[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fuMae403amFQe_jtyFlDvF4HVF3xmsNajq6bgm4i_ans":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":26,"gutenbergTranslators":27,"gutenbergDownloadCount":28,"aiDescription":29,"preamble":30,"content":31},1522,"Uusi pirtti","Järventaus, Arvi",1883,1939,"1522-jarventaus-arvi-uusi-pirtti","1522__Järventaus_Arvi__Uusi_pirtti","4-näytöksinen näytelmä","naytelma",[],[],"fi",1918,null,12741,76907,false,54516,[23],"Finnish drama -- 20th century",[25],"Plays/Films/Dramas","\"Uusi pirtti: 4-näytöksinen näytelmä\" by Arvi Järventaus is a play written in the early 20th century. The narrative centers around the life of a poor mountain cottage owner, Tarvantovuoman Kalla, and his family as they navigate the trials of poverty and the hope for a government pension to improve their living conditions. The characters include Kalla's wife, Elli, and their daughter, Kaarina, along with various officials and locals interacting in their rural setting near the Norwegian border.  The opening of the play sets a vivid scene inside Kalla's modest and somewhat dilapidated cottage during a winter evening as he discusses the possibility of receiving a pension with his skeptical wife. Kalla dreams ambitiously about constructing a new and grand cottage, insisting that the local authorities will fulfill their promises of financial support. The dialogue introduces themes of poverty, hope, and the conflict between dreams and harsh reality, as Kalla's determination clashes with Elli's pragmatism and concern for their family's wellbeing. Through their conversations, we start to understand the characters' personalities and the socio-economic struggles they face in their remote environment. (This is an automatically generated summary.)",[],242,"Neljänäytöksinen näytelmä sijoittuu Länsi-Lappiin Norjan rajan tuntumaan. Köyhä tunturimökin isäntä Kalla elää puutteessa ja uneksii paremmasta tulevaisuudesta viranomaisten lupauksien varassa, kun taas perhe yrittää selviytyä karussa arjessa joulun alla.","Arvi Järventauksen 'Uusi pirtti' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 1522.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Jari Koivisto ja Projekti Lönnrot.","UUSI PIRTTI\n\n4-näytöksinen näytelmä\n\n\nKirj.\n\nARVI JÄRVENTAUS\n\n\n\n\n\nTampereella,\nKustannusosakeyhtiö Kirja\n1918.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\n TARVANTOVUOMAN KALLA, köyhä tunturimökin isäntä.\n ELLI, hänen vaimonsa.\n KAARINA, heidän tyttärensä.\n NIMISMIES     |\n PAPPI         | Muotkan virkamiehiä.\n POLIISI       |\n OPETTAJA      |\n YLIOPPILAS.\n KIRJAILIJA.\n TIEVAN TOPI.\n KIRKKOVÄÄRTI.\n KATEKEETTA (kiertokoulunopettaja).\n 1:NEN RAJAMIES.\n 2:NEN RAJAMIES.\n 1:NEN LAPPALAINEN.\n 2:NEN LAPPALAINEN.\n PAPIN ROUVA.\n PALVELUSTYTTÖ.\n\nTapahtumapaikka: Länsi-Lappi, lähellä Norjan rajaa. Aika: nykyinen.\n\n\n\n\nEnsimäinen näytös.\n\n\nTarvantovuoman Kallan pirtti, matala ja musta sekä jokseenkin ahdas;\nseinät useasta kohti lahoneet ja pullistuneet sisään; katto niin\nmatalalla, että juuri sopii suorana seisomaan. Peräseinällä kapea\nyksipuolinen ikkuna, kaksiruutuinen; alempi ruutu paikattu päreellä.\nIkkunan alla penkki ja yläpuolella hylly, jolla on rykelmä erikoisia\npulloja, toinen toistaan likaisempia; ikkunan vieressä naulassa\nalmanakka. Oikealla perempänä matala ovi ja etualalla ruijalainen\nhellakamiini savutorvineen; kamiinin ja oven välissä penkki ja\nvesisaavi; viimemainitun vieressä soikea arkkunen, \"kiisa\". Seinällä\nvahvoja puutappeja nauloina, joissa riippuu pari vanhaa peskiä,\nlapinlakki, kintaspari y.m. Vasemmalla etualalla pöytä, seinustalla\npenkki ja perempänä seinä-sänky, pää katsomoa vasten; sängyn\nyläpuolella hylly, jossa on pari kolme mustunutta kirjaa, paksu\nraamattu sekä likaisia paperinpalasia. Vasemmalle vielä herättäjäkello\nsekä navettakiilu, jossa on tuli. Peräseinällä ovensuussa toinen sänky,\njonka yläpuolella seinällä joitakuita poronvaljaita. Tuoleina\npuupölkkyjä. Talvi-ilta, joulun edellä.\n\nElli lapinpuvussa, tuhruinen takki päällä vastaa taikinaa, joka on\npienessä kaukalossa pöydällä. Kalla vanha, laiha mies, ohut,\nharmaantunut täysi-parta, päällä sininen, kulunut lapintakki, jalassa\npaikkaiset sarkahousut ja vanhat poronnahkakengät (nutukkaat), jotka\novat pauloilla kierretyt nilkoista kiinni; makoilee sängyssä.\n\nKALLA. Elli, antiapa se tupakkakukkaro siitä kiisalta. (Elli heittää\ntaikinan vastaamisen ja vie kukkaron.)\n\nKALLA (panee piippuun ja puhaltaa muutaman savun). Köyhyys on meillä,\näiti. Ei ole venäjänlehtiäkään ollut moneen kuukauteen. Putkenjuuria on\npolteltu. Mutta odotahan, kun tulee se esivallan eläke, niin silloin me\npoltamme parasta Ruijan tupakkaa.\n\nELLI. Voi, voi, kun sinä houraat. Eihän se ollut kuin leikkiä vain\npolesalla [poliisi] ja papilla. Sinua hassuttaakseen sanoivat vain.\n\nKALLA (nousee istumaan). Elä houraa, Elli. Kyllä minä tiedän. Totta se\npuhe oli.\n\nELLI. Sinä olet tullut lapseksi, kun uskot sellaista. Etkö jo tunne\npolesa-Simppaa sen vertaa?\n\nKALLA. Tunnen kyllä ja tunsin isänsäkin. Isän poika hän on. Sen tiedän.\n-- Enkä minä polesasta niinkään, mutta kun pappi lupasi kirjoittaa\nkeisarille, niin uskon, että kirjoittaa. -- Ja elinkeinoraha tulee,\nsaat olla varma.\n\nELLI. Pappikin puhui leikkiä.\n\nKALLA (on heittäytynyt jälleen sänkyyn pitkäkseen). Pappiko? Elä jo!\nPapin minä tunnen paremmin kuin sinä. Kristitty mies, ei hän valehtele.\nVai vielä jo... huihai!\n\nELLI. Saattaa se pappikin leikillään sanoa mitä sattuu.\n\nKALLA (hypähtää sängystä ja kävelee edestakaisin). Sinulla on suuri\nepäusko, Elli. Sinä et usko, että keisari antaa. Mutta saat nähdä, että\nse antaa. Ihan vissiin! Minulleko ei antaisi? (Pysähtyy keskelle\nlattiaa ja levittelee käsiään.) Minä olen puoliväliin viidettäkymmentä\nvuotta asunut tunturissa ja tehnyt työtä kuin karhu. Kiveliöstä\nraivannut pellot ja niityt -- viiden lehmän heinän -- rakentanut talon\ntyhjin käsin. (Menee Ellin luo.) Muistatko, siinä oli työtä kun porolla\nvedätimme rakennuspuita Kaikuvaaran alta? (Kävelee edestakaisin kädet\nselän takana.) Tässä ovat käyneet kruununherrat joka vuosi, lensmannit,\npapit ja polesat. On käynyt oman maan herroja ja ulkoriikin miehiä. Ja\nkatto on ollut pään päällä heillä. (Pysähtyy keskelle lattiaa.) Mitä\nolisivat tehneet, jos ei täällä olisi taloa ollut? Kinoksessa olisivat\nsaaneet nukkua... kruununherrat. Nyt saavat pirtissä pötköttää\nlämpimässä... heinävuoteilla. Kyllä esivalta tietää, että talo on ollut\ntarpeellinen täällä... tunturissa... pakkasen kynsissä. Kyllä on\nlensmanni puhunut maaherralle, että hyvä täällä on olla...\nTarvantovuomassa. (Menee istumaan jälleen sängyn laidalle.) Kyllä ne\nkirjoittavat esivallalle, että antavat eläkkeen minulle, joka olen\nnuoruuteni voimat kiveliöön haaskannut. (Sytyttää piipun, joka on sillä\nvälin sammunut.) Millä me elämme, jos ei esivalta astu apuun, nyt kun\nvanhuus on tullut? En jaksa enää paljon työtä tehdä. Ei ole minusta\nRuijan rantaan raitojen kanssa. Eikä ole poikaakaan, joka lähtisi.\n(Huoaten.) Oli poika, mutta Herra korjasi pois... pahasta maailmasta.\n\nELLI. Niin, niin, millä eletään. Se on selvä, että nälkäkuolema tässä\ntulee, nyt kun me olemme vanhat. Mutta en minä usko siihen sinun\neläkkeeseesikään. Narrinaan pitävät sinua... maailman herrat.\n\nKALLA. Älä puhu... pappi on totinen mies.\n\nELLI. Tiesi hänestä. Suruttomalta minusta tuntui.\n\nKALLA. Sinä olet aina itsepäinen. Vai suruton! Kyllä se raamatut osaa.\nKuultiinhan se.\n\nELLI. Osaa mitä osaa. (Pyhkii kämmeniään takkinsa helmaan.) Ei kuulu\nKaarinaakaan riekoista. (Menee ikkunan ääreen.) Sinne jäi saura\n[heinäpieles] vielä vainiolle. Et saanut sitä navettalatoon.\n\nKALLA. En minä jaksanut. Pannaan huomenna. Kun eläkerahat tulevat,\notetaan renki ja ostetaan hevonen. (Nousee istumaan sängyn laidalle.)\nSitten rakennetaan uusi pirtti ja eletään niinkuin herrat! (Nousee\nkävelemään.) Kolme hirsikertaa korkeampi, kuule, Elli, kolme\nhirsikertaa... Pirtti kuin pappila! Oi, voi!\n\nELLI. Sinä olet tullut lapseksi uudelleen, äijä-riepu.\n\nKALLA. Pirtti kuin pappila, oi, voi!\n\n    (Kaarina tulee; lappalaispuvussa, päässä lapinmyssy ja\n    hartioilla kirjava liina, vyöllä likainen kirjovyö sekä\n    peskipuukko ja neulakolelo.)\n\nKAARINA (heittää kaksi riekkoa penkille). Siinä on saalis. Kaksi\nvaivaista riekkoa. Ei niihin lankoihin riekko käy; ovat liian paksut.\n\nKALLA (käy Kaarinan eteen). Älä huoli, ostetaan uudet. Poro-Mikkalalla\non hienoa messinkilankaa. Ostetaan sitä ja jo käy riekko ansaan taas.\nOdotahan, kun saadaan eläkeraha.\n\nKAARINA (naurahtaa). Vai on isä taas eläkerahassaan. Ei sieltä taida\nmitään tulla.\n\nKALLA (nyökyttää päätään). Tulee, tulee, kyllä lensmanni tuo. Saat\nnähdä.\n\nELLI. Tuo se... kunnankuitin kouraasi.\n\nKALLA. Tuo se... kunnankuitin... ja rahat myös. Kyllä esivalta antaa\nminulle... kiveliön raatajalle.\n\nELLI (puhaltelee hellakamiiniin). Ei ole kuivaa puuta taas ollenkaan.\nEi saanut kahvipannua lämpenemään.\n\nKALLA (ottaa lakkinsa ja kintaansa). Minä lähden noutamaan, niin saa\nKaarina lämmitellä. (Menee.)\n\nKAARINA (on heittänyt peskin yltään; istuu pöydän päähän).\nEläkerahastaan se isä taas uneksii.\n\nELLI (nousee kamiinin edestä ja panee leipiä paistinuuniin). Siitähän,\nse. Minä en saata antaa anteeksi polesa-Simpalle, että hän äijää\nhourautti tuolla tavoin. -- Mitä eläkerahoja niitä...\n\nKAARINA. Mutta itse se isä sen alkuun pani. Sitä jo kuvitteli kesällä,\nkun oltiin Keläsvuopiossa heinänteossa. Sanoi hakevansa valtiolta\neläkkeen, kun on vanhaksi tullut. Aikoi rakentaa uudet ladot...\nsellaiset kuin on Suvannon papilla.\n\nELLI. Mitäpä siitä, vaikka olisi äijä kuvitellutkin, mutta kun Muotkan\nherrat rupesivat lisää houruuttamaan, polesa etunenässä... ja sitten\nvielä pappi päälle.\n\nKAARINA. Kyllähän Simppa tunnetaan.\n\nELLI. Simpasta viis, mutta kun pappikin vielä.\n\nKAARINA. Hän piti sitä leikkinä, mutta isälle se on täyttä totta.\n\nELLI. Sellainen suruton raukka. -- Joka lapinakalla joikuja laulattaa.\n\n    (Kalla tulee puusylystä kantaen.)\n\nKALLA (heittää puut kamiinin eteen). Sieltä tulee ajomiehiä. Joelta\nkuului huutoa.\n\nKAARINA (hypähtäen ylös). Rajamiehet!\n\nELLI. Jokohan ne nyt? Eikö se vasta ensi viikolla olisi niiden aika?\n\nKALLA (lämmittelee käsiään hellan edessä). Ei ne kruununherrat siitä\nvälitä. Tulevat, milloin sopii.\n\n    (Kaarina menee ulos).\n\nELLI (tuskaillen). Tulevat nyt, kun ei ole leipääkään kuin juuri omaksi\ntarpeeksi.\n\nKALLA. Kyllä niillä on eväät itsellään, huihai.\n\n    (Kaarina palaa hengästyneenä).\n\nKAARINA. Rajamiehet ne ovat! Siellä molitti Tievan Topi törmän alla.\nTunsin äänestä.\n\nELLI (harmistuneena). Nyt se leikki taas alkaa.\n\n    (Ulkoa kuuluu kolinaa ja äänekästä puhetta. Porontiuku helähtelee\n    väliin. Nimismies, pappi, poliisi, Tievan Topi ja kaksi rajamiestä\n    työntyy sisään. Miehillä on peskit päällä, neljäntuulenlakit ja\n    keltapunareunuksiset luhkat [peskin päällä oleva leveä suojus],\n    joiden yli suopunki on heitetty.)\n\nTIEVAN TOPI. Iltaa! Joko on Elli-mammalla kahvi valmis?\n\nELLI. Vai kurkkuun sinulle jo pitäisi kaataa ovessa.\n\nNIMISMIES (tervehtii Kailaa ja Elliä laskien kätensä heidän\nhartioilleen). Terve, terve! Terveisiä Muotkasta.\n\nKALLA (toimessaan). Terve, Jumalan terve! (Tervehtii pappia.) Terve,\nterve, Jumalan terve! On pappikin lähtenyt taas mukaan. Käykää\nistumaan, hyvät vieraat. (Menee ulos).\n\n    (Miehet riisuvat peskejänsä, kopistelevat lunta\n    poronnahkakengistään ja puhaltelevat käsiinsä. Nimismies\n    ja pappi istuvat vasemmalle. Kalla palaa puusylystä kantaen.)\n\nKALLA (polvillaan hellan edessä; pistää puita takkaan, joka välistä lyö\nsavua sisään; papin puoleen kääntyen). Pappi se ei niin usein käy kuin\ntämä lensmanni. Joka vuosi kaksi kertaa ja aina kovilla asioilla.\n(Päätään kynsien.) Kruununkuitit... kunnankuitit... maantiemaksut,\nsemmoisia ne on hänellä asiat. Ja meidän tunturi-ihmisten täytyy maksaa\nvain, ei auta. Ulosottaa muuten... armotta. Sillä on kova virka tällä\nlensmannilla.\n\nPASTORI (joka on sytyttänyt piipun). Eikö Kalla ole lukenut, että lain\nvirka on kuoleman ja puustavin, mutta evankeliumin virka elämän ja\nrauhan?\n\nKALLA (hyppää pystyyn). Ja ilon ja riemun ja autuuden! Kyllä kuulee,\nettä pappi on tullut taloon. Kuulee äänestä jo! (Papille.) Niin vain,\nveljeni, niin se on, kuin sanot: elämän ja rauhan ja autuuden.\n(Hykertelee käsiään ja kävelee edestakaisin, kunnes pysähtyy\nnimismiehen eteen, joka on avannut eväslaukkunsa.) Jaa, lensmanni, sinä\nse olet ollut alhaalla taas? Helsingissä?\n\nNIMISMIES (suu täynnä leipää.) Joo, olenhan minä.\n\nKALLA. No, mitä sinä siellä? Lisäopissa, vai?\n\nNIMISMIES. Ainahan sitä oppiikin.\n\nKALLA. Niinkuin sinä et osaisi jo tätä ulosottoa... köyhiltä ihmisiltä.\nHah, hah!\n\nNIMISMIES. Kyllähän sitä sen... mutta on sitä muutakin.\n\nKALLA. No mitä muuta? Eihän siinä lensmannin virassa muuta. Ota ulos...\nja lähetä voudille. Syytä käräjissä... varasta... ja lähetä linnaan.\nSiinä se, hah, hah!\n\nNIMISMIES. Kovinpa se Kalla halpana pitää nimismiehen viran.\n\nKALLA. Halpana? Älä jo... en minä, mutta se kun on sellaista. Ota\nulos... lähetä voudille, hah, hah! -- Toista se on tällä papilla. Sillä\non sielut ruokittavina. Siitä on leikki poissa. Anna niille ruokaa,\netteivät kuolisi ja vastaa kaikkivaltiaalle Jumalalle viimeisellä\ntuomiolla. Siitä on leikki poissa.\n\nPASTORI. Sellaistahan se on.\n\nKALLA. Kuolemattomat sielut... älä sie puhu.\n\nNIMISMIES. Onko sillä emännällä maitoa?\n\nELLI. Ei ole lypsetty vielä. Kyllä saat, kun lypsetään.\n\nKALLA. Kaarina menee lypsämään, kyllä Kaarina pian lypsää.\n\n    (Nimismies keskeyttää syöntinsä. Kaarina ottaa\n    lypsinkiulun ja menee ulos.)\n\nKALLA (istuen pöydän päähän). Tässä on jauhot vähissä. Ei ole saatu,\nkun ei ole Ruijaan päästy. Eukko on huolehtinut kovasti, mistä jauhoja\nsaadaan.\n\nPASTORI (joka on istahtanut penkille akkunan eteen). Muotkassa on\njauhoja vaikka kuinka paljon.\n\nKALLA (hypähtää ylös). Kuule, äiti, Muotkassa, kirkolla, on jauhoja! Ei\nole hätää. Saamme mennä kuin Jaakopin pojat Egyptiin. Huihai! (Pysähtyy\npapin eteen). Minä olen sanonutkin eukolle, että älä huoli, kyllä\njauhoja saadaan. Minä luotan sanaan, jossa veisataan:\n\n    En pelkää, vaikka piirittäis,\n    mua monta tuhatt' miestä,\n    ja juonens' kaikki virittäis\n    mua Herra niistä tietää päästää.\n\nNiin se on. Niin Taavetti veisasi. Eikö niin, pappi?\n\nPASTORI. Joo, niinhän se on.\n\nTIEVAN TOPI (joka on ottanut pastorin laukun). Puuroko se keitetään\npapille?\n\nPASTORI. Joo, pannaan puuro vaan.\n\nTIEVAN TOPI. Montako kuppia niitä piti ollakaan?\n\nPASTORI. Panehan kaksi.\n\nKALLA (joka on kävellyt edestakaisin, on pysähtynyt 1:n rajamiehen\nluo). Miten isäsi jaksaa?\n\n1:n RAJAMIES. Hyvin, terveenä on.\n\nKALLA. En ole nähnyt häntä moneen vuoteen. En pääse kirkolle enää; hyvä\njos Ruotsin puolelle, Suvantoon jaksan. Vanhuus on tullut.\n\n1:n RAJAMIES. Niinhän se.\n\nTIEVAN TOPI. Älähän huoli, Kalla, kun eläkerahat tulevat. Silloin ei\nvanhuuskaan paina.\n\nKALLA. Ole sinä vaiti! Saisit jo maksaa ne sivakat, jotka särit toissa\ntalvena. Ei pääse metsäänkään enää, kun on sivakat tärvelty.\n\nTIEVAN TOPI. Enhän se minä särkenyt, vaan poliisi.\n\nPOLIISI (syöden). Sinä se olit.\n\nKAARINA. Kyllä se oli Topi.\n\nPOLIISI. Älä huoli, Kalla, kun keisarin rahat tulevat, niin ostetaan\nuudet sivakat.\n\nKALLA (innostuen). Jo vain! Ostetaan uudet, Amerikan malliset.\n(Kääntyen papin puoleen.) Joko on pappi kirjoittanut esivallalle?\n\nPASTORI (hämillään). Enhän se minä... Eikö se ollut lensmannin asia?\n\nNIMISMIES. Ei, papin se oli tehtävä.\n\nPOLIISI (iskien silmää nimismiehelle). Kyllä se pappi kirjoittaa. Se\nkun se vain leikkiä puhuu.\n\nELLI. Joko rupesit taas äijää houruuttamaan?\n\nPOLIISI. Ei se mitään houruutusta.\n\nELLI (vihastuen). Vai ei! -- Kyllä sinä olet kaunis poliisi! Viitsit\nvanhaa miestä kiusata. Et tiedä, millainen levottomuus meillä on, kun\nse tässä uneksii ja hokee niistä eläkerahoistaan, niin ettei puusylystä\nsaa enää säretyksi.\n\nKALLA. Kyllä pappi kirjoittaa... se on tietty ja lensmanni myös.\nKeisari antaa kyllä... sillä on paljon rahaa.\n\nPASTORI (vakavana). Kyllä se taitaa olla vähän vaikea...\n\nKALLA. Vaikea? Huihai! Mikä vaikea se on, kun kirjoittaa osaat. Huihai.\n\nPOLIISI (nauraen). Papilla on niin paljon keisarille kirjoittamista,\nettei tahdo joutaa.\n\nKALLA. Älä sie puhu...kyllähän papilla työtä on. Mutta siinä samassa\nmenee, samassa juuri.\n\nTIEVAN TOPI. Jo vain... panee reunaan, että Tarvantovuoman Kallalle\nuusi pirtti ja heti. (Hämmentää pataa.) Kovin tämä onkin jo rähjä.\n\nKALLA (innostuen). Jo vain! kolme hirsikertaa korkeampi, että mahtuu\nlensmannikin suorana seisomaan. Jo vain. Uusi pirtti... komea kuin\npappila.\n\nELLI (syrjään). Jo saivat taas äijän vauhtiin.\n\nPOLIISI. Ja kamariin kaakeliuuni, sellainen kuin Suvannon\nnimismiehellä.\n\nKALLA. Älä sie puhu... samanlainen. Ei savua sitten.\n\nTIEVAN TOPI. Ja hyvät sängyt ja höyhenpolstarit.\n\nKALLA (innostuen yhä enemmän). Jo vain! Kelpaa siinä sitten maata papin\nja lensmannin.\n\nTIEVAN TOPI. Ja minun.\n\nELLI (halveksuen, puoleksi vihassa). Sinun... etkö lattialla saata...\n\nTIEVAN TOPI. Herra se olen minäkin... papin kokki! Hah, hah! -- Nyt\nsaisi olla ryynit.\n\n    (Pastori hakee ryynit esille ja antaa Topille.)\n\nKALLA. Jo vain. Minä olen ajatellut jo ruveta vedättämään hirsiä uutta\npirttiä varten. Mitä herrat siitä arvelevat?\n\nPOLIISI. Joo. Vedätä sinä vaan. Kyllä rahat tulevat.\n\nKALLA. Älä sie puhu. Niin minä teen. Minä palkkaan Morttasen Pieran\ntyömieheksi ja sitten me rupeamme yhdessä rytkäämään. Kalkuvaaran alla\non vielä sen verran rakennuspuuta, että uuden pirtin saamme. -- Vai\nmitä lensmanni arvelee?\n\nNIMISMIES. Mikäpäs siinä.\n\nKALLA. Jo vain! Niin me teemme. Sieltä vedätämme, ja sittenkös tässä\nalkaa kirveiden kalkutus. Kiveliö kuuntelee ympärillä ja ihmettelee,\nettä mitäs nyt Tarvannossa tehdään, kun niin kirveet kalkkaavat?\n(Kävelee edestakaisin.) Jo vain. Täällä alkaa elämä taas, kun uusi\npirtti seisoo tässä enontörmällä. Kelpaa sitten tulla vaikka keisarin\nkäymään.\n\nTIEVAN TOPI (hellan luota). Ei se taida keisari joutaa...\nTarvantovuomaan, hahahah!\n\nKALLA. No jos ei keisari, niin maaherra. Herra se on sekin.\n\nPOLIISI (suu täynnä ruokaa). Herrapa... herra.\n\nKALLA. Ja papin pitää kirjoittaa, että keisari lähettäisi rahat\nSuvannon konttooriin, Ruotsin puolelle. Sieltä koulun Valfriiti ne\nkyllä tulemaan panee.\n\nPOLIISI. Jo vain.\n\n    (Kaarina palaa lypsyltä.)\n\nKAARINA (kaataa maitoa litranmittaan). Tässä on maitoa lensmannille.\n\nTIEVAN TOPI. Papin pataan myös maitoa.\n\nKAARINA. Kyllä tästä liikenee.\n\n2:n RAJAMIES. Saisinko minäkin vähän?\n\nKAARINA. Jo vain. (Kaataa maitoa läkkituoppiin ja antaa 2:lle\nrajamiehelle. Menee sitten hellan luo ja kaataa pataan maitoa.)\n\n    (Nimismies ja pappi menevät pöydän luo. Kalla seuraa heitä.\n    Elli, joka on häärinyt tuvan perällä, menee ulos.)\n\nKALLA (kädet selän takana). Eikö sillä lensmannilla ole vielä akkaa?\n\nNIMISMIES. Ei ole tullut vielä otetuksi.\n\nKALLA (kynsien päätään; leikkisänä). Vai ei ole. No kyllä minä tästä\nKaarinan annan... Kaarina se joutaa lensmannille vaimoksi. Kyllä me\näidin kanssa kahdenkin... kun tullevat ne eläkerahat... Otamme rengin.\nTiermesjärven Jussa se vei jo Maaritan tästä... Kaarinan saa lensmanni.\n\nTIEVAN TOPI. Kaarina, kuule, sinua naitetaan. Pääset Muotkaan\nnimismiehen rouvaksi.\n\nKAARINA. Ole vaiti!\n\n2:n RAJAMIES. Isäsi kuuluu toimittavan sinua nimismiehelle.\n\nKALLA. Ei se ole herrastapoja oppinut, mutta lehmät se lypsää ja vellin\nkeittää ja siinähän sitä on nokko [tarpeeksi].\n\nKAARINA (joka on kuunnellut, punastuu korviaan myöten). No kyllä se on\nhassu tuo isä.\n\nPOLIISI. Mitäs muuta kuin lähdet Muotkaan vaan. -- Taikka täällähän on\npappi... vihitään täällä.\n\nTIEVAN TOPI. Ei se pappi kuitenkaan ennen syöntiä rupea. Hei, puuro on\nvalmis! Annapa, Kaarina, lautasta.\n\n    (Kaarina hakee lautasen. Topi vie puuron pöydälle.)\n\nKALLA. Ka se, siinä on puuro... ja niin valkoinen puuro. Mitä ryyniä ne\novat?\n\nTIEVAN TOPI. Mannaryyniä.\n\nKALLA. Ja se on kokki tuo Tievan Topi. Keittää puuron kuin poika, heh!\n\nTIEVAN TOPI. Johan sitä tälle ijälle on pitänyt oppia yhtä ja toista.\n(Ottaa laukkunsa ja rupeaa syömään.) Minä se olisin myöskin maitoa\nvailla.\n\nKAARINA (katsoen lypsinkiuluun). Ei täällä ole enää kuin\nkahvikupillinen.\n\nTIEVAN TOPI. No anna sekään.\n\n    (Kaarina kaataa maidon puukuppiin ja ojentaa Topille;\n    laskee lypsinkiulun penkille ja menee ulos.)\n\n2:n RAJAMIES (panee lankun syrjään). Nyt poroja metsään viemään.\n\nPOLIISI. Joo. Se on tärkeä.\n\n1:n RAJAMIES. Jo vain. Lähdetään.\n\n    (Poliisi ja molemmat rajamiehet lähtevät. Elli tulee.)\n\nTIEVAN TOPI (Ellille, joka on mennyt hellan luo). Myykää emäntä yksi\nleipä.\n\nELLI. Eikö sinulla ole itselläsi?\n\nTIEVAN TOPI. On sitä vähän, mutta ostaisin lisää.\n\nELLI (antaa leivän). Tuossa on.\n\nKALLA (astellen Topin luo). Vai leivän se Topi sai.\n\nTIEVAN TOPI. Ostin, ostin.\n\nKALLA. Niin vain. Eihän meidän ilman sovi... täällä tunturin kolossa.\n\nTIEVAN TOPI. Eipä, ei. Mutta kun tulevat ne keisarin rahat, niin sitten\nsopii antaa ilmankin.\n\nKALLA (innostuen ja lyöden Topia olalle). Jo vain! Saat syödä, Topi,\nniin paljon kuin vatsasi vetää. En peri maksua.\n\nELLI. Olehan tuossa!\n\nKALLA. En peri maksua. Silloin on meillä leipää, äiti. Ei ole puute,\nniinkuin nyt.\n\nPASTORI (heittää syönnin ja panee tupakaksi; tarjoaa Kallalle.)\nPannaanpa tupakka.\n\nKALLA. Oikeita paperirossia. En olekaan pitkiin aikoihin polttanut\noikeaa tupakkaa. (Huokaisten.) Putkenjuuria olen hakenut ja niitä\nkuivannut, äijä-riepu. -- Tuollaisia. (Näyttää pastorille\ntupakkakukkaroansa.)\n\nPASTORI (katsellen Kallan tupakeita). Voi hyvänen. Miten näitä polttaa?\n\nKALLA. Älä huoli. Savu niistä lähtee, niistäkin. (Hiljempaa\nhuokaisten.) Karvaita tahtovat olla.\n\n    (Nimismies lopettaa syönnin ja menee ulos. Elli menee\n    pöydän luo korjaamaan ruokia pois.)\n\nTIEVAN TOPI (lopettaa syöntinsä ja sitoo kiinni laukkunsa). Odotahan,\nKalla, kun esivallan eläke tulee, niin saat poltella samanlaisia\nsikaareja kuin Treijarin patruuna Juukean pohjassa.\n\nKALLA (joka on istunut penkille ikkunan eteen papin viereen). Älä sie\npuhu. Minä jo tässä Ellille sanoin, että kun esivallan eläke tulee,\nniin ostetaankin parasta Ruijan tupakkaa. (Pastorin puoleen kääntyen.)\nKyllä se olisi, veljeni rakas, hyvä, kun tulisi se esivallan raha niin\npian kuin suinkin. (Osoittaa seiniä.) Katsohan, veljeni, noita seiniä.\nNe pullistuvat aivan sisään. Jonakin kauniina päivänä romahtaa koko\npirtti yhteen kasaan ja me jäämme kuin hiiret loukkuun.\n\nPASTORI (katsellen huonetta.) Huonohan tämä on kovasti. Saisihan täällä\ntoki olla oikea talo matkamiesten tarpeeksi.\n\nELLI (kädessä puurolautanen, jossa on vähän puuroa). Syökö se pappi\ntämän puuronsa huomenna?\n\nPASTORI. No joo. Pankaahan sinne hyllylle.\n\nELLI (pitelee kädessään puurolautasta ja katselee sitä kauan). Niin\nvalkoista puuroa. (Asettaa lautasen hyllylle ja menee ulos.)\n\nKALLA. Joo! Älä sie puhu! Matkamiesten tarpeeksi. Niin juuri. Täällä\najaa lensmanni rajoja ja tarvitsee yösijaa. Täällä jutaa [kulkee] lappi\nympäriinsä ja lapsilla on koulupaikka Tarvantovuomassa. Kyllä olisi,\npappi, koulumiehellä huono tulla toimeen, jos pitäisi lapinkodassa\nkoulua pitää. Mutta nyt kootaan lapinlapset tähän meille joka vuosi ja\ntässä saa koulumies niiden kanssa raajia. Varsin minä kamarin luovutan\nkoulumiehelle, kun hän tulee. -- On niistä sikiöistä kyllä kärsimistä.\nPanevat Elliltä välistä viilit sekaisin. Mutta en minä siitä, huihai!\nKunhan saavat tässä olla, se on pääasia.\n\nTIEVAN TOPI (joka on istunut penkille ja pannut tupakaksi.)\nNäistä sopii papin juuri kirjoittaa keisarille, että\ntäällä ovat Lensmanni ja muut kruunun herrat sisällä.\n\nKALLA. Älä sie puhu! Kylmä on kiveliö nukkumapaikaksi! Jo vain, kyllä\nminä tiedän. Monesti olen markkinamatkoilla joutunut yötä taivasalla\nolemaan. Älä sie puhu. Toista on sentään pirtissä, vaikka pahasessakin.\nVai mitä, pappi? Eikö ole niin?\n\nPASTORI. Sepä tietty.\n\nKALLA (lämmöllä). Ja ajattele sitten, veljeni, kun saamme uuden pirtin,\nkorkeamman ja tilavamman. Kuinka hyvä tässä sitten on olla. Jo kelpaa\npapin ja lensmannin tänne tulla. Eivät muistu mieleenkään matkan\nvaivat. Tuonne kauas joelle paistaa Ruijan lampun tuli uuden pirtin\nikkunasta. Sitä kohti on hyvä ajaa. Se on kuin Betlehemin tähti, joka\ntietä näyttää. Ja kun perille pääsette, niin korkeasta ovesta astutte\nsisään kookkaaseen, puhtaaseen pirttiin ja pakkastuulessa kohmettunutta\nnenäänne hyväilee niin leppoisasti pirtin suloinen lämpö. (Lyö pappia\npolvelle.) Se on toista se, pappi! (Nousee kävelemään edestakaisin.)\n\nTIEVAN TOPI. Jo vain. Kylmä täällä tahtookin nyt ahdistaa.\n\nKALLA (pysähtyen Topin eteen.) Sano muuta! Tuommoiset seinät. (Osoittaa\nnurkkaan.) Katsohan, nurkat kuurassa.\n\n    (Nimismies, poliisi ja rajamiehet tulevat.)\n\nPOLIISI (heittäen suopungin nurkkaan). Mutta jäkälää täällä vielä on.\n\nKALLA. Älä sie puhu... Jäkälää sitä kyllä on. Kun olisi leipää yhtä\npaljon, niin hätäkös tässä.\n\n    (Elli tulee kantaen heinäsylystä.)\n\nPOLIISI. Kyllä sitä tulee leipääkin, kunhan tulee se esivallan eläke.\nSaat lyödä raidon ja lähteä Muotkaan jauhoja noutamaan.\n\nKALLA (innostuen). Niinkuin Jaakopin pojat Egyptiin! (Kävelee\nedestakaisin kädet selän takana). Niinkuin Jaakopin pojat Egyptiin!\n\nELLI (levitellen heiniä lattialle; halveksivasti). Jaakopin pojat!\n\nKALLA (innostuen). Jo vain! Elli ei meinaa uskoa, mutta niin se käy.\nEikö niin, pappi?\n\nPASTORI (naurahtaa). Saattaapa käydä...\n\nKALLA (edelleenkin innostuksen vallassa). Niin se käy! Niinkuin\nJaakopin pojat Egyptiin! Oi, voi!\n\n    (Kaarina tulee heinäsylystä kantaen. Siirtää pöydän sängyn\n    päähän ja levittää heinät pöydän paikalle. Noutaa ulkoa pitkän\n    tyynyn ja risaisen raanun ja laittaa vuoteen valmiiksi.)\n\nKALLA. Se on oikein, Kaarina. Laita vieraille vuodetta. Kyllä teitä jo\nväsyttää?\n\nNIMISMIES. Kylläpä jo alkaa väsyttääkin...\n\nKALLA. Pitkä tänne on matka.\n\nPOLIISI. Onhan tätä... kaksikymmentä penikulmaa kirkolta.\n\nKALLA. Mistä asti olette tätä päivää ajaneet?\n\nPASTORI. Hirvasjärvestä.\n\nKALLA. Ka se, on siinä matkaa.\n\n    (Nimismies ja pastori riisuvat nutukkaansa, heittävät takit\n    yltään, vetävät lapinlakit korvilleen ja paneutuvat maata.)\n\nKALLA (pastorille). Niin vain, veljeni. Pää se pitää suojata.\n\nPASTORI. Joo, päästä se matokin kuolee.\n\nKALLA. Älä sie puhu...\n\n    (Rajamiehet laittautuvat maata perälle, jonne Kaarina\n    on kantanut heiniä ulkoa.)\n\nKALLA (mennen hellan luo). Et sinä, äiti, antanut kahviakaan vieraille?\n\nELLI. En. Siihen jäi pannu, kun rupesivat keittojaan keittämään.\n\nTIEVAN TOPI (lattialta). Elli on tullut visuksi.\n\nELLI (matkien). Vai visuksi. Eikö itselläsi ole kahvia mukana?\n\nTIEVAN TOPI. On, on. Juodaan aamulla sinun kahvisi.\n\nELLI. Vai joisit.\n\n    (Poliisi ja rajamiehet nauravat hiljaa. Kalla on sillävälin\n    heittäytynyt sänkyynsä pitkäkseen.)\n\nELLI (puoliääneen). Ei se pappi pitänyt iltarukoustakaan.\n\nTIEVAN TOPI. Pappi oli väsynyt.\n\nKALLA (sängystä). Kyllä pappi huomenna pitää... raamatunselityksen.\n(Miehet nukkuvat. Elli heittää sukankutimen ja siirtää kahvipannun\nkamiinin alle. Kaarina heittäytyy ovisuusänkyyn vaatteet yllä.)\n(sängystä). Äiti, annapa se tupakkakukkaro sieltä penkiltä.\n\n    (Elli heittää hänelle kukkaron.)\n\nKALLA (panee piippuun ja raapaisee tulta). Nyt poltetaan putkenjuuria,\nmutta vielä tässä tupakat muuttuvat, kun tulee se esivallan eläke. Ensi\nviikolla minä rupean ajamaan hirsiä, äiti.\n\n\n\n\nToinen näytös.\n\n\nKorkea jokitörmä-niitty. Joen toisella puolen avara vuoma, jonka\nlaidalla kasvaa vaivaiskoivu-risukkoa. Taampana näkyy tuntureita.\nOikealla ränsistynyt, puoleksi sortunut lato, josta osa kattoakin\npoissa. Sen vieressä uusi lato tekeillä, kolme puukerrosta jo valmiina;\nympärillä tarvepuita ja lastuja. Vasemmalla pajupensas, jonka juurella\non eväslaukku, kahvipannu ja kirjava vaateriepu. Aurinkoinen, kirkas\nLapin päivä heinäkuun lopulla.\n\nKalla ja Kaarina kahden. Kalla veistää latopuuta kyökkäisten kasvot\nhiessä ja Kaarina haravoi heiniä vasemmalla. Molemmilla päässä, paitsi\ntavallisia päähineitä, sääskilakit; vyöllä puukko ja pikiöljypullo.\n\nKALLA (keskeyttää veistonsa ja pyyhkii hikeä otsaltaan). Lämmin päivä.\nJumalan aurinko paistaa meille, Kaarina. Olisi hyvä työtä tehdä, mutta\nminua väsyttää.\n\nKAARINA. Mikäs kiire meillä? Levähdetään, niin jaksat paremmin, isä.\n\nKALLA. Levähdetään. (Istuu latopuulle ja voitelee pikiöljyllä\nposkiaan.) Muuten olisi hyvä, mutta sääskiä on paljon. Tuntuu, kuin\nolisivat tänä vuonna vihaisemmat kuin ennen.\n\nKAARINA (nojaa haravaansa.) Minuapa ne eivät paljon ahdistele.\n\nKALLA. Eivätkö? -- No se on hyvä, lapsi, etteivät ahdistele. (Huokaa,\nkatsellen ränsistynyttä latoa.) Lato kaatuu pian. Se on jo vanha.\n(Katselee uutta latoa.) Uusi lato kohoaa. Se on jo hyvällä alulla.\n(Osoittaen oikealle, etelää kohti.) Tuolta kaukaa Kalkuvaaran alta,\nmissä kasvavat viimeiset männyt, kiskotimme Morttasen Pieran kanssa\npuut. Oli siinä porolla työtä, sillä korkea on tämä törmä. -- Sieltä\nvedätimme äidin kanssa vanhan ladonkin puut.\n\nKAARINA. Siitä on jo kauan.\n\nKALLA. Neljäkymmentä vuotta. (Huokaa.) Silloin olimme me nuoria,\näiti ja minä. (Vilkastuen.) Me emme pelänneet tunturia, vaikka moni\nvaroitteli, ettei juuri kiveliöön pitäisi taloa tehdä. Mutta täällä oli\nrauha... ja me rakastimme rauhaa. Emme viihtyneet kyläisessä kylässä.\nTäällä oli kalaa ja riekkoa yllin kyllin... ja paljon me saimmekin.\nÄiti oli taitava ansojen panija. Semmoisen kaarteen laittoi, että meni\nsiihen lintu, meni kuin itsestään aivan. (Katselee latoa.) Tuollainen\nse nyt on, vanha ja ränsistynyt. (Vilkastuen.) Mutta odotahan, Kaarina,\nkun uusi lato valmistuu. Saat nähdä, kuinka komea siitä tulee.\n(Vilkastuu enemmän ja nousee seisomaan, viitaten pohjoista hohti.)\nTuonne kauas Jänissuvannolle se näkyy. Siellä pohottaa jo kulkijoita\nvastaan. Saavatpa sitä rajamiehetkin katsella sitten ja ihmetellä:\n\"Siinäpä on Tarvantovuoman Kallalla uusi lato, komea kuin kirkko!\"\nSaapi lensmannikin nähdä, mitä vaikuttaa kruunun raha, kun se oikeaan\npaikkaan kiveliössä pannaan. (Nauraen. Vakavammin.) Kunhan nyt tulee se\nesivallan eläke, että saan Morttasen Pieralle velkani maksaa.\n(Hykertelee käsiään.) Oi, voi! Nyt me työskentelemme taas. Ajattelemme,\nKaarina, että on meillä jo uusi lato valmiina. (Tarttuu kirveeseensä ja\nveistää reippaasti, Kaarinan haravoidessa heiniä.)\n\n    (Elli tulee.)\n\nELLI. No ei tule heinänteosta taas mitään, kun sinä sen latosi kanssa\nhouruat. Voi hyvänen aika, mihinkä pulaan sinä meidät vielä saatat.\nVelkaa teet tuon uskosi päälle vain. Millä maksat sitten?\n\nKALLA (keskeyttäen työnsä). Älä huolehdi, äiti. Kyllä velka maksetaan,\nkun eläkerahat tulevat. Morttasen Piera on luvannut odottaa.\n\nELLI (kiivastuen). Odottaa! Odottaa se aikansa, mutta kun ei kuulu niin\nhakee ulos. Lensmanni tulee ja myy avisuunissa kaiken ja sitten...\nmihin sitten joudutaan? -- Paljon parempi olisi, että auttaisit\nKaarinaa heinänteossa. Olisihan lehmille ruokaa talveksi. (Tarttuu\nharavaan ja haravoi kiivaasti.)\n\nKALLA. Kyllä me heinääkin teemme. Poutapäivähän nyt on.\n\nELLI. On, on, mutta sadekin voi tulla yhtäkkiä. (Heittää haravansa.) En\nminä jouda. Minulla on siellä taikina nousemassa. (Menee.)\n\nKALLA (tarttuu viikatteeseen ja niittää tuokion; heittää sitten ja\noikaisee itseään.) Ohhoh! Selkä on jo huonoksi käynyt. Pitää taulalla\npolttaa, kun kotiin päästään. Se auttaa. (Haukotellen.) Kovinpa\nraukaisee. Minä panen pitkäkseni tuokioksi. Haravoihan sinä, Kaarina,\nsillä aikaa. (Heittäytyy pitkäkseen pensaan kupeelle ja levittää rievun\nsilmilleen.) Äiti oli huonolla tuulella. (Nukkuu.)\n\nKAARINA (haravoi hetken, mutta pysähtyy sitten; hätistellen sääskiä\npois silmiltään). Onpa niitä nyt. (Sivelee pikiöljyä poskipäihinsä ja\nkatselee nukkuvaa isäänsä.) Vanhaksi on isä tullut. Ei jaksa enää\npaljoa. Täällä tunturin kolossa on aikansa kulunut, miehuutensa mennyt.\nTunturi veti häntä nuorena puoleensa äidin kanssa. Loihti esiin ihanan\nrauhan... ja tänne tulivat vanhukset. Nyt on isän tunturi lumonnut\nkokonaan. Ei laske enää kynsistään, kun on kerran saaliikseen saanut.\nTaikonut on isä-vanhan mielen aivan. Kummia taikanäkyjään hänen\nsilmissään kuvasteluttaa... uusista, kauneista ladoista, uudesta\npirtistä ja navetasta. Semmoinenko on tunturi? (Katselee\ntunturivyöhykettä.) Minäkin tunnen toisinaan sen kumman tenhovoiman.\nNiin omituisella tunteella se väliin rintani täyttää. Kun olen talvella\nriekonansoja kokemassa Wirdnitunturin alla, on kuin olisin näkevinäni\nväkeä vuoreen painuvan. Silloin minä käsitän, kuinka tunturi vetää\npuoleensa eikä päästä sitä, jonka on omakseen ottanut. Ja silloin minä\nymmärrän isän kohtalon: hänen henkensä on tunturin lumoissa. (Nostaa\nkätensä silmilleen ja tähystää etäisyyteen.) Mutta kun näin kesäisenä\npäivänä kuljen aurinkoista jänkää, missä suopursu kukkii ja Neitsyt\nMaarian sänkyheinä väkevänä tuoksuu, silloinpa ymmärrän, mikä isän\ntunturiin veti: se oli se leppoisa, raukaiseva rauha, jossa oma\najatuskin äänellisiksi sanoiksi muuttuu. Ja silloin tunnen, että olisin\ntehnyt samoin isän asemassa: muuttanut tunturien kätköön, pois\nlevottomista väylänvarsikylistä... tänne hiljaisuuteen. -- Mutta silti\ntunnen toisinaan kummallista pelkoa, kun ajattelen, että minäkin ehkä\njään tänne... ainiaaksi näille rannoille, näitä jänkiä tarpomaan.\nSilloin pelkään, pelkään ja haluaisin kauas pois... ihmisten\nilmoille... sinne, missä on muita nuoria, (Katselee haukkaa, joka\nlentää korkealla.) Haluaisin olla haukka, joka ilmoja leijaa. Silloinpa\nnäkisin, mikä kirkkopaikka kaunein, minkä joen sillalla hauskimmat\ntanssit. (Nostoa kätensä ylös ja nauraa.) Voi minua! Mitä sanoisi äiti,\njos kuulisi? Tanssit? Niin tanssit, tanssit! Muistanpa, kuinka kerran\nSuvannossa muutamana kesäisenä sunnuntai-iltana pojat ja tytöt\ntanssivat maantiensillalla. Siinä oli papin poika, valkolakki päässä,\nsiinä koulun Sigurd, nimismiehen Agneta ja kylän tyttöjä. Koulu-Pekka\nsoitti ja tytöt ja pojat tanssivat. Minä istuin aidalla koulun Ailen\nkanssa ja katsoin. Olisin voinut katsoa koko yön, mutta äiti tuli pois\nhakemaan. -- Ja sekös oli paha! Silloin kapinoin hengessäni, että olin\nvain lappalaistyttö. Olisin halunnut olla herraslapsi, nimismiehen\nAgneeta. -- Itkin ja nukahdin vihdoin koulumiehen kyökin lattialle...\nja näin koko yön unta papin pojasta ja nimismiehen Agneetasta. Oi-voi!\nOli sekin. (Nauraa.) Voi hyvänen! Heinät unohtuvat kokonaan. (Haravoi\nja hyräilee:)\n\n    Kun Tshaimatunturi\n    ruskossa illan ui,\n    on aika paimenten\n    vuoronsa vaihettaa...\n\n    Kodalle Antras käy,\n    palas [polku] on mutkikas,\n    Mutt' keinon [tie] päässäpä\n    jo Inker ikävöi...\n\n(Huokaa ja pysähtyy mietteissään katselemaan vanhaa latoa. Tarttuen\njälleen haravaansa laulaa kovemmin:)\n\n    On kota komea,\n    avara jänkäaapa.\n    Mutt' palas mutkikas\n    ja renki Antras vain...\n\nKALLA (herää ja nousee istumaan). Kuka veisaa? Sinäkö se olit, Kaarina?\n\nKAARINA (vähän hämillään). Minä.\n\nKALLA (nousee seisomaan ja tarttuu kirveeseensä). Ihmeellistä! Minä\nnäin juuri unta, että me olimme saaneet uuden ladon valimiksi. Täällä\noli paljon ihmisiä, niiden joukossa nimismies ja pappi. Nimismies tuli\nluokseni, otti minua kädestä ja sanoi: \"Kas niin, Kalla, nyt sinulla on\nuusi lato. Ole nyt iloinen, sillä sinä olet tämän hyvin ansainnut!\"\nMutta pappi sanoi: \"Niin, meillä on syytä tästäkin Jumalaa kiittää.\nEhkäpä veisaamme virren.\" Ja sitten hän aloitti isolla äänellä: \"Sä\nkaunis kukoistava, Saaronin kukkanen.\" Siihen minä heräsin.\n\nKAARINA (pysähtyy ja katsoo isäänsä hellästi). Ehkäpä se oli hyväksi se\nuni, isä.\n\nKALLA (innostuen, silmät loistaen). Se oli! Jumala se lähettää unetkin,\nniinkuin ennen Jaakopille, joka näki taivaan tikapuut. Jumala lähetti\nminullekin tämän unen, että olisin hyvässä turvassa ja odottelisin\nkärsivällisenä... esivallan eläkettä. Oi-voi, Kaarina! Meille tulee\nvielä hauska.\n\nKAARINA. Niin uskon minäkin.\n\nKALLA (veistää latopuuta). Haravoihan sinä, Kaarina. Minä tässä vähän\nveistelen, että saamme nostaa tämän puun paikoilleen. Sitten rupean\nminäkin niittämään taas.\n\nKAARINA (joka on tähystänyt oikealle, etelää kohti). Tuolta tulee\nvene... kaksi. Etumaisessa purje pystyssä, vaikka on aivan tyven.\nKetähän ne mahtavat olla?\n\nKALLA (tähystellen). Ei erota vanhan silmä paljoa. Veneitä sieltä\ntulee. -- Jos lienevät kartta-insinöörejä, jotka tulevat tuntureita\nmittaamaan. Morttasen Piera kertoi Suvannossa kuulleensa, että\nsellaisia pitäisi tulla tänä kesänä. -- Tiesi vain, outoja ne ovat.\nMitä lienevät... vieraita.\n\nKAARINA (uteliaana). Tänne soutavat! Ketähän ne ovat?\n\nKALLA. Tiesi vain. Olkootpa ketä hyvänsä...\n\n    (Sillä välin on vene laskenut rantaan törmän alle. Kaarina\n    juoksee törmän reunalle katsomaan ja palaa hetken päästä\n    hengästyneenä.)\n\nKAARINA. Siellä on nimismies ja pappi ja poliisi... ja kaksi outoa\nherraa!\n\nKALLA (heittää kirveen; ottaa lakin päästään ja pyyhkii hikeä otsaltaan\nkyynärvarrella). Nimismies ja pappi?\n\nKAARINA. Niin!\n\n    (Nimismies, pappi, poliisi, ylioppilas ja kirjailija tulevat.\n    Miehet ovat pieksusaappaissa ja helletakeissa, paitsi poliisi,\n    jolla on tavallinen takki käsivarrella. Nimismiehellä housunpolvi\n    revennyt. Hatuissa sääskiverkot, eväslaukut käsissä. Ylioppilaalla\n    silmälasit.)\n\nPOLIISI. Päivää, Kalla! Terveisiä Muotkasta!\n\nKALLA. Päivää! Jumal'antakoon! (Leikkisänä, kynsien päätään.) Jo on\ntainnut vihollinen tulla Muotkaan, kun on virkakunta lähtenyt tunturiin\npakoon?\n\nPASTORI (tervehtii Kallaa ja Kaarinaa). Onhan se selvä, että virastot\ntäytyy pelastaa vihollisen kynsistä. Niitä ei saa alttiiksi jättää.\n\nKALLA (edelleenkin leikkisänä). Älä sie puhu, veljeni, sepä tietty.\nHahhah!\n\n    (Vieraat tervehtivät.)\n\nNIMISMIES. Me jo tuolta kaukaa näimme... suvannon päästä... että täällä\non Kalla heinänteossa. Poliisi se ensimäisenä tunsi Kallan.\n\nPOLIISI (osoittaen Kallan takkia). Joo, tuosta haljakasta.\n\nKALLA. Älä sinä minun takkiani lasta [moiti]. Se on hyvä takki.\n\nPOLIISI. Hyväpä, hyvä. Mutta kauas se näkyy. (Mennen syrjään.) Me\nkeitämme tässä kahvit ja jatkamme sitten matkaa.\n\nKAARINA. Minne te olette matkalla?\n\nPOLIISI. Arvaapa.\n\nKAARINA. Mistäpä ne kruunun herrain asiat arvaa.\n\nPASTORI. Me olemme lähteneet kalastusretkelle.\n\nKALLA (ihmeissään). Kalastusretkelle? Eikö Muotkassa enää kaloja ole,\nkun on pitänyt lähteä tunturiin pyytämään?\n\nPASTORI. Onhan niitä sielläkin, mutta täällä on suurempia ja\nlihavampia.\n\nKALLA. No älä jo! Vai kalastamaan. (Kynsii leikkisänä päätään.)\nHerra varjele niitä herrain päähänpistoja! Kalastamaan kahdenkymmenen\npenikulman päähän.\n\nPOLIISI. Mikäs siinä? Onhan Jumala aikaa luonut.\n\nKALLA. Älä sie puhu... mutta kun parhaana heinäaikana.\n\nPOLIISI. Eiväthän herrat työtä tee.\n\nKAARINA (nauraen) Vai herrat! Mikä herra se sinäkin? Hah, hah!\n\nPOLIISI. No herrapa tietenkin! (Katselee ladon alkua.) Mitä se Kalla\nrakentaa?\n\nKALLA. Latoa, veljeni, uutta latoa. En saanut aikaani kulumaan muuten.\nAjattelin, että panenpahan alulle ja lopettelen sitten, kun eläkeraha\ntulee.\n\nPOLIISI (iskien silmää nimismiehelle). Niin vain. Rakennahan sinä vain,\nKalla. Kyllä rahat tulevat.\n\nKALLA (joka on tutkivasti katsellut ylioppilasta ja kirjailijaa). Joo,\nniin vain, veljeni. -- Ketä nämä vieraat ovat?\n\nNIMISMIES (osoittaen ylioppilasta). Tämä on minun veljeni.\n\nKALLA. Vai veli!\n\nPOLIISI (iskien silmää ylioppilaalle). Se on tohtori.\n\nKALLA (ihmeissään). Vai oikein jo tohtori... nuori mies.\n(Osoittaa kirjailijaa.) No entä tämä toinen?\n\nPASTORI. Se on sellainen mies, joka kirjoittaa värssyjä.\n\nKALLA (vähän välinpitämättömänä). Vai sellainen. No kirjoita sinä\nmenemään vaan. Kyllä me luemme.\n\n    (Poliisi tekee tulta ja puhelee vilkkaasti ylioppilaan\n    ja kirjailijan kanssa. Nauravat.)\n\nPOLIISI. No nythän sopii Kallankin syynäyttää itsensä, kun tuli tohtori\njuuri niittyrantaan. Eikö selkää ole kolottanut?\n\nKALLA. No älä sie puhu! Sepä sattui, oikea Jumalan lykky. Kolottanut?\nKyllä sitä kolottaa alituiseen. Äsken juuri Kaarinalle vaitelin, että\npitää taas taulalla polttaa, kun kotiin päästään.\n\nYLIOPPILAS. Taulallako isäntä polttaa?\n\nKALLA. Taulalla. Se on vanhan kansan lääke.\n\nKIRJAILIJA. Mutta eikö siinä selkänahka ole liian kovassa leikissä?\n\nKALLA. Eikö mitä. Pian se paranee... taulan jälki.\n\nPOLIISI (Kaarinalle). Katsohan sinä, Kaarina, tuota pannua. (Kallalle.)\nTulehan, mennään tuonne ladon taakse, niin saa tohtori katsoa.\n\nYLIOPPILAS. Jo vain! Katsotaanpas.\n\n    (Miehet menevät nauraen vanhan ladon taa.)\n\nPOLIISI. Otahan paita pois.\n\nKALLA. Älähän hätäile...\n\nYLIOPPILAS ja KIRJAILIJA (yhteen ääneen). Voi tavaton! Ihan täynnä\narpia!\n\nPOLIISI. Viiden pennin ja kahden äyrin kokoisia.\n\nNIMISMIES. On se kirjava.\n\nKALLA. Älä sie puhu. Se onkin eri leikissä ollut se selkä. Ei olisi\ntullut mitään puiden vedätyksestä, jos ei olisi taulaa käytetty. Siellä\nolisivat latopuut vieläkin Kalkuvaaran alla.\n\nKIRJAILIJA (ihmetellen). No kyllä on.\n\nKALLA. No mitä tohtori arvelee? Eikö ole hyvä keino?\n\nYLIOPPILAS. Tiesi hänestä. Ei tätä keinoa nykyajan lääketiede tunne.\n\nKALLA (vähän kiivastuen). Se on esi-isäin oppia!\n\nPOLIISI (nauraen). Se on sitä tunturilääketiedettä!\n\nKALLA (vetäessään paitaa yllensä, paidan sisästä). En minä anna suurta\narvoa sille akatemian opille... paremmin lääkkeissä kuin uskossakaan.\nNe eivät tiedä mitään... akatemian tohtorit.\n\n    (Miehet tulevat esiin ladon takaa.)\n\nKALLA. Meillä kävi kerran tyskäläinen tohtori ja minä käskin hänen\nkatsoa akkaa vähän, kun tämä oli siukkana. Mutta sekös oli\nvastahakoista äijälle! Ei tahtonut millään ruveta. Soperteli vain:\n\"Mine ole semmunen tohturi, joka ei tiedä mittä...\" Katsoihan se\nviimein, kun minä uhkasin kovettua. Mutta ei hän tiennyt mitään.\n\"Semmunen tohtori, joka ei tiennyt mittä.\"\n\nKIRJAILIJA. Jos se oli eläinlääkäri?\n\nKALLA. Tiesi kissa! Tohtori se vaan oli. Hahhah!\n\nKAARINA. Nyt tämä kiehuu. Annapa kahvipussi.\n\nPOLIISI (kaivaa nimismiehen laukusta kahvipussin). Keitähän hyvä kahvi.\n\nKAARINA. Kyllä, kyllä.\n\n    (Miehet ovat istuneet maahan. Pappi, ylioppilas\n    ja kirjailija tupakoivat.)\n\nKIRJAILIJA. Joko Kalla on vanha?\n\nKALLA. Kahdeksaskymmenen alulla.\n\nKIRJAILIJA. Onpa siinä ikää. -- Ja täällä olette asuneet aina?\n\nKALLA. Täällä... puoliväliin viidettäkymmentä vuotta. -- Ja mikäs on\nollut asuessa nuorena, mutta nyt kun vanhuus on tullut, rapistuvat\npaikat. (Osoittaen vanhaa latoa.) Tuossa on lato, jonka nuorena tein.\n\nYLIOPPILAS. Jaa-a. Kyllä on jo vanha.\n\nKALLA. Niin on... ja uusi pitäisi saada. Mutta mistä rahat? Ei ole\nminulla, jollei esivalta astu väliin. Velkaa olen tehnyt, ei auta.\n\nPOLIISI (joka on Kaarinan kanssa kaatanut kahvin kuppeihin). Älä\nhuolehdi, Kalla, lato siitä tulee ja komea, jahka esivallan eläke\nsaapuu. Pappi on laittanut jo jouluna hakemuksen keisariin.\n\nKALLA (innostuen ja nousten seisomaan). Älä sie puhu, veljeni! Niin\ntulee. Minä jo tässä Kaarinalle muistelin, että tehdään sellainen lato,\njoka näkyy jo Jänissuvannolle saakka. Kelpaa siihen sitten heiniä\nheittää! Oi, voi! Älä sie puhu, veljeni! (Papin puoleen.) Eivät ole\nvielä tulleet rahat?\n\nPASTORI (heittäen savukkeenpätkän syrjään). Eivät ole vielä.\n\nNIMISMIES. Sillä on keisarilla niin paljon papereita pöydällä, ettei\nole vielä joutanut sinun asiaasi tutkimaan.\n\nKALLA. Älä sie puhu! Sepä tietty. Ovat sinne alimaiseksi sattuneet\nminun paperini, niin ei niiden vuoro heti tule. Mutta tulee, kun\njoutuu.\n\nPOLIISI. Tulee. Niin ottaa keisari kultapookaiset silmälasinsa ja\nkatselee Kallan anomusta ja puhelee: \"Jaha, Tarvantovuoman Kalla...\neläke... asunut tunturissa puoliväliin viidettäkymmentä vuotta.\nJaha, kyllä tunnetaan. Siellähän on Muotkan nimismies sisällä\nrajamatkoillaan.\" Soittaa ministerilleen: \"Hei, Iivana\nHospodipamilujanohvi! Tarvantovuoman Kallalle 500 ruplaa vuotuista\neläkettä!\" -- Kas niin, niin se lähtee!\n\nKALLA. Jo vain! Kyllä sieltä lähtee!\n\nPOLIISI. Kahvi on valmis.\n\n    (Miehet ottavat kuppinsa ja rupeavat juomaan.)\n\nPOLIISI. So, Kalla ja Kaarina! Ottakaa tekin.\n\n    (Kalla ja Kaarina ottavat.)\n\nKALLA (juodessaan). Olipa se somaa, kun sattui vieraita näin\nodottamattomaan aikaan. Oikein tekee sydämelle hyvää nähdä taas\npitkästä kotvasta almaihmisiä [todellisia, oikeita ihmisiä]. Ei täällä\nmonesti näekään oikeita ihmisiä. Jonkun kinni-lappalaisen silloin\ntällöin. (Laskee kupin maahan ja pyyhkii hihalla suutaan.)\nSuur'kiitosta. Kosti Jumala. Hyvä kahvi.\n\nKAARINA (laskee niinikään kupin maahan ja kiittää ujosti).\nSuur'kiitosta.\n\nKIRJAILIJA (ojentaa kuppinsa). Laskehan, Simppa, lisää! Hyvältä se\nmaistaa.\n\nPOLIISI (kaataa; kääntyen toisten puoleen). Toinen kuppi tietysti?\n\nYLIOPPILAS. Se on selvä!\n\nPOLIISI (kaataa kupit täyteen). Siinä, Kalla, juohan pois! Ja sinä,\nKaarina, otahan sinäkin.\n\n    (Miehet, Kaarina ja Kalla ottavat.)\n\nKALLA (juodessaan). Kyllä on tainnut herroilla väliin kovallekin\nottaa... koskipaikoissa... Saitsikoskessa... ja Kingerpuskassa?\n\nNIMISMIES. Kyllähän se väliin...\n\nPOLIISI. Saitsikoskessa meinasi jo nousta tie pystyyn. Jos en olisi\nosannut niin hyvin valehdella, niin siihen olisi jääty... Nämä olisivat\nlyöneet sauvoimet koskeen ja sitten... hyvästi makea maailma!\n\nKALLA (nauraen). Kyllähän sen arvaa... hurrikkaat sauvojat. Ottaa se\ntottuneellakin... hahhah!\n\nKIRJAILIJA (laskien kupin viereensä maahan ja sytyttäen savukkeen).\nHyvä se onkin tämä polesa valehtelemaan. Ei ilmaissut kosken pituutta,\nennenkuin niskassa. Aina, kun uusi kähy näkyi edessäpäin, tuumi vain,\nettä \"kyllä se pian loppuu.\" -- Piti läheltä, ettemme selkään antaneet,\nkun maihin päästiin.\n\nPOLIISI. Joo. Olisitte saaneetkin lähteä yksinänne jatkamaan matkaa,\njosta ei olisi tullut mitään. -- (Nauraen.) Oli näitä soma katsoa, kun\nnuotiopaikalle päästiin. Selin istuivat toisiinsa eivätkä puhuneet\nhalaistua sanaa. Istuivat vain ja äköttivät, purren vihassa kukin\neväitään. Minua nauratti. Hahhah!\n\nYLIOPPILAS (joka on myös pannut tupakan). Mutta sellaisissa paikoin se\nkahvin vaikutus oikein tuli näkyviin. Kun oli saatu pari kolme kuppia\nmakoon, niin jopahan pehmeni paatunut sydän. Vähitellen käännyttiin\npäin... ja tarina kulki entiseen tapaan. -- On se kahvi poikaa! Ei sen\narvoa ole oikein kaupungissa tiennytkään.\n\nKALLA. Älä sie puhu. Kahvi on sydämen lääke. (Papin puoleen kääntyen.)\nJa pappi sauvoi myös?\n\nPOLIISI. Ei papista ole sauvojaksi, mutta hyvä seimiköyden vetäjä.\n\nPASTORI (nauran). Äläs virka! Minulla on tuuman syvyinen ura\nolkapäässä. Hahhah!\n\n    (Nimismies menee rantaan veneiden luo, jossa kuuluu kolistelevan.)\n\nKALLA (panee tupakaksi). Tietää se pappikin leikissä olleensa! Hahhah!\nOnkin vähän toista kuin Muotkan kirkon saarnatuolissa. Hahhah!\n\n    (Aurinko on sillävälin alennut. Tunturi jono hehkuu\n    sinervänpunaisena.)\n\nNIMISMIES (palaten rannasta). Meidän on aika lähteä. (Kallan puoleen\nkääntyen.) Tässähän on talo lähellä?\n\nPOLIISI (viitaten pohjoiseen). Joo, tuon suvannon päässä.\n\nKALLA. Joo, siitä rupeaa heti näkymään, kunhan menette vähän matkaa.\n\nNIMISMIES. Me lähdemme.\n\n    (Miehet nousevat ja kokoilevat kapineitaan. Nimismies, pappi\n    ja poliisi jättävät hyvästit laskemalla oikean kätensä\n    hyvästeltävän harteille; kirjailija ja ylioppilas jättävät\n    hyvästit kädestä. Heittävät laukut selkäänsä ja painuvat rantaan,)\n\nNIMISMIES (joka on jäänyt vähän jälelle). No hyvästi nyt, Kalla! Me\nviemme terveisiä taloon.\n\nKALLA. Vie, vie, veljeni! Illalla mekin tulemme Kaarinan kanssa.\n\nNIMISMIES (heittää laukun selkäänsä). Jaa, jaa. (Menee.)\n\n    (Kalla ja Kaarina menevät törmän reunalle katsomaan.)\n\nKIRJAILIJA (veneestä). Hyvästi!\n\nKAARINA (ujosti). Hyvästi.\n\nKALLA. Menkää tervennä! (Palaa ladon kehän luo, Kaarinan jäädessä\ntörmälle katsomaan.) Vieraita yhtäkkiä vaan... ja niin hyviä uutisia.\n\n(Veneessä laulavat kirjailija ja ylioppilas:)\n\n    Oi, Lappi, sä onnen ja rauhan maa!\n    Niin tummina tunturis hohtaa.\n    Tääll' lohtua inehmon rinta saa, --\n    Tääll' maailmat toisensa kohtaa.\n\nKALLA (on tarttunut kirveeseensä, mutta pysähtyy kuuntelemaan laulua).\nVeisaavat.\n\n(Tällä välin on vene etääntynyt ja laulu kuuluu heikommin.)\n\n    Ken aavisti, että niin pauhata vois\n    sen tunturikurkkiot, kosket. --\n    Ken aavisti, että niin hehkua vois\n    sen tunturityttöjen posket.\n\n(Kaarina palaa äkisti punastuneena ja tarttuu haravaansa.)\n\nKALLA. Mitä ne veisaavat?\n\nKAARINA (punaisena korviaan myöten; hämillään). Tiesi jo... mitä\nlaulanevat.\n\n(Vene on etääntynyt kauas, mutta yhä kuuluu laulu, johon ylioppilas nyt\nlaulaa toista ääntä:)\n\n    Oi, Lappi, sä onnen ja rauhan maa!\n    Niin tummina tunturis hohtaa.\n    Tääll' lohtua inehmon rinta saa. --\n    Tääll' maailmat toisensa kohtaa...\n\n(Laulu häipyy pois. Viimeisen säkeistön aikana ovat Kalla ja Kaarina\nryhtyneet työhönsä.)\n\nKALLA (taukoaa veistämästä). Kuulitko, Kaarina, mitä polesa puhui?\nPappi on kirjoittanut minun eläke-rahastani.\n\nKAARINA (haravoiden). Kuulin. Sehän on hauska.\n\nKALLA (kirveeseensä nojaten). On se! On se pappi siunattu mies. Entinen\nei ruvennut millekään. Sanoi vain, ettei sitä saada. (Hymähtää\nhalveksivasti.) Miks'ei saada, kun haetaan. Keisari on armollinen ja\nlempeä. Kyllä hän antaa. Mikä ettei... huihai! (Katselee ladon alkua\nmietteissään ja huulet liikkuvat hiljaa.)\n\nKAARINA (pysähtyen työssään ja tähystäen vasempaan, pohjoista kohden).\nTuolla menevät... suvannolla. Siellä käy viri. Purje on pystyssä.\n\nKALLA (katselee suvannolle päin). Siellä menevät. Yöksi pääsevät\ntaloon. (Heittää kirveensä.) Oh, kun minua taas väsyttää. Panenpa vähän\npitkälleni. (Heittäytyy pitkäkseen äskeiselle paikalleen.)\n\nKAARINA (haravoi tuokion vaitiollen). Kirjailija. Mikähän virkamies\nse on...? (Naurahtaa itsekseen salaperäisenä.) Nuori mies...\nsinisilmäinen.. ja niin kauniisti lauloi. (Naurahtaa taas ja haravoi)\nHerra se kuitenkin on... näkee kasvoista. (Katsahtaa nukkuvaa isäänsä.)\nIsä-raukka. Ei hän enää paljoa jaksa. Hetkisen vain, kun innostuu\nmielikuvistaan, heilahtaa nuorekkaana, kunnes taas väsähtää. (Nojaa\nharavaansa.) En minä henno hänen lempiajatustaan riistää. Se on hänen\nvanhuutensa ilo, josta väsynyt mieli elää. Äiti vastustaa häntä, mutta\nsiitä on seurauksena vain toraa ja eripuraisuutta. En minä saata sitä\ntehdä. Kuvitelkoon, miettiköön, haaveilkoon... esivallan eläkkeestä,\njota tuskin tulee. Mutta kun hän siihen niin vahvasti uskoo, niin\nuskokoon. (Katselee hellästi nukkuvaa.) Isä-parka, tunturin lumoihin\njoutunut. (Tarttuu haravaansa ja hyräilee:)\n\n    Vei tunturinhaltija kerran\n    satuvuoreen pienen lapsen\n    ja näytteli aarteitansa:\n    teki lapsesta hopeahapsen.\n    Ei huomannut lapsonen laisinkaan\n    kun haltija näytteli aarteitaan,\n    että nuoruus haihtui\n    ja vanhaksi vaihtui\n    jo muoto, mi kerran kukkeudessaan\n    elon onnea, armautta loisti.\n\n    Ulospääsyä etsien lapsi\n    satuvuorta ympäri kulkee.\n    Mutt' haltija vanha ja viisas\n    joka tien hältä visusti sulkee.\n    Käy vuoressa lapsi ja vaikeroi,\n    ulospääsyä löytää ei hän voi:\n    Sillä entinen lapsi\n    on harmajahapsi.\n    Ja muotonsa, kerran min aateloi\n    elon aamu, nyt ryppyjä täynnä.\n\n(Sillä välin on aurinko alennut. Tunturijono hohtaa punaisena.\nLapinsirkku virittää iltavirtensä.)\n\nKAARINA (on pysähtynyt katselemaan vuorten punerrusta; hurmaantuneena.)\nSatuvuori! (Nostaa torjuen kätensä.) Taikavuori!\n\n    (Katekeetta tulee, laukku selässä.)\n\nKATEKEETTA. Iltaa! Mitä se Kaarina täällä haaveilee?\n\nKAARINA. Koulumies! Iltaa! No mikä sinut tänne on tuonut?\n\nKATEKEETTA. Olen lapinkyliä vähäni kierrellyt. (Huomaa Kallan.) Kallapa\non vaipunut.\n\nKAARINA (herättelee isäänsä). Isä, täällä on koulumies.\n\nKALLA (herää). Koulumies! No nytpä vieraita kulkee. Äsken oli tässä\nMuotkan herroja iso joukko.\n\nKATEKEETTA. Vai Muotkan herroja ne olivat. Minä näin veneet tuolla\nsuvannolla ja ajattelin, että ketähän matkailijoita ne mahtoivat olla.\n(Huomaa ladon teoksen.) Jaha. Kalla on ruvennut rakentamaan. Latoako\nsinä teet?\n\nKALLA (nousee seisomaan). Latoa, uutta latoa. Kovin on ränsistynyt jo\nvanha. Tässä Muotkan herrat juuri kertoivat, että pappi on kirjoittanut\njo jouluna keisariin. Pian tulevat rahat ja silloin on minullakin millä\nmaksaa Morttasen Pieralle ja ruveta uutta pirttiä rytkäämään.\n\nKATEKEETTA. Vai jouluna. Mutta kauanhan ne viipyvät. Olisipa niiden\njoulusta asti pitänyt ehtiä? Taitavat herrat sinua houruuttaa.\n\nKALLA. Houruuttaa? Sinä et tunne pappia. Siellä ovat paperit keisarin\npöydällä, mutta ei ole keisari vielä ehtinyt niitä tutkia.\n\nKATEKEETTA (puistaen päätään). Kyllä sinä olisit saanut ne jo, jos\ntullakseen olisivat. Huihai! En minä saata uskoa koko juttua.\n\nKALLA. Sinua vaivaa epäusko, koulumies. Sinä et tiedä, että keisarilla\non paljon työtä. Siinä monet riikin asiat, siinä ministerit ja muut\nkäskyläiset. Katso sinä: ei ole vielä kerinnyt.\n\nKATEKEETTA. Kyllä se olisi kerinnyt, mutta minusta tuntuu koko juttu\nsangen epäilyttävältä.\n\nKALLA (vakuuttavasti). Sinua vaivaa epäusko, koulumies. Saat nähdä\nsitten, kun eläkerahat tulevat. Saat nähdä sitten. Kun ensi talvena\ntulet koulunpitoon, ajat Tarvannon sivu, ole varma siitä. Et tunne\npaikkaa entiseksi enää. Ihmettelet vain, että kukahan on rakentanut\nnoin komean pirtin Lätäs-enon rannalle? (Vilkastuen.) Sivu ajat,\nkoulumies, ihan varmaan. (Hiljentäen ääntään.) Mutta minä sanon\nsinulle, koulumies: aja sinä kohti vain sitä uutta pirttiä, vaikka\nkuinka oudolta näyttäisi. Aja sinä kohti vain, sillä siellä asuu\nTarvantovuoman Kalla. Hih, hih!\n\nKATEKEETTA. No sittenpähän nähdään. (Katsahtaa aurinkoa.) Minä lähden\nnyt. Kyllä teille tietysti vielä yöksi mahtuu, vaikka on jo vieraita\nennestäänkin?\n\nKALLA. Mahtuu vain. Mene rauhassa, veljeni. Me tulemme Kaarinan kanssa\nkohta perässä.\n\n    (Katekeetta menee.)\n\nKALLA (tarttuen kirveeseensä; Kaarinalle). Lähdepä nyt luhtaa\nniittämään lehmille, että pääsemme mekin tästä kotiin suorimaan.\n\n    (Kaarina, joka on Kallan ja katekeetan keskustelun aikana\n    haravoinut, heittää haravansa, ottaa viikatteen ja menee\n    rantaan.)\n\nKALLA (yksin; veistää jonkun aikaa, mutta heittää sitten ja istahtaa\nlatopuulle ja sivelee partaansa miettiväisenä). Niin...totta puhui\nkoulumies, että kauan ne viipyvät. Olisihan niiden pitänyt jo joulusta\nasti ehtiä... Jokohan olisi pappi valehdellut minulle, vanhalle\nmiehelle? Sillä varmasti olisi koulun Valfriiti rahat lähettänyt, jos\nolisi kirja Suvannon konttorissa. Onhan tästä tuontuostakin ollut\nkulkijoita... Krapin Jussa, joka meni Poro-enolle kalastamaan... ja\nSilmu-Heikki, joka meni Kaalaniittyyn... ja... Kyllä koulun Valfriiti\nolisi sanoman pannut, jos olisi rahakirja Suvannon konttorissa...\n(Katselee surullisena ladonalkua.) Millä minä maksan Morttasen Pieralle\nvelkani, jos ei esivallan eläkettä tule? Herra Jumala! Elli on\noikeassa. Nimismies tulee ja myy kaikki ja me saamme lähteä\nmaailmalle... kerjäämään. Sitä minä en kestä. Minä kuolen, jos pitää\nminun näiltä rannoilta lähteä, missä olen miehuuteni päivät elänyt ja\ntyötä tehnyt. Tämä paikka on minulle rakas... se on minun maallinen\nparatiisini. Täällä kukkui käki, kun tänne nuorina Ellin kanssa\ntulimme. Täällä kuhersi riekko ja polskahti joessa kala. Täällä olemme\nonnellisina eläneet. Oi, voi! (Painaa kädet silmilleen ja istuu vaieten\nhetken aikaa; nousee sitten ylös ja tarttuu kirveeseensä.) Ei, sitä\nminä en usko. Pappi on kristitty mies, sen minä uskon. Joka niin\nlämpimästi saarnaa ja raamattua selittää, ei saata toista pettää. Sillä\npitäähän papin tietämän, että \"jokaisesta turhasta sanasta jonka\nihmiset puhuvat, pitää heidän luku tekemän tuomiopäivänä.\" (Veistää.)\n\n    (Kaarina palaa rannasta.)\n\nKAARINA. Nyt on luhta veneessä. Me saatamme lähteä, isä.\n\n    (Ottaa haravan ja kohoaa viimeiset heinät kasaan.)\n\nKALLA (heittää työnsä). Tiedätkö, Kaarina, mitä minä äsken ajattelin?\n\nKAARINA. No mitä?\n\nKALLA. Ajattelin, että jos ei eläkeraha tulisikaan.\n\nKAARINA (keskeyttää työnsä ja katsoo isäänsä surullisena). Sitä olen\nminäkin toisinaan ajatellut.\n\nKALLA (kuin heräten). Oletko sinäkin niin ajatellut, Kaarina?\n\nKAARINA (hiljaa). Olen.\n\nKALLA (ääni väristen). Etkö sinäkään usko sitä, Kaarina? (Katselee\nKaarinaa kasvoillaan tuska ja epätoivo.)\n\nKAARINA (astuu isänsä luo ja tarttuu hänen käteensä). Voi, isä, uskon\nminä sentään.\n\nKALLA (liikutuksen vallassa; hellästi). Uskotko sinä, lapsi. (Taputtaa\nKaarinaa hiljaa olalle.) Sinä uskot, Kaarina. Minä uskon myös.\n\n    (Kaarina kietoo kätensä isänsä kaulaan ja purskahtaa itkuun).\n\nKALLA (kasvoilla kirkastuksen hohde; sivelee Kaarinan päätä). Älä itke,\nKaarina. Köyhyys loppuu ja uusi pirtti ottaa meidät avosylin vastaan.\n\n\n\n\nKolmas näytös.\n\n\nMuotkan papin virkahuone, korkea, jokseenkin tilava. Peräseinällä kaksi\nikkunaa; ikkunoiden välissä kirjoituspöytä. Oikealla sivuseinällä ovi\nja matala kansliakaappi, jonka eteen on nostettu lyhkänen penkki;\nkansliakaapin vieressä tavallinen nurkkauuni; oven ja kirjoituspöydän\nvälissä tuoleja perällä. Vasemmalla kirjahylly, jonka yläpuolella\nporonsarvet, joissa riippuu peskipuukko, muutamia pienempiä puukkoja ja\nviulunjousi. Kirjahyllyn näyttämön puoleisella kupeella riippuu viulu\nja kirjahyllyn edessä on soututuoli. Vasemmalla ovi ja kaksi taulua\nseinällä: ylempänä Lutherin ja sen alla Napoleonin kuva. Oikealla\nseinällä Kyyhkysen \"Lappalainen ja poronsa\". Pöydällä palaa lamppu.\nIlta.\n\nPastori päällä sarkatakki, jalassa säpäkkeet ja paulaiset vuotakengät;\ntukka epäjärjestyksessä. Kirjoittaa.\n\nPASTORI (kirjoittaa jonkun hetken, mutta heittää sen sitten ja kynsii\nhermostuneena päätään). On se Lompolon pappi mahtavaksi tullut, kun\nniin koppavasti kirjoittaa. (Ottaa pöydältä virkakirjeen ja lukee.)...\n'Jos ei vuosikertomus ole täällä ensi lauantaina, on surullinen ja\nsamalla vastenmielinen velvollisuuteni ilmoittaa Tuomiokapitulille\nTeidän huolimattomuudestanne, joka viime aikoina on tullut näkyviin\nluvattomien ulkomaamatkain y.m. muodoissa...' (Heittää kirjeen\nharmistuneena takaisin pöydälle.) Ätsh, kun sattuikin unohtumaan koko\nvuosikertomus! Juuri kun oli aikomukseni ruveta sitä tekemään, tuli se\npororetki sinne Norjaan. Sen perästä unohtui koko roska, enkä ole sitä\nmuistanut ennenkuin \"virkaveljen\" kirje saapui. Ätsh! (Kynsii päätään\nja tarkastelee edessään olevaa vuosikertomus-kaavaketta.) Onko\nyöjuoksua harjoitettu seurakunnassa? On siinäkin kysymys? \"Yöjuoksua!\"\nEihän Lapissa kesällä yötä olekaan. Aurinko paistaa yötä päivää\nkuutisen viikkoa. (Kirjoittaa.) Ja tässä toinen: \"Onko ylellisyyttä\ntavoissa?\" Hm! Sopisi tulla piispanherrain katsomaan Tarvantovuomaan,\nmillaisia herkkuja siellä syödään. Nahkapottua ja kalaa.... kalaa ja\nnahkapottua; sitä... i variation... ja desertiksi -- nuollaan kynsiä.\nOhhoh! Kirjoitetaan nyt sille jotakin. (Kirjoittaa hetken ja katsoo\nsitten kelloaan.) Oh, kello käy jo seitsemättä. Seitsemältä on\nkirkonkokous. Ätsh! ( Kirjoittaa.)\n\n    (Ulkoportailta kuuluu askeleita. Hetken päästä tömistellään\n     eteisessä varovasti. Sitten haparoi käsi ovea pitkän aikaa.)\n\nPASTORI (hermostuneena). Nyt sieltä tulee joku pitkäpiimäinen asiamies.\nEi pitänyt saada kirjoitustaan loppuun... ja seitsemältä kirkonkokous.\n-- Eihän se pääse sisäänkään. Ätsh! (Menee ovelle ja avaa sen.)\n\n    (Kalla peski päällä tulee varotellen, lakki kädessä.)\n\nKALLA (pyyhkäisee pari kertaa päätään kädellä). Päivää, taikka ilta se\ntaitaa jo olla. Terveisiä Tarvantovuomasta. (Tervehtii pappia laskien\noikean kätensä papin harteille.) Terve, Jumalan terve.\n\nPASTORI (vähän ilostuen). Tulipa harvinainen vieras... oikea\nkaukalainen. Istu, istu, Kalla.\n\nKALLA (istun viimeiselle tuolille oven suuhun; leikkisästi). Tulipa\nvieras todellakin... lapinäijä tunturista.\n\nPASTORI (istuu tuolille pöytänsä taa). No älähän nyt; vieras kuin\nvieras. Et sinä ole minun aikanani käynytkään.\n\nKALLA (tarkastelee huonetta joka suunnalta). Enpä ole. On papilla\ntäällä vähän toisenlaista kuin entisellä. -- Tuo kaappi on sama?\n(Osoittaa kansliakaappia.)\n\nPASTORI (hymähtäen). Se on seurakunnan kaappi.\n\nKALLA. Menee papilta toiselle... perintönä. Niin vain. (Koettelee\nkaappia.) Lompolon nikkarin tekemä taitaa olla? Mallista vähän tuntuu.\n\nPASTORI. Tiesi hänet, kuka lie tehnyt.\n\nKALLA (katselee ympärilleen ihmetellen; huomaa poronsarvet). Onpa siinä\nkelosarvet... vanhan härän sarvet. (Huomaa taulut vasemmalla ja menee\nvarovaisesti taulujen eteen.) Lutheerus!\n\nPASTORI. Ka, tunsipa Kalla.\n\nKALLA (katsellen kuvaa hartaana). Joo, siinä on äijä itse. Lihava mies\nse oli. Kirkkopostillan kannessa on vähän laihempi kuva.\n\nPASTORI. Niinpä taitaa.\n\nKALLA (katsellen yhä kuvaa). Joo, niin on. -- Sitä äijää se paavi\npelkäsi.\n\nPASTORI. Taisipa se pelätä.\n\nKALLA (vakuuttavasti). Pelkäsi. Se oli mies, joka sanoi totuuden\nkaikille... kuninkaille ja keisareille.\n\nPASTORI. Mistä se Kalla sen tietää?\n\nKALLA. Postillan esipuheesta olen lukenut. (Katselee alimaista kuvaa.)\nPastoriko tässä?\n\nPASTORI (naurahtaen). En se ole minä. Se on keisari Napoleon.\n\nKALLA (ihmeissään). Vai itse keisari. Onko tämä nykyinen keisari?\n\nPASTORI. Ei. Se oli Ranskan keisari.\n\nKALLA (tarkastellen kuvaa). Vai Franskan. -- Morttasen isännän näköinen\nvähän.\n\nPASTORI. Taitaapa olla.\n\nKALLA. Jo vain. (Lähtee varovaisesti astumaan takaisin, mutta huomaa\nKyyhkysen taulun ja pysähtyy sen eteen katselemaan kuvaa; ilostuen.)\nSiinäpä on karasjokelainen!\n\nPASTORI. Mistä se Kalla sen päättää?\n\nKALLA (katselee kuvaa). No tuosta lakista. Se on Karasjoen mallia.\n(Puoliääneen.) Suruttomia ne ovatkin... karasjokelaiset... alma\nvarkaat...\n\nPASTORI (on ryhtynyt kirjoittamaan). Kuinka niin?\n\nKALLA. No kun pitävät punaista lakkia. Se on suruttomuuden merkki.\n\nPASTORI (kuulematta sen tarkemmin; yksikantaan). Niinpä taitaa.\n\nKALLA. Jo vain. Helvettiin sillä pääsee. (Palaa paikalleen ja istuu\nkatsellen miettiväisenä pappia, joka kirjoittaa.)\n\nPASTORI (kirjotuksensa lomasta). No mitenkä siellä Tarvannossa\njaksetaan?\n\nKALLA. Siinähän menee... köyhyydessä kituutellen. Terveinä olemme\nolleet sentään, Jumalan kiitos.\n\nPASTORI. Kumma, että Kalla lähti näin pitkälle matkalle? -- Vaikka hyvä\nkai nyt on keli.\n\nKALLA. Piti lähteä. Niin huoleksi pakkasi. En saanut olluksi enää.\nKoulumiehen kanssa tulimme yhdessä.\n\nPASTORI (keskeyttäen kirjoituksensa). Mitä huolia niitä nyt sitten on?\n\nKALLA (katsoen pastoria vakavana). Rupesi huolettamaan... se eläkeraha,\nkun ei kuulukaan.\n\nPAPIN ROUVA (huutaa viereisestä huoneesta). Alfred! (Pastori nousee ja\nmenee viereiseen huoneeseen.)\n\nKALLA (yksin). Kirjoittanut se on pappi. Ei hätää... Olisi heti\nsanonut... mutta ei puhunut mitään.\n\nPASTORI (palaa takaisin huolestuneen näköisenä). Minulla on pikku poika\nsairaana. Lääkäri sanoo, että se on lapsihalvausta. Se on vaikea tauti\nja sitä on täällä useassa paikassa. (Kooten ajatuksiaan.) Niin, mitä se\nKalla? Siitä eläkerahastako? (Katselee Kallaa tuskaisa ilme\nkasvoillaan.)\n\nKALLA (Pyöritellen lakkia kädessään). Niin, kun ei ruvennut kuulumaan,\nvaikka pappi sanoi jo toissa jouluna kirjoittaneensa... keisarille.\n\nPASTORI (on käynyt kovin hämilleen; siirtelee pöydällä olevia papereita\nsyrjään, eikä puhu mitään tovin). Niinhän minä taisin sanoa.\n\nKALLA (innostuen). Joo, niin pappi sanoi, että kirjoitettu on, mutta ei\nole keisari ehtinyt vielä asiaa tutkia.\n\nPASTORI (yhä edelleenkin hämillään ja hermostuneena). Niin... se nyt\noli... semmoista... että... että... (kynsäisee korvallistaan) että...\non ollut niin paljon asioita ja toimia, että... tuota...\n\nKALLA (keskeyttäen, kasvot loistaen). Älä sie puhu, veljeni. Kyllä minä\nkäsitän, että ei se keisarin konttori ole juuri niinkuin nimismiehen\ntaikka papin. Siellä on kaikki riikin asiat... ja niitä on nokko. Älä\nsie puhu! Jo minä tullessa ajattelinkin, että pappi, kristitty mies, ei\nvalehtele. Kirjoittanut on, ja niinpä arvasin oikein. Sitä sanoi\nkoulumieskin.\n\nPASTORI (on punastunut korviaan myöten). Niin... katsohan... se asia on\nnyt sillä tavalla... että...\n\n    (Porstuasta kuuluu kolinaa. Ovi avautuu ja sisään astun\n    kansakoulunopettaja, poliisi, kirkkoväärti, nimismies ja kaksi\n    lappalaista. Opettaja pitkä mies, sarkapuvussa; kirkkoväärti,\n    vanha mies, isonenäinen, ystävälliset silmät syvällä päässä,\n    sileäksi ajeltu, paitsi että leuan alle on jäänyt partavihko.)\n\nOPETTAJA (tervehtii ensiksi pastoria ja sitten Kallaa). Tjänare! Ka,\nTervannon Kalla! Sinuapa ei ole näkynytkään moneen vuoteen. Terve,\nterve.\n\n    (Nimismies, kirkkoväärti, poliisi ja lappalaiset tervehtivät\n    ensiksi pappia sitten Kallaa.)\n\nNIMISMIES. No olipa se, kun Kalla tuli Muotkaan!\n\nKALLA. Joo. Pitihän sitä minunkin vielä ennen kuolemaani lähteä käymään\noman suohkanan [pitäjä, seurakunta] kirkko-paikoilla.\n\nPOLIISI. Yksinkö Kalla tuli?\n\nKALLA. Koulumiehen kanssa.\n\nPOLIISI. Jaa, jaa... Mitenkä siellä jaksetaan?\n\nKALLA (on vähitellen siirtynyt peremmäs huonetta). Tervennä, tervennä,\nveljeni. Terveisiä laittoivat.\n\nPOLIISI. Kiitos, kiitos.\n\nKALLA. Mikä kokous teillä nyt on?\n\nKIRKKOVÄÄRTI. Kirkonkokous.\n\nKALLA (vähän neuvotonna). Taitaa pitää minun mennä.\n\nPOLIISI. Älä mene. Seurakuntalainenhan se olet sinäkin.\n\n    (Kirkkoväärti, nimismies ja opettaja ovat istuneet tuoleille,\n    poliisi ja lappalaiset penkille kaapin eteen, Kallan jäädessä\n    seisomaan keskelle lattiaa.)\n\nPASTORI (katsellen hermostuneena ympärilleen). Kallako jäi istuimetta?\nIstu nyt tuohon soututuoliin.\n\nPOLIISI. Sellaisessa et saakaan istua Tarvannossa. (Kalla istuu\nvarovaisesti soututuoliin.)\n\nPOLIISI (pastorille). Poikako on sairaana?\n\nPASTORI. Niin... ja lapsihalvauksessa vielä. Tämä on jo kolmas päivä...\nSaa nähdä, mitenkä käy... Olisi ikävää, jos se kuolisi.\n\nKALLA (hartaasti). Lapsen onni kuolla pois... pahasta maailmasta.\n\nPASTORI (hajamielisenä). Onhan se niinkin. (Selailee kookasta kirjaa.)\nJaa, ne olisivat nämä tilit ensiksi. (Lukee.) Tili Muotkan seurakunnan\nkirkonkassan varoista kirkollisvuodelta 1/5 1911--1/5 1912. Säästöä:\nlainassa velkakirjain mukaan 1570 markkaa. Tulot: kollehtirahoja 12\nmarkkaa 56 penniä. Lahjoituksia: tuntemattomalta lappalaiselta 2\nkruunua = 2 markkaa 80 penniä...\n\nKALLA (väliin). Onpa uhrikin tullut.\n\nPASTORI (jatkaa) ... yhteensä 15 markkaa 36 penniä. Velkaa ensi\nvuoteen: viinikassalle 2600 markkaa...\n\nKALLA (on kuunnellut tarkkaavaisesti; väliin) Ohoh! Onpa velkaa.\n\nPASTORI (jatkaa) ... yhteensä 4185 markkaa 36 penniä. Sitten: velkaa\nviime vuodelta viinikassalle 2074 markkaa 96 penniä. Vuoden menot\nerityistilin mukaan 87 markkaa 19 penniä. Säästöä ensi vuoteen: Niila\nProksin maksamaton korko 7 markkaa 16 penniä. Lainassa velkakirjain\nmukaan 1800 markkaa. Rahaa kassassa 212 markkaa 5 penniä. Yhteensä:\n4185 markkaa 36 penniä. Muotkassa maaliskuun 15 p:nä 1912. Juhani\nKalttopää, kirkonisäntä. Puumerkki. -- Hyväksytäänkö?\n\nMIEHET. Jo vain.\n\nPASTORI. Muiden kassojen tilit luettiin jo viime kirkonkokouksessa,\njotenka ne ovat valmiit. Tämä oli keskessä ja siirrettiin sen vuoksi\ntähän kokoukseen. Se on kyllä vähän lakia vastaan, mutta...\n\nNIMISMIES. Mitä me täällä Lapissa.\n\nKALLA (vakavana). Emme elä lain alla, vaan armon alla.\n\nKIRKKOVÄÄRTI (puoliääneen). Sepä kumma!\n\n    (Pastori, nimismies, opettaja ja poliisi nauravat hiljaa.)\n\nPASTORIN ROUVA (viereisestä huoneesta). Alfred!\n\nPASTORI (nousee). Odottakaahan, minä pistäydyn vähän. (Menee).\n\nKIRKKOVÄÄRTI. Mikä se on toinen asia?\n\nPOLIISI. Eikö se ole siitä Tumperin hautarististä?\n\n1:n LAPPALAINEN (murtaen suomea; pehmeästi). Niinpä se taisi olla.\n\nPASTORI (palaa ja istahtaa pöydän ääreen). Sitten olisi toinen asia.\nNiinkuin tiedämme, on tämän seurakunnan ensimäinen kappalainen pastori\nTornberg-vainaja haudattu Luusuajoen hautuumaahan. Hautaristi hänen\nhaudallaan on niin huono, että se pian kaatuu ja lahoo siihen. Olen\najatellut pyytää kirkonkokoukselta viittä markkaa ristin uudistamista\nvarten. Luusuajoen koulumies on luvannut laittaa viidellä markalla\nuuden. -- Mitä kokous arvelee?\n\n    (Äänettömyys, jonka aikana kirkkoväärti panee tupakaksi ja\n    Kalla istuen soututuolissa katselee Lutherin kuvaa hartaana.)\n\n1:n LAPPALAINEN. No eikö sillä ole sukulaisia Ruotsissa? Minusta ne\njoutaisivat hivin maksamaan.\n\nKIRKKOVÄÄRTI (hyväksyvästi). Sepä kumma!\n\n2:n LAPPALAINEN. Mie kans tukkaan samaa.\n\nKALLA (on tarkkaavaisena kuunnellut lappalaisten puhetta). Se oli hyvä\npappi, Tumperi-vainaa. Minä muistan hänet hyvin. Sillä oli selvänä\nmolemmat, laki ja evankeliumi. Laitetaan risti pois!\n\nPOLIISI. Jo vain.\n\nOPETTAJA. Minusta se on niin pieni asia. Emmeköhän päätä?\n\n1:n LAPPALAINEN. Ei se ule pieni asia! Ilmankin uvat kunnan verut\nsuuret. Siihen panpin tihunti ja muut maksut. Mie vastustan.\n\n2:n LAPPALAINEN. Mie kans!\n\nPASTORI. Tässä taitaa tulla äänestys?\n\nNIMISMIES. Meitä on enemmän, jotka kannatamme.\n\nPASTORI. No se siis päätetään, että Luusuajoen koulumies tekee uuden\nristin?\n\nKALLA. Päätetään pois. Tumperi oli hyvä pappi.\n\n    (Pastori kopauttaa kynänvarrella pöytään).\n\n1:n LAPPALAINEN. Onpa siis Kallalla nyt rahaa, kun teettäisi\nhautaristitkin entisille papeille.\n\nPOLIISI. Kalla saakin valtion eläkkeen.\n\nKALLA (nousee seisomaan). Älä sie puhu! Vaikka en saisikaan, niin\nviimeisen viisimarkkaseni minä uhraan Tumperin muistoksi. Se oli hyvä\npappi!\n\n1:n LAPPALAINEN. Kissa! Mie en rupea kuolleille maksamaan. Un sitä\ntekemista elavienkin kanssa. (Nousee, ottaa lakkinsa ja lähtee.)\n\n2:n LAPPALAINEN. Enkä mie! (Lähtee.)\n\nKIRKKOVÄÄRTI (kopistaa porot piipustaan uunin suuhun). Turmeluksenpa\nkiskoi, hah, hah!\n\nPASTORI. Minä kirjoitan tämän pöytäkirjan tässä samalla. Älkää menkö,\nettä panette nimenne alle. (Kirjoittaa).\n\nPOLIISI. Ne ovat joka asiaa vastaan. (Kallan puoleen.) Lukkarissako\nKalla on majaa?\n\nKALLA. Lukkarissa.\n\nPOLIISI. No mikä asia juuri sai sinut Muotkaan lähtemään?\n\nKALLA (joka on mennyt poliisin viereen istumaan) Minä lähdin siitä\neläkerahasta. Tuntui, veljeni, niin pitkältä aika, kun ei kuulunut,\nettä rupesin jo ajattelemaan kummia.\n\n    (Pastori katsahtaa poliisia hajamielisenä, tuskallinen ilme\n    kasvoillaan ja jatkaa kirjoitustaan.)\n\nPOLIISI (iskien nimismiehelle silmää). Vai niin. No mitä ajattelit?\n\nKALLA (alakuloisella äänellä). Ajattelinpa jo, että pappi on unohtanut\nasian, taikka, ettei keisari välitä sellaisesta alinkokansasta kuin me\nolemme, jotka tunturin kolossa asumme.\n\n    (Nimismies ja opettaja keskustelevat.)\n\nKIRKKOVÄÄRTI (nousee lähteäkseen). Minun pitää nyt mennä. Hyvästi!\n\nPASTORI (hajamielisenä). Hyvästi... Niinkö oli kiire? Jää puumerkki\npois pöytäkirjasta.\n\nKIRKKOVÄÄRTI. Minä panen sitten pyhäaamuna. Hyvästi! (Menee.)\n\nOPETTAJA. Vai eläkettä se Kalla odottaa?\n\nPOLIISI. Joo. Keisarin eläkettä.\n\nKALLA (opettajan puoleen kääntyneenä). Joo. Ajattele, opettaja rakas,\nmillä minä elän nyt, kun olen vanhaksi tullut. Akka on kivulias...\npitää olla metesiinit juuri alvaria. Ja ne maksavat. Sitten minä\näijä-riepu. -- En minä paljoakaan enää jaksa. Eikä ole minulla\npoikaakaan, kun Jumala korjasi sen piennä pois... pahasta maailmasta.\nKaarina se auttaa kyllä, mutta Kaarinakin voi mennä naimisiin... kaunis\npäivä. Talo kaatuu päälle; kyllä lensmanni sen tietää. Hengenvaara\nsiinä on. Ei ole varaa laittaa, ei ole kykyä. Suurella vaivalla vedätin\nMorttasen Pieran kanssa hirsiä ja latopuita toissa talvena. Ja arvaat\nsinä, että velkaa minulle tuli... seitsemänkymmentä kruunua. Millä minä\nne maksan? Ei, Kuolema tulee meille äidin kanssa, jollei armollinen\nesivalta astu väliin. -- Mutta nyt on pappi kirjoittanut keisarille ja\npyytänyt minulle eläkettä vanhuuden päiviksi, minulle, joka olen koko\nikäni tunturissa asunut ja majaa pitänyt... kulkijoille. Kievari minä\nolen ollut, vaikka en olekaan nimismiehen kirjoissa, mutta kievari\nsittenkin. (Pysähtyy hetkeksi). Missä olisivat kruununherrat olleet\nyötä ilman minun taloani? Sanopas, poliisi, missä olisit ollut?\n\nPOLIISI. Kinoksessa olisi täytynyt nukkua.\n\nPASTORI (keskeyttää kirjoituksensa; syrjään). Voi hyvänen! Sille\npitäisi sanoa totuus.\n\nKALLA. Kas niin, kinoksessa. Mutta olet pötköttänyt Tarvannon\npirtissä... heinävuoteella. Kas niin. (Pastorin puoleen.) Onko pappi\ntästä kirjoittanut, että minä olen aina antanut kruununherroille\nyösijan ja suojan?\n\nPASTORI (epätoivoisena). Voi hyvänen aika, Kalla, kuulehan nyt kun...\n\nPASTORIN ROUVA (huutaa hätääntyneenä viereisestä huoneesta). Voi,\nAlfred, Alfred! Tule, tule!\n\nPASTORI (rientää viereiseen huoneeseen). Sanokaa Kallalle totuus!\n\nPOLIISI. Kyllä ne on kalkki kirjoitettu.\n\nOPETTAJA (nimismiehelle). Jokohan siellä on huonosti asiat? (Yrittää\nviereiseen huoneeseen päin, mutta palaa takaisin.)\n\nKALLA. Sepä tietty hyvä! Keisari tutkii asiat tarkkaan.\n\nPOLIISI. Saihan se minunkin isäni eläkkeen... 400 markkaa vuodessa.\n\nKALLA (ihastuen). Saiko?\n\nPOLIISI. Jo vain. Pastori kirjoitti hakemuksen ja niin tulivat rahat.\n\nOPETTAJA. Mutta vanha poliisi olikin kruunua palvellut.\n\nKALLA (hypähtää pystyyn). No ketä minä olen palvellut?\n\nOPETTAJA. Kalla ei ole virkamies.\n\nKALLA (kiivastuen). Virkamies! Aina yhtä hyvä virkamies kuin vanha\npoliisikin! Aina yhtä hyvä! Kruununtalon isäntä? Eikö siinä ole virkaa\nnokko?\n\nPOLIISI. Jo vain. On varallakin.\n\nKALLA (ääni väristen liikutuksesta; vähän hiljempaa). Älä sie puhu,\nveljeni! Kruununtalon isäntä! Aina maksanut ulosteot... ja\nmaantiemaksut, vaikka tällä matkalla ensi kerran vasta maantien näin.\n(Ääni voimakkaammin värähdellen.) Sinulla on hyvä puhua, opettaja, joka\nkruununrahaa syöt. Mutta ajattele sinä minua, vanhaa miestä... lähes\npuolisataa vuotta kiveliössä asunut... sairas vaimo... eikä apua\nmistään... Elä siinä sitten... kymmenestä kynnestä... ja vielä... kun\net enää jaksa... työtä tehdä. Sinne lahovat rakennuspuut, kun en jaksa\ntyömiestä palkata. (Itkee.)\n\n    (Miehet ovat käyneet vakaviksi. Opettaja puistaa surullisena\n    päätään. Hämmästyneen näköinen palvelustyttö tuo kahvia ja\n    yrittää tarjota Kallalle ensin, mutta menee sitten nimismiehen\n    ja opettajan luo ja tarjoaa näille, tarjoaa sitten poliisille,\n    mutta tämä siirtää tarjottimen Kallan eteen.)\n\nPOLIISI (vakavana) Otahan, Kalla, kahvia.\n\nKALLA (pyyhkien silmiään; ääni vavahdellen). Suur' kiitosta. Kyllä minä\nolen aina nähnyt, että sinä minulle hyvää suot, veli rakas. Jumala\npalkitsee sinua viimeisellä tuomiolla. (Ottaa kahvia ja istuu penkille,\nniiskauttaen vähäväliä nenäänsä.)\n\n    (Palvelustyttö poistuu vasempaan.)\n\nPOLIISI (laskee kahvikupin pöydälle). Joo, älä huolehdi, Kalla. Pastori\nkirjoittaa vielä kerran ja kiirehtii asiaa.\n\n    (Opettaja puistaa päätä poliisille.)\n\nPOLIISI (vähän epäröiden). Tuodaan eläkeraha ensi kerralla, kuni\ntullaan rajoille. (Puistaa nauraen päätään opettajalle.)\n\nKALLA (vie kupin kirjoituspöydän nurkalle). Suur' kiitosta!\n(Poliisille.) Kyllä minä uskon, että sinä tarkoitat hyvää. Ja Jumala on\nsinua siunaava runsaasti. Ja vielä viimeisellä tuomiolla antaa\nsinulle... elämän kruunun. (Vakuuttavasti.) Niin minä uskon. (Ottaa\nlakkinsa ja tekee lähtöä.)\n\nPOLIISI. Joko lähdet?\n\nKALLA (hymyillen; hiukan surumielisenä). Lähden, veljeni, kun sain\nhyviä uutisia. Koulumies lupasi härän, sillä omani on vaipunut...\nlivikkä kun oli. Aion vielä Keinojärveen yöksi. Onpahan jo sitten\npalanen kotia päin. (Hyvästelee poliisia.) Hyvästi, veljeni. Jumala\nsinua siunatkoon kaikesta rakkaudesta. (Iloisemmin.) Minä odottelen\nsiellä kärsivällisesti. Hyvästi! Jumalan rauhaa. (Hyvästelee\nnimismiestä.) Hyvästi, veli rakas, ja kiitos sinulle myös siitä, mitä\nolet minun puolestani tehnyt. (Hyvästelee opettajaa.) Hyvästi, veli!\nJumalan rauhaa.\n\nPOLIISI. Vie nyt terveisiä.\n\nKALLA (ovessa). Keveät ne ovat. Suur' kiitosta vain! (Menee.)\n\n    (Viereisestä huoneesta kuuluu papin rouvan huuto; Voi| Alfred,\n    se kuolee! Katso! Valittavaa itkua, johon yhtyy papin\n    tyynnyttävä, vaikka hätäinen: Älä nyt, älä nyt!)\n\nOPETTAJA (hätääntyneenä). Siellä taitaa olla hätä! (Lähtee viereiseen\nhuoneeseen päin, mutta samassa ilmaantuu pastori ovelle.)\n\nPASTORI (hätäisesti). Voi tulkaa auttamaan! Vaimoni pyörtyi.\n\n    (Nimismies ja opettaja kiiruhtavat viereiseen huoneeseen.)\n\nPOLIISI. Taisi pikku poika kuolla. (Menee varovaisesti viereisen\nhuoneen ovelle ja yrittää kurkistaa sisään, mutta perääntyy heti.)\n\nPASTORI (hyökkää viereisestä huoneesta tukka aivan epäjärjestyksessä;\nkatselee hätäisenä ympärilleen). Missä Kalla on? (Huomaa poliisin.)\nMissä Kalla on?\n\nPOLIISI (osoittaen ovea). Kalla lähti jo.\n\nPASTORI (epätoivoisena). Lähti --? Sanoitteko hänelle totuuden?\n(Poliisi hämmästyneenä yrittää sanoa jotakin, mutta pastori ei malta\nkuunnella, vaan syöksyy ovelle. Huutaa). Kalla! (Rientää ulkoportaille,\njossa huutaa epätoivoisena.) Kalla! (Palaa takaisin ja vaikeroi.) Voi\nhyvänen, voi hyvänen! (Muistaa samassa kuolleen poikansa.) Pikku Finn,\npikku Finn! (Menee kiireesti viereiseen huoneeseen väännellen\nepätoivoisena käsiään.)\n\n\n\n\nNeljäs näytös.\n\n\nKallan pirtti samassa asussa kuin ensimäisessä näytöksessä. Vasemmalla\nseinällä etualalla ollut pöytä on siirretty peremmäs sängyn päähän.\nPöydän paikalla, päät seinää vasten nukkuvat nimismies ja pappi\nheinävuoteella lapinlakit päässä ja risainen raanu peitteenä. Oikealla\nsivuseinällä, hellakamiinin ja oven välissä riippuu puutapeissa yhteen\nsidotuista pauloistaan kuusi paria kuivamaan pantuja poronnahkakenkiä\n(nutukkaita); hellakamiinin tangossa niinikään pari nutukkaita\nkuivamassa. Kaarina nukkuu vaatteet yllä ja lapinmyssy päässä perällä\noikealla ovensuu-sängyssä. Ikkunan alla heinävuoteilla nukkuvat 1:n ja\n2:n rajamies, poliisi ja Tievan Topi, Viimeksimainitulla toinen polvi\npystyssä, täysissä vaatteissa muuten, paitsi että ovat sukkasillaan.\nKalla istuu sängyn laidalla sivellen miettiväisenä partaansa. Kiilussa\ntuli. Aamuvarhainen. Talvi.\n\nKALLA (nousee varovaisesti ja kävelee hiljaa nimismiehen ja papin\nvuoteelle; pysähtyy kädet selän takana ja katselee nukkuvia;\npuoliääneen). Siinä nukkuu pappi lensmannin kanssa niin makeasti kuin\nkotonaan. Lattialla saavat vielä maata tämän kerran, mutta ensi\nkerralla taitaa olla jo parempi nukkumapaikka. (Sivelee partaansa,\ntoinen käsi selän takana.) Minä teetän Morttasen isännällä uuden sängyn\nja maalautan sen viheriäiseksi. Se sopii hyvin uuteen pirttiin.\n(Kävelee varovaisesti edestakaisin, kädet selän takana.) Aatamin-Aapo\nlupasi tulla muurmestariksi... ja Nierivaaran Iiskunas rengiksi...\nTyyrispalkkainen se vähän on... 100 kruunua vuodessa ja peskinahat...\nja kaksi paria sisnakoita [parkitusta poronnahasta tehdyt housut]...\n(Pysähtyy ja sivelee partaansa.) On siinä palkkaa... mutta nythän on\nvaltion eläkekin tullut. Kyllä siitä riittää... hyvin riittää. (Pannen\nkätensä ristiin ja liikutellen niitä hiljaa ylös ja alas.) Oi, voi,\nsitä armollista keisaria, kuinka oli hyvä, kun lähetti minulle,\nköyhälle äijä-rievulle, eläke-rahan. Jumala palkitkoon häntä...\nviimeisellä tuomiolla. Nyt ei muuta kuin kirveet heilumaan ja uutta\npirttiä tekemään. Minä tunnen itseni nuoreksi taas. (Menee papin ja\nnimismiehen vuoteen ääreen ja katselee hellästi nukkuvia.) Oi, voi,\npappi, sinä olet siunattu mies, kun rahat hankit... ja olet niin\nmukavasti vielä järjestänyt, että olet säästänyt tämän riemullisen\nyllätyksen lähtöhetkeen. Jumala siunatkoon sinua... ja sinua nimismies\nveljeni myös. (Kävelee rajamiesten vuoteelle.) Ja sinua, Tievan Topi,\nsinuakin siunatkoon Jumala, taivaallinen Isä, vaikka oletkin paljon\npahaa tehnyt ja sivakat minulta särkenyt. Sinä se ilmoitit eilen salaa,\nettä papilla on rahat mukana. (Kävelee keskemmä huonetta.) Johan minä\narvasin, että ennakolta se oli päätetty, että vasta lähtöhetken\nlyödessä rahat saan. Tahdoitte valmistaa minulle, vanhalle miehelle,\nriemullisen hetken, että saan täällä teidän mentyänne polvillani\nJumalaa kiittää hänen suuresta armostaan. (Pyyhkii silmiään.) Minä\nitken ilosta tänä aamuna, sillä olenhan herännyt... vanhassa\nsängyssäni... aivankuin taivaalliseen iloon. Eivät murehduta minua nyt\nmustat seinät enää (katselee seiniä) eikä nokinen katto (katsoo kattoa)\neikä tämä lattia (katselee lattiaa). Nyt tiedän saavani uuden pirtin,\njossa on puhtaat seinät... ja katto korkeammalla. Kiitetty Herra\nolkoon! (Menee Kaarinan sängyn luo.) Kaarina, lapseni, sinä minun\nmaallinen oikea käteni. Oi, voi, sinä et tiedä vielä... (Herättelee\nKaarinaa.) Kaarina, nousepa riekon ansoja kokemaan.\n\nKAARINA (herää ja nousee istumaan sängyn laidalle; hieroo silmiään).\nIsä on jo noussut? Varhainenpa olet ollut. -- Missä äiti on?\n\nKALLA. Äiti on jo lypsyllä.\n\nKAARINA. No nytpä ollaan varhaisia, vaikka illalla valvottiin niin\nmyöhään.\n\nKALLA. Älä puhu niin kovaa, etteivät herrat herää.\n\nKAARINA (ottaa nutukkaansa hellakamiinin tangosta; istuu jakkaralle ja\nhenkii). Paljonko nyt on kello?\n\nKALLA (mennen herättäjäkellon luo). Kohta kuusi.\n\nKAARINA (kenkiessään). Tänäänkö rajamiehet lähtevät?\n\nKALLA. Tänään. (Menee Kaarinan luo ja laskee kätensä hänen\nolkapäälleen. Isällisesti.) Kaarina! Tiedätkö mitä tänäpäivänä\ntapahtuu?\n\nKAARINA (katsoen isäänsä ihmeissään). No mitä?\n\nKALLA (salaperäisenä). Muistatko, mistä pappi iltarukouksissa puhui?\n\nKAARINA (kummissaan). Muistan... joulutekstistä... 'Minä ilmoitan\nteille suuren ilon...' Siitähän pappi puhui?\n\nKALLA (edelleenkin salaperäisenä). Joo, siitä puhui... Mutta arvanpa,\nminkä vuoksi hän juuri siitä puhui?\n\nKAARINA (neuvotonna, ihmeissään). En minä osaa arvata... Se kun on\nJumalan sanaa.\n\nKALLA. Pappi on valmistanut meille täksipäiväksi suuren ilon.\n(Valoisasti hymyillen.) Papilla on eläkerahat mukana!\n\nKAARINA (toivon ja pelon vaiheilla). Eläkerahat? Ovatko ne tulleet?\n\nKALLA. Jo vain. Tievan Topi kertoi, että herrat ovat päättäneet antaa\nne lähtiessään.\n\nKAARINA (kuin heräten). Siksi ne olivatkin eilen niin salaperäisen\nnäköisiä... ja iskivät toisilleen silmää.\n\nKALLA. Siksi juuri.\n\nKAARINA (ilostuen). No voi hyvänen aika! Tämähän on aivan kuin satua.\nJa minä olen sitä aina pitänyt vain rajamiesten houruutuksena.\n\nKALLA (lempeästi nuhdellen). Sinä olet ollut epäuskoinen, lapsi.\n\nKAARINA (kuin anteeksipyytäen). Niin olen ollut. (Pukee peskin\npäällensä ja ottaa naulasta kintaat.) Tämä on kuin satua! (Menee ulos\nja kopistelee sivakoita pirtinseinustalla; laulaa hillitysti:)\n\n    Kävi tunturinhaltijan viimein\n    jo sääliksi hopeahasta.\n    Vei linnaansa, kultaisen kiisan\n    avas, lohdutti pientä lasta:\n    \"Ota aarre syliisi, lapsonen maan,\n    ole onnekas, rikas ja riemukas vaan!\n    Jopa murheesi haihtui.\n    Ja muotosi vaihtui\n    taas nuoreksi. Päivä on kirkkaimmillaan.\n    Ota aarre: Kas vuori on auki!\"\n\nKALLA (kuunnellen Kaarinan laulua). Kaarina laulaa. Minä en osaa laulaa\nsuullani, mutta minun sydämeni laulaa ja veisaa. (Menee sänkynsä luo ja\nottaa hyllyltä paksun raamatun, jonka avaa.) En ole vielä lukenutkaan\ntänä aamuna. Ja jos milloinkaan, niin nyt on annettava Herralle kunnia.\n(Lukee hartaana.) \"Ja Herran sana tuli hänen tygöns, sanoden: 'Mene\ntästä pois ja käännä sinus itään päin ja lymytä sinus Kerithin ojan\ntygö, joka on Jordanin kohdalla. Ja sinun pitää juoman ojasta ja minä\nolen käskenyt kaarnetten elättää sinua siellä'.\" (Katsoo ylös\nkirjasta.) Semmoinen se on Herran huolenpito. Profetalle lähetti Herra\nkaarneen Keritin ojalle... ja minun luokseni papin, jolla on mukanaan\nesivallan eläke. (Lukee.) \"Hän meni ja teki Herran sanan jälkeen ja\nmeni ja istui Kerithin ojan tygönä, joka on Jordanin kohdalla. Ja\nkaarneet toit hänelle leipää ja lihaa, huomeneltain ja ehtoona, ja hän\njoi ojasta.\" (Nostaa kasvonsa kirjasta.) Ihmeelliset ovat Herran tiet!\nKysyttiinpä siinä uskoa Elialta, kun Jumala sanoi lähettävänsä kaarneet\nhäntä ruokkimaan... ja kysyttiinpä siinä uskoa minulta, kun keisarin\neläkettä odottelin. Kaikki panivat vastaan ja sanoivat minua\nhulluksi... oma vaimo etupäässä. Mutta mitenkäs on käynyt? On\ntapahtunut jälleen Vanhan Testamentin ihme. Kaarneet ovat tuoneet\nkiveliöön, kuolevalle vanhukselle -- leipää, ja lihaa. (Pyyhkii\nsilmiään, lukee). \"Niin tuli Herran sana hänen tygöns, sanoden: 'Nouse\nja mene Sarpathiin, joka on Sidonin tykönä ja pysy siellä: katso, minä\nolen käskenyt leskivaimon sinua siellä elättää'.\" (Nimismies kääntää\nkylkeä.) \"Ja hän nousi ja meni Sarpathiin. Ja koska hän kaupungin\nporttiin tuli, katso niin leskivaimo oli siellä ja haki puita. Ja hän\npuhui hänelle, sanoden: 'Tuo minulle vähän vettä astiassa\njuodakseni'...\" (Nostaa päänsä kirjasta ja katsoo mietteissään eteensä;\nlukee, ääni koveten). \"Sillä niin sanoo Herra, Israelin Jumala: 'Ei\njauhot vakkasesta pidä loppuman, ja öljyä astiasta ei pidä puuttuman,\nsiihen päivään asti kuin Herra antaa sataa maan päälle'.\" (Nostaa\nkasvonsa kirjasta ja katsoo eteenpäin kirkastunut ilme kasvoilla.)\n\nTIEVAN TOPI (on herännyt lukemisen aikana; hieroskelee polveansa vähän\naikaa). Kalla se jo raamattua lukee ja me vedämme unta kuin tukit.\n(Haukottelee pitkään ja painelee kylkeään.) Heinät soluneet yöllä alta\npois. On vähän kylki heltynyt. (Haukottelee.)\n\nKALLA (on pannut raamatun hyllylle). Joo. Älä huoli, Topi, saat ensi\nvuonna nukkua höyhenpatjoilla.\n\nTIEVAN TOPI (haukotellen). Joo, niin vain;.. (Vähän vilkkaammin.) Eipä\nse Elli luvannut minun nukkua.\n\nKALLA (hymyillen valoisasti). Älä huoli, veljeni, Elli se kun vain\nsanoi... leikillään. Sinulle pitää olla yhtä hyvä paikka kuin\nmuillekin. Olethan kuin taivaan sanansaattajana ensimäisenä tuonut\ntiedon eläkerahoista.\n\nTIEVAN TOPI (kömpii pystyyn ja kävelee herättäjäkellon eteen). Mitä?\nPuoli seitsemän jo! Onpa sitä nukuttu. (Menee oikealle ja ottaa\nseinältä nutukkaansa ja kenkii. Ottaa sitten papin ja nimismiehen\nnutukkaat ja koettelee niiden sisustaa). Kuivat heinät.\nEi näitä tarvitse uudestaan heinittää.\n\nKALLA (on tullut hänen luoksensa). Eiköhän olisi varminta heinittää?\n(Kalla ottaa nutukkaan ja keskustelee Topin kanssa.)\n\nTIEVAN TOPI. Menehän noutamaan, Kalla, puita, että saadaan kahvi\ntulelle.\n\nKALLA. Jo vain. (Menee.)\n\nTIEVAN TOPI (yksin). Ihmeen rauhallisena se Kalla nyt onkin.\nEi remua yhtään niinkuin ennen. Sitä ne herrat eilispäivän\nihmettelivätkin. (Naurahtaa.) Mutta eivätpä tienneet, että se oli\nkaikki minun ansiotani. Kyllä siitä olisi remu noussut, jos minä olisin\nilmoittanut äijälle asian todellisen laidan. Mutta kun kerroin, että\noli päätetty yllättää hänet antamalla rahat aivan lähtöhetkenä, on\nukkeli ollut kuin toinen mies. Odottelee muhoillen valtion eläkettä,\njoka papilla on lompakossa. (Nauraa).\n\n    (Kalla tulee puusylystä kantaen.)\n\nKALLA (heittää puusylyksen lattialle; leikkisänä.) Mitä se Topi nauraa?\n\nTIEVAN TOPI. Se kun vain tässä ilman... lystikseni.\n\nKALLA (polvillaan kamiinan edessä; tekee tulta). Sydän, se kevenee, kun\nihminen on iloinen. Jo on minullakin, veljeni, ollut kepeä olo.\n\nTIEVAN TOPI (asettaa kahvipannun tulelle). Niin, kun se eläke tulee.\n\nKALLA (hartaana). Niin, veli, siitähän minä olen iloinnut ja Herraa\nkiittänyt. Nyt on minulle käynyt niinkuin Sarpatin leskelle,\n\"ettei jauhot vakkasesta pidä loppuman eikä öljyä astiasta pidä\npuuttuman.\" Sattuikin niin mukavasti se paikka äsken eteeni aukenemaan.\n(Huokaa.) Joo, veljeni, suuri köyhyys meillä on ollutkin täällä\nkiveliön kätkössä. Ei ole ollut venäjänlehtiä moneen aikaan... putken\njuuria on poltettu. Ja jauhoistakin on ollut puutetta... suuresti.\nKovin niitä on vaanasti [vähän] ollut. Jos ei Morttasen isäntä olisi\nlainannut, olisi pian tainnut nälkäkuolema tulla, veli rakas.\n(Ilostuen.) Mutta auttoi Jumala sentään meitä vielä, kun toimitti niin,\nettä esivallan eläke tuli. Nyt on hätä Kalkuvaaran takana! Nyt me,\nveli, kiitämme ja riemuitsemme. Oi, voi sentään! (Hykertelee käsiään ja\nmenee sängyn laidalle istumaan.)\n\nTIEVAN TOPI (nauraa itsekseen ja puistaa päätään; syrjään). Kyllä\ntaitaa äijä kiittää, kunhan me tästä lähdemme. (Katsoo kahvipannua.\nSyrjään, kuin itseään puolustellen.) Nimismies ja pappi olivat kovana,\nettei saa enää Kallaa houruuttaa, mutta eihän tässä tahdo malttaa...\n(Kallalle.) Jo vain. Nierivaarassa kun Iiskon akka maksoi ristimärahaa,\notti pappi erehdyksessä väärän lompakon, josta yritti vastata.\nSellainen iso, ruskeankiiltävä lompakko olikin ja ihan täynnä\nseteleitä. Se oli se keisarin lompakko. Pappi pisti sen kiiruusti\ntaskuunsa (vilkaisee papin ja nimismiehen makuupaikkaa kohden) ja otti\nomansa... likaisemman ja kuluneemman, josta vastasi Iiskon akalle.\n(Vilkaisee nimismiehen makuupaikkaa kohden uudelleen.)\n\nKALLA (hengittäen syvään) \"... Siihen päivään asti, kun Herra antaa\nsataa maan päälle.\" (Nousee kävelemään, kasvot loistaen.) Jo vain!\nJumalan sade on ihmeellinen. Israel tarvitsi tavallista sadetta, kun\nmaa oli kuiva. Meille sataa keisarin rahoja suureen köyhyyteemme. Nyt\nei muuta kuin kirveet heilumaan vain! Minä palkkaan tusinan työmiehiä.\n\n    (Kävelee muutaman askelen ja menee sitten sängyn laidalle\n    istumaan. Vaipuu mietteisiinsä ja sivelee silloin tällöin\n    partaansa.)\n\nTIEVAN TOPI (on saanut kahvin valmiiksi ja kaatanut sen kuppeihin ja\nasettanut tarjottimelle; menee nimismiehen ja papin makuupaikalle ja\nherättelee). Kahvia. (Nimismies ja pappi heräävät.)\n\nNIMISMIES (ottaa lapinlakin päästään ja heittää syrjään). Huomenta!\nJaha. Topilla on kahvi valmis. Joko porot on haettu?\n\nTIEVAN TOPI. Ei ole vielä. Tuolla vasta poliisikin nouseskelee.\n\nNIMISMIES (nuhtelevasti). Kylläpä te, kun ette ole poroja vielä\nhakeneet. Menee puoleenpäivään lähtö.\n\n    (Topi tarjoaa kahvia papille.)\n\nPOLIISI (venyttelee, haukottelee ja hieroo silmiään; unisena).\nHuomenta! Porot ovat lähellä. Ei siinä pitkää aikaa mene.\n(Haukottelee.) Onpa tullut nukutuksi. (Nousee seisomaan.) Ei Topikaan\nherätä.\n\nTIEVAN TOPI. Ei ollut käsketty.\n\nPOLIISI (herätellen rajamiehiä). So, miehet ylös! Päivä on puolessa!\n\n    (1:nen rajamies murahtaa jotakin.)\n\nKALLA (on noussut sängyn lautalta ja lähestynyt nimismiehen ja papin\nvuodetta.) Hyvää huomenta! Hyvinkö on nukuttu?\n\nPASTORI (joka myös on heittänyt lakkinsa). Huomenta, huomenta! Mitäs\ntässä... Olen nukkunut kuin tukki. En ole herännyt kertaakaan koko\nyönä.\n\nPOLIISI (rajamiehille, kovemmin). So miehet! Poroja hakemaan, että\npäästään lähtemään.\n\n    (Rajamiehet nousevat unisina ja haukottelevat. Ottavat\n    nutukkaansa naulasta ja rupeavat kenkimään.)\n\nPOLIISI (1:lle rajamiehelle). Heitäpä ne minunkin nutukkaani.\n(1:n rajamies heittää.)\n\nKALLA (on istahtanut pölkkytuolille; papille). Jo oli, veljeni, mieleni\npaha, kun jo niin lähdin pappilasta, etten hyvästiä muistanut sanoa...\nviime keväänä. Vasta lähellä Keinojärveä havahduin kuin unesta ja\nmuistin, että olin hyvästeittä lähtenyt. Piti läheltä, etten takaisin\najastanut.\n\nPASTORI. Olisipa se ollut aivan turha mutka.\n\nKALLA. Ei, ei. Kovin oli mieleni paha, kun juuri hyvästeittä lähdin.\n\n    (Poliisi ja rajamiehet menevät. Elli tulee lypsinkiulu kädessä.)\n\nELLI (laskee kiulun penkille kamiinin viereen; katsoo hellanpesään ja\nhellan eteen). Puut kaikki taas. Eikä rantteellakaan ollut säretyitä.\nKyllä on kiusa! (Ottaa padan ja rupeaa sitä pesemään.)\n\nKALLA (ystävällisen nöyränä). Minä menen raatteelle hakkaamaan. (Ottaa\nlakkinsa ja kintaansa ja menee.)\n\nNIMISMIES (Topille, joka tarjoaa toiset kupit). Onko Kalla puhunut\nmitään eläkerahasta?\n\n    (Ulkoa kuuluu Kallan hakkuu.)\n\nTIEVAN TOPI (yli olkainsa). Eikö mitä. Unohtanut on äijä koko jutun,\n\nPASTORI (ottaa kupin). Ethän vain valehtele?\n\nTIEVAN TOPI (varmana). Se on patentti! Ei mitään, (Panee tarjottimen\npöydälle).\n\nELLI (on ruvennut kamiinin syrjällä maitoa siivilöimään). Syövätkö ne\nherrat ennen lähtöä?\n\nPASTORI (nimismiehelle). Eikö syödä Nierivaarassa? Siellä saa viiliä.\n\nELLI (loukkaantuneena). On sitä viiliä meilläkin... vaikka eihän nämä\npaikat niin häävit.\n\n    (Elli menee ulos. Nimismies ja pappi rupeavat kenkimään.)\n\nPASTORI. Onpa hauskaa, että Kalla ei ole mitään puhunut eläkerahastaan.\nMinä koko matkan pelkäsin, että täällä myrsky nousee, kun tulemme.\nNierivaarassa minulla oli oikein paha olo.\n\nNIMISMIES. Ei. Ihmeen rauhallinen hän onkin ollut.\n\nTIEVAN TOPI (nauraen). Minusta on täällä ollut hyvin kuivaa, kun ei ole\nsaanut äijää houruuttaa. Paras ajankuluke Tarvannossa.\n\nPASTORI. Kyllä on hyvä, että äijä on asian unohtanut. Minusta rupesikin\ntuntumaan hyvin ilkeälle koko juttu.\n\nNIMISMIES. Pahin on sentään vielä jälellä. Kunnankuitti on perittävä\nennen lähtöä... vanhan tavan mukaan.\n\nTIEVAN TOPI (nauraa). Siitä se leikki nousee. Akka haukkuu silmät\nkorvat täyteen.\n\nNIMISMIES. Joo. Elli tahtoo aina kimpastua.\n\n    (Ulkona tohahtaa tuuli. Elli tulee tuoden puita.)\n\nELLI (heittää puut hellan eteen). Mihinkä se Kaarina on mennyt?\n\nTIEVAN TOPI (hörppii kahvia huulet pitkällä). Kuka se tietää nuorten\ntyttöjen reissut.\n\nELLI (äsähtäen). Ole siinä! (Asettelee pataa tulelle ja puuhaa hellan\nääressä.)\n\n    (Kalla tulee sylissä suuri puutarakka.)\n\nKALLA. Siellä tulee myrsky. (Heittää puusylyksen lattialle.)\nPorotunturi on päänsä peittänyt. Se on paha merkki. (Istuu penkille\nhuokasemaan.) Minä olen neljänkymmenen vuoden aikana merkinnyt, että\nsilloin kun Porotunturi päänsä peittää, tulee ryöttä ilma. Siellä\nheittelee jo lumia. Teillä on hankala mennä.\n\nNIMISMIES. Meidän pitäisi joutua. Kiekerövuoma on paha eksyttämään\nlumipyryssä.\n\nKALLA. Jo vain. Sinne on moni poika eksynyt ja kiertänyt rengasta\ntuntikaudet. Entinen pappi, se Kipene, oli kerran jäädä sinne, kun\nlähti täältä iltamassa Nierivaaraan ajamaan. Minä varoittelin, kun\nnäytti niin uhkaavalta, mutta ei auttanut. Pappi lähti... ja jollen\nminä olisi lähtenyt perään, niin sinne olisi jäänyt... pappi.\n\n    (Ulkona tohtaa tuuli voimakkaammin.)\n\nPASTORI. Meidän pitää kiirehtiä. Kunhan tulisivat ne porot.\n\n    (Tievan Topi menee ulos.)\n\nKALLA. Porot ovat tuossa lähellä. Heti ne ovat täällä, Eikö olisi paras\njäädä huomiseen?\n\nNIMISMIES (nousee ja menee ikkunaan). Joo, siellähän tulee lunta\ntaivaan täydeltä. (Kallalle.) Ei meidän sovi jäädä. Asiat vaativat\nlähtemään.\n\nKALLA (on noussut seisomaan). No niin, menkää sitten terveinä. Kyllä\nJumala lähettää enkelinsä teille tietä näyttämään.\n\n    (Topi, poliisi ja rajamiehet tulevat, viimemainitut\n    yltäpäältä lumessa.)\n\nPOLIISI (lyö kintaitaan yhteen niin että lumi pölisee). Siellä tuli\nmyrsky. -- Nyt pitää panna toimeksi!\n\n    (Kaarina tulee riekkotakka selässä.)\n\nKAARINA (heittää riekot penkille). Voi hyvänen, minkälainen Herran\nilma!\n\nKALLA (innostuen). Kas, kun tuli riekkoja, vaikka on vanhat langat!\n(Hykertelee käsiään.) 'Ei jauhot vakkasesta pidä loppumaan eikä öljy\nastiasta.'\n\nNIMISMIES. Parasta on rakentaa porot heti.\n\nPOLIISI. Eikö syödä?\n\nPASTORI. Nierivaarassa. (Pukee peskiä ylleen.)\n\n    (Topi korjaa kapineita laukkuun, Kallan auttaessa häntä.)\n\nNIMISMIES (kädessä kunnankuitti; epävarmana). Tässä... tuota... olisi\nvähän maksettavaa... kunnan kuitti, 18 markkaa 17 penniä.\n\nELLI (kärsimättömänä). Sehän on aina sinun viimeinen työsi... ennen\nlähtöä.\n\nTIEVAN TOPI (kaivaen esiin kukkaronsa). Älä huoli, Elli. Tästä saat\nrahaa. Minä maksan maitoni. -- Paljonko se tekee?\n\nKALLA. Ei mitään maksuja, veljet rakkaat. Jumalan maksun päälle menkää.\n\nPASTORI. Minulla on myös maito maksamatta.\n\nKALLA (nostaen kätensä). Ei papin tarvitse maksaa! Eikä nimismiehen. Ei\nkenenkään tarvitse maksaa. Kyllä Herra siunaa meille moninkertaisesti\ntakaisin.\n\nTIEVAN TOPI. Paljonko se maito tekee?\n\nELLI. Anna mitä tahdot.\n\n    (Tievan Topi maksaa.)\n\nNIMISMIES. Minä maksan omasta ja papin puolesta. Kymmenen kruunua\ntänne, niin ollaan selvät. Tuossa on kuitti.\n\nELLI (kärsimättömänä). Mistäpä niitä kymmenkruunusia meille tulee. Ei\nmeille sada myntteijä taivaasta.\n\n    (Tievan Topi ottaa laukut ja kantaa ulos.)\n\nKALLA (suuren innostuksen vallassa). Sataa, sataa, äiti! (Pujottaa\nkätensä takin hihan läpi ja vetää esiin kukkaronsa, jonka tyhjentää\nnimismiehen kouraan.) Tuossa on kaikki mitä minulla on.\n\n    (Myrskytuuli kiskaisee oven auki.)\n\nKALLA. Herra siunaa sitä ilmaa! (Menee ja vetää oven kiinni.)\n\nNIMISMIES (Laskee). Tässä on 3 markkaa 27 penniä. Ei tämä riitä, Kalla\nrakas.\n\nKALLA (hätäillen). Elli, hae kukkarosi, että lensmanni saa rahat.\n\nELLI (vetää vastahakoisesti esiin kukkaronsa; antaa nimismiehelle\nkymmemnarkkasen.) Joko riittää?\n\nNIMISMIES. Vielä uupuu 60 penniä.\n\nELLI (kaivaa kukkaroansa). Sinä olet täyttymätön.\n\n    (Poliisi, rajamiehet ja Topi tulevat.)\n\nPOLIISI. Porot ovat valjaissa.\n\nNIMISMIES. Me olemme valmiit. (Menee Kallan luo ja hyvästelee, sitten\nEllin ja Kaarinan.) Hyvästi, hyvästi! (Menee.)\n\n    (Poliisi, Tievan Topi ja rajamiehet hyvästelevät ja menevät.)\n\nPASTORI (viimeisenä; hyvästelee). Hyvästi nyt Elli! Kiitos nyt\nkaikesta. Tulkaa pian Muotkaan käymään.\n\nELLI (jurona). Kiitoksia.\n\nKALLA (kasvot loistaen). Nyt minä saan sen!\n\nPASTORI (hyvästelee Kaarinaa, joka ujosti niiaa; astuu sitten Kallan\nluo, joka kasvot kirkastuksen hohteessa katselee häntä autuas hymy\nhuulilla; pysähtyy ja jää tuokioksi kummastuneena tuijottamaan Kallaa;\nmenee sitten hänen luokseen ja hyvästelee). Hyvästi nyt, Kalla! Jumalan\nhaltuun! (Laskee oikean kätensä Kallan harteille.)\n\nKALLA (jonka kasvoja kirkastaa autuas hymy; riemullisena). Jumalan\nhaltuun, veljeni, ja kaikki synnit anteeksi. Saarnaa sinä, veljeni,\nevankeliumia, niin että tunturit vapisevat!\n\n    (Pastori laskee kätensä ja menee ovea kohti.)\n\nKALLA (ilon ja epäilyksen vaiheella; hiljaa). Pappi, pappi...\n\nPASTORI (pysähtyy ja kääntyy Kallan puoleen). Oliko Kallalla vielä\njotakin sanomista?\n\n    (Ulkoa kuuluu nimismiehen huuto: Pappi, joudu!)\n\nKALLA (ääni väristen sisäisestä liikutuksesta). Veljeni, veljeni...\n\nPASTORI (kiusaantuneen ja epätietoisen näköisenä). Niin, mitä Kailalla\noli...?\n\nKALLA (lämpimästi, sydämellisesti, kyyneleet silmissä). Pappi, veljeni\nrakas... eläkeraha. Sinullahan on se nyt... mukanasi...\n\nPASTORI (on käynyt aivan hämilleen; selvittää kurkkuaan eikä voi\npitkään aikaan puhua mitään; sitten käheästi). Voi, Kalla rakas...\n(Ulkoa kuuluu myrskyn tohinan keskeltä nimismiehen huuto: Pappi, joudu\njo!...) Kalla rakas... se on ollut leikkiä meillä...\n\n    (Kalla seisoo kalpeana eikä näytä tajuavan papin sanoja.\n    Hänen huulensa liikkuvat hiljaa.)\n\nPASTORI (astuen lähemmäs Kallaa). Voi, veljeni rakas... anna anteeksi\nminulle! Se on ollut leikkiä alusta loppuun. Ei sellaisia eläkerahoja\nkeisari anna... eikä niitä ole haettukaan... Se oli leikkiä meillä...\nanna anteeksi... Hyvästi nyt vaan! Jumalan haltuun jääkää! (Menee\nkiireesti.)\n\nKALLA (seisoo liikkumattomana, kuin jähmettyneenä, kasvoillaan kuoleman\nkalpeus ja katselee ovea pitkän aikaa; astuu sitten askeleen taaksepäin\nja nostaa kätensä hitaasti ylös ja tarttuu tukkaansa; äärimäisen\nepätoivoisena). Herra Jumala!... Leikkiä... alusta lappuun... Pappi on\nvalehdellut, ei ole kirjoittanutkaan... keisarille... (Ulkoa kuuluu\nrajamiesten huutoa ja Tievan Topin joikkausta, joka vähitellen häipyy\nmyrskyn tohinaan. Kalla kääntyen Ellin puoleen, joka lautanen kädessä\nseisoo hämmennyksissään.) Voi, äiti! Kuolema tulee meille! (Katselee\nseiniä.) Tänne jäämme kuolemaan nälkään... ja viluun... Ei astu\nesivalta väliin... (Kääntyy horjuen Kaarinan puoleen, joka on\nkyykähtänyt lattialle nimismiehen vuodeheinille ja peittänyt kasvonsa\nkäsillään.) Voi, Kaarina, sinä minun oikea käteni!... Kuolema tulee\nmeille... Tähän pirttiin jäämme... ja täältä löytävät kiveliön\nkulkijat... meidän ruumiimme. (Kouristaa kädellään rintaansa ja\nkatsellen äärimäisen tuskan vallassa lahoneita seiniä parkaisee\nvihlovan epätoivoisesti.) Uusi pirtti!... Uusi pirtti...!\n\n    (Pää retkahtaa velttona taaksepäin ja korahtaen\n    kaatuu hän lattialle.)\n\nKAARINA (on hypähtänyt ylös ja juossut isänsä luo; tarttuu hänen\nkäteensä ja vaikeroi). Isä, isä! (Peittää käsillä silmänsä ja jää\nrajusti nyyhkyttäen kyyhöttämään polvilleen isänsä viereen.)\n\nELLI (laskee nopeasti lautasen kädestään kamiinan nurkalle ja menee\nKallan luo; kumartuen hänen puoleensa). Kalla! (Nousee äkkiä ja palaa\nkauhu kasvoillaan entiselle paikalleen. Murtuneella, kyynelten\ntummentamalla äänellä.) Isä on kuollut! (Kasvot saavat takaisin entistä\nankaruutta, vaikka niillä nyt risteileekin liikutuksen väre.) Ei muista\nMuotkan pappikaan, että jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset\npuhuvat, pitää heidän luku tekemän tuomiopäivänä. (Purskahtaa itkuun.)\n\n    (Myrsky on temmannut oven auki ja syytää lunta sisään\n    raivokkaina ryöppyinä. Myrskyn seasta kuuluu hukan\n    valittava huuto: Vuooaa!)\n\n\n\n"]