[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$f7e_mUVb0xpUig0EG_Oo2U4C67AlueOV6TJJUmMTsduE":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":11,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":27,"gutenbergTranslators":28,"gutenbergDownloadCount":29,"aiDescription":30,"preamble":31,"content":32},1456,"Uussi raumlaissi jaarituksi","Nortamo, Hjalmar",1860,1931,"1456-nortamo-hjalmar-uussi-raumlaissi-jaarituksi","1456__Nortamo_Hjalmar__Uussi_raumlaissi_jaarituksi",null,"novelli",[14],"huumori",[],"fi",1912,47788,230181,false,53693,[23],"Finnish wit and humor",[25,26],"Humour","Short Stories","\"Uussi raumlaissi jaarituksi\" by Hjalmar Nortamo is a collection of stories or narratives written in the early 20th century. The book appears to explore life in the town of Rauma, Finland, focusing on various humorous and dramatic incidents involving its residents, particularly highlighting characters like Kon Dasala Vilkk and Hakkri Iiro.   At the start of the narrative, the scene unfolds with a humorous and somewhat chaotic setting, involving characters discussing events that have transpired over time, including a mysterious incident involving Tasala Vilkk going missing. Characters like Hakkri Iiro engage in lively dialogue, filled with local dialect and vivid descriptions of their lives, reflecting societal norms and the essence of small-town life. The tone combines humor and seriousness as the characters navigate their relationships and the unfolding drama, particularly surrounding Vilkk's disappearance. The opening sets the stage for various interwoven stories that appear to mix elements of comedy, camaraderie, and local culture. (This is an automatically generated summary.)",[],286,"Kokoelma Rauman murteella kirjoitettuja humoristisia tarinoita eli jaarituksia. Lyhyet kertomukset kuvaavat merikaupungin asukkaita, kuten Tasala Vilkkua ja Hakkri Iiroa, sekä heidän arkisia kommelluksiaan ja värikästä kielenkäyttöään 1900-luvun taitteessa.","Hj. Nortamon 'Uussi raumlaissi jaarituksi' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 1456. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen\nulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan\nkäytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Juhani Kärkkäinen ja Projekti Lönnrot.","UUSSI RAUMLAISSI JAARITUKSI\n\nKirj.\n\nHj. Nortamo\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nE. W. Ponkala,\n1912.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\n Kon Dasala Vilkk kadoksis ol\n Hakkri Iiro otta sotamiähem besti\n Kon Dasala Vilkk vedo voitt\n Maistri raakpuu\n Tasala Vilkk osta uude silkkhatu\n Välmlän Gyäri heosengaupa\n Tasala Vilku valehammas\n Kon Dasala Vilkk sulkku saerast\n Pitsreunane nestuukk\n Kanniston Gyäri automobiilreis\n Preciosa Maij\n Tasala Vilku naimisreis\n Erinomase hyvä lindkoer\n Kolm valtta riidas\n Kuip pali prässi siit ol, ennengo Raumall merikoul saatti\n \"Esmeralda\" jungi joulaatt\n Kalljongylä sepp ja rauttiän gondukteer\n Herashöödingi muuttorpaatt\n Röyskä isänd todista Myllkoske ja Leppkorve jutus\n\n\n\n\nKon Dasala Vilkk kadoksis ol\n\n\nSe Hakkri Iiro ol sitt vähä merkiline miäs siit ett vaikk se mitä\nettes olis ottann, ni ai siin joku piän glumm kans pakkas joukkon\ndleema. Kerrangi -- siit o ny jo koko joukk neljättkymmend aastaikka\ntakasi -- se pan koko meijän gaupungi liikkell ja niin durhast\nasjast, ettei kukka muu ko Hakkri Iiro niin durham bäälls saisikka\nsemmost rymyli toime.\n\nSe ol siinp perunaistuttamise aikans saman vuank, ko se suur mettpalo\nol Pitkäjärven galljoill. Mnää olin dull haminast kottis siink kahde\naigoin ehtopuall ja istuskli meijäm beräkamaris paithioillan ja\npoldim biippuan ja naureskli itteksellen gaikki niit hullutuksi,\nko mnää oll saannk kuuli edelisen ehton. Asi ol näättäk semne, ett\nmnää oll ollk kalaasis. Stenjukse \"Maij\" ol tullk kotti ensmäisest\nreisustas ja ko reis ol lykistynn oikke hyvi ja ko muutongi siihe\naikka mailma pruukattim bittäp piän galaas, ko asti kottit tul ja\neritottengin, go se ensmäisest reisust kottit tul, ni Stenjukse\näij ol käskenn viärait buurihi. Ja koko joukk meit siäll oliki.\nProvast ol ja pormestar ja tohtor oliva ja vanh Redarstaatt ol ja\nGusta Knobbe ja Janne Roode ja Patola herr ja Sipin Gaapo ja Priian\nGruna ja apteekar ja -- -- nii em mnää ny enä heit kaikki muistakka\n--. Mutt summ se vaa ol, ett pali meit siäll ol, Maijan gajuutt\nvallan däynn ja mnää ja Dasala Vilkk oll ja -- ja Hakkri Iiro\nkans; niin guingastetei hän olis ollk, ko hän ol seilannk konstin\nMaijas juur sills samall reisull. Ja lysti meill ol oikke hyvim\nbäevi. Tohtor ja pormestar pitivä ai joukkom biänem buhe, niingo\nhes semmost toimitust nimitivä. Se on gans olevannas jotta, semne\nuudeaikkane maneer ja kyll mar se kans vaa juhlalist ongin, gon\ngesken gaike istuta niingo spinnhuusi ehtokirkos ja yks nouse ylös\nsaarnama -- nii händ, em mnää stää tahd lainkkan giälttä, ett semne\nlaudeeraminengi o joskus paikallas, vaikken mnää ols sengaldassehen\ndottunn. Ja o se siit kummingi hyvä, ett semse saarna jälkke saada\nai hurrat ja se hurramine ongin gaikkjam baras paikk semsis puheis\nse verran go mnää heit ymmärä. Ilma stää hurramist ei ainakka nep\npormestri ja tohtringam buhe olis mittä oli. Ja mnää takka, ett me\nhurrasi. Sillaill oikke. Ja sittengöst heill lysti tul, ko mnää\npani syydvästim bäähän, istadi Steniukse äijä merimiäskistum bääll\nja veisasin gymmengunna värssy siit vanhast merimiäheveisust, ko on\ngolmattsatta värssy pitk, jos se oikkem bääst päähä oteta. -- Nii\nhänd, lysti meill ol oikke hyvim bäevi, mutt tul ai siin lystis vähä\nnautittuakkin, gyll mnuu sen däyty tunnusta, jos mnää oikke mene\nja tode sano. Tul händ, nautittu oikke siint tul ja kukatiäs hiuka\nliiemäksikki. Kon gell ol siink kahden gorvill yäll ja enimä meist\njo oliva lähtennk kotti, ni mnää huamasi ettei Tasala Vilkun gipaka\nenä tahtonn lainkkan dräkkiäs pittä ja ko Hakkri Iiro niingon gonsti\nvelvolisus om buuris, kuahas siin ettit takasi ja toi ai uutt ainett\nlissän, go selkkemän dupatti, ni hän dek semssi everhaalningeit, ko\nsemne asti, ko o liia heikos baarlastis. Sillaill oikke ja häppi stää\nsanno o, ett he nii oliva, mutt nii se vaa ol eng mnää tahd lainkka\nstääkä salat, ettän ittekin daisi oll oikke aika pomrillis, niingon\ndähä aikka mailma sanota.\n\nMutt mnuull ongi ai olls semmost järkki, etten mnää menekkä ihmste\nnähtväks semsis olois ja sendähde mnää jäingi Maijan gajuuttihi maat\nja käski Vilkun dehd sama ja Iiro mennk koijihis. Mnää sanosi heill,\nettei se pass lainkka, ett hes siin reedas menevät tänttröittemäm\nbisin ganaalin diät, kosk jo ruppe olema iso päev ulkon ja varvi\nmiähe ruppevat tleema haminaha. Mutt luulettak, ett nep poja mnuu\nneovoijan guulustliiva. Ei kuulevin gorvihi niit otett, muttko\nlähdettin gaupunkki kohde ja veisatti mennes.\n\nKaikki näit asjoit mnää muistiin, go mnää siin istuskli meijäm\nberäkamaris ja poldim biippuan. Ja oikke hyvä mnuu ol ollaksen.\nAuring paist nii sanomattoma ihanast ja kärväses surisiva mnuu\nymbrillän ja meijän gatt istus pöydäll mnuu edesän ja kehräs niim\nbali, kon gerkes ja kattel ihmeisäs, kuis sau nous mnuum biipustan\ngatto kohde.\n\nNo, ko mnää sitt siin nii istu, ni mnää nään gamari ovest, ko ol\njäänn raolles, kuik Kalljola Fretta tlee tuppaha vähä kamalan gohinan\ngans, läähöttä niingo ajokoer, ei san hyvä päevä eikä mittän, go\nruppe koht hollama meijä äitellk, ko askroitt kaffepannuines taka\nedes: \"Ohhoh, ko hengästysi; jeskandeerakast sendä, ny vast kamali\nkuulu! Vaikk kyll mar kaiketakkin des se jo kuuli olett. -- -- Jaa,\njaa, semne sitt hänengi loppus ol!\"\n\n-- Kui mitä snää puhele -- sanos meijä äite; kukast nys sitt jällk\nkuall o?\n\n-- Vai ett mar tes stää viäl kuull oi! -- Hae ittellen istumbaikangi\nensi -- Ohho sendä, jaa, jaa, niin dääld mennä. -- Ja Kalljola Fretta\nistus tuvam bengillp, pist priisi nokkahas ja sitt itkemä roinama\nniingon gett keväsi.\n\nMnää tunnen Galljola Fretta ja takka, ett ei mar se vaa isso aikka\nolis andannk kuuli uutissias, mutt nyk käveki nii hullust, ett juur\nko hän siin roinas, niin dlee Puandi-Elkk tuppaha viäl kovemall\nhädällk ko Fretta ja ruppe kans hoihkima ja voihkima ja sano viime:\n\"Olettak uussi kuull?\"\n\n-- Niin, gon Dasala Vilkk o hukkunnk kanaalihi, kiirutt sillo Fretta\nvähä nässist sanoma, ettei Elkk kumminga olis häne edelles kerjenn.\n\n-- Kui hukkunn! kysysi mnää ja kimmati vähä äkkim bystö. -- Mitäst te\nämmä ny jällp prohtatt?\n\n-- Ittes prohta, sanos Fretta, -- mutt josas uskot taikk ei, ni Vilkk\nom budonnk kanaalihi ja hukkunn. -- Jaa, jaa, se o vaaraline baikk se\nkanaal, ei Vilkk ol, jumal parakko, ensmäinen, go siihe o molkattann,\nvaikk het tähä saakk ovas siäld hengis pääss ylös jäll. Mutt Vilkk ol\ntiämäs siin reedas, ettei hän taitann oikke henges edes taistell ja\nsinn hän sitt jäiki; hukus niingon gatimboik. -- Jaa, jaa, ei stää\nyhtän diäd, kosk met tääld pois käsketä, lopett Fretta, pan priisiks\nja tarjos Elkullekki.\n\nJa Elkk löi nokkas nuusku täytte ja huakkal niingo hänell olis ollp\npajambalkkes sisikunnasas.\n\nYmmärtä se, ett mnää olim beljästynn, peljästy stää vähemästäkki,\nja ko mnää tiäsi vanhakselttas, ettei niitte ämmättem buheihi ai ol\nluattamist, ni mnää heiti jakkun yllen ja läksin Dasalaha. Mutt kon\nDasala muar ei ollukkan goton, ni mnää painsi Hakkrill Iirot hakema.\nSiäll ol Tasala muariki. Muar itk kollott ja ko hän näk mnuu, ni\nhän sanos: \"Ol mar oikke hyvä, ett snää osasit tull, mnää olen däsä\nvähdän itten oikkem bualkualjaks tua Iiron gans eng vaa saas stää\nherell. Koitast nys snääki voorostas. Se o sendän gamala, ko ihmne\nnoi raskast nukku.\"\n\n-- Älkkä yhtä hualikk, muar, kyll mnää se herells saa, mutt\nkuulkkast, ongost siinp perä, kon gaupungis jahdata, ett Vilkk o\nhukkunn?\n\n-- En mittän diäd, Kalkke park, mutt kyll kamalald näyttä, kodei hän\nolk kottit tull eik händ mistä löydetä. Iirom bareis hän viimetteks\nnäht o ja jos mnää vaa saisi se uutskoti herell, nin daedetais saad\nhäneld jongungaldast tiätto.\n\n-- No, kyll se pian gäy, sanosi mnää, kumarsi itten sängy laeda yli\nja huusi Iiron gorvaha: \"Ylös reivama!\"\n\n-- Well, kapteen, reivama on gäsk, sanos Iiro ja kimmatt ylös niingo\nfeder.\n\nNäättäk, asi o semne, näin gesken gaikem buhutt, ett ko merimiäst\nherätetä, ni ei siin händ nyhji ja venutellt tarvitt, muttko sano\nvaa: \"Ylös reivama\", ni se ongi sitt nii luja sana, ett hän vissi\nherä, jos ei hän vaa nuk semmost und, ett saada menns sanomkelloj\ntilama hänell.\n\nSillaill oikke. Kyll Iiro siit vähitelle virkkoma rupes, hän\nhaukottel ja tahkos silmiäs ja ko hän viime ymmärs, misä hän ol, ni\nhän suutus ja sanos: \"Mitäst mnää nys sitt reivan dämses rytiskäs?\"\n\n-- Huals snää nys siit, sanosi mnää, -- mutt selitäst meill, mihi\nsnää ole Vilku jättänn?\n\n-- Vilku jättänn! -- Mnuungost täsä Vilkku kaittimam bidäis. Mnää\ntykkä, ett hän o siihe ikkäm bääss, ett häm bitä ittestäs murhe.\n\n-- Eks snää vissi lainkkan diäs, misä Vilkk o?\n\n-- En, en yhtikäm behu, sanos Iiro ja löi ittes taas laapalles\nsänkkyhy.\n\nKon Dasala muar näk se, ni hän läks pois, itk mennesäs ja sanos, ett\nhän mene pormestrill ja pane trumbu liikkell.\n\nMutt mnää jäi Iiron dyä eng andannukka häne nukku uudestas, niingo\nhäne miäles tek, muttko seliti hänellk, kui asi makas ja ett\nkaupungis pauhata, ett Vilkk o hukkunnk kanaalihi.\n\n-- Se o nys sendä vähä aika vale, sanos Iiro. -- Annast, ko mnää\noikke ruppe muistuttleeman, gui me Maijast kottit tlii. Nääks,\nniingos kukatiäs muista, ni me oll hiuka fiiris.\n\n-- Eik nii hiukanga. Mnää en ymmär lainkkan, guit tek kävele\nyritittäkkän gottit tleema.\n\n-- Em mek kävelen dullukka.\n\n-- No, mutt mistäst teh heose sitt saitt?\n\n-- Heose, mist me heose saann olsi?\n\n-- Kuingast mnää tämä sitt ymmärä, lenttäing tet tliitt?\n\n-- En, gon garate. -- Annast ny mnuun goot ajatuksen. Nääks, se\nol sillaill, ett ko mes siin hissuksis tänttröittin gaupunkki\nkohde, niim bäev rupes valknema ai enemä ja enemä ja ko mep pääsi\nValkosillan gohdall, niin gell ol kerjennt tleema viis, kosk mek\nkuulin, gon glima sois kaupungis ja varvi miähi rupes tleema niingon\ngöytt vaa. Sillo Vilkk sanos mnuullk: \"Kuulestis Iiro\", sanos hän,\n\"ny o semne räkning, ett mnää menen dakasi Maijaha maat, me olen\ndiädäks siin reedas, ett kaikk ihmse naurava meit ja mnää en dahdt\ntuli juapnun girjoihin goko gaupungi edes.\"\n\n-- Ol vai, sanosi mnää, -- ennengo snää olep pääss haminahan dakasi\nom bäev kukatiäs pualill ja kaikk ovak kerjenns snuu näkemä, mutt\ntiädäks, mnää olen guull, ett ko ihmsell o niim bali pääs, ettei\nkondi oikken dahdt tehd virkkatas, ni sillo ei ole väärttikä yrittäk\nkäveli, muttkon garama sillo lähtit täyty ja se kuulukin gäyväs oikke\nnasevast semsis olois.\n\n-- Käynek vissi, sanos Vilkk, riisus jakkus ja pist sen gainlohos\nja meinas ett stää konsti meijä nys sitt täytykin goitta. Ja mnää\nriisusi ja jakkun ja sitt mnää panin gäten Vilkun gaulaha ja Vilkk\npan gätes mnuun gaulahan ja kas näi mes sitt läksin garama suttaman\ngaupunkki kohde. Oi turkanen go mek karasi, es snää usk, kummost\nfaartti met tei ja oitis, oitis niingo snööri pisi vaa. Ja tiädäks,\nmnää ole siin luulos, ettei kukkan, go meit vastan dul, ymmärtänn,\nett meis mittä vikka ol. Mahdollisest sendä nek, ko rookkasiva nähd\nmeijän, go met tein gäänökse jossan gadungulmas. Se manööver ei\ntahtonn, nääks, oikke luanistak, ko meijän däydys topat faartti ja\nko faartt lopus, ni met tei semssi everhaalningej, ett meijän däydys\nnurkki haparoit. Ja semsis paikois mep puhalsingi ai yhde eine ja\nsitt me läksi jällk karama. Nii ett ylipäätäs mnuun däyty sanno, ett\nse karamisen gonst semsis olois om barhamppi konstej mitä mailmas\no. Pans se miäles, Kalkke! -- Nii händ ja sillaill mes sitt pääsin\nDasalaha ja mnää pisti Vilkun gööki ovest sisäll. En uskaldann itt\nmenns sisällk, ko se Tasala muar o, niingos tiädä, vähä semnen\ngiivaluandone ihmne. Ja sitt mnää tlii yksnäs karaten gotti. -- Nii,\nett niingos täst ymmärä, ni Vilkum bidäis oleman Dasalan göökis.\n\n-- Mutt siäll ei se ol ja niingo mnää sanosi, nin gaupungis hoilata\noikke vahvast, ett se o hukkunnk kanaalihi, ko hän o siällppäi näht\nviimetteks.\n\n-- Vai jahdata semssi, sanos Iiro, nous istuma sängy laedall ja rupes\nfundeerama. Ja ko hän ol siin hetke aikka fundeerann, ni hän sanos:\n\"Suutta kyll sendä nii ollakkin, Galkke, ett hän o yrittänn uuden\ngerran dakasi haminahan, go hän gerra ol saannp päähäs, ett hän mene\ntakasi Maijaha makkama. Niingos tiädä, ni Vilkk ol semne, ett mitä\nhäm bäähäs sai, ni siälls se pysys. Ja jos hän gerra sen dyän dehn\no, ni suutta kyll nii oll, ett hän o molkattannk kanaalihi, siäll o\nmoni muuki liotell ittiäs, mutt stää em mnää sendän dahdois usko, ett\nVilkk, ko o nii mond kertta klaarann Itämere ja Pohimere ja Aklandi,\nhukuis semsse rapakkohon, gon dua meijän ganaal o. Mutt suutta kyll\nsendä niingi oll -- nii händ, pali mahdolist kylläkki. -- Ja ei\nsunkkan däsä sitt muu aut ko lähti hakema händ, nii ett saada hän\nedes siunattu multtaha. -- Ohhoh sendä, semneng hänengi loppus sitt\nol.\"\n\nIiro rupes sitt vaatettama ittiäs ja mnää läksin Dasalaha muari\nlohduttama. Mutt ei hän vaa leppyn, vaikk mnää siink, ko mek mek\nkahde istusin Dasalan guistillk, koiti selittä hänellk, kuip pali\nparemas korjus Vilkk nys sendä ol, ko hän ol pääss täst murhe laksost\nrauha haminaha. Ja pali muutakki oikken gaunist ja ylösrakendavaist\nmnää siink koitim buhhu, mutt mitä enemä mnää puheli stää harttami\nmuar itk. Eng mnää stää sendä ihmetellykkä, sillett vähä surkkjois\nolois Vilkk ol päeväs päättänn mnuungi miälestän.\n\nNo, ko mes siins sitt istu ja praakkaskle, niin dlee Pyyrman siihen\ndrumbuines, sano hyvä päevä ens, juttle hiuka aikka yht ja toist\nsemmost, ko semsis olois pruukata ja sano viime: \"Mnää tlii, muar,\ntänn, ennengo mnää virkam bualest lähden drumppuam baukuttaman,\ngo asi o näättäk semne, etten mnää oikke ymmär, kui mnää tämä\njulista. Mnää toimitan dätä virkkatan ny jo toistkymmend aastaikka\nja ole joutunnk kaahistamam budotetuj rahakukkroj ja karkkum\nbäässyj heossi ja kadoksihi mennyj koirambenikoj ja katimboikki ja\neksynnyit ihmiste mukuliakki, mutt tähäm bäevä saakk em mnää viäl\nol joutunnt trumbuttaman däyskasvut ihmist ja kapteen miäst viäl\npäälsem bäätteks. Mnää ole fundeerannp pään ymbärs, mutt kui mnää\nfundeerangi, ni mnuu miälestän se julistus ai vaan guulu vähän\nglookungaldaseld. -- Kuulkkast ny ittekki ens.\"\n\nJa Pyyrman ott napplas, hakkas hetke aikka trumppuas: taramba,\nramba, ra, ra, ra, ramba, ramba, ra, ra, ra, ramba, ramba, rara, ra,\nramba, ramba, ra, ra, ra, ram, pam. \"Tänäpä aamust jälkke viiden\ngatos kaupungi ja hamina välillt Tasalan gapteen, Tasala Vilkk, kon\ndek kaikk tunnett. Ja sendähde ei mnuun darvittekka minkkängaldassi\ntunnusmerkej hänest anttat teill. Ja viimitteks hän o näht Hakkri\nIiron gans ja sitt ei händ ol enä näht. Ja se kunjaline ihmnen, go o\nhäne se jälkke nähnt taikk taita jongungaldast tiätto hänest antta,\ntulis ilmottama ittes kunjalist hyvityst vastan Dasalaha. Ja hän\nluulla hukkunnun ganaalihi. Ramba, ramba, ra, ra, ra, ram, pam.\"\n\nMutt em mek kerjenn viäl suutan avama sannoaksen, mitä met täst\nkuulduksest tykkäsin, gon Dasalam borstokontturi ovi avata ja --\nVilkk astu kuistillp paljambäite ja paithioillas ja hööhmis, nii ett\nhän ol juur niingo huanost kynitt kana ja huuta: \"Vikakost ny on,\ngon dep Pyyrman tleett tännt tämmöst meno pitämä, ett herätätt mnuu\nmakkjast unestan.\" -- -- --\n\nSiunakkon go mnää peljästysi! Ja Tasala muar luul vissi aaveit\nnäkeväs. Mutt pia hän sendä virkos, lens Vilkun gaulaha ja sanos:\n\"Snää eläs sendä viäl, snää eläs sendä viäl. -- Ja oi voi ko snää\nole hööhmis, mutt ong se ihme, ko mnää tyhjensin bolstrin donnk\nkontturihi; mutt mitä sill o väli, ko snää sendä elä viäl.\"\n\n-- Elän gaiketakki mnää, pahusikost mnuu sitt tappann olis, vastas\nVilkk ja ol kiukkuse näköne.\n\nMutt se, ko ol viäl kiukkuseve, ol Pyyrman. Hän rupes käymä rauarin\ngimppuhu siit, ett muar ol pannk kaupungi virkmiähem bilka alaseks --\nja äkseeras niingom bualviti. \"Mutt sama se o -- lopett hän viimem\nbuhes -- mnuu haudam bääll ei saakk kukkan dulls sanoma, etten mnää\nol lailles virkkatan doimittann ja mnuu ei tuls siihe mittä, jos\nsnää, Vilkk, ole eläv taikk kuall, jos snää ole hukas taikk löydett,\nmnää ole saannp pormestrild oortelin drumbuttama snuu ja mnää\ntrumbuta, joka ikittes kadu nurkas mnää trumbuta sen, go mnää olen\ngäskett. Semne o virkmiähe laki.\"\n\n-- Kui mitä snää trumbuta? kysys Vilkk, ko rupes aavistama, mist puhe\nol.\n\n-- Mitä mnää trumbuta! Trumbuta ihmissi kokko hakeman Dasala Vilkku,\nko on gadoksis ja luulla hukkunnu Rauman ganaalihi!\n\n-- Koitast snää, Pyyrman, vaan dehds se tyä, sanos Vilkk sillo,\nnytkäs trumppnapplap Pyyrmanin gädest ja heitt net tuvan gadom bääll,\n-- koitast tehds se vaa, niis saa juur saman giärun go nuas snuum\nbalikkaski; snää ja snuun drumppus ja snuun guuldukses ja värkkis.\n\nNo, ymmärtä se, mimne upra siit tul. Muarill ja mnuull ol täys tyä,\nennengo mes saim Byyrmanni ja Vilku sopima jäll, mutt vihdo se sendä\nonnistus ja viäl nii hyvingi, ett Vilkk käsk mnuu ja Pyyrmanni\nsisällt tekemäm biänen glasi. Ja miälelläs mnää kaiken dämäm bäällk\nklasi olsin dehnykki, mutt sillo mnuu muistus miälen, ett Iiro ol\nluvann lähti Vilkku hakeman ganaalist ja mnää kiirudi itten sendähde\nHakkrill estämä händ nii hullust toimest.\n\nKo mnää pääsi Hakkrim bihall, ni mnää näin, gui Iiro lendä niingo\nhull ymbärs piha ja aja takka heijä valkost kukotas, nii ett vähä\nhenkki miähes ol.\n\n-- Ol mar hyvä, ettäs tlii appu, huus hän jo kaukka, -- koden mnää\nsaat tota riivattu kii!\n\n-- No, mitäst paha kuko snuull on dehns sitt?\n\n-- Ol vai ol, hull! Eks snää tiäd, ett ko vesiruumist haida, ni ei\ntarvitt muut, ko ottak kukom baattihi ja ko sitt soudeta sem baika\nylitte, misä ruumis makka, niin guko kiljatta. -- Es snää kans mittän\ndiäd, sanos Iiro ja men niingon gulo kuko hännäs.\n\n-- Vai nii, sanosi mnää, -- mutt turha tyät snää nys sendän dee.\nVilkk o löydett jo.\n\nSiilo Iiro seisatt niingo naulaha, istatt perunmaasänkkehem, buhals\nhetke ja kysys viimen dotise näkösen: \"Ong häm bali muuttunn?\"\n\n-- Ei ol, vastasi mnää, -- ei ole muuttunnk, kon giukuttle ja\npärmänttä juur niingo ennengi.\n\n-- Kuik kiukuttle? No hän ongi sitt hengis viäl? -- Hengis oikke hän\no ja arvast mist hän löydetti?\n\n-- Kuingast mnää se arvaisi.\n\n-- Tasalam borstokonturis se poik o nukkunnt tähä saakk. -- Ymmäräks\nsnää, kui hän sinn o joutunn? kysysi mnää viime ja katosi Iirot\nsilmihi.\n\nJa Iiro katos mnuu silmihi ja sitt mep pyrskäti yhtäkki molema\nnaurama. Muttko Iiro ol saann naurus hillitty se verra, ett hän\njällen dais puhell, ni hän sanos: \"Nii oikke, sillaill oikke se\nkäynn o, ett mnää pisti hänem borstokontturihin, go mnuu hänem bit\nköökkihim bistämä, mutt se Tasalam borsto on gans niim bimi ja\npahustak heijän darvitte pann niit ovej nii liki toinen doistas.\"\n\nNii sillaill oikke se juttu ol, ko Vilkk kadoksis ol, mutt ettäkköst\ntekkin dykk, ett se Iiro ol merkiline miäs saaman glummej toime.\n\n\n\n\nHakkri Iiro otta sotamiähem besti\n\n\nJaa, ett misä Hakkri Iiro toisem beuklos mistann on, dek kysytt. --\nNii händ, ilma vaseman gädem beuklot oikke se poik häärä ja rymsteera\nja jos tahdott, nin gyll mnää juttlen deillk, kuis se käve, ko se\nsorm helkkrihi men, sill ett föleis mnää oll sillongi. Kuingasteten\nolis oll.\n\nNäättäk se ol siihe aikkan gon Durki ja Ryssän geisri välill ol\ntulls semne riit, ettei siit pääst vähemällk ko sodall ja oikke\naika sota siit tliiki. Se ymmärrätt siitäkki, ett Ryssän geisar pan\nhakema miähi Suamestakki, vaikk hänell o sotapoikki siäll omas maasas\nniingo mannakryynej vaa. Mutt ei nep piisann häne miälestäs sittengä\nja nii hän lähett niingo sanott semssi värvrej haukuttleema Suamem\nboikki kans sottaha. Ja yks semnen dul tänn Rauman gulmillekki. Ja\nse miäs mar osas jutell. Jos hänem buhesses vaa luattas saann olis,\nni oikke ijangaikkissi klaakkreit me olen, goten me jokane järjestäs\nsotamiäheks ruvenn ol. Mutt met tiäsingin, guip pali perä hänem\nbuheisas ol ja käski häne mennt tyhmemätte miästen dyyijö jutuines\neng ottann häneld pesti, vaikk hän olis kuis sedeleitäs meijä nokkan\nedes vilkutell. Ja ko muu nuare miähe ottiva meist esimerkki, ni liki\nkäve, ett värvär olis joutunnt tyhjin doimin gasarmihis lähtemä. --\nMutt kaikeks onnettomudeks tliivas sillo ne Leila Aakusti hää ja\nIiro ol käskett niihi ja värvär tul sinnk kans. Ja ko mes sitt sinä\nhääpäevä ehton, Vilkk ja mnää, istusin Dasalan duvas seilej neulomas,\nnin dlee Iiro siihe aika fiiris ja portviin-pott kummassakki jakum\nblakkris ja sano ett ny juadangi harjalissi.\n\n-- Mitä harjalissi? mek kysysi, vaikk mek kumbakin goht ymmärsi mitä\ntapattunn ol.\n\n-- Mitä harjalissi -- vastas Iiro ja kräväs korkki ulos portviinpotu\nsuust -- ettäk tep pöhköse ymmär, ett mnää sotamiähem besti\nole ottann. Näättäk asja lait o semne, ettei merellp pääs sen\ngorkkjamallk kon gapteeniks, vaikkas kui rehkeisisi, mutt sotamiäs se\npoik nouse kraadeis nii, ettei sill ol mittä määrä, pääse majuuriks\nja everstiks ja kopraaliks ja kenraaliks ja keisriksikki niingo se\nNapuljoon Punapart esimerkiks.\n\n-- Kyll snää oles se Napuljoon, ett -- sanos Vilkk siihen, go\nIiro tek piänem byssäykse ja katos talisills silmilläs, ett ming\nvaikutukse hänem buhes meihin dek. Ja sitt hän jatko.\n\n-- Napuljoon, mnää en ol mikkä Napuljoon, ko Iiro mnää ole, Hakkri\nIiro, ja snää olet Tasala Vilkk, mutt tiäds se, ett ko snää solkka\njossa mädändynys astjahaaskas Rauma ja Saksa väli ja komenak\nkorkkendas 13 miäst, ni sillon dämä poik hallittekim bataljooni ja\nsiljä mnää tee, jumalist, kuis siljä mnää tee. Kaikk kaupungi mnää\nhävitä, nii ettei niis pidk kivi kivem bääll olema, kaikk muup paitt\nRauma, se mnää säästä -- niin guingasteten säästäis ja sinn mnää\nsiirän gaikk kirko ja linna muist kaupungeist ja Raum tlee suureks ja\nkunnjaha ja ko mnää kuale, nii Naulamäell rustatan gomjas muistpatsas\nja siihen girjoteta suurillk kulttasillp pookstaaveill ett: \"Täsä\nlepä -- Hakkri -- (hikk) Hakkri -- Ii -- ii -- Iiro --\"\n\nJa siihe Iiro nukus eik heränn, vaikk häm butos toolild laattjaha.\n\n-- Nii ai lepäki, sanos Vilkk, nous ylös ja läks ulos tuvast ja mnää\nmenim beräs. Ja nii harmeisan me oll etten mes sanakan doisillen\nsanonnk, ko nyäkkäsim bäätän vaa yhde einen, go me erosi ja läksi\nhuilama.\n\nMutt kyll mes se sija seoravan aamuns siit asjast juttli. Nii händ,\njuttli oikke ja olin giukkussi. Vilkk kävel ettittakasin Dasala sali\nlaattjallk kädes seljän dakan, sylk ja kirol, mnää istusi akkna edes\ntoolill ja trumbutim Borilaiste marssi klasiruuttuhu ja sali nurkas\nistus Iiro, pitel päätäs ja koitt pittä ittiäs ylhäll vaikk kaikest\nkuulus, ett hän gadus kauppatas. Mutt vast aik sitt hiire haukotellk,\nkom bää on gati suus. Kaikkjast enimäm bit sendän Dasala muar vähti.\nHän dul joukko salihi ja haukkus Iiro oikkem bahambäeväseks ja joukko\nhäm bist ittes taas peräkamarihi, vet ulos piirongiloodas, koperoitt\nja hak vanhoj säästöijäs ja ko hän ol saanns sem bestirahan däytte,\nni häm ban liinam bäähäs, tul salihi, anno viäl yhde oikke aika\nripitykse Iiroll niingo vissemäks vahvudeks ja sitt hän läks ulos\novest ja sanos, ett hän repi silmäp pois pääst sild värvrild, jos ei\nse ot takasi stää Iirom besti.\n\nMutt ei se ottann. Hetkem bääst muar tul takasi rahoines ja ko\nmek kysysi, mitä värvär ol sanonn, ni muar sanos: \"Kyll mar sen\ndiätä mitä semne hunsvott sano.\" Nauro hirvittel se vaa ja ko mnää\nkiukustusi ja seliti hänell, mikä hän oikke o, nin dämä pahus kehta\nsanno: \"Kas tualuandossi ihmissi keisar tarvitteki voidakses antta\nmahomettlaisillf fliiteihi\" ja rupes tarjoma mnuulls sotamiähem\nbesti. Semne raat ja hirvhammas! Vai sottaha mnää ny viäl viädäis,\nvanh ihmne ja hyvä kristitt kans miälestän. Mutt kyll mnää\nsill uutskotill annongi semse ulossedeli, ett hän vissin diätä\nkarahtääris.\n\nNo, mitäst täst, ko mes sittkaiki neljä oll siin hetke itteksen\nfundeerann näit asjoit, niim byssä Vilkk Iiro ette ja sano: \"Niingos\nkuule, Iiro, ni asi o auttamaton, snää joudu nys sottaha ja taita\nse reis snuull opiks ollakki, josas siäld hengis pala, mutt kuit\ntahanas, ni Raumam bojist ei pid armeijall häppjä tleema ja sendähde\nmnää ole ajatell, ett snää es lähds sinn vallan diätmättömäns\nsotamiähen gomenoist, muttko snää ruppe nyk koht ittiäs niit varte\nvalmistama, opeta ittes äkseerama ja ambuma ja päälsem bäätteks\nnälkkä kärsimä ja selkkäs saama -- nii, nii älä yhtä siin möris, kyll\nnet taedo vaan gaikk sodas tarvita. Kaikeks onneks meill on däälls se\nuus tullvahtmestar, se opetta snuull äkseeramisen daedo, ambuma mnää\nopeta snuu itt ja mitä niihim muihi opetuksihin dlee, niim bidä mek\nkahde mnää ja Anundilan Galkke -- muar kolmanden -- niist huale.\"\n\nKyll Iiro vastan goit pulitta, muttko Vilkk pit asjas pääll ja selitt\nja selitt hänellt tarkotukses, nii hän rupes vihdo viime ymmärtämä,\nett hyätty hänell niist Vilku meiningeist ol ja ko hänell ol vaa\nviikk aikka siihen go hänem bit lähtemä Helsinkkihi ja siäld Turki\nmaall, ni me rupesin goht toimeihi.\n\nSe uus tullvahtmestar ol vanha aliupseer Suamen gaardist, nii ett\nol oikke jumala lykk, ett meill ol semne miäs pyydettävän. Ja hän\nol koht valmis semssen doimehe ja sanos, ett hän on gymni vuassi\nnahkpojist kelvolist kanuunaruakka tehn. Mutt hän sanos, ett yht\nmiäst ei taed millän davalls sotamiäheks opetta, sillett ei se sillo\nsaa mittän gäsityst plutuunast ja komppaniiast ja ketjust eik edes\nrindmastakka, nii ett kyll vähindäs kolm miäst tarvita, ennengo\nsemsest opetuksest mittän dlee. -- No, mikäst muuka siins sitt autt,\nmuttko mnuu ja Vilkun täydys ruvet Iirollk kumppniks. Ja sano mnää\nse, ett vaikk siällt Tasalan duvas yht ja toist toimitust pidett o,\nni nii luja vähti ei siäll ol enne eik jälkke ollk, ko se viikkon,\ngo me Iiron gans sotamiähiks ittiän harjottli. Se tullvahtmestar ol\nkoko peto asjas päällp pitämä eik se lainkka stää toindas leikim\nbääll ottann. Ei muttko haukus meit niingo mikäkin, gon ei kaikk\n\"napletsoo\" ja \"nakraulli\" ja \"rusevolno\" menn oikke häne miäles\njälkke. Hiki tukas mes sai vähdät ja kovas kuris mep pidetti, nii\nett me oikke sydämem bohjast huusi \"rauttase ratta\" joka kert, kon\ndullvahtmestar tykkäs ett men hyvi ja sanos: \"harassoo.\" \"Rauttase\nratta\" merkitte ryssän giäles niim bali ko, ett ahkerus o meijä\nilon. Kaikk käve näättäk ryssängiäli. Ja se tullvahtmestar osas stää\nniingo me engelskat. Sild tul ryssä vaikk kuip pali ja ko mep pistim\n\"begomiks\" plutuunas ja tullvahtmestar hyppäs tool jalkkattes välis\nmeijä edellän, ja ol olevannas upseer ja heose seljäs, ni sillo sild\npojald pääs niim bali ryssä, ennengo me liikkell läksi, etten mnää\nolis koska uskonn, ett stää kiäld saada semne räms yhdellk kertta\nsanotuks. Ja sillongost tuva laatti tömis ja tomu lens ja kon Dasala\nmuar juur sillon gerra osas tull meit kattoma, ni häm byärys niingon\nganamboik, ko se meno näytt nin gauhjam beljättäväld.\n\nSillaill oikke ja edistymist met tei oikken giitettävällt tavalls\nsotamiähen daedois ja toimis. Tullvahtmestar ol oikken dytyväine ja\nsanos, ett ol vahing, etten mek kaikk menns sottaha.\n\n-- Em mar menekkä, sanos Vilkk siihe, se o vaaralist leikki, siäll ei\npidet kuulem väli vaikk toist suuhu ammutais.\n\n-- Ei pidetäkkän, gyll asi tosi o, sanos tullvahtmestar ja sitt hän\nilmott meill, ett ny me ole niim bitkällp pääss, ett huameaamust\nmennä ambumharjotuksehe.\n\n-- Jaaha, ny alkaki sitt mnuu opetuksen, sanos Vilkk sillo. Hän go\nnäättäk semnem byssmiäs ai oll o.\n\nMutt tullvahtmestar selitt hänellk, kuit tärkki asi se o ett osata\namppuk komeno jälkke ja ett ambumises vast häne ohjaustas tarvitangi.\nJa sitt hän opett meillk koht ne ambumisen gomendsana, ko Vilkk ens\nole toimittank kamaris seinäst pyssyngrapa jokatte meijän gätten.\n\"Serenga rotoju\", \"serenga plii\" mnää viäl niist komendsanoist muista\nja sem \"blii\" sanam bääll pit paukattama.\n\nKo mes se oli ovenn, ni Vilkk tykkäs, ett me oli ansannt todiklasi ja\nkäsk meijän Dasala salihi istuma. Ja ko mes siäll istu ja toda, ni\nhän dua peräkamaristas yhde vanhan givääri, anda se Iiroll ja sano:\n\"Kosk snää ny oles sotta menos ja sotamiähen daedois hyvi edistynn,\nni snuulls suada se kunni, ettäs saa ampput tällk kiväärill. Se o\nsodas oll ja mnää käytä stää vaan geväsi vesilinnun guvill ollesan,\nmutt, niingo sanott, snää saas sill ny amppu. Mutt pitelk kaunist\nstää, sill ett siin o nii hyvä piipp ettei semmost ol toist mailmas,\nse ei ole nääks rautta mutt kom buhdast teräst. -- Ja itt mnää tahdo\nse ladat.\"\n\nKo Vilkk o tämäm buhes pitänn, ni hän dul mnuun dyän ja sanos: \"Ja\nkyll mnää sen dakka, ett siihe luja lading tlee.\" Sitt hän vei sen\ngiväärim beräkamarihi jäll ja sanos, ett kyll hän se sitt huame\nfölisäs tua, kom Buamkalljon gedoll mennä ambumharjotust pitämä.\nMe oll näättäk sopinns siit, ett se Buamkalljon geto paras paikk\nsemssen doimituksehe on, go siäll ennengi sotaväki o ammuskell.\nMnää oll oikke ilone, ett Vilkk viivys peräkamaris niin gaua, ettän\ngerkesin dullvahtmestrillp puhuma, mitä Vilkk mnuull ol sanonns sen\ngivääri ladamisest. Mnuun dul näättäk surk Iirot ko mnää ajattli,\nett se Vilkk vissim bistä nii luja ladingi siihen giväärihi, ett\nIiro lendä seljälles ko hän se laukase. \"Kyll se asi korjatuks\nsaada\" vastas tullvahtmestar mnuum buhessen ja sitt me rupesi muist\nasjoist puhelema. Mutt ko Vilkk ol tullp peräkamarist salihi ja\nrupes tullvahtmestrill linnustuksestas jahtama ni mnää pisti ittem\nberäkamarihi, oti sen giväri seinäst ja koiti, ett olik se ladingis\nvai ei. Ei ollk kosk heng käve läpitt, ko mnää piipum bää suuhum bani\nja puhalsi. Sillo mnää nappasi seinäst Vilkun gruuttsarven, gaasim\nbualem biolist kruutti pyssyhy ja löim brannstaka varrell aika tukom\nbaperi topningiks. Mnuun däydys prannstakka käyttä, kon en löytänn\nlaastikku mistä. Sitt mnää meni salihi jäll istuma ja oll miälisän,\nettän oll saannp pyssy ladinkkihi ennengo Vilkk siihen gerkes Porvo\nmitallk kruutti ajama Iiron durmlukses. Ja sitt me istusi jäll ja\ntodasi ja jaarittli. Kyll mnää se näi, ett tullvahtmestariki ittes\nvälillp pist peräkamariin, ja ajattli, ett hän o ny vissin gattomas,\nett oling mnää ladanns sem byssy. Ja oikke mnää luuli arvannunikkin,\ngosk tullvahtmestar nauro niin meinavaisest, ko mnää hänells silmätän\nvilkutin, go hän dul peräkamarist.\n\nSeoravan aamun mes sitt läksim byssyinem Buamkalljon gedoll ja Vilkk\nanno Iirolls se suuren givääri. \"Snää tiädäk kaiketakki, ett se o\nladingis?\" sanosi mnää sillo Vilkullk, kom belkäsi, ett pia hän mene\nja tahto ottas se mnuu ladingin ulos ja pann omas sijaha. \"Tiädän\ngaiketakki mnää se\", räyhäs Vilkk vastaukseks ja sitt mentti.\n\nKo mep pääsim baikall, niin dullvahtmestar pan meijä siihen\nmetäreunall rivihi seisoma, Iiron geskell ja Vilkun doisell ja mnuu\nhänen doisellp pualelles. Sitt hän asett laudambääm bystöhöm biäne\nmatkam bäähä meist, komens ens \"smirnaa\" ja sitt \"palba serengoju\",\n\"serenga plii\" ja sillo met täräyti. Mutt harvo mnää ole semmost\njymäyst kuullk, ko se Iiron givär anno. Mnuu olivak korvan valla\nlukus ja pään sekasi ja tyhmä näköseld se Vilkkuki näytt, ko hän\ngatos mnuu ja sitt me rupesi Iirot siit meijä välistän hakema, mutt\nsiin ol tyhi paikk vaa eik Iirot missä näkynn.\n\n-- Näiks snää mihi Iiro joudus? kysys Vilkk viime.\n\n-- En, vastasi mnää ja sitt mek kattli siin jällt toissian niingo\nsonn uutt veräjä.\n\nMutt sillon dul tullvahtmestar siihe ja sanos, ett samas ko Iiro\nlaukas, ni hän dek vissi seitmändoist kuperkeikka ja men sinn metäm\nbuskihi, ett yks tuaksaus vaa ol. -- Se ol vähä kamal tössäys, lopett\ntullvahtmestar puhes.\n\nMutt em mes siink kaua stää asja kerjennf fundeeraman, go läksi\nIirot puskist hakema ja ko me oll mennk kymmengund askel, ni me näi\nhäne istuvas mättäll ja ko hän huamatt meijä, ni hän näytt molemppi\nkässiäs ja sanos: \"Kattokka ny.\" Ja silmä ymbyrjäisinp pääs mek\nkattlingi, vaikk Iiron gäsis ol pali vähemän gattomist ko enne.\nOikkjas kädes ol piän tröntt vaam byssyndukist ja vasemast kädest ol\npeukal tiäsäs.\n\n-- Mihi snää ole hukann mnuu hyväm byssymbiippun, sai Vilkk viime\nsanotuks.\n\n-- Snuu hyväm byssymbiippus -- vastas Iiro ja ol kiukkuse näköne\n-- snuu hyvä pyssymbiippus läks reissuhu mnuum beuklon gans. Lähdk\nkaramam beräs, niis taidas sem bari sautta viäl. Pahustaks tees\nsemssi ladingej.\n\n-- Ei se oll lainkka liia iso lading, sill o ammutt kaks vertta\nvahvemppi.\n\n-- Nii, mutt mistäs snää sen diädä, kodes stää itt ladann -- sanosi\nmnää siihe.\n\n-- Kukast se olis ladanns sitt?\n\n-- Mnää.\n\n-- Es mar, ko mnää se ladasi, sanos sillon dullvahtmestar.\n\nNy rupes asi käymä nii synkkjäks, etten me hetke aikka ymmärtänn\nmittä, mutt viime Vilkk sai järkes selkkemä se verra ett hän sanos:\n\"No mutt jos mnää ole se ladann ja snää ja tullvahtmestar olett se\nladann, ni siin ol kolm ladinkki päälisi. Olik se sitt ihme, jos\nei piipp kestänn. Ja se ol sendä nii hyvä pyssymbiipp, ettei toist\nsemmost saakka.\"\n\n-- Em mnää vaa ol toist ladinkki toisem bäällp pannk kosk siin heng\nkäve, ennengo mnää se ladasi, sanosi mnää.\n\n-- Sama ol asja lait, ko mnää ladasi, vakutt tullvahtmestar.\n\n-- Tep pöhköse! sanos Vilkk, -- käve kaiketakki siin heng, ko siin\nol pualvälis piippu piän reppem, mutt muuto se ol ehi ja nii hyvä\npyssymbiipp, ettei semmost saat toist mistä. Pahus sendän gon de\nmenett toisen galuj pitelemä ja turmlett ne.\n\nNiin, gyll me ny ymmärsi, ett me Iirot säästäksen oll lyännk kolm\nladinkki hänen giväärihis ja saanns se säpäleiks ja Iirom beuklo\nviäl kaupam bäälseks. Vaikk se hyät siit ol, ettei Iiro kelvanns\nsotamiäheks, kodei hänell peuklot oll enä. Mutt jos luulett, ett Iiro\nymmärtä oll meillk kiitoline siit, nin gyll tes sitt erhetytt. Mitä\nviäl kom buhele ain go hän ilosellt tuulell on, gui hän gerra olis\nkenraaliks pääss, mutt kattese ystvä veivä hänem beuklos.\n\n\n\n\nKon Dasala Vilkk vedo voitt\n\n\nMnää oli ollp pari kolmp päevä Kodisjoells sukuloittemas eng olls\nsendähde oikken giink kaikis asjois, ko sillaikka ol Raumallt\ntapattunn. Ehtost hilja mnää pääsi reisustan gotti ja ko mnää sitt\nseoravan aamuns siink kuude aikka läksin Dasalaha, nin dlee Pajala\nFrankke, yks niit kaikkjam barhamppi velikultti, kon däsä mailmas\nsaappa androit kuluttava, mnuu vasta. Mnää terveti händ tiätystengi\nja sanosi: \"No, Frankke, mildäst tämä mailm ny oikke snuu silmisäs\nnäyttä?\"\n\n-- Ky-ky--ky-ky-ky-kyll se ny-ny-jä--jä-jäll -- -- --\n\n-- Ol verka ja rupp ny jo jättämä nuas snuun goeranguris! -- Koskas\npane juur jämt niingo Änkk-Sampp -- sanosi mnää -- ja jäti Frankke\nseisoma siihe suu auk ja silmäs seljälles. -- Nii oikke, em mnää\nviittinn häne änkkämistäs kuulustellk kon diäsi, ettei hän ennengä\nollp puhettas takka ajann ja ajattli, ett se ol ny olevannas häne\nmiälestäs jotta hyvingi lystelist pilkandekko, ko hän noim buhendapas\nmuuttann ol. Siihe oikke mnää häne jäti ja painsin Dasalat kohde.\nMutt ko mnää pääse sinn, nin dlee muar mnuu kuistill vasta ja ruppe\nkoht mnuu klummima.\n\n-- Eks saap pyssyk kotons sengi Anundlam bahandekki, ettes tännt\ntul Vilkku viäkottleema yhdest pahudest toissehe. -- Kyll teist jo\nennengin darppeks harmi o, ettei teijä ain darvitt uussi koerangurej\nfundeerat -- sengi uutskott!\n\nMnää rupesin goettamam bistä vähä vastaukseks muarill, mutt ei hän\nmnuu kuulustellk, ko men glohjas kiul kädes navetto kohde, nii ett\npuukengäk klapsusiva ja haukus mnuum bahambäeväseks mennesäs. -- No,\nkyll se ymmärrätt, ett mnuu harmitt tämnem buhe, vaikkan oll hyvingin\ndottunns saama muarild oikke aika pyhkes sillon dällö. Mutt sen\ndäydys kärssi ja sen gärseski valla miälelläs, kon diäs sydämesäs,\nett muarill ol syytäkki ollk kiukkune. Mutt ny mnää oll miälestän\njuur viaton, mnää oll niingo sanott, ollp pois koko kaupungist eng\nmuistann vähäld aikka tehnen mittä semmost, ett mnuu sendähde olis\ntarvinns saad niim bahambäeväsest fliiteihin go mnuullt tällk kertta\nannetti. Antteks se, ett muar haukus mnuu Anundilam bahandekkjäks,\nse nime mnää oll häneld mond kertta ennengi saann eng valla ilma\nsyytäkkä, mutt se mnuu harmitt, ett muar ol sanonn mnuull: \"Sengi\nuutskott.\" Sill ett, niingon diädätt, ni se o niit kaikkjam bahimppi\nnimej ko meijän gaupungis pruukata ja mnää sano se vaa, ett jos joku\nraumlaine sano teille: \"Sengi uutskott\", nin gyll tes sitt saatt\ntäödells syyll ruvet kysymän gunnjam berä. -- Sillaill oikke se asja\nlait o eik stää sitt ol ihmettlemist, ett mnää oll niin giukkune,\nettän vallan gihisin, go menin Dasala salihi. En muistann enä hyvä\nhuamendakka Vilkulls sannok, ko rupesin goht jahtama, ett \"tämä o nys\nsendä vähä kamala, Vilkk, tiäds se, ett se o viiminen gert, ko mnää\nastu dämän gynnykse yli.\"\n\n-- Soo-o, meinaks sitt jäädä ainaseks tähä huanesse? sanos Vilkk eik\ntiättos pistännk, muttko makas seljälläs salim beräpengillk, kädep\npää ali ja polvep pystös.\n\n-- Älä siin viisastels, sengi julmett, kon goit ruvet parandama\nelämätäs. Tiädäks, ei tämä kaupp kannat enä; snää suututak koko\nkaupungi ja täsä saava viäl syyttömäkkin gärssis snuun dähtes.\n\n-- Kärsväise näköseks ai snää olet tullukki. -- Kuule, Kalkke, älä\nviit snää kans ruvet saarnama niingon gaikk ämmä ja ämmämäise miähe.\n-- Pahus soikko, mnää suutun däsä viimitteks ja mnää sano snuull,\nniingo olen gaikill muillekki sanonn, ett syytön mnää ole. -- Mitä\nhänen darvitt tuli mnuun gansan vetto lyämä.\n\n-- Kuis snää sanosi, vetto lyämä? Mitä snää meina?\n\n-- Mitästis snää sitt meina?\n\n-- Mitä mnää meina? Meina stää, ett ko mnää ole ollp pari kolmp\npäevä pois kaupungist ja tleen gotti, ni ovak kaikk tääll juur\nniingo olsivas Seilist karann. Ens tlee tua hultten, Pajala Fretu,\neik viit enä puhellakka lailes, muttko änkkä ja aja puhettas takka\nniingo Änkk-Sampp ja ko mnää pääsen dänn, ni snuu äitis ruppe mnuu\nläksyttämä, sano, ett mnää viäkottle snuu pahuttehe ja haukku mnuu\nniin gamalast, etten oikken geht sannokka.\n\n-- No, mutt, Kalkke park, es snää kuulemas sitt tiädäkkä näist\nasjoist mittä, sanos Vilkk ja nous istuma. Eks snää olk kuuli mittä\nmnuu vedostan?\n\n-- Snuu vedostas? Aim bahustak snuu vetos mnuullk kuuluva?\n\n-- Kyll nek kuuluvas sendä. Tiäds se, ett juur se vedolyämne meijä\näitti suututta ja sendähde snuull laki luetti.\n\n-- No, kaikki pitä kuulema. Mitä muar siit kiukuttle? Kyll mar häne\nsen diätämäm bidäis, ettei niit vedoj maksap pruukat. Ja es sunkka\nsnääkä niim böhkö ol, ett snää maksa meina, mitäs hävenn ole.\n\n-- Em mnää hävenn ol. Kuingast semnen gysymyksehen dliis, ett mnää\nhäveisi. Em maare, voittann mnää ole, ja se juur pahin ongi. Se niit\nvaevassi suututta. Ja sendähde se Fretukim buhettas takka aja. Älä\nenä usk, ett se poik pahuttas änkkä, muttko sendähde, ett hän häves\nvedo. Kyll hänell vaan dosi käsis o, hänell jos mnuulakki. -- Em mnää\nmuut san.\n\n-- Tiädäks, Vilkk, ny em mnää ol hullu harmamb, jos es snää selit\nlailles näit asjoit.\n\n-- Eks snää sitt oikken dott ol mittän guulls siit mnuu vedostan,\nkysys Vilkk jäll ja ko hän ol vähä aikka katell mnuu, ni hän dul\nmnuun dyyijön, ott mnuun graivärkeihin gii ja sanos: \"Katost mnuu\noikkem bäi silmi ja sant, tiädäks snää mittän, daikk eks snää olt\ntiätvännäs.\"\n\nJa ko mnää sitt oll hengen ja verem bannp pantiks, etten mnää tiätänn\nyhtikäm behu häne vedolyämsestäs, ni hän sanos: \"Jaahah, sitt mnää\nselitängi snuullk koko jutun, go saa ens piippum balama.\" -- Eik\nsiink kaua viivytt ennengo häne nysäs ryähäs niingon gorsteen ja sitt\nhän algo: \"Niingos tiädä ol endispäevä Alexandrimbäev ja Moso Ale ol\njo aikka sitt käskenn mnuu Alexandrin-gousill. Mnää kiiti ja lupasin\ndull. No, endispäevä ehtopualls sitt mnää näe jäll Moso Ale ja hän\nsano: 'Muist nys sitt vaan dull ehtost mnuun dyän -- tiädäks snää,\nmistän saisi se Hesu Jankken gässihin. Mnää olem bruukann muista händ\nain dänä päevän eik yks klasi taikk pari hänellekkä sunkkam baha\ntekis?'\"\n\n-- Kyll mar Hesu Jankke löydetä. Josei se olk koton, nin gyll mar\nsiällt tiädetä misä se o. Jos snuu on giiru, niin gyll mnää pidä\nmurhe siit, ett hän sana saa.\n\n-- Eikä mnuull ny olis aikka händ kaahistell ja kyll se sitt vaa hyvä\no, jos snää otas se asjan doimittakses.\n\n-- Ota maare ja kylläs saa luattas siihe, ett se lailles toimitettun\ndlee, vastasi mnää ja sitt me erosi.\n\n-- Kodei mnuull muutakkan dyät oli, ni mnää läksingi oitis hakema\nJankket. Mutt ei hän ollk koton ja ko mnää kysysi, misä hän ol, ni\nsanotti, ett hän ol mennk kirkkmaall hautta kaevama. Mnää läksi sitt\nsinn ja siäll oikke Jankke ol. Hän ol juur saann hauda valmiks, ko\nmnää sinnp pääsi ja seisoskel ny lappemes nojas haudam barttall ja ol\ntytyväise näköne.\n\n-- Hyvä ehtopualpäevä, Jankke, mnää sanosi. -- Snää oles saannt tyäs\nvalmiks.\n\n-- Nii händ, valmiks oikke. Virkkatan däyty mnuungin doimitta,\nvaikkan hyvin diädä, ett se kon guappa toisellk kaeva, hän lange\nviime itt siihe.\n\n-- Nii händ, sanosi mnää, -- semne o mailma meno, mutt es snää,\nJankke, kroopeijas paham bäällt tee. -- Nii ett jät nys synkkjä\najatukses ja tul ehtost Mosoll Alexandrin gousill.\n\n-- Kiitoksi vaa. Mutt sitt em mnää kerkkekkä enän gandamam blanguj\ntämän guapam beitoks, ko mnuu viäl täyty vaattenikki muutta. -- Vaikk\nsama se on, gyll se kerjetä huamengin dekemä.\n\n-- Kerkke maare snää huamengin dekemä eik siit paha ilmaka nyt tulk\nkosk tuul ol lännen gulmall.\n\nNii mep pääti, Jankke vet tikapuus ylös haudast ja sitt me läksi\nyhdes kaupunkkihi.\n\nEhtost meit ol sitt oikke iso troikk koos siäll Mosoll ja ko siin\nyht ja toist juteltti, nin dul puhe rohkeudestakki ja Pajala Fretu\nkerskal kom bahus, kui rohki hän o. Mnää nauro itteksen, go muista,\nniingo snääki se vissi muistak, kui hän makas kiven dakank, ko met\ntoise mukulak karasin Garin gedollk kanuunan guuli kii ottama stää\nmyäden go engelsman niit meill ammuskel. Se ol hauska peli, niingos\nmuista. Tuskin guul ol kerjenn oikkem byssämängä, ennengo me jo olin\ngaevanns se ylös, pistänns sen gainlohon ja kas näi, myymä stää\nVesandrill. Mutt Pajala Fretut ei näht niis toimeis, se poik makas\nkiven dakan ja pelkäs. -- Nii händ ja ko mnää sengi muisti, ni mnuu\nharmitt hänen gerskamises rohkeudestas. Mutt ko hän yht päät stää\nsiin vaa hollas, ni mnää sanosi viime: \"Kyllkaiketakki jokanen däsä\npuheli ja kehut taita, kui rohki hän o, mutt mnää lyä, Fretu, vetto,\nettäs pelkkä enemmän go mnää, jos mek kahden gell kakstoist tänä yän\nlähden girkkmaall.\"\n\n-- Em mar pelkkäkkä, sanos Fretu ja oijens kätes mnuull. Ja nii siins\nsitt lyätti vetto.\n\n-- Mutt kuingast se todistetan, guka teist enemäm belkkä, kysysivä\nnet toise. Mnuull olivat mnuun duuman ja mnää vastasi: \"Kyll mnää\ntodistuksist murhem bidä.\"\n\nJa sitt me pääti, ett istuta Mosolls siks, ett sydänyäaik tlee ja\nsitt lähdetä. Net toise lupasivat tuli meit saattaman Dekkalan\ngulmaha astikk.\n\nKyll Fretu muutus vähitelle hyvin dotiseks pojaks, mutt ei hän\nsittengä andannp perän, go vahtas ai joukko ulos akknast ja sanos:\n\"Om mar siäll ny vaam bimi siäll ulkon, oikke sopev yä ny ongi.\"\n\nJa kyll Fretu oikkjas ol. Pimi yä se ol.\n\nKon gell sitt ol tosa pualkahdendoist paikoill, ni me läksin gaiki.\nTekkalan gulmas sanosivat toise meill hyväst ja mnää ja Fretu läksim\nbainama Nummet kohde. Mek koperoittim bimjäs trapuj pisi yli kirkkmaa\naeda ja sitt kuljetti rinnasim bitki stää isso pääkäytvä. Fretu\nhamppa helisiväs suus ja hän valitt viluas, mutt mnää meinasi ett\nkävellä lujemi, niin gyll lämmi tlee. Kyll mnää se vaan diäsi, mikä\nvilutus se ol, ko händ vaevas ja ajattli itteksen: \"Älästis hualp\npoik, kylläs viäl tunnustakki, ettäs pelkkä.\" Ko sitt ol mennt vähä\nmatka, ni mnää pisti itten edell ja ko mep pääsi se haudan gohdallk,\nko Hesu Jankke juur ol saann valmiks, ni mnää sanosi: \"Katost pahust,\ntäsä o vesirapakk, hypp nyp, poik, oikke aika kruipaus oikkjallk\nkädell.\" Fretu hyppäs mnuu neovon jälkke ja putos kropsatt hauttaha,\nni ettei ai eik oi kerjenns sanoma, muuttko sinn men ja siäll ol.\n\n-- Jokos pelkkä? mnää kysysi, mutt kodei hän mittä vastann, vaikk\nmnää kapple aikka siin odoti ja vaikk mnää kuuli, ett hän garas ettit\ntakasi siällk kuapam bohjall, ni mnää läksim bois harmeisan, gon en\nsaann händ tunnustama, ett häm belkäs, vaikkan sen gyll tiäsi, ett se\npoik ol pelgo hallus ja oikke aika tavalls sittekki.\n\nMutt seoravanp päevän vast upra ol gaupungis. Koht aamusten go mnää\nheräsi unestan duallp peräkamaris, ni mnää näi ove raost, ett täälls\nsalis istusivap Priia muar ja Teuko Lutt ja Kalljola Fretta. Ja kyll\nämmill jo puhelemist ol. Meijä muar ol pistänn ittes ulos johonkki\naskreillas ja heill ol hyvä friiheett pann umme ja pimjäk kokko. Ja\nkyll hep pauhasivakki ja haukusiva mnuu ja siunasiva ja kläppäsivä.\n\n-- Nii, sanos Klupula Lutt, -- mnää ole stää ai sanonn, ettei se\nVilkk saann mukulan olles tarppeks kinduihis. Semmost siit tlee, ko\nihmse andava lapses elä ja oll niingo he itt tahtova eik lainkka\nrangas heit.\n\n-- Semmost oikke siit tlee, sanos Kalljola Fretta, löi nuusku nokkas\ntäytte ja tarjos muillekki, -- semmost siit tlee. Jeskandeerakast\nsendän go ajattle, ett kunnjalisist vanhemist syndy semne vekar. --\nMutt niingos sanosi, Lutt, se o huan gasvatus, ko sen deke.\n\n-- Niin oikken dekeki, meinas Priia muar, -- liiaks oikken dämä\nTasala äit o Vilkku lellitell, mutt kyll mailm kuritta sitt se\nsija. Saadast nähd vaa, ni Vilkk joutu linnahan däst tyästäs ja saa\nkaakkpuus selkkähäs sen go häneld mukulan jäi saamatt ja hiukan\ngaupam bäällist lisseks. -- Jaa-a ko stää ajattle, ni se o oikken\ngamala.\n\n-- Älkkä muut sanokk, Priia muar, se on gamala.\n\nSemmost prohti oikke ne ämmäs siinp pitivä ja mnuu harmitt, nii ettän\nmeinasi noust ylös ja lyyryttä heijän gaikk ulos aukost.\n\n-- No stää ny viäl olis tarvitt Tiädäks mnuu miälestän ämmä oliva\njuur oikkjas.\n\nMutt sillo Vilkk nousiki ylös ja vaikk mnää kyll vastam buliti,\nniim bää kolmandenk konttin mnää sillon Dasalan drapuist alas tlii\nja löysi ittem bihald pikemin go oll aavistannukka. -- Sill o niin\ngamalan duline luand, sill Vilkull.\n\n\n\n\nMaistri raakpuu\n\n\nHuhtkuum bäev ol jo likitellem bualillk, ko Rauma realkoulu arvos\npidett opettaja, Campus, heräs unestas. Makkjald ol uni maistunnukki\neik oll ihmekän, go se eiline ehto ol oll hiuka väsyttäväine.\nVäsyttäväine oikke se ol oll, mutt turkase hauskaki samas. Lavilan\ngartnos ol myytt puutavara aupsioongaupall ja inspehtor ol pannt\ntoime oikken gomjap pidos se aupsjooni yhteyttehe. Ens ol syätt\npualpäev, oikke fiin pualväev, sitt ol jatkett aupsiooni ja ehtost\n-- -- nii ehtost, mitäst sillon dehtingä. Maister oijendel jäseniäs,\nreedas peittoas, ko ol osald valunn laattjall, tahkos ottatas ja\nrupes koittama muistutell oikke alust alkkaten, guis se eilinem bäev\noikke ol kulutett. Hän muist valla hyvi, ett hän ja tullar oliva\nlähtenn yhdes Lavilaha Savila Jussi heosell, hän muist, kui he oliva\nnaurannk, ko Juss ol puhell heillk klookuijas koko menomatka, hän\nmuist, mitä Lavilam bihallk kokkondunnut talomboja olivas sanonnk\nkaupungilaiste heosist ja ajopeleist, muist viäl sengi, mihi\nhinttaham buutavara oliva noss aupsiooni alus, mitä herkuj ol ollp\npualpäevpöydäs ja ett hän ol pitännp piänem buhengi. -- Nii händ,\nkaiken dämä hän muist, mutt sitt -- mitä sitt tehti ja kuis sitt\noltti, stää ei hän muistann oikke. Hänell ol jongulaine aavistus\nsiit, ett aupsiooni jatketti viäl pualpäevä jälkkengi ja ett hän\nhiljemppä ehtoste ol pelannk kruuvi; hän ol muistavannas, ett Lavilas\nol syätt viäl ehtotakki ja ett sitt ol tarjott kaffet ja konjakki.\nMut kamala riipi raapin gaikk nämät tapaukse oliva häne muistosas ja\n-- mikä enimä maistri harmitt -- hän ei tiätänn yhtikäm behu, kui hän\ngottit tuli ol. Hän yritt kerra ja toisengi muistuttleema stää kottit\ntulo, mutt se ol niingom bois pyhjett häne siälus silmätte edest ja\nkui hän siin yrittliki, ni ei hän stää vaa muistann, ei stää ko merkk.\n\nMitä enemä maister tätä asja ajattel stää pahemallp pääll hän dul.\nJa niingo mond kertta ennengi händ enimä harmitt se häne luandos\nominaisus, ett hän gadott muistos, ko hän vaa hiukangi liiemäks ol\nnauttinn. Ymmärrettävästengi ei semne ussen dapattunn, mutt joskus ko\nol hyvä aikka ja hyvä seora ni maisteriki unhott kohtulisude. -- Ei\nnek koulmaistrikka mittän daeva englej ol, jumal nähkö.\n\nNo nii, dapattunnu ei saat tapattumattomaks muutettu -- lohduttel\nmaister ittiäs vihdo viime -- heitt peito yldäs, nous äkki ylös ja\nrupes vaatettama ittiäs. Muttko saappatte voor tul ja hän juur ol\ntarttumaisillas soitingellon gahvakan gäsketäkses Mari, häne vanha\nhuushollerskas, tuama ne, ni hän joudusiki vallan gamalatte ajatuste\nvalttaha. -- Mitäst sitt, jos Mari tiätä, ett hän ol hiuka liikutett\neilä. -- Sillo ei ol hyvi asja. -- Ja kyll mar se se vissin diätäki.\n-- O hän nys sendä oikke harmin gappal, koden mnää lainkka muist, kui\nmnää kottit tlii ja kosk mnää tlii -- -- Mutt omb täsä huanes kaikk\nlailses reedas -- -- ei se taedakka sendän diättä mittä. -- Lailses\nreedas! Niingo ei täsä kaikk olis ennengi oll lailses reedas, ko mnää\nole vähä hutikas kottit tuli. Kyll se Mari vaa järjestyksest murhem\nbitä. -- Turkane sendä!\n\nMaistrill nous hiki ottaha. Hän joi klasi vett, men sukillas akknan\ndyä ja vet rulgardiini ylös. -- Siäll ulkon ol oikken gaunis\nkeväpäev. Taevas ol selkki ja auring paist nii lämmjäst, ett kaikk\nrästäp päeväm buallk kattu tiukusiva, hakomolkoset tirskusiva ja\nnaapurtalo ränni all ol kyhkyspari tullp pesemä ittiäs. Ilo sild\nnäyttiväk kaikk ihmsekkin, go siutten gulkiva ja Kiviniämen gulmald\nkuulus posetiivi soitto. Kaiken dämä nähdesäs ja kuulesas maister\nunhott hetkeks kaikk murhes ja päätt ett ulos hängi mene keväilma\nnauttima. -- Mutt nes siunatus saappa! -- Ei hän sukillas mennt\ntaed ulos. -- Oi nyp paha polv sendän, gonei se Mari men johonkki\naskreillas ulos köökist, ett sais pistä ittes sinnk, kopat saappak\nkättes ja sitt lykät liässuhun daanes kattomat. Mutt ei se vaa men.\nSiälls se pysy niingo noidutt ja vähtä padottes ja pannuttes kans,\nni ett kolin guulu porstom boikin dänns saakk. -- -- Mutt händäst\njos jokku vanhas saappa olsiva unhottunnt tähä huanehe! Maister\nlaske ittes polvilles laattjall, koperoitte sängy alusta ja kodei\nhän löyds siäld mittä, ni hän nouse ylös, ava vaatekaapi ja kähjä\nse läpitte. Mutt se on gaikk turha. Ei Mari ol nii ruakoton, ett se\nunhotais vanhoj saappait häne huanehes. Harmeisas maister istatta\nsängylaidalls, sytyttä paperossi ja puhaldle saurenkkait. Mutt kesken\ngaike hän hyppä pystö, hän on dehn lujam bäätökse. Hän graappa\nsoitingellon gättehes ja ott rypyis, niingo hänell olis joku syntti\ntehn koulpoik edesäs hän soitta oikken giukkusest.\n\nTuski o minuuttiakkan gulunn, ni Mari tleeki sisäll, kaffevehket\ntoises kädes ja toises kädes maistri saappa. Mutt koht ko maister\nnäke häne, ni hän huamatte, ett ny ova asja hullust. Mari suupiäle\nova vedetyp pahast alaspäi ja -- mikä paheve -- klasisilmä ova\nluiskattann alas juur nokam bäähä. Ja se o sitt nii viss merkk, ett\nny o Mari huanollt tuulell. Maistri juhlaline opettajan gatand katto\nniingom byhjett ja hän tervettä nii ystvälisest ko hän suingin daita:\n\"Hyvä huamend Mari!\" -- Mutt Mari ei vast mittä.\n\nNii semne se o. Jos se olisiki niingo muu vaimihmse, ett se\ntiuskeis ja moiteis, ni se ei olis mittä. Sillo suutuis ittekki\nja annais sill joka sanast kaks takasi. Mutt ko se noi vaa mykkän\naskroitte ja sillon dällön gattle luinauttle toist nii jumalattoma\nharmittavaisest, nii siint tunde ittes nii yksingertaseks ett\noikken dekis miäl vajot omi saappaihis piiloho. -- Semssi maister\najattle ja kävele ettit takasi laattjall. Mutt yhtäkki hänem bistä\npäähäs, ettei hänen dervetykses kukatiäs oll oikkem baikallas, kosk\nse auringoki jo näky olevas niin gorkkjall. Hän otta plakkarkellos\nyäpöydäld. Se osotta viis minuutti yli kolm. Maister hätkättä, mutt\nseoravas silmäräpäykses häm baina kellon gorvatas vasta, naura ja\nsano ittekselles: \"No, stää mnääki; se o jäänn vetämät.\" Hän o oikke\nilonen, go hän viäl saa eläs siint toevos, ett hän o herännt tavalise\naikasi, mutt samas ruppe vanha seinkell ruaksalis surisema, niingo se\nain deke, ennengo se ilmotta sanottavas ja ko se o aikas suriss, ni\nse hakka ykstoist lyäntti yhte humuhu.\n\nÄäh! ärättä maister suutuksisas ja tunde luisas, ett Mari kattle\nluinauttle händ juur niingo se tämsis olois pruukka katell händ.\n\nMaister istatta pöydä viäre ja vajo ajatuksihis. -- Mimmost olis, jos\nannais tua Mari menns sem bitkän diä, ettei se tosa kiukuttel. Mutt\nhän hylkkä samas semse ajatuksek, ko hän ajattle Mari hyvi puali ja\nmuista, ett Mari o händ lapsest astikk hoitann. Ei stää tiäd, mimse\nsaa, mutt sen diätä -- -- --\n\nTähän gatke maistri ajatuste juaks, ko ovi aukke ja sisäll astu\nRauman dullar. Mari pistä ittes koht pois huanest suuttunnu näkösen;\nhän ei saak kärsityks tullri.\n\n-- Hyvä huamend -- sano tullar kähjäll äänelläs -- kuingast snää\njaksa niitte eilistem bidotte jälkke?\n\n-- Mikäst mnuu o jaksaisan. Haest istumbaikk ittelles ja pant\ntupakiks.\n\n-- Se on goko hausk otus se inspehtor ja erinomase hyvä kiiskisemätti\nse tarjos, muist herkuist puhumatakka.\n\n-- Hyvä oikke se ol ja hyväp pido ne olivak kaikim buali, mutt olis\nhän sendä joutann avat muutmam botu samppanjakin, go hän gerra semsen\ngalaasi rustann ol ja kosk tavaraki nous -- mitä mnää ymmärä -- yli\nkäyphinnatte.\n\n-- Se o viss asi, ett tavar siäll hyvi nous. Äijä huusivak ko hullu\nja takka mnää sengi vaa, ettes snääkä niit raakpuitas ilma mittä\nsaann, vaikk net tuadangin gaupunkkihi samall hinnall. -- Ja huame\nnes sitt tleevakki.\n\n-- Mitä snää puhele! Raakpuit -- oleng mnää ostann raakpuit!\n\n-- Niingodes snää stää muistais. -- Meit toissi oikke naurutt, ko\nse ensmäine raakpuu myytti ja äijä huusivas stää kilppa; nostiva\nhiljaksis hintta välist viidellkkolmatt ja välist viidellkymnellp\npennill. Ja juur ko vasar ol puttomaisillas kolmanen gerra Moson\ngapteeni huuttoho, ni snää tlii lengeihi, huusi: \"Viis markka pääll\"\nja siins seisosivas sitt äijäs silmäs seljälläs ja suu aukk. Vasar\npaukatt kolmanen gerra ja raakpuu ol snuu. Ja sillaills snää teik\nkuus kertta peräsi. -- Snää meina vissi ruvet laeva rakendama. --\nOnneks olkko vaa!\n\n-- Älä ny hulluijas -- ett mnää huusi heit koko pualen dusina, snää\nsano?\n\n-- Sillaill oikke niit ol lukkuas. -- Kuule, es sunkka snää vaa niit\nkureillas taikk erhetyksest huutann.\n\n-- Mitäst maare mnää semsis asjois kurelema ruppeisi -- vastas\nmaister ja koitt oll levolise näköne. Mutt sydämesäs hän giros stää\nhetki, ko hän ol lähtenns sinn Lavila aupsioonihi. Händ harmitt,\nettei hän lainkkan diätänn, mitä lai puit semse raakpuu oikke oliva.\nTullar olis kyll taitanns se selittäs, se hän gyll tiäs, mutt hän\ndiäs sen gans, ett jos hän olis ruvenns stää sild kysymä, ni se olis\nkoht ymmärtänn, ett hän ol sittengi huutann ne vaston dahtoas ja kyll\nhän sitt olis joutunn nauru ja pilka alaseks koko kaupungis. Ei,\ntoisild häne net tiädot täydys hankki. Maister istus niingon guumillk\nkivill ja odott, ett tullar menis menoijas. Viime se sitt läksiki ja\nnauro mennesäs, nii ett maister rupes eppälemä, ett se vissin diäs,\nkuis se raakpuitten gaupan gans oikke lait ol.\n\nKoht ko maister näk akknastas, ett tullar ol käändynn ensmäittellp\npoikkiskadull, ni hän heitt pälsy ylles ja läks ulos kaupunkkihi\nhyvä ystväs, pangijohtajam Bensaston dyä. Hän ol maistermiäs hängi\nja stää paitt laevaredar, niin ett kyll se poik puutavarat tuns. Ja\nhyväluandone hän gans ol ja valmis neuvoj andama, kon darvitti. Ol\nkyll tosi, ettei Pensast andann neovoijas ilma nuhteit, ko hän sen\ndarppeliseks näk ja tällk kertta maister aavist, ett hänell ol piän\nripitys tiädos niitte raakpuitten dähde. -- Mutt ripittäkkö sitt, jos\nhän o stää miäld, ett koulmaistrim bidäis tundeman gaikk kauppmiäste\nmutkasep polgu -- tuumal maister, ko hän ol astumaisillas pangi ovest\nsisäll. Ja juur ko hän ove avo, ni hän dek viäl sengim bäätökse, ett\nhän aluks koitta oli, niingo hän olis ehdon dahdo ne raakpuu ostann\nja pääse sillaillk kukatiäs koko ripityksest.\n\nSiin miäles oikke hän ol, ko hän giipust sisällp pangihuanehe. Siäll\nistus Pensast tavalisellp paikallas ja ol räknöittemisen doimes, nii\nettei kerjennk kattomangan, guka sisällt tul. Mutt hetkem bääst hän\nsai tyäs valmiks, lask pännäs pois, tul Kandolan dyyijö ja hiäros\nkässiäs, niingo hänen dapas ai ol, ko hän hyvällp pääll ol.\n\n-- No, hyvä päevä, Kandola, mitäst snuullk kuulu? Tleestis istuman\ndännp peräkamarihi, ni saadam buhell hiuka mailma menost, pauhas\nPensast ja talutt Kandolan peräkamarim böydä viäre istuma. Siins sitt\npuheltti hetke aikkan duulist ja ilmoist ja kevä joutumisest, mutt\nviimen Gandola rupes käymä siihe asjahas kii ja sanos Pensastoll:\n\"Veli ei oll lainkka Lavila aupsioonis eilä.\"\n\n-- En, en oll; ei ol aikka semssi viftreisuihi.\n\n-- Viftreisuhi! Kui veli nii sano; kukast sinns sendä viftamist varte\nlähtenn olis?\n\n-- \"Viälä hän kyssyy!\" -- Kuule, Kandola, snää olik kuull mnää,\nsiäll. No, niin, dahdoks ny esimerkiks juur snää sanno, ettäs läksis\nsinnk kaupoj varte.\n\n-- Kuingast muuto sitt, kaupoj varte oikke mnää sinn läksi.\n\nPensast ei tahtonn oikken gorvias usko. Hän gattel Kandolast iso\naikkan glasisilmättes yli ja ol valla hämmästynn. Mutt viime hän\nvirkos siit ja sanos: \"Saisikost luvan gyssy, mitä kaupoj varte snää\nsinn läksi?\"\n\n-- Saa kyll vaa. Mnää osti siäll ittellen muutma raakpuu.\n\nPensast oll niingo nuijallp päähä lyätt Hän gimmatt ylös tooliltas,\nrupes kävemä ettit takasim bisi laattjat, muttko hän hetke aikka siin\nol paseeraskell, ni häm byrskätt naurama. Hän nauro, nii ett vedes\nsilmin dliiva ja ettei hän henkkiäs takkan dahtonns saad.\n\n-- Vai raakpuit snää ole ostann, muutma raakpuu snää sanosi. Kuule,\nveli hyvä, eks sanois mnuull viäl, kui mond snää niit osti?\n\n-- Miks en sanois. Kuus mnää heit aluks ostin; gyll niit lissä ai\nsaada.\n\n-- Vai nii, vai kuus ja siunatuks aluks. Snää meinas sitt jatkas stää\nafääri, vai kui?\n\n-- Sillaill oikke, jatka oikke mnää stää meina. Niingost tiädä, ni\nmnää anna rakentta ittellen semse huvilan dapasem Betäjäksehe ja\nsemsist puist tlee hyvä laattjaniska. -- Maister pysäs kesken gaike.\nHän ol näihi saakk koittannp puhell, niingo hän olis koko elämä ikäs\noll raakpuitten gans tekemisis, mutt ny muutus Pensast se näköseks,\nett maister rupes eppälemä, ettei hänell ol oikke lailist käsityst\nraakpuist. Hän lopett, niingo sanott, puhes keske ja katsel Pensasto\nhyvi nolo näkösen. Pensast paseeraskel vaa yhtmitta pisi laattja,\nmutt ny ei hän naurann enä. Kaikist näys, ett hän ol suuttunn.\nViime häm bysäs Campukse ette ja sanos: \"Älä, veli hyvä, puhel noim\nbehmossi. Tiädäks snää, mimssi puit raakpuu ova?\"\n\nSiin oltti, ny mnää ole sitt vihdo viimengin gii -- tuumal maister ja\ntul niim bunaseks, ett korvlehdekki oikke hehkusiva. Ja kom Bensast\nvaa vaades vastaust, ni hänen däydys viinien duskin guuluvall äänells\nsanno: \"En.\"\n\n-- No nii, stää mnääki, ettes snää tiäd raakpuist juur yhtikä mittä.\nMutt mnää tiädä. Nääks, raakpuu ei olekka mittän davalist puutavara.\nNe ova vähindäs kymmne sylttä pitki ja ladvast vähindäs 8 tuuma\npaksuj. Ymmärräks snää, Campus, ett niis on gokko.\n\n-- Jumal siunakko, mutt sitt ne maksavakkin goko jouko.\n\n-- Ja vissi, ei niit piänill rahoill ostet. Huanoma maksava noi\nsadaviidengymmne markam baikoill, mutt semssi ei Lavila metist myyd\nlainkka, nii ett mnää ajattle, ett nes snuu raakpuus maksava siink\nkahdesadan markan gorvillk kappal.\n\n-- Mitä snää sanokka! Kuus semmost maksais sitt tuhannengakssata.\n\n-- Oikke räknöitt, Kandola! -- Niist tlee vähä tyyrimbualissi\nlaattjaniskoj, vai mitä snää meina.\n\nCampus ei vastann mittän, go istus hissuksis ja odott, ett Pensast\nlepyis. Viime se lakasikin gävelemäst ettit takasi laattjall, istatt\nkeinustoolihi ja höpis ittekselläs: \"Raakpuit laattjaniskoiks, herra\nhallikko.\"\n\nCampus odott siks, ett se lakas stääki jahnamast ja sitt hän gysys\nhyvi argall äänell: \"Ei sunkka veli, ko o redar, ostais niit mnuu\nraakpuitan?\"\n\n-- En, kiitoksi pali vaa! Mnuull o raakpuit Jumalan gyll ja vähä\npäällekki. Mutt Moson gapteen osta, ko vaa hinnoist sovita. -- Vaikk\nsnää es taedt tiättä, mitäs niist ittekkä maksann ole.\n\n-- Nii, niin gyll se nii ongi, etten mnää yhtikä hiukka muist, kuik\nkorkkjall mnää ne huusi.\n\n-- Vai nii, vai es muist -- sanos Pensast ja vihels. -- No, mutt\nmitas snää kaiketakki sendä muista.\n\n-- Mikk mita?\n\n-- Mikk mita! Herra hallikko! Ymmärräk kaiketakki snää se, ett\nsnuun däyty tiättä, kuip pitkä ne ova ja kuip paksu, jos snää ne\nmyydt tahdo. -- Mutt snuu surkkjast naamastas mnää nää, ettes snää\ntiäds stääkä. -- Kuule, Kandola, snää oll hiuka noi eilä, ekkäs nii\nhiukanga. -- Ja Pensast pyärittel etusormias ottas edes.\n\n-- No nii, mitä sitt, em mnää stää tahdk kiälttäkkä, ettän oll hiuka\nfiiris, eng valla hiukanga. -- Mutt san ny mnuull vanha ystvyde\nvuaks, kui mnää pääse niist riivatuist raakpuistan. -- Mitä mnää\npyydä niist Moson gapteenild?\n\n-- Jaa, ett mitä snää niist pyydäisi. No nii, mnää sano snuulls\nsitt, ett snää ole itt maksann niist 175 mkka kappleld. Tullar käve\nnääks tääll ja juttel, mihi hinttaha snää ne huusi. Mutt josas saa\nMoson gapteenild 150, niin giit jumala. Sillaills snää häve 25 mkka\njokattest ja tuamsem balka viäl pääll.\n\n-- Oohoh, poik, stopp nys sendä hiuka. Tullar sanos, ett net tuada\nRaumalls samall hinnall ja huame niittem bidäis tleemangi. O se\nkummingi yks siunatt asi.\n\n-- On gyll vaa. Mutt olekkostis snää kattonnp paika niills sitt. Mihi\nsnää net tapuloitte?\n\n-- Pihallt tiätystengi. Kyll maar talo isänd se oikkeude mnuull anda.\n\n-- Anda maare. Mutt ei siit tul mittä sittengä.\n\n-- Nii händ; eikän daedt tullakka. Em mnää muistannukka stää Mari\ntäsä hädisän. -- Jaa-a, mitä sanoiska Mari, ko hän näkis ne mnuu\nraakpuun.\n\n-- Mitä hän sanois! Ei mittä, ei niim bali ko yht sana hän sanois,\nmuttkon gävelis mykkän niingo Eegyptim bapi muina ja kattlis\nluinauttlis snuu näi, niingo häm bruukka. -- Ja Pensast mulauttel\nsilmiäs, nii ett kylmä värek käveväp pisin Kandola selkruatto. --\nSillaill oikke hän dekis ja se snää joudaisik kärssiäkki. Mutt täsä\nasjas on doine ja viäl paheve kniks ja se o se, ett snuum borttis\nkohdall on gatu nii soukk, ettei kymmne syldänem buu mahdk käändymä\nsiin. Sanallas sanott, niit raakpuit ei saada snuum bihalles, ei\nvaikk taitutais.\n\n-- Turkane sendä! Mihi jumal siunakko mnää nes sitt pane? -- Ann ny,\nvelikuld, mnuull joku neov.\n\n-- No, annan gaiketakki mnää snuull neuvoj. Snää lähde nyk koht myymä\nne raakpuus ja josas saa niist ero, ni on gaikk hyvi, mutt jos ei se\nluanist, ni snää mene ja hyyrä ittelles jongu semsen dalon biha, mihi\nnes saadan guljetetuks.\n\n-- Sillaillk kaiketakkin däsä nyt tehdt täyty. Tul mar mnuullp prässi\nsiit Lavila reisust. Ohhoh sendä! -- Mutt kiitoksi pali, veli hyvä,\nneovoistas. Mnää menengi nyk koht Moson gapteenin dyä.\n\nNy algo maistrill raskas vaelus. Moson gapteen osas onneks ollk\nkoton, muttko maister ol esittänn asjas, nin gapteen sanos, ettei hän\ndarvitt raakpuit lainkka. Kureillas hän sanos niit huutannu Lavilas\nja ol hyvi ilone, ett maister, \"ko o oppenn miäs ja tiättvästengin\ndunde puutavarattengi hinna\" ol pelastann häne saamast nämä raakpuu.\n\"Ne ova\", sanos hän, \"nii vahvoj puit, ett semssi tarvita raumlaisis\nlaevois hyvi harvo.\" -- Ja siihe se kaupp lopus. Yht huan onn\nmaistrill ol Keijosen gapteenin dykön. Ei hängän darvinn raakpuit,\nmuttko sanos, ett hänell on gaks oikke hyvä raakpuut myydäkki, jos\nmaister tahdois niingo lisät tapulias. Jokela handelsmann ol kyll\nhaluline ostama, jos maister suastuis odottama makso kuus kuukautt\nja jos ei niis maistrim buis ol mittä vikka. \"Niingo maister tiätä\",\nsanos hän, \"ni semsep puuk kaadeta mond kertta nii ruakottomast,\nett ne meneväp poreillk, ko ne maahan dömättävä.\" Ja todistukseks\nhän gäsk maistrin gattoma yht raakpuut, ko ol maksann iso joukon\ndoistsatta markka eik kelvann muuks kom boldinpuiks, ko siin ol pore,\nvaikk ei hän stää ostais huamann. \"Sinn menivä mnuu rahan, niingo\nMonna suaho\", lopett handelsmann, levitt kässiäs ja ol niin gärsväise\nnäkönen, gon gaikk mailma murhe olsivap painann häne harttemias.\n\nSurulisell miälell maister läks Jokela handelsmannin dykkö. Händ\nrupes jo väsyttämän goko jutt. Mutt sillo hän muist, ett häne\nnaapris, Bajala handelsman gukatiäs tarvitte raakpuit. \"Ole mnää\noikken gahko\" sanos hän ittekselles, \"koden goht stää huamann.\nJos joku raakpuit osta, ni se om Bajala handelsmann.\" Ja nii se\noliki. Pajala handelsmann ol koht valmis kaupoihi; hän diäs puitte\nmitakkin, go hän ol kans meinannt tuli niit huutama, vaikk häne sitt\nol täytynns sairastumisen dähde lahotta reisus. Häm buhel ensmäisest\nhetkest alkatte siit kaupast, niingo se olis ollp päätett asi ja\nmaistri miälest eläm rupes jällt tunduma oikke suloseld. Häm bauhas\nraakpuist kaikkette niitten diädotte nojallk, ko hän ol saannt tähä\nastikk retkelläs, niingo hän olis oll vanh puutavaran gauppmiäs,\npuhel kui oksattomi ja suari ne oliva ja vakutt viimeseks, ett ne\noliva varovaisest kaadetu, nii ettei niis olp piänindäkkäim borett\n\n-- Se mnää kyll usko, sanos Pajala handelsmann, -- ei siit talost\nhuano tavara ennengä olt tuli. Sendähde mnää ostangi ne, niingo\nsanott, ko vaa hinnoist sovita ja kyll mar me niist sovi. -- Niin,\nguip palist ne maksava?\n\nMaister meinas juur sanno, ett hän on dytyväinen, go hän saa mitä\nhän ittekki o maksann, mutt sillo häne lykkäsiki miälehes ett soveis\nmar täsä piäne voitongin gorjat ittelles kaikist vaevoist ja näyttäs\nsamas sillp Pensastoll, ett hängin daita gaupoj tehd. Ja sill voitoll\nhäm bidäis sitt piänep pidos seorhuanes, oikke hauska, ilosep pido.\nMaister hymätt, ko hän ajattel, kui hyvin dämä raakpuujutt nys\nsendä näky päättyväski ja hetke viäl tuumalttuas hän vastas Pajala\nhandelsmannill: \"Nii, veli hyvä, asja lait o semne, etten mnää tiäd\nviäl ittekkä valla nuuga, kuip pali mnää niist maksann ole, mutt mnää\najattle, ett mnää tlee hyvi omillen, jos mnää saa niist 190 markka\nkappleld.\"\n\n-- Se ei ol lainkkam bali semsist puist, sanos Pajala handelsmann. --\nTosa on gäsi ja kaupp on deht.\n\nMaister oikke hämmästys, kodei se lainkka yrittännykkän dinkkama\nja hän duumal jo itteksellees, ett olis mar häne sopinnp pyyttä\nenemängi. Mutt seoravas silmäräpäykseks hän jo häpes tätä ajatustas,\nko hän muist, kui mond kertta hän ol kauppmiäste voitohimo moittinn.\nHän oijens kätens Pajala handelsmannill, sanos samas hyväst ja läks.\n\nPälsy levjänäs ja kädes seljän dakan hän läks astuman gottippäi. Hän\nol nii hyvällp pääll, ett hänen däydys oikke laula hyräytellk, ko\nhän siink kävel pisin gattu ja ko se posetiivisoittajaki osas tuli\nhänd vasta, ni häm bist siutte mennesäs marka sen gouraha. Hän ol nii\nmiälisäs, ett hän olis tahtonns syleillk koko mailma eik nii olle\noll ihme eik mikkä, ett häm bysäs kuistillas silittleemä Mari vanha\nkattiakkin, go hän muuto vihas oikke sydämes pohjast. Ja kyll ymmärs\nvaa \"Liisuki\" antta arvo semsell hyvälemisellk, ko nii arvamatt\ntarjotti. Se kyyrist selkkätäs, pyhkeskel ittiäs maistrim bälsy fuari\nvasta ja kehräs silmäs sirrilläs. Mari osas tulls samas piham beräld\nja ko hän näk maistri näi oudois toimeis, ni hän dul nii iloseks,\nettei hän enä lainkka muistanns stää aamulist harmi, muttkon garas\npiham boiki maistrin dyyijö ja sanos: \"Oi ny voi sendän, go maister\nläks ulos ilma suurust ja nyt tlee jo piam bualpäevä aikaki. Mutt\nmnää panen dosa paikka kaffepannum bääll, nii ett maister saa kupin\ngaffett edes. -- O niin gaunis ilmaki, ett tämne vanh ikälopp, ko\nmnää olen, dunde ittes niingo nuareks jälle.\"\n\nMaister nyäkäytt päätäs, kraape viäl hetke \"Liisu\" leua-alusta ja\nläks sitt kamarihis. Hän heitt pälsy yldäs, hak sikari suuhus, avo\nakkna ja istus se ääre nauttiman geväppäevän gauneutt. Ko hän siins\nsitt ol hetke istunn, ni hän näke tulliin dleevas kattu ylös ja ko se\npääse häne akknas kohdall, ni hän sano: \"No, no, tullar, mihist snuu\nniin giiru o?\"\n\n-- Katost vaa, vasta tullar, -- snää istu vallan gotont tämsenk\nkauninp päevänk, ko haukuttle saera ja rammakki ulkilmas liikkuma.\n\n-- Vai kotons snää mnuu luulek koko päevä istunnu. -- En mar olekka.\nMnää ole oll liikkell enemän go snää tänäpä.\n\n-- Ooho, vai nii. No mitäst snää sitt olet toimittann?\n\n-- On däsä oll hiuka afäärej. Käve nääks myymäs ne raakpuun. Kyll\nmnää oikkjastas meinasim bittä ne viäl vähä aikkan, gosk puutavara\nhinna näkyvät tekevä nousemist, muttko mnää nykki jo sai niist oikke\nnäti summa voitto, ni mnää myysin goko hökötykse.\n\n-- Vai nii, vai kauppmiäheks snääki lopuld ole ruvenn, vaikkas ai\nheijä voitohimoas ole moittinn. Mutt kuule, veli hyvä, siins snuun\ngaupasas o sittengin dullp piän glumm.\n\n-- Mikä klumm siint tuli olis?\n\n-- Semne vaa, ettei snuull ol mittä raakpuit myyd. Es snää eilä mittä\nraakpuit huutann, vaikk mnää äskelttäm bilam bäitem bani snuu siihe\nluuloho. Stää tlee nääks ai jotta lysti miälen, go o näin gaunist\nilma ja ko on dämne merkkpäev sitt viäl. -- Ei mar, hyväst ny jäll,\nmnuun däyty lähtik kotti.\n\nMaister ol niingom buust pudonnk, ko hänell vähitelle selkes koko\njutt. Ny vast hän muist, ett tänäpä ol ensmäinem bäev huhtkuut ja\nhän ymmärs, ett tullar ol tehn jekku hänell ja ett Pensast ja Moson\ngapteen ja Jokela ja Pajala handelsmann oliva osalissi siin juanes.\nHän garas suutuksisas akknahan gattoma ett kerkkeisik hän viäl\nandaman giäru sillt tullrill, mutt ei stää enä näkynn. Kyll se poik\nol luus korjann.\n\nMaistri ilone miälala ol jäll haihtunn. Hän istus keinustoolihis ja\npur oikke hammastas kiukust ko hän ajattel, kui net toise tämä jälkke\nnaurava ja pilkkava händ. Muttko Mari hetkem bääst toi kaffett ja\npuhel ja pauhas nii, ettei maister suuvooro saann, ni maistrin giukk\nmen hiljakselles ohitt ja hän nauro jo ittekkin goko jutull. Anda\nheijä hirvitell, ajattel hän, hyätty mnuulls sendän däst oll o enemän\ngo he luulevakka. Ny mnää tiädän, gui mnää saa Mari hyvällp pääll,\njos mnää vastedes satuisim biäne hairaduksen dekemä.\n\nJa siink kaffett juadesas ja Marim bauhates maister istus ja toevos\nvanhall viholiselles, Marin gatillp, pitkä ikkä.\n\n\n\n\nTasala Vilkk osta uude silkkhatu\n\n\nMe oll Lyybekis, mnää ja Tasala Vilkk ja Hakkri Iiro. Vilkk ol\nvähitelle maalises hyvydes pamppandunn niim bali, ett hän ol ostann\noma alokse. Vanh se kyll ol eik se mikkä erinomane seilamanga oll ja\nkovas meres ei se noss aalotten gans ylös niingo oikke hyväluandone\nasti teke, muttkom bist ai nokkas aalotte sisäll. Iiro meinasikin,\ngo Vilkk kysys, annetang aloksell uus nimi, ko se uude isänängi o\nsaann, ett muuteta vaa nimi ja ruveta sanoma stää merisiaks, sill ett\nmerisika se o, siit ei pääs mihinkkä. -- No ymmärtä se, ettei Vilkk\nsemsest puhest tykännk, ko hän muutongi ol nii ylppi aloksestas. Eik\nhän se eräm beräst enäm buhunns se nime muuttamisest muttko asti sai\npittä vanha nimes \"Emerensja\" ja mnuu miälestän ei stää nimi vaev\nmikkä. Mnää sääkkrä, näättäk, ett Raumall o mond huanomppa astja,\njoill o viäl komeve nimi ja Saksa-reisuj niilläkkin dehdä, nii ett\nkrahise vaa.\n\nNii händ, \"Emerensjall\" me nys sitt Lyybekis oli. Me oll losann\nja saannp paarlastingi sisäll ja odoti jo kolmatt voorkautt\notolist tuuld, ett olis pääst kottippäim bainama. Mutt kodei stää\nvaan guulunn, ni Vilkun gärsvälisys lopus ja hän rupes napisema\nvähitellen, go mes siink kaikin golme -- Iiro ol föleis niingo\nainakki -- istusi Neebermanni frouvan drahtööris, join dodi, kattiin\ndaeva merkej ja kuulustlin, go Neebermanni frouva flikk soitt meillp\nporttepiiut Se flikk ol näättäk huamann, ett ko Vilkk ol pahallp\npääll, niim borttepiiu musiikk tek häne miäles hyväks jäll, niingon\nDaaveti harpu soittamine Sauli muina.\n\nMutt kon daeva merki vaa näytivä, etten mes sais hyvä tuuld viäl\nmonem bäevän dakka, ni Vilkk käve ai kiukkusemaks vaa, vaikk\nNeebermanni froua flikk olis kuip pali pelivärkkiäs hakann ja yks\nkaks häm byhkäs pöydäld laattjaha semsen glasipurkin, gon ol täynnk\nkuldkaloj ja sanos, ettei hän viit kattot tomssi harmittavaise\nlaiskoj kaloj. No, kyll se ymmärrätt, mimnen gohin siit tul.\nNeebermanni froua flikk rupes hameliäppeijäs bäijämä ja hyppäs\ntoolills seisoma vedembaismust pakkoho. Frou itt suutus, nii ett mnää\nluuli, ett nys se vissin deke sen dyhmän dyä, ett se lendä Vilkum\nbääll. Mutt ei mar lendänns sendä, ko sai ittes hillitty viimettell\nhetkell ja rupes vaatima makso Vilkuld. Ja Vilkk maksoki 3 saksan\ndaalri, niingo ämm vaade. Mnuun gäve oikke sydämellen, go mnää näi\nniim bali raha turha menevä, mutt Iiro ei kerjenns semssi fundeerama.\nSe poik karas niingon giss, ko on diku hänttähäs saann, pisi laattja\npuukko kädes, ott kuldkala yks toises perän gii, leikkas niild\nniskap poikk ja meinas, ett meijä nämä ovak, kosk me ne maksangi. Ja\nko hän ol slahtis päättänn, ni hän hak paperimbalase, kääre kalak\nkaikk siihe ja pist nep plakkrihis. \"Jaaha, poja, ny lähdetä\", sanos\nVilkk sitt, ko hän ol asjas saannk klaaratuks Neebermanni frouan\ngans ja mnää ajattli itteksen, ett nääks stää Vilkku, ko on dull nii\nymmärtäväiseks, ett lähte buurihin, go hän huamatte, ett häne nyrkkis\nliiaks syhyvä mais. Mutt erhetysi mnää, sill ett ko mep pääsi ulos,\nni ei Vilkk lainkka \"Emerensjat\" kohde ruvennk kurssi asettama muttko\nvallan doissippäi.\n\n-- Mihist nys sitt oikke mennä? -- mnää sanosin, go mnää äkkäsi se,\nmutt ei Vilkk siihe vastann muut ko ett: \"Huals snää siit ja tul\nmnuum beräsän.\" Iiro kävel suu levjänäs meijä viäresän, eik puhunn\nmittä. Se poik tiäs, ett ny o Vilkk sillp pääll, ettei tämä päev yhte\nlystihi lopukka. Ja sillaill oikke siink käveki. Vilkk vei meijä\nrauttiäasemalls se aukon dyyijö, mist poletej sai ja pyys kolmp\npoletti Hamburihi. Mnää koitin gyll heit estäs siit hullutuksest,\nmutt ei siin mikkä auttann. Hän makso kaikk poleti, vei meijä\nvaluvaunuihi istuma ja yks kaks me jo liäruttli Hamburi kohde, nii\nett yks suhin vaa ol.\n\n-- Mitä Jumal siunakko me Hamburis tee? -- kysysi mnää, ko mes siin\nistusi.\n\n-- Meill o asja sinn, sanos Vilkk.\n\n-- Mitä asja sitt?\n\n-- Oi voi, ko snää kysele. Mutt sama se on, gyll snää sen diättäkki\nsaa. Nääks, niingos tiädä, niin dua Iirom bahus turmel se mnuu\nsilkkhattunn, go mnää saim berinttö isäldän ja ny mennä ostama mnuull\nuutt. Kyllmares se ymmärä, ett mnuulls silkkhatt ny olit täyty, ko\nmnää alokse redar ole.\n\n-- Stää em mnää kiäl lainkka, vastasi mnää siihe, -- mutt kyll mar\nniit silkkhatuj Lyybekist olis saann.\n\n-- Olis kyll, sanos Vilkk, -- mutt Hamburist ol se isävaina hattukin\nduatt ja Hamburist tuadan dämä mnuu uus hattunikki.\n\n-- Hamburist oikken, guingastetei -- puhel Iiro ja ol miälisäs ja\ntuumal, ettei Lyybekist semmost hattu olis saannukka, ett se Vilkum\nbäähä sopinn olis.\n\nJa turha se ol, ett mnää semssi puhelinga ny enä, ko me jo oll\nHamburi päi menos eik oll aikkaka, ni me jo pysäsi Hamburin\ndaksuunall ja sitt lähdettin gaupoj tekemä.\n\nEns mes sendä meni yhten drahtöörihi, söi siäll yhde eine ja joim\nbääll vähä enemängin go yhde eine. Sitt me oti heose ja vaunu ja ko\nol hetke aikka ajett, ni löys ko löysiki Vilkk siäld yhdem buadi jong\nakknas ol silkkhatuj oikke roukkjottaisi.\n\nSinn mes sitt meni sisäll ja Vilkk valikoitt itteles sopeva hatu. Ja\nko hän se ol saannk kässis, ni hän sanos: \"Jaa-a, poja, ny ongi semne\nräkning, ettem mnää kehtakkan gävellt teijän gansan, jos ei teillk\nkans knalli pääs ol, nii ett valikoikkast ny ittellen oikken gomjas\npytt päähänn.\"\n\n-- Mnää en sunkka rupp raha semssehem banema, sanos Iiro siihem\nbuhesse ja meinas, ettei hän semmost panis päähäs vaikk maksetais.\n\nMuttko Vilkk sanos, ett hän maksa sen galaasi, ni Iiro miäl\nmuutusikin goht ja hän sanos, ett hän jo kaua aikka ol tuumall osta\nittelles semse hatu, mutt ei oll rookannk koska raha liiknemä semssem\nbarsellihi. Ja ko Iiro ol saann hatum bäähäs, nin gyll hep pia\nmnuungin doppihin olivas semse löytänn ja sitt mentti ulos. Mutt siin\nviäres olikin doinem buad ja Vilkk meinas ett katotast, mitä siäll\no. No, se ol semne leikkaluttengaupp, siäll ol lamppait ja heossi ja\nkukossi ja kanassi, ko seisosivas semstem balkettem bääll, ni ett\nko niit paino alas, ni ne vingativa. Vilkk sai koht yhden gättes ja\nIiro toise ja sitt he rupesiva niit kitkuttama juur niingom biäne\nmukula. Mnuu harmitt ymmärettvästengi semnem beli ja mnää sanosingi\nheili, ettei semne ol täyskasvuse miähen dyät Mutt ei nek ko\nnaurovak krikotiva vaa ja Vilkk juttel: \"Nääks Iiro, kyll snää mnuu\nharmonika soittamises voita, mutt tämmöst mnää kitkuttle yht hyvin\ngo snääki.\" Semssi oikke Vilkk pauhas, mutt viime he ittekki saivas\nsiit toimest tarppekses. Vilkk makso ne molemmap paija ja me oll juur\npääsmäisillän gunnjallp pois siit puadist, ko Vilkk äkkäs suure avome\nlooda siinp puadi laattjall ja rupes koht kyselemä mitä siin ol.\n\nIiro ko saksa tais, sai pia selvill, ett siin ol samalaissi lamppait\nja heossi ja kukossi ja kanassi, ko lähetetä Suamehe.\n\n-- Vai nii -- sanos Vilkk -- ja sitt hän gatos Iirot ja sanos: \"Eks\nsnää luul, ett siit tliis aika vingumist, jos snää mensi ja istuisit\ntoho loodaha.\"\n\n-- En mittän diäd, sanos Iiro.\n\n-- Koetast.\n\n-- Se tlee tyyriks.\n\n-- Tulkko vaa, ny ollangi lystreisull. Kuulestis Iiro, pistäst ittes\nistuma siihe loodaha.\n\n-- No, kosk kapteen gäske, nin däyty kai mnuu sen dehd, -- ja ennengo\nmnää kerkesi händ estämä, niin dämä pahus jo istus loodas ja Vilkk\npitä händ kainloist, nosta ylös ja laske taas alas ja jatka stää\ntekko niingauan gom biänikin gitkaus Iiro ald kuulus.\n\n-- Viäläk ne äändlevä? -- kysys hän ai joukko Iirold ja niingauan,\ngo Iiro sanos kuulevas jottam bihinä, ni Vilkk käytt händ nuijan.\nMutt viime Iiro meinas, ett nyp pidäis tämän dyä olema valmis,\nnous ylös ja me läksim bois, ko Vilkk ens ol maksanns se lysti. Ja\nkapplen doistsata saksa markka se makso. Sitt me meni vaunuihi jälle\nja Vilkk käsk Iiro sanno ett mennäis sinn, misä niit ulkmaa elävi o\nsiälls semses suures tregoolis. Kyll kusk sem baika hyvin diäs ja\nmeinas juur lyäd heost selkkähän, go Vilkk otta hänen kättes kii ja\nsano: \"Mennä vaa mutt pysätäst vähä ens.\" Kusk pysätt ja Vilkk men\nviäl kerra siihe hattupuadihi ja ko hän dul siäld, ni hänell ol yks\nsilkkhatt jällk kädes ja se häm bistkuskim bäähän, go hän ens ol\nheittännk kuski vanha lakirääsyn gadull.\n\n-- Kas nii, tämä ruppe näyttämä herraslaagaseld -- meinas hän sitt ja\nsanos meill, ett istukka ny oikke rehvakkast poja, niingo redari ja\nkapteeni. Ja kyll Iiro vissim barast koitt. Siin se oijendel ittiäs\nvaunuis taappäi nojos, jala levjänäs, nokk pystös ja sikar toises\nsuupiäles, nii ylppjä näkösen, ett oikke harmitt. Eik Vilkkuka sunkka\nmildä Nauku Maijam bojald näyttänn. Nii oikke mes sitt meni ja kyll\nhamburilaisillk kattomist ol, ko me heijä siuttes ajo.\n\nNo lopp tästäkki reisust tul ja mep pääsi siihen dregoolihin, go\nniit ulkmaalaissi elukoit ol. Ja lyst niit katto ol. Siäll ol semnen\ngiraffiki, ko o niim bitkkaulane, ett Vilkk puhel Iirollk, ko hän\nse näk, ett ihmselläkin darvittis olit tomnen gaul, ni sitt joldan\ndunnuis, ko ryypym banis menemä semmost huilu pisi alas.\n\n-- Ja vissi, sanos Iiro, -- mutt ajattlest, josas saisik kala ryypym\nbääll ja menis ruat kurkkuhus, ni se mar kapple aikkan grahnasis,\nennengo se määräs päähäm bääsis. Ja sitt hes sovesivas se asja nii,\nett kyll taivaline isä heills sendä on daitann antta juur jämt niim\nbali kurku mitta, ko het tarvittevakki.\n\nJa ol siäll vähä hirmuse iso elefanttiki, semne suur, neliskulmane\neläv neljällk kondill ja händ kummassakkim bääs ruumist. Se ol vähä\nklookk. Eik oll hullumb semnengä elukk, ko ol saan luajald neli\nkontti, mutt käytt vaan dakamaissias.\n\nMutt kaikkjast hauskima olivas sendä ne apina ja marakati. Koht ko\nmet tlii niitte häki ette, ni Iiro näytt yht ja huus: \"Kattokast\npojak, ko o juur jämt niingo Äimlä faar vaina siäll meill Raumall.\"\nJa todestakki se elukk ol Äimlä faari-vaina näköne. Yhtläine\nlattuskaine nokk ja yhtläisep piänes silmä ja yhtläinen gellanem\nbartaki leua allk ko Äimlä faarill.\n\n-- Ei mutt oles snää klooku näkönen, gos ole jämt niingo Äimlä\nfaar -- sanos Vilkk ja nyäkkäs päätäs ja nosteskel silkkhattuas\nhamburilaisillk, ko olivak kokkondunn meijä ymbrillen, go meill\nnii lysti ol niist elukoist. Ja stää Äimlä faari näköst em me olis\nväsynnk kattlemast, jos ei siin yhtäkkin gaks oikke isso apinjunkkri\nolis ruvennt tapplema oikken dodem bääll. Stää ol viäl lysteve\nkatellk, ko Äimlä faari, ni ett me unhoti häne hetkeks valla. Mutt\nkyll häm bit itt huale siit, ett händ muistetti. Ko me, näättäk,\nseiso siin ja kattle niit kaht ko hiistlivä, ni yhtäkkin guulu\nyks krahaus häki seinäs, Vilkk seiso paljam bäite ja kaikk ihmsep\npyrskättävä naurama. Se Äimlä faari näköne ol näättäk tullp pisi\nhäkin gatto Vilkku nii liki, ett se sai siäpatuks ittelles Vilkun\ngnalli ja sen gans mar se nyp peli pit. Se pan se joukkom bäähäs,\njoukko se ott sem bois päästäs taas ja noikkaskel juur niingo\nVilkkuki. Mutt ei se stää knalli lainkka varotem bidell. Jo sillongo\nse ol häkim bualitte välist se vetännt tyyijös, ni se ol menn aika\ntavall lussuhu ja siäll häki sisälls se tek siihen doisengi lommo ja\nviime se pan se maaha ja istus sem bääll, mutt kimmatt vähä äkkim\nbois, ko hatt luhistus kokko.\n\nVilkk ol kiukkune ja huus polissiakki appu, mutt ei nes sakslaisek ko\nnaurova hänell vaa.\n\n-- Misäst meijä vanha lakkin ova, kysys Vilkk viime Iirold, mutt\nsillo he huamattivakki, ett ne oliva unhottunn vaunuihi ja nii siins\nsitt käve, ett Vilkk sai käveli läpi koko Hamburi niingo mikäkin\nganavaras. Viime hän rupes tekemän gauppa Iiron gans ja hes sovesiva\nviime nii, ett Iiro anno hattus Vilkulls sill ehdoll, ettei hän enä\nkoska saap pittä meno siit, ett Iiro ol turmeli häne isäld perityn\ngnallis. Se ol kylläkkin gatker kaupp Vilkull, mutt ei siin mikkä\nauttann ja nokk noros hän astuskel rauttiä asema kohde ja mep peräs.\nJa ehtohämys me läksi Lyybekkihi jäll ja menim buurihi.\n\nMutt seoravan aamunk, ko mes söi suurust, niin gokk toi tuarett\npaistettu kala, ko maistus ni saastasen gamalald, ett Vilkk syljeskel\nniingom baha katt, ko hän ol ensmättem bala suuhus pistänn. Hän käsk\nIiron dyyijös ja räyhäs: \"Menest ja annk kokill ryhäm bääll.\"\n\n-- Veli, se o äkkin deht -- vastas Iiro.\n\nJa hetkem bääst kuulusikin gabyysist koki roinaminen, go Iiro händ\nkuritt.\n\n-- Se sai jo, kuuli mnää -- puhel Vilkk, ko Iiro palas kajuttaha.\n\n-- Sai oikke, vaikken mnää tiäd mingtähde.\n\n-- Vai es tiäd. -- Maistast näit kaloj. Mitä raadoj olle se kokk\nostannukka mnuu syädäksen.\n\n-- No, mutt sitt saikin gokk tämä selksauna etukättehe ja mnää pane\nse muistohon häne voitombualelles. Ei hän niit kaloj ostann. Itt snää\nne osti.\n\n-- Kui mnää? Mitä snää oikke meina?\n\n-- Meina, ett nuak kala ova ne Neebermanni frouan guldkala ja mnää\ntakka, ettes snää tyyremppä kala olk koska syänn. Pidäis semse hyväld\nmaistuman, gom bali maksa.\n\n-- Niingostis luule? -- Jaaha, Iiro. Ny mnää olen gapteen buuris ja\nsnää olek konst ja syäk kaunist lopu näist kaloist.\n\nEik siin mikkä auttann. Kyll Iiro merikomenon dunde severra, ettei\nhän yrittännykkä vastam bulitta. -- Mutt menkkäst kysymä häneld, eik\nhäne halutais kuldkaloj jälls syäd, ni saatt semse vastaukse, ett\nmuistatt se.\n\nSemne se reis ol, ko Vilkull uus silkkhatt ostetti. Pali raumlaise\novas stää juttu naurann ja panns siihe sarve ja sapara lissä, nii\nettei siin olt tott enä muut ko se, ettei Raumam bormestrillakka ol\nniin dyyrist silkkhattu kon Dasala Vilkull.\n\n\n\n\nVälmlän Gyäri heosengaupa\n\n\nKyll mar tek kaikk se Välmlän Gyärin dunnett.\n\n       *       *       *       *       *\n\nVai nii, vai ett tunnekka. No, sitt ett tes sunkka olekka Raumald.\nJa se o vahing se, sill ett kyll se Raum sendä on doiseve kylä\nkon gaikk muu ja Välmlän Gyär o vähä viisas miäs. Kaikk raumlaise\nhänen dundeva. -- Nii händ, tundeva oikke ja niingo sanott, viisas\npoik se o, viisas oikke ja tlee toime joka tuules, merell niin go\nmandrellakki. Ja mones liämes se on geitett. Pali seo mailma nähn ja\npali mailma koittann. Pali sill on diädoj ja taedoj ja semsem bruurim\nbareis stää jotta oppe toinengi. Nii ett vahing oikke se o, ettett\ntet tunns stää Välmlän Gyäri.\n\n       *       *       *       *       *\n\nJaa -- -- -- ett mikä toim hänell o? Se asja lait o sillaill, ettem\nmnää tiäds stää ittekkä, jos mnää oikke mene ja tode sano. Se o\nnäättäk sillaill, ettei hänell ol lainkka mittä semmost ornaar toind.\nTaikk soveis mar se niingi sanno, ett niit o nii mond, ettei stää\noikken diäd, mikä hänem bäävirkas o, eritottengin go hän muuttle\ntoind ai se jälkken, guik kullongin darvita. Ja hätäköst o semse\nmiähe muuttak, ko o järkki pääs vaikk kuip pali ja saa kynsistäs\nlähtemä juur jämt mitä miäl teke.\n\nLapis hän oikkjastas syndynn o, Lapin Gullamberäs, mutt kyll hän\nsembualest laillne raumlaine on, gosk hän mukulast astikk siäll\nasunn o eik Raumall ylipäätäs kaua assutt tarvitt, ennengo o nii\nraumlainen gom bääseki. -- Ens hän ol jongu vuade suutri opis, mutt\nko hän dykkäs, ett suutrim benkk ol sendä liia alhane istumbaikk\nhänengaldasell miähell ja koko tyäki semmost paremi alhast toimitust,\nni hän giipust pöydäll istuma ja rupes kraatriks. Ja ehtokausink,\nkon doise opp-poja ja kisälli joiva ja hurrasiva, ni hän opettel\nsoittama ja hänest tul semnem belmann, ettei häist ja hypyist tahtonn\nmittän dull, jos ei Välmlän Gyär olis soittamas. Fiooli hän enimmiten\ngrahnas, mutt ei sills sembualest mittä väli oli, mikä soitivärkk\nhänen gättes pistetti. -- Sillaill oikke. Mnää olen, diädättäk, nähns\nsem boja soittavas kaikengaldassi kitkuttimi, kaikki muit paitt\nporttepiiut. Mutt eppäle mnää, ett vaikk tosa paikka semnengi rusting\nhäne ettes traaksitais, nin gyll se poik vaa siitäkkin gopast ming\ntansi nuati hyvänäs liikkell hakkais. Ja vähä puhtast sittengi. Semne\nmiäs se Välmlän Gyär ol.\n\nJa ain go suvi tul, ni häm bist ittes toiste joukko mynstringill\nja seilaskel Rauma ja Saksa väli, men joskus talvreissuhungi, ost\nLondost ittelles oikkem batenti suanrauda ja ko se kuuluiks tul, ni\nsillongost vast Raumall ja koko maakunnas Rauma ymbärs suand lyätti\neik tohtri pali tarvittukka, ei kumminga, ennengo Välmlän Gyär ens ol\nollp paha verem bois päästämäs.\n\nKo hän sitt tul siihen golmengymmnen gorvill, ni hän nais sen\nGaukkembiäle Lutu ja riuska ämmä hän siit saiki, vaikk se semne\nijangaikkine haable ol flikkan olles. Ja sitt hän ott torpa maa\nhalttuhus, pruukkas pelttoas, käve joukko varvis tyäs, seilaskel\nharvimitten, graatroitt ja suutroitt, pelas hypyis, löi suand ja\nvahett heossi. -- Nii händ, heossi hän gans vahettel ja yhte aikka\nnek kaupa olivakki oikke niingo häne ornaar toimitustas.\n\nKosk ett tet tunn Välmlän Gyäri, ni mnää ole joutunnt täsä juttlema\noikken goko häne elämkertas, nii ett ymmäräisitt, ettei se ol ihme\neik mikkä, jos semne daetav ja järkeväs miäs, kon Gyär ol, viimen\ndlee vähä ylppjäks viissaudestas. Mutt nyk käveki nii hullust, ett\nKyär tul liia ylppjäks, nii ylppjäks, ett hänem bist päähäs koittak\nkekat itt se vanha faari, sen gom Belsebuubiks raamatus sanota.\n\nSe ol juur niis heoskaupois ko hänells semmost järkki tul, mutt ei\nstää bruuri kekatakka nami ja hävjöllk Kyär siink kohinas joudus,\nhävjöll oikke ja viäl linnahangim bäälsem bäätteks.\n\nOdottakkast, ni mnää juttlen deillk koko sengi ramariikam bääst bäähä.\n\nSe ol näättäk sillaill, ett kon Gyär algo niit heoskaupoj tekemä,\nni ei hän juur pali niis asjois kii oli. Tiäs kaikettakki hän sen,\ngui heose ikä hamppaist nähdän, gosk heone lavall o ja yht ja\ntoist semmost siink ko joku toinengi, mutt hän diäs sen gans, ett\nheosengaupp ja eritotte heose vahetus o säserä toimitust ja ett siint\ntarvitam bali muitakkin diädoj. Sendähde hän meniki naapurtorppaha\nHemblä faarild neovo kysymä ja se ol vähä viissast ajateltt seki,\nsill ett semmost heosmiäst ei olit toist koko kulmkunnallk ko Hemblä\nfaar.\n\n-- Vai heoskaupoihi snää ruppe -- sanos Hemblä faar, kon Gyär ol\nasjas selittänn -- no, rupp vaa, mutt ost puhtall rahall ja myyp\npuhdast raha vasta, älä vahet koska, sill ett sillo snää es enä taed\nolit toissi kekkamat ja sillo snuukin gekuloita. Ja semsis kaupois\no sitt ai vanh faar kans lengeis ja se niis voitok korja, nii händ,\nkyll se poik sillon gymnykses otta ja se ottaki ne ai edeldkätt -- Se\nmnää ole menn ja huamannk, ko olem biänell ijällän gans mond heosen\ngauppa tehn ja mond heost vahettannukki.\n\nSemse neovo faar Kyärill anno ensi ja rupes sitt selittämän\ngaikengaldassi vioj, ko heosis pruukka oli. Ja kyll sill äijäll niit\ntiädos oli. Patistakki se puhel oikken diimräkningill, nii ett Kyärim\nbää -- nii hyvä pää ko se oliki -- oikkem byärällp pakkas menemän, go\nhän dul kotti ja rupes koittama muistutell niit viissauksi, ko hänehe\nol ajett Mutt kyll hän nes sendäm beräldäkkin gaikk muist ja miälehes\npan. Kaikk muut paitt sen go faar ol sanonn vahetuskaupoist. -- Se ol\nKyäri miälest lapselist puhett.\n\nJa ko Lutt sitt syysmarkkin aattehtoste ol lypsänn lehmä ja tehnk\nkaikk askres ja Kyär ja hän istahdivap pöydä viäre ehtot haukkama,\nnin Gyär sano yhtäkkin gesken gaike: \"Kuulestis Lutt, tua meijäm\nBläsi ruppe jo vähitellen dleemam brääkkheoseks, mnää mene ja\nvaheta se huame markknoill, ettän saam barema. Ei Pläsi enä kelpp\nkupiikiajoissakka ensmäis talve ja se o vahing meill, sill ett niis\nruvetan, guulem, maksama oikke hyvä hinna.\"\n\n-- Kyll mar kaiketakki mep parema heosen darvittisi -- vastas Lutt\n-- mutt em mep paremppa saa, kon ei ol raha väli anttak, ko snää\nkaikk ryyppä, mitäs tiänakki. Kylläs oll jällk kaunisakki reedas,\nkos aamusten gottit tlii niist Sorka häist. Ja tosa o Siuttlam\nboja houskangas juur pitelemät, vaikk hänem bidäis ylihuame\nmaahambanjaissi menemä. Ja katost mnuun gengrajojan. Eiköst\nsendä snuungi miälestäs ol synd ja häppi, ett mnää joudun dämsis\ntrasikoittema, vaikk miäs taita suutrin dyät tehd. Ja vaikk snää\ntiädä, ett Lella muari o veri päähäm bysänn ja tiädäs sengi, ett hän\no snuu odottann jo toist voorkautt, ni --\n\n-- Kas nii, gas nii, nys stää tlee jäll niingon göytt, sans sitt\nkoskas saa sladin gässihis, niim buhella jällp paremistakki asjoist.\n\n-- Mist asjoist sitt?\n\n-- Niist mnuu heosengaupoistan, mistäst muust sitt.\n\n-- Snuu heosengauppas ja prett, tiuskas Lutt, hak virskirjan\ngulmkaapist ja rupes stää pladama.\n\n-- Ajattels snää, mitäs ajattle, mutt kaupoj pitä tehtämä ja voitost\neletä, sanos Kyär, ko ol vähitelle riisunn vaattes, ja pist ittes\nfällytte all maat.\n\nSeoravan aamun hän ajo huameltta aikasin gaupunkkihi, Pläsi rattatte\nedes. Ja ehtost hän dul kotti aika piänes ja semne heone aisois, ett\nHemblä faar ko hän näk se, sanos, ettei hän goska olis semmostakkan\nglami nähn, vaikk hän gans pali heosten gans prängänn ol. Kyär ol\nkyll muistans se faari neovo, ett pitä ain gattoma, ettei yks jäsen\nolp pakseve ko sama jäsen toises kondis, mutt tämä oliki nii ihmeline\nluandkappal, ett sill ol patt kummassakkin dakakondis ja rystö\nmolemis etujalois, nii ettei se ihme oli, ett molemambualmaise jäsene\nyhtläise oliva. Mutt stää Hemblä faar vaa ihmettel, ett semne elukk\nilman gandamat saattin doisest paikast toissehe. Mutt nii se vaa ol,\nett ko stää vähä aikka ajetti, ni sen gondi notkistusiva ja se kävel\nniingo muin miähin ja karas hyrrytteliki joukkon, go oikke lujast\nvaaditti.\n\nLutt anno oikke aika pyhkek Kyrärill, mutt ei Kyär ko nauro vaa,\nsilittel Lutum bäät ja sanos: \"Ong se meijä mamm oikkem bahallp pääll\nvai, kosk porise niingom bapupata.\"\n\n-- Ann ollp pitelemät -- tiuskas Lutt ja ol niin giukkune, ett vallan\ngihis. Mutt kyll hänen giukkus pia lauhtut täydys, kodei hän Kyäri\nsuuttuma saann.\n\nEik Kyär sembualest heosevahetuksist lakann, vaikk tämä ensmäinen\ngaupp nii huanost luanistann ol. Ei maaren, go rupes ai hullumi\nniihin doimeihi; voitt joukko ja häves taas ja Lutt haukus ai vaa,\njos ol kaupp pareve taikk huanove. Eik oll ihmekän, go Lutt pelkäs,\nett menevä viimen grundvallkivekki niis kaupois. Ja Hemblä faar\nnauro ja meinas, ett kyll hän se vaan diäs, ett piru se on go semsis\nkaupois prosändik korja ja hyväs sittengi.\n\nMutt kuik Kyär siin vahettel ja pelas ja viisastus viisastumistas\nniis kaupois, ni hän dlee yhten markkinehtonk kotti oikken gomjas\nrautikk ree edes. Se ol hyväs lihas, notki kulkema ja nii nöyr\nmenemä, ettei piiskast puhettakkan darvinn oli, eikän, go vaa ohjaksi\nhellitt hiuka, ni se men niingon gulo.\n\nLutt osas ollp pihallk, kon Gyär kottit tul ja ko hängi ymmärs, ett\nKyär ny ol tehn hyvän gaupa, ni hän sanos: \"Ming mataljärkise vaevase\nsnää ny oles saannk kynssis ja kekuloinnp pahambäeväsest; oles snää\nsendä oikke aika prakkfaar.\" Ja Kyär park sai siin viäl mond muutakki\nuutt nimi eik yhtikä oikken gaunist. Mutt ei hän diättos pistänn.\n\nKoko sen dalven Gyär ajo kupiikki, tjäänas hyvä raha eik löytänn\nmittä vikka heosesas, ei, vaikk hän olis kui hakenn.\n\nKyll mar se mahta oll aitur ja paha kiit tleema, ajattel hän viime\nittekselles ja rupes harttast kevä ja suvi odottama, ett hän olis\nsaann niist asjoist selgo. Mutt ko suvi tul, ni hän näk, ettei häne\nrautikkos oll lainkka aitur ja ko leiväm balase ott kätes, ni se tul\nhänd oikkjanas ihmist kohde ja anno pannp päittmep päähäs.\n\nNiihi saakk ei Kyär oll uskaldannk kehuskel stää rautikkoas Hemblä\nfaarin guulle, mutt kyll hän ny rupes siihen doimehe ja kyll hän sen\ngonstin dais. Ollek koska mailmas mittä heost niin gehutt, ko stää\nrautikko. Ja niingaua häm bit asjas pääll, ett Hemblä faar viimen dul\npaki parastas stää rautikko syynämä.\n\nVähä nuugaste se äij se luandkapplen dutkes, mutt ei löytänn vaa\nmittä vikka. Ko hän sitt ol sen doimitukse lopettann, ni hän sanos:\n\"Kyll mar tämä pruur yli aida mene, vaikk korkkeveki edes olis.\"\n\n-- Mene kyll, jos pakoteta, mutt ei omi luvi, vastas Kyär suu\nmessingis.\n\n-- Vai o semne, mutt köyde ja värki ja tusinottaisi miähi kaiketakki\nstää piirittämän darvita, ennengo se laitmeld kiis saada.\n\n-- Ei maaren, gon dlee niingo hull, ko nimes kuule.\n\n-- No, mutt sitt se om belkur, sanos äij sillon, graappas plakkristas\nkakspiippusen bufärti ja ammus präjäytt molemak kuti juur rautiko\nnoka edes.\n\n-- Tommossi, sanos Pako, kon gatto hyppäs, tuumal Kyär ja nauro, ko\nrautikk seisos niingo olis sotakoulu läpitt käynn.\n\n-- Tätä mnää en ymmär, tiuskas Hemblä faar sillo, snää olet taitann\nviimengin dull oikkem bali voitoll heoskaupois. Mutt kyll snää viäl\nhävemängin kerkke, kos tämä jäll vaheta. Vanh faar se on, go näis\nkaupois sendä viimeseks voitoll jää. Siit ei pääs mihinkkä.\n\n-- Vai niin de luulett, mutt kyll hän nys sendäm bettessen dlee, kon\ndätä heost, näättäk, ei hukatakka; ei vahetet eik myyd.\n\n-- Ja ko syysmarkknat tliiva, niin Gyär ei mennykkän gaupunkkin, go\nol perunmaall Lutun gans ja meinas, ett markkna ova niit kaikkjan\ndurha-aikkasemppi lystej, kom bruukata. Ja sillk kerta Luttuki ol\nsama miäld kon Gyär.\n\nMutt yks aamu sitt siin Mikom bäevä aikoin, kon Gyär ol tallis, ni\nrautikk tul yhtkki vähä kamalaks. Se löi maat ja se jala hakkasiva ja\nnytkesivä niin dihuva, ettei niit toinen doisestas erottann; kaulatas\nse vääns sinnt, tännt, tonn, silmä oliva väärimbualim bääs ja vaht\nlens ulos suust. Kyär ol niim beljästynn, ettei hän enä ymmärtänn\noikke mittän, go seiso paikallas niingo naulatt. Muttko rautikk siin\nol aikas potkinn ja vähdänn, ni se nous ylös, rupes syämä ja kattel\nKyäri, niingo olis meinann. \"Nääks, semssi konstej mnää ossa.\"\n\nMutt ei Kyär tykännykkä mittä hyvä niist konsteist. Ja ko hän ol\nkuuli, ett heosisakki on gaatvaise vika, ni hän rupes eppälemä, ett\nhäne rautikkos ol semne. Ja kyll häm bia ymmärs, ett nii oikke se\nasi oliki. Sillon Gyär rupesiki odottaman Duamonbäevä markknoit vähä\nuskoste, mutt ennengo net tliiva, ni rautikk ol krambeis vähä mond\nkertta ja yks ehto ei se enä noussukka ylös semsen duuri jälkken, gon\ngääns ketarap päin daevast ja -- hörrätt.\n\nEi ols sunkka monttaka miäst mailmas, ko semsten glummette jälkke enä\nolis heosengaupoj ajatell, mutt kyll Kyärill intti ol, nii ett siit\nlaist autt. Ja yks päev vähä ennen Duamonbäevä markknoit hän sano\nLutull: \"Tota plakkarkello em met tarvitt lainkka, mutt heose met\ntarvitte ja mnää vahetangin duan gello heossehe.\"\n\n-- Koitast vaan dehds se tyä! Aino kell huushollis, ko ajast jottan\ndiätä. Seinkellost ei ol mittä appu, ko se aim brindull o.\n\n-- Ja sill o sitt väli, jos meijän gello ovap prindullt taikk ei.\nLahden dagsvärkkkello ään kuulu tänn valla hyvi ja siin o meill\najandiättö juur tarppeks. Ja omb snuull aikka pittäs seinkell ajall,\nvaikkas päevkautte viisreis killuisi.\n\n-- Vai mnuullt täsä stää aikka kuitta liiknemä o. -- Aino vaimihmne\nhuushollis. -- Tiäd hiuka!\n\n-- Aino vaimihmne! Vai usseman deit ny viäl tarvitais mnuun gimbusan,\nsanos Kyär. Ja ko markknat tliiva, ni hän men kelloines heostorill.\nMutt ko hän gäsk niit toissi kello ja heost paiskama, ni ne naurova\nhänd. Vast ehtohämys kon Gyär ol kottippäi menos ja ol pääss Lajon\ndanhua suuhu, ni yks miäs, ko ol must kasvoildas niingom badangylk ja\npuhel semmost syvä, pohilaist suami, rupes hänen gansas kaupoihi ja\nsanos: \"No, kumnest säijär snuull o sitt.\"\n\n-- Ei se olekka mikkä säijär, ko oikke Londoonar ja patentt leever,\nvahvah hoppjaisek kuares siin ova ja sisikund semne, ettei semmost\njoka paikas tehdäkkä, vastas Kyär ja vet kellos plakkrist. Ja kyll\nstää kello vaa näyttäk kelpaski.\n\nIso aikka siins sitt puheltti ja tinkatti, mutt kaupp siit viimengi\nvaan dul. Kyär anno kellos ja sai komjan dröpphändäse musta. Suitteit\nei hän saanns siink kaupas, nii ett hänen däydys stää tukast kottit\ntalutta. Kyll hän siin reisus yhdengin gerran guras kiärittel, mutt\nkotti hän varsas toi ja pist sen dallihi.\n\nHän ol hyvim bäevi miälisäs siit uudest kaupastas eik olit\ntiätvännäs, ko Lutt möyhäs stää, ett hän hyvän gello ol hukann. Eikän\ndiättös pistännk, ko istus sängylaedall ja soitt fiooli. Ko hän siins\nsitt ol hetke aikka soittann, nin dlee Hemblä faar heill ja sano:\n\"Mnää kuulin gopina tallis ja ko mnää ymmärsi, ett snää ole heose\njäll hankkinn ittelles, ni mnää kraappasin dulitikkuhu valkkja ja\nkatosi stää noi vaa vilaukseld. Mistäs snää semse oudonäköse musta\noles saanukka? Se näyttä vähä klookuld, ko sill o viäl tröpphändäki.\"\n\n-- Vaheti mnää se ittellen gello vasta. -- Mutt panittakkost tef faar\nvaan dalli ove lailes kii? Siin oves o vähä pränkk lukk ja must tlee\nulos tallist, jos ei ovi kii ol. Se ol vallallas siäll.\n\n-- Panin gaiketakki mnää oven gii -- sanos faar ja rupes praakkama\nLutun gans, ko seisos taka viäres ja liikutt puuro. Kyär vetel\nfioolillas kaikki mitä hänell osas miälen dull.\n\nMutt kesken gaike rupesikim borstost kuuluma vähä kamala kolina, tuva\noll lendä auk ja se Kyäri uus must astu sisällt tuppaha.\n\n-- Näättäk ny faar. Ett tep pannukkan dalli ovi lailes kii; vaikk ei\nsill väli näy olevas, kosk tämä elukk o näi lakki ja ihmistem berä.\n-- -- Tjoo, joo, mustanikki, älä yhtäkä ujostellk, kon dee hyvi ja\nkäyp perämbualell vaa! -- puhel Kyär.\n\nJa must ol juur niingon gotonas.\n\n-- Snää tykkä vissi musiikistakki, sanos Kyär hetkem bääst ja rupes\n\"puhemiähe valssi\" soittama. Mutt sillongost must vast villihin dul.\nSe pan kaulas kaunist kaarehe, rupes tänttröittemä ymbärs tuppa,\nnosteskel kondeijas vähä komjast, oijens ne ai sojolles ettippäi,\nennengo se ne maaham ban, ja tröpphänd vilas koko aikka, niingo\nsemnem byär ko valulaeva ahteris o. Joukko se kiäputt ittes ymbärsiki\nja kaiken dämä se tek juur jämt fioolin dahdi jälkke. Kyär pyrskätt\nnaurama, mutt Lutt hyppäs puurkauh kädes pataharkum bääll ja Hemblä\nfaar siunas ja kläppäs. Kon Gyär soittamast lakas, ni must pysäs Lutu\nette. Lutt huutama, ett \"huut siins sengin gamal elukk, mitäs siin\nmnuu vauhkottle!\" Ja ko hän samas heritt stää puurkauhallas, ni must\nlaske ittes etukondeillas polvilles ja taitta pääs alas, nii ett ott\nlaattjahan gii ott. Sitt se nous yhtäkki ylös ja lykkäs stää päät\nperäkamarihi. Ja ko Lutt ja Kyär ja Hemblä faar meniväk kattoma,\nett mitä se siäll oikke sortteera, ni he näkevät, kuit tämä pahus\nistu takajaloillas pöydä viäres, etukondip pöydäll ja väylä leiväm\nbalast, ko se ol ottann leipkorist. Sillo Hemblä faar rupes lukeman\ngaike sen, go hän aabeskirjast muist ulkko ja Lutt yritt veissama\nyht katumus- ja paranusvirtt, mutt ol niim belgo hallus, ettei saann\noikke mittä lailist äänd toimen go jotta semmost piänd pihinä vaa.\nKyär ol aino, ko viäl järjisäs ol. Hän men peräkamari ja sanos:\n\"Oles snää, mikä snää ole, niin dallihi mnää snuu sendä viä.\" Ja\ntallihi hän sen gauhja eluka veiki. Sillo vast Lutt virkos se verra,\nett hän sai haetuks kulmkaapist kaikk tropp-pottus käsill ja Hemblä\nfaar ja hän tekiväs sitt kristelist tasajakko ja paniva juur jämt\nkaikk tropik klaariks, ennengo he voimistusivas se verra, ett puhe\njäll rupes käymä niingo ennengi. Ja Hemblä faar sanos: \"Niingaua se\nKyär siink kamalias om buhell, ett te ny olett saann vähä kalppjam\nbarselli huushollihin.\"\n\n-- Kuit te meinatt faar meinattak vissi niingo mnääki, ett se o se?\n\n-- No meinan gaiketakki. Ei sunkka heone läpi lukitu ovem bääs ja\neks nähnk, kuis sen gaavoist valu leiskus, ko se läpi porsto men ja\nhuamak kaiketakki snää se, ett täällt tulikiven gräässä o, nii ett\ntupettumam bakka.\n\n-- Jaa, mutt nii ongi, sanos Luatt ja nuuske joka haarall; --\ntulikivi oikken dääll haise.\n\nSiihen dul sitt Kyärikin dallist ja ol valkone niingo lakan eik\npuhunns sanaka. -- Hemblä faar rupes säälimä ittiäs kiiruman gautt\nkottippäi, mutt ei hän enän dalli siutte mennk, kon dek oikke aika\nmutka vallan doissippäi ja kiärs vast tuulmyllyn dakka torppatas\nkohde. Mutt ennengo hän läks, ni hän sanos, ett kyll tämä viäl\njottan gamala tiätä, sillett ei semne riätas talost lähd ilma suuri\nmullistuksi.\n\nJa kyll faar oikke ennust. Seoravanp päevän olivak kruunumiähe jo\nhuameltta aikasin Gyärin dorpas ja heijä fölisäs ol se mustlaine ja\nsanos, ett Kyär o häne valkos viänn.\n\nKyär löi nyrkkis pöyttähän, gäsk niitten doisten guullp pääll,\nmitä se muijaan hänest puhele ja sanos, ettei hänell ol valkost\nheost oll montte vuatte. Sitt hän vei heijän dallihin gattoma ja ko\nfallesman ei nähns siäll muut heost ko se musta, ni hän dek jo lähtö\npoispäi. Mutt sillo se mustlaisem baha kast heintuko vettehe ja rupe\nsill musta tahkoma. Ja kui hän siins sen gans tuhtas ja vähtäs, ni\nvalkoseks oikke se rupes muuttuma. Sillongost Kyäri vast ahdistama\nruvetti ja kodei hän taitannt todista, millaill hän ol saanns se\nheose, niin gii häm bantti ja tuamitti linnaha, vaikk hän gyll koitt\nsanno, ett hän syytön ol. Mutt ei siin mikkä auttann. Tuamariki sanos\nvaa hänell, ett hän vast oikke aika prakindekki ongin, go otta ens\ntoise heose ja färjä se sitt mustaks, ettei stää tunnetais.\n\nLutt itk vähä harttast, kon Gyär Turkkuhu viätti, mutt Hemblä\nfaar lohdutt händ ja meinas, ett kyllkaiketakkin Gyär se satsin\ndarvitteki, ei sunkka hän muuto lakkaiska niist heosevahetuksistas.\n\nJa parannukseks oikke se reis Kyärill ol niingo monell muullekki. Ko\nhän linnast palas, nii ei hän enä markknoill menn, ei ryypänn eik\nniim bali ett olis fiooli kättes ottann. Ja pali hän ol Turus ollesas\nraamattu tuteerann ja hengelissi kirjoj lukenn.\n\nLutt ol oikke ilone, ett Kyär semseks tuli ol eik heijän gesken\ngoskam buhutt niist heosevahetuksist. Mutt yks ehto ko Hemblä faar\njäll ol heill, ni faar sano: \"Jaa-a Kyär, snää ole viisas miäs, mutt\npahom bäevi snuu sendä niis heosengaupois kekatti.\"\n\n-- Mnää viisas miäs! -- vastas Kyär -- em mnää ol mikkä viisas. Kyll\nmnää enne mailmas semses luulos oll ittekki, mutt tiädättäk, mitä\nLutheerus semsest sano.\n\n-- No mitäst hän sano sitt?\n\n-- Hän sano, ett se o ensmäine hullu merkk ihmses, ko hän luule ittes\nviissaks.\n\n\n\n\nTasala Vilku valehammas\n\n\nMnuu vanh hyvä ystvän, Gorrela Juhan Henrik pruukkas ai sanno, ett\nturha met täsä mailmas sendä vinkröitte ja vänkröitte, myy ja osta\nja koitan gaikin davo lyäd rikkauksi kokko, sill ett tänn meijä nes\nsendän gaikk jättät täyty eik niim bali ko viide marka sedeli meijäm\nbään allp pannak, ko me Nummell viädä. Sillaill oikke Juhan Henrik\nsanos ja se o mnuu miälestän oikke sanott ja se puhe pitä paikkas --\nylipäätäs. Mutt kans vaa ylipäätäs, sill ett mnää takka se, ett kon\ndua meijän Dasala Vilkk joskus kuapata, ni siin meneki hänen gansas\nkoko roukki kuitta ja hoppja ja platikka ja muit tyyreit metallej\nmaam bovehe. -- Häne hamppaisas näättäk. Sill ett nii hyvä miäs ko\nVilkk ongi, ni hamppas sill ova huano ja ova oll huanok koko mailma\nsiu. Ja niitten gans o yhtäkki lai vähti pidetti, niit om blokatt\npois ja pantt uussi sija, niit o skrubatt ja everbygätt ja paikatt ja\nporatt ja fiilatt ja niihi o niingo sanott ajett kulla ja hoppja ja\nplatika ja värki. Nii händ -- ja ett sunkkan det tämäaikkase ihmses\nsemmost lainkka ihmettlekkän, gosk ihmse ny ova jo melkken gaikk ja\neritottengin vaimihmse niim baikatu ja värkäty, ettei enä oikken diäd\nmikä heis o löyssä ja mikä fasta. Mutt siihe aikka mailma ko Vilkk\nalgo ylimäise isän döit parandama ja kon ei ussevemppi teist viäl oll\nmailmasakka, nim bidetti semssi konstej suuren ihmen ja syndin ja\nhäppjänk kans, niingo nek kukatiäs ovakki. Mutt luulettak, ett Vilkk\nsiit hual, mitä me muuk kristelise ihmse ajattli. Ei maaren, go häm\nbist ittes ai joukkon Durkkuhun, go siäll ol semne hammasmestar ja\njoka kert ko hän siäld tul, ni häne leipmyllyhys ol ilmandunn joku\nuus ihme.\n\nSillaill oikke. Ja kerran go hän jällt tul semsest Turu reisust,\nni häne vanha madosyännyn gulmhamppas sijaha ol kekuloitt oikken\ngaunis, uus valehammas. Hän ol kovast ylppi siit hamppast ja selitt\nmeill, ett se mestar siällt Turus on dehns se ja ett se om biänell\nnaulallp poratt häne leuoihis kii ja ett semne hammas o yht hyvä ko\njumala luama hamppakki ja viäl pareveki, sill ett semne ei pold koska\neik äkseer, niingo esimerkiks se aino paikkamaton hammas, ko hänell\nviäl on dämä uude, ihmelise hamppa viäres. No, mek kattli stää häne\nstifthammastas, niingo hän stää nimitt, tunnustli stää ja ihmettlin\ngovast. Ja ihmeline rusting se kyll oliki, piukas se tunnus olevas\nja ehi ja kaunis se ol ja patentt kaikim buali. Nii ett kehhu oikke\nmeijä stää täydys, mutt kyll mes se sendän gans sanosi Vilkull oitis\npäi silmi, ett semne o syndist puhett, ko hän sano stää paremaks\nko jumala luama hamppa. Niingon dosi oliki, sill ett olkko semne\nhammasmestar mikä hän o, nin gyll hän oikken groponikkar sendä o\nylimäise isä rinnall. Ja ett se ol syndist puhett, ymmärtä siitäkki,\nett Vilkk sai siit rangastukses.\n\nJa se käve näi. -- Yks lauandapäev elokuus, ko Delfin, Tasala Vilku\nskuunar, ol laustaukse alane ja Vilkull aikka liiknemä, ni hän ja\nHakkri Iiro tliiva mnuun dyän ja sanosiva: \"Nousest ylös, Kalkke\nja sonnust ittes, sill ett ny mennä longreevillt tonnp Pyhämaan\ngulmill.\" Nii händ, ja kodei mnuull oll mittäm baremppakan doimitust\nedesän niinp päevin, ni mnää päätingi lähti heijä fölisäs. No nii,\nmitäst täst, met toimiti ittellen hiukam brovjantti, jongum botu\nrommi ja kaks kolm fjäändli sokeri kylmä vasta, niingo ymmärätt ja\nmuut ei tarvittukkan, go meill ol siällp Pyhäsmaas tutt meritorpp,\nmihi me yässeks meinasi. Siäll met tiäsi saavan gaikengaldast ruakka\nraha vasta niim bali ko met tarvittingi. Ja nii mes sitt läksi.\nMeill ol hyvä tuuld, nii ett mes sträkkäsi valla hyvi Järvluado\nulknokast Värkknääste noka siutte ja pia mes sillaill olingi vanhoill\napajoillan. Mutt tuski me oll saannk komppen ja sänttin kannettu\ntorppaha, ni ruppe Vilkk puhelema, ett tlee vissim baha ilma, kosk\nstää häne ainoa paikkamatond hammastas mojotta.\n\n-- Vai hamppaistas kapteen sen diätä -- sanos torpa faar. Ne mar\novakki vast ihmelise hamppa, mutt kyll oike niin dosi ongi, ett paha\nilma oikke mes saan däsä, gosk meijän goll o syänn ruaho pisim bäevä\nniingo hull ja kaikk taeva merkikki osottavas stää sama.\n\nJa paha ilma oikke siit tuliki niingon dorpan gollkatt ja Vilku\nhammas ol ennustann. Mutt mikä ol paheve, ol se ettei se Vilku hammas\ntytynn ainoastas ennustamissehe, muttko se paha rupes äkseeraman\ngilppa tuulen gans ja mojott ai enemä ja enemä stää myäden gon\nduuliki friskas. Ja ko meill viime ol oikken däys storm siäll ulkon,\nni ol Vilkullk kans semne hamppambolde, ett hän vallan gimaroitt\nsen gynsis. Ja meijän däydys istu ja kuulustell häne ähkymistäs ja\npuhkumistas, ko ulkont tuul niin govast, ettei reivill menemist\ntaitann ajatellakka. Eik todika oikke maistunns semsis olois. Mep\npaningi sitt maat ja jäti Vilkun daistlema hamppas kans ja ajattli,\nett kyll yä rauha ja levo fölisäs tua. Mutt ei se tuanukka stää.\nSeoravan aamunt tuul yht friskist ko ennengi ja Vilku hamppambolde\nol jo yldynns semsse voimaha, ett hän ol vallam bualhull sen gans.\nAjatelkkast, ko hän ol tuli niim böhköks, ett hän ott palaniandakka\nrommryypy, pit stää vähä aikka suusas ja pruiskas se sitt ulos jäll,\nnii ett oikke sydänd viils, ko semmost jumala lahja haaskamist siint\ntäydys katell. Ja viime mnää sanosingi hänell: \"Tiädäks Vilkk, me\nymmärrän gyll, ett snää olek kovas tuskas eng mes sunkkan dahds\nsnuuld rommi kiälttä, vaikkas sen gaike yksnäs joisi, muttko snää\nruppes stää suusas pitämä ja pruiskases se sitt ulos jäll ekkäs\nniälekkä stää alas, ni semnem beli ei pass lainkka ja jodes snää\nlakk siit, ni em me anns snuullp pisaraka enä.\" Mutt kodei Vilkk\nmnuu nuhtlemistan ottannk kuulevin gorvis, ni sillo mnää käskin\ndorpa faari ja Iirom biänd kokkoust pitämäm beräkamari ja tuumalema,\nett mitä se Vilkun gans oikken dehdä. Ja ko mes siin aikan olin\ndispundeerann, ni met tlii siihem bäätöksehe, ett me nappangi se\nharmin gapplem bois Vilku suust.\n\n-- Niingo sanott o, vahvist torpa faar sen duamjo ja meinas, ettei\nmeillk kaluist sunkkam buutett ol, ko hänell o nii hyväp plattongi,\nett nep pitäväk kii niingo sika leiväst. -- Kyll niill vissi hammaski\nlähte, jos vaa jomnengi miäs haalamisem bääll o, puhel faar.\n\n-- No, kyll täsä taas miäst siihen doimehe o, sanos Iiro, ja sitt mes\nsovesi nii, ett faar pitä Vilkun gäsist kii, mnää väänä hänes leukas\nauk ja Iiro askroitte se hamppan gimbus.\n\nSillaill oikke meills se asi klaari ol ja faar läks hakemam\nbihdeijäs. Oikke ijangaikkise vanha ruastunnuk kiusa ne oliva, vaikk\nfaar nit niin gauhjast kehunn ol, muttko Iiro ol niit jongu aikka\ntakonn nalkutell ja fiilann ja rasvoinn, ni hän meinas, ett kyll ne\nvaa asjas ajava.\n\nVilkkukim bist ittes sinnp peräkamarihin, go mes siäll niin gaua\njoudusi askroittema ja ko hän näk plattongi Iiron gynsis, ni hän\nrupes aavistamani baha ja kysys, ett pahustak mes semsill vehkeill\nmeina.\n\n-- Huals snää siit, sanos Iiro vaa ja klimssauttel pihdeilläs.\n\n-- Hualin gyll mnää siit, sill ett luulettak, etten mnää ymmär, ett\nte meinatt noill raodoill ruvet mnuu suutan gyndämä, mutt koittakkast\ntull vaa, ni mnää tainauta nii, ett teijä oma hamppan ovak kurkum\nberäs.\n\nSillo mnää oikke suutusi ja rupesi Vilkulls selittämä, ettei täsä\nmikkä muuka aut, kodei tuulen dähden gaupunkkingam bäästä.\n\nSiihem buhesse ei Vilkk vastann mittän, go siäppas lakkis ja läks\nliässuhu.\n\n-- Menkkö vaa, siäll hän saa kiljuk kilppa kalakaijatten gans eik\nhäiritt täsä meijä lystiän -- tuumal Iiro sillo.\n\n-- Nii menkkö vaa, ei hamppambolde siälls sunkkam baremaks tul --\npäätt torpa faar.\n\nEik se paremaks siällt tullukka, muttko hullu hullumaks niingom\nBorström Borin goulus. Ei ollt, tiädättäkk, kulunnp puald tiimaka,\nennengo Vilkk tlee takasi ja oikke rukkole, ett me otaisi sen\ngirotu hamppam bois ja sanos, ett se händ enimä harmitta, kodei hän\nymmärtänn anttas sen Duru mestri värkät stää.\n\nNo, mitäst täst, me rupesin goht valmistuksihin. Mek käskin dorpa\nämmäm bannt todivede lämppemä ja Iiro rupes sokeri palottama ja ennem\nbitkä me istusin glasi noka all ja käski Vilkum gallistell uskoste ja\nkarast luanttoas.\n\nEm mnää sendä ment takkama, ett tliik Vilku luand siit sen govemaks,\nmutt se mnää tiädä, ett kyll Iiro vissin gäve kamalaluandoseks, ko\nmes siinp piäne rooti oll ryypänn.\n\n-- Kas nii Vilkk -- puhel hän -- jua aikatavall vaa, se on darppessen\ndällk kertta. Eik snuu yhtikäm beljät tarvitt, sill ett kyll mnää se\nvissi ulos temma, nii ett snuu leukluus rytisevä vaa, vaikk sill olis\nsemse juure, ett ne ulettuva niskkrooppihi saakk.\n\nNiingo jokane ymmärtä, ni ei semnem buhe Vilkkuhu mittä hyvä\nvaikuttann ja mnää sanosingi Iiroll, ett om bareve, ett häm bitä suus\nkii ko ett hän jahta niin gamali.\n\n-- Kamali, mitä kamali mnää puhelen, gon goita muutongin däsä\nlohdutta Vilkku niim bali kon gerkke.\n\nJa Iiro pit asjas pääll, kehus kourias ja meinas, ett niill hän murta\nvaikk säpäleiks Vilku leukluu ja kyni ytimengi niist ulos jos niiks\ntlee.\n\nNii ett mnuu miälestän häne lohdutukses lait ol vähä nii ja näi.\n\nVilkk park istus ja kuulustel Iirom buheit pelgo hallus ja silmä\nymbyrjäisinp pääs niingo hyyppeme. Mutt viimen dodi rupes hänesäkki\nsendä vaikuttama ja yks kaks hän hyppäs ylös ja sanos, ett ny men\nhamppambolde niingom byhjett.\n\n-- Siins sen daudi lääke oliki -- meinas torpa faar sillo ja kaas\nkoko klasilisen dodi niäluhus ja mnää tuumalin gans, ett sillaill\noikke se taut kiärus sai ja mep pääsen goko vähtist.\n\nMutt se puhe ei ollukka lainkka Iiro miälehe. Hän löi nyrkkis\npöyttähä ja sanos: \"Olettak te ny todestakki semssi pöhkössi, ett te\njätäisitt sikses koko meijän doimituksen. Ettäk tes se vertta tunn\nhamppamboldett, ett tiädätt, ett se vaan goitta kekat meit. Kyll\noikke se ny hissuksis o, mutt andakkast ko häyry ova menn Vilkum\nbääst, ni sillo se aika jäll ja vähä turkasen davalls sittengi.\"\n\nJa nii se Iiro meijä siinp peljätt, ett met tlii jälls siihem bäähä,\nett se otetangim bois. Vilkk ol jo siink kunnos, ettei hän hualinn\nmittä meijäm buheistan, muttko veisas ja trallittell ja olis tahtonn\nmeitt sormkoukku vetämä. Mutt Iiro miälest ei hän oll viäläkkä oikke\nreedas ja nii mes sitt istusi ja todasi ai ettippäi vaa.\n\nJongu ajam bääst Vilkk sitt pist ittes ulos pihall ja kon dorpa ämm\nsamas tul sisäll, ni hän rupes meit klummimam bahast elämäst ja\nsanos, ett häne miälestäs kapteen o aika piänes.\n\n-- Mnää eppäle stää sama, vastas Iiro ja käsk meijän dullk kansas\nulos. \"Ny o vissirn bia aik ruvet toimeihi\" puhel hän, hak plattongis\nja pist mnuun gätten yhde vanha nahkkandisen girja.\n\n-- Pahustak mnää tällt tee? kysysi mnää.\n\n-- No eks snää stää ymmär, ett se panna Vilku hamppatte rakko siks\naikka, ko mnuun doimituksen gestä. Se vasta pehmjäld, nääks.\n\nKo mes sitt tliim bihall, ni Vilkk istu siäll yhden give nokas ja\nko mep pääsi häne viäres, ni hän sanos: \"Älkkä istukk, pojat, tällk\nkeinuslaudall, ei se kest meit kaikki, kosk se jo mnuungi allan notku\nniin gamalaste.\"\n\n-- Ny hän o juur parhamallas, huus Iiro sillo, niingoten mekki stää\nolis ymmärtänn, ett ihmne sillo jo on davalisest pois mailma asjoist,\nko hän istu kive nokas ja luule keinuslaudallk keikuttleevas.\n\nMe rupesi sitt siint tuumalema, ett kui Vilku leua oikke auk saada,\nmuttko hän samas rupes trallittama jäll, ni Iiro sanos mnuu: \"Pass\nnyk, Kalkke, päällk, kon dlee semnem baikk ett hänen däyty avat suus\noikke auk ja pist sillo kiri häne hamppattes rakko.\"\n\nKaikeks onneks Vilkk samas rupesiki vetelemä stää veisu ett: \"Se oll\nyks suvi-ilta, kun laaksosa kävelin.\" Ja ko mnääkin daeda se veisu\nvalla hyvi, ni mnää odoti siks ett hän dul siihe \"laaksosa\" sanan\ngohdall, misä se nuatt niin gamalan gorkkjall mene ja sillo mnää\nsuttasingi sen girja vähä nätist häne suuhus, faar karas ranttemihin\ngii ja Iiro nappas plattongeillas hamppa häne suustas, nii ett yks\nkrahaus vaa ol. Eik Vilkk tiättos pistänn, ei stää ko merkk.\n\n-- Oi nyk koohot sendä, ihmettel faar, -- mutt se mar ny vast käveki\nnätist! Takka mnää vaa se, ettei mikkän dohtor olis stää tyät paremi\ndehn.\n\n-- Paremi! Sanokkan def faar vaa, ettei mikkän dohtor olis stää nii\nhyvin dehn, tiuskas Iiro ja ol ylppi niingo rott Nyyberi merras.\n\nJa kyll hänell ol syytäkki oll ylppi mnuungi miälestän, sill ett\noikke seivakkast hän se hamppa Vilku suust nappas. Kyll mnuu se\nsannot täyty.\n\nNo, mitäst täst. Me vei Vilkun dorpam beräkamarihi maat, kääresi häne\nfällytte sisäll ja enne montta hän nukus niingon dorrakas.\n\nMutt me istusi sitt viäl iso aikka ylhäll, join dodi ja praakkaskli\nmuinassi. Mutt vaikk me olsi mist jutell, ni ai meijäm buhen sendän\ngiärs takasi siihe hamppa ulos ottamissehen, go se nii nätist käynn\nol. Ja ko siihen gerrangi jällt tultti, ni faar sanos: \"O mnuullakkin\ndosa yks paha juuren dröntt; ei stää julmettu polttann ol, mutt kuka\nsen diätä, kosk se ruppe kurelema. Mahdaisingon antta ottas sem bois\nvastukseltta, gon gerra olen dämsen dohtrim bareihim bääss.\"\n\n-- No kuingastetett annais, sanos Iiro ja rupes vähtämäm\nblattongeines.\n\nEik oll aikkaka ni hän jo käve faari hamppandrondin gimppuhu. Mutt\nei se lähtenykkä nii huakkjast ko Vilku hammas, vaikk Iiro vähtäs ko\nhemmett ja faari suu rupes vähitelle olema niingon guakkmaa. Viime\nfaar suutus, ko Iiro pit asjas pääll, vaikk faar kiäls ja siint tul\noikke aika metakk. Eik stää tiäd, kuik kaua stää olis piisann, mutt\nsillo aukeskin doisem beräkamari ovi, torpa ämm tul ulos, ott faari\nja Iiron grivoihin gii ja heitt heijä ulos ovest ja plattongip peräs.\n\nEm mnää olp pali nii riuskast ämmä nähn, ei se yht sana puhunn,\nmuttkon dul ja men niingon duulispää ja tek puhdast jälkki niingo\nseki. Vaikk kyll mnää se sendä sano, ettei Iirot nii lyyryteltt olis,\njo ei hän olis niim bali karass luanttoas rommills sinä ehton.\n\nNii händ. Ja ko faar ja Iiro sitt oliva aikas pehtroinns siällp\npihall, ni het tliivas sisäll jäll ja me menin gaiki maat, mnää\nVilkun gans peräkamariin, ja Iiro ja faar tuvam bengill.\n\nPäev ol jo likitellem bualillk ko mnää heräsi ja ko mnää katosi\nVilkku, niin dämä istu sängysäs sormes suus ja pitä piänd kirolemist\nedesäs.\n\n-- Ei sunkka snuullt tiämäs hamppamboldett ol? kysysi mnää.\n\n-- Ei, ei stää raatto enä pold, vaikk se o hyvi ark, mutt mnää en\nymmär ett mihi jumala nimehe mnuu stifthamppan o joutunn?\n\n-- Snuu stifthamppas! huusi mnää, mutt samas mnää ymmärsingi asjam,\nbisti housu jalkkahan, menin duppaha ja sanosi Iiroll ja faarill:\n\"Älkkä vaam buhukk enä sanaka siit hampa ulosottamisest.\"\n\n-- Kui nii sitt? kysys Iiro. Eik hyvä tyätäs enä kehhus sais?\n\n-- Ann ollk kehumat vaa. Nääks, snää es ottanukka stää kippjä hammast\npois, muttkos temmasi Vilku valehamppan diähes ja nys se pitä kauhja\nmeno siit, ett mihi se o joutunn.\n\n-- Helkkris! sanos Iiro eik hän mittä muut sillk kerralls sanonnukka.\n\nJa em mes siit jutust se eräm beräst pali puhell ol, mutt fundeerann\nmnää stää ole usse ja tulls siihem päätöksehe, ettei meijän glummin\noll mittä muut ko rangastus Vilkulls siit, ett hän ol kehunns stää\nvalehammastas liiaks ja ett mekkin gerra sai oll välikappli ylimäise\nisän gäsis.\n\n\n\n\nKon Dasala Vilkk sulkku saerast\n\n\nKyll niis taudeis vaan goera on gaikisakki, mutt se o sendän gaikkjan\ngamalimppa, ko ihmne joutu sulkku saerastama. Em mnää stää sembualest\nsan, ett mnää stää koska saerastann olsi, mutt Tasala Vilkk, kon\ngaikki on goitann, saerast stääkin gerra.\n\nTaikk ei hängä stää sendä saerastannp peräldäkkä, mutt hän sai kerra\nvaa niin gamala yskä, ett hän luul se sulkku olevas ja nii luuli mnää\nja Hakkri Iiroki ja siitt mnää sen diädä, ett se sulk häijy tautti o.\nO händ.\n\nHän sai se yskäs, ko hän ol fölis, sillongon \"Gasakk\" mäkke men, ja\nniin gova se ol, ett se oliki sitt vast yskä. Antteks se, ettei se\nhäne nukku andann, mutt hän sanos ett joka kert, ko hän gröhäse,\nni se sattu niingom baha katti vedetäis takakondeist pisi häne\nrindrustingeijas -- sisäpuald meinate.\n\nNo ymmärtä se, ett kon doinen gerra nii huanos kunnos ol, ni em\nme händ ruakottomuutte jättät taitann. Em maare jättänykkän, gon\ndroppama me händ rupesi ja oikke isoma jouko lääkkeit mes siint\ntouhus kulutingi ja vähä mond sorttiakki, ennengo häm baranema\nsaatti. Ja mond harmi ja vastust meills siin huuslaagamises ol. Ol\nhänd.\n\nIiro sanos koht, ko Vilkk ol selittännk, kuis se taut oikke äkseeras\nhänen gropsas, ettei semne vika ol mistän gotosi ja meinas, ett\nmunatodi semsse om baras lääke ja ett sills se mene niingom byhjett.\n\"Ei mittä muut ko snää ota munatodi vähä runssambualsest, nii ett\noikken dukasas tundu ja sitt mep pistä snuu vahvattem beitotte ali,\nnii ettäs hikkoile hyvim bäevi ja se hien gans meneväs sitt kaike\nmailma roskas snuu ruumistas ja viävä yskä mennesäs\", pauhas Iiro\nja ko met tiäsi -- niingo jokanen diätä -- ettei munatodi olekkan\ngaikkjan goohomppa lääkett yskähä ja mone muuhungin dauttihi, ni me\nmeinasi, ett sillaill oikke se ongin, go Iiro se o selittänn.\n\nMitäst täst. Vilkk ost ussemam bualen doopim böhkö rommi ja Tasala\nmuar hakkas koko ehtopualem bäevä munangeldvaist ja fiini sokeri\nsekasi, nii ett vähä henkki ol. Ja ko hän viime lakas siit toimest,\nni oikke runssast stää trahtmentti karttunn ol; stää ol kannum\nbilkkum melkkem barttattes tasall. Asi ol näättäk semne, ett Vilkk\nmeinas, ett mep pidäisi hänell vähä niingo seora siin lääkittemises,\nnii ett häne olis hauskeve nauttis stää.\n\n-- Sillaill oikke -- meinas Iiro -- kyll se nii ongi, ett saera o ai\nhupeve, ko joku toinengi nautti lääkkeit hänen gansas, ettei häne\nniit yksnäs tarvitt niäleskell eik se munatodi meillekkä sunkkam baha\ntee. Ei stää tiäd, mikä taut meis kullongin gyte ja munatodi o oikke\nhyvä lääkett noi niingo vastukselttaki nautti.\n\nKos viiti jaaritell, mnää ajattli itteksellen, mutt em buhunns sendä\nmittän, go anno Iirom bauhatt ja kyll se poik pauhasiki.\n\nKo sitt ehto tul, ni me istusin gaikin Dasala salis ja joi munatodi\nniingon galja vaa eik ol aikkaka, ni Vilkk, ko ol heikondunnt\ntaudistas, tul siihe reeda, ett hän rupes tapplust hiistlemä. Sillo\nIiro vilkautt mnuulls silmä ja me Vilkun grivoihin giik, kallisti\nhäne sänkkyhy ja Tasala muar toi suure hööhembolstri hänem bäälles.\nSe polstar kuulus kans niihi Iiro orneerauksihi. \"Nii Saksasakkim\nbruukata\", sanos hän ja kyll nii dosi ongi, ett Saksas niim bruukata\nja lämmi sillaill maates tleekin, go om bolstar all ja pääll. Kyll\nVilkk siins sitt viäl vähä aikka vastam byristel ja koitt pääst ylös,\nmutt hyvi me häne sendä hoilasi ja viimem boik väsys ja nukus.\n\nTasala sali ol juur niingo siäll olis aupsioom bidett, ko mes sitt\nkotti läksi. Muar tul meit portills saattama, pyhkeskel silmiäs\nliinanglipuihi ja sanos: \"Kyll te nyp, pojat, tropann olett kukatiäs\nvähä liiemäksikki, mutt ei sill väli olk ko saadais Vilkk vaan\nderveks.\"\n\n-- Se o jo terv -- puhel Iiro ja sitt hän rupes veissama, nii ett\nkoko kaupung kajatt ja mnää pelkäsi, ett mes saisim brannvahti\nniskahan.\n\nSeoravan aamun me menin Dasalaha Vilkku kattoma. Siälls se makas viäl\npolstris all ja Iiro kysys koht: \"Oleks hikkoll?\"\n\n-- Ole, -- oikke laimiskottaisi -- vastas Vilkk ja pyhkeskel ottatas.\n-- No sitt men ysk kans sem bitkän diä, meinas Iiro.\n\n-- Älä luulekka, vastas Vilkk ja yskes, takos -- kyll mnää vaa siit\nny oikke ornaar yskä saann olen, gosk tundu rinnoisanikki niingo olsi\nriivrauda niäll.\n\n-- Mitäst nyt tehdängä, Iiro, sanosi mnää siihe.\n\n-- Mitä nyt tehdä; ei mittä muut ko anneta sill yskäll uus sats\nmunatodi tänäp ehtost.\n\nJa nii met teingi sinä ehton ja viäl seoravanakki ehton, mutt kodei\nse ysk vaa ottann mennäkses ja Iiro olis tahtonn ettippäingim\nbitkittäs stää lääkitystäs, nin Dasala muar sanos, ettei hänen\nganases saa niim bali muni kokkon, go mek kolme niit hotki ja ettei\nhän sunkka rupp muni ostama semssen dohtroittemissen, gon ei mittä\nnäy auttavas.\n\nKyll Iiro koitt vastam bulitta, mutt ei häne mikkä auttannk, ko\nmnää ja Vilkkuki vähitellen gallistusi muarim bualell. -- Ja\nsitt algovak kova aja Vilkull. Ei siink kyll, ett me ajo hänehen\ngaikengaldast lääkett, pikiöljyst ja kalamaksöljyst ruvete, muttko\nlisseks laahas Tasala muar sinn Vilkun dyän gaikk kaupungi ämmä ja\nkyll niill orneeramist piisas, kuingastetei, kosk niill vaimihmsill\nnyk kerra o se luand, ett he ova olevannas semssi piäni tohtrej\njokikine. -- Vilkk park niäl kaikk lääkke niingo miäs ja ol välist\nviäl semselläkkim bääll, ett häm byys meit osalisiks niihi lääkkeihi\nja muistutt Iirot niist häne sanoistas, ett saera o ai hupeve, kon\ndoisekki nauttiva lääkkeit hänen gansas. -- Olsitt sillo nähnk, kuik\nkamala vinttaha Iiro suu men ja hän rupes koht pauhama, ett hän nyp\npärjä oikke isoma aikka ilma lääkkeitäkkin, go hän stää munatodi nii\nrunssast joudus nauttima. Nii oikke \"joudus nauttima\" hän sanos,\nvaikk mnää takka, ett se ol hänell hyvingi miälulist lääkett. Vaikk\nolkko se asjan gans niin daikk näi, ni summ ol vaa se, ettei se Vilku\nysk vaa lähtennt tiähes ja hän ol jo nii laihtunukki, ett luu oikken\ngrapisivat toissias vastas, ko hän liikus eik koko miähest oll enä\nmuut kom baljas riiting jälill.\n\nSillo mek kaikk päätingi, ett kyll se vaa sulkku on, go Vilkk\nsaerasta ja ko se asi meills selkes, ni mnuu rupes harmittama niitte\nämmätte vehke Vilkun gans ja yks päev mnää sanosingi Vilkull:\n\"Tiädäks, ny o asi semne, ett snää aja nua ämmäk kotti mukuloitas\nkaittima ja menet tohtrin dyä, oikke laillsen dohtrin dyä.\"\n\n-- Em mar menekkä, sanos Vilkk, -- kyll mar sen diätä, ett tohtor\nruppe mnuu ruakan määrämä. Sano, ett stää ja stää es snää saas\nsyäd. Mutt semmost em mnää sallikka. Mnää syä mitä mnää tahdo eng\nkaikengaldassi klutuj, kon dohtri määrävä.\n\nMutt mnää en andanukkam berän, go jahnasi stää tohtrill, meno niin\ngaua, ett Vilkk vihdo viime läks. Nii oikke, läks oikke hän, mutt\ntäydes kiukus hän ol mennesäs.\n\nOikke nuugasten dohtor sitt olikin dutkinns se Vilku, ol knaputell\nja kuulustell händ, kirjott sitt lääkke hänell ja määräs häne juaman\ngaturiäska oikke vähä enemän gon durkasen davall.\n\n-- Vai kuturiäska, ihmettel Tasala muar, -- no, mistäst stää otetan,\ngonei kuttu olk koko kaupungis eik likimaisakka.\n\n-- Mist se oteta, sanos Iiro. -- Kodisjoeld se oteta; siäll on gutuj\nvaikk kuip pali ja huamispäevän mnää lähde sinnk kuttu ostaman, go\nvaa raha annatt.\n\n-- Täsä o raha, sanos Vilkk ja löi kahdengymmne marka sedelim\nböyttähä ja nii se asi ol sitt päätett ennengo mnää kerkesi mittäm\nbuhuma.\n\nAsja lait ol näättäk semne, ett mnää pelkäsi, ettei se asi mennykkä\nny lailist kurssi. Sill ett sanottakko mitä hyvänäs, ni nii hyvä miäs\nko Iiro ongi merell, niin gyll hän mais o mond krohelon dyät tehn ja\nkutungaupoihi mnää en koskam bäästäis stää poikka mnuu rahoillan,\neng juur muittenga rahoill, jos mnuull vaa sanavald olis. Mutt\nniingo sanott, ny hep päätiväs se asja nii äkki, etten mnää keijenn\najatustan sanoma eng tahtonnp perästpäi ruvet heijäm bäätöstäs\nkähjämä.\n\nNo nii, Iiro läks seoravan aamun ja tul ehtohämys kotti oikke aika\npiänes. Mutt ol sillp pahalls sendän guttuki rattaill, oikken gaunis\nkutt oliki ja mnää oll hyvim bäevi ilone, ett hän se asja nii\nhyvin doimittann ol. Mutt ei stää ilo kestännk kaua. Se ol näättäk\nsillaill, ett ko muar sitt hiljemppä ehtost mene stää kuttu lypsämä,\nni hän dleeki vähä äkkin dakasi, präiski ovej, nii ett koko talo\ntudju vaa, heittä kiulus kööki harkum bääll, nii ett yks kropsaus o\nja hoke yhtmita: \"Saastane muatt!\"\n\n-- Mikäst ny o, muar kuld, sanosi mnää, -- ong se paha potkima vai?\n-- Kyll mnää tleem bitämän giis siit, jos ei se ann lypsät ittiäs.\n\n-- Menn vaam bitämän gii, josas tahdo, mutt mnää en rupp pukki\nlypsämä! Saastane muatt, se Iiro. Olis se täsä, niin giulun mnää\nmänttäisi säpäliks se hulttemem bäähä. Koerangureillas se tämän dyän\ndehn on, go se semne ylönannett o.\n\nOl oikke Jumala onn, ett Iiro ol kerjennp pistämä ittes kotti,\nennengon Dasala muar huamas, kumsen gutu hän ol tuannt tullesas. Kyll\nhäne muuto huanost olis käynns, sill ett siin o leikk kaukank, ko se\nTasala muar oikkem baha nahkas käändä.\n\nMnää rupesin goittama hiuka lauhdutta muarin giukku ja sanosi: \"Ei\nse sendä nii mahd oli, muar, ett Iiro sen gaupa ehdon dahdon dehn o,\nmuttko händ om brakatt jäll oikkem bahom bäevi.\"\n\n-- Kas nii, rupp nys snää viäl pauhama hänem bualestas -- vaikk\nmikses ruppeis, kon de olett juur yhtläissi aabrotei kaikk -- snää\nniingo Iiroki, mnää meina. Vilkk teit tähä astikk o saann vähä aisois\npidetty, mutt Jumal tiätä kuit teijän gäy, jos hängi nyk kuale tohon\ngamala yskähäs.\n\nJa sitt muar rupes itkemä oikke harttast. Nii händ, kuingastetei,\nsill ett mnää ole menn ja merkinns se, ett semssi ne vaimihmse ova\nai. Ens hek kiukuttleeva hyvim bäevi ja sitt hep parguva ja siihe\nse heijän giukkus sitt lahoki. Se o niingon gattiki, ettei se tykk\nmärjäst.\n\nMutt se Tasala muarin giukk oliki sendän dällk kertta vallan doist\nsortti. Stää kest näättäk viäl jälkke sem bargumisengi ja Iiro sai\naika kiärun, go hän jällt tul Vilkku kattoma. Nii oikken, gunnjas\noikke hän guulls sai, hän ja koko hänen sukus. Ja Jumalan gaikk\nkymmnen gäsky ja pitkä rämsy huanen daulust ja Davedi salmeist ja\nsaltrist muar siin yhtäkkin grapist häne ettes, nii ett mnää takka\nse, ett poik ol ripitett, ko muar vihdo viime saarnas lopett. Mutt\nniim bali se löylytys sendä vaikutt, ett Iiro rupes koittama joingin\ngorjat stää kutujuttuas ja viime hän geksekin goko hyvän gonsti.\n\nYks päev ko muar jäll ol huanollp pääll ja kiukuttel stää, ettei\nVilkullk kuturiäska saattukka, nii Iiro sano: \"Kuulkkast muar, mnää\nolen däsä itteksellen fundeerann, ettei juust oikkjastas ol mittä\nmuut kon guivattu riäska ja kosk kutujuusto saa osta joka toripäev,\nni anneta Vilkum daunat kutujuusto, siks ett Kalkke kerkke ostama\nuuden gutun, gosk se mnuun guttun gans semnem biän glumm tul.\"\n\nEi muar siihe mittä vastann ja mitä hän olis vastanns sitt, sill ett\nkyll se Iirom buhe ol nii sliipatt puhe kom bääsiki. Siihem bäähä\nme lopuld kaikk tlii ja ensmäis toripäevän mnää menin gutujuustoj\nostama. Mnää saingin gässihin yhden Godisjoe äijä, ostin gaikk häne\njuustos ja käski hänen duad niit enemän Dasalahan, go hän gaupunkkin\ndlee.\n\nMuttko mnää tlii juustoinen Vilkun dyä ja muar ol maistann niit, ni\nhän suutus kon dupakk ja sanos, ett semmost se on dähä aikka mailma,\nettei enä saa lailist kutujuustoakka: \"Näihi juustoihi\" -- sanos muar\n-- \"om bantt kummingim bualiks lehmäriäska.\" Ja sitt sai Iiro jällk\nkuuli, ett mikä hän oikke o. Mutt ei Iiro pali tiättos pistännk, ko\nmen peräkamari Vilkun dyä ja hetkem bääst mnää kuulin, gui nep pojas\nsiäll naurovak krikotiva ja kuiskuttliivak kesknäs.\n\nMnää tunne nep pruuni nii hyvi, ettän diäsin goht, ett niill ol\njoku koeranguri taas miäles ja ko mnää menim beräkamarihi, nii Iiro\nkysyki: \"Kuulestis Kalkke, kosk se Kodisjoe äij jällt tlee tänn\njuustoines?\"\n\n-- Lauanda se lupas tuli.\n\n-- Vai lauanda, sanos Vilkk, me ole nääks ajatell, ett kyll mes se\njunkkrim bane lailissi kutujuustoi mnuull laittama.\n\nSiin oltti, ajattli mnää, ja meinasi ruvet heit nuhtlema, mutt em\nbuhunns sendä mittän, gon diäsi ett semnem buhe vaikutais heihi juur\nsaman, go jos kakkii seikka vett viskatais.\n\nNo, ko sitt lauanda tul, ni ol mar sillo Iirollt toimitust siällt\nTasala salis. Ja hyvä häne oliki askroit, ko muariki ol niin\ngipjängörrö, ettei sängystäs pääss, ko makas toises peräkamaris. Ja\nIiro ol hankkinn ittelles apulaisengi, se Linnala uurmaakri, yks\nhyvä kans, ko ai o valmis pahuttehe ja kaikengaldast jekku tekemä.\nUurmaakar kruuvas parastaikka salim böyttähän giis semmost svarvi,\nko uurmaakrik käyttävä jumal tiäs mihin darkotuksehe ja Iiro pladas\nmuarin glasisilmäp pääs yht ijangaikkise vanha nahkkandist kirja.\n\n-- Kas nii, sanos Linnala uurmaakar, ko mnää siin hetke olin gatell\nheijän gohinatas, -- kas nii, nys saa Kodisjoe äij tullk kosk hyvänäs.\n\nJa samas se osas tullakki ja ol viäl ottann muijaski fölihis.\n\n-- Hyvä päevä, mnuull olis täsä kutujuustoi, kon dilattin dähän\ndaloho -- pan äij.\n\n-- Jumal andakko, vastas Iiro, -- se o hyvä ett toitt, andakkast tänn.\n\nÄij ott kymmengunna juusto pussistas ja oijens ne Iiroll. Iiro rupes\nkoht syynämä niit, käändel niit ja haistel ja ol se näköne, ett\nKodisjoe äij vissi luul, ett siin ongi semnem boik, kodei olk koko\nelämä ijäsäs tehn mittä muut kon gutujuustoj.\n\n-- Näis o lehmäriäska joukos, räyhäs Iiro viime.\n\n-- Ei yhtikäm bisara, sääkkräs äij.\n\n-- Vai ei ol, no, kyll se pian dotte näytetä. -- Panest snää\nhärashööring tämä siihe oktanttihi.\n\nLinnala uurmaakas ott juustom, ban sen giis siihe svarvihis ja rupes\nveivama, nii ett juust näytt valla ymbyrjäiseld, ko se siink kiäpus\nse svarvi nokas.\n\n-- Ong siin lehmäriäska? kysys Iiro, ko uurmaakar ol hyvä aikka\nveivaskel.\n\n-- O oikke! vastas uurmaakar.\n\n-- Siin oltti, sanos Iiro ja kattel luinauttel klasisilmättes yli\nvähä kalppjast stää äijä ja ämmä. -- No, mitäst te nys sanott?\n\nMutt ne juustomyyjä oliva jo niim belgo hallus, ettei nes saanns\nsanaka suustas. Ja sillongost Iiro ol äijä, ko hän se äkkäs.\n\n-- Jaahah, sanos hän, kuulestis härashööring, misäst se paikk on däsä\nkirjas, ko selittä mitä siit seora, ko juustoj väärenetä.\n\n-- Neljäs luku, ykstoistas parangraaff -- vastas se julmett ja ol\nniin dotine ett mnuu oikke harmitt.\n\n-- Sillaill oikke, mnää lue nys sitt teijä etten sem barangraafi --\npuhel Iiro jällk, ko hän ol hetkem bladaskells stää kirjatas.\n\n-- Ei stää meill lukkit tarvitt, asessor hyvä, rupes ämm selittämän,\n-- gyll se tosi ongi, ett mnää panim biänen dilka lehmäriäska\njoukkon, go mnää näit juusto tei.\n\n-- Vai piänen dilka, vastas Iiro, -- panest, härashööring, se toisen\ngraadi veivaus toime, ni nähdän, gui iso se tilkk o oli.\n\nUurmaakar riisus jakkus, sylk piohos ja veivas, nii ett yks fyrin vaa\nol salis ja juust kiäpus ko helkkar. Sillongost äijäm bolve rupesivat\ntutisema ja leuk tärräs, nii ettei sill oll mittä määrä. Ja ämmä vet\nnii heikoks, ett häm butos lussuhu niingon dyhi säkk salim bengill\nistuma.\n\n-- Stopp, huus Iiro, kuip palist se oktant ny näyttä?\n\n-- Kuus kymmnett ossa lehmäriäska, -- vastas urmaakar taikk\nhärashööring, joks händ nyk karahteeratti.\n\n-- Kuus kymmnett ossa! -- huus Iiro. Se o vähä enemän gon doinem bual\nlehmäriäska. Teijän dilkkan o vähä isosorttine, muar. -- -- Ja laki\nsano semsist tilkoist näi, jatko se junkkar ja rupes taas kiijatas\npladama.\n\n-- Älkkä lukekk, -- sanos äij sillo, muttko sovitam bois tämä asi\nilma mittä muut. -- Oles snää kans ämm, oikken gamal, kos niim bali\nlehmäriäska olep pann näihi juustoihi.\n\nMutt sillo muar virkosiki vähä äkki ja tiuskas: \"Vai nii, vai snää\ntäsä ruppe mnuu viäl syyttämä, vaikkas itt ai närise, ett meijä\njuustoihi liiam bali kuturiäska panna.\" -- Ja yks kaks pariskund ol\nsemses riidas ettei paremast puutett.\n\n-- Kas niin, gas nii -- sanos Iiro, ko hän ol aikas stää meno\nkuulusteli -- ei sill hyvä, ett te olett lai unhottann, mutt nyt te\nunhotatt viäl evangeeliumingi. Kuingast papp teills sanos, kon de\nvihill olitt? Käskikös hän deijä riidell? Kyll te olett, näämäs,\noikken gaunist sellskaappi.\n\nSiilo se riit lopus niingon duppehe ja sitt tehti semne sovind,\nettei Iiro ilmotais koko asjast kruunumiähillk, ko hän vaa lailissi\nkutujuustoj saa. Ja nii äij ja ämn läksivä, mutt ovesuus äij pyäräytt\nviäl takasin, gatos stää svarvirustinkki vilaukseld vaa ja kysys:\n\"Kui, mikä tomse mäsiini nimi jäll olika?\"\n\n-- Oktant se o, vastas Iiro.\n\n-- Vai oktant, kyll on glookk nimi, mutt kyll on glookk masiiniki --\npuhel äij ja men.\n\nPiisas mar niills sitt, Vilkull ja Iiroll ja uurmaakrill nauru ja\npuhe ainett koko sem bäevä ja naurat täydys mnuungi, vaikk mnuu samas\nharmittiki heijän gureilemises.\n\nKyll Vilkk se jälkke sitt lailissi kutujuustoj sai ja oikken\ndusingaupall hän niit sitt piänensiki, mutt ei hän sembualest\nyskästäs ero saann. Eik olis kukatiäs koska ero saann, josei Raumall\nolis tuli väliaikkanen dohtor. Vilkk men sen dyä ja se sanos, ettei\nhänells sulkku ol, kirjott lääkke ja käsk häne lähtik Kokemäellt\ntaikk Eorahan daikk johonkki semssem baikkaha, ett häm buhdast ilma\nsaa.\n\n-- Semssi hullutuksi, sanos Vilkk, ko hän gottit tul, -- niingonei\nRaumall ilma tarppeks olis.\n\nMutt mnää rupes fundeerama stää asja ja sanosi Vilkku: \"Tiädäs,\nmnää luule, ettei täsä autakka vastan gränittämine, muutko snää\ntee juur niingon dohtor käske. Mnää ole nähns se, ett vanh kellon\ngrapaki ruppe käymä, ko siihem buhaleta oikke lujaste ja miksedei\nsitt ihmsengi sisikund klaaranuis, ko Jumalan duulep pääsevä oikken\ngulkema se läpitt. Ja huakkjast net tomsen gropa läpitt meneväkkim,\ngon ei ol muut jälillk ko suure luu ja nahk niittem bääll.\"\n\nSe puhe vai Vilku järkkihis ja hän läksiki Säkylähän, go se o siäll\nEoran gulmill ja siäll on gutuijakki. Mutt kahde viikkom bääst tämä\npahus tlee takasi, vaikk mek kaikk näi, ett hän ol rahdum bareve.\n\n-- Oles snää sendä oikken gahko, kos tleep pois, juur kos paranema\nruppe, sanos Tasala muar sillo ja mnää sanosi sama.\n\n-- Älkkän gohisk, älkkän gohisk, puhel Vilkk, -- paremaks oikke\nmnää tull ole ja viisas miäs se tohtor o, mutt kyll hän sendä hiuka\nerhettynn o.\n\n-- No, mitäst snää nys sitt meinat tehd?\n\n-- Lähde merells, Saksa reissuhu ja niim bian go suingi. \"Efrosiina\"\non glaar lähtemän gosk hyvänäs ja tänäp ehtost mnää jo menem buurihi.\n\nSemsellp pääll oikke Vilkk ol eik siin mikkä auttannk, ko hän gerra\nsiihe järken dull ol. Naha yll hän haminaha läks ja nii heikk hän ol\nviäl, ett oikke hoipproitt. Mutt ko hän guude viikkom bääst palas\nkotti, ni hän ol endses höyskäsäs eng me oikken dahtonns silmiän\nuskok, ko me häne näi.\n\n-- No, snää ole nys sitt vallan derv, mnää sanosi -- mutt kyll se\nsendä nii o, ett ilma stää tohtri snää makkaisi ny Nummellk, kolmk\nkyynrä muitta peitton.\n\n-- Taedais kyll nii ollakkin. Kyll se tohtor viisas miäs o, mutt kyll\nhän sendäm biäne erhetyksen dek. Nääks, Kalkke, hän ei ymmärtänns\nstää, ett merimiähe ruumis vaati vähä friskemppä tuuld, ko mitä tääll\nmaillt toime saada. Mutt mnää ymmärsi sen goht, ko mnää näi, ett\nmnää paremaks tlii siälls Säkyläs. -- Mutt viissa miähe net tohtris\nsittengi sendä ova.\n\nNii händ, kyll mes siihem bäähän dliin gaikk, mnää ja Tasala muar\nja Vilkk, ett se tohtor Vilkum barans, mutt menkkäst Iirolls sanoma\nsemmost, ni hän gattle niingo hän eppälis, ett te olett Seilist\nkarkkum bääss ja sano, ettei Vilkust olis ikipäevi miäst saatt, jos\nei hän olis lailissi kutujuustoj Vilkullt toimittann.\n\n\n\n\nPitsreunane nestuukk\n\n\nKo Sipin gapteen viätt häitäs, ni me olin gaikin golme, mnää ja\nTasala Vilkk ja Hakkri Iiro käskety niihi, niingo valla luanolist\nolikin, go me oll mond reissu kapteenin gans tehn. Ja komja hää ne\nolivak kaikim buali. Ei ollt trahtmendeist puutett, ei maakan; gyll\nniis vaan gaikengaldast suuavaust tarjotti nii hyvi haukattava ko\nryypättäväki. Ja kyll eritottengi ne ryypättäväk kiärus saiva, niingo\nodottas soveskin, go Nuurmanni Iisak ol edeskäyp. Sill ett hän ol\nsemne edeskäyp, ett ei niit olekka montta nii sopeva miäst semssen\ndärkkjän doimituksehe.\n\nSillaill oikke. Ja hyvällp pääll mes semsis olois pia olin goko\nhääväki. Tiättvästengi ens alus oltti vähä ykstotissi ja juhlalise\nnäkössi niingo seorkunna reklemendeihin guulu ja ihmisten dava\nvaativa. Muttko vihkimine ol toimitett ilmam biänindäkkän glummi,\nniin gyll puhe luistama rupes jokatteld, nii ett yks sorin vaan gäve\nkoko hääsalis.\n\nNo, ja ko siins sitt istutti ja laudeeratti, nin dlee morssi\npuhuttleema Vilkku ja sano kesken gaike: \"Mitäst tes, snää ja Hakkri\nIiro, vihkimise aikan suutan nii nauru veditt ja nyäkäytitt toinen\ndoisellen. Tliik siint toimitukses joku virhe, vai?\"\n\n-- Ei maare, laillsse justeerinkkihi se kaikk tul, ei menn lainkka\nflinilles se asi, mutt kyll tosi o, ett meill vähä lysti tul, ko me\nnäim bitsreunase nestuukin deijän gädesän.\n\n-- No, mitäst naurettava siin ol?\n\n-- Ei mittä. Mutt kyll o vaa asi semne, ett ain go me nääm\nbitsreunase nestuuki, niin doinen daikk toine meist lykkä\nkambraattias kylkke ja sano: \"Muistaks?\" Ja meit pakka sillo\nväkisingi nauruttama. Asi o näättäk semne, ett me olen gerra, mnää\nja Iiro, joutunn hakema sengaldast parselli ja se oliki nii säserä\ntoimitust, ett siin ol leikk kaukan, vaikk me ny vanhemallp puall\nikkä nauran, go mes stää kertta muistle. -- Andakkast mnää juttlen\ndeillk koko asja.\n\nSiit o ny jo mond herra vuatt Me oll valla nuari sillo. Ol yks\nlauandapäevä ehtopual. Ja ko meijä äitem bit lähtemä seoravam bäevä\naamust Vasaraisten gulmills sukuloittema ja jäädp pois sunnundaisest\njumalambalvluksest, ni hän sano mnuull: \"Nii, ny o asi semne, ett\nmnää mene ehtorukkouksehe ja snää Vilkk tleef fölis. Ei snuu o jäll\nisold aikka nähtykkän girkos.\"\n\nOikkjastas tämne oortel tek kamala mullistukse mnuu räkningeisän,\nsill ett me oll Hakkri Iiron gans meinann juur lähtis Samppuste\nsalmehe uiduksell. Muttko mnää, niim bali ko mnää mailmas olengin\ngoonns stää synnindaakka niskoillen, sendä ain olen goittannp pittäs\nstää neljätt käsky kaikes kunnjas, ni mnää muutim barema vaatte\nyllen ja äit rupes samoihin doimeihi. Ja sitt me läksi, mnää edell\nja äit peräs, niingon girkko mennes, maahambanjaisis ja semsis\njuhlalisis askreis pruukata, ett miähe menevä edell ja vaimihmsek\nkulkevap peräs. Mutt ko met tliin girkosillall, ni äit sano:\n\"Pyssäst, Vilkk, mnää oll niin dohro, ettän unhoti nestuukkin gotti.\nKarast snää yhtäkki ja tuas semne mnuull. Täsä ova avame, ylimäises\npiirongiloodas oikkjall o nestuukej koko tusin. -- -- Taikk, odotast\nnys sendä, snää muljat tiätystengin goko looda ylösalasi, snää kos\nsemnen grohelo ole. Mnuu vihtorinise hamem blakkris om bitsreunane\nnestuukk. Se hame o isos kaapis vasemall, ei siäll muut hamett\nolekka, nii ett kyll snää se löyd.\"\n\n-- Silmäräpäykses mnää sen dännt toimita, vastasi mnää ja läksin\ngippaman gottis, sill ett kyll mnää se ymmärsi, ett olis ollk\nkamalaki, jos äit olis tullk kirkko eik olis ol nestuukki virskirja\nymbärs. Ja kyll mnää se vihtoriinhamen goht löysi. Siälls se killus\nisos kaapis korkkjaltta naulas. -- No nii, siihe aikkam bruukatti\nsemssi hameit, ko olivat taaja laskutetu pitkittäisi vyätreist\nliäppeihi saakk ja mnää ymmärsi, ett jongu semse laskumbohjas\nplakkrisuum bit olema. Mnää rupesi sitt koperoittema niit laskuj\nylhäld alas astikk, mutt ko mnää oll heit kymmengunna läpitten\ngähjänn eng vaa löytänns stää plakkri suut, ni mnuu lykkäs miälen,\nett nyt täisikin dulls semnen dyä etten, ettei stää saadakka nii äkki\nvalmiks ko luulla. Mnää karasi sendä luandon ja pauhasi itteksen:\n\"No, no, kylläs viäl ettengin dleep, plakkrim bahus, ei stää sendän\ndämssem barsellihi öks semnem boik, ko valdmerildäkki on gotti\nlöytänn.\" Mutt ko mnää miälestän jo kerra oll se hame myättämbäevä\nymbärs koperoinn, plakkri löytämät, ni mnuum bakkas jo pistämä\nharmiks. Ja ymmärtä sen, gon giirukin gans ol. Mnää pääti sendä oll\nlevoline ja sanosi ittellen: \"Älä häd, Vilkk, kyll maares se ymmärä\nettei täsä hätimisest sunkka mittä appu ol.\" Ja sitt mnää rupesin\ngiärtämä stää hamett vastom bäevä lask laskuld. Mutt luulettak, ett\nmnää löysim blakkri suu, vaikk mnää miälestän vissin darkka tyät tei.\nEn, en löytänn vaa, ja voi turkanen go mnää suutusi. Mnää rupesin\ngoperoittema riipi raapi stää hamett, kiärsi stää, pudisti stää ja\nnytkesi stää. Viime ripustin repes siit ja se putos mnuu ylitten, nii\nett mnää yks kaks sekosi siihe niingo Vassberg paittahas.\n\nNy on diätättäk asi semne, ett ko mnuull on giirutt taikk jottan\ndähdelist toimitust edesän, ni mnuu montte synttetten rangastukseks,\nluule mnää, tua Iiro ai lähetetä mnuu niskahan. Nykkin go mnää se\nhamen gans siint tappli ja koitim bääst päevä valkkeutehe jäll,\nniin diättvästengi Iiro tlee meijä salihi niingon duulispää, ruppe\nnaurama ja sano: \"Aim bahustak snää nyt toimita?\" -- Seköst mnuu\nkismitt. Ja ko mnää sillo juur pääsi vapauttehe jäll, ni mnää sullosi\nse hame yhte myttyhy, heiti se Iirot päi silmi ja vastasi: \"Mitä\nmnää toimita! Hae meijä äitim bitsnestuukki tua hamem blakkrist,\nmutt en löyds stää nestuukki eng pahus soikko ol miäs löytämä siit\nplakkriakka. Hai snää ny voorostas ja älä siin hirvittel.\"\n\n-- No, mutt voi snuuas sendä, Vilkk! Oleks snää todestakki niim\nbahapolve saamaton! Niingo semse löytämine mikkän gonst olis.\n\nJa sitt Iiro rupes kiärittleemä stää hamett, hak vyän gohdan\ngässihis, pudist stää, nii ett se jäll ol hame näkönengi, syynäs stää\nja sano sitt: \"Pahukse muatt, kos ole ripustimengi revellp poikk.\nAnnast neula ja lankka, niim banna se ens kunttoho jäll, ennengon\ndäsä mihinkkä muihin doimeihi ruveta. -- Ong tämä ny enä kristelist,\nett snää toilaili hantteerat tämmöst fiini vihtoriinhamett. Luuleks\nsnää, ett tämssi vaimihmiste vaateparselleit saa reppi ja venutta\nniingo jotta vanhoj seilej. -- Ei tiädäks. Järjell ja kärsvälisydell\nniit pidellä.\" --\n\n-- Älä siins saarnk, ko haip plakkar. Ja kraatroittema es snää\ntäsä viäl rupp, sill ett meijä äite istu kirkosillall ja odotta\nnestuukkias. Me olen girkkoho menos ja jumalambalvlus alka tosa\npaikka.\n\nSillo Iiro pääst pitkä vihelykse niingo hänen dapas on, go hän vihdo\nviime saa jongu asja järkkehes, ja sitt hän sanos: \"Vai nii.\" Se\nenemppä ei hän sillk kertta sanonnukka, muttko sylk kourihis, levitt\nse hame sänkkyhy, koperoit niit laskuj vähä aikka ja sanos: \"No,\nVilkk, tleest nyt tänn, ettäs nääk, kumne ijangaikkinen glaakkar snää\nole!\" Ja todestakki, aukk siin ol vyäträtten gohdall yhde laskum\nbohjas ja mnää ihmettli, etten mnää stää oll löytänn. Iiro nauro,\nkattel mnuu niingo jottan girkovaevast ja pist kätes sisälls siit\naukost. Ai syvemälttä ja syvemälttä hänen gätes siihe men ja mitä\nsyvemälttä hän dul, stää noloma näköseks hän gäve. Ja ko hänen gätes\nviimen dul liäppe ald näkyvi, ni hän sanos: \"Tiädäks, ei tämä olekkam\nblakkar.\"\n\n-- Mnää nää se, sanosi mnää, ja mnuus rupes ny voorostan olema äijä\noikken durkasest.\n\n-- Tiädäks snää, mikä aukk tämä o -- puhel Iiro sitt. Tämä o hameaukk\nja siit ei mennäp plakkrihi, siit pääse vaikk mailma äärihi.\n\n-- Pali mahdolist, mutt em mnää ols sill autett. -- Ymmärtä se, ett\nmnuu harmitt semsep puhe. Mutt Iiro o ai nii. Kon ei joku tyä häneld\nluanist taikk hän därvle kaikk, mitä hänellk käsill o, nii ei hän\nyhtä hiukka häpp, muttko hän ruppe pitämäm bitki selityksi, millaills\nse tyä oikke olis pitännt tehtämä ja mitä kaikki semsell rustingillt\ntehdän, go hän o ottann laittakses. Mutt ko mnää sitt näin, guis se\npoik taas vähtäs se hamen gimbus, ni mnää unhotin giukkun ja unhoti\nmuarin, go istus kirkosillall ja odott nestuukkias, unhotin girko ja\npapi ja lukkri ja sanosi enemäm bilam bäiten go suutuksisan: \"Es ols\nsnääkä muutko ijangaikkinen glaakkar, näämäs.\"\n\n-- Ol ny verka ja ann mnuu hakki rauhas, räyhäs Iiro. Ja ko hän siin\nol jäll hetke aikka rehkinn, ni hän istatt toolill, pyhkes hikki\nkasvoildas ja sanos: \"Tiädäks, mitä met tee? Snää saa ottat tämä\nhame ylles, ni mnuu om bareve hakki ja sillaills se plakkar vihdo\nviime löydet.\" Mitäst täst, mnää oti hame yllen ja sitt me molema hai\noikke harttast, mnää ylhäld ja Iiro alhald. Muttkon ei siitäkkä sem\nbaremppa tuli, nii Iiro meinas, ett olis vissi luanikkamppa, jos hän\notais hame ylles ja mnää hakisi yksnäs.\n\n-- Tehdä nys seki, vastasi mnää siihe, -- mutt puhaletast yks hiukk\nens, täsä ruppe jo vähä niingo väsymä.\n\nJa siihe me jäti se hame laattjall, istutti ja ruvetti vetämä sauj.\n\n-- Ihmelinem barsell o, sanos Iiro viime ja osott piipuvarrellas stää\nhamett.\n\n-- Peräte ihmeline.\n\n-- Niin, gyll hän oikken glookku o, jatko Iiro, -- ko mnuull o sendän\ngymmengund plakkri vaatteisan ja monell miähell o viäl ussemangi ja\nmnää takka, ett kuka hyvänäs löytä niihi. Ja tosa hames ei olk ko yks\naino, luule mnää, eik stääkä löyd, vaikk kaks miäst hake, nii ett\nvähä henkki o. Ymmäräks snää, mitä järkki siin o, ett se yks plakkri\nvaevane niim biiloteta.\n\n-- Engä mnää händ ymmär. Se vaimihmse järk kulke vallan doissi polguj\nko meijä.\n\n-- Niin gyll kulkeki, toissi polguj oikken gulke ja kaikk meneväp päi\nmäntty.\n\nJa ko me oll semssem bäätöksehen dull, ni me istusi jäll hissuksis ja\npiipp ryähäs kummangi suus.\n\nMuttko mes siint taas oll hetke aikka huilann, ni Iiro kimmatta\nseisoma ja sano: \"No, mutt ole mar mes sendä oikke aika tohroj.\"\n\n-- Kui nii sitt?\n\n-- No, eks snää ymmär? Käänetäst se hame väärimbuali, nii sitt hän\noikke helkkar o, jos ei plakkri löydet.\n\nJaa-a, sano mnää vaa se, ett vaikk tua Iiro mnuu miälestän o\nvähä semnen dyhmändotkone miäs, ni o sem bääkopas välist jäije\nvälädyksiäkki ja ny hän ol mnuungi miälestän oikke hyvän gonstin\ngeksinn. Sillaill oikke. Me heiti jakkun yldän, Iiro kääns hame\nyhtäkki väärimbuali ja pist ylles, ja jos uskott taikk ei, niim\nblakkar ilmanus koht. Siins se killus nii selvän, ett se olis silmä\nummes löytänn.\n\n-- Pid nyk kiis siit, sanos Iiro, ni mnää hae suu. Ja Iiro hak ja\nhak, mutt ei löytänn vaa. Hän ott sitt hame yldäskin, gääns sen daas\noikkjam buali ja varott mnuu, etten mnää vaa hellitäis plakkrist. Eng\nmnää hellittännykkä; mnää pidin giis siit niingo sika leiväst Iiro\njatko vaa hakemistas, muttkon ei siit tahtonn mittä valmist tuli, ni\nhän suutus ja tuhres se hame yhte läjähä ja silmäk kipinöittivä hänem\nbääsäs.\n\n-- Järjell ja kärsvälisydellt tämssi kapenoit pidellä eik niingo\nvanhoj seilej, sanosi mnää händ sillo.\n\n-- Hiistleks snää riitta vai, siin -- tiuskas Iiro ja nous\nseisoma. Mnää nousin gans ja siin olis tulit tapplus, jos em me\nyhtäkki olis molema huamannp palanun gräässä nokasan. Me aavistin\ngoht paha ja valla oikke, nys siit hamest nous sau. Me oll siin\nrehkitesänp pudottann valu piipustan ja nys siihe hainesse ol palann\nnätimbualnen, gahden, golme sormembään gokkone aukk. Iiro siäppäs\nkousa vesisaavist ja samott valu ja mnää astusi vissemmäks vahvudeks\njalallan sen gytöväm baikam bääll. Ja ko mes sitt rupesi stää läppi\nnuugemi syynämä, ni me näi sem bohjas jotta valkost. Mnää sai\nsiihen gii ja vedi stää ulos ja sillo me huamasi, ett se ol juur se\npitsreunane nestuukk. Nii ett sem balanu aukon gautt me se sitt sai\nvihdo viimen gässihin. Mutt misä plakkri suu ol, stää em mes saant\ntiättä. Ol se nestuukkiki hiukan gärvendynn, mutt Iiro hurras vaa ja\nol ilone ja meinas, ett ei semne mittän dee. Hän gäsk mnuu lähti juur\nliukkast viämä nestuukki, ettei muarin darvittis koko ehtokautt istus\nsiällk kirkosillall. Ja kiiruste mnää vedinki jaku yllen. Iiro kastel\nsormias suuhu, silittel stää auko syrjä ja harjas stää jakuhiallas,\nko mnää läksi nestuukki viämä. Mutt em mnää kerjenn viäl ovesuuhunga,\nennengo meijä äit tlee sisälls salihi, eng mnää viäläkkä ymmär, kui\nhän nii yhdell ainoalls silmäyksell äkkäs, mitä kaikki ol tapattunn.\nJa siin ol sillo leikk kaukan. Se ol turkasen dylkki paikk nii\nIirollk ko mnuullekki.\n\n-- Mitäst muar sanos sitt, kysys joku hääväest.\n\n-- Nii ett mitä hän sanos. -- -- -- Mnää luule, ettem mek kerjenns\nstää oikken guulema. Meillt tul niin gova kiiru naaprihi. Siäll ol\nkarvriversta ja suur asti hylkkerasva täynn. -- Ja se o erinomast\nvoidett, sillon gom bäänahka pakotta ja hiuste juuri karvastle.\n\n\n\n\nKanniston Gyäri automobiilreis\n\n\nNiingon gaikk Eorjokilaiset tiätävä, ni se Kanniston Gyär asus jokune\nvuas takaperi Vähäll Raumall, siällp Porin gaupungin gyljes. Hän dek\nlahti siäll ja myys lihoj Porin dorill ja osteskel ja vahettel heossi\nja pit yht ja toist peli se lihamyymses siull. Ja hyvi nek kaupa\nhänell luanistivakki, niingon diädätt.\n\nNo nii, yks suviehto hän sitt istus siällp Poris jossan drahtööris ja\njoi klasi olutt, ko hän ol saannt tavarastas hyvä hinna ja ol kaikim\nbualin dytyväinen dähä maalisse elämähäs. Ja ko hän siins sillaill\nistu ja röyhäse ai joukko hyvivoinisas, ni hän guule vähä kamala\nkohina ja fyrinä ulkko. Hän gysysikin goht yhdeld toiseld miäheld, ko\nistus ja nukus toises pääs huanett tuutning noka all, ett mikä kamal\nsärin semne o.\n\n-- Vängstiil se o, sanos se toine miäs ja kattel pisin gado raja.\n\n-- Vai vängstiiliks tommost rustinkki nimitetä, ajattel Kyär, ko\nistus akkna viäres ja näk ko semne automobiil, kon dähä aikka mailma\npöffättä kosk hyvänäs maandiäll meijä nokkan ettem, bysäs siihen\ndrahtöörin draputten dyä ja kusk tul sisäll. Komjas, nuar miäs se ol\nja fiini vaattes sill oliva yli, samettine jakk ja samettise housu\nja nahkases säärykkä jalas ja ruski, nahkane lakk pääs. Se istatt\nhyvi liki Kyäri toise akkna ette, nii ett se hyvi näk vaunus ja tilas\nkupin gaffet ittelles.\n\nMutt ko siink kappal aik ol istutt, nin Gyär, ko semnem buheljas\nmiäs o, rupes praakkamisen doimeihi, nyäkkäs päätäs sillk kuskill ja\nsanos: \"Guud ivning.\" -- Näättäk, Kyär meinas, ett om baras näyttäk\nkoht semsell herrall, ett o hängi mailma nähn ja ko hän o merells\nseilann, ni häm bist engelskaks.\n\nMutt ei se kusk siihe mittä vastann.\n\n-- Hyvä ehtopualdpäevä, sanos Kyär jälle hetkem bääst, räpyttel\nsilmiäs ja nyäkkäskel päätäs hyvi harttast.\n\n-- Jumal andakko, vastas kusk viime.\n\n-- Mistäst kaukka olla? kysys Kyär koht ja meinas, ett nyt täyty\npittän päällk, ko sladin gässihis o saann.\n\n-- Turust mnää ole, vastas se toine ja kääns selkäs Kyärill ja ol\nylppjä näköne.\n\nMutt ei Kyär hellittänn, hän ryyppäs klasis tyhjäks, kröhäs yhdem\nbahan gerra ja räyhäs: \"Se taita ollk koko mato menemän domnen\nvängstiil.\"\n\n-- Kui mikä? sanos kusk, ja kattel Kyäri niingo hän olis meinannk\nkarat Kyärim bääll.\n\n-- Tomne vängstiil taita oll oikkem beto ettippäim bääsemä, sanos\nKyär ja ajattel, ett koitast poik tuli näihin gourihi, niin gyll\nsametist maandiän domu lähtevä.\n\n-- Vängstiil! -- snää oles se vängstiil, sanos kusk ja kääns jälls\nselkäs Kyärill.\n\n-- Vängstiiliks mnää olen dommost kuullp puhuteldavas.\n\n-- Kyll tep porilaise olett niit vängstiilej, mutt automobiil tomne\nvaa o, ettäs toisten diädäs se.\n\n-- Vai automobiil. No olkko sitt, mutt mnää olen guull, ett semne\nmene päisi vähä jumalattomast.\n\n-- Mene se.\n\n-- Vai mene; tämä o ensmäinen dällp paikk-kunnall, mutt mnää ole\nniist juttu kuull, ett niillp pääse vähä jouko jouttu ettippäi.\n\n-- Pääse kyll vaa.\n\n-- Vai nii, vai pääse, mutt ei se mnuu rautikkon siutt sendä men.\n\n-- Snuu rautikkos! älä snää puhel snuu rautikostas ja mnuu\nautomobiilistan samanp päevän!\n\n-- Soo-o, kuule snää es tiädäkkä, ettei semmost heost menemän go mnuu\nrautikkon ol näillk kulmkunnillakka.\n\n-- Olkko vaikk kui hyvä, ni siutt mnää mene noill vankkreill, ettäs\njää rautikoines niingo seisoma.\n\n-- Mutt se ongi vähä aika vale. Tiädäks mnää ole Nakkla reisullp\npysynns sill heosell valuvaunuttengi rinnall. Siäll mene nääks\nrauttiä ja maandiä rinnasim bitkä matka.\n\n-- Olet taitann ajak kilppa jongun davarjunan gans, ko rähmi päisi\nniingo etan!\n\n-- Tavarjuna -- no, olkko sitt tavarjuna, mutt valuvaun o sendä\nvaluvaun ja mnuu rautikkon ei annp perä semsellekkä.\n\n-- Ja mnää jätän deijän gaikk, snuu ja snuu rautikkos ja valuvaunu ja\nvärki ihmettleemä, ett mihi mnää joudusi, jos kilppa mennä.\n\n-- Mutt se o vale.\n\n-- Eip, ko on dosi.\n\n-- Eip, ko o vale. Tiädäks mnuu rautikkon meneki, nii ett vissi\nsyndymköhnäs snuum bäästäs lähtevä, josas se rattaillt tlee.\n\n-- Ja snuu seisova hiukses taappäi niingo rautlanga, vaikk myät\ntuulehengi mennäis, josas noihi vaunuihi istu.\n\nSillaillk Kyär ja kusk riitliväk kesknäs ja oliva niin giukkuse ett\nhakkasiva nyrkeijäs pöyttähä, aingo hek kehuliva tavaratas. Eik stää\ntiäd, vaikk siit olis tulit tapplus viäl päälsem bäätteks, jos ei\nse kolmas miäs olis yhtäkkin dull heijä välihis ja sanonn: \"Älkkä\nsemsest siin riidelk ko lähtekkä ajaman gilppa, nii ett mnää saa\nrauhas juad tuuttninkkian.\"\n\n-- Lähdetä vaa ja juur koht, meinas Kyär, ko rupes luattama\nrautikkohos ai enemä ja enemä.\n\n-- Pahus soikko, lähdetä vaa, sanos kuskiki, mnää odotam batruuni,\nkon dlee yäjunas kell yks ja ny on gell pualyhdeksä. Misä snuu heoses\no?\n\n-- Raumalls se o. Ensmäine asumus oikkjall.\n\n-- Raumall! -- -- -- yks, kaks, kolm -- -- -- neli ja pual tiima.\n\nOlkko menneks, ist vaunuihi!\n\nKyär paiskas oluklasi liiveihis, kusk joi kaffekuppis tyhjäks ja nii\nsitt lähdetti. Pehmi ja hyvä Kyäri miälest niis vaunuis istu ol ja\nkon gaikk heosek, ko vastan dliivap, pelkäsiväs stää, nii ett kuskin\ndäydys palanajan dakka pysättä, nin Gyär sano: \"Jos tällaill vaan\nguljeta, ni mnää pääse jalkasim bikemi rautikkon ottama.\"\n\n-- Suus kii, ei automobiil-ohjajan gans saap puhells sanaka.\n\n-- Miksei saa?\n\n-- Sendähde, ett jos snää seota mnuun däsä ohjamisen doimeis, ni\nautomobiil o yhtäkki ojas ja snää ole murskan ja se ei olis vahingo\neik mikkä, mutt mnää loukkaisin gans itten ja se olis jo vahing se,\nmutt kaikkjam bahin o ett automobiil kukatiäs menis rikk ja se olis\nni suur vahing, ettei ne muu vahingo olis mittä se rinnall.\n\n-- Vai nii se asi o.\n\n-- Semne oikke se o ja ny ruveta sitt menemän, gosk ei ol\nvastanduljoit enä lainkka.\n\nKusk taitt ittes hiuka etunojoho, koperoitt hetke aikka vaunumbohja\nja sillo se vaun rupes fyrisemä vähä kiukkusest ja sitt mentti. Kyär\nsano, ett o hän däydes myrskys joskus men ettippäi oikken duhanen\ngiljuvan davall, mutt koska ei hän ol semmost faartti kulkennk, ko\nsiin vängstiilis taikk automobiilis, mikä se o. Kyll hän ämmäski näk\nkuistills seisovas, ko hes sen golmk kilomeettri olivak kulkennp\nPorist Vähäll Raumall, ja koitt hän huuttakki sillk kuskill, ett täsä\nmnää asu, mutt ei se mittän guullk, ko mäsiin hakkas niin duhane\nviätäväst taikk ei ollk kukatiäs kuulevannas. Ja kon Gyär lakas\nhollamast, ett täsä mnää asu, ni he oliva jo jättännp Piätniäme\naukkja ja tliivak kankkall.\n\n-- Jaaha nyp panna viäl enemä häkkä pääll, puhel kusk ja todestakki\nse vauhum bahus friskas faartti ai vaa. Tiä ol epätasanengi hiuka\nja Kyär poukkroitt yhdest vaunu nurkast toissehe. Hän rupes jo\najattleema, ett hän otta kuski niskast kii ja luke sill lai, mutta\nsillo hän muist, mitä se ol ennustann, jos hän ohjamises häiritä. Ja\nKyär ajattel kauhistuksell, mimnen gamal präiskäys se olis, jos se\nvaun kiäpautais pois tiäld. Eik hän enä päässykkä semsist ajatuksist.\nVälist häm belkäs, ett jos se kusk sittengin deke jongu virhen, daikk\njos joku mutter taikk aksel falska, ni valla mäskin he ovak kaikk --\nvaunu ja miähe. -- Siunakko sendä! ja ny me ole jo Knapernumme ahte\nniskas. -- -- Ptruu, ptruu, pysät nyt turkasen gusk, täsä on doist\nkilomeetri myätmaat ja mutkanen diä -- ptruu, ptruuu -- -- tähä o\nmoni poik ajann ittes hengettömäks. -- -- -- Topp ny jo helkkris!\n-- -- -- Ei, ei se ko mene vaa ja lissä faartti, lissä ja lissä eik\nlainkkan dopp. Kas niin, dosa o Luvjan girkk. Kyär ott lakkis pois\npääst ja rupes lukema ehtorukkoust ja ko hän sem bäähä ol pääss, ni\nhe olivap Pinkkjärven gohdall Irjantte ja Luvia välisellk kankkall.\nJa siint tul händ vasta yks tutt ihmne, Riihilä faar. Hän duns faari\nruumiasenost ja hän huus siutt mennes: \"Oi, voi, faar kuld, kyll mnää\nnyp peevelen gelkkaha ole joutunn.\"\n\nMutt ko hän ol se saanns sanotuks, ni he oliva vissi jo kilomeettrim\nbääs faarist ja kaukembanakki. Ja ai vaa mentti enemä ja enemän\nGyäri miälest. Ain go joku äkknäisemb mutk tul, nin Gyär tuns ett\nsisäpualsep pyärä nousiva ylös maast ja ko hän muist mimsen gamalan\ndaitte se maandiä teke Irjanttells, siin Laorlan dalon gohdall, ni\nei hän taitann muut ko ruvet valmistama lähtöäs täst suru ja murhe\nlaksost. Hän vaevus polvilles vaunum bohjall ja rupes muistlemam\nbahoj teoijas. Ja ei hän olis koska luull, ett niit niin gamalam\nbali ol ollukkan, go niit ny yhtäkkin dul häne miälehes. Hän vallan\nKauhistus. -- -- Ei mutt mnää vast olengi oll oikke aika rakkar,\ntuumal hän, go hän siin elämätäs ajattel. -- Väärä mitta mnää olen\ngäyttänn ja prakannt toissi heosengaupois, totisestakko mnää ole\nvaras. -- -- Mnää olen gerran gäräjis, siin Lakari Maija jutus,\npuhunnp pali enemän, go mnää oikkjastas tiäsingä, mnää ole väärä\nvalan dekki. -- Kamala sendä! Ollek stää käsky lainkkan, gon em mnää\nol rikkonn. -- Annast katto, olengon mahtann murhatakki ihmissi. --\nJaa-a, kyll vaa niin gauhja o, etten mnää ols siitäkkä rikoksest\npuhdas. Jos mnää olsi varottanns stää Olkkari Vikut, ko hän läks\n-- -- -- voi, voi sendä, voi voi! Kyär paino silmäs kii, sill ett\nnyt tul juur se Laorla mutk -- -- -- huuh! Kas nii! Ei Kyär oikken\ndahtonn ymmärttä, ett hän viäl ol hengis, vaunu olivak kallistann\nnii, ett hän valla ajattel, ett ny nek kaatuva, mutt ei mar kaatunns\nsendä ja ny he oliva jo liki Maaden gylä. Kyär meinas juur ruveta\nsoimama ittiäs jälls siit, ettei hän varottann Olkkari Vikut, mutt\nkom bääst se menemä heosines ja reines sinn Oijasaare salmehe, vaikk\nhän diäs, ett siäll ol sula. Mutt ko heill ol semmost vanha vihan\ngauna kesknäs, ni ei hän sanonn Vikull mittä ja sinns se sitt men.\nSinn men ja sinn jäi -- -- -- Kyär katos ymbrilles ja yhtäkki hän\nunhott kaikk pahat tekos, ko hän näk ett Lavila aukkjalt tul heone\nheit vasta. Ähäh, saastane muatt, kylläs nys saap pysätt ja sillo\nmnää hyppängim bois näist komppeist, ajattel Kyär ja unhott yhtäkkin\ngaikk syndis. Mutt kui olika, ni heonem bist ittes vähä nätist yli\nmaandiä oja Lavia vainjoll ja automobiil paino ettippäi, nii ett\nyks firaus vaan guulus, ko he menivä niitten giviste veräjtolppatte\nsiutte. Ja Kyär joudus jällen dunno vaevoihi. Eorjoen girkom\nbortim biäles hän näk vilaukse siit Lazaruksen guvast, ko siin o\nvaivastukkin ja sillo hän muist, kui hän ja muup pahailkisep poja yks\nelokuu ehto oliva viänns se äijän guva jokkehe ja Kyär ol sanonnk,\nko se sinnp paiskatti, ett kyll hiuka uimne hänell hyvä tekekin, ko\nhän goko suvikautte on dosa auringombaistes seisonnt töllöttänn. --\nNiin, dätä tapaust hän ny muistel, ko automobiil suriste ja fyriste\nmen niingon gulo ylös Vastmäe ahdett ja taas tliiva nek kaikk muukki\nsynni händ ahdistama. -- Varas mnää ole ja väärä valan dekki mnää\nole ja murhmiäs ja kirko ja kaikem byhäm bilkkaja ja -- jeska sendä,\nvikakost ny o? -- Kyär kimmatt syllä verra ylös ja putos niingo säkk\nvaunuttem bohjahan dakasi.\n\n-- Pahuksek kom bitävä maandiändrumppus kamalas ruakos, huus kusk ja\nsitt mentti jäll.\n\nKyär pitel paikoijas, jos ne viäl oliva ehijäs sen däräykse jälkken,\ngo hän saann ol ja ihmelist kyll häm bääs siihem bäätöksehe, ett\nkaikk luu olivap paikallas eik yksikkäm boikk sendä, vaikk nek kaikk\noliva arga ja kippjä. Ja ko hän ne luus ol saanns sortteeratuks, ni\nhe oliva jo siutt Taiple ja kusk huus, ett ny hän lissä häkkä viäl\nyhde eine, ni mennän gahdeksam benikulma tunnis.\n\n-- Liss vaa, sanos Kyär -- ko ol kaiken doevos kadottann -- liss vaa\nja aj meijä jongun given gylkke niin gräämiks, ett tuul viä palase\neik meist ol huame ehtost jälill muut ko märk plätt.\n\nJa kusk lisäs häkkä ja vängstiil men go riivat ja Kyär luk\nsynnindunnustust polvisiltta vängstiilim bohjas. Ei hän enä uskaldann\nettes katto, muttko ummist silmäs ja luk ittekselles kaikk, mitä hän\nmuist aabeskirjast ja katkesmuksest. Kuik kaua hän stää toimitust\nsiinp pit, ei hän lainkkan diäd, mutt yhtäkki hän lens päin guski\nistund ja ko hän virgos siit täräyksest, ni hän ymmärs, ett\nautomobiil ol pysänn ja ko hän ava silmäs, ni hän näke, ett he ova\nRauman gaupungis, Orelli sillall.\n\n-- No, men ny äkkin duama se rautikkos sitt, huus kusk ja ava\nvaunutte ove.\n\n-- Tuama rautikkos! Luuleks snää, pahus, ett mnää tääll asu!\n\n-- Misä snää asus sitt? Ensmäises asumukses oikkjall mar snuum bit\nasuma. Sans sitt, misä se talo o, niim bia mnää snuu sinn lennätä.\n\n-- Kyll jää vaa snuuld lennättämät. Em mnää täsä kaupungis as.\n\n-- Mutt snää sanosi, ett snää asu Raumall.\n\n-- Nii sanosingi ja Raumall mnää asungi, Vähäll Raumall. Tämä o Iso\nRaum.\n\n-- Paha heng viäkkö snuu ja snuu Vähä Raumas ja Iso Rauman gans. Mitä\nsnää sitt sanosi, ett snää Raumall asu, vaikkas asukki Vähäll Raumall.\n\n-- Nii mep Poris ai sano. Em mek kiiruisan Vähäst Raumast kerkk\npuhelema.\n\n-- Kyll te olett niit tohroj -- No, misä se snuu Vähä Raumas o sitt?\n\n-- Kolmk kilomeettri se om Borist tännppäi.\n\n-- Turkane sendä ja snää ole andann mnuun gyydit snuu tänns saakk.\n\n-- Mikses topannk, ko mnää käski.\n\n-- Topann ja topann! Ei sillon dopatak kom bäisi mennä. -- Vaikk sama\nse o. Tiima ja neljäne osa met tännt tlii. Ist takasi vaunuihi, ni\nmnää viä snuun diimas takasi ja mek kerkke hyvi viäl ajaman gilppa\nsnuu rautikkos kans.\n\n-- Älä uskokkam boik, ett mnää istun dohon goppaha! Pahapolv siihe\nmenkkö! Snää ole mnuu siinp pudistann, niingo sika keriläisen\nduahkontti.\n\n-- No, millaillast snää kottit tlee?\n\n-- Rauttiät mnää meinam balat.\n\n-- Vai junalls snää tlee. Snää oles sitt vast huame ehtosten goton.\n\n-- Vaikkan olsi vast nousvall viikoll, ni snuu vängstiilihis em mnää\ntul.\n\n-- Älä hauk stää vängstiiliks! Se o automobiili.\n\n-- Sama se o, mikä se o, mutt kyll mnää hänest juur tarppeksen ole\nsaann.\n\n-- No, jäät tänns sitt, mnää painan dakasim Borihi.\n\nJa kusk kiäpautt vaunus ymbärs. Mutt ennengo hän oikken govast läks\nmenemä, ni hän sanos Kyärill: \"No, snää taeda ymmärttä, ett ei snuu\nrautikkos piiss mihinkkän dämä rinnall.\"\n\n-- Stää ei ol viäl koitett, vastas Kyär, ko ol vähitelle virgonn ja\nol jäll yht luja heosmiäs ko ennengi.\n\n\n\n\nPreciosa Maij\n\n\nEks snää sengim bahapolven goukknokk meinp puhhu, vai! -- Kuule Maij,\nsanp päevä -- hyvä päevä, sengi julmett! -- Vai nii; vai es mar snää\nmein ruvet puhelema. -- -- Mutt mnää näytängi, ett snää viäl pauha ja\nvähä miälelläs sittengi, ennengo leikist lakata, -- sengin gynimätön,\nmulkosilmäne hakokolpus!\n\nSe ol boosu, ko näi jahnas \"Preciosa\" skansis. Me makasi Amsterdamini\nredill. Boosu ol oll mais ja tuli buurihi oikke aika kännis ja ain\ngo hän siin reedas ol -- ja semne hän ol joka kert, ko hän mais ol\noll -- ni hän dahdos opettak kapteenim bapukaija puhelema. Kapteen\nol, näättäk, ostannp papukaija ittelles Riios. Ennengo hän se ost,\nni hän gysys, ett taitak se puheli ja se herr, ko se myys, ol\nsääkkränn, ettei Ammeriikka herram bäevill ollk koska olis semmost\nmiäst suutas soittaman gon dämä papukaij. \"Se on gyll tosi\" --\nlisäs hän -- \"ettei se puh muut ko Spanjan giäld ja engelskat, mutt\nstää ei tarvitt eppäl einettäkkä, ettei se op puhuma mitä kiäld\nhyvänäs.\" -- Ei se sitt ihme oli, ett kapteen ost se ja makso siit\nhyvä hinna. Hän meinas, ett saa siit vähä niingo seora, jos täst jäis\nyhdeks talveks kottikki. -- Nii händ, sillaill oikke se papukaij\n\"Preciosam\" buurihin dul ja Maij sill nimeks annetti. -- Sillaill\noikke, Maijaks oikke händ sanotti ja kajuutas stää enemäst pääst\npidetti. Muttkon dyvend ol ja ko haminas oltti, niin gapteen toi se\nskanssihi ja sanos: \"Koittakkast tekkim, boja, opettat tätä turkast\npuhuma. Kyll mnää ja styyrmann jo ole sen gans tarppeksen vähdänn,\nmutt ei se vaam buh sanaka, ei engelska eik spanska -- suamest ei olp\npuhettakka.\" -- No, se ol miäste miälest kovast lysti toimitust ja\nkyll Maijall ny opettaji ol. Boosu koitt saad händ hyvä päevä sanoma.\nKoki miälest olis ollk kovast naseva, jos se opeis sanoma: \"Puur pala\npohja.\" Timber, ko semnen dotine ja jumaline miäs ol, huakkaskel häki\nviäres ja koitt saad Maija sanoma: \"Varjel meit.\" Mutt jungman, yks\njumalaton pojanolkk Vermundilast, istus ain gon doise oliva väsynn\nopetustoimehes Maija viäres ja kiros nii ruakottomast, ett konstikin,\ngon gans ol koko julmett ärräm bääll jauhaman, dykkäs, ett jungim\nbuhe ol vallan gamala ja ett oikken dulikiven gräässä tunnus skansis\njoka kert ko jung Maija opett.\n\nSillaill oikke. Ja, niingo sanott, me oll ny Amsterdammi redill ja\nboosu tek taas maistri virkka Maija häki viäres. Se pois pit uskost\nasjastas kii. Toiste miäste opettamise halu pakkas jo tokeneman,\ngonei Maijaham bystynn heijä opetukses. -- Eikä Maij olit tiätvännäs,\nmuttkon gatos muljautt opettajias pää välist toisell ja välist\ntoisells siullk kallellas. Jung ol jo toisengin gerra sanonn, ett\nse o vallan durhambäeväst jaaritust, ko sanota, et lind puhelema\noppe. Mutt boosu, ko ol montta lai mailmas nähn, sanos, ett se ei ol\nmikkä vale, kosk hän gerra ol seilann ammerikkalaises ja siäll ol\nollp papukaij, kom buhel kaikki mailmattomi. Ja nii hes sitt jatkova\nopetustas ja eritottengim boosu, ainakki sillon go hän mais ol käynn\nja häyry päähäs saann.\n\nSendähde hän nykki jälls sitt istus Maija edes ja jahnas: \"Kuule\nMaij! San hyvä päevä! -- Hyvä päevä -- perhana juniperus! -- Kuule\nMaij, san nyk kildist hyvä päevä.\" -- --\n\nNiin gaua hän siins stää läksyäs luk, ett timber, konei juur koska\nmais käynn, kääns kylkkiäs koijis ja sanos: \"Pahustaks siin rähise\njuapnuspäite!\"\n\n-- Juapnuspäite! Snää juavuksis ole, vastas boosu ja nii siins sitt\nkäve niingo mond kertta enne ja jälkke, ett ko äijä oliva aikas\ntoinen doissias haukkunn nälkkinn, ni he joudusivak kraivärkeist kii\nja boosu sai selkkäs. Sillett vaikk timber ol vanhambualne äij, ni\nluja se sendä ol kooristas ja selkkäs oikkem boosu sai, selkkäs oikke\nja tarvittikki saad.\n\nMutt ei Maij tiättos pistänn, vaikk äijäs skansi laattjallk\nkiärittliivä, kattel vaam bää kallellas ja pist joukkon doise silmäs\nkii joukkon doise ja välist molema.\n\nKom boosu ol seljennt tappluksest ja näk se, ni hän heritt nyrkkiäs\nMaijall ja sanos: \"Vai nukkuma snää ruppes, sengin guato, kon doinen\ndäsä henges edest rehki!\"\n\nTämmöst elämä meill ol joka haminas ja merelläkkin, gon gaunist ilma\ntaikk tyvend ol. Nii ett oikkjastas se Maij ol yks siunatt elukk\nsiit, ett hänen gansas yks ja töine sai aikas kuluman, gon ei mittän\ngiirutt tyät oli. Mutt ei se puhuma ruvenn, ei se ko merkk.\n\nVihdo viime mes sitt yks syyskuu ehtopual pääsin gotti Rauma\nhaminaha. Ja ko ol saatt ne viralise asjat -- tulli ja muuk --\nklaaratuks, niin gapteen sanos konsti: \"Kuule konst, mens snää nys\nsinn meill ja viät terveksi Agaattalls, sill mnuu huushollerskallen\nja san, ett mnää ole viäl tämä yässem buuris, ko o yht ja toist\ntäällt toimittamist ja tlee tutuijakim buurihi hiukan deet juama ja\nmuut semmost. -- Nii ja viäs sitt tämä Maij ja sinnk kotti ja san,\nett kyll sill häkis ruakka on, go Agaatta vaan gatto, ett se saa vett\nastjahas.\"\n\nKonst läks viämän dervekse ja papukaija maihi ja kovast ilone\nhuushollerska ol, ko hän niin gauni linnu hoittakses sai. Häm baniki\nhäkin goht peräkamari sengim bääll, pes se vesikupi, pan uutt vett\nsiihe ja puhel: \"Oi, voi, ole mar snää oikken gori ja raar lind -- --\nmutt kamal nokk snuull o.\" Ja sitt hän dek vähitellen gaikk muu\nehtoaskres, siunas ittes ja pan maat.\n\nSeoravan aamun ol viäl hämy, ko Agaatta heräs siihe, ett seinkell\nsalis hakkas viitt. Hän dahkos unem bois silmistäs, istatt\nsängylaedall, luk aamusiunaukse ja rupes sukkatas jalkkaha vetämä.\nMutt ei hän olis saanns stää viäl kom bualväli säärt, ko hän dykkäs,\nett joku huakkas ja sanos: \"Varjel meit.\" Agaatta peljästys, nii\nett hänen gätes putosiva hermottoman alas ja hän guulustel korva\nhörilläs, ett mist semne ään dul. Mutt ko ei mittä vaan guulunn,\nni hän lepys vähitelle, vet sukkas polvehe saakk ja rupes toist\nhaparoittema. Mutt sillo sanottim beräldpuald huanett juur niingo\njoku olis sengim bääll oli: \"Sanp päevä -- sengim bahapolven\ngoukknokk, sanp päevä -- snää raat\" -- -- Ny Agaatta ymmärs, ettei\nhän äskö erhettynn oli. Häm beljästys nii, ettei kondit tahtonn händ\nkannattak, ko häm bakistem baedallas läks karamam bakkon, doine\nsukk jalas, toine gädes ja alushame kainlos. Tämses reedas hän dul\nnaapurtaloho valla hengästynnynn ja pyärys koht, ko häm bääs yli\nkynnykse.\n\n-- Jumal siunakko! huus naapri Maij, ko seisos taka viäres ja liikut\naamupuuroas, jumal siunakko, ny on gapteenill valu vallallas. -- --\nKene mnää nys saan gelloihi menemä ja kuka tota Agaattat hoita? --\nMutt ei hän siins sendän gaua fundeerann. Siihem baikka hän jätt\nAgaatta ja puuros, siäppas vesiämbrin gättehes ja läks kiiruman gautt\nkapteenin daloho.\n\nSiäll oliva oves selkittömä seljälläs. Maij men vesiämbär kädes\nensmäitteks köökkihi. Hän gävel ymbärs laattja ja nuuske. Mutt\nkon ei hän gräässä siällt tundenn eik valu missä nähn, ni hän men\nämbreines salihi. Siäll hän jällk koperoitt joka nurka. -- Ei, ei hän\nsiälläkkä löytänn mittä valuvaara merkej eik peräkamari ovestakka\nmittä sengaldast näkynn. Hän lask ämbris laattjall, ott priisi ja\nrupes fundeerama, ett tääll o vissingin gäynn ryävrej -- Ja taitava\noll viäläkkin duallp peräkamaris -- mutt olkko, mnää en heit pelkk,\nmeinas Maij ja men peräkamarihi. Hän vet salusiinis siull, ja avo\nakkna auk, ett tulis valkoseve huanes ja kattel sitt ymbrilles.\nAgaatta sänkk ol auk, peitt yhdes mytys jalkpääs ja vaatte riipi\nraapi sängy viäres. Maij ott pranstakan gättes kakluuni nurkast ja\nsyynäs kaikk semsep paika misä pahandekkjä olsivat taitann ollp\npiilos. Viime hän gykys kattoma, ett olisik nep pistänn ittes sängy\nall.\n\n-- Hyvä päevä! -- hän samas kuul sanottavan dakanas. Hän dul oikke\niloseks, ko hän meinas, ett ny o joku muukin dull händ auttama. Maij\nnous ylös ja katos ymbrilles, mutt ei siällk kettä huanes oli. Hän\ngaras akknahan gattoma, ett olik joku siutt mennes huutann hyvä päevä\nhänell. Mutt ei -- ei se ään siäld tull oll -- katu ol vallan dyhi.\n\n-- Kuule Maij, eks snää raat sanp päevä? kuulus taas yhtäkki hänen\ndakanas. Maij pyäräytt ymbärs, mutt ei siäll vaan gettä näkynn.\nMaijam bolve rupesivat tutisema ja kylm hiki pissol häne otalles.\nNy Maij ymmärs, ett aave se ol, ko ol Agaattangim beljättänn. Hän\ngoitt lähtip pois, mutt jala oliva niingon gii naulatu laattjaha ja\nhän väris ko langvyht. Ei hän olis valu eik ryävrej peljänn, mutt --\naave, hyijyi -- kylmä viluvärek kiipesiväp pisi häne selkruattoas, ko\nhän ajattel, kenem barihi hän ol joutunn.\n\n-- Kuule Maij, puur pala pohja! sanos aave taas.\n\nMaij huakkas, lyyhistys polvilles ja rupes ruaklu'uj lukeman, gonei\nhän hädisäs saanns sopivema rukkouksem bäähän gii.\n\nMutt kesken dätä toimitust aave rupes kiroma niin gamalast, ettei\nMaij koska ollk kuullk kenenkkä nii ruakattomast ja yhtmittan\ngiroleva. Se käve sild aaveld niingo veisate vaa. Olo tunnus Maija\nmiälest niin dylkkjäld, ett hän gokos kaikk voimas viimessem\nbonnistuksehe ja pääs kom bääsiki lykkämä liässuhu, vaikk hän\nunhottiki vesiämbrin giirusas.\n\nNaapris ol Agaatta vähitelle virgonn ja ko Maij peljästynnyn ja kovan\ngohinan gans tul kotti, ni Agaatta rupes juttleman, gui aave häne\naamuste ol peljättänn, nii ett hänen däydys paedallas pakko lähti.\n\n-- Älä mittäm buh, älä mittäm buh -- mnää tlee juur siäld ja -- -- Ny\nova vissi viimse ajak käsis -- -- läähött Maij ja huus akknast jokase\nämmä sisällk, ko siit siutt meinas menn. Ja kyll heit sillaillk\nkokkonus. Ja sitt keitettin gaffet ja ämmäs siunasiva ja kläppäsivä\nja hurautiva ai joukkom biäne virrembätkä.\n\nNiingo sanott, ni met tlii saman aamun ylös buurist ja kapleen käsk\nmeijän gaikketten, goko Preciosa väe, hänen dyyijös ottamam biäne\naamuknapi, ennengo erota. Ko mes sitt pääsin Kapteenin daloho, ni\näij kiukuttleema ja pärmänttämä, ett mitälai semne on, gon gaikk\noves selkittömä seljälles ova ja vesiämbär keskells sali laatijat\nja peräkamar semses ruakos ko siäll olis joku fletk asunn eik häne\nvanh, siivo ja kaikimbualin gunnjaline Agaattas. -- Ja ihmettli me\nmuukki stää räkninkki, ko met tiäsi, ett Agaatta oliki nii jäijestyst\nrakastavaine ihmne, ettei olekka montta. Mutt kyll mes sai viäl\nenemä ihmettlemise syyt. Käve näättäk nii, ett juur kon gapteen ol\nsaannp piirongin glaffis auk ja kaata meill viina klaseihi, niim\nberäkamarist huudeta: \"Kuule Maij -- hyvä päevä -- sengi julmett,\nsanp päevä.\"\n\nMe ymmärsin goht, ett se ol Preciosa Maij. Ja siinäköst ilo tul.\nMaija häkk nostettin geskell laattja ja Maij pauhas; hyppäs ja pauhas\nyhtmitta. Boosu ol kovaste ylppi, ko se palanajan dakka sanos: \"Hyvä\npäevä\" ja jungman nauro, nii ett hän vallan giärittel, ko Maij kiros\npahemin go juapunn merikarh. Mutt viäl lysteve ol kuullk, ko se ähkys\nja puhkus ja pan ai joukko, ett -- koitast lyäd -- -- rakkar -- vai\nnii -- vai pures snää -- koer!\n\nJuur semseld se ol kuulunnk, kom boosu ja timber tapplivap Preciosa\nskansis. -- -- Ol mar meill lysti! Ja ko Maij viimen doisellk\nkondillk kraape nokkatas ja huakkal: \"Puur pala pohja\", niin gokkiki\nol suu levjänäs korvihi saakk. Me meinasin gaikk, ett o siin Maijas\nsendä viissautt. Erinomase hyvi hän ol kaike meijä opetukse onkkehes\nottann, vaikkei häm buuris sanakam buhunn. Mutt mep pääti, ett hän ol\nvissi oll merikippi.\n\nKapteen gaas sitt toisengi ryypy meill ja meinas, ett kyll hän ny\naikas kuluma saa, ko hänellt tämnen gambraatt o.\n\nMutt kesken gaike me näin glasist, kon gymmengund ämmä tul poikin\ngadun gapteenin daloho. Ensmäisenk kulk boosu avjopual, viimeste\njoukos ol naapri Maij ja kaikkja viimesen laahustel kapteeni\nAgaatta peljästynnynn, surkastunnunn ja lainvaatteis. Me vähä äkkim\nbapukaijam beräkamarihi ja oven gii.\n\nKo vaimväki sitt tul sisäll, ni hep peljästysiväk, ko he näkiväk\nkapteeni ja meijäm boosu ämm sanos: \"Jeskandeerakast, tääll on\ngapteeniki jo koton, hyvä huamend ja tervtulo kotti.\"\n\n-- Jumalandakko ja kiitoksi vaa. Mutt mitäst te ny näin guljett juur\nniingo maahambanjaisprosessis mnuun dyän.\n\n-- Meinasi vähä veisat ja lukki jumalasana tääll, ett saadais se aave\npois.\n\n-- Aave! Ong tääll aaveit näht?\n\n-- Ei näht ol, mutt kuultt o, nii ett siit laist autta.\n\n-- Soo -- vai nii, kenest haam täälls sitt äkseeranne?\n\n-- En diäd vissi -- mutt mnää luule, ett se o se handelsmanni frou\nvaina, kosk se möyhä miästäs, ett hän rähise juapnuspäite.\n\nSillom boosu pääs vähä äkki ämmätten geskell ja sanos: \"Nii, semmost\nsiit sitt tlee -- siins se ny näätt! Haukkukka viäl miähiän, go he\njoskus hiuka firris kottit tleeva -- -- pitäkkä semmost meno vaa\nviäläkki, ni ett saas sitt haudasakka rauha, muttko spöökkäilett\ntääll ihmisten gauhistukseks. -- Ja se rangastuksen det tarvittettki.\"\n\nYmmärtä se, ettei semnen buhe muiji rauhottann. Mutt meill ol täys\ntyä pidättä nauruan ja olsi vissim burskattannukki naurama, jos ei\nse heikove sukupual olis ruvenns siin veissama yht hengelist laulu.\nSe nuattihi mekki sitt kaiki oti vähitellen gii ja tykkäsi, ett\nkyll täsä nyt tämmöst jo tarvitangi. Mutt ko ämmä oliva menn, niin\ngyll me nauro ja ihmettli stää boossu, ko hän ni äkkin gekses, kuis\nsemsestäkkin dapauksest hänell ja monell muull hyätty tliis.\n\nJa kyll boosu sanap piam bisin gaupunkki levitetti eik äiji lainkka\nenä torutt, ko hes sillon dällön vähä toisellk kymnellk kottit\ntliiva. Eikän gom basatti ja plääjätti, ettei sill mittä määrä oli.\n\nNii ett yks siunatt lind se Preciosa Maij ol. Mutt ei meillk kaua\nhänest lysti ja hyätty oli. Ensiks hän gylmistys ja ol kippi ussema\nviikko eik puhunns sanaka. Me en näättäk lainkka huamann, ett\nperäkamari akkun ol jätett auk ja sillo hän sitt sai syyskylmyde\nverehes. -- Nii händ. Ja ko hän sitt paranus vihdo viime, niin dul\nyks uudengaupungilainen gippar ja pyys ja rukkol stää lainaks. Hän\nmeinas ett tarvitais saad Uudeskaupungisakki asjas samall hyvälls\nsortillk ko ne Raumall oliva. Ja kapteen ol niim böhkö -- en daedp\nparemi sanno -- ett anno se lainaks. Se viätti Uuttengaupunkkihi ja\nsiäll yks katt koht ensmäis ehtont tapo ja söi se.\n\nJaa-a niit uudengaupungilaissi! Hyväm berä he ai ova oll, mutt ko\nhe jotta hyvä saann ova, ni ei hes stää pittä olt taitann. -- Kati\nmakkohom bäästiväs se viissa ja korja ja raari linnungi. Sillaill\noikke. Semse lopum Breciosa Maij sai. Ja Raumall rupes vähitellen\ndaas olema levotond ja riittast kalaasette ja lystette jälkke, ja o\nviäläkki. Sillett semmost linttu kom Breciosa Maij ol ei sinn olk\nkoska enä saatt. -- Eik saadakka.\n\n\n\n\nTasala Vilku naimisreis\n\n\nMnää istusi Anundilam borstokamaris etukumaras kädep poskill ja\nkyynärpääp polveijan vasta nojattun. Ol mnuullp piippuki hamppais,\nmutt se ol aikka samonn, koden mnää oll muistann imis stää. Ja olis\nmnuulls siin oikke montta lai paremppakin dyät ollt toimitettavan,\nmutt ei siit mittän dul nyk, ko mnuull niim bali fundeeramist ol.\nAsi ol näättäk semne, ett Tasala Vilkk näihi aigoihi ol tull nii\nglookuks, etten mnää lainkka ymmärtännk, kui häne laitas oikke ol.\nEi hän hullutell niingo enne eik mittä lysti toimem bann, muttko\nrypistel silmkulmias, ko mnää taikk Iiro jotta sengaldast hänell\nesiti ja sanos, ett semne on gläppmäist ja ihmettel, ett mikä\nsiin on, goten mek koska järkken dul. Tupakimbolttamisengi hän ol\nvähendänn ja ko hänell aikka liiknemä ol, niin girjoj hän luk ja\npladaskel. Nii ett kovaste oikke Vilkk muuttunn ol ja stää mnää siin\nnyt tuumali, ett mikä semne vika oikke mahta oli. Eik se oll ensmäine\ngert, ko mnää stää asja fundeerasi ja mnää oll mond kertta jo sanonnt\nTasala muariakki, ett vissin dua Vilkk kippi o ja jos ett te vaan\ngoit hoittas stää, ni saatt nähd, ett se kuale.\n\nMutt ei muar tiättos pistänn, mutko nauro vaa ja sanos, ett mitäst\nhän Vilku sitt teke. \"En sunkka mnää händ hengis saap pysymä, jos se\nkerra nii näht o, ett hänen dähän dauttihin guallt täyty\", pauhas\nmuar.\n\n-- Keittäkkä ny jumala nimes edes rusinsoppa hänell, ettet ann hyvä\nmiähe noi vaa ilma mittä vastust tekemät kuall.\n\nSillaill oikke mnää muarills saarnasi, mutt niingo sanott, muar ei\nolit tiätvännäs ja mikä sukkeleve ol, muar tul melkke ai ilosemaks ja\nilosemaks stää myäden go Vilku miäl käve huanomaks.\n\nOlikost sitt ihmekä, ett mnuull ol fundeeramist, ja nykki mnää,\nniingo sanott, ajattlin dätä asja kesken giiruan.\n\nMutt yhtäkki se mutk selkes mnuull, mnää hyppäsim bystö, napsauti\nsormeijan ja sanosi itteksellen: \"No, mutt ole mar mnääki sendä aika\ntohro. Kon em mnää stää koht ymmärtänn! -- Se hänes vikan o, se oikke\nse o, on händ.\" Ja nii iloseks mnää tlii jäll, ettän yks kaks pisti\nseilhanskan gätten, valikoitti ittellem barhama seilneula, pani langa\nsilmähä ja vooron drallitteli, vooro viheldeli siin neulotesan.\n\nKo mnää siins sitt olim biäne aikka täsä toimesan oli, ni auke ovi ja\nIiro tul sisäll ovest. Mutt ei hän dull niingo yks tuulispää, niingo\nhänen dapas ol oll ai enne, muttko oikke venuttamall niingo iiliskott\njoem bohjall hän haalas syndisen groppas yli kynnykse, istus toolill\novibiälehem, bist lakkis tooli all ja töllöttel siin hetke aikka,\nniingon darhpöll, ennengo hän hyvä päevä sanos.\n\n-- Päevä, päevä, vastasi mnää ja jatko viheldämistän ja\ntrallittamistan.\n\n-- Snää oles sendä vähä jumalaton miäs, sanos Iiro viimen, go hän\ngapple aikka ol stää mnuu nuattian guulustell.\n\n-- Taeda mar ollakki ja o se sendä oikke ihme, ettän ole semseks\njäänn, vaikkan ole goko piäne ikän elänn nii hurskaste miästem baris\nko snää ja Tasala Vilkk.\n\n-- Rupp nys siinp pistlemä viäl.\n\n-- Vai pistle mnää! -- Mutt kuule, mist snää se huamann ole, ett mnää\nole jumalaton.\n\n-- Mist mnää se huamann ole! -- No, kyll snää kans taedak kyssy. Snää\nviheldele ja trallittlet tääll, vaikkas kyll ole huamann, ettei Vilku\nlait ol lailles. Snää tiädäk, kui hän o muuttunn ja jos hän dätä\nhyämy vaa huanone, ni haudas hän o enne montta. Mnuun gäy händ nii\nsurk, ett em mnää tämsis olois sais noin drallitelttu ko snää.\n\n-- No nii, jos täsä oikken dott puhuta, ni olek kaiketakki snää\nnähn, ett tämä asi mnuukim bainann o, mutt äskölttä mnää juur tlii\najatelluks, mikä stää Vilkku vaeva ja ett se asi saadan glaaratuks.\n\n-- Luuleks vissi nii?\n\n-- Luule händ.\n\n-- No mikäst händ sitt vaeva oikke?\n\n-- Jaa, ett mikä händ vaeva? Eks snää todestakka saas stää onkkes,\nIiro.\n\n-- En, em bahus soikko saa, vaikkan ole fundeerann, nii ettän ole\nvallam böhköks käynn. Ming via snää luules se olevas?\n\n-- No mato! Mikäst muu se sitt olis.\n\n-- Jaa mutt helkkris sendä, nii se ongi! Koden mnää stää tuli\najatelluks!\n\n-- San muut, ny vast mnääki siit selvillp pääsi. Mato se on, go\nVilkku vaeva, ja snää lähde ny liukkast apteekkihi ja osta matosatsi\nja viäl tänäpä Vilkk panna se ottama.\n\n-- Ja vissi, mutt kuule, kyll om baras, ett anneta hänellk koht\ndubblaste semnen davaline sats.\n\n-- Niin gyll ongi. Ot kaksi satsi ja pyyds stää kaikkja lujimppa.\nTästäs saa raha.\n\nMnää anno Iiroll rahakukkron ja Iiro läks paikall apteekkihi. Mutt ei\nollk kulunnk ko muutam silmäräpäys, niin dlee Tasala muar meill, sano\nhyvä päevä, niistä nokkas hameliäppehes ja kysy, kui mnää voi.\n\n-- Hyvi vaa, vastasi mnää ja kysysin dakasi, ett kui Vilkk ny jaksa.\n\n-- Hyvi hän jaksa, hyvi hän jaksa se verran go mnää tiädä. Hän ei ole\nnääks nyk koton, hhän läks sinnt Turum bualehe.\n\n-- Kuit Turum bualehe. -- Terveyttäs hakema vai?\n\n-- No nii, sanota ny niingi. Se asi on gui häne otta, sanos muar\nja nauro nii, etten mnää enä taitann hillit ittiän, go sanosi:\n\"Jos tet tiädäisitt, muar, kui häijy mnuun deke sydämesän, go mnää\nole huamann, ettet te ollt tiätvännäs, vaikk te näätt, ett Vilkk\no saeras. Vai ettäk te ol huamannk, kui nörköksis hän istuskle,\nei puh pali mittä, ei syä eik jua niingo enne ja käy luule mnää\nlaihemaksikkim bäev päeväld?\"\n\n-- No, no, Kalkke, älä nys sendän däsä mnuu klummima rupp, vastas\nmuar, -- luestis ny ensin dämä preiviki, se o Vilkuld, hän gäsk mnuun\ndullt tuama se snuullk koht, ko hän o lähtenn, -- ett niin, däsä se\nny o.\n\nMuar oijens mnuullp preivi, mnää avo se ja lui:\n\n    \"Hyvä veli.\n\n    Tämä meijä muar kohise vaa yhtpäät semmost, ett mnuum bidäis\n    menn naiman, gosk mnuull on dalo ja asti ja muut olemist niim\n    bali, ett olis oikke synd stää viäraill jättä, ko mnää joskus\n    panen gursi stää hamina kohden, go on kaikkette meijä reissuttem\n    bäämäär. Ja mnää olen dulls siihem bäätöksehe, ett o niis muari\n    jutuisakki jottam berä. Ja ko mnää, sillongo mnää lastasi siällt\n    Turun dakan, opesin dundema yhde flika, nii mnää lähde nyk\n    kysymä, ett suastuk hän gaupoihi ja jos nii o, niim bapp saa\n    splisat meijäm bogseertrossi yhte ja mnää ota häne slääppihin\n    iangaikkisudest iangaikkisuttehe. Mutt älä puhelt täst asjast\n    kenellekkä muillk ko Iiroll.\n\n                                                   Vilkk.\"\n\nSemnem breiv se ol. Mnää oll niingom buust pudonn, ja muar kattel\nmnuu suu vekkulmaises naurus ja kamalan dytyväise näkösen. Ja ko mes\nsiins sitt istu ja vauhkottle, niin dlee Iiro takasi apteekimatkaldas\nja sano: \"Täsä ova ny lääkke. Kaks satsi mnää oti ja lujas sittengi.\"\n\n-- Soo, sanosi mnää, mutt hukka ne lääkke menivä. Ei Vilkku vaevakka\nmato.\n\n-- Jumal siunakko, mikä händ sitt vaeva?\n\n-- Hän o rakkauden gohinois.\n\n-- Kui misä?\n\n-- Rakkaudes hän o, niingo Imblan giss kuarttes.\n\n-- Vai semmost kuulu. -- Ei siins sitt matokuurist appu ol. -- Mutt\nkuule, snää valettle vissi.\n\n-- Em mar valettlekka. Luest tämä.\n\nMnää oijensim breivi Iiroll ja hän rupes lukema stää oikken govall\näänell. Ja ko hän ol pääss sem bäähä, ni hän ol yht hölmistynny\nnäkönen go mnääki eik kukka meist puhunns sanaka. Mutt muar ei\nnaurann nyk, ko itk liikutuksest ja pyhkeskel ai joukko nokkatas\nesliinahas.\n\nKo mnää ja Iiro siins sitt oll hetke aikka toinen doissian vauhkotell\nja muar itkennk kollottann, ni sano muar: \"Merkiline, merkiline miäs\nse om bännästäski sendä se meijä Vilkk. Kukast muu olis tämsengi\nasjan daetann niin gaunist sannok ko hän: 'Ja ota häne slääppihin\nijangaikkisudest ijankaikkisuttehe, aamen.'\"\n\n-- Ei siin mittä aamend oll, ja olkko häm bännästäs mikä hän o, niim\nbäästäs hän ny on gummingim behmendynn, tiuskas Iiro.\n\n-- Vai päästäs pehmi! Ja se sanos snää, snää Hakkrim bahudem besä,\nvillittijä ja uutskott! Kyll mar kaiketakki snuu ny harmitta ja snuu\nkans, snää Anundilan dekopyhä haask, ett Vilkk mene kristilisse\navjoliittoho eik enä annt teijä haukutell ittiäs yhdest koerangurist\ntoissehe. Ny ruppeva aja muuttuma, näättäk ja koittakast vaa sitt\ntulit Tasalaham baneman gaikk mulli malli, niingo nii mond kertta\nenne, nii nuar emänd ja mnää revi silmäp pois päästänn, sengi julmetu\n-- -- --! Viimeses sana huus muar overaost mennesäs ja paiskas sitt\noven gii, nii ett koko talo täris.\n\n-- Siinäs nyk kuuli, mikä snää oikke ole -- sanosi mnää Iirot, ko me\nhetke olin gatellp päi ovi ja odottann ett viäläk stää löyly lisätä.\n\n-- Nii, ja snää kans. Ei ol eno settätäs pareve täsä troikas.\n\nMutt meit harmitt tämäm bäevä vastongäymse, nii ett me oti ajanguluks\nryypy miäst pääll, söim buulaagis ne Vilkku varte ostetu lääkke ja\npisti se jälkken glasi rommtodi liiveihin. Ja viimeseks mep pääti\nett huame me lähdem bois gaupungist laitlan gulmill yht mettlohko\nkattama, ko mnuum bit ostama.\n\nSeoravan aamun aikasi Iiro sitt tul mnuun dyän ja ko Savila Juss, kon\ngyytmiäs ol, tul koht jälkke, ni me olin duat hättä valmi lähtemä.\n\n-- Kyll o ehto käsis, ennengo me ole Laitlas, ko eilän duiskas\nkoko päevä ja ny ruppe taas tuulema ja pyryttämä, puhel Juss ko me\nliikkell läksi.\n\nEi ol väli, vaikk siinp päästäis vast huame, ei meijä olk kiirutt,\nlohduti me händ, ja nii mes sitt läksi.\n\nMutt kyll Juss oikke ol ennustann. Tiä oliva niin dukos ett meijän\ndäydys jääd Ihodehe yässeks ja vast seoravanp päevänk kirkoaikan\n-- se ol sunnunda päev -- me ajo siutt Laitlan girko. Ja ko mep\npääsi siihen gylähä, mihi meill asja ol, ni rupes jo hämyttämä.\nMe ajo siäll yhten duttun daloho ja ko ol saatt heonen dallihi ja\npäälisvaatte yld, nii me istusi Savila Jussi ja se viäran dalo isänän\ngans ja join gaffet ja pani hiuka rommi joukko. Ja ko mes siins sitt\nistu ja juttle, ni mnää kysy isänttä, ett ovak tuall häät tuall\nnaapris, kosk siäll nii o valkkja joka huanes.\n\n-- Ei, ei siäll hää oli, muttkon kihlajaiskalaas siäll o, vastas\nisänd.\n\n-- Vai kihlajaissi siäll viätetä. Mistäst friiar o?\n\n-- Raumald kuulu olevas ja kapteen miäs. Muuton guulu käynnyn\nglookusten goko se jutt.\n\n-- Kui nii?\n\n-- No, asi ole semne, ett se raumlaisen gapteenim bit oikkjastas\nlähtemä johonkkin donnt Turun daa naima, muttkon se kamal tuisk eilä\nalgo ja tiät tukko menivä, nin gapteen poikkes toho naaprihi. Se\nisänd o näättäk ja merell oll ja he ovat vanhat tutu. Ja ko äijäs\nsitt istusiva ja todasiva ehtost, niin gysy tämä naapri isänd, ett\nmisäst asjois hänen gambraattis liikkel o. -- Turun daa naima, vastas\nse raumlaine gapteen. -- Es snää Turun daam bääs, ennengon gukatiäs\nviikkom bääst ja vaevaloine reis siit sittengi tlee. Ja pahustaks\ntäsä ittiäs rääkkämä ruppe, o niit vaimihmissi likemälläkki, o\nmnuullaki däsä tyttri, ot yks niist. -- No, äijät tuumalema stää\nasja, joivat todi ja viime se raumlainen gapteen sanos: \"Tiädäks,\nkyll asi o niingos sano, en diäd vaikk olis jo kuallukki se flikk\nsiällt Turun dakan ja vaevaloine sinnk kummingi ny om bääst, nii ett\nmnää seora snuu neovoas.\" -- Ja nys siäll on gihlajaiskalaas, niingo\nnäätt.\n\nMnää ja Iiro oll silmäs seljälläs ja korva hörilläs kuulustelit tätä\nisänä juttu ja ko hän ol sem bäättänn, ni me meni siuhuanesse ja\nsanosin gumbiki: \"Se on Vilkk.\" Ja sitt mep pääti, ett mek kokkon\ngylä nuare miähe ja mennä huutama morsjand ja friiari ulos. Eik\noll aikkaka, ennengo meit marses koko joukk miähi naapurtaloho, ja\nniingaua mes siinp pihall roinasi: \"Nuar pari ulos\", ett he viimen\ndliiva. Ja Vilkk oikke se ol. Mnää rupesin goht häne morsjandas\nkattoma ja ajattli itteksen, ett ol voi flikk park, es snää\nkauneudellt turmellt ol, mutt ei sill väli ol, kauneus katto ja jos\nsnää vaa ole riht ja reedu ihmne, ni ei mittä hättä lainkka. Mutt\nIiro, ko ai hättäne o eik koska ajattel asjoj, muttko yhdeld kandild,\nsylk hetkem bäästä ja huus: \"Fyi perhan Vilkk, tulp pois!\"\n\nMnää näi, ett Vilkk kiukustus, kon gaikk naurova Iirom buhett, mutt\nkukatiäs olis sendän goko jutt päättynn levolisest, jos ei yks nuar\nmiäs, ko ol liki kuisti ovi, olis sanonn: \"Ei olf friiarika minkkä\nnäköne, kelvannek muuks kon gaevovindimbainoks.\" Se puhe ol jo liiaks\nVilkull. Parillp pitkäll asklell hän ol alhallp pihall, sanos sill\nnuarell miähell, ett katotast ny, mihi mnää kelppa ja humautt stää\nnyrkilläs keskell otta, nii ett se pyärys siihem baikka. Mutt sillo\nVilkk sai koko kylä nuare miähe niskas ja siit tul semnen dapplus,\nett me harvo ole olis semses, vaikk mes siihengim belihi sillon\ndällö joutunn ole. Siin lensiväk kive ja jäängapple, siin vingusivas\nsualvyä ilmas, siin ryskysiväp puumbalika ja aedaseippä, siin ähgytti\nja puhgutti ja hakatti selkruadoj niingo Sumberim byykki. Ja ämmäk\nkirkusiva ja koera haukusiva.\n\nMe meni ymmärrettäväst koht Vilkum bualell ja ko meill niim bali\nvastustaji ol, ni mnää sanosi Vilkull ja Iiroll, ett mek koitaisi\nhiljakselles siirtty naapurtalo kohde ja viimem bistä itten sisällk\nkoijuhu. Nii met teingi. Mutt naapurtalo veräjämbiäles Vilku jalk\nluiskatt ja hän gaadus. Silmäräpäykses hän niskasas ol kymmengund\nmiäst, kom behmitivä händ niim bali ko he jakso va. Ja ko me viime\nnaapurtalo väe ja Savila Jussi avulls sai hänem bois, ni hänell\nol pää täynn aukoj ja häne luus oliva nii rikk, ett ko me händ\ntunnustli, ni ol jämt niingom bapusäkki olis pidell. Leivomes me\nhäne sitt sisällk kannoin, go mep pelkäsi, ettei hän muuto olis koos\npysynn, ja leivomes me vei häne Uuttengaupunkkihin dohtrin dyä. Kyll\ntohtrill hänen gansas tyät ol ja ko hän vihdo viime ol neulott ja\npaikatt ja sidott, ni hän ol niin däynnt tolloj, ettei suu takka\nnäkynn muut kom bualiks. Hän ei oll virgonn viäläkkäm byärtmyksestäs\nja tohtor sanos, ett pulsi hänes lyävä nii huanost, ett tuski\nhänest enä miäst tlee. Mnää olin govast pahoillan ja ajattli, ett\nmitä Tasala muar sano, ko hän guule kaiken dämä ja ko Vilkk sitt\nviäl kuale. Mutt Iiro lohdutt mnuu ja sanos: \"Ei Vilkk tomsest\nkual, se friska händ vaa ja taeta ajap pois verest kaikk rakkaude\nhullutuksekki.\"\n\nJa kyll Iiro oikke ennust. Ko aamu valken, ni me näi Vilkun gatanost,\nett hän ol virgonn ja ko mnää kysysi händ, ett \"tahdoisiks snää, ett\nmuar tliis tännt taikk tahdoks snää pappi puhutell, taikk mitä snää\ntahdoisi\", ni Vilkk vet suurell vaevallt toisin gäsin dukom bois suu\nedes ja sanos: -- \"Ruakka.\"\n\nJa me anno hänell ruakka; paisti hänell viis sualast silakka, pani\nrunssast voit uunilämmiä leiväm bääll ja Vilkk söi ja joi piimä\npääll. Ja stää päät hän friskanduma rupes. Ja kuukaudem bääst hän\nol yht virkone go ennengi. Siihe häne naimseski sitt lahos, eik hän\nolp puhunns sanaka siit enne eik jälkke. Mnää en diäd, morsjan vai\nVilkkuk se naimisjutu myttym ban menemä, mutt jos kysytt stää asja\nTasala muarild, ni hän syyttä kaht viatond ihmist -- mnuu ja Hakkri\nIirot.\n\n\n\n\nErinomase hyvä lindkoer\n\n\n-- Jaa-a, nämä ovak kamala aja -- kamala aja oikke ova. -- --\nLaihtunn oles snääki, Suleima -- -- ja laihtunn olen däsä ittekki.\n-- -- Saas nähds Suleima, ett mep pia ole semse, ett luuk krapiseva\nmeis, ko mek kävele -- -- -- ole juur niingon gaks luusäkki olis\nsaannk kondi alles. -- -- Sillaill oikke. -- -- Jaa-a, mnääki ole\nsaann ens lukkip puale ikän ja pann raha ja vaeva siihen doimituksehe\nja ny ole sitt semsellp palkall, ettän saan dehd uutt velkka, ennengo\nvanha o maksos ja nähd nälkkä päälsem bäätteks. -- -- -- Nii händ,\nnähd nälkkä oikke, se on dotinen dosi. -- -- Mutt kyll o niingi, ett\njongu rangastukse mnuun gärssit täyty siit tyhmydestän, ettän ole\nvirkmiäheks itten lukenn. -- -- Nii ett valla oikke ja kohtulist o,\nett mnää täsä nälkvyätän giristäs saa.\n\nSemssi Tornjaiste maister juttel, ko hän siink kävel ettittakasin\ngamaris laattjall. Semssi hän juttel Suleimall, mutt ei Suleima pali\ntiättos pistännk, ko makas pää etukäpälättes välis ja seoras silmines\nmaistri, ko hän siink kävel. -- -- Muttko maister viimem bysäs häne\nettes ja sanos: \"Tiädäks, Suleima, ett snuum bäeväs ova jo luetu,\nei mnuull ol vara ruakkis snuu enä\", ni Suleima vääns ittes istuma,\nhaukottel äänes ja kattel maistri nii moittivast silmihi, ett maister\nsanos: \"No, no, koitetan gärssik, koitetan gärssi.\" -- -- Tiädäks,\nsnää ole jo aikka kualeman duamitt, mutt em mnää anns snuu nuijat,\nmnää tahdo itt päästäs snuum bäevild ja ambumall. -- -- Kunnjalise ja\nkivuttoman gualema snää ole rehelisest ansann, sill ett snää ole oll\nhyvä koer, paras koer, ko mnuullk koska o oli. -- Sillaill oikke\n-- -- -- Aikka mnää jo olsi snuu ambunn, mutt ei mnuull olk kruutti\nja haulej. Eik niit ny mistä saa. Ny ovas semse aja.\n\nJa maister rupes taas tramppama ettittakasin gamaris laattjall ja\nSuleima kävel hänem beräsäs askel askleld. Ja kovast fundeeravaise\nnäköse he olivak, ko hes siin laattja mittasiva. Maister ott sitt\nkesken gaike flombuukkis plakkristas, pladaskel stää ja räknöitt\nrahas. Muttko hän ei saanns stää siäld heruma enemän go viistoist\nmarkka, ni hän heitt sem böydäll nii ett flatkatt, pysäs, kraape\nkorvandaustas ja kattel yhtem baikkaha ettehes. Suleima pysäs kans\nja kattel vooro maistri silmihi ja vooro stää paikka siin laattjall.\nJa nii hes siins sitt seisosiva ja vauhkottliiva, niingo he olsiva\nodottann ett siäld laattja ald joku apu olis ilmestynn heijä ettehes.\nMutt ei siäld mittän dull. Se sija ovi aukes ja maistri frou tul\nsisällp paperkäärö kädes ja sanos: \"Tääll om Briia maistri lesk ja\nsano, ett hän o löytännt tämä miäsvainajas pöytloodast ja ko siin\nvissi o jottam byssyvehkeit, ni hän lahjotta nes snuull.\"\n\n-- Annast tänn, sanos maister ja avo käärö. Ja ko hän se ol saann\nauk, ni hän rupes hyppämä ymbärs huanett ja sanos: \"No kyll meijä nyk\nkelppa; tääll on gruutti ja haulej ja patruunej koko roukki. Nyt täsä\ntleeki juhl.\"\n\n-- Nii, ja nys snää saas sitt lopetat tua Suleimangin dost syämäst.\n-- Suleima park!\n\n-- Mitä snää juttle. Ei, ko ny me mene Suleiman gans metill joka\nsunnunda ja lupapäev ja met tua linnuj ja jäneksi, nii ett vissi\nlihas pysytä ja saada viäl myydäkki. Ny o räkning semne. -- Annast\nkattot, tänäpä om berjanda. Jaaha, huame ehtopuall me lähde Helistö\näijän dyä. Hän o nii mond kerta valittann, ett jäneksek karavas\nsiälls hänen dorppas ymbärs niingo lamppa ja syävä häne rukkiorakses\nvallam bilall.\n\nMaister siäppas pyssys seinäst ja rupes stää puhdistama. Muttko\nSuleima näk se, ni häm bist voorostas tansiks ja haukus, nii ett\nakknat tärisivä.\n\nKo maister seoravanp päevänp pääs koulust, ni hän haukkas tulisimas\nkiiras pualpäevän dapase, laitt pyssys ja laukkus kunttoho ja talutt\npolkpyäräs pikkuportin gautt kadull. Suleima ei kerjenns syämängän,\ngo hän dahdos oll viss pääll, ettei händ kumminkkan gotti jätet.\nSendähde hän jo aikanas ol siirtänn ittes istumam bortimbiälehe ja\nkäve vaa ai joukko haukkumas porsto ove edes, ett maister ymmäräis\nkiirutta.\n\nJa ko maister sitt vihdo viime oll tullk kadull ja hypännp pyäräs\nselkkä, ni yhtenp pyryns siin mentti. Ja Suleima haukus joka ihmist\nkon gadull vastan dul, niingo hän olis meinann, ett säälist ny ittes\nvähä siivom buale, nääk kaiketakki snää se, ett mnää ja maister\nmetill ole menos ja meijä on giiru.\n\nEhtohämys hes sitt pääsiväkki ilma mitan glummej Helistöhö juur nii\naikanas, ett maister viäl kerkes saunahangi Helistö faari seoras.\n-- Ja siäläköst sitt puhe luist niild kambraateild. Siällp panttin\ngaikk mailmam bitimek kunttoho ja ennen gaikki Helistö faar selitt\nmaistrill, misä poikmetäkse oleskliiva ja ming pellon gyljes jäneksi\nol, nii ett ne valla ihmisten gondeis loikkroitiva.\n\nEik olis sitt ihme eik mikkä, ett maister ol kovast hyväll miälellk,\nko hän aamuhämys läks mettähä, eritottengin gon daevas ol selkki, eik\ntuull yhtä einett ja ko sitt viäl yäll ol olis severram bakast, ett\nol hiukan grahattann. Suleima poikkes koht tiä siull ja ko ensmäisse\naedangulmauksehem bäästi, ni jo algo oikke nätt jänekse ajo. Se ol\npoikjänes ja vaikk se, niingo niitten dapan on, dek äkkmutki ja\npiilottel ittes yhtmitta, ni ei Suleima sen gauan gurell andann. Ei\nollk kulunnk kahtkymmend minuuttiakka, ennengo maister sai se ettehes\nja ammutuks. Maister avo se ja anno Suleimall hänellk kuuluva osas\nsiit ja sitt jatketti jäll jahti. Ja nii hyvä onn heill ol tänäpä,\nettei maister muistannk koska enne nii hyvä reissu tehnys, vaikk hän\nmond kerta ol paliki otuksi saann. Niingo ymmärettäv asi ongin, go\nSuleima ol yht hyvä linnuj haukkuman go jänestäkki ajama.\n\nNo niin, gom bäev ol vähä yli pualill ja maister ja Suleima rupesivak\nkäändymän dakasi Helistöt kohde, ni maistrill ol kolm jänest, neli\nmetäst, kolm musta ja yks naaras, ja pari teert. Maister räknöitt, ko\nhän siint tallustel torppa kohde, ett hän saa näti rahan, go hän myy\nkaks metäst, kaks jänest ja yhde deere ja sittengi heill ittell jää\nliha koko viikoks. Semssi oikke maister fundeeraskel ja ol ilosellp\npääll. Mutt sillo Suleima yhtäkkim bääst oikken giukkusen giljadukse\nja läks kovast haukkutem bainama sydänmait kohde. Maister pysäs ja\nmeinas, ett ei hän ny enä pidäis jäneksill väli. Mutt Suleima haukund\nmen ain gauemaks ja kauemaks, viime se kuulus sild vuareld, kon\ngaukanp, pualem benikulmam bääs sulk koko näköala ja hetkem bääst se\nkatos kuulumattomiin sinn vuaren daa.\n\n-- Ketum bahus siihe ny viäl tul pränkkämä, harmittel maister ja\nistatt kive nokkaha odottama, ett Suleima tliis takasi. Mutt vaikk\nhän odott pualen diima ja odott tiimangi, ni ei Suleimat vaan guulunn.\n\nOng hän ny niim bahus, ett mnuun goeran jää yässeks mettähän, duumal\nmaister ja läks hiljaksis torppa kohde. Ja hän ol jo tuli liki\ntorpa vainjoit, ko Suleima haukund rupes taas kuuluma ja nys se tul\njuur händ päi. Se lähen ja lähen ja siins samas maister näk ketu\nvilaukseld katavpuskis. Häm baiskas pyssys poskell, ammus ja paikalls\nse jäi. Jäi händ.\n\nMaister meinas, ett ny mar sitt vast paras saalis saattingi ja karas\notukses tyä. Mutt kyll häne ilos murheks muutus, ko hän näkiki edesäs\n-- koera. Koer oikke se ol, ruski, pystkorvane goer, kippurhändäne ja\nlevi juav valkost niskas ja kaulas.\n\nOi nyt turkane sendä, ajattel maister, ny vast klumm tul. Kyll ny\nmeniväk kaikk ne rahak, ko mnää linnuistan ja jäneksistän saa ja\nkukatiäs jokune sata markka viäl lissängi. -- Ja maistri miälehe\nlykkäs jo, ett mimmost olis, jos hän guappais kaikes hiljasudes se\neluka. Mutt häne rehelisytes nous semmost tuuma vasta. Eik hänen\ngauan darvinnukka siin omatundos kans taisteli, sill ett siins samas\nsiihe ilmestys yks äij, kon gatos händ vähä ihmettleväst ja sanos:\n\"Kukast semne herr oikke on, gon dlee tänn ihmisten goeri ambuma?\"\n\nMaister ilmott koht nimes ja asundpaikkas ja sanos, ett erhetykses\nhän se ammus, ko hän luul sen getuks.\n\n-- Vai ketuks te luulitt meijän Gransu? Ong se miälestän getu näköne?\n-- Oi nyp pahapolv sendä!\n\n-- Olik se hyvä koer?\n\n-- Jaa, ett jos se ol hyvä koer. No ol se koirattem barhait. Hyvä\ntalovaht, nättruakane ja ystväline oudoillekki ja sitt nii erinomase\nhyvä lindkoer.\n\n-- Vai nii, vai ol hyvä lindkoer. -- Kyll mar mnuu sitt täyty se\nmaksa. Mikäst siin autta.\n\n-- Tiättvästengi deijä se maksat täyty. Ja se maksa pali, tiädättäk,\nko se ol nii erinomane lindkoer, se meijän Gransu.\n\nMaister räknöitt ittekses, kuip pali tämä lyst hänell maksanekka.\nHän lask, ett hän linnuist ja jäneksist, ko hän nek kaikk myy, sais\nkuuskymmend markka ja jos tua äij ny vaati sata markkakin goerastas,\nnii nelikymmend markka siins sittengi o hävjö puhtas rahas. Ja mist\nhän otta ne raha yhtäkkin go häne jo muutongi on däytynn lainat\nelatustas varte ussema sata. -- Maister oikken duskastus, ko hän näit\nkaikki ajattel, mutt viime hän rohkas ittes ja kysys: \"No, kuip pali\nse sitt maksa, tua Kransu?\"\n\n-- Jaa, ett kuip pali se maksa. En mittän diäd. Kyll mar nyk koerakki\novak kovas kursis, niingon gaikk muukki näi soda aikan. Ja ko hän\nvainaja -- puhele hänest juur niingo hän olis oll joku ihmne -- niin,\ngo hän vainaja ol nii erinomase hyvä lindkoer. Jaa-a, takka mnää se,\nett jos vaa yksikki lind metäs ol, niin gyll hän se vissi löys ja\nstää elämä, ko häm bit, ko hän se ol puuhu ajann. -- Nii händ, kyll\nse ol valla erinomane lindkoer, tua Kransu. -- Ja tosa hän ny makka\neik koska enä linnuj kaahist. -- Ja mitä sano Juljaana?\n\nMaister hikkol kuulesas tämäm buhe ja korott miälesäs Kransu hinna\nsattaviittengymmentte. Häm bur hammastas ja kysys: \"Niin, guip pali\ntes siit meinatt sitt?\"\n\n-- Em mnää händ oikke ymmär. Kyll o vaa asi semne, ett mnuun däyty\nkyssy Juljaanatakki. Ei se koer ol vähäll maksett, ko se näättäk ol\nniin gauhja hyvä lindkoer.\n\n-- Ei mar, sanokka ny vaan goht, mitä se maksa ko mnuun däyty lähtik\nkotti viäl tänäpä ehtost. Pimi täsä jo tleeki eng mnää kerkkeis\nodottama mitä teijä emänd täst vahingost meina.\n\n-- Ei tee mittä, ei tee mittä. Mnää tlee huamen gaupunkkihi ja sitt\nsaadan dehd räkning. Kyll o vaam baras ett Juljaanaki saa tämä\nvahingon gradeerat, sillett sanottakko mitä sanota, ni semmost\nlindkoera ei olt toist kon Gransu.\n\nJa siihe äij jätt maistri ja men menoijas. Mutt maister seisos\nniingom buullp päähä lyätt. Hän guul niingom bualhorroksis Suleima\nhaukunan gaukans siullppäi. Hän ajattel, kuip pali pareve sendä olis\nollk, ko hän olis andann nuijat Suleima ja jättännk kaikk jahtreisus\nsikses. Mutt viime hän sendä rauhotus, huakkas kerra ja läks\nlinnuines ja jäneksines Helistöhö.\n\nHän ol oikke ilonen, go Helistö emänd sanos, ett faar läks naaprihi;\nhän ei puhunn mittän goko klummistas, muttko giitt yäkortteerist ja\nläks polkpyärines ja pyssyines ja otuksines kaupunkki kohde.\n\nKo häm bääs kotti, ni häne trouvas tul kovast iloseks, ko hän näk,\nkuip pali otuksi maistrill ol. Mutt sitt hän huamas, kui nolo näköne\nhäne miähes ol ja kysys: \"Kuule, mikä snuu vaeva, oleks snää kippi?\n-- Ja misä Suleima o? -- -- Aa-aa, kyll mnää ymmärrä, snää ole\nambunns se.\"\n\n-- En, en ois Suleimat ambunn. Sinns se jäi kettu ajama. -- Mutt kyll\nmnää koerangi ambunn ole -- viäran goera.\n\n-- Siunakko! -- -- Jouduiks snää maksama se -- -- kuip pali se makso?\n\n-- En diäd viäl. Mutt kyll mar se pali maksa. Se ol kuulem nii\nerinomane lindkoer. Huame siit tulla makso ottama. -- Ja maister\nheitt ittes soffaha istumam bää roikoksis ja nörkö näkösen. Frouv itk\ntillitt.\n\nVihdo viime hes sendä väsysiväs siihe murhettimisse ja menivä levoll.\nMutt seoravan aamun maistri frou jo kuude nurkis herätt maistri ja\nsanos: \"Se on dääll nys, se koera omistaja.\"\n\nMaister pist äkki vaatte ylles ja käsk se viäran dullk kamarihis. Äij\ntul sisälls, sanos hyvä huamend, nytkäytt niska tas, nii ett tukk\nlens pois silmild ja sylk truiskautt kakluuni ette.\n\n-- Istuma -- sanos maister.\n\n-- Kiitoksi pali, kyllän ole jo istukki saannk, ko rattaillt tlii,\nvastas äij ja istatt toolill ovipiälehe.\n\n-- Nii -- sanos maister sitt, ko siin hetke aik ol hissuksis oltt --\nnii, mitäst te nys sitt olett ajatells sen goera hinnaks? -- Täsä\nolis tupakki.\n\nÄij ott paperossi, sytytt se ja sanos: \"Jaa-a, kyll asja lait nii\non, go Juljaanaki sano, ett niin giltti koera em me enä koska saa.\nTiätäk maister, ko hän vainaja -- puhele hänest juur niingo hän olis\nihmne oll -- ko hän vainaja söi sualast silakkaki, ko vaan gaunist\npyys händ tekemä se. Ko vaa sanos ett: 'Kransu o nii hyvä ja syä',\nni söi ko söiki hän sualase silaka. Hamppa hirvis hän se söi, mutt\nsöi vaan, go händ kaunist pyydetti. Kyll sill ol ihmeline järk, sill\nluandkapplell ja ko hän sitt viäl ol nii erinomane lindkoer.\"\n\nMaistrin gäveväk kylmä värep pisi selkruatto, ko hän daas sai kuuli\nniist Kransu hyvist ominaisuksist ja hän gorott ittekselles se\nhinna jo kahtesatta. -- Ei sunkka siit vähemällp pääs, ajattel hän.\nMutt yritt hän sendä viäl kerra vettäs sen goera arvo alaspäingi ja\nsendähde hän sanos: \"Mutt tyyriks tlee tämsin aigoin raakki koeraki.\"\n\n-- Niin gyll tleeki, jos o semnen goer, ko ruakki kreivaile. Mutt\ntämä meijän Gransu ei olls semne. Hän söi vaikk mitä. Niit on goeri,\nko esimerkiks ei syä lainkka leippä, jos ei voit päällp panna. Ja o\nniit semssiäkkin go nualeva voim bois leiväm bääld vaa ja jättävä\nleivä siihe. Mutt Kransu! Ei tarvinn muut kom bari kertta sivalttap\npuukkoll leivämbalast juur niingo olis voit levittänns siihe, ni\nhän ott sen däydest ja söi se, niingo siin olis oll voit pääll. Nii\nviisas koer se Kransu ol ja sitt niin durkase hyvä lindkoer.\n\nVai nii. -- No mikäst se hind nys sitt o?\n\nNiin, gyll mar maister tykkä, ett se on dyyris. Mutt tiädättäk ett\nJuljaana, ko ai o vähä ylötöne makso-ottamises, määräs siit pali\nenemä. Sillaill oikke, nii ett kyll mnää meinasi, ett siit sendän\ndarvittis saad -- -- -- kuus markka. Ko se ol nii erinomane lindkoer.\n\n-- Kuit tes sanositt? -- -- Kuus markka!\n\n-- Sillaill oikke -- kuus markka oikke. Mutt kosk maister tykkä, ett\nse om bali, ni jos sitt vähenetäis viittehe. Vaikk kyll Juljaana\nmnuun gäsk kymmend pyyttäs siit. Mutt mnää ajattle, ett kyll viisikki\nsendäm biissa. Puale markka mnää siit itt makso, mutt se ol sillom\nbenikk viäl, eng mnää sillo ymmärtänn, ett siit pit tleema niin\nerinomase -- -- --\n\n-- Nii erinomase hyvä lindkoer, täydens maister äijäm buhe ja anno\nhänell viide marka sedeli. Ja maister koitt oll vihase näköne, vaikk\nhäne ol vaikki iloas hillit.\n\n-- Hyvi maister arvasiki, mitä mnuum bit sanoma, jatko äij. Engä\nmnää sillo luull, ett siit nii erinomane lindkoer pit tleema.\nTiädättäk, ko hän aikas ol haukkunn linttu eik saanns stää lähtemäm\nbuust tiähes, ni hän graape puun gylkki ja koit hypät ylös oksill\nja jos ei sekä auttann, ni hän rupes pureskleeman buun gylkki, nii\nett karpumbalase lensivä vaa ja ai joukko hän gatos stää linttu ja\nhaukus, niingo hän olis meinann, ett laitaks ittes tiähes siäld taikk\nmnää kaadan goko puu ja kat ettes, kuis snuu sillon gäy. -- Semne\noikke se Kransu ol. Erinomane lindkoer se ol.\n\n-- Mutt kuulkkast ny. Ei lindkoer sillaills saa menetell. --\nOlettakkost tek koska linnuj ambunn?\n\n-- En, en ikipäivi. Kyll mnuullp paremppakin dyät o. Ne ova herrattem\nbelej ja toimituksi semse. -- Ei mar, hyväst ny ja kiitoksi pali.\n\nJa nii äij sitt läks. Mutt maister ol ilone ja häne frouas viäl\niloseve, ko hän sai kuullk kui vähäll maister ol pääss koko jutust.\nEik se heijä ilos siihe loppunn. Heill o mond kertta jälkkembäingi\noll hauskutt Kransust. Ko se ol nii erinomane lindkoer.\n\n\n\n\nKolm valtta riidas\n\n\nMe oli, mnää ja Mustaoja Frankke ja Telkklän Danu yhtens\nsunnunda-ehtopäevän joutunnk kuki asjoillas toinen doisen seoraha\nLuvjan girkoll. Me makasin, go me oll saann asjan glaariks, kedolls\nsiink kirkkmaa aeda viäres, praakkali yht ja toist ja käryttlin\ndupakki. -- No, ko siins sitt kappal aik ol jaaritellt ja pantt\nmailmam bitime laillssen gunttoho, ni sano Frankke: \"Ny ovak, kuulem,\nkaikk mailman geisri ja kuninkka ja korkkema herra joutunnt toinen\ndoises kraisuist kii ja tappleva nyskivä, nii ett tomu tuaksu.\nJa mnää olen guull, ett piänemb väkiki ruppe pia ottama isomist\nesimerkki ja aika kans tapplema. Nii ett siin mar sitt vast krahin\ngäymä ruppe.\"\n\n-- Ruppe händ -- sanosi mnää -- sota siit tlee ja kamaleve kon goska\nenne.\n\n-- Sota siit tlee! Ett tek kans pali tämä mailma menoist tiäd --\ntartus Tanu meijäm buhesse -- ei siit sotta tulk, ko se o jo. Mnää\nkäve juur papplas ja kirkkherr puhel mnuull, ett jo oikke nes siäll\nlännembualell -- en muist se maa nimi -- toinen doissias ammuskleeva.\nJa kirkkherr sanos -- niingo se ongi -- ett kyll hän sendä oikke\nihmelist o, ett, vaikk mek kirjota 1914 ja ole niin daitamattoma\nsivistynnyj ja oppenuj olevannas, ni yks kaks mek keskell jumala\nsuama viljan gorju aikka ruppen dappaman doinen doissiam bahemin go\nmikkäkkim bedo.\n\n-- Jaa-a, se olikin dosi puhe -- sanos Frankke -- Vai jo mar siällp\npaukutella. Mahta siin oll vähti ja meteli, ko nii mond valtta yhten\ndörmävä.\n\n-- Myrkkyne guhin siink käy -- uskokkam bois poja - pist puhe jatkoks\nRiihilä faar, ko meijä huamamatan ol seisattanns siihe liki meit\nja kuuli meijäm buhen. -- Se o viss se, ett siint toisengin gynnek\nkärvendyvä. Mnää tiädä sen, go olen gans kerra oll lengeis, kon golm\nvaltta riidas ol. Ja ny niit valloj on, guulem, ussevekin gon golm.\n\nMet tiäsin gaikk, ett Riihilä faar ai ol semnen glookuttem buhelja\nja tiäsi sengi, ettei äij oll olls sodas. Mutt pilam bäite Frankke\nsanos: \"Vai nii, vai olett tekki faar sodas oll. Ja oikke semses\nsuures sodas. Mikkäst kolm valtta sillo riitliväs sitt?\"\n\n-- No nii, ei se ny juur mikkä sota oikkjastas oli, mutt turkasen\ngiukkusest siins sendä rehgitti. -- Ja nek kolm valtta -- nii, ne\nolivak köyhys, esivald ja jumal.\n\n-- Voimakka valla oliva, sanosi mnää.\n\n-- Voimakka, voimakka oikke, pali voimalisemak ko nämäk, ko siällk\nkanuunoines äkseerava ja yks ol semne joukos, ettei händ vasta\nautakkam bulittamine.\n\n-- Nii händ, mutt kuulkkast faar jutelkkast meills se tapaus.\n\n-- Saa kyll, jos niin dahdott. Mutt ongost teillp pojat tupakki,\nettän saa ens piippun däytte!\n\nFaari kohde oijennettin goht kolmt tupakkukkro ja ko hän ol yhdest\npistännp piippuhus ja saann valu siihe, ni hän löi ittes vatalles\nsiihe meijä viäre ja algo.\n\n-- Niingon diädätt, ni mnää pidi yhte aikka tota piänd talo\ntuall metä reunas ja siinäköst sai täyden dehd, ko siit leipäs\nott. Rasitust ol pali: syyting ol, rahatte intträss ol, papi- ja\nkruunuvero oliva, hollis täydys käyd ja päällsem bäätteks o se talo\nsiunatt semsell maandiängapplell, ett se niskas sai vähdät suvet\ntalve. Se on dua tanhva mutk tuall aukkjall ja niingon diädätt, ni\nsuvells siihen dlee kaikk sadevesi, nii ett sand mene helkkrihim\nbohja myäde, syksyll ja kevälls se om bohjaton, vaikk siihe gaike\nmailma sanna ajais ja talvells se o huanomalls säällk koht lund\ntäynn. Se o ai vaa ottamisem bäälls, se pahus. -- No nii, yks talv\njälls -- siit o ny jo viidettkymmend aastaikka aikka -- ni meill\noliva niin gamalat tuiskus, siink kynttläm-bäevä nurkis, ett mnää\nrupesi olema valla hukas sen diängapplen gans. Juur ko mnää sai se\nauk, ni jumal hakkas se lund täytte ja tuskim byry kerkes harvenduma,\nni jo ol falesmann mnuu niskasan huutamas, ett avast tiäosas auk,\nrakkar. Ja stää kest viikkaussi. Napisema mnää jo meinasi ruvet, ko\njumal ja esivald mnuu köyhä miäst siin niin guransasiva. Ei mnuu\njumalan deos sendä nii sydämellen gäynnk ko se falesmanni ainane\nnälkkimine ja pränkkämine. Meijä välillän ol, näättäk, semmost vanha\nriitta ja hän näytt mnuull ny, ett mnää oll oikken giusan gapple\nsaann hänest Hän diäs, ett ny ol paras kupiikiajo aik ja ett mnuull\nolis olis siint toimes hyvä tjäänesti. Sendähde hän ai vahtasiki,\nett olik mnuun diäosan auk ja joka tuisku jälkke hän ol valmis mnuu\nahdistama.\n\nYks päev sitt tuli jälls semnem byry, ett mnää vast siinp pualpäevä\njälkkem bääsin diängapplen gimppuhu. Aamuste ol taevas olit tähdes\nja selkki, nii ett mnää oll lähettännt trengpojan gubiikkihi ja oll\njäänn itt kottik, ko mnuull ol siäll yht ja toist toimitust. Mutt\nedellpualpäevä rupesikin gummingim byryttämä ja ehtopuall mnuull ol\njo taas, niingo sanott, täys tyä sen diängapplen gans. Hiki juaks\nvalla oikkjanas mnuun dukastan, ko mnää siin lappemell loi lund. Ja\nko mnää sillaills siin hääräskle, ni mnää kuule falesmanni jumburi\näänem Berängylän gulmald päi. Mnää ymmärsi, ett se tul virkmatkoildas\nIrjantteld ja koden mnää hänest tykänn, ni mnää käänsi selkän\nsinnppäi eng olit tiätvännäs mittä, ennengo falesman räyhäs mnuun\ndakanan: \"Pruukata sannop päevä kans.\"\n\n-- Nii händ ja viäl hyväkim bäevä -- falesmanill niingon gaikill\nlähimäisill ylipäätäs. Nii ett hyvä päevä kans vaa.\n\n-- Pahus olkko snuu lähimäises! Mutt kuule, ong tämä ny laitta ja\nräkninkki! Snuu on diäs jämt tukos, ko mnää kulje.\n\n-- Nii händ, eikän daevaline isä näy välittäväs kruunumiäste reisuist\njuur mittä. Äskö juur hän lakas hakkamast lund tähän danhvaha ja ny\nmnää ole jo kapple matka avanns stää.\n\n-- Kapple matka! Ongost se sillt teht, ett se avetan gapple matka.\nSengi lurjus, mnää sakota snuu. -- Ja luuleks snää, ett snää saa\njättät tämä näi soukaks. Katost nyk, ko mnää levitän gäsivarten, niin\ndoisest syrjäst toissehe mnuun gäten ulettuva.\n\nFalesman ol hypänn, näättäk, reestäs ulos, avannp pälsys ja kykys nyk\nkeskellt tiät ja mittas kui levjäks se ol luatt.\n\n-- Niin, dämä snuun diäs o valla liia soukk, lait se levjämäks\nvaa ja vähä liukkast sittengi, sanos hän viime ja läähött niingo\njuatimborsas auringombaistes.\n\n-- Vai o liia soukk. Kuingast pitude lait sitt o, ongost stää\ntarppeks falesmanni miälest, meinasi mnää, kon gans rupesi suuttuma.\n\n-- Soo-o, vai viisastleema snää täsä viäl ruppe. Ei se lainkka\nliiam bitk olt tämä snuun diäosas. Jos mnää olsi saann määrät, niin\ndäsä olis mitta pali enemä. Ny ei stää olk ko: yks, kaks, kolm\n-- -- -- falesman rupes pisin diäviäru syldräkningill mittama stää\nmnuu maandiängappaltan. Mutt ko hän siin mittaskel ja kykyskel alas\nhangereuna kohde, ni mnää näin, go häne flombuukkis putos pälssyttem\nboviplakkrist hankkehe. Ei hän stää siint touhusas huamannk, ko\nmittaskel ai ettippäi, pysäs ai joukko henkkiäs vetämän daikk\nhaukkuma mnuu ja läks taas mittaskleema ettippäi sen danhvam bitutt.\nMutt keske stää hänen doimitustas rupesiki jällp pyryttämä ja lund\ntul juur jämt kom bussi suust. Mnää pisti lappeme hankkehe, meni\nfalesmannin dyä ja sanosin: \"Kyll ny o semnem baikk, ett täyty laat\ntästä toimest, kosk ruppe tleema uutt lissä ja hämykin däsä jo vähä\nfiira.\"\n\n-- Koitast laat vaa, sengi laiskur, niis nääk, kuis snuun gäy\ntalvkeräjis.\n\n-- No, mnää lua sitt viäläkki vaa. Mutt ottakast nys sendä, falesman\nhyvä -- -- --\n\n-- Suus kii, mnää en ot mittä vaari snuu valituksistas.\n\n-- Nii mutt em mnää välit mittän, go sanoisi vaa -- -- --\n\n-- Jassoo, snää ruppet täsä kruunumiäst vastustleema! Suu kii ja\npaikall!\n\nNo, koskes tahdk kuull, ni ol ilman, gylläs viäl kadukki. Koskas olet\ntomne mnuu vasta -- mnää ajattli -- ni oma snuu syys o, ettäs viäl\nsaas hakkiakki flombuukkias. Mutt ett se sendä viäl löydetäis, ni\nmnää oti oikke nuuga peilingi, misä se makas. Se ol siin risteykses,\nko mnää ens sihtasi nii, ett yks pitk aedaseippäm bää, ko ol meijä\nruisvainjo veräjämbiäles tul päin gukot kelltapulin dorni huipus ja\nsitt nii, ettän sai naaprin diäosa viäres oleva virstastolpam bäi\nmeijä riihe luuva ovi. Nii, ett hyvi mnää tiäsi, mist se löydetäis.\nJa miksen olis tiätännk, ko ole, niingo mek kaikk luvilaise melkke\njärjestäs, merell oll ja peilinkki joutunn ottama monek kerra. Nii\nhänd, tiäsi oikke mnää, misä se makas, vaikk se ny jo ol valla lume\nall. Mutt falesman ei vaan diätänn mistä. Hän seisoskel toises pääs\ntiäosa ja odott kaiketakki, ett hän jälls sais jotta nälkkimise syyt,\nmutt viimen dul aik sendä hänellp pitkäks ja hän huus: \"Tuast mnuu\nheosen dänn, mnää lähden gotti!\"\n\n-- Tuan gyll vaa ja kotti lähden däst ittekkin, gosk stää näky\nruppevan dleema, nii ettem me enä tahd joukko mahtu. Eik täsä enä\nmittä dahd nähdäkkä.\n\nMnää vei heose falesmannin dyyijö ja häm baiskas ittes rekkehe, ett\nyks tömäys vaa ol, temmas ohjaksek kädestän ja läks menemä hyväst\nsanomat. Heonem bist koht nätti travi -- hyvä heone sill raadoll\noliki -- ja falesmann pit ohjaksi toises kädes ja pan doisellp\npälssytten gnapej kii. Mutt ei hän oll mennk ko jongun gymmengund\nsylttä, ennengo hän yhtäkkin doppas heoses ja huus: \"Jumal siunakko,\nRiihil, mnää ole flombuukkin hukann! Tleest tänn!\"\n\nMnää meni falesmannin dyyijö. Hän gääns heinä reesäs mulli malli ja\nhak flombuukkias ko riivatt.\n\nMutt konei hän stää löytänn vaa, ni hän gääns ittes mnuu päi ja sanos\nsurkkjall äänell: \"Ei stää vaa olt tääll; mitäst ny tehdä, Riihil?\"\n\nMnää ymmärsi, ett ny ol tuli uus vaihe siins sodas taikk riidas, miks\nmnää händ sanoisi; ett jumal ny ol andann esivalla mnuun gässihin\nrangastavaks. Ny ol sanalls sanott köyhys voitoin bääll, nii ett\nkyll mnuus ny äijä ol ja mnää vastasi: \"Mitäst siin muut tehdän go\nodoteta. Taita joku kunnjaline ihmne se löyttä ja tes saatt sem bian,\ndaikk löytä se joku roist ja sillo saatt sanno, ett kiär hännäst. Ja\ntaita niingin gäyd, ett se nähdä sitt vast ko lumes sulava.\"\n\n-- Älä puhels semssi. Tiädäks siin ol liki 8000 markka raha, muitte\nrahoj ja jos em mnää tee niist viimestäkki ylihuamen dili, niim\nbrääkk miäs mnää ole. Linnaha mnää joudu.\n\n-- No mitä sill väli o, o siälls suuremppiki herroj istunn. -- Sills\nsitt ittiäs lohduttat täyty.\n\n-- Siunakkon, gumssi snää puhele! -- Ei maar, ny mennängi hakema stää\nja paikall.\n\n-- Mistäst stää haida. Irjantteld kait tet tleett ja kyll siink\nkähjämist meill o, jos mek koko sen gapple kruunusarkka ruppen\ngoperoittema läpitte. Eik stää pimjäs tehdä millä muatto. Ja händäst\ntämä lumem baljous sitt.\n\n-- Ei meijä stää niin gaukka hakkit tarvitt. Mnää tiedä, ett se ol\nmnuull, juur ennengo mnää snuun gansas rupesim buhelema.\n\n-- Kaunis puhelemist! Eiköst soveis sanno: \"Ko mnää snuu rupesi\nnälkkimä, niingo mnuun dapan o.\"\n\n-- Älä ny niist hual, Riihil hyvä, muttko ment tuama lyht ja ruvetan\ngoht hakema stää.\n\n-- Kyll mar se ymmärätt, ettei siit mittän dul. Huame stää hakkit\ntäyty. Ja taita tull esillk, ko mnää tiäsossatan aurama ruppe.\n\n-- Aurama! Oleks snää vallam böhkö. Ei stää sitt koska löydetä, jos\nsnää aurallk kaikk riipi raapim bane. Ja snuun diäosallas se pudonn\no. Se o viss asi. Nii ett stää ei auratakka huame.\n\n-- Aurata oikke. Mnuun däyty pittät tiäosan kunnos, muuto falesmann\nsakotta mnuu. Aurat mnuun däyty, siin ei aut mikkä.\n\n-- Autta mar. Mnää pane miähi kaevama auk tämän danhva, nii ettei\nsnuun darvitt tikku ristim bann.\n\n-- Se on doine asi. Olkko sitt menneks nii, mnää anna oll auramat,\nvaikk mnuullk kyll olis oikkeus aurat.\n\n-- Olis händ, oikkeus snuull olis aurat. -- Voi, voi sendä! Mahtak\nhuamenakka ollk kaunist ilma.\n\n-- Nii ei stää tiäd, kumse ilma jumal meillk kunaki aikank könttä,\nmutt eiköst mahd huame sendä ollk kaunist ilma, kosk lännes klaara.\n-- Jaaha, hyväst ny. Ruppe tleema vilu täsä.\n\n-- Hyväst, hyväst.\n\nSitt me erosi. Mutt yhtäkkin gääns falesman jäll ymbärs ja pyys saad\nyäsija meill. Mnää sanosi, ett kyll hän se vaa saa ja ymmärsin goht,\nett häm byys kortteeri meills sendähde, ett hän sais vahdat mnuu. Häm\nbelkäs, ett mnää yäll mensi stää flombuukki hakema. Sendähde mnää\najattlingi ny itteksellen, ett äläst hual, siit snuull lisätä hiuka\nrangastust.\n\nViäl saman ehton falesman lähett meild sanan gylähä, ett kymmne miäst\nlappjoines tliis meill huame aamust tyähö hyvä päevpalkka vasta.\n\nSeoravan aamun ol koko plutuun meijän gartnoll ja sitt menttin dyähö\nfalesmannin gomeno jälkke. Mutt mnää jäin gotti ja sanosi meijä\nmiähi, ett he läksisiväk kupiikkihi vaa. -- \"Kyll täällt tiäm bualest\nnyt toimen dulla. Falesman o ottanns se aukpitämise urakall\" --\npuheli mnää.\n\n-- Oi nyk koohot sendä, ei mar stääkä uskois, josei näkis -- sanosiva\nmiähe eik lainkka saann järkkes, mikä maailma meno näi muuttann ol.\nEi net tiätänn niitten golme valla riidast yhtikäm behu.\n\nMnää istuskli, niingo sanott, koton ja kattli akknast falesmannin\ndroikan doimitust ja ko mnää pualpäevä aikan näi, ett olttim bääst\ntiäosa lopp-pualehe, ni mnää meni heijä joukkohos, kävelin gäde\nhoussuim blakkreis ja piipp hamppais ja tervettli oikkjall ja\nvasemall ja kyseli, ett kuingast se tyä ny oikke luana. Ei äijä mittä\nvastann; mikä nauro hiraautt ja mikä taas vilkautt silmä mnuull.\nViime mnää tlii falesmannin dyyijö. Hän ol väsynny näköne ja pleikk\nnaamastas ja sanos, ettei vaa ol mittä löydett.\n\n-- Jaa, sanosi mnää ja kykysi ja mittaskli niingo falesmanniki eilä,\njaa-a tämä ei olt tiädättäk tarppeks levjäks luatt. Kyll o semnem\nbaikk, ett levittät tätä täyty, levittä oikken durkasest, ennengo\nmittän diädetä.\n\nFalesman pur hammastas, kato luinautt mnuu ja sanos miähill: \"Kaeveta\nlevjämälttä!\"\n\nJa äijäk kaevama. No, ko siins sitt ol vähä aik kulunn, ni mnää\nsanosi falesmannill: \"No mutt ongost ihme, ettei mittä löydet; ett te\nolk kaevannt tarppeks pitkälttä. Tätä mnuun diäossatan o runssamin\ngon de luulett ja sais stää ollp pidemälttäki. Eiköst nii ollf\nfalesmanni miälest eilä?\"\n\nNii, ett kyll mnää ylppeli ja nautesi mnuu viholisen nöyrytyksest\nniim bali, ettän rupesi jo pelkkämä, ett se kolmas pia vissi mene\nesivallam bualell. -- Mutt käy kuik käy, lissä mnää viäläkki hiuka\n-- ajattli mnää, meni jongu ajam bääst taas falesmannin dyä ja\nsanosi: \"Valla liia matalaltta tek kaivatt. Kyll täyty vaa syventtä\njoka paikast.\" Ja niin dehtin go mnää käski. Mnää oll niingo mikäki\ngenraal.\n\nMutt ei stää keijett syvendämä, ennengom bäev jo rupes ehtollk käymä\nja kon ei flombuukki vaa löydett, ni falesman julist tuskisas, ett se\nsaa 100 markka löytjäissi, ko se löytä.\n\nSiilo mnääki oti lappemen gätten. Oli ensin gähjävännäs siäld-tääld,\nmutt viime otim beilingistän selvä, pisti lappeme hankkehe, väänsi ja\nsiin makas lumikokkras flombuuk mnuu nokkan all.\n\nKaikk kokkonusiva mnuu ymbrillen ja huusiva, nii ett viimen guul\nfalesmanniki ett flombuuk ol löydett. Ja hän dul nii iloseks, ett\nhänen daulvärkkis oikke sättel ilost. Mutt ko hän guul, ett mnää se\nlöytänn oll ja melkken goht, kon gaevama rupesi, ni hän ymmärs, ett\nmnää oll händ rangass. Ja saiki ymmärttä.\n\nKyll hän oll happama näkönen, go hän anno mnuull 100 marka sedeli\nflombuukist ja makso miähillp päevpalka, mutt viäl enemä händ\nharmitt, ko händ pitkä ajas se jälkkem bilkatti siit jutust ja\nkyseltti häneld, ett ongost hän vaan bitänn vaari siit, ett Riihilän\ndiäosa o auk. Hän sai siit tiäst niin darppeks, ettei hän goska enä\nsiit kronglann.\n\nNii, ett semne se asi ol. Köyhys siin riidas vihdo viime sittengi\nvoitollp pääs ja hyvi se sota lopus. Ja hyvi loppu tämäkin, go ny\nalkann o. Se siinf fliiteihis lopuldakki saa, ko huanomppatas ja\nheikomppatas enimän giusann ja sortann o. Nii siink käy. Uskokka mnuu\nsanan, mnää tiädä sen, go oll fölis sillongin, go ol kolm valtta\nriidas.\n\n\n\n\nKuip pali prässi siit ol, ennengo Raumall merikoul saatti\n\n\nSe ihmispolv kon diätä ja tunde, kuip pali prässi siin ol, ennengo\nRaumall merikoul saatti, ruppe jo vähitelle harvenduma. Ja harv\nniist jälill olevistakkan, go stää asja ajovat, tiätäväk kaikist\nniis piänist esteist, ko se laitoksen diällk koitettim bann. Harv\ntiätä esimerkiks sen, go mnää ja Tasala Vilkk ja Hakkri Iiro tiätävä,\nett Moson gapteeni huushollerska, ko ol Fiia nimeldäs, ja Pajala\nhandelsmanni Agaatta ja pari muut heijän duttvatas, kom balveliva\nparhamis paikois Raumall, olivak koko semse laitokse vastustaji ja\nsanosiva, ett kaikk semsek koulu ova vallan darppettomi eik pohjaldas\nmittä muut ko Antikristukse vehkeit. -- Sillaill oikke he meinasiva\nja ko he, niingo sanott, palveliva hyvi ylösotetuis huusholleis,\nniin Dasala Vilkk, ko ol kovasten goulum bualellp, pelkäs, ett hep\npia saava isändväkeski villitty. Sendähde häm byysikim Birksteeti\nJankken, gon diäs, kui vaimväkketten gans kunaki aikanp puhella,\nmennk koittaman gäänttä Fiia ja Agaatta miälen däsä tärkkjäs asjas.\n\nPirksteeti Jankke ol kovast valmis semssem bissnessihi ja yks\nsunnundaehto-pual, ko Agaatta ja ne muu ämmä, ja Moson gapteenim\nbasurpoik, Penu nimeldäs, istusivaf Fiian dykön viärasill Moson\ngöökis, niin dlee Jankke sinnp, puhele ens ilmast ja häist ja\nmaahambanjaisist ja sano sitt yhtäkki: \"No, olettak kuull, ett pidäis\nsaatama merikoul tänn Raumall?\"\n\n-- Kyll mnää semmost juttu kuull ole -- sanos Fiia -- ett\nsemmostakkin dänn rustat meinata ja se o mnuu miälestän hyvi halju\ntoimitust se.\n\n-- Halju oikke semne ruljangs o. -- Tlee siitäkkin daas yks\nBelsebuubim belivärkk tähän gylähä, puhel Agaatta ja anno Fiian\ngatillk, ko istus ja kehräs häne sylysäs, kaffett tassistas.\n\n-- Vai halju toimitust se o, ja Belsebuubim belivärkk se o -- --\nNiin des sanott ja sanokka vaa, -- tiuskas Jankke -- mutt ei se\nmerkit mittä, mitä tes sanott, kon de olett näis asjois juur niingo\nhull myllys. Mutt mnää, ko ole vanh merimiäs, mnää ymmärän dämä asja\nja mnää sano, ett se ongi vast vähä surkkjan darppeline alstantt,\nsemne merikoul. Meill o mailmas pali turhutt ja tarppetond, niingo\nesimerkiks tomsek katirakkrik, kon des syätätt ja juatatt -- --\n\n-- Sanosiks snää, Jankke, katirakkriks tätä kiltti elukka, huus\nAgaatta ja yhtäkki Fiian gatt ol kynne harillas Jankke noka all.\n\nMutt ei Jankke tiättos pistänns semsist. -- Pysytäst asjas, hän sanos\nvaa ja jatko puhettas. -- Nii, stää om bali turhutt mailmas, mutt\nälkkäst tulkk sanoma, ett merikoul on darppeton. Jos tet tiädäisitt,\nkuit tämä mailm oikke o rakenett ja tiädäisitt, kumses pelis stää\njoutu olema semnen, gom bistä nokkas vähä kauemaks ko Rauman dulli\nulkpualell, ni ett tep puhuis mittä merikouluist ja sengaldasist.\nNäättäk, ei seilamine mikkän gonst ole. Kyll mar jokane laevan\ngulkema saa, ko Jumal vaan duule anda ja ko lyä seilej pääll vaa\nsurkkelemat, niingo moniki deke ajattleemat, kuip pali se kustanda\nastjam bääll, ko liiaks seili fyärä. -- Nii händ, ei seilamine mikkän\ngonst ol, jos ei mittä muut tahd, ko menn ettippäi vaa niingo mikäkin\ngrohelo. Mutt ei se ettippäi meneminengän däsä mailmas koko autus\noi: täyty tiättäk kans, mihi mennä ja misä kullongi olla. Ja siihen\ndarvita vähä enemä hujumentti gon davalise ihmsem bääkopas o, siihen\ndarvita oppi ja se opi saa merikoulus. Nääks nyf Fiia, jos mnää sido\nliina snuu silmilles ja kiäputa snuu oikke riivatust ymbärs täsä\nlaattjall ja sitt --\n\n-- Koitast kiäputta vaa, niis saas nähd, kuis snuun gäy!\n\n-- No ol ny vai, pöhkö, mnää meinasi vaa, ett jos mnää niingo\nesimerkiks sidoisi liina snuu silmilles ja sitt viipotaisi snuu oikke\naika tavall ymbärs, ni -- --\n\n-- Ni snää saisikki nähd vähä kirkka vastukse. -- Em mnää mein ruvett\nsnuu esimerkikses, älä luulekka!\n\n-- No, mutt Herra nimes, _jos_ mnää teksi se --\n\n-- Mutt kodes snää teekkä stää, se o vale se! Koitast tull vaan\ndänn, ni mnää revi silmäp pois päästäs!\n\n-- Oi voi sendän deit vaimihmissi, kon deill o annett niim bali sissu\nja nii vähä järkki. Mutt mnää selitä sittengin deillt tämä merikoulu\nasja, ettet siin ijangaike stää hauk ja nälk. Ajatelkkast nys sitt,\nett mnää panen duam basurpojam, Benu silmill liina ja viipota händ.\n\n-- Jaaha, viipot vaa ja oikke aikatavalls sittengi, kyll se junkkar\nsen guurin darvitteki, sanos Agaatta voorostas.\n\n-- No, mutt ol ny vai Jumala lahi ja ann mnuu selittä. Mnää kiäputa\nhänd ymbärs silmä ummes täsä laattjall ja jätä häne siihe sitt.\nLuulettak, ett hän diätä, misä hän o.\n\n-- Tiätä kaiketakki hän se, ett hän o Moson göökis, huusivak kaikk\nämmä yht haava.\n\n-- No te mar ny olett oikken gahkoj. -- Niin, diätä kaiketakki hän\nse, ett hän o Moson göökis, mutt luulettak, ett hän diätä misä uun o\nja misä ovi ja misä akkna ova ja misä te istutt, jos olis mahdolist\nusko, ett tep pidäisitt suunn gii. -- Ei, hän ei tiädäis yhtikäm behu\nniist asjoist, muttko läksis kävelemä, siks ett löis pääs seinä ja\nsitt hän gulkis pisi seini, siks ett hän vähitelle löydäis akkna ja\nove ja muuri ja teijä ja kaikk ja tiädäis, kuip päin gaikk ova. Nii,\nett ei häne oikkjastas sendä mikkä hätä olis enemppä ko näitte meijän\ngoulun gäymättömätten gippreittengän, go sohlava Rauma ja Saksa väli\nsemses rapakos, ko Itämeri o. Ei siins seilates mittä oppi tarvita,\nko mennän golistella vaa yhden give nokast toissehe, siks ett ollam\nberill. Mutt toist se on, gon dulla Aklandi valdmerell. Sendähde ei\nheit päästetäkkä sinn laeva kuljettama, sill ett siäll he olsiva ilma\nmerikoulu oppi niingo, jos mnää veisi snuu Agaatta pimiäns syysyän\nLavila aukkjall ja lykkäsi sitt liässuhu ja jätäisi snuu sinn.\n\n-- Jaa ett mnää tliisi snuun gansas pimjäns syys yänf fliitoma Lavja\naukkjall? Tiäd vähä huutti sengi aabrott!\n\n-- Nii mutt ko mnää ny sanosingi ett, _jos_ mnää veisi snuu sinn --\n\n-- Nii juur snää meinasi; mutt tiäds snää se, Jankke, ettei siit tul\nmittä; ei tapadk koska, ett mnuun guallu muldam bäällt tulla sanoma,\nett tosa ny makka hängi eik enä kohk ja kuah Pirksteeti Jankken gans\nturuill ja tanhvill. Nii ei käyk koska ja styyr vähä suus, se neuvo\nmnää snuull anna, sengi uutskott.\n\n-- Olett tes nys sendä oikken giusan gappli, te ämmväki. Mutt\nsama se, en mnääkän dliis snuun gansas Lavila aukkjall, pys snää\nkotonurkisas vaa, mutt mnää sano se vaa, ett ko Aklandill olla, ni se\no Itämere rinnall niingo mnää täst köökist veisin duam Benu Lavila\naukkjall ja Lavila aukki olis sadoj kerroj laajeve ko ny, nii ettei\nsilm kannais toisest äärest toissehe--\n\n-- Vai nii, mutt mnuu miälestän siin o jo nykki enemän gon darppeks\navarutt yhde miähe lääniks.\n\n-- Nii mutt ei se ol mittä Aklandi rinnall ja pids suus kii, ett mnää\nsaan dämä asja selittä. -- No nii, jos Lavila aukki olis nii avar,\nettei lainkka sem bäät näkis, ei millän gulmall ja mnää veisin dua\nsiunatum Benu sen geskell liin silmill ja sanoisi hänell, ett hän saa\notta liinam bois parin diimam bääst ja korjaisin goippen oikke aika\nkiäru, nii luulettak, ett Penu sitt tiädäis, mihim bäi hän läksis\nmenemä. Ei maare. Ei mittä hän diädäis. Nii olis seonnk ko Vassberg\npaittahas ja kyll vaa itku väänäis, ennengo ehto maili olis ja\ntravat sais risti ja rasti niingo Jeerusalemi suutar eik vaa löydäis\nmihinkkä. Semmost se Aklandillakki gulkemine olis ilma merikoulu\noppi. Joko ny ymmärätt?\n\n-- Ymmärrän gyll mnää, mutt mnää tiädä ja se, ettei Aklandill\nlähdetäkkä liin silmill. -- Älästis koitakka, Jankke, tull meist\npilkka tekemä.\n\n-- Oi voi sendä, Fiia, kyll snää ny olik koko viisas olevannas ja\njärkeväs ihmne snää ylipäätäs olekki, mutt näit asjoit es snää ymmär\nlainkka. Nääks, ei siäll Aklandill aut lainkka vaikkas pidäisi yäp\npäeväs silmäs seljälläs. Siäll ova nääks pimjä yä ja taevas o ussem\nbilves, ettes nää aurinkko ekkäs tähdej viikkausin; es nää muut\nkon daevast ja vett, vett joka haarall niim bitkälttä ko silmäs\nkanda, sill ett Aklandis ongi liänd tiädäks vähä enemän go Itämeres\nja muis kuraproteis. Ja kos sitt oles seilanns siäll Aklandill\nvoorkausräkningill risti rasti, niin dakka maare mnää se, ettäs\nviimen gysyisi, misä jumal siunakko mnää mahda oll ja kuit tääld\nkotti löydetä.\n\n-- Jessimandessikast sendä! Jaa, mutt kuingast vissi siäld lainkkan\ngotti löydetä?\n\n-- Äähäh, jokos ruppe ymmärtämä, ett se o vähän dylkki paikk. Mutt\nny ongi nii, ett ei siihen darvita mittä muut, ko ett kapteen, go o\nmerikoulu käynnt, tlee ulos kajuutist, otta höyde ja kara kattoman\ngrunumeettri ja räknöitte yhde hiuka ja sano sitt, ming numrase\nmerendiaanim bääll olla.\n\n-- Kuis snää sanosi? -- Merendiaan. Mikä se o?\n\n-- Nii, siin ny näätt! Puhelett merikouluist ja seilamise opist\nettäk tiäd edes stää, ett mikä merendiaan o. Mutt mnää selitä sitt\nsengin deill. Näättäk merendiaani ovas semssi pahuksem bitki tervatuj\ntrossej, ko om biukotett maan doisest navast toissehe semsis paikos,\nmisä valdmert o -- mais ja piänemis vesis ei niit ol eik niit siällt\ntarvitakka. Eik siink kyll, ett niit o semssi merendiaanej, ko menevä\nmaa yhdest navast toissehe, muttko niit o viäl toissiakki semssi,\nko ovap piukotetup poiki näitte, nii ett koko valdmeri o sillaill\njaett ruuduihi eik semse miähen, go o merikoulu opi saannt, tarvitt\nmittä muuttkon daeva merkeist ja sekstandeist ja oktandeist ja muist\nalstandeist räknöit, ming numrasem bisittäisi ja ming numrasem\nboikimbäi menevä merendiaanim bääll olla ja sitt hän näyttä yhtäkki\nsormembäälläs kartast, misä laev o.\n\n-- Siunakko sendä, vai semmost se seilamine oikkjastas ongi.\n\n-- Semmost oikke se ongi, se pareve ja korkkeve seilamine.\n\n-- Jekka sendä, mutt kuule, eik ne laevas sekk niihin drossruutuihi?\n\n-- Ol vaik kaaho ol! Pohjas ne ova.\n\n-- Vai pohjas. Mutt kukast nes siäll näke.\n\n-- Äij. Kapteen niist selgo otta sekstandeines ja oktandeines ja\nkiikreines ja värkeines, niingo mnää jo sanosi.\n\n-- Kyll on glookku! No kruunun gapeni ne merendiaanit tiättvästengi\nova.\n\n-- Kruunu vehkeit oikke ne ova. Kenest muun gon gruunu.\n\n-- Jaa-a, on däsä maailmas sendäm bali ihmelist -- Mutt kuule eik\nsemne merendiaan goska menp poikk?\n\n-- Mene händ. Mene oikke. Siäll Aklandim bohjall o semssi suuri\nkrauijakkin, go välist saava merendiaani saksettes rakko ja\nkatkasevas se, ett yks klipsaus vaa o. Ole mnääkin gerra ollp\npaikkamas yht poikkis-merendiaani, ko men yli Aklandi Englannist\nAmmeriikkaha.\n\n-- Mahdo siin ol vähti.\n\n-- No se saatt usko, ett me hiki hatus siin vähtäsi. Ymmärtä sen,\ngo meri käy, nii ett ei kunaka aikant tiäd, misä o ja joutu siins\nsemmost hirmust trossi plissaman, go o niim baks ko mnuu reiten. --\nEng mnää toist kertta enä menekkä semssen daksvärkkihi. -- Ei mar,\ntäyty lähtit täst maatakkin daas, kon ei tiäd vaikk jo huame aamust\naikasi lähdetäis painamam bois gotto, kosk tuul näyttä käändyväs\nsemsellk kandill, ett o hyvä menn. -- Nii ett hyväst ny vaa!\n\nSiihe Jankke jätt koko seorkundas ja kulus pitk aik, ennengo ämmäs\nsaivas sana suustas. Mutt vihdo viime Agaatta meinas, ett olis\nhän ennen diätännk kaiken dämä, ni ei maare hän merikoulu sunkka\nvastustann olis.\n\nSiihem buhesse sanos Fiia jatkoks, ett kerkke mar sen goulum bualest\nviäläkkim buhuma ja ilmottaman gaikill ihmsillk, kuit tarppeline\nlaitos se o.\n\nJa kyll Fiia ja Agaatta ja ne muuk, ko Moson göökis kuulivap\nPirksteeti Jankke selitykse, sitt puhusivakkin goulum bualest, nii\nett oikken dupettumam bakkasiva.\n\nNo nii. -- Vähäs pali seiso. Raumalls saattingi sitt merikoul, mutt\nsiin uskos mnää ole, ett jos ei Tasala Vilkk olis lähettänns semse\nmiähen gom Birksteeti Jankken, go ol oll merendiaanej paikkamas,\nkäändämä Moso Fiia ja Pajala Agaatta miälen däsä tärkkjäs asjas, ni\nei Raumallk kukatiäs viäläkkä olis merikoulu.\n\n\n\n\n\"Esmeralda\" jungi joulaatt\n\n\n\"Ansion\" gajuutis Liverpuuli redill istutti ja viätetti joulu: Meill\nol nainn miäs kapteenin ja hän ol ottannf frouas fölihis täll reisull\nja se frou kaiketakki se ol, ko ol pannt tämsen davalist juhlaliseman\ngalaasi joulaattehtost toime. Ei siink kyll, ett miähek käskettin\ngajuuttihin, daijottin gaffett ja nisust ja todi ja ett kokk keitt ja\npaist ja hääräs ko helkkar kaikengaldaste joulräätettem baris, muttko\nse frou ol kaike lisseks viäl toimittann josta -- en ymmär mist --\nkuusengräksynkin gynttlöines pöydäll ja timber ol laittannk komja\nhimmelin gattoho. -- Nii händ ja tupakki ol jos jotaki sortti siinp\npöydäll. Ol Jaakobstaadin gämmboot, ol viis veljest ja ol Rettingin\ngasakkaki ja pikanelli ol niingom bitki kärmeit vaa. Sillaill oikke.\nKomja juhla meill oikke ol laitett ja oikke joululd tunnus, vaikk\nolttingin gaukanp pois kotto. Ja ymmärtä se, ett siinp puhe rupes\nluistama semslen drahtmenttettem baris. Pauhatti oikke siin yht ja\ntoist ja tul siins sitt viimem buhe siitäkki, mimsis olois kukin\ngulloingi ol joutunn jouluas viättämä reisuill ollesas. Ja ymmärtä\nse, ett semses joukos, kon ei oll ensmäise reisum boikki muit kon\ngokk, ol yks ja toine viättänns se juhla monells sortill, millo\nhyvingi hauskast, millon gurjutt kärsite.\n\nJa viime rupes puhe käymäm boosuldakki, vaikk hän davalisest istus ja\nkuulustel vaan, gon doisep pauhasiva.\n\nNii, sanos boosu, -- monellt tavall oikke stää merimiäs joutu\njouluas viättämä ja enimitte hyvi ikävällt tavall. Ole mnääkin gerra\njoulaattont tull Chicagoho hirtettäväks eik sekkä tiukka hauskald\ntundunn, vaikk mnää sendä vihdo viime hyvim bärjäsi itten siit\nreisust eik siit hirttämisest mittän dullk, koskan viäl täsä istu\nja kurkkun viäl o siin reedas, ett todi luista turkase hyvi huiluan\nmyäde alas, niingo näätt. Ja vaikk mek kyll ilman todistuksiakki olsi\nuskonn boosu sanat todeks, ni häm bist yhdells siämauksellp pualen\nglassi todi liiveihis, sylk truiskautt hampattes raost ja jatko\njuttuas.\n\n-- Se ol näättäk sillon, go mnää jungins seilasi Esmeraldas. Ol seki\naikanas hyvä alos oll, mutt vanh ja paikotellem berstandunns se jo ol\nsillon go mnää siihe hyyry oti. Vanhema merimiähe varotivakki mnuu ja\nsanosiva, ett älä hual menns siihe astjaha, sill ett ei stää tiäd,\nkosk se rojo reppe ja snuull o viiminem bapuruak edesäs. Mutt mitäst\nmnää, ko oll nuar ja järjetön, olsi neuvoist hualinn. Mnää oti hyyry\nvaa eritottengin, go siin maksettim baremppa palkka ko muis laevois.\nJa maksettin gaiketakkin go siin henges kaupall miäs brasseis joudus\nolema. Sillaill oikke ja sitt lähdetti. Mutt juur ko me värkeinen\noli menos alas haminahan ganalvahtkopan dykkö, niin dlee Pihala\nmuar preiv ja jongumoine tullo kädes ja kysy: \"Ettäkköst te ment\ntalvreissuhu ja Ammeriikkaha saakk?\"\n\n-- Semne oikke olis meining, vastasiva miähe.\n\n-- Semssi se äij pauhas, ett viädäm blankklast Cardiffihi ja siäld\npainetam bainolastis Pensakoolaha.\n\n-- Oi voi sendä, ettäk tes sitt otais toimittaksent tätä preivi ja\ntämä sukkpari sill meijä Vikull. Se asu Ammeriikas siink kaupungis,\nkon däsä preivim bäälls sano. Kyll mar te vaa siäll Ammeriika rannas\nnäät jongun, go mene siihen gaupunkkihi ja toimitta nämäs sändi\nettippäi ja paikall.\n\n-- Älkkä hulluijan gohisk, muar kuld. Ei siäll ni nässist preivej ja\ntavara saak kulkema reissavaisten gans ko Suames. Siin Ammeriikas\nongi, näättäk, vähä enemä lääni ko meijä maas. Lähettäkkäm bostis\nvaa, mitä teill o lähettämist\n\n-- Nii, mutt se tlee niin dyyriks, ruikuttel Pihala muar ja itk ja\npyhkes nokkatas esliinahas.\n\n-- Läggoo, huus styyrman samas ja mnää ja kokk ja kajuuttvaht oll jo\npann Esmeralda isom baati fongliina yli olgan ja oli ruppemaisillas\nvetämäm baatti miähines ja lasteines hamina kohden, go mnuu yhtäkki\nlykkäs miälen, ett kummost sendä olis, kon goitais toimittas se\nmuari asja. Ja siins samas mnää jo olingi muarin dykön ja sanosi:\n\"Andakkast äkkin dänn net tavara, muar, kyll mnää toimita se asjan,\ngoskei kukka muu ot stää tehdäkses.\"\n\n-- No, snää mar oles siunatt miäs! Saas nähd, ettes kad, ettäs ole\nvanha ihmist auttann. Jumal snuu siunakko ja onnelist matka ny vaa!\n\nMnää pistim breivi liivim boviplakkrihi ja pidi sukkpari kädesän,\nsiks ett haminaham bäästi ja pani nes siällk kistuhun ja ajattli\nitteksen, ett olis stääki lyst tiättäk, kosk Viku saa preivis ja\nsukkas, jos hän goska saa ne.\n\nMeill ol sitt vallan gaunej ilmoj ja myättässi tuuli, nii ett se\nmeijä matkan Cardiffihi men oikkem bualkundasest. Vähä runssasten\ngyll se Esmeralda vuas, mutt ei sendä nii, ett se asi pahast harmiks\npistänn olis. Ja ko mes sitt Cardiffis oll losannp plankklastin, ni\nme läksim bainama yli Aklandi. Ja kaunist ilma ol nykki, siks kom\nbäästi Meksiko lahtehe. Mutt siäll meills sitt algokim beli. Mes sai\nsemse myrsky ylitten, etten mnää ol enne eng jälkkem bali semses\noll ja jos ei meill olis oll semnen gapteen, go ol tottunns sualese\nvede hajuhu vähä enemän go moni muu, ko laeva fyärä, ni merem bohjas\nmnää ja kaikk muu Esmeralda miähe ja päälysmiähe makkaisi. Mutt,\nniingo sanoit, se meijä äij tiäsiki, mist nuarast kullongi vedetä\nja me olsin gukatiäs hyvingim bärjänn itten lopuld, jos ei meijä\nastjan yhtäkki olis ruvenn vuatama. Ei se paha kestänns stää myrsky\nrundlemist, muttko repes jostakki saumast ja ny meill algo semnen\ndyä, etten mnää toist kertta tahdois semses oli. Mes kun bumbut yä\nja päevä ja sittengi ol nässist, ettei mentt pohjaha. Ja mitä enemä\nmep pumppusi vett pois stää enemä stää pakkas lissän dleema laeva\nruumaha. Alus em me ottanns stää pumppumisen doind niim beräte\nvakavald kandild, kon dehtii riuskast tyät ja Teuko Frankke, ko semne\nveissutten dekki ai joukko ol, laitt pian dämse värsym bätkä:\n\n    Pumppukam bumppukka, hii ja ohoo!\n    Kattokast, Aklantt tyhjendy jo!\n\nStää mes sitt veteli aikan guluks jolla vanhall junttamiäste nuatill\nja hakkasim bumppu ko riivatu. Muttko stää tyät rupes piissaman\ngolmanell voorkaudell, nii gyll veissamine unhotus ja Frankke sanos,\nett hän mene huilama ja hukku niingon gatimboik miälumin go hän\nhakka ittes hukka sem bumbun gyljes. Mutt meijän dimber, ko ol pali\nmailma nähn ja pali kirja lukenns, sanos, ett hän luule, ett jos\nmerimiäs kualttuas kadotukselle joutu, ni ei händ kuumudellk kiusat,\nmuttkom bumppuma häm banna rangastukseks syndisest elämästäs ja\npahoist töistäs. Ja juur ko hän o saamaisillas astjan dyhjäks, ni\nse vesi ko hän o saannp pois pumbutuks kaadetan dakasi sinn, mist\nse on dullukki. Ja hän saa vaam bumbut ja pumbut. Semnem buhe sai\nFrankke vähä fundeerama ja nokk noros hän daas hakkas pumppu, nii\nett vähä henkki ol. Mutt ei meit sittengä mikkäm bumppumine auttann\nolis, josei yks tansklainem brigi olis meit pelastann juur viimesell\nhetkell. Sillett tuski mes sem baateihi olim bääs ni Esmeralda\nkallistus ja vajos syvytte niingon givi.\n\nSe tansklaine men ja Pensakoolaha, nii ett sinn me lopuldakki sendän\ndlii ilma mittä muut omasutt ko ne vaattek ko meijä yllän oliva ja\nmitä niittem blakkreis ol. Mutt em mes stää surr, em mnää kummingan,\ngo nuar ja riuskas oli. Ja mnää päätingi, ett em mnää rupp odottama,\nett mnää kotti lähetetä, muttko ota hyyrym Bensakoolas ja lähde\nmailmall. Ja kyll aloksi oliki ja hyyryj ol tarjoll vaikk kuip pali.\nMutt mnää olin dull vahingost viissaks ja ajattli itteksen, ett käy\nkuik käy, ni ei mnuu semsse laevaha saad, ko vuata, nii ett yhtmittam\nbumppuma joutu. Ja sendähde mnää meningi laevast laeva ja oti vaari,\nmisä pumpptang ol kiildäväks kulunn. Eik semsist sunkkam buutett oli.\nJa aingo mnää semsen giildäväm bumpungahva näi, ni mnää ajattli. \"Ei\npoja, ee-ei, tähän guppihi ei mnuu kekatakka.\"\n\nMutt yks päev ko mnää jällk käveli siinp pisi rantta ja poikkesi ai\njoukko jongu laevam bumpuvartt kattoma, nin dlee yhtäkkin gaks miäst,\nottava mnuun grajvärkeihin giinp, pistävä hansklova mnuu ranttemihin\nja sanova, ett ny om baras tuli heijä fölisäs vaa.\n\nEn mnää sillo viäl pali engelskat osann, mutt koiti mnää stää solkat\nhiuka ja kysysi, ett vikakost ny on, go mnuullt tämmöst evervaltta\ntehdä. Mutt ei ne miähek ko naurova vaam, byäräytiväk kätes ymbärs\nkaulatas ja vahtasivat taevast kohde, ni ett mnää ymmärsi, ett naru\njatkoks he mnuum bistä meinasiva. Ja se tunnus tylkkjäld, ymmärtä se.\nSitt hep paniva mnuu ajopeleihi, eik ollk kulunn monttaka hetki, ni\nmnää jo olim Bensakoolan gistus.\n\nSeoravan aamunp pistetti hansklova jäll mnuu ranttemihin ja sitt\nlähdettin gulkema rauttiät myäde, en diätänn mihi. Mutt kahde\nvoorkaudem bääst mep pysäsi kauhja isson gaupunkkihi ja mnää\nkuljetetti jälls sen gylän gistuhu. Ja ko mnää siäll oll vähä aikka\nistunn, niin dul iso joukk semssi poliismiähi mnuu vauhkottleema ja\nsopotiva engelskatas. Viimen dul sitt viäl yks vanh herr ja rupes\nandaman giäru niillk kahdellk, ko mnuu pisi Ammeriikkat laahann\noliva. Ja ko hän aikas ol heit klumminn, ja kironn ja pärmändänn,\nni hän läks menemä harmeisas. Nek kaks mnuu miästän gattliva hetke\naikka toinen doistas hyvi nörkö näkösin, mutt yhtäkki he ottiva mnuu\nvälihis ja sitt lähdetti ulos fanghuanest kaupunkkihi. Mutt hetke\nmatkam bääst ne junkkri läksivä liässu ja siin mnää nys seisosi oudos\nkaupungis valla avuttoman.\n\nNiingo sanott, em mnää pali engelska osann, mutt osasi mnää stää\nsendä se verra, ettän taisin gyssy yhdeld semseld maistraatimiäheld,\nko seisos keskelk kattu, ett mikä tämsen gaupungi nimi oikke o. --\nMutt voi turkanen, go se suutus ja pudist nyrkkiäs mnuu nokkan all ja\nkäsk mnuu menns se ainasen diä.\n\n-- No, om mar tämä nys sendä oikken gamala, ajattli mnää, meni jäll\nvähä matka ja kysysi yhdeld herrald, ko ol hyvälaita se näköne, ett\nmikäst kylä tämä oikke o.\n\n-- Jeerussalem, vastas se roist, men menoijas ja nauro holott\nmennesäs.\n\nEngöstän sendä vihdo viime mahd löyttät tääld jongu viissangi ihmse,\najattli mnää ja tramppasi ettippäi vaa sinnppäin go mnää ymmärsi, ett\nkaupungin geskkoht ol. Ja ko mnää sitt kulje ja kulje ettippäi, ni\nmnää tlee semsellk kadullk, ko ol puadej täynn kummallakkim bualell\nja ko mnää sitt luin dankkasi niittem buadettem bäällkkirjotuksi, ni\nniis ol ussemis sana \"Chicago.\"\n\nAnnast katto, engöstän mahd oll Chicagos tuumali mnää ja ko se nimi\nai ussemi ja ussemin dul mnuu silmihin, ni mnää ymmärsi, ett Chicagos\noikke stää ny oltti.\n\nMnää olin gaikes onneks kuulit tämsestäkkin gaupungist puhett, nii\nett mnää tiädä, ett semne o mailmas, ja ko mnää sinn ny oll joutunn,\nni ei ny enä ollk kysymyst muutt ko, ett millaillt taas kunjallp\npäästän dääld kottippäi. Ja se oliki vähä kiper kysymys, kodei\nmnuull oll rahakan gukkrosan go muutam engelska silling muistaksen.\nVissemäks vahvudeks mnää sendä istusi yhdellp pengillk, ko ol\nsiink kadu viäres, otin gukkron esill ja rupesi räknöittemä, ett\npalik mnuull ol stää ainelist hyvytt. Mutt ei stää herunns siäld\nenemppä ko viis sillinkki ja yhdeksäm benssi. Eik semsells summall\npitkällp potkit semses kyläs. Kyll mnää se ymmärsi. Mnää käänsi\nsitt viäl kaikk plakkrinikki väärimbuali, ko mnää ajattli, ett\njos sinn olis joku raha öksynn. Ja ko mnää sitt koperoitti liivim\nboviplakkariakki, niin dul kässihin se Pihala muarim breiv, ko mnää\nvalla jo oll unhottann. Mnää kato stää preivi ja ko mnää sitt lue\nsem bäällkkiijotukse ni siins seisos ens: \"Viktor Pihala\" ja se all:\n\"Chicago\" ja sitt kadu nimi ja talo numra.\n\nNo mutt ol nyk klookku sendän, gom Bihala Viku asuki näämäs tääll,\najattli mnää, tahkosi silmiän ja lui sem bäällkkirjotukse viäl toisen\ngerran, gom belkäsi, ettän gukatiäs oll erhettynn ensmäisellk kerrall.\n\nMutt engä ollukka mnää erhettynn ja ny mnää meni vähä äkki jälls\nsemse maistraati miähen dyä ja kysysi häneld, kuis siihe daloho\nmennän, go siinp preivim bäälls sanota. Ja kyll hän gadu hyvin diäs\nja neuvos mnuu, kui mnuum bit se löytämä. Ja nii mnää sitt läksi.\nKäveli ja käveli ja näyti ai joukkom breiviän ihmsill ja sai uussi\nneuvoj. No, em mar mnää tämängaldasesakkam bisnesis oll olis se\njälkken, go mnää pikku poikans stää meijä mullvasikka joudusin\ngaahistama Vasaraiste metis, puheli mnää itteksen, go mnää siin\nilosell miälellk koiti luusat itten määräm bäähä. Ja tul mar mnuu\nvasta vihdo viime semne ihmnen, go sanos, ett tosa se o ja näytt\nyht talo toisellp puallk kattu. Ja todestakki ni siin ol semnem\nbuadindapane ja ovem bäälls seisos: \"Viktor Pihala.\" No, mitäst täst,\nmnää meni vähä äkki sinn, avo ove ja valla oikke, siälls seisos Viku\nkeskellk kaikengaldaste mööblette ja mnää ymmärsi, ett hän ol niit\nruvenn värkkämän, go hänes ai semmost nikkri vikka ol oli.\n\nViku kattel mnuu hetke aikka vähä pitkäst, mutt sitt hän sanos:\n\"Katost Jokela Jankket, oleks snääkin dääll?\"\n\n-- Ole händ, niingos nää. -- Hyvä päevä kans vaa ja terveksi Raumald.\n\n-- Päevä, päevä. -- Kiitoksi vaa, mitäst kuulu Raumald ja misas\nasjois snää täällppäi liikkell ole?\n\n-- Ei mnuulls sem baremppa asja olk kon dulin duaman dätä preivi snuu\näidildäs. -- Anno hän viäl yhdem bari sukkiakin mnuun duadaksen,\nmutt niitten gans tul semnem biän glumm, ett ne menivä merem bohja\nEsmeraldas, ko se haaverin dek Meksiko lahdes.\n\nViku ott preivi ja sanos: Älä siin ny hulluttel, niingo snuun dapas\no, muttkon duls sisäll ja selit kuis snää tänn joutunn ole. -- Nii ja\nkiitoksi preivist. Se om barhamppi joullahjoj, mitä mnää tänäpä saa.\n\nJaa mutt taita mar ollakki joulaatt tänäpä, sanosi mnää, ko oll\njoutunn jo valla viikkvillihi niis vastongäymsisän.\n\nJoulaatt oikken dänäp o ja se snää viätä meill, puhel Viku ja vei\nmnuu asumuksehes, ko ol piham beräll. Ja siäll ott Viku frou taikk\nemänd, miks mnää händ sanoisin, go se ol semne oikke fiin ja nätt\nihmne, meijä vasta ja kamalast mnuu trahteeratti ja plääjätti. Ja\nkyll meill juttu piisas, se saatt usko. Eik Viku lakann ihmettleemäst\nstää, ett mingtähde nep poliisi mnuu fanginn oliva ja laahann mnuu\nChicagoho saakk. Mutt vihdo viime Viku frou äkkäsikin, guis se asja\nlait ol. Hän garas toisse huanesse ja ko hän siäld dul, ni hänell ol\nammeriikkalaine aviis kädes ja sitt hän ja Viku rupesivas stää lukema\nja naurova, nii ett he pakattumam bakkasiva.\n\n-- Pahustakkost tes siin nauratt? kysysi mnää viime.\n\n-- No ko snää ole otett siks suureks rauttiäryävriks, kon däällppäi\nom bahoijas tehn. Katost, täsä o hänen guvas. Kyll se ongi snuu\nmuatoses. Ja täsä prändis sanota viäl, ett tämä ryävär ei olt\ntaitavannas engelskat, jos hän giikkihi joutu. Ja pahus soikkon, gon\ndäsä mainita viäl, ett hänell o arp viildem boiki noka juur niingo\nsnuullakki.\n\n-- Sanotang vissi nii? -- Nii, siinäs ny nääk, kui nep pahat teo ain\nduava rangastukse jälkkes. Niingos muista, ni mnää sain dämä haava ja\narven, go mnää putosi apteekin dregooli aedald sillongo me molemas,\nsnää ja mnää, pikku poikin oll omeni varkkais.\n\n-- Sillaill oikke, sillo oikke snää se sai ja on daitanns se\nryävär-Dick saad arpes samois toimis, mutt summ se ny vaa o, ett ko\nsnuull o se arp ja oles se ryävrin gokkone ja näkönengi hiuka ja ko\nsnää kulji laevast laevaha ja hyvi eppälyttävällt tavall vauhkottli\nymbrilles ekkäs engelska taitannt taikk olit taitavannas, ni em mnää\nihmettel lainkka, ettäs joudusip poliisetten gässihi.\n\nSemne oikke asja lait ol ja fundeerasi me Vikun gans, ett jos mnää\nruppeisi rautrahoj hakema niild viraomasild, mutt sitt mep pääti, ett\nkosk o semne vuade aik, ett pitä oleman gunni Jumalall, rauh maas ja\nihmsill hyvä taht, ni em mekkän dahtonn ollp pahasuappassi, muttko\njätin goko asja sikses.\n\nJa hauskemppa jouljuhla mnuull o harvo ollk ko siäll Vikun goton.\nMutt tul mar mnuu miälehen, go mnää siin istusi ja nautesin\ngaikengaldast trahtmentti ja o mond kertta jälkkembäingi miälehen\ndull, ett millaill mnuu oikke olis käynn, jos em mnää stää Pihala\nmuarim breivi olis ottann ettippäin doimittaksen.\n\nSemssi se boosu pauhas. Ja se ol meijä muitte miälest semne hiuka\nopettavaine jutt. Eritottengi met tlii siit ymmärtämä, ettei saas\nsendä vallan dohromaisest töllötells sillongan, go laevattem bumbuj\nsyynämäs käy.\n\n\n\n\nKalljongylä sepp ja rauttiän gondukteer\n\n\nKaikk ihmsek Kalljongyläs oliva ihmeisäs sendähden, go heijä seppäs\nol valla muuttunn. Ei nii, ettei hän olis töitäs tehn niingo ennengi,\nei maare. Yht hyvi hän heosen gengitt ko ainakki ja jos kirves\ntarvittin derästät, taikk jos sirpin daikk vikattem buuttes oltti,\nni ei siint toissi seorkunttihi lähtit tarvinn. Kyll Kalljongylä\nsepp vaan gaikk semse asjak klaaras yht liukkast ko ennengi. Nii ett\nseppättem barhait oikke hän ol niingo ennengi. Mutt se vaa ol erotus,\nett hänem bajastas enne ain guulus trallitust ja nauru vasaran\ngalkutukse joukos, mutt nys siäll ol juur niingo joku aave olis\ntyäkaluj pidell. Ei veisumbätkä siäld kuulunn ja ihmses sanosiva, ett\ntuski sepp ny hyväm bäevä sano, ko joku asjoillas hänem bajahas mene.\n\n-- Ny o meijä sepp vissi saeras, tuumaliva isändmiähek, ko heijän\ngeskes sepäst puhe tul. Mutt ämmä meinasiva, ett kyll mar meijä sepp\nny vissi mene naiman, gosk o niin dotiseks tuli. Ja kyll jo o aikaki\nja hyvä miähe hänest saaki, se ko häne saa.\n\nNii ett kyll kalljongyläläisill nyf fundeeramist ol, ko heijä seppäs\nnii gamalast muuttunn ol humööristäs. Ja viime Äimlä isänd, jong\nmaalls sepä asumus ja paja olivap, päätt lähti ottama asjast vähä\nnuugemppa selkko. Hän ol jo aikka meinanns sen dehd, mutt ol siin\nelongorjus oll niim bali sähinä ettei hän ollk kerjenns semssi\najattleema. Mutt nyk ko hän muutongi joudus tekemän gaupungireisu ja\nhänen diäs sillo men sepäm baja siutt, ni hän ajattel, ett poikke mar\nmnää nys sendä vihdo viimengi sepäm buheill ja ota selgon gaikist.\n\nJa nii hän dekiki. Seoravan aamun hän läks asemallp päim bari tiima\naikasemin, gon darvinn olis, sillett ei Äimläst olit taksuunahan\ngon gnafft kolmk kilomeettri. Ja sepä asumuksest ol vaan giveheitt.\nMutt jo pitkä matkam bääs sepä asumuksest hän guul, kuit tämä veisas\npihallas yhde värsy doises perä ja ko häm bääs paja ove suuhu, ni\nsepp huus: \"No, hyvä päevä Äimlä, mihist snää nys sutta.\"\n\n-- Päevä, päevä, kaupunkkihi olis niingo meining mennt täst.\n\n-- Vai nii, vai kaupunkki. -- No, mutt se vast sopiki. Sinnt täyty\nmnuungi menn. Nii ett tleest nyt tonns sisäll meill, ni mnää ruakko\nittiän vähä sinä aikank, ko snää juak kupin gaffett. Ei ol mittän\ngiirutt viäl. Juna lähte vast seittmäm baikkeill ja ny ei kell ol\nviäl muut kom bual kuus.\n\nJa sisälls sepä asumuksehe meniväs sepp ja Äimlä. Ja Ruahmaa muar, ko\nsepä huusholli pit, rupes koht paneman gaffekupej pöydäll. Sepp men\noitis peräkamarihi vaatteit muuttama ja sillo Äimäl tykkäs, ett ny\nom baras aik kyssy muarildakki siit sepä miäle muuttumisest ja hän\nguiskas muarin gorvaha: \"Mitä ne ihmsek kohiseva, ett tua meijä sepp\no niin gauhjan dotiseks ja ykstoikkoseks tuli? Mnuu miälestän hän o\njuur niingo ennengi.\"\n\n-- No sanokka ny muut! Juur niingo ennengi hän jäll o. -- O oikke.\n-- Nii händ. Mutt kyll asi sendä nii oll on, go ihmses stää jahdann\nova. Nörköksis ja totine oikke hän oll o siit saakk, ko hän duanan\ngaupungis käve. Ja vast eilä ehtost, ko hän ol päättänn, ett hän\njälle lähte kaupunkkihi, hän dul yhtläiseks ko ennengi. Nii ett kyll\nasi nys sitt selkki o.\n\n-- Em mnää ymmär, ett se selkki o.\n\n-- No mutt isänd, sanos muar, ja nyhjäs Äimlät kylkke silmäs\nsirrilläs ja suu nii messingis, ett se aino hamppa-sohlo, ko hänell\nol ala-leuas, tul näkyvi. -- Ettäk tes stää ymmär, ett hän o löytänn\nmorsjame ittelles siällk kaupungis ja stää hän o ikävöinn. Ja nyk\nko häm bääse sinn jäll, ni hän o nii ilone go ennengi. -- Nii, nii,\nse rakkaus o raatto, se vetä voimakkamin go seittmäm bari härkki,\npruukkas Tanila inspehtor ai sanno.\n\n-- Se rakkaus ja rakkaus! Te vaimihmse olett niin gaahoj! Ett tes saa\njärkkehen, ett meill miähill on däsä mailmas muitakki asjoit miäld\npainamas kon deijä vehken.\n\n-- Nii, ja mitä sitt viäl. No nii, suutta kyll oll niingi, ettän ole\nerhettynn. Mutt suutta oll niingi, ett mnuus o oikkeus. Peräspäi se\nnähdä. O semmost ennengi näht. Esimerkiks kon de stää teijä nykyst\nemänttätän -- -- --\n\n-- No, no, no, no! Ei täsä niist nyp puhett ol. Pääasi o, ett meijä\nsepp o jäll endsis voimisas. Kyll asjast sitt kaikim buali selk oteta.\n\nSiihe se sitt lopus se muari ja Äimlä välinen geskutlemine. Muar kaas\nkaffett kuppihi, oikke runssan gupin gaasiki ja ennengo Äimäl ol\nsaanns se juaduks, ni jo ain dul seppäkim beräkamarist pyhävaatteis\nja kahde litram bott kädes. Siinp potus ol oll viina ja sen gyljes ol\nviäl klapp jälil, ja siins seisos \"Fennia-viina.\"\n\n-- Snää meina näämäs ainett hankki ittelles täll reisulls, sanos\nÄimlä, ko hä näk potu sepän gädes.\n\n-- Nii händ, ainett oikken dähä darvita saad ja hyvä ainett\nsittengim, buhel sepp ja kärsk muari anttak korkim botusuut varte.\n\n-- Kyll mar niit prundej viinpuadis o, vastustel muar.\n\n-- Olkko vaa, mutt mnää tarvitten goht korkin dähä, vastas sepp,\nmen vesiämbrin dyä ja rupes kousall ajama vett pottuhu. Ja ko hän\nol saanns sen däytte, ni häm byhkes sen guivaks, ott muarild korki\nja pist sem botu suuhu. Sitt hän avo ruakvakkas ja pist potu sinn\nreisrua joukko.\n\n-- Kas nii, ny mes saa sitt vähitelle ruvet lähtemä mnuum bualestan,\nsanos sepp, ko hän ol kaiken dämän dehn.\n\nJa sitt äijä läksivä. Mutt ko ol kappal matk kuljett, ni Äimäl sano\nseppä: \"Snää olek kuulem ollk kovast totine ja hiljane näit aikoj.\"\n\n-- Ole händ. Ole saannf fundeerat, nii ett päänahkatan oikke on\ngarvastell.\n\n-- No, mitä sitt?\n\n-- Yht krongeli asja. Nääks, ko mnää täsä tuanan gaupunkki läksi, ni\nem mnää sinnp pääss.\n\n-- Es pääss. Pahusikost siin sitt oi?\n\n-- Mnää ajettim bois junast ja jätetti Saunlamme asemallt\ntöllöttleemäm bimjäs.\n\n-- Älä nyk koohoijas! Kuka snuulls semsen dek?\n\n-- Se häij kondukteer. Se ko ai ihmisten gans äkseera. Sanos, ett\nmnää ole juavuksis ja jätt niingo jättiki mnuu Saunlammell. Ja ko\nmnuulls siihe aikka ol kova kiirutt töitten dähde, ni em mnää enä\nseoravanp päevän ruvenn yrittämänkkän gaupunkkihin, gom balasi\naamujunas kotti. Hukka men diketi hind Saunlammeld kaupunkkihi ja\nsain gustantta ittellen yäsija viäl Saunlammell.\n\n-- No, olettak hullumppa kuull! Mutt snää olik kaiketakki juavuksis.\n\n-- En oll, en se enemppä ko met täsä. Yhde ainoa ryypy oll ottann,\nett mnuu hengen gukatiäs hais viinald, mutt se on gyll tosi, ett\nmnää hulluttli ja puheli leikki, niingo mnuun dapan o. Sendähden\ngaiketakki se gondukteer päätt, ett mnää juavuksis oli.\n\n-- Ol mar se ilkki jutt. Mutt kuule, es sunkka snää semmost piänd\nvahinkko surr ol viittinn.\n\n-- Surr! En mnää surs suuremppiakka. Ole vaa fundeerann, ettkui mnää\nsaa sild kondukteerild se rahan dakasin, go mnää syyttömäst hävesi\nhänen dähtes.\n\n-- Jaa-a. Kyll siin vaa fundeeramist ongi. -- Kuule, älä viit semssi\najatell, muttko san mennyks se summ ja sill hyvä.\n\n-- Ei, ei stää asja sendä siihe jätet. Ei mnuu luandon salls stää.\nKondukteer saa maksa mnuulls sem biljeti hinna ja yäsija Saunlammell.\nSiin ei aut mikkä!\n\n-- Kyl mar se häne velvolisutes olisiki. Mutt millaills snää häne\nsiihem bakota? Menek keräjihi hänen gansas? -- Se on durha!\n\n-- Turha oikke se olis. Ei siit tliis mittä muut ko hirmunen gasa\nprotokolli ja ne maksava raha, ne. Ei, em mnää keräjöittemä viit\nruvet hänen gansas. Mutt mnää olen geksinnt toisen gonsti ja mnää\nluule, ett se luana hyvi. Saadast nähd vaa, ni mnää viäl tänäpäm\nbane sen gondukteeri maksama mnuu vahingon. Mutt muist se, ettes puh\nsanakan, go mnää ja kondukteer hiistle. Sillo menis mnuun goko tuuman\nhukka.\n\n-- No o stääki lysti nähd ja kuull. Ja kyll mnää vaa hissuksis ole --\nvastas Äimlä, ko hän ja sepp astusiva aseman drapuj ylös ja meniväp\npiljetej ostama.\n\nKo hes sitt menivä junaha, ni Äimäl sanos seppä, ko hän näk\njunailija: \"Nyk käveki hullust, ny ongi näämäs se toinen godukteer\neik olekka se häij.\"\n\n-- Älä hättäl, vastas sepp. Kyll takasin dulles o se häij, mnää ole\nottann asjoist selgo.\n\n-- Vai nii, vai nii, meinas Äimlä, ko hes siins sitt painovak\nkaupunkki kohde. Ja kaupunkki het tliivak kaikellk kunnjall,\ntoimitiva asjas lailes ja ehtopuallp päevä het taas läksiväk\nkottippäi. Mutt ny oliki se häij kondukteer heit kuljettamas niingo\nsepp ol ennustann. Ja sepp ol hyvällp pääll, naureskel ja puhel\nhulluijas, nii ett kaikillk, ko siin vaunus istusiva, ol kovaste\nlysti. No, ko sitt hetke matk ol kuljett, ni sepp otta matkvakkas\nhyllyld, ava se ja ruppe syämä. Ja vahvam brovjandi hän oliki\nrustann vakkahas. Tuarett voitt ol ja nisukakko ol ja oikke aika\npala keitetty fläski. Hän leikkas puukkollas aika viiplen gakko, pan\nrunssast voit pääll ja ai ennengo häm bur palase voileiväst, ni hän\ndälläs hyvän gäikle fläski sem bääll ja söi taunas, nii ett rasv\nkiris suupiälist.\n\n-- Haukkast nys snääki, sanos hän hetkem beräst Äimläll ja oijens\npuukkos ja fläskingapple hänell.\n\n-- Ei, kiitoksi vaa, em mnää uskals syädf fläski, vastas Äimlä,\nmnuull o nääks vattkatar.\n\n-- Vai vattkatar snuu vaeva. No, mutt sitt vast fläsk ongi oikkem\nboikka. Mnuull o ja oll vattkatar, mutt fläskill mnää se olem\nbarandann. Nääks, mnää olen dulls siihem bäähä, ett semne vattkatar\ntlee siit, ko vata seinäp pääseväk kuivama liiaks, kräppistyvä ja\nkrahnavap pahast toinen doistas vasta. Ja ymmärtä se, ett rasv siins\nsillo hyvä vaikutuksen deke.\n\n-- Ollek vissi nii?\n\n-- O oikke, rasv mnuuki auttann o. Ole jo yhde sia syänn ja täsä on\ndoine menos.\n\nJa ko sepp ol se sanonn, ni hän leikkas taas oikke aika palase\nfläski, pan voileipäs päälls se ja pist poskehes.\n\n-- Sillaill oikke, rasva oikke vatt kaippa, sillongo se kippi o\nja ryypy ai joukko, jatko sepp puhettas ja rupes vakkas pohjald\nkoperoittemam bäevävaloho stää Fennia-pottuas, ko hän goton vedellt\ntäyttänn ol.\n\n-- Älkkä helkkris ny ottak viinpottuan esillk, kondukteer tlee ny\njuur, huus joku heijä viäresäs.\n\nEi sepp olls stää puhett kuulevannas, hän nost Fennia-pottus\nkorkkjall ylös ja rupes pruntti suust yrittämä. Mutt samas tulikin\ngondukteer, nappas takkapäim botu sepän gädest ja sanos: \"Jaaha,\nsnää olekki se sama miäs, kon duanam bois junast jätettin, gos oll\njuavuksis ja nys snää meina jäll ruvet trankkaman däsä. Eks snää\ntiäd, ettei junas saa ryypät? Ja sendähde mnää otangin dämäm botu\nnyt talttehen. -- Näytäst piljettis. -- Mihi snää mene? -- Jaaha\nKalljongylä asemall. -- Siälls snää saap pottus takasi.\"\n\n-- Engöst mnää sendä sais ottap piänd ryyppy siit ens? Kyll mnää se\nsitt miälelläs annangin deijä halttuhun.\n\n-- Ei tippakka, vastas kondukteer ja men menoijas sepä Fennia-pott\nkädes.\n\n-- Siin men nyk koko lääke, naurovat toises sepä ymbrill, mutt ei\nsepp olit tiätvännäs, ko jatko syämistäs ja pist piänem bilapuhe ai\njoukko, niingo ei mittän dapattunn olis. Ja Äimäl fundeeras, ett mitä\njärkki niis sepä vehkeis lopuks olleka.\n\nMutt kyll häm bia se ymmärtämä rupes. Kon dulttin Galljongylä\nasemall, ni sepp men viinpottuas hakema sinn virkhuanehe. Ja ko\nse hänell annetti, ni hän nappas korki auk ja ennengon gukka ol\najatellukka estä händ ryyppämäst asema virkhuanes, ni hän jo ol\nottann aika siämauksem botustas. Mutt tuski hän ol ryyppys ottann, ni\nhäm bruiskas kaikk pois suustas ja sanos: \"Fyi pahus, vett! -- -- Vai\nsemmost te mnuullt teet; otatt mnuu viinpottun, ryyppätt sen dyhjäks\nja panett vett sija! Mutt tiädättäk, mitä siit tlee? Tänn mnuu viinan\nhind taikk saattakki nähdt toist!\"\n\nSiinäköst sitt vast upra tul. Kondukteer ol valla helisemäs ja vaikk\nhän sääkkräs, ettei hän ollp potun gorkki pidellykkä, ni nii siins\nsendä vaa lopuks käve, ett hän sai maksas sepäll viina hinna. Ja\nkiirust sittengi, sillett ei juna seis muut kon gymmne minuutti\nKalljongylä asemall.\n\nJa ko Äimäl ja sepp sitt ehtohämys tallustliivak kottippäi, ni sepp\nott plakkristas ne rahak, ko hän ol kondukteerild saann, räknöitt\nnep, pist nek kukkros ja sanos: \"Täsä o melkke jämt niim bali, ko\nmnää hävesi sill edelisell reisullp piljetistän ja makso yäsijastan.\nNii ett kondukteer ja mnää ole nyk kuiti, vaikkei tämä kaikk juur nii\nlailist tiät mennykkä. Mutt oikkeus o semne, ett stää joutu tämne\nmiäs välist hakeman giärttäten gaarttate.\"\n\n\n\n\nHerashöödingi muuttorpaatt\n\n\nNaapurkaupungi herashööding ol vuaskaussi souttas sohlann ja seilannk\nkränittän huvilas ja kaupungi väli. Ja ai hän ol hyvim berillp\npääss. Ei hän ollk koska hiljastunn raastuvaoikkeude istunoist\nmaanandaisi vaikk joukko ol hiuka lystikim bidett sunnundaehtosins\nsiäll herashöödingi huvilas, niingo ymmärettäv asi ongin, gon gerra\nsuvilystis olla. -- Sillaill oikke. -- Eikä oll mittä suuremppa\nklummi koskan dull ja jos päätäkki joskus hiukam borott semsten\ngalaasette jälkke, niin gyll raerituule ja soutaminen daikk skuuteist\nvenuttamine semsep piäne vaevap pia lopetiva. -- Nii ett kaikim\nbualin dytyväine herashööding ol huvilahas ja paattihis ja aeroihis\nja seileihis.\n\nMutt sitt ruvettin gohisema aviiseis ja kalaaseis ja misä vaan\ngaks taikk usseman gaupungi herroist satusiva yhten dleema, ett ny\nei tarvitt enän genenkkä soutta eik seiletten gans präsät, ko ol\nkeksitt semne mäsiin, go o niim biänen gokkone, ett se mahtu vaikk\nsoutpaattihi eik stää tarvitt puills syättä, mutt ko anda sill vaam\nbiänen dilka valuöljy nokkaha, ai jo se käy huhki niingo riivatt.\nEi herashööding tämssi jutuj alus ottann oikke uskoakses, muttko\nol pari vuatt kulunn ni jo niit semssi masiimbaatej sanotti olevan\nDurus vaikk kuip pali ja yks kaunis päev, ko herashööding kryssäskel\nvasttuules huvilatas kohde, nin dotisestakko hän näke piäne, valkosem\nbaatin, gon dlee, nii ett vesi keulas kohise ilma seilej, ilma aeroj\nja ilma mittän gorsteeni. Ol, pahus soikko, juur jämtt niingo joku\nnäkymätön gäsi stää olis kuljettann eik siit mittä äändäkkän guulunn\nennengo se ol häne siuttes menn ja pääss tuulem bääll. Sillo siäld\nkuulus jotta hakkamist ja tuiskautt ai se yhtmitta jottam biänd\nsaungräässäki, mutt ei stää tuli niingo valulaevois korsteenist\nmuttko ahterist ja juur vede rajald.\n\n-- Klookk kapen o, saamaren glookk kapen -- puhel herashööding ja\nvauhkottel stää, nii ettei huamannt tuulembuuska, kon dul Lammaskari\nnokan dakka, ennengo se jo kallist hänem baattias, niim ett se ott\nhyvä ryypy leembualeld.\n\n-- Kas niin, geikatan däsä väärimbuali viäl tomsen durkase\nuudeaikkase masiimbaatin dähde, puhel herashööding, piukott\nklyyvarskuutti, vääns bummin geskellp paatti ja anno paattis käänttät\ntoisell laedall, nii ett seil est häne näkemäst koko tua uudeaikkase\notukse.\n\nMutt vaikk se nys sitt olikim bois häne silmistäs, ni ei hän sild\nstää pois miälestäs saann. Yälläkkin, go hän heräs, ni hän ajattel,\nkuip pahukse nätist tomsell muuttorpaatills sendäm bääsis kulkeman\ngaupungi ja huvila väli. Ja ko seorhuanes taikk muuhall istutti\nja praakkaskeltti, niin gyll vaa ol niingo noidutt, ett semssi\nmuuttorpaateihi herashööding lopuldakki sai ne jutu menemä.\n\n-- Älä semssi fundeer, sanos hamingapteen sitt kerran, go niist jäll\nol tullp puhe. -- Älä niit fundeer, pränkkrustingej ne ova.\n\n-- Vai meinas snää nii, ett ne ovap pränkkrustingej.\n\n-- Meina mnää nii, ja se ongin diädäks totinen dosi. -- Kuulestis,\ntunneks snää Sundbergska. --\n\n-- Jaa, ett jos mnää tunne Sundbergska. -- -- Een, -- en mnää händ\ntunn.\n\n-- Se on vahing se, taikk oikkjastas snää ole onnellinen, gon es\ntunns Sundbergskat. Tiädäks, se on gaikkjam bahangurisin vaimihmnen,\ngo maa päälläs kanda. -- -- Esimerkiks snuu frouas -- ai saamar,\nsnää olekki vanh nuar miäs -- no nii, esimerkiks mnuu muijan dila\nhänd pyykill huame. Luuleks, ett hän luppa tull. Ei maaren, go nosta\nnokkas pystö ja sano, ett enne hän nälkkä näke, ko hän semssen\ndyähön dlee. Mutt huame aamust hän o ensmäinem byykktuvas ja ko\nhänells sanota, ett häne sijalles o haett toinen, go ei hän luvannt\ntull, ni hän gulke ymbärs kaupunkki ja haukku koko meijä huusholli\nvalla huut helkkrihi ja sano, ett händ om betett. Semsen dyä hän\ndeke esimerkiks. Semne se Sundbergska o. -- No nii, ja tunnek\nkaiketakki snää se Leppkarin Gristofferi. -- -- Vai niin, vai es\ntunn. Se on doine hyvä. Ilkkjämppä miäst es snää juur nami löyd näild\nkulmkunnild. Mutt hyvä paattmestar hän o. Paras paattmestar ko mnää\ntunne, vaikk vähä ulkpuald tätä lääniäkki hakema ruvetais. Tekevä ne\nmuukkim baatej -- -- --\n\n-- Pahustak mnuullk kuuluvas snuu Sundbergskas ja Leppkarin\nGristofferis? Puhuta ny niist muuttorpaateist vaa.\n\n-- No, no, älä hättäs kual, kyll niihi viäl tulla. -- Nii nääks,\ntekevä ne Ahvenluadom boja ja Ryjäskärim bojakkim baatej, mutt ei\nne heijäm baattis oikken dahd vette soppi. Mutt annast ko Leppkarin\nGristoffer lyä paatin gokko, ni se om baati näköne, siin o fasuun\nja se on gaikim bualin gelvolinen galu. Mutt kylläs saa rukkol\nhänd kans, ennengo hän snuullp paatti tekemä ruppe. Ja kymmenssi\nkerroj hän dlee stää tehdesäs sanoma snuull, ettei hän diäd, ett\nsaak hän stää valmiks enne joulu, vaikkas sen gevättalvest tilann\nole. Ja josas vaa sano, ett snuu on giiru sem baatin gans, ni hän\nlyä ittes valla lehmäks, eik vasara eik saha kättes ot. Semne se\nLeppkarin Gristoffer o. Saastasem bahoj kurej täynnk koko miäs. --\nJa jos snää nyp panek kaikk Sundbergskan gurelemise yhte ja kaikk\nLeppkarin Gristofferi vikuroittemise yhte ja multtipliseera --\nkertomiseks stää, herra nähkön, dähä aikka maailma sanota -- nii\nhänd -- multtipliseera nek kymmnell, ni es snää sittengä viäl oikke\nselvä käsityst saas semse muuttorpaati masiinim bränkkämisest. -- Nii\nraadoj ne ova, nii saastassi raadoj ne ova, ne rustingi. -- Ei stää\ntiäd lainkkan, gosk nep paha nahkas käändävä ja siins stää sitt olla.\n\nNo, ymmärtä se, ett tämnem buhe sai herashöödingin duumaleman\ndoisengin gerra stää muuttorpaati ostamist. Ja siink kulusikin gaks\nvuatt, ennengo hän vihdo viimen gaikist varotuksist hualimat ost\nittelles semse rustingi.\n\nFiin ja nätt se ol ja Elida se nimeks pantti ja herashööding opettel\nitt panema sen gäymä eik oll aikkaka, ni ei häne muut tarvinnk kom\nbaiskat veivist se vauhtpyärän gerran daikk pari ymbärs ja sitt\nkarat ruarihi ja nii stää sitt mentti, nii ett rytis vaa. Ja nii\nsitt kulus koko suvi, eik yhtän gertta koko sill ajalls se paatt\nollp prängänn, muttko ol kulkennk kildist ja säädylisest, niingo\nhyväluandose muuttorpaatin dleekin gulkki. Ja ko herashööding\nkaupunkkin dullesas men kalamiästem baatette siutt, nii ett kihatt\nvaa, ni hän gysys joskus pilam bäiten galaäijild, ett ong heillt\nterveksi viädk kaupunkkihi, ni sopi sanno vaa, mihi niit viädä. Ja\nko hän ajo kommesroodi muuttori siutt, ni hän välist näytt köydem\nbäät ja kysys: \"Haluttak veljen dullp pukseerill?\" Mutt sillo vast\nherashöödingill juhla ol, ko jongu muuttor ol menn epäkunttoho. Sillo\nhän giärs se montten gertta, anno hyvi neovoj ja sanos lopuks, ettei\nsais ostak kaikengaldassi krapeluj, muttko semsen go häne muuttoris\nesimerkiks. -- -- Hän ol näättäk kovast tytyväine muuttorihis ja\nkehus stää pahemin go mustlaine heostas. Eik oll ihmekän, gon ei\nse koskam brängänn. -- Nii händ ja niingo sanott, sillaill ol sitt\nsuvi kulunn ja syks ol käsis, ko herashööding taas yks maananda-aamu\nläks huvilastas painaman gaupunki. Hän vääns muuttorin gäymä,\nistus ahterihi ruari pitämä ja tuumal siink, kui harmiloist sendä\nolis, ko olis semnem bränkkmuuttor miähell, nii ett hiljastuis\nraastuvaoikkeude istunost. Jaa-a, tliis mar siit nykki aika harmi.\nSe Annila isänän destmenttjutt menis vallam blöröks ja siin olis\nkahdenduhane meno, sillett niim bali hän ol räknännt tiänavas siit.\nJa Kaerlam boik, ko ol tapells syysmarkknoist ja puukkos kans sohinnk\nkaverias, jäis pelastamat linnast ja ussema sata siinäkki menis\nhäneld hukka. Ja se Tätilän gylä meijerskan gunnjaloukkausjutt; --\nniin no, ajattel herashööding, se sais miälelläs mennäkki mytty. --\nEi herashööding ollk koskan dykänns semsist kunnjaloukkausjutuist. Ne\nolivat turha-aikkassi ja lapselissi häne miälestäs.\n\nSemssi herashööding ajattel, ko hän siink kulk kaupunkki kohde ja\nkuulustel, ko häne muuttoris hakkas harttast vanha tuttu tahtias.\n-- Mutt yhtäkkin guulus kesken gaikem biäm bihaus, muuttor hiljens\ntoimitustas enemä ja enemä, niingo se olis väsyn ja viime se pysäs\nniingo naulaha.\n\nHerashööding karas keulam bualehen gattoma, ett olik hän unhottannp\npann valuöljy tankkihi. -- Ei, ei hän valuöljy oll unhottann, stää\nliänd ol siäll niingo itämert. Sitt hän goitt, ong sytytysrusting\nlailses reedas ja ol oikke se kunnos, ei siin mittä vikka oli. Hän\nsyynäs sitt viäl kaikk ratta ja muttri ja kraana, mutta ehjä ne\noliva ja hän dul siihem bäätöksehe, ettei sill muuttorill oll mittä\noikkeutt ruvet lakko tekemä. Hän vääns veivist vauhtpyärä oikken\ngiukkusest. \"Tjuhississis, tjuhississis -- puh -- puh\", sanos muuttor\nja siins se taas seisos ja ol totinen go Laustim bundar. Herashööding\ntartus veivihi jäll, vääns ja kiros ja saiki se masiinin gäymä, nii\nett häm bääs pari sata syltä ettippäi, mutt sitt ol jälls stopp. Hän\nsyynäs uudestas kaikk tapi ja värki ja pyärä ja kas näi väändämä\nveivist jäll. \"Tjuhississis, tjuhississis, pu -- puh -- -- puuh\" ja\nsiins stää taas seisotti ja taas algo veivamine.\n\n-- Ong masiin epäkunttoho menn? kuulus yhtäkkim baabuurim bualeld.\nSe ol yks kalastaja ko ol pysänn herashöödingi muuttori viäre.\nHerashööding oijens ittes, katos luinautt stää kalaäijä ja sanos:\n\"Ei, ei se epäkunnos ol.\"\n\n-- Vai niin, vai ei olekka epäkunnos. -- Mnää ajattli vaa, ett se\nom brindullk, kon ett tep päisi men ja kon de nii riivatust veivatt\nsiällp paatim bohjas.\n\n-- Aim bahustak se teillk kuulu, jos mnää veivan daikk olen veivamat.\n-- Mnää ole vapa Suamen ganslaine, ripellk käyp ja myndi ja rokotett\nja mnää saa veivät oma muuttorkonettan niim bali ko mnää tahdo ja saa\noll veivamat, jos em mnää tykk siit toimituksest. Eik semse miähe ol\nmittän dekko sill, jos mnää tee stää taikk tätä.\n\nJa sitt herashööding kiros viäl niim bitkä rämssy, ett kalaäij kiitt\nonnias, kom bääs erikses nii jumalattomast ja kiukkusest miähest.\n\nMutt muuttorpaatisas herashööding jatko veivamist ja pääs joukko\nsata, joukko parisataki sylttä ettippäi ja harvimitte viäl hiuka\nenemängi, ennengo ol jälls stopp. -- Hän huakkal, haukus stää\nmasiini, kiros, sylk kourahas ja kas näi veivama jäll.\n\n-- Tleek veli bukseerill? Se ol komesrood, ko ol muuttoreines pysänns\nstyyrbuurim bualell ja kysel semssi.\n\n-- Bukseerill? Oleng mnää pyytänns snuuld bukseeri. Tarjoskels\nsemsillk, ko stää pyytävä ja -- tarvitteva.\n\n-- No, mutt tarvitte kaiketakki veli bukseeri, kosk se paatt seiso\npaikallas yhtmitta ja veli veiva nii harttast.\n\n-- Veiva! Eng mnää saa veivät? Se o nys sendä vallam berhan, ettei\nmnuu annet veivät rauhas. -- Tohtor o määränn mnuull ruumiliikuntto\nja mnää veiva. Mutt luuleks, ett mnää saa rauhas veivat. En, kon däsä\ntleevak kaikengaldase nälknuatavetäjä ja tyhikalloses sillinguristaja\nmnuu häirittemä luvalises toimesan.\n\n-- No, no, ei veli ny noi sendä -- -- --\n\n-- Pahapolv olkko snuu veljes, muttko men nys sinnk kaikkja sisimppä\n-- nii, em mnää viit sanno, mihi herashööding käsk komesroodi menn,\nmutt se mnää takka, ettei komesroodi vilu olis vaevann, jos hän olis\nherashöödingin gehotust noudattann.\n\nMutt ei komesrood seorannukka semssi oordelej, kom ban muuttoris\nkäymä ja läks kaunist kotti. Ja herashööding veivas ja veivas ja\npääs taas piäne matka ettippäi. Mutt keskengaiken go hän siin rehki\npolvillas vauhtpyärän gyljes, niin dlee se valulaev, kon gulke\nTuru ja Vaasa väli ja kon gapteen näk muuttorin, go ol pualvälis\ntuulajoll, ni häm bysätt laevas ja huus: \"Muuttor ohoj!\"\n\n-- Vikakost ny o sitt? vastas herashööding ja nous seisoma.\n\n-- Heitäng me endan heill?\n\n-- Oleng mnää pyytännt teijän drosseijan! -- Menkkä helkkrihin, daikk\nmnää ajan deijäm bäällen.\n\n-- Vai nii! Mnää ajattli vaa, ett tommost muuttorpaatti o vähän\ndylkki kuljettak kaupunkkihin gäsivoimi veivate.\n\n-- Soo-o. Kenen dämä muuttor o? Ong se teijä? -- Ei, ko se o mnuu\nja mnää saan gulkkis sill niingo mnää tahdo. Ja mnää tykkän dämsest\nveivamisest ja tahdoisi rauhas tehds stää. Mutt ett tep pahukses sua\nmnuulls stää lysti.\n\nJa nii suuttunn herashööding ol, ett hän siäppas kruuvavame ja koitt\nheittäs sen gapteenim bäähä, mutt ei osann.\n\nSitt herashööding istus paattis laedalls, sytytt paperossi, pyhkes\nhikki kasvoistas ja ko hän ol hiuka leppynn, ni hän rupes jäll\nveivama.\n\nMutt kaupungi rannas odotiva händ harttast Annila isänd, Kaerlam boik\nja Tätilä meijerska. Annila isänd ja Kaerlam boik istusiva laitri\nsyrjäll ja polttivap piippuas, mutt meijerska ol niim bois ittestäs,\nettei hänell ol leppo istu, muttkon gävel siin ettittakasi. Ja siin\nodotellesas hes selitiväp prosessias toinen doiselles. Annila isänd\npuhel kovastem bali perindkaarem baragraafeist ja todistel, millp\nperusteill häne se juttus voittat täyty. Kaerlam boik meinas, ett\nhäm bääse hyvi vähällk, ko hän ol oll niim bali piänes, ettei hän\ndiätänn, olik hän gettä lyänn ja Tätilän gylä meijerska ol vakutett\nsiit, ett häne riitpuales vähindäs vuade saa siit, ko se häne niin\ngamalast haukkunn ol.\n\n-- No, miksist hän snuu haukus sitt? -- kysys Annila isänd.\n\n-- Pluttana-angaks -- ajatelkkast nyp -- pluttana-angaks. Ong se\nenä kristelist? Ja eikös siit tul enemä rangastust, ko joku toise\nrehelist elingeino pilkkama ruppe?\n\n-- Jaa stää asja em mnää nii nuugasten dunn, sanos Annila isänd, --\nmutt kyll mnää luule, ett hän siit aikatavallk kölvihis saa. Jaa-a,\nstää julmettu, vai pluttana-angaks haukus. -- Mutt kuule, kuis snää\nkans väänä ruumistas noin go snää liiku ja ko snää flikk park viäl\nkävele varppas sisällppäi. Ei olt, tiädäks, lainkkan gaunist ko ihmne\nja eritottengi vaimihmnen gävele jalas sisällppäi.\n\nSillaill hes siin riitjutuijas sortteerasiva ja oliva ylipäätäs siinp\npääs, ett heijä hyvin gäy oikkeudes, ko herashööding heit auttamas o.\n-- Se vaa ol kamala, kon ei stää miäst viäläkkän guulunnt tleevaks,\nvaik kell jo kahttoist käve. Hek kyseliväkkin gaikild ko siäld\nmereldpäin dliiva, ett eik herashöödinkki oll näkynk kaupunkkipäin\ndulos. Mutt ei kukka händ nähn oli. Vihdo viime sendä yks kalastaja\nsanos: \"Juu, kyll siäld tämppäi on dulos yks piän must miäs\nmuuttorpaatis.\"\n\n-- Se o juur herashööding, huusivak kaikk kolm. -- Joko se o likiki?\n\n-- Ei ol eik äkkin dleekkan, go se siällk käsi veivate ettippäin\ngulke. Ja kamalan giukkune se o ja kiro ja pärmänttä, nii ett älkkä\nherran dähde vaa händ puhuttleema ruvekk.\n\nJa kon gomesrood hetkem bääst tul, ni hek kysysivä häneldäkki, ett\ntullek se herashööding siäld piakkoiste. Komesrood sanos, ett kyll\nmar se kans siäld enne auringo lasku tlee, mutt kyll om baras, ett\nkorjat koippenn goht, ko se näkyvis ruppe olema, sillett ei niin\ngauhjan giukkuse miähem baris olt turvaline oll. Ja valulaevan\ngapteen puhel, ett o oikke siäld tulos yks piän must miäs, ko veiva\nmuuttorias, nii ett vähä henkki o ja rupes hänen dappaman, go häm\nbuhuttels stää.\n\nEi oll ihme eik mikkä, ett Annila isänd ja Kaerlam boik ja Tätilä\nmeijerska semsten diädotte jälkke olivap pelgo hallus, ko hes siin\nherashöödinkki odotiva. Mutt odotta händ hes sittengim bäätiväk,\nko heill niin därkkjä jutu oikkeudes ol. Ja odotta hes saivakki.\nKell tul yks, ja tul kaks ja vast siink kolme nurkis herashöödingi\nmuuttor rupes rantta lähenemä. Ja muuttorim bohjas ol herashööding\npolvillas ja veivas mäsiini ja kiros ja ol niin giukkune, ett vallan\ngihis. Kaikeks onnettomudeks Annila isänd sitt oijens hänells\nsaharipan, go hän löys rannald, ja käsk herashöödingi ottak kiis\nsiihe, nii ett hän saada yhtäkki vedetyks ranttaha. Siitäköst vast\nupra tul. Herashööding kimmatt pystön, demmas ripa Annilan gädest,\npaiskas se häne selkkähäs ja sanos, ettei hän ann ittiäs tranut\nettippäin, go hän gonevoimallk kulke. -- Ymmärtä se, ett Annila isänd\nsemsest suutus. Siins samas tul sitt viäl raastuva vahtmestar, ko\nol nähn akknast, ett herashööding ol pääss kaupunkkihi ja sanos,\nett herashöödingi jutu ovak kaikk jo aikka sitt huudett esill ja\nmenn vallam bilivinnihi. Sillo Annila isänd ja Kaerlam boik ja\nmeijerska katosivat toissias silmäräpäykse ja rupesivas sitt andama\nherashöödingill semmost kiäru, ett herashööding kiitt jumala, ko hän\nsai muuttorpaattis käännetyks ja rupes veivama stää huvilatas kohde\njäll.\n\nJa siäll huvilasas hän gaiketakki sitt ol räknöinn, ett semse\nmuuttorreisut tleeva välist hyvin dyyriks, kosk seoravam bäevä\naviiseis ol semne ilmotus, ett uus, vähän gäytett muuttorpaatt ol\nmyytvän. Ja haluliste ostjattem byydetti hakema likemppi tiädoj\nlehden gonttuurist nimimerkill: \"Varma käynti.\"\n\n\n\n\nRöyskä isänd todista Myllkoske ja Leppkorve jutus\n\n\nKeräjtalo aitan dakan vet Myllkoske isänd viäl kerra halstoopim\nböhkös poviplakkrist ja sanos Röyskä: \"Ot yks viäl, niis ole rohkeve.\"\n\n-- Mahtak tull liiaks, sanos Röysk, pääst klossis pioho, sylk ja\nott oikke aika troppri. -- -- -- Ää-h, mörätt hän sitt, pyhkes suus\nkätes päälystähä ja jatko puhettas. -- Nii, stää mnää täsä meinasi\nniingo sanno ett mahtak tull liiaks. Vaikk kyll asi semne o, etten\nmnää ilma sydäme vahvistust sunkka sinn menis, ko olen guulem viäl\naino todistajaki ja ensmäisen gerran dämsis toimituksis. Mutt, niingo\nsanott, stää mnää täsä pelkkä, ettei vaan dliis tätä liänd liiaks\nnautittu, ko mnuus o, niingos tiädäs, se vika ettän ruppe änkkämän,\ngo mnuull hiuka liiemäks häyry pääsän o.\n\n-- Taedoll mar snää stää ainett ennengi nauttinn ole. Ole aim bitänn\nvaari, ettes ol ottanns stää viimes ryyppy, stää, kon gondip pois\nmiähe ald korja. Ja siins se koko konst ongin dämä lääkke nauttimises.\n\n-- Niingo sanott o, siink koko konst o, se o viss se. -- Mutt kuule,\nsills Sambullk kuulu olevas alvoseerajaki apulaisen. Ong joku\nhärashööring peräte? Kyll mar mnää siälls sitt ahtallp panna.\n\n-- Mitä viäl, mikä herassööring se olis. Se Lindi Frankkem baha häne\nalvoseeraajas o -- Kas nii, ny huudetti jo jutt esill. -- Mnää mene\nny ens ja tulls snää sitt koht, kon dodistajak käsketä. Älä yhtäm\nbelkk, kom buh niingon dosi o.\n\nMyllkoske isänd läks menemän gäräjtalon guisti kohde ja Röyskä isänd\ntul hiljaksis peräs ja istatt kuistin drapuill, ett hän gummingin\nguulis, ko händ tulla hakema.\n\n-- Puh niingon dosi o -- -- kuingast muuto sitt. Totus ennen gaikki,\nvaikk talo menis, ajattel Röysk ittekselles, ko hän siin istus\nvooroas odottamas. Eik hänen gaua darvinn odottakka, ennengo hän\ngäsketti sisäll.\n\nHäm byhkes jalkas haoihin, go olivak kuisti edes, niist nokkas ja ott\nlakkis pääst, ko hän gäräjtuva ove avo. Kovast juhlaliseld ne nyk\nkaikk näytiväkki häne miälestäs, vaikk vallan duttu väkki olivat,\ntuamar niingo lautmiähekki. Hetke aikka hän gattel siin ymbrilles,\nmutt sitt hän meinas, ett mene kaiketakki hän sendäm bistämän gätt\ntuamrillk, ko he vanhat tutu ova. Käsi oikkjan hän astusiki jo tuamri\nkohden, go fallesman nytkäse hänen dakasi jaku liäppest ja sano:\n\"Älkkän däsä pöllöttleemä ruvekk, Röysk.\"\n\n-- Jaaha, Röysk teke valas, huus tuamar samas ja fallesman gäsk\nRöyskäm bannk kaks sormi raamatum bäällk, ko ol auk pöydäll.\n\n-- Minä Juha Abraham Röyskä -- -- --\n\n-- Ei mutt, tuamar hyvä, kyll tes sendä olett leikkeväs miäs.\n\n-- Ei Röysk saa ruvet täsä turhi puhuma -- -- No, minä Juha Abraham\nRöyskä -- --\n\n-- No mutt tämä vast klookku o.\n\n-- Mitä Röysk oikke meina?\n\n-- Meina stää vaa ett se o mnuu nimen. Mnää Juha Aapraham Röysk ole\neik tuamar. -- Sillaill oikke: Juha Aapraham Joosepimboik Röysk\noikke. Se ole mnää se.\n\n-- No nii olettakki. Mutt ettäk ymmär, ett mnää sano edell ja tep\nperäs niingo vihill ollesannt tehti.\n\n-- Vai nii, vai sillaill. Andakka antteks, tuamar hyvä. Kyll mnää\nsitt jo tiädängi. Näättäk, korkki laki ja oikkeus hyvä, mnää ole\nnäis häis ensmäisen gerra. Sillaill oikke, ensmäisen gerra oikke, ei\npidäis papingirjas mittän dräkki olema ja talo mnuull o semne --\n\n-- No, no, kyll piissä. -- -- Minä Juha Abraham Röyskä.\n\nJa ko Röysk kerra sai onkkehes, mitä tuamar oikke meinas, ni valas\nhän dek ja puhtast sittengi.\n\nKo vala ol otett, nin duamar sanos Röyskäll: \"Nii, asi o nys semne,\nett tämä Samuel Leppkorp valitta, ett viimis syysmarkknois ehtosten\ndämä vastaja täsä, Myllkoske isänd hakkas hänem bahom bäevi Alhombään\ngankkall ja Leppkorp sano, ett te olitt Myllkoske rattaill ja taedatt\ntodistak, kui asi ol.\"\n\n-- Vai semssi puhele. Niin gyll oikke asi semne o, ett Myllkoske\nrattaill oikke mnää viimsild syysmarkknoild kottit tlii. Tlii händ,\nfölis oikke mnää oli.\n\n-- No jutelkka nys sitt kaikk mitä tet tiädätt täsä asjas, niingo\nvalallann äskölttä lupasitt.\n\n-- Kyll, tuamar hyvä, kyll mnää juttle se asja niingo se ol. Alust\nastikk mnää se juttele. -- Näättäk se ol nii ett markkinaatto\nehtopäevällt tämä Myllkoske isänd, mnuu naaprin ja riht ja reedu\nmiäs siin ai, misä miäst tarvita, nii, hän dul mnuun dyän ja sano:\n\"Kuulest Juss, sano hän, lähdetäst ehtost markknoill, olla yät\nkaupungis, tehdän gaikk torikaupa edellppualpäevä ja tulla aikanas\nhuame ehtost kotti.\" -- En diäd, sanosi mnää, ko vähtäsi juur heosen\ngengitykses -- ei mar, ei se nii ollukkan, go hiosim buukkoan, go\nmnuum bit lyämäm benkkihi se meijä mustam bässin, go näättäk, tuamar\nhyvä, se riivatt -- -- --\n\n-- No, mutt ei se kuul asjahan, deijän däyty puhhu siit, kon dek\nkottit tliitt ja mitä sillon dapatus.\n\n-- Sillaill oikke, siit oikke, odottakast nyk, kyll siihe viäl\ntulla. -- Nii näättäk, tämä Myllkoske isänd tul mnuun dyän\nmarkkinaattehtoste ja sanos, ett lähdetäst Juss markknoill -- -- --\n\n-- Nii ja Röysk läks ja te olitt marknoill ja joitt ja hurrasitt -- --\n\n-- Ei mutt se ongi vast klookku, ongost tuamarikin guulls siit.\n\n-- Ole; ja sitt te läksitt kottippäi ja sitt -- nii, jutelkka nyk,\nkuis sitt käve.\n\n-- Niin no, sitt käve nii, ett me istusi molema rattaill ja lauleskli\nett: \"Hurjasti vaan, sano Rannan poika, kun ajeli fjäätereillä\", ja\nmond muut laulu. -- Näättäk, ko me olin dodestakki yhde einen gaffes\nja meill ol lysti ja heone men miälelläs kottippäi. Mutt ko mes siin\nveissaskli, ja mnää kattli yhte ja toissem baikka, ni mnää näi,\nett Myllkoske viinlekkrin gorkk falskas. Nii händ, falskas oikke.\nJoka kert ko rattak kolativa hiuka enemä, nim bääs liänd ulos siäld\nlekkrist ja mnää sanosi Myllkoski, ett ptruu, ptruu, pysätäs ny,\nkekkulin gorkk falska.\n\n-- Nääks vissi raatto, falska oikke se, sanos Myllkosk, ko hän ol\npysättänn heose ja katells stää kekkotas hetke aikka.\n\n-- Ei tämä kuul asjaha, koitt tuamar muistuttak, ko Röysk pit se\nverra väliaikka, ett hän ott nestuukim blakkristas ja pyhkes hiem\nbois kasvoistas.\n\n-- Kuulu mar, korkki laki ja oikkeus, olkkast hyvä ja odottakka, ni\nymmärrätt, ett se kuulu asjaha. -- Nii händ, se kekkon gorkk falskas\nja ko mes siinf fundeerasi, ett kuis se vika paraneta, ni met tlii\nsiihem bäätöksehe ett ryypätä hiukani bois siit lekkrist, ettei se\nviin siinp prundi suus läik. Ja me ryyppäsi molema yhde eine. Ja sitt\nlähdetti jäll ja tralliteltti mennes. Mutt kon gappal aik ol kulunn,\nni mnää huamasi, ett se kekkom bruntt vuas sittengi ja mikäst siins\nsitt autt, ko meijän däydys jäll ryypät siit hiuka, ettei se viin\nniin gamalan gorkkjall läikyis siäll. Ja sitt Myllkosk sanos mnuull,\nett pan nys se pruntt lailles kii. Mnää kääresingim baperi se ymbärs\nja suttasi se oikkem biukka, mutt ko mnää vissemäks vahvudeks viäl\nkerram baino stää, niim blutt se sanos ja putos sisäll lekkrihi.\n\n-- Pids stää sylysäs ja panp peuklos prundiks, sanos Myllkosk viimen\ngo mes siin oll aikan duumaskell, ett mitä nyt tehdä ja ottannp piäne\nryypyngi, ett järk paremi olis juass. Ja kyll se aino kuri oliki,\nvaikkei se mittä lysti toind oll mnuu miälestän. Ei stää uskois, kuis\nsorm puuttu, ko stää lekkrim brunttin joutu pitämä ja ni oikke se\nmnuungim beuklom buulus, ett mnuun däydys ai joukko vettäs se ulos\ntekkendymä ja ryypät hiukam bois stää sisälystä, ko se nii läikkymäm\nbakkas.\n\n-- Kuulukost tämä kaikk nyt tähä asjaha -- sanos tuamar vallan\nduskastunnun. Eik Röysk nyt taedais kaikes lyhykäisydes sanno, mitä\nsiäll Alhombään gankkalt tapadus.\n\n-- Kyll vaa o niin, duamar hyvä, ett kaikk tämä mnuu miälestän guulu\ntähä asjaha ja jos em mnää saat tätä todistustan oikke alust saakk\nperustell, ni ei ols sanott, ettän muistan gaikk. Semne oikke o\nräkning, korkki laki ja oikkeus. Semne ai o räkning, semne.\n\n-- No, jatkakka nys sitt vaa.\n\n-- Juu, kyll mnää vaa jatka. Mutt misäst mnää jäll olinga. -- --\nNii näättäk, mnuum buutus peuklon ja kerra jällk, ko mnää anno se\nhuilat ja oti ryypy ja käski Myllkoskengi ottap piänen droppri,\nni hän sanos: \"Koitastis panns se lekker rattattem bohjall jäll,\nei taed enä truisku mittä ulos siäld.\" -- -- No, mnää pani lekkri\nrattattem bohjall ja totisestakko ei siäld enä mittän dull ulos. --\nEi taedt tull vaikk vähä enemängi rönkkäis, ajattli mnää ja kallisti\nstää lekkri, kallisti ja kallisti ai enemä ja viime mnää käänsi se\nalassuute. Ja ihmelist sendä, ei siäld tulit tippaka ulos. -- Se ol\ntyhi, tiädättäk -- -- Jaa-a kyll meild sillo stää väkevä ainett pali\nmaaha men. -- Mutt ny mnää saim beuklon glaariks jäll ja juur ko mnää\nsiit ilotte, nin dämä Pränkk Sampp sautta meijän glameines ja ruppe\nkoht haukkuma meit nii go rakkoer.\n\n-- Pahustaks siin hauku, nälki, sanos Juss, mutt ko ajs siutt.\n\nMutt ei Sampp ajanns siutten, gom bit asjas pääll.\n\n-- No kyll mes snuum bia jätä, sanos Myllkosk, löi heost selkkä ja ko\nme olin gulkenn virsta verra, ni ei Samppu kuulunn eik näkynn. Muttko\nmeijän däydys hiljenttäs siin Alhombää ahtes, niin dämä pahus sai\nmeijän gii jäll ja ajo meijä ettehen, nii ett hän gulk meijä edellän,\ngo me Alhombään gankkallp pääsi.\n\n-- No, me ole nys sitt, jumalan giitos, vihdo viime Alhombään\ngankkall, sanos tuamar, kon dykkäs vissingi, ett Röysk perustel\ntodistustas vähä liia nuugaste.\n\n-- Juur mnuu sanan, duamar hyvä! Me ole jumalan giitos vihdo viimengi\nsendä Alhombään gankkall, sanosi mnääki Myllkoski eik meill olk\nko virst enä kotti, lisäsi mnää. Niingo, näättäk, ei siit olekkan\ngo virst meijän gylähä, semnem bitk, vanha-aikkane virst -- mnää\nmeina. Mnää meina ai semmost, ko mnää virstoist puhele; em mnää hual\neng tiäd yhtikä mittä näist uudeaikkasist ryssä virstoist taikk\nkilomeettreist taikk mikk he ovak, ko ny muudis ova -- -- --\n\n-- Nii, nii, mnää ymmärä, teili ol virst viäl kotti ja nyt te olitt\nAlhombään gankkall ja mitäs nys sitt tapadus, se o juur pääasi.\n\n-- Vai nii, vai om mar se pääasi. Se vast klookku o.\n\n-- On gyll se pääasi. Jutelkka nyk, kuis sitt käve.\n\n-- Juttlen gyll vaa. -- Vai pääasi se o. -- Nii, näättäk sitt käve\nnii, ett mnuu ol väsyttänn jo oikken durkasen davallk, ko mnää stää\npeukloan siin lekkrin gorkkinp pidi ja nyk, ko mep pääsi Alhombään\ngankkall, ni mnuu väsytt, nii ett mnää nukusi, nukusi nii raskast,\netten diäd, olengon goska nii raskast nukkunn. Taisiva ne ryypykki\nvaikutta lamauttavast ja vaikutivak kaiketakki, mutt summ se vaa ol,\nett mnää nukusi.\n\n-- No, ettäk te heränn mihinkkä rähinähä?\n\n-- Heräsi händ. Rähinähä oikke mnää heräsi. Meijä emänd o vähän\ngiukkust sortti ihmist ja mnää heräsi siihe, ett mnää makasi\nrattattem bohjall ja -- -- täytyköst mnuun gaikk jutell?\n\n-- Ei, ei Röyskän darvitt jutellt turhi. Kotonak te vast heräsitt?\n\n-- Ko-ko-o-ko koton oikke.\n\n-- No, ettäk tet tiäds sanno, ett hakkasik tämä Myllkosk tua Sambu\nsiink kankkall?\n\n-- E-e-en diäds sannos semmost. Kuuli vast jä-jälkkembäi, ett Sampp\nol selkkäs saann. Ja mnää ajattli, ett eläis mar se P-p-p Prami muar\nny, ni seköst olis ilone, go se sanos ai -- -- --\n\n-- So, so, annetam Brami muari oll levos ny. -- Ett te nähns sitt,\nett Myllkosk löi Samppu?\n\n-- Kuingast mnää nähn o-o-olsin, go mnää nukusi. -- -- Kaka-ka-kas\nnii, ny-ny-mnää ruppe ä-ä-ä-änkkämä. Kuule Myllkosk stää tul sittengi\nliiaks. Annast snää Lindi Viku nuaremakses to-to-tool tänn, ett mnää\nsaa i-i-istatta.\n\nMutt ei Lindi Viku tooli andanuk, ko sanos tuamarill, ett kun\nmielestäs Röysk o dehnp pilkka oikkeudest ja o juavuksis ja o\nhaukkunn Leppkorppi Pränkk Sambuks.\n\n-- Niingon kuulett, teit syytetä Röysk siit, ett te olett tull\njuapnunn oikkeude ette. Ong siinp perä?\n\n-- O, oikke. Ku-ku-kuka pa-pa-pahus -- tänns se-se-se selkkjänt\nt-t-t-tliis. -- To-to-totus ennen ga-gaikki, vaikk ta-ta-talo\nme-menis.\n\n-- Jaaha, astukka ulos! -- Ja tuamar käsk poliisi viäd Röyskä ulos\nvähäks aikka selkkemä.\n\n-- Ky-kyll mnää vaa ittekki me-me-mene -- Hyväst ny -- puhel Röysk\nmennesäs.\n\nMuut liia aikasi Röysk hyväst jätt. Kon gappal aikka ol kulunn, ni\nhän gäsketti jälls sisäll ja tuamar julist semsem bäätökse, ett Röysk\nsaa sakko viiskymmend markka siit, ett hän o juapnunnt tuli oikkeude\nette.\n\n-- Vai mnuu täsä sakoteta, sanos Röysk sillo, älkkä su-suututtak\nmnuu, sill ett täsä ongi semsen da-da-dalo isänd, ett mnää\npa-pa-pa-pane viis pari heossi ä-ä-äkke ette ja käänä mulli mallin\ngoko teijä la-lakinn ja o-o-oikkeutenn. Ka-ka-kattokkast ny ens stää\nt-t-tuamri oijenusnuara.\n\n-- Astukka ulos, räyhäs tuamar sillo niin giukkusest, ett Röysk\nkorjas luus juur äkki eik kerjenn hyväst sanoma.\n\nJa liia aikast se nykki olis olls, sill ett hän gäsketti uudestas\nsisäll ja tuamar sanos, ett ko stää oijenusnuara ny o gatott, ni\nRöysk saa sakko kolmssata markka. Ja tuamar anno viäl kova nuhte\nRöyskäll ja sanos, ett jos hän näi jatka, ni linnaha häm buhu ittes.\nNy om barast, että Röysk mene ulos sanaka sanomat, lopett tuamar\nviimem buhes.\n\n-- Jaaha, taita niim baras ollakki, t-t-t-tuamar hyvä! Ja mnää en\na-a-a-appleerakka sitt, vaikkan me-me-meinasi. Hy-hy-hyväst ny vaa.\n\nJa Röysk ol hyvin dytyväinem bäevtyähös. Mutt ko hän sai kuuli, ett\nMyllkosk vapautettin gaikest edesvastauksest todistajattem buutten\ndähde, ni hän rupes käräjtalom bihallp pitämä vähä kamala meno siit,\nett hän saa sakko, ko Myllkosk Pränkk Sambulls selkkä anda. Viime\nMyllkosk sai häne sendä leppymän, go hän ymmärs sanno, ett ensmäis\nsyysmarkknoill Röysk saa hakat Pränkk Sambu ja Myllkosk saa sakko.\n\n-- No, niin se ongi. Sillaillt tämä harmin daam bäästä. -- Tleest nys\nsnääki Sampp tänns saama ryypy ja pariki, niis kestäs sitt paremin,\ngos näihim bihdeihi joudu.\n\nSovinos siins sitt maisteltti Myllkoskem botust ja ihmsek, ko olivak\nkokkondunnk käräjtalom bihalls, sanosivak, ko näkivä Röyskä ja\nMyllkoske ja Sambu istuvas yhdes praakkaskleemas, ett noi olemangim\nbitä, asi se on go riitle eik miähe.\n\n\n\n"]