[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fJ8rT2OrmrGAXgbBeiOL8JcxsqtQmBf5qGbVVMH4OEEI":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":28,"gutenbergTranslators":29,"gutenbergDownloadCount":30,"aiDescription":31,"preamble":32,"content":33},1535,"Kalevala (1862)","Lönnrot, Elias",1802,1884,"1535-lonnrot-elias-kalevala-1862","1535__Lönnrot_Elias__Kalevala_(1862)","Lyhennetty laitos","runous",[14],"kansanperinne",[],"fi",1862,null,51574,305400,false,7000,[24],"Finnish poetry",[26,27],"Mythology, Legends & Folklore","Poetry","\"Kalevala\" by Elias Lönnrot is a compilation of epic poetry published in 1849. Drawing from Finnish, Karelian, and Ingrian folklore, it tells of Earth's creation and the fierce conflicts between the peoples of Kalevala and Pohjola. At the center lies the Sampo, a mythical wealth-making machine whose construction and theft drive the narrative. This national epic shaped Finnish identity and influenced writers worldwide, including J.R.R. Tolkien. Its verses preserve ancient oral traditions that may stretch back three thousand years. (This is an automatically generated summary.)",[],1560,"Kansalliseepoksen lyhennetty laitos sisältää pääasialliset tarinat Väinämöisestä, Ilmarisesta ja muista myyttisistä hahmoista. Runot pohjautuvat suomalaiseen kansanperinteeseen ja mytologiaan, mutta tekstiä on tiivistetty jättämällä pois sivuavia kertomuksia.","Elias Lönnrotin 'Kalevala (1862)' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 1535.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","KALEVALA (1862)\n\nLyhennetty laitos\n\n\nTärkeimmillä selityksillä koulujen tarpeeksi varustanut\n\nELIAS LÖNNROT\n\n\n\nSuomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 27 Osa.\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nSuomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa,\n1862.\n\n\n\n\n\n\n Imprimatur: C. R. Lindberg.\n\n\n\n\nAlkulause\n\n\nKun vuonna 1849 toimitettua Kalevalaa ei enää tavata kirjakaupassa,\nniin annetaan tässä uusi, kouluin tarpeeksi lyhennetty laitos\nKalevalan runoista. Lyhennys on sillä tavoin toimitettu, että\nsiihen on otettu ainoastaan pää-asiaiset tarinat, jonka kautta,\nsyrjätapausten pois jättämällä, nykyisen laitoksen värsyistä ei tule\npaljo päälle neljän joka kymmentä värsyä vastaan entisessä, niinkuin\nseuraava osotus sen vielä tarkemmin selittää. [Värsyluku: S:a Entis.\n22796, Nykyis. 9732.]\n\nErinäisiä runovärsyjä nykyisessä laitoksessa paikoin tavataan\ntoisilla sanoilla kun entisessä. Niitä ei toki ole omasta päästä\nsaatu, vaan valittu niistä monilukuisista runoin toisinnoista,\njoita eri laulajoilta kirjoitettuna yleensä löytyy, ja syynä niiden\nvalitsemiseen entisten sijasta on ollut, ei mikään muuttamisen halu,\nvaan tavallisesti se ainoastaan, että suotava lyhennys sillä tavoin\non saatu paremmin mukautumaan.\n\nKerake d, jota Karjalan kielimurteessa ei tavata ollenkaan, on näistä\nKalevalanki runoista pois jätetty. Vaikka semmoisen poisjäännön\nhoksaamiseen ei paljo tarvita tottumista, niin ei toki haitanne\njuuri vasta alkavain johdoksi luetella muutamia erinäisiä, näissä\nrunoissa tavattavia sanoja, joissa t, tahi sen sijainen d, sillä\ntavoin vastoin tavallista kirjakieltä on katoomaan tullut. [Ahin =\nAhdin, Ahon = Ahdon, aian = aidan ... yhen = yhden, yheksi = yhdeksi,\nyheksällä = yhdeksällä.]\n\nSyy vastamainittuun erotukseen on se, että tavallisessa kirjakielessä\nt ja ht, kun ovat kahden ääntiön välissä (pata, lehto), pehmenevät\nkerakkeiksi d ja hd, jos jälkimäinen ääntiö ei ole pitkä (pataan,\nlehtoon) ja tavu sanan taipuessa tulee kerakkeella päättymään (padan,\nlehdon, padassa, lehdossa jne.). Mutta Karjalan (kuin myös Savon ja\nKainun) murteessa t ei pehmene, vaan katoo kokonaan (pa'an, lehon,\npa'assa, lehossa jne.).\n\nSamoite katoo k peräti l:n ja r:n perästä, eikä pehmene j:ksi, kuin\nmonessa muussa murteessa, ja sentähden tavataan näissä runoissa\nhärän, jälen, kylen, kären, nälän, eikä härjän, jäljen, kyljen,\nkärjen, näljän. Se kirjoitustapa jo toki muutenkin alkaa kyllä\ntavallinen olla. Omituinen Venäjän-Karjalan murteellen on sk:n ja\ntk:n pehmeneminen, edellisen s:ksi ja jälkimäisen t:ksi, jonka\ntähden sanotaan itettäviä, kaselle, kosen, lasettakoon, matalla, so.\nitkettäviä, kaskelle, kosken, laskettakoon, matkalla.\n\nPaitsi sanan ensimäisessä tavuessa jakauvat pitkät ääntiöt ja pitkät\nkaksois-äänet eri tavuihin, jossa tapauksessa aa ja ää muuttuvat\noa:ksi ja eä:ksi:\n\na) nimi-, laatu- ja luku-sanain infinitivo-siassa.\n\n[aikoa = aikaa, aloa = alaa, haavoa = haavaa ... vajoa = vajaa,\nvertoani = vertaani, äijeä = äijää.]\n\nb) tekosanain i-mäisen nimitapa-lajin translativossa ja infinitivossa.\n\n[ajoa = ajaa, eleä = elää, hiihteä = hiihtää ... soutoa = soutaa,\ntyönteä = työntää, veteä = vetää.]\n\nc) toisen luokan tekosanain varressa ja johdoksissa.\n\n[arvoan = arvaan, harjoava = harjaava, hoiloa - hoilaa ... osoajaksi\n= osaajaksi, osoamatta = osaamatta, vastoavi = vastaapi.]\n\nKaikissa muissa tiloissa ääntiöt jakauvat muuttumattomina erilleen ja\nsaavat tavallisesti b:n väliinsä. Niin esim. tulee kaksitavuisista\nsanoista: keihään, kotiin, käyään (käydään), kylään, melkein, pahaan,\nsaatiin, sotaan, taloon, usein, veneen, veteen, kolmitavuisia:\nkeihä'än, kotihin, käyähän, kylähän, melke'in, paha'an, saatihin,\nsotahan, talohon, use'in, venehen, vetehen, ja kolmitavuisista:\nhopeita, keihäille, kätkyille, kaotkoot (kadotkoot), olalleen,\nrekeille, sivullaan, nelitavuisia: hope'ita, keihä'ille, kätky'ille,\nkaotkohot, olallehen, rehe'ille, sivullahan; nelitavuisista:\nsanelemaan, uu'istuneen (uudistuneen), viisitavuisia: sanelemahan,\nuuistunehen jne.\n\nSuora- ja mutkatapaisten (modus indicativus ja concessivus)\ntekosanain kolmas yksikön asema Venäjän-Karjalan murteessa pitkittyy\nliitteellä vi, vastaava meidän tavalliselle pi, virolaiselle b.\nSemmoisia ovat: ajattelevi, astuvi, elelevi, kapaloivi, kumottanevi,\nlaativi, menevi, paistanevi, tiennevi (tietänevi), yllättävi jne.,\njotka meillä sanotaan: ajattelee eli ajatteleepi, astuu eli astuupi,\nelelee eli eleleepi, kapaloi eli kapaloipi (kapaloitsee), jne.\nAinoastaan yksitavuisista sanotaan aina: luopi, saapi, uipi jne.\n\nItsekohtaisista tekosanoista, joita suomen kielessä kaikin paikoin ei\nkäytetä, voipi niihin tottumaton seuraavain esimerkkien kautta jotain\njohtoa saada:\n\n[ajoihe = ajoi itsensä, annoime = annoin itseni, astuikse = astuu\nitsensä ... veäite = vedä itsesi, ylenteleikse = ylentelee itsensä,\nitseänsä, ärtelihet = ärtelit itsesi, itseänsä.]\n\nYleisiä kielessämme ovat äänimukaiset tekosanat, jotka usein\nyhteydestänsä toisten sanain kanssa saavat parhaan selityksensä.\nSenlaisia esim. ovat: suihkii, piukkii, loruu, noruu, kamuaa,\nremuaa, nuhajaa, sohajaa, ratisee, vatisee, ärähtää, sorahtaa,\nsirettää, hyräytyy, viehkuroi, kääperöitsee, häiläyttää nauskauttaa,\ntölläyttää, tuivertaa, kaivertaa, karittelee, kahattelee, suhuttelee,\nsiuottelee, luskuttelee, juhmuttelee, käärämöittelee jne. Jonkun\ntoisen tekosanan vieressä ne osottavat tarkemmin sillä merkityn\ntoimituksen erityistä ääntä tai liikuntotapaa, esim. lyödä\nlynnähyttelee = lyö niin että helähtelee, itkeä hyryttelee = itkee\nhiljaisella äänellä, huutaa huikahuttaa = huutaa raikkaalla äänellä,\nkäydä kulleroittelee = käy keveästi ja ripsaasti, astua lykyttelee\n= astuu joutusasti, hiihtää kivittää = hiihtää uutteraan, juosta\npuikkii = juoksee liukkaasti. Tavataan välistä melkein samanlaatuisia\nnimi- ja laatusanojaki, esim. huitukka, haitukka, ressukka, rehvana,\nröyhetyinen, källeröinen, jotka samoin kuin senlaiset tekosanatki\nusein ovat helpommat ymmärtää, kun tarkalleen muilla sanoilla\nselittää.\n\nTekosana-johdoksia: käännältää, väännältää, veältää, (vedältää),\nsivaltaa, työnnältää, nostakaa, painaltaa, murraltaa jne., jotka\nosiksi ovat tavalliselle kirjakielelle oudompia, käytetään runoissa\njoksensaki tavallisesti. Niillä osotetaan toimituksen kiivautta\n(kiireisyyttä ja väkevyyttä), esim. työnnältää = työntää kiivaasti\neli äkisti ja väkevällä kädellä. Äkillisyyttä yksinään merkitään\ntoisella johtolajilla, jota laatua ovat: vetäisee, tarpaisee,\nsitaisee, kutaisee, tahkaisee, parkaisee, = vetää, tarpoo, sitoo,\nkutoo, tahkoo, parkuu yht'äkkiä. Eri lajia taas ovat seuraavat\njohdokset: aukoo, halkoo, katkoo, laukoo, leikkoo, lohkoo, pilkkoo,\nratkoo, seuroo, tempoo, viskoo, ja huiskii, jyskii, lykkii, ryyppii,\ntuiskii jne., jotka tarkoittavat sievennettyä tahi vähennettyä\ntoimitusta.\n\nAivan omituinen Aunuksen ja erittäinki Vepsän murteelle on mutka- ja\nehtotavan (modus concessivus ja conditionalis) yhdistys, jota\nyhdistystä voisi arvelotavaksi sanoa. Jälkiä siitä löytyy näissä\nrunoissakin, esim. (XXIII: 187, 188) suuttuneisi = ehkä suuttuisi,\ntaitaisi suuttua, ja kamaltuneisi = ehkä kamaltuisi, voisi kamaltua.\nVepsän kielessä tavataan myös erityinen laji tekosana-johdoksia\npäätteellä -ksennan, -ksentaa (-kseta), joka tarkoittaa toimituksen\nalottamista eli siihen rupeemista. Kalevalan runoissa löytyy niin\nikään jälkiä siitäki lajista, esim. (XXVII: 213, 214) syännyksenti =\nalkoi syäntyä (sydäntyä), ja suutuksenti = rupesi suuttumaan.\n\nKun tahdotaan toista kohteliaammasti jotain tekemään käskeä,\nkäytetään runoissa yleisesti kehotustapaa (modus optativus),\nesim. katso'ote, kukkuos, liikkuos, luistaellos, tehkös, tullos,\nuiksennellos, ve'ellös (vedellös), viitsiöte jne., = tehkää niin\nhyvin ja katsokaa, ole hyvä ja kuku jne.\n\nKieltävissä lauseissa runo omaan laatuunsa usein asettaa kieltosanan\ntekosanan jälkeen, esim. anna en sulle piikoani, huoli en haahen\nhaljakoista, maha et lausua lapiksi, oisi en paljoa pitänyt, ole\net joki juoksemahan, pääse en neitipäiviltäni, saanut ei paljo\nsaalihiksi, taia en sampoa takoa, tullut ei illalla kotihin jne.\nTavallisessa puheessa sanottaisi: en anna -- -- --, en huoli -- -- --,\net maha (mahda) -- -- --, en oisi, jne.\n\nAsemallinen tekosana (verbum personale) välistä jääpi koko\nlauseesta pois, esim. emo tuosta itkemähän = rupesi itkemään, heti\ntuonne hiihtämähän = läksi hiihtämään, kaikki kattilan pesohon =\nlähtekööt pesoon, kenpä sanan saatantahan = läksi tahi lähtisi sanan\nsaatantaan, Lapin koirat haukkumahan = rupesivat haukkumaan, mie\ntuota sanelemahan = käännyin sanelemaan, miksi neittä korjahasi =\npyydät eli tahdot neittä, miten olla, kuin eleä = pitäisi eli tulisi\nolla, siitä seppo Ilmarinen tyttöä anelemahan = kääntyi eli rupesi\nanelemaan.\n\nNimi- ja laatusanat runokielessä hyvin tavallisesti saavat semmoisia\nerilaisia johdepäätteitä, jotka antavat niille somistavaisen,\nsuosittelevaisen eli miellyttäväisen lisämerkinnön, esim.\n\n[anoppi = anoppinen, emä = emo, emonen, emyt, halko = halkonen ...\nvesi = vetonen, veyt, vetyinen, vyö = vyöhyt, vyöhykkäinen, yö =\nyöhyt.]\n\nMonikossa on Karjalan ja Savon murteella ynnä tavallisten päätetten\nkanssa myös toiset omalaatuisensa, esim. helmilöitä, jokiloina,\nkuoriloiksi, käärylöihin, lastuloita, lukkoloita, mahtiloita,\npilvilöiksi, ristilöitä, tähtilöinä jne., jotka usein tavataan näissä\nrunoissa. Ne eivät merkitse muuta, kuin yleensä tavalliset: helmiä,\njokina, kuoriksi, kääryihin, lastuja, lukkoja, mahtia, pilviksi,\nristejä, tähtinä. A:lla ja ä:llä päättyvissä sanoissa niitä ei\nollenkaan tavata.\n\nSanaa on, vastaava tavallisille jälkiliitteille -han, -hän, -pa,\n-pä, usein käytetään ikään kuin lauseen lujitteeksi eli täytteeksi,\nvälillä melkein joutonaisesti, esim. eip' on ilmalla Jumalan, eip'\non mennyt Päivälähän, kenp' on veistäisi venosen, kun on ammut\nVäinämöisen, lampiveet on laskemassa, luon on merta luutimahan, mies\non nousevi merestä, oi on vanha Väinämöinen, onp' on Hiiessä hiottu,\ntakoi -- -- -- laitahan on jauhomyllyn, tuop' on päätyvi pihalla,\nuip' on vielä yötä kolme, jne.\n\nMuista Kalevalan kielen erinomaisuuksista, jotka jollain tavalla\npoikkeevat tavallisesta kirjakielestä, erittäinki raamatun suomesta,\nantanee seuraava erinäisten sanain luettelo jotain viittausta:\n\n[annituus = annittomuus, ensinkänä = ensinkään, hanka rauta =\nrauta-hanka ... vyö vaski = vaskivyö, vaskivöinen, väänti = väänsi,\nväätä = vääntää.]\n\nSanarakentonsa puolesta joka runovärsyllä on neljä polvea eli mittaa,\nesim.\n\n aisa tarttui aisan päähän;\n yksin meillä yöt tu- levat,\n\nja itse-kuki polvi on kaksitavuinen, paitsi ensimäinen, jossa voipi\nolla kolme, vieläpä ehkä neljäki tavutta, esim.\n\n mene jo myöten myöty neiti;\n ääni oli kaunis ja so- rea.\n\nEnsimäiseen polveen sopii kaksi lyhyttäki tavutta, esim.\n\n lähe kanssa laula- mahan,\n\nmutta sitä seuraavain polvien tavuista pitää edellisen olla pitkä,\njälkimäisen lyhyt, esim.\n\n oli ennen aikoi- nansa,\n\nkuitenki niin ymmärtäen, että lyhytääntiöisetki tavuet, paitsi sanan\nalussa, taidetaan pitkiksi lukea, jos ovat korottomia, esim.\n\n tule- vi jo- ki tu- linen;\n satu- ja sa- nele- mahan,\n\nja välistä korollisinaki, esim.\n\n tyttä- reni nuorem- pani;\n kysyt- teli lausut- teli.\n\nSanaselitykseen eli sanastoon on otettu ainoastaan oudompia,\nerittäinki länsi-Suomelle vähemmin tuttuja sanoja, ja vieraskielisten\nsukulais-sanain osotuksella on tahdottu antaa jotain viittausta\nvertailevasta kieli-tutkinnosta. Nimija laatu-sanoista saadaan\ngenitivo- ja tekosanoista infinitivo-sija niiden viimeisen tavuen\nmuuttamalla sen jälkeisen osotuksen mukaan. Merkki + muistuttaa sanan\nvarren samassa pehmenevän, s.t.s. että siinä löytyvät kk, lk, nk, rk,\np, lp, mp, pp, rp, t, ht, lt, nt, rt, tt tulevat olemaan k, l, ng, r,\nv, lv, mm, p, rv, d, h, ll, nn, rr, t, ja k peräti katoomaan.\n\nMuutamia pieniä painovirheitä on tullut tähänki kirjaan [korjattu].\nSiihen lisäksi tavataan myös paikoin epävakaisuutta semmoisten\nsanain kirjoittamisessa, kun esim. suvaitsen, tuuvitella, laskija,\nonneton, tutkaimen, hopeinen, käyppä, pääsnekkänä. Lukija siis\nsuokoon anteeksi, jos jossa kussa paikassa niiden sijasta tapaisi\nsuaitsen, tuu'itella, laskia, onnetoin, tutkamen, hopeainen, käy'pä,\npääsne'känä.\n\nHelsingistä helmikuussa 1862.\n\nE. L.\n\n\n\n\nEnsimäinen runo\n\n\nLaulaja kehottaa toista kanssansa laulamaan ja nimittää laulun\nerinomaisimmat aineet; vv. 1-22. -- Ilman tytär, kave Luonnotar,\nikävystyy yksinäiseen elämäänsä ilmassa, laskeikse sieltä mereen,\njoutuu tuulen ja veden vaikuttamasta raskaaksi ja kuljeksii\nkauvan aikaa aalloissa; vv. 23-54. -- Sotka lentää, laatii pesän\nIlmattaren polvelle, munii siihen, munat vierähtävät veteen ja\nsärkyvät palasiksi, jotka muuttuvat maaksi, taivaaksi, auringoksi,\nkuuksi, tähdiksi ja pilviksi; vv. 55-102. -- Ilmatar yhä uiskentelee\nmerellä ja luopi viimein ympärillensä rantoja, niemiä, saaria,\nluotoja ja muita paikkoja; vv. 103-136. -- Lopulta Ilmatar synnyttää\nVäinämöisen, joka ensin jääpi aaltoin varaan, kunnes viimein\nseisottuu muutaman saaren rannalle merellä; vv. 137-170.\n\n Veli kulta veikkoseni,\n Kaunis kasvin-kumppalini!\n Lähe kanssa laulamahan,\n Saa kera sanelemahan,\n Noita saamia sanoja, 5\n Virsiä virittämiä,\n Vyöltä vanhan Väinämöisen,\n Alta ahjon Ilmarisen,\n Päästä kalvan Kaukomielen,\n Joukahaisen jousen tiestä, 10\n Pohjan peltojen periltä,\n Kalevalan kankahilta.\n Niit' ennen isoni lauloi\n Kirvesvartta vuollessansa,\n Niitä äitini opetti 15\n Väätessänsä värttinätä;\n Sampo ei puuttunut sanoja,\n Eikä Louhi luottehia.\n Vanheni sanoihin sampo,\n Katoi Louhi luottehisin, 20\n Virsihin Vipunen kuoli,\n Lemminkäinen leikkilöihin.\n Noin kuulin saneltavaksi,\n Tiesin virttä tehtäväksi:\n Yksin meillä yöt tulevat, 25\n Yksin päivät valkeavat,\n Yksin syntyi Väinämöinen,\n Ilmestyi iki runoja,\n Kapehesta kantajasta,\n Ilmattaresta emosta. 30\n Olipa impi ilman tyttö,\n Kave Luonnotar korea;\n Ikävystyi aikojansa,\n Ouostui elämätänsä,\n Aina yksin ollessansa, 35\n Impenä eläessänsä,\n Ilman pitkillä pihoilla,\n Avaroilla autioilla.\n Jop' on astuiksen alemma,\n Laskeusi lainehille, 40\n Meren selvälle selälle,\n Ulapallen aukealle.\n Tuuli neittä tuuvitteli,\n Aalto impeä ajeli,\n Ympäri selän sinisen, 45\n Lakkipäien lainehien;\n Tuuli tuuli kohtuiseksi,\n Meri paksuksi panevi.\n Kantoi kohtua kovoa,\n Vatsan täyttä vaikeata, 50\n Vuotta seitsemän satoa,\n Yheksän yrön ikeä;\n Eikä synny syntyminen,\n Luovu luomaton sikiö.\n Tuli sotka suora lintu, 55\n Lenteä lekuttelevi\n Etsien pesän sijoa,\n Asunmaata arvaellen.\n Ei löyä sitä sijoa,\n Kuhun laatisi pesänsä 60\n Selvällä meren selällä,\n Ulapalla aukealla.\n Liitelevi, laatelevi,\n Arvelee, ajattelevi:\n \"Teenkö tuulehen tupani, 65\n Aalloillen asunsijani,\n Tuuli kaatavi tupasen,\n Aalto vie asunsijani.\"\n Niin silloin veen emonen,\n Nosti polvea merestä, 70\n Sotkalle pesän sijaksi,\n Asunmaaksi armahaksi.\n Tuo sotka sorea lintu\n Keksi polven veen emosen\n Luuli heinä-mättähäksi, 75\n Tuoreheksi turpeheksi,\n Siihen laativi pesänsä,\n Muni kultaiset munansa.\n Alkoi hautoa munia,\n Päätä polven lämmitellä; 80\n Jopa tuosta veen emonen,\n Veen emonen, ilman impi,\n Tunsi polvensa palavan,\n Kaikki suonensa sulavan.\n Vavahutti polveansa, 85\n Munat vierähti vetehen,\n Karskahti munat muruiksi,\n Katkieli kappaleiksi.\n Muuttuivat murut hyviksi,\n Kappalehet kaunosiksi: 90\n Munasen alainen puoli\n Alaiseksi maa-emäksi,\n Munasen yläinen puoli\n Yläiseksi taivahaksi,\n Yläpuoli ruskeaista 95\n Päivöseksi paistamahan,\n Yläpuoli valkeaista\n Se kuuksi kumottamahan;\n Mi munassa kirjavaista,\n Ne tähiksi taivahalle, 100\n Mi munassa mustukaista,\n Se on ilman pilvilöiksi.\n Ajat eellehen menevät,\n Vuoet tuota tuonnemmaksi,\n Uuen päivän paistaessa, 105\n Uuen kuun kumottaessa;\n Aina uipi veen emonen,\n Veen emonen, ilman impi,\n Noilla vienoilla vesillä,\n Utuisilla lainehilla, 110\n Eessänsä vesi vetelä,\n Takanansa taivas selvä.\n Jo vuonna yheksäntenä,\n Kymmenentenä kesänä,\n Nosti päätänsä merestä, 115\n Kohottavi kokkoansa,\n Alkoi luoa luomiansa,\n Saautella saamiansa.\n Kussa kättä käännähytti,\n Siihen niemet siivoeli; 120\n Kussa pohjasi jalalla,\n Kalahauat kaivaeli;\n Kussa ilman kuplistihe,\n Siihen syöverit syventi.\n Kylin maahan kääntelihe, 125\n Siihen sai sileät rannat;\n Jaloin maahan kääntelihe,\n Siihen loi lohi-apajat;\n Päin päätyi maata vasten,\n Siihen laitteli lahelmat. 130\n Ui siitä ulomma maasta,\n Seisattelihe selälle;\n Luopi luotoja merehen,\n Kasvatti salakaria,\n Laivan laskema-sijaksi, 135\n Merimiesten pään menoksi.\n Jo oli saaret siivottuna,\n Luotu luotoset merehen,\n Ilman pielet pistettynä,\n Maat ja manteret sanottu, 140\n Viel' ei synny Väinämöinen,\n Ilmau iki runoja.\n Vaka vanha Väinämöinen\n Kulki äitinsä kohussa\n Kolmekymmentä keseä, 145\n Yhen verran talviaki,\n Noilla vienoilla vesillä,\n Utuisilla lainehilla.\n Sanovi sanalla tuolla,\n Lausui tuolla lausehella: 150\n \"Kuu keritä, Päivyt päästä,\n Otava yhä opeta,\n Saata maille matkamiestä,\n Ilmoillen inehmon lasta!\"\n Kuu keritti, Päivyt päästi, 155\n Otava yhä opetti,\n Suisti miehen suin merehen,\n Käsin käänti lainehesen;\n Jääpi mies ve'en varahan,\n Uros aaltojen sekahan. 160\n Virui siellä viisi vuotta,\n Sekä viisi, jotta kuusi,\n Vuotta seitsemän kaheksan;\n Seisottui selälle viimein,\n Niemelle nimettömälle, 165\n Manterelle puuttomalle.\n Se oli synty Väinämöisen,\n Rotu rohkean urohon,\n Kapehesta kantajasta,\n Ilmattaresta emosta. 170\n\n\n\n\nToinen runo\n\n\nVäinämöinen nousee maalle ja laittaa Sampsa Pellervoisen puita\nkylvämään; vv. 1-32. -- Tammi ei ota taimiaksensa tavallisella\nmaalla, mutta sitte Meritursaan polttamiin tuhkiin kylvettynä se\nsievään nousee, leviää yli koko maan ja estää lehvillänsä kuun\nsekä auringon näkymästä; vv. 33-64. -- Väinämöinen rukoilee apua\näitiltänsä, ja merestä nousee pieni peukalon pituinen mies tammea\nkaatamaan. Se mies maalla yhtäkkiä muuttuu hirveän suureksi\njättiläiseksi ja kaataa tammen kolmella lyönnillä; vv. 65-124.\n-- Tammen kaadettua päivä taas pääsee maalle paistamaan, linnut\nlaulelevat iloisesti, puut, kukat, ruohot ja marjat kasvavat\nkauniisti; ohran kasvia ainoastansa ei vielä löydy; vv. 125-144. --\nVäinämöinen löytää meren rannalta muutamia jyvän siemeniä, kaataa\nsuuren kasken, saapi kotkalta tulta ja polttaa kasken; vv. 145-174.\n-- Väinämöinen kylvää löytöjyväsensä palomaahan, rukoilee Mannun\neukolta ja Ukolta kasvuonnea ja näkee jonkun ajan päästä ohran mitä\nparahimman halmeessansa kasvavan. Käkeä, joka samalla aikaa puussa\nkukahteli, pyytää ainaki onnea paikoillensa kukkumaan; vv. 175-232.\n\n Nousi siitä Väinämöinen\n Jalan kahen kankahalle,\n Saarehen selällisehen,\n Manterehen puuttomahan.\n Arvelee ajattelevi, 5\n Pitkin päätänsä pitävi:\n Kenpä maita kylvämähän,\n Toukoja tihittämähän.\n Pellervoinen pellon poika,\n Sampsa poika pikkarainen, 10\n Sep' on maita kylvämähän,\n Toukoja tihittämähän.\n Kylvi maita kyyhätteli,\n Kylvi maita, kylvi soita,\n Kylvi auhtoja ahoja, 15\n Panettavi paasikoita.\n Mäet kylvi männiköiksi,\n Kummut kylvi kuusikoiksi,\n Kankahat kanervikoiksi,\n Notkot nuoriksi vesoiksi. 20\n Läksi puut ylenemähän,\n Vesat nuoret nousemahan,\n Kasvoi kuuset kukkalatvat,\n Lautui lakkapäät petäjät,\n Koivuset noroille nousi, 25\n Lepät maille leyhke'ille,\n Raiat maille raikkahille,\n Pihlajat pyhille maille,\n Tuomet maille tuorehille,\n Katajat karuperille, 30\n Tuomehen hyvä he'elmä,\n Katajahan kaunis marja.\n Vaka vanha Väinämöinen\n Kävi tuota katsomahan,\n Sampsan siemenen aloa, 35\n Pellervoisen kylvämiä.\n Näki puut ylenneheksi,\n Vesat nuoret nousneheksi;\n Yks' on tammi taimimatta,\n Juurtumatta puu Jumalan. 40\n Niin näkevi neljä neittä,\n Viisi veen on morsianta,\n Sininurmen niitännässä,\n Kastekorren katkonnassa,\n Nenässä utuisen niemen, 45\n Päässä saaren terhenisen.\n Tulipa merestä Tursas,\n Uros aalloista yleni,\n Tunki heinäset tulehen,\n Ilmi valkean väkehen, 50\n Ne kaikki poroksi poltti,\n Kypeniksi kyyätteli.\n Tuli tuhkia läjänen,\n Koko kuivia poroja;\n Saip' on siihen lemmen lehti, 55\n Lemmen lehti, tammen terho,\n Josta kasvoi kaunis taimi,\n Yleni vihanta virpi.\n Ojenteli oksiansa,\n Levitteli lehviänsä, 60\n Latva täytti taivahalle,\n Lehvät ilmoille levisi,\n Peitti päivän paistamasta,\n Kuuhuen kumottamasta.\n Ikävä imehnon olla, 65\n Kamala kalojen uia,\n Ilman päivän paistamatta,\n Kuuhuen kumottamatta;\n Eik' ole sitä urosta,\n Ei ni miestä urheata, 70\n Joka taisi tammen kaata,\n Satalatvan langettoa.\n Silloin vanha Väinämöinen\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Kave äiti, kantajani, 75\n Luonnotar ylentäjäni!\n Laita'pa veen väkeä,\n Veessä on väkeä paljo,\n Tämä tammi taittamahan,\n Puu paha hävittämähän, 80\n Eestä päivän paistavaisen,\n Tieltä kuun kumottavaisen.\"\n Nousipa merestä miesi,\n Uros aalloista yleni,\n Miehen peukalon pituinen, 85\n Vaimon vaaksan korkeuinen.\n Vaskivyöhyt vyölle vyötty,\n Vaskikirves vyön takana.\n Vaka vanha Väinämöinen\n Sanan virkkoi, noin nimesi: 90\n \"Mi sinä ollet miehiäsi,\n Ku kurja urohiasi,\n Vähän kuollutta parempi,\n Katonutta kaunihimpi?\"\n Sai toki sanoneheksi, 95\n Katsahtavi vielä kerran,\n Näki miehen muuttunehen,\n Uu'istunehen urohon:\n Jalka maassa teutaroivi,\n Päähyt pilviä pitävi, 100\n Parta on eessä polven päällä,\n Hivus kannoilla takana,\n Syltä silmien välitse,\n Syltä housut lahkehesta.\n Astui kerran keikahutti 105\n Hienoiselle hietikolle,\n Astui toisen torkahutti\n Maalle maksan karvaiselle,\n Kolmannenki koikahutti\n Juurelle tulisen tammen. 110\n Iski puuta kirvehellä,\n Tarpaisi tasaterällä,\n Iski kerran, iski toisen,\n Kohta kolmannen tavotti;\n Tuli tuiski kirvehestä, 115\n Panu tammesta pakeni.\n Niin kerralla kolmannella\n Jopa taisi tammen kaata,\n Ruhtoa rutimo-raian,\n Satalatvan lasketella; 120\n Tyven työntävi itähän,\n Latvan loi on luotehesen,\n Lehvät suurehen suvehen,\n Oksat puolin pohjoisehen.\n Kun oli tammi taittununna, 125\n Kaatununna puu kamala,\n Pääsi päivät paistamahan,\n Pääsi kuut kumottamahan,\n Pilvet pitkin juoksemahan,\n Taivon kaaret kaartamahan, 130\n Nenähän utuisen niemen,\n Päähän saaren terhenisen.\n Siit' alkoi salot silota,\n Metsät mielin kasvaella,\n Lehti puuhun, ruoho maahan, 135\n Linnut puuhun laulamahan,\n Rastahat iloitsemahan,\n Käki päälle kukkumahan.\n Kasvoi maahan marjanvarret,\n Kukat kultaiset keolle; 140\n Ruohot kasvoi kaikenlaiset,\n Monenmuotoiset sikesi;\n Yksi on ohra nousematta,\n Touko kallis kasvamatta.\n Vaka vanha Väinämöinen 145\n Astuvi, ajattelevi,\n Löyti kuusia jyviä,\n Seitsemiä siemeniä,\n Rannalta merelliseltä,\n Hienoiselta hietikolta. 150\n Teetti kirvehen terävän,\n Siitä kaatoi kasken suuren;\n Kaikki sorti puut soreat,\n Yhen jätti koivahaisen.\n Lenti kokko halki taivon, 155\n Tuli tuota katsomahan:\n \"Miksipä on tuo jätetty\n Puu sorea seisomahan?\"\n Sanoi vanha Väinämöinen:\n \"Siksipä on tuo jätetty, 160\n Sinulle lepuu-sijoiksi,\n Itsellesi istumiksi.\"\n Sanoi kokko ilman lintu:\n \"Hyvinpä sinäki laait,\n Heitit koivun kasvamahan, 165\n Puun sorean seisomahan,\n Linnuille lepuu-sijoiksi,\n Itselleni istumiksi.\"\n Tulta iski ilman lintu,\n Valahutti valkeaista; 170\n Pohjaistuuli kasken poltti,\n Koillinen kovin porotti,\n Poltti kaikki puut poroksi,\n Kypeniksi kyyätteli.\n Siitä vanha Väinämöinen 175\n Läksi maata kylvämähän,\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Minä kylvän kyyhättelen\n Luojan sormien lomitse,\n Käen kautta kaikkivallan.\" 180\n \"Akka manteren alainen,\n Mannun eukko, maan emäntä!\n Pane nyt turve tunkemahan,\n Maa väkevä vääntämähän,\n Tuhansin neniä nosta, 185\n Saoin haaroja hajota,\n Kynnöstäni, kylvöstäni,\n Varsin vaivani näöstä.\"\n \"Oi Ukko ylijumala,\n Tahi taatto taivahinen, 190\n Vallan pilvissä pitäjä,\n Hattarojen hallitsia!\n Vihmo vettä taivosesta,\n Mettä pilvistä pirota,\n Orahille nouseville, 195\n Touvoille tohiseville.\"\n Tuo Ukko ylijumala,\n Taatto taivon valtiainen,\n I'ätti iästä pilvet,\n Toiset lännestä lähetti, 200\n Etelästä ennätteli,\n Vihmoi vettä taivosesta,\n Mettä pilvistä pirotti,\n Orahille nouseville.\n Jopa tuosta toisna päänä, 205\n Kahen kolmen yön perästä,\n Vaka vanha Väinämöinen\n Kävi tuota katsomahan,\n Kyntöänsä, kylvöänsä:\n Kasvoi ohra mieltä myöten, 210\n Tähkät kuuella taholla,\n Korret kolmisolmuisena.\n Siinä vanha Väinämöinen\n Katseleikse, käänteleikse,\n Niin tuli kevätkäkönen, 215\n Näki koivun kasvavaksi:\n \"Miksipä on tuo jätetty\n Koivahainen kaatamatta?\"\n Sanoi vanha Väinämöinen:\n \"Siksipä on tuo jätetty 220\n Koivahainen kasvamahan,\n Sinulle kukunta-puuksi;\n Siinä kukkuos käkönen,\n Helkyttele hietarinta,\n Hoiloa hopearinta, 225\n Tinarinta riukuttele!\n Kuku illoin, kuku aamuin,\n Kerran keskipäivälläki,\n Ihanoiksi ilmojani,\n Mieluisiksi metsiäni, 230\n Rahaisiksi rantojani,\n Viljaisiksi vieriäni!\"\n\n\n\n\nKolmas runo\n\n\nNuori Joukahainen, kun oli kuullut Väinämöistä kiitettävän paremmaksi\nlaulajaksi, kun hän itse oli, lähtee häntä tiedoissa voittelemaan,\ntapaa hänen tiellä ja vaatii lauluille; vv. 1-64. -- Väinämöinen\nkäskee Joukahaisen sanomaan, mitä luuli itsensä yli muista tietävän,\nja kun Joukahainen ensin muita loruttuansa viimein kerskuu maan ja\ntaivaan luomisessa apuna olleensa, soimaa Väinämöinen häntä julki\nvalehteliaksi; vv. 65-140. -- Joukahainen, kun havaitsee tiedoissa\nei voittavansa Väinämöistä, vaatii häntä miekkasille, josta\nylimielisyydestä ja muusta Joukahaisen hävyttömyydestä Väinämöinen\nsuuttuu niin, että laulaa hänen kainaloihin saakka maan sisään; vv.\n141-174. -- Joukahainen rukoilee Väinämöistä peräyttämään lauseensa\nja päästämään häntä siitä surkeasta tilasta. Lupaa hänelle ensin\nmuita lunnahia ja viimein kovin hätäytyneenä ainoan sisarensa; vv.\n175-222. -- Joukahainen sisarensa Väinämöiselle luvattua pääsee\njälleen vapaaksi, lähtee pahoilla mielin kotia ja kertoo äitillensä,\nmiten hänen oli täytynyt sisarensa Väinämöiselle luvata. Äiti siitä\nihastuu, kun kuulee Väinämöisen vävyksensä saavan; vv. 223-264. --\nJoukahaisen sisar ei suuresti ihastu kuullen itsensä Väinämöiselle\nluvatuksi, jonka tähden itkeä vetistelee, ja kun äiti tiedustelee\nsyytä hänen itkuunsa, sanoo sitä itkevänsä, jos täytyisi niin nuorena\nmarjaisilta ahoilta ja ihanilta seuduiltansa pois lähteä; vv. 265-300.\n\n Vaka vanha Väinämöinen\n Elelevi aikojansa\n Noilla Väinölän ahoilla,\n Kalevalan kankahilla,\n Laulelevi virsiänsä, 5\n Laulelevi, taitelevi.\n Olipa nuori Joukahainen,\n Laiha poika Lappalainen,\n Kuuli kummia sanoja,\n Väinämöistä laulajaksi, 10\n Paremmaksi itseänsä;\n Tuo tuosta kovin pahastui,\n Lähteäksensä käkesi,\n Tullaksensa toivotteli,\n Noille Väinölän tuville, 15\n Kera Väinön voitteloille.\n Valjasti tulisen ruunan\n Korjan kultaisen etehen,\n Itse istuvi rekehen,\n Kohennaikse korjahansa, 20\n Iski virkkua vitsalla,\n Heitti helmiruoskasella;\n Läksi virkku vieremähän,\n Hevoinen helettämähän.\n Ajoa suhuttelevi, 25\n Jo päivänä kolmantena\n Päätyi Väinölän ahoille,\n Kalevalan kankahille;\n Tuli tiellä vastatusten\n Kera vanhan Väinämöisen, 30\n Aisa tarttui aisan päähän,\n Vemmel vempelen nenähän.\n Kysyi vanha Väinämöinen:\n \"Kuit' olet sinä sukua,\n Kun tulit tuhmasti etehen, 35\n Vastahan varattomasti;\n Säret länget länkäpuiset,\n Vesapuiset vempelehet?\"\n Silloin nuori Joukahainen\n Sanan virkkoi, noin nimesi: 40\n \"Mie olen nuori Joukahainen,\n Vaan sano oma sukusi,\n Kuit' olet sinä sukua,\n Kuta kurja joukkioa?\"\n Vaka vanha Väinämöinen 45\n Jo tuossa nimittelihe,\n Sai siitä sanoneheksi:\n \"Kun liet nuori Joukahainen,\n Veäite syrjähän vähäisen,\n Sie olet nuorempi minua!\" 50\n Silloin nuori Joukahainen\n Sanan vastaten sanovi:\n \"Vähä on miehen nuoruuesta,\n Nuoruuesta, vanhuuesta,\n Kumpi on tieoilta parempi, 55\n Muistannalta mahtavampi,\n Sep' on tiellä seisokahan,\n Toinen tieltä siirtykähän!\"\n \"Lienet vanha Väinämöinen,\n Laulaja iän ikuinen, 60\n Ruvetkamme laulamahan,\n Saakamme sanelemahan,\n Mies on miestä oppimahan,\n Toinen toista voittamahan.\"\n Vaka vanha Väinämöinen 65\n Siitä tuon sanoiksi virkki:\n \"Kun ollet tieolta parempi,\n Muisteloilta mahtavampi,\n Sano korvin kuullakseni,\n Mielin mittaellakseni, 70\n Mitä tietänet enemmän,\n Yli muien ymmärtänet!\"\n Sanoi nuori Joukahainen:\n \"Tieänpä minä jotaki,\n Tieän puut Pisan mäellä, 75\n Hongat Hornan kalliolla,\n Kolme koskea kovoa,\n Kolme järveä jaloa,\n Kolme vuorta korkeata\n Tämän ilman kannen alla, 80\n Hämehessä Hälläpyörän,\n Kaatrakosken Karjalassa;\n Ei ole Vuoksen voittanutta,\n Yli käynyttä Imatran.\"\n Vaka vanha Väinämöinen 85\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Lapsen tieto, naisen muisti,\n Ei ole partasuun urohon;\n Sano syntyjä syviä,\n Asioita ainoisia!\" 90\n Se on nuori Joukahainen\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Tieän mä tiasen synnyn;\n Vanhin on lintuja tianen,\n Kyy viherä käärmehiä, 95\n Kiiskinen veen kaloja.\"\n \"Vesi on vanhin voitehista,\n Kosken kuohu katsehista,\n Itse luoja loitsijoista,\n Jumala parantajista.\" 100\n \"Mätäs on märkä maita vanhin,\n Paju puita ensimmäinen,\n Hongan juuri huonehia,\n Paatonen patarania.\"\n Vaka vanha Väinämöinen 105\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Muistatko mitä enemmin,\n Vain jo loppuivat lorusi?\"\n Sanoi nuori Joukahainen:\n \"Tieän vieläki vähäisen, 110\n Muistanpa ajan mokoman,\n Kun olin merta kyntämässä\n Meren kolkot kuokkimassa,\n Kalahauat kaivamassa,\n Syänveet syventämässä, 115\n Lampiveet on laskemassa,\n Mäet mylleröittämässä,\n Louhet luomassa kokohon.\"\n \"Viel' olin miesnä kuuentena,\n Seitsemäntenä urosna, 120\n Tätä maata saataessa,\n Ilmoa suettaessa\n Ilman pieltä pistämässä,\n Taivoa tähittämässä.\"\n Sanoi vanha Väinämöinen: 125\n \"Sen varsin valehtelitki;\n Ei sinua silloin nähty,\n Kun on merta kynnettihin,\n Meren kolkot kuokittihin,\n Kalahauat kaivettihin, 130\n Syänveet syvennettihin,\n Lampiveet on laskettihin,\n Mäet mylleröitettihin,\n Louhet luotihin kokohon.\"\n \"Eikä lie sinua nähty, 135\n Ei lie nähty, eikä kuultu,\n Tätä maata saataessa,\n Ilmoa suettaessa,\n Ilman pieltä pistettäissä,\n Taivoa tähitettäissä.\" 140\n Se on nuori Joukahainen\n Tuosta tuon sanoiksi virkki:\n \"Kun ei lie minulla mieltä,\n Kysyn mieltä miekaltani:\n Oi on vanha Väinämöinen, 145\n Laulaja lavea-suinen,\n Lähe miekan mittelöhön,\n Käy'pä kalvan katselohon!\"\n Sanoi vanha Väinämöinen:\n \"En noita pahoin pelänne 150\n Miekkojasi, mieliäsi,\n Tuumiasi, tuuriasi,\n Vaan kuitenki, kaikitenki,\n Lähe en miekan mittelöhön\n Sinun kanssasi katala, 155\n Kerallasi kehno raukka.\"\n Siinä nuori Joukahainen\n Murti suuta, väänti päätä,\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Ken ei käyne miekkasille, 160\n Sen minä siaksi laulan,\n Alakärsäksi asetan.\"\n \"Panen semmoiset urohot,\n Sen sikäli, tuon täkäli,\n Sorran sontatunkioille, 165\n Läävän nurkkihin nutistan.\"\n Siitä suuttui Väinämöinen,\n Siitä suuttui ja häpesi;\n Jopa loihe laulamahan,\n Sai itse sanelemahan, 170\n Lauloi nuoren Joukahaisen,\n Lauloi suohon suonivöistä,\n Niittyhyn nivuslihoista,\n Kankahasen kainaloista.\n Siitä nuoren Joukahaisen 175\n Jopa tuskaksi tulevi,\n Läylemmäksi lankeavi,\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Oi on viisas Väinämöinen,\n Tietäjä iän ikuinen! 180\n Pyörrytä pyhät sanasi,\n Peräytä lausehesi,\n Annan kultia kypärin,\n Hopeita huovan täyen,\n Isoni soasta saamat, 185\n Taluttamat tappelosta.\"\n Vaka vanha Väinämöinen\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Kulkuna omatki kullat,\n Lasten leikkinä hopeat;\" 190\n Lauloi nuoren Joukahaisen,\n Lauloi siitäki syvemmä.\n Sanoi nuori Joukahainen:\n \"Oi on vanha Väinämöinen!\n Päästä tästä pälkähästä, 195\n Tästä seikasta selitä;\n Annan ainoat eloni,\n Heitän hietapeltoseni,\n Oman pääni päästimeksi,\n Itseni lunastimeksi.\" 200\n Vaka vanha Väinämöinen\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Omat on elot paremmat,\n Omat pellot armahammat;\"\n Lauloi nuoren Joukahaisen, 205\n Lauloi ainakin alemma.\n Jo nyt nuori Joukahainen\n Tiesi tielle tullehensa,\n Voittelohon, laulelohon,\n Kera vanhan Väinämöisen. 210\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Oi on viisas Väinämöinen!\n Heitä vielä heikko henki,\n Päästä pois minua tästä;\n Virta jo jalkoa vetävi, 215\n Hiekka silmiä hiovi.\"\n \"Kun pyörrät pyhät sanasi,\n Luovuttelet luottehesi,\n Annan Aino siskoseni,\n Lainoan emoni lapsen 220\n Sulle pirtin pyyhkiäksi,\n Lattian lakaisiaksi.\"\n Siitä vanha Väinämöinen\n Ihastui iki hyväksi,\n Kun sai neion Joukahaisen 225\n Vanhan päivänsä varaksi;\n Pyörti pois pyhät sanansa,\n Perin laski lausehensa.\n Pääsi nuori Joukahainen,\n Pääsi leuan liettehestä. 230\n Parran paikasta pahasta;\n Kohoeli korjahansa,\n Läksi mielellä pahalla,\n Syämmellä synkeällä,\n Luoksi armahan emonsa, 235\n Tykö valtavanhempansa.\n Ajoi kummasti kotihin,\n Itkeä vetistelevi\n Alla päin, pahoilla mielin,\n Kaiken kallella kypärin. 240\n Emo ennätti kysyä,\n Vaivan nähnyt vaaitella:\n \"Mitä itket poikueni,\n Nuorna saamani nureksit,\n Olet huulin hyypynyisin, 245\n Nenän suulle langennuisen?\"\n Sanoi nuori Joukahainen:\n \"Oi on maammo kantajani!\n Jo on syytä syntynynnä,\n Taikoja tapahtununna: 250\n Annoin Aino siskoseni,\n Lupasin emoni lapsen,\n Väinämöiselle varaksi,\n Suojaksi sopen kululle.\"\n Emo kahta kämmentänsä, 255\n Hykersi molempiansa,\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Elä itke poikueni!\n Ei ole it'ettäviä;\n Tuota toivoin tuon ikäni, 260\n Puhki polveni halasin,\n Sukuhuni suurta miestä,\n Vävykseni Väinämöistä,\n Laulajata langokseni.\"\n Sisar nuoren Joukahaisen 265\n Itse itkullen apeutui;\n Itki suuresta surusta,\n Apeasta miel'alasta.\n Sai emo sanelemahan:\n \"Mitä itket Ainoseni, 270\n Kun olet saava suuren sulhon,\n Miehen korkean kotihin,\n Ikkunoillen istujaksi,\n Lautsoille lavertajaksi?\"\n Tuon tytär sanoiksi virkki: 275\n \"Oi emoni kantajani!\n Jo minä jotakin itken,\n Noita maita marjaisia,\n Mansikkaisia ahoja;\n Itken päivän armautta, 280\n Suloutta kuun komean,\n Ihanuutta ilman kaiken,\n Jos onpi nuorna jättäminen,\n Lapsena unohtaminen,\n Veikon veistotanterille, 285\n Ison ikkunan aloille.\"\n Sanovi emo tytölle,\n Lausui vanhin lapsellensa:\n \"Mene huima huolinesi,\n Epätieto itkuinesi! 290\n Paistavi Jumalan päivä\n Muuallaki maailmassa,\n Ei isosi ikkunoilla,\n Veikkosi veräjän suulla,\n Myös on marjoja mäellä, 295\n Ahomailla mansikoita,\n Poimia sinun poloisen\n Ilmassa etäämpänäki,\n Ei aina ison ahoilla,\n Veikon viertokankahilla.\" 300\n\n\n\n\nNeljäs runo\n\n\nVäinämöinen tapaa Joukahaisen sisaren vastaksia taittamassa ja pyytää\nhäntä puolisoksensa. Neiti vastaa, ei huolivansa hänestä eikä muista\nja lähtee itkien kotiin, kertoen sitte asian äitillensä; vv. 1-62.\n-- Äiti kieltää tyttärensä millänsäkään olemasta, käskee hänen mennä\naittahan ja siellä pukeutua koreammaksi, kun ennen olikaan. Mutta\ntytär yhä itkee ja, äitin uudelleen kysyttyä, viimein sanoo oikean\nsyyn itkuunsa: ei tahtovansa vanhalle miehelle mennä; vv. 63-116. --\nTytär lähtee sitte kävelylle, huolissansa astuu kauvan aikaa, tulee\nviimein meren rannalle, viehättäytyy siellä uimaan, uipi ulommaksi\nrannasta kiven kuvalle ja hukkuu; vv. 117-154. Sanan saatua äiti\nitkee hukkunutta tytärtänsä jotta kyynäleet oikein jokena juoksivat.\nItkiessänsä myös varottaa muita vanhempia naittamasta tyttäriänsä\nvastoin heidän omaa mieltänsä ja tahtoansa; vv. 155-232.\n\n Tuopa Aino, neito nuori,\n Sisar nuoren Joukahaisen,\n Läksi luutoa lehosta,\n Vastaksia varvikosta.\n Taittoi vastan taatollensa, 5\n Toisen taittoi maammollensa,\n Kokoeli kolmattaki,\n Verevälle veiollensa.\n Tuli vanha Väinämöinen,\n Näki neitosen lehossa, 10\n Hienohelman heinikossa,\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Eläpä muille neiti nuori,\n Kun minulle neiti nuori,\n Kanna kaulan helmilöitä, 15\n Sio silkillä hivusta!\"\n Neiti tuon sanoiksi virkki:\n \"En sinulle enkä muille\n Kanna kaulan helmilöitä,\n Päätä silkillä sitaise; 20\n Huoli en haahen haljakoista,\n Vehnän viploista valita,\n Asun kaioissa sovissa,\n Kasvan leivän kannikoissa,\n Tykönä hyvän isoni, 25\n Kanssa armahan emoni.\"\n Riisti silkit silmiltänsä,\n Helmet kaulasta karisti,\n Jätti maalle maan hyviksi,\n Lehtohon lehon hyviksi, 30\n Meni itkien kotihin,\n Kallotellen kartanolle.\n Emo aitan portahalla\n Kuoretta kokoelevi:\n \"Mitä itket tytti raukka, 35\n Tytti raukka, neiti nuori?\"\n \"Oi emo imettäjäni!\n Onp' on syytä itkiällä,\n Sitä itken äiti rukka,\n Sitä maammoni valitan: 40\n Taitoin luutoa lehosta,\n Vastan päitä varvikosta,\n Osmoinen orosta virkkoi,\n Kalevainen kaskesmailta:\n 'Eläpä muille neiti rukka, 45\n Kun minulle neiti rukka,\n Kanna kaulan helmilöitä,\n Sio silkillä hivusta!'\n Riistin silkit silmiltäni,\n Helmet kaulasta karistin, 50\n Heitin maalle maan hyväksi,\n Lehtohon lehon hyväksi,\n Itse tuon sanoiksi virkin:\n 'En sinulle, enkä muille,\n Kanna kaulan helmilöitä, 55\n Päätä silkillä sitaise;\n Huoli en haahen haljakoista,\n Vehnän viploista valita,\n Asun kaioissa sovissa,\n Kasvan leivän kannikoissa, 60\n Tykönä hyvän isoni,\n Kanssa armahan emoni'\".\n Emo tuon sanoiksi virkki:\n \"Elä itke tyttäreni!\n Astu aittahan mäelle, 65\n Aukaise parahin arkku,\n Sio silkit silmillesi,\n Kullat kulmille kohenna,\n Kaulahan heleät helmet,\n Kullan ristit rinnoillesi; 70\n Niin tulet tupahan tuolta,\n Astut aitasta sisälle,\n Ehompana entistäsi,\n Parempana muinaistasi.\"\n Sen emo sanoiksi virkki, 75\n Senpä lausui lapsellensa;\n Ei tytär totellut tuota,\n Ei kuullut emon sanoja.\n Meni itkien pihalle,\n Kaihotellen kartanolle, 80\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Parempi minun poloisen\n Syntymättä, kasvamatta,\n Suureksi sukeumatta,\n Näille päiville pahoille, 85\n Ilmoillen ilottomille;\n Oisin kuollut kolmi-öisnä,\n Kaonnut kapalo-lasna,\n Oisi en paljoa pitänyt:\n Vaaksan palttina-paloa, 90\n Pikkaraisen pientaretta,\n Emon itkua vähäisen,\n Ison vieläki vähemmän,\n Veikon ei väheäkänä.\"\n Siinä itki impi rukka, 95\n Itki päivän, itki toisen,\n Mieli ei tervoa parempi,\n Syän ei syttä valkeampi.\n Emo päätyvi pihalle,\n Sai emo kyselemähän: 100\n \"Mitä itket impi rukka,\n Kuta vaivainen valitat!\"\n \"Sitä itken impi rukka,\n Kaiken aikani valitan,\n Kun annoit minun poloisen, 105\n Oman lapsesi lupasit,\n Käskit vanhalle varaksi,\n Ikäpuolellen iloksi;\n Oisit ennen käskenynnä\n Alle aaltojen syvien, 110\n Parempi meressä olla,\n Alla aaltojen asua,\n Sisarena siikasilla,\n Veikkona ve'en kaloilla,\n Kun on vanhalla varana, 115\n Turvana tulisialla.\"\n Läksi siitä astumahan,\n Ahon poikki, toisen pitkin,\n Itse lausui mennessänsä,\n Virkki vieriellessänsä: 120\n \"Syäntäni tuimelevi,\n Päätäni pahoin panevi,\n Eikä tuima tuimemmasti,\n Kipeämmästi kivistä,\n Jotta koito kuolisinki, 125\n Katkeaisinki katala,\n Näiltä suurilta suruilta,\n Apeilta mielaloilta.\"\n Astui päivän, astui toisen,\n Päivänäpä kolmantena 130\n Ennätti meri etehen,\n Ruokoranta vastahansa;\n Tuohon yöhyt yllättävi,\n Pimeä piättelevi.\n Siinä itki impi illan, 135\n Kaiken yötä kaikerteli;\n Aamulla ani varahin\n Katsoi tuonne niemen päähän:\n Kolme oli neittä niemen päässä,\n Ne on merta kylpemässä, 140\n Aino neiti neljänneksi,\n Vitsan varpa viienneksi.\n Kivi oli kirjava selällä,\n Paasi kullan paistavainen;\n Neiet uimahan kivelle, 145\n Aino neiti neljäntenä.\n Sitte sinne saatuansa,\n Asetaiksen istumahan\n Kirjavaiselle kivelle,\n Paistavalle paaterelle; 150\n Kilahti kivi vetehen,\n Paasi pohjahan pakeni,\n Neitonen kiven keralla,\n Aino paaen palleassa.\n Se oli surma nuoren neien, 155\n Loppu kaunihin kanasen;\n Kenpä sanan saatantahan,\n Kielikerran kerrontahan,\n Neien kuuluhun kotihin,\n Kaunihisen kartanohon? 160\n Jänö sanan saatantahan,\n Kielikerran kerrontahan,\n Neien kuuluhun kotihin,\n Kaunihisen kartanohon.\n Läksi jänis juoksemahan, 165\n Vääräsääri vääntämähän,\n Ristisuu ripottamahan;\n Juoksi saunan kynnykselle.\n Sauna täynnä neitosia,\n Vasta käessä vastoavat: 170\n \"Saitko kiero keittimiksi,\n Paltsasilmä paistimiksi,\n Isännälle iltaiseksi,\n Emännälle eineheksi?\"\n Jänis saattavi sanoa, 175\n Kehräsilmä kerskaella:\n \"Liepä lempo lähtenynnä\n Kattiloihin kiehumahan!\n Läksin sanan saatantahan,\n Kielikerran kerrontahan: 180\n Jop' on kaunis kaatununna,\n Tinarinta riutununna,\n Sortunna hopeasolki,\n Vyövaski valahtanunna,\n Mennyt lietohon merehen, 185\n Alle aaltojen syvien,\n Sisareksi siikasille,\n Kaimaksi ve'en kaloille.\"\n Emo tuosta itkemähän,\n Kyynelvierus vieremähän; 190\n Sai siitä sanelemahan:\n \"Elkätte emo-poloiset\n Sinä ilmoisna ikänä\n Tuuitelko tyttöjänne,\n Lapsianne liekutelko, 195\n Vastoin mieltä miehelähän!\"\n Emo itki, kyynel vieri,\n Vieri vetrehet vetensä,\n Vieri maahan maan hyväksi,\n Vetehen ve'en hyväksi. 200\n Ve'et maahan tultuansa\n Alkoivat jokena juosta,\n Kasvoipa jokea kolme\n Itkemistänsä vesistä.\n Kasvoipa joka jokehen, 205\n Kolme luotoa kohosi,\n Kunki luo'on kunnahalle\n Kasvoi kolme koivahaista,\n Kunki koivun latvasehen\n Kolme kullaista käkeä. 210\n Yksi kukkui lemmen, lemmen,\n Sep' on kukkui kuuta kolme\n Lemmettömälle tytölle,\n Meressä makoavalle;\n Toinen kukkui sulon, sulon, 215\n Sep' on kukkui kuusi kuuta\n Sulholle sulottomalle,\n Ikävissä istuvalle;\n Kolmas kukkui auon, auon,\n Se kukkui ikänsä kaiken 220\n Auottomalle emolle,\n I'än päivät itkevälle.\n Niin emo sanoiksi virkki:\n \"Elköhöt emo poloiset\n Kauan kuunnelko käkeä! 225\n Kun käki kukahtelevi,\n Niin syän sykähtelevi,\n Itku silmähän tulevi,\n Ve'et poskille valuvat,\n Kyynärän ikä kuluvi, 230\n Vaaksan varsi vanhenevi,\n Kuultua kevät-käkösen.\"\n\n\n\n\nViides runo\n\n\nVäinämöinen pahoilla mielin Ainon hukkumasta tiedustelee Untamolta\nhänen nykyistä olopaikkaansa meren pohjassa; vv. 1-24. -- Väinämöinen\nlähtee kadonnutta tytärtä meren pohjasta pyytämään ja saapi\nmuutamana päivänä oudonlaisen kalan onkeensa; vv. 25-48. -- Kala\njuuri leikattamaisillaan puikahtaa mereen ja ilmoittaa sieltä ei\nolleensakaan kala, vaan sama Joukahaisen sisar, jota Väinämöinen\nhartaasti oli pyytänyt. Sen jälkeen katosi pois näkyvistä, vaikka\nVäinämöinen kyllä rukoilee häntä toiste tulemaan; vv. 49-92.\n-- Väinämöinen vielä kokee nuotalla kadonnutta tyttöä jälleen\nsaada, mutta kun näkee yrityksensä tyhjäksi, pahoittelee omaa\nmielettömyyttänsä, kun sillä tavoin oli hänen veneestänsä laskenut;\nvv. 93-120. -- Alakuloisna kotiin astuessansa Väinämöinen muistelee\näitiänsä ja arvelee, jos olisi elossa, siltä toki saisi jonkun\nhyvän neuvon huolissansa. Äiti haudastansa kuulee pojan valituksen\nja kehoittaa häntä lähtemään Pohjolaan, Pohjan kaunista tytärtä\nkosimaan, vv. 121-156.\n\n Vaka vanha Väinämöinen\n Tuo tuosta pahoin pahastui,\n Kun oli kaunis kaatununna,\n Neitonen nukahtanunna,\n Mennyt lietohon merehen, 5\n Alle aaltojen syvien.\n Astui huolien, huokaellen,\n Syämmellä synkeällä,\n Rannalle meren sinisen,\n Sanan virkkoi, noin nimesi: 10\n \"Sano nyt Untamo unesi,\n Maku'usi maan venyjä:\n Missä Ahtola asuvi,\n Neiot Vellamon venyvi?\"\n Sanoi Untamo unensa, 15\n Maku'unsa maan venyjä:\n \"Tuolla Ahtola asuvi,\n Neiot Vellamon venyvi,\n Nenässä utuisen niemen,\n Päässä saaren terhenisen, 20\n Alla aaltojen syvien,\n Päällä mustien mutien,\n Kiven kirjavan kylessä,\n Paaen paksun palleassa.\"\n Siitä vanha Väinämöinen 25\n Vetihe vene-sijoille,\n Otti ongen taskuhunsa,\n Väkärauan väskyhynsä;\n Soutoa melastelevi,\n Päähän saaren saavuttavi. 30\n Siin' oli ongella olija,\n Aina siimalla asuja,\n Käeksellä kääntelijä;\n Ongitteli, orhitteli,\n Vapa vaskinen vapisi, 35\n Hopeinen siima siukui.\n Jo päivänä muutamana\n Kala otti onkehensa;\n Sen veti venosehensa,\n Talui talkapohjahansa. 40\n Katselevi, kääntelevi,\n Ei tunne kaloa tuota:\n Sileähk' on siikaseksi,\n Kuleahka kuujaseksi,\n Haleahka haukiseksi, 45\n Evätön emäkalaksi;\n Luopuisin meriloheksi,\n Syvän aallon ahveneksi.\n Vaka vanha Väinämöinen\n Veti veitsen viereltänsä, 50\n Huotrastansa pää-hopean,\n Alkoi lohta leikkaella;\n Lohi loimahti merehen,\n Kala kirjo kimmeltihe,\n Pohjasta punaisen purren, 55\n Venehestä Väinämöisen.\n Äsken päätänsä ylenti,\n Oikeata olkapäätä,\n Vihurilla viiennellä,\n Kupahalla kuuennella, 60\n Sieltä tuon sanoiksi virkki,\n Itse kielin kerskaeli:\n \"Oi sie vanha Väinämöinen!\n En ollut minä tuleva\n Lohi leikkaellaksesi, 65\n Kala palstoin pannaksesi.\"\n Sanoi vanha Väinämöinen:\n \"Miksi sie olit tuleva?\"\n \"Olinpa minä tuleva\n Sulle pirtin pyyhkijäksi, 70\n Lattian lakaisijaksi,\n Leivän paksun paistajaksi,\n Olutkannun kantajaksi,\n Atrian asettajaksi.\"\n \"Ohoh sinua ukko utra, 75\n Vähämieli Väinämöinen!\n Kun et tuntenut piteä\n Ve'en viimeistä tytärtä,\n Kuta pyyit kuun ikäsi,\n Puhki polvesi halasit: 80\n Mie olin Aino, neiti nuori,\n Sisar nuoren Joukahaisen.\"\n Sanoi vanha Väinämöinen\n Alla päin, pahoilla mielin:\n \"Oi on sisar Joukahaisen! 85\n Voit sie tulla toisen kerran.\"\n Eip' on toiste tullutkana,\n Ei toiste sinä ikänä;\n Jo vetihe, vierähtihe,\n Ve'en kalvosta katosi, 90\n Kiven kirjavan sisähän,\n Maksankarvaisen malohon.\n Vaka vanha Väinämöinen\n Tuop' on tuosta arvelevi,\n Miten olla, kuin eleä; 95\n Jo kutaisi sulkkunuotan,\n Veti vettä ristin rastin,\n Salmen pitkin, toisen poikki.\n Ei saanut sitä kalaista,\n Mitä mielensä pitävi, 100\n Vellamon vetistä neittä,\n Ahon lasta ainokaista.\n Siitä vanha Väinämöinen\n Alla päin, pahoilla mielin,\n Kaiken kallella kypärin, 105\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Olipa minulla mieltä,\n Oli ennen aikoinansa,\n Vaanpa nyt tätä nykyä,\n Tällä inhalla iällä, 110\n Kaikki on mieli melkeässä,\n Ajatukset arvoisessa.\"\n \"Kuta vuotin kuun ikäni,\n Kuta puolen polveani,\n Vellamon vetistä neittä, 115\n Ve'en on viimeistä tytärtä,\n Se osasi onkeheni,\n Vierähti venoseheni,\n Minä en tuntenut piteä,\n En kotihin korjaella.\" 120\n Vaka vanha Väinämöinen\n Astui huolien, huokaellen,\n Kulkevi kotia kohti,\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"En nyt tuota tieäkänä, 125\n Miten olla, kuin eleä,\n Tällä ilmalla asua,\n Näillä mailla matkaella.\"\n \"Oisiko emo elossa,\n Vanhempani valvehella, 130\n Sepä saattaisi sanoa,\n Miten pystössä pysyä,\n Murehisin murtumatta,\n Huolihin katoamatta,\n Näissä päivissä pahoissa, 135\n Apeissa mielaloissa.\"\n Emo hauasta havasi,\n Alta aallon vastaeli:\n \"Viel' onpi emo elossa,\n Vanhempasi valvehella, 140\n Joka saattavi sanoa,\n Miten olla oikeana,\n Murehisin murtumatta,\n Huolihin hupenematta.\"\n \"Mene Pohjan tyttärihin, 145\n Siell' on tyttäret somemmat,\n Neiet kahta kaunihimmat,\n Viittä kuutta virkeämmät,\n Ei Joukon jorottaria,\n Lapin lapsi-lönttäreitä.\" 150\n \"Sieltä naios poikaseni\n Paras Pohjan tyttäristä,\n Jok' on sievä silmiltänsä,\n Kaunis katsannoisiltansa,\n Aina joutuisa jalalta, 155\n Sekä liukas liikunnolta!\"\n\n\n\n\nKuudes runo\n\n\nVäinämöinen valmistaikse Pohjolaan, ottaa hevosensa ja lähtee\nratsahin matkalle; vv. 1-20. -- Joukahainen vanhaa vihaa Väinämöisen\npäälle kantaen varustaikse ja odottaa tilaisuutta saada kostaaksensa\nhäntä; vv. 21-38. -- Jopa muutamana päivänä Joukahainen keksii\nVäinämöisen hevosen selässä sivu ajavan ja koppaa jousen ampuaksensa\nhäntä; vv. 39-56. -- Äiti Joukahaisen tiedon saatua poikansa\nhankkeesta kieltää häntä ampumasta, varoen kaikki ilolaulut\nVäinämöisen kanssa maasta katoavan; vv. 57-84. -- Joukahainen vähän\näitinsä kiellosta huolien toki päättää ampua ja osasiki kolmannella\nnuolellansa Väinämöisen hevoseen; vv. 85-112. -- Väinämöinen\nhevosen altansa ammuttua sortuu veteen ja kova tuuli kantaa hänen\nmeren selälle, josta Joukahainen suuresti ihastuu; vv. 113-128. --\nJoukahainen kertoo äitillensä kerskuen, mitenkä oli Väinämöisen\nmenettänyt, josta työstä äiti häntä ei varsin kiitä; vv. 129-156.\n\n Vaka vanha Väinämöinen\n Lähteäksensä käkesi\n Tuonne kylmähän kylähän,\n Pimeähän Pohjolahan.\n Otti olkisen orihin, 5\n Hiirenkarvaisen hevosen,\n Pisti suitset kullan suuhun,\n Päitsensä hopean päähän,\n Itse istuvi selälle,\n Löihe reisin ratsahille. 10\n Ajoa hyryttelevi,\n Matkoansa mittelevi,\n Ajoi Väinölän ahoja,\n Kalevalan kankahia;\n Hepo juoksi, matka joutui, 15\n Koti jääpi, tie lyheni.\n Jo ajoi meren selälle,\n Ulapalle aukealle,\n Kapioisen kastumatta,\n Vuohisen vajoumatta. 20\n Olipa nuori Joukahainen,\n Laiha poika Lappalainen,\n Piti viikoista vihoa,\n Ylen kauaista kaetta,\n Kera vanhan Väinämöisen, 25\n Päälle laulajan ikuisen.\n Laativi tulisen jousen,\n Jalon kaaren kaunistavi,\n Vuoli piiliä pinosen,\n Kolmisulkia kokosen; 30\n Siitä vuotti Väinämöistä,\n Saavaksi suvantolaista.\n Vuotti illan, vuotti aamun,\n Vuotti kerran keskipäivän,\n Kuunnellen kujan perällä, 35\n Vahtaellen vainiolla,\n Hyvä kaari kainalossa,\n Viini nuolia selässä.\n Jo päivänä muutamana,\n Huomenna moniahana, 40\n Keksi mustasen merellä,\n Sinerväisen lainehilla:\n Onko se i'ässä pilvi,\n Päivän koite koillisessa?\n Ei ole i'ässä pilvi, 45\n Päivän koite koillisessa;\n Onpi vanha Väinämöinen,\n Laulaja iän ikuinen,\n Matkoava Pohjolahan,\n Kulkeva Pimentolahan. 50\n Tuop' on nuori Joukahainen,\n Laiha poika Lappalainen,\n Jou'utti tulisen jousen,\n Koppoi kaaren kaunihimman,\n Pään varalle Väinämöisen, 55\n Surmaksi suvantolaisen.\n Ennätti emo kysyä,\n Vanhempansa tutkaella:\n \"Kellen jousta jouahutat,\n Kaarta rauta rauahutat?\" 60\n Tuop' on nuori Joukahainen\n Sanan virkkoi noin nimesi:\n \"Tuohon jousta jouahutan,\n Kaarta rauta rauahutan,\n Pään varalle Väinämöisen, 65\n Surmaksi suvantolaisen;\n Ammun vanhan Väinämöisen,\n Lasken laulajan ikuisen,\n Luon on merta luutimahan,\n Lainetta lakaisemahan.\" 70\n Emo kielti ampumasta,\n Emo kielti ja epäsi:\n \"Elä ammu Väinämöistä,\n Kaota Kalevalaista!\n Väinö on sukua suurta, 75\n Lankoni sisaren poika.\"\n \"Ampuisitko Väinämöisen,\n Kaataisit Kalevalaisen,\n Ilo ilmalta katoisi,\n Laulu maalta lankeaisi; 80\n Ilo on ilmalla parempi,\n Laulu maalla laatusampi,\n Kun onpi Manalan mailla,\n Noilla Tuonelan tuvilla.\"\n Tuossa nuori Joukahainen 85\n Jo vähän ajattelevi,\n Käsi käski ampumahan,\n Käsi käski, toinen kielti.\n Virkki viimeinki sanoiksi,\n Itse lausui, noin nimesi: 90\n \"Kaotkohot jos kahesti\n Kaikki ilmaiset ilomme,\n Kaikki laulut langetkohot;\n Varsin ammun, en varanne.\"\n Jännitti tulisen jousen, 95\n Veti vaskisen vekaran,\n Vasten polvea vasenta,\n Jalan alta oikeansa;\n Veti viinestä vasaman,\n Sulan kolmikoipisesta, 100\n Tuon on juonelle asetti,\n Liitti liina-jäntehelle.\n Oikaisi tulisen jousen\n Olailehen oikealle,\n Ampui nuolen ensimäisen, 105\n Se meni kovan ylätse;\n Ampui toisen nuoliansa,\n Se meni kovan alatse;\n Ampui kohta kolmannenki,\n Kävi kohti kolmannesti, 110\n Ampui olkisen orihin\n Alta vanhan Väinämöisen.\n Siitä vanha Väinämöinen\n Sormin suistuvi vetehen,\n Käsin kääntyi lainehesen, 115\n Kourin kuohu'un kohahti,\n Selästä hyvän hevosen,\n Hyvän laukin lautasilta.\n Nousi siitä suuri tuuli,\n Kantoi vanhan Väinämöisen 120\n Noille väljille vesille,\n Ulapalle aukealle.\n Siinä nuori Joukahainen\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Kupli nyt siellä kuusi vuotta, 125\n Seuro seitsemän kesyttä,\n Tuulen tuuviteltavana,\n Aaltojen ajeltavana!\"\n Siitä pistihen sisälle,\n Sai emo kysyneheksi: 130\n \"Joko ammuit Väinämöisen,\n Kaotit Kalevan poian?\"\n Tuop' on nuori Joukahainen\n Itse kielin kerskaeli:\n \"Ei nyt vanha Väinämöinen 135\n Enämpi elävin silmin\n Sinä ilmoisna ikänä,\n Kuuna kullan valkeana,\n Astu Väinölän ahoja,\n Kalevalan kankahia.\" 140\n \"Ammuin vanhan Väinämöisen,\n Laskin laulajan ikuisen,\n Läpi syämmen, maksan kautta,\n Halki hartiolihojen;\n Sortui ukko sormillehen, 145\n Kääntyi kämmenyisillehen,\n Siitä kyykertyi kylelle,\n Selällehen seisottihe,\n Aaltojen ajeltavaksi,\n Tyrskyn tyyräeltäväksi.\" 150\n Tuon emo sanoiksi virkki:\n \"Pahoin teit sinä poloinen,\n Kun on ammuit Väinämöisen,\n Kaotit Kalevalaisen,\n Suvantolan suuren miehen, 155\n Kalevalan kaunihimman.\"\n\n\n\n\nSeitsemäs runo\n\n\nVäinämöinen uipi useampia vuorokausia aavalla merellä ja alkaa\nviimen onnetonta tilaisuuttansa valittaa; vv. 1-20. -- Kokko ilmassa\nlentäen näkee Väinämöisen aaltoin varassa ja kysyy, mitä oli\nmeressä tekevä. Väinämöinen hänelle sitten kertoo onnettomuutensa\nja epätoivonsa; vv. 21-46. -- Kokko vielä sitä muistellen, kun\nVäinämöinen kaskessansa oli koivun häntä varten kasvamaan jättänyt,\nnyt ottaa hänen selkäänsä ja viepi Pohjolaan; vv. 47-66. -- Pohjolan\npiika aamulla ulkona käydessänsä kuulee joen takana itkettävän,\nja emäntä itse kuulemaan lähdettyänsä päättää sitä partasuu-uroon\nitkuksi; vv. 67-102. -- Pohjolan emäntä, Louhi, ottaa veneen, soutaa\nVäinämöisen luoksi ja kysyy, mitä miehiä oli, johon toinen vastaa,\ntuskin itsekään tietävänsä, mi jo oli, ennen laulaja Väinölässä\noltuansa; vv. 103-134. -- Louhi saattaa Väinämöisen Pohjolaan,\nhyvittelee häntä ruualla, juomalla ja lääkkeillä, ja kysyy, mitä\nitki. Väinämöinen sanoo sitä ainian itkevänsä, kun oli kotimaalta\nlähtenyt ja vieraalle maalle tullut; vv. 135-160. -- Louhi kieltää\nhäntä itkemästä, sanoo hyvän olla Pohjolassa elää, mutta Väinämöinen\nkuitenkin arvelee kotoista elämää paremmaksi; vv. 161-180. -- Louhi\nkysyy Väinämöiseltä, eikö taitaisi hänelle sampoa takoa, niin antaisi\ntyttärensä palkaksi ja saattaisi hänen kotimaallensa. Väinämöinen\nsanoo ei taitavansa, mutta lupaa kotiin päästyä laittaa seppo\nIlmarisen niin sampoa, kuin tyttöäki, varten; vv. 181-208. -- Louhi\nvieläki vakuuttaa tytön sammon takojalle antavansa, hankkii hevosen\nja laittaa Väinämöisen matkalle kotimaillensa; vv. 209-238.\n\n Vaka vanha Väinämöinen\n Uipi aaltoja syviä\n Kuusi päiveä kesäistä,\n Kuusi yötä järkiähän,\n Eessänsä vesi vetelä, 5\n Takanansa taivas kirkas.\n Uip' on vielä yötä kaksi,\n Kaksi päiveä pisintä,\n Niin yönä yheksäntenä\n Itse tuon sanoiksi virkki: 10\n \"Voi poloinen päiviäni,\n Kun läksin omilta mailta,\n I'äkseni ilman alle,\n Kuuksi päiväksi kululle!\"\n \"En nyt tuota tunnekana, 15\n Miten olla, kuin eleä;\n Teenkö tuulehen tupani,\n Ei ole tuulessa tukea,\n Vetehenkö saunan salvan,\n Vesi viepi salvokseni.\" 20\n Lentipä Lapista lintu,\n Tuli kokko koillisesta,\n Näki vanhan Väinämöisen\n Selällä meren sinisen:\n \"Mit' olet meressä miesi, 25\n Uros aaltojen seassa?\"\n Sanoi vanha Väinämöinen:\n \"Sit' olen minä meressä,\n Läksin neittä Pohjolasta,\n Impeä Pimentolasta; 30\n Tulin Luotolan lähelle,\n Joukolan jokivesille,\n Hepo alta ammuttihin,\n Itseäni mielittihin.\"\n \"Siitä jäin ve'en varahan, 35\n Tuli tuuli luotehesta,\n Se mun kauas kannatteli,\n Aallot rannalta ajeli,\n Näille väljille vesille,\n Ulapoille aukeille.\" 40\n \"En nyt tuota tunnekana,\n Eeltä arvata osoa,\n Kumpi kuoloksi tulevi,\n Kumpi ennen ennättävi,\n Nälkähänkö nääntyminen, 45\n Vai vetehen vaipuminen.\"\n Sanoi kokko ilman lintu:\n \"Ellos olko milläskänä!\n Seisotaite selkähäni,\n Mie sinun merestä kannan. 50\n Vielä muistan muunki päivän,\n Kun ajoit Kalevan kasken,\n Heitit koivun kasvamahan\n Istunpuuksi itselleni.\"\n Siitä vanha Väinämöinen 55\n Kohottavi kokkoansa;\n Mies on nousevi merestä,\n Uros aallosta ajaikse,\n Siiville sijoitteleikse,\n Kokon kynkkäluun nenille. 60\n Tuop' on kokko ilman lintu\n Kantoi vanhan Väinämöisen\n Pohjan pitkähän perähän,\n Summahan Sariolahan;\n Siihen heitti Väinämöisen, 65\n Itse ilmahan kohosi.\n Siinä itki Väinämöinen,\n Siinä itki ja urisi,\n Pahalla pajupurolla,\n Tiheässä tuomikossa, 70\n Sata haavoa sivulla,\n Tuhat tuulen pieksämätä.\n Itki yötä kaksi kolme,\n Saman verran päiviäki,\n Eikä tiennyt tietä käyä, 75\n Outo matkoa osannut,\n Noille syntymä-sijoille,\n Elomaille entisille.\n Pohjan piika pikkarainen\n Nousi aivan aikaisehen, 80\n Pesi pitkät pyöräpöyät,\n Laajat lattiat lakaisi;\n Vei pihalle rikkasensa,\n Seisattelihe rikoille,\n Kuulevi mereltä itkun, 85\n Poikki joen juorotuksen.\n Juosten joutuvi tupahan,\n Pian pirttihin menevi,\n Sanoi tuonne saatuansa,\n Toimitteli tultuansa: 90\n \"Kuulin mie mereltä itkun,\n Poikki joen juorotuksen.\"\n Louhi Pohjolan emäntä\n Pian pistihe pihalle,\n Vierähti veräjän suuhun, 95\n Perimmäisen pellon päähän;\n Siinä korvin kuunteleikse,\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Ei ole itku lapsen itku,\n Eikä vaimojen valitus, 100\n Itku on partasuun urohon,\n Jouhileuan juorottama.\"\n Louhi Pohjolan emäntä\n Työnnälti venon vesille,\n Souti luoksi Väinämöisen, 105\n Luoksi itkevän urohon,\n Puhutteli, lausutteli,\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Ohoh sinua, ukko utra,\n Jo olet maalla vierahalla!\" 110\n Vaka vanha Väinämöinen\n Päätänsä kohottelevi,\n Tuosta tuon sanoiksi virkki,\n Itse lausui, noin nimesi:\n \"Tietänen mä tuon itsekin, 115\n Olen maalla vierahalla;\n Maallani olin parempi,\n Kotonani korkeampi.\"\n Louhi Pohjolan emäntä\n Sanan virkkoi, noin nimesi: 120\n \"Saisiko sanoakseni,\n Oisiko lupa kysyä,\n Mi sinä olet miehiäsi\n Ja kuka urohiasi?\"\n Vaka vanha Väinämöinen 125\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Mainittihinpa minua,\n Arveltihin aikoinansa,\n Illoilla ilotsijaksi,\n Joka lakson laulajaksi, 130\n Noilla Väinölän ahoilla,\n Kalevalan kankahilla;\n Mi jo lienenki katala,\n Tuskin tunnen itsekänä.\"\n Louhi Pohjolan emäntä 135\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Nouse jo norosta miesi,\n Uros uuelle uralle,\n Haikeasi haastamahan,\n Satuja sanelemahan!\" 140\n Otti miehen itkemästä,\n Urohon urisemasta,\n Souti poikki Pohjolahan,\n Viepi vierahan tupahan.\n Syötteli nälästynehen, 145\n Kastunehen kuivaeli,\n Teki miehen terveheksi,\n Urohon paranneheksi,\n Kysytteli, lausutteli,\n Sanan virkkoi, noin nimesi: 150\n \"Mitä itkit Väinämöinen,\n Uikutit uvantolainen,\n Tuolla paikalla pahalla,\n Rannalla meryttä vasten?\"\n Vaka vanha Väinämöinen 155\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Tuota itken tuon ikäni,\n Kun ma uin omilta mailta\n Näille ouoille oville,\n Veräjille vierahille.\" 160\n Louhi Pohjolan emäntä\n Siitä tuon sanoiksi saatti:\n \"Elä itke Väinämöinen,\n Uikuta uvantolainen!\n Hyvä tääll' on ollaksesi, 165\n Armas aikaellaksesi!\n Syöä lohta luotaselta,\n Sivulta sianlihoa.\"\n Silloin vanha Väinämöinen\n Itse tuon sanoiksi virkki: 170\n \"Kylkehen kyläinen syönti\n Hyvissäki vierahissa;\n Mies on maallansa parempi,\n Kotonansa korkeampi.\"\n \"Soisipa sula Jumala, 175\n Pääsisin omille maille,\n Parempi omalla maalla\n Vetonenki virsun alta,\n Kun on maalla vierahalla\n Kultamaljasta metonen.\" 180\n Louhi Pohjolan emäntä\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Niin mitä minulle annat,\n Kun saatan omille maille?\"\n \"Taiatko takoa sammon, 185\n Kirjokannen kalkutella,\n Joutsenen kynän nenästä,\n Maholehmän maitosesta,\n Yhen uuhen Villasesta,\n Yhen ohrasen jyvästä, 190\n Niin annan tytön sinulle,\n Panen neien palkastasi,\n Saatan sun omille maille,\n Oman peltosi perille.\"\n Vaka vanha Väinämöinen 195\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Taia en sampoa takoa,\n Kantta kirjo kirjoitella;\n Saata mie omille maille,\n Työnnän seppo Ilmarisen, 200\n Joka samposi takovi,\n Neitosi lepyttelevi.\"\n \"Se on seppo sen mokoma,\n Ylen taitava takoja,\n Jok' on taivoa takonut, 205\n Ilman kantta kalkutellut,\n Ei tunnu vasaran jälki,\n Eikä pihtien pitämä.\"\n Louhi Pohjolan emäntä\n Sanan virkkoi, noin nimesi: 210\n \"Sille työnnän tyttäreni,\n Sille lapseni lupoan,\n Joka sampuen takovi,\n Kannen kirjo kirjoittavi,\n Joutsenen kynän nenästä, 215\n Maholehmän maitosesta,\n Yhen uuhen Villasesta,\n Yhen ohrasen jyvästä.\"\n Pani varsan valjahisin,\n Ruskean re'en etehen, 220\n Saattoi vanhan Väinämöisen,\n Istutti oron rekehen.\n Siitä tuon sanoiksi virkki,\n Itse lausui, noin nimesi:\n \"Elä päätäsi ylennä, 225\n Kohottele kokkoasi,\n Kun ei ilta ennättäne,\n Tahi ei uupune oronen!\n Jospa päätäsi ylennät,\n Kohottelet kokkoasi, 230\n Jo toki tuho tulevi,\n Paha päivä päälle saapi.\"\n Siitä vanha Väinämöinen\n Löi orosen juoksemahan,\n Harjan liina liikkumahan, 235\n Ajoa karittelevi\n Pimeästä Pohjolasta,\n Summasta Sariolasta.\n\n\n\n\nKahdeksas runo\n\n\nKaunis Pohjan neiti kutoo kangasta taivaan kaarella istuen, jossa\nVäinämöinen nähtyä hänen pyytää rekeensä laskeimaan ja häntä\npuolisonansa Kalevalaan seuraamaan; vv. 132. -- Neiti vastaa rastaan\nhänelle vast'ikään lehdossa laulaneen ja ilmoittaneen tytöillä paljoa\nparemman elämän kun miniöillä olevan; vv. 33-60. -- Väinämöinen\npäättää lintuin ei mitään tietävän ja yhä kutsuu neittä rekeensä.\nNeiti määräelee hänelle tinkatöitä, joista Väinämöinen helposti\ntäyttää kaksi ensimäistä; vv. 61-98. -- Tyttö kolmanneksi työksi\nehdottelee Väinämöisen venettä särkyneestä kehrävarresta veistämään.\nVeistäessä Väinämöinen lyöpi jalkaansa ja haavasta juoksee summatoin\nveri maalle; vv. 99-146. -- Väinämöinen valjastaa hevosen ja lähtee\napua etsimään tuskassansa. Tulee taloon ja kysäisee, eikö olisi siinä\nketään veren sulkijata; vv. 147-176.\n\n Tuo oli kaunis Pohjan neiti,\n Maan kuulu, ve'en valio\n Istui ilman vempelellä,\n Taivon kaarella kajotti,\n Kultakangasta kutovi, 5\n Hopeaista huolittavi.\n Vaka vanha Väinämöinen\n Ajoa karittelevi,\n Ajoi matkoa palasen,\n Pikkaraisen piirrätteli, 10\n Kuuli sukkulan surinan\n Ylähältä päänsä päältä.\n Päätä korjasta kohotti,\n Katsahtavi taivahalle,\n Näki neien taivahalla, 15\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Tule neiti korjahani,\n Laskeite rekoseheni!\"\n Neiti tuon sanoiksi virkki,\n Itse lausui ja kysyvi: 20\n \"Miksi neittä korjahasi,\n Tyttöä rekosehesi?\"\n Vaka vanha Väinämöinen\n Tuop' on tuohon vastoavi:\n \"Siksi neittä korjahani, 25\n Tyttöä rekoseheni:\n Mesileivän leipojaksi,\n Oluen osoajaksi,\n Joka lautsan laulajaksi,\n Ikkunan iloitsijaksi, 30\n Noilla Väinölän ahoilla,\n Kalevalan kankahilla.\"\n Neiti tuon sanoiksi virkki,\n Itse lausui ja pakisi:\n \"Kun kävin matara-maalla 35\n Eilen ilta-myöhäsellä,\n Lintu lauleli lehossa,\n Kyntörastas raksutteli,\n Lauleli tytärten mielen\n Ja lauloi miniän mielen.\" 40\n \"Mie tuota sanelemahan,\n Linnulta kyselemähän:\n 'Oi sie kyntörastahanen!\n Laula korvin kuullakseni,\n Kumman on parempi olla, 45\n Kumman olla kuulusampi:\n Tyttärenkö taattolassa,\n Vai miniän miehelässä?\"\n \"Tianenpa tieon antoi,\n Kyntörastas raksahutti: 50\n 'Valkea kesäinen päivä,\n Neitivalta valkeampi,\n Vilu on rauta pakkasessa,\n Vilumpi miniävalta;\n Niin on neiti taattolassa, 55\n Kuin marja hyvällä maalla,\n Niin miniä miehelässä,\n Kuin on koira kahlehissa,\n Harvoin saapi orja lemmen,\n Ei miniä milloinkana.'\" 60\n Vaka vanha Väinämöinen\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Tyhjiä tiasen virret,\n Rastahasen raksutukset;\n Tule neiti korjahani, 65\n Laskeite rekoseheni,\n En ole mitätöin miesi,\n Uros muita untelompi.\"\n Neiti taiten vastaeli,\n Sanan virkkoi, noin nimesi: 70\n \"Mieheksi sinun sanoisin,\n Urohoksi arveleisin,\n Jospa jouhen halkaiseisit\n Veitsellä kärettömällä,\n Munan solmuhun vetäisit, 75\n Solmun tuntumattomaksi.\"\n Vaka vanha Väinämöinen\n Halki jouhen halkaisevi\n Veitsellä kärettömällä,\n Tuiki tutkamettomalla, 80\n Munan solmuhun vetävi,\n Solmun tuntumattomaksi;\n Käski neittä korjahansa,\n Tyttöä rekosehensa.\n Neiti taiten vastaeli: 85\n \"Ehkäpä tulen sinulle,\n Kun kiskot kivestä tuohta,\n Säret jäästä aiaksia,\n Ilman palan pakkumatta,\n Pilkkehen pirahtamatta.\" 90\n Vaka vanha Väinämöinen\n Ei tuosta kovin hätäy,\n Kiskoipa kivestä tuohta,\n Särki jäästä järkäleitä,\n Ilman palan pakkumatta, 95\n Pilkkehen pirahtamatta;\n Kutsui neittä korjahansa,\n Tyttöä rekosehensa.\n Neiti taiten vastoavi,\n Sanovi sanalla tuolla: 100\n \"Sillenpä minä menisin,\n Kenp' on veistäisi venosen\n Kehrävarteni muruista,\n Kalpimeni kappaleista,\n Työntäisi venon vesille, 105\n Uuen laivan lainehille,\n Ilman kouran koskematta,\n Käsivarren kääntämättä.\"\n Silloin vanha Väinämöinen\n Itse tuon sanoiksi virkki: 110\n \"Liene ei maassa, maailmassa,\n Koko ilman kannen alla,\n Mointa laivan laatiata,\n Vertoani veistäjätä.\"\n Otti värttinän muruja, 115\n Kehrävarren kiertimiä,\n Läksi veistohon venosen,\n Satalauan laittelohon,\n Vuorelle teräksiselle,\n Rautaiselle kalliolle. 120\n Veisti päivän, veisti toisen,\n Niin päivällä kolmannella\n Hiisi vartta vaapahutti,\n Lempo tempasi tereä,\n Kävipä kivehen kirves, 125\n Kasa kalkkoi kalliohon,\n Siitä liuskahti liha'an,\n Polvehen pojan pätöisen;\n Veri pääsi vuotamahan,\n Hurme huppelehtamahan. 130\n Vaka vanha Väinämöinen\n Loihe siitä loitsimahan,\n Luki synnyt syitä myöten,\n Luottehet lomia myöten,\n Mutt'ei muista muutamia 135\n Veren suuria sanoja,\n Joista salpa saataisihin\n Tulevalle tukkeheksi.\n Veri juoksevi jokena,\n Hurme koskena kohisi, 140\n Peitti maassa marjan varret,\n Kanervaiset kankahalla,\n Eik' ollut sitä mätästä,\n Jok' ei tullut tulvillehen\n Noita liikoja veriä, 145\n Hurmehia huurovia.\n Jo nyt vanhan Väinämöisen\n Toki tuskaksi tulevi;\n Pani varsan valjahisin,\n Ruskean re'en etehen, 150\n Siitä reuoikse rekehen,\n Kohennaikse korjahansa.\n Laski virkkua vitsalla,\n Helähytti helmisvyöllä,\n Virkku juoksi, matka joutui, 155\n Reki vieri, tie lyheni;\n Jo kohta kylä tulevi,\n Tietä kolme kohtoavi.\n Ajoa suhauttavi\n Ylimmäistä tietä myöten 160\n Ylimmäisehen talohon,\n Yli kynnyksen kysyvi:\n \"Oisiko talossa tässä\n Rauan raannan katsojata,\n Veritulvan tukkijata, 165\n Salpoa verisatehen?\"\n Ukko uunilta urahti,\n Halliparta paukutteli:\n \"Sulettun' on suuremmatki,\n Jalommatki jaksettuna, 170\n Luojan kolmella sanalla,\n Syvän synnyn säätämällä,\n Joet suista, järvet päistä,\n Virrat niskoilta vihaiset,\n Lahet niemien nenistä, 175\n Kannakset kapeimmilta.\"\n\n\n\n\nYhdeksäs runo\n\n\nVäinämöinen lähtee tupaan ja verta hänen haavastansa juoksee\nsummattomasti lattialle; ukkoa asia alkaa jo arveluttaa, kun ei\nmuista raudan syntyä, jolla saisi veren juoksun pysäytetyksi; vv.\n1-22. -- Väinämöinen kertoo ukolle raudan synnystä, mitenkä Ukko\njumala veden, tulen ja maan luomisen jälkeen synnytti itsestänsä\nkolme Luonnotarta, jotka ylhältä ilmasta lypsivät raudan ainetta\nmaalle; vv. 23-56. -- Väinämöinen jatkaa kerrontansa, mitenkä\nrauta kävi veljeänsä tulta tervehtimään, ja kun tuli oli polttaa\nhänen, pääsi pakoon suolle, jossa piili aikansa, kunnes metsän\neläväin jälissä joutui näkyviin; vv. 57-84. -- Seppo Ilmarinen\nottaa raudan ruosteen suolta ja työntää ahjoonsa, nähdäksensä miksi\ntulessa muuttuisi. Rauta rukoilee itseänsä tulesta otettamaan ja,\nkun seppo penkoo pahaksi rupeavan, oikein valalla vannoo siivosti\nelävänsä; vv. 85-120. -- Ilmarinen tempaa raudan tulesta ja takoo\nteräkaluiksi. Niitä karkaistaissa sai Hiiden lintu herhiläinen\nvahingollisia aineita varkahin karkaisuveteen sekoitetuksi, ja siitä\ntuli rauta pahantapaiseksi; vv. 121-146. -- Ukko kuultua raudan\nsynnyn muistuttelee sitä entisestä kurjasta olostansa ja vannotusta\nvalastansa, jonka nyt tuhmasti oli rikkonut; vv. 147-182. Sitte\nukko käskee raudan tulla pahatekonsa korjaamaan ja kiistää verta\nasettumaan kovilla sanoilla ja uhkauksilla; vv. 183-226. -- Ukko\nlähettää poikansa voiteen tekoon ja poika keittää tammen lastuista ja\nulkomaan ruohoista mahdottoman väkevää voidetta; vv. 227-252. -- Ukko\nvoiteen saatua pojalta voitelee sillä Väinämöistä, pois manaa kivut\nja käärii siteen haavalle; vv. 253-292. -- Väinämöinen parannuttuansa\nkiittää Jumalaa avun saamastansa ja varottaa vastaisia kansoja omiin\nvoimiinsa luottamasta; vv. 293-32.2.\n\n Siitä vanha Väinämöinen\n Heti korjasta kohosi,\n Tuosta pirttihin tulevi,\n Alle kattojen ajaikse;\n Veri juoksevi jokena, 5\n Hurme koskena kohisi,\n Vuoti tulville tupasen,\n Siltalauat lainehille.\n Ukko uunilta urahti,\n Halliparta paukutteli: 10\n \"Mi sinä lienet miehiäsi\n Ja kuka urohiasi!\n Vert' on seitsemän venettä,\n Kantokorvoa kaheksan,\n Sun poloinen polvestasi 15\n Lattialle laskettuna.\"\n \"Enkä tuota tunnekana,\n Mikä multa mielen otti:\n Kaikki muistan muut sanaset,\n Vaan en arvoa alusta, 20\n Mist' on rauta syntynynnä,\n Kasvanunna koito kuona.\"\n Silloin vanha Väinämöinen\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Itse tieän rauan synnyn, 25\n Arvoan alun teräksen:\n Ilma on emoja ensin,\n Vesi vanhin veljeksiä,\n Rauta nuorin veljeksiä,\n Tuli kerran keskimäinen.\" 30\n \"Tuo Ukko ylinen luoja,\n Itse ilmojen jumala,\n Ilmasta ve'en erotti,\n Veestä maati manterehen;\n Rauta on raukka syntymättä, 35\n Syntymättä, kasvamatta.\"\n \"Ukko ilmoinen jumala\n Hieroi kahta kämmentänsä,\n Mykelti molempiansa,\n Vasemmassa polven päässä; 40\n Siitä syntyi kolme neittä,\n Koko kolme Luonnotarta,\n Rauan ruostehen emoiksi,\n Suu sinervän siittäjiksi.\"\n \"Neiet käyä notkutteli, 45\n Astui immet ilman äärtä,\n Utarilla uhkuvilla,\n Nännillä pakottavilla,\n Lypsit maalle maitojansa,\n Uhkutit utariansa.\" 50\n \"Yksi lypsi mustan maion,\n Siitä syntyi melto rauta;\n Toinen valkean valutti,\n Siitä tehtihin teräkset;\n Kolmas puikutti punaisen, 55\n Siit' on saatu rääky-rauta.\"\n \"Olipa aikoa vähäinen,\n Rauta tahteli tavata\n Vanhempata veikkoansa,\n Käyä tulta tuntemahan.\" 60\n \"Tuli tuhmaksi rupesi,\n Kasvoi aivan kauheaksi,\n Oli polttoa poloisen,\n Rauta raukan, veikkosensa.\"\n \"Rauta pääsevi pakohon 65\n Tuon tuiman tulen käsistä\n Suurimmalle suon selälle,\n Tuiman tunturin laelle,\n Jossa joutsenet munivat,\n Hanhi poiat hautelevi.\" 70\n \"Siellä sitte rauta piili,\n Sekä piili, jotta säilyi,\n Piili vuoen, piili toisen,\n Piili kohta kolmannenki,\n Suolla sorkissa sutosen, 75\n Aina karhun askelissa.\"\n \"Susi juoksi suota myöten,\n Karhu kangasta samosi,\n Suo liikkui suen jaloissa,\n Kangas karhun kämmenissä, 80\n Siihen nousi rauan ruoste\n Ja kasvoi teräskaranko,\n Suen sorkkien sijoille,\n Karhun kannan kaivamille.\"\n \"Syntyi seppo Ilmarinen, 85\n Sekä syntyi, jotta kasvoi,\n Näki rautaiset orahat,\n Teräksiset tierottimet,\n Suen suurilla jälillä,\n Karhun kannan kaivamilla.\" 90\n \"Arvelee, ajattelevi:\n 'Mitä tuostaki tulisi,\n Josp' on tunkisin tulehen,\n Ahjohon asettelisin.\"\n \"Siitä tunkevi tulehen, 95\n Alle ahjonsa ajavi;\n Lietsoi kerran, lietsoi toisen,\n Lietsoi kerran kolmannenki,\n Rauta vellinä venyvi,\n Kuonana kohaelevi, 100\n Sepon suurissa tulissa\n Ilmi valkean väessä.\"\n \"Siinä huuti rauta raukka:\n 'Ohoh seppo Ilmarinen,\n Ota pois minua täältä 105\n Tuskista tulen punaisen!'\"\n \"Sanoi seppo Ilmarinen:\n 'Jos otan sinun tulesta,\n Ehkä kasvat kauheaksi,\n Kovin raivoksi rupeat, 110\n Vielä veistät veljeäsi,\n Lastuat emosi lasta.'\"\n \"Siinä vannoi rauta raukka,\n Vannoi vaikean valansa,\n Sanovi sanalla tuolla, 115\n Lausui tuolla lausehella:\n 'Onpa puuta purrakseni,\n Kiven syäntä syöäkseni,\n Etten syö omaa sukua,\n Heimoani herjaele.'\" 120\n \"Silloin seppo Ilmarinen\n Rauan tempasi tulesta,\n Asetti alaisimelle,\n Takovi teräkaluiksi,\n Keihä'iksi, kirvehiksi, 125\n Kaikenlaisiksi kaluiksi.\"\n \"Herhiläinen Hiien lintu\n Katselevi, kuuntelevi,\n Katseli katon rajasta,\n Alta tuohen tuiotteli, 130\n Rautoja rakettavia,\n Teräksiä tehtäviä.\"\n \"Lenteä hyrähtelevi,\n Kantoi käärmehen kähyjä,\n Kusiaisen kutkelmoita, 135\n Sammakon salavihoja,\n Teräksen teko-mujuihin,\n Rauan karkaisu-vetehen.\"\n \"Sai siitä teräs pahaksi,\n Rauta raivoksi rupesi, 140\n Petti vaivainen valansa,\n Söi kuin koira kunniansa,\n Veisti kehno veljeänsä,\n Sukuansa suin piteli,\n Veren päästi vuotamahan, 145\n Hurmehen hurahtamahan.\"\n Ukko uunilta urahti,\n Parta lauloi, pää järähti:\n \"Jo nyt tieän rauan synnyn,\n Arvoan alun teräksen.\" 150\n \"Ohoh sinua rauta raukka,\n Rauta raukka, koito kuona,\n Teräs tenhon päivällinen,\n Siitäkö sinä sikesit,\n Siitä kasvoit kauheaksi, 155\n Ylen suureksi sukesit!\"\n \"Et sä silloin suuri ollut,\n Etkä suuri, etkä pieni,\n Kun sa maitona makasit,\n Rieskasena riuottelit, 160\n Nuoren neitosen nisissä,\n Kasvoit immen kainalossa.\"\n \"Etkä silloin suuri ollut,\n Et ollut suuri, etkä pieni,\n Kun sua hirvet suolla hieroi, 165\n Peurat pieksi kankahalla,\n Susi sotki sorkillansa,\n Karhu kämmenyisillänsä.\"\n \"Etkä silloin suuri ollut,\n Et ollut suuri, etkä pieni, 170\n Kun sa kuonana kohisit,\n Venyit vehnäisnä tahasna,\n Alla ahjon Ilmarisen;\n Vannoit vaikean valasi\n Ahjossa, alaisimella, 175\n Vasaroilla, valkkamilla.\"\n \"Joko nyt suureksi sukesit,\n Äreäksi ärtelihit,\n Rikoit vaivainen valasi,\n Söit kuin koira kunniasi, 180\n Kun sa syrjit syntyäsi,\n Sukuasi suin pitelit!\"\n \"Tule nyt työsi tuntemahan,\n Pahasi parantamahan,\n Ennen kun sanon emolle, 185\n Virkan vierin vanhemmalle,\n Enemp' on emolla työtä,\n Vaiva suuri vanhemmalla,\n Kun poika pahoin tekevi,\n Lapsi tuhmin turmelevi.\" 190\n \"Piäty veri vuotamasta,\n Hurme huppelehtamasta;\n Veri seiso kuni seinä,\n Asu hurme kuni aita,\n Kuin miekka meressä seisoi, 195\n Saraheinä sammalessa!\"\n \"Vaan jos mieli laatinevi\n Liikkua lipeämmästi,\n Niin sä liikkuos lihassa,\n Sekä luissa luistaellos, 200\n Et sä maito maahan joua,\n Miesten hempu heinikkohon,\n Ole et joki juoksemahan\n Suo-hete solottamahan.\"\n \"Tyy'y tyyris tippumasta, 205\n Punainen putoamasta,\n Kun et tyy'y, niin tyrehy!\n Tyytyi ennen Tyrjän koski,\n Joki Tuonelan tyrehtyi,\n Meri kuivi, taivas kuivi, 210\n Sinä suurra poutavuonna,\n Tulivuonna voimatonna.\"\n \"Jos et tuostana totelle,\n Huuan Hiiestä patoa,\n Jolla verta keitetähän, 215\n Hurmetta varistetahan,\n Veren maahan vuotamatta,\n Hurmehen hurajamatta.\"\n \"Kun ei lie minussa miestä,\n Urosta ukon pojassa, 220\n Onp' on taatto taivahinen,\n Pilven päällinen jumala,\n Joka miehistä pätevi\n Urohista kelpoavi,\n Veren suuta sulkemahan, 225\n Tulevata tukkimahan.\"\n Sillä sulki suun vereltä,\n Tien on telkki hurmehelta,\n Pani poikansa pajahan,\n Tekemähän voitehia. 230\n Läksi poikanen pajahan,\n Otti tammen kuoriloita,\n Noita heinän helpehiä,\n Tuhatlatvan tutkamia,\n Joit'ei nähä näillä mailla, 235\n Kaikin paikoin kasvaviksi.\n Panevi pa'an tulelle,\n Laittoi keiton kiehumahan;\n Pata kiehui paukutteli\n Täynnä tammen lastuloita, 240\n Noita heiniä hyviä,\n Jotk' oli tuotu toisialta,\n Yheksältä loitsijalta,\n Sa'an taipalen takoa.\n Nostavi pa'an tulelta, 245\n Katselevi voitehia,\n Onko voitehet vakaiset,\n Katsehet alinomaiset.\n Olipa voitehet vakaiset,\n Katsehet alinomaiset, 250\n Vaikka vuoret voitelisi,\n Kaikki kalliot yheksi.\n Tuli poikanen pajasta\n Tekemästä voitehia,\n Rasvoja rakentamasta, 255\n Ne työnti ukon kätehen.\n Voiti ukko Väinämöistä,\n Pahoin tullutta paranti,\n Voiti alta, voiti päältä,\n Kerran keskeä sivalti, 260\n Sanovi sanalla tuolla,\n Lausui tuolla lausehella:\n \"En liiku omin lihoini,\n Liikun luojani lihoilla,\n En väiky omin väkini, 265\n Väikyn väellä kaikkivallan,\n En puhu omalla suulla,\n Puhelen Jumalan suulla,\n Suloisempi suu Jumalan,\n Käsi luojan kaunihimpi.\" 270\n Kun oli voie päälle pantu,\n Nuot on katsehet vakaiset,\n Pani se puoli-pyörryksihin,\n Väinämöisen väännyksihin.\n Niin ukko kipuja kiisti, 275\n Työnti tuosta tuskapäitä,\n Keskelle Kipumäkeä,\n Kipuvuoren kukkulalle,\n Kiviä kivistämähän,\n Paasia pakottamahan. 280\n Tukun silkkiä sivalti,\n Sen levyiksi leikkelevi,\n Sitoi sitte silkillänsä,\n Kapaloivi kaunihisti,\n Polvea pojan pätöisen, 285\n Säärivartta Väinämöisen.\n Sanovi sanalla tuolla,\n Lausui tuolla lausehella:\n \"Katso nyt kaunoinen Jumala,\n Varjele vakainen luoja, 290\n Jott' ei vietäisi vioille,\n Vammoille veällettäisi!\"\n Siitä vanha Väinämöinen\n Jo tunsi avun totisen,\n Pian pääsi terveheksi, 295\n Liha kasvoi kaunihiksi,\n Ehommaksi entistänsä,\n Paremmaksi tuonnoistansa.\n Siirti silmänsä ylemmä,\n Katsahtavi taivahalle, 300\n Sanovi sanalla tuolla,\n Lausui tuolla lausehella:\n \"Tuoltapa aina armot käyvät,\n Merkit tuttavat tulevat,\n Ylähältä taivahasta, 305\n Luota luojan kaikkivallan.\"\n \"Ole nyt kiitetty Jumala,\n Ylistetty luoja yksin,\n Kun annoit avun minulle,\n Tuotit turvan tuttavasti, 310\n Noissa tuskissa kovissa,\n Terän rauan raatamissa!\"\n Siitä vanha Väinämöinen\n Vielä tuon sanoiksi virkki:\n \"Elkätte etinen kansa, 315\n Kansa vasta kasvavainen,\n Veikaten venettä tehkö,\n Uhkaellen ollenkana!\n Jumalass' on juoksun määrä,\n Luojassa lopun asetus, 320\n Ei uron osoannassa,\n Vallassa väkevänkänä.\"\n\n\n\n\nKymmenes runo\n\n\nVäinämöinen koti-tienoille tultua laulaa kultalatva-kuusen Osmon\npellon pientarelle ja ajaa siitä Ilmarisen pajalle; vv. 1-36. --\nPuheisille tultua Väinämöinen kertoo Pohjolassa kovin korean neiden\nolevan, jonka Ilmarinen olisi sammon takomalla voittava, mutta\nIlmarinen ei lupaa milloinkaan Pohjolaan lähteä; vv. 37-67. --\nIlmarinen lähtee Väinämöisen kanssa kukkalatva-kuusta katsomaan ja\nnousee sen latvaan. Tuuliaispää tempaisee kuusen korkealle maasta\nja kantaa sen Ilmarinen latvassa Pohjolaan; vv. 65-104. -- Louhi\nkummastelee oudonlaista tulokasta ja kysyy, jos tuntisi seppo\nIlmarista, jota kauan oli sammon taontaan odotettu. Ilmarinen sanoo\nitsensä saman miehen olevan; vv. 105-128. -- Pohjolan emäntä ensin\nravittuansa Ilmarisen, lupaa hänelle ihanan tyttönsä palkasta, jos\nolisi sammon takova; Ilmarinen jo lähteeki työhön; vv. 129-176. --\nSampo ensimäisinä neljänä päivänä ei ota syntyäksensä; sen sijasta\nvaan valmistuu muita aineita, jotka Ilmarinen syytää jälleen\nahjoonsa; vv. 177-204. -- Ilmarinen laittaa tuulet lietsomaan ja\nniiden avulla toki saapi sammon valmiiksi; vv. 205-238. -- Sammon\ntaottua Ilmarinen kysyy tyttöä, joka hänelle palkaksi oli luvattu,\nmutta tyttö teeskellen esteitä sanoo ei vielä taitavansa hänelle\nlähteä; vv. 239-260. -- Ilmarinen pahoilla mielin ikävöipi kotimaille\nja saapiki Pohjolan emännältä purren sinne lähteäksensä. Kotiin\ntultua kertoo Väinämöiselle sammon Pohjolassa jo valmiina täydessä\ntyössä olevan; vv. 261-300.\n\n Vaka vanha Väinämöinen\n Pani varsan valjahisin,\n Ruskean re'en etehen,\n Ajavi karettelevi.\n Kulki päivän, kulki toisen, 5\n Niin päivällä kolmannella\n Tuli pitkän sillan päähän,\n Osmon pellon pientarelle.\n Siinä tuon sanoiksi virkki,\n Itse lausui, noin pakisi: 10\n \"Syö susi unen näkijä,\n Tapa tauti Lappalainen!\n Sanoi ei saavani kotihin\n Enämpi elävin silmin\n Sinä ilmoisna ikänä, 15\n Kuuna kullan valkeana.\"\n Laulelevi, taitelevi,\n Lauloi kuusen kukkalatvan,\n Kukkalatvan, kultalehvän,\n Lauloi kuun kumottamahan 20\n Kukkalatva-kuusosehen,\n Lauloi oksillen otavan.\n Ajavi karettelevi\n Kohti kullaista kotia\n Alla päin, pahoilla mielin, 25\n Kun oli seppo Ilmarisen\n Luvannut lunastimeksi,\n Oman päänsä päästimeksi,\n Pimeähän Pohjolahan,\n Summahan Sariolahan. 30\n Jopa seisottui oronen\n Osmon uuen pellon päähän;\n Kuuluvi pajasta pauke,\n Hilke hiilihuonehesta,\n Siell' on seppo Ilmarinen, 35\n Takoa taputtelevi.\n Sanoi seppo Ilmarinen:\n \"Oi sie vanha Väinämöinen,\n Miss' olet viikon viipynynnä,\n Kaiken aikasi asunut?\" 40\n Sanoi vanha Väinämöinen:\n \"Tuoll' olen viikon viipynynnä\n Pimeässä Pohjolassa;\n Siell' on neiti Pohjolassa,\n Jok' ei suostu sulhosihin, 45\n Mielly miehi'in hyvihin,\n Kiitti puoli Pohjan maata,\n Kun onpi kovin korea,\n Kuuhut paistoi kulmaluilta,\n Päivä rinnoilta risotti.\" 50\n \"Sinä seppo Ilmarinen\n Lähe nyt neittä noutamahan,\n Päätä kassa katsomahan,\n Pimeästä Pohjolasta!\n Kun saatat takoa sammon, 55\n Kannen kirjo kirjaella,\n Niin saat neion palkastasi,\n Työstäsi tytön ihanan.\"\n Seppo tuon sanoiksi virkki,\n Itse lausui, noin nimesi: 60\n \"En sinä pitkänä ikänä\n Lähe Pohjolan tuville,\n Miesten syöjille sijoille,\n Urosten upottajille.\"\n Siitä vanha Väinämöinen 65\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Viel' on kumma toinen kumma,\n Onp' on kuusi kukkalatva,\n Kukkalatva, kultalehvä,\n Osmon pellon pientarella; 70\n Kuuhut latvassa kumotti,\n Oksilla otava seisoi.\"\n Lähettihin katsomahan\n Tuota kuusta kukkapäätä;\n Sitte sinne saatuansa 75\n Seppo kuusta kummeksivi,\n Kun oli oksilla otava,\n Kuuhut kuusen latvasessa.\n Siinä vanha Väinämöinen\n Itse tuon sanoiksi virkki: 80\n \"Nyt sinä seppo veikkoseni\n Nouse kuuta noutamahan,\n Otavaista ottamahan,\n Kultalatva-kuusosesta!\"\n Siitä seppo Ilmarinen 85\n Nousi kuuta noutamahan,\n Otavaista ottamahan,\n Kultalatva-kuusosesta.\n Silloin vanha Väinämöinen\n Lauloa hyrähtelevi, 90\n Lauloi tuulen tuppurihin,\n Ilman raivohon rakenti.\n Nousi tuuli tuppurihin,\n Ilma raivohon rakentui,\n Otti seppo Ilmarisen 95\n Vieä viiletelläksensä\n Pimeähän Pohjolahan,\n Summahan Sariolahan.\n Siinä seppo Ilmarinen\n Jopa kulki, jotta joutui, 100\n Yli kuun, alatse päivän,\n Otavaisten olkapäitse;\n Päätyi Pohjolan pihalle,\n Sariolan saunatielle.\n Louhi Pohjolan emäntä 105\n Tuop' on päätyvi pihalle,\n Itse ennätti sanoa:\n \"Mi sinä lienet miehiäsi,\n Tulit tänne tuulen tietä,\n Ahavan rekiratoa, 110\n Eikä koirat kohti hauku,\n Villahännät virkkaele?\"\n Sanoi seppo Ilmarinen:\n \"En mä tänne tullutkana\n Kylän koirien kuluiksi, 115\n Villahäntien vihoiksi.\"\n Siitä Pohjolan emäntä\n Tutkaeli tullehelta:\n \"Oletko tullut tuntemahan\n Tuota seppo Ilmarista, 120\n Jot' on viikon vuotettuna,\n Sekä kauan kaivattuna,\n Näille Pohjolan perille,\n Uuen sammon laa'intahan?\"\n Se on seppo Ilmarinen 125\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Itse lienen Ilmarinen,\n Sekä taitava takoja.\"\n Louhi Pohjolan emäntä\n Pian pistihe tupahan, 130\n Sanovi sanalla tuolla:\n \"Neityeni nuorempani!\n Pane jo päällesi parasta,\n Varrellesi valkeinta.\n Ripeintä rinnoillesi, 135\n Kaulallesi kaunihinta,\n Jo on seppo Ilmarinen\n Saanut sammon laa'intahan.\"\n Tuop' on kaunis Pohjan tytti,\n Maan kuulu, ve'en valio, 140\n Otti vaattehet valitut,\n Pukehensa puhtahimmat,\n Viitiseikse, vaatiseikse,\n Tuli aitasta tupahan,\n Kullat rippui rinnoillansa, 145\n Päässänsä hopeat hohti.\n Siitä Pohjolan emäntä\n Syötti miehen syöneheksi,\n Juotti miehen juoneheksi,\n Sai itse sanelemahan: 150\n \"Ohoh seppo Ilmarinen,\n Takoja iän ikuinen!\n Saatatko takoa sammon,\n Kannen kirjo kirjaella,\n Joutsenen kynän nenästä, 155\n Maholehmän maitosesta,\n Ohran pienestä jyvästä,\n Kesä-uuhen untuvasta,\n Niin saat neion palkastasi,\n Työstäsi tytön ihanan.\" 160\n Sanoi seppo Ilmarinen,\n Itse virkki, noin nimesi:\n \"Taitanen takoa sammon,\n Kirjokannen kalkutella,\n Kun olen taivoa takonut, 165\n Ilman kantta kalkutellut.\"\n Siitä seppo Ilmarinen,\n Takoja iän ikuinen,\n Etsi ahjollen alusta,\n Leveyttä lietsehelle, 170\n Johon painoi palkehensa,\n Asetti alasimensa.\n Tunki ainehet tulehen,\n Takehensa alle ahjon,\n Otti orjat lietsomahan, 175\n Väkipuolet vääntämähän.\n Orjat lietsoi löyhytteli,\n Väkipuolet väännätteli,\n Kolme päiveä kesäistä\n Ja kolme kesäistä yötä. 180\n Orjat lietsoi löyhytteli,\n Niin päivänä ensimäisnä\n Jousi tungeikse tulesta,\n Kaari kulta kuumoksesta;\n Sen seppo kaheksi murti, 185\n Ajoi ahjohon takaisin.\n Orjat lietsoi löyhytteli,\n Niinpä päivänä jälestä\n Veno tungeikse tulesta,\n Punapursi kuumoksesta; 190\n Seppo sen murenti rikki,\n Työnti jällensä tulehen.\n Orjat lietsoi löyhytteli,\n Niin päivänä kolmantena\n Hieho tungeikse tulesta, 195\n Sarvi kulta kuumoksesta;\n Seppo sen paloiksi leikkoi,\n Toiste tunkevi tulehen.\n Orjat lietsoi löyhytteli,\n Niin päivänä neljäntenä 200\n Aura tungeikse tulesta,\n Terä kulta kuumoksesta;\n Senki seppo murtelevi,\n Alle ahjonsa ajavi.\n Siitä seppo Ilmarinen, 205\n Takoja iän ikuinen,\n Laittoi tuulet lietsomahan,\n Väkipuuskat vääntämähän.\n Lietsoi tuulet löyhytteli,\n Itä lietsoi, lietsoi länsi, 210\n Etelä enemmin lietsoi,\n Pohjonen kovin porotti;\n Lietsoi päivän, lietsoi toisen,\n Lietsoi kohta kolmannenki,\n Tuli tuiski ikkunasta, 215\n Säkehet ovesta säykkyi,\n Tomu nousi taivahalle,\n Savu pilvihin sakeni.\n Se on seppo Ilmarinen\n Päivän kolmannen perästä 220\n Kallistihe katsomahan\n Ahjonsa alaista puolta,\n Näki sammon syntyväksi,\n Kirjokannen kasvavaksi.\n Takoi sammon taitavasti, 225\n Laitahan on jauhomyllyn,\n Toisehen on suolamyllyn,\n Rahamyllyn kolmantehen.\n Siitä jauhoi uusi sampo,\n Kirjokansi kiikutteli; 230\n Jauhoi purnun puhtehessa,\n Yhen purnun syötäviä,\n Toisen jauhoi myötäviä,\n Kolmannen kotipitoja.\n Niin ihastui Pohjan akka, 235\n Saattoi sitte sammon suuren\n Pohjolan kivimäkehen,\n Yheksän lukon ta'aksi.\n Siit' on seppo Ilmarinen\n Tyttöä anelemahan, 240\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Joko nyt minulle neiti,\n Kun sai sampo valmihiksi,\n Kirjokansi kaunihiksi!\"\n Tuop' on kaunis Pohjan tyttö, 245\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Kukapa tässä toisna vuonna,\n Kenpä kolmanna kesänä,\n Käkeä kukutteleisi,\n Lintusia laulattaisi, 250\n Jos minä menisin muunne,\n Saisin marja muille maille?\"\n \"Enkä joua ilmankana,\n Pääse en neiti-päiviltäni,\n Noilta töiltä tehtäviltä, 255\n Kesäisiltä kiirehiltä:\n Marjat on maalla poimimatta,\n Lahen rannat laulamatta,\n Astumattani ahoset,\n Lehot leikin lyömättäni.\" 260\n Siitä seppo Ilmarinen\n Jo tuossa ajattelevi,\n Miten kulkea kotihin,\n Tulla maille tuttaville,\n Pimeästä Pohjolasta, 265\n Summasta Sariolasta.\n Sanoi Pohjolan emäntä:\n \"Ohoh seppo Ilmarinen,\n Laatisiko mieli mennä\n Elomaille entisille?\" 270\n Sanoi seppo Ilmarinen:\n \"Sinne mieleni tekisi\n Kotihini kuolemahan,\n Maalleni masenemahan.\"\n Louhi Pohjolan emäntä 275\n Syötti miehen, juotti miehen,\n Istutti perähän purren,\n Melan vaskisen varahan;\n Virkki tuulen tuulemahan,\n Pohjosen puhaltamahan. 280\n Siitä seppo Ilmarinen,\n Takoja iän ikuinen,\n Matkasi omille maille,\n Noille syntymä-sijoille.\n Sitte sinne saanehelta 285\n Kysyi vanha Väinämöinen,\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Veli seppo Ilmarinen,\n Joko laait uuen sammon,\n Kirjokannen kirjaelit, 290\n Pimeähän Pohjolahan,\n Summahan Sariolahan?\"\n Sanoi seppo Ilmarinen,\n Itse laatija pakisi:\n \"Jopa jauhoi uusi sampo, 295\n Kirjokansi kiikutteli;\n Jauhoi purnun puhtehessa,\n Yhen purnun syötäviä,\n Toisen jauhoi myötäviä,\n Kolmannen pieltäviä.\" 300\n\n\n\n\nYhdestoista runo\n\n\nAhti Lemminkäinen kasvaa pulskeaksi, punaveriseksi mieheksi. Saaren\npaikalla kukostavaa Kyllikki neittä kositaan turhaan kaikkein\nylhäisimpiinki sukuihin ja loistavimpiin paikkoihin; vv. 1-32. --\nLemminkäinen vastoin äitinsä kieltoa ja varotusta lähtee Saaren\nneittä kosiin. Perille päästyänsä ajaa kapahuttaa rekensä kumoon,\njosta mieliharmiksensa heti joutuu naisten naurettavaksi; vv. 33-66.\n-- Lemminkäinen palkkautuu paimeneksi, käypi päivät paimenessa, yöt\nimpien iloissa, ja miellyttää pian Saaren neidet itseensä; vv. 67-92.\n-- Kylli neito ainoastansa ei suostu Lemminkäiseen, jonkatähden tämä\nviimein kisa-kedolta ryöstää hänen rekeensä ja lähtee matkaan; vv.\n93-138. -- Kyllikki reessä itkee ja valittaa, kun ei pääse pois.\nLemminkäinen lohdutellen häntä lupaa miekalla suku-arvonsa suurentaa,\njos toinen siitä surisi, ettei ollut kyllä suurta ja ylhäistä sukua;\nvv. 139-164. -- Neiti vastaa ja käskee Lemminkäisen, jos mieli\nhänestä puolisoa saada, sodat iäksi päiväksi mielestänsä heittämään.\nSen toinen lupaaki ja vannoo, kuitenki sillä ehdolla, että myös\nKyllikki puoleltansa vannoisi, ei milloinkaan kylän kisoihin\nlähtevänsä; vv. 165-188. -- Kotiin tultua Lemminkäinen kerskaa\näitillensä, jo saaneensa, mitä oli lähtenytki saamaan. Äiti ihastelee\nuutta miniätä ja käskee poikansa hankkimaan suuremmat asunnot, niin\nkauniin ja suurisukuisen neidon saatuansa; vv. 189-226.\n\n Aika on Ahtia sanoa,\n Veitikkätä vieretellä.\n Ahti poika saarelainen,\n Tuo on lieto Lemmin poika,\n Kasvoi koissa kaunihisti 5\n Luona armahan emonsa.\n Tuli mies mitä parahin,\n Puhkesi punaverinen,\n Joka päästänsä pätevi,\n Kohastansa kelpoavi, 10\n Noien impien iloihin,\n Kassapäien karkeloihin.\n Kylli oli Saaren neiti,\n Saaren neiti, Saaren kukka,\n Kasvoi koissa korkeassa, 15\n Yleni ylen ehossa.\n Kauan kasvoi, kauas kuului,\n Kaukoa tuli kosijat\n Neien kuuluhun kotihin,\n Kaunoisehen kartanohon. 20\n Kosi Päivä poiallehen;\n Eip' on mennyt Päivälähän,\n Päivän luona paistamahan,\n Kesäisillä kiirehillä.\n Kosi Kuuhut poiallehen; 25\n Eip' on mennyt Kuutolahan,\n Kuun luona kumottamahan,\n Kehät ilman kiertämähän.\n Kosi Tähti poiallehen;\n Eip' on mennyt Tähtelähän, 30\n Pitkin öitä pilkkimähän\n Talvisilla taivahilla.\n Tuop' on lieto Lemminkäinen,\n Itse kaunis Kaukomieli,\n Lähteäksensä lupasi 35\n Sekä mietti mennäksensä\n Saaren kukkoa kosihin,\n Saaren mointa morsianta.\n Emo kielteä käkesi,\n Varotteli vaimo vanha: 40\n \"Ellös menkö poikaseni\n Parempihin itseäsi;\n Ei suattane sinua\n Saaren suurehen sukuhun.\"\n Sanoi lieto Lemminkäinen: 45\n \"Jos en oo su'ulta suuri,\n Mie valitsen varrellani,\n Otan muilla muo'oillani.\"\n Ottavi hyvän orosen,\n Valjasti valion varsan, 50\n Ajavi karittelevi\n Saaren kuuluhun kylähän;\n Ajoi korjansa kumohon,\n Veräjähän vierähytti.\n Nauroi naiset Lemminkäistä, 55\n Piiat pisti pilkkojansa,\n Kun ajoi kummasti kujalle,\n Kamalasti kartanolle.\n Siinä lieto Lemminkäinen\n Murti suuta, väänti päätä, 60\n Murti mustoa haventa,\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"En ole tuota ennen nähnyt,\n En ole nähnyt, enkä kuullut,\n Naisen nauravan minulle, 65\n Piian pilkkoja suannut.\"\n Siitä lieto Lemminkäinen\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Onko Saarella sijoa,\n Maata Saaren manterella, 70\n Minun leikki lyöäkseni,\n Tanner tanhuellakseni,\n Saaren impien iloissa,\n Kassapäien karkeloissa?\"\n Saaren impyet sanovat, 75\n Niemen neiet vastoavat:\n \"Kyll' on Saarella sijoa,\n Maata Saaren manterella,\n Sinun leikki lyöäksesi,\n Tanner tanhuellaksesi, 80\n Karjalaisna kaskimailla,\n Paimenpoikana paloilla.\"\n Mitä huoli Lemminkäinen,\n Palkkasihe paimeneksi;\n Kävi päivät paimenessa, 85\n Yöt oli impien iloissa,\n Noien neitojen kisoissa,\n Kassapäien karkeloissa.\n Sillä lieto Lemminkäinen,\n Tuo on kaunis Kaukomieli, 90\n Ihastutti Saaren immet,\n Niemen neitoset lepytti.\n Yksi on Kyllikki korea,\n Saaren kukka kaunokainen,\n Jok' ei suostu sulhasehen, 95\n Mielly miehe'en hyvähän.\n Tuop' on lieto Lemminkäinen,\n Itse kaunis Kaukomieli,\n Sa'at saappahat kulutti,\n Sa'at airot poikki souti, 100\n Tuota neittä saaessansa,\n Kyllikkiä pyytessänsä.\n Jo päivänä muutamana,\n Iltana moniahana,\n Neitoset kisaelevi 105\n Kaunihilla kankahalla,\n Kyllikki ylinnä muita,\n Saaren kukka kuuluisinna.\n Tuli veitikka verevä,\n Ajoi lieto Lemminkäinen, 110\n Keskelle kisaketoa,\n Kaunokaisten karkeloa,\n Koppoi neien korjahansa,\n Reutoi Kyllikin rekehen.\n Siitä läksi liukumahan, 115\n Lähtiessänsä sanovi:\n \"Elkätte minua immet\n Ilmi antako ikänä,\n Minun täällä käyneheni,\n Täältä neien vieneheni!\" 120\n \"Kun ette totelle tuosta,\n Niin teille paha paneikse:\n Laulan sulhonne sotahan,\n Nuoret miehet miekan alle,\n Ettei kuulla kuuna päänä, 125\n Nähä ilmoisna ikänä,\n Kujasilla kulkemassa,\n Ahoilla ajelemassa.\"\n Siitä lieto Lemminkäinen\n Veti virkkua vitsalla, 130\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Jää hyvästi Saaren nurmet,\n Joit' olen kesät kävellyt,\n Kaiket talvet tallaellut,\n Piileskellen pilvis-öillä, 135\n Paeten pahoilla säillä,\n Tätä pyytä pyytessäni,\n Allia ajellessani!\"\n Kyllä Kyllikki valitti,\n Saaren kukka kuikutteli: 140\n \"Päästä jo minua poies,\n Laske lasta vallallensa,\n Kotihini kulkemahan,\n Luoksi itkevän emoni!\"\n Virkki lieto Lemminkäinen, 145\n Sanoi kaunis Kaukomieli:\n \"Kyllikki, syän-käpyni,\n Minun maire marjueni!\n Tuotako sinä sureksit,\n Tuota huolien huokaelet, 150\n Ettei oo sukuni suuri,\n Kovin korkea kotini?\"\n \"Jos en oo su'ulta suuri,\n Enkä korkea ko'ilta,\n On mulla tulinen miekka, 155\n Sakeneva säilärauta,\n Se onpi sukua suurta,\n Laajoa lajipereä:\n Onp' on Hiiessä hiottu,\n Jumaloissa kirkastettu, 160\n Sillä suurennan sukuni.\n Laajennan lajini kaiken,\n Miekalla tuliterällä,\n Säilällä sakenevalla.\"\n Neiti tuon sanoiksi virkki: 165\n \"Oi on Ahti Lemmin poika,\n Jos tahot minusta neittä\n Ikuiseksi ystäväksi,\n Sie vanno valat ikuiset,\n Ei sotia käyäksesi 170\n Kullankana tarpehella,\n Hopeankana halulla!\"\n Siinä lieto Lemminkäinen\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Vannon mie valat ikuiset, 175\n Ei sotia käyäkseni\n Kullankana tarpehella,\n Hopeankana halulla;\n Sie itse valasi vanno,\n Ei kyliä käyäksesi 180\n Hyvänki hypyn halulla,\n Tanhujuoksun tarpehella!\"\n Siitä vannoivat valansa,\n Laativat iki lupansa,\n Eessä julkisen Jumalan, 185\n Alla kasvon kaikkivallan:\n Ei Ahin sotia käyä,\n Eikä Kyllikin kyliä.\n Siitä lieto Lemminkäinen\n Jo kohta kotihin saapi, 190\n Luoksi armahan emonsa,\n Tykö valta vanhempansa.\n Emo tuon sanoiksi virkki,\n Itse lausui, noin nimesi:\n \"Viikon viivyit poikaseni, 195\n Viikon mailla vierahilla!\"\n Lausui lieto Lemminkäinen:\n \"Oi emoni, kantajani,\n Pane jo patjasi parahat,\n Pehme'immät pään-alaiset, 200\n Maatani omalla maalla,\n Nuoren neiteni keralla;\n Mitä läksin, sen jo sainki,\n Kuta pyysin, sen tapasin.\"\n Emo tuon sanoiksi virkki: 205\n \"Ole nyt kiitetty Jumala,\n Kun annoit miniän mulle\n Vanhan päiväni varaksi!\n Itse kiitä onneasi!\n Hyvän sait, hyvän tapasit.\" 210\n \"Puhas on pulmonen lumella,\n Puhtahampi puolellasi;\n Valkea merellä vaahti,\n Valkeampi valloissasi;\n Sorea lähellä sorsa, 215\n Soreampi suojassasi;\n Kirkas tähti taivahalla,\n Kirkkahampi kihloissasi.\"\n \"Laai nyt lattiat laveat,\n Hanki ikkunat isommat, 220\n Seisottele seinät uuet,\n Tee koko tupa parempi,\n Nuoren neien saatuasi,\n Kaunihin katsottuasi,\n Paremmaisen itseäsi, 225\n Sukuasi suuremmaisen!\"\n\n\n\n\nKahdestoista runo\n\n\nKyllikki valaansa muistamatta lähtee kylän kisahan, josta\nLemminkäinen kovasti suuttuneena paikalla alkaa sotaretkelle\nPohjolaan hankkiutua; vv. 1-26. -- Nainen kokee kieltää Lemminkäistä\nsotaan lähtemästä, mutta tämä vaan yhä pyytää äitiltä sotavaruksiansa\nja uhkaa lähteä onneansa Pohjolan pönäkän neidon luona kokemaan; vv.\n27-60. -- Äiti peljättämälläki kokee estää poikaansa lähtemästä,\nmutta Lemminkäinen kerskaa kyllä Pohjan noidille vastaavansa ja\npäätään harjatessa viimein suuttuneena paiskaa harjan kädestään\nja sanoo, jo silloin harjasta verta lähtevän, kun hänestäki; vv.\n61-98. -- Lemminkäinen lähtee matkalle ja tulee Pohjolaan. Jo ulkoa\nkuulee tuvassa laulettavan, soitettavan ja hälistävän, ja sisään\npilkistäissänsä näkee sen väkeä täynnä olevan; vv. 99-140. --\nLemminkäinen Pohjolan tupaan tultua innostuneena alkaa laulaa ja\nlaulaa miehet minne minki; yhden ainoan sokean ukko raiskan heittää\nlaulamatta; vv. 141-192.\n\n Siitä Ahti Lemminkäinen,\n Tuo on kaunis Kaukomieli,\n Aina eellehen eleli\n Nuoren neitosen keralla,\n Ei itse sotia käynyt, 5\n Eikä Kyllikki kyleä.\n Niin päivänä muutamana,\n Huomenna moniahana,\n Lähtevi kalan kutuhun,\n Tullut ei illalla kotihin; 10\n Jo meni Kyllikki kylähän,\n Noien neitojen kisahan.\n Ainikki sisar Ahilla,\n Sepä saattavi sanoman\n Sekä kielen kantelevi: 15\n \"Armas Ahti, veikkoseni!\n Jo kävi Kyllikki kylässä,\n Veräjillä vierahilla.\"\n Ahti poika, aino poika,\n Tuosta suuttui, tuosta syäntyi, 20\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Oi emoni, vaimo vanha!\n Jospa paitani pesisit\n Mustan käärmehen mujuista,\n Mun sotahan mennäkseni, 25\n Pohjan poikien tulille.\"\n Kyllikki sanan sanovi,\n Nainen ensin ennättävi:\n \"Ohoh armas Ahtiseni,\n Ellös lähtekö sotahan! 30\n Näin mä unta maatessani,\n Sike'in levätessäni:\n Tuli ahjona ajeli\n Ahin ikkunan alatse,\n Tuosta tuiskahti tupahan, 35\n Laikahtihe lattialle.\"\n Sanoi lieto Lemminkäinen:\n \"En usko unia naisten.\n Enkä vaimojen valoja;\n Oi emoni kantajani, 40\n Tuo tänne sotisopani!\n Mieleni minun tekevi\n Itse korvin kuullakseni,\n Nähä näillä silmilläni,\n Onko neittä Pohjolassa, 45\n Piikoa Pimentolassa,\n Jok' ei suostu sulhosihin,\n Mielly miehi'in hyvihin.\"\n Sanoi äiti Lemminkäisen:\n \"Ohoh Ahti poikaseni! 50\n Sull' on Kyllikki koi'ssa,\n Koti-nainen korkeampi;\n Kamala on kaksi naista\n Yhen miehen vuotehella.\"\n Sanoi lieto Lemminkäinen: 55\n \"Kyllikki on kylän käviä,\n Juoskohon joka kisassa,\n Maatkohon joka majassa,\n Kylän impien iloissa,\n Kassapäien karkeloissa!\" 60\n Emo kielteä käkesi,\n Varotteli vaimo vanha:\n \"Ellös vainen poikaseni\n Menkö Pohjolan tuville!\n Siellä Lappi laulanevi, 65\n Tunkenevi Turjalainen,\n Suin sytehen, päin savehen,\n Kypenihin kyynäsvarsin,\n Kourin kuumihin poroihin,\n Palavoihin paateroihin.\" 70\n Niin sanovi Lemminkäinen:\n \"Jo minua noiat noitui,\n Koki kolme Lappalaista,\n Yhtenä kesäisnä yönä;\n Sen verran minusta saivat, 75\n Min kirves kivestä saapi,\n Järky jäästä iljanesta,\n Tuoni tyhjästä tuvasta.\"\n Ainapa emo epäsi\n Lähtemästä Lemminkäistä, 80\n Tuon emo sanoiksi virkki:\n \"Tuho ainaki tulevi,\n Tuho poikoa pätöistä,\n Hukka lieto Lemminkäistä;\n Ei sinussa laulajata 85\n Pohjan poikien sekahan,\n Etkä tunne kieltä Turjan,\n Maha et lausua Lapiksi.\"\n Silloin lieto Lemminkäinen\n Oli päätänsä sukiva, 90\n Hapsiansa harjoava,\n Suan seinähän sivalti,\n Harjan painoi patsahasen,\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Silloin on hukka Lemminkäistä, 95\n Tuho poikoa pätöistä,\n Kun suka verin valuvi,\n Harja hurmehin loruvi.\"\n Siitä lieto Lemminkäinen\n Hyöteleikse, vyöteleikse, 100\n Rautapaitoihin paneikse,\n Otti miekkansa omansa,\n Tempasi tuliteränsä;\n Sen sivullehen sitovi.\n Varsan viiasta vihelsi, 105\n Kulokosta kultaharjan;\n Pisti varsan valjahisin,\n Puikkoihin tulipunaisen,\n Itse istuikse rekehen,\n Koha'utti korjahansa. 110\n Laski virkkua vitsalla,\n Karkutti kariperällä;\n Virkku juoksi, matka joutui,\n Reki vieri, tie lyheni,\n Hope'inen hiekka helkki, 115\n Kangas kultainen kumisi.\n Kulki päivän, kulki toisen,\n Kulki kohta kolmannenki;\n Päivänäpä kolmantena\n Kylä vastahan tulevi. 120\n Niin pihalle päästyänsä\n Lyöpi maata ruoskallansa,\n Utu nousi ruoskan tiestä,\n Mies pieni u'un seassa,\n Riisumahan rinnuksia, 125\n Aisoja alentamahan.\n Siitä lieto Lemminkäinen\n Itse korvin kuuntelevi:\n Kuuli ulkoa runoja,\n Läpi sammalen sanoja, 130\n Läpi seinän soittajoita,\n Läpi lauan laulajoita.\n Katsahti tupahan tuosta,\n Tupa oli täynnä tuntijoita,\n Lautsat täynnä laulajoita, 135\n Sivuseinät soittajoita,\n Peripenkki tietäjiä,\n Karsina karehtijoita;\n Lauloivat Lapin runoja,\n Hiien virttä vinguttivat. 140\n Mitä huoli Lemminkäinen,\n Meni ulkoa tupahan,\n Sai sisähän salvoksehen,\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Hyv' on laulu loppuvasta, 145\n Lyhyestä virsi kaunis;\n Mieli on jäämähän parempi,\n Kuin on kesken kätkemähän.\"\n Louhi Pohjolan emäntä\n Sanan virkkoi, noin nimesi: 150\n \"Olipa tässä ennen koira,\n Rakki rauan karvallinen,\n Lihan syöjä, luun purija,\n Veren uuelta vetäjä;\n Kuin tulit sinä tupahan 155\n Ilman koiran kuulematta?\"\n Sanoi lieto Lemminkäinen:\n \"En mä tänne tullutkana\n Koiriesi syötäväksi,\n Haukkujen hakattavaksi.\" 160\n Siitä loihe loitsijaksi,\n Laikahtihe laulajaksi;\n Tulta iski turkin helmat,\n Valoi silmät valkeata,\n Lemminkäisen laulaessa, 165\n Laulaessa, lausiessa.\n Lauloi lieto Lemminkäinen,\n Lauloi miehet miekkoinensa,\n Urohot asehinensa\n Min mikäli, kun kukali; 170\n Lauloi nuoret, lauloi vanhat,\n Yhen heitti laulamatta,\n Karjan paimenen pahaisen,\n Ukko vanhan umpisilmän.\n Märkähattu karjan paimen 175\n Hänpä tuon sanoiksi virkki:\n \"Oi sie lieto Lemmin poika!\n Lauloit nuoret, lauloit vanhat,\n Lauloit kerran keski laa'un,\n Niin miks'et minua laula?\" 180\n Sanoi lieto Lemminkäinen:\n \"Siksi en sinuhun koske,\n Kun olet katsoa katala,\n Kurja koskemattaniki.\"\n Märkähattu karjan paimen 185\n Tuosta suuttui ja vihastui,\n Meni ulos usta myöten,\n Pellolle pihoa myöten,\n Juoksi Tuonelan joelle,\n Pyhän virran pyörtehelle; 190\n Siellä katsoi Kaukomieltä,\n Vuottelevi Lemminkäistä.\n\n\n\n\nKolmastoista runo\n\n\nLemminkäinen kysyy Pohjolan akalta parasta tyttöä. Akka vastaa\nhuonolle miehelle ei antavan tytärtänsä; pyytäisikö ensin Hiiden\nhirven, sitte taitaisi tyttöä kuulustella; vv. 1-28. -- Lemminkäinen\nvarustaikse hirven ajoon ja toimittaa itsellensä sitä varten mitä\nparahimmat sukset; vv. 29-66. -- Lähtee sitte ylpeästi metsään ja\nHiidet hankkivat eriskummaisen hirven varsin hänen ajaaksensa; vv.\n67-94. -- Hirvi juoksee, nostaa aika kahakan Lapissa, Lemminkäinen\nsen kuultua hiihtää sinne ja saapi tietää Hiitten hirven siellä\nkummia tehneen; vv. 95-134. -- Lemminkäinen paikalla hiihtämään\njälestä, tapaa hirven ja kytkee sen tammisen tarhan sisään; vv.\n135-160. -- Alkaa tunnustella taljaa, josta hirvi kiihtyy potkimaan,\nsärkee tarhan ja juoksee matkaansa, jottei päätäkään näkynyt; vv.\n161-198.\n\n Siitä lieto Lemminkäinen\n Sanoi Pohjolan akalle:\n \"Anna nyt akka piikojasi,\n Työnnä tänne tyttöjäsi,\n Paras parvesta minulle, 5\n Pisin piika joukostasi!\"\n Sanoi Pohjolan emäntä:\n \"Anna en sulle piikoani,\n En parasta, en pahinta,\n En pisintä, en lyhintä, 10\n Sull' on ennen naitu nainen,\n Ennen juohettu emäntä.\"\n Se on lieto Lemminkäinen,\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Heitän Kyllikin kylähän, 15\n Kylän kynnysportahille,\n Täältä saan paremman naisen;\n Tuo nyt tänne tyttäresi,\n Impiparvesta parahin,\n Kassapäistä kaunokaisin!\" 20\n Sanoi Pohjolan emäntä:\n \"Mie en anna tyttöäni\n Miehille mitättömille,\n Urohille joutaville;\n Äsken tyttöjä anele, 25\n Kuulustele kukkapäitä,\n Kun sa hiihät Hiien hirven,\n Hiien peltojen periltä.\"\n Siitä lieto Lemminkäinen\n Painui Lyylikin pajahan, 30\n Kävi Kaupin kartanohon,\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Oi on viisas Vuojalainen,\n Kaunis Kauppi Lappalainen!\n Tee mulle sukeat sukset, 35\n Kalhut kaunoiset kaverra,\n Joilla hiihän Hiien hirven,\n Hiien peltojen periltä.\"\n Lyylikki sanan sanovi,\n Kauppi kielin kerkiävi: 40\n \"Suotta lähet Lemminkäinen\n Hiien hirveä ajohon:\n Saat palan lahoa puuta,\n Senki suurella surulla.\"\n Sanoi lieto Lemminkäinen: 45\n \"Toki lähen, en totelle;\n Tee lyly lykittäväksi,\n Kalhu kalpoeltavaksi!\"\n Lyylikki, lylyjen seppä,\n Kauppi, kalhujen tekijä, 50\n Sai lylyn lykittäväksi,\n Kalhun kannan lyötäväksi,\n Sauvan varret valmihiksi,\n Sompaset sovitetuksi.\n Voiti voilla suksiansa, 55\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Liekkö tässä nuorisossa,\n Kansassa kasuavassa,\n Tuon lylyni lykkijäistä,\n Kalhun kannan potkijaista?\" 60\n Sanoi lieto Lemminkäinen,\n Virkki veitikka verevä:\n \"Kyll' on tässä nuorisossa,\n Kansassa kasuavassa,\n Tuon lylysi lykkijäistä, 65\n Kalhun kannan potkijaista.\"\n Se on lieto Lemminkäinen\n Viinen selkähän sitaisi,\n Olallehen uuen jousen,\n Sauvan survaisi kätehen, 70\n Läksi lylyn lykkimähän,\n Lähtiessänsä sanovi:\n \"Eip' on ilmalla Jumalan,\n Tämän taivon kannen alla,\n Löytyne sitä metsässä 75\n Jalan neljän juoksevata,\n Kut' ei näillä yllätetä,\n Kaunihisti kannateta,\n Kalhuilla Kalevan poian,\n Liukoimilla Lemminkäisen.\" 80\n Päätyi Hiiet kuulemassa,\n Juuttahat tähyämässä;\n Hiiet hirveä rakenti,\n Juuttahat poroa laati,\n Pään panevi pökkelöstä, 85\n Sarvet raian haarukasta,\n Jalat rannan raippasista,\n Muun lihan lahosta puusta.\n Hiisi neuvoi hirveänsä,\n Porollensa suin puheli: 90\n \"Nyt sie juokse, Hiitten hirvi,\n Jalkoa jalo tevana,\n Hiihätä hikehen miestä,\n Lemminkäistä liiatenki!\"\n Siitä juoksi Hiitten hirvi, 95\n Poropeura poimetteli,\n Pohjan aittojen alatse,\n Lapin lasten tanteritse,\n Potkasi koasta korvon,\n Kaatoi kattilat tulelta, 100\n Selin keitot keikahutti,\n Vellit lietehen levitti.\n Nousi melkoinen meteli\n Lapin lasten tanterilla,\n Lapin koirat haukkumahan, 105\n Lapin lapset itkemähän,\n Lapin naiset nauramahan,\n Muu väki murajamahan.\n Itse lieto Lemminkäinen\n Yhä hiihti Hiien maita, 110\n Hiihti soita, hiihti maita,\n Hiihti aukkoja ahoja,\n Tuli suihki suksiloista,\n Savu sauvojen nenistä.\n Kuuli melkoisen metelin 115\n Pohjan pitkästä perästä,\n Lapin lasten tanterilta,\n Heti tuonne hiihtämähän\n Koiran haukunta-sijoille,\n Lapin lasten tanterille. 120\n Sanoi sinne saatuansa:\n \"Mitä täällä naiset nauroi,\n Naiset nauroi, lapset itki,\n Kuta haukkui halli-koirat?\"\n \"Sitä täällä naiset nauroi, 125\n Naiset nauroi, lapset itki,\n Väki vanha vaikerteli,\n Sekä haukkui halli-koirat:\n Juoksi tästä Hiitten hirvi,\n Silo-sorkka sorkutteli, 130\n Potkaisi koasta korvon,\n Kaatoi kattilat tulelta,\n Lihat tuhkahan tuherti,\n Liemet lietehen levitti.\"\n Siitä veitikka verevä, 135\n Tuo on lieto Lemminkäinen,\n Lykkäsi lylyn lumelle,\n Solahutti suopetäjän,\n Itse virkki vierressänsä,\n Sanoi sauvakätteheltä: 140\n \"Mi lienee Lapissa miestä,\n Kaikki hirven kannantahan,\n Mi lienee Lapissa naista,\n Kaikki kattilan pesohon,\n Mi lienee Lapissa lasta, 145\n Kaikki lastun poimintahan,\n Mi Lapissa kattiloa,\n Kaikki hirven keitäntähän.\"\n Kiinnistihe, jännistihe,\n Potkaisihe, ponnistihe; 150\n Potkaisihen ensikerran\n Silmän siintämättömähän,\n Kerran toisen kuopaisihe\n Korvan kuulemattomahan,\n Kolmannen kohenteleikse 155\n Lautasille Hiitten hirven.\n Otti vaajan vaahterisen,\n Raksin koivuisen rapasi,\n Jolla kytki Hiitten hirven\n Tarhan tammisen sisähän. 160\n Siinä lieto Lemminkäinen\n Selkeä silittelevi,\n Taljoa taputtelevi,\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Sopisipa tuossa maata 165\n Nuoren neitosen keralla.\"\n Siitä kiihtyi Hiien hirvi,\n Poropeura potkimahan,\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Lempo saakohon sinulle 170\n Nuorin nei'in maataksesi,\n Tyttärin elelläksesi!\"\n Ponnistihe, jännistihe,\n Raksin koivuisen revitti,\n Rikkoi vaajan vaahterisen, 175\n Tarhan tammisen hajotti.\n Sai siitä samoamahan,\n Läksi hirvi hippomahan,\n Vasten soita, vasten maita,\n Vasten varvikko-mäkeä. 180\n Siinä veitikka verevä\n Kovin suuttui ja vihastui,\n Hiihti hirveä jälestä.\n Niin kun kerran potkaisevi,\n Lysmähti lyly lävestä, 185\n Taittui kalhu kannan tiestä,\n Itse juoksi Hiien hirvi,\n Jott' ei päätänä näkynä.\n Siinä lieto Lemminkäinen\n Kalujansa katselevi, 190\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Elköhön sinä ikänä\n Menkö toinen miehiämme\n Uhalla metsän ajohon,\n Hiien hirven hiihäntähän, 195\n Kuin menin minä poloinen,\n Hävitin hyvän sivakan,\n Kalhun kaunihin kaotin.\"\n\n\n\n\nNeljästoista runo\n\n\nLemminkäinen kun havaitsi ylimielisyydellä ei mitään voittavansa\nalkaa tavallisilla rukouksilla metsän haltioita avuksensa pyytää; vv.\n1-46. -- Lemminkäinen saapi Hiiden hirven ja viepi sen Pohjolaan.\nPohjan akka ei vieläkään anna tytärtänsä, vaan määrää hänen toiseksi\ntyökseen Hiiden ruunan suistamaan; vv. 47-86. -- Lemminkäinen\nlähtee Hiiden ruunaa suistamaan. Kolmantena päivänä tapaa sen tulen\npalavalla harjallansa ja rukoilee Ukko jumalaa sitä jäillä ja\nrakeilla jähdyttämään, ennenkun tohtii käsiksi käydä; vv. 87-116.\nLemminkäinen suistaa ruunan, ajaa sillä Pohjolaan ja kysyy tytärtä.\nPohjolan emäntä vielä kolmanneksi ansiotyöksi ehdottelee hänelle,\nampua joutsenen Tuonelan joesta; vv. 117-148. -- Lemminkäinen astuu\nTuonelan joelle, jossa Pohjolan sokea ukko jo kauvan oli odotellut\nhäntä ja nyt hankkii hänelle varomattoman surman työntäen sitte\npahimpaan virran pyörteesen; vv. 149-202.\n\n Siitä lieto Lemminkäinen\n Jopa hiihti hiljallehen\n Mieliksi metsän emännän,\n Salon impien iloksi.\n Sanovi sanalla tuolla, 5\n Lausui tuolla lausehella:\n \"Mielly metsä, kostu korpi,\n Taivu ainoinen Tapio,\n Saata miestä saarekselle,\n Sille kummulle kuleta, 10\n Jost' on saalis saatavana,\n Erän toimi tuotavana!\"\n \"Mielikki metsän emäntä,\n Puhas-muoto, muori kaunis!\n Pane kulta kulkemahan, 15\n Hopea vaeltamahan,\n Miehen etsivän etehen,\n Anelijan askelille;\n Ikävä minun tulevi,\n Ikävä tulettelevi, 20\n Tätä tyhjänä oloa,\n Ajan kaiken annituutta.\"\n \"Metsän ukko halliparta,\n Havuhattu, naavaturkki,\n Pane metsät palttinoihin, 25\n Salot verkahan vetele,\n Haavat kaikki haljakkoihin,\n Lepät lempivaattehisin,\n Hope'ihin hongat laita,\n Kuuset kultihin rakenna!\" 30\n \"Metsän tyttö, mieli neiti,\n Tuulikki, tytär Tapion!\n Aja vilja vieremille,\n Auke'immille ahoille,\n Miehen etsivän etehen, 35\n Aina käyvän askelille.\"\n \"Tapion talon isäntä,\n Metsän kultainen kuningas,\n Mimerkki metsän emäntä,\n Siniviitta viian eukko! 40\n Tule jo kullan muuttelohon,\n Hopean vajehtelohon;\n Ikävä minun tulevi,\n Ikävä tulettelevi,\n Kun ei oo kullan muuttajoa, 45\n Hopean vajehtajoa.\"\n Niinpä lieto Lemminkäinen\n Viikon hiihteä hivutti,\n Lauloi virret viian päässä,\n Kolmet korven kainalossa, 50\n Miellytti metsän emännän,\n Itsenki metsän isännän,\n Ihastutti metsän immet,\n Taivutti tytöt Tapion.\n Juoksuttivat, jouvuttivat, 55\n Hiien hirven piilostansa\n Miehen etsijän etehen,\n Sanelijan saataville.\n Itse lieto Lemminkäinen\n Jopa lämsänsä lähetti 60\n Hiien hirven hartioille,\n Kaulalle kameli-varsan,\n Jottei potkinut pahasti\n Selkeä silittäessä.\n Siitä lieto Lemminkäinen 65\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Salon herra, maan isäntä,\n Mielikki metsän emäntä!\n Tule jo kullat ottamahan,\n Hopeat valitsemahan, 70\n Lempi-liinasi levitä\n Alle noien antieni,\n Alle kullan kuumottavan,\n Alle huohtavan hopean.\"\n Läksi siitä Pohjolahan, 75\n Sanoi tuonne tultuansa:\n \"Tuoss' on sulle Hiien hirvi\n Hiien peltojen periltä;\n Anna akka tyttöäsi,\n Mulle nuorta morsianta!\" 80\n Louhi Pohjolan emäntä\n Tuopa tuohon vastaeli:\n \"Äsken annan tyttäreni,\n Kun sa suistat suuren ruunan,\n Hiien ruskean hevoisen, 85\n Hiien nurmien periltä.\"\n Silloin lieto Lemminkäinen\n Otti kulta ohjaksensa,\n Hope'isen marhaminnan,\n Lähtevi hevon hakuhun, 90\n Kuloharjan kuuntelohon,\n Hiien nurmien periltä.\n Etsi päivän, etsi toisen,\n Niin päivänä kolmantena\n Nousi suurelle mäelle, 95\n Korkealle kukkulalle,\n Iski silmänsä itähän,\n Käänti päätä päivän alle,\n Näki hiekalla hevoisen,\n Kuloharjan kuusikolla; 100\n Senpä tukka tulta tuiski,\n Harja suihkivi savua.\n Niin sanovi Lemminkäinen:\n \"Oi Ukko ylijumala\n Sa'a rautaista raetta, 105\n Laske jäistä jäähytintä,\n Harjalle hyvän hevoisen,\n Hiien laukin lautasille!\"\n Tuo Ukko ylinen luoja,\n Pilven päällinen jumala, 110\n Ilman riehoksi revitti,\n Taivon kannen kahtaloksi,\n Satoi hyytä, satoi jäätä,\n Satoi rautaista raetta,\n Harjalle hyvän hevoisen, 115\n Hiien laukin lautasille.\n Siitä lieto Lemminkäinen\n Kävi tuota katsomahan,\n Likeltä tähyämähän,\n Itse tuon sanoiksi virkki: 120\n \"Hiitolan hyvä hevoinen,\n Vuoren varsa vaahtileuka,\n Tuo nyt kulta-turpoasi,\n Pistä päätäsi hopea,\n Kultaisihin koltuskoihin, 125\n Hope'isihin helyihin,\n Lähe tietä pikkuruisen,\n Matkoa ani vähäisen,\n Tuonne Pohjolan pihoille,\n Luoksi ankaran anopin!\" 130\n Niinpä lieto Lemminkäinen\n Pisti suitset kullan suuhun,\n Päitsensä hopean päähän,\n Ajoi matkoa vähäisen,\n Tuli Pohjolan tuville, 135\n Sanoi tuonne tultuansa:\n \"Jo nyt suistin suuren ruunan,\n Hiien varsan valjastelin,\n Tuo nyt tänne tyttöäsi,\n Mulle nuorta morsianta!\" 140\n Louhi Pohjolan emäntä\n Tuopa tuohon vastaeli:\n \"Äsken annan tyttäreni,\n Sulle nuoren morsiamen,\n Kun ammut joutsenen joesta, 145\n Virrasta vihannan linnun,\n Tuonen mustasta joesta,\n Pyhän virran pyörtehestä.\"\n Siitä lieto Lemminkäinen\n Astua lykyttelevi 150\n Tuonne Tuonelan joelle,\n Pyhän virran pyörtehelle,\n Jalo jousi olkapäällä,\n Viini nuolia selässä.\n Märkähattu karjan paimen, 155\n Ukko Pohjolan sokea,\n Katselevi, kääntelevi,\n Tulevaksi Lemminkäistä.\n Jo päivänä muutamana\n Näki lieto Lemminkäisen 160\n Saavaksi, läheneväksi,\n Tuonne Tuonelan joelle,\n Vierehen vihaisen kosken,\n Pyhän virran pyörtehelle.\n Vesikyyn ve'estä nosti, 165\n Umpiputken lainehista,\n Syöksi sen syämmen kautta,\n Läpi maksan Lemminkäisen.\n Jopa lieto Lemminkäinen\n Tunsi koskevan kovasti, 170\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Sen mä tein pahinta työtä,\n Kun en muistanut kysyä\n Emoltani kantajalta,\n Miten olla, kuin eleä, 175\n Näinä päivinä pahoina:\n En tieä vesun vikoa,\n Umpiputken ailuhia.\"\n \"Oi emoni, vaimo vanha,\n Tietäisitkö, tuntisitko, 180\n Miss' on poikasi poloisen,\n Toki rientäisit avuksi,\n Päästäisit pojan poloisen\n Tältä tieltä kuolemasta.\"\n Siitä Pohjolan sokea 185\n Syöksi lieto Lemminkäisen\n Tuonen mustahan jokehen,\n Pahimpahan pyörtehesen.\n Meni lieto Lemminkäinen,\n Meni koskessa kolisten, 190\n Myötävirrassa vilisten,\n Tuonne Tuonelan tuville.\n Tuo verinen Tuonen poika\n Iski miestä miekallansa,\n Lyöpi viieksi muruksi, 195\n Kaheksaksi kappaleksi,\n Heitti Tuonelan jokehen,\n Manalan alus-vesille.\n Se oli loppu Lemminkäisen,\n Kuolo ankaran kosijan, 200\n Tuonen mustassa joessa,\n Manalan alantehessa.\n\n\n\n\nViidestoista runo\n\n\nMuutamana päivänä suka Lemminkäisen kodissa alkaa verta vuotaa; se\noli varma merkki Lemminkäisellen onnettomasti käyneen; vv. 1-28.\n-- Äiti lähtee hakemaan kadonnutta poikaansa; etsii, etsii, jo\nviimein saapi Päivältä tietää, Lemminkäisen Tuonelan joessa kuoliana\nmakaavan; vv. 29-52. -- Lemminkäisen äiti rientää harava kädessä\nTuonelan joelle. Jokea haravoidessaan saapi ensin pienempiä palasia\nja jo viimein koko ruumiinki kuollutta poikaansa; niistä sitte\nlaittaa uroon entiselleen; vv. 53-142. -- Lemminkäinen herää kuin\npitkästä unesta, nousee ja kertoo äitillensä, miten oli Tuonelan\njokeen joutunut; vv. 143-174. -- Lemminkäinen uudelleen yrittäisi\njoutsenta ampumaan, mutta äiti käskee hänen jo ilmanki onneansa\nkiittämään ja häntä kotiin seuraamaan; vv. 175-206.\n\n Äiti lieto Lemminkäisen\n Aina koissa arvelevi:\n \"Minne on saanut Lemminkäinen,\n Kunne Kaukoni kaonnut,\n Kun ei kuulu jo tulevan 5\n Matkoiltansa maailmassa!\"\n Kyllikki korea nainen\n Koissa lieto Lemminkäisen\n Katsoi illalla sukoa,\n Huomenella harjoansa, 10\n Niin päivänä muutamana,\n Huomenna moniahana,\n Veri vuotavi suasta,\n Hurme harjasta norahti.\n Kyllikki korea nainen 15\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Jo nyt on mennyt mies minulta,\n Kaunis Kaukoni kaonnut,\n Veri jo vuotavi suasta,\n Hurme harjasta noruvi.\" 20\n Siitä äiti Lemminkäisen\n Itse katsovi sukoa,\n Itse itkulle apeutui:\n \"Voi poloisen päiviäni!\n Tuho on poikoa pätöistä, 25\n Hukka lieto Lemminkäistä,\n Jo suka verin valuvi,\n Harja hurmehin noruvi.\"\n Rupesihen etsimähän\n Kaonnutta poikoansa, 30\n Pian juoksi pitkät matkat,\n Sekä juoksi, jotta joutui,\n Mäet mätkyi mennessänsä,\n Norot nousi, vaarat vaipui,\n Ylähäiset maat aleni, 35\n Alahaiset maat yleni.\n Viikon etsi eksynyttä,\n Viikon etsi, eikä löyä;\n Päivyt vastahan tulevi,\n Päivälle kumarteleikse: 40\n \"Oi Päivyt Jumalan luoma!\n Ootko nähnyt poikoani,\n Kullaista omenatani,\n Hopeaista sauvoani?\"\n Päivyt taiten vastaeli: 45\n \"Oonpa nähnyt poikuesi,\n Jo on poikasi poloisen\n Kaotettu, kuoletettu,\n Mennyt koskia kolisten,\n Myötävirtoja vilisten, 50\n Tuonne Tuonelan perille,\n Manalan alantehille.\"\n Siitä äiti Lemminkäisen\n Saapi rautaisen haravan,\n Jonk' oli piit satoa syltä, 55\n Varsi viittä valmistettu,\n Juoksi Tuonelan joelle,\n Päiveä rukoelevi:\n \"Oi Päivyt Jumalan luoma,\n Nukuttele nuiva kansa, 60\n Väsytä väki Manalan,\n Tuonen valta vaivuttele!\"\n Tuo Päivyt Jumalan luoma,\n Luoma luojan aurinkoinen,\n Paistoi hetken heltehesti, 65\n Toisen himmesti hiotti,\n Kolmannen koko terältä,\n Nukutteli nuivan kansan,\n Väsytti väen Manalan,\n Nuoret miehet miekoillehen, 70\n Vanhat vasten sauvojansa,\n Keski-iän keihä'ille.\n Siitä äiti Lemminkäisen\n Otti rautaisen haravan,\n Haravoipi poikoansa 75\n Pitkin Tuonelan jokea,\n Sekä pitkin, jotta poikki,\n Saapi paian poikoansa,\n Paian mieliksi pahoiksi,\n Sai sukat, hatun tapasi, 80\n Sukat suureksi suruksi,\n Hatun mieliharmiksensa.\n Veti vielä kerran, toisen,\n Kerrallapa kolmannella\n Elotukku sai etehen, 85\n Haravahan rautaisehen.\n Elotukku ei se ollut,\n Oli lieto Lemminkäinen,\n Itse kaunis Kaukomieli,\n Vaan oli pikkuista vajalla: 90\n Yhtä kättä, puolta päätä,\n Siihen henkeä lisäksi.\n Emo tuosta arvelevi:\n \"Vieläkö tästä mies tulisi!\"\n Päätyi korppi kuulemassa, 95\n Tuop' on tuohon vastoavi:\n \"Ei ole miestä mennehessä,\n Työnnä Tuonelan jokehen;\n Jo silt' on siika silmät syönyt,\n Hauki hartiat halaisnut.\" 100\n Tuopa äiti Lemminkäisen\n Eipä heitä poikoansa;\n Vetelevi vielä kerran\n Haravalla vaskisella\n Pitkin Tuonelan jokea, 105\n Sekä pitkin, jotta poikki,\n Saapi kättä, saapi päätä,\n Monta muuta muskulata.\n Niistä poikoa rakenti,\n Laati lieto Lemminkäistä. 110\n Loi miehen, uron sukesi,\n Muinaisille muo'oillensa,\n Ei saanut sanalliseksi,\n Lasta lausehelliseksi.\n Niin sanoi sanalla tuolla, 115\n Lausui tuolla lausehella:\n \"Mehiläinen mieli-lintu,\n Metsän kukkien kuningas,\n Lähe nyt mettä noutamahan\n Ylähältä taivosesta, 120\n Periltä pyhän Jumalan,\n Asunnoilta autuahan!\"\n Mehiläinen maasta nousi,\n Simasiipi mättähältä,\n Jopa lenti löyhytteli 125\n Yli kuun, alatse päivän,\n Lenti luojan kellarihin,\n Kamarihin kaikkivallan.\n Sai sieltä simoa kyllin,\n Metosia mielin määrin, 130\n Jo tulla tuhuttelevi\n Sata sarvea sylissä,\n Missä mettä, kussa vettä,\n Kussa voietta parasta.\n Siitä äiti Lemminkäisen 135\n Itse voiti voipunutta,\n Pahoin tullutta paranti,\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Nouse jo makoamasta,\n Ylene uneksimasta, 140\n Näiltä paikoilta pahoilta,\n Kovan onnen vuotehilta!\"\n Nousi mies makoamasta,\n Heräsi uneksimasta,\n Jop' on saattavi sanoa, 145\n Itse kielin kertoella:\n \"Kauvan malkio makasin,\n Viikon utra uinaelin,\n Makasin unen makean,\n Sikeäisen siuvottelin.\" 150\n Sanoi äiti Lemminkäisen,\n Itse lausui ja pakisi:\n \"Oisit maannut kauvemminki,\n Vielä viikomman virunut,\n Ilman äitittä pahatta, 155\n Katalatta kantajatta.\"\n \"Sano nyt poikani polonen,\n Kerro korvin kuullakseni,\n Mi sinun Manalle saattoi,\n Työnti Tuonelan jokehen?\" 160\n Sanoi lieto Lemminkäinen:\n \"Untamolan umpisilmä\n Se minun Manalle saattoi;\n Vesikyyn ve'estä nosti\n Vasten vaivaista minua, 165\n Enkä tuota tiennytkänä,\n En tiennyt vesun vihoa,\n Umpiputken ailuhia.\"\n Sanoi äiti Lemminkäisen:\n \"Voipa miestä mieletöintä, 170\n Kehuit noiat noituvasi,\n Lappalaiset laulavasi,\n Et tieä vesun vihoa,\n Umpiputken ailuhia!\"\n Kysyi äiti poialtansa, 175\n Jos oli mitä vajoa,\n Sanoi lieto Lemminkäinen:\n \"Äijeä olen vajoa!\n Tuolla mieleni makaavi\n Noissa Pohjan neitosissa; 180\n Home-korva Pohjan eukko\n Eip' on anna tyttöänsä\n Ilman allin ampumatta,\n Joutsenen osoamatta,\n Tuosta Tuonelan joesta, 185\n Pyhän virran pyörtehestä.\"\n Sanoi äiti Lemminkäisen:\n \"Heitä jo herjat joutsenesi\n Tuonen mustahan jokehen,\n Sie lähe koti-perille, 190\n Vielä kiitä onneasi,\n Julkista Jumalatasi,\n Kun antoi avun totisen,\n Vielä henkihin herätti,\n Tuonen teiltä tiettäviltä; 195\n En minä mitänä voisi\n Ilman armotta Jumalan,\n Toimetta totisen luojan.\"\n Siitä lieto Lemminkäinen\n Toki lähtevi kotihin 200\n Kanssa armahan emonsa,\n Kera valta-vanhempansa.\n Siihen heitän Lemminkäisen\n Virrestäni viikommaksi,\n Lasken lauluni välehen, 205\n Runon uuelle uralle.\n\n\n\n\nKuudestoista runo\n\n\nVäinämöinen laulaen venettä veistäessänsä ja juuri valmiiksi\nsaamaisillansa ei muista kolmea sitä varten tarvittavaa mahti-sanaa;\nvv. 1-24. -- Väinämöinen lähtee Tuonelaan, huutaa salmen rannalla\nvenettä; Tuonetar kummastelee häntä ja muistuttaa vieläki olevan\nparemman Väinämöiselle, jos palaisi kotiinsa; vv. 25-68. -- Tuonetar\nviepi veneen Väinämöiselle. Tuonelan emäntä kuultuansa Väinämöisen\nasian sanoo Tuonen ei jakelevan tietojansa muille, ja laittaa\nVäinämöisen nukkumaan; vv. 69-98. -- Väinämöisen maatessa Tuonelan\nväki yöllä laittaa rautaverkkoja ristiin rastiin Tuonelan jokeen,\nettei Väinämöinen uimallakaan pääsisi pakenemaan; vv. 99-124.\n-- Väinämöinen muutaikse pienemmäksi ja uipi sillä tavoin läpi\nverkoista. Tuonelasta tultuansa toivottaa ei kenenkään sinne omin\nmielin lähtevän, kun ei lienekään monta sieltä takaisin tullutta; vv.\n125-162.\n\n Vaka vanha Väinämöinen,\n Tietäjä iän-ikuinen,\n Oli veistävä venettä,\n Uutta purtta puuhoava,\n Nenässä utuisen niemen, 5\n Päässä saaren terhenisen.\n Teki tieolla venettä,\n Laati purtta laulamalla;\n Lauloi päivän, pohjan puutti,\n Lauloi toisen, liitti laian, 10\n Lauloi kohta kolmannenki\n Kokkien kohentimilla.\n Niin kokat kuvattuansa,\n Kaaritettua venosen,\n Liitettyä laian liitot, 15\n Uupui kolmea sanoa\n Pannessansa parraspuita,\n Päitä kaarten päätellessä.\n Arvelee, ajattelevi,\n Mistäpä sanoja saisi, 20\n Itse tuon sanoiksi saatti:\n \"Tuolta saan sa'an sanoja,\n Tuolta Tuonelan ko'ista,\n Manalan ikimajasta.\"\n Vaka vanha Väinämöinen 25\n Läksi Tuonelta sanoja,\n Manalalta mahtiloita;\n Kävi viikon vitsikkoa,\n Viikon toisen tuomikkoa,\n Kolmannen katajikkoa, 30\n Jo näkyi Manalan saari,\n Tuonen kumpu kuumottavi.\n Niin huhuta huikahutti\n Tuossa Tuonelan joessa:\n \"Tuo venettä Tuonen tytti, 35\n Lauttoa Manalan lapsi,\n Yli salmen saa'akseni,\n Joen poikki päästäkseni!\"\n Lyhykäinen Tuonen tytti,\n Matala Manalan neiti, 40\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Vene täältä tuotanehe,\n Kuni syy sanottanehe,\n Mi sinun Manalle saattoi\n Ilman tau'in tappamatta, 45\n Muun surman musertamatta.\"\n Sanoi vanha Väinämöinen:\n \"Te'in tieolla venettä,\n Laa'in purtta laulamalla,\n Niin päivällä kolmannella 50\n Rikkoihe reki runoilta,\n Jalas taittui lausehilta;\n Läksin Tuonelta oroa,\n Laulukorjan laatiani.\"\n Kyllä Tuonetar toruvi, 55\n Manan neiti riitelevi:\n \"Oi on hullu hulluuttasi,\n Mies on mielesi vähyyttä!\n Tulet syyttä Tuonelahan,\n Surmatta Manan majoille, 60\n Parempi sinun olisi\n Palata omille maille:\n Paljo on tänne tullehia,\n Ei paljo palannehia.\"\n Sanoi vanha Väinämöinen: 65\n \"Akka tieltä kääntyköhön,\n Eip' on mies pahempikana;\n Tuo venettä Tuonen tytti!\"\n Vei venehen Tuonen tytti,\n Sillä vanhan Väinämöisen 70\n Yli salmen saattelevi,\n Joen poikki päästelevi.\n Tuop' on Tuonelan emäntä\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Oi on vanha Väinämöinen! 75\n Mitä sie tulit Manalle\n Ennen Tuonen tahtomatta,\n Manan mailta kutsumatta?\"\n Sanoi vanha Väinämöinen:\n \"Veistäessäni venoista 80\n Uuvuin kolmea sanoa\n Peripäätä päätellessä;\n Piti tulla Tuonelahan\n Saamahan sanoja noita.\"\n Tuopa Tuonelan emäntä 85\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Ei Tuoni sanoja anna,\n Mana mahtia jakele;\n Etkä täältä pääsnekänä\n Sinä ilmoisna ikänä 90\n Kotihisi kulkemahan,\n Maillesi matelemahan.\"\n Uuvutti unehen miehen,\n Pani maata matkalaisen\n Tuonen taljavuotehelle; 95\n Siinä mies makaelevi,\n Uros unta ottelevi,\n Mies makasi, vaate valvoi.\n Oli akka Tuonelassa,\n Akka vanha käykkäleuka, 100\n Rautarihman kehreäjä,\n Vaskilankojen valaja,\n Kehräsi sataisen nuotan,\n Tuhantisen tuuritteli,\n Yönä yhtenä kesäisnä, 105\n Yhellä vesikivellä.\n Oli ukko Tuonelassa,\n Se on ukko kolmisormi,\n Rautaverkkojen kutoja,\n Vaskinuotan valmistaja, 110\n Kutovi sataisen nuotan,\n Tuhantisen tuikutteli,\n Samana kesäisnä yönä,\n Samalla vesikivellä.\n Tuonen poika rautanäppi, 115\n Se veti sataisen nuotan\n Poikki Tuonelan joesta,\n Sekä poikki, jotta pitkin,\n Jott' ei päästä Väinämöisen,\n Selvitä Uvantolaisen, 120\n Sinä ilmoisna ikänä,\n Kuuna kullan valkeana,\n Tuolta Tuonelan ko'ista,\n Manalan iki majoista.\n Vaka vanha Väinämöinen 125\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Joko lie tuhoni tullut,\n Hätäpäivä päälle pääsnyt,\n Näillä Tuonelan tuvilla,\n Manalan alantehilla!\" 130\n Pian muuksi muuttelihe,\n Ruton toiseksi rupesi,\n Matoi rautaisna matona,\n Kulki kyynä käärmehenä,\n Poikki Tuonelan joesta, 135\n Läpi Tuonen verkkoloista.\n Siitä vanha Väinämöinen\n Tuonelasta tultuansa\n Sanovi sanalla tuolla,\n Lausui tuolla lausehella: 140\n \"Elköhön hyvä Jumala,\n Elköhön sitä suvaitko,\n Itse mennyttä Manalle,\n Tuonelahan tunkeinutta!\n Äijä on sinne saanehia, 145\n Vähä tuolta tullehia,\n Tuolta Tuonelan ko'ista,\n Manalan iki majoista.\"\n Vielä saatteli sanoiksi,\n Itse lausui, noin nimesi, 150\n Nuorisolle nousevalle,\n Kansalle kasuavalle:\n \"Elkätte imeisen lapset\n Sinä ilmoisna ikänä\n Tehkö syytä syyttömälle, 155\n Vikoa viattomalle,\n Pahoin palkka maksetahan\n Tuolla Tuonelan ko'issa:\n Sija siell' on syyllisillä,\n Vuotehet viallisilla, 160\n Alus kuumista kivistä,\n Peitto kyistä käärmehistä.\"\n\n\n\n\nSeitsemästoista runo\n\n\nVäinämöinen lähtee jo kauan kuolleelta ja maan alla maanneelta\nAntero Vipuselta sanoja saamaan, tulee perille ja herättää Vipusen\npitkästä unestansa; vv. 1-50. -- Vipunen unesta herättyänsä nielaisee\nVäinämöisen vatsaansa, jossa Väinämöinen alkaa häntä yhdellä ja\ntoisellaki tavalla kiusata; vv. 51-70. -- Vipunen arvelee, mikä\nkumma jo lieneeki hänen mahassansa, rupeaa sitä sitte pois manaamaan\nja uhkaa pahasti pidellä, jos ilman ei lähtisi; vv. 71-106. --\nVäinämöinen kiistää ei milloinkaan lähteä, ellei saisi sanoja\nVipuselta, jonka kuultua Vipunen laulaa hänelle kaikki tietonsa; vv.\n107-142. -- Yltäkyllin sanoja saatuansa Väinämöinen lähtee jälleen\nmatkaansa, tulee keskitekoisen veneensä luoksi ja saapi sen sitte\nhelposti valmiiksi; vv. 143-166.\n\n Vaka vanha Väinämöinen\n Tuonelasta tultuansa\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Ohoh seppo Ilmarinen!\n Taos rautaiset talukset, 5\n Tao rauta-rukkahiset,\n Paita rautainen rakenna,\n Laa'i rautainen korento,\n Pane syämmehen teräkset,\n Veä päälle melto rauta, 10\n Lähen saamahan sanoja,\n Ongelmoita ottamahan,\n Suusta Antero Vipusen,\n Vatsasta vara-väkevän.\"\n Se on seppo Ilmarinen 15\n Sanan vastaten sanovi:\n \"Viikon on Vipunen kuollut,\n Kauvan Antero kaonnut,\n Vipunsa virittämästä,\n Ahtamasta ansatiensä, 20\n Et sieltä sanoa saane,\n Et sanoa puoltakana.\"\n Vaka vanha Väinämöinen\n Toki läksi, ei totellut,\n Astui päivän helkytteli 25\n Naisten neulojen neniä,\n Astui toisen torkutteli\n Miesten miekan tutkamia,\n Kolmannenki koikutteli\n Uron tapparan teriä. 30\n Itse virsikäs Vipunen,\n Mies vanha vara-väkevä,\n Jo oli viikon maassa maannut,\n Kauvan kaihossa levännyt,\n Haapa kasvoi hartioilla, 35\n Koivu kulmilla yleni,\n Otsalla oravi-kuusi,\n Pajupehko parran päällä.\n Jo tulevi Väinämöinen,\n Veti miekan, riisti rauan, 40\n Kaatoi haavat hartioilta,\n Koivut kulmilta kukisti,\n Otsalta oravi-kuuset,\n Pajupehkot parran päältä.\n Syösti rautaisen korennon 45\n Suuhun Antero Vipusen,\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Nouse pois inehmon orja\n Maan alta makoamasta,\n Viikon unta ottamasta!\" 50\n Tuop' on virsikäs Vipunen\n Heti herkesi unesta,\n Irvisti ikeniänsä,\n Leukapielensä levitti,\n Nieli miehen miekkoinensa, 55\n Kulahutti kulkkuhunsa.\n Silloin vanhan Väinämöisen\n Piti toisiksi ruveta,\n Pani paitansa pajaksi,\n Hiat paian palkehiksi, 60\n Polvensa alaisimeksi,\n Vasaraksi kyynäspäänsä,\n Itsensä teki sepoksi,\n Rakenteli rautioksi.\n Takoa taputtelevi, 65\n Lyöä lynnähyttelevi;\n Takoi yön lepeämättä,\n Päivän pouahuttamatta,\n Vatsassa vara-väkevän,\n Mahtipontisen povessa. 70\n Silloin virsikäs Vipunen\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Jo olen syönyt sa'an urosta,\n Tuhonnut tuhannen miestä,\n Enpä liene mointa syönyt, 75\n En ennen tämän tapaista:\n Syet suuhuni tulevat,\n Rauan kuonat kulkkuhuni.\"\n \"Ulos koira keuhkoistani,\n Maan kamala maksoistani! 80\n Himmene jo Hiien hurtta,\n Raukea Manalan rakki,\n Puremasta, jäytämästä,\n Syömästä, kaluamasta,\n Syömästä syänkäpyä, 85\n Pernoani pehkomasta!\"\n \"Luopui ennen luotu Lempo,\n Eksyipä emollinenki,\n Etkö sie emotoin eksy,\n Luovu luonnotoin sikiö, 90\n Tämän tunnin tutkaimella,\n Tämän kuuhuen kululla!\"\n \"Kun et vääjänne välehen,\n Eronne emoton rakki,\n Saan minä kokolta kourat, 95\n Veren juojalta vekarat,\n Joilla konnat kouristelen,\n Ilkeät iki asetan,\n Pään pärisemättömäksi,\n Hengen huokumattomaksi.\" 100\n \"Lähe nyt kumma kulkemahan,\n Maan paha pakenemahan,\n Siirrä pois sijasi konna,\n Muuta murha kartanosi,\n Ennenkun sanani saapi, 105\n Tahi mieli juohtunevi!\"\n Vaka vanha Väinämöinen\n Silloin tuon sanoiksi virkki:\n \"Etpä pääse päivinäsi,\n Selviä sinä ikänä, 110\n Kun en saa sanoja kuulla,\n Luoa lempi-luottehia;\n Ei sanat salahan joua,\n Eikä luottehet lovehen,\n Mahti ei joua maan rakohon, 115\n Vaikka mahtajat menevät.\"\n Silloin virsikäs Vipunen\n Aukaisi sanaisen arkun\n Lauloaksensa hyviä,\n Parahia pannaksensa. 120\n Lauloi synnyt syitä myöten,\n Luottehet lomia myöten:\n Kuinka luojansa luvalla,\n Kaikkivallan vaatimalla,\n Itsestänsä ilma syntyi, 125\n Ilmasta vesi erosi,\n Veestä manner maatelihe,\n Manterelle kasvut kaikki.\n Lauloi kuun kuvoannasta,\n Auringon asetannasta, 130\n Ilman pielten pistännästä,\n Taivosen tähytännästä.\n Siinä virsikäs Vipunen\n Kyllä lauloi ja osasi,\n Ei ole kuultu, eikä nähty, 135\n Sinä ilmoisna ikänä\n Parempata laulajata,\n Tarkempata taitajata;\n Suu se syyteli sanoja,\n Kieli laski lausehia, 140\n Kuni sälkö sääriänsä,\n Ratsu jalkoja jaloja.\n Siitä vanha Väinämöinen\n Kun oli sanoja saanut,\n Rupeavi lähtemähän, 145\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Oi sie Antero Vipunen!\n Avaa suusi suuremmaksi,\n Pääsisin mahasta maalle,\n Kotihini kulkemahan.\" 150\n Siitä Antero Vipunen\n Avoi suunsa suuremmaksi,\n Leukapielensä levitti,\n Itse vanha Väinämöinen\n Läksi suusta suuritieon, 155\n Mahtipontisen povesta,\n Kuni kultainen orava,\n Tahi näätä kultarinta.\n Läksi siitä astumahan,\n Tulevi venonsa luoksi, 160\n Teki tieolla venettä\n Tieokkailla tehtahilla.\n Sai venonen valmihiksi,\n Päät on kaarten päätetyksi,\n Veno syntyi veistämättä, 165\n Laiva lastun ottamatta.\n\n\n\n\nKahdeksastoista runo\n\n\nVäinämöinen uuden laivansa koristettua lähtee sillä Pohjan neittä\nkosjomaan. Ilmarisen sisar, Ainikki, pyykkiä rannalla pestessään\nhavaitsee jotain mustaa merellä häämöttävän ja arvelee sitä jos\nmiksiki; vv. 1-36. -- Oudon havaitsemansa lähemmäksi tultua tuntee\nVäinämöisen laivaksi ja alkaa kysellä Väinämöiseltä, kunne oli\nmatkalla. Väinämöinen piloillansa ensin mitä kutaki ladeltua jo\nviimein sanoo todenki, Pohjan neittä kosjomaan lähteneensä; vv.\n37-102. -- Tytär asian kuultuansa heti juoksee ilmoittamaan sen\nveljellensä Ilmariselle. Seppo siitä huolella rientää itse jälestä\nja saavuttaa Väinämöisen matkalla. Siinä sopivat keskenänsä, ei\nkumpikaan neittä vastoin sen omaa mieltä tahtoa; vv. 103-148. --\nJo tullaan lähemmä matkan määrää, koira Pohjolassa kuulee ja alkaa\nhaukkua. Pohjolan isäntä käypi katsomaan, mitä koira haukkuisi, ja\nnäkee vieraita sekä maisin että merisin tulevan. Kysytään arpaa\nvieraista ja saadaan tietää, niiden kosjolaisia olevan; vv. 149-200.\n-- Pohjolan emäntä tunnettuansa vieraat Väinämöiseksi ja Ilmariseksi,\nneuvoo tytärtänsä Väinämöiselle menemään, mutta tytär vastaa, ei\nhuolivansa semmoisesta vanhasta ukosta; vv. 201-230. -- Väinämöinen\ntultuaan tupaan pyytää tyttöä puolisoksensa. Tyttö kysäisee, joko\nolisi täyttänyt sen hänelle määrätyn ansiotyön, ja kun Väinämöinen\nei saata sanoa sitä tehneensä, niin tyttökin arvelee, ei hänelle\nmenevänsä; vv. 231-266.\n\n Vaka vanha Väinämöinen\n Arveli, ajattelihe,\n Mennä neittä kosjomahan,\n Päätä kassa katsomahan,\n Pimeästä Pohjolasta, 5\n Summasta Sariolasta.\n Pani haahen haljakkahan,\n Punaisehen pursi-puolen,\n Kokat kullalla kuvasi,\n Hopealla holvaeli. 10\n Nosti päälle purjepuunsa,\n Veti puuhun purjehia,\n Veti purjehen punaisen,\n Toisen purjehen sinisen,\n Läksi merta laskemahan, 15\n Sinistä sirottamahan.\n Annikki oli niemen neiti,\n Sisar seppo Ilmarisen,\n Joutui sotkut sotkemassa,\n Vaattehet viruttamassa, 20\n Nenässä utuisen niemen,\n Päässä saaren terhenisen.\n Keksi mustasen merellä,\n Sinervöisen lainehilla,\n Sanan virkkoi, noin nimesi: 25\n \"Mi olet merellä musta,\n Kun sa ollet hanhikarja,\n Niin sä lentohon levaha.\"\n \"Kun ollet lohinen luoto,\n Niin sä uimahan pulaha, 30\n Kun ollet vesikivonen,\n Vesi päällesi ve'ellös.\n Lienet veikkoni venonen,\n Niin kohen kotia käänny,\n Lienet pursi vento vieras, 35\n Ulommaksi uiskennellos.\"\n Ei ollut veno kotoinen,\n Eikä pursi vento vieras,\n Olipa pursi Väinämöisen,\n Laiva laulajan ikuisen, 40\n Jo luoksi lähentelihe,\n Pakinoille painatteli.\n Annikki hyväniminen\n Purrelta kyselemähän:\n \"Kunne läksit Väinämöinen, 45\n Suorihit suvannon sulho?\"\n Sanoi vanha Väinämöinen:\n \"Läksin lohta pyytämähän\n Tuonen mustasta joesta,\n Syvästä sara-ojasta.\" 50\n Annikki hyväniminen,\n Hänpä tuo sanoiksi virkki:\n \"Tunnen mie toen puhujan,\n Sekä keksin kielastajan:\n Toisinpa isoni ennen 55\n Läksi lohta pyytämähän,\n Oli verkkoja venonen,\n Laivan täysi laskimia,\n Siinä nuotat, siinä nuorat,\n Siinä tarpoimet sivulla; 60\n Kunne läksit Väinämöinen,\n Ulkosit Uvantolainen?\"\n Sanoi vanha Väinämöinen:\n \"Läksin hanhien hakuhun\n Saksan salmilta syviltä, 65\n Ulapoilta auke'ilta.\"\n Annikki hyväniminen\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Toisinpa isoni ennen\n Läksi hanhien ajohon: 70\n Jousi oli suuri jäntehessä,\n Vetehessä kaari kaunis,\n Koira musta kahlehissa,\n Kahle kaarehen siottu;\n Sano totta Väinämöinen, 75\n Kunne kuitenki käkesit?\"\n Sanoi vanha Väinämöinen:\n \"Entä jos minä menisin\n Noihin suurihin sotihin,\n Tasapäihin tappeloihin, 80\n Joiss' on verta säärivarsi,\n Polven korkeus punaista.\"\n Aina Annikki sanovi,\n Tinarinta riukuttavi:\n \"Elä tyhjiä valehi! 85\n Tunnen mie soanki käynnin:\n Kun ennen isoni läksi\n Noihin suurihin sotihin,\n Sata oli miestä soutamassa,\n Tuhat ilman istumassa, 90\n Nenin jousia nenässä,\n Terin miekat teljopuilla;\n Sano jo toet totiset,\n Valehettomat vakaiset,\n Kunne läksit Väinämöinen, 95\n Suorihit Suvantolainen!\"\n Silloin vanha Väinämöinen\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Toki ma sanon toetki,\n Jos vähän valehtelinki, 100\n Läksin neittä Pohjolasta,\n Impeä Pimentolasta.\"\n Annikki hyvä-niminen\n Kun tunsi toet totiset,\n Heti sai samoamahan, 105\n Tulevi sepon kotihin:\n \"Veli seppo Ilmarinen,\n Takoja iän-ikuinen!\n Taos mulle sukkulainen,\n Tao sormukset soreat, 110\n Niin sanon toet totiset,\n Valehettomat vakaiset:\n Jo nyt vievät viekkahammat,\n Etevämmät ennättävät,\n Ottavat sinun omasi, 115\n Anastavat armahasi;\n Jo menevi Väinämöinen\n Selässä meren sinisen\n Pimeähän Pohjolahan,\n Summahan Sariolahan.\" 120\n Tunkihe sepolle tuska,\n Rautiolle raskas tunti;\n Pesi päänsä puhtahaksi,\n Valelihe valkeaksi,\n Sykysyisistä sysistä, 125\n Taonnoista talvisista.\n Pukihe, somistelihe,\n Vaatettihe, valmistihe,\n Pisti varsan valjahisin,\n Ruskean re'en etehen, 130\n Itse istuikse rekehen,\n Otti ohjakset kätehen.\n Ajavi, hypittelevi,\n Meren hietaharjuloita,\n Jo päivänä kolmantena 135\n Yllättävi Väinämöisen,\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Oi on vanha Väinämöinen!\n Tehkämme sula sovinto,\n Jos on kilvoin kihlonemme, 140\n Kilvoin käynemme kosissa,\n Ei neittä väellä vieä.\"\n Sanoi vanha Väinämöinen:\n \"Teen minä sulan sovinnon,\n Ei neittä väellä vieä, 145\n Vastoin mieltä miehelähän;\n Sille neiti antaminen,\n Kelle mielensä tekevi.\"\n Ajoivat e'elle siitä\n Matkoansa kumpanenki, 150\n Pursi juoksi, ranta roikki,\n Oro juoksi, maa jämisi.\n Kului aikoa vähäisen,\n Pirahteli pikkaraisen,\n Jopa haukkui hallikoira, 155\n Linnan lukki luskutteli,\n Pimeässä Pohjolassa,\n Sangassa Sariolassa.\n Sanoi Pohjolan isäntä:\n \"Ei halli valetta hauku, 160\n Luppakorva luuhattele,\n Joko käynen katsomahan,\n Mitä haukkuvi halikka,\n Linnan luppa luikuttavi.\"\n Kävi siitä katsomahan 165\n Pellolle perimmäiselle,\n Katsoi koiran suuta myöten,\n Nenävartta valvatteli,\n Jo näki toen totisen,\n Mitä haukkui hallikoira: 170\n Purjehti veno punainen\n Selän puolen Lemmenlahta,\n Kirjokorja kiiättävi\n Maa-puolen Simasaloa.\n Tultua tupahan tuolta 175\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Jo tulevi vierahia\n Selällä meren sinisen,\n Ajetahan kirjokorjin\n Tuon puolen Simasaloa, 180\n Lasketahan laivoin suurin\n Tämän puolen Lemmenlahta.\"\n Sanoi Pohjolan emäntä:\n \"Mistä arpa saatanehe\n Tulevista vierahista? -- 185\n Oi on pieni piikaseni,\n Pane pihlajat tulehen,\n Puu valio valkeahan!\n Kun on verta vuotanevi,\n Niin silloin sota tulevi, 190\n Kunp' on vettä vuotanevi,\n Aina rauhassa elämme.\"\n Pohjan piika pikkarainen\n Pisti pihlajat tulehen:\n Vuo'a ei verta, eikä vettä, 195\n Läksi mettä vuotamahan.\n Virkkoi Suovakko sopesta:\n \"Puu kun mettä vuotanevi,\n Niin mi saapi vierahia,\n Se on suuri sulhaiskansa.\" 200\n Siitä Pohjolan emäntä,\n Sekä kaunis Pohjan neiti,\n Pian pistihe pihalle,\n Luoen silmänsä selälle:\n Näki tuolta tuon tulevan, 205\n Uuen purren purjehtivan,\n Näki juoksevan orosen,\n Kirjokorjan kiiättävän.\n Sanoi Pohjolan emäntä,\n Itse lausui lapsellensa: 210\n \"Ken se haahella tulevi,\n Se on vanha Väinämöinen,\n Ken se korjalla ajavi,\n Se on seppo Ilmarinen.\"\n \"Kunp' on tullahan tupahan, 215\n Tuoppa on tuopilla olutta,\n Kanna kaksikorvaisella,\n Työnnä tuoppi sen kätehen,\n Kellen on mieli mennäksesi;\n Anna Väinölän ukolle, 220\n Ku tuo haahella hyvyyttä,\n Aluksella aartehia!\"\n Tyttö tuohon vastoavi:\n \"Oi emoni, kantajani!\n Ei ole neittä ennenkänä, 225\n Ei ole myötynä eloihin;\n Enkä menne Väinölähän\n Iki vanhalle varaksi,\n Vaiva vanhasta tulevi,\n Ikävä iällisestä.\" 230\n Silloin vanha Väinämöinen\n Oli eellä ennättäjä,\n Ajoi purtensa punaisen\n Teloille teräksisille,\n Itse tungeikse tupahan, 235\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Tuletko minulle neiti\n Ikuiseksi ystäväksi?\"\n Tuopa kaunis Pohjan neiti,\n Tuopa tuohon vastoavi: 240\n \"Joko sie venosen veistit,\n Joko laa'it laivan suuren,\n Kehrävarteni muruista,\n Kalpimeni kappaleista?\"\n Sanoi vanha Väinämöinen, 245\n Itse lausui ja pakisi:\n \"Jo laa'in hyvänki laivan,\n Aivan ankaran venosen,\n Jok' on tuulessa tukeva\n Ja varava vasta-säällä 250\n Halki aaltojen ajella,\n Selät vetten seurustella,\n Poikki Pohjolan vesien,\n Lakkipäien lainehien.\"\n Tuopa kaunis Pohjan tytti 255\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"En kiitä meristä miestä,\n Aallon laskia-urosta,\n Tuuli vie merellä mielen,\n Aivot särkevi ahava; 260\n Enkä taia tullakana,\n En tulla minä sinulle\n Ikuiseksi ystäväksi,\n Polviseksi puolisoksi,\n Sijasi levittäjäksi, 265\n Pään-alaisen laskijaksi.\"\n\n\n\n\nYhdeksästoista runo\n\n\nIlmariselle Pohjolan tupaan tultuansa tuodaan simaa juoda, mutta hän\nuhkaa ei märkääkään maistavansa ennenkun saisi morsiamensa nähdä.\nSaapi sitten ansiotyökseen käärme-pellon kyntää, jonka tehtyä kysyy\nuudelleen tytärtä; vv. 1-38. -- Pohjolan emäntä määrää Ilmariselle\ntoiseksi ansiotyöksi pyytää Tuonen karhu ja kolmanneksi saada hirveän\nsuuri hauki Tuonelan joesta; vv. 39-84. -- Ilmarinen takoo tulisen\nkokon, lähtee sen kanssa Tuonelan joelle, siellä syntyy kova tappelo\nkokon ja hauvin välillä, kokko ensimäisellä ja toisella yrityksellä\nei voita mitään; vv. 85-126. -- Kokko kolmannella kokeella saapi\nhauvin, lentää sen kanssa puun latvaan ja alkaa syödä. Ilmarinen\nsiitä kun nuhtelee häntä, niin kokko suuttuneena lentää matkoihinsa;\nvv. 127-152. -- Ilmarinen kantoi hauvin pään Pohjolaan ja kysyy,\njoko nyt olisi morsiamensa valmis. Pohjolan emäntä viimeinki lupaa\ntyttärensä hänelle; vv. 153-180. -- Pohjolan emäntä kummastelee,\nmiten Ilmarinen arvasi hänen neittänsä kosjomaan tulla. Syyt siihen\nselitetään; vv. 181-226.\n\n Siitä seppo Ilmarinen,\n Takoja iän ikuinen,\n Itse tungeikse tupahan,\n Kaivaikse katoksen alle.\n Tuotihin simoa tuoppi 5\n Seppo Ilmarin kätehen,\n Seppo tuon sanoiksi virkki:\n \"En ennen sinä ikänä\n Juone näitä juomisia,\n Kun ma saan nähä omani; 10\n Onko valmis valvattini,\n Valmis valvateltavani?\"\n Sanoi Pohjolan emäntä:\n \"Äsken on valmis valvattisi,\n Kun sa kynnät kyisen pellon, 15\n Käärmehisen käännättelet,\n Senpä Hiisi ennen kynti,\n Lempo varsinki vakoili.\"\n Silloin seppo Ilmarinen\n Meni neitonsa tupahan, 20\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Työ minulle määrättihin\n Kynteäni kyisen pellon,\n Käärmehisen käännätellä.\"\n Antoi morsian apua, 25\n Työnti neito neuvokkia:\n \"Ohoh seppo Ilmarinen!\n Aura kultainen kuvoa,\n Sillä kynnät kyisen pellon,\n Käärmehisen käännättelet.\" 30\n Siitä seppo Ilmarinen\n Auran kultaisen kuvasi,\n Sillä kynti kyisen pellon,\n Vakoeli maan matoisen,\n Sanoi tuolta tultuansa: 35\n \"Jo nyt kynnin kyisen pellon,\n Joko tyttö työnnetähän,\n Annetahan ainoiseni?\"\n Tuop' on Pohjolan emäntä\n Sanan virkkoi, noin nimesi: 40\n \"Äsken neiti annetahan,\n Tyttö täältä työnnetähän,\n Kun sa tuonet Tuonen karhun,\n Suistanet suen Manalan.\"\n Antoi morsian apua, 45\n Työnti neiti neuvokkia:\n \"Ohoh seppo Ilmarinen!\n Teräksestä tehkös suitset,\n Niillä tuonet Tuonen karhun,\n Suistanet suen Manalan.\" 50\n Siitä seppo Ilmarinen\n Teräksestä suitti suitset,\n Päitset rauasta rakenti,\n Kävi sitte suistamahan,\n Sai sutosen suitsi suuhun, 55\n Karhun rauta-kahlehesen,\n Sanoi tuolta tultuansa:\n \"Anna akka tyttäresi!\n Jo olen tuonut Tuonen karhun,\n Suistanut suen Manalan.\" 60\n Sanoi Pohjolan emäntä:\n \"Äsken alli annetahan,\n Sinisotka suoritahan,\n Kun saat suuren suomuhauvin,\n Liikkuvan kalan lihavan, 65\n Tuolta Tuonelan joesta.\"\n Jopa tuskiksi tulevi\n Tuon on seppo Ilmarisen,\n Meni neitonsa tupahan,\n Itse tuon sanoiksi virkki: 70\n \"Työ minulle määrättihin\n Aina entistä parempi,\n Saa'a suuri suomuhauki\n Tuonen mustasta joesta.\"\n Antoi morsian apua, 75\n Työnti neiti neuvokkia:\n \"Ohoh seppo Ilmarinen,\n Ellos olko milläskänä!\n Taoppa tulinen kokko,\n Vaakalintu valke'inen, 80\n Sillä saanet suuren hauvin,\n Liikkuvan kalan lihavan,\n Tuonen mustasta joesta,\n Manalan iki purosta.\"\n Se on seppo Ilmarinen 85\n Takovi kokon tulisen,\n Siitä neuvoi kokkoansa:\n \"Kokkoseni, lintuseni,\n Menes lennä, kunne käsken,\n Tuonen mustalle joelle, 90\n Iske suuri suomuhauki,\n Liikkuva kala lihava!\"\n Tuo kokko komea lintu\n Lenteä lekuttelevi,\n Lenti hauvin pyyäntähän 95\n Tuonne Tuonelan joelle,\n Yksi siipi vettä viisti,\n Toinen taivasta tapasi.\n Jo tulevi Tuonen hauki,\n Ve'en koira vengottavi, 100\n Tahtoi seppoa tavata,\n Syöä seppo Ilmarisen.\n Tuop' on kokko rautakoura\n Keksi suuren suomuhauvin,\n Iskevi kaloa tuota, 105\n Vasten suomuja sukaisi.\n Sillon suuri suomuhauki,\n Liikkuja kala lihava,\n Painavi kokon kynimen\n Alle selvien vesien; 110\n Niin kokko kohotteleikse,\n Ilmahan ylenteleikse,\n Nosti mustia muria\n Päälle selvien vesien.\n Liiteleikse, laateleikse, 115\n Toki toisesti kokevi,\n Yhen iski kynsiänsä\n Hauvin hirmun hartioihin,\n Toisen iski kynsiänsä\n Vuorehen teräksisehen. 120\n Kilpistyi kivestä kynsi,\n Kalpistihe kalliosta,\n Jo hauki sukeltelihe,\n Ve'en venkale vetihe,\n Kynsistä kokon kynimen, 125\n Vaakalinnun varpahista.\n Siitä kokko rautakoura\n Kivastihe vielä kerran,\n Siivet välkkyi valkeana,\n Silmät selvänä tulena, 130\n Saip' on hauvin kynsihinsä,\n Ve'en koiran kourihinsa.\n Nosti suuren suomuhauvin,\n Ve'en venkalan vetävi,\n Tuosta Tuonelan joesta, 135\n Manalan alantehesta,\n Ei vesi ve'elle tullut\n Hauvin suuren suomuloista,\n Ilma ei ilmalle hajaisnut\n Kokon suuren höyhenistä. 140\n Kantoi suuren suomuhauvin\n Päähän lakkapään petäjän,\n Siinä maisteli makoa,\n Riipoeli rintapäätä.\n Sanoi seppo Ilmarinen: 145\n \"Oi sinua kurja kokko!\n Kun nyt maistelit makoa,\n Viillit halki hauvin vatsan.\"\n Tuop' on kokko rautakoura\n Siitä syäntyi lentämähän, 150\n Ylös ilmahan kohosi,\n Pitkän pilven rannan päälle.\n Siitä seppo Ilmarinen\n Katseli kaloa tuota,\n Pään on varsin poikki pahkoi, 155\n Itse kantoi pään kaloa\n Anopillen anteheksi,\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Tuoss' onpi ikuinen istuin\n Hyvän Pohjolan tupahan.\" 160\n Sanoi Pohjolan emäntä:\n \"Pahoinpa sinäki laa'it,\n Kun sa päätä poikki pahkoit,\n Kanssa maistelit makoa.\"\n Sanoi seppo Ilmarinen: 165\n \"Ei saalis viatta saa'a\n Paikoilta paremmiltana,\n Saati Tuonelan joesta;\n Joko on valmis valvattini,\n Valmis valvateltavani?\" 170\n Sanoi Pohjolan emäntä,\n Itse lausui, noin nimesi:\n \"Jo nyt on valmis valvattisi,\n Valmis valvateltavasi,\n Annettava alliseni, 175\n Sorsaseni suorittava,\n Ilmariselle sepolle\n Ikuiseksi istujaksi,\n Polviseksi puolisoksi,\n Kainaloiseksi kanaksi.\" 180\n Siitä Pohjolan emäntä\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Mistä tiesit teltamoinen\n Tämän neien kasvavaksi,\n Huohtiko hopeat neien, 185\n Neien kullat sinne kuului,\n Sinne paistoi meiän päivät,\n Meiän kuuhuet kumotti?\"\n Lausui lapsi lattialta:\n \"Siitä tiesi teltamoinen, 190\n Hyvä oli isosta huuto\n Laivan suuren laskennalta,\n Emosta sitäi parempi\n Leivän paksun paistannalta,\n Vehnäleivän leivonnalta, 195\n Vierahan ravitsennalta.\"\n \"Siitä tiesi teltamoinen,\n Onnen myyrä tien osasi,\n Kun kävi pihatse kerran,\n Neiti oli matara-maalla, 200\n Paineli puna-patoja,\n Keitti kelta-kattiloita.\"\n \"Kävi siitä toisen kerran,\n Näki neien jauhamassa,\n Kivi helmenä helasi, 205\n Kivenpuu käkenä kukkui,\n Kiven siili sirkkusena,\n Laklana kiven lapatta.\"\n \"Kävi kerran kolmannenki\n Kuuli neitosen kutovan, 210\n Niin sen pirta piukkaeli,\n Kuin on tikka puun kylessä,\n Sukkulainen suikahteli,\n Kuin kärppä kiven kolossa,\n Käännähteli käärilauta, 215\n Kuin orava oksapuussa.\"\n Itse vanha Väinämöinen\n Kotihinsa kulkiessa\n Alla päin, pahoilla mielin,\n Kaiken kallella kypärin, 220\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Elkätte etinen kansa\n Menkö uimahan uhalla,\n Veikasta vesien päälle,\n Kilvoin neittä kosjomahan, 225\n Toisen nuoremman keralla!\"\n\n\n\n\nKaksikymmenes runo\n\n\nAljetaan häitä valmistaa Pohjolassa, joita varten suuri vallaton\nhärkä tuodaan Karjalasta. Sen sitte meren ukko saapi teurastetuksi;\nvv. 1-54. -- Pohjolan emäntä keittää olutta ja valkeastansa leviää\npaksu savu ympäri maata. Lemminkäinen rientää katsomaan, olisiko\nsodan valkeita, ja nähtyänsä vaan olutta keitettävän härnää Pohjolan\nemäntää salmen takaa; vv. 55-92. -- Oluen keitettyä, käytyä ja\ntynnyrihin saatua Pohjolan emäntä alkaa muita ruokia häätarpeiksi\nlaitella; vv. 93-128. -- Pohjolan emäntä laittaa kansaa häihin\nkutsumaan, käskee kutsuttamaan kaikki, Lemminkäisen yksin kutsumatta\njätettämään; vv. 129-182.\n\n Mitä nyt laulamme lajia,\n Kuta virttä vieretämme?\n Tuota laulamme lajia,\n Tuota virttä vieretämme,\n Noita Pohjolan pitoja, 5\n Jumalisten juominkia.\n Mitä tuohon tuotettihin\n Ja kuta veätettihin,\n Rahvahan ravitsemiksi,\n Joukon suuren syömisiksi? 10\n Kasvoi härkä Karjalassa,\n Sonni Suomessa lihosi,\n Ei ollut suuri, eikä pieni,\n Oli hän oikea vasikka:\n Hämehessä häntä häilyi, 15\n Pää keikkui Kemijoella,\n Päivän lenti pääskyläinen\n Härän sarvien väliä,\n Kuun juoksi kesä-orava\n Häpähältä hännän päähän. 20\n Sepä vallaton vasikka\n Karjalasta kaimattihin,\n Sata miestä sarviloista,\n Tuhat turvasta piteli,\n Härkeä taluttaessa, 25\n Pohjolahan tuotaessa.\n Etsittihin iskijätä,\n Maan kamalan kaatajata,\n Suomen suurilta tiloilta,\n Vienosta Venäjän maasta, 30\n Ruotsin maasta rohkeasta,\n Lapin laajoilta periltä,\n Etsittihin, eipä löytty,\n Haettihin, ei havaittu.\n Etsittihin iskijätä, 35\n Katsottihin kaatajata,\n Selvältä meren selältä,\n Ulapalta aukealta.\n Mies musta merestä nousi,\n Uros umpilainehista, 40\n Ei tuo ollut suurimpia,\n Eikä aivan pienimpiä:\n Alle maljan maata mahtui,\n Alle seulan seisomahan.\n Heti kun näki eränsä, 45\n Ruhtoi niskahan rutosti,\n Sorti sonnin polvillensa,\n Kylen maahan kyykähytti.\n Saiko paljo saalihiksi?\n Saanut ei paljo saalihiksi: 50\n Sata saavia lihoa,\n Kuuta kuusi tynnyriä,\n Noihin Pohjolan pitoihin,\n Sariolan syöminkihin.\n Siitä Pohjolan emäntä 55\n Alkoi keitteä olutta\n Uuen puisen uurtehessa,\n Korvon koivuisen sisässä.\n Nousipa savu sakea,\n Auver ilmahan ajoihe, 60\n Tuimilta tulisijoilta,\n Varavilta valke'ilta,\n Täytti puolen Pohjanmaata,\n Kaiken Karjalan pimitti.\n Tuop' on Ahti Saarelainen, 65\n Itse kaunis Kaukomieli,\n Näkevi savun sakean\n Pohjoisilla maailmoilla,\n Arvelee, ajattelevi:\n \"Mistä tuo savunen saapi, 70\n Pieni on soan savuiksi,\n Suuri paimosen paloiksi.\"\n Jopa kaaloi katsomahan,\n Likeltä tähyämähän,\n Ei ollut soan savuja, 75\n Eikä paimenen paloja,\n Olipa olut-tulia,\n Kaljan keitto-valke'ita,\n Sariolan salmen suulla,\n Niemen kaiskun kainalossa. 80\n Siinä Kauko katselevi\n Suu vähiten väärällänsä,\n Virkki viimein katsellessa,\n Poikki salmesta sanovi:\n \"Oi armas anoppiseni, 85\n Pohjan ehtoisa emäntä,\n Laitappa oluet oivat,\n Keitä kaljat kelvolliset,\n Juotavaksi joukon suuren,\n Lemminkäisen liiatenki, 90\n Noissa häissänsä omissa,\n Kera nuoren tyttäresi!\"\n Itse Pohjolan emäntä\n Keitti ohraista olutta,\n Mehiläinen mettä kantoi 95\n Kukan kultaisen kuvusta\n Oluelle käytteheksi,\n Kaljalle kohottimeksi.\n Siitä nousi nuori juoma\n Korvon koivuisen sisässä, 100\n Kuohui korvien tasalle,\n Ärjyi päälle äyrähien,\n Tahtoi maahan tyyräellä,\n Lattialle lasketella.\n Pantihin olut punainen, 105\n Mehu miesten käytettihin,\n Maan alle makoamahan\n Kivisessä kellarissa.\n Tammisessa tynnyrissä,\n Tapin vaskisen takana. 110\n Siitä Pohjolan emäntä\n Laittoi keitot kiehumahan,\n Kattilat kamuamahan,\n Riehtilät remuamahan.\n Leipoi siitä leivät paksut, 115\n Suuret talkkunat taputti,\n Hyvän rahvahan varaksi,\n Joukon suuren syötäviksi.\n Saipa leivät leivotuksi,\n Talkkunat taputetuksi, 120\n Kului aikoa vähäisen,\n Pirahteli pikkaraisen,\n Olut tykki tynnyrissä,\n Kalja keikkui kellarissa:\n \"Kun et laita laulajata, 125\n Kunnollista kukkujata,\n Potkin poikki vanteheni,\n Ulos pohjani porotan.\"\n Siitä Pohjolan emäntä\n Pani kutsut kulkemahan, 130\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Ohoh piika pikkarainen,\n Kutsu rahvasta kokohon,\n Miesten joukko juominkihin,\n Kutsu kurjat, kutsu köyhät, 135\n Sokeatki, vaivaisetki,\n Rammatki, rekirujotki,\n Sokeat venehin soua,\n Rammat ratsahin ajele,\n Rujot re'in remmätellös!\" 140\n \"Kutsu kaikki Pohjan kansa,\n Ja kaikki Kalevan kansa,\n Kutsu vanha Väinämöinen\n Lailliseksi laulajaksi,\n Elä kutsu Kaukomieltä, 145\n Tuota Ahti Saarelaista!\"\n Tuop' on piika pikkarainen\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Miks' en kutsu Kaukomieltä,\n Yhtä Ahti Saarelaista?\" 150\n Tuop' on Pohjolan emäntä\n Sanan vastaten sanovi:\n \"Siks' et kutsu Kaukomieltä,\n Tuota lieto Lemminkäistä,\n Kun se on kaikitse toraisa, 155\n Aina tarkka tappelija,\n Tehnyt on häissäki häpeät,\n Pitoloissa pillat suuret!\"\n Tuop' on piika pikkarainen\n Sanan virkkoi, noin nimesi: 160\n \"Mistä tieän Kaukomielen,\n Jotta heitän kutsumatta? --\n En tunne Ahin kotia,\n Kaukomielen kartanoa.\"\n Sanoi Pohjolan emäntä, 165\n Itse lausui, noin nimesi:\n \"Hyvin tunnet Kaukomielen,\n Tuon on Ahti Saarelaisen:\n Ahti saarella asuvi,\n Veitikka vesien luona, 170\n Laajimman lahen sivulla,\n Kaukoniemen kainalossa.\"\n Siitä piika pikkarainen,\n Raataja rahan alainen,\n Kantoi kutsut kuusialle, 175\n Keruhut kaheksialle,\n Kutsui kaiken Pohjan kansan,\n Ja kaiken Kalevan kansan,\n Nuotki hoikat huonemiehet,\n Kaitakauhtanat kasakat, 180\n Yks' on aino Ahti poika,\n Senpä heitti kutsumatta.\n\n\n\n\nYhdeskolmatta runo\n\n\nSulhoiskansan läheneminen Pohjolaan; vävyn vastaan-otto pihalla; vv.\n1-34. -- Vävyn tupaan saatanta; vv. 35-66. -- Sulho käypi sisälle,\ntekee tervehyksensä, laitetaan ylimäiseen sijaan; Pohjolan emäntä\nalkaa syöttää ja juottaa vierahia; vv. 67-102. -- Väinämöinen oluen\nääressä rakenteleikse laulamaan; vv. 103-150. -- Väinämöinen laulelee\nja lopulta toivottelee onnea ja menestystä Pohjolan väelle; vv.\n151-190.\n\n Kuului suolta ruoskan roiske,\n Rannalta re'en ratina,\n Aisan kalke kaivotieltä;\n Tuop' on Pohjolan emäntä\n Arvelee, ajattelevi: 5\n \"Mi tämä väki väjyvi\n Minun raukan rannoilleni,\n Suurtako sotaväkeä?\"\n Kaaloi tuota katsomahan,\n Likeltä tähyämähän, 10\n Ei ollut sotaväkeä,\n Oli suuri sulhaiskansa,\n Vävy keskellä väkeä,\n Hyvän rahvahan raossa.\n Itse Pohjolan emäntä 15\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Luulin tuulen tuulevaksi,\n Pinon pystyn viereväksi,\n Meren rannan roikkivaksi,\n Someren karehtivaksi, 20\n Eipä tuuli tuullutkana,\n Pino pysty vierrytkänä,\n Meren ranta rauennunna,\n Someret karehtinunna,\n Vävyni väki tulevi, 25\n Saoin kaksin käänteleikse.\"\n \"Pois pojat, ulos urohot,\n Pihalle pisimmät miehet,\n Rinnuksia riistamahan,\n Rahkehia raastamahan, 30\n Aisoja alentamahan,\n Viemähän vävy tupahan\n Hivuksin hatuttomana,\n Käsin kintahattomana!\"\n Siitä Pohjolan emäntä 35\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Vuotas katselen tupoa,\n Jos sopii vävy tupahan,\n Ilman uksen ottamatta,\n Pihtipuolen purkamatta, 40\n Kamanan korottamatta,\n Kynnyksen alentamatta.\"\n \"Ei mahu vävy tupahan,\n Hyvä lahja laipiohon,\n Vävy on päätänsä pitempi, 45\n Korvallista korkeampi.\"\n \"Kamanat kohottukohot\n Lakin päästä laskematta,\n Kynnykset alentukohot\n Kengän kannan koskematta, 50\n Pihtipuolet välttyköhöt,\n Ovet ilman auvetkohot,\n Vävyn tullessa tupahan,\n Astuessa aimo miehen!\"\n \"Kiitos kaunoisen Jumalan, 55\n Jo saapi vävy sisähän!\n Vuotas katsahan tupoa,\n Silmeän tuvan sisähän,\n Onko täällä pöyät pesty,\n Lavitsat vesin valeltu, 60\n Siivottu sileät sillat,\n Lautalattiat la'aistu.\"\n \"Onp' on täällä pöyät pesty,\n Lavitsat vesin valeltu,\n Siivottu sileät sillat, 65\n Lautalattiat la'aistu.\"\n Sulho tungeikse tupahan,\n Alle kattojen ajaikse,\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Terve tänneki Jumala 70\n Alle kuulun kurkihirren,\n Alle kaunihin katoksen!\"\n Sanoi Pohjolan emäntä:\n \"Terve, terve tultuasi\n Tänne pienehen pesähän, 75\n Matalaisehen majahan,\n Honkaisehen huonehesen,\n Petäjäisehen pesähän!\"\n \"Kylän pojat, kyyhkyläiset,\n Viekätte tätä vävyä 80\n Isoimmille istumille,\n Ylimmäisille sijoille,\n Selin seineä sinistä,\n Pä'in pöyteä punaista,\n Kohin kutsuvierahia, 85\n Rinnoin rahvahan remua!\"\n Siitä Pohjolan emäntä\n Syötti, juotti vierahia,\n Syötti lohta luotaselta,\n Sivalti sianlihoa, 90\n Pirotteli piirahia,\n Koki kuore-kokkaroita,\n Kultaisihin kuppiloihin,\n Hopeaisihin vatihin,\n Kupit kukkuraisillehen, 95\n Va'it varpe-laitehille.\n Sanoi Pohjolan emäntä:\n \"Oi sie piika pikkarainen,\n Tuoppa on tuopilla olutta,\n Kanna kaksikorvaisella, 100\n Noille kutsuvierahille,\n Vävylleni liiatenki!\"\n Mitä nyt olut osasi,\n Virkki viisivantehinen,\n Kun oli luona laulajansa, 105\n Kunnollinen kukkujansa,\n Olipa vanha Väinämöinen,\n Virren ponsi polvuhinen,\n Laa'ullisna laulajana,\n Parahana taitajana. 110\n Ensin ottavi olutta,\n Siitä tuon sanoiksi virkki:\n \"Isännät imehtelevät,\n Emännät ajattelevat:\n Joko on laulut lauvennehet, 115\n Ilovirret vierinehet,\n Vai panin pahan oluen,\n Juoksuttelin juoman kehnon,\n Kun ei laula laulajamme,\n Hyreksi hyvät runomme, 120\n Kuku kulta vierahamme,\n Iloitse ilokäkemme.\"\n \"Onko tässä nuorisossa,\n Koko suuressa suvussa,\n Ken saisi sanelemahan, 125\n Laikahtaisi laulamahan,\n Päivän päätyvän iloksi,\n Illan kuulun kunniaksi.\"\n Sanoi ukko uunin päältä:\n \"Laulelin minäkin ennen, 130\n Ääni oli suuri ja sorea,\n Säveleni sangen kaunis,\n Se silloin jokena juoksi,\n Vesi-virtana vilisi;\n Vaan en nyt sanoa saata, 135\n Mikä sorti suuren äänen,\n Äänen armahan alenti,\n Ei se nyt jokena juokse,\n Lainehina lailattele,\n On kuin karhi kaskimailla, 140\n Reki rannan hiekkasilla,\n Vene kuivilla kivillä.\"\n Silloin vanha Väinämöinen\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Kun ei toista tullekkana 145\n Kerallani laulamahan,\n Yksin lähtenen runoille,\n Laikahtanen laulamahan,\n En kysy kylästä tietä,\n Päätä virren vierahalta.\" 150\n Siitä vanha Väinämöinen,\n Virren ponsi polvuhinen,\n Istuihen ilon teolle,\n Laulu-työlle työntelihe.\n Lauloi vanha Väinämöinen, 155\n Sekä lauloi jotta taitoi,\n Ei sanat sanoihin puutu,\n Virret veisaten vähene,\n Ennen kalliot kiviä,\n Umpilammit lumpehia. 160\n Siinä lauloi Väinämöinen,\n Pitkin iltoa iloitsi,\n Naiset kaikki naurusuulla,\n Miehet mielellä hyvällä,\n Kuuntelivat, kummeksivat, 165\n Väinämöisen väännätystä,\n Kun oli kumma kuulijanki,\n Ihme ilmankin olijan.\n Sanoi vanha Väinämöinen,\n Virkki virtensä lopulla: 170\n \"Annapp' ainaki Jumala,\n Toistekki totinen luoja,\n Näin näissä eleltäväksi,\n Toiste toimieltavaksi,\n Näissä Pohjolan pi'oissa, 175\n Sariolan juomingissa,\n Oloset jokena juosta,\n Me'et virtana vilata,\n Jotta päivät lauleltaisi,\n Illat tehtäisi iloa, 180\n Tällä tämän isännän,\n Elin-ajalla emännän!\"\n \"Pankohon Jumala palkan,\n Luoja koston kostakohon,\n Isännälle pöyän päähän, 185\n Emännällen aittahansa,\n Jott' ei konsana katuisi,\n Vuonna toisna voikahtaisi,\n Näitä pitkiä pitoja,\n Suuren joukon juominkia!\" 190\n\n\n\n\nKahdeskolmatta runo\n\n\nHäiden lopulla Pohjolan emäntä muistuttaa tytärtänsä mitenkä nyt\niäksi päiväksi tulee entisen kotinsa jättämään ja vieraalle paikalle\nmuuttamaan; vv. 1-46. -- Morsian huolissansa muistelee, mitenkä monta\nkertaa ennen oli tätä nykyistä aikaa toivonut, jonka nyt kuitenki\ntuntee kovin raskaaksi; vv. 47-86. -- Vanha akka harmissaan siitä,\nkun neiti ei ollut hänen neuvonsa jälkeen miehelle menemättä pysynyt,\nnyt kutittelemallansa ja miniän päiviä alentamallansa saattaa\nmorsiamen vieläki surullisemmaksi; vv. 87-120. -- Morsian kääntyy\nitkemään, kertoo toisille tytöille suuren kaihonsa ja kuinka tunsi\nnykyisen tilansa toisenlaiseksi, kun miksi ennen oli sitä luulossansa\nkuvaellut; vv. 121-160. -- Neittä lohdutetaan, sanotaan hänen toiseen\nvielä parempaan paikkaan pääsevän ja toimellisen, hyvin varakkaan\nmiehen saaneen; vv. 161-192.\n\n Kun oli kyllin häitä juotu,\n Pi'etty pitoja noita,\n Sanoi Pohjolan emäntä\n Ilmariselle vävylle:\n \"Mit' istut isosukuinen, 5\n Maan valio valvattelet,\n Istutko ison hyvyyttä,\n Vai emonko armautta?\"\n \"Et istu ison hyvyyttä,\n Et emosen armautta, 10\n Istut impesi hyvyyttä,\n Neien nuoren armautta,\n Valvattisi valkeutta,\n Kassapääsi kauneutta.\"\n \"Sulho viljon veljyeni, 15\n Viikon vuotit, et väsynyt,\n Nyt on valmis valvattisi,\n Suorinut iki sopusi.\n Mene jo myöten, myöty neiti,\n Kanssa kaupattu kananen! 20\n Oltua rakas rahoihin,\n Käpäs kättä antamahan,\n Ole nyt rakas rekehen,\n Käpäs käymähän kylähän,\n Ori jo suitsia purevi, 25\n Reki neittä vuottelevi.\"\n \"Hyvä oli sinun eleä\n Näillä taattosi tiloilla,\n Kasvoit kukkana keolla,\n Ahomaalla mansikkana; 30\n Lähet nyt toisehen talohon,\n Perehesen vierahasen,\n Toisin siellä, toisin täällä,\n Toisin toisessa talossa,\n Toisin siellä torvet soivat, 35\n Toisin ukset ulvaisevat,\n Toisin vierevät veräjät,\n Sanovat sarana-rauat.\"\n \"Lähet nyt talosta tästä\n Kuuksi päiväksi kululle, 40\n Täksi ison majoilta,\n Elin-ajaksi emosi;\n Askelt' on piha pitempi,\n Kynnys hirttä korkeampi,\n Sinun toiste tullessasi, 45\n Kerran kertoellessasi.\"\n Neiti parka huokaeli,\n Itse tuon sanoiksi saatti:\n \"Noinpa tiesin, noinpa luulin,\n Noinpa arvelin ikäni, 50\n Et sä neiti neiti olle\n Oman vanhemman varassa,\n Äskenpä olisit neiti\n Miehelähän mennessäsi.\"\n \"Tuota toivoin tuon ikäni, 55\n Katsoin kaiken kasvin-aian,\n Vuotin kuin hyveä vuotta,\n Katsoin kuin kesän tuloa;\n Jo nyt on toivoni toeksi,\n Lähtöni lähemmä saanut, 60\n Enkä tuota tunnekkana,\n Mikä multa mielen muutti,\n En lähe ilolla mielin,\n Enkä riemulla eriä,\n Tästä kullasta ko'ista, 65\n I'än nuoren istumasta,\n Lähen hoikka huolissani,\n Ikävissäni eriän,\n Kuin syksyisen yön sylihin,\n Kevä'isen kierän päälle.\" 70\n \"Miten lieki mieli muien,\n Mieli muien morsianten,\n Tok' ei muut muretta tunne,\n Kanna kaihoista syäntä,\n Kuin kannan minä katala, 75\n Kannan mustoa muretta,\n Syäntä syen näköistä,\n Huolta hiilen karvallista.\"\n \"Niin on mieli miekkosien,\n Autuaallisten ajatus, 80\n Kuin keväinen päivän nousu,\n Kevät-aamun aurinkoinen;\n Minun on mieleni poloisen,\n Minun synkeä sisuni,\n Kuin syksyinen yö pimeä, 85\n Talvinen on päivä musta.\"\n Olipa akka askar-vaimo,\n Talon ainainen asuja,\n Hänpä tuon sanoiksi virkki:\n \"Kutti, kutti neiti nuori! 90\n Etkö muista, kuin sanelin,\n Sanelin saoinki kerroin:\n Elä sulho'on ihastu,\n Elä sulhon suun pitohon,\n Luota silmän luontehesen, 95\n Katso jalkoihin jaloihin!\"\n \"Et sinä sitä totellut,\n Et kuullut minun sanoa,\n Käeten kävit tulehen,\n Tieten tervan keittehesen.\" 100\n \"Niinkö luulit neito nuori,\n Niinkö kasvava kananen,\n Huolet loppui, työt väheni,\n Tämän illan istumilla,\n Maata sinne vietäväsi, 105\n Unille otettavasi?\"\n \"Eip' on maata vieäkkänä,\n Unille otetakkana,\n Vasta valvoa pitävi,\n Vasta huolta hoivatahan, 110\n Ajatusta annetahan,\n Pannahan pahoa mieltä.\"\n \"Mikäs neitosen kotona!\n Niin neiti ison ko'issa,\n Kuin kuningas linnassansa, 115\n Yhtä miekkoa vajoa.\"\n \"Toisin tuon miniä raukan:\n Niin miniä miehelässä,\n Kuin vanki Venäehellä,\n Yhtä vahtia vajoa.\" 120\n Neito parka huokaeli,\n Huokaeli, henkäeli,\n Siitä loihen itkemähän,\n Vierähti vetistämähän.\n Itki kourin kyyneleitä, 125\n Kahmaloin haluvesiä,\n Siitä tuon sanoiksi virkki,\n Itse lausui, noin nimesi:\n \"Hoi sisaret sirkkuseni,\n Entiset ikätoverit, 130\n Kaikki kasvinkumppalini,\n Kuulkottenpa kuin sanelen!\n En nyt tuota tunnekkana,\n Mikä lienehe minulle\n Iskennä tämän ikävän, 135\n Tämän huolen hoivannunna,\n Tämän kaihon kantanunna,\n Murehen mukaellunna.\"\n \"Enemp' on minulla huolta,\n Kun on kuusessa käpyjä, 140\n Katajassa karpehia,\n Oksia pahassa puussa,\n Kanervia kankahalla;\n Hepo ei jaksaisi veteä,\n Rautakisko kingotella, 145\n Ilman luokin lotkumatta,\n Noita hoikan huoliani,\n Mustia mureniani.\"\n \"Toisin toivoin tuon ikäni,\n Toisin toivoin, toisin luulin, 150\n Käkesin käkenä käyä,\n Kukahella kukkuroilla,\n Näille päivin päästyäni,\n Näille tuumin tultuani;\n Enpä nyt käkenä käyne, 155\n Kukahelle kukkuroilla,\n Olen kuin alli aallokossa,\n Tavi laajalla lähellä,\n Uiessa vilua vettä,\n Vettä jäistä järkyttäissä.\" 160\n Lauloi lapsi lattialta,\n Kasvavainen karsinasta:\n \"Mitä neien itkemistä,\n Suuresti sureksimista,\n Ei sinua suolle vieä, 165\n Ojavarrellen oteta;\n Vievät viljamättähältä,\n Vievät vielä viljemmälle,\n Ottavat olut-tuvilta,\n Ottavat oluemmille.\" 170\n \"Ei ole it'ettäviä,\n Suuresti surettavia,\n Sait miehen mitä jaloimman,\n Urohia uhke'imman,\n Ei sen jouset jouten olle, 175\n Viinet vaarnoilla venyne,\n Koirat ei koissa maanne,\n Pennut pehkuilla levänne.\"\n \"Mies on joukon jouvuttaja,\n Uros karjan kasvattaja, 180\n Onpa tällä sulhollamme\n Korvet koivin kulkevia,\n Sata sarven kantajata,\n Tuhat tuojoa utaren,\n Aumoja joka aholla, 185\n Purnuja joka purolla,\n Lepikköiset leipämaina,\n Ojavieret ohramaina,\n Karivieret kauramaina,\n Vesivieret vehnämaina, 190\n Kaikki rauniot rahoina,\n Kivet pienet penninkinä.\"\n\n\n\n\nKolmaskolmatta runo\n\n\nMorsianta neuvotaan, mitä hänen tulee kotiin heittää, kuinka uudessa\npaikassa aamusilla ylös nousta, tuli puhua, läävä lääniä; vv. 1-44.\n-- Lapsen katsanto, sillan, pöytäin, lautsain, seinäin, ikkunain\nja muiden paikkain siivonta, astiain peso; vv. 45-86. -- Jauhanta,\nseulonta, leivonta, vedellä, pinolla, aitassa käynti, kehrääntä,\nkudonta, mallasten teko, saunan lämmitys; vv. 87-146. -- Miehensä,\nkydyn, apen, anopin ja vieraan kohteleminen; vv. 147-188. -- Kylässä\nkäynti, äitinsä mielessä pitäminen uudessaki paikassa; vv. 189-220.\n\n Nyt on neiti neuvominen,\n Morsian opastaminen;\n Kenpä neittä neuvomahan,\n Orpoa opastamahan?\n Osmotar oleva vaimo, 5\n Kalevatar kaunis vaimo,\n Hänpä neittä neuvomahan,\n Orpoa opastamahan.\n Sanovi sanoilla noilla,\n Lausui noilla lausehilla: 10\n \"Kuules neiti, kuin sanelen,\n Kun lähet talosta tästä,\n Ne kolme kotihin heitä,\n Päivän päälliset unoset,\n Emon armahat sanaset, 15\n Joka kirnun pettäjäiset!\n Tapa on uusi ottaminen,\n Entinen unohtaminen,\n Piteä sinun pitävi\n Pää tarkka, tanea mieli, 20\n Iltaisella silmät virkut\n Valkeata vaalimahan,\n Aamuisella korvat tarkat\n Kukon ääntä kuulemahan.\n Kun ei kukko laulakkana, 25\n Ei äännä isännän lintu,\n Piä kuuta kukkonasi,\n Otavaista oppinasi!\n Konsa oike'in otava,\n Sarvet suorahan suvehen, 30\n Pursto perin pohjosehen,\n Silloin nuorten nousu-aika.\n Silloin sieki noustuasi\n Sulhon viereltä verevän\n Puhu tulta tuhkasista, 35\n Päre pihtihin viritä,\n Lähe läävä läänimähän,\n Raavahat ravitsemahan!\n Syötä lehmät leppeästi,\n Lammaskarja lauhkeasti, 40\n Hevoisille heinät heitä,\n Varsoille valitut korret,\n Eläkä sioille singu,\n Elä potki porsahia!\n Kun olet läävän lääninynnä, 45\n Jouvu tuiskuna tupahan,\n Siell' on lapsi itkemässä,\n Ei saata sanoa raukka,\n Onko vilu taikka nälkä,\n Tahi muu tapahtumainen, 50\n Ennen kun tulevi tuttu,\n Oman äitin ääni saapi.\n Kun saat sillan siivontahan,\n Lattian lakaelohon,\n Visko vettä lattialle, 55\n Elä visko lasten päälle;\n Nähnet lapsen lattialla,\n Nosta lapsi lautsaselle,\n Pese silmät, pää silitä,\n Anna leipeä kätehen! 60\n Mi on pöyällä pölyä,\n Mi tomua ikkunoilla,\n Nepä siivellä sipaise,\n Vetäise vesitukolla,\n Etteipä pöly pölähä, 65\n Tomu kattohon tomaha.\n Sitte pöyät pestessäsi\n Viikon päästä viimeistäki,\n Pese pöyät, laiat muista,\n Jalkoja elä unoha. 70\n Lautsaset vesin valele,\n Seinät siivin siivoele,\n Karista katosta karstat,\n Noet nuoho kiukahasta,\n Että tuntuisi tuvaksi, 75\n Asunnoksi arvattaisi.\n Lähet astian pesohon,\n Hulikkojen huuhtelohon,\n Pese kannut korvinensa,\n Tuopit uurtehuisinensa, 80\n Maljat huuho, muista laiat,\n Lusikkaiset, muista varret!\n Piä lusikat luvussa,\n Astiasi arvelussa,\n Ettei koirat kohottele, 85\n Lapset laittele levälle.\n Tultua kivitupahan\n Jauhon hienon jauhamahan,\n Elä kuku kulkullasi,\n Kalju kaulavarrellasi, 90\n Kukkuos kiven kamulla,\n Lapattaisen laulamalla!\n Seulo jauhot siepottele,\n Kanna kannella tupahan,\n Leivo leivät leppeästi, 95\n Vastoa ani visusti,\n Jott' ei paikoin jauhot jäisi,\n Toisin selkeät seokset.\n Näet korvon kallellansa,\n Ota korvonen olalle, 100\n Vesikappa kainalohon,\n Ala astua ve'elle,\n Tule tuulena takaisin,\n Viikon veellä viipymättä,\n Ettei appi arveleisi, 105\n Anoppi ajatteleisi,\n Kuvoasi katselevan,\n Itseäs ihastelevan,\n Verevyyttäsi vetehen,\n Kauneutta kaivosehen. 110\n Menet pitkälle pinolle\n Haikosien suollantahan,\n Elä halkoa hyleksi,\n Ota halko haapainenki,\n Heitä halko hiljallensa 115\n Kovasti kolajamatta,\n Taikka appi arveleisi,\n Anoppi ajatteleisi,\n Vihoissasi viskelevän,\n Kiukuissa kolistelevan. 120\n Kun sa astut aittasehen,\n Lähet jauhon nouantahan,\n Elä aittahan asetu,\n Viikon siellä viipyele,\n Taikka appi arveleisi, 125\n Anoppi ajatteleisi,\n Jauhoja jakelevasi,\n Antavan kylän akoille.\n Kun tulevi kehruu-aika,\n Kankahan ku'onta-aika, 130\n Itse langat kehräele,\n Omin hyppysin kutehet,\n Kuo sarka-kauhtanaiset,\n Hanki villaiset hamehet,\n Kesä-uuhen untuvista, 135\n Talvilampahan takuista.\n Kun sa ohria imellät,\n Ma'ustelet maltahia,\n Elä koukulla kohenna,\n Kärryksellä käännyttele, 140\n Aina kourilla kohenna,\n Kämmenillä käännyttele;\n Eläkä sure susia,\n Pelkeä metsän petoja,\n Saunahan samotessasi 145\n Syän-yöllä yksinäsi!\n Piä herkät hiiren korvat,\n Terävät jalat jäniksen,\n Niska nuori notkuttele,\n Kaula kaunis kaarruttele, 150\n Kuni tuore tuomen latva,\n Tahi kasvava kataja!\n Kyty kynnöltä tulevi,\n Appi aitojen panolta,\n Urohosi ulkotöiltä, 155\n Kaunosi kas'en ajolta,\n Vieminen vesi-ropehut,\n Käsi-pyyhe kantaminen,\n Alaha kumartaminen,\n Mielilause lausuminen. 160\n Anoppi aitasta tulevi,\n Jauhovakka kainalossa,\n Juokse vastahan pihalle,\n Alaha kumarteleite,\n Vaa'i vakka kainalosta, 165\n Tuo tupahan vieäksesi!\n Iltasaunan saapuessa\n Veet vetele, vastat katso,\n Hauo vastat valmihiksi\n Saunahan savuttomahan, 170\n Niin tule tupahan tuolta,\n Käske appi kylpemähän:\n 'Oi on armas appiseni!\n Jo on sauna joutununna,\n Veet ve'etty, vastat saatu, 175\n Kaikki lautaset la'aistu.'\n Kun tuli talohon vieras,\n Ellös vierasta vihatko,\n Käske vieras istumahan,\n Lausuttele laaskavasti, 180\n Syötä vierasta sanoilla,\n Kunnes keitto kerkiävi.\n Taas kun lähtevi talosta,\n Jäähyväiset jättelevi,\n Ellös viekö vierastasi 185\n Ulkopuolellen ovea,\n Tuosta sulho suuttuneisi,\n Kaunosi kamaltuneisi.\n Kun sinun halu tulevi\n Käyä toisessa talossa, 190\n Kysytellen käy kylässä,\n Lausutellen vierahissa!\n Sitte sinne tultuasi\n Piä taitavat tarinat,\n Eläkä kotia moiti, 195\n Alenna anoppiasi!\n Kysyvät kylän miniät,\n Tahi muut kyläiset naiset:\n 'Antoiko anoppi voita,\n Kuin ennen emo kotona?' -- 200\n Sano aina annettavan,\n Kapustalla kannettavan,\n Jos kerran kesässä saanet,\n Senki toisen talvellista.\n Kuules vielä kuin sanelen, 205\n Kuin jo virkan viimeiseksi:\n Kun menet emon eloilta,\n Tulet toisille tulille,\n Emoas elä unoha,\n Masentele maammoasi, 210\n Emo on nähnyt suuren vaivan,\n Kantaja kovan kokenut,\n Synnytellessä sinua,\n Katalaista kantaessa.\n Emopa sinun elätti, 215\n Imetti ihanat rinnat,\n Monet yöt unetta vietti,\n Monet atriat unohti,\n Tuuvitellessa sinua,\n Vaaliessa pienoistansa.\" 220\n\n\n\n\nNeljäskolmatta runo\n\n\nSulhoa varotetaan ei neittä pahoin pitämään, vaan puolustamaan\nhäntä muiltaki ja neuvomaan häntä kahden-kesken kauniisti; vv.\n1-52. -- Morsian huolissaan selittää, kuinka jo tuntuuki hänestä\nraskaalta kohta jättää entinen kotinsa, mutta siitä huolimatta\npyytää kuitenki kotiin jäävien häntä ei liiallisesti suremaan ja\nkaipaamaan; vv. 53-86. -- Morsian kuvailee mielessään, kuinka hänen\ntoiste syntymäkotiin tultua kaikki siinä lienee muuttunut, isä, äiti\nkuollut, ja hän ehkä kaikille tuntematon; vv. 87-136. -- Morsian\nkiitettyä isää, äitiä, veljeä, sisarta ja muita tuttaviansa heidän\nentisestä hyvyydestänsä häntä kohtaan, sanoo jäähyväisiä kaikille;\nvv. 137-170. -- Ilmarinen kesken jäähyväisten tekoa koppoo morsiamen\nrekeen, lausuu joitakuita sanoja itsekki jäähyväisten jatkeeksi,\nlähtee ajamaan ja tulee kolmantena päivänä kotiinsa; vv. 171-196.\n\n \"Jo nyt on neiti neuvottuna,\n Morsian opastettuna,\n Vielä virkin veiolleni,\n Sulholleni suin puhelen.\n Kiitä sulho onneasi, 5\n Kun kiität, hyvinki kiitä,\n Hyvän sait, hyvän tapasit,\n Hyvän luojasi lupasi:\n Puhas on neiti puolellasi,\n Soreainen suojassasi, 10\n Tytär riski rinnallasi,\n Vereväinen vieressäsi,\n Tytär riski riihen puija,\n Pulski poukkujen pesijä,\n Kensti rihman kehreäjä, 15\n Karski kankahan kutoja.\n Sulholainen, nuorukainen,\n Miehen kanta kaunokainen!\n Ellös viekö neitostasi\n Nurkkihin nuhajamahan, 20\n Olkileivän leivontahan,\n Petäjäisen pieksäntähän;\n Vie neittä salitupihin,\n Leivän paksun paistajaksi,\n Vehnäleivän leipojaksi, 25\n Oluen osoajaksi!\n Sulho viljon veljyeni\n Ellös sie tätä kanoa,\n Tätä liina-linnuistasi,\n Ikävillä itketelkö! 30\n Tulisiko tuhma tunti,\n Saisi neiollen ikävä,\n Pistä puuru puikkoloihin,\n Tahi valkko valjahisin,\n Tuo neiti ison kotihin, 35\n Emon tuttavan tuville!\n Ellös vainen sulho rukka\n Neitosta pahoin pi'elkö!\n Seiso seinänä e'essä,\n Pysy pihtipuolisena, 40\n Elä anna anopin lyöä,\n Eläkä apen torua,\n Elä vierahan vihata,\n Talon toisen soimaella!\n Neuvo sulho neitoasi, 45\n Opeta omenoasi,\n Neuvo nelisnurkkaisessa,\n Sano sammalhuonehessa,\n Elä nurmella nukita,\n Pieksä pellon pientarella, 50\n Kuuluisi kumu kylähän,\n Naisen itku naapurihin.\"\n Neito parka huokaiseikse,\n Huokaiseikse, henkäiseikse,\n Itse itkulle hyräytyi, 55\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Enpä tuota ennen luullut,\n Enkä uskonut ikänä,\n En mä luullut luopuvani,\n Uskonut eroavani, 60\n Tämän linnan liepeheltä,\n Tämän harjun hartioilta;\n Jo nyt luulen, jotta luovun,\n Jopa uskon ja eroan,\n Ero- on tuopit tyhjettynä, 65\n Ero- juotuna oluet,\n Kohta korjat käännettynä\n Päin ulos, perin tupahan,\n Lappe'in ison latohon,\n Kaiten karjahuonehesen. 70\n Vaan ellös hyvä isoni,\n Ellös ehtoinen emoni,\n Tahi muu sukuni suuri,\n Heimokuntani heleä,\n Tuosta huolelle ruvetko, 75\n Saako suurelle surulle,\n Jos menenki muille maille,\n Kulkenen johon kuhunki!\n Paistanevi luojan päivä,\n Kuu luojan kumottanevi, 80\n Tähet taivon välkkynevi,\n Otavat ojentunevi,\n Ilmassa etempänäki,\n Muuallaki maailmassa,\n Ei yksin ison pihoilla, 85\n Näillä kasvinkartanoilla.\n Lähen jo tästä, kuin lähenki,\n Tästä kullasta ko'ista,\n Heitän suoni, heitän maani,\n Heitän heinikko-pihani, 90\n Heitän valkeat veteni,\n Heitän hiekka-rantaseni,\n Kylpeä kylän akoille,\n Pasikoia paimenille.\n Sitte toiste tultuani, 95\n Kotihini käytyäni,\n Ei se äiti ääntä kuulle,\n Iso ei itkua tajunne,\n Jos ma kulmilla kujerran,\n Pää-laella laulattelen, 100\n Jo on nousnut nuori nurmi,\n Kasvanut kataja-pehko,\n Ihollen imettäjäni,\n Kasvopäille kantajani.\n Minun toiste tullessani 105\n Tähän kuuluhun kotihin,\n Muut ne ei tuntene minua,\n Kun ne kaksi kappaletta:\n Alimmainen aian vitsa,\n Perimmäinen pellon seiväs, 110\n Ne ne piennä pistämäni,\n Neitona vitsastamani.\n Emoni mahova lehmä,\n Minun nuorna juottamani,\n Ammoa rikuttelevi 115\n Pitkillä piha-rikoilla,\n Tuo minua tuntenevi\n Kotoiseksi tyttäreksi.\n Isoni iki oronen,\n Minun piennä syöttämäni, 120\n Hirnua rikuttelevi\n Pitkillä piha-rikoilla,\n Tuo minua tuntenevi\n Kotoiseksi tyttäreksi.\n Veikkoni kotoinen koira, 125\n Minun lasna ruokkimani,\n Haukkua rikuttelevi\n Pitkillä piha-rikoilla,\n Tuo minua tuntenevi\n Kotoiseksi tyttäreksi. 130\n Muut ne ei minua tunne\n Kotihini tultuani,\n Vaikk' on vanhat valkamani,\n Entiset elosijani,\n Paikoillansa saaret, salmet, 135\n Asemillansa apajat.\n Millä nyt erotessani,\n Lähtiessäni katala,\n Millä maksan maammon maion,\n Sekä taattoni hyvyyen, 140\n Millä veikon arma'uen,\n Mieli-siivot siskoseni?\n Kiitän mä iso sinua\n Entisistäni eloista,\n Murkinoista muinaisista, 145\n Parahimmista paloista.\n Kiitän mä emo sinua\n Nuorna tuuviteltuasi,\n Pienoisna pieltyäsi,\n Rinnoin ruokkieltuasi. 150\n Vielä kiitän veikkoseni,\n Veikkoseni, siskoseni,\n Kostelen koko perehen,\n Kaikki kasvinkumppalini,\n Joien joukossa elelin, 155\n Kasvoin kanssa kasvin-aian.\n Jää nyt taatto terveheksi,\n Jää emoni terveheksi,\n Kanssa veikot ja sisaret,\n Kaikki kasvinkumppalini! 160\n Jätän kaikki terveheksi,\n Pirtit lautakattoinensa,\n Pihat pihlajaisinensa,\n Kujavieret kukkinensa,\n Kankahat kanervinensa, 165\n Maat ja metsät marjoinensa,\n Lehot, laksot lauluinensa,\n Hyvät kummut kuusinensa,\n Veet satoine saarinensa,\n Syvät salmet siikoinensa.\" 170\n Se on seppo Ilmarinen\n Koppoi neien korjahansa,\n Iski virkkua vitsalla,\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Jää hyvästi järven rannat, 175\n Järven rannat, pellon penkat,\n Kaikki kantoset aholla,\n Kuivat hongat hongikossa,\n Tuomikko tuvan takana,\n Katajikko kaivotiellä, 180\n Kaikki maassa marjan varret,\n Marjan varret, heinän korret,\n Pajupehkot, kuusen juuret,\n Lepän lehvät, koivun kuoret!\"\n Läksi Pohjolan pihoilta, 185\n Ajoa kahuttelevi,\n Ajoi päivän, tuosta toisen,\n Ajoi kohta kolmannenki,\n Päivänäpä kolmantena,\n Aletessa aurinkoisen, 190\n Jo sepon koti näkyvi,\n Tuvat Ilman tuulottavi,\n Noki nousi nuoraisena,\n Savu paksuna pakeni,\n Tuprusi sepon tuvasta, 195\n Ylös täytti taivahalle.\n\n\n\n\nViideskolmatta runo\n\n\nIlmarisen äiti jo kauvan odotettuansa ihasteleikse, kun näkee\npoikansa nuoren verevän naisen vieressä kotipihoille ajavan; vv.\n1-38. -- Äiti tiedustelee pojaltaan, miten matka oli onnistunut,\nkäskee siitä nuorta naista tupaan, jossa häntä jo kyllä kauvan oli\nikävöimällä odotettu; vv. 39-78. -- Ilmarista kehoitetaan nuorta\nnaistansa näyttämään, jota sitte ylistäen kiitetään ja toivotetaan\nyhtä kuuluna miniänä miehelässä pysymään, kuin ennen oli tyttönä\nvanhempainsa kodissa ollut; vv. 79-114. -- Vieraat syötetään ja\njuotetaan yltäkylläisesti. Pitoin lopulla Väinämöinen kiittää\nisännän, emännän ja muun väen, jonka tehtyä lähtee kotiinsa; vv.\n115-198.\n\n Jopa viikon vuotettihin,\n Vuotettihin, katseltihin,\n Neion nuotehet tulevan\n Seppo Ilmarin kotihin.\n Niin iltana muutamana, 5\n Päivänä moniahana,\n Kumu kuuluvi salolta,\n Reen kapina kankahalta,\n Lokka luopuisa emäntä,\n Kalevatar kaunis vaimo, 10\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Se on poikani rekonen,\n Jo tulevi Pohjolasta\n Nuoren neitonsa keralla.\"\n Se on seppo Ilmarinen 15\n Jo kohta kotihin saapi\n Ison saamille pihoille,\n Vanhemman varustamille.\n Lokka luopuisa emäntä,\n Kalevatar kaunis vaimo, 20\n Tuossa tuon sanoiksi virkki,\n Itse lausui, noin nimesi:\n \"Kylä vuotti uutta kuuta,\n Nuoret päivän nousentoa,\n Lapset maata mansikkaista, 25\n Vesi tervaista venettä;\n Mie en kuuta puolinkana,\n Päiveä mokominkana,\n Minä vuotin veioani,\n Veioani, minjoani. 30\n Katsoin aamun, katsoin illan,\n Päivän päässäni pitelin,\n Pääni katsoin kallellehen,\n Sykeröni syrjällehen;\n Jo tuo viimeinki tulevi, 35\n Toki kerran kerkiävi,\n Vierellä verevä muoto,\n Punaposki puolellansa.\n Sulho viljon veljyeni!\n Sanele tarinojasi, 40\n Matkasitko mainehitta,\n Kävit tiesi tervehenä,\n Saitko neien, voitit vallan,\n Sorritko sotiveräjän,\n Langetitko lautalinnan, 45\n Levititkö lehmusseinän,\n Astuitko anopin sillan,\n Istuitko isännän lautsan?\n Jo tuon näen kyselemättä,\n Arvoan anelematta: 50\n Onp' on sotka suojassansa,\n Kana kainaloisessansa,\n Puhas neiti puolellansa,\n Valkeainen valloissansa.\n Nouse jo korjasta korea, 55\n Hyvä lahja laitiosta,\n Astu tietä temminkäistä,\n Maata maksan karvallista,\n Pole jalka portahalle,\n Siitä siirräite sisähän, 60\n Alle kuulun kurkihirren,\n Alle kaunihin katoksen!\n Jo täällä tämänki talven,\n Jopa mennehen kesosen,\n Silta soitti sorsanluinen 65\n Sillallista seisojaista,\n Laki kultainen kumisi\n Laen alla astujaista,\n Ikkunat ilottelihe\n Ikkunaisen istujaista. 70\n Jo täällä tämänki talven,\n Jopa päivän eilisenki,\n Vanhat istui ikkunoissa,\n Nuoret raittoi rantasilla,\n Tytöt seisoi seinuksilla, 75\n Pojat porstuan ovilla,\n Nuoren vaimon varronnassa,\n Morsiamen vuotannassa.\n Sulho viljon veljyeni!\n Pura pois punaiset paikat, 80\n Sivalluta silkkiverhot,\n Näytä tuota neitoasi,\n Tokko toit, kenen käkesit,\n Käkesit käkösen tuoa,\n Maalta valkean valita, 85\n Vesiltä verevän saa'a.\n Jo tuon näen kyselemättä,\n Arvoan anelematta,\n Toit käkösen tullessasi,\n Sinisotkan suojassasi, 90\n Vihannimman virven latvan\n Vihannasta virvikosta,\n Tuorehimman tuomen lehvän\n Tuorehesta tuomikosta;\n On kuin puola puolikypsi, 95\n Kuin on mansikka mäellä,\n Tahi kuin käkönen puussa,\n Pieni lintu pihlajassa,\n Koivussa korea-sulka,\n Valorinta vahteressa. 100\n Hyvä mutso, kaunis mutso,\n Mutso valkean verevä,\n Hyvinpä ko'issa kuuluit,\n Tyttönä ison ko'issa,\n Hyvin kuulu kuun ikäsi 105\n Miniänä miehelässä!\n Hyvä täss' on neien olla,\n Kaunis kasvoa kanasen,\n Täss' on laajat saunan lauat\n Ja leveät pirtin lautsat, 110\n Isännät isosi verrat,\n Emännät emosi verrat,\n Pojat onpi veikon verrat,\n Tyttäret sisaren verrat.\"\n Siitä joukko syötettihin, 115\n Syötettihin, juotettihin,\n Liioilla lihamuruilla,\n Kaunoisilla kakkaroilla;\n Olut juoksi ostamaton,\n Mesi markoin maksamaton, 120\n Olut huulten huuhtimeksi,\n Mesi mielen kääntimeksi.\n Kun oli kyllin kystä syöty,\n Sekä syöty, jotta juotu,\n Vaka vanha Väinämöinen 125\n Sai tuosta sanelemahan:\n \"Hyv' on tässä neien olla,\n Armas muienkin asua,\n Ei tässä surulla syöä,\n Ei eletä huolen kanssa, 130\n Tällä tämän isännän,\n Elin-ajalla emännän.\n Kumman tässä ensin kiitän,\n Isännänkö vai emännän?\n Ainap' entiset urohot 135\n Ensin kiittivät isännän,\n Ku oli suolta suojan saanut,\n Ko'in korvesta kokenut,\n Salvanut salosta seinät,\n Hirret hirmulta mäeltä, 140\n Ruotehet rome'ikolta,\n Malat marjakankahalta,\n Tuohet tuomivaaran päältä,\n Sammalet sulilta soilta.\n Jopa vaan tämän isännän 145\n Saaessa tätä tupoa\n Mont' on tukka tuulta nähnyt,\n Hivus säätä hirveätä;\n Use'in hyvä isäntä\n Aivan aika huomenessa 150\n Nousnut on nuotio-tulelta,\n Havannut havusijalta,\n Havu päänsä harjaellut,\n Kaste pesnyt sirkut silmät.\n Siitä se hyvä isäntä 155\n Saaki tuttua tupahan,\n Lautsan täyen laulajoita,\n Ikkunat iloitsijoita,\n Siltalauat lausujoita,\n Karsinat karehtijoita. 160\n Isännän esinnä kiitin,\n Siitä ehtoisen emännän\n Ruokien rakentamasta,\n Pitkän pöyän täyttämästä.\n Use'in hyvä emäntä, 165\n Tuo tarkka taloinen vaimo,\n Kuullut on kukotta nousta,\n Kanan lapsetta karata,\n Näitä häitä hankittaissa,\n Teoksia tehtäessä. 170\n Hyvin on hyvä emäntä,\n Tuo tarkka taloinen vaimo,\n Osannut oluet panna,\n Makujuomat juoksutella,\n Puista imeltyneistä, 175\n Make'ista maltahista,\n Joit' ei puulla puuhaellut,\n Korennolla koukkiellut,\n Aina kourilla kohenti,\n Kätösillä käännytteli, 180\n Saunassa savuttomassa,\n La'aistulla lautehilla.\"\n Vaka vanha Väinämöinen,\n Virren ponsi polvuhinen,\n Vielä kiitti kansan kaiken, 185\n Kun oli kansa kaunihina,\n Väki vanha vänkeänä,\n Sekä nuoriso somana;\n Siitä siirtihe rekehen,\n Laittelihe laitiohon. 190\n Vitsattaki virkku juoksi,\n Helmin lyömättä hevonen,\n Ainoisillen appehille,\n Taannoisille tanterille,\n Saattoi vanhan Väinämöisen, 195\n Laulajan iän ikuisen,\n Oman uksen aukomille,\n Oman kynnyksen etehen.\n\n\n\n\nKuudeskolmatta runo\n\n\nLemminkäinen pahasti suutuksissaan siitä, kun häntä ei ollut Pohjolan\nhäihin kutsuttu, ylimielisyydessään päättää kuitenki lähteä sinne;\nvv. 1-26. -- Äiti kieltää poikaansa lähtemästä ja sanoo monta\nsurmapaikkaa matkalla häntä kohtaavan, kokien silläki tavoin häntä\nkotona pidättää. Lemminkäinen kysyy, mitä surmia ne olisivat; vv.\n27-56. -- Lemminkäisen äiti nimittää kolme hengen vaaraa, joihin\npoika oli matkallansa yhtyvä, mutta tämä niistä ei millänsäkään\naina vaan pyrkii lähtemään; vv. 57-110. -- Äiti yhä poikaansa\npelotellen sanoo hänen vielä Pohjolassaki surmattavan, jos perille\npääsisi. Lemminkäinen kuitenki valmistaikse lähtemään; vv. 111-162.\n-- Lemminkäinen lähtee matkaan, tulee ensimäisenä päivänä tulikokon\nluoksi, laulaa teiriä kokolle ja pääsee, sen sitä syödessä, sivutse;\nvv. 163-198. -- Toisena päivänä joutuu tuliselle kuopalle, saapi Ukon\nsiihen lunta satamaan ja pääsee vahingotta edelleen; vv. 199-230.\n-- Kolmantena päivänä tapaa suden ja karhun Pohjolan veräjän suulla\nvastassansa. Niille hän laulaa lampahia syötäväksi ja pääsee niin\nPohjolan pihalle; vv. 231-256.\n\n Ahti oli saarella asuva\n Kaukoniemen kainalossa,\n Päätyi pellon kynnännässä,\n Vainion vakoannassa.\n Kuulevi jumun kylältä, 5\n Järyn järvien takoa,\n Juohtui juoni mielehensä,\n Tuuma aivohon osasi:\n Häitä Pohjola pitävi,\n Salajoukko juominkia. 10\n Murti suuta, väänti päätä,\n Murti mustoa haventa,\n Heti heitti kynnöksensä,\n Lähtevi kohin kotia,\n Luoksi armahan emonsa, 15\n Tykö valta vanhempansa.\n Sanoi tuonne saatuansa,\n Toimitteli tultuansa:\n \"Oi emoni, vaimo vanha!\n Astu aittahan mäelle, 20\n Tuo sieltä somat sopani,\n Kanna vaattehet vakaiset,\n Jotka päälleni pukisin,\n Varustaisin varrelleni,\n Lähen Pohjolan pitoihin, 25\n Salajoukon juominkihin.\"\n Emo kielti poikoansa\n Lähtemästä Pohjolahan,\n Noin sanoi emo pojalle:\n \"Ellös menkö poikueni 30\n Noihin Pohjolan pitoihin,\n Suuren joukon juominkihin!\n Ei sua kutsuttu sinne,\n Ei tarkoin tahotakkana.\"\n Tuop' on lieto Lemminkäinen 35\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Tuoss' on kutsut kuun ikuiset,\n Airuhut alin-omaiset,\n Miekassa tuliterässä,\n Säilässä sakenevassa.\" 40\n Tuop' on äiti Lemminkäisen\n Yhä kielteä käkesi:\n \"Ellös vainen poikueni\n Menkö Pohjolan pitoihin!\n Monet on kummat matkallasi, 45\n Isot tielläsi imehet,\n Kolme surmoa kovinta,\n Kolme miehen kuolemata.\"\n Virkkoi lieto Lemminkäinen,\n Sanoi kaunis Kaukomieli: 50\n \"Ei uros hätäille noita,\n Ei varsin varannekkana,\n Vaan kuitenki, kaikitenki,\n Sano korvin kuullakseni,\n Mi on surma ensimäinen, 55\n Ensimäinen, viimeinenki!\"\n Virkkoi äiti Lemminkäisen:\n \"Se on surma ensi surma,\n Menet matkoa vähäisen,\n Pääset tietä päiväyksen. 60\n Tulevi joki tulinen\n Poikkipuolin vastahasi,\n Joess' on tulinen koski,\n Koskessa tulinen luoto,\n Luo'olla tulinen korko, 65\n Korolla tulinen kokko,\n Yöt se hammasta hi'ovi,\n Päivät kynttä kitkuttavi,\n Tulijalle vierahalle,\n Saavalle käkeävälle.\" 70\n Virkkoi lieto Lemminkäinen,\n Sanoi kaunis Kaukomieli:\n \"Se on surma naisen surma,\n Ei ole kuolema urohon;\n Oi emoni kantajani 75\n Sano surma keskimäinen!\"\n Sanoi äiti Lemminkäisen:\n \"Se on surma toinen surma,\n Menet matkoa vähäisen,\n Toki toisen päiväyksen, 80\n Tulevi tulinen kuoppa,\n Se on poikkipuolin tietä,\n Täynnä kuumia kiviä,\n Palavia paateroita;\n Siihen on satoja saanut, 85\n Tuhansia tukkueltu.\"\n Virkkoi lieto Lemminkäinen,\n Sanoi kaunis Kaukomieli:\n \"Ei ole siinä miehen surma,\n Eikä kuolema urohon; 90\n Oi emoni kantajani\n Sano surma jälkimäinen!\"\n Sanoi äiti Lemminkäisen:\n \"Se on surma kolmas surma,\n Menet vieläki vähäisen, 95\n Pääset siitä päiväyksen,\n Susi päälle suimistaikse,\n Karhu toisna kaimistaikse,\n Suulla Pohjolan veräjän,\n Kapeammassa kujassa; 100\n Syönyt on sa'anki miestä,\n Tuhonnut tuhat urosta.\"\n Virkkoi lieto Lemminkäinen,\n Sanoi kaunis Kaukomieli:\n \"Uuhi uunna syötäköhön, 105\n Rieskana revittäköhön,\n Vaan ei mies pahempikana,\n Uros untelompikana;\n Tuo tänne somat sopani,\n Kanna vaattehet vakaiset!\" 110\n Sanoi äiti Lemminkäisen:\n \"Ellös vainen poikueni\n Menkö Pohjolan pitoihin,\n Suuren joukon juominkihin!\n Siell' on miehet miekka vyöllä, 115\n Urohot sota-aseissa,\n Laulavat sinun poloisen\n Miekkahan tuliterähän;\n Jo on laulettu paremmat,\n Jalommatki jaksettuna.\" 120\n Virkkoi lieto Lemminkäinen,\n Sanoi kaunis Kaukomieli:\n \"Olen jo ennenkin elellyt\n Noilla Pohjolan tuvilla,\n Itse lauloin Lappalaisen, 125\n Sekä tungin Turjalaisen,\n Kivet suuhun syrjin syöstin,\n Paaet lappehin latelin.\"\n Sanoi äiti Lemminkäisen:\n \"Ohoh poikani poloinen! 130\n Jo olet ennenkin elellyt\n Noilla Pohjolan tuvilla,\n Uinut Tuonen umpilammit,\n Mitannut ve'et Manalan,\n Siell' oisit tänäki päänä 135\n Ilman äitittä pahatta.\n Muistapa mitä sanelen:\n Tulet Pohjolan tuville,\n Mäki on täynnä seipähiä,\n Piha täynnä pylvähiä, 140\n Ne on täynnä miehen päitä,\n Yks' on seiväs päätön seiväs,\n Senpä seipähän nenähän\n Sinun pääsi leikatahan.\"\n Virkkoi lieto Lemminkäinen, 145\n Sanoi kaunis Kaukomieli:\n \"Hurja noita huolinevi,\n Epäkelpo keksinevi,\n Tuo tänne sotisopani,\n Vanhat vaino-vaatteheni, 150\n Lähen Pohjolan pitoihin,\n Salajoukon juominkihin.\"\n Sai siitä sotisopansa,\n Varsin vaino-vaattehensa,\n Niin otti isonsa miekan, 155\n Tuon taaton sotatoverin,\n Senpä siltahan sysäsi,\n Terin työnti lattiahan,\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Tuskin on Pohjolan tuvassa 160\n Tämän miekan miettijäistä,\n Tämän kalvan katsojaista.\"\n Siitä läksi Lemminkäinen\n Istuen oron re'essä,\n Iski virkkua vitsalla, 165\n Heitti helmiruoskasella.\n Ajoi aikoa vähäisen,\n Näki tiellä teirikarjan,\n Teiret lentohon lehahti\n Eestä juoksevan hevosen. 170\n Jäi hitusen höyheniä,\n Tielle teiren sulkasia,\n Ne kokosi Lemminkäinen,\n Tapaeli taskuhunsa.\n Ajoi eellehen vähäisen, 175\n Kulki tietä pikkuruisen,\n Jo hepo hörösteleikse,\n Luppakorva luonteleikse.\n Se on lieto Lemminkäinen\n Kaarastihe katsomahan: 180\n Aivan on joki tulinen\n Poikitse hevon e'essä,\n Joessa tulinen koski,\n Koskessa tulinen luoto,\n Luo'olla tulinen korko, 185\n Korolla tulinen kokko,\n Sillä kulkku tulta kuohui,\n Suu valeli valkeata.\n Mitä huoli Lemminkäinen,\n Tapasip' on taskuhunsa, 190\n Otti teiren sulkasia,\n Hieroa hitustelevi,\n Siitä syntyi teirikarja,\n Sen syöksi kokolle suuhun.\n Lauloi siitä jäisen sillan 195\n Poikitse joen tulisen,\n Itse eellehen ajavi,\n Pääsi päivän ensimäisen.\n Ajoi matkoa vähäisen,\n Piirrätteli pikkuruisen, 200\n Taas oronen ouostuvi,\n Hevonen hörähtelevi.\n Kaahistihe katsomahan:\n On eessä tulinen kuoppa\n Itähän iäti pitkä, 205\n Luotehesen loppumaton,\n Täynnä kuumoa kiveä,\n Palavata paateroa.\n Mitä huoli Lemminkäinen,\n Ukkoa rukoelevi: 210\n \"Oi Ukko yli-jumala,\n Sa'a lunta sauvan varsi\n Noille kuumille kiville,\n Palaville paateroille!\"\n Tuo Ukko yli-jumala, 215\n Taatto vanha taivahinen,\n Nosti longan luotehelta,\n Toisen lännestä lähetti,\n Nepä yhtehen yhytti,\n Lomakkohon loukahutti, 220\n Satoi lunta sauvan varren,\n Kiehitteli keihäsvarren,\n Noille kuumille kiville,\n Palaville paateroille;\n Sai siihen luminen lampi, 225\n Jäinen järvi muo'ostihe.\n Siitä lieto Lemminkäinen\n Ajoi poikki jäisen järven,\n Sillä sen rovin vaelti,\n Pääsi toisen päiväyksen. 230\n Laski virkkua vitsalla,\n Helähytti helmisellä,\n Sai virkku vilettämähän,\n Hepo hötkellyttämähän.\n Virkku juoksi virstan toisen, 235\n Maan paras palan pakeni,\n Siitä seisahtui äkisti\n Suulla Pohjolan veräjän.\n Silloin lieto Lemminkäinen\n Kavahtihe katsomahan: 240\n On susi veräjän suulla,\n Karhu kauhea kujalla.\n Tavotteli taskuhunsa,\n Otti uuhen villasia,\n Hieroa utustelevi, 245\n Siitä syntyi uuhikarja.\n Puhui kerran kämmenelle,\n Uuhet juoksuhun uhahti,\n Suet sinne ryömäsihe,\n Karhut kanssa kaimasihe. 250\n Siitä lieto Lemminkäinen,\n Tuo on kaunis Kaukomieli,\n Pääsi senki päiväyksen,\n Ajoi eelle matkoansa,\n Ajoi Pohjolan pihalle, 255\n Salakansan kartanolle.\n\n\n\n\nSeitsemäskolmatta runo\n\n\nLemminkäinen tupaan tultuansa kysyy ohria hevoiselleen, olutta\nitselleen, lähtee röyhkeästi pöydän päähän ja heittäytyy penkille\nistumaan; vv. 1-32. -- Lemminkäiselle tuodaan vanhaa pilaunutta\nolutta juoda, ja kun hän ei tyydy siihen, vaan vaatii parempaa, niin\nPohjolan isäntä kysyy, mitä varten hän nyt oli tullutki Pohjolaan;\nvv. 33-66. -- Pohjolan isäntä kokee loihtutaidollaan Lemminkäistä\nhätyyttää, mutta näkee pian kyllä sen kautta ei mitään voittavansa;\nvv. 67-108. -- Pohjolan isäntä vaatii Lemminkäistä miekkasille\nkanssansa ja Lemminkäisen siihen myönnyttyä alkaa tappelo ensin\ntuvassa; vv. 109-144. -- Lemminkäinen arvelee pihalla paremmin\ntapella sopivan. Niin mennään ulos pihalle, jossa Lemminkäinen\nlopulta lyöpi pään poikki Pohjolan isännältä; vv. 145-196. --\nLemminkäinen asettaa Pohjolan isännän pään seipääsen, lähtee tupaan\nkäsiänsä pesemään ja havaitsee omanki päänsä pian vaaraan joutuvan;\nvv. 197-228.\n\n Nyt onpi saneltavana,\n Miten lieto Lemminkäinen\n Tuli Pohjolan tupihin,\n Sariolan salvoksihin.\n Heti kun tuli tupahan, 5\n Astui keski lattialle,\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Oisiko talossa tässä\n Ohria orosen purra,\n Olutta urohon juoa?\" 10\n Itse Pohjolan isäntä\n Tuop' on tuohon vastoavi:\n \"Ollevi talossa tässä\n Tannerta orosen olla,\n Eikä kielletä sinua 15\n Oven suussa seisomasta.\"\n Siinä lieto Lemminkäinen\n Murti mustoa haventa,\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Eip' ennen minun isoni 20\n Seisonut sijalla sillä,\n Olipa sijoa silloin,\n Tanhua orihin olla,\n Tupa pesty miehen tulla;\n Miksip' ei ole minulle, 25\n Kuin ennen minun isolle?\"\n Siitä siirtihe ylemmä,\n Pyörähtihe pöyän päähän,\n Istuihe rahin nenähän,\n Petäjäisen penkin päähän, 30\n Rahi rautainen rasahti,\n Petäjäinen penkki notkui.\n Sanoi lieto Lemminkäinen:\n \"Enpäs liene lempi vieras,\n Kun ei tuotane olutta 35\n Tulevalle vierahalle.\"\n Ilpotar hyvä emäntä\n Hänpä tuon sanoiksi virkki:\n \"Ohoh piika pikkarainen,\n Tuo olutta vierahalle!\" 40\n Tyttö pieni, tyhjä lapsi,\n Toi siitä olutta tuopin\n Juoa lieto Lemminkäisen,\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Tokko lie sinussa miestä, 45\n Juojoa tämän oluen?\"\n Lemminkäinen lieto poika\n Katsoi tuosta tuoppihinsa:\n Toukat tuopin pohjukassa,\n Maot äärillä mateli. 50\n Sanoi lieto Lemminkäinen:\n \"En mä liene lempi vieras,\n Kun ei tuotane olutta,\n Parempata juotavata.\"\n Itse Pohjolan isäntä 55\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Mitä sie tulitki tänne,\n Ken sinua koolle kutsui?\"\n Virkkoi lieto Lemminkäinen,\n Sanoi kaunis Kaukomieli: 60\n \"Koira kutsuen tulevi,\n Hyvä ilman hyppeleikse:\n Kuules poika Pohjolaisen,\n Itse Pohjolan isäntä,\n Anna ostoa olutta, 65\n Juomoa rahan alaista!\"\n Tuosta Pohjolan isäntä\n Kovin suuttui ja vihastui,\n Lauloi lammin lattialle,\n Sanan virkkoi, noin nimesi: 70\n \"Tuoss' on joki juoaksesi,\n Lampi laikutellaksesi!\"\n Sanoi lieto Lemminkäinen:\n \"En ole härkä hännällinen\n Juomahan jokivesiä, 75\n Lammikoita lakkimahan.\"\n Itse loihe loitsimahan,\n Lauloi sonnin lattialle,\n Sepä lammin laikkaeli,\n Joi jokosen kuivallehen. 80\n Pohjolainen pitkä poika\n Suen suustansa sukesi,\n Senpä lauloi lattialle\n Surmaksi lihavan sonnin.\n Lemminkäinen lieto poika 85\n Lauloi valkean jäniksen\n Lattialle hyppimähän\n Sen sutosen suun etehen.\n Pohjolainen pitkä poika\n Lauloi koiran koukkuleuan 90\n Tuon jäniksen tappamahan,\n Kierosilmän kiskomahan.\n Lemminkäinen lieto poika\n Lauloi orrellen oravan,\n Orsilla kapahumahan, 95\n Koiran tuota haukkumahan.\n Silloin Pohjolan isäntä\n Itse lausui, noin nimesi:\n \"Lähe jo tästä Hiien heitto\n Luota kaiken ihmiskansan 100\n Kotihisi koittamahan,\n Maahasi pakenemahan!\"\n Mitä huoli Lemminkäinen,\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Ei miestä manaten saa'a, 105\n Ei miestä pahempatana,\n Sijaltansa siirtymähän,\n Paikalta pakenemahan.\"\n Silloin Pohjolan isäntä\n Miekan seinältä sivalti, 110\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Oi sie Ahti Saarelainen,\n Mitelkämme miekkojamme,\n Katselkamme kalpojamme!\"\n Sanoi lieto Lemminkäinen: 115\n \"Mitä minun on miekastani,\n Kun on luissa lohkiellut,\n Pääkasuissa katkiellut!\n Vaan kuitenki, kaikitenki,\n Mitelkämme, katselkamme; 120\n Eip' ennen minun isoni\n Miekkamittoja varannut,\n Pojastako polvi muuttui,\n Lapsesta laji väheni.\"\n Otti miekan, riisui rauan, 125\n Tempasi tuliteränsä,\n Huotrasta huveksisesta,\n Vyöstä vennon selkäisestä;\n Mittelivät, katselivat\n Noien miekkojen pituutta, 130\n Olipa pikkuista pitempi\n Miekka Pohjolan isännän,\n Yhtä kynnen mustuaista,\n Puolta ohrasen jyveä.\n Sanoi Ahti Saarelainen, 135\n Virkkoi kaunis Kaukomieli:\n \"Sinunpa pitempi miekka,\n Sinun eeltä iskeminen.\"\n Siitä Pohjolan isäntä\n Sivalteli, sieppaeli, 140\n Tavotteli, ei tavannut\n Lemminkäistä päälakehen,\n Kerran ortehen osasi,\n Kamanahan kapahutti.\n Sanoi Ahti Saarelainen, 145\n Virkkoi kaunis Kaukomieli:\n \"Tukela tora tuvassa,\n Tuvan uuen turmelemme,\n Lattiat verin panemme,\n Käykämme ulos pihalle! 150\n Pihalla veret paremmat,\n Kartanolla kaunihimmat.\"\n Mentihin ulos pihalle,\n Tavattihin lehmän talja,\n Levitettihin pihalle, 155\n Senp' on päällä seistäksensä.\n Sanoi Ahti Saarelainen:\n \"Kuulesta sa Pohjan poika,\n Sinunpa pitempi miekka,\n Iske päältä Pohjan poika!\" 160\n Iski päältä Pohjan poika,\n Iski kerran, iski toisen,\n Kohta kolmasti rapasi,\n Eipä oikein osota,\n Lipaise lihoakana, 165\n Ota orvas-kettuana.\n Sanoi Ahti Saarelainen,\n Virkkoi kaunis Kaukomieli:\n \"Annappas minäki koitan,\n Jo se on vuoroni minunki.\" 170\n Tuopa Pohjolan isäntä\n Ei tuosta totella ollut,\n Yhä iski, ei epäillyt,\n Tarkotteli, ei tavannut.\n Tulta tuiski tuima rauta, 175\n Terä varsin valkeata,\n Käessä lieto Lemminkäisen,\n Läksi loiste loitommaksi,\n Vasten kauloa valahti\n Tuon on pojan Pohjolaisen. 180\n Sanoi kaunis Kaukomieli:\n \"Ohoh Pohjolan isäntä!\n Niinp' on kaulasi katalan,\n Kuni koite ruskeana.\"\n Tuopa poika Pohjolaisen, 185\n Itse Pohjolan isäntä,\n Sinne siirti silmiänsä\n Pä'in kauloa omoa,\n Silloin lieto Lemminkäinen\n Jopa lyöä lipsahutti, 190\n Laski pään on päältä olka,\n Kallon kaulalta sivalti,\n Vei kun naatin naurihista,\n Tahikka tähän olesta;\n Päähyt pyörähti pihalle, 195\n Miehen kallo kartanolle.\n Sata oli seivästä mäellä,\n Tuhat pylvästä pihalla,\n Saoin päitä seipähissä,\n Yksi seiväs ilman päättä; 200\n Tuop' on lieto Lemminkäinen\n Otti pään pojan pätöisen,\n Kantoi kallon kartanolta\n Senki seipähän nenähän.\n Siitä Ahti Saarelainen, 205\n Tuo on kaunis Kaukomieli,\n Tupahan palattuansa,\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Tuo vettä vihainen piika\n Käsiäni pestäkseni 210\n Veristä pahan isännän,\n Häjyn miehen hurmehista!\"\n Pohjan akka syännyksenti,\n Syännyksenti, suutuksenti,\n Lauloi miestä miekallista, 215\n Asehellista urosta,\n Sata miestä miekallista,\n Tuhat kalvan kantajata,\n Pään varalle Lemminkäisen,\n Kaukomielen kaulan päälle. 220\n Jo aika tosin tulevi,\n Päivä liitolle lipuvi,\n Toki käypi tuskemmaksi,\n Läylemmäksi lankeavi,\n Asuskella Ahti poian, 225\n Lemminkäisen leyhytellä,\n Noissa Pohjolan pioissa,\n Salajoukon juomingissa.\n\n\n\n\nKahdeksaskolmatta runo\n\n\nLemminkäinen muutaikse kokoksi ja lentää Pohjolasta. Näkee harmaan\nhavukan itseänsä ilmassa takaa ajavan, jota ei kuitenkaan pahasti\npelkää; vv. 1-46. -- Kotiin tultuansa Lemminkäinen ei juuri näytä\niloiselta. Äitin kysyttyä, mikä häntä vaivaa, sanoo Pohjolan väen\nsotaan nousneen häntä yhtä miestä vastaan; vv. 47-80. -- Äiti\nmuistuttelee Lemminkäiselle, kuinka aikanansa oli varotellut\nhäntä Pohjolaan lähtemästä ja kysyy, missä luulee nyt tapaavansa\npiilopaikan; vv. 81-124. -- Äiti neuvoo poikaansa pakenemaan\nkauvas yksinäiselle meren saarelle; siellä oli ennen isänsä kovina\nsota-aikoina päänsä säilyttänyt; vv. 125-162.\n\n Jo nyt Ahti Saarelainen,\n Itse lieto Lemminkäinen,\n Läksi tuiskuna tuvasta,\n Savuna pihalle saapi,\n Pakohon pahoja töitä, 5\n Piilojansa piilemähän.\n Niin pihalle tultuansa\n Katseleikse, käänteleikse,\n Etsi entistä oroa,\n Näe ei entistä oroa, 10\n Näki paaen pellon päässä,\n Pajupehkon pientarella.\n Mikäs neuvoksi tulevi,\n Mikä neuvon antajaksi,\n Jo kumu kujasta kuului, 15\n Tomu toisista taloista,\n Välkytys kylän väliltä,\n Silmän isku ikkunoilta.\n Tuossa lieto Lemminkäinen\n Piti muiksi muuttai'ta, 20\n Kokkona ylös kohosi,\n Nousi tuonne taivahalle,\n Päivä poltti poskipäitä,\n Kuuhut kulmia valaisi.\n Siinä lieto Lemminkäinen 25\n Ukkoa rukoelevi:\n \"Oi Ukko hyvä jumala,\n Mies on tarkka taivahinen!\n Laa'ippa utuinen pilvi,\n Luo nyt pilvi pikkarainen, 30\n Jonka suojassa menisin,\n Kotihini koitteleisin.\"\n Lenteä lekuttelevi,\n Katsoi kerran jälkehensä,\n Keksi harmoan havukan, 35\n Sen silmät paloi tulena,\n Kuni pojan Pohjolaisen,\n Pohjan entisen isännän.\n Sanoi Ahti Saarelainen,\n Virkkoi kaunis Kaukomieli: 40\n \"Havukkani, lintuseni!\n Käännäite kohin kotia,\n Sano tuonne tultuasi\n Pimeähän Pohjolahan:\n 'Kova on kokko kourin saa'a, 45\n Kynälintu kynsin syöä.'\"\n Siitä lieto Lemminkäinen\n Jo kohta kotihin joutui\n Suulla surkean-näöllä,\n Syämmellä synkeällä. 50\n Emo vastahan tulevi\n Kulke'issansa kujoa,\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Mi sinulla poikueni? --\n On sulle satunen saanut 55\n Pohjolassa käyessäsi.\"\n Sanoi lieto Lemminkäinen:\n \"Oi emoni, vaimo vanha,\n Sääli säkkihin evästä,\n Pane jauhot palttinahan! -- 60\n Pois tuli pojalle lähtö\n Tästä kullasta ko'ista:\n Miehet miekkoja hiovat,\n Kärestävät keihäitä.\"\n Emo ennätti kysyä, 65\n Vaivan nähnyt vaaitella:\n \"Miksi miekkoja hiovat,\n Kärestävät keihäitä?\"\n Sanoi lieto Lemminkäinen:\n \"Siksi miekkoja hiovat, 70\n Kärestävät keihäitä,\n Mun poloisen pään varalle.\n Tuli työ, tapahtui seikka,\n Noilla Pohjolan pihoilla,\n Tapoin pojan Pohjolaisen, 75\n Itsen Pohjolan isännän;\n Nousi Pohjola sotahan,\n Takaturma tappelohon,\n Vasten vaivaista minua,\n Yksinäisen ympärille.\" 80\n Siitä äiti Lemminkäisen\n Itse lausui lapsellensa:\n \"Jo sanoin minä sinulle,\n Jo vainen varottelinki,\n Yhä kielteä käkesin 85\n Lähtemästä Pohjolahan.\n Kunne nyt, poikani poloinen,\n Kunne lähet piilemähän,\n Ettei pää pahoin menisi,\n Kaula kaunis katkeaisi?\" 90\n \"Menet männyksi mäelle,\n Katajaksi kankahalle,\n Tuho sielläki tulevi,\n Kova onni kohtoavi:\n Use'in mäkinen mänty 95\n Pärepuiksi leikatahan,\n Use'in kataja-kangas\n Seipähiksi karsitahan.\"\n \"Menet metsähän sueksi,\n Korpimaille kontioksi, 100\n Tuho sielläki tulevi,\n Kova onni kohti saapi:\n Mies nuori noentolainen\n Kärestävi keihä'änsä\n Surmataksensa sutosen, 105\n Metsän karhun kaataksensa.\"\n \"Tahi menet hauviksi merehen,\n Siiaksi silajokehen,\n Tuho sielläki tulevi,\n Kova loppu loukahtavi: 110\n Use'in merisen hauvin\n Nuoret nuotalla vetävät,\n Use'in jokisen siian\n Vanhat saavat verkollansa.\"\n Sanoi lieto Lemminkäinen: 115\n \"Itse tieän ilkeimmät,\n Arvoan pahimmat paikat,\n Kussa surma suin pitäisi;\n Oi emoni kantajani!\n Sie sano parempi paikka, 120\n Kunne käsket piilemähän,\n Aivan on surma suun e'essä,\n Yksi päivä miehen päätä,\n Tuskin täytehen sitänä.\"\n Silloin äiti Lemminkäisen 125\n Itse virkki, noin nimesi:\n \"Sanon mie hyvänki paikan,\n Missä piillä pillomuksen,\n Paeta pahan alaisen,\n Sie vanno valat ikuiset, 130\n Ei sotia käyäksesi\n Kuunna kymmennä kesänä,\n Hopeankana halulla,\n Kullankana tarpehella.\"\n Sanoi lieto Lemminkäinen 135\n \"Vannon mie valat vakaiset,\n Ei kesänä ensimmäisnä\n Saa'a suurihin sotihin;\n Viel' on haavat hartioissa,\n Syvät reiät ryntähissä, 140\n Entisistäkin eloista,\n Noista miekan melskehistä,\n Suurilla sotatiloilla,\n Miesten tappotanterilla.\"\n Silloin äiti Lemminkäisen 145\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Otappa isosi pursi,\n Lähe tuonne piilemähän\n Ylitse meren yheksän,\n Meri-puolen kymmenettä, 150\n Saarehen selällisehen,\n Luotohon merellisehen.\n Siell' ennen isosi piili,\n Sekä piili, jotta säilyi,\n Suurina sotakesinä, 155\n Vainovuosina kovina;\n Hyvä oli siellä ollaksensa,\n Armas aikaellaksensa.\n Siellä piile vuosi, toinen,\n Käy kotihin kolmannella 160\n Tutuille ison tuville,\n Vanhempasi valkamoille!\"\n\n\n\n\nYhdeksäskolmatta runo\n\n\nLemminkäinen työntää laivan vesille, purjehtii kolme kuukautta aavaa\nmerta, päästen viimein matkansa perille; vv. 1-32. -- Lemminkäinen\nkysyy lupaa maalle noustaksensa, jonka tytöt hänelle mielellänsä\nsuovat; vv. 33-60. -- Elelee sitte liika rohkeasti saaren neitoin\nkanssa; siitä miehet suuttuneena päättävät surmata hänen, jonkatähden\nLemminkäisen kerkeämiseen täytyy pakoon lähteä; vv. 61-110. --\nLemminkäinen kotiin tultuansa ei enää näe jälkiäkään entisestä\nkartanostaan, ja rupeaa sitte äitiänsä itkemään, jonka jo luulee\nkuolleeksi; vv. 111-144. -- Löytää metsässä piileskelevän äitinsä ja\nsaapi häneltä tietää, Pohjolan väen tuvat polttaneen. Lupaa uudet\nvielä paremmat tuvat laittaa ja kertoo elämästänsä saarella; vv.\n145-206.\n\n Lemminkäinen lieto poika\n Siitä läksi piilemähän,\n Sekä läksi, jotta joutui,\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Hyvästi hyvä emoni! 5\n Kun tulevi Pohjolan kansa,\n Pimentolan pitkä joukko,\n Päätäni kyselemähän,\n Sanoppa samonneheksi,\n Minun täältä menneheksi, 10\n Saman kasken kaattuani,\n Joka jo on leikattuna!\"\n Vetäisi venon vesille,\n Laski laivan lainehille,\n Veti puuhun purjehia, 15\n Itse istuvi perähän,\n Kokan koivuisen nojahan,\n Melan vartevan varahan.\n Tuuli tuuitti venoista,\n Meren tyrsky työnnytteli, 20\n Selviä selän vesiä,\n Ulapoita aukeita,\n Tuuitteli kuuta kaksi,\n Kuun on kohta kolmannenki,\n Saarelle sanattomalle, 25\n Niemelle nimettömälle.\n Istui immet niemen päässä\n Rannalla meren sinisen,\n Ken se vuotti veljeänsä,\n Toivoi taattoa tulevan, 30\n Sepä vasta varsin vuotti,\n Joka vuotti sulhoansa.\n Pian lieto Lemminkäinen\n Luotti purren luotoselle,\n Laski laivan saaren päähän, 35\n Saaren niemyen nenähän.\n Sanoi tuonne tultuansa:\n \"Onko saarella sijoa\n Veteä venettä maalle,\n Purtta kuivalle kumota?\" 40\n Saaren impyet sanovat:\n \"Onhan saarella sijoa\n Veteä venosi maalle,\n Pursi kuivalle kumota:\n Tääll' on valkamat varavat, 45\n Rannat täynnänsä teloja.\"\n Virkkoi lieto Lemminkäinen,\n Kysyi kaunis Kaukomieli:\n \"Onko saarella sijoa,\n Maata saaren manterella, 50\n Minun laulut laulellani,\n Ilovirret vieretellä?\"\n Saaren impyet sanovat,\n Niemen neiet vastoavat:\n \"Onhan saarella sijoa, 55\n Maata saaren manterella,\n Sinun laulut laulellasi,\n Ilovirret vieretellä,\n Lehot leikki lyöäksesi,\n Tanner tanhuellaksesi.\" 60\n Siitä lieto Lemminkäinen\n Eleä nutustelevi\n Saaren impien ilossa,\n Kassapäien kauneussa;\n Kunnepäin on päätä käänti, 65\n Siinä suuta suihkatahan,\n Kunne kättänsä kohotti,\n Siinä kättä käpsätähän.\n Kävi öillä oksimassa,\n Syän-öillä yksinänsä; 70\n Niinpä kerran käyessänsä\n Kulkiessansa kylitse,\n Saaren niemen pitkän päähän,\n Kymmenentehen kylähän,\n Ei nähnyt sitä taloa, 75\n Kuss' ei miekkoja hiottu,\n Tapparoita tahkaeltu,\n Pään varalle Lemminkäisen.\n Silloin lieto Lemminkäinen\n Jo tunsi tuhon tulevan, 80\n Hätäpäivän päälle saavan,\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Lempoko yhen urohon\n Sovissansa suojelevi\n Päälle saa'essa satojen, 85\n Tuhansien tunkiessa!\"\n Astuiksen aluksehensa,\n Vierähti venon perähän,\n Laski laivansa ulomma;\n Tuli tuuli tuon puhalti 90\n Ulapalle aukealle,\n Jäivät raukat rannikolle,\n Saaren immet itkemähän,\n Kultaiset kujertamahan.\n Sini itki saaren immet, 95\n Niemen neiet voikerrehti,\n Kuni purjepuu näkyvi,\n Rautahankki haimentavi;\n Ei he itke purjepuuta,\n Rautahankkia haloa, 100\n Itki purjepuun alaista,\n Rautahankin haltiata.\n Itse itki Lemminkäinen,\n Sini itki ja sureksi,\n Kuni saaren maat näkyvi, 105\n Saaren harjut haimentavi;\n Ei hän itke saaren maita,\n Saaren harjuja haloa,\n Itki saaren impyitä,\n Noita harjun hanhosia. 110\n Siitä lieto Lemminkäinen\n Päästyä kotiperille\n Tunsi maat on, tunsi rannat,\n Sekä saaret, jotta salmet,\n Tunsi vanhat valkamansa, 115\n Entiset elo-sijansa,\n Ei tunne tuvan aloa,\n Seinän seisonta-sijoa;\n Jo tuossa tuvan sijalla\n Nuori tuomikko tohisi, 120\n Männikkö tupamäellä,\n Katajikko kaivotiellä.\n Virkkoi lieto Lemminkäinen,\n Sanoi kaunis Kaukomieli:\n \"Tuoss' on lehto, jossa liikuin, 125\n Kivet tuossa, joilla kiikuin,\n Tuossa nurmet nukkeroimat,\n Pientarehet piehtaroimat,\n Mikä vei tutut tupani,\n Kuka kaunihit katokset?\" 130\n Loihe siitä itkemähän,\n Itki päivän, itki toisen\n Ei hän itkenyt tupoa,\n Eikä aittoa halannut,\n Itki tuttua tuvassa, 135\n Aitallista armastansa.\n Virkkoi lieto Lemminkäinen,\n Sanoi kaunis Kaukomieli:\n \"Ohoh kaunis kantajani,\n Ihana imettäjäni! 140\n Jo olet kuollut kantajani,\n Mennyt ehtoinen emoni,\n Liha mullaksi lahonnut,\n Kuuset päälle kasvanehet.\"\n Katseleikse, käänteleikse, 145\n Näki jälkiä hitusen,\n Ruohossa rutistunutta,\n Kanervassa katkennutta,\n Läksi tietä tietämähän,\n Ojelvoista ottamahan, 150\n Tiehyt metsähän vetävi,\n Ojelvoinen ottelevi.\n Vieri siitä virstan toisen,\n Pakeni palasen maata,\n Salon synkimmän sisähän, 155\n Korven kolkon kainalohon:\n Näkevi salaisen saunan\n Kahen kallion lomassa,\n Siellä ehtoisen emonsa,\n Tuon on valta vanhempansa. 160\n Siinä lieto Lemminkäinen\n Ihastui iki hyväksi,\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Ohoh äiti armahani!\n Viel' olet toki elossa, 165\n Kun jo luulin kuolleheksi;\n Pois itkin ihanat silmät,\n Kasvon kaunihin kaotin.\"\n Sanoi äiti Lemminkäisen:\n \"Viel' olen toki elossa, 170\n Vaikkapa piti paeta\n Tänne synkkähän salohon:\n Suori Pohjola sotoa,\n Takajoukko tappeloa,\n Poltti huonehet poroksi, 175\n Kaiken kartanon hävitti.\"\n Sanoi lieto Lemminkäinen:\n \"Ellös olko milläkänä!\n Tuvat uuet tehtänehe,\n Paremmat osattanehe, 180\n Pohjola so'ittanehe,\n Lemmon kansa kaattanehe.\"\n Siitä äiti Lemminkäisen\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Viikon viivyit poikueni 185\n Noilla mailla vierahilla.\"\n Virkkoi lieto Lemminkäinen,\n Sanoi kaunis Kaukomieli:\n \"Hyvä oli siellä ollakseni,\n Armas aikaellakseni; 190\n Siell' oli mäet simaiset,\n Kalliot kananmunaiset,\n Mettä vuoti kuivat kuuset,\n Seipähät valoi olutta.\"\n \"Hyvä oli siellä ollakseni, 195\n Armas aikaellakseni,\n Siitä oli paha elämä,\n Siitä outo ollakseni,\n Pelkäsivät piikojansa,\n Luulivat lutuksiansa, 200\n Pahasti piteleväni,\n Ylimäärin öitsiväni,\n Minä piilin piikasia,\n Varoin vaimon tyttäriä,\n Kun susi sikoja piili, 205\n Havukat kylän kanoja.\"\n\n\n\n\nKolmaskymmenes runo\n\n\nLemminkäinen muutamana päivänä kuultuansa purren valittavan siitä\nkun ei päässyt sotaretkelle, päättää lähteä sotaan ja saapi vanhan\nsotatoverinsa Tieran kanssansa lähtemään; vv. 1-38. -- Pohjolan\nmatkalla kova pakkanen jäätää Lemminkäisen laivan ja hätyyttää jo\nLemminkäistä itseänsäki, joka loihtu-tiedoillaan toki pääsee pakkasen\nkynsistä; vv. 39-82. -- Lemminkäinen ja Tiera lähtevät jäisin maalle\nastumaan ja tulevat väsyneinä Nälkäniemen kylään meren rannalla; vv.\n83-164.\n\n Ahti poika, aino poika,\n Lieto poika Lemminkäinen,\n Astuihen alusmajoille,\n Läksi laivavalkamoille.\n Siinä itki puinen pursi, 5\n Hanka rauta haikeroitsi:\n \"Mi minusta laatimasta,\n Kurjasta kuvoamasta!\n Ei Ahti sotia soua\n Kuunna kymmennä kesänä 10\n Hopeankana halulla,\n Kullankana tarpehella.\"\n Se on lieto Lemminkäinen\n Iski purtta vanttuhulla,\n Itse tuon sanoiksi virkki: 15\n \"Elä huoli hongan pinta!\n Vielä saat sotia käyä,\n Tappeloita tallustella;\n Päivän huomenen perästä\n Lienet täynnä soutajia.\" 20\n Kulkevi kylitse tuonne,\n Teitse Tieran kartanohon,\n Sanoi sinne saatuansa:\n \"Tieraseni, tiettyseni,\n Armahani, ainoiseni! 25\n Tokko muistat muinaistamme,\n Kun ennen kahen kävimme\n Suurilla sotatiloilla?\n Ei ollut sitä urosta,\n Eikä miestä melkeätä, 30\n Kuta emme kaatanehet,\n Ja kahen kapistanehet.\"\n Tiera arvasi asian,\n Työnti Tiera keihä'änsä\n Ahin keihojen kes'elle, 35\n Sekä läksi, jotta joutui,\n Ahille soan avuksi,\n Liioin voivalle lisäksi.\n Siitä Ahti Saarelainen,\n Itse kaunis Kaukomieli, 40\n Lykkäsi venon vesille\n Kuni kyyn kulonalaisen,\n Läksi luoen luotehesen,\n Tuolle Pohjolan merelle.\n Silloin Pohjolan emäntä 45\n Pakkasen pahan lähetti\n Tuolle Pohjolan merelle,\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Pakko poika pienokainen,\n Lähe tuonne, kunne käsken, 50\n Kylmä veitikan venonen,\n Pursi lieto Lemminkäisen,\n Jott' ei pääse päivinänsä,\n Selviä sinä ikänä!\"\n Pakkanen pahan sukuinen, 55\n Ja poika pahan tapainen,\n Läksi merta kylmämähän,\n Aaltoja asettamahan,\n Kylmi veitikan venehen,\n Ahin laivan lainehille. 60\n Aikoi kylmeä Ahinki,\n Jääteä jalon urohon,\n Siitä suuttui Lemminkäinen,\n Kovin suuttui ja pahastui,\n Sanovi sanalla tuolla, 65\n Lausui tuolla lausehella:\n \"Pakkanen Puhurin poika,\n Talven poika hyyelmöinen,\n Elä kylmä kynsiäni,\n Vaa'i varpahuisiani, 70\n Eläkä koske korviani,\n Elä päätäni palele!\"\n \"Tuonne ma sinun manoan\n Pohjan pitkähän perähän;\n Sitte sinne tultuasi, 75\n Kotihisi käytyäsi,\n Kylmä kattilat tulelle,\n Hiilet uunin lietoselle,\n Käet naisen taikinahan,\n Poika neitosen povehen, 80\n Utarihin uuhen maito,\n Vatsahan hevoisen varsa!\"\n Siitä lieto Lemminkäinen\n Jätti laivan jäätehesen,\n Sotapurren puutoksehen, 85\n Itse eillehen menevi,\n Tiera tuossa toisna miesnä\n Väänti veitikan jälessä.\n Tallasi tasaista tietä,\n Sileätä siuvotteli, 90\n Astui päivän, tuosta toisen,\n Päivänäpä kolmantena\n Jo näkyvi Nälkäniemi,\n Kylä kurja kuumottavi.\n Astui alle niemen linnan, 95\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Onko linnassa lihoa\n Ja kalaista kartanossa\n Urohille uupuneille,\n Miehille väsynehille?\" 100\n Ollut ei linnassa lihoa,\n Ei kalaista kartanossa.\n Virkkoi lieto Lemminkäinen,\n Sanoi kaunis Kaukomieli:\n \"Tuli polta tuhma linna, 105\n Vesi vieköhön mokoman!\"\n Itse eistyvi etemmä,\n Ylös korpehen kohosi,\n Matkoille majattomille,\n Teille tietämättömille. 110\n Siitä lieto Lemminkäinen\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Ohoh Tiera veikkoseni!\n Jo nyt jouvuimme johonki,\n Kuuksi päiväksi kululle, 115\n I'äksemme ilman alle.\"\n Tiera tuon sanoiksi virkki,\n Itse lausui, noin nimesi:\n \"Kostohonpa koito raukat\n Saimme suurehen sotahan, 120\n Oman hengen heitteheksi,\n Itsemme iki menoksi.\"\n \"Ei emo mitänä tieä\n Poloisesta poiastansa;\n Noin se itkevi emoni, 125\n Valittavi vanhempani:\n 'Tuoll' on poikani poloisen\n Tuonen toukojen panossa;\n Saapi jo minun pojalta,\n Saapi jouset jouten olla, 130\n Lintuset hyvin lihota,\n Pyyt lehossa pyrhistellä.'\"\n Sanoi lieto Lemminkäinen,\n Virkkoi kaunis Kaukomieli:\n \"Kyllä muistan muinaisenki, 135\n Arvoan ajan paremman,\n Yöt kävimme öitsilöissä,\n Illat impien iloissa,\n Ei kuin nyt tätä nykyä,\n Tällä inhalla iällä: 140\n Yks' on tuuli tuttuamme,\n Päivä ennen nähtyämme,\n Senki pilvet peittelevät,\n Satehet salaelevat.\"\n \"Vaan en huoli huolimahan, 145\n Suuresti sureksimahan,\n Jos immet hyvin eläisi,\n Kassapäiset kalkettaisi,\n Naiset kaikki naurusuulla,\n Mesimielin morsiamet, 150\n Ikävissä itkemättä,\n Huolihin häviämättä.\"\n \"Viel' ei meitä noiat noiu,\n Noiat noiu, näe näkiät,\n Kuolemahan korven päähän, 155\n Kankahalle kaatumahan,\n Nuorena nukahtamahan,\n Verevänä vieremähän.\"\n Siihen Kaukoni kaotan\n Virrestäni viikommaksi, 160\n Matkoille majattomille,\n Teille tietämättömille,\n Itse virren vierähytän,\n Panen toiselle tolalle.\n\n\n\n\nYhdesneljättä runo\n\n\nVeljekset Untamo ja Kalervo riitautuvat kalavedestä keskenänsä,\njonka riidan ratkaisemiseksi Untamo nostaa sodan veljeänsä Kalervoa\nvastaan; vv. 1-28. -- Untamon väki hävittää koko Kalervon joukon,\npaitsi yhden raskaan vaimon, jonka viepi sotavankina kanssansa.\nSille sitte syntyy poika Kullervo, joka jo piennä lasna miettii\nkostoa vanhempainsa puolesta; vv. 29-66. -- Untamo päättää surmata\npojan; viskauttaa veteen, se ei huku sinne, laittaa tuliroviohon,\nse ei pala siinä, hirttäyttää puuhun, se ei kuole hirsipuuhunkaan;\nvv. 67-114. -- Untamo kun ei saa poikaa hengiltä, kasvattaa sen\nsuuremmaksi, panee lasta hoitamaan, se kuolettaa lapsen, laittaa\nkaskea hakkaamaan, se kaataa koko Untamon metsän; vv. 115-146.\n-- Kolmanneksi työksi Kullervo määrätään aidan panoon. Sen panee\nmahdottoman korkeaksi ja puipi sen perästä Untamon rukiit paljaaksi\npölyksi. Untamo viimein suuttuneena myöpi hänen turhasta hinnasta\nIlmariselle; vv. 147-190.\n\n Kasvatti emo kanoja,\n Koko joukon joutsenia,\n Kanat aiallen asetti,\n Joutsenet joelle saattoi;\n Tuli kokko, niin kohotti, 5\n Tuli haukka, niin hajotti,\n Siipilintu, niin sirotti,\n Yhen kantoi Karjalahan,\n Toisen vei Venäjän maalle,\n Kolmannen kotihin heitti. 10\n Minkä vei Venäjän maalle,\n Siitä kasvoi kaupanmiesi,\n Minkä kantoi Karjalahan,\n Siitä se Kalervo kasvoi,\n Kunkapa kotihin heitti, 15\n Se sikesi Untamoinen\n Ison päiviksi pahoiksi,\n Emon mielimurtehiksi.\n Untamoinen verkot laski\n Kalervon kalavetehen; 20\n Kalervoinen verkot katsoi,\n Kalat konttihin kokosi.\n Untamo utala miesi\n Sepä suuttui ja vihastui,\n Laittoi miehet miekka vyölle, 25\n Urohot ase kätehen,\n Läksi suurehen sotahan,\n Vasten veljeä omoa.\n Kalervoisen kaunis minjä\n Istui ikkunan lähellä, 30\n Katsoi ulos ikkunasta,\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Onko tuo savu sakea,\n Vai onpi pimeä pilvi,\n Noien peltojen perillä, 35\n Kujan uuen ulkopäässä?\"\n Ei ollut ume umakka,\n Eikäpä savu sakea,\n Ne oli Untamon urohot,\n Tulla suorivat sotahan. 40\n Tulipa Untamon urohot,\n Kaatoivat Kalervon joukon,\n Talon polttivat poroksi,\n Tasottivat tantereksi.\n Jäi yksi Kalervon impi 45\n Kera vatsan vaivaloisen,\n Senpä Untamon urohot\n Veivät kanssansa kotihin.\n Oli aikoa vähäisen,\n Syntyi pieni poikalapsi 50\n Emollen osattomalle;\n Miksi tuo nimitetähän?\n Emo kutsui Kullervoksi,\n Untamo sotijaloksi.\n Pantihinpa poika pieni 55\n Kätkyehen liekkumahan,\n Liekkui päivän, liekkui toisen,\n Jopa kohta kolmantena\n Katkaisi kapalovyönsä,\n Särki liekun lehmuksisen. 60\n Kasvoi kuuta kaksi kolme,\n Jopa kuuna kolmantena\n Alkoi poika arvaella:\n \"Kunpa saisin suuremmaksi,\n Kostaisin isoni kohlut, 65\n Maksaisin emoni mahlat.\"\n Untamo ajattelevi:\n \"Tästä saa sukuni surma,\n Tästä kasvavi Kalervo,\n Kunne tuo tuhottanehe?\" 70\n Pannahanpa puolikkohon,\n Työnnetähän tynnyrihin,\n Siitä vieähän vetehen,\n Lasketahan lainehesen.\n Käyähänpä katsomahan 75\n Kahen kolmen yön perästä:\n Poika oli pääsnyt puolikosta,\n Istui aaltojen selässä,\n Onkivi meren kaloja,\n Merivettä mittoavi. 80\n Untamo ajattelevi,\n Mihin poika pantanehe:\n Kokosi kovia puita,\n Honkia sata-havuja,\n Tulen puihin tuiskautti, 85\n Roviohon roiskautti,\n Pojan siihen paiskautti\n Keskelle tulen palavan.\n Paloi päivän, tuosta toisen,\n Paloi päivän kolmannenki, 90\n Käytihin katsastamahan:\n Poika oli porossa polvin,\n Kypenissä kyynäsvarsin,\n Hiilikoukkunen käessä,\n Millä tulta kiihottavi, 95\n Hiiliä kokoelevi.\n Untamo ä'itteleikse,\n Mihin poika pantanehe,\n Kunne tuo tuhottanehe,\n Surma tuolle saatanehe: 100\n Poika puuhun hirtetähän,\n Tammehen ripustetahan.\n Kului yötä kaksi kolme,\n Aika on käyä katsomahan,\n Joko Kullervo katosi, 105\n Kuoli poika hirsipuuhun.\n Ei ole Kullervo kaonnut,\n Kuollut poika hirsipuuhun;\n Poika puuta kirjoittavi\n Pieni piikkonen käessä, 110\n Koko puu kuvia täynnä,\n Täynnä tammi kirjoitusta,\n Siinä miehet, siinä miekat,\n Siinä keihä'ät sivulla.\n Mitä taisi Untamoinen 115\n Tuon pojan katalan kanssa;\n Piti viimeinki väsyä\n Suorimasta surmiansa,\n Kasvatella Kullervoinen\n Orjapoikana omana. 120\n Kun oli Kullervo kohonnut,\n Saanut vielä vaaksan vartta,\n Tuopa työlle työnnetähän,\n Lapsen pienen katsontahan.\n Katsoi lasta päivän, kaksi, 125\n Siitä kohta kolmannella\n Lapsen tau'illa tapatti,\n Kätkyen tulella poltti.\n Untamo ajattelevi:\n \"Ei tämä tähän sopiva, 130\n Panenko kasken kaa'antahan?\"\n Pani kasken kaa'antahan.\n Kullervo Kalervon poika\n Suorihe kasken ajohon,\n Parahasen parsikkohon, 135\n Hirveähän hirsikköhön.\n Niin huhuta heiahutti,\n Vihellytti viuahutti,\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Sini kaski kaatukohon, 140\n Kuni ääni kuulunevi,\n Kuni vierrevi vihellys!\"\n Untamoinen mies utala\n Kävi tuota katsomahan:\n Ei kaski kas'elle tunnu, 145\n Ajamaksi nuoren miehen.\n Untamo ajattelevi:\n \"Ei tämä tähän sopiva,\n Hyvän hirsikön pilasi,\n Kaatoi parsikon parahan; 150\n Panenko aitojen panohon?\"\n Pani aitojen panohon.\n Kullervo Kalervon poika\n Läksi aitojen panohon,\n Kohastansa kokkahongat 155\n Aiaksiksi asettelevi,\n Kokonansa korpikuuset\n Seipähiksi seisottavi,\n Laittoi aian aukottoman,\n Veräjättömän kyhäsi. 160\n Untamo osaelevi\n Tulla tuota katsomahan,\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Ei tämä tähän sopiva,\n Aian nosti taivosehen, 165\n Ylös pilvihin kohotti,\n Ei tuosta ylitse pääse,\n Eikä reiästä sisälle;\n En tieä, mihin panisin,\n Panenko puimahan rukihit?\" 170\n Kullervo Kalervon poika\n Jo on puimassa rukihit,\n Pui rukihit ruumeniksi,\n Olet kaunoiksi kaotti.\n Tulipa isäntä tuohon, 175\n Kävi itse katsomahan:\n Rukihit on ruumenina,\n Olet kaunoina kahisi.\n Untamo ä'itteleikse:\n \"Ei ole tästä raatajasta, 180\n Kulle työlle työntänenki,\n Työnsä tuhmin turmelevi.\"\n Möi siitä Kalervon poian,\n Pani kaupan Karjalahan,\n Ilmariselle sepolle, 185\n Takojalle taitavalle.\n Minpä seppo tuosta antoi?\n Äijän seppo tuosta antoi:\n Viisi viikate-kulua,\n Kuusi kuokan kuolioa. 190\n\n\n\n\nKahdesneljättä runo\n\n\nKullervo Ilmarisen talossa pannaan karjaa paimentamaan. Emäntä nauraa\nsaadaksensa leipoo ison kiven hänen eväskakkuunsa; vv. 1-22. --\nEmäntä karjansa laitumelle laskiessa pyytää Luonnotarten ja metsän\nhaltiain sille onnea ja menestystä laittamaan; vv. 23-78. -- Hyvällä\npuheella ja muillaki sanoilla kokee sitte saada otson rauhassa\nelämään; vv. 79-122. -- Viimeiseksi rukoilee Ukon ja Kuippanan\nnäyttämään kovuutta otsolle, jos hyvistä sanoista ei tottelisi; vv.\n123-164.\n\n Kullervo Kalervon poika,\n Sinisukka äijä on lapsi,\n Jo kohta sepon ko'issa\n Kysyi työtä iltaisella,\n Kulle työlle työntyminen, 5\n Raaolle rakentuminen;\n Pantihinpa paimeneksi,\n Sepon karjan kaitsijaksi.\n Tuopa ilkoinen emäntä,\n Sepän akka irvihammas, 10\n Leipoi leivän paimenelle,\n Kakun paksun paistelevi,\n Kauran alle, vehnän päälle,\n Keskelle kiven kutovi.\n Kakun voiti voi-sulalla, 15\n Kuoren rasvalla rakenti,\n Pani orjallen osaksi,\n Palaseksi paimenelle,\n Itse orjoa opasti,\n Sanan virkkoi, noin nimesi: 20\n \"Ellös tätä ennen syökö\n Karjan mentyä metsälle!\"\n Siitä Ilmarin emäntä\n Laittoi karjan laitumelle,\n Sanovi sanalla tuolla, 25\n Lausui tuolla lausehella:\n \"Lasken lehmäni leholle,\n Maion antajat aholle,\n Työnnän kuuta ottamahan,\n Talia tavottamahan, 30\n Ahomailta auke'ilta,\n Leve'iltä lehtomailta,\n Korke'ilta koivikoilta,\n Hopeisilta saloilta.\"\n \"Etelätär luonnon eukko, 35\n Suvetar valio vaimo,\n Hongatar hyvä emäntä,\n Katajatar kaunis neiti,\n Pihlajatar piika pieni,\n Tuometar tytär Tapion! 40\n Katso'ote karjoani,\n Viitsiöte viljoani,\n Kesä kaikki kaunihisti,\n Lehen aika leppeästi,\n Jotta karja kaunistuisi, 45\n Eistyisi emännän vilja,\n Hyvän-suovan mieltä myöten,\n Pahan-suovan paitsi mieltä.\"\n \"Suvetar valio vaimo,\n Etelätär luonnon eukko! 50\n Käy nyt, syötä karjoani,\n Raavahiani ravitse,\n Syöttele metisin syömin,\n Juottele metisin juomin,\n Heraisilta hettehiltä, 55\n Läikkyviltä lähtehiltä,\n Kultaisilta kunnahilta,\n Hopeisilta ahoilta.\"\n \"Mielikki metsän miniä,\n Tellervo Tapion neiti! 60\n Kaitse karja kaunihisti,\n Viitsi vilja virkeästi,\n Varjele vahingon teiltä,\n Kaitse kaikista pahoista,\n Ettei tuskihin tulisi, 65\n Häpeähän hämmentyisi,\n Sorkka suohon sorkahtaisi,\n Hettehesen herkähtäisi.\"\n \"Päivän mennessä majoille,\n Iltalinnun laulellessa, 70\n Saata karjani kotihin\n Utarilla uhkuvilla,\n Nisillä pakottavilla;\n Koissa on hyvä ollaksensa,\n Maa imara maataksensa, 75\n Vaimot valkean tekevät\n Nurmelle mesinukalle,\n Maalle marjanvartiselle.\"\n \"Otsonen metsän omena,\n Mesikämmen käyretyinen! 80\n Tehkämme sulat sovinnot,\n Rajarauhat rapsakamme,\n Ettet sorra sontareittä,\n Kaa'a maion kantajata,\n Tänä suurena suvena, 85\n Luojan lämminnä kesänä.\"\n \"Käyös kaarten karjamaita,\n Piilten piimäkankahia,\n Kierten kellojen remua,\n Ääntä paimenen paeten! 90\n Kuulisitko kellon äänen,\n Tahi torven toitotoksen,\n Tunge korvasi kulohon,\n Paina pääsi mättähäsen,\n Tahi korpehen kokeos, 95\n Muille kummuille kuvahu,\n Jott' ei kuulu karjan kello,\n Eikä paimenen pakina!\"\n \"Kun sulle halu tulevi,\n Syöä mielesi tekevi, 100\n Syö'ös sieniä metsästä,\n Murra muurahais-kekoja,\n Juuria punaisen putken,\n Metsolan mesipaloja,\n Ilman ruoka-ruohoittani, 105\n Minun henki-heinittäni!\"\n \"Kun ma otsona olisin,\n Mesikämmennä kävisin,\n En mä noin asuisikkana\n Aina akkojen jaloissa; 110\n Onhan maata muuallaki,\n Tarhoa ta'empanaki,\n Soita kyllin sorkutella,\n Viiakkoa viiletellä.\"\n \"Niin teemme sulat sovinnot, 115\n Iki rauhat ratkoamme;\n Vaan jos tahtonet tapella,\n Eleä soan tavalla,\n Tapelkamme talvikauet,\n Lumi-ajat luskailkamme, 120\n Sinisen salon sisässä,\n Korven kuulun kainalossa!\"\n Siitä Ilmarin emäntä\n Vielä tuon sanoiksi virkki:\n \"Oi Ukko ylijumala! 125\n Kun kuulet toen tulevan,\n Muuta muiksi lehmäseni,\n Kamahuta karjaseni,\n Kiviksi minun omani,\n Kantoloiksi kaunoseni, 130\n Kumman maita kulkiessa,\n Vantturan vaeltaessa.\"\n \"Kun ei tuosta kyllin liene,\n Kuippana metsän kuningas!\n Korjaele koiriasi, 135\n Raivaele rakkiasi,\n Käske koirasi koloihin,\n Rakkisi rapaja kiinni,\n Kultaisihin kytky'ihin,\n Hihnoihin hope'isihin, 140\n Jott' ei piiloa pitäisi,\n Häpehiä hämmentäisi.\"\n \"Kun ei tuosta kyllin liene,\n Ei vielä sitä varone,\n Ukko kultainen kuningas, 145\n Hope'inen hallitsia!\n Paina panta pihlajainen\n Ympäri nenän nykerän,\n Kun ei pihlaja pitäne,\n Niin sä vaskesta valata, 150\n Jos ei vaski vahva liene,\n Panta rautainen rakenna!\"\n \"Lepy jo lehto, kostu korpi,\n Lempeä salo sininen,\n Anna rauha raavahille, 155\n Sorkka-säärille sovinto,\n Tänä suurena suvena,\n Herran hellennä kesänä!\"\n Siitä Ilmarin emäntä\n Lehmät läävästä lähetti, 160\n Laski karjan laitumelle,\n Pani paimenen perähän,\n Orjan lehmien ajohon,\n Kullervoisen kaitsentohon.\n\n\n\n\nKolmasneljättä runo\n\n\nKullervo valittelee päiviänsä, kun oli paimenen huonoon virkaan\npantu, ottaa sitte iltapuolella leivän laukustansa, alkaa leikata ja\nsärkee veitsensä kiveen, jonka emäntä oli sisään leiponut; vv. 1-24.\n-- Suuttuneena emännän pilkasta ja veitsensä särkymisestä Kullervo\nmiettii kostoa ja saapi sekä varikselta että korpilta neuvoa siihen;\nvv. 25-54. -- Hävittää Ilmarisen koko karjan, kerää lauman susia ja\nkarhuja, jotka yöksi ajaa karjan sijasta kotiin ja loihtii Ilmarisen\nemännän repimään; vv. 55-82. -- Ilmarisen emäntä kuultua torven\näänen lähtee karjaa vastaan ottamaan ja lypsämään, jossa metsänpedot\npaikalla repivät hänen kuoliaksi; vv. 83-120.\n\n Kullervo Kalervon poika\n Otti konttihin evästä,\n Läksi lehmien ajohon,\n Sanan virkki vierressänsä:\n \"Voi minä polonen poika! 5\n Jo minä johonki jouvuin:\n Härän hännän paimeneksi,\n Vasikkojen vaalijaksi,\n Joka suon on sotkijaksi,\n Maan pahan mateliaksi.\" 10\n Kulki kangasta kavuten,\n Päätyi päivän rintehesen,\n Lintunen lehosta lauloi,\n Pieni lintu pensahasta:\n \"Jo oisi aika orjan syöä, 15\n Isottoman illastella.\"\n Kullervo Kalervon poika\n Ajoi lehmänsä levolle,\n Itse istui mättähälle,\n Otti leivän laukustansa, 20\n Veti veitsensä tupesta,\n Leivän leikkaellaksensa,\n Veitsi vierähti kivehen,\n Kajahutti kalliohon.\n Kullervo Kalervon poika 25\n Katselevi veitsyttänsä,\n Itse päätyi itkemähän,\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Yks' oli veitsi veikkoutta,\n Yksi rauta rakkautta, 30\n Ison saamoa eloa,\n Vanhemman varustamoa,\n Senki katkaisin kivehen,\n Karahutin kalliohon,\n Leipähän pahan emännän, 35\n Pahan vaimon paistamahan.\"\n \"Millä nyt maksan naisen naurun,\n Naisen naurun, piian pilkan,\n Akan ilkeän evähät,\n Pahan vaimon paistannaiset?\" 40\n Varis vaakkui varvikosta,\n Varis vaakkui, korppi koikkui:\n \"Oi on kurja kullansolki!\n Ota vitsa viiakosta,\n Aja suolle sorkkasääret, 45\n Lehmät liejuhun levitä,\n Puolen suurille susille,\n Toisen korven kontioille.\"\n \"Kaikoa suet kokohon,\n Karhut kaikki katrahasen, 50\n Aja karjana kotihin,\n Kirjavana kartanolle;\n Sillä maksat naisen naurun,\n Pahan vaimon parjaukset.\"\n Kullervo Kalervon poika 55\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Malta, malta Hiien herja!\n Jos itken isoni veistä,\n Vielä itkenet itsekin,\n Itket lypsy-lehmiäsi.\" 60\n Otti vitsan viiakosta,\n Koivun korvesta tapasi,\n Ajoi lehmät liettehesen,\n Härät murtohon murenti,\n Puoliksi susien syöä, 65\n Puolen korven kontiojen,\n Suet lausui lehmäsiksi,\n Karhut karjaksi saneli,\n Minkä pisti Pienikiksi,\n Kunka Kyytäksi kyhäisi. 70\n Lonkui päivä luotehelle,\n Kulki kuusikon tasalle,\n Tuo pahanen paimen raiska,\n Kullervo Kalervon poika,\n Ajoi kontiot kotihin, 75\n Susikarjan kartanolle,\n Vielä neuvoi karhujansa,\n Susillensa suin puheli:\n \"Repäise emännän reisi,\n Pure puoli pohkeata, 80\n Kun tulevi katsomahan,\n Lyykistäikse lypsämähän!\"\n Kullervo Kalervon poika\n Jo kohta kotimäellä\n Lujahutti luikullansa, 85\n Toitahutti torvellansa,\n Kolmasti kotimäellä,\n Kuuesti kujoisten suussa.\n Tuop' on Ilmarin emäntä,\n Sepon akka, selvä nainen, 90\n Kuuli soitannan kujalta,\n Kajahuksen kankahalta,\n Sanovi sanalla tuolla,\n Lausui tuolla lausehella:\n \"Ole kiitetty Jumala! 95\n Torvi soipi, karja saapi;\n Orja soitellen tulevi,\n Toitatellen torvettavi.\"\n Itse pistihe pihalle,\n Kaapsahutti kartanolle, 100\n Sai siitä savupanolle,\n Tuosta lypsylle tulevi.\n Lyhmistäikse lypsämähän,\n Heitäikse heruttamahan,\n Susi päälle suimistihe, 105\n Karhu päälle kuopaisihe,\n Puri puolen pohkeata,\n Katkoi kannan sääriluusta.\n Siitä Ilmarin emäntä,\n Tuo takojan tarkka nainen, 110\n Vieri kohta kuoliaksi,\n Kaatui kattila-noeksi,\n Oman pirttinsä pihalle,\n Kapehille kartanoille.\n Se oli meno naisen nuoren, 115\n Kanssa kaunihin emännän,\n Jot' oli viikon valvateltu,\n Vuosin kuusin kuulusteltu\n Ilmarin iki iloksi,\n Sepon kuulun kunnioiksi. 120\n\n\n\n\nNeljäsneljättä runo\n\n\nIloten ja riemuten pakenee Kullervo Ilmarisen kodista. Ilmarinen\ntapaa puolisonsa hengettömänä ja tulee siitä kovin surulliseksi;\nvv. 1-24. -- Kullervo päivän korpia astuttua illalla valittaa\norpouttansa sekä muuta onnettomuuttansa ja päättää lähteä kostamaan\nUntamolle sukunsa surmasta; vv. 25-54. -- Metsän eukko tulee matkalla\nKullervoa vastaan ja kertoo hänen vanhempansa ei vielä kuolleen, vaan\nelävän Lapin rajalla, jonne neuvoo häntä matkustamaan; vv. 55-94.\n-- Kullervo löytää vanhempansa ja saapi äitiltänsä kuulla vanhemman\nsisarensa marjaan lähteneen ja sillä matkalla tietämättömiin\nkadonneen; vv. 95-152.\n\n Kullervo Kalervon poika,\n Sinisukka äijä on lapsi,\n Läksi soitellen seposta,\n Ilon lyöen Ilman mailta,\n Suo sorahti, maa järähti, 5\n Kangas vastahan kajahti,\n Kullervoisen soitantoa,\n Ilkeän ilon pitoa.\n Kuului se sepon pajahan,\n Seppo seisottui pajassa, 10\n Sai pihalle kuulemahan,\n Mikä soitanta salolla.\n Jo näki toet totiset,\n Valehettomat vakaiset,\n Näki naisen nukkunehen, 15\n Kaunoisensa kaatunehen,\n Kaatunehen kartanolle,\n Kellistynehen keolle.\n Siihen seppo seisottihen\n Syämmellä synkeällä, 20\n Puuttui yöksi itkemähän,\n Viikoksi vetistämähän,\n Mieli ei tervoa parempi,\n Syän ei syttä valkeampi.\n Itse Kullervo käveli, 25\n Astui eelle jonne kunne,\n Päivän korpia kovia,\n Hiien hirsikankahia;\n Illan tullen, yön pimeten,\n Päätyi maahan mättähälle. 30\n Siinä istuvi isoton,\n Armoton ajattelevi:\n \"Kotihinsa muut menevät,\n Majoillensa matkoavat;\n Mull' on korvessa kotini, 35\n Tuulessa tulisijani.\"\n \"Piennä mun isoni jätti,\n Matalana maammoseni,\n Jätti jäisille jälille,\n Pyöriville portahille, 40\n Joka suohon sortumahan,\n Likahan litistymähän.\"\n \"Vaan en nyt iällä tällä,\n Viel' en suohon sorrukkana;\n Enmä sinnes suohon sorru, 45\n Kunnes kannan kahta kättä,\n Viittä sormea viritän,\n Kynttä kymmenen ylennän.\"\n Juohtui juoni mielehensä,\n Puuttui aivohon ajatus, 50\n Käyä Untamon kylässä,\n Kostoa isonsa kohlut,\n Ison kohlut, maammon mahlat,\n Itsensä pahoin piännät.\n Jopa tuosta toisna päänä 55\n Kullervo Kalervon poika\n Astui eelle matkoansa,\n Kohti Untamon kotia,\n Tuli akka vastahansa,\n Siniviitta viian eukko, 60\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Kunne läksit Kullervoinen?\"\n Kullervo Kalervon poika\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Läksin tuonne toisialle, 65\n Tuonne Untamon tuville;\n Juohtui juoni mieleheni,\n Puuttui aivohon ajatus,\n Kostoa isoni kohlut,\n Ison kohlut, maammon mahlat, 70\n Polttoa tuvat tuhaksi,\n Kypeniksi kyyätellä.\"\n Akka tuon sanoiksi virkki:\n \"Ei ole surmattu sukusi;\n On sulla iso elossa, 75\n Maammo mailla tervehenä,\n Lapin laajalla rajalla,\n Kalalammin laitehella.\"\n \"Astut päivän, tuosta toisen,\n Astut kohta kolmannenki, 80\n Kulet kohti luotehesen,\n Vaara vastahan tulevi,\n Sie astut alatse vaaran,\n Käyt vaaran vasenta puolta;\n Tuostapa joki tulevi 85\n Oikealle puolellesi,\n Käyt siitä joen sivua,\n Kolmen kosken kuohumitse,\n Tulet niemen tutkamehen,\n Pää'yt päähän pitkän kaiskun, 90\n Tupa on niemen tutkamessa,\n Kalasauna kaiskun päässä,\n Siinäpä iso elävi,\n Siinä kaunis kantajasi.\"\n Kullervo Kalervon poika 95\n Läksi tuosta astumahan,\n Astui päivän, tuosta toisen,\n Kulki kohti luotehesen,\n Tuli niemen tutkamehen,\n Päätyi pitkän niemen päähän; 100\n Tupa oli niemen tutkamessa,\n Kalasauna kaiskun päässä.\n Meni hän tupahan tuosta,\n Eipä tunneta tuvassa:\n \"Mistä vieras veen takainen, 105\n Kusta kulkija kotosin?\"\n \"Etkö tunne poikoasi,\n Muista lastasi omoa,\n Jonka Untamon urohot\n Veivät kanssansa kotihin, 110\n Ison vaaksan varrellisna,\n Emon värttinän pituisna?\"\n Emo ennätti sanoa,\n Vaimo vanha lausuella:\n \"Ohoh poikani poloinen, 115\n Ohoh kurja Kullervoni,\n Ettäpäs elävin silmin\n Näitä maita matkaelet!\n Kun jo itkin kuolleheksi,\n Jo kauvan kaonneheksi.\" 120\n \"Kaks' oli poikoa minulla,\n Kaksi kaunoista tytärtä,\n Niist' oli osattomalta\n Kaksi vanhinta kaonnut,\n Poika suurehen sotahan, 125\n Tyttö tietämättömihin;\n Poikani tuli takaisin,\n Tyttö ei se tullekkana.\"\n \"Läksi marjahan metsälle,\n Alle vaaran vaapukkahan, 130\n Sinneppä kana katosi,\n Lintu kuoli liioin surmin,\n Surmihin sanattomihin,\n Nimen tietämättömihin.\"\n \"Kenpä tuota etsimähän? 135\n Kenpä muu, jos ei emonsa.\n Läksin mie emo polonen\n Etsimähän tyttöäni,\n Etsin päivän, etsin toisen,\n Etsin kohta kolmannenki, 140\n Nousin suurelle mäelle,\n Korkealle kompakolle,\n Huusin tuosta tyttöäni,\n Kaonnutta kaihoelin.\n Vaarat vastaten saneli, 145\n Kankahat kajahtelivat:\n 'Elä huua tyttöäsi,\n Elä huua, hoilaele!\n Ei se saa sinä ikänä,\n Ei paloa polvenansa, 150\n Emon entisen tiloille,\n Taaton vanhan valkamoille.'\"\n\n\n\n\nViidesneljättä runo\n\n\nKullervo vanhempainsa kodissa, samoin kuin ennen Untolassa,\ntoimittelee töitänsä takaperoisesti; isä sitte viimein laittaa\nhänen veronvienti-matkalle; vv. 1-24. -- Palatessansa tapaa tytön\nmatkallansa, jota pyytää rekeensä, tyttö ei lähde, vaan vastaa\nhänelle tylysti; Kullervo väkivallalla koppaa tytön rekeensä ja\nhoukuttelee sen sitte lahjoillansa yöksi kanssansa jäämään; vv.\n25-62. -- Aamulla jälkeen tyttö, kyseltyä oudon sulhonsa sukua,\ntulee tuntemaan hänen omaksi veljeksensä ja kauhistuu sitte niin\nnaimakaupoistansa, että paikalla juoksee ja hukutaikse kuohuvaan\nkoskeen; vv. 63-92. -- Kullervo mielituskissaan repii rekensä rikki,\nratsastaa sitte kotiin äitillensä kertomaan sitä kauhistusta, kun\noli oman tuntemattoman sisarensa kanssa naimiskauppoihin ruvennut,\nja miettii lopettaa itsensä, mutta samassa muistaa Untamoisen vielä\nkostamatta olevan; vv. 93-134.\n\n Kullervo Kalervon poika,\n Sinisukka äijä on lapsi,\n Sai tuosta elelemähän\n Alla varjon vanhempien,\n Ei saanut älyämähän, 5\n Miehen mieltä ottamahan.\n Poika työlle työnteleikse,\n Nuotan suuren souantahan,\n Souti poikki puiset hangat,\n Venon haapaisen hajotti. 10\n Sai Kalervo katsomahan,\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Ei sinusta soutajaksi,\n Mene nuotan tarvontahan!\"\n Meni nuotan tarvontahan, 15\n Tarpoi nuotan tappuroiksi,\n Ruumeniksi pullot rouhi,\n Selykset paloin paloitti.\n Sai Kalervo katsomahan,\n Sanan virkkoi, noin nimesi: 20\n \"Ei sinusta tarpojaksi,\n Lähe viemähän vetoja,\n Maajyviä maksamahan,\n Lienet matkassa parempi.\"\n Kullervo Kalervon poika, 25\n Vietyä veot perille,\n Maksettua maajyväset,\n Rekehensä reutoaikse,\n Alkoi kulkea kotihin,\n Matkata omille maille. 30\n Iski virkkua vitsalla,\n Heläytti helmivyöllä,\n Ajavi karettelevi;\n Neiti vastahan tulevi\n Noilla Pohjan kankahilla, 35\n Lapin laajoilla rajoilla.\n Kullervo Kalervon poika\n Sanojansa säätelevi:\n \"Käy neito rekoseheni,\n Armas alle vilttieni!\" 40\n Neiti vastahan sanovi,\n Tinarinta riuskuttavi:\n \"Vilu on olla viltin alla,\n Kolkko korjassa eleä.\"\n Kullervo Kalervon poika, 45\n Sinisukka äiön lapsi,\n Koppoi neion korjahansa,\n Reualti rekosehensa.\n Neiti tuossa noin sanovi:\n \"Kun et päästä pois minua, 50\n Polen poikki pohjalauat,\n Levittelen liistehesi.\"\n Kullervo Kalervon poika\n Aukaisi rahaisen arkun,\n Näytteli hope'itansa, 55\n Verkaliuskoja levitti,\n Kultasuita sukkasia,\n Vöitänsä hopeapäitä.\n Verat veivät neien mielen,\n Raha muutti morsiamen, 60\n Hopea hukuttelevi,\n Kulta kuihauttelevi.\n antoi Jumala aamun,\n Toi Jumala toisen päivän,\n Niin neiti sanoiksi virkki: 65\n \"Mist' olet sinä sukuisin,\n Lienet suurtaki sukua,\n Isoa isän aloa?\"\n Kullervo Kalervon poika\n Sanan virkkoi, noin nimesi: 70\n \"En ole sukua suurta,\n Enkä suurta, enkä pientä,\n Olen kerran keskimäistä,\n Kalervon katala poika;\n Vaan sano oma sukusi, 75\n Jos olet sukua suurta.\"\n Neiti tuon sanoiksi virkki:\n \"Mie olen Kalervon tyttö;\n Läksin marjahan metsälle,\n Sinne mie kana katosin 80\n Kuolemahan korven päähän,\n Kaatumahan kankahalle,\n Enkä kuollut kuitenkana,\n En mä kalkinen kaonnut,\n Näille päivin päätymättä, 85\n Näille juonin joutumatta!\"\n Sai toki sanoneheksi,\n Heti repsahti re'estä,\n Siitä juoksihe jokehen,\n Kosken kuohu'un kovahan, 90\n Siihen surmansa sukesi,\n Kuolemansa kohtaeli.\n Kullervo Kalervon poika\n Pyyhältihe korjastansa,\n Veitsin länkensä levitti, 95\n Rauoin rahnoi rahkehensa;\n Hyppäsi hyvän selälle,\n Ajavi palasen maata,\n Päätyvi ison pihoille,\n Oman taaton tanterille, 100\n Vähän kuollutta parempi,\n Kaonnutta kaunihimpi.\n Emo päätyvi pihalle,\n Ennätti emo kysyä,\n Vanhempansa tutkaella: 105\n \"Mi sinulla poikaseni?\n On kuin Tuonelta tulisit,\n Manalalta matkoaisit.\"\n Kullervo Kalervon poika\n Sanan virkkoi, noin nimesi: 110\n \"Jo on kummat kuulumassa,\n Taikeat tapahtununna,\n Kun pi'in oman sisaren,\n Turmelin emon tuoman.\"\n \"Se jo surmansa sukesi 115\n Koskehen kohisevahan,\n Itse tuot' en tieäkkänä,\n Kunne kurja kuoletaime,\n Suuhun ulvovan sutosen,\n Vainko vatsahan valahan.\" 120\n Emo tuon sanoiksi virkki:\n \"Ellös sinä sinne menkö,\n Onpa suurta Suomen nientä,\n Sankkoa Savon rajoa,\n Piillä miehen piilojansa, 125\n Hävetä pahoja töitä.\"\n Kullervo Kalervon poika\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Enkä piile, en pakene,\n Viel' on Unto oikeana, 130\n Mies katala kaatamatta,\n Kostamatta taaton kohlut,\n Taaton kohlut, maammon mahlat,\n Itseni hyvin piännät.\"\n\n\n\n\nKuudesneljättä runo\n\n\nKullervo valmistaikse Untolaa sotimaan, enemmin toivomalla kuin\npelkäämällä siinä sodassa itsensäki kaatuvan; vv. 1-24. --\nHyvästi-jättöä tehdessään kysyy ensin isältä, sitte veljeltä ja\nsisareltaan, itkisivätkö häntä, jos kuulisivat kuolleeksi; ei kukaan\nniistä lupaa häntä itkeä; vv. 25-56. -- Viimeiseksi kysyy äitiänsä,\nitkisikö hänkään kuollutta poikaansa. Äiti vastaa kyllä paljonki\nitkevänsä, jos kuulisi Kullervonsa kuolleeksi; vv. 57-82. -- Untolan\nmatkalla saapi Kullervo sanoja toisen toisensa perästä, ensin\nisänsä sitte veljensä ja sisarensa kuolleen; niistä huolimatta hän\nvaan kulkee edelleen; vv. 83-118. -- Kuultua jo viimein äitinsäki\nkuolleen äsken Kullervo tulee kovin surulliseksi ja käskee häntä,\nmiten parhaiten taidettiin, maahan laittaa; itse hän vaan pitkitti\nmatkaansa Untolaan; vv. 119-144. -- Perille tultua kaataa Untamon\nväkenensä ja palajaa sitte autioon kotiinsa. Jonkun ajan ensin\nitkettyänsä lähtee viimein metsästä itselleen ruokaa hankkimaan ja\njoutuu matkallansa juuri sille paikalle, jossa oli tuntemattoman\nsisarensa kanssa elellyt; vv. 145-176. -- Tempaa miekkansa tupesta,\nasettaa sen perin maahan ja syöksee sitte rinnoin kärkeä vasten,\nsillä tavoin lopun onnettomasta elämästänsä tehden; vv. 177-202.\n\n Kullervo Kalervon poika,\n Sinisukka äijä on lapsi,\n Siitä suorikse sotahan,\n Valmistaikse vainotielle,\n Hetken miekkoa hioen, 5\n Kärestäen keihoansa.\n Emo tuon sanoiksi virkki:\n \"Ellös poikani poloinen\n Saako suurehen sotahan,\n Menkö miekan melskehesen! 10\n Ken suotta sotahan saapi,\n Tahallansa tappelohon,\n Se soassa surmatahan,\n Tapetahan tappelossa.\"\n Kullervo Kalervon poika 15\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"En mä silloin suohon sorru,\n Enkä kaa'u kankahalle,\n Kun sorrun sotatiloille,\n Kaa'un miekan kalskehesen; 20\n Sorea sotahan kuolla,\n Äkin poika pois tulevi,\n Potematta pois menevi,\n Laihtumatta lankeavi.\"\n Kohta lähtevi ko'ista, 25\n Sanovi sanan isolle:\n \"Hyvästi hyvä isoni!\n Itketkö sinä minua,\n Koskas kuulet kuolleheksi,\n Kansasta kaonneheksi?\" 30\n Tuon isä sanoiksi virkki:\n \"En minä sinua itke,\n Jospa kuulen kuolleheksi,\n Onhan mulla toinen poika,\n Poika paljoa parempi, 35\n Äijeä älykkähämpi.\"\n Virkkoi siitä veikollensa:\n \"Jää hyvästi veikkoseni!\n Itketkö sinä minua,\n Koskas kuulet kuolleheksi?\" 40\n Veikko tuon sanoiksi virkki:\n \"En itke minä sinua,\n Saan minä mokoman veljen,\n Suun savesta, pään kivestä,\n Veljen paljoa paremman, 45\n Äijeä älykkähämmän.\"\n Virkkoi siitä siskollensa:\n \"Hyvästi sisarueni!\n Itketkö sinä minua,\n Koskas kuulet kuolleheksi?\" 50\n Noin sisar sanoiksi virkki:\n \"En itke minä sinua,\n Josko kuulen kuolleheksi,\n Veli on minulla toinen,\n Veli paljoa parempi, 55\n Kahta mointa kaunihimpi.\"\n Kullervo Kalervon poika\n Sanoi siitä äitillensä:\n \"Äitiseni, armaiseni,\n Minun kaunis kantajani! 60\n Itketkö sinä minua,\n Koskas kuulet kuolleheksi,\n Kansasta kaonneheksi,\n Sortuneheksi suvusta?\"\n Tuon emo sanoiksi virkki: 65\n \"Ohoh poikani poloinen,\n Et älyä äitin mieltä,\n Et tunne emon syäntä!\n Itkenpä minä sinua,\n Kun sun kuulen kuolleheksi, 70\n Väestä vähenneheksi,\n Sortuneheksi suvusta,\n Itken tulville tupamme,\n Siltalauat lainehille,\n Kujat kaikki kuurullani, 75\n Läävät länkämöisilläni.\"\n \"Mit' en itkeä ilenne,\n Kut' en voine voivotella,\n Itkeä inehmisissä,\n Itken saunassa saloa, 80\n Yliset kulasvesille,\n Saunan lauat lainehille.\"\n Kullervo Kalervon poika\n Kulki soitellen sotahan,\n Vieri viestinen jälestä: 85\n \"Jo iso kotona kuoli,\n Käyppäs tuota katsomahan,\n Kuinka kuollut hauatahan!\"\n Kullervo Kalervon poika\n Hänpä varsin vastaeli: 90\n \"Kun lie kuollut kuolkahansa,\n On siellä kotona ruuna,\n Millä maahan vietäkähän,\n Kalmahan katettakahan.\"\n Soitti suolla mennessänsä, 95\n Kulahutteli kulossa,\n Saatihin sana jälestä:\n \"Jo veli kotona kuoli,\n Käyppäs tuota katsomahan,\n Kuten kuollut hauatahan!\" 100\n Kullervo Kalervon poika\n Hänpä varsin vastaeli:\n \"Kun lie kuollut, kuolkahansa,\n On siellä ori kotona,\n Millä maahan vietäkähän, 105\n Kalmahan katettakahan.\"\n Soitti suolla mennessänsä,\n Kajahutti kankahalla,\n Sai sanoma korvihinsa:\n \"Jo sisar kotona kuoli, 110\n Käyppä tuota katsomahan,\n Kuten kuollut hauatahan!\"\n Kullervo Kalervon poika\n Hänpä varsin vastaeli:\n \"Kun lie kuollut, kuolkahansa, 115\n On siellä kotona tamma,\n Millä maahan vietäkähän,\n Kalmahan katettakahan.\"\n Soitti soilla, soitti mailla,\n Patakoitteli paloilla, 120\n Sai sanoma korvihinsa:\n \"Kuoli ehtoinen emosi,\n Käyppäs tuota katsomahan,\n Miten miero hautoavi!\"\n Kullervo Kalervon poika 125\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Voi minä poloinen poika,\n Voi poika polon alainen,\n Kun kuoli emo minulta,\n Kaatui kaunis kantajani, 130\n Enk' ollut luona luopuessa,\n Läsnä hengen lähtiessä.\"\n \"Kuollut koissa pestäköhön\n Saksan saipua-vesillä,\n Silkkihin si'eltäköhön, 135\n Palttinoihin pantakohon,\n Siitä maahan pantakohon,\n Kalmahan katettakohon,\n Itkuvirsin vietäköhön,\n Laulaen las'ettakohon, 140\n Itse en kotihin joua,\n Viel' on Unto kostamatta,\n Mies katala kaatamatta,\n Ilkeä hävittämättä.\"\n Meni soitellen sotahan, 145\n Ilon lyöen Untolahan,\n Kaatoi Untolan urohot,\n Tuvat poltteli poroksi,\n Kivet jätti kiukahia,\n Pitkät pihlajat pihoja. 150\n Kääntyvi kotihin tuosta\n Ison entisen eloille,\n Tupa on tyhjä tultuansa,\n Autio avattuansa.\n Antoi kättä hiilokselle, 155\n Hiilet kylmät hiiloksessa,\n Pisti kättä kiukahalle,\n Kivet kylmät kiukahassa.\n Loihen siitä itkemähän,\n Itki päivän, itki toisen, 160\n Päivälläpä kolmannella\n Ylös korpehen kohosi\n Evähiä etsimähän,\n Antia anelemahan.\n Kävi matkoa vähäisen, 165\n Astui tietä pikkaraisen,\n Tapahtui sijalle sille,\n Tuli tuolle saarekselle,\n Kuss' oli piian pillannunna,\n Turmellut emonsa tuoman. 170\n Siin' itki ihana nurmi,\n Aho armahin valitti,\n Nuoret heinät hellitteli,\n Kuikutti kukat kanervan,\n Tuota piian pillamusta, 175\n Emon tuoman turmellusta.\n Kullervo Kalervon poika\n Tempasi terävän miekan,\n Tupestansa tuiman rauan;\n Katselevi, kääntelevi, 180\n Arvelee, ajattelevi,\n Tokko tuon tekisi mieli\n Syöä syyllistä lihoa,\n Viallista verta juoa.\n Miekka mietti miehen mielen, 185\n Arvasi uron pakinan,\n Vastasi sanalla tuolla:\n \"Mikäpä minun olisi\n Syöä syyllistä lihoa,\n Viallista verta juoa, 190\n Syön lihoa syytöntäki,\n Juon verta viatontaki.\"\n Kullervo Kalervon poika\n Perän painoi kankahasen,\n Kären käänti rintahansa, 195\n Itse iskihe kärelle,\n Siihen surmansa sukesi,\n Kuolemansa kohtaeli.\n Se oli surma nuoren miehen,\n Kuolema Kalervon poian, 200\n Loppu ainakin urosta,\n Kuolema kova-osaista.\n\n\n\n\nSeitsemäsneljättä runo\n\n\nIlmarinen kauvan Tuonelaan joutunutta naistansa itkettyä viimein\npäättää kullasta takoa uuden puolison itsellensä. Työ ei kuitenkaan\nensi yrityksellä ota oikein onnistuaksensa; vv. 1-46. -- Äsken\nkolmannella yrityksellä toivottu kulta-neito lähtee ahjosta. Sille\nseppä sitte takoo kädet, jalat, suun, silmät ja korvat, mutta henkeä\nei saa neitosellensa, ei sanoja suuhun eikä suloa silmään; vv. 47-72.\n-- Ilmarinen laittaa kultaneiden yöksi viereensä, mutta havaitsee\npian mieliharmiksensa siitä ei olevan puolisoksi; se kylkensä, joka\noli neittä vasten, pian oli kokonaan vilustua; vv. 73-94. -- Seppo\nsitte viepi kultaneitonsa Väinämöiselle, joka heti nähtyänsä sanoo\nsen hänellen ei sopivan, ja kehottaa Ilmarista viemään sitä vieraille\nmaille, siellä kulta ehkä saisi halukkaampia kosijoita; vv. 95-138.\n\n Se on seppo Ilmarinen\n Naista itki illat kaiket,\n Yöt itki unettomana,\n Päivät einehettömänä,\n Eikä kääntynyt käessä 5\n Vaskinen vasaran varsi,\n Kuulunut pajasta kalke\n Yhen kuuhuen kululla.\n Itki kuuta kaksi, kolme,\n Niinpä kuulla neljännellä 10\n Poimi kultia mereltä,\n Hopehia lainehilta.\n Työnti kullat kuumentohon,\n Ajoi ahjohon hopeat,\n Otti orjat lietsomahan, 15\n Palkkalaiset painamahan,\n Itse ahjoa kohenti\n Hiilikoukkunen käessä,\n Pyyti kullaista kuvoa,\n Hope'ista morsianta. 20\n Katsoi ahjonsa alusta,\n Lietsehensä liepehiä,\n Mitä ahjosta ajaikse,\n Tungeikse tulisijasta.\n Uuhi ahjosta ajaikse, 25\n Lähetäikse lietsehestä,\n Karva kulta, toinen vaski,\n Kolmas on hopea karva;\n Muut tuota ihastelevi,\n Ei ihastu Ilmarinen. 30\n Sanoi seppo Ilmarinen:\n \"Se susi sinua toivoi!\"\n Työntävi tulehen uuhen,\n Laittoi orjat lietsomahan,\n Itse ahjoa kohenti 35\n Hiilikoukkunen käessä.\n Katsoi ahjonsa alusta,\n Lietsehensä liepehiä,\n Mitä ahjosta ajaikse,\n Tungeikse tulisijasta. 40\n Varsa ahjosta ajaikse,\n Lähetäikse lietsehestä,\n Harja kulta, pää hopea,\n Kaikki vaskesta kaviot;\n Muut tuota hyvin ihastui, 45\n Ei ihastu Ilmarinen.\n Siitä seppo Ilmarinen\n Varsan työntävi tulehen,\n Pani orjat lietsomahan,\n Itse ahjoa kohenti. 50\n Katsoi ahjonsa alusta,\n Lietsehensä liepehiä,\n Mitä ahjosta ajaikse,\n Lähetäikse lietsehestä.\n Neiti ahjosta ajaikse, 55\n Letti kulta lietsehestä,\n Pää hopea, kassa kulta,\n Varsi kaikki kaunokainen;\n Muut tuota pahoin pelästyi,\n Ei pelästy Ilmarinen. 60\n Siitä seppo Ilmarinen\n Takoi kullaista kuvoa,\n Jalat laati neitoselle,\n Jalat laati, käet kuvasi,\n Eipä jalka nousekkana, 65\n Käänny käet syleilemähän.\n Takoi korvat neiollensa,\n Eipä korvat kuulekkana,\n Niin sovitti suun sorean,\n Suun sorean, sirkut silmät, 70\n Saanut ei sanoa suuhun,\n Eikä silmähän suloa.\n Sanoi seppo Ilmarinen:\n \"Oisi tuo sorea neito,\n Kun oisi sanallisena, 75\n Mielellisnä, kielellisnä.\"\n Saattoi siitä neitosensa,\n Tuon on kultaisen kuvansa,\n Utuisehen uutimehen,\n Itse vierehen venähti 80\n Sulkkuisille vuotehille,\n Pehme'ille pää-aloille.\n Siinä yön levätessänsä\n Kyllä peitettä kysyvi\n Maata kera puolisonsa, 85\n Tuon on kultaisen kuvansa:\n Se oli kylki kyllä lämmin,\n Ku oli vasten vaippoansa,\n Se oli jääksi jäätymässä,\n Ku oli nuorta neittä vasten. 90\n Sanoi seppo Ilmarinen:\n \"Ei tämä hyvä minulle;\n Vienen neien Väinölähän,\n Väinämöiselle varaksi.\"\n Siitä seppo Ilmarinen 95\n Viepi neien Väinölähän,\n Sanoi sinne saatuansa:\n \"Oi sie vanha Väinämöinen,\n Tuossa on sinulle tyttö\n Kovin kaunis katsannolta, 100\n Ei ole suuri suun piolta,\n Eikä leuoilta leveä.\"\n Vaka vanha Väinämöinen\n Katsahti kuvoa tuota,\n Luopi silmät kullan päälle, 105\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Miksi tuot minulle tuota,\n Tuota kullan kummitusta?\"\n Sanoi seppo Ilmarinen:\n \"Miksi muuksi, kun hyväksi, 110\n Ikuiseksi ystäväksi,\n Kainaloiseksi kanaksi.\"\n Sanoi vanha Väinämöinen:\n \"Oi on seppo veikkoseni!\n Tunge neitosi tulehen, 115\n Tao kaikiksi kaluiksi,\n Tahi vie Venäehelle,\n Saata Saksahan kuvasi,\n Rikkahien riian naia,\n Suurien soan kosia; 120\n Ei sovi minun suvulle,\n Ei minullen itselleni,\n Naista kullaista kosia,\n Hope'ista huolitella.\"\n Siitä kielti Väinämöinen, 125\n Epäsi suvannon sulho,\n Kullalle kumartamasta,\n Hopealle horjumasta;\n Sanovi sanalla tuolla,\n Lausui tuolla lausehella: 130\n \"Elkätte pojat poloiset,\n Vasta kasvavat urohot,\n Sinä ilmoisna ikänä,\n Kuuna kullan valkeana,\n Naista kullaista kosiko, 135\n Hope'ista huolitelko,\n Kylmän kulta kuumottavi,\n Vilun huohtavi hopea.\"\n\n\n\n\nKahdeksasneljättä runo\n\n\nIlmarinen lähtee Pohjolaan, ilmoittaa naisensa kuolleen, pyytää\nPohjolan emännältä sen nuorempaa tytärtä vaimoksensa; vv. 1-32.\n-- Pohjolan emäntä pahoillaan siitä, kun oli vanhemmankaan\ntyttärensä Ilmariselle antanut, toista ei jo enään lupaakkaan\nhänelle. Pahoittavan vastauksen saapi seppo sitte tytöltäki, kun\npuhuttelee sitä puolisoksensa; vv. 33-56. -- Tytön mieltä kysymättä\nIlmarinen suutuksissaan ryöstää sen rekeensä ja lähtee matkaan.\nTyttö suruissaan itkee ja toivottelee itseänsä jos minnekki, kun\nvaan pääsisi Ilmarisesta erilleen; vv. 57-92. -- Yöpaikkaan tultua\nsyrjäinen mies Ilmarisen nukkuessa alkaa tytön kanssa hilastella.\nIlmarinen siitä kovin suuttuneena haltioissaan laulaa neiden lokiksi\nmeren karille; vv. 93-118. -- Kotiin tulleelta Väinämöinen kysyy\nPohjolan elämästä, johon Ilmarinen vastaa, siellä sammon nojassa ei\nmitään puutetta olevan, ja selittää sitte, minkätähden niin yksinänsä\npalasi Pohjolasta; vv. 119-154.\n\n Tuop' on seppo Ilmarinen,\n Takoja iän-ikuinen,\n Pisti varsan valjahisin,\n Ruskean re'en etehen,\n Itse istuvi rekehen, 5\n Lähteäksensä lupasi,\n Pyytämähän Pohjolasta\n Toista Pohjolan tytärtä.\n Sai päivän ajaneheksi,\n Sekä päivän jotta toisen, 10\n Päivälläpä kolmannella\n Tuli Pohjolan tuville.\n Heti kun tuli tupahan,\n Louhi Pohjolan emäntä\n Kääntyvi kyselemähän 15\n Oman lapsensa oloa\n Miniänä miehelässä,\n Naisena anoppelassa.\n Se on seppo Ilmarinen\n Sanan virkkoi, noin nimesi: 20\n \"Ellös nyt anoppiseni!\n Ellös sie kyselkö tuota\n Eläntöä tyttäresi,\n Asuntoa armahasi,\n Maassa on jo marjaseni, 25\n Kankahassa kaunoseni;\n Läksin toista tyttöäsi,\n Neitoasi nuorempata;\n Annappa anoppiseni\n Tuo on toinen tyttäresi 30\n Naisen entisen eloille,\n Sijalle sisaruensa.\"\n Louhi Pohjolan emäntä\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Pahoin tein minä poloinen, 35\n Kun ma työnsin toisenkana\n Nuorena nukahtamahan,\n Verevänä vieremähän,\n Annoin kuin susien suuhun,\n Karhun kiljuvan kitahan; 40\n Enkä toista annakkana\n Nokiesi nuoliojaksi.\"\n Se on seppo Ilmarinen\n Murti suuta, väänti päätä,\n Sanan virkkoi, noin nimesi: 45\n \"Tuleppa minulle tyttö\n Mesileivän leipojaksi,\n Oluen osoajaksi!\"\n Neiti itse noin saneli\n Ilmariselle sepolle: 50\n \"Tapoit naisen ennen naiun,\n Surmasit sisarueni,\n Toki tappaisit minunki,\n Surmoaisit itseniki;\n En lähe minä sinulle, 55\n En sepon sysisijoille.\"\n Se on seppo Ilmarinen\n Murti suuta, väänti päätä,\n Saavutti tytön samassa,\n Työnnälti rekosehensa, 60\n Itse vierehen venähti,\n Läksi kohta kulkemahan.\n Neiti itki ja urisi,\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Kuule seppo Ilmarinen, 65\n Kun et laskene minua,\n Potkin korjasi paloiksi,\n Sären reen repalehiksi.\"\n Sanoi seppo Ilmarinen:\n \"Sentähen sepon rekosen 70\n Laiat rautahan rakettu,\n Jotta potkia pitävi.\"\n Neitonen kujertelevi,\n Vyö vaski valittelevi,\n Sanan virkkoi, noin nimesi: 75\n \"Kun et laskene minua,\n Laulaime meren kalaksi,\n Syvän aallon siikaseksi.\"\n Se on seppo Ilmarinen\n Sanan virkkoi, noin nimesi: 80\n \"Etpä sinä sinne pääse,\n Minä haukina jälessä.\"\n Kulki matkoa palasen,\n Ajoi tietä pikkuruisen,\n Neiti päätänsä kohotti, 85\n Näki jälkiä lumessa,\n Huokaiseikse, henkäiseikse,\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Voi minua kurja raukka!\n Parempi minun olisi 90\n Jänön juoksevan jälillä,\n Kun tämän kosijan reessä.\"\n Se on seppo Ilmarinen\n Puri huulta, väänti päätä,\n Ajoa kahattelevi 95\n Yöksi uutehen kylähän.\n Matkalta väsynehenä\n Seppo nukkuvi sike'in,\n Toinen naista naurattavi\n Mieheltä unekkahalta. 100\n Siitä seppo Ilmarinen,\n Aamulla havattuansa,\n Sekä suuttui, jotta syäntyi,\n Kovin suuttui ja vihastui,\n Loihe siitä laulamahan, 105\n Syäntyi sanelemahan,\n Lauloi moisen morsiamen\n Meren luo'olle lokiksi,\n Luo'oilla lokottamahan,\n Kariloilla kaikkumahan, 110\n Nenät nienten niukumahan,\n Vastatuulet vaapumahan.\n Itse istuikse rekehen,\n Kohennaikse korjahansa,\n Ajoa kahattelevi, 115\n Alla päin, pahoilla mielin,\n Matkasi omille maille,\n Tuli maille tuttaville.\n Vaka vanha Väinämöinen\n Sanan virkkoi, noin nimesi 120\n Ilmariselle sepolle:\n \"Veli seppo Ilmarinen!\n Mit' olet pahoilla mielin,\n Kahta kallella kypärin,\n Pohjolasta tullessasi; 125\n Miten Pohjola elävi?\"\n Sanoi seppo Ilmarinen:\n \"Mi on Pohjolan eleä,\n Kun on sampo jauhamassa,\n Kirjokansi kallumassa! 130\n Päivän jauhoi syötäviä,\n Päivän toisen myötäviä,\n Kolmannen kotipitoja;\n Jotta sanon, kun sanonki,\n Kerran toisen kertaelen: 135\n Mi on Pohjolan eleä,\n Kun on sampo Pohjolassa!\n Siin' on kyntö, siinä kylvö,\n Siinä kasvo kaikenlainen,\n Siinäpä ikuinen onni.\" 140\n Siitä vanha Väinämöinen\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Veli seppo Ilmarinen!\n Minne heitit naisen nuoren,\n Kun sa tyhjänä tulitki, 145\n Aina naisetta elelet?\"\n Se on seppo Ilmarinen\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Lauloin mie mokoman naisen\n Meren luo'olle lokiksi; 150\n Nyt se lokkina lojuvi,\n Kajavana kaakahtavi,\n Kiljuvi vesikivillä,\n Kariloilla kaljahuvi.\"\n\n\n\n\nYhdeksäsneljättä runo\n\n\nVäinämöinen kehoittaa Ilmarista lähtemään kanssansa sampoa Pohjolasta\nryöstämään. Ilmarinen vastaa, ei tahtovansa vaaralliselle Pohjan\nmerelle lähteä, jonka tähden Väinämöinen suostuu maisinki kulkemaan;\nvv. 1-22. -- Hevoista hakiessaan kuulevat veneen rannalla itkevän.\nVäinämöisen kysyttyä mitä itki, vene sanoo sitä itkevänsä, kun\nhäntä ei milloinkaan viety vesille, vaan piti rannalla ikänsä\nviettää; vv. 23-86. -- Väinämöinen laittaa veneen vesille ja\nväkeä veneesen kaikenlaista. Kokevat soutaa pojat, tytöt, nuoret,\nvanhat, mutta matka ei ota edistyäkseen, ennenkun Ilmarinen istuu\nsoutamaan; vv. 87-114. -- Lemminkäinen rannaltaan näkee oudon purren\nmerellä, arvelee kenen olisi, ja viimein tunnettuansa Väinämöisen\nja Ilmarisen, kysyy kunne olivat matkalla, johon Väinämöinen\nvastaa Pohjolasta sampoa tapaamaan lähteneensä; vv. 115-150. --\nLemminkäinen pyytää yhteen matkaan päästäksensä, ja luvan saatuansa\nlähtee Väinämöisen laivaan. Veistetyn veneen laidan tuopi kanssansa,\narvellen Pohjolan merellä usein varalaidanki ei liikaa olevan; vv.\n151-182.\n\n Vaka vanha Väinämöinen\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Veli seppo, veikkoseni,\n Lähtekämme Pohjolahan\n Tuon on sammon sa'antahan, 5\n Kirjokannen katsontahan;\n Laatikamme laiva suuri,\n Johon sampo saatetahan\n Pohjolan kivimäestä,\n Vaaran vaskisen sisästä!\" 10\n Sanoi seppo Ilmarinen:\n \"Vakavampi mainen matka,\n Lempo menköhön merelle,\n Surma suurelle selälle!\"\n Sanoi vanha Väinämöinen: 15\n \"Lysti on venon vesillä,\n Purren juosta jolkutella,\n Veet väljät välkytellä;\n Vaan kuitenki, kaikitenki,\n Kun et mieline merisin, 20\n Niin on maisin matkatkamme,\n Rantaisin ratustelkamme!\"\n \"Tao nyt mulle uusi miekka,\n Tee miekka tuliteräinen,\n Jolla hurttia hutelen, 25\n Pohjan kansan kaikottelen,\n Saaessa otolle sammon,\n Kirjokannen katselohon.\"\n Tuo on seppo Ilmarinen\n Takoi miekan mieltä myöten, 30\n Senp' on kullalla kuvasi,\n Hopealla huolitteli.\n Vaka vanha Väinämöinen\n Sai miekan tuliteräisen\n Kätehensä oikeahan, 35\n Senpä kuu kärestä paistoi,\n Päivä paistoi lappeasta,\n Tähet västistä valotti.\n Sylkytteli miekkoansa\n Vuoren rautaisen raossa, 40\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Jo minä terällä tällä\n Vaikka vuoret poikki löisin,\n Kalliot kaha jakaisin!\"\n Lähteä luku tulevi, 45\n Liitto käyä kerkiävi;\n Yks' on vanha Väinämöinen,\n Toinen seppo Ilmarinen,\n Läksivät hevon hakuhun,\n Kuloharjan kuuntelohon, 50\n Suvikunnan suitset vyöllä,\n Varsan valjahat olalla.\n Astua ratustelevat\n Kahen miehen rantamaita,\n Kuului rannalta kujerrus, 55\n Valitanta valkamalta.\n Vaka vanha Väinämöinen\n Meni luota katsomahan,\n Näki purren itkemässä,\n Venosen valittamassa, 60\n Kysytteli, lausutteli:\n \"Mitä itket puinen pursi,\n Itketkö sä puisuuttasi,\n Hankauttasi haveksit?\"\n Pursi puinen vastoavi, 65\n Vene hankava sanovi:\n \"En mä itke puisuuttani,\n Hankauttani haveksi;\n Itken viejäistä vesille,\n Laskiaista lainehille.\" 70\n \"Muut purret, pahatki purret,\n Ne aina sotia käyvät,\n Tuovat täytensä rahoja,\n Alustansa aartehia;\n Minä lahon lastuillani, 75\n Venyn veistännäisilläni;\n Pahimmatki maan matoset\n Alla kaarteni asuvat,\n Linnut ilman ilkeimmät\n Pesän pielessä pitävät.\" 80\n Vaka vanha Väinämöinen\n Tuossa tuon sanoiksi virkki:\n \"Elä itke puinen pursi,\n Vene hankava havise,\n Kohta saat sotia käyä, 85\n Tappeloita tallustella!\"\n Vaka vanha Väinämöinen\n Lauloi purren lainehille,\n Lauloi ensin laitapuolen\n Sukapäitä sulhosia, 90\n Lauloi toisen laitapuolen\n Tinapäitä tyttäriä,\n Lauloi vieläki lisäksi\n Teljot täytehen väkeä,\n Kuss' oli vähän sijoa, 95\n Nuorukaisilta esinnä.\n Pani sulhot soutamahan,\n Neiet ilman istumahan;\n Sulhot souti, airot notkui,\n Eipä matka eistykkänä. 100\n Pani neiet soutamahan,\n Sulhot ilman istumahan;\n Neiet souti, sormet notkui,\n Eipä matka eistykkänä.\n Muutti vanhat soutamahan, 105\n Nuoret päältä katsomahan;\n Vanhat souti, päät vapisi,\n Eipä vielä matka eisty.\n Siitä seppo Ilmarinen\n Itse istui soutamahan, 110\n Jopa juoksi puinen pursi,\n Pursi juoksi, matka joutui,\n Loitos kuului airon loiske,\n Kauvas hankojen hamina.\n Ahti saarella asuvi, 115\n Kauko niemen kainalossa;\n Kalatuutta Kauko itki,\n Leivätyyttä Lemminkäinen,\n Ahti aitan pieneyttä,\n Veitikka osan vähyyttä. 120\n Veisti laitoja venehen,\n Uuen purren pohjapuuta,\n Päässä pitkän nälkäniemen,\n Pakalla kylän katalan.\n Se oli korvalta korea, 125\n Silmältä sitäi parempi,\n Näki purren kulkemassa,\n Venosen vaeltamassa,\n Selvällä meren selällä,\n Ulapalla aukealla. 130\n Huuti mies nenästä niemen,\n Verevä vesien poikki:\n \"Kenen on vene vesillä,\n Kenen laiva lainehilla?\"\n Miehet purresta puhuvat: 135\n \"Mi olet mies metsän asuja,\n Kun et tunne tuota purtta,\n Keksi Väinölän venettä?\"\n Sanoi lieto Lemminkäinen,\n Virkkoi kaunis Kaukomieli: 140\n \"Jo tunnen perän pitäjän,\n Ja älyän airollisen;\n Minnekkä menette miehet,\n Kunne läksitte urohot?\"\n Sanoi vanha Väinämöinen: 145\n \"Kohti pohjoista kulemme\n Sampoa tapoamahan,\n Kirjokantta katsomahan,\n Pohjolan kivimäestä,\n Vaaran vaskisen sisästä.\" 150\n Sanoi lieto Lemminkäinen:\n \"Ohoh vanha Väinämöinen!\n Otappa minua miestä\n Urohoksi kolmanneksi,\n Kun saat sammon nostantahan, 155\n Kirjokannen kannantahan;\n Vielä mieki miesnä maksan,\n Jos saisi tapella tarve.\"\n Vaka vanha Väinämöinen\n Otti miehen matkoihinsa; 160\n Se on lieto Lemminkäinen\n Jo tulla tuhuttelevi,\n Luopi laian tullessansa\n Venehesen Väinämöisen.\n Sanoi vanha Väinämöinen: 165\n \"Oisi puuta purressani,\n Laitoa venehessäni,\n Parahiksi painoaki,\n Miksi laitat laitoasi,\n Puuta purtehen lisäksi?\" 170\n Sanoi lieto Lemminkäinen:\n \"Ei vara venettä kaa'a,\n Tuki suovoa tuhoa;\n Use'in merellä Pohjan\n Tuuli laitoa kysyvi, 175\n Vastatuuli varpehia.\"\n Sanoi vanha Väinämöinen:\n \"Sentähen sotavenosen\n Rinta rautahan rakettu\n Ja tehty teräsnenähän, 180\n Jott' ei tuulen tuiki vieä,\n Eikä viskoa vihurin.\"\n\n\n\n\nNeljäskymmenes runo\n\n\nKolme päivää vesiä kulettua vene tarttuu kiini ja havaitaan ison\nhauvin hartioilla istuvan; vv. 1-22. -- Lemminkäinen ensin ja sitte\nIlmarinen kokevat päästää venettä, mutta se ei lähde liikkeelle\nennenkun Väinämöinen itse miekallaan lyöpi kalan poikki. Pääpuolen\nsiitä hän nostaa veneesen; vv. 23-62. -- Hauki keitetään väelle\nmurkinaksi; sen isosta jääneestä leukaluusta Väinämöinen tekee\nkantelen; vv. 63-94. -- Yrittävät toinen toisensa perästä soittaa\nuutta kanteletta. Kun soitosta ei tule mitään, arvelee Väinämöinen\nlaittaa kantelen Pohjolan väelle koitteeksi; vv. 95-122. -- Kantele\nlaitetaan Pohjolaan, mutta kun ei sielläkään kukaan saa sitä oikein\nsoimaan, niin se pian jälleen peruutetaan Väinämöisen käteen; vv.\n123-150.\n\n Vaka vanha Väinämöinen\n Laskea karehtelevi\n Tuon on pitkän niemen päästä;\n Laski päivän maavesiä,\n Päivän toisen suovesiä, 5\n Kolmannen kos'en vesiä.\n Äsken tuonne tultuansa\n Noille väljille vesille\n Puuttui pursi juoksemasta,\n Venonen pakenemasta. 10\n Vaka vanha Väinämöinen\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Oi sie lieto Lemmin poika,\n Kallistaite katsomahan,\n Miss' on pursi puuttumassa, 15\n Kivelläkö vai haolla?\"\n Se on lieto Lemminkäinen\n Kallistihe katsomahan,\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Ei ole veno kivellä, 20\n Ei kivellä, ei haolla,\n Vene on hauvin hartioilla.\"\n Vaka vanha Väinämöinen\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Kun lie hauvin hartioilla, 25\n Ve'en koiran koukkuluilla,\n Veä miekalla vetehen,\n Katkaise kala kaheksi!\"\n Se on lieto Lemminkäinen\n Miekan vyöltänsä vetävi; 30\n Veti miekalla meryttä,\n Alta laian laskettavi,\n Itse vierähti vetehen,\n Kourin aaltohon kohahti.\n Siitä seppo Ilmarinen 35\n Tarttui tukkahan urosta,\n Nostalti merestä miehen,\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Kaikki on mieheksi kyhätty,\n Pantu parran kantajaksi, 40\n Lisäksi sataluvulle,\n Tuhannelle täytteheksi.\"\n Miekan vyöltänsä vetävi,\n Jolla kalhaisi kaloa;\n Miekka murskaksi mureni, 45\n Eipä hauki tiennytkänä.\n Vaka vanha Väinämöinen\n Tuossa tuon sanoiksi virkki:\n \"Ei ole teissä puolta miestä;\n Kun konsa tulevi tarve, 50\n Silloin on toimi toisialla,\n Väki väljässä tilassa.\"\n Itse miekkansa veälti,\n Tempasi terävän rauan,\n Veti haukia ve'estä; 55\n Hauki katkesi kaheksi,\n Pursto pohjahan putosi,\n Pää kavahti karpahasen.\n Jo otti venonen juosta;\n Vaka vanha Väinämöinen 60\n Luotti purren luotosehen,\n Ravahutti rantasehen.\n Siitä hauki keitetähän,\n Murkinoiahan muruina,\n Jäipä luita luotoselle, 65\n Kalan luita kalliolle.\n Vaka vanha Väinämöinen\n Noita tuossa katselevi,\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Mikä tuostaki tulisi, 70\n Noista hauvin hampahista,\n Leveästä leukaluusta,\n Jos oisi sepon pajassa,\n Miehen mahtavan käsissä?\"\n Sanoi seppo Ilmarinen: 75\n \"Ei tule tyhjästä mitänä,\n Kalan ruotasta kalua,\n Ei seponkana pajassa.\"\n Vaka vanha Väinämöinen\n Itse tuon sanoiksi virkki: 80\n \"Noistapa toki tulisi\n Kalanluinen kanteloinen,\n Kun oisi osoajata,\n Soiton luisen laatijata.\"\n Itse loihe laatijaksi, 85\n Tekiäksi teentelihe,\n Laati soiton hauvinluisen,\n Suoritti ilon ikuisen.\n Kust' on koppa kanteletta?\n Hauvin suuren leukaluusta; 90\n Kusta naulat kanteletta?\n Ne on hauvin hampahista;\n Kusta kielet kanteletta?\n Hivuksista Hiien ruunan.\n Kun oli soitto suorittuna, 95\n Vaka vanha Väinämöinen\n Käski nuoren, käski vanhan,\n Soittamahan sormillansa\n Tuota ruotaista rojua,\n Kalanluista kanteletta. 100\n Soitti nuoret, soitti vanhat,\n Soitti keskikertaisetki,\n Ei ilo ilolle nousnut,\n Soitto soitollen ylennyt.\n Se on lieto Lemminkäinen 105\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Ei ole teissä soittajata,\n Tuokatte minulle soitto\n Kahen polven pystyn päähän,\n Kynnen kymmenen nenähän!\" 110\n Saip' on kantelon käsille,\n Soiton alle sormiensa;\n Tuota käänti, tuota väänti,\n Tuota sormin suoritteli,\n Eipä soitto soitakkana, 115\n Ei ilo iloakkana.\n Sanoi vanha Väinämöinen:\n \"Ei ole tässä nuorisossa\n Tuon on soiton soittajaista,\n Joko Pohjola paremmin 120\n Saisi soiton soittamahan,\n Josp' on laitan Pohjolahan.\"\n Siitä vanha Väinämöinen\n Laittoi soiton Pohjolahan;\n Soitti pojat Pohjolassa, 125\n Soitti pojat, jotta piiat,\n Ei ilo ilolle tunnu,\n Eikä soitto soitannalle.\n Sokea sopesta lausui,\n Ukko vanha uunin päältä: 130\n \"Heretkätte, heittäkätte!\n Puhki korvani puhuvi,\n Läpi pääni läylentävi,\n Viepi viikoksi uneni.\"\n Noin ukko sanoiksi virkki: 135\n \"Jos ei soitto Suomen kansan\n Vasta vaikuta ilolle,\n Tahi uuvuta unehen,\n Niin vetehen visko'otte,\n Aaltoihin upottaotte!\" 140\n Soitto kielin kerkiävi,\n Kantelo sanoin kajahui:\n \"En vielä vetehen joua,\n Alle aaltojen asetu,\n Ennen soitan suorijalla, 145\n Vangun vaivan nähnehellä.\"\n Soitto vietihin visusti,\n Kannettihin kaunihisti,\n Miehen laatijan kätehen,\n Pyytänehen polvuksille. 150\n\n\n\n\nYhdesviidettä runo\n\n\nVäinämöinen ottaa kanteleen polvillensa ja soittaa niin suloisesti,\nettä ensiksi kaikki metsän eläjät samoavat soittoa kuulemaan; vv.\n1-34. -- Myös ilman ja veden eläjät rientävät lähemmäksi, heki\nVäinämöisen suloista soittoa kuulemaan; vv. 35-60. -- Kaikki veden\nkalatki ja muut veden eläjät samoite vetäyvät soittoa lähemmä; vv.\n61-92. -- Väinämöisen soittaessa kaikille tulee vedet silmiin;\nitsensä Väinämöisenki silmistä tippuu suuria kyyneleitä, jotka sitte\nvierivät mereen ja siellä kasvavat helmiksi; vv. 93-136.\n\n Vaka vanha Väinämöinen\n Istuiksen ilo-kivelle,\n Hopeaiselle mäelle,\n Kultaiselle kunnahalle.\n Otti soiton sormillensa, 5\n Käänsi käyrän polvillensa,\n Kantelen kätensä alle,\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Tulkohon jo kuulemahan,\n Ku ei liene ennen kuullut 10\n Iloa iki runojen,\n Kajahusta kanteloisen!\"\n Alkoi soittoa somasti,\n Jo kävi ilo ilolle,\n Riemu riemulle remahti: 15\n Ei ollut sitä metsässä\n Jalan neljän juoksevata,\n Koivin koikkelehtavata,\n Ku ei tullut kuulemahan,\n Iloa imehtimähän. 20\n Oravat ojentelihe\n Lehväseltä lehväselle,\n Tuohon kärpät kääntelihe,\n Aioillen asettelihe,\n Hirvet hyppi kankahilla, 25\n Ilvekset piti iloa.\n Tapiolan tarkka ukko\n Ja kaikki Tapion kansa\n Kulki vuoren kukkulalle\n Soittoa tajuamahan, 30\n Itseki metsän emäntä\n Loihe koivun konkelolle\n Kanteloista kuulemahan,\n Iloa imehtimähän.\n Mi oli ilman lintusia, 35\n Kahen siiven sirkovia,\n Ne tulivat tuiskutellen,\n Kiiätellen kiirehtivät,\n Soittohon sulan urohon,\n Väinämöisen vääntelöhön. 40\n Korkealta kokko lenti,\n Halki pilvien havukka,\n Allit aaltojen seliltä,\n Joutsenet sulilta soilta;\n Pieniäki peiposia, 45\n Sirkkuja sivertäviä,\n Leivoja satalukuisin,\n Rastahia ratki paljon,\n Ilmassa ihastelivat,\n Hartioilla haastelivat, 50\n Tehessä isän iloa,\n Soitellessa Väinämöisen.\n Itse ilman Luonnottaret,\n Ilman impyet ihanat,\n Iloa imehtelivät, 55\n Kanteloista kuuntelivat,\n Ken se ilman vempelellä,\n Taivon kaarella kajotti,\n Ken se pienen pilven päällä,\n Rusoreunalla rehotti. 60\n Ei sitä oloista ollut,\n Ei ollut ve'essäkänä,\n Evän kuuen kulkevata,\n Kaheksan karehtivata,\n Ku ei tullut kuulemahan, 65\n Iloa imehtimähän.\n Uipi hauvit hangotellen,\n Ve'en koirat vengotellen,\n Lohet luo'oilta samosi,\n Siikaset syväntehiltä, 70\n Säret pienet, ahvenetki,\n Mujehetki, muut kalatki,\n Kaikki parvihin panihe,\n Tukkupäihin tunkeilihe,\n Virttä Väinön kuulemahan, 75\n Soittoa tajuamahan.\n Ahto aaltojen kuningas,\n Ve'en ukko ruohoparta,\n Rinnoin aalloillen ajaikse,\n Ja lapaikse lainehille; 80\n Sisarekset Sotkottaret,\n Rannan-ruokoiset kälykset,\n Ve'en kalvolle veäikse,\n Luikahaikse lumpehelle;\n Itseki ve'en emäntä, 85\n Ve'en eukko ruokorinta,\n Väännäikse vesikivelle,\n Vatsalolle vaivoaikse,\n Tuota ääntä kuulemahan,\n Iloa imehtimähän, 90\n Kun oli ääni kummanlainen,\n Soitanta ylen sorea.\n Siinä vanha Väinämöinen\n Soitti päivän, soitti toisen,\n Ei ollut sitä urosta, 95\n Ollut ei miestä eikä naista,\n Kellen ei itkuksi käynyt,\n Kenen syäntä ei sulannut.\n Itsensäki Väinämöisen\n Tippui tilkat silmistänsä, 100\n Vierivät vesipisarat,\n Kareammat karpaloita,\n Hereämmät hernehiä,\n Pyöreämmät pyyn munia.\n Ve'et pyöri silmistänsä 105\n Kaunihille kasvoillensa,\n Rehe'ille rinnoillensa,\n Päteville polvillensa,\n Jalkapöy'ille jaloille,\n Maahan alle jalkojensa, 110\n Läpi viien villavaipan,\n Sarkakauhtanan kaheksan.\n Vierivät vesipisarat\n Rannalle meren sinisen,\n Rannalta meren sinisen 115\n Alle selvien vesien.\n Olipa sorea sotka\n Ve'essä vilotteleiva\n Rannalla meren sinisen,\n Sanoi vanha Väinämöinen: 120\n \"Use'in utuinen sotka\n Suullasi sukelteleihet\n Alle selvien vesien,\n Käyppä poimi kyyneleni\n Alta selvien vesien, 125\n Annan sulle sulkaturkin.\"\n Saipa sotka poimimahan,\n Poimi kyynelet merestä,\n Alta selvien vesien,\n Kantoi Väinölle kätehen: 130\n Jo oli muiksi muuttunehet,\n Kasvanehet kaunoisiksi,\n Helmiksi heristynehet,\n Simpsukoiksi siintynehet,\n Kuningasten kunnioiksi, 135\n Valtojen iki iloiksi.\n\n\n\n\nKahdesviidettä runo\n\n\nPohjolaan tultua Väinämöinen suoraan sanoo millä asialla olivat ja\nuhkaa sammon kokonansa viedä, jos ei saisi osaa siitä; vv. 1-40. --\nVäinämöinen kantelen soitolla nukuttaa vastaansa nousseen Pohjolan\nväen, käypi sitte Ilmarisen ja Lemminkäisen kanssa sampoa kivimäestä\ntapaamaan ja saavat sen laivaansa rannalle; vv. 41-66. -- Uroot\nlähtevät sampo veneessä paluu-matkalle ja matkaavat ensimäisinä\npäivinä Pohjolan väen yhä nukkuessa kyllä onnellisesti; vv. 67-102.\n-- Pohjolan emäntä herättyänsä pitkästä unesta näkee sammon viedyksi\nja hankkii kerkiämiseen vastuksia matkalaisille; vv. 103-128. --\nSakea sumu ensin piättää laivan merellä; siitä selvittyä nousee\nIku-Turso aalloista kaatamaan venettä ja hukuttamaan matkalaisia; vv.\n129-188. -- Hirveä myrsky viimeiseksi hätyyttelee sammon ryöstäjiä;\nsiinä tilassa Väinämösen oiva kanteletki häviää meren pohjaan; vv.\n189-250.\n\n Vaka vanha Väinämöinen,\n Toinen seppo Ilmarinen,\n Kolmas lieto Lemmin poika,\n Siitä lähtevät selälle,\n Tuonne kylmähän kylähän, 5\n Pimeähän Pohjolahan.\n Päästyänsä matkan päähän\n Vetivät venosen maalle,\n Teloille teräksisille,\n Valkamoille vaskisille. 10\n Astuivat tuville tuosta,\n Alle kattojen ajoihe;\n Kysyi Pohjolan emäntä,\n Tutkaeli tullehilta:\n \"Mipä miehillä sanoma, 15\n Millä matkalla olette?\"\n Vaka vanha Väinämöinen\n Tuopa tuohon vastoavi:\n \"Sammosta sanomat miesten,\n Sillä matkalla olemme: 20\n Saimme sampuen jaolle,\n Kirjokannen katselulle.\"\n Louhi Pohjolan emäntä\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Ei pyyssä kahen jakoa, 25\n Oravassa kolmen miehen;\n Hyvä on sampuen hyrätä\n Pohjolan kivimäessä,\n Hyvä olla itseniki\n Sammon suuren haltiana.\" 30\n Vaka vanha Väinämöinen\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Kun et antane osoa,\n Tuota sammon toista puolta,\n Niin on kaiken kantanemme, 35\n Vienemme venehesemme.\"\n Louhi Pohjolan emäntä\n Tuo tuosta pahoin pahastui,\n Kutsui Pohjolan kokohon,\n Pään varalle Väinämöisen. 40\n Vaka vanha Väinämöinen\n Kävi kanteloisehensa,\n Tuota kaikki kuulemahan,\n Iloa imehtimähän.\n Väkeä väsyttelevi, 45\n Rahvahaista raukaisevi,\n Kaikki nukkui kuuntelijat\n Väinämöisen soitantohon.\n Siitä viisas Väinämöinen,\n Tietäjä iän-ikuinen, 50\n Ottavi uniset neulat,\n Voiteli unella silmät,\n Pani pitkähän unehen\n Koko Pohjolan perehen.\n Meni sammon sa'antahan, 55\n Kirjokannen katsantahan;\n Lauloa hyrähtelevi\n Vaaran vaskisen ovilla,\n Jopa liikkui linnan portit,\n Ovet vahvat aukieli. 60\n Siitä vanha Väinämöinen,\n Toinen seppo Ilmarinen,\n Kolmas lieto Lemmin poika,\n Saattelivat sammon suuren,\n Veivät sen venosehensa, 65\n Latjasivat laivahansa.\n Siitä vanha Väinämöinen\n Läksi poies Pohjolasta,\n Laskea karehtelevi\n Selkeä meren sinisen; 70\n Laski päivän, laski toisen,\n Päivänäpä kolmantena\n Tuo on lieto Lemminkäinen\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Miks'et laula Väinämöinen, 75\n Hyrehi hyväntöläinen,\n Hyvän sammon saatuamme,\n Tien oikein osattuamme?\"\n Vaka vanha Väinämöinen\n Hänpä varman vastaeli: 80\n \"Varahinen laulannaksi,\n Aikainen ilon pioksi;\n Äsken laulanta sopisi,\n Ilon teentä kelpoaisi,\n Kun omat ovet näkyisi, 85\n Omat ukset ulvahtaisi.\"\n Sanoi lieto Lemminkäinen:\n \"Kun et lauloa luvanne,\n Itse luome laulamahan,\n Heitäme heläjämähän.\" 90\n Sai itse säveltämähän,\n Loihe kurja kukkumahan,\n Äreällä äänellänsä,\n Käreällä kulkullansa.\n Kurki istui kannon päässä, 95\n Märän mättähän nenässä,\n Sepä säikähti kovasti,\n Lenti poikki Pohjolahan,\n Vielä parkaisi pahasti\n Pohjan puolle saatuansa, 100\n Sillä Pohjolan herätti,\n Pahan vallan valveutti.\n Nousi Pohjolan emäntä\n Unen pitkän maattuansa,\n Kiirehti kivimäelle, 105\n Vaaran vaskisen ovelle,\n Sanoi tuonne tultuansa:\n \"Voi polonen päiviäni!\n Jop' on täältä sampo saatu,\n Kaikki lukot lonkaeltu.\" 110\n Uutarta rukoelevi:\n \"Utu-tyttö, terhen-neiti,\n Seulo seulalla utua\n Selvälle meren selälle,\n Jott'ei päästä Väinämöisen, 115\n Osata Uvantolaisen!\"\n \"Kun ei tuosta kyllin tulle,\n Iku-Turso äijä on poika,\n Kaataos Kalevan miehet,\n Upota Uvantolaiset, 120\n Alle aaltojen syvien,\n Päälle mustien murien!\"\n \"Kun ei tuosta kyllin liene,\n Oi Ukko ylijumala,\n Rakenna rajuinen ilma, 125\n Nosta suuri säien voima\n Aivan vastahan venettä,\n Kulkematta kunnekkana!\"\n Utu-tyttö, neiti terhen,\n U'un huokuvi merelle, 130\n Sumun ilmahan sukesi,\n Piti vanhan Väinämöisen\n Kokonaista kolme yötä\n Sisässä meren sinisen.\n Yön kolmen levättyänsä 135\n Sisässä sumun sakean\n Virkki vanha Väinämöinen:\n \"Ei ole mies pahempikana\n U'ulla upottaminen,\n Terhenellä voittaminen.\" 140\n Veti venettä kalvallansa,\n Merta miekalla sivalsi:\n Nousi talma taivahalle,\n Utu ilmoillen yleni,\n Selvisi meri sumusta, 145\n Meren aalto auteresta.\n Oli aikoa vähänen,\n Pirahteli pikkarainen,\n Jo kuului kova kohina\n Viereltä veno-punaisen, 150\n Nousi kuohu korkealle\n Vasten purtta Väinämöisen.\n Vaka vanha Väinämöinen\n Loi silmät sivulle purren,\n Näki kummoa vähäsen: 155\n Iku-Turso äijä on poika\n Nosti päätänsä merestä,\n Lakkoansa lainehesta.\n Siitä vanha Väinämöinen\n Saip' on korvat kourihinsa, 160\n Kovin korvista piteli,\n Kysytteli, lausutteli:\n \"Iku-Turso äijä on poika,\n Miksi sie merestä nousit\n Etehen inehmisille, 165\n Saanikka Kalevan poian?\"\n Iku-Turso äijä on poika\n Sanan vastaten sanovi:\n \"Siksi mie merestä nousin,\n Oli mielessä minulla 170\n Kaata laiva lainehisin,\n Surmata suku Kalevan;\n Kun nyt heität herjan hengen,\n Vielä lasket lainehisin,\n Enpä toiste tullekkana 175\n Etehen inehmisille.\"\n Silloin vanha Väinämöinen\n Heitti herjan lainehisin,\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Iku-Turso äijä on poika, 180\n Ellös sie merestä nousko,\n Ellös aallosta yletkö,\n Etehen inehmisille,\n Tämän päivyen perästä!\"\n Senpä päivyen perästä 185\n Ei Turso merestä nouse\n Etehen inehmisille\n Sinä ilmoisna ikänä.\n Siitä vanha Väinämöinen\n Laski eelle laivoansa; 190\n Oli aikoa vähänen,\n Jo Ukko ylijumala\n Virkki tuulet tuulemahan,\n Säät rajut rajuamahan.\n Nousi tuulet tuulemahan, 195\n Säät rajut rajuamahan,\n Kovin läikkyi länsituuli,\n Luoe-tuuli tuikutteli,\n Etelä enemmän tuuli,\n Itä inkui ilkeästi, 200\n Kauheasti kaakko karjui,\n Pohjonen kovin porasi.\n Kovin silloin tuulet tuuli,\n Aallot hakkasi alusta,\n Veivät harpun hauvinluisen, 205\n Kantelon kalan-eväisen,\n Väen Vellamon hyväksi,\n Ahtolan iki iloksi.\n Siinä vanhan Väinämöisen\n Ve'et silmihin vetihe, 210\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Sinne sattui saalahani,\n Katosi iki iloni,\n En tuota enempi saane\n Sinä ilmoisna ikänä, 215\n Kuuna kullan valkeana.\"\n Sanoi seppo Ilmarinen:\n \"Voi poloinen päiviäni!\n Kun läksin minä poloinen\n Näille suurille selille; 220\n Jo on tukka tuulta nähnyt,\n Hivus säätä hirveätä,\n Harvoin lienevi havainnut\n Tuulta ennen tuon nä'öistä,\n Noita kuohuja kovia, 225\n Lakkipäitä lainehia.\"\n Vaka vanha Väinämöinen\n Tuopa tuossa arvelevi:\n \"Ei venossa vieremistä,\n Purressa parahtamista, 230\n Itku ei hä'ästä päästä,\n Parku päivistä pahoista.\"\n Se on lieto Lemminkäinen\n Otti laitansa omansa,\n Liittelevi liikalaiat, 235\n Varppehet varustelevi,\n Tuulen tuiman tuikutella,\n Aallon ankaran lykätä.\n Vaka vanha Väinämöinen\n Itse tuon sanoiksi virkki: 240\n \"Nouse jo tuuli taivahalle,\n Ylös pilvihin ajaite,\n Sukuhusi, syntyhysi,\n Heimohon, perehesesi!\n Vesi kiellä poikoasi, 245\n Laine lastasi epeä,\n Ahto aaltoja aseta,\n Vellamo ve'en väkeä,\n Ettei parsku parraspuille,\n Pääse päälle kaarieni!\" 250\n\n\n\n\nKolmasviidettä runo\n\n\nLouhi varustaa Pohjan väen, lähtee takaa ajamaan ja on jo vähällä\nsaavuttaa Väinämöisen merellä; vv. 1-48. -- Kun Pohjan pursi yhä\nlähenee ja paraskaan soutu ei auta, täytyy Väinämöisen miettiä toinen\nkeino ja luoda salakari meren pohjaan, johon Pohjolan pursi sitte\npuuttuu ja särkyy; vv. 49-84. -- Louhi muutaikse linnuksi, lentää\nkokkona Väinämöisen maston päähän, tavottaa sampoa ja saapi sen\nveteen kaadetuksi, jossa se särkyy palasiksi. Niitä sitte aalto ajaa\nrantaan, mitä meren pohjaan ei uponnut; vv. 85-120. -- Väinämöinen\ntoki ihastuu, kun näkee muutamia sammon palasia rannalle ajautuvan;\nLouhi pahoillaan valtansa menettämisestä palajaa Pohjolaan, ei saaden\nkoko sammosta paitsi kannen jälelle; vv. 121-148. -- Väinämöinen\nmaalle noustuansa kokoaa tarkoin kaikki sammon palaset ja saattaa\nne kasvamaan, rukoillen Jumalalta onnea suloiselle Suomellensa; vv.\n149-180.\n\n Louhi Pohjolan emäntä\n Laittoi miehet miekkoihinsa,\n Rakenteli Pohjan purren,\n Suoritti sotavenosen,\n Siitä läksi laskemahan, 5\n Sekä läksi, jotta joutui,\n Sampoa tapoamahan,\n Venehestä Väinämöisen.\n Vaka vanha Väinämöinen\n Laskevi sinistä merta, 10\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Oi sie lieto Lemmin poika,\n Nouse purjepuun nenähän!\n Katsaise etinen ilma,\n Tarkkoa takainen taivas, 15\n Onko selvät ilman rannat.\"\n Tuopa lieto Lemminkäinen\n Nousi purjepuun nenähän,\n Katsoi iät, katsoi lännet,\n Katsoi luotehet, etelät, 20\n Katsoi poikki pohjan rannan,\n Siitä tuon sanoiksi virkki:\n \"Pieni on pilvi pohjosessa,\n Pilven lonka luotehessa.\"\n Sanoi vanha Väinämöinen: 25\n \"Ei se pilvi ollekkana,\n Se on pursi purjehinen;\n Katso toiste tarkemmasti!\"\n Katsoi toiste, katsoi tarkoin,\n Sanovi sanalla tuolla: 30\n \"Saari kaukoa näkyvi,\n Etähältä ennättävi,\n Havukoita haavat täynnä,\n Koivut kirjo-koppeloita.\"\n Sanoi vanha Väinämöinen: 35\n \"Jo vainen valehtelitki;\n Havukoita ei ne olle,\n Eikä kirjo-koppeloita,\n Ne on Pohjan poikasia;\n Katso tarkoin kolmannesti!\" 40\n Se on lieto Lemminkäinen\n Katsoi kerran kolmannenki,\n Sanovi sanalla tuolla,\n Lausui tuolla lausehella:\n \"Jo tulevi Pohjan pursi, 45\n Satahanka hakkoavi,\n Sata miestä soutimilla,\n Tuhat ilman istumassa.\"\n Silloin seppo Ilmarinen\n Souti kourilla kovilla, 50\n Souti lieto Lemminkäinen,\n Souti kansa kaikenlainen;\n Lyllyivät melat lyhyiset,\n Hangat piukki pihlajaiset,\n Nenä hyrski hylkehenä, 55\n Perä koskena kohisi,\n Eipä matka eistykkänä,\n Ei pakene puinen pursi.\n Vaka vanha Väinämöinen\n Jo tunsi tuhon tulevan, 60\n Arvelee, ajattelevi,\n Siitä tuon sanoiksi virkki:\n \"Vielä mä tuohon mutkan muistan,\n Keksin kummoa vähäsen.\"\n Otti piitä pikkuruisen, 65\n Tauloa taki vähäsen,\n Ne merehen mestoavi\n Yli olkansa vasemman,\n Sanovi sanalla tuolla,\n Lausui tuolla lausehella: 70\n \"Tuosta tulkohon karinen,\n Salasaari kasvakohon,\n Johon juosta Pohjan purren,\n Satahangan halkiella!\"\n Se siitä kariksi kasvoi, 75\n Loihe luo'oksi merehen,\n Itähän pitemmin puolin,\n Poikkipuolin pohjosehen.\n Tulla puikki Pohjan pursi,\n Halki aallon hakkoavi, 80\n Juoksi luotohon lujasti,\n Kaaret poikki katkieli,\n Meren myrskyn hiertimessä,\n Lainehen rapa'imessa.\n Louhi Pohjolan emäntä 85\n Tohti toisiksi ruveta,\n Levitäikse lentämähän,\n Kokkona kohotteleikse,\n Sata miestä siiven alla,\n Tuhat purston tutkaimella, 90\n Sata miestä miekallista,\n Tuhat ampuja-urosta.\n Yllättävi Väinämöisen,\n Lenti purjepuun nenähän,\n Oli pursi päin pu'ota, 95\n Laiva laioin kallistua.\n Vaka vanha Väinämöinen\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Ohoh Pohjolan emäntä!\n Joko saat jaolle sammon 100\n Nenähän utuisen niemen,\n Päähän saaren terhenisen?\"\n Sanoi Pohjolan emäntä:\n \"En lähe jaolle sammon\n Sinun kanssasi katala, 105\n Kerallasi Väinämöinen.\"\n Tahtoi sampoa tavata\n Venehestä Väinämöisen,\n Sammon saatatti vetehen,\n Selvälle meren selälle; 110\n Siinä sai muruiksi sampo,\n Kirjokansi kappaleiksi.\n Mi meni muruja noita,\n Sammon suuria paloja,\n Alle selvien vesien, 115\n Ne jäivät ve'en varaksi;\n Noita toisia muruja,\n Sammon pieniä paloja,\n Tuuli maalle työnnytteli,\n Aalto rannalle ajeli. 120\n Vaka vanha Väinämöinen\n Näki tyrskyn työntelevän,\n Hyrskyn maalle hylkeävän,\n Noita sampuen muruja,\n Hän tuosta toki ihastui, 125\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Tuost' on siemenen sikiö,\n Alku onnen ainiaisen,\n Tuosta kyntö, tuosta kylvö,\n Tuosta kasvu kaikenlainen 130\n Suomen suurille tiloille,\n Suomen maille mairehille.\"\n Louhi Pohjolan emäntä\n Itse tuossa arvelevi:\n \"Jo minulta valta vaipui, 135\n Jo aleni arvioni,\n Eloni meni merehen,\n Sampo särkyi lainehisin.\"\n Läksi itkien kotihin,\n Polotellen pohjosehen, 140\n Ei saanut sanottavata\n Koko sammosta kotihin;\n Veipä kuitenki vähäsen\n Sormella nimettömällä,\n Kantoi kannen Pohjolahan, 145\n Sai rivan Sariolahan;\n Siit' on polo Pohjolassa,\n Elo leivätön Lapissa.\n Vaka vanha Väinämöinen\n Itse maalle mentyänsä 150\n Löyti sampuen muruja,\n Kirjokannen kappaleita,\n Rannalta merelliseltä,\n Hienoselta hietikolta.\n Saattoi sampuen muruset, 155\n Kirjokannen kappalehet,\n Nenähän utuisen niemen,\n Päähän saaren terhenisen,\n Kasvamahan, karttumahan,\n Saamahan, satoamahan, 160\n Olu'iksi ohraisiksi,\n Leiviksi rukihisiksi.\n Siinä vanha Väinämöinen\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Anna luoja, suo Jumala, 165\n Anna onni ollaksemme,\n Hyvin ain' eleäksemme,\n Kunnialla kuollaksemme,\n Suloisessa Suomen maassa,\n Kaunihissa Karjalassa!\" 170\n \"Ole puolla poikiesi,\n Aina lastesi apuna,\n Aina yöllisnä tukena,\n Päivällisnä vartiana,\n Vihoin päivän paistamatta, 175\n Vihoin kuun kumottamatta,\n Vihoin tuulen tuulematta,\n Vihoin saamatta satehen,\n Pakkasen palelematta,\n Kovan ilman koskematta.\" 180\n\n\n\n\nNeljäsviidettä runo\n\n\nVäinämöinen surren kadonnutta kantelettansa kuulee muutaman koivun\nitkevän ja kysyttyä mitä itki saapi koivulta pitkän vaivainsa\nvaikeroimisen vastaukseksi; vv. 1-66. -- Väinämöinen laittaa koivun\nkanteleeksi ja kanteleesen naulat tammen oksista, kielet immen\nhivuksista; vv. 67-104. -- Uudella kanteleellansa Väinämöinen jo taas\nihastuttaa sekä ihmiset että muut niin hengelliset kuin hengettömät\nolennot; vv. 105-168.\n\n Vaka vanha Väinämöinen\n Arvelevi aivoissansa:\n \"Jo nyt soitanto sopisi,\n Ilon teentä kelpoaisi,\n Vaan on kantele kaonnut, 5\n Iloni iäti mennyt,\n Tuonne lietohon merehen,\n Kalaisehen kartanohon.\"\n Astuessansa ahoa\n Kuuli koivun itkeväksi, 10\n Jopa luoksi luontelihe,\n Lähemmäksi laittelihe,\n Kysytteli, lausutteli:\n \"Mit' itket ihana koivu?\"\n Koivu taiten vastaeli: 15\n \"Typeryyttä tyhjä itken,\n Vajauttani valitan,\n Kun olen osaton raukka,\n Tuiki vaivainen varaton,\n Näillä paikoilla pahoilla:\" 20\n \"Osalliset, onnelliset,\n Tuota toivovat alati,\n Kesän kaunihin tulevan,\n Suven suuren lämpiävän,\n Toisinpa minä typerä; 25\n Minä vaivainen varoan\n Kuoreni kolottavaksi,\n Lehtivarvat vietäväksi.\"\n \"Use'in minun utuisen\n Lapset kerkeän keväimen 30\n Veitsin viisin viiltelevät\n Halki mahlaisen mahani,\n Paimenet pahat kesällä\n Vievät vyöni valkeaisen\n Ken lipiksi, ken tupeksi, 35\n Kenpä marja-tuohiseksi.\"\n \"Use'in minun utuisen\n Tytöt allani asuvat,\n Lehvät päältä leikkelevät,\n Varvat vastoiksi sitovat.\" 40\n \"Use'in minä utuinen\n Kaaetahan kaskipuiksi,\n Pinopuiksi pilkotahan;\n Kolmasti tänäi keväinnä\n Miehet allani asuivat, 45\n Kirvestänsä kitkuttivat,\n Mun polosen pään varalle,\n Heikon henkeni lahoksi.\"\n \"Se oli ilo kesästä,\n Riemu suuresta suvesta, 50\n Eik' ole talvi sen parempi,\n Lumen aika armahampi.\"\n \"Jopa aina aikaisehen\n Mure muo'on muuttelevi,\n Tuuli vie vihannan turkin, 55\n Halla kaunihin hamehen,\n Niin minä vähävarainen\n Jään aivan alastomaksi,\n Vilussa värisemähän,\n Pakkasessa parkumahan.\" 60\n Sanoi vanha Väinämöinen\n \"Elä itke puu vihanta!\n Vielä saat olevan onnen,\n Elon uuen armahamman,\n Kohta itkenet ilosta, 65\n Riemusta remahutellet.\"\n Siitä vanha Väinämöinen\n Koivun soitoksi kuvasi,\n Sanovi sanalla tuolla:\n \"Tuoss' on koppa kanteletta, 70\n Emäpuu iki iloa,\n Mistä tuohon naulat saisin?\"\n Kasvoi tammi tanhualla,\n Tammessa tasaiset oksat,\n Joka oksalla omena, 75\n Omenalla kultapyörä,\n Kultapyörällä käkönen!\n Kun käki kukahtelevi,\n Kulta suusta kumpuavi\n Kultaiselle kunnahalle, 80\n Siitä naulat kantelohon,\n Vääntimet visaperähän.\n Sanoi vanha Väinämöinen:\n \"Vielä uupuvi vähäsen,\n Viittä kieltä kanteloinen; 85\n Mistä tuohon kielet saisin?\"\n Istui immikkö aholla,\n Nuori neitonen norolla,\n Ei se itke, ei iloitse,\n Ilman lauloi itseksensä, 90\n Lauloi iltansa kuluksi,\n Auringon ali menoksi,\n Sulhon toivossa tulevan,\n Armahansa aikehessa.\n Vaka vanha Väinämöinen 95\n Tuonne hiipi hiljoillehen,\n Alkoi hapsia anella:\n \"Anna impi hapsiasi\n Kanteloisen kielosiksi,\n Ääniksi ilon ikuisen!\" 100\n Antoi impi hapsiansa,\n Antoi hasta viisi kuusi,\n Siit' on kielet kantelossa,\n Ääntimet iki ilossa.\n Saip' on soitto valmihiksi, 105\n Siitä vanha Väinämöinen\n Otti kantelon käsille,\n Ilon itsensä lähemmä,\n Laski kynttä kymmenkunnan,\n Viisi sormea viritti, 110\n Kielelle kapahumahan,\n Sävelille hyppimähän.\n Sormin soitti Väinämöinen,\n Kielin kantelo kajasi,\n Vuoret loukui, paaet paukkui, 115\n Kaikki kalliot tärähti,\n Kivet laikkui lainehilla,\n Somerot vesillä souti,\n Petäjät piti iloa,\n Kannot hyppi kankahilla. 120\n Kälykset Kalevan naiset\n Kesken kirjan neulomisen\n Tuohon juoksevat jokena,\n Miehet virtana vilisi,\n Sanoivat samalla suulla, 125\n Yhen kielen kerkesivät:\n \"Ei ole tuota ennen kuultu,\n Noin suloista soitantoa,\n Sinä ilmoisna ikänä,\n Kuuna kullan valkeana.\" 130\n Mi oli metsän eläintä,\n Nelijalkoa jaloa,\n Kyykistyivät kynsillehen\n Väinämöisen soittaessa;\n Ilman linnut lentäväiset 135\n Varvuille varustelihe,\n Veen kalaiset kaikenlaiset\n Rantahan rakentelihe,\n Matosetki maan alaiset\n Päälle mullan muuttelihe 140\n Kanteloista kuulemahan,\n Iloa imehtimähän.\n Siinä vanha Väinämöinen\n Kyllä soitteli somasti,\n Kajahutti kaunihisti, 145\n Soitti päivän, soitti toisen,\n Yhtehen rupeamahan,\n Yhen vyönsä vyötäntähän.\n Kun hän soitteli kotona,\n Huonehessa honkaisessa, 150\n Niin katot kajahtelivat,\n Permannot pemahtelivat,\n Laet lauloi, ukset ulvoi,\n Kaikki ikkunat iloitsi,\n Kiukoa kivinen liikkui, 155\n Patjas patvinen pajahti.\n Kun hän kulki kuusikossa,\n Vaelti petä'ikössä,\n Kuusoset kumartelihe,\n Männyt mäellä kääntelihe, 160\n Käpöset keolle vieri,\n Havut juurelle hajosi.\n Kun hän liikahti lehossa,\n Tahi astahti aholla,\n Lehot leikkiä pitivät, 165\n Ahot ainaista iloa,\n Kukat kulkivat kutuhun,\n Vesat nuoret notkahteli.\n\n\n\n\nViidesviidettä runo\n\n\nLouhi laittaa Tuonelan sokean tyttären synnyttämät ilkeät sikiöt\nKalevalan kansaa surmaamaan; vv. 1-32. -- Väinämöinen lähtee sotaan\ntautia vastaan rukoillen ylijumalaa Ukkoa siihen avuksensa; vv.\n33-70. -- Kipuja käsketään pois lähtemään, Kiputyttöä rukoillaan\nniitä korjaamaan ja Kivutarta laittamaan terveyttä entisellensä; vv.\n71-104. -- Päätteeksi Väinämöinen voitelee vikoja, siihenki Jumalalta\napua rukoillen; sillä saa sairaat parantumaan; vv. 105-128.\n\n Louhi Pohjolan emäntä\n Sai sanoman korvihinsa,\n Väinölän eleleväksi,\n Kalevalan kasvavaksi,\n ammon suurilla muruilla, 5\n Kirjokannen kappaleilla.\n Tuo tuota kovin kaehti,\n Arvelevi aivossansa,\n Minkä surman suorittaisi,\n Kunka kuoleman kokisi, 10\n Tuolle Väinölän väelle,\n Kansalle Kalevalaisten.\n Tyttö Tuonelan sokea,\n Loviatar vaimo vanha,\n Pahin Tuonen tyttäriä, 15\n Ilke'in Manattaria,\n Teki poikoa yheksän\n Yhtenä kesäisnä yönä.\n Louhi Pohjolan emäntä\n Ne on käski käyä tuonne 20\n Nenähän utuisen niemen,\n Päähän saaren terhenisen,\n Tau'illa tapattamahan,\n Kuolemalla kaatamahan,\n Tuota Väinölän väkeä, 25\n Kansoa Kalevalaisten.\n Sillä Pohjolan emäntä,\n Pohjan akka harvahammas,\n Syyti surmat suunnattomat,\n Tavattomat tau'it nosti, 30\n Vasten Väinölän väkeä,\n Surmaksi su'un Kalevan.\n Pojat Väinölän potevi,\n Läsivi Kalevan kansa,\n Tautia tavattomia, 35\n Nimen tietämättömiä,\n Alta lattiat lahovi,\n Päältä peite märkänevi.\n Silloin vanha Väinämöinen,\n Tietäjä iän-ikuinen, 40\n Läksi Tuonelle sotahan,\n Kera tau'in tappelohon,\n Sanovi sanalla tuolla,\n Lausui tuolla lausehella:\n \"Onko tauti luojan luoma, 45\n Surma säätämä Jumalan,\n Vai ompi pahan panema,\n Surma syrjin synnyttämä?\"\n \"Kun lienee pahan panema,\n Surma syrjin synnyttämä, 50\n Tok' ei syyttä syötänehe,\n Ei luvatta suuren luojan;\n Kenpä meitä syyttä söisi,\n Suuhunsa omat sanansa,\n Päähänsä pahat panonsa, 55\n Ajatukset itsehensä!\"\n \"Oi Ukko ylijumala,\n Pilven päällinen Jumala,\n Tule tänne tarvittaissa,\n Ajaite anottaessa, 60\n Nämät tuskat tuntemahan,\n Hätäpäivät häätämähän,\n Rikonnaiset riisumahan,\n Puutunnaiset purkamahan!\"\n \"Tuo mulle tulinen miekka, 65\n Säkehinen säilä kanna,\n Jolla ma pahat pitelen,\n Ilkeät iki asetan,\n Tuskat tuulen teitä myöten,\n Kivut aavoillen ahoille!\" 70\n Sanoi vanha Väinämöinen,\n Itse lausui, noin nimesi:\n \"Tuonne ma kipuja kiistän,\n Tuonne tuskia manoan,\n Kivisihin kellareihin, 75\n Rautaisihin raunioihin,\n Kiviä kivistämähän,\n Paasia pakottamahan;\n Ei kivi kipuja itke,\n Paasi ei vaivoja valita, 85\n Vaikka paljo pantahisi,\n Määrättä mätettähisi.\"\n \"Kiputyttö Tuonen neiti,\n Jok' istut kipukivellä,\n Jauhaen kipukiveä, 85\n Kipuvuorta väännätellen,\n Käy kivut kereämähän\n Kitahan kiven sinisen,\n Tahi vieretä vetehen,\n Syytäise meren syvähän, 90\n Tuulen tuntumattomahan,\n Päivän paistamattomahan!\"\n \"Kun ei tuosta kyllin liene,\n Kivutar hyvä emäntä,\n Vammatar valio vaimo, 95\n Tule kanssa, käy keralla,\n Tekemähän terveyttä,\n Rauhoa rakentamahan!\n Tee kivut kivuttomaksi,\n Vammat värjymättömiksi, 100\n Jotta saisi sairas maata,\n Huono huoletta levätä,\n Tuskahinen tunnin olla,\n Vikahinen vieretellä.\"\n Siinä vanha Väinämöinen, 105\n Tietäjä iän-ikuinen,\n Vielä voiteli vikoja,\n Noita vammoja valeli,\n Yheksillä voitehilla,\n Kaheksilla katsehilla; 110\n Sanovi sanalla tuolla,\n Lausui tuolla lausehella:\n \"Tule jo luoja loitsimahan,\n Jumala puhelemahan,\n Kaikkivalta katsomahan, 115\n Tehkös yöllä terveheksi,\n Päivällä imanteheksi,\n Jott' ei tuska päällä tunnu,\n Kipu keskeä kivistä,\n Pakko ei syämmehen paneite!\" 120\n Vaka vanha Väinämöinen,\n Tietäjä iän-ikuinen,\n Sillä riisui rikkehiä,\n Purkaeli puuttehia,\n Poies poisti poikenluomat, 125\n Paranti pahat panoset,\n Päästi kansan kuolemasta,\n Kalevan katoamasta.\n\n\n\n\nKuudesviidettä runo\n\n\nLouhi nostaa kontion Kalevalassa vahingoita tekemään; Väinämöinen\nlähtee Ilmarisen takomalla uudella keihäällä sitä kaatamaan, jossa\ntyössä hyvin onnistuuki; vv. 1-52. -- Väinämöinen tulee metsästä\nsaaliinensa; kotiväki vastaan ottaa hänen suurella ihastuksella; vv.\n53-86. -- Kontio saatetaan tupaan ja sitte, turkin selästä riisuttua,\nkattilaan, kattilasta pöydälle; vv. 87-112. -- Väinämöinen kutsuu\nMetsolan väkeä kontion pitoihin ja kertoo pöydässä, kuinka helposti\nsaiki saaliinsa metsästä; vv. 113-140. -- Ruualta päästyä ottaa\nkontion pääkallon ja istuttaa sen ylös honkaan mäelle; vv. 141-168.\n-- Lopuksi Väinämöinen laulaa, soittaa kantelettansa ja toivottaa\ntuleviksi ajoiksi onnea ja iloista elämää Kalevalaan; vv. 169-200.\n\n Sai sanoma Pohjolahan,\n Tieto kylmähän kylähän,\n Väinölän vironneheksi,\n Kalevalan pääsneheksi,\n Noista nostanto-vi'oista, 5\n Tau'ista tavattomista.\n Louhi Pohjolan emäntä\n Tuo tuosta kovin pahastui,\n Nosti karhun kankahalta,\n Kontion kovilta mailta, 10\n Noille Väinölän ahoille,\n Kalevalan karjamaille.\n Vaka vanha Väinämöinen\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Veli seppo Ilmarinen 15\n Taos mulle uusi keihäs!\n Ois' otso otettavana\n Karjoani kaatamasta.\"\n Seppo keihyen takovi,\n Eikä pitkän, ei lyhyen, 20\n Takoi keski-laa'ullisen,\n Sen susi sulalla seisoi,\n Kontio terän kohalla,\n Hirvi hiihti suoverossa,\n Varsa varrella samosi, 25\n Peura potki ponnen päässä.\n Siitä vanha Väinämöinen\n Läksi miehistä metsälle,\n Otsosen tuvan ovelle,\n Tasakärsän tanhu'ille; 30\n Siinä otsosen tapasi,\n Salon kullan saavuttavi,\n Säteriset sängyt kaati,\n Sijat kultaiset kumosi.\n Katselevi kultoansa, 35\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Otsoseni, ainoiseni,\n Mesikämmen, kaunoiseni!\n Elä suutu suottakana,\n En minä sinua kaannut, 40\n Itse hairahit havulta\n Puhki puiset kaatiosi;\n Sykysyiset säät lipeät,\n Päivät pilviset pimeät.\"\n \"Metsän kultainen käkönen, 45\n Kauniskarva röyhetyinen,\n Heitä jo kylmille kotosi,\n Asunmaasi autiaksi,\n Lähe kulta kulkemahan,\n Rahan armas astumahan, 50\n Urohoisehen väkehen,\n Miehisehen joukkiohon!\"\n Siitä vanha Väinämöinen,\n Laulaja iän-ikuinen,\n Astui soitellen ahoja 55\n Kera kuulun vierahansa;\n Jo soitto kotihin kuului,\n Alle kattojen kajahus.\n Vierähti väki tuvassa,\n Lausui kansa kartanolla: 60\n \"Onko jo kuulu kulkemassa,\n Salon auvo astumassa,\n Koska soitellen tulevi,\n Toitatellen torvettavi?\"\n Siinä vanha Väinämöinen 65\n Jo kohta kotihin saapi,\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Varo'otte vaimo-raukat,\n Ettei karja kammastuisi,\n Pieni vilja pillastuisi, 70\n Otson tullessa tuville,\n Karvaturvan tunkeitessa!\"\n Vierähti väki tuvasta,\n Lausui kansa kartanolta:\n \"Terve otso tultuasi, 75\n Mesikämmen käytyäsi,\n Näille pienille pihoille,\n Kape'ille kartanoille!\n Tuota toivoinkin ikäni,\n Katsoin kaiken kasvin-ai'an, 80\n Toivoin kuin hyveä vuotta,\n Katsoin kuin kesän tuloa,\n Kuni suksi uutta lunta,\n Lyly liukasta lipua,\n Neiti nuorta sulhokaista, 85\n Punaposki puolisoa.\"\n Siitä vanha Väinämöinen\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Lähe jo kuulu kulkemahan,\n Armas maata astumahan, 90\n Alle kuulun kurkiaisen,\n Alle kaunihin katoksen!\n Eläkä otso tuosta huoli,\n Jos tulevi turkin tunti,\n Ei tuhota turkkiasi, 95\n Karvojasi ei katsota,\n Herjojen hetalehiksi,\n Vaivaisien vaattehiksi.\"\n Siitä vanha Väinämöinen\n Otatti otsolta turkin, 100\n Pani aitan parven päähän,\n Lihat liitti kattilahan,\n Kuparihin kullattuhun,\n Vaskipohjahan patahan.\n Kun oli keitto valmihina, 105\n Saatu kattilat tulelta,\n Jopa saatti saalihinsa,\n Kuletteli kultaisensa,\n Päähän pitkän pintalauan,\n Kultaisihin kuppiloihin, 110\n Simoa sirettämähän,\n Olosia ottamahan.\n Siinä vanha Väinämöinen\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Kummun ukko kultarinta, 115\n Tapion talon isäntä,\n Metsän ehtoisa emäntä,\n Kanssa muu Tapion kansa,\n Tule jo häihin härkösesi,\n Pitkävillasi pitoihin! 120\n Nyt on kyllin kystä syöä,\n Kyllin syöä, kyllin juoa,\n Kyllin itsensä piteä,\n Kyllin antoa kylälle.\"\n Väki tuossa noin sanovi, 125\n Kansa kaunis vieretteli:\n \"Mitä tehen metsä mieltyi,\n Taipui ainoinen Tapio,\n Jotta antoi ainokkinsa,\n Menetti mesikkisensä; 130\n Oliko keihon keksimistä,\n Tahi nuolen noutamista?\"\n Vaka vanha Väinämöinen\n Tuopa tuohon vastaeli:\n \"Ei ollut keihon keksimistä, 135\n Ampuen ajelemista,\n Itse vieri vempeleltä,\n Horjahti havun selältä,\n Risut rikkoi rintapäänsä,\n Varvut vatsansa hajotti.\" 140\n Kun oli kyllin kystä syöty,\n Kyllin syöty, kyllin juotu,\n Vaka vanha Väinämöinen\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Otsoseni, ainoseni, 145\n Mesikämmen, kaunoiseni!\n Viel' on matka käyäksesi,\n Retki reiahellaksesi,\n Tästä pienestä pesästä,\n Matalaisesta majasta, 150\n Vasten varvikko-mäkeä,\n Kohti vuorta korkeata,\n Petäjähän penseähän,\n Honkahan havu-satahan;\n Hyvä siin' on ollaksesi, 155\n Armas aikaellaksesi,\n Luona tiukujen tirinän,\n Karjan kellon kuuluvilla.\"\n Siitä saatti saalihinsa,\n Ehätti erän vähänsä, 160\n Kulta-kunnahan kukulle,\n Vaskiharjun hartioille;\n Pani puuhun puhtahasen,\n Honkahan havu-satahan,\n Oksallen olovimmalle, 165\n Lehvälle leveämmälle,\n Iloksi inehmisille,\n Kunnioiksi kulkijoille.\n Siitä vanha Väinämöinen\n Laikahtihe laulamahan 170\n Päivän päätyvän iloksi,\n Illan kuulun kunniaksi.\n Sanoi vanha Väinämöinen,\n Itse lausui, noin nimesi:\n \"Piä nyt pihti valkeata, 175\n Jotta lauloa näkisin!\n Lauloa luku tulevi,\n Suuni soia tahtelevi.\"\n Siinä lauloi, jotta soitti,\n Pitkin iltoa iloitsi, 180\n Lausui laulunsa lopuksi,\n Itse virkki viimeiseksi:\n \"Anna toistekki Jumala,\n Vastaki vakainen luoja,\n Näin näissä elettäväksi, 185\n Toiste toimiteltavaksi,\n Näissä häissä pyyly-poian,\n Pitkävillaisen pioissa!\"\n \"Anna ainaki Jumala,\n Toistekki totinen luoja, 190\n Soivaksi Tapion torven,\n Metsän pillin piukovaksi,\n Näillä pienillä pihoilla,\n Kapeilla kartanoilla!\"\n \"Päivät soisin soitettavan, 195\n Illat tehtävän iloa,\n Näillä mailla mantereilla,\n Suomen suurilla tiloilla,\n Nuorisossa nousevassa,\n Kansassa kasuavassa.\" 200\n\n\n\n\nSeitsemäsviidettä runo\n\n\nKuu ja aurinko laskeutuvat alas Väinämöisen soittoa kuulemaan;\nPohjolan emäntä saapi ne siitä ja sulkee vuoreen, vieläpä saapi\ntulenki Kalevalasta katoamaan; vv. 1-32. -- Ukko taivaalla iskee\ntulta ja laittaa tytön tuuvittamaan sitä uudeksi kuuksi ja\nauringoksi; tuuvittelija vahingossa pudottaa tulen maahan; vv. 33-64.\n-- Väinämöinen ja Ilmarinen lähtevät pudonnutta tulta hakemaan,\ntulevat isolle joelle, laittavat veneen, lähtevät soutelemaan; vaimo\ntulee vastaan ja kysyy, millä matkalla olivat, vastaavat lähteneensä\ntulta tiedustamaan; vv. 65-94. -- Vaimo kertoo tulen tekemät tuhotyöt\nTuurin tuvassa, mitenkä se siitä oli Aluen järveen laitettu, kuinka\nse oli siellä telmännyt ja vieläki vaivasi kaloja siellä; vv. 95-158.\n-- Väinämöinen ja Ilmarinen kokevat verkolla pyytää tulen vaivoissa\nvalittavan kalan; se työ heillen ei kuitenkaan onnistu; vv. 159-192.\n\n Vaka vanha Väinämöinen\n Kauan soitti kanteletta,\n Sekä soitti, jotta lauloi,\n Jotta ilmankin iloitsi.\n Soitto kuului kuun tupihin, 5\n Ilo päivän ikkunoille,\n Kuu tuvastahan tulevi,\n Päivä astui aitastansa,\n Kuuhut koivun konkelolle,\n Päivä latvahan petäjän, 10\n Kanteletta kuulemahan,\n Iloa imehtimähän.\n Louhi Pohjolan emäntä\n Ne tuosta käsin tavotti,\n Kätki kuun kumottamasta 15\n Kirjarintahan kivehen,\n Lauloi päivän paistamasta\n Vuorehen teräksisehen,\n Lauloi varsin valkeanki,\n Tulen Väinölän tuvilta, 20\n Sai tuvat tulettomiksi,\n Pirtit valkeattomiksi.\n Jo oli yö alinomainen,\n Pitkä pilkkosen pimeä,\n Yö oli Kalevalassa, 25\n Noilla Väinölän tuvilla,\n Sekä tuolla taivahalla,\n Ukon ilman istumilla.\n Tukela tuletta olla,\n Vaiva suuri valkeatta, 30\n Ikävä inehmisien,\n Ikävä itsen Ukonki.\n Tuo Ukko ylijumala\n Alkoi tuota ouostella,\n Mikä kumma kuun e'essä, 35\n Mikä terhen päivän tiessä,\n Kun ei kuu kumotakkana,\n Eikä päivä paistakkana.\n Astui pilven äärtä myöten,\n Taivahan rajoa myöten, 40\n Sukassa sinertävässä,\n Kirjavassa kaplukassa,\n Kävi kuuta etsimähän,\n Päiveä tapoamahan;\n Eipä kuuta löy'äkkänä, 45\n Päiveä tapoakkana.\n Tulta iski ilman Ukko\n Miekalla tuliterällä,\n Antoi neien tuu'itella,\n Ilman immen vaapotella, 50\n Kuun uuen kuvoamaksi,\n Uuen auringon aluksi.\n Impi tulta tuu'itteli,\n Vaapotteli valkeaista,\n Tuli tuhmalta putosi, 55\n Valkea varattomalta,\n Kätösiltä kääntelijän,\n Sormilta somittelijan.\n Kirposi tulikipuna,\n Putosi punakeränen, 60\n Halki tuon ihalan ilman,\n Luojan luomilta tiloilta,\n Ylähältä taivahasta,\n Alaisehen maa-emähän.\n Sanoi vanha Väinämöinen: 65\n \"Veli seppo Ilmarinen,\n Lähtekämme katsomahan,\n Mikä tuo tuli tulonen\n Yläisistä taivosista\n Alaisihin maa-emihin!\" 70\n Läksivät urosta kaksi\n Tulen siirtymä-sijoille,\n Joki joutuvi etehen,\n Melkeän meren tapainen.\n Siinä vanha Väinämöinen 75\n Alkoi veisteä venettä,\n Alla korven kolkutella,\n Toinen seppo Ilmarinen\n Laati kuusesta meloja,\n Petäjästä järkäleitä. 80\n Niin veivät venon vesille,\n Soutelevat, joutelevat,\n Ympäri Nevan jokea,\n Nevan nientä kiertelevät.\n Vaimo vastahan tulevi 85\n Puhutellen, lausutellen:\n \"Minne te menettä miehet,\n Kunne läksitte urohot?\"\n Sanoi vanha Väinämöinen,\n Itse virkki, noin nimesi: 90\n \"Onp' on matka mielessämme,\n Mennä tulta tietämähän,\n Jok' on tullut taivahasta,\n Puhki pilvien pu'onnut.\"\n Vaimo tuon sanoiksi virkki: 95\n \"Tuli on tuima tie'ettävä,\n Jo teki tuli tekoset,\n Tuikahti tulikipuna\n Luojan luomilta tiloilta\n Halki tuon ihalan ilman 100\n Tuurin uutehen tupahan,\n Palvoisen laettomahan.\"\n \"Äiti lastansa imetti\n Alla reppanan retuisen,\n Tuohon tultua tulonen 105\n Poltti lapsen kätkyestä,\n Se lapsi meni Manalle,\n Tuskissa tulen punaisen.\"\n \"Emo ei Manalle mennyt,\n Se tunsi tulen manata, 110\n Valkeaisen vaivutella,\n Aaltoihin Aluen järven.\"\n \"Tuo ange Aluen järvi\n Tuost' oli syttyä tulehen,\n Säkehinä säihkyellä, 115\n Kuohui kuusien tasalle,\n Ärjyi päälle äyrähien,\n Tuon tuiman tulen käsissä.\"\n \"Kalat tuossa katselevat,\n Ahvenet ajattelevat, 120\n Miten olla, kuin eleä;\n Niin meni sinervä siika,\n Nieli tuon tulisorosen,\n Vajotteli valkeaisen.\"\n \"Oli aikoa vähäsen, 125\n Tuli tuska nielijälle,\n Vaikea vajottajalle,\n Pakko paljon syönehelle.\"\n \"Uiskenteli, kuiskenteli,\n Ympäri Aluen järven: 130\n 'Ei ole vienossa ve'essä\n Minun kurjan nielijätä,\n Näissä tuskissa tulosen,\n Vaivannoissa valkeaisen.'\"\n \"Niin tuli kulea kuuja, 135\n Nieli tuon sinervän siian;\n Oli aikoa vähäsen,\n Tuli tuska nielijälle,\n Vaikea vajottajalle,\n Pakko paljon syönehelle.\" 140\n \"Uiskenteli, kuiskenteli,\n Ympäri Aluen järven:\n 'Ei ole vienossa ve'essä\n Minun kurjan nielijätä,\n Näissä tuskissa tulosen, 145\n Vaivannoissa valkeaisen.'\"\n \"Niin tuli halea hauki,\n Nieli tuon kulean kuujan;\n Oli aikoa vähäsen,\n Tuli tuska nielijälle, 150\n Vaikea vajottajalle,\n Pakko paljon syönehelle.\"\n \"Uiskenteli, kuiskenteli,\n Ympäri Aluen järven:\n 'Ei ole vienossa ve'essä 155\n Minun kurjan nielijätä,\n Näissä tuskissa tulosen,\n Vaivannoissa valkeaisen.'\"\n Vaka vanha Väinämöinen,\n Toinen seppo Ilmarinen, 160\n Nuotan niinisen kutovi,\n Katajaisen kaikuttavi,\n Sen painoi paju-vesillä,\n Raian kuorilla rakenti.\n Veivät verkkonsa vesille 165\n Lahen suihin, luo'on päihin,\n Lohiluotojen lomihin,\n Siikasaarien sivuihin.\n Käestelevät, käänteleivät,\n Aina verkoilla asuvat, 170\n Vienoilla lahen vesillä,\n Saarilla selällisillä;\n Ei saa'a kaloa tuota,\n Jota tarkoin tarvitahan.\n Jo tuossa kalat valitti, 175\n Hauki hau'ille sanovi,\n Kysyi siika säynähältä,\n Lohi toiselta lohelta:\n \"Joko kuoli kuulut miehet,\n Katosi Kalevan poi'at, 180\n Liina-nuotan nuikuttajat,\n Lankapaulan laa'ittajat,\n Suuren tarpoimen talujat,\n Pitkän varren vaikuttajat?\"\n Kuuli vanha Väinämöinen, 185\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Ei ole kuollehet urohot,\n Kaatunut Kalevan kansa;\n Yksi kuoli, kaksi syntyi,\n Joill' on tarpoimet paremmat, 190\n Varret vaaksoa pitemmät,\n Nuotat kahta kauheammat.\"\n\n\n\n\nKahdeksasviidettä runo\n\n\nLaitetaan kerkiämiseen mahdottoman iso nuotta; vv. 1-26. -- Lähdetään\ntulen niellyttä kalaa nuotalla pyytämään; lopulta se saadaanki\napajaan; vv. 27-68. -- Tuli samassa kun saadaan siian vatsasta\nilmi puikahtaa käsistä pois, polttaa pahasti Ilmarista ja metsään\nkohottuansa hävittää paljon maita; vv. 69-100. -- Väinämöinen\nlähtee tulta takaa ajamaan, tapaa sen viimein ja viepi pimeihin\nKalevalan tupiin; vv. 101-132. -- Ilmarinen paranteleikse tulen\npolttama-vioista ja tulee jälleen entiseen terveyteensä; vv. 133-178.\n\n Vaka vanha Väinämöinen,\n Tietäjä iän-ikuinen,\n Tuosta tuumille tulevi,\n Ajeleikse arveloille,\n Nuotan liinaisen kutoa, 5\n Satahisen saa'utella.\n Sen sisaret kehreävät,\n Kälykset kävylle lyövät,\n Veljet verkoksi kutovat,\n Apet ainoille panevat, 10\n Yhtenä kesäisnä yönä,\n Kahen päivyen kes'ellä.\n Siinäkö käpynen kääntyi,\n Palautui painopalko,\n Kun sai nuotta valmihiksi, 15\n Lankapaula laa'ituksi,\n Yhtenä kesäisnä yönä,\n Vielä puolessa sitäki.\n Saipa nuotta valmihiksi,\n Lankapaula laa'ituksi, 20\n Perältä satoa syltä,\n Siulat seitsentä satoa;\n Sen kivestivät somasti,\n Lau'ustivat laatusasti,\n Yhtenä kesäisnä yönä, 25\n Kahen päivyen kes'ellä.\n Siitä läksivät urohot,\n Veivät verkkonsa vesille,\n Yksi siula heitettihin\n Saarehen selällisehen, 30\n Siula toinen heitettihin\n Niittykannan niemeksehen,\n Nostin tuonne laa'itahan\n Vanhan Väinön valkamahan.\n Pohetahan, potketahan, 35\n Ve'etähän, vennotahan,\n Ve'etähän pitkin vettä,\n Pohetahan poiken vettä;\n Saa'ahan kaloja kyllin,\n Ihveniä, ahvenia, 40\n Lahnoja, lohikaloja,\n Ei saa'a sitä kaloa,\n Kuta vasten nuotta tehty,\n Lankapaula laa'ittuna.\n Silloin vanha Väinämöinen 45\n Vielä verkkoja lisäsi\n Viiellä sylisa'alla,\n Köyttä saalia seitsemällä,\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Viekämme syville verkot, 50\n Vetäkämme vettä vielä,\n Toki toinenkin apajas!\"\n Verkot vietihin syville,\n Ennätettihin etemmä,\n Ve'ettihin vettä vielä, 55\n Toki toinenkin apajas.\n Vaka vanha Väinämöinen\n Itse nuotan nostannassa\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Jo nyt on kalainen karhi 60\n Tämän nuotan nostimilla,\n Satalauan laskimilla.\"\n Siitä nuotta nostetahan,\n Puretahan, puistetahan,\n Venehesen Väinämöisen, 65\n Saa'ahan kalainen karhi,\n Kut' oli vasten nuotta tehty,\n Lankapaula laa'ittuna.\n Vaka vanha Väinämöinen\n Siivosi kalaisen karhin, 70\n Sai sieltä halean hau'in,\n Kut' oli viikon pyyettynä.\n Siitä hauki halkaistahan,\n Suu levä levitetähän;\n Vatsasta halean hau'in 75\n Löytähän kulea kuuja,\n Vatsassa kulean kuujan\n Siell' oli sileä siika,\n Sisällä sileän siian\n Siell' oli sinikeränen, 80\n Siian suolen soukerossa,\n Kolmannessa koukerossa.\n Sisältä sinikeräsen\n Putosi punakeränen,\n Keskeltä punakeräsen 85\n Tuikahti tuli-soronen,\n Poltti parran Väinämöisen,\n Sepolta sitäi pahemmin\n Poltti puolen poskipäätä,\n Käsiänsä kärventeli. 90\n Meni siitä mennessänsä\n Aalloitse Aluen järven,\n Karkasi katajikolle,\n Niin paloi kataja-kangas,\n Kohautti kuusikkohon, 95\n Poltti kuusikon komean,\n Vieri vieläkin etemmä,\n Poltti puolen Pohjan maata,\n Sakaran Savon rajoa,\n Kahen puolen Karjalata. 100\n Vaka vanha Väinämöinen\n Itse läksi astumahan,\n Ylös korpehen kohosi,\n Tuon tuiman tulen jälille;\n Tapasi tulosen tuolta 105\n Kahen kannon juuren alta,\n Leppä-pökkelön sisästä,\n Lahokannon kainalosta.\n Siinä vanha Väinämöinen\n Itse tuon sanoiksi virkki: 110\n \"Tulonen Jumalan luoma,\n Luoma luojan valkeamme!\n Syyttäpä menit syvälle,\n Asiatta aivan kauas,\n Teet paremmin, kun paloat 115\n Kivisehen kiukahasen,\n Kytkeihet kypenihisi,\n Himmennäihet hiilihisi,\n Päivällä pieltäväksi\n Kotapuissa koivuisissa, 120\n Yöllä piileteltäväksi\n Kehän kultaisen kuvussa.\"\n Tempasi tulosen tuolta\n Palavoihin pakkuloihin,\n Koivun kääpihin kovihin, 125\n Vaskisehen kattilahan;\n Kantoi tulta kattilassa,\n Koivun kuorella kuletti,\n Nenähän utuisen niemen,\n Päähän saaren terhenisen; 130\n Sai tuvat tulellisiksi,\n Pirtit valkeallisiksi.\n Itse seppo Ilmarinen\n Syrjin syöstihe merehen,\n Veäikse vesikivelle, 135\n Ranta-paaelle paneikse,\n Tuskissa tulen palavan,\n Vaike'issa valkeaisen.\n Sanovi sanalla tuolla,\n Lausui tuolla lausehella: 140\n \"Millä nyt tulta tummentelen,\n Valkeaista varventelen,\n Ettei viikkoa vihoisi,\n Kovin kauvan karvastaisi?\"\n \"Tule tytti Turjan maalta, 145\n Neiti laskeite Lapista,\n Hyyssä sukka, jäässä kenkä,\n Hallassa hamehen helmat,\n Hyinen kattila käessä,\n Jäinen kauha kattilassa; 150\n Viskoa vilua vettä,\n Riittehistä ripsuttele,\n Paikoille palanehille,\n Tulen tuimille vioille!\"\n \"Kun ei tuosta kyllin liene, 155\n Tule poika Pohjolasta,\n Mies pitkä Pimentolasta,\n Lapsi täyestä Lapista,\n Hyytä kelkalla vetäös,\n Jäätä reellä reutoellos, 160\n Tuiman tunturin laelta,\n Vaaran vankan liepeheltä!\n Sillä hyyllä hyy'yttele,\n Jää-vilulla jäähyttele,\n Tulen tuomia vikoja, 165\n Panun tuiki paahtamia!\"\n \"Kun ei tuosta kyllin liene,\n Oi Ukko ylijumala!\n Sa'a hyytä, sa'a jäätä,\n Sa'a voietta hyveä, 170\n Paikoille palanehille,\n Vian tuiki tullehille!\"\n Sillä seppo Ilmarinen\n Tuota tulta tummenteli,\n Valkeata vaimenteli; 175\n Sai seppo paranneheksi,\n Entisellehen ehoksi,\n Muinaisensa muotoiseksi.\n\n\n\n\nYhdeksäsviidettä runo\n\n\nPyydetään Ilmarista takomaan uutta kuuta ja aurinkoa; Ilmarinen ne\ntakoo, mutta ei saa valaisemaan; vv. 1-26. -- Väinämöinen saapi\narvalta tietää, kuun ja auringon Pohjolan kivimäessä olevan; vv.\n27-50. -- Väinämöinen lähtee Pohjolaan, tappelee Pohjan poikain\nkanssa ja voittaa ne, mutta ei saa vieläkään kuuta ja aurinkoa\nvuoresta ulos; vv. 51-90. -- Kääntyy sieltä kotiin ja pyytää\nIlmarisen takomaan avaimia ja muita aseita, joilla kiskoisi vuoren\nauki. Pohjolan emäntä lentää pajalle, kysyy mitä Ilmarinen takoi,\nja saapi vastaukseksi kaularengasta hänelle itsellensä taottavan;\nvv. 91-124. -- Pohjolan emäntä menee, laskee kuun ja auringon irti,\nlentää sitte uudelleen pajan kynnykselle ja ilmoittaa kuun ja\nauringon entisillä sijoillansa taivaalla olevan; vv. 125-150. --\nVäinämöinen nähtyänsä kuun ja auringon taivaalla tervehtää niitä\nja toivottaa niiden aina kauniisti paistavan ja saattavan onnea ja\nterveyttä ihmisille; vv. 151-190.\n\n Ain' on päivä paistamatta,\n Kuu kulta kumottamatta,\n Noilla Väinölän ahoilla,\n Kalevalan kankahilla;\n Vilu viljalle tulevi, 5\n Karjallen olo kamala,\n Kun ei konsa päivyt paista,\n Eikä kuuhuet kumota.\n Nuoret neuvoa pitävät,\n Ikäpuolet arvelevat, 10\n Kuinka kuutta lietänehe,\n Päivättä elettänehe;\n Päätyvät sepon pajahan,\n Sanelevat, saattelevat:\n \"Nouse seppo seinän alta, 15\n Takoja kiven takoa,\n Takomahan uutta kuuta,\n Uutta auringon keheä!\n Pah' on kuun kumottamatta,\n Outo päivän paistamatta.\" 20\n Nousi seppo seinän alta,\n Takoja kiven takoa,\n Kuun on kullasta kuvasi,\n Hopeasta päivän laati,\n Ei kumota kulta kuuna, 25\n Paista ei päivänä hopea.\n Vaka vanha Väinämöinen\n Itse tuon sanoiksi virkki:\n \"Nyt on aika arvan käyä,\n Miehen merkkiä kysyä, 30\n Minne meiltä päivä päätyi,\n Kunne meiltä kuu katosi.\"\n Leikkasi lepästä lastut,\n Laittoi lastut laa'ullensa,\n Kävi arvat kääntämähän, 35\n Sormin arvat suortamahan,\n Sanovi sanalla tuolla,\n Lausui tuolla lausehella:\n \"Sano totta luojan merkki,\n Juttele Jumalan arpa, 40\n Minne meiltä päivä päätyi,\n Kunne meiltä kuu katosi,\n Kun ei ilmoisna ikänä\n Nähä noita taivahalla!\"\n Toi arpa toet sanomat, 45\n Varmat liitot liikahutti,\n Sanoi päivän saaneheksi,\n Kuun tuonne kaonneheksi,\n Pohjolan kivimäkehen,\n Vaaran vaskisen sisähän. 50\n Siitä vanha Väinämöinen\n Jopa läksi, jotta joutui,\n Pimeähän Pohjolahan,\n Summahan Sariolahan.\n Tuli Pohjolan tuville, 55\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Minnes meiltä päivä päätyi,\n Kunnes meiltä kuu katosi?\"\n Pohjan poikaset sanovi,\n Paha parvi pauhoavi: 60\n \"Tuonne teiltä päivä päätyi,\n Päivä päätyi, kuu katosi,\n Kirjarintahan kivehen,\n Rautaisehen kalliohon,\n Sielt' ei pääse päästämättä, 65\n Selviä selittämättä.\"\n Vaka vanha Väinämöinen\n Veti miekan, riisui rauan,\n Tempasi tuliteräisen,\n Sanan virkkoi, noin nimesi: 70\n \"Mitelkämme miekkojamme,\n Katselkamme kalpojamme,\n Eikö kuu kivestä pääsne,\n Pääsne päivä kalliosta!\"\n Mentihin ulos pihalle, 75\n Käytihin käsirysyhyn,\n Ruvettihin miekkasille;\n Siitä vanha Väinämöinen\n Löip' on kerran leimahutti,\n Iski kerran, iski toisen, 80\n Listi kuin naurihin napoja\n Päitä Pohjan poikasien.\n Kävi kuuta katsomahan,\n Päiveä kerittämähän,\n Kirjarinnasta kivestä, 85\n Rautaisesta kalliosta;\n Kourin koitteli ovia,\n Salpoja sanan väellä,\n Ei ovet käsin avau,\n Salvat ei sanoista huoli. 90\n Silloin vanha Väinämöinen\n Kohta kääntyvi kotia,\n Meni sepponsa pajahan,\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Ohoh seppo Ilmarinen! 95\n Taos kuokka kolmihaara,\n Tao tuuria tusina,\n Avaimia aika kimppu,\n Joilla kuun kivestä päästän,\n Päivän päästän kalliosta.\" 100\n Se on seppo Ilmarinen\n Takoi miehen tarpehia,\n Takoi päivän, tuosta toisen,\n Takoi kohta kolmannenki.\n Päivälläpä kolmannella 105\n Louhi Pohjolan emäntä\n Siitti siivet sulkinensa,\n Levahutti lentämähän,\n Lenti Ilmarin pajalle,\n Istui pajan ikkunalle. 110\n Se on seppo Ilmarinen\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Mit' olet otus hakeva,\n Istut lintu ikkunalla?\"\n Lintu kielelle paneikse, 115\n Havukkainen haastelevi:\n \"Mitä seppo siitä laa'it,\n Kuta rautio rakennat?\"\n Se on seppo Ilmarinen\n Sanan virkkoi, noin nimesi: 120\n \"Taon kaularenkahaista\n Tuolle Pohjolan akalle,\n Jolla kiinni kytketähän\n Vaaran vankan liepehesen.\"\n Louhi Pohjolan emäntä 125\n Jo tunsi tuhon tulevan,\n Heti loihe lentämähän,\n Lenti poies Pohjolahan,\n Laski kuun kivestä irti,\n Päästi päivän kalliosta; 130\n Itse muuksi muutaltihe,\n Kyhäisihe kyyhkyseksi,\n Lenteä lekuttelevi\n Sepon Ilmarin pajahan,\n Lenti lintuna ovelle, 135\n Kyyhkysenä kynnykselle.\n Se on seppo Ilmarinen\n Sanan virkkoi, noin nimesi:\n \"Mitä lintu tänne lennit,\n Tulit kyyhky kynnykselle?\" 140\n Vastasi otus ovelta,\n Virkkoi kyyhky kynnykseltä:\n \"Tuota lienen kynnyksellä\n Sanomata saattamassa,\n Jop' on kuu kivestä nousnut, 145\n Pääsnyt päivä kalliosta.\"\n Se on seppo Ilmarinen\n Kävi itse katsomahan,\n Astuvi pajan ovelle,\n Katsoi tarkoin taivahalle, 150\n Näki kuun kumottavaksi,\n Näki päivän paistavaksi.\n Siitä seppo Ilmarinen\n Kävi luoksi Väinämöisen,\n Sanan virkkoi, noin nimesi: 155\n \"Ohoh vanha Väinämöinen!\n Käyppä kuuta katsomahan,\n Päiveä tähyämähän,\n Jo ovat tarkoin taivahalla,\n Sijoillansa muinaisilla.\" 160\n Vaka vanha Väinämöinen\n Pistihen ulos pihalle,\n Katsahtavi taivahalle,\n Itse tuon toeksi tunsi:\n Kuu oli nousnut, päivä pääsnyt, 165\n Taivon aurinko tavannut.\n Silloin vanha Väinämöinen\n Sai itse sanelemahan,\n Sanovi sanalla tuolla,\n Lausui tuolla lausehella: 170\n \"Terve kuu kumottamasta,\n Kaunis kasvot näyttämästä,\n Päivä kulta koittamasta,\n Aurinko ylenemästä!\"\n \"Kuu kulta kivestä pääsit, 175\n Päivä kaunis kalliosta,\n Nousit kullaisna käkenä,\n Hope'isna kyyhkyläisnä,\n Elollesi entiselle,\n Matkoillesi muinaisille.\" 180\n \"Nouse aina aamusilla\n Tämän päivänki perästä,\n Teeppä meille terveyttä,\n Siirrä saama saatavihin,\n Pyytö päähän peukalomme, 185\n Onni onkemme nenähän!\"\n \"Käy nyt tiesi tervehenä,\n Matkasi imantehena,\n Päätä kaari kaunihisti,\n Pääse illalla lepohon!\" 190\n\n\n\n\nViideskymmenes runo\n\n\nMarjatta neiti lähtee paimeneen, kuulee marjan mäeltä valittavan,\nkenenkään ei hänestä huolivan, menee poimii sen ja syöpi, vv. 1-34.\n-- Neiti sikiytyy syödystä marjasta, kantaa ja synnyttää aikanansa\npojan, jota sitte alkaa kauniisti kasvatella; vv. 35-54. -- Ukko,\npoikaa ristimään tuotu, ei risti sitä ennen tutkittua ja tuomittua.\nVäinämöinen tutkijana päättää pojan menetettäväksi. Pieni lapsi\nitse nuhtelee häntä väärin tuomitsemasta; vv. 55-86. -- Väinämöinen\nsuutuksissaan astuu meren rannalle, laulaa vaskisen veneen, lähtee\nsillä maasta pois ennustaen lähtiessänsä häntä toki kerran vielä\nkaivattavan ja takaisin toivottavan; vv. 87-122. -- Runo arvelee\nlopettaa laulantonsa, semminki kun kuulijansa ovat vennon vieraita,\nomaisiansa ei ollenkaan kuulemassa; vv. 123-150. -- Pienoisena\norvoksi jäänyt ja vieraan armoihin joutunut Suomen runo on paljon\nkovia päiviä nähnyt ja näkee niitä vieläki; vv. 151-178. -- Pyytää ei\npaheksittamaan kehnoa lauluansa: ulompana ei ollut tilaisuutta opissa\nkäydä, kotona ei voinut paremmaksi päästä; vv. 179-204.\n\n Marjatta korea kuopus\n Se kauan kotona kasvoi,\n Aina piikoina eleli,\n Kassapäänä kainusteli;\n Päätyi karjan paimeneksi, 5\n Läksi lammasten keralle.\n Lampahat meni mäkeä,\n Vuonat vuoren kukkulata,\n Neiti asteli ahoa,\n Lepikköä leyhytteli, 10\n Käen kullan kukkuessa,\n Hope'isen hoilatessa.\n Niin marja mäeltä huuti,\n Puolukainen kankahalta:\n \"Tule neiti noppimahan, 15\n Punaposki poimimahan,\n Ennen kun etana syöpi,\n Mato musta muikkoavi!\n Sata on saanut katsomahan,\n Sata neittä, tuhat naista, 20\n Ei ken koskisi minuhun,\n Poimisi poloisen marjan.\"\n Marjatta korea kuopus\n Meni marjan katsontahan,\n Keksi marjasen mäeltä, 25\n Punapuolan kankahalta:\n Ylähähkö maasta syöä,\n Alahahko puuhun nousta.\n Tempoi kartun kankahalta,\n Jolla marjan maahan sorti; 30\n Niinpä marja maasta nousi,\n Nousi asti huulillehen,\n Siitä suuhun suikahutti,\n Alas vatsahan valahti.\n Marjatta korea kuopus 35\n Tuosta tyytyi, tuosta täytyi,\n Tuosta paksuksi panihe,\n Lihavaksi liittelihe.\n Sanovi sanalla tuolla,\n Lausui tuolla lausehella: 40\n \"Tule luoja turvakseni,\n Avukseni armollinen,\n Näissä töissä työlähissä,\n Ajoissa ani kovissa!\n Päästä piika pintehestä, 45\n Vaimo vatsan vääntehestä,\n Ettei vaivoihin vajoisi,\n Tuskihinsa tummeneisi!\"\n Siitä meiän Marjatalle\n Syntyi pieni poikalapsi; 50\n Piiletteli poiuttansa,\n Kasvatteli kaunoistansa,\n Sylissänsä syöttelevi,\n Käsissänsä kääntelevi.\n Kasvoi meiän Marjatalle, 55\n Kasvoi poika kaunokainen,\n Ei tietä nimeä tuolle,\n Millä mainita nimellä.\n Tuli ukko ristimähän,\n Ukko tuon sanoiksi virkki: 60\n \"En mä risti riivattua,\n Kun ei ensin tutkittane.\"\n Kenpä tuohon tutkijaksi?\n Vaka vanha Väinämöinen,\n Sepä tuohon tutkijaksi, 65\n Tutkijaksi, tuomariksi.\n Vaka vanha Väinämöinen\n Tuop' on tuossa tuomitsevi:\n \"Kun lie poika suolta saatu,\n Maalta marjasta siennyt, 70\n Poika maahan pantakohon,\n Marjamättähän sivulle,\n Tahi suolle vietäköhön,\n Puulla päähän lyötäköhön.\"\n Puhui poika puolikuinen, 75\n Kaksiviikkoinen kajahui:\n \"Ohoh sinua ukko utra,\n Kun olet tuhmin tuominnunna!\n Eipä syistä suuremmista,\n Töistä tuhmemmistakana, 80\n Itseäsi suolle viety,\n Eikä puulla päähän lyöty.\"\n Ukko risti ripsahutti,\n Kasti lapsen kapsahutti,\n Karjalan kuninkahaksi, 85\n Kaiken vallan vartiaksi.\n Siitä suuttui Väinämöinen,\n Jopa suuttui ja häpesi,\n Itse läksi astumahan\n Rannalle merelliselle; 90\n Tuossa loihe laulamahan,\n Lauloi kerran viimeisensä,\n Lauloi vaskisen venehen,\n Kuparisen umpipurren.\n Itse istuikse perähän, 95\n Läksi selvälle selälle,\n Vielä virkki mennessänsä,\n Lausui lähtemäisillänsä:\n \"Nyt minulta valta vaipui,\n Arvoni meni alemma, 100\n Annappas ajan kulua,\n Päivän mennä, toisen tulla,\n Taas minua tarvitahan,\n Katsotahan, kaivatahan,\n Uuen sammon saattajaksi, 105\n Uuen soiton suorijaksi,\n Uuen kuun kulettajaksi,\n Uuen päivän päästäjäksi,\n Kun ei kuuta, aurinkoa,\n Eikä ilmaista iloa.\" 110\n Siitä vanha Väinämöinen\n Laskea karehtelevi\n Venehellä vaskisella,\n Kuutilla kuparisella,\n Yläisihin maa-emihin, 115\n Alaisihin taivosihin.\n Sinne puuttui pursinensa,\n Vierähti venehinensä,\n Jätti kantelon jälille,\n Soiton Suomelle sorean, 120\n Kansallen ilon ikuisen,\n Laulut suuret lapsillensa.\n\n * * *\n\n Suuni jo sulkea pitäisi,\n Kiinni kieleni sitoa,\n La'ata virren laulannasta, 125\n Heretä heläjännästä;\n Hevoinenki hengähtävi\n Matkan pitkän mentyänsä,\n Rautanenki raukeavi\n Kesäheinän lyötyänsä, 130\n Vetonenki vierähtävi\n Joen polven juostuansa,\n Tulonenki tuikahtavi\n Yön pitkän palettuansa,\n Niin miks'ei runo väsyisi, 135\n Virret vienot vierähtäisi,\n Illan pitkiltä iloilta,\n Päivänlaskun laulannoilta?\n Niin luonen, lopettanenki,\n Herennenki, heittänenki; 140\n Mitäpäs tuosta, jos ma laulan,\n Jos ma paljonki pajahan,\n Ei ole emo elossa,\n Vanhempani valvehella,\n Eikä kulta kuulemassa, 145\n Oma armas oppimassa;\n On mua kuuset kuulemassa,\n Hongan oksat oppimassa,\n Lepät, koivut lempimässä,\n Pihlajat pitelemässä. 150\n Piennä jäin minä emosta,\n Matalana maammostani,\n Vaimon vierahan varahan,\n Ehtohon emintimäisen;\n Se mun karkotti katalan, 155\n Ajoi lapsen armottoman,\n Tuulipuolelle tupoa,\n Pohjoispuolelle kotia,\n Vieä tuulen turvatonta,\n Ahavaisen armotonta. 160\n Sainpa kiuru kiertämähän,\n Lintu kurja kulkemahan,\n Vieno maita vieremähän,\n Vaivainen vaeltamahan,\n Joka tuulen tuntemahan, 165\n Ärjynnän älyämähän,\n Vilussa värisemähän,\n Pakkasessa parkumahan.\n Moni nyt minulla onpi,\n Usea olettelevi, 170\n Virkkaja vihaisen äänen,\n Äänen tuiman tuikuttaja;\n Ken se kieltäni kirosi,\n Kenpä ääntä ärjähteli,\n Soimasi sorisevani, 175\n Lausui liioin laulavani,\n Pahasti pajattavani,\n Väärin virttä vääntäväni.\n Elkätte hyvät imeiset\n Tuota ou'oksi otelko, 180\n Jos ma lapsi liioin lauloin,\n Pieni pilpatin pahasti!\n En ole opissa ollut,\n Käynyt mailla mahtimiesten,\n Saanut ulkoa sanoja, 185\n Loitompata lausehia.\n Muut kaikki oli opissa,\n Mie en joutanut kotoa\n Vaimon ankaran avusta,\n Eloilta emintimäni; 190\n Piti oppia kotona,\n Oman aitan orren alla,\n Senki piennä pikkaraisna,\n Paita-ressuna pahaisna.\n Vaan kuitenki, kaikitenki, 195\n La'un hiihin laulajoille,\n La'un hiihin, latvat taitoin,\n Oksat karsin, tien osotin;\n Siitäpä jo tie menevi,\n Ura uusi urkenevi, 200\n Laajemmille laulajoille,\n Runsahammille runoille,\n Nuorisossa nousevassa,\n Kansassa kasuavassa.\n\n\n\n\nSelityksiä\n\n\n1. RUNO\n\nvv. 3, 4. Pitopaikoissa ja muissa ilovietteissä tavallisesti kaksi\nlaulavat yhdessä, toinen _laulajan, päämiehen_ eli _edeltäjän (edellä\nkävijän)_, toinen _puoltajan, säistäjän, kertojan, kerallisen\n(keralla laulajan)_ nimellä. Vastatusten tai vieretysten istuessaan\nhe pitävät toinen toistaan kädestä, päämies alottaa runon ja\nsäistäjä yhtyy lauluun värsyn kolmannesta polvesta. Koko värsyn hän\nlaulaa sitte toistamiseen päästä päähän yksinänsä, jolla ajalla\npäämies miettii tahi muistuttelee uutta ainetta lisäksi, jonka taas\nkerallisetta laulaa kolmanteen polveen ja siitä kerallisen kanssa\nloppuun. Laulaessa kumpainenki liikuttelee eli nyykähyttelee päätänsä\nhyvin vakaisen ja miettiväisen näköisenä.\n\nKertoessaan säistäjä välistä lisää värsyn ensimaiseen polveen, jos\nsana siinä päättyy, jonkun pienen sanasen (on, oli, han, hän, ko, kö,\npa, pä, muka, sanoi, jne.) seuraavan osotuksen tapaan:\n\n 1. | päämies: veli kulta veikkoseni\n | säistäjä: -- -- -koseni\n 2. säistäjä: veli sanon kulta veikkoseni\n 3. | päämies: kaunis kasvin-kumppalini\n | säistäjä: -- -- -palini\n 4. säistäjä: kaunis on kasvin-kumppalini jne.\n\nvv. 7-12 ja 17-22. Kalevala-runoin erinomaisimmat aineet.\n\nvv. 19-22. _Sammosta_ oli sanelemista, _Louhesta_ luotteita,\n_Vipusesta_ virsiä ja _Lemminkäisestä_ leikkejä (leikillisiä\ntarinoita) siksi, että niiden kertomisen ajalla ennättivät vanheta,\nkuolla ja kadota, taikka: _Louhella_ oli luotteita, _Vipusella_\nvirsiä jne. aina loppuunsa asti.\n\nvv. 25-28. Niin mahdotonta, kuin useamman yön ja päivän yhtaikainen\ntulo, oli Väinämöisenki rinnalla muiden hänen vertaistensa\nilmestyminen.\n\nvv. 37, 38. Äärettömässä ilman avaruudessa.\n\nv. 46. Oikeemmiten: _laukkipäiden_.\n\nvv. 51, 52. Seitsemän sadan vuoden paikoilla eli noin seitsemän sataa\nvuotta; uros-ikä tämän jälkeen tulisi olemaan noin 77 vuotta.\n\nvv. 61, 62. Kaikki vielä oli yhtenä merenä, maata ei missään.\n\nv. 69. Veden emoksi eli emoseksi sanotaan Ilmatarta, kun nykyään oli\nmeressä ja siinä raskaaksi tullut.\n\nv. 91. Leveämpi pää munan kuoresta.\n\nv. 99. Pilkulliset paikat munan kuoressa.\n\nvv. 111, 112. Edessänsä ei nähnyt, kun varattoman veden, takanansa ei\nkun paljaan taivaan.\n\nvv. 135, 136. Joihin laivat puuttuvat ja merimiehet hukkuvat.\n\nv. 139. Maan äärimmäisissä osissa arveltiin pieliä eli pilareita\ntaivaan kannattimina olevan; katso III: 123.\n\nv. 145. Paripuolisia yksinäis- eli kymmen-lukuja, 3, 5, 7, 9, 30\njne. käytettiin arvoisempia kohtia määrätessä. Kolmiluku niistä on\nerittäinki mainittava. Kolme päivää viivyttiin Pohjolaan mennessä,\n3 ansiotyötä määrättiin kosijoille, 3 surmaa uhkasi Lemminkäistä,\n3 kertaa kysyi Väinämöinen Iku-Tursoa, 3:sta selittämättömästä\narvoituksesta pantiin Hymylään jne.\n\nvv. 151, 152. Kuuta ja aurinkoa arveltiin eläviksi, taikka oli\nniillä, kuin kaikilla muillaki kappaleilla, haltiansa, jota\ntarvittaissa avuksi huudettiin. Jokaisella ihmiselläkin oli oma\nnäkymätön haltiansa, joka suojeli häntä ja koki aavistuksilla tahi\nmuulla tavoin varjella häntä turmion teiltä.\n\nvv. 165, 166. Äsken luoduilla paikoilla ei vielä ollut nimiä, eikä\nmaalla puita.\n\n\n2. RUNO\n\nv. 6. Miettii asiata tarkkaan, kauvan aikaa.\n\nv. 39. Suuri-arvoisin oli tammi puista, karhu nelijalkaisista, kotka\nlinnuista, hauki kaloista.\n\nvv. 41, 42. Neljä eli viisi meren neittä, vedessä tavallisesti\nelävää, vaikka välistä maallenki nousevaa tyttöä.\n\nvv. 61-64. Runollinen ylimääräisyys.\n\nv. 66. Päivä ei pääsnyt merellenkään paistamaan.\n\nv. 78. Tarkoittaa yleisesti aaltoin ja koskien voimaa, mutta tässä\nveden haltioita erittäin.\n\nvv. 85, 86. Erinomaisen pieni.\n\nv. 88 Kirves pistetty vyön ja lanteen väliin, kuin Karjalassa paikoin\nvieläkin on tapana kirvestä pitää.\n\nvv. 97-98. Runo, jotain erinomaista kuvata tahtoessaan, useinkin\nensin esittelee sitä tavalliseksi tahi peräti toisin päin\ntavattomaksi, jotta sen yht'äkkiä ilmastuva erinomaisuus sen kautta\ntulisi sitä kummemmaksi.\n\nv. 100. Pää koski pilviin ja pidätti ne liikkumasta.\n\nv. 106. Meren hietarannalle.\n\nv. 108. Ruohoiselle maalle.\n\nv. 124. Puolet oksia pohjoseen.\n\nvv. 127, 128. Eri päiväin auringot ja kuut.\n\nv. 129. Pitkin ilmaa eli taivasta.\n\nv. 143. Kuin tammi puista, oli ohra jyväkasveista jaloin\n\n(v. 39) vv. 147, 148. Löysi muutamia veden rannalle ajamia tahi\nlaivan tuomia jyvän siemeniä.\n\nvv. 153, 154. Niin vieläki kaskea hakattaissa usein heitetään\nyksinäisiä puita kasvamaan.\n\nvv. 157, 158. Väinämöinen nähdessään kokon ilmassa lentävän arveli:\n\"Tuohan se kyllä ihmetellee, miksi yksinäinen puu on seisomaan\njätetty\"; sen arvelun runo sitte käänsi kokon sanoiksi; k. VIII:\n49-60.\n\nvv. 160-162. Piti järjettömistä luontokappaleistaki huolta pitää.\n\nv. 169. Kiitollisuutensa osotteeksi. Tulta sitä ennen Väinämöisellä\nei liene ollutkaan.\n\nvv. 179, 180. Aina piti Jumalalle kunnia työnsä ja toimensa\nmenestymisestä antaman, ei kerskaaman omasta voimastansa. Kylvän\nluojan sormien lomitse, so. minä en kylvä, vaan luoja itse; k. VIII:\n111-114.\n\nvv. 181-196. Lähimmäisiä, alhaisempia haltioita tavallisesti\nrukoiltiin ensin, ja sitte, jos niiden epäiltiin voivan tahi tahtovan\nauttaa, ylhäisempiä ja itseä ylijumalaa Ukkoaki, jota suorastaan ei\ntahdottu vaivata.\n\nvv. 199-201. Kaikilta ilman suunnilta.\n\nvv. 223-232. Käen luultiin kaikenlaista onnea ja menestystä\nlähiseuduillensa kukkuvan, iän jatketta vanhoille, naimisonnea\ntytöille, muuta hyvää muille; k. IV: 211-222, XXII: 151, 152, XLIV:\n81.\n\n\n3. RUNO\n\nv. 8. Lappalaisen sana alkuansa merkitsi _lapessa_ so. _lappeassa_,\nvieressä eli rajalla asuvaista.\n\nv. 11. Samassa kun Väinämöistä kiitettiin hyväksi, Joukahaista\nitseänsä lienee moitittu kehnoksi laulajaksi.\n\nv. 16. Kilpalaulannolle.\n\nv. 22. Ruoskan varsi oli helmillä koristettu.\n\nvv. 31, 32. Kaitaisilla talviteillä vastaan tulijat usein sillä\ntavoin tarttuvat toisiinsa.\n\nvv. 37, 38. Jomman kumman, minun länkeni ja vempeleni, taikka omasi.\n\nv. 46. Sanoi nimensä hiljalleen, siivosti, ei röyhkeästi.\n\nv. 50. Nuoremman velvollisuus oli vanhemmalle joku parempi arvo eli\nkunnian osotus antaa.\n\nvv. 55-58. Ken on oppineempi, sillen on suurempi arvo annettava,\nolkaan jos nuorempiki.\n\nvv. 75-84. Tiedän mainittavimmat paikat: _Pisamäen_ pitkillä\npuillansa, _Hornankallion_ isoilla hongillansa jne.\n\nvv. 87-90. Sellaisia tietoja on lapsilla ja naisilla; miehen pitäisi\ntietää, mitenkä moninaiset aineet mailmassa ovat ensi-alkunsa saaneet.\n\nvv. 101-104. Ensimäinen vedestä nousnut maa kyllä oliki märkään\nmättääseeen verrattava, jossa kasvoi ainoastaan pajuja; ihmiset,\nennenkun oppivat huoneita rakentamaan, elelivät honkain suojassa ja\nkeittivät ruokansa ontevalla paadella eli kivellä.\n\nvv. 112-124. Ikivanhan tietoviisauden jälkiä, joka lienee arvellut,\nihmisen ennen maalle ilmestymistään olleen Jumalan yhteydessä ja niin\nhänen töissäänkin avullisna. Joukahainen ei sanokkaan meren kynnäntää\njne. omaksi yksinäiseksi työksensä.\n\nv. 116. Laittamassa eli asettamassa paikkaansa.\n\nv. 118. Korkeat vuoret rakentamassa.\n\nv. 123. Arveltiin maanpiirin äärimmäisissä perissä vahvat pielet\neli patsaat löytyvän, jotka kannattivat ilmaa ja taivasta. Maata\npidettiin litteänä, meret kaikin puolin ympärillä; k. L: 115, 116.\n\nvv. 127-140. Muutamissa ja ehkä enimmissä toisinnoissa Väinämöinen\npäättää ne omaksi työksensä sanoilla: \"omat on meret kyntämäni\" jne.\n\nv. 135. _Sinua_, so. sinun kaltaistasi herjaa.\n\nvv. 144, 145. Jos tiedoilleni et anna suurta arvoa, ehkä tulet\nparemman miekalleni antamaan. Miekka jo silloinkin oli riitain\nratkaisija valmis.\n\nvv. 147, 148. Kun kaksi toinen toisensa kanssa rupesivat miekkasille,\npiti miekat ensin mitata ja tutkia; sitte määrättiin tappelu-piiri\n(k. XXVII: 154-156) ja kumman ensiksi tuli lyödä.\n\nvv. 154-156. En alennaite sinun vertaiseksi.\n\nvv. 160-166. Tahallansa suututtaa Väinämöistä, jotta silläki tavoin\nsaisi hänen ilmoittamaan mahtinsa, jota vielä ei tietänyt pelätä.\n\nv. 168. Häpesi Joukahaisen hävyttömyyttä.\n\nvv. 182, 183. Takaisin ottamalla sanansa taisi laulaja eli loitsija\nniiden vaikutuksen lopettaa. Välistä taisi sen joku toinenki loitsija\ntehdä, erittäinki jos tunsi ne loitsuun käytetyt sanat.\n\nvv. 185, 186. Isän hankkimia perutavaroita pidettiin sitä\nkalliimmassa arvossa, jos muistuttivat hänen urhoollisuudestansaki.\nVanhat tavarat jo ilmankin olivat rikkauden todistajia ja sentähden\nsuuri-arvoisia.\n\nvv. 189, 190. Omiaki kultiani ja hopeitani en pidä sen paremmassa\narvossa, kun että saavat lasten leikkikaluina ajelehtia.\n\nv. 215. Joukahainen tunsi jalkansa selvään maan-alaiseen veteen\njoutuneen ja pelkäsi sinne kokonaan pian solahtavansa.\n\nv. 216. Oli jo silmistä saakka maahan uponnut.\n\nvv. 230, 231. Pääsi olemasta leuan (leuallaan) lietteessä, parran\n(parrallaan) pahassa paikassa.\n\nv. 245. Huulet jäykkinä, kankeina, ei nauruun myhäilevinä.\n\nv. 246. Sanotaan vieläki _pitkän nenän_ saavan, ken saa mielensä\npahaksi.\n\nv. 254. Niin vanha ja voimaton, että sopissa eli nurkissa asuu ja\nkuleksii.\n\nv. 256. Ihastuksissa hieroi käsiänsä yhteen.\n\nv. 259. _Itkettäviä_. Venäjän Karjalan murteessa _tk, sk, lk, st_\npehmenneinä ovat: _t, s, ll, ss_ ja sanotaan siis: _matan, kosen,\nollan, issun_, missä meillä sanotaan: _matkan, kosken, olan, istun_.\n\nvv. 273, 274. Ei raskaasen työhön, vaan ikkunoista ulos katselemaan\nja joutilasna laulelemaan; k. VIII: 27-30, XXXVIII: 47, 48.\n\nv. 270. Latelee tekosyitä itkuunsa, kun ei julennut varsinaista\nsuoraan sanoa.\n\nvv. 289, 290. Heitä mieletön huolesi, en voi kuulla, ymmärtämätön,\nitkuasi.\n\n\n4. RUNO\n\nvv. 3, 4. Osottavat lehden aikaa kesällä; edellisen runon tapaukset\nsattuivat talvella rekikelin aikana.\n\nvv. 5-8. Tyttöin työnä oli kylpyvastat perheelle illaksi sitoa,\ntavallisesti myös saunaki lämmittää, vesi kantaa jne.\n\nvv. 13-16. Elä koristele itseäsi muita varten.\n\nvv. 21-26. En huoli laivan tuomista (osto-)vaatteista, enkä\nvehnäisistä leivistä, tyydyn huonompaanki vanhempaini kodissa.\n\nv. 29. Heitti maahan, etteivät enää toiste viehättäisi Väinämöisen\nsilmiä.\n\nvv. 73, 74. Äiti ei näytä älynneen oikeata tyttärensä itkun syytä,\nluuli näetsä itkevän metsään menetetyitä koristuksiansa.\n\nvv. 97, 98. Mieli katkera kuin terva, musta kuin sysi; surua\nkuvattiin mustaksi, iloa valkeaksi.\n\nvv. 109, 110. Parempi, jos olisit käskenyt minun mennä mereen, sinne\nhukuttaa itseni.\n\nvv. 113, 114. Kalain kumppalina eli toverina, kalain parvessa.\n\nvv. 123-126. Olisi parempi, jos kerrassaan kuolisin tuskiini.\n\nvv. 139-144. Sekä neitoset että kivi olivat veden väen eli\nAhtolaisten kuvattelemia valhe-haamuja, joilla houkuttelivat Ainoa\nveteen.\n\nv. 142. Huolellista kuvataan hoikaksi; vitsan varvan hoikkuus jo siis\nosottaakin ylen suurta huolta.\n\nv. 151. Äkillistä uppoamista runo vertaa kilahtamiseksi.\n\nv. 161. Kaukana kun asia tapahtui ihmisten seuduilta, niin muita, kun\nmetsän eläviä ei sattunut näkemässä olemaan.\n\nvv. 169, 170. Neidet par'aikaa kylpivät saunassa.\n\nvv. 194, 195. Tuuvitellessa ja liekutellessa toivotellaan lapsille\ntulevaa onnea ja siitä ne sanat tulevat toivottelemistaki\nmerkitsemään.\n\nv. 202. Runollinen ylimääräisyys.\n\nvv. 211-222. Käen kukunta muistutti entisten aikain iloisemmista\nmietelmistä, joiden rinnalla nykyinen huoli tuntui vielä\nraskaammaksi. Joka kerralla käen ennen kukahtaissa nousi lemmen,\nsulon ja auvon ajatuksia mieleen, nyt ei kun ainoastaan kaiho niistä;\nk. II: 223-232, XXII: 151, 152, XLIV: 81.\n\nvv. 230, 231. Elämän ikää runo kuvailee kyynärin ja vaaksoin, kuin\nmuutaki pituutta, mitattavaksi, ja arvelee käen kukunnasta enenevän\nhuolen sitä lyhentelevän.\n\n\n5. RUNO\n\nvv. 13, 14. Väinämöinen arvelee Ainon veden haltiain luona\npidettävän, mutta missä kohti, sitä ei tiedä.\n\nvv. 70-74. Nimittää emäntäin tavallisimmat askareet, sillä tietää\nantaaksensa, että oli aikonut emännäksi Väinämöiselle tulla.\n\nvv. 85, 86. Hän oli tullut veljensä lupauksen täyttämään, ettei\nVäinämöisellä olisi syytä Joukahaista sanansa syöjäksi soimata; k.\nIII: 219-222. Tyttö oli jo kuitenki siksi entisestä ihmismuodostaan\nmuuttunut, että Väinämöinen ei enää tuntenut häntä: k. v. 41-48.\n\nvv. 111, 112. Neuvottoman tavallinen sanalasku.\n\nvv. 129, 130. Väinämöinen ei näytä muistavan, äitinsä kuolemattomia\nLuonnottaria olevan.\n\nv. 137. Ilman tytär, kave Luonnotar; k. I: 31 ja seur., II: 75-82.\n\nv. 145. Tyttärihin, so. tytärten luoksi eli tienoille.\n\nvv. 151-156. Tämä neuvo johdatti Väinämöisen uusiin, tuleviin,\nmonimutkaisiin onnen vaiheisin.\n\n\n6. RUNO\n\nv. 5. Keveydestään tahi karvastaan olkeen verrattu.\n\nvv. 17, 18. Meren aavaa hietarantaa runo tavallisella\nylimääräisyydellä sanoo ulapaksi eli aavaksi mereksi; k. VII: 31-34.\n\nvv. 23, 24. Sen vihan alkuperästä katso III runo.\n\nv. 30. Nuolia varustettiin 3:lla sulkarivillä pitkin pituuttansa.\n\nvv. 43, 44. Tavallisessa puheessa sanottaisiin vertauksen lailla:\nniinkuin pilven idässä -- -- --; sen runokieli kääntää kysymöksi\nsanoen: onko se idässä pilvi -- -- --.\n\nv. 60. Kaarta rauta, so. rautakaarta eli rautakaarista. Runokieli\nsemmoista sana-osain takaheittoa eli edestakaisuutta usein hyväilee\nja sanoo: _harja liina, bivus kelta, kansi kirjo_ jne., kun oikein\npitäisi olla: _liinaharja, keltahivus, kirjokansi_. Sitä pidettiin\nikään kuin lauseen kaunistimena.\n\nvv. 69, 70. Ympäri merta ajelehtamaan tahi vesi-ajolle.\n\nv. 76. Kun sanoo Väinämöistä langoksensa ja sisarensa pojaksi, tahi\nlankonsa sisaren pojaksi, niin sillä ei muuta osottane, kun vanhaa\netäistä sukuperän yhteisyyttä yleisesti.\n\nvv. 79, 80. Väinämöinen oli hyvin kuuluisa laulutaidostansa (k. III:\n9-11) ja sitä taitoa piti Joukahaisen äiti suuressa arvossa; k. III:\n260, 264.\n\nvv. 83, 84. Vainajain luultiin vanhan luonnon-laatunsa kuta kuinki\nTuonelassa pitävän; k. XXX: 128.\n\nvv. 87, 88. Oli kahden vaiheella; toinen käsi tahtoi Joukahaisen omaa\nmieltä, toinen äitinsä kieltoa noudattaa.\n\nvv. 97, 98. Astui oikean jalkansa kaaren päälle maahan ja vetää\npinkotti jännettä pykälälle vasemman polvensa avulla.\n\nv. 110. Vaikeat työt useinki vasta kolmannella yrityksellä\nonnistuivat; k. II: 145.\n\nvv. 121, 122. Väinämöinen tähän asti ei ollut ulompana rannasta; k.\nvv. 17, 18.\n\nvv. 125-128. Joukahainen näillä sanoilla tahtoi toista iäksi päiväksi\nnykyiseen tilaansa kiinnittää.\n\nvv. 143-148. Asian paremmaksi kuvaelmaksi runo usein kertoo ja\nselittää pienimmätki seikat.\n\n\n7. RUNO\n\nvv. 5, 6. Katso I: 111, 112.\n\nvv. 17-20. Turvattoman vieläki tavallisia sanalaskuja.\n\nv. 22. Jos ehkä lieneekin alkuperäisessä tarinassa kokolla\npurjehtivaa laivaa kuvailtu.\n\nvv. 31-34. K. VI: 17, 18 ja 110-122.\n\nvv. 43-46. Toinen taikka toinen on epäilemättä lopun tekevä.\n\nvv. 51-54. K. II: 160-162.\n\nvv. 63, 64. Kunne oli kuullut Väinämöisen aikoneen.\n\nvv. 77, 78. Oli kosiotuumat jo kokonaan mielestään heittänyt.\n\nv. 81. Venäjän Karjalassa ovat pyöreät pöydät hyvin tavallisia.\n\nv. 87. Juoksi joko pelosta tahi jotta pikemmin saisi jonkun apuun\nlähtemään.\n\nvv. 109, 110. Täällä et liene ennen käynyt, kun et rannalta tiedä\nkylään tulla.\n\nvv. 115-118. Vähin närkästyneenä: \"tiedän sen jo sanomattasiki, näin\nsurkeassa tilassa en ollut kotonani.\"\n\nvv. 121, 122. Havaittuansa toisen närkästyneeksi kokee sanojansa\nparemmin sovitella.\n\nvv. 123, 124. Mikä mies sinä olet siitä joukosta, johon kuulut.\n\nvv. 127-132. Nimensä suoraan nimittämistä katsottiin jos ei\nvihollisuutta osottavaksi, niin kuitenki liika rökkeydeksi, jonka\ntähden Väinämöinen näin kaartaen ilmoittaa itsensä; k. III: 41.\n\nvv. 133, 134. Kokonaan toisenlainen kurja olen tätä nykyä.\n\nv. 138. Parempaan tilaan eli onneen.\n\nv. 140. Kertomaan mitä sinullen on tapahtunut.\n\nvv. 147, 148. Epäilemättäki loitsutaitonsa avulla.\n\nv. 151. Edellisestä viitosta (v. 127-132) Pohjolan emäntä hyvin\narvasi vieraansa nimen.\n\nvv. 157-160. Lieneekö sopimattomaksi katsonut nykyisessä tilassaan\nkosioimaan ruveta, kun ei puolella sanallakaan osota sitä varten\nlähteneensä; k. v. 77, 78.\n\nvv. 167, 168. Lohi ja sianliha paraita ruokia; olut ja sima paraita\njuomia.\n\nvv. 171, 172. Sanalasku. Mies ei kostu ja parane siitä, jos kuinka\nhyvin kylissä söisi ja joisi.\n\nvv. 177-180. Sanalasku. Olkoon jos kuinki köyhä kotimaa, kuitenkin on\narmahampi vierasta maata.\n\nvv. 183, 184. Vieraan syöttäminen ja juottaminen olivat yleisen tavan\nvaatima velvollisuus, muusta hyvänteosta sai palkintoa ehdotella.\n\nvv. 187-190. Sampo oli tehtävä metsän, karjan ja pellon annista,\njotka sen itsensä sitte piti satakertaisesti jällensä antaman.\n\nvv. 191, 192. Näyttää kun olisi itsestänsä arvannut Väinämöisen\ntyttöänsä varten tulleen.\n\nv. 198. Kirjokantta eli kirjokansista.\n\nvv. 205-208. Yhtä taitava kun itse taivaan takoja; k. III: 112-124.\n\nvv. 225-228. Pelkäsi Väinämöisen hämmentyvän, jos tulisi ylös\nkatsahtamaan ja ihanan Pohjan neiden näkemään. Sepä sitte vaan\nviivyttäisi hänen kotiin joutumistaan ja luvattua sammon takojan\nlähettämistään.\n\nv. 235. K. VI: 60.\n\n\n8. RUNO\n\nv. 2. Kuuluisa sekä maalla että merellä.\n\nvv. 3, 4. Lienee runollinen ylimääräisyys, osottava ei muuta, kun\nluhdin tahi muun huoneen parvea.\n\nv. 13, 14. K. VII: 225-228.\n\nvv. 27-30. Rikkaan talon emännän tavallisille töille, so. semmoisen\ntalon emännäksi; k. III: 273, 274, XXXVIII: 47-48.\n\nvv. 35-60. Tyttö töykeällä kiellolla ei huolinut toisen mieltä\npahottaa, sentähden säälii sanansa tällä tavoin kohteliaammasti.\n\nvv. 49-60. Omat ajatuksensa panee linnun suuhun. Sillä tavoin runo\nuseinkin esittelee yhteisiä tahi jonkun erityisiä ajatuksia ja\nmielipiteitä. Välistä asetetaan joku lintu ne ilmaisemaan, toisen\nkerran pieni lapsi, vanha akka tahi joku puu, pursi, miekka, kukka,\naho, nurmi, kuu, aurinko jne. Arveltiinpa hengettömilläkin olennoilla\nhaltiansa olevan, joiden kautta taisivat ihmisten asioihin puuttua,\nja niinpä käyttävät vieläki sadut ja pienet lapset leikeissään samaa\ntapaa yleisesti. Käypiki sen kautta mielensä ilmoittaminen monessa\ntilassa vapaammasti ja sopivammasti.\n\nvv. 71-76. En ennen arvanne sinua oikeaksi mieheksi, kun halkaiset\njne. Se oli ensimäinen määrä- eli ansiotyö. Semmoisia töitä\nkosijoille tavallisesti määrättiin kolme, toinen toistansa vaikeampaa.\n\nvv. 87-90. Toinen ansiotyö.\n\nvv. 102-108. Kolmas ansiotyö. Sehän se mahtia ja taitoa kysyi\nniin turhasta aineesta vene saada, ja päälle päätteeksi piti se\nerinomaisella tavalla tehtailtaan veteen saattaa.\n\nvv. 111-114. Väinämöisen tapa ei ollut omasta voimastansa kerskata.\nSen hän nyt kuitenki kovaksi onneksensa unhotti. Kerskaajalle ja\nuhkaajalle haltiat mielellään hankkeivat vastusta ja vahinkoa sen\nsijasta kun auttoivat niitä, jotka heihin turvasivat; k. II: 179,\n180, IX: 263-270, XIII: 63-66.\n\nvv. 123, 124. Vahingoita pidettiin pahain haltiain saattamina.\n\nvv. 135-138. Loitsu-luvussa on useampia pienempiä osia, joita\nnimitetään _sanoiksi_, niin esimerk. raudan luvussa: raudan\nsyntysanat, herjaus-, pelotus-, uhkaus- ja manaussanat, kipu-,\ntuska- ja hätäsanat, apu-, turva-, vara- ja rukoussanat, suonten-,\nverensalpaus-, voiteen-, siteen- ja parannussanat, kiitossanat ym.\nKaikkia näitä ei kuitenkaan tässä tavata.\n\nLoitsimalla eli laulamalla hyvän tietäjän luultiin voivan jos\njotaki matkaan saattaa. Sillä hän muutti itsensä tahi jonkun muun\nkokonaan toiseksi olennoksi, ilmisaatti kaikenlaisia eläviä, puita\njne., lauloi henkensä ruumiista erille, kulki niin kaukaisia\nasioita tiedustelemassa ja palasi sitte jälleen ruumiisensa, muita\nmainitsematta.\n\nvv. 139-146. Runo usein poikkee ylellisyyteen kertomisessaan.\n\nv. 154. Helmillä koristettu letku.\n\nv. 162. Kiirut kun oli, niin kysyi jo ennen tupaankaan päästyänsä.\n\nvv. 169-176. Luojan eli Jumalan avulla kyllä sopei kerskata suuriaki\ntöitä tehneensä; k. VIII: 111-114.\n\n\n9. RUNO\n\nv. 4. Pirtissä on kaksi kattoa, välikatto ja ulkokatto.\n\nvv. 5-8. K. VIII: 139-146.\n\nv. 21. Raudan syntysanoja ei muistanut; k. VIII: 135-138.\n\nvv. 27-34. K. I: 31 ja seur., ja XVII: 123-128.\n\nv. 32. Alisten sekä ylisten ilmakertain.\n\nvv. 38-42. Si'itti ja synnytti itsestänsä.\n\nv. 59. K. vv. 29, 30.\n\nvv. 71-76. Oli kauvan suossa, kenenkään tietämättä sitä raudaksi.\n\nv. 112. Ihminen oli myös Luonnottarien synnyttämä, ja siitä runo\nhäntä sanoo raudan veljeksi, suvuksi tahi heimoksi (vv. 119, 120).\n\nv. 127. Vahingolliset elävät arveltiin Hiiden hallittavina olevan.\n\nv. 142. Tarkoittanee vanhaa satua, jonka mukaan koira olisi vannonut\njohon kuhun ei koskevansa ja sitte sen kuitenki syödä hotaisnut.\n\nvv. 143, 144. Ihmistä; k. v. 112.\n\nvv. 151-176. Herjaus- eli kehnonsanat, joilla loitsija toivoo jonkun\naineen tahi elävän paremmin vallita taitavansa, kun muistuttaa sitä\nentisestä huonoudestansa.\n\nvv. 159, 160. K. vv. 47-56.\n\nvv. 165-168. K. vv. 65-84.\n\nvv. 171-176. K. vv. 95-120.\n\nv. 181. Sitä, joka on yhtä syntyperää sinun kanssasi; k. v. 112.\n\nvv. 183-190. Raudan pelotussanoja.\n\nvv. 191-226. Veren salpaus- ja uhkaussanoja.\n\nvv. 208-212. Jonkun tarinallisen muinaistapauksen muistelmaa.\n\nvv. 213-218. Sanat, jotka luettiin tulikuumalla raudalla haavaa\npolttaissa.\n\nv. 232. Tammenkuorella on jumoova eli kokoova, veren ja muissa\nvuodoissa avullinen voima, ja sama voima on tuhatlatva- eli\nkärsäheinälläki (v. 234).\n\nvv. 235, 236 ja 242-244. Kaukaa ulkomailta saadut aineet jo\nsilloinkin olivat erinomaisessa arvossa.\n\nv. 243. Monet tietäjät olivat niihin loitsuluvuillansa voimaa\nlisänneet, jota eri sanalla nimitettiin voidetten _lukemiseksi_ eli\n_katsomiseksi_.\n\nvv. 251, 252. Niin väkeviä, että kallioin halkeematki niillä\nvoideltuina liittyivät yhteen.\n\nvv. 263-270. Turvasanat. Omiin voimiinsa luottamista pidettiin\nvaarallisna; k. VIII: 111-114 ja 169-176.\n\nvv. 275-280. K. XLV: 73-92.\n\nvv. 291, 292. Jotta ei tulisi vikaa eli haittaa jälkeenpäin tuntumaan.\n\nvv. 299-312. Kiitossanoja.\n\nvv. 315-322. Monessa muussaki tilassa Väinämöinen osotti huolta\njälkeisistänsä pitävän.\n\n\n10. RUNO\n\nvv. 13-16. K. VI: 135-140.\n\nvv. 25-30. Pidettiin kauheana rikoksena, jos ken ei täyttänyt,\nvaikkapa vihollisenki hyväksi tehtyä lupaustansa, k. V: 85, 86.\n\nvv. 33-36. Ilmarinen alinomaa oli ahkerasti työssä kiinni, sentähden\naina tavattiinki pajassansa. Työtä pidettiin silloin miehen kunniana,\njohon entiseen arvoonsa se nykyaikana taas on ylentymässä, sillä\nainoastaan kelvottomat roistot nyt enää häpeevät työtänsä tehdä.\n\nvv. 49, 50. Kalliita, loistavia koristuksia niin paljo otsassa ja\nrinnassa, että vetivät auringolle ja kuulle vertoja.\n\nv. 53. Kassapäätä; k. VI: 60.\n\nv. 56. Kirjokannen, kirjokansisen; k. VI: 60.\n\nvv. 63, 64. Jossa miehet saavat surmansa (miekalla tahi loitsimalla)\nja jonne kulkiessa moni jo matkallaki hukkuu mereen.\n\nv. 90. Tietäjät sanojansa tavallisesti lukivat hiljaisella äänellä,\npaitsi kun olivat haltioissaan.\n\nvv. 121-124. K. VII: 200-203.\n\nvv. 127, 128. Suomalainen kohteliaisuuden vuoksi usein käyttää\narvelotapaa selvimmistäkin asioista, niin tässäki: _lienen_, ei:\n_olen_.\n\nv. 132. Joka olet nuorempi minua itseäni.\n\nv. 140. K. VIII: 2.\n\nvv. 148, 149. Syötti ja juotti yltäkylläisesti.\n\nvv. 155-158. K. VII: 187-190.\n\nvv. 165, 166. K. III: 112-124 ja VII: 205-208.\n\nv. 179. K. I: 145.\n\nvv. 183, 184. Metsästystilan eduskuva.\n\nv. 183. Kultakaari, kultakaarinen; k. VI: 60.\n\nvv. 189, 190. Kalastaja-elon eduskuva.\n\nvv. 189-202. Uudessa työssä täytyi useampia turhia kokeita tehdä.\n\nvv. 195, 196. Karjastaja-elon eduskuva.\n\nv. 196. Kultasarvi, kultasarvinen; k. VI: 60.\n\nvv. 201, 202. Maaviljelyksen eduskuva.\n\nv. 202. Kultaterä, kultateräinen; k. VI: 60.\n\nvv. 207, 208. Osottaa jo silloinki tuulen voimaa ei yksin\nlaivaliikkeesen käytetyksi.\n\nvv. 226-234. Sammolla jos lieneeki kuvailtu kaikkia senaikuisia\nelinkeinoja yleisesti. Sen piti tuottaa kyllin jauhoja, suoloja ja\nrahoja sekä jokapäiväisiksi tarpeiksi että säästettäviksi.\n\nv. 237. Kivimuurin sisään.\n\nvv. 247-260. K. VIII: 35-60.\n\nvv. 257-260. Kyllä tärkeitä töitä, kuin käkienki kukuttaminen ja\nlintusten laulattaminen edellä (v. 249, 250).\n\nvv. 261-266. Niin tytön edellinen vastaus, kuin Ilmarisen tyytymys\nsiihen, jo ovatki jonkun paremman sivistyksen todistuksia; k. VIII:\n35-60.\n\nvv. 273, 274. Raskaassa huolessani, kun tyttäreni minun hylkäsi, en\nnäekkään paitsi selvän kuoleman edessäni.\n\nv. 300. Säästöön pantavia.\n\n\n11. RUNO\n\nvv. II, 12. Runo näillä sanoilla tarkoittaa hänen häilyväistä,\nhuikentelevaa luontoansa.\n\nvv. 21-32. Kuvallinen osotus korkeasukuisista, rikkaista kosijoista.\n\nv. 42. Niiden joukkoon, jotka ovat suurempi-sukuisia, kun sinä itse\nolet.\n\nv. 44. Vaikka elettiinki niinä aikoina tasavallassa, niin se ei\nestänyt ylhäisten ja alhaisten erotusta kansassa.\n\nvv. 46-48. Semmoinen kaunis, muhkea mies, kun minä olen, kyllä saapi\ntytöt mieltymään, ettei sukua kysytäkkään.\n\nvv. 53-54. Silmät lienevät enemmän tyttäriin, kun veräjään päin\neläneet.\n\nvv. 60, 61. Suuttumisen merkki.\n\nvv. 81, 82. Tällä vastauksellansa ilmoittivat häntä neitosten\nseuroihin ei tahdottavan.\n\nvv. 99, 100. Kulki paljon sekä jalan että venehin.\n\nvv. 123-128. Tämä kova, tytöille varta vasten sovitettu uhkaus jopa\nvainen taisiki heidän suunsa tukkia.\n\nvv. 135, 136. Piti Saaren miehiä varoa ja pimeän aikana liikkua.\n\nvv. 137, 138. Tätä tyttöä, joka nyt on omanani.\n\nvv. 159, 160. Hiiden väki oli mainioita seppiä.\n\nvv. 161, 162. Sodassa julistan nimeni suurisukuisten vertaiseksi,\nylenen niiden rinnalle.\n\nvv. 170-172. Sen-aikuiset sodat enimmiten olivat ryöstöretkiä,\nsaaliin halusta nostetut.\n\nvv. 175-182. Lemminkäinen vertaa miesten sodankäyntiä naisten\ntanssipitoihin ja lupaa ei sotaan lähteä, jos toinenki voisi itsensä\ntansseista pidättää.\n\nv. 199. Mitä varten eli minkä toivossa läksin matkalleni.\n\nvv. 219-222. Näyttää kun Lemminkäisen tupa olisi kehnon puoleinen\nollut vanhoilla lahonneilla seinillä, pienillä ikkunoilla ja\nkaitasilla lattioilla.\n\n\n12. RUNO\n\nv. 20. Suuttui, kun nainen oli valansa unhottanut, ja ehkä senki\ntähden, kun hänen kylänkäyntinsä osotti kyllästymistä koti-elämään.\n\nv. 24. Luultiin sillä tavoin lujemmaksi sota-aseita vastaan tulevan.\n\nvv. 31-36. Nä'in unissani koko tuvan valkean vallassa olevan. Outoin\nunien aina luultiin jotain erinomaista ennustavan; k. XLIX: 33-36.\n\nvv. 38, 39. Tällä vertauksella myös komppaa naista valansa\nunhottamisesta.\n\nvv. 47, 48. Pohjan neiden kylmyys kosijoita vastaan lienee\nLemminkäistäki harmittanut.\n\nvv. 53, 54. Kummaksi katsottiin niinäki aikoina kaksi- ja\nmonivaimoisuutta.\n\nvv. 57-60. Joihin oli näyttänyt mielensä tekevän.\n\nvv. 65, 66. _Lapin_ nimellä silloin ymmärrettiin rajakansoja yleisesti,\n_Turjan_ sana sitä vastaan lienee Jäämeren rannoilla Skandinavilaista\nkansaa osottanut.\n\nvv. 76-78. Eivät voineet pienintäkään vahinkoa minulle saattaa.\n\nvv. 87, 88. Turjan kansalla oli oma, erinäinen kielensä.\n\nv. 92. Nakkasi suan kiivastuneena seinää vasten kädestään, jonne se\npuuttui seinän ja patsaan väliin.\n\nvv. 95-98. Yhtä helppo on saada tuosta suasta verta vuotamaan, kun\nminustaki. Niillä sanoilla, jotka joku kiivastuneena ja innossaan\nlausui, arveltiin aina erinomainen voimansa ja merkityksensä olevan.\n\nv. 105. Kutsui viheltämällä luoksensa.\n\nvv. 115, 116. Kuvaus kevyestä, joudukkaasta kulusta.\n\nv. 124. Maan eli Mannun haltioita.\n\nvv. 129-132. Luultiin sen voitolle pääsevän, joka ensin havaitsi\nvastustajansa.\n\nvv. 145-148. Tahtoi riitaa alotella, jotta siitä saisi syytä\nkiivastuaksensa ja loitsu-intoon päästäksensä.\n\nvv. 158-160. K. X: 114-116.\n\nvv. 163, 164. Täydessä innossansa eli haltioissaan Lemminkäinen oli\nkokonaan toisen näköinen.\n\nv. 174. Umpisilmäksi runo tavanmukaisella ylellisyydellänsä sanoo\nvähänäköistä.\n\nvv. 183, 184. Semmoiseen katalaan en tahdo mahtiani menetellä.\n\nvv. 189, 190. Tuonen eli Tuonelan joella, salolla, kankaalla jne.\nuseinki tarkoitetaan vaarallisia paikkoja yleensä, joissa Tuoni eli\nTuonen väki oli vahtimassa, jos ketään tulisi, joka niissä löytäisi\nsurmansa. Sen he sitte heti korjasivat Tuonelaan. Sama merkintä voipi\nManan ja Manalan sanoilla olla.\n\n\n13. RUNO\n\nvv. 11, 12. Tieto siitä oli jo Pohjolaankin ennättänyt.\n\nvv. 15, 16. Avioliiton purkaminen silloin ei tainnut mikään erittäin\ntavaton asia olla; k. XII: 57-60.\n\nvv. 27, 28. Ensimäinen ansiotyö; k. VIII: 71-76.\n\nvv. 30, 31. Joku mainio sen-aikuinen suksiseppä.\n\nvv. 43, 44. Hiiden väki lumoo silmäsi, että kun olet kauvan ajanut ja\nluulet hirven ampuneesi, et tapaa paikalla kun vanhan lahopökkelön.\n\nvv. 59, 60. Olivat niin sukevat ja liukkaat, että epäili kenenkään\nniillä hiihtää tohtivan.\n\nvv. 63-66. Lemminkäisen tapa oli ei koskaan epäillä mahdistansa,\noli tila mikä hyvänsä. Ulomma ajattelematta hän katsoi kaikkia\ntöitä hyvin helpoiksi ja tavallisesti kerskailiki voimastansa,\nperäti vastoin kuin Väinämöisellä oli tapana. Pelkoa hän ei tuntenut\nnimeksikään.\n\nvv. 73-80. Ajaton ja onneton kerskaus; k. VIII: 111-114.\n\nvv. 113, 114. Kun semmoisella vauhdilla kulki; k. XII: 115, 116.\n\nvv. 125-134. Lapin väen vastaus.\n\nvv. 141-148. Kun ei ollenkaan epäillyt hirven kohta tavottavansa,\nniin määrää kaikille tehtävänsä, ikään kun olisi hirvi jo kädessä\nollut.\n\nv. 145. Valkeaksi kattilan alle.\n\nvv. 151-154. Tuli niin kauvas ensimäisellä potkaisulla, ettei enää\nnäkynyt, ja toisella niin, ettei kuulunutkaan.\n\nvv. 155-157. Sitoi hirven koivuisesta kytkyestä vaahteriseipääsen.\n\nv. 165. Poron taljoja Venäjän Karjalassa tavallisesti vieläki\nlevitetään vuoteeksi lattialle.\n\nvv. 170, 171. Lempo sinulle taljasi antakoon, nuorten neitten kanssa\nmaataksesi.\n\nvv. 185-188. Hiiden väen kosto Lemminkäiselle kerskaamisestansa; k.\nvv. 73-80 ja 141-148.\n\n\n14. RUNO\n\nvv. 3, 4. Kun ei enää luottanut omiin voimiinsa, vaan muisti\nhaltioitakin avuksensa pyytää.\n\nvv. 7-46. Metsästäjän lukuja,\n\nvv. 15, 16. Metsän kulta ja hopea, so. mikä metsän otus hyvänsä,\nmutta Lemminkäinen sillä tarkoittaa Hiiden hirveä.\n\nvv. 25-30. Laita metsä komeimpaan juhlapukuunsa, niinkuin sen\nanti-aikoina kuvailtiin olevan.\n\nvv. 41, 42. Anna sinä kultasi ja hopeasi (vv. 15, 16), niin minä sitä\nvastaan uhraan sinulle kultaa ja hopeata.\n\nv. 62. Ko'oltansa kamelivarsaan verrattu.\n\nvv. 69-74. Uhrisanat, kun onnellisesta saaliista annettiin haltioille\nvähän kulta- tahi hopea-kaavetta.\n\nvv. 84, 85. Toinen ansiotyö.\n\nv. 104. K. II: 181-196.\n\nvv. 121-128. Houkutussanoja.\n\nv. 124. Hopea-päätäsi.\n\nvv. 145-148. Kolmas ja vaikein ansiotyö.\n\nvv. 155-158. K. XII: 185-192.\n\nv. 166. Pitkän putkenmoisen umpipää-elävän.\n\nv. 177. En tiedä, miten vesikäärmeen pisto olisi loitsittava.\n\n\n15. RUNO\n\nvv. 9, 10. K. XII: 92-98. Harja oli kaiken aikaa liikuttamatta ollut\nsiinä, mihin Lemminkäisen kädestä nakattua oli puuttunut.\n\nvv. 33-36. Kuvaus kiireestä kulusta; k. XII: 115, 116 ja XIII: 113,\n114.\n\nvv. 41, 42. Päivällä eli auringolla, kuin kaikilla muillaki\nkappaleilla, oli haltiansa, joka taisi ihmisten onneen puuttua; k.\nVIII: 49-60.\n\nv. 56. Viittä sataa syltä.\n\nvv. 70-72. Lienevätkö Lemminkäisen äitiä vastaan itsensä niin\nvarustaneet.\n\nvv. 79-82. Kun niistä vielä paremmin tuli tietämään Lemminkäisen\nhukassa olevan.\n\nvv. 85, 86. Harava tarttui johonki, jota arveli ensin elotukuksi.\n\nvv. 90-92. Runo kokkalauseisesti käyttää sanaa _pikkuista_\nvastahakaisella merkinnöllä.\n\nvv. 97-100. Korppi näetsä puhui omaan puoleensa, raadosta ruokaa\nsaadaksensa; k. VIII: 49-60.\n\nvv. 113, 114. Eikä liene vielä henkeäkään ollut.\n\nv. 118. Itse kauniin kukka tahi kukkain päällikkö.\n\nvv. 139-142. Henkiin saatanto-sanat.\n\nvv. 147-150. Arveli unen näöksi koko mennyttä kuoliotilaansa.\n\nvv. 155, 156. Ilman ylenkatsottua äitiäsi, jonka kiellosta ja\nvarotuksista et Pohjolaan lähtiessäsi ollut milläsikään; k. XII: 64\nja edell.\n\nvv. 162-168. K. XIV: 155-178.\n\nvv. 171, 172. K. XII: 71-78.\n\nvv. 178-186. Muistui jo mieleen, mitä varten oli Tuonelan joelle\nlähtenyt.\n\nv. 197, 198. K. II: 179, 180, VIII: 111-114 ja XIII: 185-188\n\n\n16. RUNO\n\nvv. 7, 8. Luki eli lauloi kunki eri työn tahi paikan hyväksi ne\ntieto- eli mahtisanat, jotka sillen antoivat onnea ja menestystä,\nerityiset sanat pohjalle, toiset laidoille, kokille, kaarille jne.\n\nvv. 17, 18. Jo kaikki valmiiksi saatuansa ei muistanut sanoja, joita\njuuri viimeisiin töihin tarvittiin.\n\nvv. 22-24. Lieneekö ollut mielessään käydä entisiltä Tuonelaan\nmenneiltä tietäjiltä niitä kysymään, sillä paljo mahtia ja tietoja\narveltiin vainajoiden kanssa Manalaan joutuneen, kun eivät olleet\nniitä eläissään muille ilmoittaneet. Tietäjät silloin pelkäsivät\ntietonsa vähenevän heiltä itsiltänsä, jos ilmoittivat sen muille.\n\nvv. 39, 40. Manalaiset olivat ko'oltansa pienenlaatuista väkeä.\n\nvv. 45, 46. Terveitä, voimissaan olevia ihmisiä ei odotettu Manalaan.\n\nvv. 51-54. Kuvailee runoa eläväksi, reellä kulkevaksi olennoksi.\n\nv. 64. Sanoo: _ei paljo_, arvelee: _ei yhtään_.\n\nvv. 66, 67. Vaikeimman ja vaarallisimmanki työn kesken heittäminen\npidettiin häpeällisenä.\n\nvv. 87, 88. Tuonelasta ei annettu tietoja elävillen ihmisille.\n\nv. 89. K. X: 127, 128.\n\nv. 98. Makasi puolivalveella, koiran unta.\n\nv. 106. Monta tärkeätä työtä tietäjät vieläki toimittelevat\nyksinäisillä vesikivillä, so. kivillä, joiden ympäri vesi kulkee.\nLuulevat semmoisen paikan rikkeitä ja muita loukkauksia vastaan\nparemmin vakuuttaa taitavansa.\n\nvv. 131-134. Mahdikkaat tietäjät tositarpeessa taisivat itsensä\nmuiksi olennoiksi muuttaa; k. VIII: 135-138.\n\nvv. 142, 143. Varjelkoon ketään itse Manalaan menemästä.\n\nvv. 153-162. Joku hämäräinen tieto oli silloinki toisesta elämästä.\n\nvv. 155, 156. Elkäät tehkö pahaa eli vääryyttä viattomille ihmisille;\nk. IX: 315-322.\n\n\n17. RUNO\n\nvv. 13, 14. Joku muinais-aikainen mahtava jättiläis-tietäjä, joka\neteen viritetyillä vivuillansa ja ansoilla (vv. 19, 20) väjyili\nihmisiä ja söi ne sitte suuhunsa (vv. 55, 56 ja 73, 74.)\n\nvv. 26-30. Kuvallinen esitys kovin vaarallisesta matkasta.\nArvattavasti Vipunen ennen eläissänsä oli asuntopaikkansa (linnansa\ntahi luolansa) lähelle-pääsemättömäksi varustanut.\n\nvv. 35-38. Vahva metsä oli jo ennättänyt hänen hautakummullensa\nkasvaa.\n\nv. 48. Jonka jo pitää ihmistä totella, joka et enää voi ihmiselle\npahaa tehdä.\n\nvv. 59-70. Teki pajan ja alkoi takoa Vipusen mahassa, sillä häntä\nvaivataksensa.\n\nvv. 79-92. Pahan poismanaussanat; k. VIII: 135-138.\n\nvv. 81, 82. Hiiden sanalla usein osotetaan jotain _hirveätä,\nkauheata_, ja Manalan sanalla _vaarallista_; k. XII: 189, 190.\n\nvv. 93-100. Pelotussanat; k. IX: 183-199.\n\nv. 94. Jolla ei ole emoa, tahi: jonka emoa ei tunneta.\n\nvv. 101-106. Manaussanoja.\n\nvv. 105, 106. Pikemmin kun kerkiän manata ja ajatellakkaan.\n\nvv. 115, 116. Itsekunki pitää tietonsa ja taitonsa jälkeistensä\nhyväksi ilmoittaman, ei salassa pitämän.\n\nv. 118. Aukaisi suunsa.\n\nvv. 121, 122. K. VIII: 135-138.\n\nvv. 123-132. K. I: 31-136, III: 101-140 ja IX: 27-56.\n\nv. 162. Joilla tehtailla kuultiin paljo tietosanoja lausuttavan.\n\nvv. 165, 166. Ainoastaan mahtisanain voimalla.\n\n\n18. RUNO\n\nvv. 2-6. Kolmatta ansiotyötänsä (k. VIII: 102-108) Väinämöinen ei\nkyllä ollutkaan oikein täytetyksi saanut, sillä tämä oli uusi pursi\n(k. XVI: 4), lähtee kuitenkin onneansa koettamaan.\n\nv. 4. Kassapäätä.\n\nvv. 7-14. Kosiomatkalle lähtiessänsä piti kaikki parhain päin\nkoristaa.\n\nv. 44. Purren haltialta.\n\nv. 65. Salmilta, joissa saksat eli kauppiaat laivoillaan kulkevat.\n\nvv. 78-80. Ensimäisessä vastauksessaan Väinämöinen vertasi neittä\nloheksi, toisessa hanheksi ja tässä kolmannessa muistuttaa sodasta,\njoka ehkä oli tarjona Pohjolaan päästyänsä.\n\nvv. 81, 82. Säärivarsi oli muinaisaikoina korkeuden mitta ja samoin\npolviki. Muita mittavertoja olivat: kynnen mustukainen, kynsi,\nsorminivel, sormi, peukalo, syrjäkämmen, vaaksa, kyynäsvarsi,\nkirves-, keihäs- tahi sauvan varsi, syli jne. Korkeusmittoja\ntavallisesti osotettiin pystössä olevilla, pituusmittoja maassa\nmakaavilla esineillä.\n\nv. 91. Jouset valmiina keulassa, jossa ensin tarvittiinki.\n\nvv. 109-111. Lapset ja muutki, kun ovat jotain erinomaista\ntietävinänsä, useinki alottavat puheensa kysyen: \"mitä annat, niin\nsanon -- -- --\". Semmoinen palkan kysyntä on kuin kehotteena saamaan\ntoista tarkemmin kuulemaan.\n\nv. 134. Hietaisia rantoja.\n\nvv. 139-148. Sen-aikuisen sivistyksen todistus; k. X: 261-266.\n\nv. 166. Koira nimittäin haukkui siellä.\n\nvv. 167, 168. Kun itse mitään ei nähnyt eikä kuullut, niin alkoi\ntarkastella sinnepäin, kunne koiran nenä osotti.\n\nvv. 171-174. Meri tahi joki oli sulana, vaikka rannoilla oli lunta\nrekikeliksi.\n\nvv. 187-192. Pihlajasta tulessa taisi pihkua punaisempaa tahi\nvalkeampaa nestettä; edellistä tässä verrataan vereksi. Löytyi\nkyllä muitakin arpakeinoja, joiden avulla tulevista tahi muista\ntietämättömistä asioista pyydettiin selkoa; k. XLIX: 33-36.\n\nvv. 197-200. Meden vuotaminen oli oudompi tapaus, jonka Suovakko\nkuitenki tiesi selittää. Sama Suovakko taisi olla joku kulkuakka. Jos\nolisi _Suomakko_ tahi _Savakko_, niin sana merkitsisi Suomen tahi\nSavon akkaa.\n\nv. 216. Olutta silloin pidettiin jokapäiväisessä elämässä, sillä\nvieraita varten sitä ei nytkään ollut tietty panna.\n\nvv. 218, 219. Lienee tapana ollut tytön mielisuosionsa osotteeksi\nkosijalle olutta tarita.\n\nvv. 221, 222. Kosiolahjoja.\n\nvv. 225, 226. Osottaa tyttöin mieltänsä myöten saaneen valita, kenen\ntahtoivat. Mutta kun silloinki moni tyttö vanhempainsa kehotuksesta\ntaisi rikkaan kosijan rakkaan sijasta ottaa, niin sitä kehotusta\ntahi yllytystä sitte jälkeenpäin, kun katui kauppaansa, vertasi\nmyymiseksi, josta muutamat ovat päättäneet, vanhemmilla tapana olleen\nmyydä tyttärensä miehelle.\n\nv. 234. Teräs- tahi rautanavoista pyöriville ja rautavanteisille\nteloille.\n\nvv. 237, 238. Kiiruhti kysymään, ennenkun Ilmarinen ennätti paikalle.\nSanoista _ikuinen ystävä, kainaloinen kana_ j.m. voisi päättää\nnaisten tilan niinä aikoina ei olleenkaan niin kovan, ylenkatsotun ja\norjallisen, kun moni sen on luullut olevan.\n\nvv. 241-244. K. VIII: 101-108.\n\nvv. 247-254. Kokee kaartelemalla vastata; k. vv. 2-6, muist.\n\nvv. 256-266. Tyttö, kun ymmärtää Väinämöisen ei täyttäneenkään\nmäärätyötänsä, kieltää lähtevänsä hänelle, ja laskee lisäksi muutamia\nkomppasanoja vastaukseksi Väinämöisen kehumiselle purrestansa.\n\n\n19. RUNO\n\nv. 5, 6. Väinämöisellen ei liene tarittukaan olutta, koska siitä ei\nlausuta mitään.\n\nvv. 8-10. Tyttö lienee pukeimaan mennyt, jonka tähden ei ollut\ntuvassa.\n\nvv. 15-18. K. VIII: 71-76, XIII: 27-28.\n\nvv. 17, 18. Nämät sanat lisäsi pelottaaksensa Ilmarista ja\nluovuttaaksensa häntä koko tuumasta.\n\nvv. 43, 44. K. XII: 189, 190.\n\nvv. 62, 63. Tyttöin tavallisia lempinimiä olivat: alli, sotka,\nsorsa, sinisorsa, kana, hanhi, lintu, lempilintu, marja, mesimarja,\npunapuola, mansikka, vaapukka, vesa, lempilehti, kukka, kulta jne.\n\nvv. 79, 80. Laivan voi runokieli kyllä kokoksi kääntää.\n\nvv. 97, 98. Niin hirveän suuri, että parhaiksi mahtui lentämään maan\nja taivaan välissä; runollinen ylimääräisyys.\n\nvv. 113, 114. Hauki oli painanut kokon pohjaan asti.\n\nvv. 117-120. Yhen kynsiänsä, so. kouransa.\n\nvv. 129, 130. Kauhtumisen eli innostumisen kuvaus; k. XII: 163, 164.\n\nvv. 137-140. Vesi oli suomuja täynnä, ilma höyheniä.\n\nv. 142. Havupuiden latvaan kotkilla onki tapa saaliinsa kantaa.\n\nvv. 146-148. Pelkäsi Pohjolan emännän siitä moittimisen syytä saavan.\n\nvv. 158-160. Leikillään tahi harmistuneenaki näistä liikamääräisistä\nansiotöistä, sillä sammon taonnalla (k. X) jo oli kun oliki tytön\nansainnut.\n\nv. 165. Suutuksissaan edellisestä muistutuksesta.\n\nvv. 185-188. Tiedettiinkö sinunki kotipaikoillasi neiden koreudesta\nja meidän hyvistä päivistä kertoa?\n\nvv. 189-216. K. VIII: 49-60.\n\nv. 192. Merikululta, kaupparetkiltä ja niiden kautta ko'otuilta\ntavaroilta.\n\nvv. 194-196. Kotitoimilta ja vieraita kestitsemältä.\n\nv. 198. Onnen etsijä tahi kaivaja, onnellinen.\n\nvv. 200-202. Muistutus tytön taidosta. Kaikki tytöt vaan ei\nosanneetkaan punaista ja keltaista painaa.\n\nvv. 204-216. Uutteruuden ja ripeyden kuvaus.\n\nvv. 223, 224. K. VIII: 111-114, XIII: 73-80.\n\n\n20. RUNO\n\nvv. 1, 2. Runolaulajat usein alottavat uudet runonsa näillä sanoilla.\n\nv. 6. Muistuttaisiko Jumalisten nimi vanhaa Permiäläisten Jumalan\nkuvaa?\n\nvv. 13, 14. K. II: 97, 98.\n\nvv. 15, 16. Häme ja Kemi, kuin monet muutki, olivat kulkunimiä, jotka\nseurasivat Suomalaisia siirtomatkoillansa nykyisille asunnoilleen.\nNiitä siis ei voi päättää nykyisiksi saman nimisiksi paikoiksi.\n\nvv. 15-20. Varsin tavaton ylimääräisyys.\n\nvv. 29-32. Ulompana asuvilla arveltiin enemmin voimaa ja mahtia\nlöytyvän. Niin vieläki turha-uskoiset pitävät Lappalaisia kovin\nmahtavina tietäjinä.\n\nvv. 37, 38. Veden haltioita.\n\nvv. 39-44. K. II: 83-88. Runo, tavattoman pienelle voiton tavattoman\nsuuresta antaessansa, sillä saattaa kertomuksensa vieläki\nkummallisemmaksi.\n\nv. 50. K. II: 97, 98.\n\nvv. 56-58. Padat kun olivat pieniä, piti vettä suurempiin tarpeisiin\nkeittää tahi lämmittää korvossa tahi muussa puu-astiassa, johon\nnakattiin tulikuumia kiviä veden sekaan.\n\nvv. 57, 58. Kuumain eli kynäin sijasta monin paikoin vieläki\nkäytetään korvoja.\n\nvv. 63, 64. Runollinen ylimääräisyys.\n\nv. 71. Muistuttaa niiden aikain epävaraisesta tilasta, kun ei\ntiedetty, koska sota oli niskassa. Edeltä-päin sotaa ei julistettu,\nvaan paremmin varottiin, ettei toinen ilmankaan saisi tietoa\nsotahankkeista; k. XI: 170-172.\n\nvv. 79, 80. Olutta keitettiin rannalla, johon ei tarvinnut vettä ja\nkuumennuskiviä kaukaa hakea.\n\nv. 82. Harmissaan.\n\nvv. 85-92. Anopin nimellä ja muillaki sanoilla varta vasten tahtoi\nhärnätä Pohjolan emäntää. Toki tiesikin häntä itseänsä ei häihin\nkutsuttavan; k. XII-XIV.\n\nv. 95. Mehiläisellä vanhoissa runoissa on paljo erinäisiä\ntoimituksia; k. XV: 117-134.\n\nvv. 135-140. Kaunis sen-aikuinen tapa, joka myös ynnä monen muun\nkohdan kanssa todistaa jommoisestaki sivistyksestä. Siitä muistuttaa\nesim. kauniit häätavat (k. XXIII), naisten lempinimet, jonkimoinen\nkauneustunto (k. XXIV: 90-92), maalatut laiturit, pestyt lattiat,\nhyvin siivotut, pihlajia kasvavat pihat jne.; k. XVIII: 139-148.\n\nvv. 149, 150. Orjilla ja palkollisilla toki oli valta tiedustella\nsyitä tehtäviin töihinsä. Moni sivistynytkin olevinansa ei anna\nheille sitäkään valtaa.\n\nvv. 155-158. Tarkoittaa epäilemättä Lemminkäisen edellisiä vehkeitä\nSaarella (k. XI) ja Pohjolassa (k. XII).\n\nvv. 161-164. Kun asui kaukana, piika ei tuntenut.\n\n\n21. RUNO\n\nv. 8. K. XX: 71.\n\nv. 13. Sulholla piti olla edeltäjänsä eli edellä-kulkijansa.\n\nvv. 16-20. Nimittelee paikkoja, joista arveli semmoisen jyryn\nnousneen, kun sen ensin kuuli.\n\nvv. 27-34. Pisinten, so. parasten miesten, piti paljain päin sulhoa\npihalla vastaan ottaman.\n\nvv. 43-46. Sulhon suuruus on näin silmin nähtäväksi esitelty.\n\nvv. 47-52. Ovien ja muiden paikkain väljennyssanat.\n\nvv. 57-62. Tällä tavoin saattaa sulhon ja muun tuloväen huomaamaan,\nkuinka tupa jo oli häitä varten siivottu; sopimatonta olisi ollut\nsiitä muulla tavoin muistuttaa.\n\nvv. 65, 66. Huonommissa paikoissa lattiat vielä olivat pyöreistä\npuista, taikka itse maaperustaki lattiana.\n\nvv. 75-78. Omaa kiitosta ei katsottu sopivaksi.\n\nv. 79. Kun kyyhkyset siivosti ja hiljaisesti, ei röykkeästi, liikkuen.\n\nv. 84. Ruokapöydän piti jo valmiina odottamassa olla.\n\nv. 108. Virren hallitsija eli tuki.\n\nvv. 113-122. Muistuttaa runoin ja lauluin tavallisuudesta\npitopaikoissa.\n\nvv. 130-142. Taisipa moni muuki samalla lailla estellä itseänsä;\nlienevätkö hävenneet Väinämöisen rinnalla laulamaan ruveta.\n\nvv. 133, 134. Vertaus otettu keveäkulkuisista, yhtäläiseen\njuoksevista aineista.\n\nvv. 140-142. Jotka kaikki kulkivat vastahakoisesti.\n\nvv. 149, 150. En kaipaa edeltäjää; k. I: 3, 4.\n\nvv. 153, 154. Muuttihe toiselle sijalle, josta paremmin kuuluisi\nympäriinsä.\n\nvv. 159, 160. Verratuita aineita kumpiakin löytyy epälukuisin.\n\nvv. 163, 164. Mitkä lähempänä Väinämöisen ympärillä, mitkä ulompana\nseisoen ja istuen tahi askareitaan toimittaen.\n\nvv. 171-190. Jumalalta piti silloinki kaikenlainen oleva onni\nrukoiltaman; k. II: 179, 180.\n\n\n22. RUNO\n\nvv. 7, 8. Runo välistä ihan selviäki kohtia ei nimitä suoraan, vaan\narvelemalla ja muita ensin ehdottelemalla; k. XXI: 16-20.\n\nvv. 19-21. Sulhon lahjoja morsiamen omaisille ja kihloja morsiamelle\nitsellensä runo vertaa ostohinnaksi: k. XVIII: 225, 226.\n\nvv. 29, 30. Olit yhtä huoleton ja kaikkein ihasteltu, kun kukat\nkedolla ja mansikat ahosilla.\n\nvv. 35-38. Toisenlaisia ääniä tulet siellä kuulemaan.\n\nvv. 39-42. Ei olekkaan tämä matka, kuin ennen pienemmät matkat,\njoille mielelläsi läksit.\n\nvv. 43-45. Et hypelle pihalla ja astelle kynnyksissä yhtä sievästi,\nkun ennen lapsena ollessasi.\n\nvv. 49-58. Tyttöin tavallisia mielipiteitä ja toivotuksia.\n\nvv. 57, 58. Vertaus ihmisten hartaimmista toivotuksista.\n\nvv. 69, 70. Ettei tiedä mihin menee ja kuinka tulee pystössä pysymään.\n\nvv. 76-78. Muretta kuvattiin mustaksi (vv. 85, 86); k. IV: 97, 98.\n\nvv. 81, 82. Valoisa aika aina on iloisempi, kun pimeä, jona kaikki\nmakaa levossaan tahi muuten on äänetönnä.\n\nv. 90. Kutittaa siitä, kun hänen neuvoansa oli halveksittu.\n\nvv. 99, 100. Vertaus otettu tukalasta viertämisestä tulen ääressä ja\nkatkerasta savusta tervaa keittäissä.\n\nvv. 105, 106. Makaamista työntekijä-kansa vieläki tavallisesti pitää\nsuurimpana onnenansa.\n\nvv. 110-112. Huoli, ajatus ja paha mieli kuvatut käsin pideltäviksi,\nannettaviksi aineiksi (vv. 134-138).\n\nvv. 115, 116. Paljo ei puutu kuninkaan onnesta.\n\nvv. 119, 120. Vähän vankia parempi.\n\nvv. 125, 126. Läksi kourat ja kahmalot kyyneliä täyteen poskipäitä\npyyhkiessänsä.\n\nvv. 140-148. Määrättömän paljo luvultansa ja niin raskaita, ettei\nniitä hevoinenkaan oikein jaksaisi vetää; k. XXI: 159, 160.\n\nvv. 151, 152. Käkeä pidettiin oikein ilon ja onnen kuvana, kun\narveltiin hänellä laulaminen lämpiminä kevä- ja kesä-aikoina ainoana\ntyönänsä olevan; k. II: 223-232, IV: 211-222, XLIV: 81.\n\nvv. 157-160. Linnulla kylmässä jäisessä vedessä ei vaan ajateltukaan\nvallan hyviä päiviä olevan.\n\nvv. 161, 162. Saatua morsian kylliksi entistä, vanhempainsa kodissa\nvietettyä eloansa muistamaan ja sitä tulevaan, tietämättömään\nonneensa vertaamaan, moni taas mielellään lohduttelisi häntä siitä\nsyntyneissä suruissa, jota yhteistä mieli-alaa runo nyt esittelee\nlapsen sanoilla; k. XIX: 189-216.\n\nvv. 165, 166. Soilta ja ojavarsilta vehkoja varaleiväksi keräämään.\n\nvv. 175-178. On oivallinen metsästäjä.\n\nvv. 179-192. On suuren karjan elättäjä, mainio maan viljelijä ja\nyltäkylläisten tavarain omistaja.\n\nv. 182. Metsät ja korvet karjaa täynnä.\n\nv. 185. Rikkailla vieläkin on monivuotisia elo-aumoja, joita sitte\ntarpeen mukaan puidaan eli tapetaan.\n\nv. 186. Jyväsäästöjä ojatörmissä ja penkereissä.\n\nvv. 191, 192. Aarre-kätköjä kivien alla. Rahoja ja jyviäki kätkettiin\nvihollisen pelosta metsään.\n\n\n23. RUNO\n\nvv. 1-4. Muinaisena häätapana oli morsiamen juhlallinen neuvominenki\nja varottaminen, miten hänen tulisi itsensä miehelässä käyttää.\nJulkisilla, kaiken hääväen kuullessa lausutuilla sanoilla luultiin\nolevan parempi vaikutus, kun erinäisillä opetuksilla.\n\nvv. 5-8. Neuvojana taisi joku muuki, kun oma äiti, olla.\n\nvv. 14-16. Kauvan makaamista, oman äitin lempeyttä ja makupaloja elä\nmuualla odotakkaan.\n\nv. 22. Päreestä palanut karsi niistämään ja uusi päre kuluneen sijaan\nmuuttamaan tahi takassa eli totossa puita kohentelemaan ja uusia\nlisäämään.\n\nvv. 25-28. Selkeinä öinä aika jokseenki tarkkaan arvattiin kuusta ja\nOtavasta, pilvisinä ei ollut muuta ajan merkkiä, kun kukon laulu.\n\nvv. 29-32. So.: jo puoli-yön aikana tai varemminki (runollisen\nylimääräisyyden mukaan).\n\nvv. 35, 36. Tulen saanti kun kehnoilla tuluksilla oli vaivaloista,\nniin palavia hiiliä illalla maata pannessa visusti mähkittiin\nlieteen, jotta tuli niissä säilyisi seuraavaan aamuun ja voitaisiin\npäreesen puhaltaa; k. XLVIII: 123-128.\n\nvv. 43, 44. Hoida suopeasti huonoimpiaki.\n\nv. 46. Joutuen ja keveästi.\n\nv. 55. Niinhän vieläki lakaisemaan ruvetessa ripsutellaan vettä,\ntalvella lunta, lattialle.\n\nv. 56. Kuin huolimattomat usein tekevät.\n\nvv. 69, 70. Leväperäiset pesijät ei aina niin tehneet.\n\nvv. 71-76. Tätä varotusta vieläki monen emännän tarvitsisi mielessään\npitää.\n\nv. 83. Siivottomissa taloissa astioita ei korjattu kissain, koirain\nja lasten käytäviltä.\n\nvv. 89-92. Jauha kiivaasti, eläkä venyttele työtä jauhorunoja\nlaulelemalla; laulu laiskana pitääpi, virret työtä viivyttääpi.\n\nv. 94. Pöydän puutteessa jauhot seulottiin jonkun tiinun eli muun\nastian kumotulle kannelle.\n\nv. 95. Moniki vaimo katsoo leipomista suututtavaksi työksi.\n\nv. 99. Veden loppuessa korvoa piti kallistaa, ja silloin oli aika\nlähteä uutta vettä noutamaan.\n\nvv. 107-110. Peilien puutteessa tytöt katselivat muotoansa veteen;\nniin tekevät paikoin vieläki päätänsä somistellessa.\n\nv. 111. Pitkiä pinoja luettiin talon kunniaksi ja varallisuuden\nmerkiksi.\n\nv. 114. \"Korjaa kehnoinki halko!\" Haapainen puu kyllä rätisee\ntulessa, mutta ei lämmitä oikein.\n\nvv. 117-120. Arvelisi sinua vihaiseksi ja kiukkuiseksi, jonkalaisna\nvaimon ei sovi olla.\n\nvv. 125-128. Vaimoväki usein teettelee pieniä aputöitä vierailla ja\npalkitsee ne salaa jyvillä, jauhoilla tahi muulla tavaralla.\n\nvv. 131, 132. Toimeton emäntä kankaan asetukseen ja kudontaan usein\nhankkii apua kylästä; sinä elä kehräytä ja kudotuta kankaitasi\nvierailla ihmisillä.\n\nv. 139. Huolimattomasti.\n\nvv. 143-146. Saunat monasti ovat ulompana talosta rannalla tahi\nkaivon lähellä, jotta talvella öisinä aikoina kyllä saaki susia\npelätä.\n\nvv. 147-152. Ole herkkä kuulemaan mitä käsketään, liukas\nliikunnoillesi ja nöyrä tottelemaan.\n\nvv. 157, 158. Kädet pestäksensä.\n\nvv. 165, 166. Auttele anoppiasi, ettei vanhemmalla ikäpuolella\nollessansa tulisi töissä vaivaumaan.\n\nvv. 172-176. Äkäiset vaimonpuolet eivät siksikään pidä lukua\ntoisesta, jonka tietävät jotain työtä valmiiksi odottavan, että\nantaisivat hänelle tiedon siitä, sitte kun se on toimitetuksi tullut.\n\nvv. 181, 182. Vieläki tavallinen sananlasku; huvittele vierasta\nsievillä puheilla, kunnes ruoka saadaan valmiiksi.\n\nvv. 185-188. Elä kohtele liian ystävällisesti.\n\nvv. 191, 192. Lupaa kysyen, ei itsevaltaisesti.\n\nvv. 195, 196. Paha lintu pesänsä hieroo.\n\nv. 202. Runsaasti ja isoissa lohkareissa.\n\nvv. 209, 210. Paljo paremmin, kun nyky-aikoina kaikin paikoin on\ntapana, kunnioittivat lapset muinoin vanhempiansa.\n\nv. 216. Menetti ihanuutensa sinun hyväksesi.\n\n\n24. RUNO\n\nvv. 3, 4. Yksiin häätapoihin edellisen kanssa kuuluu sulhonki\nneuvominen.\n\nvv. 9-16. Hyvän miniän osotus.\n\nvv. 19-22. Elä vie häntä huonoon paikkaan, piilossa ja\npuutteenalaisuudessa elämään.\n\nvv. 23-26. K. VIII: 27-30.\n\nvv. 28-36. Jos tulisi kovin ikävä, käytä häntä vanhempainsa kodissa.\n\nvv. 39-44. Turvaa ja suojele häntä muiltaki.\n\nvv. 47, 48. Kahdenkesken, muiden kuulematta.\n\nvv. 61, 62. Tästä korkeasta kodista.\n\nvv. 65, 66. Erotuopit ovat tyhjettynä, ero-oluet juotuna. Sillä\ntavoin runo toisinaan yhdyssanain väliin pistää jonkun lyhyen muun\nsanan erotteeksi.\n\nvv. 67-70. Viimeiset lähtövalmistukset suoritettuna.\n\nvv. 71-76. Oman haikean huolensa unohtaen kokee toisia suruissansa\nlohdutella, kuin sivistyneen ihmisen aina tuleeki tehdä.\n\nvv. 79-86. Jumala osottaa hyvyytensä muuallaki; k. III: 291-300.\n\nvv. 90-92. Ruohoisia pihoja, kirkkaita, valkeita vesiä ja hietaisia\nrantoja pidettiin silloin erinomaisina paikan kaunistuksina.\nSen-aikuisesta luonnon ihanuuden tunnosta todistaa myös moni muuki\nkohta: pihat pihlajaisinensa, kujat kukkavierinensä, lehot, laksot\nlauluinensa, veet satoine saarinensa (vv. 163-169). Nykyinen\ntalonpoikainen kansa semmoisiin ei paljo mieltänsä kiinnitä.\n\nvv. 95-136. Hyvinki liikuttava mielen kuvaelma mahdollisista\nmuutoksista syntymä-kodissansa.\n\nvv. 97-100. Isä ja äiti jo silloin ehkä makaavat haudassa, eivätkä\nkuule, vaikka seisoisin ja valittaisin aivan pään päällä.\n\nvv. 101-104. On jo ruohoja ja pensaitaki äitini haudalle ennättänyt\nkasvaa.\n\nvv. 109, 110. Vitsat ylempänä ja seipäät taloa lähempänä arvelee\nsilloin jo hävinneiksi tahi uudistetuiksi.\n\nv. 115. Ammoo surkeasti, vähissä voimissa.\n\nv. 116. Pitkät rikat ja lastut saavat paikallansa pihalla maata,\nkenpä sitä hänen erottuansa enää lakaisisi.\n\nvv. 133-136. Tutut rannat, saaret, salmet ja apajat entisillä\npaikoillansa.\n\nv. 162. Lautakatto, kuin lautalattiaki, on pirtin ylistykseksi\nsanottu; huonoilla hökkeleillä katot ja lattia eivät olleet\nlaudoista; k. XXI: 66.\n\nvv. 163-170. Muistutuksia sen-aikuisten tyttöin ihannetunnosta.\n\nvv. 171-184. Ilmarinen ikävystynyt toisen jäähyväisiin keskeyttää\nne yht'äkkiä muutamilla komppalauseilla, joilla ikään kuin tahtoisi\nsanoa: jos siihen tapaan rupeat vielä kaikkia kiviä ja kantojaki\nhyvästi jättelemään, niin tästä ei tulla koskaan sen edemmäksi.\n\n\n25. RUNO\n\nvv. 5, 6. K. XXIV: 190.\n\nvv. 23-30. Muilla oli muut hartaat odotuksensa, minulla vaan aina\npoikani ja miniäni tulo mielessä; k. XXII: 57, 58.\n\nv. 29. Ylistyssanalla korottaa poikansa veljen kunniaan.\n\nvv. 33, 34. Tarkasti kuunnellessaan piti niin kauvan päätään ja\nsykeröään kallella, etteivät siitä enää olleet suoriutua entiselleen.\n\nvv. 43, 44. Muistuttaa vanhoista tavoista, jolloin morsian piti\nväkivallalla ryöstää. Niin vieläki muutamissa sivistymättömissä\nkansoissa tapa vaatii ryöstämään morsianta, jos kuinka mielellään\nilmanki lähtisi ja vanhempansa myös antaisivat hänen mennä.\n\nv. 46. Lehmuspuiseksi sanottanee seinää siitä, että sen vieressä\nkasvoi lehmuspuita.\n\nv. 52. Käsi morsiamen ympäri.\n\nv. 65. Jolle syötäissä usein oli sorsanluita nakeltu.\n\nvv. 65-70. Ääntelivät odotus-aikansa lyhentämiseksi.\n\nvv. 80, 81. Morsiamen kasvot olivat peitteessä.\n\nv. 95. Valkeanverevä.\n\nvv. 95-100. K. XI: 211-218, XIX: 62, 63.\n\nv. 110. Isoissa taloissa on leveät lavitsat eli penkit, joilla sopii\nvaikka yönsäki nukkua.\n\nv. 119. Oluen myymäpaikkoja löytyi jo silloinki.\n\nv. 129. Ei tarvitse ruokain loppumista pelätä.\n\nvv. 135, 136. Emäntä siis elköön panko pahaksi, jos hanki seuraa\nvanhaa tapaa.\n\nvv. 151, 152. Yönsä metsässä viettänyt.\n\nvv. 153, 154. Ei ole kerinnyt päätänsä harjaamaan ja silmiänsä\npesemään, vaan heti työhön tarttunut.\n\nvv. 155-160. Hyvään taloon kaikki poikkeevat.\n\nvv. 167, 168. Varhaisesta nousennasta kiitettiin isäntää, niin jo\ntoisilla sanoilla emäntääki.\n\nvv. 177-182. Laiskat vaimot kääntelivät maltaitaan korennolla, kun\neivät kehdanneet kymärryksissä olla ja käsillään sitä tehdä. Eivätkä\nmyös pitäneet saunan raittiudesta oikeata huolta, ei aina lavankaan\npuhdistamisesta, ennenkun mallasjyvänsä sille levittivät; k. XXIII:\n139-142.\n\nvv. 191, 192. Hevoisen kunniaksi sanottu.\n\n\n26. RUNO\n\nvv. 5, 6. Kuuli kaikin puolin matkustavia kulkevan.\n\nv. 10. _Salajoukko_, so. joka salaa hänestä eli häntä kutsumatta piti\nhäitänsä.\n\nvv. 11, 12. K. XI: 60, 61.\n\nvv. 37-40. Parempata kutsua en tarvitse sinä ikänä, kun tuon miekkani\nkehotuksen.\n\nvv. 45-48. Ne Pohjan väki juuri Lemminkäistä vasten lienee\nloitsutaidollansa varustanutki. Jos olisivat vanhastaan olleet, niin\nLemminkäinen kyllä ilmankin äitinsä selittämättä olisi ne tietänyt.\n\nv. 61. Tulisella lienee ensin vihaista, kovaa, väkevää osotettu.\n\nv. 73. Semmoisia surmia eli vaarapaikkoja naiset pelätkööt ja\nkavattakoot.\n\nvv. 105-108. Arvaatko minun lampaaksi, jonka metsän pedot siltään\nsöisi!\n\nvv. 123-128. K. XII: 161-171.\n\nvv. 131-134. K. XIV: 185-198 ja XV: 73 ja seur.\n\nv. 136. K. XV: 155.\n\nvv. 139-141. Muistuttaa muinaisesta tavasta, jolloin vihollisten\npoikki lyödyt päät pelotukseksi ja urhoollisuuden muistoksi\nasetettiin seivästen eli pylvästen päähän. Niin karhun pääkallon\nkanssa vieläki tehdään.\n\nvv. 157, 158. Koetti, jos vielä olisi kyllin notkea.\n\nv. 161. Joka tohtisi tätä miekkaa vastaan ruveta.\n\nvv. 171, 172. K. vv. 191, 192.\n\nv. 177. Hevoinen useinki havaitsee vaaran ensimäiseksi.\n\nv. 190. Taskussa eli kukkarossa oli monenlaisia muitakin aineita,\njoita loitsiessansa tarvitsi, sillä tyhjästä loitsija ei saanut\nmitään. Niistä, joita oli jostain elävästä saatu, hyvä loitsija\nhelposti taisi koko ilmeisen elävän jälleen saada, muista muita\nesineitä; k. VIII: 135-138.\n\nvv. 191-193. Hieromisesta mainitaan luomistyössä muuallaki; k. IX:\n38-40.\n\nv. 195. Siihenkin arvattavasti piti vähän jäätä aluksi olla;\nlaulamalla sai sen sitte, jos kuinka suureksi.\n\nvv. 217, 218. Ukon pilvet tavallisesti yhtyvät useammalta suunnalta.\n\nvv. 221, 222. K. XVIII: 81, 82.\n\nvv. 225, 226. Lumi kuumilla kivillä suli hyhmäksi.\n\nvv. 244-246. K. vv. 191-193.\n\n\n27. RUNO\n\nv. 6. Tupaan-tulija vieras tavallisesti ei ilman talonväen käskemättä\nastu ylemmäksi.\n\nvv. 8-10. Ajaton ja sopimaton kysymys.\n\nvv. 13-16. \"Hevosesi voipi seisoa pihalla ja itsellesi on ovensuussa\nsijaa.\" Runo näetsä ei tahdo kaikkea syytä Lemminkäiselle yksinään\nantaa, sentähden panee Pohjolan isännän näin loukkaavasti vastaamaan.\n\nvv. 20-26. Homeironki urot kerskaavat isistänsä, eivätkä tahtoneet\nheitä kehnommat olla.\n\nvv. 29-32. Aika pöyhkeästi, ei siivon tavalla.\n\nvv. 39, 40. Emännän ei tehnyt mieli Lemminkäistä suututtaa.\n\nvv. 45, 46. Tokko saatat juoda näin kehnoa olutta.\n\nvv. 49, 50. Oli kovin pilaunutta, kelvotonta.\n\nvv. 53, 54. Nämät sanat taas sanoi riitaa alottaaksensa.\n\nvv. 57, 58. Soimaa häntä siitä, kun oli tullut kutsumatta.\n\nvv. 65, 66. Uusi loukkaava anomus.\n\nvv. 69-96. Haltioihin tultuansa loitsijat saattoivat jos mitäkin ilmi\ntuottaa.\n\nvv. 74-76. Pidätkö minun härkänä, joka tuosta vesilammikosta ei saisi\nselvää ilman juomattaki.\n\nvv. 99-102. Kaikenlaisten liikain vierotus- eli manaussanat; k. XVII:\n135-138.\n\nv. 110. Miekat ja jouset rippuivat seinällä sekä näytteeksi että\ntarpeenkin vuoksi, jos äkkiä hätä tulisi.\n\nvv. 113, 114. K. III: 147, 148.\n\nvv. 116-124. Miekkansa alentamisella muistutti sen entisistä töistä\nja myös herjasi Pohjolan isäntää, kun niin vikanaisellakin aseella ei\npelännyt häntä vastaan ruveta.\n\nv. 140. Miekkailtiin lyömällä, ei pistämällä.\n\nvv. 154-156. Piiri, jonka sisällä piti tapella, määrättiin tarkoin\nennen työhön rupeamista. Tässä tilassa piti kummanki seisoa yhdellä\nlehmän taljalla.\n\nvv. 175-180. Miekalla oli eri haltiansa, joka nyt tulistui ja\nkiivastui.\n\nvv. 182-184. Lemminkäinen koko tappelu-ajan oli hätäilemätön,\nPohjolan isäntä päin vastoin.\n\nv. 191. Olkapäältä.\n\nvv. 193, 194. Yhtä helposti, kun jos olisi nauriin listaisnut.\n\nvv. 203, 204. K. XXVI: 139-144.\n\nvv. 210-212. Olivat päätä seipääsen asettaessa veristyneet.\n\nvv. 213, 214. Alkoi sydäntyä ja suuttua.\n\n\n28. RUNO\n\nvv. II, 12. Pohjolan väki oli hevoisen kiveksi, reen pajupensaaksi\nloitsineet, tahi ainakin yhtä liikkumattomiksi, kun neki, saattaneet.\n\nvv. 15-18. Toisista taloista väki jo oli tulemassa, miekat ja keihäät\nvälkkyivät matkalla ja Lemminkäisellen iskettiin vihaisia silmiä\nikkunoista.\n\nvv. 20, 21. K. XVI: 131-134.\n\nvv. 22-24. Niin korkealle, ettei nuolikaan tapaisi.\n\nv. 34. Ilmassaki lentäessään ei ollut kokonaan vaaratta, sillä\nPohjolan väki ehkä taisi samoin linnuiksi muuttaita ja takaa ajamaan\nruveta.\n\nvv. 35-38. Havukka ehkä oli surmatun Pohjolan isännän henki.\n\nvv. 43-46. Sano: \"en tohtinut käsiksi käydä, kun lensi kotkana, ei\nmuuna pienempänä lintuna.\"\n\nv. 55. On sinulle tapahtunut jotain erinomaista.\n\nv. 60. Talkkunajauhot. Niitä laitettiin keitetyistä ohrista, jotka\nkuivattiin lämmitetyssä uunissa ja sitte jauhettiin karkeiksi\njauhoiksi. Kun olivat jo edeltä keitetyt, niin niistä sitte veden\nkanssa pian saatiin valmista huttua eli puuroa.\n\nv. 78. Joka, tuvan takapuolelta tuleva, hankkii turmioa (ovi oli aina\netelään-päin tuvasta).\n\nvv. 83-86. K. XXVI: 26-144.\n\nvv. 91-114. Äiti ei kiirehi pojallensa varsinaista piilopaikkaa\nneuvomaan, jotta paremmin tulisi mieleensä johdattamaan tyhmää\nkäytöstänsä Pohjolassa.\n\nv. 91. Jos menet ja muutat itsesi jne.; k. VIII: 135-138.\n\nvv. 112-114. Nuotanveto on nuorten työ, verkoilla voivat vanhemmatki\nkäydä.\n\nvv. 122-224. Ei enää päivääkään, niin jo ovat täällä.\n\nvv. 131, 132. K. XI: 170-172.\n\nvv. 136-138. Lemminkäinen kavatti niin pitkäksi ajaksi, kun äiti\ntahtoi, itsensä sodasta vannoa, ainoastaan ensimäisen kesän lupasi\npoissa olla ja senki puoleksi siitä syystä, että hänellä vielä oli\nparantumattomia haavoja entisistä sodista.\n\nv. 139. Nykyiset sotasankarit eivät kyllä mainitsisi haavoista\nhartioissansa, eivätpä jalkainsakaan nopeudesta, joka kuitenkin oli\nsankari Akilleen tavallisin ylistyssana.\n\nv. 149, 150. Yleinen lause-tapa kaukaisista paikoista.\n\n\n29. RUNO\n\nv. 7. Pitkässä jonossa kulkeva joukko.\n\nvv. 11, 12. Jo aikoja sitte, eli: siitä kun hän läksi, jo on\nennätetty kaski polttaa, ohra kylvää ja leikatuksiki saada.\n\nvv. 25, 26. Josta sanallakaan ei ole mainittu, jonka nimeä ei tunneta.\n\nvv. 29-32. Kenen oli veli, kenen isä taikka vielä sulhasensaki\nmerimatkalla (kaupalla).\n\nvv. 38-40. Saako saarelle nousta ja siellä jonkun ajan elää? Pian\njälle lähtevän ei tarvitse venettänsä kumota.\n\nvv. 59, 60. Saat sekä laulella että leikkiä lyödä ja tanssiaki.\n\nv. 64. Tyttöin kauniissa seurassa.\n\nv. 74. Saari oli hyvin asuttu monilla kylillä.\n\nvv. 75-78. Joka paikassa varustettiin sotaa häntä vastaan.\n\nvv. 99-102. Runo leikin vuoksi välistä ottaa selittääksensä jo\nilmanki kyllä selviä asioita; teeskennelty yksinkertaisuus.\n\nvv. 113-122. Kaikki paikat olivat entisellään, tupa ainoastaan\nkadonnut ja metsää paikalle kasvanut.\n\nvv. 125-130. Surussaan muistelee entisiä, iloisia aikojansa.\n\nvv. 133-136. Itki kadonnutta äitiänsä; k. vv. 99-102.\n\nvv. 141, 142. Olet jo niin aikoja sitte kuollut, ettei merkkiäkään\nsinusta enää ole jälillä.\n\nvv. 146-152. Äiti oli poikaansa kotiin odottaessa jonkun kerran\nkäväisnyt entisellä asuntopaikallansa. Hänen jälkensä Lemminkäinen\nhavaitsi ja rupesi niitä seuraamaan.\n\nvv. 155-160. Sinne oli äiti sodan aikana paennut ja siellä siitä\najoin elellyt.\n\nvv. 166, 167. Se nyt enää ainoana suruna, että oli silmänsä\npunaiseksi itkenyt.\n\nv. 174. K. XXVIII: 78.\n\nvv. 179-182. K. XVI: 79.\n\nvv. 191-194. SielP oli sima-astioita ja kananmunia röyköttäin, outoja\nmehiläispatsaita, ja olut juoksi seipäiksi verratuista hanikoista.\n\nvv. 203-206. Mielellään olisi itsensä syyttömäksi tehnyt, mutta kun\nei tahtonut valhetellakaan, niin keksi suden ja havukan vertauksensa.\n\n\n30. RUNO\n\nvv. 5-12. K. XXVIII: 130-138.; Lemminkäisen oma mielenpito, purren\nvaikeroimiseksi käännetty; k. VIII: 4960, XIX: 48-60.\n\nv. 16. Honganpintaisista laudoista tehty.\n\nv. 27. Kaksi päämiestä, kumpiki joukkonensa.\n\nv. 35. Keskelle, so. sekaan.\n\nv. 38. Joka jo ilmankin oli kovin voimallinen.\n\nv. 42. Sotapursia tehtiin ennen vanhaan lohikäärmetten muotoisiksi.\n\nv. 49. Pakkasta arveltiin Pohjan akan sikiöksi.\n\nvv. 67-72. Epäys- eli kieltosanat.\n\nvv. 77-82. Kun loitsija paluutti jonkun pahan sinne, josta oli\ntullutki, niin hän tavallisesti neuvoi sen siellä tuhotöitänsä\ntekemään.\n\nvv. 89, 90. Tasaista, sileätä jäätä.\n\nvv. 101, 102. Linnasta ei annettu, mitä pyysi, ja lienee vielä\nmuutenki pahasti vastattu, koska Lemminkäinen toivottaa sille kostoa.\n\nv. 106. Paisuva tulvavesi hävittäköön.\n\nvv. 113-116. Lienee enemmin härnäksi, kun toden teolla, nämät sanat\nlausunut.\n\nvv. 119-122. Siksi että viimein kosto saavutti.\n\nvv. 123-132. Vanhempiansa, varsinkin äitiänsä, muinaisaikoina useinki\nmuistelivat.\n\nv. 128. Jo arvelee kuolleeksi. Tuonelassa luultiin vainajain ennen\ntotutuita töitänsä harjoittelevan; k. VI: 83, 84.\n\nvv. 141-144. Tuuli ja aurinko ovat ainoat tuttavamme, niistäki\njälkimäinen usein katoaa.\n\nvv. 145-152. Luontonsa mukaan Lemminkäinen yht'äkkiä luopi huolet\nmielestään ja kääntyy tyttöin elämää muistelemaan.\n\nvv. 153-158. Päättää täydellä turvalla ei vielä kovaa hätää olevan.\n\n\n31. RUNO\n\nvv. 2, 3. Sai ne jotensaki itsevaraisiksi.\n\nv. 12. Venäläiset jo silloinki harrastelivat kauppaa.\n\nvv. 16-18. Mailmassa mies tulee joksiki, kotinurkissa usein ei\nmuuksi, kun vanhempainsa ristiksi.\n\nvv. 33-40. K. XXII: 7, 8.\n\nv. 54. Sanoi pilkalla sotijaloksi, kun Kalervon koko sotaväki nyt oli\nsiihen poikaan supistunut.\n\nvv. 57, 58. Päivän sana välistä näyttää pidempääkin epämääräistä\naikaa osottaneen.\n\nv. 60. Lehmuspuusta tehtiin kapineita, joita tahdottiin sievän\nnäköisiksi.\n\nvv. 64-66. Untamon pelko lapsen sanoilla osotettu.\n\nv. 66. Äitini kyyneleet.\n\nv. 70. Julmimmatkin ihmiset usein kavattavat suoraan surmata sen,\njosta pelkäävät pahaa itselleen, jonka tähden koettavat siitä muulla\ntavalla lopun saada.\n\nvv. 79, 80. Ei ollut millänsäkään koko yrityksestä.\n\nvv. 95, 96. Kohenteli valkeata paremmin palamaan.\n\nvv. 109-114. Piirusteli tammeen kuvia sotahaluisen mielensä\nosotteeksi.\n\nv. 122. Vaaksan entiselle pituudellensa lisäksi.\n\nvv. 126-128. Huolettomalla hoidollaan saatti lapsen kuolemaan ja\nviskoi kätkyen tuleen, kun sitä ei enään tarvittu. Kätkyet silloin\nolivat pieniä, halpaisia, tavallisesti yhdestä puusta kaverrettuja\ntahi päreistä tehtyjä koppia, jotka ripustettiin orsista kiikkumaan.\n\nvv. 130-132. Syyn itsellensä antaen, kun oli pannut hänen\nsopimattomaan työhön, jo kokee laittaa häntä sopivampaan.\n\nvv. 135, 136. Luultavasti peräti toiseen paikkaan, kun mihin oli\nneuvottu.\n\nv. 145. Ei ole kasken näköinenkään.\n\nvv. 149, 150. Pahottelee hyvän metsänsä menettämisestä.\n\nvv. 167, 168. En pääse tavalla enkä toisella aitauksen sisään.\n\nvv. 173, 174. Pilasi elot paljaaksi kahuksi.\n\nvv. 188-190. Runo pilkallisesti käyttää _äijän_ sanaa.\n\n\n32. RUNO\n\nv. 4. Tiedusteli jo illalla ennen.\n\nvv. 11-12. Isommissa pereissä leivottiin joka aamu, mitä päiväksi\ntarvittiin; emännän ei siis tarvinnutkaan erittäin Kullervoa varten\nleipomaan ruveta.\n\nvv. 15, 16. Laitti kauniimman näköiseksi päältä-päin.\n\nvv. 21, 22. Elä nyt, vaikka näin kauniinki leivän saat, sitä kohta\nsyömään rupea.\n\nvv. 27-158. Karjanluku monilla erityisillä pienemmillä osilla (k.\nVIII: 135-138 muist.). Semmoisia ovat uloslasku-sanat, syöttö-,\nkaitsento- ja kotiinsaatto-sanat, otson-sanat jne.\n\nvv. 55-58. Tuoreilta, ruohoisilta paikoilta.\n\nv. 66. Se olisi emännän häpeä ollut, jos parempaa karjaonnea ei olisi\nymmärtänyt loitsia.\n\nv. 76. Kesanto-pellolle tahi nurmelle laitettiin joka ilta karjan\nsavua eli suitsua lastuista, jotka sytytettiin palamaan ja peitettiin\nturpeilla eli mullalla yön ajaksi kytemään. Se tehtiin sääskien\nkarkottamiseksi, jotka metsästä karjaa seurasivat.\n\nv. 88. Kankaita, joilla lehmät kokoovat piimää (maitoa) utariinsa.\n\nv. 92. Paimenet laitumella soittelevat torveansa, milloin karjan\nyhteen kokoomiseksi, milloin metsän petoin säikyttämiseksi, milloin\ntoistensa huviksi.\n\nvv. 99, 100. Erinomaisen syömähalun saatuasi.\n\nvv. 101-104. Aineita, joita karhu väli-aikoina mielellään syöpi.\n\nvv. 105, 106. Ilman minun lehmittäni.\n\nvv. 107-114. Häväistys-sanat.\n\nvv. 117, 118. Jos tahdot voimaasi ja urhoollisuuttasi osottaa.\n\nvv. 127-130. Lumoo karhun silmät niin, että luulee lehmiäni muiksi\naineiksi.\n\nvv. 135, 136. Metsän petoja vertaa metsän haltian koiriksi.\n\nvv. 153, 154. Metsän väki, korven ja salon haltiat.\n\n\n33. RUNO\n\nvv. 6-10. Paimenen virkaa katsottiin alhaiseksi, johon\nhuonokuntoisetkin kelpasivat.\n\nvv. 13-16. K. VIII: 49-60.\n\nvv. 29-32. Muuta sukuperintöä hänellä ei ollut; veitsen arvattavasti\noli äitiltänsä saanut.\n\nvv. 45-48. Lienevätpä vielä omaa saalistansaki tällä neuvollansa\nmuistaneet; k. XV: 97-100.\n\nvv. 67-70. Muutti loitsutaidollaan lehmäin muotoisiksi, minkä\nPienikki lehmän, kunka Kyytän näköiseksi.\n\nvv. 79, 80. Loitsijan piti määrätä, mihin asti tahtoi työnsä\nvaikuttamaan.\n\nvv. 85, 86. Paimenet illalla kotiin tullessa jo ulompana ilmoittavat\ntulonsa torvella, jotta vaimoväki tietäisi karjaa vastaan ottamaan\nvalmistua.\n\nv. 97. Orjia oli kahdenlaisia: _osto-orjia_ ja _palkkalaisia_.\nEdellistä lajia oli Kullervo.\n\nv. 101. K. XXXII: 76.\n\nvv. 103, 104. Silmänsä olivat lumotut, ettei vieläkään tuntenut.\n\nvv. 105-108. Pedot eivät ennen, kun vasta lypsylle ruvetessa,\nkaranneet päälle; niin heitä oli käsketty.\n\nv. 112. Muuttui mustan-näköiseksi.\n\n\n34. RUNO\n\nv. 4. Iloissaan emännän pilkan kostosta.\n\nvv. 23, 24. K. IV: 97, 98.\n\nv. 26. Yhtä kaikki, minne päätyisi.\n\nvv. 35, 36. Minull' ei ole muuta kotia, kun korpi, jne.\n\nv. 39. Kodittomana jäisiä teitä polkemaan.\n\nvv. 43-48. Huolissaan yht'äkkiä urhastaikse, muistaen jotain vieläki\nvoivansa.\n\nvv. 52-54. K. XXXI: 41 ja seur.\n\nv. 53. K. XXXI: 66.\n\nvv. 69, 60. Metsän väkeä eli haltioita.\n\nv. 88. Kolmen kuohuvan kosken sivutse.\n\nv. 105. Veden takainen, so. kaukainen, tuntematon.\n\nvv. 110-112. Ei tiedä itsensä vasta Untamolassa syntyneen; k. XXXI:\n45-51.\n\nvv. 117, 118. Manalanki hahmot välistä kulkevat ihmisten ilmoilla,\nmutta ei elävin silmin.\n\nv. 125. Kun pojan onnettomuus seurasi sodasta, niin siitä äiti vertaa\nhänen sotaan kadonneeksi.\n\nvv. 133, 134. Ei tavalliseen surmaan, vaan tietämättömään, josta ei\nollut sanaakaan saatu.\n\nvv. 147-152. Muuta vastausta en saanut, kun vuorten ja kangasten\nkajahuksen; k. VIII: 48-60.\n\n\n35. RUNO\n\nvv. 5, 6. Ei tullut sittenkään entistä mielevämmäksi.\n\nv. 10. Haapaiset veneet olivat kepeimpiä, eivätkä pehkauntuneet\nvedessä niin pian, kun mäntyiset.\n\nvv. 16, 17. Repaleiksi ja pirstoiksi.\n\nvv. 22, 23. Osottaa Kalervon veron-alaisella maalla asuneen.\n\nvv. 43, 44. Reessä istujan tulee vilu kylmällä säällä.\n\nvv. 54-58. Jos lieneeki Kullervo veron vientiin lähtiessänsä\narvellut samalla matkalla puolisonkin itsellensä hankkia, koska oli\nkihluksilla varustettu.\n\nvv. 71, 72. Löytyy suurempi-sukuisia, kun minä, löytyy kehnompiaki.\n\nvv. 78-86. Tytön hiljainen kertomus onnettomuutensa syystä hyvin\nsopii Suomalaisen luontoon. Joku toinen hänen sijassansa olisi\nsanaakaan virkkamatta heti tehnyt, mitä hän sitte vasta teki.\n\nvv. 95, 96. Vimmassaan eli raivossaan.\n\nvv. 107, 108. On kun olisit kauvan sairastanut ja siitä vironnut.\n\nvv. 113, 114. Marjatiellä kadonneen, tuntemattoman sisareni.\n\nvv. 119, 120. Tavallista kuolemaa ei nyt minunkaan sovi semmoisen\nkauhistavan työn perästä odottaa, mutta en tiedä, menenkö metsään\nsurmaa hakemaan, vai hukutan itseni meren aaltoihin.\n\nv. 123. Suomi silloin ei ollut yhteinen maan, vaan eri paikkakunnan\nnimitys, kuin Savo, Karjala, Häme jne. vieläkin ovat; k. XX: 15, 16.\n\nvv. 129-134. Nyt koston himo taas yht'äkkiä leimahti mieleensä ja\nsyrjäytti kaikki muut ajatukset.\n\n\n36. RUNO\n\nvv. 11-14. Sen luultiin pikemmin surmansa saavan, joka ilman\ntositarpeetta läksi sotaan; häntä ei jumalatkaan ottaneet\nsuojellaksensa.\n\nvv. 17-24. Arveltiin vainajain Tuonelassa pysyvän melkein semmoisina,\nkun sinne tultuansakin olivat, ja siitäpä syystä ei ollut kuolema\nkovin vanhana, heikkona ja riutuneena mikään erittäin toivottava asia.\n\nv. 28. Pidätkö minua enää senkään arvoisena, että edes itkisit minua.\n\nvv. 35, 36. Tämä vertaus ei suinkaan taitanut liioin Kullervon mieltä\nilahuttaa.\n\nv. 44. Rumasuisen ja kovapäisen.\n\nvv. 59-64. Ettei saisi äitiltänsäkin yhtä kovaa vastausta, puhuttelee\nhäntä hellimmillä sanoilla.\n\nvv. 66-68. Kysymyksesi jo osottaa, sinun ei tuntevan äitin sydäntä.\n\nvv. 75, 76. Suuressa surussani en jaksa suorana olla.\n\nvv. 77-79. Kun pelkään moitittavan itkuani.\n\nv. 84. Sotaväki matkallaan soitteli, niin Kullervokin, vaikka ihan\nyksinään kulkiessa.\n\nvv. 92, 104 ja 114. Erilaisia kuolleita lienee erilaisilla hevoisilla\nhautaan saatettu.\n\nv. 124. Edellisiä mieron eli vieraan väen ei tarvinnut haudata,\nkun emäntä vielä oli elossa, mutta nyt hänenki kuoltuansa, ei enää\nollut ketään omaisistansa, joka olisi hänen maahan laittanut, jos ei\nKullervo ottaisi palataksensa.\n\nv. 134. Ostosaipualla.\n\nv. 139. Itkuvirsiä kuolleelle veisataan erittäinki vuoteelta olille\nnostettaissa, pestäissä, liinattaissa, arkkuun pantaissa, maahan\nvietäissä jne. Ne virret ovat hyvin vanhoja ja outosanaisia.\nVeisaajat eli itkijät ovat joko omaisia tahi vieraita, palkatuita.\n\nvv. 149, 150. Muuta muistomerkkiä entisestä talosta ei jäänyt,\nkun kiukaan kivet ja pihlajat pihalla. Pihapihlajat ovat\nhyötökasvuisemmat metsäpihlajia.\n\nvv. 155-158. Tunnusteli, vastaisivatko enää vähänkään lämpimältä.\n\nvv. 167-170. K. XXXV: 45-64.\n\nvv. 171-176. Näytti kun olisi koko paikka surrut ja valittanut, kun\nruohot ja kukat eivät enää olisi entisessä ihanuudessansa; k. VIII:\n49-60.\n\nvv. 181-184. Arveli, eikö olisi parasta kerrassaan lopettaa koko\nonneton elämänsä.\n\nvv. 188-192. Kullervo arveli: monta viatontaki miekka menettää, miksi\nei siis minuaki syyn-alaista? K. VIII: 49-60.\n\nvv. 194-198. Tavallisella pistämällä ei saattanut itseänsä lopettaa\nkun miekka oli liian pitkä siihen.\n\n\n37. RUNO\n\nvv. 2-8. Suuren surun ehkä ylimääräinen kuvaus.\n\nvv. 11, 12. Laivoilta, kauppa-aluksilta.\n\nvv. 25-58. K. X: 182-224.\n\nvv. 29, 30. Orjat ihastelivat kaunista kuvaa, ja ihastuu se jo\nilmanki, joka näkee työnsä menestyvän; he muka luulivat uuhta\ntahdottavanki.\n\nv. 32. Susi sinua lienee tahtonut, en minä.\n\nv. 59. Ei liene tavallista ollut ihmisiä kuvailla.\n\nvv. 63-70. Kädet, jalat jne. eivät heti valettaissa tulleet niin\ntäysivalmiiksi, etteivät tarvinneet jälkiperäistä muodostamista ja\nsomistamista.\n\nvv. 65, 66 ja 71, 72. Sivumennessään runo muistuttaa siitä, kuinka\nsaattamaton ihminen on Luojan töitä tekemään.\n\nvv. 93, 94. Lieneekö toivonut, Väinämöisen voivan sille\nloitsumahdillaan hengenkin antaa.\n\nvv. 101, 102. Ilkastellen; ei ole avosuinen lärppä.\n\nvv. 104-108. Heti älysi, ei oikein tarvinnut katsoakkaan.\n\nvv. 119, 120. Siellä rikkaat ja suurelliset vielä riitelevät ja\nsotivatki siitä.\n\nvv. 125-138. K. IX: 315-322, XVI: 141-162.\n\nvv. 127, 128. Antamasta kullan ja hopean houkutella itsensä.\n\nvv. 131-138. Elkää valitko vaimoa rikkauden tähden, se vaan saattaa\nkylmäkiskoisuutta.\n\n\n38. RUNO\n\nv. 8. Pohjolan emännällä oli muitaki tyttöjä; k. XIII: 3-6.\n\nvv. 16-18. Sanomat silloin eivät kulkeneet väleen, jonka tähden\nPohjolan emäntä ei vielä ollut tietoa saanut tyttärensä useampia\nkuukausia (k. XXXVII: 9, 10) sitä ennen tapahtuneesta surmasta.\n\nv. 21. Puhuttelee kaunistus-sanoilla, paremmin toista suosittaaksensa.\n\nvv. 39, 40. Yhtä jos olisin metsän pedoille tyttäreni työntänyt.\n\nvv. 41, 42. Hylättäville kosijoille usein tahallaan annettiin\nloukkaavia sanoja.\n\nvv. 46-48. Tytöillä itsellänsäkin oli valitsemisen valta; k. XVIII:\n225, 226.\n\nvv. 47, 48. Hyvä-onnisen emännän päiville; k. III: 273, 274, VIII:\n27-30.\n\nvv. 51-56. K. vv. 41, 42.\n\nvv. 67, 68. Jalkojaanpa vaan taisiki liikuttaa, seppo kun oli\nkäsivartensa vartalon ympäri lyönyt; k. XXXV: 51, 52.\n\nvv. 70-72. Ilkastellen toisen uhkausta.\n\nvv. 77, 78. Muistuttaa voivan itsensä kalaksi loitsia; k. VIII:\n137-138, XVI: 131-134, XXVIII: 20, 21.\n\nvv. 81, 82. Uhkaa samassa hauviksi muuttaita ja takaa ajamaan lähteä.\n\nv. 91. Jäniksellä usein kuvataan kova-onnista, turvatonta. Koki\nmielen taiten suututtaa Ilmarista, jos eikö sitte suuttuneena\nheittäisi häntä.\n\nv. 95. _Uusi kylä_ taisi olla paikan eri nimi.\n\nv. 99. Kylän asukas taikka joku toinen matkamies.\n\nv. 102. Taisipa vielä Ilmarisen herättyäki kisata ja hilastella tytön\nkanssa.\n\nv. 107. Semmoisen riehkinän, kun tytöllä oli tuntemattoman miehen\nkanssa, arveli lokille paremmin sopivan, ja sentähden loitsei hänen\nlokiksi.\n\nv. 124. Kahta sen vertaa, kun tavallisesti.\n\nvv. 131-133. Varakkaassa talossa pitääki tavaraa olla sekä\njokapäiväisiksi tarpeiksi että muille myydä ja säästöön panna; k. X:\n226-228 ja 231-234.\n\nvv. 138, 139. Ei tarvitse huolta pitää kynnöstä ja kylvöstä, eikä\nmyös kasvusta surra.\n\n\n39. RUNO\n\nvv. 1-5. Ilman edellisen runon kertomia tapauksia ei sammon ryöstöstä\nolisi tainnut mitään tulla. Ilmarinen siihen ehkä ei olisi myöntynyt,\nja kuitenki taisi olla tarpeellista, että hanki, sammon takoja, yhtyi\nsiihen.\n\nvv. 31, 32. Laittoi kultakoristeita päälle.\n\nv. 34. Joka loisti eli hohti kuin tulenliekki.\n\nvv. 36-38. Olivat niin kirkkaita, että kuu, aurinko ja tähdet\nkuvastuivat niissä, taikkapa varsinaisillaki kuun jne. kuvilla\nkoristetut.\n\nvv. 51, 52. Nuoren hevoisen, ei sanan jälkeen suvikuntaisen ja varsan.\n\nv. 53. Eri paikoillaan kumpainenki.\n\nvv. 62-86. K. XXX: 5-12, XXXVI: 171-192.\n\nvv. 72-74. Palaavat alinomaa ryöstöretkiltä suurilla tavaroilla; k.\nXI: 170-172.\n\nvv. 77-80. Minä, joka saattaisin vihollistenki pelkona olla, nyt olen\nniin surkeassa tilassa, ettei minua pelkää huonoimmatkaan elävät.\n\nv. 88. Työnsi purren vesille ja luki siinä tilassa tavalliset\nvara- ja onnistussanat.\n\nv. 98. Ilman soutamatta, jouten.\n\nvv. 111-114. Runo juuri sitä varten lieneekin laittanut muut ensin\nyrittelemään, jotta Ilmarisen soutu tulisi sitä suurempaan kunniaan.\n\nv. 123. K. XXX: 93, 94.\n\nvv. 136-138. Rantakansa tavallisesti jo kaukaa tuntee lähiseutuiset\nveneet, ja erittäinki tunnettava lienee Väinämöisen vene ollut.\n\nv. 163. Sen arvattavasti oli uutta venettä vasten veistänyt, eikä\nraskinut nyt vieraalla rannalla lahoomaan jättää.\n\nvv. 172, 173. Tavallinen sanalasku.\n\n\n40. RUNO\n\nvv. 4-6. Matkattava vesi oli joku pitkä maajärvi tahi leveä joki\nja sen vaiheilla ensin kuivempia maita, sitte veteliä, soisia, ja\nlopulta, ennen merelle päästyä, tuli koskia eteen.\n\nv. 22. Voi kyllä olla joku isompikin haukiin verrattu kala.\n\nv. 26. Joka, kuin koira maalla, vedessä ajaa pienempiä kaloja.\n\nvv. 33, 34. Kun täytyi kovin alas kumartua veneen alta kalaan\nosataksensa.\n\nvv. 39-42. Sanalasku: huonompiki mies menee joukossa mukiin.\n\nvv. 51, 52. Toimi ei siinä, missä pitäisi, kyky ja mahti missä\nkussakin, ei vaan tarvepaikassa.\n\nvv. 70-74. Kun näki ison, leveän leukaluun hampainensa, alkoi heti\nmiettiä, eiköhän siitä voisi saada jotain tarvekalua.\n\nvv. 81, 82. Olisiko jossain ennen semmoisen kanteleen nähnyt; k. XLI:\n10-12.\n\nv. 94. Oli nimittäin _jouhikantele_, joksi väärä kalanleuka ja myös\n_käyrän_ nimitys (k. XL: 6) paremmin sopii. Se oli noin kyynärän\npituinen, kolmella jouhikielellä varustettu kapine, jota soitettiin\njousella melkein kuin viulua.\n\nv. 97. Käski kaikkia.\n\nvv. 108-110. K. XIII: 63-66.\n\nvv. 129, 130. Joku kulku-ukko, joka lämpimän tähden oli uunin päälle\nkiivennyt.\n\nvv. 141-146. K. VIII: 49-60.\n\n\n41. RUNO\n\nv. 2. Kivelle, jolta tahtoi iloa herättää.\n\nvv. 9-12. Tunsi nimittäin luonnossaan, jotain erinomaista nyt\nvoivansa matkaan saattaa.\n\nvv. 14, 15. Edellisessä runossa mainittuin turhain yritysten suhteen\nVäinämöisen soitanta oli sitäkin suuremman kunnian ansaitseva; k.\nXXXIX: 111-114.\n\nvv. 21-26. Nelijalkaiset ensin yhteisesti nimitetyt, nyt muutamia\nniistä erityisesti.\n\nvv. 27-32. Metsän väki kuunteli metsässä, ei lähtenyt sieltä\nlähemmäksi.\n\nvv. 41-46. Samoin kuin nelijalkaisista, nimitetään linnuistaki\nmuutamia erittäin.\n\nv. 50. Pään päällä, hartioiden kohdalla.\n\nvv. 61-90. Ensin nimitettiin maa-elävät, sitte ilman ja nyt\nviimeiseksi vedenkin elävät, sekä niiden haltiat, jokaisen laadun\nerittäin.\n\nvv. 67-72. K. vv. 21-26 ja 41-48.\n\nvv. 87, 88. Oli vaivaloista siksikään vedestä kohottaita.\n\nvv. 97-101. Suloisen soiton vaikutus. Soiton vaikutuksista katso myös\nXL: 132-138, XLII: 45-48, XLIV: 115-168.\n\nvv. 102-116. Runollinen ylimääräisyys.\n\nv. 126. Sotkalla sitä ennen ei liene höyhenverhoa ollut.\n\nvv. 131-136. Soiton korvin kuultava suloisuus oli kyyneleihin yhtynyt\nja silmin nähtäväksi kauneudeksi muodostunut.\n\n\n42. RUNO\n\nv. 4. Tähän asti olivat kapeampia vesiä kulkeneet; k. XL: 4-6.\n\nv. 5. Kun kylmät pohjoistuulet tulivat Pohjolasta päin, niin siitä\nPohjolaa nimitettiin kylmäksi kyläksi, jos ei muuten olisikkaan ilma\nsiellä erittäin kylmempi ollut kun Kalevalassaki.\n\nv. 9, 10. K. XVIII: 234.\n\nvv. 15, 16. Tavallisesti kysyy talonväki ensimmäisiksi sanoiksi, mitä\nvieras tietää eli mitä vieraalla kuuluu.\n\nvv. 25, 26. Yhtä vähän kun pyytä ja oravaa, käypi sampoa useammalle\njakaa.\n\nvv. 27-30. Nämät sanat lausui ikään kuin härnäämiseksi.\n\nv. 39. Miehet toisista taloista.\n\nvv. 41-48. K. XLI: 97-101.\n\nv. 51. K. XXVI: 190.\n\nvv 52-54. Soiton vaikuttama uni ilman olisi liian aikaiseen loppunut.\n\nv. 57. K. X: 90.\n\nv. 64. Kulettivat vähitellen, ei yhteen menoon.\n\nv. 70. Meri sinisen taivaan kajeelta itseki sinertää.\n\nvv. 81-86. Voipi vielä monta seikkaa sattua, ennenkun kotona olemme.\n\nvv. 105, 106. K. vv. 58-60, X: 237, 238.\n\nv. 124. Ukkoon tavallisesti aina turvattiin viimeiseksi; k. II:\n181-196.\n\nvv. 129-131. Usvan ja sumun luultiin Uduttaren hengittämästä tulevan.\nToisin paikoin sanotaan hänen seulovan utua ilmasta alas.\n\nvv. 138-140. Innotus-sanoja.\n\nvv. 157, 158. Päänsä merestä kohottaminen oli Iku-Tursolle vaikeata,\nvaivaloista työtä; k. XLI: 87, 88.\n\nvv. 169-172. Hädissään heti tunnusti aikomuksensa.\n\nvv. vv. 181-184. Kiinitys-sanoja.\n\nvv. 197-202. Muinais-aikoina taisi Suomalaisilla vaan kuusi päätuulta\nolla, _koillinen_ ja _lounas_ tulivat sitte myöhemmin lisäksi.\n\nvv. 214-216. Erinomaisia mahtitöitä ihminen ei voinut uudistellen\ntehdä. Ilmarinenki ei saattanut uutta sampoa Kalevalaan takoa, kun\nkerran oli mahtinsa Pohjolan hyväksi menettänyt.\n\nvv. 218-224. K. XXXIX: 12-14.\n\nvv. 229, 230. Veneessä ei pidä hätäytyä ja neuvottomaksi heittäytyä.\n\nvv. 231, 232. Tavallinen sanalasku.\n\nv. 236. Varpe-laudat, noin puolen kyynärän levyiset, nidottiin\nvitsoilla veneen laitoihin niiden korotteeksi, ja välistä korotettiin\nvielä varppeetki toisilla, ohuilla, rapeiksi sanotuilla laudoilla.\n\nvv. 241-250. Myrskyn asetus-sanoja.\n\n\n43. RUNO\n\nvv. 14-16. Katso, onko mitään haittaa edessämme tahi näkyykö ketään\njälestä tulevan.\n\nvv. 23, 24. Näki jotain pohjoispuolelta häämöttävän, jota arveli\npieneksi pilveksi.\n\nv. 27. Väinämöinen pelkäsiki takaa ajettavan.\n\nvv. 31-34. Arveli laivaa saareksi ja laivaväkeä linnuiksi.\n\nvv. 49-56. Mielellään eivät olisi ruvenneet sotaan paljo suurempaa\nPohjan joukkoa vastaan; k. XXXVI: 11-14.\n\nvv. 53-56. Vahvan soudun ja venejuoksun kuvaus.\n\nvv. 65, 66. K. XXVI: 190, 195.\n\nvv. 77, 78. Idästä länteen ja poikkipäin Pohjolaan.\n\nvv- 95-96. Johan se voisi vähemmästäki painosta tapahtua.\n\nvv. 100-101. Joko nyt paremmin, kuin ennen kotonasi, tahtoisit sammon\njakoon ruveta?\n\nvv. III, 112. Kovassa aallokossa.\n\nvv. 113-116. Se, mikä oli rautaa tahi kiveä.\n\nvv. 117-120. Mikä oli puuta tahi muuta veden päällä pysyvää ainetta.\n\nvv. 127-132. Tuosta vähästä alusta Suomeen aikaa voittain vielä\nkarttuu hyväkin onni.\n\nvv. 135-138. Koko valtansa ja arvonsa oli sammossa.\n\nv. 148. K. XII: 55, 56.\n\nvv. 151-154. Aallon kulettamia.\n\nvv. 161, 162. Ohra- ja ruiskasvun menestykseksi.\n\nvv. 167, 168. Aina loppuun asti hyvin ja kunniallisesti elää.\n\nvv. 171, 172. Ihmiset silloinki pitivät itsiänsä Jumalan lapsina.\n\nvv. 175-180. Päiväpaisteen ja muiden ilmavaiheitten varassa oli\nihmisten ajallinen onni.\n\n\n44. RUNO\n\nvv. 2, 3. Kun matka kuitenki paremmin puolin oli onnistunut.\n\nvv. 5-8. K. XLII: 214-216.\n\nvv. 10-60. K. VIII: 49-60.\n\nvv. 21-24. Koivut, jotka kasvavat paremmilla paikoilla, ulompana\nihmisten tiloilta.\n\nvv. 30-36. Milloin laskevat mahalaa juodaksensa, milloin vuolevat\njälttä syödäksensä, milloin kiskovat tuohta muiksi tarpeiksensa.\n\nvv. 54-56. Lehdet ensin kellastuvat ja kalvettuvat, sitte tuuli ne\nkokonaan karistaa maahan.\n\nvv. 65, 66. Kun kanteleena tulet suloisesti soimaan.\n\nv. 70. Onki nyky-aikaisten kanteletten koppa koivusta, lepästä,\nkuusesta tahi muusta puusta.\n\nv. 72. Koivu ei kestä nauloina.\n\nv. 81. Käen kukkuminen Suomalaisten korvissa kun kuului suloiselta,\nniin runo, suloa kanteleelle ko'otessansa, teettää naulat sen\nkukkumasta kullasta; k. II: 223-232, IV: 24 ja 211-222, XXII: 151,\n152.\n\nv. 85. Vanhan-aikaisissa vaskikanteleissa oli vaan viisi kieltä,\nnyky-aikaisia kanteleita välistä tavataan useammalla kahdeksistollaki\neli oktaavilla.\n\nvv. 87-104. Siitä se Suomen laulanto tuliki ilon- ja surunsekaisen\nlaatunsa saamaan.\n\nv. 96. Jott'ei ylen rohkealla lähenemisellä säikähyttäisi ja\nhämmentäisi neitosta laulussaan.\n\nv. 109. Vaskikanteletta soitetaan molemmilla käsillä, jouhikanteleen\nkieliä (k. XL: 94) painettiin vaan vaseman käden sormilla, jousi\noikeassa kädessä.\n\nvv. 115-168. K. XLI: 14-104.\n\nvv. 115-120. Vielä parempi kun entinen kantele, sai tämä\nhengettömätki olennot liikkeelle (k. vv. 151-168).\n\nv. 122. Kirjoja, so. kirjavia kuvia, naisilla on tapana neuloa\nkoristeiksi paitoihin, lakkeihin, kintaisiin, vöihin jne.\n\nvv. 147, 148. Ei syönyt välillä eikä päästänyt vyötään levolle\nmennäksensä.\n\n\n45. RUNO\n\nvv. 9, 10. Millaisen surman voisi laittaa.\n\nvv. 13-18. Synnytti yhdeksän pahaa sikiöä ihmisille surmaksi. Äiti\nitse pimeää, ilotonta aikaa viettäen kyllä vähän taisi ihmisiä\nsäälitellä.\n\nv. 20. Lähetti ne loitsu-mahdillaan.\n\nvv. 37, 38. Sairaat yksillä vuoteillansa, joita ei kenkään enää ollut\nkorjaamassa, makasivat niin kauvan, että lattia jo alkoi lahota jne.\n\nv. 41. Tuonelasta tulleita tauteja vastaan.\n\nvv. 45-48. Taudit olivat joko Jumalan lähettämiä eli säätämiä (luojan\nluomia) tahi pahain ihmisten nostamia (poiken luomia, rikkeitä,\npanema-tauteja). Edellisille loitsijat harvoin taisivat mitään voida.\n\nvv. 54-56. Kääntää taudin itseä nostajatansa vastaan; k. XXX: 77-82.\n\nvv. 65, 66. Anna tulinen voima miekalleni.\n\nvv. 79, 80. Niitä ei tarvitse kenenkään sääliä ja armahella.\n\nvv. 84, 85. Joka istuen kipukalliolla jauhat kipuja jauhinkivellä\nhienommiksi, lauheammiksi.\n\nv. 96. Kiputytön avuksi.\n\nvv. 109, 110. Loitsijat lukemistensa muassa käyttivät myös\nmonenlaisia voiteita; k. IX: 229, 230, XV: 136.\n\nvv. 113-120. K. IX: 263-270, XV: 196-198.\n\nvv. 123-128. K. vv. 45-48.\n\n\n46. RUNO\n\nv. 8. Pahastui, kun ei ollut lähettämillä taudeillansa Kalevalan\nväkeä surmatuksi saanut.\n\nvv. 9-12. Loitsijain vallassa oli metsänpetoja toisten vahingoksi\nnostaa eli lähettää.\n\nvv. 22-26. Koristus- ja taikakuvia keihään terällä ja varrella; k.\nXXXIX: 36-38.\n\nvv. 30-34. Karhua piti hyvillä sanoilla suositella, että antaisi\nkarjan rauhassa elää; sentähden hänen sijaksensaki ei kelvannut\npaitsi kulta ja säteri. Samasta syystä luuloteltiin hänen itsestään\nkuoliaaksi kaatuneen (vv. 40-44 ja 135-140). Sillä mielellä häntä\nmyös mainittiin moninaisilla lempisanoilla (vv. 35, 37, 38, 45, 46,\n50, 56, 62, 129, 130) ja hyviteltiin muulla tavalla (k. vv. 95-98,\n107-112, 155-158). Niin toivottiin karhun suvun tahi haltiain ei\nkostoa hankkivan tapetusta heimolaisestansa.\n\nv. 42. Risuja verrattiin karhun kaadoiksi.\n\nvv. 43, 44. Oma kömpelyytesi siihen ei ollut syynä.\n\nv. 55. Soitti vieraansa (karhun) kunniaksi.\n\nvv. 63, 64. Tyhjänä tulija ei ilotellut.\n\nvv. 68-72. Karja tavallisesti säikähtyy jo karhun vainustaki.\n\nvv. 77, 78. Pienet ja kapeat niin suurelle vieraalle.\n\nvv. 81-86. Hartahien toivotusten somia vertauksia; k. XXV: 23-26. v.\n100. Nyletytti nahan karhulta, vv. 111, 112. Karhu itsekin tahi hänen\nhengen haltiansa ajatellaan vieraana pöydässä istuvan, kuin ylkä\nhäissänsä (k. v. 187). vv. 115-124. Karhun pidot eli peijaiset olivat\nmyös ikään kuin uhri-ateria metsän väelle; k. XIV: 41, 42 ja 69-74.\n\nvv. 127-130. Pitikö kauvanki rukoilla ja suostutella.\n\nvv. 145-158. Sanat karhun pääkalloa metsään viedessä.\n\nvv. 157, 158. Joita ennenki hyväilit.\n\nvv. 161-168. Julkiseen paikkaan ja kauniisen honkaan, josta hyvin\nnäkyi sivukulkijoille.\n\nvv. 175-178. Leikkipuhe; kyllä pimeässäki laulaa näkisi.\n\nvv. 183-194. K. XV: 196-198.\n\n\n47. RUNO\n\nvv. 7-12. Runo osaavasti laittaa ne Pohjolan emännän saataville.\n\nvv. 15-18. Entiseen sammon paikkaan; k. X: 237.\n\nvv. 21, 22. Lieneekö sekä tulen että tulukset pois loitsinut.\n\nvv. 34-38. Arveli, mikä syynä, kun näin kauvan viipyvät pilven tahi\nmuun varjon takana.\n\nvv. 41, 42. Sukat ja kengät olivat ennestään tuttuja, pimeässä niitä\nei kyllä kukaan nähnyt.\n\nvv. 49, 50. Hoidella ja isommaksi kasvatella.\n\nvv. 73, 74. Hyvin iso, leveä joki.\n\nv. 83. Luultavasti joku toinen, kun nykyinen Nevan joki; k. XX: 15,\n16.\n\nv. 96. Tulta on vaarallinen etsiä.\n\nv. 99. Luoma-tiloilta.\n\nvv. 119-121. Kalat oudostuivat järven kuohuntaa ja ajattelivat, mikä\njo olisi paras neuvo.\n\nv. 130. Kaikin paikoin, joista toivoi nielijänsä tulevan.\n\nvv. 161, 162. Paremman aineen puutteessa vanhaan aikaan ehkä\nkudottiinki verkkoja niinestä ja katajan kuoresta tahi juurista.\n\nvv. 163, 164. Verkkoja painetaan vieläki parkkivedessä, josta tulevat\nlujemmiksi, ja sanotaan paremmiksi kalastamaanki tulevan.\n\nvv. 175-180. Runo arvelee, jo kalainki kummastelleen niitä huonoja\npyydyksiä, ja kääntää arvelunsa kalain sanoiksi; k. VIII: 49-60.\n\nvv. 187-192. Ajat eivät huonone, kuin moni lyhytmielinen luulee, vaan\nentisten menneitten sijaan tulee uudet kahta paremmat.\n\n\n48. RUNO\n\nvv. 5, 6. Muistelee ensimäisen liinaisen nuotan hankintaa; k. XLVII:\n163, 164.\n\nvv. 11, 12. Kun oli kova kiire; sentähdenpä oliki joka ainoa kynsi\nyht'aikaa työssä.\n\nv. 40. Huonoja, kelpaamattomia ahvenia.\n\nv. 76. Leväsuu.\n\nvv. 99, 100. K. XX: 15, 16.\n\nvv. 106-108. Kannon-juurissa tuli vielä kauvan pitkittää kytemistänsä\nmetsän, kaskien ja soiden palon jälkeen.\n\nvv. 111-122. Kovan puheen sijasta loitsija välistä käyttää hyviä,\nimartelevia sanoja.\n\nvv. 121, 122. K. XXIII: 35, 36.\n\nvv. 123-128. Metsä- ja kalastusmatkoilla tulta kuletettiin kotoa\npakkulassa, jota useinki kannettiin kattilan sisässä, ettei\nmuuten tuulen hengessä virisi riehkeämmästi palamaan. Kattila\nilmankin oli matkalla muassa. Kielessä säilynyt sana _kitkantuli_\neli _kitkanvalkea_ muistuttaa Suomalaisten kitkuttamallaki tulta\nsynnyttäneen. Sitä sanottiin myös tulen kirnuumiseksi, koska sitä\nvarten pehmeämpään puuhun oli reikä eli kolo tehty, jossa kovempaa\npuuta pyöritettiin siksi kun tuli syntyi. Sitä muistutellaan\nseuraavissa tulensynty-runon sanoissa: _Panu poika aurinkoisen\nkirnusi tulisen kirnun, säkehisen säilähytti_.\n\nv. 134. Hädässä ei ollut aikaa katsoa, miten tuli.\n\nvv. 141, 142. Tulen ja valkean saattamia kipuja.\n\nvv. 145, 146. Joku ajateltu hengellinen olento.\n\nvv. 156-158. Samoite.\n\nv. 168. Ukossa Ilmarisellaki viimeinen turva.\n\n\n49. RUNO\n\nvv. 1-4. Vaikka oliki tuli jälleen saatu, niin kuu ja aurinko yhä\nolivat kateessa.\n\nvv. 9, 10. Nuoret ja ikäpuolet, so. kaikki ihmiset; k. XL: 97 vv. 15,\n16. Seinän vieressä kiukaan takana makaamasta.\n\nvv. 23-26. Ilmarinen, aina valmis takomaan mitä pyydettiin, ei näytä\naina sitä ajatelleen, tulisiko työstänsä mitään.\n\nvv. 29, 30. Epätietoisessa kohdassa arpa tavallisesti tuli neuvon\nantajaksi; k. XVIII: 184-196.\n\nvv. 33-36. Arvaksi käytettiin seulan tapaista kapinetta, pohja eri\nosiin jaettu ja kukin osa merkitsevä jotain erinäistä ainetta,\npaikkaa tahi muuta tiedusteltavaa kohtaa. Niin taisi joku osa merkitä\ntuulta, toinen vettä, kolmas metsää, neljäs noitaa jne. Pantiin\nsitte kevyt lastu keskelle pohjaa ja juuri samassa, kun kysyttiin,\nsaatettiin arpa liikahtamaan, josta lastuki tuli liikkeelle ja\nkulkemaan jonkun eri osan päälle. Siitä osasta, minkä päälle lastu\nseisattui, selitettiin arvan vastaus. -- Monta muutaki tiedon\nsaamisen keinoa löytyi, esimerk. kaikenlaiset _unet, aaveet ja\nenteet_. Korvain suhina eli soiminen tiesi _uusia sanomia_, harakan\nrisotus, kissan silmiänsä hierominen, kukon tavattomalla ajalla\nlaulaminen, poskipäiden ja leuvan kutkuminen _tulevia vieraita_,\nseinämadon napsutus, hyypiän huudanta, leppälinnun likeinen laulu\n_kuolon sanomaa_, jäiden tulo keväällä talon rantaan _häitä_ jne.\n\nvv. 39, 40. Ase, jonka kautta Jumala antaa merkin salaisista asioista.\n\nvv. 47-50. Lastu kulki Pohjolan osalle, ja sitte siitä tieto saatua,\ntaidettiin arvalta uudelleen kysyä, mihin kuu ja päivä siellä olivat\nkätketyt. Osa-piireille sitä varten voitiin uudet merkitykset antaa.\n\nvv. 61-66. Pohvasteleva vastaus.\n\nvv. 65, 66. Ei pääse ilman, kun et tietäne päästö-sanoja. Kun\nloitsijat jotain kätkivät tahi kiinnittivät (k. VI: 125-128), niin\ntavallisesti samassa määräsivät, mitä sanoja piti käyttää, jos\ntahdottiin sitä jälleen irti päästää.\n\nvv. 71, 72. Näillä sanoilla vaatii toista miekkasille.\n\nvv. 81, 82. K. XXVII: 193, 194.\n\nv. 90. Olivat lujitetut loitsusanoja vastaan.\n\nv. 96. Kolmiluku usein muissaki kohdissa vaikuttavaisin (k. I: 145).\n\nvv. 106-110. Pohjolan emännän, kun ei enää ollut entisellään, piti\nvarulla olla Väinämöistä vastaan.\n\nvv. 121-124. Ei huolinut toista viisaaksi tehdä taonnastaan,\nainoastaan viittomalla osotti sen tarkoitusta.\n\nvv. 135-136. Edellisellä kerralla oli ollut rumempana, väkevämpänä\nlintuna, nyt sitä vastoin suotuisempana, vähäväkisenä.\n\nv. 162. Tuvissa niinä aikoina olivat pienet lauta-ikkunat, sentähden\npiti ulos pihalle mennä.\n\nvv. 171-190. Tällä herttaisella tervehyksellä ja hartaalla\ntoivotuksella Väinämöinen osottaa ilonsa kuun ja auringon jälle\nilmaumisesta.\n\nvv. 184-186. Ihmisten parhaita odotuksia kuulta ja auringolta.\n\n\n50. RUNO\n\nvv. 9, 10. Siivon, kainun tytön ei sopinut mäkiä ja kukkuloita myöten\nhypiskellä.\n\nvv. 11, 12. Marjatan huviksi ja onneksi.\n\nvv. 27, 28. Ylempänä, kun että olisi maasta käteensä saanut,\nalempana, kun että olisi puuhun kiivetä tarvinnut.\n\nvv. 36-38. Tuli raskaaksi.\n\nvv. 43, 44. Synnyttämisen tuskissa.\n\nvv. 57, 58. Ei tiedetä, mitä sukua oli.\n\nv. 62. Onko elätettävä, vai kadotettava; k. vv. 69-74.\n\nvv. 69-74. Arveli niin oudolla ja eriskummaisella tavalla si'inneestä\nja syntyneestä lapsesta ei ikinä hyvää maalle tulevan.\n\nvv. 79, 80. Niitä suuria syitä ja tuhmia töitä ei sen paremmin\nnimitetä. Tarkoitettaisiko Joukahaisen sisaren surmaa, vai Ilmarisen\nväkinäistä Pohjolaan lähettämistä, vaiko sammonkin itsevaltaista\nryöstämistä Pohjolasta.\n\nvv. 83-86. Ukko hämmästyksissään puoli-kuisen lapsen puhunnasta,\npaikalla ristei hänen ja ennusti hänestä koko maan valtiaan tulevan.\n\nvv. 89-122. Ihmeteltävä on, Väinämöisen vastustelematta luopuneen\nentisestä arvostansa ja vallastansa.\n\nvv. 101-110. Suomen nykyiset kansalliset ja kielelliset riennot näitä\nVäinämöisen ennustus-sanoja par'aikaa ovat toteumaan saattaneet.\n\nvv. 115, 116. Maan ja taivaan yhtymä-paikkaan asti. \"Sieltä hän vielä\nkerran ilmi elävänä tulee takaisin tänne\", niin ainaki runolaulajat\ntavallisesti vakuuttavat; k. III: 123.\n\nv. 129. Viikate käypi tylsäksi.\n\nvv. 131, 132. Vesi, joen mutkasta päästyänsä, kulkee laimeammasti.\n\nvv. 143, 144. Aika, joka synnytti ja kasvatti Suomen laulun, ei ole\nenää jälillä.\n\nvv. 147-150. Vieraskielinen vallasväki, joka yhtä paljon kun puut\nkorvessa suosii lauluani.\n\nvv. 151-154. Tulin varhain vieraan esivallan alle.\n\nvv. 157, 158. Kylmille, pohjoisille maan rajoille.\n\nvv. 173, 174. Yksi tuskastuu suomalaisiin sanoihini, toinen\nyksi-ääniseen nuottiini.\n\nvv. 177, 178. Sanoo, ei taitavani laulaa kauniisti ja niin, kuin\noikein pitäisi.\n\nvv. 183-186. En ole, kun vallasväki, käynyt etäämpänä oppia hakemassa.\n\nvv. 188-194. Piti vääntää alinomaa työssä kiinni, etten saanut aikaa\nmuualta oppia hakemaan lähteä, ja muutenkin olin silloin vielä pieni\nja ymmärtämätön lapsi.\n\nv. 196. Suksimiehistä on sillä vaikein kulku, joka ensin hiihtää\nladun jälettömään lumeen. Valmista latua on toisten paljo huokeampi\nkulkea. Jälki jäänehen vetääpi, umpi uuvuttaa hyvänki.\n\nvv. 197, 198. Tietöntä matkaa kulkeva taittelee puiden latvoja ja\nkarsiskelee oksia puista, jotta toiste jälkeenpäin osattaisi niiden\nviittaamalla samaa matkaa paremmin kulkea.\n\n\n\n"]