[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$ffWRLNvZst0i6U7cF4Yfsdwg3GefDwAUyD0_arbCLfag":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":26,"gutenbergTranslators":27,"gutenbergDownloadCount":28,"aiDescription":29,"preamble":30,"content":31},1493,"Purimossa","Halme, Kaarle (aka Halla, Raju)",1864,1946,"1493-halme-kaarle-purimossa","1493__Halme_Kaarle__Purimossa","Viisinäytöksinen näytelmä","naytelma",[],[],"fi",1900,null,17827,102444,false,29017,[23],"Finnish drama",[25],"Plays/Films/Dramas","\"Purimossa: Viisinäytöksinen näytelmä\" by Kaarle Halme is a dramatic play written in the late 19th century. Set in a rural Finnish community, the narrative focuses on the complex relationships and social dynamics among the characters living in Purimo, particularly around themes of love, jealousy, and betrayal. Key characters include Teofilus Grön, the new guardian of Purimo, and various household members and villagers grappling with interpersonal conflicts and societal expectations.  The opening of the play introduces a lively Easter evening in Purimo, where Kalle, a servant, and Miina, a maid, engage in playful banter while preparing for festivities. Their conversation hints at underlying tensions involving the character Roope and Hilma, the housekeeper, who is rumored to be involved with Grön, her guardian. As Kalle and Miina discuss their relationships and the arrival of other characters, it becomes evident that there are layers of misunderstandings and romantic rivalries at play. The stage is set for unfolding drama, highlighting the intimate yet turbulent lives of the community members as the story progresses. (This is an automatically generated summary.)",[],330,"Viisinäytöksinen näytelmä sijoittuu hämeeläiseen Purimon taloon. Tarina seuraa talon emännän ja häntä valvovan holhoojan välisiä ristiriitoja sekä maaseutuyhteisön elämää pääsiäisen aikaan.","Kaarle Halmeen 'Purimossa' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 1493.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","PURIMOSSA\n\nViisinäytöksinen näytelmä\n\n\nKirj.\n\nKAARLE HALME\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nKustannusosakeyhtiö Otava,\n1900.\n\nOy Kuopion Uusi Kirjapaino.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\n_Teofilus Grön_, entinen rustmestari ruotuväessä. Purimon holhooja.\n_Kamrerska_, hänen sisarensa.\n_Hilma_, Purimon emäntä.\n_Roope_, Purimon isäntärenki.\n_Kalle_,  |\n_Miina_,  |  Purimon palvelusväkeä.\n_Tilta_,  |\n_Kaisa_. Purimon ruotimuori.\n_Kirkkoherra_.\n_Kirkkoherska_.\n_Ylioppilas_, kirkkoherran poika.\n_Nimismies_.\n_Eräs herra_.\n_Jahtivouti_.\n_Virveli_, piiskuri.\n_Vinnari_, vanginkuljettaja.\n_Iso-Röyhiö_, talon isäntä.\n_Oravaisen Jussi_, mökkiläinen.\n_1:nen neiti_.\n_2:nen neiti_.\n_3:mas neiti_.\n_1:nen isäntä_.\n_2:nen isäntä_.\n_3:mas isäntä_.\n_1:nen emäntä_.\n_2:nen emäntä_.\n_1:nen mies_.\n_2:nen mies_.\nHääväkeä ja kyläläisiä.\n\nTapaus Hämeessä.\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\nPääsiäislauvantai. Ilta päivä. -- Purimon hakotanhua. Oikealla kota ja\nperäkulmassa vaja. Kodan ja vajan välissä veräjä, joka vie miespihaan.\nPerällä hirsiaita ja veräjä, joka vie kylätielle. Vasemmalla talli ja\nnavetta. Keinu seinään kiinnitettynä. Keskellä tanhuata hakotukki.\n\nKALLE (pitkä mekko yllä, karvalakki takaraivalla ja kintaat kädessä,\nhakkaa tukin vieressä hakoja. Laulaa):\n\n    Eikä se käki kaukana kuku,\n    Vainioaidan takana vaan.\n    Hai lia laa! laulan vaan:\n    Vainioaidan takana vaan.\n\n(Lyö kirveensä tukkiin, korjaa lakkiaan, sylkäsee, ottaa uuden\nhaonoksan ja jatkaa):\n\n     Eikä se kulta kaukana nuku,\n     Oman tuvan oven takana vaan.\n     Hai lia laa! laulan vaan:\n     Oman tuvan oven takana vaan.\n\nMIINA (kodan ovella). Tule hyvä poika kantamaan sakkasaavia\n\nKALLE (laulaa):\n\n    Vars' on tallissa, karv' on märkä\n    Palattu pappilasta vaan --\n\nMIINA (huutaa). Kalle!\n\nKALLE (lakkaa hakkaamasta). Häh?\n\nMIINA. Tule saavia kantamaan!\n\nKALLE (sylkäsee). Hm! Missäs se Tilta sitten on?\n\nMIINA. Ties hänet. -- Tule pian nyt!\n\nKALLE (hakkaa ja laulaa).\n\n    Hai lia laa! laulan vaan:\n    Palattu pappilasta vaan.\n\nMIINA. No, tule nyt, äläkä hailuta siellä! Ihan käsiinhän tämä päivä\nloppuu tällä tavoin.\n\nKALLE (lyö kirveensä tukkiin). No, mikäs helkkunan hoppu sinulla nyt\nsitten on? (Menee kotaan.)\n\nMIINA. Ole vaiti hoppuinesi! -- Kas niin, tanko olalle vaan! (Tulevat\nkantaen sakkasaavia Miina edellä ja Kalle perässä.) Meidänkö tanhualla\nsitä aaveita kuunnellaan tänä yönä?\n\nKALLE. Tässäpä sitä ennenkin... Mitäs sitä saavia niin hemputat! Astu\noikeen, kun kerran astut!\n\nMIINA. Sinä nyt olet! Eipä sua juuri viitsi pyytää. (Menevät\nnavettaan.) No, mene matkaas nyt -- hakovaari!\n\nKALLE (menee hakkaamaan, laulaa):\n\n    Rengaskenkä ja liinukkavarsa,\n    On minun papallani vaan --\n\n(Puhuu.) Kuules, Miina!\n\nMIINA (navetassa). No?\n\nKALLE (lakkaa hakkaamasta). Kuuletkos sinä!\n\nMIINA. Kuulenhan minä.\n\nKALLE. Tiedätkös mitä?\n\nMIINA. En tiedä!\n\nKALLE. Minä alan haistella jotain.\n\nMIINA. Vai alat. -- No mitä sitten?\n\nKALLE. Ett'ei meistä kahdesta taida tullakaan mitään. -- Sinä olet\nvetänyt minua nenästä jo kauvan aikaa.\n\nMIINA (tulee navetan ovelle. Nojaa ovipieleen). Kuinka niin -- nenästä?\n\nKALLE. Niin vaan. -- Luuletkos, etten minä ole nähnyt, miten sinä\nhyvittelet Roopea!\n\nMIINA. Hyvittelen Roopea?\n\nKALLE. Katsos nyt taas, kuinka viaton sinä olet. Hyi saakeli! (Alkaa\nhakata.)\n\nMIINA. Häpeä vähän, kun tuolla tavalla haukut! (Menee navettaan kun\nnäkee Roopen tulevan. Kalle alkaa vihellellä.)\n\nROOPE (tulee pihaveräjästä, kantaen pieniä tikapuita, vasaraa ja\nmuutamia suutteita. On pyhävaatteissa). No mitäs sinä ajattelet mies?\n\nKALLE. Mitä -- ajattelen?\n\nROOPE (menee keinun luo, pystyttää tikapuut ja kiipee ylös). Olenhan\nsanonut, että Purimon työt pitää aina käydä etukynnessä. Juhla on ihan\noven suussa ja sinä vielä hakoja kalkuttelet.\n\nKALLE. Ehtiipä tästä vielä.\n\nROOPE (alkaa suuttia keinun relsiä). Tänä iltana sitä lautaa hypätään\nja keinutaan, että silmiä siintää. -- Tulevaksi pääsiäiseksi pitää\ntehdä sellainen kelakeinu, oikein jykevä ja korkea. Tämä nyt onkin ihan\nlasten tekoa, koko sohlo. -- Kuule Kalle! Heitä jo hiiteen tuo\nhakotyösi! Sinä olet oikea hituri tänä päivänä.\n\nKALLE. Kyllähän -- (Miina tulee hakemaan hakoja) -- kun tässä pitääkin\nolla tarhapiikana ja kaikkena. (Hakkaa kaikin voimin.)\n\nROOPE. No johan sulla onkin viimeinen ruoto tukilla... Jos menisit\nsieltä pirtin alta tuomaan sen hypinlaudan.\n\nMIINA. Kun auttoi yhtä ainoata saavia... Kas mun tätä nyt!\nKannattaakin...!\n\nKALLE. Yhtä ainoata -- aina kerrallaan.\n\nMIINA. Ovatko nämätkin nyt navettahakoja? Aivan silppua kaikki tyyni.\n\nKALLE (potkaisee tukin kumoon). Vie pirtin lattialle sitten, jos ei\nnavettaan kelpaa! (Menee tuimasti pois.)\n\nROOPE. Hahaha! Mikäs poikaa riivasi? Taisi suuttua ... (pudottaa\nvasaran, aikoo tulla sitä ottamaan.)\n\nMIINA (heittää hakosylyksensä). Kyllä minä kurotan. Tuoss' on!\n\nROOPE. Anna samalla joku kapula ... mun suutteeni ei näy riittävän ...\nanna se vaan! Tehdään paremmaksi toisten, kun on enemmän aikaa.\n(Veistelee kapulaa, jonka Miina on antanut.) Taisi suuttua, kun moitin\nhitaisuudesta.\n\nMIINA (istuu hakotukille). Mitäs se siitä.\n\nROOPE. Sinuunpa taisi pahastuakin, koska puhui tarhapiiasta.\n\nMIINA. Hm! Ei kai se renki ole parempi kuin piikakaan.\n\nROOPE. No, mitäs se siihen kuuluu. Suuttuneen puhettahan se olikin.\n\nMIINA. Olihan se.\n\nROOPE. Minä luulen, että te noin tavaksenne usein härnäilette Kallea\ntäällä kotosalla.\n\nMIINA. Ph! Kukapa häntä! --\n\nROOPE. Se olisikin väärin. Kalle on hyvä poika ja teillä on hänestä\nsuuri apu kotiaskareissa.\n\nMIINA (päättävästi). Sinulle se on äkeissään, eikä muille.\n\nROOPE. Minulle? Mistä sitten?\n\nMIINA (viivytellen). Ilman vaan.\n\nROOPE. Tuosta äskeisestä niin --\n\nMIINA. Johan nyt! Eikö mitä.\n\nROOPE. Nyt sinä olet taas tietävinäsi jotain.\n\nMIINA. Ehkä tiedänkin -- jotain.\n\nROOPE. Sen kyllä uskon.\n\nMIINA (vitkaan). Kalle on kosinut minua --\n\nROOPE (nauraa). Niin on taitanut tehdä.\n\nMIINA -- mutta minä en huolinut hänestä.\n\nROOPE. Se oli paha, se.\n\nMIINA. Tiedätkös, minkätähden minä en hänestä huolinut?\n\nROOPE. En. Kuinka minä sitä... (veistolee.)\n\nMIINA. Mistäpä sinä ... ja se onkin yhdentekevä. Mutta nyt on Kalle\nsinuun suuttunut sentähden, että...\n\nROOPE. No?\n\nMIINA. ... hän luulee meidän kahden --\n\nROOPE. Mitä -- meidän kahden?\n\nMIINA. Hän luulee, että me pidämme toisistamme.\n\nROOPE. Mutta, hyväihminen, sano hänelle! Kai hän sitten lakkaa\nluulemasta.\n\nMIINA (epäröiden). Ettäkö...? Kuinka, sano?\n\nROOPE. Totuus, tietenkin.\n\nMIINA (neuvotonna). Totuus?\n\nROOPE. Mistä Kalle on saanut päähänsä, että me olisimme ... ha, ha, ha!\n\nMIINA (nousee). Sinulta kai. Keltäs muilta.\n\nROOPE. Kuinka minä olisin... Mitä sinä joutavia loruat! (Tulee alas.)\n\nMIINA (hämillään;). Joutavia? (Suuttuneena.) Etkö sinä muista kun\nNuuttia ajettiin?\n\nROOPE. Kyllähän minä sen muistan.\n\nMIINA. No?\n\nROOPE. No! Mitä no?\n\nMIINA (kiukkuisesti). Ei mitään. (Malttuu.) Et suinkaan sinä muista\npuhuneesi mitään -- minulle?\n\nROOPE. Puhuin kai jotain roskaa. Koko ilta oltiin hyvin leikkisiä, --\nAh! Lörpöttelinhän minä sinulle naimisesta ja Jumala tiesi mistä,\nkiusoittaakseni erästä ... mutta en minä sillä sen enempää\ntarkoittanut.\n\nMIINA. Etpä kaiketi tarkoittanutkaan.\n\nROOPE. No, en niin! Onhan toki lupa senverran leikkiäkin laskea. (Istuu\nkeinuun.) Rasvaa tämä tuntuu tarvitsevan. Onko sinulla huomassasi\nyhtään ihran kettä?\n\nMIINA (mutisee). Kodan laudalla taitaa olla. Katso sieltä!\n\nROOPE (menee kotaan, hyräilee).\n\n    \"Talo kun linna ja poika kun herra\n    Ja hevonen kun mäki --\"\n\n(Tulee takaisin. Menee rasvaamaan keinua.)\n\nMIINA (ilkeästi). Mitä sinä arvelet, jos joku muukin vähän laskisi\nleikkiä?\n\nROOPE. Kuka muu?\n\nMIINA. Välipä tuolla, kuka. -- Hilma esimerkiksi.\n\nROOPE. Kun laskee, niin laskee -- mitäs siitä! Kyllä leikki aina\nsijansa saa. (Katsoo Miinaa.) Mitä sinä Hilmalla tarkoitat?\n\nMIINA. Entä jos Hilma kohdakkoin menisi naimisiin -- jonkun muun, kun\nsinun kanssasi?\n\nROOPE. Mitä sinä nyt tähtäilet?\n\nMIINA (kokoilee hakoja syliinsä). Rustmestaria vaan.\n\nROOPE. Mitä se minua liikuttaa?\n\nMIINA. Ainakaan se ei liikuta minua. (Menee navettaan.)\n\nROOPE (katselee Miinan jälkeen. Pyyhkii kätensä saapasvarsiinsa. Vie\ntikapuut vajaan). Rustmestarin kanssa? Rustmestarin! Olisiko se jo niin\npitkällä? (Tulee päättäväisesti navetan ovelle.) Miina!\n\nMIINA (navetassa). Loppuiko ihra?\n\nROOPE (kävelee ajatuksissaan toiselle puolen näyttämöä ja palaa\ntakaisin. Miina tulee navetasta). Mitä sinä tarkoitit tuolla\näskeisellä?\n\nMIINA (panee ovea säppiin). Ihrallako?\n\nROOPE. Niin juuri! Sillä ihralla, jolla sinun kielesi on rasvattu. --\nMitä sinä sillä rustmestarin jutulla tarkoitit?\n\nMIINA. Mitäs minä sillä tarkoitin! En yhtään mitään. Sanoin vaan muuten\nlystikseni mitä tiesin. -- Sepä näkyy, se asia sentään liikuttavan\nmuutamia. Ha, ha, ha!\n\nKALLE (on tullut, kantaen hypinlautaa. Nähdessään Roopen ja Miinan,\nheittää hän laudan maahan ja aikoo mennä).\n\nROOPE. Älä sitä sinne heitä, pannaan se paikoilleen samalla! (Menee\nasettamaan tukkia.)\n\nMIINA (mennessään Kallelle). Jos tahdot ryypyn, niin tulee luhtiini\nhetken perästä!\n\nKALLE (ihmettelee, sylkäsee ja pyyhkii suutansa). Jahah!\n\nROOPE. Onkohan tuo liian matala? Koetetaanpas lautaa. (Kantavat laudan\ntukille.)\n\nKALLE (iloisempana). Hyvähän tämä! Ihan peijakkaan hyvä sittenkin. Eipä\ntaida olla karsokaan.\n\nROOPE. Tuohon sietää pienen paittilaan.\n\nKALLE. Taitaa kyllä ... pannaanpas vaan ... noin! Nyt hyvä sanoi\nMäkelä. -- Koetellaankos? (Menee laudan päähän seisomaan.)\n\nROOPE. No, sinä et olekaan enää suutuksissa?\n\nKALLE (hämillään). Enhän minä ... olenkos ollut sitten?\n\nROOPE. Olithan äsken. -- Sinä luulit ihan väärin minusta ja Miinasta.\n\nKALLE (sylkäsee). Enhän minä sitä niin luullutkaan.\n\nROOPE. Meillä ei ole koskaan ollut mitään väliä, enkä minä ole koskaan\nerityisesti Miinasta pitänyt.\n\nKALLE (ottaa esiin tupakkavehkeet). Niin minäkin arvelin ja uskoinkin,\nvarsinkin, kun höpistiin ihan yleiseen Hilmasta ja sinusta. Mutta ...\nnoh! mikäs sitä piippua pännii? Kas sitä vaan, kun on mennyt ihan\ntukkoon. Ah hah! Jopas ... (istuu laudalle.) Se Lepsi kävi täällä viime\nviikolla ja tiesi kertoa, että se meidän rustmestari nai Hilman. Kyllä\nkylällä nähdään, vaikk'ei kotona hajuakaan tunnu, sanotaan. -- Silloin\nminä taas arvelin, että ... ummessahan se on sittenkin.\n\nROOPE. Niinkö Lepsi kertoi?\n\nKALLE. Niin se sitä jutteli. -- Tuntui olevan pohteissaan äijäressu,\nkun on toimittanut Hilmaa Isoon-Röyhiöön. Vaikka eihän se Hilma\nsinne --\n\nROOPE (istuu). Kuules Kalle, Uskotko sinä, että Hilma todellakin\nhuolisi rustmestarista?\n\nKALLE (katsoo Roopea). Enpä tiedä.\n\nROOPE. Ja ottaisiko rustmestari talonpoikaisen tytön? Luuletko, että\nottaisi?\n\nKALLE. Ottaa kun saa. Hyvälläkin mielellä ottaa; niin rikkaan tytön.\nEi niitä juuri kahmalokaupalla sellaisia löydy. -- Raha se on kun\nkomtieraa.\n\nROOPE. Rahahan se on. -- Siksi se kai Purimoon tuppautui asumaankin,\nettä saisi --\n\nKALLE. Että saisi lähennellä itseään, niin. Kyllä sillä jo silloin oli\nmielet mielessä. -- Ja tännepä sen taitaa kertyä kohta koko suku.\nNiinpä se kamprelskakin, tai mikä se lienee se hänen sisarensa, on jo\ntäällä semmoista emäntää, että pois tieltä, vaikka niin piti vaan\nhäpäskältä käymään jouluvieraissa. Taitaa olla vähän nirkun narkun\nsiellä Tyrväässä, koska ei näy lähtöä juuri hätäilevän. Asustaa vaan\ntäällä, kun kotona ainakin ja äkslänttäilee meitä mielensä perästä,\nminkä ehtii ja ennättää. -- Jo sitä harakatkin nauravat sellaista\nelämää, kun Purimossa on ruvettu viettämään.\n\nROOPE. Siitä pitää tehdä loppu tavalla tai toisella.\n\nKALLE. Hyvähän se olisi. Mutta minkäs sille isännälleen voi.\n\nROOPE. Puhutaanko sitä kylälläkin, että rustmestari tahtoo Hilman\nkautta kietoa itselleen Purimon?\n\nKALLE. Kaikkialla sitä nauretaan. Eikä se asia niin valhetta taida\nollakaan. Täytyy kai sitä sellaisen kokeilla, päästäkseen jaloilleen\ntaas. Pahasti kun kuuluu olevan velkaantunut. Oikein kymmeniä tuhansia,\nkertoi Lepsi. On se muuten mukavaa, että se Hilma --\n\nROOPE. Missähän se on koko päivän ollut, kun ei ole näkynyt?\n\nKALLE. Hilmako vai?\n\nROOPE. Hilma niin.\n\nKALLE. Oli se murkinan jälkeen käynyt pirtissä. Oli ruotimuorille\nnäytellyt koljalta, korvarenkaita ja sormuksia, jotka kehui saaneensa\nrustmestarilta.\n\nROOPE. Ne oli kai kihlat, ne?\n\nKALLE. Kai ne sitten niitä oli -- Yöllähän se palasi kaupungista se\nrustmestari. Taisi olla vähän viinassakin, koska en tahtonut puhettaan\nymmärtää, kun olin hevosta riisumassa. -- Kyllä ne osaavat, herratkin,\nsen konstin. Ha, ha, ha!' Varsinkin tuollaiset sotaherrat.\n\nGRÖN (tulee pihaveräjästä). Missä kummassa kaikki väki pitää vestiänsä\ntänään? Koko talo on kun kylmillä. (Roope ja Kalle nousevat.) Kalle saa\nlaittaa appeita kuntoon matkaa varten. Lähdet saattamaan kamrelskaa\nTyrvääseen huomen aamulla varhain, jos on kaunis ilma.\n\nKALLE. Taitaa tulla lumipyry. Ilma näyttää niin armaalta.\n\nGRÖN. Jos niin käy, niin ei lähdetä. Laita kuntoon kaikissa\ntapauksissa. -- Kuules Roope! Koivisto tuli minua vastaan eilen\nkaupungin matkalla. Eikö hänen pitänyt olla päivätyössä?\n\nROOPE. Kyllä piti. Mutta hänellä oli tärkeitä asioita --\n\nGRÖN. Kuka antoi hänelle luvan jäädä pois?\n\nROOPE. Minä annoin.\n\nGRÖN. Sellaista ei saa vastaisuudessa tapahtua. Päivätyöt ovat tehtävät\nsäntilleen ja määräaikoina.\n\nROOPE. Se on vanha tapa Purimossa, ett'ei alustalaisilta kielletä --\n\nGRÖN. Minun tahtoni on tapa. -- Älä toista kertaa käytä sellaisia\n\"vanhoja tapoja\" minua kysymättä.\n\nROOPE. On vähän vaikeata heti tottua kaikille uusille tavoille.\n\nGRÖN (terävästi). Sitä sinun ei tarvitsekaan. Sinä olet vapaa\nPurimosta, niinkuin tiedät. Parasta, ett'et enään sekaannu talon\nasioihin. (Menee perälle, oikealle).\n\nROOPE. Minä sekaannun niihin, ainakin yhden kerran vielä.\n\nKALLE. Kaikesta se näkyy, että se se isäntää on!\n\nROOPE (ajatuksissaan). Niin se todellakin näkyy. Tokkohan sitten onkin\nniin?\n\nHILMA (tulee Miinan kanssa pihasta). Täälläkö te kuhnustelettekin\ntunkiolla? Olemme odottaneet teitä ehtoolliselle.\n\nMIINA. Kas vaan, kun lauta on valmis jo. Antakaas meidän vähän\nkoetella. Mahtaako tuota enään osatakaan. -- Tule Hilma!\n\nHILMA. Mene sinä Kalle!\n\nMIINA (menee laudalle). Tai Kalle -- tule sinä!\n\nKALLE. Samahan se -- mennään vaan. (Astuu laudalle.) Nouses vähän!\nPitää panna tasapainoon. Minä näyn tarvitsevan enemmän lautaa, kun\nsinä. Saakeli, kun se vaimoväki on raskasta.\n\nMIINA. Kuka nyt olisikaan sellainen hakkeli, kuin sinä.\n\nKALLE (asettaa lautaa). No, no! katsotaanpas kuka tässä hakkeli on. Nyt\nehkä mallaa. Astus laudalle sitten!\n\nMIINA. Älä vaan lyö kovin korkealle. -- Voi, voi! Tässä ei ole\nriukujakaan mistä kiinni pitäisi.\n\nKALLE. Vielä riukujakin tällaisella laudalla! (Hyppäävät.)\n\nROOPE. Etkö sinä, Hilma, tahdo hypätä -- minun kanssani?\n\nHILMA. Minä katselen mieluummin.\n\nMIINA. Ai, ai! Lopeta jo! Minä kohta putoan.\n\nKALLE (hyppää laudalta). Vähän sinä uskalsitkin.\n\nMIINA. Niin kai, kun ilmankin peloitti. Mutta hauskaa se on sittenkin.\n-- Yritäpäs Hilma, sinäkin!\n\nROOPE. Tule nyt Hilma! Minä lyön hiljaa vaan.\n\nHILMA. En minä viitsi.\n\nMIINA. Ei Hilma taida uskaltaa.\n\nHILMA. Ketä minä sitte pelkäisin?\n\nMIINA. Eipä erityisesti ketään. (Katsoo Roopea.) Muuten vaan ei\ntaitaisi sopiakaan.\n\n(Kuuluu laulua tieltä, vasemmalta.)\n\nKALLE. Kuulkaas!\n\nMIINA (juoksee peräveräjälle). Tuoltahan ne tulevat jo, ne\nyliskyläläiset.\n\nKALLE (menee veräjälle). Varhainpa ne ovatkin liikkeelle lähteneet.\n\nMIINA. Vallan miehiä siellä näkyy vaan tulevankin.\n\nROOPE (Hilmalle). Mitä varten sinä olet näyttänyt niin ynseältä viimme\naikoina?\n\nHILMA. En minä tiedä olleeni ynseämpi kun ennenkään.\n\nROOPE. Ja sitten sinä näytät niin vauhkolta.\n\nHILMA. Kaikeltapa minä nyt sinun silmissäsi näytänkin. (Menee perälle).\n\nYLISKYLÄLÄISET (laulavat):\n\n    Vanhan kullan heilu\n    Tanssia pritkutellu\n    Niinkuin isän äidin puolarukki.\n\n    Kun tulet kullakseni\n    Otan omakseni\n    Kihlakaluiks annan nämät sulle.\n\n    Ensin annan kaurat\n    Sitten lammasraudat\n    Sukkavartahat ja rukin rullat.\n\n(Ihan lähellä.)\n\n    On niitä likkoja ollut\n    Aina kun on tullut.\n\n(Tulevat.)\n\n    Tanhualla niit' on rakastellut.\n\nJUSSI. Ehtoota purimolaiset! Tulkaa yhteen matkaan nyt!\n\nKALLE. Mihinkäs teitä viedään? Purimossahan sitä ennenkin on\npääsiäisyötä vietetty.\n\nJUSSI. Niinhän sitä on ennen, mutta -- (laulaa:)\n\n    \"Entiset ajat ovat olleet ja menneet\" --\n\nRÖYHIÖ. Kuka nyt herraskartanoihin viitsis jäädä. Tekö vaan! (Narua.)\n\nJUSSI. Tässähän olisimme ihan herskaapin nokan alla.\n\nRÖYHIÖ. Ei, rouvat ei meille mallaa! (Naurua.)\n\nROOPE (katsoo Hilmaa, joka käyntyy tulemaan etunäyttämölle). Täällä ei\nole mitään rouvia.\n\nRÖYHIÖ. Jalkavaimojakos sitten? Hahaha! Eteenpäin mars! (Menevät\nlaulaen.)\n\nHILMA (vaipuu hypinlaudalle). Hyvä Jumala!\n\nROOPE (tulee etualalle Hilman luo). Röyhiö oli tapansa mukaan\nhumalassa. Älä välitä hänestä!\n\nMIINA (Kallelle). Katsos tuota paria! Suotta sinä minua syyttelit.\n\nKALLE. Hm! Niinhän tuo näyttää.\n\nMIINA. No mennään nyt!\n\nKALLE. Se on totta. Mennäänkös sitä nyt ryypylle sitten? (Menevät\npihaveräjästä.)\n\nROOPE. Kerrotaan, että sinä olet ottanut kihlat rustmestarilta. Onko se\ntotta?\n\nHILMA. On. (Aikoo mennä.)\n\nROOPE (estää häntä). Aiotko mennä naimisiinkin hänen kanssaan?\n\nHILMA. Sepä tyhmä kysymys! Tietysti menen. -- Mikä halu sinulla nyt\ntänään on minua puhutella? Se muuten ei juuri ole sinun tapaistasi.\n\nROOPE. Älä ole suotta pisteliäs. Eihän sinua viimme aikoina ole saanut\nnähdäkään, kun vilaukselta joskus.\n\nHILMA. On niitä ollut aikoja ennen viime aikojakin. Mutta mitä tässä\nlörpöttelemme. Lähde sinäkin ehtoolliselle! (Aikoo taas lähteä.)\n\nROOPE. Hilma! Älä mene vielä! -- Tänä iltana minä tahdon puhua suuni\npuhtaaksi. Kuuntele minua tämä yksi kerta vaan! Minä pyydän sinua ...\njää tänne siunaamaksi hetkeksi vaan!\n\nHILMA. No, annahan kuulua sitten, koska noin intoilet! (astuu\nlaudalle.) No? Vastako alat miettiä sanottavaasi?\n\nROOPE. Enkä ala. Olen sen jo miettinyt moneen kymmeneen, moneen\nsataankin kertaan. Vaikka on siinä vähän uuttakin joukossa. (Istuu\nhakokasalle lähelle Hilmaa.) Muistatkos mikä päivä on huomenna?\n\nHILMA. Pääsiäispäiväksihän se almanakassa on merkitty ja se kai se\nonkin. Vai aiotko sinä muuttaa sen joksikin muuksi?\n\nROOPE. Huomenna on isävainajasi kuolinpäivä.\n\nHILMA (hämmästyy). Se on totta.\n\nROOPE. Siitä on viisi vuotta kulunut.\n\nHILMA. Niin on.\n\nROOPE. Meidän isävainajamme olivat langokset ja naapurukset. Sentähden\nminä jouduin Purimoon, kun meidän talo, isän kuoleman jälkeen myytiin\nryöstöhuutokaupalla. Tämä meidän rustmestarihan sen myyttikin. Se oli\nvaroissaan silloin vielä. Eleli muhkeasti perinnöllään ... vaikka eihän\nse tähän kuulu. -- Tänään viisi vuotta takaperin -- minä olin silloin\nyhdenkolmatta vanha --\n\nHILMA. Ja minä seitsemäntoista.\n\nROOPE. -- kutsui isävainajasi minut luoksensa. Hän pyysi minua\nainaiseksi jäämään Purimoon. \"Sinä olet kelpo miehen alku\", sanoi\nsairas. \"Minun velvollisuuteni olisi ollut sinua enemmän neuvoskella.\nMutta pidä hyvänäsi edes ne mitä olet saanut. Elämäsi tiellä voivat\nnekin vähät olla hyvinä viittoina. -- Yhden asian tahdon vielä\nsydämmellesi painaa: älä ilman syytä jätä Purimoa ja lähde maata\nmaailmaa kiertämään. Muista se!\" -- Niin se sairas ukko jutteli. Minä\nolen totellut häntä ja olen vielä tässä.\n\nHILMA. Herra siunatkoon! Missäs sitten?\n\nROOPE. Voisihan sitä olla muuallakin.\n\nHILMA. Minun ei ole ikinä päähänikään pistänyt että sinä joskus olisit\nmeiltä poissa. -- Kuinka vanha sinä olit, kun tulit meille?\n\nROOPE. Kuudentoista.\n\nHILMA. Sepä se. Eikö kymmenessä vuodessa jo opi niin paljon\nkotiutumaan, ett'ei tuollaisia ajattele?\n\nROOPE. Oppiihan sitä. Mutta yhdessä päivässä voi oppia vielä enemmän\nvieraantumaan.\n\nHILMA (painaa päänsä alas).\n\nROOPE. Enkä minä niin vakavasti poislähtöä ole ajatellutkaan. Tuskin\nolen sitä ajatellut ollenkaan. Miten mahtoivat sanani johtua siitä\nkertomuksesta. Kotinanihan olen tätä taloa pitänytkin, ihan oikeana\nkotinani ja ... no, niin -- Seuraavana päivänä kuoli isäsi. Vainajan\ntahdon mukaan pantiin setäni sinun holhojaksesi. Mutta viimme vuonna\nkuoli hänkin. Silloin herrojen houkuttelemisen avulla määrättiin\nholhojaksi tämä virkaheitto rustmestari. --\n\nHILMA. Mihin sinä nyt tahdot tulla?\n\nROOPE. Rauhoitu sinä! En minä tahdo haukkua sinun sulhastasi. Mutta\nminun täytyy sanoa sinulle muutamia asioita. Isävainajasi tahdon\ntähden, minun täytyy. -- Tiedätkös minkätähden rustmestari pyrki tähän\ntoimeen.\n\nHILMA. Pyrki? En minä tiedä, että hän pyrki. Hän on sanonut, että hän\npantiin tähän väkisin, kun ei löytynyt muita, soveliaampia. Ja on\nsanonut, että sentähden täytyi talonsakin myydä -- Rauhalan -- kun\ntässä on niin paljon tointa, että piti muuttaa likemmäksi asumaan.\n\nROOPE. Vai niin se on sanonut. Mutta ihmiset sanovat, että Rauhala\nmyytiin velasta, ja että rustmestari olisi keppikerjäläinen, ellei\nolisi päässyt sinun holhojaksesi.\n\nHILMA. Sinä olet hävytön!\n\nROOPE. Sano, ihmiset. Ne sanovat vielä enemmänkin, ne hävyttömät.\n\nHILMA. Mitä sanovat? -- Sano kaikki, kun kerran olet alkanut (ivalla).\nSanoithan, että sinun niin täytyy.\n\nROOPE. Ne sanovat Purimon vähitellen menevän samaa tietä.\n\nHILMA (nousee, kiivaasti). Oletko sinä uskonut noin typerästi?\n\nROOPE. En. Minä en ole sitä uskonut. Mutta nyt uskon.\n\nHILMA. Kuinka -- nyt.\n\nROOPE. Eihän hän holhoojana voisi sinun tavaroitasi tuhlata, ei\nainakaan paljoa. Hänet saisi hyvin helposti pois siitä toimesta,\nmilloin tahansa.\n\nHILMA. Kuka hänet panisi pois? Sinä kai?\n\nROOPE. Vaikkapa minä. (Alakuloisesti.) Mutta nyt, koska hän nai sinut,\non hän tietysti oikeutettu tuhlaamaan sinun omaisuutesikin.\n\nHILMA. Vai löytyy sentään vielä armopykäläkin?\n\nROOPE. Löytyy se -- sellainen.\n\nHILMA. Sinä tunnut pitävän merkillistä huolta minun omaisuudestani.\n\nROOPE. Hilma! -- Jumala antakoon sinulle anteeksi sinun ajatuksesi. --\nNäinkö vieraantuneet me olemme, ettemme enää paremmin ymmärrä\ntoisiamme! (Hilma seisoo jäykkänä ja tuijottaa eteensä.) Minä sanon\nsinulle vielä kerran: sinä ja sinun rakas, ylpeä Purimosi, olette\nkuilun partaalla, olette syvässä purimossa, josta teitä ei pelasta\nmuut, kuin Jumala ja sinun tahtosi. Se on ystävän varoitus. Usko\nminuun, se on ystävän, joka jättää jälkeensä parhaan neuvonsa,\nmitä voi. -- Minä sain äsken rustmestarilta selvän viittauksen\ntarpeettomuudestani täällä. Nyt sen jo huomaan itsekin. Minun aikani on\npoistua -- teidän tieltänne.\n\nHILMA. Onko rustmestari käskenyt sinut pois?\n\nROOPE. On. Minun lähdössäni ei muuten pitkiä mutkia tarvitakkaan. Minä\nen koskaan ole ottanut pestiä Purimosta.\n\nHILMA. Ethän herran tähden aikonekaan lähteä?\n\nROOPE. Minun täytyy. Minä en voi katsella teidän sortumistanne. Te\nolette minulle liian -- rakkaat. Jää hyvästi, Hilma.\n\nHILMA (pallahtaa itkemään ja putoaa hypinlaudalle). Hyvä Jumala, hyvä\nJumala!\n\nROOPE. Itke vaan -- itke! Itku tuo viisautta sanoi isävainaajasi.\n\nHILMA. Roope! Älä jätä minua tällä tavoin, omalle onnelleni! Kuule!\nAnna minulle anteeksi äskeiset sanani. En minä niin tarkoittanut\npahasti. En ymmärrä kuinka ne tulivat huulilleni. Olen toisinaan niin\närtynyt. -- Annathan sinä anteeksi? Sinä et saa olla minulle\nvihoissasi. Sano, ethän ole. Ethän?\n\nROOPE. Vihoissaniko? En. Kuinka minä sitä olisin.\n\nHILMA. Sinä olet aina ollut niin hyvä. Tiesinhän sen. -- Istuhan tähän\nviereeni! Minä tahtoisin vähän jutella kanssasi. Istu tähän vaan,\nsamalle laudalle! -- Kas niin! Näin me istuimme ennen lapsina monta\nkertaa ... varsinkin Harjun koulumäellä, siellä Jätinkiven juurella --\nmuistatkos? Näin me silloin istuskelimme ja pakinoimme ... niin\nsilloin ... ja sittemminkin ... niin, sittemminkin toisinaan, vaikka ei\nviimme aikoina. (Alkaa itkeä.)\n\nROOPE. Rauhoitu nyt Hilma ja ole järkevä! Nythän voi kaikki muuttua\nentiselleen taas.\n\nHILMA. Entiselleen? Ei! Entisyys on saavuttamaton. Minä tahtoisin saada\nkaikki hyväksi taas. Mutta nyt se on liian myöhäistä. Liian myöhäistä\nkaikki.\n\nROOPE. Myöhäistä? Kuinka niin? Ei hyvä koskaan ole myöhäistä.\n\nHILMA (tulee iloisemmaksi). Luuletko niin? Hyvä ei ole myöhäistä\nkoskaan? Luuletko niin?\n\nROOPE. Minä uskon niin.\n\nHILMA. Sinä uskot! Mutta hyvää ja pahaa on niin monenlaista...\n\nROOPE. Kyllä kai onkin. Mutta ei niin pahaa mahda olla, ettei sitä\nhyvällä voisi parantaa.\n\nHILMA. Parantaa -- niin... Ethän sinä muuta meiltä pois? Ethän?\nIhmisetkin nauraisivat, jos sinä kotoasi muuttaisit pois. Ja tahtoihan\nisävainajanikin, että pysyisit täällä. Eikö tahtonut? Niinhän sinä\näsken sanoit.\n\nROOPE. Se se oli hänen tahtonsa.\n\nHILMA. Niin, se se oli hänen tahtonsa. Tahdothan sinä täyttää sen?\nPidät kai sinä pyhänä vainajan viimmeisen toivon?\n\nROOPE. Pyhänä? Tottapa kaiketi. -- Ajatteletko sinäkin, että tuollainen\nkuolevan toivo on täytettävä? Ajatteletko sinäkin niin?\n\nHILMA. Kun vielä kyseleekin! Totta kai. Eikö se olisi kauhea rikos, jos\nei tekisi niin? Sanotaan, että Jumala puhuu kuolevaisen suun kautta.\n\nROOPE. Tekisitkö sinäkin kaikki, mitä isävainajasi viimme hetkellään\nolisi pyytänyt sinulta?\n\nHILMA. Hän ei pyytänyt minulta mitään. Antoi vaan siunauksensa.\n\nROOPE. Hän ei tahtonut sitoa sinua mihinkään. -- Minulle hän puhui\nsinusta.\n\nHILMA. Sinulle? Mitä hän puhui? Sanoppas se! Kerro kaikki tyyni! Kerro\nihan joka sana, mitä hän sanoi.\n\nROOPE. Ethän sinä suutu, jos kerron?\n\nHILMA. Hyvä ihminen! Kuinka voisin suuttua siitä, mitä isävainaajani on\nsanonut. Johan sinä nyt vallan! --\n\nROOPE. Minusta se ensin alkoi. Käski minun työlläni näyttämään, että\nolen kunnon mies ja että kelpaan ihmisten joukkoon, niiden etummaisten\nnimittäin. \"Perässä loitommalla voi kyllä kaikki köntystellä, yksi\nhuonommin, toinen vähän paremmin\", sanoi hän.\n\nHILMA. Sen toivon sinä olet täyttänyt. Entäs sitten?\n\nROOPE (vähän hämillään.) Sitten sanoi hän, että ... että minä pitäisin\nhuolta sinusta, ja että ... että me menisimme ... että, jos minä\npitäisin sinusta ja sinä minusta, niin -- menisimme naimisiin.\n\nHILMA. Ah!\n\nROOPE (hetken perästä.) Niin Hilma, niin hän sanoi. -- Mutta ei hän\npakoittanut tietysti.\n\nHILMA (vaikeasti). Sanoiko hän vielä muutakin?\n\nROOPE (epäilevästi). Eipä juuri -- muistaakseni. (Äänettömyys. Roope\nnousee ylös).\n\nHILMA (tuskalla). Sinä et ole pitänyt minusta kaiketi, koska et ole ...\nkoska et ole niin tehnyt.\n\nROOPE. Minäkö pitänyt!? Onhan sinun täytynyt nähdä, että olen pitänyt.\nMutta minä ajattelin niin, kun isäsikin, ett'ei mikään saisi sinua\nsitoa, eikä mikään pakoittaa, ei isäsi toivo eikä minun rakkauteni. Ei\nmikään muu, kun sinun oma tahtosi, sinun rakkautesi minuun, sinun ...\nHilma! (Istuu laudalle.) Minä ole rakastanut sinua koko elämäni, minä\nrakastan sinua... Hyvä Jumala! Sinä käännyt pois. Hilma! sinä et pidä\nminusta -- (Hilma nousee.) -- et, minä näen sen.\n\nHILMA. Minä olen aina pitänyt sinusta, mutta mehän olemme olleet\nniinkuin veli ja sisar. Et sinä ole koskaan ennen puhunut minulle\ntuolla tavoin. Tuntuu niin oudolta ja -- kummalliselta.\n\nROOPE. Kummalliselta? En minä tahtonut pahoittaa sinun mieltäsi.\n\nHILMA. (Kääntyy, katsoo Roopea). Ei ei! En minä sitä. Oi, miten toisin\nvoisi olla, jos tämä hetki olisi varhemmin koitunut meille.\n\nROOPE. Onhan kaikki taas hyvin, jos sinä vaan tahdot.\n\nHILMA. Mitä minun pitäisi tekemän sitten?\n\nROOPE. Sitä en tiedä. Tee niin kun omatuntosi käskee. Silloin teet\noikein.\n\nHILMA. Omatuntoni? -- Se käskee tekemään sellaista, jota en voi tehdä.\n\nROOPE (alakuloisesti). Se käskee tekemään isävainajasi tahdon jälkeen,\nmutta sinä et voi, kun rakastat tuota toista. Ole huoleti. Se ei saa\nkiusata sinua, se asia. Minusta pääset heti rauhaan.\n\nHILMA. Roope, kuule minua! Minä en rakasta häntä. Tällä hetkellä minä\nhuomaan, että minä ... voi Jumala sentään.\n\nROOPE. Etkö sinä häntä -- rakastakaan?\n\nHILMA. En. Minä olen vihannut häntä siitä hetkestä, kun...\n\nROOPE. Mutta olethan sinä kihloissa hänen kanssaan?\n\nHILMA. Hän jätti kihlansa minulle ... en tullut sitä kieltäneeksi...\nVoi, jos minä voisin sanoa sinulle kaikki! Minun pitäisi tehdä sinulle\n-- tunnustus. Juuri sinulle minun pitäisi se tehdä. Mutta minä en voi,\nen uskalla. (Alkaa sataa lunta.)\n\nROOPE. Mikä tunnustus? -- Minulle sinun pitäisi voida sanoa mitä\ntahansa.\n\nHILMA. Niin -- sinulle. Olethan sinä ainakin minun -- veljeni! Etkö\nole? Lupaa minulle, että kohtelet minua sisarena. Lupaatko sen? Minä\nolen niin onneton.\n\nROOPE. Onneton? Mitä sinä tarkoitat?\n\nHILMA. Kuulitko mitä kyläläiset äsken sanoivat?\n\nROOPE. Ettäkö sinä...? Ettäkö sinä olisit rustmestarin...? Hilma!\nJumalan nimessä, mitä sinä sanot? Vastaa, peruuta!\n\nHILMA (itkee). Minä kurja. --\n\nROOPE. Oletko sinä antautunut rustmestarille?\n\nHILMA. Olen.\n\nROOPE (tuijottaa Hilmaa). Sinä? Hilma? -- Ooh! (Menee kiivaasti.)\n\nHILMA. Roope! (vaipuu tunkiolle. -- Vasemmalta kuluu Yliskyläläisten\nlaulu.)\n\nEsirippu alas.\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\n(Pääsiäismaanantai-aamu. Teofilus Grönin kamari Purimossa. Grön istuu\nkirjoituspöytänsä ääressä. Miina pyyhkielee tomuja.)\n\nGRÖN. Tyhjennä pesään tuo tuhka astia! Sitten pyyhit tomut kauttaaltaan\nja asetat kaikki entisille paikoilleen. (Ottaa Miinaa uumalta.) Kas\nvaan kun se Miina on tänään nätiksi laitettu.\n\nMIINA. Laskekaa nyt irti! Soh! Mitäs tuo nyt on tuommoinen. Rustmestari\n-- no! kun ilmankin on kiire.\n\nGRÖN (irroittaa). Ha, ha, ei ole hoppu hyväksi, eikä kiire kunniaksi.\n(Ottaa piippunsa ja menee istumaan keinutuoliin).\n\nMIINA. Tässä nyt vielä olisi aikaa kaarestamiseen, kun pitää ehtimän\nkirkkoon ja kaikkeen.\n\nGRÖN. Noo, eipä se kirkko tieltä juokse. Ehtii sinne vähemmälläkin. Ja\njos ei ehdi, niin välikös sillä. Ei siitä suurta vahinkoa taitaisi\nolla. Vai mitä?\n\nMIINA. Jos ei suurta, niin pientä ainakin.\n\nGRÖN. Niin kai, niin kai! Pojat kirkonmäellä odottavat. Kyllä ymmärrän.\n-- Taitaa olla jo ahven ongessa. No, se on hauskaa että saadaan häitä\ntaloon.\n\nMIINA. Kohtapa taitaa tullakin. Suottakos ne varpuset niin parittain\nolisivat teijanneet pirtin rapuilla pääsiäisaamuna.\n\nGRÖN. Saako tietää, kuka se henttu on?\n\nMIINA. Minunko? Mitäs ne varpuset minusta! Toisaalta se tuuli käy.\nLöytyyhän niitä muita, jotka ovat pitemmällä asiassaan.\n\nGRÖN. Hm! Kutka nyt ovat sitten mielestäsi pitemmällä?\n\nMIINA. Roope vaan ja --\n\nGRÖN. Roope? -- Sinun ennustuksesi ulottuu liian laajalle. Roope ei\nkuulu Purimoon.\n\nMIINA. Roope ei kuuluisi Purimoon! Oho! (Tarkastaa Gröniä.) Hänestähän\nse taitaa se isäntä tulla meille.\n\nGRÖN (pysäyttää keinutuolin). Isäntä?\n\nMIINA. Niin kai. Mikäs sitten muu, jos hän kerran menee emännän kanssa\nnaimisiin.\n\nGRÖN (nousee). Niin -- jos.\n\nMIINA. Hyvinpä nuot näyttivät siltä aattoiltana.\n\nGRÖN. Miltä näyttivät?\n\nMIINA. Rakkailta tietysti.\n\nGRÖN. Missä?\n\nMIINA. Tanhualla vaan. Sinne jäivätkin vielä kahden kesken, vaikka\ntoiset pois lähtivät. En tiedä kuinka kauvan mahtoivat viipyäkään.\nTaisi lumipyry ajaa suojaa etsimään, vihdoin viimmein.\n\nGRÖN. Mitenkä, vihdoin viimmein? Kauvanko sitten viipyivät ulkona?\n\nMIINA. Säkki pimeähän se jo oli, kun Hilma tuli kamariinsa (katsoo\nakkunasta). No, vie sua ja viruta! Vieraitahan tänne mättää tulla näin\nvarhain.\n\nGRÖN (menee katsomaan). Niin näkyy. Se on vallesmanni. Onko sulla vielä\nkahvia kuumana?\n\nMIINA. Taitaa se olla vähän holosta. Pitääkö tuota sitten?\n\nGRÖN. Pitää kai, koska tulee vieraita.\n\nMIINA. Ei tästä perästäkään taida kirkkoon päästä. Lempoko nyt senkin\nsiihen lennätti.\n\nGRÖN. Saat mennä vaikka karjaan, heti kun olet tuonut kahvia sisään.\n(Miina menee.) Vie nyt tuo rättisi edes mukanasi, klapsu! (Heittää\npyyhin liinan Miinan jälestä. Miina kääntyy ympäri ja saa rievun vasten\nnaamaansa.)\n\nMIINA. Hyi! (Menee nauraen).\n\nNIMISMIES (riisuu etehisessä). Jopas sinä sentään olet päässyt\njaloillesi.\n\nGRÖN. Täytyyhän sitä nyt jo, joka tällä puolen kirkon aidan on.\n\nNIMISMIES (tulee sisään). Terve, terve!\n\nGRÖN. Terve tuloa! Ole hyvä ja paina puuta!\n\nNIMISMIES. Kiitos vaan! Täällähän sinä eleilet kun syytinkivaari\nkaikessa levossa ja rauhassa. Ei sinua enää näe juuri ollenkaan\nliikkeessä.\n\nGRÖN. No niin! Päättyyhän ne päivät täälläkin. Tässä on tupakkaa.\n\nNIMISMIES. Hm! Huonommankin pinon ääressä veistellään. -- Minulla on\noikeastaan vähän asiaa sinulle. Sentähden päätin poiketa, kun kuljin\nohi.\n\nGRÖN. Se oli oikeen, se. -- Ehkä sinä poltat kernaammin sikaareja.\nTässä on.\n\nNIMISMIES. Se on, näet, tuo Pöystin juttu. (Kaivelee povitaskuaan.)\n\nGRÖN. Minä tiedän. Joko se on palannut kuvernööristä?\n\nNIMISMIES. Jo. Tässä on tuomio ja ulosmittauskäsky.\n\nGRÖN. No, paljonko se nyt tekee kaikkiastaan?\n\nNIMISMIES. Korkojen ja oikeudenkäynti kulujen kanssa yhteensä 2,856\nruplaa 40 kopeekkaa.\n\nGRÖN. Oh, helkkari! Onpas se kohonnut.\n\nNIMISMIES. Siinä on kahden vuoden korot myöskin.\n\nGRÖN. No, niinhän siinä on. -- Tällä haavaa minulla ei ole rahaa tuota\nlunastamaan. En ole asettanut asioitani siihen suuntaan. Se oli ikävä\nse.\n\nNIMISMIES. Hoh! Mikäs hätä sinulla, kun on Purimon rikkaudet hallussa.\n\nGRÖN. Minäkö käyttäisin holhokkini rahoja omiin asioihini? Kylläpäs\nsinä annat hyviä neuvoja ja oikeen viran puolesta.\n\nNIMISMIES. No, sanos muuta! -- Tällä olisi muuten vähän kiire.\n\nGRÖN. Mitenkä niin? Onhan sinulla tili aikaa.\n\nNIMISMIES. Minä olin unhottanut koko paperit. Ne ovat jo toista\nkuukautta maanneet luonani.\n\nGRÖN. Älä hiidessä, onko se ulosottokäsky jo niin vanha?\n\nNIMISMIES. Katso itse!\n\nGRÖN. Perhana! Tästä joutuu ihminen pahempaan kun pulaan. Mitenkäs sinä\nsillä tavalla? (Miina tuo kahvia.) Aseta tarjotin tänne pöydälle vaan!\nKas niin! (Miina menee. Grön menee kaapista noutamaan konjakkipulloa.)\nOlipas se nyt kaunis juttu. Ole hyvä ja pane sokeria, tehdään pieni\naamu siunaus.\n\nNIMISMIES (panee sekaan). Liekkö tuo mukavaa näin varhain. En minä\nmuuten aikonut viipyäkään.\n\nGRÖN. No, mikäs kiire sinulla on? Et suinkaan sinä kirkkoon aio?\n\nNIMISMIES. En. Siellä on vaan pitäjän kokous kirkonmenon jälkeen.\n\nGRÖN. No, siihen kyllä vielä ehdit. Peijakas, kun harmittaa tämä\nPöystin asia. Jos se Ojala edes kohdakkoin saisi niitä perintörahojaan.\nHänellä on Purimoon maksettavaa 3000 ruplaa. Ehkä voisin niitä käyttää\nnyt ensi tilassa, siksi kun ... maljasi! --\n\nNIMISMIES. Terve, terve! -- Purimoonko se Ojalan velkakirja onkin?\n\nGRÖN. Tänne se on.\n\nNIMISMIES. Hm! vai niin, vai tänne se on. Jahah! Onko se jo ylös\nsanottu.\n\nGRÖN. On kyllä. Kaikki on laillisessa kunnossa.\n\nNIMISMIES. Kuuleppas! Minä tässä tuumailen, että tuota, jos sinä niillä\nOjalan rahoilla maksaisit minulle sen 2000, niin pääsisimme siitä\nselväksi. Ja, sitä paitsi, minä tarvitsisinkin rahojani. Olen vähän\ntehnyt metsäkauppoja noiden takamaalaisten kanssa.\n\nGRÖN. Kyllähän minä sen sinun velkasi suoritan sittemmin. Tämä Pöystin\nasia on ensin selvitettävä. Siihen ajattelin nyt väliaikaisesti käyttää\njuuri niitä Ojalan rahoja, siksi kunnes saan omat asiani tolalleen\ntaas.\n\nNIMISMIES. Se on ikävä seikka, mutta kyllä minä olen pakoitettu sentään\nvaatimaan saatavani.\n\nGRÖN. Aiotko sinäkin ruveta minua ahdistamaan, vaikka hyvin tiedät,\nettä nykyään olen tiukimmillani.\n\nNIMISMIES. Minun täytyy, kun olen pulassa. Pöysti sitä vastoin ei\nollenkaan tarvitse rahojaan. Hän kyllä odottaa, jos puhut hänen\nkanssaan.\n\nGRÖN. Äh! Sellaisen pölkyn kanssa ei voi ryhtyä mihinkään\nsovitteluihin.\n\nNIMISMIES. Mutta jos nyt Pöysti ei anna perää ja jos minä pysyn\nvaatimuksessani, niin jompikumpihan silloin jää maksamatta, kun ei\nkerran varasi riitä molempiin. Eikö siinä tapauksessa sinun\nvelvollisuutesi etukädessä minua kohtaan...\n\nGRÖN. Hiiteen kaikki velvollisuudet! Minun omat varani eivät riitä\nkumpaankaan. Jos sinäkin vedät minut kovalle, niin jäätte molemmat\nvainaiksi, sekä sinä, että Pöysti.\n\nNIMISMIES. Ja sinä et ole ennemmin ilmoittanut tilastasi! Huono merkki\ntuollainen salaaminen. Minä olen todellakin ollut liian lammasnahkainen\nsinua kohtaan, kun en ole aikaisemmin ryhtynyt tehokkaampiin toimiin.\nNyt se on jo ehkä liian myöhäistä.\n\nGRÖN. Aikaisemmin se olisi ollut vielä myöhäisempää.\n\nNIMISMIES. Oli mitä tahansa. Luuletko, että minä aion seisoa kädet\nristissä ja katsella töllöttää omaa häviötäni. Ei poikaseni!\n\nGRÖN. Ole nyt maltillinen ja ymmärrä minua oikein. Minun täytyy tehdä\nkonkurssi, jos sinä pakoitat minua. Ja siinä tapauksessa et tule\nsaamaan penniäkään. Mutta --\n\nNIMISMIES. Mutta mitenkä herran nimessä sinä sitten vastaisuudessa olet\najatellut selviäväsi, koska sinun oma omaisuutesi on niin perin tyhjiin\nkuivanut.\n\nGRÖN. Sinun kanssasi voin siitä puhua ... terve nyt ensin! Ota pohjaan\nja pane toista likoon! Mutta Pöystin kanssa -- mahdotonta. -- Minä,\nnäetkös, olen kihloissa Hilman kanssa.\n\nNIMISMIES. Kenen Hilman? Tämän Purimon tyttären kanssa?\n\nGRÖN. Niin -- hänen kanssaan.\n\nNIMISMIES. Ähä! Vai niin, no, se muuttaa asiat. Jos siinä vaan on\nvankka perä. Minä muistan kuulleeni, että se Purimon eturenki ... mikäs\nsen nimi nyt...\n\nGRÖN. Roopeko?\n\nNIMISMIES. Niin juuri. Minä olen kuullut, että hän olisi...\n\nGRÖN. Loruja! -- Akkojen juoruja! Hilma on sitä paitse kiinnitetty\nminuun muutenkin. Asia meidän kesken on ihan varma.\n\nNIMISMIES. Mitä tarkoitat?\n\nGRÖN. Hm! Löytyy pieniä seikkoja, tuollaisia -- aviollisia suhteita.\n\nNIMISMIES. Aha! Ha, ha, ha! Onneksi olkoon sitten, onneksi olkoon!\n\nGRÖN. Nyt kai sinä huomaat, että parasta sinun on jäädä odottamaan.\nHeti kun olemme naimisissa, voit olla varma saatavastasi. Mutta nyt\nvoisi ehkä koko naimiskauppa pilaantua jos --\n\nNIMISMIES. Kyllä ymmärrän. No voinhan minä -- tässä tapauksessa... Hm!\nJättäkäämme sitten se asia toistaiseksi. Minä toivon, että sinä sitten\npidät muretta siitä. Hm! Koska asiat ovat sillä kannalla, niin minun\npitää vähän auttaakin sinua. Minulla, näet, sattuu olemaan mukanani\nnuot Ojalan perintö-rahat. Minun piti tällä matkalla poikkeuttaa ne\nomistajalleen, mutta koska ne ovat haalitut Purimon velkaa varten, niin\nparasta on, että heti teemme niillä selväksi tämän Pöystin jutun.\n\nGRÖN. Mitä lempoa? Onko sinulla mukanasi Ojalan rahoja.\n\nNIMISMIES. On. 3,500 ruplaa.\n\nGRÖN. No, mutta sepäs onnen sattuma. Sitten me vaan kuittaamme kumpikin\npaperimme ja vaihdamme ne.\n\nNIMISMIES. Tehdään niin.\n\nGRÖN. Minä olen sinulle erittäin kiitollinen.\n\nNIMISMIES. Täytyyhän sitä ystäviään päästää ahdingosta. Kuittaa pois\nsitten vaan velkakirja! Minä kuittaan tämän uloshakemuksen.\n(Kirjoittavat.) Noin! Minun tulee nyt vielä antaa sinulle, niin hyvä\nkun 143 ruplaa ja 60 kopeekkaa. Eikö niin?\n\nGRÖN. Aivan, aivan. Kas tässä velkakirja.\n\nNIMISMIES. Tässä rahat ja protokollat.\n\nGRÖN. Tuhannen kiitosta nyt, hyvä veli! Minä uskallan vakuuttaa\nsinulle, että ainakin parin kuukauden kuluttua on sinullakin rahasi\nkourassasi. Lupaa, ett'et minua ennen hätyytä.\n\nNIMISMIES. Mitä joutavia! Ei sitä niin kärkkäästi isketä pohattojen\nkimppuun. Sinua mar onni tempaisee, kun saat sellaisen omaisuuden,\npuhumattakaan siitä kaupanpäällisestä. Se on oikeen herrasmalliin, se\ntyttö. Ei se ole ihan tavallinen talonpoikaistöllö, sen verran kun minä\nhäntä tunnen. -- Jahah! Kiitos vaan.\n\nGRÖN. Onhan hän käynyt Harjun koulua sen verran, että osaa hyvin lukea\nja -- kirjoittaa.\n\nNIMISMIES. Niinpä niin. Ei rikkaalta perijättäreltä paljoa saa\nvaariakaan. Kyllä sinä olet aika mestari rustmestariksi, ainakin mikä\nhm! -- naisväkeä koskee. Mutta ihmettelen minä sentään tätä Hilman\njuttua. Ne eivät ole juuri kärkkäitä, tuollaiset. Ha, ha! Vai mitä?\n\nGRÖN. Minulla on omat, pikku keinoni. Ha, ha! -- Kun on iloisuutta,\nlämmintä, hämärää, rakkautta ja -- viiniä, niin hm! terveeksi!\n\nNIMISMIES. No, olkoon onneksi!\n\nKAMRERSKA (tulee). Hyvää huomenta vallesmanni! Piti tulla tervehtimään,\nkun sain kuulla teidän olevan täällä. Harvinainen vieras!\n\nNIMISMIES. Hyvää huomenta, rouva kamrerska! Jos kruununmiehet käyvät\nusein, niin tulevat ne pian ikäviksi. -- Te saitte minut ihan\nhämmästymään. Minä en todellakaan luullut teidän enää asustavan\nPurimossa.\n\nKAMRERSKA. Minun piti lähtemän eilen aamulla, mutta ilma esti.\nTällaiselle yksinäiselle leskelle on muuten yhdentekevä, missä aikansa\nkuluttaa. Ettekö suvaitse istua? Ja tarvitseehan tuollainen vanhapoika\nvähän hoitoa. Oikeastaan Filuksen tähden olen näin kauvan viipynytkin.\nOn täytynyt vähän totuttaa häntä pois noilta vanhan pojan tavoilta, ha,\nha!\n\nNIMISMIES. Siitä saa nuori rouva olla teille erittäin kiitollinen.\n\nKAMRERSKA. Tiedättekö sitten, että --?\n\nGRÖN. Kyllä hän tietää, että olen kihloissa.\n\nNIMISMIES. Vast'ikään pääsin häntä onnittelemasta.\n\nKAMRERSKA. Tunnetteko Hilmaa -- morsianta, tarkoitan?\n\nNIMISMIES. Kyllä ulkomuodoltaan, mutta en luonteelta. Olen vaan pari\nkertaa nähnyt hänet.\n\nGRÖN. Noh! Naistuntemisessa riittää ulkomuoto.\n\nNIMISMIES. Minä pyydän anteeksi, hänen puolestaan, ha, ha!\n\nKAMRERSKA. Se nyt on sellainen vanha poika, tuo Filus! Minä toivon,\nettä hän oppisi Hilmassa tuntemaan jotain muuta, kun ulkomuotoa.\n\nGRÖN. Sinä toivot, että hän kääntäisi karvansa nurin päin, niinkuin\nsanotaan.\n\nKAMRERSKA. Vaikkapa niinkin. Ehkä se pakoittasi sinua mukautumaan\nyhteen ja toiseen, johon et koskaan ennen ole tottunut.\n\nGRÖN. Oh! Nainen on kuitenkin aina nainen.\n\nNIMISMIES. Se tahtoo sanoa: parempi, kun hän olettelee. Sitä veli Grön\ntarkoittaa.\n\nKAMRERSKA (nauraa). Kyllä minä ymmärrän mitä Filus tarkoittaa. Hän on\nmies, joka aina tahtoo paljastaa omat vikansa.\n\nGRÖN. Mitä vikoja minä nyt olisin paljastanut mielestäsi?\n\nKAMRERSKA. Ettekö te, vallesmanni, huomannut sitä?\n\nNIMISMIES. En. Minä en suinkaan sattunut onkimaan oikeasta apajasta.\n\nKAMRERSKA. Filus huomautti meille, että hän ei koskaan lakkaa olemasta\nitserakas poikanulikka, kun vaan on kysymys naisista. Hahaha!\n\nNIMISMIES. Soo! Hahaha! Se oli fiksi käännös asialle. Tämän jälkeen\nminä alistun täydelliseksi naisihailijaksi.\n\nGRÖN. No, juodaan sitten naisten malja, sinun mieliksesi.\n\nKAMRERSKA. Tähänhän minä jäinkin rupattamaan. Minun oikeastaan piti\npyytämän herroja aamiaiselle. Minä uskallan toivoa, että vallesmanni\ntekee niin hyvin --\n\nNIMISMIES. Tuhansia kiitoksia! Minä pelkään, että näin vierasvaraisessa\ntalossa pian unohtaa velvollisuutensa.\n\nHILMA (näkyy eteisessä).\n\nGRÖN, Kas, tuolla tulee Hilma.\n\nKAMRERSKA. Hänellä on kai asiaa sinulle, koska kulkee tuota tietä.\nTulkaa te sitten perässä, me kaksi menemme tietä tekemään. Olkaa hyvä!\n(Menee nimismiehen kanssa.)\n\nGRÖN. Tule tänne sisään vaan, Hilma!\n\nHILMA (ovella). Täällä on kai vieraita? Minä en tiennyt sitä.\n\nGRÖN. Ei se tee mitään. Hän meni tuonne. Tule sisään vaan. (Menee\nottamaan Hilmaa kädestä. Hilma sallii sen vastenmielisesti.) Tule\nistumaan tänne sohvalle!\n\nHILMA (jää keskilattialle. Irroittaa itsensä). Minä seison niin kauvan.\n\nGRÖN. Mitä sinulla nyt sitten on niin tärkeätä sanottavaa?\n\nHILMA (vähän nolona). Minä tahtoisin tietää jos te voitte puolustaa\nitseänne niitä epäluuloja vastaan, joita teistä on langetettu?\n\nGRÖN. Mitä epäluuloja?\n\nHILMA. Minä tarkoitan Purimon asioita.\n\nGRÖN. Minun holhoustointaniko?\n\nHILMA Niin, sitä.\n\nGRÖN. No, mitä epäluuloja on siitä sitten langetettu?\n\nHILMA. Ihmiset kertovat, että Purimon tavarat vähitellen hupenevat.\n\nGRÖN (kiukussa). Ja tulitko sinä nyt tiliä vaatimaan?\n\nHILMA. En minä vaadi mitään tiliä. Minä vaan tahtoisin tietää onko\nniissä puheissa perää.\n\nGRÖN (makeasti). No, kas sen voi sanoa järkevyydeksi. Minä kunnioitan\nsinun huoltasi omaisuutesi suhteen. Vielä enemmän minä pidän sinusta,\nkun osoittaut noin asialliseksi. Se on harvinainen ominaisuus\nnaisväellä.\n\nHILMA. Eikö siinä jutussa ole perää sitten?\n\nGRÖN. Ei pontta eikä perää. Sen voin vakuuttaa sinulle. Ole hyvässä\nrauhassa vaan! Minä valvon sinun etujasi parhaani mukaan. Sehän sinun\nolisi pitänyt heti tietämän.\n\nHILMA. Kerrotaan että useampia Purimon velkakirjoja olisi lunastettu.\n\nGRÖN. Kerrottakoon mitä tahansa. Se on valhetta, sanon minä. Ja\ntottahan sinä minua uskot.\n\nHILMA. Uskon, kun teette itsenne uskottavaksi.\n\nGRÖN. No, niin. Sinä olet hyvin järkevä tyttö, kun puhut tuolla tavoin.\nJättäkäämme nyt tämä asia. Minä vakuutan, että kaikki on entisessä\njärjestyksessään.\n\nHILMA. Puhdistakaa sitten itsenne?\n\nGRÖN. Johan minä sen tein. Etkö sinä luota minun vakuutuksiini.\n\nHILMA. Minä luotan, jos näen velkakirjat.\n\nGRÖN (hillitsee kiukkuansa). Oletpa sinä itsepäinen. (Menee pöydän\nluo.) Voinhan niitä sinulle näytellä, jos niistä saat mitään tolkkua.\n\nHILMA. Kyllä minä saan. Kaikkiastaan pitää olla velkakirjoilla 17\ntuhatta ruplaa.\n\nGRÖN (työntää aukasemansa laatikon kiinni). Sellaista nenäkkäisyyttä!\n\nHILMA. Miksi ette näytä?\n\nGRÖN. Siksi, että sellaiseen ei nyt ole aikaa. Minulla on vieraita.\n\nHILMA. Hyvä! Minä tulen toisen kerran.\n\nGRÖN. Ja siksi, että tuo sinun vaatimuksesi on liian hävytön.\n\nHILMA. En minä vaadi mitään. Minä vaan pyysin teitä...\n\nGRÖN. Miksi sinä teitittelet minua? Olemmehan me kihloissa.\n\nHILMA (panee pienen rasian pöydälle). Tässä on teidän kihlanne. Minä en\nkauvemmin pidä niitä.\n\nGRÖN. Mitä?\n\nHILMA. Minulle on aivan käsittämätöntä, kuinka olen voinut joutua\nteidän pauloihinne ja mitenkä minä olen alentunut niin pitkälle -- kun\ntodellakin olen tehnyt.\n\nGRÖN. Alentunut. Mitä sinä puhut, ihminen?\n\nHILMA. Minä puhun sitä, kun ajattelenkin. Tuossa on kihlanne. Minä en\nmene naimisiin teidän kanssanne.\n\nGRÖN (raivossa). Tämä on seurauksia pääsiäisyöstä. Luuletko, ett'en\nminä tiedä missä sinä kuhertelit Roopen kanssa. Hän on ajanut kaikki\nnuot lorut sinun päähäsi. Kyllä minä tiedän, että hän on valmis\npanettelemaan minua saadakseen meidän välimme rikkoutumaan. Luuletko,\nett'en minä tiedä ja tunne hänen tarkoituksiaan. Hän tahtoisi sinun\nkauttasi viekotella itselleen Purimon. Niin juuri! Sitä hän tahtoo. Ja\nsinä olet heti valmis uskomaan hänen valheitaan.\n\nHILMA. Hän ei ole minulle valhetellut, eikä minua viekotellut. Hän on\nvaan avannut minun silmäni.\n\nGRÖN (ivalla). No, mitä sinä nyt näet avoimin silmin?\n\nHILMA. Näen kaiken sen, minkä jo olen sanonut.\n\nGRÖN (häjysti). Ja vielä lopuksi kai senkin, että rakastat häntä ja\naiot mennä hänen kanssaan naimisiin.\n\nHILMA. Sitä en ole sanonut.\n\nGRÖN. Mutta minä vannon, että siitä ei tule mitään. Sen minä kyllä voin\nestää.\n\nHILMA. Te olette sen jo estänyt ja sentähden minä teitä inhoon --\n(Menee nopeasti pois.)\n\nGRÖN (katsoo Hilman jälkeen. Kävelee edestakaisin käsi otsassa). Äh!\nPerkele!\n\nNIMISMIES (tulee). Jopas perhekohtaus on loppunut.\n\nGRÖN. Johan se ... anna anteeksi kun...\n\nNIMISMIES. Mitenkäs sinä näytät niin nolatulta, veli kulta? Joko se\ntohvelivalta näin varhain...?\n\nGRÖN (hillitsee itseänsä). Ha, ha! Eihän toki.\n\nNIMISMIES. No, no! Eipä taida ilmankaan olla. Kiivaanlaista se\npuhelunne kuului olevan. (Grön tekee liikkeen.) En minä kuullut, kun\nsekanaisia ääniä vaan. En selittänyt mitään sanoja. Taitaa olla vähän\npippuria siinä tytössä. Vai mitä?\n\nGRÖN. Lapsekas tytön tynkkä, ei mitään muuta. (Istuu keinutuoliin.) Ne\nsaavat toisinaan kaikellaisia päähänpistoja. Tänään sitä, huomenna\ntätä.\n\nNIMISMIES. (On ottanut Hilman jättämän rasian ja avannut sen.)\nTäälläpäs on kauniita kapineita! Hei, miten komeat koljaat!\n\nGRÖN (hämillään). Kas kun sattuivat jäämään...\n\nNIMISMIES. Nämäthän ovat kihlat. Kuules mies! Ethän vaan lie saanut\nrukkasia?\n\nGRÖN (levotonna). Mitä turhia! Sellaisia kakaramaisia päähän pistoja!\nsanoinhan sen jo. Ei ne mitään merkitse.\n\nNIMISMIES. Ne merkitsevät hyvin paljon, veli Grön. Kihlauksen\npurkaminen on sinun...\n\nGRÖN. Koska sinä nyt kerran olet päässyt jäljille, niin täytyy minun\nkertoa sinulle koko juttu, ett'et saisi väärin käsityksiä.\n\nNIMISMIES. Kihlaus on siis purettu?\n\nGRÖN. Eihän sitä nyt puretuksi voi sanoa, vaikka nuot helyt ovatkin\ntuossa. -- Häntä oli yllytetty tuomaan kihlat takaisin. Se vietävän\nRoope on ruvennut hännystämään Hilmaa viimme aikoina. Ja paljoko\nsellaiset heilakat sitten tarvitsevat! Yks kaks ovat he valmiit\nkääntämään maailman nurin.\n\nNIMISMIES. Mutta tästä syntyy soma soppa sinulle -- ja muille myös, jos\nsinä et voi kääntää häntä entiselleen taas. Mitä jos ne kaksi yht'äkkiä\nmenevät naimisiin.\n\nGRÖN. Minun täytyy se estää.\n\nNIMISMIES. Miksi sinä olet sallinut sitä Roopea talossa?\n\nGRÖN. Se on ollut tuhmasti kyllä. Aatto-iltana minä ilmoitin hänelle,\nettä hän on vapaa meiltä.\n\nNIMISMIES. Jo aikoja sitten olisi sellainen velikulta pitänyt ajaa sen\nsileän tien. -- Kyllä sinä nyt teit kelpokepposet velkojillesi.\n\nGRÖN. Vielä ei ole kaikki hukassa. Minä estän heidän naimisiin menonsa\nja sitten...\n\nNIMISMIES. Millä pirulla sinä sen estäisit? (Kalle tulee, yskii\neteisessä.)\n\nGRÖN. No, kukas siellä nyt taas on? Niinhän ne juoksevat täällä kun\nmarkkinoilla. (Menee ovelle.) Mitä asiaa sinulla on?\n\nKALLE (kumartaa). Minä arvelin, että kun se vallesmannikin on täällä...\n\nGRÖN. Tule sisään sitten! Se on meidän renki. Hänellä kuuluu olevan\nasiaa sinulle.\n\nNIMISMIES. Vai niin!\n\nKALLE (tulee). Hyvää huomenta!\n\nNIMISMIES. Onko sinulla asiaa minulle?\n\nKALLE. Ei minulla herra vallesmannille...\n\nGRÖN. Mitä sinä sitten höpisit?\n\nKALLE. Minä tulin vaan puhumaan siitä suotista, kun vallesmannikin on\ntäällä.\n\nGRÖN. Mitä se suoti vallesmannia liikuttaa. Mikä sitä vaivaa sitten?\n\nKALLE. Kun se ei ole tallissa. Olisikohan tuo varastettu?\n\nGRÖN. Varastettu?\n\nKALLE. Niin, en minä tiedä sitä sen paremmin. Mutta eilen aamulla, kun\nmenin talliin silppua tekemään, oli se poissa. Ja kun jo näin paljon\naikaa on kulunut, eikä...\n\nGRÖN. Hevonen oli poissa jo eilen aamulla ja sinä tulet nyt vasta\nilmoittamaan sen minulle. Kumma kun tulit ollenkaan.\n\nKALLE. Arvelin, että...\n\nGRÖN. Arvelin ja arvelin! Heti, kun huomasit varkauden, olisi sinun\npitänyt tulla ilmoittamaan se minulle. Taisipa se olla poissa jo\naatto-iltana, jos onni on hyvä.\n\nKALLE. E-ei! Kyllä se silloin vielä...\n\nGRÖN. Mutta miksi et tullut heti eilen aamulla antamaan minulle tietoa\nasiasta. Vastaa.\n\nKALLE. Kun minä arvelin...\n\nGRÖN. Minä en kärsi tuota arvelemista! Vastaa heti suoraan, miksi et\ntullut?\n\nKALLE. Sitähän minä tässä juuri yritän. Kun se Roope oli poissa eilen\naamulla, niin minä arvelin, että kai se sen suotin oli ottanut ja\nlähtenyt johonkin sukuloimaan. Luulin että kai ne, niinkuin viimme yön\ntietämään taas ilmestyvät kotia, niin hevonen kuin mieskin. Mutta kun\nei kumpaistakaan ole näkynyt eikä kuulunut, niin arvelin tuota,\ntuumailimme siellä pirtissä, että kai se on tainnut varkaan mukana\nkadota, se suoti.\n\nGRÖN (innoissaan). Milloinka Roope oli viimmeksi kotosalla?\n\nKALLE. Ei häntä ole näkynyt sitten aatto-illan. Silloin se maata panon\naikaan lähti pirtistä, kun oli ensin ottanut paksumman takin yllensä.\n\nNIMISMIES. Mihin hän sanoi lähtevänsä?\n\nKALLE. Eipä se sitä sanonut, vaikka kysyinkin. Sanoi vaan, että nyt\npoika luistaa niin pitkälle, kun hakoviitaa piisaa ja paiskasi oven\nkiinni.\n\nGRÖN (kävelee ajatuksissaan). Hm, hm! -- Varkausjuttu -- --\n\nNIMISMIES. Selkähevosellako varas on mennyt, vai...\n\nKALLE. Selässähän tuo on tainnut...\n\nGRÖN. Hyvä On! Saat mennä! (Kalle kumartaa ja menee. Grön ja Nimismies\nkatselevat toisiaan). Tästä jutusta saat sinä jotain virkaasi kuuluvaa.\n\nNIMISMIES. Taitaapa tästä lähteä vähän enemmänkin. -- Maltapas! Minun\npitää vielä puhutella tuota renkiä. Minä tulen heti paikalla. (Menee\nulos.)\n\nGRÖN (kävelee innoissaan). Nyt Roope!\n\nKAMRERSKA (tulee). Joko vallesmanni on lähtenyt?\n\nGRÖN. Ei ole. Hän tulee heti.\n\nKAMRERSKA. Kuinka sinä olet noin rauhaton? Onko jotain tapahtunut?\n\nGRÖN (näyttää rasiaa). Katsoppas näitä?\n\nKAMRERSKA. Hilman kihlat! Onko hän tuonut ne takaisi?\n\nGRÖN. On. Äsken juuri. -- Etkö sinä voisi hetipaikalla puhutella häntä?\nNaisväki on keskenään avomielisempiä ja...\n\nKAMRERSKA. Minä en ollenkaan ymmärrä tätä. Mitä hän sanoi sinulle\nantaessaan?\n\nGRÖN. Mitäs hän sanoi! Antoi vaan.\n\nKAMRERSKA. Tämäpä vasta merkillistä.\n\nGRÖN (ärtyisesti). En minä käsitä, että se on niin merkillistä, mutta\nharmillista se on. -- Roopehan se on villinnyt hänet. Sentähden pitäisi\nsinun puhua vähän järkeä hänelle.\n\nKAMRERSKA. Roope?\n\nGRÖN (seisattuu, katsoo Kamrerskaan). Mitä sinä -- --? (Kohauttaa\nolkapäitään ja alkaa kävellä.) Rukkaset hän on minulle antanut.\nYmmärrätkö?\n\nKAMRERSKA. Miksi sinä aina kiivastut? Sinun ikäisesi miehen olisi jo\npitänyt siksi talttuman elämän koulussa.\n\nGRÖN. Piru periköön sinun talttumiskoulusi! Luuletko, että minä aion\nalistua tai mukaantua kaiken maailman lönttöjen ja tollojen\nmielijohteiden viskeltäväksi? En koskaan.\n\nKAMRERSKA. Kohtaloonsa on --\n\nGRÖN. Kohtalo! ontto lauseparsi. Minä luon itse itselleni kohtalon.\n\nKAMRERSKA. Hyvä Filus, sinä olet liian itsekäs. Sinä olet tottunut\nliian mukaville päiville elämässäsi.\n\nGRÖN. Niin, niin juuri! Ala nyt saarnata taas!\n\nKAMRERSKA. En minä saarnaa. Minä sanon vaan, että sinä olet tottunut\nvaatimaan elämältä liian paljon.\n\nGRÖN. Niin minä vaadinkin. Elämän täytyy antaa minulle, mitä minä\ntahdon. (Äänettömyys.) Hilma luulee leikittelevänsä silmittömän pennun\nkanssa, mutta siinä hän erehtyy. Ja Roope sitten -- -- se se juuri\nminua kaikkein enimmän harmittaa, että joku renki voi sekaantua minun\nasioihini. Äh! Se voi tehdä minut ihan hulluksi.\n\nKAMRERSKA. Minä olen ihan kun puulla päähän lyöty. Hilma tuo kihlat\ntakaisin. Hilma, joka ... kuinka hän siinä asemassa --\n\nGRÖN. Asemassa! Mitä sinä ... -- miksi sanot sen noin salaperäisesti?\nMitä sinä tarkoitat?\n\nKAMRERSKA. Älä nyt ole olevinasi! Kyllähän sinä ymmärrät. -- Hänen\ntilaansa minä tarkoitan.\n\nGRÖN. Olisiko hän ehkä niin kutsutussa -- \"siunatussa tilassa?\"\n\nKAMRERSKA. Minun mielestäni on sinun tekeytymisesi hyvin sopimatonta,\nkoska juuri sinä olet saattanut hänet onnettomaksi.\n\nGRÖN. Olisiko se totta sitten! Sano, onko se totta? Olisiko Hilma\ntodellakin --\n\nKAMRERSKA. Onhan se totta. Jo pari viikkoa takaperin minä sen huomasin.\nHerra Jumala, tyttö parka! Hän kai ei itse tiedä siitä, koska toi\nkihlat takaisin. Minun pitää heti paikalla puhutella häntä.\n\nGRÖN. Tee se! Mene heti hänen luokseen! (Kamrerska menee ja Nimismies\ntulee.) Maltappas, älä sano hänelle mitään. Minä tahdon itse puhutella\nhäntä. -- Hyvä veli! Onnittele minua. Minä olen pelastettu.\n\nNIMISMIES. Niin olet, ainakin Roopen suhteen. Selvät todistukset häntä\nvastaan. Parasta on lähteä häntä takaa ajamaan.\n\nGRÖN. Sitä parempi, sitä parempi. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Pidä\nsinä huoli Roopesta, Hildan suhteen olen minä varma.\n\nEsirippu alas.\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS.\n\n\nPääsiäismaanantai ilta. Purimon pirtti, jossa on tavallinen hämäläinen\nsisustus. Kaisa, ruotimuori, makaa muuripenkillä. Kaksi talikynttilää\npalaa pöydällä.\n\nTILTA (tulee lumisena, hameenhelmukset nostettuina ja sarsipalttoo\nnuoralla uumalle sidottuna, kantaen halkoja, jotka heittää suurella\nkolinalla pesän eteen).\n\nKAISA (unen pökerryksissä kavahtaa pankoltaan). Herra siunatkoon ja\nvarjelkoon! -- Hyi! Mitäs tuolla tavoin ihmisiä säikyttelet! Hyvä\nJumala, kun oikeen... Sinä olet se vanha höntti! Olet mar sinä! Kun\nsuotta aikojaan noin tuulahuttelee.\n\nTILTA (hakkaa lunta hameistaan). Kaikistapa sitä säikähtääkin. Niinkun\nhyvästäkin!\n\nKAISA. Vähemmästäkin -- maailmanlopun kolinasta. Ajattelin jo mitä\nhyvänsä. Hyi sentään!\n\nTILTA. Sellainen koiran ilma! Hyh!\n\nKAISA. Vieläkö pyryttää?\n\nTILTA. Niin ett'ei oikeen tahdo sekaan mahtua. (Riisuu palttoonsa ja\npanee naulaan.) Sitä virkaa se on pitänyt aatto-illasta asti\nnimeksikään herkeämättä. (Rupeaa ajamaan puita pesään.) Puutkin ovat\nniin raatoontuneet...\n\nKAISA. Täällä muurin raossa on kuivia tuohia. Annas kun koperoin.\n\nTILTA. Ei tällaiset telhot hevin sytykään. Antakaa iso kasa!\n\nKAISA. Tuossa on, kyllä noilla viriää. (Koettelee muuria.) Kuinka se\nmuurikin on niin voinut jäähtyä, vaikka on niin leuto ilma. Pane pesä\noikeen täyteen.\n\nTILTA. Saunaksi kai tämä nyt sitten pitäisi lämmittää! -- Saisittekin\nmennä pesään maata, kun olette noin viluinen.\n\nKAISA. Kas tuota! Äyskii niinkun mikä hyvänsä vanhaa ihmistä! --\nMuuripenkin lämpö taitaa sinullekin vielä maailmassa tehdä hyvää. --\nHoh, hoh! Niin sitä nuorena ollaan kopeita. Niin sitä ollaan, eikä\nyhtään ajatella. Hoh, hoh! En minäkään sinun ijälläsi vilusta tiennyt\ntuon taivaallista. Kesäkelteissä kävin kirkossakin monta kertaa tammi\npakkasella. Niin, niin, mistäs ne paremmat otti! Ja Jumalan sanaa\nkuulemaan syntis paran täytyi mennä. Täytyi sitä elää ihmisiksi sentään\nköyhänäkin. Täytyihän sitä, -- Herra siunatkoon, kun jättää pellit\nkiinni. Katsos nyt miten tulee savua! Aukasetkos juuri joutuun sen. Voi\nhyvänen aika sitä ajattelemattomuutta!\n\nTILTA (aukasee pellin). Niin juuri! Voi, voi sentään. -- Olkaa nyt\ntekin protkuttamatta! Olkaa jo! -- Kuka tässä enää muistaa mitään. Koko\ntalo on ihan mullin mallin. (Menee pöydän luo istumaan.) Kun se\nHilmakin niin yht'äkkiä sairastui.\n\nKAISA. Sanos muuta kun asiaa! Ihan tervehän se oli vielä\nlauantai-iltana. Eikös ollut?\n\nTILTA. Oli kai, minun tietääkseni, koska hän oli laudallakin Roopen\nkanssa.\n\nKAISA. Niin aina! Voi, voi! Ei siitä Jumalan taudista tiedä, milloin se\nkyntensä iskee. -- Joko se Roope on kotia tullut?\n\nTILTA. Ei ole. Niin se hukkui kun porilaisen laukku lepistöön.\n\nKAISA. Kuka nyt tuolla tavoin pilkkaa! Jos olisi hukuttanut itsensä,\nmies parka.\n\nTILTA. Hukuttanut! Nii' ja muu mitä se on tehnyt. Hevosella oli\nlähtenyt jonnekin pääsiäisyönä. Selkähevosella. Ja sehän se pahin pulma\nonkin. Rustmestari on lähettänyt kruunun miehet hakemaan. Pauhasi kun\nhullu tänä aamuna ja sanoi, että Roope varasti sen hevosen.\n\nKAISA. Herra siunatkoon, varastanutko? Eipä nyt maailman päivinä!\nRoopeko olisi varas! Oikeinko hevosvaras?\n\nTILTA. No, ei suinkaan lehmän varas, koska hevosen on ottanut.\n\nKAISA. Ei ikä pitkun päivinä, sanon minä. Minä tunnen Roopen lapsesta\nasti ... sellainen kelpo poika ollut elämänsä ijän. Kun kehtaattekin!\nHullujahan te olette kaikki tyynni! Ihan pähkä-hulluja!\n\nTILTA. Älkää nyt huutako siinä! Ei se kumminkaan siitä parane. Tehty\nkun tehty.\n\nKAISA. Tehty. Siunaa ja varjele, kuinka hassuja te olette! Te ette\nymmärrä niin hituistakaan, ei sen verran, että silmäänsä. Eikö nyt\nRoope saisi oman talon hevosella mennä, mihin ikinä häntä haluttaa?\nEikö vaan!\n\nTILTA. Kylläpä se Miinakin osaa viipyä kirkkovieraissaan. Sietäisi sitä\nnyt jo kotiakin tulla.\n\nKAISA. Mene sinä vaan muihin asioihin, vaikka toisilla on henki ja\nkunnia kysymyksessä! Voi, voi, sitä syntistä huolettomuutta! Sen verran\nsitä välitetään toisista, kun ei vaan oma nahka ole orressa. Voi Roope\nparka sinunkin kohtaloasi!\n\nTILTA. Parasta kun ei teille puhuisi mitään. Mitä nyt kruununmiehet\nhänelle voisivat, syyttömälle ihmiselle? Sen verran toki pitäisi\nkäsittämän vielä vanhanakin.\n\nKAISA. Kun kerran niihin kaaliin joutuu, niin kyllä niissä sitten\npysyy.\n\nTILTA. Nyt siellä tulee joku.\n\nMIINA (tulee). Terveisiä kirkosta!\n\nKAISA. Kissojen kirkonmenosta näin myöhään!\n\nTILTA. Siinä se paha aina, kussa panetellaan. Minä täällä jo\npäivittelin, kun ei ihmistä ollenkaan kuulunut.\n\nMIINA. Pistäysin pikipäinsä vielä Vikelässä tullessani.\n\nTILTA. No, ala riisua nyt, että päästään ehtoo askareille.\n\nMIINA. Sukat ja kengät pitää muuttaa, ne ovat ihan likomärät. (Rupeaa\nmuuttamis puuhiin.)\n\nTILTA. Niin kai, vähemmälläkin.\n\nKAISA. Sellaisesta se leini lyöttäytyy ja hampaansärky. Laita itses\noikeen kuivaksi. Tule tänne pesän eteen lämmittämään jalkojasi. \"Mitä\nnuorena varoo, siten vanhana kärsii\", sanoo sananlasku.\n\nMIINA (ottaa tuolin ja istuu pesän eteen). Siellä Röyhiössä vasta\nelämää oli pidetty silloin aatto-iltana. Tapeltu oli koko yö, kertoi\nVikelän Matti. Yhden läimäyksen oli hänkin saanut rysäänsä. Olisi kai\nenemmänkin satanut, mutta pääsi porstuan kokille pakoon.\n\nTILTA. Kas se! Häntä nyt kanssa tarvitaan joka paikassa suuhunsa\nsaamassa. Olivat tietysti kaikki humalassa?\n\nMIINA. No, tiedäthän sen. Sellaisella elämällähän ne tästä menivätkin.\n\nKAISA. Juopumus ja tappelu! Niin, niin! Ne eivät koskaan eroa\ntoisistansa. -- \"Vaikiast' valittaa mahdamm', Täst' ihmisten ilkeäst'\ntavast'.\" (Panee maata.)\n\nMIINA. Röyhiö oli ilvaillut yliskyläläisiä. Siitä riita syntyi.\nYliskylän pojat antoivat isäntää vönttiin ja ajoivat pellolle.\n\nTILTA. Se oli hänelle ihan parahiksi. Mitä hän viekotteli heitä sinne!\nIhan meidän kiusalla hän sen tekikin. Mahtaako meille enää koskaan\ntulla väkeä pyhäiltoina? Tuskinpa vaan!\n\nMIINA. Tulee tänäkin iltana.\n\nTILTA. Vanha susiko tänne tulisi?\n\nMIINA. Vikelän Vappu meni yliskylään, minä lähetin hänen mukanaan sanan\nPassarin tyttärille! Kun kerran ne tulevat, niin tulevat muutkin.\n\nTILTA. Mutta jos Hilma palaa tohtorista. Ei sairas ihminen voi tanssin\nmellakkaa kärsiä.\n\nMIINA (nousee). Nyt on hyvä, kun on kuivaa kavioissa. (Menee istumaan\nperäpenkin päähän, vastapäätä Tiltaa.) Tiedätkös mitä minä sain kuulla\nkarvarin Kaisalta? Ei Hilma ollut ajanutkaan kaupungin tietä, vaan\npoikennut Uotsolaan päin. Kaisa oli nähnyt.\n\nTILTA. Onkos sielläpäinkin sitten joku tohtori?\n\nMIINA. Eikä ole. Ei se tohtoria taitanut tavoittaakaan. Jumala tiesi,\nminnekkä meni. Kylläpähän Kalle kertoo, jahka palaavat.\n\nTILTA. No, eipä nyt vielä! Vai ei se sairas ollutkaan. Valehteli vaan.\n\nMIINA. Kuka sen tietää mitä tuumia heillä on tekeillä.\n\nTILTA. Kovin oli Hilmakin ärtynyt, kun tuli rustmestarin puheilta\naamulla. Ja kun sitte lähetettiin oikeen kruununmiehillä sitä Roopea\nhakemaan. Voi, voi sentään!\n\nMIINA. Sanos muuta, kun asiaa! Kuules!\n\nTILTA. Mitä?\n\nMIINA. Etkö sinä kuule kulkusten ääntä?\n\nTILTA. Kuulen jo. Se on Hilma.\n\nMIINA. Lähdetään nyt tavallista pikemmin askareille. (Rupeavat\npukemaan. Krassun ääni lähestyy ja pysähtyy rapun eteen.) Missä\nmaailmassa minun huivini on?\n\nTILTA. Hyi, kun on tuo takkini ihan läpimärkä. -- Rapun eteen se\npysähtyi. Olisiko vieraita hyvässä lykyssä? (Kurkistaa ikkunasta.)\nHerrajesta! Vieraita onkin! Tules katsomaan!\n\nMIINA (menee akkunaan). No, sun turkanen! Näetkös, Lepsihän se on. Voi,\nvoi, kun nyt vielä tulee sulhasia tähän mylläkkään.\n\nTILTA. Kukahan sillä Lepsillä nyt taas on mukanaan?\n\nMIINA. Kai niille sahtia pitää antaa, vaikk'ei Hilmakaan ole kotona.\n(Menee herättämään Kaisaa.) Muori! Kuulkaas muori! Nouskaa ylös! Tulee\nsulhasia.\n\nKAISA. Mikä on? Kuka tulee?\n\nMIINA. Lepsi tulee poikia kaupalle.\n\nTILTA. Tulevat jo porstuassa.\n\nHILMA (tulee. Alkaa riisuutua. Heittää huolimattomasti vaatteitaan\nsängylle).\n\nTILTA ja MIINA (pyrskähtävät nauramaan).\n\nKAISA. Voi noita hupsuja!\n\nHILMA. No?\n\nMIINA (nauraa). Me luulimme sinua Lepsiksi! Ha, ha, ha! Eipä hullumpaa,\nvoi olla.\n\nTILTA. Sinä sitä ensin sanoit. Hahaha! Ja Lepsiltä sinä näytitkin.\n\nMIINA. Sen teki tuo valkoinen huivisi. Näytti aivan kun Lepsi\npartoinensa olisi noussut reen perästä. Hahaha!...\n\nTILTA. Kyllä niitä kohta tulee sulhasia taloon, kun noin aaveet\nkulkevat edeltäpäin. Hahaha!\n\nMIINA. Se on totta! Saadaan nähdä vaan. Minä olisin ihan voinnut\nvannoa, että se oli Lepsi. -- No Tilta! Mennään nyt vihdoinkin!\n\nTILTA. Mennään mennään! (Menevät nauraen ja puhuen.)\n\nHILMA (katsoo heidän jälkeensä). Iloa ja riemua! -- Kelpaa heidän.\n(Menee istumaan tuolille pesän eteen.)\n\nKAISA. Sellaisia honkkelia molemmat! Niinkun valkean vaaraan herättivät\nminunkin, vanhan ihmisen.\n\nHILMA. Onko kotona tapahtunut mitään erityistä?\n\nKAISA. Mitäpäs täällä? Yksin olen ollutkin melkein koko päivän.\nMiinakin tuli vast'ikään. Koko talo onkin muuttunut autioksi kun\nkirkkomaa.\n\nHILMA (arasti). Roopesta ei ole kuulunut mitään?\n\nKAISA. Ei ole. -- Voitko uskoa, kun...\n\nHILMA. Siellä tulee joku. Ehkä se on Roope.\n\nGRÖN (tulee ulkoa. Hilma väistyy etualalle pöydän luo. Grön tarkastaa\nHilmaa. Katselee sitten ympärilleen, mutta ei huomaa Kaisaa. Menee\nHilman luo). Mitä sinä täällä väen pirtissä teet! Menisit kamariisi,\ntai olisit tullut sinne minun puolelleni. No, mitä lääkäri sanoi?\nKerroppas mitä hän tiesi? (Menee Hilman luo ja panee kätensä hänen\nolkapäilleen.)\n\nHILMA (väistää). Minä en käynyt lääkärissä.\n\nGRÖN. Missä sitten?\n\nHILMA. Uotsolassa.\n\nGRÖN. Ph! Jonkun iskijä-muijan luona kai. Jos kerran olet sairas, niin\nmiksi et mennyt kaupunkiin, niinkun olit luvannutkin.\n\nHILMA. En minä ole sairas. Minä vaan valhettelin.\n\nGRÖN. Mitä se merkitsee?\n\nHILMA. Ei mitään. Tahdoin vaan päästä rauhaan teidän nuuskimisistanne.\n\nGRÖN. Mitä sinä nyt puhut? Sano missä kävit!\n\nHILMA. Etkö kuullut? Uotsolassa.\n\nGRÖN. Kenen luona siellä?\n\nHILMA. Tuomarin.\n\nGRÖN. Mitä? Tuomarin? Mitä sinä siellä teit? (Hilma ei vastaa.) Mitä\nteit tuomarin luona?\n\nHILMA. Ei minun tarvitse tehdä teille tiliä käynnistäni.\n\nGRÖN. Vastaa minulle, mitä sinä teit siellä. (Hilma ei vastaa.)\nKuuletko, mitä minä kysyn? (Tarttuu Hilman käsivarteen.) Kuuletko?\n\nHILMA (riuhtasee itsensä irti). Älkää koskeko minuun.\n\nGRÖN (malttuu). Oliko sinulla olevinaan jotakin asiaa tuomarille?\n\nHILMA. Oli. Se koski teitä, jos tahdotte sen tietää.\n\nGRÖN (hämmästyy). Minua?\n\nHILMA (katsoo Gröniä). Niin teitä. Tahdon päästä erilleni holhouksesta.\n\nGRÖN. Hahaha! Vai tahdot sinä niin. No, mitä tuomari sanoi? Eikö hän\nnauranut sinulle?\n\nHILMA. Ei.\n\nGRÖN. Äh! Akkojen lörpötystä! Vasta kolmen vuoden päästä olet sinä\nlaillisessa ijässä. Hm! Mennä puhumaan tuomarille sellaisia tuhmuuksia.\n\nHILMA. Minä tahdonkin vaan päästä -- teidän holhouksestanne.\n\nGRÖN (suunniltaan). Niinkö sinä sanoit tuomarillekin?\n\nHILMA. Niin minä sanoin.\n\nGRÖN. Tomppeli! Ymmärrätkös kuinka typerä sinä olet? Ymmärrätkös?\n\nHILMA. Tuomari sanoi, että menettelin viisaasti.\n\nGRÖN. Tuomari sanoi! Mikä sinua sinne lennätti! Etkö ymmärrä, että olet\nalentanut minun arvoani, minun, jonka kanssa ai'ot mennä naimisiin.\n\nHILMA. Minä en aio naimisiin teidän kanssanne.\n\nGRÖN. Etkö aio?\n\nHILMA. En. Sanoinhan sen jo aamulla.\n\nGRÖN (huolettomasti). Hilma kulta! Sinä olet todellakin sairas. Sinä et\najattele, mitä sanot. Olemmehan me kihloissa ja...\n\nHILMA. Minä en ole kihloissa teidän kanssanne. Saittehan romunne\naamulla takaisin.\n\nGRÖN. No, se nyt ei merkitse mitään, jos ne ovat sinun huoneessasi, tai\nminun. Ja sitä paitse, pidänhän minä sinusta niin paljon.\n\nHILMA. Älkää kaunistelko! Luuletteko, ett'en minä tiedä minkätähden te\ntahdotte minua vaimoksenne? Sanokaa suoraan vaan! Te tahdotte minua\nsentähden, että minä olen rikas ja te tarvitsette rahaa. Luuletteko,\nett'en minä tiedä mihin pulaan te joudutte, kun ruvetaan vaatimaan\ntiliä holhouksestanne, josta pääsisitte vapaaksi kun naisitte minut.\n\nGRÖN. Kuinka hävyttömästi sinä uskallat puhutella minua!\n\nHILMA. Hävytöntä ehkä. Mutta puhdistakaa itsenne, jos voitte. Aamulla\npyysin nähdä isävainaajan velkakirjoja. Näytittekö niitä? Ette. Teillä\nei ole niitä enää, ei ainakaan kaikkia. Jumala tietää onko ollenkaan.\n-- Missä on Ojalankin velkakirja? Missä? Voitteko sanoa sitä? Minä\nsanon sen teille. Se on Ojalan hallussa, teidän kuittaamananne. Mutta\nmissä on rahat? Sanokaa te se?\n\nGRÖN. Mistä olet onkinut noita juoruja?\n\nHILMA. Poikkesin Ojalassa ja näin omin silmin teidän\nnimikirjoituksenne. Sitten menin tuomarille ja jätin asian hänen\nhaltuunsa.\n\nGRÖN. Minä kuulin tuon jo! -- Siinä teit typerästi, sanoinhan sen. --\nMutta jättäkäämme tämä. Jälestäpäin meillä on kyllä aikaa selvitellä\nholhous-asioita. Nyt minulla on sinulle jotain muuta puhuttavaa.\n\nHILMA. Minulla ei ole mitään puhumista teille.\n\nGRÖN. Olen ajatellut, että ensi sunnuntaina voitaisiin kuuluttaa meidät\nensi kerta.\n\nHILMA. Ettekö te käsitä, kun sanon, että se on mahdotonta. Ei teidän\nlipeäkielisyytenne pysty minuun tällä kertaa. -- Jättäkää minut\nrauhaan!\n\nGRÖN. Herkeä jo! Älä lennä korkeammalle kun siivet kantavat. Sinä et\nnäy olevan ollenkaan selvillä asioista. Sinun etusi tässä on\nkysymyksessä, eikä minun.\n\nHILMA. Mikä etu?\n\nGRÖN. Etkö sinä tiedä, että sinä olet äidiksi tulemassa?\n\nHILMA (katsoo hämmästyneen Gröniä).\n\nGRÖN. Etkö tiedä sitä?\n\nHILMA. Mitä te sanotte? Minäkö olisin...?\n\nGRÖN. Pitäisipä sinun se tietämän paremmin kun minun.\n\nHILMA (tyrmistyneenä). Jumala varjelkoon! Siinä tilassako minä...\n(Putoaa hervottomana penkille).\n\nGRÖN. Näetkös nyt, että naimisjuttu koskee sinua lähemmältä kun\nluulitkaan.\n\nHILMA (itkee katkerasti).\n\nGRÖN. Joko huomaat, että ainoa pelastuksen mahdollisuus on avioliitto\nmeidän välillä. Mutta sen pitää tapahtuman niin pian kun suinkin.\n\nHILMA. Oh! Kuinka kurjasti te olette tehnyt.\n\nGRÖN. Nyt on kysymys ainoastaan tulevaisuudesta. Sinun pitää pelastaman\nmaineesi ennen kaikkia.\n\nHILMA. Ja myydä itseni teille maineeni hinnaksi. Sitä en tee koskaan.\n\nGRÖN. Sinä et ajattele, mitä puhut!\n\nHILMA. En. Minä en tahdokaan ajatella.\n\nGRÖN. Sinä hourit. Tiedätkö mikä sinusta sitten tulee?\n\nHILMA. Tulkoon mitä tahansa?\n\nGRÖN. Tiedätkö mikä sinä jo olet?\n\nHILMA (tuijottaa häneen). Mikä minä olen?\n\nGRÖN. Sinä olet --\n\nHILMA. Vaiti! -- Nyt te näytitte oikean karvanne. -- Tuota olisi\npitänyt teiltä vihoviimmeiseksi odottaman. Te tiedätte yhtähyvin kun\nminäkin, kummalla meistä kahdesta on suurin syy minun onnettomuuteeni\nja kuitenkin olette valmis heittämään ensimmäisen kiven. Nyt vasta minä\nteitä oikeen inhoon. (Aikoo mennä.)\n\nGRÖN (estää häntä). Minkätähden kiivastua turhan päiten. Minä tahdoin\nvaan sanoa, että naimisiin menolla on kaikki autettu. Ja siinä\ntapauksessa en tahdo syyttää sinua mistään. Mutta jos et tahdo mennä\navioliittoon kanssani, niin voiko sinun menettelyäsi tähän asti kutsua\nmuuksi kun kevytmielisyydeksi. Maailma on oikeassa, kun antaa sinulle\nnimityksen, joka seuraa sinua hautaasi asti.\n\nHILMA. Maailma ei tuomitse niin väärin. Se mitä olen ainoan kerran\nelämässäni ollut, en aio olla hautaani asti.\n\nGRÖN. Älä unohda, että meidän välimme on ainaiseksi sidottu. Kuinka\nsinä voit ajatellakaan, ettemme menisi naimisiin. Voitko ajatella\njotain niin kauheata, että sinun lapsesi syntyisi isätönnä. Rakas\nHilma! Sinulla ei ole oikeus ajatella ainoastaan itseäsi. Sinun pitää\netupäässä ajatteleman häntä, häntä, jota kannat rintasi alla.\n\nHILMA (itkee).\n\nGRÖN. Eikö totta Hilma? Hänen edukseen sinä tahdot elää? Hänen edukseen\nvaikka uhrata itsesikin. Se on kaunista ja jaloa. Ja onhan se sitä\npaitse äidin velvollisuus. Niin ja isän myös. Mitenkä minä voisin\nsallia, että minun lapseni syntyisi äpäränä. Se olisi hirveätä! Oi,\nälkäämme ajatelko sellaisia mahdottomuuksia. Kas niin! (Menee Hilman\nluo.) Pyyhi kyyneleesi nyt ja tule järkeväksi taas. Kas niin!\n\nHILMA. Älkää olko minulle ankara. Antakaa minulle ajatusaikaa. Minä\nolen niin sekaisin ... en ymmärrä, mitä minun pitäisi tekemän...\n\nGRÖN. Sinulla ei ole aikaa tuhlata päiviäsi miettimiseen, ellet tahdo\nhäväistä itseäsi elämän ijäksesi. Kohta jo ehkä pitäjälläkin ruvetaan\npuhumaan sinun tilastasi. Sana on jalkana, sen kyllä tiedät.\n\nHILMA. Pitäjälläkö puhumaan minusta? Hyvä Jumala? Minäkö tulisin\nkaikkein hampaisiin. Ei, ei! -- Oi, minua onnetonta!\n\nGRÖN. Et sinä ollenkaan tule onnettomaksi, kun menet avioliittoon minun\nkanssani, päinvastoin.\n\nHILMA. Mutta jos en tekisi sitä --\n\nGRÖN. Niin huomis päivänä kerrotaan sinusta kauniita juttuja kylällä.\n\nHILMA. Ei, ei! Se ei saa tapahtua. Tulkoon ennen -- Tehkää sitten minun\nkanssani mitä tahdotte.\n\nKAISA. Älä myönnä mitään, joka on vasten omaatuntoasi! Toisella\ntyhmyydellä ei saa toista sovittaa.\n\nHILMA (menee Kaisan helmoihin). Muori! Rakas muori.\n\nGRÖN (hämmästyy). Mitä pirua? Koska sinä, ämmä, olet tänne tullut?\n\nKAISA. Minä olen Purimon muuripenkillä istunut jo toistakymmentä\nvuotta. Mutta en koskaan ole tässä huoneessa kuullut sellaisia sanoja,\nkun nyt.\n\nGRÖN. Niistä sinä pidät kauniisti suusi kiinni, ruotivaivainen.\n\nKAISA. Minä puhun, kun tahdon. En kysy siihen lupaa teiltä.\n\nGRÖN. Suus kiinni, ämmä!\n\nKAISA. Eikö teillä ollenkaan ole omaa tuntoa? Ensin lähetätte ottamaan\nRoopea vangiksi varkaudesta ja sitten pakoitatte Hilmaa --\n\nHILMA. Mitä sanotte? Roopea vangiksi?\n\nGRÖN. Varkaat tavallisesti vangitaan.\n\nKAISA. Silloin teidän, herra, ei pitäisi käydä vapaudessa.\n\nGRÖN. Helvetti! (Kylmästi ja levollisesti.) Ruotivaivainen saa muuttaa\nsaunaan vielä tänä iltana. Minä en kärsi pirtin penkillä istukkaita.\nTeidän täytyy olla poissa täältä, kun tulen toisen kerran. (Aikoo\nmennä.)\n\nHILMA (syöksyy hänen tiellensä). Jumalan tähden, sanokaa, onko Roope\nvangittu?\n\nGRÖN. On, jos on saatu kiinni.\n\nHILMA. Minkätähden? Mitä on hän tehnyt sitten?\n\nGRÖN. Varastanut. (Menee.)\n\nHILMA. Varastanut? Varastanut! Roopeko? Herra Jumala! Minä olen varmaan\nsekaisin. Muorikulta, sanokaa, että olen sekaisin.\n\nKAISA. Ole nyt levollinen, lapseni! Tietysti Roope on viaton, vaikka\ntuo paholainen kuinka tahtoisi häntä syytteesen.\n\nHILMA. Mitä hän olisi varastanut sitten? Mitä? Sanokaa!\n\nKAISA. No, sen hevoshyväkkään, jolla hänen sanotaan menneen\nlauantaiyönä.\n\nHILMA. Tämäkö vielä piti tuleman onnettomuutemme lisäksi.\n\nKAISA. Älä nyt, hyvä lapsi! Kadotathan järkesikin kun tuolla tavalla\nsuret. Jahka Roope vaan tulee kotia, niin muuttuu kaikki hyväksi. Hoh,\nhoh! Hilma rukka! Kyllä sinun tilasi on katkera. Etkö tietänyt tästä\nennen.\n\nHILMA (katsoo häneen, purskahtaa itkemään ja putoaa hänen pankkonsa\nviereen). En tietänyt. Epäilin kyllä, mutta en uskonut. Armahtakaa\nminua onnetonta!\n\nKAISA (silittelee Hilman päätä). Lapsi kulta, älä itke. Ei se itkusta\nparane.\n\nHILMA. Älkää tuomitko minua, muori! Älkää tehkö sitä!\n\nKAISA. Kuka nyt puhuu tuomiosta! -- \"Älkää tuomitko, ettei teitä\ntuomittaisi!\" sanoo Herra.\n\nHILMA. Oletteko suuttunut minuun! Oh! kyllä te olette.\n\nKAISA. Enkä ole. Mistä minä suuttuisin? Mutta kyllä se koskee, koskee\nniin vaikeasti, sinun tähtesi, lapsi rukka. (Itkee.)\n\nHILMA. Jos tietäisitte kuinka äärettömästi minä kärsin ja olen jo ennen\nkärsinyt, ennenkun tätä tiesinkään. Hyvä Jumala sentään sitäkin hetkeä,\njolloin minun piti Roopelle tunnustaa suhteeni. Se oli kaikista\nkauhein, se.\n\nKAISA. Sen kyllä käsitän. Mutta turvaannu sinä minuun. Kahden kantamana\ntaakka kevenee. Minä kannan mielelläni sinun edestäsi toisen puolen. Ja\ntarvitsethan sinä, lapsiparka, ystäviäkin tässä sekasorrossa. Hoh, hoh!\nPurimossa taitaa olla asiat vähän mullin mallin?\n\nHILMA. Tämä on sitä viimmeistä, mitä olla voi!\n\nKAISA. Se on totta, Jumala paratkoon! Purimon tonttua on vihoitettu.\n\nHILMA. Purimon tonttua? -- Kuinka se onkaan se kertomus siitä Nokian\ntontusta? Seurasihan siitä onnettomuus talolle ja talon asukkaille, kun\ntonttua vihoitettiin. Eikö niin?\n\nKAISA. Niin juuri. Kaikki kävi takaperoa sen jälkeen. Onnettomuus\ntoista ankarampi asustui taloon, kun haltia jätti sen omaan varaansa.\n\nHILMA. Mutta satuhan sen onkin tuo. Tai kertomus vanhoista ajoista. Ei\ntonttuja enää löydy. Suotta sitä ajattelemme.\n\nKAISA. Ett'eikö löytyisi! Älä hyvä ihminen sellaista sano! Jokaisella\ntalolla on oma haltiansa, joka tekee joko hyvää taikka pahaa.\n\nHILMA. Mistä ne tontut suuttuvat sitten, kun rupeavat pahaa tekemään?\n\nKAISA. Rikoksista.\n\nHILMA. Rikoksista? Kuka olisi rikkonut Purimon tonttua vastaan?\n\nKAISA. Rustmestari.\n\nHILMA. Hänkö?\n\nKAISA. Hän ja -- sinä.\n\nHILMA. Ah! Hän ja minä -- niin.\n\nKAISA. Sinä pidät Roopesta? Eikö niin?\n\nHILMA. Niin.\n\nKAISA. Ja kuitenkin olet suosinut toista miestä. Sellaisesta se\nonnettomuus koituu. Kuinka sinä olet voinut sillä tavalla tehdä?\n\nHILMA. Minä en ennen ollut ajatellut Roopea... Minä en aavistanutkaan,\nettä ... minä luulin pitäväni hänestä, niin kun sisar pitää veljestään.\n\nKAISA. Sittenkään minä en ymmärrä sinun käytöstäsi.\n\nHILMA (katselee hiilustaa). Oi, en minä itsekään sitä ymmärrä. -- Se\noli sellainen raskas syys ilta ... me palasimme rustmestarin veljen\nhäistä Rauhalasta. Siellä oli tanssittu paljon ja muuten pidetty\nhauskaa. Minä olin ensikerran sellaisissa loistavissa ja hilpeissä\nkemuissa. Matkalla minua vähän vilutti, kun olin lähtiessä hiestyneenä.\nHän sanoi, että minun pitäisi saada jotain lämmikettä, etten tulisi\nsairaaksi. Ja sitten pyysi hän minun panemaan valkeata pesään hänen\nhuoneessaan ... kaikki makasivat silloin jo. Minä join siellä lämmintä\nviiniä ... ja sitten, siinä hiipuvan hiilustan ääressä tuntui niin\nmaailmasta eroitetulta ja lämpimältä ja -- raukaisevalta. Hän puhui\nniin hyvästi ja -- oh! minä olin joutunut hänen valtaansa, minä tunsin\nsen, mutta minun päähäni ei tunkeutunut ainoatakaan pelastavaa\najatusta, olin ihan typertynyt. -- Siitä hetkestä asti olen minä\nvihannut rustmestaria. Minä olen tuntenut, että hän jollakin tavalla on\nhallinut minun vapauttani. Vaikka en ole tietänytkään, että minun\nkurjuuteni on näin pitkälle mennyttä, vihasin häntä kuitenkin. Nyt kun\nsen tiedän, nyt minä inhoon ja pelkään häntä. Muori hyvä! Älkää\ntyöntäkö minua luotanne! Teihin on minun ainoa turvani kurjuudessani.\nPurimon tonttu leppyy teidän tähtenne. Leppyy ihan varmaan. Ettekö\nusko, että hyvyys lepyttää? Hyvyys ja -- katumus.\n\nKAISA. Katumus lepyttää, mutta parannus sovittaa.\n\nHILMA (nousee). Niin, -- parannus. Minä tahdon parantaa kaikki, kaikki!\n-- Jos se olisi niin tehty, kun sanottu. Minä olen elämä ijäkseni\nonneton -- onneton ja häväisty. Siitä ei auta katumus eikä parannus.\nTäytyy vaan tyytyä ja kärsiä, katkerasti kärsiä. (Menee keinutuoliin.)\n\nKALLE (tulee). Se rustmestari kävi siellä tallissa ja käski minun\ntoimittamaan muori saunaan.\n\nKAISA. Niin se käski.\n\nHILMA. Rustmestari käski? Koska?\n\nKAISA. Äsken juuri.\n\nHILMA. Kas, kun en huomannut ollenkaan. Ehk'en kuullutkaan, korvani\nniin humisevat.\n\nKAISA. Voi raukka, jos et vielä ihan todella sairastuisi kaiken hyvän\npäälle. -- Lähdetään sitten.\n\nHILMA. Saunaanko? Ei koskaan, niinkauvan kun minä olen emäntänä\ntalossa. Minäkö päästäisin teidät saunaan asumaan. Oletteko\nsuunniltanne?\n\nKAISA. En tohdi tännekkään jäädä, kun niin ankarasti komensi pois.\n\nHILMA. Muuttakaa minun kamariini sitten. Siellä saatte olla rauhassa.\nKalle hyvä, taluta muori sinne!\n\nKAISA. Jumala sinulle palkitkoon hyvyytesi!\n\nKALLE. Pitääkö oikeen kantaa?\n\nKAISA. Ei. Talutat vaan tuosta kainalosta. Kas niin! (Menevät\nkamariin.)\n\nMIINA (tulee ulkoa). No, voi, voi tuota muoria, kun antaa pesän hiipua\nihan mustaksi, eikä viitsi panna peltiä kiinni. Kyllä sitten yöllä\nhytisette ja valitatte viluanne. (Panee pellin kiinni.) Eikös se taas\nole nukkunut! (Menee katsomaan.) Herra siunatkoon! Mikä muorin on\nvienyt?\n\nKALLE (tulee). Muoriako sinä haet?\n\nMIINA. Niin. Mihin muori on joutunut?\n\nKALLE. Vast'ikään talutin sen tuonne kamariin. Rustmestari käski viedä\nsaunaan, mutta ei Hilma antanut. -- Onkos sulla ollut ikävä, kun olen\nkoko päivän ollut poissa?\n\nMIINA. Olisi ehkä ollut, mutta kävin kirkossa ja poikkesin karvarille\npalatessani.\n\nKALLE. Ei sulla taida olla yhtään lämmikettä, minkäänlaista? Tuntuu\nniin väristävän.\n\nMIINA (nauraa). Mikäs sinua nyt pani väristämään lauhkeimmalla\nsuojalla?\n\nKALLE. Ihan totta. Sormeni ovat aivan kontassa. Tunnustapas! (Ottaa\nMiinaa poskista kiinni.)\n\nMIINA. On aina ne kylmät. Pitää ehkä hieroa viinalla. Ha, ha, ha!\n\nKALLE (sylkäsee). Ei vähä pahaa tekisi.\n\nMIINA (menee kaapille). Katsotaan jos täällä löytyy tilkka. Tule tänne\nnyt sitten. -- No, anna kouras tänne, että saan valaa.\n\nKALLE. Ei huolita kourista. Pannaan suuhun vaan. Ehkä se sieltä valuu\nsormen päihin.\n\nMIINA. Kyllä minä sen arvasin, että syy on suussa, eikä sormissa, ha,\nha, ha! Annas kun kaadan, et saa muuten.\n\nKALLE (aukasee suunsa). Heitä sinne vaan!\n\nMIINA (kaataa). Uh! Ha, ha, ha! Niin sinne menee kun vanhaan latoon.\n\nKALLE. Ahhah! Kas se satonsa sanoo. Takka vaan! (Suutelee Miinaa.)\n\nMIINA. Hyi, kun sinä haiset!\n\nKALLE. Miltä?\n\nMIINA. Kuules, nyt tulee tanssiväkeä. Hae esiin vaan viulusi aikanaan.\n\nROOPE (tulee jahtivoudin ja erään miehen seurassa. Hän on\njalkaraudoissa). Hyv'iltaa!\n\nMIINA. Herra siunatkoon!\n\nJAHTIVOUTI. Jumal' antakoon hyvää iltaa!\n\nKALLE. Mitä saakelia?\n\nROOPE (menee istumaan penkille pöydän viereen). Niin. Näin sitä nyt\ntaas ollaan.\n\nJAHTIVOUTI. Onkos herra Krööni kotona? Hän käski poikkeamaan tämän\nkautta.\n\nHILMA (tulee kamarista). Mikä kalina täällä?... (Näkee Roopen.) Voi\nJumala! Raudoissa!\n\nTILTA (tulee ulkoa, jää seisomaan ovipieleen).\n\nJAHTIVOUTI. Hyvää iltaa!\n\nHILMA. Sano, minkätähden sinä olet raudoissa?\n\nROOPE. En tiedä. Kysy tuolta susivoudilta.\n\nJAHTIVOUTI. Hä, hä! Älä ilveile mies! -- Varkaudesta kai hän on kiinni.\n\nHILMA. Mistä varkaudesta?\n\nJAHTIVOUTI. No, siitä teidän hevosen varkaudesta.\n\nHILMA. Ei meiltä ole mitään hevosta varastettu.\n\nJAHTIVOUTI. Eikö? Kyllä se teidän hevonen on. Minäkin tunnen sen.\nMenkää katsomaan. Tuolla se seisoo pihalla. Parasta emännälle, jos ei\nollenkaan sekaannu tähän asiaan.\n\nHILMA (Roopelle). Miksi sinä lähdit sillä tavalla kotoa? Me olemme niin\nolleet tuskissamme ja kaivanneet sinua.\n\nROOPE. En tullut sitä ajatelleeksi sen paremmin. Jonnekin täytyi mennä,\nkun en paikoillanikaan voinut olla.\n\nHILMA. Hyvä Jumala sentään, kun tällä tavalla täytyy nähdä sinua. --\nJahtivouti, riisukaa nuot raudat häneltä! Ettekö ymmärrä, ett'ei Roope\nikinä --\n\nJAHTIVOUTI. Hoh, hoh! Ei niitä vaan niin riisuta, kun rantiaisia. Kyllä\nne siinä pysyvät, mihin ne kerran on pantu.\n\nGRÖN (tulee kirje kourassa). Vai niin! Jopas on saatu kiinni se\nhevoshuijari.\n\nHILMA (Grönille). Sanokaa noille, että laskevat Roopen vapaaksi.\nSanokaa, että se on erehdys. Sanokaa, että --\n\nGRÖN. Vaiti! -- Hän on syytettävä varkaudesta. Tässä on kirje\nvallesmannille. (Antaa kirjeen jahtivoudille.)\n\nROOPE. Kuka minua syyttää? Tekö? Vastaatteko te syytöksenne?\nVastaatteko että rehellisiä ihmisiä ilman mitään pistetään rautoihin?\n\nGRÖN. Aiotko vielä ruveta röyhkeäksikin. Sopisi paremmin jos katuisit\ntekoasi.\n\nROOPE. Mitä pitäisi minun katuman? Minä en ole mitään rikkonut.\n\nGRÖN. Kiellätkö tehneesi kysymyksen alaisen varkauden?\n\nROOPE. En kiellä, enkä myönnä. Minä en ymmärrä sellaista kysymystä.\n\nGRÖN. Kiellätkö pääsiäisaattona ottaneesi Purimon hevosen ja sillä\nkaranneesi?\n\nROOPE. Minä en karannut.\n\nGRÖN. Kiellätkö ottaneesi hevosen?\n\nROOPE. En. Omalla ajokkaallani lähdin kyläilemään.\n\nGRÖN. Hevoset ovat talon. Ainoastaan talon töissä on sinulla ollut\najokas. Sanoinhan aattoiltana, että sinulla ei ole enää mitään\ntekemistä Purimossa. Ja kuitenkin käytät tällaista oman käden oikeutta.\nEtkö tiedä, että omin luvin ottaminen on varkautta.\n\nROOPE. Olkoon jos! Tästä nyt vaan ei varkausjuttua synny, ei\ntekemälläkään.\n\nGRÖN. Se on tavallista koukuttelemista. Kyllä minä ne temput tunnen. --\nNyt saatte lähteä vallesmannin luo.\n\nROOPE. Minä en lähde.\n\nJAHTIVOUTI. Ole nyt, Roope, järkevä! Pääsethän heti takaisin, kun\npefallningsmanni huomaa sinut syyttömäksi.\n\nROOPE. Älä lähentele liiaksi. Minä en seuraa askeltakaan.\n\nJAHTIVOUTI. Jos olet viisas, niin et vastusta kruununmiehiä. Siitä\nsinun paha perisi. Ja mitäpä sinä kotona tekisit nuot helat\nkalvoimissa.\n\nROOPE. Olkoon menneeksi sitten! Mennään vaikka hirteen!\n\nHILMA. Onko aikomuksenne saattaa Roope ahdistukseen! Sanokaa mitä\nvarten sen teette? Mitä te vaaditte, jättääksenne tuon pirullisen työn?\n\nGRÖN. Vaiti sinä!\n\nROOPE. Minun edestäni ei tarvitse rukoilla armoa tuollaisilta konnilta.\nJääkää hyvästi ystävät! Kohta tavataan. Mutta Jumala varjelkoon sinua\nsilloin, herra Krööni!\n\nKAISA (kurkkailee kamarin ovella).\n\nHILMA (polvillaan). Rustmestari hyvä, älkää menkö pitemmälle. Älkää\nJumalan nimessä tehkö sitä. Jos minulta jotakin vaaditte, niin sanokaa.\nViekää omaisuuteni, viekää...\n\nGRÖN (tempaa Hilman ylös). Suus kiinni, hullu! (kuiskaa Hilmalle.)\nSinun omaisuutesi ei häntä pelasta, vaan sinä itse, jos --\n\nHILMA. Hyvä Roope! Anna minulle anteeksi, tee se isävainaajani muiston\ntähden. Ja tule Purimoon niin pian, kun voit? Tuletko? Lupaatko sen?\n\nROOPE (katsoo Hilmaa). Minä tulen. Hyvästi Hilma! (menee.)\n\nHILMA. Jumalan haltuun! (Tulee penkin päähän istumaan ja itkemään.)\n\nGRÖN. Kas niin! Viekää vallesmannille terveisiä! (Kaikki seuraavat\nRoopea, paitsi Grön, joka kävelee edestakaisin. Pysähtyy Hilman eteen.)\nSinä tahdoit kernaasti uhrata jotain Roopen pelastukseksi. Eikö niin?\n\nHILMA (ei vastaa).\n\nGRÖN. Jos kolmen viikon kuluttua olet minun kanssani vihitty, on Roope\nvapaa.\n\nHILMA (nousee, katsoo hämmästyneenä Gröniä).\n\nGRÖN (nyökäyttää päätään ja menee).\n\nEsirippu alas.\n\n\n\n\nNELJÄS NÄYTÖS.\n\n\nEräs iltapäivä syyskesällä. Maantien risteys Purimon talon luona.\nKeskellä näyttämöä piiskuri-tolppa.\n\nVIRVELI (istuu piiskuri-tolpan juurella vitsoja karsimassa).\n\n    Missästä se mylläri?\n    Ai, ai, ai, mylläri.\n    Tulis, tiipelis, taapelis, tom, tom, tom!\n    Tulis, tiipelis, taapelis, tom!\n\n    Mitäs sull' on kalua?\n    Ai, ai, ai, kalua.\n    Tulis, tiipelis, taapelis, tom, tom, tom!\n    Tulis, tiipelis, taapelis, tom!\n\nKAISA (tulee oikealta, nojautuen kainalosauvaan). Eikös vaan se ole\nVirveli, joka loilottelee täällä?\n\nVIRVELI. Pernales Olkkoseen tuota Kaisa muoria! Eipäs teitä ole näkynyt\nliikkeellä herran hepusiin hetkiin. Kas, kun pääsee noin vaan omin\nneuvoin juoksentelemaan.\n\nKAISA. Vaivaista pääsemistä! Hoh, hoh! Hyvää päivää sentään, Virveli\nvaari!\n\nVIRVELI. Jumal' antakoon hyvää päivää! Minnekäs te nyt oikeastaan\nyritätte?\n\nKAISA. Minnekäs minä! Eihän tällä rijalla mitään kuljeta. Tuskin tähän\npääsin, kivenheiton talosta. Näin kesäiseen aikaan on se leini toki\nvähän kuurussa. Auttakaas minua tuolle kivelle istumaan.\n\nVIRVELI. Kyllä, kyllä! Odottakaas vaan, jahka ma kerkiän. Pannaan\nsyrjään tuo kainaloinen. Nyt sitten! -- Pernaleen kauvan siitä kun\nviimmeksi olen vaimoväkeä pitänyt kainaloista.\n\nKAISA. Älkää höpiskö vaimoväkinenne! So! Päästäkää irti vaan!\n\nVIRVELI. Muija-pahaistani täytyi aina nostella sängystä lattialle ja\nlattialta sänkyyn. Se raukka kun oli halvattu viimmeisinä aikoinaan.\n\nKAISA. Niin aina, niin aina.\n\nVIRVELI. Pernaleen hyvä muija se sentään oli. Ja minä kaipaan toisinaan\nsellaista nosteltavaa. Hä, hä, hä! -- Kas siinä te istutte kun kirkon\npenkissä ja saatte kurkistaa naamaan jok'ainoata ohikulkijaa.\n\nKAISA (ottaa sukan kutimen taskustaan). Enpä erittäin välitä heitä\nkurkistella.\n\nVIRVELI (istuu entiselle paikalleen). On kai siellä Purimossa ollut\npernaleesti humua ja hommaa niiden häitten tähden.\n\nKAISA. Eihän sitä niinkään paljon. Ne ovat sellaiset lyhyet herrasväen\nhäät. Kestävät vaan tämän illan. Vaikka tapahtuu se vihkiminen sentään\nvanhan tavan mukaan.\n\nVIRVELI. On niillä herrasväelläkin konstit. -- Viikko häitä\nhäijympiäkin, sanoo sananlasku. Niinhän ne ovat kun kerjäläisen\nristiäiset, sellaiset lyhyet pidot. Olisi sitä sentään Purimon\ntyttärelle kannattanut pitää paremmatkin. Aina sitä noin häähommissa\nkoettaa uhertaa köyhemmätkin, saati sitten pitäjän äveriäimmät.\nPernales olkkoseen heidän tapojansa!\n\nKAISA. Tuolla näkyy taas tulevan pitoväkeä. Herrasväkeä koko joukko.\n\nVIRVELI. Sitähän sinne on lapannutkin. Isäntiä ja emäntiä ei ole montaa\nnäkynyt. Eläis Purimon äijä-vainaaja, niin taitaisi talonpojilla olla\nsiellä etusija. Herrat saisivat olla siipiänsä myöden. Mutta kun on\nkissa kiukaalla, niin hiiret hyppii lattialla. Se on selvä se.\n\nKAISA. Jos Tuomas vainaja eläisikin, niin ei olisi näin paljon\nkurjuutta Purimossa tapahtunut.\n\nVIRVELI. Mitäs väkeä ne ovat nuot, kun tulevat jalkapatikassa?\n\nKAISA. Eiköhän ne ole pappilan herskapia. Ovat kai tulleet venheellä\njärven poikki.\n\nVIRVELI. Se se näkyy olevankin, tuo uusi kirk'herra, kun tuossa\nedimmäisenä kävellä pletkuttelee, syöskummi piippu hampaissa. Ja\nperässä konkottaa se pitkä lukkari, joka kuuluu olevan niin hyvää\npratsia sen kirk'herskan kanssa. Onneton kirk'herra, kun on mennyt\nleskestä naimisiin ja sattunut saamaan nuoren muijan ja sitten joutunut\npapiksi sellaiseen pitäjään, jossa on lukkari. -- Kas nyt taas kuinka\nne virnistelevät toisilleen tuolla. --\n\nKAISA. Älkää lörpöttäkö! -- Se kuuluu olevan kovin herraa pelkääväinen\nmies, se uusi kirk'herra.\n\nVIRVELI. Oli hän pernaletta. Ei myy rukiitakaan sillä hinnalla kun muut\nihmiset, vaikka on niin huonot ajat. Kiskoo aina pari markkaa enemmän\ntynnyriltä. Tämä kanssa sitten vielä saarnaa lähimmäisen rakkautta.\n\nKAISA. Voi, voi sitä Virveliä, kuinka puhuu sielun paimenesta. Parempi\nkun veisaisitte jotain, kun pappi ohi kulkee.\n\nVIRVELI. Voisinhan minä senkin tehdä teidän mieliksenne, jos vaan\nmuistaisin jotain niistä muija-vainaajani virren värssyistä. Kuinka se\nyksi olikaan? Kun kirottu kivun kipinä...\n\nKAISA. \"Kirottuin kivuist' kipinänk'...\"\n\nVIRVELI. Kas pernaletta, kun teillä on hyvä muisto. Niin se olikin. Se\non ainoa virren värssy, jota oikeen hartaudella olen veisannut. Se\nsopii mielestäni niin pernaleen hyvin piiskurille.\n\nKAISA. Kun kiroo vielä Jumalan sanaa suupielessä. Voi teidänkin\nsieluanne, Virveli!\n\nVIRVELI. Odottakaas vaan! Mull' oli hyvä veisuu nuotti ennen\nnuorempana. Vielä muijavainaajani haudallakin huusin kilpaa unilukkarin\nkanssa. (Veisaa.)\n\n    \"Kirottuin kivuist' kipinänk',\n    Jos täällä tuta saisit,\n    Ennen vaivan enimmänk'\n    Kärsiväs täällä soisit.\"\n\n(Pappilan herrasväki tulee.)\n\nKIRKKOHERRA. Jumal' antakoon Herran rauhaa, hyvä väki!\n\nVIRVELI ja KAISA. Jumal' antakoon, herra kirk'herra!\n\nKIRKKOHERRA. Se on oikein, että sielunne työskentelee hengellisessä,\nvaikka kätenne maailmallisissa askartelee.\n\nKIRKKOHERSKA. Luutiakos vaari sitoo? Voisitte tuoda pappilaankin, jahka\nsaatte edes tusinan valmiiksi.\n\nVIRVELI. Nämät ovat vaan raippavitsoja.\n\nKIRKKOHERSKA. Jassoo! Minä luulin luutia niistä tulevan.\n\nKIRKKOHERRA. Oletteko te ehkä paikkakunnan piiskuri?\n\nVIRVELI. Sitä virkaahan minä tässä olen pitänyt.\n\nKIRKKOHERRA. Mikä nimenne on?\n\nVIRVELI. Virveliksi ne minua karahteeraavat.\n\nKIRKKOHERRA. Kai te olette jo useamman varkaan kurittanut eläissänne?\nOletteko kauvankin hoitanut ammattianne?\n\nVIRVELI. Olenhan minä jo toisenkin parin olkani yli heittänyt parissa\nkymmenessä vuodessa.\n\nKIRKKOHERRA. Yhäkö vielä olette tyytyväinen työhönne?\n\nVIRVELI. Tyytyväinenkö? Hm! Kyllä. Minä saan vuosittain kaksi tynnyriä\nja karpion pitäjältä.\n\nYLIOPPILAS. Ja niiden tynnyrien tähden te olette milloin tahansa valmis\nhakkaaman ihmisten selät veriselle. Kyllä te olette oikeen pyöveliksi\nsyntynyt.\n\nVIRVELI. Kyllä minä olen syntynyt oikeen kunniallisella tavalla, niin\nkun tekin, nuori herra. Mutta kaikkia niitä maailmassa tarvitaan. Mitä\nhyödyttäisi tuomio-istuimet, ellei olisi piiskureita. Ei suinkaan se\ntuomari niitä rosvoja siellä lakituvan pöydällä rupeisi mätkimään.\n\nKIRKKOHERRA. Eipä tietenkään. Se on ihan oikea katsantokanta.\n\nYLIOPPILAS. Ei kenenkään rehellisen ihmisen pitäisi ottaa vastaan\ntuollaista virkaa.\n\nVIRVELI. Pernales olkoseen! Tahtoisitteko, että rosvot saisivat ryöstää\ntakin yltänne. Ei, kost' Jumala. Ilman piiskureita ei maailma kauvan\nseisoisikaan. Kyllä pian jouduttaisiin pukin tuluksille.\n\nKIRKKOHERRA. Niinhän se on, niinhän se on! No ruoskitaanko tässä tänä\npäivänäkin jotakuta?\n\nVIRVELI. Sitä Purimon Roopea tässä vähän rapsutellaan.\n\nKIRKKOHERRA. Vai niin. Kyllä jo muistankin.\n\nKIRKKOHERSKA. Sepäs hauskaa! Sitä pitää tulla katsomaan.\n\nYLIOPPILAS. No, mutta! -- Onkos sekin nyt hauskaa? Jos vielä raukka\nhyvässä lykyssä on syytön koko varkauteen.\n\nKAISA. Niin juuri onkin, hyvä herra. Mistäs tekin sen tiedätte?\n\nKIRKKOHERRA. Mennään nyt! -- Tämäkö on häätalo tässä vieressä?\n\nKAISA. Se se on Purimo, se. Antakaa anteeksi, kun en voi edes seisomaan\nnousta. Olen niin rampa jaloistani.\n\nKIRKKOHERRA. Istukaa te vaan! Ei tee mitään. Jääkää herran halttuun.\n(Menevät.)\n\nKAISA ja VIRVELI. Jumalan nimeen vaan!\n\nYLIOPPILAS (Kaisalle). Te sanoitte tietävänne, että Roope on syytön.\nKertokaas, kuinka sen tiedätte!\n\nKAISA. Herrajesta! Kuinka minä en tietäisi. Ihan lapsesta asti...\n\nYLIOPPILAS. En minä sitä tarkoita. Olitteko te todistamassa tästä\nasiasta? Minä en muista nähneeni teitä todistajien joukossa.\n\nKAISA. Enhän minä ollut. Mitä minä siellä olisin tehnyt, vanha ihminen.\nMutta kukas te olette, kun tiedätte todistajatkin? Olettekohan vaan\nitse tuomari?\n\nYLIOPPILAS. En ole. Minä olin lakituvassa kuuntelemassa silloin, kun\njuttu oli esillä. -- Te ette siis tiedä mitään muuta Roopen asiaan, kun\nmitä hyvä uskonne sanoo? Ettekö tiedä mitään todisteita, jotka\nkumoisivat hänen syyllisyytensä?\n\nKAISA. Kuinkas minä sellaisia todisteita voisin sanoa? Eipä niitä\nviisaammatkaan. Mutta sen minä tiedän, että Roope on viaton. Ihan vaan\njuonitellakseen antoi rustmestari ottaa Roopen kiinni. Ja lupasi\ntoimittaa sitten vapaaksi, jos Hilma menisi hänen kanssaan naimisiin.\n\nYLIOPPILAS. Mistä sen tiedätte, että rustmestari niin lupasi?\n\nKAISA. No, hei! Kun omin korvin olen kuullut. Jos te, herra hyvä,\ntietäisitte mimmoisessa liemessä se Hilmakin on ollut. Ihan väkipakolla\non rustmestari häntä koettanut saada itselleen. Ja ottihan se Hilma\nhänet sitten viimmein, kun luuli sillä pelastavansa Roopen.\n\nYLIOPPILAS. Vai niinpäin se totuus onkin! -- Kuka te olette?\n\nKAISA. Kaisa minä olen. Purimon ruotimuori.\n\nYLIOPPILAS. Vai niin! -- Hyvästi nyt vanhukset! Mitäpä suotta olette\nnoin suuttuneen näköinen, vanha Virveli. En minä teitä sillä vihaa, jos\nvirkanne onkin minulle vastenmielinen. Hyvästi vaan! (Menee oikealle.)\n\nKAISA. Hyvästi, hyvästi, nuori herra! -- Voi voi, kuinka herttaisia\nihmisiä siellä pappilassa nyt on. Puhuttelevat vaan noin maantien\nvierelläkin tällaisia huonojakin ihmisiä.\n\nVIRVELI. Kyllä pernaleessa sillä tavalla puhuttelee kuka hyvänsä, kun\nhaukkuu toista suut, silmät täyteen. Koko nenäkäs vekkuli tuo\nviimmeinen! Taitaa se kirk'herra sentään hidun parempi olla, koska\npiteli vähän niinkun puolianikin.\n\nKAISA. Eihän se maisterikaan mitään pahaa tarkoittanut. Sanoihan se,\nettei ole teille vihanen.\n\nVIRVELI. Mistä turkasesta hän sitten olisi minulle vihanen. Ja mikä\npernaleen oikeus hänellä on moittia minun virkaanikaan. Joka virka on\nhyvä, kun vaan mies on hyvä virassaan. (Sylkäsee.) Kaikkia sitä kuulee,\nennenkun kuolee. (Rupeaa laskemaan vitsapariansa.) Yksi, kaksi --\nmokomakin piimätakki rupeaa tässä viisastelemaan, -- kolme, neljä,\nviisi -- niinkun hyväkin -- kuusi -- ketara sääri! -- seitsemän ja\nkahdeksan. Kaikki kunnossa! Minä olen mies, joka aina täytän tehtäväni.\nSe on kanss' melkein häpeä miehelle, kun saa ainoastaan kahdeksan\nparia. Neljäkymmentä pitäisi olla.\n\nKAISA. Hyi teitä! On teillä sentään oikea pyövelin luonto, jos se\nmaisteri sitä sanoikin.\n\nVIRVELI. Se maisteri, se maisteri! Niin mulla onkin! Mikäs sitten?\nPernales olkkoseen! Nyt minä vasta siivonkin makeasta sydämmestä. Minä\nolen oikeen turkkilaisella tuulella. Oikeen kasakka humöörillä.\n\nKAISA. Älkää nyt, Virveli kulta, joutavoitko. Kehtaisittekin purkaa\nsappenne Roopen niskaan. Hän ei ole ikinä pahaa sanaa sanonut teille.\nOnkosta?\n\nVIRVELI. Eipä se ole tainnut.\n\nKAISA. Ei luontokappalettakaan se mies ole pahoin kohdellut. Pitäisikö\nsitte teidän syyttä suotta hakata hänet ihan pataluhaksi. (Itkee.)\n\nVIRVELI. No, enkös sitä arvannut! Heti ne akat ulvovat. Ei tarvitse kun\nhuuliansa raottaa vaan. Sellainen se muija-rähjänikin aina oli. --\nÄlkää nyt tissuttako siinä! En minä häntä lyö lujempaa kun muitakaan.\n\nKAISA. Siinäpä se juuri onkin. Tavallisesti hakkaatte, että veri\npurskuu. -- Virveli hyvä! Osaattehan iskeä arjemmastikin. Armahtakaa\nRoopea ja lyökää hiljaa! Tiedättehän, että hän on viaton.\n\nVIRVELI. Pernaleen viaton! Koska hän kerran on tuomittu, niin on hän\nsyyllinenkin. Sitä nyt ei enää voi ransaakata. -- \"Ensin tuomitaan ja\nsitten suomitaan.\" Se on minun parakraavini.\n\nKAISA. Onhan se niin, mutta voittehan te lyödä niin, ettei satu.\n\nVIRVELI. Joko minä nyt lyön niin, tai näin, kahdeksalla parilla.\nNeljäkolmatta iskua vaan! Eihän turha tunnu tupessakaan. Pernales\nolkkoseen! (Sylkäsee.) Kielikin kuivaa kankeaksi kun anturanahka!\n(Sylkäsee.) Vähemmästäkin pärpättämisestä! -- Kököttäkääs nyt siinä\npikkuruikkusen aikaa vielä ja pitäkää vaarilla minun raippojani. Minä\npistäyn pikipäinsä tuossa Vikelässä. (Ottaa pullon maasta.) Pitää vähän\nsaada taskumattiin.\n\nKAISA. Katsokaas! Tuolla tulee rustmestari. Nostakaas minua ylös tästä.\nPian nyt! Minä tulen mukaanne.\n\nVIRVELI (auttaa Kaisaa). Mitä te häntä pelkäätte? Ei se teille mitään\npahaa tee, vaikka tännekin jäisitte. Minun seurani taitaa olla paljon\nvaarallisempaa. He, he, he!\n\nKAISA. Vieläpä se anturanahkakin sentään vähän taipuu. Tulkaa nyt vaan!\n\nVIRVELI (asettaa vitsansa syrjään). Jahka ma jahkamoitten. Noin.\n-- Kyllä ne nyt luulevat siellä Vikelässä, että me kuljemme\nnaima-asioissa. He, he, he! (Menevät perälle, vasemmalle, puhellen.)\n\nGRÖN (mustiin puettuna, tulee oikealta, tähystelee levottomana tielle,\nvasemmalle; menee kummulle, varjostaa silmiään, katsellessaan tarkasti\njärvelle päin; ihastuu äkkiä ja heiluttaa lakkiaan; tulee alas\nsynkkänä, mutta levollisempana; menee istumaan kivelle, oikealle, --\nHetken perästä tulee Nimismies perältä kummun yli paitahiasillaan,\nkantaen takkia kainalossaan. Katselee ympärilleen, huomaa Grön'in).\n\nNIMISMIES. Huh, huh! Taksvärkkärin työtä se perimelankin käyttäminen,\nmitä sitten soutaminen!\n\nGRÖN (hypähtää ylös). No, vihdoin viimmeinkin! (Tervehtii.)\n\nNIMISMIES. Niin juuri, vihdoin viimmeinkin! Annas kun vähän hengähdän.\n(Istuu kivelle.) Hoh, hoh! Se on koko saakeli paikakseen tuo Purimon\nkurkku. Siinä ei tule hiirenrata vaaksaa pitemmäksi. Melkein samaan\npaikkaan joka airon vetämä! Huh! Sen tekee se helkkarin viima, joka\naina kulkee niiden korkeitten kallioitten välitse. Niin! ja taitaa\nsiinä vähän virtakin käydä vielä kaupan päälle. Harvoinpa se jäätyy\npakkasillakaan. Se on oikea purimo, se!\n\nGRÖN (istuu). Sinä olet oikeassa. Se on purimo. Ja purimo on talokin.\nVaikea on läväistä kumpaistakin.\n\nNIMISMIES. Hah! Mitä lempoa? Mitä valitusvirttä tuo on? Nyt sinä olet\ntoiveittesi perillä. Nyt on sinun hääpäiväsi. Olet sulhanen, rikkaan\nmorsiamen sulhanen... Olisiko jotain tapahtunut? Suu puhtaaksi heti!\n\nGRÖN. Tapahtunut ei ole mitään! Ei entistä enempää. Mutta minä pelkään,\nettä jotain tapahtuu.\n\nNIMISMIES. Mitä jotain? Mitä nyt voisi tapahtua. Kaikki tapahtuminen\nvastaisuudessa on myöhäistä. Sinä vihitään tänään ja huomenna sinä\nmaksat velkasi, olet kaikista vapaa ja -- Roope saa pitkän nenän\nuhkauksestaan. Jos hän huomenna tulee vaatimaan tiliä Purimon\nholhoojalta, niin saa hän tekemistä Purimon isännän kanssa.\n\nGRÖN. Jospa nyt edes oltaisiinkin jo huomisessa päivässä! Nämät\nhäätoimet --\n\nNIMISMIES. Hoh, hoh! Ymmärrän, ymmärrän. Minä vaan ihmettelen, mitenkä\nsinunlaisellasi miehellä ja siinä ijässä enää voi olla tuollaista\nsulhaspojan arkuutta. No, hiidessä! Minkätähden sinä sitten täällä\nhikoilet ja venytät aikaa. Mennään häätaloon ja annetaan sen tempun\nluistaa tavallista vikkelämmin. On kai pappi jo tullut?\n\nGRÖN. On tullut ja tuonut poikansa mukanaan.\n\nNIMISMIES. Jahah! Se nuori juristi. Minä tiedän.\n\nGRÖN. Niin, hän. Tiedätkö -- minä pelkään sitä miestä.\n\nNIMISMIES. Pelkäät? Hahaha! Sinä pelkäisit häntä! Sinä sellaista\nnulikkaa.\n\nGRÖN. Minä en oikeastaan pelkää häntä. Minä pelkään hänen intoaan. Hän\non liian paljon alkanut sekaantua Purimon asioihin. Hän on julkisesti,\nsuuressa nimipäiväseurassa pappilassa, moittinut oikeutta, sinua ja\nminua, ylipäänsä koko menettelyä tuossa Roopen jutussa.\n\nNIMISMIES. Hoo! Moittikoon, minkä hän jaksaa! Suuret sanat eivät suuta\nhalkaise.\n\nGRÖN. Viimme sunnuntaina puhutteli hän Hilmaa kirkon mäellä. En tiedä\nmitä mahtoivat keskustella. Hilma ei puhu mun kanssani, ei hyvällä,\neikä pahalla. Hän on tullut kokonaan mykäksi. Ainakin minun parissani.\nSe se erittäinkin vaivaa ja rasittaa minua. Se panee minun luulemaan\nyhtä ja toista, Minusta tuntuu kun olisi jotain tekeillä minun selkäni\ntakana. Mutta mitä, sitä en tiedä. Ja sehän se tuottaa pelkoa, kun ei\ntiedä mitään, kun ei ole mistään varma.\n\nNIMISMIES. Varma? Jos nyt kukaan on varma asemastaan, niin sinä saat\nolla. Sinä olet ihan suotapäällinen, ihan akkamainen tuossa pelossasi.\n\nGRÖN. Saattaa niinkin olla. Mutta kun kerran epäilys iskee, niin sitä\non vaikea poistaa. Minä epäilen ja olen levoton. Minusta tuntuu, että\nkaikki muut ihmiset tietävät minun asioistani paljon enemmän kun minä\nitse. Ja se tulee juuri siitä, että Hilma puhuu muitten kanssa, mutta\nei minun kanssani. Minä en saanut rauhaa. Minä riensin tänne odottamaan\nsinua. Siellä en enään voinut olla. Minä pelkäsin katsoa ihmisiä\nsilmiin, pelkäsin puhutella heitä. (Nimismies aikoo puhua.) Kuule, yksi\nseikka vielä. Miksi sinä juuri täksi päiväksi asetit sen piiskaus\ntoimen. Se voisi pahasti vaikuttaa Hilmaan, jos hän saisi sen tietää,\nvarsinkin -- ennen vihkimistä.\n\nNIMISMIES. Ennen! Ennen tai jälkeen! Sinä nyt olet tänään oikea\nennakkoluulo, lihassa ja veressä. No, ei se aivan sopivaa taitanut\nolla. En tullut sitä ajatelleeksi muulla tavalla, kun: yksi tie, kaksi\nasiaa. (Nousee ja pukee takin päällensä.)\n\nGRÖN (hetken mietittyään). Piru hänellä sittenkin taitaa olla\nnahassaan, sillä meidän juristillamme. (Nousee.) Hänen käytöksensä oli\nniin omituinen minua kohtaan äsken, kun tapasin hänet tuolla pihassa.\n\nNIMISMIES. Kyllä minä sen pirun hänen nahastaan pinnistän, jos hän vaan\naikoo sekaantua minun asioihini. Parasta että hyväksi aluksi alan\njuttuni hänen kanssaan jo tänä iltana. -- Mutta mennään nyt jo\nhelkkarissa, ennenkun nostetaan huhu sulhasen karkaamisesta. Saanko\nminä kuitenkin ensin sanoa sinulle erään sananlaskun, jota sinä ennen\nmuinoin, miehuutesi päivinä, pidit mielilauseenasi?\n\nGRÖN. Mitä sinä tarkoitat minun miehuuteni päivillä?\n\nNIMISMIES. Sinun entisyyttäsi. Minä luulen, että sinä olet jo väsynyt\nvoittamiseen. Sinun kohtalosi alkaa viedä sinua mukanaan.\n\nGRÖN (ajattelee, sitten äkkiä). Mitä sananlaskua sinä tahdoit\nmuistuttaa minulle?\n\nNIMISMIES. \"Rohkea rokan särpii, pelkuri piiloon kömpii.\"\n\nGRÖN. Se oli oikea muistutus oikealla ajalla. Sitä sinun ei tarvitse\nsanoa minulle toista kertaa. Minä tahdon palata entisyyteen, tahdon\nolla kohtaloni herra. Lähtekäämme! (Menevät oikealle.)\n\n(Kaisa ja Virveli tulevat vasemmalta).\n\nKAISA. Koettakaa, Virveli kulta, nyt kerran olla sääliväinen. Ei\nhyväntahtoisuus ihmistä koskaan ojasta allikkoon ahdista. Kas tässä!\nTämän te saatte, jos...\n\nVIRVELI. Mitä pernalesta? Kolmi ruplanen! (Kurkistaa ympärilleen.) No,\nno! Koska asia on siitä painosta, niin yritetään sitten olla ihmisiksi.\nTe mar mahdatte olla helläsydäminen raasu sentään. Jumala teitä\nsiunatkoon!\n\nKAISA. Se on koko minun omaisuuteni, mutta sen annan hyvillä mielin,\nsen Roopen tähden. Antaisin kyllä enemmänkin, jos vaan minulla olisi.\n\nVIRVELI. Vai on tämä teidän säästönne! Ottakaa se takaisin sitten.\n\nKAISA. En ota. Minä annoin sen Roopen tähden. Pitäkää se vaan!\n\nVIRVELI. Älkää tupatko minulle ainoata ropoanne. Sydän se on sentään\nminunkin rinnassani. Kyllä minä tiedän, että haineesti sen itsekin\ntarvitsette. On niitä tunteita piiskurinkin paidan povessa. Tuossa on\nrahanne!\n\nKAISA. Mutta mitenkäs sitten Roopen...?\n\nVIRVELI. Teidän tähtenne minä teen toivonne mukaan ilman rahojakin.\n(Pyyhkii kyyneleen.)\n\nKAISA. Kiitoksia vaan! Kyllä Jumala teille hyvyytenne palkitsee.\n\nVIRVELI (koettaa päästä entiselleen). Eikös pernaleessa tuolla jo\ntulekin jahtivouti. Tuleepa hyvinkin, vanginkuljettaja ja Roope\nkantapäillä. -- Pieni karaistus ei tee miestä huonommaksi. (Ottaa\nryypyn.) Äh -- häh! Tahdotteko tekin, Kaisa muori? Ei pikkunen\npillastuta?\n\nKAISA. Minäkö nyt ryyppäisin? En elämässäni! Laittakaas minua nyt\nistumaan taas!\n\nVIRVELI. Muija-vainajani otti usein naukun, kun närästi taikka hiukasi\nsydänalaa.\n\nJAHTIVOUTI (tulee Roopen ja vanginkuljettajan seuraamana). Hyvää\npäivää, Virveli! Terveeks'!\n\nVIRVELI. Terveeks', terveeks', eikä sairaaks'! Mitäs hyvää\njahtivoudille?\n\nJAHTIVOUTI. Eipä erittäin. Tiedättekö jos pefallningsmanni on jo tullut\nkylään?\n\nKAISA. Tuli se äsken. On kai tuolla häätalossa.\n\nJAHTIVOUTI. Odottakaas sitten niin kauvan, minä menen hakemaan. Istu\ntuonne tien pohkeelle Roope siksi aikaa. Siinähän on Kaisamuorikin,\nvanha tuttava sulle. (Menee oikealle.)\n\nVIRVELI (poistuu toiselle puolen, vanginkuljettajan luo). Mene vaan\nistumaan ja kysymään miten kotona voidaan!\n\nROOPE (on tullut näyttämölle alakuloisena, pää painuneena. Hän on\njalkaraudoissa, vanginvaatteissa ja kantaa myttyään. Menee Kaisan luo,\ntervehtii häntä ja istuu hänen viereensä. Rupeavat molemmat itkemään).\n\nVIRVELI (vanginkuljettajalle). Pernaleen helläluonteinen miehekseen\nsekin, tuo Roope. Itkis häntä saakeli, kun kerran on itsensä tuohon\ntilaan laittanut. -- Tahtookos Vinnari vähän sydämmen lämmitystä? Kun\non aikaa, niin ryypätään pikkusen.\n\nVINNARI. Takka, takka!\n\nVIRVELI. Kas nyt tuota, kun itkevät molemmat. Pernaleen ämmä kun siihen\njäikin häntä poruttamaan.\n\nVINNARI. Se on ollut niin synkällä mielellä, se Roope, siitä asti kun\ntuomio julistettiin, ettei ole syönytkään. On istunut vaan kun mykkä,\npää käsien välissä. Houruksi olen pelännyt hänen tulevan. -- Onkos\nVirvelillä yhtään navetan takaisia saatavilla?\n\nVIRVELI. Taitaa vähän olla puruja massin pohjalla.\n\n(Pistävät tupakkaa suuhun ja jatkavat keskustelua.)\n\nKAISA. Oletkos saanut mitään tietoja Purimosta?\n\nROOPE. En juuri ole niistä välittänytkään.\n\nKAISA. Etkö ole välittänyt? Olisitko voinut unohtaa kotitalosi?\n\nROOPE. Mitä muisteltavaa minulla olisi siellä?\n\nKAISA. Hyvänen aika sinua! Siellähän on sinun ystäväsi.\n\nROOPE. Ystävänikö? Ei sellaisia minulla ole.\n\nKAISA. Suotta sinä kokeilet kovaluontoisuutta Roope. Kyllä sinä tiedät,\nettä Hilma ja...\n\nROOPE (tekeytyy välinpitämättömäksi). Hilma, niin. Mitenkä hän jaksaa?\nOlen kuullut, että hänen häitään pitäisi kohta vietettämän.\n\nKAISA. Tänäänhän ne ovat.\n\nROOPE. Tänään?\n\nKAISA. Kohdakkoin kai alkaa vihkiminen.\n\nROOPE. Tänä päivänä! Hahaha! No niin! Sopiihan se hyvin. He vihitään\nsamaan aikaan kun minä riipun piiskuritolpassa. Sepäs mahtaa olla suuri\nilo heille!\n\nKAISA. Roope, Roope! Älä tuomitse Hilmaa! Se kurja on saanut kärsiä\nyhtäpaljon kun sinäkin. Niin on käynyt kalpeaksi kun kuolema. Tuskin\ntuntisitkaan häntä enään.\n\nROOPE. En minä aio tulla tutustumaankaan hänen kanssaan.\n\nKAISA. Ole nyt jo! Vihoitathan Jumalankin tuollaisilla puheilla.\nIlmankin Hilma rukka on yrittänyt mielensä perästä sinun\nvapauttamistasi, vaikka eihän se paljoakaan ole auttanut, kun ei sen\nenemmän ymmärrä niitä asioita ja kun rustmestari vielä toimitti hänet\npois koko tienoilta.\n\nROOPE. Kuinka! pois tienoilta?\n\nKAISA. No, vallan sinne Tyrvääsen se Hilman lähetti, sinne sisarensa\ntykö.\n\nROOPE. Mutta minkätähden Hilma antoi itseänsä noin vaan lähetellä?\n\nKAISA. Eipä siinä muukaan auttanut. Kun se ei kerran naimisiin tahtonut\nmennä, niin piti sitä ainakin poistua ihmisten silmistä täältä\nkotipuolelta.\n\nROOPE. Minkätähden?\n\nKAISA. Se on nyt sellainen ummessa pidettävä asia, jota ei täällä vielä\ntiedetä. Mutta saa kai sen sanoa sinulle. Siellä näetkös Hilma synnytti\nlapsensa. Hän tahtoi itse tulla oikeuden eteen todistamaan ja puhumaan\nsinun puolestasi. Mutta, mitäs raukka! Niin huono hän oli isoja aikoja,\nettä tuskalla hengen kipinä säilyi hänessä.\n\nROOPE. Mutta mitenkä se naimisjuttu sitten päättyi? Rupesiko Hilma\nkatumaan kauppojaan?\n\nKAISA. Hilmako? Kuinka sinä voit hänestä puhua noin ilkeästi? Häpeä\nvähän! Sinun tähtesi Hilma perästäkin suostui.\n\nROOPE. Minunko tähteni?\n\nKAISA. Niin juuri. Kun sinun tuomiosi lankesi, ehdotti rustmestari taas\nnaimista ja lupasi sillä ehdolla vielä pelastaa sinut. Lupasi hovissa\nparantaa asian. Hilma uskoi hänen vakuutustaan ja antoi kuuluttaa\nitsensä. Mitäpä siinä muutakaan olisi edessään, nuorella tytöllä, joka\nmakasi lapsi-vuoteella. Hän luuli sillä pelastavansa sekä itsensä että\nsinut.\n\nHILMA (tulee kiihkeästi oikealta. Hän on puolittain hääpuvussa.\nHivukset ovat hajalla). Onko se totta mitä kerrottiin? (Pysähtyy äkkiä,\nkun huomaa Roopen raudoissa.)\n\nROOPE. Hilma?\n\nKAISA. Herra siunatkoon! Kesken häitäkö sinä tänne syöksyt?\n\nHILMA. Ne eivät sitten perästäkään ole sinua vapauttaneet! Tänä päivänä\n-- tällä hetkellä sinä tulet piiskattavaksi?\n\nROOPE. Niinpä tuo näyttää käyvän.\n\nHILMA. Oh! Kuinka katalasti minua on petetty! (Vaipuu itkien Kaisan ja\nRoopen välille.)\n\nKAISA. Hilma kulta, älä nyt itke. Tässä on muitakin ihmisiä. Ne niin\nkatsovat sinuun. Olethan sinä jo itkenyt tarpeeksi. Roopeenkin\nsellainen vaikuttaa pahasti. Sinun pitäisi häntä lohduttaman ja\nrohkaiseman. Hänen tilansa on tällä hetkellä kurjempi kuin sinun.\n\nHILMA. Hänen kurjuutensa minua kaiveleekin. Omaani olen jo tottunut.\n\nKAISA. Voi, voi! Kuka nyt ehtikin sitä sinulle supattamaan. Olisit\nsaanut olla tietämätön koko asiasta.\n\nHILMA (lakkaa itkemästä). Tietämätönkö? Ei, muori. Jumalan onni, että\ntästä kerrottiin minulle. -- Voi, Roope hyvä! Jos sinä voit minulle\nanteeksi antaa, niin tee se. Noita rautoja kannat sinä minun tähteni.\n\nROOPE. Mitä sinä sanoit?\n\nHILMA. Purimoa ja minua voittaakseen keksi rustmestari tämän\njumalattoman keinon. Hän pelkäsi että meistä tulisi pari. Hän tiesi\nettä minä -- rakastan sinua.\n\nROOPE. Sinä rakastat minua ja kuitenkin...?\n\nHILMA (painaa päänsä alas).\n\nKAISA. Sinua on vietelty, kauheasti eksytelty, lapsi raukka. On sitä\nlangennut enkelikin, saati sitten turvaton tyttö.\n\nHILMA. Minä itse olen eksyttänyt itseni kaikkein enemmän. Minä en\ntiennyt, en ymmärtänyt, että sisaren rakkaudessa piili oudompiakin\ntunteita. Minä olen syypää. --\n\nROOPE. Oma syymme ei olisi upottanut meitä näin pitkälle. Mutta\nloppuhan siitä tulee tästäkin. Kaikki on aikansa tässä maailmassa.\nTotta Jumal'auta onkin, aikansa kutakin.\n\nKAISA. Sinä olet kauhea!\n\nROOPE. En niinkun pitäisi. Rustmestarin on syy tähän kaikkeen. Hänen\nansiostaan on Hilma tuossa kurjuuteensa nääntyä. Hänen ansiostaan\nkannan minä rautoja jaloissani. Hänen ansiostaan olen kohta merkitty\nelämänijäkseni. Merkitty varkaaksi. (Nousee.) Ymmärrättekö mitä\nmerkitsee, kun rehellinen ihminen saa kantaa varkaan nimeä? Ihmiset\nosoittavat sormellaan ja ilkovat jo pelkkää lähestymistäkin. Oh! Se on\nkauheata! Kauheata. Mutta olkoon! Ja tulkoon vielä kahta kauheammaksi\ntämä elämä! Minun kostoni ei siitä sorru. Se hurjistuu ja eristyy vaan.\n\nKAISA. Jumala meitä auttakoon! Hulluksihan tuo kivaantuu.\n\nHILMA (pakoittaa hellästi Roopea istumaan). Roope! Minä rukoilen sinua,\nmalta mieltäsi. Taivu koetusten alle ja anna anteeksi vihamiehellesi.\nMinä oikeastaan olen syypää sinun kauheaan kohtaloosi. Minä onneton en\ntuntenut rakkauttani, ennenkun -- ennenkun sinä siitä puhuit. Mutta\nusko minua Roope! Lapsuutemme muistojen nimessä, usko minua. Se rakkaus\non koettanut parantaa kaikki, vaikka se ei ole sille onnistunut.\n(Nousee.) Nyt se vielä koettaa sovittaakin kaikki, vaikka ei sekään\nonnistuisi.\n\nTILTA (juoksee oikealta). Sus siunatkoon sitä Hilmaa! Tännekkö se\nlensikin kesken kaikkea? Kaase kiertää, kun viipperä, päästä pyörällä,\nja hakee teitä. Onneksi satuin minä näkemään kamarin ikkunasta\nminnepäin te juoksitte ja kippasin heti perässä hakemaan.\n\nHILMA. Minä tulen, minä tulen -- Roope, lupaa minulle, että tulet heti\nPurimoon -- häätaloon, heti niin pian kun täältä pääset. Kaisa, älkää\npalatko kotia ilman häntä! Sinun pitää näkemän, Roope, miten rakkaus\nsovittaa. (Syöksee pois oikealle. Tilta seuraa.)\n\nROOPE (nousee). Hilma!\n\nKAISA. Hyvä Jumala! Mitä se mahtaa aikoa? Jos ei vaan tapahtuisi mitään\nonnettomuutta!\n\nROOPE. Hän sovittaa kaikki. Ettekö kuullut mitä hän sanoi! Hän sovittaa\nkaikki!\n\nKAISA. Niin, niin! Kyllä se niin sanoi. Siksipä minä pelkäänkin. Voi,\nvoi! Minä pelkään uusia onnettomuuksia.\n\nROOPE. Sovitus tuottaa ainoastaan onnea.\n\n(Kyläläisiä tulee oikealta.)\n\nRÖYHIÖ. Täällähän se jo näkyy olevan odottamassa selkäsaunaansa, tuo\nhevosen varas. Ha, ha, ha.\n\nROOPE (herää todellisuuteen). Hevosen varas! (Vaipuu entiselle\npaikalleen.)\n\nKAISA. Paholainenko sinuakin, veulosuuta joka paikkaan traksii.\nPysyisit kerrankin poissa ihmisviljoilta, senkin -- veulosuu.\n\nRÖYHIÖ. Missä haaska, sinne korpit kokoontuvat. Eikös muori sitä tiedä?\n\nKAISA. Sinä olet oikeen korpiooni, sinä. Koko pitäjään pahennus.\n\nRÖYHIÖ. Siksipä tulinkin täältä hyvyyttä noutamaan. Onhan se\nterveelliseksi opiksi, kun näkee lähimmäisensä saavan pikkusen\nsatikutia pahoista töistään. Ha, ha, ha!\n\nERÄS MIES. Kas niin, Röyhiö! Sana sanasta ja kaksi parhaasta.\n\n2:NEN MIES. Älkää menkö muori syhymättä saunaan. Ei sen pojan kanssa\nkukaan kestä, niinkauvan kun suukopu auttaa.\n\nRÖYHIÖ. Kylläpäs sinä nyt olet oikeen maata myöden Roope rukka. Ei se\njuuri ole sinun tapaistasi. Mutta joka itsensä alentaa, se yletään.\n(Kyläläiset nauravat.) Tampereen markkinoiltakos sinä olet ostanut nuot\nsukkanauhasi? Häh!\n\nVIRVELI. Älä härnää liiaksi! Jahka ne sukkanauhat riisutaan, niin\ntaitaa sinun periä käpälämäki.\n\nRÖYHIÖ. Oho! Ei se ole jänikseksi tämäkään mies.\n\nVIRVELI. Vallesmanni tulee jo. Olkaa hiljaa nyt.\n\nNIMISMIES (tulee. Häntä seuraa joukko hääväkeä. Hän asettuu\netunäyttämölle. Kansa ympäröitsee häntä. Sill'aikaa Jahtivouti,\nVanginkuljettaja ja Virveli riisuvat Roopen ja sitovat tolppaan). Koska\nRoope Matinpoika Korpela viimme pääsiäistä vastaan yöllä Purimon\ntalosta on varastanut yhden suotin valakka hevosen ja rikoksestaan\nkiinni saatuna vedetty kihlakunnan oikeuden tutkittavaksi, ja koska hän\nmainitussa oikeudessa on havaittu täydellisesti syypääksi yllämainittuun\nvarkauteen, on kihlakunnan oikeus tuominnut hänet Roope Matinpoika\nKorpelan, saamaan ensikertaisesta varkaudesta kahdeksan paria raippa\nvitsoja, kolme lyöntiä kullakin parilla, joka toimitus nyt tulee tällä\npaikalla tapahtumaan, asianomaiselle rangaistukseksi ja yleisölle\nvaroitukseksi. (Ottaa kellonsa ja menee seisomaan tolpan juurelle.)\nToimitus saa alkaa!\n\nEsirippu alas.\n\n\n\n\nVIIDES NÄYTÖS.\n\n\nPurimon sali, joka on sisustettu herraskuosiin, vaikka raskaasti ja\nkömpelösti. Peräseinällä, sohvan yläpuolella, kirjaimet H. P. ja T. G.\n-- Oikealla puolen tuoleilla istuu isäntiä ja emäntiä jäykissä\nasemissa! Naisilla on krinuliivit. Vasemmalla puolen istuu herrasväkeä\nsohvilla ja tuolilla. Esiripun noustessa herrasväki juo kahvia.\nTalonpojille tarjotaan sitä parast'aikaa. Nimismies istuu sohvan\nkulmassa lähinnä sohvan reunaa. Ylioppilas tuolilla hänen vieressään.\nKirkkoherska ja lukkari peräsohvalla. -- Katajan hakoja lattialla.\n\nERÄS HERRA. Anteeksi! Mihin aineesen herrat niin kiihkoisasti ovat\nkiintyneet?\n\nYLIOPPILAS. Mistäpä lakimiehet muusta osaisivat puhua kun ammatistaan.\n\nHERRA. Uh! Ne ovat niin inhottavia nuot käräjäjutut.\n\nYLIOPPILAS. Totta kyllä. Toisinaan ne ovat hyvin inhottavia, varsinkin\näskeisessä tapauksessa. (Jatkavat keskustelua.)\n\n1:NEN EMÄNTÄ (koettaa toisen emännän länninkiä). Kas kun minä luulin,\nvoi hyvänen aika, kuinka sitä erehtyy, kun minä luulin, että emännän\nlänninki oli paramattoa.\n\n2:NEN EMÄNTÄ. Ei. Omakutoista se vaan on.\n\n1:NEN EMÄNTÄ. Niin aina. Kyllä minä sen nyt jo näen. On sillä sentään\nvähän eroa. Minun on oikein täyttä paramattoa.\n\n2:NEN EMÄNTÄ. Niin näkyy. Mutta tämän morsiamen länninki vasta muhkea\nmahtaa olla. Se on oikein kaupungissa tehty.\n\n1:NEN EMÄNTÄ. Niin. Se onkin kai tehty tuohon uuteen herrasväen\ntyyliin. Mutta ei sitä sentään niin sopisi treiskailla talonpoikaisen\nihmisen, vaikka onkin rouvaksi pääsevinään.\n\n2:NEN EMÄNTÄ. Sanos muuta! (Jatkavat keskustelua.)\n\n1:NEN NEITI. Rustmestariko?\n\n2:NEN NEITI. Niin juuri. Eikö hän sinunkin mielestäsi ole kaunis mies?\n\n1:NEN NEITI. On. Kyllä hän on kaunis. Mutta kaikkien enin miellyttää\nminua hänen varmuutensa ja reippautensa. Hän näyttää niin voimakkaalta\nja miehekkäältä.\n\n3:MAS NEITI. Kaikkia vielä! Jos hänellä on vähän ryhtiä, niin on hän\nsen saanut sotaväessä. Ja hänen kauneuteensa on sekoitettu niin paljon\nraakuutta, että hän on melkein vastenmielinen.\n\n2:NEN NEITI. Vastenmielinen? Hän on ehdottomasti pitäjämme komein\nherra. Minä olen aina ihaillut häntä. Ja niin tekevät kaikki naiset.\nSinä taidat olla ainoa poikkeus.\n\n1:NEN NEITI. Usko sinä Klaaraa. Kerrottiinpa viimme vuonna, että sinä\nolit hyvin ystävällisellä kannalla rustmestarin kanssa.\n\n2:NEN NEITI. Ai, ai! Se on totta. Kuule! Etkös muista miten kerran\nsanoit, että hän on oikeen miesten esikuva.\n\n1:NEN NEITI. Niin, niin. Se oli siihen aikaan. Mutta nyt taitaa olla\npikkusen mustasukkaisuuden sekoitusta tuo vastenmielisyys. Hahaha!\n\n3:MAS NEITI. Kun te viitsitte! (Jatkavat keskustelua.)\n\n1:NEN EMÄNTÄ. Niin juuri. On sekin mukavaa, ett'ei ole oikeata emäntää\ntällaisissa pitokomennoissa.\n\n2:NEN EMÄNTÄ. Niin. Kun kerran on omaisia. Se rustmestarin sisarhan\nolisi ollut juuri omiansa. Kun kerran oli täällä ja laatusteli koko\nviimme talvenkin, niin olisi sitä nytkin voinut tulla.\n\n1:NEN EMÄNTÄ. Olis mar' hyvinkin. Mutta kun kerrotaan että Hilma olisi\nollut pikkusiin päin silloin, kun matkusti sinne Tyrvääsen, ja että se\nkamprelska nyt hoitaa sitä lasta siellä.\n\n2:NEN EMÄNTÄ. Älkää hyvä ihminen! No, voi mun päiviäni! En minä ole\nkuullutkaan. (Jatkavat keskustelua.)\n\n1:NEN ISÄNTÄ. Kyllä siitä Purimo jalkojansa myöden taitaa hoiperrella.\n\n2:NEN ISÄNTÄ. Ja niinkun se isäntä vainaja oli tyystä ja koittavainen.\nMutta pojasta polvenmuute, sanotaan.\n\n1:NEN ISÄNTÄ. Kun isäntä ja emäntä yht'äkkiä muuttuvat\nherraslaakaisiksi, niin tietäähän sen, ett'ei siitä hyvää koidu.\n\nKamarin ovet perällä avataan. Ensin tulee Kirkkoherra ja asettuu\npaikoilleen perällä sohvan eteen. Sitten seuraa teltan kantajat, jotka\nasettuvat kirkkoherran eteen ja nostavat teltan. Sitten tulee\nmorsiuspari, joita seuraa kaksi morsiuspiikaa ja kaksi sulhaspoikaa.\nHääväki on noussut seisalleen.\n\nKIRKKOHERRA. Rakkaat ystävät, Teofilus Grön ja myös Hilma Katariina\nPurimo, teidän pitää tässä visusti tietämän, että Jumala itse on\naviokäskyn säätänyt, ja on pannut miehen vaimon pääksi, että hänen\npitää oleman sen esimiehenä ja hallitseman häntä parhaaksensa Jumalan\npelvossa, häntä rakastaman ja kunniassa pitämän, usein hänen\nheikkouttansa kärsimän, ja antaman niinkun pyhä Pietari sanoo,\nvaimolliselle astialle niinkun heikommalle, hänen kunniansa.\n\nSamalla muotoa pitää myös vaimon kuuleman miestänsä, rakastaman häntä,\npäänänsä ja esimiehenänsä pitämän, ajatteleman että hän miehen\napulaiseksi luotu on. Hänen pitää kaiketi itsensä niin käyttämän, että\nhän miehellensä kelpaisi, jolle hän on apulaiseksi annettu. Päältä\niskein: miehen ja vaimon pitää keskenänsä toinen toistansa rakastaman,\nja vielä enemmän kun isää ja äitiä. Niin heidän avioliittonsa pitää\noleman onnellisen ja autuaallisen, jonka me myös kaikki yhteisesti\ntälle pariskunnalle sydämmestämme toivotamme. Amen.\n\nMinä kysyn sinulta Teofilus Grön, Jumalan seurakunnan läsnäollessa, jos\nsinä tahdot ottaa tämän ihmisen Hilma Katariina Purimon aviovaimokses,\nja rakastaa häntä myötä- ja vastoinkäymisessä?\n\nGRÖN. Tahdon.\n\nKIRKKOHERRA. Minä kysyn sinulta Hilma Katariina Purimo Jumalan\nseurakunnan läsnä ollessa, jos sinä tahdot ottaa tämän miehen Teofilus\nGrön'in aviomiehekses, ja rakastaa häntä myötä- ja vastoinkäymisessä?\n\nHILMA (matalalla äänellä, mutta varmasti). En.\n\n(Yleinen hämmästys.)\n\nGRÖN. Mitä sinä ajattelet?\n\nKIRKKOHERRA. Ajattele, ennen kun vastaat. (Painavammin.) Minä kysyn\nsinulta Hilma Katariina Purimo, Jumalan seurakunnan läsnä ollessa, jos\nsinä tahdot ottaa tämän miehen Teofilus Grönin aviomiehekses, ja\nrakastaa häntä myötä- ja vastoin-käymisessä?\n\nHILMA (varmasti). En tahdo.\n\nNIMISMIES. Perhanan tollo!\n\nKIRKKOHERRA. Morsian on kieltäytynyt. Vihkimis-toimituksesta ei siis\ntule mitään.\n\n(Teltan kantajat laskevat silkin alas. Hääväessä vilkkaita\nkuiskailemista. Alkavat vähitellen poistua.)\n\nGRÖN (Hilmalle). Tiedätkös sinä, mitä sinä nyt teit!\n\n(Hilma tulee alas oikealle. Grön menee kamariin.)\n\nYLIOPPILAS (menee Hilman luo ja ottaa häntä kädestä). Minä kunnioitan\nteidän rohkeuttanne ja uljuuttanne. Sellaisella teolla mahtaa olla\nvankat syyt tukenaan. Koettakaa nyt rauhoittua. Te näytätte niin\nkiihkoiselta. (Menee nimismiehen kanssa jutellen.)\n\nKIRKKOHERRA (Hilmalle). Te menettelitte omituisella tavalla. -- Te\nolette pilkannut Herran pyhittämää toimitusta. Rukoilkaa Jumalalta\nanteeksi syntiänne, saadaksenne rauhan omalle tunnollenne. Punnitkaa\nkatuvaisella sydämmellä rikoksenne painoa. (Menee.)\n\n1:NEN NEITI. Tämähän nyt vasta oli skandaali. Hyi tuommoista! Mikä hän\non olevinaan, kun kehtaakin.\n\n2:NEN NEITI. Mitäs häpyä tuollaisilla on! Se on ihan hirmuinen\nskandaali rustmestarille.\n\n3:MAS NEITI. Tuo tuossa ei näy pitävän rustmestaria niin kauniina ja\nmiehekkäänä kun moniaat. Hahaha!\n\n1:NEN NEITI. Kyllä hän nyt aina tuollaisen löntön arvoinen on.\n\n2:NEN NEITI. Lähdetään pois jo! Mitä täällä enää on tekemistä, (menevät\npuhellen.)\n\n1:NEN EMÄNTÄ. Ihan suotta se tuon länninkinsä noin viiniksi on\nlaittanut.\n\n2:NEN EMÄNTÄ. Sanos muuta! Olisi tuota varten huonompikin tepsinyt.\n(Niiaavat ovella ja menevät.)\n\n1:NEN ISÄNTÄ. Ei kai tässä enään ole oleskelemista.\n\n2:NEN ISÄNTÄ. Mitäpäs täällä. Kuivalta tää tuntuu parilla\nkahvikuppusella. Olis sitä aarakkipunssi- tai totiklasi pitänyt saada\nhuulilleen.\n\n1:NEN ISÄNTÄ. Hukkaan ne humalat taisi huipata tällä kertaa.\n\n3:MAS ISÄNTÄ. Pois kai pitää. Eihän ne pidot parane, jos ei vieraat\nvähene.\n\n1:NEN ISÄNTÄ (yskäsee ja menee Hilman luo). Hyvästi nyt ja kiitoksia\npaljon! Parhain se taitaa näin olla. Ainakin talon puolesta. Hyvästi!\n\n3:MAS ISÄNTÄ. Hyvästi vaan! Sinussa on isävainaajasi yksipäisyyttä. Se\noli Tuomas vainaajakin sellainen. (Menevät.)\n\nHILMA (katselee ympärilleen. Menee vasemmalle. Lyyhistyy sohvaan).\n\nGRÖN (tulee kamarista. Näkee Hilman, kohottaa nyrkkiänsä ja aikoo\nsyöksyä Hilmaan käsiksi, mutta malttuu ja seisoo hetken tuijottamassa\nhäneen. Alkaa kävellä kiivaasti edestakaisin. Vetää kiinni jonkun oven\njoka on jäänyt raolleen. Pysähtyy Hilman eteen). Katala! (Hilma\nsäikähtää. Nousee ja aikoo mennä.) Pysy paikoillasi! Piruko sinua\nriivasi tuollaiseen tekoon? Tiedätkös, että olet häväissyt minut,\nsaattanut minut koko pitäjän pilkaksi? Tiedätkös sen?\n\nHILMA. Minä pidin sanani teille, niin kun tekin piditte sananne\nminulle. Lupasitte vapauttaa Roopen, ettekä kuitenkaan...\n\nGRÖN. Vaikene! -- Jos heti paikalla puhuttelet kirkkoherraa ja korjaat\nerehdyksesi --\n\nHILMA. En koskaan.\n\nGRÖN. Luuletko sinä noin helposti pääseväsi? Luuletko sinä kaikki\nloppuvan siihen, että sinä kiellät? Etkö sinä käsitä, ett'en minä voi\njäädä tällaiseen asemaan. Ymmärrätkö, että minä vaadin ja minun pitää\nsaada sinulta hyvikettä.\n\nHILMA (aikoo mennä). Tehkää mitä tahdotte. Minulta ette saa mitään.\n\n(Alkaa vähitellen pimetä).\n\nGRÖN (survaisee hänet takaisin.) Kirottu rutale! -- Sinä et hiisku\npaikaltakaan, jos et lupaa puhutella kirkkoherraa.\n\nHILMA. Laskekaa minut, tai huudan apua!\n\nGRÖN. Lupaatko? -- Vastaa pian!\n\nHILMA. En.\n\nGRÖN. Ihminen! Ajattele mitä sinä puhut! Sinä et tunne minua tarpeeksi.\nSinä et tiedä mitä minä voisin tehdä.\n\nHILMA. Voikaa te mitä tahdotte. Minä en enään pelkää teitä. Minä olen\ntehnyt päätökseni.\n\nGRÖN. Minä julistan koko hääseuralle, että sinulla on lapsi minun\nkanssani.\n\nHILMA. Tehkää se jos uskallatte. Sitä enemmän ne teitä halveksivat, kun\nminä sittenkin teidät hylkäsin.\n\nGRÖN. Älä kiihoita minua äärimmäisiin asti. Minä olen siinä tilassa,\njossa ihminen voi tehdä mitä tahansa. -- Kirkkoherra on ehkä vielä\ntäällä. Sano heti hänelle, että olit sairas, ett'et tietänyt mitä teit.\n\nHILMA. Ennen olen ollut sairas, mutta en nyt enään. Ennen pelkäsin\nteitä maineeni tähden ja Roopen tähden. Nyt minä olen päässyt niistä\nhoureista. Roope on kärsinyt rangaistuksensa ja minun maineeni\npuhdistuu, kun kaikki asiat selvenevät. Silloin ihmiset ymmärtävät\nminua. Ettekö näe, että olen teille kiitollinen, jos te itse\npaljastatte kaikki.\n\nGRÖN. Jumalauta, minä vannon, että sinä tulet minun kanssani vihityksi.\nTai jos et sitä tahdo, niin lastasi et sinä enään ikinä näe. Sen minä\npiiloitan sinulta ijäksi päiväksi.\n\nHILMA. Minä aavistin, että te senkin tekisitte. Ja sentähden Kalle ja\nMiina kaksi tuntia takaperin ajoivat Tyrvääsen.\n\nGRÖN. Äh!\n\nHILMA. Ei taida olla helppo saavuttaa heitä.\n\nGRÖN (hillitysti). Minä en tarkoittanut mitä sanoin. -- (Muuttuu\nrukoilevaksi.) Ajattele sitä häpeätä, jonka äsken sain kärsiä, ajattele\nminun loukattua rakkauttani, ajattele --\n\nHILMA. Teidän itse-rakkauttanne, sanokaa!\n\nGRÖN. Minun rakkauteniko --?\n\nHILMA. Vaietkaa! Teidän suussanne muuttuu rakkaus kiroukseksi.\n\nGRÖN. Ei, Hilma! -- Älä syytä minua tällä hetkellä. Jos minä en koskaan\nennen olekaan sinua rakastanut, niin nyt minä sen teen. Tällä hetkellä\nminä rakastan sinua, minä tunnen sen, rakastan niin totta kun --\n\nHILMA. Lopettakaa!\n\nGRÖN. Sinä et ole koskaan minua ymmärtänyt, etkä koskaan tahtonut minua\nymmärtää. Enkö minä rakastaisi sinua, lapseni äitiä?\n\nHILMA. Älkää puhuko minun lapsestani. Se ei koskaan saa tietääkään,\nettä sillä on konna isänä.\n\nGRÖN. No hyvä! Tallaa vaan jalkojesi alle minun tunteitani. Tee se,\nmutta kärsi myöskin seuraukset. Koska sinä et usko minun rakkauttani,\netkä taivu minun rukouksistani, niin kuulehan sitten tehokkaampia\nsyitä. Minun asiani ovat joutuneet rappiolle ja minä olen perikadossa\njos en saa niitä korjatuiksi. Ymmärrätkö -- perikadossa! -- Jos sen\nymmärrät, niin ymmärrät myös, että minä olen pakoitettu käyttämään\nkaikkia keinoja saadakseni ne asemilleen taas. Ja minä käytänkin niitä.\nOle varma siitä! Minä taistelen äärimmäisyyksiin saakka päämääräni\nsaavuttamiseksi. Ja jos sinä edes osaksikaan aavistaisit, mitä kaikkea\nminun kaltaiseni mies voi, kun hän puolustaa omia elinehtojaan, niin et\nsinä noin uhalla asettuisi minua vastaan. (Roope ja Kaisa tulevat\nulkoa.) -- Minä sanon sinulle viimmeisen kerran: peruuta päätöksesi!\nAnna vihkiä itsesi! Jos et sitä tee, niin täytyy minun poistaa sinut\ntieltäni. -- Sinun jälkeesi perii lapsesi sinut ja minä perin lapseni.\n\nHILMA. Te olette hullu!\n\nGRÖN. Minä saatoin Roopen varkaaksi, minä voin saattaa sinutkin --\nitsemurhaajaksi.\n\nHILMA. Uskaltaisitteko --?\n\nGRÖN. Olenhan sanonut, että minun täytyy uskaltaa vaikka mitä.\n\nHILMA. Minä en ymmärrä teitä, enkä pelkää uhkauksianne.\n\nGRÖN. Perkele! Ne eivät ole paljaita uhkauksia. Totta Jumal'auta, minä\ntulen myöskin täyttämään ne.\n\nHILMA. Sitä ennen olette te vankeudessa holhouksestanne.\n\nYLIOPPILAS (tulee).\n\nGRÖN. Haah! (Saa suonenvedon tapaisen raivokohtauksen ja hyökkää kiinni\nHilman kurkkuun.) Helvetin portto!\n\nHILMA (lyykistyy sohvalle). Avuksi!\n\nKAISA. Apua, apua!\n\nROOPE (riuhtasee rustmestarin erilleen Hilmasta). Kavahda murhamies!\n\nYLIOPPILAS. Konna!\n\nGRÖN. Mitä sinulla on täällä tekemistä? Pois varas minun huoneestani!\nPois!\n\nROOPE. Varas!?\n\nGRÖN (kohottaa nyrkkiänsä). Varas niin! Ruoskittu hevosen varas!\n\nROOPE. Vaietkaa! (Haparoipi puukkoaan.)\n\nHILMA (juoksee väliin). Roope! Jumalan tähden -- älä saata itseäsi\nonnettomaksi.\n\nYLIOPPILAS. Rauhoitu Roope! -- Rustmestari, talttukaa!\n\nROOPE. Se sana teidän suustanne maksaisi teille henkenne jos käyttäisin\nrehellisyyttä, mutta minä tiedän, että pirullisuus on teille\ntehokkaampi palkka kuin rehellisyys. Ymmärrättekö, että minä olen\npirullinen, kun en tapa teitä ja päästä teitä kärsimästä tuskia, tuskia\nsellaisia, että itse piiskuritolppakin joutuisi häpeään. -- Huomaatko,\nkonna, että olet takertunut omaan punomaasi! Hilma, sinä olet kostanut\nminunkin puolestani.\n\nHILMA (vetää Roopen syrjään). Kostanut kyllä -- mutta olenko myöskin\nsovittanut!\n\nROOPE. Olet. Täydellisesti.\n\nNIMISMIES (tulee). Mitä täällä on tapahtunut? Grön, mitä on tekeillä?\n\nGRÖN. Korjaa huostaasi tuo kirjavaselkäinen hevoshuijari. Hän on\nväkivallalla tunkeutunut minun huoneisiini, solvaissut minua ja uhannut\nminun henkeäni. Hän on vaarallinen ihmisten turvallisuudelle, jos hän\nsaa olla vapaajalassa. Toimita hänet heti paikalla pois -- ainakin\ntästä talosta. (Aikoo mennä.)\n\nROOPE (hypähtää Grönin tielle). Herra Krööni! Ei ole hoppu hyväksi,\neikä kiire kunniaksi. Meidän välimme ei ole vielä ihan selvillä.\n\nGRÖN. Rosvo, varas! Pois täältä, tai ammun sinut kun koiran.\n\nROOPE. Minä vaadin rustmestarin vangitsemista.\n\nGRÖN (peräytyy hämmästyneenä). Mitä?\n\nNIMISMIES. Mies on hullu! Minä käsken sinut --\n\nYLIOPPILAS. Varokaa, herra nimismies!\n\nROOPE. Minä syytän rustmestaria murhayrityksestä Hilmaa vastaan.\n\nKAISA. Niin, niin. Murhayritys se oli. Rustmestari olisi kuristanut\nHilman, ellei --\n\nNIMISMIES. Valhettelet, ämmä!\n\nYLIOPPILAS. Parhaana pidätte, jos ette sekaannu asiaan tällä kertaa.\nKaikki on totta. Sen minä voin todistaa.\n\nGRÖN. Millä oikeudella --?\n\nROOPE. Hilman sukulaisena syytän minä rustmestaria holhous-toimensa\nväärin käyttämisestä. Niin, herra Krööni! Minä syytän teitä\nvarkaudesta. Minä tahdon koettaa onko oikeus teille yhtä armelias, kun\nse oli minulle ankara. -- Herra vallesmanni! Te olette ennenkin\nmuistanut velvollisuutenne, ehk'ette nytkään sitä unhota.\n\nGRÖN. Tällainen syytös? Kunnian loukkaus -- raaimmassa muodossa!\n\nROOPE. Säästäkää tuonnemmaksi nästinokkaisuutenne! Nyt ei ole siihen\naikaa. -- (Kuuluu ääniä viereisestä huoneesta.) -- Kuuletteko?\nTiedättekö mitä väkeä tuolla on? Ne ovat teidän häävieraitanne.\nTahdotteko, että minä kaikkien heidän kuullensa uudistan kanteeni?\n\nHILMA (on juossut ovelle). Hyvät vieraat! Olkaa niin hyvät ja odottakaa\npari minuuttia! (Menee rustmestarin luo.) Jos heti paikalla lähdette\nPurimosta ja eroatte holhoja-toimestanne, ettekä koskaan enää palaa\nmeille, niin menkää -- syyttömänä. (Kuiskaa.) Joku on äidiltä pyytänyt\nanteeksi antoa -- isälle.\n\nROOPE. Olkoon niin, koska Hilma tahtoo. Rustmestari menköön vapaana\nsyytöksestä, mutta ei syyllisyydestä. Se seuratkoon teitä kaikkialla,\njoka paikassa. Se olkoon takeena, että täytätte Hilman toiveet.\n\nYLIOPPILAS. Kummallista! Minä en ymmärrä teidän --\n\nHILMA. Älkää kysykö syitä! Minä pelkään, että ne kadottaisivat arvonsa,\njos ne paljastaisin.\n\nNIMISMIES (Grönille). Taitaa olla parasta, että alistut ja suostut\nkohtaloosi.\n\nGRÖN. Kohtalooni! (Katsoo Hilmaan. Astuu askelen häntä kohti ja aikoo\npuhua.)\n\nÄÄNIÄ ULKONA. Morsian ulos! Morsian ulos!\n\nGRÖN (jyrkästi nimismiehelle). Mennään! (Menee. Nimismies ja ylioppilas\nseuraavat.)\n\nTILTA (tulee ulko-ovesta kantaen kolmihaaraista kynttilä-jalkaa,\nsytytetyillä kynttilöillä).\n\nÄÄNIÄ ULKONA. Morsian ulos!\n\nHILMA. Roope! Kuuletko tuota huutoa?\n\nROOPE (synkästi.) Olisitko tahtonut kuulla jatkoa siihen: \"eläköön\nmorsian!\"\n\nHILMA. Miksi katkeroitut tuosta? Tällä hetkellä on se minun\nvapauteni riemuhuuto. Ja semmoisena se pysyköön, jos Jumala tahtoo.\nMinunlaiselleni ei kuulu: \"eläköön morsian!\"\n\nKAISA. Nuorten mieli, lyhyt mieli. Ikä kasvaa, mieli muuttuu. -- Näin\nhyvin, toisin paremmin. Toisin ehkä huonommasti. Muistakaa se!\n\nHILMA (ottaa Kaisaa kädestä). Niin muori! Huonommasti voisi olla.\n\nKAISA (ottaa Roopen kädestä). Muista Roope, että ystävyys kärsimyksen\njaloissa on enempi kun rakkaus menestyksen sylissä.\n\nROOPE (ojentaa kätensä Hilmalle). Ystävyys ja rakkaus! Valhetta olisi\ntotuus, jos en niitä tunnustaisi.\n\nKAISA. Jumalan kiitos! Nyt on Purimon tonttu leppynyt.\n\nHILMA. Niin muori, parannus on sovittanut.\n\nROOPE. Ja sovitus tuottaa onnea.\n\n        Loppu.\n\n\n\n"]