[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$ffDlODkoKNBzTEAjhny0vSCTCoudgyTRAsmQt0QcrQo4":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":28,"gutenbergTranslators":29,"gutenbergDownloadCount":30,"aiDescription":31,"preamble":32,"content":33},1517,"\"Rojohoppe\" viimene reis","Nortamo, Hjalmar",1860,1931,"1517-nortamo-hjalmar-rojohoppe-viimene-reis","1517__Nortamo_Hjalmar__Rojohoppe_viimene_reis","Uussi raumlaissi jaarituksi","romaani",[14],"seikkailu",[],"fi",1921,null,27085,133420,false,54472,[24],"Finnish wit and humor",[26,27],"Adventure","Novels","“Rojohoppe” viimene reis: Uussi raumlaissi jaarituksi by Hjalmar Nortamo is a novel written in the early 20th century. The story revolves around the adventures of the crew aboard a ship named \"Rojohoppe,\" highlighting their camaraderie and experiences at sea. The novel captures the essence of maritime life, touching on themes of friendship, challenges, and the unique characters that make up the ship's crew.  At the start of the narrative, readers are introduced to the ship's captain and crew, particularly focusing on their preparations for a journey from Rauma. The captain, who holds a somewhat notorious reputation for his drinking, engages in conversation with his fellow sailors, conveying a mix of excitement and apprehension about the upcoming voyage. As the ship sets sail, the atmosphere is punctuated with camaraderie and the ceremonial farewells from those left behind, setting the stage for the adventures and misadventures that lie ahead on the open sea. The opening provides a vivid glimpse into the characters' dynamics and the allure of life at sea, engaging readers from the very beginning. (This is an automatically generated summary.)",[],267,"Hjalmar Nortamon raumankielinen teos sisältää humoristisia jaarituksia ja merimiestarinoita. Kertomuksissa liikutaan Rauman rannoilla ja merillä, ja niissä esiintyvät kirjailijan luomat tunnetut hahmot, kuten kapteeni Agus ja Tasala Vilkk. Teksti on kirjoitettu perinteisellä Rauman murteella.","Hj. Nortamon '\"Rojohoppe\" viimene reis' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 1517. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","\"ROJOHOPPE\" VIIMENE REIS\n\nUussi raumlaissi jaarituksi\n\n\nKirj.\n\nHJ. NORTAMO\n\n\n\n\n\nWSOY, Porvoo, 1921.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\n \"Rojohoppe\" viimene reis\n Tasala Vilkk opettle fransklaist paini\n Kuik Katavkari Efraim lukema opes\n Tasala muarin dalongaupp\n Linnalan gorsteeni\n Katavkari Efraimin golm juttu\n Priki Efrosiina\n\n\n\n\n\"Rojohoppe\" viimene reis\n\n\nI\n\nNiingon gaikk vanhema raumlaiset tundeva ja tiätävä, ni se Aguksen\ngapteen ol semne viheljäine, ettei hän osann järjell hantteerat stää\nainett, ko met tähä aikka mailma Raumall litra-aineks sano, muttkom\nbist ittes, vaevana, hyvi usse semsse reedaha, ettei hänest aigottaisin\ndahtonn oli mihinkkä -- Mutt jokattell meill o meijä vikan ja niingo\nsanott Aguksen gapteen ol paha litrarna. Sendähde frou oliki ai fölis,\nkon gapteen reisuijas tek ussemitte Saksaha, -- Flensburihi, Lyybekkihi\nja Appenraadehe -- mutt välist Englanttihingi saakk. Aguksen gapteen\nomist näättäk piänem barklaevan, go ol \"Hoppet\" nimeldäs. Vanh ja huan\nse jo sillo ol, ko hän se ost, ja \"Rojohoppeks\" stää kaupunglaisten\ngeske sillo jo valla nimitetti, mutt ko se ol alkkuas vahvast rakenett,\nniingon gaikk astjas siihe aikka mailma rakenetti, niin goos se ai vaam\nbysys ja reisuj sill yhtmittan dehti, niin go sanott. -- Sillaill\noikke.\n\nNo sitt käve syksyll viis vuatt niitten göyhätte vuassitte jälkke nii,\nett frou saerastus, juur ko alos ol täydes lastis ja valmis lähtemä.\nEng mnää lainkka ihmettell, ett frou saerastus, sillett kyll sendä o\nliiaks vaaditt vaimihmiseld, ett hänem bitä vuaskaussi laevas olema.\nMitäst semne suvell mittä olis, mutt keväsi ja syksysi siäll o mond\nkertta niin dylkkjä olo, ett miähengi o siint täys kärsimine saatikk\nsitt vaimihmse. Ei heijä ruumis stää kest ja siin ruppevakki sitt\ngleinimboltte ja kynsilise ja heimeroodtaudi ja jumal tiäs mikk käymä\nheijän gimppuhus vähä nässist. Ja nii ain gäve Agukse frouangi. Maihi\nhänen däydys jääd ja konei hän sillaills sitt saann ollk kapteeni\nkaittimas täll reisull, ni hän lähett sana, ett mnää tliisi hänem\nbuheilles. Mnää meni ymmärettävästengi, ja ko siin ens ol puhelt yht ja\ntoist mailma menost, ni hän sano: \"Kuule Kalkke, ny o asja lait nii,\netten mnää pääs fölihin däll reisull. Eks snää, kos ole semne jämtt\nmiäs, menis konstiks 'Hoppehen' dällk kertta. Mnää olsi sendäm bali\nlevoliseve sillaillk, ko se styyriki o, niingos tiädä, vähä nii ja näi\nniis ryyppasjois.\"\n\n-- Nii händ, semne oikke hän o, vanh Ilose Heikk, kyll hän vaan\ndunneta, jua ja prällä merell ja mais ja o stää paitt täynn\nkaikengaldassi koerangurej, mnää sanosi. -- Ei siin ol eno settätäs\npali pareve, mitä kapteenihi ja styyrihin dlee. Mutt jos frou luule,\nett o joksikki hyädyks, ett mnää mene heijä fölisäs, niin gyll mnää\nvalmis ole lähtemä.\n\n-- Niin, gyll oikke olis yks siunatt asi, josas mensi.\n\n-- No, mene, mene mnää, vaikk kyll niin dosi o, ett em mnää menn\nmeinannk, ko mnää tiädä, ett Tasala Vilkk om boosun ja Hakkri Iiro\ntimberint tällk kertta \"Rojohoppes\" -- -- -- antteks \"Hoppes\" mnuum bit\nsanoma.\n\n-- Sans snää \"Rojohoppe\" vaa. Mutt kuule, eiköst ne ol hyvi merimiähi\nkumbakin, Dasala Vilkk niingo Hakkri Iiroki?\n\n-- Ova. Kyll \"Rojohoppes\" täll haava o mitä merimiähen daittoho ja\nkokemuksehen dlee semnem besättning, ett semne o harvas laevas. Se\nteijän gapteeniki, vaikk hän -- mnää sano sen deill oitis päi silmi --\no semne väkevätte orj, ni se sanovas sendän gaikk, ett semmost ei olt\ntoist bestikki tekemä ja höyde ottaman go hän. Ja hän deke se ja\nräknöitte kaikk ulos, vaikk hän o niin gännis, ett hän duski seisomas\npysy.\n\n-- Nii, nii, san muut, Kalkke. Hyvä miäs hän olis gaikim bualin, gon ei\nhänell olis stää vikka.\n\n-- Hyvä oikke; miästem barhait. Eik paha kettä muut ko ittiäs vasta. --\nJa taitav merimiäs o styyriki, o vanh ja tottunn niingon Dasala Vilkk\nja Iiroki.\n\n-- No, mutt ei asjas sitt hullumallk kandill ol.\n\n-- O vak kyll sendä vaa, frou hyvä, sillett kon golms semmostakki miäst\nko Ilose Heikk ja Tasala Vilkk ja Hakkri Iiro joutuvas sama reissuhu\nsamall aloksell, niin, diätäk frou, niit ei kaittik kukka ja kyll siin\nvissin goerangurej tehdä niim bali, ettei sill ol mittä määrä. Kyll vaa\no semnem baikk, ett pelkkä mnää stää reissu. Mutt jos -- niingon jo\nsanosi -- o joksikki lohdutukseks frouall, ett mnää mene fölihi, niin\ngyll mnää lähde.\n\n-- Kyll mnää ole niin giitoline, etten stää sannot taed, josas lähde\nheijäm barisas.\n\n-- Lähde mnää, lähde händ, mutt kuulkkast, kyll mar \"Hoppe\"\nasikureeratt o?\n\n-- O oikke ja täydest hinnast.\n\n-- Se o hyvä se, sillett mnää ajattle, ett me joudu enemäst pääst\npraksiissi seilaman, gon gapteen semne o eik styyr ol oikke\nnaplikatsuunis sisäll.\n\n-- Oi voi sendä, auningoitteks snää semssi, ett te mäkke seilatt?\n\n-- En juur semmostakka, mutt kaikki täyty ajatellk, ko semsse reissuhu\nlähdetä.\n\nJa nii mnää sitt elokuu lopull 1872 joudusi nii merkilisell matkall,\nettän muista se, niingauan gon elä, vaikk moni muu reis jo pakkaki\nunhottuma. Ja eiköst oli niingo ylhäld näht, ett kaikest mnuu\nvastambyristelemisestän hualimatt met taas oli yhdes buuris, mnää ja\nTasala Vilkk ja Hakkri Iiro.\n\n\nII\n\nOl ihmelisen gaunis ja tyven aamu, ko \"Rojohoppe\" väki siins seittmä\naikka ol koos kanali vahtkopin dykön. Haminast kuulusivat tutu ääne:\nväkipyärätten kitkumise ja ankkurpeletten gilaukse ja ainasent taustan\nniill äänill näin dyäaikans sadotte girvette ja mookrette isku. Välist\nnes satusiva viäl puttoma yhtaikka ja sillo ol niingo hiittem bäämiäs\nolis lyänn nyrkkis haminan galljoihi. Joukkoho sekosiva miäste\nveissavall äänellk kohotetu oohii-oohei-huudos, se viimene hei nii\nlyhkäsen ja terävän, ett tämsis toimis valla outoki olis ymmärtänn, ett\nnys se väeryhm kokko kaiken darmos yhtesse, voimakkassem bonnistuksehe.\nMnää kuulustli hetke aikka tätä tyä jättläisvirtt, kuulustlin, guik\nkaikk nämä äänet teräväst kajativa haminan galljoist, ja mnää nautesi\nsiit. Se ol musiikki mnuun gorvisan ja mnää saa ne ääne muiston ja\nmiälkuvituksen avull viäläkkin kosk hyvänäs toistuma -- --.\n\nPali ol väkki meit saattamas, äidej, muiji ja morssemi. Mnää huamasi,\nett kokillakki -- yks nuar pois Vasaraisild -- ol morssi, vaikk hän\nvast toisse reissuhus läks. Ei ne muus stää huamannukka, mutt mnää\nnäin, go häm bist ittes makasiini nurkan daa ja ko hän dul siäld, ni\nhänell ol yks pari uussi sukki poviplakkris. Ja semse ova varma merki\nniis asjois. Iiro ymbärs kiäpus niim bali vaimväkki, etten mnää ruvenn\nheit räknöittemängä, ja Tasala Vilkk puhel hulluijas niingo ainakki. Je\nenemä siins sitt naurettin go itketti. Nii ett paremi semmost hulivili\nseora se ol ko \"Rojohoppem\" besättning.\n\nKo sitt kaikk sälä ol saatt laeva issom baattihi, ni Iiro käsk\nkaikkette miäste menns siihe istuma. Hän ja Tasala Vilkk oliva näättäk\npuhunnp pari kolm nuart poikka, ko seisosivas siin ja kattliva meijä\nlähtöän, vetämäm baatti köydest kanaali suuhu. -- \"Haaluvee poja!\"\nsanos Iiro sitt, hyppäs paattihi ja rupes veissama.\n\n    Merimiäste läksilaul\n\n    Ulos mailmaha viä\n    Meijä jäljetön diä\n    Merell laudottem bääll.\n    Kauas pois pala miäl,\n    Kauas sinn, misä auring ai lämmindäs lua,\n    Misä huajuvap palmu meill varjoas sua.\n    Ko siällt tarppeks o olt, ni mek kotti jällt tlee.\n    Hiivuvee, haaluvee, hiivuvee.\n\n    Meri käy, must o yä,\n    Puijep paukku ja lyä,\n    Köyde vingu ja soi.\n    Kapteen huuta: \"Ohoi,\n    Ylös mastoihi reivaman goht joka miäs,\n    Ny o viimene hetk meijän dullk kukatiäs!\"\n    Jumal tiätä, jos koska mek kotti jällt tlee.\n    Hiivuvee, haaluvee, hiivuvee.\n\n    Meri rynnist ja riäh,\n    Nous ja vahtopäis kiäh,\n    Katkas köyde ja puu,\n    -- Nii me vastusta snuu!\n    Meijä rohkeutt vasta snuu voimas ei aut.\n    Jos es voitto meills sua, meill o aaloisas haut.\n    Brassip piukkan, gyll kerra mek kotti jällt tlee!\n    Hiivuvee, haaluvee, hiivuvee.\n\n    Nii ett flikk, älä itk,\n    Vaikk se matk o niim bitk,\n    Yli valdmeren gäy,\n    Misä rannoj ei näy.\n    Jumal hallitte aalo ja taeva ja maa,\n    Jos hän dahto, ei kualem meit saalikses saa.\n    Älä itk, rakas flikk, kyll mek kotti jällt tlee\n    Hiivuvee, haaluvee, hiivuvee.\n\n    Kyll se muuttu se retk;\n    Aika riämune hetk.\n    Niingon gompassi neul\n    Meijä astian geul\n    Käändy pohjossi. Lämmiä maa jäävät taa,\n    Kodoranna me nähds saa ja syndymämaa.\n    Ilo sillo o suur, ko mek kotti jällt tlee.\n    Hiivuvee, haaluvee, hiivuvee.\n\nJoka värsy lopp-puale me veisasin gaikk yhdes ja oikke juhlaliseld se\nkuulusiki. Vilkk komens joka pojan, gon ganaalim barttall ongell istus,\ntranuma meijäm baattian ja ol stää tytyväiseve mitä enemä hän sai\nfiirat fongliina matka varrell uusill miähe aluill. Ja kyll niit\nkartus; tiätä sen, go niit poja nolkej o ai niim bali kanaalin diäll.\nViime heit ol kolmattkymmend meijäm baattian vetämäs ja ko he välist\nkarasivakki, ni me meni nii ett vesi kohis fööris. Iiro veisas vooro ja\nsoitt vooro harmonikka. Vilkk ol suu messingis ja kamalan dytyväine ai\nvaa. Mutt oliva aim bojakkin dytyväissi, ko Vilkk hamina sillan gorvas\nanno heillk kakstoist markka tasittavaks ja sanos: \"Tosa on deillp,\npoja. Näättäk, merimiäs o herr ja häne vaimos o frou, ain go mais\nolla.\"\n\nKapteen ja styyr ja pari miäst oliva jo enne meit buuris ja ko ol hyvä\ntuul näi aamuste, ni olivak kaikk valmistukse lähtö vartem bian dehdy.\nLuutsjöösiki liähus jo fokkmaston dopis ja pia me oli nii valmi, ett me\nvaa odoti luutsi. Kapteen ol jo kerjennt troppris ottama eik styyrikä\noikke selkki oll. Ja konei luuts tuli niim bian gon gapteen doevos, ni\nhän giros ja sanos: \"Pahukse luutsip, pelavak kortti eik hoidt toindas.\nMutt mitä me heit odota. Seili auk vaa ja ankkur ylös, ni mnää seilam\nbahus soikkon glyyvarbummi heijä akknastas sisäll ja käänän gorttpaka\nheijä nokkas all. Kyll mar hes sillo sitt meijängi huamatteva.\"\n\nJa kyll \"Rojohoppes\" nys semnem bestättning ol, ett se tämse oorteli\nvähä äkkin däyttänn olis.\n\n\"Täst tlee lysti\", sanos Iiro ja huus miähill: \"Pankkast äkkin dyä\nkäymäm, boja!\" Ja Vilkk hirvittel niingo susi kuuvalos.\n\nKaikeks onneks luuts tliiki juur ko ankkri hiivatti ja nii se odotett\nlyst men miäste noka siutt.\n\n\"Rojohoppeks\" stää meijä laevatan haukutti, mutt mnää oli se mond\nkertta nähnt täydes seilis ja tiädä, ett se nykki ol vähä komjas\nparsell, ko se joka riät levjän juhlalisest niingo joeksin läks\nmertkyndämä. -- Ja mikä sen gaunemb nähtäv onkkan go laev täydes\nseilis!\n\nPia oliva väkipyärä laann natisemast ja kaikk brassik kiinitety ja mes\nseilasi ulos, nii ett vaht kohis fööris. Nojattim bäi reelinkki ja\nkatelttin go Rauma hamin ja kirkondorn katosiva enemä ja enemä\nnäkyvist. Kokkiki jätt rua laittamises, seisos kabysi oves ja kattel\npäin Getungalljo, ja ko mnääkin gäänsi silmän sinnppäi, ni mnää näi\nyhde nuare flika haahmom biirtyvän girkast taevast vast nii selkkjäst\nkom baperist leikatt kuva olis ollk kiinitett sinisellp pohjall. Siäll\noikke seisos koki morssi ja huiskutt liinatas -- ja itk. Mnää tiädä,\nett hän itk. Siäll Lonsin Getungalljoll o mond kyyneld vuadatett, surun\ngyynli ko laeva ova lähtenn ja ilon gyynli ko laeva ovat tullk kotti.\nSiäld ne ensmäiseks aim balja silmi näke, ko net tleeva, ja siäld niit\ntaita seorat, siks ett ne näkyvist kattova. Sill olis paljo juteldava,\nsill Lonsin Getungalljoll, jos se taedais ilmotta, mitä niitte\nvaimihmste miäles o liikkunnk, ko se harjald läpi vuassadatte ovak\nkauas ulos merellk katell.\n\n\nIII\n\nMeill ol plankklast, ko meijäm bit viämä Londoho ja siäld ol oordel\nbaarlastis Flensburihi ja sitt kappaltavar-lastillk kotti. Hyvä tuuld\nmeillp piisas ai Oolandi merehe saakk, mutt siällk käänys tuul\nsyydvestihi, nii ett mes sai ruvet kryssämä. Ol nii verkkast tuuld,\nettem mep pali knuupuj tehn ja yhtäkki meijä rinnallan ol tuulem\nbualell yks luvilainem brigi. Niingo eri kylätte nuartten geske ai o\nsemmost härnämist ja pilapuhett ja välist tappluksen grähinäki, nii o\neri kaupungitte laevatte väe välilläkki ai semmost piänd nälkkimist,\nvaikk sitt jäll ollan gamalast yht maat, ko joku ulkmaalaine yrittä\nkränittämä. Merell luvilaise ova ain goittann uskotell, ettei\nraumlaissi saad mastoho menemä, jos ei heill ens siirappi annet, ja\nraumlaises sanova, ettei luvilaisill ol mittän diätto styyrbuurist ja\nbaabuurist, muttko merkittevä ne asjas samallt tavallk, ko niihi\naigoihin, go he elukoit Ruattihi laahasiva. Ja ko siin ny rinnasi\nseilatti ja meill ol pari miäst viäl bramraagall seilin gans vähtämäs,\nni siäld luvilaiseld huuta yks miäs: \"Ovakk raumlaises siirappi saannk,\nkosk ova mastohon giivenn?\"\n\n\"Älä siälls siirapist kohis, muttkom biukot niit snuu nuarias siäll\nmusta härjäm bualell, ettäs pääsep paremi ylös tuulehe\", huus Iiro\ntakasi, vaikkei luvilaisell mittä elukoit buuris oll, muttko seilas\npuulastis niingo mekki.\n\n-- \"Teit taita olis siäll miähi Sorkast, Kollast ja vaevasist\nVasaraisist\", kysytti luvilaiseld.\n\n-- Kyll tääll o miähi monest hyväst kyläst, mutt ei yhtä siäld, ko\nisänäs syksysin, go heild kysy, mitä heili o myytvän, vastava muhkjast\n\"Rukkit kaiketakki\", mutt keväsim barkuva:\n\n    Ei ol jumal armattakko\n    muut ko sammli ja kuusehakko.\n\nJa kyll Iiro se viimesem barkusiki, nii ett kaikk meijä väki ol valla\nvääränäs naurust. Mutt luvilaisek kiukuttliva ja jos ei vaa olis vesi\nmeijä välillän oll, niin dakka mnää se, ett siin olis tapelt ja vähä\nviätävän davalls sittengi.\n\n-- Pahuksem bitsknypylä, huus yks luvilaine meill viime, ja sitt heijän\ndliikin giiru laevatas käändämä. Mutt heijä laevas ol semne, ettei se\nmenn oikke nässist yli staagi, muttko hakkas siinp paikallas, ko se\nolis pitänn kiärttä ymbärs vasttuulehe. \"Rojohoppe\" teki sen dembu vähä\nnässist ja Iiro huus luvilaisill: \"Misäst se teijän goivune mookrin o,\nett kapteen sais hakat teijän sikaruuhen guano ylös tuulehe?\"\n\nVaik luvilaise vissi ovat toimeljast, kelvolist väkki ja niingo\nraumlaisekki yht hyvi mert kyndämän gom belloijaski, ni he nys siin\nvissi olsiva jatkannp pistlemissiäs vaikk kuik kaua, mutt ko\n\"Rojohoppe\" ol pareva seilaman gryssis, niin dull välimatk niim\nbitkäks, ettei puhe kuulunn enän doisest aloksest toissehe. Ja ko ehto\ntul, ni em me nähnp prigist enä haimeitakka. Tuul ol ruvenn näättäk\nfriskama ja ko mep pääsi Itämerell, ni se ol paisunnp pualmyrskyks.\nKyll me ny hyvä faartti tei ja meijän däydys vähenttäs seilejäkki\nhiuka. No, ja kon goko yä siin ol kryssät, niin gäve nii, ett me näi\nmaat styyrbuuris, kom bäev rupes valknema.\n\n-- Ain helkkrisäk me oikke mahda oll, sanos styyr, ko hän se huamatt.\n\n-- Matala suara ettippäi baabuuris! -- huus uutskiikk samas ja meijän\ndul vähä jumalaton giiru käändämän, gom baabuuris parin golmen gaabeli\nmatkam bääs meri murrus kalljoihi, nii ett valkone vaht lens mone\nsyllän gorkkeuttehe. Onneks \"Rojohoppe\", niingo mnää jo sanosi, ol\nkäppi käändämä ja nii me läksi sitt painamam bois siit vaaralisest\npaikast. Mutt kon daas ol vähä aik kuljett toisellk kyljell, ni\nuutskiikk huuta: \"Mait suara ettippäi ja baabuuris!\"\n\n-- Mihin durkasen gattlaha me ny ole joutunn, puhel styyr.\n\n-- On ain dämä klookku, pidäis mar Itämeres sendä liänd piissama,\ntuumal Vilkk. Ja Iiro ja muu väkik kattlivas silmäs seljälläs, ko maat\nrupes näkymä jo kolmellp pualell. Mutt ei siin ollukka aikka\nvauhkotell. Styyr komens vähendämä seilej, nii ett laev juur ja juur\ntottel ruarias.\n\nKapteen ol siit saakk, ko me Rauma haminast läksi, oli yhtmitta tropis,\nnii ett me eppälin, go siinf fundeeratti mitä pahust nyt tehdä, ettei\näij taeva merkeist ja sekstandeist ja semsist alstandeist mittän\ndiädäis. Mutt viime styyr sanos, ett koiteta nys sendä, ei stää tiäd,\nvaikk se tämä asjan glaarais sittengi. Ja sitt talutetti äij ulos\nkajuutist ja annetti hänellk kaikk semsek kaluk, kom bestikin dekkohon\ndarvitti. Ja kon hän siin hetke ol kiikroinn ja sanonns styyrill, ett\nkirjot ny ne ja ne numrasep paperill, ni hän hoipproitt kajuuttihi\njäll. Siäll hän sitt räknöitt ja kattel karttat ja merikortej eik oll\naikkakan gulunn, ni hän sano: \"Helkkris, poja, me ole Riigabuhtis,\npankka äkkin gurs nordvästihi!\"\n\nMet tein dyät käsketty, mutt styyrman sanos, ett äij tek ittelles\ntavalist vahveman droppri semse rasitukse jälkke ja nukus sitt niingo\nmarjaskarh. Ja kyll mes sitt jo korteistakki rupesi ymmärtämä, misä\noltti ja ett äij meill oikkjan gursi ol andann.\n\nPia mes sitt jäll oll Itämeres ja kon duul koht sen jälkken gäänys\nmyättäseks, ni mep paino aika hyämy Sundi kohde. Kyll meit vähäm\nbelgutt lähtip Pohjamerellk, kon gapteen ai vaan droppas ittiäs, nii\nettem me händ nähnykkän go harvimitte. Muttko hän siinäkki reedas\nbestikin dek, ni me lepysi vihdo viime ja ko Jumal sitt viäl anno meill\nai vaa myättäst tuuld, ni me olin gaikk ilossi ja hyväll humöörill.\nStyyr ja Vilkk ja Iiro tekiväk kaikenkaldast jekku väli meijä lystiksen\nja väli meijä harmiksen. Ja kerra nep pahukses siällp Pohjameres\npanivas semse lystin doime, ett ol vähäll, ettei nep poja olis joutunns\nSiperjahan, gon gottit tultti.\n\nOl näättäk nii, ett ko mes siins seilaskli, ni yks päev uutskiikk\nilmotta, ett englandilaine sotalaev o näkyvis styyrbuuris. Se ol komjas\nnelimastone ja sen gurs ol nii, ett se kulk poiki meijä. Niingon\ndiädätt, ni o vanh laki merells semne, ett ko sotalaev lähene\nkaupplaeva, niin gaupplaevan däyty ensmäiseks tervettä flagullas. Mutt\nmitä meijä styyr, ko ol hiukan gännis kans, olis hualinns semsist.\n\n-- O seki sendä vallam bäi seini, ett kaupplaevatten, go raha tiänavat,\ntäyty ensin dervettä noit sotalaevoj, ko valla lystikses tosa kronava\nja haaskava raha, puhel styyr, ko ol tull halvdäkild kattoma miästen\ndoimei.\n\n-- Ni händ, meinas Iiro, valla väärä peli oikke semne o.\n\n-- Mitäst muut ko väärä, vahvist Vilkk heijäm buhes.\n\n-- Ei ollat tiätvännäs merimiästen davoist, sanos styyr siihe, muttko\nmenkkä ruffihi ny joka miäs paitt se, ko ruaris o. Katotast, mitä se\nengelsman siit tykkä.\n\nMitäst täst, me menin gaikk ruffihi ja styyrman pist ittes kajuuttihi.\n\nEngelsman tul likemäks ja likemäks ja ko se ol pääss semsell hollill,\nett se arpel meijä selittäväs häne signaalis, ni se kysys, mitä\nnatsuuni me ole. Mutt ei styyr mittän gomentto andann, kattel kajuuti\nakknast vaa ja nauro hirvittel. Engelsman odott hetke aikka, muttkon em\nmet tiättom bistänn häne merkeijäs, ni hän ammus yhde ganunalaukaukse.\n\nJos ei se meijä styyr olis olls semne ylönannett ko hän ol, taikk jos\nhän olis oll edes valla selkki, ni hän olis jo tull järkkihis ja\nymmärtänn, ett ny olikin dosi käsis, muttko hän ol semnen go hän ol, ni\nhän sekott asja viäl pahemaks. Ko näättäk Iiro kysys: \"Joko mnää vedä\nflagu ja tervetä?\" ni styyr sano kiukustunnun: \"Flagu! Ved sinn jotta,\nmutt älä flagu!\"\n\nNo, kyll mar tet tiädätt, kumne junkkar tua Iiro o. Eiköst se julmett\nsaanukki jostan gässis vanha niinmatta, mist mahdo saadakka, ja yks\nkaks meijän gaffeli nokkaha nous paha, rikken niinmatas, nous ja lask\nkolmk kertta ja jäi sitt siihe fleijama.\n\nOlsitt nähnk kuis sinns sotalaevan däkill ilmestys miäst. Toppihi lens\nsignaal: \"Pyssäkkän goht!\" ja ko meijä styyr sanos: \"Paineta ettippäim\nboja vaa\", ni siäld sotalaevast ammutti jäll ja tällk kertta oikken\ndodem bääll. Meijä fokkmastom bramstong tul alas däkkihi, nii ett\nkrapsatt vaa.\n\nNy vast nep poja ymmärsivä, ett täsä olikin dosi käsis. Mep prasasin\ngoht seilip pakkihi ja styyr ja Iiro ja Vilkk, kon dämä lystin doime\nolivap pann, oliva vähäm bleikej poikki, ko he näkivä, ett sotalaevast\npantti sluupp vesill.\n\n-- Mitä jumal siunakko nyt tehdä? huakkal styyr, mutt Iiro järk juaks\nvähä turkase liukast, niingo ainakkin, go hän ens ol pann jongun\nglummin doime ja sitt joudus paikkama stää. Hän gokos kaikk meijä\nalokse flagu yhte läjähän däkillk, komens joka miähe seisoma vesipyts\nkädes ja sitt hän viritt flagup palama ja käsk meijä muittem bittä\nvaari, ettei valu vallalles pääss.\n\n-- Jaa, mutt snuun gnupisas ongi järkki vähä enemän go mones muus,\nsanos styyrman, ko rupes ymmärtämä Iiro vehke.\n\n-- Stää sama ova muukki sanonn, vastas Iiro, hyppäs ko helkkar se\nflaguläjä ymbärs ja kähjäs stää ai joukko. Ja ennengo engelsmanni\nsluupp ol pualmatkall laevatte väli, nii ei meijä flaguistan oll jälill\nmuut ko ruuppe. Ne Iiro kokos yhtem bakkloodaha ja nost sen gajuuttihi\nja sitt skrubatti se paikk däkist, misä flagup poldetu oliva.\n\nSitt mes seisoskli muin miähin vaa ja nojasi ittiän reelinkki vasta.\nPanttim baraadtrapp ulos baabuurim bualellk, ko engelsmannit tliiva\nlikemäks, ja styyr seisos valmin ottamas heit vasta.\n\n-- Mitä meriryävrej te oikke olett ja olettak tek kapteen! kysys meijä\nstyyri se englandilaine meriupseer, ko heijäm bäälysmiähen ol.\n\n-- Suamest olla, eng mnää olk kapteen. Kapteen o gippi, vastas styyr.\n\n-- Vai nii, vai ryssi te olett, mitä te meinatt tollf flagulls sitt?\n\n-- Em me mittä ryssi ol. Suamlaissi me ole. Raumlaissi olla. -- Ja mitä\ntoho flaguhun dlee, niin vähä riätas oikke se o, mutt ei meill ol muut.\nKäve näättäk nii, ett meijä flagup palovak kaikk. Ol pudonn valungipin\nniitte joukkom -- biipust taikk mist ol mahtannp pudot -- Ja kon dep\npakotitt meijä flagama, vaikk ei meillf flaguj oll lainkka, ni me\nhissasin duangi sitt paremam buuttes.\n\nEi engelsman ottann ens oikke uskoakses styyrim buheit, muttko styyr\nnikkas Iiroll ja Iiro toi nef flagutte jätte engelsmanni ette, ni hän\ngiros ja käsk miähes ottama alas se meijä niinmattan. Ja ko se tul\nalas, ni het tramppasivas se ens jalkkattes all ja paiskasivas se sitt\nmerehe.\n\nKyll styyr käsk heijän dullk kajuuttihingi ottamam biänen glasi, mutt\nei se englandilaine upseer siihe suastunn, muttkon gomens miähes\nsluuppihi jäll ja sitt he läksivä.\n\nMep prässäsi seilin jällen duulehe ja läksim bainaman Londot kohde vaa.\nMutt styyr ol nii miälisäs, ett hän anno pualen gorttli rommi miäst\npääll ja mep pidim biäne juhlan goko klummim bääll. Iirot kehusivak\nkaikk ja kyll hänes tiättvästengi ny äijä ol. Hän soitteskel harmonikka\nja met tansasin däkill ja Iiro meinas ai joukko, ett piänet tämses\nsolkkna ova, o niist pahemistakki seljett. Ja kyll se vissin dosi\noliki, se puhe, sillett jos Iiro vaa jongum bahuden dehn o, niin gyll\nse julmett ittes ain o glaarannk kans niist. Moni o vähemist joutunnk\nkuukausräkningillk kistus istuman daikk Kakolas päeviäs viättämä. Ja\nilma Iirot me olsin gukatiäs tämä flagujutun dähde joutunns Siberjaha\njoka sorkk. Nii ett ei se ihme ol, ett me ny lysti pidin, go siit\nolttin gunnjallp pääst.\n\nMnää sain goko lopu matka neulot uussi flaguj \"Rojohoppesse\" ja\nvähitelle mnuull olivakki sitt darppelisema heist valmin, nii ett\n\"Rojohoppe\" ol juhlalises mundeeringis, ko me yks kaunis päev\nbugseerpaati hännäs pääsi Londoho ja kiiniti aloksen drossim\nbollareihin Gomersiaaldokas.\n\n\nIV\n\nEi meijän gapteen Londosakkan davoijas muuttan. Hän makas enemäst pääst\nkajuutis vaa ja ott troppri sillon dällö, nii ett häm bysys tasases\nkännis. Ja styyrman ei ollp pali pareve, mutt ol hän sendä liikkell ja\npari päevä se jälkken, go me oll Londohom bääss, ni hän sano mnuull:\n\"Hoids snää nyk, Kalkke, nämä lossaukse ja baarlasti lastamise. Kyll\nmnää sitt ne raha-asja hoida ja lähetä vekselin gottik, ko frahtraha\nmakseta meill. Mutt buuris em mnää kerkkeis pali oleman, go mnuull o ni\njumalattomast toind mais.\"\n\nNiin, diätä se, ett hänellt toind ol. Käve suamlaisis laevois. Buurist\nbuurihin gäve, joi ja hurras vooro siäll ja vooro mais, ko hän sai\nkässis semssi kambraatej, ko olivas samaluandossi, ko hängi.\n\nNii ol mnuulls sitt pali murhett niskoillan, muttko mnää oll Agukse\nfrouall luvannp parastan dehd ja pittät talom buald, ni mnää koitim\nbann asjat toime nii hyvin gon daisi. Kyll kaiket siin olis taitann\nhuanomingin gäyd, jos ei mnuull olis oll niim bali appu Vilkust ja\nIirost. Mnää oikke ihmettli, ett nep poja eliväs sillk kertta ni\nihmsiks. -- Nii händ, ihmsiks oikke elivä ja puheliva joukko, ett kon\ngerran gambraateiks o ruvett, ni ollan gambraatej ja autetan doinen\ndoistan niim bali ko jakseta. Ei ne julmetuk käynnp pali maisakka; pari\nkertta olivak koko lossaukse ja baarlasti lastaukse aikan lystäilemäs\nkaupungis. Hiuka fiiris oliva molemillk kerroillk, ko he buurihim\nbalasiva ja viimesellk kerrall Vilkk ol ostann ittelles lakeernahkasep\npualsaappas, semsek ko hep patiineiks sanosiva, ja Iiro roikott buurihi\nelävän gilpkonna. Vilkk meinas, ett kattleva mar Rauma ämmäs silmäs\nseljälläs, ko hän uusis kirkksaappaisas kadullk kävele. Hän vetiki nek\nkoht buurihim bäästyäs jalkkahas, kävel pisin däkki ja ihmettel\nsaappattes komeutt.\n\n-- Katost, Kalkke, kui nek kiildävä. -- Pahus soikkon, go mnuum bartan\najat täyty, nii em mnää tarvitt mittäm beili, muttkom bane saappan\nnaagelpengill ja kraapi leukan siljäks. Ja kyll snääki saa lainat mnuu\nsaappaitan siihe doimituksehe.\n\nSemssi Vilkk puhel. Ja Iiro kehus kovasten gilpkonnatas.\n\n-- Tämne hiljanen, giltt elukk. Juur mnuu luandosen; ei puh mittän, go\nhäärä hissuksis vaa eik tiättos pist, jos händ trambatangi. Vetä pääs\nvaan donnk kuare all ja meina, ett trosikoikka nys sengim baha henget,\ntrosikoikka ja kiusakka niim bali kon dahdott, kyll mnää sen gärsi\nvastam bulittamat -- Ja nättruakanengin guulu olevas.\n\nPeräten dytyväissi oikkem boja olivak kaupoihis ja tytyväine oll\nmnääkin, gon guuli, ett Vilkk oikkjastas ol meinannp ostap papukaija ja\nIiro marakati, muttko Vilkk ol saappattem buuttes ja Iiroll ol liia\nvähä raha, ni he olivap pysänn näihin gaupoihi. Ja hyvä oliki, niingon\njo sanosi, sillett kyll meille ol tarppeks hullutteljoit jo endselläs\nbuuris, nii ettei meill lainkkan darvitt papukaijoi eik marakatej\nseorkuntta lissämä. Se mnää sanosingi heill ja ko Iiro sitt ol uittannk\nkilpkonnatas hän sanos ett stää täyty ai joukko uitta -- ja Vilkk ol\nvetänp patiinis pois jalast, ni he meniväk kaunist nukkuma.\n\nSillaill oikke. Kovast kaunist oikke Vilkk ja Iiro Londos elivä ja\nautiva mnuu, ko mnuull niin gamalast vähti ol. Ja siit kokkpojast\nmnuullk kans ol hyvim bali appu. Se ol erinomasen giltt poik ja käppi\npoik kaikis toimeisas. Järkki sillk kans ol vähä enemängin go häne\nvirasas olis tarvittukka ja se anno välist semssi vastauksi, ett Iiroki\nihmettel.\n\nNii siins sitt vaan gäve, ett vaikk kapteen makas kajuutis litramisen\ndoimes yhtmitta ja styyr nähtim buuris sillon dällö vilaukseld, ni\nmeill vähä kolmatt viikko se jälkken, go me oll Londohom bääss, ol\nplankklast lossatt ja baarlast sisäll. Styyr ol lähettänn näti summa\nraha Agukse frouall ja ol pannk kaikk paperik klaariks, nii ett me nys\nsitt oll viimest ehtot Londos ja odotim bukseeri seoravan aamun. Mnää\noll ilone, ett me näi oll saannk kaikk asjan glaariks paremin go mnää\noll uskaldannt toivoakka ja tykkäsi, ett mnää ny oll hyvi ansannp pittä\nyhde hiukka lystiäkki muutteks.\n\n-- Mennäst maihi, mnää sitt sanosingi Vilkku ja Iirot, kom bäevän dyä\nolivak kaikk tehdy.\n\n-- Mennä vaa, vastasiva he. Sillaill oikke he vastasiva eng mnää muut\nvastaust odottannukka. Kyll nep poja vaa oliva valmis semssi reisuihi.\nJa ko sitt ol fundeeratt, mihi oikke mennä, ni Vilkk ja Iiro meinasiva,\nett heijä miälestäs olis kaikkjast lysteve mennk kattoma stää Tyssandin\nguvakapinätti. He olivak käynns siäll jo kerra, mutt hes sanosiva, ett\nkyll he miälelläs tleeva viäl toisengin gerra sinn. Siäll o -- hes\nsanosiva -- nii ihmelise hyvin dehdyj ihmisten guvi vaksist, ett niit\nkattle vaikk kuik kaua. Kaikketten guninkkatte ja inssinöörette ja\nkapteenetten guvi siäll o, ja kaikengaldaste ihmiste je elävätten guvi,\nkon gattomise väärti vaa ovas, siäll o, juttliva he. Mitäst täst.\nMnuungi miälen rupes tekemä nähd kaikki näit merkilisyksi. Yhtäkki mes\nsitt panim byhävaatte yllen, käskettin gokk kuljettajaks ja nii mes\nsitt läksi. Ja ko mek kaikk olim bääss sluuppihi, nii Vilkk sano:\n\"Kuule kokk, vrikast snää tämä sluupp tonnt toispual joe.\"\n\n-- Em mnää taed vrikat, vastas kokk.\n\nSemnen daitmattomus harmitt Vilkku ja hän diuskas: \"Kumne merimiäs snää\nole? Olek kerra jo Saksas käynn ekkäs oss vrikat.\"\n\n-- Ei sinn vrikate mentt, vastas kokk, ott aerok kättes ja rupes\nsoutama meit toist rantta kohde.\n\nSe ol nii nässist kokild vastatt, ettei Vilkk ymmärtänn nuhteitas\njatka, muttko istus ja ihmettel koki viissautt. Iiro nauro krikott\nfööris ja mnuullakki ol täys tyä pidättä nauruan.\n\nMuttko ranttaham bäästi, ni Vilkk kuiskas mnuun gorvahan: \"Pahukse\nnäppär poik, tua meijän gokk. Me ota se föli.\" Ja odottamat mnuu\nvastaustan Vilkk pist markan gokin gouraha ja sanos: \"Mep pistoova snuu\nihmeit kattoma ja sitt snää saas soutta laevaha jäll ja tlee meit sitt\nottaman, go me huuda.\"\n\nNii mek kolme sitt, kokkpoik neljänden, läksi stää Vilku ja Iiron\ngabinätti kattoma. Ja kyll mnuun däyty sanno, ett ihmelinem baikk se\noliki ja pali siäll ol kattomist; niim bali ett oikkem bää pyärällp\npakkas. No, ko mes siälls sitt kävele ja kattle niit ihmeit ja Vilkk\nsano ai joukkon gokill, ett kat nyp poik, es snää tämmöst Vasaraisill\nnää, ni met tlee yhte salihi. Siins sali seinäs ol luukun dapane aukk\nja siit näk niingo avara aukkja ja aukkjall jotta villej ihmissi\ntelttas ymbärs. Mutt em mnää kerjenn niit villej kattlema, muttko yht\nherra, ko seisos siin luukun doisells syrjällk kiri kädes ja vauhkottel\nniit villej hängi. Mnää kato ja kato stää vanhambualist herra siin\nhetke aikka ja ko se ol niin dutu näköne, ni mnää sanosi Iiroll ja\nVilkull: \"Kattokkast poja, eiköst tua ol kapteen Frööber Raumald?\"\n\n-- Jaa, mutt nääks vissi, o oikke se kapteen Frööber Raumald, sanos\nIiro. Ja Vilkk lisäs: \"Kuis se pahus tänn Londoho jo on gerjenn?\"\n\nMitäst täst, mnää, ko ole Frööberi vanhoj tutuj, oijensin gäten, meni\nhänd kohde ja sanosi: \"Päevä, päevä, kapteen, olettak tekkin dääll?\"\nMutt ei se paha ollt tiätvännäs eik ottann mnuun gättän tervettäkses,\nmuttko seisos siin vaan gon dorpa oikki ja vahtas siit luukust sisäll.\nMnää käänsi itten ymbärs ja meinasi sanno Iiroll ja Vilkull: \"Näättäk,\nkui ylppjäks Frööberim bahus on dull\", mutt Iiro ja Vilkk naurova nii\nett vesi tiukus heijä silmistäs ja kokkpoik purskatt krikottama ja koko\nseorakund siin huanes nauro hirvittel mnuu. Sillo vast mnää rupesi\neppälemä, ett Iiro ja Vilkk oliva mnuun gekann. Mnää katosi viäl kerra\noikke nuugast stää herra ja eiköst se paha olis seki vaa vaksist teht\neik mikkä ihmne. Mutt niin durkase luanikkast teht ja juur niingon\ngapteen Frööber ilmelävän. Kyll Vilkk ja Iiro ja kokkpoik ny hyväll\nhumöörill oliva ja Vilkk puhel, ett tlee mar siit lysti, ko met\ntalvellk kalaaseis juttlen, guis snää kapteen Frööberi Londos näi. Mnää\noll diättvästengi hiuka harmeisan, go mnuulls semnen glumm ol\ntapattunn. Mutt ko siäll ol niin gamalam bali semmost hauska\nkattlemist, nii mnuungim baha miälen haihdus vähitelle ja me meni sitt\nkaiki huanest huanehe ja kattli niit ihmeit.\n\nMep pysäsi sitt yhte huanehen gattlema Englannin guningasperhett, kon\ngans ol teht sinn vaksist ja vähä kamala hyvi sittengi. Vilkk, ko jo\nendsellk kertta ol heit tarppekses katellp, pist ittes siuhuanehe ja\nyhtäkki hän dlee siäld kovallk kohinall ja sano: \"Ei mutt pojat,\ntulkkast tännk kattorna! Tääll vast kaikkjam barhami värkätt otus\nongi!\" No me läksi sitt Vilkum beräs siihe siuhuanehe ja siälls seisos\nyks neeger täysis sotatamineis: punane guldlangoillk koristett jakk\nyll, polvhousut, turkklaine lakk tupsuines pääs ja keihäs kädes ja\nmiäkk vyäll.\n\n-- Eiköst ol vähä jumalattoma hyvin deht, kohis Vilkk ja syynäs stää\nneegeri edest ja takka ja siuild, kyykistys alas ja kattel se sääri ja\nvarppaitakki ja vaikk joka huanes ol plakaatej seinäs, misä sanotti,\nettei kuvi saap pidell, ni hän men ja pitel se reitt polve yläpualeld.\nMutt sillo se neeger humauttiki Vilkku korvall, nii ett hän lens tois\npualls sali ja ol niingo uitett kuko, ko hän nous ylös ja sanos:\n\"Mennäm bois poja. Ei kureist ol.\"\n\nTiähes mes sitt läksingi, mutt kyll siihe ol vähitellen dullk koko\njoukk väkki, ko näkivä Vilku erhetykse ja ne nauroiva oikke makkjast,\nko me meni heijä siuttes niit ihmeit pakko.\n\nKadull Vilkk anno kokillt taas markan, gäsk häne menn buurihi ja sanos\nhänell viimeseks: \"Kas niin, gokk, men ny, mutt muist se, ett ne ihme,\nne vakskuvas snää saa muista, mutt mitä siällk kapinätis tapadus, se\nsnuu om baras unhotta, ettes millä muatto vaan gohis niist asjoist\nmittä.\"\n\n-- Kyll mnää pidän dämä miälesän ja jos mnuu muistom bakkais herämä\nliia valppaks, niin gyll kiildäv markan gappal se jäll nukutta.\n\n-- Niin, daikk kepp, sanos Vilkk ja katos kokki nii yrmjäst, ett se\nsaiki vähä äkki jala alles ja men menoijas.\n\nMutt meijä Vilkk käsk yhte oikke fiinihin drahtöörihin dodi juama. Em\nme yht sana puhunns sinn mennes eng siälläkkä, ennengon dodiklasi\nmeillt tuatti. Istutti vaam böydä ääres ja kateltti stää väe vilinä\nmeijä ymbrillän. Muttko me oll saannk kukin glasin ja ol otett piän\nsiämaus niist, ni Vilkk sanos: \"Tiädättäk, pojak, ko mnää kerran\nGatavkari Efraimin gans olin guvillp Pajukaris, siällk kotonurkis, ni\nyks mnuu svartinguvistan heldes ankkurnuarastas ja pääs tuulajoll. Siin\nol yks hahkpari uiden dulos meijän guvillen ja me vauhkottli stää nii,\nett se naaras-svartin guva ol pääss jo pitkä matkam bäähä, ennengo me\nhuamasi, ett se ol pääss vallalles. Mutt juur ko mes se äkkäsi, ni me\nnäen, go yks koeras-svartt tlee sen guvan dyyijö, ui siippe harillas se\nymbärs, nouse pystö vedes, hakka siippeijäs, pröystäle ja hyväle stää\nkuva. Stää peli kest iso aikka ja me nauron gojus, nii ett me oll valla\nvääränäs. 'Siinäs saikki semse morsseme, kom bane herroj harmittama',\npuhel Katavkari Efraim ja nauro taas. -- Mutt tiädättäk, ong ihme, ett\nihmisten gonsti eksyttävä järjettömä luandkapplen, gon doine ihmnengi\neksy toise ihmsen döit kattlesas, niingo esimerkiks snää Kalkke tänäpä.\"\n\n-- Nii, ja saa toise ihmse nii hulluks, ett hän luule laillse ihmsen\nguvaks, niingo esimerkiks snuun gäve tänäpä, puhel Iiro.\n\nVilkk katos luinatt pahast Iirot, ryyppäs hyvän gulauksen glasistas ja\nsanos: \"Nii, niingo mnääki Iiron davall eksysi. Mutt mnää tahdosi vaa\nsannos se, ett vääri met tein, go mes stää svartti nauro.\"\n\n-- Vääri oikken det teitt, puhel Iiro, ja kos toiste menek kuvill,\nVilkk, ja svartt tlee snuun guvilles, ni älä amms stää, muttko nous\nylös kojusas, kumar ja san, ett jos snää oles se svartt, kos eksysik\nkerra luuleman guva oikkjaks linnuks, ni ann antteks, ett me nauro\nsnuu. Se o reedu peli semne ja nii snää pääses synnindaakastas.\n\nSillo Vilkk suutus, löi nyrkkis pöyttä nii ett naaprikki rupesiva meit\nkattlema ja sanos: \"Se o nys sendä ihmelinem baikk, ettes snää Iiro\nymmär otta mittä asja vakavald kannald, muttko snuun däyty aim buhells\nsemmost hullu pila ja pistellt toist.\"\n\n-- Mitästis siit huali. Kyll mar snää Iiron diädä, koiti mnää puheli\nVilkku lepyttäksen. Mutt Vilkk kattel vaa Iirot silmkulma rypys, sylk\nja ryyppäs pari kertta klasistas, ennengo hän jatko: \"Nii, mnää tahdo\nvaan dulls siihe, ettei semne ol mikkä nauru asi, ei ol oikke ett\nnaureta stää, kon doine ihmne eksy toisen döit vauhkotellesas. Ja\nsentähde mnää tykkä, ett me ole valla hissusis niist asjoist, kon dänäp\nehtost on dapattunn ja se luppaukse me vahvista uudellk klasill. --\nSiihe mnää olen däsä tahtonnt tull.\"\n\n-- Mnää olsi ymmärtänn ilma näit pitki jaarituksi, ett snää, Vilkk\npark, siihen dullt tahdo, mutt kuule, mittä luppaust em mnää kumminga\nol viäl andann ja kyll asi semne o, ett snää saat tehdp pöydä vähän\ngurkasen gorjaks, ennengo semne luppaus mnuuld lohkeka.\n\nEi Vilkk tämsest Iirom buhes oikken dykänn, mutt mikäst häne muuka\nautt, muttkom bannp pöydän gorjaks. Kyll hän Iiron duns ja tiäs, ett se\npaha muuto olis saattann häne nauru alaseks Raumall. Nii ett aika\nkalasi hän siins sitt toimem baniki. Oikken dukkaham bakkasiva jo\nmenemän gaikk net trahtainendi, ennengo me läksi siäld trahtöörist.\nMutt kyll mek kaikellk kunjalls sendäm buurihin dlii. Kokk ol valvonn\nja odottann meit ja tul koht paateines ko me huusi: \"Hoppe, ohoi!\"\nJa ko Iiro sitt viäl ol uittannk kilpkonnas ja Vilkk kehunn\nlakeernahkassias, ni me hain gukin goijin ja nukusin gaikist eksymisist\nja vakskuvist ja mailma viättelyksist.\n\n\nV\n\nKo \"Rojohoppe\" väki rupes toimeihis seoravan aamun, ni huamatti, ett\nyks miäs ol kadonn. Sillaill oikke, yks matruuseist ol tehns sen\ngahkomaisen dyä, ett ol karann. Ei sembualest, ole mnääkin garannk\nkerra laevastan, mutt kyll mnää sai siit kerrast niin darppeksen, etten\ndoist kertta enä tehns stää eng neuvois kettä muutakka stää tekemä, jos\nvaa joingin dlee karamat toime. Sillett kyll se sannot täyty, ett\njoskus joutu niin dylyttem bäälysmiästen gans tekemissihin, daikk niim\nbahast vuatavaha astjahan, daikk nii huanollp provjandill, ettei aut\nmuu kom bistäk kipaka alles ensmäises haminas ja antta ittes jongu\nrunnari armoill. Ja se pakka kyll olema stää viimest.\n\nNii händ, yks miäs ol lykänn liässuhu juur hulluttas ja ko \"Rojohoppes\"\nol muutongi vähämbualsest väkki ja ko met tiäsi, ett meill olivak kovas\nsyysilma edesän, ni meijän däydys saad uude miähe sijaha. Ja kyll niit\nai saa semses kyläs ko Londo o. Ei oll aikkaka, nii meill ol uus miäs\nbuuris. Komjas ja frisk miäs oliki, josta siäld Viipurim bualest\nkotosi. Ko me muuk kaikk oll raumlaissi, ni ei sunkka häne oikke lyst\noll oll meijä joukosan. Semsis olois pakka ihmsen gans kummingi alus\nolema juur niingo viära elukan gans isos garjas; kaikk stää pakkava\nyrmimä ja kolhima, jos ei juur teois niin gummingi sanois ja silmätten\ngatanos. Nii ett semsep piäne asja mnää kummingi ensmäis päevinp pääti\nolevas syyns siihe ett hän niin govast hiljane ol. Hyvä merimiäs hän\nnäytt olevas, käppi ja töihis tottunn. Kyll mnää se näi jo ko mep\npukseerill läksi Londost. Me hurrasi lähteisän, mutt ei se uus miäs --\nFretu häne nimes ol -- suutas avann, hääräs vaan doimeisas ja vaevo\nhäneld sai \"kyll\" taikk \"ei\" vastaukseks, ko händ puhuttel. Niin ett\nkyll hän siins suhtes kummingi raamatu jälkke el ja ol. Niingo sanott,\nmnää ajattli, ett se ol semmost ensaikkast oudoksumist ja tuumali, ett\nkyll mar hän puhelemangi viäl ruppe. Mutt mitä hulluj kans. Meill ol\nkova vasttuuld ja me oli jo oll mond päevä kryssill, mutt ei Fretuld\npuhe vaa luistann ja sillo mnääki jo äkkäsi, ett semne hissuksis\nolemine guulus häne luanttohos. Toise olivas se jo aikka huamann ja\nristinn häne Mykk-Fretuks.\n\nOlkko sitt semnen, go hän on, gosk hän hyvin dyäs teke, mnää ajattli ja\nstyyr ol sama miäld. Mutt skansis rupesiva miähe valittama, ett olo\ntundu vähä saastase ilkkjäld, ko o yks joukos semne, ettei sana suustas\nsaa muttko venuttamall. Ja yks päev tlee Iiro mnuun dyän ja sano:\n\"Oleks huamann ett mykkän oleminen darttu?\"\n\n-- No snuull o snuu juttus, mnää sanosi.\n\n-- On gyll mnuull mnuu juttun, mutt eks snää ny jo saa järkkehes, ett\nkaikk miähek kulkevat täsä laevas nii äänettömink ko Eegyptim bapi\nmuino sanottin gulkennu. Niin dämä meijä \"Rojohoppen\" on go se lendäv\nhollandlaine, jong däkild ei kuulp puhett, ei laulu, muttkon galppja,\nmykä, aavet toimittavak kaikk tyä. Juur semssi me ole. Pahus soikko,\nmnää huamatte ett mnuungim buhelahjan hiljaksis hipu olemattomihin, gon\nkaikk muukkin däsä mykiks muuttuva.\n\n-- No, kyll snää ole pauhannukki mailmas, ei olis vahingoks, vaikkas jo\nlakkaisikki, mnää vastasi ja läksin doimeihin.\n\nMutt ko mnää oikke rupesi asjoist vaari ottama, niin gyll Iiro tott ol\npuhunn. Kauhja hiljaseks oikken goko besättning ol muuttunn. Puhusiva\nvaa se mitä välttämätönd ol. Styyr ol kans se huamann ja sanos mnuu:\n\"Tiädäks, Kalkke, mnää tlee hulluks täsä, konei enä yht sana kuul, jos\nei rupp yksnäs juttlema.\" Ja sitt hän löi jalkkatas däkkihi ja huus\nmiähill: \"Jos ett tep pahuksem boja vaa rupp puhelema, ni mnää annan\ndeills semsen giäru, ett muistatt se. -- Kas nii nyp pistetä veisuks.\"\nMutt ei siäld mittä äänd ruvennk kuuluma. Ei miähe edes suutas nauruhu\nvetänn. Iiroki, go ai nii hyvä pauhama ol ollk, kävel ettit takasi siin\nmeijä viäresän ja vauhkottel ylös mastoihi.\n\n-- Pahustaks snää siint trasikoitte -- huus styyr kiukuisas ja mitä\nsnää siäll mastos nää?\n\n-- Em mnää siäll mittä erikoist juur nää. Kattle vaa jotta sopiva enda.\nMeinam bistä itten se jatkoks kuivuma. Ei tämsest elämästäkkä mittä ol.\n-- -- Mnää luule, ett tost kryssmaston gaffelin glunfallist tlee hyvä.\n\n-- Ei, kuule, jät se mnuull. Pys snää föörim buales vaa.\n\nSemssi jumalattomi se pari juttel, ko oliva molemas sama maat\nkaikengaldasis koerangureis. Ja sitt he rupesivat fundeerama, ett eik\nstää Mykk-Frettu, ko se niim bali paha ol pannt toime, sais viskat yli\nbuuri niingo Joona muinom baiskatti, vaikk hän vissi vähemä syyline ol\nko Mykk-Fretu.\n\nMe olin dämsis olois krysänn liki viiko hyvi heikos tuules ja nys se\ntuul lopus valla, juur ko me olim bääss keskellp Pohimert. Sillaill\noikke. Stilti mes sai ja semse stilti, ett stää kest neli päevä. No,\nniingo jokane merimiäs tiätä, niin gyll stää sendä oleskle melkke\nmiälusemi vaikk kuip pahas ilmas kom bitkaikkases stiltis. Siink\nkatotangi, gui aik saadan guluma ja lisseks tundu nii ikäväld, ko ei\nlaev lainkka ettippäin guli. Nek kaks ensmäist päevä, ko mes siins\nstiltis makasi, mek kuurasi ja skrubasin gaikk paika \"Rojohoppes\" niim\nbuhtaks, ett se vallan giils ja välkys, kaikk enda mek kiärsi niin\ngauneihin gimbuihi, ett niit ol lyst katto ja styyr lähett meijä ai vaa\nviäläkki yhdest puhdistuksen ja laittamisen doimest toissehe. Mutt\nkolmandem bäevä aamusten, go styyr tlee ahterdäkill, ni me seisoskli ja\nmakkasklin doimettomink, ko em me enä ymmärtänn, mitä olis teht. Ja kon\ngaikk sitt viäl olivap puhumattomi, nii olo tunnus todestakkin\ndylkkjäld.\n\n-- Pahustak tes siäll laiskottlett, poja, huus styyr, ko hän ol hetke\nmeit katell.\n\n-- Ei ol mittän dyät, vastasi mnää, ko vanhin joukos oli.\n\n-- Vai ei olt tytä. -- Laevas o ain dyät.\n\nJa sitt styyr kattel ymbrilles ja fundeeras, ming tyä hän meill annais.\nMuttko hän näk, ett kaikk se jo ol teht ja hyvin deht, ko hän ol meijä\nmääräksem bann, ni hän ol hetke vähä nolo näköne. Hän gattel rigihi ja\ntäkkihi, hak ja hak jottan gorjamist taikk puhdistamist kaippava paikka\nja tul ai noloma näköseks, konei hän löytänns semmost. Mutt viime häne\ngasvos kirkastusiva ja hän huus: \"Kuurakka ankkur, poja!\" Ja sitt häm\nbist ittes vähä liukkast kajuuttihi.\n\nNo, ol sekin doimitust, ko laeva ankkri kuuratti, mutt kon gäsk kerra\nol semne, ni mek kuurasi se. Met tahkosi stää hiki hatus ja pani se\nsitt niin girkkaks, ett se ol niingo hoppjast teht Ja Iiro sanosiki,\nett ei Vilku lakeernahkassi ny enä tarvinnp peilink käyttä, muttkon\ngoko besättning istu ankkri ymbärs ja aja siimp partas.\n\nNeljändenp päevän aamupuall mes se ankkrin gimbust pääsi ja styyr ol\nkoko ajan, go mes stää kuurasim, bitänn ittes kajuutis. Eik händ nykkä\nnäkyvis oll. Me olin daas laiskan ja ko mes siins sitt kuki nurkasas\naikkatan viätä, ni mnää kuule veissu ahterdäkild. Samas tlee Iiro, ko\nol oll bakill, ja sano: \"Kuuleks snää mittä?\" \"Kuule händ\", -- vastasi\nmnää -- \"joku veissa ahterdäkill ja mnää luule, ett se o Mykk-Fretu, ko\nse men sinnppäi juur.\"\n\nVähitellen gokkonusivak kaikk miähes siihe meijä ymbrillen, ko hekki\nolivak kuull semmost ihmelist, ett \"Rojohoppes\" veisatti jäll.\n\nIiro läks sitt styyrillekki ilmottama näit suuri uutissi ja yhdes styyr\nja hän menivä vissemäks vahvudeks hissuksis kattoma, ettei se kumminga\nmikkä aave ollk, ko siäll veisas. Mutt eikä ollukan go Mykk-Fretu oikke\nse ol. Seisos rati viäres ja veisas ja kaunist se veisasiki.\n\nMitäst täst, mef fundeerama, ett ollek se päälsem bäätteks tull\nhulluks. Ja siihem bäähä mek kaikk vihdo viimem hakkasin dleema. Kaikk\nmuup paitt Iiro. Se poik sanos, ett pladatast nys sendä vähä\nalmnakkaki, ennengon doist sendä hullun girjoihim banna.\n\n-- Almnakka! -- ihmettel styyr.\n\n-- Ni juur, almnakka oikke -- vastas Iiro -- mnää päätä, ett\nMykk-Fretull o morssi ja ett tänäpä o se morsseme nimipäev. Semse\nrakkauden gohinat tekevä ihmse ai enemän daikk vähemä hulluks.\n\nNo mek kattlema almnakka ja kyll Iiro se verra oikkjas ol, ett ny\nvaimihmse nimipäev ol. Ol Fredriikkam bäev. Mutt ei sill meijä\nmiälestän olis sembualest sanott, ett se Mykk-Fretu morsseme nimipäev\nol ja ett hänell morssjand olika. Iiro pit kummingi asjas pääll ja\nahdist Mykk-Fretut kysymyksilläs. Ja tunnust niingon dunnustiki se\nsitt, ett hänell morssi ol ja ett se nimi ol Fredriikka. -- Nii ett\nsiins se nyk kuulett, kui viisas miäs se Iiro olis, konei se vaa olis\nniin govast kureijas täynn.\n\nKo styyr sitt sai kuull, ett o Mykk-Fretu morsseme nimipäev, ni hän\nsanos: \"Tiädättäk, poja, mnää ole niin gauhjast kärsinns siit saakk, ko\nLondost lähdettin, gon de olett puhelahjannk kadottann ja liikkunn\nniingon gala vedes äänettömint täsä laevas. Mutt semnem beli saa oll\nlopp ja ny oteta vahing takasi. Hei, kokk, kaffepann pääll ja te miähe,\nvetäkkän gaikk flagu mitä 'Rojohoppes' o ylös ilmoihi, ny me viätä\nFredriikkam bäevä ja se viätetäm bulskast. Rommi saatt kans, poja.\"\n\nEi ol aikkaka, ni \"Rojohoppe\" ol flaguis hakkspröötist klyyvarbummi\nnokkaha saakk. Iiro soitt harmonikka, toiset tansasiva ja Mykk-Fretu\nveisas. Ja rommpunsej tyhjenetti.\n\nSiin ol meijä lähettyvillän maann holkotells stiltis yks oululainem\nbarkk ja ko siäld nähti, ett met täydes flagus oll, nii he lähetiväp\npaati ulos kysymä, mitä juhla me viätä.\n\n-- Fredriikkam bäevi me viätä, vastas styyr ja kom biän aik ol kulun,\nni ol oululainengin däydes flagus ja täydes juhlaviätos niingo mekki.\nKolme aikka ehtopual tlee yks hollandlaine lastvalulaev siihen, gysy,\nmitä juhla me viätä ja ko me oll sanonn, ett Fredriikkam bäevä\nkaiketakki me viätä, ni se toppas masinis, vet kaikk flagu ylös ja\nrupes juhla viättämä seki. Sitt siihe meijä rymssyhyn dul jongu\nihmelisen duulen gare avull, jost em met tiätänn mittä, yks dansklaine\nskuunar ja viimetteks yks englandlaine lastvalulaev. Kaikk nek\nkysysivä, mitä kovast merkilist juhla me viätä ja ko hes saivak kuull,\nett mef Fredriikkam bäevi viätä, ni hekkim bistiväk kaikk flagus\nfleijama. Ja nii meit sitt ol siink kaks valulaeva ja kolms seillaeva\nkeskellp Pohimert Fredriikkam bäevä viättämäs. Ja komjast se viätetti,\nse o viss asi se. Kapteeni ja styyrik kävevä buurist buurihi ja väki\nkans ja viinej ja rommi ja muut sesukust trahtmentti ol niingo Itämert.\nKyll ny ol ilo ja äänd juur tarppeks ja pahimban riähus se Mykk-Fretu.\nSe puhel nii, ettei sild suuvooro ruvenn millän gurills saama ja voi\nturkanen, go se osas veisuj. Niit se vetel yhden doises perä, toinen\ndoistas kaunema, nii ett ne ulkmaalaisekki ihmettlivä, mist me nii\nilose ja hauska miähe oll saann.\n\nEhtost sitt, ko auring jo rupes lasku tekemä, istus se oululaine\ngapteen meijä styyrin gans ja joivat todi. Meijä äij ol jo aikka \"tuu\nblokk\" oll -- ymmärtä sen, gon ei hän yht selkkjä päevä oll nähns siit\nsaakk ko Raumald lähdett ol. Nii oikke ja ko sitt meijä styyr ja se\noululaine siin istusiva, ni meijä styyr ruppe selittleemän, guip pali\nmes se Mykk-Fretun dähden gärsinn oll.\n\n-- Ong teill Mykk-Fretu buuris? -- huus se oululaine gapteen -- mnää\ntahdo se miähen goht kässihin ja näytä sillk kaikk taevan dähde. Se\nkiusas, pahus, mnuu samallt tavall ja sai mnuun gans hummama yhdem\nbäevän, go maihin dultti ja siälls se karas koht ja vei julmett viäl\nyht ja toist muittengi miästen davara fölisäs. Tänns se miäs ja\npaikall!\n\nMuttko Mykk-Fretut ruvetti hakema, ni ei händ mistä löytynn, ei\nyhdestäkkä laevast. Eik oll ihmekän, go se englandilaine valulaev oliki\njo lähtenn, nii ett vaa sau näys taevarannall ja me ymmärsi, ett siäll\nMykk-Fretuki men. Ruvetti sitt kattlema ett olik meild mittän gadonn.\nJa ol oikke. Vilku lakeernahkase oliva menns sem bitkän diä. Vilkk pit\nkamala meno, hän men däkillp, pudist nyrkkiäs päi stää englandilaist\nlaeva ja takas, ettei Mykk-Fretu ol hyvä ollk, ko he joskus näkevät\ntoinen doises.\n\nMutt Iiro sanos: \"Nii, niin, gattel snää vaan daevarantta. Siäll ne ny\nmenevä, Mykk-Fretu ja snuu lakeernahkases. Mutt koit rauhottu ja\nlohdutta ittiäs sill, ettei se viänns stää mnuun gilpkonnatan sendä.\"\n\nMutt ei semne lohdutus langenn oikke hyvä maaha Vilku sydämes. Eikän go\nvähällp pit, ettei Iiro saannf fliiteihis lohdutustes palkaks.\n\nSiin ei kerjettykkä sendän gauan turhist puhett pitämä, sillett jumal\nanno meillt tuule ja hyvän duule annoki. Mastois ja brasseis meill ny\nol kylliks tyät niingo niillt toisillakki eik ollt tiimakan gulunns\nsiit, kon duul algo, ni ylimäine isä ol hajottann meijäk kaikk\nFredriikkam-bäevä viättäjä eri suunill niingo yhde höyhenduko.\n\n\nVI\n\nHyväll onnell ja myättäsillt tuulill mes sitt siins syyskuu viimesinp\npäevinp pääse Flensburihi.\n\nSiäll ol niingon davalist ussema raumlaist alost haminas ja ko he\nolivak kerjenns sinn enne meit, ni mes sai huanom baika \"Rojohoppell\".\nMe joudusi makkama liki redi, nii ett ol vaevaloinem bääst maihi ja me\nymmärsi, ett baarlasti lossaus niingon gappaltavara lastauskin dliis\nsemsis olois nii ilkkjäks toimitukseks, ett meijän davallt taikk\ntoisellt täydys saadp paremam baika.\n\nKo meijän gapteen ai vaa makas kajuutis, litramisen doimeis, ni styyr\nny hyppämä joudus näis asjois. Hän gäve kaikengaldaste virkmiäste\ndyköns selittämäs, ett mep paremam baikan darvitte. Mutt he vastasiva,\nettei het taeds stää asja autta ja jos ei joku niist muist raumlaisist\nsuast vahettamam baikka meijän gansas, ni mes saa maat siink, ko me\nmakka. Kyll styyr sitt käveki niillt toisill raumlaisills semmost\nvahetuskauppa esittämäs, mutt ei nek ko naurova ja sanosiva: \"Pys snää\nHeikk vaa siäll, misäs ole, ni snuust o vähimä harmi.\"\n\nMutt meill oliki semne styyr, ett ko se jotta asja ajama rupes, ni ei\nhän stää keske jättänn. Ja ko ei hän nys saann virastoild appu, ni hän\nrupes fundeerama, ett hän hankki itt ittelles avu. Hän gäsk Vilku ja\nIiro sinn hyttihis puheilles ja ko nep pojas siäll oliva hetke aikka\nlyänn viissap pääs yhte ja juannk klasi ja pariki, ni het tliivak\nkaikk däkill jäll suu messingis ja silmäk kiildävin. Styyr ol\npyhävaatteisakki ja sanos mnuu: \"Otast neli miäs lissä ja tul mnuu ja\nVilku ja Iiron gans. Mennä maihi yks hiukk.\"\n\nMitäst täst. Mnää siivosi ittiän yhde eine ja käski neli miäst olema\nvalmi lähtemä maihi. Ja sitt lähdetti. Iiro ja mnää sousi ensmäist pari\naeroj, ne neli muut miäst kaks aim barias, Vilkk ol fööris ja ahteris,\nko ol peitett, niingom bruukata, laevaflagull, istus styyr ja pit\nruari. Päev ol hyvä jouko ehtopualellk, ko mes sitt läksi ja\njuhlaliseld näyttiki vissin, go mes siins sousin, gosk muistakki\nlaevoist meijä menoan niin gateltti. Eik oll ihmekä ett kateltti,\nkorjoj miähi me olin gaikk, vaikkan se itt sano ja tottunns soutama\noikke sillaill juhlalisellt tavallk, ko merellp pruukata. Ja kyll meijä\nstyyr ol se poik, ko ymmärs tehd meijä viäl enemängi huamatuks. Siin\nmakas, näättäk, juur jämt meijän diällän yks hollandlinen goff, semnen\nbualiks galjaasiks ja pualiks skuunariks rigatt asti, ko o rakennett\nnii syvälls sprongill, ett ahter ja föör ovak kovast korkkjall ja\nkeskkoht liki vede raja.\n\n-- Kuulkkast poja, sanos styyr, ko ruvettin dleema liki stää koffi,\nvaikk tua pahus tosa juur meijän diällän makka, ni en sunkka mes sen\ndähde gurssian muut yhtä einett.\n\n-- Muttko mitä sitt tehdä? -- kysysi mnää.\n\n-- Mennä se ylitte, ett kihatta vaa, vastas styyr.\n\nJa sitt hän neuvos meit, ett juur ko meijäm baattin dlee sen goffin\ngylkke, ni Vilkk hyppä fongliin gädes koffin däkill ja met toisep peräs\nja sitt vedetäm baatt koffim boiki ja jatketa matka.\n\nOl niill vaam belej, niillp pojill. Ja se ol valla erinomane geksind\nkaikkette meijä miälest. Eng mnää usk, ett missä sotalaevas olis pantt\nse styyri oortel paremin däyttänttöhön, go mes sem bani. Vähä nässist\nme hyppäsim baatistan goffihi, vedi se ylös toiseld reelingild, laahasi\nse yli däki ja laski se vesillt toisellp pualell, hyppäsin guki\nvanhallp paikallen ja jatko matkata. Ei hollandlaisist oll ainoatakka\nmiäst täkillk, ko mep pääsin goffin gylkke, muttko hek kuulivas sen\ngamalan golinan, go meijäm baatt poiki heijä däkkis vedetti, ni het\ntliiva ylös däkill ja oliva nii hämmästynny, ettei hes sana suustas\nsaann. Vast hetkem bääst he ymmärsivä, mitä ol tapattunn ja hakivas\nspaakej ja muit asseit kässihis, mutt sillo me jo olin gapple matkam\nbääst koffist ja sousi muin miähin mait kohde. Eik meijä styyr edes\npäätäs taappäin gäändänn, mutt ko ol juur jämtt niingo ei mittä olis\nmeijän diällän oli. Mutt kyll toisis laevois nauretti ja nauro mekkin,\ngo me olim bääss niin gauas, ettei hollandlaise nähn eik kuull meit.\n\nKo me maihin dlii, ni styyr vei meijä yhte semssem baikkaha, misä sai\nolutt, ei mittä muut ko olutt ja käsk meijä juads stää sortti liänd\nhäne räkningilläs niim bali ko meit halutt. Itt hän sanos meneväs hiuka\nasjoilles kaupunkkihi. Met tein dyät käskettyjä ko mes siin hetke aikka\noll istunn ja niit olupurkej -- sakslaises sanova niit seidleiks --\ntyhjendänn, niin dlee yks ja toine sakslaisist kysymä, ett mist me\nolen, go me nii nätist niit seidlej kallistle.\n\nIiro, kon gaike mailman giäli solkka, sanos, ett suamlaissi me ole.\nMutt kon ei hes siit näyttänns se viissamaks tleeva, ni Iiro lisäs, ett\nme ole Raumald ja kyll hes sillo sitt tiäsivä, mist me oll ja tliivat\ntervettämä meit ja praakkama meijän gansan. Ja kyll Iiro heillk kaikk\nasjas selitt. Ko hek kysysivä, ett misä me olutt olin dottunn juama\nnäin gauhjast, ni hän sanos, ett em me olutt jua muttko harvo, mutt\ntätä liänd, ko näis purkeis o, me nimitän galjaks ja stää me jua ain\ngotonk, ko meijä jano o.\n\nVai niin, vai niin, ihmettliväs sakslaise. Se mahta ollp patentt kylä,\nse Raum.\n\n-- No, se saatt usko, kehuskel Iiro. Ymmärtä se siitäkki, ettett tet\ntiäd mittä Suamest, mutt Rauman det tiädätt ja kyll nii vaa ongi, ett\nkyll se Raum on govas graadis Suamemaas.\n\nRupes jo hiuka hämyttämän, go styyr tul takasi ja toi yhde herra\nfölisäs. Em mes stää ens tundennukka, muttko se tul meit kaikki\ntervettämä ja mainitt meijä jokatte nimeldän, ni me rupesi händ\nkattlema vähä nuugemi ja viime mnuu lykkäs miälen, ett tua ei olk kukka\nmuu ko Ankkri Abbe. Ja Ankkri Abbe oikke se oliki. Hän ol mond vuatt\nolis siälls Saksas apteeki herrant taikk jossan gaupas ja styyr ol\nlaahann hänen dännk, ko hän ymmärettävästengi osas saksa ja tanskan\ngiäld yht hyvin go suamiakki. Vaikken mnää stää sillo viäl ymmärtänn,\nett hän enimitte sendähde meijä seoran jatkoks tuatti. Vast jälkkembäi\nse asi mnuulls selkes.\n\nStyyrill ja Ankkri Abbell ja Vilkull ja Iiroll ol sitt kamala\nkuiskuttlemist kesknäs ja mnää ajattli itteksen, ett kyll nuap poja\nmeijä viäl raudoihin doimittava, mutt em buhunns sendä mittä.\n\nEi oll juur pimi mutt ei pali muutakkan, go styyr makso meijän\ndrahtamenttin ja kraapeki hiukam bäätäs, ko hän se makso. Ja sitt\nlähdetti. Mutt ny istusiki Abbe styyrim baikall. Sitt mes sousi se\nraumalaise astjan dyyijön, go likimbän ol. Abbe preijas se ja ko vaht\ntul reelingill, ni hän gäsk se menn hakeman gapteenin daikk häne\njälkkes korkkjamas graadis oleva miähem buuris, jos kapteen olis mais\nsattunn olema. Ei vaht ymmärtänn yhtikäm behu Abbem buhett, enemppä ko\nmekkä, Vilkku ja Iirot lukku ottamat, ko oliva asjois sisäll, niingo\nmnää auningoitti. Mutt severra vaht sendä ymmärs, ett hän men kapteeni\nhakema ja sill Abbe sitt sanos tanskan giäli: Vaer god og flytte bort\nderes Skib, vi begynder at skyde fra Faestningen. -- Javool, javool,\nvastas kapteen ja Abbe nost hattuas ja komens meijä soutamam bois.\nSillaill mes sitt sousi yhdest raumlaisest aloksest toissehe ja jokatte\nniitten gyljes Abbe luk ramariikkas'. Vihdoviime me läksi \"Rojohoppet\"\nkohde. Mutt ennengo mes sinnp pääsingä, ni mek kuulen, gui ne muu\nraumlaise hiivava ankkreijas ja ruppevas siirtämä aloksias sinnppäin go\nmekki makasi. Styyr komens meijängi hiivama ankkrin, mutt se sija ett\nnet toise varppasiva aloksias ulospäin haminast, ni me varppasi\n\"Rojohoppet\" sisällppäi.\n\n-- Olettak te hulluks tull? -- huus meijä styyr \"Thoran\" gapteenillk,\nko se meijän guuluvillen dul.\n\n-- Mitä mar me mittä hulluttle, mutt meill annettin diät, ett\nfästingist ruveta ambuma maali sem baika ylitt, misä me makasi ja\nkäsketti meijä siirttä aloksen vähäm gorjum bualehe. Kääns snääki\nymbärs vaa!\n\n-- En mar käänäkkä. Olis kumjaline lopp \"Rojohoppell\", jos se ammutais\nsäpäleiks kanuunoill ja kosk te jätätt hyväm baikkan, ni mnää menen\ndeijä sijallen, gäy kuik käy.\n\nJa sitt styyr nyhjäs Vilkku ja Iiro kylkke ja sanos: \"Näättäk, poja,\njärk se sendä on go mailma hallitte.\" -- Ja sitt häm bist ittes Abben\ngans kajuuttihim bitämä juhla.\n\nSeoravan aamun äkkäsivä ne muu raumlaise, ett meijä styyr ol heit\nnokast vetänn ja pitivä vähä kamala meno, ko he yks toises peräs tliiva\n\"Rojohoppehe\". Mutt styyr ol mais, kapteen ol litras ja ei he meist\nmiähist mittä urakka ymmärettävästengä saann. Kyll hes sitt koittiva\nvahingotas viraomaisellekki välittä, mutta siäll nauretti vaa heill ja\nsanotti ett pahustak jätitt hyvä paikkatan.\n\nNii händ. Kyll me vaa sillp paikall olis sain, go me oll ittellen\nvilpill hankkinn ja taas käve lossaus ja lastuas niingo äksäst vaa. Ja\ntaas olttim biakkoist valmi lähtemä.\n\nSiilo sano Vilkk yks ehtopual mnuull ja Iiroll, ett hän mene maihi ja\nkysys, jos met tlee fölis. Kyll Iiro tiätystengin goht valmis ol, mutt\nmnää oll hiuka vasthakone ja kysysi Vilkuld, mitä asja hänell nys sitt\nmaihi o.\n\n-- Osta uude lakeernahkase ittellen, vastas Vilkk. Tiädäks, kyll semses\nsendän gomja ova jalas.\n\n-- Ova händ, puhel Iiro, eik Tasalan dalo isänä sovikka kaikengaldasep\npottboorik koippeisas kirkkoho ja häihi ja maahaspanjaissi ja muihi\nsemssi juhlallissin doimituksihi menn. Nii ett valla oikke ongi, ett\nVilkk ittelles lakeernahkase osta jällk, kosk ne vanha viätti.\n\nKyll nep poja sem bäähäs olivas saann, ett he maihi menevä ja ko mnää\ntiäsi, ett he ussemittem bakkasiva vähä liia hurjast elämä mais ja raha\nhaaskama, ni mnää meni heijän gansas.\n\nKo mes siins sitt lähtö tei ja Iiro astus paattihi, ni mnää näi, ett\nhänem boves ol kovast pullillas.\n\n-- Pahustak snuulls siällp povellas o? -- mnää kysysi.\n\n-- Se gilpkonn gaiketakki. Ajattles ny, ett hän raukk ei ol mais oll\neik ruahon gortt nähns siit saakka, ko me Londost läksi. Mitästis itt\nsanoisi, josas jouduisis semsis olois oleman guukausräkningill.\n\n-- Ole mond kertta ollk kuukausräkningill merell ruahongortt näkemät.\n\n-- No nii, no nii, mutt es snää syäkkä ruahoj ja nääks se teke vähä\nsuure eron däsä kysymykses. -- Täyty ain goittap pann ittes se oleno\nsijahan, go on gysymykses. Nii ett koitast nyk kattot tätäki asja sild\nkantild, ko jos snää olsikkin gilpkonn.\n\n-- Mnää en rupp täsä snuu hullutustes tähden gilpkonnaks muuttuma, mutt\nse mnää sano, ett o vallan durha laahat kaikengaldassi elukoit fölisäs,\nko maihi mennä lakeernahkassi pualsaappait ostama. -- Heit snää se vaan\ndakasim buurihi.\n\nMutt ei stää enäm buurihim baiskatuks saannk, ko Vilkk ol andann\nmiähill merki, ett hes saava ruvet soutama. Me oll jo kapple matka\n\"Rojohoppest\", ko mnää käskyn anno Iiroll.\n\nMnää en dykänn lainkka siit, ett se kilpkonn föli otettin, go Iiro ol\nsiit saakka, ko Londost lähdetti opettans stää kulkemam beräsäs\nsillaill, ett Iiro pan nuara se ymbärs ja kokk, kon gaikengaldasist\nsemsist kureist tykkäs, haukuttel stää sitt semsill ruill, joist se\nparhaten dykkäs, kulkema Iirom beräs. Ja ko he aikas oliva sen gans\npelann nii eiköst kulkenukki se kaunist Iirom beräs. -- Järkki semsengi\nelukam bääs sendä o ja me oll mond kertta naurannk, ko Iiro kävel\ndäkill ja talutt nuarast kilpkonnatas. Mutt huano faartti se pari\nsillon dek, ko semnen gilpkonn o hiukam bitkälöine liikunoisas.\n\nNiingo luanolist o, mnää pelkäsi, ett kyll se Iiro ny vissi ruppe\nhullutleema Flensburin gaduills se elukkas kans ja sendähde mnää olsin\ndahtonn, ett se olis jätett buurihi. Mutt niingo sanott, fölihi se\nsittengin dul. Mnää pidi sitt Iirot vähä silmällk, ko niihi suutrettem\nbuadeihi mentti. Mutt kaunist hän gulk se elukk povesas ja kraape stää\njoukko leua ald, ko se pist pääs ulos ja kattel Flensburi.\n\nIlma mittä suuremppi kommeluksi ja klummej mes sitt saingi Vilkull uude\nlakeernahkase. Vilkk vet nek koht jalkkas ja hän dykkäs, ett ne oliva\nmelkken gomjamak ko ne Londolaise. Ja Iiro sanos ett hän deke vaikk\nvalas sem bääll, ettei keisrilläkkä ol fiinemppi saappait. -- Vilkk ol\nkovast ylppi saappaisas, eritottengin, go se frouaki sanos, ett asi o\njuur niingo Iiro sano.\n\n-- Jaaha, ny o sitt meijä asjan glaar, mnää sanosi ja ny mennän dakasim\nbuurihi.\n\n-- Ei mar nii sendä menn, sanos Vilkk, kamalaki olis, jos ei näit vähä\nniingon grymbätäis kans.\n\n-- Krymbätä oikke ne, tuumal Iiro, ei niill muuto mittä onni ol. Ei ne\nedellisekkä sillaills sunkka olis menn, jos olis vähä harjalissi\nhuamatt ryypät, ko Vilkk ne ost.\n\nSiihe fiirihi he ny asjap paniva ja sitt mentti yhten drahtöörihi. Koht\nko sinnt tultti, ni Iiro ott kilpkonnas povestas ja sidos sen\ndalutusnuaran doisem bään dooli selkkähän gii juur niingo hän ol nähnk\nkoeratten gansakki menedeltäväs semsis paikois. Ja stää toimitust nes\nsakslaisek, ko meijä ymbrillän oliva, jo ihmettlivä ja naurova. Koko\nsali väki meit kattel, nii ett mnuu harmiks pist. Mutt viäl pahemppa\ntul, ko siäld lähdetti. Iiro puhel, ett kyll häne luandkapples\njalvotellakki ny jo tarvitte ja ko Vilkk ol sama miäld ni Iiro talutt\nkilpkonnatas ens läpi sali ulos ja siit kadull. Hiljaksis siinns sitt\nkuljetti juur ningo ruumissaatos ja piäni poja nolkej ja flikoj\nkokkonus kulkema meijäm beräsän aika lium. Vilkk poikkes välill yhtem\nbuadihi ostama harjaliste aineit koko skansi väell ja mes seisosi ja\nodottli händ väkki ymbrillän. Ja ko Vilkk tul puadist, nii lähdetti\njälls stää vendava marssi hamina kohde. Mutt viime Vilkkukin dykkäs,\nett meijän darvittis menn vilppami sendä ja mnää ajattli, ett ny o sitt\ntämäkin gomelj lopp, ko Iiro joutu pistämä se elukkas povehes jäll.\nMutt mitä viäl. Ei hän stää lainkkam bovehes pann, eikän gon gääns se\nväärimbuali ja vet stää sillaillp peräsäs. Ja se ol sem bikku väe\nmiälest nii erinomanen geksind, ett ne hurrasiva ja mäikkäsiväk, ko me\njatko matkatan. Mek kuljin geskellk kattu ko siäll ol enemä ruuma ja\nvähä kamala klopina se kilpkonn pit, ko Iiro stää nuarast tranus. Ol\njuur niingo hän olis puufatti taik kauklot peräsäs laahann. Viime\nsekott poliis ittes siihem belihi ja Iiron däydys pistäs sen gilpkonnas\npovehe ja sai kova varotukse viäl, ett hän ol väen gokkouksen doimem\nbann. Oikke hävet sai niit pahuksi, stää Vilkku ja Iirot mnää meina.\n\nBuuris Vilkk pan sitt aika suuren galaasin doime niill aineillk, ko hän\nsiuttmennes ol ostanns siäld puadist. Yli pualyä ne hurrasiva ja\nveisasiva, mutt mnää pisti itten gorjihin ja nukusi jo aikka ennengo\nhep päätivä Vilkum batinetten grymppämise. Kovast niit uussi\nlakeernahkassi siins sitt kehutti ja Iiro vakutt, ett kyll niill nyp\npareve onn on go niill endsillk, ko ne näin grymbätä. Mutt semne onn\nniill ol, ett ko Vilkk aamust heräs ja rupes kuahama lakeernahkassias,\nniin doine vaa löydetti mutt ei toist. No, ko hes stää siins sitt\nhakeva, ni Iiro löys kilpkonnas Vilkun gistun dakka ja ihmettel kovast,\nett se siäll ol, vaikk hän sem besofattihi uima ol pann yässeks ja\npistännp pesofatin gorjis all. Hän vetiki sitt pesofati näkyvihi ja\nsiin uiskendel se Vilkun doine lakeernahkane eik mikkän gilpkonn. Nii\nett semmost siit sitt tull, ko niit niin govast grymbätti, niit\nlakeernahkassi.\n\nKyll Iiro sai kuull Vilkuld ja muild yhde ja toisen giäräm buhen, go\nhän nii erhettyn ol ja stää paitt Vilkk sanos, ett hän saa maksa nes\nsaappak, ko hän doise niist kelvottomaks ol liottann. Mutt ei Iiro\nsemsist tiättos pistänn. Naureskel vaa, vaikk kyll niin dosi o, ett\nkyll hän nes saappa maksa olis joutann, sill ett ei Vilkk niill enä\nherrastellt taitannk, kon doinen giils, ni ett se olis paistann vaikk\nkaevold kotti ja eteläst pellom bäähä ja toises ei oll enä fasuuna\neinett enemppä ko Enkkeli Sjaanan gengäs.\n\nSemse oikke ne ny oliva. Vilkk pan ne ai joukko rinnasin, gattel niit\nja pudist päätäs ja kerra semsse mynstringi jälkke me oll sillo jo\nlähtennf Flensburist -- hän men gabyssihim, bistä nek kokin gätte ja\nsano: \"Tostas saa juhlsaappa ittelles, pid hyvänäs.\"\n\nKokk kiit ja ol ilone. Ei häm, boik park, tiätänn, mimsse juhlaha hän\nnes saappat tul tarvittema. Käve näättäk nii, ett ko me olim bääss niim\nbitkälttä et Huubori fyyr ol juur peilatt, ni rupes käymä niin gova\ntuul, ett meijän däydys vähenttäs seilej. Ja ko meill ny ol yks miäs\nvähemän, go se Fretu ol liässuhu lykänn, niin gokin däydys ai autta\nmeit, ko enemä voima tarvitti. Ja miälelläs hän auttiki, hän ol hyvä\nmerimiähe alk ja men miälelläs mastoho. Nii hän nykki ol sitt isso\nbramseili pärjämäs, kon gova tuulembuusk nytkäs seili hänen gäsistäs ja\nseil löi häne samas pois raagald ja pärtist. Kyll jung, ko häne\nviäresäs ol raagall, huamatt se ja koitt saad hänehen gii, mutt ei se\nonnistunn. Häm butos ja ko laev samas tek everhaalningi, ni hän men ens\npäi isso staagi ja putos siit däkkihi. Pyärtynnyn me hänen ganno\nskanssihi. Hänen dul vert suust ja nokast ja ko hän goitt puhelit taikk\nko hän joudus yskimä, ni stää vert tul valla loiskimall. Kyll me\nymmärsin, go me händ tutkesi, ett häneld mond kylkluut poikk ol ja ett\nhäne sisikundas ol pahast loukkandunn. Ja ymmärs hän vähitelle ittekki,\nett hänellk kualem edesäs ol. Pualpäevä aikans seoravanp päeväns se\njälkken, gon gokk raagald pudonn ol, tlee Vilkk mnuun dyän bakill ja\nsano: \"Kyll kokk ny vissim bia loppu ja hän hoke niin gamalast josta\nsukist. Em mnää ymmär, ong semne höyrimist vai mitä se o. Me olen gyll\npannt toises sukakki häne jalkkahas, mutt ei se aut. Menest nys snääki\nhänd kattoma, josas saisi häne leppymä.\" -- \"Saan gyll vaa\", mnää\nsanosin, go oll nähn hänen dleevas siäld makasiinin dakka, sillon go\nlähdetti. Mnää meningi sitt skanssihi ja näin goht, ettei kokill oll\nmontta hetki enä jälill eik oll ihmekän, go stää vert ai vaan dul häne\nsisikunnastas. -- -- -- \"Suka\", kuiskas hän, go hän näk mnuu. Mnää\nnyäkäytim bäätän, meni häne gistus tyä ja rupesi hakema siäld niit\nsukki, ko mnää tiäsi, ett oliva ne oikkja. Viime mnää löysingi ne. Ne\nolivak käärös muist erinäs vaattette all yhdes kistu nurkas. Ja ko mnää\nne vein gokill, ni mnää näi häne silmistäs, ett hän ol saannt toevos\ntäytetty. Mnää vedi suka häne jalastas ja pani sijaha nek, ko mnää oll\nhakenn. Kokk ott sitt mnuun gätten gii ja sanos: \"Kiitoksi -- -- --\nterveksi\". Siins samas veri rupes tleema vallan guahute häne sisäldäs.\nHäne ruumis nytkäytt pari kertta, hän oijens ittes ja ol kuall.\n\nMeill ol kova syydväst sinä päevän ja stää kest pari päevä se\njälkkengi. Mutt sitt tuul tyynys, ja Itämeri makas kirkkank kom beil\nmeijä ymbrillän. Taevas ol pilvitön ja syysauring paist oikke lämmjäst.\nMe vaatetin goki ruumi hänem barhaimppi vaatteihis, muttko jung rupes\nvetämän goki jalkkaha niit saappait, ko Vilkk ol andann hänell, ni\nVilkk sanos: \"Ei niit pannakkan, guuleks jung, häne jalkkas!\" -- \"Nii,\nmuttko hän, vainaja tykkäs niist niin govast\", vastas jung. -- \"Vai\nnii, vai tykkäs hän niist, -- odotast hiuka.\" Ja ko Vilkk se ol sanonn,\nni hän avo kistus ja vet siäld esill juur uude lakeernahkasep\npualsaappa, anno ne jungill ja sanos: \"Pan nämäk koki jalkka ja annt\ntänn ne endse. Nek kelppavak kyll mnuull, ne o juur niingo mnuu siälun.\nToinem bual on giildäv ja kaunis, mutt toine huan ja viheljäine. -- Ne\nuudet turmeldumattomas sopivap paremin gokill juhlsaappaiks.\"\n\nMnää ja Iiro kääresi sitt koki ruumi smärttinkkihi ja neulosi se lailes\nkii, ko me ens olim bann runssast vanha kättinkki jalkpäähän bainoks,\nja stää tehdesän me ihmettlin, guis se Vilkk sendä o ykspäinen, go se\nmittä meillp puhumat ol käynn mais ostamas kolmanen gerra laakernahkase\nittelles. Mutt stää em me lainkka ihmetell, ett hän anno ne parhamas\nsaappas koki jalkka, sillett sanottakko Vilkust, mitä sanotangi, ni\nhyväluandone miäs hän om bohjaldas, parhamppi miähi mitä pruukata.\n\nOl juur lyätt kahdeksan glassi, ko me oll saannk kaikk valmiks koki\nhauttamist varte. Se osas oll sunnundapäev, nii ett meillk kaikill ol\nkaksingertane syy pann itten juhltamineihi. Flagu vedettim bualtankkoho\nja se laudoist tehdy alustam bää, jong pääll ruumis makas, pantti\nreelingill. Toist päät kannativap pari miäs. Ko sitt ol veisatt:\n\n    Koskan kaikki päivän päätän\n    Ann mun autuast nukkua j.n.e.,\n\nni styyr siunas ruumi. Alustan doist päät kohotetti sitt nii, ett\nruumis luiskatt merehe ja ko me viäl oll veisann: \"Sun haltuus rakas\nisäni\", ni ol hauttaus toimitett. Ja se tek kyll kaikes lyhykäisydesäs\nyht juhlalise vaikutukse meihin gaikkihin go ikänäs joku hauttaus\nmaall. -- Heikk maining keinuttel meijä laevatan. Lännes palo taevas ja\nlaskuas tekevä auringo sätte loivap pitki merem bintta levijä, hohtavan\ndiä meijä aloksestan daeva ranttaha saakk. Kaukanp pohjosten gulmall\nmakas niingom bilve sein. Se ol Suame rand ko siäll häämött, syndymmaa\nrand, kon ei kokk enä koska saann nähd. Häne siälus ol vaeldannt\ntoisillp, paremill maili ja häne ruumis me oll nyk kätkenns syvyksihi\nmere helmaha.\n\n\nVII\n\nKokin gualem vaikutt se, ettei meijä miälen oll nii riuskas ko enne. Ei\nVilkk enä hulluijas jahdannt tapas jälkke ja Iiro ol yht hissuksis ko\nhänen gilpkonnaski. Ja yhdes se pari ny lepohetkiäs viättiki. Semmost\nparemi ikävä ja ykstoikkost olo se ol eik se siit sunkka hauskemaks\ntull, ett vanhin matruus, Tyykilä Juhan Henrik ennustel yhtmitta\nsemmost, ett \"Rojohoppe\" tällk kerrall viäl mäkke mene. Hän ol siin\nmiäles sendähde, ett hän Flensburi rannas ol nähnk, kui rota juur enne\nmeijä lähtijän oliva jättänn \"Rojohoppe\" ja kulkennp pisin\ngiinnitystrossej maihi. Ja ko mek kaikk ymmärsi, ett semse merki ei\ntiäd hyvä, ni me ol ai vaa synkjäll miälellk, ko mes siink kryssäskli\nläpi Oolandi merem Bohjalahtehe. Aino miäs buuris, ko ei muuttann\nmiäldäs eik tavoijas ol kapteen. Hän makas kajuutis ja litraskel kaikes\nhiljasudes.\n\nKo me oll Oolandi mere jättännt takapualellen, ni mes sai myättuuld ja\nnii erinomasen gaunist ilma, ettei meill oll olis semmost, muttko sinä\npäevänk, kon gokk haudatti. Ja nii mes sitt yks ehto rupesi lähenemä\nRauma. Met tei jo pilkka Tyykilä Juhan Henriki ennustuksist ja hän\nmeinas ittekki, ett näky ai ne vanha merki välist pettävängi. Mutt juur\nko me rupesi näkemä Sandkarim bookin daevarannall, niin duul käänyski\nlounasse, ilm löi sakkjaks ja hetkem bääst meill ol täys myrsk ja\nrakkeit ja lund tul, nii ettei silmiäs tahtonns saad auk pidetyks. Tul\npimiki samas ja ny ei meijä auttann enä yrittäkkä sisäll Rauma\nhaminaha, muttkom bäätim byssy ulkon meres, siks ett päev jäll valknis.\nMet tei slaagej ja koitt hiljakses pääst pohjost kohde, ett meills sitt\naamust olis oll hyvä tuul painttas sisäll Valkkikarin gautt. Kyll me\nuskost logasin diättäksen vähä, misä oltti, mutt olik sitt mahtann\nruahtukk menn logihin, daikk olik \"Rojohoppe\" logis vika, muttko mes\nsydänyä aikant tei slaagi mait kohde, nin guulus läpi myrsky ja\naalotten gohina vähä kamal kolaus. Se pan meijä aloksen valla värisemä\nja me ymmärsi ett me oll mennk karill. Mutt silmäräpäykse aikka näytt\nviäl sendä niingo \"Rojohoppe\" olis luiskattanns se yli. Nii onnelisest\nei kuitengan gäynnykkä. Keskkohdaldas se tartus lujast kiip pohjaha,\nmastot taitusivas samas poikk niingo ruagon gorre ja \"Rojohoppe\"\nkallistus pahast. Meillt tul kamal kiiru kaapat trossi ja köyde ja ko\nse ol teht, ni \"Rojohoppe\" nous taas pystöhö ja kiäpautt ymbärs kivell,\nnii ett se tul makkama föör päi aaloj, niingo se olis tahtonnk kerra\nviäl uhmat niit.\n\n\"Se o oikke 'Rojohoppe', käänd rind päi niit\", puhel Vilkk, kon girves\nkädes tul mnuu viärem bakill. \"Tämä on gamal paikk; Kalkke, mnää\npelkkä, ett koko laev taittu poikk, ko se nii vanh ja käyrselkäne jo o.\nOls snää tääll ja koit saadk kaikk muukkin dänn, mnää lähden gapteeni\nhakema.\"\n\nTaas hän ol kadonnp pimeytte mnuu viärestän ja mnää käski joka miähen,\ngo mnää sain gässihin, dullf föörihin go mnuu, niingo Vilkungi miälest\netupual ny makas laajemald ja lujemim bohjas. Vähitelle me olingin\ngokkondunn baki suajaha gaikk muup paitt kapteen ja Vilkk.\n\n-- Oleks Vilkku nähn? -- kysy Iiro kon dul viimesen.\n\n-- Olen, se men gapteeni hakeman dänn.\n\n-- Se mnuungim bit tekemä, mutt ei ahterihim bääs enä. \"Rojohoppe\" on\ndaittunn isomasto ja kryssmasto välist, nii ett meri lyä siit se ylitt.\nKyll o Vilkk vissi menns sem bitkän diäs niingon gapteeniki.\n\nSiihem bäätöksehe met tliin gaikk, ko mes siink kokkonusim baki alle\nyhte rymssyhym byssyäksens sulill. Ja sitt meills seoras monem bitkän\ndiiman gärsimine. Läpittmärjis vaatteis viils vilu läpi luitte ja\nytimitte ja miäles makas se kamal ajatus, ett kosk menevä hajalles ne\nlaudak, ko meijä viimesent turvan ova. Ja mitä tua päevä valknemine\nfölisäs? Ong sillonga viäl pelastus mahdoline? Tämsek kysymykse meijä\nmiälesän liikusivak, ko mes siinp pimjäs hengen edest taistli. Mutt\nvastaust em mes saann niihin gysymyksihi. Meijä ymbrillän ulvos vaa\nmyrsk, niingon gaikk hornam bedo olis vallalles päästett ja kiukuisas\nsiit, ett \"Rojohoppe\" uskals tehd vastrintta, riähusiva vahtpää aalo\nmeijä ylitten ja mursivap palam balaseld meijä suajastan.\n\nMutt päev sengi yä jälkke vihdo viime rupes valknema ja ko samas lakas\npyryttämästäkki, ni me näi, ett meill ol baabuurim bualell mettä kasvav\nluat ja vähitelle rupes näkymän galljoj ja karej styyrbuurim bualell ja\nvihdo viime perämbuale suunall luat luado viäres. Ja ko valknemistas\nvalken, ni meijä sydändän oikke viils, ko me näi se hävityksen\ngauhistukse, ming alaseks meijä \"Rojohoppe\" ol joutunn. Katkastuj\nköydej, stangoj ja spiiroj makas se ymbärs ja hakkasiva sen gyljej.\nBräädgong ol föörim bualellp paikotelle säilynn, paikotellem bualiks\nvallallas ja suurimaks osaks kadonn. Perämbualell oliva vahingo viäl\nsuurema. Koko ahterdäkk ol kajuuteines päevines tiäsäs. Ja kaiken dämä\nhävityksen geskeld nousiva murtunette mastotten dymbät taevast kohde.\nKarette rannoill ajel osa meijä lastian ja laevast vallalles lähtenyit\nossi. -- Mutt kapteeni ja Vilkku ei näkynn missä.\n\nVähitelle rupes myrsk tyrendymä ja pian dultti maist meit auttama. Ko\nmek kysysi, misä me oll, ni hes sanosiva, ett me oll Springarin\ngareill, Iso Enskärin dykön ja ett he ovat Talloora ja Anttoora\nluadoist. Nii ett pahast me oll eksynnk kursistan. Mutt ei oll ihmekä\nsemses ilmas.\n\nKo mes sitt sanosi, ett meild on gapteen ja yks miäs kadoksis ja\nkysysin, diätäväk he niist mittä, ni hes sanosiva, ettei he ol niit\nnähn, mutt ett he olivat tullesas nähn ahterdäkin gajuuteines makkavas\nlikemäks mannermaat \"Blumman\" grundill. Ko he olivat tullk krysäte, ni\nej heijä olis sopinn menn liki stää, mutt ei he mittä elomerkki siäld\noll nähn. Ol kans oll viäl hiuka hämy sillo. -- \"Mennes kuljeta juur se\nsiutt\", lisäsivä he, \"ja sillo saadan darkastas seki osa laevast.\"\n\nHyväs myättuules mes sitt paino niin dyhjin miähin, ettei meill ollk ko\nvaatte yllän, Anttoorat kohde. Jo kaukka me näi \"Rojohoppe\" ahterdäkin\ngajuuteines karill. Siälls se makas keskell mereselkkä niingo joku\ntukklautt kopeines eik mittä elävä olentto näkynns sill. Vast sitt ko\nmep pääsi melkke se rinnall, ni Vilkk pistä pääs ulos skailetist ja\nkysy: \"Olettak tek kaikk jälill?\"\n\n-- Ole oikke. Misäst kapteen o?\n\n-- Kyll hän däällk kans o. Me ole juur ottannp piäne aamudropprin däsä\nsyyskylmäs. Mutt kyll mes sendä jo miälelläs tämä asumukse jätängi.\n\nMe oti sitt heijäm baattihi ja meni Anttooran daloho. Ja ko mes siäll\noll huilanns sem bäevä ja lämmitell ittiän, ni me nukusi yän hyvi\njälkken gaike rasitukse. Seoravan aamun mes sitt Bastuskeri rannast\nkuljetetti Reposaarehe ja siäld mep pääsi viäl samanp päevän valulaevas\nRaumall. Aguksen gapteeniki ol ny ensmäisen gerra se jälkken go\nreissuhu lähdetti valla selkki. Hän ol viimesen dilka litra-ainestas\nnauttinn Anttooras. Jalkasi mes sitt haminast läksin gukin gottihin\ngaupunkkihi. Siäll ei enne meijän duloan ymmärrettävästengän diädett\nviäl mittä \"Rojohoppe\" haaverist, mutt kyll se tiät nyp pia levis\nymbärs kaupunkki. Eik kukka ihmetell, ett meijä ol nii vanha aloksen\ngans käynn huanost siin myrskys. Kaikk vanha ihmses sanosiva, ett se ol\nkovimppi, mitä he muistiva. Oltti ilossi vaa, ett miähep pelastusiva.\nEik Aguksen gapteenika surs stää, ett häne \"Rojohoppes\" menn ol. \"Se ol\nvakutukses\", sanos hän, \"ja se sai tällaillp pali kunnjalisema lopun,\ngo jos se olis laahatt Korkkjangari ulknokkaha mätänemä muittem\nbraakette joukos.\" Nii ett kaikk tydysivä ossahas pian gylläkki, kaikk\nmuup paitt yks nuar flikk, kon gäve viäl saman ehton mnuun dykönän\nguulemas, mitä kokk ol puhell ennen gualematas. Häne sydämehes jätt\n\"Rojohoppe\" viimene reis ainaseks muisto unelmoidu onne särkymisest ja\nhän läks itketen, gukatiäs ensmäise suure surus murtaman mnuun dykköän.\n\nMutt yks kova vaikk vähemä raskas hetk mnuull ol viäl edesän. Seoravanp\npäevän lähett näättäk Agukse frou mnuu hakema.\n\nEi oll hängäm bahoillas \"Rojohoppe\" menettämisest ja reisu rahalisse\nvoittoho hän ol hyvingin dytyväine. Mutt nuugast hän dahdos selgo saadk\nkaikest, mitä reisus ol tapattunn. Ja ko mnää oll asjap pääst päähä\nselittänn, ni hän vihdo viime, niingo mnää oll odottannukkin, gysys:\n\"Ja kui mondast kertta kapteen ol kännis reisu aikan?\"\n\n\"Ei ollf, frou hyvä, ko yhden gerra\", mnää vastasi. Mnää ajattli, ett\nse ol semne vastaus, etten mnää sillp pahottannt turhambäite froua\nmiäld eng sillaill valetellukka. Sillett valett mnää ole ain garttann\neik kukkan daedakkan dulls sanoma mnuust, ettän olsi aluttomi kokkom\nbann.\n\n\n\n\nTasala Vilkk opettle fransklaist paini\n\n\nEn mnää händ ymmär, mitä se Vilkun gans oikke ruvetan dekemän, go se\nkaikk uudek konsti ja tavak koht onkkehes otta niingo mikäki hapo.\nAjatelkkast ny vaan dämmöstäkki asja, ko mnää ny juttlen deill.\n\nOl näättäk nii, ettei Vilkk olik käyn Anundlas ussemppam bäevä ja ko\nmnää siit ymmärsi, ettei asja ny oll laillses maneeris, ni mnää pisti\nitten ehtohämys Tasalaha. Ja nii oikke ol, ko mnää auningoitti. Huanos\nkarssas ol kaikk, kon diädättäk Vilkk makas sängys, pää niin\ndollattunn, ett hänen galjuunastas näys vaa silm ja hiuka doist\nsuupiäld ja toinen gontt ol stötätt tyynyill ja sandpusseill ja\nkamalast kapaloitt seki. Sängy viäres hänell ol tool ja sem bääll ol\nkoko rykmentt tropp-potuj ja kalitoopp ja klasi ja lusikk ja jumal tiäs\nmitä sälä. Nii ett lasareetild oikke se näytt, se Tasala sali täll\nhaava. Eritottengin gon ei koko salis näkynnp paitt sänkky ja tooli\nsängy viäres mittä muit meeblej ko yks toinen dool viäl akkna all.\n\n-- Oleks snää kippi, kysysi mnää Vilkuld vihdo viimen, gon ens oll\nihmetell niit hänen dolloijas pääs ja jalas ja hiukan gatell ymbrillen.\n\n-- En, en mnää kippi ol, vastas Vilkk, hiuka loukkandunn vaa.\n\n-- Vai oles snää loukann ittes -- -- -- Händäst meeblis sitt. Mihi ne o\njoutunnk, kon dääll o niingo ulosmittaus olis käynnt teill?\n\n-- Ulosmittaus! Tiäd vähä! Em mnää usk, ett kukkan dlee sanoma, ettei\nTasala Vilkk olis velkkatas maksann ilma ulosmittaust. -- Vai ong\nsnuull mittä saamist mnuuld? -- -- Ulosmittaus!\n\n-- No, mutt kamala säserällp päälls snää ny olekki. Oleng mnää sanonn,\nett tääll o ulosmittamas käytt, muttko ett tääll näyttä semseld, kon ei\ntääll meeblej tämä enemppä ol. -- Mihi ne ova muutetu?\n\n-- Ei niit mihinkkä muutett ol. -- Ne ovas snikkrill.\n\n-- Vai snikkrill. -- Kuingast mnää se ymmärä? -- Olip ne hyväs kunnos\nkaikk, ko mnää tääll viimen gäve.\n\n-- Olivak kyll nes sillo viäl kunnos. Mutt ny ei ne ol enä. Niit\njouduta ny vähä rukkama.\n\n-- Niin, domsist snuum buheistas em mnää tul hullu harmamaks, nii ett\nkyll mnää tahdoisin guulls snuu selittäväs oikke lailes, kuit tämä asja\nlait oikke o.\n\n-- Saa se selittäkki. -- Ist ny -- -- ai helkkris -- -- älä sillt\ntoolill ist! -- Mnää pelkkä, ett seki on gonttpual, vaikk se ehjäld\nnäyttä. -- Mutt ei hes saann niit kaikki yhdellk kertta kulkema\nsnikkrill. -- -- -- Nii händ, ei täsä mailmas saa ai ulknäkköhö luatta.\n-- -- Kuule, tyhjennt tämä tool, kon däsä sängy viäres o ja ist sem\nbääll. Se o ehi, mnää takka se.\n\nMnää oll näättäk yrittänn ottas sen dooli siäld akkna ald. No nii, mnää\ntyhjensi sitt kaike sälä sild toolild, ko sängy viäres ol, istusi ja\nsanosi Vilkku, ettän ole valmis kuulustlema häne selitystäs. Ja ko\nVilkk sitt ol saanns sen goippes häne miälesses tällinkihi, ni hän\nalgo:\n\n-- Nii, nääks Kalkke, ei täsä jutus mittä se ihmelisemppä ol, ko ett\nmnää ole ruvenn harjottlema semmost fransklaist paindlemist.\n\nYmmärtä se, ett mnuu naurutt semne selitys. Mnää nauro niin, etten\nvähäld aikka ruvenn henkkiän dakka saama.\n\nVilkk katos mnuu vähä turkasen giukusest hetke aikka ja sitt hän sanos:\n\"Pahustak snää siink krikota?\"\n\n-- Mitäst mnää muut teen go naura. Kuule, Vilkk, lakk ny jo semsist\nkureist. Ajattlest nys sendä, ett snää ole jo vanh miäs. Kyll snuuld ny\njo saava jäädp paindlemise. Olkko hes sitt fransklaissi taikk\nsakslaissi, taikk ammeriikkalaissi.\n\n-- Vanh miäs! Mikä vanh mnää ole! Kuis snää semssi jahta! En ol viäl\nkuudengymmneviidengä, en isold aikka. Ja mikä semne sitt o miähe iäks?\n\n-- No, niin. Ihmelisest kyll snää oles säilynns se ikkäseks miäheks ko\nsnää ole, ja kiit Jumala siit. Mutt kuule, mitä hyätty snuull o semsest\npaindlemisen daedost?\n\n-- Jaa, ett mitä hyätty siit o? No, kyll snää kans kysele, niingos\nolsis silmä ummes kävell näin viimesin vuasin. Eks snää ol huamannk,\nkumse aja ny ova? -- -- Snää kävele esimerkiks kadull ja fundeeraskle\nyht ja toist ja olek kukatiäs hyvingin dytyväine maalisse olohos. -- --\nNii, sillaills snää siink kävelek, ko snuu vastas tlee joku julmett,\nkon dainautta snuu nyrkilläs päi silmi, nii ettäs nääk kaike mailman\ngomeeti ja planeeti hyppävä edesäs. Josas ny oles semnen, go esimerkiks\nsnää, kodes tiäd yhtikäm behu fransklaisest paindlemisest, ni snää olet\ntytyväinen ossahas. Mutt josas taedaf fransklaist paindlemist, nii snää\notas se ilkkeme niskoihin gii ja lyäs sen gattuhu, nii ett tuul viä\npalase.\n\n-- Kyll mar asi vaa nii ongin gos sano -- Sillaill oikke -- En mittän\ndiäd. Taita mar ollp perätengi hyädylinen dait se fransklaine\npaindlemine.\n\n-- Nii, gyll mnää se vaa nää, ett snuull on doist kiäles ja toist\nmiäles; ett snää sanalls sanott sisimäsäs pane mnuu semse vähävitin\ngirjoihi, mutt älä tee stää, Kalkke. Kyll asja lait on diädäks sendä\nnii, ett snää täsä kaahottlek, kodes ymmär otta aja merkeist vaari. Es\nsnää vaevanen diäd yhtikä mittän gäsivarsotteist ja olkvarsotteist. Es\nsnää tiäd, kuis sillat tehdä Lindéni otteis ja jos joku ahdista snuu\ndubla Nelsonill, ni mnää ajattle, ettes snää lainkkan diäd, mitä sillon\ndehdä.\n\n-- Kyll oikke asi nii ongi, ett em mnää stää tiäd.\n\n-- No, älä siins sitt hirvittel, muttkon goit otta esimerkki mnuust.\n\n-- Kyll mnuuld taitava ne asja jääd jo. Mutt ihmelisem bali snää jo ole\novenn, ko snuum buhesasikki jo o niit paindlemise ammattihin guuluvi\nsanoj niim bali, etten mnää ymmärp pualiakka siit mitä snää sano.\n\n-- Nii -- siinäs se ny nää. Kaikki stää oppe, ko vaa o oppemise halu\nihmses, nääks.\n\n-- Sillaill oikke. -- Mutt kukast snuu opettajas o oll?\n\n-- Suutar-Jokko. Mnää ole, nääks, jo kauan dätä paindlemise oppi\nfundeerann. Ja sitt tuana yks päev, ko mnää näi Suutar-Jokko, ni mnää\nkysysi, jos hän ruppeis niingo opettama mnuu. Ja kyll se poik vaa\nvalmis ol siihen doimehe. Hän dul tänns sitt yks ehto, kattel tätä\nhuanett ja sanos: \"Vähä ahdast täällt tlee, mutt ko nua meeblis\nsiiretän göökkihi, niin gyll tämä päis käy.\"\n\nMuttko mnää sanosi siihe, niin gos hyvi ymmärä, ett ei niit köökkihi\nsunkka viäd, sillett kyll muar sitt kamala rymyli nostais, ni hän\nvastas: \"No, viädä nep pihalls sitt siks aikka.\"\n\nNo, ymmärtä se, ettei semnengä mnuu miälestän hyvä konst oll. Kuka\ntällaills syksyll meeblis pihall veis, konei tiäd, kosk tlee sade ja\nsiin ne ovas sitt pilall. -- Eks snääkin dykk nii?\n\n-- Tykkän gaiketakki. -- Tämsill märjill ilmoill ne aukkeisiva yhtäkki\nliimauksest ja siin nes sitt olsiva.\n\n-- Sillaill oikke. Ja sendähde mnää sanosingi Jokkoll, ett anneta\nmeebli ollp paikallas ja paineskella varovast.\n\n-- No, mitäs Jokko siihe vastas?\n\n-- Kyll se ens ol vähä fundeeravaise näköne, mutt sitt se silmä\nrupesivak kiildämäm bääs ja se vastas: \"Niingos sanosi. Painella\nvarovast.\"\n\nJa sitt hän rupes näyttämä mnuullk kaikk otte. -- Mutt es snää, Kalkke\npark, taedt tiättä edes stää mitä otteill meinata. Ja niitte ottette\nnimityksi es snää kukatiäs olk koskan guullukka. Niit ongin diädäks\nvähä kamalam bali.\n\n-- Se ongi sitt vähä ihmelist. -- -- -- Nii händ, engä mnää näis asjois\nlainkkan gii ol.\n\n-- Mnää arva se, miäs park. -- No nii, ja ko hän ol ne otte mnuulls\nselittänn, ni mnää riisusi vaatten ja vedi uimhousu jalkkan. -- Ne\noliva Jokko omasutt, ne uimhousu. Ei mnuull nääks semssi ol. Mutt hän\nol ottann nef fölihis mnuu varte. Ahta ne mnuull oliva, niingos ymmärä\nja ne ratkesivakki sitt.\n\n-- Älä ny hulluijas. Vai alastomint tep paindlitt.\n\n-- Kuingast sitt. -- -- Oi voi sendän, go snää olet tiätmätön näis\nasjois. -- Nii, nääks, mnää oll alaston, uimhousu vaa jalas. Ei Jokko\nriisunn muttko jakkus ja liivis, ko hän -- niingo hän sanos ja niingon\ndosi ongi -- om bali enemän dottunnt tämssem bisnessihi.\n\n-- Jaa-a, ja kuingast sitt käve?\n\n-- No, sitt me algo. Ja se ol tiädäks aika touhu ko meijä lisseks\ntäydys pittä niin gova murhett meebleist.\n\n-- Ymmärtä se, ett siink krahin gäve.\n\n-- Käve siink krahin. Se snää saa usko. Ja, tiädäks, kyll nek konstis\nsendäm bali ihmist auttava. Ko se Suutar-Jokkom bahus paiske mnuu\nniingon ginnast, vaikk mnää vissi ole händ vahveve ja vähä aika laills\nsittengi. -- Mutt se o se konst nääks, ne otte ja nes silla ja muus\nsemse, joist es snää tiäd yhtikä mittän, gon dekeväs se, ett heikomb\nmiäs voitta vahvema.\n\n-- Kyll mar tait ja harjotus pali semsesäkkin doimes vaikutta. Kyll\nmnää se uskongi.\n\n-- Vaikutta se, vaikutta händ. Pahuksest oikke se Jokko mnuu viskel ja\nvaikk mek kyll koiti -- niingo sanott -- ol varovaissi, nii eiköst\nkatkennukki siins sendän gondip parild toolild.\n\n-- No, mutt miksett jättännk kesken goko paindlemist, kon de huamasitt\nett meebli nii vaaras oliva?\n\n-- Oi voi, sendän Galkke. Nys snää juttlet taas juur niingo semne\njuttle, kon ei tiädp paindlemisest yhtikä mittä. Luuleks snää, ett\npaindlemises kerkke semssi huamattema. Ei siint toolin gondej katell,\nmuttkom bidetä vaari vastustajain biänimistäkki meiningeist --\nJälkkembäi mekkin vast niitten doolitte haaveri huamatti.\n\n-- Vai sillaill. -- No, ja kuingast sitt käve?\n\n-- Annast oll ny, ni mnää juttle. -- Nii, sitt käve nii, ett mnuu rupes\nharmittama se, ett Suutar-Jokko mnuu siinp pyärittel ko vippri. Mnää\npasasingi sitt pääll ja pisti yhtäkki ämmängouku joukkoho ja yks kaks\nSuutar-Jokko makas laattjas niingom blaastarklapp. Se ol vähä aika\ntäräys tiädäks ja kaattuisas hän vet kumohom biirongi. Ja kaikk muarim\nbosliindoka ja vaasivärki menivä vallan gräämiks.\n\n-- Kas sillaill. -- Sitt tek kaiketakki vihdo viime lopetit se lysti.\n\n-- Niin, gyll mnää lakann olsi ja huusingi Jokkoll ett: \"Lakata ny jo.\nKyll mares se nääk kuka täsä lopuldakki vahveve meist o.\" -- Mutt hän\nol kiukkune ja sanos: \"Vai prakinguris snuullt tleeva miäle.\" Ja sitt\nhän nost mnuu ylös ilmoihi ja viipott mnuu ymbärs ja paiskas mnuu stää\npöyttä vastan, gon dosa akkna all ol. -- Kylläs tiädäs, se pöyt, jong\npäälls se \"Lilli\" häkk ol, se mnuun grensiskan häkk. -- No, se pöyt\nkaadus ja mnää kans ja \"Lilli\" ja häkk joudusiva mnuu allen. Ja Jokkom\nbahus hääräs mnuum bäällän ja sanos, ett hän vissim baina mnuu\nharttemen laatjaha, nii ett nek kerrangi laattjas ova. Eik se paha\nhualinn lainkka, vaikk mnää hoilasi, ett semne o valla mahdotond, ko se\nhäkk mnuu allan o. -- Nii ei se vaa lakann, muttkom bains ja pains. Ja\nvoi turkanen, go se satus, ko se linnu häkk ai vaa siäll mnuu allan ol.\nMep potkesi siins sitt, nii ett pöyt ja tooli lendlivä ymbärs mailma ja\nkonei Jokko vaa lakannp painamast mnuu harttemian laattjaha, nii mnää\nrupesi vihdo viime huutama appu. Mikäst muuka mnuu autt?\n\n-- Ei mikkä. Kyll mar jokane Jokkon diätä. -- No tliik kukka appuhu?\n\n-- Tul oikke. Meijä muar tul. Hän ol onneks kerjennk kottik kirkost --\nse ol viimis sunnunda, nääks, ko mep paindli -- ja hän dul koht\nsalihin, go hän mnuu huuton guul. Vähäm beljästynny näköne hän ens ol\nmutt sitt hän girkasiki vähä kimjäst \"Ryävreit!\" siäppas katkennun\ndoolin gontin gättehes ja vet sill Jokkot päähä, nii ett siihen dul\naika aukk. Ja sillo Jokkon däydys hellittäkki ottes ja hän giros ja\nläks pois. Ja kyll vaa sai mennäkkin, go mnuu ol toine nilkkan\nvenattann ja pääsän ol läpi ja seljäsän seittmändoist haava, ko se\nlinnuhäki rautlanga olivak kraappinn. Kylläs se ymmärräk, kui semne\nrikken häkk kraappi. Ja jos es ymmär, ni menk kattoman donnk kakluuni\nloukkoho, niis nää, ettei semse rustingim bääll ol hyvä maat, kon doine\nsitt viäl koitta rutista harttemi laattjaha niim bali ko jaksa.\n\nMnää meningi sitt kakluuni nurkkahan gattoma ja kyll mnuu se sannot\ntäyty, ett kamalas reedas oikke se \"Lilli\" häkk ny ol. Se ol niingo\njoku seonn rautlangvyht täynnk katkennuj paikoj ja joku noppul siällt\ntääll.\n\n-- Nii semne se ny o, puhel Vilkk siäld sängystäs, semne oikke, mutt ko\nmnää täst kerkke, ni mnää ota se reperatsuuni alaseks ja kyll siit hyvä\njällt tlee.\n\n-- Em mnää stää oikke usk, ett snää siit enä kalu saa, mutt koit vaa.\nEi \"Lilli\" ilma häkki toimen dul.\n\n-- Snää oles sitt aika höperö -- -- -- Ei \"Lilli\" mittä häkki enä\ntarvitt. \"Lilli\" on guall. Ymmärräk kaiketakki snää se. Ko hän mnuu\nallen joudus. Hän men niim blitiks, kom blitiks mennt taita.\n\n-- Älä nyk kamaloitas! -- Kyll täälls sitt kuulem vahingoj tull o. Mutt\nsemmost siit hulluttlemisest tlee.\n\n-- Nii händ. Tul oikke siin ensmäises harjotukses yks ja toinen glumm,\nniingos nää. Mutt tämä sali on todestakki liia ahdas. Ensmäisellk\nkerrall me menengin donnt tallim barsill.\n\n-- Kui, mitä snää sano? -- Meinaks snää jatkat tätä toimitust?\n\n-- Meinan gaiketakki. -- Kuingast sitt. -- Ei sunkka aljettu tyät keske\nmyäs jätet.\n\nSillo mnää suutusi. Ja ong ihme, ettän suutusi. Ja mnää annoingi sitt\nsemse ripitykse Vilkull, ettei hän semmost olis saanukka isso aikka.\nKyll mnää se vissin dakka. \"Paindel ny\", mnää lopeti saarnan, \"paindel,\nsiks ettäs olep palottann joka luun, go snuu syndises kropasas o ja\nruupus saadan goot säkkihi ja viäd Nummell.\" Ja sitt mnää läksi.\n\nMutt kuistilt tull Tasala muar mnuu vasta. Ja ko hän näk ett se oll\nmnää, ni hän rupesi itkemä ja selittämän, guik kauhja semne\nfransklainem baindlemine sendä o. -- \"Ajattles, Kalkke\", hän sanos,\n\"kon gaikk meijä sali meeblin ova ny vialoise ja rikkeme. Kaikk muup\npaitt sänkk. Ja kaikk nep posliinvauvasek, kom biirongim bääll oliva,\nova nuuskun. Nekki mnää mummu vainald pere. -- Ja 'Lilli' park sitt!\nTiädäks, ko hän vaevane men niim blitiks, ett hän ol juur niingo\nviherjäine sametingappal ja siink kaks prikkusilmä nääks, Kalkke. -- --\nOi voi sendä. Ja Vilkk meina jatka ai vaa stää paindlemistas, ko hän\ndäst parane. -- Kuule, Kalkke, eks snääkä sais hänem bäätäs käändymän\ndäsä asjas. Kyll mnää hyvän galaasim bansin doime, josas saisi Vilku\nmiäle muuttuma.\"\n\n-- Niin, gyll mnää parastan goita, muar kuld, mutt kyll mar te Vilkun\ndiädätt, kumme hän on, go hän gerra jotta om bäähäs saann. -- Mnuun dul\nmuari oikke surk.\n\n-- Nii händ, ykspäine oikke hän on -- -- gamala ykspäine, huakkal\nmuar. Ja ko se Iiroki o reisus. Mnää luule, ett hän glaarais tämängi\nasja.\n\n-- No, jos nii on gon de luulett, ni ei sitt hättä ol. Sillett kyll\nIiro koton o Saksareisustas, ennengo Vilkk noild hiilild nouse. Se o\nviss asi se.\n\n-- Niing snää luule, sanos muar ja ol oikke ilose näköne jäll.\n\nMutt mnuu harmitt hiukan, go muar, niingon kaikk muukkin, durvas\nIirohon, go hän hädäs ol, vaikk hän muuto ol ensmäissi klummima Iirot,\nko niikses tul.\n\nVaikk kyll asi nii o, ett Iiro siit Vilku fransklaisest paindlemisest\nlopun dek, ko hän gottit tul. Ja vähä nässist sittengi. Mutt siit saada\njutellk kukatiäs joskus toiste.\n\n\n\n\nKuik Katavkari Efraim lukema opes\n\n\nI\n\nKeväste sinä vuank, ko mes suve siällk Katavkaris asusi, ol Katavkari\nEfraim yks päev siin Vapum bäevä aigoint tullk kaupunkki kaloj myymä.\nEm me olis sillk kertta sopinn hänen gansas, ett hän olis meitäkkin\ngattoman dull. Muttko mek kaikin golme siin ehtopualpäevä istun Dasala\nsalis ja valmistie stää Katavkarihi muuttoan, niin dleeki hoipproitte\nEfraim ovest siäll vähä kamalas reedas. Kasvo hänell oliva veres ja\nnyrkis saves, lakki ei oll lainkka ja häne vaattes oliva valla rikk\nrevity.\n\n-- \"Kumses reedas snää ny olekka?\" -- kysys Vilkk ja: \"Mist jumal\nsiunakko snää tlee?\" -- huusi mnää. Mutt Iiro ei kysells stää eik tätä,\nmuttko men gamarihi ja palas siäld vähä äkkim besofati ja\nsaippoangappal ja handuukk kädesäs ja rupes pesemä ja ruakkoma Efraimi.\nJa vast sitt ko hän siin ole hetken duhkann ja vähdänn, ni hän sanos:\n\"Kas nii, nys snuun galjuunguvas o jäll jomsesakkin gunnos. Ruppest nys\nselittämä asjatas meill. -- Pahus ko harmitta, etten olis snuu fölisäs,\nsillett mnää ymmärrä, ett snää ole olik kalaasis ja tapplukses.\"\n\n-- Snää ole järk miäs, snää Iiro, sanos Efraim. Snää ymmärä merkeist\nasja vähä ihmelise hyvi. -- Sillaill oikke, ryypänn oikke mnää ole ja\ntapellk kans. Tapellt tämän gaupungim bolisetten gans. Jaa-a, olsis\nsnää, Iiro, viäl oll mnuun gansan, ni olsi mar me nep plangann. -- Ei\nsild, ett he nykkä ossatas vaill jäivä, ei maare. -- -- Mutt andakkast\nryypp miähell. Se mnää ole hyvi ansann.\n\n-- Selkkäs snää ansann ole, mutt es ryyppy, mnää sanosi. Ole jo\nmuutongi niin däynnk kon gäki. Ja tiädäks, mitä siit tlee, kon\ngaupungim bolisej vastusta ja pahom bitele. Linna siit tlee. Kakola\nreis snuull o edesäs niin daatust ko aamen girkos.\n\n-- Olkko sitt, se ei mnuu harmit ja stää em mnää pelkk. Mutt\najatelkkast, ett mitä sano Maij. -- Jaa-a, o nes sendä ihmelissi\nvärkej, ne vaimihmse. Selittäkkäst mnuulls se asi, jos taedatt, ett\nmnää esimerkiks em belkk poliisej, eng linna, eng esivalloj eng\nperhnoj. Mutt stää meijä Maija mnää pelkkä, pelkkä nii durkasest. Ja\nnes sanovas sendä, ett vaimihmine o heikomb asti ja ett mnää ole\nvahvimppi miähi näillk kulmkunnill. Ja tommost vaimihmsen dröntti mnää\npelkkän, go olis näis kouris juur jämt niingo munan guar, jos mnää\nvoimian näyttämä ruppeisi. Ymmärättäk tes semmost? Ett sunkka\nymmäräkkä. Ja ett olk kukatiäs näit asjoit koska ajatellukka. Mutt mnää\nole stää vähä mond kertta ajatell. Ja fundeerakkast nyt tekki stää ja\nselittäkkä mnuullt tämä ihmeline asi, jos taedatt.\n\n-- Em mes semssi nys selittleemä rupp, Vilkk vastas. Täsä ovap pali\npainavamma asja kysymykses. Selit snää ny vaa meill, Efraim, millaills\nsnää oikke oles sohinnt täll reisullas.\n\n-- No, kyll mnää se juttle alust loppuhu saakk. -- Andakkast mnuu ens\nvirittäp piippun. -- Nii, se ol nii se asi, näättäk, ett mnää toi\nhiukan galoj kaupunkkihi. Ei niit pali oll, jokune säynäs, kymmengund\nlahna ja pari haukki. Piän säkiline niit ol. Mutt hyvä hinna mnää niist\nsai. Ja sitt mnää toimiti Maija asjak kaikk reedust ja oman gans. --\nNii händ, ja sitt mnää tykkäsi, ett kosk jumal o andann meill näi\nihmelisen gauni ilma ja kosk nyk keväki jäll on dulos, ni sais mar\nihmne sendäm biäne ryypyngi otta miäles kevenykseks, ko siäll luados on\ngoko talve elänn yksnäisydes. -- Nii, stää Maija em mnää tiättävästengä\not räkningeihi ja flikk om balvlukses ja poik o merell. Tuliki juur\npreiv häneld siäld jostan doiseld puald mailma. Hyvim boik jaksa ja\ntiädättäk, mnää luule, ett hänest tlee viäl vahveve miäs ko mnää ole.\nSill ett vaikk mnää se itt sano, ni voimi mnuull o niingo vähäs\nkyläs -- -- --\n\n-- No, no pysyst ny laillses kursis, ko snää asjatas selitä, Vilkk\nsanos. -- -- Nii, snää tykkäsi, ett tarvitais piän ryypp, kon dalve\nsiutt om bääst.\n\n-- Sillaill oikke. -- Ja mnää osti halstoopi ja Koevkari Anselm ost\nhalstoopi ja sitt Kaskisto Nikokin dul siihe ja hänell ol pott plakkris\njo enne, ja meill ol pali juttlemist ja hyvän gunttoho mep\npraakkasingin gaikk asja. Mutt sitt nek toisek kiperysivä ja nukusiva.\nMutt mnää otin sänttin ja läksin Guninkkangattu Tarvosaart kohde. --\nMnuu om baattin näättäk Ota rannas. -- Ja auring paist niin girkkast,\nkaupungin gukose veteliväk kilppa nuattias ja leivone visertel ja ihmse\noliva nii ilose näkössi, ett mnääkin dykkäsi, ett om mar tämä mailm\nsendä ihan ja pisti vähä niingon drallitukseks, ko mnää siink\nkryssäsklin Darvosaart kohde. Ja kaikk olis menn valla erinomasest, jos\nei se poliisim baha, ko hek Kekälfalesmanniks mainitteva, olis tulls\nsiihe ja sanonn, ettem mnää saa veisat.\n\n-- Soo-o, vai em mnää saa veisat, mnää vastasi. Kuulest, kuik kukosek\nkiljuvat täällk kaupungis ja kuulest kui leivone visertä ja sillo ei\nihmnen, go sendä o luamkunna herraks määrätt, sais veisat. Mnuu\nmiälestän snuu järjesjuaksus o hyvi vailnaine ja josas nyt tahdo\nviissast menetell, ni rupp trallittama mnuun gansan. Mutt jos snuuld\npuuttuva laulumboske, niin gyll mnää trallittle snuungim bualestas.\n\n-- Eiköst tämä kaikk oll järkmiähem buhett ja paikallas sanott. Mutt\nluulettak, ett se kekälfalesmannim bahus tul järkkihis. Ei maaren go\nmen hakema appu ja yks kaks mnuull ol kolmp poliissi niskasan. Mutt nek\nkaks muut oliva nii hyvänahkassi kambraatej, ett ko hek kaunist pyysivä\nmnuun dleema heijän gansas hiuka raastuppaha, ni mnää sanosi: \"Saa kyll\ntullakki, mutt menkkä edellt taikk tulkka mnuum beräsän, go, näättäk,\nteijä seoran ei ole oikke hyväs maines, tiämäs.\" Ja sitt lähdetti ja\nkaikk olis taas menn valla luanikkast, jos ei torill olis sattunn\nolema jottan gaupungi herroj. Sillongost Belsebuub lens siihen\nGekälfalesmannihi, niingo se sikalaumahangi enne muino lens, ja hänen\ndek vissi miäles näyttä voimias niill herroill. Kara pahus niingo\nmikäkim beto mnuun graivärkeihin gii ja ruppe nyhjimä ja repimä mnuu\nraastuvan drapuj ylös. \"Kuule mitä snää siin ny meina, miäs?\" -- mnää\nsanosi ja heitin Gekälfalesmanni yli trapungaittette, nii ett yks\ntuaksaus ol. Ja kaittet tekivä hänells seora. Mutt sillongost siin\nrymyl nous. Kaikk kolm oliva mnuu niskasan ja oikke lujast siin\noteltti. Mnuu vaatten revittin dämsiks, mnuu sänttim baiskatti jumal\ntiäs mihi, raastuvan drapus siirysiväs sinnt torin geskkohdam baikoill\nja viime mnää telosi nep poliisi yhte läjähä ja kallisti ne raatuvan\ndrapuk kaunist heijä ylittes. Ja sitt mnää läksin garama. Karasi sinn\nVanhangirkongattu päi, meni läpi Taka-Amblam biha ja siäld yli aedatte\nNaulamäkkehe. Päträmäell mnää vast pysäsim buhaldama yhde eine. -- Ja\nmitä mnää sillo nää? Eiköst yks niist poliisettem bahuksist olit taas\nmnuu hännäsän. No, mnää odoti händ ja ko hän dul mnuun dyän, ni mnää\nkysysi, ett mitä hän oikke meina. Ei se mittä vastannk, kon dul oitis\nmnuum bäällen. \"Soo, soo poikan\", sanosi mnää, \"vai mnuu sylyhyn snää\ntuppa. No, tul vaa.\" Ja sitt mnää löin gäsivarten häne ymbrilles ja\nrutisti händ hiuka. Kamala mustaks sen daulvärkk sillo muutus, silmäs\nseisosiva ulkonp pääst ja natisiva ai hänen gylkluuski hiukan, go mnää\nhänd siins sylysäm bidi. Ja ko mnää sitt olin darppeks miälestän händ\nhyvänp pitänn, ni ei hän ens oikke ruvenn henkkiäs takka saama, eik\nhäne miäles enä lainkkan dehnk karat mnuu hännäsän. Eikän go hän läks\nkiltist kävelemän gottippäi eik taanes kattonn. -- Ja mnää meni\nVetiskön danhvall ja siäld mnää tliin Durun diät uuden girkkmaa ja\nLuistingalljo siutt tänn ja täsä mnää ny ole.\n\n-- Niin, däsä oikke snää ole, Eifram, mnää sanosi. Mutt kyll täst\nkamala jälklaskut tleeva. Esivallall ovap pitkäk käsivarre ja kyll snää\nsen gourihi viäl joudu, vaikkas ny olek karkkum bääss.\n\n-- Kyll oikke asi nii on, gon Galkke sano, vahvist Vilkk mnuum buhen.\nJa josas tahdo yässeks kotti, niin dee oikke aika mutk. Ment tuald\nSikahaan daitte ja pappia haa läpitt Ottaha.\n\n-- Jaa, ett mnää läksisin gotti ilma sändeijän! Se o vale se! Ne mnää\nmene ens hakema siäld torild. Kyll Maij muuton gamalast äkseerais.\n\nKyll mes sitt sain gamalast selittä asja Efraimill, ennengo hän ymmärs,\nett häne ol paras jättä sänttis kokkomat. Eik hän niist meiningeistäs\nolis lainkka luapunn, jos ei Iiro olis luvann hakki häne sänttis ja\ntuad ne Ottaha.\n\nMutt ei Efraim ymmärettävästengäm belastann nahkatas lai ja oikkeuden\ngynsist. Pari viikko se jälkke -- me asusi sillo jo mekkin Gatavkaris\n-- häne asjas ol esill raastuva oikkeudes ja sakko tul niim bali, ettei\nEfraim taitann ajatellakka niitte maksamist, muttkon kahdellk kymnellp\npäeväll vett ja leippä Kakolas häne nek kuitat täydys. Nii ett se häne\nedesäs nys sitt ol, juur niingo me oll ennustannukki.\n\n\nII\n\nMe olin gans kaupungis sinä päevänk, ko Efraimi asi edes ol ja odottli\nhänd Tasala salis. Ja ko hän viime sitt nörköksis palas reisuldas, ni\nmep pääti, ett mennä vast seoravanp päevänk Katavkarihi, ni o Maijakin\ngerjenn vähä rauhottuma. Kyll mes se vaan diäsi, ett niit semssi\nihmissi ol, ko Maijall ilmotivak kiiruman gautt, kuip pali rangastut\nEfraim ol saann. Ja ko se päätös sitt teht ol eik meill oll muutakkan\ndoimitust, ni me meni ulos kaupunkkihi.\n\nKävelttin dorill ja siäld mentti jokiranttaha. Mutt juur ko mep pääse\nRautlan gulmaha, ni ruppevak kirkongellos soima ja väkki mene kirkkoho.\n\n-- Mennäst mekkin girkkoho. Taedais mnuu sydämen siäll huajenttu,\ntuumal Efraim.\n\n-- Mennä vaa, mes sanosi ja ihmettli, ett kirkomeno ova arkkipäevän.\n\nSillaill oikke siins sitt käve, ett me ennem bitkä löysi itten girkost\nvetelemäs saarnvirtt muu seorkunnan gans. Oikke hyväm baikangi mes sai\nsen gäytvä syrjäs, ko o liki saarnastooli. Mutt ensmäisellp paikall em\nmep pääss penkkihin, gom bengi ove viäres istus Priian Gruna ja käsk\nmeijä mennp pengim beräll vaa häne siuttes. No, em met tiättvästengän\ngirkos ruvenn äkseerama hänen gansas, muttko menim berällp penkki ja\nnii mes sitt istusi, niingo sanott, ja veisasi hurauti stää virtt. Ja\nsitt provast pit saarna ja vähä komja saarnam bitiki, nii ett Vilkk\nsanosiki: \"Kyll se poik vaa saarnat ossa, ko se tahto\". Muttko saarn ol\npäättynn, niin dleeki siäld papim bengild sakaristo ovipiälest vähä\nmond pappi ja yhdell ol kulttane rist rinnas.\n\n-- Mikkäst juhlat tääll ny oikke ova? -- kysysi mnää Ryty Jankkeld, ko\nistus mnuun dakanan.\n\n-- Pispandarkastukse ova ja tua vanh, valkotukkanen, go o rist\nkulttasis käädyis rinnas, o arkkipisp. -- Kas nii, ny ruveta seorkunna\nlukutaitto ja kristiuskon dundmust tutkima.\n\n-- No, mutt tämä ny viäl tarvitti, sanos Vilkk, kon guul, mitä Ryty\nJankke sanos. Ja sitt hän guiskas meill: \"Mennäst pois nyp poja ja vähä\nliukkast\". Mutt em mep pääss pois. Priian Gruna ol lyännp pengi ove\nlukkuhu eik häm bäästänn meit siuttes avama stää. Eng me pengi\nylittengän gehdannk kiivet. --\n\n-- Kyll meijä nyp paha peri, tuumal Vilkk ja kraape päätäs. Mutt Iiro\nsukels vähä äkkim bengi all. Mnuungim bäähän lens jo se ajatus, ett\nmnää tee vissi saman dembu ja mnää luule, ett Vilkk ajattel juur niingo\nmnääkin, gosk hän gattel nii surkkja näkösen sinn laattjall päi. Mutt\nennengo mek kerkesi mittäm bäätöst tekemä, ni yks viäras papp pistä\njongu rukkouskirja mnuun gätten ja käske mnuu lukkis sisäld. No, kyll\nmnää sen gonsti ossa ja luingi sitt vähä puhtast. Mutt yks toinem bapp\nmen Vilkku luettama. Se osas anttak kirja väärimbäi Vilkull ja Vilkk\nmörätt koht, vähä kiukkusest \"En mnää tämssi pookstaavej ol ikä\nnähnykkä.\" Ja vast sitt kom bapp ol hänellk kirjan gäändän oikkippäi,\nhän rupes lukema ja hyvi hän lukiki. Tiätä se, hän go semnen girimiäs\no. Mutt Efraim bark ei osann lukkis sisäld ja hän sanosikin goht, ett\nstää konsti ei ollk koska hänell opetett. Muttko ulkko ruvetti luettama\nmeit, ni Efraim vei voito meist niingo ei mittä. Se poik osas vähän\ngatkesmukse ja ruaklu'u ja aamu- ja ehtorukkoukse vähä hyvi, mutt me en\nosann niit yhtikäm behu. Ja meit nuhdeltti sitt kovast, mnuu ja Vilkku\nhuanost ulkkolukemisen daedost ja Efraimi sisäldluvun taedom buuttest.\nYmmärtä se, ett semne harmitt ja stää pahemi viäl, ko Iiro siällp pengi\nall nytke meit housundrumbust koko aikkan, go meit klummitti. Mnää\npotkasingi suutuksisan stää kerra, mutt toist kertta em mnää tehns\nstää, sillett vastaukseks mnuum botkassemissehen se pur mnuu säärehen,\nett satus vähä jumalattomast, vaikk mnuull oliva vars-saappa jalasan.\nVihdo viimen dul sitt viäl meijä oma provastiki siihe ja sano: \"Mikä\npahapolv teijä mnuu häppjäksen johdatt tänäpän girkkohon, gonett\nmuuloistengan gäyt tääll, muttko joskus aikkatten dakka. -- Ja snää\nEfraimikin, gos ole niingo mikäki mull. Es oss edes sisäld lukki. --\nKuule, kesken gaiken, gerkkeisiks snää tekemä mnuullp paati\nmittmaarjaks?\"\n\n-- En gerkk, herr provast hyvä, ko mnuullt tleevat täsä Kakola reisu ja\nmuuk kiiru etten. -- Ja mitä siihe lukemisen daittohon dlee, ni häppi\noikke se o ja suur häppi ongi, etten mnää stää ovenn ol. Mutt händäst,\njosan ruppeisi viäl yrittämä.\n\n-- Älä puhel, ei snuust semssehe valmist tul, mutt kyll snää jua ja\ntapplek; kyll snää siihe valmis ole.\n\nSill hyvällp provast sitt jätt meijä. Ol se yks harmiloinen girkkreis.\nMutt päätys seki vihdo viime ja me läksin Dasalaha jäll. Meit harmitt\noikke aika tavall, etten me oll lähtennk koht vaam bainaman Gatavkarit\nkohde, niim bian go Efraim raastuvast pääs. Mutt se ol ny nii sallitt,\nett meijäm bit tämse häppjä viäl saama niskahan. Mnää anno osaldan\noikke aika pyhke Iirolls siit, ett hän mnuu säärehem burr ol, mutt Iiro\nsanos hyvi viattoma näkösen: \"Mitäst mnää sitt tehn olsi? Kon dek\nkohtlitt mnuu niingon goera, ni mnää vastasin gon goer. Kyll te muuto\nmnuu potkinn olsitt.\"\n\n-- No oisis sitt nipistänn edes. Muttkos ruppep pureman doist.\n\n-- Nipistänn! Kuule Kalkke, älä viit järjettömi puhell. Mitä snää\nluule, ett siit olis oll hyätty, jos mnää olsi nipistänns snuu\nsäärehen, go snuull olivap pitkvartises saappa jalasas? -- Ei siin\nauttann muu kom buremine. Ja miksett pistännt tekki ittiän bengi all\nniingo mnääki, ni olsitt pääss koko häppjästän. Olett tes sendä aika\nJaakossi. Ja nys sitt koko kaupung hirvittle ja naura teit, niingo\noikke ongi. Sillett peräte heikot tes sendä uskongapplis olettakki. Em\nmnää olis luullukka, ett te nii huanoj olett niis asjois.\n\nSemssi se Iiro pauhas ja olis pauhann, jumal tietä, kuik kauva, jos ei\nVilkk olis sanon hänell, ett hän o juur tarppeks pöyhinns stää juttu.\n\nJa sitt mep pääti, ett mep painangi goht Katavkarihim bois kaikist\nharmeist.\n\nMutt Katavkari Efraim ei ollp puhunns sanaka siit saakk kon girkost\ntultti. Hän istus ja fundeeraskel vaa. Ja vast sitt ko me oll Otast\nlähtennp paatillan seilaman Gatavkari kohde jälle, ni hän yhtäkki löi\nnyrkkis polvehes ja sanos: \"Jaa-a, poja, ny o semne värkk, ett mnää\nopettle itten lukema. Mnää näytä meijäm brovastill, ett Katavkari\nEfraim teke muutakkin go jua ja tapple. Ja arkkipisp ja konstuurjumiki\nseiso viäl silmäs seljälläs pääs, kon dämä boik luke kirja niingo\nvillitt.\"\n\n-- Se o oikke, Efraim, ja mnää ruppe snuu opettajakses, sanos Iiro\nsiihe.\n\n-- Snää! -- ihmettel Vilkk, es snää kettä opet. Mnää se olen, go\nEfraimi lukema opeta.\n\nJa sitt he, Vilkk ja Iiro, rupesiva riitlemä siit opettaja virast juur\nturhambäite, sillett kyll mnää se ymmärsi, ettei kumbika heist semssen\ndoimehen gelvann. Ja sentähde mnää sanosingi heill, ett kyll mnää se\nvira ota hoittaksen.\n\nMutt sillo nep pahukse rupesiva molema moittima mnuu ja tekivä mnuust\nprääkkmiähe yhtäkki. Turkanen go mnuu harmitt ja mnää annoingi heijän\nguullk kunnjas. Ja nii mes siins sitt olsi riidellk kukatiäs maat meno\naigoihi saakk, jos ei Vilkk, ko ruaris istus, olis unhottank koko sen\ndoimes ja päästännp paati sillk kivellk, ko siin Heinäste ulknoka\neteläm bualell o. Oikke aika faartti mes se nokkaha meningi ja siin me\nnys sitt istusi nii lujast, ett saatti menn joka miäs yli buuri\nlykkämäm baatti tiähes sild kiveld ja siint toimes riit unhotusiki vähä\nlikki. Kyll Vilkk vähä häpes, ko hän niin dutu vedealase give niskaham\nbaati ol päästänn ja hän goitt pärjät ittes sill, ett hän rupes\nihmettlemän, guis se kivi ai o eri paikas ko enne. -- Mutt kyll se vaam\nbaikkas pitä, ei siit mihinkkäm bääs. Nii ett ei Vilkun gränittämise\nauttann händ lainkka. Eik hän gaua semillp puheill yrittännykkän\ngunnjatas pelasta, muttko ol vai ja häpes. Ja nii mes sitt oll\nunhottannk koko Efraimin duteeramise hankkek, ko mep pääsin\nGatavkarihi.\n\n\nIII\n\nMutt nek kon ei unhottans stää lukemise opettlemist oliva Efraim ja\nIiro, niingo me vast kuukaude verra jälkkembäi sai nähd. Kyll me mond\nkertta oll ihmetell, ett Efraim ja Iiro ain, go Efraimill ol aikka,\nläksivä uiduksell, vaikkei hek koskan galoj saann niill matkoillas. Ja\nstää mek kans oll ihmetell, ett Efraim viimesin aigoin ol ruvennp\npuhelema niin glookust. Ei hän sanonn esimerkiks: \"Hyvä päevä\", muttko\nsekös sanoma \"h, y, hy, v, ä, vä, hyvä\" ja niim boispäi. Mutt kaikkjast\nhullunppa meijä miälestän ol, ettei Efraim enä soutann nii miälelläs ko\nenne. Hän aristel piom bohjias juur niingo joku mamsell, ko joutu aerok\nkättes ottama. Kyll me händ tohtroittingi ja huuslagasin gaikin davoin,\ngeiti hänellk kaikengaldassi kleinivoitteit ja suansalvoj ja voitli\nhänem biombohjas ja viäl hänen gäsivarteski ai olkpäihi saakk, mutt ei\nmeijän gokkamisestan vaa mittä appu oll. Eik ole ihmekä. Kyll mes se\nsitt jälkkembäi ymmärsi, mingtähde ne meijä erinomase lääkken valla\nhukka menivä.\n\nOl näättäk nii ett runssast kuukaus se jälkken, go meills se klumm\nsiäll Rauman girkos tapahdus, tlee yks sunnunda-aamu, ko me viäl\nmakasi, Efraim virskiri kädes meijä huanessen, ja sano: \"Ei sunkkan\ndeill mittä stää vasta ol, ett mnää luen deillt tämäm bäevä\nevangeeljumi?\"\n\n-- Kuis snää sanosi? -- kysys Vilkk, nous istuma sängysäs ja rupes\nkaevaman gorvias. Eng mnääkä hetke aikka saanns sana suustan, mutt\nvähitelle mnää algo sendä auningoitteman, gui asja oliva ja sanosi\nEfraimill: \"Lue vaan, kyll mek kuulustle.\"\n\nJa eiköst siirtännykki Efraim toolim böydä viäre, istus sillp, pan\nvirskirjas pöydäll ja rupes lukema. Tankkas se siin yhde eine ja luk\njongu sana vääringi joukko, mutt ylipäätäs se selkes siit toimituksest\nsillt tavall, ett me oll valla ihmeisän. Maijaki ol tull ovest sisällk,\nko hän guul Efraimi lukevas. Hän seisos käde ristis ovipiäles, notkist\naim bolveijas ko vapattaja nimi mainitti ja pyhkeskel silmiäs joukko.\nJa ko Efraim ol lopettann lukemises, ni hän men Efraimin dyyijöm, ban\ndoisen gäsivartes hänen gaulahas ja pist toisen gätes Efraimin gättehe\nja kiitt händ. Ja sitt hän läks kiiruman gautt kaffett laittama meillk\nkaikill.\n\nJa sinä aikank, ko mes sitt paiskasi siin vaatte yllen, Efraim selitt,\nkui he Iiron gans oliva ain, go heill joutlast aikka ol oll, soutann\nyhdellp piänell ulkkarill ja kui Iiro ol vähitelle opettann hänell ens\npookstaavi ja sitt yhdistämä niit sanoiks. -- \"Ja kyll siin vaam brässi\noll o, se saatt usko. Ja klopo mnää ole saann nii jumalattomast\" --\nlopett Efraim juttus.\n\n-- Kui, ong se Iiro klopoakkin gäyttänn? -- kysysi me.\n\n-- Kuingast sitt. -- Ja sendähde mnuum biom bohjan nii argoiks käynn\nova.\n\n-- No, oles snää, Iiro, sendä oikke aika vekar, sanos Vilkk, ko hän se\nol kuuli.\n\nSiihe saakk ei Iiro ollp puhunns sanaka. Hän ol vaan gatellk kattoho\nmuin miähin. Mutt kyll hänest nyp puhett läks. \"Vai aika vekar mnää\nole\", hän sanos, \"aika vekar eik mittä muut, ko mnää ole Efraimi lukema\nopettann. -- Vai oleng mnää aika vekar sendähde, ettän olen glopo\nkäyttänn? -- Soo-o. Ja kuingast teit sitt, snää Vilkk ja Kalkke, o\nopetett lukema yht ja toist? -- Klopo siin o vingunn vähä turkasest ja\nolis saann vinkku viäl enemängin gosk tes semse häppjä seorkunnall\nolett hiljakkoisten doimittann huanon daitonn tähde ulkkolukemises.\nKlopo tet tarvittisitt viäläkki ja jos teis olis se oikki katuvaine ja\nnöyr miäl, niin dep pyydäisitt mnuu opettaman deit uudestas yht ja\ntoist kon de olett päästänn unhottuma. Mutt jos te mnuu siihen doimehem\nbyydätt, nii diätäkkä ett klopo tes saatt ja oikke runssast. Se o a ja\no mnuun goulusan.\"\n\n-- Kuulest tota, Kalkke, sanos Vilkk sillo, annetang sill ryhäm bääll?\n\nKaikeks onneks tul Maij samas sisäll ja toi meillk kaffett. Muttkon\ngaffe ol juatt, ni Maij oijens molemak kätes Iirollk, kiitt händ ja\nsanos: \"Kyll snää aika hulivili taeda oll, mutt hyvä sydän snuulls\nsendä o. Eng mnää koska unhot, ett snää olet tua meijä Efraimi lukema\nopettann.\"\n\nJa Iiro seisok nokk pystös ja sanos: \"Kyll Efraimi opettak kelpas, ko\nse o nii hyväpäine miäs, niingo jokane siitäkki ymmärtä, ett hän\nguukaudes lukema o ovenn. -- Mutt niit on doissi, ko ova niin\ngovapäissi, ettei metäst tahd löyttä niim bali pajuvarvuj, kon darvitan\nglopoihi heijä opettamisesas ja seki hiukk, mikä heijäm bäähä saa\nsuurell vaevall ajetuks, ei pys siällk kauemppa ko hyvämbualne\nsaunhöyr.\"\n\nOl onn ettei Iiro kattom mnuu ja Vilkku ko hän nämä viimeses sanas\nsanos, sillett jos hän olis piänimälläkkän davall andann ymmärttä, ett\nhän meinas meit, ni häne olis lopuldakkin gäynn huanost -- Mutt hän\nymmärs välttäs se vaara ja pia mek kaiki istusi ja join gaffett jäll ja\npuhelin gaike mailma asjoist. Ilosell humöörill me olin gaikk ja\npalanajan dakka tulttin daas siihe erinomassen dapauksehe, ett Efraim\nol ovenn lukema. Postillaki haetti esill ja me luim bäevä saarnast\nkapple vooron jälkke. Se ol oudomppa ko evangeeljumi Efraimill ja\nsendähde saarna lukeminen gäveki sitt häneld hiukan gankkemi. Mutt hän\nsanos, niingon dosi oliki, ett kyll se tait vaam barane päev päeväld,\nko harjottle ja Kakolas hänell o aikka harjotell viäl enemän gon goton.\n\nJa nii mes sitt tliin gaikk, Maijaki, siihem bäätöksehe, ettei se\nEfraimin Gakola reis lopuld ollukka nii onneton, ko se alus näytt.\n\n\nIV\n\nEi Efraimin darvinnukka sitt kaua odottas stää Kakola reissuas. Pari\npäevä enne mittmaarja tul, näättäk, falesmann Katavistoho vaatima nes\nsako Efraimild.\n\n-- Mnuull olis täsä saatva snuuld, hän sanos Efraimill, sakoj,\ntodistajattem balkoj ja vahingongorvauksi yhdeksäsata\nkuuskymmendkahdeksa markka seittmängymmendkuus penni kaikkjanas.\n\n-- Mnää usko se, vastas Efraim, mutt mist mnää semse summa ota. Ja kon\nei raha piiss, niin gärsikkö ruumis. Nii ett lähdetäm bainaman\ngaupunkki kohde vaa. Kyll mnää sitt siäld Kakolaha jatka.\n\nJa sitt he läksivä. Maij itk oikke aika tavallk, ko Efraim hänell\nhyväst jätt ja lohdutt händ. -- \"Älä yhtä hual Maij\", hän sanos, \"aikas\nkutaki, sanos ämm, ko joulyän gatiskas ol.\"\n\nSillaill oikke, leikiks oikke Efraim koitt lyädk koko reisu, vaikk mek\nkyll näi, ett sendä ol haikki jättäk kotos ja juur heinängorju ajaks.\n\nJa ko sitt rannast lähdetti, ni Iiro pist Efraimin gätten gnyytilise\nsualassi silakoj, rullam bikanelli ja pualen garduusi Jaakobstaadin\n\"gänn poot\" ja sanos: \"Syäs sualast, Efraim, ja naut tupakki niim bali\nkos jaksa, ennengos vesikoppihi mene, sillett suala ja tupakki miäs\nsiällp pahimin gaippa.\"\n\nNii händ, hyvä neuvo ja tarppelisem brovjandi Efraim fölisäs sai, ko\nhän reissuhus läks ja kiitolisell miälell hän nek kaikk vasta ott. Eik\noll aikkaka, ni hän istus hiuksek kerittynp päänahka myäde vesikopis,\nja kaippas, niingo Iiro ol ennustannukki, suala ja tupakki, nii ett\nsydänd karvastel. Mutt aik kulus häneld sendä joingin, go hän stää\nlukemisen gonstias parans ja hän ol koko mestar lukema sisäld, ko\nhänell yks kaunis päev sanotti, ett hän o rangastukses kärsinn ja saa\nlähtik kotti.\n\nKotti! -- Niin, gyll häne miäles sinnt tek niim bian go suingi. Kottik\nKatavkarihi merem barttall aalotte loiskna kuulema ja laillse ruam\nbarihi! -- Mutt, ajattel hän, kon gerran Duru reis tekemä o joudutt,\nniin doimitetast kaikk asjas samallk kertta.\n\nHän hak ens sendä yhde vanhan duttva huusholli siäld Turust, tilas\nittelles aika fatilise halastuj peruni ja sualassi silakoj, toopim\nbiimä, kyrsä leippä ja voit. Ja ko silaka ja peruna olivat tarppeks\nkiahunn ja kaikk se, mitä hän ol tilannt, tuatti häne ettes, ni hän\ngattel stää rua runssautt ens iso aikka ja annos sydämes ilot. Sitt\nvast häm ban gätes ristihi, luk ruaklu'u ja pist kaikk liiveihis.\n\nAterjastas vahvistunnun ja voimistunnun hän läks kaupunkkihi ja kysel\nihmisild, ko hän vastan dliiva, misä arkkipisp asu. Ja kyll ne vaa sen\ndiäsivä ja neuvosiva händ, ett siälls se asu tuamiokirkon dakan. Eik\noll aikkaka, ni hän ol arkkipispan göökis ja sanos piikallk, ko siin\nrua laittamisen gohinois ol, ett hän dahdois arkkipispam buheill.\n\n-- Kukast te olett sitt? -- kysys piik silmä ymbyijärsinp pääs.\n\n-- Katavkari Efraim mnää ole siäld Rauman gulmild. Vaikk vesikopist\nmnää nyt tlee, niingos mnuum dukastanikki nää. Ja kyll arkkipisp mnuun\ndunde, hän ol fölis sillon, go mnuu klummitti Rauman girkos sendähde,\netten mnää osanns sisäld lukki.\n\n-- Vai niin -- -- -- mutt arkkipisp -- ei ol nyk koton.\n\n-- On gaiketakki hän sendän gotimais, ettei hän reisuis ol? -- Kyll\nmnää istun duall ulkon ja odota, siks ett hän dlee. -- Mihi aigoihi hän\ndulle?\n\n-- Kyll hän -- tota noin, gyll hän o reisus eik tulk kotti ennengo\nviikom bääst.\n\n-- No, ol se ny vast harmin gappal. -- Ei sitt tulk koko värkist\nmittän, gon em mnää taed odotta niin gaua. -- Mutt ei siins sitt mikkä\naut. -- -- Hyväst ny vaa sitt.\n\nJa nii Efraim läks suru sydämes pois arkkipispan dalost. Mutt portillt\ntul yks herr händ vasta. Hän gatos stää hetke ja samas hän duns, ett se\nol juur se papp, ko händ ol luettanns siäll Rauman girkos ja torunn\nhänd siit, ettei hän sisäld lukkit taitann. Efraim tul nii iloseks,\nettei hän muistann lakkias päästäs otta, muttkon graappas sem bapin\ngätten giip, pudist stää oikke aika tavall ja sanos: \"Hyvä päevä,\nterveksi siäld Raumam bualeld. -- Kuingast pastor -- taikk taedatt ollp\nperätem brovast -- voi?\"\n\n-- Kiitoksi, hyvi vaa, mutt kukast te olett?\n\n-- No, mutt ettäköst te mnuu sitt tunn, vaikk tep pari kuukautt takasi\nmnuu ripititt ja vähä lujast sittengi siäll Rauman girkos? -- Katavkari\nEfraim mnää ole.\n\n-- Vai nii -- Ming tähde mnää teit ripiti, sitt?\n\n-- Kon em mnää sisäld lukki osann. Nii händ. En osann lukki yhtä einett\nsisäld. En aat olis tundenn, vaikk se kadull vastan dull olis. Mutt ny\nmnää ole opetell itten lukema. Ja sendähde mnää meinasi menn\narkkipispald pyytämä vähä niingo uutt lukusedeli.\n\n-- Eik hän ottannt teit vasta sitt?\n\n-- Kyll mar hän mnuu vasta olis ottann. Mutt hän guulu olevas matkoill\neik tulk kotti ennengo viikom bääst. -- Sillaill oikke. -- Nii aim\nbiikflikk tuallk köökis juttel. -- Ja se ol vahing. Mutt ol mar hyvä,\nettän sain deijän gässihin, ni saada se mnuu asjan sendä joingin\nglaarattu. Vaikk kyll se oikkjastas arkkipispa edes selitettäv olis\nollk, se arkkipisp päämiäs siint toimitukses ol, misä mnää häväsi\nitten.\n\n-- Tulkka ny mnuun gansan. Kyll täsä on dapattunn joku erhetys. Ei\narkkipisp matkoill ol. Mnää koitan doimitta nii, ett tep pääsett hänem\nbuheilles.\n\nMolema hes sitt menivä oikke isost trapust sisäll. Ja ko Efraim koht\nkuistill ott lakkis pois pääst, ni se häne seorlaises, se papp, katos\nhänd vähä pitkäst ja kysys: \"Koskast te Raumald läksitt?\"\n\n-- Kyll siit o aikka neljätt viikko. -- Näättäk, mnää tlee viimetteks\nvesikopist.\n\n-- Stää mnääkin däsä kattle. -- Varkkauden dähdeng tes siäll olitt?\n\n-- Älkkäm bahus soikko, sendä semmost luulk. En olk koska viäl tehn\nerhetyst toise ja oman davara välill. -- Ei, juapmuksest ja tappluksest\nmnää vesikopis istusi. Ja se o häppi kyll jo seki. -- Tul niit Raumam\nboliisej hiukan golhituks. Mutt ne ovak kans nii säseräluandost väkki.\n\n-- Nii, semmost siit juapumuksest tlee.\n\n-- Semmost oikke. Mutt kyll asi sendä semne o, ett ilma stää\ntrankkamist sillk kertta em mnää sunkka olis lukema ovenn. -- Ja ny\nmnää meinangim bittä vaari, ettei viin enä koskam bääs mnuu villittemä.\n\n-- Se o oikke, se.\n\nSiinp pauhatesas he olivat tull arkkipispa salihi. Ja sitt se papp käsk\nEfraimi odotta siks, ett hän ensin gäy arkkipispam buheill. Hetkem\nbääst häm balas sitt jälle ja vei Efraimin doisse suure salihi. Siin\nhuanes ol pöyt keskell laattja ja pöydäm bääs istus arkkipisp kulttane\nrist rinnas ja kummallakim bualellp pöyttä ussemam bappi.\n\nEfraim kumars ja notkist polveijas, sanos hyvä päevä ja rupes koht\nasjatas selittämä arkkipispall.\n\nKo Efraim ol sanottavas sanonn, ni arkkipisp puhel vähä aikka hiljaksis\nsem bapin gans, ko ol Efraimi saattannt tänn ja sitt se papp ott yhden\ngirjam böydäld ja käsk Efraimi lukkis sisäld. Ja Efraim luk ja vähä\npuhtast sittengi. Se jälkke händ kuulusteltti ulkkolukemises ja\nkaikellk kunnjall Efraim sengi äksaamin guittas.\n\n-- Hyvä on, sanos arkkipisp ja nyäkkäs päätäs Efraimill. Ja sitt\narkkipisp ja nep papi juttliva jällk kesknäs piäne aikka ja vihdo viime\nyks niist papeist kysys; \"Mimseldäst tundu nyk, kon de lukkit taedatt?\"\n\n-- Ihmeliseld tundu, vastas Efraim. Mnää olen diädättäk merellk\nkulkennp pali ja pali ihmelist nähn, mutt kyll nep pookstaavis sendän\ngaikist ihmeist voito viävä. Kon ei heit olk kon gakskymmend ja viis\ntaikk kakskymmend ja kahdeksa, jos oikke nuugast räknätä, ja heijä\navullas saada sendäm baperimbalasep puhuma meillk kaikengaldast, mitä\nSuamen giälellp puhhut tahdota.\n\n-- Nii ja mitä kaike mailman giälillt tahdota sanno, lisäs yks papeist\nsiihe Efraimim buhesse.\n\n-- Älkkä ny! -- jatko Efraim. -- Näättäk, stää em mnää ol viäl tull\najatelluksikka. Jaa-a, o se sendän glookku. Tomsep piänek krääki ja\nkoukup paperimbalasem bääll ja semne voim! Se, kon ei heit tunn, luulis\nheijä valla siki sokin grookituks kirjaha, mutt mitä viäl. Sillk, ko\nheijän dunde, he juttlevas, saarnava ja opettava. Saava meijä surust\nitkemä ja ilost riämuttema, vihast vimmastuma ja rakkaudest taipuma ai\nse jälkken gui heit kesknäs siiretä ja järjestetä. Sanota ett piänist\nsuurek kokkom banna ja se on dosi puhe, mutt ei missä niin dosi ko\nnäittem bookstaavette suhte. -- Nii händ. Ja ko mnääkin, dämä ikkäne\nmiäs viäl opesi heijän dundema ja ymmärtämä, mitä hep puhuva, ni se o\nsendän gaikkjan glookumppa.\n\n-- Kui vanhast te olett sitt? -- kysys joku niist papeist.\n\n-- Neljängymmne ja kahde mnuum bidäis täyttämä siinp Pertum bäevä\nnurkis. Sillaill oikke. En ol mikkä eilisem bäevän deerem boik mnääkä\nenä. Em maarka. -- Jaaha, mutt ny mnää pauhangi valla liia gaua. Mnuu\non giiru kotti lähtemä ja kiiru taita olit teijängi herr arkkipisp ja\npastorit taikk provastit taikk mitä mahdatt ollk karahtääristänn. --\nHändäst se lukusedel, kyll mnää sen gans tahdoisi.\n\nEi Efraim oll huamann, ett yks papeist ol ollk kirjottamisen doimeis\nkoko ajan, go hän siinp pauhas. Ja nys se papp oijens iso raamatu ja\npitkäm baperliuska arkkipispall ja käsk Efraimi odotta yhde hiuka, ni\nhäne asjas pannan gunttoho. Sitt arkkipisp kiijott jotta se raamatun\nganttehe ja siihem paperiliuskalla ja papp anno ne molemas se jälkke\nEfraimill. \"Täsä o snuu lukusedelis\", hän sanos, \"ja tämä raamatu\narkkipisp anda snuull lahjaks, niingon dähän ganttehe on girjotett.\"\n\nEfraim ott vasta lukusedeli ja raamatu, noikkas ja notkist polveijas\narkkipispallp, pan raamatum böydäll ja rupes ens tarkastama\nlukusedeliäs. Ko hän näk siin vallan gokonaissi ristej, ni hän laskutt\nsen dytyväisenk kokko, hak rahakukkaros liivis poviplakkarist ja pan se\nsinn. Sitt hän ott raamatun gässihis ja ko hän hetke aikka ol syynänns\nstää kirjotust, ko sen gannes ol, ni hän sanos: \"Nii, gyll räkning o\nsemne, ett kirjotust en mnää viäl oss lukki ja sendähde mnää pyydäisi,\nett mnuull luetais, mitä herr arkkipisp tähä on girjottann.\"\n\nSillo se vanh Efraimin dutt niist papeist ott raamatun gättes ja luk:\n\"Efraim Katavistolle palkinnoksi hyvästä lukutaidosta. Edvard\nBergenheim.\"\n\n-- Kiitoksi pali, mond tuhanen giitost, sanos Efraim ja kumars niingo\nennengi arkkipispall. Mutt kon ei hän se jälkkengä lähtennt tiähes, ko\nseisos vaam baikallas ja kraape nisktukkatas, ni häneld kysytti, ong\nhänell viäl jotta asja.\n\n-- Kyll olis viäl semmost asja, ett eng mnää sais viädk kiitokse herr\narkkipispam bualest sill mnuu opettajallen, sill Hakkri Iiroll.\n\n-- Mikäst miäs se sitt o, kysytti Efraimild.\n\n-- Merimiäs hän o ja pali nuareve mnuu. Mutt lukkis se poik ossa ja\nopettak kans, ko vaa o ihmsells semsep piom bohja ett kestä se\nopetukse, sillett klopo hän anda runssall mitali opetuslapsilles.\nSillaill oikke. Mnää tiädä sen, go ole sen goulun gäynn. Mutt kiitokse\nhän sendä mnuu miälestän o ansann.\n\nJa sillaills siins sitt käve, ett arkkipisp anno Efraimill uuden\ndestmendi ja käsk häne viäds se Iiroll lahjaks. Sengin ganttehen\ngirjotetti, ming tähde se ol annett.\n\nNy oliva Efraimin gaikk asjas sitt reedas. Hän men arkkipispan dyä ja\nsitt kaikette niittem bappeten dyyijö oikken gädest kiittämä ja hyväst\nsanoma. Ja sitt hän läks kirjak kainlos hyväll miälell jalkasi Rauma\nkohden dramppama.\n\nIlma mittän gommeluksi hän golmanell voorkaudells se jälkkem bääs\nRaumall ja siäld yks Kaunissaare äij ott hänem baattihis ja jätt häne\nGatavkari ulknokka. Jalkasi hän sillaills sitt viimese osa matkatas\njällen gulk ja tul ovest sisäll juur sillon go me muu oll ruvenn ehtot\nsyämä. Hän dervett meitt, pan kirjas höölpengill ja lakkis naulaha,\nistus pöydä viäre, vet puukkon dupestas ja rupes syämä niingo mekki. Em\nmep puhunn mittä, ei Maij enemppä ko me muukka eik Efraim myäs. Sitt\nvast ko aterjald päästi, ni Efraim sanos: \"Roskreis, mutt tul hän\ndehdyks. -- Nii, mnää meina stää vesikopireissu. Se mnuu reisun sinn\narkkipispam buheill ol erinomase luanikas reis.\"\n\n-- Kuik, kävekköstis snää arkkipispan dykönäkki, kysys Maij.\n\n-- Käve händ; kuingasteten olis käynn?\n\n-- Mitäst snää siälls sitt tei?\n\n-- No, uutt lukusedeli tiätystengi hakemas. -- Ja miälelläs se mnuull\nannettin, go mnää ny olen, diädättäk, koko mestar sisäld lukema. Kyll\nmeijäm brovastiki viäl se saa nähd, ko mnuun dukkan vaa on gerjennk\nkasvama niim bali, ettän gehta menn hänen dyyijös. Uude lukusedeli mnää\nhäneldäkki vaadi ja näytä hänell, ett ossa se Katavkari Efraim sendä\nmuutakkin dehdk ko juad ja tapell.\n\n-- Vai oles snää arkkipispan dykönäkkin gäynn, ihmettel Maij. -- Olik\nsiällk kyll komja?\n\n-- Ol siäll. Huanekki oliva yht korkkjak ko vesikopi huane ja fiini ja\npuhdast huusholli muuton gaikim buali.\n\nJa sitt Efraim selitt meillk kaikk, mitä siäll arkkipispan dykön ol\ntapattunn ja näytt meills se raamatun, go hän ol saann. Ja montten\ngertta Vilkk sai lukki Maijalls sen girjotuksen, go siink kannes ol.\nMaij ihmettel ja me ihmettli. Oikken gattesse meijäm bakkas käymä\nEfraimi suur menestys. Ja Iiro sanos, ett kyll ny vaa Raumam bolisi ova\nvaaras, ko hän enskerrallk kaupunkki lähte, kosk vesikopi reis tomssen\ngunnjaha johta.\n\nMutt sillo Efraim sanos Iiroll: \"Mnää luule, ett snää pääsek kunnjaha\nvähemättäkki. Ko, nääks, arkkipisp käsk tervettä snuu ja lähett snuullt\ntämä uuden destmendi. Ja sen ganttehen girjotetti ja jotta. Luestis ny,\nmitä siins seiso.\"\n\nJa Iiro luk: \"Merimies Isak Hakkarille, Efraim Katavkarin ansiokkaalle\nopettajalle muistoksi. Edvard Bergenheim.\"\n\nYmmärtä se jokanen, go Iiron dunde, ming näköne Iiro ol, ko hän se ol\nlukenn. Hän gattel meit niingo jottan girko vaevassi ja maa madoj. Eng\nme viittinnykkän gauan gärssi hänen ylppelemistäs, muttko oti lakkin ja\nläksi ulos ja makasi, mnää ja Vilkk, niittlados se yässe.\n\nSeoravanp päevän Iiro ol jo unhottan ylendymises ja kyll hän muutongim\nbian goerangureillas ja hurjall elämälläs turmel sen gunnjan, go hän\narkkipispald ol osakses saann.\n\nMutt Efraimist tul oikken gova lukumiäs. Ensmäisill lukuvooroill\nihmettel koko seorkund hänen daittoas. Ja ko sitt jäll muutama vuaden\ndakka tliiva uudep pispangeräjä, ni ei seorkund oikken dahtonns silmiäs\nuskok, ko se näk, kui arkkipisp ja ne oudop papi nyäkkäsiväp päätäs\nEfraimill ja kohtliva händ niingo vanha tuttu ainakki.\n\n\n\n\nTasala muarin dalongaupp\n\n\nJaahah -- -- Tuhaneseittmäsataviiskymmend ja kuus on darjott. --\nHastell heilutt vasara ja pauhas jäll -- tuhaneseittmäsataviiskymmend\nja kuus -- olettak te ny vallam böhkössi, kodett ymmärt talost paremppa\nhintta maksa. -- Tuhaneseittmäsataviiskymmend ja kuus -- -- ong se\nmikkän dalo hind!\n\n-- Kyll mar siin vaan darppeks on domsest rytiskäst, tuumal\nSuutar-Jokko. Kuulu vuatavangin go seul.\n\n-- Kuulu vuatavas, tiuskas Hastell, vuata kaiketakki se. Kyll se muuto\njo aikka sitt olis vett täynn oll. -- Mutt asutt siin o ja asuta\nviäläkki -- Tuhane seittmäsataviiskymmend ja kuus -- -- Ensmäine. --\nOle mnää näit talossi mond myynnt tääll Raumall, mutt en dotisestakka\nnäin gamala huano hinttaha tuhaneseittmäsataviiskymmend ja kuus -- --\ntoine. -- -- Tuhaneseittmäsataviiskymmend ja kuus kolmas -- no,\nlissäkkäst, hyvä ihmse -- tuhaneseittmäsataviiskymmend ja kuus toine\n-- -- Tuhaneseittmäsataviiskymmend ja kuus kolmas -- -- no, lissäkkäst,\nhyvä ihmse.\n\n-- Viiskymmend penni pääll, kirkas Tasala muar, ko ol käynn navetos\nlehmi kattomas ja tykkäs, ett hän anda vähä faartti niitten dalo\nhuutajatte meiningeill. -- -- Tuhaneseittmäsataviiskymmend ja kuus\nmarkka ja viiskymmend penni -- Eik kukka ann enemppä -- -- ensmäine --\ndoine -- --\n\n-- Jumal armattakko, huakkal Tasala muar -- --\n\n-- Kolmas! huus Hastell samas ja löi vasaras pöyttähä, nii ett komis\nvaa. -- Tuhaneseittmäsataviiskymmend ja kuus markka viiskymmend penni.\n-- Se ol Tasala muari huut. -- Se muar teke ai hyvi kaupoj. Onneks\nolkko vaa!\n\nJa vaikk Tasala muar ol valla valkonen daulvärkistäs, vaikk polve\nvärisivä häne allas, leuk tärräs ja sydän hakkas ko riivatt hänem\nbovesas, nii hänell ol sendä viäl severra sissu jälill, ett hän sai\nvastatuks Hastellill: \"Kiitoksi pali.\" -- Mutt sitt olivakki häne\nvoimas kuiti, hän duns, ett hänem bäätäs rupes pyäryttämä ja vaikk hän\noikkjastas oll tull lehmä ostama aupsjoonist, ni hän jätt kaikk kauppas\nsikses ja läks kiiruman gautt kottip, pist valu hellaha ja kaffepannum\nbääll. Sitt hän ott virskirjan gättes, pan glasip päähäs ja rupes\njumala sana lukema. Mutt ei siit tahtonnt tull mittä. Klasi löivä\nyhtmitta hikisiks ja ajatukse ei pysynns sanas, muttkom balasiva ai vaa\nsiihem gamalahan gysymyksehe, ett mitä sano Vilkk, kon dämnen glumm\ntapadus. Häm byhkeskel klasisilmiäs, luk taas kapple matka, yritt ja\ngoitt, mutt pookstaavip poukkroittiva häne silmättes edes ja ei hän\nsaann niist mittä muut kokkon go se ainase: \"Mitä mahta Vilkk sanno?\"\n\nTunnus oikke hyväld, kon gaffepann samas kiähus ylitte ja sai häne\najatukses käändymä askreihis. Hän nost pannu hellaaukom barttallp, pist\nsuurukse siihe ja tul siihem bäätöksehe, ett hän on nys siin reedas,\nettei hän saak kaht tyät tehty yhtaikka. Hän ott klasis pois päästäs ja\nrupes vahtamam bannuas. -- Mutt eiköst se klumm sittengi olit taas häne\nmiälesäs, nii ett kaffepan jällem bääs kiähuma ylitt ja hän sai lisät\nsuurust siihe.\n\nNo, mutt pitäköst mnuu nys sitt järken mistaman dämse maalise vahingon\ndähde -- ja niingo ei Vilkk olis itt tehn mond pali pahemppa klummi ja\nehdon dahdo sitt viäl. -- Niin juur, mitä mnää sitt semsist huali. Ja\nny rupes muar ajattlema, ett hän anda Vilkullk kymne sana takasi\nyhdest, jos Vilkk händ toruma ruppe. Se ajatus lohdutt muari yhde eine\nja hän rupes koittama muistak kaikk nek koerangurik, ko Vilkull ol\ntakanas. Ja kyll hän niit vaa muist. Koko roukki nii kartus ja\nensmäisen gerra elämäsäs hän ilott siit, ett Vilkull ol niim bali\nsyntti niskoillas. Näis ajatuksis hän jäll ol nii harttast kii, ett\nvähällp pit, ettei kaffepann taas olis pääss kiähuma ylitt. Mutt juur\nviimeses nipus hän äkkäs vaara ja sai pannus pärjätyks hella-aukoin\nbarttall. Häm ban glaarninkki siihe ja hetkem bääst hänell ol tass\nkuuma kaffett sormettes nokas, häm bur sokerim balast muruse, puhals\ntassihi, nii ett höyr pitkäns soitton lens päin gööki akkna, ja ryyppäs\nkaffettas. -- O se kaffe sendä yks siunatt lääke, puhel muar\nittekselles, ja ko hän daas ott virskirjan gättes, ni ajatuksep\npysysivä valla hyvin goos. Ny vast hän huamatt, ett hän äskö hädisäs ol\nruvennj lukema stää rukkoust, jong päällkirjotus o: \"Rukous, koska\nukkoinen jylise.\" No, olkko menneks, ajattel muar, kyll mar täsä talos\nvaa ukkonen gäymä ruppeki, go Vilkk saa kuull, ett mnää olen dalo\naupsjoonist huutann. Jaa-a, mitä mahta se Vilkk sannok, ko mnuulls\nsemnen glumm tul, mitä mahta sanno. Eng mnää vaevane, syndine saannp\npittäs suutan gii. Paha polvik mnuum ban se 50 penni siihe lissämä.\n-- -- Kas nii, siinäl mnää ny jäll ole, tiuskas muar oikken guuluvall\näänellk, kaai ittelles toisen gupin gaffett ja ko hän se ol juann, ni\nhäm bäätt, ett nys se rukkous luetangim bääst päähä.\n\nMutt ei siit nykkä mittän dull. Muar ei ollk kerjenn viä montta sana\nlukeman, gon gööki ovi aukes ja Vilkk tul sisäll.\n\n-- No, om mar hyvä, ett teill on gaffett, muar, puhel Vilkk. Ny maistu\nkupp kaffett ja pariki oikke hyväld, ko olen duall haminas rehkinn, nii\nett paikat tunduvas semsild, ko olsi oikk aika selksauna saann -- Ja\nnii hyvä kaffett, kon deill o. Jaa-a, sano mnää se vaa, ettei semmost\nkaffett keitäkkän gukka mui kon de. Kelppa meijä sendä elä ja oll. Mnää\nole skuunarillai dehnk kaks hyvä reissu ja kerkken dekemän gaks viäl.\nJa raha tlee niingo roska. -- Kaatakkast toinen gupp. -- Jaa-a, ja niin\ngaunist ilma, ko meill ny o.\n\nVilkun gehumine ja tytyväisys oikke viilsivä muari sydänd ja hän\najattel ittekselles: \"Tosa snää nyk kehu mnuu ja ole ilone ja hyväll\nmiälell, mutt mitästis sanok, kos kuule, mimse glummi mnää olen dehn.\"\n\nEi muarill oll aavistustakka, ett Vilkk jo tiäs koko asja. Ol näättäk\nnii, ett ko Vilkk ja Anundilan Galkke ja Hakkri Iiro olivat tull\nhaminast, nin gaikk heijän duttvas oliva jahdann heills siit muarin\ndalon gaupast ja Iiro ol sanonn: Kyll ny vaa nii on gäynn, ett muar o\nsaannt talo erhetykses, ko hän aupsjooneis ai se viiskymmend penniäs\nlissä. -- Nii ett ny o sitt muar kiikis. Ja ny mes saan giusat händ\nyhde eine -- -- -- Kuule Vilkk, älä ny olt tiätvännäs koko asjast,\nmuttkon gatota joku aik, kuis se muar tämä jutun gestä. Mnääkim bistä\nitten ehtost Tasalaha, ettän nään, gui hän huakkale, ko hän semse\nsuuren gaupa on dehn. Ja snää Kalkke tleet tiämäs kans.\n\nMutt siihem buhesse ol Vilkk vastann: \"Älä snää Iiro luulekka, ett mnää\nanna vanha äitin ollt tuskas ja levottomudes snuu lystikses, muttko\nmnää klaara se asjan goht eik hänem bidp paha sana kuulema sen dähde.\"\n\nJa ny hän istus sitt Tasalan göökis, joi kaffett muarin gans ja\nfundeeraskel, millaill hän oikke sopevall ja lohduttavallt tavall\nruppeis stää muarin dalongauppa sortteerama.\n\nKon doinen gupp kaffett sitt ol juatt, ni Vilkk huamatt virskirja siink\nköökim böydäll ja ny hänells selkes, kui hän sais sladin gässihis\nlaillsellt tavall. Hän ott virskirjan gättehes ja sanos: \"Te olett\nnäämäs lukenn jumala sana näi aikasi enne maat meno.\"\n\n-- Ole händ.\n\n-- Ja, \"rukous, koska ukkoinen jylise\". -- No mutt muar, näin gaunill\nilmall!\n\n-- Lui, mist kiri aukes.\n\n-- Mnuu miälestän deijän darvittis lukkis siit Jumala miähest Saulist.\n\n-- Kui nii?\n\n-- No, ko hän, niingo me raamatus lue, läks hakema aasin damma ja sai\nkuningaskunna. Valdkunna ja kuninkkan gruunu ja muup parselli. --\nSillaill oikke.\n\n-- Mitä snää sill meina? Muar katos pitkäst Vilkku.\n\n-- Meina stää vaa, ett tekki menitt ostama lehmä ja saitt talo.\n\n-- Jumal siunakko! Joko snää sen diädä? -- -- Eiköst tämä olk kamala?\n\n-- Ei lainkka.\n\n-- Kuis snää sano. Ja es snää ols suuttunn. -- Mutt vahingos se mnuullt\ntul. -- -- Ja muar rupes itkemä.\n\n-- Mitä tes semssi itkett. -- Tlee vahing viissallekki, tyhmälls se o\nain doises kädes. -- Mnää meina, ett mnuu sormetten nokas se ain\ngeikku.\n\n-- Nii oikke, vahing oikke meillt tul, mutt kuule, jos mnää mensi vanha\nRedarstaatin dyyijö ja pyydäisi, ett hän doimitais sen gaupa myttyhy ja\nett se pannais uudestas aupsjoonihi.\n\n-- Nii, ja sitt koko kaupung naurais ja tekis pilkka teist. Ei, muar,\nei stää tehd.\n\n-- Siunakko. -- Mikäst snuu ajatukses sitt o?\n\n-- Mnuull o semne ajatus, ett se pidetä.\n\n-- Meinaks vissi nii. -- Mutt kuule, ko hes sanova, ett se o nii\nijangaikkine rytisk.\n\n-- Vai nii hes sanova. Vai sanova, ett se o rytisk. -- Kyll mnää näytä\nheill rytiskä. Mnää olen dänä suven niingo mnää jo sanosin, dehn nii\nhyvi reisuj, ett mnuull o vara pittäs se talo, kon de olett ostann ja o\nmnuull viäl vara panns se semssen gunttohongi, ett he valla ihmettleväs\nstää. -- Ja nys se asi on glaar. -- Älkkä yhtä surkk, muar. Kaupp on\ndeht ja hyvä kaupp se ongi.\n\n-- Oi voi sendä. Es snää usk, kumsest taakast mnää olem bääss. O\nmnuulls sendä -- -- -- raar poik, meinas muar lisät, mutt äkkäsiki\nsamas, ett jos hän se sano, ni hän saa kukatiäs kuulls se montten\ngerttan, go Vilkk klummimist tarvitte. Ja sendähde hän sanosiki vaa: \"O\nmnuulls sendä hiukan gaffettakki viäl pannus. Juastis nyk kolmas kupp.\"\n-- Ja Vilkk pist kolmanen gupi liiveihis ja puhel hulluijas niingo\nennengi. Vilku miäl ol hyvä ja muari sydän ol kevendynn -- Tasalan\ngööki ylitt liikus rauha ja tytyväisyde heng.\n\n\n\n\nLinnalan gorsteeni\n\n\nPali stää Hakkri Iirot o moititt ja semsep puhe hänest ova liikkellk\nkoko Rauman gaupungis ja viäl maakunnasakki, ett hän o niit suurimppi\njunkkrej ko maa päälläs kanda. -- Sillaill oikke. -- Ja jos vaan\ngaupungis jotta jekku on deht ja pantt kaikk asja riipi raapi, niin\ngyll sillon gans koht huudeta, ett se o Hakkri Iiron döit, tämäki;\nkenestis muun, go se Hakkri Iiro hultteme. -- Eng mnää tahd lainkka\nhänem bualestas alvoseerat; kyll asi semne ongi, ett yks ijangaikkinen\ngiusangappal hän mond kertta ongi ja seotta oikke hän sillon dällö\nmuitte ihmisten doimtukse nii, ettei niist tahd mittän dolkku saad.\nMutt pane ai se poik joskus asja hyvängi reedaha ja vähä turkase\nnässist sittengi. Pane händ. Niingo esimerkiks ne Linnalan dalon\ngorsteeni. Ei maar niitäkkä vaan gukka muu ko Iiro olis nii äkki\nuudestas muuratuks saann, eik nii ihmelise yksingertasellt tavall.\n\nAsja lait ol näi. Linnalan gapteen ol semne miäs, ett alokses häm bit\nnii hyväs kunnos, ett harvall miähell ol asti semses reedas. Ai stää\nkrubatti ja kuuratti ja maalatti ja taklaust tervatti ja plisatti ja\nkläädätti ja uudistettingin, go nii hyväks katotti. Nii ett kyll\nLinnalan gapteenin guunar vaa hyväs kunnos ol, niingo sanott. Mutt\nhänen dalos kaupungis ol se sija vallam bäim bilivinni. Ol niingon ei\nhäne hualembitos olis piisann molemppihi, astjaha ja taloho. Ja nii sai\nsitt talo jäädt tarppelissimppikin gorjauksi vaill. Eik semsis olois\nsitt ihme ollukka, ett se vähitelle rupes olema juur jämt niingo\nharakam besä. Sillett, niingo jokanen diätä, ko vaan dalo pitämä\njoutunn o, ni yhtmittast korjamist ja silmällp pitto talo vaati. Kyll\nse muuton gässihi luhistu taikk uhka kummingi luhistu. Ja nii ol\nLinnalangi lait. Satte oliva aikka päevi hakanns siit maali helkkrihi,\nseinäp pullistusivap paikotelle ulospäi, paikotelle ne olivas\nsisällppäin guapall, fuarlauda sauma hirvittliiväp pahast, akkunluuku\noliva vino ja siällt täällk killus niist joku vaa yhdells saranall. Ei\nollk katokan gehuttavas kunnos. Mutt kaikkja surkkjamas reedas olivas\nsendän gorsteenis siint talos. Tuule ja satte ja pakase oliva hakannt\ntiiliskive niis vallalles ja siirtänn ne jongu verram bois\npaikoildaski, nii ett korsteeni oliva ny valla vinkkräs ja vänkkräs ja\nihmissi oikkem belgutt, ko he Linnala siutt kulkiva. Eik oll ihmekän,\ngosk Puandi Fretta kerra jo ol saanukki nyrkin gokkosen diiliskiven\ngapplen gnuppihis, ko hän lehmätäs syätt siin Linnala rännsteenis. --\nNo, se saatt usko, ett kyll Linnalan gapteen sillo sai kunnjas kuullf\nFrettald. Mutt ei asi siit parandunn. Ko Fretta kiukust kihiste ol\nnuhdesaarnas pitänn ja vihdo viime sanos: \"Kuule, snää Linnalan guato,\nlait snää vaan gorsteenis kunttoho -- mitästis olsis sanonn, jos mnää\nny makkaisi hengettömänp pää vallan gräämin\", ni ei Linnalan gapteen go\nnauro vaa ja sanos: \"Ei, Fretta, ei niitten gorsteenette laittamissehe\nraha haaskat; nes saava oll niingo ne ova. Riduillp pual mailma toimen\ndlee. -- Ja mitä siihen dlee, ett snää olsik kuall, ni vähäst tua, mene\nniit laevoijakki.\"\n\nSemne ykspäine ja jumalatone miäs oikke se Linnalan gapteen ol ja\nkorsteenej ei korjatt, muttko net tliivap päev päeväld vaa ai\nviheljäisemäks. Eik ollt takkeit, vaikk ne joku kaunis päev olsivap\npudonnukki jongu niskaha ja tehn valla roineit, jos ei Iirot olis oll.\n\nIiro ol näättäk kerra seilej neulomas Linnalas ja sillo Linnala frou\nsano Iiroll: \"Kuule, Iiro, snää kos ossa ihmisten gans puhell ja saa\nyht ja toist toime, eks snää sais stää meijä äijäm bäät käändymä siihe\nfiirihi, ett hän annais laitta nua meijän gorsteeni. Tiädäks, mnää\nhäppen, go ne semses reedas ova ja saatta niitten dähde viäl joku\nvahingokin dapattu.\"\n\n\"No, stää em mnää ihmettel, ett te häppett\", vastas Iiro, \"mutt ei siin\näijän gans puhelemine aut, toisellt tavallt tätä asja sortteerat täyty\nja kyll mar se klaarata, klaarata händ. Jättäkkä se vaa mnuu halttuhun.\nMutt älkkä odottakk, ett se asi huame valmis o. Jongum bäevä odottat\ntäyty, ennengon gaikk valmiks saada.\"\n\nSillaill oikke Iiro sanos. Ei se poik silmäräpäystäkkä eppäl, ettei hän\nsemsest toimest selkkeis. Ja se juur ihmelisind oliki, sillett ei koko\nRauman gaupungis olis stää miäst, ko olis uskaldann ilma luppa mennp\npitelemä Linnalan kapteenin gorsteenej. Linnalan gapteen ei oll näättäk\nvaa ykspäine ja häij, mutko hän ol lisseks vahvimppi miähi koko\nkulmakunnall ja käppi päällk käymä.\n\nMutt semse ei merkinn mittä Iiroll. Hänell ol järk apunas.\n\nSillaill oikke. -- Ja yks aamu, ko Iiro tiäs, ett Linnalan gapteen läks\nNihattulaha auksioonihi, ni häm bistä ittes istuma Orelli sillall. Istu\nsiin ja poltta piippuas ja kattle pikku poikki, ko ongesivas särjej ja\nseivej siinp Pihlmanin guljus. No, ja ko hän siins sitt o istunnt tiima\nja kukatiäs pariki, niin dlee yks maangylä miäs kävellen gaupunkkihi ja\nsano hyvä päevä Iiroll.\n\n\"Jumal' andakko\", vastas Iiro, \"mistäs snää olek kotosi?\"\n\n\"Eorjoe Maadeld.\"\n\n\"Vai nii, vai Maadeld snää ole. Mitäst asja snuull o gaupunkkihi?\"\n\n\"Olen dyä haus.\"\n\n\"Vai nii, vai tyät snää hae.\"\n\n\"Nii händ, ei sunkkam batruunill olis antta mnuull jottan doind.\"\n\n\"No, olis kyll vaa, ei täsä kaupungis tyäst puutett ol. -- Kuule,\nossaks snää muuraustyät?\"\n\n\"En, gyll o niin goohot, ett em mnää ols stää tyät koskan dehn.\"\n\n\"Se o vahing se. -- Mutt ei sill väli ol; saas snää kummingi muuri\nhajalles, jos tarvita.\"\n\n\"Miks en sais.\"\n\n\"No niin, dleestis nys sitt mnuun gansan.\"\n\nJa sitt he läksivä, Iiro ja hänen dyämiähes. Menttin Guninkkangattu\nalas ja kom bäästi Linnalan gohdall, ni Iiro viä miähes toispuallk\nkattu, näyttä niit Linnalan gorsteenej ja sano: \"Niingos nää, ni ova\nnuak korsteeni vähä jumalattoma huanoiks pääss, nii ett snää saa reppi\nne alas.\"\n\n\"Ova ai näämäs peräte viheljäise. -- Kyll mar mnää ne vaa äkki alas\nota. -- Mutt mitäst siit tyäst maksetam balkka.\"\n\n\"Markk tääll om bäeväs maksett ja talo ruak. Se o nykyne markkong.\"\n\n\"Kyll mnää siihe vaan dydy.\"\n\n\"No, se o hyvä. Mutt pan liukkast käymä. Ehtoks pitä kaikk oleman deht.\nJa käsk meijäm biik appuhu, josas apulaist tarvitte. -- Nääks, mnää en\ngerkk ny oleman gotonk, ko mnuun däyty menn haminaha. -- Sillaill\noikke. Ja niingo sanott, pan äkkin gäymän dämä tyä, niis saa enemängin\ndoimitust mnuuld.\"\n\n\"Kyll mnää vaam barastan goita.\"\n\n\"No nii, se o hyvä. Ja ko mnää tleen gotti haminast ehtoste, ni mnää\nmaksa snuum balkkas. -- Hyväst nys sitt siks aikka! -- Jaa, mutt\nmeinasi valla unhotta viäl yhde asja. Nääks, täsä mnuun dykönän asu\nmnuu setän, hän o hiukam bäästäs seonn ja hänellt tlee usse semmost\nälli, ett hän luule olevas tämän dalo isänd. Ja jos hän niingo\nsekkanuis snuun doimeihis ja ruppeis isänäks täsä, ni älä kränit vasta\nlainkkan, go myänk kaikk ja ol häne miäles jälkke. Siit hän dykkä\nkovast -- Nii oikke ja hyväst ny.\"\n\n\"Jumala halttu.\"\n\nIiro men menoijas ja Maade miäs men gadom bääll ja ott ens kaikk nek\nkive alas, ko hän gynsi vallalles sai. Ja pali hän niit sillaills\nsaiki. Ja sitt hän men göökkihi ja pyys piigald vasara ittelles ja\nkysys, ett kosk talos suurust syädä.\n\n\"Kell kahdeksa\", sanos flikk ja kysys, ett mikäst miäs hän on, go noi\nvaan dlee vasara hakema ja suurukse aikka kysymä. Miäs selitt asjas ja\nflikk meinas, ett om mar hyväki, ett kapteen viime on dull niim bali\njärkkihis, ett hän anda uudek korsteenit tehdt talohos.\n\n\"Tlee mar frouaki vaa iloseks, ko hän sen guule. Frou ei ol näättäk nyk\nkoton. Se men vähä asjoilles kaupunkkihi\", lopett flikk puhes. Ja Maade\nmiäs men dyätäs jatkama.\n\nKaks korsteeni Linnalas vaa oliki ja niim berstandunnu ne oliva, ett\nmiäs sai häthättä ne alas ajetuks. Pualpäeväks se tyä ol teht ja\njälkkem bualem bäevä miäs kanno tiile alas kadolt ja viide aigoin hän\nol saannk kaikk valmiks. Häm bist tupakki piippuhus ja istatt kuistim\nbengill ja odott isänttätäs päevpalkka maksama. Frouakin dul siihe ai\njoukko juttlema hänen gansas ja ol kovast tytyväinen, go ne huanok\nkorsteeni ny oliva alas otetu.\n\nKell kuuden gorvis tul sitt Linnalan gapteen gottip, pist heoses\ntallihi, vet rattas vahehe ja meinas menns sisäll huaneihis. Muttko hän\nnäk se miähe siink kuistill, ni hän gysys: \"Mikäs miäs snää ole?\"\n\n\"Tyämiäs vaa. -- Jumal andakko hyvä päevä kans sendä.\"\n\n\"Jumal andakko. -- Snää olet tyät hakemas.\"\n\n\"Nii oikke. -- Ole sendän däsä jo semmost piänd tyät toimittannukki ja\nodota isänttä kotti, ettän saam balkkan.\"\n\n\"Vai nii. -- Frouak snuun dyähö o ottannt tänn?\"\n\n\"Ei, kyll isänd mnuun doimeihim buhus.\"\n\n\"Isänd! Mnää tämän dalo isänd ole.\"\n\n\"Sillaill oikke, isänd oikken de olett. Kukast sitt isänd olis\", vastas\nmiäs, ko muist Iiro varotukse.\n\n\"Nii no, ja mnää en ols snuu pyytänn mihinkkän dyähö. Mitäs tyät snää\nolet tehns sitt?\"\n\n\"Oti alas nuas saastase viheljäisek korsteenit tuald kadom bääld\",\nvastas miäs, sylk ja näytt piipuvarrellas ylöspäi.\n\n\"Oti alas meijän gorsteeni! Aim bahustak snuull on dekko niitten gans\",\nhuus Linnalan gapteen ja karas kadullk kattoma, ett olik se miähe\njutuis perä kans.\n\nJa ol oikke. Sill oikke ol Linnalan gado hari. Ei ollt trönttiäkkä\njälill Linnalan gorsteeneist.\n\nLinnalan gapteen suutus vähä kamalaste. Taulvärkk punasen, kaulsuanep\npullistunnun ja silmä ymbyrjäisinp pääs hän hyppäs tasajalkka se Maade\nmiähe edes ja kysys, kene luvall hän o hävittänn Linnalan gorsteeni.\n\n\"Isänä luvall\", vastas Maade miäs hyvi levolisen.\n\n\"Isänä luvall. -- Eks snää kuull, ett mnää ole dämän dalo isänd.\"\n\n\"Kuuli händ, -- olett händ tet tämän dalo isänd. -- Kuingastetett\nolis.\"\n\n\"Kuule miäs; snää ole hull.\"\n\n\"Saatta kyll niingi oll, mutt o niit muitakki hulluj täsä.\"\n\n\"No, mutt snää nyt vast olekki aika vekar. -- Tiädäks, mnää mene\nhakeman geppin ja anna snuullp päevpalka.\"\n\n\"Niin gyll paras ongi.\"\n\n\"Kui, mitä snää sanosi? -- Siunakko sendä, snää ole vissi Seilist\nkarann ja tleet tänn hajottaman gunnjaliste ihmisten gorsteenej. --\nKristiina, Kristiinaa --!\"\n\nLinnalan gapteen ol niim bois ittestäs, ett hänen däydys huutta\nfrouatas appuhu, niingo ai ennengin, go oikkem brindullk kaikk asja\noliva.\n\nNo, mitäs tästä, frou tul, kuulustel ens, mitä kapteenill ol juttlemist\nja rupes sitt tutkima stää Maade miäst ja kyll asjast selk tul ja\nymmärs frou jo sengi, ett kuka se miähe ol lähettännt töihi, mutt siit\nei hän hiiskattanns sanaka.\n\nMutt Linnalan gapteen kävel ettit takasin guisti edes, kirol ja\npärmänttäs ja sanos ai joukko: \"Turkane sendän, go mnää tiädäisin, guka\ntämän dyä on dehn!\"\n\nJa Maade miäs siunas ja kläppäs ja meinas, ett kyll hän on guull, ett\nkaikk kaupungi ova oikkem brakkrettem bessi, mutt ei mar hän dämmöst\nluulls sendä ihmsillt tehtäväs tääll. Ja sitt hän men frouan dyyijö,\nnäytt peuklollas yli olgas stää kapteeni, ko ähkys ja puhgus kiukuisas,\nja kuiskas frouan gorvaha: \"Mutt tua miäs tosa, ei sunkka se sendän\ndäysjärkine ol?\"\n\nMutt kapteen guuliki se, ott Maade miähe niskoihin gii, nost häne ylös,\npudist händ vähä kamalaste ja huus: \"Vai hullun girjoihi snää viäl\nmnuum bistä!\" -- Ja siin olis tapattunn vallan gauhjoit, jos ei frou\nolis tull välihi.\n\nJa ko sitt jäll ol asjoit hiuka sortteeratt, ni selkes ko selkeski siin\nvihdo viime, ett se miäs, kon dyähö ol käskenns se Maade miähe, ol\nilmottann, ett Linnalan gapteen o vähä viti eik nii vähäkä.\n\nYmmärtä se, ett kapteen ol viäl enemä suuttunnk, ko hän semssi viäl sai\nkuuli, eik oll ihmekä, ett hän darjos keppi sill Maade miähellk, ko se\nkysys kapteenild, ett eik kapteen sitt maksakka hänellp päevpalkka.\n\nMuttko frou ol hetkem buhellk kapteenin gans ja selittänn, ett he\njoutuva vallan gamalam bilka alaseks, jos tua miäs nys saa menns\nsillaillp pois talost ja jutellk kaikill ihmsill, mimmost jekku hänell\nja Linnalan gapteenill on deht.\n\n\"Nii, niin, gyll oikke asi nii ongi\", möris kapteen, makso Maade\nmiähellt täydem balka ja anno viäl puale markka ylirahaki, ett miäs\npidäis suus kii.\n\nJa miäs kiitt kovast ja vannos kova vala, ett hän mene stää päät\nEotjoell eik ikänäs enä pist nokkatas Rauman gaupunkkihi. Ja sem buhes\nhän on bitännykki.\n\nMutt Linnalaha muuratti uudek korsteeni eik oll ihmekkä, sillett ei\nilman gorsteenej missän doimen dulla. Ja kon gerran gorsteenit tehti\nuudestas, niin gorjattin goko taloakki yhde eine.\n\nLinnala frou ol kovast tytyväine, kiitt Iirot ja varott, ettei hän vaa\nilmotais, ett hän se ol, ko nek korsteeni hajottama määräs. -- \"Ei,\nfrou hyvä\", vastas Iiro, \"em mnää semsist mittän gohis. Em mnää ols se\nluandone, ett mnää kerskailisi hyvist töistän, vaikk mnää niit pali\ntee. Sendähde mnää olengi vähä semses huanos huudos, ko mnuum bahat\ntyän vaan dunnetuks tleeva. Mutt sill ei ol väli. Eiköst sanasakki\nsanot, ett josas tee jongu hyvän dyän, ni älä ann vaseman gäden diättä,\nmitä oikki teke.\"\n\n\n\n\nKatavkari Efraimin golm juttu\n\n\nSe, ko yks nelikymmend aastaikka takasim baatill liikkell ollesas\npoikkes Katavkarihi ja joudus jutuihin Gatavkari Efraimin gans, sai\nhyvim bian diättä -- jos ei hän jo enne stää tiätänn ett se luado\nulknokkaha joku viiskymmend vuatt takasi yks fransklaine skuunarbarkk\nol ajannk karill ja menns säpäleiks. Se nyk kyll ei ol mikkä ihmeline\nasi, sill ett ei se fransklaine oll -- jumal parakko -- aino asti, ko\nsen garin gylkke ol uponn, eritottengin gon gova syydvest paino pääll.\n-- Ei maaren, gyll niit aloksi siin ol hävinn nii ennen go jälkkengi se\nfransklaise, mutt tämä fransklaises skuunarbarki lait ol se, ett sillt\ntiädetti ollu lastinp paljast rommi. Ja juur sendähde Efraim siit\njuttel kaikillk, ko vaan dahdosiva häne jutuijas kuull.\n\n-- Nii händ, päätt Efraim aim buhes, ajatelkkast vaa stää rommim\nbaljoutt, ko siäll ny vallan durhambäite makka merem bohjas;\najatelkkast kui mond kertta siit sendä sais lämmityst tämne miäs ko\nmnääkin, go joudu däsä syyskylmilläkki verkoinen rähjämä ulkmeres. Ja\nko hes sitt viäl jahtava, ett romm ja se sukuse liäme ovas semssi, ett\nhep paraneva ja tleeva maukkamaks, mitä kauemi heit säilytetä. --\nEiköst tämmöst ol oikken gamal ajatell? Eik se verran go yht halstoopim\nböhkö siäld ols saatt ylös, vaikk kyll on goitett ja vaikk siäll merem\nbohjas tiättvästengi om böhkössi ja kruusej ja tynnrej vaikk ming verra\nja kaikk täynns stää parast vestindia rommi. -- -- Hohho, sendä!\n\nSemssi oikke se Katavkari Efraim juttel kaikillk, kon Gatavkarihin\ndliiva. Eik stää sitt lainkka ihmetellt tarvitt, ett hän se jutum\nbauhas Moso handelsmannill ja Riikolan gapteenill ja Lella Sambullk, ko\nhes sinnk Katavkarihin dliivak koko suveks linnustleema ja kalastama.\nJa vaikk hek, ko oliva vanhoj raumlaissi ja tunsivak kaikk kari ja\ngrundi Rauma ulkpualell, Löökki ja Pirskeri myäde, ja vaikk he oliva\nmontten gerttan guullk kaikk ne jutuk, ko niist pauhatti, ni hek\nkuulustliiva harttast Efraimi. Ja Lella Sampp vilkautt silmä Moso\nhandelsmannillk, ko Efraim tul juttus lopumbuall ja vesi suupiälis\nhuakkal: \"Ajatelkkast, hyvä herras, stää rommim baljoutt, ko siäll ny\nmakka merem bohjas.\"\n\n\"Nii, ja kui hyvä se ny olis, ko se o niin gaua siäll maann\numbsulkkemes\", pist Moso handelsman välihin, go hän diäs, ett se viäl\nenemä harmitt Efraimi.\n\n\"Älkkä muut sanokk, handelsman hyvä! Nii händ, semset tavarat tleevak\nkuulem paremaks, mitä kauemi heit saa takanas pidetyks. Ei ne ol niingo\nesimerkiks vaimihmisek, kon dleevak katkeramaks ja kirppjämäks vuas\nvuadeld ja viime -- --\"\n\n\"Vai siins snää jahta ekkäs ann herratte oll rauhas! Lait ittes\nporstokamarihi; siäll o ehto pöydäll ja sia valmis. Älä siinp proht, ko\nsyä ja men maat\", keskeytt Efraimim buhen Gatavkari Maij, kon dul juur\nehtoaskreildas ja ol kuull Efraimi meiningi vaimihmsist.\n\n\"Siins se ny näätt\", kuiskas Efraim viärailles, \"ja vaikk mnuu\nmiälestän vaimihmssi ylipäätäs täyty pittäp piukill ohjaksill, nin\ndäyty heijä miäldäski välist noudatta. Ni ett jos täst vissim bistäis\nittes porstokamarihi syämä ja maat.\" -- Ja siihe Efraim sillk kertta\njätt suviviäras.\n\nMutt kyll siihe juttuhu siit fransklaisest skuunarbarkist suve mitas\npalatti mond kertta ja kon gaunist ilma ol, ni menttin gaiki sinnk kari\nulknokkaha ja laahattin dragi paati hännäs ja koitettin gähjät ja\nkoperoit merem bohi pitkills saitoill. Mutt turha toimitust se ol, ko\nsiinp paikka ol kyll suuri kivej pari sylläm bääs, mutt niitte viäres\nkymmengund sylttä vett. Dragi ott ain giveihin gii ja saitoj ol paha\nhantteerat nii syväs vedes.\n\nEik Efraimills semsis olois muut hyätty tulls siit fransklaise lastist,\nko ett hän sai jutells siit ja ajatellk, kui hyvä se romm olis, ko se\nsais kässihis.\n\nMutt kon guukaus ol kulunns siit ko ne viäras sinnk Katavkarihi olivat\ntull, ni Efraimill ol jo toinengi jutt pauhattavank, ko hän gaupungis\nkäve kaloj myymäs, taikk ko verkoill olttin, daikk ko joku eksys\nKatavkarihin gattoman, guis siäll eletti. Ja se ol hiuka lystelisemä\nsorttine se jutt.\n\nAsja lait ol näättäk nii, ett ko Moso handelsman ja Riikolan gapteen ja\nLella Sampp tliivas sinnk Katavkarihi suveks asuma, ni heill ol jos\njotaki sälä fölisäs. Ja kaikkjast hullumppa ol Efraimi miälest se, ett\nMoso handelsman ol laahannf fölisäs hirmutte suuren gori ja siink koris\nol neli kana ja komjas kuko. Moso handelsman ol näättäk kovast nuuga\nruakas kans. Montta lai stää pit olema ja tuarett ja hyvä ja\neritottengin kanamuni pit hänell olema. \"Ne ova hyvä ruakka ja ilma\nniit ei saa munatodiakkan doime\", meinas Moso handelsman, niingon dosi\nongi. Vaikk ei Efraim sendä oikke sama miäld ollk, ko hän ol tottunnk\nkäyttämän geväsi hahga ja svarti ja prakutte muni, ko häne miäles\nsemmost ruakka tek ja muin vuade aigoin hän ol ilma munaruakka. Mutt\nMoso handelsman ol tottunnt toissi reklemendeihi ja sendähde hän ol\nkanase ja kuko fölisäs ottann. Ja hyvi se herrasväki siäll luados rupes\ntoimen dleema. Kuko kiljus kilppa kalakaijatte ja louvetten gans ja\nkana munesiva niingo hullu. Mutt viime yks niist kanasist hak ittelles\nsemsem besäpaika, ett Moso handelsman ei löytänns stää, vaikk hän gui\nolis hakenn. Viime se jäi pois pitkiks aigoiks ja ko se sitt tul syämä,\nni se kotkott ja ol kiukkune ja kaikist merkeist näys, ett se ol ruvenn\nhautoma. Ja kon dämnen doim ol valla vasto Moso handelsmanni\nmeiningeit, ni hän nappas sen gii, liottel stää kylmäs vedes ja kiros\nja haukus stää. Mutt ei siin mikkä auttann. Kana pit asjas pääll vaa.\nJa kon golm viikko ol kulunn, ni hän ol saannt tyäs tehty ja munist\nolivat tullp poja. Mutt siunakko sendä, mimmost sekalaist seorkuntta\nnep poja oliva. Asja lait ol näättäk nii, ett vaikk ei Moso handelsman\noll löytänns stää kanambessä, ni Riikolan gapteen ja Lella Sampp\ntiäsivä, misä se ol ja nämä julmetu olivap pistännk kana all pari\nsvarti muna ja -- mikä kamalimppa ol -- pari hyyppemengi muna\nkanamunatte joukko. Kana ol vallam bäästäs seonnk, ko yks osa hänem\nbojistas koht pist ittes merehe ja uisiva ja sukeldliva siäll, yks osa\nkulk emäs hännäs, niingon ganamboikattem bitäkin dekemä, ja kaks istus\npesäs ja ain gon gana tul liki, ni ne avovas suus, nii ett se ol niingo\nviide leivä uun ja kana kaadus hännälles, ko häm belkäs vissingi, ett\nne niälevä häne hööhmines päevines. Eik oll ihme, ett kana niit\ntarhpöllöm boikki pelkäs. Niit pelkäsivä ihmsekki ja Katavkarin goer,\nko muuto ol vähä kiukkusesorttine elukk, pist händäs takakondettes väli\nja läks ulvote mettä eik tull kottis syämängä ennengo vast voorkaudem\nbääst ja sillongi vallan gyyrysilläs ja pelgo hallus.\n\nNo ymmärtä se, ett Moso handelsman ol kiukkunen, go hän dämsen garja\nisänäks ol joutunn. Ja ko sitt viäl jongu ajam bääst koko Rauma\nymbrystäs tiädetti, mimssi kanamboikki hän gasvatta, ni ei ol lainkka\nihme, ett häm bäätt kosta Riikolan gapteenill ja Lella Sambull. Sillett\nkyll hän goht ymmärs, kukk hänest jekku olivat tehn.\n\nMutt Moso handelsman ol viisas miäs, eik häm bitännt turha kiirutt\nsaadakses velkas kuittessen gapteenill ja Sambull. Ei maakan go\nhissuksis ja perimbohjasest hän gostoas valmist. Ens hän sous Saukom\nBetterin dyä ja lainas häneld semse vanha-aikkasem, blattingillp\npäälystetyn gannu savikruusi ja pist se likkoho yhte lahtehen, go ol\npohjaldas nii ruahone ja roskane, ett oikke yllytt stää katell. Ja ko\nhän guukaude ja vähä toistakki ol stää siällp pitänn ja käändänn ai\njoukko, ni se ol nii meriruahoill ja knäkingengill ja merisuutreill ja\nmuillk kuatoillp peitett, ett olis luulls se sata vuatt merembohjas\nollu. Ja sillo se ol häne miälestäs valmis. Hän doimitt sitt kaupungist\nkannun gaikkja huanomppa rommi, semmost ko makso 80 penni halstoopp ja\nkaas sen gruussihi. Sitt hän ott piirongiloodast Riikolan gapteenin\ngulttases simisettknapi ja kukkrostas penningapple juaksevald vuadeld\nja pist nekkin gaikk siihen gruussihi. Sitt häm bam brundin gruusi\nsuull ja kiärs ruastunnu rautlanga se ylitt. Ja ko sitt Riikolan\ngapteen ja Lella Sampp yks ehto siin Jaakom bäevä jälkken, go\nangerjaissiakki ruppe parhate saama, meniväp pitkäsiima laskema juur\nniillp paikoill, mihi se fransklaine ol mäkke menn, ni ei Moso\nhandelsman mennf fölihi lainkka. Mutt tuskin gapteen ja Sampp olivas\nsaanp pitkäsiimatas laskettu niim bali, ett het tliivak kari nokan\ndoisellp pualell, ni Moso handelsman pist rommkruusis ja dragim\nbaattihis ja läks hakeman gapteeni ja Sampu reivin gässihis. Eik hänen\ngauan dragat tarvinnukka, ennengo hän sai siit osa ylös, ja ensmäisen\ngoukun, go hän gässis sai, hän giinitt oikke lujast siihem\nblattingverkkohon, gon gruusi ymbärs ol. Ja ko se ol teht, ni -- läggoo\n-- pitksiim kruuseines yli buurin daas ja Moso soutaman Gatavkarihi,\nnii ett vesi paatin geulas kohis. Hän naureskel ittekses oikke\nmakkjast, ko hän siins sous ja hän ol kerjenns syämä ehtot ja pistämä\nittes peito all maat, ennengo net toisek kottit tliiva.\n\nKo sitt seoravan aamun menttim bitkäsiima kokema, ni Moso handelsman ol\nensmäine miäs paatis ja Efraimikin dul fölihin, gonei hänell mittä\nmuutakkan doimitust rookann oll. Stää aljetti sitt kokema siit pääst,\nmihi se lopetett ol ja kaloj tul hyvi. Mutt ain gon dul joku kräks\nylös, ko ol tarttunns siimahan daikk kon dul semnen givi, ko ol pantt\nsiimam bainoks, ni Riikolan gapteen, gon gokemisen doimeis ol, sanos:\n\"Jaaha, ja täsä tlee nys sitt se Moson gala, se o häne osas saalist.\"\nNo, ko siins sitt ettippäi mentti, niin dul viime se rommkruusingin\nvoor. Riikolan gapteen, kon duns, ett siäll joku paina kovaste mutt ei\nlainkka nytk, sanos jo aikka enne, ett nyt tlee sitt taas semne Moson\ngala. Mutt ko hän ja ne muu näkivä, mikä siäld oikkjasjas tul, ni he\nistusivap pitkä aikka suu auk ja silmäs seljälläs pääs, ennengon\ngapteen viime sai sanotuks: \"Ei, poja, ei tämä olekka Moson gala.\"\n\n\"Oi nyt turkim bippur sendä\", ihmettel Efraimiki, \"mistäs tomnen gruus\nmeijä reivihin dull o?\"\n\n\"Mist se tull o\", vastas siihen gapteen suu messingis. \"Ymmärräk\nkaiketakki snää se, ett tämä o ny yks piän osa siit fransklaise\nlastist.\"\n\n\"Jaa, mutt niin gyll ongi\", päätiväk kaikk muukki ja sitt kapteen\nsanos: \"Ja ny hurrata miähe ja oikke lujast.\"\n\nJa sitt hurratti ja Moso kirkas lujemin gon gaikk muu. Eik kalasaalist\nenä sanott sanaka, vaikk ol saatt aika joukk ahvnerohjakkoit, neli viis\nnätti haukki ja kaks kaunist angerjaist. Eikä niist ny lukku pidett,\nmuttko stää vaa ihmeteltti, ett heills semne onn ol, ett hes saivas\nstää vanha fransklaist rommi ison gruusilise.\n\nJa viimem bäätetti sitt, ettei stää kruussi avetakkan goht, muttkom\nbannan doimem biän galaas ja käsketä neli viis kaupungim barhait\nherroj, provast, pormestar, tohtor ja Patolan gapteen maistama stää\ntavara, ko he oliva merembohjast onginn. Siihe astikk säilytettin\ngruussi visust kapteenim biirongiloodas lukun dakan.\n\nVihdo viime lähen sitt se päev, ko ol määrätt stää kalaasimbitto varte.\nKaikkette suureks ikäväks Moso handelsman edelisen ehtons sendä sanos,\nett häneld mene koko kalaas hukkan, go hän on gäskett Vuatlaha häihi,\neik taed niist jäädp pois. Ja pyhävaatteihi hän ittes pistiki ja läks\nviäl hämys soutaman gaupunkki kohde. Mutt siutt mennes häm boikkes\nSaukom Eetterin dyä ja sanos: \"Mnuu pyydettin gäskemä snuu kalaassihi\nhuame ehtost Katavkarihi\". Ja Saukom Better kiitt kovast ja lupas menn.\n\nMutt Riikolan gapteen ja Sampp ja Katavkari väki olivas seoravan aamun\njo aikasi liikkell. Kapteem bist ittes oikkem byhävaatteihi, mutt ko\nhänem bit panema simiseti rinnoilles ja kraivärkik kaulahas, ni ei hän\nlöytännk kuldknapeijas mistä, vaikk hän olis kui niit hakenn. \"Se Mosom\nbahus o vissi ne lainann\", sanos hän viimen, go hän aikas ol turha\nhakenn. Ja Sampp ol sama miäld ja meinas: \"Nii se kyll ongi --\nilmangost se ol ni velikulla näköne, go se läks.\"\n\nEi siin nys sitt mikkä muu auttannk, kon gapteenin däydys oll\narkkipäeväsis paedarustingeis, ko hän ranttaha men viärait odottama.\nEik hänen gaua odottat tarvinnukka, ennengom bormestar ja tohtor ja\nPatolan gapteen tliiva. Riikolan gapteen tervett heit ja pyys kovaste\nantteks, ett hän ei oll oikkem byhätällis, ko se Moso raat men eilä\nehtost häihi ja lainas omi lupines simisetin gnapi. Ja sama hän sanos\nprovastillk, kon dul siins samas viherjäises paatisas mast pystös\nfööris mutt ilma seili niingo ainakki.\n\nKon gaikk viäras sitt näi olivak kokkondunnk Katavkarin duppaha ja pari\nkuppi kaffett ol juatt ja puhelt yhde eine ilmoist ja kalastuksest ja\nlaevafrahdeist, niin dua Katavkari Maij todivehkes sisäll ja Riikolan\ngapteen otta piirongiloodast se rommkruusi, ni ruahosen ja roskasenk ko\nse ol merem bohjalt tull, ja pitä sitt piänem buhe ja selittä mingtähde\nnämäk kalaasip pidetä ja mimmost tavara heill on darjottavan.\n\nNo siinäköst sitt puhe rupes käymä ja siins sitt ihmetelttin gapteeni\nja Sambu erinomast kalaonni, tehtin dodej ja ryypätti ja kradeerattin\ndavara hyvys.\n\n\"Nii, em mnää händ ymmär\", puhel pormestariki, \"em mnää händ ymmär, ett\ntämä parema makust olis, kom boikattem buadist esimerkiks ostett romm\n-- siäld mnää ai rommin osta -- mutt joku toine maku täsä rommis\nkyll o.\"\n\n\"Toine maku kyll siin o\", kiirutt Riikolan gapteen siihe sanoma, \"toine\nmaku oikke, mutt niin durkase fiin maku. Veli olis hyvä ja maistais vaa\noikke nuugast. Täyty pittäs stää vähä aikka suusas, ennengo se niäle.\nSillaills se erinomase hiäno maum barhate huamatte.\" Ja äijä maistliva\nja pitivä vähä aikka todi suusas, ennengo he niäliväs se ja oliva juur\nniingon ganasek, ko ne juava. Ja päätökseks tul, ett fiini rommi se o,\noikken durkase fiini.\n\nJa Riikolan gapteen hiäros kässiäs ja kerskail, ett hän o niim bali\nrommin gans klutann, ett ko hän sano, ett tämä o yläpuallk kaikkette\nrommette, ni se saa uskot todeks. Eik äijäs stää puhett vastam\nbannukka, muttko ussjama heist pistiväs stää liiveihis niingo gäe.\nKatavkari Efraim ei viittins stää todi piänis ryypyis nauttiakkan, gon\ngaas hurautt ain goko klasilise niäluhus, maiskuttel huulias ja ol\nonneline.\n\nJa nii ol sitt ilo ylimälläs Katavkari salis, ko Saukom Better\nehtohämys astus sisäll ovest.\n\n\"Päevä Petter, snää tlee niingon gäskett\", huus Riikolan gapteen, pist\nklasim Bettrin gätte ja käsk häne juads semmost ainett, jong verttast\nei hän goska enne olis saann. Ja sitt kapteen selitt Pettrill, mill\nihmelisellt tavall he olivat tätä rommi kässis saann.\n\n\"Älkkä ny hulluijan, ol nyk koohot sendä\", ihmettel Petter, ryyppäs\nklasistas, rupes stää kruussi syynämä ja sanos viime: \"Mnuun gruusin\noikken dämä o, kyll mnää stää koht omaksen gattli, mutt en oll valla\nviss, ko se noin gamala rohjone o.\"\n\n\"Snuun gruusis! Älä ny iisuttel\", sanos Riikolan gapteen. \"Tiädäks,\ntämä kruus o maann viiskymmend vuatt merembohjas.\"\n\n\"Ei mar olekka. Kyll mnää tee vaikk valan sem bääll, ett tua\nplattingtyä o mnuun gäsistän lähtenn ja kruus on gans mnuu. Eik siit\nolp pali päällk kuukauden, go Moso handelsman se mnuuld lainas.\"\n\nVähitelle rupesivak kaikk kokkonduman Betteri ymbärs, ko hek kuuliva,\nmist kysymys ol. Mutt jos Petter pit lujast asjas pääll, niin gyll pit\nRiikolan gapteenikin giis siit, ett kruus ol siit fransklaisest\nskuunarbarkist. Ja viimen gapteen sanos: \"Älä siin jaarittel, muttko\nlaiteta snuull uus klasi, ett järkes selkke.\"\n\nMutt sillon ol romm jo nii vähihin gulunn, ett kon gapteen gallist\nkruussi, ni hän guull jottan grapina kruusi sisäld. Ja ko hän gallist\nenemä ja enemä, niin gruusi sisäld tul ens yks hänen guldknapeistas ja\nsitt toinen ja viimem benningappalki.\n\n\"No mutt siins snuun gnappis ova\", huus Sampp, -- \"ja katost tota\npenningappald, se on däld vuadeld -- -- -- Oi nyt tuhane juhanest! Oi\nstää Moso julmettu!\"\n\n\"Pids suus kii ny\", huus kapteen, mutt se ol jo liia hiljast. Kaikk\noliva yhtäkkin dull asja jäljill. Ja nykköst siin nauretti. Nauretti\nstää, ett Moso ol nii nätisten gekann Riikolan gapteeni ja Samppu ja\nheitt kaikkiakki. Mutt kapteen ei naurannk, kon gattel luinauttel\nsilmkulma rypys ja sanos Sambull: \"Saastane Moso, olis se täsä, niim\nbyssy mnää otaisi ja ammuisin goko ladingi läpi sen girotun gallo.\"\n\nMutt kaikeks onneks ei Moso olls saapvill. Hän ol, niingo sanott,\naikanas korjannk koippes.\n\nJa pia se jälkke juteltti Raumall ja kaikis Rauma luadois Riikolan\ngapteeni ja Lella Sambu fiinist rommist ja unhotetti valla Moso\nhandelsmannin ganamboja.\n\nMutt Katavkari Efraim ei unhottann niitäkkä ja jos ny vaa menett\nKatavkarihi, nii Efraimill on golm juttu teill juteldavann.\n\n\n\n\nPRIKI EFROSIINA.\n\n\n    Kun laivan runko ryskyy ja ylt'ympäri käy hyrsky, ohii ohei!\n    Ja köydet vinkuu, purjet lyö, kun pauhaa lounasmyrsky, ohii ohei!\n    Niin merimies se riemuitsee hän haalaa ja hän hissaa,\n    Vaan maamies raukka värisee ja pysyy kammarissa.\n    Hei hiivuvee hurraa. Ja sen prikin nimi oll Efrosiina!\n\n    Niin paljon olen nähnyt, minä vanha pikipaita, ohii ohei!\n    Oon ihaella saanut noita viljavia maita, hei hii ohei!\n    Miss' viinipuut ne kasvaa sekä kukkii tullpaanit.\n    Oon nähnyt pohjoisnavan, nähnyt kaikk' meritiaanit.\n    Hei hiivuvee hurraa. Ja sen prikin nimi oll Efrosiina.\n\n    Nyt kertoella tahdon, jos te kuuntelette hiljaan, ohii ohei!\n    Mun seikkailuni, kun ma kerta purjehdin Priksiljaan, ohii ohei!\n    Mull' oll silloin kapteenina Johan Sötersunti\n    Ja tyyrmannina oll riuskas Jonas Vesterlunti.\n    Hei hiivuvee j.n.e.\n\n    Kun Lontooseen me pääsimme, ma henttuja sain kaksi, j.n.e.\n    Nyt kiitän onneain, ett' pääsin niistä vapahaksi, j.n.e.\n    Ja Jenny oll toinen näistä Lontoon simasuista,\n    Sen toisen nimi oll -- voi sun hitto kun en muista!\n    Hei hiivuvee hurraa. Mutta prikin nimi oll Efrosiina.\n\n    Kun Lontoosta me läksimme, he kulki rantaa pitkin, j.n.e.\n    Ja kyynelillään kostuttivat kaikki laituritkin, j.n.e.\n    Ma lohduttelin heitä: \"enhän kahta ottaa taida\n    Ja sitäpaitsi lupasin ma Iiskin Miinan naida\".\n    Hei hiivuvee j.n.e.\n\n    Kun Atlantille päästiin, alkoi tuulla, salamoida, j.n.e.\n    Ja kapteenimme käski silloin prikin ankkuroida, j.n.e.\n    Mut ankkurimme tarttui siinä valaskalan selkään,\n    Ja sitten sitä mentiin, että vieläkin ma pelkään,\n    Hei hiivuvee j.n.e.\n\n    Se vauhti oll kamalata, kokkipoika huusi, j.n.e.\n    Ja virsikirjaa luki joka ainoa matruusi, j.n.e.\n    Mut konstaapeli kysyi: \"eikö lokata jo saisi?\"\n    \"Ei\", sanoi silloin tyyrmanni, \"se vauhdin laimentaisi\".\n    Hei hiivuvee j.n.e.\n\n    Ja vuorokautta seitsemän näin mentiin kamalasti,\n    Ol' virsikirjat luettuna miltei loppuun asti, j.n.e.\n    Kun valaskala pyörähtihe ympäriinsä juuri\n    Ja ankkurimme heltis, siit ol' ilo meille suuri.\n    Hei hiivuvee j.n.e.\n\n    Mut kapteenimme kiroili: \"nyt hullusti on laita, j.n.e.\n    Ma turhaan katson kiikariin, ei missään näy maita\"; j.n.e.\n    Vaan tyyrmanni se iski silloin nyrkillänsä pöytää:\n    \"Ei hätää, kyllä Efrosiina Priksiljahan löytää!\"\n    Hei hiivuvee j.n.e.\n\n    Vaan kapteeni se hikoili ja huokas tuskissansa, j.n.e\n    Hän katsoi taivaan tähtiä ja merikorttejansa, j.n.e\n    Ja kun hän vihdoin julisti: nyt ollaan Bremenissä,\n    Niin Riion kirkontornit alkoi olla näkyvissä,\n    Hei hiivuvee j.n.e.\n\n    Ja Riio se on paras kylä koko maailmassa, j.n.e.\n    Siell' heilan saa sen värisen kuin kullekin vaan passaa, j.n.e.\n    Ja väri pitää paikkansa, ei lähde huuhtomalla,\n    Ei virty auringossa, sillä se on nahan alla.\n    Hei hiivuvee j.n.e.\n\n    Kun Riiosta me lähdettiin, niin kaikki intiaanit j.n.e\n    Ja neeker'tytöt, spanjuurit ja mustat muriaanit j.n.e\n    Ne pussas mua hurjasti ja pudistivat kättä\n    Ja sanoivat, ett' heidän on niin ikävä mun jättää,\n    Hei hiivuvee j.n.e.\n\n    Sitt' loppui meiltä vesi, sillä ilma oll kuuma, j.n.e.\n    Mut viinitynnyreitä oll täynnä prikin ruuma, j.n.e.\n    Ett' samppanja käy kaljasta, sen pojat pian keksi,\n    Me mateerata käyttää saimme puuron kasteheksi.\n    Hei hiivuvee j.n.e.\n\n    Kun kotio me saavuimme noin päästä yhden vuoden, j.n.e.\n    Niin ystäväni tuli puuriin uutisia tuoden, j.n.e.\n    He sanoi Iiskin Miinan mua laanneen vuottamasta.\n    Hän oll toisen ottanut ja tuuditteli lasta.\n    Hei hiivuvee j.n.e.\n\n    Mä silloin hiukan suutuin, sanoin: \"tuhat tulimaista!\" j.n.e.\n    Ja päätin mielessäni, etten koskaan usko naista, j.n.e.\n    Vaan poikamiesnä kuljeksin ma läntehen ja itään.\n    Ja lemmin, kun ei muuta mull' oo tehtävätä mitään.\n    Hei hiivuvee hurraa! Ja mun henttuni on priki Efrosiina.\n\n\n\n"]