[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fbjdBWiOPunrM7VhiHa19R93wRb0TX9in23JZZ7Z9Eec":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":26,"gutenbergTranslators":27,"gutenbergDownloadCount":28,"aiDescription":29,"preamble":30,"content":31},1501,"Lakiasia","Karikko, Kaarle (nimim. Kario)",1842,1916,"1501-kario-lakiasia","1501__Kario__Lakiasia","Näytelmä kolmessa näytöksessä","naytelma",[],[],"fi",1911,null,4375,25512,false,54362,[23],"Finnish drama -- 20th century",[25],"Plays/Films/Dramas","\"Lakiasia: Näytelmä kolmessa näytöksessä\" by Kaarle Karikko is a play written in the early 20th century. The work dramatizes a legal dispute between two farmers, Vinkka and Kela, over unpaid wages for work done on behalf of Kela. The play explores themes of justice, social inequality, and the dynamics between the poor and the authorities, reflecting the societal issues of the time.  In this story, Vinkka claims that he was not paid for driving logs to the parsonage on behalf of Kela. The narrative unfolds in three acts, showcasing the courtroom proceedings where Vinkka seeks the help of a clerk, Ilmola, to navigate the complexities of the law. As the trial progresses, various characters, including a witness named Hutja, reveal the larger context of exploitation and the struggles faced by the rural poor. Ultimately, despite the legal maneuvering and accusations, the outcome highlights the moral complexities of the situation as Kela begrudgingly acknowledges his debt to Vinkka, hinting at the flaws within the legal system itself. The play provides a critique of both social norms and the judicial process, all while maintaining a tone that combines drama with moments of humor. (This is an automatically generated summary.)",[],252,"Kolminäytöksinen näytelmä sijoittuu käräjäpaikalle, missä torppari Vinkka vaatii saataviaan halkojen ajosta. Tuomarin kirjuri Ilmola yrittää selvitellä juttua kansanmiesten omien selitysten ja todistajien kertomusten perusteella. Teos kuvaa humoristisesti maaseudun oikeudenkäyntiä ja halua päästä sopuun.","Karion 'Lakiasia' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 1501. E-kirja on\npublic domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten emme aseta\nmitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","LAKIASIA\n\nNäytelmä kolmessa näytöksessä\n\n\nKirj.\n\nKario [Kaarle Karikko]\n\n\n\n\n\nHämeenlinnassa,\nArvi A. Karisto,\n1911.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nILMOLA, tuomarin kirjuri.\nVINKKA, torppari, kantaja.\nKELA, torppari, vastaaja asiassa.\nMARI, käräjäherrain passari.\nHUTJA, itsellinen, todistaja.\nTUOMARI ja lautamiehet.\n\n\n\n\nENSIMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\nILMOLA (Käräjäpaikalla oleva asianajaja katselee papereitaan\npöytänsä ääressä): Mitenkäs hiton lailla se onkaan tuon Vinkan\nasian laita. Sehän tulee jo tänään esiin. Enkä minä oikein oivaltanut\nmiten hän sitä toimittaa tohlasi. Eihän ne onnettomat osaa asiataan\nselittää niin, että siitä oikeata tolkkua saisi. Kylläpä sitten!\nOlisipa se jo jotakin... Mutta annas olla -- eiköhän se jo ole itsekin\ntäällä. Otanpa asiasta selon. (Menee sivuovelle ja huutaa.)\nMari, oletkos siellä?\n\nMARI (Mari tulee ja huudahtaa.): No mitä sitten sihtieri on\nvailla?\n\nILMOLA: Menes tietämään tuolta tuvan puolelta, onko Vinkka-nimistä\nmiestä siellä. Käskisit hänet tulemaan tänne.\n\nMARI: Kyllä! Ja minä tunnen hänen varsin hyvin.\n\nILMOLA: Sen parempi. Joudu nyt!\n\n(Pian tulee Vinkka ja kumartaa syvään.)\n\nILMOLA: Hyvä että olet jo täällä. Se asia tulee esiin ehkä piankin. --\nMutta minä en saanut oikeata käsitystä siitä sinun selityksestäsi\nviimen. Kuinka se juuri on? Kerroppa se vielä, että minä saisin sen\noikein tietooni. Ja puhu suoraan, kyllä minäkin siihen sitte koukkuja\nosaan kovertaa jos niitä tarvitaan.\n\nVINKKA (Pyyhkii nenäänsä nuttunsa hihaan): No tuota noin, se\nasia on semmoinen, että kun minä ajoin viime talvena sen Kelan halkoja\npappilaan, on siitä palkkani saamatta. Sitä häneltä vaadin ja olisin\nmielestäni saapakin, sillä työmies on palkkansa ansainnut... nähkääs\nhyvä herra sihtieri.\n\nILMOLA: Niinpä niinkin, mutta mitä halkoja ne sitte olivat ja miten\npaljon niitä oli?\n\nVINKKA: Ne olivat pappilaan meneviä \"taksvärkki\"-halkoja ja minä ajoin\nniitä hänen kanssaan viisi päivää.\n\nILMOLA: Mutta mitäs ovat ne \"taksvärkki\"-halot? \"Taksvärkki\" on ruma\nsana, eikä se ole edes suomenkieltäkään.\n\nVINKKA: Eihän me maamoukat tiedetä mitä kieltä se on ja mitenkä hiton\nrumaa se on; -- mutta eiköhän sihtieri ole kuullut puhuttavan, että\ntorppari tekee taloon taksvärkkiä, silloin kun se on työllään\nmaksamassa taloon veroaan. Niinpä oli Kelankin vedettävä verostaan\npappilaan halkoja monta kymmentä syltä. -- Ja kaikkiahan sinne\npappilaankin pitää ihmisten raahata.\n\nILMOLA: Mutta milläs ehdolla sinä läksit niitä ajamaan? Lupasiko se\nKela siitä sinulle mitä?\n\nVINKKA: Eihän siinä niin vissiä määrää ollut, mutta se oli kuitenkin\nsemmoinen meininki, että hän siitä maksaa. Kuinkas muuten. Kaikkihan\ntyöstään palkan tarvitsee. Senhän kyllä tiedätte herra sihtieri\nparemmin kuin minä.\n\nILMOLA: Aivan niin; mutta onko hän sitte jälestäpäin luvannut sinulle\nmitään sovinnolla?\n\nVINKKA: Kyllä hän; mutta mitäs niistä lupauksista sitten on -- kun hän\non semmoinen mies. Voi, voi! etten te herra sihtieri usko minkälainen\nvempele se Kela oikeastaan on. Toisenkerran hän tarjoaa kahdenkesken\nollessamme vähän sovinnoita ja toisenkerran taas muiden läsnäollessa\nhän puhua pullikoi, että: mennään vain käräjille, minun on vastaajana\nhyvä riidellä -- en tarvitse kuluttaa mitään, mutta sinä viet rahasi\nherrain taskuun.\n\nILMOLA: Kaippa siinä veitikkata on. Sehän on sitä rikkiviisautta. --\nMutta onkos sinulla sitte todistajia jos niitä tarvitaan täällä?\n\nVINKKA: Onhan täällä tuo Hutja-Nesto; mutta tokko niitä paljon\ntarvitaankaan, koska hän tunnustaa itsekin minun ajaneeni halkoja hänen\nkanssaan.\n\nILMOLA: Mutta jos hän kieltää sen oikeudessa, niin mitäs sitte?\n\nVINKKA: Tokko sen kielto paljon auttaa, kun te herra sihtieri käytte\ntätä asiata ajamaan?\n\nILMOLA: Toteennäyttöä siinä silti vaaditaan.\n\nVINKKA: Mutta eikös sitten oikeus usko herra sihtierin sanaa yhtähyvin\nkuin vierasmiehenkin, koska se on kerran hyväksynyt teidät\nasianajotoimeen. Tokkos siihen virkaan pääseekään muut kuin niin\narvomiehet, että niiden sana uskotaan oikeudessa ilman monia\ntodistajia?\n\nILMOLA (Tuskaisesti): Voi raukat teidän tollotustanne. Eihän\nlaki sitä myönnä, että asiamiestä yksistään uskotaan, vaikkapa hän\nsitten olisi itse kuvernööri.\n\nVINKKA (Hämillään): Anteeksi herra sihtieri! Minä olen niin\nyksinkertainen, etten ymmärrä niitä asioita. Mutta kun minulla on\nkumminkin yksi todistaja, eikä Kela sano ajavansa valeeksikaan halkojen\najoa, niin eihän siinä hullummasti käynekään?\n\nILMOLA: Ehkäpä ei! -- Ja jos maksat minulle tyydyttävän palkan, niin\najan sen asian hyvään voittoon.\n\nVINKKA: Se on tietty... ja kylläpähän sihtierillä siihen taitoa on...\n\nILMOLA: Tietysti enempi kun jollakulla räkänenällä. -- Muutoin riippuu\nasianajo palkan tuloksesta. Kun sen saa hyvän niin asiakin menee sitä\nparemmin.\n\nVINKKA: Oikean palkan olen minä maksava; ja kukapa ilkeneisi tyhjällä\npyytääkään -- niin tyyristä työtä kun se kuuluu olevankin se\nasianajajan ammatti. -- Minä annan nyt jo etukäteen yhden kympin tässä\nvähistäkin varoistani. (Ottaa kukkaronsa esille.)\n\nILMOLA: Anna olla nyt siellä -- kylläpähän sitte saadaan; enkä minä\nsinun kanssasi siinä sentään satoihin menekään, kun tämä on niin pieni\nasia ja sinä olet köyhä mies. -- Mutta kuules! Eiköhän se Kela olekin\njo täällä ja eiköhän se tulisi tänne meidän puheillemme? Minä\nkoittaisin häntä puhutella, koska hän on niin rikkiviisas.\n\nVINKKA: Kyllä hän on jo tuolla tuvanpuolella ja luulen että hän tulee\ntännekin, kun minä pyydän häntä sovilla.\n\nILMOLA: Mene nyt sitten. (Vinkka menee ja tulee pian takaisin\nmukanaan Kela, mikä on vähän veitikkamaisen näköinen)\n\nILMOLA (Katsoo terävästi Kelaan): Miehet! minä toimitan teitä\nsoville siinä riita-asiassanne. Sehän on niin vähäpätöinen asia, eikä\nse kuitenkaan muutu oikeudessa muuksi kuin että lisääntyy vain maksua\nsinulle Kela.\n\nKELA: Käyköön miten käy! Kuitenkaan ei suomalainen usko ennen kuin\nkoittaa. Eikä hänen työstään minulle mitään hyvää ollutkaan -- sehän\nmeni papin pohjattomaan säkkiin.\n\nILMOLA: Niin, mutta sinähän sitä olet pyytänyt ja sinun puolestasi hän\nsen työn teki.\n\nKELA: Täytyyhän sitä semmoistakin työtä tehdä tässä nurjassa\nyhteiskunnassa. Mutta annahan ajan kulua! Otetaanpa pois nuo korkeat\npalkat ja suuret palatsit papeilta. Voi sentään! Mikä yhteinen hyöty se\noliskaan kun nuokin virkatalot olisivat kansan hallussa.\n\nILMOLA: No, mitä sinä joutavia veruttelet. Pysy asiassa! Eihän tässä\npappien palkat ole kysymyksessä.\n\nKELA: Asiatahan tämä on. Mutta lienenkö eksynyt liian syvälle asian\nytimeen -- kun kysymys onkin pappilan \"taksvärkin\" teosta.\n\nILMOLA: Niin juuri, siitähän tässä pitäisi tehdä selvää. Ja kun kerran\ntunnustat Kela, että tämä Vinkka on ajanut puolestasi halkoja\npappilaan, niin sovita pois se nyt tässä, ettei tarvitse aina isompia\nkustannuksia maksaa turhan päiten. Sen vuoksi minä soisin teille\nsovinnon.\n\nKELA: Ja eikö vielä senkin vuoksi, että ei ole tällä Vinkalla maksaa\nteille korkeata asiamiehen palkkaa jos nimittäin eteen mentäisi. -- Voi\nkuitenkin sitä palkan paljoutta minkä nuo arvoisat asianajajat\nnykäisevätkin, kun vähänkin aikaa kiskovat kitaansa oikeudessa, -- ja\nhämmentävät oikeutta, jos asiassa alakynteen käyvät.\n\nILMOLA (Äreästi): Elä hulluttele! Pysy vaan asiassa.\n\nKELA: Ahaa! Taisipa se mennä kovin arkaan paikkaan. -- -- Mutta kun\ntänne käräjille, tähän lakiahjoon, vaivataan syyttömästi niinkuin\nminäkin olen vaivattu, niin sehän se tekee ihmisen niin hajamieliseksi,\nettä ei osaa enää sanojaan hallita.\n\nILMOLA: Mitenkä syyttömästi! Etkös sitte aijo tunnustaa\n_oikeudessa_ enää sitäkään, että Vinkka on ollut puolestasi\nkyseessä olevassa työssä. Oletko oikein niin pöhkö?\n\nKELA: Ei -- en velikulta minä tahdo olla varsin niin pöhkö.\n\nILMOLA: Häpeä! Olenko minä sinun veljesi.\n\nKELA: (Kumartaa syvään.) Anteeksi herra sihteeri! Se tuli\nminulta sanotuksi aivan ajattelematta talonjussin sanantavan mukaan.\n\nILMOLA: Mikä hiton talonjussi sellaisia sanantapoja on opettanut?\n\nKELA: Talonjussit -- nähkääs herra -- puhuvat niin monella tavalla,\nettei sitä kaikki herrat ymmärräkään. Silloin kun he käyttävät sanaa\n\"velikulta\", kuten minäkin nyt, niin se merkitsee sitä, että puhuja on\nhyvällä tuulella sitä kohtaan jolle hän niin sanoo. Ja siinä\nmielipiteessä mikä esitetään _velikullan kautta_ on parempi maku\nja ystävällisempi tunnelma. -- Siksipä juuri rohkenin minäkin mainita\nsihteeriä _velikullakseni_.\n\nILMOLA: So soh elä nyt lörpöttele! Sinähän taidat ollakin pöhnässä.\n\nKELA: Niin sen luulisi puusta katsoen, vaan ei likempätä nähden. --\nMutta annas ajan kulua! Kyllä sitä on tänäpäivänä vielä viinaakin.\nJahka minä tapaan Saramäen Saltun, -- sillä sitä on keinoa...\n\nILMOLA (Tuskaisesti): Se tuhat huolikoon sinun viinakeinostasi!\nParemmat asiathan tässä nyt on kysymyksessä. Astu ulos vain ja --\näkkiä!\n\nKELA: Ky--kyllä menen, kun... mutta minun pitäisi vielä...\n\nILMOLA: Mitä pitäisi --? Mene, mene vain, senkin leuhkana! (Kela\nkumartaa ja menee.)\n\nMARI (Tulee sivuovesta): Kuultuani tuonne teidän puheenne sen\nKelan kanssa, en malttanut olla tulematta tänne ilmoittamaan, että\ntiedän minäkin siihen asiaan jotakin.\n\nILMOLA: Hyvä, hyvä! Mitä se sinun tietosi sitten on?\n\nMARI: Ompahan vain semmoista... Lieneekö siitä mitään hyötyä, vaikka\nmuutoin sen ilmoitan.\n\nILMOLA: Kerro pois vaan, olipahan siitä sitte hyötyä, tahi ei.\n\nMARI: Kun olin siellä pappilassa palveluksessa silloin kun nämä niitä\nhalkoja ajoivat, niin satuin kuulemaan.\n\nILMOLA: Kas niin! Mitenkä ja missä kuulit? Puhu kaikki.\n\nMARI: Nähkääs, että minä osuin menemään puuliiteriin halkoja hakemaan,\nkun nämä olivat siellä kuormiaan purkamassa ja keskustelemassa\nkeskenään. Erittäinkin otti mieleeni tuon Kelan puhe, kuin hän pauhasi\nVinkalle. Muun muassa valitti hän: kyllä me torpparit ollaan oikein\norjan tilassa. Meidän täytyy tehdä näin paljon työtä ja rääkätä\nhevosiamme tuon suuripalkkaisen paavin hyväksi, vaikkapa itse olisimme\nkuinkakin puutteessa. Se tuntuu minusta niin nurinkuriselta. Ja se\nvielä pahinta, kun tätä ilmaista työtä pitää näin tehdä päivämiehen\nkanssa ja maksaa siitä palkka, kuten minultakin menee sinulle Vinkka.\n\nILMOLA: Sepä hyvä! Nyt sinun Mari pitää käydä oikeuteen todistamaan\ntämä tietosi. Vai käytkös?\n\nMARI: Miksikäs ei --.\n\nILMOLA: Mutta ei sinun tarvitse puhua siellä kaikkia Kelan puheita,\neikä kertoa sen parjauksia suuripalkkaisesta paavista; sinun on vaan\nsanottava olleesi pappilassa palveluksessa ja nähneesi silloin, että\nVinkka ajoi halkoja Kelan kanssa, sekä kuulleesi, että Kela sanoi\nmaksavansa siitä palkan Vinkalle. Osaatkos niin puhua?\n\nMARI: Kyllä, en minä ole ennenkään puheessani pussiin joutunut; vaikka\ntosin en ole usein valalla ollut lakituvassa, mutta en silti sitä\nkammo.\n\nILMOLA: Se on oikein. Nyt on meillä tiedossa varma voitto. Vieläpä käy\nmuutenkin hullusti tuon Kelan. Pian saa hän sakkoakin suunsa\npurkamisesta siellä oikeudessa. Ei hän kumminkaan malta olla sielläkään\nliiaksi kiskomatta kitaansa, siinä rikkiviisaudessaan.\n\nVINKKA: No nytpä sitä saan olla jo minäkin hyvilläni tästä asiastani ja\nnytpä minä jo tahdon luvata sihtierillekin osan niistä tuloista mitä\nKelalta saadaan.\n\nKELA (On kuunnellut oventakana ja hyppää nyt sisään): Vai niin,\nettä osakaupoilla täällä ruvetaankin riitelemään ja vai niin, että\nMarikin tuo morsian-tyttö tulee todistamaan lähimmäisensä puolesta.\nMutta ei häikäillä sittenkään. Minä kiinnitän vaan supliikkijani, kuin\nTuohi-Eero rallijaan.\n\nILMOLA: Ulos, ulos! minun huoneestani -- ja menekin nyt niin, ettet\nenää oventakana kuuntele ja väikäile. (Kela menee takaperin ovesta\nja kumartelee ivallisesti.)\n\nVINKKA: Semmoinen se on se Kela. Syystäpä tarvitseisikin hän saada\nsakkoa oikeudessa, kuten sihtieri sitä ennustaa.\n\nILMOLA: Sitä ennustan minä ja se tapahtuukin pian tuommoiselle\nventturalle kuin Kela on. Kukas sitte, jos ei semmoinen, sakkoa saa.\nPian saa linnaakin kun pahimmoilleen käy. Sekin saadaan nähdä täällä\npiakkoin.\n\nVINKKA: Nythän on muuten kaikki hyvin, mutta se on vielä asia, että\nolisi hyvä saada puhutella tuota todistajaani Hutja-Nestoa, millä\npäällä se lienee nyt tällä kertaa.\n\nILMOLA: Onkos hän sitte sekapäinen ja epäiltävä valalle pääsemiseen.\n\nVINKKA: Onhan se väliin vähän hataralla tuulella, mutta valan\nmerkityksen hän tietää aivan hyvin, sillä hän on lukenut paljon\nraamattua. -- Mutta kas! Nyt hän kuuluu olevankin tulossa tänne tuolla\nporstuvassa.\n\nHUTJA: Hyvää päivää! Tulin täältä tapaamaan torppari Vinkkaa saadakseni\nhäneltä vähän rahaa, että täällä saisi edes kupin kahvia näissä\njuhlapidoissa.\n\nVINKKA: Vai rahaa. Pitäähän sitä vähän antaa jo etukäteen. Tuosson pari\nmarkkaa.\n\nILMOLA: Mutta ole vain sitte varovainen puheessasi oikeudessa.\n\nHUTJA: Mitäs varovaisuutta siinä on. Sen puhun mitä tiedän.\n\nILMOLA: Mitäs oikein tiedät?\n\nHUTJA: Tiedän, että Vinkka oli Kelan puolesta viisi päivää ajamassa\nrovastin pappilaan halkoja, Kelan maksua vastaan. Niin kehui Kela itse\nminulle.\n\nILMOLA: Missä hän sitä kehui?\n\nHUTJA: No, kun osuin olemaan Kelan torpassa silloin kun hän tuli niitä\nhalkoja ajamasta. -- Mutta siitä puhutaan vasta oikeudessa, eihän tämä\nole se paikka. Minun täytyy nyt mennä ottamaan tällä rahalla suuhuni.\n\nILMOLA: Kas niin! Eihän se mies taida niin hataramielinen ollakaan.\nKäyköön vaan hänkin todistamaan. Eihän lisä pahoita. Sittenpähän\nsaadaan paremmin tuon Kelan viisaus vipuun ja sittenpä hän saa maksaa\nenempi kulujakin vehkeistään. Ja ompahan ihme jos ei hän saa\nvankeuttakin vielä siitä pöyhkeydessään. Niin kamalalla päällä hän\nnäkyi olevan, ja kun hän vielä väkijuomilla karkaisee tuota muutenkin\nrohkeata runtiaan, niin ompa hänessä leukanata siksi, että menee\nmahdottomuuksiin oikeuden edessä. Sepäs nähdään vielä.\n\nVINKKA: Pahalla olkoon pahan palkka, sitä en häneltä kiellä. Mutta\nmuutoinkin on hän semmoinen veitikka, että osaa se vain heittää lenkkua\nasiassa. Häntä on vaivattu paljon pahoissakin asioissa, mutta ei sitä\nennen ole riksista permeen saatu. Kuinka sitte käynee nyt tässä\nasiassa.\n\nILMOLA: Hän kuuluu olevan pirullinen, mutta ehkä nyt on jo hänellä\nlänget lähempänä olkapäitä. Eihän sitä aina myötätuultakaan piisaa.\n\nVINKKA: Niinpähän lienee; mutta on tässä asiassa vielä muutakin\nsemmoista, joka joutui minun tyhmään ymmärrykseeni tässä.\n\nILMOLA: No mitä se sitte oli?\n\nVINKKA: Epäilen että tuo hyvä Kela saa vielä viinalla villityksi Hutjan\nniin, että ei hänestä olisikaan sitten enään oikeuteen vietäväksi.\nSillä hän käy vähästäkin viinasta niin hurjalle päälle, että pauhaa\nniin ettei harakatkaan saa oltua silloin kartanolla.\n\nILMOLA: Jaa, se viina, sehän on sitä visaa, että se villitsee\nviisaankin, saati sitte semmoisen, joka on vähänkin pehmeäpäinen. --\nMutta ehkäpä hän ei enää ennätä pahentua, koska hän äsken vielä oli\nniin hyvällä tuulella ja koska jo päästään ehkä pian esiinkin.\nOdotetaan vaan hyvää tulosta! (Kuuluu koputus oven takaa ja sisään\nastuu Kela.)\n\nKELA (On pöhnäisen näköinen): Anteeksi hyvät herrat, että\nrohkenen tulla vielä teitä vaivaamaan. Tulin nähkääs vielä sovintoa\nhieromaan. Tehdään nyt, hyvä naapurini Vinkka, oikein kristillinen\nsovinto. Ja tehdään se heti, ennenkuin mennään itseämme paistamaan\ntuonne herrain lakiahjoon. Minua inhoittaa jo koko lain käynti. Olen\nsaanut omantunnon nuhteita ja siinä kiirastulessa ollessani teen nyt\nsovinnon. Vai onko teissä siihen miestä...? Onko sydän keskellä rintaa,\nvai onko se kurkussa, kuin kotkan ruoka kuvussa.\n\nVINKKA: No minkälaisen sovinnon se naapuri sitten tekisi.\n\nKELA: Mennään heti meille ja otetaan tuoppi viinaa ja hankitaan\nkoninlihaa sapuskaksi, koska konien vaivannäöstä on tämä riitakin\nmeillä. Ja sovitaan sitte asia niinkuin kristillinen rakkaus vaatii\nihan tukka tukkaan.\n\nILMOLA: Vai \"tukka tukkaan\"... Kun 100 markkaa annat niin sitte vasta\nsovitaan.\n\nKELA: Ei niin mennä sanoi mulli haralle.\n\nILMOLA (Äreästi): Kyllä minä sinulle mullin näytän! Astu ulos ja\njoutuin! Ei nyt ole enää aikaa sinulla kujeilemiseen. On mentävä heti\nesiin. (Tuuppaa Kelan niskasta menemään ulos.)\n\n(Esirippu laskee.)\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS\n\n\n(Tavallinen käräjähuone: lattialla pöytä, jonka takana istuu\npuheenjohtaja ja seinänvierellä penkki, jossa istuvat lautamiehet ja\nsisäänhuutaja.)\n\nPUHEENJOHTAJA (Vilkaisee juttukirjaan): Asiamiehet Vinkka ja\nKela sisään.\n\n(Sisäänhuutaja astuu ulos -- tulee pian takaisin asialliset\nmukanaan.)\n\nPUHEENJOHTAJA: Onkos kantaja mikä mies ja mistä kylästä?\n\nILMOLA: Hän on torppari Jonas Tuomaanpoika Vinkka Vehkaveden kylästä.\n\nPUHEENJOHTAJA: Entäs vastaaja, mikä hän on?\n\nKELA: Minä olen torppari Eljas Esanpoika Kela, samasta kylästä kun\nkantajakin.\n\nPUHEENJOHTAJA (Katsoo terävästi): No minkälainen asia kantajalla\nsitte on?\n\nILMOLA (Lähestyy puheenjohtajaa): Ollessani kantajan asiamiehenä\nsaan tuoda nöyrimmästi esiin sen asian, mistä kantaja on vastaajan\nhaastattanut. Hän siis vaatii vastaajalta työpalkkaansa siitä, että on\najanut omin hevosineen vastaajan puolesta pappilaan viisi päivää\ntaksvärkkihalkoja. Ja kun kantaja ei ole saanut siitä mitään palkkaa,\nniin on pakotettu anomaan oikeuden velvoittamista siihen.\n\nPUHEENJOHTAJA: Mutta mitäs ne taksvärkkihalot ovat? Sen sanan\nmerkitystä en minä oikein ymmärrä.\n\nILMOLA (Nöyrästi): Niin -- vaikeahan sitä on todella\nymmärtääkin, sillä sehän on vain noiden asianomaisten yksinkertaista\npuhetapaa. Tokko se lienee edes suomen kieltäkään -- eikä taida olla\ntuskin mitäänkään kieltä; mutta tulinhan minäkin sitä niin sanoneeksi,\nkun se on minulle niin nimitetty.\n\nPUHEENJOHTAJA: No, miten se sitte oikein on?\n\nILMOLA: Se on, että kun tämän Kelan kuten Vinkankin torppa on pappilan\nmaalla ja kuten tiedetään on usein pappien torppareilla tavallista\nkorkeammat verot ja työpäivät ja sitä työtä kutsuvat he taksvärkiksi,\njota tekevät pappilaan verostaan. Kelalla oli määränä ajaa iso joukko\nhalkoja ja kun nämä halot olivat ajettavat pitkän matkan takaa, niin\ntäytyi hänen pitää siinä Vinkkaa apunaan.\n\nPUHEENJOHTAJA: Jo olen selvillä. Mutta minkäverran kantaja vaatii\nvastaajalta siitä työstään?\n\nILMOLA: Vaatimus on 50 mk, sillä se oli niin ylen kovaa ajoa, kun\nheillä oli urakkatyö.\n\nPUHEENJOHTAJA: Mitäs vastaaja sanoo tähän?\n\nKELA (Lähestyy puheenjohtajaa): Korkea laki ja oikeus! Että\nkantaja oli minun edukseni halkoja ajamassa pappilaan, se on totta.\nMutta hän teki sen työn minulle samallaista työtä vastaan. Sillä meillä\noli semmoinen sopimus, että minun piti antaa mieheni ja hevoseni siitä\nhänen työhönsä sitten. Ja eikä vähä mitään... kun sai minulta miehen ja\nhevosen, niin hän piti niitä kuusi viikkoa, siitä viiden päivän työstä.\n\nVINKKA (Hätäisesti): Senkös siihen nyt sait -- sen vietävä!\n(Ilmola nykäisee häntä kädestä ja kuiskaa: ei täällä saa pahasti\npuhua.) Nehän olivat Porin puolella kerjuulla, kun heitä oli kaksi\nvanhaa ja huonoa, niin Kelan isä ja minun isäni, niin heidät pantiin\nkerjuulle vähävaraisuuden ja huonon vuoden takia.\n\nKELA: Mitä joutavia... Eihän tässä varat eikä kerjuu tule kysymykseen,\nvaan se, että minä annoin kantajalle hänen työstään mieheni ja\nhevoseni, jotka eivät tottapuhuen olleet niin huonoja, että eivät olisi\nvastanneet monin kerroin tuolla kuuden viikon ajalla sitä viittä\npäivää, minkä hän minulle teki. Ja eihän toki kantaja ole pannutkaan\nheitä niin huonoon työhön kuin kerjuulle, vaikka koittaa nyt sillä\npuolustaa itseään.\n\nVINKKA (Äkäsesti): Elä tolota! Puhu asia niinkuin se oikein on.\nSinä sen...\n\nPUHEENJOHTAJA: So-soh! Elkää nyt riidelkö. Eihän tästä asiasta tule\nmitään selvää sillätavoin.\n\nKELA (Nyökkää päätään saadakseen puhevuoron): Arvoisa oikeus!\nAsia on itsestään niin selvä, että minä en ole mitään velkaa\nvastaajalle. Pikemmin saamista vaan.\n\nILMOLA (Nöyrästi): Herra puheenjohtaja! Pyydän tuoda oikeuden\nhuomioon sen, että jos vastaajan olisi vastasaatavaa kantajalta, niin\ntietysti hänen olisi pitänyt antaa vastahaaste omasta saatavastaan,\nennenkuin hän olisi sitä voinut sotkea tähän asiaan.\n\nKELA: Se on siitä lusikan lävestä... Milläs tavalla minun olisi\ntarvinnut antaa vastahaastetta, kun kerran minun mieheni ja hevoseni\ntyö kuuluu itsestäänkin palkkioksi sille työlle, mitä kantaja on\nminulle tehnyt. Ja kun kerran meillä oli tällainen sopimus, että minä\nmaksan työllä työn takaisin, käyttämättä siinä mitään muita maksun\nvälityksiä.\n\nVINKKA: Kyllä se osaa tuo Kela väännellä ja käännellä asiaa ja --\nmiksikäs ei -- vääntäähän Kela köyttäkin, kun sitä sillä tehdään. Mutta\nei asia oikeastaan niin ole.\n\nILMOLA: Niin, kovin näkyy olevan vastaaja nokkaviisas; mutta sitä\nviisautta vastaan on meillä täällä kaksi todistajaa, jotka pyydän saada\ntuoda nyt kuulusteltavaksi, koska asia näyttää sitä vaativan.\n\nPUHEENJOHTAJA: Mitkä ovat ne todistajat?\n\nILMOLA: He ovat: palveliatar Maria Matintytär Mahlas ja itsellinen\nNesto Hermanin poika Hutja.\n\n(Sisäänhuutaja huutaa nimeltään todistajat, jotka tulevat\nkumarrellen.)\n\nPUHEENJOHTAJA (Katsoo todistajiin terävästi): Onko mitään jääviä\nnäitä vastaan?\n\nKELA: Onpa hyvinkin!\n\nPUHEENJOHTAJA: Mitä se sitten on?\n\nKELA: Ensin saan ilmoittaa, että Mari Mahlas on sukua kantaja Vinkalle.\nJa toinen este on se, että koska kantajan asiamies Ilmola ajaa tätä\nasiata osakaupalla, on hän siinä tapauksessa osallinen asiaan ja\ntavallaan kantaja, -- ja kun mainittu Mari on herra Ilmolan kihlattu\nmorsian, niin on hän senvuoksi jäävi todistamaan tässä asiassa.\n\nILMOLA (Tuskaisesti): Hävytöntä puhetta! Siinä ei ole\npienintäkään perää -- ei ensinkään...\n\nKELA: Mutta mikäs hän sitten on? Ja mitäs merkitsee se sormus, minkä\nIlmola on antanut Marille kihlasormuksena?\n\nMARI (Tuskaisesti): Elä lörpöttele! Eihän se ole mikään\nkihlasormus; vaan se on minun oma sormukseni.\n\nKELA: Mutta mikäs se sormus on sitte, jonka olit näyttänyt Saraston\nSannalle ja kehunut herra Ilmolan kihlasormukseksi?\n\nPUHEENJOHTAJA (Äreästi): Suunne kiinni! Eihän tämä asia selviä\nkoskaan semmoisella välttämisellä. Eikä Ilmolan ja Marin väliset asiat\nkoske ensinkään tähän asiaan. Ei siis ne estä todistajaksi pääsemistä\ntähän.\n\nKELA: Mutta mitäs tekee sukulaisuus? Koska Mari Mahlas on kantaja\nVinkan vaimon sisarentytär, niin on hän senvuoksi kumminkin estetty\npääsemästä todistamaan kantajan hyväksi.\n\nPUHEENJOHTAJA: Mistä sen tiedätte?\n\nKELA: Vai mistä -- enhän lienekään niin tynnyrissä kasvatettu, etten\ntuota tietäisi. Tiedänpä kyllä sen, että laki kieltää kolmanteen\npolveen asti pääsemästä valalle sukulaisuuden vuoksi. -- Eikä tuo Mari\nole kun toisessa polvessa kantajan vaimon kanssa, joten on se varmaan\njäävi.\n\nVINKKA: Mutta sehän on minun vaimoni sukua, eikä minun.\n\nKELA: Vaimohan on sama kuin mieskin; etkös muista, että pappikin sanoi\nvihkimäsanoissaan sinun olevan yksi liha ja veri vaimosi kanssa.\n\nPUHEENJOHTAJA: Niinpä kyllä. Menkää vain ulos te Maria, laki ei myönnä\nteitä todistajaksi tässä asiassa.\n\nILMOLA: Minä en -- paha kyllä -- tiennyt hänen sukulais-suhdettaan,\nsillä tieteni en olisi häntä tänne tuonutkaan. Mutta onhan meillä vielä\ntässä toinenkin todistaja -- Hutja, astuppa sinä nyt esille. (Hutja\nlähestyy oikeutta ja on hyvin kummallisen näköinen ikäänkuin olisi jo\nhataralla päällä.)\n\nPUHEENJOHTAJA: Kuinka sitte on tämän laita? Mitä sanotaan tästä?\n\nKELA: Jäävi on sekin, senvuoksi, että on vähän löylynlyömä.\n\nPUHEENJOHTAJA: Mitenkä löylyn lyömä? Onko hän puuttuvainen?\n\nKELA: Ompa vain. Mutta menköön hän silti valalle, jos kelpaa\noikeudelle.\n\nPUHEENJOHTAJA: No, tuleeko todistaja valalle?\n\nHUTJA: Mitä siinä valalla tehdään, kun minä puhun totuuden ilman\nsitäkin.\n\nPUHEENJOHTAJA: Miksi et sitte valalle tule?\n\nHUTJA: Vai valalle... Kun minä olen lukenut sen kiellon, että ei sinun\npidä turhaan lausuman Herras Jumalas nimeä, niin en tee sitä. Mutta\nmuuten puhun asian niinkuin se on; en tee väärää todistusta\nlähimmäistäni vastaan. Ei siitä mitään tule... eikä sitä anna tehdä\nminun Jumalanikaan.\n\nPUHEENJOHTAJA: So-soh! Elähän nyt niin pahasti pauhaa. Oletko sinä\nsaanut viinaa, kun tuolla tavalla pauhaat?\n\nHUTJA: Jospa tuota herran lahjaa kerran köyhä saisikin. Sehän\nvirvoittaa sielun ja ruumiin, sanoo Syyrakki.\n\nPUHEENJOHTAJA: Suu kiinni nyt -- ei saa enää puhua. -- Sinähän olet\nvähän pöhnässä ja lieneepä muutakin vikaa senlisäksi; vai mitä sanoo\ntästä lautamiehet? (Katsoo lautakuntaan.)\n\nSIMOLA (Nousee seisomaan lautamiesten penkiltä): Kyllä tunnen\ntämän miehen, ja voin sanoa, että ei hän ole oikein tarkka muutenkaan,\nvaikkapa ei pöhnässäkään olisi. Hänellä on kyllä hyvä lukutaito, mutta\njärki on heikko, häntä vaivaa toisinajoin hyvinkin paha mielen sairaus.\n\nPUHEENJOHTAJA (Katsoo Hutjaan): Nyt saatte mennä ulos.\n\nHUTJA (Hätäisesti): Joko nyt. Vielähän on puhumatta todistuspuheeni.\n\nPUHEENJOHTAJA: Mitäs sitten on siitä sanottavaa?\n\nHUTJA: Kuulkaa nyt. -- Olin silloin Kelan torpassa kun hän tuli niitä\nhalkoja ajamasta sinne rovastin pappilaan ja muistan vielä hyvin sen\nkun Kela puhui suurella äänellä, että ei sitä usko -- ei hiisikään sitä\nmenon paljoutta... Kun taaskin minä sain ajaa halkoja oikein hiessä\npäin, viisi päivää -- papin ahneuden ahjoon. Ja kun siinä vielä minun\npiti pitää apulaista ja maksaa siitäkin, niin onko ihme, jos mieli\nnurjenee paljosta maksusta pappia kohtaan. Silläpä juuri he kylmentävät\nkirkostakin pois sanan kuulijat, kuin heidän säkkinsä on niin\npohjatoin. -- Eikös se ole totta? Haha-haa! On ne vain aikapoikia nekin\npapit. --\n\nPUHEENJOHTAJA (Kiivaasti): So, so, kyllä jo piisaa, ulos vain\nnyt heti!\n\n(Hutja astuu reippaasti ulos ja mukisee mennessään.)\n\nVINKKA: Niin sitä käy miehelle, kun se saa viinaa. Ei hän ole oikeassa\nolossaan niin hurja, mutta hän on viinalla pilattu. Ja tuo Kela on\nsiihen syyllinen, hän sitä on juottanut.\n\nKELA: Tule tänne syyparka täällä niit' on toisiakin. Mutta itse asia on\ntodellisuudessa niin, että minä en ole antanut hänelle kuin semmoisen\ntavallisen ryypyn mikä ruukataan lähimmäiselle antaa. Mutta hänessä on\nitsessään luonnollinen vikansa. Ja kuka käskee kulettamaan sinun Vinkka\nkaikkia vellipäitä tänne.\n\nVINKKA: Puheenjohtaja! Kyllä se osaa verutella ja omaa lakiaan laskea\ntuo vastaaja; mutta minä menen itse valalle siitä, että asia on niin\nkuin olen sanonut, koska vierasmiehet minulta niin jäävättiin.\n\nPUHEENJOHTAJA (Vilkaisee Kelaan): Mitäs vastaaja sanoo tähän?\n\nKELA: Vai valalle... Sehän olisi varsin laitonta, että kantaja valalle\npääsisi. Sen saa tehdä vastaaja silloin kuin asia on jo muutenkin\npuolitodistuksessa, eikä löydy enää sivutodistajia.\n\nILMOLA: Herra puheenjohtaja! Minä katson nuo vastaajan väitteet niin\naiheettomiksi, että niillä ei voi olla mitään eroa. Turhaa suun\npieksemistä ja asian vääristämistä on hän koittanut tässä tehdä\nhäpeämättömyyteen asti. Sen vuoksi rohkenen vielä uusia entiset\nkanteeni ja anoa kunnioittaen, että arvoisa oikeus katsoisi hyväksi\nlangettaa vastaajan maksamaan vaatimamme työpalkan ja kulut kohtuuden\nmukaan asiassa.\n\nKELA (Röyhkeästi): Niin, samalla kunnioituksella kuin\nkantajakin, saan siis minäkin anoa kanteen kumousta ja kulujani\nasiassa. Sillä kaikessa tapauksessa olen minä saamisen puolella, eikä\nkantaja. Vaikka kyllä ehkä asiamiehellä on valta vaatia olematontakin\nsaamista päämiehensä puolesta, mutta tuskinpa lienee Suomen\nsuuremmillakaan virkapomoilla, ollessaan muuten kansan painajaisena,\ntäydellistä valtaa saada ainoastaan matelevalla kielellään, väärä\noikeaksi, saati sitte pikkupomoilla, jotka leipäpalasen tähden\nkoittavat ihmisten pikkuasioita piekseä ja uskotella oike...\n\nPUHEENJOHTAJA (Keskeyttää puheen): No-noh! Elä parjaa, siitä\nsaat pian sakkoa.\n\nKELA: Siitä viisi -- sontaa se vain on sakko talossa.\n\nPUHEENJOHTAJA (Tuimasti): Hst! Nyt piisaa jo. -- Astukaa ulos\nheti! -- Kaikki saatte mennä.\n\n(Esirippu laskee.)\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS\n\n\n(Puheenjohtaja soittaa kellolla asiallisia sisään. Tulevat kaikki\nperäkkäin.)\n\nPUHEENJOHTAJA: Päätös. Tätä asiaa tutkiessaan on oikeus saanut sen\nkäsityksen, että kantaja Vinkan ja vastaaja Kelan välillä on voinut\nolla semmoinen sopimus, että ei vastaajan mies ja hevonen olleet\nannettu kantajalle työntekoa varten, nimittäin sitä työtä vastaan mitä\nkantaja on tehnyt vastaajalle. Mutta koska kantaja ei ole voinut\nvastaajan tekemiä vastakanteita ja väitteitä toteen näyttävästi kumota,\nniin senvuoksi ei oikeuskaan voi muuta kuin painaa tämä asia myttyyn ja\nkuitata kulut asianomaisten kesken, kunkin omaksi vahingokseen. Ja mitä\nsiihen tulee, että kantaja on pyrkinyt tässä asiassa valalle, sillä\ntoteuttaakseen kannettaan, ei oikeus ole voinut siihen suostua, nojaten\nvastaajan kieltoon ja oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 35 §:lään.\n\n(Kela näyttää pitkäänenää Vinkalle; sitä ei huomaa puheenjohtaja,\nvaan yleisö.)\n\nMutta siitä, että vastaaja on tehnyt itsensä syylliseksi röyhkeällä\nesiintymisellään oikeuden edessä tulee hän -- verrattuna\noikeudenkäymiskaaren 29 luvun 1 §:lään -- saamaan sakkoa 20 mk,\nvastaava neljän päivän vankeutta. (Vinkka näyttää nyt vuorostaan\npitkäänenää Kelalle.) Päätökseen tyytymätöin saa hakea siihen\nmuutosta Keisarillisessa Hovioikeudessa kuudenkymmenen päivän kuluessa,\ntätä päivää lukuunottamatta.\n\nILMOLA (Puhuu päämiehelleen): Eiköhän oteta vetoa, koska meidän\nhyvä asia niin meni.\n\nKELA: Sekö koski teillä on vielä laskematta? Vetäkää vain, kyllä minä\nperässä tulen; eipä täällä ole saanut vielä kaikkea sanavarastoaan\ntyhjentääkään; ja muutenkin on minun vedottava, kulungeistani ja tuosta\nmainiosta sakostani.\n\nPUHEENJOHTAJA: Oikeinko niin? Sitte on vetoraha maksettava.\n\nKELA: Mutta kuinkas on sen asian laita? Minä muistelen olevan\nlakiteoksessa, ettei senlaatuisesta asiasta mene vetorahaa.\n\nPUHEENJOHTAJA (Ivallisesti): Jassoo. -- Oletko tutkinut oikein\nlakikirjaakin?\n\nKELA: Sekö sitten on ihme! Tiedänpä toki tuomarin ojennusnuorankin.\n\nPUHEENJOHTAJA: Vai niin. Ei tosin menekään vetorahaa, nimittäin sakon\nkohdalta, sillä se menee valitusasiana; mutta kulunkien kohdalta\nvetämisestä menee raha, ja se on viisi markkaa seitsemänkymmentä kuusi\npenniä. No, entäs kantaja, mitäs hän sanoo vetoamisestaan?\n\nVINKKA: Minun ajatukseni ovat hajalla. Ties Herra mitä teen. Lienee\nsama, että ruveta vasikan kanssa käymään käräjää. Jääköön siis koko\nasia kaikkein korkeimman tuomarin haltuun. Hän tuomitkoon kummallekin\nansiomme mukaan.\n\nKELA: Niin on. -- Oikeinpa meni sydämeni syvyyksiin tuo naapurini puhe.\nKoska hän on puolestaan vedonnut asian korkeimpaan tuomarin virastoon,\n-- niin sinne menen minäkin; ja siten olkoon nyt päätös täydellinen ja\nloppuun suoritettu, riidan kohdalta, tässä asiassa. Mutta silti vielä\npyydän kaikkia läsnä olijoita odottamaan siksi, että minä paljastan\ntoisenkin puolen tässä asiassa. Ja se on asian inhimillinen puoli.\nLuulet kai Vinkka, että minä olen ajanut tätä nyt päättynyttä asiata\nainoastaan nukkuneen omantunnon älyllä. Ei. Vielä valvoo osa\nomastatunnostanikin. Jo alunpitäen olen ajatellut, että en pidätä\nköyhän lähimmäiseni työpalkkaa; mutta kun sinä uhittelit aina sillä\nkäräjille-viennilläsi, niin annoin minä sen tapahtua näytteeksi, että\net sinä sen kautta minulta mitään hyödy. Mutta silti olet sinä\noikeassa. Jos minä suoraan olisin puhunut meidän asian oikean laidan,\nniin olisin hävinnyt, mutta kun valehtelin ja väitin toisia sinun\ntosiasi vastaan, niin voitin. -- Ja niin tekevät usein suuretkin\nlakisankarit, että valeellisesti hämmentävät asiata ja siten ottavat\nvoiton. Semmoista on sitte se laki-sivistys. Ja nyt kun on päästy\nsiitä, niin sovitaan muutoin. Minä palkitsen sinun työsi; tuossa on jo\naluksi 10 mk, että saat heti selvän asianajajastasi. (Kela survaisee\nrahan Vinhalle ja sitte lyövät kättä sovinnoksi.) Terve mieheen\nsitten ja eletään taas sovinnossa kuten ennenkin.\n\n(Esirippu laskee.)\n\n\n\n"]