[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fl6QWtbd4fzBAEiu5JsO4MOYZCFkwSh2FnR8KOpV8V4E":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":11,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":26,"gutenbergTranslators":27,"gutenbergDownloadCount":28,"aiDescription":29,"preamble":30,"content":31},154,"Suomalaisia sananlaskuja","Lönnrot, Elias",1802,1884,"154-lonnrot-elias-suomalaisia-sananlaskuja","154__Lönnrot_Elias__Suomalaisia_sananlaskuja",null,"tietokirja",[14],"kansanperinne",[],"fi",1892,7181,46053,false,20021,[23],"Proverbs, Finnish",[25],"Mythology, Legends & Folklore","\"Suomalaisia sananlaskuja\" by Elias Lönnrot is a collection of Finnish proverbs compiled during the late 19th century. Lönnrot, a prominent figure in Finnish literature and linguistics, aimed to capture and preserve the wisdom and insights embedded in the folk sayings of the Finnish people. The book provides a window into the cultural and social lives of the Finnish populace, showcasing their values, beliefs, and experiences through the lens of idiomatic expressions.  The collection features a wide range of proverbs that reflect practical wisdom, societal norms, and the humorous observations of life. Each proverb is accompanied by Lönnrot's explanations, which provide context and clarification about their meanings. The proverbs cover various topics, including work ethics, human nature, relationships, and the interplay between luck and effort. Lönnrot's work serves not only as a repository of Finnish cultural heritage but also as a source of moral guidance, capturing the essence of common wisdom that shaped the community's way of life. By organizing these sayings, Lönnrot contributes to the preservation of Finnish identity and language in an era of growing modernization. (This is an automatically generated summary.)",[],414,"Sananlaskukokoelma sisältää kansanperinteestä kerättyjä sanontoja ja niiden selityksiä. Alun perin 1830-luvulla Mehiläinen-lehdessä julkaistu aineisto tarjoaa näkymiä vanhan kansan elämänviisauteen ja katsantotapoihin.","Elias Lönnrotin 'Suomalaisia sananlaskuja' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 154. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen\nulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön\nja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","SUOMALAISIA SANANLASKUJA\n\nSelittänyt\n\nElias Lönnrot\n\n\nTuhansille kodeille tuharjärvien maassa N:o 2.\n\n\n\nWerner Söderström, Porvoo, 1892.\n\n\n\n\nAlkulause.\n\n\nKun vankka isäntä rakentaa perheellensä muhkeata kartanoa, niin siinä,\nkirvesmiehen veistäessä seinähirsiä sileiksi, kirpoo työsijalle\nmelko-määrä lastun järkäleitä, joita sitten kylän lapset poimiskelevat\npieniin kotipirtteihinsä valon ja lämmön avuksi. Kun Lönnrot Suomen\nkansalle valmisti suuren elämäntyönsä rakennusta, syntyi siinäkin\njoukko sivutuloksia, jotka hyvinkin ansaitsevat erityistä talteenottoa:\nniistäkin lähtee valoa ja lämpöä Suomalaisen tajulle ja tunteelle.\nMutta tähän saakka -- paha kyllä -- ei ole eri kokoelmiksi sommiteltu\nniitä yhteenkuuluvia aineksia Lönnrotin käsialaa, jotka siellä\ntäällä löytyvät hajallaan sanomalehti-, aikakaus- ja muun\ntilapääkirjallisuuden unhotetuilla lehdillä. Niinpä ovat vielä\nkokoamatta hänen matkamuistelmansakin, jotka meille kuvaavat niin monta\nmiellyttävää piirrettä rahvaan oloista ja katsantotavoista runolaulun\nkotimailla, niin monta huvittavaa yksityisseikkaa Lönnrotin\nvaelluselämästä noina sivistyshistoriassamme ikimuistettavina vuosina,\njolloin Kalevalan ainekset kerättiin. Kokoamatta ovat Lönnrotin\nkaunokirjalliset tuotteet, joita, virsiä lukuunottamatta, löytyy\nmuitakin sekä alkuperäisiä että mukaelmia ja käännöksiä. Kokoamatta\novat hänen kirjevaihtonsa tuotelmat. Kokoamatta vihdoin, mainitsematta\nmonta muutakin kirjallisen tekemyksen lajia, hänen \"Mehiläisessä\"\njulkaisemansa sananlaskut.\n\nKustantaja on senvuoksi arvellut tekevänsä suomalaiselle yleisölle\npalveluksen uudestaan julkaistessaan tämän sananlaskukokoelman, joka\ntavataan mainitun kuukauslehden ensimmäisessä ja toisessa vuosikerrassa\n(vv. 1836-37). Sen se ansainneekin. Se näet sisältää sen määrän Suomen\nkansan sananlaskuja -- vieläpä hyvin valikoidunkin -- mikä jokaisen\nSuomalaisen vähintänsäkin tarvitsee tuntea Suomalaisesta käydäkseen;\nsiihen myöskin liittyy runsas joukko Lönnrotin sepitsemiä selityksiä,\nyksi tahi useampia joka sananlaskua kohden, selityksiä, joiden arvo ei\nole aivan vähäksi katsottava. Ne ne juuri valaisevan sisällyksensä ja\ntuoreen, kansanomaisen esitystapansa vuoksi tälle pienelle kokoelmalle\nantavatkin varsinaisen merkityksensä. Kansallisen sivistyksen\nkarttuessa yhä laajaperäisemmäksi, yhä moninaisempia aineksia itseensä\nsulatellessa on tarjona se vaara, että uudet sukupolvet vähitellen\nvierautuvat vanhan kansan katsantotavoista ja siten myöskin kadottavat\nsen mielipohjan, johon sanalaskurunoutemme perustuu. Mitä\nsäätyläisluokkaan tulee, ei ole enää puhetta vaarasta, sillä itse\nvahinkokin jo on tapahtunut, ainakin niissä tähän luokkaan\nlukeutuvissa, jotka lapsipolvessaan eivät ole suomalaisuuttaan imeneet\nsuomalaisuuden oikeista äidinrinnoista suomalaisen rahvaan\nkotikeskuudessa. Jo puoli vuosisataa taaksepäin Lönnrot pilapuheiseen\ntapaansa huomauttaa mainitsemaamme epäkohtaa: mitenkä kansanhengen älyn\ntuotteet sivistyksen tasoittavasta vaikutuksesta syrjäytymistään\nsyrjäytyvät ja ainoastaan sivistymättömien keskuudessa kenenkään\nkadehtimatta jonkunlaista arvoa säilyttävät. Hän lausuu muutamakseen:\n\n\"Kansankuntien sivistyksen laita on sama kuin yksityiseläjäinkin: mitä\nyhtenä aikana rakastetaan, se jo toisena on menettänyt arvonsa. Mikä\nviidentoista vuotias poika enää panee suurta arvoa siihen puuhevoseen,\njoka hänellä oli apuna ratsastaessaan läpi lapsuusikänsä, ja mikä\ntyttö ei samanikäisenä jo ole virkaheitoiksi hyljännyt entiset\nleikkisiskonsa, vauvat. Mikä arvo joululeikeillä enää on sivistyneessä\nseurueessa tahi mikä merkitys on itse joulullakaan? -- Arvoitustenkin\naika on kadonnut kansoista, jotka itselleen vaativat suuremman\nsivistyksen nimeä. Ainakin on se määrä, mikä niitä siellä täällä enää\non säilyssä, joutunut vähimmin sivistyneiden kansankerrosten kenenkään\nkadehtimattomaksi perintöosaksi. Ja mitä sivistynyt osa kansakuntaa\ntekisikään noilla vanhuuttaan homehtuneilla rahvaan arvoituksilla?\nOnhan sillä kyllä uusia arvoituksia kuosien jokapäiväisessä\nvaihtelussa, valtioviisaissa väittelyissä, uskonnollisissa ja\ntieteellisissä riidoissa ja tuhansissa muissa asioissa. Toden totta\nSalomo, jonka suuresta viisaudesta itsekukin on kuullut puhuttavan, hän\nviisauksineen nykyaikana piankin pantaisiin pussiin. Sillä tämä viisaus\nilmestyi enimmäkseen sananlaskuissa, arvoituksissa ja lauluissa,\nniinkuin I:sen Kuningasten kirjan 4:nen luvun 32 värsy nimenomaan\nsanoo, että hän puhui kolmetuhatta sananlaskua ja että hänen virsiänsä\noli tuhannen ja viisi. Yhtä vaikeaksi kävisi epäilemättä useimpien\nmuiden muinaisajan viisaiden, jos he kuolleista nousisivat meidän\npäivinämme saavuttaa mitään arvoa luullusta viisaudestaan. Sillä\njoskaan se ei kaikilla ollut etupäässä sananlaskuina, arvoituksina ja\nlauluina, niin kuului siihen kuitenkin enimmäkseen semmoisia asioita,\njoita nykyaika halveksii. He puolestaan saattaisivat kuitenkin jonkun\nverran lohdutella itseään oppiessaan likemmin tuntemaan nykyajan\nviisautta, jonka he kaiketi pian oppisivatkin, sillä 'pian on souttu\nsoukka salmi, mitattu meri matala'. Voisipa tapahtua niin, että he\nyhtyisivät joihinkuihin semmoisiin nykyajan mahti viisaisin, jotka\ntuskin pystyvät erottamaan haapaa koivusta ja kuusta petäjästä.\nSemmoiselle näytettiin kerran hamppumaasta vasta nyhdettyä hampunvartta\nja pyydettiin tutkimaan esille tuotua kasvia. Tästä ymmälle jouduttuaan\nja tiedon saatuaan, että hänellä olikin hampunvarsi edessään, hän\ntyynesti lausui: 'tuokaa minulle koko hamppumaa kaikkineen päivineen,\nniin otan siitä kyllä selon!' Mies oli kuitenkin muutamia viikkoja\nennen suorittanut luonnontieteen tutkinnon. -- Vastamainittu ei\nsuinkaan ole sanottu nykyajan viisauden halventamiseksi tai entisen\nliialliseksi ylistämiseksi, vaan ainoastaan jollakin tapaa osottamaan,\nettä itse viisauskaan ei ole sama kaikkina aikoina, vaan sekä\nmuodoltaan että sisällykseltään vaihteleva.\" [Suomi 1841: Om Finska\nOrdspråk och Gåtor.] Näin on korkeampi sivistys edistyskulussaan\ntyöntänyt syrjään tai taaksensa jättänyt alhaisemman ilmaumat.\n\nMutta varsinaisen rahvaankin parissa seuduilla semmoisilla, jotka\nilmoisen ikänsä ovat olleet vieraskielisen sivistyksen jaloissa, nämä\nikivanhat suomalaisen kansanhengen luomukset jo ovat vähiin oloihin\nkadonneet ja katoavat päivä päivältä yhä tarkemmin -- toivottavasti\neivät kuitenkaan konsanansa sukupuuttoon. Kansallinen sivistys yhä\nperusteellisemmaksi vaurastuessaan on palkitseva sen, minkä\npintapuolinen sivistys on hävittänyt. Kirjallisuuden tehtävä on niin\nylhäisissä kuin alhaisissakin elvyttää rakkautta oman kansan henkisen\ntuottelijaisuuden hedelmiin. Kirjallisuuden tehtävä on saattaa\nuudestaan käytäntöön muinaiset sananlaskutkin, joista suullinen ja\nkirjallinen esityskeino mehukkaammaksi ja virkeämmäksi voimistuu.\nKirjallisuuden tehtävä on myöskin selittää näiden sananlaskujen oikea\nmerkitys ja käytäntö. Siinä tarkoituksessa tämäkin kansankirjanen\njulkaistaan.\n\nMitä toimitustapaan tulee, mainittakoon, että sananlaskut\nselityksineen, jotka alkuteoksessa tavataan eri kuukausnumeroiden\njälkeen liitettyinä mitään erityistä järjestystä noudattamatta, nyt on\nasetettu tavalliseen aakkosjärjestykseen. Oikokirjoitus on muutettu\nnykyaikaiseksi. Niin ikään on hellävaroin korjattu muutamia\nlauseopillisia omituisuuksia, joita Lönnrot alkavana suomenkielen\nkäyttäjänä nähtävästi latinankielen vaikutuksesta noudatteli, mutta\njotka hän varttuneempana sitten hylkäsi. Samoin on yhtä toista muutakin\nnykyiselle kielitajulle outoa luonnikkaammaksi muutettu. Tätä\nmenetystapaa puolustaa teoksen tarkoitus.\n\nToimitustyön on suorittanut ylioppilas _Eero Jääskö_ (k. 1890), joka\nhehkeimmällä iällään Manan majoille mennyt nuorukainen tähän tehtävään\nuhrasi elämänsä viimeiset hetket.\n\nA. V. F----n.\n\n\n\n\n1. Ain' on onni saanehella, ei aina ansainnehella.\n\nLieneekin niin toisinaan, vaan epäilemättä kuitenkin ovat useimmat\nvalitukset, onnen ei ansiota puoltavan, tyhjäkuntaisia. Harvoinpa\nansiollisten miesten kuullaankaan valittavan, vaan ilman pitävät\nhyvänänsä, mitä Jumala antaa, olipa se sitten meidän mielestä parempata\ntai pahempata.\n\n\n2. Anna Jesus otravuotta, Jumala jyväkeseä, Herra heinän kuivautta,\nsaisi orjatkin olutta, kasakatkin kaljavettä, vierrettä kivenvetäjät.\n\nAinakin, ei yksin näinä viimeisinä vuosina toivottava asia.\n\n\n3. Anna kättä käyvän miehen, suuta ulkovan urohon.\n\nKäyvällä ja ulkovalta ymmärretään toisinaan _köyhää_ ja _koditonta_,\ntoisinaan muuten _kulkevaista, tuntematonta_. Edellisessä tapauksessa\nkehottaa sananlasku köyhiäkin ja varattomia hyvin kohtelemaan;\njälkimäisessä varalla pitämään, ettei tuntemattomiakaan tylysti vastaan\noteta, koska siitä vaan katumus saattaisi seurata.\n\n\n4. Arat työttömän kätöset, rakko laiskan kämmenessä.\n\nTällä vertauksella kuvaillaan laiskojen ja työttömien eloa useammissa\ntiloissa, joissa tavataan kunnottomiksi.\n\n\n5. Asialle mies kylähän, vaimo varten syömistänsä.\n\nVertaelee vaimoista ei ulkotoimituksiin olevan.\n\n\n6. Aura atroja parempi, kirnunmäntä tarpoimia.\n\n_Atro_ eli _atrain_ on raudasta tehty, moni väkäinen, pitkävarrellinen\nkalaniskuase, jota toisissa paikoin _arinaksi_ ja _ahinkaaksikin_\nsanotaan. Tämän sananlaskun mukaan on siis maanviljelys ja karjanpito\nkalastamista etuisampi, jota mekään emme valeeksi väitä, vaan toivomme\nmonen, jonka pellot ja karja kalastamisen vuoksi laihtuvat, paremmin\ntämän asian varteen ottavan. Joka kalastamisessakin laskee yhteen\nkaikki, ensiksi työn ja aineet pyydyksiä hankkiessa, sitte vaivat ja\najankulun pyytäessä ja tämän tehtyään asettaa saaliinsa rinnakkain sen\nhyödyn kanssa, minkä hän kaikilla näillä töillä, vaivoilla ja kuluilla\nolisi voinut maallansa toimittaa, hän helposti keksii kalanpyynnin ei\nkonsa olevan maatyöhön verrattavan. Mutta mikä onkaan syynä, että hän\nei kuitenkaan kalastamista heitä. Ei muu, kuin että hän kalanpyynnissä\nnäkee vaivansa pikemmin ehkä kehnostikin palkittavan, jota vastoin\nmaanviljelys ja karjanhoito vasta myöhemmin, ehkä monikertaisesti\nauttavat. Ainoastaan meren luodoilla ja rantamailla asuvilla, joilla ei\nole tilaa maata viljellä ja karjoja pitää, on kalanpyynti luonnollinen\ntyö, ja heiltä pitäisi maanmiehen enimmän kalantarpeensa maanviljalla\nhankkia, niin olisi kummallekin toisen hyvyys hyödyksi. Ja miksi ei\nsopisi hänen itsensäkin, ehkä vaan aikalomasta, kaloja järvistänsä\npyytää. Kun tämä vaan harvoin tapahtuisi, niin järvet kalaisempina\nasuisivatkin ja hänellä olisi siitä vielä sekin etu, että silloin\nvähemmällä työllä pian yhtäläisen saaliin saisi, kuin nyt paljolla\nväellä melkein puhtaiksi kalatuista vesistänsä. Monta muuta sananlaskua\nlöytyy, jotka osottavat Suomen kansalla tässä asiassa olevan hyvän\nymmärryksen; niin esim. sananl. N:o 41, 54, 160.\n\n\n7. Auta miestä mäessä, nosta lasta kynnyksessä.\n\nApu paikassansa on hyvä itsekullekin.\n\n\n8. Ei huolta hävinnehellä, työtä maansa myönehellä.\n\nSillä mielelläkö vaan moni silmin nähden hävittäneekin maansa?\n\n\n9. Ei lapset laista tiedä, vaimot vallan tuomioista.\n\nHarvoinpa heihin laki ja tuomiot koskenevatkin.\n\n\n10. Ei liikkuva vaihate liikkumattomaan.\n\nHuvempi ja hyödyllisempi usein onkin liikkeellä olla, kuin yksien\nseinäin sisässä asua.\n\n\n11. Ei lupaus taloa hävitä.\n\nNiin toisinaan sanotaan, mutta paljoa paremmin sanottu on: lupaus on\nvelkaa pahempi ja ennen mies maansa myöpi, ennen kuin sanansa syöpi.\nSillä luvata ei pidä, mitä ei täytetäkin.\n\n\n12. Ei luulo ole tiedon vertainen.\n\nHyvin muistettava asia niillekin, jotka toisinaan luulevat syypääksi\nsyytöntäkin.\n\n\n13. Ei näöltä voita syödä.\n\nEi kauneudesta yksin ole apua, jos ei muuta hyvää keralla ihmisessä\nlöydy.\n\n\n14. Ei ole aina Antin tuulet, viel' on tuulet Tuomahankin, Pietarin\nperän takana.\n\nEllös sentähden ylen ihastuko yhdestä pahasta päästyäsi, koska\ntaitaakin toisia lähestyä.\n\n\n15. Ei ole aittahan asia, eikä tietä kellarihin, kun on suossa\nsuurusjauhot, petäjässä pellonsiemen.\n\nEi käytä kehua eli teeskennellä itseään paremmaksi, kuin onkaan.\n\n\n16. Ei ole hoppu hyväksi, eikä kiire kunniaksi.\n\nTosi kyllä taitaa olla, ettei ylellinen hoppu ja kiire töissä edistä,\nvaan kuitenkin soisimme maanmiestemme useinkin liikkuvammasti elelevän,\nkuin tavallisesti, eikä niin, että aika menee arvellessa, päivä päätä\nväännellessä, taikka sillä tavalla kuin entinen mies, jolle poika\näkisti sisään juostuaan huusi: \"isä, tulkaa auttamaan, susi vie\nlampaan\", vaan johon isä vastasi: \"jahka ma pistän ensinnä tupakkaa\npiippuuni\".\n\n\n17. Ei ole huuten huokeampi, eikä parkuen parempi.\n\nSanotaan niille, jotka yhtäläiseen kipujansa, vaivojansa eli muuta\nonnettomuuttansa valittavat.\n\n\n18. Ei ole maata markatonta, ilmoa isännätöntä.\n\nOnkin Jumala hyvyydellänsä siunannut kaikki maanpaikat ihmisten\nasuttaviksi.\n\n\n19. Ei ole maitokaan makea suusta miehen suuttunehen, parrasta\npahastunehen.\n\nElkää siis kerran suuttunutta uusilla sanoilla suututtako muistaen,\nettei tahdo kauniitkaan puheet hänelle siinä tilassa mieliksi olla.\n\n\n20. Ei ole mies pahasta tehty, ehkei aivan arvostana.\n\nToisilla sanoilla sanotaan: ei kukaan niin hyvä, kuin kiitetään, eikä\nniin paha, kuin pannaan. Se kyllä on tosi.\n\n\n21. Ei ole pakkoa pahoa, viel' on riihessä eloa.\n\nKuvailee ei tarvitsevan niin kauan hätäillä, kun jotakin löytyy.\n\n\n22. Ei oo päivät päällitysten, vaan on päivät päästätysten.\n\nSentähden ei pidä ylen monta toimitusta yhdellä kerralla ottaman taikka\nkaikkia yhdellä päivällä valmiiksi pyytää.\n\n\n23. Ei saapa sijoa katso, maata kuoleva valitse.\n\nMuutamat sanovat: _ei saapa sijoa katso_, toiset: _ei syntyvä_ s.k.,\nyhdellä mielellä kumpaisetkin. Tällä sananlaskulla välistä\narmonalaisetkin itseänsä kuvailevat, ei olevankan valitsemista, vaan\nottaminen, jos mitä saavat; taikka toista sananlaskua myöten: _Käydä\nkäsketyn pitävi, olla nöyrän neuvottavan_.\n\n\n24. Ei salli savinen pelto koreata kuokkijata, piian pitkiä hameita,\nsukan vartta valkeata.\n\nVertaelee ei käyttävän talonpojalle herroina elää, joka kyllä onkin\ntosi asia. Lukemattomia taloja on jo ymmärtämätön herrasteleminen\nhävittänyt meidänkin maassa. Tämä herrasteleminen osotaksen toisilla\nvaatteissa, toisilla juomingeissa ja muussa elämässä. Toiset taas,\nvaikk'ei heistä ole yhdenkään maan korjuussa pitäjiksi, ostelevat\nuseampia, siten rikasten rinnoille päästäksensä, siksikun tämä\nvalherikkaus ynnä maiden kanssa yhtäkkiä katoopi.\n\n\n25. Ei se sovi suopetäjä korpikuusen kumppaliksi.\n\nNiin sanoi kerran alhaissukuinen tyttö, kun hoettiin herrasmiehen häntä\nkosivan.\n\n\n26. Ei siinä iloin eletä, kussa on kuollut kotona, lasten vanhin\nlattialla.\n\nEikä sovi toivoakaan, että ihminen kaikin ajoin olisi yhtä iloinen:\naikansa ilolla onpi toinen aika mielaloilla.\n\n\n27. Ei sika sinistä tiedä, lammas langan painiosta.\n\nTuhma, mieletön ei erota hyvää pahasta, vaan pitää kaikki\nyhdenkaltaisena.\n\n\n28. Ei väkeä puntarilla, mieltä kauhalla jaeta.\n\nSentähdenpä ei pidä siitä tuskauta, jos ensimmäiset kokeet ei aina\nonnistukaan; vaan toivoa vähitellen voittavansa, mitä kerralla ei saa.\n\n\n29. Elä neuvo neuvottua, elä seppeä opeta.\n\nEi pidä kehnon parempatansa neuvoa.\n\n\n30. Empä tiedä, tikka rukka,\n    Kuta kuusta kolkuttanen,\n    Kuta tammea takonen;\n    Tuolla ois enempi puita,\n    Tuolla äijä pökkelöitä,\n    Tuolla toukkia paremmin.\n\nVanhan kulku-ukon sanat. Ei tiennyt mihin kylään sauvansa varassa\nlähteä: toisessa parempiluontoisia ihmisiä, vaan köyhempiä, toisessa\nvarakkaampia, vaan ynseämpiäkin samalla.\n\n31. Henki on eläkkeen poika.\n\nSeuraavassa kanssapuheessa kuultu: \"Ainako on äänesi noin käreänä?\" --\n\"0mpa se kyllä.\" -- \"Pienuudestako se on ollut laskeuksissa?\" --\n\"Saivat minun paremmallani ollessa keväillä aina lohipatoja kahlaamaan.\nSiitä mulla ääni turmeusi.\" -- \"Mikä oli pakko ruveta siihen koiran\nvirkaan (kahlaajaksi)?\" -- \"Henki on eläkkeen poika.\" (D--n).\n[Arvattavasti _Juuso Vilhelmi Durchman_.]\n\n\n32. Hiljaa härkä kyntää, tasaisen jäljen tekee.\n\nHätäileminen, ylenjouduttaminen tahtoo monasti pilata töitä.\n\n\n33. Hyvä purresta puhua, venehestä vettä juoda.\n\nOli kaksi talonpoikaa yhdessä kylässä, joista toinen talon tavaroineen\nisältä perinyt, toinen työllä ja säästäväisyydellä tyhjästä alkaen\ntalon omistajaksi tullut. Vaan vielä maankin omistajana puuttui,\nhäneltä alussa voimaa, niin peltojansa muokata, jotta olisivat aina\nkoko vuoden tarpeeksi kasvaneet. Niin kerran kävi rikkaalta\nläheläiseltänsä lainaa kysymään. Tämä, heti itseänsä toiseen vertaillen\nja paljoakin parempana pitäen, sanoi: \"miksi et muokkaa maitasi ja\ntoimita asioitasi niinkuin minä. Etkö näe, minkälaisen kasvun perin\nminä pelloiltani?\"\n\nToinen vastasi tähän: \"Hyvä purresta puhua, venehestä vettä juoda.\"\n\n\n34. Hyvä suolla suuri jalka, kirkossa kepeä kenkä.\n\nKullakin kohtelolla on omat tarpeensa; mikä soma yhdessä paikassa,\nusein toisessa on sopimaton.\n\n\n35. Hyvä suolla suuri virsu, lialla leveä kenkä.\n\nRumempikin silmän nähdä on hyvä paikassaan.\n\n\n36. Ilo on käki metsässä, lapsi pieni lattialla.\n\nMainittu kaikkein odotettu kevätvieras on monelle yhtä suloinen, kuin\nitse kevätkin. Lapset riemahtuvat hänen talven mentyä taas ensikerran\nkuullessaan ja rientävät muillekin iloansa ilmottamaan, tytöt\ntoivottavat häneltä tulevia onnia näinkin häntä puhutellen:\n\n    Kuku kultanen käkönen,\n    Helkyttele hietarinta,\n    Papurinta paukuttele,\n    Saksan mansikka sanele!\n    Kuku neittä naitavaksi,\n    Tätä neittä naitavaksi.\n    Kaunista kosittavaksi,\n    Tänä vuonna vietäväksi,\n    Huomena otettavaksi;\n    Niin mä toiste tullessasi,\n    Paikoille palatessasi,\n    Kuon kullat kulmillesi,\n    Hopiat hivuksillesi,\n    Sinirihmat silmillesi,\n    Punalangat pääsi päälle,\n    Kaulahan komiat helmet,\n    Kullan ristit rinnoillesi.\n\nJos lapsille ja tytöille, niin on samate vanhoillekin ikäkuluille käki\nsuotu vieras, eikä hopulla mikään heitä enemmän huoletuttaisi, kuin jos\nsanottaisi, ei enää käkeä kukuttelevan. Taas hänen kuultua ainakin\ntoivovat vielä vuoden elävänsä ja oikein virkistyvätkin uudelleen,\nolkoon sitte syy käessä eli keväässä etsittävä. Yhdenlaisen ilon sanoo\nnyt sananlasku lapsistakin lattialla olevan, josta lapselliset itse\npäättäkööt, onko.\n\n\n37. Ilossa ikä kuluvi, riemussa on reijahuvi.\n\nSananlasku, jota Uotiloissa useinkin mainitaan, toisinaan kyllä\nmuistamatta, ettei oo ilo ikuinen, eikä päivä päätymätön. Ja mitäpä\nvaan sillä muistamisella tehtäisikään? On niitä huolia tarpeeksi\nilmankin, ettei muistelemisilla enännetä.\n\n\n38. Isäntä olutta juopi, varsa varpuja pureepi.\n\nNiin kyllä useinkin valitettavasti holhomme omia etujamme, toisen etua\nmuistamattakaan.\n\n\n39. Itse kiitän itseäni, kun ei muut minua kiitä, itse mä tapani\ntunnen.\n\nÄlytön vaan ei ollut sekään, joka tämän sananlaskun jälkeen käyttihen.\nJopa muuten olisi tainnut saada peräti kiitoksetta elää.\n\n\n40. Jokin juojalle tuleepi: eli kintahat katoopi, eli koira kengät\nsyöpi.\n\nMonta muuta kummempatakin juopolle tapahtuu. Yksikin souti illan tullen\nkivelle veneensä. Älyämättä kivellä olevansa hän souti, jännitti\nyhdessä kohti kaiken yön, heittämättä muuksi kuin juuri ryypyn\nottoajaksi soudantoa. Aamulla päivän valjetessa sattui tulemaan toinen\nvene siltä suunnalta, jonneka hänen matkansa piti. \"Sano, veikkonen,\nmissä jo olenkaan; kun poloinen olen pitkän yön eksyksissä soudellut.\nPiti kirkolle mennä, pitkältäkö tästä sinne vielä onkaan?\" \"Niin\npitkältä\", vastasi toinen tähän humalaisen kysymykseen, \"ettet ikinäsi\nsillä soudulla sinne ennätä\", ja autti hänen kiveltä.\n\nSanoopa sananlasku koiran kengät syövän, vaan söipä ennen muutamalta\nnukkuvalta hiirikin kengät. Liekö ollut humalassa hänkin, sitä en\ntiedä, vaan unesta herättyänsä hiiren työtä oudostuessaan kertoi siitä\ntoiselle sanoen: \"Mitä aavistaneekaan, kun yöllä söi hiiri kenkäni.\nOletko vielä konsa kummempata kuullut.\" -- \"Ei se niinkään kumma ole\",\narveli toinen, \"kummemmaksi katsoisin, jos olisi syönyt kenkä hiiren.\"\nJa siihen päätyi se tarina.\n\n\n41. Joka kaiken kesän onkii, sitä talvella nälkä tonkii.\n\nKatso sananlasku n:o 6.\n\n\n42. Joka kuusehen kurkottaa, katajahan kapsahtaa.\n\nEi pidä ylen korkealle pyrkiä, vaan pysyä siinä, mihin luonto ja onni\non määrännyt.\n\n\n43. Joka taulaa tekee, monta vaivaa näkee, monta koivua kokee, pökkelöä\nponnistaa.\n\nNäillä sanoilla vertailee monikin toisien pieniksi, mitättömiksi\nkatsomia töitänsä.\n\n\n44. Joka tyynelle toruu, tatiolle (tasaselle) tappelee.\n\nKylläpä vaan pian toisinaan tappeloonkin yhtyy, joka ilman syytä\nsuuttuu ja toruu.\n\n\n45. Joka verassa, se velassa; joka nahassa, se rahassa.\n\nVarottaa ylellistä koreutta vaatteissa etsimästä. Tuhmasti kyllä\najattelevatkin, jotka luulevat mitäkuta koristusta vaatteista saatavan,\nvaikka sitä vastoin sekään ei ole kiitettävä tapa, ryysyissä eli muuten\nsilmään pistävissä kehnoissa vaatteissa käydä, kellä varaa lienee\nparempiinkin.\n\n\n46. Jolla vaimo, sillä vaiva; jolla lapsi, sillä kaksi.\n\nNiinkö ainakin lienee?\n\n\n47. Jo on suussa suksen voide, tallella talipalanen.\n\nNiin sanoo köyhä kansa elämästään, joka ei juuri lienekään paljon\nmaksavainen, koska suksen voidekin on pitänyt ruoaksi menettää.\n\n\n48. Jumalassa juoksun määrä, ei miehen ripeydessä.\n\nKaunis sananlasku, vertaeleva ei kenenkään, parahimmankaan mitänä\nitsestänsä voivan. Ja pankaakin se mieleenne jotka omin voiminenne\nluulette jotain olevanne, muuten vaan ehkä katumalla toisinaan\nhavaitsettekin, luulossanne erehtyneenne.\n\n\n49. Juoksevi hyvä hevonen uuen kellon toiviolla.\n\nPalkinnon toivo muuttaa kevyiksi vaikeammatkin toimitukset.\n\n\n50. Jäädä hyvästäkin pitää, elää pahankin kanssa.\n\nEi tapahdu maailmassa aina, mikä ihmisen mieltä myöten olisi paras.\n\n\n51. Kahden puut, kahden petäjät, kahden virsut penkin alla, kahden\nkalsutkin sopessa.\n\nNaimattomia naimaan, naineita onneensa tyytymään kehottava sananlasku.\nKalsuiksi sanotaan paikoin sääryksiä.\n\n\n52. Kaikki kauhasen tekevi, vaan ei pontta puoletkana.\n\nTällä sananlaskulla vertaillaan töitä, joita ken tahansa tavallansa\ntekeekin, vaan harvat niin, että tulevat oikein hyvin, kauniisti ja\nmuodokkaasti valmiiksi.\n\n\n53. Kala se on kiiskikin, lapsi se on tytärkin.\n\nToiset sanovat: Kalana se on ahvenkin jne. ja vertailee kummin tahansa\nsanottuna, tytärten alhaisempaa arvoa vanhain elämässä, joka tuli\nsiitä, että tupatöitä silloin ei arvattu suuresti miksikään, vaan\nulkotöitä, joilla elatusta saatiin.\n\n\n54. Kapea kalainen pöytä, leveämpi leipäpöytä.\n\nKtso slku n:o 6.\n\n\n55. Kapea kasakan takki kahden hengen katteheksi.\n\nTämän sanovat tytöt kasakkamiehiä sulhoksi tullessa; vaikka sanovat, he\nkuitenkaan eivät aina niin ajattele.\n\n56. Katumoiksi vaimo kaunis, sitä kaikki kauloavi; huoliksi hyvä\nhevonen, sitä rikas riitelevi.\n\nTällä sananlaskulla osotetaan olevan parasta tyytyä kohtuuteen. Muuten\nen muista juuri kenenkään vaimonsa kauneutta moittineen, paitsi kerran\nVenäjän puolella Miinoan kylässä muutaman ukon, joka noin 60:nen\nvuotisena oli sattunut 15:ta vuoden vanhan piikatytön naimaan. Hän\nnaimisestaan ja erittäin vaimonsa nuorudesta ja kauneudesta lausuu,\nsanoen:\n\n    Hairahin polonen poika\n    Kun nain naisen nuorenlaisen,\n    Nuorenlaisen, kaunokaisen;\n    Äiä on miestä Miinoassa,\n    Paljo poikia kylässä.\n\n    Kerran pistimme pihalle,\n    Läksin aamulla varahin,\n    Akan luota astumahan;\n    Katso tuoll' on toinen miesi\n    Seinän alla seisomassa.\n\n    Minä kiljasin kivasti:\n    \"Mit' olet aamulla varahin\n    Seinän alla seisomassa?\"\n    \"Ilman aitoja kohennan,\n    Kut on kaatut kallellehen.\"\n\nVään eipä syy tähänkään valitukseen ollut niin vaimon kauneus, kuin\nukon oma hulluus. Ken käski hänen siinä ijässä nuoria tyttöjä\nsilmäilemään, semminkin ollen, kuten puolestansa vaimokin hänestä\nkertoen lausuu:\n\n    \"Sain miehen minäki viimmen,\n    Tuli toivottu toveri;\n    Oisi ukko, mi parahin,\n    Vaan on vähän vanhanlainen,\n    Iho ilkiän näköinen,\n    Kasvot mennyt kaitaseksi\n    Nahka noussut korkialle,\n    Hampahat sitäi pahemmat\n    Puolet aikojain puretan.\"\n\nArvattavasti saisi toki äsken naidulla vaimolla olla muukin työnä, kuin\npuolet aikojaan ukkoansa puretella.\n\nOnko hyvä hevonenkin huoliksi, sitä minä, kun itse näihin aikoihin asti\nolen hevosetonna ollut, en tiedä sanoa, jos kohta tunnenkin muutamia,\njoilla on sekä hyvistä että huonoista hevoisista huolta, siksikuin taas\nne myödyiksi tahi vaihdetuiksi saavat.\n\n\n57. Ken mitä teki kesällä, vielä tahtoo talvellakin.\n\nOn yhtä kuin jos sanoisit: mihin tapaan kerran harjautuu, siitä on\nvaikea luopua. Katseltakoon siis, ettei kesätyöksi oteta, mikä\ntalveksikin ei auta. Muuten taitaisi käydä kuin muinen heinäsirkan. Hän\nlauleli kaiken kesänsä työtönnä ja oli talvella nälkään kuolla.\nHädässään kävi hän muurahaiselta apua hakemaan. \"Anna veikkonen, jotain\neinehen apua; en ole suuruksen suremata viikkokautena nähnyt\". -- \"Mitä\nsä kesällä teit,\" kysyi toinen, \"kun nyt niin tyhjä olet?\" -- \"Mitä mä\nkesällä tein -- laulelin,\" vastasi sirkka. -- \"Niin miksi et nyt siis\ntanssi,\" sanoi muurahainen, \"ei laulusta tanssimatta.\" -- Montako\nheinäsirkkaa Suomessa?\n\n58. Kevätrusko talven jatko, syysrusko kesän jatko.\n\nNiin olen kuullut sanottavan ja toisillakin sanoilla: Lämmintä\nsyksyrusko, talven jatkinta keväinen. Jos niin oileekin, en varmaan\nsanoa tiedä.\n\n\n59. Kiertää ja kaartaa, kuin Lempo lautamiestä.\n\nEmme tiedä, missä tilassa Lempo lautamiestä kiersi, vaan niin on tapa\nsanoa, kun joltakulta ei saa rauhassa olla.\n\n\n60. Koira on suden sukua, korppi haukan heimolainen.\n\nTällä verrataan pahoja ihmisiä, jotka keskenänsä riitautumatta\npuoltavat toinen toistansa ilkeydessä.\n\n\n61. Koivun oksa konnan palkka, nuora pettäjän perintö.\n\nNiin toki toivoisimme ja voisi se niin paras olla.\n\n\n62. Kovin kielti Väinämöinen, epäsi suvannon sulho, atroa poron\nperästä, Lapin maasta taikinoa.\n\nTällä vertaillaan kaikkia tapauksia, joista ei mitänä nähdä syntyvän,\njos kohta ken yrittäisikin. Alkuansa mahtaa tämä sananlasku ynnä moni\nmuu olla osa jostakin pitemmästä runosta, joka nyt paitsi näitä sanoja\non joutunut unhotuksiin taikka ei vielä ole kerätyksi saatu.\n\n\n63. Kultainen kotielanto! jos on vaikea vatsalle, niin on helppo\nhartioille.\n\nHyväpä asia onkin, lasten kotona pysyä, eikä toisinaan ilman pakkoakin,\ntalosta erota.\n\n\n64. Kumma kuusinen lusikka, katajainen kauhapahka.\n\nNäillä sanoilla verrataan toisinaan muitakin kummia, oudonlaisia\nnäöksiä.\n\n65. Kun ei nuorna viivykkiä, ei oo vanhana varoa.\n\nPeräti vastoin sanotaan: naida nuorena pitääpi, ett' on vara\nvanhanakin, ja myös näilläkin sanoilla: saapi kaikkia katua, paitsi\nnuorna naimistansa, aikaisin alottamista. Millä puolella tässäkin\nasiassa oikeus, jääköön meiltä päättämättä. Vaan sen toki arvaammekin,\nettei olekaan paljo apua siitä, että nuori väki, tuskin naimisikään\npäästyänsä, heti naikin, vaikk'ei ole mitänä tavaraa koottu uuden\ntalouden alkeeksi. Olemme kuulleet mainittavan muutamasta\nseurakunnasta, jossa oli senlainen keskinäinen välipuhe ja suostumus\ntoimeen saatu, ettei kenenkään naida, ennen jonkun vähän tavaraa\nkoottuansa, jolla voisi vähintäänkin vuoden elää. Eikä saanut kukaan\nhuoneesensa ottaa niitä, jotka vasten tätä suostumusta naimisiin\nmenivät. Emme tiedä, liekö toki oikein sovelias semmoinen suostumus\nollut, vaan se on tiedoksemme tullut, että samassa seurakunnassa oli\ntavallista vähemmin köyhiä ja kerjäläisiä. Ja semmoisista\nsulhasmiehistä ei enää kuultu konsa puhuttavan, joilla oli:\n\n    _Lainatakki, lainatakki, lainakinnahat kädessä,\n    lainakihlat kintahissa_.\n\n\n66. Kun on kurja kumppalina, niin on karhu kantapäillä.\n\nHyvin muistossa pidettävä sananlasku kumppaleja valitessa.\n\n\n67. Kun on peukaloi urosta, se on naista naukiampi.\n\nNiinpä kyllä ei taidakaan moni tyttö naidessa paljon lukua pitää,\nmimmoisen saapi, kun vaan saapikin miehen.\n\n\n68. Kun on usma uunna vuonna, silloin halla Heinäkuussa, talvi keskellä\nkeseä.\n\nNiin sanotaan, vaan muuten ei aina ole ilmanmerkkeihin ja vanhoin\nsanoihin luottamista.\n\n\n69 Kuultuahan koirai haukkuu, eikä aina nähtyähän.\n\nSaahan maailman asioista haastella, vaikk'ei kaikkia oikein tunnekaan.\n\n\n70. Kuuluu kurikan ääni, naulan päähän napsuttaa.\n\nPienempikin on suuri vielä kehnompansa rinnalla.\n\n\n71. Kuuro päiveä kuluupi, hyvä hetki heijattaapi, köyhän miehen\nkenkiessä, vaivaisen vatustaessa.\n\nMeneekin varattomalla eli köyhällä usein alkeessa sama aika, mikä\nvarallisella työn täyttäessä. Huoneensa lämmitteeksi pitää hänen puut\nmetsästä hankkia, eineruokansa vedestä eli petäjästä, juhta peltonsa\nkyntämiseksi kylästä ja samaten siemen kylvöksi. Hänen näitä vielä\nhankkiessansa on jo rikas lämmittänyt huoneensa, syönyt eineensä,\nkyntänyt ja kylvänyt maansa. Saksan, Venäjän, Ruotsin ja muilla\nvakautuneilla kirjakielillä olisi usein jo koko sivu kirjoitettu,\nSuomalaisen vielä ensimmäisiä sanoja ajatellessansa. [Siihen aikaan.]\n\nYhtä tavoittelee seuraavakin:\n\n    _Vaivaisen vara ve'essä, toisen vaivaisen kylässä,\n    autunhan aitassansa_.\n\n\n72. Kyll' on tielläkin tiloa, jos on vartta virsullakin.\n\nTuskin taitaa kellekään siksi tavarata kokoutua, ettei tietäisi, minne\npanna.\n\n\n73. Kyllä elävä kuolevansa tuntee.\n\nVoi jos useammin muistaisikin kuolevansa!\n\n\n74. Kyllä kova kenkä jalan sylkyttää.\n\nKova onni opettaa ylävänkin tasaisesti elämään.\n\n\n75. Kyllä maalla majaa on.\n\nNäyttää kuitenkin toisinaan, kuin ei olisi kylliksi, joka taitaa siitä\ntulla, että kaikki eivät tyydy pienempään, kohtuulliseen majaan.\nMakedonian mainio kuningas, Suuri Aleksanteri, vielä lasna ollessaan,\nrupesi itkemään, kuultuansa tähtienkin taivahalla olevan täytetyitä\nihmisillä eli muilla elävillä, samatenkuin tämä meidän asuttavamme\nmaakin. Opettajan kysyessä, mitä itki, vastasi poika sitä itkevänsä,\nkun vielä ei ollut tämäkään maa kokonaan hänen allansa ja niitä\nkuitenkin löytyisi useampia, joihin ei millään pääsisi. Suurenko majan\nmaalla jätti semmoinenkin mies toisille ihmisille? --\n\n76. Kyllä syötävä kuluu, otettava onnahtaa.\n\nPahoin sentähden tekee, joka ei kuluvan sijaan hanki uutta.\n\n\n77. Kyllä vesi juomaksi, jos kivi leiväksi.\n\nVoipi yhden rinnalla toinenkin mahdoton asia tapahtua.\n\n\n78. Käsi kaunihin tekevi, sitä silmä katselevi; suu sanan hyvän puhuvi,\nsitä mieli muistelevi.\n\nVertaus, kun kauniita laitelmia nähdään, tahi kauniita lauselmia\nkuullaan.\n\n\n79. Käypi viisaskin vipuhun, hullu huhtovi sivute.\n\nVelvollisuutemme kyllä on aina eteemme ajatella. Jos vielä sittekin\ntoisinaan onnettomasti sattuu, niin levottavaa kuitenkin on tietää\ntehneensä, mitä ihmisen mukaan taisi.\n\n\n80. Lapsi suuhun suurimmankin, piika päähän pienimmänkin.\n\nNiinpä lieneekin tapa lapsilla kaikki, mitä eteen sattuu suuhunsa\nkoota, eivätkä heitä mielellänsä tytötkään, mitä vaan koreudeksi päähän\neli muulle ruumiille kelpaa.\n\n\n81. Laulu laiskana pitävi, virret työtä viivyttävi.\n\nNiitä koskeva, jotka laulun työnänsä pitävät, ei niitä, jotka töidensä\nvälistä ja ilman huviksensa laulavat. Katso slku n:o 57.\n\n\n82. Laulu työksi huokeampi, luku sielulle parempi.\n\nOn hengellisistä lauluista ja luvuista ymmärrettävä.\n\n\n83. Leikki se kun leipä loppuu, se tuska kun tupakka loppuu.\n\nUseinkin tapahtuu, ettei tähdellisimmistä asioista pidetä samaa huolta,\nkuin tyhjistä, joutavista.\n\n\n84. Lempo suota souti, Hiisi hiihtäköön suloa.\n\nSanotaan välistä, kun mahdottomia töitä eteen sattuu.\n\n\n85. Liian saapi liikkuvainen, enemmän etsittelevä.\n\nAivan sopivat sanat sillä mielessä pitää, joka elää aikoo.\n\n\n86. Lintu laulaa kielellänsä, kurja kuki kurkullansa.\n\nEi pidä parempata keltään toivoa, kuin saada voipi. Jopa on siinäkin\nitsekullekin tekemistä, kun saantoansa myöten työt toimittelee.\n\n\n87. Lintu on luotu lentämähän, huolellinen laulamahan.\n\nSanoo yhtä luonnollisen, kuin linnulla lennon, olevan laulannon\nhuolellisella. Ja kenpä tuota ei toisinaan olisi itsessänsäkin\nhavainnut, ei tyhjiä tämänkään sanalaskun kuvailevan.\n\n\n88. Lupa koiran luuta purra, hirven hankea hypätä.\n\nOli vanha sotamies, Ryöni nimeltä, joka kerran pyhäiltana muutamassa\ntalonpirtissä yhtäläiseen jaaritteli muinoisista, sekä tapahtuneista,\nettä tapahtumattomista asioista. Saksankin sodassa oli ampunut\nvihollisen päämiestä vasempaan silmään, jotta luoti takaraivosta ulos\nkäyden yhdellä vauhdillansa vielä kaatoi monta muutakin miestä.\nKuningas tämän nähtyään oli siitä hänen kohta kotiinsa vienyt ja\nkäskenyt puolisonsa antaa hänelle aika viinaryypyn sanoen: \"tänä\npäivänä on Ryöni miehen työn tehnyt\". Oli myös kuningas ostanut\nkiväärin häneltä ja maksanut siitä kymmenen riksiä ja sijaan toisen,\npianpa pikkuista paremman, hänelle ilmaiseksi lahjoittanut. Toisen\nkerran lihan puutteessa oli soman keinon Ryöni keksinyt, lihaa kylliksi\nsekä itsellensä että muille saada. Tiettyänsä vesilintuin ahnaita\nsianlihalle olevan, sitoi pienen palasen sitä pitkän pikinuoran päähän,\nniin rannalta ulommaksi viskoen. Heti tuli yksi linnuista ja söi lihan.\nVaan kovin rasvainen ollen tämä ei kauan pysynytkään linnun vatsassa,\nennenkuin kävi toista tietä ulos, niin lintu nuoraan puetettuna.\nYhdestä ulostulleen langan nieli toinen ja niin yhä toiset, välistä\nviisin kuusinkin sillä tavalla yhteen nuoraan puettuen, jotka kaikki\narvattavasti olivat hänelle tulevia. Mitä muitakin tosijuttuja vielä\npakistessaan ja väen hartaasti kuunnellen, sanoi viimein eräs toinen\nmies: \"ja tuonlaisia, hyvät ystävät, kehtaatte kuunnella!\" Siihen\nvastasi joku muista kuulijoista, sanoen: \"lupa koiran luuta purra,\nhirven hankea hypätä\".\n\nMuitakin tyhjiä, joutavia eli mielettömiä töitä ja niiden tekijöitä\nolemme välistä kuulleet tällä sananlaskulla verrailtavan.\n\n\n89. Luu lihan valitsijalle, kuori leivän alkajalle.\n\nSanotaan kun joku omaa hyväänsä kovin katsoo. Pitäisikin semmoisille\nvaikka ainakin luu lihasta, kuori leivästä palkinnoksi joutua. Niin\ntaitaisivat oppia, ei aina omaa etuansa, vaan muidenkin ja yhteistä\nhyödytystä kartuttamaan.\n\n\n90. Lämmin laiskan syödessään, vilu työtä tehdessään.\n\nTaitaan kyllä toisinaan todeksi havaita.\n\n\n91. Meren kierrät, miest' et kierrä.\n\nJoka kerran on kostonhimoisen vihamiehen saanut, elköön toivokokaan\naina välttää voivansa. Meidän keskellä, samatekuin muissakin\nasullisissa, sivistyneissä kansoissa, on kuitenkin laki paras kostaja,\nettei niin ollakaan kostonpyytäjiä, kuin eräissä toisissa, esimerk.\nArabian kansan keskessä, jossa poika, ja vielä pojankin poika usein\nkostaa isänsä eli iso-isänsä puolesta, jos itseltä eläissään mitä\nkostamatta jäi. Muutoin kaikki kostonpyyntö on, jos ei juuri luonnoton,\nkuitenkin synniksi luettava, vältettävä. Sillä kosto on Jumalan ja\nEsivallan, vaikkei pidä niittäkään kostoa kellenkään toivoa, koska on\npaljoa kauniimpi Vapahtajan esimerkillä vihollisellensakin hyvää\ntoivottaa ja rukoilla Jumalaa kääntämään heidät paremmalle tielle,\netteivät vasta vahingoittaisi ketänä pahuudellaan. Se on\nKristinuskovaisella sopivin kosto.\n\n\n92. Miehen mitta, miehen määrä, vaan ei miehen mieltä päässä.\n\nLienee kyllä semmoisiakin maailmassa, joihin tämä sananlasku sopii.\nVaan toivottava olisi jokaiseltakin, että varoisi itseänsä sen\nalaiseksi tulemasta,\n\n\n93. Miehittäin on myllyn käynti, vaimottain on lehmän lypsy.\n\nJos leipää ei talossa, niin syy miehissä; jos karja kehno, vika\nvaimoissa.\n\n\n94. Mielellään koira merrassa, kun kauniisti kannetaan.\n\nSuosio ja hyvä oletus tekee vaikeammatkin tilat kärsittäviksi, jos ei\nmieluisiksi.\n\n\n95. Missä koira vanhaneisi, jos ei juostessaan jälessä.\n\nItsekunki ikä kuluu työssään, sillä jäljessä juoksemistapa koiran\ntyöksi verrataankin. Toisella mielellä taasen sanotaan:\n\n_Missä koira vanhaneisi, jos ei yksiä jälkiä juostessaan_.\n\nSillä vertailee rahvas itseään sellaisissa laitoksissa, joita usein\npitää uudelleen tehdä eli parannella.\n\n\n96. Missä monta lääkäriä, siellä vaara ja vahinko, kulut, suuret\nkustannukset.\n\nPäättäisimmekö valeeksi koko tämän sananlaskun.\n\n\n97. Moni vanhaksi varoopi, mutt'ei pääse puoletkana.\n\nNiidenkin hyvin muistettava asia, jotka elävät toisinaan, kuin ei\ntulisi vanhanakaan loppua.\n\n\n98. Monta syytä porsahalla: maa kylmä, kipiä kärsä.\n\nTällä vertaillaan vastahakoisia työntekijöitä, jotka mitäkin yrittäessä\naina esteitä löytävät, ja niiden tähden mielellänsä heittäisivät ja\nheittävätkin koko yritteensä.\n\n\n99. Monta vääreä vakoa kiviteillä kynnetähän: monta vääreä valoa\nlakiteillä lasketahan.\n\nToivoisimme maamme ja Suomen kansan kunniaksi jälkimmäisen puolen tästä\nsananlaskusta valheeksi, emmekä voi oikein ymmärtääkään, miten se voisi\ntosi olla.\n\n\n100. Mull' on tuuli turvanani, varanani vastaranta.\n\nNiin sanovat köyhät taikka muuten onnettomat, joilla on työläs nähdä,\nmistä apua eli turvaa saada.\n\n\n101. Muut miekkoset mieroa käyvät, minä raukka riihtä puin.\n\nEi olekaan muka kaikkein elo ja onni yhtäläinen.\n\n\n102. Muut ne kaikki katos-ala', minä raukka räystäs-ala'.\n\nVähäonnisen sanat, jolla ei ole kattoa päänsä päällä.\n\n\n103. Niin on hännätön hevonen, kuni pirtti porstuaton tahi piika\npintilätön, esiliinaton emäntä.\n\nNäyttää mitä talonpoikainen rahvas paikoin emäntiensä ja tyttöjensä\nsomuudeksi vaatii.\n\n\n104. Niin on niittyjen asiat, kuin on niityt aidalliset.\n\nKoskee erittäin talon, jos toisinaan muihinkin toimiin. Sen nyt tietää\njokainen, että työt menestyvät sitä myöten, kuin niitä huolella ja\nuutteruudella toimitetaan.\n\n\n105. Nuorra naista kiitetähän vanhana sotaurosta.\n\nEi yksi eikä toinen ikä ole itsestänsä kiitettävä, vaan sen mukaan,\nmitä kultakin iältä vaaditaan.\n\n\n106. Olkoon osa kokolla kiekin saamista kaloista, ilman linnun\niskemistä, varpusen varustamista.\n\nKellä ei itsellänä ole suuresti tavarata, siltä ei pidä toisen anoa. --\nKiekki = lokki t. tiira.\n\n\n107. On hyvällä montakin nimeä, pahalta katoaa ainoakin.\n\nHyvää kuullaan kiitettävän, kehnosta ei mainita mitänä.\n\n\n108. On sitä mieltä metsolla, jos metsonkin ampujalla.\n\nEi kenkään ole yksin viisas; löytyy toisiakin.\n\n\n109. Onni orjana pitääpi, onni orjan käskijänä.\n\nJopa päätettäisikin meidän joutavia loruavan, jos isäntäin onnen\nrinnalla kiittäisimme palkollisten onnea. Mutta usein kuitenkin on\npalkollinen isäntäänsä onnellisempi ja monikin palkollinen itse\nisännäksi tultuaan samassa tuli näkemään uusia vaivoja, outoja, ennen\ntuntemattomia huolia ja murehia. Kukin virka, kukin onni maailmassa on\nkiitettävä; joka ei tyydy yhteen, harvoin tyytyy toiseenkaan.\n\n\n110. Oppien ne sepätkin tulevat.\n\nEipä siis pidä oppia ylenkatsoa, taikka oppineen paljon opistansa\nkerskailla, koska toki muutki voivat oppien sepiksi päästä.\n\n\n111. Otavass' on orjan merkki, ei kuussa eikä kukossa.\n\nNiin taitaa orjilla ja vaivaisilla usein ollakin otava merkkinä, koska\nvaan eivät joka yöksi pääsekään huoneessa nukkumaan.\n\n\n112. Paha ompi vaimon valta, kahden valta varsin hullu.\n\nTämän asian mietinnän kokonansa heitämme muille, liekö tosi, vaiko\nvalhe.\n\n\n113. Pah' on mieli paitulaisen palanutta paitoansa.\n\nPahaksi kyllä tulee rikkaankin mieli vahingostaan.\n\n\n114. Paha on paljo tyttäriä, poikia pahempi paljo: pellon pieneksi\njakavat, isän maansa ilkiäksi.\n\nTämä jo näyttääkin useammassa paikassa toteen käyvän. Poika tuskin\nripille päästyään, anastaa maan isältänsä, joka, vaikka vielä hyvästi\nkaikenlaisiin töihin ja toimintoihin kykenevä, täten tulee lapsensa\nelätettäväksi, joutavaksi ja vaan kuolemaan toivotettavaksi hyljyksi.\nJos poikia on useampia, riitelevät he keskenänsä paremmasta\nisännysedusta, perinnönjaosta, ja sananlaskua myöten jakavat isänsä\npellon pieneksi taikka keräjissä köyhtyneenä heittävät sen peräti ja\nlähtevät kululle. Sitten kyllä on:\n\n    Hyvä toiste tullaksensa,\n    Kaunis kaaputellaksensa,\n    Isän entisen tuville,\n    Vanhan taaton valkamille,\n    Jossa kaikki puut puhuvat,\n    Mäet männyt muistelevat,\n    Elelmistä entisistä,\n    Ihanimmista iloista.\n\nMeidän seuduilla [Kajaanin puolessa] ei vielä kuitenkaan ole oikein\ntotuttu sillä tavoin elämään -- hyvä jos ei milloinkaan totuttaisi.\nVielä olen tavannut vanhoja, harmajapäitä ukkoja, viiden ja kuudenkin\nkymmenen vuotisia, jotka poikiansa lapsiksi kutsuvat ja nämät taas\nvanhaa isäänsä lapsellisesti lähestyvät. Hämehessäkin muistan muinoin\nsellaisen ukon sadepäivänä kaluja pihalta suojaan korjatessaan\nlausuneen: \"Ei tule ihmisiä noista lapsirievuista, kun noin ovat kaikki\nkalut huiskin haiskin sateen alle jättäneet.\" Näistä lapsirievuista oli\nsilloin vanhin 60, nuorin 40 vuotinen.\n\nMikä tästä sananlaskusta tyttäriä koskee, sen jätän heidän\nmietittäväkseen.\n\n\n115. Pahoin on tehnyt paljon nainut; ei tunne anoppiansa, eikä naisensa\niseä.\n\nOlen kuullut huikentelevaisille nuorille miehille sanottavan ja\nmuutenkin toisinaan sillä mielellä, jolla n:o 56 tässä kokoelmassa\ntaikka, että onkin paras kohtuuteen tyytyä, ei liikoja havitella.\n\n\n116. Pah' on orja palkatonna, paha paljon palkan kanssa.\n\nMuutamassa lossipaikassa lausuttavan kuultu sananlasku. Lossimies yli\nluomastaan ei tahtonut tutulta herrasmieheltä maksoa ottaa, johon\ntoinen lausui: \"pah' on orja palkatonna j.n.e.,\" ja sen sanoessaan\nmaksoi hänelle täyden palkan. Eikä vaan pidäkään ketänä tyhjään\nvaivata, jos toiselta puolen sekin on paha, että ylellisesti kaikista\npienimmistäki vaivoista maksetaan, kuten muutamilla rikkailla on\ntapana. Sillä vaan totutaan toisiltakin ylimääräsiä vaatimaan ja\nasutaan nurjina, kun sitä aina ei saada. Niin on kohtuus tässäkin\nasiassa katsottava.\n\n\n117. Parempi laiha sovinto, kuin lihavakin voitto.\n\nRiitahaluisilla tarkoin mieleen pantava sananlasku.\n\n\n118. Parempi pahakin leikki, hyveäkin tappeloa.\n\nKyllä tosi sananlasku ja ehkä toisinaan niiden muistettava, jotka itse,\nnuoruusikänsä ylimentyä, eivät suvaitsisi nuorten konsa keskenänsä\nleikittelevän eli muuten iloisina elävän.\n\n\n119. Parempi pajuinen sauva, kuni miekka markkahinen.\n\n     Parempi pajuinen keppi, kuni miekka kultavästi.\n\n     Parempi pajuinen linna, kuni vahva vaskilinna.\n\nNämät jokainenkin sananlasku kuvailevat, köyhempänä elää paremman\nolevan, kuin rikkaana, ylellisenä, joka vaan useammassa kohdassa onkin\ntosi. Samalla mielellä tosinaan köyhä sanoo:\n\n     _Emmä kaadu korkealta: luudan päältä lattialle_.\n\n\n120. Parempi pajussa maata, kuni paimenen sivussa, orpolapsen\nkainalossa.\n\nTällä sananlaskulla olen kuullut naimatta jäänytten tyttöjen itseänsä\ntoisinaan lohduttelevan ja epäilemättä olisikin hyvä, jos he sen,\nvaikka aina, mielessänsä pitäisivät. Vaan valitettavasti runoa myöten:\n\n    Kyll' on niitäki kylissä\n    Tyttäriä tyhmempiä,\n    Jotk' ei oota ollenkana\n    Puhemieheltä puhetta.\n    Kesällä kenossa kaulan,\n    Talvella takana silmin,\n    Katselevat, kääntelevät,\n    Kenen keksiä pitäisi;\n    Mies olla mikä hyvänsä,\n    Talon laiska juoppolalli,\n    Eli köyhä kestin poika,\n    Elikkä rahaton renki,\n    Joka vaan vihille veisi\n    Vaikka vaskisormuksella;\n    Jos vuo'en kahen perästä\n    Korjan perä on kotona,\n    Talon turkki tuiskun suoja,\n    Läpilauta lapsenlikka,\n    Käsivirkka kätkyn soutu,\n    Penkki, pankko pöytälauta.\n\n                      (Korhonen).\n\n\n121. Petäjäinen peikoleipä lapsen laihana pitävi, kaitana miniän\nkasvon, pojan kasvon joukeana. -- _Peikoleipä_ = kehno leipä.\n\nNiin toki nähdäänkin erittäinkin näillä pohjaisilla mailla.\nTalonpoikainen rahvas katsoo usein lihavuuttakin kaunistavaksi, aina\nmuistamatta toista sananlaskuansa: _sika lihavasta kaunis on_.\nSentähden vertailevat laihat ihmiset tällä sananlaskulla itsiänsä ja\nsamaten sopii se ilmankin kaikenlaisen voimattomuuden kuvailemiseksi,\njonka syytä auttaa ei voi.\n\n\n122. Puhtaus on puoli leipä, vaivaisellakin varana.\n\nJuteinin _Uusissa Sanalaskuissa, Toinen Lai_, luetaan pian sama\nsanalasku näillä sanoilla: _Puhtaus on paras lahja siin' on vara\nvaivaisengin_. Kuten tahansa sanottu on kyllä tosi itse asia ja\ntoivoisimme, missä sitä ei vielä ole havaittu, vasta meidänkin maassa\nhavattavan.\n\n\n123. Puilla suljen pienen portin, suljen suurenkin veräjän, en sulje\npahoja suita.\n\nHyvin ymmärrettävä ilman kaikitta selvityksittä.\n\n\n124. Pääsen mä kolmesta pahasta: venehestä vuotavasta, hevosesta\nheittiöstä, akasta ani-pahasta: venehen tulella poltan, hevosen hukille\nsyötän, akan taudilla tapatan.\n\nMuutamain olen kuullut sanovan: _hevosta pakenevasta, akasta\nähisevästä_. Sitä ei taida tarvita muistuttaa, että ei ole kaikkia\nsananlaskuja seuraamista. Niin eipä nykyistäkään. Vuotavat veneensä\nkyllä polttakoot tulella ja syöttäkööt susille heittiöt hevosensa, vaan\näkisevätä eli muuten pahaa akkaansa ei saakkaan taudilla eli muulla\nmies tapattaa. Ilman näyttää tämä sananlasku muinaisaikaan syntyneeksi,\nkoska miehellä ei vielä ollutkaan paljo muuta toimittamista, kuin\nveneensä, hevosensa ja akkansa kera.\n\n\n125. Raha rikkahan kuluvi, pää menevi köyhän miehen. (Vrt. Rikas pääsi\nrahallansa, köyhä selkänahallansa).\n\nEnnen oikeuden ja muun hallituksen epävakaisempia ollen taisi niin\nvälistä tapahtuakin, kuin sananlasku lausuu, vaan nykyaikoina jopa\nlukisimme mahdottomaksi niin konsa käydä. Monta muutakin sananlaskua on\nSuomalaisilla _lain kumoamisesta, lainehtimisesta, lahjoista_ ja\nmuista, joilla entisaikana toki taisikin perustuksensa olla niin meidän\nmaassa, kuin monessa muussakin. Vanha kreikkalainen viisas aikoinansa\nvertasi lain hämähäkin verkkoon, johon sääsket ja pienemmät kärpäset\npuuttuvat, vaan josta isommat kärpäset, paarmat ja kovakuoriset\nlentävät lävitse, vielä verkonkin mennessään särkien.\n\n\n126. Riitai vaimojen varoista, miehelähän mentyänsä.\n\nSitä riitaa, pelkään, monikaan ei pahastu.\n\n\n127. Rikkaat hyvinkin elävät, köyhät kiljuen perässä.\n\nTämä kyllä onkin tosi. Rikkaampien esimerkki vetää usein köyhempiäkin\nsamanlaatuiseen elämään niin vaatteissa kuin muussakin elämän kohdassa.\nVaan kummalla on syy toista moittia: rikkaillako, joiden esimerkki\nvaikuttaa pahaa toisissa, vaiko köyhillä, jotka ajattelematta mikä\nheille sopii tunkevat rikasten jälkeen.\n\n\n128. Riski vaimo riitelijä, tekevä toruja akka.\n\nVoipi vähä totuuttakin olla tässä sananlaskussa, vaan pahemmin\npeljättävä on kuitenkin, että riitelijöiltä ja torujoilta akoilta\nenemmin tulee riidellyksi ja torutuksi, kuin työtä tehdyksi.\n\n\n129. Saanut saappahat pitävi, saamaton rajaiset kengät, köyhä käypi\nkengättäkin, virsuttakin vihkasevi.\n\nHyvä jos niin aina olisi! Mutta useinkin näemme köyhän rikkaamman\nrinnalla saappaissa käveleväin.\n\n\n130. Saapi hiihtävä hikensä, riihenpuija lämpimänsä.\n\nTyöntekijällä ei joutopäiviä olevan kuvaeleva.\n\n\n131. Saa tyhjän tekemättäi, valehen vatomattai.\n\nToiset sanovat: S. t. t., _vannomattakin valehen_, ja kummalla tavalla\ntahansa osottavat sanat ei tarvitsevan aikaansa tyhjissä yritteissä\nkuluttaa.\n\n\n132. Sata on surmoa urohon, tuhat miehen kuolemata.\n\nIhmisen ei pidä mielentaiten kuoleman käsiksi tunkeuta vaan ei\ntoiseltakaan puolen ylen itseänsä armahdella ja joka askelelta surmaa\npeljätä, koska samalla alituisella, ylellisellä pelolla hän vaan\nvaikeuttaisi koko elämänsä ja siitä ei kuitenkaan olisi kuolemata\nvasten apua.\n\n\n133. Savu seppäin pajassa, sen sepät suvaitsevatkin.\n\nEi ketänä pidä työstänsä soimata, jos kohta olisi alhasempikin, eikä\nkaikki sen ohessa niin siisti ja kaunis katsella, kuin monikin\ntoivoisi.\n\n\n134. Siellä hyvä, miss' ei meitä.\n\nMonella on tapa elikkä luonto, kaikkialla olla tyytymättömänä ja aina\nkehua ja ylistää toisen elämätä. Tästä tavastaan on hänellä itsellään\nenemmin pahaa, kuin kellänä toisella.\n\n\n135. Siivo työtä kaunihimpi, mieli muistoa parempi.\n\nVälistä olemme kuulleet sanottavan: _muisto mieliä parempi_, vaan\nkuitenkin lienee mieli eli järki parempi kuin muisto.\n\n\n136. Sileämpi siiven jälki, kuni vastan lehtevänkin.\n\nKöyhäin kaunis, hiljainen elämä on parempi kuin rikasten loistava,\nkauas kuuluva.\n\n\n137. Silloin on toimi toisialla (eli mieli melkeässä), kun on toisen\nmiehen päässä.\n\nEi vaan taidakaan paljo siitä toimesta olla, jota ei omassa päässä\nsäilytetä, jonka tähden jokaisenkin mahdollisuutta myöten pitäisi kokea\nomalla toimellansa elää, ei totuttaa itseänsä ylen muihin luottaumaan,\nsillä itsekullakin on työtä itsestänsä. Toisilla sanoilla kuuluu\nedellinen sanalasku näin:\n\n_Silloin on tuuma tuonnempana, kun on toisessa talossa, väki väljässä\ntilassa, kun on toisen hartioissa_.\n\n\n138. Sillä akka voittaa, kun puolen puuta taittaa.\n\nMiesten pilkkasanat, akkojen johonkuhun miesten työhön ruvettua.\n\n\n139. Silmä siistillä elääpi, vatsa vadin kantimilla, pere pellon\nantimilla.\n\nSentähdenpä pitäisi huolta pitää siisteydestäkin muistaen, että\nsilmäkin tarvitsee elää.\n\n\n140. Soisi orja yön tulevan, vanki päivän valkeavan.\n\nEri-tiloissa on ihmisillä eri-toivotuksensakin.\n\n\n141. Suu saatti suden ritahan, kieli kärpän lautasehen.\n\nMoniki onnen etsossa löytää surmansa.\n\n\n142. Sykysyinen suuri kakku kevähäksi keijattaapi.\n\nSenpätahden pitäisikin syksystä aikain katsottaman, ettei liioin\ntavaroita meneteltäisi. Eläjänkin talon pitäisi aina muistaa, että\nköyhempiäkin aikoja saattaa tulla, ja näiden varaksi talteen panna,\nmitä saattaa.\n\n\n143. Synti puuron purennasta, kaksi ilman nielennästä.\n\nTaitaisi toivoa lukija tässä selvitettävän, miten puuroa pitäisi syödä,\nkoska syntiä tulee jos puree, syntiä jos purematta nielet. Vaan työläs\non meidän selvittää mitä itse emme älyä. Yritimme kyllä kerran\nkoetteeksi ilman synnittä puuroa syödä, vaan siitä syömisestä ei ollut\nvatsalle siksi paljo hyvää, että toiste yrittäisimme. On monta muutakin\ntoimitusta elossa senlaatuista, ettei tiedä, teenkö vai heitänkö\ntekemättä. Kaikkia niitä vertaillaan tällä sananlaskulla.\n\n\n144. Syöpi leivän survoisenki, kun on miestä mielin määrin, omin\nottamin urosta.\n\nSananlasku päättää köyhemmänkin suodun ja mielenmyötäisen miehen olevan\nparemman, kuin muka rikkaan pakolla otetun. Miten lienee, heitän peräti\nnaisten huoleksi, itse tuumailla ja arvaella.\n\n\n145. Syöpi toukat senkin kielen, jok'ei puhu polvenahan, selvitä sinä\nikänä, kuulu kullan valkiana.\n\nKielaiden puheliaiden puolustus niitä vastaan, jotka soimaavat heitä\npaljon puhumasta.\n\n\n146. Söisi suu, vetäisi vatsa, vaan ei kestä vaaterievut.\n\nNälkäisen sanat hyvän ruoan pariin päästyänsä.\n\n\n147. Talon kautta talvitietä, naurishalmehen kesällä.\n\nSillä tavalla kukin työnsä laittaa, millä näkee paremman olevan.\n\n\n148. Tapa varren kaunistaa, eikä karva kauniskana.\n\nKoreilijoiden mieleen otettavat sanat.\n\n\n149. Tauditta vanha kuolee, tuuletta pölhö kaatuu.\n\nKuvailee ei olevankaan vanhoilla pitkän elämän toivoa.\n\n\n150. Tehty työ alotetusta, valmis vaimo kosjotusta.\n\nToiset sanovat kosjotusta, toiset toisin ja rumemmasti, kuin mitä\nkirjaan voi panna. Monta muutakin sananlaskua on Suomalaisilla, jotka\nosottavat töiden aloittamista myöten tehdyiksi tulevan.\n\n151. Tekevä torainen vaimo, talon vaimo tappelija.\n\nEi pahaa, ettei hyvää matkassa.\n\n\n152. Tie käydä, hako levätä, havun vierus viehkuroida.\n\nOttelivat kerran sanoillaan kaksi miestä, köyhät kumpikin. Vaan toinen\nkuitenkin, joka oli parempi olevinaan sai viimmein toisellensa\nlausuneeksi: \"mikä sinä oletkin mokoma; ei sinulla ole mitikänä, mitä\ntaitaisit omaksesi sanoa.\" Siihen vastasi toinen: \"on kyllä ja paljoki,\nensiksi _reppu seljässäni, kädessäni saua ja sitte: Tie käydä, hako\nlevätä, havun vierus viehkuroida_.\"\n\n\n153. Toivoo köyhä hyötyvänsä, poteva paranevansa.\n\nSilloin vaan ei olekaan enää paljoa koko elämästä, kun toivokin on\nkadonnut; sillä toivopa on ihmisen viimeinen etu.\n\n\n154. Toki tunnen tullin panna, hankkia venehen hangan, vaikkei kaartana\nvenettä.\n\nMoni moittii toisen töitä ja laitoksia, vaikkei itsessä olisi\nsinnepäinkään tekijätä. Eikä olekaan mikään mahdoton asia huonommankin\nparemman töissä moitinnon aineita löytää, jota nykyinen sananlasku\nkuvailee. Itseämmekin taidamme vielä monesti saada tullinpaniohin ja\nhanganhankkijoihin vertailla.\n\n\n155. Tuosta tunnen tuhman miehen: vuoli kieron kirvesvarren, väärän\nvärttinän rapasi; tuosta tunnen tuhman vaimon: syltyssä sukat jalassa,\nlakki päässä kallollahan.\n\nJokainenkin tutaan töistään ja olennostaan.\n\n\n156. Tuosta tunnen tuhman miehen: vuoli kieron kirvesvarren, väärän\nvärttinän rapasi (vanutti); tuosta tunnen tuhman vaimon: ahtoi riihen\nrippupäihin, syltyssä sukat jalassa, lakki päässä kallollahan.\n\nKylläkin kerraksi tuntomerkkejä, eikä tosiaankaan aivan tyhjiä.\n\n\n157. Tyhmä töitänsä kehuupi, viisas ei virka mitänä.\n\nMiten lienee; vaan vähä kyllä taitaakin kehumisesta töille apua eli\nkaunistusta tulla, jos ilman eivät ole hyvät ja kauniit.\n\n\n158. Työlle saattoi Väinämöinen, lauloa lotaisemahan.\n\nSanovat toisinaan laulajat niitä vastaan, jotka soimaavat heitä aikansa\ntyhjissä loruissa kuluttamasta, niin laulujansakin työksi vertaillen.\nToiset taas toisellakin mielellä kuvailevat tällä sanalaskulla, ei\nolevankaan suuresti apua esi-isäimme työtaidosta, jos ei aikaa voittain\nitse paremmiksi opita.\n\n\n159. Työ tekevän, kisa näkevän.\n\n\"Kyntämistä niin vaikeaksi työksi hoetaan\" -- sanoi kerran pieni varsa\n-- \"minä tässä olen kaiken päivän äitini kera vakoa kävellyt, en koko\ntyötä minänä pidä\".-- \"Niin toki oletkin\", vastasi emo, \"_kävellyt, et\nkyntänyt_; siinä se erotus, lapseni\".\n\n\n160. Vaivasen vara vedessä, toisen vaivaisen kylässä, autuahan\naitassansa.\n\nKatso slku. n:o 71.\n\n\n161. Vaiva vaaralla eleä, vaiva vaaran liepehellä.\n\nJopa taisikin olla sellainen ihmiselämä, ettei vaivatonta paikkaa\nlöydykään, ja siinä kohdassa sananlasku kyllä tosi on. Vaan ilman\nvertaillaan sillä niitä, jotka yhä vaivojansa valitellen eivät konsa\nosaansa tyydy. Sellaisia on monta niistäkin, joilla toisten nähden\nkaikissa on puuttumaton elo ja yltäkylläsyys, jota vastoin useampia\nalhaisimmissa ja vajavaisimmissakin tiloissa näemme aina onneensa\ntyytyvän.\n\n\n162. Valmis vaivainen sotahan, kernas köyhä kuolemahan.\n\nVaivaisella sotaan lähtiessä ei ole kodista ja tavaroista suurta\nhuolta, jotka hänen itsensä poissa ollessa voisivat vihollisen käsiin\njoutua eli ilman menettyä. Sentähden onki köyhäin kansakuntain kaikkina\naikoina nähty olleen mieluisia, urhollisia sotijoita, vaan rikkaaksi\ntultuaan entisen urhollisuutensa menneen.\n\nTosi myös on sekin, että köyhät ihmiset eivät milloinkaan niin\nkuolemata pelkää, kun rikkaat, pohatat. He vaan useinkin toivovat\nJumalan heitä pian kuolemalla tykönsä korjaavan. On siis siinäkin hyvä\netu köyhillä rikasten suhteen. Kun kaikki muut heidän etunsa\nluetellakseen ottaisi; samassa taitaisi todeksi näyttää, että paljoa\nparempi on olla köyhänä kuin rikkaana elää.\n\n\n163. Vie porsas Puolaan, saat sikana takaisin.\n\nHarvoin tuleekin pahasta parempata.\n\n\n164. Vilu on pirtti virkun vaimon, palava pahan emännän.\n\nEipä olekaan työnteosta kovin palavassa.\n\n\n165. Viipyen erät paremmat, kauan ollen kaunihimmat.\n\nMoni toivottaa sitä tätä ja jos jotakin ilman vaivatta saavansa ja jos\nsaisi, luulisi niin onnellisimman olevansa. Vaan tässä luulossaan\nerehtyvät. Jos kaikki mielentehty heti kynsissä olisi, niin sillä pian\nhyväkin pahaksi muuttuisi: tulis kultakin kuluksi, hopia hylyksi saisi.\nVaan toivotuksilla ei nähtäisi missään loppua, yhdestä ruvettaisiin\ntoiseen, ja niin loppumattomiin saakka. Suurin onnemme on tosiaanki se,\nettä vasta työllä, vaivalla ja yrityksillä saamme mitä toivomme.\n\n\n166. Voilla voidan voudin rinnan, tuomarin sianlihalla, jottei tuomari\ntoruisi, eikä vouti vormahtaisi.\n\nVanhanaikainen; sanalasku, jota harvoin nykyaikoina taitaa muistella\ntarvita.\n\n\n167. Voipi se hyvä Jumala, hyvänkin talon emännän, säätä säkki\nkainalohon, kontti selkähän koheta.\n\nKoska niin on, niin ei toki pitäisi kenenkään suuruudestaan eli muusta\nonnestaan ylpeillä, eikä alhaisempia ylenkatsoa, vaan kiittää Jumalata\nomasta paremmasta olostansa ja muistaa, ettei milläkään korkeudella\nasuta niin lujassa ja vahvassa, ettei siitä kerran voisi langetakin.\nSanotaankin tuulessa ja myrskyssä puiden vaaroilta ennemmin kaatuvan,\nkuin alangoilta.\n\n\n168. Voipi se hyvä Jumala, tehdä orjasta emännän, piiasta elon pitäjän.\n\nHyvä onkin aina toivoa paremmaksi päästä, jota toivoa meidän maassa ja\nmaan asetuksissa ei ole keltänä kielletty. Muuten löytyy kyllä\nmaailmassa semmoisiakin maita, joissa lapsi on määrätty isänsä onnessa\nelämään, ei minnekään ylemmäksi yrittämään.\n\n\n169. Välttää pilkka pienempiki (vähemmältäi), ei korennossa kannettava.\n\nPienistä leikkipuheista ei toki pitäisikään suuttua; vaan paha ja\nsopimaton on ketänä oikein rupeamalla pilkata.\n\n\n170. Yhtyy juokseva johonkin, kunnei käypä kohtoaksen.\n\nKoko elämätä ei taida kuin juoksuksi eli käynniksi vertoa,\nsillä pysyväistä olentoa täällä ei olekaan. Ihmekö siis, jos\nelämänjuoksussakin useasti eräisempiinkin seikkoihin yhdytään. --\nKunnei = kunnekin, jos minnekin.\n\n\n171. Yhtä kaikki yksinäisen: teki työtä eli makasi.\n\nNiin sanotaan, vaikka väärin; sillä ihminen ei ole luotu tänne aivan\nitsensä tähden, vaan muillenkin hyvää kartuttamaan.\n\n\n172. Yksin ruoalla parempi, kahden työssä kaunihimpi.\n\nSiitä että yksin on ruoalla parempi, pitää monen työssäkin yksin olla.\n\n\n173. Yksin työllä tyttäretön, yksin pojiton pinolla.\n\nKöyhäin vertaus, kun täytyy omalla työllä ja vaivalla kaikki hankkia.\n\n\n174. Äiän tikka puita puipi, ei saa pitkiä pinoja.\n\nMielettömästä, jos uutterastakin työstä ei ole suurta apua.\n\n\n175. Öillä päivät jatketahan, virsillä Jumalan vilja.\n\nKöyhääkin elantoa pitää jollakin huvittaa.\n\n\n\n"]