) ei oo kovin paha, vaan ei varsin\nhyväkään.\n\n[121] M. tyytymättömyyttä ja mielen huikentelevaisuutta.\n\n[122] _Om dess lifstid_.\n\n[123] Tämä ja jälkimäinen vertaus osottaa tietämättömällä tavalla yhtä\ntoista elämätä, yhtä tulevaista; tahi että ihmisen henkellinen luonto\nei ouk luotu kuolevaksi.\n\n[124] _Om Själsgodheten, det moraliskt Goda, Dygden_.\n\n[125] \"Sika salmen uineeksi\", yks somea puheenparsi, jota merkihtee\njota kuta kehnoa käytöstä.\n\n[126] Tässä on puhet _syvämmellisestä_ rakkautesta (_etherisk kärlek_)\nei _Luonnollisesta_ (_fysisk kärlek_) jota _haluksi ja himoksi_\nkututaan. Luontokappaleitten rakkautesta, sanotaan puheenparressa:\n_Himo on Hirvelläkin, halu Huavalinnullakin_.\n\n[127] _Om Sinnes-ilskan, det moraliskt Onda, Synden, Lasten_.\nEttä Suomalaiset näillä ajoilla mahto olla viisaammat ja enemmin\nvalaistut, nähään siitä ettei heijän juohtumiset (_inbillning,\nföreställning, fantasi_) ollut niin roakat ja moahan vaipuvaiset, kuin\nmonen muihen kansan. Sillä puhuttaissa synnistä ja pahuutesta, hyö\neivät tarvihtanna kuvaella ja vertaukseksi vetää tulisia kekäleitä,\nhiiltyvä helvettiä, ja sarvipäitä perkeleitä. Hyö juttelivat niin kuin\nvanhanaikuiset oppineet ainoastaan pahuuvesta itekseen puhuttu, ilman\nmitään kiihkousta, (_exentricité, pathetisk ytterlighet_).\n\n[128] _Moittimisesta_ (_Om kritiker_) sanotaan: \"Joka vanhoja kiittää,\nse nykyistä moittii.\"\n\n[129] D.w.s. _Tiden är det äldsta och Rymden det största_.\n(Detta innehåller deras lära om Tid och Rum).\n\n[130] D.w.s. _Ex nihilo nihil fit_. (Detta innehåller\nkausalitets-begreppet -- att allt måste hafwa sin orsak.)\n\n[131] D.w.s. _In nihilum nihil revertitur_. (Detta innehåller\nannihilations-begreppet -- att ingenting kan egentligen förswinna,\nutan blott till former upplösas).\n\n[132] D.w.s. _Omne vivum ex Ovo_. De trodde således icke på någon\n_generatio aequivoca_. (Detta innehåller deras begrepp om\npropagations-läran). Alii: \"Touko.\"\n\n[133] D.w.s. _att djuren handla utan att kunna reflektera deröfwer\nutan att deraf formera ett begrepp, eller derpå grunda ett annat_.\n(Detta innehåller deras karakters skillnad emellan förnuftiga warelser\noch blotta djur).\n\n[134] D.w.s. att Planeterne och Stejrnorne hafwa sina bestämda banor\noch omlopps-tider. (Detta innehåller deras begrepp i Uranografin, eller\nläran om de himmelska Kropparne). Minä kuulin Norin Suomalaisissa yhen\ntoisen vertauksen, joka tarkeemmin osotteloo _Otavaista_; nimittäin:\n_Seihtemän tähtiä Otavassa, kaheksan vannetta olt'-tynnärissä_.\nMerkillistä on että vanhoilla Suomalaisilla oli monet omat nimet\nisoimmillen tähti-sikerillen.\n\n[135] Sanotaan myös: \"_kuumeeksi kuu kehässä, sateheksi päivä-sappi_.\"\n\n[136] Sanotaan myös \"Rinnassa on Särellä sappi\" j.n.e.\n\n[137] _Hänen puvusta_: \"Tuntoohan Kuninkaan kyperästä, herrasmiehen,\nhatusta.\"\n\n[138] Tässä on puhe vanhoista ajoista, silloin koska hyö matkusti\nisolla joukollansa, ja sillä rasitti moata.\n\n[139] _Uhkaus_ merkihtee tässä, stränghet; _armo_, mildhet.\n\n[140] _Om dess principer_.\n\n[141] Tässä tarkoitetaan tyttölöitä, kuin hyö kutjailleeksen,\nkurmaelleeksen tahi ketkasteleeksen (_kokettera, wisa sig behagsjuka_).\n\n[142] Vanhoin aikoina ei ollut vaimoilla muuta arvoa, kuin sen\nvähän minkän saivat miehiltänsä, joka usein oli varsin hiukka.\nMiten halvassa arvossa muinon pitivät piikojansa nähään monestakin\npaikasta, vaan liioitenkin siitä, että sanoivat: \"Ei ole Vuohi eläin;\nPiika, ihminen; Harakka, lintu; eikä tuohinen, astia.\"\n\n[143] Muutamat sanoovat _pikaisuus_; kumminkin saattaa olla oikeen\nsanottu.\n\n[144] Tässä ymmärretään, ettei pie ruvetak omiin piikoihin tahi\nrenkihin pauloin.\n\n[145] _Yksin-vaimoisuus_, monogyni.\n\n[146] _Yksin-naimisuus_, monogami.\n\n[147] Nimittäin, _laiskan Vaimon_.\n\n[148] _Armottomista lapsista_, lue: _Surusta ja murheesta_; _Köyhistä\nlapsista_, lue: _Rikkautesta ja köyhytestä_.\n\n[149] Oisi ehkä parempi sanoa: \"iäreen, emän, leipoessa.\"\n\n[150] _Om traditioner, fornsägner_.\n\n[151] _Sana_ merkihtee tässä: _strof, rad, wers; hyryä bebetyder ett\nslags onomatopojetiskt anklang af ord, som alludera på hwad som blifwit\nsagt i föregående wers_.\n\n[152] _Kuokka-vieraista_; \"Ei niin pieniä pitoja, jos ei\nkuokka-vieraita.\"\n\n[153] Sillä _ottaissa_ on hänelle rahoo, vaan ei _ottamatak_.\n\n[154] Sanotaan myös: \"Tuppurainen Tappurainen takaus-mies\"; ja:\n\"Tuppuraissa tappuraissa takaus-mies.\"\n\n[155] \"Ei luontaan lisä lykkää\" (_mera will mera ha_).\n\n[156] _Rannan-kiertolainen_, Wiking, korsar, sjöröfware.\n\n[157] Ymmärretään omoo poikaa talossa.\n\n[158] _Taituri_, konstnär, artist; _Tekiä_, fabrikör; _Kaluntekiä_,\nhandtwerkare.\n\n[159] _Ompelia_, Skräddare.\n\n[160] \"Varhain myllyyn, myöhän kyytiin.\"\n\n[161] Pitkästä koukusta, sanotaan sanaksi: \"Halikon kautta Ruohtiin.\"\n\n[162] Ymmärretään _Tapio_ (metän kuninkas) tahi _Anni_ (metän miniä).\n\n[163] Merkihtee, se on siitten \"muka myöhä\" (_post festum_).\n\n[164] Merkihtee, että käypi rahalla muallakin kalan pyytöminen.\n\n[165] Kosken laskian sanat, purrellensa.\n\n[166] Taitaa merk. että se joka panoo puolen-siemenet, niin suapi\npuolenkin kasvusta.\n\n[167] Mitenkä tätä Suomessa soattaneen sanoa? ehkä se tapahtuu Virossa,\nja eteläisimmissä maissa, missä Suomalaisia löytyy? Sanomme myös:\n\"Ei peätöintä Juhannusta.\"\n\n[168] T. veneetöinkin, venehetöinkin, muatoinkin.\n\n[169] Sanotaan myös: \"Rohkia rokan särpää\", j.n.e.\n\n[170] _Mielenluonto_, karakter.\n\n[171] _Luoja_. Koska häntä mainittiin, sanottiin aina, että hään oli se\n\"_totinen Luoja_\" jolla sanalla hyö tahtovat ikään kuin eroittoo häntä\npois muista Luojista, joita hyö muuten nimittivät _Luonnottaret_ ja\nSynnyttäret, ja joilla ymmärrettiin _luonnon vaikutuksia_, jotka\nsynnyttäävät monillaisia uusia äkkinäisiä luotuja, ja joihen\nluonnollisen voiman hyö tekivät runoissansa eläväksi ja henkelliseksi.\n\n[172] Häntä piettiin myös voimakkaanna, koska kaikissa häneltä apua\nanottiin. Mutta hänen voimansa näyttää ainoastaan olleen hyvyyttä\nvaikuttamisessa, ei pahuutta rankaisemisessa, koska hyö taikausten\najoilla panivat pahan hänen rinnallen voimallisuutessa, ja luulivat\nheijän Noitiinsa ja Velhoinsa taitavan voimuutessansa kilvoitella\nJumalan kanssa, niin kuin vielä kuullaan siitä vanhasta sananlaskusta:\n_Kaks kovoo koitteloo, Susi ja Hevoisen varsa, meijän poika ja Jumala_.\nEttä heijän Velhot ja Noijat, taikausten ajoilla vielä harjoittivat\ntätä luonnollista viisautta, nähään siitä sanasta: _ken pahat sanoopi,\nse taivahan tähet lukoopi, meren allot arvoapi_. Ja että heillen\nluettiin voimallisuutta ei ainoastaan myrskyjä pahoja säitä sekä\nsoahaksensa että hävittääksensä, mutta myöskin ajan-juoksuja pitellä ja\nvuosiaikoja viivytellä, nähään siitä sanasta jossa hyö ikään kuin jo\nepäileevät heijän voimoa, ja ovat ikkään kuin ristin uskoon\ntaipuvaiset. _Joka laittaa pahaa laittakoon suvesta talven; joka\nkiittää hyvää, kiittäköön hyvät Jumalat_.\n\n[173] Ne sananlaskut jotka tarkoittais tähän (13, 14, 709), ovat kaikki\nsyntyneet siitä päivästä kuin keäntyime Ruohtalaisten käsihin, eikä ouk\nperivanhoiksi luettavia.\n\n[174] Se sana _Jumalan-pelko_ (Gudsfruktan), joka on Ruohin kielestä\nsuomenettunna on vielä nytkin vieras meijän korvissamme, ej ainoastansa\nsiinä, että se ikään kuin pelottais meitä yhestä hyvästä isästä, mutta\nse kuluu vielä ouvommaksi, niin kuin oisi muka ite Jumala joka\npelkäisi. Ettei meijän _Jumalan pelvosta_ ollut meillen pakkoo, nähään\nTacituksestakin, joka kirjuttaa meistä: _Securi adversus Deos ... ut\nillis ne voto quidem opus esset_.\n\n[175] _Uhramiset_ ja muut kirkko-menot oomme myö vasta myöhäisempinnä\naikoinna tullut tuntemaan. Tämä Ruohin kielestä Suomeksi murrettu sana,\nosottaa jo kyllä että myö heiltä ensin oomme oppina näitä toimituksia.\nSillä heijän oil tapa ihmisiäkin uhrata lepyttelläksensä heijän\nJumaloitansa (lue Tacitusta, Sturlesonnia ja muita).\n\n[176] Yhessä vanhassa Ruohtalaisessa satussa hoastetaaa kyllä, että\nBiarmilaisilla tahi Permiläisillä oli yksi kirkko pyhitetty\nJumalallensa, jossa ne palvelivat hänen kuvaansa, valettu kullasta.\nMutta niin kauan kuin se ei ouk väheekään tarinamuksessamme totistettu,\nniin kauan kuin ei kansassamme eikä kielessämme löyvy yhtä ainuaakaan\njälkee, joka tarkottais siihen, niin myö täytymme pitää tätä, niin kuin\nmonta muutakin paikkoo näissä heijän satuissa, aivon valhena ja\njoutavana.\n\n[177] Meijän nykyisessä uskomuksessamme on _Perkele_ pantu sen\nRaamatussa puhutun _Saatanan_ virantoimituksellen, ja soanut muka hänen\nammattinsa, ensin että vietellä ihmis-poloisten sieluja, ja siiten että\ntulella vaivutella heitä helvetissä (?).\n\n[178] Kts. viite 117.\n\n[179] Mutta se ei ollut ainoastaan vihamiehiä kuin hyö tarkoittivat,\nhyö tavoittivat myös muita ihmisiä, ja luulivat hänen kavalluuellansa\nluvattomalla tavalla keäntävänsä toisen vahinkoa omaksi voitoksensa.\n\n[180] Eiköhään nämät sanat ja muut semmoiset jotka vielä löytyy meijän\nhenkellisissä kirjoissa, ja joita ehkä ennen aikana tarvihtivat\nkolkutellakseen roakoin korvihin, soattaisi soveliammilla sanoilla\nmuuttaneeksi nykyisen valaistetun ajan vaatimusta jälkeen! tahi\neiköhään se nykyinen ihmiskunta ou jo niin valaistu että se käsittää\nhenkellisiä asioita ilman näitä roakoja puheita, jotka itekseen ei\ntoimitak mitään. Toivomme totella että ne Suomessa säätetyt\n_Toimitukset_ (komiteer), joihen tarkottamus oisi, soahaksensa meijän\nSuomalaisen kirkko-kirjan käsi-kirjan ja katkesmuksen paremmin\nkorjatuksi ja oijaistuksi, ja jotka jo monta vuotta tässä aivotuksessa\novat näitä lukenneet luskutelleet -- mahtaisi viimeinkin soaha näitä\nasioita junkaan.\n\n[181] Myö neämmö ainoastansa hänen vaikutoksia, hänen viisautta ja\nvoimallisuutta, niin kuin myö luonnossakin käsitämme Jumalan.\nMyö havaamme kyllä siitä ruumillisesta syntymisestä ja kuolemasta, että\nhenki vaipuu yhestä luonnollisesta piiroksesta, ja ilmauntuu toiseen,\nvaan ei se siksi saata kavota tahi iäksi hävitä, tahi kiäntyä tyhjäksi.\n\n[182] Minkä tähen meitä kuhutaan _Jumalan lapsiksi_, tahi sanotaan\nolevan _häneltä luovut, ja hänen kaltaisia_, ellemme hänestä oisi\nsoanneet jonkun osallisuuen meijän luotuissa. Meijän ruumis muistuttaa\nmeitä että myö olemme moallisia, muistuttakoon meitä myös meijän\nhenkemme että myö oommo henkellisiä. Se on tämä henkellinen luonto\nmeissä, joka teköö meitä Jumalan mukaisiksi, ja josta meitä kuhutaan\nhänen kuvaksensa! Mutta ilman tätä ruumista, joka kiinittää meijän\nhenkeemme moahan, niin meijän ymmärrys lentäisi niin kuin meijän\najatuksemme taivaaseen, alku-ymmärrystänsä kohti, ja oisi luonostansa\nvapa, niin kuin on kaiken ymmärryksen luonto; vaan jos ei meissä oisi\ntoas tätä henkee, joka kohoittaa ja nostaa meijän ajatuksia pois näistä\nmoan laksoista, niin oisimme järjettömät luontokappaleet, joita ei\nmullasta eroittaisi; ja oisimme kokonansa katovaiset ja muutoksen\nlain-alaiset niin kuin on kaikkein moallisten luonto. Ihminen on sen\neistä se kauniin kappale luomisessa, hään on se panta joka siotteloo\nJumalata moailmaan, ja jossa yhellä puolella, tavataan sekä\ntaivaallista henkellisyyttä, että toisella, moallista viheliäisyyttä.\nHään seisoo portaalla taivaan ja moan välillä, ja se on annettu hänen\nomaan valtaansa jos hään tahtoo nousta taivaiseen, tahi laskeita\nmoahan.\n\n[183] Senpä tautta koska ei myö _luonnollisella_ tahi kuin se\nRaamatussa kuhutaan \"_omalla_\" ymmärryksellämme taija tuntea\nJumalatamme, niin voaitaan kaikissa Jumalan uskomuksissa, _uskoa_\nenemmin kuin _ymmärrystä_. Ja se on tarpeellisin niillen, joill' on\nvähä tätä ymmärrystä eli mielen valaistusta. Viisaat toas ja kirjan\noppineet, jotka ajatuksillansa ja ymmärryksen tarkoittamisellansa\nsanoovat muutenkin käsittävänsä näitä taivaan tosia -- hyö _uskoovat_\nnäitä ymmärtävänsä. Sillä tavalla se on heissäkin _usko_ joka\nvaikuttaa, ehkä se ei ouk tätä sokeata tahi yksinvakaista uskoa;\nmutta yhtä mielessä valaistettua ja ymmärryksellä tarkoitettua.\nNe raukat, joill' ei ouk tätä yksinkertaista uskoa, eikä toas\nymmärrystä kyllä käsittämään tätä valaistettua, (ja niitä löytyy ehkä\nmonta kyllä), hyö ovat kaikista luovuista luettavat onnettomiksi.\nHyö keäntyyvät kuin meren kaislat mihin tuuli painaa, ja heissä puuttuu\nse oma syvämellinen luottamus, se henkellinen johtatus ja lohtutus,\njoka koroittaa heitä yliten kaikkia luontokappaleita, ja onnistaa heitä\nheijän onnettomuutessansakin. Hyö epäilleevät kaikkia mitä hyö eivät\nkäsitä sillä heijän vähällä ymmärryksellänsä; hyö ovat kahappäin\nuskovaisia, jos Jumalata ollenkaan löytyy, jos löytyy maailmata ja\nihmisiä toin perään sanottu. Hyö ovat tietämättömiä, jos löytyy heijän\nomaa olentoansa, ellei vaan kaikki liene yksi viettelevä uni, yksi\ntyhjä mielen-pettäminen.\n\n[184] Tämä meijän luonnollisen piiroksen poisheittäminen tapahtuu\nmeijän ruumillisessa kuolemassa. Ja tästä tulee, että ne viisahimmat ja\nvalaistuneemmat miehet, niin myös kuin ne paraimmat ja urhollisimmat,\njotka eläissään aina ovat enemmin harjoittanneet tätä henkellistä, ei\nmilloinkaan kajoo kuolematansa; vaan juuri sen silmiin-nähen\nharjoittaavat hyvyyttä, ja nouvattaissa jaloja vehkeitä, uskaltaavat\nihtiänsä henken vaaroin (654, 283): ja kuin kuoloovat, niin kuoloovat\nhyvällä suosiolla ja leppeellä syvämmellä, ikään kuin toivoissa toista\nparempata (53, 55). Sitä vastoin ne taas, jotka kaikissa ovat enemmin\nseuranneet tämän moailman menoja, ja joihin mieli sen eistä ei\nmilloinkaan ouk puuttunna henkellisiin töihin, hyö pelkäävät\nkuolematansa ikään kuin pirua, sillä heillä on aina ollut vähä siitä\nhenkellisestä uskalluksesta; ja hyö kuoloovat usseemmittain\nkauhistuksella ja sisällisella vaikeutella, ikään kuin peljätessä\njotakuta pahempata (53).\n\n[185] Millä tavalla tämä piti tapahtua ei selitetä, koska eivät\nJumalastakaan puhuneet, että se oli pahuutta rankaiseva, ja vainoava\nkova-korvaisia ja hänen käskynsä kuulemattomia; (sillä vainoomisen\nluonto ei ollut heijän mielestä sopiva Jumalan hyvyyteen).\nSanottiin ainoastansa: _peljäten pahat mänöövät_. Se oli tämä heijän\noma pelko, joka heitä ajeli ja ahisti, se oli tämä heijän omantunnon\nrauhattomuus, jok' ei antana heillen lepoa, eikä yö-rauhoa, tämä oli se\ntulinen helvetti joka jo eläissä poltti heijän poveansa, ja kaluisi\nheijän syvämmiä; ja tämä oli se rankaistus, jonka pahuus ite myötensä\ntuottaa.\n\n[186] Suomen kielessä ei löyvyk sitä sanaa _dygd_ joka alustapäin\n(_ursprungeligen_) merkihtee hyvyyttä tahi mielen nouvattamista\n_Jumalata vastaan_; eikä myös sitä sanaa _synd_, joka merkihtee\npahuutta tahi rikosta Jumalan tahtoa vastaan. Se näyttää niin kuin\nSuomalaiset eivät oisi tehneet tätä erotusta; vaan että hyö pitivät\nhyvyyttä _ihmisiä vastaan_, hyvyyveksi _Jumalatakin vastaan_, ja\npahuutta luotuja vastaan, pahuuveksi heijän _luojaansa vastaan_. Tahi\ntoisilla sanoilla: mitä hyö kahtovat _hyvyyveksi moalla_, sitä lukivat\nmyös _hyvyyveksi taivaassa_; ja mikä oli _pahuus moalla_, se oli\n_pahuus taivaassakin_.\n\n[187] Sanottiin kyllä: _pettää paha valansa_; mutta näillä sanoilla ei\nkuitenkaan tarkoitettu semmoisia, jotka oisivat varsin tahallaan\ntehneet _veärän valan_; mutta ainoastaan sellaisia koiruus-miehiä,\njotka pahasta tavasta ovat heittäneet heijän valansa (lupauksensa)\npitamätä. (Tässä mahtaa puhe olla erinomattain naiman-kaupoista).\n\n[188] _Tuonela_, on siitä ehkä soanut nimensä, että sanottiin heijän\nvienneensä kuolleitansa _tuonek t. tuonne_ (kylmiin kartanoihin), josta\nsiitten rupesivat kuhtumaan paikkoo kuhun heitä vietiin _tuonelaksi_.\n\n[189] _Manala_, tahi _maan-ala_ on samalla tavalla nimensä soanut siitä\nettä heijän kuolleita laskettiin _maahan_ tahi _maan ala_ (alle).\n\n[190] Yhessä laulussa, kussa lausutaan yksinäisen miehen kerran\najanneen rahtain kirkkomoan sivuitten, sanotaan Keijuisen tahi\nMänninkäisen eli kuolleen ihmisen varjon nousseen hänen tarakkaan, ja\nlausuineen: _Kuu paistaa, kuollut ajaa, tuonelassa häitä juuvaan --\netkös pelkää?_ Vaan tämä laulu mahtaa olla nykyisempiä, ja Ruohista\nehkä Suomenettunna. Mutta taikausten ajoilla, koska kyöpelit ja muut\nhoamut ilmistyivät, silloin puhuivat jo kuolleistakin; vaan ej\nsilloinkaan vielä heitä nimitetty minkään toimittavaisiksi, mutta\nluultiin olleen nukuksissa, koska noijat tulivat heijän luita ja\nruumiita koluuttelemaan, uskoissaan soavaan sillä jotakuta aikaan.\n\n[191] _Kalmistot_ (benhus) merkihti semmoisia paikkoja, kussa\nsäilytettiin kuollein luita, ja kusta _kalma_ (kuolluin paha haisu)\nkävi nenään. Muutamissa on _kalma ja kuolema_ yhtä toimittavaiset.\n\n[192] Näin kauniisti vertaisivat hyö heitä, ainoastaan niin kuin\nvuoteillansa makoovia. Tämäkin osottaa, että hyö vielä kerran piti\nhavahtua ja nousta, ehk ei eneä tällä heijän luonnollisella piiroksella\n(1120, 1121).\n\n[193] Lue tästä: _Vanhoin Suomalaisten ajan-luvusta_ (Otavassa II:ssa\nOsassa, 48 p. ja jälkimäisiä).\n\n[194] Se näyttä niin kuin varkaillen oisi muinon ollut henkellinen\nrankaistus (104. Pien. Run. II. O.V.) mutta tämäkin saattaa olla\nasetettunna Ruotin vallan aikana.\n\n[195] _Luonnollinen vallollisuus_, naturligt oberoende, natur-frihet.\n\n[196] _Vallattomuus_, oförrätt, wåld.\n\n[197] _Luonnollinen Laki_ (Natur-rätten, den naturliga lagen) tahi\n_luonnollinen oikeus_, kuin sitä myöskin kuhutaan, on se tietomus joka\nosottaa meillen minkälaisia myö olemme Jumalalta luovut, tahi\nminkällaisia myö olemme hänen eissä; ei missä arvossa myö olemme\nihmisten silmissä. Elikkä se on se oppi, joka toimittaa meillen\nminkälainen ansio ja arvio on meillen tuleva ihmisinä, ei alamaisina\neikä valtamiehinä. Tämä oppi joka yksin puolin koroittaa ne alhaiset ja\nonnettomat moailmassa, ja toisin puolin alentaa ne muka ylhäiset ja\nonnelliset, teköö meitä kaikkia tasapäisiksi Jumalamme eissä. Mutta\nettä luulla tällaisen tasauven ja yhtävertaisuuen olevan tässä\nmoailmassa toivottavan, tahi sopivan, tahi ies mahollisen, se oisi että\nkukistaa koko meijän kansallista elämätä (_Samhällslifvets bestånd_),\nja ettei lainkaan ymmärtää mihin nämät opin-keinot tarkoittaavat.\n\n[198] Yksi toinen vertaus on myös: \"_opiksi ikee, vaan ei eleek_,\" joka\nvielä selvemmin osottaa, että tämä nykyinen ikä ei ouk tehty meillen\neleäksemme (ikuiseksi, ainuaksi), vaan ainoastaan opiksemme\n(koettelemukseksemme, harjoittelemukseksemme). Yksi juuri tarkka sana!\n\n[199] _Myötäinen_ ja (plural.) _myötäiset_, niin myös, _myötyys_\nmedgång.\n\n[200] Tämä meijän luontomme, että aina olla omin varoisek, eikä\nluottaita muihin (josta siitten myös seuraa, ettei kaikkia uskoa eikä\npuhua) ovat Ruohtalaiset kuhtuneet _luulemukseksi_ (misstänksamhet) ja\n_salamielisyyteksi_ (förbehållsamhet), ja saattaa ehkä niin olla. Tässä\nmyö heistä eroitamme meitä: sillä hyö ovat puheissansa, käytöksissänsä\nja tavoissansa julkinaiset (öppna), niin että ne monestin paljastaavat\nihtiänsä ehkä liiaksikin. Tämä on yks kaunis tapa, joka osottaa heissä\nrehellisyyttä ja kunniallisuutta (jos se vajuu syvämmestä); mutta jos\nse vajuu kielenkantimesta, tahi mielen-keveyvestä, niin se ei toimitak\nmuuta, kuin että ovat loskariloita (skrodörer), liian-puheliaita\n(pratmakare), veltto-luontoisia ja pehmyt-mielisiä.\n\n[201] Se on vielä nytkin yksi tapa Suomalaisten mielen-luonnossa (ett\nnationaldrag, karaktersdrag), ettei joutavat jaaritokset ja\nirvistelemiset heitä mielytä. Siinäkin eroittaiksen hyö muista monesta,\n_etteivät naura tyhjästä_.\n\n[202] Tästä meijän kankeasta ja jäykästä, tahi kiivaasta ja kovasta\nluonnostamme, löytyy myös meijän kielessämme montaa sanaa jotka\nmerkihtee tään-tapaisia mieliä, jotk eivät taivuk muihen mukaan, vaan\novat kovia ja taipumattomia; niin kuin e.m. _jäykkä-niskainen_\n(hallstarrig), _uppi-niskainen_ (uppstudsig) _kovakorvainen_ (ohörsam),\n_kylmä-kiskoinen_ (ofördragsam), _eripurainen_ (egensinnig),\n_iteppäinen_ (envis), _vastahakoinen_ (motspänstig), _suuri-syväinen_\n(stormodig), _äkäpertty, äkäpässi, syvämikkö, jurrikka_, m.m.\n\n[203] Kaikki mitä tässä puhutaan meijän tavoista ja\nmielen-luonnostamme, tarkoittaa erinomattain sitä talon-pojallista\nkansoo, vaan tapoo myöskin ussein herrasmiehiä. Kuitenkin sanotaan\nSavon herroin, liioitenkin vanhalla rajalla, ennen tulleen jo\nmuilta Suomalaisilta rajuutetuksi, heijän _roivaillemisesta ja\nvalehtelemisesta_, jolla ne tultua rantamaillen toimittivat muka\nkoti-vehkeitänsä.\n\n[204] Sanotaan myös: _Hullu kiitti miestänsä, mielipuoli naistansa_: ja\n_Hullu kiitti hevoistansa, miespuoli akkaase_. Tämä on yksi kaunis tapa\nmeissä, _ettemme kiitä ihtiämme eikä omiamme, eikä myös vanhojamme_;\njoka osottaa ei ainoastaan, ettemme ole paisuvaisia eikä ylpeileväisiä;\nmutta myös että meissä vielä löytyy sitä miehullisuutta, urhollisuutta,\nja luonnollista voimallisuutta, joka jo monelta puuttuu. Sillä yksi\nurhollinen mies, ei se kehu milloinkaan uhkeuttansa (hänen käytökset\nosottaavat tätä jo kyllä): samaten yksi urhollinen kansa -- ei sekkään\ntuosta pöyhistelete eikä isoinna käyttelete. Vasta kuin _voima ja\nuskallus_ (joka aina luottaiksen voiman peälle) on hänestä kavonna,\nsilloin vasta rupiavat tuosta puhumaan ja pauhamaan, että sillä\nsaattaisivat muitakin muka uskomaan tätä vielä löytyvän heissä; ja jos\neivät muuta taija, niin hoasteloovat ies esivanhemmistansa, jott' eivät\nheijän ansiosta jäisi varsin osattomiksi. Silläpä on jo niin monaisten\nsekä luettu että laulettu siitä _pohjoisen voimallisuuesta_, siitä\n_rauta-kivisestä moasta_, ja _niistä vanhoin Jööttiläisten uhkeuesta_,\nettä mahtaisivat tuosta jo kerran kyllästyä, ja ite osottoo jotaik\njaloutta.\n\n[205] Näistä heijän Runoista käytettiin heitä ussein oikeuteen, ja\ntahottiin muka laulajat sakoillen näistä heijän runon-teoistansa. Nämät\ntoas luulivat ettei heillen tuosta pitänyt olla sakkoa, kuin olivat\nvaan vetäneet oman nimensä virteen, jonka tähen sitä myös usseemmittain\ntavataan siihen liitettynnä.\n\n[206] Tästä meijän hitaisuutesta ja hiljaisuutesta meitä syytetään\n_kehtoomattomiksi_ (flegmatiska), ja _pitkällisiksi_ (långsamma); ja\nkyllä se on tosi, etteime suinkaan joutavasta löyhistele, emmäkä\ntyhjästä hätäile. Meijän luonnossamme löytyy merkkillisellä tavalla\nyhistettynnä yksi _ulkonainen jäykkäys ja yksi sisällinen tulisuus_,\njoka ikään kuin yhtaikoo meissä muistuttaa näitä kylmiä pohjan-maita\nkussa asumme, ja niitä lämpöisiä iän-mantereita kusta olemme lähteneet.\n\n[207] Otavan II:ssa Osassa, 60:nellä puoliskolla muist.\n\n[208] Tätä on monikin tainnut jo liian paljon ottoo tavaksensa, koska\nheitä tuosta varotetaan ja nuhtellaan.\n\n[209] Tämä heijän _koti-rakkaus_ ei ollut mikään isänmaanrakkaus;\nsillä ehkä nämät syntyyvät ja kasvaavat yksissä, ja ikään kuin\nyhestä juuresta, niin hyö kuitenkin eroittaiksen toisista\neri-tarkoituksillansa. Yksi heistä ei kasvata muuta kuin pieniä\npähkineitä omallen suullen; mutta toinen kantaa hetelmiä, jotka\nkypsyyvät vielä tulevinna aikoinakin, ja tuottaa meillen siunauksia\nmeijän sikiellisten. Että rakastaa sitä _yhteistä kansoo_, tahi sitä\n_yhteistä isämme-maata_, sitä eivät hyö ennen ymmärtännä, ja moni ehkä\nei vielä nytkään sitä oikeen ymmärrä. Sillä niin kauvan kuin olimme\nRuohin vallan alla, niin minkä mieli ei palana omaan hyötymiseen, niin\nsen syväntä poltti se Ruohtalainen nimi, ja ne Ruohtalaiset käytökset,\nOma kansa piettiin halpana ja jaloin poljettavana, ja nouvattaissa\nvieraita tapoja heitettiin omat unoukseen. Kansan kieli ja valaistus\njätettiin sipo sillään seisomaan omillen kannoillensa, ilman\nharjoittamata, sillä mitä hänestä harjoitettiin, harjotettiin vieraalla\nkielellä, että sillä oisivat tekevöinään meitä muka muukalaisiksi.\nMeijän mielestämme ja meijän muistostamme poistaivutettiin kaikki, joka\noisi valistannut meitä meijän vanhoistamme, tahi tarkoittannut tietoa\nomasta tarinamuksestamme. Kaikkia sevoitettiin ja sotkettiin siihen\nRuohtalaiseen nimeen; niin että jos nyt tahtoisimme tiiustella meitä\nihtiämme, niin meijän täytyy vainehtia niitä jälkiä jotka vielä ehkä\nlöytyisi näijen kirjoissansa ja heijän tarinamuksessansa. Mutta\nsiitäkin ovat hyö jo tarkasti poispyyhittynnä; sen eistä eroittua\nheistä, seisomme tässä varsin avopäinä, tietämättömät mistä olemme\nlähteneet. Meijän tuloo sen eistä kiitoksella kostella heitä, jotka\nsuurella vaivalla ovat kokeneet tahi vielä kokeevat säilyttää meillen\nnäitä meijän muistojamme, pelastain heitä heijän kavotuksesta ja hakiin\nheitä valkeuteen. Jos sen eistä Ruohtalaisten muinoot Ruhtinat yllytti\nmeitä luopua omistamme, ja tunkiissa meillen tapojansa vaativat meitä\nhylkeämään ihtiämme, niin se olkoon heillen anteeksi, sillä hyö\nnäyttivät meillen muuten hyvyytensä ja laupeutensa; eikä kielistä\nniinnä aikoinna pietty suurta lukua, joina eivät paljon pitäneet\nhenkestäkään. Mutta se oli tämä heijän mielikarvaus kieltämme vastaan,\nja meijän oma huolimattomuus, joka vahinkoitti meitä juurin\njuuressamme, ja joka eroitti sen valaistun kansan meistä pois meijän\nmoarahvahasta. Tämä jäi uskollisesti seisomaan omillen anturoillensa,\nvaan tuo nouvattaissa vieraita tapoja, vieraistui pois joukostamme. Jos\nsen eistä Ruohtalaiset halaisivat meitä nieltäksensä, sillä että\ntahtoivat tehä meijän ihteyttämme (_individualitet_) tyhjäksi, niin se\non nykyisten aikoin valaistusta, jota meijän tuloo kiittää, etteivät\nvoittajat eneä syö voitettujansa suuhunsa, tahi uhraa heitä\nJumaloillensa niin kuin muinon tekivät (ja jota vielä joskus tapahtuu),\neivätkä tie heitä (niin kuin muullon) varsin orjaksensa, ryöstettyä\nheiltä vapautensa, lainsa, nimensä, puheensa, moansa, valaistuksensa --\nainoastaan henken heillen tuskin heittävänä; mutta että niitä nyt\nturvataan henkellisellä vakauvella (_med personlig säkerhet_) ja\nsuojellaan ja varuistellaan laillisella asetoksella, annettua heillen\ntilaisuutta harjoitella omoo parasta, ja kieltänsä että valaistustansa\ntarkoitella; tekiin heitä sillä niin onnellisiksi alamaisiksi, niin\nvapaisiksi kansallisiksi (medborgare) kuin on suinkin mahollinen.\n\n[210] Tämä on yksi kaunis tapa meissä, ettei _liukkaalla kielellä\nketään kiusata tahi lepyytellä_; ja se on kunniaksi meillen, ettei koko\nmeijän kielessämme löyvyk yhtä sanoo, joka juuri merkihtee _smickra,\nsmila_, (liukastella, viekastella). Samaten ei myöskään löyvyk meissä\nsitä tapaa että _kaikkia joutavia kuuleskella_ (vara nyfikna), joka on\nvarsin vasten meijän vakaista luontoamme; senpä tähen ei\nkielessämmekään löyvvk yhtä sanoo, joka merkihteis _nyfikenhet_,\n(uteliaisuus).\n\nMutta koska olemme nimittänyt näitä meijän hyviä tappjamme, niin emme\nmyöskään saata salata niitä kehnompia, tahi luulla ettei meissäkin\nlöyvyk viheliäisyyttä. Suomalaisilla on ensinnik se paha tapa että hyö\n_luuloovat ja soimaavat toisiansa_; kuitenkin eivät tiek sitä pahuuella\neikä pilkan vuoksi, (niin kuin on muualla nähty). Toinen paha tapa\nlöytyy meissä myös: _myö olemme harvoin yhtä-pitäväiset_. Tämä vika on\nnähty muissakin muuten urhollisissa kansoissa. Greekkalaiset (vanhassa\ntarinamuksessamme) ja Puolalaiset (tässä meijän nykyisessä) hyökin ovat\naina näin välillään juonittelleet ja riitauntuneet. Tämä tuloo ehkä\nmeijän eripuraisuutesta. Muut kansat ovat myös totistaneet meijän\nolevan _pikaisia_ (häftiga, hastiga, snarstuckna) _iteppäisiä_ (envisa,\negensinniga) ja _jäykkä-luontoista_ (buttra, trumpna). Eikä sitä saata\nsalata, että meillä on karkia luonto, jos sitä kerran nostetaan. Mutta\njos tällainen kiivas luonto taivutettaisiin hyviin tarkoituksiin, niin\nse oisi pystyvä ja saattaisi paljon aikaan, ja oisi tämä into hyvä\nsoaha meistä vielä yhen mainittavan kansan. Mutta niin kuin tämä luonto\nnyt usseen osottaiksen meissä, nimittäin taipumattomuuella joutavissa,\nniin se on luettava meillen nauroksi vaan ei kunniaksi.\n\nKuitenkin niin kaikeista meijän virheistä meijän _yhtätyytyväisyys_\n(liknöjdhet) ja _kehtoomattomuus_ (flegma) on suurin luettavaksi,\nse on häijyn heistä kaikista, ja yksi sikiä laiskuutesta ja\nmielenvalaistamattomuutesta; eikä sitä saata muuten hävittää, ellei\nparemmalla toimella ja mielen valaistuksella.\n\n[211] Tämä _hoivauttamisen tapa_ (vårdande egenskap) kuhutaan meijän\nuskomuksessamme, _Jumalan edeskatzomus_ (Guds försyn), tahi _Jumalan\nsormi_ (Guds finger).\n\n[212] Rühs I D. p. 3, 187. III D. p. 133. Että nimittää niitä kaikkia\njotka kiittää meitä urhollisiksi, oisi että täyttää kirjan tykkenään;\nmyö tyytymme sen tähen ainoastaan tähän.\n\n[213] Rühs, I D. p. 182, 187.\n\n[214] l.c. II D. p, 38. III D. p. 133. Boëthii bref. lue Mnemosyne\n1821. p. 272.\n\n[215] Rühs, II D. p. 38. I D. p. 3. III D. p. 133, 134\n\n[216] l.c. II D. s. 38. III D. p. 133. Mnemosyne 1821. s. 269, 270.\n\n[217] Rühs, II D. s. 38. III D. s. 133.\n\n[218] Rühs, II D. s. 38. III D. s. 133, 139.\n\n[219] l.c. I D. s. 9. III D. s. 133, Eikä alunkaan utelevaiset\n(nyfikne) Rühs II D. 38.\n\n[220] l.c. II D. s. 38. III D. s. 140.\n\n[221] Meijän Suomen vaimoväki on aina tullut kunnioitetuksi heijän\npuhtautesta sekä voatteissansa että ruuissansa. (Rühs, III D. s. 134.\nMnemosyne 1821. s. 269). Yksi kiitettävä tapa joka juuri koroittaa\nheitä meijän silmissämme. Erinomattain ovat Karjalaiset ja Pohjalaiset\ntässä olleet kuuluisammat.\n\n[222] Tätä Suomalaisten kovuutta vaimojansa vastaan, mahtaa ehkä moni\npitää to'istuksenna heijän ennen olleen varsin roakoja, koska se tapa\nusseemmittain tahtoo nouvattaa raakoja kansoja, että alentaa\nvaimojansa. Mutta myö piämme tätä (ikään kuin heijän kylpemistä, ja\nmonta muuta tapaa) to'istukseksi heijän tulleen iästäpäin, ja\nnouvattaneen itäisten tapoja. Siinä vielä tänä päivänäkin vaimot\npietään varsin kovassa kurisa.\n\n[223] Meijän täytyy tunnustoo, että ehkä nämät vertaukset eivät\nsuinkaan ihaillut heitä, mutta nopeemmittain alensivat ja häväisivät,\nniin hyö eivät kuitenkaan olleet varsin ilman tarkoitusta.\n\n[224] Eikä Suomalaiset olleet ne ainokkaiset, jotka näin vaimoissansa\npolkeisivat ihtiänsä. Muut kansat ovat niinikkään ilkaistelleet, ja\novat juuri tahtoneet totistuksilla vahvistaa näitä heijän lopsutoksia;\nlue e.m. _Disp. qua probatur mulieres homines non esse_. Parisiae 1593.\n12:o.\n\n[225] Tästä on vielä nytkin se puheen-parsi meijän kielessämme: \"_joko\nhään on naiman-kaupoissa_?\" Lue muuten tästä Paul. Juustenin Chronic.\nEpisc. Finl. p. 70; Rühs Finland och dess invånare, I:a Del. p. 16. --\nSwensk Litter. Tidn. 1817, p. 343.\n\n[226] Että sen eistä heillen uskaltaa talon hallitusta, luettiin vasten\nhuoneen-lakia, ja häpiäksi olla heijän kurituksen alla.\n\n[227] _Pieniä Run_. II:ssa Osassa XI:nessä kappalessa.\n\n[228] \"_Naura hyvällä, naura pahalla, naura naisen kuolemalla_,\"\n(vertaus).\n\n[229] _Viattomuus_, oskuld.\n\n[230] Sillä se oli muka uskottava, että se joka _matkan peästä_ haki\nitellensä vaimoa, ei soanut häntä likempänä, vaan oli kajottu (afskydd)\noman kylän tyttäriltä. _Koto-naimisesta_ lue viite 144.\n\n[231] Tämä sananparsi ei ouk suinkaan Savolaisten mieltä myöten sopiva,\nsillä hyö kahtoovat ihanaisiksi _suuria hilpeitä_ (riskiä) tyttölöitä,\njotka ovat hyvin työn-tekeväisiä, ja joista on hyviä työmiehiä toivoo.\nHyö halajaavat _valkee-verisiä_ (ljuslåtta, blonda) ja _punapintaisia_\n(rödbrusiga); vaan kajoovat pieniä musta-kulmaisia (_brunetta_).\n(Pieniä Run. I Osa, 11 k.)\n\n[232] Myö olemme tällä koettelemuksella ainoastaan tahtonna näyttää\nmillä tavalla näitä vanhoja sananlaskuja pitää käytettämän jos heistä\ntahomme hakea jonkun evun valaistokseksi meijän tarinamuksessamme. Ne\njotka tahtoovat tätä laveammasti nouvattoo, niin olemme heillen hyväksi\nasettanneet yhen _sisälläpion_, josta hyö numeroijen osottamisella\naivan huokiasti taitaavat ihtiensä johtattaa.\n\n[233] Mutta se ei ollut ainoastaan sananlaskuissa, jossa meijän\nesivanhemmat säilyttivät meillen viisautensa, sillä niitä löytyy\nkansassamme muitakin opin-puheita jotka ovat vajunneet meijän\nvanhoistamme, ja joissa tavataan samoo tarkoitusta, nimittäin meijän\nmielen-valaistusta. Nämät ovat pitempiä puheita, jotka ovat tehtyt\nikään kuin luvun tavalla, että hyö sillä pysyttelisivät heitä meijän\nmuistossamme. Näistä on e.m. yksi joka opettaa meitä miten monta kuuta\neläimet käyvät tiinehennä, ja joka on siitä merkkillinen, että se ikään\nkuin asettaa elävät eäntänsä myöten vissiin joukoihin tahi sukukuntiin,\njonka (eänen) vaarin ottamista meijän nykyiset luonnon-tutkisteliat\novat tykkenään laimin lyöneet. Se kuuluu näin:\n\n    _Kymmenen kuuta naurava_ (ymmärretään Ihminen).\n    _Kaksitoista-kymmentä kuuta hirnuva_, (Hevoinen).\n    _Kymmenen kuuta ammuva_, (Lehmä).\n    _Viisi kuuta vinkuva_, (Sika),\n    _Neljä kuuta popottaja_, (Jänis).\n    _Kolmet viikkoo kaakottaja_, (Kana).\n    _Neljä viikkoo kotkottaja_, (Hanhi).\n    _Seihtemän kuuta mököttävä_, (Vuohi).\n    _Kuusi kuuta meäkyvä_, (Lammas).\n    _Kuusi kuuta reäkkyvä_, (Kettu, Koira).\n    _Neljä kuuta naukuja_, (Kissa).\n\n(Martini _Hodeg. Lingu. Fenn. & Petraei Brev. inst. Lingu. Finn_).\nMutta tämä luku mahtaa olla heiltä veärin kirjutettu. Minä on kuullut\ntämän luvun Savossa toiseppäin, nimittäin: \"_Kasi kaks; Koira kolm;\nNeito (sika) neljä; Villur (lammas) viisi; kymmenen Lehmoinen\nementineen_.\"\n\nYksi toinen tällainen puheen-liitos joka niinikkään muistuttaa meitä\nvähä yhtä ja toista, kuuluu näin:\n\n    Mikä yksi? Minä tässä.\n    Mikä kaksi? Kaks silmää peässä.\n    Mikä kolme? Kolmet jalkoo pa'alla.\n    Mikä neljä? Neljä nänneä Lehmällä.\n    Mikä viisi? Viis sormee käissä.\n    Mikä kuusi? Kuusi kaplasta reessä.\n    Mikä seihtemän? Seihtemän tähtiä otavassa.\n    Mikä kaheksan? Kaheksan vannetta tynnörissä.\n    Mikä yheksän? Yheksän reikee ihmisessä.\n    Mikä kymmenen? Kymmenen kynttä varpahissa.\n\nKolmas, on yks joka on jo tehtynnä Runon tavalla, ja näyttää kuin oisi\nvariten vasta rakettu Runon-piirokseksi (_till ett schema för runor_).\nSe alkaa: _oli meillä olli-malli, olli-mallista matikka_ j.n.e. Tästä\nolen minä kuullut monet erintapaiset luvut (_olika läsearter_). Niin se\nkyllä ensimältä näyttää, kuin tämäkin oisi ainoastansa yksi tyhjä\nlopsutos, mutta kuin tarkemmin ajatellaan, niin se osottaa meillen yhtä\naina-seuravaa järjestystä, (_serie_) joka juoksoo ikään kuin ihtensä\nyhteen, tahi jolla ei ouk alkua eikä loppua. Eli se toimittaa meillen\nymmärtämystä _iankaikkisuutesta_.\n\n[234] Moni mahtaa ehkä luulla, jos Suomalaisilla vanhuessa oli\ntällainen luonnollinen viisaus ja mielen-valaistus niin, oisiha se tok\npitänyt olla jossa kussa paikassa mainittunna, ja tullut tietyksi\nmuilta äkkinäisiltäkin kansoilta. Myö vastoamme siihen mitä myö\n22:nella puoliskolla (_pagina_) jo sanoimme, ja muistuttamme vielä\nsiitenkin, meijän aivotuksemme ei olleen muijen vieraisten puheita\nmeistä kerroitella (ehkä myö vastapäin tulemme tuostakin puhumaan)\nmutta että meijän kielestämme ja meijän omista vanhoistamme tiiustella\nmeitä ihtiämme.\n\nVaan saisimme nuon arvolta sanoa, että Ruomalaistenkin vanhat\nTarintajat (_Historiker_) toimittivat kirjoissansa pohjossa päin\nolleen kansoin joukossa niitä jotka elivät yhtä hiljasta ja\nonnellista elamätä, ja jotka ovat tullut kuultuiksi muista heijän\n_Rehellisyytestänsä_. Sillä paihti sitä mitä _Tacitus_ meistä puhuu\n(joka eli 90 vuotta jälkeen Vapahtajan syntymistä) sanova meistä:\n_illis voto quidem non opus sit_; niin näyttää kuin hään näillä\nsanoilla oisi tarkoittannut sitä mitä _Plinius_ (joka eli 60 v.\njälkeen. Vap. synt.) kirjutti Hyperboræilöistä (peri-pohjalaisista),\nkoska hään sano, että Riphaein (Uralin) tunturiin tuolla puolla, aina\npohjoiseen hamaan, löytyi yksi _onnellinen_ kansa, aivan _kuuluisa_\nheijän kummituksista: _Pone eos montes ultraque aquilonem gens felix\n(si credimus) quos Hyperboræos appellavere, annoso degit ævo, fabulosis\ncelebrata miraculis_ (Hist. Nat. Lib. IV. c. XII). Se näyttää juuri\nkuin Plinius oisi tällä puheella tavoittannut sitä mitä _Strabo_ (joka\neli 20 v. jälkeen Vap. synt.) lausui niistä Scythilöistä (_Scythit l.\nTschudit_, merkihti Suomalais-sukuiset kansat) jotka hään muista\nrajutti siitä heijän _hyvyytestänsä_, josta hyö ovat tulleet muilta\n_mainituksi_: _De iis loquor, qui moribus utuntur probissimis. Sunt\nenim quidam de vagis seu nomadibus Scythis, qui.... justitia omnibus\nhominibus sunt superiores, quorum et Poëtae meminerunt_. (Rer.\nGeograph. Libr. Paris 1620. fol. p. 302). _Jornandes_ (joka eli 500 v.\njälkeen Vap. synt.) on se ensimäinen, joka ikään kuin kerroitessa\nsamoja sanoja, selittää Suomalaisista: _Finni Mitissimi_, Scanziæ\ncultoribus _omnibus mitiores_ (De Gethis. Cap. 3).\n\n[235] _Puheen-pulma_, Logogriphus (_ordgissning, charad_).\n\n[236] Yhellä ajalla jolla pauhataan niin paljon valistusta vastaan,\nkuin muinon sotivat uskomusta vastaan, oisi minusta luonotoin ettei\ntästä jotaik puhua. Sillä se joka _hylkee valaistuksensa_, tahi sallii\nsitä pimentymään, se on myöskin hyvä _luopumaan uskomuksestansa_ ja\nantoo sitä muihen pilkan alle; sillä minä uskon puolestani, että ne\nmolemmat yhtä halullisesti tarkoittaavat ihmiskunnan _yhteistä\nhyvyyttä_, ja ettei yks _totinen uskomus_ ouk aateltava ilman\n_mielen valaistamiseta_, eikä toas yksi _totinen valaistus_ ilman\n_henkellistä uskomusta_. -- Sillä ikään kuin yksi _yksinvaltainen\nhenkellisyys_ keäntyy _henkelliseksi hurjuuteksi_ (fanatism), tahi\n_henkelliseksi orjuuteksi_, (hierarki), niin vaipuu myöskin yksi\n_yksintoikoinen valaistus_ joutaviin _ajatus-juohtumuksiin_ (sophismer,\nkabbalistiska spitsfundigheter, grillfängerier), tahi turhiin\n_sanoinjuonittelemuksiin_ (logomakier, ordstrider). _Valaistus_ (sekä\nse luonnollinen että henkellinen) osottaiksen sillä, että se kokee\nhakea ihmisillen selkeyttä, ymmärrystä ja tietoa kaikissa asioissa,\njotka jollakulla tavalla enentää ja lisee meijän ymmärrystämme,\nvalaisee meijän mieltämme, sivistää meijän tapojamme ja onnistaa meijän\nelämätämme. Sen _tarkoittamus_ on että tehä ihmisiä ymmärtäväisiksi,\nhyviksi ja onnellisiksi, ja sen luonto että ihmisissä levittää\nrakkautta, yhtäläisyyttä ja tietoa. Tästä hänen _sulasta luonnostansa_\nhään ej kanna salavihoo kellenkään, sitävähemmin hään ketään soimoo ja\npanettele, ei tyhmyyttä eikä turhuuttakaan, (ehkä hyö ovat hänen\npahimmat vihamiehensä), vaan nopeemmittain hään heitä seälii ja hyviksi\nharjoittaa. Tästä hänen rehellisyytestä ja totuullisuutesta, hään ei\nmyöskään pelkeä muita joutavia oppia, eikä muihen kavaluutta ja\njuonittelemista häntä vastaan; vaan vaeltaa sitä suoroo tietä, jota\nhään on pantu vaeltamaan.\n\n_Valistamattomuus_ taas on sen tapainen, että koska se ei itek ymmärrä\nmitään, niin se ei myöskään salli muihenkaan mitään ymmärtämään. Sen\nvalta on perustettu pimeytessä, jossa hään on ite yksinvaltias ja siinä\nhään pimeenpeässä luuloo ja pelkee kaikkia joihen kuvat ovat häntä\nvalkoisemmat, uskova muka heijän olevan outoja kapeita (_spöken_),\njotka tavottaavat häntä. Sen eistäpä hyö häntä peloittaa ja juuri\nhirvittää ikään kuin valkoisia vaatteita, jotka yöllä peloittaa\npelkuria ja kehnosti opetettuita lapsia. Tästä tuloo että\nvalaisemattomuus ei ainoastaan _pelkää_, mutta myöskin _vihoo ja\nvainoo_ kaikkia niitä opin-aineita, jotka tuottais hänellen valkeutta,\nsillä ne silloin hävittäis hänen oman luontonsa, paljastais hänen\ntyhmyyttä, ja pesisivät häntä valkoiseksi. Tästä tuloo että\nvalaistuksen levittäminen moailmassa on aina käynyt niin hitaisesti ja\nvoatinut monta vuos-satoja vaeltamiseksi, sillä valaisemattomuus on\naina sotina urhollisesti häntä vastaan; ja sitä hyvyyttä mitä muutamat\noli valaistuksellansa jo moailmassa matkaan saanneet, sitä ovat monta\nolleet hävittämässä ja moahan sotkemassa. Sillä tavalla on aina hyvyys\nja pahuus, valaistus ja valaisemattomuus, valkeus ja pimeys olleet\nvastatuksin, ja ovat aina näin olevat.\n\nKuin _Ristin usko_ ensin onneksi koko ihmiskunnan levitettiin\nmaailmahan, että sillä soaha sen vanhan pakanallisen pimeyven hänestä\nhäviämään, niin nähtiin kyllä mitenkä hyö silloin jo pelmuisivat tätä\nvasten. Pitkälliset vihat ja vainot rasitti ne ensimmäiset kastetut, ja\nmonta tuhatta heistä tapettiin ja surmattiin heijän saarnansa ja\nuskonsa tähen, jota hyö kaikki kärsivät tyynellä syvämmellä, heijän\nuskomuksen uskollisuutensa kautta.\n\nSamalla tavalla on myös se _luonnollinen mielen-valaistus_, tahi\ntietomuksiin harjoittaminen ja levittäminen moailmassa, tullut\nvalaisemattomukselta vastuutetuksi ja vainotetuksi, sillä sekin oli\nsiitä luonnosta, että se tarkoitti hävittää tätä hänen tyhmyyttänsä ja\npimeyttänsä. Senkin harjoittajat täytyi sen eistä myöskin monestin\nvuotattaa verensä, oppinsa ja opetuksensa suhteen; ja hyö kärsivät tätä\nkärsivällisyytellä totuuen rakkautensa tautta.\n\nKoska kesk-ajan mielen-sokeuvesta ihmiset taas rupesivat mieltymään,\nniin nähtiin heissä vielä kauvan sekä se henkellinen että\nluonnollinen valaistus vaipununna siihen ymmärtämättömyyteen, joka on\nvalistamattomuksen omainen. Hyö olivat jo kumpaisetkin soanet\nhänen luontonsa, että _pelätäk ja vainota_ muita uskovaisia ja\nopin-johtattajoita. Silloin muka kuin papit ja ne henkelliset\ntoimittajat juhlallisesti heijän uskon kunniaksi elävinä poltivat niitä\n_petturiloiksi_ (kättare) mainittavia eri-uskoisia; silloin Tuomaritkin\nja lain-toimittajat poahtaisivat ja tulessa paistattivat niitä\n_taikuriloiksi_ (trollkarlar) kuhuttavia villitettyjä ihmis-poloisia.\nVasta monen ajan peästä, ja miehen monen ansiolla, oli tietomukset taas\ntullut niin paljon harjoitetuiksi, valaistus niin paljon levitetyksi,\nja uskomukset niin jälleen puhistetuiksi, ettei hyö eneä tuomihtineet\nkuolemaan ja kavotukseen niitä, joihen aatokset ja uskomukset olivat\ntoiseppäin. Mutta nykyisinnä aikoinna ovat ihmiset toas ruvenneet\nkuhisemaan ja sohisemaan. Hyö ovat nyt vuorostansa ruvenneet pelkeämään\nvarsin tätä valaistusta, joka teki heitä onnellisimmaksi ja\nymmärtäisimmiksi, ja ovat peättäneet tietomuksen ja valaistuksen olevan\nkansakunnissamme varsin vaarallisen ja vahinkollisen. Hyö ovat sen\neistä nyt ruvenneet julkisesti poltamaan niitä kirjoja kussa näitä\nopetuksia heillen johtatettiin, sanoten heijän olevan manatuita ja\nkirotuita pahuuven sikiöitä -- ikään kuin muinon kalttaisivat pieniä\nviattomia lapsia, joita syytettiin yhteyttä pitänneen perkelen kanssa.\nEtteivätten ne ouk valkeutesta lähteneet jotka tätä saarnaavat, nähään\nkyllä, mutta hyö ovat pimeyvestänsä nyt taas uskaltanneet lähteä\nvalkeuen kanssa sotaan. Näin on nyt toas valaisemattomuus ruvenna\nihmisiä vallottamaan ja tekemään heitä orjiksi pimeyven pauloin. Mutta\nse on ainoastaan yksi yhteen-liitetty vallatoin joukko (_sekt_) joka\nnäitä juonia harjoittaa ja levittää omaksi mielen-nouteeksi\n(_intresse_); ja se on jo myöskin havaittu, että hallitukset niissä\nvaltakunnissa joissa näitä suvaihtaan, ovat jo olleet, tahi heti\ntulleet, rauhattomilta rasitetuiksi.\n\n[237] Ne ymmärtäväisemmät pitäävät Jumalan kaiken luonnollisenkin\nvoiman ensimmäisenä alkuna. Tahi ne ymmärtämättömät äkkäävät ainoastaan\nyhtä selittämätöintä voimallisuutta (jumalatansa) kussa se luonnollinen\njärjestys moailmassa (_serien, kedjan af de skapade tingen_) on heijän\nsilmissä ikään kuin katkaistu; sitä vastoin ne ymmärtäväiset\nselittäävät tätä voiman jaloutta ja viisautta (Jumalata) ite tässä\njärjestyksessä ja joka jumalainuassa hänen pannoissa ja liitoksissa.\n\n[238] Että ihmiset aina kuvailleevat Jumalansa oman muotoisensa, on\nmeijän mielestämme yksi merkillinen tapaus, joka ikään kuin saloapäin\ntoimittaa, että hyö lukoovat häntä kaltaisekseon, ikään kuin Jumala loi\nheitä omaksi kuvaksensa.\n\n[239] Oppineet ovat olleet kovin kiivaat ja mielettömät, kuin ovat\nuskoneet yksintoikoisien rukoilleen ainoastaan paljaita kuvia, ja sen\ntautta kuhtuneet heitä _luonottomiksi Jumalanpalvelioiksi_ (onaturliga\nGudsdyrkare, afgudadyrkare); samaten ovat myös ne vähemmin valaistut\npuolestansa, olleet pikaisia ja ymmärtämättömiä, kuin ovat peättänneet,\nOppineitten, jotka luomisessa käsittäävät Jumalatansa, pitänneen\n_kaiken luonnon Jumalana_, ja sen eistä (siinä tarkoituksessa)\nnimittäneet heitä _luonnollisiksi Jumalanpalvelioiksi_ (naturliga\nGudsdyrkare, naturdyrkare, pantheister). Ne valaistut ja viisaat\nvaeltavat keskellä sitä väliä, ja eroittaavat ne sisimäiset\nymmärtämykset heijän ulkonaisista piiroksista, sitä henkellistä\n(_ideella, andeliga_) maallisista aineista (_materiella, sinliga_).\n\n[240] Tahi kaikkein henkellisten (alla förnuftiga warelsers) _luoja,\nrakastaja ja pyhittäjä_.\n\n[241] Paitsi Jumalan Poika, joka on ilmoittana ihtensä meillen\nluonollisella tavalla -- häntä olemme kuvaellut hänen ihmisen\nhaamussansa.\n\n[242] E.m. _persona_ (henki), _Isä ja Poika_ (yhtaikoo).\n\n[243] Se on aivan luonnollinen (_naturligt_), ettemme millonkaan taija\ntulla varsin tuntemaan Jumalaamme, ja oisi muka hävittömästi vaatia,\nettä myö ihmisen ymmärryksellä käsittäisimme Jumalan henkellistä\nluontoa, tahi hänen ymmärrystä. Eihään myö siitten oltaiskaan ihmisiä\njos saattaisimme luojamme näin peripohjin tutkistella. Mutta tästä ei\nseuraa etteime hänestä pie tarkoittoo meijän ymmärrystämme; senpä\ntautta se on meillen antanut ymmärryksen valoa, että myö sillä\nmahtaisimme selittää hänen viisautta, hänen jaloutta, hänen tahtonsa ja\nolentonsa, niin paljon kuin suinkiin on mahollista; vaan ei että pyrkiä\nsinne jonn ei meijän ymmärrys ylty. Ikään kuin se on kuurollen mahotoin\nettä soiton soitumisesta (_klang, samljud_) tulla tietäväksi, tahi että\nselittää sokeellen päivän valoa, niin se on myöskin mahotoin että ilman\nhenkellistä ymmärrystä (ymmärrystä henkellisistä) käsittää Jumalan\nviisautta ja jaloutta. Ja tähän voaitaan luonnottomia ymmärtämyksiä\n(_öfwersinnliga begrepp_), vaan ei luonnollisia nimiä.\n\n[244] Ne uskomukset kuhumme _viisaat ja avulliset_ jotka onnistaavat\nkoko ihmiskunnan, jotka harjoittaavat hyvyyttä ja rakkautta moailmassa,\nja lähestyttää meitä meijän Luojaamme. Mutta _ouvoiksi ja turhiksi_\nkuhumme niitä, jotka poistaavat meistä näitä tarkoittamuksia, tahi\neksyttelöövät meitä heijän käsittämisestä.\n\n[245] Myö löyvämme näissä muutoksissa, että _ulkonaisuus ja turhuus_ on\ntullut heitetyksi, ja _sisällisyys ja henkellisyys_ tarkoitetuksi.\nTahi toisinpäin, ne _ulkonaiset salvokset ja piirokset_ ovat itestään\nlauenneet ja pois-vaipuneet, ja sen sisällisen ymmärryksen _vapaus_,\nynne sen hänen peällen luotettu uskon-vakaus, tullut vakuutetuksi ja\nperustetuksi.\n\n[246] Tämä on se korkein tarkoittamus kaikessa meijän elämässämme,\nnimittäin että tehä meitä täyvellisemmiksi ja ymmärtävämmiksi. Tämän\ntarkoittamuksen tautta, joka tarkoittaa että valaista ja onnistaa sitä\nyhteistä ihmiskuntoo, on jo niin monet tuhanneet hyviä ihmisiä\nvuottaneet verensä ja henkensä heittäneet, kärsinneet veäryyttä,\nvaivoja ja rasitoksia, ja kuitenkin yhtä rakkaat, osottanneet hyvyyttä\nvihamiehillensäkin. Tämän tarkoituksen tautta -- että harjoittoo\nhyvyyttä ja rakkautta ihmisissä, että levittää moailmassa valaistusta\nja totista onnellisuutta -- pitäis vielä ihmiskunnan hyväksi, monta\ntuhatta viattonta uhrattaman, ja ihtiänsä uhrata -- pitäis ihmisten\nvielä elämiin monta-monuista aikaa ja ihmis-ikeä -- pitäis vietä\nihmisten monin kerroin lankiaman epä-uskoon, turhiin menoin, suuriin\nsyntiin, ja nouattaman isoja villityksiä. Miksi? -- Siksi, että\nheijän joukko on vielä isompi, jotka harjoittaavat pahuutta, ja\njotka omaksi voitoksensa ettiskelevät että ihmisissä levittää\npimeyttä ja mielen-sokeutta, tehän tätä huikentelevaisuuellansa ja\nmielettemättömyellänsä, tahi saastaisuuellansa ja saittaisuuellansa,\neläin sillä turmioksi itellen että muillen. Eikös myö luetak joka\npäivä, mitenkä kussakin kansakunnassa, liioitenkin Europan\nluoteisimmissa valtakunnissa, _pimeys ja valistus_ ovat olleet,\nvastatuksin, ja kuinka hyö sielä ovat taas ruvenneet ihmisiä\ninnoittelemaan. Se on tämä henkellinen mielen-orjuus ja vapaus (josta\nsiitten myös seuraa laillinen orjuus ja vapaus: tästä toas seuraa\npuheen ja painon orjuus ja vapaus) jotka kussakin hallituksessa ovat jo\nväk-karttua vetänneet, ja jotka nyt toas Frankriikin, Spanjan ja\nPortugalin maissa ovat tukka-nuotaisillaan.\n\n[247] _Vastaan-peätetty uskomus, den protestantiska Religionen;\nuuistettu, den reformerta_.\n\n[248] _Yhtäläisyys_, Jemnlikhet. Tästä _henkellisestä yhtäläisyytestä_\nseuraa siitten myöskin _laillinen yhtäläisyys_. Josta on arvattava että\nkansoihen _laillinen vapaus ja yhtäläisyys_ on viimeinkin perustettu\nheijän _uskomuksensa_ peälle; sillä minkälaiset heijän aatokset ovat\n_henkellisissä asioissa_, sellaiset ovat myöskin _moallisissa_.\nKussa uskomus on _yksinvaltainen_ (despotisk), siinä on myöskin\n_yksinvaltainen hallitus_; ja kussa toas löytyy yksinvaltainen\nhallitus, siinä löytyypi ussein _yksinvaltaisuus_ (despotism), ja kussa\ntämä löytyy, siinä ej kansallinen valaistus menesty; sillä valaistus\naina tuopi myötensä ymmärtämystä _yhtäläisyytestä ja vapautesta_. Eikä\nmuut kansat ook oikeen arvaneet ja ansaineet vapauttansa, kuin\n_valaistuneet_; sillä valaisemattomissa tämä heijän _vallollisuus_\nvälleen muuttaisiin _vallattomuuteksi_. Soannoonhan seneistä kahtoa jos\nPortugalin valtakunnassa yksi _asetoksen-alainen_ hallitus\n(konstitutionell Statsförfattning) jääpi pysyväiseksi, ellei tämä\nheijän poavilainen uskomus tule monessa paikassa oijaistuksi ja\nvapaallisemmaksi; sillä meijän tietyviksi ei ouk vielä poavilaisissa\nmaissa yksi asetoksen-alainen hallitus mänestynyt. Sitä vastoin kussa\nkansassa löytyy yksi rauhallinen ja vapaallinen _uskomus_, siinä\nmyöskin aina tavataan yksi kansallinen ja yhtäläinen _asetus_ eli\n_hallitus_. Ja ellei sitä tavatak nimestään, niin sitä kuitenkin\ntavataan luonostaan; niin kuin e.m. Danmarkissa, kussa Hallitus on\nkyllä nimeltään _yksinvaltainen_, mutta kuitenkin luonostaan aivan\nvapainen ja kansallinen. Koska pohjos-Amerikassa ei löyvyk\nminkäänlaista _peä-uskomusta_ (Stats-Religion, hufwudreligion) vaan\nkaikki uskot ovat yhtäläiset ja yhestä arvosta, niin seuraa myöskin\nsiitä, ettei siinä milloinkaan taija löytyä yhtä _peä-valtiasta_\n(Monark, yksi-valtias), sitä vähemmin yhtä _yksin-valtiasta_ (despot),\nniin kauan kuin asian laita on muka tällainen; vaan että kaikki\nasujammet täytyy olla _yhtäläiset ja varsin vapaat_. Se oisi muuten\nmahotoin asettaa tässä yhtä omoo hallitusta, ilman tällaista ehota, ja\ntulevaiset ajat soanoovat totistoo jos tämmöinen outo ja merkillinen\nHallitus on hyvä jäämään seisalleen. Sillä muissa maissa _yhtäläinen\nuskomus_ on ollut se ensimäinen peä-tarkoittamus, vaan tässä\n_yhtäläinen hyötytys_. Muualla ovat perustanneet hallituksensa ja\nlakinsa _henkellisyyen_ peälle, mutta tässä ainoastaan _laillisuuen_\npeälle (_på laglikmätighet_).\n\n[249] Tästä seuraapi myös että kaikissa Poavilaisissa maissa, kussa\nvalaistus paihti uskomuksensa on ilmistynnä, siinä ovat hyö toisiaan\nvastaan ponnistavaisia; sillä heijän _uskomus_ (joka tarkoittaa\nhenkellistä orjuutta) ei salli tätä _mielenvalaistusta_ (joka\ntarkoittaa henkellistä vapautta). Sen eistä ovat hallitukset heissä\nkahen riitauntunehen käsissä. Sillä jos pitäävät uskomuksensa puolta,\nniin heijän täytyy vastuuttella ja ikään kuin alaspainaa valaistusta,\nvapausta ja tietomusta; jos tahtoovat toas näitä suojella, niin heijän\ntäytyy helpoittoo sitä henkellistä orjuutta, josta papit taas\npaheksiivat. Sitä vastoin muissa ristityissä maissa, kussa ei löyvyk\ntällaista _orjallista uskomusta_, siinä on sekä _mielen- että\nhenkellinen-valaistus_ yhäppäin taipuvaiset, siinä käyvät hyö\nkäsityksin, ja onnistaavat yhteistä kansoo. Ei siinä hallitus eikä\nuskomus pelkeä tietomusta, vapausta ja mielen valaistusta, mutta\nnopeemmin hyö heitä harjoittaavat.\n\n[250] Näistä uskon-nouattajoista on erinomattain ne _Jesuiittilöiksi_\nmainittavat henkelliset velhot, ne enin rauhattomat. Ehkä näitä ei\nlöyvyk meijän maissa, niin löytyy kuitenkin niitä jotka ovat julenneet\nsanoa valistuksen olevan meillen juuri vahinkollisen (_Mnemosyne_ 1820.\nN:o 100, 104), kuitenkin hyö ovat varsin harvat, eikä heitä ouk ykskään\nmalttana kuuleskella. Se kunnioitettava Toimitus jonka huolessa meijän\nSuomalaiset Opin-laitokset äsköttäin ovat olleet uskotut, on heijän\nnöyrymmässä koettelemuksessa (_förslag_) Keisarin armollisimmaksi\nsuostumukseksi suonneet, että Suomessa piti asetettaman 4 lukistoa\n(_Gymnasier_), 13 peä-koulua (_Trivial-Scholor_), 13 isompaa koulua\nTyttölöihin neuoittelemiseksi, ja ilman näitä, yksi alutos-koulu\n(_pedagogi, elementarskola_) Bell-Lancasterin tavan jälkeen kussakin\nkaupunnissa; ja samalla opetus-tavalla, 200 pitäjän-koulua kussakin\nhippakunnassa, eli yhteseen 400 pitäjän-koulua. Ja vielä siittenkin\nettä kuhunkin lukistoon ja peäkouluun piti pantaman yksi Suomen kielen\nopettaja, jotta saattaisimme tätä vähittäin harjoitetuksi ja parempaan\nkuntoon.  Se on meijän onneksemme ja kunniaksemme, että tällaiset\nasetokset ovat tulleet toimeen; ja että kansan paras on tullut\nannetuksi haltuun tällaisten miesten, joita ei myö eikä meijän lapsemme\ntaija tästä täyvellisesti kyllä kostella.\n\n[251] _Villiturkit_, barbaresker, Marockaner.\n\n[252] Mitä on sanottu kansan _henkellisyytestä_, on myöskin sanottava\nkansan _valistuksesta_, joka on luonnostansa henkellinen.\nSillekin on annettu omat holhotukset, joihin ei muut maalliset menot\npuutuk.\n\n[253] _Vapa-valtainen Hallitus_, Fri-Stat; _Yhteen-liitetyt\nvapa-valtaiset Hallitokset_, förenta Staterna i Norra Amerika.\n\n[254] Nämät yhteen-liitetyt vapavaltaiset Hallitukset ovat pituueltansa\n430 Ruohtalaista peninkuormoa, ja leveyeltänsä 260 penink. eli hyö ovat\n47,190 peitto-peninkulmaa (_qwadramil_), josta moasta Indialaisilla\nvielä on 2/3:tta osoo; tahi hyö ovat yhteisesti 7 kertaa isommat kuin\nkoko Ruohti (joka on 3,871 peitto-penink.) ja Nori (2,828 p. pen.)\nyhteiseen (6,699 p. pen.).\n\n[255] Nämät yhteen-liitetyt Hallitukset pohjos-Amerikassa ovat\nmoailmassa ne ainuat Ristilliset kansakunnat (_samhällen_) jotka ei\nnouvata yhtä vissiä peä-uskomusta, ei Ristillistäkään, mutta jotka\njuuri kieltää ja epuusteloo, ettei milloinkaan sellainen valta-uskomus\npie heissä löytyä (Swea VII. H. p. 165; IX. H. p. 17; XH. p. 13). Ne\nvanhimmat Hallitukset pitivät kuitenkin Ristilliset uskomukset\nparainna, erinomattain sen vasta-peätetyn; mutta näinnä aikoina\nkahtoovat tätä asiaa niin vähästä arvosta, että Louisianan\nperustus-laissa ei uskomuksesta ollenkaan mainitak, ja Columbiankin\nperustus-laki, joka alkaa näillä sanoilla: \"Jumalan nimeen\"; niin ei\npuhutak sen kopoisen-koommi tästä heijän Jumalasta. Mississippin ja\nTennesseen perustus-laki voatii ainoastaan ikäin kuin ehonna (_ett\nwilkor_) peästäksensä Lailliseen virkaan (_ett civilt embete_), että\npitäis muka uskoman _Jumalan löytyvän_, ja rankaistuksen että\nkostamisen perästä tämän elämisen. New-Englannin perustus-laki suostuu\nsiihen, että jos jokuu uskomus ei salli tunnustajoitansa tekemään\nvalaa, tahi vannomaan sen Jumalan nimeen jota tunnustaavat, (jos muka\ntuntoovat ketään) niin on kyllä kuin hyö ainoastaa teköövät\nvahvistuksen (_försäkran, affirmation_) kussa ei Jumalata mainitak.\nTällainen on myös se vala jota Hallitus-liitoksen isoin hoivauttaja\n(_högsta styresman_) tekööpi. Tuomarit tahi lain-tutkiat, ja\npeäkokouksen että lain-asettamuksen osalliset (_Kongressens och\nLagstiftningens medlemmar_) teköövät ainoastaan varman lupauksen että\n_voimassansa piteä liitoksen perustus-lakia_, sillä kansakunnan (tahi\nlain ja hallituksen) tarkoitus on heijän mielestänsä, niin kuin myös\nLiitoksen asetuksessa luetaan: \"_että vahvistaa (turvata) oikeutta ja\nsisällistä tyyvennyyttä (t. vakautta), että pitää huolta yhteisestä\nvaruistamuksesta (t. varjelemuksesta), ja eis-auttaa yhteistä parasta\nja hyötytystä (hyvyyttä)_.\"\n\nSen eistäpä se on peä-kokoukselle kovasti kiellätty julistamasta yhtä\nlakia, kussa yksi uskomus koroitettaisiin peä-uskomukseksi, tahi jolta\ntoinen uskomus tulisi millään tavalla estetyksi hänen julkisesta\ntoimituksesta, ja ettei yhelläkään ouk oikeutta pakottaa toista\nvastaan-luontonsa kuuleskelmaan yhtä Jumalanpalvelusta, joka ej ouk\nhänen uskoansa tahi mieltänsä myöten sopiva.\n\nTästä henkellisestä vapautesta ja yhtäläisyytestä, niin peä-kokous\nvalihtee päiväksi mieltensä myöten yhen papin, milloin yhestä\nmilloin toisesta uskomuksesta, soarnamaan tahi pitämään heillen\nilta-rukouksensa. Tästä tapahtui kerran Virginiassa, nimittäin vuonna\n1817, että koska papit aina nouvattaavat yhtä vissiä uskomusta, niin\nsuurin osa Ala-huoneesta (_pluraliteten i Underhuset_) ei suvainna\nitelleen mitään pappia soarnomaan, koska lukivatten sitä vasten lakia,\nettä ainoastaan nouvattaa yhtä uskomusta; josta myös jäivät sinä\npäivänä ilman rukouksetak. Tästä heijän henkellisestä että laillisesta\nyhtäläisyytestä tapahtui myöskin kerran, nimittäin vuonna 1823, että\nyksi Juudalainen (_Jude_) nimellä Mardoch Noach tehtiin New-Yorkissa\n_High Sheriffiksi_ eli ylimäisiksi peälys-mieheksi. Tästä heijän\nhenkellisestä vapautesta on selittävä, että ainoastaan New-Yorkin\nkaupunnissa löytyi v. 1824, 150,000 henkee, 97 kirkkoa 16:nestä\nerinnäisestä uskomuksesta, ja kaikellaisista kielellisistä.\nJos tämmöinen _henkellinen vapaus_ pohjos Amerikassa vierastuisi\n(skulle urarta) _uskomus-yhtätyytyväisyyteksi_, tahi (joka oisi vielä\npahemmin) _uskon-vallattomuuteksi_ ja varsin _uskottomattomuuteksi_,\nniin kuin moni jo varoo, silloin myöskin seuraisi tapoin pahennamus, ja\nkoko Hallituksen kavotus.\n\n[256] Meijän aatos ei ouk suinkaan, ettei uskomusta ollenkaan tarvitak,\ntahi että se on muka yhtä, olkoonpa tuo minkälainen tahaan.  Myö\nluulemme sitä vastaan että se on _varsin tarpeellinen_, niin\nvaltakunnissa kuin yksinäisissäkin ihmisissä. Sillä kussa ei löyvyk\n_uskomusta_, siinä ei myöskään löyvyk _henkellisyyttä_, koska\nhenkellisyyen (ehkä sisällinen luonnostansa) täytyy ilmauntua jonkuun\nulkonaisen piiroksen alla, tahi jollakulla tavalla tulla ihmisillen\ntoimitetuksi. Tämä tapahtuu niissä erinnäisissä uskomuksissa.\nMyö luulemme seneistä, että uskomus on kansakunnissamme _kaikkiin\ntarpeellisin_, mutta että hänen ulkonaiset piirokset eivät ouk yksinään\nhyvät kiinittää ja yhistää muita ihmisiä kuin valaistamattomia, jotka\npitäävät näitä juuri henkelisinä; ja että sitä vastoin _henkellisyys_\n(uskomuksiin henkellinen, sisimmäinen luonto ilmautunna meijän\nsyvämmessämme) yhistää kaikkia ja kaikkia kielellisiä. Sen eistä\nihmiset ennenaikana (mielen-valaisemattomuutessansa) pitivät sotoo ja\nvihoo keskenänsä, ja tappoivat toisiansa ainoastaan uskomuksen\nulkonaisesta puvusta ja piiroksesta; mutta nyt eläävät hyö\n(mielen-valaistuksellansa) rauhassa ja ystävyytessä muihenkin\nuskollisten kanssa, jotk eivät pue uskomuksensa samoihin piiroksiin\nkuin hyö.\n\n[257] Tämä näihen vapavaltaisten Hallitusten yhteinen liitos ja\nhallitus-meno on rakettu sen perustoksen peälle, että kaikki ihmiset\nsyntyyvät vapauteen, ja että kaikki vapaat ihmiset ovat yhtäläiset ja\nsamasta arvosta, koska ovat luonnolta soaneet samat oikeuvet (_Swea_\nXH. p. 11); sen eistä ei yhtään heistä, ei syntymisellänsä eikä muulla\nulkonaisella kunniallansa eli kauneuellansa, pietäk muita ylhäisempänä.\nKansa asettaa seneistä itek lakinsa, ja ulos-valihtee toimitusmiestensä\nkautta (_genom sina ombud_) isommat virkamiehet, sekä lailliset että\nsotalaiset (_civila och militäriska_) ja piteä heitä velkapeännä\nlaillisesti vastoamaan viran-käyttämisestänsä. Nämät soavat siitten\nvalita niitä alaisempia virkamiehiä. Samalla tavalla kansa\nyksinään valihtee ja palkihtee pappiansa ilman Hallituksen siihen\npuutumatak. Sitä vastoin eivät papitkaan soa puolestansa puuttua\nhallitus-toimituksiin. Ehkä tämä liene syy että moni on heistä tullut\nsieltä takaisin, valittain heijän tyytymättömyyttänsä.\n\nTällainen on kunkiin vapavallan yksinäinen hallitus, mutta yhteisesti\nheitä hallitetaan peä-kokoukselta, joka on heijän yhteinen peähallitus,\nja johon hyö kukiin lähettelöövät _puolistajoitansa_ (representanter).\nPeä-kokous on jaettu kahteen _toimituskuntaan_ (departementen)\ntahi kahteen _huoneseen_ (twenne hus); joista yks kuhutaan\n_lain-asettamuksen kunta_ (lagstiftande magten, corpsen) tahi\n_ala-huone_ (underhuset) jonka velvollisuus on että asettaa ja oijaista\nhallituksen lakia; toinen, _lain-toimittamuksen kunta_ (lagskipande\nmagten, corpsen) tahi _ylä-huone_ (öfver-huset) jonka asia on että\noikein käyttää ja toimittaa lakinsa, ja jonka käsiin seneistä\nlaillinen valta on uskottu. Heijän peämies kuhutaan _praesidentiksi_\n(esi-istuja) joka on vapa-vallan ylimmäinen virkamies, ja jonka käsissä\non _toimitus-valta_ (werkställande magten). Kansa valihttee häntä aina\n4:en vuuen peästä uuestaan, niin myöskin molemman huonein osalliset,\nnimittäin _Ala huoneen_ aina 2:hen vuuen peästä, ja _Ylä-huoneen_ 6:en\nvuuen peästä.\n\nNäihen vapavaltaisten hallitusten tavalla ovat näinnä vuosinna ne\nmuutkin Amerikan valtakunnat eroittaneet ihtiänsä Spanjan ja\nFrankriikin vallasta, ja asettaneet ihtiänsä tällaisiin vapavaltaisihin\nhallituksiin kuin nämät yhteen-liitetyt pohjaiset; ainoastaan siinä hyö\nerkaneevat näistä, että pitäävät poavin uskon peä-uskomukseksensa.\nSillä tavalla on nyt pian koko Amerika asetettu vapavaltaisiin\nvaltakuntiin. Nimittäin (pohjos Amerikassa) Mexico joka tehtiin\nvapavallaksi v. 1821, ja kussa löytyy 6,600,000 henkee; _ne\nyhteen-liitetyt vapavaltaiset hallitukset Amerikan navalla_ (i central\nAmerika) jotka tehtiin vapaaksi v. 1821 ja joissa löytyy 1,300,000\nhenkee; ja (etelä-Amerikassa) _Columbia_ joka tehtiin vapavaltaiseksi\nv. 1811, kussa löytyy 3,145,000 henkee; _Peru_ jota vapautettiin v.\n1818, kussa löytyy 1,300,000 henkee; _Bolivia_ joka peäsi vapaaksi v.\n1824, kussa löytyy 600,000 henkee; _Ne yhteen-liitetyt vapavaltaiset\nmaakunnat Platan kymin ympärillä_, jotka vapautettiin v. 1810, ja\njoissa löytyy 2,100,000 henkee; _Paraguay_ joka tekiin omin valtaiseksi\nv. 1809, ja kussa löytyy 600,000 henkee; _Chili_ tuli vapavallaksi v.\n1818, siinä löytyy 1,000,000 henkee ja _Hayti_ (_St. Domingo_) yksi\nVestindian soaren-moa joka v. 1794 tuli vapaaksi ja joka on yks\nvapa-valta negrilöistä ja mulattiloista (tahi mustista ja\nturpasuisista) joita luetaan 1,000,000.\n\n[258] Vuonna 1584 anto Kuninkatar (_Drottning_) Elisabeth Englannissa,\nluvan Walter Ralighille että omistaa kaikkia niitä maita pohjos\nAmerikassa, kussa ej muut ristityt ollut vielä majojansa asettaneet.\nMutta koko tämä hänen toimitus kävi tyhjään, samaten myös v. 1587,\nja 1590. Vasta v. 1603 seisahtuivat Englannilaiset näissä maissa;\nv. 1609 laitettiin heillen peälysmies; v. 1618 kajottivat sieltä\npois Hollannilaisia, ja v. 1625 muutti sinnä paljon väkee\nEnglannista Kuninkaan Carle I:sen ymmärtämättömän käytöksen tautta.\nVuonna 1773 s. 21. p. Joulu-kuussa puhkeisivat kapinat Bostonin\nkaupunnissa. Sinä 5. p. Joulu-kuussa v. 1774 kokontuivat kustakin\nniistä 13:nestä isoimmista moakunnista valitut miehet peäkokoukseen\n(_till en congress_) Philadelphian kaupunkiin, kussa ne peättivät että\nhenken-aseilla pitää puoltansa. V. 1775, s. 19 p. Huhti-kuussa tulivat\nEnglannin sota-joukolta kohtatuiksi. Sinä 1. p. Touko-kuussa tekivät\nyhteisen liiton (_ett förbund, en union_) välillänsä, ja ottivat\ns. 18 p. Heinäkuussa Washingtonnia peämieheksensä; s. 23 p.\nElo-kuussa kuulutti Englannin Kuninkas heitä uppiniskaisiksi ja\nmetelin-nostajoiksi. Vuonna 1778 niin Frankriiki ja Spania vakuutti\nheijän vapautta, ja v. 1783, täytyi ite Englannikin siihen suostua.\nNe 13 ensimäiset hallitukset olivat: _Virginia, Massachusetts,\nMaryland, Rhode-lsland, Connecticut, Nord-Carolina, Syd-Carolina,\nNew-Hampshire, Pensylvania, New-York, New-Jersey, Delavare ja Georgia_.\nSiitten on vielä syntynyt 11 uutta, nimittäin: _Vermont, Kentucky,\nTennessee, Ohio, Louisiana, Indiana, Mississippi, Illinois, Alabama,\nMaine, ja Missouri_. Ilman näitä luetaan tähän vielä 7 maan-kappaleita\n(_distrikter, territorier_), nimittäin: _Florida, Michigan, Arkansas,\nColumbia, Missouri, Oregan tahi Länsi-maa (westra territ.) ja\nLuve-maa (Nordwestra territ.)_.\n\n[259] Että mahtaisimme selittää miten paljo kansa on näissä maissa\nläsäyntynyt, niin mainitaan että Baltimooressa, kussa ennen\nnostelemusta (före revolutionen) tahi 50 vuotta siitten ainoastaan\nlöytyi 5,000 henkee, siinä löytyy nyt 62,700, New-Orleanissa jossa\nvielä v. 1783 muutamat sala-kauppiaat (smyghandlare, lurendrägare)\nainoastansa asuskelivat, siinä löytyypi nyt 27,000 henkee; ja\nNew-Yorkissa jossa samana vuonna luettiin 26,000 henkee, luetaan nyt\n150,000. Ne jotka vuotesta 1790 vuoteen 1815 muuttivat tähän, oli\nyliten 123,000 henkee, tahi nuon 5,000 vuosittain. Siitä päivästä ne\novat aina lisentyneet, niin että yhellä vuuella (v. 1817) muutti tähän\n22,240 henkee, josta suurin osa oli Englannista (VIII. H. p. 114),\nkussa ne henkelliset riitaukset pakotti monet tuhannet muuttamaan\nmajansa niihin maihin, kussa laillista että henkellistä vapautta\npiettiin arvossa. Jos luettaisiin kaikkia niitä, jotka ovat muista\nmaista vajuneet näihin vapa-valtaisiin Hallitoksiin, ynnä niitä mustia\norjia, joita Afrikasta tähän kuletettiin, niin se näyttäisi kyllä\nuskottomaksi. Puolen verran heistä sanotaan jälleen muuttaneen tästä\nmuuvanne, ja niistä jotka asuuvat rannoilla olevissa hallitoksissa,\npois-muuttaavat vielä nytkin vuosittain 60,000 niihin kaukaisempiin\nmaakuntiin, kussa löytyy heillen enemmin tiloo ja vapautta. Siitä\nkansan-luvusta kuin tehtiin vuonna 1820, niin löyettiin että koko\nyhteinen väkikunta oli jo silloin 10,123,477 henkee, joista 7,883,835\noli valkoisia tahi Europasta lähteneitä; 238,029 vapaallisia painetuita\n(mustia ja vasken-karvaisia); 1,544,971 orjia; ja 456,642 Indialaisia\neli tään-moan sukuisia. Näistä valkoisista oli 7,060,000\nEnglannilaisia, ja 823,835 muita kielellisiä, yksinkin Suomalaisia.\nMainittuna vuonna oli kansatus (befolkningen) niissä erinnäisissä\nhallituksissa, niin kuin seuraa, nimittäin: Mainessa 298,566;\nNew-Hampshiressa 241,158; Vermontissa 235,764: Massachusettissa\n522,475; Rhode-Islandissa 83,479; Connecticutissa 275,598; New-Yorkissa\n1,377,652; New-Jerseyissä 277,575; Pennsylvaniassa 1,049,458;\nDelawaressa 72,749; Marylandissa 407,400; Virginiassa, 1,065,366;\nNord-Carolinassa 638,889; Syd-Carolinassa 503,191; Georgiassa 356,489;\nFloridassa 18,000; Alabamassa 162,901; Mississippissä 95,448;\nLouisianassa 157,507; Tennesseessä 427,813; Kentuckyssa 504,307;\nOhiossa 584,520; Indianassa 154,064; Illinoissa 63,917; Michiganissa\n17,967; Luuve maassa 19,109; Missourissa 67,086; Arkansassa 28,980;\nMissourin maakappalessa 200,000; Oreganissa 120,000; Columbiassa\n33.039. Näistä hallituksista niin New-Hampshiressa, Vermontissa,\nNew-Jerseyissä, Pennsylvaniassa, Delawaressa, Virginiassa, Kentuckyssa\nja Columbiassa, ei mahak eneä löytyä yhtään Indialaista, mutta niissä\ntoisissa heitä vielä löytyy, muutamissa enemmin, muutamissa vähemmin.\nAinoastaan Luoteen, Missourin, ja Origanin maalikappaleissa ei löyvyk\nmuita, kuin paljaista Indialaista, paitti muutama linna joka on näihen\nvieraisten käsissä.\n\n[260] _Pelto- ja puisto-maat_, sädesfält och trädgårdar.\n\n[261] Näihen hallituksiin sisään-tulot oli kahen vuuen eistä\n(v. 1823-1825) yhteisesti 75,986,657 Dollars, ja heijän pois-kauppaus\n(_export-handel_) 25,337,157 Dollars, (yksi dollars on likimmittäin\nsamassa arvossa kuin 1 Riksi hopeassa). New-Yorkissa löytyi v. 1824,\n14 rahastoa (_bankar_) kussa peäsumma (kapitalet) oli 17,000,000\nDollars; 10 meri-varjotus kuntoa (_Sjö-Assekurans-Sällskaper_)\njoihen peä-summa oh 4,650,000 Dollars; 24 tuli-varjotus kuntoa\n(brandförsäkrings-societeter) joihen peä-summa luettiin 9,850,000\nDollars. Sinä vuonna löytyi 65 laivoo, jotka kantovat 15,831 tynnäriä.\nVuonna 1824, niin oli yhteinen sotaväki 30,000 miestä, nimittäin 20,619\nmiestä pestättyä väkeä (_linie-troppar_) ja 9,381 moan-väkeä\n(_province-troppar_) joihen kostaminen teki vuuessa 9,922,782 Dollars.\nIlman heitä niin oli samana vuonna 1,053,387 miestä nosto-väkeä\n(_miliser, bewäring_) (_Neue Allgemeine Geographische und Statistische\nEphemeriden_ XVI B. p. 413, 414, m.m).\n\n[262] Mitä näihen yhteen-liitetyihen Hallituksiin opin-keinoista ja\ntietomuksien asettamuksista (wettenskapliga stiftelser) oisi\nsanottavoo, niin oisi mahotoin voatia että näissä näin äsken\nsyntyneissä valtakunnissa, kussa ulkonaiset soat että sisälliset riiat\nja kapinat ovat tähän asti heitä rasittaneet, kussa niin monen miljonan\nihmisten, kaikkein kielellisten ja kaikkein uskollisten, yksinäinen\nettä yhteinen paras on ollut sovitettavana ja haettavana, että tässä\nmahottomassa kansoin kuhinassa, kaikki oisi muka jo sillä jalalla, kuin\ntavataan vanhoissa valtakunnissa. Viisauen harjoittaminen ja Uskomuksen\nholhottaminen on täytynyt pysähtyä ja jäähä muita myöhemmäksi,\nerinomattain koska hengellisyyttä ja kansallista valaistusta ei\nkaivattu, vaan löytyi jo itestään kansassa levitettynnä, sillä hyö\ntoivat heitä kukiin myötensä mistä tulivat. Se on uskottava, että kuin\nsoavat aikoa tuonempana, niin eivät suinkaan laimin lyö näitäkin\nharjoitella. Hyö ovat jo asettaneet Akademioita ja muita Opetus-kouluja\nnuorillen; ja ettei valaistus ouk heistä häviämässä, mutta nopeemmin\nheissä leviämässä, nähään siitä, että kuin ennen vapauttansa ei annettu\nheillen muuta kuin 2 aviisia (tievustuksia, tieto-sanomia) niin\nannettiin kohta vapaaksi tultuansa 39, joista 33 oli Englannin\nkielellä ja 6 Franskan kielellä. Siitten ovat hyö vuosittain\nenentyneet. Vuonna 1810 annettiin 158 tasanvaltaista tievustusta,\n(_republikanska tidningar_) erinnäisillä kielillä, 157 yhteen-valtaista\n(_federalistiska_) ja 49 mitettömöö sanomoo, (_neutrala tidningar_) eli\nyhteseen 364 tietosanomoa. Vuonna 1823 painettiin yhteen-luettu 538\ntievustusta, ja nykyisin sanotaan heijän vuuessa olevan 640. Moni on\nkyllä pitänä tätä tiion liian levittämistä kansakunnissamme (jota\nliioitenkin tieto-sanomien kautta harjoitetaan) hallituksillen\nvaaralliseksi, koska sillä hallituksen menot tuloo kaikillen tietyiksi,\nniin hyvimmät kuin huonommatkin. Niinpä pitivät ennenkin Jumalisen\nsanan levittemisen vahinkolliseksi Poavillen ja hänen Piispoillensa,\nkoska uskomuksen harjoittamisella usein kuorittiin heijän tyhmyyttä ja\nvilpeyttä. Yksi uskomus joka on toimituksessansa julkinen, eli kussa ej\npietäk mitään salassa, ja yksi hallitus joka on käytöksissänsä\njulkinen, eli kussa ei mitään peitetäk, ovat kumpaisetkin yhtä\nkunnioitettavat ja rakkaat. Samaten yks kansa joka uskaltaa puhua ja\nkuulla puhuttavaksi totuutta ilman viipistelemätä, sekä maallisissa\nettä henkellisissä, sekiin osottaa sillä mielenvalaistusta, ja totistaa\nettä elätään valaistuilla ajoilla. Sillä _totuus_ on aina ylistettävänä\nmissä sitä vaan löytyy. Ennen asettivat hänellen temppelilöitä, ja\nrukoilivat häntä Jumalana, nykyisin on hään ite assettanut temppelinsä\nrehellisten syvämmissä -- kunnioitakamme häntä siinä, kussa löyvämme\nhänen asuskelevan! Että _totuuen harjoittaminen_ on tarpeellinen\nvaltakunnan vakauveksi, on jo vanhat havanneet. Tämän käsittämiseksi\novat ne jalommat valtiat ennen vanhuutessa pueneet ihtiänsä\nyksinkertaisiin talonpoikaisiin voatteihin, että sillä tavalla muihen\njoukossa kuulla tuntemattomina mitä kansa heistä, heijän hallituksesta\nja virkamiehistä puhui, ottain siitä vaaria ja opetuksiansa; Sitä\nvastoin ne kehnommat suljivat ihtensä vaimoväin joukkoon ja\nturvaiksivat palvelioihinsa, jotka kantain konttia ja valleita\nrehellisten kansalaisten peälle, sillä kuiskutteli heijän herransa\nkorvia, ja heijän mielettelemisella toimitteli valtakunnan hallitusta.\nNykyisin eivät valtiat tarvihte käyvä totuutta kuuntelemassa muihen\noven takoo, niissä valtakunnissa kussa on jokaisellen lupa annettu\npeästä heijän puheillen, ja kussa löytyy puheen ja painon vapaus. Siinä\nsoavat hyö oppia tuntemaan alamaisten aatoksia ja virkamiestensä vikoja\nja ansioita, näistä heijän tieto-sanomista. Sen eistä ovat ne\nviisahimmat ja valaistummat valtiat näinnä aikoinna juuri suojellut ja\nkalliksi arvannut tämän painon-vapauven, eikä siitä pölähtänyt eikä\nnärkistynyt jos jolonkullon heistäkin jota kuta oisi mainittunna; Sitä\nvastoin ne heikommat, jotk eivät uskala antoo käytöksiänsä tulla\nmuillen ilmiksi, tahi jotka pelkeävät tullaksensa moitituiksi, hyö ovat\nvarsin asettaneet tämän painon vapauven kahleissa ja vahvoissa\nrauoissa, salpataksensa muka sillä alamaistensa korvia totuutta\nkuulemasta; mutta hyö ei taija sitä siittenkään salata, sillä asiat\ntuloo kuitenkin tietyiksi; vaan hyö salpaavat sillä ainoastaan omat\nkorvansa, kuulemasta totuutta alamaisiltansa. Kuitenkin halajavat hyö\nsitä kuuleskella! Ja koskeivät uskala kuunnella sitä julkisesti, niin\nkuunteloovat saloapäin. Hyö ovat täksi tarpeheksi asettaneet yhtä\n_sala-kuria_ (hemlig polis) joka juoksuttaa heillen muihen puheita,\nusein ehkä veärin kuultuja ja pahoin selitetyjä, usein ehkä toisinpäin\nkeänättyjä, ja monestin ehkä kuulustajoihen omilla lisättynnä.\n\n[263] _Ilmoitus_, upptäckt.\n\n[264] _Moa-kaari_, hemisfer. (Otava. II. Osa. 50 p.)\n\n[265] Tämä kokemus, että _vapaus_ antaapi _voiman_ (ehkä _voima_\nsiitten vuorostansa täytyy hallita _vapautta_, ikään kuin hyvä lapsi\nvanhempansa) on nähty jo vanhuuesta. Sillä tavalla Ruomikin ensin\nperustettiin, että kaikellaiset kielelliset ja mielelliset saivat siinä\nvapautensa, josta siitten syntyi se kansa joka monessa vuos-saassa\nhoitteli koko maailmata.\n\n[266] _Tieturi_, wetenskapsman; _Taituri_, konstnär.\n\n[267] P. _Hallitus-meno_, Regerings åtgärd.\n\n[268] _Uskomus-rauhallisuus_, (tolerans, religions fördragsamhet).\n_Rauhallinen_, (tolerant); _rauhatoin_, (intolerant).\n\n[269] _Taranko_ (Taganrog) on yks kaupunki musta-meren rannoilla.\n\n[270] _Sanaus_, (epigram). Tämä ja ne jälkimäiset sanaukset ovat ne\niho-ensinmäiset koettelemukset, että Greekkallaisten tavalla, Suomeksi\nkirjuttaa lyhyväitä somia ajatuksia.\n\n[271] Se tyytymys _siveyteen ja hyvyyteen_ joka ilmauntui kokonaan\ntämän Nuorukaisen olennossa, ja jolla hään mielytteli ja suosioitteli\nkaikkia ympärillänsä, on vakuuttanut minua, että hään suosiolla ja\nleppeellä silmällä on vastaan-ottava näitä pieniä heinän-heikkaleita,\njoita minä hänen muistoksi olen uskaltannut asettaa hänen hauvallensa.\n\nNeito _Agnes Louise Godenhjelm_ oli syntynyt v. 1803 Gröndalin hovissa,\nMäntyharjun pitäjässä Savossa, ja kuoli 19 vuuen vanhana, yhestä\nveri-paiseesta hänen rinnassansa (_bröstböld_) joka lopetti hänen\npäivänsä sinä 5:enä päivänä Marras-kuussa v. 1822 Tyllilän moisiossa\nsamassa pitäjässä, suureksi suruksi ja mielikarvaksi kaikillen jotka\ntunsivat hänen kauneutta, siveyttä, ja mielen-tyyneyttä.\n\n[272] Oppiva Turun Opistossa (_Studeranden wid Åbo Universitet_) _Ulrik\nWilhelm Hasselblatt_, syntynyt Sortavalan kaupunnissa Karjalassa,\ntuli kesällä vuonna 1825 veljensä kanssa Tukhulmiin, jalkaansa\npoikki-leikkuuttamaan, koska yksi liha-keäpä (_whit-swelling_) oli\npolven kohalla tärvänyt koko jalan. Otettua meiltä jää-hyväiset,\npois-sahattiin häneltä reisi polven ylä-puolelta, suapuvilla\nollessaini. Ilman pitelemätä, ilman järähtämätä, ja varsin ilman\nminkäänlaisetak kujerokseta kahteli hään ite vilpittömästi tätä\nruumiinsa raatelemista, ja ouvoksi kaikkein lässä-olevaisten kannatteli\nkärsimistänsä, ei lapsen tyhmeyellä, mutta Uron uhkeuella. Perästä\ntämän toimituksen hään ei väikistynnä siihen tavalliseen jälkitautiin,\nmutta virkistyi päivä-päivältä, niin että kaikki -- yksin Leäkäritkin\npitivät häntä kohta terveksi tulevana. Mutta pari viikon peästä niin\nhänen korjajan varottamattomuuella valmistettiin tapaturmauksen kautta\n(_genom en olyckshändelse_) kuolema hänellen uuvesta, josta ei eneä\nollut pelastusta. Hään kuoli s. 23 p. Loka-kuussa Kuninkaallisessa\nSeraphimin poto-huoneessa (_Lasaretissä_), ja hauvattiin s. 26 p.\nsamassa kuussa Klaran kirkolla, 19:nellä vuuellansa. -- Siihen\nkatkistuivat kaiket meijän hyvät liitoksemme! Hään oli muka luvanut\nettä terveeks tultuansa, tulla mun luoksein Upsalahan, että siinä\nyhessä työskentellä Suomen kielen harjoittamisessa. Suomalaiset,\njokainen meistä jok on kielessämme rakas, se on rakas mielessämme,\nvuotakaamme yhen veljellisen kyynelen hauvalla tämän nuoren\nKarjaleisen!\n\n[273] Oppiva Upsalan Opistossa _Pehr Reinhold von Törne_ oli syntynyt\nPoason hovissa, Heinolan pitäjässä Savossa s. 16:nä p. Touko-kuussa\nvuonna 1803. Hänen isänsä oli muinonen Savon Jalkaväin-Rykmentin Majori\n_Johan Reinholdt von Törne_, ja hänen äitinsä _Hedvig Sophia von\nEssen_. Jos luettaisiin hänen vanhojansa (_hans anor_) niin hään isänsä\npuolesta oli suvussa sen kuuluisan Suomalaisen sankarin _Carl\nArmfeltin_ kanssa, joka ikusti ihtensä (_förewigade sig_) Kyron\ntappeluksessa, ja joka oli hänen isän-äitin-isä.\n\nTörnen nuorra ollessa kuoli häneltä vanhemmat, josta hänen täytyi ite\npitää huolta ihestään. Hään tuli v. 1821 Upsalan Akademiaan tietomuksia\nharjoittaaksensa, ja tässä juurtuvat hänessä ne taivut (_de anlag_)\njotka oisivat aikoa myöten soattaneet hänestä miehen, johon ei ollut\nmoni verrattava. Mutta ehkä hään ei ennettänä siihen lailliseen ikään,\nniin hään oli kuitenkin elänyt kyllä, että rakkautensa tautta totuuteen\nja hyvyyteen, tulla meiltä mainituksi ja kaivatuksi. Kesällä vuonna\n1825 keäntyi hään keuhko-tautiin, josta hään peäsi Tukhulmissa s. 12:nä\np. Tammikuussa v. 1827. Häntä kannettiin ystäviltänsä Johannin\nkirkolle, jossa lepo-kammio oli hänellen asetettu, ja johon häntä\npantiin s. 15:nä p. samassa kuussa 24:nellä vuuellansa. Suomen-niemi,\njokainen nuorukainen joll on syvämmen-lämpeyttä ja isämmaan-rakkautta,\nja jota näin ennen aikanansa lasketetaan hautaan, on yksi toivo joka\nkatoa, yksi nuori tähti joka sammuu sinun taivaallais -- Ole\nmurheessais ja istuta yksi kaipo-kukkainen hänen muistiksensa!\n\n[274] _Sanan-vaihetus_, Ordbyte, (anagramma).\n\n[275] Nämät olivat _Smyrna, Kolophon, Chios, Argos, Athén, Rhodos ja\nSalamis_.\n\n[276] _Voitto-runo_, segersång, hjeltedikt, epos.\n\n[277] _Suojatar_, skyddarinna, Patronessa.\n\n[278] _Emoinen t. Jumalatar_, Gudinna. Vanhanaikuisia vaimoja, joita\nvanhat pitivät Jumaloinaan.\n\n[279] _Iliadi_, kuhutaan sitä kirjoa, jossa Homerus lausuupi _Ilion_\nkaupunkin kymmenvuotisesta piirittämisestä, ja hänen viimeisestä\nhävittämisestä.\n\n[280] _Rapsodia_ eli _Kokous_. Homeruksen laulut ovat jaetut vissiin\nkokouksiin; joissa kussakin puhutaan erinomaisia merkillisiä tapauksia.\nIliadissa niin hyvin kuin Odysseassakin löytyypi 24 tällaisia\nerinnäisiä _versyn-kootuksia_, joista kukiin sisällänsä pitää nuon\nviiesta saasta -- aina yheksään sataan värsyyn.\n\n[281] _Episodi_ eli _Poikennos_, on Greekan kielestä sepitetty sana,\njolla ymmärretään sellaista puhetta, joka ej o piäasiaan puuttuva,\nmutta ainoastans siihen kuuluva niin kuin yks erinäinen, hänestä kyllä\nlähtevä, vaan itekseen kuitenkin luettava, pakina; jokapa näin\nerilläns, on piä-asiaan sovitettava, koska se jolla kulla tavalla on\nhänestä puhuva. Niin ovat tässäkin, Hektorin ja hänen vaimonsa\nkeskinäiset lausumiset, ei suinkaan sotaan koskevia, vaan omaan\nelämänkeinoon, kuitenkin heitä siihen liitetään, koska ne ovat soasta\nmainihtevia.\n\n[282] _Mittaaminen_, metrisk indelning; _mittamus_, Metrik, läran om\nmeter; _mittaus_, meter.\n\n[283] _Karaistus_, rytm;\n\n[284] E.m. _hyvyys, pataan_, näissä on _into_ ensimmäisessä polvessa,\nmutta _paino_ toisessa. _Painon_ sais ottoo heistä pois, ja heitä\nymmärretään kuitenkin; vaan jos _into_ otetaan, niin heitä ei ymmärek\nykskään.\n\n[285] _Into_, en kort, skarp accent, (_acutus_).\n\n[286] _Paino_, en lång accent utan aspiration, (_gravis_).\n\n[287] _Kuus-niveliset värsyt_, hexametrar, kuhutaan ne värsyt, kussa\nlöytyy kuus niveltä. Yks _niveli_, wersled, takt (_pes_), kuhutaan ne\nerinnäiset meärätyt osat värsyssä. Kussakin nivelessä löytyy taas\nvissiä _polvia_, noter (i takten), stafwelser (i ordet), jotka ovat\nyksinäisiä puheen tahi soiton eäniä.\n\n[288] _Leikkaus_, cäsur, taktstreck, wersafmätning.\n\n[289] Kuitenkin olemme myö koitteeksi leikanna yhen värsyn\nsanoin-jakaamisella, nimittäin:\n\n    Vaan lie heit | kehoitta- | -neet ja yl- | -lyttänyt |\n    omahat mielet.\n\n[290] Dactylus, kuhutaan yksi kolm-polvinen niveli, kussa ensimäinen\npolvi on pitkä, vaan toiset molemmat lyhyvet, e.m. juoksulla,\nsyömäri.\n\n[291] Spondeus, kuhutan yksi kaks-polvinen niveli, kussa molemmat\npolvet ovat pitkät, e. m. moahaan, juoksoo.\n\n[292] _Lovistan_, skandera, efter metrikens reglor prononcera.\n\n[293] Koiton vuoksi olemme heittänyt 4 _spondeusta_ yhessä värsyssä:\ne.m.\n\n    Pùhuttu | Hektor | maasta | rauta | làkinsa | òtti.\n\n[294] _Anapaestos_, kuhutaan yks kolm-polvinen niveli, kussa ne\nmolemmat ensimmäiset polvet ovat lyhyvet, ja se viimeinen pitkä, e.m.\nkuninkaan, kirjuttaa.\n\n[295] Ainoastaan 493 versyssä löytyy neljä näin katkaistuita sanoja,\nvaan hyö ovat kielessämme jo kaikki tavalliset. -- Koska Suomen\nkielessä ei pietäk _painosta_, niin suurta lukua kuin _innosta_, sillä\nse tapahtuu ussein että samat polvet, toisinaan painetaan, toisinaan\npuhutaan painamatak, niin kuin myös vanhimmissakin Runoissa ussein\nlyhyviä pitkistetään, ussein taas pitkiä lyhenetään, niin on meijänkin\ntoisinaan täytynyt asettaa pitkiä polvia lyhyvien paikoillen, niin kuin\ntässäkin, kussa _syntyneet ja syntynyt_ ovat yhtä muka lovistettavat.\n\n[296] Homeruksen Ruohtalaiset kiäntäjät, ovat Ruotiksi toimittaneet\ntämän sanan, puheella: _hjelmbuskwinkande_ (Tranér ja Ingelgrén), tahi:\n_med fladdrande buske på hjelmen_ (Wallenberg).\n\n[297] _Pyrrhichius_, merkihtee yhtä kakspolvista niveltä, kussa\nmolemmat polvet ovat lyhyvet.\n\n[298] Se on varsin mahotoin että meijän kielellä käsittää muihen\nvierain kansoin Runomuksia ja Opin-keinoja, ellei me vähä taivutak\nmeijän kieltämme heijän mukaan tahi helpoitak ne meijän vanhat\npiirokset. Niin ovat myös Ruohtalaisten ja muihenkin kansoin täytynyt\ntehä.\n\n[299] _Runomus_, poesi, skaldekonst.\n\n[300] _Vanhat kansalliset laulamukset_, gamla folk-melodier.\n\n[301] _Soittamus_, musik. _Kansallinen soittamus_, national-musik.\n\n[302] _Plinius_ sanoo Hyperboræiloista: _Apollinen praecipue colunt_;\nja _Saxo Grammaticus_, nimittää meistä: _incantationum studiis\nincumbunt_; joka toistaa että meijän vanha _Runomus_ oli jo silloin\nmuuttunut _Loihtumiseksi_.\n\n[303] _Puhe_, merk. tässä kohassa _puhumus_, _lukemus_, prosa.\n\n[304] _Puhkaus_, uttryck.\n\n[305] _Sointu_, ackord. _Sointua_, ackordera, stämma tillsammam.\n\n[306] _Viulu_, fiol. Ikään kuin hyö ovat hyljänneet heijän\nkantelettansa, niin ovat myös hyljänneet heijän vanhoja kauniita\nrunojansa, ja lauleloovat nyt ruokottomia ja hävittömiä lorpotuksia,\nkuissa ei löyvyk kielessä eikä laulussa miitän kunnollisuutta.\n\n[307] _Soitikas, t. soittelo_, Musikaliskt instrument.\n\n[308] Se on piiroksestaan melkeen yhen-näköinen kuin _Dávidin harppu_,\njota luetaan yheksi niistä vanhimmista soitteloista joita tunnemme.\n\n[309] Yksi yksinkertaisempi soitikas on tuskin aateltava.\nEi naulattu eikä liimattu, vaan yksi koppa koverrettu puusta, johon\npohja tuohella kuvotaan kiini. Ne vaskiset kielet näyttää olevan\nmyöhäisemmän ajan (lue _Swensk Litter. Tidn_. 1817, p. 340).\nKuitenkin se on niin soma-eäninen, ettei parempia eikä syvämpiä\nsointuja soahak mistään, se on ainoastaan siinä puuttuvainen, ettei se\nannak muuta kuin 5 eäntä kaikkiaan. Se joka tässä nähään kuvailtu, sen\nostin minä talon-mieheltä _Tuomas Teitiseltä_ Taipalen kylässä Juvalla,\njoka oli ite sitä tehnyt. Enkä minä saata sitä kovan kalliiksi sanoa,\nsillä se tahtoi tuosta _kuus markkoo_ (4 kill. riksel.). Tään-näköiset\novat kaikki ne kantelet jotka minä olen Savossa nähnyt, ilman niitä\njotka ovat moninkieliset, ja joita ainoastaan herroissa tavataan.\nSavossa löytyy harva kylä kussa ei ouk kantele talossa. Turunmaassa,\nUuvellamaalla ja Hämeessä eivät eneä tunnek hänen nimensäkkään.\n\n[310] Lue _Swensk Litter. Tidn_. l.c.\n\n[311] _Ala-uloinen_, melankolisk,\n\n[312] _Lauhkia-eäni_, moll-ton.\n\n[313] Ainoastaan kahet olen minä näistä kuulut laulettavia, nimittäin\nN:o 2 ja 3. Siihen ensimmäiseen soitoon laulettiin: Jo _tuleni kotiin_,\n&; ja siihen toiseen: _Kulu päivä kuusikolle_, &; (lue _Schröterin\nFinnische Runen_, p. 90. n. 5, 6).\n\n[314] _Meärätöin eäni_, partikulieradt ljud.\n\n[315] Meillä löytyy kahellaiset paimenen sarvet, yks on tehty\n_Pukin-sarvesta_ ilman pulikata, (utan propp) ja toinen on\n_Lehmän-sarvesta_, jossa on ylä-peässä puusta tehty pulikka.\nKumpaisessa on 5 reikee tahi lävee, eivätkä anna usempoa eäntää, jos\ntuskin 5 kaikkiaan, eikä nekään ouk aina yhteläiset, tahi meärätyt.\nSamaten ei löyvyk meijän vanhemmissa kanteleissamme muta kuin 5 kieltä\nkaikkiaan, ja 5 eänteä. Ne ovat tehyt varsin sarvein mukaan, joka\nosoitta että hyökin ovat aivan vanhat. Sen eistä mitä soitetaan\nsarvella pullittamisella, sitä soitetaan Kantelella sormittamisella; ja\n_koska kumpaiset_ ovat ainoastaan viiskielelliset (pentachordos) niin\novat myöskin kaikki nämät laulut ainoastaan viis-eäniset.\n\n[316] _Karjan-kaitsia_, herde, boskaps-idkare.\n\n[317] Merkillinen on, että muutamat Schveitziläisten (e.m. heijän\nKuh-Ränzen) ja Tyrollilaisten vanhoista laulamuksista jotka ovat\ntulleet meijän tietyviksi, ovat melkeen yhtäläiset luonnostaan, kuin\nmeijän paimenen-soitot.\n\n[318] Sen ensimmäisen näistä, kirjutin minä tässä Tukhulmissa,\nOululalaisilta merimiehiltä. Ja muistan kuullein samanlaisen soiton\nNorjan Suomalaisissa (på Norrska finskogarna).\n\n[319] Yksi meijän tolpparista, vanha _Hanno Laitinen_\nSyvänmaan-Hännilästä, jota piettiin isona tietäjänä, soitteli heitä\nkantelellansa. Häneltä ja kirkkomäin tyttölöiltä olen minä saannut\nviiettä kymmäntä tällaisia vanhoja soittoja, osittain paimenen\nloilotuksia, osittain muita vanhoja laulamuksia. Erinomattain saan minä\ntästä kostella _Liisaa Puraista, Anna Kaisa Leinoista, Maija ja Anna\nLiisaa Kiukasta_, ynnä heijän veljensä _Aato Kiukasta_, joka niin ikään\nsoitti heitä kantelellansa. Siitten ovat Herrat _Dráke ja Barkenbóm_\ntässä Tukhulmissa heitä leviten kahtona ja oikoina, sitä myöten kuin\nminun renki-poika _Tahvo-Immoinen_ (niinikkään Juvalta kotoisin)\nlauleli heitä, heijän kuulla.\n\n[320] Tästä tuloo että nämät laulut näyttäiksen monellen ehkä\nyksin-mukaisiksi (enformiga); niin kuin moni ehkä kahtoopi heijän\nsoittamusta yhtä-eänelliseksi (monotonisk).\n\n[321] Merkillinen on, että kaikki meijän vanhemmat laulut olivat\nrunot, ja että _runo ja laulu_ on vielä nytkin usein merkihtevä yhtä.\nSana _raunen, runen t. rynen_ merkihtee Saksan kilellä yhtä\npuoskaroittamista, tahi yhtä sellaista sanoin-sopottamista, jota\nEgyptin muinoiset papit, Persan tietäjät, ja Gymnosophistat Indiassa\nennen ruukkaisivat heijän rukouksissansa ja kahtouksissansa. (Zedlerin\nUniversal-Lexicon, T. XXX. p. 1133. T. XXXII, p. 1821).\n\n[322] _Viis-neljäinen niveli, t. viis-polvinen niveli_, fem fjerdedels,\nfem-noters-takt.\n\n[323] _Vaihos_, repris, stroph, ombyte af takt (i musiken).\n\n[324] _Vaihtaus_, variation; _vaihtama_, varietet.\n\n[325] _Sana_, vers, stroph, ombyte af rad (i poesien).\n\n[326] Samalla tavalla tavataan sanoissakin useemmittain ainoastaan\n_kaksi sanaa_ kussakin värsyssä. Mainittava on myös, että kuin kahet\nsanat eli värsyt (jotka aina ikään kuin seuraavat yhessä) lovistetaan\nyhteen, niin synnyttäävät _kuusnivelöksen_ (en hexameter).\n\n[327] Nimittäin sillä tavalla, että kukiin kieli kahesti koputetaan;\nniin kuin olemme soitto-lehessämme osattanut.\n\n[328] Kolmet näistä tavallisista Runon vaihtauksista luetaan Rühsin\n_Finland och dess inwånare_, viimeisessä osassa, soitto-lehessä (_å\nmusik-bilagan_). Se joka tavataan v. Schröterin kirjassa, kuhuttu\n_Finnische Runen_, ei ouk kansallinen.\n\n[329] Sparrmanin _Resa i Afrika_.\n\n[330] _Soitto-johtaus_, musikalisk skala.\n\n[331] _Viserrös_, drill.\n\n[332] _Heläjäminen_, rulad, passage.\n\n[333] Suomalaiset nimittäävät useen Lehmiänsä sillä päivällä jollon\nsyntyyvät; niin e.m. (viikauven-päivistä) _Moatik', Tiistik', Kestik',\nTorstik', Perjaka, Lauker'; Sunter'_ (nimi-päivistä) _Aner', Petrik',\nTuomik', Ristik'_ m.m. (juhla-pävistä) _Peästik', Heluna, Juhlik'_,\nj.n.e.\n\n[334] _Muksa_, merkihtee Tyttöä Norjan Suomalaisissa.\n\n[335] Äitiä kuhutaan _munnaksi_, Norjan Suomalaisissa.\n\n[336] _Mutti_, on yks hutun (puuro) laji, joka keitetään Ruotin ja\nNorjan Suomalaisissa. Lue Swensk. Litter. Tidn. 1817. p. 800.\n\n[337] Tämä soma soitto jotama muinon kuulin Moision ja Ilamäin tyttöin\nsoittavan sarvillansa, sanottiin olevan niistä vanhemmista paimenen\nsoitoista Juvalla. Mutta koska ainoastaan ensimmäinen vaihos on minusta\npaimensoittoihin mukainen, niin olen minä heistä ikään kuin eroittanut\nhänet, ja kirjuttanut sille sota-sanoja, koska muka ne ensimmäiset\nnivelet käyvät niin ramakasti ja urhollisesti, kunnekka raukenoovat\nniissä viimeisissä aivan laukeeksi.\n\n[338] Minä en ole kuullut eläissäin muita kuin kaks suomalaista\nJuoma-laulua; yksi oli Ruotista käätty ja alko: _Jos sull' on yksi\nystävä niin juo, ole ystävyyteis pysyvä ja juo!_ toinen oli yks runo,\nvaan vasta näitä aikuisia, joka alkoi: _Viinast' on valitus-virsi, runo\nruoka kultaisesta_ (Pieniä Runoja I, osassa) joka siitten on tullut\nlisätyksi ja kerroitetuksi. (Turun Viikko Sanomat, v. 1826).\n\n[339] Henkellinen rakkaus suljetaan siinä luonnollisessa, ikään kuin\nhenki ruumiissa, kuitenkin heitä hyvin eroitetaan, sillä se\nluonnollinen ei ouk henkellinen.\n\n[340] Lauletan sillä tavalla kuin Ruohtalaisten laulu; _Här är ock en\nfyllehund! Mina bröder -- Lambo_.\n\n[341] Lauletaan kuin: _Hjertat mig klämmer, Sorligt jag stämmer_.\n\n[342] _Tapaillemus_, Imitation. _Kirjuttamus_, Epistel.\n\n[343] Lauletaan kuin: _Gubbarne satt sig att dricka_.\n\n[344] Lauletaan kuin: _Så lunka wi så småningom_.\n\n[345] Mitä tässä sanotaan Papista ja muista virka-miehistä, niin\nse on sanottu heistä leikin-vuoksi, heijän muka juominkissa; --\nymmärtänöönhän hyö leikki-puhetta!  -- _Tolho_, stoft.\n\n[346] Nimittäin, punsi-maljaiseen.\n\n[347] Nossis oli yksi kuuluisa Runotar (_Sångmö_) Greekalaisissa.\n(Lue: Otava II Osaa, p. 162. m.) -- _Simo, t. mesi_, håning, nektar.\n\n[348] _Elämys_, Biografi, lefwernesbeskrifning.\n\n[349] _Hyvistyminen_, förädling, moralisk förbättring.\n\n[350] _Halventaa_, förringa, förakta.\n\n[351] Tämä kuuluu kyllä ouvollen; vaan niin se kuitenkin tapahtuu.\nSeneistä, työ jotka tietten hyvyyttä ihmisillen, elkeeten ajatella\njotta hyö (aina) kostaavat teitä! Jos työ sitä luuletten, tahi, jos\ntoimitatten hyvyyttänne (ainoastaan) että tulla jollakulla paremmalla\npalkatuiksi; niin työ, jotka tahoitten muita sillä hyvä-syvämmellänne\npettää, tuletten ite petetyiksi. Sillä hyvyyven palkinto on _omassa\ntunnossamme_, vaan ei toisten puheissa eikä muihen arvoksissa.\nSen eistä ei sanotak ilman syytä, meijän _uhravan ihtiämme_ ihmisillen;\nsillä kuin haemme heijän parasta, niin kavotamme usein omaamme. Tästä\ntuloo, että ne parraammat, kunnollisemmat ja kunniallisimmat miehet\nusein ovat vähässä varassa, sillä hyö kahtoovat sitä ouvoksi\nettei käyttää rahansa hyviin harjoittamuksiin, tahi ettei auta\nlähimmäistänsä, hänen hätässänsä. Hyö pitäävät tavaransa ainoastaan\nyhtenä välikappaleena (såsom ett medel) että sillä vaikuttaa moailmassa\nhyvyyttä, eivätkä seneistä heitä pitele eikä kiinitä, vaan mänettäävät,\nkoska hyö taitaavat heillä muita hyötyttää. Sitävastoin ne toas, jotka\nkaikissa ensin kahtoovat omaan kukkaroon, hyö eivät suinkaan toimitak\nhyvyyttä muillen, ja jos jollon-kullon jotakin toimittaisivat, niin hyö\nsillä kuitenkin tarkoittaavat _omoo voittoansa_, tahi teköövät sitä\nainoastaan _ulkokullaisuuteksensa_. Hyö pitäävät rahansa isoinna\npeätarkoittamuksena, johon hyö pyrkiivät ajatuksillansa, ja jonka\nkäsittämisessä hyö ovat hyvät kaikkia muuta altiiksi antamaan\n(uppoffra). Tästä myöskin tuloo, että ne saijimmat ja saastaisimmat\nihmiset, aina usein ovat varakkaammat ja rikkahimmat; tahi toisinpäin\nsanottu, että ne rikkaat ja varakkaat aina useemmittain ovat ahnaat ja\nitarat. Kuin kuulet seneistä ketään mainittavaksi mainion rikkaaksi,\nniin elä aina ajattele hänen rahojaan, vaan muistappas myös niitä\nmonta, jotka ehkä hänen rikkautensa tautta ovat tulleet köyhytetyiksi\nja vaivatetuiksi, ja kiitä ihtiäis ettet sinä ole näitä niänyttänyt; ja\nkuin toas kuulet ketään köyhtyneeksi, niin elä häntä alena:\nkuulustappas perään, jos ei hään sinun tahi sinun veljeisi tähen ou\njoutunut köyhyyteen, ja ole nöyrä häntä auttamaan, jos taijat! Myö\ntavamme sentähen köyhäin ja alhaisten joukossa (usseen) usseempia hyviä\nja hyvä-tahtoisia ihmisiä, kuin rikkain, pajaristen ja äväriäisten\nparvessa. (Lazaruksen ja sen rikkaan tarina opettaa meitä, että\nennenkin moalimassa on ollut niin). Kaikki _älyrit_ (snillen, genier)\n_tietyrit ja taiturit_ ovat niin ikkään usein köyhät ja varattomat,\njoka on luonollinen; sillä hyö arvoavat tietoansa ja taitoansa enemmin\nkuin rahaansa, ja mänettäävät tätä heihin. Tästä seuraa, että niillä\njoll ois varoo, ei ouk ymärrystä sitä käyttää; ja ne taas jotka\nymmärtäisivät sitä käyttää, niillä taas ei ouk varoa. Kuin kuulet\nseneistä autuan ja rikkaan myöskin olevan muillenkin avullisen, niin\nosota hänellen kahesti kunniataisi, sillä hään on voittanut\nluontoansakin.\n\n[352] _Ennustaja_, Prophet.\n\n[353] Tämä meijän katumus, on meissä yksi hyvä merkki, ja osottaa että\nse kansa, joka näin kunnioittaa heijän muinoisia hyväntekiöitä, on jo\nvaeltanut yhtä askeletta etemmäksi valaistuksen tiellä, kuin olivatten\nkoska nämät heijän uro-vainaat heissä löytyivät. Tästä seuraa että\ntällaiset miehet, missä hyö voan ilmistyyvät, niin _eläävät ennen\naikasek_, tahi ne käyvät heijän aikuisiansa eitten. Senpä tautta heijän\niälliset eivätkään heitä tunnek, vaan nauraavat heillen ja pitäävät\npilkka-puheita heijän käytöksistään.\n\n[354] Se on tosi kyllä, että se _totinen hyvyys ja ansio_ harvoin\npalkitaan, tuskin tunnetaan. Sillä se vaikuttaa usein salassa muihen\ntietämätäk. Vasta kuin varsin voaitaan, silloin se uskalluksella astuu\neteen, ja viattomuuen suojelemisella, tahi pahuuen paljastamisella\nottaapi totuuen turvataksensa; josta hään ussein tuloo pahoilta\nvihoitetuksi, ja viimäinkin ehkä vikuutetuksi. Sillä tavalla _uhraa\n'hyvys' ihtensä hyväksi muillen_, ja niin se on tehnyt iankaiken. Kutka\nsiitten palkitaan ellei hyvät? Heitä (usseemmittain) jotka kaikkiin\nnäkyvillä luetteloovat töitänsä, ja lukoovat vielä muihenkin omiksi;\nheitä, jotka ulko-kullaisuutella kaunistaavat ihtiänsä heijän silmissä\njoilta palkka on muka tuleva; eli jotka teköövät hyvyyttä ei _hyvyyven\ntautta_ (rakkautesta hyvyyteen) vaan _palkinnon tautta_; tahi niitä,\njoita luullaan puolestamme taipuviksi, ja kelpooviksi joksi kuksi\nomaksi voitoksemme. Sillä harvoin kyllä hyvyyttä palkitaan hyvyyven\ntähen, ellei siinä sivussa ouk joku _toinenkin tarkoittamus_ joka\nhuvittaa meijän joutavaisuuttamme eli omaa hyötytystämme (som\ntillfridsställer wår fåfänga eller egennytta). Millä heitä siitten\npalkitaan? Ulko-kunniallisuuella, tahi semmoisilla aineilla, jotka\nmuihen moallisten silmissä antaavat heillen arvoa, vaan jotka eivät\nkuitenkaan heijän omissa, tahi muihen ymmärtäväisten, (yksin) ouk hyvät\ntuottamaan heillen mitään ansiota. Sen eistä jos nämät ulkonaiset\nkunnia-merkit eivät katoa jo ennen heijän kuoltua, niin häviävät\nsilloin, ja poisriisutaan ikään kuin ne voatteet, joissa hyö ovat\nkoreillunnaan. Sitä vastoin, niin _totinen ansio ja kunnia_ vasta\nsilloin ilmistyy, kuin ne ulkonaiset piirokset katoovat. Tätä\n_sisimmäistä kunniata_ ei annetak meillen (muilta) ellei me (ite) ouk\nsitä ansainneet; ja jos ei sitä annetak _ennen_ kuolematamme, niin\nannetahan _jälkeen_; ja ellei sitä annettaiskaan, niin se on kuitenkin\nmeihin tuleva; sillä totuus aina omaansa perii. Minkä tautta heitä\nvasta kuoltuansa näin kunnioitetaan? mahtaa ehkä jokuu aatella. Sen\ntautta etteivät ihmiset arvoo ansiota, ellei se ouk kullassa kuvattu,\neivätkään tahok tuntea sitä toisessa, koska se heissä muka puuttuu; sen\neistä, että silloin jo rikkainkin livistäjät (smickare) ja köyhäin\nkielen-lakkarit (bak-dantare) homehtuuvat kukiin hauvassansa. Silloinpa\nvasta totuus aukaisoo suutansa, ja silloin vasta kansankin mielet ja\nsilmät avauntuuvat.\n\n[355] Se on näissä heijän voaroissa ja vastuksissa, kuin jaloja miehiä\nvasta koitellaan ja tunnetaan; sillä myötäisissä taitaa ehkä jokainen\nolla mies puolestansa.\n\n[356] Ilman näitä varsin hyviä ja ylistettäviä ihmisiä, niin tahomme\nmyöskin puhua muista, jotka jonkun muun syyn tähen ovat olleet muita\nmerkillisempiä; tahi joihen ruummiillisessa eli henkellisessä luonnossa\ntavataan jotakuta erinäistä ja äkkinäistä, eli joihen elämä jostakusta\ntapauksesta tuottaa valaistusta meijän tarinamukseen.\n\n[357] Se ei ouk ainoastaan näistä meijän ylhäisimmistä virkamiehistämme\njoista meijän tuloo puhumaan, sillä heillä löytyy kyllä ylistäjöitä\nmuutenkin; myö tahomme nopeemmin hoastoo niistä alhaisemmista ja\nyksinäisistä moa-miehistämme, jotka ovat ansainneet tulla meiltä\nylistetyiksi; ja meijän täytyy ainoastaan valittaa, että moni mies joka\noisi ehkä ensin arvon ansaihteva, tuloo muita myöhämmäksi, koska meillä\ntässä puuttuu ne tarkemmat tievot heijän elämäkerrastansa, joita\ntarvittaisimme.\n\n[358] Sillä missä vaan _into ja voima_ löytyy, siinä hyö ovat myöskin\nvaikuttavaiset; ja missä näitä ei tavatak, siinä heitä tyhjään haetaan.\n\n[359] Näistä ovat erinomattain, Vhaelin, Gananderin, Porthanin,\nMesseniuksen, Juustenin, Calamniuksen, Salamniuksen, ja monen muihen\nnimet, mainittavat. Ylikynteen sanottu, niin Pohjalaiset ovat olleet\nparraat Suomalaiset, hyö ovat tähän astikka enin rakastanneet\nIsämmoatansa, ja omoo puhettansa. Kuin vallasväki muualla Suomessa\neivät milloinkaan puhuk Suomea keskenänsä, vaan Ruotia, niin\nPohjolaiset nouattaavat Suomea heijän jokapäiväisessäkin puheessaan,\nsekä kaupunkiloissa (erinomattain Oulussa, Kokkolassa, Salossa ja\nKajanassa) että muualla. Tästä ehkä tulee, että hyö pitäävät muita\nSuomalaisia ikään kuin halvempana ja ansionsa alla; tästä tuloo, että\nhyö vanhoinna sota-aikoinna olivat kaikista enin urholliset ja\nvihollisiansa vastaan vasta-sotivaiset, ja hallitukseensa uskolliset.\n\n[360] Tästä tuloo että meillä on parempaa tietoa Pohjanmaasta,\nkuin muista Suomalaisista maista, erinomattain sota-ajoilla.\nSavossa ja Karjalassa minä en tunnek yhtään, joka näinnä aikoinna oisi\njolla kulla tavalla harjoittanut hakeaksensa tietoa meijän\ntarinamuksesta eli kielestämme. Se oisi toivottava, että meijän\ntoimellisemmat miehet, tästäpuolin enemmin tarkoittaisi näitä asioita,\nja pistäisivät kirjaan kaikkia mikä on valaistusta meillen tuottava,\nniin yhessä kuin toisessakin; jott' ei eneä saatettaisi meitä syyttää\nkehtamattomiksi laiskuriloiksi ja huolimattomiksi kapeiksi, niin kuin\non moni meistä ehkä ollut. Se on surkuteltava kyllä kahtoa, miten\nkelvottomasti myö monestin käytämme näitä meijän vanhoja kirjojamme,\njoissa löytyisi moni tarpeellinen tieto ja selitys vanhoista\najoistamme. Ei siinä kyllä, että viholliset ovat heitä hävittäneet ja\npolttaneet, mutta myö turmelemme heitä vielä itekkin. Minä tiijän e.m.\nettä Lain-tutkian _Malénin_ kuoltua Savossa, niin kaikki kihlakunnan\nvanhat peätökset ja lain-toimeukset (rättegångs-handlingar) (kussa\nlöytyyvät kaikki Savon vanhat lain-asiat) jätettiin hujan-hajan hänen\nperällisten korjuun, varsin tuulen nojalle. Ne jotka hänen perästä\ntulivat siihen virkaan, eivät ouk vielä sieltä hakenneet näitä vanhoja\ntois-sata vuotisia paperia, jotka jo lähes 30 vuotta ovat olleet näin\nheittiollen heitettynnä. Niitä makuutetaan vielä nytkin yhessä vanhassa\npahapäiväisessä lukottomassa vaunu-majassa (wagnslider) _Sairilan_\nhovissa, _Mikkelin_ pitäjässä, kussa heitä linnut ja muut sonnittaa ja\npanoo tärviöllen. Eiköhään joku sielä oisi niin armahtavainen ja\nhankkisi heillen parempata korju-paikkoa, kosk' eivät hyö sitä tie\njoihen pitäis.\n\n[361] Näistä hänen kirjutoksista on erinomattain mainittava hänen\n_visitions-akt_ af år 1701, (_festo Mariae annunciationis_), joka\nlöytyy Turun Papin-neuoittelemuksen kirjan-säilyksessä (arkif); ja\njossa hään antaapi monet tarkat tievot Pohjanmaasta. Se oisi\ntoivottava, että kaikki sellaiset vanhat selistykset (beskrifningar)\ntulisi painetuksi.\n\n[362] _Er. Castrénin beskrifning om Cajaneborgs Län_, p. 43.\n\n[363] Yksi nimeltä _Ericus Wallenius_ sanotaan pitänneen\n_ruummis-saarnan_ hänen yliten, jota painettiin v. 1706 Turussa tällä\nnimitöksellä (under denna titel, benämning): \"Christillinen Ruumis\nSaarna, cosca -- Herr Joh. Cajanuksen ... ruumis lepocammioons, ja\nhautaan johdatetuxi ja lasketuxi tuli\", 1703. (_lue Keckmans\nförteckning å Finska skrifter_ p. 18); mutta kovaksi onneksemme, niin\nei sitä ouk soatu käsihimme. Siinä ehkä löytyisi selvämpee tietoa hänen\nelämästä.\n\n[364] _Kuuluistamus-toimeus_, visitations-akt.\n\n[365] _Poiskirjuttaa_, utskrifwa, proskribera.\n\n[366] _Moa-viljelemus_, åkerbruk.\n\n[367] _Paikka_, punkt.\n\n[368] _Vara-laillinen_, extra-ordinär.\n\n[369] Näitä 150 miestä, joita pitivät sota-aikoina kostentaman, niitä\nkustentivat ja palkihtivat hyö rauhallisinna aikoinakin, ynnä heijän\nupserinsa; sillä tavalla, että talonpojat talonsa ja varansa myöten\nmeärätteleiksen heijän kustentamiseksi. Tämä meärätteleminen (rotering)\ntehään aina uuvestaan 10:nen vuuen peästä, sitä myöten miten talot ovat\nvarakkaat. Heijän upserin palkkaamiseksi, maksetaan joka tilasta 1/12\ntynnäriä riistoa. Eikä sen isompata väkee tässä millonkaan ouk ollut.\nIlman tätä, niin maakunta äksierattiin kahestin vuuessa, niin ikään\nomalta Katteiniltansa, jota tehtiin aina vuoteen 1733. Silloin moaherra\nRålamb epusti tätä, ehkä maakunta aina oli sitä halainut. Henki-pano\nkirjoista nähtiin, että ilman talon-isäntiä löytyi 800 nuoria miehiä,\njotka heijän hihtemisensä ja tarkka-ampumisensa suhteen, oisi ollut\nkyllä, näitä ahtaita mehtä-rotkoja varuistelemaan ja salpamaan. Vuona\n1790 oli tämä nosto-rahvas (bewäring) jo kohonna 1500 mieheksi.\n\n[370] Jos yksi yksinäinen mies jollon kullon toisella ajalla oisi\nuskaltanut puuttua semmoisiin töihin, niin hään oisi jo kohta yheltä\nvalaisemattomalta hallitukselta tullut nosteliaksi (för en\nupprorsmakare) luultuksi, ja sala-kurilta käsitetyksi, ja pantuksi ehkä\nsemmoiseen paikkaan, kuhun ei kuu eikä päivä paistaisi hänen peälle.\nNiin se kävi _Brennerin_ kanssa (yksi toinen Suomalainen pappi); kuin\nhään sai tietäksensä niitä juoneita, jotka salassa viritettiin Koarle\nXII:nen vastaan, ja joilla hänen ikeensä viimeinkin lyhenettiin, niin\nhään varoitti Kuninkastansa, ja ilmoitti hänelle koko asian. Mutta\nKuninkas ei uskonut häneen. Seneistä kuin se oli tapettu, niin\nBrenneriäkin tavoitettiin, ja tuomitettiin kuolemaan. Häneltä hakattiin\npeä poikki Tukhulmissa s. 4. p. Heinäkuussa v. 1720, Sepä oli hänellen\npalkaksi uskollisuutestansa: \"_Onni toisen autuahan, toisen vaivaisen\nvanhinko_.\"\n\n[371] Tällä sanalla ei ymmärretäk aina ummikko-Venäläisiä, vaan Venäjän\npuolella asuvia Suomalaisia ja Karjalaisia, jotka ovat Greekan uskoon\nkuuluvaisia. Moni kuhtuu heitä myös _Ischoriloiksi_, koska suurin osa\nheistä asuu Ischoran kymin tienoilla. Ne heistä jotka asuuvat\nInkerin-moassa, pienissä kansakunnissa muihen Suomalaisten välillä,\nkuhtuuvat ihtesek _Inkrikoiksi_, ja puhuuvat kaikki varsin selvee\nSuomea.\n\n[372] _Ansioittaa_, göra förtjent.\n\n[373] _Kuninkaallinen Linnan-Pikku-piiruttaja_, Kongl.\nHof-Miniaturmålare.\n\n[374] _Lain-istuja Kuninkaallisessa Vanhain-Säilyksessä_, Assessor wid\nKongl. Antiqvitets-Arkifwet.\n\n[375] _Gezelii Biogr. Lexicon_, I D. s. 131. Mutta _And. Ant. v.\nStjernman_ nimittää, että se oli syntynyt s. 8. p. Huhti-kuussa.\n(_Matrikel öfver Sw. Rik. Riddersk. och Adel_ II D. p. 1083).\nYhtäpä tuo meillen liene minä päivänä se oli syntynyt, mutta hakeaksein\nparempoo perustusta, olen minä Kuninkaallisessa Vallan-Säilyksessä\n(i Kongl. Riks-Arkifwet) perään-ehtinyt niitä käsikirjoituksia, jotka\nnäistä ajoista löytyy. Vaan siinäkin seisoo yhessä kohassa, että se oli\nsyntynyt s. 8:na päivänä, vaan toisessa toas, että se oli syntynyt s.\n18:nä.\n\n[376] _Joensuu-kaupunki t. Uuven Koarlenkylä_, Ny-Karleby.\n\n[377] _Jouto-aikoina_, under skol-ferierna.\n\n[378] Mikä _Messenius_ tämä mahtoi olla, on tietämätöin, mutta on\nuskottava, että se oli se nuorempi. Sillä Lain-istuja _Joh. Messenius_\nviskattiin jo v. 1616 vaimoneen ja Lapsineen ikuiseen vankeuteen\nKajanin linnaan, jossa häntä suljettiin 19 aastaikoa. Irti-laskettunna\nv. 1635, muutti hään Oulun kaupunkiin, jossa hään asui kunnekka\nhään kuoli v. 1637. Hänen poikansa Vallan-Tarinamus-Kirjuttaja\n(Riks-Historiographen) _Arnold Messenius_, täytyi ynnä isänsä, kauan\nistua vankeutessa. Peästettiin kyllä vihtoin ulos, vaan pantiin\nv. 1624 Tukhulmissa toas arastiin. Sieltä laitettiin häntä v. 1626\nKäkisalmellen, jossa häntä piettiin 12 vuotta vankeutessa.\nLaskettiin sieltä v 1640; koroitettiin isoimmiin virkoin, ja tehtiin jo\nv. 1648 Vapa-sukulliseksi; mutta tuli kohta sen perästä toas\nvankeutetuksi, ja v. 1651 Tukhulmissa leikatuksi, ynnä hänen 17 vuotias\npoikansa, nimeltä _Joh. Messenius_, joka silloin jo oli Kuninkaallinen\nKirjuttaja (Kongl. Sekreterare).\n\n[379] Matkustaminen muissa maissa, on iankaiken pietty parahainna\njohtauksenna soahaksensa hyviä ja tarpeellisia tietoja; tahi\nkunnollisia ja valaistuja kansallaisia. Europan hallitukset ovat\nseneistä monella tavalla ei ainoastaan kehoittaneet viisauen\nharjoittamista omassa moassa, vaan rahoilla auttaneet alamaisiansa\nehtimään sitä muualtakin. Erinomattain ovatten raha-auttamuksilla\nkehoittaneet oppiviansa ja nuorempia moamiehiänsä vieraissakin\nOpistoissa tietoansa lisentemään. Että tällaiset matkustamiset ja\ntietomuksiin harjoittamiset muissa maissa, jo vanhoinnakin aikoina\nluettiin tarpeelliseksi, nähään siitä, että ne muinoiset Greekkalaiset\nkäyttivät aina nuorukaisiansa koulussa muissa maissa, kuin olivat\nkotona ensin lopettaneet opetuksensa; samaten Ruomalaiset, ja muut\nvalaistut kansat. Myö vielä pistämme siihen, ja sanoomme olevan varsin\nmahottoman, että käymätäk vieraissa maissa, oikeen rakasta\nisämmoatansa. Sillä silloin vasta sitä tunnetaan ja arvataan, koska\nsitä muihen maihen kanssa verrataan; ja myö uskaltamme sanoa, että ne\nmiehet, jotka enin ovat harjoittaneet isämmaan parasta ja hyvyyttä,\novat kaikki nuoruuessansa käyneet muissa maissa. Sillä ilman tätä, hyö\neivät tuntisikkaan omia puutoksiansa, sen vähemmin osaisi heitä auttoo.\nMyö otamme ite Zaari _Pietaria_ Venäjän vallan perustajaa mainioksi\nesimerkiksemme.\n\n[380] _Aljet_, lärospån.\n\n[381] _K. Vanhain-Kootus_, Antiqvitets-Collegium, asetettiin Upsalassa\nv. 1667, jonka asettamiseksi valitettiin 7 miestä; joihen joukossa\nHadorphia tehtiin osalliseksi; nimellä: \"Kirjuttaja Kuninkaallisessa\nVanhain-Säilyksessä\" (Sekreterare i Kongl. Antiq. Arkifwet).\n\n[382] _Piiruttaja_, ritare, figurtecknare.\n\n[383] Tämä kaikki sanottiin _Hadorphin syyksi_, joka oli kyllä\ntoimellinen ja kiivas Vanhoin koottamisessa; mutta muuten juonikas ja\nyksin-valtias. Hään keänsi kaikki kunniaksensa mitä _Brenneri_ teki,\n(sillä hänen omasta piiruttamisestaan ei ollut mitään) ja piti\nite kunnian että palkan. Samaten antoi hään nimessänsä ulos\n_Rim-Krönikorna_ v. 1674, _Olof den Heliges Saga_ v. 1675, m.m. ehkä\njokainen kyllä tietää ettei hään kelvana paino-ojennustakaan\n(korrekturen) lukemaan.\n\n[384] Näistä Brennerin _Monumenta Templi Cathedr. Upsal_. on\nmainittavat, \"Pyhä Brigittan, ja Birge Pedersonin tahi Brigittan isän\nhauta-merkki\" Upsalan kirkossa, jota hään on siitten piiruttanut\nkuparissa; ja \"Pyhä Eerikin taulu\", joka oli pantu hänen hauvan yliten\nUpsalan kirkossa, kuvaellen tämän Kuninkaan isoimmat vehkeet, tehtynnä\nsekä puol-kuvauksessa (i basrelief) että maalauksissa, monessa\nosa-kunnassa (i många fördelningar). Jota kaikki _Brenneri_ aivan\nkauniisti paineihinsa kanssa kuvaili. Alku-perä (originalet) on jo\nkavonnut, mutta taulu on uuestaan Holmilta piirutettu ja painettu\nkirjassa _Monum. Upsal_. 1: 186.\n\n[385] Näistä, niin hauta-kivein kuvat vielä löytyy Kunink.\nKirjan-Kootuksessa N:o F. b. 5; vaan Runa-kiviin piirutokset tavataan\n_Nescherin_ luomia, Vest-Göthan merkillisytein seassa (bland West.\nGöth. märkwärdigheter). _Brennerillen_ luvattiin tästä 300 talaria\nhopeassa, vuosilliseksi palkaksi.\n\n[386] _Suljetus_, Kloster: _Papin-suljetus_, munk kloster; _piikoin\nsuljetus_, nunne-kloster.\n\n[387] _Kunink. Vallan-Säilyksen käsikirjoituksia_, Kongl.\nRiks-Arkifwets Manuskripter.\n\n[388] _Kunink. Runomus-, Tarinamus- ja Vanhain-Opiston Kirjuttaja_,\nKongl. Witterhets, Historie och Antiqvitets-Akademiens Sekreterare.\n\n[389] Hauta-kivet tässä Vadstenan kirkossa, joita hään piirutti, oli 64\nkappaletta, jotka siitten tulivat puuhun kuurmatuiksi, ja joista\nainoastaan otettiin 4 tahi 5 painosta (aftryck) kaikkiaan, joita\nmuutamissa Kirjan-Kootuksissa säilytetään ja näytetään kalliinna\nharvauksina (rariteter). -- _Merkillisyys_, märkwärdighet.\n\n[390] Lue muist.[399]\n\n[391] _Gezelius_ nimittää, että hään ite Tukhulmiin tultuansa otti\nerotustansa (afsked) ammatistaan, koska se ei häntä kuitenkin\nelättänyt, ja rupeisi Pikku-piiruttajaksi, joka oli hänen mielestä\nhyötyllisempi (?).\n\n[392] Ne merkillisimmät näistä hänen kuvista, joita hään piirutti aivan\ntarkasti meärän-laskemisen jahtauksella (enligt en Geometrisk skala) on\ne.m. -- _Pyhä Henrikin_ muisto-merkki Nousisten kirkossa, jota hään\npiirutti v. 1672, ja jota hään siitten anto _Sartoriuksen_ piiruttaa\nkupariin; -- Ruhtinaan _Birger Jarlin_ kuva, joka oli tehty\nHämeenlinnan linnassa, ja joka on niin ikään siitten piiritetty\nkupariin, ja löytyy myöskin painettu kirjassa _Svecia Antiqua &\nHodierna_; -- _Viipurin pata_, joka on vielä painamatak; -- _Pyhä\nEerikin_ kuva Naantalissa, jota piirutettiin kupariin v. 1677, ja\nsisään-liitettiin yhteen Juttelemukseen Pyhästä Eerikistä; Yksi kuva\n_Pyhästä Henrikistä_ ja muutamista Suomalaisista talonpojista, joka\nlöytyi Iso-Kyrön kirkossa Pohjan-moalla, ja jota siitten on puuhun\npiirutettu, vaan ei ulosannettu, m.m.\n\n[393] _Kuvitus_, teckning.\n\n[394] _Nahka-kirjoittamus_, pergament-skrift. Näistä vanhoista\nSuomalaisista kirjoista, joita hään oli tuonnut sieltä myötensä, oli:\n_Ansgarii Lefwerne_ (Ansgariuksen Elämä) jonka hään löysi Turun\nkirkossa, poisviskattu vanhoin lapioihen ja luutoin joukkoon.\nTämä kirja jonka luullaan olleen Linköpingin Piispan Nikolauksen\ntekämä, painettiin siitten _Örnhjelmiltä_ sekä Ruotiksi että Latinaksi,\nnimellä _vita Ansgarii gemina_. -- _Chronicon de Sancta Brigitta_. --\n_Juusteni Chronicon Episcopor. Finland_. (Käsi-kirjoituksessa). --\n_Adagia Fennonica_; mutta mihin hyö ovat joutuneet, on tietämätöin. --\n_Dissertatio epistolaris_, jossa näytetään, että Suomalaiset sanat\novat emä-sanoja (stamord) Ruohtalaisessa kielessä. Ei tätäkään kirjoo\neneä löyvetäk. Nämät ja muut semmoiset vanhat kirjat antoi hään\nVanhain-Kootuksellen, josta annettiin hänellen osa hänen kahen\nvuotisesta palkasta. Suureksi vahinkoksemme niin on suurin osa\nnäistä meijän Vanhoin tuntemisessamme tarpeellisista kirjoista jo\njoutuneet hukkaan. Minä olen heitä ehtinyt Kuninkaallisessa\nKirjankootuksessa (Kongl. Bibliotheket) tässä Tukhulmissa,\nettä Kunink. Vallan-Säilyksessä (Kongl. Riks-Arkifwet) ja Kunink.\nVanhain-Säilyksessä (K. Antiqvitets-Arkifwet) -- mutta tyhjään.\nAinoastaan muutamia näitä Brennerin piirutoksia olen minä ynnä muita\nSuomalaisia kirjutoksia käsittänyt pois-salaistuna vanhoin paperien\npankoissa Kuninkaallisessa Kirjan-Kootuksessa tässä Tukhulmissa, kussa\nheitä löyettiin hänen virka-kumppalinsa Kirjotus-Neuon (Kansli-Rådet)\n_Peringsköldin_ käsikirjoituksissa. Meijän, ja meijän Suomalaisessa\nTarinamuksessammc arvossapiettävä, maamiehemme Kunink. Kirjuttaja\n_A.I. Arwidsson_, on näissä ylöshaetessa, kaikella tavalla osottanut\nminulle avullisuuttansa ja hyvä-tahtoonsa. Nämät _Brenneri_ vainaan\nkuvaukset, sisällensä pitää piirutoksia sellaisista vanhoista\nkuvista, joita hään löysi kuvailtuna vanhoissa kirkko-muuriloissa,\nikkunoissa ja seityisissä, liioitenkin vanhoilla hauta-kivilöillä.\nNe ovat yli-kynteen pienemmiin ja suuremmiin kanssa yhteen-luettu\nkaheksatta kymmenettä. Meijän aivotuksemme oisi, että tilaisuuttamme ja\nvähä varoamme myöten, tässä meijän Otavassamme heitä moamiehillemme\ntoimittoo, että sillä mahtaisimme heitä pelastaa kavotuksesta.\n\n[395] Lue: _Hadorphs Concept Memor. till K. Colleg. d. 30 Maj 1671_.\n6:101.\n\n[396] Näistä on erinomattain mainittavat, _Varnhemin_ kirkon vanhat\nmuistomerkit, joita hään myöskin anto Vanhain-Kootukselle.\n\n[397] _Pyyhikas_, pensel.\n\n[398] _Rahan-tietomus_, Numismatik, wetenskapen om mynt.\n\n[399] _Hadorph_ kirjuttaa ite tästä Gréve _de la Gardielle_ (joka piti\nBrennerin puolta) näin: \"_jag kan ingen hjelp och resepenning för\nRitaren bekomma, utan spisar honom (Studenten Brenner) med godt\nhopp_.\" (Lue: Hadorps bref af d. 12:te Juli 1670).\n\n[400] _Valtamies_, Statsman.\n\n[401] _Sanan-Toimittaja_, Minister.\n\n[402] _Vapamerkin-Piiruttaja Kuninkaan Kirjutteluksessa_, Wapenmålare\nwid Konungens Kansli.\n\n[403] _Vapatietomuksen vaatimuksia myöten_, enligt Heraldikens reglor.\n_Vapa-kirja_, Adels-diplom, bref.\n\n[404] _Vapa-Huone_, Riddare-Huset.\n\n[405] Nämät, että myös kaikki _Brennerin_ piirutokset, ovat merkilliset\nei ainoastaan heijän soreesta kuvittamisesta, mutta myös sen kauniin ja\nkorean painin tautta, jota hään on ollut hyvä heillen antamaan, ja\njosta hyö vielä nytkin toist'-sata vuotta vanhat, näyttäävät kuin\noisivat vasta äsken tehtyt.\n\n[406] _Valta-Kirjuttaja_, Stats-Sekreterare.\n\n[407] _Valta-lupa_, privilegium.\n\n[408] Se ulos-annettiin nimellä: _Thesaurus Nummorum Svio-Gothorum_,\n&c.\n\n[409] _Apu-raha, t. elo-raha_, pentio, underhåll.\n\n[410] Tämä _Peringer_ tuli vielä samana vuonna koroitetuksi\nVapasukullisuuteen, ja kuhuttiin _Peringsköld_. Häänki on mainittava\nrakkautensa suhteen Vanhuksia tiiustella; sekin kuvitteli ja kirjutteli\nkaikkia vanhoja jäännöksiä. Mutta sekä kuvittamisessa että\npiiruttamisessa ei hään, eikä _Hadorph_ ouk _Brennerin_ kanssa\nverrattava.\n\n[411] _Vanhain-Selittäjä_, Antiqvarius.\n\n[412] Lue: Kongl. Resol. d. 16 Sept. 1693.\n\n[413] _Painuttamus_, tryckning; _seuramus_, fortsättning.\n\n[414] _Aivostella_, uttänka, uppfinna, föreslå.\n\n[415] Hänen Vapa-merkki osottaa yhen osan Vanhain-Kootuksen\nkiinitöksestä (af Ant. Koll. sigill), nimittäin yhen _Phoeniksen_.\n\n[416] _Taitavaisuus_, skicklighet. Kunink. Vallan-Säilyksen kirjoissa,\nannetaan _Brennerillen_ tämä kiitos: \"i sina arbeten war han aldeles\nouttröttelig och ytterst noggrann... Han war särdeles skicklig, helst\nhan gjorde wäl, hwad han gjorde.\"\n\n[417] _Juonittelemus, nioittelemus_, intrig, kabal;\n_viran-kilvoittelemus_, tjenstsökeri, lycksökeri.\n\n[418] Hään oli Kauppamiehen _Niklas Weberin_ ja hänen vaimonsa\n_Christina Spoorin_ tytär; syntynyt Tukhulmissa v. 1659, s. 29. p.\nHuhti-kuussa, ja kuollut v. 1730, s. 14. p. Syys-kunssa.\n(lue _Act. Litt. Sv_. vuonna 1731, p. 18). Hänen kuva löytyy liitetty\nhänen kirjassansa, ja muutenkin kuvailtu yhessä miehensä kanssa, (lue:\nviite 424).\n\n[419] Ensimäinen kokous näistä hänen lauluistansa painettiin\nTukhulmissa v. 1713, heissä ei löyvyk muuta kuin paljasta Hiä-,\nNimipäivällisiä- ja Hauta-virsiä, tahi muita seittyisiä Surun ja Onnen\ntoivotuksia. Toinen osa heistä painettiin v. 1732.\n\n[420] Tämän hänen oman käsitekonsa olemme kivelle piiruttaneet, ynnä\nhänen monet kuvaillukset.\n\n[421] Tämä kaunis Kirjan-kootus tuloo nyt kohta huutokaupalla (genom\nauktion) myötäväksi ja hajotettavaksi. Se oisi hyvin jos joku ostaisi\nnämät meijän Moamiehen kirjutokset, Turun Opiston Kirjankootuksellen.\n\n[422] Tämä kallis ja arvattava kirja sisällensä pitää 580 aivan\nkauniisti kupariin piiritettyjä Ruohtalaisia, muisto- ja kunnia-rahoja,\nynnä muita kulta-, hopia- ja vaski-rahoja, ynnä heijän selistystä\nLatinaksi.\n\n[423] Tämä kuva, joka näyttää olevan tehty hänen vanhuuellansa, ei ouk\nollenkaan sen näköinen kuin se jonka hään oli ite tehnyt v. 1693, ja\njota luulemme uskottavammaksi.\n\n[424] Tämä _Brenneri-suku-kuvaus_ mahtaa olla varsin soma, jos saisimme\npeättää sitä myöten, mitenkäs se on kuparissa kuvailtu. Keskellä nähään\nVapahtajan muoto, jonka yliten on kirjutettu: _jehovah_, ja jonka\nympärillen on tehty kaikkiin Brennerien kuvat. Nimittäin -- 1)\nLainistujan Ukon-isä, Mustasaaren muinonen Rovasti _Martinus Matinpoika\nBrenner_, syntynyt Nerpissä v 1516; Kuollut Vaasassa v. 1595. -- 2)\nHänen poikansa Vaasan entinen Rovasti _Henrik Martinpoika Brenner_,\nsyntynyt Vaasassa v. 1552, ja kuollut samassa paikassa v. 1616; -- 3)\nHänen poikansa Iso-Kyrön Kirkkoherra _Isak Heikinpoika Brenner_,\nsyntynyt Vaasassa v. 1603, kuollut Iso-Kyrössä v. 1670. -- 4) Hänen\npoikansa Lainistuja K. Vanh. Säilyksessä Elias Isakin-poika Brenner,\nsyntynyt Iso-Kyrössä v. 1647. -- 5) Hänen vaimonsa _Soph. E. Brenner_,\nsyntynyt Tukhulmissa v. 1659. Kaikkien näihen alla on siitten Latinaksi\nkirjutettu: _Proavo avoque ecclesiae hujus Pastoribus quondam\ndignissimis, qui et centesimo abhinc anno decretum conciilii\nUpsaliensis ambo subscripsere nec non patri charissimo monumentum\nposuit Elias Brenner Reg. Colleg. Antiquit. Assess. et Reg. in Min.\nPict. P. A:o MDCXCIII_.\n\n[425] _Pikkuus_, Miniatyr.\n\n[426] _Peä-Majuri_, General-Major.\n\n[427] _Linnan-isäntä_, Ståthållare.\n\n[428] _Sota-Evesti_, Krigs-Höfding.\n\n[429] _Henken-Rykmentti_, Lif-Regementet.\n\n[430] _Varuistus_, festningswerk, förskansning.\n\n[431] _Saksilaiset, Saksin-moa_, Saxare, Saxen; tällä nimellä\neroittamme heitä _Saksalaisista ja Saksan-maasta_, Tyskar, Tyskland.\n\n[432] _Uskaus_, mod, tapperhet; _Uskallus_, wågsamhet; _Uskallisuus_,\ntillförsigt, förtröstan, säkerhet; _uskollisuus_, trofasthet, trohet.\n\n[433] Lue: _Stockholms Dagl. Allahanda 1776, N:o 13; Gezelii Biogr.\nLexicon, III D. s. 60; Gyllenstolpes descriptio Sveciae, Lib. VIII,\ncap. VI_.\n\n[434] _Sota-Asettaja_, Fältmarskalk.\n\n[435] _Valpas kulettaja_, waksam Anförare.\n\n[436] _A. v. Stiernemans Genealog. Matrikel öfwer Swenska Riddersk. och\nAdeln_, Stockh. 1770, 8:o p. 94.\n\n[437] _Balkisten_ Herraskartano on Vehmaan pitäjässä Turun läänissä.\n\n[438] Hänen vanhemmat oli Kenral _Henrik Clausson Flemming_, Herra\nViurulaan ja Balkiseen, ja hänen toverinsa _Brita Henriksdotter Risbet_\nNääsistä.\n\n[439] Hänen isä oli Linnanisäntä _Joachim Flemming_, ja hänen äitinsä\n_Ingeborg Stjernkors_.\n\n[440] _Mälkilän moisio_ on Iso-Lohjan pitäjässä, Uuvella-maalla Turun\nläänissä.\n\n[441] _Vara-Merikäyttäjä_, Vice-Amiral. _Merisoturi_, Vikinge.\n\n[442] Jonka isä oli Lainjulistaja, siitten Käskyn-käyttäjä,\n(Befallningsman, Befallningshafwande) Hämeenlinnassa, nimellä _Erik\nBergen_, Herra Hyväkylään ja Mälkkilään, joka ensin piti 5 kantaisen\ntähen kilvessänsä ja ristin rautalakissansa, mutta siitten otti\näitinsä nimen _Spåra_, ja hänen sotamerkinsä.\n\n[443] _Lahtipujon_ moisio on Hämeen läänissä\n\n[444] _Piäratustaja_, Ryttmästare.\n\n[445] _Pähkinä Linna_, Nöteborg.\n\n[446] _Selittäjä_, Comissarie, Utredare.\n\n[447] _Moa-tutkimus_, Jordranfakning.\n\n[448] _Piä-Sovittaja_, Hufwudmedlare, reglerare.\n\n[449] _V. Stjernm. Matr. öfwer Sw. Ridd. och Ad. I D. p. 256.\nFinska Ad. och Riddesk. Hist. Praes. J.F. Wallenius. Åbo_ 1827.\n\n[450] Hänen isänsä oli _Juho Pertunpoika Boose_ Lahenpujosta ja\nKorunasta, hänen vaimonsa oli _Ingeborg Heikin tytär_.\n\n[451] Lue: Schefferi Lapponia.\n\n[452] Sekä Tuneld (Geographie öfwer Konunga-Riket Swerige IV D. p. 129)\nettä myös Gjörvell (Det Swenska Bibliotheket I D. p. 53) sanoopi että\nse oli 8 jalkaa ja 4 tuumaa pitkä; mutta Castrénin Juttelemuksessa\n_Beskrifning öfwer Cajaneborg_ p. 15 ja 16, seisoopi, että sanottiin\nhänen olleen 3 kyynärtä ja 3 1/2 (puoli neljättä) korttelia pitkä, eli\npuolta korttelia vajoo 4:een kyynäreen. Nämät puheet ei ouk oikeen yhtä\npitäväiset. _Castréni_ toimitti mitenkä hään on kuullut puhuttavaksi;\nvaan ne toiset, sitä myöten kuin häntä Harlemissa mitattiin. Se on\nmahollinen, että jos se kotoa lähtiissänsä, oli nuori ja kasvavainen,\njotta hään oisi pois-ollessansa vielä kasvanut muutaman tuuman; tahi,\nettä jos miittuutivat häntä kuoleena, että se oli kuoltuansa virunut,\nniin kuin sanotaan tapahtuvan; on myöskin mahollinen, että tässä\nymmärretän Hollannilaisten mittuutta, joka on vähempi meijän. Olkoonpa\ntuo miten tahaan, niin oli hänellä pituutta kyllä.\n\n[453] Kuninkas _Fredrik II_ eli _Jaloinen_, kuin häntä myöskin\nkuhutaan, valitti ne pisimmät miehet kaikista hänen Rykmenttilöistään,\nja asetti heitä yheksi erinäiseksi väeksi. Mutta ei ainoastaan sillä,\nettä hään valihti heitä omasta valtakunnastansa, hään maksoi myöskin\nisot rahat soahaksensa heitä muista maista. Näihin joukkoon pestaisi\nhään myöskin _Cajanusta_, mutta se ei kelvanut, koska se oli ikään kuin\n_Jättiläinen_ muihen seassa.\n\n[454] Hään oli kuuluisa ei ainoastaan pituueltansa, mutta myöskin\nvoimaltansa. Hänen sanottiin olleen kauhian väkevä, mutta niin\nhiljainen ja tyynnä-tapainen, ettei häntä mitenkä saatu suuttumaan.\nYhen toisenkin voipaan sanotaan silloin olleen Preussissa, ja tulleen\nrinnustelemaan tämän Suomalaisen kanssa. Mutta _Cajanus_ ei tahtona\nhäneen puuttua. Toinen rupesi tuosta vielä enemmin häntä kiistelemään,\nja sanotaan hänen viimein yllyttäneen häntä mänemään siihen\nkauppaan, että hyö piti kerran kukiin soaha antoa toinen toisellensa\nkorva-puustin. Viskattiin arpoo, ja Preussilainen sai vuoron ensin\npaiskataksensa. Silloin sanotaan hänen antaneen _Cajanuksellen_\nsemmoisen aika kajauksen, että hään oli vähältä koatua; mutta kuin tämä\nsiitten suutuksissaan sukaisi toista korvalleen, niin sanotaan hänen\nlaskenneen häntä niin, että se mäni henkettömäksi. Tämän sanotaan\nolleen syyn, minkä tähen _Cajanuksen_ täytyi peät-suoroo paeta pois\nPreussin maasta.\n\n[455] _Elo-leipä_, Fri-bröd.\n\n[456] _Gyllen_ on yksi pieni hopea-raha Saksan maalla, joka teköö\nmeijän rahassa 44 killinkiä pankkoossa. Hään lahjoitti sillä tavalla\npois 11,625 Riksiä Pankkoossa.\n\n[457] _Mennoniittiläisten seurakunta_, (Mennoniternas diaconat).\n_Mennoniitit eli Uuestaan-kastetut_, nouatti yhtä uskon-erkamusta.\n\n[458] Tämä Daniel Cajanuksen silkki-takki (kappa) löytyy vielä\nPohjan- moalla tallella.\n\n[459] Tästä on moni aprikoinut, että myö tällä meijän lyhyellä i'ällä\nkuitenkin vaikutamme ja toimitamme enemmin, kuin moni meijän\nesivanhemmista, sillä heijän pitkällä i'ällänsä. Jos lienöön niin!\nMutta kyllä moni vielä nytkin löytyy, josta ei saata sanoa muuta, kuin\nettä hään on ollut muka elossa.\n\n[460] Salméns _Beskr. öfwer Kalajoki Socken under P. Kalms praesidium.\nÅbo_ 1754 p. 18. Jos hään oisi ollut Jämtlannissa Suomen armean kassa\nv. 1718, niin hään olis silloin jo ollut 78:nen vuuen vanha ukko. Se on\nuskottavampi että hään v. 1656, kuusitoistkymmenellä vuuellansa, muutti\nehkä muihen Suomalaisten kanssa Ruottiin, koska Venäläiset silloinkin,\n_Zaar Alexei Michailowitschin_ hallituksen alla, hävittivät Pohjan\nmaita; ja että kuin toiset seisahtuivat siihen, niissä heijän synkissä\nmehissä, niin tämä keäntyi Suomeen takaisin.\n\n[461] _Stockholms Post-Tidender år 1753, N:o 19_; seisoo että hään 105\nvuuen vanha, mäni _kolmannen kerran_ naimiseen, yhen 60 v. vanhan piian\nkanssa (hään oli sen eistä jo ennen ollut kahesti naitu).\n\n[462] Lue: _I Jesu namn! Historisk och Deconomisk beskrifning öfwer\nKajaneborgs Län, under Per Kalms praesidium, af Erik Castrén. Åbo_\n1754, p. 10.\n\n[463] _Leal-Socken_.\n\n[464] Tämä pitäjä on 10 peninkuormoa Pietarista. Häntä tahottiin sinne\nyksinmielisesti, sekä hänen opetuksensa suhteen, kuin että myös hänen\nkunniallisesta elämästänsä. Vulmahtia annettiin hänälle siltä\nhenkelliseltä Synodilta.\n\n[465] _På Amiralitets-holmen_.\n\n[466] Se on juuri merkillinen, etteivät Ruohista eikä Suomesta antaneet\nmitään apua tähään aivotukseen, ehkä se oli heijän maamiehillen\nhyväksi, kuin tätä tehtiin.\n\n[467] Tätä tehtiin Saksan kielellä, _Nazziukselta_, Saksan Seurakunnan\nKirkkoherralta.\n\n[468] _att han warit missionär i Finnmarken_.\n\n[469] Saatiin nyt tietoa, että hään oli koulusta ruvennut Sotamieheksi,\nja sillä lailla tullut monta maata liikkumaan. Sitä vastoin niin hään\nkyllä puolestansa näytti heillen yhtä kirjallista totistusta, että hään\nTrondheimin kaupunnissa Norissa oli tullut tehtyksi papiksi Rovastilta\nja Konsistorin-Neuvolta (Consistorial-Rådet) _Paul Roggersilta_ (jotapa\nkirjaa perästä-päin löyvettiin olevan hänen oman tekemänsä); mutta\nKöpenhamina-Piispan _Herslebin_ kirjuttamisesta havaittiin, että yhtä\nNordenbergin nimellistä ei millonkaan ole käynyt Köpenhaminan\nkouluissa, eikä yhtä Konsistorin-Neuvoa _Roggers_ ollenkaan löytynyt\nTrondheimissa. Viimeisellä löysivät myös Nordenbergin luomia sitä\npainitinta (pitschaft) jolla hään muka oli seilanut tätä nimitettua\npapintotistusta. Sanalla sanottu, hään oli yksi _suuri koira_.\n\n[470] Ensin Oikeus myötistyi siiheen että, hänen anomuksellansa,\nannettiin hänelle lupaa, lähteä Saksan muahan parempia totistuksia\nitellensä hankkimaan, ja pantiin yhtä Papismiestä nimeltä _Henr.\nSkyttenius_ että niin kauvan hänen siassansa olla viran toimituksessa.\nMutta koska Nordenberg ei tullunakaan vuuen piästä takaisin, niin kuin\nhänelle oli miärä tulla, niin antoi Oikeus hänen virkaansa tällen\n_Skytteniuksellen_, joka tehtiin Suomalaisten Kirkkoherraksi\njoulu-kuussa vuonna 1747. Näin eroitettiin nyt Suomalaiset pois\nRuohtalaisista, ja tehtiin heistä eri-seurakuntaa, ja sillä loppui ne\npitkälliset riiat, jotka molemmispuolin oli heitä yllyttäneet.\nNordenberg tuli jonkun ajan perästä kyllä takaisin, vaan ilman mitään\ntotistusta, jonka tähen hänen myös täytyi lähteä tästä pois. Hään läksi\nsilloin Stettiiniin kaupunkiin, ja oisi siinäkin viisastellut ihelle\nvirkoa, vaan tuli ajallansa poisi-ajetuksi. Hään tuli vielä siittenkin\nyhen kerran Pietariin, toivoten Suomalaisia houkutellakseen, mutta ne\neivät eneä häneen puuttuneet, jos täytyi hään järkiään lähteä tästä\npois, eikä o siitä päivästä hänestä mitään kuuluna. (_Gjörv. Hist. och\nPolit. Mercurius; V D. p. 677; -- Büschings Geschichte der Evang.\nLutherischen Gemeinen im Russischen Reiche; Th. 2 (Altona 1767, 8:o)\nsid. 74. -- Gezelii Biogr. Lexicon; II D. sid. 105_).\n\nTämä Pietarissa oleva Ruohtalainen ja Suomalainen seurakunta oli\nalustapäin ainoastaan yksi yhtyys niistä Suomalaisista ja\nRuohtalaisisia sota-vankiloista, joita pantiin tänne työllen,\nrakettaisa tätä uutta kaupuntia Nevan rannalla; ja joillen annettiin\nomat papit, heijän muka henkelliseksi ravinnokseksi.\n\n[471] Tämä heijän suloinen ja helläsyvämminen Kuninkas, muutti siitten\nnimensä _Kontaschiksi_, joka heijän kielellä oli merkihtävä yhtä _jaloa\nValtiasta. Bucharian_ valtakunnat, jotka nyt ovat Venäläisten\nhallituksen alla, kuhuttiin _Aleksander Magnuksen_ aikana\n_Sogdianaksi_, ja jaetaan _pienempään ja surempaan_, joihen luetaan,\nsuurin osa Tarttarian maista. Tämä loaja valtakunta eli maakappale,\nlevittääksen Turkestan ja Kalmukkiloihen maista pohjoisesta, aina\nIndiaan, etelään; ja Persan vallasta ja Kaspinmerestä loutehesta, aina\nMongalin ja Chinan synkiöihin. Kalmukkilaisten ja Tarttarilaisten\nkansat asuskeleevat iässäpäin näitä avonaisia maita. Heijän uskomus on\nMuhametin opista erkaneva. Heijän piäkaupunit ovat (Suuressa\nBuchariassa) _Buchara_ ja _Walikk_, jotka kumpaisetkin luetaan Moskuan\ntoista mokomin suuremmaksi (?) ja (Pienemmässä Buchariassa) _Jerken_ ja\n_Kaschgar_.\n\n[472] _Lähettämys_, Beskickning, Legation; _Lähettämä_, Sändebud.\n\n[473] Miksei hään Tarttarin piioillen pyytänyt Suomalaisia sulhaisia?\nmahtaa ehkä joku meistä kysyä; --  Tiesi hänen! Mutta uskottava on,\nettä silloin ois hänen anomus ehkä käynyt paremmin toimeen.\n\n[474] Tämä tarina on otettu kirjasta: _Das veränderte Russland_.\nSiinä luetaan ensin (I:ssä Osassa 254:llä puoliskolla) että hään pyys\n\"_Ruohtalaisia tyttölöitä_\", mutta tämä on yks ereys, sillä Zaarilla ej\nollut Ruohtalaisten kanssa mitään tekemistä, sitä vähemmin heijän\nlikkoja myyksentellä; sillä jos hään kohta oisi soanut Ruohtalaisia\nvankiakin (niin kuin hään sai) niin ne oli miehiä, vaan ei vaimoja.\nMutta Chan kuhtui Suomalaiset Ruohtalaisiksi, siitä, että heitä\nluettiin Ruohin valtakuntaan. Silloin olevassa soassa vietiin Suomesta,\nniin kuin muulloinkin, monta tuhatta lasta ja vaimoa Venäjäseen, jossa\nheitä hajotettiin ympäri tätä laveata moata (ja joista meijän\nvastappäin tuloo ehkä enemmin puhua). Yks osa heistä jaettiin suurillen\nhoviloillen ja moisioillen alusväeksi, yhen osan veivät Kasakat\nmyötensä omahan moahan, josta heitä osittain kaupustettiin\nTurkkilaisillen, osittain muuallenkin. Tällä tavalla oli vihtoin myös\nBucharilaiset tulleet heitä tuntemaan, ja heijän Herransa kahtomaan\ntätä kauppaa evulliseksi. Että tässä ei maha olla puhe Ruohtalaisista,\nnähään myös siitä, että tämä kirja itekkin toisesa kohassa oikaisoo\ntätä paikkoo, selittävän tämän asian sillä, että se sanoo hänen\ntahtoneen \"Ruohtalaisia, eli _oikeimmittain Suomalaisia_\" (p. 326)\nOlipa tuo kummin tahan! Anomus on kuitenkin aivan merkillinen.\n\n[475] Tätä nimeä, (jolla nimitettiin sekä linnoo että soarta, ja josta\nkoko kappeli on siitten nimensä soanut) kirjutetaan meijän nykyisissä\nkirjoissa _Kustö_, niin kuin se oisi muka tullut näin kuhutuksi Ruotin\nsanoista kust ja ö; mutta tämä on viärin. Vanhoissa kirjoissa sitä\nkirjutettiin _Cuusto_, joka nimi oli yhteen-veitty sanasta _kuusisto_\n(granskog); ja niinpä sitä ennenkin kirjutettiin Turun läänin vanhoissa\nMaavero-kirjoissa (_Porth. Chron. Episc. Finl_. p. 605).\n\n[476] Niinpä nähään heijän jo Suomessakin ruvenneen Kuninkaansa vastaan\nniskoittelemaan. Niin e.m. rupeisi jo Piispa _Conrad Bitze_ yhtenä\naikana ponnistelemaan Kuninkas _Carl Knutsonnia_ vastaan; eikä\nantanutkaan hänellen _Raseborgin_ linnoo, jota hään v. 1465 häneltä\npyysi. Niin että Kuninkaan täytyi koko kesäkauven säilytteä ihtensa\n_Dominicanarein_ pappilaisten luonna Turussa (hos Dominicaner-munkare i\nÅbo) _Rhyzelius_, p. 338.\n\n[477] Ilman Piispaa _Henrikkiä_, joka oli se neljäs Piispa Upsalassa,\nja joka ensin yllytti _Eerikki_ kuninkasta, tulemaan Suomeen,\nmiekallansa levittämään Ristin oppia, ja joka kostoksi tästä, tuli\ntapetuksi sinä 19 p. Tammi-kuussa v. 1157, yheltä Suomalaiselta\ntalonpojalta, nimellä _Lalli_, jota hään vaati kirkko-rankaistukseen,\nyhestä hänen murhan töistä, niin se ei käynyt paremmin hänen\njälkeen-tuliallen. Sillä _Rodolphus_ tahi _Rolf_, joka oli se\nensimmäinen Suomen Piispa (syntynyt Vester-Göthlannissa) tuli v. 1178\npois vietyksi ja surmatuksi Kuurolaisilta, jotka sinä vuonna\nrosmaillivat ja hävittivät meijän rantamaita, joka tapahtui viienellä\nvuoella, siitten kuin se tuli Suomalaisillen soarnoamaan.\n\n[478] _Ahvenanmoa, Åland_. Tämä _Ragvald_, joka kuoli v. 1321, oli\n9 vuotta ollut Piispana (v. 1312-1321).\n\n[479] _Porth. Chron_. p. 14, 216, 217. _Rhyzelii Episcoposcopia\nSvio-Gothica_, p. 331. _Rhyzelii Sveog. munita_, I D. p. 115, sequ.\n\n[480] Tämä _Magnus Thunsson_ oli se 8:saas Piispa Suomessa, ja se\n_ensimmäinen Suomalainen_ joka oli piäsyt tähän _piispa-virkaan_.\nSe oli syntynyt _Märtälän_ kylässä _Ruskon_ kappelissa, ja kuoli v.\n1308, oltua 17 v. Piispana (v. 1291-1308). Hään muutti Piispa-istumen\nv. 1300 _Räntamäestä_ Turkuun, eli niin kuin sitä ennen kuhuttiin\n_Unikankareeksi_.\n\n[481] _Porth. Chron_. p. 183, 216.\n\n[482] Tämä _Magnus Ollinpoika Tavast_, joka oli se 16:nees Piispa\nSuomessa, oli syntynyt s. 14 p. Loka-Kuussa v. 1357 _Alasjoen_ tahi\n_Tavastilan_ kylässä Virmon pitäjässä, ja kuoli s. 9. p. Maalis-kuussa\nv. 1452, 95:nellä vuuellansa. Hään oli 37 vuotta Piispana Suomessa\n(vuuesta 1413 vuoteen 1450) ja oli yks niistä merkillisemmistä\nPoavilaisista Piispoista meijän moassa, jonka tähen meillä oisi\nmielessämme vastapäin hänen elämästä jotaik puhua.\n\n[483] _Rhyz. Episc_. p. 334. _Porth. Chron_. p. 20, 465, _Messenii\nScondia_ T. X. p. 19.\n\n[484] Tämä _Conrad Bitze_. joka oli 19:nees Piispa Suomessa, tais olla\nsyntynyt Turussa, kussa hänen isä _Henrik Bitz_ oli Katteinina, hään\nkuoli _Kuuston_ linnassa sinä 13. p. Maalis-kuussa v. 1489, ja\nhauattiin Turun kirkossa. Hään piti Piispan virkaa 29 vuotta, eli\nvuuestä 1460-1489. Tässä _Kuuston_ linnassa lopetti myös Piispa\n_Johannes Olai_ päivänsä s. 9. p. Heinäkuussa v. 1510, sillä että hään\nsyyvässänsä tukehtui. Siinä kuoli myöskin Piispa _Frat. Bero Gregorii\nBalk_ s. 29. p. Kesäk. v. 1412.\n\n[485] Scondia. T. X. p. 21. Chron. Rhythm. Finland., p. 38; _Porth.\nChr_. p. 26, 585. _Rhyz. Episc_. p. 338.\n\n[486] Tämä _Arvid Kurck_, jonka sanotaan olleen syntyneen Laukossa,\nluullaan olleen _Jeppe Kurkin_ poika, ja _Niiles Kurkin_ pojan-poika,\njoka oli yks kuuluisa Hallitus-Neuvo (Stats-Råd) Ruotissa. (Porth. Chr.\np 651) Hään oli se viimeinen Poavilainen Piispa Suomessa. Koska se\nDanskalainen meri-sotilas _Severin Norby_ v. 1522 vapautti Turun\nlinnoa, niin täytyi tämä Piispa paeta Ruotiin; mutta hukkui\njoukkoinensa tiellä. Tästä puhuu _Tegel_ hänen Tarinamuksessansa Kyöstä\nkuninkaasta p. 36, näin: _\"Samma tiidh (då Norby uphäfde belägringen\nför Åbo) måste Biskop Arffuedh i Åboo rymma, och gaff han sigh först\ntil Raumo, ther han hadhe sitt Skep liggiandes, och så sjödeles tädhan\noch til Ulffsby (Björneborg). Men effter han ther icke säker och frij\nbliffua kunde, och fick altijdh tijdender, at sienderna drogho\nallastädes omkringh och föchte effter honom, gaff han sigh medh mångha\naff then Finska Adel, Frwer och Jungfrwer, som aff fruchtan och\nräddhoga flydde för samma Konung Chrtistierns tyranniske påbudh skuld,\ntil sjöss, och achtade sigh åth Swerige til Konung Gustaff. Men them\nkom en gräseligh stoor storm och owåder uppå, så at the alle med skep,\nfolck och godz förginges och bleffue borta, utan för Öregrund i Wiggian\n(Grepen lahessa).\"_\n\n[487] Kuustoo joka kuuluu Piikisten pitäjään, luetaan 5 neljännestä\nTurusta, (maantietä myöten) itä-etelään.\n\n[488] _Porth. Chron_. p. 730. -- Mutta uskottavampi ehkä on, että\nkuninkas teki tätä vähänteeksensä Suomen Piispan-valtaa. Siinäkin ehkä\ntarkoituksessa hään jokoi hänen Hippakuntaa kahtiaan, ja teki v. 1554\nViipurissa toisen Hippakunnan istumen. _Kuusto_-linnan hävittämisellä,\nhään ei heittänyt tilaisuutta Turun Piispoillen varustaksensa\nsotamiehillä ja sotavarjelluksilla.\n\n[489] Ehkä tämä soari ei ouk sen pitempi kuin yhtä kiven heittämistä,\nniin nähään kuitenkin että tässä ennen aikana on pietty oikeata\nSotaväkeä, linnan varaksi; ja ettei heitä ollut vähä joukko, on siitä\narvattava, että Piispa _Johannes Olavi_ (syntynyt Pargas pitäjässä)\njoka oli toinen Piispa _Bitzen_ perästä, eipä soanutkaan tätä linnoa\nsen kuolleen Piispan _Laurentiuksen Michaelin_ (sota-) rahvaalta\n(_familiares_) ellei hään heillen maksanut 200 Ruotin _markan_-rahoja\n(joka tais olla maksamatak heijän palkastaan). Eikä näinnä aikoina\nkäynyt Piispoin kanssa niskoitella, ellei suuren voiman kautta. Tämän\nsanan familiares on Messenius (Scondia X. T. p. 23, & Chron. Rhyth. p.\n43) ja Rhyzelius (Episc. p. 340) selittänyt sillä, että se oisi muka\nmerkihtenyt sen autuahan Piispan sukulaisia ja omaisia, mutta siinä\novatten erehtyneet, sillä _Episcopi familiares_ kuhuttiin heitä, jotka\nolivat heijän palveluksessa, ja saivat palkkansa heiltä (Porth. Chron.\np. 647). Näihen sotamiesten peämies, kuhuttiin _Praefectus Custoensis_,\n(häänki sai palkansa, ei Kuninkaalta vaan Piispalta). Tätä nähään\nyhestä kirjasta Piispalta _Hemmingiltä_, kirjutettunna Turussa v. 1356,\nkussa yksi nimeltä _Johannes Pedherson_ kuhutaan Linnanisäntä Kuustossa\n(Bih. till Åbo Tidn. 1785, p. 25, och följ. Porth. Chr. p. 262).\nNiinikään oli Piispa _Magnus Olai Tavastin_ isä vainaa, nimeltä _Olaus\nNilsson Tavast_, tässä linnassa Isäntänä, Piispa _Hemmingin_ aikana (v.\n1339-1367).\n\n[490] _Kahtomus_, vue, utsigt. -- _Luettaja_, Lector.\n\n[491] _Tunelds Geographie_, 6:te Uppl., 8:de Del., p. 49.\n\n[492] _Kunink. Kirjotus-Kokous_, Kongl. Kansli-Kollegium.\n\n[493] Myö tahomme kiitoksella mainita tätä Turun muinosta Maaherroa,\nsiitä huolenpiosta, jolla hään on kavotuksesta säilyttänyt näitä\nvanhoja muistomerkkiä; niin myös muistelemme kiitollisuuellamme\nsitä silloin olevata ylistettävätä Sonnäsin isenteä, ja sitä\nkunnioitettavata Rovastia, jotka mielensä tarkoittivat näitä _vanhoja_\nilmin-hakeaksensa; ja soisimme että meijän muut moamiehet ottaisivat\nheijän esimerkkiä opiksensa.\n\n[494] Se oisi ollut valaistukseksi asiassa soveliampi, jos Moaherra\noisi kirjuttanut aivan samat sanat kuin oli kiveen piritetyt, eikä\nheitä ruvenut selittämään. Sillä niinkuin perästäpäin soahan kuulla,\nniin se ei ollut _Gustaf Fincke_, mutta _Gödrik Fincke_, joka oli\nnaitu tämän _Ingrid Boijen_ kanssa. Senpä tautta on uskottava, että\nhauta-kivellä ainoastaan luettiin alku-nenät näistä nimistä, nimittäin\nG.F. ja I.B. joista G.F. ei merkihtenyt _Gustaf Finckiä_, mutta\n_Gödrikkiä_.\n\n[495] Näitä kolmellaisia vapamerkkiä olemme tässä kuvailleet varsin\nsemmoiset kuin heitä tavattiin kuvailtunna yhellä paperilla, joka oli\nsisäänpistetty siihen kopioon tästä Moaherran kirjotuksesta, jota\nlöysimme Kunink. Kirjan-Kootuksessa. Ainoastaan että olemme tehnyt\nheitä _puolen pienemmiksi_. Mutta jos ne kuvat jotka löytyi siinä,\nolivat yhtä suuret, tahi (uskottavampi ehkä) pienemmät, kuin ne\nhopeiset vapa-merkit, joita hauvassa löyettiin, siitä meillä ei ouk\nmitään tietoa.\n\n[496] Myö olemme tässä, niinkuin muuallakin, uskollisesti\nperäänkirjuttanut sitä kopiota, joka löytyy K. Kirjan-koossa, ehkei\nhänessä monessa paikoin löyvyk järjellisyyttä.\n\n[497] Tätä Chiffern N:o 5, ja ne tässä viimeks mainitut Kirjotus-nenät\nei löyetäk näissä paperiloissa kuvailtunna. Hyö ovat jo vissiinik\njoutuneet hukkaan.\n\n[498] Jos tämä aatos on Moaherran omainen, niin oli hään oikeen asian\narvanut; mutta merkillinen on, ettei hään, eikä pitäjän Rovasti tienyt\nparemmin tästä selittää. Silläpä tästä nähään ettei kumpainenkaan\ntuntenut J.A. Forteliuksen juttelemusta _de primis initiis\nBjörneburgi_, joka oli painettu 33 vuotta ennen tätä, ja kussa luetaan\n15:nellä puoliskolla, että silloin (v. 1732) löytyi tässä Liikisten\n(tahi Ulfsbyin) kirkossa yhtä leipä-rasiaista (oblat-ask) jonka peällä\noli tämmöinen kirjotus: _\"Denna asken är gjord af silfwer, som är\nfunnit uti Högwälborne Herrarnas salig Herr Finckarnas graf, hwilka äro\nbegrafne år 1139 (?) och med Högwälborne Herr Carl Horns omkostnad\nefter dess Förfäder å nyo försärdigat år 1684.\"_ Tästä nähään että oli\njo ennenkin otettu hopeita tästä hauasta, ja sulattu kirkon tarpeiksi.\n-- Oisikkohan jo tämä rasiainen Rovasti _Lebellin_ aikana (v. 1765)\nkatonut, tahi hänen kirjutos tummentunut? Minkä perustuksen peälle tämä\n_Carl Horn_ kuhtuu _Finckilöitä_ esivanhemmiksensa, soahaan kohta p.\n411. paremmin kuulla; sillä Peä-Sota-Asettaja (General-Fältmarsaken)\n_Evert Koarlenpoika Horn_, herra Kankkaan, Porkkalaan ja Sonnäsiin, oli\nnaitu _Margaretha Finkin_ kanssa Porkkalaan ja Anttiseen, joka oli tämä\n_Gödrik Finkin_ tytär. Mitä toas tähän vanhaan vuos-lukuun tuloo\n(1139), niin _Porthan_ vainoo jo kyllä tuossa piti tora-puhetta, ja\npeätti tämän olevan kirjotusvian rasiaisessa, eli painovirheen\njuttelemuksessa; eli yksi häpäisevä tietämättömyys kirjan\ntoimittajalta, näistä vanhoista asioista, ellei hään tahtonut meitä\ntahallaan petteä (Porth. Chr. p. 329, 469, 470) koska hään mainihtee v.\n1139, joka muka (_Porthanin_ aatoksesta) pitäis olla 1439, tahi 1539.\nMyökin uskomme että tässä jossakussa mahtaa olla erheys, vaan tahomme\nkuitenkin muistuttoo, että ennen tätä _Finkin_ sukua (joka alotti\n_Gödr. Nilsson Finkin_ kanssa, lopulla 1400 vuuen luvulla) niin oli\nSuomessa yksi toinen vanhempi suku samalla nimellä, joka mahto sammua\njo kahta polvea ennen tätä _Gödr. Nilssonina_, koska sanotaan hänestä,\nettä hään otti itellesek tätä _Finkin_ nimeä, hänen Ukkovainaansa\nperästä (_efter sin Mor-Far_) joka sillä tavalla mahto olla se\nviimeinen peru siitä _vanhasta Finkin_ suvusta (_Stjerneman, Swea och\nGötha Höfd. Minne_. I D. p. 330. II D. p. 327. Tämä toinen osa, joka\nenemmitten sisällensä pitää Suomenmoan muinoisista peä-miehistä,\non vielä painamatak, ja säilytetään kasikirjotuksinna Kunink.\nVallan-Säilyksessä. Se oisi toivottava, että tämä kirja, josta\nainoastaan yksi vähäinen osa on painettu Turun vanhoissa Tiiustuksissa\nv. 1785, tulisi painon kautta ulos-annetuksi). Tästä nähään että\n_Finckilöitä_ on hauvattu jo 1200 ja 1300 vuosiin luvulla, ellei jo\nennenkin. Että tämä vanhakin _Finkin_ suku (joka taisi hävinnä jo\nlopulla 1300, tahi alulla 1400 vuuen luvulla) on mahtanut olla\nkuuluisa aikanansa, on siitäkin arvattava, että Piispa Magnus Olai\nTavastin isä, nimeltä _Olof Niileksenpoika Tavast_ (joka oli Kuustossa\nLinnan-isäntänä vuosien 1339 ja 1367 välillä) oli naitu yhen\n_Catharinan Finkin_ kanssa. (_Bång Schema familiae Tavastianae_,\npainettu Tukhulmissa 1756. -- Porth. Chr. p. 423).\n\n[499] Oisihan tämä tainnut tapahtua ilman Kunink. Kirjotus-Kokouksen\nkyselemätäk. Tarpeellisempi oisi muka tietää jos ei Liikisten vanhoissa\nkirkon-kirjoissa löyvyk näistä asioista mitään kirjutettuna, ja mitä\nheissä seisonnoon.\n\n[500] Tästä _Gagneruksen_ tarkautesta, että Tarinamuksesta ja vanhoista\nsuku-kirjoista tahi polven-juoksuista ylöshakea niitä suku-polvia,\njotka ovat muinon näitä nimiä kantaneet, tulemme kohtsillään enemmin\npuhumaan; ja tahomme ainoastaan nimittää, ettei hään meijän mielestämme\nouk ollut ollenkaan halukas (angelägen) näitä tietoja hakeaksensa. Eikä\nse ou kumma, sillä se on arvattava, että hään joka oli Ruohtalainen ei\npitänyt paljon huolia Suomalaisten asioista.\n\n[501] Koska harvat ehkä meijän lukioista ovat siinä tilassa, että näitä\nnimittyjä kirjoja käsittää, ja kuitenkin tahtoisi ehkä kuulla, mitä\nheissä seissoo näistä Finckilöistä, niin tahomme tässä näitä paikkoja\nluettaa. _Messenii_ Scond. Illustr T. VI., p 12. _\"Transmissis in\nMoschoviam legatis hoc tempore, Benedicto Gylte ac Gustavo Finchio,\nTyrannum invitat ad foedus contra Polonum, velut hostem utriusque\ncommunem ... Rex Ericus xv Febr. per Daniam suos destinat legatos\nStenonem Ericium, Gabrielens Christierni, Liberos regni Barones, et\nGeorgium Finchium, in Hassiam abituros, Christinamque Lantgravii\nfiliam, sibi conjugem postulaturos.\"_\n\n[502] _Dalin, Swea Rik. Historia_ II Del. I B. p. 557: \"Som han\n(K. Eric XIV) från Hessiska Hofwet i sit frieri fådt benägna swar,\nså skickade han nu (v. 1563) trenne Riksens Råd, at det samma\nfullborda. Dessa woro Sten Erikson (_Lejonhufwud_) Gabr. Christerson\n(_Oxenstjerna_) och Jöran Fincke. Då Ambasaden kom till Köpenhamn, lät\nK. Fredric arrestera dem allesamman, och insätta dem på Kallundborgs\nslått, ty han ville ej blott hindra ägtenskapet, utan äfwen få en\nförewändning till krig.\" Tätä kerroitetaan uuestaan p. 597. \"Sten\nErikson Lejonhufwud, Gabr. Gabr. Christerson (Oxenstjerna) och Jöran\nFincke, desse tre woro fängslade under sjelfwa freden, som\nAmbassadeurer till Cassel.\"\n\n[503] _Stjernman_, Swea och Götha Höfdinga Minne 1 D. p. 330: \"_Jöran\nFincke_ till Pernou förde i wapn twå sparrar öfwer hwarandra, och\nhwardera sidan om öfwesta sparren en liten Sparf eller Talgore\n(eiköhään se liene Peipponen?) år 1552 Hof-Marskald samt tillika Lagman\npå Öland, år 1561 Riddare i Kon. Eric d. XIV:s Kröning, år 1562\nRiks-Råd, år 1567 i Junii månad befullmäcktigad att mönstra Knektarne i\nskären, år 1568, d. 3. Dec. Lagman öfwer Norra Finland, Satagunden,\nÖsterbottn och hela Åland. Gift med Malin Olofsdotter, som sedan fick\nLasse Jespersson. Son af Gödric Nilsson _Rangonen_ som först kallade\nsig _Fincke_ och Margaretha Gustafsdotter Slatte.\" Siitten luetaan p.\n24. \"År 1542, d. 7. Sept. fick Ture Persson till Kråkerum wår\nbefallningsman på Stockholm, med desse efterskrefne Wåre trogne Män,\nRåd och Tjenare, neml. Herr Eric Fleming till Quidja och Göstaf Fincke,\nWårt och Cronens Slått Stockholm, och Stockholms Stad till getreuer\nhand och uti en ärlig Slåttsslåfwen.\"\n\n[504] Dalin, Sw. R. Hist. III D. B. I, p. 5555: \"Riks-Råden Bengt Gylte\noch Gustaf Finke, med Herman Anrep, Joh. Winter, Hans Boisman och Frans\nJericho skickades (1563 vuuen alussa) till Muscow med tillräckeliga\nföreskrifter; och Storförsten samtyckte strax ej allena den förra\nFreden, utan ock, hvad Lifland angick, et stillestånd på tu år, då\nemedlertid hwardera Riket skulle behålla hwad det nu innehade.\" (Jemf.\nTegels Erich XIV:s Historia, p. 70). Siitten luetaan erittäin yhessä\nmuistutuksessa tästä _Finkistä_: \"Han war Ståthållare i Finland.\nGemenligen skickade han K. Erich Finska klippare.\"\n\n[505] Oisi lysti tietää minkä puolesta Gagnerus sanoopi: \"Han\n(Stjernman) gör rätteligen den anmärkning\"... niin kuin mitä hään\nhänestä muuten sanoopi, ei oisikkaan totuullista. Stjernmanilla on se\nvika, ettei hään tässä kohassa nimitäk mistä hään on näitä tietojansa\nsoanut, se on seneistä ollut mahotoin, sekä meillen että\nGagneruksellen, sanoa, ovatko hyö oikeet tahi ei.\n\n[506] Tämä arvotus, että ne Suomalaiset hevoiset, joita Fincki lähätti\nKuninkaallensa, oisi erinomattain taivuttanut Kuninkaan mieltä _Finkin_\npuoleen, mahtaa olla Gagneruksen oma aatos, ja seisoopi hänen\nnimessänsä. Muistettava on, että Fincki oli jo silloin koroitettu\nisoimmiin virkoin, ennen kuin hään näihin hevoisiin puuttui.\n\n[507] Muistettava on, ettei hänen nimensä milloinkaan kirjutettu Georg,\nvaan _Jöran_, ja niinpä Gagneruskin kirjuttaa sitä toisensa paikassa.\n\n[508] _Gödrik Fincke_ oli se viimeinen peru tästä suvusta miehen\npuolella, vaan vaimon puolelta niin se vasta sammui myöhämpänä sillä\nhänellä oli yksi tytär, nimeltä _Margaretha Fincke_, joka tuli naituksi\nSota-Asettajan _Evert Koarlenpoika Hornin_ kanssa Kankkaan, ja jollen\nhään synnytti yhtä poikoo, nimeltä _Gustaf Horn_, joka siitten tehtiin\nValta-Neuoksi, Peä-Luutnantiksi ja Sota-Asettajaksi. Tämä _Margaretha\nFincke_ eli vielä vuonna 1634.\n\n[509] Näitä _Suomalaisia suku-kirjoja_ olen minä paljon hakenut sekä K.\nKirjankootuksesta, että K. Vallan-Säilyksestä, soaha muka heitä\nkahtoaksein. Stjernmankin nimittää lopussa 2:sessa osassa hänen\nkirjassaa _Sw. Ridd. och Ad. Matrickel_, (puhuttaissa niistä\nkäsikirjoittuksista, joita hään tehessä tätä kirjoo oli seuranut):\n\"Finsk Adelig Slägtbok af år 1598. -- en annan dito af år 1640.\" Näitäk\nnimittää hään vielä (Sw. och Göth. Höfd. Minnne II D. p. 352) \"se\nFinska gamla slägtboken\" ja toas p. 324: \"se min Finska Slägt-Bok, p.\n91\" näistä, niin sitä ensimäistä ei ollenkaan löyetty, mutta sitä\nvastoin löyettiin yhtä toista vanhoo Suomalaista suku-kirjoo, joka oli\nvarsin puuttuvainen. Se mahto olla se toinen, vuotesta 1640, koska\nsiinä tavattiin myöhempiä vuos-lukuja, niinkuin e.m. v. 1635. Eikä\nsiinä tavattu muuta kuin _Göstaff Finkin_ suku-polvea, suorastaan,\nsenpä tähen siinä ei mainitak niin sanalla hänen veljestä _Jöranista_,\neikä sisaresta _Kaisasta_; muutenkin niin siinä ei luetak muuta, kuin\npaljaat nimet. --  Muita kirjoja ei löyetty.\n\n[510] Hänen nimensä kirjutetaan _Gödik, Gödick_ (vanhemmissa\nkirjuitoksissa), ja _Gödrik ja Götrik_ (nuoremmissa).\n\n[511] Se viimeinen Kuninkaallinen kirja, joka löytyy hänellen laitettu,\non annettu siitä 3:nesta päivästä Juolukuussa v. 1566.\n\n[512] Löytyyppähän vielä paljoa enempi, kuin oisi vaan hakenut.\nMitä hään tässä heistä sanoo, on muutenkin niin vähä, että se enemp\nsytyttää meissä mielen parempia tiiustuksia hakeaksemme, kuin että se\nnäillä kyllästyttäisi meitä.\n\n[513] Näistä niin puuttuu _Päivä-kirjat_ vuosista 1523-1548 ja\n1602-1611; mutta _Pito-kirjat_ ovat täyvelliset, vuotesta 1523.\n\n[514] Minun tulee tässä kiittää sekä K. Tietomus-Opiston Kirjuttajaa,\nOpettaja _Liljegrénia_, että myös K. Vallan-Säilyn Kirjuttajaa\nKirjotus-Neuvoa _Sundelia_, siitä heijän mielisuosiosta, jolla hyö ovat\nminullen uskaltanneet näitä ja muita vanhoja käsikirjoituksia.\n\n[515] _Kuninkaallinen Vapaus-Huoneen Holhottamus, Kongl.\nRiddarhus-Direktionen_. Tässä minä en taija olla kostelematak niitä\nmiehiä, jotka Vapaus-Huoneessa ovat osottaneet minullen ystävällistä\nnöyryyttä, näitä paperia hakiissa; ja jotka ovat Kirjoitus-Neuvo\n_Hartmansdorff_, Kenraal _Melin_ ja Vapaus-Huoneen Kirjuttaja,\nHuoneen-Herra (Kammar-Herren) _Lagerheim_.\n\n[516] Painettu Tukhulmissa, v 1750. p. II.\n\n[517] Painettu Tukhulmissa v. 1751. p. 35.\n\n[518] Ne muut Suomalaiset Herrat, joita silloin tähillä tokaistiin, ja\njoita kuhtumme _Suomalaisiksi_, ei sen puolesta että olivat aina\nSuomessa syntyneet, mutta koska heillä oli Suomessa virantoimituksia,\nolivat:\n\n1) _Jöran Ericsson (Gyllenstjerna)_, joka v. 1556 oli Linnanisäntä\nViipurissa.\n\n2) _Ture Persson (Bjelke)_, Salestadiin ja Kråkerumiin, joka oli naitu\nGrevinnan _Sigrid Sturen_ kanssa, ja tämän suvun esivanhin (stamfader).\nHään oli Linnanvuoti (Slåttslåfwen) Savolinnassa, vuuesta 1555 aina\nHelmikuuhun v. 1557.\n\n3) _Nils Antinpoika Boije_, Gennäsiin. Hään oli v. 1553 Linnanisäntä\nSuomessa, ja kuhuttiin v. 1565, \"Konungens förtrogne man och Secrete\nRåd.\" Samana vuonna s. 25 p. Toukok. tehtiin häntä Linnan-isännäksi\nViipurin linnan, kaupunnin ja leänin ylitten. Kohta siitten\nSota-Evestinnä Juuttilaisia vastaan, omisti hään väkirynnäköllä, ja\ntulella hävitti Vardbergin kaupunkia s. 28. p. Elok. mainittunna\nvuonna; ja sai siinä vankiksensa sen kuuluisan Sotasankarin _Pontus de\nla Gardien_ (tämän suku-kunnan esivanhin). Sinä 15 p. Syysk. samana\nvuonna vallotti hään myös Vardbergin linnoa, poiskajotti Juuttilaiset,\nja poltti ja hävitti koko Hallannin. Mutta v. 1566 niin Kuninkas\nsuuttui häneen, kosk hään ei tainnut sisään-tunkeita Bohusin linnaan;\nvaan suostui häneen jälleen, hänen vanhuuensa ja entisen uskauksensa\nsuhteen. -- Vuonna 1568, s. 19 p. Toukok. tehtiin häntä Peämieheksi\nkoko Suomenmoan ylitten; ja s.v. Lainjulistajaksi Etelä-Suomessa. Hään\noli naitu _Brita Hornin_ kanssa, Valta-Neuon _Christer Clausson Hornin_\ntytär Åminneen, hänen vaimonsa _Ingeborg Siggesdotter Sparren_ kanssa,\nSundbyiin.\n\n4) _Claes Fleming_, Vapaherra Vijkiin, Herra Svidjaan ja Quidjaan,\nKuninkaallinen Valta-Neuo ja Tähtikäs. -- V. 1563, s. 28. p. Elok. sai\nhään käskyn pitämään huolta Kuninkaan Juho III:nen säilyttämisestä\nTurun linnassa, ja johtattamaan häntä sieltä Ruotsiin. --\nv. 1574, s. 12. p. Tuokok. pantiin häntä Peä-käskynkäyttäjäksi\n(Öfwerste Befallningshafwande) Suomessa -- s.v. s. 9 p. Lokak.\nPeä-Käskynkäyttäjäksi Viipurin linnassa ja kaupunnissa. Hään oli\nRuotsin Vallan-Asettaja (Riks-Marskalk), ja piti vahvast Kuninkaan\nSigismunnin puolta, Herttua Koarlea vastaan. Hään tuli viimen\nPohjalaisilta yhellä noito-nuolella (Girs.) ammutuksi, josta hään kuoli\nv. 1597, s. 13 p. Tuokok. ja hauattiin Porvon-kirkkoon. Hään oli naitu\n_Ebba Stenbokin_ kanssa, Vapa-herra _Gustaf Olssonin_ tytär Torppaan.\nHänen isänsä oli Tähtikäs, Valta-Neuo ja Lainistuja Etelä-Suomessa,\n_Eric Joachimsson Fleming_ Svidjaan ja Quidjaan (joka kuoli\nJoulu-kuussa v. 1538), ja hänen äitinsä _Hebla Siggesdotter Sparre_\nByestadiin.\n\n[519] Heitä tehtiin muka osallisiksi _Pyhä Salvadorin Kunnasta_\n(Riddare af S:t Salwadors Orden). Tämä Tähti-kunta tais olla se ainua,\njota vanhoina aikoina annettiin.\n\n[520] _Stjernm. Höfd. Minne_. I D. p. 330; ja II D. p. 327. Tätä kertoo\nhään vielä uuestaan muistutuksissansa Tegelin Tarinamukseen p. 35. Se\non paha ettei Stjernman niin sanalla ilmoitak, mistä se on tätä\ntietoansa ottanut, eli mistä se on tämän Rangosen nimeä käsittänyt;\nmutta koska hään kolmessa kohassa kirjuttaa varsin yhellä tavalla, niin\ntotta hänellä mahto olla joku vissi perustos. Jos nyt saisimme luotaita\nsiihen, niin jokainen kuulee että tämä nimi oli yksi varsi selvä\nSuomalainen nimi, ja oisimme muka nopeet uskomaan, että se mahtaa ehkä\nolla _Ronganen t. Ronkainen_, yksi vanha sukunimi, joka vielä nytkin\nlöytyypi meijän talonpojissa, ei ainoastaan pian kussakin pitäjässä\nSavossa, mutta myöskin yltä-ympäriseen Ruijan ja Ruotin Suomalaisissa,\nniin kuin 2:sessa osassamme saahan kuulla. Mutta Palmsköld (joka on\nollut muita tarkempi toimittamaan hänen sukuunsa), kuhtuu häntä\n\"_filius Rengonis_;\" jolla hään ei ymmäräk yhtä sukunimeä, vaan yhtä\nristimä-nimeä, sillä hään kuhtuu hänen isänsä: \"Rengo Niileksen poika.\"\nJoka nimi taitaa ehkä tarkoittaa Rengon pitäjä, eli Rungon kyleä.\n\n[521] Nimittäin sillä tavalla, että _Jöns Ronkainen_ oli Vapaherran\nMarienburgiin, Herran Kankkaan, Porkkalaan, Sonnäsiin m.m. Valta-Neuon,\nPeä-Luutnantin ja kaiken Ruotin ja Suomen Hevoisväen Kenraalin,\nInkerin-maan ja Kekisalmen Peä-Holhottajan, Sota-Asettajan m.m. Greve\n_Gustaf Evertinpoika Hornin_, äijin-isän-ukon-ukko (Morfars Farfars\nFarfar).\n\n[522] Koska myö oumme usseen tullut mainihtemaan näitä K. Vap. Huoneen\nkäsi-kirjoituksia, niin tahomme heitä varsin nimittää, niillen hyväksi,\njotka ehkä tahtoisi tästä tarkemmin tiiustella. Hyö ovat muka 4\nerinnäistä kootusta vanhoista suku-juoksuista (kollektioner af gamla\ngenealogier); nimittäin 1) _Palmsköldin_, josta löytyy VI siettä (Band)\n2) _Peringsköldin_, josta löytyy III sit. 3) _v. Scantzin_, josta myös\non III sit. 4) Dalinin, jotka ovat niin perivanhat, ettei heitä eneä\nsaata lukeakkaan, hyö ovat irtonaiset, keärityt vihkoihin. K.\nVapa-Huoneen omissa suku-juoksuissa ei tavatak tällaisia vanhoja\nsukuja.\n\n[523] Se joka tuntoo mitenkä Ruohtalaiset pois-murtaavat meijän\nSuomalaisia nimiä tahi sanoja, hään ei kahtoisi ouoksi, jos\nuskaltaisimme tätä toisinpäin selittää.\n\n[524] Jos tahtoisimme, niin saisimme tätä sukuu vielä kaks polvee\nvanhemmaksi, sillä tämä _Jöns Ronkaisen_ ukko vainaa oli _Miekkamies_\n(wäpnare, a wapn) _Niiles Ronkainen_ Heikkilään, jonka Palmsköld sanoo\nelänneen v. 1424 (eiköhään se mahtant olla vanhempi? koska Jönsiä, joka\noli hänen pojan-poika, jo mainitaan v. 1444). Palmsk. kirjuttaa\nhänestä; _\"Nicolaus Rengonis filius de Heijkele, armiger, vixit a.\n1424.\"_ Hänen poikaansa kuhtuu hään _Rengo Niileksenpoika_, josta se\nsano: _\"Rengo Nicolai filius, armiger de Heijkele 1430.\"_ Peringsköld\njoka jo häntäkin mainihtee, kuhtuu häntä: \"Rengo Nilsson i Heykele.\"\n\n[525] Tämä _Pentti Lydikinpoika_, joka toas oli naitu _Valborg\nJönsintyttären_ kanssa, oli v. 1411 Laintutkia Piikisten kihlakunnassa;\nja v. 1437-1439 Linnanisäntä Hämeessä. Häänkin mahto olla rikas mies,\nkoska hään poislahjotti _Hadilan_ tilaa, Nousisten pitäjässä,\n_Kuokkalan_ tilaa Lempelän pitäjässä, ja _Kuljun_ tilaa Birkkalan\npitäjässä m.m. niillen Turun kirkossa löytyvillen Papiskammioillen\n(Porth. Chr. p. 482, m.m. Åbo Tid. 1785 p. 232).\n\n[526] Hänen sanansa peälle on siitten muutkin erehtynneet.\n\n[527] Häntä kuhutaan siinä \"_Gamble Gödik Fincke_,\" että sillä eroittoo\nhäntä hänen tyttären pojasta, ja hänen tyttären-pojan-pojanpojasta,\njoihen nimet myöskin oli _Gödik Fincke_; -- vai lie hään ehkä elänyt\nniin vanhaksi, että hään siitä oli soanut tätä nimeänsä. Millonka hään\nlie elänyt, ei varsin tunnetak, ainoastaan että hään v. 1440 hänen\nvaimonsa suostumuksella lahjoitti _Kärkesnäsin_ kartanoo ja _Bölin_\ntorppoo Pyhä Annan Kammiollen Turun kirkossa, että sillä sovittoo\n_Jusse_ Ollinpojan omaisia, jonka se on tapa-turmasest tullut\nsurmamaan. (Porth. Chr. p. 448). Niissä Vapa-Huoneessa löytyvissä\nkirjoissa, seisoopi että hään oli Herra Pernoon ja Villnäsiin (till\nWilias) ja että se oli nainut Tähti-niekan Olof Tavastin sisarta,\nnimeltä _Katrina Nilsdotter_ (Tavast). Muuton niin puheet hänästäkin\nvähä eroittaiksen. Palmsk. sanoo: _\"Gödericus Finke de Huilias vel\nVillnäs, Equ. Aur. ex Livonia ortus, vixit in Finlandia 1460.\"_ Pering.\nsanoo toas: _\"Göd. Finke till Perno och Wilias i Remotalle socken (?)\ngift med Katrina Nilsdotter till Porkkala, Olof Tawastes Riddares\nsyster\"_, ja toisessa kohassa: _\"Gödik Finke den gamle till Willas,\ngift med Katrina Nilsdotter, som lefde enka 1467\"_. Vuonna 1446 niin\nGöd. Finke vielä eli, ja istui Vapamiessa yhessä riiassa Piispa\nTavastin ja muutaman Pyhteen pitäjän miesten välillä (Åbo Tid. 1785 p.\n67. Porth. Chr. p. 433.)\n\nHänellä ei ollut mitään poikoo (seneistäpä se siihen loppui, se vanha\nFinkin suku) ainoastaan kolmet tytärtä; yksi _Kaisa_, joka nai tätä\nNiiles Ronkaista; toinen, _Margretha Gödikintytär Fincke_, joka oli\nIvar Maunuksenpojan mummo (Farmor); ja kolmaas _Elin Gödikintytär\nFincke_, Villnäsiin, joka nai Philippusta Ivarinpoikoo Bröötorppaan,\njoka kantoi kilvessänsä kolmet punaista tulileimausta, sinisessä\nvainiossa (trenne röda eldslågor i blått fält); ja jonka kanssa\nhänellä oli yksi tytär _Elin Philipsdotter_, joka naitiin Turun\nLinnanisännellen Herman Maunuksenpoika Flemingillen, Villnäsiin ja\nMoisioon, joka oli sen kuuluisan Vapaherran Liperiin ja Hermansaareen\nClaes Hermanninpojan Flemingin isän-ukko.\n\nMinkähän perustuksen peälle Palmsk. sanoo, että tämä _Gödik Finke_ oli\nsyntynyt Vironmoassa? sillä Finkin _vapauskirjasta_ joka oli annettu v.\n1380 Vallan-Ruhtinaalta _Bo Jonsonilta_, ei sitä selitetäk. Se kuulupi\nnäin: _Thet skal allom mannom witerlikt wara, at jac Bo Jonson Drotze i\nSwerike, kennis oppenbarlika mäth thässo mino opna brefue, at jac\nhafuer ont oc gifuit thessom brefföraren minom äskelikom Swen Finke alt\nthet gotz han her til antiggia köpt älla mät rät fangit hafuer af\nskatgildoghe jordh, huar thet hälzt ligger i Åbo Biskopsdöme af allum\narlicom scatwm, aläghnom oc marcagieldom oc af allom thunga lidugt,\nlöst och frelst, swa at han scal minom Herra Konungenom oc Cronone oc\nmic a mins Herra weghna ther aff tjänist göra, pc. Datum Hampne Sker,\nanno MCCCLXXX primo in octauis corporis Christi nostro sub sigillo\npraesentibus appenso in pendenti_. (Lagerbr. III D. p. 785). Se mahto\nolla sama mies, _Finkin_ nimellinen, joka 10 vuotta ennen alakirjutti\nTurun porvalin _Henrik Närffuin_ lahjoitos-kirjaa Katarinan Kammiollen\n(Porth. Chr. p. 352) ja jonka sisari tahi täti saattaisi ehkä olla se\n_Karin Finke_, joka Bångin puheen perästä oisi ollut naitu Olof\nNiileksenpoika Tavastin kanssa, joka oli Pispa Tavastin isä, ja eli\nvielä v. 1370.\n\n[528] Se on moni meistä, joka on vielä nytkin niin tyhmä, että se\npoisvaihtaa Suomalaisen nimensä muuksi vieraaksi; luulevansa sen\nhaisevan paremmallen. Semmoiset narrit löytyyvät vähä kussaik, jotka\nmuka hylkeävät omansa, ja nouvattaavat vierasta.\n\n[529] Tämä sana: _till Poicho_, mahtaa olla niiten Ruohtalaisten\nkirjuttajoihen toimittama, jotka eivät ehka tienneet mitä se sana poika\npiti merkihtemän, vaan luulivat sitä talon nimeksi. Hänen nimeänsä\nkirjutettiin vissiin _Jöns Rangosen_ poika (niin kuin sitä luetaan\ntoisessa kohassa). Sillä myö neämmö vanhoista kirjoista, että näinnä\naikoina oli tapa näin nimiä kirjuttoo. Niin e.m. luetaan yhessä Pentti\nLydikkäisen kirjoissa vuotesta 1460, seuravaiset nimet: \"Jusse Parpan\npoyca\", ja \"Olaff Tyrvompoyca.\" (Porth. Chr. p. 483).\n\n[530] Niin Ugglakin sanoo (_Sw. R. Rådslängd_ p. 52) että sen\nvapamerkki oli yksi ylöspäin keänetty riippuri (ankare) ynnä yksi 6\nsäistävä tähti, (joka oli _Skalmiloihin_ vapamerkki). Mutta jos niin\noli, niin se oisi ottanut toista vapamerkkiä, kuin hänen isänsä\n(_Lydikke de Kyrn_), ja hänen veljensä (_Clavus Lydikkeson_), jotka\nkanto _Djeknilöihen t. Djäkninlöihen_ vapa-merkkiä: yhtä anovata\nihmistä, punaisessa kauhtanassa, ja Kotkan mustan muotosella. Muutoin\ntahomme muistuttoo, että tämä _Lydikke_, jonka jo moniaat ovat ilman\nminkäänlaisetak toistukseta tehneet Vestphalalaiseksi, on mahtanut ehkä\nolla Suomalaisesta suvusta. Savossa löytyy vielä nytkin yksi\ntalonpojallinen suku, nimeltä _Lyytikäinen_, jonka kirjutetaan\n_Lyydikäiseksi_; ja Tarinamuksestamme tunnetaan, että ennen aikana\npiettiin Turussa ja Hämeessä tällaisia Savolaisia suku-nimiä. Porth.\nChr. p. 482.\n\n[531] Palmsköld sanoo hänestä: _\"Nicolaus Johannis filius de Melkila,\nArmiger, cognomento Wåghals, vixit a. 1484; uxor: Catarina Finke de\nVilnäs.\"_ Peringsköld: _\"Nils Jönsson Rangonen, hwilkens husfru war Fru\nN... Finke, Gödrike Finkes dotter.\"_\n\n[532] Peringsköld kirjuttaa hänestä: \"Gödrik Nilsson Finke till Perno,\nStåthållare på Tawastehus, upptog sin morfars namn, och hade till\nhusfru Maragaretha Slatte, Herr Göstaf Anderssons dotter till Sonnäs.\"\n\n[533] Palmsköld sanoopi: _Gödrik Finke de Perno, Gubernator Ditionis\nChroneburgensis 1520, cognomen suppetit ex familia materna.\nUxor: Margareta Gustavi filia Slatte de Sonnes, vixit 1538, nupta\n1518_.\n\n[534] Stjernmannin _Höfd. Minne_ I:nen Osa p. 334. Hään alkaa luettoo\nheitä vasta vuotesta 1543.\n\n[535] Niin e.m. luetaan siinä vanhassa Rijm-Chrönikassa p. 545: \"The\ndrogo in för Kronaborg. Man plägar thet Tawastahus kalla.\" Että\nHämeenlinna myös vanhoinna aikoinna kuhuttiin _Tavasteborg_, nähään\nsamasta kirjasta p. 23. \"Thet Huus thet heter Tawastaborg, The Hedne\nhafwa än therföre sorg.\" (Keskust. _Porth. Chr_. p. 120).\n\n[536] Tämän _Margareta Slatten_ isä, oli Miekkamies _Kustav Antinpoika\nSlatte_ Lienista, joka eli v. 1481, ja jonka vaimo oli _Briita, Pekka\nSvärdin_ (sen nuoremman) tytär, Sonnäsiin.\n\n[537] Tästä _Kyösti Finkistä_, josta on jo ennen puhuttu, luetaan\nkoht'sillään enempi.\n\n[538] Tästä _Johanna Gödikintytär Finkestä_ ei tunnetak mitään,\nliennöön kuollut nuoruutessaan.\n\n[539] Tämä _Kaarin Gödikintytär Fincke_ tuli ensin naituksi _Thomas\nJönsinpoika Rijtingin_ kanssa, Gesterbyiin, (jota Stjernman,\nesipuheessansa Werwingin Tarinamukseen, kuhtuu _Thomas Jönsson Starck_)\njoka oli Käskynkäyttäjä (_Befallningshafwande_) Turun Linnassa vuuesta\n1536 vuoteen 1547; ja siitten nai hään Valta-Neuoa Nils Krummea,\nOrrbyholmaan, joka v. 1565 oli Linnanisäntä Tukhulmissa, ja kuhuttiin\nusseemmittain: \"unga Herr Nils Krumme.\" Tämä _Kaarin Fincke_, joka\nvielä eli v. 1599, on kirjuttanut yhtä 3 arkin kokoista selistystä\n(_beskrifning_) Kuninkaan Koarle IX:sän molemmasta matkustamisesta\nSuomeen (lue esipuhetta Werwing. Tarin. p. 18), jotka ei ollut hänellen\nsuloisemmat kuin muillenkaan Suomalaisillen.\n\n[540] Tämä _Marketta Gödikintytär Fincke_ oli ensin naitu _Eerik\nHåkansonin_ kanssa, Viorelaan, ja siitten _Joh. Boeklerin_ kanssa.\n(Peringsk.)\n\n[541] Tästä _Niils Finkestä_ ei tunnetak niin mitään.\n\n[542] Tämä _Briita Gödikintytär Fincke_ oli ensin naitu _Martti\nSimonpojan_ kanssa Poikolaan (till Poiko), ja siitten _Perttu\nJönsinpojan_ kanssa, Rekuun. Hään kuoli lapsetak. (Peringsk.)\n\n[543] Peringsköld kuhtuu häntä: \"K. Eriks Råd och Hofmästare\", joka\nehkä lie oikeempi.\n\n[544] Kuin Kuninkas Eerikki oli ensin yht-aikoo kosioinut sekä\nKuninkatarta _Elisabethoa_ Englannissa, että Kuninkatarta _Marioa_\nSkottlannissa, ja tältä viimeiseltä jo soanut hänen suostumuksensa,\nniin hään yht-äkkiästi heitti heijät kumpaisetkin, ja rupeis pyytämään\nMoa-Grévin Philippuksen tytärtä, _Kirstiä_, Hessistä. Ja koska hään\nhäneltäkin oli luvan soanut, niin lähätti hään näitä miehiä sinnek,\npeättämään tätä naiman-kauppoa.\n\n[545] Vielä v. 1565 kirjutti Kuninkas sekä _Frédrikillen_ (Danmarkin\nKuninkaallen) että Finkillen, tästä asiasta, ja tarjoi hyvän summan\nhänen lunastokseksi, mutta ei siitä lähtenyt niin mitään.\n\n[546] Tämä _Malin Ollintytär Örnfodt_, eli niin kuin häntä myös muualla\nkututaan _Örneben_, tuli siitten naituksi Leskimiehen _Lasse\nJesperinpojan_ kanssa (_Cruuse_) Årebyiin, Wernestadiin, m.m. joka\nv. 1558 oli Voutina Helsinkin moassa. Tämä Málin eli vielä leskenä\nv. 1588. Peringsköld ja Palmsköld kuhtuu hänen iseänsä \"Olof Persson\ntill Bjurum\", ja toisessa kohassa kuhutaan tätä hänen tytärtänsä \"Malin\nOlofsdotter på Lindön\", josta hänen miestäkin jo yhessä kohin\nnimitetään \"_Jöran Fincke på Lindön_.\"\n\n[547] Että paremmin selittää tämän _Jöran Finkin_ viran-toimituksia,\ntahomme ainoasti lyhykäisyytessä nimittää sisälläpion niistä hänellen\nlähätetyistä Kuninkaallisista kirjoituksista, joista kopiat löytyy\nniissä Kuninkaallisessa Vallan-Säilyksessä löytyvissä vuosillisissa\nPito- ja Päivä-kirjoissa. Näitä Kuninkaallisia kirjoituksia aloitetaan\nusseemmittain sillä sanalla: \"Öppet bref till Herr Jöran Fincke\" ja\novat niin kuin tässä seuraa. Nimittäin: vuonna 1547, _d. 7 Jan. till\nGöran Fincke att behålla Wirmo skogsbygd uti Åbo län_. --  vuonna 1553,\n_d. 12 Nov. att förskicka till K.M. et wisst besked på Finska Adeln_.\n-- vuonna 1554, _d. 14 Dec. att afstyra Adelns stämpling med bönderna\nwid Elfsborg, att hindra K. M:ts fiskare_. --  vuonna 1562, _d. 11 Jul.\natt återbetala de af Räntekammaren till låns tagne 200 mark örtugar_.\n-- vuonna 1565. _d. 29 Apr. anbelangandes dess ranconering från\nDanmark_. -- vuonna 1567, _d. 27 Nov. att tillika med Hertig Carl och\nHertig Johan beställa om krigsfolkets aflöning, item, att inventera\nsölf-kammaren, och sedan skicka H.M. oförfalskadt Register derpå;_ --\nVuonna 1568 _d. 3 Dec. Fullmagt, att wara Lagman öfwer Norra Finland,\nSatagunden, Österbotten och hela Åland_. -- _d. 17 Nov. Creditis, att\nefter dess medgisne instruction förhandla med Allmogen uti Uppland_. --\n_d. 22. att oförsumligen komma till H. Maj:t_. -- vuonna 1574, _d. 21\nJun. till Jöran Fincke på dagön, att skaffa kalk till Stockholm_.\n(Mutta eiköhään tämä jo lienee toinen mies tykkänään, samalla nimellä,\ne.m. _Jöran Kustanpoika Fincke_?).\n\n[548] Jos tämä _Kustav_ oli vanhin Gödikin poijista, niin se tais\nsyntyä nuon v. 1519, tahi 1520. Niissä vanhoissa vallan Pito- ja\nPäivä-kirjoissa, Stjernmannin Höfd. Minne 2:sessa Osassa p. 420, 374.\nm.m. kuhutaan häntä Herraksi _Porkkalaan_; mutta Vapahuoneen kirjoissa\nkuhutaan häntä ainoastaan Herraksi Sonnäsiin; ja toas Stjernm. Höfd.\n2:sessa Osassa p. 327, Tégelin Tarinamuksessa p. 35, m.m. sanotaan\nhäntä Herraksi _Pernoon ja Sonnäsiin_; ja Ugglan _Sw. Riks. R. Längd,\nIV. afd_. p. III, m.m. mainitaan häntä Herraksi _Porkkalaan ja\nSonnäsiin_; j.n.e. Se näyttää kuin hään oisi äitinsä emän-puolesta\nsoanut _Sonnäsia_, isänsä emän-puolesta _Pernoa_, ja vaimonsa puolesta\n_Porkkalaa_.\n\n[549] Hänen nimensä kirjutetaan sekä _Mätta, Maetta, Mettä_, että\n_Merta_. Hänen isä oli Linnanvouti Savonlinnassa _Stén Jepin_- e.\n_Jaakon-poika_ (_Ille_) Porkkalaan, joka Palmsköldin puheen perästä\noisi v. 1518 ollut Linnanisäntänä Viipurissa, ja v. 1509, nainut _Anna\nKnuutintytärtä_ Laukkoon, jollen se anto huomenlahjaksi (_morgongåfwa_)\nPorkalan kartanota, jota se oli perinyt äitiltänsä _Merta\nOllintyttäreltä (Tavast)_.\n\n[550] Tämä _Anna Kustantytär Fincke_ Röfvarenäsiin, tuli naituksi\n_Salmund Illen_ kanssa, joka tehtiin Peä-Käskynkäyttäjäksi Käkisalmeen\ns. 25 p. Kesäk. v. 1590, ja samana pänä myös yhen Suomalais Jalkaväen\nRykmentin Evestiksi. -- V. 1599, s. 5 p. Huhtik. pantiin häntä K.\nSigismundin Käskynkäyttäjäksi Castelholmaan ja Ahvenanmoahan, kussa\nhänen täytyi antaita vankiksi Herttu Koarlen sotioillen, ja tuli\nvielä samana vuonna 1599 s. 10 p. Marrask. Koarlen käskyn perästa\npoikki-leikatuksi, ja ynnä muihen Suomalaisten vankiloihen kanssa\nteilatuksi (steglad) eli passaihin nauloitetuksi, Korpalan vuorella,\nvarsin Turun linnan kohalla.\n\n[551] Muutoin se näyttää, kuin yksi toinenkin mies nimeltä _Stén\nFincke_ oisi elänyt jo nuon v. 1470 t. 1480, joka oli naitu _Anna\nTotin_ kanssa (Åke Axelinpojan Totin tytär) joka oli leskenä _Hannu\nSkiählin_ perästä (lue tätä Totin suku-johtausta, Peringsköldissä).\n\n[552] Tämä _Elisabeth Kustantytär Fincke_ Prestkullaan, mahto olla yksi\nmainio vaimo, koska se oli neljästi naitu, ensin _Jaakko Myhrin_\nkanssa, siitten v. 1581 _Abraham Maunuksenpoika Illen_ kanssa\nPrestkullaan ja Sjölahteen, jonka kanssa hänellä oli yksi tytär _Metta\nAapontytär Ille_, joka kuoli v. 1632 ja joka oli naitu Moaherra Herman\nClaesson Flemingin kansa; ja yksi poika _Måns Aaponpoika Ille_, joka\nnai Hebla Slangia, Eerik Pertunpoika Slangin tytärtä Balkiseen, eli sen\nennen mainitun Sota-sankarin Eerik Slangin tätiä; jonka kanssa hänellä\noli poika _Kustav Ille_, joka kanto vapamerkissänsä yhen rauta-sinisen\nkäsi-varren rusko-keltaisessa vainiossa, ja käessa yhen valkoisen\nkielikukan. Tämä _Elisab. Fincke_ nai kolmaisin _Claes Flemingiä_ (?)\nja neljännesti _Henrik Erkonpoikoo Räf_. Sjölahteen, yksi vapatoin mies\n(ofrälse man). --  Se eli vielä leskenä v. 1627.\n\n[553] Tämä _Ingeborg Kyöstäntytär Fincke_ tuli naituksi _Måns\nNilssonin_ kanssa, Gammelbackaan.\n\n[554] Nämät Kuninkaalliset kirjutokset _Kust. Finkillen_, ovat\nseuravaiset. -- Vuonna 1545, d. 23 Juni, fullmaktsbref för Eric\nFleming, Hr. Knut Anderson, Jon Olson, Björn Claeson, Jöns Westgöthe\noch Göstaf Fincke, till att handla med Ryssarne. -- 29 Jun. Bref till\nMåns Nilsson, att han utan allt skonsmål gifwer sig till Wiborg och\nanammar slottsslåfwen utaf Nils Krabbe, samt öfwerandtwandar den åt\nGust. Fincke, -- den 16 Nov. Till Måns Nilsson och Gustaf Fincke, att\nde vela hafwa grann akt och tillsyn med K. Maj:ts slott Wiborg, så\nlänge till dess K.M. kunde förse en annan förståndig man i staden igen.\n-- Vuonna 1546, d. 3 Juni, att han (Gustaf Fincke) och andre gode män\nförskaffe de bonder af Tjust rätt och skäl på den del de fordra.\n-- Vuonna 1547, d. 1 Jan, Till Befallningsmannen på Wiborg, Gust.\nFincke 1:o angående Ryska rågången; 2:o om Länsmans-räntan,\n-- d. 1 Jan. angående wärdering och betalning af en tomt i Wiborg,\n-- d. 8 Jan. att afgöra en arftwisst emellan Lasse Lifländare, och\nBertill samt Erik Håkansöner, -- d. 1 Martii. Att icke tillstädja\nmatvarors utförsel, -- d. 12 Apr. Att ransaka angående någon köpejord,\nsom skall tillhöra Joh. Pederson, -- d. 15 Aug. Angående 1:o en\nupptagen gård i Urumarcken; 2:o Om böndernas utlagor I spanmål och\ntjära för legofolk; 3:o D:n salpetter-sjuderiet; 4:o Om de begärda\nBysse-skyttar; 5:o Att bruka det större båsmannen wid skatte-gäddornas\ninwägande, -- d. 22 Sept. Angående krigsfolkets aflösning,\n-- d. 23 Dec. Swar om kläde till knecktarnes behof i Nyslotts län.\nVuonna 1549, d. 6 Martii. Att inkomma med räkenskaperne, samt försälja\nspanmålen. -- Vuonna 1550, d. 18 Apr. Att låta komma Kongl. Maj:ts och\nkronans spanmål ifrån Wiborg till Åbo. -- Vuonna 1551, d. 5 Junii. Till\nbefallningsmannen på Nyslott G.F. att låta bönderne bekomma spanmål för\npenningar, -- d. 22 Aug. Swar: 1:o angående Friemarkens (?) upodlande;\n2:o om Redfogdarnens upbörd och räkningar; 3:o att behålla fisket wid\nLamaforss (Lammasforss?); 4:o Att låta weta hwad som wid gränsen\nförefaller, -- d. 14 Dec. Att låta bönderne i dess fågderi utgöra\nhjelpen till Wiborg, efter mantalen. -- Vuonna 1552, d. 14 Martii, att\nförskaffa några dugliga karlar till gränsens förswar emot Ryssland; 2:o\natt icke tillständiga Ryske köpmän en fri handel; 3:o att lägga någon\njord till Nykyrka Prästebohl; 4:o att låta en klocka emot betallning\nkomma till berörde kyrka, -- d. 8 Maj, att låta Peder Rauthia i\nKalajoke by och Olof Tilkane i Pihajärwi (Pihlajärwi?) by, återbekomma\nden jord, som deras grannar dem afhändt. -- Vuonna 1553, d. 22 Jan,\nangående några oordningar i Skepps wäsendet. -- Vuonna 1554, d. 10 Nov.\natt förete de skäl och bevis, hwaruppå han innehafwer Storgården uti\nUlfsby och Broskärs. -- Vuonna 1555, d. 12 Nov. Swar angående nödige\nanstalter till afwärjande af Ryssarnes infall, -- d. 18 Nov. Angående\ndet till Sawolax ankommande folkets förläggande och underhåll, samt\nnödiga anstalter till landets förswar, -- d. 6 Dec. Angående nödiga\nanstalter till afwärjande Ryssarnes infall i Finland, -- d. 18 Dec.\nSwar 1:o angående utskrifningen i Nyslotts län och Sawolax. 2:o om\nanstalter wid lägret i Lappwesi; 3:o om bråtars fällande, -- d. 30 Dec.\nSwar 1:o angående armeens underhåll; 2:o Att tillsckicka K.M. ett klart\nregister på de soldater, som ankommit från Österbotten. -- Vuonna 1556,\nd. 8 Jan. Swar angående hö och andra behof för krigsfolket i Finland,\n-- d. 17 Jan. Att utwälja några tjenliga ställen till afwelsgårdar i\nNyslotts län, så ock låta alla timmermän i länet förfärdiga sköldar. --\n25 Jan. Att ofördröjligen förständiga K.M. hwad förnummit om Ryssarne,\nsom infallit i Euråpeå, -- d. 30 Jan. Swar angående det folk, som\nblifwit skickat till Wiborg från Nyslotts län, -- d. 27 Febr. Att hafwa\nbättre uppsigt med Fogdarna. -- 1 Martii. 1:o Angående någre af\nRyskarne upbrande byar i Tawisalmi socken; 2:o on de bråtar som blifwit\nsållde i Nyslotts län. 3:o angående tillförsel af allmogen till K.\nMaj:ts armee, -- d. 10 Apr. Swar: 1:o angående frid eller stillestånd\nmed Ryssarne; 2:o Om afwelsgårdarnes upprättande; 3:o Att inkomma med\nomständelig berättelse huru skatten utgöres i Nyslotts län; 4:o Att\nlåta reparera ett förfallet torn på Wiborgs slot, -- d. 16 Maj.\nAngående krigsfolkets förläggning och förplägning, -- d. 29 Maj. Swar\n1:o Angående byggnaden på Nyslott, 2:o Om några bönder, som blifwit\nihjälslagne af Ryssarne; 3:o Om räkenskapen för berörde gårdar, till\ndess Fogdar blifwit förordnade, 5:o Att K.M. will låta komma några\nqwarn- och fiske-byggare till Nyslotts län, -- d. 10 Aug. 1:o angående\nafwelsgårdarnes anläggande och skattläggning i Nyslotts län; 2:o om\nBysseskyttar och Skytt (?) ifrån Wiborg; 3:o Huru förfaras skall med\ndem, som röfwat och plundrat i Ryssland; 4:o Angående underwisning för\nde nyss antagne Fogdar. -- Vuonna 1559 d. 24 Aug. 1:o Angående gårdens\nindrifwande af Nyslotts län; 2:o Att göra föreställning hos\nhöfdingsmannen på Keksholm, om de swedjor Ryssarne fälla öfwer gränsen,\nblifwande K.M. wid den gamla rågången, till dess en ny blifwer\nfastställd; 3:o angående Henrik von Röllen, hwilken uti Nyslott befallt\nnederbryta några hus, men sedermera rest bort, och ej återkommit; 4:o\nAngående några ålfiskare till Nyslott, hwarom K.M. låtit afgå\nbefallning till dess Befallningsman på Stockholms slott.\n-- Vuonna 1561, d. 19 Sept. Instruction till Göstaf Fincke,\nÖfwerståthållare i Rewel, -- den 11 Oct. Instruction för Gust. F.\nÖfwerståthållare i Liffland, -- d. 10 Febr. 1:o att beställa om\nkalksten till Wiborgs byggning; 2:o om afwelsgårdar i Nyslotts län; 3:o\nom Redfogdarne; 4:o om nödtorftigt uppehälle med foetalie-persedlar\ntill Nyslott, -- d. 5 Maj. 1:o Angående Ridderskapets och Adelns samt\nMenigemanns hyllningsed, såwäl i Swerige som Finland; 2:o om gardens\nutgörande öfwer hela riket, till den tillstundande kröningen,\n-- d. 16 Sept. att han begifwer sig till Rewel, att emottaga och\nförvalta Öfwerståthållare-beställningen under Herr Lars Flemings\nsjukliga tillstånd, af den instruction, som med det första skall\nöfwersändas, -- d. 15 Nov. att han ändtligen fullbordar den legation\ntill Hertig Magnus af Ösel, -- d. 16 Nov. att det är K. Maj:t behagligt\natt han de fetaliepersedlar till Liffland förskickat hafwer. -- Vuonna\n1562 d. 28 Febr. Till Gubernatorn i Finland Gust. F. att förhandla med\nAdeln uti Finland, det de skola begifwa sig till Rewel och tjena till\nfot, till dess deras hästar kunna komma öfwer, -- d. 2 Maj. swar om den\nmunstring som han haft med Adeln i Finland, och huru de skola sin\nrustning hålla, -- d. 10 Juni. om Finska Adelns rusttjenst, Herr Claes\nChristerson till undsättning för Pernou, om så behöves, -- d. 6 Juli.\nOm några klippare, som med det första af alla landsändar i Finland\nutgöras skulle. -- 29 Juli. om Städsfolk, som han hit till\nBergsbrukningen förskicka skulle, -- d. 25 Aug. Att han förskaffar till\nRewel, till Eric Håkansson och Eric Hinriksson, alla förafskedade\nFogdar och Fogbeskrifware uti Liffland, -- d. 14 Oct. Att han skall\nbegifwa sig åt Ryssland, -- d. 4 Nov. Att han ändtligen så lagar, att\nden spanmål, som Fogdarne lefwerera skulle, måtte komma till\nHelsingfors, -- d. 4 Nov. Att han med sin Fru och barn begifwer sig hit\ntill fröken Annas bröllop, som stå skall d. 20 Decemb, -- d. 17 Nov.\nSwar om de lägenheter han berättar, som der äro i Finland, med fiskeri\noch qvarnställen, -- d. 25 Nov. Anbelangande Fogdarnas återstående\nräkenskaper i Finland, -- d. 10 Dec. Att hans beställning med\nutgårdshästarne, desslikes med bönderne i Tawastehus län, om\ntillföringen till Helsingfors, är K.M. behagligt. -- Vuonna 1563 d. 13\nJan. Instruktion, Att å K. Maj:ts wägnar förrätta några angelägna wärf\nhos Ryske Zaren Ivan Wasillivitz, -- d. 6 Febr. anbelangande\nSkepps-utredningen, -- d. 6 Febr. angående till hvilka orter Fogdarne\nuti Finland, deras spanmål lefverera skola, -- d. 22 Sept. om den gård,\nsom utaf Finland utgöras skulle, -- d. 2 Oct. Att han slotten uti\nFinland med foetalie wäl försörja skulle, -- d. 22 Nov. Anbel. den gård\naf Finland utgöras skall. -- Vuonna 1564 d. 2 Febr. Att i tid beställa\nom de förnödenheter, som till Skeppsflottans behof i Finland kunna\nbehöfwas, hwilken kommer att gå ut med första öppet vatten, -- d. 17\nFebr. Att på 4 månaders tid, med alla nödtorfter affärdiga\nSkeppsflottan i Finland hit öfwer till Stockholm, -- d. 23 Febr. att\nlåta granneligen uppspana några borgare, som woro förpassade ifrån\nStockholm åt Finland och Rewel, att uppköpa spanmål till Skeppsflottans\nbehof nu i år, och dem skyndsammast hit tillbaka förskicka, -- d. 23\nMartii Att låta örlogskeppen i Finland följas åt innom skärs hit till\nStockholm. - d. 23 Martii. Angående det folk och hästar, som menige man\ni Nyslott och Tavastehus län utgöra skola, -- d. 30 Apr. Hwarföre de\n(Han och Lars Fleming) så länge fördröjt med Skeppsflottans ifrån\nFinland öfwerförande hit till Stockholm, -- d. 10 Maj. (till\nÖfwerståthållaren i Finland Gust. F.) att det är K.M. misshagligt, det\nhan icke beställt om skeppsflottans utredning i Finland, -- d. 13 Juni.\nAtt han ursäktas för dröjsmålet med Skeppsflottans utredning ifrån\nFinland; alldenstund det icke varit hans, utan deras försummelse på\nskeppen, -- d. 10 Sept. Att han skall förskaffa dagswerken till Wiborgs\nflotts befästning, -- d. 4 Nov. Att han med Fogdarne i Finland\nbeställer en hop segel-lärft och wallmar, samt det till Stockholm\nförskickar, -- d. 24 Nov. Att han lägger sig winer om det\nsaltpettersjudningen i Finland måtte komma på gång, hwarest lägenhet\ndertill finnes, -- d. 7 Dec. Att han hit öfwer till Swerige förskickar,\nde ifrån Liffland komne, och der i Finland till Borgläger förlagde\nSwenske knektar. -- Vuonna 1565, d. 27 Jan. Att han så beställer, det\nalla uti Helsingfors, Åbo, Wiborg och flerstädes i Finland befindtliga\nÖrlogsskepp, måtte med alla nödorfter blifwa utrustade, och hit till\nStockholm förskickade, på det de med den öfriga skeppsflottan, måtte\nnästkommande wår följas åt emot fienderna, -- d. 26 Febr. Att\nÖrlogsskeppen i Finland med alla tillbehörigheter, måtte med första\nöppet vatten komma hit öfwer, -- d. 13 Martii. att hitförskicka de\nörlogsskepp som lägga uti Finland, -- d. 6 Apr. om spanmålen den han\nhit till Stockholm, till Skeppsutredningen förskicka skulle, -- d. 9\nApr. Att utspana och ransaka, hwilka till skeppsflottan äro utskrefne,\noch sig hemligen till Åland och Finland undanstungit hafwa, -- d. 28\nApr. Om den undskyllan, hwarföre han de örlogsskepp i Finland äro, icke\nhafwer kunnat hit till Sverige förskicka, -- d. 28 Apr. Att han\ntilllägger de fattige frälse män i Finland, som icke förmå hålla\nRosstjenst, att tjena i sommar till fot, och komma hit öfwer väl\nutrustade, -- d. 6 Maj. Anbel. dess undskyllan, hwarföre han icke\nkommit saltpettersjudningen i gång, -- d. 6 Maj Instruction att hafwa\nuppseende öfwer saltpettersjudningen i Finland, -- d. 28 Juni. Om det\nsjöfolk som i Wester-Göthland antagas skall, -- d. 16 Juli. Att han\nSwenska myntet icke skulle utsläppa utaf riket, -- d. 19 Juli. Den\nfoetalie han till Liffland förskicka skulle. -- Vuonna 1566, d. 1 Febr.\nAtt handla med Fogdarne öfwer Finland, Österbotten och Åland, om en\ngård till Skeppsflottans utredning, äfwen som i fjol, -- d. 12 Febr.\nangående den fiendtlighet Moscoviterne skola hafwa i sinnet att\nföretaga emot Liffland och Finland, -- d. 13 Febr. Att det är K.M.\nbehagligt, det han beställer om Skeppsbyggningen i Åbo, -- d. 28 Maj.\nAtt han med det allraförsta läter Fogdarna framfordra dagswerken till\nRefle flotts byggning, -- d. 9 Aug. Att de (Fogdarne) förskicka alla\nder i landet befindtlige landsköpman till Calmare, -- d. 19 Aug. Om\nförfordringen till Skeppsflottans utredning med hampa och tjära.\n-- d. 25 Oct. Huru han om gårde-spanmålen, utföringen på myntet,\ntafwarna, penningarna och annat mera beställa skulle, -- d. 29 Oct. Att\nhan skyndar Legaterna fort ifrån Wiborg och till Ryssland, samt hwad\nsom han emellertid beställa skulle, -- d. 3 Dec. Huru han om\nBysseskyttarne, Utgårdshästarne och Skeppsutredningen till det Narwiske\nfarfatten, beställa skall.\n\nIlman näitä nyt nimitettyjä Kuninaallisia kirjoituksia Finkillen, niin\nlöytyy myös K. Vallan Säilyksessä kopioita _Finkin kirjoituksista\nKuninkaallen_, niin kuin em. vuotesta 1555 dat. Nyslott d. 27 Oct. En\nwidlyftig raport fr. Ture Person och Gustaf Fincke, jemte en\nplanritning å lägenheten kring Jäskis kyrka. En annan dito af den 4\nDec. -- En dito af den 14 Dec. -- En dito af den 16 Dec. --\nEn dito af den 30 Dec. m.m. Samaten vuotesta 1566, niin löytyypi\nVallan-Säilyksessä yksi iso kirja, puolen arkkia loajueltaan (in folio)\njoka ei sisällensä piek muuta kuin kopioita _Finkin ja Ture Personin_\n(Bjelkin) kirjoista ja sananlaitoista (raporter) Kuninkaallen, jossa\npaljon puhutaa sekä heijän moakunnasta, että sota-rahvaasta, ja muista\nsota-laitoksista. Toinen osa tästä kirjasta, joka toas sisällänsä pitää\nKuninkaan vastauksia heillen, kantaapi tällaisen nimitöksen: \"Thenne\nEfterskreffne Book lyder ock inneholler vissa afskrifter och Copier\nöfwer breff, instructioner och befallningar, som jag Thure Persson till\nSalstadh haffuer bekommith och undfånget utaff Stormächtige Furste och\nHerre Göstaff Sweriges Göthis och Wändis Konung, wår Nådige Herre,\nsedan det jag med Erligh och Wälbördig Man Göstaff Fincke till Porkala\nbleff förordnat Slåttlåfwen på Nyslått.\"\n\n[555] Palmsköld kirjuttaa hänestä: \"Göstaff Fincke till Gesterby\nafsomnade 1566 och blef begrafwen Catharinas dag uti Kimitto kyrka.\" Se\noli niin muoton mahotoin että hänen kirstun hopeet oisi löyetty\nLiikisten kirkkomoassa.\n\n[556] Se mahto olla syntynyt nuon 1546:en vuuen tienoilla.\n\n[557] Lue: Registraturen för år 1589; H.H. p. 66.\n\n[558] Palmsköld on sen eistä ei toimittanut varsin tarkkaan hänen\nkuolema-vuottansa, koska hään sanoo: _Gödericus Finke de Porkala, R.M.\nSveciae Senator et Marschallus, Gubernator ditionis Nyslott anno 1596,\n1603, 1612; cum illo periit illustris familia Fincorum in Svecia anno\n1618_.\n\n[559] Hyö olivat jo kihlatut v. 1611 (Åbo Tid. 1784. p. 22) vaan naivat\nvasta v. 1613. Peä-Sota-Asettaja _Evert Horn_ tuli jo v. 1615. s. 25 p.\nHeinä-kuussa kuoliaksi ammutuksi Venäjässä, Pleskovin linnan\npiiritässä.\n\n[560] Se mahtaa seneistä olla puhasta valetta mitä Bång lasketteloo\nkirjassansa: Den wälborna Tawastiska släcktens ättaretal, Stockh. 1756,\nkussa hään sanoopi Finckilöihen vapamerkin olleen _yksi Sianpeä\nvalkoisessa vainiossa_, (jota se kertoo Palmsköldin suku-johtauksesta)\nja josta se kirjuttaa näin: \"Olof Niclison Tawast upptog sin Frus,\nde gamble Finckars sköldemärken, ett swart Gylte hufwud i hwitt\nfält, sådant som Assessor Brenner afritat det i Åbo Domkyrka,\nlitet förrän kyrkan brann.\" Tämä Olli Tavast ei ollutkaan naitu\n_Finckilöihen_ kanssa, sillä hänen ensimäinen vaimo oli Kristina\nRötker-Ingonpojan tytär, eli niin kuin häntä toisilta kuhutaan\n_Kristina Rötker-Jyrginpojan_ tytär Spurilaan (Jägerhornin suvusta?)\njonka äiti oli _Briita Jönsintytär Galle_, ja joka kuoli lapsetoinna;\nhänen toinen vaimo oli _Ingeborg Valdemarintytär_, joka eli v. 1485.\n\n[561] Ne muut jotka silloin mestattiin, oli Vapaherra _Johan Claësson\nFleming_ Quidjaan, yksi nuori mies, joka ei ollut tehnyt niin\nminkäänlaista Herttua vastaan, mutta Koarle kanto hänellen salavihoo\nsiitä, että hänen isänsä _Claes Fleming_ ei taipunut Hertun puolellen.\nToiset, jotka hakattiin, oli: _Hartvik Henriksson, Christer Mattsson\nBjörnram_ (Stjernman kuhtuu häntä Christer Månsson); _Michel Påvelsson\nMunk, Nils Ivarsson, Olof Clausson_ (joka oli Claus Flemmingin\nsala-poika), _Jacob Möl, Hans Inis, Sigfrid Sigfridsson, Eskil\nJacobsson ja Herman Hansson_ (Stiernman kuhtuu häntä Herman Jacobsson);\nilman näitä hakattiin myös 3 tarkka-ampujata (byssskyttar,\nskarpskyttar) ja 5 sotamiestä. Heillen kaikillen luettiin\nhenken-rikoksi, että olivat pitänneet heijän lailisen Kuninkaan\nSigismundin puolta, jollen olivat valallansa vahvistaneet\nuskollisuuttansa. (_Werwings Carl IX:s Hist. I D. p. 468; Stjernm. Sw.\noch Göth. Minne, II D. p. 403; Swenske Mercurius för Septemb. månad\n1757, p. 278; Hertig Carls Slaktarebenck, m. fl_.)\n\n[562] Peringsköld sanoo että hään kuoli lapsitoin, mutta Palmsköld\nsanoo että hänellä oli yksi tytär, joka oli ensin naitu _Ivar\nArvidssonin_ kanssa, joka tuli yhessä appensa kanssa leikatuksi, ja\nsiitten _Olof Anderssonin_ kanssa, joka oli jo ennen häntä pitänyt; ja\nkolmasti _Jaakko Eekin_ kanssa, yksi vapatoin mies. Mutta tästä\nemme ou soaneet mitään sälveä.  Sillä niissä Herroissa, jotka hakattiin\nTurussa silloin kuin _Finckiä_ leikattiin, ei ollut mitään _Ivar\nArvenpoikoo_ (ellei hään lie ollut roaka sotamies). Sitä vastoin niin\npoikki-hakattiin Viipurissa muutamia viikkoja jo ennen, eli s. 30 p.\nSyysk. v. 1599, yhtä _Ivar Arvidssonnia (Tavast)_ Kurjalaan, ynnä\nisänsä kanssa _Arvid Heikinpoikaa (Tavast)_ Vessundaan, joka oli\nLinnanisäntä Viipurissa, ja uskollisesti palvellut Kuninkastansa 30\naastaikoa. Hänen poikansa _Ivari_ oli nainut _Anna Pekan tytärtä_\nPeipotiin, (hänen sukunimeensä ei mainitak -- lie hään siitten ollut\nTytär-läntämä Finkillen) jonka kanssa hänellä oli yks poika _Stén\nIvarsson_, jonka nimi ikään kuin tarkoittaa tätä onnetointa Finckiä.\n\n[563] Niistä K. Vallan-Säilyksessä löytyivistä Kuninkaallisista\nkirjoituksista ovat seuravaiset toimitetut tällen _Sten Finkillen_,\nnimittäin: -- Vuonna 1594, d. 27 Julii. Ordres till Herr Sten Fincke,\nangående de Finske Ryttarnes frihet på deras hemman. -- Vuonna 1595.\nd. 24. ... Om allmogens i Tavastehus län friwilliga Rikshjelp.\n-- Vuonna 1597. d. 3 Oct. Att ej inrymma de upproriske på Tavastehus.\n--  d. 12 Oct. komma till Hertig Carl i Åbo d. 18:de i samme månad.\nd. 18 Oct. Ordres att släppa löst det krigsfolk, han på Tavastehus\nanhållit. Näistä, niin se äsken mainittu manaus-kirja, jolla Herttu\npaituutti häntä Turkuun, on aivan merkillinen, ja kuuluu näin:\n\"Stämpningsbref för Herr Fincke och de andre, som oppå Tavastehus woro,\naf Åbo d. 12 Oct. åhr 1597. Wår gunst och nåde, Wij twifle inthet at i\nju hafuer förnummit synnerligen thu Steen Fincke af thet bref wij\nsenest läth skrifue tig till för hwad orsak skuldh wij oss hijt i\nLandzenden begifuit hafue, nembligen till at afskaffe allt obeståndh,\nwillor och oreedho, som här uthi landet igenom Claes Flemmings och hans\nmedhjelperes obegripelige och olaglige Regiementhe kommit war, och\nhjelpe landet till Roo och eenighet igien; Dock efther wij icke hafue\nnågon förklaring ifrån ider bekommit, hwad i ähre tillfinnes at giöre,\noch om i wele medh oss och the andre Riksens Stender wele giöre et i\nsaken til Konungl. Maj:t och Riksens gagn och bäste. Derföre ähr wår\nalfwarlige wilie och förmaning at i begifue idher hijt till oss, och\nlåther oss ider uthtryckelige mening förnimme, ändteligen så lagendes\nat i allersidst then 18 dag thenne månedh her tillstädes hoos oss ähre,\nså frampt at hwar thet icke skier då wele wij komme och piske ider så\nat i inthe skole tacke oss, och i måge sedhan sware och undgielle medh\nlijf och godz, till all then skade och bekostnat som der midh skier,\nder i måge wedhe ider efterrätte. Datum ut supra. Carolus.\"\n\n[564] Nimittäin: Vuonna 1571, _d. 9 Nov. Fullmakt för Herr Eric Finck\natt beställa om de Småländske knektarnes inqwartering omkring\nWesterwik, -- d. 5 Dec. Att sända de knektar, som i Westerwik liggandes\näro, till Finland_ (Registr. 1571, p. 123, 135).\n\n[565] Nimittäin: Vuonna 1594, _d. 23 Nov. till Handelsmannen Jacob\nFinck om spanmåls undfående för lefwererad sill till kronan_. (Register\n1594, p. 216.).\n\n[566] Stjernm. _Höfd. Minne_ I D. p. 287, 326\n\n[567] Vexionius Gyllenstolpe. _Epitome Descr. Sv. Goth. Fen_. L. VIII.\nc. 6.\n\n[568] Tämä suku oli jo kuuluisa Suomessa v. 1460, yhestä miehestä,\nnimeltä _Heikki Finkenberg_, jonka jälkimäisistä (efterkommande) yksi\nvapasuvullinen _Claes Ollinpoika Finkenberg_ Suomesta tuli v. 1627\nsisään kirjutetuksi Ruohtalaiseen Vapahuoneiseen, N. 159 ala.\nTämä suku, joka meijän nykyisessä Suomalaisessa Vapa-Huonseessa löytyy\nsisään-kirjutettunna N. 8:san ala, kantaa kilvessänsä yhen pystö-kuun\njonka koukerossa on yksi 6 säistäinen tähti.\n\n[569] Viimeiseksi tahomme myös nimittää, että löytyy Ruotissa yksi\nvanha kansan-tarina eli satu, yhestä Finkin nimellisestä, joka pakina\non ehkä niistä vanhimmista, ja ehkä keätty Saksan kielestä Ruotiksi.\nMutta tässä jaaritoksessa -- kussa ei ouk niin sanoo totuullista, vaan\nkussa tavaksi niihen aikoin pilkka-suihen, puhutaan puita heiniä -- ei\nlöyvyk niin minkäänlaista tiiustusta tästä Finkin suvusta. Tämä satu,\njoka nimitetään: \"En nöjsam och kostelig Historia om Policarpus, som\näfwen kallas Riddar Fincke\", osottaa kuitenkin tämän Finkin nimen\nvanhuutta, koska se on kahottu hyväksi johtattamaan kansan mieleen jota\nkuta kummitosta.\n\n[570] Myö olemme myös harjoittaneet selitteäksemme mikä mies _Tönne\nHenriksson Vildeman_ oisi ollut, jonka Gagnerus sanoo olleen naitu\n_Elisabet Thómasdotter Rijtingin_ kanssa, ja joihen vapamerkit myös\nlöyettiin Liikisten kirkkomoassa, mutta yhtä tällaista miestä\nei ollenkaan löyyk _Vildemannin_ polvilaskussa Vapa-Huoneen\nSuku-johtauksissa, eikä myös siinä Suomal. Suku-kirjassa joka löytyy\nK. Vallan-Säilyksessä, ja jossa niinikeän puhutaan tästä Vildemanin\nsuvusta. Yhtä _Elisabeth Thómasdotteria_ emme myös ouk olleet hyvät\nlöytämään. Että hänen isänsä _Thómas Jönsson Rijting_, joka vuotesta\n1536 vuoteen 1547 oli Käskyn-käyttäjä Turussa, oli vaimonsa puolesta,\nFinckilöihen kanssa sukuisin, nähtiin jo 426:lla p:lla, (sillä se oli\nnainut Karin Gödikintytärtä Finckiä); se ei ollu siitten kumma jos\nheijän lapsia hauvattiin heijän äitinsä suku-hautaan. Muita hänen\nTyttäriä ei tunnetak, kuin yksi nimeltä _Sára Thómasdotter Rijting_,\njoka oli nainut _Eerikki Johonpoika Stålarmin_ Grabbackaan ja Rekuun,\njonka kanssa hänellä oli yksi tytär _Kárin Stålarm_, joka oli nainut\n_Henrik Tönnessonin (Vildeman)_ Nääsiin, Tjusterbyiin ja Sjögårdiin,\njoka v. 1608 oli Linnanvouti Tukhulmin linnassa. Hänen isä oli _Tönne\nOllinpoika (Vildeman)_ Tjusterbyiin ja Lappträskiin, joka ensin nai\n_Helga Slatten_, ja siitten _Briitta Heikintytär Risbetin_ Nääsiin ja\nHärkänään. Tään parempata selitöstä emme ouk hyvät antamaan -- liehään\nsiitten Gagnerus ottanut tiiustuksiansa mistä tahaan! Vildemannin\nvapamerkki, jota nähään Vapakirjoista, ei paljo eroitetak tästä; jos\ntämä toinen lie _Rijtingin_ vapakko emme saata varsin sanoa.\n\n[571] Se on moni joka sanoo Suomessa ei löytyvän mitään Vanhoja\nJäännöksiä. Se on oikeen sanottu, jos sillä sanalla ymmärretään vanhoja\npakanallisia temppelilöitä, hautakammioita, tahi muita sellaisia\nkäsitekoja; mutta laveammassa sanan-tarkoituksessa (i widsträckatare\nmening) meillä on Jäännöksiä kyllä, ja ehkä enemmin kuin yhölläkään\nmuulla kansalla; sillä ne vanhat eivät ouk ainoastaan käsillänsä\nropottaneet, hyö ovat myöskin ajatuksillansa työskentelleet, ja sillä\ntavalla on joka _Runo ja Sananlasku_, joka on heistä jälellen, yksi\n_Vanhan-Jäännös_, joka muistuttaa meitä heihin. Jos oikeen tiiustelemme\nmeijän _kielen rakenosta_, (joka on yksi piiros meijän vanhoin\najatuksesta ja mielen-juohtumisesta), niin se on kaikista se kauniin ja\nisoin Jäännös, jonka ovat meillen heittäneet, korjataksemme, -- yksi\nkieli, joka on tarkempi ja suloisempi kuin ykskään muu, ja jolta\nmerkillisyytensä ja eri-mukaisuutensa suhteen, seisoopi omilla\nkannoillansa, ikeän kuin yksi pylväs, jonka peä on pilvessä.\n\n[572] Semmoinen varoitus ja rankastus, kuin se viimeinen tulipalo\nTurussa, joka yhtenä yönnä söi suuhusek kaikkia mitä myö kahessa eli\nkolmessa vuos-saassa olimme seästäneet ja säilyttäneet, mahtaisi\nherättää meitä siiheen perään-aattelemiseen, että tiiustella ja\nkuvaella kaikki meijän vanhat muistomerkit, että jos vahinko tapahtuis,\nniin oisi kopiot ies jälellä, jotta tietäisimme mitä meilläkin muinon\non ollut. Samaten myös niiten yks-ainusien ja tarpeellisien kirjoin\nkanssa, jotka jollakulla tavalla valaisoo meijän omoo Tarinamustamme;\nsaisi heistäkin olla kopio jokuu toisessakin kohassa. Tämä oisi ehkä\ntarpeellisempi, kuin hakea heiniä ja luusiipiä Mustan-meren rannoilta,\nja muita sellaisia aikomuksia.\n\n[573] _Jättös, t. jätteet_, efterlemning, reliqvier.\n\n[574] Se näyttää kuin Brennerin aikomus oisi ollut matkustamaan\nlävitten koko Suomen-niemen, Vanhoja kuulustella; mutta että hänen\naikaisek ei ylettynt jos vähään osaan. Se oisi hyvä jos joku laskeisiin\nhänen lavuillensa, tiiustelemaan muitakin Suomen paikkoja, ja joka\ntoimittais sitä mielen-rakkautesta, eikä ajaisi paljaan palkan eistä,\nniin kuin nyt usseen tehhään.\n\n[575] _Kuninkaallinen Vanhain-Säilys_, Kongl. Antiqvitets Arkifvet;\n_Kuninkaallinen Vallan-Säilys_, Kongl. Riks-Arkifvet.\n\n[576] Se on uskottava ettei Brenner ole kirjuttanut mitään selitystä\nnäistä hänen kuvapiirutoksistan, sillä oisihan sitä tok' jossa-kussa\npitänyt löytyä.\n\n[577] Näitä hänen alakirjutettuja sanoja tahomme muistutuksissamme\njuuri sanasta sanaan toimittoo.\n\n[578] _Para_, Bjära, Smör-hare.\n\n[579] _Peräänkahtoja_, Inspektor; _Peä-Peräänkahtoja_, Öfwer-Inspektor,\nGeneral-Inspektör.\n\n[580] Kirjan-luetos (Bok-katalog) näistä Nescherin vainaan kirjoista,\njoka juuri näinnä päivinnä on painettuna, osottaa kyllä että tämä\nmeijän luulomme ei ouk varsin ilman perustuksetak (lue tätä\nkirjanluetosta n. 65 käsikirjoituksista puolen arkia loajueltaan) ja\ntoistaa mitä olemme jo ennen kuulut puhuttavaksi (lue 350 p.m.)\nnimittäin, että 23 erinäistä selitystä, ja lähes 200 piirutuksia\nVanhoin-Jäännöksistä Vester-Götlannissa, ilman niitä piirutoksia jotka\nhään v. 1670 teki Öster-Götlannissa, ja jotka kaikki hään anto\nVanhain-Kootuksellen -- nyt löytyyvät näissä Nescherin kirjoissa (lue\nn. 68 ja 89 mainitussa kirjaluetoksessa). Se on kyllä outo mitenkä\ntällaiset kalliit ja tarpeelliset paperit ovat Vallan- ja Kunink.\nVanhain Säilyksestä joutuneet yksinäisen miehen korjuun.\n\n[581] Näistä Brenneri vainaan Suomalaisista piirutoksista löytyy K.\nKirjastossa 2 kappaletta (2:ne Exempl.) kumpainenkin ite Brenneriltä\npiirutettunna. Yksi heistä on ainoastaan tehty irtonaisissa lehissä,\nilman painimatak (ofärglagda); toinen on kirjaksi siottu, ja kantaa\ntällaisen nimen: _Gamble Monumenter i Stoor-Förstendömet Finlandh,\naffritadhe Anno 1671 och 672 aff Elia Brennero, Ostrobothniensi_. Hyö\novat yhteen-luettu pienempien ja suurempien kanssa 80:tta kappaletta,\nkuvaeltut seuravaisista kirkkoloista; nimittäin _Turusta, Räntämäeltä,\nNousista, Naantalista, Maskusta, Raisiosta, Lemusta, Sjundosta,\nLohjalta, Esbosta, Porvosta, Pärnosta, Pyhteeltä, Vekkälahelta,\nViipurista, Hollolasta, Hämeenlinnasta, ja Iso-Kyröstä_, paihti\nmuutamia kuvituksia _Turun, Viipurin ja Hämeenlinnan_ linnoista. Näistä\nniin ne Iso-Kyrön kirkossa löytyväiset kuvitukset ovat ne ainuat, jotka\novat painin kanssa kastettuna, niin kuin heitä tässäkin toimitetaan.\nVapa-merkkilöistä on moniat häneltä painettuna siinä nioitetussa\nkirjassa, sitä myöten kuin ne heissä nähtävät juovat merkihteevät;\nmutta niissä irtonaisissa lehissä ovat kaikki painimatak; ja koska\nheijän karvat jo selitetään juovista, niin emme tässäkään ruetak heitä\npainimaan. Mitä näihin meijän kuviin-piirutoksiin tuloo, niin ne ovat\nBrennerin kuviin kanssa varsin yhtämukaiset, josta minun tulee kiitteä\nensinnik Herra _M. v. Wright_, joka heitä kopioitteli, ja siitten Herra\n_H.J. Strömmer_, joka piirutti heitä kiveen.\n\n[582] Se on valaistamattomien ja ymmärtämättömien ihmisten tapa, että\npiteä tällaisia _vanhoin-tiiustelemisiä_ (fornforskningar) jotka\ntarkoittaavat _mäntyjä aikoja_, joutavina; ikeän kuin piteävät kaikkia\ntarkoituksia, joilla vaikutettaisiin tahi tarkoitettaisiin jota kuta\n_tulevillen ajoillen_, sopimattominna ja mielettöminnä, koska molemmis\npuolin yltyyvät heijän mielensä ja heijän aikaasek sivuihten. (Sillä\nmitenkä ne jotka ainoasti eläävät _tälle ajalle_, eläisivät yhellen\ntoisellen; koska ei nekään, jotka kaikissa ehtivät ensin omoo\nhyötytystä, jouvak työskentellä toisiin hyväksi). Se on selvä,\nettä ne jotka pelkeä ja kajoo ymmärrystä ja tietomusta (kosk ei sitä\nheissä löyvyk, eikä seneistäkään heitä hyövytäk) kajoavat näitäkin\ntieton-harjoituksia, jotka sinnepäin tarkoittaavat. --  Seneistäkös lie\nsiitten Suomessakin niin kauan kaivattu miehiä, jotka harjoittaavat\nvalaista meijän Vanhoin-Jäännöksiämme? Jos sen eistä Tietomukset (jotka\novat ymmärryksen valastajat, ja johon myöskin Tarinamus on luettavana)\ntarkoittaavat kaikki puolestansa _tietoa_ (johon voaitaan ei ainoastaan\nyhtä nykyistä asian tuntemista, mutta yhtä ikuista tiiustelemista) ja\n_hyötytystä_ (ei moallista, mutta henkellistä, ei ainoastaan meijän\nijällisillen, mutta myöskin meijän jälkeen-tulevillen), eli jos\nTietomukset ovat luonostaan _ikuiset ja henkelliset_, niin kuin kaiken\nTievon ja Totuuen alku, -- niin se on näissä kokeeissa, kussa kukin\nTietomus-harjoittaja, vaan erinomattain Tietouksen ja Tarinamuksen\nToimittajat, Vallan ja Lain-asettajat, Kansan ja mielen-valaistajat,\neli toisella sanalla kaikki vanhuuven ja tulevaisuuven tarkoittajat\njuuri selvästi osottaavat, että heissä löytyy yksi elävä henki, eli\nyksi _henkellinen luonto_, joka ei ouk suljettu tään aikuisiin\npiiroksiin, vaan joka kohoittaa ihtesäk niitä rajoja ylitten, jotka\nmaallisillen pimittää sitä taivaallista, ja koetteloo sekä eistäpäin\nettä takoopäin ylös-nostoo meijän ymmärryksellemme sitä vaipaa, joka\npeittää ja kieltää meijän luonnollisia aistimia (sinliga organer)\nkäsittämästä sitä luonottomatonta, sitä ikuista, ite _Totuuen ja\nYmmärryksen_ -- valmistaaksemme meitä sillä _ikuisuuteen_. Se on tämä\nhenki, joka ei ainoastaan koroittaa meijän ajatuksiamme, mutta heissä\nmyöskin kohoittaa meitä ihtemme ylitten tämän hetkisen elämisen -- joka\ntoistaa että meissä löytyy jota-kuta kuolematointa ja tämän elämisen\nylitten yltyvätä; ja jota ei käy rajoilla piirittee. Sillä tavalla\ntoimittaa jo tässäkin elämässä kukiin totuullinen Tietonharjoittaja\n_ikuisuuttansa_ (tässä muka tarkoituksessa), josta heitä, ja kaikkia\n_Hyviä_ (henkellisesti eläviä, heijän mielen ansiolla; vaan ei\nymmärryksen valolla) eroitetaan niistä moan kapeista, joihen ajatukset\nei kohoitak heitä mullasta, mutta jotka (käytöksillänsä) mateloo\nluonnollisuutessaan ikeän kuin eläimet, ja lopettaa elämänsä, ikeän\nkuin päivänsä, ikuisella unella ja mielen-tyhjyyvellä.\n\n[583] Vanhoin-selittäjässä löytyy ikeän kuin muissakin opin-hoaroissa,\nmoni houkka ja heikko-peä; mutta -- mitäs myö heistä puhumme?\n\n[584] Heijän mieli, joka on tylsäytynnyt tyhjän-noutamisesta, ei pystyk\ntällaisiin tiiustelemisiin, ikeän kuin heijän ymmärys ei yltyk\nsemmoisiin ajatus-tarkoituksiin, joita voaitaan Tietoukseen (Filosofi).\n\n[585] Vähä kyllä myö puhumme näistä vapamerkkilöistä heijän\nvapaallisuutensa suhteen, sillä myö arvelemme ainoastaan sitä\nVapaallisuutta, joka osoittaiksen sisällisesti, ihmisen töissä ja\ntavoissa -- ei sitä ulkonaista nimen pukemista ja merkittämistä; mutta\nmyö hoastelemme heistä ainoasti sen valaistuksen tautta, joka heijän\ntarkoittamisella, syntyisi ehkä meijän Omamoan Tarinamuksessamme.\n\n[586] Näistä sanoista on moniat ollut niin pois-kuluneet, ettei heitä\nouk tainut lukea ykskään.\n\n[587] Mitä näistä vapa-merkkilöistä tuloo sanottavaksi, niin suuri osa\nheistä on niin vanhat, ettei heitä eneän tunnetak, liioitenkin koska\nmonet heistä on tainneet jo sammua ennen vuotta 1625, jollon se\nRuohtalainen Vapa-Huone, kuhun heitä sisään-kirjutettiin, asetettiin;\nmonet ovat myös muustakin syystä jäänneet siihen ylös-panematak,\nalinomattain koska suurin osa meijän vanhoista Suomalaisista\nvapasuvullisista, eivät kuulleet Ruohtalaiseen Vapa-Huoneesen, mutta\noli yksi peru niistä muinoisista Saksalaisista ja Virolaisista\nTempel-Herroloista, joihen vapaallisus oli Saksan maissa perustettu.\nKuin tähän vielä luetaan että näissä vapa-merkkilöissä harvoin\nselitetään muuta kuin ainoastaan kilpeä, joka monessa oli pian\nyhölläinen, ja jotka ainoastaan eroitettiin Rauta-kyperästä,\nSarviloista, tahi Kyperä-vaipasta (Hjelmtäcket), ja ettei heissäkään\npainia paljon eroitetak, niin löyetään miten vaikkia se on näitä\nselittää, liioitenkin koska usseen pois-vaihtelivat välillensä\nvapamerkkilöitänsä, ja kantoivat vieraita äkkinäisiä, tahi muuten\nmuuttelivat omiansa.\n\n[588] Minä olen kyllä kirjuttanut moneen paikkaan, tätä\nkuulustellaksein, mutta en ouk soanut vastausta, joka toistaa miten\nkylmäkiskoiset meijän moa-miehet vielä ovat näissä töissä.\n\n[589] Brenner ei kirjuta tästä kivestä mitään muuta, kuin ainoastaan\nnämät sanat: \"I Åbo D. Kyrka.\"\n\n[590] _Hauta-varjo_, Grafwård; _Hauta-kivi_, Grafsten.\n\n[591] _Peä-Kirkko_ (tahi _Tuomio-Kirkko_), Dom-Kyrka.\n\n[592] Tässä jääpi yksi sana, välissä, toimittamak.\n\n[593] Mutta tässä tarkoituksessa kahomme toas ouoksi, ja varomme olevan\nuskottomattoman, että tämä kivi oisi muka ollut se ainoa Turun\nkirkossa, joka vielä v. 1671 oisi ollut jälellä näistä vanhoista\najoista; ja jota niin muoton oisi yksinään jäänyt murentumatak näissä\nkauheissa Turun kirkon tuli-paloissa, jotka tapahtui v. 1318, 1429,\n1458 (1464, 1473?) 1546 ja 1656, kussa kaikki muut kirkon kaunistukset\n-- joit' eivät Juuttilaiset v. 1509, ja Venäläiset v. 1318 hävittänneet\ntahi vienneet myötensä -- paloi tuhkaksi. Mutta kysytään siitten,\ntokkos Turun kirkko on niin vanha, tahi oliko se jo 1248:nen vuuen\ntienoilla rakettu? Sitä emme saata sanoa, ainoasti että v. 1229\npeätettiin jo että muuttoo pois kirkko Rantamäeltä (kussa Brenner\nniinikkään vielä v. 1671 tapais yhen vanhan hautakiven vuotesta 1291?\n-- kaho X Taul. kuv. 1) Turkuun, eli niin kuin sitä muinon kuhuttiin\n_Unikankareesen_. Millonka tätä tehtiin ei varsin tunnetak, mutta\n1258:nen vuuen teinoilla jo mainitaan tästä uuesta Turun kirkosta\n(Porth. Chr. p. 193). Jos sen eistä tämä Turun pappi oisi ollut naitu\nennen v. 1248, niin se oisi vielä saattanut eleä monta myöhempänä.\nToiseksi niin nämät kirjoitus-nenät eivät teoltakaan näyk olevan\nniin vanhan-aikuiset, jos heitä verroitetaan siihen toiseen\nkiven-kirjoitukseen joka löytyi Rantamäellä.\n\n[594] Yksi nimellinen _Niiles Antinpoika_ oli v. 1303 _Praefectus\nFinlandiae_ (Peämies Suomessa) mutta se on mahotoin, että näillä\nsanoilla tarkoitetaan häntä.\n\n[595] _Kunta_, Sällskap, Orden, Gille, _Veli-kunta t. Veljellisyys_\nBrödraskap, _Papillinen Veli-kunta_, ett Presterligt Gille.\n\n[596] _Kirkko-Tarinamus_, Kyrko-Historie.\n\n[597] Muistettava on myös, että jos tämä vapa-merkki kahottaisiin\nkohallansa (niin kuin heitä aina kahotaan) niin silloin kirjutos\nalkaisi ala-peästä kivee (jota en muualla ouk nähnyt); ja jos toas\nkivee asetettaisiin kirjutoksensa mukaan, niin silloin toas vapamerkki\nkeäntyisi ylös-alaisin (joka oisi vielä sopimattomampi). Se näyttäis\nehkä silloin, kuin sillä kuvaeltaisiin yhtä Piispaan kypärätä (en\nBiskopsmössa).\n\n[598] Että tämä suku on _vanha_, arvataan siitä, että ne Ruotsin\nmuinoiset Kuninkaat _Sverker den Gamle_ (joka kuoli 1155) jonka isä\n_Erik Årsäll_ oli vanhuuellansa ottanut Ristin uskoa, ja kasteessa\nkuhtunut ihtesek _Kol t. Koarle_ -- kuin myös hänen poikansa _Koarle\nSverkersson_ (joka kuoli 1168) ja toas hänen poikansa _Sverker den\nUnge_ (joka kuoli 1210) -- sanotaan kaikki olleen tästä _Natt och\nDagin_ suvusta, ehkeivät kantaneet tätä suku-nimee, joka otettiin\ntavaksi vasta myöhöisämpinnä aikoina. K. Vapa-Huoneen polvi-laskuissa,\nalotetaan tämä suku vasta v. 1220 yhestä _Pentti Matinpojasta_, joka\noli ollut Kuninkaan _Eerikki Läspin_ Valta-Neuo.\n\n[599] Tämä (nykyinen) _Natt och Dagin_ suku tuli v. 1625 Ruohtalaiseen\nVapa-Huoneesehen sisään-otetuksi 13:nen N:on alla, josta suvusta\nsiitten yksi nimeltä _Åke Axelsson Natt och Dag_ tehtiin v. 1652\nVapaherraksi 23:nen N:on alle. Se oli silloin Valta-Neuo ja\nLain-julistaja Nerkissä, ja sai vapa-moaksensa muutamia taloja ja\nvero-tiloja Iin pitäjässä Pohjan ruoalla.\n\n[600] Saattaa ehkä myös olla madollinen, että hyö ovat perinpohjin\neri-sukuja, vaikka heitä on vanhoissa polvi-laskuissa yhteen veittynnä.\n\n[601] Hään oli silloin Valta-Neuo Ruotissa.\n\n[602] Hänen isänsä oli _Bó Sténson (Natt och Dág)_ joka v. 1440 oli\nnainut _Kárin Svennintytärtä Stúre_, jonka isä oli Tähti-mies ja\nLinnanisäntä Faeholmassa, Danmarkissa, _Sven Sténson Stúre_, joka oli\nHerttu Albrechtilta soanut isoja pito-maita Hallannissa, Nerkissä ja\nVester-Norrlannissa; ja joka oli Valta-Hallihtian _Svante Stúrin_\nisän-äitin-isä (lue _Schönefeltin matrikel_).\n\n[603] Seneistäpä kaikki nykyiset Vapaherrat nimeltä _Stúre_, ovat\nkaikki isänsä puolesta paljaita _Natt och Dagiloita_, ja ovat\neroitettavat niistä vanhoista Stúriloista, joita muinonkin kuhuttiin:\n_Orms-Söner_.\n\n[604] Lue _C.F. Schönefelts Matrikel öfwer ointroducerade af Riddersk.\noch Adeln I D_. joka kirja löytyy käsikirjoituksenna K. Vapa-Huoneessa.\n\n[605] Lue _Olai Magni Historia de Gentibus Septentrionalibus, Romae\n1555. Lib_. II. c. 25. p. 87. Kussa hään puhuu niistä vanhoista Hangöin\nkallioloissa sisään-hakatuista Suomalaisista vapa-merkkilöistä, joita\nhään jo silloin kuhtui \"_vetustissima_\" (varsin vanhoja) ja joista hään\nkuvittaa 7 kappaletta, nimittäin: _Vanhoin Stúriloihen, Natt och\nDágiloihen_ (poikki-puolin), _Wásaloihen, Gyllenstjernilöihen,\nTottiloihen, Roosiloihen, Lämaloihen_ ja yhen tunnettoman. Näitä\nkaikkia on hään asettanut vempelen näköiseen poukkamaan, ja keskellen\npannut Ruotin vallan vapamerkin (kolmet ruunua).\n\n[606] Tämä hautakivi mahto jo 1681:nen tahi 1738 vuuen tulipalossa\nhävitä, koskei siitä mainitak niin mitään Lauraeuksen Juttelemuksessa\n_de Sacellis Sepulcr. in Templ. Cath. Aboënsi_. Kussa ainoastaan\nsanotaan yhen Lainistujan Natt och Dágin (hänen Ristimä-nimeänsä ei\nnimitetäk) olleen hauattunna Piispa Tavastin hauta-kammiossa.\n\n[607] Lue: _Åbo Tidn. 1785. Bib_. p. 181. Siinä ei eroitetak, jos hään\noli _Natt och Dag pitkinpäin tahi poikkipuolin_; mutta mahtoi se olla\n_pitkinpäin_, koska yksi hänen jälkimmäisistä nimeltä _Niclis\nÆrengislesson_ kuhuttiin _Natt och Dag i längden_.\n\n[608] Tällä _Koarle Näskonungssonilla_ oli yksi veli _Ærengisle\nNäskonungsson_ (Natt och Dag) joka v. 1312 oli Miekka-mies, Ruotin\nValta-Neuo ja Vallan-Asettaja, ja yksi Roskildin Rauhan-Toimittajoista\n(en ibland Freds-Kommissarierna wid Roskilska freden). Häntä tehtiin v.\n1323, Vallan-Asettajaksi Norissa, ja v. 1324 Ruhtinaaksi Ruotissa.\nHänellä oli yksi poika _Ærengisle Ærengislesson_, joka oli Miekka-mies,\nja jonka jälkimmäisistä arvelemme sitä _Niclis Ærengislessonnia_,\njota nimitettiin \"Natt och Dag i längden\", joka oli nainut\n_Karin Knútintytärtä_, ja jolla oli Tukhulmissa monet talot,\njotka se pois-lahjotti niillen tässä kaupunnissa löytyivillen\nPapin-suljetuksillen. Häänki mahto olla Suomen-sukuja, koska hään v.\n1420 piti Valta-käräjät Turussa (_Åbo Tidn_. 1789 p. 321. v. 1785 p.\n233. Porth. Chr. p. 508), ja luetteli jälkiseätöksessänsä yhtä Jeppe\nFinckiä, omaiseksensa. Yksi _Ærengitzle Nielsson_ (ehkä hänen poikansa)\noli v. 1447 alakirjuttana yhtä vanhaa sovintokirjaa _Göd. Finkin ja\nJuho Ollinpojan_ veljeisten välillä (Porth. Chr. p. 448). Tämä _Niiles\nÆrengislesson_ mahto kuolla nuon v. 1440, koska hään silloin teki\njälkiseätöstänsä (sitt testamemte). Sekä hään että _Ærengisle\nNiclisson_, oli kumpaisetkin v. 1436 ylös-pantu heijän joukkoon, joita\nKuninkaan Christofferin koroitus-päivällä v. 1441 piti tehtämän\nTähti-niekoiksi (Porth. Chr. p. 607). Myö aprikoime ellei tämä\nTurun muinonen Pappi lie ollut varsin tästä sukupolvesta. Hänen\nristimä-nimensä _Niiles_ on aivon _Stúriloihen_ (eli niiten nuortein\nNatt och Dágiloihen) kuin myös niiten vanhoin _Natt och Dágiloihen_,\nkaima-nimi. Mutta yhtä _Antin_ nimellistä, joka oisi ollut\nhänen isänsä, ei löyetäk koko tässä sukukunnassa; niissä muka\npolvi-laskuissa, jotka luetaan Vapa-Huoneen nimi-kirjoissa (Matriklar).\nMutta meijän tuloo muistuttoo, että hyö ovat ylikynteen varsin\npuuttuvaisia ja viallisia, erinomattain vanhoista ajoista.\nVuonna 1336 niin oli yksi nimeltä _Ærengisle Andersson_ Suomenmoan\nPeämies, eli niinkuin heitä silloin kuhuttiin \"_Advocatus\nFinlandensis_.\" Hään kuhtuu ihtesek yhessä vanhassa Peätöskirjassa\nStensbölin kartanosta, vuotesta 1335 -- _Advocatus Aboënsis_, ja\npuhuu siinä suurella kunnialla siitä ennen mainitusta _Koarle\nNäskonungssonista_, jota hään kuhtuu \"_Nobilis Miles, Dominus Carolus,\nAntecessor meus_.\" Mitä sukuja hään lie ollut on tietämätöin, mutta myö\naprikoime ellei hään voan lie ollut näitä yksiä vanhoja _Natt och\nDágiloita_, jota hänen ristimä-nimensä ikään kuin toistaa. Jos\nuskaltaisimme tätä peätteä, niin silloin oisi _Antinki_ nimee tavattu\ntässä suvussa, ja saattais muka olla mahollinen, että hänellä oisi\nollut yksi veli, tahi veljen-poika nimeltä _Niiles Antinpoika_, joka\noisi ollut Pappina Turussa -- ellei tämä oisi elänyt, niin kuin äsköin\narveltiin, jo monta aikoa ennen.\n\n[609] Kuninkaan _Lain-Toimittaja_ (Konungens Domhafwande t.\nDom-innehafwande) kuhuttiin niitä Valta-Herroja, jotka Kuninkaan siassa\nja Kuninkaan nimessä pitivät _Valta-käräjät_ (Räfste-ting) Suomessa.\nEli kuin näitä hävitettiin -- ne jotka pitivät _Moan-oikeutta_ Turussa\n(Lands-Rätten i Åbo). Että hään v. 1405 piti Valta-käräjät Suomesssa,\nluetaan Porth. Chr. p. 418, 508, ja Stjernm. Höfd. Minne I D. 2 B. K I.\np. 98 &c.  Samaten sanotaan (yhessä Lainjulistajan _Claus Flemingin_\nkirjassa, annettu v. 1412) hänen myöskin pitänneen Valta-käräjöitä\nUlfsbyin (Porin) kaupunnissa Suomessa v. 1410, jota Porthan arveloopi\nkirjotus-virheksi vuosluvussa, luullen tämän tarkoittavan v. 1405 (Chr.\np. 418).\n\n[610] _Vara-lainjulistaja_, Under-Lagman. Tämä Miekkamies _Bó\nNiclisson_ (se nuorempi) Åkeröiin oli v. 1434 Laintutkia Vaxalassa --\nv. 1459 Vara-Lainjulistaja Öster-Göthlannissa, ja v. 1461 Kuninkaan\nVouti-mies (_Fogathe_) Vedboin Kihlakunnassa ja Rumleborgin Läänissä.\n\n[611] Brenner: \"_I Åbo Domkyrkia på ett jerngaller för Biskop Magni\nOlai graaf_.\"\n\n[612] _Kammio, Kirkko-kammio_ Chor; _Hauta-kammio_, Grafchor.\nEnnen Poavin aikana piettiin Turun kirkossa monta erinäistä kammiota,\nkussa piettiin Jumalanpalvelusta, eli oikeemmittain, kussa seisoi yksi\naltari, jonka luonna Pappiset vissinä päivinnä vuotessa pitivät\nmessujansa ja rukouksiansa, hyväksi niiten sieluillen, jotka ovat näitä\nlaitoksia seättäneet, ja heitä lahjoillansa ja antimillansa asettaneet.\nYhtenä aikana löytyi jo 18 tällaista kammiota Turun kirkossa, joista\nsuuri osa palkihtivat omia pappia ja messu-miehiä; mutta kakkia näitä\nhävitettiin Kuninkaan Kustav I:sen aikana, jollon tätä Poavin uskomusta\npois-heitettiin. Siitä päivästä nimitettiin näitä kirkko-kammioita\npaljaiksi _hauta-kammioiksi_, koska heissä ainoastaan hauattiin heijän\nja heijän lapsiin ruumiita, jotka olivat heitä asettaneet, vaan ei eneä\npiettynä mitään henki-messuja. Piispa Tavastin muista jumalallisista\nlaitoksista oli yksi tämän _Ristuksen Ruumiin kammion_ asettaminen.\nSiinä häntä myös hauattiin, josta tätä siitten kuhuttiin \"_Tavastin\nhauta-kammioksi_.\" Tämä kammio oli suljettu eli varuistettu näiltä\nrautahäkiltä, josta kuvat tässä nähään.\n\n[613] Lue _Porth. Chron_. p. 429.\n\n[614] Tämä sana _fecit fieri_ (oli antanut tehä, tiettänyt) on yksi\nSuomalaisuus (_Fennicism_) tässä Piispan Latinassa, joka toistaa hänen\nei ainoastaan olleen selvän Suomalaisen; mutta myös Latinata\nkirjuittaissaan nouattanneen Suomalaista mielen-juohutusta. Sillä\nRuomalaiset oisivat epäilämätäk (ikeänkuin Ruohtalaisetkin)\nkirjuttaneet _fecit, posuit_ (reste t.e. stenen, minneswården). Ehkä se\noisi viallisesti sanottu, sillä Seppä teki (_fecit_) mutta Piispa\ntietti (_fecit fieri_). Jos oisivat varsin tahtoneet tätä asioa\neroittoo, niin oisit kirjuttaneet tahi toimittaneet tätä apu-sanoilla\n(med hjelp-verber) e.m. _curavit_, lät resa. Mutta Suomalaisessa\nkielessä ei tarvitak sellaisia apu-keinoja, hänessä löytyy ikeän kuin\nHebrealaisessa ja Arabian kielessä, tätä eroitusta puheessa (ja\najatuksessa) toimitettu eri-sanantaivuttamuksella (uttryckt genom en\nsärskild konjugationsform) jota Hebrean kielessä kuhutaan \"_Verbum\nHiphil_\", ja jota myö Suomeksi soattaisi kuhtua _Tiettävä-Toimitussana\n(Verbum Permissivum, t. Effectivum, t. Transitivum)_.\n\n[615] Yksi kopio tästä kirjutoksesta luetaan myös Opettajan _Joh.\nBilmarkin_ Juttelemuksessa \"De Sacellis Sepulcralibus in Templo\nCathedrali Aboënsi_\", Alexand. Lauraeuksen_ vastoomisella, Turussa\n1772, p. 20. ja yksi toinen kopio löytyy niin ikeän Jonas Bångin \"_Den\nWälborna Tawastiska Släcktens ättare-tal_\", Stockh. 1756.\n\n[616] Ei Porthankaan osanut näitä selittää; lue Chron. p. 511. m. 495.\n\n[617] Joka nenä ehkä merkihtee sanaa \"Regina\" (_Kuninkatar_): jotta\nois: \"Auttakoon Moaria Kuninkatar.\"\n\n[618] Brenner: \"_I Åbo D. Kyrckia_.\"\n\n[619] Että tämän Piispan vapamerkki on ollut yksi semmoinen\ntaka-jaloillansa pystyssä seisova pukki, jota tässä nähään,\narvataan ei ainoastaan tästä hänen hautakivestä, mutta myös siitä\nvapamerkin-piirutoksesta, joka hänen kunniaksi oli tehty Pargasten\npitäjän kirkko-laipioon. Sellainen Pukin-kuva on myöskin muinon ollut\nkuvattu hänen muistiksensa siinä Piispan-penkissä, jonka hään oli\ntiettänyt Savun kirkossa (lue _Christ. Cavanderin_ Juttelemusta _Petr.\nKalmin_ hoivauttamisen alla, \"_Beskrifning öfwer Sagu Socken_.\" Åbo\n1753, p. 3; ja _Mart. N. Tolpon_ Juttelemusta _Alg. Scarinin_\nhoivauttamisen alla, \"_De initiis Rei Litterariae in Svethia_\", Aboe\n1750, p. 83 etc. keskustele Porth. Chron. p. 571). v. Stjernman\nsanoo kyllä, yhessä kohassa, puhuttaissa Piispan veljen-pojasta,\nLainjulistajasta Etälä-Suomessa _Henrik Bitzestä_, hänen vapamerkkinsä\nolleen _mustan veneen valkoisessa vainiossa_ (\"en swart båt uti hwitt\nfält\"; lue Åbo Tidn. 1785. Bih. p. 197). Mutta myö arvelemme ellei\ntässä lie paino-virhe, ja että se olla pitäis: \"en swart bock uti hwitt\nfält.\" (Keskustele Porth. Chron. p. 545). -- Uggla sanoo taas näihen\n_Bitziloihen_ vapamerkin olleen _yhen Hirven_, ja rautalakissa 4\nsisään-pistettyä nuolta (Uggla, _Sw. R. Rådslängd_ n. 663. p. 65);\nmutta ei häänkään nimitäk minkä perustuksen peällä hään tätä sanoopi.\nKoskei tämä _Bitzin_ suku löyvyk K. Ruohtalaisessa Vapa-Huoneessa\nsisään-otettu, eikä hänen vapamerkkinsä heijän vapakirjoissa\npiiritetty, niin meijän täytynnöön ottoo kirjaamme mitä ovat tästä\nkirjuttaneet, että siitä tutkia totuuen.\n\n[620] _Porth. Chron_. p. 26.\n\n[621] _Porth. Chron_. p. 586.\n\n[622] _Hauta-kirjutos_, Grafskrift, Epitaphium.\n\n[623] Se kuuluupi näin: \"_Sanct. Venerabilis Patris, Domini Conradi;\nEpiscopi Aboënsis, anno_ 1489 den 13 Martii.\"\n\n[624] Ruotiksi kirjutettiin hänen nimensä usseemmittain\n(sanan-supistamisella) aivan lyhykkäisesti: \"Biskop Koort, Korth, ja\nKort.\"\n\n[625] Piispa, joka oli myöskin ollut yksi osallinen Kolmen Kuninkaan\nVeljellisyyestä, Turussa, ei laimin-lyönyt piteä kirkkonsa puolta, eli\nvalvoa hänen hyötymisestään, kussa oli voan mitään etullista\nsoatuvilla. Niin kuin Peä-Rovasti pisti hään jo v. 1459 nimensä hänen\nenonsa _Arvidh Claussonin_ jälkeen-seätöksen ala, kussa hään _Kolmen\nKuninkaan Kammiollen_ (altari Trium Regum) poislahjoitti tilansa\n_Sorkisten_ kylässä Euran pitäjässä (Porth. Chr. p. 456). Samana vuonna\nalakirjutti hään myös saman enonsa lahjutos-kirjan, kussa hään _Pyhän\nRistuksen ruumiin Kammiollen_ (Altari Corporis Christi) pois-anto\ntilansa Pärkiö Vehmaan pitäjässä (Porth. Chr. p. 434). Vuonna 1484\nalakirjutti hään niin-ikeän Vapamiehen _Járl Jönssonin_ seätöksen,\nkussa hään sovinoksi _Hárald Ollinpojan_ murhasta, anto tilansa\n_Kivikylä_ Virmon pitäjässä _Kaikkein Ristuksen Uskollisten Henkein\nKammiollen_ (Altari Animarum Christi Fidelium) (Porth. Chr. p. 442.),\nmonta muita mainihtamatak. Ite hään ei seätänyt kirkollen paljo mitään,\njos ainoastaan toimitti isän vainoonsa tahtoa (_Åbo Tidn_. 1785 p 199.\nkeskustele Porth. Chr. p. 551 & 622).\n\n[626] Tämä _vanhaksi_ mainittu _Eerik t. Henrik Bitze_, on nimensäk\nsuhteen paha eroittoo hänen pojasta ja pojan-pojasta, jotka kantovat\nsaman nimen, ja joihen kanssa häntä ehkä sevoitetaan. Hänen sukunimensä\nkirjutetaan monella tavalla, sekä _Biidz, Büdz, Bitz, Bytz, Bitzr,\nBitze että Bisse_ (Porth. Chr. p. 543, 481,) ja se näyttää kuin\nsillä tarkoitettais yhtä kuin sanalla Bässe, (jota hään kantaa\nvapamerkissänsä). Juusten kuhtuu tätä Piispan iseä \"_famosus Miles,\nquondam Capitaneus Castri Aboënsis_.\" Hään oli jo v. 1420 Miekkamies\n(_Armiger_) ja v. 1441 Tähtimies (_Miles_). V. 1437 oli hään Laintutkia\nHalikon kihlakunnassa, jota virkoo hään piti aina vuoteen 1453,\njollon häntä myös kututaan Laintutkiaksi Vehmaan kihlakunnassa.\nSamana vuonna mainitaan häntä myös Lainjulistajaksi Pohjos-Suomessa,\nja vuonna 1455, 1456 ja 1457 kuhutaan häntä jo Lainjulistajaksi\nEtelä-Suomessa (Lagman i Sudhersinne Laghsagu); ja v. 1449 häntä jo\nnimitetään Ruotsin Valta-Neuoksi, jollon häntä s. 31 päivänä\nHeinä-kuussa Visbyin kaupunnissa alakirjutti Kuninkaan Koarle VIII:nen\nja Christian I:sen sovintoa Gottlannin soaresta (_Hadorph efter\nRimkrönikan_ p. 156.) von Stjernman sanoo hänen myös v. 1452 olleen\nTurun linnan ja moakunnan Peämiessä (_Åbo Tidn_. 1785. Bih. p. 198.\nPorth. Chr. p. 544). Hään eli vielä v. 1458, vaan oli jo kuollut ennen\nv. 1467, ja oli ollut osallinen siitä Turussa löytyvästä henkellisestä\n_Kolmen Kuninkaan veljellisyytestä_ (Porth. p. 476, 545). Hänen iseensä\nei tunnetak, ja hänen äitinsä (jonka nimee ei muistetak) oli Turun\nensimmäisen Peä-Rovastin (Domprost) _Heikki Maunuksenpojan_ sisar. Hään\noli kuolemaisillaan, jälkeen-seätöksessänsä, pois-lahjoittanut tilansa\n_Kuirilahen_ kylässä Paraisten pitäjässä, sillen Turun Peäkirkossa\nasetetullen Pyhä Pietarin ja Pyhä Poavalin Kammiollen (Porth. Chr. p.\n445. Åbo Tidn. 1785, Bih. p. 199). -- V. 1435 oli hään vierasmiessä\nalakirjuttanut appensa _Clauus Lydikinpojan_ seätös-kirjoo, jolla\nhään Papis-kammiollen (eli niin kuin sitä muinonkin kuhuttiin,\n\"Neitzyn-kammiollen\") Turun Peä-kirkossa, poislahjoitti _Hukasten_\ntaloo Lemun pitäjässä, m.m. (Porth. Chr. p. 453); ja v. 1438, oli hään\nniin ikeän ala-kirjuttanut Turun Peä-Rovastin Matti Ollinpojan\nlahjutos-kirjan, jolla hään Pyhä Annan Kammiollen poisanto _Littoisten_\ntilan Nummen pitäjässä (Porth Chr. p. 448). Samana Vuonna istui hään\nLaki-miessä (såsom bisittare eller nämd i Konungens dom) Moan\nOikeutessa (wid Lands-Rätten) jota piettiin Turussa, ja kussa häntä\nkuhutaan Laintutkia Vehmaan kihlakunnassa (Åbo Tidn. 1785, Bih. p. 63).\nVuonna 1449 vahvisti hään niin kuin Turun muinoisen Peämiehen _Heikki\nGärdshaghin_ vainaan lasten holhottaja (förmyndare,) sen kauppa-kirjan,\njolla hään oli eläissänsä myönyt tilansa _Keykalan_ kylässä Kalvolan\npitäjässä Hämeenlinnan Vouvillen _Engelbrecht Jaakonpojallen_, 60\nmarkkaan (Porth Chr. p. 525).\n\n[627] Porth. Chr. p. 481, 453, 543. Tämä _Anna Claus-Lydikintyttären_\n(Djäkne) isä, oli se _Clauus t. Niiles Lydhekeson_, jota jo\np. 424 nimitimme, ja jonka v. 1407 sanotaan olleen Laintutkiana\nPohjos-Suomessa, ja v. 1414 ja 1420 Voutina (_Foghot, Fogda_) Turun\nlinnassa. V. 1420, 1429, 1430 ja 1434 kuhutaan häntä myös tämän linnan\nPeä-mieheksi (_Höwitsman_); ja v. 1442 _Capitaneus Castri Aboënsis_\n(Åbo Tidn. 1785, Bih. p. 191, 192). Hänen sanotaan tulella\nyläs-polttaneen oman vaimonsa nimeltä _Christina Jonisedotteria_, joka\nvielä eli v. 1435. (Porth. Chr. p. 453). Ilman tätä Annaa, joka mahto\nolla nuorin hänen lapsistaan, oli 7 muita; nimittäin: -- 1) Tähtimies\n_Henrik Clauson_ (Djäkne) Koskiseen, joka oli Valta-Neuo ja\nLain-julistaja Pohjos-Suomessa (_Lagm. i Norrsinne Laghsagu_) voutesta\n1449 vuoteen 1458, naitu _Lucia Ollin-tyttären_ (Tavastin) kanssa; --\n2) _Arffwidh Clausson_ Nynäsiin, Tähtimies ja Valta-Neuo, naitu\n_Ingeborg Arend-Pentinpojan_ tyttären kanssa; -- 3) _Tönne (t.\nAntonius) Clausson_; -- 4) _Britha Clausdotter_, Herreilään (?) naitu\n_Heikki (Pekanpoika) Svärdhin_ kanssa, joka eli v. 1420, ja jollen se\nsynnytti yhen tyttären, nimeltä _Ragnild_; -- 5) _Karin Clausdotter_\nKankkaan, ensin naitu v. 1407 _Jaakko (Niileksenpoika) Kurkin_ kanssa,\njollen se synnytti yhen pojan _Claes Kurck_ Laukkoon, joka eli v. 1466;\nja siiten _Heikki Ollinpoika Hórnin_ kanssa Åminneen, joka oli\nHórniloihen Peävanhin (Stamfader, Ättefader); -- 6) _Elin Clausdotter_,\njoka oli naitu _Herman Flemingin_ kanssa; -- 7) _Anna Clausdotter_,\njosta äsken puhuttiin; -- 8) _Cecilia Clausdotter_, naitu _Claus\nPekanpoika Flemingin_ kanssa Peningebyiin, joka oli Tähtimies ja\nviimäinen Lainjulistaja kokonaisessa Suomen-moassa; hään eli vielä v.\n1405, ja oli niiten Suomalaisten Flemingilöihen Peä-vanhin\n(Peringsköld).\n\n[628] _Claes Bitze_, jolla oli yksi poika _Knút Bitze_ Öhrestadiin,\nnaitu _Brigitta Christjern-Pentinpojan_ (Oxenstjernan) tyttären kanssa\nSalestadiin.\n\n[629] Tämä _nuoreksi_ kuhuttava _Eerik Bitze_ Viikiin, joka myös oli\nosallinen Turun Papin-veljellisyytestä (Porth. Chr. p. 476) ja jonka\nPorth. p. 545, ja 638 sanoo olleen Lainjulistajana Etelä-Suomessa v.\n1462 ja 1463, oli naitu Tähtimiehen _Olli Tavastin_ tyttären kanssa,\nnimeltä _Märeta_, jonka kanssa hänellä oli kaks lasta (Porth. luettaa\np. 638 yhtä _Antin_ nimellistä, kolmaneksi); -- 1) _Anna Eerikintytär\nBitze_, joka oli naitu _Olli Jönsinpojan_ kanssa., Laijsiin, ja -- 2)\n_Heikki Erkonpoika Bitze_, Nynäsiin (Porth. p. 637 kuhtuu häntä\nTähtimies _nuori Henr. Bitze_ Nynäsiin) joka oli naitu _Anna (Hannon\ntytär) Totin_ kanssa Bjurumiin, jota usseemmittain kuhuttiin \"_Finska\nAnna på Åkerön_,\" ja joka synnytti hänellen kaks lasta, _Eerik ja\nKirsti_. Tämä _Anna_ tuli siitten naituksi _Clemet_ (Pentinpoika)\n_Hogenskildtin_ kanssa Åkeröiin (kuhuttu _Huitfelt_), ja kuoli vasta v.\n1549. Tämä _Henrik Bitze_ joka oli Lainjulistaja Pohjos-Suomessa v.\n1489, 1490, 1499, 1504 ja 1506, ja jonka Uggla kuhtuu Miekka-mieheksi\nViikiin, ja sanoo olleen Peämiessä Turussa vuotesta 1480 vuoteen 1485,\nja kantaneen vapamerkissänsä yhen hirven -- oli v. 1499 Tukhulmissa\nalakirjuttanut K. Christian I:sen Kuninkaan-vaalia (Hadorph p. 367).\nHään on tullut Porthanin luulon perästä (Chr. p. 545; Åbo Tidn. 1785,\nBih. p. 198.) sevoitetuksi ukkosek kanssa, joka oli hänen nimellinen.\nSillä kaikki mitä v. Stjernman puhuu _Henr. Bitzestä_, niin se puhuu\nenin tästä _nuoremmasta_, ehkä hään nimittää häntä vanhaksi, ja\nvillitteloo sillä sekä ihtesek että muita. Se on tässä, niin kuin\nmoneissa muissa lopen-vanhoissa asioissa, työläästi käsittää totuutta\nvielä liiaksi kuin yhtäläiset nimet meitä ereyttää.\n\n[630] _Briita Bitze_ Benkkalaan, tuli naituksi _Olli Drákin_ kanssa.\n\n[631] _Knút Bitze_, Häänki mahto olla osallinen siitä toanon mainitusta\nPapillisesta veljellisyyestä (Porth. Chr. p. 477).\n\n[632] _Oppia_, Magister; _Tietous-Oppia_, Filosofie-Magister t.\nFilosofie-Doktor.\n\n[633] Tämä kuuluisa Opisto, josta on jo tullut niin monta valaistuneita\nmiehiä moailmaan, ja kussa Tievot ja Taijot vielä paraittain sekä\nharjoitetaan että suojeletaan, tuli ensin asetetuksi v. 1409.\n\n[634] _Peä-pappinen_, Abboth, kuhuttiin ylimmäinen Pappi heijän\npapin-suljetuksissa.\n\n[635] _Peä-Rovasti_, Domprost.\n\n[636] Näiten Vadstenan Pappisten nimet oli _Magnus, Richard, ja Magnus\nHåkansson_.\n\n[637] Mitä sillä sanalla _pyhittää_ (consecrare) tässä ymmärtänneen, en\nsaata varsin sanoa. Sillä koska näissä Kammioloissa jo ennen häntä\npiettiin Jumalan-palvelusta, niin eivät mahtaneet olla pyhittämätäk.\nUskottava on jotakuta kirkossa tapahtuneen, joka heijän mielestä\nsoastutti Seurakunnan, jota nyt uuestaan pyhitettiin -- niin kuin tapa\ntahtoo olla Poavilaisissa.\n\n[638] _Kammion-laulaja_, Chor-prest, _Choralis_. Turun kirkossa\npiettiin Poavin aikana 6 nuorta Pappia, jotka laulelivat\nJumalan-palveluksissa. Milloin heitä ensin asetettiin on tietämätöin;\nmutta v. 1355 heitä jo mainitaan. Ja se näyttää kuin kukiin heistä oisi\nollut ikeän kuin Apulainen t. Lukkari auttamassa muka laulamisellansa\nniitä ylhäisempiä Turun Pappiloita heijän jumalan-palveluksessaan\n(Porth. Chr. p. 453, 473.) näiten lukua enenettiin siitten aikoa\nmyöten. Piispa _Maunus Ollinpoika_ (Tavast) lisäisi näihin 4 uutta,\njoihin Piispa _Conradus Bitze_ vielä lisäis 2, jotka piti joka päivä\nlauleleman Neitty Moarian laulu-hetket (_horas canónicas_) ja joillen\nhään anto palkaksi papin-soatavat Nummisten pitäjästä. Niinpä jo yhtenä\naikana luettiin 12 Laulu-Pappia Turun kirkossa (Porth. Chr. p. 553).\nIlman sitä vara-soalista (extra inkomst) joka jumalan-palveluksessa,\nhautaisissa ja muissa semmoisissa toimituksissa, oli heillen tuleva,\nniin heijän vuosillinen palkka luettiin kullenkin 10 markaksi rahassa,\npaihti 20 markkoo, ruokaneuoiksi, 9 mittaa (_spann_) rukiita\neläkkeeksi, ja 14 mittaa ohria olveksi (Porth. Chr. p. 474). _Yksi\nmitta_ oli eri-maakunnissa ja erillä ajoilla erilainen, mutta nuon\narvaten luettavaksi pitävä 24:nestä 32:neen kappaan.\n\n[639] _Poto-huone_, Hospital, sjukhus.\n\n[640] Tämä _Köyhäin Tivunti_, johon luettiin neljäs osa Kirkko-rahoista\nja Pyhä Henrikin otosta, ja joka kussakin seurakunnassa alussa\nannettiin Kirkko-vaivaisillen, oli jo ennen Ruotissa niinikeän\npois-annettu näillen poavilaisillen Papis-Neuoittelioillen,\n(_Canonici_).\n\n[641] _Henkellinen Opettaja_, Theologie Professor.\n\n[642] Kirjan-painaminen, joka on se isoin ja avullisin taito, johon\nmeijän ymmärrys on yltynyt, tietomuksiin harjoittamiseksi ja\nihmiskunnan henkelliseksi valaistukseksi, ilmauntui 49 vuotta tätä\nennen Saksan-moassa, kussa yksi vapasukuinen mies nimeltä _Johan von\nSooyenloch_, eli muuten myös kuhuttu _Gänsefleisch vom Gutenberge_,\ntahi niin kuin häntä jokapäiväisessä puheessa kuhutaan _Guttenberg_,\nrupeisi ensin monen kokemuksen perästä, kuurmaelemaan kirjotus-neniä\nirtonaisiin puupalaisiin, joita hään asetti lomaksuttain sanoiksi.\nJa koska puu oli arka kulumaan, niin hään kirjutti näitä neniä\nly'y-palaisiin, joihen peälle hään siitten painutti paperinsa.\nTällä tavoin tuli v. 1439 se ensimäinen kirjan-paino toimeen\nWittenbergin kaupunnissa. Koska hään näihin kokemuksiin oli hukuttanut\nkaikki omaisuutensa, otti hään Appensa kumppaliksensa, joka oli yksi\nrikas kulta-seppä Mayntzin kaupunnista, nimeltä _Johan Faust_. Tämäpä\notti toas kaks muita toveriksensa, nimittäin veljensä _Jaakko Faust_ ja\nyhen pappisen, nimeltä _Schöffer_, joka v. 1452 rupeisi valamaan näitä\nneniä tinaan, ja kohta siitten kovempaankin kasariin (metall).\nViekkauellansa ja kavaloilla juonillansa omisti _Faust_ tämän\nrehellisen _Guttenbergin_ kirja-pajaa, ja lopetti v. 1462 sen\nensimmäisen Roamatun painamista Latinan kielellä, josta hään sai paljon\nrahoo, alinomattain Parisissa; suureksi harmiksi Pappisillen, jotka\nRoamatun kopioittamisella oli tähän saakka viljellut paljon rahoja.\n\n[643] Tässä Suomalaisessa _Messukirjassa_ on alku-lehellä (på\ntittel-bladet) puu-kuurmauksilla (i träd-snidt) kuvaeltu yksi\nistuvainen Piispa, jolla on kypärä peässä, ja oikeassa käessä kirja,\nvasemmassa Pispan-sauva, joka jaloillansa poljee yhtä miestä, joka\nmakoo pitkällänsä, kerityllä peällä, pitävä myssynsä vasemmassa käessä,\nja oikeassa kirveensä. Tämä kuvaus joka tarkoittaa Ristin uskon\nensimmäistä levittämistä Suomessa, ja joka tarinamuksessamme muistuttaa\nmeitä Piispa Henrikin pyhittämistä kuoltuaan -- näyttää niin kuin se\nois muka kopioitettu siitä Hauta-kivestä jota Piispa Tavast asetti\nPeä-Piispan (Erke-Biskop) Henrikin hauallen Nousisten kirkossa, ja\njosta siitten on malli (modell) otettu niihin malauksiin jotka oli\ntehty Iso-kyrön kirkossa Pohjan moalla, josta tullaan puhumaan\nXXIII:ssä Taulussa.\n\n[644] Näistä so'ista puhutaan aivan vähä meijän Tarinamuksessamme,\nkoska heitä piettiin enemmin rajan murtamisella kuin oikeellä\nsoan-käymisellä. Heitä piettiin aina vuoteen 1468, jollon tehtiin\nvara-rauha, mutta ei se pitänt jos 5 vuotta; sillä v. 1473 puhkeisi\ntoas sota, ja muuttui aina julmemmaksi kumpaisellakin puolella, eikä\nhelpount _Eerik Akselinpojan_ sisään-murtaamisella Venäjäseen v. 1480,\neikä _Stén Stúrin_ soan-käynöllä v. 1488.\n\n[645] Tämä _Eerik Axelsson Tott_ (josta vasta tullaan enemmin puhumaan)\noli sama mies joka näinä aikoina ensin varusteli Viipurin kaupunkia\nkivi-muuriloilla (lue XX Taulu).\n\n[646] Nämät puu-varustukset tehtiin v. 1475, paraassa sota-aikana, ja\njuuri vihollisten kuuluvissa, niin kuin _Tott_ tästä ite kirjuttaa:\n\"och när arbetis folket moste fara efter sand, steen och kalck, då\nmåste jag hafwa en roote med hwar pråm, och 12 eller 14 mine egne\ntjänare med harnesk oc hwärjor för Ryssarnes skuld.\" (Porth. Chr. p.\n594).\n\n[647] Lue Porth. Chr. p. 581. Åbo Tidn. 1793, N:o 15. Juvan pitäjä,\njoka jo v. 1442 sai oman Papinsa, luettiin silloin kappelina Savilahen\ntahi Mikkilin pitäjäseen (lue Åbo Tidn. 1784, p. 385. Porth. Chr. p.\n515.) mitenkähän se oisi siitten eneän tullut kuuluvaksi Seäminkiin?\n\n[648] Se on kumma ettei Juusten puhuissaan tämän Piispan ajoista, niin\nsanalla nimitäk näistä Turun kirkon tuli-paloista. Tahi hyö eivät\nolleet varsin turmiolliset (förhärjande) tahi luettaa hään heitä\nsiihen, jonka hään sanoo tapahtuneen iski-tulella v. 1458 Piispa\n_Olaijin_ aikana, ja josta toas ei Messenius, eikä tämä vanha\najan-laskettaja, tiijä niin mitään.\n\n[649] Niin e.m. tuli _Iin_ pitäjä vasta vuuen 1475:nen tienoilla\neroitetuksi _Kemistä_; ja _Akkas_ v. 1483 eroitetuksi _Seäksmäestä_.\n\n[650] Brenner: \"_I Åbo D. Kyrckia_.\"\n\n[651] Tämä vuosiluku on vissiinik viärin kirjutettu, ja pitäis olla\n1454, niin kuin kohta kuullaan.\n\n[652] _Kärsiäjä_, martyr, _Pyhät kärsiäjät_, de heliga martyrer.\n\n[653] _Yrjön t. Yrjän-päivä_, oli s. 24 p. Huhti-kuussa.\n\n[654] Mikä mies hään lie ollut, ei heissä selitetäk, eikä myös hänen\nisänsä nimeä.\n\n[655] Tämä _Hórnin_ suku-juoksu (stamtafla), joka myös löytyy niissä\nvanhoissa Péringsköldin, Åkersteinin, v. Schantzin ja Palmsköldin\npolvi-laskuissa (Genealogier), selittää että Vapa-mies _Clas\nHeikinpoika_ Hórn Åminneen, joka v. 1485 oli Laintutkia Halikon\nkihlakunnassa, ja v. 1487, 1488, 1490, 1499, 1508, 1510 ja 1514\nLainjulistaja Etelä-Suomessa, ja v. 1499 Ruotsin Valta-Neuo -- oli\nnaitu _Christina Frillen_ kanssa Hoapaniemeen, joka oli Lainjulistajan\nEtelä-Suomessa _Christian Håkansson Frillen_ tytär. Palmsköld, joka\nmyös kertoo tätä, sanoo että tämä _Hórn_ oli vielä toisen kerran naitu\n_Christina Antintytär Karplanin_ kanssa. Merkillinen on että vaikka\nhänellä oli kaksi vaimoa _Kirstin_ nimellä, niin eivät kuitenkaan\nykskään heistä ollut _Frésen_ sukuisia, ellei heijän nimet lie viärin\ntoimitetut. Mahollinen oisi ehkä myös, tällä _Hórnilla_ olleen vielä\nkolmaaskin vaimo, samalla kaima-nimellä. Jos otamme ajan-luvusta\nvuoaria, niin havaimme kohta että tässä mahtaa jossa kussa olla\nerehtys. Sillä jos tämä _Frese_ oisi elänyt 1300 vuosien alulla (niin\nkuin luetaan hänen hautakivessä) niin mitenkä hänen pojan-tytär oisi\nollut naitu tämän Hórnin kanssa, joka vielä eli 1500 vuosien alulla,\neli oisikkohan kolmet suku-polvea ylettänyt kahteen sataan aastaikaan?\nSillä tahi tässä on tehty _Frési_ 100 vuotta vanhemmaksi (kuin hään\nolla pitäis), tahi se on sevoitettunna siiheen nuorempaan _Frésiin_\n(joka on muka yhtä) tahi ymmärretään tässä yhtä toista _Hórnia_ kuin\ntätä äsköin mainittua; ehkei yhtä toista sillä nimellä ouk ollut\nLainjulistajana Etelä-Suomessa. Myökin oisimme uskomoisillamme että\nyksi _Frése_ oli naitu yhen Hornin kanssa. Mutta jos tämä oli _Claes_\nnimeltään, eli jos hään oli Lain-julistaja Etelä-Suomessa, sitä emme\nsaata sanoa (Pahuus kuin ei niissä Vapa-Huoneen kirjoissa nimitetäk\nminkän perustuksen peällä hyö ovat näitä puheita kirjaan pistäneet).\nMeijän luulo luottaiksen sen peälle, että Maskun pitäjän kirkon\nikkunassa oli muinon moalattu _Hórnin_ ja _Frésin_ vapamerkit\nrinnattain, josta arvattaisiin, että hyö ovat olleet naimisen kautta\nyhistetyt, ja että hyö ovat tässä pitäjässä asunneet, tahi että heillä\ntässä on ollut tiloja ja kartanoita (kaho XX:nees Taulu N:o 2 ja 3).\n\n[656] Koska myös tämä kaikki ikeän kuin passoisi tähän _Fredr.\nFréseen_, jonka hautakivi tässä kahellaan, vaan joka nyt luetaan 100\nvuotta vanhemmaksi, niin milt' emme epäile Brennerin tässä lukenueen\nveärin, ja vuosluvun ehkä olleen MCCCCLIIII, liioiten koska tämä\nkivikin näyttää olevan teoiltaan niiten toisten kanssa yksi-ikuinen,\nvaan ei sunkaan vanhempi; ja koskei Brennerin aikana löytynyt Turun\nkirkossa muitakaan hauta-kiviä 1300 vuos-luvulta, jotka kaikki ehkä lie\nmurentuneet Turun kirkon tuli-palossa v. 1458 (Juusten; mutta v. 1464,\n1473? Messenius) niin on uskottava ettei tämäkään ouk niin vanha kuin\nhänessä luetaan. Se näyttää kuin Brenner oisi jo itekkin tätä arvannut,\nsillä siinä nioitetussa kirjassa on hään kirjuttanut vuos-luvuun:\n\"MCCCCLIIII\" niinikään luetaan myös tätä vuoslukua yhessä vanhassa\npuu-kuurmauksessa tästä hauta-kivestä. Mitä taas Vapa-Huoneen\nkirjoitukseen tuloo, kussa luetaan v. 1354 niin se ehkä luottaiksen\ntämän Brennerin vanhimmaisen piirutoksen peälle, jonka olemme\nkopioittanut.\n\n[657] _Kolmen Kuninkaan Veljellisyys (Fraternitas Trium Regum)_\nkuhuttiin sitä papillista yhteyttä tahi veljellisyyttä, josta jo\npuhuttiin p. 375, 377.\n\n[658] _Peä-Neuvo_, Borgmästare. Hään oli ollut Peä-neuona v. 1431,\n1439, 1448 ja 1449; ja luettiin olleen Saksalaisesta suku-perästä\n(Chr. p. 598).\n\n[659] Brenner: \"_I Åbo D. Kyrckia_.\"\n\n[660] Tämä Vapamerkki muutettiin siitten yheksi mustaksi Yötyr-peäksi\nvalkoisessa vainiossa. Mutta milloin, eli keltä, tätä tehttiin, on\ntietämätöin. Bång sanoo kyllä (Palmsköldin puheen peälle; kaho p. 441):\n\"Olof Niclisson Tawast upptog sin Frus, de gamble Finckars\nsköldemärken, ett swart Syltehufwud i hwitt fält, sådant som Asessor\nBrenner afritat det i Åbo D. Kyrka, litet förrän kyrkan bran.\" Mutta\nnäissä puheissa on niin paljon valetta, ettemme ollenkaan heihin\nuskotak. Sillä -- ensinnik niin tämä _Olli Niileksenpoika Tavast_ ei\nollut naitu Finckilöihen kanssa -- toiseksi, niin Finckilöihen\nvapamerkissä ei ollut mitään Sian peätä -- kolmanneeksi, niin nähään\nvielä tästä _Olli Niileksenpojan_ hauta-kivestä, jotta ei hään vielä\nkuolemaisillaankaan ollut pois-muuttanut sitä vanhoo suku-merkkinsä, ja\n-- neljänneeksi niin näissä Brennerin piirutoksissa ei löyetäk yhtä\nsellaista kuvattua Kössin-peätä, josta tässä puhutaan. Tämä vanha\nmerkki ei vielä ollut sen eistä tämän Ollin aikana pois-heitettynnä;\nmutta 100:a'an vuuen peistä oli jo muutos tapahtunut. Sillä _Arvid\nHeikinpoika Tavast_ Wessundaan, joka v. 1568 oli Linnanisäntänä\nViipurissa, ja josta ja p. 444 puhuttiin, (ja joka oli tämän _Ollin_\npojanpojan-poika) kanto vapamerkissänsä yhtä Posson peätä. Hänen\naikanansa korjattiin taas tätä Tavastiloihen vapamerkkiä. Sillä v.\n1588, s. 24 p. Kesäk. niin Herttu Koarle, kunniaksi tämän miehen\npitkällisestä ja uskollisesta palvelluksesta, paransi hänen\nvapamerkkinsä, sillä tavoin että, ympäri tätä Karjun peätä pantiin yks\nsininen vanne kuhun oli vuorottellen pujotettu 4 punaista syväntä ja 4\npunaisia luotia (kulor) -- kostoksi samasta uskollisuuestaan tuli hään\nmonian vuuen peästä Viipurissa poikki-hakatuksi. Tällainen tuli myöskin\nv. 1625 tämä vapamerkki sisään-kirjutetuksi niihen Ruohtalaisiin\nVapa-kirjoin (N:o 64) hänen pojaltansa _Germund Arvinpoiku_ Tavastilta\nKurjalaan. Ruotissa on nykyisinnä Peä-Luutnanti m.m. Gréve _Joh. Henr.\nTavast_, sekä hänen Vapaherrallisessa (N:o 321) että Grévillisessä (N:o\n129) Vapamerkissänsä, uuestaan ylös-ottanut sitä _vanhoo_ kolmatta\nsatoo aastaikoa jo poishyljättyä suku-merkkiä.\n\n[661] Sillä tämän _Olli Tavastin_ isän-ukko, eli Piispa _Maunus\nTavastin_ ukko vainaa, oli Herra _Niiles_ nimeltään; josta Palmsköld\nkirjuttaa: \"_Nicolaus Tavast Magnus, Finlandiae vir potens, habitans in\nTavastia, circa annum 1340_\" (Geneal. Saml. p. 3937). Mutta silloin\nhään jo mahto olla keli vanha, sillä hänen pojan-poika Piispa _Maunus\nOlai_ oli syntynyt v. 1357. Hänellä oli kolm poikoo, -- _Olli\nNiileksenpoika_ (_Tavast, se vanhempi_, sillä nimellä; ja tämän\nnuoremman Olli Niileksenpojan ukko) joka oli _Tavastiloihen_\nPeä-vanhin, ja jota Juusten kuhtuu: _Nobilis et famosus Vasallus in\nParoecia Wirmo_ (Porth. Chr. p. 17, 423) joka oli Valta-Neuo ja\nTähti-niekka v. 1370, ja kuollut jo v. 1402 (Porth. Chr. p. 433) ja\njosta on jo ennen p. 398 ja 422 puhuttu; -- toinen oli _Fader\nNiileksenpoika_, joka oli _Stålarmiloihen_ Peä-vanhin, ja joka oli\nnaitu _Brita Rochelsdotterin_ kanssa, ja eli v. 1370 ja 1400; --\nkolmaas oli _Sune Niileksenpoika_, joll' oli poika _Sune Sunesson_,\nMiekkamies ja Laintutkia Taivaansalossa v. 1402, Vehmaassa v. 1418;\nValta-Neuo v. 1435, ja Lainjulistaja Pohjos-Suomessa ja Ahvenan-moalla\nv. 1437 (ja 1455?). Tästä selitetään mitenkä _Tavastit ja Stålarmit_\novat ennen kantaneet yhtä Vapamerkkiä, vaikka eri nimellä. Kumpaisetkin\nsuvut oli muinon kuuluisat ja voimakkaat Suomessa, niin että löytyi\nharva kirkko, kussa ei ennen aikana tavattu heijän vapamerkkiänsä\nnimittäin yksi varusteltu käsivarsi, milloin keännetty oikeallen\npuolellen, milloin (usseemmittain) vasemallen, osottava milloin\nkämmenensä, milloin toas puistelevan nyrkkiänsä.\n\n[662] Yksi kopio tästä hauta-kirjutoksesta tavataan Porth. Chr. p. 636.\nYksi toinen kopio, jota luetaan Alex. Lauraeuksen Juttelemuksessa Joh.\nBilmarkin hoivauttamisen alla, (kuhuttu: _de Sacellis sepulcralibus in\nTempl. Cath. Aboënsi_ p. 21), on varsin viallinen, ja kuuluupi näin:\n\"_Anno Domini MCCCCLXI crastino F:i Petri de Cathedra Nobil. Vir Olavus\nTawast, Miles hoc obiit: Orate pro eo_.\" von Stjernman ja Uggla eksyyvät\nvielä enämmin, kuin sanoovat hänen kuolleen jo v. 1445.\n\n[663] _Istuimellansa istuvan_ Pyhä Pietarin päivän eli niinkuin\nRuotiksi kuhutaan tätä päivää: \"Sancte Pehr i stolen,\" ja Latinaksi:\n_Petrus in Cathedra_, oli yksi päivä jota poavilaiset rajuuttivat\nkunniaksi Pyhä Pietarin istumisesta Poavin-tuolilla -- niin kuin\npuhutaan heijän satuissa. Tämä tulisi meijän luvun perästä s. 24\npäivänä Helmi-kuussa.\n\n[664] Tämä _Niiles Ollinpoika Tavast_ (joka oli Piispa Tavastin veli)\ntuli s. 7 p. Jouluk. v. 1407 koroitetuksi Vapa-sukulliseen seätyyn,\nKuninkaalta Eerikiltä Pommerista, hänen Turussa ollessaan. Hään eli\nvielä v. 1415 ja 1423. Hänen perillisistä mainitaan yhtä Vapamiestä\nnimeltä _Heikki Tavast_, joka v. 1457 sai Valta-Hallihtialta _Eerikki\nAxelinpojalta_ vapaallista vapautta (_frälse-frihet_) niihen verotiloin\npeälle, joita hään oli ostanut talonpoijilta _Halisten_ kylässä\nRäntamäen pitäjässä, ja _Hekkialan_ kylässä Nummen pitäjässä (Porth.\nChr. p. 420, 421).\n\n[665] Tästä Suomen Piispasta, josta on jo vähä mainittu p. 396, 461,\n468, 482 tullaan koht-sillään enemmia puhumaan VI:nessa Taulussa.\n\n[666] Keskustele Porth, Chr. p, 636. v. Stjernman, joka myös luettaa\nhäntä Hämeenlinnan Linnanisännistä, sanoo hänen jo olleen siinä\nLinnanisäntänä v. 1444, jä tässä virassa kuolleen v. 1445 (lue\nGörwells' Sw. Mecurius v. 1757, Sept. p. 270; Porth. Chr. p. 521, 636;\nUgglas Rådslängd III Afd. s. 55). Mutta tässä ensimmäisessä puheessa ei\nmahak ehkä olla parempata perustusta kuin siinä viimeisessäkään.\n\n[667] Lue Åbo Tidn. 1785, Bih. p. 192; Porth. Chr. p. 521: Koko tästä\nrauhasta ei tunnetak meijän Tarinamuksessa niin mitään, ei ies minä\nvuonna sitä tehtiin. Myö soamme vastapäin tilaisuutta että kirjassamme\n_Handl. till uplysning i Finlands äldre Historie_ toimittoo, jota siinä\nviis-vuotisessa vara-rauhassa, jota tehtiin Viipurissa v. 1468,\nnimitetään että se entinen rauha oisi muuten loppunut v. 1469, s. 1 p.\nToukok. Jos nyt varoisimme tämän rauhan olleen tätä äsköin nimitettyä\n9:sän vuotista, niin se oisi tehtynnä Toukokuussa v. 1459, ja oisi\ntapahtunut vuotta ennen tämän Tavastin kuolema-vuotta. Hänen lankonsa\n_Heikki Niileksenpoika_ Diekn, kuoli jo syksyllä v. 1459.\n\n[668] Tämä Porkalan Herras-kartano (Janakkalan pitäjässä?), oli\nvanhuuestaan ollut _Tavastiloihen_ moisio, mutta tuli tämän Ollin\nsisaren kautta, (nimeltä _Katrina Niileksentytär Tavast_ Porkkalaan)\nannetuksi hänen avio-miehellensä, sillen _vanhallen Gödik Finkillen_\n(lue p. 421) jolta se nyt (v. 1439) lie tullut takaisin-lunastetuksi,\nkoska se siitten tämän Ollin tyttären kanssa, (nimeltä _Märta\nOllintytär Tavast_ Porkkalaan), annettiin hänen toverillensa,\nValta-Neuollen ja Lainjulistajallen Etelä-Suomessa, _Jaakko\nPekanpojalle_ (Ille) Storgårdiin. Sillä tavalla tuli tämä hovi jo\nkuuluvaksi _Illilöillen_. Hänen poikansa, Linnanisäntä _Stén Jepinpoika\nIlle_ Porkkalaan, anto tämän talon v. 1509 huomen-lahjaksi vaimollensa\n_Anna Knútintyttärellen_ (Kurck) Laukkoon (lue p. 431). Hänellä oli\nyksi tytär, _Mätta Sténsdotter Ille_ Porkkalaan, jota naitiin\nPeä-Linnanisännellen ja Suomenmoan Holhottajallen _Kustav Gödikinpoika\nFinkillen_ (lue p. 430, 431); jonka kautta tämä kartano tuli jo toisen\nkerran kuuluvaksi _Finckilöillen_ (niillen muka nuoremmillen). Kustan\npojan-tyttären kautta, nimeltä _Margaréta Gödikintytär Fincke_\nPorkkalaan ja Auttiseen, joka naitiin Sota-Asettajallen _Evert\nKoarlenpoika Hórnillen_ Kankkaan (lue p. 405, 411) tuli tämä\nHerras-kartano viimen kuulumaan _Hórniloillen_.\n\n[669] Lue Porth. Chr. p. 431. Piispa lahjoitteli samana pänä kaikkia\nomaisiansa kartanoilla eli rahoilla, sillä eholla etteivät milloinkaan\noisi katehtivoinnaan sitä asennosta, jolla Piispa v. 1421 perusti _Pyhä\nRistuksen Ruumiin Kammiota_ Turun Seurakunnassa, monen talonsa\npois-lahjoittamisellansa.\n\n[670] Peringsköld sanoo hänen olleen kahestin naitu, nimittäin toisen\nkerran, _Ingeborg Valdemarsdotterin_ kanssa (kaho p, 441) mutta siinä\nhään mahtaa erehtyä.\n\n[671] Tämä _Rötgert t. Rotgert Ingosen t. Ingonpojan_ isä oli\nValta-Neuo ja Miekkamies _Ingo Ollinpoika_ (Peringsk.) jonka omaisia\nlie ollut Vapamies _Jonis t. Jöns Ingonen_ joka v. 1418 ja v. 1432\nistui lakia (tingtade) Laintutkian _Niiles Dieknin_ siassa, ja joka oli\njo ennen v. 1449 myönyt _Montiskalan_ kartanoa ynnä muita tilojansa\nRaision pitäjässä Pyhän Annan suljetuksellen samassa pitäjässä,\n800:taan Markkaan; ja josta heitä siitten syöstätiin Naantalin\npapin-suljetuksen ala (Portk. Chr. p. 449, 486.)\n\n[672] Tämä _Jaakko t. Jeppe Pekanpoika_ (Ille) Storgårdiin oli\nLainjulistaja Etelässä-Suomessa v. 1477 ja 1485. Hänen isänsä oli\nMiekkamies _Pekka Axelinpoika_, jonka toveri oli _Ingeborg\nValdemarsdotter_, joka niin muotoin oli tämän Olli Tavastin\ntyttären-anoppi, ja jota Peringsköld mahtaa eräyksissä kuhtua hänen\npuolisoksi.\n\n[673] Tämä _Henrik Clauusson_ (t. _Heikki Niileksenpoika Djekne_) oli\nmuinon yksi niistä kuuluisammista Lakimiehistä (Lagkloke) Suomessa.\nHäntä ei piek sekoittoo hänen kaimansa kanssa, nimeltä _Heikki Djekne_,\njoka v. 1374 oli Vara-Lainjulistajana Medelpadissa (_Stjernm. Höfd.\nMinne_ 1 D. p. 78, 126, 128, 139, 162, 170, 211, 224, 357 & c. Porth.\nChr. p. 479); eikä häntä myös piek kuhtua _Fågelnäbiksi_ niin kuin\nStjernman häntä nimittää lehen-laijassa (i marginalen. Lue Åb. Tidn.\n1785. Bih. p. 193) villitetty ehkä siitä syystä, että _Dieknilöihen_\nvapamerkki löytyy Peringsköldin käsikirjoituksissa kuvaeltunna melkeen\nyhelläiseksi kuin _Fågelnäbbilöihen t. Fågelhufvudloihen_ (jota nähään\nkuvaeltuna XI:ssä Taulussa, N:o 2). Tämä Heikki, jonka isä oli se\n_Niiles Lydikinpoika Djekne_ (josta jo luettiin p. 424, 475, 476) oli\njo v. 1437 Peämies Turun linnassa (Åb. Tid. 1785. p. 192) -- v. 1441\noli hään jo Tähtiniekka (Porth. Chr. p. 482. b) -- v. 1445, 1446 ja\n1447 oli hään Laintutkiana Ala-Satakunnassa, ja vuoesta 1449 vuoteen\n1458 Lainjulistajana Pohjos-Suomessa, joista vuosista vielä löytyy\nmonta hänen peätöstä (Porth. Chr. p. 527. 482. b) -- v. 1449 julisti\nhään lakinsa (höll han Lagmans-Ting) Birgelan kylässä Raision\npitäjässä (Porth. Chr. p. 485) ja v. 1450 oli hään muijen\nValta-Neuoloihen kanssa Arbogan kaupunnissa, kussa hään vakuutti\nKuninkasta, Koarlea Knútinpoikoo heittämään Norin hallitusta\nKuninkaalle Christjernille. Hään oli myös osallinen siitä Turussa\nlöytyvästä Kolmen-kuninkaallisesta Veljellisyytestä (Porth. Chr.\np. 476); ja oli näinä aikoina käynyt Appensa Tähtiniekan _Olli\nTavastin_ kanssa Venäjässä, perustamassa yhtä 9:sän vuotista\nrauhoo (Åb. Tid. 1785. Bih. p. 192). Hään oli varsin avara\npois-lahjoittamaan kirkkoloillen ja Papis- suljetuksillen tavaransa\nja talojansa. Sekä tästä hänen antamisuutesta että muutenkin myös\nhänen lupauksestaan, salpataksensa vaimoneensa papis-suljetukseen,\nPiispa Maunuksen kuoltua, (Porth. Chr. p. 482. b) luultaisimme hänen\nolleen varsin jumalallisen. Hänen muista toimistaan tunnetaan, että\nhään v. 1435 alakirjutti hänen isänsä jälkeen-seätöstä, kussa hään\nPapis-kammiollen Turussa anto ynnä _Hukasten_ tilan Lemun pitäjästä,\nyhen kauppa-puoin ja yhen kartanon Turun kaupunnissa, paitti 100\nEnglannilaista Nobloo, jonkun tilan ostoon. Siitten vaihto hään v.\n1437 tämän Kammion suostumisella _Olli Antinpoika Tolkin_ kanssa, ja\nanto hänellen, ilman tätä mainittua kaupunnin kartanota, 400 Markkoo\nRuotin rahassa, ja 10 kuorman alaista niittua, jonka vastaan hään\nsai tällen Kammiollen _Grotelan_ kylee Kuumon pitäjästä (Porth. Chr.\np. 453, 454). Vuonna 1448 anto hään _Ajosinpeän_ kartanon Maskun\npitäjästä sillen äsken asetetullen _Kolmen Kuninkaan Kammiollen_,\njollen se myöskin v. 1449 hänen Vaimonsa suostumisella lahjoitti\nyhen kartanon Turun kaupunnissa, ynnä _Atolan_ (Attulaby) tilan\nNousiaisten pitäjästä ja _Sorsalan_ tilan Mynämäen pitäjästä\n(Dissert. de dotat. Alt. p. 9). Samana vuonna vahvisti hään niin kuin\nyksi _Heikki Gärdzhaghin_ vainajan lasten-holhottajoista, sitä p.\n475 jo mainittua kauppa-kirjoo; ja kuoli v. 1459 (Porth. Chr p. 800,\n482, 483) ehkä Uggla sanoo hänen vasta kuolleen v. 1462. Vuonna 1453\nkirjutti hään Koskissa, jälkeen- seätöksensä, kussa hään vahvisti\nnäitä hänen entisiä asennoksia, ja annettua vaimollensa puolen\nosan _Koskista_ ynnä kaikkia hänen osto-maita niillen säytyvillen,\npois-lahjoitti hään hänen suostumisellaan (koska hänellä ei ollut\nmitään lapsia) tavaroisuutensa (sin förmögenhet) niin kuin tässä\nseuraa: -- _Peä-Kammiollen_ (Hög-Altaret) Turun Peä-Kirkossa, yhen\nsalonin (?) -- _Kolmen-Kuninkaan Kammiollen_ Turun kirkossa, paihti\nkartanonsa pohjos-puolella kaupunnissa, _Atolan_ talon Nousiaisten\npitäjästä, ja _Sorsalan_ talon Mynämäen pitäjästä (joita hän jo\nanto v. 1449) anto hään _Synkalan_ talon Vihin pitäjästä, ynnä yhen\nkalkin, joista 2 ikuista henken-messua piti hänestä piettämän. --\n_Pyhän-Henkein Kammiollen_, yhen kolm-jalkaisen pa'an. -- _Pyh.\nHenken Huoneellen_ (Helge Ands huset) 2 Lehmeä, 2 Lammasta, 2 L.\nRukiita, ja 2 Liikkiöä. -- _Poto-Huoneellen_ (Spitalet) sitä samoo.\n-- _Pyh. Laurentiuksen Kirkollen_ Vehmaassa, yhen Hevoisen. -- _Pyh.\nUolovin Kirkollen_ Ylälässä, yhen Kammio-kauhtanan (Chor-kappa)\nja yhen 16:nen kuorman alaisen niityn _Latvassa_, jota hään\noli ostanut _Heikki Heikalalta_ 12:lla Markalla. -- _Naantalin\nPapis-suljetuksellen_ (jollen se oli jo ennen antanut puolen Aijlosen\ntalosta) yhön kullatun vyön, ja yhön soaren nimeltä _Lethis_. --\n_Pyh. Uolovin Suljetuksellen_ Turussa, yhen niitty-moan _Letzalassa_,\nja hänen isoimman kupari-kannunsa. -- _Raumon Suljetuksellen_,\npuolen sälytyksen (Läst) Rukiita, 2 Lehmeä, ja 2 Liikkiöä. --\n_Musta-Veljeisten Suljetuksellen_ (Swart-brödra Klostret) Viipurissa,\nyhen hopea-maljan. -- _Harmaa-Veljeisten Suljetuksellen_ (Grå-brödra\nKlostret) samassa kohin, yhen kulta-sormuksen. -- _Pyh. Brigittan\nSuljetuksellen_ Kesoin kaupunnissa (t. Reävälissä) 20 Markkoo,\njotka hänen piti soaha _Claus Pekanpojalta_ Reävälissä, kahesta\nhevoisesta. -- _Musta Veljeiksillen_ Kesoissa, yhen harmaan hevoisen.\n-- _Pyh. Henrikillen_, hänen parhan Ruunansa ja Rauta-paijansa. --\n_Pyh. Henrikin hauallen_ Nousiaisessa, yhen hurstin t. peitteen.\n-- _Koarle Kuninkaallen_, yhen valkean ja ruuninkarva-kirjavan\nHevoisen. -- _Piispa Uolovillen_, yhön pöytä-liinan, ja hopea-vaipan.\n-- Hänen siskonpojalle Peä-Rovastillen Opp. _Kort Bilzille_, yhen\nhopea-lukotun kannun (kansa?) -- Peä-Kirkonpalveliallen Turussa, yhen\nhopea-maljan. -- Opp. _Arvid Jaakonpojallen_, yhen maksankarvaisen\nkäymärin (gångare). -- Opp. _Maunus Valdemarinpojallen_, yhen\nhopea-tuopin, ja yhet parit Herkiä. -- Veljellensä _Arvid\nNiileksenpojallen_, hänen hopea-vyönsä (kullattumatoin), ja yhen\nmustan varsan. -- Herra _Niiles Naebbille_, yhen pienen hopea-vakan\n(silf-kosa). -- Herra _Niiles Mullillen_, yhen hopea tuopin. --\nHerra _Niileksellen_ Pietarsoaressa, hänen mustan kauhtanansa,\nNiätän-nahoilla kalsattuna (befodrad). -- Herra _Knútillen_\nVehmaassa, yhen Härän, ja yhen mustan kauhtanan. -- _Rötkerillen_\nVehmaassa, yhen rihla-pyssyn, yhen pa'an, yhen kattilan, yhen kannun\nja 4 lammasta -- Herra _Heikki Vilmarillen_, yhen sänky-voatteen,\nyhen parin Härkiä, ja yhen kannun. -- _Olli Dúsillen_ yhen ...\nsänkyn, yhen kannun, yhen pa'an, yhen kattilan, 2 Lehmeä, ja yhen\nHärkä-parin. -- _(Heikki?) Plátallen_, 2 Härkeä. 4 Lammasta. --\n_Pekka Karpalaisellen_, hänen hopia-peä lukkoisen veihtensä. --\n_Ovikonpojan_ perillisillen Vihin pitäjässä, yhen niityn, jonka hään\nosti _Plátalta_ 6:lla Markalla. (Åb. Tid. 1785, Bih. p. 193. _Åbo\nStifts Predikare-Bröders och Nådend. Klost. bref_ T. VI. p. 1362.\nYksi käsikirjutos, joka löytyy K. Vallan Säilyksessä, Tukhulmissa).\n\n[674] Lue Porth. Chr. p. 424. m. 379; p. 456. m. 702. p. 484. m. 448.\np. 529. --  Gr. Hallenii Dissert. praes. Alg. Scarin de _Virmoëns. in\nFennia Territ_. p. 70. Rhytzelius p. Bång, m.m. Tämä _Lusi Ollintytär\nTavast_ anto leskänä v. 1485, 2 taloa _Tursanperän_ kylässä Virmon\npitäjässä, ja _Thorosin_ talon Nousiaisen pitäjässä, joita hään oli\nsoanut huomenlahjaksi mieheltänsä, Papin-suljetuksellen Naantalissa,\nkussa hään asetti sitä ensimmäistä (?) henken-messua; ja möi v. 1490\n_Saustilan_ taloonsa Valta-Hallihtiallen _Stén Stúrillen_ (Rancken:\n_Hist. Coenobii Nadhendal_. P. I. p. 25. n. h.). Tästä hänen pitkästä\nlesken-ijästä, arvoomme hänen naineen varsin nuoreenna, ja hänen\nlapsettomasta elämästä, ja hänen toverin kivullisuutesta uskottaisimme\nhänen miehensä naineen vasta vanhuuellaan.\n\n[675] Tämä _Niiles Uolovinpoika_ (Stjernkors) Särkilahellen (joka oli\nPiispa _Maunus Niileksenpojan_ isä) oli v. 1435 Miekkamies ja\nValta-Neuo, koska hään Långholmassa alakirjutti Valta-Neuoloihen\nyhistys-kirjan (föreningsbref) Kuninkasta Eerikkiä vastaan; -- v. 1437\noli hään Linnanisäntä Suomenmoassa, kussa hään silloin Turussa vahvisti\nyhtä tilan vaihosta; -- v. 1440 alakirjutti hään Lankomiehensä sen\nvanhan _Göd. Finkin_ seätöstä Kärknäsin talosta (josta mainittiin p.\n421, 495) -- v. 1441 istui hään Calmarin kokouksessa, kussa hään muijen\nValta-Neuojen kanssa alakirjutti sitä liitosta, jota tehtiin Ruotsin ja\nNorin välillä. Että hään oli muutennik uskottu mies, nähään siitä, että\nhään Kuninkaan siassa istui Peä-Istujana (såsom Präsident) tahi\nSanan-soattajana (såsom Ordförande) siinä Moa-Oikeutessa jota pietiin\nTurussa v. 1438, 1440 ja 1446 (Åb. Tid. 1784. p. 361; 1785. p. 63, 69.\nPorth. Chr. p. 612). Mutta jos se oli hään eli hänen Appensa _Niiles\nUolovinpoika_ (Tavast, se vanhempi) joka jo v. 1415 istui samassa\ntoimituksessa, ja jota kuhutaan Tähtimieheksi, sit' emme saata sanoa\n(lue Åb. Tid. 1785. p. 56. Porth. Chr. p. 506). Tämä Stjernkorsin isä,\nnimeltä _Olli Pekanpoika_, oli v. 1410 tullut koroitetuksi\nvapasukuiseen seätyyn Flensborgin kaupunissa.\n\n[676] Peringsköldin käsikirjoituksissa luetaan hänen olleen naitu\nLainjulistajan Pohjos-Suomessa _Hartvik Jaakonpojan_ kanssa, mutta\neikös se lie eräys, sillä tämä oli naitu _Ingeborg (Maunuksentytär)\nFlemingin_ kanssa -- ellei hään ollut kahesti naitu.\n\n[677] Sillä se oli aina ikeän kuin yksi eho (ett wilkor) niiltä, jotka\nasetti ja kustensi tällaisia Kammioita, että heistä ja heijän\nsukulaisista piti vuosittain piettämän vissiä henken-messuja\n(själa-messor) ja että heijän ja heijän omaisiansa piti siihen tulla\nhauoitetuiksi, koska pitivät ikeän kuin avullisemmaksi peästäksensä\nlevollen hyvin lähes alttariloita. Koska nyt Piispa Tavasti asetti tätä\nKammiota, niin on arvattava, että hänen ja hänen lähimmäisiä sukalisia\npiti siinä myös soaha hauta-kammioitansa. Siitten näillä meijän\nnykyisen uskomuksen ajoilla hauattiin tässä Kammiossa yhtä ja toista\nSuomalaisista peä-uroista.\n\n[678] Tästä \"kuparin taulusta\", ovat puheet vähä erinnäiset. Juusten\nkuhtuu sitä \"kuparin kiveksi\" (_Lapidem Aeneum_), Spégel kuhtuu sitä\n\"yheksi isoksi\" ja Rhyzelius \"yheksi kalliiksi Kupari-pylveksi\" (den\nstore, kostbare, Kopparstoden), Messenius kuhtuu sitä yhessä kohassa\n\"Kuparin-harkoksi\" (kopparhäll) ja toisessa kohassa \"Kupari-poasiksi\"\n(_lamina aenea_), Bång nimittää sitä \"Kupari-kiskoksi marmoran kivessä\"\n(en kopparplå i marmor). Näistä kaikista on arvattava, että tämä mahto\nolla yksi hauta-muisto, kussa kirjutos oli yhessä kuparin taulussa,\njonka kaihteet (_ramas_) tahi ympärykset oli kivestä. Ja ettei tämä\nseisona hauvan peällä, vaan oli pystytetty seinälle heijän hautoin\nyliten, toistaa tämen olleen semmoisen, kuin kirkkoloissa usseen\nnähään, tehtynnä puoli-kuvauksessa (basrelief).\n\n[679] Tämä _Jönis Ollinpoika Tavast_ oli naitu yhen _Marthan_ kanssa,\njoka oisi ollut _Pentti Lydikkäisen_ sisar, ja jonka kanssa hänellä oli\nlapsia. Tämä Jönsi oli jo kuollut v. 1439 (Porth. Chr. p. 423 keskust.\np. 431, 432). Häntä ei pie sevoittoo Papismiehen _Jönsi Tavastin_\nkanssa (p. 502) joka lie ollut hänen veljensä poika. Hään tais olla\nvanhin (t. nuorin?) näistä lapsista, koska se sai Alasjoen osaksensa,\njota se tilan-vaihtolla anto Piispallen. Porthán sanoo p. 433 _Niilon_\nolevan vanhemman, joka Piispalta sai Alasjoen.\n\n[680] Tätä _Lassia Ollinpoikoo_ (Tavastia), ei toas pie sekoittoo sen\n_Laurentiuksen Tavastin_ kanssa, joka poikansa _Bartholdin_\nsuostumuksella, sanoi vuonna 1393 myöneesek _Syvälahen_ talonsa Turun\nPeä-kirkollen (Porth. Chr. 423, 433).\n\n[681] Tämä _Margaréta t. Marketta_ (Ollintytär Tavast?) oli naitu yhen\n_Buckin_ kanssa, jota nimee toisinansa myös kirjutetaan _Buk ja Bok_.\nHänen kanssa oli hänellä poika nimeltä _Olli Bock_. Tämä Bokin suku --\njonka vapamerkissä on ollut yksi _pukki_ (Vallenius Finsk. Ad. Hist. p.\n38) ja jonka vapakirja oli joutunut hukkaan sota-aikoina, Kuninkaan\nEerikki XIV:nen ja Juho III:nen ajalla -- oli asunut _Buckilan_ (t.\n_Pukkilan?_) hovissa, josta heitä kuhuttiin _Bock Buckilaan t. Bock\nfrån Finland_, että sillä eroittoo heitä _Bockiloista_ Ruotissa ja\nVirossa. Yksi nimeltä _Hans Bock_, Herttu Koarlen Parvi-soattaja\n(Ryttmästare) tuli v. 1599 ammutuksi Marttilan pitäjässä, niiltä\nSigismunnin puolta pitäviltä Suomalaisilta, (Werwing p. 462, 463). Yksi\ntoinen _Háns Buck_ Buckilaan, kuoli v. 1656 ja makoo hauattunna Piikien\nkirkossa (v. Stjerm. Matrik. I D. p. 323). Tästä Suomalaisesta\nsukupolvesta tuli v. 1633 yksi nimellä _Sven Matinpoika Buck_\nBuckilaan, sisäänkirjutetuksi Ruohtalaiseen Vapa-huoneeseen N:o 247\nalle, ja sai nimekseen _Bockille_. Hänen jälelliset ovat jo kaikki\npois-nukkuneet. Yksi toinen nimeltä _Johan Jyrgen Bock_; joka oli\nLuutnanti Viipuriväin Jalka-Rykmentissä, tuli s. 10 p. Marrask. v. 1689\nkoroitetuksi vapaallisuuteen, nimeltä _Gyllenboek_, hänen isänsä\nKattein _Samuel Bokin_ ansiosta, joka oli istunut vankeutessa Moskvassa\n(Tilas Matr. öfwer Dintr. Ad.) Jos nämät _Gyllenbokit_ (joihen suku ei\nlöyvyk sisäänkirjotettu Ruoht. Vapa-Huoneessa) lie millään tavalla\nsuvussa niiten _Gyntherbockiloihen_ kanssa, jotka vielä nytkin löytyy\nvanhassa voittomoassa, ei soatetak sanoa. Ilman näitä löytyy vielä yksi\ntoinen sukupolvi näistä _Bockiloista_, josta yksi _Pentti_, ja hänen\npoikansa _Lennardt Bock_, kuhuttiin Herroiksi Kyrkoslättiin. Tämän\nukon-ukko oli _Esbjörn Torkelinpoika_ Näsiin ja Sonnaan, joka oli\nnainut _Markettoo, Sven Aaponpojan Sommen_ tytärtä; ja jonka poika\n_Sven Esbjörninpoika_ oli nainut yhtä _Baggia, Bröms Hallsteninpojan\nBaggin_ tytärtä (Peringsk.)\n\n[682] Tämä _Birgitta_ (Ollintytär Tavast?) oli _Ärengisle Heikinpojan_\nkanssa.\n\n[683] Tämä _Ragnilda_ (Ollintytär Tavast?) oli naitu Vapamiehen _Martti\nAaponpojan_ kanssa. Hyö antoivat yhessä v. 1423 tilansa _Rungon_\nkylässä Piikien pitäjästä Ristuksen Ruumiin-Kammiollen (Porth Chr. p.\n434). Heillä oli yksi poika _Matti Martinpoika_ (Kurck?), jonka Porth.\np. 423 luuloo ollen sama mies _Matti Martinpoika_, joka v. 1433\nkuhtui ihtesek Vapamieheksi, ja v. 1437-1446 oli Lainjulistajana\nEtelä-Suomessa (Porth. Chr. p. 527). Hänen peätoksistään löytyy vielä\nmonta, vuoesta 1437 vuoteen 1446.\n\n[684] Tämä _Katarina_ (Ollintytär Tavast?) oli kolmasti naitu;\nnimittäin ensin Turun Kauppa- ja Neuo-miehen _Jönis Gudvastesonin_\nkanssa, joka oli myönyt yhen autio-tilan Piispallen, 80 Markkaan; ja\nsiitten Kauppa-miehen _Heikki Mörtin_ kanssa, joka eli v. 1425; ja\nviimen _Olli Syltan_ kanssa, joka eli v. 1441. Tämä _Katarína\nOllintytär_, eli vielä v. 1455.\n\n[685] Rhyzelius p. 334; keskust. Porth. Chr p 423.\n\n[686] Näistä Poavillisistä kirjoista oli ensimäinen alakirjutettu\nyheltä; toinen, viijeltä; ja kolmaas, neljältä Poavin-Neuoittelialta\n(_Kardinaler_), joista jokainen helpoitti 100:a'an päiv. peästöstä\npuolestansa, paihti yksi nimeltä _Johannes Ulixbonensis_, joka oli\nkirjuttanut nimensä kahen kirjan ala, ja sillä tavalla peästyttännyt\n200 päiveä.\n\n[687] Rhyzelius sanoo hänen lähteneen matkalle v. 1420, ja tulleen\ntakaisin jo v. 1421; mutta Porthan arveloopi ellei se lie ollut\nmahotoin yhessä aastajassa tehä tällaisen pitkän ja vaaran-alaisen\nmatkan.\n\n[688] Nämät kirja-tullot oli annetut v. 1417 ja 1419, että kostella\nhäntä siitä kiivautesta, jolla hään moallisissakin asioissa oli\nvalvonut ja puolta pitänyt kirkkoinsa ja pappiloinsa etua.\n\n[689] Mitä kirjoja hään sieltä lie tuonut on tietämätöin, totta kaikki\n_henkellisiä ja poavillaisia_. Juusten kuhtuu heitä \"_plurimos\nTheologiae et Juris libros_\" (jolla tässä ymmärtännöön, kuuluvia -- _ad\nJus Canonicum_). Näistä henkellisistä, nimittää hään _Evankieliumin ja\nEpistolan kirjat (Evangeliare et Epistolare)_; joista hään puhuu, että\nolivat tehtynnä varsin somasti, ja hopealla peälle-juotettuna. Miten\nisossa hinnassa kirjat niinä päivinä piettiin, ja miten kalliiksi tuli\nyksisillen heitä ostoaksensa, arvataan e.m. siitä, että Mynämäen\npitäjä anto Piispallen Kintikkalan tilan, yhestä kirjasta nimeltä\n_Legendarium_; ja v. 1439 oli yksi Messu-kirja niinikkään myöty\nLoimijoen kirkollen 80 Markkaan, ja toinen löytyi vielä Turun kirkossa,\njoka oli 100:an Markan maksava (_10 Markkoo luettiin 1:ksi naulaksi\npuhasta hopeata: en lödig mark silfwer_) lue Åbo Tid. 1789. p. 337.\nPorth. Chr. p. 432, 489.\n\n[690] Näistä luettiin Viina-pikari, Leipä-lautainen (patén) ja\nkaula-kahleet (halsband) puhtaasta kullasta, yksi varsin kallis ja iso\nRisti-kuvainen (krusifix) hopeesta, Pöytä-liinoja (Altar-dukar),\nMessu-paitoja ja kauhtanoita (Mäss-skjortor) m.m. Niin myös oli hään\nhopeilla lukoittanut Pyh. Henrikin vainoon peä-kallon ja käsiluut, niin\nkuin tapa oli poavilaisissa tehä, niiten hurskaisten ja pyhiksi\njulistettuihen miesten kanssa, joihen luita ja ruotoja kahottiin\nparemmaks kultoo. Mutta koska nämät hopeet ovat tulleet vihollisilta\npois-siepatuiksi, ja kuitenkin vielä näytetään tätä pyhee käsivartta,\njoka on ruohonpäinen peältä-nähen, niin Porthan arveloo: ellei Heikki\nvainajan luut jo lie tulleet pois-viskatuiksi, ja jonkun toisen, (e.m.\nPiispa _Hemmingin_) pantu siaan. Yhtäpä se meillen teköö kennen hyö\nlienöön, \"Ei _Pekka_ ouk _Poavoa_ pahemp\".\n\n[691] _Vallan-hallittamus_, Politik; _vallan-hallittavainen_, politisk;\n_Vallan-hallittaja_, Politikus.\n\n[692] Ne tilat, jotka hään v. 1421 antoi tällen Kammiollen, oli -- 2\ntaloa _Karlisbyin_ kylästä, Mynämäen pitäjästä -- yks talo\n_Lenakkalasta_, ja yks talo _Halosista_, samasta pitäjästä -- ja yks\ntalo _Palttilan_ kylästä, Untamalan pitäjästä.\n\n[693] Nämät tilat olivat -- 1) yksi autio-tila, jota hään 80:nellä\nMarkalla oli ostanut vävyltänsä _Jonis Gudvastasonilta_. -- 2) Yksi\ntalo _Ronakalliossa_, jonka hään oli vaihtanut _Olli Nyagrannilta_,\nKintikkalan tiloa vastaan, jonka hään oli soanut Mynämäen\nSeurakunnalta. -- 3) _Rungabyin_ talo, Piikiän pitäjässä, jonka hään\noli ostanut Peä-Rovastilta _Uolovilta_ ja hänen Siskoiltansa (_Elliltä\nja Birgittalta_) 200:lla Markalla. -- 4) _Nuolimaan_ tila Lieron\npitäjästä, jonka hään oli ostanut varsin autiona, Lieron kirkolta,\n30:nellä Markalla puhtaassa hopeassa. -- 5) _Gripalan_ tila ja _Kulhun_\ntorppa, Pöytyen pitäjästä, jotka hään niin ikään oli ostanut autioina\n2:lla Markalla ja 30:nellä valmiilla rahoilla (paihti 4 Markkoo, jotka\nhään oli erittäin maksanut niitystä) -- 6) Koti-talonsa _Alasjoki_,\njonka hään oli tilan-vaihtolla soanut veljeltänsä _Jöns Ollinpojalta_,\nja jonka hään nyt antoi Kammiollen, sillä eholla, että hänen veljensä\n_Lassi Ollinpoika_ ynnä hänen perillisiänsä piti soaha asua siinä;\njosta heijän piti vuosittain maksaman tällen Kammiollen, 1:n leiviskän\nvaksia, piispan elinaikana; mutta 2 läiviskee, hänen kuoltuaan; ja\nerittäin Papillen 1:n Tynnörin oltta, ynnä muonoa ja kauhnoa (med kost\noch foder) lue p. 507.\n\n[694] Näistä hänen seätös-kirjoista, joita luetaan Porth, Chr. p. 431.\nj.s. löyämme että hään samana kertana (sinä 9 p. Heinäk. v. 1439)\nlahjoitteli sukulaisillensa, niin kuin tässä seuraa: -- 1) Hänen\nveljensä (sen äsken mainitun _Niki Ollinpojan_) pojallen _Olli\nNiileksenpojallen_ 400 Markkoo, _Porkkalan_ hovin lunastukseksi.\n-- 2) Veljensä tyttärellen _Elina Niileksentyttärellen_ (joka oli naitu\n_Niiles Stjernkorsin kanssa_) 100 Nobloo. (Yksi _Nobla_ oli yksi\nEnglannilainen raha, joka kulki silloin 4 1/2 Markkana; Porth. Chr. p.\n389). -- 3) Sen sisärellen _Lusi Niileksentyttärellen_ 200 Markkoo, ja\nhänen tyttärellen _Metallen_ 50 Markkoo. -- 4) Veljen toisellen\ntyttärellen _Kajsa Niileksentyttärellen_ Porkkalaan (joka oli nainut\nvanhan _Göd. Finkin_) 200 Markkoo tilan ostoksi. -- 5) Veljellensä\n_Jönsi Ollinpojallen_ antoi hään yhen tilan _Väsilän_ kylässä, Halikon\npitämästä; ja vielä siittenik anto hään hänellen ja hänen vaimollensa\n_Martha Lydikintyttärellen_ puoleksi kumpaisellenkin, yhen tilan\n_Quidjassa_, Parasten pitäjästä, jonka hään oli ostanut _Peder\nvan Lindeniltä_ ja hänen vaimoltansa, 400:lla Markalla. --\n6) Sisaren-pojallensa Matti Martinpojalle... 7) _Ingeborg\nHokanintyttärellen_ yhen tilan _Väntiälän_ kylässä Lieron pitäjästä.\n-- 8) _Marketta Twásintyttärellen_, yhen tilan Vehmaan pitäjästä. Nämät\nmahto olla hänen sisaren-lapsia. -- 9) Sisarensa (?) _Birgittan_\nmiehelle 100 Markkoo, tilan-ostoksi. -- 10) Sisarellensa (?)\n_Marketallen_ 100 Markkoo, jolla hänen miehensä _Buk_ piti ostaman\ntiloo -- ja hänen pojallensa _Olli Bukille_ anto hään 200:'an\nMarkan eistä tiloo _Nappaassa_. -- 11) Sisarellensa _Katarína\nOllintyttärellen_ 200 Markkoo, joka hänen kautta annettiin hänen\nmiehillensä _Heikki Mörthille_ ja _Olli Syltalle_ -- 12) Sisarellensa\n(?) _Kirstille_, yhen talon _Hästabergin_ kylässä, Paimion pitäjästä,\njosta oli annettu _Niiles Skyttille_ Paimiosta 300 Markkoo. Piispa\nkuhtuu neitä kaikkia tässä kirjassansa _Siskoiksensa_, ja saattaa ehkä\nniin olla; mutta on muistettava, että tapa oli niinnä aikoina kuhtua\nmuitakin vaimollisia omaisia _siskoiksi_, liioitenkin jos olivat\nsaman-ikuisia eli nuorempia.\n\n[695] Niin e.m. antoi hään v. 1441 tällen Kammiollen _Paimalan_ talon\nRäntämäen pitäjästä, jota hään niin ikään oli ostanut omalla\nrahallansa. Ja v. 1442 anto hään vielä _Heikkilän_ talon Mynämäen\npitäjästä, jota hään oli ostanut Turun seurakunnalta.\n\n[696] Niin anto e.m. v. 1423 Miekkamies _Martti Aapon-poika_ ja hänen\nvaimonsa _Ragnilda Ollintytär_ tilansa _Rungon_ kylässä, tällen\nKammiollen. V. 1429 anto _Hinza Levalahen_ leski _Ingeborg_, ja hänen\npoikansa, Piikiän pitäjän Pappi (Curatus) _Larens Hinzanpoika_, tilansa\n_Korkyalassa_ Paimion pitäjästä. Samaten teki v. 1441 _Henrik Skytte_\n(t. Skitthe) joka oli tämän Kammion ja lahjoituksen Toimittaja\n(_praebendatus_) koska hään osti ja lahjoitti tähän _Petäsmäen t.\nSylttilän_ tilan Pöytyen pitäjästä. V. 1448 anto Navun pitäjän Pappi\n_Petrus Ollinpoika Ymmalan_ talon Maskun pitäjästä; ja v. 1459 anto\nTähtimies _Arvid Niileksenpoika Pärkiön_ talon Vehmaan pitäjästä\ntällen samallen lahjoituksellen. Tällä tavoin oli tällen _Ristuksen\nRuumiin-Kammiollen_ annettu 34 taloa, jotka maksoivat vuosittain\nverossa: 140 eli 150 Tynnöriä Rukiita, 60 e. 70 Tynn. Ohria, 8 Tynn.\nKauroja, 8 Tynn. Nisuja e. Vehneitä, saman verran Rokkia, 50 e. 80\nLeiv. Voita, 12 e. 15 Tynn. Maltaisia, 9 e. 27 Lammasta, 26 Markkoo\nrahassa. Ilman tätä niin läksi vielä Savun pitäjästä 12 Leiv. Voita, 1\nTynn. Hailia, 40 Markkoo rahassa; ja Janakkalan pitäjästä 20 Markkoo\nrahoo, ilman villoja ja 40 rekee heiniä (Porth. Chr. p. 434, 692).\n\n[697] _Pyh. Juhannuksen Kammiollen_ (Sacellum, Altare et\nPraebenda, Johannis Baptistae et Johannis Evangelistae) anto Turun\nPeäkirkonpalvelia _Juha Anundinpoika_, nuon 1416:nen vuuen tienoilla,\npaihti talonsa Turun kaupunnissa ja _Terirannan_ kuhuttavan niittynsä,\nseuravaiset tilat: -- 1) _Rahkamalan_ talon Vehmaan pitäjästä.\n-- 2) _Juvan_ talon Maskun pitäjästä, ja -- 3) kahet talot _Sopolassa_\n(samassa pitäjässä?) -- 4) _Hydenvainion_ tilan Ruskon pitäjästä, ynnä\nhänen tilansa _Mertiälän_ kylässä. -- 5) _Hesleberghin ja Mayankalman_\ntalot, ynnä hänen tilansa _Marianvarin_ kylässä, Paimion pitäjästä.\n-- 6) Yhtä taloa _Laukkoossa_, toinen _Totkyrajärvessä_, Vesilahen\npitäjästä. Tällen Juhannuksen alttarillen annettiin niinikään v. 1439\n_Raunistulan_ taloo Rantamäen pitäjästä. Yksi nimeltä _Matti\nAntinpoika_ Arelahesta, antoi tähän v. 1467 _Nummispeän_ tilan Mynämäen\npitäjästä. Niin että tämän Kammion verot ja sisään-tulot luettiin\n16:nestä talosta 80 e. 90 T. Rukiita, 50 e. 60 T. Ohria, 14 T. Kauroja,\n30 e. 50 L. Voita, 22 Markkoo rahassa, paihti Herneitä, Papuja ja\nVehneitä, 40 kuorm. Heiniä; ja Pyhteen pitäjästä 120 L. Voita, 1 T.\nLohta, ja 20 Mark. rahassa (Porth. Chr. p. 437-439),\n\n[698] _Pyh. Yrjön-Kammio_ (Praebenda et Altare S:cti Georgii) mahtaa\nolla yksi niistä vanhemmista Kammioista Turun Seurakunnassa, koska yksi\nnimeltä _Henrik Tempil_ -- joka oli ennen ollut Koulumestarina Turussa,\nvaan siitten jo v. 1325 Pitäjänpappi Turun seurakunnassa, ja v. 1336\nPitäjänpappi Tenhulassa -- oli jälkeen-seätöksessänsä v. 1355\nlahjoittanut tätä alttaria taloillansa _Turussa ja Linithassa_ (?) ynnä\nkaikellaisilla muilla irtonaisilla tavaroilla. Se on seneistä outo,\nettä Juusten sanoo tämän Kammion tulleen asetetuksi vasta Piispa\nTavastin aikana yheltä Oppialta _Jaakko Dilmarukselta_ Taivaansalosta,\nynnä hänen _Frédrik_ nimiseltä veljeltänsä. Lie hään sillä tarkoittanut\nTaivaansalon muinosta Pitäjänpappia nimeltä _Helwich Stoltefothia_,\njoka v. 1416 (?) anto tällen lahjuitoksellen (jollen vanhuuesta oli jo\nannettu 4 taloa) _Ravasten_ tilan Hyrvinsalon kylässä Vårfruin\npitäjästä; jota seätös-kirjoo hänen serkuksen-pojat veljekset _Frédrik\nja Jaakko Arnikanpojat Fryske_ oli vahvistaneet v. 1419 (Porth. Chr. p.\n281, 440).\n\n[699] _Ristuksen uskollisten Sieluin-Kammio_ (Altare et Praebenda\nAnimarum Christi fidelium; Ruotiksi: Själa Altaret) sai vuoesta 1424\nvuoteen 1499, 15 eli 18 taloa alasek, jotka annettiin _Niilekseltä ja\nPentiltä Lydikinpojilta, Laurentiukselta Ingemundinpojalta_ (joka oli\nPitäjänpappi Savussa) ja hänen veljeltänsä, Miekkamieheltä _Olli\nIngemundinpojalta; ja Jarl Jönsinpojalta_, joka v. 1484 anto Kivikylän\nMynämäen pitäjästä, tähän alttariin (eli pöyällen).\n\n[700] _Pyh. Pietarin ja Pyh. Poavalin Kammio_ (Altare et Praebenda\nSanctorum Petri et Pauli) asetettiin ensin v. 1414 Turun kaupunnin\nPorvalilta (Borgare) _Hinza Knaapilta_, joka tähän anto vanhan\nkartanonsa _Aningaisissa_, kuhuttu _Ylä-Aningais t. Arola_ (Ywrä\nAmynghos) ja pelto-osansa kahessa talossa _Lämpeleysessä_, ynnä yhen\nkauppa-puoin Turun kaupunnissa. Hänen perillinen _Heluik_, Pitäjänpappi\nTaivaansalossa, anto 2 osoo Arolan tilasta Ylä-Aningaisessa, josta\nhänen leski _Gréta Svartha Berthilsonsdotter_ siitten anto kolmannenkin\nosan. Vuonna 1454 anto Miekkamies _Pentti Lydikinpoika_ talonsa Turun\nkaupunnissa tällen Kammiollen, jollen Tähtimies _Henr. Bytz_ oli\nniinikkään jo ennen v. 1467 antanut tilansa Kuirilahen kylässä Paraisin\npitäjästä. Pyh. Pietarin ja Pyh. Poavalin Kammion verot luettiin 3:esta\ntalosta: 26 T. Rukiita, 16 T. Otria., 2 T. Vehneitä, 2 T. Kauroja, 4 L.\nVoita, 2 1/2 L. Villoja, 16 Markkoo rahassa, ilman Herneitä (Porth.\nChr. p. 444).\n\n[701] _Pyh. Annan ja Pyh. Antin-Kammio_ (_Altare S. Annae et S.\nAndreae_) sai jo v. 1416 _Henrik Lokanäsin_ leskeltä, _Gertrud\nThorer-Longhintyttäreltä_, porvaritar (borgarinna) Turussa, hänen\ntilansa lähes Turun Papin-suljetusta, (jonka hään oli ostanut _Peder\nFinneltä_), ynnä 100 Markkoo rahassa, lahjaksi.  -- V. 1438 anto\nUpsalan Peä-Rovasti _Matti Ollinpoika_, (joka oli Suomalaisesta\nsuvusta) _Littoisen_ tilan Nummen pitäjästä tällen Kammiollen, niistä\n100:asta Markasta, joita hään oli soanut tämän Kammion Toimittajalta\n_Antti Elovinpojalta_. -- V. 1447 anto _Gödik Fincke Käresnäsin_ tilan\nja _Bölen_ torpan Savun pitäjästä tällen Kammiollen, jollen myös\nVapamies _Jöns Ingonen_ möi Vapa-tilansa (Mettelä?) Raision pitäjästä\n800:taan Markkaan. Tämän Kammion verot luettiin 10:nestä tilasta: 24 T.\nRukiita, 14 T. Otria, 1 T. Vehneitä, 2 T. Kauroja, 1 T. Rokkia, 27 1/4\nMarkkoo rahassa, 2 T. Olutta; ja Hauhon pitäjästä: 20 Markkoo rahassa.\nTämän Kammion kanssa niin _Pyh. Annan_ kuhuttavan _Veljellisyys_\n(Fraternitas Sanctae Annae) tais olla yhistettynä, josta muuten ei\ntunnetak paljon mitään.\n\n[702] _Pyh. Neitsyn-Kammio_ (Praebenda Divae Virginis) eli niin kuin\nsitä siitten kuhuttiin _Papis-Kammio_ (Altare et Praeb. Clericorum)\nettä eroittoo sitä yhestä toisesta _Neityn Kammiosta_, (Praeb. Beatae\nVirginis) sai v. 1435 Vapamieheltä _Clauus Lydikinpojalta_ lahjaksi\nyhen kauppa-puoin aukion (_torg_) etelä-peässä, ja yhen kartanon\nTurussa (ostettu muinon _Matti Skalenberghiltä_), ja _Hukaisten_ tilan\nLemun pitäjästä, ynnä 100 Engl. Nobloo tilan-ostoksi. Näillä rahoilla\nja tällä kauppa-puoilla vaihto siitten hänen veljensä (_Pentti\nLydikinpoika_) ja hänen poikansa (_Heikki Niileksenpoika_) tämän\nKammion Toimittajoihen suostumisella, yhen tilan _Olli Antinpojalta_\n_Grotilabyin_ kylästä Kuumon pitäjästä, jonka ne v. 1438 lunasti tällen\nPapis-Kammiollen. Vähee ennen oli Piispa _Maunus_ niinikkeän ostanut\ntällen Papislahjoituksellen valmiilla rahalla Kuralan talon Nummen\npitäjästä. V. 1458 anto Strängnäsin Peä-Rovasti _Olli Juhonpoika_ (joka\noli Suomessa syntynyt) hänen puisto-moansa (_trädgård_) Turun\nkaupunnissa tällen samallen Kammiollen, jonka verot luettiin 7:ästä\ntilasta, 40 T. Rukiita, 20 T. Ohria, 5 T. Kauroja, 26 M. Rahassa, ilman\nVoita ja Villoja. Birkkalan pitäjästä läksi 18 T. Rukiita, saman verran\nOtria, ja 20 M. rahoo. Kaupunnin taloloista annettiin 2 1/4 M. rahoo.\n\n[703] _Kolmen Kuninkaan Kammio_ (Altare Chorumque Trium Regum).\nPiispa _Maunus Ollinpoika_ asetti ensin v. 1447 tämän Kammion, ja v.\n1449 _Kolmen Kuninkaan Veljellisyyteksi_ (Fraternitas Trium Regum)\nkuhuttavan papillisen eli henkellisen yhteyven, jollen Tähtimies\n_Henrik Clauusson_ v. 1448 lahjoitti _Ajoisinpeän_ talonsa Maskun\npitäjästä, ja v. 1449 _Atalan_ tilansa Nousisten pitäjästä, ja Sorsalan\ntilat Mynämäen pitämästä, ynnä hänen kaupunnin kartanonsa. Hänen\nveljensä _Arwidh Clausson_ anto v. 1459 tilansa _Sorkisten_ kylässä\nEuran pitäjästä. Samaten anto heijän setänsä _Pentti Lydikinpoika_\nmyllynsä ja kalavetensä _Kuokkalassa_ Lempälän pitäjästä, ynnä ne\nsiihen kuuluvaiset moat ja mannut, tällen lahjoituksellen, jollen se v.\n1448 hänen vaimonsa _Vappo Juhontyttären_ suostumisella anto _Hadilan_\ntalon Nousiaisten pitäjästä. Tämän Kammion ja Veljellisyyen verot oli\n6:esta talosta 22 T. Rukiita, 13 T. Ohria, 8 T. Kauroja, 2 T. Vehniä t.\nNisuja, 4 T. Herneitä t. Rokkia, 7 1/4 Markkoo rahassa.\n\n[704] _Pyh. Laurentiuksen Kammio_ (Altare S. Laurentii). Millonka tätä\nasetettiin, tahi keltä se on lahjojansa soanut, ei tunnetak, ainoastaan\nettä tästä ensin mainitaan 1404:en ja 1405:en vuosien kirjoissa. Sen\nverot oli 11:nestä tilasta 50 e. 60 T. Rukiita, 30 e. 40 T. Otria, 2 T.\nVehniä, 12 T. Kauroja, 1 T. Herneitä, 19 L. Voita, 3 L. Villoja, 25\nkuorm. Heiniä, 1 T. Oltta; ja Vehmaan pitäjästä 36 T Rukiita ruuan\nveroksi, ja tivunnissa 24 T. Rukiita, 12 T. Otria, 3 T. Kauroja, 3 T.\nHerneitä, 60 L. Voita ja 14 M. rahoo, paihti vehneitä.\n\n[705] _Autuan Neitsyn Kammio_ (Altare Beatae Virginis. Ruot. Wår fru\nAltare) jolla ymmärrettiin \"Neitsyn Moarian\" on kaikista Kammioista\nehkä vanhin Turun seurakunnassa. Sitä kuhuttiin myös _Pitäjän\nKammioksi_ (Altare Parochiale, Ruot. Sockna Altare); jonka Toimittaja\noli Turun pappi (_Curatus Aboënsis_), joka myös oli sen ensimmäisen\nTurussa asetetun koulun holhottaja. Niistä jotka ovat lahjoillansa tätä\nKammiota rikastaneet (rikta) mainitaan: -- Turun entinen\nPapis-Neuoittelia (Canonicus) _Winik_, joka veljensä _Heikin_\nsuostumukselta v. 1343 anto _Trulszhuwtin_ (?) tilan Tenhulassa, ja\n_Brusabyin_ ja _Myösundan_ tilat Kemiöissä; -- Turun Papismies\n(Presbyter) _Heikki Juhonpoika_ anto v. 1344 muutamat talot _Linithan_\n(?) ja _Vesikosken_ soareissa. -- _Ärengisle Thúrinpoika_ anto v. 1351\n_Lithjoen_ tilan Lieron pitäjästä -- _Gunno Sadhlamestare_ anto v. 1357\nkartanonsa _Vessundan_ kylässä Hattulan pitäjästä. -- Tämän Kammion\nToimittaja _Birger_ anto v. 1359 kartanonsa _Skúrun_ kylässä Puojon\npitäjästä. Ilman sitä niin anto Kuninkas _Maunus_ jo v. 1350 tällen\nKammiollen muutamia taloja Korosummissa (?), joilla Lain julistajan\n_Holmger_ (rikoksiensa tähen) oli täytynyt häntä lepyyttää.\n-- V. 1460 anto Tähtimies _Narvo Ingialdinpoika_, joka oli Voutina\nSuomessa, tilansa _Methossa_ (?) Porvon pitäjästä, ja yhen tilansa\nPernon pitäjästä, ynnä yhen tilan, jonka hään oli ostanut _Olli\nThädekomaghilta_, tällen Kammiollen niistä 7 soviskoista (_läster_)\nRukiita, joita hään oli sillen velikoo. -- V. 1448 anto niinikkään\nTurun Porvali _Pentti Pekanpoika_ kartanonsa tässä kaupunnissa tällen\nPitäjän Kammiollen, jonka verot oli 6:sta talosta: 22 T. Rukiita, 9 T.\nOtria, 2 T. Kauroja, 2 T. Herneitä, 6 L. Voita, 2 L. Villoja, 7 M.\nrahoo; ja. Lieron pitäjästä 36 T. Rukiita, 6 Lammasta, 10 M. rahoo; ja\nTurun kaupunnista 50 M. rahoo. Ilman tätä oli hänellen vihkimisistänsä\nja hautoamisistansa 12 e. 15 Markkoo, ja kaupunnin huoneista 10\nMarkkoo, paihti 6 R. heiniä.\n\n[706] Nemät 4 talot oli kaikki Savun pitäjästä, nimittäin 2 taloa\n_Padhasin_ kylästä, ja _Ylistaron ja Hembölen_ talot Lappmarkin\nkylästä.\n\n[707] Ensimäinen _Peäkirkonpalvelia Heikki Maunuksenpoika_ anto v. 1402\ntähän toimitukseen tilansa _Norrmark_ Liikisten pitäjästä; sitä ennen\noli jo _Lusi Jaakontytär_ v. 1398 antanut tilansa Pyhän Halikon\npitäjästä, samaan tarkoitukseen. Mutta palkan kehnouen tähen, oli tämä\nvirka jo heitettävänä, ellei Piispa _Tavast_ oisi antanut tähän, ilman\nnäitä 4 ennen mainittuja Piispan-tiloja, tivuntinsa Nousiaista ja yhen\ntalon _Nummisten_ kylässä samasta pitäjästä. Pyh. Henrikin tiloista\nanto hään _Vessundan_ tilan Hattulasta, ja yhen toisen talon lähes\nNousiaista, ynnä _Monosen_ tilan Lemun pitäjästä. Siitten anto myös\nPeäkirkonpalvelia _Juho Aunuksenpoika_ v. 1422 tilansa _Björnaby_\nSundin pitäjästä Ahvenanmoalla, tällen Kammiollen, jota Piispa _Maunus\nNicolai_ lahjoillansa vielä lisäisi, niin että soatavat oli 19:neltä\nasujamelta, nuon 50 T. Rukiita, 40 T. Otria, 40 T. Maltaisia, 4 T.\nNisuja, 8 T. Kauroja, 4 T. Herneitä, 30 L. Voita, 61 Mark. rahoo.\nParaisten pitäjästä annettiin Ruoka-neuoiksi 20 T. Rukiita, ja 30 e. 40\nT. Tivuntia, 120 L. Voita, 24 Lammasta, 20 M. rahoo; Saltvikin\npitämästä 28 Mark. rahoo; Tivuntia 90:neltä asujamelta Sundin pitäjästä\n(jotka v. 1541 ainoasti maksoi 5 T. Rukiita ja 8 T. Otria, joka oli\nvarsin vähä); Tivuntia vanhasta Nousista 6 T. Rukiita ja yhen verran\nOtria, m. m. paihti 24 T. Riistoo Ruuan-otoista.\n\n[708] Niistä Pappisista, jotka peäseurakunnassa\ntoimitti Jumalanpalveluksen, niin ne ylimmäiset kuhuttiin\n_Papis-Neuoittelioiksi_ (Kaniker, Canonici, Capitulares). Heitä\nasetettiin ensin 4 Räntamäessä, Piispa Catilluksen aikana, joihen virka\noli olemaan Piispallen varaksi, koska tutkistettiin henkellisistä\nasioista, tahi muista semmoisista, kussa heijän neuo oli tarpeellinen.\nHyö asettivat Piispansa kanssa yhen Henkellisen Neuoittelemuksen\npoavilaisina aikoina, ja toimittivat ne isommat ja evullisimmat\npapisvirat kaupunnissa. Hyö saivat monestin myös ne parraammat\nmoanpitäjät, lahjoitukseksensä (till präbende) kunnekka ihmiset\nennättivät lahjoittoo heillen tilojansa. Piispa _Benedictus_ lisäisi\nheitä 2:hella uuvella kumppalilla, johon Piispa _Maunus_ vielä lisäisi\n4, niin että heitä oli jo 10. Kuin tähän luettiin _Peä-Rovasti_ ja\n_Peäkirkonpalvelia_, jotka oli heitä ylhäisempiä, niin siinä\nhenkellisessä neuoittelemuksessä luettiin 12 jäsentä ilman Piispatak --\nikään kuin siinä laillisessa oikeutessä, jossa istui 12 Lautamiestä,\npaihti Peättäjätäk (Domare).\n\n[709] _Henkelliset laulu-hetket_ (Horae Canonicae) oli vissit hetket\nvuorokauessa, jotka ne vanhat Kirkko-isät (_Kyrko-Fäderne_) oli\nasettaneet messuiksi ja lauluiksi Pyh. Neitsyn ja Vapahtajan kunniaksi.\nHeitä luettiin 9 vuorokauessa, nimittäin _Aamurukous_ (Matutina t.\nAurorae), _ensimäinen laulu_ t. messu (Prima), _Kolmaas_ (Tertia),\n_Kuuees_ (Sexta), _Yheksääs_ (Nona), _Ehto t. ilta_ laulu (Vespera),\n_yhistämys_ (Completorium). (Porth. Chr. p. 462).\n\n[710] Minä vuonna _Naantalin Papisto_ tuli asetetuksi, ei taijetak\nvarsin sanoa. Tunnetaan ainoastaan että se tapahtui nuon 1438:nen vuuen\ntienoilla, koska Hallituksen peätöstä annettiin Telgin kaupunnissa\nmainittuna vuonna s. 26 p. Toukok. kussa peätetään että tämä Papisto\npiti rakenettaman _Sténbergin_ tilalla Maskun pitäjässä (josta se\nsiitten muutettiin _Helgåiin_ Perniön pitäjässä, ja sieltä vielä\nRaision pitäjäseen). Jonka tähen veikkais-miehet _Åke ja Laurentius_\nläksivät Vadsténan Papistosta Suomeen, jo s. 14 p. Lokak. mainittuna\nvuonna, vastaan-ottamaan niitä lahjoja ja tilanmaita, jotka oli annettu\ntällen uuellen Papistollen (Porth. Chr. p. 450) Messenius (Scond.\nT. X p. 18) ja Rancken (_de Coenob. Nad_. P. 1) sanoovat kyllä,\ntämän Papiston ensin tulleen asetetuksi v. 1393 (lue T. X\np. 17) tahi v. 1400 (lue T. XV p. 69) _Karinkylässä_ Maskun pitäjässä,\njosta se siitten v. 1413 oisi muutettu _Sténberghiin_, ja sieltä toas\n_Helgåiin_ Perniön pitäjässä. Tiesi hänet mitä hyö tässä ymmärtänöön?\nEllei näillä sanoilla tavoitetak sitä Piijastoa (_Nunnekloster_) jonka\nJuusten sanoo Piispan _Björn Balkin_ jo asettaneen _Koroisissa_ (in\nCorois); mutta mitä paikkoo hään sillä tarkoittaa, on tietämätöin.\nAatokset ovat tästäkin olleet monellaiset. Muutamat ovat luulleet että\nKorois oisi yhtä kuin _Kors-Kloster_, jonka Rhyzelius luuloo olleen\nlähes Turun kaupunkia, koska hään sanoo (_Notit. Monasterior_.)\nMesseniuksen sanan-keäntämisellä: \"_År 1393 hafwer han (Bisk. Björn)\nicke långt ifrån Åbo anlagt, och år 1400 fullbordadt Corois- eller\nKors-Kloster åt Jungfruer eller Nunnor_.\" Puheetkin kuuluu vielä\nkäyvän, Turun tienoilla olleen jonkun Suljetuksen, josta jäännökset\npiti vielä näkymän. Porthán luuloo (p. 484) näihen olleen jäännöksiä\n_vanhasta Piispan-kartanosta_, koska Messeniuskin sanoo Suomen\nPiispoin, ennen Tavastia, asunneen ulkopuolen kaupunkia _Koroisissa ja\nKaraisissa_ (jolla tarkoitettanneen _Kaarista_) mutta eihään se kielläk\nPiijastonkin ennen olleen niillä seytyvillä. Vastovius on kirjassansa\ntällä sanalla (_Corois_) tarkoittanut sitä Suljetusta, joka löytyi\n_Kökarin_ soarella Föglön pitäjässä Ahvenan-moalla, koska hään\nkirjuttaa: \"_Coenob. Korense in Alandia Virg. a Berone Balk Episcopo\nfund. anno 1400_.\" Rhyzeliuskin sanoo jo yhessä kohin (_Monasterol.\nSviog_. L. VIII. c. V. p. 306) tämän _Kökarin_ Suljetuksen tulleen\nkuhutuksi \"_Kors-kloster_\" (_Coenobium S. Crucis_) vaikka se toisessa\nkohin (L. VIII. c. IV.) toistaa hänen olleen _Papiston_ voan ei\n_Piijaston_ (keskust. Porth. Chr. p. 407, 450).\n\n[711] Mistähän lie Rhyzelius ottanut sitäkin, että hään tietti uuen\n_Papis-Neuoittelemuksen Huoneen_?\n\n[712] Tätä hautavarjoa kuvaellaan XVI:ssa Taulussa.\n\n[713] Padis oli yksi Papisto (_Kloster_) Viron moassa Cistercienin\npapinkunnasta, joka silloin kuului Reävälin Hippakuntaan.\nKuninkas Maunus Erkonpoika oli jo v. 1350 ollessaan Turussa antanut\ntällen suljetuksellen ijäksi piteäksensä Lohive'et Helsingin joessa,\nettä sillä sekä kostella näihen pappisten nöyryyttä häntä vastaan, kuin\nmyös että sillä onnistaa (_salig-göra_) niiten Kuninkaallisten ja\nheijän sukulaisten sieluja. Samasta syystä anto hään Hapsalassa v. 1351\nsamallen Papistollen isännän-oikeutta Porvon seurakunnan ylitten, jota\nhään vielä vahvisti samana vuonna kahella kirjalla, annettu Turussa,\njosta yks oli alakirjutettu Turun Papis-neuoittelemukseltakin, ja kussa\nPernon ja Sibbon pitäjät, (jotka silloin olivat kappelia Porvon alla)\nannettiin näillen samoillen Pádisen pappisillen; jotka samassa toimitti\nsinne yhen heijän veljensä, ottamaan soataviansa (joka ei kohonut jos\n30 Markkoo, kaikkiaan) ja toimittamaan Jumalan-palvelustansa. Tätä\nkaikkia vahvistettiin vielä siittennik monta kertoo, nimittäin\nKuninkaalta _Eerikki Maunuksenpojalta_ v. 1357, Kun. _Albrechtilta_ v.\n1371, ja K. _Eerikiltä Pommerista_ v. 1399. Mutta Piispa _Hemming_ oli\nantanut tähän suostumuksensa ainoastaan sillä eholla että Kuninkaan\npiti seättämän 2 uutta Papis-neuoittelian-virkoa Turussa, joihon\nasettamiseksi se lahjoitti _Tessjöin_ tilat m.m. Pyhteen pitäjästä; sen\neistä koska K. _Albrecht_ jälleen Ruunullen omisti näitä tiloja, (josta\nnämät Papisneuoitteliankin virat taukoisivat) niin Piispakin rupeisi\nite toimittamaan isännän-virkoo Porvossa, josta synty monet pitkälliset\nriijat Pádisen pappisten kanssa; joista vielä kiskotettiin Piispa _Juho\nPekanpojan_ aikana. Piispan _Juha Westfalin_ saivat hyvällä sopimaan;\nmutta Piispa _Björnin_ aikana nostettiin uusi riita, jota taas\nsovitettiin, kunnekka Piispa _Tavast_ teki tästä uuen jutun, josta\nnämät riijat viimein ratkeisivat. (Åb. Tid. 1785. Bih. p. 94. ja Porth.\nChr. 21, 465, 487). Pádisen pappisilla oli muinon muitakin tiloja\n_Kyrkslätin ja Ingon_ pitäjässä Uuvellamoalla, mutta heitä olivat jo\nennen (v. 1407) myöneet Viipurin Linnanisännälle _Thord Rörikinpoika\nBondille_ 80 Markkaan Riigan rahoissa.\n\n[714] Nämät rahat maksettiin sillä tavalla, että heillä ostettiin kaks\ntaloo Papiston noapurissa, nimittäin _Harolve ja Uusikylla_, jotka\nannettiin tällen Papistollen sillä eholla, että jos tämä heijän sovinto\njollon-kullon tulisi niiltä lailiselta tahi henkelliseltä oikeuelta\nrikoitetuksi, niin piti Turun Piispoillen maksettaman näitä rahoja\ntakaisin, tahi anettaman näitä tiloja.\n\n[715] Koska Kuninkaskartano (_Ladugården_) ei tainut olla ilman näitä\ntilanmaita, niin Kuninkas anto 3 Ruununtiloa Suomessa Turun Piispoillen\nja Seurakunnallen tilan-vaihtoksi, joista ainoastaan kaks mainitaan,\nnimittäin _Vanhalinna_ Lieron pitäjästä, ja _Katavakankari_ Piikkiön\npitäjästä.\n\n[716] Turun Piispoillen oli vanhuutesta annettu puolen kaikesta\nkalastamisesta _Kymin-koskessa_, josta puolesta Kuninkas Maunus peästi\nheitä v. 1357 maksamasta, Ruunullen sen 1/4 osan, joka oli Kuninkaallen\ntuleva kaikista näistä kalavesistä. Mutta _Pyhteen_ miehet -- jotk'\neivät osanneet pyytä Lohta muuten kuin nuotalla tahi verkoilla\n(_otavilla_) ennen kuin _Bothe Pentinpoika_ (joka v. 1438 oli Viipurin\nPeämiehen _Iwar Niileksenpojan_ Voutimies) teki Ahvenankoskessa\nensimäisen merran (_mjärdh, laxpatan_) -- eivät antaneetkaan tästä\nmerrasta osoo Piispaallen, jos ainoasti nelikon vuoessa. Josta hään\npaituutti heitä Pyhteen käräisiin, kussa peätettiin heijän maksamaan\npuolen soaliistansa. Mutta talonpojat eivät ottaneet tätä totellakseen;\njosta Piispa manaisi heitä Moa-Oikeuteen Turussa v. 1428. Ja kosk'\neivät siihenkään tulleet, niin tuomittiin jokainen heistä 40:nen Markan\nsakoillen, ja maksamaan Piispallen takaisin kaiken sen Lohen, jonka\novat häneltä omistaneet, ja antamaan hänellen tästäpuolesta puolen\nkala-soalin kaikista niistä Lohen-karsinoista, jotka tulisi tähän\nkoskeen salvetuiksi. Mutta talonpojat nostivat uuen riijan, ja\njuoksuttivat kesellä v. 1446 (?) kanteitansa ite Kuninkaallen\nTukhulmissa, joka toissa vuonna laitto Lainjulistajan Uplannista\n_Pentti Juhonpojan_ Salistahan, ja Turun linnan Peämiehen _Maunus\nGrénin_, tutktistelemaan tätä asiata. Kuin ruettiin tästä juttua\ntekemään Moa-Oikeuessa Turussa v. 1447 (1442?) ja Talonpojat näkivät,\nettä rupeisi käymään heille pahoin, niin sovittivat pois koko asian,\njohon sovintoon Maa-Oikeus anto vahvistuksensa (Åb. Tid. 1785. Bih. p.\n63-68. Porth. Chr. p. 466).\n\n[717] _Vilpistelemättömyys, t. Vilpittömyys_, wärdighet, alwarlighet\n(mielenvakaus).\n\n[718] Juusten sanoo hänestä: \"_in horis et orationibus dicendis multam\ngravitatem, devotionem, magnamque diligentium adhibere consuevit...\nVitam honestam, castam, et multum temperatam habebat. Nomen ejus\nfamosissimum, et fama laudabilis non solum in sua dioecesi et vicinis\npartibus, verum etiam apud Ruthenos et multas externas gentes, longe\nlateque per regiones remotissimas magnifice et honorifice\ndivulgabatur_\" (Just. Chr. p. 19, 23).\n\n[719] _Valta-toimitus_, Statistik; _Valta-toimittavainen_, Statistisk;\n_Valta-toimittaja_, Statistikus.\n\n[720] _Valta-asia_, Stats-ärende.\n\n[721] Niin kuin toistukseksi näihen aikoin _kansan-puutoksesta ja\nmoan-harjoittamattomuutesta_, sanotaan ei muita asujammia asunneen Savon\nja Pohjanmoan pisimissä ja pohjoisemmissa maissa, Hämeen ja Satakunnan\npohjois-puolimmaisilla pohjilla, (liioitenkin koko Rautalammin\nkihlakunnassa, ja Ruovein, Ikalisten ja Keurun pitäjissä) -- jos\nainoastaan yksinäisiä vaeltavaisia Lappalaisia, jotka siinä syöttivät\nPorojansa. Sysmän kirkolta Hämeessä aina Savilahen (t. Mikkilin)\nkirkollen, joihen välillen luettiin 18 peninkuormoo ei löytynyt niin\nainuata asujanta. Mutta täytyi Piispan (että muihen reisuvaisten)\nkulkeissaan tätä väliä, moata paljaalla nurmella, tahi talvisella\ntanterella, kunnekka se, soahaksensa parempata yö-majoa, istutti (nuon\nv. 1440) yhen lampuoin Vahvajärvessä (joka nyt kuuluu Hirvensalmen\npitäjäseen); kussa hään oli osittain perinyt vähä moata vanhimmiltansa,\nosittain myös ostanut Karjalaisilta ja Hämäläisiltä; ja jota paikoo K.\nChristoffer, Piispan anomuksella, vapautti kaikista Ruununveroista (Åb.\nTid. 1785. Bih. p. 57). Kuin moa oli näin asumatoin ja kansatoin, niin\non arvattava että muut laitokset oli sitä myöten kehnot. Moantietä e.m.\nei löytynyt jos ainoasti rantamailla, mutta piti matkamiesten kulkea,\npieniä polkuja myöten, käytäviä milloin jalkaisin, milloin rahtaisin,\ntahi souattoo vesiä ja virtoja, joihen taipaleita ja moan-kannaksia\nylitten heijän täytyi veteä veneitänsä (Porth. Chr. p. 518).\n\n[722] Kuin Kuninkas Eerikki v. 1407 kävi Suomessa, pakotti hään\nSuomalaisia, että ikään kuin Ruohtalaisetkin, maksoo heijän vuosillisen\nveronsa rahassa, eikä moan-viljoissa, niin kuin ennen. Tätä tehtiin\nsillä tavalla, että heijän vilja-verot arvattiin rahan hinnassa, joka\nteki joka _Jousesta_ (Krok) 2 Markoo, _Savusta_ (Rök) 5 M. ja\n_Kokonaisesta Verotilasta_ (helt bohl) 10 M. Sen ajan rahan arviossa\n(kurs) luettiin 6 t. 8 M. yhteen naulaan puhasta hopeeta, ja 4 M.\nyhteen Engl. Noblaan. Ja peätettiin vielä, että ne tilat, jotk' eivät\nkyänneet veronsa maksoo, eivät tulleet Ruunun veloistansa huutokaupalla\npoismyötyiksi, eikä tehtyiksi Ruunun-autioiksi (kronowräkte); mutta\nettä niihen toisten piti heijän eistäkin suorittoo veronsa. Sillä\ntavalla niin ne huonot tilat, ja ne laiskat asujammet, tulivat\nvastukseksi niillen toisillen nöyrillen, josta synty suuri hämmennös,\nniin että ne köyhät talot veivät ne varakkaammat myötänsä\nonnettomuuteen, jotta koko kylät tulivat viimen autioiksi. Tämä tuntui\nSuomen asujammillen vielä raskaammaksi, koska raha-arvio aleni.\nSillä kuin yksi _Turun-raha_ (moneta Aboënsis), suuremmasta\nkokoisuutestaan, ennen teki 6 hopiäyriä (_penninkiä_), niin että 4\nTurun-rahaa teki 1 hopiäyrin hopeessa, tahi 1/8 Markkoo, niin sitä\nkohta poljettiin niin, että se ei tehnyt jos 4 _peninkiä_; niin että\ntarvittiin jo 6 Turun-rahoa yhtään hopeaäyriin hopeissa. Moakunta joka\nei hoksaisi tätä, valitti että heijän verot ovat (vuotesta 1419?)\ntulleet tehtyiksi 3:nen osan suuremmaksi. Eikä hallituskaan, joka tutki\nasian, älynt että verot oli yhtäläiset, vaikka raha-arvio oli alenettu\n(siitä että rahoja löytyi runsahampi, niin oli hinta moanviljoilla\nnousnut) voan peätti, että kolmaas osa verosta piti Suomessa\npoisheitettämän. Voan koska heillä ei ollut tuostakaan suurta apua,\nmutta olivat armottomat ja tilastaan pois-joutuneet, niin vähenettiin\nheijän verot vielä sillä tavalla, että koska kaikki Kirkko- ja\nVapa-moat (jotk' eivät maksaneet tätä veroa) oli toisista\npoiseroitettu, niin kaikkia Ruunun- ja Veron-tiloja vähenettiin sillä,\nettä 5:ääs Savu t. 5:ääs Orava heitettiin heistä pois, jonka perästä\nheijän piti nykyisissä rahan-arviossa maksaman veronsa. Sillä tavalla\npiti nyt talon verot kussakin seurakunnassa sovitettaman uuestaan,\nrehellisten ja kunniallisten arvotus-miesten mieltä myöten (Åb. Tid.\n1784. p. 204, 217. Porth. Chr. p. 494. j.s.). Hirsiä ja muita tarpeita\nLinnoin rakennokseksi, jota ennen maksettiin rahassa, Vouviloillen,\npois-heitettiin myös, Piispan sanan pealle, näistä heijän\nraha-veroistaan.\n\n[723] Viimeinen Lainjulistaja yhteisessä _Suomenmoassa_, eli\n_Itämoalla_ (Österlandet) niin kuin sitä silloin kuhuttiin, oli\nTähtimies _Clauus t. Niiles (Pekanpoika?) Fleming_, (joka oli naitu\n_Cecilia Niileksentytär Djeknin_ kanssa?). Hään kuoli v. 1425. Josta\nvuotesta vuoteen 1434, ei tunnetak muuta, kuin että yksi _Pekka\nFleming_ oli mainittuna vuonna tämän viran toimittajana.\n\n[724] _Pohjos-Suomen Lakikuntaan_ (Norr-Finske Laghsagu) kuului _Pohjos\nSuomi_ soarineen, _Koko Pohjanmoa, Ylä- ja Ala- Satakunta, ja\nAhvenanmoa. Sune Sunenpoika_ pantiin v. 1437 hänen ensimäiseksi\nLain-julistajaksi. Tämä Sune Sunenpoika oli Piispa Tavastin serkku eli\nnepa; hään oli Lainjulistaja vuotesta 1437-1446. Peringsk. sanoo hänen\nelänneen vielä v. 1455, jollon Helin sanoo hänen olleen Lainjulistajana\nAhvenanmoalla (Porth. Chr. p. 527).\n\n[725] _Etelä-Suomen Lakikuntaan_ (Sudher-Finske Laghsagu) luettiin\n_Etelä-puoli Suomenmoata_, soarineen, _Uusimoa_, ite ja lue _Karjala_\n(johon luettiin _Savonkinmoata_) ja _Hämeenmoa. Matti Martinpoikoa_\ntehtiin v. 1437 hänen ensimmäiseksi Lainjulistajaksi, jota hään oli\nvielä v. 1446. Lue tästä. Åbo Tid. 1783. p. 340. Porth. Chr. p. 503.\n\n[726] _Laki-Käräjät_ (Lagmansting) lue tästä Åb. Tid. 1783. p. 329.\nPorth. Chr. p. 504.\n\n[727] _Moa-Oikeus_ (Land-Rätten) heitettiin Suomessa v. 1446, jonka\nperästä toas piettiin, niinkuin vanhoina aikoina, Valta-Käräjät\n(Räfste-Ting). Nämät vanhat _Valta-Käräjät ja Herroin-Käräjät_\n(Alshärjar-Ting), jotka oli vielä heitä vanhemmat, heitettiin siitten\npois, eli oikeemmittain yhistettiin niissä nykyisissä _Valta-päivissä_\n(Riksdagar) eli _Herroin-päivissä_ (Herredagar) kuin heitä myös\nkuhutaan, -- koska heitä istutettiin vanhoina aikoina ainoastaan\nValta-Herroilta. Tässä _Moa-Oikeuessa_ istui ensin (Peä-miessä?) Turun\nPiispa ynnä muutamia hänen Papis-Neuoittelioita, ja niin monta\nValta-Neuoja kuin Suomessa löytyi; ja siitten Lainjulistajat ja kaikki\nLaintutkiat, ja Voutiloita mitkä Suomessa löytyi. Siitten istui\nKuninkaan nimeessä, siinä yksi hänen _Valta-Neuoista_ jonka variten\ntähän toimitukseen valitaan, ja jolla on laki-istumukseksi (till nämnd)\n(Kuninkaan Laissa) puolen virkamiehiä, toisen puolen talonpoikia.\n\n\n\n"]