[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fI8IRd4uDLhib2zY0lfn0REAqJGB5dhJig0Xv5ACcPLQ":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":7,"slug":8,"bookId":9,"genreRaw":7,"genre":10,"themes":11,"origin":12,"language":13,"yearPublished":14,"yearPublishedTranslation":7,"wordCount":15,"charCount":16,"usRestricted":17,"gutenbergId":18,"gutenbergSubjects":19,"gutenbergCategories":21,"gutenbergSummary":23,"gutenbergTranslators":24,"gutenbergDownloadCount":25,"aiDescription":26,"preamble":27,"content":28},150,"Tulitikkuja lainaamassa","Lassila, Maiju (oik. Untola, Algot) 1868-1918)",null,"150-lassila-maiju-tulitikkuja-lainaamassa","150__Lassila_Maiju__Tulitikkuja_lainaamassa","romaani",[],[],"fi",1910,40490,238807,false,10927,[20],"Finnish fiction -- 20th century",[22],"Novels","\"Tulitikkuja lainaamassa\" by Maiju Lassila is a novel written in the early 20th century. Set in a rural Finnish community, the novel explores everyday life and the intricate web of social interactions among its characters, particularly focusing on themes of marriage, relationships, and communal life. The narrative begins with a casual conversation among villagers about the livestock and local happenings, creating a vivid backdrop for the unfolding drama surrounding the main characters, notably Antti Ihalainen and Jussi Vatanen.  The opening of the novel introduces us to Antti Ihalainen's household, where his wife, Anna Liisa, and a visitor, Miina, engage in a lively discussion about a local cow's calving and the social implications of marriage prospects for their children and acquaintances. The dialogue is rich with humor and local color, reflecting the characters' personalities and their close-knit community. Antti, who is lounging nearby, remains passive initially but is eventually drawn into the conversation. The stage is set for broader themes of love and societal expectations as Anna Liisa suggests that Antti should borrow matches from a neighbor, hinting at the intertwining of mundane tasks with the larger questions of connection and marriage that will likely pervade the story. As the scene unfolds, it establishes the tone and intimate dynamics of village life, inviting readers to delve deeper into these characters’ lives. (This is an automatically generated summary.)",[],351,"Antti Ihalainen lähtee hakemaan tulitikkuja naapuristaan Jussi Vataselta, mutta matka paisuu mutkaiseksi ja vaiherikkaaksi seikkailuksi. Kansankomediassa seurataan miesten matkaa kaupunkiin ja siitä seuraavia väärinkäsityksiä Liperin pitäjässä.","Maiju Lassilan 'Tulitikkuja lainaamassa' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 150. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Riikka Talonpoika, Tapio Riikonen ja\nProjekti Gutenbergin DP oikolukijat.","TULITIKKUJA LAINAAMASSA\n\nKertomus\n\n\nKirj.\n\nMaiju Lassila\n\n\n\nKustannusosakeyhtiö Kansa, Helsinki, 1910.\n\n\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN LUKU\n\n\n\"Jokohan lie se Littilän Vatasen musta lehmä poikinut\", puhui Liperin\nKutsun-kylän Antti Ihalaisen emäntä Anna Liisa ikäänkuin itsekseen,\nleipiä uuniin pannessaan. Se asia oli hänelle juolahtanut mieleen ihan\nvain yht'äkkiä.\n\n\"Johan se kuuluu poikineen\", myönsi Sormusen Miina, joka oli sattunut\nvieraaksi tulemaan ja hörppi nyt kahvia. Mutta sitten luuli hän Anna\nLiisan tarkottavan Antti Vatasen lehmää ja kysyi:\n\n\"Senkö Jussi Vatasen lehmä?\"\n\n\"Sen\", myönsi Anna Liisa. Miina vahvisti silloin:\n\n\"Johan se kuuluu poikineen.\"\n\n\"Vai jo!\"\n\nAnna Liisa puuhaili kotvasen aikaa leipiensä kanssa, ja sitten hän taas\nkysyi:\n\n\"Lehmisvasikankohan tuo teki?\"\n\n\"Sekö Jussi Vatasen lehmä?\"\n\n\"Niin.\"\n\n\"Lehmisvasikanhan se kuuluu tehneen\", myönsi Miina.\n\n\"Vai lehmis- se teki. Heittiköhän Jussi sen eloon vai tappoiko\",\ntiedusteli Anna Liisa edelleen. Miina hörppäsi kahvia ja selitti:\n\n\"Eikö tuo liene tapattanut.\"\n\nJa kahvia teevatiin kaataessaan myönteli hän:\n\n\"Ja onkinhan tuota Jussilla jo ennestäänkin karjaa... Mitäpä hän heistä\nenää rupeaa elättämään!\"\n\nSyntyi pitkäaikainen äänettömyys. Antti Ihalainen itse makaili penkillä\nmahallaan piippu hampaissa. Silmät olivat puoli ummessa ja piippu\nhampaista juur'ikään pudota lupsahtamassa.\n\nMutta hän oli kuullut puhelun ja unisenakin tajunnut, mistä oli puhe. Ei\nhän sitä tosin tajunnut selvästi, mutta kumminkin. Ikäänkuin unesta\nenemmän nauttiaksensa örähti hän kuin itsellensä:\n\n\"Onhan sillä Jussilla karjaa. Montakohan lypsävää päätä sillä nyt on?\"\n\n\"Sinäkin siitä heräsit\", pisti Anna Liisa. Sormusen Miina aprikoi:\n\n\"Eikö tuolla liene viisitoista sen Kurikan Könöseltä ostetun mustan\nlehmän kanssa.\"\n\n\"Vai viisitoista!\" murahti Antti ja alkoi taas nauttia unesta. Piippu\nvain lepatti putoamistansa odotellen. Miina kertasi:\n\n\"Viisitoista lypsäväähän sillä Jussilla on...\"\n\n\"On siinä talossa maitoa!\" ihmetteli siihen Anna Liisa, ja hetken\nkuluttua hän arveli:\n\n\"Menisi se semmoisessa talossa oma emäntäkin...\"\n\nMiina puraisi sokeria ja arveli vuorostaan:\n\n\"Eikö tuo Jussi tuota vielä ottanekin... Johan siitä tuleekin sen\nLoviisa-vainajan kuolemasta umpinainen vuosi kuluneeksi.\"\n\n\"Saisi tuo ottaa jo!\" myönnytteli Anna Liisakin. Ja leipiä hetken\nkohenneltuansa hän meni jo edemmä asiaan, kysyi:\n\n\"Jokohan sillä Pekka Hyvärisen tytöllä on miten paljon ikää?\"\n\n\"Senkö Muskon Hyvärisen\", tiedusti Miina varovaisuuden vuoksi.\n\n\"Sen Muskon.\"\n\n\"Eikö tuolla jo liene niillä paikoin... Senhän se on Olkkosen Iidan\nikäinen\", tapaili Miina.\n\n\"Vai sen se on... Jo tuo sitten joutaisi hänkin siitä vanhempiensa luota\npois... Olisi tuossa työväkeä jo hänettäkin... Ja eikö tuo Jussi Vatanen\nsitä aikonekin?\"\n\n\"Sitäkö Hyvärisen tyttöä?\" murahti taas Antti kuin unissaan puhuen.\n\n\"Sitähän ne sanovat sen ajattelevan... Vaikka tokko tuosta tolkkua\ntullee\", selitteli Miina, ja Anna Liisa piti Hyvärisen tytön puolta\nsanoen:\n\n\"Olisipa tuossa Hyvärisen tytössä Jussille eukkoa kerrakseen... Ei tuo\nJussikaan mikään nuoruuden hullu ole.\"\n\nJa hetkisen kuluttua hän tahtoi kuulla Jussin ijän tarkemmin ja kysyi:\n\n\"Montakohan vuotta sillä Jussilla jo lieneekin sitä ikää?\"\n\nMiina laski nyt Jussin ikää:\n\n\"Ka, johan se on Jouhkolan ukko Voutilainenkin kynttelin päivästä\nkuudennella kymmenellä, ja eikö tuo Jussi liene saman ikäinen.\"\n\n\"Sen ikäinenhän se on. Muistanhan sen minäkin nyt tässä\", vahvisti Anna\nLiisa, ja kerran asiaan päästyään antoi hän tulla tietojansa lisääkin,\nselittäen:\n\n\"Sitähän se Kaisa Karhutarta kuuluu aikoneen alkuaan, vaan siihenpä tuo\nsitten Loviisa-vainajaan lopultakin kietoutui.\"\n\n\"Vatasen Jussiko?\"\n\n\"Niin... Karhutartahan se alkuaan on ajatellut.\"\n\n\"Ähää!\" ihmetteli Miina, ja Anna Liisa selitti:\n\n\"Se Karhutar näet meni sitten sille Petrovaaran Makkoselle, ja ne\nmuuttivat pois koko Liperistä... Eikö tuo siellä Pielisjoilla asune nyt\nmiehineen. Se Karhutar näet tahtoi kaupunkiin... Vaikka liekkö tuo\nsiellä sen kummempi elää kuin muuallakaan.\"\n\n\"Tokko tuo lienee... Kurjuudessahan tuo kuuluu Littilänkin Hakulisen\nperhe siellä Joilla elävän\", myönsi Miina, ja Anna Liisa lisäsi:\n\n\"Johan minä sanoin Karhuttarelle, jotta olisit vain mennyt Jussi\nVataselle. Ei siinä talossa olisi tarvinnut leivättä syödä... Ja\nhyväntahtoinen mieshän se Jussi on.\"\n\n\"Onhan se Jussi semmoinen tanakkatekoinen mies. Vaikka siitä nenästähän\nne ovat sitä morkanneet, se kun on semmoinen potaatti\", myönsi Miina.\n\n\"No eipä tuo ole Hyvärisenkään tytön nenä sen koreampi... Ja punapää on\nvielä koko tyttö, niin jotta mitäpä tuo hänkään siitä Jussista yrmii.\nMenisi vain pois\", puolusteli Anna Liisa taas Jussi Vatasta ja lisäsi:\n\n\"Onpaan tuo Jussi sillä omalla nenällään toimeen tullut ja hyvinpä tuon\non saanutkin niistetyksi...\"\n\nHän pani uunin pellin kiinni ja lisäsi sen tehtyään:\n\n\"Ja mitä siitä sitten on, vaikka olisi miehellä miten kaunis nenä, jos\nei ole sitten miehellä muuta mieheksi sanottavaa kuin housut.\"\n\nSormusen Miina oli samaa mieltä. Hän myönteli vedoten samalla Anna\nLiisan miehen nenään:\n\n\"Ka saapihan sillä niistetyksi. Ja eikös sillä Vatasella olekin ihan\nsaman kokoinen nenä kuin tällä Ihalaisellakin?\"\n\n\"Samanhan se on. Ja silläpä tuo on Ihalainenkin omalla nokallaan vaan\nturistellut ja hyvästipä häntä on tuossa vain elettykin, eikä ole ollut\nleivästä eikä särpimestä puutosta.\"\n\nNyt syntyi äänettömyys sen johdosta, että Miina joi toista kuppia kahvia\nja Anna Liisa puuhaili leipiensä kanssa. Kun aikaa tuli, tarttui Anna\nLiisa taas asiaan, huomauttaen:\n\n\"Mutta siinäpä tuo on Vatanenkin vain tasautunut, vaikka ne olivat\npienestä pojasta tämän Ihalaisen kanssa aina yhdessä. Eivät näet ole\njuoneetkaan sen jälkeen kun löivät humalassa sitä Niirasen tytön isää ja\nsaivat maksaa sovinnaisiksi sen katkotuista kylkiluista neljä lehmää. Ne\nnäet katkoa ruhjoivat siltä neljä kylkiluuta, tämä Ihalainen ja\nVatanen.\"\n\n\"Vai eivät ne sen jälestä ole juoneet. Johan siitä on kolmattakymmentä\nvuotta\", kummeksi Miina.\n\n\"Eivät. Eivät näet suuhunsakaan pane, vaikka onhan sillä Vatasella vielä\npuoli pulloa jälellä sitä silloin jäänyttä viinaa. Ei näet tämäkään\nIhalainen ole sen jälkeen senkään vertaa maistanut koko viinan näköistä,\nettä olisi vedellä pessyt silmiäänkään muualla kuin minkä saunassa\ntoisinaan sattuu.\"\n\n\"Ähää!\"\n\nVähän ajan kuluttua selitti vielä Anna Liisa miestänsä puolustaakseen:\n\n\"Eikä siitä olisi koko sen Niirasen lyömisestä tullut sen enempää\npuhetta, mutta se kun Niiranen itse näet rupesi turhia käräjöimään ja\nrettelöimään semmoisesta jonninjoutavasta asiasta, kuin nyt näistä\nkylkiluistaan, niin nämä miehet sanoivat, jotta annetaan sille lehmä\njoka kylkiluusta, joka siltä tapellessa on katkennut, niin ei turhista\nrettelöitse ja manuuttele. Ja hyvät ystäväthän nämä ovat siitäkin\nlähtien olleet Ihalainen ja Vatanen. Ja saman näköisetkinhän nämä ovat\nmolemmat, vaikka tämä Ihalainen on puolta vuotta nuorempi kuin se\nVatanen.\"\n\nSillä lailla olivat he tutkineet Jussi Vatasen ja Ihalaisen ulkomuodon\nja menneisyyden ja siirtyivät nyt hänen pukuunsa. Tutkiskelun lopussa\nihmetteli Anna Liisa:\n\n\"Vai niissä isä-vainajansa kirkkovaatteissa se Jussi nyt käy kirkossa!\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nLeivät kypsyivät uunissa. Niiden tuoksu täytti tuvan. Oli syntynyt pieni\npuheloma, kun Anna Liisa pesi pöytää. Siitä lomasta teki lopun Miina\nkysyen:\n\n\"Joko teillä ruvetaan pellavia loukuttamaan?\"\n\n\"Ka olisihan niitä huomenna ruvettava, mutta tulitikutkin tässä\nsattuivat loppumaan, niin millä häntä saanee tultakaan saunassa, kun\nmenee loukuttamaan.\"\n\n\"Vai loppuivat teiltä tikut!\"\n\n\"Loppuivat. Eikä ole tässä tullut tuolla Ihalaisellakaan puotiin asiaa,\njotta olisi tuonut tikkuja...\"\n\nHän katsahti penkillä nukkuvaan mieheensä ja kysyi varmuuden vuoksi:\n\n\"Joko sinä Ihalainen teit tammalle appeen?\"\n\nMutta Antti ei vastannut. Anna Liisa arveli silloin:\n\n\"Nukkuikohan se nyt jo siihen?\"\n\nMiina vahvisti asian niin olevan. Anna Liisan tuli sääli miestänsä ja\nhän puolusteli:\n\n\"Aamusella nousikin aikaiseen ahosta puimaan, niin jotta ei tuo ole\nkumma, jos nukuttaakin!\"\n\n\"Ruisahostako se Ihalainen pui?\" uteli Miina.\n\n\"Ruis-... Niitä Luosovaaran Matikaisen osarukiitahan se pui...\"\n\n\"Vai niitä se pui...\"\n\n\"Niitä.\"\n\n\"Lähtiköhän niistä monta kappaa ruista?\" uteli Miina, ja Anna Liisa\nselitti:\n\n\"Lähtihän niistä se kaita piikkosäkki täyteen ja vielä jäi hurstille\nainakin kolme vakallista.\"\n\n\"Ähää!\"\n\nAnna Liisa lakaisi nyt oven edustaa. Siinä kiireen touhussa tuli hän jo\nvalittaneeksi:\n\n\"Piikakin tästä meni itseviikolleen, niin jotta on tässä yksinään juosta\nhanttuuttamista, kun on kymmenen poikivaa lehmääkin ruokittava ja nyt\npitäisi ne pellavat loukuttaa.\"\n\n\"Sekö se Tiinan tyttö on tässä teillä piikana\", lausui siihen Miina.\n\n\"Se.\"\n\n\"Vai se... Sitähän minä jo arvelin että se se on ja jotta\nitseviikoilleen se on mennyt\", myönsi Miina.\n\nNyt käänteli Anna Liisa leipiä uunissa ja muisti pellavariihensä ja\npäivitteli:\n\n\"Mistä häntä saisi tulitikkuja, jotta loukuttaisi huomenna niitä\npellavia, kun on jo ahos kuiva!\"\n\nMiina tiesi neuvon. Hän kehotti:\n\n\"Menisi Ihalainen hakemaan vaikka Hyvärisestä lainaan, niin sitten\nmaksaisi, kun sattuu olemaan.\"\n\nAnna Liisa ei siihen vastannut, sillä hän touhusi leipien kanssa ja\npuhui itsekseen:\n\n\"Johan ne ovat kypset!... Viimeinen taikina paloikin, kun tuli uuni\nhuonosti luudituksi.\"\n\nMutta Miinan ehdotus hautui Anna Liisan päässä. Ja kun hän oli taas\nuunin sulkenut ja raaputti huttukattilaa, puhui hän miehellensä:\n\n\"Saisit tosiaankin Ihalainen mennä siitä hakemaan Hyvärisen ukolta\ntulitikkuja, jotta saisi pellavariihessä tulen.\"\n\nMutta Antti ei vastannut, sillä hän suoraan puhuen nukkui. Asia\nnäyttikin jo siihen unohtuvan. Emännät puhuivat välillä kehruuksista.\n\nMutta asia ei ollutkaan unohtunut. Se vain hautui. Puuhaillessansa kysyi\njo Anna Liisa mieheltänsä:\n\n\"Yhäkö sinä Ihalainen nukut?\"\n\n\"Ei se kuule, se nukkuu!\" vahvisti Miina ja huomautti:\n\n\"Eihän tästä ole suoraan mennessä Hyväriseen kuin kuusi virstaa.\"\n\n\"Eihän tästä ole\", oli Anna Liisa samaa mieltä ja nyt hän jo kysyi\nmieheltään kovemmin:\n\n\"Etkö sinä Ihalainen kuule ja nouse siitä hakemaan tulitikkuja\nHyväriseltä?\"\n\nNyt kyllä kuuli Antti korvissaan jotain sen tapaista, mikä muistutti\nAnna Liisan ääntä. Hän tajusi jo asiankin, vaikka ei selvästi. Mutta uni\noli niin suloista, että hän ei viitsinyt vastata.\n\nPuhuttiin siinä Pekka Hakulisen lampaista kotvanen aikaa ja asia hautui\nAnna Liisan päässä edelleen. Hän laski jo, että jos ei huomenna pääse\nloukuttamaan, niin riihi jäähtyy, ja alappas sitten taas lämmittää\nuudestaan. Nyt hän jo vähän hönkäisi Antille:\n\n\"Koko päivänkö sinä siinä makaat ja utvotat?\"\n\nAntti kuuli nyt puheen selvästi, mutta painoi vain kovemmin penkkiä.\nMiinaakin moinen jo suututti ja hän huomautti:\n\n\"Kun olisi tuohon sillä pijakalla sukaista...\"\n\nAnna Liisa pani sen neuvon mieleensä, mutta odotti vielä ja käänteli\nleipiä. Mutta sitten muisti hän, että nyt on syksy aika ja pimeä voi\ntulla vaikka milloin, ja meneppäs sitten Hyväriselle. Ja silloin ei hän\nenää malttanut. Hän läiskäytti Anttia leipälapiolla ruumiin\nkeskivaiheille ja sanoi:\n\n\"Ala nyt jo nousta siitä ja mennä Hyvärisen ukolta tulitikkuja hakemaan,\njotta pääsee tästä pellavariiheen!\"\n\nAntti nousi verkalleen, istui kotvasen, imeksi sammunutta piippuaan\nunisena, haukotteli ja kysyi:\n\n\"Vai jo siitä on yli puoli vuotta Vatasen Jussin eukon kuolemasta.\"\n\n\"Johan siitä on... Siinähän se Messu-Marian aikana haudattiin\", selitti\nMiina.\n\nAntti haukotteli, haparoi lakin takaraivolleen, pani tupakan, sytytti\nlieden luona hiilellä piippunsa ja lähti ulos, kysyen ovesta mennessään\nAnna Liisalta:\n\n\"Sitä tulitikkuako sinä sanoit, jotta hakea Hyväriseltä?\"\n\n\"Mene nyt jo siitä eläkä vetelehdi koko päivää!\" vastasi Anna Liisa,\nsanoen sen olleen asian, ja Antti lähti noutamaan Hyvärisestä\ntulitikkua. Hetkisen kuluttua todisti hänen menonsa Sormusen Miinakin,\nsanoen:\n\n\"Lähtipäs se Ihalainen hakemaan tulitikkuja.\"\n\nAnna Liisa sanoi siihen vain:\n\n\"Lähti!\"\n\n\n\n\nTOINEN LUKU\n\n\nAntti Ihalaisen talo oli Murron salolla. Harvoin sinne ajoi toisen kylän\nmies ajokärrillä. Lähimpään kylään Kakunvaaraan oli matkaa kahdeksan\nrunsasta kilometriä. Siellä se oli Hyvärisen talo, jonne nyt Antti\ntaivalsi.\n\nAivan ajatuksettomana kulkea jutuutti Antti Takkunurmen kohdalle, jonka\nohi hän ei koskaan voinut pysähtymättä mennä, sillä siinä, veräjän\nkorvassa, kasvoi hänen elämänsä ylpeys: se iso hirsipetäjä, jota hän oli\nkoko ikänsä säästellyt ruumiskirstulaudoiksensa. Siinä seisahtui hän\nnytkin, katseli petäjää piippu hampaissa lerpallansa ja mietiskeli\nkehaisten aimo puutaan:\n\n\"Siinä se kasvaa petäjä! Ja kyllä se on pakana paksu! Pätii siinä\nkuoltua pötköttää.\"\n\nRuumiskirstu juohtui siitä mieleen. Hän mietti petäjästänsä:\n\n\"Ei sitä tarvitse muuta kuin kovertaa vain ontoksi, niin kirstu on\nvalmis. Ja sopii siihen yhden miehen raato, vaikka hänellä olisi\nvallesmannin maha.\"\n\nRauhallisena lähti hän edelleen astua jutkuttamaan. Mutta astuessaankin\nhän yhä vielä ajatteli petäjäänsä, jota oli ikänsä säästänyt. Ajatukset\nkyllä kulkivat hyvin laiskasti, välinpitämättöminä, mutta olivat toki\ntyössä. Hän järkeili kuolemasta ja petäjästään:\n\n\"Kun se kasvaisi sisästä ontoksi, niin ei tarvitsisi kuoltua muuta kuin\nsahata vain poikki ja sitte pujottaa ruumiin reikään, niin siellä sitä\nolisi... Panisi vain tulpan reiän suuhun, niin olisi kuin puupullossa.\"\n\nJa sitte jatkuivat ajatukset yhtä laiskoina kuin astuntakin. Hän mietti:\n\n\"Kun sattuisi vielä Anna Liisakin kuolemaan samana päivänä, niin\npujottaisi molemmat samaan reikään ... sinne hirren sisään, ja vetäisi\nhautaan!\"\n\nSe ajatus häntä huvitti. Tosissaan jatkoi hän, punniten asiaa:\n\n\"Menisiköhän semmoinen kahden ruumiin pituinen ruumispölkky yhdessä\nreessä, ilman takarekeä?\"\n\nHän mietti mittoja ja petäjän paksuutta, varmistui ja vahvisti:\n\n\"Ei se ryökäle menisi ilman takarekeä... Ainakin jäisi takimaisen\nruumiin pää jo reen kannan taakse riippumaan.\"\n\nHän miettiä pinnasi asiaa, varmistui siinä uskossa, että takareki on\notettava ja päätteli:\n\n\"Ei perhana vie sitä ilman takarekeä voisi vetää, jos olisi Anna Liisa\nsamassa pölkyssä. Keikkoaisi vielä pölkky päälleen, kun riippuu niin\npitkällä reen kannan takana, ja silloin alkaisi takimaisen ruumiin pää\nkolista tietä pitkin!\"\n\nNiin jatkoi hän laiskaa astumista ja yhtä velttona ajatustyötään, kunnes\najatukset tyyten lakkasivat, kun hän oli tullut siihen Leppämäen\nkohdalle.\n\nMutta eikös juuri nyt siinä aja mies Murron salolle ja ihan ajokärrissä\nistuen. Se tapaus oli sitäkin oudompaa, kun oli syksyaika ja sumuinen\npäivä. Se tapaus olisi ällistyttänyt muita, mutta Antti ei ollut siitä\ntietävinäänkään. Painoi vain tietä pitkin tulijaa vastaan ja ajatteli,\nettä olkoonpa tuo kuka hyvänsä.\n\nMutta tulija olikin itse se Littilän Jussi Vatanen. Nyt se ajoi jo\nkohdalle ja tervehti:\n\n\"Prtuu! Ka, siinähän sinä oletkin... Minä tässä olen sinne sinua\ntapailemaan tulossa.\"\n\n\"Tässä!\" vastasi Antti tervehdykseen, jatkaen: \"Luosovaaran Kettuseltako\nsinä tämän tamman vaihdoit?\"\n\n\"Luoso-... Se ruuninkarva ruuna oli niin toratsu, jotta arvelin, että\njoutaa se Kettunen hänen kanssaan telmää... Se onkin semmoinen julma\npiiskan heiluttaja, se Matti Kettunen.\"\n\nMiehet vaikenivat hetken. Antti suinasi hevosen takaapäin, katsoi sitten\nhampaita ja vahvisti todeksi:\n\n\"Kymmenvuotinen se vasta on... Paljonko annoit väliä?\"\n\n\"Siinä satamarkkasen korvilla.\"\n\n\"Vai sata!\"\n\n\"Satahan minä sille. Eikä siinä ole liikoja, kun se ruuna oli toratsu ja\ntälle saa panna neljä jauhokulia rekeen ja lähteä sen kuorman vain\npitää.\"\n\n\"Toratsuhan se taisi olla se ruuna. Minnekä sinä menet?\" kysyi Antti\nkärryjä suinaillen.\n\n\"Ka sinnehän minä sinua tapailemaan, kun olisi vähän sitä asiaakin\nollut... Vaikka voihan tästä kääntyä takaisinkin, kun sinäkään et ole\nkerran kotona.\"\n\nHän käänsi hevosensa ja kehotti:\n\n\"Tule sinäkin istumaan... Onhan tässä kärrissä tilaa sen verran!\"\n\nJa kun Antti oli noussut ja tammalle sanottu: prpoh! selitti hän:\n\n\"Join markkinoilta ostin nämä kärrit siltä Keräseltä, mutta toisen aisan\npäästä vääntyy tuo raherauta...\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nMiehet ajoivat siitä edelleen äänettöminä. Jussi Vatanen ajatteli\nasioitansa, mutta Antti ei ajatellut mitään. Hevonen käveli ylämäessä ja\nnyt Jussi otti puheeksi, sanoi:\n\n\"Tässäköhän se Romppaselta katkesi kärrin aisa silloin Olkkosen\nhirsitalkoissa?\"\n\nHevonen oli jo junnannut kärrit mäen päälle, kun Antti vastasi:\n\n\"Tuossa mäen takana on hyvä jalaksenpaininkoivu. Olisi käytävä se\nottamassa.\"\n\nNyt he imeksivät piippujansa ja yhä hautui asia Jussin päässä. Nyt se\noli jo kypsi ja hän mietti mistä päästä alkaa. Tahtoi vähän ujostuttaa\nse kosiomiehen pyytäminen. Antti mietti laiskana Vatasen kysymystä,\nmuistellen missä se Romppasen kärrin aisa katkesi. Hän muisteli nyt\nVataselle:\n\n\"Siellähän se taisi Kärnän kujasilla katketa se Romppasen aisa...\"\n\n\"Kärnän kujasillakos se katkesikin!\" ihmetteli Vatanen.\n\n\"Kärnän\", vahvistui nyt Ihalaisen muisto.\n\nSitten ajoivat he taas ääneti. Vatanen mietti sitä Hyvärisen tytön\nkosimista. Yritti jo kysyä Anttia puhemieheksi, mutta ujosteli vielä ja\nkäänsi asian toiseksi, sanoen:\n\n\"Montako puuväliä siitä Ihalaisen nurmesta nyt tuli heinää?\"\n\n\"Neljä...\"\n\n\"Vai nelipuuvälinen pieles tuli!\"\n\n\"Neli!\"\n\nMutta toimitettavahan se asia kuitenkin oli. Vatanen rohkaisi luontonsa\nja kysyi jo:\n\n\"Minnekä sinä olet menossa?\"\n\n\"Hyväriseenhän minä. Anna Liisa siinä paistoi leipää, niin rupesi\nkärttämään, jotta menisit siitä nyt joutessasi vaikka ukko Hyvärisen\nluona käymään.\"\n\nJussi riemastui. Asia näytti rupeavan luistamaan itsestänsä. Hän mietti\njatkoa, löysi sen ja sanoi:\n\n\"Sinulla sitä ei ole vielä mitään hätää, kun on vielä oma Anna Liisa\nelossa.\"\n\n\"Onhan se siinä vielä ollut ... Anna Liisa.\"\n\nJussi Vatanen antoi tammalle ohjaksen periä. Tamma vähän siitä\nnärkästyi, viuhautti häntäänsä ja Antti huomautti sen johdosta:\n\n\"Viuhauttaako se häntäänsä?\"\n\n\"Ei se viuhauta, kun piiskalla antaa ihan tosissaan, vaan minä kun näin\nleikillä vaan räpsyttelen, niin se siitä ottaa pahakseen\", puolusteli\nJussi tammaansa ja lausui sille pari hyväilyä:\n\n\"So, tamma ... so ... so!\"\n\nSitten hän taas mietti sitä naima-asiaansa. Hän rohkaistui ja läheni\nasiaa, selittäen:\n\n\"Menisihän se siinä meidänkin talossa yksi Anna Liisa kun sattuisi\nsopiva...\"\n\n\"Onhan se hyvä olemassa talossa oma eukko\", vahvisti Antti Ihalainen.\nJussi oli samaa mieltä ja Antti näytti hänestä nyt viisaalta mieheltä.\nHän todisti:\n\n\"On tänäkin vuonna viisitoista poikivaa ja kolme hiehoa.\"\n\n\"Mhyy!... Joko se musta lehmä poiki, kun ne akat siitä juttusivat?\"\nvastasi Antti, ja Jussi myönsi:\n\n\"Johan se lauvantaina poiki. Lehmivasikan teki.\"\n\n\"Juotitko sinä sen?\"\n\n\"Ajattelinhan minä sen juottaa, mutta arvelin, jotta kun tässä ei ole\nomituista Anna Liisaakaan, niin kukapa niitä siinä syöttää ja elättää...\nOnhan niitä siinä jo entuudestaankin, kun viisitoista lypsävänkin päätä\npuree heinää poikki...\"\n\n\"Onhan siinä... Niititkö sinä tänä kesänä sen luhtaniityn?\" vilkastui\npuhe.\n\n\"Hampsittiinhan siitä enimpiä heiniä... Vaikka onhan siinä meidän\ntalossa sitä muutakin heinämaata.\"\n\n\"Onhan siinä suuret nurmet\", vahvisti Antti, ja nyt hänkin arveli:\n\n\"Tarpeenhan siinä olisi oma lehmien ruokkija sinullakin...\"\n\nJussista se oli mieleen, mutta hän rupesi nyt panemaan vähän vastaan\ntenäten:\n\n\"Tuleepa tuossa toimeen ilman sitäkin.\"\n\n\"Tuleehan sitä\", yhtyi Antti häneen. Se kiusasi Jussia. Mutta Antti\nsattuikin korjaamaan asian, väittäen nyt:\n\n\"Vaikka apunahan se eukko kumminkin olisi.\"\n\n\"Olisihan se apuna siinä, mutta on sitä eukostakin riesaa, kun sattuu\noikein äkäluontoisen saamaan\", vastusteli Jussi, vaikka kyllä varovasti.\n\n       *       *       *       *       *\n\nMutta Antti muisteli unessa kuulleensa eukkojen puheen Hyvärisen tytöstä\nja Jussista, ja eikös hänen päähänsä pistänyt jo ajatus kehittää asiaa,\nvarsinkin kun hän oli Hyvärilään menossa. Sen ajattelun johdosta\nvaiettiin hetkinen. Jussi odotti, että Antti rupeaisi häntä\nhoukuttelemaan naimaan Hyvärisen tytön, tai alkaisi edes puheen sinne\npäin. Hän räpsäytti taas tammaa ohjaksien perillä ja Antti alkoi puheen\nsanoen:\n\n\"Pitäisit tuota häntää potuuksien alla, niin sitten se ei saisi sitä\nviuhautetuksi.\"\n\n\"Ne ovat niin lyhyet potuukset, jotta häntä jäisi näpistykseen\", selitti\nsiihen Jussi. Molemmat miettivät yhä asiaa. Jo alkoi Ihalainen johtaa\npuhetta sinne päin, sanoen:\n\n\"Kahdeksan sataahan se Hyvärinen sai tammastaan, kun möi?\"\n\n\"Pekkako?\"\n\n\"Niin. Sitä Pekka Hyväristähän minä tarkoitin\", äännähti Antti, ja Jussi\nihmetteli:\n\n\"Vai sai se Pekka siitä tammastaan kahdeksan sataa! Ei ole tullut\nperätyksi koko talon asioita.\"\n\nHän jo haistoi Antin aikeet ja pani viime sanoillaan vastaan. Antti\npoltteli piippuaan ja antoi taas tulla asian puheeksi, sanoen:\n\n\"Ikämieshän sitä sinäkin kohta olet...\"\n\n\"Vieläpä tässä ennättää asioita punnita ja ajatella... Vastahan se\nseitsemännellä kymmenellä ollessaan ukko Haaranenkin meni naimisiin sen\nRatisen lesken kanssa.\"\n\nAntti mietti ja jatkoi taas:\n\n\"Sitähän ne Hyvärisen tyttöä kehuvat akat kovasti toimen ihmiseksi.\"\n\nIlon kipinä pisti Jussia.\n\n\"Montakinhan sitä kehutaan tyttönä, mutta minkälainen lienee sitten\nluonto, kun akaksi kerran pääsee!...\"\n\nHän nykäisi tammaa innoissaan, uhkasi sitä ohjaksien perillä ja lisäsi:\n\n\"Kukapa ne tytöt osaa jullilleen arvata ennen akaksi tuloa, ja tutkia\nkaikki niiden pelit ja konstit!\"\n\n\"Eihän niitä tiedä!\" myönsi Antti, mutta puolusti kumminkin taas:\n\n\"Vaikka eikö tuo liene tämä Hyvärisen tyttö äitiinsä tullut. Ja eihän\nsen äiti ole mikään toraluontoinen...\"\n\nJussi ei ollut Antin puhetta kuulevinansa, vaan selitti:\n\n\"Siinä se Vanhanpihankin Holopainen nai sen Koistisen tytön ja sai\nsemmoisen riesan rekeensä, että en minä vain asuisi sen akan kanssa\nsamassa talossakaan... Vaikka eihän senkään tytön äiti niitä kaikista\nkehnoimpia akkoja ollut.\"\n\nAntti jo oli menettää toivonsa. Olisihan ollut mukava päästä häissä\npuhemiehen paikalle, kun Jussi oli hänen paras ystävänsä jo pojasta\npitäen, ja muutenkin oli Hyväriselle asiaa, joten olisivat talossa\nriemastuneet. He olivat nyt kauvan vaiti. Jussi Vatanen vain odotti,\nettä Antti houkuttelisi hänet. Jo lähestyi tiehaarakin ja hän pelkäsi,\nettä Antti ei älyäisi.\n\nMutta Antti koetti vielä onneansa. Hän mainitsi:\n\n\"Eiköhän se Pekka Hyvärinen antane tytölleen tuhat markkaa rahassakin ja\nsiihen vielä lehmät ja muut kapistukset kaupanpäällisiksi.\"\n\n\"Mitäpä niistä on eukon myötäjäisistä! Suurentelee sitten vain niistä!\"\nvastusteli Jussi.\n\n       *       *       *       *       *\n\nNiin he jatkoivat. Antti oli jo heittää koko yrityksen. Mutta kun he\ntulivat tiehaaraan ja Antti jo laskeutui kärryistä, puhui Jussi:\n\n\"Sitä minä tässä ajattelin, että kun sinä nyt muutenkin sinne\nHyväriselle olet menossa, niin jos tuota sitten kysyisit sitä tyttöä...\nKun häntä nyt niin hierot minulle.\"\n\n\"Ka saapihan tuota ottaa puheeksi!... Vaikka eipä minusta ole\npuhemiestä\", lupasi Antti. Hetken kuluttua lisäsi Jussi:\n\n\"Eipähän tuo ota, jos ei annakaan... Enkä minä häntä muuten, vaan kun\nsinä tässä rupesit sitä niin kovasti tahtomaan ja tyrkyttämään.\"\n\nMutta Antti puolusteli nyt itseänsä väittäen:\n\n\"Enhän minä semmoista ajatellut. Muuten vain tuli puheeksi se Hyvärisen\ntyttö, siitä kun akat puhuvat ja kehuvat sen olevan riskin työihmisen.\"\n\nAsia oli sovittu. Jussi tarjosi tupakkakukkaronsa ja sanoi:\n\n\"Pane siitä!\"\n\nJa kun Antti latasi piippuansa selitti hän:\n\n\"Tulisit sitten sanomaan, jos se suostuu tulemaan. Niin mennään sitten\nyhdessä ostamaan Joilta kihlakompeet ja vähän muutakin parempaa.\"\n\nAntti siihen lupasi vain:\n\n\"Ka saapihan tuota tulla... Setolkkaremelin mahanauha näkyy höltyneen\",\nlopetti hän, korjaten kirvonnutta mahavyötä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nAntti Ihalainen saapui jo Hyvärisen kujasille. Siinä seisahtui hän aitaa\nvasten seisomaan, luki ruiskeot pellolta ja puheli:\n\n\"Kuusi kekoako sillä Hyvärisellä on ruista?\"\n\nSen sanottuaan hän jatkoi kulkuaan taloa kohti. Kartanolla oli luokki\npainumassa aitan seinässä. Antti tarkasteli sen visusti ja puheli\nitseksensä:\n\n\"Pahoja säleitä on lähtenyt selästä... Tottapa ne eivät ole sitä ennen\npainamista hyvästi hautoneet... Mutta terve se näkyy sisästä olevan.\"\n\nSamalla aikaa oli Hyvärisen tuvan akkunaan ilmestynyt akkunan täysi\nlasten kasvoja. Hyvärisen hoitoon oli näet jäänyt kuusi pientä\nlapsenlasta sitten kun niiden isä ja äiti oli kuollut. Yksi lapsista,\ntyttö, huusi:\n\n\"Ihalainen tulee!\"\n\n\"Sekö Murron Ihalainen?\" kysyi Hyvärinen, joka veisti reen jalasta.\nTyttö selitti:\n\n\"Se, jolla on hyvin suuri nenä... Semmoinen kuin Vatasen Jussilla.\"\n\n\"Vai se se tulee!\" lausui siihen emäntä.\n\nAntti oli tarkastellut luokin painoksen ja vääntäytynyt rappusten eteen.\nSiinä muisti hän nyt, mikä merkkivieras hän oli. Aivan se nosti rintaa.\nTeki mieli vähän siistiytymäänkin. Hän niisti nenänsä sormillaan, pyyhki\nnäppinsä kengän varteen, hankasi kenkiään kertasen nurmikkoon ja\ntyöntäytyi tupaan.\n\nHän oli jo istuutunut, syläissyt ja kotiutunut, kun hoksasi kysyä\nHyväriseltä:\n\n\"Mistä sinä tuon luokkituomen löysit?\"\n\n\"Matikaisen rajaltahan se sattui silmiin pistämään... Kuuluuko sitä mitä\nsinne Murrolle päin?\" oli vastaus.\n\n\"Eipä tuota mitään... Satanut on vain vähin erin\", selitti Antti, ja\nemäntä kysyi:\n\n\"Terveenäkös se Anna Liisa yhä elää?\"\n\nAntti sytytti jo piippuansa ja samalla selitti:\n\n\"Eihän tuo ole mitään erikoisempaa valittanut... Pellavia se aikoo\nruveta loukuttamaan.\"\n\n\"Vai jo se pellavia!... Tuliko monta roivasta?\" jatkoi emäntä, ja Antti\nvastasi:\n\n\"Eiköhän niitä liene tullut siinä kahta roivasta enemmän kuin viime\nvuonna.\"\n\n\"Ähää!... Vai kahta!\"\n\n\"Kahta!\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nNyt oltiin ääneti. Hyvärinen veisteli reen jalasta, Antti mietti jo\nmiten alottaa kosimisen. Hän olikin saamaisillansa puheen päästä kiinni,\nkun Hyvärinen sotki sen:\n\n\"Ka olisihan siinä pölkyssä ollut talon tupakoita... Mitä sinä omistasi\npanit!\"\n\n\"Samapahan tuo on!\" murahti Antti ja painautui hautomaan kosimispuheen\nalkua. Syntyi pitempi vaitiolo. Lapset rähisivät. Emäntä asetteli niitä:\n\n\"Ettekö te sikiöt ole siinä kunnollanne vieraan aikana!\"\n\nSitten polki hän rukkinsa aika hurinaan ja lappoi kuontalosta torven\ntäydeltä tappuraa rullalle solumaan.\n\n       *       *       *       *       *\n\nIstuttiin, veistettiin ja kehrättiin. Antti hautoi sitä kosimispuheen\nalkua, imeksi piippuaan ja syljeksi. Ei ollut nyt vain löytää sille\npuheelle sopivaa alkupäätä. Syytti jo Hyväristäkin, kun se oli sotkenut\nhyvän alun.\n\nMutta vihdoin sai hän sen pään käsiinsä. Sylkäistyänsä ja imaistuansa\nsavut, sanoi hän:\n\n\"Jo se kuuluu se Makkosen imisä sika porsineen!\"\n\n\"Vai jo se teki porsaat!\" tokaisi Hyvärinen.\n\n\"Jo... Perjantaina on tehnyt\", vahvisti Antti.\n\n\"Montakohan tuo teki\", uteli nyt Hyvärinen.\n\n\"Kymmenenhän se on. Täyden luvun on tehnyt.\"\n\nEmäntä oli pysäyttänyt rukkinsa ja kysyi:\n\n\"Ovatkohan ne kaikki imisiä?\"\n\n\"Niin nekö Makkosen porsaat?\"\n\n\"Ne.\"\n\n\"Viisi kuuluu olevan imisää ja loput eikö nuo liene urosia.\"\n\n\"Vai viisi on imisää ja viisi urosaa... On siinä porsasta!\" ihmetteli\nemäntä.\n\n\"Onhan siinä!\" mukasi Anttikin, ja Hyvärinen ilmoitti:\n\n\"Se on sitä Ilmakosta tuotua Kohosen hyvää sikarotua.\"\n\n\"Vai sitä se on!\" murahti Antti. Emäntä huomautti:\n\n\"Pitää meidänkin saada sieltä yksi imisä porsas tuohon kasvamaan. Hyvin\njoutavat nuo pennut sitä syöttämään.\"\n\n\"Ja johan se Jussi Vatasenkin musta lehmä on poikinut\", meni Antti\nlikemmä asiaansa.\n\n\"Sekö Jouhkolan Voutilaiselta ostettu?\"\n\n\"Se.\"\n\n\"Vai poiki se jo! Lehmisvasikankohan se poiki\", tiedusti emäntä.\n\n\"Lehmis.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nSitten taas oltiin ääneti, kunnes Antti valmistui jatkamaan:\n\n\"Onhan sillä Jussilla sitä karjaa... Viisitoista lypsävän häntää heiluu\nolkikuvon edessä... On siinä maito poikineen siinä talossa.\"\n\nTytär, Anna Kaisa nimeltään, oli pallistanut paidan helmaa ja katsahti\nnyt Anttiin ikäänkuin jotakin aavistaen. Hyvärinen myönteli:\n\n\"Onhan se vankka talo Jussilla... Kymmenen puntaahan se yhtenäkin vuonna\nsanoi voita myöneensä...\"\n\nAntti riemastui. Asia näytti luistavan. Hän lisäsi vauhtia:\n\n\"Kova puuhamieshän se Jussi on aina ollut... Eikä se sen\neukkovainajansakaan kanssa torasilla ollut.\"\n\nEmäntäkin jo höristeli korviansa. Anna Kaisa näytti syventyvän työhönsä.\nJo kysyi emäntä:\n\n\"Vieläköhän tuo Jussi aikoo uusiin naimisiin mennä, kun se Loviisa\nvainaja kuoli?\"\n\nNyt oli Antti jo ylpeä asiastansa. Hän ei enää aikonut Jussin puolesta\nrukoilla. Jo kehaisi hän:\n\n\"Tokko tuo Jussi jokaisesta huolinee, vaikka kyllähän semmoiseen taloon\ntulijoita olisi.\"\n\nHän kopisti porot piipustansa, ja Hyvärinen ehätti nyt ajoissa\nhuomauttamaan:\n\n\"Siinä olisi tupakkapölkyssä ihan hakkajaisia.\"\n\nAntti alkoi työntää pölkystä tupakkaa piippuunsa väittäen toki:\n\n\"Olisivathan tässä omatkin välttäneet...\"\n\n\"Ka sitävastenhan ne ovat siinä talonkin tupakat\", kehotteli Hyvärinen,\nja emäntä jo tytärtä kehotti:\n\n\"Panisit, Anna Kaisa, tuossa pannun tulelle, kun on etäisiä vieraitakin\ntalossa.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nSitten istuttiin. Anna Kaisa alkoi hääräillä kahvinkeittopuuhissa. Antti\njatkoi taas ylpeilyään:\n\n\"Sillä on nyt Jussilla hyväjuoksuinen tamma, jonka se on vaihtanut\nKettuselta.\"\n\nJa kun hän luuli, että se ei vielä riittäisi, antoi hän lisää,\nvahvistaen:\n\n\"Jo se on sen tamman saanut lakkaamaan häntäänsäkin viuhauttamasta. Saa\nvaikka ohjaksien perillä räpsätä, niin ei vain pyöräytä takajouhiaan\ntamma...\"\n\n\"Vai niin on saanut opetetuksi.\"\n\n\"Niin. Se on Jussi hyvä hevosmies. Aina se vain lempeydellä kohtelee\nhevostaankin ja näitä muita luontokappaleitaan. Toratsun ruunankin ennen\nvaihtoi pois, kuin rupesi ruoskaa antamaan\", todisti Antti.\n\n\"Helläsydäminenhän se Jussi on\", myönsi emäntäkin siihen.\n\n\"Hellä-... Ja semmoinenhan se on mies eukolleenkin minkä toinen\nhevoselleen\", murisi taas Antti, iloiten asian kulusta. Anna Kaisa\nhääräili lieden luona posket punaisina.\n\n       *       *       *       *       *\n\nNyt oli jo Jussi valmiiksi kehuttu. Kahvi höyrysi pöydällä. Kun Antti\nhörppi toista kuppia, tarttui hän jo asian juureen. Hän ilmotti:\n\n\"Vaikka eikö tuo Jussi vielä höynäytyisi uusiinkin naimisiin, jos\nsattuisi sopivan saamaan.\"\n\nSitten taas vaiettiin. Emäntä kehotti tytärtä:\n\n\"Olisit sinä saanut laittaa syömistäkin vieraalle!\"\n\nPuhuttiin taas Jussin talosta, sen nurmista ja metsistä. Sillä aikaa oli\nruoka valmistettu ja emäntä kehotteli:\n\n\"Ottaisit tuosta nyt, Ihalainen, tuota voita ja leipää! Ei tässä muita\nsärpimiä olekaan.\"\n\nAntti kopisteli porot piipustansa, työntäytyi pöydän taa ja vastusteli\nsitä tehdessään:\n\n\"Eipä tässä olisi tarvinnut... Juur'ikäänpä lähdin siitä kotoakin ruuan\näärestä...\"\n\n\"No parempihan on syönyttä syöttää\", kehotteli isäntäkin. Emäntä kysyi:\n\n\"Vai ihan se Ihalainen ruuan äärestä! Huttuako se Anna Liisa keitti?\"\n\n\"Huttua.\"\n\nAntti oli jo päässyt syönnin alkuun, kun emäntä vieläkin valitti:\n\n\"Eipä näistä meidän ruuista ole, kun ei ole mitään erityisempiä\nherkkuja... Toisit nyt Anna Kaisa sitä palvattua sian lihaa...?\"\n\nAnna Kaisa kiirehti täyttämään pyynnön. Antilla oli mainio ruokahalu.\nSyödessään hän vielä kehuskeli:\n\n\"Siinä Jussin talossahan se ei liha lopu kesälläkään. Kuusi sian jalkaa\nriippui viime keväänäkin räystään alla palvaantumassa.\"\n\n\"Onhan sillä Jussilla lihaa\", täytyi Hyvärisen myöntää.\n\n       *       *       *       *       *\n\nAteria oli syöty. Oli taas puhuttu ja kehuttu. Tuli siitä lähtöaika.\nAntti katseli jo lakkiansa ja huomautti:\n\n\"Sinne Anna Liisan luoksekin tästä olisi lähdettävä mennä\nvääntäytymään.\"\n\nSilloin syntyi ällistys. Hyvärinen ja emäntä ja Anna Kaisa luulivat jo\nerehtyneensä, tai vielä pahempaakin tapahtuneen: Antti Ihalaisen aivan\nsuotta aikojaan kehuneen Jussia. Oltiin ihan ääneti, veistettiin ja\nkehrättiin. Anna Kaisa pyyhki pöytää, katse alas luotuna.\n\nMutta Antti kokoilikin vain voimiansa. Nyt oli hän valmis ja riemastutti\ntalon väen ilmottaen lähtöä tehdessään, lakki jo valmiina päässä:\n\n\"Semmoista asiaahan minulla olisi ollut, että jos tämä Anna Kaisa\nsuostuisi tulemaan sille Jussi Vataselle ihan myötämöisin.\"\n\nSitten hän istui ja tupakoi. Ei kukaan tiennyt, kenen pitäisi vastata ja\nmitä. Viimein täytti Hyvärinen sen tehtävän, sanoen veistäessään:\n\n\"Ka, oma asiansahan se on Anna Kaisan... Tehköön mitä tahtoo!\"\n\nAntti odotti kauvan ja rohkaistui lopulta:\n\n\"Mitäs se Anna Kaisa siitä asiasta arvelee?\"\n\nMutta Anna Kaisaa ujostutti sanoa, mitä hän arveli. Emäntä riensi\nsilloin avuksi ja selitti:\n\n\"Mitä se nyt Anna Kaisa itse älyää semmoisesta asiasta ... kun Hyvärinen\nkerran sanoi, niin eikö tuo sillä uskone.\"\n\n\"Ka uskoohan se minun puolestani, mutta ettei se Jussi jäisi\nepätietoisuuteen, niin olisi varmempaa, jos Anna Kaisa itsekin antaisi\nsuostumuksensa... Meillä oli ajatus lähteä sitten Jussin kanssa Joille\nhakemaan kihlakompeita...\"\n\nHän odotti nyt kunnes Anna Kaisa myönsi ujona:\n\n\"Ka, johan sen isä sanoi... Onhan tässä työväkeä minuttakin.\"\n\n\"Onhan tässä!\" myönsi Ihalainen, ollen jo pois menossa.\n\n\n\n\nKOLMAS LUKU\n\n\nAsian selvyyden vuoksi on meidän nyt hetkeksi poikettava jo alkaneesta\nkertomuksen juonesta siihen Lahdenperän Kotilaisen taloon, jonka tuvan\nikkunat Jussi Kinnunen paikkasi tuohella ja päreillä.\n\nTämän Kotilaisen tuvassa istui juuri näinä päivinä räätäli Tahvo Kenonen\nristissä jaloin pöydällä ja ompeli talon isännälle sarkahousuja. Kun hän\noli työtänsä lopettamassa, työntyi tupaan sen entisen Kaisa Hukkasen\nmies Heikki Pirhonen ja puhui Tahvolle:\n\n\"Housujako se tämä Kenonen ompelee?\"\n\n\"Housuja tässä ommellaan, housuja... Kuuluuko sitä Pirhoselle mitä?\"\nvastasi Tahvo, otti pullon, kulautti ryypyn ja selitti:\n\n\"Lopettajaisryypyt tässä pitää ottaa... Ja lähtöryypyt... He, Pirhonen.\nRyyppää sinäkin suruusi!\"\n\nPirhonen totteli, joi, muikisteli suutaan ja valitti:\n\n\"Äh-häh!... Onpa se väkevää!\"\n\n\"On se... Ja väkevää sen pitää ollakin ennen kuin Kenosen laisen miehen\nkellistää\", myönsi Tahvo, ollen hieman erotuulella. Ja pujottaen rihmaa\nneulan silmään kertasi hän:\n\n\"Niin... Jotta vieläkö sitä Pirhoselle mitä kuuluu!\"\n\n\"Eipä tuota erikoisempia... Läksin muuten vain kysymään, jotta eikö se\nKenonen jo joutaisi tulemaan niille meidän pennuille housuja\nompelemaan?\"\n\n\"Ei, Heikki... Ei Kenonen tule ompelemaan\", vastasi Tahvo jyrkästi, veti\nsäikeen, että suhahti, ja kehasi:\n\n\"Tahvo Kenonen lähtee tästä pitäjästä pois, että pölähtää...\"\n\nHeikki istui kyynäspäät polvien nojassa ja ihmetteli:\n\n\"Vai pois se Kenonen tästä pitäjästä!\"\n\n\"Joo! Pois lähtee Tahvo...\"\n\n\"Tahvo on suuttunut koko kylään!\" pisti emäntä, ja Tahvo vahvisti:\n\n\"Joo! Kenonen lähtee nyt vähän entisiä henttujaan tervehtimään... Pane,\nKaisa, siellä rässirauta tulelle, jotta saa rässätä nuo\nhousunpersuukset...\"\n\nHän viuhautteli säijettä. Heikki Pirhonen imi piippuaan ja kysäsi:\n\n\"Mistä pitäjästä se tämä Kenonen on oikein kotoisin?\"\n\n\"Liperintaipaleelta on Kenonen syntyisin...\"\n\n\"Vai oikein Liperistä...\"\n\n\"Liperistä... Liperissä on synnytty ja kasvettu, ja Liperiin tästä taas\nlähdetään painautumaan\", ylpeili Tahvo.\n\n\"Soo!\"\n\n\"Joo! Liperiin lähtee Kenonen painaltamaan... Ota siitä pullosta, että\non jotain päässä pidettävää!\"\n\nHän oli lähtötuulella. Heikki kysyi:\n\n\"Onko siellä Taipaleella vielä Kenosella perikuntaa olemassa?\"\n\n\"Ei, ei ole perikuntaa Kenosella... Onko sinulla Pirhonen jo paljon\nniitä pentuja?\" retusi Tahvo. Pirhonen selitti:\n\n\"Johan niitä taitaa olla siinä puolen tusinan korvilla.\"\n\n\"Soo!\"\n\n\"Joo! Puolen tusinan korvilla niitä jo pyrkii olemaan... Kas kun sillä\ntällä Tahvolla ei ole perikuntaa. Eikö se ole aikonutkaan?\" ihmetteli\nHeikki.\n\n\"Elä puhu Heikki Pirhonen niin, jotta Tahvo ei ole aikonutkaan! Ei,\nHeikki! On se Tahvo aikonut ja on sitä Kenostakin aijottu, mutta Kenonen\non vieläkin Kenonen!\" kiivastui Tahvo. Ja Pirhonen kummasteli:\n\n\"Vai on se Tahvokin ennen nuorempana niin kuin aikoillut! Sielläkö sitä\nkotipuolella tuli aijotuksi?\"\n\n\"Siellä.\"\n\n\"Vai siellä!\"\n\n\"Siellä aikoi Kenonen, siellä. Sitähän minä ajattelin Matikaisen Anna\nLiisaa, joka nyt on sen Antti Ihalaisen akkana\", selitti Tahvo.\n\n\"Vai sitä se Tahvo.\"\n\n\"Sitä... Tunnethan sinä sen Matikaisen entisen tytön?\"\n\n\"Eikö tuota tuntisi, jos sattuisi... Onko se sekin niitä liperiläisiä?\"\n\n\"On se... Mutta ei se ole Antti Matikaisen, sen veljensä tyttöjä, vaan\nsen Akkalan ukko Matikaisen tyttö se on\", selitti Tahvo.\n\n\"Soo! Sitähän minäkin jo arvelin, että ei suinkaan se vain sen veljensä\ntyttöjä ole\", myönsi Pirhonen, ja Kenonen kysyi äkkiä:\n\n\"No, tunsithan sinä sen Antti Ihalaisen? Sen joka siellä Murroilla\nelää?\"\n\n\"Enpä tuota ole sattunut kuulemaan\", kielsi Heikki. Kenonen ompeli ja\nselitti:\n\n\"Sitä Matikaisen tyttöähän minä aijoin, mutta kun sillä Ihalaisella oli\ntalo, niin se ukko Matikainen tuli väliin ja alkoi siinä hänklättää ja\nAnna Liisa meni sitten Ihalaiselle... Se saikin vähä ruman miehen.\"\n\n\"Arvaahan sen!\" myönsi Pirhonen. Kenonen yhtyi:\n\n\"Joo, Heikki! Kyllä sen arvaa... Ja sitten minä aloin ommella ja\njuoda... Tuoppas tyttö se rässirauta!\"\n\n\"Vai ei Kenosella ole ollut muita tarkastuksen alaisena kuin Matikaisen\ntyttö!\" ihmetteli Pirhonen. Kenonen sylkäsi silitysrautaan ja kehasi:\n\n\"Ohoh, Pirhonen! Vai ei Kenosella ole ollut!\"\n\n\"Vai on ollut muita!\"\n\nKenonen sujautti silitysrautaa, jotta housut savusivat sen edessä, ja\nkerskasi:\n\n\"On tällä pojalla ollut! Ovat sitä Kenosta rikkaan talon tytötkin\nitkeneet. Sekin Hyvärisen Anna Kaisa juoksi hulluna Kenosen perässä.\"\n\n\"Ähää!... Vai sekin!\"\n\n\"Hulluna juoksi, ja nyt on vanhanapiikana... Älä luule, Pirhonen, jotta\nKenonen on noin tuostaan saatavana... E-heh! Kuule, Pirhonen: sen Anna\nLiisan, joka on Ihalaisen akkana, minä olisin huolinut, mutta ei sitä\nHyvärisen tyttöä.\"\n\n\"Eipä tietenkään sitä... Sieltäkö se on Liperistä sekin peräisin? Se\nHyvärisen tyttö?\"\n\n\"Joo!\"\n\n\"Soo!\"\n\nRyypättiin viinaa. Kenonen puhalsi suustansa vesisuihkun housuille ja\nalkoi taas silittää ja kehua:\n\n\"Mutta kyllä Ihalaisenkin akka oli vesi silmissä, kun minusta ero tuli\nja piti Ihalainen valita...\"\n\n\"Vai itki akka. No oli tuota syytä itkeäkin, kun piti Ihalaiselle...\nTaitaa olla jo vanhakin mies... Ihalainen tarkotan\", meni Heikki\nPirhonen mukaan. Tahvo ylvästeli edelleen:\n\n\"Ja niin sanoi Anna Liisa, että 'elä sinä, Kenonen, sure; kun Ihalainen\nsattuu kuolemaan, niin sinut minä sitten otan!' Kuule sinä, Heikki\nPirhonen, mitä Kenonen sanoo... Tahvo Kenonen sanoo sinulle, että kyllä\njos vain Ihalainen kuolisi, niin Kenosen se Anna Liisa etsisi, vaikka\nhän olisi Issakanvaarassa...\"\n\n\"Etsisipä tietenkin. Ja se Kenonen nyt aikoo sinne Liperiin?\"\n\n\"Sinne. Liperiin vetää Kenosta. Liperissä se on vasta, oikea Suomi. Juo,\nPirhonen, siitä pullon suusta!\"\n\nOikeastaan ei Kenonen paljoa kehunut, vaan puhui lähes silkkaa totta.\nHyvärisen Anna Kaisa oli ollut häneen silmittömästi rakastunut, ja hän\noli rakastanut aikomaansa Anna Liisaa; ne vanhat rakkaudet kytivät\nvieläkin, vaikka tosin kaikki olivat jo tyytyneet kohtaloihinsa. Mitä\ntaas Ihalaisen Anna Liisaan tulee, niin siinä kehasi Tahvo liikoja. Anna\nLiisa kyllä oli hänestä vähän pitänyt, vaan ei rakastanut hulluuteen\nasti. Pahimmin tuuliajolle oli jäänyt juuri Kenonen, joka kierteli\nrauhatonna pitäjästä pitäjään, milloin juoden, milloin ommellen.\n\nNyt oli hän saanut työnsä loppuun ja illan tullen kokosi hän kapineensa\npussiin ja lähti kotimaahan Liperiin, jonne häntä veri veti.\n\n       *       *       *       *       *\n\nJussi Vatanen taivasteli talonsa pihalla ja ajatteli:\n\n\"Jokohan tuo Hyvärisen tyttö ei älynnyt omaa etuaan katsoa, kun sitä\nIhalaista ei näy tulevan!\"\n\nHetken hän mietti sitä, pani tupakan, meni tupaan ja kysyi:\n\n\"Jokohan se sauna kohta joutuu?\"\n\n\"Ei tuo ole kuin selkiämistään vailla\", murahti vanha piika Ristiina.\n\nIlta tuli, mutta Ihalaista ei näkynyt. Jussi Vatanen varmistui siinä\nuskossa, että Hyvärisen tyttö on ollut tuhma.\n\n\"Voi tuota pahuusta, minkä tekonsa teki!\" päivitteli jo Vatanen.\n\nAlkoi pimetä. Vatanen oli nyt ihan varma siitä, että onni oli ollut\nhuono. Aluksi hän närkästyi siitä Antille ja sadatteli häntä:\n\n\"Sen Ihalaisen vehettähän se oli koko juttu... Lempoko sen ajoikin\ntiellä minun vastaani!\"\n\n\"Nyt saisi jo kömpiä siitä saunaan... Joka ilta tässä pitääkin sitä\nsauna-röttelöä katkuuttaa ... ikäänkuin ei olisi muutakin työtä jo ihan\nkorvia myöten!\" äkäili Ristiina, paiskaten pankolle kattilan. Mutta\nVatanen oli nyt tuittupäällä. Hän äyskäsi:\n\n\"Joutenkos teitä pitäisi tässä syöttää!\"\n\nVaimo viskasi silloin vihaisena hänelle vihdan ja äyhkäsi vastaan:\n\n\"Siin' on vihta! Ala kömpiä siitä saunaan luitasi hautomaan!... Ärjyy\nvielä siinä, kahmu, ja kiljuu kuin parempikin!\"\n\nHän poistui vihaisena, ja Vatanen alkoi päivitellä:\n\n\"No vie sun vihtahousu tätä akattomana elämistä! Tuolla tavalla ne\nräiskävät ihan vasten silmiä!\"\n\nJa nyt harmitti Vatasta. Saunan lauteille päästyänsä päivitteli hän\nsakeassa höyrypilvessä:\n\n\"No jokohan tuo Hyvärisen tyttö teki semmoisen tekonsa, että ei tule!...\nNo tekiköhän tuo märä moisen jutkun!\"\n\nMutta juuri silloin avautui ovi, ja eikös Antti Ihalainen työntäänny\nsiitä saunaan. Vatanen tiedusti:\n\n\"Ihalainenko se on siellä!\"\n\n\"Minähän se täällä koluan. Saunassako sinä olet jo kylpemässä?\" selitti\ntulija.\n\n\"Ka saunassa. Se Ristiina sanoi päivällä, että jos lämmitettäisiin\nsauna!... Riisu yltäsi ja tule yhteen löylyyn!\" riemuitsi Vatanen höyryn\npaljouden seasta.\n\nAntti riisuutui ja kohosi lauteille, häviten sinne kuin taivaan pilveen,\nistahti, heitti vettä selkäänsä ja selitti:\n\n\"Tuvassa sanoivat, että sinä olet saunassa, niin arvelin, että jos tästä\nmenisi yhteen löylyyn.\"\n\nMolemmat ähkivät ja puhkivat hetken. Viimein tiedusti Vatanen:\n\n\"Onko sinulla löylyä?\"\n\n\"Saisipa tuota vielä lisätä\", vastasi Antti. Vatanen löi löylyn ja kohta\nsuitsusi uuni sakeita höyrypilviä. Sauna oli nyt pakahtua höyrystä.\nLauteilla, sakeassa, läpinäkymättömässä pilvessä myllersi kaksi saman\nnäköistä ja kokoista pulleata olentoa. Oikeastaan ei näkynyt mitään,\nmutta kuului vihdoin ropse ja hiljainen puhina:\n\n\"Puu!... Puuu!... Pu-puuuu!\"\n\n\"Vai Ristiina se kärtti lämmittämään saunaa!\" sai Antti välillä\nhuoaistuksi.\n\n\"Puh!... Ristiina!... Puuh!\" vastasi Jussi, ja saadakseen jotain tietoa\nasiastaan, yritti hän jo sitä lähetä, kysyen kotvasen kylvettyään:\n\n\"Vai sai se Hyvärinen niin paljo tammastaan... Ääh!\"\n\nSitte seurasi äänetöntä kylpemistä.\n\nVihdoin lakkasi läiske ja puhina. Miehet vetäytyivät pitkälleen\npenkille, ja nyt kuului vain sulotunteen aiheuttama ähkinä:\n\n\"Äh... Äääh... Ää-ääääh!\"\n\nKun sitä oli kotvasen jatkunut, ilmoitti Antti:\n\n\"Sanoi se Hyvärisen tyttö tulevansa!\"\n\n\"Äää-ääh!... Äää-äääh!... Ääää-ää-ääääh!\" kuului taas, kunnes Jussi\nVatanen tiedusteli:\n\n\"Pannaanko vielä löylyä uunille?\"\n\n\"Pannaan vain!\"\n\nJa nyt alkoivat taas vihdat iloisesti läiskiä. Ei koskaan ollut Vatanen\nheiluttanut lehtevää vihtaa sillä riemulla kuin nyt. Antti kehasi vähän\nsaunaa ja Vatanen myönsi:\n\n\"Kyllä se on tuo kylpy oikeata maamiehen herkkua.\"\n\n\"On se!... Pyllisty, niin minä kylvetän peräpuoliasi!\" myönsi Antti, ja\nJussi ihastui:\n\n\"No kylvetä! Kylvetä veikkonen... Niin!... Kas kun se tekee hyvää!...\nVai sanoi Hyvärisen tyttö tulevansa!... Lyö sinne ylemmäkin, sinne\nlapaluille asti... Äää-äh!... Äää-äh! Hankaa vähän vihdalla!... Hankaa\nsieltä ylempääkin!\"\n\n\"Nyt minä pyllistyn! Kylvetä sinä!\" keskeytti Antti punaisena, ja Jussi\nalkoi käytellä vihtaa, käskien:\n\n\"Pyllisty paremmin!... Pyllötä niin että otat käsilläsi penkistä\ntakapakkia, jotta ei selkä hytky!\"\n\n\"Hiero vähän vihdalla!\" kehotti Antti. Jussi alkoi hieroa. Siinä\nkumarruksissaan ollen, käsin penkistä pidellen, toisti nyt Antti\nJussille:\n\n\"Sanoi se tyttö tulevansa ja ukko Hyvärinen on mielissään.\"\n\n\"Arvaahan tuon... Hieronko minä täältä paksummaltakin paikalta?\"\n\n\"Hiero!\"\n\n\"Rupeahan mahallesi penkille, niin sitten se paremmin ottaa\nmaistuakseen. Siinä tuolla tavalla ollessa antaa selkä vähän perään ja\nhetkuu\", pyysi silloin Jussi. Antti totteli. Punaisena, vähän itseään\nkutristellen kehotteli hierottava:\n\n\"Hiero sieltä kupeilta ... sieltä nivusista!... Äää-äh!... Lyki nyt\nharteita myöten!... Nöplöttele niitä selkälihoja... Hyvä löyly tässä\nsaunassa on... Äää-äh!\"\n\n\"On sinulla lihava selkä... Ihan hyllyy\", todisti Jussi.\n\n\"Ei tämä minun selkäni ole mitään Pirhosen selän rinnalla... Siinä\nselässä on läskiä\", kainosteli Antti, ja kun kerran puhe oli johtunut\nselkien lihavuuteen kehasi Jussi vallesmannia:\n\n\"Mutta ei se Pirhosenkaan selkä ole mitään tämän Liperin vallesmannin\nselkään nähden... Kun sitä saisi saunan löylyssä oikein lykkiä, niin\nkyllä siinä liha olisi liikkeessä.\"\n\n\"Onhan sillä selkää tällä vallesmannilla!... Ei sitä tarvitsisi\nsuurenkaan pitäjän vallesmannin hävetä\", sanoi Antti.\n\nKun se osa kylpyä oli suoritettu, ehdotti Vatanen:\n\n\"Pannaan nyt jo loppulöylyt ja valellaan tuolla kuumalla vedellä. Otahan\ntuo kippa ja valele sinä ensiksi!\"\n\nSauna oli taas höyryä täynnä. Sen seassa riemuitsi Ihalainen:\n\n\"Tuntuvat jo luut rupeavan vetreytymään. Auttaa se tämä kylpy\nmaamiestä!\"\n\n\"Aa-uttaahan tämä!\" vastasi Jussi.\n\nHe olivat kylvyn sulouden miltei loppuun kylpeneet. Nyt istuivat he\nrinnatusten lauteiden peräpenkillä kumarassa, kuin kaksi kylvyn jumalaa\nolisi istunut valtaistuimellansa. Iho oli paistunut punaiseksi ja nenän\npäästä norui vesipisaroita lattialle. Kuului hiljaista suloista\nhuokausta:\n\n\"Huuu!... Hu-huu!... Hu-huuu!\"\n\nSiinä istuivat he ja huokuivat yhtä aikaa kuin olisivat olleet siihen\nopetetut parihevoset. Jussi Vatanen arveli silloin:\n\n\"Konsti on osata elää oikein, mutta vielä suurempi konsti on oikein\nkylpeä, niin jotta tuo syntinen lihakin saapi jotakin nauttia tässä\najallisessa elämässä...\"\n\n\"Se ukko Simos-vainajahan se osasi kylpeä niin, jotta muu talon väki kun\nkatsoi vain sitä, niin joulukahvitta olisivat olleet\", muisteli Antti.\nNyt oli heillä enää viimeinen nautinto jälellä. Jussi kysyi:\n\n\"Joko pannaan tupakaksi?\"\n\n\"Jo.\"\n\nJussi nouti tupakkavehkeet, jotka oli valmiiksi varattu. Ne sytytettiin,\nja nyt istuivat he taas rinnatusten höyrypilvessä ja antoivat lihan\nnauttia. Siinä istuessaan aprikoi Antti:\n\n\"Onkohan taivaassa saunarustinkia?\"\n\n\"Ei suinkaan se ilman sitä\", virkkoi Jussi.\n\n\"Siitä Ratisen vanhasta saunastako sinä teit tämän saunan?\" käänsi nyt\njo Antti puhetta, sillä kylpy oli lopussa.\n\n\"Siitä!\" myönsi Jussi, ja paitaa päälleen pujottaessaan puhui hän taas\nasiastansa:\n\n\"Johan minä tässä saunaan tullessa sanoin, jotta ei se nyt Hyvärisen\ntyttö vaan niin hullu ole, että ei omaa etuaan älyä katsoa, kun on\nkerran ripillekin päästetty. Sillä ei niitä nyt ihan tuhmia Liperissä\nripille lasketa.\"\n\n\"Eihän niitä lasketa. Tökötilläkö sinä olet voitanut lapikkaasi, kun\nsiltä haisevat?\" tokaisi Antti. Jussi vastasi:\n\n\"Tökötillä... Niin, ja onhan sillä Hyvärisen tytöllä viisas isä, ja se\nolisi oikaissut, jos ei tyttö itse olisi älynnyt... Housujako sinä\nhaet?\"\n\n\"Housuja.\"\n\n\"Ka tuossahan ne ovat.\" Jussi viskasi Antille housut ja johtui niistä\nasiaan, iloiten:\n\n\"Onkin tässä jo housut pesun tarpeessa, sillä kun ei sitä omituista\nakkaa ollut, niin ei sitä tuota vierastakaan ilkeä tässä joka viikko\npitää pesemässä, ja sille palkkoja maksaa.\"\n\nHän veti housuja jalkaansa ja kehui:\n\n\"Vaan kunhan se Hyvärisen tyttö tähän vartonaiseksi talon akaksi tulee,\nniin sen pitää lähteä lian housuistakin, kun se hyvän lipeän keittää ja\nomin käsin pesee ja huuhtoo. Pätii ne housut silloin jalkaansa vetää!\"\n\n\"Pätii!\" murahti Antti. He olivat jo pukeutuneet ja lähtivät tupaan.\n\n\n\n\nNELJÄS LUKU\n\n\nSeuraavana aamuna valmistautuivat he jo varhain lähtemään kihlojen\nostoon. Antti kyllä vähän valitteli, kun ei tullut Anna Liisalle\nannetuksi tietoa, mutta sitten lohduttausi sillä, että mikäpä toisella\noli siellä hätänä. Saisihan hän sen sitten tultuakin tietää.\n\nMutta siinä lähtöä tehdessä kaivoi Jussi piilosta pullon, jossa hilkkui\nveden näköistä. Kun hän hilkutteli sitä, näki Antti, mitä pullossa oli.\nMutta saatuansa Niirasen asiassa maksaa kovat sovinnaiset olivat he\nluvanneet keskenään, etteivät enää koskaan viljelisi väkeviä juomia.\nEikä kumpikaan tahtonut nyt sitä lupausta ensimäisenä rikkoa.\n\nMutta kun pullo oli kotvasen pöydällä ollut ja he sitä salavihkaa\nkatselleet, alkoivat he sitä jo ajatuksissaan kierrellä ja ikäänkuin\nhoukutella toinen toistaan rikkomaan lupauksensa... He miettivät miten\nalkaa, jottei toinen vain huomaisi. Jussi hilkutteli taas pulloa,\nikäänkuin tarkastellen, mihin sen viinan siitä panisi. Silloin kysyi jo\nAntti:\n\n\"Vieläkö siinä on?\"\n\n\"Vielä.\"\n\nVaiettiin hetki. Taas kysyi Antti, kun Jussi näytti aikovan kätkeä\npullon:\n\n\"Onko se sitä Niirasen aikaista vielä?\"\n\nNyt alkoi Jussi selittää:\n\n\"Sitähän minä tässä ajattelin, että olisiko häntä ottaa sieltä Joilta\nhäitä varten sen ukko Hyvärisen maistiaisiksi. Tämä on vielä samaa, joka\nvillitsi meidät ukko Niirasta pieksämään.\"\n\nYli kaksikymmentä vuotta oli se saanut olla koskematta. Nyt oli koko\npullo ensi kertaa sen surullisen tapauksen jälkeen käsilläkään. Jussi\npani pullon pöydälle ja miehet katselivat sitä ja muistelivat vanhoja\naikoja. Antti jo sanoi:\n\n\"Oli se aika tappelun mötäkkä. Neljä lehmää näet meni sen kylkiluista.\"\n\n\"Olihan se koko nujakka. Mutta ei ole sen koommin villinnytkään\",\nmuisteli Vatanenkin.\n\nTaas katselivat he surullista pulloa. Jussi selitti:\n\n\"Pitää sitä ukko Hyväristä varten tuoda. Aijoin ottaa tuon pullon\nmukaan, jotta ei tarvitsisi uutta pulloa ostaa, vaan kun siinä on tuota\nentistä ...\"\n\nHetken kuluttua hän lisäsi:\n\n\"Mihinkähän tuon entisen panisi?\"\n\nAntti epäröi. Hän yritti toki varovasti, kierrellen:\n\n\"Mihinkäpäs sen viinan osannee panna!\"\n\nKauvan siinä saivat he kierrellä. Kun asia ei ruvennut sillä lailla\nedistymään, teki Vatanen ruton päätöksen ja sanoi:\n\n\"Sitähän tässä minäkin ajattelin, jotta otetaan se lähtiessä, niin saa\ntyhjäksi pullon, jolla voi tuoda häiksi.\"\n\nAntti vähän väkisteli näön vuoksi, mutta lopulta myönnytti:\n\n\"Ka kun sinä nyt sitä niin tyrkytät, niin eipähän tuo nyt viisasta\nmiestä muutama ryyppy sen hullummaksi tehne.\"\n\n\"Eihän se tee\", vakuutti Jussikin, ja he alkoivat ryypiksiä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTamma juosta lötkötteli laiskasti. Jussi alkoi nyt tarkemmin asiaa\nperätä, kysyi:\n\n\"Kuusi kekoako sillä Hyvärisellä on ruista?\"\n\n\"Kuusi.\"\n\n\"Vai kuusi!\"\n\n\"Kuusi... Vieläkö siinä pullossa on?\"\n\n\"Vielä.\"\n\nMiehet ryyppäsivät ja Jussi meni asiaan syvemmä. Hän tiedusti:\n\n\"Syöttivätkö ne sinua Hyvärisessä?\"\n\n\"Syöttiväthän ne\", myönsi Antti, ja Jussi heltyi, tunnustaen:\n\n\"Höyliä väkeähän se on se Hyvärisen joukko...\"\n\n\"Onhan se ollut höyliä... Tässäköhän se on sen Mikko Niirasen\ntiepalsta?\"\n\nJussi ei sitä tiennyt eikä siis vastannut, mietti vain asiaansa ja kysyi\ntaas:\n\n\"Vai kuusi ruiskekoa on Hyvärisellä... Ei tainnut tulla puhetta muusta\nasiasta?\"\n\n\"Tulihan siinä muistakin... Niistähän minä Makkosen sian porsaista\nalotin\", selitti Antti.\n\n\"Vai niistä sinä niinkuin lähdit veivittämään!\"\n\n\"Niistä!... Taisi siihen pulloon vielä jäädä?\"\n\nJussi kaivoi pullon taskustansa, mutta ei hän ollut aivan tyytyväinen,\nkun ei Antti itse sanonut, että hän oli puhunut siitä tuhannesta\nmarkastakin. Taas hän kysyi:\n\n\"Ei tainnut tulla sinulla muusta puhutuksi kuin niistä Makkosen\nsianporsaista?\"\n\n\"Puhuttiinhan siinä toki lehmistäkin... Taisi tulla siitä sinunkin\nmustasta lehmästäsi puhutuksi\", muisteli Antti, ja Jussi kysyi:\n\n\"Sanoitko sinä, jotta se poiki?\"\n\n\"Sanoin... Ei se tuo tamma enää viuhautakaan häntäänsä.\"\n\nJussi murjotti ääneti. Antti jouti nyt hautomaan ajatuksiansa. Mutta\nviina ja päivä raukaisi niin, ettei hän jaksanut mitään ajatella. Aivan\numpimähkään sanoa tokaisi hän:\n\n\"Antaa se Hyvärinen tytölleen kelvollisen akan osuuden...\"\n\nJussille se oli ilosanoma. Nyt ei hän enää udellut, luuli näet Antin\nsanoneen sen Hyvärisen pyynnöstä. Hän riemastui, kaivoi pullon, tarjosi\nja selitti:\n\n\"Onhan se Anna Kaisa pulska tyttö näin ikämieheen katsoen... Ja\nvarsinkin kun ukko vielä antaa hyvät myötäjäiset, niin ei siinä ole\nmitään katumista.\"\n\nAntti haukotteli. Viina alkoi nousta päähän. Mutta Jussin kieli alkoi\npäästä siteistä. Pullo siinä teki työtä muun hyvän apuna. Mies alkoi jo\nkertoa omia salaisuuksiansa. Pitkän aikaa olivat he niin ajaneet ja jo\nvälillä pari kertaa hihkaisseetkin, kun Jussi tunnusti:\n\n\"Oikeastaan minä alkuaan nuorena ollessani ajattelin sitä Kaisa\nKarhutarta, mutta tällä eukko-vainajalla sattui olemaan muutakin\nkavetta, ja oma talo oli rappiolla, niin tuli arvelluksi, jotta menköön\nKarhutar sille Makkoselle.\"\n\n\"Vai Karhutarta sinä silloin!\" tokaisi Antti. Jussi pyyhkäsi jo\nsilmäkulmaansa, johon vanha muisto herautti vettä. Nyt hän jatkoi:\n\n\"Kaisaahan minä silloin... Otetaan tästä pullosta!\" keskeytti hän, kun\npyrki itkettämään. Ryypättyä hän jatkoi:\n\n\"Makkosellehan se sitten Karhutar menikin ja täällähän ne Joilla\nkuuluvat asuvan... Ota siitä pullosta.\"\n\nJa Antti otti ja Jussi otti myös. Viina alkoi huuhdella pois vanhan\nrakkauden suruja. Jussi jo hihkaisi:\n\n\"Mutta perhanan kaunis tyttö se Karhutar olikin. Hei tamma! Viuhautappas\nvaan siinä häntääsi, senkin emälehmä!\" ärjäsi hän lopuksi, tamman\nkujeista suuttuneena, antoi ohjaksen periä tammalle ja kiljaisi:\n\n\"Hih tamma!\"\n\n\"Anna tamman heiluttaa häntäänsä, on tässä maailmassa tilaa. Hih,\ntamma... Hiiiiii!\" hihkaisi jo Anttikin.\n\nTamma alkoi juosta täyttä ravia. Ajettiin, ryypittiin. Jussi kehasi:\n\n\"Tuhat markkaa tuosta tammasta saisi maksaa ja se vain ei lähtisi\nVataselta!... Juokse, tamma!... Anna nyt hännän huitoa!\"\n\nTamma porhalsi jyrkkää alamäkeä myöten täyttä ravia.\n\n\"Hih!\" hihkaisi Jussi.\n\n\"Ih!\" yhtyi siihen Antti. Jussi kerskasi, kun tamman vauhti hiljeni:\n\n\"Iloita sen pitää Hyvärisen tytön, kun Vatasen Jussi sitä tammallaan\npappilaan porhalluttaa! Ota minua kaulasta kiinni, Ihalainen!...\nLikistä! Niin!... Eeeee!\"\n\n\"He-hee!\" kertasi Antti. He ajoivat käsi kaulassa ja yrittivät jo\npieneksi lauluksikin panna. Antti kysyi:\n\n\"Oletko sinä humalassa?\"\n\n\"En...\"\n\n\"Vai et... En minäkään sitten ole... Hii-iiii!\"\n\n\"I-iiiiii!\" pillitti Jussi vastaukseksi ja tamma sai nyt ohjaksen periä.\n\nEräässä paikassa tuli heitä vastaan kotipuolen mies, Ville Huttunen, ja\nyritti puhua:\n\n\"Prtuu!... Ihalainenko se on ja Vatanen? Minnekä te ajatte?\"\n\nMutta Jussin tamma porhalsi vain ohi. Kun Huttunen yhä huusi: \"minnekä\nte ajatte?\" eikä oikein tehnyt mieli jo kaikille asiata huutaa, koska ei\noltu vielä kuulutettukaan, niin kehotti Antti:\n\n\"Sano jotta Ameriikkaan!\"\n\n\"Ameriikkaan menee tämä Ihalainen ja minä olen vain muuten kyydissä,\nmutta jos riehaannun, niin menen mukaan\", huusi Jussi oitis taaksensa ja\nHuttunen alkoi siunaella itsekseen:\n\n\"Herra isä siunatkoon! Mikä sille nyt Ihalaiselle tuli, kun Ameriikkaan,\nja heittiköhän tuo kontunsa ja akkansakin tänne!\"\n\nHän huusi vielä miesten jälkeen:\n\n\"Minnekkäs sinä Ihalainen akkasi heitit?\"\n\n\"Sano lemmolle, jotta minä sen hylkäsin\", kehotti Antti Jussia. Jussi\ntäytti pyynnön:\n\n\"Ei Ihalainen välitä vanhasta akasta; Ameriikassa saa nuoremman. Hei\ntamma!\"\n\n\"Vie terveisiä Liperiin!\" huusi vielä Antti. Ville Huttunen oikaisi\nitsensä suoraksi kuormansa päälle, kiirehti hevostaan ja iloitsi:\n\n\"No kyllä se nyt Variksen akka kahvit keittää, kun minä vien sille\nensimäisenä tämmöiset terveiset.\"\n\nVähän ajan kuluttua tuli miesten vastaan nahkakauppias Kukkonen, joka\najeli lammasnahkoja ostamassa. Kun hevonen porhalsi hänen ohitseen,\nhihkasi Antti:\n\n\"Nämä pojat menevät Ameriikkaan. Hei! Anna, Vatanen, tamman huhkia!\"\n\nSilmät pyöreinä katseli vastaantulija heidän jälkeensä ja siunaili\nhänkin, ymmärtämättä mikä oli talon isännät saanut lähtemään\nAmeriikkaan. Ohi päästyään puheli Antti:\n\n\"On se ravakka juoksija tuo tamma. Senköhän se on Riikosen oriin\nperuja!\"\n\n\"Sen se on! So tamma! On se tämä akalliseksi pääsy taas aika kipakkaa\npeliä!\" riemastui Jussi. Tamma laukkasi. Sattui aukeamaan rinnustin ja\njuuri kun Jussi napeloi sitä kiinni, lähestyi Tahvo Kenonen. Se harmitti\nsekä Anttia että Jussia, sillä Jussi tiesi Anna Kaisan rakastaneen\nTahvoa, ja Antti tiesi taas Tahvon kosiskelleen Anna Liisaa hänen\nkanssaan kilpaa. Ynseiksi tekeytyivät nyt molemmat miehet ja pikku\nvekkuleiksikin.\n\nTahvo tuli, pysähtyi ja kysäisi:\n\n\"Ihalainenko se tässä on ja Vatasen Jussi?\"\n\n\"Kah Tahvo Kenonenhan se on\", vastasi Jussi. Kenonen vakuutti se\nolevansa ja menevänsä Liperiin. Silloin kysyi Ihalainen.\n\n\"Astumallako sinä Kenonen vain kuljet?\"\n\nKenonen vähän nenäytyi kysymyksestä ja vastasi:\n\n\"Elä sinä Ihalainen ylpeile hevosillasi... On se Paavalikin jalan\nvaeltanut.\"\n\n\"Mitä sinulla on siinä pussissa?\" vastasi siihen Antti. Kenonen ylpeili\nedelleen:\n\n\"Kuule, Ihalainen: Kenosen ompelemissa housuissa on Juvan rovastikin\nsaarnannut. Ja semmoisen saarnan pitikin Maarian päivänä, että\nVoutilaisenkin akalta pääsi itku. Elä silloin kysy, jalanko se Kenonen\nkulkee!\"\n\n\"Ole ääneti!\" suuttui jo Antti. Mutta Kenonen ei ollut ääneti. Hän\nmuisti Anna Liisan lupauksen Antin kuoleman jälkeisestä naimisesta. Hän\nkerskasi salaperäisenä:\n\n\"Oleko ääneti?... Kuule, Antti Ihalainen! Elä sinä ylpeile sillä\ntalollasi, sillä et sinä vielä tiedä, vaikka kuka siinä sinunkin\ntalossasi kerran isännyyttä pitää!\"\n\nJussi oli saanut valjaat kuntoon, hyppäsi kärriin ja hihkaisi tamman\ntäyteen ravijuoksuun.\n\n       *       *       *       *       *\n\nMutta Kenonen jatkoi matkaansa. Hän tuli Variksen mökkiin juomaan vettä\njanoonsa. Mutta siellä kuuli hän ihmeellisiä asioita. Ville Huttunen oli\nsiellä syöttänyt hevostansa ja kertonut, että Ihalainen ja Vatanen\nolivat Ameriikkaan menossa.\n\n\"Entäs se Ihalaisen akka? kysyi silloin Kenonen hämmästyneenä. Variksen\neukko siihen selitti ja päivitteli:\n\n\"No kun sen on paha henki villinnyt koko sen Ihalaisen niin, että se on\nhylännyt akkansakin ja lähtenyt toisten jälestä lentämään. Vanha mies!\nIhan on näet ottanut laillisen eron koko Anna Liisasta.\"\n\nItse Variskin siunaili siihen:\n\n\"No kyllä se villitsijä saa vakaankin miehen vietellyksi, kun kerran sen\nverkkoon joutuu. Niinkuin nyt se Ihalainen ja Vatanen! No saa se\nvillitsijä pään nurin.\"\n\nMutta nyt riemastui Kenonen. Nuoruuden rakkaus leimahti hänessä. Hän jo\nkysyi:\n\n\"Jäiköhän se Anna Liisa muuten hyviin voimiinsa?\"\n\n\"Ka mikäs sillä on! Terve ja riski ihminen, jotta olisi luullut\nIhalaiselle vielä kelpaavan monet vuodet!\" vastasi Iida.\n\n\"Vai vielä se on Anna Liisa riski työakka!... Ja entäs lehmät? Siihenkö\nne Ihalaiselta jäivät?\"\n\nIida selittää Huttuselta kuulemaansa ja siunailee:\n\n\"Siihen ovat jääneet lehmät ja hiehot! Pahahenki näet oli villinnyt\nmiehen niin, että lähti ihan paljailla housusillaan!\"\n\nKenosen päätös oli valmis. Hän katsahti nopeasti pukuansa. Se oli vanha\nja rutistunut, ja housujen takapuolella oli pieni korjaus tarpeen.\nInnoissaan hökäisi hän silloin:\n\n\"No nyt teki kehno kerran viisaan teon, kun vei Ihalaisen eväänään!\"\n\nHän kopeloi takapuoltaan ja lopetti suuttuen:\n\n\"Kehnokohan nuo housujenkin syötävät nyt repi!\"\n\nOitis riisuutui hän alushoususilleen, otti vaatteensa harjattaviksi ja\ntouhusi:\n\n\"Iidako se on tämän Variksen akan nimi?\"\n\n\"Iidaksihan ne tätä papin mukaan haukkuvat, vaikka olisihan se näin\nmökkiläisen akan nimeksi välttänyt vaikka paljas Maija tahi vaikka\nSuso\", mukasi Varis. Kenonen hääräili ja käski silloin Iidaa:\n\n\"Paneppas Variksen akka siellä lieteen tulta, jolla saa tässä\nrässirautaa varistaa ja rässätä housut ja paltot sileiksi kuin peilin!\nKäy hakemassa kuivia risuja, jotta syttyy välemmin!\"\n\nIida totteli. Itse Kenonen alkoi pyyhkiä pöydältä pois Variksen äsken\nhakattuja, kuivamaan levitettyjä tupakoita ja komensi kiihkoissaan:\n\n\"Vie pois, Varis, ne tupakan törkysi pöydältä, että pääsee siinä housuja\npaikkaamaan ja silittämään!\"\n\nHetken kuluttua sujautteli hän silitysraudalla housujansa, puhdisteli ne\nenimmistä tahroista, pukeutui ja lähti hylättyä Anna Liisaa kosimaan.\n\n\n\n\nVIIDES LUKU\n\n\nOli siitä mennyt se päivä loppuun ja tullut yö. Se yökin oli mennyt\nmenojansa, ei aivan kokonaan, mutta jo aamupuolelleen.\n\nSilloin heräsi Ihalainen ensiksi ja alkoi puolittain tajuttomana\nkopeloida tupakkakompeitaan pään-alusensa alta. Mutta tätäpä ei\nlöytynytkään. Se tuntui pakenevan. Hän nousi polvilleen ja alkoi kömpiä\nja etsiä pimeässä, taputellen kämmenellään lattialle levitettyjä olkia.\nIhmetteli hän myöskin, mitenkä hän ei pudonnut sängystä.\n\nSiinä taputellessa sattui kämmenen alle jotain pehmeämpää ja Antti jo\nluuli löytäneensä pieluksen, kun se älähtikin ja sanoi unen sekaisella\nJussi Vatasen äänellä:\n\n\"Kuka horna se kasvoille taputtaa!\"\n\nNyt meni Antti sekaisin. Hän ei hoksannut miten asiat oikeastaan olivat,\nvaan kysyi pöhlönä:\n\n\"Vatanenko se on?\"\n\nVatanen kuorsasi kerran ja käänsi kylkeään. Antti alkoi taas kopeloida,\nmutta mitään ei löytynyt. Tuntui vain kivistävän päätä. Hän istahti\npolvet pystyssä ja ajatteli kuin unissaan eläjä, mitä tämä pimeys\nmerkitsi.\n\nVasta kotvan istuttuaan tuli hän myöskin ajatelleeksi, missä hän nyt\noikeastaan olikaan. Pitkällisten ponnistusten jälkeen hän sai sen verran\nselville, että heidän pitäisi olla Joilla. Mutta olivatko he siellä ja\nmissä siellä, sitä ei hän käsittänyt.\n\nHän ryhtyi taas kopeloimaan pimeässä ja haparoi Vatasen käsiinsä, alkoi\ntätä nykiä ja herätteli:\n\n\"Vatanen!... Nukutko sinä, Vatanen?\"\n\nVatanen ärähti ja käänsi kuvettaan. Antin päätä alkoi pahemmin pakottaa.\nKauvan istuttuaan hän nukahti istualleen... Ja nyt hänen rasittuneet\najatuksensa loihtivat hänen uniinsa rosvoseikkailun, samanlaisen kuin\noli kerran Mäki-Olkkoselle tapahtunut. Öisellä metsätiellä hän piti\nrosvoa kiinni, tukki sen suuta ja koetti itse olla ääneti, että ei vain\nkukaan rikoskumppani kuulisi ja osaisi tulla rosvon avuksi. Tämän\nrosvojutun oli hänelle kertonut Vatanen tällä samalla kaupunkiin\ntulomatkalla ja nyt näki Vatanen itsekin siitä unta.\n\nJa juuri sillä hetkellä sattui Antti heräämään pelottavaan uneensa ja\nkahmasi pimeässä Vatasen kasvoja. Siitä heräsi Vatanen ja nyt luuli\nkumpikin joutuneensa rosvojen käsiin; oitis tarrasivat he toinen\ntoisiinsa kiinni, aivan niinkuin Olkkosen rosvojutussa kerrotaan\ntapahtuneen, ja niin alkoi paini pilkkosen pimeässä.\n\nNo oteltiin siinä. Ei kumpikaan uskaltanut huutaa tuntemattomassa\npimeydessä, koettihan vain tukkia ahdistajansa suuta. Olet kahisivat\npermannolla ja kuului vihaista puhkumista, kun miehet kieriksivät mitä\nankarinta sylipainia sysimustassa yössä.\n\nViimein uupuivat molemmat painiin, mutta vastustajaa ei uskaltanut\nkumpikaan hellittää. Ja niin viruivat he nyt tuntikauden toisiansa\ntuimasti pidellen. Luut ihan ruskivat puristuksesta. Oli siinä\nodottamista, että päivä valkenisi ja apu tulisi. Jo tahtoivat kädet\nraueta. Viimeinen hätä oli käsissä.\n\nMutta äkkiä avattiin luukku, jolla pieni ikkuna oli sulettu. Miehet\ntunsivat toisensa, kohottautuivat pehkuille polvet pystyssä istua\nkyköttämään. Tuntui niin nololta, että kumpikaan ei ilennyt kotvaan\naikaan mitään puhua. Viimein raapi Antti korvallistansa ja huomautti\nlattialle levitetyistä olista:\n\n\"Ruis-olkia ne näkyvät olevan.\"\n\nJussi vaikeni. Hyvän tovin istuivat he nyt äänettöminä pehkuilla, ja\nmolemmista tuntui olo hieman ilkeältä. Vasta pitkän ajan kuluttua\nselitti Vatanen erehdystään:\n\n\"Minä ihan luulin rosvoja olevan.\"\n\n\"Niinhän minäkin!\" yhtyi Antti.\n\nTaas melkoisen tovin kuluttua päivitteli Vatanen ikäänkuin itsekseen:\n\n\"No otappas ja sokaise ihminen!\"\n\nNyt istuivat he taas ja miettivät, missä olivat. Kyllä he sen piankin\nkäsittivät, kun huomasivat rautaristikon ikkunassa, mutta eivät he siitä\nsen enempää maininneet. Kauvan istuivat sanattomina, polvet pystyssä\nlattialla, kunnes Antti kysyi:\n\n\"Ei taida sinullakaan olla piippua mukana, että olisi saatu savut?\"\n\nJussi raapi päätään ja vastasi:\n\n\"Ei taida olla... Ja tammakin on juottamatta.\"\n\nNo mitäs muuta kuin istua ja odottaa. Niin he tekivätkin. Antti siinä\nmuisteli:\n\n\"Oli se hyvä löyly sinun saunassasi toissa iltana.\"\n\nJussi ei vastannut. Hetken perästä lisäsi Antti:\n\n\"Jokohan se Kettunenkin on saanut saunansa kylpykuntoon?\"\n\n\"Johan se kuuluu viime viikolla siinä löylyt ottaneen\", murahti siihen\nJussi.\n\nJa taas istuivat miehet ja tyytyivät kohtaloonsa. Kauvan olivat ääneti.\nAntti tarkasti olkia ja aprikoi:\n\n\"Mistähän ne tänne olkia ostavat?\"\n\n\"Kuka häntä tietää... Vaikka kasvattanevat oman konnun pellossa\",\najatteli hänelle Jussi, ja Antti, joka puristeli olkia, myönsi:\n\n\"Hyviä olkia ne ovat olleet!\"\n\nSamaa mieltä oli Jussikin, myöntäen:\n\n\"Kyllä niitä lehmä olisi syönyt.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nApua vain ei kuulunut, vaikka tuli täysi päivä. Antti oli noussut,\ntarkasteli ikkunan ristikkorautoja ja arveli:\n\n\"On siinä paksua rautapunttia... Mitähän lienevät heistä tuohon\npanneet?\"\n\n\"On siinä paksu rautakanki ollut!\" tuumiskeli Jussi, ja lisäsi puheen\njatkoksi:\n\n\"Tuommoista kankeahan se Kettunen osti kärrin akselikseen...\"\n\nAntti myönnytti:\n\n\"Kestäähän tuommoinen akselina, kun ei järin suuria kuormia pane.\"\n\nHe istuivat taas lattialla rinnatusten, kyykyllensä, ja alkoivat puhua\nihmis-elämästä yleensä. Antti pani alun sanoen:\n\n\"Millähän se Tahvo Kenonenkin henkeään elättänee?\"\n\nJussi oli ajatellut samaa asiaa ja arveli:\n\n\"Eikö tuo sillä räätälin työllä aina ansainne!\"\n\n\"Tottapa se sillä... Sillä ei suinkaan se muutoin leivissä pysy!\"\nvahvistui siitä Anttikin, ja Jussi vielä lisäsi:\n\n\"Tekeehän se housut, niin että kestää niissä mies aikansa.\"\n\nHetken kuluttua hän ihmetteli:\n\n\"Kas kun ne eivät ole panneet sitä Kenosta putkaan täällä Joillakaan!\"\n\nMutta nyt he vaikenivat, kun oli tullut se sana mainituksi. Antti koetti\njonkun aikaa mietittyään kääntää puhetta toisaalle, muistellen:\n\n\"Onkohan sen Koposen ruunan patti parannut, kun se leikkuutti sen\nmustalaisella?\"\n\nJussi tunsi asian ja myönsi:\n\n\"Onhan se parannut, kun ruuna kuoli!\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nOdottivat miehet taas puolisen tuntia. Antti katkaisi nyt äänettömyyden,\nihmetellen:\n\n\"Vai kuoli se Heikki Koposen ruuna siitä mustalaisen tohtoroimisesta!\"\n\n\"Kuoli!\"\n\nAika kävi pitkäksi kuin nälkävuosi... Jussi jo tuskasteli:\n\n\"Kun olisi jyskyttää tuohon oveen, jotta avaisivat!\"\n\nMutta samassa saapui apukin. Ovi avautui ja poliisi ihmetteli\nkynnyksellä:\n\n\"Kylläpä ovat olet pehkuina. Mikähän täällä on tuolla tavalla\npiehtaroinut!\"\n\nOtti vähän oudolta koko miehen puhe ja hymyyn tahtoi vetäytyä\npoliisinkin suu hänen nähdessään nämä kaksi saman näköistä ikämiestä\nistua kököttämässä pehkuilla keskilattialla rinnatusten kuin kananpojat\nyöpuulla. Naurahti hän ja selitti:\n\n\"Nyt olisi tutkittava sitä eilisenpäiväistä asiaa. Jos herrat\nlähtisivät.\"\n\nSilloin koetti Antti kääntää puhetta toisaalle toivossa, että ehkä se\nsiinä sotkeutuisi koko asia. Hän kysyi poliisilta:\n\n\"Onkohan se Pekka Parviaisen puoti vielä siinä entisessä paikassaan?\"\n\nSiinä sanoi poliisi sen pysyvänkin, mutta yhtä hyvin hän vain vaati\nlähtemään. Jussi yritti silloin tekeytyä ystäväksi. Hän kysyi:\n\n\"Mistä pitäjästä se tämä poliisi on vielä syntyisin?\"\n\n\"Kiihtelysvaaralta... Mutta jos sitten lähdettäisiin jo!\" vastasi\npoliisi.\n\n\"Vai Kiihtelyksestä. Sieltähän se on tämä minunkin tamma Kettusen\nPekalle tullut. On se taitaa iso pitäjäs se Kiihtelys.\"\n\n\"On... Poliisimestari suuttuu. Jos sitten jouduttaisiin.\"\n\nJussi yritti vielä jotakin keinoa, mutta poliisi rauhoitteli käskevästi:\n\n\"Ei siellä nyt vielä päätä poikki puraista. Aletaan vaan mennä!\" ja\nmentävä sitä oli.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTutkinto oli jo lopussa. Jussi kun kuuli mistä kaikesta heitä\nsyytettiin, ihmetteli:\n\n\"Eihän sitä nyt olisi ennätettykään tehdä semmoista pahan paljoutta, kun\nvasta illalla tultiinkin.\"\n\n\"Kiellä sitä puhumasta!\" ärähti siihen poliisimestari poliisille ja tämä\nneuvoi Jussia:\n\n\"Ei saa turhia pölistä!\"\n\nJussi vaikenikin ja raapi harmissansa korvallistansa kunnes poliisi\nkehotti:\n\n\"Saatte mennä takaisin putkaan odottamaan raastuvanoikeuden istuntoa.\"\n\nJa turhaan yritti Jussi tehdä tenää, moittien vihoissaan poliisille:\n\n\"On se rovastinkin poika juopotellut Joilla, vaan eipäs sitä panna\nputkaan, kun se on papin poika. Mutta kyllä maamiestä könyytetään\noikeuden eteen, kun se vain sattuu vaikka vähän aivastamaan, tahi\npikkuisen kipakampaa juoksua omalla hevosellaan ajamaan.\"\n\nAamulla he taas kyköttivät oljilla odotellen raastuvanoikeuden istuntoa.\nJo alkoivat miehet puhella asemastansa hiukan vapaammin. Antti näet\nihmetteli:\n\n\"Kun ne eivät putkaan laita saunaa!\"\n\nSiihen toivomukseen yhtyi Jussikin järkeillen:\n\n\"Olisihan tosiansa paljon mukavampi maata saunan lauteilla ja kylpeä\niltikseen, kuin tuossa lattialla kyhjötellä... Eikä niiden tarvitsisi\nolkiakaan ostaa. Sillä kyllä sitä tavallinen maamies tyytyisi\npaljaillakin saunan lauteilla muutaman yön nukkumaan.\"\n\n\"Tyytyisi sitä\", lupasi Anttikin.\n\n\"Tyytyisi. Ja jos vielä toisikin vaikka vanhan hevosloimen alusekseen,\nniin hätäkös siinä olisikaan lämpimillä lauteilla nukkuessa.\"\n\n\"Kaikenlaiset kompeet niillä herroilla vain pitää ollakin, kuin nyt\nesimerkiksi tämä putkakin\", ihmetteli Jussi. \"Mistä heidän päähänsä\npitää kaikkien metkujen johtua!\"\n\nJoutui sitten asian oikeudellinen tutkiminen.\n\nRaastuvassa tuomari luki pitkän päätöksensä, jolla Antti Ihalainen ja\nJussi Vatanen, molemmat Liperintaipaleelta, tuomittiin juopumisesta,\nrähinästä, hurjasta ajosta, katutappelusta, poliisin vastustamisesta,\nakkunan särkemisestä ja torikauppias Kankkusen kojun kumoon ajamisesta\nvetämään sakkoa niin ja niin paljon, korvaamaan vahingon sillä ja sillä\nsummalla, sekä maksamaan kuluja ja kipurahoja sen ja sen verran.\n\nTyynenä kuunteli Jussi alkua, mutta jo keskipaikoilla kirosi hän\nAntille:\n\n\"Yhäkö sillä lemmolla piisaa!\"\n\nJa kun siitä ei tuntunut loppua tulevankaan, kiehahti veri, ja kun\ntuomari oli lopettanut, sanoi Jussi hänelle suoraan:\n\n\"Elä pölöpötä!\"\n\nHänet tuomittiin nyt maksamaan sakkoa oikeuden loukkaamisesta. Se otti\nAntinkin luonnolle ja hän huomautti:\n\n\"Olkoot muut asiat miten hyvänsä, mutta sen minä vain sanon, että kyllä\nse on h----tin väärin tehty tätä alamaista kansaa kohtaan, jotta nämä\nherrat ja muut joutilaat panevat kaiken maailman pahat ja rasitukset\ntalonpojan niskaan.\"\n\nOikeus julisti nyt uuden päätöksen, tuomiten Ihalaisenkin maksamaan\nsakkoa oikeuden loukkaamisesta. Oikeussalista pois päästyään menivät he\nAntti Parviaisen kartanolle, istahtivat rinnatusten hirsiläjälle,\npanivat tupakan, imeksivät piippujansa ja miettivät. Viimein ihmetteli\nVatanen:\n\n\"Seköhän tuo Niirasen viinan tähde jaksoi tämmöisen jutkun tehdä?\"\n\nAntti aprikoi kauvan ja myönsi lopulta:\n\n\"Eikö tuo liene se tehnyt.\"\n\nHän punnitsi vielä asiaa ja paransi:\n\n\"Kyllä kai se itse kehno on siinä rienannut hierimenä! Sillä ei suinkaan\nse kukaan muu sillä tavalla ilkeäisikään ihmistä villitä.\"\n\n\"Ei ilkeäisi... Kehno se on ollut!\" uskoi nyt Vatanenkin. \"Ja putkaan\npakana meidät jutkautti! Voi sitä ryökälettä!\"\n\nHe jatkoivat asian pohtimista ja harmistuivat kehnolle ja viinalle. Ja\nkun he sitten laskivat miten paljo asia oli tullut heille maksamaan, ei\nJussi voinut olla raivostumatta tammallensa. Hän löi sitä nyrkillänsä\nlautasille ja ärjäsi:\n\n\"Häh!\"\n\nTamma silloin viuhautti häntäänsä. Moisesta Jussi yltyi silmittömäksi.\nHän syöksähti tamman eteen, heristi sille nyrkkiään ja karjasi:\n\n\"Viuhautappas siinä vain häntääsi, senkin imisä, niin nyhtäsen pois koko\nhuiskuttimen, niin jotta ei jää kuin selkäranka!... Prtuu, siinä,\nlehmä!\"\n\nHän osui nyt kaivelemaan kärrissä olevia heiniä. Sieltä sattui käteen\ntäysi viinalekkeri. Suutuksissaan kätki hän sen heiniin ja ähisi\nviinalle:\n\n\"Tuotakin lientä piti sille Hyvärisen kohmulle ostaa ... eto tytöstä\nvielä!... Eikö hän viinoitta eläisi sekin!\"\n\nMutta lekkeriä kätkiessä sattui käsiin se tyhjä viinapullo. Hän sieppasi\nsen, ryyppäsi, jos olisi vielä mitä ollut, haisteli varmuuden vuoksi ja\npaiskasi sitten pullon kiveen säpäleiksi, ilkkuen sille ilolla ikäänkuin\nvoitokkaana uhitellen:\n\n\"Ähäh!... Vieläkö nyt jutkautat ihmisiä poliisiputkaan!\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nMutta kun he hiukan myöhemmin söivät eväitänsä, hirsiläjällä istuen,\nalkoi mieli rauhottua ja vahinko unohtua. Lopulta Antti ryhtyi painamaan\npuheella koko harmia unohdukseen. Jussia ja itseään rauhottaaksensa hän\nmuisteli:\n\n\"Oli se isomahainen tuomari, se joka sakotti...\"\n\n\"Olihan sillä kolme meidän kihlakunnan tuomarin mahaa\", se oli Jussinkin\najatus. Antti mietti sitä ja arveli:\n\n\"Tottapa se sentähden sakotti niin jumalattomasti, jotta saisi mahansa\ntäyteen...\"\n\nMolemmat raapaisivat yhtäaikaa korvallistaan ja Jussi taas kummasteli:\n\n\"Mihin lemmon aikaanhan me ehdimme tehdä niin ylettömän paljon sitä\npahuuden hantvärkkiä, kun siinä oli tuomarillekin pölpöttämistä hyväksi\ntupakan panoajaksi ennen kuin sai ne kaikki loppuun luetelluksi!\"\n\n\"Olihan siinä monen sorttista pahuutta!\"\n\n\"Ja mene tiedä miten paljon se olisi siihen vielä lisää pulittanut, jos\nen minä olisi kieltänyt pölpöttämästä. Vaan herkesipäs, kun minä\nsanoin!\"\n\n\"Herkesi se. Vaikka kyllä sitä harmitti, koska se sitten vielä lisäsi ne\nkaupantekiäissakot\", myönnytti Antti. Pahantekoja tuntui olevan\nepäilyttävän paljo ja hän jo epäili:\n\n\"Kun nuo lemmot eivät olisi valehdelleet meidän päähämme!... Mene niitä\ntiedä tuntemattomia vieraitamiehiä.\"\n\nSitä epäili Anttikin ja arveli:\n\n\"Omat vieraatmiehet ne pitäisi varata näin kaupunkiin lähtiessä.\"\n\n\"Oo-mat!... Omat pitäisi varata... Ei niistä vieraista näkijöistä ole\nmuuta kuin riesaa\", yhtyi Jussi kehuen jo sitä omaa todistajaakin:\n\n\"Se Peijonniemen Koljonen se olisi hyvä ja selväpuheinen todistaja\ntämmöisissäkin asioissa. Se mies osaa puhua niin jullilleen ja asiaa\nmyöten, jotta siitä vain ei ottaisi oikeata selvää, vaikka häntä tutkisi\nsata tuomaria.\"\n\n\"Se pitkä Koljonenko?\"\n\n\"Se... Jos se olisi nytkin osunut paikalle ja me olisimme vain sanoneet,\nettä puhuppas sinäkin, Koljonen, niin tuomari itse olisi saanut sakkoa\nhousuihinsa, kun se poika olisi asian mallannut oikein päin.\"\n\n\"Tuomari se olisi saanut!\" myönsi Antti, niisti nenänsä ja valitti:\n\n\"Tuo nenäkin on tukossa!\"\n\n\n\n\nKUUDES LUKU\n\n\nIhalaisen Anna Liisa oli iltasella jättänyt porstuan oven säppiin\npanematta, jotta Ihalainen pääsisi jyskyttämättä sisään, tullessaan\ntulitikkuja hakemasta.\n\nHän oli jo pitkällään sängyssä, kun juohtui mieleen, että olisi pitänyt\npeittää hiillos tuhkalla, jotta olisi tuli säilynyt huomiseen aamuun,\nkun ei ollut tulitikkuja. Oli hän jo nousemassa sitä peittämään, kun\nmuisti, että olihan se Ihalainen tikkuja hakemassa.\n\nAamusella hän heräsi tavalliseen aikaan, katseli sänkyään ja arveli:\n\n\"Ka... Eikö se Ihalainen ole tullutkaan, kun sitä ei näy?\"\n\nKatsoi hän taaksensakin sänkyyn, mutta ei Ihalaista näkynyt sielläkään.\nHän jo siinä ajattelemaan:\n\n\"Jäiköhän se sinne yöksi, kun ei tullut ... vaikka aukihan se oli\nporstuan ovi!\"\n\nHän nousi, otti kahvipannun, avasi sen hatun ja haisteli sisusta.\nKipristi vähän nenäänsä, pani vettä pannuun ja huuhdellen sillä poroja\npois sanoi:\n\n\"Jo nuo joutaa huuhtoa pois... Muikealle haisevat...\"\n\nJa kaataen porot veden kanssa sumppipannuun sanoi hän lisää:\n\n\"Keittää heistä sumppia, niin vähemmän tarvitsee keittäessä panna\nkahviin jauhoja.\"\n\nHän kaasi sumppia pannuun, otti puun ja alkoi hämmentää liettä, arvellen\nkeittää kahvia hiilillä. Mutta turhaan hämmenteli hän, ihmetellen:\n\n\"Ka! Jäikö se nyt tuo hiillos illalla peittämättä, kun se on sammunut.\"\n\nAnna Liisa alkoi toimittaa askareitansa; kun piikakin oli nyt\nitseviikolla, oli näitä tavallista enemmän. Ei tahtonut ehtiäkään tehdä.\n\nMutta tuon tuostakin otti hän puun, hämmenteli hiillosta ja etsi tulta,\nmutta: ei. Ei, niin ei... Silloin Anna Liisa aina kohensi kahvipannun\nyhdestä paikasta toiseen. Tuossa aamiaisen korvilla hän jo sanoi:\n\n\"Minnehän se Ihalainen jäi, kun se ei tule?\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nPuoleltapäivin oli Anna Liisa ruokkinut karjan, tehnyt hevoselle appeen\nja hommannut yhtä ja toista. Taas hämmensi hän liettä ja nyt hän jo\navasi kahvipannun hatun, haisteli ja valitti:\n\n\"Vesikin jo ennättää ruveta pannussa myrtymään, kun se ei tule!\"\n\nVähän jo suututtikin moinen vitkastelu. Eikä ruokakaan maistunut, kun ei\nollut kahvia vielä saanut.\n\nPuolenpäivän aikana poikkesi taloon eräs vaimo, pani nyyttinsä penkille\nja joi vettä. Anna Liisa tervehti nyt häntä kysyen:\n\n\"Oletko sinä se seppä Kanasen Maija Liisa sieltä Lempaankoskelta?\"\n\n\"Sehän minä olen... Tämäkö se on se Antti Ihalaisen talo?\" myönsi Maija\nLiisa.\n\n\"Tämähän se on.\"\n\n\"Sitähän minäkin, että tämä se on. Ne kylällä jo sanoivat, että se on\nIhalaisen talo, jossa on rinnepellolla hyvin suuri sontatunkio\", selitti\nvieras.\n\n\"Ähää!... Vai tiesivät ne sen tunkionkin!\" ihmetteli Anna Liisa. Vähän\naikaa istuivat he ääneti, kunnes Maija Liisa kysyi:\n\n\"Missäs se Ihalainen itse on?\"\n\n\"Ka niitähän se meni tulitikkuja hakemaan sieltä ukko Hyvärisen\ntalosta... Ja sillä matkallahan tuo vielä lienee...\"\n\n\"Ähää!\"\n\nTovin kuluttua kysyi Ihalaisen Anna Liisa vuorostaan:\n\n\"Kasvoivatko sinulle pellavat hyvästi?\"\n\n\"Eipä nuo erikoisen hyvästi, kun ei ollut siementä millä keväällä\nkylvää... Mutta liinoja tuli kaksikymmentäkolme roivasta.\"\n\n\"Vai niin tuli liinoja. On siinä loukuttamista!\"\n\nPuhuttiin nyt yhtä ja toista. Maija Liisa katsoa muljautti joskus\nkahvipannuun. Lopulta hän ryki kuivaa yskää ja valitti:\n\n\"Pölyköhän lie henkeen mennyt, kun kakistuttaa!\"\n\nAnna Liisa kyllä ymmärsi sen, mutta kun ei ollut tikkuja, niin sanoi\nainoastaan:\n\n\"Vai kakistuttaa sinua!\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nMutta sama asia hautui yhä Anna Liisankin mielessä.\n\nPuolisen tuntia istuttuaan ja puheltuaan sanoikin hän:\n\n\"Olisihan tässä pitänyt vieraalle kahviakin keittää, mutta kun se\nIhalainen ei tule, niin ei näet saa tulta.\"\n\nKanasen Maija Liisa tunsi pettyneensä, mutta ehdotti toki:\n\n\"Eikös sitä saa tuosta hiilloksesta puhumalla?\"\n\n\"Niin tultako?\"\n\n\"Niin.\"\n\n\"Saaneeko tuosta!... Sammuivat yöllä, vaikka illalla peitin niin hyvästi\ntuhkalla, ja ajattelin vielä siinä peittäessäni, jotta mene tiedä vaikka\nseppä Kanasen Maija Liisa tulisi, niin on toki tulta, jotta saa kahvit\nhöyräyttää!\"\n\nMaija Liisa ryki tyytymättömyyttänsä yhä merkitsevämmästi. Anna Liisa\nhaisteli piankin taas pannua ja sanoi:\n\n\"Vesikin alkaa myrtyä pannussa, eikä se Ihalainen ikään tule.\"\n\nMutta Kanasen Maija Liisa oli ottanut puun ja kaiveli sillä hiillosta.\n\n\"Löytyykö sieltä?\" tiedusti Anna Liisa uteliaana.\n\n\"On siinä vähän kipunan näköistä... Tultako hän sitten lie vai mitä\",\nselitti vieras, ja Anna Liisa ehdotti:\n\n\"Puhu siihen, niin jos hyvinkin syttyy!\"\n\nMaija Liisa kumartui ja alkoi puhaltaa hiillokseen. Ensin hän puhalsi\nvarovasti, ja selitti:\n\n\"Ei ole hyvä ensi henkeensä liian rajusti puhua, jotta se vie tulen\npois!\"\n\n\"Joko se syttyy?\" iloitsi jo Anna Liisa. Mutta ei tuli syttynyt vielä.\nMaija Liisa ehdotti:\n\n\"Tuossa on suuri hiili. Puhalletaanpas yhdessä!\"\n\nJa molemmat kumartuivat ja puhalsivat kuin palkeesta. Maija Liisa piteli\nhiiltä päretikulla kiinni, ja tuprusi siinä joskus poro, kun he\npäästivät siihen ilmaa suustansa.\n\n\"Puhu tuohon kanttiin\", neuvoi Maija Liisa, ja Anna Liisa vakuutti:\n\n\"Siihenhän minä puhun.\"\n\nMutta toivotonta oli kaikki.\n\n\"Ei se syty!\" sanoi Maija Liisa ja Anna Liisa haisteli taas pannun\nsisusta.\n\nSattui ohi kulkemaan Malisen vävy Jussi Kokko ja poikkesi pikimmältään\ntupaan, ryyppäsi vettä ja sanoi suutaan pyyhkien:\n\n\"Söin niitä Onkamon Hirvoselta ostetuita mujeita, niin janottamaan näet\nrupesi.\"\n\nHän sytytti piippunsa ja oli jo lähdössä pois, kun Anna Liisa tiedusti:\n\n\"Sieltäkö se tämä Kokko tulee ukko Hyvärisen talosta?\"\n\n\"Sieltä päinhän minä, vaikka en ihan Hyvärisestä.\"\n\n\"Vai sieltä!... Eikö sitä Antti Ihalaista näkynyt jo tulevan?\" tokaisi\nKanasen Maija Liisa kahvin kohtalosta huolissaan.\n\n\"Ei sitä sieltä päin näkynyt\", vastasi Kokko, joi uudestaan ja kysyi:\n\n\"Riittääkö siinä tuossa teidän kaivossa vettä koko talven ajan?\"\n\n\"Riittäähän siinä... Vai ei sitä Ihalaista kuulunut siellä\", vastasi\nAnna Liisa.\n\n\"Ei\", vahvisti Kokko. Ja lähtöä tehden hän sanoi:\n\n\"Täälläkö tämä Kanasen Maija Liisa on?\"\n\n\"Täälläpä häntä on\", myönsi puhuteltu. Jussi Kokko katseli vielä\nhetkisen Ihalaisen lapiopuuta ja ihmetteli lopullisesti lähtiessään:\n\n\"Vai ei se Ihalainen olekaan kotonaan! Meniköhän tuo Kakunvaaraan?\"\n\n\"Ka sinnehän se lähti, eikä tule takaisin.\"\n\nJussi Kokko lähti. Nyt alkoi Anna Liisaa huolestuttaa ja tovin kuluttua\nhän arveli:\n\n\"Minnekähän se Ihalainen nyt on koko päiväksi jäänytkin... Tulitikkuja\nei ole koko talossa eikä Ihalainen vain tule...\"\n\n\"Eikä näet tullut tuolta Jussi Kokolta pyydetyksi!\" hoksasi Maija Liisa.\nIhmetteli sitä Anna Liisakin, mutta selitti:\n\n\"Kukas sitä nyt hoksasi pyytää, kun on Ihalainen kerta niitä hakemassa!\"\n\nEi tahtonut puhelu kahvittomalla suulla oikein sujua, mutta ei toki ihan\nloppunutkaan. Kerran jo taas oli katketa, mutta silloin huomasi Anna\nLiisa kysyä vieraaltaan:\n\n\"Mistä sinä olit nyyttinesi tulemassa?\"\n\n\"Sen Pekka Kenosen Suson lapsisaunoillahan minä tässä pistäännyin...\nVein vähän potaattipiiraita ja hersryynikukkosien tapaisia!\"\n\n\"Ähää! Vai siellä! Onkos se Suso sitten saanut pieniä?\" kummastui Anna\nLiisa. Maija Liisa selitti:\n\n\"Eikä tuo mitään erikoisempia. Vaan kuuluihan tuolta itkua kapaloista!\"\n\n\"Tytönköhän tuo Suso sai?\" uteli Anna Liisa.\n\n\"Paljas poikapa tuo kuului vain olleen\", valitti Maija Liisa.\n\n\"Katsohan näet sitä Susoa! Kun vielä vanhoilla päivillään höynäytyy!\"\nihmetteli Anna Liisa. Kanasen emäntä muisti Pekka Kenosesta Anna Liisan\nvanhan asian ja kysyi:\n\n\"Pekka Kenosen velihän se oli se entinen Tahvo Kenonen, joka sitte meni\nräätäliksi. Eikös se Tahvo yhteen aikaan jo sinua ajatellut?\"\n\nAnna Liisa kainosteli siihen:\n\n\"Ajattelihan se, mutta en minä hänestä välittänyt. Tämä Ihalainen on\naina ollut semmoinen saarnamies ia hyvässä kunnossapa tuo onkin kontunsa\ntähän asti pitänyt.\"\n\n\"Uuras työmieshän se Ihalainen on... Vaan missähän se nyt viipyy, kun ei\njo tuo niitä tulitikkuja?\" antoi Maija Liisa tulla.\n\nJa kyllä siinä alkoi Anna Liisakin jo ajatella yhtä ja toista, vaikka\nluottikin aina siihen, että kyllä Ihalainen aikanaan tulee. Mutta häntä\nolisi tarvittu pian. Levottomuutta lisäsi nyt vielä Maija Liisa sanoen:\n\n\"Kun ei vain olisi tapahtunut jotain! Kuka sen tietää, vaikka olisi\nojaan pudonnut.\"\n\nMutta välillä ei ollut ojia. Sen muisti Anna Liisa ja huomautti siitä.\nMaija Liisa vain väitti:\n\n\"Mistä sen tietää, vaikka olisi lähtenyt kiertämään sieltä Romppalan\nnurmen kautta ja siellä pudonnut ojaan!\"\n\nSe selitys tuntui Anna Liisasta mahdolliselta, ja hän myönsi jo:\n\n\"Kukapas sen tietää!... Jos olisi hyvinkin saanut veneen Sormulasta ja\nsoutanut Hämärin lammin yli sinne Romppalan nurmelle ja pudonnut siellä\nojaan.\"\n\nVähä vähältään alkoivat molemmat varmistua siinä uskossa, vallankin kun\nKanasen Maija Liisa vielä muisti:\n\n\"Siellähän se Koivistonkin hevonen putosi vetelään ja sinne kuoli...\"\n\n\"Ähää!... Vai siellä sekin kuoli!\" pääsi Anna Liisalta. Aluksi hän nyt\nsuuttui Ihalaiselle, kun se ei aikanaan tullut ja sitten aivan souti\nojissa rypemään. Hän moitti:\n\n\"Se onkin semmoinen kuhnija koko se Ihalainen!... Joka ojassa sen\npitääkin koluta ja rypeä!\"\n\nJa Maija Liisakin puolestaan harmistui Rompalle, kiukutellen:\n\n\"Eikä sekään Romppa voi niitä ojiaan korjata, jotta eivät ihmiset niihin\nputoaisi!\"\n\nLevottomaksi siinä kävi mieli väkisinkin. Säälikin tuli Ihalaista.\nVälillä puhuttiin Kämäräisen lehmästä. Mutta piankin taas johtui puhe\nIhalaisen omituiseen viipymiseen. Anna Liisa sanoi:\n\n\"Eihän se muulloin ole näin lyhyellä matkalla kahta päivää viipynyt!\"\n\n\"Eihän tällä välillä viivy\", oli Kanasenkin vaimon mielipide.\n\nLevottomuus enentyi. Anna Liisa huomautti: \"Oikein pitäisi näet lähteä\nkädestä pitäen tiedustamaan Hyvärisestä, onko se siellä, mutta ei ole\ntässä kotimiestä.\"\n\nHän odotti, että Maija Liisa tarjoutuisi kotimieheksi, ja Maija Liisa\npuolestaan odotti, että häntä pyydettäisiin. Niin istuivat he ia\nodottivat molemmat. Toinen ei rohjennut pyytää, kun ei ollut voinut\nkahvia tarjota, ja toinen ei tarjoutunut, luullen että Anna Liisa ei\nhuoli hänestä. Jo kiukutteli itseksensä Anna Liisa:\n\n\"Ei näet sen vertaa auttaisi, että jäisi kotimieheksi tuohon!\"\n\nMaija Liisa taas suututteli itsekseen:\n\n\"Pelkääköhän se minun tästä mitä varastavan, kun ei uskalla kotimieheksi\npyytää!\"\n\nHän loukkautui moisesta. Suuttuneena ilmoitti hän kotvasen kuluttua\nnenäkkäällä juonittelulla:\n\n\"Kuuselankin rouva aina lähettää hakemaan minua kotimiehekseen, kun on\npoissa... Tottapahan se ei pelkää tavaroittensa katoavan...\"\n\nEi Anna Liisa vielä hoksannut, vaan luuli Maija Liisan tarkoittaneen,\nettä kyllä hän Kuuselan rouvan kotimiehenä olisi, vaan ei täällä. Alkoi\nhänkin juonitella:\n\n\"Ka onhan niille rikkaille kotimieheksi tarjokkaita, vaan kukapa se\nnäille talonpoikaisille rupeaisi, vaikka pyytäisi.\"\n\nSuutuksissaan istuivat he aika tovin. Maija Liisa puuhaili kotvasen\nnyyttiänsä kaivellen, odotti ja jo jatkoi taas juonittelua:\n\n\"Hoh-hoi!... Hoh-hoi! Kaikki sitä tätä köyhää epäilevät. Luulevatko he\nsitten, että ei sitä köyhällä sielua olekaan!\"\n\nAnna Liisa polki rukkiaan, jotta kiiju hurisi, ja jatkoi juonitteluansa\nhänkin:\n\n\"On... on niitä rikkailla tarjokkaita, vaikka niillä ei kotiakaan\nolisi... Kaikki ne vain tätä köyhän kotia ylenkatsovat ja kiertävät.\"\n\nNiin juonittelivat he ihan tosissaan... He huokailivat katkerina, ja\nMaija Liisa aikoi jo lähteä suuttuneena matkaansa. Mutta kun Anna Liisan\nhuoli lisääntyi eikä Anttia kuulunut, alkoi hän jo pakosta lauhtua ja\narveli pyytää... Juonitteli kumminkin vielä:\n\n\"Eikä tässä kotimiehelle saisi edes kahviakaan... Kukahan tuo silloin\nrupeaisi!\"\n\nViimein alkoi juonittelu vaimeta. Ja lopulta, kun pimeän tulo alkoi\npelottaa ja hätä lisääntyi, ryhtyi Anna Liisa äkkiä lepyttelemään\nKanasen emäntää. Hän sanoi:\n\n\"Vai yli kaksikymmentä roivasta sinulle tuli liinoja! On siinä mitä\nloukuttaa ja kehrätä!\"\n\nSovinto alkoi rakentua. Kanasen emäntä puhui leppyneenä:\n\n\"Eihän niitä olisi muuten niin paljoa kasvanut, vaan kun se oli niin\nväkevä se pelto, niin se puhui liinaa, jotta ihan se hirvitti!\"\n\n\"Vai ihan se niin puhui sitä liinaa että hirvitti. Tottapa se Kananen\noli siihen vetänyt oikein paksulta lantaa ja mutaa, kun se niin puhui\",\nsovitteli Anna Liisa edelleen. Puhetta jatkui eri asioista, kunnes oli\njo aivan lauhduttu. Ja silloin uskalsi Anna Liisa pyytää:\n\n\"Olisit nyt tässä joutessasi kotimiehena, niin minä menisin peräämään\nsitä Ihalaista, onko hän ojaan pudonnut vai missä se vetelehtää!\"\n\nMaija Liisa suostui mielellään, alkoi purkaa nyyttiään, ja Anna Liisa\nlähti.\n\n\n\n\nSEITSEMÄS LUKU\n\n\nHyvärisen tuvassa oli touhua... Lakanakangasta luotiin ja peitteitä\nommeltiin, sillä häät olivat tulossa. Lapset siitä niin riemuitsivat,\nettä olivat ihan villissä. Alituiseen katselivat tielle ja joku aina\nnarrasi toisia:\n\n\"Nyt tulee suurinenäinen Vatanen!\"\n\nMutta aina oitis kun oli saanut sen sanotuksi hävisi myös sanoja itse\nkuin siivillä. Milloin kiipesi uunille, milloin sängyn alle kätkeytyi\nvikkelänä kuin kissa, sillä Anna Kaisan, jopa emännänkin käsi tapaili\nsilloin sanojan tukkapäätä. Vanuneita takkupäitä vilisi siitä huolimatta\ntuvassa puolisen tusinaa.\n\nNyt oli taas tienpuoleinen akkuna päitä täynnä ja niiden joukosta huusi\nääni:\n\n\"Voi, voi! Nyt tulee sen Ihalaisen akka!\"\n\nMutta Anna Kaisa ei ollut malttanut odottaa kenestä oli kysymys, ja\noitis pölysi kaksi vanukkeista päätä hänen käsissänsä. Toinen\nhöyhennettävistä parkui:\n\n\"Voi, voi!... Elä tukista! Enhän minä sanonut Vatasesta! Ihalaisen\nakkahan se tulee... Elä tukista!\"\n\nNyt vasta selvisi asia. Emäntä kiirehti:\n\n\"Kätkekää tuo peitteen ompelus... Ei sille tarvitse vielä sanoa, kun ei\nole kuuluutustakaan otettu... Tuleekohan tuo miestään peräämään!...\nValehtele nyt, Hyvärinen, sen menneen vaikka Littilään ... tai\nJouhkolaan!\"\n\nHyvärinen oli viisaan näköinen: kyllähän tässä osataan.\n\n       *       *       *       *       *\n\nAnna Liisa oli tullut tupaan, ja kahvipannu oli aivan lennätetty\ntulelle.\n\n\"Menee pikemmin pois, kun saa kahvin suuhunsa!\" oli emäntä neuvonut.\nTalossahan oli kiire.\n\nKuulumiset oli jo kysytty, kun emäntä aloitti puheen asioista, kysyen:\n\n\"Onko se Vatasen Jussi siellä Murroilla päin liikkunut?\"\n\n\"Ei sitä ole näkynyt siellä... Se Littilän Hotakka siellä vain kävi\nkesällä, ja Jussi Kokko ajaa toisinaan siitä kautta Lempaan myllylle\",\nkielsi Anna Liisa, ja emäntä päivitteli:\n\n\"Missähän se Vatanen sitten kuleksinee... Ei sitä ole täälläkään\nkuulunut hiiren hisahdusta.\"\n\nHän kaatoi Anna Liisalle toista kuppia, ja sitä tehdessään jatkoi:\n\n\"Eikö tuo Vatanen lie sitten mennyt sinne Niiralan kylään sitä Pekka\nRoivaan tyttöä katsomaan ... siltä kun on Vataselta se entinen eukko\nvainaja kuollut... Ka, ryyppää siitä lisää sitä sikurivettä!\"\n\nAnna Liisa uskoi, että sinne Niiralaan se Jussi oli mennyt, ja ilmoitti:\n\n\"Onhan sillä Pekka Roivaalla kolmekin niitä tyttöjä. Sitä\nLiisa-nimistäkö se Vatanen sitten aikonee!\"\n\n\"Eikö tuo sitä!\" myönsi emäntä, ja Anna Liisa arveli siihen:\n\n\"Ka väittääpä tuo Liisakin Jussin laiselle miehelle, vaikka on\nkierosilmä. Ei se Jussikaan sen parempia saa.\"\n\nTalon väki ei pitänyt siitä huomautuksesta, ja sen johdosta syntyi tovin\näänettömyys. Puheen aloitti sitte Anna Liisa kysyen:\n\n\"Tekivätkö ne teidän lampaat tänä syksynä äpärä-vuonia?\"\n\n\"Eivät tehneet muut kuin se musta emä-lammas, joka on vielä\nkeritsemättä\", vastasi emäntä ja kysyi vuorostaan:\n\n\"Tekivätkös teidän lampaat?\"\n\n\"Eivät ne tänä kesänä tehneet, vaan Kämäräisen lampaat ovat tehneet\nkaikki...\"\n\n\"Kahohhan!... Tekivätkö toki uuhia?\"\n\n\"Eikö nuo liene puoliksi tehneet uuhia ja pässejä\", ilmoitti Anna Liisa,\nja kun se asia oli selvä, kysyi hän:\n\n\"Sekö se Lehvosen Anna Priitta leikkasi teidän kaura-huuhdan?\"\n\n\"Se.\"\n\n\"Paljonko se sai siitä palkkaa?\" uteli Anna Liisa edelleen. Nyt vastasi\nitse Hyvärinen:\n\n\"Kaksikymmentä kolme kappaahan se sai kauroja!\"\n\n\"Vai sen verran se sai... Kaksikymmentä kolmehan se sanoi Kanasenkin\nMaija Liisa tulleen hänelle liinaroivaita\", selitti siihen Anna Liisa.\n\n\"Jokohan tuo on ne loukuttanut?\" kysäsi silloin emäntä, ja Anna Liisa\nmyönsi:\n\n\"Jo tuo lie.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nNiin oli hän istunut ja puhunut, ja oli aika lähteä paluumatkalle. Siinä\nhyvästellessään hän tuli kysyneeksi:\n\n\"Onko sitä Antti Ihalaista näkynyt täällä päin... Se kun lähti täältä\nniitä tulitikkuja hakemaan...\"\n\nHyvärisen suu vähän virahti ja emäntä oli viisaan näköinen.\n\n\"Taisihan se tässä käydä\", myönsi isäntä, ja jouduttaakseen pois lähtöä\nkaatoi emäntä vielä kahvia ja kehotti:\n\n\"Ryyppäisit tuosta nyt vielä kolmannen kupin.\"\n\nVähän vastusteltuaan alkoi Anna Liisa hörppiä kahvia ja jatkoi samalla\ntiedusteluaan, kysyen:\n\n\"Joko se meni pois?\"\n\n\"Johan se lie mennyt\", vastasi Hyvärinen hyvin salaperäisenä.\n\nAnna Liisa puhui kahviinsa, jäähdyttäen sitä, ryyppäsi ja taas kysyi:\n\n\"Minnehän tuo meni?\"\n\nYhä salaperäisemmältä näytti talon väki. Hyvärinen jo pani pikku\nleikiksi, sanoi:\n\n\"Eikö tuo liene Ameriikkaan tästä lähtenyt koko Ihalainen.\"\n\n\"Vai sinne!\" ihmetteli Anna Liisa.\n\nAluksi ei hän oikein käsittänyt asian vakavuutta, sillä niin kovin hän\nhämmästyi. Hyvärisen emäntä taas koetti kääntää puhetta muihin asioihin,\njottei Anna Liisa rupeaisi utelemaan. Hän sanoi lapsille:\n\n\"Menisitte, puoskat, siitä katsomaan joko se mämmitiinu on turvonnut vai\nyhäkö se vuotaa siitä uurteesta!\"\n\nMutta nähtävästi olivat lapset käyneet sitä katsomassa, koska se\nEsa-niminen poika tiesi sanoa:\n\n\"Vielä se vuotaa!\"\n\n\"Ja nyt tippuu jo siitä tapin juurestakin\", ehätti vielä keskimäinen\ntyttö.\n\n\"No mitähän tuo Ihalainen sinne Ameriikkaan meni?\" hätäili Anna Liisa,\nepäselvänä asiasta. Mutta taas yritti emäntä sotkea, käskien lapsia:\n\n\"Menkää siitä pennut ja ottakaa jauhoja suuhunne ja pureksikaa siitä\niskosta, jotta iskostatte sen tiinun uurteen, että ei tipu kalja pois!\"\n\n\"Mennään tekemään purusta!\" riehahti silloin koko lapsilauma, syöksyen\njauhovakan kimppuun, ja kohta olivat kaikki suut jauhoista purusta\npuremassa.\n\nMutta Anna Liisa oli aivan ihmeissään Ihalaisen tähden. Hän tiedusti\ntaas:\n\n\"Sanoikohan se Ihalainen kauvan viipyvänsä sillä matkalla?\"\n\n\"Kauvankos tuo nyt... Kukapa ne muuten miesten matkat niin hiuskarvan\npäälle tietää\", viisasteli Hyvärinen ja emäntä yritti yhä sotkea asiaa,\nsanoen:\n\n\"Olisi se riihikin mentävä ripsumaan enimmistä pölyistä puhtaaksi. Viime\nahoksella jo oli siihen pölyn paljouteen ihan läkähtyä ja töllötä.\"\n\n\"No mikähän tuolle Ihalaiselle nyt tuli, kun se Ameriikkaan lähti!\"\nhuokasi Anna Liisa.\n\nHyvärinen koetti nyt jo pikku leikillä antaa Anna Liisalle pienen\nvihjauksen oikeasta asiasta. Hän laski leikkiä:\n\n\"Kukapa niiden miesten asiat ymmärtää... Vaikka olisi mennyt toista Anna\nLiisaa itselleen etsimään.\"\n\nNyt sekottui Anna Liisa kokonaan. Mielen liikutus vaikutti, että hän\nymmärsi Hyväristä sanojen mukaan, vaikka tosin epäselvästi. Hän käsitti\nhimmeästi, että asiat olivat nyt huonosti.\n\nSyntyi vaitiolo, kun Anna Liisa mietti asiaa. Hyvärisen emäntä\npuolestaan oli tuskassa hänen viipymisensä johdosta, kun peitteen\nompelukin viipyi sen takia. Lisäksi pelkäsi hän taas uusia uteluita,\njotka voisivat paljastaa talon salaisuuden ennen kuuluutuksen ottoa.\nJouduttaakseen Anna Liisan lähtöä turvautui hän pikku viekkauteen. Hän\nhuomautti jo:\n\n\"On tästä sinulla vielä astua jutuuttamista keretäksesi ennen pimeän\ntulemista Murroille... Vaikka lieneekö noita rosvoja nyt liikkeellä\ntällä välillä yölläkään.\"\n\nSe auttoi. Anna Liisa ihan säikähti, ja pian suoriutui hän\npaluumatkalle. Hyvärisen emäntä siunaili hänen lähdettyään:\n\n\"Älysipähän näet lopultakin mennä!... Panetteko pois, pennut, jo sen\njauhovakan! Syötte siinä ja apatte jauhoja kuin paras ruunun ori\napetta!\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nHyvin epätietoisena ja levottomana palasi Anna Liisa kotiinsa. Rauhottui\nhän, kun tiesi nyt Antin olevan Ameriikassa eikä ojassa, mutta\ntoisekseen hän taas ei käsittänyt mitä varten se Antti oli nyt sinne\nmennyt ihan ilman puhumatta.\n\nNiissä ajatuksissa saapui hän kotiinsa, missä Maija Liisa odotti. Oli jo\nkatkonut risutkin valmiiksi liedelle ja pannut pannun siihen viereen.\n\nAnna Liisa riisuutui ja tiedusti, oliko Kanasen Maija Liisa juottanut\nruunan. Hän sai myöntävän vastauksen, ja mietti mitä puhua. Epätietoista\nkun oli kaikki, alkoi hän salailla asiaa, varsinkin sen tähden että\nHyvärinen oli puhunut, jotta mene tiedä vaikka se Ihalainen olisi mennyt\nuutta vaimoa ottamaan. Hän alkoi jo hämärästi aavistaa olevansa hylätty\nvaimo, ja kukapa nainen myöntäisi mielellään, että mies on hänelle\nkylmennyt. Hän mietti millä puheella peitellä koko asiaa. Sen\nkeksittyään hän ilmoitti:\n\n\"Sitä se kuuluu Pekka Roivaan tyttöä ajattelevan Jussi Vatanen.\"\n\n\"Sitäkö vanhinta?\"\n\n\"Sitä Liisaahan se kuuluu.\"\n\n\"Joutaisi noita Roivaaltakin jo naimisiin pääsemään\", toivotti Maija\nLiisa, ja nyt hän jo katkoi päreitä, sillä hän oli varma siitä, että nyt\nse pannu pääsee tulelle. Hän ryki taas Liperin kunnan tyytymättömyyden\nyskää.\n\nMutta ei Anna Liisa näyttänyt muistavan koko asiaa. Hän kierteli ja\nkaarteli. Kun oli muut asiat kertonut, niin ilmoitti:\n\n\"Kaksikymmentä kolme kappaahan se on Lehvosenkin Anna Priitta saanut\nHyvärisen kauran leikkuusta...\"\n\nMutta nyt ei Maija Liisa enää malttanut odottaa. Puheeseen vastaamatta\nilmoitti hän suoraan:\n\n\"Vesikin jo rupeaa pannussa muikenemaan.\"\n\nSilloin vasta Anna Liisa hoksasi tulitikkuasian ja siunasi:\n\n\"Herra siunatkoon! Kun uneutin ne tulitikut ihan kokonaan!\"\n\nMaija Liisa pyyhki nyt pankkoa, jotta poro pölisi ja Anna Liisa aivan\nhätäytyi eikä tiennyt mitä sanoa. Hätäpäissään hän jo lykkäsi syyn Antin\nniskoille, sanoen:\n\n\"Semmoista se on, kun lähetät tolkuttoman miehen asialle: saat itse\nmennä perästä, eikä sittenkään tule tolkkua... No, mikä veikin muistin.\"\n\nMutta Maija Liisa ei ääntänytkään. Ilmassa oli ukkosta. Anna Liisa\nunohti surunsakin ja yritti jo sovitella, ehdotti:\n\n\"Söisit nyt vaikka paljaaltaan kahvin papuja ja haukkaisit sokeria\npäälle!\"\n\nMutta ei. Ei suostunut Maija Liisa. Ähisi vain ja oli vihoissaan.\nViimein tiuskasi:\n\n\"Ei tässä tämmöisessä tupa röttelössä asuakaan tarkene lämmittämättä!\nKun on kuin harakan pesä!\"\n\nHän oli aivan oikeassa. Sen huomasi Anna Liisakin. Yritti hän kehrätä,\nmutta ei se sujunut nyt. Mietti hän keinoa, mutta ei tahtonut löytää.\nMutta Maija Liisalla oli suurempi tulen tarvis, sillä hän oli kuolla\nkahvin janoon. Ja hätä yrittää keksiä keinoja, kiskoa vaikka petäjästä\ntuohta. Hän ehdotti:\n\n\"Onko teillä tahko?\"\n\nOlihan se tietysti, ja Maija Liisa järkeili silloin:\n\n\"Lähteehän siitä tulta, kun kuiviltaan tahkoaa. Jos koetettaisiin tässä\nvaikka sitä konstia.\"\n\nTahko tuotiin tupaan, ja nyt emännät sillä tulta kehräämään. Hurisi\nsiinä tahko, kun toinen väänsi kammista ja toinen painoi rautaa päälle.\n\n\"Sinkoaahan siitä kipunoita, mutta mihinkäs ne ottaisivat tulta!\"\nriemastui jo Maija Liisa.\n\nLevitettiin lattialle tappuroita ja pidettiin jos mitkä pelit, mutta\ntulta vain ei saatu.\n\n\"Väännä kovemmin!\" komensi Maija Liisa ja painoi rautaa tahkoon irvellä\nikenin. Mutta eivät vain tappurat leimahtaneet.\n\nViimein he väsyivät, pyyhkivät hien otsaltaan ja Maija Liisa sanoi:\n\n\"Ei se syty.\"\n\nHe istuivat väsyneinä, epätoivoisina, ja Maija Liisa kysyi\nvihansekaisena:\n\n\"Entäs Ihalainen itse?... Tuliko siitäkään sen parempaa tolkkua?\"\n\n\"Tulihan siitä... Ei se ojassa ole, se kun on onneksi mennyt\nAmeriikkaan\", lohdutteli Anna Liisa.\n\nMutta silloin pyöristyivät Maija Liisan silmät. Hän tiesi mitä se\nAmeriikkaan meno merkitsi, sillä monesti oli Kananen uhannut mennä sinne\nakkaansa pakoon, kun hän oli sitä kovistellut väkijuomien väärin\nkäyttämisestä. Sääli hän nyt Anna Liisaa, joka oli muitta mutkitta\njäänyt leskeksi. Hän huudahti:\n\n\"No niinkö se nyt heittikin koko talonsa ja eukkonsa ja itse meni! Vai\nsemmoinen mies se olikin, sekin Ihalainen!\"\n\nAnna Liisa hätäytyi lopullisesti. Hän toki vielä puolusti:\n\n\"Eikö tuo tuolta vielä tulle!... Onhan sinne kuuluu muitakin miehiä\nmennyt jo ennen Ihalaista!\"\n\nMaija Liisa huomasi, että Anna Liisa ei vielä tiedäkään, mitä moisen\nmiehen Ameriikkaan meno merkitsee. Hän selitti:\n\n\"Vuota vain!... Kyllä se tulee!... Kyllä nyt saat jo lesken sängyssä\nmaata, sillä eivät Ameriikkaan mene muut kuin ne jotka aikovat hylätä\nkoko akkansa.\"\n\nJa hän selitti asian Anna Liisalle juurta jaksain. Hän kertoi miten\nKananenkin oli uhannut Ameriikasta paremman akan ottaa, ja lisäsi vielä:\n\n\"Niinhän se on sekin Rääkkylän Puhakka mennyt. Ja siihenpähän jäi senkin\nakka, ja Puhakka otti Ameriikassa sen Mikko Havukan lesken. No voi\nryökälettä sitäkin Ihalaista!\"\n\nNyt Anna Liisa jo itkeä kihautti. Maija Liisa vielä torui häntä, kysyen:\n\n\"Mitä sinä sille ukollesi oikein teit, kun se nyt tuskastui ja lähti?\nOletko sinä lyönyt sitä?\"\n\nNyt muistui sortuneen Anna Liisan mieleen, että oli hän kerran: Juuri\nsilloin Ihalaisen lähtiessä oli hän leipä-lapiolla herättänyt hänet, kun\nSormusen Miina käski. Mutta leikillä hän oli sen tehnyt, eikä uskonut,\nettä Antti nyt siitä ottaisi nenäänsä.\n\nMutta ei hän sitäkään nyt sanonut Maija Liisalle, vaan puhdistautui:\n\n\"Enhän minä sitä lyönyt enkä piiskannut ole... Sovinnossa tuota on tässä\nelää kituutettu ja rauhassa on oltu vihkimisestä lähtien...\"\n\nEi silloin Maija Liisakaan ymmärtänyt Antin päähänpistoa. Arveli hän\nvielä yhtä syytä ja kysyi:\n\n\"No, oletkos sinä sitten haukkunut sitä siitä, kun sillä on se nenä niin\njumalaton kuvatus?\"\n\nEi Anna Liisa huomannut olevansa siihenkään tekoon syypää. Hän\npuolustautui:\n\n\"Enhän minä ole koko nenästä sanonut muuta kuin toisinaan vaan pyytänyt,\njotta: 'Niistäisit nyt Ihalainen vähän tuota nokkatolhoasi'!...\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nNyt alkoi Maija Liisa pitää Anna Liisan puolta ja soimasi Anttia, kun se\noli niin kevytmielisesti hylännyt vaimonsa. Hän unohti jo kahvinkin ja\nleppyi. Talossa oli suuri suru. Anna Liisa itki pariin kertaan. Maija\nLiisa päivitteli:\n\n\"No jo on paha henki saanut vallan Liperissäkin! Kun nyt tuon\nIhalaisenkin ja otti ja riivasi! Siihen se vie tämä jumalaton elämä...\nHohhoi!... Hohhoi!\"\n\nAnni Liisa oli sekaisin aivan. Ajatteli taas sitä nenästä\nhuomauttamistaan. Itkun lopussa hän silloin valitti:\n\n\"Ottikohan tuo nyt sitte siitä sen mieli myrtyäkseen? Mutta kukas sitä\nnyt osasi uskoa, jotta hän nyt ottaa omasta nokastaan niin nenäänsä,\nettä siitä suuttuu ja lähtee. Kun olisi ihminen arvannut, niin en olisi\npuhunut halaistua sanaa koko tolhosta. Olisin antanut sen olla niine\nsisuksineen.\"\n\nYhä lisääntyi Maija Liisassa sääli. Hän jo lohdutti Anna Liisaa sillä,\nettä ehkä se ukko Hyvärinen oli narrannut, se kun oli muutenkin\nsemmoinen koiranleuka.\n\nSe lohdutus rauhotti sen verran, että voitiin mennä nukkumaan. Mutta\nlohduttamisesta seurasi, että Maija Liisan sääli myös haihtui ja kahvi\njuohtui mieleen.\n\nJa nyt seurasi pitkä yö. He nukkuivat samassa sängyssä, Maija Liisa\nAntin paikalla. Jos vain Anna Liisa vähänkin havahtui, niin oitis kuuli\nhän Maija Liisan puhuvan jotain semmoista, mikä viittasi kahviin päin,\ntai ryki hän ja valitti yskäänsä. Joskus hän sanoi:\n\n\"Mikä tässä tarkenee, kun ihan kylmiltä suin piti sänkyyn vääntäytyä.\"\nToisinaan taas soimasi: \"On sitä muisti, kun ei muista tulitikkuja\npyytää!\" Toisin ajoin taas morkkasi muilla sanoin, vaikka Anna Liisaa\nilmankin rasitti suru.\n\nJa silloin vasta tunsi Anna Liisa, mikä aarre ja turva hänelle oli ollut\nIhalainen. Ensi yötä hän nukkui nyt ilman sitä, vihiltä pääsystä\nlähtien. Kun aamu tuli ja oli noustu, siunaili hän itsekseen:\n\n\"No sen minä vain sanon, että naisen kanssa minä en naimisiin menisi...\nKoko yön nytkin vornotti ja marmatti siinä... Toista se oli Antti\nIhalainen!\"\n\n\n\n\nKAHDEKSAS LUKU\n\n\nJussi Vatanen ja Antti Ihalainen hommailivat paluumatkaa. Kaikki tavarat\noli ostettu. Oli ostettu vihkisormuskin ja muut laitokset, ja tamma oli\naisoissa.\n\nNyt ajaa köröttivät he jo katua pitkin. Istuivat miehet kärrissä\nrinnatusten niin makean näköisinä, että jokaisen vastaan tulijan suun\npituutta jatkui hyväsen äänettömän naurun eli hymyn mitan. Samanne\npäinkin katsoivat aina. He olivat kuin kaksosveljet.\n\nEräässä paikassa puhui Antti:\n\n\"Tässäköhän se. Pakarisen puoti on, kun siihen on oven päälle räntätty\njotta: 'Pakarisen kauppa'?\"\n\n\"Eihän se tässä taida olla. Eikös se siellä Parviaisen luona kaupitse\",\noikaisi häntä Jussi.\n\nSitten ajaa köröttivät he taas jonkun aikaa ääneti, kunnes Antti\nihmetteli:\n\n\"On sitä tässä kylässä tuota taloa!\"\n\n\"Onhan siinä talo poikineen! Kun ne olisi kaikki panna rahaksi ja panna\nyhteen kuormaan rahat, niin tokkohan tammakaan jaksaisi sitä rahakuormaa\nnäpistää\", todisti Jussikin, ja Antti jatkoi kummasteluaan:\n\n\"Tokko vain jaksaisi! Ei ainakaan Muskon mäestä nostaisi sitä kuormaa,\njos ei kärrin perästä mies avittaisi.\"\n\n\"Ei nostaisi... Mutta ei se kuorma nousisi Muskon mäestä Hyvärisenkään\nruunalla!\" myönsi toinen. Antti oli samaa mieltä, vahvistaen:\n\n\"Ei nousisi. Vaan jos pantaisiin pari eteen, niin kyllä sen kuorman\npitäisi kohota, kun ne nyhtäiseisivät niin että selkä olisi suorana,\ntahi sitten paukahtaisi luokki poikki, jos vain ei olisi järin paksusta\ntuomesta tehty.\"\n\n\"Poikki sen pitäisi paukahtaa, vaikka hän olisi miten paksusta\ntuomesta!\" ylpeili siihen Vatanen. Ja taas huudahti Antti ihmeissään;\n\n\"Mitenhän suureksi se tämä Join kaupunki oikein paisuukaan, kun tätä on\njo nytkin kanavalta sinne toiseen laitaan asti...\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nNiin jatkui keskustelu siitä asiasta, kunnes Antin oli pakko sanoa\neräästä kadun lakaisijasta, joka lakaisi katua:\n\n\"Katuako se tuo mies lakaisee?\"\n\nMies kuuli kysymyksen, keskeytti työnsä, käänsi luutansa pystyyn, seisoi\nsen varassa, katseli ja ihmetteli itsekseen:\n\n\"On siinä kaksi aika veljestä... Missähän pitäjässä tuommoisia miekkosia\nkasvaa!\"\n\nEivät he kuulleet, eivätkä tietysti olisi siitä välittäneetkään. He ajaa\nköröttivät eteenpäin. Olivat he jo onnellisesti pääsemässä pois koko\nkaupungistakin. Tulivat jo aivan reunaan, niin että Antin oli taas pakko\nkysyä:\n\n\"Joko tämä kaupunki loppuu?\"\n\nMutta silloin tapahtui asiassa uusi käänne. Hammaslahden Heikki Sikanen\noli ollut päivällä torilla porsaita kaupalla ja häneltä oli karannut\npikkuinen nassu. Se se nyt juosta vilisti katua myöten saparo suorana,\nväliin pysähtyikin, pyöräytti itseään iloisena ja taas livisti katua\npitkin. Tämä porsas teki käänteen koko Vatasen elämässä.\n\nNyt se sattui juoksemaan kadun risteyksessä sen kadun poikki, jota\nmyöten Liperin miehet ajoivat kotipitäjääseensä. Se pysähtyi aivan\nheidän tammansa eteen, röhkäisi iloisesti ja katseli ajajia. Jussi sen\nhuomasi ensiksi ja sanoi Antille:\n\n\"Kah! Potsi!\"\n\nNyt sen huomasi Anttikin ja kummastui:\n\n\"Porsaspahan on! Kenenkähän tuo on?\"\n\nPorsas katseli miehiä ja Jussi pysähdytti hevosensa. Vihdoin neuvoi hän\nAnttia:\n\n\"Mikäs siinä on selvässä asiassa! Ota porsas kiinni, kun sillä ei ole\nomistajaa, niin onhan jotain kotiin viemisiä!\"\n\nMutta Antti epäröi:\n\n\"Jospa se on hyvinkin jonkun?\"\n\n\"Ei se ole kenenkään... Eihän kaupungissa ole kellään sikoja\", vakuutti\nJussi. Samaa uskoi nyt Anttikin, kun hoksasi sen asian Jussin puheesta.\nLähellä seisoi eräs hölmö kaksitoistavuotias poika kädet housuntaskuissa\nja katsella töllisteli Liperin miehiä ihmeissään. Jussi kysyi häneltä:\n\n\"Poika hoi! Kenenkä poika sinä olet?\"\n\n\"Kotilaisen!\" tokaisi poika.\n\n\"Kenenkäs se on tuo porsas?\" jatkoi Jussi.\n\n\"Ei se ole kenenkään!... Se vain muuten juoksentelee\", selitti\ntöllistelijä.\n\nAsia oli sitä myöten selvä. Jussi selitti Ihalaiselle:\n\n\"Ota vain kiinni! Minä tässä pitelen hevosta sillä aikaa... Niin on\nvaikka Anna Kaisalle kaupungista tuliaisia... Perhanan lihava potsi se\nonkin!\"\n\nAlkoi porsasjahti. Antti hapuili otusta käsin kiinni, mutta porsas\npyörähti aina pois, kääntyi taas päin Anttia ja katseli tämän nenää.\nSilloin Jussi neuvoi:\n\n\"Maanittele... Koeta maanittelemalla!\"\n\nAntti koetti nyt pyydellä:\n\n\"Kus ... kus ... kus ... kus!\"\n\nMutta porsas jatkoi samaa menoa ja puhkaili pyörähdellessään: \"Puh!\"\n\n\"Puhkaa vain porsas ja saparoaan heilauttaa, vaan ei antaannu!\" sanoi\npoika, joka katseli jahtia innostuneena.\n\n\"Ei se antaannu\", valitti jo Antti.\n\n\"Puh!\" puhahti taas porsas, ja poika nauroi kädet housuntaskuissa ja\nilmotti:\n\n\"Taas puhahti porsas!\"\n\n\"Ei sitä saa\" uudisti Antti. Jussi neuvoi silloin:\n\n\"Rupea könnällesi!... Ryömi polvillasi, niin se laskee lähelle!\" Antti\nalkoi polvillaan könytä, porsas pyörähteli edessä, poika nauroi ja Antti\nvalitti:\n\n\"Ei sitä paholaista saa!\"\n\nHölmö Kotilaisen poika nauroi katketaksensa. Jussi arveli taas:\n\n\"Kun sinulla olisi, mikä haisisi, niin sitten se tulisi.\"\n\nSilloin Antti nousi, alkoi kävellä ja kussuttaa porsasta perästä\ntulemaan, mutta poikakin todisti:\n\n\"Porsas vain katsoo, eikä tule.\"\n\nViimein suuttui Antti, ryntäsi suin päin porsaan kimppuun ja huudahti:\n\n\"Etkö sinä paholaisen vietävä antaannu!\"\n\n\"Puh!\" vastasi porsas ja lasketteli saparo suorana pakoon, Antin\npainaessa täyttä juoksua jälestä. Kotilaisen poika kipasi perästä ja\nhuusi Pakarisen Veikolle, joka tuli maantieteen laiskanläksyltä:\n\n\"Tule, Veikko, katsomaan, kun porsasta ajetaan!\"\n\nAntti ja porsas panivat parastaan. Kiihtyneenä huusi Jussi:\n\n\"Elä laske lempoa pakoon!... Se on lihava porsas!\"\n\n\"Nyt se halvattu jo meni!\" kuului etäältä Antin suuttunut ääni.\n\n\"Minnekä se meni?\" huusi Jussi kiivastuneena.\n\n\"En minä tiedä, minne se meni... Se meni yhteen herraskartanoon\",\nvalitti Antti.\n\n\"Se meni rehtorin pihaan\", auttoi poika huutaen. Ja Antti pyysi Vatasta:\n\n\"Tule sinäkin apuun!... Ei sitä kehnoa saa yksinään... Tuo säkki, johon\nsitte pannaan peijooni!\"\n\nJussi oli kiihkoissaan, hän hyppäsi alas kärristä, heitti hevosen yksin\nja lähti taistelupaikalle juoksemaan. Porsas tulikin jo kartanolta pois,\nröhkäsi ja lähti hiljaa juosta hynttyyttämään. Miehet ja poika perästä.\nJussi koki neuvoa:\n\n\"Ahdistetaan se johonkin nurkkaan ja sitten otetaan!\"\n\n\"Kus ... kus ... kus!\" maanitteli Antti. Porsas pyöräytti saparoaan ja\npoika riemuitsi. Jussi tuimistui ja ylvästeli:\n\n\"Otetaan se suorastaan juoksemalla, pakana!\"\n\nJa nyt alkoi juoksu. Porsas vilisti katua pitkin saparo ojona ja miehet\nja Kotilaisen poika perästä niin että tukka oli suorana takana. Pojan\nriemu yltyi. Hän juoksi ikenet irvellä ja iloitsi:\n\n\"Voi kun miehen tukka leuhkaa!\"\n\n\"Juokse kovemmin, Antti!... Kussuta vähän juostessasi\", hätäili Jussi.\n\nHe olivat jo kiinni saamaisillansa, kun porsas taas pyörähti\nsairashuoneen pihaan ja eikös miehet hyökänneet suin päin perästä.\nKartanolla alkoi nyt oikea säännöllinen saartaminen. Poika oli saapunut\npaikalle ja Jussi komensi:\n\n\"Tule sinä, Kotilaisen poika, kolmanneksi, niin ahdistetaan se tuonne\naitaa vastaan!\"\n\n\"No!\" lupasi poika, ja nyt alkoi saarto. Jussi huusi Antille:\n\n\"Ahdista sieltä seinän puolelta!... Elä laske sieltä ryökälettä\npois!...\"\n\n\"Se menee!\" valitti Antti.\n\n\"Elä laske!... Juokse eteen!... Potkaise kärsään paholaista, jos\nyrittää!... Poika!... Elä laske vietävää portista pakenemaan!... Hös,\nsenkin halvattu\", reuhasi Jussi liehuen seiväs kädessä.\n\n\"Lyönkö minä tällä seipäällä?\" pyysi jo Antti.\n\n\"Elä lyö!... Otetaan elävänä ja viedään Anna Kaisalle\", epäsi Jussi.\n\n\"Voi kun se pyörähti!\" riemuitsi poika hammasrivejänsä väläytellen.\n\nMutta melu oli häirinnyt vieraita, ja nyt tuli lääkäri paraaseen\nötäkkään, ärjyen:\n\n\"Senkö pahaa elämää te täällä pidätte!... Missä on poliisi!\"\n\nMiehet vähän säpsähtivät viime sanan kuullessaan ja koko mellakka\ntaukosi. Lääkäri tiuskasi uudestaan:\n\n\"Mitä riivatun meteliä tämä tämmöinen on?\"\n\n\"Tuotahan me porsasta vain otimme kiinni\", selitti Jussi viattomana.\nLääkäri näytti uhkaavalta, mutta leppyi, kun kuuli pojan selittävän:\n\n\"Tuo porsas pääsi karkuun ja ne juoksivat perästä sitä kiinni ottamaan!\"\n\n\"Menkää lemmon kattilaan täältä!\" sanoi siihen lääkäri ja lähti antamaan\nlääkkeitä sille Rissasen emännälle.\n\nSen pahemmitta selvisivät siitä. Porsas oli taas päässyt kadulle ja\nkävellä nossutteli rauhallisena. Jussi silloin vihjasi hiljaa:\n\n\"Hiivitään varpaillaan ja temmaistaan saparosta kiinni!\"\n\nJa niin he yrittivät käyttää salajuonta. He lähestyivät porsasta... Jo\noli se käden ylettyvillä. Nyt...\n\nJa silloin molemmat miehet ryntäsivät yht'aikaa. Mutta porsas livahtikin\ntaas käsistä, vinkasi vain kerran ja poika oli revetä naurunsa\nremakkaan.\n\n\"Nyt jos olisi Pakarisen Veikko nähnyt, kun ne menivät nenälleen!\"\n\nPääsivät siitä miehet ylös, pyyhkivät hikeänsä ja Antti päivitteli:\n\n\"Eto elävä! Minkälaisen lämpimän antaa.\"\n\n\"No ei luulisi! Nyrkin kokoinen para, vaan osaapas juoksuttaa\", myönsi\nJussikin, puisteli housujaan mullasta ja kehotti Anttiakin siisteyteen:\n\n\"Puistele sinäkin multaa housuistasi!\"\n\nLepohetken perästä alkoi uusi ajo. Poika selitti porsasta katsellen:\n\n\"Se tonkii nyt tuossa multaa kärsällään.\"\n\nHe lähestyivät varovasti, jottei porsas huomaisi, ja aikoivat taas\nyrittää äkkihyökkäystä, kun pääsisivät sopivan välimatkan päähän. Mutta\nrynnäkkö ei onnistunut nytkään. Pois livahti porsas ja alkoi painaa\nsuoraan keskikatua myöten. Silloin Jussi päätti, että nyt pannaan kova\nkovaa vastaan, ja Antti sanoi:\n\n\"Nyt ei hellitetä, vaikka olisi perhana!\"\n\nJa parastaan he nyt panivatkin koko joukko. Poikakin viiletti katua\npitkin niin että pää oli taa päin kenossa ja silmät muljollaan, ja töin\ntuskin sai hän vastaan tulevalle Koponen pojalle huudetuksi:\n\n\"Katso, Armas, kun otetaan porsasta kiinni!\"\n\nMutta taas, juuri kun oltiin kiinni saamaisillaan, vinkasi porsas ja\nlivahti aidan raosta erään talon pihaan! Neuvottomina siinä seisoivat\nmiehet hiki hatussa, ja Jussi jo sadatteli:\n\n\"No voi perhana sentään!... Juuri kun piti saada kiinni, niin meni! Voi\ntuota halvattua!\"\n\n\"No löysipäs se reiänkin, en paremmin sano!\" kirosi jo Antti\nsuutuksissaan. Jussi todisti:\n\n\"Ei sitä enää uskalla mennä pihaan. Jos taas sattuu äksyjä ihmisiä, niin\nvoivat hyvinkin vielä huutaa poliisille!\"\n\nSamaa mieltä oli Anttikin, sillä äkäinen lääkäri ja putka olivat vielä\ntuoreessa muistossa. Mutta toisella puolen oli porsas, eikä tehnyt mieli\nsiitäkään erota. Jussi jo käski:\n\n\"Tirkistä siitä reiästä, kenen talo se on?\"\n\nAntti rupesi köntälleen maahan, kurkisti lankkuaidan alla olevasta\nraosta kartanolle ja sanoi:\n\n\"Siellä se on!\"\n\nMiehiä alkoi harmittaa ja suututtaa. Jussi kiukutteli:\n\n\"Senkö täyteistä ne tuohon aitaan tuonkin reiän ovat tehneet ... hyvään\nlauta-aitaan!\"\n\nSitä ei Anttikaan käsittänyt. Hän valitti:\n\n\"Oli se lihava potsi; kun ei olisi ollut tuota reikää...\"\n\nNyt Jussi raapi päätään. Arveli mennä pihaan, mutta se äkäinen herra\nkammotti. Hän jo kysyi pojalta:\n\n\"Tiedätkö sinä, Kotilaisen poika, kenen talo tämä on?\"\n\n\"En minä tiedä... Vaan ei siellä ole sitä tohtoria, joka siellä\nlasareetin pihalla oli\", selitti poika, ja Jussi rohkaistui:\n\n\"No sitten mennään!\"\n\nSilloin alkoi vielä ankarampi ajo kuin ennen. Jussikin jo sanoi:\n\n\"Jos ei siinä muu auta, niin annetaan seipäällä kärsään, jotta töllöää\nsiihen paikkaan.\"\n\nNousi huuto ja rymäkkä. Seipäät heiluivat ilmassa. Näytti aivan\nkamalalta. Jussi liehui seiväs kädessä ja huusi:\n\n\"Hös vaivattu!... Ahdistetaan se tuonne tallin tahi sontatunkion taa ja\nsiellä hypätään kehnon niskaan!... Hös pahennus!... Elä laske, poika\nsinne! Potkaise kärsään!... Hös ryökäle!\"\n\nJa siinä kiireessä sieppasi hän täyden vesiämpärin, paiskasi sen\nporsasta kohti ja kaatui itsekin huutaessaan:\n\n\"Elä laske, Ihalainen, sitä reikään! Lyö seipäällä, jos yrittää!\"\n\n\"Jospa se menee!\" huusi Antti vastaan. Jussi yltyi:\n\n\"Vaikka tapa silloin koko para!\"\n\nSiitä nousi nyt ihan julma sota. Joskus menivät miehet kiireessä\nkuperkeikkaa. Porsas vingahteli. Poika säesti huutoa naurullaan, ja\nylisteli milloin porsaan saparoa, milloin miesten kuperkeikkoja.\n\nMutta nielun parhaillaan ollessa kuului hätäytynyt naisen huuto:\n\n\"Mitä rosvoja te olette, kun vieraalla kartanolla tappelette? Poliisia\nminä huudan, jos ette asetu ja ole ihmisiksi.\"\n\nHätkähtivät sitä miehet, varsinkin Jussi. Seipäät laskeutuivat alas ja\nhämmästynyt nainen siunaili:\n\n\"Ka! Herra siunatkoon! Jussi Vatanenhan se on Liperistä ja Ihalaisen\nAntti... Ja minä kun arvelin, että mitä ihmeen kummituksia ne ovat, kun\ntuommoisen elämän nostivat keskellä parasta kaupunkia?\"\n\nSilloin tunsivat miehetkin puhujan ja Antti sanoi hänelle:\n\n\"Ka!... Eikö se ole se entinen Kaisa Karhutar, se joka meni naimisiin\nsen Petrovaaran Makkosen kanssa!\"\n\n\"Kaisahan se on!\" myönsi siihen Jussi, ja selitti:\n\n\"Sattui tuo porsaan pahuus pääsemään säkistä karkuun ja siinä on ollut\najamista... Kotoa tuotu porsas, niin se vierastaa näin kaupunkipaikoissa\nomaakin väkeä!\"\n\nSilloin Kaisa nouti leipää, murensi sen porsaalle, ja kun porsas tuli\nsyömään, niin sieppasi sen syliinsä, lennätti Jussille ja kysyi:\n\n\"Onko se oikein oman sian porsaita?\"\n\n\"On... Se on sen suuren imisän sian porsaita, niin arveltiin kotoa\nlähtiessä, että ottaa hänet mukaansa, jos hyvinkin sattuu halukkaita\nostajia, jotka tarvitsevat porsasta\", selitti Jussi sitoen säkin suuta\nkiinni. Antti huomasi silloin tarpeelliseksi kysyä Kaisalta:\n\n\"Täällä Joillako se Kaisa nyt on?\"\n\n\"Täällähän minä. Tämä on minun oma talo rähjäni tässä... Eikö sitä jouda\nsisällä pistäytymään?\" puhui Kaisa. Jussi oli siihen erittäin halukas.\nHän viskasi porsassäkin olalleen ja sanoi Antille:\n\n\"Ka, joudetaanhan me tästä vielä poikkeamaan Kaisan luo.\"\n\nHe lähtivät porsainensa Kaisan vieraiksi.\n\n\n\n\nYHDEKSÄS LUKU\n\n\nKaisalla sattuikin onneksi juuri olemaan pannu tulella, kun liperiläiset\nsaapuivat. Hän alkoi selvitellä olojaan:\n\n\"Minulla on tässä omissa hoteissa ainoastaan tämä keittiö ja kammari,\nmutta kammarissa asuu se Pekka Kankkunen eukkoineen loisina, niin ei jää\nitselle muuta kuin tämä keittiö... Mutta tuleepa tuota tässäkin toimeen,\nherran kiitos!... Kas tuota pannua, kun jo kuohuu. Se Kankkusen eukko on\npannut suotta aikojaan noin paljon puita hellan uuniin...\"\n\nHän pyörähti hakemaan kahvimaitoa, ja tultuaan jatkoi:\n\n\"Täällä Joilla kun tuo maitokin kallistuu, niin että ei häntä enää\npienemmät eläjät jaksa ostaa muuta kuin hutun silmäksi... Montako\nlypsävää lehmää sillä Vatasella nyt on?\"\n\n\"Viisitoistahan niitä on yksitellen lukien\", urahti Jussi. Kaisa antoi\ntaas tulla kuin rallia:\n\n\"Vai viisitoista siinä Jussin talossa nyt elätetään! Onhan siinä talossa\nhyvät nurmet. Niitäkin luhtaniittyjä onhan siinä ihan sinne suutari\nTolvasen mökille asti... Eikö tuo kahvi jo liene kystä... Tässä\narvelinkin, jotta tuleekohan nyt Liperistä vieraita, kun suuta syyhytti\nja tuo Kankkusen kissakin pesi silmiään, niin pistin tuossa jo pannun\nvalmiiksi tulelle ja aattelin, että vähemmänpä häntä on sitten enää\npuuhaa vieraiden aikana... Ja yhäkö se Petrovaaran ukko Voutilainen vain\nelää?\"\n\n\"Eläähän se vielä ja ketterä ukkohan se onkin\", myönnytti Jussi ja Antti\nvahvisti:\n\n\"Ketterähän se on vielä ukko... Vielähän se kehuu rukiisen leivän ja\npytyllisen kirnumaitoa syövänsä yhdellä verolla, jos vain niikseen\ntulee.\"\n\nKaisa hompsuutti taas ja selitti:\n\n\"Illalla jäivät nuo kahvikupitkin pesemättä. Kun tässä yksinään asuu,\nniin mitäpä heistä viitsii kuurata... Ja tuosta yhdestä kupista on näet\nripakin jo katkennut! Onkohan se Kankkusen eukko sen katkaissut!\" Hän\nselvitteli kahvia ja kysyi:\n\n\"Vai yhä se vain ukko Voutilainen jaksaa!... Ja siinäkö se vain\nkonnullaan elää?\"\n\n\"Siinähän se.\"\n\n\"Ka mikäs hänellä on siinä eläessä!\" tokaisi Kaisa, jatkaen: \"Se\nMakkosen suku se on tainnut sieltä Petrovaarasta kokonaan jo hävitä, kun\ntämä minunkin miesvainajani kuoli...\"\n\n\"Vai kuoli se jo Kaisan miesvainaja!... Niitähän se oli sekin\nPetrovaaran Makkosia... Eikös se ollut sen entisen Ökä-Antin poikia se\nKaisan Makkonen?\" ihmetteli Antti Kaisan miehen kuolemista, ja Kaisa\nmyönsi:\n\n\"Niitä se oli sen Antti Makkosen perillisiä Makkos-vainaja, ja saihan se\nsieltä taisi niitä ukon perujakin, joilla sitten tämä talorähjä tähän\nostettiin... Se Jussi Makkonen kun kuoli, niin se pesä näet jaettiin\nsitten Antin ja tämän minun Makkosen kesken, vaikka eikö tuo liene Antti\nsiitä enempää osaa kähveltänyt, kun se tämä Makkos-vainaja oli semmoinen\nsiivoluontoinen mies, että ei se ruvennut käräjöissä rettelöimään\nkenenkään kanssa.\"\n\nJussi oli kumartunut polviensa varaan ja kuunteli miettivän näköisenä\nlattiaan katsoen ja ajatellen: \"Vai jo se Makkonen on kuollut!\"\n\nSitä hän ajatteli vakavasti. Vanha rakkaus iti. Hän jo huomautti:\n\n\"Vai on tämä Kaisan oma talo niillä ukko Makkosen peruilla ostettu!\"\n\n\"Onhan tämä. Vaikka paljonkos näistä tämmöisistä rähjistä on iloa, kun\nei ole pois antaa muuta kuin yksi kahden huoneen kortteeri. Mutta onhan\nsen verran, että on oma hökkeli missä asuu, niin että ei tarvitse toisen\nluvan nurkassa loisina vetelehtiä... Siinä olisi nyt sitä kahvin\ntapaista! Juo sinä Ihalainen tuosta rivattomasta kupista! Vatanen ottaa\nsen ripaniekan.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nAlettiin hörppiä kahvia. Jussi mietti yhä sitä ihmeellistä asiaa, että\nKaisan mies oli kuollut eikä siitä ollut sinne Liperiin mitään kuulunut.\nKun hän oli paraillaan vetämässä aimo siemausta kahvia suuhunsa, katsoa\nmuljautti hän jo salavihkaa, ikäänkuin teevadin reunan takaa, Kaisaan,\nhuomatakseen, oliko se Kaisa vielä entisen näköinen. Ja eipä tuo\nnäyttänyt paljoa muuttuneen. Kun hän oli yhden teevadillisen ryypännyt,\nihmetteli hän toista täyttäessään:\n\n\"Vai kuoli se Kaisan miesvainaja!\"\n\nKaisa huokasi syvään ja vakuutti:\n\n\"Siellä on Herransa edessä Makkos-vainaja tekemässä tiliä ajallisesta\nvaelluksestansa täällä maan päällä. Ja tottapahan se oli hänellekin\nsallittu, että ei saanut ikäänsä elää... Ja mitäpä tuosta liiallisesta\nelämästä sitte onkaan! Enemmän vain tulee syntiä tehdyksi ja enemmän on\nsitten tuomiolle tullessa vastaamista!\"\n\nHän kuivasi esiliinallaan silmästänsä kyyneleen ja käänsi äkkiä puheen\nihmetellen:\n\n\"Olikohan se kahvi selvinnytkään kunnolleen, kun siihen kupin pohjaan on\nporoja jäänyt... Vaan poroistahan se rahakin maksetaan. Niin se\nMakkos-vainajakin aina sanoi, eikä se ollut siitä suustaan niin\nronkelinen kuin monet muut ovat. Kyllä sille olisi poroinenkin kahvi\nkelvannut...\"\n\n\"Eihän se Makkosen suku yleensäkään ole ronkelista siinä syömisen\nasiassa\", vakuutti Antti. Kaisa siitä kehumisesta heltyi Makkosta\nkohtaan ja alkoi kiitellä:\n\n\"Ei se turhaa virnistellyt ruualle, kun sen eteen pääsi, eikä se\nnenäänsä nyrpistellyt, jos olisi sattunut huttukattila pohjaan\npalamaan... Herra häntä siunatkoon Makkosta siellä tulevassa\nelämässä!... Ota nyt siitä, Vatanen, ja Ihalainen, toinen kuppi sitä\nkahvia!... Ei tullut ostetuksi vehnäsiä, mutta kuka sitä nyt osasi\najatella, että Liperistä asti tulee vieraita.\"\n\nHän työnsi sokerikuppia Jussin eteen ja kehotti:\n\n\"Ota nyt, Vatanen, sokeria ettähän tuntuu! Hyvästikö se Ihalaisen Anna\nLiisa jaksaa?\"\n\n\"Siinähän se menee. Vaikka vanhuushan se tahtoo siellä Liperissä kaikkia\nihmisiä vaivata ja olla vastuksena\", selitti Antti. Jussi veti kahvia\nsuuhunsa ja puraistuaan sokeria kysyi, sokeri hampaiden välissä:\n\n\"Mihinkä tautiin se tämä Makkonen kuoli?\"\n\n\"Eikö tuo liene ollut vain semmoista tavallista kuoleman tautia, kun se\npoti kolme kuukautta tilan omana, vaikka kävihän sitä tohtorikin\nkatsomassa... Lopulta sitten jo alkoi vain heikota ja ihan viimeiseksi\nsitten kuoli\", antoi Kaisa tulla, ja Antti piti asiaan kuuluvana\nihmetellä:\n\n\"Vai viimeiseksi hän sitten vasta kuoli! Yölläkö tuo kuoli, vai sattuiko\nolemaan päiväinen aika?\"\n\n\"Ei se ollut oikein kumpainenkaan. Se oli paremmin aamuhämärää, kun\npesijä tuli. Vaikka johan se Makkonen oli kuollut ennen kuin pesijä\nennätti tullakaan. Kasurisen Susohan sen pesi.\"\n\n\"Vai Suso sen pesi!... Onko se Suso täältä näiltä paikoin kotoisin?\"\ntarttui siihen Antti, ja Kaisa sanoi Suson olevan Kiihtelysvaarasta.\n\n\"Sitähän minäkin, että Kiihtelyksestä se on!\" myönsi Antti. Jussi taas\npuolestaan mietti yhä vain sitä samaa kummallista sattumaa, että hän ja\nKaisa osuivat olemaan leskinä nyt samaan aikaan. Siitä johtui taas\nmieleen toisia ajatuksia. Hän tiedusti:\n\n\"Taitaa se tämmöinen talo olla hyvinkin kallis ostaessa?\"\n\nEi Kaisa olisi arvannut oikein pitää nyt hintoja korkealla, ja sanoi\nvain:\n\n\"Eihän nämä tämmöiset köyhän talot kalliita ole niin kuin noiden\nrikkaiden Parviaisten ja muiden talot. Liekkö se Makkonen maksanut tästä\nkolmeakaan tuhatta enempää... Vaan sanovathan ne, että tästä tulisi\nkallis talo, jos rakentaisi ja korjuuttaisi.\"\n\n\"Vai tulisi rakentamalla kallis!\" yhtyi puheeseen Antti. Jussi vertaili\ntalon hintaa Hyvärisen tytön myötäjäisiin. Jo kysyi hän Kaisalta:\n\n\"Milloinka se tämä Makkonen kuoli?\"\n\n\"Johan siitä on Mikkelin jälkiviikosta toinen vuosi menemässä. Se kuoli\nsamaan aikaan kuin Jussi Väänäsen isä ukko sieltä Kiihtelysvaarasta!\"\n\nHän pyyhki pankon ja kysyi:\n\n\"Yhäkö se on tämä Vatanen yhtä iloisen luontoinen kuin ennenkin?\"\n\nJussi ei nyt vastannut. Mutta Antti muisti Jussin vanhan rakkauden,\nvertasi jo Kaisaa Hyvärisen tyttöön ja vastasi:\n\n\"Eihän tätä Jussia ole surut painaneet. Ja mitäpä hän saisikaan\nsurtavakseen, kun on miehellä talo semmoinen, että siinä ovat pitäjän\nparaat heinämaatkin ... varsinkin mitä luhtaniittyihin tulee.\"\n\nJussi taas oli sillä aikaa ajatellut toista asiaa ja kysyi nyt:\n\n\"Vai jo siitä on toista vuotta Makkos-vainajan kuolemasta! Kyllä kai se\non täällä Joillakin sama laki kuin Liperissäkin, jotta vaimonpuoletkin\npääsevät jo vuoden päästä toisille kuuluutuksille, jos vain itse sitä\nhaluavat?\"\n\n\"Eipä tuota ole tullut perätyksi, kun ei tässä ole ollut mitään\naikomuksiakaan. Vaikka eikö tuo liene sama laki täälläkin, kun täällä on\nkerran Liperistä tullut pappikin?\" selitti Kaisa, ja Jussi yhtyi:\n\n\"Samahan se sitten on. Vai Liperistä täällä on pappikin! Onkohan tuo sen\nentisen hyväsaarnaisen rovastin poikia?\"\n\n\"Niitäköhän lienee vai lieneekö sitten sen kappalaisen, sen vanhan\nTujuliinin poikia. Anteliiniksi ne sitä sanovat sukunimeltään\", tuli\nKaisalta, ja nyt vahvisti Antti:\n\n\"Tujuliinin poikiahan se sitten on, sillä eihän sillä rovastilla ollut\nsen nimisiä lapsia, vaikka sillä oli niitä yhtä vaille tusina.\"\n\n\"Tujuliininhan se on. Eikö tuo lienekin se Tujuliinin Kasperi, josta ne\nyhteen aikaan eivät sanoneet tulleen mitään\", myönsi Vatanen siihen.\n\nPuhuttiin muista vähemmän tärkeistä asioista. Jussissa oli alkanut kyteä\nvanha rakkaus yhä kovemmin; hän pelkäsi jo, että jos se Antti nyt taas\nennen aikojaan puhui siitä Hyvärisen tytön asiasta. Alkoi jo vähän\nsuuttuakin siitä Antille, mutta ei löytänyt muuta sopivaa keinoa\nilmottaaksensa närkästystään, ja varottaaksensa samalla, kuin että\nsanoi:\n\n\"Onkin tässä tullut jo kaikki asiat puhutuksi. Vaikka eihän se miehille\noikein sopisi semmoinen kielen kantaminen. Se Sormusen Pekkakin on siitä\npäässyt ihan akkojen kirjoihin, kun ei malta sitä suukomentoaan pitää\nkurissa, vaan meni senkin Kakriaisen Mikon ja Hentusen tytön naimisista\nennen aikojaan hölöttämään, kun sattui olemaan puhemiehenä, ja sillä\ntavalla sai aikaan, että Kakriainen ei päässytkään enää perääntymään,\nkun se Kososen tyttö, johon Mikko aikoi Hentusen tytön vaihtaa, sai näet\nsen kautta asiasta perää eikä enää huolinut Mikosta.\"\n\nSitä sanoessaan hän muljautti Anttiin pariinkin kertaan, huomauttaakseen\nja nähdäkseen, älyääköhän se Antti. Mutta Antti oikeastaan oli älynnyt\nasian heti kun Jussi kysyi Kaisan talon hintaa ja sitten sitä leskiajan\npituutta. Nyt hän varmistui asiasta ja alkoi auttaa Jussia, arvellen sen\nkuuluvan hänelle, hän kun kerran oli puhemies. Hän jo kysyi:\n\n\"Vai ei ole Kaisa vielä aikonut mitään, vaikka Makkos-vainaja kuoli jo\nviime syksynä Mikkelin alusviikolla!\"\n\nKaisa alkoi silloin lasketella:\n\n\"Kukapa niistä köyhistä huolisikaan, vaikka itse aikoisikin... Eikä se\nmeidän suku ole ollut milloinkaan niin hätäistä ja kiireellistä, että ei\nole oikein ehtinyt entisen elävistä sänkyä puhdistaa, kun jo toisen\nottaa. Sekin Sohvi Karhutar, olihan se Ruukin Pekka Sahasen jälkeen\nkuusi vuotta leskenä, ennen kuin meni sille Uudenkylän Suhoselle, jonka\nkanssa se sitten oli yhdessä Suhosen kuolemaan asti... Ja sekin Loviisa,\nsen Jussi Karhun tyttö... Vastahan sekin meni näet Könösen Antille, kun\noli ollut Miinalaisen leskenä seitsemän vuotta... Se on koko tämä Karhun\nsuku ollut aina semmoista ajattelevaa ja vakavaa sukua...\"\n\nOmaa vakavuuttaan ajatellen hän pyöräytti asian:\n\n\"Vaikka eipä ne kaikki malttaisi niin tarkkaan leskensänkyään maata...\nSekin Mulon Massisen leski oli jo toisen kelkassa, ennen kuin vielä oli\nehtinyt ottaa selvää Massisen kaikista lapsistakaan, montako niitä jäi.\"\n\nJussia miellytti Kaisan vakavuus, jota vielä vahvisti Antti sanoen:\n\n\"Vakavamielistä sukuahan se on se Karhun sukukunta aikoinaan ollut...\nMöröksihän ne sitä Pekka Karhua sanoivatkin, ja sen Mikko Karhun tyttöä\nhaukuttiin Kontioksi.\"\n\nMutta liialliselta hänestä kumminkin tuntui semmoinen vakavuus, jos\nKaisa päättäisi muun Karhun suvun esimerkkiä seuraten pitää sänkyään\nleskensänkynä kuusin vuosin. Jussin asiaa ajatellen ja ajaen hän sen\nvuoksi huomautti:\n\n\"Vaikka kyllähän se ravakka vaimoihminen, niin kuin Kaisakin on,\nennättää yhden leskensängyn loppuun maata vähemmässäkin ajassa kuin\nkuudessa vuodessa!\"\n\n\"Ennättää!\" kiirehti Jussikin, ja lisäsi vielä:\n\n\"Liiallista ylellisyyttähän onkin pitää sänkyään puolillaan niin\nkauvan.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nMiehet katsahtivat toisiinsa hyvässä ymmärtämyksessä ja Antti jo iski\nsilmääkin. Mutta Kaisa ei tahtonut sukunsa ansioita puolustamatta\njättää, ja hän pani vastaan selittäen:\n\n\"No, parempi on sentään pitää sänkyään puolillaan muutama liikeneväkin\nvuosi, kuin koota se ihan kukkuralleen niinkuin se Rissasenkin akka oli\ntehnyt ... vaikka hänellä oli omakin mies. Lopulta sitte oma ukko jo sai\ntietää, ja tietäähän sen mikä loppu semmoisesta elämästä tulee. Mutta\ntässä Karhun sukukunnassa on aina eletty ihmisiksi.\"\n\nSen todisti Anttikin, murahtaen:\n\n\"Niin on eletty. Niin on ollut siinä suvussa sänky aina tasapää kuin\nryyhäpuulla pyyhkäisty jyväkappa: ei ole ollut liikoja, jos ei vajaakaan\nlie ollut.\"\n\nJussiakin miellytti, että koko Karhun suku oli niin vakavamielistä\nväkeä, ja Kaisakin mielistyi kehumisesta. Tarjosi jo kolmannet kupit\nkahvia ja kainosteli nyt itseään, puhuen:\n\n\"Ka mitäpä häntä ihminen tarvitsee turhaa huikennella ja huvitella.\nPääsee tuota vähemmälläkin synnin teolla maan rakoon, niin kuin\nMakkos-vainajakin pääsi... Ottaisitte siitä nyt kolmannet kupit\nlämpimiksenne!\"\n\n\"Olisipa tuo jo entinenkin välttänyt\", vastusteli Jussi, ja Antti taas\npuolestaan jatkoi muuta puhetta, myöntäen:\n\n\"Pääseehän sitä maan rakoon, vaikka ei yhtään huikentelisi. Eikä se tämä\nKaisa huikennellut nuoruudessaankaan, kun vielä siellä\nLiperintaipaleella tyttönä oli.\"\n\n\"Vakavahan tämä Kaisa oli jo silloinkin\", kiitteli Jussikin sokeria\npuraistessaan.\n\n\"Ka, ota nyt Ihalainenkin sitä kahvivettä!\" kehotti Kaisa hyvillä\nmielin.\n\nOli jo puhuttu monet mutkat ja päästy lähelle asian ydintä, kun Kaisa\noli tehdä turhaksi kaikki entiset vaivat, kääntäen äkkiä puheen\ntoisaalle. Kysyi näet yht'äkkiä:\n\n\"Vartavastenko se Ihalainen ja Vatanen tulivat sitä porsasta kaupalle?\"\n\nJussi pelkäsi, että nyt se Antti lopultakin pilaa asian ja sanoo, että\noli sitä muutakin asiaa, ja sillä tavalla antaa ilmi Hyvärisen tytön.\nSitä estääkseen, Anttia ja koko asiaa jotenkin hämmentääkseen, alkoi hän\nniistää turistella nenäänsä, kun ei itsekään keksinyt mitä vastata niin\näkkinäiseen kysymykseen.\n\nMutta Antti osottautuikin oikeaksi puhemieheksi. Hän vastasi\nvarmuudella:\n\n\"Sitähän me läksimme tuomaan tarjolle, kun niitä tällä Vatasella on\nliikenemään asti ja toisiahan ne siat siellä maalla vain porsivat.\"\n\n\"Vai vartavasten porsasta tuomaan!\"\n\n\"Vartavasten... Vaikka ajateltiin samalla, että jos sattuu, niin\nkysytään samalla, asuuko se vielä Joilla se Makkosen leski, niin olisi\nkäyty kysymässä, jotta milloin se Makkonen kuoli, kun ei sen kuolemasta\nole sinne Liperiin mitään kuulunut\", lisäsi Antti, yrittäen vielä päästä\ntakaisin asiaan kiinni.\n\nNyt oli Jussi kiitollinen Antille. Tosin molemmat miehet soimailivat\nsydämissään Kaisaa, se kun noin joutavalla kysymyksellä oli taas saanut\naikaan, että kierros oli alettava alusta. Ei tahtonut enää keksiä mistä\nalkaa. Asian vaikeutta ajatellen otti Antti vertauksen, sanoen ikäänkuin\nitsekseen:\n\n\"Kyllä siinä näkyy olevan työtä ennen kuin saa porsaan kierrokseen ja\nsiitä säkkiin.\"\n\nMutta eihän Kaisa mistä tiennyt, että siinä oli vertaus. Hän käsitti\nsiinä olevan paljaan äskeisen porsaskysymyksen puheena, ja neuvoi:\n\n\"Kyllähän siinä on työtä, jos tuhmasti ottaa kiinni... Vaan kun ottaa\nsyöttiä ja osaa viisaasti maanitella ja keplutella, niin kyllä\nviisaankin porsaan säkkiin saa.\"\n\nSiinä tuntui olevan neuvoa ja ennustusta. Molemmat miehet olivat varmat\nsiitä, että Kaisa ylpeilee ja jo tahtoo sanoa, ettei niitä\nkaupunkitalojen omistajia niin vain väkirynnäköllä viedä. Miettiviksi\nkävivät miehet. Kaisa heidän mielestään vielä ikäänkuin muka ilkkui,\nsanoessaan:\n\n\"Niinhän minä neuvoin Tikkalanvaaran Holopaistakin, kun siltä pääsi\nhärkä karkuun, että ota kauroja vakkaan ja pyydä sillä ja helisytä jyviä\nvakassa, niin kyllä se tulee. Ja sillä lailla se Holopainen saikin\nhärkänsä taas nuoraan ja möi sille lihakauppias Kinnuselle, joka osti\nSimo Tuunaisen talon.\"\n\nSilloin luulivat molemmat miehet Kaisan tarkottavan, ettei se\nkaupunkilainen, varsinkaan oman talon omistaja, lähde yhden Jussi\nVatasen taloon, vaikka hänessä olisi kuinka hyvät heinämaat, vaan että\nparempi jyvävakka siihen tarvitaan, jos mieli houkutella. Asia synkkeni\nnyt kerrassaan ja Antti jo sanoi:\n\n\"Mistäpä sitä aina jokaiselle semmoinen jyvävakka riittää, ja varsinkin\nnäin kaupunkireisulla sattuu käsille!\"\n\nJa toivottomaksi kävi homma, kun Kaisa Antin puheeseen myönsi:\n\n\"Eihän sitä aina satu jokaisella jyvävakkaa olemaan... Mutta parempi on\nantaa silloin porsaan juosta yksinään, kuin ruveta sitä väkivallalla\nkiinni saamaan. Aikansa se kun juoksee, niin tottapahan väsyy ja menee\njonkun taloon.\"\n\nSe oli kuin lopullinen neuvo pysyä erillään Kaisasta. Niin tuntui Jussin\nmielestä. Hän jo käänsikin puheen kokonaan toiseen asiaan, kysyen:\n\n\"Paljonkohan sitte Kinnunen maksoi siitä Tikkalan Holopaisen härästä?\"\n\n\"Toista sataa markkaahan se taisi maksaa. Ja nahkan sai vielä Holopainen\nitse ja vei sen Haarasen karvariverstaan piiskattavaksi... Ja tulihan\nsiitä ruojasta hyviä pieksunpohjia selkänahasta, ja liepeistä sai\nruojuita ja kaustonahkoja.\"\n\nAntistakin tuntui, että asia oli toivoton, ja hän yhtyi puheeseen\nkysyen:\n\n\"Oliko se sarvipää härkä?\"\n\n\"Mulipää se oli, punaisen kirjava väriltään. Isonlainen härän\njurtikkahan se muutoin oli\", ilmotti Kaisa.\n\n\"Olikohan monivuotinen jo?\"\n\n\"Niinkö se Holopaisen härkä?\"\n\n\"Niin.\"\n\n\"Mitenkäs se olikaan?... No, herra siunatkoon! Jäiköhän se ikä minulta\nkysymättä, kun se nyt ei tule päähän!... Kyllä kai se unohtui kysymättä!\nJa kas kun se Holopainen ei itsekään huomannut siitä puhua, vaikka se\ntässä istui ja joi kahviakin... Mutta eiköhän tuo lihakauppias Kinnunen\nsattuisi sitä muistamaan; se asuu siinä Liperiin menevän kadun varrella,\nniin että Liperiin mennessä ei tule väärää, jos pistäytyy kysymässä. Ja\nse Kinnunen on hyvin höyli mies. Kyllä se sanoo, kun vain sanotte, jotta\nse Makkosen leski neuvoi tulemaan.\"\n\nMasentuneet olivat miehet. Jussissa herännyt vanha rakkaus oli niin\nalkuunsa tukahdutettu. Kyynäspäät polvien nojassa hän imi piippuansa,\nkatsoi lattiaan ja jo huokasi lopulta:\n\n\"Olisi tässä aika lähteä jo kotiin päin.\"\n\n\"Eihän tässä nyt vielä mihin ole kiirettä. Ennättäähän tuonne nyt\nLiperiin, vaikka myöhemminkin lähtee!\" esteli Kaisa.\n\nMutta Jussista se estely tuntui ivailulta. Mielenkarvaus sen vaikutti.\nHän ajatteli: \"Se tahtoo tuolla sanoa, että ennättää tuota moiseen\nlystiin, kuin mikä se Liperikin on, mokomakin likaluoso, koko pitäjäs.\"\nHän luuli Kaisan siten ylpeilevän kaupunkilaisuudellaan, loukkautui ja\nalkoi juonitella, sanoen:\n\n\"Ka kotiinsapa sen pitää köyhänkin rientää, kun ei kannata näin\nkaupunkipaikoissa asua ja taloja ostaa.\"\n\nKaisasta se oli viisaasti sanottu. Hän ihastui Vataseen ja myönsi:\n\n\"Kotihan se on aina koti köyhälläkin. Sinne se vain vetää, olipahan\nihminen sitten ylhäinen tai alhainen. Ei se sillä väliä pidä!\"\n\nJussia sisutti yhä enemmän. Hän sylkäsi, kumartui alemma ja juonitteli\nvastaan, pistäen:\n\n\"Ka pitäähän niitä olla alhaisiakin maailmassa, sillä eivät suinkaan ne\nmuuten ylhäisetkään kaupungissa herrastelisi ja ylpeilisi, ja katsoisi\nylen tätä alempaa kansaa.\"\n\nHerra isä, miten viisaasti se Vatanen tuntui nyt puhuvan! Kaisa oli\nhänen kanssaan aivan samaa mieltä. Hän myönsi:\n\n\"Tottapa juuri sen tähden niin on laitettukin alussa, että pitää olla\nalhaisempiakin, jotta voisivat toiset ihmisiksi elää, jottei heidän\ntarvitsisi tuolla sateessa ja kylmässä puutosta kärsiä ja nähdä nälkää\nja värjötellä.\"\n\n\"Se pistelee ... se pistelee, että jos hän tulisi minulle akaksi, niin\npitäisi sateisellakin ilmalla lähteä esimerkiksi niittämään, tahi\npakkasella viemään lehmille vettä\", ajatteli Jussi, ja juonitteli yhä\nkatkerampana, pistäen hänkin, jopa kehaisten:\n\n\"Tottapa se on niin laitettu... Vaikka eletäänhän sitä Liperissäkin ja\nomaa leipää syödäänkin, eikä tarvitse maidonkaan kalleuden tautta maidon\npuutetta kärsiä, kun omat lehmät lypsävät minkä vain nännistä kehtaa\nvetää. Rainnoittain vain kannetaan rieskamaitoa maitokammariin\npiimimään.\"\n\nAivan heltyi Kaisan mieli, kun kuuli Liperiä noin kehuttavan. Hän oli\nnyt kuin muukalainen vieraalla maalla, ja Liperin maitopytyt juohtuivat\nmieleen. \"Onnellisia ne, jotka siellä saavat asua ikänsä!\" huokasi hän\nitsekseen, ja ääneensä hän sanoi:\n\n\"Ihmisiähän siellä Liperissäkin elää, ja mikäs siellä on eläessä\nsemmoisessa pitäjässä!\"\n\nSe vielä puuttui: Kaisa tahtoi viitata, ettei hän muka liperiläisiäkään\nniin ylenkatso, ettei pitäisi niitä ihmisinä. Jussin mitta oli täysi.\nVanha rakkauskin unohtui. Hän kerskasi pistäen:\n\n\"No ei ole meidänkään matkassa, tämän Ihalaisen kanssa, yhtään Liperistä\ntullutta porsasta, vaan ihmisiä olemme vielä molemmat, vaikka olemmekin\nikämme Liperintaipaleella eläneet ja omaa kontua viljelleet. Eikä ole\ntarvinnut vielä kirnumaitoa tuoreeltaan suoraan kirnusta juoda, vaan on\nollut vara hapattaa se niin muikeaksi, että se on kuin paras kalja.\"\n\nHän viskasi jo porsassäkin selkäänsä ja jatkoi kerskaustaan:\n\n\"Neljä maitotiinua kun seisoo meidänkin talossa yhdessä rivissä, ja\nyhdestä kun otetaan, niin toiseen pannaan, jotta on siinä aikaa maidolla\nmuieta... Ja pään kokoistakin kokkelia kun saa sieltä maitokapustalla\nleukansa alle ammentaa, niin ei siinä tarvitse maidon vähyyttä huutaa.\"\n\nHämmästyi aivan Kaisa Jussin rikkautta ja arveli, ettei ollut ihme, jos\njo vähän kehaseekin. Hän ihmetteli:\n\n\"No tietäähän tuon nyt, että on sitä Liperissä sitä maidon puolta!\"\n\nMutta Jussi, joka oli hänet taas ihan väärin ymmärtänyt, menetti jo\nmalttinsa. Äänestäkin piti jo huomata hänen olevan äkeissään, kun hän\njuonitteli ihan jo riitelemällä:\n\n\"Niinkö ne nämä kaupunkilaiset sitten luulevat, että Liperissä ei ole\nmuuta kuin vain sitä maidon heraa ja sitä kokkelitörkyä! Kyllä ne\nliperiläiset vielä akkoja saavat, ja jos niikseen tulee, niin tulevat ne\ntoimeen omankin pitäjänsä akoilla.\"\n\n\"Onhan siellä akkoja\", yritti Kaisa, mutta Jussi, joka luuli sitäkin\nivaksi, oli jo niin julmistunut, ettei antanut suun vuoroa, vaan riiteli\näkeissään:\n\n\"No on kyllä. Ei sinun tarvitse yhtään ylpeillä! Ja jos ei Liperistä\ntuotaisi Join markkinoille hevosiakin, niin näkisithän, olisiko täällä\nmuuta nelijalkaista kuin se Joonas-mustilaisen kaakki!\"\n\nKaisa ällistyi Jussin kiivastumista. Porsas vinkui säkissä kuin syötävä.\nJussi huusi sille kiukuissaan:\n\n\"Vieläkö sinä vingut, senkin harjaselkä!... Kun potkasen kerran, niin\ntukkeat siinä sen kehnon vietävä kärsäsi!\"\n\n\"Herra isä!\" yritti Kaisa. Mutta Jussi oli kuohuksissaan. Hän viskasi\nporsassäkin olalleen ja sanoi Antille jyrkästi:\n\n\"Tule hiiteen täältä!\"\n\nHe olivat jo menossa, kun asia saikin ihan toisen käänteen. Kaisa oli\nunohtanut yhden asian. Hätäyksissään kysyi hän, kun miehet olivat jo\novessa menossa:\n\n\"Hyvästikö se Vatasen Loviisa vain jaksaa ja onko se terveenä?\"\n\n\"Loviisako?\" pääsi silloin Jussilta, ja nyt vasta hoksasivat miehet,\nettä Kaisalla ei ollut vielä tietoa koko Jussin leskeydestä. Arvaahan\nsen, mikä ällistys se oli! Kaisa sai toistaa kysymyksensä ennen kuin\nAntti tointui selittämään:\n\n\"Mikäpäs sillä Loviisalla lienee jaksaessa varsinkin terveyden puolesta,\nkun se pääsi sinne Vanhanpihan Ristiinan viereen hautuumaahan.\"\n\n\"Herra isä tokiinsa siunatkoon\", huudahti silloin Kaisa silmät pyöreinä\nhämmästyksestä, ja lisäsi:\n\n\"Mikä sen Loviisan nyt tappoi kesken ikäänsä! Kun ei ole kuulunut mitään\nkoko asiasta, eikä tullut kysytyksikään! Vai siihen Loviisa haudattiin\nVanhanpihan Ristiinan viereen!\"\n\n\"Siihenhän se haudattiin... Koulun kanssa haudattiin, ja se vanha\nlukkari oli laulamassa\", selitti leppynyt Jussi.\n\nKaisa siunaili kotvasen aikaa, ja miehet odottivat, että Kaisa pyytäisi\nistumaan... Peläten ettei Kaisa sitä huomaisi tehdä, huomautti Antti jo\nJussille:\n\n\"Olisi pitänyt Kaisalta pyytää porsaalle maitoa juoda, jottei kuolisi\njanoon, kun mennään Liperiin.\"\n\nSilloin älysi Kaisakin ja pyysi:\n\n\"Eihän nyt vielä ole mihin kiire! Istuisitte tuossa vielä, niin minä\nannan porsaalle tuota illallista maidon tostolia ja saapi tässä kysellä\nsiitä Loviisan kuolemastakin!\"\n\nMiehet istuivat, porsas vinkui säkissä. Jussi päästi sen nyt lattialle\nja iloisena alkoi se pyörähdellä ja puhahdella, ja Kaisa riemastui\nsiitä, varsinkin kun se oli muka Liperistä kotoisin. Hän toi maitoa ja\narveli:\n\n\"Jokohan se osaa röhkiä!\"\n\n\"Jo se röhkii!\" myönsivät miehet. Kaisa riemastui. Porsas tuntui hänestä\njo ihan läheiseltä. Hän otti sen syliinsä, syyhytti sen selkää ja\nhyväili:\n\n\"No voi herran terttu sentään sinua, pikku potsi! Ihan tämä on kuin\nläheisiä sukulaisia, kun on Liperissä syntynyt!\"\n\n\"Vai niin se tuntuu Kaisasta!\" pisti jo Ihalainen leikiksi.\n\n\n\n\nKYMMENES LUKU\n\n\nNyt alkoivat miehet kierroksensa alusta. Mutta he olivat ottaneet opiksi\nKaisan puheet jyvävakasta ja muista maanituskeinoista ja Antti mietti\nuutta alkua. Kaisa syötteli porsasta. Jo ilmoitti Antti:\n\n\"Johan se Loviisa kuoli. On Jussilla se leskensänkykin maattu lailliseen\nmäärään asti.\"\n\n\"Vai jo se niin kauvan on Loviisa kuolleena ollut! Arvasihan sen jo\nLoviisan nuorena ollessa, jotta kuolema se hänellekin lopulta osaksi\ntulee. Se jo pienenä tyttönä ollessaan oli tulirokossa ja muutenkin\nsemmoinen hinterä ruumiiltaan. Voi sitä Loviisa-raukkaakin!\"\n\n\"Olihan se rokossa. Vaan paranihan se vielä siitä ja terveenähän se\nsitten eli Loviisa-vainaja kuolemaansa asti, paitsi milloin sattui vähän\npienempiä heikkouksia sairastamaan\", vakuutti Jussi.\n\n\"Vai terveenä se Loviisa eli!... Kun ei näet ole kukaan hisahtanutkaan,\nettä Vatanen on jo leskenä vaimostaan!... Kas tuota porsasta, kun ei syö\nsiivolla, vaan tolaa vain lattian maidolla!\" päivitteli Kaisa. Antti\ntaas puolestaan piti puhemiehenä asiaa nyt vireillä, sanoen:\n\n\"Leskeksihän se Jussi jäi! Vaikka olisi siinä Vatasen talossa tarvittu\nvaimonpuolikin!\"\n\n\"Ka minkäpäs sille kuolemalle tekee, kun se kerran tulee. Ei se kierrä\nketään. Veihän se sen Kontiolahden Pirisenkin, vaikka se oli vielä viime\nmarkkinoiden aikana niin vahva, jotta poliisit eivät saaneet sitä omin\nvoimin putkaan köijätyksi, vaan piti pyytää Neppelän viinarännin miehiä\napuun!\"\n\nMiehet vilkasivat nyt toisiinsa, sillä poliisi oli heille kuuma peruna\npivossa, varsinkin tämmöisen asian aikana. Hämillään sanoi Antti:\n\n\"Vai rännin miehiä piti avuksi hakea ennen kuin Pirisen saivat putkaan!\"\n\nJa hälventääkseen epäluulotkin ihmetteli Jussi:\n\n\"Vai on se täällä kaupungissa semmoinen laitos, johon viedään putkaan...\nEi siellä Liperissä päin ole sitä kuultu olevan.\"\n\n\"Mitäs niitä siellä kuulisi; kun siellä päin elävät kaikki ihmisiksi,\nniin kukas niitä siivoja miehiä putkaan veisi... Vaan kyllä sitä täällä\nkaupungissa asuja saa nähdä senkin seitsemän sorttista rötköä ja\nroikaletta... Nyt on kuitenkin herran kiitos ollut vähän aikaa\nhiljaisempaa, ennen kuin vasta tässä pari päivää sitten kuului kaksi\nmies-rötkälettä pitäneen semmoista jumalatonta elämää, jotta koko\nkaupungin olivat olleet panna nurin... Mutta kytkettypä nuo oli nekin\nroikaleet.\"\n\nSe puhe pani miehet ajattelemaan, sillä molemmat tajusivat, että siinä\nse nyt on pahin loukkauskivi. Olivat jo varmatkin siitä, että Kaisa\ntietää ketä ne kaksi rötkälettä ovat. Asia näytti entisestäänkin yhä\nvain pahenevan. Miehet vaikenivat. Varmuuden vuoksi kysäsi kumminkin\nAntti:\n\n\"Mahtoikohan tulla tietoon miesten nimet ja kotipaikka, että tietäisi\nketä ne olivat?\"\n\n\"Eipä tuo Kososen Ville sanonut joutaneensa kysymään nimiä. Mutta\narvaamalla pani, että Kiihtelysvaaran miehiä ne ovat... Kaksi\nmetsärosvon näköistä miestä sanoi olleen Ville\", selitti Kaisa.\n\nMiehet riemastuivat, ja Jussi vahvisti Villen kertomuksen todeksi,\nvakuuttaen:\n\n\"Tietysti ne ovat olleet kiihtelysvaaralaisia. Siellähän niitä oli ennen\naikaankin suuria juoppoja, semmoisia kuin esimerkiksi sekin se Väänäsen\nJussi-niminen poika, joka sieltä meni ensin sinne Puhokseen ja sitte\neikö tuo liene Ameriikkaan joutunut.\"\n\nKaisa uskoi sen ja valitti vain:\n\n\"Tuon viinarännin syyhän se on koko asia!\"\n\n\"Sen se on... Eiväthän ne kiihtelykseläisetkään olisi ilman ränniä\nriivautuneet!\" todisti Antti.\n\n       *       *       *       *       *\n\nAsia alkoi siis taas selvetä ja toivorikkaampina vetelivät miehet savuja\npiipustansa. Sattui sitten vielä niin, että Kaisa itse joudutti asian\nkulkua, antoi ikäänkuin langan pään Antille, käskien: vedä nyt siitä.\nHän näet kysyi:\n\n\"Mitenkä se Vatanen nyt jaksaa yksinään semmoisessa talossa työt tehdä\nja maidot kirnuta?\"\n\n\"Onhan sillä siinä vähä piika-apulaista. Vaan vaikeaksihan se hänellekin\nkäy ajan pitkään, kun on talossa semmoinen julma karja lypsäviä ja\nsiihen vielä tarpeellinen määrä pientä karjaa\", selitti Antti\npuhemiehenä, ja Kaisa hämmästyi:\n\n\"No on siinä talossa yhdelle naimattomalle miehelle liehumista, jos lie\ntuossa sitä maitoakin! Johan siinä hovissa menisi ihan oma emäntä!\"\n\n\"Menisihän se! Tarvittaisiin sitä riihtä puidessakin oma emäntä, joka\npuisi apuna! Kun on nytkin tällä Vatasella seitsemän suurta kekoa ruista\nja siihen sitte vielä otrat ja muut kaurat.\"\n\nJussia jo ujostutti se kehuminen. Hän oikasi:\n\n\"Se tämä Ihalainen panee aina omiaankin lisäksi. Eihän niitä varsinaisia\nruiskekoja ole oikeastaan kuin kuusi, mutta se tämä Ihalainen ottaa\nhuomioon sen suuren kasattukeon, jota ei viime talvena puitu, kun oli\nmuutenkin salvot täynnä sitä rukiin roskaa. Mutta sen sijaan tämä\nIhalainen on jättänyt huomioon ottamatta, että siellä uutispellolla on\nvielä yksi keko, niin jotta oikeastaan niitä kokoontuu siihen kahdeksan\nkeon korville.\"\n\n\"No voi, voi sitä Vatasta!\" kummeksi Kaisa, ja Antti puolusteli Jussin\nvaatimattomuutta, selittäen:\n\n\"Se ei tämä Vatanen niillä rikkauksillaan kerskaile... Se on koko\nVatasen sukumanni ollut semmoista, että ei se kehu varallisuudellaan\nniin kuin muut rikkaat.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nVatasen suvun hyvät ominaisuudet olivat jo tarkastellut aina Jussin isän\nisästä, ukko Jussista lähtien. Kaisakin myönsi:\n\n\"Ahkeria ja kovia työmiehiähän ne ovat kaikki Vataset olleet. Eivätkä\nole olleet mitään juoppojakaan! Tokko se tämä Jussikaan maistaakaan?\"\n\nAntti selitti nyt tavallista vakavampana:\n\n\"Ei tämä ole maistanut aikamiehenä ollessaan yhtään... Silloin yhden\nkerran sattui, kun se Riikosen tytön isä väkisin juotti, vaan siitä on\njo alun kolmattakymmentä vuotta.\"\n\nHän pinnisti ajatuksiansa, sotkeaksensa asian. Pysähdyttyään hän\nvahvisti vielä:\n\n\"Sen erän jälkeen ei ole Vatanenkaan maistanut. Ja mistäpä ne siellä\nLiperissä ottaisikaan, ja täällä kaupungissa taas jos rupeisi\nerehtymään, niin eiköhän ne veisi sinne putkaan ... vaikka emmehän me\nVatasen kanssa tiedä missä päin se putka onkaan.\"\n\nMuisti Kaisakin vielä sen Riikosen asian, sillä hän oli ollut niihin\naikoihin Liperissä. Hän ihmetteli:\n\n\"Vai ei se Vatanen ole sen koommin viljellyt!\"\n\n\"Ei.\"\n\n\"Ei ole tullut viljellyksi!\" todisti Jussikin, ja lisäsi:\n\n\"Ja mitäpä hyvää siitä sen viljelemisestä lieneekään! Tappelua vain saa\naikaan ja pahaa elämää!\"\n\n\"No voi, voi sitä Vatasta!\" ihastui Kaisa, ja Antti huomautti vielä\nNiirasen asiasta:\n\n\"Se oli semmoista nuoruuden hulluutta tältä Vataseltakin silloin, mutta\non sitä nyt jo siellä Liperissäkin viisastuttu.\"\n\nKaisakin oli jo alkanut ajatella Liperiä, ja miten ihanaa olisi päästä\ntaas entisille olomaille. Eivätkä Vatasen lehmätkään olisi olleet\nhyleksittävää tavaraa, varsinkin kun otti huomioon, miten kallista oli\nmaito kaupungissa ja miten kunnon miehiä oli ollut koko Vatasen suku\naina ukko Jussista lähtien. Sitä miettiessään ei hän keksinyt muuta\nmiehille sanottavaa kuin huomautuksen:\n\n\"Tuo porsas näet ryvetti hameen siinä syöttäessä!\"\n\nSen sanottuaan hoksasi hän jo, että hänellä olikin päällä jokapäiväinen\nhame. Kiireellä otti hän pyhähameen naulasta, pujotti sen ylleen ja\nriisui porsaan ryvettämän pois, valittaen samalla:\n\n\"Ei tässä tullut uutta hamettakaan pannuksi päälle, kun ei arvannut\nLiperistä asti vieraita tulevan.\"\n\nHänen puheeseensa tarttui nyt Antti, jatkaen kosimista:\n\n\"Jäihän siltä tämän Vatasen Loviisalta hyvä vaatevarasto... Yksistään\nhameitakin jäi toista tusinaa.\"\n\nJussi oli tyytymätön, kun Antti ei ollut erityisesti huomauttanut\nmustasta vihturiini- ja musliinihameesta. Kainona hän oikaisi:\n\n\"Se taas tämä Ihalainen laskee liiatkin siihen yhteen rytäkkään ja sillä\ntavalla saa nousemaan toiselle tusinalle. Eihän niitä huokeampia\nkirkkohameita oikeastaan jäänyt kuin kaksitoista, mutta jos ottaa lukuun\nsen vihturiini- ja musliinihameen, niin sitten tulee niitä yksitellen\nlukien neljätoista.\"\n\n\"Pääkin tässä kiireessä on jäänyt kampaamatta!\" valitti silloin Kaisa,\njoka jo puuhaili asiassa hänkin. Hän alkoi purkaa palmikkoaan,\nsuoriakseen päänsä kuntoon, sillä hän aavisti kosimisen olevan menossa.\nAntti syleksi ja mietti miten jatkaa kierrosta. Jussi odotti. Viimein\nlöysi Antti taas alun. Hän kysyi:\n\n\"Muistaahan se Kaisa sen Kenosen?\"\n\n\"Senkö Tahvo Kenosen?\"\n\n\"Niin ... sen räätäli Kenosen.\"\n\n\"Muistanhan minä Kenosen Tahvon... Vieläköhän sekin elänee.\"\n\n\"Vielähän se elää... Se rikkaan Hyvärisen tyttö on taas siihen\nrakastunut\", ilmoitti Antti, haihduttaakseen kaikki epäilytkin Jussin ja\nHyvärisen tytön asiasta. Samalla iski hän silmää Jussille.\n\n\"Vai yhä se on Hyvärisen tyttö naimatta... No omansa olisikin\nKenoselle... Ei siitä nyt viisas mies huolisi\", huudahti Kaisa tukat\nsilmillä. Antti jatkoi nyt:\n\n\"Tälle Vatasellehan ne ovat käyneet sitä tyttöä tarjoomassa, ja ukko on\nluvannut oriin ja tuhat markkaa rahaa, paitsi muuta tavallista kavetta,\njoka kuuluu tähän naima-asiaan!\"\n\nKaisa katsahti tukkansa takaa Vataseen, mutta samassa ehätti Antti:\n\n\"Vaan eipä se tämä Vatanen sano huolivansa siitä... Ja mikäs hänellä on\nyksinäänkin semmoisessa talossa eläessä kuin Vatasen talo on!\"\n\nKaisa teki sukkapuikolla jakauksen päähänsä ja palmikoitsi tukkaansa\nmietteissään. Antti nyt lisäsi:\n\n\"Vaikka eipä sillä Vatasella sen puolesta olisi mitään asiaa\nvastaankaan, jos sattuisi saamaan semmoisen sopivan, joka pystyy suuren\ntalon rikastumista ja muuta porhallusta hoitamaan ja olisi muutenkin\nlaatuun käypä ikänsä ja muun ulkonaisen rustinkinsa puolesta.\"\n\nPorsas oli nyt ruvennut lattiaa kastelemaan, ja kun Jussi itsekin siitä\nhuomautti, neuvoi Antti:\n\n\"Pujota se säkkiin!\"\n\nJussi totteli. Porsas vinkui taas säkissä. Antti jo aikoi käydä asiaan\nsuorasti käsiksi, sanoen:\n\n\"Ja vielähän tämä Kaisakin on naimakunnossa oleva muija!\"\n\n\"Oo-on!... Onhan tämä vielä!\" miellytteli Jussi siihen. Kaisa arvasi\nasian ja alkoi ujostella:\n\n\"Mitä tästä minusta nyt enää haastaa! Onhan niitä nuorempiakin!\"\n\nMutta Antti oli nyt asiassa kiinni, katsahtaa muljautti merkitsevästi\nJussiin, ja jatkoi rohkeana:\n\n\"Eikä tällä Kaisalla ole nuorempanakaan ollut mitään pahoja kujeita ja\nilveitä niin kuin näillä nykyajan tyttö hetaleilla pyrkii olemaan!\"\n\n\"Ei... Ei tällä ole ollut!\" imarteli Jussikin. Kaisa kainosteli\npalmikkoa tehdessään:\n\n\"Mitä se nyt tuo Ihalainen joutavia leikittelee!\"\n\n\"Ja muutenkin tämä on lujarakenteinen ja vankkaruumiinen ihminen ...\nvarsinkin näin nais-eläjäksi!\" murisi Antti kumarruksissaan lattiaan\nkatsoen ja piippuansa imien.\n\n\"Onhan tämä!\" murahti Vatanenkin. Molemmat puhuivat ikäänkuin\nitseksensä. Kaisalla oli kampa hampaiden välissä, joten hän ei voinut\nvastata.\n\nNyt tuli pitempi vaiti-olo. Kaisa vain ujosteli. Mutta jo huomautti taas\nAntti:\n\n\"Eikä tämä ole nuoruudenkaan hullu niin kuin monet tyttöletukat ovat!\"\n\n\"Ei!\" murahti Jussi ja sylkäisi pitkän tupakkasylen.\n\n       *       *       *       *       *\n\nPuhetta jatkui. Nyt vasta huomasi Kaisa, että olisihan sitä pitänyt,\nasiaa edistääkseen, vieraita pyytää yöksikin. Hän kysyi äkkiä:\n\n\"Missäs te olitte yötä?\"\n\nSe oli kysymys! Nousipa nyt käsi korvalliselle. Se putkassa olo se nyt\noli kuin vierinkivi, joka aina vain kolisi jaloissa. Jussi yritti sotkea\nasiaa, tekeytyen kysymystä kuulemattomaksi ja tiedustaen sen vuoksi\nAntilta:\n\n\"Paljonko teille tuli tänä kesänä liinoja?\"\n\nMutta siitä ei ollut apua. Sillä kun Antti oli vastannut Jussille,\nuudisti Kaisa taas kysymyksensä. Nyt yritti Antti sotkea, sanoen:\n\n\"Näistä kaupungin taloista ei saa selvää, mikä se on mikin talo, kun ei\ntiedä isännän nimeä. Ei näitä tunne muuta kuin väristä.\"\n\n\"Olitteko te siellä Neppelän tuvassa?\" kiirehti Kaisa. Antti muisti,\nettä poliisikamari on valkea, ja selviytyi nyt sanoen:\n\n\"Ei me siellä Neppelässä... Osuttiin yhteen punaiseen taloon ja siinä\nkun sattui olemaan talli hevoselle ja porsaalle pahna, niin minä sanoin\nVataselle, että ollaan tässä yötä.\"\n\nNyt Kaisa hoksasi, sillä kaupungin itäreunassa oli Sutisen lesken\npunaiseksi maalattu talo ja leski haki itsellensä sulhasta, kuten\nKaisalle oli kerrottu. Oitis pyysi hän:\n\n\"Olisihan sitä tässäkin tilaa hevoselle ja porsaalle! Menisitte nyt\nhakemaan hevosen sieltä tänne, niin laitettaisiin vähän ruokaakin ja\njuttelisi tässä Ihalainen niitä Liperin kuulumisia!\"\n\nHän riepahti pankkoa pyyhkimään ja lisäsi mustasukkaisena:\n\n\"Sieltä Sutisen lesken talosta ne vielä varastavat hevosenkin, se kun on\nsemmoinen kaikkien rosvojen pesä.\"\n\nNyt vasta muisti Jussi, että hän oli jättänyt hevosen irti kadulle.\nSäikähtyneenä huudahti hän:\n\n\"Voi vietävä, kun se tamma jäi sinne!\"\n\nSilloin tuli kiire lähtö. Hädissään sieppasi Jussi porsassäkin ja\nkiirehti Anttia:\n\n\"Kyllä on parasta, että haetaan hevonen tänne... Varastavat vielä\nvaivatut sen sieltä punaisen talon pihalta, kun ei ole kuin\nnahkariimuvarrella kiinni pantu... Perhana!... Kun eivät jo olisi\nsiepanneet.\"\n\nJa rutosti riensivät miehet hevostaan hakemaan. Kaisa kuuli Jussin vain\nkiroilevan juoksujalassa mennessään:\n\n\"Kyllä ne korvennettavan vietävät ovat nyt varastaneet sen tamman!\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nUlkona miehet taivastelivat, mitä katua myöten lähteä. Kiireessä porsaan\najossa ei näet joutanut panemaan tietä muistiin, ja nyt ei tahtonut\nsaada selvää missä päin se tamma odotteli. Maisteri Johan Forsman kulki\nsiitä ohi ja häneltä kysyi hätäytynyt Jussi:\n\n\"Missä se on se katu, jolle jäi se tamma?\"\n\n\"Mikä tamma?\" ihmetteli maisteri.\n\n\"Ka, tämän Vatasen tamma!\" tiuskasi Antti suuttuneena, kun maisteri\nviivytteli, vaikka hänen olisi pitänyt nähdä, että asia oli\nkiireellinen. Forsman oli ällistynyt. Jussi selitti edelleen:\n\n\"Se minun tammani ... se Kettusen entinen ruunikko.\"\n\nNyt ei maisteri enää puhunut mitään, vaan lähti, joskus vain jälelleen\nkatsahtaen.\n\nEi ollut muuta neuvoa kuin koettaa selviytyä omin neuvoin. Antti\naprikoitsi ja muisti:\n\n\"Tuota katua myöten se tuli porsas. Minä muistan tuosta suuresta\nrapakosta; siitä roiskui likaa silmille asti, kun juostiin.\"\n\nSiten oli löydetty tien alku, ja nyt miehet lähtivät juoksujalassa\ntaivaltamaan. Porsas vinkui säkissä selässä.\n\nMutta kadunkulmassa siinä Jussi Hirvosen talon luona he sotkeutuivat.\nMuuan neiti sattui silloin tulemaan vastaan ja Jussi kysyi häneltä:\n\n\"Tälle kadullekohan se jäi tamma?\"\n\nMutta ei neiti tiennyt sitä ja koetti vain kiirehtiä pois. Umpimähkään\nporhalsivat miehet taas eteenpäin. Antti ehdotti:\n\n\"Juokse sinä toista puolta katua ja minä toista puolta, ja vilaistaan\naina portista, onko siinä se talo, jossa oli se äksy herra, niin saadaan\nsiitä tien osviittaa!\"\n\nNiin he tekivätkin. Eräässä portissa Antti tölmäsi kiireessään muutamaa\nherraa vastaan, kun yritti kurkistaa sisään. Herra kirosi ja Antti kysyi\njo silloin:\n\n\"Tässä talossako se asuu se äksy herra, joka päivällä haukkui?\"\n\nHerra kirosi uudestaan ja puhui poliisista. Antti lähti nyt tavottamaan\nJussia, joka juosta vilisti kappaleen matkan päässä.\n\nTorilla sattui olemaan joukko poikia. He olivat joutuneet tappeluun\nsiitä syystä, että Parviaisen Juuse-niminen poika oli sanonut sen Antti\nNiirasen Väinöä paikkahousuksi. Tappelu oli paraassa vauhdissa, mutta\nonneksi ei Kotilaisen hölmö poika ollut siihen sekaantunut, vaan katseli\nrysyä kädet housuntaskuissa, aivan siinä ääressä seisoen. Siitä seikasta\njohtui, että hän huomasi Jussi Vatasen ja Antti Ihalaisen tulon.\nNähtyään heidät huudahti hän riemuissaan:\n\n\"Voi, nyt tulevat ne pahannäköiset miehet, jotka porsasta ajoivat!\"\n\nJussi kuuli pojan puheen, turisi pojan ja kysyi:\n\n\"Ka siinähän se on Kotilaisen poika!... Minnekä se tamma jäi?\"\n\nPojat lakkasivat tappelemasta ja kokoontuivat hälisten piiriin Jussin ja\nAntin ympärille.\n\n\"Minnekähän se tamma on joutunut?\" kyseli nyt Jussi taas hädissään.\nSilloin Niirasen Väinö hoksasi asian ja vastasi:\n\n\"Sekö, joka oli jätetty yksinään kadulle?\"\n\n\"Ka, se.\"\n\n\"Se meni\", selitti Väinö. Jussi hätäytyi yhä enemmän ja kysyi:\n\n\"Minnekä se meni?\"\n\n\"Se vain käveli ensin katua myöten, mutta sitten se meni\nKiihtelysvaaralle päin\", selitti jo toinen poika.\n\n\"Ettekös te ottaneet kiinni?\" kummasteli Antti. Siihen selitti\nParviaisen Juuse:\n\n\"Emme.\"\n\n\"Karppisen poika vielä löi sitä, jotta se lähtisi juoksemaan\", ilmotti\nnyt Niirasen Väinö.\n\n\"Tule sukkelaan!\" kiljasi Jussi Antille.\n\n\n\n\nYHDESTOISTA LUKU\n\n\nNuoruudessaan olivat molemmat liperiläiset olleet hyviä juoksumiehiä.\nNiinpä kerrankin olivat he vedon perästä juosseet talvipakkasella\npaljain jaloin Kauppalan ja Romppalan välin edes takaisin kahvin\nkeittoaikana. Tämä nuoruudessa saavutettu taito oli heillä nyt apuna,\nkun lähtivät Kiihtelykseen päin painamaan.\n\nMutta tamma oli myös hyvä juoksija ja he olivat jo yli keski-ijän.\nLisäksi oli heillä raskaat kengät jaloissa, Jussin selässä vielä\nporsassäkki, ja myös oli porsasjahti ja tämä alkujuoksu jo heitä\nväsyttänyt.\n\nMutta siitä huolimatta oli vauhti alussa aika kipakka. He juoksivat\nkeskikatua rinnatusten. Porsaskin keikkuillessaan yltyi huutamaan niin\nkovasti, että jokaista akkunaa koristivat kohta iloiset kasvot.\n\nJuostessa tuli helle. Antti sanoi:\n\n\"Vari tulee!\"\n\nMutta Jussi ei ollut kuulevinaankaan, sillä _hänen_ tammansa se oli nyt\nmenossa ja siksi kiiruhti hän vain eteenpäin. Mutta kun helle alkoi\nhäntäkin tukahduttaa, tuskautui hän ja alkoi riidellä:\n\n\"Kun se lähti vielä Kiihtelykseen päin, eikä Liperiin!\"\n\nSitä ihmetteli Anttikin, ettei se ollut lähtenyt kotiin päin. Mutta\nhetken juostua selvisi sekin asia, sillä nyt muisti Jussi:\n\n\"Sehän on sieltä Kiihtelyksestä kotoisin... Kiihtelyksen Mustoseltahan\nse Kettunen on sen vaihtanut.\"\n\nHe juoksivat nyt hölkkäjuoksua. Jussi kiukutteli:\n\n\"Se on ikävöipää sorttia koko tamma... Kammitsassahan sitä on Kettunen\nsen tähden syöttänytkin, ettei se pääsisi pakenemaan Kiihtelysvaaraan.\"\n\nJa hän alkoi suuttua Kettuselle, kun se oli hänet pettänyt kaupassa:\nantanut semmoisen elukan, joka ikävöipi entiseen kotiinsa, eikä ollut\nsanonut sitä. Juostessaan hän jo noitui:\n\n\"Perhanan Kettunen!\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nHe juoksivat edelleen. Jussi sydämmistyi Kettuselle vieläkin enemmän:\n\n\"Eikä se siitäkään hännän viuhauttamisesta sanonut mitään...\"\n\n\"Paholaisen Kettunen!\" sai Antti läähätykseltään sanotuksi. Ja Jussi\nkiukuitsi lisää:\n\n\"Potuuksien allahan se pitikin sitä häntää, ettei se saisi viuhauttaa...\nJa kun minä sitä peräsin, niin sanoi vain, että kun potuukset ovat\npitkät!\"\n\n\"Kaho tuota kun valehteli!\"\n\n\"Valehtelihan se syötävä! Mitkä pitkät ne olivat ... lyhyet potuukset!\"\nyhtyi Jussi ja lisäsi:\n\n\"Tuokin porsaan riivattu vinkuu tuossa selässä kuin syötävä... Etkö sinä\npaholainen pysy siellä vinkumatta, tahi kun lyön sinut seinään, niin ei\njää saparoakaan!\"\n\nMutta lopulta ei Antti enää jaksanut juosta. Läähättäen pysähtyi hän\nkauppias Ahokkaan portin kohdalle ja sanoi Jussille:\n\n\"Elä juokse!... Levätään!\"\n\nJussi pysähtyi ja pyyhki nutun hihalla hikeä otsaltaan, huohottaen.\n\n\"Ei sitä juoksemalla saa kiinni\", läähätti Antti. \"Otetaan hevonen.\"\n\n\"Mistä?\" ähki hätäinen Jussi.\n\n\"Ka tuosta kartanolta.\"\n\n\"Jospa se on vieras\", epäröi vielä Jussi, mutta Antti sanoi:\n\n\"Tuodaan sitten pois, kun tamma saadaan kiinni.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nKauppias Ahokkaan kartanolla oli oikeastaan useita hevosia valjaissa\nseisomassa, mutta Mulon Partasen liinakko ruuna oli niistä sittenkin\nparas ja sentähden Antti ehdotti:\n\n\"Otetaan tuo liinakko!\"\n\nSiihen suostui Jussi, kiirehtien vielä Ihalaista:\n\n\"Nouse väleen kärriin ja katso onko siellä ruoska!\"\n\nKohta ajoivat nyt miehet Partasen liinakolla Kiihtelykseen päin. Jussi\nsiinä tuskitteli ja kiukutteli tammallensa:\n\n\"Kun se halvattu juoksisi edes lönkkäjuoksua, niin saisihan sen kiinni,\nmutta täyttä nelistähän se ottelee syötävä!\"\n\nSiitä suuttui hän tammaansa niin julmasti, että kiukuissaan riuhtasi\nPartasen liinakkoa ohjaksista, löi sitä selkään ja ärjäsi:\n\n\"Etkö sinä juokse, senkin pellavaharja, vai nukutko siihen tielle!\"\n\nHän löi uudestaan ohjaksien perillä. Liinakko porhalsi täyttä ravia ja\nJussi morkkasi tammaansa, kehumalla liinakkoa:\n\n\"Eipäs tämä viuhauta häntäänsä niin kuin se tamma! Ja minä sitä vielä\nsyötin kauroilla ... tammaa!\"\n\nSiihen sanoi Antti nyt vain:\n\n\"Kenenkähän se on, kun ei viuhauta?\"\n\n\"En minä tiedä. Kaunis liinakko se on\", vastasi Jussi, ja nyt annettiin\nmennä.\n\nMulon Jussi Partanen oli oikeastaan kosimismatkallaan hänkin, mutta kun\nhänellä oli ollut lampaan nahkoja myötävänä, oli hän ajanut Ahokkaan\npihaan ja heittänyt hevosensa sinne, itse lähtien käymään sillan takana\nkysymässä Antti Matikaiselta, paljonko arvoinen on Makkosen lesken talo,\njos sen möisi. Hän nimittäin oli leskimies ja tunsi hyvin Kaisan, ja oli\nollut asiasta jo sen verran puhettakin, että Kaisa oli käynyt Mulossa\nkatsomassa Partasen taloa. Nyt palasi Partanen tiedustelumatkaltaan ja\nsattui kohtaamaan Pekka Turtiaisen, jota hän oli pyytänyt puhemieheksi,\njos huomaisi kannattavan ruveta Kaisan taloa tavottelemaan. Pekka kysyi\nPartasen Jussilta:\n\n\"Kotonako se Matikainen oli?\"\n\n\"Kotona.\"\n\n\"Paljonko tuo sanoi sen Makkosen lesken talon vielä maksavan?\"\n\n\"Sanoi siitä saavan neljä tuhatta nykykunnossa, vaan jos panee uuden\nvesikaton ja kengittää, niin sitten viisi\", hymyili Partanen.\n\n\"No mennäänkös?\"\n\n\"Ka eipähän se siitään parane. Onhan tämä Kaisa muutenkin reilu akka,\neikä sillä ole erityisiä pahoja kujeita, eikä ole lapsiakaan, niin kuin\nsillä Koposen leskellä on\", tuumi Jussi Partanen, ja Turtiaisen Pekka\nsanoi:\n\n\"No mennään vain! Minä ensin pistäännyn ostamassa Pakarisen puodista\nmahorkkaa.\"\n\nTätä Turtiaisen vastaantuloa saa Partanen kiittää siitä, että vielä\njoutui näkemään liinakkoaan ennen sen Kiihtelykseen menoa. Turtiainen\nnäet viivytti häntä sen verran, että hän ei ennättänyt kääntyä toiselle\nkadulle ennen liperiläisten tuloa.\n\nHän hyvästeli juuri Turtiaista, kun kuului kova kärrin jyrinä ja\nliinakko hevonen porhalsi katua pitkin. Partanen siristi ensin silmiään,\nmutta kohta huomasi hän oikein nähneensä ja sanoi:\n\n\"Kah! Minun liinakkoni!\"\n\nAntilla oli ruoska kohona kädessä ja Jussi huusi:\n\n\"Pois tieltä, jotta saa tamman kiinni!\"\n\n\"Elä jää, mies, hevosen jalkoihin!\" huusi vielä Antti varotukseksi\nPartaselle, joka jo varustautui. Mutta seuraavassa silmänräpäyksessä\ntarrasi tämä liinakkonsa turpaan ja huusi:\n\n\"Prtuu!\"\n\n\"Mene pois, mies, jotta pääsee tamman perästä!\" huusi Jussi silloin\nkärryistä. Hän huusikin ihan uhkaavasti.\n\n\"Prtuu! Rosvoja!\" ähki Partanen.\n\n\"Mene pois, mies, tieltä, tahi saat piiskaa!\" komensi Anttikin ja nosti\nruoskaa lyöntiin. Mutta Jussi Partanen huusi yhä lujemmin:\n\n\"Tulkaa avuksi!... Huuda, Turtiainen, poliisia... Prtuu!... Prtuu,\nruuna!... Huuda lujemmin, Turtiainen!\"\n\n\"Poliisi! Onko täällä poliisia!\" huusi Turtiainen.\n\nMutta poliisi osuikin juuri tulemaan paikalle, kun oli menossa ostamaan\nhousukangasta. Hänellä sattui olemaan kaikki poliisin rustingit mukana,\nja lisäksi vielä riiputti hän toisessa kädessään niitä Jussi Kokolta\nostamiaan pitkävartisia saappaita. Oitis sekaantui hän Partasen ja\nliperiläisten väliseen asiaan, ja heti huomasivat liperiläiset, että hän\npiti Partasen puolta. Hän jo kysyi ajajilta:\n\n\"Kenenkä hevonen se on?\"\n\n\"En minä tiedä!\" vastasi Jussi reilusti, ja Partanen sanoi:\n\n\"Se on minun liinakkoni.\"\n\nTaas kääntyi poliisi liperiläisiin ja kysyi ankarana:\n\n\"Mistäs te sen otitte?\"\n\n\"Kah, yhdeltä pihalta\", vastasi nyt Antti.\n\n\"Kenenkä pihalta?\"\n\n\"En minä tiedä\", oli nyt Jussin vuoro.\n\n\"Ahokkaan pihallehan minä sen heitin. Sieltä ne ovat sen varastaneet\",\npuhkui Mulon Partanen.\n\n\"Elä valehtele!\" ärjäsi Jussi, jota sana \"varastaneet\" aivan löi kuin\nkurikalla, ja Anttikin huusi:\n\n\"Ollaanko me rosvon näköisiäkään? Häh?\"\n\n\"Häh?\" matki Partanen äkeissään.\n\n\"Elä hähki siinä, lemmon partaturpa!\" kiljasi silloin äkäinen Jussi ja\ntavotti lyödä ohjaksien perillä, mutta ei ylettynyt.\n\n\"Elä lyö, kuule, turjake!\" huusi Partanen, mutta kiukustunut Jussi vain\närjyi:\n\n\"Minkäs teet, jos lyön!\"\n\n\"So, so!\" alkoi poliisi tyynnytellä, mutta hänellekin karjasi Jussi\nvihoissaan:\n\n\"Elä sosota siinä, vaan mene matkaasi!\"\n\nPoliisi yritti kyllä tutkia asiaa, mutta siitä ei tahtonut tulla oikeata\ntolkkua, kun kaikki asianomaiset huusivat ja riitelivät keskenään minkä\njaksoivat, ja lisäksi sekaantui siihen vielä Turtiainen sekä neljä\nkoulupoikaa. Sen johdosta lausui poliisi:\n\n\"Tämä näkyy olevan niin sekava asia, jotta kyllä on parasta, kun mennään\nselvittämään.\"\n\nHän tarttui tyynesti hevosen turpaan ja lähti taluttamaan sitä kaupungin\npoliisikamariin. Partanen käveli kärrin perässä, liperiläiset istuivat\nkärrissä, porsas vinkui kärrin istuimen alla säkissä ja neljä poikaa\nsekä Turtiainen seurasivat jälkijoukkona. Liperiläiset vähän jo\noudostuivat ja Jussi kysyi poliisilta:\n\n\"Minnekä sinä talutat?\"\n\n\"Tänne vain! Pitele ohjaksista, etteivät sotkeennu jalkoihin!\" vastasi\npoliisi, mutta Jussi tenäsi:\n\n\"Onko se Kiihtelysvaara siellä päin?\"\n\n\"On.\"\n\n\"Eipähän!\"\n\n\"On... On!... Istu vain rauhassa!\" käski poliisi.\n\n\"Elä valehtele! Tuolla sillan takanapas on Kiihtelysvaara\", pani Jussi\nyhä vastaan. Mutta poliisi vain selitti:\n\n\"Ei teille sen parempaa Kiihtelystä tarvita kuin se joka täällä on!\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nSiihen aikaan oli varsinaisen poliisimestarin virassa Antti Tahvanainen,\nsen Akkalan entisen kauppias Tahvanaisen vanhin poika. Hän oli yleensä\npoliisiksi katsoen hyväluontoinen mies, joka osasi hänen kurinsa alle\njoutuneita kohdella ihmisiksi, sillä hän oli ylioppilasaikoinaan oppinut\ntuntemaan putkaan joutuneiden kohtalon ja perehtynyt siten täydellisesti\nammattiinsa. Olipa hän kerran Viipurissa käydessään vielä äskettäinkin\nkäynyt -- siviilipuvussa tosin -- tutkimassa maamme poliisioloja.\n\nMutta vaikka hän olikin hyväsydämiseksi tunnettu, niin loppui häneltäkin\nkärsivällisyys, kun näki äskeisiä Liperin miehiä taas palautettavan\nhänen alaiseensa laitokseen. Alustavassa kuulustelussa hän kysyi\nsyytetyiltä kiivaasti:\n\n\"Oletteko te taas niitä äskeisiä liperiläisiä?\"\n\n\"Olemme\", myönsi Jussi kieltämättömän tosiasian.\n\n\"Mitäs te taas tänne tulitte?\" kiivastui Tahvanainen edelleen.\n\n\"Ka kun se toi.\"\n\n\"Toi!... Kuka lempo teidät tänne toi!... Hunsvotit! Itse te tänne\ntulitte\", ärjäsi Tahvanainen. Nyt kiivastui Jussi ja sanoi:\n\n\"Jo nyt valehtelet, jotta me itse tulimme. Se toi.\"\n\n\"Kuka 'se'?\"\n\n\"Ka, tuo poliisi! Kysy vaikka tuolta partasuulta mieheltä, niin sekin\nsanoo, jotta se toi väkisin\", selitteli Jussi. Tahvanainen vain yhä\nkiivastui ja kysyi:\n\n\"Mitäs te teitte?\"\n\n\"Emme mitään...\"\n\n\"Emme mitään... Emme mitään\", matki viranomainen, mutta Jussi toisti:\n\n\"Emmekä tehneetkään mitään. Istuimme vain kärrissä ja ajoimme.\"\n\n\"Ajoimme ... me ajoimme ... me vain ajoimme ... horna! Mutta tiedättekö\nte minne te ajoitte?\"\n\n\"Ka, Kiihtelysvaaraan... Tiesimmehän me sen ja ihan selviä miehiä\nolimmekin\", puolustautui Jussi topakasti, sillä hän oli varma asiansa\noikeudesta. Tahvanainen harppaili hetken aikaa kädet selän takana,\nvihaisena, ja ärjäsi taas:\n\n\"Mutta tiesittekö te kenen hevonen se oli?\n\n\"Emme\", vastasi Jussi, ja Anttikin lausui hämmästyksensä:\n\n\"Mistä hitosta me olisimme tienneet, kenen se on?\"\n\n\"'Mistä olisimme tienneet'!... Annan minä teille 'mistä olisimme\ntienneet'!... Kyllä te tiesitte!\"\n\n\"Emmepäs tienneet!\" väitti Antti, ja Jussi lisäsi entistä lujempana:\n\n\"Hitoltako sen tietää?... Onko se hevosen hampaassa tai hännän alla\nsanottuna, kenen hevonen se mikin on!\"\n\n\"Siis te olette varastaneet sen hevosen!\"\n\n\"Se on pitkä vale!\" kiehahti Antti, ja Jussi lisäsi:\n\n\"Se on niin pitkä vale kuin Jauhiaisen lehmän häntä. Viisitoista\nlypsävää ammua mölisee yöt ja päivät omassa läävässäni ja maitoa on\nvaikka tule sinäkin juomaan. Ei silloin tarvitse toisen hevosta\nvarastaa.\"\n\nTahvanainen puri hammasta vihasta, mutta malttoi vielä mielensä. Jonkun\naikaa harppailtuansa ja niistettyään nenänsä jatkoi hän kuulustelua:\n\n\"Minnekä te sillä hevosella ajoitte?\"\n\n\"Kiihtelykseen.\"\n\n\"Kiihtelykseen... Istu ja pala!... Senkö asiaa teille sinne\nKiihtelykseen oli, kun olette liperiläisiä?... Kiihtelykseen!\"\n\n\"Kiihtelykseen kyllä! Jos et usko, niin kysy vaikka tältä Ihalaiselta\",\npenäsi Jussi. Tahvanainen varmistui siinä uskossa, että miehet olivat\nsuuria veijareita. Hän koveni:\n\n\"Senkö tekemistä teillä olisi siellä Kiihtelyksessä ollut?\"\n\n\"No kun se tamma meni sinne.\"\n\n\"Tamma! Mikä lemmon tamma?\"\n\n\"Se Kettuselta vaihdettu tamma.\"\n\nEi tahtonut päästä kuulustelija nyt asian perille. Hieman tuskastuneena\njatkoi hän:\n\n\"Miten se sinne meni?... Ja mikä riivatun tamma se on?\"\n\n\"No kun se Karppisen poika on lyönyt sitä piiskalla, jotta se menisi\",\nkoetti Jussi selittää.\n\nTahvanainen tuskastui lopullisesti. Silloin sattui vielä porsas\nvinkasemaan säkissä, jota Jussi riiputti kädessään, ja Tahvanainen\ntiuskasi:\n\n\"Mitä sinulla siinä säkissäkin on?\"\n\n\"Potsi.\"\n\n\"'Potsi'!... Mikä penteleen 'potsi'?\" sotkeutui Tahvanainen.\n\n\"Ka, sian potsi ... oikea imisä porsas... Ei suinkaan se mikä muu vingu\nporsaan äänellä\", sai taas Jussi selittää, ja poliisimestari tiedusti:\n\n\"Onko se sekin varastettu?\"\n\n\"Eikä ole. Tietäähän sen Makkosen leskikin, että se on oma potsi... Mene\nkysymään, jos et usko. Kaisa vielä syöttikin sille kokkelia.\"\n\nPitkän tutkinnon perästä sai Tahvanainen sen verran selville, että\nMakkosen leski tuntee miehet. Sen johdosta käski hän kutsua Kaisan\nhuomiseksi vieraanamiehenä kuulusteltavaksi. Ihalaisen ja Vatasen hän\nkäski viedä putkaan.\n\nMutta silloin nosti Jussi Vatanen tenän ja sanoi, että hän ei mene.\n\n\"Vai et mene! Minkätähden sinä et menisi\", ivaili Tahvanainen.\n\n\"Kun minä en jouda!\"\n\n\"Ohoh! Vai et jouda! Pahanteoltako?\" jatkui Tahvanaisen iva. Mutta Jussi\nsanoi:\n\n\"Minä menen Kiihtelykseen tammaa hakemaan.\"\n\n\"Suu kiinni, varas!\" ärjäsi Tahvanainen. Mutta silloin kiehahti\nJussikin, heristi porsassäkillä ja ärjäsi vastaan:\n\n\"Elä karju, tahi kun minä karjasen vastaan, niin pieniksi palasiksi\nlentää koko Join kaupunki!\"\n\n\"Viekää!\" komensi silloin Tahvanainen ylpeästi, ovea osottaen, ja kuusi\nrotevaa poliisimiestä työnsi miehet taas entiseen yökammioon.\n\n\n\n\nKAHDESTOISTA LUKU\n\n\nYleensä voidaan sanoa, että Ville Huttunen, se sama mies, jolle Antti ja\nJussi vastaan tullessa ensiksi tulivat ilmottaneeksi, että muka ovat\nAmeriikkaan menossa, on luotettavimpia isäntämiehiä Liperissä, mitä\nrehellisyyteen tulee. Ensiksikin hän kertoo asian juurtajaksaen. Kerta\nalkuun päästyänsä ei hän kunnolleen koskaan ehdi loppuun, ja kumminkaan\nei hän välillä lepää, vaan useinkin porhaltaa koko tuon pitkän taipaleen\nniin yhtämittaa, että toisille ei jää suunvuoroa. Toinenkin seikka lisää\nvielä hänen luotettavuuttansa: Ukko Hyvärinenkin oli kerran myöntänyt:\n\n\"Kyllä Ville Huttusen puheisiin sopii luottaa, sillä Villellä on suuri\nkontu ja toistakymmentä lypsävää.\"\n\nJos sitte joku sattui milloin Villen puheita epäilemään, niin silloin\naina vedottiin ukko Hyvärisen lausuntoon, sanottiin:\n\n\"Uskoohan ukko Hyvärinenkin, mitä Ville puhuu.\"\n\nMutta oli vieläkin eräs seikka, joka vaikutti, että häntä ei yleensä\npidetty pahimpana valehtelijana... Oli näet tapana sanoa:\n\n\"Jos Ville Huttunen valehtelee, niin se valehtelee niin järkiään ja\nrehellisesti, että siitä voi seulomalla erottaa eri läjään sen mikä on\ntotta ja jättää varsinaiset valeet uskomatta.\"\n\nKaiken senkin lisäksi oli Mikko Kutvonen vielä huomauttanut:\n\n\"Pitää vielä ottaa huomioon sekin, että rehellinen valehtelija ei\nkoskaan salaa totuutta, vaan antaa sen tulla yhdessä mylläkässä\nvarsinaisen valeen kanssa.\"\n\nTämä Ville Huttunen poikkesi tavallisesti matkallansa Hyvärisen taloon.\nNytkin teki hän niin. Koko matkan oli hän hautonut mielessään sitä\nkysymystä, miksi Antti Ihalainen ja Vatanen lähtivät Ameriikkaan ja\nhylkäsivät kontunsa, Ihalainen vielä vaimonsakin. Niissä mietteissänsä\nsaapui hän Hyvärisen talon kohdalle ja arveli:\n\n\"On sinne nyt vähän väärää, ja nuokin kujaset näkyvät olevan kuoppia ja\nlikaa täynnä, vaan jos sillä Hyvärisen eukolla sattuisi hyvinkin olemaan\nkahvi valmiina, niin saisi tuossa kupin aamutuimaansa.\"\n\nHän pysähdytti hevosensa ja kuorman päällä mahallaan lojuen mietti mitä\ntehdä. Ei oikein tahtonut haluttaa vedättää kuormaa taloon, varsinkin\nkun sinne oli ylämäki ja kujaset rapaiset, eikä hevostakaan janottanut,\nkun oli juuri sen juottanut Variksen kaivolla. Hän aivan vihastui\nHyväriselle, kun se ei hiekotuta kujasiansa.\n\n\"Uppoavathan siihen kärrit rumpuaan myöten\", moitti hän. \"Mitä ne tuosta\ntalosta ovatkin rakentaneet tuonne mäen päälle, vaikka tässä tien\nvarrellakin olisi ollut pihamaan paikkaa miten paljon hyvänsä!\"\n\nMutta kun hän siinä ajatteli, yltyi kahvin halu. Hän mietti jo varmana:\n\n\"Keittäähän se emäntä, jos ei satu valmista olemaan.\"\n\nJa silloin hän käänsi hevosensa kujasille ja vedätti kuormansa Hyvärisen\ntaloon.\n\nTalossa oltiin tulisessa kiireessä häävalmistuksien kanssa. Emäntä puhui\nAnna Kaisalle:\n\n\"Eivätkö nuo jo tänä iltana tulle sieltä Joilta... Ja tuo se Vatanen\nsieltä nyt aika tuliaiset.\"\n\nUkko Hyvärinen siihen vielä lisäsi:\n\n\"Eihän se Jussi rupea siellä turhaa viivyttelemään. Se on siivo mies\nollut koko vanhemman ikänsä, niin että ei se kaupungissakaan käydessään\nturhia siekaile, kun kerran ennättää asiansa toimittaa. Pois se lähtee\nheti.\"\n\nHän oli juuri lopettanut puheensa, kun Ville Huttunen tuli tupaan,\nistuutui penkille ja kopisti piippuaan kengän kärkeen. Emäntä tervehti\nhäntä:\n\n\"Ka, Ville Huttunenko se on?\"\n\nVille vastasi tervehdykseen:\n\n\"Niinhän minä tässä poikkesin taloon, kun Variksen kaivolla ei ollut\nkippaa, jolla juottaa hevosta, niin arvelin, että ajan sinne Hyvärisen\npihaan ja juotan siellä. Ja olikin siinä hevosella nyhtämistä, ennen\nkuin tämmöisen mäen päälle saa suuren rahtikuorman köijätyksi, vaan\nkyllä sillä tuolla meidän ruunalla lähtee. Se kun näpistää oikein täyttä\nväkeään, niin aisain siinä vain pitää ruskaa ja luokista lentelevät\nsäleet ihan kuin tappura, vaikka on vahva tuominen luokki. Kyllä jos\nsiinä silloin sattuisi olemaan huonompi luokki, niin poikki se\npaukahtaisi, että rusahtaisi vain katketessaan. Esimerkiksi se Hentusen\nJannen luokki, jota se kehuu, se ei pitäisi kutiaan, vaan poikki\nlentäisi, kun ruuna nyhtäseisi niin täyttä voimaansa, jotta lautasille\npainuisi vähän kuoppaa ja selkä olisi ojona. Onko sinulla, Hyvärinen,\nniitä tulitikkuja?\"\n\n\"On niitä tässä.\"\n\n\"No annappas, että saa raapaista tulen piippuunsa. Siinä meidän talossa\nniitä menee noita tulitikkuja niin ettei ostamasta pääse. Myötäänsä vain\nraapaistaan tulta, niin että yksi sihinä vain käy. Vaan minkäs sille\nosaa, kun on tullut talo rakennetuksi maantien varrelle ja kuka vain\najaa, se pysähtyy ja tulee taloon, eikä meidän talossa taas kenenkään\ntarvitse omin eväin elää. Jos ei ole liedessä tulta piippua sytyttää,\nniin talon puolesta on aina tulitikkulaatikko pöydällä, ja siitä saa\nvain raapaista, tulipa häntä hevosmiestä tai jalan kulkijaa.\"\n\nHänen piti rykäistä, ja sen johdosta sai Hyvärinen huomautetuksi:\n\n\"Onhan siinä kulkijaa teidän talon kohdalla, ne rahtilaiset kun siinä\nhevosia syöttävät.\"\n\nVille oli saanut ry'ityksi ja myönsi:\n\n\"No on siinä kulkijaa! Yhtenä jonona menee toisinaan, niin että toinen\npää missä lieneekin. Missä häntä riittäneekin niin jumalattoman paljon\nmiestä ja hevosta, kun sitä valuu kuin turkin hihasta... Ja se joukko\nsitten kun taloon vetäikse, niin siinä kysytään talossa tulitikkuja ja\nvarsinkin tuota tupakkaa.\"\n\nHän katsahtaa muljautti Hyväriseen, nähdäkseen ymmärtääkö se. Sitten hän\ntaas jatkoi:\n\n\"Se tupakan meno se onkin ihan hirmuinen. Mutta ei ole vain Huttusen\ntalossakaan tarvinnut omaa tupakkakukkaroaan povestaan kaivaa. Talon\ntupakka on aina valmiina vuottamassa, tulipa häneen vaikka\nmustalaista... Tuo yskäkin on ruvennut vaivaamaan.\"\n\nOikeastaan hän nyt ryki antaakseen ukko Hyväriselle puhevuoron.\nHyvärinen älysi sen ja sanoi:\n\n\"Onhan siinä pölkyssä talon tupakoita! Mitä sinä niistä omistasi.\"\n\nVille alkoi purkaa omia tupakoitaan piipusta ja sulloa talon tupakkaa\nsijalle. Sitä tehdessään hän selitti:\n\n\"Olisipa näitä omiakin ollut riittämään asti, mutta voipahan tuota\nmaistaa Hyvärisenkin riihen takaisia.\"\n\nHän sytytti piippuaan ja jatkoi sitä tehdessään:\n\n\"Ei siinä meidän konnulla tarvitse tupakan puutteessa istua, jos on vain\nvähänkin miestä, että viskaa tupakan siemeniä riihen peräseinän taakse.\"\n\nHän aivan korotti ääntään, kun kehui:\n\n\"Se seinän tausta se työntää sitä tupakkaa, että ilma on sen paljoudesta\nhaleta. Eikä olekaan kumma, jos se sitä tellää tulemaan maan täydeltä,\nkun rahtilaiset käyvät siellä koko talven, niin että siellä istuu ja\nkyköttää tuota miestä kuin varista ruispellon aitaseipäissä.\"\n\nPiippu alkoi sammua. Hän imeä laputti sitä kovemmin, painaen tupakoita\npeukalon kynnellä syvemmä koppaan, ja jatkoi:\n\n\"Ainoastaan se kahvin menekki harmittaa toisinaan, kun sitäkin luojan\nviljaa menee niin tuhottomasti, että ei riitä Haisevan kaupassa, vaan on\njo täytynyt käydä kolme naulaa ostamassa Kuuselan Pekan puodista... Kas\ntuota piippua kun reistailee!... Pah ... pah ... pah!... Mutta se eukko\non semmoinen kapine siinä meidän talossa, että kahvitta se ruoja vain ei\nlaske matkamiestä talosta, ja kun on semmoinen kansan paljous, niin ämmä\nsaa vain aamusta iltaan tuhertaa pannunsa kanssa, niin että kun torvesta\nkaataa kahvia kuppiin, niin jo pitää kiireellä riennättää hattua auki ja\nkaataa toista vettä pannun suusta sisään.\"\n\nTässä hän pysähtyi ja katsahti emäntään. Emäntä sanoi silloin Anna\nKaisalle:\n\n\"Panisit Anna Kaisa tuosta tuon pannun kiehumaan, kun on nyt kerran näin\nharvinaisia vieraita tässä meilläkin!\"\n\nSillä tavoin jatkui keskustelua. Ukko Hyvärinen väänsi lehmien\nkytkytvitsoja. Kahvi joutui ja emäntä jo käski Huttusta ottamaan kupin.\nHuttunen vastusteli:\n\n\"Olisipa tässä välttänyt kahvittakin, kun joinkin ihan äskettäin sen\nPekka Variksen mökissä. Siinä vielä makasivat, mutta Varis kun kuuli\näänen, niin paikalla tunsi ja sanoi: 'onko se Ville Huttunen?' Siihen\nsitten heräsi Variksen eukkokin ja tuli hyville mielin ja sanoi:\n'Pitääpä nousta höyräyttämään Huttuselle kahvit, kun ei olekaan niin\nkaivattua vierasta osunut koko mökkiin!\" Vaikka enhän minä heille kahvin\nvuoksi poikennut, vaan muuten vain hevosta puhalluttamaan. Jussi\nPirhosen kaupastako se Hyvärinen ostaa kahvinsa?\"\n\n\"Jussi!\" kerkesi emäntä myöntää.\n\nLopulta oli Huttunen saanut kahvit juoduksi ja varusteli lähtöä. Jo oli\nhänellä hattu päässä, kun juohtui mieleen asia. Hän ihmetteli:\n\n\"Mitähän se Ihalaisen Antti ja Vatanen muutoin ajattelivat, kun lähtivät\nAmeriikkaan ja hylkäsi Ihalainen vielä eukkonsakin ja koko kontunsa\nLiperiin? Onkohan se riitaantunut sen akkansa kanssa vai muutenkohan se\nrupesi reistailemaan vanhoilla päivillään, vaikka olisihan siinä\nkonnullaankin voinut elää?\"\n\nHän kertoi pitemmältä Antin konnusta ja Ameriikasta. Hyvärisen väki\nkuunteli sitä alussa viisaan näköisenä, mutta jo pani miettimään, kun\nHuttunen selitti:\n\n\"Vatasen Jussin kanssa ajoivat vastaan ja tuli siinä tarinoiduksi, niin\nIhalainen sanoi, että hänellä on työpaikka tiedossa Ameriikassa ja on\nostanut jo piletin aina perille asti. Sen Peijonniemen Leinosen pojan,\njoka on Ameriikassa, sanoi kutsuneen ja sanoneen: 'Tule vain, tässä\nsamassa talossa saat työtä, jossa voit ansaita kymmenen markan\npäiväpalkkoja, ja jos osaat vähän petkuttaa ameriikkalaista niin\nviisaasti, etteivät huomaa, kun tarkastavat, niin voit vielä jutkauttaa\nisäntää niin että se maksaa toisen kymmenen liikaa.' Arvelihan se Antti\nosaavansa. Ja arvelipa se Vatanenkin, että mene tiedä jos hänkin\npyörähtäisi Antin mukaan...\"\n\nNyt alkoi ukko Hyväristäkin epäilyttää. Kun Huttunen sattui levähtämään,\nhuomautti hän:\n\n\"Kun et nyt vain valehtelisi vähän liikojakin sen Ihalaisen ja Vatasen\nniskaan!\"\n\n\"Mitenkä sitä nyt tosiasiassa osaa valehdella!\" ihmetteli Huttunen.\n\"Johan minä tiesin asiasta viime kesänä, kun Antti itse kävi puhumassa\nja lainasi vielä neljäkymmentä markkaa laivarahoiksensa. Jo johan siitä\nJoillakin tiesivät puhua. Se Akkalan Hötösen poika oli siellä ja sanoi\nvuottelevansa Ihalaista ja Vatasta, että menevät yhdessä Ameriikkaan.\nOlivat sopineet sillä tavalla, jotta pääsevät laivalla yhdellä\npiletillä, eikä tarvitse kumpaisenkin eri lippua ostaa.\"\n\nHän tiesi kertoa vieläkin sitovampia seikkoja. Hänen viimein\nlähdettyänsä ei Hyvärisen tuvassa kuulunut hiiskahdustakaan. Kaikki\najattelivat Ihalaisen omituista päähänpistoa, ja kummastusta lisäsi se,\nettä Vatanenkin oli uhannut lähteä Antin matkaan. Päivä oli jo puolessa,\nmutta ei vieläkään oltu Hyvärisen talossa sanaakaan virketty. Vasta\npäivällistä syödessä sanoi emäntä:\n\n\"Lieneekö noihin Huttusen puheisiin aina luottamista, kun sen suusta\ntulee sitä pötyä kuin tiinusta.\"\n\nHyvärinen ja Anna Kaisa eivät vastanneet mitään, vaan alkoivat jo\ntyyntyä. Päivällisen lopussa oli Hyvärinen sen verran rauhottunut, että\nkysyi emännältään:\n\n\"Otrakakkoako sinä huomenna paistat?\"\n\n\"Otra. Arvelin paistaa ruisleipää, että saisi potaattikukon kuorta, vaan\nheitin sitte sen ensi viikkoon\", vastasi emäntä. Anna Kaisakin tyyntyi,\nja elämä lähti menemään ennallaan.\n\n       *       *       *       *       *\n\nMutta oitis saapui lisätietoja: harvapuheinen, vakava nahkakauppias\nMikko Kukkonen ajeli lammasnahkoja ostamassa ja poikkesi niitä\ntiedustamaan Hyvärilään. Hänenkin vastaansa oli Antti ja Jussi ajanut\nylpeillen hänelle Ameriikkaan menollaan. Nyt sattui vielä tämä Mikko\nKukkonen matkustamaan Ville Huttusen jälkiä myöten, joten hän joutui\nkokoomaan kaikki ne tiedot, jotka Ville oli jättänyt. Niinpä oli hän\nsitä tietä saanut kuulla senkin, että Vatanen muka oli myönyt\nkontunsakin eräälle Ilomantsin miehelle ja että rahat olivat taskussa.\nKukkonen oli puolestaan levittänyt asiasta tietoa pitkin tietä, siten\nvuorostaan vahvistaen Huttusen puheita. Asia oli kaikkialla, missä\nKukkonen oli sen kertonut, herättänyt semmoista hämmästystä, että\nKukkonen innostui siihen ja aina taloon tultuansa alotti puheen siitä.\nNytkin hän ihmetteli:\n\n\"Mikähän sille Kutsunvaaran Vataselle ja Murron Ihalaiselle tuli, kun ne\nlähtivät Ameriikkaan! Onkohan niille mitä ronkelia tapahtunut?\"\n\nOlipa Hyvärisen väki ihmeissään, sillä Kukkosesta tiedettiin, ettei hän\nosaisikaan valehdella. Vasta pitkään ajateltuaan sanoi isäntä:\n\n\"Tokko noille lie tapahtunut ronkelia ja lienevätkö nuo menneetkään,\nvaikka se Ville Huttunen sitä höpisee...\"\n\n\"Eihän sen Villen puheisiin ole luottamista!\" huomautti emäntäkin.\nKukkonen, harvapuheinen mies, istui kauvan ääneti, mutta sitten sanoi:\n\n\"Itse ne minulle sanoivat, että Ameriikkaan he aikovat matkansa\nkääntää.\"\n\nSe ilmotus muutti asiaa. Syntyi pitkä vaitiolo. Kukkonen jo käänsi\npuheen toisaanne sanoen:\n\n\"On tässä tuvalla kokoa! Tämä taitaa olla suurin tupa Liperin\npitäjässä?\"\n\nMutta kukaan ei vastannut. Emäntä seuloi jauhoja ja Hyvärinen kiskoi\npärettä. Kukkonen jatkoi:\n\n\"Ainoastaan siellä Onkamon Kinnusessa minä olen sattunut näkemään vielä\nsuuremman tuvan.\"\n\n\"Ovat nuo päivätkin nyt pimeitä! Ei näet ole muuta kuin kaksi pimeää\nvastakkain!\" huokaili emäntä itsekseen. Sitten taas vaiettiin, kunnes\nKukkonen yritti:\n\n\"Ilomantsilaiselle se Vatanen sanoi talonsa myöneensä. Paljonkohan tuo\nsai?\"\n\nAnna Kaisa lähti tuvasta pois ja Hyvärinen, joka pelkäsi lasten alkavan\ntaas puhua Vatasesta ja saattavan julki koko asian, vaikka niitä oli\nselkäsaunan uhalla siitä kielletty, suuttui jo lapsiin, vaikka oli\nhyväntahtoinen mies. Hän otti päreen, aikoi sillä hosua lasten kintuille\nja torui:\n\n\"Ettekö mene siitä lämpimään saunaan itseänne pesemään illallisella\nsaunavedellä!\"\n\nHämmästyneinä suojelivat lapset kinttujaan ja työntyivät itkien ovesta\nulos. Kukkonen tupakoi rauhallisena ja talon väki askaroi töillänsä.\nPitkän ajan kuluttua kysyi jo emäntä Kukkoselta:\n\n\"Missä sinä sitä Vataselta kuulit?\"\n\n\"Itsehän se Jussi sitä kertoi, kun sattui vastaan tulemaan. Ameriikkaan\nsanoi menevänsä, kun ovat niin suuret verot ja karut viljelysmaat täällä\nLiperissä\", selitti Kukkonen.\n\n\"Ähää!\" sai vain emäntä sanotuksi, ja nyt alkoi entinen mietiskely.\nJonkun ajan kuluttua tiedusti Hyvärinen:\n\n\"Missä paikassa se Vatanen tuli vastaan?\"\n\n\"Siinähän se Lehvosen entisen ruishuhdan kohdalla sattui.\"\n\n\"Vai siinä!\"\n\n\"Siinä.\"\n\nEmäntä kokoili jauhoja vakkaan, Hyvärinen sitoi päreitä torvelle ja\nkaikki kolme vaikenivat. Työnsä lopussa kysyi emäntä:\n\n\"Eikö se muuta sanonut... Vatanen?\"\n\n\"Ei!...\"\n\n\"Vai ei!\"\n\n\"Ei.\"\n\nHyvärinen nosti päretorven orsille, lakasi roskat lattialta uunin luo ja\nalkoi tupakoida. Kukkonen huomautti murahtaen:\n\n\"Johan se Vatanenkin oli ikämies!\"\n\nEi virkkanut talon joukko siihenkään mitään. Emäntä oli saanut jauhot\nvakkaan, mutta pöytä oli vielä pyyhkimättä jauhoista. Hän huokaili:\n\n\"Minnehän ne pennut ovat panneet sen jäniksen käpälänkin, kun ei ole\nmillä pyyhkisi pöytää?\"\n\nHiiltä lähtöpiippuun asetellessaan kysyi Kukkonen:\n\n\"Ei sillä Hyvärisellä taida nyt olla lammasnahkoja myödä?\"\n\nKauvan sai hän odottaa vastausta. Vihdoin selitti emäntä Hyvärisen\npuolesta:\n\n\"Tokko tuolla lie... Se möi niitä viime talvena yhdelle rytkyläiselle.\"\n\n\"Möikö se sen mustan pässinkin nahkan?\" tiedusti vielä Kukkonen.\n\n\"Möi.\"\n\nKukkonen oli saanut asiansa toimitetuksi ja lähti. Lähtiessään hän vain\ntarkasteli ovensuussa Hyvärisen talon suurta hiilikoukkua ja ihmetteli\nsen jykevyyttä ääneensä, ikäänkuin jäähyväisikseen:\n\n\"On siinä hiilikoukussa tuota rautaa vähä runsaammaltakin!\"\n\nOvessa mennessään hän lausui loppuarvelunsa:\n\n\"Tokko vain lie Muskon Varalassakaan semmoista koukun möhkälettä!\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nVähäistä ennen näitä tapahtumia oli kolme Join herrasmiestä ollut\nmetsästysmatkallaan purjehtimassa ja jo onnellisesti päässyt rannasta\nlähtemään. Mutta heidän omasta sisällisesti heiluvasta tilastaan\nseurasi, että purjevene tölmäsi kivelle ja kaatui miesten\nhoippuroimiseen, siinä Koposen talon kohdalla. Herrat joutuivat veteen\nainoastaan kaulaansa myöten, siinä kun näet ylettävät jalat pohjaan;\nmutta hirmuisen metelin ja riidan he nostivat keskenään.\n\nSuurenmoinen huuto ja melu oli niin huumannut ja säikyttänyt Koposen\nvävyn, että tapaus suureni hänen silmissään ihan merionnettomuudeksi ja\n-tappeluksi. Hän melkein uskoi siinä hukkuneen suuren joukon ihmisiäkin,\nja se usko vahvistui päivä päivältä. Lähdettyään sitte Liperiin\nhierottamaan itseään Kinnusen Liisalla hän kertoili tuosta hirvittävästä\nhaaksirikosta. Kertomus tietysti Liperissä kasvoi kuten kaikki muukin\nmaailmassa, sillä jokainen liperiläinen pitää rehellisen miehen\nvelvollisuutena kartuttaa kaikkea, minkä on sattunut toiselta saamaan.\nKinnunen, jonka eukko oli Koposen vävyä hieronut, sattui nyt tulemaan\nVille Huttusta vastaan ja tervehti:\n\n\"No on sitä nyt tuota rapaa tiellä!\"\n\n\"On sitä! Kun niilläkin Hyvärisen kujasilla uppoaa hevonen korvanpäitään\nmyöten ihan puhtaaseen vetelään multavelliin, niin että on siinä\nuimista, kun on vielä tämmöinenkin rahtikuorma perässä! Kuuluuko sitä\nmitä muuta?\" myönsi Huttunen.\n\n\"Mitäpäs sitä tänne Liperiin milloinkaan kuuluisi muuta kuin sian\nvinkumista ja akkojen riitelemistä. Mutta siellä Joillahan sitä on taas\nollut vähän toisenlaista rytäkkää, kun laivat ovat menneet meren pohjaan\nja herrojakin on niiden kanssa hukkunut semmoinen jumalaton liuta, jotta\nei ole näet enää jäänyt kunnollista järjestyksen pitäjääkään koko\nJoille. Taisit sattua paikallekin, kun olit Joilla?\" alkoi jo Kinnunen.\n\nVille oli ihmeissään. Ei hän olisi tahtonut olla asiasta tietämätön,\nsillä se olisi ollut muka nolaus. Hän koetti viekkaudella kiertäen saada\nhiukan vihiä:\n\n\"Ainahan sitä sattuu paikalle, kun pitää varansa. Kyllähän se oli\nrytäkkä!\"\n\n\"Ei suinkaan se vain näitä tavallisia halkolotjia ollut, joka hukkui?\nTottapa se oli niitä höyryllä käypiä!\" arveli Kinnunen.\nYlenkatseellisesti huudahti silloin jo Ville:\n\n\"Vai niitä lotjia sitä ilettäisiin Joilla upottaa mereen!... Höyrylaiva\nsen pitää olla jo kerran ollakseen, jotta siinä herrat kehtaisivat\nhukkua ihan suurissa roikissa!\"\n\n\"Vai höyrylaivan ne laskivat pohjaan! Mikähän laiva tuo oli?\" kummeksi\nKinnunen.\n\n\"Ka, eihän siellä Joilla muuta parempaa höyryä olekaan kuin se\ntuhottoman suuri Jok-laiva, johon olisi mahtunut koko tämä Liperi!\"\n\n\"Vai se se meni pohjaan!\"\n\n\"Se meni, että hurahti!\" oli jo Ville asiassa kiinni.\n\n\"Jäiköhän maston päitäkään näkymään?\" uteli Kinnunen.\n\n\"Vai olisi niitä näkynyt semmoisesta syvyydestä, johon saa tuota\nvarppinuoraakin laskea kokonaisia vyyhtejä, eikä sittenkään pohjaan\nylety!\" riemuitsi Huttunen. Ja nyt muisti hän Ihalaisen asian sekä\nhuomasi oitis, että Ihalainen ja Vatanen olivat hukkuneet samassa\nonnettomuudessa. Hän uskoi sen ihan tosissaan ja kiirehti jo sanomaan:\n\n\"Siihen se sitten loppui Ihalaisenkin ja Vatasen Ameriikkaan meno!\"\n\nKinnunen ei ollut ymmärtää mitään. Vasta kun Huttunen oli hänelle\nselittänyt asian, huudahti hän:\n\n\"No voi tuota Ihalaisenkin pakanaa! Kun otappa nyt ja karkaa talostasi\nja akkasi luota! Mutta eipä hylky päässyt pitkälle, kun jo rangaistus\ntuli!\"\n\n\"Ei päässyt! Hauvin mahassa se Antti Ihalainen jo purjehtii\nHöytiäisessä\", vahvisti Huttunen itsekin varmana siitä, että asia oli\nniin, sillä Liperissä uskoo yleensä jokainen omat puheensa. Kinnunen\nvielä tiedusti:\n\n\"Mitenkähän sen hautaamisen kanssa käy tuommoisessa tapauksessa? Tuleeko\nse henki täydellisesti lähteneeksi, kun ei ole voitu oikeita hautajaisia\npitää ja hautaa siunata ... siinä sen akan leskeksi jäämisessä?\"\n\nViisaana huudahti silloin Huttunen:\n\n\"No, minkätähden sitä ei henkeä tällä tavallakin saisi pois! Pappi souti\nveneellä paikalle ja viskasi äyskärillä kolme kertaa vettä haudalle ja\nsillä se oli hauta luettu. Onhan niillä herroilla konstit tämmöistäkin\ntapausta varten, niin että jos kenestä vain on muuten henki lähtenyt,\nniin ei sen enää hautaamisen puutteessa tarvitse olla elossa, eikä estää\nleskensä naimisiin menoa.\"\n\nKinnunen kyllä vähän oli vielä ymmällä ja ihmetteli: \"Kahoppas sitä\nKoposen vävyä, näet, kun se ei puhunutkaan mitään tämän Vatasen ja\nIhalaisen hukkumisesta, valitti vain sitä muuta asiaa.\"\n\nSe oli Huttusestakin omituista, mutta hän selitti:\n\n\"Ne eivät ne Join puolen miehet puhu koskaan tätä asiaa niin halki, kuin\nse täällä Liperissä puhutaan, että siitä ihan päivä paistaisi läpi kuin\nharvasta, tyhjästä heinähaasiosta, vaan ne heittävät siihen aina hampaan\nkoloon yhtä ja toista semmoista törkyä, jota tuhmuudessaan pitävät\nvähemmän asiaan kuuluvana.\"\n\nHuomasi sen Kinnunenkin ja myönsi:\n\n\"Semmoistahan se on koko se Kontiolahti ja koko Join seutu, vähän\ntuppisuuta väkeä.\"\n\n\"See-mmoista!\" innostui Huttunen, painostaen:\n\n\"Ja varsinkin se Koposen talohan se onkin itaruudestaan ja saituudestaan\nkuuluisa. Niin, eiväthän ne kuulu siinä omaa mahaansakaan raaskivan\nsyödä täyteen muulloin kuin joulun pyhinä, ja silloinkin vuoron perään:\nyhden mahan kunakin vuotena. Eihän siitä talosta tuota oikeaa täyttä\nselvyyttäkään raaskittaisi antaa mistään asiasta, vaan sitä saa lypsää\nja kettää kuin poikimattomasta lehmästä maitoa, eikä siitä sittenkään\nmitään heru. Mutta täällä Liperissä sitä ei olla Nauku-Maijan poikia\nsiinäkään asiassa. Se saa asia tulla töröttää niin kuin rännistä saaviin\nlaskisi. Eikäpä tuo Liperi näy sen köyhemmäksi siitä tavarasta tulevan,\nvaikka sitä ei surra, vaan annetaan leipämyllystä tulla ulos sitä mukaa\nkuin sinne korvasta toista valuu, kuin ruista jyvälaarista\nmyllynkiveen.\"\n\nKinnunen huomasi Villen puhuvan oikein ja tuli hieman ylpeäksikin\nLiperistänsä. Hän tarjosi tupakan Huttuselle ja myönteli:\n\n\"Eihän sitä Liperissä itketä eikä tingitä asiassa, eikä sittenkään lopu\nsanominen sieltä nenän alta. Vaikka kylläpä tuo Ihalainenkin oli jo\nsaanut ikänsä elää, jotta ennätti tehdä sen verran pahuuttakin, että on\nvastaamista siellä toisessa elämässä.\"\n\n\"Eihän se ihan tyhjin käsin Ihalainen lähtenyt viimeiselle matkalleen!\"\ntodisti Huttunenkin, sytytti piipun ja kertoi vainajan eväistä:\n\n\"Se Ihalainen kun jo pienenä poikanakin sen Vatasen kanssa tuota\nnauristakin varasti ja söi, niin emme siinä kilpailussa toiset pojat\nkelvanneet mihinkään. Sitä sai Liperissä siihen aikaan kylvää nauriin\nsiementä vaikka korttelia paksulta, niin ei siitä vain sittekään\nkylväjälle jäänyt kuin naatit, vaikka joka siemen iti.\"\n\nKinnunen onnitteli:\n\n\"On toki toiseen elämään lähtijöille onni, että Liperissä ei viljellä\nnoita omenapuita!\"\n\n\n\n\nKOLMASTOISTA LUKU\n\n\nHyväriseltä voi päästä Murron Ihalaiseen suurenkin kuorman kanssa, kun\najaa Kämäräisen haan kautta, sillä se tie on jokseenkin ajokuntoinen. Se\nkyllä tekee kierrosta, mutta ei aivan paljoa. Samoin pääsee Hyvärisestä\nLempaalle Ville Huttusen taloon Ihalaisen talon kautta. Matka on kyllä\nsilloin kahdeksan virstaa pitempi kuin suoraan Päivisen hovin kautta\nmennessä, mutta siitä huolimatta oli Huttunen nyt päättänyt kulkea\nIhalaisen kautta ja poiketa taloon saadakseen oikean tiedon Antin\nAmeriikkaan menosta ja samalla kertoakseen mitä itse siitä tiesi.\n\nKanasen Maija Liisa oli vielä Ihalaisessa, kun Huttunen tuli sinne.\nVaimo parat olivat yhä tulitikkujen puutteessa.\n\nAnna Liisa teki levettä ja Maija Liisa kehräsi, kun Ville astui tupaan.\nHän kopisti piipusta porot pankolle ja kysyi Anna Liisalta:\n\n\"Sinähän se olet sen entisen Ihalaisen eukko?... Mikä sen Ihalaisen\npäähän pälähti, kun se hylkäsi kontunsa ja lähti Ameriikkaan?\"\n\nVähäiset olivat vaimo poloisen tiedot syistä lähtöön, jota hän ei ollut\nmitenkään kyennyt täydeksi todeksi uskomaan; päin vastoin oli hän\nvieläkin vaistomaisesti odotellut Anttia kotiutuvaksi. Huttunen se vasta\nvarmuuden toi:\n\n\"Laivallahan se Antti lähti viilettämään, ja oli siinä aika sakki\nmuitakin Ameriikkaan menijöitä. Kun oli näet miehiä aina tuolta Kaavin\nja Juuan pitäjästä myöten ja aina Tohmajärveltä asti, oli semmoista\njulman suurta miestä kuin parasta metsärosvoa, niin jotta olisi niiltä\nuskonut työn lähtevän Suomessakin, vaan sinneppäs vain pitää kaikkien\nkiirehtiä... Ja melkein kaikki vielä olivat hylänneet vaimonsa, niin\nettä kyllä nyt on leskiä tällä kulmakunnalla... Ja leskeksihän se\nIhalainenkin tähän vaimonsa heitti...\"\n\nHän varustautui nyt kertomaan parasta mitä tiesi. Koputteli kengillänsä\nlattiaa ja kerskasi:\n\n\"Mutta lyhyeen se loppui Ihalaisenkin matka. Ei siitä montakaan virstaa\nrannasta porhallettu, kun jo tuli semmoinen tenä eteen, ettei sen yli\nhypättykään.\"\n\nAnna Liisa sai toivoa. Hän kysyi:\n\n\"Mitä se Huttunen sanoi? Täytyikö sen Ihalaisen takaisin tulla?\"\n\nHuttunen nosti oikean säärensä vasemman päälle ja kertoi viisaana:\n\n\"Sille sattuikin Ihalaiselle vähän toisenlaiset vahingot tulemaan. Se\nkun meni sen suuren miessakin kanssa sinne Pyhäselän pohjaan, niin ei\nsiinä muuta kuin laiva vain hirnasi kerran sillä pillillään ja viuhautti\nsavuaan kuin parasta hevosen häntää.\"\n\nAnna Liisa heristeli kuuloaan eikä ymmärtänyt. Huttunen jatkoi:\n\n\"Ja Join herroja niitä kun meni Ihalaisen matkassa, niin ne menivät niin\ntarkkaan, että Joilla pitää panna kaikki konjakkikaupat kiinni, kun ei\nole enää ryypyn ostajaa. Niin lähtivät tarkkaan kuin torakat Pesosen\ntuvasta, kun tupa paloi.\"\n\nAnna Liisa oli ihan sekaisin. Korvissa humisi Villen kertomus. Hän kysyi\ntaas:\n\n\"Eihän tästä Huttusesta nyt saa mitään selvääkään... Mitä se Ihalainen\nsinne Pyhäselän pohjaan meni?\"\n\nMoisesta tietämättömyydestä ynseäksi tekeytyen huudahti Ville Huttunen:\n\n\"Mitä se sinne meni! Se kun mies lähtee pahanhengen kanssa kujeilemaan,\nminkä tämäkin Ihalainen, niin sen ei pitäisi vettä myöten lähteä\nAmeriikkaan. Sillä se kun tuo pahahenki on miehen matkatoverina, niin se\non kaulassa kuin kiviriippa. Sehän se vei Ihalaisen ja Vatasen järven\npohjaan, ettei Ihalainenkaan ehtinyt edes itseään siunata. Kerran vain\nvähän älähti ja silloin oli kaikki kuitti! Join pappi vain souti sitte\nveneellä sille paikalle ja ripotti vähän hiekkaa järveen niinkuin\nhautausmenoiksi.\"\n\nNyt käsitti jo Anna Liisa asian. Kauhuissaan huudahti hän:\n\n\"Herra isä siunatkoon! Onko se Ihalainen hukkunut Ameriikkaan\nmennessään?\"\n\n\"Ihanko se Huttunen nyt totta osaa puhua?\" oudostui Kanasenkin emäntä.\nHuttunen laittautui hyvin tärkeän näköiseksi ja huudahti\nylenkatseellisesti:\n\n\"Mhyh! Minkästähden se Ihalainen ei olisi hukkunut, kun siinä kerran\nhumalaiset herratkin pääsivät tuomiolle! Ajaa reistasivat semmoista\nkyytiä kivikossa, että laiva vain hyppi kiveltä kivelle, kun yhden\nkerran kurahti pohjaan. On siellä järven pohjassa nyt tuota lihaa! Ei\nnäet pelastunut muuta kuin se Koposen vävy, joka nyt on täällä ollut\nvähissä hengin itseänsä Kinnusen akalla hierottamassa.\"\n\nAnna Liisa alkoi itkeä tihruta, ja Maija Liisakin kuivaili kyyneliänsä.\nHuttunen alkoi lohdutella selittäen:\n\n\"Mitä sinä nyt siitä niin rupeat vetistelemään! Veteenhän se hukkui ukko\nSoininenkin eikä sen akka silti ijäkseen leskeksi jäänyt. Sehän sen nai\nJussi Kuivalainen.\"\n\nMutta vähän välitti nyt Anna Liisa mistään Huttusen puheista. Hän tunsi\nolevansa leski. Antin kuolema ei olisi häntä surettanut niin kipeästi\nkuin noin sydämettömän hylkäämisen varmistuminen. Sillä hän tiesi\nolevansa syytön mihinkään. Uskollisesti oli tehnyt työtä Antin apuna,\neikä ollut koskaan ollut mitään riitaakaan välillä, ja nyt Antti lähti\nihan jäähyväisiä sanomatta. Hän valitti:\n\n\"Mikä hänet nyt villitsikin lähtemään ja hylkäämään! Eihän tässä ole\nedes riitaakaan ollut!\"\n\nSääliksi kävi Huttusen. Hän koetti lohduttaa:\n\n\"Elä nyt sure, eihän se sillä takaisin tule! Eikä se ole sinun pahuutesi\nsyy, sillä tietäähän koko kylä, että se Ihalainen oli jo\nnuoruudessaankin semmoinen vimmattu, että eihän sen ja Vatasen kujeilta\nsaanut kukaan olla rauhassa, kun ne pienenäkin poikana yhteen\npääsivät... Milloin ne särkivät saunan akkunoita, milloin tekivät muuta\nkoiruutta, niin että koko kylä oli yhtä kyytiä nurin.\"\n\nMutta ei Anna Liisa sallinut nyt Anttia soimattavan. Hän alkoi\npuolustella:\n\n\"Kukapa se ei nuoruudessaan koiruutta tee. Mutta tasaantuipa tuo Antti\nvanhempana ja niin on ollut hyvä mies, ettei ole pahaa sanaa kuulunut\nkoko talossa...\"\n\nSurulliseksi kävi olo talossa. Kanasen Maija Liisakin kätki kasvonsa\nesiliinaan, ja pois lähti Huttunenkin. Kauvan surivat molemmat vaimot\nkahden kesken. Turhaan koetti Maija Liisa viihdyttää. Olivat unohtaneet\nsenkin, että tupa oli aivan kostea kylmyydestä, kun ei saanut tulta\nmillä lämmittää.\n\nIltapäivällä Anna Liisa sentään pyysi, pienen toivonkipinän hänelle\npilkahtaessa:\n\n\"Kun olisit tässä vielä kotimiehenä, niin kävisin vielä Hyvärilästä\nkysymässä, onko se jo ihan lopullisesti mennyt ja vielä kuollut muun\nhyvän lisäksi.\"\n\nMaija Liisa suostui ja Anna Liisa lähti.\n\n       *       *       *       *       *\n\nHyvärisessä ei vielä tiedetty Ihalaisen hukkumisesta mitään. Mutta hänen\nAmeriikkaan menonsa Vatasen matkassa oli myrryttänyt talonväen mielet.\n\nUkko Hyvärinen pärettä kiskoessaan löi liistakolla vanhinta poikaa\nkintuille ja ärähti:\n\n\"Taasko siinä paljain kintuin juoksentelette, ettekö ole kunnolla!\"\n\nPoika älähti, meni nurkkaan ja ryhtyi siellä tappelemaan sen\nkeskimmäisen tytön kanssa. Emäntä siitä ärtyi yhä enemmän ja juonitteli\nAnna Kaisalle. Tämä viskasi pesemänsä hierimen pankolle ja ähähti:\n\n\"Sinä sen Vatasen asian aloitit!\"\n\nEmäntä äkämystyi:\n\n\"Vieläkö siinä ylpeilet! Ikäänkuin ei Vatanen olisi sinulle välttänyt!\"\n\n\"Paholaiset!\" suutahti Anna Kaisa ja viskoi pyttyjä pesintiinuun\npestäväkseen, mutta emäntä jatkoi sitä suuttuneempana:\n\n\"Elä yhtään suutu ja visko! Ei saa sinulle tässä miehen kantturaa enää\nmistään, vaikka on jo etsitty ja koluttu kaikki miehen kahmut.\"\n\nParaana toran ja ärtyisyyden aikana saapui epätoivoinen Anna Liisa\nHyvärilään ja tarttui oitis asiaan, kysyen:\n\n\"Onko se nyt sen Ihalaisen meno ihan varma, tiedetäänkö täällä, kun sitä\npuhutaan?\"\n\nMutta talossa kun olivat kaikki äkeissään ja harmissaan, ei tahtonut\npuhe sujua. Kauvan istuivat kaikki ääneti. Ei kukaan vastannut Anna\nLiisalle. Koko joukko oli muun hyvän lisäksi hänelle vielä äkeissään\nsiitä, että Ihalainen oli narrannut taloa muka puhemiehenä käydessään.\n\nAnna Liisa hätäytyi ja uudisti kysymyksensä. Silloin kehotti emäntä\nmiestään:\n\n\"Sano sinä, Hyvärinen, tuolle, niin heittää siinä vatkuttamisen!\"\n\nTuskainen Anna Liisa ei ennättänyt emännän puheesta pahastua, vaan kysyi\nvielä:\n\n\"Tietääkö se tämä ukko Hyvärinen?\"\n\nÄrtyisenä tiuskasi Hyvärinen:\n\n\"Johan minä sinulle sanoin, että Ameriikkaanhan ne ovat karanneet! Ja\nkaratkoot, mokomat miehet!...\"\n\nAnna Liisa jo vähän riemastui, kun Hyvärinen ei puhunut mitään Antin\nkuolemasta... Toivorikkaana huudahti hän:\n\n\"Onko se päässyt koko asiasta se Ihalainen sillä paljaalla Ameriikkaan\nmenolla?\"\n\nNyt loppui tietysti Hyvärisen kärsivällisyys ja hän tiuskasi tuikeasti:\n\n\"Menipä tuo nyt vaikka järveenkin, mokoma mies! Hyvin jouti mennä! Saat\ntuota vielä sinäkin paremmankin kuin tuon potaattinenän ... jos kerran\non semmoinen kipu miehen perään!\"\n\nAnna Liisa loukkautui ja pelästyi samalla. Mennyttä oli siis kaikki\ntoivo; hukkunut oli Antti.\n\nKoetti hän siinä vielä jotain kysyä, mutta nyt ei enää vastannut\nHyvärinen, vaan sieppasi suutuksissaan päreen, antoi sillä lapsien\npohkeille ja kiukutteli:\n\n\"Saunaan siitä menkää tappelemaan! On tässä koko talo kuin paras\nkestikievari. Yksi kun lähtee, niin jo toinen vetäytyy siihen istua\nkönöttämään, jotta ei saa työrauhaa koko talossa.\"\n\nAnna Liisa säikähti. Hän tiesi sen olevan hänelle tarkotetun. Hän rykäsi\njo merkiksi, että kyllä hän älysi. Lisäksi rupesi emäntäkin\njuonittelemaan. Kahvipannua uunin koloon pannessaan harmitteli, hän\nikäänkuin muka itsekseen:\n\n\"Tuotakin kahvia menee, jotta eivät enää riitä maat eivätkä mannut, kun\nkaikki tähän vetääntyvät särpimään...\"\n\nHän ryhtyi laittamaan lehmän vettä ja jatkoi harmiaan:\n\n\"Senkin hotosuut ehtimän takaa vääntäytyvät vuottaa vornottamaan!...\nEikö heillä itsellään liene sen vertaa, jotta saisivat vaikka\nsikurivettä kulkkuunsa!\"\n\nAnna Liisa ymmärsi, että sekin oli hänelle tarkotettu. Hän lähti,\nhuokaillen hyvästikseen:\n\n\"Hohhoi tätä köyhän elämää, kun ukkokin menee! Kaikki ne vain silloin jo\nhaukkuvat ja luulevat, että sitä on ihminen heidän sikurivetensä\nvaivainen!\"\n\n\"Kuka tässä nyt sinua tarkotti!\" oikaisi silloin emäntä näön vuoksi. Ja\nkun Anna Liisa oli jo ovessa menossa, sanoi hän:\n\n\"Olisit tuossa nyt istunut, niin olisi tuota pannua varistanut, kun\nhiilet joutuvat!\"\n\n\"Onpa tuota sen verran vielä kotonakin papuja!\" sanoi siihen\nloukkautunut Anna Liisa ja lähti. Ovella kumminkin vielä pysähtyi ja\nsanoi ilkeästi:\n\n\"Kävisitte nyt myllymatkalla siinä Ihalaisenkin talossa, niin vaikka\nhänessä kahvit keittäisi... Sillä mitäpä tällä köyhällä muuta onkaan.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nSurullisena saapui hän kotiinsa, kun jo oli pimeä yö. Vaatteet olivat\nmärät, kengät kurassa. Maija Liisa itki hänen kanssansa eikä raaskinut\npuhua tulitikuistakaan mitään. Kun tupa oli kylmä, haki Maija Liisa\nkuvon olkia, ja niillä nukkuivat he yönsä.\n\nMutta yöllä ei tahtonut tulla uni. Anna Liisan mieltä kaiveli surulliset\nasiat. Aikaa kuluttaaksensa hän kysyi Maija Liisalta:\n\n\"Hyväkö siinä on nukkua?\"\n\n\"Hyvä\".\n\nVaiettuaan kysyi Anna Liisa taas:\n\n\"Koko kuvonko sinä otit olkia tähän alle?\"\n\n\"Koko.\"\n\n\"Onkin noita olkia, kun siltä Ihalaiselta jäi otran olkiakin kokonainen\nnärte riihenkin eteen.\"\n\n\"Vai närtteessä se Ihalainen piti otran olkiakin!\"\n\n\"Närtteessä.\"\n\nSillä lailla puhelivat he ajan kuluksi. Maija Liisa ryhtyi jo\nlohduttelemaan Anna Liisaa. Hän alkoi puhelulla haihduttaa pois turhia\nraskaita ajatuksia. Sitä varten hän kysyi:\n\n\"Joko se on monta kertaa tuo punikki poikinut?\"\n\n\"Neljähän se on\", muisti Anna Liisa.\n\n\"Vai neljä!\"\n\n\"Neljä!\"\n\nJonkun ajan kuluttua jatkoi Maija Liisa lohdutustaan kysyen:\n\n\"Eikö niitä sinulla ole ollut yhtään pieniä?\"\n\n\"Eihän niitä ole ollut. Yksi tyttö vain tuli silloin kohta alussa, vaan\nse näet kuoli vajaan vuoden vanhana\", selitti Ihalaisen emäntä ja jonkun\naikaa vaiti oltuaan kysyi vuorostaan:\n\n\"Eihän niitä sinullakaan ole tainnut olla?\"\n\n\"Pieniäkö?\n\n\"Niin. Lapsia.\"\n\n\"Mitäpä noilla tekee siinä köyhissä oloissa. Syövät vain ja huutavat ja\nkuluttavat vaatteita\", sanoi Maija Liisa. Myönsi Anna Liisakin:\n\n\"Niinhän ne tekevät. Oli se toki onni, että se Ihalainen meni\nlapsettomana. Kun niitä kakaroita olisi vielä tähän jäänyt, niin\nmihinkähän hiileen sitä olisi silloin puhaltanut!\"\n\n\"No oli se onni, että se semmoisena meni!\" lohdutteli Kanasen emäntä.\nSillä lailla jatkui puhelua ja Anna Liisa alkoi jo tyytyä kohtaloonsa.\n\nMutta aamusella, kun he taas menivät kylmään tupaan, tuntui elämä\nyksinäiseltä ja kolkolta. He odottelivat, että joku poikkeaisi taloon ja\ntoisi tulitikkuja, vaan aivan kuin ihmeeksi ei nyt sattunut ketään\nkulkemaan ohi. Oli monesti aikomus lähteä niitä taas Hyvärisestä\npyytämään, mutta se aikomus raukesi siihen toivomukseen, että kohtahan\ntästä joku ajaa myllyyn mennessään. Olipa myös Anna Liisa arvellut:\n\n\"Mitäs hyötyä siitä on, jos menee pyytämään, sillä unehtuuhan se asia\nkuitenkin jo sinne mennessä, niinkuin viime kerrallakin!\"\n\nJa Kanasenkin Maija Liisa uskoi samaa itsestäänkin, ja siksi ei hänkään\nuskaltanut lähteä tikkuja hakemaan. Hän ajatteli Anna Liisasta:\n\n\"Sitten se pääsee vuorostaan morkkaamaan minua muistamattomuudesta, ja\nmihinkä sillan rakoon minä sitten katson, kun itse häntä sillä tavalla\nsoimasin!\"\n\nTupa oli niin kylmä, että Maija Liisan täytyi panna ylleen Antin\nparkkiturkki, ja semmoisessa puvussa teki hän nyt levettä. Väkisinkin\nsiinä alkoi kiukuttaa.\n\n\"No otappa ja sokaise ihmisen muisti sillä tavalla, että unohtaa\ntulitikut, joita lähti juuri hakemaan!\"\n\nPitkään aikaan ei voinut Anna Liisa vastata. Vasta kun hän oli saanut\nrullan täyteen sanoi hän ikäänkuin itsekseen:\n\n\"Hyvähän sitä on sanoa, vaan kunhan itsellään kellä olisi semmoinen\nsuru, niin näkisihän eikö se muistiakin sokaise!\"\n\nMaija Liisa heltyi taas, mutta ei vielä niin tyyten, että olisi voinut\noitis ryhtyä puhumaan. Vasta kun karttaaminen oli lopussa ja hän ryhtyi\npellavia harjaamaan sanoi hän:\n\n\"Mitäpä tuossa rupeat sinäkään ijäksesi suremaan tuommoista miestä, joka\nhylkää joukkonsa ja menee järveen kuolemaan... Ottaisit tähän toisen,\njoka pysyisi paikoillaan.\"\n\nKauvan mietti Anna Liisa sitä. Viimein myönteli hän jo:\n\n\"Ka eihän se ole nais-eläjällä tämmöisellä konnulla yksinään eläminen\nhelppoa. Ei tiedä miten paksuluminen talvi nytkin tulee, niin meneppä\nsinne vaimoihminen hameisillasi semmoisessa hangessa kaalomaan\nhalkojakin metsästä vetäessä... Kaikkihan siinä kintut kylmäisivät!\"\n\nMaija Liisakin huokasi. Hetken kuluttua lisäsi Anna Liisa:\n\n\"Eikä tiedä vaikka tulisi vielä rosvoja taloon, niin kuka niille tässä\npuolensa pitää, kun ei ole miessielua talossa.\"\n\nNyt puhuivat he taas Ihalaisen ja Vatasen kuolemasta ja itkivätkin\nvähäsen. Maija Liisa moitti jo herroja, morkaten:\n\n\"Pahahenki tuo villinnee niitäkin Join herroja, kun juovat sillä\ntavalla, että liperiläiset hukkuvat!\"\n\nAnna Liisa mietti asiaa. Katkerana myönsi hänkin:\n\n\"Tottapa ne sitä varten herrat onkin luotu, jotta joisivat tätä köyhää\nkansaa hukuksiin... Ei noilla muuta työtä näy olevankaan.\"\n\nMutta pianpa alkoi Maija Liisa taas hyvin ilkeästi yskiä ja katsahteli\nkahvipannuun. Anna Liisa kävi yhä murheellisemmaksi, ja alkoi jo\nmuistella virttä. Kun nyt Maija Liisa taas rykäsi, ehdotti Ihalaisen\nemäntä:\n\n\"Veisattaisiin tuossa kahvin asemesta vaikka virsi lämpimiksemme!\"\n\nPitkään aikaan ei Maija Liisa vastannut. Suruissaan alkoi Anna Liisa\nsilloin hyräillä virttä. Se vaikutti Maija Liisaan. Hän alkoi taas\nsulaa, ja kun Anna Liisa nyt muutti rihmaa hangon toiseen hampaaseen,\nkysyi häneltä jo Maija Liisa:\n\n\"Onko sinulla virsikirjaakaan?\"\n\n\"Onhan se sen tapainen.\"\n\nKauvan tarvitsi vielä Maija Liisa valmistuaksensa. Mutta lopulta hän\npehmisi, otti virsikirjan ja silmälasit ja sanoi:\n\n\"Lauletaan vaikka tuo 'Pois makea maailma jää'!\"\n\nEmännät asettuivat pöydän taa, panivat virsikirjan eteensä ja lauloivat.\nMaija Liisa näytti sormellaan kirjasta, missä se aina \"menee\". Kolmannen\nvärsyn lopussa rupesi Maija Liisaa ry'ittämään. Anna Liisa silloin\nyritti yksinään alottaa neljännen värsyn, mutta toinen keskeytti\nnuhdellen:\n\n\"Elä nyt siinä juokse ja lennä, jotta ennättää toki kulkkunsa\nkakistella!\"\n\nSitte nousi hän, meni pankon luo, kakisteli siellä ja palasi takaisin;\nhe alkoivat taas veisata.\n\nVirren veisattuaan he taas vaikenivat. Elämä alkoi vaatia omaansa.\nKanasen Maija Liisa mietti sopivaa paria Anna Liisalle. Hän puheli:\n\n\"Olisihan se Malisen Heikki sinulle, vaan kun sillä on se entinen akka\nelossa... Vaikka eikö tuo jo tänä talvena kuolle, kun Karppisen Susanna\non nähnyt semmoisen unen, että Malisesta vietiin ruumiskirstua salmen\nyli sinne Kirkkoniemeen päin.\"\n\nAnna Liisa mietti asiaa ja kysyi:\n\n\"Onkohan sillä Heikillä miten paljo sitä ikää?\"\n\n\"Johan se on Rämeen Miinalaisen ikäinen\", muisteli Kanasen emäntä.\n\n\"Vai jo se sen!\"\n\n\n\n\nNELJÄSTOISTA LUKU\n\n\nMulon Partanen oli saanut hevosensa korjuuseen ja oli nyt Turtiaisen\nkanssa menossa lopullisesti Kaisaa kosimaan. Mutta vielä Kaisan talon\nportille tultuaan pysähtyivät he ja Partanen varotti:\n\n\"On aina parasta pitää semmoinen reilu peli, että asiat puhutaan\nedeltäpäin suoraan, niin suoraan, että se heti on suora kuin\nsukkapuikolla tehty jakaus, niin ei tule katumista, eikä voi toista\nsoimata petoksesta. Minä vain tämän huomautan sentähden, että hoksaat\nKaisalta kysyä kaikki asiat tarkasti ja samalla ilmoittaa taas mitä on\nminun puolellani olemassa.\"\n\n\"Kyllähän minä ne semmoiset helläluontoisemmat asiat arvaan ... niinkuin\ntalot ja muut... Ja Kaisa taas on suoraluontoista ihmisen sorttia, niin\nettä kyllä se itsestäänkin sanoo\", yritti Turtiainen. Mutta Partanen\ntahtoi olla perusteellinen ja sanoi:\n\n\"Kuule, Turtiainen! Sano tälle Makkosen leskelle ihan ensiksi, että mitä\ntyörustinkiin tulee, niin se ei Partasen talossa lopu, eikä siinä ole\nemäntä sen parempi kuin muukaan päiväläinen... Ja ruuan puolta taas on\nsen mukaan kuin jaksetaan sitä työpuolta rehkiä.\"\n\n\"Tietäähän Kaisa sen, viisas akka... Eikä sillä Kaisalla itselläänkään\nole ruuasta puutosta.\"\n\nPartanen puisteli tomua housunlahkeistaan ja valitti:\n\n\"Se entinen eukko oli hinterä täksi työihmiseksi, niin sen vuoksihan\nminä oikeastaan tätä Makkosen leskeä rupesin arvailemaan, kun tämä on\nroteva ja vahva rakenteeltaan.\"\n\n\"Lähteehän se Kaisalta työ\", murisi Turtiainen todistukseksi.\n\nHe menivät sisään. Jussi Partanen katseli seinille ja kysyi:\n\n\"Eikö sitä talossa rukkasnaulaa olekaan?\"\n\nKaisa sieppasi hameen naulasta ja kiirehti:\n\n\"Herra siunatkoon, kun en muistanut tuota hametta ottaa tuosta pois,\nettä vieraat voisivat rukkasensa siihen ripustaa!... Siinähän se on sen\nMakkos-vainajan hattunaula.\"\n\nJussi Partanen ripusti rukkasensa naulaan, istahti riuskasti, ojensi\njalkansa ja venytti pitkät pieksunvarret suoriksi, kysyen:\n\n\"Mitä sitä tälle Kaisalle nyt oikeastaan kuuluu?\"\n\nKaisa kertoi kuulumisia pitemmältäkin. Sill'aikaa korjaili Jussi\nPartanen kintturemeleitään, ja kun Kaisa oli lopettanut sanoi hän\nTurtiaiselle:\n\n\"Kyllä se on tuo hylkeen raani sitä oikeata kengänvoidetta. Sillä kun\nhölväsin taas nuo pieksunvarret, niin ei tikahda vesi läpi.\"\n\n\"Onkin sillä Partasella pitkät kengänvarret!\" myönsi Kaisa, ja Jussi\nPartanen ylpeili:\n\n\"Ainahan sitä oikeassa talossa yhden miehen säärien suojuksiksi nahkaa\nriittää, vaikka hänellä olisi koipia kyynärittäin. Pannaan vain läävästä\nlehmiä lahtiin, niin kyllä kenkätarvetta on vaikka olisi suurempikin\njoukko kuluttajia.\"\n\n\"Onhan sitä Partasen talossa nahkaa!\" tokaisi puhemieskin.\n\nKaisa ei oikeastaan ollut vielä täysin selvillä miesten asiasta, siitä\nkun oli aikaisemmin puhuttu vasta ihan kautta rantain. Sitä paitsi hänen\nmielessänsä pyöri nyt Jussi Vatanen, ja hän oli odottanut tätä, sitä\nvarten pukeutuenkin. Mitään ratkaisua Partasen aikeisiin ei hän vielä\nodottanut. Hän puuhaili siinä yhtä ja toista, ja miehet jatkoivat asian\nkehittämistä edelleen. Partanen kysyi:\n\n\"Kyllä kai se tämä Kaisa suostuisi myömäänkin tämän talonsa, jos kerran\nniin asioiksi tulisi?\"\n\nKaisa älysi nyt olevan puheen talon ostajasta. Hän olisi ollut halukas\nmyömään ja riemastui jo, kun luuli Partasen hankkineen ostajan. Hän\nhuudahti:\n\n\"No kun olen sitä miettinytkin, että kun pääsisi irti koko rähjästä! Ei\ntästä ole nais-eläjälle muuta kuin harmia ja kiusaa!\"\n\nMutta nyt ajatteli hän, että kenties se Partanen kyseleekin itseään\nvarten ja korjasi oitis:\n\n\"Vaikka voisipa tuo Partanen itsekin ruveta tässä isännöimään! Kyllähän\ntästä talosta kunnollisen saa, kun vain korjuuttaa... Olisi tästä jo\nMakkosen eläessä tarjottu suuriakin rahoja, jos Makkos-vainaja olisi\nmyönyt, mutta ei raaskinut luopua talostaan, sanoi vain, että tämä on\nkaupungin paraimpia... Ja ovathan tätä monet rikkaatkin katselleet ja\nkehuneet.\"\n\nHyvillä mielin pani hän pannun tulelle. Sillä aikaa laski Partanen\nedelleen. Turtiainen myönsi:\n\n\"Hyvällä paikallahan tämä talo on ja potaattimaata on kartanolla pienen\nperheen tarpeeksi.\"\n\nMutta Partanen ylvästyi silloin ja sanoi asiansa menestymisestä\nhuolehtien ja sitä valmistaen:\n\n\"Kyllä ne sentään ovat nämä kaupunkitalojen potaattimaat kuin\npaikkatilkkuja oikean potaattipellon rinnalla. Kun siinä meidänkin\ntalossa kylvetään kuusikin oikein ökätynnöriä potaattia yhteen\naukeamaan, niin siinä on jo huikeata mitä silmälle katsoa!\"\n\n\"Suurethan ne ovat tämän Partasen konnun pellot\", todisti Turtiainen\ntupakoiden ja kyynäspäihinsä nojaten. Kaisa taas jatkoi omaansa:\n\n\"Ja ainahan tästä on tuloja kaupungissa kävijöiltäkin, kun ne tuovat\ntänne hevosensa kartanolle ja siitä hyvästä tuovat tuomisia. Tänäkin\npäivänä oli kaksi liperiläistä ja ne tarjosivat porsasta, kun saavat\nyötä olla.\"\n\nTästä johtui Turtiainen kysymään Partaselta:\n\n\"Montako sian päätä siinä teidän talossa oikeastaan elätetäänkään?\"\n\n\"Ruokitaanhan niitä mikä omassa taloudessa tarvitaan ja joskus aina\nsyötetään laahtisikojakin, niin että kyllä siinä on sikaa, jos on\nporsastakin!\" oli vastaus.\n\n\"Ja voipihan sitä tässäkin sikoja pitää, kun vain tekee pahnan ja ostaa\nporsaita, että pääsee siinä asiassa elämän alkuun\", koetti Kaisa\nparastaan talonsa puolesta. Partanen oli siinä käsityksessä, että Kaisa\noli saman asian perillä kuin hänkin ja siksi kehui omaisuuttansa. Se\nnosti hänessä luontoa, oman arvon tuntoa. Hän rykäsi varakkaan\nisäntämiehen tavalla. Turtiainen jatkoi asiaa huomauttaen:\n\n\"Kyllähän tämä Makkos-vainajan talo arvossa nousisi, kun tämä joutuisi\noikein miehisen miehen käsiin, joka tätä kuntoon kohentelisi.\"\n\nKiitolliseksi kävi Kaisa Turtiaiselle, kun kuuli hänen pitävän hänen\ntalonsa puolta. Riemuissaan selitti hän:\n\n\"Sitähän minä olen tässä itsekseni monesti päivitellyt, että jos tämä\ntalo kerran oikealle miehelle joutuisi, niin kyllä se silmänsä pesisi ja\nhäviäisi siitä tuostakin pihalta kaikenlainen törky ja lika, joka nyt\nlöyhkää yli kaupungin, kun vain on vähänkin sateisempia ilmoja.\"\n\n\"Häviäisi se! Kyllä kun tämä Partanenkin tulisi yhden kerran molemmilla\nhevosillaan ja työkärryillään ja toisi lapiot muassaan, niin kyllä siinä\npitäisi törkyläjän puoleta!\" todisti Turtiainen Partasen puolesta. Kaisa\nvarmistui nyt siinä uskossa, että Partanen itse ostaa talon. Hän\nselitti:\n\n\"Ja menisikin tuo tällä Partasella oma talo kaupungissa, kun on niin\nusein tuotava tavaraa torille, niin omassa pihassapahan seisoisi\nhevonen, ja tietäisi silloin, että eivät sitä vie varkaat eivätkä muut\nrosvot.\"\n\nKaisa tuntui suorastaan kosivan. Partanen huomasi, että hän voi asiassa\njo vähän tinkiäkin. Siksi sanoi hän Turtiaiselle merkitsevästi:\n\n\"Niin kuin sanoin, on asia puhuttava halki naamaan ... niin ettei tule\nmitään turhaa ronkelia ja kippuroimista.\"\n\nTurtiainen jo lähtikin menemään sinne päin huomauttaen:\n\n\"Sen tähdenhän sitä tämän Partasen talossa on rikkautta ja tavaraa mitä\ntorille tuoda, kun siinä talossa otetaan sitä työn poikaa suorastaan\nniskasta kiinni, niin että sen pitää lähteä ihan luokonaan.\"\n\n\"Se ostaa käteisellä!\" ajatteli Kaisa itseksensä ja myönsi:\n\n\"Semmoinenhan talon pitääkin olla, että siinä on käteistä millä ostaa.\nEi se Makkos-vainajakaan milloinkaan velkakauppaa tehnyt. Käteisellä\nosti tämänkin talon, niin ettei jäänyt pennin velkaa, kun kuoli... Vielä\njäi vähän rahojakin.\"\n\nSyntyi äänettömyys. Partasen niska nytkähti, kun hän kuuli, että\nKaisalla oli vielä rahojakin. Ei hän viitsinyt toki suoraan kysyä kuinka\npaljon niitä oli, mutta koetti syrjätietä urkkia, huudahtaen vain\nihmeissään:\n\n\"Vai jäi siltä Makkoselta rahojakin! Millähän tuo niin suuren summan\nkokoon kähvelti?\"\n\nMutta Kaisa jauhoi talonsa hyviä puolia, kehasten:\n\n\"Tuottavathan ne nämä kaupunkitalot, kun niitä kunnolla asuu eikä rahoja\nturhiin mätä.\"\n\nPartanen yritti uudestaan, kysyen viekkaasti:\n\n\"Ei suinkaan se nyt sentään järin suuria summia ennättänyt vielä\nkohvata?\"\n\n\"Vaikka nyt ei järin suuria, niin kuitenkin sen verran, että omillaan\npääsee maailman läpi eikä tarvitse pahinta puutosta pelätä\", selitti\nKaisa.\n\nItse asiassa oli suurin osa niistä rahoista mennyt Makkosta haudatessa.\nMutta eihän Partanen voinut sitä tietää. Hän oli nyt muuten valmis,\npaitsi yhdessä asiassa: ei ollut vielä ihan selvin sanoin sanottu, että\nhänen talossansa pitää emännän olla työssä muiden rinnalla. Hän sanoi\nsen johdosta puhemiehelleen:\n\n\"No sitä myötenhän tämä asia on oikealla tolallaan, mutta siitä\ntyöpuolesta sinun, Turtiaisen, pitää puhua selvemmin. Minä olen\nsuoraluontoinen mies näin Partaseksi ja puhun suuni niin puhtaaksi, että\nsieltä ei löytäisi enää muuta kuin kielen, vaikka etsisi tikun kanssa\nkaikki hampaan kulot ja lokerot.\"\n\nKaisa höristeli kummeksuen korviansa.\n\nTurtiainen alkoi hiljakseen selittää:\n\n\"Niin kuin sanottu, niin tämä Partanen on hyvin julma työmies. Kun se\nniittämäänkin lähtee, niin saa siinä vaimo-ihminen rimpuilla, että\nrinnalla kestää.\"\n\n\"On siinä miehiselle miehellekin rimpuilemista. Kesällä koetettiin\nTakkusen Jussin kanssa, vaan jo puolitiessä kappaletta viskasi Jussi\nviikatteensa ojaan ja sanoi: 'Se tässä ruvetkoon itseään tappamaan!'\"\nkehasi Partanen lisää.\n\nKaisa yritti vielä:\n\n\"Onhan tässä talossa työtä ravakallekin miehelle, varsinkin jos itse\nlapioi lumetkin kadulta.\"\n\nPartanen laski laskujaan, koputteli pieksujensa pohjilla lattiaa ja\nkäski puhemiestä:\n\n\"Riihen puimisesta sopisi myös mainita. Niissä toisissa Mullon taloissa\nne akat vain juovat kahvia sillä aikaa kun miehet ahosta puivat, vaan\nsiksipä se tahtookin niissä köyhyys päälle pyrkiä, niin että se ei häviä\nniistä ketun myrkylläkään.\"\n\nKaisan mieltä alkoi ahdistaa se entinen asia. Turtiainenkin jo tunsi\naseman vaikeuden, mutta yritti kumminkin:\n\n\"Niin että tämän Partasen talossa ovat aina emännätkin olleet ahosta\npuimassa... Vaikka tämä Partanenhan se kumminkin enimmäkseen puipi ja\nvaimoväki vain puistelee ja kääntelee ja punoo kuvon siteitä.\"\n\nMutta Partanen oli nyt tuima totuuden ja suoruuden mies. Turtiaisen\nlieventeleminen ja koristeleminen häntä suututti, ja hän oikaisi:\n\n\"Kyllä on parempi sanoa siinäkin asiassa suoraan, että jos vain asiaksi\ntulee, niin on sitä riusaankin tartuttava. Niin että puhu vain suoraan,\nTurtiainen!\"\n\nTurtiainen hikoili ja lisäsi silloin:\n\n\"Vaikka täytyyhän sitä joskus akkaväenkin puidakkin, kun tämä Partanen\nei yksinään ennätä.\"\n\nNyt vaiettiin. Partanen odotti jo vastausta, ja Kaisa oli hätäyksissään,\nsillä kyllä nyt ei pelkästä talon ostosta puhe ollut. Hän koetti kääntää\npuhetta, ihmetellen:\n\n\"Vai on se tämä Partanen niin julma työmies!\"\n\n\"On! Ja sentähdenhän se tahtoo, että hänen eukkonsakaan ei olisi miestä\nhuonompi\", myönsi Turtiainen kumarassa. Syntyi taas äänettömyys. Vihdoin\nsanoi Partanen puhemiehelle:\n\n\"No mitäpäs siinä sitten on sen enempää! Sanoa järäytä asia loppuun!\"\n\nTurtiainen sylkäsi, mietti hetkisen ja sitten sanoi:\n\n\"Niin että jos, Kaisa, luulet, jotta luut kestävät semmoista työn\nrytäkkää, niin mitäpä siinä muuta kuin panet hynttyyt yhteen tämän Mulon\nJussi Partasen kanssa.\"\n\nKaisa tunsi joutuvansa ahtaalle; sitä se siis sentään olikin! Kun\nvastaus viipyi, varotti vielä Partanen:\n\n\"Mutta niin kuin sanottu, niin meidän talossa eivät akat saa olla\njouten. Työtä tehdään, että luut vain ryskävät, mutta syömisen puolta\ntaas on, vaikka olisi kolme kahden tynnörin mahaa itsekullakin.\"\n\nMutta jos Partanen oli tähän asti ylpeillyt, niin alkoi nyt Kaisakin\nnenäänsä nostaa. Hän oli koko tämän kosimisajan ajatellut Jussi Vatasta,\njohon hänellä oli pieniä nuoruudenkin taipumuksia. Hän muisteli kauniin\nLiperin järviä, saaria, mäkiä, notkoja, Vatasen luhtaniittyjä, nurmia,\nlehmiä, maidon paljoutta ja muuta. Kun Partanen taas tiukkasi vastausta,\nkysyi Kaisa hätäpäissään:\n\n\"Montako lehmää siinä Partasen talossa oikeastaan elätetään?\"\n\n\"Onhan niitä kymmenen, joiden mahan alta maito raintaan vuotaa töröttää,\nvaan jos siinä on emäntä oikea työkarhu, joka ei luitaan säästä, vaan\nrynnistää vain vaikka henki lähtisi, niin voipi siinä ruokkia\nenemmänkin\", ylpeili Partanen, ja lisäsi:\n\n\"Mutta se entinen eukkovainaja oli niin kivuloista sorttia, ettei se\nollut muuta kuin ristinä siinä työn rytäkässä.\"\n\n\"Lujatekoinen ja vahvaluinen ihminenhän siinä tarvitaan, jos mieli\nkestää. Mutta kyllähän tämän Kaisan selkä pitää\", kehui Turtiainen ja\nsanoi lisäksi:\n\n\"Niin että Kaisan ei tarvitse epäillä. Kyllä tämä rikas Partanen niillä\ntyö-ehdoilla ottaa akakseen.\"\n\nMutta Kaisa epäilikin ihan toista asiaa. Hän mietti, että Vatasella oli\nviisitoista lypsävää ja Partasella ainoastaan kymmenen. Vatasen\nnurmetkin hän muisti ja kysyi:\n\n\"Minkälaiset nurmet siinä on tämän Mulon Partasen konnulla?\"\n\n\"Eivät ne nyt erin hääviä ole. Kivikkonurmiahan ne ovat ja takukoita,\nmutta kyllä siellä kun kesän koluaa lyhytvarren viikatteen kanssa, akka\netukynnessä ja mies itse perästä, niin omilla heinillä menee karja yli\ntalven että pyllähtää\", kehui Partanen. Turtiainen yritti taas vähän\nlieventää asiaa. Hän selitti:\n\n\"Mutta tämä Partanen hioo aina eukolleen viikatteen niin teräväksi, että\nsillä sen kun vain pyyhkii takukkoakin. Eivät siinä sivut kipeenny, jos\nnyt ei itseään järkiään tapa työllä ja koko päivää riehu selkä\nkoukussa... Ja etkös sinä, Partanen, itse kallihekkin viikatteita?\"\n\n\"Itsehän minä ne\", murahti Partanen, ja Turtiainen selittää vatvoi:\n\n\"Se tämä Partanen itse kallihteekin viikatteet. Ja se kun ne kallihtee,\nniin sen viikatteen pitää mennä takukkoonkin, kunhan vain vähän sinne\npäin hosuu. Ei se niittäjän luille ota.\"\n\nNiin oli hän asiaa lieventänyt ja koristanut, mutta Partanen alkoi\ntärvellä sitä suoruudellansa. Hän kehui:\n\n\"Siinäkään asiassa minä en rupea piilottelemaan. Kyllä sitä Partasen\nrinnalla, jos mieli kestää, saa sivujaankin hierottaa nais-eläjä joskus.\nKunhan ruistakin leikata näpistää Partasen rinnalla kolmekin sataa\nemälyhdettä päivässä, niin kyllä vain iltasella yksi akka sivujaan\nvoivottelee.\"\n\nKaisa ryki omituisesti. Turtiainen oli jo neuvoton. Vielä korjasi hän\nasiaa viimeisen kerran:\n\n\"Tämä Partanenhan sentään sitelee lyhteet ja kuhiloipi ... kunhan eukko\nvain pitää leikkuusta huolen.\"\n\nJa nyt odotti Partanen voitonvarmana. Syntyi äänettömyys. Kaisa oli kuin\nkahden tulen välissä. Turtiainen jo kiirehti:\n\n\"No kun Kaisa ei kerran sitä työn jumalattomuutta pelkää, niin mitäs\nsiinä on muuta kuin kampsut kokoon ja alkaa vain yhteisessä kattilassa\nhuttua keittää?\"\n\nKaisa hätäytyi. Hän odotti Vatasen tuloa. Turtiainen tiukkasi:\n\n\"Vai mitä se Kaisa ajattelee?\"\n\n\"Nuo porsaan jäletkin näet ovat jääneet pyyhkimättä!\" valitti Kaisa,\ntekeytyen kuulemattomaksi. Ja kääntääkseen puheen toiseen asiaan alkoi\nhän luututa lattialta porsaan jälkiä.\n\n\"Vankka talohan se on Partasen talo!\" huomautti Turtiainen.\n\nSitten vaiettiin. Lopulta pani Partanen jo kovalle, ilmottaen:\n\n\"Mitäpä se sitten siitä joutavasta ruusuutuksesta ja kainostelemisesta\nkorjaantuu... Saapi alkaa vain kaupitella tätä taloa ja tässä ensi\nsunnuntaina pitää höyräytetään vähän niitä kuuliaisia. Turtiainen voit\nkäskeä sen Hotakan Villen viuluaan kituuttamaan.\"\n\nHän sylkäsi lattialle ja kysyi:\n\n\"Vai vieläkö se tämä Kaisa arvelee, että pitäisi oikein sormus pistäytyä\nostaa sipaisemassa?\"\n\nKaisa ryki, kuin olisi jokin mennyt kurkkuun, ja valitti hädissään:\n\n\"Russakkahan näet lie kaivautunut kulkkutorveen, kun kakistuttaa ja\nahdistaa henkeä sillä tavalla...\"\n\nJa sotkeakseen asian muuhun, kysyi hän äkkiä:\n\n\"Onko siinä Partasen tuvassa ollenkaan russakoita?\"\n\nMutta asiasta ei hän sillä päässyt, sillä Partanen selittää järisytti\nylvästellen:\n\n\"Kyllähän niitä lutikoita aina sikiäisi, jos ei isäntä itse pitäisi\nakkaväkeä semmoisessa kurissa, että ne vaikka syömällä ne tappavat.\"\n\nTurtiainen koetti jo nenäänsä turistamalla keskeyttää Partasen, jottei\nse pilaisi asiaa, mutta Partanen vain yltyi ja kehui:\n\n\"Mutta kun siinä meidän tuvassa vain pieninkin epäsiisteyden alku\nyrittää syntymään ja minä kun silloin kiljasen akoille, niin kohona\npitää akkojen hypätä, ja sen tietää, että itikoille siinä tulee silloin\nrutto lähtö.\"\n\nTurtiainen raapi harmissaan päätään. Mutta Partanen oli ylpeä itsestään\nja piipustaan poroja kaivellen kehotti Turtiaista:\n\n\"Oikeastaan kuuluisi sinun puhemiesvelvollisuuteesi ilmottaa ja\nvahvistaa tämäkin asia.\"\n\nTurtiainen mietti kotvan, miten lieventää Partasen kehumaa ankaruutta.\nNyt koetti hän taas raskaasti selittää jauhaa:\n\n\"Niin että tämä Partanen on niin julma mies nukkuessaankin, että\nlutikatkin sitä pelkäävät eivätkä uskalla ovesta sisään tulla, vaan\nvärjöttelevät porstuassa.\"\n\nKaisa oli ihan pökertyä, kun ei tiennyt mitä sanoa. Oltiin välillä\nääneti. Lopuksi Partanen sanoi:\n\n\"No nyt, Turtiainen, saat sitte lopullisesti vahvistaa asian\npäättyneeksi.\"\n\nTurtiainen niisti nenänsä sormillaan, vei niistokset uunin eteen ja\nvahvisti:\n\n\"Niin jotta tämä Partanen katsoo nyt asian lopullisesti päättyneeksi ja\nottaa tämän Kaisan akakseen.\"\n\nMutta parahiksi saapui silloin poliisi, joka haastoi Kaisan todistamaan\nVatasen ja Ihalaisen varkausasiassa.\n\nVaikea on sanoin kuvata Kaisan hämmästystä. Siksi jääköönkin se\nyrittämättä. Työlästä olisi myös kuvata ne monet pulat ja mutkat, jotka\nKaisan täytyi voittaa, ennen kuin sai asiasta heikon aavistuksen.\nLopulta se kumminkin alkoi selvitä. Partanen selitti:\n\n\"Minä tämän Turtiaisen kanssa seison ja sillalla juttelen rauhassa, että\nhukkuisikohan tuohon Pieliskoskeen, jos yrittäisi, kun samassa ajaa\nporhaltaa kaksi metsärosvon näköistä miestä liinakolla. Toinen pitelee\nohjaksista ja toinen vetelee ruoskalla, minkä kädestä pääsee, niin että\nruunan selkään kohoovat sormen paksuiset makkarat. Ja väkijoukko hajoaa\npois tieltä kuin siiville lyötynä. Mutta Partanen ei väistynyt. Kärrin\npyörästä kuin kiskasin kiinni, niin seisahti ettei tikahtanutkaan. Ja\npyörivät siinä silmät rosvojen päässä.\"\n\nKaisa arvaili seikkailun menoa. Jussi oli lähtiessään juuri pelännyt\ntammansa varastamista, ja Kaisa oivalsi, että liperiläiset olivat\nlainanneet hevosen ajaakseen varasta takaa. Hätä tuli Jussin puolesta.\nHän alkoi rukoilla:\n\n\"Mene, hyvä Partanen, ja sano, etteiväthän ne ole sitä varastaneet... Ne\nvain ottivat sen muuten ajaaksensa... Kun Vatasen oma tamma oli näet\nvarastettu.\"\n\nLopulta selvisi miehille, että Kaisa, Vatanen ja Ihalainen olivat saman\npitäjän väkeä. Silloin Turtiainen jo kehotti:\n\n\"Kyllä sinun, Partanen, pitää niin sanoa, kun ne kerran ovat saman\npitäjän eläjiä tämän Kaisan kanssa ja hänen vieraitansa, selvillä\nkaupunginasioilla kulkemassa.\"\n\nPartanen ei ollut oikein hyvillään, mutta ei voinut Kaisan pyyntöä\nvastustaakaan. Hän lähti puhuttelemaan poliisiherroja. Lähtiessään sanoi\nKaisalle jäähyväisiksi:\n\n\"Tuosta sinun vesiämpäristäsi voi tehdä sitte vaikka rankkiämpärin,\njolla juottaa hevosta... Näiksi ihmisen särpimiksi sitte annetaan ensi\nsunnuntaina papin kirkossa kuuluuttaa täräyttää ja siihen vielä vähän\nvihkiä höyräyttää, niin alkaa se työkomento sitte käydä, että luut vain\nryskävät koko Mulossa.\"\n\n\n\n\nVIIDESTOISTA LUKU\n\n\nJussi Vatanen ja Antti Ihalainen istuivat taas lattialla entisessä\nputkassaan. Kauvan olivat he ääneti. He tajusivat, että heille oli taas\ntehty vääryyttä. Viimein katkaisi äänettömyyden Vatanen, sanoen\npoliisimestarista:\n\n\"No kyllä oli nyt aika suupaltto se herra!... Niin siltä tuli sitä sanaa\nkuin lampaan saparon alta!\"\n\n\"Oli se! Harvassa on niin avosuisia akkojakaan!\" yhtyi Antti. Jussin\nveri nousi loukkausta ajatellessa. Hän jo kerskasi:\n\n\"Mutta kyllä jos minä olisin ilennyt, niin tukkeutua sen olisi pitänyt\nsen suun! Jos minä olisin vain tuolla porsassäkillä vetäissyt pitkin\nkorvia, niin märkä sija siihen olisi jäänyt!\"\n\nAntin mieli myrtyi. Hänkin kehahti:\n\n\"Kunhan se tulisi tänne ja me panisimme sen tuohon pehkuille mahalleen,\nkun ei ole vierasmiehiä, ja siinä kun me voitelisimme sen selkää\nnyrkillä, niin sittenpähän nähtäisiin, vieläkö hän omilla jaloillaan\npasteeraisi.\"\n\nJonkun aikaa murjoteltuansa Jussi vihoissaan alkoi etsiä Tahvanaiselle\nkiroomis- ja huutamistaidossa kilpailijaa, jonka rinnalla Tahvanaiselle\nvoisi ikäänkuin vahingon-ilolla ilkkua.\n\n\"Se luulee, ettei niitä häntä suurempia kiroojia ja kiljujia enää\nolekaan, mutta kunhan sattuisi oikea suuren maapitäjän vallesmanni ja se\nkirota räväyttäisi, niin lapsi hän olisi vielä sen rinnalla.\"\n\n\"Lapsi\", murahti Antti tyytyväisenä. Jussi taas virkistyi, kun sai näin\nkostaa. Riemastuen hän kertoi:\n\n\"Esimerkiksi sillä Tohmajärven vallesmannilla kuuluu olevan semmoinen\nkiroamis-ääni, että koko Tohmajärven seurakunta saa siitä ylpeillä ja\nvielä Pälkjärvikin aina sinne Ruskealan rajaan asti.\"\n\n\"Kovahan se kuuluu olevan noitumaan\", myönsi Antti.\n\n\"Kova!\" ylpeili Jussi ja korotti äänensä kerskaten:\n\n\"Se Tiilikaisenkin aikamies poika kun joutui sen kanssa tekemisiin\nirtolaisuudesta, ja se kun oli Tiilikaisen Kallelle silloin kironnut,\nniin Kalle kehasi, että paikalla häneltä putosivat housut jalasta!\"\n\n\"Vai kehui se Tiilikainen niin kovaksi kiroojaksi!\" ihmetteli Antti.\n\n\"Kehui!\" myönsi Vatanen. \"Eikä se ollut vielä sanonut sen itsensä\npimeyden pääruhtinaan nimeä, vaan oli vain maininnut yhtä sen\nsukulaista.\"\n\nMutta hetkisen mietittyään hän ryhtyi puolustamaan omankin pitäjänsä\nherroja Tohmajärven vallesmannin rinnalla. Hän arveli:\n\n\"Vaikka kyllä sillä tällä Liperin rovastilla olisi semmoinen\nvallesmannin ääni, että sen kirouksen pitäisi kuulua yli Liperin.\"\n\n\"Olisi sillä, jos se lukisi itsensä vallesmanniksi\", yhtyi Anttikin.\n\nHe alkoivat tyyntyä. Jussi huomautti:\n\n\"Päästän tuon porsaan säkistä!\"\n\nOvesta sisään työntäessään eivät poliisit olleet huomanneet ottaa\nporsassäkkiä pois. Porsas alkoi telmää olilla. Antti katseli sitä ja\nsanoi:\n\n\"Kenenkähän porsas se on?\"\n\nJussi ei vastannut. Nyt oli heillä piiputkin matkassa. He alkoivat\ntupakoida. Mutta siitä huolimatta tuli aika pitkäksi, varsinkin\nJussille, joka suri tammansa kohtaloa.\n\nMutta hänkin rauhoitti itseään lopuksi, huomauttamalla:\n\n\"Tottapahan se tamma sieltä entisestä talostaan löytyy. Ne tuntevat sen\nsiellä ja vievät Kettuselle, ja Kettunen tuo sen meille.\"\n\nAntti valitti toki vielä ja samalla arvaili:\n\n\"Kukahan se oli niin jumalattoman partainen mies, joka tarrautui hevosen\nrinnuksiin?\"\n\n\"Eikö tuo liene ollut niitä Rääkkylän rettelö-Jääskeläisiä. Nehän ne\nkuuluvat rettelöivän ja käräjöivän kaikkien ihmisten kanssa\", arveli\nJussi.\n\n\"Niitä kai se on. Tahi sitten niitä Tolosia sieltä Niittylahden takaa.\"\n\nPorsas peuhasi ja miehet ajattelivat asioitaan. Porsaasta johtuivat\najatukset Kaisan taloon. Jussi sanoi:\n\n\"Viisas elävä se on tuokin sian porsas. Kun osasi näet nytkin viedä\nsuoraan siihen Makkosen lesken taloon... Ja senkin reiän osasi löytää,\njosta pääsi pujahtamaan aidan alitse...\"\n\nAnttikin ihmetteli sitä. Hän urahti:\n\n\"Eihän me olisi ilman porsasta tiettykään, jotta Kaisa elää täällä.\"\n\n\"Ei... Eikä ainakaan olisi saatu ilman porsaan apua tietää sitä, että se\non jo sen Makkos-vainajan leski\", painosti Jussi.\n\nAntti näytti nukahtavan. Piippu lerpatti hampaissa ihan\ntipahtamaisillansa. Mutta Jussi mietti Kaisaa ja Kaisan taloa. Jo sanoi\nhän Antille:\n\n\"On sillä hyvä talo Makkosen leskellä.\"\n\n\"On se niin Makkosen lesken taloksi\", murahti Antti.\n\nSitten taas ikäänkuin torkuttiin.\n\n\"Ja on se vielä roteva akka, se Kaisa itse\", heräsi Jussi.\n\n\"On se ... niin ikä-ihmiseksi\", tarttui Antti.\n\n\"On!\"\n\nSeuraavalla kerralla heräsi Antti ensimmäisenä, sanoen:\n\n\"Vankkaluisen eukonhan siitä saisi...\"\n\n\"Saisi siitä... Paljoa vankemman siitä saisi kuin Hyvärisen tytöstä\",\niloitsi Jussi. Antti huomautti:\n\n\"Porsas kaivautuu pehkuihin maata... Nukuttaakohan sitä?\"\n\n\"Vieläköhän ne ovat niitä viime öisiä pehkuja?\" kysyi Jussi, katsellen\npehkuiksi vanuneita olkia.\n\n\"Niitä kai ne ovat... Tottapa ne eivät ennättäneet muuttaa uusia.\"\n\n\"Kyllä ne eivät ennättäneet, sillä olisivat ne muuten muuttaneet meille\npuhtaat olet\", lohdutteli Vatanen.\n\nNiin jatkoivat he vähin erin. Aamusella heräsivät aikaisin, ja nyt alkoi\ntaas aika pitkäksi virua. Joskus juohtui tamma mieleen, mutta vielä\nuseammin teki mieli kiirehtiä Kaisan kanssa kauppoja päättämään. Jussi\nkysyi:\n\n\"Eikö sinustakin tuntunut siltä, että kyllä se Kaisa itsekin on jo sinne\npäin hököttämässä?\"\n\n\"Näkihän sen heti siitä, että pani ylleen pyhähameen, kun kuuli ettei\nLoviisa-vainaja enää elä\", mörisi Antti myönnytystään, ja silloin\nvahvisti Jussikin:\n\n\"Näkihän sen kaikestakin... Päätäänkin jo rupesi kampaamaan.\"\n\n\"Sille sopivatkin Loviisan hameet ja röijyt levittämättä... Hyvärisen\ntytön jos olisit ottanut, niin niitä olisi pitänyt kaventaa...\"\n\nSen huomasi Jussikin ja lisäsi:\n\n\"Ja hyvässä lykyssä olisi pitänyt vielä lyhentääkin ... jos nyt ei\nröijyjä, niin ainakin olisi hameita ollut lyhennettävä tai sitte\nommeltava ne vekille. Oli se onnen potkaisu.\"\n\nPutka oli kylmä. Sitä ei oltu lämmitetty, koska se Rimpisen tekemä uuni\noli rikki. Antti jo sanoi:\n\n\"Täällä on vilu.\"\n\n\"Eivät näet ryökäleet ole muistaneet illalla lämmittää, jotta tarkenisi\nkunnolleen olla!\" harmistui Jussi. He istuivat kauvan aikaa lattialla\nvastatusten, polvet pystyssä, kunnes Jussi jatkoi:\n\n\"Vilu minullakin on.\"\n\nAntin mieleen muistui Jussin ihana saunalöyly ja hän kysyi:\n\n\"Kylvetkö sinä monesti viikossa?\"\n\n\"En kuin kuusi kertaa.\"\n\n\"En minäkään kuin kuusi, mutta se Haarajärven ukko se kuuluu\nlämmityttävän saunan joulupäivänäkin...\n\n\"Eiköhän tuolla porsaallakin ole vilu?\" kysyi Jussi.\n\n\"Eikö tuolla liene, kun kaivautuu pehkuihin.\"\n\nKun siinä tuli yhä kylmempi, ehdotti Antti:\n\n\"Vedetäänpäs sormikoukkua, niin tulee lämmin!\"\n\nJa he alkoivat vetää. Jalkapohjat asettivat vastatusten ja vetivät,\njotta ikenet irvistyivät. Lopulta sanoi Jussi:\n\n\"Sormiin koskee!\"\n\n\"Ruvetaanpas voittosille!\" ehdotti Antti, ja he alkoivat hiljakseen\npainia. Jussi neuvoi:\n\n\"Elä ota housunkauluksesta. Se repeää... Ota siitä remelistä!\"\n\nAlkoi ankara jyty. Antti valitti:\n\n\"Elä sinä tee koiruutta!\"\n\n\"Mitä koiruutta minä?\"\n\n\"Sinä pakkaat ihan ryntäihin, ettei jää hollia.\"\n\n\"Enpäs pakkaa!\" intti Jussi.\n\n\"Pakkaatpas!\" väitti Antti Jussia valehtelijaksi ja Jussi sanoi siihen:\n\n\"Elä valehtele!\"\n\nHe väänsivät aivan ähisten. Nyt varotti Jussi:\n\n\"Elä sinä vain sitä jalkakammia käydä!... Pelin pitää olla rehellinen!\"\n\nAntti todisti hengästyneenä:\n\n\"Ei sinua saa kaatumaan.\"\n\n\"Ei sinuakaan.\"\n\n\"Levätään välillä!\" läähätti Antti.\n\nHe lepäsivät, vetivät vyönsä tiukemmalle ja alkoivat uudestaan. Pehkut\nvain pölisivät jaloissa, ja hämmästynyt porsas juoksenteli pakoon\nnurkasta nurkkaan. Viimein rukoili Jussi:\n\n\"Elä enää!... Minulta repesivät housut!\"\n\nMutta Antti ei nyt hellittänyt. Hän aivan julmistui, saadakseen voiton.\nOli siinä voimaa liikkeellä. Lattia tömisi jalkojen alla ja Jussi huusi\nsuuttuneena:\n\n\"Elä perhana!... Elä revi housuja, tahi kun minä suutun!...\"\n\nMutta kun ottelu oli paraassa menossa, avautui ovi ja ihmettelevä ääni\nsanoi:\n\n\"Nyt ne pakanan eväät jo keskenään tappelevat. No ei ole moisia raatoja\nvielä tämän kaupungin putkan pehkuilla maannut!\"\n\nHämmästynyt Vatanen koetti selittää asiaa, sanoen:\n\n\"Tuohan se Antti...\"\n\nMutta poliisikin oli nyt pahalla tuulella, kun häntä oli poliisimestari\nhaukkunut siitä rasvapilkusta, jonka hän oli saanut ryntäisiinsä\nPekurisen lapsen ristiäisissä. Hän äkäili:\n\n\"Samanlaisia Antteja te olette koko Liperin miesroikka... No miehet! Nyt\ntilille siitä Partasen hevosen varkaudesta.\"\n\nMiehet korjailivat housujansa. Jussin housujen takapuoleen oli revennyt\nparin korttelin pituinen reikä, mutta ei ollut aikaa sitä korjailla. Hän\npyydysti porsaan säkkiin ja nyt he lähtivät taas tutkinnolle.\n\n       *       *       *       *       *\n\nPoliisimestarin apulainen, Johan Fredrik Borg, Sortavalan entisen\npormestarin poika, jota kansan kesken sanottiin Porkin Jussiksi, oli\nvasta nuori luutnantti ja tietysti muutenkin tuittupäinen herra. Hän oli\nnyt joutunut poliisimestarin sijaisena jatkamaan kuulustelua, sillä\nitsensä Tahvanaisen pää oli kipeä.\n\nVangitut astuivat sisään, Jussi riiputtaen oikeassa kädessään\nporsassäkkiä. Sisällä olivat todistajatkin.\n\nMulon Partanen oli jo illalla käynyt poliisimestarin puheilla, mutta\ntämä oli ollut kiukuissaan eikä ollut malttanut edes kuulustella\nPartasta, vaan oli käskenyt tulla varsinaiseen kuulusteluun todistamaan\nmitä tiesi. Silloin oli Partanen ruvennut selittämään, ettei siinä ollut\nmitään varsinaista varkautta, vaan että miehet saa laskea vapauteen.\nMutta ei hän ollut vielä kunnolleen alkuunkaan päässyt, kun\npoliisimestari, jota odoteltiin korttipöytään, ärjäsi:\n\n\"Mene hornan kattilaan täältä!\"\n\nPartanen oli vielä yrittänyt suuttua, mutta silloin oli poliisimestari\nollut hänet syödä, huutaen:\n\n\"Kaikki te olette samanlaisia rosvoja ja juopporenttuja... Näytän minä\nteille!\"\n\nTämä ajattelematon käytös vaikutti suuresti asian ratkaisuun. Jussi\nPartanen oli siitä aivan myrtynyt ja uhannut suorastaan:\n\n\"Annahan huominen päivä tulee, niin näyttää se Partanenkin!... Tämä\nPartanen näyttää sinulle vielä, että sinä olet vanginnut viattomia\nihmisiä, ja nähdäänhän, eikö sinusta vielä tule virkaheitto, niin jotta\njutkahtaa!\"\n\nToinen oli menettänyt lopunkin malttinsa ja suorastaan potkinut Jussi\nPartasen ulos. Sen johdosta oli Partanen vannonut puhuvansa Antin ja\nJussin puolesta niin, että he voivat syyttää poliisia aiheettomasta\nvangitsemisesta. Tästä asiasta oli hän jo maininnut Kaisalle ja koko yön\noli hän sommitellut juonta.\n\n       *       *       *       *       *\n\nNyt seisoi hän pönäkkänä ja odotti vain aikaa, milloin hän saa\n\"näyttää\". Kuulustelu alkoi. Borg -- tai oikeastaan Porkki -- kysyi\nKaisalta:\n\n\"Oletko sinä vaimo Kaisa Makkonen tästä kaupungista?\"\n\n\"Ei suinkaan se kuka ole?\" vastasi Jussi Kaisan puolesta. \"Suu kiinni!\nMinä kysyn häneltä: Oletko sinä vaimo...\"\n\n\"No näkeehän tuon kysymättäkin, että vaimohan tuo on, kun kerran\nhameessa käy\", järäytti Partanen keskeyttäen. Kuulustelija löi nyrkkinsä\npöytään ja ärjäsi:\n\n\"Suu kiinni! Kuka sinä olet?\"\n\nPartanen yritti selittää:\n\n\"Minähän olen se Mulon Partanen ja minä sanon että...\"\n\n\"Suu kiinni! Onko tämä vaimo Kaisa Makkonen?\"\n\n\"No, on, on... Hyvä isä siunatkoon!... Johan tuo on sanottu, että\nMakkosen leskihän minä olen... Tunteehan minut tämä Vatanenkin!\" riensi\nsilloin Kaisa.\n\n\"Riittää! Tunteeko vaimo Kaisa Makkonen nämä kaksi miestä?\" keskeytti\ntoinen, kasvot punaisina vihasta.\n\n\"No kuka näitä nyt ei tuntisi, kun ovat oikeita liperiläisiä ja vielä\nollaan läheisiä sukulaisiakin tämän Vatasen kanssa!\" iskien samalla\nJussille ja Antille silmää ja viittoen sormellaan. Nämä ymmärsivät\nsilmän iskun ja oitis ehätti Jussi:\n\n\"Läheisiä sukulaisia ollaankin.\"\n\n\"Suu kiinni!\" huusi Porkki taas.\n\n\"Elä ärjy!\" tarttui jo uhkaavasti Partanen, jonka luonto nousi. Jussi ja\nAntti alkoivat joutua ymmälle huomatessaan Partasen olevan tyytymättömän\nherra Porkkiin. Kaisa teki heille sormimerkkejä, minkä kerkesi.\n\nVihdoin päästiin niin pitkälle, että herra Porkki voi kysyä:\n\n\"Onko tämä toinen mies Jussi Vatanen Liperistä?\"\n\n\"No kukas se olisi, jos ei Vatanen! Sehän se on sen ukko Vatasen entinen\npoika, vaikka siitä on jo kasvanut tuommoinen mies... Ja tämä toinen on\nse Antti Ihalainen, joka nai sen Matikaisen tytön, sen Anna Liisan, jota\nse Tahvo Kenonen aikoi!\" lasketteli Kaisa yhtenä rupeamana. Sitä myöten\nselvisi asia vähitellen. Nyt jo voi herra Porkki kysyä:\n\n\"Mitä muuta vaimo Makkonen tietää tähän asiaan?\"\n\nKaisa hämmästyi ja kysyi:\n\n\"Tähänkö asiaan? Mikäs asia tässä on?\"\n\n\"Niin. Mitä sinä tiedät tähän asiaan\", ärjäsi tuskastunut Porkki.\n\n\"Eihän tässä mitään asiaa olekaan... Vatanen vain tuli kaupunkiin\nmyömään porsastaan ja sitten kun tapasi tämän Mulon Jussi Partasen ja\nPartasella oli liinakko valjaissa, niin Jussi sanoi Ihalaiselle:\n'Koetellaanpas, onko tuo niin hyvä juoksija kuin se oma tamma'... Ja\nsitten ne ajaa pyöräyttivät vähäsen katua pitkin ja olivat juuri\ntakaisin tulemassa, kun semmoinen jumalaton miesjoukko tarttui hevoseen\nkiinni ja kuletti väkisin tänne.\"\n\n\"Ähäh!... Joko nyt kuulit!\" ilkkui jo silloin Jussi Porkille.\n\n\"Suu kiinni siellä!\" kiljui ärtynyt Porkki.\n\n\"Pidä itse turpasi tukossa!\" murahti Antti.\n\n\"Perr!\" sydämistyi Porkki, mutta Jussi varotti:\n\n\"Elä kiroile ja noidu oikeassa asiassa!\"\n\nPorkki löi nyrkkiä pöytään ja raivosi:\n\n\"Jos te ette tottele, niin minä hirtän teidät!\"\n\n\"Hirtäppäs!\" uhitteli Jussi, jota Kaisan sormipuhe ja silmän iskut yhä\nvain rohkaisivat ja yllyttivät. Porkin kasvot pöhöttivät veripunaisina.\nTäyttä kurkkuaan huusi hän:\n\n\"Te olette varastaneet Partasen hevosen keskellä päivää... Te olette\nsuuria rosvoja...\"\n\n\"Mutta se vain on turkasen pitkä vale!\" jyrähti silloin Partasen\ntuuheasta parrasta, kuin ukkosen pauhina. Jussi ällistyi, ja ällistyi\nsiinä kuulustelijakin. Hän kysyi:\n\n\"Etkö sinä ole se Partanen, joka syyttää hevosen varkaudesta näitä\nmiehiä?\"\n\n\"En... Minä olen Mulon Partanen\", vastasi Partanen viisaan näköisenä.\n\n\"No keltä lemmon Partaselta nämä sitten varastivat hevosen?\" ällistyi\nsilloin Porkki.\n\n\"Eivät keltään\", jyräytti taas Partanen.\n\n\"Ähäh!... Vieläkö nyt karjut!\" ilkkui Jussi.\n\nPorkki jäi sanattomaksi tuskastuneena ja käveli edestakaisin huoneessa,\nähkien ja puhkuen vihasta. Partanen päivitteli viisaana, korvallistaan\nraapien:\n\n\"No kyllä ne nuo herrat osaavatkin ja uskaltavat tätä alamaista kansaa\nhaukkua ja kerjätä! Kun otappa ja sano rosvoksi rehellistä miestä!\"\n\nSiihen asti oli porsas pysynyt hiljaa säkissä, mutta nyt sekin vinkasi,\nkun Jussi sattui polkasemaan sen saparolle. Raivoissaan huusi Porkki:\n\n\"Mitä vietävää sinulla on siellä säkissä?\"\n\n\"Potsi.\"\n\n\"Potsi... Potsi... Mikä kehnon potsi?\"\n\n\"Sian potsi ... oikea imisä porsas\", selitti Jussi, ja Partanen lisäsi:\n\n\"Ei suinkaan se ihmisen ja muun eläimen porsas sian äänellä vingu!\"\n\nPorkki polki jalkaa lattiaan, niin että lasit helisivät pöydällä ja\nAntti kehotti:\n\n\"Pole vaan! Ei se lattia potkaisemalla puhkea.\"\n\nJonkun ajan kuluttua rauhottui sekä porsas että Porkki. Hän alkoi taas\njatkaa kuulustelua. Partaselta hän kysyi:\n\n\"No oliko se sinun hevosesi, jolla nämä miehet ajoivat?\"\n\n\"No ei suinkaan se kenen\", ylpeili Partanen.\n\n\"No varastivatko ne sen sinulta?\" jatkoi Porkki.\n\n\"Johan Partanen sanoi, että ei\", yritti Kaisa.\n\n\"Suu kiinni, akka!\"\n\n\"En minä ole vielä kenenkään akka... Makkosen leski minä olen!\"\n\nPorkki sadatteli nyt taas kotvasen ja yritti jatkaa. Hän kysyi\nPartaselta:\n\n\"No mitä varten nämä ajoivat sinun hevosellasi?\"\n\nNyt oli Partasen aika tullut. Hän selitti rauhallisena:\n\n\"Poliisia härnätessä vain tehtiin semmoista kuria.\"\n\nSiitä syntyi ällistys. Nyt hoksasivat Jussi ja Antti, että Kaisa oli\npuhunut Partasen kanssa ja että nyt oli hätä kaukana.\n\nMutta herra Porkin vimmastus ei tiennyt rajaa. Hän kiljui:\n\n\"Vai poliisia härnätessä?... Millä lailla sinä härnäsit poliisia?\"\n\nNyt löi Partanen sen viime iskunsa. Hän selitti:\n\n\"Ka kun se tämä Join poliisimestari Tahvanainen ei muuta tee kuin\njuopottelee ja lyö korttia Vilenin ja sen\" -- hän ei tuntenut herra\nPorkkia -- \"Sortavalan entisen pormestarin Porkin poikarentun kanssa, niin\nminä sanoin tälle Vataselle ja Ihalaiselle: 'Kun me nyt olemme muutenkin\ntuttuja miehiä, niin tehdään tälle Join poliisille jutku!'\"\n\nPorkki oli suunniltaan, kun keskeytti:\n\n\"'Jutku'!... Näytän minä teille!... Mikä se on se 'jutku'?\"\n\nMutta entistä rauhallisempana ja viisaampana jurnutti Partanen:\n\n\"Ka minä sanoin tälle Vataselle: 'Olkaa varastavinanne minulta tuo\nliinakko ja minä huudan vain poliisia, niin näette että ne rentut eivät\nymmärrä erottaa rehellistä ihmistä rosvosta, vaan tuomitsevat teidät\nsyyttömästi sakkoihin ja sitten juovat ne rahat.'\"\n\nPorkki oli noussut ja teiskaroitsi äänetönnä, hammasta purren; kasvot\nolivat pakahtua niihin tulvivasta verestä. Mutta hän nieli kiukkunsa.\nNopeasti pyörähti hän liperiläisiin päin ja kysyi:\n\n\"Onko se totta, että tämä Partanen houkutteli teitä härnäämään poliisia\nja että te ette varastaneet sitä hevosta?\"\n\n\"No kukas sitä on valeeksi väittänytkään!\" vahvisti Jussi.\n\n\"Koska on ilmi tullut, että syytetyt ovat toimineet toisen, Mulosta\nkotoisin olevan Partasen houkutuksesta, ja kun he eivät ole mitään\nrikosta tehneet, josta heitä voitaisiin syyttää, vapautetaan heidät.\nMutta koska Partanen on itse tunnustanut aikoneensa häiritä kaupungin\njärjestysvaltaa ja kun hän on aikomuksensa toteuttanutkin, pidätetään\nhänet poliisilaitoksen säilytysvankilaan asian lähempää kuulustelua\nvarten, joka tapahtuu ensi lauvantaina.\"\n\nPartanen yritti panna vastalauseen, mutta Porkin käskystä otti kolme\npoliisia häntä niskasta kiinni ja työnsi samoille pehkuille, joilla\nJussi ja Antti olivat yönsä viettäneet. Vastaan haratessaan koetti\nPartanen vain huutaa:\n\n\"Tämähän on vasta hornan pesä, kun ihan syyttömiä ihmisiä työnnetään\ntällä tavalla putkaan oman hevosensa varkaudesta!\"\n\n\n\n\nKUUDESTOISTA LUKU\n\n\nSe oli lauvantaipäivä, iltahämärän tuloaika, kun Liperin miehet pääsivät\npois tutkinnosta. Ulos tultua ihmetteli Jussi Kaisalle:\n\n\"Tämäkö se nyt on se poliisiputka?\"\n\nJa kun Kaisa oli sen myöntänyt, alkoivat miehet ihmetellä:\n\n\"Kas kun ei ennen ole tullut koko tällä kadulla käydyksi, vaikka on\nusein oltu Joilla ja on koluttu kaikki muut kadut!\"\n\nKaisa siunaili sitä, että pannaan syyttömiä ihmisiä putkaan, vaikka\nolisi ollut kylliksi syyllisiäkin. Jussi puhdistautui vieläkin enemmän;\nhän ihmetteli Kaisalle:\n\n\"Kas kun siellä ei näkynyt niitä kahta suurta tappelijaa, joista Kaisa\npuhui... Vaan tottapa ne ovat lähettäneet ne jo oikeaan linnaan!\"\n\nKaisa kiirehti edeltäpäin laittamaan ruokaa. Jussi ja Antti\ntaivastelivat vielä hetken kartanolla ja kaupungilla.\n\nKaisan luona odotti jo kahvi pöydällä, kun miehet saapuivat. Porsas\npäästettiin säkistä ja söi puuroa ja maitoa. Jussi alkoi muistella\ntapahtumaa:\n\n\"Kyllä oli kiivasluontoinen herra tämä äskeinen. Huusi ja mökysi näet\nkuin olisi ollut suurempikin asia!\"\n\n\"Äkäluontoinen se oli ruoja!\" yhtyi Anttikin. Jussi kerskasi silloin:\n\n\"Vaan asettipahan luontonsa, kun näki että minä jo punoin porsassäkin\nsuuta puneelle, jotta sopisi sillä sivaista, kun tarvis tulee.\"\n\nKaisa hompsuutti askareissaan ja Antti mukasi:\n\n\"Kyllä sen luonto hätkähti, kun se näki tiukan.\"\n\nNyt Jussi alkoi taas korjata asiaansa, peitellä putkassa oloansa. Hän\nryhtyi kehumaan Tahvanaista selittäen:\n\n\"Se eilinen herra taas oli hyvin siivoluontoinen ja hyvä suustaan. Heti\nkun hän näki meidät, niin sanoi että te kun olette tunnetut yleensä\nsiivoiksi miehiksi ja varmaan talon isänniksi, niin saatte tulla sinne\nmeidän kyökkiin nukkumaan, ettei tarvitse häiritä ja raskauttaa sen\nMakkosen lesken vierasvaraisuutta... Ja lämmin kyökki sillä olikin.\"\n\n\"Lämmin!\" myönsi Antti. Molemmat katsahtivat Kaisaan, ja Jussi jatkoi:\n\n\"Ja höyliä oli koko joukko. Yhdessä siinä puhua rupatettiin ihan\nmaatamenolle asti, ja lapset syöttivät porsasta kokkelilla ja itselle\nmeille annettiin herrasväen ruokien tostolia... Ja oli siinä ruokaa,\nmitä syödä! Kun oli sianlihapaistiakin semmoista, jossa oli kämmenen\nlevyistä läskiä!\"\n\n\"Julman hyvät sillä olivat ruuat\", todisti Antti, ja aina vähä väliä\nkatsoa muljauttivat he Kaisaan ja iskivät toisilleen silmää.\n\nHe istuutuivat kahvipöydän ääreen ja silloin laukesi asia yht'äkkiä\naivan itsestään, kuin olisi se ollut valmiiksi kypsynyt. Antti kehotti\nsilloin:\n\n\"Ka istu sinä, Kaisa, vain sinne Jussin viereen!\"\n\nKaisaa kainostutti. Hän alkoi hiljalleen nauraa hihittää ja sanoi:\n\n\"Mitä häntä nyt joutavia!\"\n\n\"No mitä sitä nyt tyhjää vänkäilee!... Tule vain pois!\" rohkaisi Jussi\nja muljautti merkitsevän silmäyksen. Kaisa työntäytyi penkkiin, mutta\nvastusteli vielä:\n\n\"Välttäisi tämä vanha ihminen muuallakin!\"\n\n\"No älä nyt tyhjää muikistele!\" leikitteli siihen Jussi ja alkoi\nkenkänsä kärellä kopeloida Kaisan jalkaa. Kaisa alkoi nauraa kikattaa.\nJussi kehotteli vain:\n\n\"Hihitä ... hihitä!... Nauraa hihitä vain!\"\n\nKaisa heitti häneen syrjäsilmäyksen ja sanoi:\n\n\"Kuka sitä nyt olisi uskonut tästä tämmöistä lopuksi tulevan!...\nVanhoilla päivillään vielä pitää höynäytyä!\"\n\nSyntyi pieni iloinen äänettömyys. Antti, joka oli yhtenä hymynä, kysyi:\n\n\"Eikö sitä Kaisan jalkaa löydy sieltä pöydän alta, kun sinä täältä\nkopeloit?\"\n\n\"Löytyyhän se, mutta minä vaan muuten tuota toista jalkaani\nvetryyttelen, ettei yhdessä kohti ollessaan pääse turtumaan\", selitteli\nJussi kahvia hörppien ja kosien toisella jalallaan Kaisaa. Antti sanoi:\n\n\"Oikeastaan tämä asia näkyy jo menevänkin ilman syrjäisen avittamista,\nvaikka olisinhan minä tässä joutanut puhemiehen toimissa kähräämään.\"\n\nJussi pani kupin pöydälle ja rupesi kertomaan:\n\n\"Niinhän se meni senkin Malisen naiminen ihan itsestään ennen kuin\npuhemies oli ennättänyt luontoansakaan karaista. Se Malinen oli vain\nistunut sen Tiinan viereen ja pannut kätensä Tiinan kaulaan tällä\ntavalla kuin minä tässä tämän Kaisan kaulaan, ja puhemies oli siihen\nennättänyt vain sanoa: 'Ka johan se on valmis koko naimishökötys'...\"\n\nKaisa vähän kainosteli ja nauroi, mutta Jussi kehotti:\n\n\"Elä nyt Kaisa joutavia mutristele ja turhia venkeile!... Tällä\ntavallahan me Loviisankin kanssa ensi aikoina istuttiin ja Loviisan suu\noli silloin aina naurun virnallaan ihan samalla tavalla kuin nyt tämän\nMakkosen lesken suu.\"\n\n\"Elä kutkuttele! Minua kutittaa!\" vastusteli Kaisa, mutta Jussi\nlohdutteli:\n\n\"Pitäähän sitä näin tämmöisenä päivänä tehdä jotain iloista\nkommervenkkiä ja muuta kujetta henttuaan huvittaakseen... Ei sitä sitte\ntuolla vuoden päästä enää hytkähtelekään mieli näissä rakkauden\nlurituksissa ja luirituksissa!\"\n\nKaikki -- hän itsekin -- huomasivat Jussin harvinaisen leikkipuheliaisuuden.\nJonkun ajan kuluttua kääntyi puhe vielä taloudellisiin asioihin, kun\nJussi kysyi:\n\n\"Jäikö siltä Makkoselta ne koirannahka-rukkaset, jotka se osti\nvallesmannin pehtuorilta?\"\n\nKaisa sanoi niiden jääneen. Hyvä tovi puhuttiin nyt tästä uudesta\naiheesta. Sen loppuessa selitti Jussi:\n\n\"Sehän meillä on vielä vanha vesikorvo ja se maalattu taikina-, ja sama\nsänky, jonka Loviisa-vainaja toi perintönään... Posteliin on vain tehty\nuusi semmoinen vaaru, että sen pitää kestää... Kun nyt vain tämä talo\nsaataisiin myydyksi, niin pantaisiin tässä jo vaikka huomenna pillit\npussiin ja soitettaisiin Liperiin.\"\n\nHänen riemunsa oli täydellinen, kun Kaisa ilmotti, että karvari Tolvanen\noli juuri tänä aamuna käynyt kauppoja hieromassa. Riemuissaan huudahti\nhän:\n\n\"No auttaakin se aina ihmistä kaupunkimatkallakin onnistumaan, kun vain\nsiivolla elää ja vaeltaa.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nMutta kun kahvit oli juotu ja yö läheni, kauhistui Kaisa:\n\n\"Herra siunatkoon, kun siellä sen vietävän poliisikamarissa piinasivat\nkoko päivän, niin että jäi lihakaupassa käymättä!... Olisihan sitä\ntämmöisen päivän perästä laittanut huomenna vereksestä lihasta soppaa,\nvaan mistä sen nyt ottaa, kun lihapuoti on kiinni ja huomenna on pyhä!\"\n\n\"No onhan se porsas!\" riemastui Jussi, jatkaen:\n\n\"Annetaan vain porsaalle puukkoa kulkkuun, niin saadaan jo tänä iltana\nlepparieskaa verestä ja huomenna on sianlihasoppaa. Otappas, Antti,\npuukko ja minä pitelen porsasta takakoivista!\"\n\nPuolen tunnin kuluttua paistui porsaan veri leppärieskana, ja huomenis\nhaudattiin sen liha päivällisenä näiden kolmen onnellisen ihmisen\nsuuhun.\n\nAterialla puheltiin talon myömisestä. Keskiviikkona oli karvari Tolvanen\nluvannut rahat tuoda ja kaupat päättää, ja torstaiaamuna päätettiin\nlähteä Liperiin.\n\nMutta sitten alkoi puhe vaieta. Antti jo huomautti:\n\n\"Tuokohan se porsas väsyttää sillä tavalla, kun tässä alkaa tehdä mieli\nettone-unta?\"\n\n\"Kyllä kai se porsas rupeaa painostamaan, koskapa se minultakin jo alkaa\nsilmäluomia alaspäin nyhtää\", vakuutti Jussi. Kaisa oli tuntenut samaa.\nHänkin ilmotti:\n\n\"Ka haukotuttaapa tuo minuakin. Rupeaisitte tuohon sänkyyn pitkäksenne,\nniin minä kyykähdän tuohon lattialle!\"\n\nMutta Jussi teki muutoksen:\n\n\"Ka vältänpä tuota minäkin lattialla vaikka siinä Kaisan lähettyvillä,\nniin saa tämä Ihalainen yksin sängyssä loikoa, hän kun on kumminkin niin\nkuin vieraampaa väkeä ja me jo niin kuin samaa konttikuntaa.\"\n\nJo alkoivat silmät ummistua. Mutta juohtui siinä vielä Partanenkin\nmieleen. Jussin tuli häntä vähän surku. Ikäänkuin itsekseen,\npuoli-unessa, jupisi hän:\n\n\"Putkassakohan se Mulon Partanen nyt on?\"\n\nSiihen ei vastannut kukaan mitään. Jokainen mietti asiaa hiljaisuudessa,\njoten alkoi pitempi äänetiolo. Antti ajatteli edellisien päivien\ntapauksia ja poliisimestari Tahvanaisen ja Porkin kiivautta. Siitä\njohtuivat ajatukset Jussi Vatasen kertomuksiin Tohmajärven vallesmannin\nkiroamisvoimasta. Ihmeissään sanoi hän silloin:\n\n\"Vai housut putosivat Tiilikaisen Kallelta, kun Tohmajärven vallesmanni\nkirota rönkäsi!\"\n\n\"Housut!\"\n\nSen myönnettyään ajatteli Jussi taas vuorostaan ja vahvisti ikäänkuin\nmuun puheen puutteessa:\n\n\"Housujen kehui Tiilikaisen poika pudonneen, vaikka se on jo aikamies\npojan toljake!\"\n\nMutta Kaisalle oli housuista juohtunut mieleen iloinen asia. Hän\nhuudahti:\n\n\"No hyvä isä siunaa! Kun uneutin näet sanoa, että jäihän siltä\nMakkoselta ne Parviaisen puoti-Pekalta ostetut verkahousutkin!\"\n\nJussi karjasi riemuissaan:\n\n\"Johan minä tälle Ihalaiselle sanoin, että kunhan ne Kaisan kaikki\nnyytit pengotaan, niin ei sitä ulkomuistista tiedä, mitä rikkautta\nsieltä vielä pölähtää päivän valkeuteen.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nTahvo Kenonen oli väkisinkin tullut viipyilleeksi taipaleella taloissa,\nkunnes viesti Ihalaisen Antin kuolemasta joudutti hänen kosimahommiansa.\nNyt hän työntäytyi Ihalaisen tupaan, missä Kanasen Maija Liisa ja\nIhalaisen Anna Liisa viluissaan ja murheissaan kyräilivät. Rennosti\nviskasi hän säkkinsä penkille, otti piipun taskustaan, alkoi sitä\npiestikolla kaivella ja tervehti:\n\n\"No nyt sitä sinäkin, Anna Liisa, pääsit siitä Ihalais-rististä. Ei\nsuinkaan se toki tätä kontuaan vienyt mennessään ... vai jättikö se\ntämän sinulle... Anna Liisa?\"\n\n\"Tähän se on heittänyt kaikki koko roskansa!\" vastasi murheellinen Anna\nLiisa jotain sanoaksensa, ja Kanasen emäntä lisäsi:\n\n\"Mikäpä tässä on Anna Liisan yksinäänkään eläessä, kun ottaa toisen\nmiehen. On niitä tämmöiseen taloon vävyksi pyrkijöitä.\"\n\nKenosesta tuntui, että Maija Liisa jo rupeaa Anna Liisan puolesta\nylpeilemään. Hänkin nosti silloin päätänsä, ilmottaen:\n\n\"Mutta kyllä niitä on kotivävyn paikkojakin tuolla Kaavin ja Juuan\npuolella. Siellä kun on joka talossa semmoinen rippikoulun käynyt tyttö,\nettä sen pitää olla kuin paras pappilan mamseli, eikä kotivävyjä tahdo\nsaada mistään!\"\n\n\"Vai on sillä puolen niin suuri puutos kotivävyistä!\" ihmetteli Maija\nLiisa.\n\n\"On! Puutos on julma. Talon poikia ja renkiä ja muita purlakka-miehiä\nvielä saisi, vaan paremman sortin miehiä saa etsiä eikä sittenkään\nlöydä... Varsinkin on räätälimiehistä tiukka\", selitti Kenonen. Siihen\nkummaili Anna Liisa:\n\n\"Vai niin siellä on vähän räätälejä!\"\n\n\"Niin on. Heikki Pirhonen oli viimeksi minuakin rukoilemassa tytölleen\nkotivävyksi, mutta minä vain sanoin, että tämä Kenonen lähtee\nLiperiin... Sillä olikin pitkän-hotjakka ja lujarakenteinen tyttö, ja\njumalattoman rikas talo.\"\n\n\"Niinkö sillä Heikki Pirhosella?\" keskeytti Anna Liisa, jonka silmissä\nTahvo alkoi kohota.\n\n\"Niin, sillä Heikillä\", vahvisti Tahvo, jatkaen:\n\n\"Olisihan se Heikkikin jo saanut näitä maatyöntekijöitä vävykseen, vaan\nei hän niistä huoli, sillä ei se tämä maatyö kannata. Mutta neulaa kun\nsitä heiluttelee sukkelakätinen mies päivän, niin kyllä siinä toinenkin\npenni kirpoaa kukkaroon, varsinkin kun ompelee enimmäkseen herroille\nhousuja ja nuttuja niin kuin minä.\"\n\n\"Vai jo se Kenonen oikein herroille ompelee!\" vastasi Maija Liisa.\n\n\"Jo. Pappien saarnahousut olen ommellut kaikissa pitäjissä aina sinne\nPaltamoon ja Suomussalmelle saakka. Kontiolahden papin-apulainenkin kun\nsai kuulla, niin paikalla haetti Kenosen tekemään hänelle housut ja\nniissä saarnasi sitten vaalisaarnan, ja suuren pitäjän kuuluu itselleen\nsaarnanneenkin... Entäs sitte tämä räätälin kölli! Eiväthän ne maatyön\ntekijät ole arvoltaan sen rinnalla mitään. Kuuselankin puoti-Pekka\nsiellä Kaavilla aina käski minun tulla kanssaan norria lyömään, mutta ei\nniitä kyntömiehiä koskaan käskenyt.\"\n\n\"Ähää! Vai niin on Kenonen jo herrastunut!\" kummasteli Maija Liisa.\n\nVähä vähältään saivat he käsityksen Kenosen matkoista ja siitä miten\nhäntä oli houkuteltu kotivävyksi yhteen ja toiseen paikkaan. Viimein\noudostui Kenonen:\n\n\"Eikö se Ihalainen heittänyt yhtään kahvia kotiin, kun se Anna Liisa ei\nvieraalle pane pannua pörisemään?\"\n\n\"Onhan niitä kahvia, vaan kun se Ihalainen meni tulitikkuja hakemaan,\nniin ei ole koko talossa yhtään tikkua millä tulta raapaista!\" valitti\nAnna Liisa. Kenonen ilkamoi:\n\n\"Kyllä saat Ihalaisen tikkua odottaa! Se poika ei tulisi vaikka\neläisikin... Rentonaan huusivat Vatasen kanssa vastaan tullessa, että he\nottavat Ameriikassa nuoret akat...\"\n\n\"Sanoiko se Ihalainenkin niin?\" keskeytti Anna Liisa ja jäi\nsanattomaksi, kun Kenonen vahvisti puheensa.\n\nSilloin syntyi äänettömyys. Anna Liisalle paljastui Antin kataluus. Hän\nvihastui koko mokomalle miehelle. Ynseänä sanoi hän:\n\n\"Mokomakin vielä kehuu ... potaattinokka!\"\n\nKenonen riemastui. Hän huudahti ylpeänä:\n\n\"Kyllä se niin on, että Kenosessa se sinulle turva olisi ollut ... ja\nolisi nytkin, jos vain niiksi tulisi... Siinä on tulitikkuja! Pistä nyt\nse vääränokka vain lämpiämään!\"\n\nVoi sitä riemua, mikä täytti molemmat vaimot! Heti viskasi Maija Liisa\nturkin hartioiltaan ja riensi apuun. Monet päreet olikin valmiiksi\nhakattu ja odottivat vain tulitikkuja, ja kohta leimusi tuli ja liedellä\nporisi nokinen kahvipannu. Iloisena myönteli Anna Liisakin:\n\n\"No Kenosestahan näkyy todellakin se turva tulleen! Onkin tässä jo\nkylmässä istuttu ja värjötetty, eikä näet kukaan ole sen vertaa\nsäälinyt, että olisi tästä kautta ajanut Lempaan myllyyn ja tuonut\ntikkuja, mutta Kenonen toki tuli ja toi!\"\n\nPian höyrysi kahvi pöydällä. Sokeri oli säretty ja alettiin hörppiä\nkauvan kaivattua juomaa. Kanasen Maija Liisa tunsi olevansa nyt\nKenoselle niin suuressa kiitollisuuden velassa, että hän oli valmis\ntoimittamaan tälle isännän paikan siinä talossa, johon Kenonen oli avun\ntuonut. Hän muisti taas, että Kenonen oli nuoruudessaan ollut Anna\nLiisaan hulluuntunut, eikä Anna Liisakaan ollut silloin kokonaan pois\ntieltä, vaikka se Ihalaiselle mentyään oli aina sanonut Kenosesta\npuhuessaan:\n\n\"Ka olisihan se Kenonen huolinut, mutta itsehän minä en ollut hänestä\nnoinko-tuonaankaan.\" Sen tiesi Maija Liisa, ja siinä kahvin sulattamana,\nja kun tiesi ettei Anna Liisa jaksa yksin taloa hoitaa, päätti hän\nruveta puhemieheksi. Hän alotti:\n\n\"Saisi tuo Kenonenkin nyt tällä reisullaan jo mennä Liperissä naimisiin,\neikä lähteä kaikkia kotivävyn paikkoja vieraista pitäjistä etsimään!\"\n\nKenonen arvasi asian. Hän puuttui heti siihen ja arveli:\n\n\"Ka olisihan sitä täälläkin oikealle räätälille työtä. Ja jos ei omassa\npitäjäässä riittäisi, niin kävisi aina Join herroilta hakemassa lisää!\"\n\nHän innostui ja kehasi herroja:\n\n\"Kyllä ne pojat tarvitsevat vähä toisetkin housut vuodessa! Paikkaa ne\npojat eivät siedä polven päässäkään, uutta verkaa vain torvelta ja uudet\nhousut!\"\n\n\"Ja olisihan niitä täällä Liperissäkin kunnollisia kotivävyn\npaikkoja ... semmoisiakin, joissa ei olisi appiukkoakaan eikä\nanoppiämmää riesana\", tokaisi Maija Liisa kuppiaan täyttäen. Kenonen\npyyhki kämmenselkämällään suunsa ja kysyi:\n\n\"Montako lehmää se Ihalainen on tässä elättänyt?\"\n\n\"Toistakymmentä lehmän kantturaahan tässä on ruokittu ja siihen vielä\nhärkä ja muutama hieho ja vasikoita\", selitti. Anna Liisa\nkahvipuuhissaan häärien, ja Maija Liisa lisäsi:\n\n\"Ja onhan tässä talossa muutakin kavetta yhden miehen osaksi.\"\n\nKenonen istui polvi toisen polven päällä, päällimäistä jalkaansa\nheilutellen. Äkkiä kysyi hän taas:\n\n\"Onkohan se Ihalainen perinyt jo velkansa, sen kolmesataa markkaa, siltä\nNiiralan Piiraiselta?\"\n\n\"Eihän se vielä ole... Siellähän se on yhä korkoa kasvamassa\", oli\nlohdullinen vastaus.\n\n       *       *       *       *       '\n\nVaikea olisi kuvata loppuun asti tämä kosimistoimi ja Ihalaisen talon\nomaisuuden tarkastus, joka nyt eri kyselyjen kautta tapahtui. Yhtä\ntyöläs tehtävä olisi myös kuvata Maija Liisan ponnistukset johtaa asia\nsuotuisaan tulokseen, kehuskelemalla asianomaisia toinen toisellensa.\nSitä tehdessä meni puoli päivää.\n\nMutta Anna Liisa oli vielä epätietoinen. Lopulta sanoi Kenonen suoraan:\n\n\"Ka jos se nyt niikseen kerran tulee, niin mikäpäs siinä on esteenä!\"\n\nMutta rentonaan hän lopetti:\n\n\"Mutta tänne Murron korpeen vaan ei Kenonen hautaannu kuuna päivänä ...\nei lempo soikoon hautaannu. Mutta kirkonkylässä on se entinen Puniinin\ntalo tyhjänä! Minä pyörähdän tästä vain isännän puheille sen talon\nhyyräämässä ja naulataan räätälin kyltti Puniinin seinään, täältä\npannaan kapeet rekeen, lehmät Joille laahtarille ja niin muutetaan\nkirkonkylään että mätkähtää!\"\n\nAnna Liisa oli aluksi pitänyt puhetta leikkinä. Mutta nyt alkoi Kenonen\njärjestellä asiaa. Hän käski Kanasen vaimoa:\n\n\"Sinä, Kanasen akka, saat olla tässä sillä aikaa Anna Liisan apuna\npanemassa noita kattiloita ja ruokakuppeja vasuun. Pane heiniä vahvasti\nväliin, etteivät säry, ja maitopytyt ja voihinkit pankaa siihen suureen\nrankkitiinuun... Sen hevosen rankin saa kaataa siitä hiivattiin... Tahi\nminä kaadankin sen lähtiessäni. Minä pistän tässä ruunan aisoihin ja\najaa höyräytän kirkonkylässä ja tuon sieltä kihloiksi vielä Haarasen\nkaupasta Anna Liisalle paidan helmaan pitsiä.\"\n\nHän oli jo ulos menossa, kun Anna Liisa alkoi pidätellä:\n\n\"Kenonen!... Kuule, Kenonen!... Elä tuossa nyt tuommoista kiirettä ja\nrytäkkää pidä!\"\n\n\"No ei se enää pitkittäen parane! Ala vain, Kanasen akka, köijätä\nsänkyjäkin pellolle. Minä tuon sieltä rahtilaisia, niin että menevät\nkaikki yhdessä rysyssä\", selitti siihen Kenonen. Anna Liisa hätäytyi\neikä tiennyt mitä sanoa. Kenonen oli jo kärriin nousemassa, kun\nsekaantunut vaimo vielä intti:\n\n\"Elä nyt vielä!... Jos se tulee!\"\n\n\"Hornastako se enää tulee! Kanna vain sänky valmiiksi pellolle ja\nkolista pois russakat ja lutikat!\" ennätti Kenonen sanoa, kun jo hevonen\notti täyttä ravia.\n\n\"Väkisinkö se nyt vie!\" valitti Anna Liisa hänen jälkeensä katsellen.\n\n\"Sitte kun muutetaan kirkonkylään, niin siellä kuuluutetaan ja annetaan\nukko rovastin vihkiä!\"\n\n\n\n\nSEITSEMÄSTOISTA LUKU\n\n\nNyt olivat he taas kahden, Anna Liisa ja Maija Liisa. Edellinen valitti:\n\n\"Kun nyt et sinäkään kieltänyt sitä Kenosta!\"\n\n\"No mitä kieltämistä siinä on! Hupsuko sinä olet, kun jo Kenosta yrmit\nja hyleksit...\"\n\nAnna Liisa ei vastannut. Toinen alkoi suuttua hänen väkistelyihinsä. Hän\npuuhaili muuttohommissa, kuten Kenonen oli käskenyt, ja selitti lomassa:\n\n\"Housuthan ne ovat Kenosenkin jalassa, ja mitäpä muuta virkaa niillä on\nmuillakaan miehillä: Ei se Malinenkaan sen kummempi olisi koje!\"\n\nSe vähän rauhotti Anna Liisaa. Kanasen vaimo vielä lisäsi:\n\n\"Kunhan joutuisit yksinäsi tuolla hangessa rypemään puita vetäessäsi,\nniin näkisithän... Ja mikä hätä sinulla on ollessa Kenosen akkana!\nPääset vielä räätälin matamiksi ja voit asua kirkonkylässä, eikä\ntarvitse täällä korvessa hapata... Siinä onkin Puniinin pytingissä vielä\nkamarikin, että on kuin ainakin herrasväessä.\"\n\nAnna Liisa mietti. Asia alkoi miellyttää. Vielä huomautti hän toki:\n\n\"Mutta jospa se vielä tulee?\"\n\n\"Senkö paholaisesta se nyt enää tulisi, kun on kerran rauhaan päässyt\",\nvakuutti Maija Liisa.\n\nJa juuri silloin saapui Kettusen poika, se joka on naimisissa\nVoutilaisen tytön kanssa. Vatasen tamma oli juossut Kiihtelykseen\nentiseen taloonsa, ja kun se siellä tunnettiin, tuotiin se Kettuselle,\nja Kettusen poika toi nyt Antin pitkän sarkanutun, joka oli ollut\nkärrissä. Hän toi matkansa varrelta tuon ainaisen tiedon suuresta\nhaaksirikosta, ja olihan hevosen ja sarkanutun heittäminen todistuksena\nkarkumatkan alkuvaiheista.\n\nNyt varmistui Anna Liisa lopullisesti. Kanasen vaimo vielä ilkkui\nhänelle:\n\n\"Joko nyt uskot, vai vieläkö epäilet!\"\n\nKettusen poika vielä kertoili:\n\n\"Ne ovatkin Joilla pitäneet ennen laivaan menoaan niin jumalatonta\nelämää, juoneet ja kironneet ja tapelleet, että kaikki viinarännin\nmiehet oli täytynyt hakea niitä asettamaan, ja silloin siinä oli rytäkkä\nnoussut. Ihan oli Muloon asti kuulunut huuto ja voivotteleminen, kun\nIhalainenkin oli rönkyttänyt seipäällä niitä viinaränniläisiä selkään.\"\n\n\"Vai semmoista siivotonta elämää ne juuttaat vielä pitivät toiseen\nelämään lähtiessään!\" kauhistui Maija Liisa.\n\nKettusen poika lähti. Ja nyt lopultakin huomasi Anna Liisa mikä mies\nAntti oikeastaan oli, kun se oli sillä lailla tapellutkin. Maija Liisa\nvielä sanoi:\n\n\"Kiitä Join herroja, kun mokomasta pääsit! Toista se on tämä Kenonen.\nEnnen tämä antaa itseään pieksää, kuin menee muita pieksämään.\"\n\nTäytyi silloin Anna Liisankin myöntää:\n\n\"Siivo mieshän se tämä Kenonen on ollut. Ihalainenhan se ja Vatanen sitä\njo nuorenakin pieksivät, eikä se Kenonen silloinkaan muuta kuin\nvoivotteli ja hierotti itsensä terveeksi.\"\n\nSiten nousivat Kenosen ansiot ja laskivat Ihalaisen. Jo sanoi Anna\nLiisa:\n\n\"No hyvin joutikin mennä semmoinen luojan mieliharmi!\"\n\nJa nyt ryhtyi hän Maija Liisaa auttamaan muuttopuuhissa. Hän neuvoi:\n\n\"Keitetään kiehuvaa vettä ja huuhdellaan tuo sänky sillä yht'ympäri,\njotta lutikat kuolevat ja russakat töllöävat!\"\n\nNiin he tekivätkin ja Anna Liisa kaiveli sängyn raot puhtaiksi aivan\ntikun kanssa, valittaen:\n\n\"No kuka olisi sitä Ihalaista uskonut semmoiseksi kuin se oli... Seköhän\ntuo Vatanen sen taas villitsi!\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nIllalla palasi Kenonen kirkonkylästä. Hän oli vuokrannut Puniinin talon\nja toi kymmenen rahtilaista vetämään pois tavaroita. Mutta kun oli\nsyksyinen aika ja yö pimeä, lykkäytyi lähtö huomis-aamuun ja rahtilaiset\njäivät yöksi taloon.\n\nNyt alkoi Kenonen harjoittaa isäntävaltaa, joka hänelle kuului. Mutta\nsitä ennen hän valmisti lahjansa Anna Liisalle. Lupauksensa mukaan oli\nhän ostanut Haarasen kaupasta pitsiä, kannatti pöydän vielä sisälle,\nistahti sille räätäli-asentoon ja sanoi Anna Liisalle:\n\n\"Tuoppas nyt tänne puhdas paitasi, niin Kenonen ompelee itse pitsin sen\nhelmaan.\"\n\n\"Mitä tuota nyt vanhalle ihmiselle!\" ujosteli Anna Liisa, mutta\nrahtilaiset alkoivat kehottaa:\n\n\"Tuo vain paita Kenoselle ja anna Kenosen ommella pitsiä!\"\n\nAnna Liisa totteli. Kenonen istui jalat ristissä allaan ja alotti\ntyönsä. Joku rahtilaisista huomautti:\n\n\"No ei sitä joka talon leivinpöydällä tuommoinen tavara istu!\"\n\n\"Ei istu!\" ylpeili Kenonen.\n\n\"No ei! Ei ole Liperissäkään ennen pidetty pöydällä muuta kuin leipää,\nJumalan sanaa ja huttuvatia!\" pisti taas joku rahtilainen. Kenonen\npujotti rihmaa neulan silmään ja kehasi:\n\n\"Ei ole ennen istunut, vaan nyt istuu, kun Tahvo Kenonen kerran Liperiin\njoutui. Pane, Anna Liisa, rahtilaisille kahvi porisemaan, ja pane kahvia\nja sikuria pannuun niin että sitä pitää olla yhtenä puurona!\"\n\nLiperin rahtilaiset kuten muutkin liperiläiset ovat yleensä tunnetut\nviisaudestaan. He eivät kehu ketään muutoin kuin tämän omalla\nkustannuksella. Nyt alkoi Kenosen kehuminen ja koko tämän omituisen\navioliiton kuvaaminen. Rahtilaiset istuivat mikä missäkin, iskivät\ntoisilleen silmää ja puhelivat hyvin vakavina. Yksi sanoi:\n\n\"Jo taitaa Kenonen jäädä tähän Antti Ihalaiselle kotivävyksi, kun jo\npitsiä ompelee paidan helmaan.\"\n\n\"Isännäksi jää Kenonen tähän taloon... Tämä on nyt Tahvo Kenosen talo,\nvaikka häneen itse pääkehno tulisi vastaan sanomaan\", kerskui pöydällä\nompeleva räätäli.\n\n\"Vai isännäksi!\"\n\n\"Isännäksi!\"\n\n\"Onhan tässä talossa Kenoselle valmis hotu ja tie avattu, menipä hän\nhalkometsään tahi vaikka minne. Sillä se Ihalainen oli mies työssä ja\nkaikessa rustauksessa\", kuului taas selitys rahtilaisten joukosta.\nToinen rahtilainen vilkaisi Kenoseen ja vahvistaa julisti muristen:\n\n\"Ooo-on!... Valmishan tässä on kulku Kenoselle.\"\n\n\"Valmis on kulku!\" murisi joku, ja eräs jurautti syläistessään:\n\n\"Vaaa-almis!... Kun vain tämä Kenonen ompelee pitsiä Anna Liisan paidan\nhelmaan.\"\n\nNiin sitä kehua jurnuteltiin. Anna Liisa pelkäsi miesten rupeavan\nkoiruutta puhumaan ja sanoi:\n\n\"Mitä te nyt siinä rupeatte rääsittämään ja tyhjää narraamaan!\"\n\nRahtilaiset vaikenivat. Kenonen komensi:\n\n\"Antakaa niitä kirnumaitoja näille rahtilaisille, jos niitä ei voi\nläikkymättä viedä kirkonkylään, ja lopun saa syöttää sioilla...\nRieskamaidon saa valaa vaikka sahtitynnöriin ja viedä siinä Puniinin\ntaloon ja siellä myöpi sen kirkonkyläläisille.\"\n\nHän oli saanut pitsin ommelluksi, viskasi paidan Anna Liisalle ja sanoi:\n\n\"Siin' on nyt paita, niin että ihan sen pitää Anna Liisan mieltä\nhimaista. Mene saunaan ja muuta se päällesi!\"\n\nMutta Anna Liisa ei vielä ehtinyt lähteä, kun hän jo taas tiedusti:\n\n\"Missäs ne ovat ne Ihalaisen verkavaatteet, jotka sille jäivät ukko\nIhalaiselta?\"\n\n\"Ka siellähän ne ovat vaateaitassa.\"\n\n\"Juokseppas sinä, Kanasen akka, ne hakemassa!\" komensi Kenonen. Maija\nLiisa nouti vaatteet. Kenonen silmäili niitä, mittaili nauhallansa ja\nvihelteli. Saatuansa mittauksen loppuun julisti hän:\n\n\"Muuten ne vielä sopivat, vaan housunpersuuksissa on kokonainen vaaksa\nliikaa!\"\n\n\"Se Ihalainen on semmoinen runsasruumiinen mies varsinkin niiltä\npaikoin!\" pisti joku mies. Mutta Kenonen kerskasi:\n\n\"No olkoon! Kyllä tässä on semmoinen Tahvo, että kun se vähän aikaa\nsaksineen ja neuloineen liehuu, niin istuvat niistä housuista pitää\ntulla... Kas noin! Tuosta leikata lupsautettiin liika pois ja nyt sen\nkun vetäistään haava umpeen!\"\n\nJa nopeasti alkoi neula suhahdella Kenosen kädessä. Siinä ommellessaan\nhän komensi:\n\n\"Käskekääpäs rahtilaiset sen Kanasen akan panna ryykkyyrauta hiilille,\njotta saa vähä näitä lahkeita sujauttaa!\"\n\nKäskyä toteltiin. Rahtilainen jo huomautti Kenosen komenteluista:\n\n\"Näkyy se tämä Kenonen jo opetelleen nuo isännänkin ilveet, kun se osaa\njo noin äkkipäätään käskeä ja komentoa pitää.\"\n\n\"Joo. Osaa Kenonen! Nutun selkämästä pitää leikata liuska pois ja napit\nmuuttaa etupuolelta, niin nuttukin istuu ruumista myöten kuin paras\nsortuukki!\" kerskui siihen Kenonen, lisäten naisille:\n\n\"Puistelkaa akat postelista vanhat pehkut lehmien alle ja teilatkaa\nuutta olkea sisään mikä suusta mahtuu! Ja jos on mitä Ihalaisen\nrikkinäisiä vaatteita, niin ne saa Kenosen akka myödä rytkyläisille...\nVaikka vaihtaa niillä rytkyläiseltä orehkoita ja räänikkää.\"\n\nSillä lailla sai hän asiat järjestetyksi sill'aikaa kun itse kaventeli\nAntin verkavaatteita. Mutta rahtilaiset eivät olleet lopullisesti\nvaienneet, vaan hautoivat asiaa. Nyt jatkoivat he taas Kenosen\nkehumista. Hyvin totisina, tupakoiden, syleksien ja polviinsa nojaten\nistuivat ja puhelivat he ikäänkuin itsekseen. Joku kehasi:\n\n\"Vielähän tästä Kenosesta muuten saa mukiin menevän miehen!\"\n\n\"Saahan tästä!\" murahti eräs.\n\n\"Saa!\" jörähti toinen syläistessään.\n\nSitten vaiettiin kunnes taas tuli harvakseen:\n\n\"Sen kun panee noihin Ihalais-vainajan housuihin, niin tuleehan siitä\nAnna Liisalle mies. Housut vain on kavennettava!\"\n\n\"Ho-oousut!... Housut ne on kavennettava!\" murahti toinen, ja kolmas\njupisi piippu ikenissä:\n\n\"Kavennettava ne on housut!\"\n\n\"Ooon!... On ne kavennettava ... housut\", vahvisti vielä eräs mörinä.\n\n\"Ka ei suinkaan sitä nyt miestä sovi levittää!\" tuskastui jo Maija\nLiisa.\n\n\"Eihän sitä miestä sovi muutella ja entrailla\", myöntää jurisi muuan\nrahtilainen totisena, leuka kädessä.\n\n\"Ei!... Ei sitä sovi miestä\", jurnutti toinen piippu hampaissa. Kolmas\nvahvistaa mörisi:\n\n\"Ei!... Ja mitäpä tässä Kenosessa onkaan entrailemista!\"\n\n\"Eihän tässä mitä ole... Kenosessa!\" myönsi toinen ja ruikkasi sylen.\n\n\"Tellätkää, rahtilaiset, sieltä niitä Ihalaisen tupakoita piippuihinne\npalamaan\", tarjosi toimissaan puuhaileva Kenonen, ja rahtilainen kiitti\nhäntä, vääntäen puhetta: \"Ka saapihan noita tässä tellätä!... Ihalaisen\ntupakoita!\"\n\n\"Saapi!... Ja miehen kirjoihinhan tämä Kenonenkin on papin kirjoissakin\nmerkitty\", kiitteli taas eräs rahtilainen. Silloin jo Anna Liisa pyysi:\n\n\"Kehuisitte tuota Kenosta nyt toisellakin tavalla, eikä ainoastaan hänen\nomalla kukkarollaan!\"\n\nMutta ei Kenonen ollut tietävinänsäkään. Hän jatkoi työtään otsa hiessä.\nJoskus jo sadattelikin Ihalaisen housujen vanhanaikaisuutta:\n\n\"Kyllä ne ovat ne entiset Liperin räätälit olleet oikeita rahtilaisia!\nKun on housunlahvikin tehty sivulta aukeava ja etupuoli on yhtä kangasta\nkuin pahoilla pennuilla!\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nNyt oli se työ jo valmis. Kenonen riisui omat vaatteensa, viskasi ne\npenkin alle ja pukeutui verkaan. Rahtilaiset kehuivat:\n\n\"Herrahan siitä Kenosesta tulikin vielä, vaikka se tuossa pöydällä\nistuessaan näytti niin riisin syömältä.\"\n\n\"Onhan tämä Kenonen vielä henkikirjoissa pidettävää tavaraa!\"\n\n\"On tämä! On sitä huonompaakin henkipuukko kirjoihinsa merkitty!\"\n\n\"Joko ne taas siinä virnistelevät sitä koirankuria\", tokaisi Anna Liisa,\njoka kokoili kapustoita hyllyltä. Seinällä riippui Kettusen pojan tuoma\nAntin pitkä sarkanuttu. Kenonen huomasi sen ja käski:\n\n\"Katsele sinä, Kanasen akka, onko tuossa nutussa täitä, ja jos on, niin\ntapa ne... Se on vielä hyvä nuttu.\"\n\nSeuraavana aamuna oli Ihalaisen talossa touhua. Kymmenen suurta kuormaa\noli valmiina. Toisissa olivat talon huonekalut, toisissa jyvät, voit ja\nmuut. Niiden lisäksi oli joukko heinäkuormia. Lehmät olivat ajetut\nläävästä ja Lehvosen vaimo tyttärineen oli kutsuttu ajamaan niitä\nkuormaston perässä. Kanasen Maija Liisa ja Ihalaisen Anna Liisa ajoivat\nlampaita. Sika huusi rankkitiinussa, lehmät ammuivat, rahtilaiset\nkarjahtelivat. Kenonen istui jo kärryissä kuormaston etupäässä, ajaen\nyksinään Ihalaisen ruunalla. Kun sika kiljui vimmatusti, komensi hän:\n\n\"Lyökää sitä paholaista halolla päähän, että se heittää rääkymisen!\"\n\nSilloin juuri kurotti sika päätään tiinun laidan yli ja rahtilainen,\njota koko touhu huvitti, täytti käskyn. Kuului vain mätkähdys ja sitten\nvaikeni sika. Eräs rahtilainen kurkisti reunan yli rankkitiinuun ja\nilmotti sian kuoleman:\n\n\"Se töllösi!\"\n\nAnna Liisa, joka hääräili lampaiden kanssa, kuuli jotain epäselvää\npuhetta sian töllöämisestä ja kysyi hätäisenä:\n\n\"Minkätähden se sika heitti vinkumisen?\"\n\n\"Ka kun sitä lyötiin halolla päähän\", selitettiin. Kauhuissaan huusi\nAnna Liisa:\n\n\"Herra isä siunatkoon! Minkätähden sitä lyötiin?\"\n\n\"Jotta se heittäisi vinkumisen\", vastasi yksi.\n\n\"Vaan se heittikin henkensä\", lisäsi toinen.\n\nKuormasto oli jo lähtövalmis, kun Kenonen huomasi Antin tervapytyn\nkartanolla ja sanoi:\n\n\"Vielähän siellä on se Ihalaisen tervatölkki... Miks'ei sitä ole pantu\nkuormaan?\"\n\n\"Kun se läikkyy\", huusi yksi rahtilainen.\n\n\"Se on niin täysi, jotta läikkyy\", selitti toinen. Kenonen kiivastui ja\nkäski suutuksissaan:\n\n\"Viskatkaa sitte se kaivoon, niin eivät ainakaan rosvot varasta!\"\n\nRahtilaiset täyttivät pyynnön nopeasti. Anna Liisa huomasi sen ja huusi\nhädissään lampaiden luota:\n\n\"Hyvä isä tokiinsa! Minkätähden ne viskasivat Ihalaisen tervatölkin\nkaivoon?\"\n\n\"Kenonen käski tervaamaan veden, jotta se ei happane\", viisastelivat\nrahtilaiset.\n\nMutta samassa komensi Kenonen joukkoa ja koko karavaani lähti\nliikkeelle. Kenonen huusi vielä jälelleen päin:\n\n\"Hyvärisen talossa lepuutetaan hevosia ja keitetään matkakahvit.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nSamaan aikaan lähestyi Hyvärisen taloa toinen kuormasto, kaupungista\npäin. Se oli Vatasen ja Kaisan kulkue. Etumaisen kuorman päällä, sängyn\nkannella, istui Vatanen Kaisan rinnalla, niin että jalat riippuivat\nhevosen lautasille. Seuraavan kuorman päällä loikoi Antti mahallaan.\n\nEräässä paikassa Hyvärisen talon tiepalstan kohdalla huusi Jussi\nhänelle:\n\n\"Tämähän se on sen Hyvärisen talon tievuitti?\"\n\n\"Tämä.\"\n\nJussi alkoi miettiä asiaa. Ei olisi tehnyt mieli Hyväristä suututtaa,\nmutta ei myöskään keksinyt miten selittää asia. Sitä aprikoidessaan tuli\nhän muistelleeksi koko tämän matkan vaiheita, kun ei alussa jaksanut\ntajuta, miten kaikki oli tapahtunut. Juohtui mieleen Partanenkin. Hän\nsurkutteli taas miestä, huutaen Antille:\n\n\"Mutta viisas mies Mulon Partanen on, kun osasi näet poliisiakin niin\novelasti jutkauttaa, että se uskoi ihan tosissaan siinä olleen poliisin\nhärnäämisen tekeillä.\"\n\n\"Viisas se oli!\" sanoi hyvin totisena Antti, joka jo myös mietti\nmatkaansa ja kotiin menoansa. Jussi oli ajatellut Partasta edelleenkin\nja lohdutteli Antille huutaen:\n\n\"Mutta eivät ne uskalla Partastakaan ikäänsä putkassa pitää. Se on\nsemmoisen talon isäntä Mulosta, että siinä pitää herrojen korvain tilliä\nlaulaa, kun se yhden kerran suuttuu ja sanoa jyräyttää.\"\n\n\"Eivät ne uskalla\", myönsi toinen laiskasti.\n\nMiehet saapuivat jo lähelle Hyvärisen tiehaaraa. Jussilla oli paha\nomatunto. Yhä hän vain ajatteli asian juurta. Sitä miettiessään muisti\nhän Antin vastaan tullessaan sanoneen hänelle olevansa menossa\nHyväriseen, silloin kun hän sitten pyysi Antin samalla kysymään tyttöä.\nNyt vasta huomasi hän kysyä Antilta:\n\n\"Ihalainen hoi?\"\n\n\"No?\"\n\n\"Kun minä en hoksannut kysyä silloin, mitä varten sinä Hyväriseen olit\nmenossa.\"\n\nNyt muisti Antti, että hän oli ollut menossa tulitikkuja lainaamaan.\nHämmästyneenä huudahti hän:\n\n\"Perhana, kun minä ihan unohdin, että tulitikkujahan minun piti hakea\nAnna Liisalle.\"\n\n\"Vai tulitikkuja!\"\n\n\"Tuli.\"\n\nSitten ajoivat he ääneti. Antti oli nyt hyvin miettivä. Hän ajatteli\nAnna Liisan luo menoa, ja mitä hän nyt sanoisi. Niin saapuivat he\nHyvärisen tiehaaraan, jossa Antin piti erota. Hän sanoi Jussille\nmerkitsevästi:\n\n\"Ethän sinä Hyväriseen viitsi ajattaa kuormaasi?\"\n\nJussi raapi hetken aikaa korvallistaan ja sanoi sitten:\n\n\"En... Mutta puhu sinä nyt siitä ... niinkuin sinä tiedät ... siitä\n'tamman asiasta', ja sotke se koko roska!\"\n\nAntti lähti nousemaan taloon, mutta kujasten suussa alkoi loppua\nrohkeus. Hän pelkäsi, että Hyvärisessä syyttävät häntä koko jutusta.\nMieli teki kiertää koko talo. Hän yritti jo kääntyä, mutta toiselta\npuolen taas ei ollut hyvä mennä kotiinkaan asiaansa toimittamatta. Hän\naikoi jo valehdella Anna Liisalle, antaa omasta taskustaan tikut ja\nsanoa saaneensa ne Hyvärisestä, mutta kauhukseen hän huomasi, että\nhänellä ei ollutkaan tulitikkuja. Ei ollut siis muuta neuvoa kuin mennä\ntaloon, tuli mikä tuli. Hän rohkaisi luontonsa ja lähti.\n\n\n\n\nKAHDEKSASTOISTA LUKU\n\n\nKun Antti tuli Hyvärisen tupaan, kuului koko joukon suusta:\n\n\"Ihalainen!\"\n\nAntti istahti äänettömänä ja istui puhumatta pitkän ajan. Hyvärinen\nsanoi lopulta:\n\n\"Siinähän se on Ihalainen!\"\n\nIhalainen ei vastannut. Hän luuli, että oli jo saapunut sana putkassa\nolosta. Enimmin kuitenkin painoi se Vatasen naimisasia.\n\nKauvan mietittyään alkoi hän puhdistautua. Hän kysyi:\n\n\"Ei ole tainnut se Vatasen Jussi vielä palata Joilta? Ei ole tainnut\nteillä poiketa?\"\n\nEi kukaan vastannut. Anttia painoi kuin suuri kivi. Hän yritti taas,\nsanoen:\n\n\"Se kun näet häivytti minut itsestään, raato, siellä Joilla, että minä\nen sitä löytänyt, vaikka poliisin kanssa etsin monta päivää.\"\n\n\"Panisit Anna Kaisa lehmien veden kiehumaan!\" lausui emäntä pitkän ajan\nkuluttua tyttärelleen. Ei kukaan näyttänyt kuuntelevan Antin puhetta,\nvaikka viimeinen tiedonanto jo alkoi vähän lepyttää väkeä. Antin tuli\nyhä vaikeampi olla. Taas hän yritti puhdistautua, sanoen: \"Mutta tottapa\nsillä Vatasella olivat omat asiansa, kun se minut eksytti itsestään...\nVasta eilen aamulla sain siitä kuulla...\"\n\nTalon väen uteliaisuus heräsi, mutta ei vielä kukaan hänelle puhunut.\nHyvärinen vain sanoi emännälle:\n\n\"Jokohan sitä pitää huomenna lähteä myllyssä käymään...\"\n\n\"Eikö tuota vielä liene jauhoja pyhän yli.\"\n\nAntti ihan hikosi. Hän jatkoi:\n\n\"Sehän se entinen Karhutar kuuluu saaneen sen Vatasen pauloihinsa\nvietellyksi ... se Makkos-vainajan leski...\"\n\n\"Vai on niitä jauhoja vielä pyhän yli!\"\n\n\"On.\"\n\nAntti katsoi lattiaan ja lisäsi tovin kuluttua:\n\n\"Vasta tullessani kertoivat siitä Variksen mökillä, että se Vatanen on\njoutunut sen Makkosen lesken verkkoon.\"\n\n\"Sen mustan lampaan saisitte, akat, keritä tänä päivänä, ja panna\nlampaiden alle pehkuja!\" järjesteli Hyvärinen talon töitä. Antti mietti,\nmiten lohduttaa talon väkeä Vatasen menettämisen johdosta. Keksittyään\nkeinon hän lausui:\n\n\"Äksyluontoinen mieshän se on ollut akalleen tämän Vatasen isä.\"\n\nTalon väki oli yhä vaiti siitä asiasta. Emäntä juonitteli yksinään:\n\n\"Kattilankin ovat heittäneet illalla pesemättä... Syövät vain siinä ja\nmakaavat, eivät pidä mistään huolta.\"\n\n\"Ja rajuluontoinen mieshän se tämä Jussi Vatanen on itsekin... Ei sen\nakka kauppojaan kiittele.\"\n\nEmäntä meni käymään eteisessä. Sieltä palattuaan hän sanoi:\n\n\"No hyvin joutikin mennä Karhuttaren verkkoon semmoinen mies...\nJoillakin kuuluu tapelleen ja juoneen, ja kärriinkin vielä oli jäänyt\nviinalekkeri.\"\n\n\"Ähä! Vai on se Vatanen juonutkin ja tapellut!... Sitähän minä jo\nihmettelin, että eiköhän se Makkosen leski sitä viettele semmoiseenkin\nilkeyteen\", hämmästyi Antti.\n\nMutta kotvasen tupakoituaan ja ajateltuaan alkoi hän vähän puolustaa\nJussiakin, sanoen:\n\n\"Vaikka kuka sitä tietää, vaikka olisi se Mulon Partanen tapellut ja\nsitten Vatasen panivat erehdyksessä putkaan... Sillä mikä niitä pimeässä\nerottaa!\"\n\nMutta ei kukaan ottanut puhetta korviinsakaan. Ukko Hyvärinen toisti\nemännän sanat, ikäänkuin itsekseen puhuen:\n\n\"Jouti... Jouti mennä Karhuttarelle, juoppolalli!\"\n\n\"Jouti\", murahti Antti, ja pitkän vaitiolon perästä hän lisäsi:\n\n\"Ei siitä semmoisesta miehestä olisi ollut Anna Kaisalle.\"\n\n\"Voi minkälainen mustalaisjoukko on tullut!\" huudahti silloin eräs\nlapsista, ja sen kuultuaan hyökkäsi koko lapsikarja ulos mustalaisia\nkatsomaan. Antti istui vielä hetken ja hikosi. Viimein nousi hän ja oli\njo ovensuussa menossa, kun toimitti siinä asiansa:\n\n\"Semmoista asiaahan minulla oikeastaan olisi ollut, että Anna Liisa\nlähetti pyytämään lainaksi tulitikkuja, kun sattuivat loppumaan omat\neikä ole nyt kirkonkylässäkään käyntiä.\"\n\nKauvan sai hän odottaa vastausta. Viimein sanoi emäntä:\n\n\"Ka siinähän niitä on uuninranssilla. Ota siitä itse!\"\n\nAntti otti tulitikkulaatikon, pisti sen taskuunsa ja aikoi jo avata oven\npois lähteäkseen.\n\n       *       *       *       *       *\n\nMutta silloin työntyi ovesta sisään Antin verkapukuun puettu Tahvo\nKenonen ja hänen perässään Anna Liisa, toiset vaimot ja kymmenen\nrahtilaista. Kenonen, joka ei ennättänyt huomata syrjään väistyvää\nAnttia, viskasi Antin rukkaset kädestään penkille ja tervehti talonväkeä\nreilusti, kerskaten:\n\n\"No nyt saat, ukko Hyvärinenkin, uskoa, että ei se Antti Ihalaisen leski\nkauvan leskenä ole, sillä sitä kun vain pappilassa käyttää höyräytetään,\nniin Kenosen akka siitä tuli, että naukasi... Pane pannu tulelle,\nHyvärisen akka ja Anna Liisa!\"\n\nKoko joukko oli työntäytynyt tupaan... Ja nyt huomasivat he jo Antinkin,\njoka imi piippuaan oven pielessä rahtilaisjoukon takana. Se oli\nällistys! Ensi aluksi eivät tulijat voineet puhua, paitsi tyrmistynyt\nKenonen kirosi ja sanoi:\n\n\"Voi taivaallinen! Ihalaisen syötävähän se on täällä!\"\n\nSeurasi sitte vaitiolo. Antti vain mulautti silmiänsä. Ilmassa oli\nukkosta, oikeata Liperin ukkosta. Rahtilaiset asettuivat paikoilleen,\nkaikki istuen mikä missäkin kyynäspäät polviin nojaten, ja alkoivat\nimeksiä piippujaan hyvin merkitsevästi, ja uhkaavan rauhallista oli\nkaikki. Antti näki akkunasta kuormaston, ja kun Kenonen oli hänen\nvaatteissansa, arvasi hän jo asian lopunkin. Hän istahti penkille,\nnojautui polviinsa, katsoi lattiaan synkkänä ja poltti tupakkaa...\nRaskaan äänettömyyden keskeytti Kenonen sanoen hädissään:\n\n\"Lempoako sinä Ihalainen yhä elät, vaikka Pyhäselän pohjaan menit?\"\n\nEi Antti vastannut. Kenonen tunsi polviensa vapisevan. Pitkän\näänettömyyden kestäessä huokasi neuvotonna Kenonen:\n\n\"Voi sun hitto!\"\n\n\"Ihalainenko se nyt on siinä\", sai jo Anna Liisakin sanotuksi,\nkuolemaisillaan pelkoon ja häpeään.\n\nMutta nyt alkoivat rahtilaisetkin valmistua. Yksi jo huomautti:\n\n\"Siinäpähän se Anna Liisan entinen Ihalainenkin on!\"\n\n\"Siinä on\", myönsi toinen jurahtaen piippu suussa.\n\n\"Sanottiin näet tämän Ihalaisen kuolleen, mutta eihän se ollutkaan kuin\ntämän Antin sika vain, joka menetti henkensä\", selitti kolmas.\n\nNyt Antti jo sylkäsi pitkän vihaisen tupakkasylen. Kenonen siitä\nhätäytyi, mutta koetti Anttia pelotellessaan ylvästellä:\n\n\"Elä syleksi, Ihalainen, niin ylpeästi!... Elä syleksi, tahi tohtivat ne\nmuutkin ruilauttaa!\"\n\nJa taas tuli hiljaisuus. Antti mietti nyt sikansa kuolemaa, maahan\nkatsoa murjottaen, ja sylkäsi vieläkin vihaisemmin. Kenonen jo sanoi\nHyväriselle:\n\n\"Hyvärinen! Pidä sinä talossasi kuranssia, etteivät syrjäiset saa ihan\niltikseen syleksiä ja vihoitella, tahi minä kun sylkäsen kanssa, niin\nyli tuvan pitää lentää!\"\n\n\"Voi hyvä isä tokiinsa!\" siunasi ja huokasi lopen hätäytynyt Anna Liisa.\n\nHyvärinen tuhisi vain vasuntekopuuhissaan, ikäänkuin ei mitään\nhuomaisikaan. Lapset hälisivät hyvin vilkkaalla tuulella, ja Anna Kaisa\noli kahden vaiheella. Nyt puhui taas eräs rahtilainen:\n\n\"Nämä Ihalaisen verkavaatteethan ne vain kapenivat.\"\n\nAntti muljautti Kenoseen alta kulmainsa ja Kenonen varotti:\n\n\"Elä muljauta, Ihalainen... Elä muljauta, kuule!\"\n\nToinen rahtilainen jatkoi:\n\n\"Ka mikäpäs siinä auttoi, kun vaatteet olivat väljät... Se näet tuo\nlaihan miehen lihottaminen tulee niin kalliiksi, että ennen sitä\nsipaisee vaatteista liikaa pois.\"\n\n\"Mutta tuleehan niistä vielä Ihalaisellekin sopivat, kun laihduttaa tätä\nIhalaista\", kuului eräästä sopesta.\n\n\"Eihän se erikoisempia rahoja maksa ... laihuus\", tuli siihen verkalleen\nlisää. \"Köyhänkin kannattaa olla laiha... Niin jotta kyllähän silloin\nniin varakkaan miehen kuin Ihalaisen kannattaa hoikistua sen verran,\nettä mahtuu omiin housuihinsa.\"\n\nNyt Antti jo vähän ähki. Kenonen huomautti silloin Hyväriselle:\n\n\"Hyvärinen! Se jo ähkii!... Pidä sinä isännyyttä talossasi!\"\n\n\"Joutaapa hän ähkiä!\" murahti Hyvärinen katsettaan vasun teosta\nnostamatta.\n\n\"No kaikkiin sitä on joutunutkin!\" siunaili Maija Liisa.\n\nMutta eivät päästä rahtilaiset asiaa käsistään. Lattiaan katsoa\nvirnottavat vakavasti, kyynäspäihinsä nojaavat, tupakoivat ja taas\nlohduttelevat, Anna Liisan itkiessä:\n\n\"Ja mitäpä tästä Ihalainenkaan suree, kun niin vähällä selvisi tuosta\nkuolemastaankin ... särvintä se tervahölkkikin kaivoon antoi, kun se\nsinne kaadettiin.\"\n\n\"Niin... Mitäpäs suremista siinä on, kun vielä voi mennä naimisiinkin\ntämän Kenosen lesken kanssa, niin saa entisen akkansakin.\"\n\n\"Voihan se vielä mennä\", murisi siihen taas joku ääni. Ihalainen\npuhalteli vihaa. Eräs puolusti Kenosta, kertoen:\n\n\"Ja ompelihan tämä Kenonen Anna Liisan paitaan pitsiäkin...\"\n\n\"Ompelihan tämä Kenonen!\" ylisti toinenkin murina.\n\nSilloin julmistui Antti lopullisesti, katsoi Kenosta ja sanoi:\n\n\"Se soikoon! Kun isken tuolla pärehalolla kuonoosi, niin ei sinusta jää\nnimeäkään jälelle!\"\n\n\"Hyvärinen! Hyvärinen hoi! Katso nyt, että talossasi on tulossa\nmurhatekoja!\" huusi Kenonen tuskissaan.\n\nMutta Kenonen ei ollut vielä lopettanut, kun Antti jo tarrasi häneen\nkiinni, alkoi mukiloida nyrkillään ja huusi:\n\n\"Anna pois ne vaatteet tahi pääsi halkaisen!\"\n\n\"Auttakaa!... Se tappaa!... Ihalainen tappaa!\" parkui Kenonen.\nRahtilaiset katselivat pieksämistä rauhallisina, lapset juoksentelivat\nympäri tupaa, vaimoväet itkivät ja Anna Liisa veti Ihalaistaan takin\nliepeestä, rukoillen:\n\n\"Ihalainen... Kuule, Ihalainen!... Elä nyt tapa tuota eto ketaletta,\nIhalainen!\"\n\n\"Kova se on tuo Ihalainen vainajanakin tappelemaan!\" ärähti muuan\nrahtilainen.\n\n\"Kova!\" murahti siihen toinen.\n\nViimein oli pieksäminen lopussa, sitte kun Anna Kaisa oli korvosta\nsyytänyt vettä rynnistäjäin korville ja emäntä hädissään nokisella\nuuniluudalla molempia sohinut.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTarpeetonta on tässä kertoa asian lopullista selvittelyä, joka nyt\ntapahtui Hyvärisen tuvassa. Lapset ja rahtilaiset siinä näyttelivät\nhyvin huomattavaa osaa. Kaiken lopuksi riisui Kenonen yltään Ihalaisen\nAntin verkavaatteet ja seisoi alushoususillaan ja paitasillaan keskellä\ntupaa.\n\n\"Kehno! Enhän minä tästä talosta alasti minne pääse!\" sähisi Kenonen.\n\n\"Jää taloon vävyksi!\" nauroivat rahtilaiset, joiden viisaudella ja\nriemulla ei ollut nyt rajoja.\n\n\"Ka senkös täyteiseen minä tästä pääsen!\" myönnytteli Kenonen, ja Anna\nKaisan silmissä välähti toivorikas katse.\n\nJa kun pieksetty, onneton Kenonen seisoi siinä alusvaatteissaan, kävi\nemännän häntä sääli. Hän mietti asiaa pikkuisen aikaa ja arveli, että\neipä se Anna Kaisakaan enää parempaa saa. Ja silloin hän jo pyysi\ntytärtänsä:\n\n\"Hakisit nyt, Anna Kaisa, tuolle Kenoselle vaikka ne Hyvärisen housut ja\nnutun!\"\n\nOitis totteli tytär, toi vaatteet ja sanoi niitä tarjotessaan kainosti:\n\n\"He, Tahvo, housut!\"\n\nKenonen veti Hyvärisen suuret housut jalkaansa ja alkoi ylpeillä\nIhalaiselle:\n\n\"Ähäh, Ihalainen!\"\n\nAntti vain murjotteli. Kenonen näytteli Hyvärisen leveitä housunlahkeita\nja kerskasi:\n\n\"Näetkös, Ihalainen, että saa se Kenosen lainen mies vähän toisenlaisia\nakkoja kuin tuo sinun katkanasi on! Näetkö, että kaksikin Kenosta sopisi\nnäihin housuihin!\"\n\nJa lopultakin jäi Kenonen Hyvärisen taloon, seuraten rahtilaisten\nneuvoa. Hän meni kohta naimisiin Anna Kaisan kanssa. Avioliitto oli\nonnellinen ja hänen perillisensä elävät vieläkin Liperissä Kytkytmäen\ntalossa.\n\n       *       *       *       *       *\n\nAntti Ihalainen käännytti nyt kuormansa takaisin ja niin lähdettiin\npaluumatkalle. Anna Liisa ja Kanasen eukko ajoivat karjaa jälessä ja\nsiunailivat joskus, mutta vielä useammin äkäilivät elukoille.\n\nMutta Antti itse ajoi etumaisena, murjotti ääneti, kantoi vihaansa ja\njoskus suutuksissaan riuhtasi hevostaan ohjaksista äyhkäisten sille:\n\n\"Kuuletko sinä, senkin koni!\"\n\nVihaansa hauteessaan hän yhä vain sydämistyi. Erään mäen päälle\ntultaessa hän jo karjasi kaikella voimallaan:\n\n\"Häh!\"\n\nKorpi vain kaikui ja Kanasen Maija Liisa siunasi:\n\n\"Hyvä isä siunatkoon sentään!\"\n\nAntin kärrit hyppäsivät kohona, kun ruuna pyyhälsi ruumisarkkupetäjän\nsivuitse. Siinä Antti taas karjasi Tohmajärven vallesmannin voimaa\ntapaillen:\n\n\"Hä-häh!\"\n\n\"Suolensako se nyt ihan halkaisee kiljuessaan!\" siunaili Maija Liisa, ja\nhätäytynyt Anna Liisa vihotteli lehmille:\n\n\"Senkin kantturat! Ette siinä kestäneet omassa läävässänne!... Tuosta\nsaat patukkaa, sinäkin märä! Kolmevuotias hieho, etkä jo ikään poiji!...\nMenetkö siitä!\"\n\nViimein saapuivat he kotiin. Ensi töikseen meni Ihalainen kaivolle,\nnosti kipolla vettä, ryyppäsi sitä ja ärjäsi:\n\n\"No voi vaivattavan Kenonen!\"\n\nHän potkasi vihoissaan tyhjää tervapyttyä, niin että se lensi lautoina\naidan yli. Sitte otti hän kirveen ja lähti sydämmystyneenä metsään\nhalkoja hakkaamaan. Hän hakkasi nyt aivan uhalla, perkoi kirveellä\nmiltei umpimähkään ja viimein myrtyi niin, että hakkasi haloiksi\npetäjän, jota oli ikänsä säästellyt omiksi ruumiskirstulaudoikseen. Hän\nhyökkäsi petäjän kimppuun raivoissaan, kuin olisi se ollut itse Kenonen,\nja huusi sille äkäisenä:\n\n\"Siinäkö sinä törötät koko ikäsi ... eto känttyrä!\"\n\nJa sitte leipoi hän kirveellä petäjää, niin että lastut sinkoilivat.\nRyskäen kaatui vankka hirsipuu ja Antti ilkkui sille kostonhimoisena:\n\n\"Ähäh!... Häh!\" karjasi hän vielä lopuksi ja iski kirveellä petäjän\ntyveen, niin että se upposi puuhun silmää myöten. Sitte alkoi hän taas\nhakata leipoa. Hän hakkasi kuin kaskea.\n\nYöpimeään viipyi hän metsässä. Sillä välin olivat emännät kantaneet\ntavarat taloon, haukkuneet Ville Huttusta ja Kukkosta, riidelleet\nkeskenään ja lämmittäneet suutuksissaan saunan. Antti palasi, söi\nillallisen ihan ääneti ja lähti saunaan.\n\nJa nyt kylpi hän uhalla, näyttääksensä aivan... Hän pieksi vihtansa ihan\nlopuksi, ja kun ei ollut enää jälellä muuta kuin tynkä, paiskasi hän\nsenkin seinään ja ärjäsi täyttä voimaa:\n\n\"Perhana!\"\n\nSitte istui hän löylyssä kotvasen äkeissänsä. Ja taas muistui mieleen\nkaivovesi. Hän otti korvosta vettä kippoon, haisteli sitä ensin,\nryyppäsi ja tunsi tervan maun. Silloin hän taas vannoi, ärjyen:\n\n\"Voi sen täyteisen Kenonen! Luut minä sinulta vielä survon poroksi!\"\n\nHän sieppasi kipon, paiskasi sen seinään säpäleiksi ja alkoi istua\nmurjottaa.\n\nHän kylpi aamupuolelle yötä. Viimein väsyi hän, nouti olkia närtteestä\nja painautui lauteille nukkumaan, uhitellen:\n\n\"Uhallakin nukun! Nukun että mahan pitää haleta!\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nHuomenna alkoi elämä mennä murjottaa menojansa, sillä kylpy oli Anttia\nvähän lauhduttanut. Mutta kun hän aamutuimaansa ryyppäsi vettä kaivosta,\nmaistaaksensa sen makua, raivostui hän taas, karjasi ja potkasi kaivon\nkantta. Päivällä, kun hän taaskin maistoi vettä, ei hän siitä enää\nraivostunut kaivon kannelle, mutta viskasi vain veden kaivolla\ntöllistelevän vasikan niskaan ja ärähti:\n\n\"Siinäkö töllistelet ja yniset, kuvatus!\"\n\nSitte lähti hän talliin. Siellä haisi koko talli rankilta, kun Kenonen\noli sen kaatanut tallin lautapermantoon. Kiukuissaan sieppasi hän\nsilloin apehangon, viskasi sen nurkkaan ja ärjäsi:\n\n\"Sekin Vatasen syötävä! Sitäkö senkin piti vastaan tulla ja vietellä\nmustalaismatkoilleen!\"\n\nJa siitä suuttui hän jo ruunallensakin ja ärjäsi sille: \"Elä katsoa\ntöllötä siinä, tahi valjastan reen eteen ja panen semmoisen kuorman\nkiviä, jotta se ei paikalta tikahda!\"\n\nVihoissaan lähti hän tallista ja katseli muuton jälkiä karjapihalla.\nLiisteetkin oli siinä säretty. Silloin hän taas raivostui Vataselle:\n\n\"Voi lemmon Vatanen! Sen syyhän tämä on kaikki!\"\n\nHän huomasi tyhjän rankkitiinun ja silloin yltyi viha:\n\n\"Sinun naimavimmastasihan tämä johtui!... Olisit siinä akattakin\nvälttänyt! Vanha kahmu!\"\n\nRaivoissaan sieppasi hän tadikon ja löi sen varren poikki tallin\nnurkkaan. Sitte vimmastui hän taas Vataselle:\n\n\"Sekin ruumiskirstupetäjä piti vielä sinun naimisesi tähden hakata...\"\n\nJa silloin hän lähti katsomaan petäjäänsä. Se kelletti nyt maassa\npitkällänsä. Ihalainen alkoi harmitella:\n\n\"Semmoinen petäjä, ja siihen piti mennä! Kun olisi vaikka onneksi sen\nkovertanut, niin olisi voinut kuoltuaan siinä mötköttää kuin hevosen\nsoimessa!\"\n\nPaljo surua oli ensi aikoina talossa. Aviopuolisoiden väli ei ollut\nsydämellinen ja Anna Liisa aina pelkäsi Antin vedenjuontia. Hän aina\npitikin maitokuppia pöydällä valmiina Ihalaisen janon varalta ja\nitsekseen hän juonitteli Kenoselle:\n\n\"Kun se ei olisi edes tuota kaivoa tervannut!... Ja mikä sen tähän\nviskasikin koko ketaleen!\"\n\nNiin elivät he ja kärsivät. Kumpikaan ei puhunut toisellensa sanaakaan.\nAntti joskus päivisin ärjäsi Tohmajärven vallesmannin äänellä ja kylpi\niltasin kovasti.\n\nMutta viimein rupesi moinen äänettömyys painostamaan Anttia ja hän\nmietti ja hautoi miten alottaa puhe Anna Liisan kanssa. Kaksi päivää\nhautoi hän sitä alkua, mutta ei vain tahtonut paha luonto ja sisu antaa\nniin paljoa myöten, että olisi puheen alun löytänyt.\n\nMutta kolmantena päivänä hän jo pääsi alkuun. Pari tuntia piippu suussa\nääneti istuttuansa ja aina varkain Anna Liisaan katsahtaa\nmuljautettuansa alkoi hänessä sisu pehmetä, kun Anna Liisa näytti\nrukkinsa ääressä surulliselta. Hän syleksi, miettien, ja jo tokaisi hän\nmurahtaen:\n\n\"Löysihän se Jussi Vatanen porsaan sieltä Joilta.\"\n\nAnna Liisa riemastui. Hän keskeytti oitis kehruunsa ja huudahti:\n\n\"Ähääh!... Vai porsaan löysi!\"\n\n\"Porsaan!\" murahti Antti syläistessään, ja paikalla riensi Anna Liisa\nkahvia keittämään.\n\nMutta siihen oli taas puhe loppua. Vasta kun Anna Liisa oli kaatanut\nkahvia kuppiin, lähti Antilta jatko. Pöydän luo vääntäytyessään hän\nsilloin lisäsi:\n\n\"Ja senhän se otti akaksensakin sen entisen Makkosen akan.\"\n\n\"Ähääh!... Senkö Kaisa Karhuttaren?\" hämmästyi Anna Liisa ikäänkuin\nAntin mieliksi.\n\n\"Sen\", urahti toinen kahvia hörpäistessään, ja Anna Liisa siunasi:\n\n\"Ähäh sitä Vatasta näet!\"\n\nNäin päästiin sovinnollisen elämän alkuun. Antti pani uuden tupakan ja\nryhtyi vannehtimaan laudoiksi potkaisemaansa tervatölkkiä, muristen\ntyönsä lomasta:\n\n\"Ja siitähän se porsaasta johtuikin Vatanen siihen Makkosen akkaan.\"\n\n\"Vai siitä se!\" ihmetteli Anna Liisa, ja vähä vähältään alkoi puhe mennä\njurnutella.\n\nNiin alkoivat parata vanhat arvet. Kaivovesikin oli jo puhdistunut.\nIllallista syödessään alotti Anna Liisa puhelun ilmottaen:\n\n\"Johan se Malisenkin akka kuuluu saaneen pieniä.\"\n\nAntti ei virkkanut siihen mitään, mutta oli hyvillään, kun sopu alkoi\nnoin rakentua. Syötyä he jo lähtivät yhdessä saunaan ja vasta siellä\njatkoi Antti äskeistä keskustelua Malisen eukosta. Lauteille noustuaan\nhän ilmotti:\n\n\"Ja johan se tällä viikolla porsii sekin Vatasen sika!\"\n\n\"Sekö imisä sika?\" tarttui Anna Liisa kiireellä sovinnon tekoa\njatkamaan. Antti:\n\n\"Se musta emäsikahan se kuuluu porsivan.\"\n\n\"Ähääh!\" riemastui Anna Liisa, löi löylyä, ja alkoi kylpeä repsutella.\n\nSovinto oli nyt lopullinen. Jussi Vatasen sika sattui vielä porsimaan\nonnellisesti jo viikon kuluttua ja Jussi antoi Antille ilmaiseksi puolet\nporsaista. Siten tuli sian hinta korvatuksi. Verkavaatteet olivat\npiloilla, mutta nekin korjasi myöhemmin Kenonen ilman palkkaa, ja\nVatanen antoi hänelle vielä Makkos-vainajan verkahousut. Uuteen rankkiin\nantoi hän myös myllymatkallaan kolme kappaa ruista, ja kohta vaahtosi\nrankkitiinu taas ennallaan. Porsaita tuodessaan oli Jussi myös autellut\nAnttia, niin että tämä sai säretyksi ruumisarkkulaudat siitä suuresta\npetäjästä. Ne kuivuivat nyt riihessä, ja Ihalainen oli luvannut niistä\ntoiset puolet Vataselle.\n\nNyt tällä myllymatkallaan istui Jussi Antin luona ja he muistelivat\nmatkojaan. Siinä heidän puhellessaan sattuivat mieleen juontumaan matkan\nsyyt ja seuraukset.\n\nPolviensa varaan kumartuneena, piippuaan imien, arveli Jussi Vatanen:\n\n\"Ei suinkaan sillä Partasella ole mikä hätä pehmeillä pehkuilla\nnukkuessa?\"\n\n\"Mikäs hätä sillä on ... pehmeiksi maatuilla olilla\", lohduttautui\nAnttikin. He vaikenivat taas kauvan ja miettivät asiaa. Viimein sanoi\nJussi:\n\n\"Vai tulitikkuja hakemaan sinä olit Hyvärilään menossa?\"\n\n\"Tuli...\"\n\nJa nyt muisti Antti, että häneltä olivat unehtuneet Hyvärisestä haetut\ntikut taskuun, Anna Liisalle antamatta. Oitis etsi hän silloin\ntulitikkulaatikon taskustaan ja antoi sen Anna Liisalle, joka ratkoi\npitsiä pois paitansa helmasta. Laatikkoa hänen helmaansa viskatessaan\nsanoi Antti:\n\n\"Tuossa on nyt se Hyvärisen tulitikkulaatikkokin, jota hakemaan silloin\nkäskit... On unohtunutkin nutun taskuun koko Joilla käyntiajaksi...\nIlmankos se taskua painoi.\"\n\nAnna Liisa avasi laatikon ja sanoi hämmästyksissään:\n\n\"Ja tuon takiako se teki semmoisen asian?... No on sitä Ihalainen\nkerrakseen. Teki asian yhdestä tikusta.\"\n\nJa todellakin hän huomasi itsekin nyt, että oli ottanut Hyvärisen uunin\nkorvalta vaillinaisen laatikon: Siinä oli yksi ainoa, jo raapaistu,\nrikitön tulitikku.\n\nJussi Vatanen raapi korvallistaan ja ihmetteli Antille:\n\n\"Kaikkea sitä tässä ajallisessa elämässä tikustakin heruu, kun se oikeen\nlypsämään rupeaa, minkä nyt tämäkin Join matka mutkinensa ja näine\nMakkosen leskinensä ja muine kapeinensa, Kenosen akoittumisinensa ja\nkaikkinensa!\"\n\n\n\n"]