[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$f6mSFtSR0b08NsRq4FVK2A-0WdhJ4ljWJEvM9fwXSwYM":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":28,"gutenbergSummary":31,"gutenbergTranslators":32,"gutenbergDownloadCount":34,"aiDescription":35,"preamble":36,"content":37},1457,"Pohjalla","Gorki, Maksim",1868,1936,"1457-gorki-maksim-pohjalla","1457__Gorki_Maksim__Pohjalla","Kuvaelmia, neljä näytöstä","naytelma",[],[15],"venalainen","fi",1902,1904,18842,109141,false,53703,[24,25,26,27],"Poverty -- Moral and ethical aspects -- Drama","Poverty -- Russia -- Drama","Russia -- Social conditions -- 1801-1917 -- Drama","Russian drama -- Translations into Finnish",[29,30],"Plays/Films/Dramas","Russian Literature","\"Pohjalla: Kuvaelmia, neljä näytöstä\" by Maksim Gorky is a play written in the late 19th century. Set against the backdrop of a dilapidated lodging house, the script introduces a cast of characters who navigate their harsh lives, filled with struggle, longing, and bitter humor. The central figure, Michàil Ivànov Kostiljév, along with other tenants, provides a glimpse into the gritty realities of the working class.  The opening of the play presents an evocative scene within the dimly-lit lodging house, where various characters engage in a mix of tumultuous interactions and mundane activities. Dialogue flows between characters like Vasilisa and Bubnov as they grapple with personal struggles and societal issues, revealing their complex relationships and the overarching themes of poverty and despair. Conversations oscillate between bickering and camaraderie, painting a vivid portrayal of life at the bottom rung of society, with characters often resorting to humor as a coping mechanism for their dire circumstances. (This is an automatically generated summary.)",[33],"Lattu, Iisakki",250,"Gorkin tunnetuimmassa näytelmässä joukko yhteiskunnan hyljeksimiä ihmisiä elää ankeassa yömajassa. Teos tarkastelee ihmisarvoa, totuuden ja lohdullisen valheen välistä kamppailua sekä venäläisen alaluokan kurjia oloja 1900-luvun taitteessa.","Maksim Gorkin 'Pohjalla' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 1457.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","POHJALLA\n\nKuvaelmia, neljä näytöstä\n\n\nKirj.\n\nMAKSIM GORJKI\n\n\nTekijän luvalla alkukielestä suomentanut\n\nIisakki Lattu\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nKustannusosakeyhtiö Otava,\n1904.\n\nOsakeyhtiö Kuopion Uudessa Kirjapainossa.\n\n\n\n\n\n\n      Näytelty ensikerran Suomen Kansallisteatterissa\n      Syyskuussa 1903.\n\n\n\nHENKILÖT:\n\n Michàil Ivànov Kostiljév, 54 vuotias,\n    yömajan isäntä ...... Eino Salmela.\n Vasilìsa Kàrpovna, hänen vaimonsa,\n    26 vuotias ...... Kirsti Suonio.\n Natàscha, Vasilisan sisar, 20 v ...... Helmi Tähtinen.\n Medvèdjev, heidän enonsa, poliisi, 50 v. ...... Emil Falck.\n Vàsjka Pèpel, 28 v. ...... Evert Suonio.\n Kleschj, Andrèi Mìtritsch, lukkoseppä, 40 v. ...... Aleksis Rautio.\n Anna, hänen vaimonsa, 30 v. ...... Mimmi Lähteenoja.\n Nàsha, tyttö, 24 v. ...... Olga Leino.\n Kvaschnjà, piirakkojen kaupustelija,\n    40 v. vaiheilla ...... Mimmy Leino.\n Bubnòv, hattumaakari, 45 v. ...... Taavi Pesonen.\n Sàtin,      | melkein samanikäiset, 40 v. ...... Paavo Ahlman,\n Näyttelijä, | 40 v. vaiheilla ...... Hemmo Kallio.\n Parooni, 33 v. ...... Adolf Lindfors.\n Lùka, toiviolainen, 60 v. ...... Iisakki Lattu.\n Aljòschka, suutari, 20 v. ...... A. Riddelin.\n Krivoi-Zob, rantajätkiä ...... Jussi Snellman.\n Tattari, rantajätkä ...... Eero Kilpi.\n\nUseita nimettömiä ja sanattomia avojalkaisia henkilöitä.\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\nLuolan kaltainen kellarikerros. Katon muodostavat raskaat, savusta ja\nhiestä mustuneet kiviset kaariholvit, joista paikkapaikoin on rappaus\npois karissut. Valo tulee katsojastapäin, sekä ylhäältä oikealta\npuolelta, neliönmuotoisesta akkunasta. Oikeanpuoleinen nurkka on\naidattu ohuilla lautarisoilla Pepelin asunnoksi ja tämän komeron\nvieressä on Bubnovin laudoista tehty makuulava. Vasemmassa nurkassa on\niso venäläinen uuni; siitä taempana ovi kyökkiin, jossa asustavat\nKvaschnja, Parooni ja Nastja. Kyökin oven vierestä vievät portaat\nulko-ovelle. Isäntäväen asuntoon mennään peräovesta. Uunin ja seinän\nvälisessä nurkassa on leveä sänky, ympäröitty likaisella karttuuni\nuutimella. Makuulavoja on ylt'ympäri seinävierillä. Etualalla, lähellä\nvasenta seinää, on sepän työkaluja sekä kaksi puupölkkyä; korkeampaan\non kiinnitetty pieni alasin, ruuvipenkki -- ja matalammalla istuu\nKleschj, sovitellen avaimia vanhoihin lukkoihin. Lattialla hänen\nedessään on kaksi isoa kimppua ruostuneita avaimia -- pujotetut\nrautalankaan; ruhjottu lakkinen samovaari (teekeittiö), vasara ja\nkaikenmoista viilattua romua. Keskellä yömajaa pöytä, 2 jakkaraa,\ntapuretti -- kaikki maalaamattomia ja likaisia. Kvaschnja emännöitsee\npöydän takana samovaarin ääressä. Parooni syöpi mustaa leipää ja\nNastja, istuen tapuretilla pöydän ääressä lynkällään, pää käsien\nnojassa, lukee repaleista kirjaa. Sängyssä, joka on likaisella\nuutimella verhottu, yskii Anna. Bubnov istuu makuulavalla, kääntelee,\nkatselee ja asettelee hattulestin päälle vanhoja ratkottuja housuja\nikäänkuin olisi aikeessa käydä niistä jotain leikkaamaan. Hänen\nvieressään on revitty pahvinen hattukotelo -- josta leikellään lakin\nlippuja, vahakankaan palaisia, riepuja y.m. Satin on juuri herännyt,\nloikoilee makuulavalla, mylvii ja ähkii. Uunilla näkymättömänä yskii ja\npiehtaroipi Näyttelijä.\n\n    Alkukevät. Aamu.\n\n_Parooni_. No, entäs sitten!\n\n_Kvaschnja_. Ei; ystäväiseni, sanoin hänelle, saat mennä niine hyvinesi\ntiehesi, kuin tulitkin. Minä, tuon kaiken olen jo kokenut, sanoin... ja\nnyt, vaikka tuossa paikassa minulle tarjottaisiin vaikkapa sata\npaistettua krapua, en sittenkään lähtisi vihille, en vaikka --!\n\n_Bubnov_ (Satinille). Mitä sinä röhkit? (Satin röhkii).\n\n_Kvaschnja_. Senkö lemmon vuoksi minä, sanoin, vapaa nainen, joka olen\nitse oma emäntäni, senkö vuoksi minun pitäisi antaa nimeni kirjoittaa\ntoisen passiin ja tulla miehen orjaksi -- e-i! Ja vaikkapa hän olisi\nmikä tahansa, vaikka amerikkalainen prinssi, -- en sittenkään rupeaisi\nhänen vaimokseen.\n\n_Kleschj_. Älä valehtele!\n\n_Kvaschnja_. Mitä?\n\n_Kleschj_. Sitä, että sinä valehtelet. Abraschkan kanssa menet\nvihille...\n\n_Parooni_ (on temmaissut Nastjalta kirjan ja lukee sen nimilehteä).\n\"Rakkauden uhri\"... (nauraa).\n\n_Nastja_ (ojennetuin käsin). Anna tänn'... anna tänne! Et saa... et saa\nreistata!\n\n_Parooni_ (katsoo häneen ja heiluttaa kirjaa ilmassa).\n\n_Kvaschnja_ (Kleschjille). Senkin pukki! \"Valehtelet!\" Kuinka sinä,\nsenkin punaparta, uskallat sillätavalla sanoa minulle?\n\n_Parooni_ (lyöpi kirjalla Nastjaa päähän). Tyhmikkö sinä olet,\nNastja...\n\n_Nastja_ (tempaisee kirjan). Anna tänne...\n\n_Kleschj_. Kas vaan, minkälainen rouva... Mutta Abraschkan kanssa sinä\nsittenkin vihille menet... Sitähän sinä joka hetki vaan odotatkin...\n\n_Kvaschnja_. Tietysti! Mitä häntä puhuukaan! Kun ei vaan! Kyllä ne\nnaimiset tunnetaan... sinäkin siinä... olet ajanut akkasi\npuolikuoliaaksi...\n\n_Kleschj_. Kitas kiinni, vanha narttu! Se ei kuulu sinuun...\n\n_Kvaschnja_. Ahaa! Et siedä kuulla totuutta!\n\n_Parooni_. Nyt se taas alkoi. Nastja -- kuinka pitkällä sinä olet?\n\n_Nastja_ (päätään nostamatta). Ah... Mene tiehesi!\n\n_Anna_ (pistäen päätään uutimien takaa). Jo alkoi taasen päivä! Herran\ntähden... älkää huutako... älkää riidelkö!\n\n_Kleschj_. Jo tuskautui!\n\n_Anna_. Joka jumalan päivä... antakaa edes kuolla rauhassa.\n\n_Bubnov_. Ei rähinä kiellä kuolemasta...\n\n_Kvaschnja_ (tulee Annan luokse). Sinäkin äitiseni, sellaisen\njumalattoman kanssa olet ikäsi elänyt?\n\n_Anna_. Älä puhu... jätä minut...\n\n_Kvaschnja_. Voi sua... sinä kärsivällisyys... No, mitenkä on, tuntuuko\nrintasi alla helpommalta?\n\n_Parooni_. Kvaschnja! Aika on lähteä torille...\n\n_Kvaschnja_. Mennään heti! (Annalle). Etkö halua syödä lämpimiä\npiirakoita?\n\n_Anna_. En... kiitoksia. Minkävuoksi minä niitä söisin?\n\n_Kvaschnja_. Syö sinä vaan. Lämmin, se pehmittää. Minä panen tähän\nkuppiin ja jätän sinulle... sitten kun mielesi tekee, niin syöt! No\nherra, nyt lähdemme... (Kleschjille). Uh, sinä, saastainen henki...\n\n    (Menee kyökkiin).\n\n_Anna_ (yskien). Oi Jumalani.\n\n_Parooni_ (tyrkkää hiljakseen Nastjaa niskaan). Viskaa pois... hupsu!\n\n_Nastja_ (höpisee itsekseen). Mene tiehesi... en minä sinua häiritse.\n\n_Parooni_ (menee viheltäin Kvaschnjan perässä).\n\n_Satin_. (kohottaen itseään makuulavalta). Kuka minua eilisiltana löi?\n\n_Bubnov_. Eikö se ole sinulle yhdentekevää?...\n\n_Satin_. Samanhan tuo on tekevä... Mutta minkätähden minua lyötiin?\n\n_Bubnov_. Etkös pelannut korttia?\n\n_Satin_. Pelasin...\n\n_Bubnov_. Ja vielä sitten kysyt, minkätähden sinua lyötiin...\n\n_Satin_. Rrryökäleet...\n\n_Näyttelijä_ (kurkistaen uunilta). Kyllä ne vielä kerran lyövät sinut\nkuoliaaksikin.\n\n_Satin_. Hm, sinäkin -- pökkelö.\n\n_Näyttelijä_. Miten niin?\n\n_Satin_. Siten niin, että eihän kahtakertaa voi ketään lyödä\nkuoliaaksi.\n\n_Näyttelijä_ (oltuaan vähän ääneti). Sitä minä en ymmärrä... miksikä ei\nvoi?\n\n_Kleschj_. Laskeu sinäkin alas sieltä uunilta huonetta siivoamaan...\näläkä siellä vetelehdi.\n\n_Näyttelijä_. Mitäs se sinuun kuuluu...\n\n_Kleschj_. Annahan kun Vasilisa tulee, niin se näyttää, mikä kelle\nkuuluu...\n\n_Näyttelijä_. Mene hiiteen Vasilisoinesi! Tänään on Paroonin vuoro\nsiivota huoneet... Parooni!\n\n_Parooni_ (tullen kyökistä). Minulla ei ole nyt aikaa siivoamiseen...\ntäytyy mennä Kvaschnjan kanssa torille.\n\n_Näyttelijä_. Se ei kuulu minuun... menisit vaikka Siperiaan... sinun\non vuorosi la'aista lattia... en minä tässä rupea toisten töitä\ntekemään.\n\n_Parooni_. No, piru sinut periköön! Nastja kyllä lakaisee... Hei, sinä,\n\"Rakkauden uhri!\" Kuuletkos!\n\n    (Ottaa Nastjalta kirjan).\n\n_Nastja_ (nousten). No mitä sinä minusta tahdot? Anna kirja tänne!\nSenkin hävytön! Ja viel' on olevinaan -- herra...\n\n_Parooni_ (antaen kirjan takaisin). Nastja! Lakaisethan lattian minun\npuolestani? Eikö niin?\n\n_Nastja_ (menee kyökkiin). Kaikkea tässä vielä... Kyllä kai!...\n\n_Kvaschnja_ (kyökin ovelta -- Paroonille). Tule sinä vaan! Kyllä\nsiivoovat huoneen sinultakin... Näyttelijä! Kun sinua kerran pyydetään,\nniin sinä sen teet... Ei sinun selkäsi siitä taitu!\n\n_Näyttelijä_. Aina vaan minä... miksikä minun aina?...\n\n_Parooni_ (tulee kyökistä, kantaen korennalla koreja, joissa on\nrääsyillä peitetyitä saviastioita). Tänään, miten lienee, tuntuu kovin\nraskaalta...\n\n_Satin_. Kannatti sinunkin syntyä parooniksi...\n\n_Kvaschnja_ (Näyttelijälle). Muista, että lattia tulee la'aistuksi!\n\n    (Menee porstuaan, laskien Paroonin edelleen).\n\n_Näyttelijä_ (laskeutuen uunilta). Minä en voi hengittää tomuista\nilmaa, se on minun terveydelleni vaarallista. (Ylpeydellä). Sillä minun\norganismini on myrkytetty alkkohoolilla...\n\n    (Vaipuu ajatuksiinsa, istuen makuulavalle).\n\n_Satin_. \"Organismisi\"... Orgaanisi...\n\n_Anna_. Andrei Mitritsch...\n\n_Kleschj_. Mitäs nyt?\n\n_Anna_. Kvaschnja jätti sinne piirakoita... ota ja syö.\n\nKleschj (astuen hänen luokseen). Etkö sinä huoli?\n\n_Anna_. En... Miksi minä söisin? Sinä olet työmies... sinun -- täytyy\nsaada syödä...\n\n_Kleschj_. Pelkäätkö, että?... Älä pelkää... Kenties vielä...\n\n_Anna_. Tule, syö! Kovin on vaikea olla... luultavasti hyvinkin pian\ntästä...\n\n_Kleschj_ (poistuen). Mitä vielä... kenties piankin paranet...\ntapahtuuhan sitä semmoistakin!\n\n    (Menee kyökkiin).\n\n_Näyttelijä_ (ääneen, aivan kuin olisi yht'äkkiä herännyt). Eilen\nsairashuoneella käydessäni, sanoi lääkäri minulle että: \"teidän\norganisminne on tykkynään myrkytetty alkkohoolilla\"...\n\n_Satin_. Orgaaninne...\n\n_Näyttelijä_ (itsepäisesti). Ei orgaaninne... vaan or-ga-nis-min-ne...\n\n_Satin_. \"Sikambr\"...\n\n_Näyttelijä_ (viittaa useamman kerran kädellään Satiniin päin). Ah,\nlörpötyksiä! Tottahan minä sinulle puhun, enkä loruja. Jos kerran\norganismi -- on myrkytetty... niin luonnollisesti, -- minun on\nvaarallista la'aista lattiaa... ja hengittää tomua...\n\n_Satin_. Makrobiatikum... ham!\n\n_Bubnov_. Mitä sinä siinä höpiset?\n\n_Satin_. Sanoja... Sitten löytyy vielä -- trans-sendentaalinen...\n\n_Bubnov_. Mitä se merkitsee?\n\n_Satin_. En tiedä... unehutin...\n\n_Bubnov_. Mitäs siitä sitten puhut?\n\n_Satin_. Niin vaan... Minä olen kyllästynyt kaikkiin jokapäiväisiin\nsanoihin... Olen varmaankin tuhatta kertaa elämässäni kuullut\njok'ikisen tavallisen sanan...\n\n_Näyttelijä_. Hamletissa sanotaan: \"sanoja, sanoja, sanoja.\" Se on\nmainio kappale. Minä näyttelin siinä haudankaivajaa...\n\n_Kleschj_ (tulee kyökistä). No, näyttelijä, jokos sinä pian käyt\nnäyttelemään -- sitä varsiluutaa?\n\n_Näyttelijä_. Mitäs se sinuun kuuluu?... (lyöpi rintaansa). Oi Ofelia!\nMuista minua esirukouksissasi...\n\n    (Näyttämön takaa, jostakin kaukaa kuuluu sekanaista rähinää,\n    huutoja sekä poliisin vihellyksiä. Kleschj käypi työnsä ääreen\n    istumaan ja alkaa viilata).\n\n_Satin_. Minä pidän oudoista ja harvinaisista sanoista... Kun olin\npoikanulikka... ja palvelin telegrafissa... siiloin lueskelin paljon\nkirjoja...\n\n_Bubnov_. Oletko ollut telegrafistina?\n\n_Satin_. Olen... Löytyy paljon hyviä kirjoja... ja paljon hauskoja\nsanoja... Minä olin sivistynyt ihminen... ymmärrätkös?\n\n_Bubnov_. Jo tuota on kuultu satakin kertaa! No, olit sivistynyt...\nonko siinä sitten mitään erinomaista... Minä myös -- olen ollut\nturkkuri... oli oma tehdaskin... Käteni olivat painuneet keltaisiksi\naina kyynäspäihin saakka, nahkoja värjätessäni! Ajattelin monasti, että\nkeltakätisenä minut haudataankin... vaan niinkuin näette... tässä olen\nnyt likakätisenä!...\n\n_Satin_. No, ja mitä siitä sitten?\n\n_Bubnov_. Ei mitään sen enempi...\n\n_Satin_. No minkä vuoksi sinä sitä kerroit?\n\n_Bubnov_. Niin vaan... esimerkin vuoksi... Maalaa sinä itsesi\npäältäpäin vaikka kuinka paksulta, niin se kuluu kuitenkin... kaikki\nkuluu, toden totta!\n\n_Satin_. Sanokaa mitä tahansa .. Mutta... minun luitani särkee!\n\n_Näyttelijä_ (istuen polvet sylissä). Sivistys -- se on hölynpölyä,\nvaan toista on se, kun on kyky. Minä tunsin näyttelijän... joka\ntöintuskin tavaamalla oppi rollinsa; mutta näytteli sankariosia\nsillätavalla että... hän sai yleisön niin haltijoihinsa että koko\nteatterirakennus narisi ja heilahteli...\n\n_Satin_. Bubnov, annas tänne viisi kopekkaa!\n\n_Bubnov_. Ei ole itsellänikään kuin kaksi...\n\n_Näyttelijä_. Minä sanon että -- sankarilla täytyy olla kykyä. Kyky --\nse on usko omaan itseensä, usko omaan voimaansa...\n\n_Satin_. Anna minulle viitonen, niin minä uskon että sinäkin olet kyky,\nsankari, krokotiili, poliisikomisarius... Kleschj, anna viisi kopekkaa!\n\n_Kleschj_. Mene hiiteen kopekkoinesi! Kyllä teitä täällä on mankujia...\n\n_Satin_. Mitä sinä siinä haukut? Tiedänhän minä, ett'eihän sinulla ole\npuoltakaan kopekkaa...\n\n_Anna_. Andrei Mitritsch... Minä tukehdun... Kovin on vaikeaa...\n\n_Kleschj_. Minkä minä sille voin?\n\n_Bubnov_ Aukaise porstuan ovi...\n\n_Kleschj_. Kyllä! Sinä istut makuulavalla ja minä lattialla...\nvaihdetaan paikkoja, niin kernaasti minun puolestani saat avata oven...\nminä olen muutenkin vilustunut...\n\n_Bubnov_ (rauhallisesti). Ei minun tähteni tarvitse avata... vaimosi\nsitä pyytää...\n\n_Kleschj_. (synkästi). Paljonhan sitä maailmassa pyydetään...\n\n_Satin_. Pääni humisee vieläkin... eh! Miksi ihmiset lyövät toisiaan\naina päähän?\n\n_Bubnov_. Kyllä ne lyövät jokapaikkaan, kun lyömään lähtevät, eikä vain\npäähän. (Nousee). Täytyy mennä rihmaa ostamaan... Kauanpa se meidän\nisäntäväkemme tänään viipyy... Aivan kuin olisivat sille tielle\näikähtäneet. (Menee).\n\n    (Anna yskii. Satin panee kädet päänsä alle ja loikoo paikallaan).\n\n_Näyttelijä_ (tuskallisesti katsahtaen ympärilleen, menee Annan luo).\nKuinka on laitasi? Huonosti taitaa olla?\n\n_Anna_. Ahdistaa.\n\n_Näyttelijä_. Jos tahdot -- niin kyllä minä kuletan sinut porstuaan?\nKoetappas nousta. (Auttaa häntä nousemaan, heittää hartioille jonkun\nturkkipahasen ja kulettaa häntä näin, kannattaen ulos). No-no... vähän\nvakavammin! Minä myös olen sairas... alkkohooli-myrkytys...\n\n_Kostiljev_ (ovella). Aamukävelyllekö? Mainio on pari, ei pane\npakkanen, eik' ole vari...\n\n_Näyttelijä_. Sinä voisit antaa tietä... kun näet että sairaita\ntulee?...\n\n_Kostiljev_. Kyllä, olkaa niin hyvä... (Honisee nenäänsä jotain\nkirkkoveisua, katselee epäilevästi ympäri yömajaa, kallistaa päänsä\nvasemmalle, aivan kuin kuulisi jotain Pepelin huoneesta. Kleschj\nrämisyttää yhä kovemmin avaimiaan ja viilaa jurskuttaa, samalla alta\nkulmiensa katsellen isäntää). Narskutat?\n\n_Kleschj_. Mitä?\n\n_Kostiljev_. Narskutat, sanon? (Paussi). Maltahan vähän... aijoin vaan\njotain kysyä... (sukkelaan ja hiljaa). Eikö vaimoni ollut täällä?\n\n_Kleschj_. En oo nähnyt...\n\n_Kostiljev_ (hiipii varovasti Pepelin ovelle). Kaksi ruplaa maksat\nhyyryä kuukaudessa, mutta kuinka paljon tilaa sinä oikeastaan otat?\nTuoss' on sänky... nämät tässä, itse istut siinä... Ja-ah! Siinä on\ntilaa ainakin viiden ruplan edestä... Kyllä sinulle on polttina pantava\nlisään hyyryä...\n\n_Kleschj_. Parasta että panet silmukan kaulaani ja kiristät sitä\nvähän... Kuolet pökähdät itsekin pian, mutta polttinoita aina\najattelet...\n\n_Kostiljev_. Miksi minä sinua kuristaisin? Kelle siitä olisi hyötyä?\nHerra sinun kanssasi... elä sinä vaan omaksi huviksesi... Mutta\npuolella ruplalla minä ainakin hyyryäsi kohotan, -- sillä sitten ostan\nöljyä pyhimyslamppuun... ja niin tulee alituisesti uhrituli\npyhimyskuvan edessä palamaan... sekä minun että sinun syntiesi\nsovitukseksi. Ethän sinä itse kuitenkaan huolehdi synneistäsi... No,\nsiis minä... Eh, Andrjuschka, paha sinä olet ihminen! Vaimosikin tuossa\nkituu sinun pahuuttasi... ei kukaan sinusta pidä, ei kukaan\nkunnioita... työsikin on yhtä kitinää ja nirskunaa ja häiritsee\nkaikkia...\n\n_Kleschj_ (huutaen). Mitä sinä minua... tulit tänne härnäämään?\n\n    (Satin röhkii yhä kovemmin)..\n\n_Kostiljev_ (säpsähtäen). Kah! Veliseni!\n\n_Näyttelijä_ (tulee). Asetin ämmän istumaan porstuaan, peitin\nhyvästi...\n\n_Kostiljev_. Sinä olet hyväsydämminen, velisein! Se on hyvin tehty...\nsiitä sinut palkitaan...\n\n_Näyttelijä_. Milloin?\n\n_Kostiljev_. Tulevassa elämässä, veikkonen... siellä kaikki, jok'ikinen\ntekomme luetaan ja tarkastetaan...\n\n_Näyttelijä_. Parempi jos sinä jo täällä palkitsisit minua\nhyvyydestäni...\n\n_Kostiljev_. Kuinka minä sen voisin?\n\n_Näyttelijä_. Hellitä puolet hyyryvelasta...\n\n_Kostiljev_. Heh-heh! Kuinka sinä oletkin viisas ja leikkisä... Hyvää\nsydäntä ei voida rahalla palkita. Hyväsydämmisyys -- se on paras\nkaikista hyveistä. Mutta hyyryvelka se on aivan eri asia! Se on aina\nmaksettava... Hyvää tulee teidän aina tehdä meikäläisille vanhemmille\nihmisille... aina ja ilmaiseksi...\n\n_Näyttelijä_. Kyllä osaat -- vanha kelmi... (Menee kyökkiin).\n\n    (Kleschj nousee ylös ja menee porstuaan).\n\n_Kostiljev_ (Satinille). Minne se kitkuttaja meni? -- Läksi kai\nkarkuun, heh-heh! Ei pidä minusta...\n\n_Satin_. Piru sinusta pitää, ei muut kukaan!\n\n_Kostiljev_ (nauraen). Aina sinäkin olet valmis haukkumaan! Mutta minä\npidän teistä kaikista... te olette minun onnettomia, kykenemättömiä ja\nkadonneita veljiäni... (Yht'äkkiä sukkelaan). Onko Vasjka kotona?\n\n_Satin_. Mene ja katso...\n\n_Kostiljev_ (menee ovelle ja kolkuttaa). Vasja!\n\n    (Näyttelijä ilmestyy kyökin ovelle ja syöpi mukertaa jotain).\n\n_Pepel_. Kuka siellä?\n\n_Kostiljev_. Se olen minä... Vasja...\n\n_Pepel_. Mitä asiaa?\n\n_Kostiljev_ (väistyen ovelta). Aukaise ovi...\n\n_Satin_. (Katsomatta Kostiljeviin). Kyllä ukolle aukaistaan, mutta\nsiellä se on eukkokin...\n\n    (Näyttelijä purskahtaa nauruun).\n\n_Kostiljev_ (levottomana puoliääneen). Mitä? Kuka siellä on? Häh?\n\n_Satin_. Kuinka? Minulleko sinä puhut?\n\n_Kostiljev_. Mitä sinä sanoit?\n\n_Satin_. En mitään... minä vaan itsekseni tässä...\n\n_Kostiljev_. Varo sinä itseäsi! Leikilläkin on rajansa... Niinpä juuri!\n(Kolkuttaa ovea hyvin kovasti). Vasilij!...\n\n_Pepel_ (aukaisee oven). No? Mitä sinä meluat?\n\n_Kostiljev_ (kurkistelee ympäri komeroa). Minä... tuota... näetkös...\n\n_Pepel_. Toitko rahat?\n\n_Kostiljev_. Minulla on sinulle asiaa...\n\n_Pepel_. Toitko rahat?\n\n_Kostiljev_. Mitkä rahat?... Odotahan...\n\n_Pepel_. \"Mitkä rahat\" -- kellorahat tietysti -- 7 ruplaa?...\n\n_Kostiljev_. Mitkä kellorahat?... Ah, niin... kuulehan Vasja...\n\n_Pepel_. Varo sinä itseäsi! Eilisiltana todistajain läsnäollessa minä\nmöin sinulle kellon kymmenestä ruplasta... kolme saat pitää hyyrystä,\nseitsemän on tuleva takaisin! Älä ollenkaan räpyttele silmiäsi! Siinä\nsinä lakkaamatta vetelehdät ja häiritset ihmisten rauhaa... vaan mikä\nolisi tehtävää, sen unohdat...\n\n_Kostiljev_. Ssss! No, no, älähän nyt suutu, Vasja!... Kello... sehän\noli...\n\n_Satin_. Varastettu...\n\n_Kostiljev_ (ankarasti). Minä varastettua en ota vastaan... Kuinka sinä\nvoit...\n\n_Pepel_ (koppaa häntä ryntäistä kiinni). Miksi sinä tulit minua\nhäiritsemään? Mitä sinä tahdot?\n\n_Kostiljev_. Enhän minä... Ei, ei mitään... Kyllä minä menen pois...\nkun sinä sillä tavoin...\n\n_Pepel_. Mene, tuo rahat!\n\n_Kostiljev_ (menee). Ai-jai-jai -- miten raakoja ihmisiä!\n\n_Näyttelijä_. Kometiaa!\n\n_Satin_. Hyvä! Sellaisesta minä pidän...\n\n_Pepel_. Mitä hänellä on täällä tekemistä?\n\n_Satin_ (nauraen). No, etkö sitä ymmärrä? Eukkoansa etsii... Antasit\nkerran hänelle oikein aika tillikan, että muistaisi!?\n\n_Pepel_. Käyn minä käsiäni ryvettämään mokoman tähden...\n\n_Satin_. Sinäpä tekisit sen viisaasti. Sitten -- naisit Vasilisan...\ntulisit meidän isännäksemme...\n\n_Pepel_. Siitä ei suurta iloa olisi! Te kaikessa ystävyydessä\njoisitte -- ei ainoastaan omaisuuteni, vaan vieläpä minutkin\nkaupanpäälliseksi... (istuu makuulavalle). Se vanha piru... tuli ja\nherätti makeimmasta unesta... Näin juuri unta -- että olin ongella...\nkuuntelen... nykii, nykii... vedän... katson... lahna! .. Ja sellainen\nmahdottoman iso lahna, että sellaisia lahnoja ei näe koko maailmassa\nmuualla kuin unessa vain... Minä vedän, vedän -- toiselta puolen taas\npelkään -- että jos se siima pakana katkeaa! Varustin jo valmiiksi\nhaavinkin käteeni... Nyt... heti paikalla, arvelin...\n\n_Satin_. Ei se ollut mikään lahna, vaan Vasilisa...\n\n_Näyttelijä_. Johan siitä on pitkä aika kun Vasilisa onkeen tarttui...\n\n_Pepel_ (suuttuneena). Menkää hiiteen Vasilisoinenne päivinenne!\n\n_Kleschj_ (tulee porstuasta). Kylmä... oikea koiran ilma...\n\n_Näyttelijä_. No, miks'et Annaa tuonut sisään? Paleltuuhan se siellä...\n\n_Kleschj_. Natascha vei hänet luokseen, kyökkiin...\n\n_Näyttelijä_. Poishan se ukko ajaa sen sieltä...\n\n_Kleschj_ (istuu työhönsä). Kyllä Natascha hoitaa...\n\n_Satin_. Vasilij! Lainaas viis' kopekkaa...\n\n_Näyttelijä_ (Satinille). \"Viisi\"... Kyll' olet sinäkin!... Vasja! Anna\nmeille yhteensä \"Kahenriunanraha\"...\n\n_Pepel_. Täytyy hopussa antaa... ennenkuin alatte mankua ruplaa...\nTuossa!\n\n_Satin_. Gibralttarrr! Varkaat, ne ne ovat maailman parhaat pojat!\n\n_Kleschj_ (synkästi). Ne ansaitsevat helpolla rahaa... Ei tarvitse\nraataa...\n\n_Satin_. Monet helposti saa, mut ei monikaan helposti jaa... \"Raatakaa!\nTehkää työtä!\" -- sanovat. -- Laittakaa asiat niin että saan mieluista\ntyötä, niin ehkäpä minäkin käyn raatamaan!... Kun työ on -- mieluista,\non elämä nautintoa! Kun työ on -- pakkoa, on elämä -- orjuutta!\n(Näyttelijälle). No, sinä Sardanapalus! Lähdetäänkö...\n\n_Näyttelijä_. Kyllä, Nebukaneesar! Nyt juomme taasen itsemme niin\nhumalaan, kuin neljäkymmentätuhatta juoppoa... (Menevät).\n\n_Pepel_ (haukotellen). No, kuinkas muijasi laita on?\n\n_Kleschj_. Luultavasti ei enää kestä kauvan...\n\n    (Paussi).\n\n_Pepel_. Kun katselen sinua, niin ajattelen että -- turhaan sinäkin\nsiinä viilata nirskutat.\n\n_Kleschj_. Mitä minun sitten pitäisi tehdä?\n\n_Pepel_. Ei mitään...\n\n_Kleschj_. Kuinka sitä tulisi toimeen?\n\n_Pepel_. Tulevatpahan nuo ihmiset toimeen...\n\n_Kleschj_. Nuo ihmiset? Minkälaisia ovat nuo ihmiset? Retkaleita,\nkultakomppaniaan he kuuluvat... ne ihmiset! Minä olen työmies... minua\nhävettää katsoa heihin, minä olen lapsuudestani tottunut työhön... Sinä\nluulet että minä en voi täältä enää minnekkään kohota? Ei, minä kohoan!\nminä konttaamalla konttaan täältä pois, vaikka nahka hartioistani\nheltisi, mutta sittenkin menen... Odotahan... kunhan vaan vaimoni\nkuolee... Olen elänyt täällä puoli vuotta, mutta se puoli vuotta on\nollut kuin kuusi vuotta...\n\n_Pepel_. Älä lörpöttele... ei toiset ole yhtään sinua huonompia...\n\n_Kleschj_. Eikö huonompia!? Ei kunniaa, ei omaatuntoa...\n\n_Pepel_ (välinpitämättömästi). Mitäpä hyötyä on kunniasta ja\nomastatunnosta? Jos niitä voisi edes jalkaan vetää saappaitten\nasemesta... Kunnia ja omatunto on niitä varten, joilla on valta ja\nvoima...\n\n_Bubnov_ (tulee huoneeseen). Huu-u-u... palennun!\n\n_Pepel_. Bubnov! Onko sinulla omaatuntoa?\n\n_Bubnov_. Mitä? -- Omaatuntoa?\n\n_Pepel_. Niin juuri!\n\n_Bubnov_. Mitä minä sillä tekisin? Enhän minä ole mikään pohatta...\n\n_Pepel_. Sitähän minäkin tässä sanon: kunnia ja omatunto on ainoastaan\nrikkaita varten! Mutta Kleschj haukkuu, että meillä muka ei ole\nomaatuntoa...\n\n_Bubnov_. Vai niin -- pyysikö hän jotain lainaksi?\n\n_Pepel_. Ei. Hän tulee omillaan toimeen...\n\n_Bubnov_. Siis myöskenteli jotain? Ei täällä sinun tavaroitasi kukaan\nosta. Jos sinulla olisi edes jonkinlaiset korttirisat -- minä\nostaisin... mutta nekin velaksi...\n\n_Pepel_ (opettavaisesti). Tyhmeliini sinä olet Andrjuschka! Kuuntelisit\nennemmin omantunnon asioissa Satinia... taikka Paroonia...\n\n_Kleschj_. Ei minulla ole heiltä mitään kuunneltavaa... eikä\nopittavaa...\n\n_Pepel_. Kyllä... he ovat viisaammat kuin sinä... vaikka ovatkin\njuoppoja...\n\n_Bubnov_. Olla humalassakin järkevä, on asia sangen tärkeä.\n\n_Pepel_. Satin sanoo: jokainen soisi, että hänen lähimmäisellään olisi\nomatunto, mutta siitä näetkös ei ole kenellekään hyötyä... Ja se on\ntotta...\n\n    (Natascha tulee. Hänen perässään -- Luka, keppi kädessä,\n    laukku selässä, kattila ja teekannu rippuvat vyössä).\n\n_Luka_. Rauhaa ja terveyttä, kunnialliset ihmiset!\n\n_Pepel_ (sivellen viiksiänsä). Aa, Natascha!\n\n_Bubnov_ (Lukalle). Oltiin kunniallisia, kun oli semmoinen kuosi. Nyt\nsiitä on kulkemassa jo toinen vuosi...\n\n_Natascha_. Tässä on uusi hyyryläinen...\n\n_Luka_. Minulle on yhdentekevä! Minä kunnioitan veijareitakin; minun\nmielestäni ei kirppu ole kirppua kummempi: kaikki he ovat tummia, --\nkaikki hyppivät... eikö niin... sanoppa, rakkaani, mihinkä minä tässä\nasetun oleilemaan?\n\n_Natascha_ (osottaa kyökin ovea). Mene sinne, vaari...\n\n_Luka_. Kiitos, tyttöseni! Kun sinne, niin sinne... Vanhukselle --\nmissä lämmin, siellä koti...\n\n_Pepel_. Sepä hauska ukko.\n\n_Natascha_. Ainakin hauskempi kuin te... Andrei! Akkasi on meidän\nkyökissämme... tule vähän ajan perästä hakemaan.\n\n_Kleschj_. Hyvä... kyllä tulen...\n\n_Natascha_. Olisit vähän ystävällisempi häntä kohtaan... ei siitä enää\npitkällistä ole...\n\n_Kleschj_. Kyllä tiedän...\n\n_Natascha_. Tiedät... Se on vähän, että tiedät, pitää ymmärtää myös.\nKuolema on peloittavaa...\n\n_Pepel_. Olkoon vaan -- minä en pelkää...\n\n_Natascha_. Et tietysti!... Itse urhollisuus...\n\n_Bubnov_ (viheltäen lyhyesti). Rihmat ovat mädänneet...\n\n_Pepel_. Tietysti, en pelkää! Vaikka paikalla kuolisin! Ottakaa veitsi,\niskekää sydämmeeni... Kuolen tässä paikassa, ääntä päästämättä! Hauskaa\non ottaa vastaan kuolema puhtaasta kädestä...\n\n_Natascha_ (mennessään). Puhukaa muille -- eikä minulle.\n\n_Bubnov_ (pitkäveteisesti). Mutta rihmat ovat sittenkin mädänneet...\n\n_Natascha_ (porstuan ovelta). Andrei! Muista tulla eukkoasi hakemaan...\n\n_Kleschj_. Hyvä...\n\n_Pepel_. Kelpo tyttö!\n\n_Bubnov_. Mukiin menevä...\n\n_Pepel_. Miksihän se minua sillä tavalla?... ikäänkuin hylkii... Yks\nkaikki... turmioon hän täällä kuitenkin joutuu...\n\n_Bubnov_. Sinun tähtesi...\n\n_Pepel_. Miksikä juuri minun tähteni? Minä päinvastoin säälin häntä...\n\n_Bubnov_. Aivan kuin susi lammasta...\n\n_Pepel_. Älä lörpötä! Minä oikein sydämmestäni säälin häntä... Hänen\nelämänsä on kovin tukalaa täällä... sen huomaan...\n\n_Kleschj_. Odotahan, jos Vasilisa sattuisi näkemään, kun puhelette\nkeskenänne...\n\n_Bubnov_. Vasilisa? Niin, se ei hevillä omastaan luovu... se on ankara\nämmä...\n\n_Pepel_ (käypi loikomaan makuulavalle). Menkää hiiteen, te senkin --\nprofeetat!\n\n_Kleschj_. Kyllä vielä näet... odotahan!...\n\n_Luka_ (veisaa kyökissä). Yö o-on pi-i-me-e-ä... e-ei voi tietä\neroittaa...\n\n_Kleschj_ (menee porstuaan). Hm, sekin alkoi siellä ulvoa...\n\n_Pepel_. Ikävää täällä on... mistähän sekin tulee? Elät, elät, kaikki\non hyvin! Yht'äkkiä -- aivan kuin kohmetut ja tulee ikävä...\n\n_Bubnov_. Ikävä? Hm -- hm...\n\n_Pepel_. Todentotta!\n\n_Luka_ (veisaa). Niin, ei voi tietä eroittaa ollenkaan...\n\n_Pepel_. Kuules! Ukko!\n\n_Luka_ (kurkistaa ovelta). Niin minäkö?\n\n_Pepel_. Sinä. Älä laula.\n\n_Luka_ (tulee sisään). Etkö pidä laulusta?\n\n_Pepel_. Pidän kyllä, jos hyvin lauletaan...\n\n_Luka_. Minä siis en laula hyvin?\n\n_Pepel_. Luultavasti...\n\n_Luka_. Siinä se nyt on! Ja itse minä luulin, että laulan hyvin. Se\nkäypi aina sillä lailla... ihminen ajattelee itsestään, nyt minä teen\ntuon asian oikein hyvin! Kun olet tehnyt -- huomaatkin että toiset ovat\ntyytymättömiä...\n\n_Pepel_ (nauraen). Se on totta, se!...\n\n_Bubnov_. Sanoit juuri, ett'on ikävä, ja nyt nauraa hohotat...\n\n_Pepel_. No entäs sitte? senkin varis...\n\n_Luka_. Kenen se sitten on ikävä?\n\n_Pepel_. Minun, tässä...\n\n    (Parooni tulee).\n\n_Luka_. Vai niin! Ja siellä kyökissä istuu neitonen, lukee kirjaa ja\nitkee! Totisesti! Kyyneleet tippuvat... Minä sanon hänelle: miksikä\nsinä nyt sillä tavoin, rakkaani? Hän vastaa: -- sääli on! Ketä on\nsääli, kysyn? Täällä kirjassa, sanoo, kerrotaan... Kaikkea sitä ihminen\ntekeekin... Myöskin, luultavasti, ikävissään...\n\n_Parooni_. Se on hassu...\n\n_Pepel_. Parooni! Joko joit teetä?\n\n_Parooni_. Join... No, entäs sitten?!\n\n_Pepel_. Tahdotko -- niin panen paikalla puolikkaan pöytään?\n\n_Parooni_. Tietysti... No entäs sitten!\n\n_Pepel_. Käy ensin nelinryömin lattialle ja hauku kuin koira.\n\n_Parooni_. Hölmö! Oletko olevinasi -- kauppijas? Vai oletko humalassa?\n\n_Pepel_. No, sukkelaan, ala haukkua! Minä tahdon pitää lystiä... Sinä\nolet herra... oli sinunkin aikasi -- kun et meikäläistä pitänyt\nihmisenäkään... ja niin edespäin...\n\n_Parooni_. No, entäs sitten!?\n\n_Pepel_. Mutta nyt minä pakoitan sinut koirana haukkumaan, ja sinä teet\nsen... eikö totta, että sinä haukut?\n\n_Parooni_. No, haukun, haukun! Pökkelö! Mitähän nautintoa sinulle nyt\nsiitäkin on, kun minä kerran itsekin tiedän, että olen melkein huonompi\nsinua? Olisit silloin pakoittanut minut nelinryömin kävelemään, kun en\nollut vertaisesi...\n\n_Bubnov_. Oikein!\n\n_Luka_. Siihen minäkin sanon -- hyvä!\n\n_Bubnov_. Mitä on ollut -- on ollut, jälelle jäi hölynpölyä... Täällä\nei ole herrasväkeä... kaikki on luopunutta ja lähtenyttä, jälellä on\nvaan pelkkä ihminen...\n\n_Luka_. Siis kaikki yhdenvertaisia... Ja sinä, rakkaani, oletko\ntodellakin ollut paroonina?\n\n_Parooni_. Kuinka sinä uskallat?... Mikäs aaveenhaamu sinä olet?\n\n_Luka_ (nauraen). Olen nähnyt kreivejä, olen nähnyt ruhtinoita... Mutta\nparoonin kohtaan ensikerran elämässäni ja senkin noin ratkoittuna.\n\n_Pepel_ (nauraa hohottaa). Kuules parooni! Sinä nolasit minut...\n\n_Parooni_. Jo olisi aika sinunkin viisastua, Vasilij...\n\n_Luka_. Ehe-he! Kun katselen oikein teitä, veljet, -- kyllä vietätte\nelämää -- oi-oi!...\n\n_Bubnov_. Niin on elämä; me ollaan semmoista väkeä; heti ylös noustua,\nannetaan mennä alasmäkeä...\n\n_Parooni_. Ollaan sitä nähty parempiakin päiviä... Minä esimerkiksi...\naamulla herättyäni, loikoilin vielä sängyssä, join siinä kahvia... niin\nkahvia! -- kerman kanssa... niin, kerman kanssa.\n\n_Luka_. Ihmiset ovat aina ihmisiä! Vaikka he miten teeskentelisivät,\nvaikka he kuinka luikertelisivat, joka ihmiseksi syntyi, se ihmisenä\nkuolee... Kun sitä katselee -- niin huomaa, että ihmiset aina alkavat\ntulla ymmärtäväisemmiksi ja viisaammiksi... vaikka elävät yhä\nhuonommin, kuitenkin pyrkivät parempaan... uppiniskaisia ovat!\n\n_Parooni_. Hei, ukko, kuka sinä olet?... Mistä sinä tänne ilmestyit?\n\n_Luka_. Niin minäkö?\n\n_Parooni_. Oletko toiviolainen, maankiertäjä?\n\n_Luka_. Kaikkihan me olemme kiertäjiä täällä maan päällä... Sanotaan,\nniin kuulin kerrottavan, että tämä meidän maammekin kiertää taivaan\navaruudessa.\n\n_Parooni_ (ankarasti). Kiertäminen on eri asia, mutta -- onko sulla\npassi?\n\n_Luka_ (hetken vaiettuaan). No, entäs kuka sinä olet, --\nsala-nuuskijako?\n\n_Pepel_ (ilolla). Hyvä, ukko! No, Parooni, saitko siipeesi?\n\n_Bubnov_. Siinä sai, herra...\n\n_Parooni_ (hämillään). Olkaa siellä nyt! Ei mitään ukkoseni...\nleikillähän minä vaan! Ei, veli hyvä, minulla itsellänikään ole\nminkäänlaisia papereita...\n\n_Bubnov_. Valehtelet!\n\n_Parooni_. Se tahtoo sanoa... kyllä minulla paperit ovat, vaan ne eivät\nkelpaa minnekään...\n\n_Luka_. Paperit, ne ovat aina ylipäänsä semmoiset... eiväthän ne kelpaa\nkoskaan mihinkään.\n\n_Pepel_. Parooni! Lähe pois kapakkaan...\n\n_Parooni_. Minä olen valmis! No, hyvästi ukko... sinä olet aika\nvekkuli!\n\n_Luka_. Saa sitä olla milloin mikäkin, rakkaani...\n\n_Pepel_ (porstuan ovella). No tuletko, vai et!\n\n    (Menee. -- Parooni lähtee sukkelaan perässä).\n\n_Luka_. Oikeinko todella tuo ihminen on ollut parooni?\n\n_Bubnov_. Kuka hänet tietää. -- Herrasmies se ainakin on, se on\ntotta... Niinhän se nytkin: ei ole, ei ole --, vaan yht'äkkiä pöllähtää\npäähän jotain -- ja heti paikalla ilmestyy herruus esille. Nähtävästi\nei ole vielä lykkynään kaikki haihtunut.\n\n_Luka_. Se herruus taitaa olla aivan kuin isorokko... vaikka se\nihmisestä erkaneekin, niin arvet kuitenkin jäävät jälelle...\n\n_Bubnov_. Ei hän juuri mitään erityistä... Toisinaan vaan yht'äkkiä\nhypähtää... Niinkuin äskenkin, siitä passista...\n\n_Aljoschka_. (tulee humalassa, hanuri kädessä. -- Viheltää).\nHei! Eläjät!\n\n_Bubnov_. Mitä sinä kiljut?\n\n_Aljoschka_. Älkää panko pahaks'... suokaa anteeks'! Minä olen\nkohtelias ihminen...\n\n_Bubnov_. Taaskin ryypännyt?\n\n_Aljoschka_. Ja oikein täydellä mitalla! Komisarius Medjakin juuri ajoi\nminut ulos poliisiputkasta ja sanoi: varo itseäsi -- ett'ei sinua\nkadulla näkyisi ei kuuluisi... muuten! .. Mutta minulla taasen on\nsemmoinen luonne, että... Isäntä yhtämittaa morkkaa minua... Mikä on\noikeastaan isäntä?... Tphu! Se on vain turha luulo... Suuri juoppo hän\non -- eikä mikään muu... Vaan minä olen semmoinen ihminen, että... minä\nen halua mitään! En huoli mistään ja sillä hyvä! Osta minut ruplasta,\ntai tarjoa kaksikymmentä! Vaan minä en huoli kummastakaan -- ilmaiseksi\nsaat jos tahdot. (Nastja tulee kyökistä). Tarjoa vaikka miljoona, en\nhuoli siitäkään! Vaan sitä... että minua, hyvää miestä, komentaa\nvertaiseni, juoppo, sitä minä en salli! Sitä en kärsi!\n\n    (Nastja, seisoen ovella, katsoo Aljoschkaan ja heiluttaa päätään).\n\n_Luka_ (hyväsydämmisesti). Eh, nuorukainen, eksynyt olet oikealta\npolulta...\n\n_Bubnov_. Inhimillinen ymmärtämättömyys...\n\n_Aljoschka_ (heittäytyy lattialle pitkäkseen). Tässä, syö minut! Minä\nen sano mitään. Minä olen hurja poika! Sanokaa, olkaa hyvä, olenko minä\nmuita huonompi? Ja minkätähden minä olisin huonompi muita? Medjakin\nsanoi: \"älä näyttäy kadulla, taikka saat vasten kuonoasi!\" Mutta minäpä\nnäyttäyn sittenkin... menen heittäyn keskelle katua --. ajakoot\nylitseni, ruhjokoot minut! Minä -- minä en halua mitään!..\n\n_Nastja_. Voi raukkaa!... niin nuori vielä... ja noin reuhaa...\n\n_Aljoschka_ (huomattuaan Nastjan, nousee polvilleen). Neitini!\nMadmasel! Parle francé... preis-kurant! Juopotellut olen...\n\n_Nastja_ (kuiskaa ääneen). Vasilisa!\n\n_Vasilisa_ (aukaisten sukkelaan oven, Aljoschkalle). Joko taas olet\ntäällä?\n\n_Aljoschka_. Terveheks... tehkää niin hyvin...\n\n_Vasilisa_. Olenhan sanonut sinulle, senkin penikka, ett'et saa\njalallasi tänne astua...\n\n_Aljoschka_. Vasilisa Karpovna... tahdotko että paikalla soitan sinulle\nhautausmarssin?\n\n_Vasilisa_ (tyrkkii häntä). Ulos!\n\n_Aljoschka_ (siirtyen ovelle päin). Odota... ei sillä tavalla sovi!\nEnsin hautausmarssi... juuri olen sen oppinut! Aivan verestä\nmusiikkia... maltahan vähän!\n\n_Vasilisa_. Kyllä minä sinut maltatan... usutan koko kadun koirat\nkimppuusi... kirottu pakana... vielä olet liian nuori -- minua\nhaukkumaan...\n\n_Aljoschka_ (juoksujalassa). No, kyllä menen...\n\n_Vasilisa_ (Bubnoville). Katso ett'ei hän jalallaan tänne astuisi!\nKuuletkos!?\n\n_Bubnov_. En minä ole sinulle mikään oven vahti\n\n_Vasilisa_. Se on minulle yhdentekevä, mikä sinä olet! Älä unohda, että\narmosta sinä elät täällä! Muistatko, mitä olet velkaa minulle?\n\n_Bubnov_ (levollisesti). En ole laskenut...\n\n_Vasilisa_. Varo itseäsi... kyllä minä lasken!\n\n_Aljoschka_ (avaa oven ja huutaa). Vasilisa Karpovna! Minä en pelkää\nsinua... en yhtään! (Häviää).\n\n    (Luka nauraa).\n\n_Vasilisa_. Kuka sinä olet?...\n\n_Luka_. Matkamies... Toiviolainen...\n\n_Vasilisa_. Yövytkö vai asumaanko jäät?\n\n_Luka_. Sittenpähän nähdään...\n\n_Vasilisa_. Onko passi!\n\n_Luka_. Kyllä, minä voin...\n\n_Vasilisa_. Anna tänne!\n\n_Luka_. Minä tuon sitten... laahaan sen sinulle sinne huoneesesi...\n\n_Vasilisa_. \"Toiviolainen!\"... sanoisit kerjäläinen -- niin olisi\nlähempänä totuutta...\n\n_Luka_ (huoaten). Et ole ollenkaan leppeä, muoriseni...\n\n    (Vasilisa menee Pepelin ovelle, Aljoschka kurkistaa\n    kyökin ovesta, kuiskaamalla: \"Joko se meni?\").\n\n_Vasilisa_ (kääntyy häneen). Vieläkö sinä olet täällä?\n\n    (Aljoschka viheltää ja katoaa. Nastja ja Luka nauravat).\n\n_Bubnov_ (Vasilisalle). Ei ole kotona...\n\n_Vasilisa_. Kuka?\n\n_Bubnov_. Vasjka...\n\n_Vasilisa_. Kuka sinulle sanoi, että minä häntä etsin...\n\n_Bubnov_. Näenhän minä... kun ympäri huonetta haet ja vilkuilet...\n\n_Vasilisa_. Minä katselen onko kaikki järjestyksessä, ymmärrätkö? Miksi\nlattia ei ole vieläkään la'aistu? Olenhan monta kertaa sanonut, että\nlattian täytyy olla puhdas.\n\n_Bubnov_. Se on näyttelijän vuoro...\n\n_Vasilisa_. Se ei kuulu minuun, kenen on vuoro! Sen vaan sanon -- jos\nterveyslautakunta sattuu tulemaan ja minua sakotetaan... niin paikalla\nolette joka sorkka pellolla!\n\n_Bubnov_ (maltilla). Millä sinä sitten käyt elämään?\n\n_Vasilisa_. Ei rikan rahtuakaan saa olla! (Menee kyökkiin päin.\nNastjalle). Mitä sinä koikkelehdit ja seista toilailet, kuin mikäkin\nkanto? Miksi turpasi on turvonnut? Ota ja lakaise lattia! Näitkö --\noliko Natalia täällä?\n\n_Nastja_. En tiedä... en nähnyt...\n\n_Vasilisa_. Bubnov! Kävikö sisareni täällä?\n\n_Bubnov_. Nataliahan tämän tänne toi... (Tarkoittaa Lukaa).\n\n_Vasilisa_. Olikos -- tämä kotona? (Tarkoittaa Pepeliä).\n\n_Bubnov_. Vasjkako? Oli... silloin oli Natalia tässä myös ja puheli\nKleschjin kanssa...\n\n_Vasilisa_. Minä en kysy kenen kanssa ja kuka puheli!... Sitä roskaa ja\nsitä likaa... jokapaikassa! Voi, teitä... sikoja!... Ett' olis'\npaikalla huone siivottu!... Kuuletteko!\n\n    (Menee sukkelaan).\n\n_Bubnov_. On siinä aika peto -- siinä akassa!\n\n_Luka_. Vanttera vaimo...\n\n_Nastja_. Villiytyyhän tässä elämässä vaikka kuka elävä inehmo\nsidottaisiin semmoiseen mieheen... kuin hänelläkin on, niin...\n\n_Bubnov_. Mitä vielä, ei hän niin kovin sidottu ole...\n\n_Luka_. Ainako hän sillä tavalla... räsähtää?\n\n_Bubnov_. Aina... Henttunsa luoksehan se tuli, niinkuin näit, vaan sitä\nei ollutkaan kotona...\n\n_Luka_. Paha taisi tulla mieli, luultavasti. Oho-hoo! Kuinka\nmonenlaista kansaa sitä onkin maan päällä ja kaikki isännöivät... ja\nkaikenlaisilla keinoilla toinen toistaan pelottelevat, eikä sittenkään\nole elämässä järjestystä... eikä puhtautta...\n\n_Bubnov_. Kukin tahtoo järjestystä, mutta puuttuu ymmärrystä. Kyllä se\nsittenkin taitaa pitää se lattia lakaista... Nastja!.. Jos sinä sentään\nalkaisit lakaista...\n\n_Nastja_. Vielä mitä! Olenko minä teidän kamaripiikanne... (Lyhyen\näänettömyyden jälkeen). Menen ja juon itseni humalaan niin että...\n\n_Bubnov_. Asiahan se on sekin...\n\n_Luka_. Miksi sinä neitonen niin juoda tahdot? Äsken juuri itkit, ja\nnyt aijot juoda itsesi humalaan!\n\n_Nastja_ (vaativaisena). Kun tulen humalaan, alan uudelleen itkeä...\nsiinä kaikki!\n\n_Bubnov_. Se ei ole paljon...\n\n_Luka_. Mutta mistä syystä, sano? Ei syyttä syyläkään nenälle nouse...\n\n    (Nastja on ääneti ja nuokkuu).\n\n_Luka_. Vai sillä lailla... Ehe-he... te herrasväki! Kuinka vielä\nteidän käypi?... Jos minä tässä otan ja lakaisen. Missä on varsiluuta?\n\n_Bubnov_. Oven takana, porstuassa...\n\n    (Luka menee porstuaan).\n\n_Bubnov_. Nastjenka!\n\n_Nastja_. No?\n\n_Bubnov_. Miksi se Vasilisa niin sen Aljoschkan kimppuun hyökkää?\n\n_Nastja_. Aljoschka oli sanonut hänestä että Vasjka on saanut hänestä\nkyllikseen, aikoo nyt jättää hänet... ja ottaa sijaan Nataschan... Pois\nminäkin täältä lähden... toiseen kortteeriin...\n\n_Bubnov_. Miksi? Ja mihin?\n\n_Nastja_. Olen kyllästynyt... Olen liika täällä...\n\n_Bubnov_ (levollisesti). Sinä olet liikaa jokapaikassa... kaikki\nihmiset maan päällä ovat liikaa...\n\n    (Nyökyttelee päällään. Nousee, menee hiljakseen porstuaan.\n    Medvedjev tulee ja hänen perässään Luka varsiluuta kädessä).\n\n_Medvedjev_. Minäkö muka en sinua tuntisi...\n\n_Luka_. Entäs kaikki muut ihmiset -- tunnetko ne myös?\n\n_Medvedjev_. Omassa poliisipiirissäni minun täytyy tuntea kaikki...\nvaan sinua sentään en tunnekkaan.\n\n_Luka_. Se on siitä syystä, setä, että maa ei kaikki mahtunut sinun\npoliisipiiriisi... sitä jäi sattumalta vähän sen ulkopuolellekin...\n\n    (Menee kyökkiin).\n\n_Medvedjev_ (menee Bubnovin luo). Se on totta, että minun piirini on\npieni... mutta pahempi kuin moni suuri... Äsken juuri, päivystysvaihdon\naikana, vein suutari Aljoschkan poliisikamariin... Ajatelkaas, kävi\nistumaan keskelle katua, soittaa hanuria ja huutaa täyttä kurkkua: \"en\ntahdo mitään, enkä huoli mistään!\" Kadulla on suuri liike -- hevosilla\najetaan... voivat ajaa vielä yliten -- tai muuten vahingoittaa...\nSemmoinen huimapää että... No, ei muuta kuin -- minä hetipaikalla\nhänet kyöräsin putkaan... Ihmeen on halukas panemaan toimeen\nepäjärjestystä...\n\n_Bubnov_. Tuletko iltasilla dammia pelaamaan?\n\n_Medvedjev_. Tulen. Th-ja... Entäs... Vasjka?\n\n_Bubnov_. Mitäs hänestä... aivan kuin ennenkin...\n\n_Medvedjev_. Siis yhä... elää?\n\n_Bubnov_. Mikäs hänen on eläessä? Hänen kelpaa elää...\n\n_Medvedjev_ (epäillen). Kelpaa? (Luka menee ämpäri kädessä porstuaan).\nThja... Tässä on puhe Vasjkasta... Etkö ole kuullut?...\n\n_Bubnov_. Olen kuullut puheita kaikenlaisia...\n\n_Medvedjev_. Vasilisan suhteen tarkoitan... etkö ole huomannut?...\n\n_Bubnov_. Mitä?\n\n_Medvedjev_. Noin... yleensä... Sinä ehkä tiedät, mutt' valehtelet?\nsillä kaikkihan tietävät... (Ankarasti). Ei saa valehdella, veli\nhyvä...\n\n_Bubnov_. Miksi minä valehtelisin!\n\n_Medvedjev_. Sitähän minäkin!... Vaan ne lurjukset, yhä kertoilevat:\nettä Vasjka muka olisi alkanut elää Vasilisan kanssa... mitä se minuun\nkuuluu? Enhän minä hänen isänsä ole, minä olen -- eno... Ei minua\ntarvitse siitä pilkata... (Kvaschnja tulee). Minkälaiseksi nykyinen\nkansa on tullut... kaikesta tekee pilkkaa... Ahaa! Sinä jo tulit...\n\n_Kvaschnja_. Aa, minun rakas reserviläiseni! Kuules Bubnov! Hän tänään\ntaas torilla iski minuun kiinni, että eikös muka mentäisi vihille...\n\n_Bubnov_. Anna mennä... mitäs siinä on tuumimista? Rahoja löytyy ja\nkavalieri on parhaissa voimissaan...\n\n_Medvedjev_. Minäkö? Hoh-hoo!\n\n_Kvaschnja_. Hm, halliparta! Ei, älä ollenkaan minun kipeimpään\npaikkaani koske! Tuon kaiken minä, ystäväiseni, tunnen... Vanhan vaimon\nmiehelään meno on aivan sama, kuin hypätä talvella avantoon: kerran kun\nolet sen tehnyt, -- koko ikäsi muistat...\n\n_Medvedjev_. No, no, maltahan... miehiä -- on monenlaisia.\n\n_Kvaschnja_. Mutta minä olen aina samanlainen! Kun entinen mieheni\näikähti -- levätköön hän siellä möyheässä mullassa -- niin koko pitkän\npäivän istuin, ilosta, aivan yksikseni, -- istuin ja vaan ajattelin:\n\"tokkohan tämä onni on todellista?\"...\n\n_Medvedjev_. Jos sinua miehesi alinomaa syyttä lyödä hakkasi, niin\nsiitä olisi pitänyt valittaa poliisille...\n\n_Kvaschnja_. Minä valitin Jumalalle kahdeksan vuotta, -- eikä sekään\nauttanut!\n\n_Medvedjev_. Nyt on kielletty vaimoa lyömästä... nyt on joka asiassa\nankara laki ja asetus! Ei saa ketään lyödä muuten kuin -- järjestyksen\nvuoksi...\n\n_Luka_ (taluttaa Annaa). No, vihdoinkin konttasimme... Voi sinua!\nKuinka voipi niin heikko olento lähteä yksin liikkeelle? Missä on sinun\npaikkasi?\n\n_Anna_ (osottaen sänkyä). Kiitos, vaari...\n\n_Kvaschnja_. Katsokaa tuota tuossa... hänellä on myös aviomies!\n\n_Luka_. Kovin on naikkonen heikko... Porstuassa seiniä myöten hapuroi\nja voihki... Miksi tekin päästätte hänet yksin liikkeelle?\n\n_Kvaschnja_. Hänen kamaripiikansa taisi mennä kävelemään... Me emme\nhuomanneet, suokaa anteeksi, isäseni!\n\n_Luka_. Sinä siinä -- vaan naurat... ei sovi heittää ihmistä tuolla\ntavalla. Oli hän minkälainen tahansa oman hintansa arvoinen hän aina\non...\n\n_Medvedjev_. Täytyy olla hoitaja! Yht'äkkiä -- kuolee? Siitä voi tulla\nankara kysymys... Täytyy hoitaa!\n\n_Luka_. Totta, herra kersantti...\n\n_Medvedjev_. Hm... se nyt on sillä lailla että... minä en vielä juuri\naivan tällä hetkellä ole ihan täysi kersantti... mutta...\n\n_Luka_. Mutta ulkomuodosta päättäen olette oikea sankari...\n\n    (Porstuasta kuuluu melua, kolinaa ja epäselviä ääniä).\n\n_Medvedjev_. Eiköhän siellä ole vaan -- skandaali?\n\n_Bubnov_. Jotain sinnepäin...\n\n_Kvaschnja_. Täytyy mennä katsomaan...\n\n_Medvedjev_. Minun myös täytyy mennä... Oh, näitä virkamiehen vaivoja!\nMinkätähden oikeastaan pitää eroittaa ihmisiä, kun he tappelevat?\nLakkaavathan ne itsestäänkin... väsyväthän ne viimein... Pitäisi antaa\nvapaasti ihmisten kolhia toinen toistaan, niin paljon kuin kukin\nsietää... Kyllä tappelut sillä tavalla vähenisivät... jokainen\nselkäänsä saanut muistaisi kauemmin...\n\n_Bubnov_ (nousten makuulavalta). Sinäpä puhuisit siitä esimiehillesi...\n\n_Kostiljev_ (riuhtaisee oven selkoseljälleen, huutaa). Abraschka! Tule\nsukkelaan... Vasilissa... tappaa Nataschan... joudu!\n\n    (Kvaschnja, Medvedjev, Bubnov syöksyvät porstuaan. Luka nyykyttää\n    päätään ja katsoo heidän jälkeensä).\n\n_Anna_. Oi Jumalani... Natascha raukka!\n\n_Luka_. Kutka siellä tappelevat?\n\n_Anna_. Emännät... sisarukset --\n\n_Luka_ (menee Annan luokse). Onko heillä jotain perinnönjakoa?\n\n_Anna_. He ovat... molemmat... terveet ja kylläiset...\n\n_Luka_. Kuinka sinua kutsutaan?\n\n_Anna_. Anna -- minä olen... Kun katselen sinua... muistutat hyvin\npaljon... isä-ukkoani... aivan samanlainen, lempeä... pehmeä...\n\n_Luka_. On paljon pehmitetty, siitä syystä olen pehmeä...\n\n    (Nauraa särkyneellä äänellä).\n\nEsirippu\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\nSama paikka kuin edellisessä. Ilta. Lähellä uunia makuulavalla pelaavat\nkorttia Satin, Parooni, Krivoi-Zob ja Tattari. Kleschj ja Näyttelijä\nkatsovat toisten peliä. Bubnov pelaa omalla makuulavallaan Medvedjevin\nkanssa dammi-peliä. Luka istuu jakkaralla Annan vuoteen vieressä.\nYömaja on valaistuna kahdella lampulla: yksi on seinällä lähellä kortin\npelaajia, toinen Bubnovin makuulavalla.\n\n_Tattari_. Vielä yksi peli -- enempi en pelaa...\n\n_Bubnov_. Zob! Paneppas lauluks'.\n\n    (Alkaa laulaa).\n\n        Päivä nousee, päivä laskee...\n\nKrivoi-Zob (yhtyen lauluun).\n\n        Vankila on pimeä...\n\n_Tattari_ (Satinille). Sekoita kortit! Hyvin sekoita! Kyllä sinut\ntunnetaan...\n\n_Bubnov_ ja _Krivoi-Zob_ (yhdessä).\n\n        Vartiat ne yhä valvoo -- niin eh!\n        Akkunani edessä.\n\n_Anna_. Lyöntejä... solvauksia... niitä olen saanut... muuta en\nelämässäni ole nähnyt!...\n\n_Luka_. Älä sure -- muoriseni!\n\n_Medvedjev_. Mitä sinä ajat? Katsohan vähän!...\n\n_Bubnov_. Ahaa! Niin, niin juuri, niin!\n\n_Tattari_ (pui Satinille nyrkkiä). Miksi kortin piiloon panet? Minä\nnäkee... eh, sinä!\n\n_Krivoi-Zob_. Heitä pois korttisi, Asàn! Yks' kaikk' ne nylkevät\nmeitä... Bubnov, tee työ!\n\n_Anna_. En muista -- milloin viimeksi sain edes ruokaa kyllikseni...\nJokaisen leipäpalan söin surulla... Elin alituisessa pelossa... Kärsin\npaljon... Koko elinaikani kävin ryysyissä... koko onnettoman\nelinkauteni... Ja minkä vuoksi?\n\n_Luka_. Voi, sua lapsukaista! Väsynyt olet? Kaikki päättyy hyvin!\n\n_Näyttelijä_ (Krivoi-Zobille). Aja soltulla... aja soltulla... perr...\n\n_Parooni_. Meillä on -- kuningas.\n\n_Kleschj_. Aina -- ne ottavat yli.\n\n_Satin_. Se on meidän tapamme...\n\n_Medvedjev_. Dammi!\n\n_Bubnov_. Minulla on myös... Noh?\n\n_Anna_. Nyt kuolen tässä...\n\n_Kleschj_. Kas, kas miten! Ruhtinas, heitä pois korttisi! Heitä pois,\nsanon!\n\n_Näyttelijä_. Kyllä hän ymmärtää itsekin --\n\n_Parooni_. Varo itseäsi, Andrjuschka, minä pian näytän sinulle mistä\nviisi hirttä poikki on...\n\n_Tattari_. Ja'a kerta vielä! Ruukku kävi vettä noutamassa, särki\nitsens'... minä teen samoin!\n\n_Kleschj_. (heilutellen päätään menee Bubnovin luo).\n\n_Anna_. Sitä minä aina ajattelen, että... Jumalani! vieläkö\ntulevassakin elämässä on määrätty minulle kärsimyksiä?... Vieläkö\nsielläkin täytynee?...\n\n_Luka_. Ei siellä mitään tule! Ole rauhassa! Ei mitään! Siellä saat\noikein levätä... Kärsi vielä vähäsen. Kaikki, rakkaani, kärsivät...\njokainen kärsii elämässään.\n\n    (Nousee ja menee kiireesti kyökkiin).\n\n_Bubnov_ (laulaa).\n\n        Vartioitkaa vaikka kuinka...\n\n_Krivoi-Zob_.\n\n        Enhän pääse täältä pois...\n\n(2:si äänisesti).\n\n        Vaikka vapautta toivon... mutt' eh!\n        Kahleita en murtaa vois.\n\n_Tattari_ (huutaen). A! Kortin pisti hihaansa!\n\n_Parooni_ (joutuen hämilleen). No... Sinun nenääsikö se olisi pitänyt\npistää?\n\n_Näyttelijä_ (vakuutuksella). Ruhtinas! Sinä erehdyit... ei kukaan,\nkoskaan pistänyt...\n\n_Tattari_. Näinhän minä! Hän on veijari! En pelaa enempi!..\n\n_Satin_ (korjaa kortit). Asàn, lopeta jo... Että me olemme veijareita\nsen sinä kyllä tiesit... miksi kävit kanssamme pelaamaan?\n\n_Parooni_. Hävisi pelissä kaksi kahenriunanrahaa, ja nyt pitää melua\nkolmen ruplan edestä... ja vielä on ruhtinas!\n\n_Tattari_ (tulisesti). Pitää pelata rehellisesti!\n\n_Satin_. Minkätähden?\n\n_Tattari_. Kuinka -- \"minkätähden?\"\n\n_Satin_. Niin juuri... Minkätähden?\n\n_Tattari_. Etkö sitä tiedä?\n\n_Satin_. En. Tiedätkö sinä?\n\n    (Tattari sylkäisee vihoissaan. Kaikki nauravat).\n\n_Krivoi-Zob_ (jalomielisesti). Lystikäs sinä olet, Asan! Etkö sitä\nymmärrä! Jos heidän pitäisi alkaa elää rehellisesti, niin kolmessa\npäivässä he kuolisivat nälkään...\n\n_Tattari_. Mitä se minua liikuttaa! Pitää elää kunniallisesti!\n\n_Krivoi-Zob_. Jo alkoi!... Mennään pois, teetä juomaan... Bubnov!\n(Laulaa).\n\n        Voi te raudat, vangin raudat...\n\n_Bubnov_.\n\n        Tylyt vangin vartijat...\n\nKrivoi-Zob.\n\nAsànka, mennään pois! (Menee laulaen).\n\n        Ne ei helly, ne ei murru...\n        Ne on kovat, ankarat...\n\n    (Tattari pui Paroonille nyrkkiä ja menee toisten perästä).\n\n_Satin_ (Paroonille, nauraen). Te, teidän teikäläisyytenne, taaskin\noikein juhlallisesti harppasitte likalätäkköön! Sivistynyt ihminen\nolette ettekä osaa sen paremmin korttia piiloittaa...\n\n_Parooni_ (levitellen käsiään). Piru hänet tiesi, kuinka se lienee...\n\n_Näyttelijä_. Ei ole kykyä... ei ole itseluottamusta... ja ilman\nsitä... ei tule koskaan mitään.\n\n_Medvedjev_. Minulla on yksi dammi... ja sinulla kaksi... hm!\n\n_Bubnov_. Vaikka on yksikin -- kun osaa sitä viisaasti ajaa... anna\ntulla.\n\n_Kleschj_. Jo menetitte, Abram Ivanitsch!\n\n_Medvedjev_. Se on minun asiani... Ymmärrätkö? Ja ole ääneti..\n\n_Satin_. Voitto -- viisikymmentä kolme kopekkaa.\n\n_Näyttelijä_. Kolme kopekkaa on tuleva minulle... Taikka, mitä minä\nsillä kolmella kopekalla teen?\n\n_Luka_ (tulee kyökistä). No, nylitte tattaria. -- Menettekö nyt viinaa\njuomaan?\n\n_Parooni_. Lähe kanssamme!\n\n_Satin_. Että saisimme nähdä, minkälainen sinä olet humalassa?\n\n_Luka_. En selvää parempi...\n\n_Näyttelijä_. Tule pois, ukko... siellä minä lausun sinulle\nkupletteja...\n\n_Luka_. Mitä se on?\n\n_Näyttelijä_. Runoja, -- ymmärrätkös?\n\n_Luka_. Ru-unojako! Mitäpä minä niistä runoista!\n\n_Näyttelijä_. Se on -- hauskaa... Toisinaan esimerkiksi, on ikävä...\n\n_Satin_. No, sinä kupletisti, tuletko?\n\n    (Menee Paroonin kanssa).\n\n_Näyttelijä_. Tulen, tulen... alkakaa mennä! Kuuleppas ukko, esim. tätä\n-- se on eräästä runoelmasta... alkua en nyt muista... unhotin! (Hieroo\notsaansa).\n\n_Bubnov_. Valmis! Nyt meni sinun dammisi... ajappas!\n\n_Medvedjev_. Ei olisi pitänyt sinne mennä... ammu pois.\n\n_Näyttelijä_. Ennen, kun organismini ei vielä ollut myrkytetty\nalkkohoolilla, minulla oli mainio muisti... Mutta nyt... Kaikk' on\nmennyttä! Ennen minä lausuin tätä runoa suurella menestyksellä...\naploodit tuli aina kuin ukkosen jyrinä. Tiedätkö sinä, vanhus, mitä\naploodit oikeastaan ovat... ne, veliseni, ne ovat aivan kuin...\npaloviina! .. Esim. kun minä astuin esille, asetuin näin... (Asettuu\nasemaan). Asetun näin... ja... (On ääneti). En muista mitään... en\nsanaakaan... en muista! Se oli minulle rakkaimpia runoelmia... Eikö\nminun laitani ole huonosti, äijä paha?\n\n_Luka_. Eipä taida olla hyvinkään, kun olet rakkaimpasi unehuttanut?\nRakkaimmassa riippuu kiinni koko ihmisen sielu.\n\n_Näyttelijä_. Minä olen juonut sieluni, äijäseni... minä, veli hyvä,\nolen hukassa... Ja minkätähden hukassa? Sentähden, kun ei ollut\nitseluottamusta... Nyt minä olen lopussa...\n\n_Luka_. No, mitäpä siitä? Koeta... lääkitä itseäsi! Nykyään, jos olet\nkuullut, parannetaan juoppoja... On rakennettu semmoinen parannuslaitos\njuoppoja varten... jossa heitä ilmaiseksi parannetaan... On tultu,\nnäetkös, huomaamaan että -- juoppokin on ihminen, ja oikein ovat siellä\niloissaan, jos joku juoppo tahtoo tulla parannetuksi! Eikös haluta!\nMeneppäs...\n\n_Näyttelijä_ (ajatellen). Minne? Missä se on?\n\n_Luka_. Se on... eräässä kaupungissa... mikä se nyt olikaan! Sillä oli\nvielä tuollainen kummallinen nimi... kuinka sanoisin... Kyllä minä sen\nnimen sitten sinulle sanon!... Nyt ainoastaan, tiedätkö mitä on\ntehtävä? .. Ala valmistaa itseäsi. Koita olla ryyppäämättä ja ota\nitsesi oikein koviin käsiin ja koita kärsiä... Ja sitten kun olet\nparantunut... alotat uuden elämän... eikö olisi hyvä, alkaa uutta\nelämää? No, tee päätös... ja se pitää tapahtua kahdessa tempussa.\n\n_Näyttelijä_ (hymyillen). Alkaa uudestaan!... alusta... Se olisi\nhyvä... Niin... Uudestaan. (Nauraa). No niin! Voinhan minä!? Enkö minä\nsitten voisi, mitä?\n\n_Luka_. Miksi et? Ihminen voipi vaikka mitä... jos vaan tahtoo...\n\n_Näyttelijä_ (äkkiä, aivan kuin unesta heräten). Sinä olet lystikäs!\nHyvästi vähäksi aikaa! (Viheltää). Hyvästi ukkoseni... (Menee).\n\n_Anna_. Vaariseni!\n\n_Luka_. Mitä, emoseni?\n\n_Anna_. Puhele kanssani...\n\n_Luka_ (menee hänen luokseen). Miksikä ei, puhellaan...\n\n    (Kleschj katselee Lukan jälkeen, tulee ääneti vaimonsa luokse,\n    katsoo häneen ja tekee jonkinlaisia liikkeitä käsillään,\n    ikäänkuin tahtoisi jotain sanoa).\n\n_Luka_. No mitä, veikkoseni?\n\n_Kleschj_ (hiljakseen). Ei mitään...\n\n    (Lähtee verkalleen porstuan ovea kohti, seisoo oven edessä\n    pikkusen aikaa ja -- menee ulos).\n\n_Luka_ (seuraa häntä katseillaan). Raskaalta näyttää miehesi elämä.\n\n_Anna_. Minulla on itseni kanssa tekemistä.\n\n_Luka_. Onko hän lyönyt sinua?\n\n_Anna_. Vielä häntä kysyy... Hänen tähtensä se on, kun minä aloin\nkuihtua ja näivettyä...\n\n_Bubnov_. Minun eukollani kun oli rakastaja, se pakana vasta osasi\noikein dammia pelata...\n\n_Medvedjev_. Mm-m...\n\n_Anna_. Ukko! Puhele kanssani, rakkaani... Mieltäni kääntää...\n\n_Luka_. Ei se mitään! Se on sillätavalla aina kuoleman edellä,\nkyyhkyseni. Ei mitään, rakkaani! Luota sinä vaan... Kun kuolet, niin\nsaat rauhan... ei ole enempi mitään tarvis, ei tarvitse mitään pelätä\n-- ei mitään! Hiljaisuus, rauha... ei muuta kuin loikoile vaan\nitseksesi! Kuolema, -- se rauhoittaa kaikki... se on lempeä meille\nkaikille... Sanotaan: \"kun kuolet -- niin levähdät\"... ja se on totta,\nrakkaani! Missä ihminen voisikaan täällä levähtää?\n\n    (Pepel tulee sisään hieman humalassa, synkkänä, tukka pörröisenä.\n    Istuu oven viereen makuulavalle ääneti ja liikkumatta).\n\n_Anna_. Mitenkä lienee -- onkohan sielläkin vaivaa?...\n\n_Luka_. Ei siellä ole mitään! Ei mitään! Usko pois! Rauha siellä on --\neikä mitään muuta! Sinut kutsutaan siellä Jumalan eteen ja sanotaan:\n\"Herra, katso tässä on sinun palvelijasi Anna\"...\n\n_Medvedjev_ (ankarasti). Hei, sinä!... Mistä sinä sen tiedät, mitä\nsiellä sanotaan?\n\n    (Pepel nostaa päätään Medvedjevin puheen johdosta\n     ja alkaa kuunnella).\n\n_Luka_. Kyllä kai sen tiedän, herra kersantti...\n\n_Medvedjev_ (sovinnollisesi). M... noh! Se nyt on sinun asiasi...\nVaikka tuota... minä en juuri vielä tällä hetkellä ole aivan täysi\nkersantti... mutta...\n\n_Bubnov_. Molemmat otan...\n\n_Medvedjev_. Ah sinua... jospa sinut...\n\n_Luka_. Mutta Jumala katsahtaa sinuun ja sanoo -- laupiaasti ja\nhellästi: \"Kyllä minä tämän Annan tunnen! Ottakaa ja viekää Anna\nparatiisiin!... rauhoittumaan ja levähtämään... Kyllä tiedän kaikki,\nhänen elämänsä on ollut vaikeata, hän on saanut kärsiä paljon... on\nkovin väsynyt... Antakaa Annalle rauha...\"\n\n_Anna_ (läähättäen). Vaari... sinä olet hyvä... jos vaan kaikki olisi\nniin! Jos... pääsis rauhaan... ett'ei tuntisi mitään...\n\n_Luka_. Kaikki käypi hyvin! Usko vaan!... Äläkä mitään hätäile --\nkuole ilolla... Kuolema, näetkös, se on meille sama kuin äiti\npienokaisille...\n\n_Anna_. Vaan... ehkä... ehkä minä vielä paranen?\n\n_Luka_ (naurahtaen). Mitä varten? Kärsimäänkö uudestaan?\n\n_Anna_. Mutta jos sentään... vielä vähänaikaa... saisi elää! Kun siellä\nei enää mitään vaivoja tule... niin voisihan sitä sitten vielä\nvähänaikaa täällä kärsiä... voisihan!\n\n_Luka_. Ei, siellä ei tule mitään!... Se on varma...\n\n_Pepel_ (nousten ylös). Varmako... mutta, jos se ei olekaan varma!\n\n_Anna_ (pelästyen). Jumalani...\n\n_Luka_. Mitä, kaunokaiseni...\n\n_Medvedjev_. Ken siellä karjuu?\n\n_Pepel_ (menee hänen luokseen). Minä! Entä sitten?\n\n_Medvedjev_. Ei saa rähistä! Ihmisen tulee käyttäytyä siivosti...\n\n_Pepel_. Äh! Pöhkö! Ja vielä on -- eno... hoh, hoo!\n\n_Luka_ (Pepelille hiljaa). Kuule, älä huuda! Tässä tekee vaimo\nkuolemaa... huuletkin jo ovat kalman kalpeat... älä häiritse!\n\n_Pepel_. Sinua vanhus, tottelen, -- sinulle teen mieliksi! Sinä,\nvelisein, olet reima mies! Valehtelet hyvin... satuja kerrot\nmiellyttävästi! Ei se mitään... valehtele vaan... hyvää on maailmassa\nvähän!\n\n_Bubnov_. Oikeinko todella -- se ämmä kuolee?\n\n_Luka_. Ei suinkaan se sitä leikillä tee...\n\n_Bubnov_. Siis lakkaa yskimästä... se yskikin kovin rauhattomasti...\nMolemmat otan!\n\n_Medvedjev_. Ah, ampukoon sinua sydämmeen!\n\n_Pepel_. Abram!\n\n_Medvedjev_. En minä ole sinulle mikään Abram...\n\n_Pepel_. Kuules Abraschka! Onko Natascha kipeä?\n\n_Medvedjev_. Mitä se sinulle kuuluu?\n\n_Pepel_. Vastaa, kun kysytään: löikö Vasilisa häntä kovin?\n\n_Medvedjev_. Se ei myöskään kuulu sinulle! Se on yksityinen\nperheasia... Mikä sinä oikeastaan olet?\n\n_Pepel_. Olen minä mikä olen, vaan... jos minä tahdon, niin Nataschaa\nte ette enempi näe!\n\n_Medvedjev_ (keskeyttää pelin). Mitä sinä sanot? Kenestä sinä puhut?\nEttäkö Natascha, minun sisareni tytär... Ho! sinä, varas!\n\n_Pepel_. Varas olen; mutta näytäppäs se toteen...\n\n_Medvedjev_. Odotahan! Kyllä näytän vielä... hyvinkin pian...\n\n_Pepel_. Niin, se olisi turmioksi koko tälle teidän pesällenne.\nLuuletko, että minä pitäisin suuni kiinni, kun tutkimaan käydään? Saa\nsinä selvitys sudelta! Jos kysytään: kuka minua yllytti varastamaan\nsitä ja sitä? Vastaan minä: Mischka Kostiljev ja hänen vaimonsa. Kuka\nvarastetun tavaran vastaanotti? -- Mischka Kostiljev ja hänen vaimonsa!\n\n_Medvedjev_. Valehtelet! Sinua ei uskota!\n\n_Pepel_. Kyllä uskotaan, -- sillä se on totta! Ja sinutkin sotken\nsamaan vyyhteen... haa! Turmion tuon teille kaikille, piruille, sen\nsaatte nähdä!\n\n_Medvedjev_ (hämmästyen). Valehtelet! Sen... valehtelet! Ja... mistä\nsyystä... mitä pahaa olen sinulle tehnyt? Senkin hullu hurtta!\n\n_Pepel_. Oletko sitten tehnyt minulle mitään hyvää?\n\n_Luka_. Jaa-ah!\n\n_Medvedjev_ (Lukalle). Mitä sinä siinä vaakut? Mitä sinulla on tässä\ntekemistä? Tämä on -- perheasia!\n\n_Bubnov_ (Lukalle). Anna heidän olla! Ei ne sitä silmukkaa meitä varten\npuno.\n\n_Luka_ (rauhallisesti). Enhän minä mitään! Minä vaan sanon että, jos\nkuka ei ole toiselle hyvää tehnyt, hän on silloin pahoin tehnyt...\n\n_Medvedjev_ (ei ymmärtänyt). Sepä -- se! Me tässä... toinen toisemme\nkyllä tunnemme... vaan kuka sinä olet?\n\n    (Korskuen vihasta, menee sukkelaan pois).\n\n_Luka_. Kas kun kavalieri kiivastui... Oho-ho, kylläpä teillä ovat\nasiat, veliseni, kun sitä oikein katselee... sotkuiset ovat asiat!\n\n_Pepel_. Nyt se meni Vasilisalle valittamaan...\n\n_Bubnov_. Sinä hulluttelet, Vasja. Mistä ihmeestä sinä semmoisen\nrohkeuden sait... Kyllä rohkeus on paikallaan missä sitä tarvitaan,\nniinkuin esim., kun menet metsään sieniä hakemaan... vaan täällä se ei\nmerkitse mitään... Kyllä ne sinulta pian kääntävät niskat nurin...\n\n_Pepel_. Ei niinkään pian! Ei meitä Jaroslavilaisia niin vaan paljain\nkäsin kiinni oteta. Jos sota syttyy, niin tapellaan...\n\n_Luka_. Todenteolla, nuori mies, kyllä sinun pitäisi poistua tästä\npaikasta...\n\n_Pepel_. Minne! Ole hyvä, sano...\n\n_Luka_. Siperiaan!\n\n_Pepel_. E-ei! Kyllä minä odotan siksi, kunnes minut lähetetään sinne\nkruunun kyydillä...\n\n_Luka_. Oikein toen teolla, meneppäs sinne! Siellä sinä voit löytää\noikean tien itsellesi... Siellä tarvitaan sinunlaisiasi!\n\n_Pepel_. Minun tieni on viitoitettu! Silloin kun isäni istui vankilassa\nkoko elämänsä ajan, tilasi hän minullekin paikan siellä... Kun olin\npiennä poikana, silloin jo kutsuttiin minua varkaaksi ja varkaan\npojaksi...\n\n_Luka_. Se on mainio seutu -- se Siperia! Kultainen seutu! Se, joka on\nvielä voimissaan ja tajuissaan, hän menestyy siellä kuin kurkku\ntaimilavassa.\n\n_Pepel_. Ukko! Miksi sinä aina valehtelet?\n\n_Luka_. Häh?\n\n_Pepel_. Etkö kuule! Miksi sinä valehtelet, sanon?\n\n_Luka_. Minäkö, ja mitä minä sitten olen valehdellut?\n\n_Pepel_. Pitkin matkaa... Siellä on sinulle hyvä, täällä hyvä... eikö\nse ole valetta! Ja minkätähden sinä valehtelet?\n\n_Luka_. Usko sinä minua -- ja mene katsomaan... Sanot vielä suuret\nkiitoksetkin... Mitä sinä täällä maleksit? Ja totuutta haet? Kaipaatko\nsinä sitä totuutta niin kauheasti... Ajatteleppas! -- Se, totuus\nnimittäin -- se voipi vielä kolahuttaa sinua hamaralla otsakieroosi...\n\n_Pepel_. Minulle on yhdentekevää! Hamara, niin hamara...\n\n_Luka_. Lystikäs sinä olet! Miksi sinä tahtoisit itsemurhan tehdä?\n\n_Bubnov_. Mitä te jauhatte siinä molemmat? En ymmärrä... Mitä totuutta\nsinä Vasjka tahdot? Ja minkätähden? Tiedäthän itsestäs, mikä on totta,\nmikä ei... ja kaikki muutkin sen tietävät...\n\n_Pepel_. Odota, äläkä vaaku kuin varis! Annas kun minä kysyn häneltä...\nKuules äijä! Onko Jumalaa olemassa?\n\n_Luka_ (on ääneti ja nauraa myhähdellen).\n\n_Bubnov_. Ihmiset maailmaa matkaavat, kuin lastut jokea laskevat...\ntalo rakennetaan... lastut pois virtaan viskataan...\n\n_Pepel_. No? Onko Jumalaa olemassa? Sano...\n\n_Luka_ (hiljaa). Jos uskot, niin on; jos et usko, ei ole... Mitä uskot\nettä on, niin se on...\n\n_Pepel_ (on ääneti, katsoo kummastellen ja vakavasti vanhukseen).\n\n_Bubnov_. Minä lähden teetä juomaan... lähtekää pois? Hei!..\n\n_Luka_ (Pepelille). Mitä katsot?\n\n_Pepel_. Niin vaan... maltahan! Siis...\n\n_Bubnov_. No, lähen yksikseni...\n\n    (Menee ovelle ja sattuu Vasilisan kanssa vastakkain).\n\n_Pepel_. Siis... sinä...\n\n_Vasilisa_ (Bubnoville). Onko Nastja kotona?\n\n_Bubnov_. Ei... (Menee).\n\n_Pepel_. Vai jo tulit...\n\n_Vasilisa_ (menee Annan luokse). Vieläkö se on hengissä?\n\n_Luka_. Älä häiritse...\n\n_Vasilisa_. Sinäkin... mitä sinä koikkelehdit?\n\n_Luka_. Voinhan minä mennä... jos tarvitaan...\n\n_Vasilisa_ (ohjaa askeleensa Pepelin ovea kohden). Vasilij! Minulla on\nsinulle asiaa...\n\n_Luka_ (menee porstuan ovelle, aukaisee sen ja samalla vetää\nronksahuttaa sen kiinni. Sen jälkeen nousee varovasti makuulavalle ja\nsiitä uunille).\n\n_Vasilisa_ (Pepelin huoneesta). Vasja... tulehan tänne!\n\n_Pepel_. En tule... en tahdo...\n\n_Vasilisa_. No, miksikä. Miksi olet vihoissasi?\n\n_Pepel_. Ikävä on... Minä olen kyllästynyt kaikkiin näihin\nvehkeilyihin...\n\n_Vasilisa_. Siis... minuunkin?\n\n_Pepel_. Niin -- sinuun myös...\n\n_Vasilisa_ (vetää tiukalle huivinsa, joka on hänellä harteilla ja\npuristaa kätensä rintansa päälle. Menee Annan sängyn ääreen, katsoo\nvarovasti uutimen taa ja palaa Pepelin luo).\n\n_Pepel_. No,... puhu...\n\n_Vasilisa_. Mitäpä minä puhuisin? Väkisin ei voi rakkaaksi tulla...\neikä minun luonteellani armoa pyydetä... Kiitos totuudesta...\n\n_Pepel_. Mistä totuudesta?\n\n_Vasilisa_. Siitä, että olet minuun kyllästynyt... vai eikö se olekkaan\ntotta?\n\n_Pepel_ (katsoo ääneti häneen).\n\n_Vasilisa_ (siirtyen lähemmäksi). Mitä sinä katsot? Vai etkö tunne?\n\n_Pepel_ (huoaten). Kaunis sinä olet, Vasilisa... (Vasilisa panee\nkätensä hänen kaulaansa, vaan Pepel heilauttaa hartioitaan että käsi\nputoo pois kaulasta). Vaan minun sydämmeni ei koskaan ollut sinuun\nkiintynyt... vaikka elinkin sinun kanssasi... et sittenkään, koskaan\nmiellyttänyt minua...\n\n_Vasilisa_ (hiljaa). Vai niin... Hmm...\n\n_Pepel_. Eikä meillä ole mitään puhumistakaan keskenämme! Ei mitään...\njätä minut...\n\n_Vasilisa_. Olet toisen löytänyt?\n\n_Pepel_. Se on minun asiani... Jos löysin, niin en sinua ainakaan\npuhemieheksi pyydä...\n\n_Vasilisa_ (meinaavasti). Siinä tiet tuhmasti... Kenties minä olisin\nvoinut sinut naittaa...\n\n_Pepel_ (luulevaisesti). Kenen kanssa?\n\n_Vasilisa_. Kyllä sinä tiedät... älä ollenkaan teeskentele...\nVasilij... minä olen suora ihminen... (Hiljemmin). En tahdo salata\nmitään... sinä äsken loukkasit minua .. aivan syyttä, suotta, sivalsit\nkuin piiskalla selkääni... Sanoit rakastavasi minua... ja nyt,\nyht'äkkiä...\n\n_Pepel_. En ensinkään yht'äkkiä... aikoja sitten jo... sinulla ei ole\nsydäntä... Naisella täytyy olla ennenkaikkea sydän... meikäläiset, me\nolemme petoja... meitä täytyy... meitä täytyy opettaa... vaan mihin\nsinä olet minua opettanut?...\n\n_Vasilisa_. Mikä on ollut, se on mennyt... Minä tiedän että ihminen ei\nvoi itseään hillitä... Jos et voi rakastaa enempi... niin sillä hyvä!\nSen pituinen se...\n\n_Pepel_. Siis, kaikki on lopussa! Erottiin sovinnolla, ilman mitään\n\"skandaalia\"... ja sillä hyvä!\n\n_Vasilisa_. Ei vielä kaikki, maltahan! Kun sinun kanssasi elin...\ntoivoin aina, ettäs auttaisit minua pois pääsemään tästä kuilusta...\ntoivoin ettäs vapauttaisit minut miehestäni, enostani... ja kaikesta\ntästä elämästä... Saattaa olla, että minä en muuten rakastanutkaan\nsinua... vaan ainoastaan tuota toivoani... Ymmärrätkö? Sitä toivoin\nsinulta, ettäs vetäisit minut pois täältä...\n\n_Pepel_. Sinä et ole naula, enkä minä hohtimet... Minä itse olen\najatellut, että sinä niinkuin ymmärtäväinen ihminen... olethan sinä\nymmärtäväinen... ja taitava!\n\n_Vasilisa_ (hyvin lähellä, kumartuen häneen päin). Vasja! Auttakaamme\ntoinen toistamme...\n\n_Pepel_. Millä tavalla?\n\n_Vasilisa_ (hiljaa, voimakkaasti). Sinä... pidät sisarestani, minä\ntiedän sen...\n\n_Pepel_. Ja siitä syystä lyödä hakkaat häntä, kuin peto! Kuule,\nVasilisa! Häneen älä enää koske...\n\n_Vasilisa_. Odotahan. Älä kiivastu! Voihan tehdä kaikki hyvin ja\nhiljakseen... Jos tahdot -- nai hänet? Minä annan sinulle vielä\nrahojakin, pari-kolme sataa ruplaa! Jos saan enemmän kokoon, niin annan\nenemmänkin...\n\n_Pepel_ (siirtyen hänestä). Maltahan... miten tämä on ymmärrettävä?\nMistä syystä?\n\n_Vasilisa_. Auta minua... pääsemään irti miehestäni! Päästä silmukka\nkaulastani...\n\n_Pepel_ (hiljaa vihellellen). Vai sinnekö sinä tähtäät! Ohoo! Mainiosti\nkeksitty... aviomies lautoihin ja rakastaja rautoihin, -- entäs sinä\nitse?...\n\n_Vasilisa_. Vasja! Miksikä rautoihin? Eihän sinun itsesi tarvitse...\nonhan sinulla tovereita! Ja vaikkapa itsekin, kuka sen tietäisi?\nAjattelehan... Nataliaa... rahoja... voit mennä mihin haluat... minut\nikipäiviksi vapautat... että sisareni ei tule läheisyydessäni olemaan,\nse on hänellekin parempi. Minä en voi vihastumatta nähdä häntä, sinun\ntähtesi vihastun... en voi itseäni pidättää... vaan rääkkään ja lyön\nhäntä... lyön niin että toisinaan itsekin säälistä itken... mutta\nsittenkin lyön, yhä lyön. Ja tulen lyömään!\n\n_Pepel_. Peto! Vielä kerskailee petomaisuudestaan.\n\n_Vasilisa_. En kerskaile, totta puhun. Ajattelehan, Vasja... Kaksi\nkertaa sinäkin sait istua mieheni tähden vankeudessa... hänen\nitaruutensa tähden... Neljä vuotta hän on imenyt minusta verta kuin\nlude! Ja mikä aviomies hän on minulle? Nataschaa hän alinomaa\nahdistelee ja kellää kerjäläiseksi! Ja kaikille ihmisille hän on kuin\nmyrkky...\n\n_Pepel_. Viisaasti sinä punot köytesi...\n\n_Vasilisa_. Puheestani käypi kaikki selville mitä tahdon... Ainoastaan\ntyhmä ei sitä käsitä...\n\n_Kostiljev_ (hiipien salaa, varovasti eteenpäin).\n\n_Pepel_ (Vasilisalle). No, mene jo!\n\n_Vasilisa_. Ajattelehan... (Huomaa miehensä). Mitä sinä? Minuako haet?\n\n_Pepel_ (hypähtää ylös ja katsoo villisti Kostiljeviin).\n\n_Kostiljev_. Se olen minä... minä! Ja te täällä... yksinkö? Ahaa...\ntäältä kuului puhetta? (Polkee jalkaa ja sähisee kuultavasti).\nVasilisa... sinä saastainen olento. Kerjäläisretkale! (Pelästyy\näänettömyyttä ja liikkumattomuutta, joka on vastaus hänen huudolleen).\nHerra armahtakoon... taasen, sinä Vasilisa johdatit minut syntiin...\nMinä olen etsinyt sinua jokapaikasta... (Sähisten). Aika on mennä\nnukkumaan! Olet unohtanut kaataa öljyä pyhimyslamppuihin...\n(Pepelille). Yh, sinä! Kerjäläinen... sika...\n\n    (Huitoo vapisevin käsin vaimoonsa päin. Vasilisa menee\n    verkalleen porstuan ovelle, mennessään katsellen Pepeliin).\n\n_Pepel_ (Kostiljeville). Ja sinä! Ulos täältä...\n\n_Kostiljev_ (huutaen). Minä -- olen isäntä! Mene sinä itse ulos!\nVaras...\n\n_Pepel_ (ontosti). Mene pois, Mischka...\n\n_Kostiljev_. Kuinka sinä uskallat! Minä tässä isäntä olen... minä\nsinut...\n\n_Pepel_ (ottaa Kostiljevin kauluksesta kiini, kuristaa ja puistelee.\nUunin päältä kuuluu kovaa myllerystä ja ulvovaa haukotusta. Pepel\npäästää Kostiljevin irti, joka juoksee huutaen porstuaan).\n\n_Pepel_ (hypäten makuulavalle). Kuka se... Ken siellä uunilla?\n\n_Luka_ (pistäen päänsä esille). Häh?\n\n_Pepel_. Sinä?!...\n\n_Luka_ (rauhallisesti). Minä... minä itse... oi, hyvä Jumala, Herra\nKiesus!\n\n_Pepel_ (panee porstuan oven kiinni, etsii salpaa, vaan ei löydä).\nSenkin pirut... Ukko tule alas!\n\n_Luka_. Pa-aikalla-a... tulen...\n\n_Pepel_ (raa'asti). Mitä varten sinä uunille kiipesit?\n\n_Luka_. Minnekä minun olisi pitänyt kiivetä?\n\n_Pepel_. Sinähän... menit porstuaan?\n\n_Luka_. Porstuassa, veljyeni, minun, vanhuksen tuli kylmä...\n\n_Pepel_. Kuulitko... kaikki?\n\n_Luka_. Hä -- kuulin! Kuinka minä en kuulisi? Enhän minä kuuro ole. Ah,\nnuorukainen, onni seuraa sinua... Onni sinua vetelee!\n\n_Pepel_ (epäilevästi). Mikä onni? Missä?\n\n_Luka_. Siinäkin, että minä kiipesin uunille.\n\n_Pepel_. Mitä varten sinä siellä myllätä aloit?\n\n_Luka_. Sitä varten, luultavasti, kun tuli kuuma... ja sitten... sinun\norvon onneksesi... Ja myöskin juolahti mieleeni että, kunhan vaan\nnuorukainen ei hairahtuisi... ja kiivaudessaan kuristaisi vähän liiaksi\nukkoa...\n\n_Pepel_. Jaa... se olisi voinut tapahtua... en voi häntä kärsiä...\n\n_Luka_. Ei se ole ihmettä -- eikä vaikeata... Useinhan sillä tavalla\nerehdytään...\n\n_Pepel_ (naurahtaen). Mitä? Oletko kenties itsekin erehtynyt?\n\n_Luka_. Nuorukainen! Kuuleppas, mitä minä sinulle sanon: tuo akka -- se\non pois saatava! Sinä häneen älä koske!... lähellesikään älä laske...\nKyllä hän miehensä osaa tästä maailmasta pois lähettää ja paljo\nparemmin kuin sinä milloinkaan! Älä sinä sitä pirua kuuntele koskaan...\nKatso minua, minkälainen minä olen? Pääni on paljas... Mutta\nminkätähden? Naikkosten -- juuri noitten kaikenlaisten naikkosten\ntähden... Minä tunsin heitä, tarkoitan naisia, elämässäni, kenties\nenemmän kuin päässäni oli hiuksia... vaan tämmöistä kuin tämä\nVasilisa... en vielä ikinäni ole tavannut -- hän on pahin kaikista!\n\n_Pepel_. En tiedä -- pitäisikö minun tästä kaikesta sinua kiittää,\nvai... Siis sinä... myöskin olet...\n\n_Luka_. Älä sinä puhu mitään! Minä tunnen asian paraiten! Kuule siis\nminua: kenestä sinä täällä parhaiten pidät, ota häntä käsikynkästä\nkiinni, ja pois paikalla täältä eteenpäin \"marsch!\" Mene!... Pois\npaikalla...\n\n_Pepel_ (synkkänä). Ei niistä ihmisistä saa selvää! Mitkä ovat hyviä,\nmitkä pahoja... Ei niitä ymmärrä...\n\n_Luka_. Mitä siinä on ymmärtämistä? Ihminen elää miten sattuu... aina\nolojen mukaan... tänään on -- hyvä, huomenna paha... Mutta jos tämä\ntyttö, oikein todenteolla on sinun sieluasi sipaissut... niin lähde\nhänen kanssaan täältä pois, siinä kaikki... Taikka -- mene yksinäsi...\nSinä -- olet vielä nuori, kyllä akoittua ennätät...\n\n_Pepel_ (ottaa häntä kiinni olkapäästä). Sano parempi, missä\ntarkoituksessa sinä kaikkea tätä minulle...\n\n_Luka_. Odotahan, annas olla... Minä vaan katsahdan Annaa... kun sieltä\nkuuluu semmoista örinää... (Menee Annan vuoteen ääreen, aukaisee\nuudinta, katsoo, koettaa kädellään. Pepel ajatuksissaan ja\nhajamielisenä seuraa katseillaan). Laupias Herra Jumala! Ota armoihis\nuudesti syntyneen palvelijasi Annan sielu...\n\n_Pepel_ (hiljaa). Kuoliko jo?...\n\n    (Seisten paikallaan, katsoa kurkoittaa sänkyyn).\n\n_Luka_ (hiljaa). Sen kärsimykset ovat loppuneet!... Vaan missä hänen\nmiehensä on?\n\n_Pepel_. Kapakassa, varmaankin...\n\n_Luka_. Pitää ilmoittaa...\n\n_Pepel_ (pelolla). Minä en rakasta kuolleita...\n\n_Luka_ (menee ovelle). Eihän niitä tarvitsekaan rakastaa... Rakastaa\ntäytyy eläviä... eläviä pitää...\n\n_Pepel_. Minä lähden kanssasi...\n\n_Luka_. Pelkäätkö?\n\n_Pepel_. Minä en pidä siitä, että...\n\n    (Menevät kiirehtien. Tyhjää ja hiljaista. Porstuan oven\n    takaa kuuluu epäselvää melua. Näyttelijä astuu sisään).\n\n_Näyttelijä_ (ovea kiinni panematta, seisahtuu kynnykselle, pitäen\nkiinni pihtipielistä, huutaa). Ukko hoi! Missä sinä olet? Nyt -- minä\nmuistan... kuuleppas!\n\n    (Horjuen, astuu pari askelta eteenpäin ja,\n    asettuen lausujan asentoon, lausuu):\n\n        Hyvät herrat! Jos maailma tää\n        Totuuteen tiet' ei löyteä saata,\n        Silloin suokaatte kunnia siitä\n        Hourupäiselle sille, mi meille\n        Kultahourehen tuon edes loi!\n\nUkko hoi!\n\n    (Natascha ilmestyy hänen taakseen ovelle).\n\n        Joskin huomenna tien tämän maan\n        Päivä jättäisi valkeudetta,\n        Joku miel'puoli pääkopastansa\n        Heti huomenna aattehellansa\n        Valohon loisi maan kokonaan.\n\n_Natascha_ (nauraa). Mokomakin!... variksen pelätti... Saanut taas\npäänsä täyteen...\n\n_Näyttelijä_ (kääntyen häneen). Kas vaan, sinäkö se olet? Vaan missä on\nukko... tuo rakas ukkosemme? Täällä, nähtävästi, ei ole ketään...\nHyvästi, Natascha! Niin... hyvästi!\n\n_Natascha_ (tulee sisään). Ei vielä tervehtinytkään, ja jo sanoo\nhyvästi...\n\n_Näyttelijä_ (sulkee häneltä tien). Minä muutan täältä... lähden\npois... Kun kevät tulee, niin silloin minä olen poissa...\n\n_Natascha_. Pois tieltä... mihin sinä menisit?\n\n_Näyttelijä_. Etsimään kaupunkia... jossa parannetaan... Mene sinä\nmyös... Oi Ophelia!... Mene luostariin!... Ymmärrätkö sinä, että löytyy\norganismi parantola... juopoille... Mainio parantola... Marmorista\nrakennettu... marmorilattiat! Valo... puhtaus, ruoka... kaikki\nilmaiseksi! Ja marmorista lattiat! Kyllä minä sen löydän, minut\nparannetaan ja... minä voin alkaa uudestaan... Minä olen uudella\nsyntymysmatkalla \"uudestisyntymään\"... niinkuin kuningas Lear sanoo.\nNatascha... näyttämöllä tästä lähtien tulee minun nimeni olemaan\nSvertschkov-Savolschskij... sitä nimeä ei tunne kukaan! Ei kukaan! Nyt\nminulla ei ole nimeä... Käsitätkö miltä se tuntuu, kun ihminen kadottaa\nnimensä?... Jokaisella -- koirallakin on nimensä...\n\n_Natascha_ (kiertää varovasti Näyttelijän ohitse, seisahtuu Annan\nvuoteen ääreen ja katsoo).\n\n_Näyttelijä_. Ihmisellä täytyy olla nimi...\n\n_Natascha_. Herranen aika!... Katsokaa... hän on kuollut...\n\n_Näyttelijä_ (pyörittää päätään). Mahdotonta...\n\n_Natascha_ (peräytyen). Totta totisesti... katso...\n\n_Bubnov_ (ovella). Mitä katsomista siinä on?\n\n_Natascha_. Anna on kuollut!\n\n_Bubnov_. Lakannutpahan lienee yskimästä. (Menee Annan vuoteen luo,\nkatsoo ja kääntyy omalle paikalleen). Pitää ilmoittaa Kleschjille... se\non -- hänen asiansa toimittaa...\n\n_Näyttelijä_. Minä menen... ja sanon... että hän on hävittänyt\nnimensä!... (Menee).\n\n_Natascha_ (keskellä huonetta). Tuolla tavalla joskus vielä minäkin\nraukka... tulen kellariin hyljätyksi...\n\n_Bubnov_ (laittelee jonkinlaisista repaleista itselleen makuusijaa).\nMitä? Mitä sinä höpiset?\n\n_Natascha_. Niin vaan... itsekseni...\n\n_Bubnov_. Odotat kai Vasjkaa? Pidä varasi, kyllä Vasjka vielä joskus\nvääntää niskasi nurin...\n\n_Natascha_. Eikö tuo liene yhdentekevä -- kuka vääntää? Parasta, että\nantaa Vasjkan vääntää...\n\n_Bubnov_ (käypi loikomaan). Se on oma asiasi...\n\n_Natascha_. Se on hyvä, että tämäkin kuoli... Mutta kuitenkin... Kun\najattelee... niin tulee sääli... minkätähden ihminen elää?\n\n_Bubnov_. Mitä säälimistä siinä on? Kaikki tekevät niin: syntyvät,\nelävät ja kuolevat. Minä kuolen... sinä kuolet..\n\n    (Sisään tulevat: Luka, Tattari, Krivoi-Zob ja Kleschj;\n    Kleschj kaikista viimeisenä, astuu verkalleen kytistyneenä\n    ja olkapäät koholla).\n\n_Natascha_. Sch -- sch! Anna on...\n\n_Krivoi-Zob_. Jo kuultiin... levätköön rauhassa, kun on kuollut...\n\n_Tattari_ (Kleschjille). Täytyy kantaa ulos! Porstuaan täytyy viedä! Ei\nkuollut täällä saa nukkua... täällä tulevat elävät nukkumaan...\n\n_Kleschj_ (hiljaa). Kyllä viedään...\n\n    (Kaikki menevät sängyn luo. Kleschj katsoo toisten\n    olkapäitten yli ruumista).\n\n_Krivoi-Zob_ (Tattarille). Luuletko, että ruumis alkaa haista? Ei siitä\nmitään hajua tule... Hän oli jo elävänä palvautunut ja kuivettunut...\n\n_Natascha_. Oi Jumalani! Eikö teissä löydy minkäänlaista säälin\ntunnetta... Sanoisitte edes jonkun hyvän sanan! Voi teitä...\n\n_Luka_. Sinä, tyttöseni, älä ole pahoillasi... ei se mitään! Mistä he\nsitä ymmärtäisivät... Mitäpä me kuolleita säälisimme? Oh, rakkaani!\nEmmehän me sääli eläviäkään... itse itseämme emme voi sääliä...\nsaatikka sitten muita!\n\n_Bubnov_ (haukotellen). Eikä kuolema puhetta pelkää... sairaus kyllä\npelkää, vaan kuolema ei koskaan!\n\n_Tattari_ (poistuen). Tästä täytyy poliisille...\n\n_Krivoi-Zob_. Niin poliisille -- se on välttämätöntä! Kleschj! Oletko\nilmoittanut poliisille?\n\n_Kleschj_. En... Pitäisi saada haudatuksi... ja minulla on rahaa\nkaikkiaan vaan 40 kopekkaa...\n\n_Krivoi-Zob_. Tämmöisessä tapauksessa täytyy ottaa laina... taikka jos\nme keskuudessamme kokoisimme... jokainen antaa minkä voi... Vaan\npoliisille täytyy heti ilmoittaa! Muuten voivat vielä ajatella että\nolet itse tappanut akkasi... taikka...\n\n    (Menee makuulavalle aikeessa käydä Tattarin viereen nukkumaan).\n\n_Natascha_ (menee Bubnovin makuulavan luo). Kyllä minä nyt alan hänestä\nuneksia... se on varma... Minulle aina kuolleet ilmestyvät unessa...\nminä en uskalla yksin täältä lähteä... porstuassa on pimeä...\n\n_Luka_ (seuraa häntä). Sinun pitää eläviä pelätä ja varoa heiltä\nitseäsi... sen sanon sinulle...\n\n_Natascha_. Ukko, saata minua...\n\n_Luka_. Kyllä minä saatan, mennään vaan!\n\n    (Menevät. Paussi).\n\n_Krivoi-Zob_. Oho-ho-o! Asàn! Kuules ystävä, pian tulee kevät... sitten\nmeidän tulee lämmin elellä. Maalla nyt jo miehet parhaillaan aurojansa\nreilaan laittavat... ja alkavat kyntää peltojaan... Entäs me?...\nAsàn?... Hän vetelee jo hirsiä, kirottu Muhametti...\n\n_Bubnov_. Tattarit rakastavat aina nukkua...\n\n_Kleschj_ (seisoo keskellä lattiaa ja katsoa tuijottaa eteensä). Mitä\nminun on nyt tehtävä?\n\n_Krivoi-Zob_. Pane maata ja nuku... siinä kaikki...\n\n_Kleschj_ (hiljaa). Entäs... kuollut... mitenkä sen kanssa?\n\n    (Ei kukaan vastaa hänelle. Satin ja Näyttelijä tulevat).\n\n_Näyttelijä_ (huutaa). Ukko! \"Tänne, sinä minun uskollinen Kenttini\"...\n\n_Satin_. Miklucha-Maklai tulee... ho-hoo!\n\n_Näyttelijä_. Sovittu ja päätetty! Ukko, missä sinä olet... missä on se\nkaupunki, josta puhuit?\n\n_Satin_. Fata-morgana! Ukko valehteli sinulle... Ei sellaista kaupunkia\nlöydy missään! Ei kaupunkia, eikä ihmisiä... ei missään mitään!\n\n_Näyttelijä_. Valehtelet!\n\n_Tattari_ (hypähtää ylös). Missä on isäntä? Menen valittamaan\nisännälle! Kun ei saa nukkua, ei saa ottaa maksua... Kuolleita...\nhumalaisia... jokapaikassa...\n\n    (Lähtee sukkelaan. Satin viheltää hänen jälessään).\n\n_Bubnov_ (unisella äänellä). Käykää nukkumaan, pojat, älkää rähiskö...\nyöllä täytyy nukkua!\n\n_Näyttelijä_. Niin... täällä -- ahaa! Tääll' on ruumis... \"Meidän\nnuottahamme sattui ruumis vaan\"... se on B-Beranger'n runoelmasta!\n\n_Satin_ (huutaa). Kuolleilla ei ole kuuloa, eikä tuntoa! Huuda... ja\nkilju niin paljon kuin jaksat... Kuolleet eivät kuule!..\n\n_Luka_ (ilmestyy ovelle).\n\n    Esirippu.\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS.\n\n\nTyhjä ala, rakennusten välissä, jossa on hujan hajan kaikenmoista romua\nja roskaa, puun kappaleita y.m. Perällä hyvin korkea tiili-kivimuuri,\nsen vieressä muutamia seljapuun pensaita. Oikealla -- vanha,\njonkunlainen ulkorakennuksen puuseinä. Vasemmalla -- harmaa, aikoja\nsitten rapattu seinä, josta rappaus on suurimmaksi osaksi pois\nputoillut; se on Kostiljevin yömajan ulkoseinä. Harmaa rakennus seisoo\nviistossa, siten että sen peräkulma on melkein keskellä näyttämöä.\nYömajan ja perämuurin välissä on kapea sola. Harmaassa seinässä on\nkaksi ikkunaa: yksi aivan maan tasalla, toinen pari kyynärää\nkorkeammalla ja taempana (lähempänä perämuuria); sen seinän vierellä on\nmatala työreki, jalakset ylöspäin; hirren päitä ja kaikenmoista\npuuromua, noin 4 arschinan pituisia riukuja y.m. Oikealla --\nhirsiseinän vieressä, vanha lautakasa. Ilta-aurinko on juuri\nlaskeutumaisillaan ja valaisee perämuuria punertavalla valollaan.\nMustissa seljapuun oksissa ei näy vielä urpujakaan. Natascha ja Nastja\nistuvat vierekkäin hirrellä. Reellä istuu Luka sekä Parooni. Kleschj\nloikoilee puukasalla oik. puolisen seinän vieressä. Maantasalla\nolevasta ikkunasta näkyy Bubnovin naama.\n\n    Varhainen kevät. Lumi on juuri sulanut.\n\n_Nastja_ (ummistaen silmänsä, nyökkyy tahdissa senmukaan kuin puhuu\nlaulavalla äänellä). Sitten hän tuli yöllä puiston lehtimajaan,\nniinkuin oli puhe... minä olin häntä siellä odottanut jo pitkän aikaa,\nvavisten pelosta ja surusta. Hän myöskin vapisi ja oli kalpea kuin\nliitupalanen ja hänellä oli levorveri kädessään...\n\n_Natascha_ (pureksii päivänkukan siemeniä). Näetkös nyt! Luultavasti se\non totta, kun sanotaan, että kaikki tutentit ovat hurjapäisiä...\n\n_Nastja_. Ja sitten hän sanoi minulle peloittavalla äänellä: -- sinä\nolet minun kallein aarteeni...\n\n_Bubnov_. Ho-ho! Kallein aarteeni?\n\n_Parooni_. Älä keskeytä! Jos ei miellytä, älä kuuntele, mutta anna\nvalhetella loppuun asti... No, entäs sitten?\n\n_Nastja_. Ylönpalttinen, sanoo, on minun rakkauteni! Mutta vanhempani,\nsanoo, eivät suostu koskaan siihen, että minä sinut vihille veisin...\nvaan uhkaavat kirota minut ijankaikkisesti, sinun rakkautesi takia. Ja\nsentähden, sanoo, minä olen pakoitettu lopettamaan elämäni... Ja\nlevolveri oli hänellä hyvin iso, ja siihen oli ladattu kymmenen\nkuulaa... Hyvästi, sanoo, sinä minun sydämmeni rakkahin ystävä! -- Olen\njärkähtämättömästi päättänyt... että sinutta minä en voi elää. Minä\nvastasin hänelle: Raulj... sinä minun unohtumaton ystäväni...\n\n_Bubnov_ (ihmetellen). Mitä? Kuinka? Karaul?\n\n_Parooni_ (nauraa hohottaa). Nastjka! No mutta... viime kerralla sinä\nkerroit, että se oli -- Gaston!\n\n_Nastja_ (hypähtäen ylös). Vaiti... onnettomat! Ah... te kulkurikoirat!\nVoitteko... voitteko käsittää mitä on... rakkaus? Todellinen rakkaus?\nSe oli minulla todellista rakkautta! (Paroonille). Sinäkin! Mokoma,\nmitätön ihminen!.. Olet vielä sivistynyt... sanoit sängyssä kahvia\njuoneesi...\n\n_Luka_. No, mutta malttakaatte vähän! Älkää häiritkö! Tehkää toiselle\nmieliksi... Eihän asia riipu yhdestä sanasta, vaan siitä, missä\nmielessä sana sanotaan -- se on pääasia! Älä ole milläsikään tyttönen,\nkerro sinä vaan!\n\n_Bubnov_. Antaa variksen värjätä sulkiansa... Anna huhkia!\n\n_Parooni_. No, entäs sitten!\n\n_Natascha_. Älä usko, mitä he sanovat... mitä heistä? He vaan\nkateudesta häiritsevät... kun eivät voi itsestään mitään kertoa...\n\n_Nastja_ (istuu uudestaan). En tahdo enempi kertoa!... Kun ne eivät\nkuitenkaan usko... nauravat vaan... (Keskeyttää äkkiä puheensa, on\nääneti pikkusen aikaa, sulkee uudestaan silmänsä, alkaa jatkaa\nkertomustaan tulisesti ja kovalla äänellä, lyöpi puhuessaan kädellään\ntahtia -- näyttää aivan kuin kuulisi kaukaista soitantoa). Ja sitten\nminä vastasin hänelle: -- sinä olet minun elämäni ilo! minun öitteni\nkirkas kuu! En minäkään voi elää ilman sinua maailmassa... sentähden\nettä rakastan ja tulen rakastamaan sinua aina hulluuteen asti, niin\nkauan kuin sydän rinnassani sykkii! Älä sinä vaan lopeta nuorta\nelämääsi... sinun rakkaitten vanhempiesi tähden, joka olet heidän\nilonsa ja kaikki kaikessa... hylkää minut! Parempi että minä kadotan\nitseni ja elämäni sinun tähtesi... minä -- yksin... minähän oon vaan\nsensemmoinen... se on parasta! Että minä katoan... se on parasta ja\nsaman tekevä minulle! Enhän kelpaa mihinkään... eikä minulla ole\nmitään... ei mitään...\n\n    (Peittää silmänsä ja itkee äänettömästi).\n\n_Natascha_ (kääntäen häntä syrjään, sanoo hiljakseen). Älä itke... ei\ntarvitse!\n\n_Luka_ (hymyillen silittää Nastjan päätä).\n\n_Bubnov_ (nauraa hohottaa). Eikö se ole niinkuin mikäkin -- penteleen\nposliinivauva?\n\n_Parooni_ (myös nauraa). Sinä ukko luulet, että tuo kaikki on totta? Se\non urkittua siitä kirjasta, jonka nimi on \"Rakkauden uhri\"... Kaikki\ntuo on pelkkää lorua! Anna hänen olla!...\n\n_Natascha_. Mitä se sinuun koskee? Sinäkin! Olisit jo ääneti... johan\nJumala on sinua rangaissut.\n\n_Nastja_ (vimmoissaan). Kadonnut sielu! Tyhjä ihminen! Missä on sinun\n-- sielusi?\n\n_Luka_ (ottaa Nastjaa kädestä). Mennään pois, rakkaani! Älä kiivastu\ntyhjästä! Minä -- tiedän... Minä -- uskon! Sinä olet oikeassa, he eivät\nkäsitä... Kun sinä itse vaan uskot, että se oli todellista rakkautta...\nniin kyllä se sitä oli! Ihan varmaan oli! Älä suutu hänelle -- tuolle\nasuinkumppanillesi... Hän... ehkäpä vain kateudesta nauraa... hänellä\nkenties ei milloinkaan ollut tuota oikeata... taikka ei ole ollut\nmitään! Mennään pois!\n\n_Nastja_ (puristaa kovasti käsiä rintaansa). Vaari kulta! Todentotta...\nkaikki on ollut olemassa! Kaikki se on tapahtunut!... Hän oli tutentti.\nRanskalainen... ja hänen nimensä oli Gaston... ja hänellä oli pieni,\nmusta parta... ja hänellä oli kiiltonahkaiset kengät... se oli niin --\nvaikka salama iskisi minuun tässä paikassa! Ja hän rakasti minua\nniin... niin... niin että!\n\n_Luka_. Minä -- ymmärrän! Älä ole milläsikään! Minä uskon kaiken tuon!\nVai oli hänellä kiiltonahkaiset kengät? Ai-jai-jai! No, -- ja sinä\nmyöskin rakastit häntä?\n\n    (Menevät nurkan taakse).\n\n_Parooni_. Kyllä on tuo tyttö typerä... hyväsydämminen mutta tavattoman\ntyperä.\n\n_Bubnov_. Mistähän sekin tulee... että ihminen niin kernaasti\nvalehtelee. Hänellä on jumaliste aina valheet valmiina... aivan kuin\nseisoisi aina tutkijatuomarin edessä... Toden totta!\n\n_Natascha_. Nähtävästi valhe miellyttää enempi kuin totuus... Minä\nmyös...\n\n_Parooni_. Mitä -- minä myös? Annas kuulua!\n\n_Natascha_. Mielessäni kuvittelen kuvittelemistani ja -- odotan...\n\n_Parooni_. Mitä?\n\n_Natascha_ (hämillään, hymyilee). Niin vaan... Ajattelen, että,\nhuomenna... tulee jostakin... joku... erityinen... Taikka tapahtuu\njotain... jotain ennen kuulumatonta... Sitä olen odottanut kauan... ja\naina yhä odotan... Vaikka todellisuudessa... ei ole mitään odotettavaa?\n\n    (Paussi).\n\n_Parooni_ (naurahtaen). Ei ole mitään odottamista... Minä -- en odota\nmitään! Kaikki on jo... ollut! Mennyt -- loppunut!.. No, entäs sitten?\n\n_Natascha_. Toisinaan taasen... kuvittelen itsekseni, että nyt\nhuomispäivänä minä... kuolen jollain äkillisellä kuolemalla... Ja siitä\ntulee aina semmoinen pelko... Kesällä on hauska ajatella kuolemaa...\nkesällä kun on ukkosen ilmoja... ja salamahan voipi milloin tahansa\ntappaa...\n\n_Parooni_. Ei sinunkaan elämäsi mahda kovin hauska olla... se sinun\nsisaresi... sillä on pirullinen luonto!\n\n_Natascha_. Kenenkä täällä sitten on hyvä olla? Kaikilla on huono...\nniinkuin näkyy...\n\n_Kleschj_ (on tähän asti ollut paikallaan eikä ole ottanut osaa\nkeskusteluihin -- hypähtää äkkiä ylös). Kaikillako? Valehtelet! Ei\nkaikilla! Jos olisi kaikilla... silloin se ei tuntuisi niin\nkatkeralta... niin juuri...\n\n_Bubnov_. Mitä nyt -- piruko sinua puski? Kun niin rupesit ulvomaan!\n\n_Kleschj_ (heittäytyy uudelleen samalle paikalle loikomaan ja mutisee\nitsekseen).\n\n_Parooni_. Ei... kyllä minun täytyy mennä lepyttelemään sitä Nastjaa...\nmuuten se ei anna ryyppyrahaa...\n\n_Bubnov_. Hm... Ihmiset todella mielellään valehtelevat... Jospa\nNastjka nyt valehteleekin... sen vielä ymmärtää! Hän nyt on tottunut\nkasvojansakin maalaamaan... jos hän sitten sieluansakin vähän\nsisältäpäin sutaisee... punaisella poskimaalilla niin... Mutta... miksi\nmuut valehtelevat? Luka, esimerkiksi... hän valehtelee hyvin paljon...\nja ilman, että hänelle on siitä mitään hyötyä... Vanha ukko jo... Mitä\nhänen tarvitsisi enää valehdella?...\n\n_Parooni_ (menee naurahdellen). Kaikkien ihmisten sielu on vähän\nharmahtava... Kaikki tahtovat sitä vähän sutaista punaisella\nposkimaalilla...\n\n_Luka_ (tulee nurkan takaa). Miksi sinä, herra, kiusaat sitä tyttöä?\nAntaisit hänen olla rauhassa... antaa hänen itkeä ratokseen... omaksi\nhuvikseenhan hän kyyneleitä vuodattaa... eihän se sinua vahingoita?\n\n_Parooni_. Se on hassua, ukko! Se suututtaa minua... Tänään on --\nRaoul, huomenna -- Gaston... kuitenkin aina yhtä ja samaa! Samahan tuo\nminusta -- minä menen sopimaan hänen kanssaan... (Menee).\n\n_Luka_. Mene -- ja mielistele häntä vähän! Se ei ole koskaan\nvaarallista, jos ihmistä silloin tällöin vähän mielistelee...\n\n_Natascha_. Voi kuinka hyvä sinä olet, vaari... Miksi sinä olet niin\nhyvä?\n\n_Luka_. Hyvä, sanot? No... jos on niin, niin olkoon niin!...\n(Tiilimuurin takaa kuuluu hiljakseen laulua ja hanurin soittoa).\nPitäähän sitä, tyttöseni, jollekulle olla hyväkin... ihmisiä pitää\nsääliä! Kristus -- hän sääli kaikkia ja käski meidän tekemään samoin...\nMinä sanon -- jos säälii ihmistä aikanaan... se on aina hyvä!\nEsimerkiksi, kun minä palvelin eräällä insinöörillä, lähellä Tomskin\nkaupunkia, huvilan vahtina... No! Huvila oli synkässä metsässä... oli\ntalvi ja minä -- ypöyksinäni huvilassa... Kaikki kävi hyvin! Ainoastaan\nerään kerran -- kuulen että -- alkavat tunkeutua sisään!\n\n_Natascha_. Varkaat?\n\n_Luka_. Niin. Todenteolla, tunkeutuvat. Hyvä!... Minä otan pyssyrähjän\nkäteeni, menen ulos... Katson -- heitä on kaksi... avaavat juuri\nikkunaa -- ja ovat niin puuhassa ett'eivät huomaa minua ollenkaan.\nMinäpä ärjäsen heille: hei, te siellä!... menkää pois!... Mutta he --\nkirveet käsiinsä ja minuun päin... Minä heitä varoitan -- että, älkää\ntulko! Taikka -- paikalla ammun! .. Ja samalla käännän pyssyrähjää\nmilloin toista, milloin toista kohti. Ne molemmat -- maahan polvilleen\nja rukoilemaan: -- päästä muka menemään. No, ja minä olin jo... niin\nsydämmistynyt... kirveitten tähden, ymmärräthän! Vastaan heille: minä\nteitä, senkin piruja, käskin pois, -- ette lähteneet... nyt, sanon:\nmenköön jompikumpi, taittamaan puusta hyvät vitsat! Taittoivat vitsat.\nNyt toinen -- maahan vatsalleen, ja toinen -- ala vatkata häntä! Ja\nniin ne minun käskyni mukaan, kylvettivät toinen toistaan oikein\nhyvästi. Kun kumpikin oli saanut selkäsaunan... sanovat minulle: --\nvaariseni, sanovat, anna Herran tähden meille vähän leipää! Olemme ihan\nsupo-suuruksetta. Täss' on sinulle varkaat -- arvelin, ihan hyviä\nihmisiähän nämä ovat... (Nauraa). Ja kirveillä uhkasivat! Nyt... Hyviä\nmiehiä kumpikin... Minä sanoin heille: no, miksi te sen vietävät, ette\ntulleet heti suoraan pyytämään leipää? Mutta he: tuskoittaa jo, ja\nsuututtaa --, sanovat... pyydät -- pyydät, eikä kukaan anna!... Ja\nsillätavoin he jäivät luokseni asumaan koko talveksi. Toisen nimi oli\nStepan, -- hän hyvin usein tempasi pyssyrähjän käteensä ja kävi\nmetsästämässä... Toista kutsuttiin Jaakoksi, se oli sairaloinen ja yski\nlakkaamatta... Ja siitä lähtien me kolmenkesken vartioittiin koko talvi\nhuvilaa. Kun tuli kevät -- hyvästi nyt, sanoivat, vaari, kiitos\nkaikesta! Ja niin läksivät tallustamaan... Venäjälle.\n\n_Natascha_. Ne olivat varmaankin karkulaisia? Pakkotyöhön tuomittuja?\n\n_Luka_. Aivan oikein, karkulaisia molemmat... Siperiasta karkasivat...\nHyviä miehiä kumpikin!... Jos minä en olisi heitä silloin säälinyt --\nkenties olisivat tappaneet minut... taikka ehkä vielä... Ja sitten --\noikeuteen ja vankeuteen ja Siperiaan... mitä hyötyä siitä olisi ollut?\nEi vankila -- eikä Siperia hyvään opeta... vaan ihminen opettaa...\nniin! Ihminen voipi hyvään opettaa... aivan yksinkertaisesti!\n\n    (Paussi).\n\n_Bubnov_. Thja!... Minä en osaa valehdella! Minkätähden pitäisi\nvalehdella? Minun mielestäni -- anna totuuden kuulua aina semmoisena\nkuin se on! Mitä sitä ujostella?\n\n_Kleschj_ (hypähtää yht'äkkiä uudelleen ylös, aivan kuin tuli olisi\nhäntä polttanut, puhuu huutamalla). Mikä totuus? Missä on totuus?\n(Riuhtoo repaleisia vaatteitaan). Tässä on totuus! Ei ole työtä... eikä\nvoimia! Se on totuus! Ei kotia... ei olopaikkaa missään! Ei paikkaa,\nmissä levähtää... Täytyy heittää henkensä... siinä on totuus! Piru.\nMitä minä teen totuudella... mihin minä sitä tarvitsen? Anna minun\nhengähtää... levähtää anna minun!... Olenko minä mitä pahaa tehnyt?...\nMiksi minulle tyrkytetään -- totuutta? Ei saa elää, piru vieköön -- ei\nsaa elää -- siinä, se on, totuus!...\n\n_Bubnov_. Kylläpä lasketteli!...\n\n_Luka_. Voi Herra Jumala... kuuleppa sinä, rakkaani!...\n\n_Kleschj_ (vapisee liikutuksesta). Puhukaa te tässä -- totuudesta! Sinä\nukko, joka kaikkia lohduttelet... Minä sanon sinulle... minä vihaan\ntotuutta... ja minä vihaan kaikkia! Kirottu olkoon -- totuus!\nYmmärrätkö? Totuus olkoon kirottu!\n\n    (Juoksee nurkan taa, katsahtaen taakseen).\n\n_Luka_. Ai-jai-jai! Miten tulistui mies... ja mihin lienee juossut?\n\n_Natascha_. Aivan kuin olisi takaraivolleen tärähtänyt...\n\n_Bubnov_. Mainiosti lasketteli! Aivan kuin olisi teatterissa\nnäytellyt... Sitä tapahtuu usein... Ei ole vielä tottunut elämään...\n\n_Pepel_ (tulee hitaasti nurkan takaa). Rauha kunnialliselle seuralle!\nYhäkö se Luka, vanha viekas, täällä juttujaan kertoilee?\n\n_Luka_. Olisitpa nähnyt... miten tässä eräs ihminen huusi!\n\n_Pepel_. Oliko se Kleschj? No, mitä hän? Tuonnehan tuo juoksi aivan\nkuin löylynlyömä...\n\n_Luka_. Kyllä juoksetkin... jos sillä tavalla sydämeen sattuu...\n\n_Pepel_ (käypi istumaan). Minä en pidä hänestä... kovin on äreä ja\nylpeä. (Matkien Kleschjiä). \"Minä -- olen työmies.\" Ja toiset muka ovat\nkaikki alempana häntä... Tee työtä, jos se sinua miellyttää... mitä\nylpeilemistä siinä on? Jos työn mukaan arvostellaan... silloin hevonen\nsaa etusijan... hän vetää kuormansa eikä puhu mitään! Natascha! Ovatko\nteikäläiset kotona?\n\n_Natascha_. Hautuumaalle läksivät... ja sieltä lupasivat mennä\niltakirkkoon...\n\n_Pepel_. Sitähän minä ihmettelen kun olet sinäkin vapaana... se on\nharvinaista!\n\n_Luka_ (ajattelevaisesti, Bubnoville). Siinä nyt näet... sinä aina\npuollat totuutta... Totuus ei ole ihmiselle joka aika mieluista...\ntotuus ei aina kelpaa hengen lääkkeeksi... Kerran oli semmoinen tapaus:\nminä tunsin erään miehen, joka oli siinä uskossa, että maan päällä\njossakin paikassa löytyy \"totuuden maa\"...\n\n_Bubnov_. Mi-ikä?\n\n_Luka_. Totuuden maa. Maailmassa, sanoi, täytyy löytyä totuuden maa...\nSiinä maassa, muka, asuvat vaan erityiset ihmiset... hyvät ihmiset!\nToinen toistaan he siellä kunnioittavat ja kaikessa toinen toistaan\nauttavat... ja kaikki käypi heillä mainion hyvästi! No, ja tämä miesi\nalinomaa varusteli itseään matkalle... etsimään totuuden maata. Itse\nhän -- oli köyhä, eli -- huonoissa varoissa... ja toisinaan, kun\nhänelle oikein kovat ajat tulivat eteen... näytti siltä, että tuossa\npaikassa nyt hänen kuolla täytyy... vaan hän ei sittenkään menehtynyt,\nnaurahteli vaan ja sanoi: mitäpä tästä! Kärsimällähän tämän voittaa!\nOdotan vielä vähän aikaa, sitten jätän koko tämän elämän ja lähden\n\"totuuden maalle\"... Ja se oli hänen sydämmensä ainoa ilo -- että\nlöytyy totuuden maa...\n\n_Pepel_. No? Läksikö?\n\n_Bubnov_. Mihin? Ho-ho!\n\n_Luka_. No, tähän samaan paikkaan -- asia tapahtui Siperiassa, --\nlähetettiin eräs, pakkotyöhön tuomittu oppinut... kirjojen, karttojen\nja kaikenmoisten kapineitten kanssa... Mies sanoo tälle oppineelle: ole\nniin hyvä ja näytä sinä minulle, missä päin on totuuden maa ja mistä\nkulkee sinne tie? Oppinut heti paikalla... avasi kirjat selälleen,\nlevitti kartat... katseli -- katseli, etsi -- etsi -- ei, ei löydy\nmistään... totuuden maata! Kaikk'on oikein merkitty, kalkki maat ja\nvaltakunnat ovat otetut siihen prikusta prikkuun, mutta totuuden maata\n-- ei löydy!...\n\n_Pepel_ (hiljaa). No? Eikä löytynyt?\n\n_Bubnov_ (nauraa hohottaa).\n\n_Natascha_. Odota sinä... Kuinka sitten, vaari?\n\n_Luka_. Mies ei usko sitä... Sen täytyy, sanoi, löytyä... etsi\nparemmin! Muuten sinun kirjasi sekä karttasi eivät kelpaa mihinkään,\njos niistä ei totuuden maata löydy... Oppinut otti siitä vähän\npahakseen. Minun, sanoi, kirjani ja karttani ovat aivan oikeat, mutta\nsemmoista totuuden maata -- ei ole koko maailmassa. Mies suuttui\nankarasti -- kuinka, -- sanoi? Minä olen elänyt elämistäni, kärsinyt\nkärsimistäni ja aina uskonut että sellainen maa on olemassa! Ja nyt\nkartat näyttävät ett'ei sitä ole ollenkaan! Se on konnuutta!... Sinä\nsenkin... roisto -- sanoo oppineelle -- lurjus, sinä olet, etkä mikään\noppinut!... Ja pläiskis... korvalle... ja toiselle!... (Äänettömyys).\nSenjälkeen meni kotiinsa ja hirtti itsensä!...\n\n    (Kaikki ovat ääneti. Luka nauraa hymähtää, katsoo\n    Pepeliin ja Nataschaan).\n\n_Pepel_ (hiljaa). Piru vie -- tuo historia ei ole hauska...\n\n_Natascha_. Ei jaksanut kärsiä pettymystään...\n\n_Bubnov_ (synkkänä). Lörpötyksiä...\n\n_Pepel_. Hm... siinä oli sinulle totuuden maa... ei löytynyt mistään...\n\n_Natascha_. Minun on sääli... sitä miestä...\n\n_Bubnov_. Kaikkia sitä keksitäänkin!... Ho-ho! Niin kuin \"totuuden\nmaa!\" Ho-ho-ho!\n\n    (Katoaa ikkunasta).\n\n_Luka_. (Nyökkää päällään ikkunaan päin, jossa oli Bubnov). Nauraa!\nHe-he-he... (Paussi). No, nuoret! voikaa paksusti! Minä piakkoin jätän\nteidät...\n\n_Pepel_. Mihin lähdet?\n\n_Luka_. Hohlien luokse Vähäänvenäjään... Kuulin että... siellä ovat\nperustaneet uuden uskonnon... pitää mennä katsomaan!... Ihmiset\naina etsivät ja pyrkivät parempaan... Suokoon Jumala heille\nkärsivällisyyttä!\n\n_Pepel_. Luuletko, että löytävät?...\n\n_Luka_. Niin ihmisetkö? Kyllä he löytävät! Kuka etsii -- se löytää...\nKuka vahvasti tahtoo -- hän löytää!\n\n_Natascha_. Jos ne edes löytäisivät jotain... Jospa edes keksisivät\njotakin parempaa...\n\n_Luka_. Kyllä -- ne keksivät! Pitää vaan auttaa heitä, tyttöseni... ja\nkunnioittaa pitää...\n\n_Natascha_. Miten minä voin auttaa? Kun itse... olen avun tarpeessa...\n\n_Pepel_ (päättävästi). Minä alan taaskin... alan uudelleen, puhua\nkanssasi... Natascha... nyt tässä -- hänen kuultensa... hän tietää jo\nkaikki... Lähde pois minun kanssani!\n\n_Natascha_. Mihin? Kulkemaanko vankilasta vankilaan?\n\n_Pepel_. Olenhan sanonut -- että minä lakkaan varastamasta! Jumaliste\n-- lakkaan! Kun kerran minkä lupaan -- niin teen myös! Minä osaan lukea\nsekä kirjoittaa... käyn työtä tekemään... Hän tässä, sanoo että, minun\nolisi lähdettävä Siperiaan, vapaaehtoisesti... tule kanssani,\nlähdetään!... Luuletko että tämmöinen elämä ei ole minullekin\nvastenmielistä? Voi Natascha! Kyllä minä tiedän... ja näen!... Minä\nlohdutan itseäni sillä, että löytyy paljon ja suurempia varkaita kuin\nminä -- ja kuitenkin elävät kunniassa... vaan minua se ei auta! Minä...\nen oikeastaan tarkoita sitä! Minä en kadu... omaantuntoon en usko...\nMutta minussa on aina vain sellainen tunne, että täytyy elää...\ntoisella tavalla! Täytyy elää paremmin! Elää täytyy niin... että itse\nvoisi kunnioittaa itseään...\n\n_Luka_. Oikein, rakkaani! Jumala sinua vahvistakoon... ja auttakoon!..\nOikein: ihmisen täytyy kunnioittaa itseään...\n\n_Pepel_. Minä olen varas -- hamasta lapsuudesta saakka... Muulla\nnimellä ei minua koskaan nimitetty kuin: varas-Vasjka ja varkaan-poika!\nJaha... jassoo... Vai niin, ajattelin? -- Noh, minä olen sitten\nvaras!... Ymmärrä minut oikein: kenties minä olenkin uhalla tullut\nvarkaaksi... ja vaan siitä syystä kun ei yksikään ihminen ymmärtänyt\nminua nimittää millään muulla nimellä... Nimitä sinä... Natascha...\nNimitä minua toisella nimellä... mitä?\n\n_Natascha_ (surullisesti). Minä, miten lienee... en oikein luota\nsanoihin... sydämmeni tuntuu niin levottomalta... aivan kuin odottaisin\njotain. Ilmanaikojaan sinä Vasilij otit sen asian tänään puheeksi...\n\n_Pepel_. Milloinka sitte? Eihän tämä ole ensikerta...\n\n_Natascha_. Mitä varten minä sinun kanssasi läksisin? Jos se olisi edes\nrakkaudesta... enhän rakastakaan sinua niin erityisesti... Toisinaan\nsinä kyllä miellytät minua... toisinaan taasen kun katson päällesi,\nniin ilettää... Luultavasti -- minä en rakasta sinua... rakastetussa ei\nkoskaan huomata huonoa puolta... mutta minä -- minä huomaan...\n\n_Kleschj_. Kyllä vielä rakastat -- älä pelkää! Kyllä totut minuun kun\nolet vaan myöntyväinen! Toista vuotta olen jo katsellut sinua... olen\ntullut tuntemaan sinut hyväksi tytöksi ja luotettavaksi ihmiseksi...\nKovin olen sinuun rakastunut!...\n\n_Vasilisa_ (ilmestyy ikkunaan pyhäpäiväisissään ja nojautuu ikkunan\npihtipieltä vasten kuuntelemaan).\n\n_Natascha_. Vai niin. Minuun rakastunut... vaan sisareni...\n\n_Pepel_ (hämillään). No, mitä hänestä? Vähänkö sitä semmoista sattuu...\n\n_Luka_. Älä sinä, tyttönen, siitä välitä!... Kun ei ole leipää, --\nsyödään saviheinää... Tarkoitan -- kun on leipä lopussa...\n\n_Pepel_ (synkästi). Sääli minua! .. Ei ole eloni kadehdittavaa... suden\nelämää vietän... vähän on iloa... Aivan tuntuu kuin suohon vajoaisin...\nKaikki mihin kiinni tartun, on mädännyttä ja katkiaa... Sisaresi,\najattelin, jos hän ei olisi niin ahnas rahalle... niin mielelläni...\nolisin ehkä suostunut kaikkeen!... Ja jos sitten olisin hänet tykkynään\nomakseni saanut... Vaan hän tarvitsee muuta... hän tahtoo rahaa... hän\ntahtoo vapautta... vapautta, viettääkseen irstaista elämää. Hänestä ei\nole minulle apua... Vaan sinä -- joka olet kuin nuori näre vaikka\nhelpeesi pistävätkin, kuitenkin sinä tuet minua...\n\n_Luka_. Minä myös kehoitan -- mene hänen kanssaan naimisiin tyttönen,\nmene! Ei hän ole huono nuorukainen! Sinä vaan useimmiten muistuta\nhänelle sitä, että hän on hyvä nuorukainen, ett'ei hän, niin\nsanoakseni, sitä unehuttaisi! Sinua hän uskoo... Sinä puhele aina hänen\nkanssaan näinikään: \"Vasja, kuule -- sinä olet hyvä ihminen... muista\nse!\" Ajattelehan, rakkaani, mihin sinä muuanne menisit? Sisaresi on\nkuin villi peto, ja hänen miehestään ei puhettakaan -- se on pahaa\npahempi... entäs tämä elämä täällä... mihin sinä menisit! Mutta Vasja\non sentään vielä parhaimmillaan...\n\n_Natascha_. Minä tiedän sen... olen monasti ajatellut... ett'ei ole\nmihin mennä... Mutta kun minä en voi uskoa ketään... Minulla ei ole\nmitään mihin menisin...\n\n_Pepel_. Yksi tie sinulla kyllä on... vaan ennemmin minä sinut\ntappaisin... ennenkuin sille tielle laskisin...\n\n_Natascha_ (hymyillen). Vai niin... en vielä ole vaimosikaan ja\ntahtoisit jo tappaa.\n\n_Pepel_ (syleilee häntä). Jätä kaikki, Natascha! Lähde kanssani!...\n\n_Natascha_ (painautuu häntä vasten). Mutta... yhden asian minä sinulle\nsanon, Vasilij... aivan kuin Jumalan edessä! Heti ensikerran, kun sinä\nvaan minua lyöt, taikka muuten loukkaat... niin silloin en sääli\nmitään... silloin minä joko hirtän itseni, taikka...\n\n_Pepel_. Kuivukoon käteni, jos sen sinua vastaan nostan!...\n\n_Luka_. Älä epäile tyttöseni! Sinä olet tarpeellisempi hänelle, kuin\nhän sinulle.\n\n_Vasilisa_ (ikkunasta). Ja niinpä ne sitten kihlasivatkin toisensa!\nNeuvo sekä rakkaus!\n\n_Natascha_. Jo tulivat!... oi Jumalani! He näkivät... voi Vasilij!\n\n_Pepel_. Mitä sinä pelkäät? Ei sinua nyt uskalla kukaan koskea!\n\n_Vasilisa_. Älä pelkää Natalia! Ei hän sinua lyö... Ei hän osaa lyödä,\neikä rakastaa... minä tiedän sen!\n\n_Lukan_ (puoliääneen). O, sinä vaimo... myrkkyinen matelias...\n\n_Vasilisa_. Sanoissa hän vaan on rohkea...\n\n_Kostiljev_ (tulee). Nataschka! Mitä sinä täällä teet,\ntyhjäntoimittaja? Juorujako sepittelet? Omaisias täällä panettelet,\nmutta tee on keittämättä, pöytä siivoamatta.\n\n_Natascha_ (mennessään). Tehän sanoitte menevänne kirkkoon...\n\n_Kostiljev_. Se ei ole sinun asiasi, mitä me sanoimme... Sinun on\ntehtävä se mitä on käsketty ja mikä sinulle kuuluu!\n\n_Pepel_. Hiljaa, siinä! Hän ei ole enempi sinun palvelijasi... Natalia,\nälä mene... älä tee mitään!...\n\n_Natascha_. Älä sinä vielä komenna... se on liian varhaista!\n\n    (Menee).\n\n_Pepel_ (Kostiljeville). Riittää! Jo olette kylliksi pilkkananne\npitäneet ihmistä... Nyt hän on minun!\n\n_Kostiljev_. Si-inun? Milloinka sinä hänet ostit? Paljonko maksoit?\n\n_Vasilisa_ (nauraa hohottaa).\n\n_Luka_. Vasja! Mene sinä -- pois...\n\n_Pepel_. Varokaa itseänne te... naurajat! Vielä muuttuu naurunne\nitkuksi!\n\n_Vasilisa_. Oi, oi, oi älä peloittele! Minä pelkään kovin!\n\n_Luka_. Vasilij -- lähde pois! Näethän, että hän yllyttää vaan sinua...\ntahtoo ärsyttää -- ymmärrätkö?\n\n_Pepel_. Vai niin... Mutta se ei tule sittenkään tapahtumaan, niinkuin\nsinä tahdot!\n\n_Vasilisa_. Se myöskään ei tapahdu, mitä minä en tahdo, Vasja!\n\n_Pepel_ (näyttää hänelle nyrkkiä). Sepähän nähdään!...\n\n    (Menee).\n\n_Vasilisa_ (vetäytyy pois ikkunasta). Kyllä minä sinulle häät\nvalmistan!\n\n_Kostiljev_ (menee Lukan luokse). No, mitä kuuluu, vanhus?\n\n_Luka_. Ei mitään, vanhus!...\n\n_Kostiljev_. Vai aijot sinä pois lähteä, niin kerrotaan?\n\n_Luka_. Jo on aikakin...\n\n_Kostiljev_. Ja mihin?\n\n_Luka_. Mihin pää painuu, ja jalat kantaa...\n\n_Kostiljev_. Siis lurvailemaan... Ei luultavasti ole mukavaa elää\nyhdessä paikassa?\n\n_Luka_. Paikallaan loikovan kiven alle, sanotaan, ei vesikään juokse...\n\n_Kostiljev_. Se on -- kivi se... Mutta ihmisen pitää asua yhdessä\npaikassa... Ei se kelpaa että ihmiset maleksivat kuin torakat... kuka\nmihin tahtoo, sinne matelee... Ihmisen täytyy sijoittaa itsensä\njohonkin... hakea paikka... eikä turhanpäiväisesti harhailla pitkin\nmaailmaa...\n\n_Luka_. Mutta jos jollakin on -- jokapaikassa paikka?\n\n_Kostiljev_. Se on maankiertäjä... hyödytön ihminen... Jokaisen ihmisen\ntäytyy tehdä jotain hyötyä... täytyy tehdä työtä...\n\n_Luka_. Vai niin!\n\n_Kostiljev_. Niin. Mitenkäs muuten? Mikä on oikeastaan... toiviolainen?\nTuollainen eriskummainen olento... joka ei ole muitten ihmisten\nnäköinenkään... Jos ken on todellinen toiviolainen, niin jos hän\ntietääkin jotain... mitä matkallaan on oppinut, yhtä ja toista\ntuommoista, tarpeetonta... Saattaa olla, että hän on tullut siellä\ntotuuttakin tuntemaan... mutta eihän kaikki totuus ole ihmiselle\ntarpeellista!... Jos tiedät jotain semmoista, niin pidä hyvänäsi... ja\nole ääneti. Jos joku on todellinen pyhissävaeltaja, niin hän on aina\nääneti!... Eikä puhele semmoista, mitä muut eivät ymmärrä... eikä hän\nhalua mitään, eikä sekaannu mihinkään, eikä yllytä ihmisiä mihinkään\nturhanpäiväisesti... Miten muut ihmiset elävät se ei liikuta häntä.\nHänen täytyy hakea oikeaa elämää... hänen täytyy asuskella metsissä...\nluolissa... näkymättömänä! Ei ketään häiritä, ei ketään tuomita... vaan\nrukoilla lakkaamatta kaikkien edestä... koko maailman syntien edestä...\nminun syntieni... sinun syntiesi... Kaikkien edestä! Sentähden hän\npakeneekin maailman hälinää... saadakseen rauhassa rukoilla. Sillä\ntavoin pitää... (Paussi). Vaan... mikä pyhissävaeltaja sinä olet?...\nEihän sinulla ole passiakaan... Kunnollisella ihmisellä täytyy aina\nolla passi... Kaikilla kunnon kansalaisilla on passi... niin!...\n\n_Luka_. Löytyy -- kansaa, mutta löytyy myös -- ihmisiä...\n\n_Kostiljev_. Älä sinä viisastele! Äläkä aseta arvoituksia... En minä\nole sinua tuhmempi... Mitä sinä sillä tarkoitat -- kansa ja ihmiset?\n\n_Luka_. Ei se ole mikään arvoitus. Minä vaan sanon, että -- löytyy\nviljelykselle sopivaa maata, sekä löytyy myös viljelykselle sopimatonta\nmaata... Jos hyvään maaperään vaikka mitä kylvät -- niin se kasvaa...\nEikö niin?...\n\n_Kostiljev_. Mitä? Mitä se oli olevinaan?\n\n_Luka_. Otetaan esimerkiksi sinut... Jos vaikka itse Jumala tulisi ja\nsanoisi sinulle: Kuule, Michailo! Koeta olla ihmisiksi!... Eihän siitä\nmitään tulisi... millainen sinä olet -- sellaiseksi jäätkin...\n\n_Kostiljev_. Mi... mi-mitä... tiedätkö sinä sen -- että minun vaimoni\neno on -- poliisi? Ja jos minä...\n\n_Vasilisa_ (tulee). Michail Ivanovitsch, tule juomaan teetä.\n\n_Kostiljev_. Otappa sinä ja korjaa pois täältä luusi! Pois\nkortteerista!...\n\n_Vasilisa_. Niin, niin, ukko, saat mennä tiehesi!... Sinun kielesi on\nkäynyt liian teräväksi... Ja kuka tietää... jos lienetkin\nkarkulainen...\n\n_Kostiljev_. Jo tänäpäivänä... Ettei täällä edes hajahtaisikaan\nsinulta! Taikka muuten... varo itseäsi!\n\n_Luka_. Kutsutko muuten vaimosi enon? Kutsu vaan eno tänne... Täällä on\nmuka saatu kiinni karkulainen... Ehkä eno voipi vielä ansaita\npalkinnon... ainakin kolme kopekkaa...\n\n_Bubnov_ (ikkunassa). Kuka siellä kauppaa tekee? Mistä voipi ansaita\n3 kopekkaa?\n\n_Luka_. Aikovat myödä minut...\n\n_Vasilisa_ (miehelleen). Mennään pois...\n\n_Bubnov_. Kolmestako kopekasta? Varo itseäsi, ukko. Kyllä he myövät\nsinut kopekastakin...\n\n_Kostiljev_ (Bubnoville). Hm... muljotat siinä, kuin tonttu uunin alta!\n\n    (Menee vaimoineen).\n\n_Vasilisa_. Ai, kuinka paljon on maailmassa kaameaa kansaa ja\nkaikenmoisia veijareita!...\n\n_Luka_. Hyvää ruokahalua...\n\n_Vasilisa_ (kääntyen taaksepäin). Kitas kiinni... senkin myrkkysieni!\n\n    (Menee miehineen nurkan taakse).\n\n_Luka_. Ensi yönä -- lähden...\n\n_Bubnov_. Se on parasta. Aina on parasta lähteä ajoissa.\n\n_Luka_. Totta puhut...\n\n_Bubnov_. Minä tiedän. Minä kenties -- pelastuin pakkotyöstä sentähden,\nettä kerran läksin pois ajoissa.\n\n_Luka_. No?\n\n_Bubnov_. Ihan totta. Se tapahtui sillä lailla, että vaimoni oli\npikiintynyt värjärimestariin -- muuten hyvin etevä mies ammatissaan --\nosasi mainiosti laittaa koirannahoista pesukarhun nahkoja... bisamit,\nkengurut... ne hän kaikki laittoi kissannahoista... niin ett'ei kukaan\nvoinut eroittaa oikeata väärästä. Hän oli oikea peto alallaan. No niin\n-- hänen ja vaimoni asiat olivat yhteen takertuneet... ja ne pitivät\nniin toisistaan, että minun täytyi oikein olla varoillani -- ett'eivät\nmyrkyttäisi tai jotenkuten muuten lähettäisi minua toiseen maailmaan.\nJo koitin vaimoani lyödäkin... mutta silloin aina mestari karkasi minun\nkimppuuni ja alkoi mukuloida minkä jaksoi! Kerran repäisi melkein koko\nparran minulta pois ja taittoi yhden kylkiluistani. Niinpä minäkin\ntoisinaan julmistuin... Kerrankin sivalsin vaimoani otsakieroon\nrautaisella mittapuulla... ylipäänsä -- sota oli ankara! Ajattelin\nitsekseni -- ei tästä näin mitään hyvää tule... Kyllä he minusta voiton\nvievät! Ja niinpä jo arvelin nutistaa vaimoni, aivan jo täyttä totta\nsitä tuumailin. Mutta tulin ajoissa järkiini ja läksin tieheni.\n\n_Luka_. Se olikin parasta! Antaa heidän siellä laittaa vaan koirista\npesukarhuja!...\n\n_Bubnov_. Mutta se verstaa... se oli vaimoni nimellä... ja minä jäin\ntällä lailla puille paljaille! Vaikka suoraan sanoen, ei siitä\nverstaasta minulle mitään hyötyä olisi ollut -- juonuthan sen olisin\nkuitenkin... Minä, näetkös, ryyppään ankarasti, ajoittain...\n\n_Luka_. Vai ankarasti, ajoittain?!\n\n_Bubnov_. Oikein hirveästi! Kun kerran alan juoda, niin juon kaikki\nmitä minulla on, -- en jätä muuta kuin Aatamin puvun ylleni... Ja\nsitten vielä -- olen laiska -- ylen laiska -- en kehtaa tehdä\nkerrassaan mitään...\n\n    (Satin ja Näyttelijä tulevat, kinaillen).\n\n_Satin_. Loruja! Sinä et mene minnekkään... se on kaikki hölynpölyä! --\nUkko! Mitä hittoja sinä olet tämän nysän päähän ajanut?\n\n_Näyttelijä_. Valehtelet! Vanhus! Sano sinä hänelle, että hän\nvalehtelee! Minä lähden sinne --! Minä olen raatanut tänään, --\nlakaissut katua... enkä maistanut viinaa tippaakaan! Mitäs siihen\nsanotte, häh? Tässä, näettekös -- kaksi viidenalttinan rahaa ja itse\nolen aivan selvä!\n\n_Satin_. Kaikki tämä on tyhmää! Anna tänne rahat, minä menen ja\nryyppään... taikka pelaan pois...\n\n_Näyttelijä_. Mene tiehesi! Nämä ovat matkarahoja!\n\n_Luka_ (Satinille). Miksi sinä häntä aina sotket pois oikealta tolalta?\n\n_Satin_. Sano sinä, silmänkääntäjä, sinä jumalten suosima, -- mitä\nminun elämästäni tulee? Minä olen hajonnut kappaleiksi. Mutta ei kaikki\nsentään vielä ole hukassa, ukko. Tuskin maailmassa löytyy toista,\nminunlaistani peli-pirua?\n\n_Luka_. Sinä olet hauska, Konstantin... ja miellyttävä!\n\n_Bubnov_. Näyttelijä! Tuleppas tänne!\n\n_Näyttelijä_ (menee ikkunan luokse ja käypi heidän eteensä kykkysilleen\nistumaan. Puhelevat puoliääneen).\n\n_Satin_. Minä, velisein, nuoruudessani olin hyvin ahkera! On oikein\nhauskaa sitä muistellakin! Olin aika velikulta... tanssin mainiosti,\nnäyttelin teaterissa!... Suurin huvini oli aina saada ihmiset hauskalle\ntuulelle!...\n\n_Luka_. No, ja mitenkä sinä sitten pyörähdit pois polulta, häh?\n\n_Satin_. Kas vaan, miten utelias oletkin, ukkorisa? Kaikki sinun\npitäisi tietää... ja mitä varten?\n\n_Luka_. Tahdon oppia ymmärtämään ihmisiä... Kun katselen sinua noin\nvaan -- en ymmärrä mitään! Näen, että olet tuommoinen reilu poika...\netkä ole tyhmäkään... ja yht'äkkiä...\n\n_Satin_. Vankila sen teki, vaariseni! Neljä vuotta ja seitsemän\nkuukautta istuin vankilassa... sen jälkeen -- ei vetele mikään!\n\n_Luka_. Oho-ho! Ja minkätähden istuit?\n\n_Satin_. Konnan tähden... tapoin suutuksissani konnan ja petturin...\nVankilassahan minä vasta korttiakin opin pelaamaan...\n\n_Luka_. Ja tapoit -- varmaankin naisten tähden?\n\n_Satin_. Oman sisareni tähden... Mutta anna sinä olla, äläkä kysele...\nMinä en suvaitse että minulta kysellään... Siitä kaikesta on jo paljon\naikaa kulunut... Sisareni kuoli... siitäkin on jo yhdeksän vuotta...\nkulunut... Sisareni oli kelpo ihminen!...\n\n_Luka_. Hyvinhän sinä näyt osaavan kohtalosi kantaa! Mutta äsken jos\nolisit nähnyt -- kun lukkoseppä tässä alkoi ulvoa... ai-jai-jai!\n\n_Satin_. Kleschj?\n\n_Luka_. Hän juuri. Työtä, huutaa, ei ole... mitään ei ole!\n\n_Satin_. Kyllä hän vielä siihen tottuu... Mitähän minä oikeastaan\nyrittäisin?\n\n_Luka_ (hiljaa). Katsoppas! Tuolta se tulee...\n\n_Kleschj_ (tulee hitain askelin, pää painuneena alas).\n\n_Satin_. No, leski! Miksi haistimesi on noin venynyt? Aijotko keksiä\njotain?\n\n_Kleschj_. Koetan keksiä... mitä olisi tehtävä? Kun ei ole\nminkäänlaista työkalua... hautajaiset nielivät kaikki!\n\n_Satin_. Minä neuvon sinulle: älä tee mitään! Heittäy maan vaivaksi!...\n\n_Kleschj_. Puhu sinä... Minä häpeän ihmisiä...\n\n_Satin_. Älä puhu! Eivät ihmiset yhtään häpeä sitä, että sinä elät\nkoiraa kehnommin... Mutta ajatteleppas jos sinä et käy työtä tekemään,\nminä en käy työtä tekemään... ja vielä sadat... tuhannet, kaikki! --\nymmärrätkös? Kun kaikki jättävät työnteon! Ei kukaan tahdo mitään tehdä\n-- kuinkas silloin käypi?\n\n_Kleschj_. Kaikki kuolla pöksähtävät nälkään...\n\n_Luka_ (Satinille). Sinun pitäisi, kun sinulla on tuollaiset\nmielipiteet, ruveta juoksijaksi... Löytyy sellainen uskonlahko, joita\nsanotaan juoksijoiksi...\n\n_Satin_. Minä tiedän sen... ne eivät ole ollenkaan tyhmiä ihmisiä!\n\n    (Kostiljevin ikkunasta kuuluu Nataschan huutoja: \"Minkätähden?\n    Odottakaa... minkävuoksi...? mistä syystä?\").\n\n_Luka_ (levottomana). Natascha? Eikö se ole Nataschan ääni? häh? Voi\nsinua...\n\n    (Kostiljevin huoneesta kuuluu -- melua, voivotusta, särkyvien\n    astioitten kilinää ja Kostiljevin vinkuva ääni: \"Sinä -- sinä\n    kerettiläinen... sinä nahkiainen...\").\n\n_Vasilisa_. Seis... malta... Kyllä minä hänet opetan... kas noin...\nnoin...\n\n_Natascha_. Auttakaa! Lyövät! Tappavat...\n\n_Satin_ (huutaa ikkunaan). Hei, te siellä!\n\n_Luka_ (hyörien levotonna). Vasja... Vasja pitäisi hakea... voi,\nJumalani! Pojat... Veljet...\n\n_Näyttelijä_ (juosten). Minä haen... heti paikalla...\n\n_Bubnov_. Useinpa ne ovat alkaneetkin sitä pieksää...\n\n_Satin_. Mennään sinne, ukko... ja ruvetaan todistajiksi!\n\n_Luka_ (menee Satinin perässä). Mikä todistaja minusta!... Mitä se\nauttaa... Kun se Vasilj tulisi sukkelammin...\n\n_Natascha_. Vasilisa... sisko... Va-a-a...\n\n_Bubnov_. Nyt ne tukkivat sen suun... menenpä katson...\n\n    (Melu Kostiljevin huoneissa alkaa hälvetä, luultavasti ovat\n    siirtyneet porstuaan. Kuuluu vaan kun ukko kiljaisee:\n    \"Seis!\" Samalla vedetään ovi hyvin kovasti kiinni ja melu\n    katkeaa kerrassaan. Näyttämöllä on hiljaista. Ilta-hämärä).\n\n_Kleschj_ (istuu itsekseen reen päällä, hieroen kovasti kämmeniään,\nhöpisee ensin jotakin epäselvästi ja sitten alkaa kuulua seuraavia\nsanoja): No, mitenkäs sitten?... Täytyyhän sitä elää... (Kovemmin).\nTäytyy olla jonkinlainen koti... Mutta kun ei ole kotia... ei ole\nmitään! Yksi ainoa ihminen... ja siinä kaikki... Ei minkäänlaista\napua...\n\n    (Menee kyyristyneenä verkalleen pois. Muutaman sekunnin\n    hiljaisuus. Senjälkeen solasta päin alkaa kuulua kasvavaa\n    melua, joka yhä kovenee ja lähenee, niin että viimein\n    voipi eroittaa eri ääniä).\n\n_Vasilisa_. Päästä!... Minä olen hänen sisarensa...\n\n_Kostiljev_. Mikä oikeus sinulla on?\n\n_Vasilisa_. Hirtehinen...\n\n_Satin_. Hakekaa Vasjka!.. sukkelaan... Zob -- lyö häntä!\n\n    (Kuuluu poliisinvihellys).\n\n_Tattari_ (juoksee esille, oikea käsi sidottuna viilekkeisiin). Mikä se\non semmoinen laki -- että keskellä päivää tapetaan ihmisiä?\n\n_Krivoi-Zob_ (hänen perässään Medvedjev). Kyllä minäkin annoin sille\ntillikan!\n\n_Medvedjev_. Kuinka sinä uskallat tapella?\n\n_Tattari_. Entäs sinä? Tiedätkö mikä sinun velvollisuutesi on?\n\n_Medvedjev_ (juoksee Zobin perässä). Odota! Anna tänne vihellyspilli...\n\n_Kostiljev_ (juoksee). Abraschka! Ota kiinn'... hänet! Hän löi minua...\n\n    (Nurkan takaa tulevat Kvaschnja ja Nastja taluttaen\n    pahoinpideltyä Nataschaa kainaloista. Satin tulee takaperin\n    -- työnnellen pois Vasilisaa, joka huitoo käsillään,\n    tavoittaen saada lyödä sisartaan. Aljoschka hyppii kuin\n    hassu Vasilisan ympärillä, viheltää hänelle korvaan,\n    milloin kiljuu, milloin huutaa. Sitten vielä ilmestyy\n    muutamia rääsyläisiä, miehiä sekä naisia).\n\n_Satin_ (Vasilisalle). Mihinkä aijot? Sinä kirottu huuhkain...\n\n_Vasilisa_. Pois, roisto! Vaikka henkeni menisi -- tahdon sittenkin\nrepiä hänet kappaleiksi...\n\n_Kvaschnja_ (taluttaen Nataschaa pois). No, no, Karpovna, häpeä toki\nvähän!... äläkä noin raivoa.\n\n_Medvedjev_ (koppaa kiinni Satinin). Ahaa... satuitko kerrankin!\n\n_Satin_. Zob! Lyö heitä!... Vasjka... Vasjka!\n\n    (Kaikki ovat yhdessä mylläkässä peräseinän ja kulman välissä.\n    Nataschaa kuletetaan oikealle ja asetetaan puukasalle istumaan).\n\n_Pepel_ (hypähtää esille käytävästä; ääneti ja voimakkailla liikkeillä\ntyrkkii joukon hajalleen). Missä on -- Natalja? Sinä...\n\n_Kostiljev_ (peräytyen piiloon nurkan taa). Abraschka! Ota kiinni\nVasjka... veljet -- auttakaa! Varas... ryöväri...\n\n_Pepel_. Aa, sinä... vanha roisto!\n\n    (Iskee olkansa takaa -- Kostiljev kaatuu siten, että nurkan\n    takaa näkyy ainoastaan pääpuoli ruumista. Pepel rientää\n    Nataschan luo).\n\n_Vasilisa_. Lyökää Vasjkaa! Hyvät ihmiset... lyökää varasta!\n\n_Medvedjev_ (huutaa Satinille). Ole alallasi... tämä on keskinäinen...\nperhe asia! He ovat keskenään sukulaisia... vaan kuka sinä olet?\n\n_Pepel_. Kuinka... millä hän sinua? Veitselläkö?\n\n_Kvaschnja_. Katsokaa, minkälaisia petoja!... Kiehuvalla vedellä\npolttivat tytön jalat...\n\n_Nastja_. Teekeittiön kaatoivat...\n\n_Tattari_. Kenties vahingossa... täytyy tietää varmasti ennenkuin\npuhuu...\n\n_Natascha_ (melkein pyörryksissä). Vasilij... ota minut... ja hautaa\njohonkin...\n\n_Vasilisa_. Voi hyvä isä! Tulkaa ja katsokaa! hän on kuollut!\nTappoivat...\n\n    (Kaikki keräytyvät kulman luokse, lähelle Kostiljevia.\n    Joukosta tulee Bubnov ja menee Vasiljin luokse).\n\n_Bubnov_ (puoliääneen). Vasjka! Ukko on... siellä valmis!\n\n_Pepel_ (katsoo häneen, aivan kuin ei käsittäisi). No, mene... ja\nkutsu... täytyy viedä sairaalaan... Kyllä minä teen tilin heidän\nkanssaan!\n\n_Bubnov_. Minä kysyn vaan -- kuka sen ukon uuvutti...\n\n    (Melu sammuu näyttämöllä, aivan kuin nuotiotuli veden valelusta;\n    kuuluu ainoastaan puoliääneen huudahduksia ja lauseita:\n    \"Todellako?\" \"Sepä sattui!\" \"No-o?\" \"Mennään pois täältä!\"\n    \"Kas pirua!\" \"Nyt pois -- ennenkuin poliisi tulee!\" Joukko\n    vähenee. Bubnov, Tattari, Nastja ja Kvaschnja menevät\n    Kostiljevin ruumiin luo).\n\n_Vasilisa_ (nousten ylös maasta, huutaa voitonvarmalla äänellä).\nMieheni tappoivat!... Tuossa on murhaaja! Vasjka tappoi hänet! Minä\nnäin! Ystävät -- minä näin sen!\n\n_Pepel_ (tulee Nataschan luota). Pois tieltä... laskekaa! (Katsoo\nukkoa, Vasilisalle). No? Oletko nyt iloinen? (Koskettaa jalallaan\nruumista). Nyt äikähti... se vanha koira! Kävi kuten toivoit...\nMitäs... jos antasin sinullekin samallaisen iskun?\n\n    (Ryntää Vasilisan kimppuun, mutta Satin ja Krivoi-Zob tarttuvat\n    sukkelaan häneen kiinni. Vasilisa -- piiloutuu nurkan taakse).\n\n_Satin_. Tulehan toki järkiisi!\n\n_Krivoi-Zob_. Tpruu! Mihin sinä nyt?...\n\n_Vasilisa_ (ilmestyy). No, mitä Vasja, rakas ystäväni? Kohtaloasi et\npakene... Hei, poliisit! Abraschka... vihellä poliisia!\n\n_Medvedjev_. Vihellyspillini ryöstivät, pirut...\n\n_Aljoschka_. Tässä se on!\n\n    (Viheltää. Medvedjev juoksee hänen perässään).\n\n_Satin_ (taluttaa Pepeliä Nataschan luokse). Vasjka -- älä pelkää!\nMurha tapahtui tappelussa... ei siitä kovin syytetä! Ei se paljon\nmaksa...\n\n_Vasilisa_. Pitäkää kiinni Vasjkaa! Hän tappoi mieheni... minä näin\nsen!\n\n_Satin_. Minä myös sivalsin ukkoa, pari kolme kertaa... Paljoko sille\ntarvitsi! Kutsu minut todistajaksi, Vasjka!...\n\n_Pepel_. En tahdo itseäni puolustaa... Minun on ensin saatettava\nVasilisa varmaan paikkaan... Ja kyllä minä hänet saatankin! Se oli hän,\njoka sitä halusi... Hän houkutteli minua -- murhaamaan miestänsä...\nniin juuri, hän houkutteli!...\n\n_Natascha_ (äkkiä, kovasti). A-a... nyt minä ymmärrän!... Niinkö,\nVasilij?! Hyvät ihmiset! He ovat yksissä tuumin... Sisareni ja hän...\nyksissä tuumin... tehneet kaiken tämän! Niinkö Vasilij?... Senkö vuoksi\nkanssani taanoin puhelit että hän kuulisi? Hyvät ihmiset! Vasja on\nhänen rakastajansa... oletteko kuulleet... senhän kaikki tietävät... he\novat yksissä tuumin! Se oli Vasilisa joka houkutteli hänet murhaamaan\nmiestänsä... mies oli heidän tiellään... minä myös olin heidän\ntiellään... Nyt he tekivät minut raajarikoksi...\n\n_Pepel_. Natalja! Mitä sinä... mitäs sinä nyt?!\n\n_Satin_. Voi sitä... pirua!\n\n_Vasilisa_. Valehtelet! Hän valehtelee... minä... hän, Vasjka on\nmurhaaja!\n\n_Natascha_. He ovat yksissä tuumin! Kirotut olkaa te molemmat!...\n\n_Satin_. Kyll' on leikki!... Pidä puolesi, Vasilij! Muuten upottavat\nsinut syvyyteen.\n\n_Krivoi-Zob_. Nyt minä en ymmärrä mitään! Kyll' on leikki!\n\n_Pepel_. Natalja! Oikeinko sinä todella? Uskotko, että minä... hänen\nkanssaan...\n\n_Satin_. Herran tähden, Natascha... ajattelehan!\n\n_Vasilisa_ (huutaa kulman taakse). Tappoivat minun mieheni... teidän\nylhäisyytenne... Vasjka Pepel, varas... hän tappoi... herra komisarius!\nMinä näin... kaikki näkivät...\n\n_Natascha_ (hourailee melkein tajuttomana). Hyvät ihmiset... minun\nsisareni ja Vasjka Pepel tappoivat! Poliisit, kuulkaa... juuri tämä\nsama, minun sisareni, opetti... houkutteli... oman rakastajansa...\ntuossa se kirottu on! He tappoivat! Ottakaa kiinni... tuomitkaa...\nOttakaa minutkin... viekää vankeuteen! Kristuksen nimessä... Viekää\nminutkin vankeuteen!\n\n    (Esirippu).\n\n\n\n\nNELJÄS NÄYTÖS.\n\n\nSisustus sama kuin 1:ssä, paitsi että Pepelin komero on pois purettu ja\nsillä paikalla missä Kleschj istuskeli, ei ole alasinta. Pepelin\nkomeron paikalla loikoilee nyt Tattari levotonna, ähkyen silloin\ntällöin. Kleschj istuu pöydän takana, korjailee hanuria, koetellen\nsilloin tällöin sen ääniä. Toisessa päässä pöytää ovat: Satin, Parooni\nja Nastja; heidän edessään pöydällä on pullo viinaa, 3 pulloa olutta ja\niso kannikka mustaa leipää. Uunilla piehtaroipi ja yskii Näyttelijä. On\nyö; näyttämö on valaistu lampulla, joka seisoo keskellä pöytää. Ulkona\ntuulee.\n\n_Kleschj_. Niin... sen mylläkän aikana se otti ja katosi...\n\n_Parooni_. Pakeni poliisia... kuten savu tulta...\n\n_Satin_. Aivan kuten syntiset pakenevat vanhurskaitten kasvojen edessä!\n\n_Nastja_. Se oli hyvä ukko!... Mutta te... te ette ole ihmisiä... vaan\nruostetta!\n\n_Parooni_ (juopi). Teidän terveydeksenne, lady!\n\n_Satin_. Utelias oli ukko-paha... Nastjenka oli rakastunut häneen...\n\n_Nastja_. Oli rakastunut... sekä rakasti! Se on totta! Hän huomasi\nkaikki... hän ymmärsi kaikki...\n\n_Satin_ (nauraen). Ylipäänsä... hän oli muutamille... kuten puuro\nhampaattomille...\n\n_Parooni_ (nauraen). Taikka laastari paisumille...\n\n_Kleschj_. Hän oli... sääliväinen... teillä ei ole kellään\nsääliväisyyttä...\n\n_Satin_. Mitä hyötyä on sinulle siitä, jos minä sinua säälin?\n\n_Kleschj_. Ei se ole ainoastaan siinä että sääliä... vaan ei pidä\nmyöskään loukata...\n\n_Tattari_ (istuu makuulavalle ja tuudittelee kipeää kättään, kuten\npikkulasta). Ukko oli hyvä... hänellä oli laki sydämmessä! Kenellä on\nlaki sydämmessä, -- on hyvä! Ken on lain kadottanut -- se on itse\nkadonnut!...\n\n_Parooni_. Mistä laista ruhtinas puhuu?\n\n_Tattari_. Siitä... kaikenlaisesta... tiedäthän itse, mistä...\n\n_Parooni_. No, entäs sitten?\n\n_Tattari_. Älä tee vääryyttä ihmiselle, -- se on laki!\n\n_Satin_. Sitä sanotaan \"Asetuskokoelmaksi, rikoksista ja\nrangaistuksista, murha-asioissa\"...\n\n_Parooni_. Sitten löytyy vielä -- \"Asetus piirituomarien määräämistä\nrangaistuksista\"...\n\n_Tattari_. Koranissa sanotaan... teidän Koraninne täytyy olla teidän\nlakinne... Sydän -- täytyy olla jokaisen Korani... niin!\n\n_Kleschj_ (koettelee hanuria). Suhisee, piru! Ruhtinas puhuu totta...\npitää elää -- lain... ja evankeliumin mukaan...\n\n_Satin_. Miksi et elä?...\n\n_Parooni_. Niin. Koettaisit elää...\n\n_Tattari_. Muhametti antoi Koranin ja sanoi: tässä on laki! Tee niin\nkuin siinä kirjoitettu on! Sitten kun tulee se aika, että Korani ei\nenää riitä -- niin aika antaa oman uuden lakinsa... Jokainen aika antaa\noman lakinsa...\n\n_Satin_. No niin... aika tuli ja antoi \"Rikoslain\"... ankaran lain...\nSen kaikkia määräyksiä et ennätä elämässäsi kokea!\n\n_Nastja_ (iskee lasinsa pöytään). Mistä syystä... mitä varten minä elän\ntäällä... teidän kanssanne? Lähden pois... jonnekin... maailman ääreen!\n\n_Parooni_. Ilman kenkiäkö, lady?\n\n_Nastja_. Vaikka ihan paljaana! Nelinryömin konttaan!\n\n_Parooni_. Mutta siitä tulisi hauska taulu, lady... jos nelin ryömin...\n\n_Nastja_. Niin juuri -- konttaan! Ett'ei minun tarvitsisi nähdä sinun\nnaamaasi... minua inhoittaa kaikki! Koko elämä... kaikki ihmiset!...\n\n_Satin_. Kun lähdet, niin muista -- ottaa Näyttelijä mukaasi... hänellä\non ollut aikomus myös lähteä sinne... Hän on saanut kuulla, että puolen\nvirstan päässä maailman äärestä -- sijaitsee parantola, organineja\nvarten...\n\n_Näyttelijä_ (kurottaa uunilta päätään). Or-ga-nis-me-ja, pöllö!\n\n_Satin_. Organineja varten, jotka ovat alkohoolilla myrkytetyt...\n\n_Näyttelijä_. Jaa! Hän -- lähtee! Kyllä hän vielä lähtee... saattepa\nnähdä!\n\n_Parooni_. Kuka -- hän, sir?\n\n_Näyttelijä_. Minä!\n\n_Parooni_. Merci, sinä näytelmäjumalattaren palvelija... mitenkä\nsitä?...' Draman ja tragedian jumalatarta... mitenkä sitä nimitettiin?\n\n_Näyttelijä_. Musa, se on, pökkelö! eikä jumalatar, vaan Musa!\n\n_Satin_. Lachesa... Hera... Afrodite.... Atropa... piru heidät kaikki\ntietää! Se oli ukko, joka pani Näyttelijän pään pyörälle... ymmärrätkö,\nParooni?\n\n_Parooni_. Ukko oli -- höperö...\n\n_Näyttelijä_. Raakalaiset! Villit! Mel-po-me-ne! Sydämmettömät ihmiset!\nSaatte nähdä -- että hän lähtee! \"Ahmikaa te synkät henget\"... se on\nBeranger'n runoelmasta! \"Hän löytää paikan itsellensä... Joss' ei\nole\"... ei ole...\n\n_Parooni_. Mitä ei ole, sir?\n\n_Näyttelijä_. Ei mitään! \"Kuoppa tämä... tulkoon haudakseni... ma\nkuolen kurjana ja raihnaisena!\" Miksi te elätte? Miksi?\n\n_Parooni_. Hei! Kean taikka äly ja huikentelevaisuus yhdessä! Älä karju\nsiinä!\n\n_Näyttelijä_. Valehtelet! Minä tahdon karjua!\n\n_Nastja_ (nostaen päätään pöydästä, huitoo käsillään). Huuda sinä vaan!\nAntaa heidän kuunnella!\n\n_Parooni_. Mitä tarkoitatte, lady?\n\n_Satin_. Jätä heidät, Parooni... Menkööt hiiteen! Antaa heidän huutaa\nja lyödä -- vaikka päänsä puhki... Ei siinä ole mitään tarkoitusta eikä\njärkeä... \"Älä häiritse ihmistä\", sanoi ukko... Se oli hän, se vanha\nhiiva, joka nostatti ja hapatutti meidän asukkaat...\n\n_Kleschj_. Viekoitteli heitä lähtemään johonkin... vaan tietä ei\nneuvonut...\n\n_Parooni_. Ukko oli silmänkääntäjä... veijari...\n\n_Nastja_. Valehtelet! Itse sinä olet veijari!\n\n_Parooni_. Hiljaa, lady!\n\n_Kleschj_. Se ukko... ei pitänyt totuudesta... hyvin usein nousi sitä\nvastaan... niin sitä pitääkin! Ja se onkin oikein -- missä täällä on\ntotuus? Tässä on vaikea ilman totuuttakin toimeen tulla... Tuossa\nesim., ruhtinas loukkasi työssä kätensä... Käsi tulee tykkänään pois\nsahattavaksi... siinä on totuus!\n\n_Satin_ (lyöpi nyrkillään pöytään). Hiljaa! Te kaikki -- olette\nelukoita! Pökkelöitä... ei sanaakaan enempi ukosta! (Lauhkeammin).\nSinä, Parooni, -- olet pahin kaikista!... Itse et ymmärrä mitään... ja\nvalehtelet... Se on hävytöntä -- että ukkoa sanotaan veijariksi! Mikä\non oikeastaan -- totuus? Ihminen itse -- on totuus! Ukko sen ymmärsi...\nmutta te ette!... Te olette typeriä, kuin tiilikivet... Minä ymmärsin\nukkoa... Niin juuri! Hän joskus valehteli... mutta sen hän teki\nsäälistä -- teitä kohtaan, piru vieköön! Löytyy paljon ihmisiä, jotka\nvalehtelevat -- säälien lähimmäistään... minä tiedän sen! minä olen\nlukenut! Valehtelevat kauniisti, innostuen, ylentävästi... On olemassa\nlohduttava valhe, sovittava valhe... valhe vapauttaa sen, joka murskasi\ntyömiehen käden... ja tekee syyllisiksi nälkäänkuolevaisia... Minä\nkäsitän valheen! Heikot sielut... ja ne jotka elävät toisten työstä ja\nhiestä -- ne tarvitsevat valhetta... Toisia se tukee, toiset käyttävät\nsitä peitteenään... Mutta ken on itse oma herransa... kuka ei ole\nkenestäkään riippuvainen, eikä ahmi toisen saamisia, mitä se ihminen\ntekee valheella? Valhe on orjien ja isäntien uskonto... Totuus on\nvapaan ihmisen Jumala!\n\n_Parooni_. Bravo! Hyvin sanottu! Minä -- yhdyn siihen! Sinä puhut...\nkuin kunnon ihminen!\n\n_Satin_. Miksi ei veijari toisinaan voisi puhua kuin kunnon ihminen,\nkun kerran kunnon ihmiset puhuvat kuin veijarit? Niin... minä olen\npaljon unohtanut, mutta jotain sentään vielä nytkin tiedän! Mutta ukko?\nHän oli itse viisaus!... Hän... teki minuun sen vaikutuksen, minkä\ntekee happo vanhalle ruostuneelle metallirahalle... Juokaamme hänen\nterveydekseen! Täytä lasit...\n\n    (Nastja täyttää lasin oluella ja antaa Satinille).\n\n_Satin_ (naurahtaen). Ukko, hän elää omaa elämäänsä... hän katsoo\nkaikkea omalta näkökannaltaan. Kerran kysyin häneltä: Vanhus! Miksi\nihmiset elävät?... (Koettaa matkia ukkoa, äänessä sekä liikkeissä).\n\"Ihmisetkö? -- Ihmisethän elävät -- parempaa varten, rakkaani. Otetaan\nesimerkiksi nikkari -- ja kaikki muu roskajoukko -- kansa... siitä\njoukosta nousee ja kasvaa nikkari... semmoinen nikkari, ett'ei sen\nvertaista vielä ole nähty; eikä hänen vertaistaan missään ole. Kaikelle\nnikkaroimiselle hän antaa oman leimansa... Sanalla sanoen -- hän\nedistää nikkarintaitoa parillakymmenellä vuodella eteenpäin... Sama on\nlaita kaiken muun... niinpä lukkosepät... suutarit ja muut työläiset...\nkaikki talonpojat... myöskin herrasväki -- elävät parempaa varten!\nJokainen luulee elävänsä vaan itseänsä varten, mutta kun kaikki käy\nympäri... huomaakin elävänsä parempaa varten! Satojakin vuosia... ja\nehkä enemmänkin, eletään ainoastaan parempaa ihmistä varten.\"\n\n    (Nastja katsoo tarkkaavasti Satinia. Kleschj lakkaa\n    laittelemasta hanuria ja kuuntelee. Parooni on painanut\n    päänsä alas ja naputtelee sormillaan hiljakseen pöytään.\n    Näyttelijä koettaa hyvin varovasti laskeutua uunilta\n    makuulavalle).\n\n_Satin_. \"Kaikki, rakkaani, kaikki mitä vaan löytyy, elävät parempaa\nvarten! Sentähden pitää jokaista ihmistä kunnioittaa... emmehän me voi\ntietää kuka hän on, ja mitä varten syntynyt ja mitä hän voipi tehdä...\nKenties, hän on syntynyt meidän hyväksemme... ja suureksi hyödyksemme?\nEtenkin lapsia ja nuorukaisia pitää kunnioittaa!... Lapsukaisille on\nannettava vapaus! Lapsukaisten elämää ei pidä häiritä eikä\nkatkeroittaa... Kunnioittakaa lapsia!\"\n\n    (Paussi).\n\n_Parooni_ (miettiväisenä). Thja... Parempaa varten? Tässä johtuu\nmieleeni meidän perhe... Vanhaa sukua... Katharinan ajoilta...\naatelisia... sotilaita!... polveutuivat Franskasta... Palvelivat ja\nkohosivat aina korkeammalle... Nikolai I aikana oli iso-isälläni\nGustave Débile'llä korkea asema... rikkautta... satoja maa-orjia...\nhevosia... kokkeja...\n\n_Nastja_. Valehtelet! Eipäs ollut!\n\n_Parooni_ (hypähtää ylös). Kuinka? No... entäs sitten?\n\n_Nastja_. Sitä ei ollut!\n\n_Parooni_ (huutaen). Moskovassa oli talo! Pietarissa oli talo!\nVaunut... vaunut vaakunoilla koristetut!\n\n    (Kleschj ottaa hanurin, nousee, menee syrjään ja katselee,\n    mitä näyttämöllä tapahtuu).\n\n_Nastja_. Eipäs ollut!\n\n_Parooni_. Suus kiinni! Nyt minä puhun... lakeijoita oli\nkymmenittäin...\n\n_Nastja_ (nautinnolla). Ei, ei ollut!\n\n_Parooni_. Minä tapan sinut!\n\n_Nastja_ (valmistautuu juoksemaan pois). Ei ollut vaunuja!\n\n_Satin_. Nastjenjka, lopeta! Älä ärsytä häntä...\n\n_Parooni_. Maltahan... sinä, kelvoton! Minun iso-isäni...\n\n_Nastja_. Ei sinulla ollut iso-isää! Eikä mitään muutakaan ollut!\n\n_Satin_ (nauraa hohottaa).\n\n_Parooni_ (väsyneenä vihasta, istuu jakkaralle). Satin, sano sille...\nhetkaleelle... nauratko sinäkin? Etkö sinäkään usko? (Huutaa\ntoivottomasti ja lyöpi nyrkeillään pöytään). Oli, piru teidät periköön,\noli!\n\n_Nastja_ (riemulla). Aa, kävitkö ulvomaan? Käsitätkö nyt, miltä tuntuu,\nkun ihmistä ei uskota?\n\n_Kleschj_ (tulee takaisin pöydän luo). Minä luulin jo tappelun\ntulevan...\n\n_Tattari_. A-ah, tyhmät ihmiset! Hyvin huono!\n\n_Parooni_. Minä... en voi sallia, että minusta tehdään pilaa! Minä voin\nnäyttää toteen... minulla on todistuksia, piru vieköön!\n\n_Satin_. Heitä ne hiiteen! Ja unohda pois mielestäsi iso-isäsi\nvaunut... menneisyyden vaunuilla et voi ajaa minnekään...\n\n_Parooni_. Mutta kuinka hän uskaltaa!\n\n_Nastja_. Niin -- todellakin! Kuinka minä uskallan!...\n\n_Satin_. Hän, näetkös, nauraa sinulle! Mitenkä hän olisi huonompi\nsinua? Vaikka hänellä menneisyydessään ei olekkaan ollut iso-isää\nvaunuineen, ei edes isää, eikä äitiäkään...\n\n_Parooni_ (rauhoittuen). Piru vieköön... sinä... osaat punnita asioita\nmaltillisesti... Mutta minulla nähtävästi ei ole mielenmalttia...\n\n_Satin_. Koeta hankkia. Se on hyödyllinen kapine... (Paussi). Nastja!\nMenetkö sairashuoneelle?\n\n_Nastja_. Mitä sinne?\n\n_Satin_. Nataschaa katsomaan?\n\n_Nastja_. Nytkö vasta! Hän on lähtenyt jo aikoja -- sieltä... ja minne\nlienee hävinnytkin! Ei löydetä mistään...\n\n_Satin_. Siis -- kaikkineen hävinnyt...\n\n_Kleschj_. Olisi hauska tietää -- kumpiko heistä saa toiselleen\nhankituksi kovemman rangaistuksen... Vasjkako -- Vasilisalle, vai\nVasilisa hänelle?\n\n_Nastja_. Kyllä Vasilisa takaisin tulee! Hän on viekas. Vaan Vasjka\nlähetetään pakkotyöhön...\n\n_Satin_. Jos murha on tapahtunut tappelussa -- saa ainoastaan\nvankeutta...\n\n_Nastja_. Sääli. Pakkotyö -- olisi paljoa parempi... Teidät kaikki\npitäisi toimittaa pakkotyöhön... oikein luudalla lakaista, kuten muukin\nroska... johonkin -- likahautaan!\n\n_Satin_ (ihmetellen). Mitä sinä nyt? Tulitko hulluksi?\n\n_Parooni_. Jahka minä annan sitä korville... hävyttömyydestään!\n\n_Nastja_. Koetappas! Koetahan antaa!\n\n_Parooni_. Kyllä minä koetan!\n\n_Satin_. Jätä pois! Anna olla... \"Älä loukkaa ihmistä!\" Minun päästäni\nvaan ei lähde pois se ukko!... (Nauraa). \"Älä loukkaa ihmistä!\"...\nMutta jos minua on kerran loukattu koko elämän ijäksi! Mitä on silloin\ntehtävä? Annettavako anteeksi? Tai, ei mitään... kenellekään...\n\n_Parooni_ (Nastjalle). Sinun täytyy ymmärtää, että minä -- en ole sinun\nvertaisesi! Sinä mitätön olento!\n\n_Nastja_. Voi sinä onneton! Minustahan sinä elät kuin toukka omenasta!\n\n    (Ystävällinen naurun rävähdys miehiltä).\n\n_Kleschj_. Hassu! Omena!\n\n_Parooni_. Eihän siihen idioottiin... voi suuttuakaan!\n\n_Nastja_. Nauratteko? Ei, te teeskentelette vaan naurua! Teitä ei\nollenkaan naurata!\n\n_Näyttelijä_ (synkästi). Löylytä heitä aikalailla!\n\n_Nastja_. Voi jos... minä voisin! Niin... noin minä tekisin teille!\n\n    (Ottaa pöydältä kupin ja heittää lattiaan).\n\n_Tattari_. Mutta miksi astioita särkee? Höh... tyhmä!...\n\n_Parooni_ (nousten). Ei, kyllä minä hänelle opetan paikalla... parempia\ntapoja!\n\n_Nastja_ (juoksee pois). Piru teidät vieköön!\n\n_Satin_ (hänen perässään). Hei! Jo riittää! Ketä sinä tässä\npeloittelet? Mistä on oikeastaan kysymys?\n\n_Nastja_. Senkin sudet! Jospahan äikähtäisitte! Sudet!\n\n_Näyttelijä_ (synkästi). Aamen!\n\n_Tattari_. U-u! Äkänen vaimo -- venäjän vaimo! Rietas... liian vapaa!\nTattarin vaimo -- ei! Tattarin vaimo lain tuntee!\n\n_Kleschj_. Sille pitää antaa hyvä kyyti...\n\n_Parooni_. Hm -- Ilkiö!\n\n_Kleschj_ (koettelee hanuria). Valmis! Mutt' isäntää ei vaan kuulu...\n\n_Satin_. Tule, ryyppää nyt!\n\n_Kleschj_. Kiitos! Taitaa olla jo aika käydä kyljelleen...\n\n_Satin_. Joko alat tottua meihin?\n\n_Kleschj_ (ryypättyään menee nurkkaan makuulavan luo). Ei sovi\nkieltää... Niitä ihmisiä on jokapaikassa... Alussa sitä ei niin\nhuomaa... vaan kauemmin kuin katselet, niin huomaat, kaikki ovat\nihmisiä... ei sovi kieltää!\n\n    (Tattari levittää jotain makuulavalle,\n    polvistuu ja alkaa rukoilla).\n\n_Parooni_ (huomauttaa Satinille Tattaria). Katsohan tuonne!\n\n_Satin_. Anna olla! Hän on hyvä poika... älä häiritse! (nauraa\nhoilottaa). Minä myös olen tänään hyvä... lempo ties mistä syystä!...\n\n_Parooni_. Sinä olet aina hyvä, kun vaan ryyppäät... Ja viisas myös...\n\n_Satin_. Humalassa ollessani... minä pidän kaikesta. Thja... Hän\nrukoilee, kauniisti tehty! Ihminen voipi uskoa sekä olla uskomatta...\nse on jokaisen oma asia! Ihminen on -- vapaa olento... Hän vastaa itse\nkaikesta: uskosta, uskottomuudesta, rakkaudesta, ymmärryksestä. Kun\nihminen vastaa kaikesta itse, niin sentähden hän on vapaa!... Ihminen\n-- se on totuus! Mikä on oikeastaan ihminen?... Se et ole sinä, enkä\nminä, eivätkä he... ei! Vaan ihminen olet sinä, minä, ukko, Napoleon,\nMuhametti... kaikki yhdessä! (Piirustaa sormellaan ilmassa ihmisen\nkuvan). Käsitätkö sinä? Se on jotain äärettömän laajaa! Siinä on kaiken\nalku -- ja loppu... Kaikki on ihmisessä, ja kaikki on ihmistä varten!\nOlemassa on ainoastaan -- ihminen, kaikki muu on hänen aivonsa ja\nkättensä työtä! Ihminen! Se on -- suurenmoista! Se kajahtaa niin...\nkomealta! Ih-mi-nen! Ihmistä pitää kunnioittaa! Ei säälitellä... eikä\nalentaa häntä surkuteltavaksi... vaan täytyy kunnioittaa! Juokaamme\nihmisen malja, Parooni! (nousee). Tuntea itsensä ihmiseksi -- se tuntuu\nhyvältä! Minä olen -- vanki, murhaaja, veijari -- no niin! Kun kuljen\nkadulla ihmiset katselevat minua kuten veijaria... karttavat,\nväistyvät... ja mutisevat: -- roisto, raato! Tee työtä!... Pitäisikö\nminun tehdä työtä? Mitä varten? Tullakseniko kylläiseksi? (nauraa\nhohottaa). Minä olen aina halveksinut ihmisiä, jotka alati huolehtivat\nkylläisyydestään. Nyt ei ole siitä kysymys, Parooni! Ihminen on\nkorkeampi! Ihminen on korkeampi -- kylläisyyttä!\n\n_Parooni_ (kallistellen päätään puoleen ja toiseen). Sinä teet\njohtopäätöksiä... Se on hyvä... se luultavasti lämmittää sydäntä...\nsitä minä en voi... en osaa tehdä! (katsoen ympärilleen, -- hiljaa ja\nvarovasti). Minä, veli hyvä, pelkään... toisinaan... ymmärrätkö?\nPelkään... että mitä tulee kaiken tämän jälkeen...\n\n_Satin_ (kävellen). Joutavia! Mitä ihmisellä on pelkäämistä?\n\n_Parooni_. Tiedätkö... hamasta siitä saakka, kun jotain itsestäni\nmuistan... on aivoissani aivan kuin sumua vaan. Minä en milloinkaan\nmitään ole ymmärtänyt. Minusta näyttää... aivan kuin olisi ollut jotain\nepämukavaa... ja ett'en koko elämässäni ole tehnyt muuta kuin,\nmuuttanut pukua... mutta minkä tähden? En ymmärrä! Koulua käydessäni\nkannoin aatelis-opiston uniformua... Ja mitäs minä sitten koulussa\nopin? En muista... menin naimisiin, -- olin puettu frakkiin, -- sitten\nyönuttuun... vaimon sain huonon -- ja minkä tähden? sitä en ymmärrä...\nMenetin kaiken omaisuuteni -- olin puettuna jonkinlaiseen harmaasen\ntakkiin ja ruskeisin housuihin... mutta miten rappiolle jouduin? sitä\nen huomannut... Palvelin kruunua jossain virastossa... kannoin\nvirkanuttua ja kokardi-lakkia... tuhlasin valtion rahoja, minut\npuettiin vangin mekkoon... senjälkeen puin tämän ylleni... Ja kaikki on\ntapahtunut kuin unessa... Eikö se ole hullunkurista?...\n\n_Satin_. Ei juuri... Pikemmin se on -- tyhmää...\n\n_Parooni_. Niin... minäkin ajattelen, että se oli tyhmää... Mutta\nenköhän minäkin sentään -- ole jotain tarkoitusta varten syntynyt?...\n\n_Satin_ (nauraen). Varmaankin... Ihminenhän syntyy parempaa varten!\n(heilauttaen päätään). Eikö se ole mainiota!\n\n_Parooni_. Minnekkä se... Nastjka! Mihin se juoksi? Menen katsomaan,\nmissä se on. Onhan hän kuitenkin...\n\n    (Menee. Paussi).\n\n_Näyttelijä_. Tattari! (Paussi). Ruhtinas!\n\n    (Tattari kääntää päätään, katsahtaa taakseen).\n\n_Näyttelijä_. Rukoile minunkin edestäni...\n\n_Tattari_. Mitä?\n\n_Näyttelijä_ (hiljemmin). Rukoile minunkin puolestani!...\n\n_Tattari_ (vaieten). Rukoile itse...\n\n_Näyttelijä_ (Laskeutuu kiireesti uunilta alas, menee pöydän luokse,\nkaataa lasiin viinaa vapisevin käsin ja juopi sen). Nyt hän läksi!\n\n    (Lähtee melkein juoksujalassa porstuaan).\n\n_Satin_. Hei, sinä, sikambr! Minne nyt?\n\n    (Viheltää. Sisään tulevat -- Medvedjev, naisen pumpulilla\n    topattu takki yllä ja Bubnov; molemmat vähän humalassa.\n    Toisessa kädessä on Bubnovilla rinkeliripukka, toisessa\n    muutamia kuivattuja kaloja, kainalossa -- viinapullo ja\n    taskussa toinen).\n\n_Medvedjev_. Kameli -- se on aivan kuin aasi! Mutta ilman korvia...\n\n_Bubnov_. Ole vaiti! Itse sinä olet aivan kuin aasi.\n\n_Medvedjev_. Kamelilla ei ole korvia ollenkaan... se kuulee\nsieramillaan...\n\n_Bubnov_ (Satinille). Ystäväni! Olen etsinyt sinua kaikista kapakoista\nja anniskeluista... Ota pullo, käteni ovat kiinni!\n\n_Satin_. Pane rinkelit pöydälle, niin on toinen kätesi vapaa...\n\n_Bubnov_. Se on totta! (Medvedjeville). Kuulitkos... Putka-pekko!\nHuomasitko? Eikö hän ole itse viisaus!\n\n_Medvedjev_. Kaikki veijarit ovat viisaita... minä tiedän sen! Ilman\nviisautta heidän olisi mahdotonta elää. Hyvät ihmiset ovat aina tyhmiä;\nhuonojen täytyy välttämättömästi olla viisaita. Mutta mitä kameliin\ntulee, niin sitä sinä et oikein... se on oikeastaan ajo-juhta... sarvia\nsillä ei ole ollenkaan... eikä hampaita...\n\n_Bubnov_. Missä kaikki kansa on? Miksi ei täällä ole yhtään ihmistä?\nHei, alas sieltä kaikki... nyt minä kestitsen! Ken on siellä nurkassa?\n\n_Satin_. Pian sinä sen yksinkin ryyppäät.\n\n_Bubnov_. Pianhan minä! Tällä kerralla olen koonnut kapitaalia --\noikein pienen pääoman... Zob! Missä on Zob?\n\n_Kleschj_ (astuen lähemmäs pöytää). Ei häntä ole täällä...\n\n_Bubnov_. U-u-rrr! Pihakoira! Brrju, brlju, brlju! Kalkkunakukko! älä\nhauku, älä toru! Juo, pidä lystiä, äläkä ilmankin jo pitkää nenää --\nvenytä pitemmäksi enää... Minä kestitsen teitä kaikkia. Minä, velihyvä,\nmielelläni tarjoan! Jos olisin rikas... niin minä... rakentaisin vapaan\nanniskelun! Jumaliste niin tekisin! Musiikin ja lauluköörin kanssa se\npitäisi olla... Tule, juo, syö, kuuntele laulua... haihduta huolesi!\nHei, sinä ihmisrukka... hei, käy tänne -- minun maksuttomaan\nravintolaani! Satin! sinut... minä... kuule, ota puolet koko\nomaisuudestani! Kaikesta! Näin vain!\n\n_Satin_. Parasta, että annat paikalla kaikki...\n\n_Bubnov_. Koko kapitaalinko? Paikalla? Ota! Tuossa on rupla... tuoss'\non vielä... kahenraha... kymmen... viisi- ja kaksikopekkaiset... siinä\nkaikki!\n\n_Satin_. Hyvä! Minulla ne säilyvät paremmin. Näillä minä pelaan ja\nvoitan...\n\n_Medvedjev_. Minä olen todistaja... rahat, ovat annetut\nsäilytettäviksi... kuinka paljon niitä oli?\n\n_Bubnov_. Sinä? Sinä -- kameli... Meille ei tarvita todistajia...\n\n_Aljoschka_ (avojaloin). Veljet! Minun jalkani ovat kastuneet!\n\n_Bubnov_. Tule, kastele kurkkusikin... siinä kaikki! Kuule rakkaani...\nsinä laulat, sinä soitat... se on varsin hyvä! Mutta että sinä ryyppäät\n-- se on turhaa! Se, veli hyvä on vahingollista... ryyppääminen on\nvahingollista!...\n\n_Aljoschka_. Sen huomaa sinusta! Sinä olet ihmisen näköinen ainoastaan\nsilloin -- kun olet humalassa... Kleschj! Onko hanuri valmis?\n\n    (Laulaa tanssien).\n\n        Ellei minun kärsäni\n        Oisi kaunis ollut,\n        Niin ei mua kummini\n        Ois lainkaan rakastellut!\n\nVeljet, minä palellun! Ky-y-y-ylmä on!\n\n_Medvedjev_. Hm... mutta jos kysyttäisiin: kuka on se sellainen kummi?\n\n_Bubnov_. Pidä suus kiinni! Sinä, veliseni olet nyt -- tju tjuu! Et ole\nenää Putka-pekko... se on lopussa! Et ole Putka-pekko, etkä eno...\n\n_Aljoschka_. Ei muuta kuin -- tädin mies!\n\n_Bubnov_. Yksi sisaresi tyttäristä on vankilassa, toinen\nkuolemaisillaan...\n\n_Medvedjev_ (ylpeästi). Valehtelet! Hän ei ole kuolemaisillaan, vaan on\ntietymättömiin kadonnut!\n\n    (Satin nauraa hohottaa).\n\n_Bubnov_. Saman tekevää, veliseni! Mies, ilman veljen tai sisaren\nlapsia -- ei ole mikään eno!.\n\n_Aljoschka_. Teidän ylhäisyytenne! Virasta vapautetun pukin rumpali!\n\n        Kummilla on rahoja,\n        Minulla ei mitään!\n        Olen sentään iloinen\n        Ja sentään minä olen aina hyvä poika!\n\nKylmä on!\n\n    (Zob tulee sisään; -- sen jälkeen vielä näytelmän loppuun\n    asti, silloin tällöin tulee sisään kaikenmoisia miehiä ja\n    naisia. Riisuutuvat, heittäytyvät makuulavalle ja murisevat\n    tyytymättöminä).\n\n_Krivoi-Zob_. Kuule Bubnov! Miksi sinä juoksit karkuun?\n\n_Kvaschnja_. Käy tänne! Istu... veli hyvä! Ja lauletaan minun\nlempilauluni... mitä?\n\n_Tattari_. Yöllä nukkua pitää! Päivällä laulaa pitää!\n\n_Satin_. Ei haittaa, ruhtinas! Tule sinä myös tänne!\n\n_Tattari_. Kuinka -- ei haittaa? Rähinä nousee... aina kun lauletaan,\ntulee rähinä...\n\n_Bubnov_ (menee hänen luokseen). No, ruhtinas! Kuinka on käden laita?\nJoko sinulta sahattiin käsi?\n\n_Tattari_. Mitä varten? Odotetaan... kenties ei tarvis sahata... Ei\nkäsi ole rautaa, ei sitä kauan sahata...\n\n_Krivoi-Zob_. Nyt sinun asiasi ruhtinas, on tykkynään \"gemàn\"! [huono].\nKädetönnä sinä et kelpaa minnekkään! Meikäläisen arvo on käsissä ja\nselässä... Jos ei ole käsiä -- on sama kun ei olisi ihmistäkään! Sinun\nasiasi on nyt kuin tupakka!... Tule ottamaan ryyppy... siinä kaikki!\n\n_Kvaschnja_ (tulee). Aa, minun rakkaat kortteeri vieraani! Siellä\nulkona, siellä ulkona! Kylmää, kuraista... Onko minun poliisini täällä?\nAappo!\n\n_Medvedjev_. Minä!\n\n_Kvaschnja_. Taaskin sinulla on minun takkini? Ja näytät niinkuin\nolisit vähän... Missä olet ryypännyt?\n\n_Medvedjev_. Sattumalta... kun on niin kylmä... Bubnov viettää tänään\nnimipäiviään... ja ulkona on niin märkää!...\n\n_Kvaschnja_. Varo itseäsi... \"märkää, ulkona!\" Älä ollenkaan\nreistaile... vaan meneppäs nukkumaan...\n\n_Medvedjev_ (menee kyökkiin). Kyllä minä nukkumaan voin mennä... minä\ntahdon mennä nukkumaan... jo on aikakin!\n\n_Satin_. Miksi sinä nyt olet hänelle noin ankara?\n\n_Kvaschnja_. Ei sovi muuten, ystäväni. Senkaltaista miestä täytyy\nkurissa pitää. Otin elämänkumppalikseni: kun luulin hänestä olevan\nhyötyä ja apua... ajattelin: minä olen vaimoihminen ja te kaikki\nsemmoisia hurjapäisiä -- ja hän kun on entinen sotilas... niin... Mutta\nhän alkaakin juopotella! Sitä minä en kärsi!\n\n_Satin_. Huonon apulaisen sinä valitsit...\n\n_Kvaschnja_. Ei ollut parempaa... Sinä et olisi suostunut kanssani\nelämään... tai jos sen olisit tehnyt -- niin yhdessä viikossa olisit\nmenettänyt korttipelissä minutkin, kaikkine kampsuineni!\n\n_Satin_ (nauraa hohottaa). Oikein, emäntä! Niin minä olisin\ntehnytkin...\n\n_Kvaschnja_. Sepä -- se! Aljoschka!\n\n_Aljoschka_. Tämä tässä -- se olen minä itse!\n\n_Kvaschnja_. Mitä sinä olet minusta lörpötellyt?\n\n_Aljoschka_. Minäkö? Kaikenmoista! Oikein omantunnon mukaan. Olen\nsanonut, että siinäpä on oikein ihmeellinen ämmä! Lihaa, rasvaa sekä\nluuta, on ainakin kymmenen puutaa; vaan aivoja -- ei luotiakaan!\n\n_Kvaschnja_. Sen sinä valehtelet! Aivoja minulla on hyvinkin paljon...\nVaan sinä olet puhunut, että minä muka pitelen pahoin poliisiani?\n\n_Aljoschka_. No, minä luulin, että sinä silloin pahoin pitelit, kun\nhäntä tukasta perässäs vetelit...\n\n_Kvaschnja_ (nauraen). Hölmö! Etkö ymmärrä... Oman tuvan rikkoja ei\npidä minnekkään kulettaa... Hänpä on siitä loukkaantunut... Ja\nsentähden on alkanut juodakkin...\n\n_Aljoschka_. Siis se on totta, kun sanotaan, että kanakin juopi!...\n\n    (Satin ja Kleschj nauravat).\n\n_Kvaschnja_. Uh, irvihammas! Ja mikähän sinäkin Aljoschka, olet oikein\nmiehiäsi?\n\n_Aljoschka_. Mies, ihan ensimmäistä sorttia! Tekee vaikka mitä! Mihin\nmieli halaa, sinne sydän palaa!\n\n_Bubnov_ (Tattarin makuulavan lähellä). Lähe pois! Yks' kaikki --\nnukkua emme anna! Aijomme laulaa koko yön!... Zob!\n\n_Krivoi-Zob_. Laulamaanko? Heti -- paikalla...\n\n_Aljoschka_. Ja minä -- säestän!\n\n_Satin_. Me kuuntelemme!\n\n_Tattari_ (hymyillen). No, \"schaittán\" Bubna... tuo viinaa! Juomaan\nkäymme, laulamaan käymme, surma tulee -- kuolemaan käymme!\n\n_Bubnov_. Kaada hänelle, Satin! Zob, käy istumaan! Oh, veljet! Paljonko\nsitä ihmiselle pitää? Minä ryyppäsin pikkusen -- ja nyt olen iloinen!\nZob!... Alappas laulaa... sitä parasta! Minä laulan... ja minä\nmaksan!...\n\n_Krivoi-Zob_ (alkaa laulaa).\n\n        Päivä nousee, päivä laskee...\n\n_Bubnov_ (alkaa laulaa mukana).\n\n        Vankila on pimeä-ä!\n\n    (Ovi aukenee äkkiä).\n\n_Parooni_ (seisoo kynnyksellä huutaen). Hei... Kuulkaa! Tulkaa...\ntulkaa tänne! Siellä ulkona... Näyttelijä... on hirttänyt itsensä!\n\n    (Äänettömyys. Kaikki katsovat Parooniin).\n\n_Nastja_ (Ilmestyy Paroonin takaa ja astuu verkalleen pöytää kohti,\nsilmät hyvin selällään).\n\n_Satin_ (puoliääneen). Ah!... keskeytti laulun... hassu!\n\n    Esirippu\n\n\n\n"]