[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fmNmbYgqRgdv0kMW-ese0ojtXb3g3eM8Zwmu06UdrMXs":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":8,"yearPublishedTranslation":16,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":20,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":23,"gutenbergSummary":25,"gutenbergTranslators":26,"gutenbergDownloadCount":27,"aiDescription":28,"preamble":29,"content":30},1543,"Sotainen tarina","Kataja, Väinö",1867,1914,"1543-kataja-vaino-sotainen-tarina","1543__Kataja_Väinö__Sotainen_tarina","Kertomus Heinärannalta","romaani",[],[],"fi",null,11701,74802,false,54883,[22],"Finnish fiction -- 20th century",[24],"Novels","\"Sotainen tarina: Kertomus Heinärannalta\" by Väinö Kataja is a novel written in the early 20th century. The story revolves around a community's struggles to establish a cooperative dairy, highlighting the themes of unity and conflict as residents engage in various meetings and lively discussions about the best location for their operation. The narrative is grounded in local tensions, primarily between different village factions, making it a rich exploration of social dynamics in a changing rural setting.  The opening of the novel introduces us to the ongoing disputes within the Heinäranta community regarding the establishment of a dairy cooperative. Frustrations arise from years of indecision and failed meetings, as villagers debate the suitability of various sites, particularly favoring Savukylä for its advantageous location. While support for Savukylä grows, dissenters from Mallikylä resist, leading to escalating tensions and conflicts between the groups. As excitement builds with the possibility of finally choosing a site and moving forward, the community's fate hangs in the balance, foreshadowing deeper struggles ahead, accentuated by certain characters' secretive and potentially deceptive actions. (This is an automatically generated summary.)",[],243,"Heinärannan kylässä kiistellään uuden osuusmeijerin rakennuspaikasta. Hanke kohtaa erimielisyyksiä ja vastustusta, vaikka huonot meijeriolot aiheuttavat asukkaille jatkuvasti taloudellisia tappioita. Kertomus on jatkoa novellille Heinärannan osuusmeijeri.","Väinö Katajan 'Sotainen tarina' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 1543.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","SOTAINEN TARINA\n\nKertomus Heinärannalta\n\n\nKirj.\n\nVÄINÖ KATAJA\n\n\n\n\n\nHämeenlinnassa,\nArvi A. Karisto,\n1914.\n\n\n\n\n\n\nI\n\n\nHeinärannalla jauhettiin yhä siitä osuusmeijerin paikasta.\n\nKokouksia oli pidetty vähä väliä ja yksimielisyyteen oli koetettu\npäästä, mutta turhaan. [Toiminta on jatkoa novelliin \"Heinärannan\nosuusmeijeri\".]\n\nMoni jo väsyi, ei saapunut kokouksiin; kun kysyttiin, että mikset\ntullut kokoukseen, niin kirosi vastaukseksi. Eikä sanonut välittävänsä\nkoko hommasta.\n\nEntiset, meijerille sopiviksi katsotut paikat, Kuusimäen Kaisan\nlammashaka ja Pikku-Herralan rantavainio, olivat kumpainenkin tulleet\nhylätyiksi.\n\nUutta, sopivampaa paikkaa haettiin.\n\nAika kului. Vuosi meni, toinen alkoi. Pikku-Herralan rantavainiolla\näkättivät meijerirakennuksen hirret paljaan taivaan alla, ja kivet\npainuivat Kuusimäen Kaisan pehmeäpohjaiseen lammashakaan. Meijeriä\nkäytettiin vuokrahuoneissa, ja suuri ahtaus siellä vallitsi.\n\nJa kaikille oli nyt selvillä, että oma, ajanmukainen meijeri oli\nrakennettava.\n\nMutta mihin?\n\nÄäniä alkoi kuulua, että rakennetaan Savukylään...\n\nMonta painavaa seikkaa puhui Savukylän puolesta. Matka meijerialueelta\nSavukylään oli yhtä pitkä kaikilta suunnilta! Siinä oli jo verraton\netu, niin etteivät toiset päässeet rähisemään siitä, että he joutuvat\nliian kauas meijeristä. Toiseksi oli Savukylä likempänä rautatieasemaa,\nja sekin seikka piti ottaa huomioon. Kolmanneksi uskottiin vettä\nSavukylässä olevan runsaasti...\n\nInnokkaita miehiä alkoi hommaan ja kulkivat pitkin meijerialuetta,\nkoettaen taivuttaa mieliä Savukylän puoleen.\n\nMerkillisesti olivatkin ennen jäykät ja itsekkäät mielet pehminneet. Ei\nollut monta vastaanpanijaa. Savukylä sai puoltajia joka puolueesta.\nAinoastaan Mallikylästä kuului napinaa, ja Maaherran Heikki pani jyrkän\nvastalauseen.\n\nJa taas kului aikaa. Mutta joka päivä ja joka hetki osuusmeijerin\ntarpeellisuudesta puhuttiin. Missä kaksi ja kolme kokoontui, niin siitä\nmeijeripaikasta heti alussa puhe tuli ja siihen päättyikin.\n\nSillä joka viikko saatiin kokea, kuinka paljon vahinkoa jokainen saa\nkärsiä huonon ja sopimattoman meijerihuoneiston takia. Voin hintaa\npoljettiin ja muistutuksia sateli kuin rakeita. Milloin oli voi\n\"hapanta\", milloin oli siinä \"piimänmaku\", milloin \"kalanhaju\", ja\npistemäärät alenivat...\n\nTilit tulivat yhä huonompia ja maidon hinta laski niin, ettei koskaan\nollut niin alhainen ollut. Sitäpaitsi nousivat kulut hirmuisesti, kun\nkoneet ja muut kamppeet olivat vähä väliä rempallaan. Sattui päiviä,\nettei separaattori lähtenyt pyörimään mihinkään päin, vaikka\nHeinärannan ja Savukylän vankimmat miehet voimansa takaa yrittivät. Ja\nmilloin halkesi kirnu ja kaikki kerma sinkosi meijerskalle vasten\nsilmiä ja levisi pitkin meijerin likaista ja lahoa lattiaa.\n\nJo tuosta surkeudesta piti loppu tulla!\n\nEttä pitääkin ihmisten oleman niin tyhmiä, etteivät omaa parastaan\nymmärrä!\n\nNyt piti saada suuri yhteinen kokous, ja siinä kokouksessa sitten\npäätetään, että meijeriä ruvetaan rakentamaan Savukylään.\n\nSavukylää puolsivat nyt kaikki ja sydämestään toivoivat, että viho\nviimein oma meijeri rakennetaan.\n\n\"Entäs Mallikylän miehet, jotka vastustavat Savukylää?\"\n\n\"Jos eivät mallikyläläiset tahdo liittyä osuuskuntaan ja jos alkavat\ntaas jarruttaa, niin saavat jäädä pois!\"\n\nSe nyt oli kerrankin viisasta puhetta!\n\nKymmenen vuotta on jo omaa meijeriä hommattu, -- kymmenenä vuotena on\nkokouksia pidetty, mutta paikkaa, johon meijeri rakennetaan, ei vain\nlöydetä..,\n\nJaa... se on helvettiä!\n\nMutta nyt!\n\nNyt siitä tulee, ja jos ei nyt tule, niin iäksi päiväksi jääpi koko\nhomma!\n\nKirkonkylän Kauppila kirjoitti konsulentille kirjeen ja pyysi saapumaan\nkokoukseen, josta riippui Heinärannan osuusmeijerin elämä tai kuolema.\nMainitsi kirjeessään, että on hyviä toiveita siitä, että nyt viho\nviimein on löydetty meijerirakennukselle paikka, joka miellyttää\nkaikkia ja jonka suhteen näyttää kaikilla olevan sama ajatus. Niin että\nterve tulemaan, herra konsulentti!\n\nKonsulenttia vähä nauratti, sillä hän tunsi jo ennestään\nheinärantalaisten yksimielisyyden. Mutta hän kirjoitti kuitenkin\nKauppilalle vastauksen ja lupasi tulla määräpäivänä...\n\nJa kokous oli kuulutettu maaliskuun 5 päiväksi; siitä lähetettiin\nsuullisia ja kirjallisia tietoja kaikille kulmille, jotta kukin saisi\ntiedon.\n\nYksimielisiä oltiin. Erkkilän Anaski ja Mäenpään Ulrikkikin olivat\nkaikki entiset unhoittaneet ja innostuneet uudestaan.\n\n\"Kun ei ennen ole hoksattu, että Savukylässä sopivin paikka on\nmeijerille!\"\n\n\"Niin, kun ei ole hoksattu!\"\n\n\"Kuka sen viimein nyt huomasi?\"\n\n\"Niin. Kuka sen lieneekin ensiksi hoksannut?\"\n\nSitä ei tietty, eikähän se pääasia ollutkaan. Pääasia oli se, että nyt\nvihdoin oli sopiva paikka löydetty.\n\nMallikylästä kyllä kuului ääniä, ettei siellä ole niitä, jotka\nkannattavat Savukylää, mutta siitä eivät toiset olleet millänsäkään.\nTulkoot kokoukseen vastustamaan, jos tahtovat!\n\n       *       *       *       *       *\n\nPäivää ennen jo saapui konsulentti.\n\nHän oli varannut aikaa ottaakseen selvän uudesta meijeripaikasta, joka\noli katsottu Savukylän Ollinvainioon.\n\nPaljon miehiä seurasi konsulenttia, kun hän kokouspäivän aamuna lähti\nSavukylän Ollinvainiota tarkastamaan.\n\nJa kokoukseen saapui lukuisasti väkeä likeltä ja kaukaa ja yksimielisiä\noltiin siitä, että Savukylän Ollinvainio on paras paikka ja kaikille\nsopiva.\n\nJa kokous alkoi. Konsulentti puhui ensin meijeristä yleensä ja\nosuustoiminnasta erittäin. Hän selitti esimerkkejä muilta\npaikkakunnilta, joille osuusmeijerit olivat hyvinvointia ja\ntoimintaintoa lisänneet. Ja sitten hän numeroilla todisti, kuinka\nsuurta vahinkoa heinärantalaiset olivat itselleen saattaneet, kun niin\nmonen monta vuotta olivat riidelleet...\n\nKauheita summia olivat! Mutta jokainen myönsi, että niin on.\n\nSitten sanoi sanansa Ollinvainiosta.\n\nErittäin sopiva paikka se oli hänenkin mielestään. Verraten ennen\nesitettyihin paikkoihin oli Ollinvainiolla monta etua.\n\nJa koko Savukylä meni takaukseen siitä, että vettä on... että juuri\nOllinvainiossa ovat maailman parhaat vesisuonet...\n\n\"Vesi tietysti on pääasia\", jatkoi konsulentti. \"Mutta kuten kaikki\nvakuuttavat on Ollinvainiossa vesi hyvin matalassa ja laadultaan\nerinomaista...\"\n\nJa hän puolusti lämpimästi Ollinvainiota ja kehoitti heti ryhtymään\ntoimeen.\n\nKenelläkään ei ollut vastaan sanomista. Kokouksen menokin oli hiljaista\nkuin kirkossa. Ainoastaan jotkut mallikyläläiset, jotka olivat\nsaapuneet kokoukseen, poistuivat sieltä synkein silmin ja happamin\nnaamoin.\n\nSiis vihdoin: Heinärannan osuusmeijeri oli päätetty rakentaa Savukylän\nOllinvainioon! Hurraa!\n\nKaikki toimihenkilöt valittiin ja rakennushommaan päätettiin ryhtyä\nheti.\n\nIloisesti jutellen kävelivät miehet kokouspaikalta ja siunasivat\nsydämessään konsulenttia, joka ystävänä tuli ja rauhaan ja\nyksimielisyyteen kehoitti.\n\nNyt vihdoinkin! Jo monta vuotta oli jauhettu ja riidelty, ja monet\ntuhannet, jotka nyt povea lämmittäisivät, olivat menneet kaiken\nmaailman tietä! Sen onnettoman ja kelvottoman käsimeijerin takia! Niin\ntoiset.\n\nMutta Mallikylän miehiin liittyi Pikku-Herrala ja Jauholan Petteri ja\nsynkkinä miehinä kävelivät.\n\nMitä parempi oli Savukylän Ollinvainio kuin Pikku Herralan rantavainio?\n\nSiinä on kysymys. Ja mikä oli pohjasyynä siihen, ettei Pikku-Herralaan\nmeijeriä rakenneta, kuten jo vuosia sitten päätettiin? Herralan\npalstalle olivat jo hirret ajetut, siihen oli suurilla kustannuksilla\nkaivettu kaivo, josta riittäisi vettä vaikka koko pitäjälle.\n\nJa Pikku-Herrala, Jauholan Petteri ja mallikyläläiset päättivät, että\nkaikki mitä ihmisen voimassa on, he yrittävät, ettei meijeriä\nSavukylään rakenneta...\n\nJa heillä on valtaa ja voimaa!\n\nJa saadaan nähdä, kuinka käy ennenkuin leikistä luovutaan!\n\n\n\n\nII\n\n\nSavukyläläiset olivat hyvillään. Meijerirakennus tulisi komistamaan\nkoko heidän kyläänsä, joka samalla nousisi arvossa. Siitä olisi sitä\npaitsi aineellistakin hyötyä joka talolle.\n\nOmilla varoillaan kustansivat he Kaivo-Iisakin naapuripitäjästä\nvesisuonia tutkimaan, jotta kaivo osattaisiin kaivaa parhaan vesisuonen\nkohdalle. Sillä monen pitäjän viisain kaivonpaikan tarkastaja oli tämä\nKaivo-Iisakki, jonka neuvoa paljon kysyttiin.\n\nJa Iisakki saapui pian, sillä kiire oli. Rakennushommiin käytäisiin\nheti, kun saataisiin kaivon paikka ensin tietoon.\n\nOllinvainio, joka meijeripaikaksi oli katsottu, oli kylän takana;\nsieltä oli loiva myötäle alas kylään, joen törmälle. Ammoisista ajoista\noli Ollinvainiota pidetty taattuna vesipaikkana. Siellä oli lähteitä\nviljalti, ja maa oli kovaa ja someroista. Mökkiläisillä, joita\nOllinvainiossa asui paljon, oli jokaisella oma kaivonsa, ja niin\nmatalassa oli vesi, että kun sylen verran kaivoi kuoppaa, alkoi siihen\npulputa vettä, että kaivaja sai kiirehtiä pois kuopasta. Ja sitten vesi\nniin kirkasta kuin viina ja pysyi kesät talvet samanlaisena.\n\nSemmoista vesipaikkaa ei ollut koko Heinärannalla! Ja siihen mökkien\nalapuolelle meijerirakennus tulisi!\n\nJo siinä vain vettä olisi.\n\nKaivo-Iisakki saapui pajunoksineen ja lausui jo ennenkuin oli\nkoettanutkaan, että hän näkee jo \"maan muodostakin\", että vesisuonet\novat likellä.\n\nKoko Savukylä oli katsomassa Iisakin tarkastusta. Sitä paitsi olivat\nläsnä kaikki rakennustoimikuntaan kuuluvat henkilöt.\n\nOli talvinen päivä ja paksu lumi maassa, mutta Iisakki vakuutti, että\nvesisuonet ilmoittavat itsensä _hänelle_ minä vuodenaikana hyvänsä.\n\nJuhlallista oli.\n\nSillä väkijoukko ympäröi Iisakin niinkuin rippivieraat papin, ja\njuhlallisessa äänettömyydessä seisottiin.\n\nJa Iisakki seisoi hetken kaksihaarainen paju kädessään. Hän oli totisen\nja tietävän näköinen, mulkoili silmillään, supatteli suullaan ja\nhuiskutteli pajua ilmassa. Väliin loi merkitsevän katseen taivaalle,\nväliin taas tuimasti maahan ikäänkuin tahtoen maan läpi nähdä.\n\nSitten aloitti kokeensa. Etukumarassa lumessa kahlaten ja pitäen\nreisiensä varassa molempia pajunhaarukoita rupatteli hän itsekseen...\n\nSilloin nousi paju yhtäkkiä pystyyn. Sen näkivät kaikki ja\nhämmästyivät.\n\nJa Iisakki jätti pajun siihen ja puhui juhlallisesti:\n\n\"Tähän paikkaan juuri, jossa tämä pajun oksa on pystyssä, -- tähän\npaikkaan juuri kaivakaa kaivonne ja vettä saatte niin runsaasti kuin\nikinä tahdotte...\"\n\nJa miehet ihmettelivät ja pystyttivät pajun viereen pitkän riu'un.\n\n\"Ja minä olen tehtäväni tehnyt\", sanoi Iisakki. \"Ruvetkaa töihin!\"\n\nJa Iisakille maksettiin palkka ja kyydittiin takaisin omaan\npitäjääseen.\n\nSeuraavana aamuna aloitettiin työ.\n\nJa kova homma alkoi muutenkin. Talvitien veljekset ottivat\nurakalla kaivon kaivaakseen, ja siihen tarvittavat hirret aikoi\nrakennustoimikunta pian paikalle toimittaa.\n\nKiire oli ja vauhdissa oltiin.\n\nJa innostus nousi nousemistaan. Savukyläläiset olivat hyvillään. Jopa\nmenivät niin pitkälle hyväntahtoisuudessaan, että lupasivat ilmaseksi\nsiirtää kaikki Pikku-Herralan palstalla olevat rakennushirret\nOllinvainioon, vaikka matkaa oli neljättä kilometriä.\n\nAinoastaan Säkkijärven Olli pysyi kylmänä eikä aikonut sekaantua koko\nrakennushommaan.\n\nJa kolmen miehen voimalla kaivettiin kaivoa, monella hevosella ajettiin\nkaivonkehäpuita, ja liikettä ja hossia tuli yhtäkkiä ennen hiljaiseen\nSavukylään.\n\n\"Ennenkuin käki kukkuu on jo meijerirakennus kehillä\", puhuttiin\nhyvillään.\n\n\"Epäilemättä! Kaivo on jo puoliväliin valmis!\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nMutta harmissaan ja hammasta purren murjottivat mallikyläläiset ja\nHeinärannan Pikku-Herrala ja Jauholan Petteri.\n\nTämä oli sikamaista osuuskunnan varojen tuhlaamista! Valmis, vesirikas\nkaivo oli Pikku-Herralassa! Rakennushirret siinä vieressä ja kivet\nlikellä, Kuusimäen Kaisan lammashaassa!\n\nEi ole kuultu, ei nähty hullumpaa yritystä kuin tuo, että aloitetaan\nuuteen paikkaan! Tuhlataan osuuskunnan varoja kaivoon, joka tulee\nmaksamaan satoja! Ja itse meijeri sitten Savukylän Ollinvainioon, joka\non melkein kuin Siperiaa!\n\nEi sovi!\n\nVastaan pitää panna, vaikka paita päältä menisi!\n\nJa vastustajien joukkoon liittyi myöskin Säkkijärven Olli Savukylästä.\n\nMutta mitä tehdä?\n\nPikku-Herrala oli asiaa jo kauan miettinyt yhdessä Mallikylän isäntäin\nkanssa, mutta eivät vielä olleet mitään erinomaisempaa hoksanneet. Ja\nkiire oli. Sillä voisi tapahtua minä päivänä hyvänsä, että\nsavukyläläiset ajavat roikassa hirsiläjille ja alkavat niitä siirtää\nOllinvainioon! Ja sitten olisi ehkä myöhäistä!\n\nPäivät kuluivat. Alkoi kuulua huhuja, ettei Ollinvainiossa vesi olekaan\nniin likellä kuin on luultu ja uskoteltu osuuskuntalaisia. Maa oli niin\nkovaa ja kivistä, ettei siitä saatu eräksi kuin pieniä muruja eikä\nvettä vielä ollut tippaakaan...\n\nSiitä saivat Pikku-Herrala, Jauholan Petteri ja mallikyläläiset vettä\nmyllyynsä. Siinähän oli jo mainio pykälä. Ei olekaan vettä Savukylän\nOllinvainiossa!\n\nKiire tuli. Nyt piti toimia, sillä meijeripaikka riippui nyt hiuskarvan\nnokassa!\n\nMallikylän parhaat isännät kokoontuivat Pikku-Herralaan, ja neuvottelua\nruvettiin pitämään.\n\n\"Jos saisimme puolellemme kirkonkylän Kauppilan, Sipillan kylän\nMäenpään Ulrikin ja Erkkilän Anaskin, niin voitto olisi meidän\", sanoi\nMallikylän Maaherra.\n\n\"Niin olisi\", myönsivät toiset.\n\nMutta Pikku-Herrala, joka oli isoääninen ja liukas mies, tokaisi:\n\n\"Minä kyllä saan ne puolelleni, kun selitän asian!\"\n\n\"Mitä aiot selittää?\" kysyivät toiset.\n\n\"No sanon, ettei tule vettä tippaakaan!\" sanoi Herrala.\n\nRuvettiin miehissä miettimään ja päästiin siihen tulokseen, että\nagiteeraus on parasta. Se auttaa. On se nähty ennenkin, että entiset\npäätökset on purettu!\n\nJa päätettiin, että Mallikylän Maaherra, joka oli viisas ja maltillinen\nmies, menisi puheille. Ensin kirkonkylään, sitten Sipillan kylään.\nKautta rantain ja varovasti olisi puhuttava ja selitettävä, että\nhullusti käy, jos Ollinvainioon meijeri rakennetaan: vettä ei ole\nsenkään vertaa, että kasvonsa pesisi...\n\nJa yksimielisesti päätettiin, että Maaherran on heti lähdettävä\nliikkeelle.\n\nMutta mitä on tehtävä, jos Savukylän miehet tulevat hirsiä\nOllinvainioon noutamaan?\n\nSiinä on kamala kysymys. Ja joku tiesi vielä kertoa, että\nsavukyläläiset olivat aikoneet nyt aivan heti aloittaa hirsien ajon,\nehkä jo tällä viikolla.\n\n\"Niin, eipä tiedä, vaikka jo huomenna tulisivat\", sanoi Herrala, kovin\nkiusassa.\n\n\"Niin, kuinka lienee?\"\n\nPaha oli niin, paha näin. Kokouksen päätös oli selvä: hirret siirretään\nPikku-Herralasta niin pian kuin mahdollista Savukylän Ollinvainioon.\n\n\"Olisiko mitään pykälää, jonka nojalla voisi kieltää?\"\n\nSitä ei kukaan tiennyt. Mutta yhtäkkiä hoksasi Maaherra ja virkkoi:\n\n\"Ei auta muu, mutta nyt on käännyttävä Horsluntin puoleen. Siinä on\nmies, joka kaikki tietää ja kaikki ymmärtää...\"\n\nSiinä on pelastus! Horslunti kyllä hoksaa, mitä on tehtävä.\n\nJa Horsluntin puheille valittiin Pikku-Herrala.\n\n\"Kyllä tulee asia toimeen\", vakuutti Pikku-Herrala, hyvillään\nluottamustoimesta.\n\nPitkään ei jouduttu jaarittelemaan tällä kertaa. Oli kuin hengen hätä.\nHeinärannan maailmankuulu osuusmeijeri joutuisi lopultakin Savukylään\n-- Siperiaan!\n\nJa kiireesti lähti Mallikylän Maaherra ajamaan kirkonkylälle ja\nSipillan kylään päin.\n\nMutta näppärästi oli Pikku-Herralakin liikkeellä. Pesi kasvonsa,\nkampasi hiuksensa, vaihtoi paremmat kengät ja pani uuden takin yllensä.\n\nJa lähti, vinkeästi kävellen ja suu jo valmiiksi aukaistuna Horsluntin\npuheille.\n\nMutta raitilla tuli häntä vastaan Vankkalan isäntä Savukylästä.\n\n\"Jahaa! Vai niin\", huusi Herrala Vankkalalle jo kaukaa. \"No eipä\nOllinvainioon vettä tulekaan... Siinä se on! Eipä tulekaan vettä!\nPerhana vie...\"\n\n\"Elähän nyt niin huuda!\" arveli Vankkala. \"Vettä on jo niin paljon,\nettä liikaakin... Tule katsomaan! Oikeaan vesisuoneen osasi\nKaivo-Iisakki...\"\n\n\"Valehtelet\", karjui Herrala. \"Ei kuulu olevan noppaakaan...\"\n\n\"Mene siitä huutamasta!\" kiivastui Vankkalakin ja lähti ruunallaan\najamaan kotokylään päin.\n\nMutta Herrala kääntyi vielä taakseen ja kysyi huutaen:\n\n\"Koska aiotte ruveta hirsiä ajamaan?\"\n\nVankkala kuuli kyllä mitä Herrala huusi, mutta ei vastannut mitään.\nAjeli menemään niinkuin ei olisi mitään kuullut. Herrala rääkäisi\ntoisen ja kolmannen kerran, mutta Vankkala ei vastannut sittenkään.\n\nHerrala jatkoi matkaansa Horsluntille päin. Kiivain askelin käveli ja\nitsekseen höpisi...\n\nHorslunti sattui olemaan kotosalla. Oli kuullut, mitä\nmeijerirakennuksen suhteen taas puuhataan.\n\nHerrala selitti juurta jaksain, kuinka asiat ovat. Ja sanoi nyt\ntulleensa kysymään Horsluntilta, kaikkitietävältä, mitä olisi tehtävä,\nettei hirsiä saataisi liikuttaa...\n\n\"Sillä\", sanoi hän, \"kun kaikille tulee tiedoksi, ettei Ollinvainiossa\nolekaan vettä, niinkuin muutamat hölmöt ovat luulleet, niin epäilemättä\nkaikki luopuvat kannattamasta Ollinvainiota...\"\n\n\"Sehän on selvää se\", virkkoi Horslunti viisaan näköisenä.\n\n\"Mutta jos nyt ennenkuin Ollinvainion päätös on kumottu ehditään hirret\nsinne siirtää, niin kuinkahan sitten käy?\" kysyi Herrala, silmät\nrenkaina.\n\n\"Mitäpä siinä\", sanoi Horslunti, iva suupielessä, \"meijeri rakennetaan\ntietysti siinä tapauksessa Ollinvainioon...\"\n\nHerrala seisoi silmät suurina, seisoi kysyvän ja odottavan näköisenä.\n\nEikö Horslunti tietäisi pykälää, jonka nojalla voisi kieltää\nsavukyläläisiä hirsiin koskemasta?\n\n\"Eihän niihin ole pakko antaa koskea eikä viedä mihinkään\", sanoi\nHorslunti.\n\n\"Kuinka sitten?\" kysyi Herrala, ymmärtämättä mitä Horslunti tarkoitti.\n\n\"Ei muuta kuin kiellät, ettei saa koskea... että hirret ovat sinun\nmaallasi...\"\n\n\"Mutta jos sittenkin ottavat?\" tiedusteli Herrala.\n\n\"Ole sinä vaan kovana\", neuvoi Horslunti. \"Ja jos eivät sanaa tottele,\nniin ota kanki käteesi...\"\n\nHerrala tuli hyvilleen. Samaa keinoa oli hän itsekin miettinyt.\n\n\"No nyt... no nyt... kyllä minä nyt!\" hoki hän hyvillään; maksettuaan\npalkan Horsluntille hänen neuvostaan lähti hän hyvillä mielin kävellä\nviuhtomaan takaisin kotiaan päin.\n\nOli jo ilta, kun hän saapui kotia.\n\nHän oli kylällä kuullut huhuja, että Savukylässä oli valmistauduttu\nmeijerihirsiä noutamaan.\n\n-- Voivat yöllä tulla, ajatteli Herrala ja päätti pitää vahtia.\n\nJa koko yön oli hän vaatteissaan ja kävi vähä väliä pihalla\nkuuntelemassa.\n\nMutta eivät tulleet, ja aamu alkoi valjeta.\n\nMutta silloin juuri ajaa hurautti Jaakkolan isäntä Savukylästä ja\nkäänsi hevosensa hirsiläjälle.\n\nHerrala juoksi kuin riivattu hänen peräänsä.\n\n\"Mitä aiot?\" tikasi hän, julmasti katsoen ja ääni vihasta vavisten.\n\n\"Aion ottaa tästä hirsikuorman ja viedä Ollinvainioon\", vastasi\nJaakkola tyynesti.\n\n\"Et koske niihin hirsiin!\" karjaisi Herrala. \"Lappele pian tiehesi!\nHirret ovat minun maallani...\"\n\nJaakkola yritti nostamaan likinnä olevaa hirttä, mutta silloin tarttui\nHerrala puukankeen ja uhkasi lyödä pään halki, jos toinen koskee...\n\nIhmisiä sattui menemään maantiellä ja kaikki seisahtuivat kuuntelemaan\njulmaa karjumista ja meuhkaamista.\n\n\"Odota, sinä sen tollisko!\" sanoi Jaakkola ja lähti niin tyhjin rein\ntakaisin omaan kyläänsä.\n\n\"Eipä uskaltanut koskea\", kerskaili Herrala väkijoukolle.\n\n-- Sama komento on muillekin, -- mietti hän kävellessään pihaan.\n\nMutta levoton hän kuitenkin oli. Levotonna vartoi hän Maaherraa, joka\noli mennyt Sipillan kylään yllyttämään ja jonka oli pian määrä joutua\ntakaisin.\n\nMutta Maaherraa ei kuulunut, ja päivä kului illaksi.\n\nKului iltakin, mutta mitään ei Herrala saanut tietää.\n\nVäsyneenä laskeusi hän myöhään illalla levolle siinä varmassa uskossa,\netteivät savukyläläiset enää uskalla tulla hirsiä noutamaan ja että\nMaaherran yllytys kyllä onnistuu...\n\nJa siihen uskoon hän nukkui.\n\nMutta hän heräsi aamuvarhaisella siihen, että kuului kulkusten ja\ntiukujen helinää hirsiläjiltä, kuului hevosten hirnuntaa ja miesten\nkovaäänistä puhelua...\n\nKauhistuneena hyppäsi hän vuoteesta ja näki ikkunasta kokonaisen\nrykelmän savukyläläisiä hevosineen hirsiläjillä. Muutamia kuormia oli\njo pantu ja toisia pantiin miesvoimalla. Savukylän vankimmat miehet\nolivat joukossa. Ja he nauroivat ja melusivat kuin juopuneet.\n\nHirmuinen hätä tuli Herralalle. Ei siihen miesjoukkoon ollut menemistä!\n\nHän pukeusi nopeasti ja riensi kujalle.\n\nSavukyläläiset huomasivat hänet heti.\n\n\"Tulepa nyt tänne kankinesi!\" ilkuttiin hänelle. \"Tulesta nyt!... Ei\nolekaan Jaakkola yksinään.\"\n\nJa hirveällä melulla he latoivat hirsiä korkeat kuormat joka rekeen.\n\n\"Västinkiin toimitan teidät kaikki!\" kiljui Herrala kujalta, mutta ei\nuskaltanut mennä likemmäksi.\n\nJa saatuaan kuormat valmiiksi läksivät savukyläläiset ajamaan\nOllinvainioon päin ja rallattivat mennessään.\n\nHerrala puri hammastaan kujalla ja kiroili itsekseen.\n\n-- Jos olisi pyssy, niin perään ampuisin, -- uhkasi hän.\n\nHän ehti kuitenkin jo vähän lauhtua pahimmasta vimmastaan, kun näki\nMaaherran vihdoinkin palaavan yllytysmatkaltaan. Mutta Maaherra ei\npalannut yksin. Hänen reessään istui kirkonkylän Kauppila, ja heidän\nperässään ajoivat Mäenpään Ulrikki ja Erkkilän Anaski, näillä\nkolmantena Sipillan kylän rikas, Naattala.\n\nHerrala ymmärsi, tulijat nähtyään, että hyvin ovat asiat. Eivät olisi\nmuutoin nuo miehet yhtyneet Maaherran seuraan.\n\nHerrala riensi jo pihalle vastaan.\n\n\"Mitä kuuluu?\" kysyi Maaherra.\n\n\"Kummia kuuluu\", alkoi Herrala kertoa semmoisella vauhdilla, että sylki\nsuusta roiskui. \"Toistakymmentä Savukylän hevosta on käynyt hirsiä\nnoutamassa... ja lisää taitaa tulla, perhana vie...\"\n\n\"Voi saakeli!\"\n\nJa Herrala, kerran vauhtiin päästyään, selitti kaikki. Selitti kuinka\nhän Jaakkolan kyyditsi kanki ojolla pois hirsien luota. Horslunti oli\nneuvonut.\n\nMutta vieraat nousivat reestä ja niin mentiin miehissä Herralaan ja\nruvettiin miettimään.\n\n\"Jos asia niin on, ettei Ollinvainion kaivoon vettä tule, niin onhan\nselvää, että rakennushomma on keskeytettävä\", sanoi Erkkilän Anaski.\n\n\"Selvää on!\" myönsivät toisetkin.\n\nMutta kirkonkylän Kauppila sanoi:\n\n\"On kuitenkin otettava selvä siitä, tuleeko Ollinvainion kaivoon vettä\nvai ei, ennenkuin taas päätös puretaan.\"\n\n\"Ei sinne tule vettä pennin edestä\", huusi Herrala.\n\nPäätettiin, että lähdetään miehissä Ollinvainion kaivoa tarkastamaan,\nja jos havaitaan, että kaivo näyttää vedettömältä, on rakennushomma\nheti paikalla keskeytettävä...\n\nNiin päätettiin ja miehissä lähdettiin.\n\nHerralasta Ollinvainioon ei ollut matkaa kuin neljättä kilometriä, ja\npian olivat miehet tämän taipaleen ajaneet.\n\nKun he saapuivat Ollinvainioon, olivat siellä kaivonkaivajat kovassa\ntouhussa, vintaten vettä kaivon kuopasta.\n\nKaikki kurkistelivat kuoppaan, ja Maaherra kysyi:\n\n\"Näyttääkö vettä laskevan?\"\n\n\"Vettä tänne tulee, ettei enää saata kaivaakaan\", vastattiin kuopasta.\n\"Kuluneena yönä oli tullut niin paljon, että koko aamun olemme saaneet\nlipota paljasta vettä...\"\n\n\"Ei suinkaan!\" sanoi Herrala.\n\n\"Varmaa se on\", vastattiin kaivon pohjalta.\n\nSeisoivat siinä mietteissään kukin. Hirret, jotka savukyläläiset olivat\ntuoneet, oli asetettu mallikelpoiseen läjään siihen lähelle. Sillä\nsiihen paikkaan oli itse rakennus rakennettava.\n\nJa kaivon hirsiä oli valtainen pino.\n\nMiehet miettivät ja rupesivat keskustelemaan.\n\n\"Ellei kielletä, ajavat savukyläläiset kaikki hirret tänne\nOllinvainioon\", sanoi Herrala.\n\n\"Pitäisi olla asiaaymmärtävä mies, joka lausuisi tästä kaivosta\nmielipiteensä\", arveli kirkonkylän Kauppila.\n\n\"Konsulentti sen parhaiten ymmärtää\", sanoi Maaherra.\n\nJa kun hetken vielä puhelivat, niin päätökseksi tuli, että\nrakennushomma keskeytetään. Kaivoa ei kaiveta enää eikä hirsiä\nliikuteta Pikku-Herralan rantavainiolta ennenkuin konsulentti on\nsanansa sanonut.\n\nJa Maaherra, kirkonkylän Kauppila ja Pikku-Herrala valittiin\ntoimimiehiksi, jotka konsulentille asiasta ilmoittavat ja pyytävät\nkaivoa tarkastamaan.\n\nSavukyläläisille ilmoitettiin, etteivät saa hirsiin koskea, sillä\nmuutoin heidät hitto perii.\n\nJa niin erottiin.\n\n\n\n\nIII\n\n\nHirmuinen hälinä ja meka alkoi nyt kuulua joka haaralta.\n\nMitä tämä merkitsee, että keskeytetään rakennushomma, kun yksimielinen\npäätös on, että meijeri rakennetaan Savukylän Ollinvainioon?\n\nTämä on kummempaa!\n\n\"Ei siitä lopultakaan tule mitään!\" sanoivat epäuskoiset.\n\n\"Ei ennen kuin on kaksi aurinkoa taivaalla!\" sanoivat toiset.\n\nJa niin jäi kaivon kaivaminen kesken eivätkä savukyläläiset uskaltaneet\nenää meijerihirsiin kajota.\n\nAika kului, kevät alkoi tulla. Konsulentti oli vihdoin ilmoittanut,\nettä silloin, sinä päivänä, hän saapuu kaivoa tarkastamaan. Ja sitä\npäivää odotettiin jännityksellä.\n\nMutta sillä aikaa tapahtui, että Säkkijärven Olli, jonka talo oli juuri\nOllinvainion kohdalla, joen rantaa likempänä, nousi hirveään vimmaan.\nOlli ei kuulunut osuuskuntaan ja uhkasi meijeriä kuin ruttoa. Nyt ne\nolivat kelvottomat tehneet hänelle hävyttömän työn! Hän oli käynyt\nHorsluntin puheilla neuvoja kysymässä ja Horslunti oli opastanut.\n\nSäkkijärven Olli syytti koko osuuskuntaa siitä, että _mäjerikaivo oli\nkaivettu suoraan siihen vesisuoneen, joka juoksi hänen kaivoonsa_. Nyt\noli käynyt niin, että hänen kaivonsa kuivui ja hän lehmineen ja\nhevosineen kuolee veden puutteeseen. Olli tulisi vaatimaan ensiksi,\nettä Ollinvainioon kaivettu kaivo täytetään ja lisäksi vaatimaan\nedesvastausta ja korvausta...\n\nSemmoinen oli kanne, jonka Olli sinkosi osuuskuntaa vastaan. Horslunti\noli ennustanut, että siitä tulee semmoinen oikeusjuttu, että siinä\nvielä moni maansa ja mantunsa menettää.\n\nOlli itse oli kuin vimmassa ja uhkasi jokaista erikseen ja kaikkia\nyhteisesti.\n\nKauhistus valtasi arimmat. Emännät itkivät ja muutamat isännät\nrukoilivat, että pääsisivät pois koko osuuskunnasta, että\nkeppikerjäläisiksi tässä tulevat köyhimmät sen onnettoman meijeripaikan\ntakia.\n\nHirmuinen oli häsy ja hälinä ja sinne tänne arveltiin ja mietittiin.\n\nMutta julmana miehenä Olli uhkasi, että jahka käräjät tulevat, niin\nsilloin saavat nähdä, mitä Ollinvainion kaivo osuuskunnalle maksaa.\n\nVielä tapahtui toinenkin asia, josta myöskin arveltiin koituvan ikävän\nkäräjäjutun. Savukylän Jaakkola oli haastanut Pikku-Herralaa\n_murhayrityksestä_.\n\nAsia oli selvä. Näkijöitä oli ollut paljon. Herrala oli huutaen ja\nkiroten seisonut, tukkikanki vankinta lajia lyömäasennossa, Jaakkolan\nvieressä ja uhannut lyödä hengettömäksi...\n\nKymmenkunta ihmistä oli seisonut maantiellä melkein vieressä ja\nkuulleet ja nähneet kaikki. Raskas oli siis syytös.\n\nHerrala hätääntyi ja kääntyi Horsluntin puoleen. Mutta Horslunti\nilmoitti kylmästi, että hän jo oli ehtinyt ottaa kantajan, Jaakkolan,\nasian ajaakseen eikä siis sopinut, että hän vastaajalle antaisi\nneuvoja.\n\nYhä suurempi hätä tuli Herralalle ja hän päätti kysyä \"Pellervosta\"\nneuvoja, mitä \"tänkaltaisessa\" asiassa olisi tehtävä. \"Lukijain\nosastossa\" vastasi \"Pellervo\" aina ja opasti oikealle tielle.\n\nSieltä oli apua odotettava. Ja koska hän itse oli mainio kirjoitusmies,\nistui hän heti kirjoituspöytänsä luo ja kirjoitti:\n\n    'Pyydän vastausta, että mitä on tehtävä kun tuo Savukylän Jaakkola\n    tuli noutamaan meijerihirsiä ja horslunti neuvoi, ettei antaa, joka\n    olikin selvää kun hirret ovat minun maani päällä, niin minä kielsin\n    ja Jaakkola kirosi ja haukkui minua rengassilmäiseksi pässiksi ja\n    vastatkaa saapiko kunnon kansalaista haukkua joka maksaa kaikki\n    verot, pääsiäisrahasta saakka, jonka kyllä kaikki tietävät, ja oli\n    aamu varhainen ja eikä niitä ollut näkijöitä muistelen, että oli\n    hämy, vaan Jaakkola sanoo olleen kuulijoita ja näkijöitä ja\n    horslunti neuvoi, että lyö kangella, pyyvän ensi numerossa\n    vastausta toivon menestystä ja pitkää ikää\n\n                                             ystävyydellä\n                                          Vantte Pikku-Herrala.\n                                      myynyt metsää neljäntuhannen\n                                                edestä.'\n\nHän sulki kirjeen ja kirjoitti osoitteen:\n\n    \"Pellervon\" toimitus,\n\n                                                Helsinki\n                                        Etelä-Esplanaadinkatu 2.\n                                               Puh. 5673.\n\nJa läksi itse kirjettään postiin viemään.\n\nSitten hän rauhoittui, sillä hän tiesi, että \"Pellervo\" pitää lukijain\npuolta pienemmissäkin asioissa, jopa sitten tämmöisessä, josta ei pääse\nmuutoin kuin västingillä. Siellä on vielä viisaampia miehiä Helsingissä\nkuin Horslunti, vaikka Horsluntia luullaan kaikkitietäväksi!\n\n       *       *       *       *       *\n\nKun käräjäasioista kuumimmillaan juteltiin ja yhtä ja toista niistä\narveltiin, tuli tieto, että konsulentti saapuukin huomenna.\n\nSilloin unohtuivat molemmat käräjäjutut ja jännitettyinä varrottiin,\nminkä lausunnon konsulentti antaa.\n\nOllin-Mikko, joka näinä vuosina oli sydämessään iloinnut siitä, että\nmeijeririita jatkui, ja toivonut, että lopussa tulee semmoinen riita,\nettä osuuskuntalaiset kynsivät silmät toisiltaan ja koko homma hajoaa,\noli nytkin syrjästä seurannut tapauksia. Ja sielussaan iloinnut. Sillä\nnämä viimeiset käräjäjutut jo viittasivat siihen, ettei ollut kaukana\nse aika, jolloin hänen ennustuksensa toteutuu.\n\nJa silloin se olisi päättynyt koko meijerihomma.\n\nMutta ei Mikkokaan kuitenkaan ollut varma vielä. Saattaa tapahtua, että\nsittenkin rupeavat rakentamaan Ollinvainioon... Riippui siitä mitä nyt\nkonsulentti arvelee Ollinvainion kaivosta. Uskooko olevan vettä\nriittävästi vai eikö?\n\nAamulla varhain nousi Mikkokin ylös. Ja vaikka hän olikin päättänyt,\nettei hän mene kuulemaan mitä konsulentti Ollinvainion kaivosta sanoo,\nei hän kuitenkaan nyt pitänyt päätöstänsä.\n\n-- Voinhan sinne kävellä minäkin, vaikkei asia minua liikuta,\npuolusteli hän itseään.\n\nJa hän ajoi partansa ja pesi kasvonsa.\n\nOli jo kevät. Maantie oli likaisena ja hanki huovehti. Ei luistanut\nsuksi. Paras oli lähteä kävelemällä.\n\nKun hän pirtistään tuli ulos, meni siitä ohi Virnemäen Heikki ja\ntiedusteli, mihin Mikko oli lähdössä.\n\n\"Oli aikomukseni käväistä Anttilassa jaaroja kuohimassa\", valehteli\nMikko.\n\n\"No tänään kuuluu nyt tulevan konsulentti sitä Ollinvainion kaivoa\ntarkastamaan, että onko siinä vettä vai eikö...\"\n\n\"Soo, soo... vai niin\", sanoi Mikko, ikäänkuin ei olisi kuullut koko\nasiasta mitään.\n\n\"Joo\", sanoi Virnemäen Heikki ja ehdotteli Mikolle, että menisivät yhtä\nmatkaa maantielle asti. Mutta Mikko ei tahtonut tällä kertaa seuraa\nHeikistä ja sanoi sen vuoksi, ettei hän vielä lähdekään, ja meni\npirttiinsä takaisin.\n\nVirnemäen Heikki läksi yksin kylälle päin.\n\nMikko katseli ikkunasta hänen menoaan, ja kun näki Heikin kääntyvän\nHaapalaan ja menevän sisälle, lähti hänkin liikkeelle.\n\nHän kulki Kuusimäen Kaisan lammashaan poikki, aivan likeltä sitä\npaikkaa, jossa meijerin kivijalkakivet olivat jo vuosikausia olleet.\nKuinka monta vuotta lienevät jo olleet?\n\nMikko koetti muistella. Ei muistanut. Varpumäen Manta oli sinä talvena\nraskaana tätä nuorinta poikaa Otto Eukeenia, joka nyt jo on vankka\nmiehenalku...\n\n-- Paljon siitä on aikaa, -- mietti Mikko. -- Ja siitä asti on\nriidelty... eikä ole vaan sopivaa meijeripaikkaa löydetty... Näkyvät\nnuo kivetkin jo uppoavan maahan... ja siihen kai uppoavatkin, ja tiira\nkasvaa päälle.\n\nTiellä näkyi olevan Savukylään menijöitä sekä jalan että hevosella.\n\nKun Mikko tuli tielle, tunsi hän, että samassa reessä istuivat\nkirkonkylän Kauppila ja Mäenpään Ulrikki ja kuskipallilla Erkkilän\nAnaski.\n\nMikko liittyi jalan kävelijöihin. Siinä oli Pitkärannan vanha\nIsraelikin menossa Savukylään. Israeli oli totinen kristitty, mutta\nhuolehti kuitenkin maallisia asioitakin. Mikosta sai hän puhe- ja\nmatkakumppanin. Mikko, jonka usko ei ollut kylliksi vankka, -- ja sen\nMikko mielellään myönsikin, -- pelkäsi, että Israeli alkaa hänen\nsielunsa autuudesta kysellä, niinkuin hänen tapansa aina ennen oli\nollut.\n\n\"Sinäkin, Mikko parka, joka seisot jo haudan partaalla, elät synnissä\nja syntiä teet... etkä sielusi autuutta etsi.\"\n\nNiin oli Israeli Mikkoa joka näkemällä puhutellut.\n\nMutta jo oli ääni muuttunut Israelinkin kellossa. Ei halkaistua sanaa\npuhunut kuolemasta eikä syntein anteeksi saamisesta. Mutta heti alkoi\nmeijeripaikasta puhua ja näytti niinkuin vanhassa Aatamissa puhuisi.\n\n\"Kaiken tämän takana ovat mallikyläläiset, Pikku-Herrala ja Jauholan\nPetteri\", sanoi hän. \"Niistä se on lähtöisin, ja saivat taas koko\nosuuskunnan horjumaan, ja meijeri jääpi taaskin rakentamatta. Mutta se\npirullisuus ja oman voiton pyyntö ja tyhmyys ja härkäpäisyys... Ne\nmiehet ne nyt hajaannuksen tekevät... Tätä ennen olivat Mäenpään\nUlrikki ja Erkkilän Anaski ne, jotka saivat hajaannuksen aikaan... En\nymmärrä, mitä Mallikylän Maaherrakin ajattelee, kun tämmöisen\nseisauksen toimitti...\"\n\n\"Eikö Mallikylän Maaherra ole kristitty mies?\" kysyi Mikko.\n\n\"Onhan se tunnustuksessa olevinaan, vaan kuinka lienee\", vastasi\nIsraeli ja arveli sitten:\n\n\"Näyttää, että tämä meijeririita viepi senkin vähäisen uskon, joka\nvielä jälellä on.\"\n\n\"Niin on kuulunut. Sekin Jaakkolan ja Herralan murhajuttu\", sanoi\nMikko.\n\n\"Jaa, Herra tiesi, mikä siitäkin tulee, jos vaan oikeuteen menevät\",\nhuokasi Israeli.\n\n\"Ne ovat äkäisiä miehiä kumpainenkin\", sanoi Mikko. \"Eivät ne hellitä\nkumpikaan. Entä sitten Säkkijärven Ollin juttu?\"\n\n\"No, Säkkijärven Ollin juttu ei taida olla niinkään vaarallinen\",\narveli Israeli.\n\nHetken päästä sanoi Mikko:\n\n\"No, saa kuulla, mitä konsulentti arvelee Ollinvainion kaivosta...\nluuleeko olevan vettä riittävästi...\"\n\n\"Niin, saapi kuulla. Minä puolestani uskon siinä vettä olevan\nriittävästi\", puhui Israeli. \"Olen minäkin käynyt katsomassa. Vettä on.\nParempaa kaivon paikkaa ei löydy Heinärannalta, vaikka kaivaisivat\nvielä kymmenen kaivoa. Eivätkä siitä muut ole puhuneetkaan kuin\nmallikyläläiset, Herrala ja Jauholan Petteri, joilla on riitelemisen ja\nrettelöimisen halu...\"\n\nNiin juttelivat Israeli ja Mikko Savukylään päin menossaan.\n\nMutta kun he saapuivat Rantalan luo, jossa meijeri vuokralla oli,\nnäkivät he, että pihalla oli tavallista enemmän hevosia ja miehiä. Ja\nsaivat eräältä muorilta kuulla, että konsulentti oli Rantalassa.\n\n\"Mitähän se siellä? Aikooko pitää vielä kokousta?\"\n\nHe poikkesivat Rantalaan. Israeli poistui siitä Mikon vierestä ja\nkatosi väkijoukkoon. Mikko näki miehiä menevän meijerihuoneeseen, ja\nhän seurasi perässä.\n\nKonsulentti seisoi keskellä lattiaa ja puhutteli meijerskaa. Kuului\ntiedustelevan, monenko pisteen voita on saatu tämmöisessä\n\"sikaläätissä\".\n\nMeijerska ilmoitti ja pillahti itkemään niinkuin lapsi, vaikka oli\nsuuri ja lihava.\n\n\"Ei maksa vaivaa olla pahoillaan\", lohdutteli konsulentti. \"Paremmin\nsaatte olla iloinen, sillä tämmöisessä huoneessa on mahdotonta saada\nhyvää voita... Ja merkillistä on, että olette saanut niinkin hyvää\nvoita.\"\n\nMeijerska itkeä nyyhkytti, mutta konsulentti kääntyi nyt isäntien\npuoleen ja sanoi:\n\n\"Kymmenien tuhansien vahinkoja saatatte itsellenne joka vuosi, kun ette\nrakenna itsellenne omaa meijeriä!\"\n\nSiitä pääsi hän alkuun ja piti \"lennokkaan\" puheen.\n\nPiha oli täynnä ihmisiä. Kevätaurinko lämmitti. Konsulentti seisoi\nportailla ja siinä puhui. Oli hän nähnyt yhtä ja toista elämänsä\nvarrella, mutta näin saakelin riitaisia ihmisiä kuin täällä\nHeinärannalla on, ei sanonut tavanneensa!\n\nSitten puhui hän siitä, mikä voima on yhteenliittymisellä, puhui\nkeskinäisestä rakkaudesta ja rauhasta, sovintoon kehoitti ja rauhaan.\n\n\"Riitelemällä pilaatte koko asianne, yhteisen hyvän hommanne\", jatkoi\nhän. \"Olenhan kuullut kamalia käräjäjuttuja olevan tulossa, kuulenhan\nomin korvin, kuinka toinen toistaan soimaa...\"\n\nMutta kesken konsulentin puheen astui Erkkilän Anaski esiin ja sanoi:\n\n\"Tässä on nyt kysymys siitä, onko Ollinvainion kaivossa riittävästi\nvettä... Sillä minä muistelen konsulentin sanoneen ja erityisesti\nmaininneen siitä, että on ensimmäiseksi katsottava se seikka, että\nvettä on riittävästi... Ettei kävisi täällä meilläkin niinkuin kuuluu\nkäyneen Kempeleessä, että kahdeksan kaivoa on kaivettu eikä sittenkään\nole vettä riittävästi, he, he, he...\"\n\nAnaski kuuli ympärillään hyväksyviä naurun purskauksia.\n\n\"Tietysti... tietysti\", myönsi konsulentti. Siitä, että hän punastui\nhiusmartoa myöten, näkyi, että arkaan paikkaan oli Anaski koskettanut.\n\n\"Vettähän tietysti täytyy olla\", jatkoi konsulentti tulipunaisena ja\nääni vihaisena. \"Mutta jos minä saan suoraan sanoa ajatukseni, niin\nluulen, että vaikka valtameri lainehtisi tässä nenänne alla, te\nsittenkin löytäisitte riitelemiseen syyn...\"\n\nJa kun hän sen oli sanonut, ilmoitti hän, että nyt hän lähtee\nOllinvainioon kaivoa tarkastamaan.\n\nMaaherran rekeen istui konsulentti, ja niin lähdettiin ajamaan\nSavukylää kohti.\n\nMuut seurasivat perässä. Ollin-Mikko liittyi joukkoon, ja pitkä oli\njono, aivan kuin hautajaissaattue.\n\nMutta edellä ajoivat Maaherra ja konsulentti ja keskustelivat.\n\n\"Kuinka syväksi on kaivo kaivettu?\" kysyi konsulentti.\n\nMaaherra ilmoitti.\n\n\"Onko vettä ilmaantunut?\" kysyi hän sitten.\n\nEdellisenä yönä olivat mallikyläläiset, Herrala ja Jauholan Petteri\nkäyneet ja tyhjentäneet koko kaivon puti puhtaaksi.\n\n\"Paljon siinä oli ollut vettä\", täytyi Maaherran myöntää.\n\nKonsulentti puolestaan arveli, että kun kaivo nyt viime yönä oli\ntyhjäksi pumputtu, niin jos siihen nyt on ehtinyt laskea vettä niin ja\nniin paljon, on kaivo erinomainen. Ei ole silloin syytä epäillä mitään.\n\nMaaherra ei vastannut mitään.\n\nJa niin he lähestymistään lähestyivät Savukylän Ollinvainiota. Ja muut\nseurasivat \"sankkana parvena\" perässä.\n\n\n\n\nIV\n\n\nAamuvarhaisella jo olivat savukyläläiset saapuneet Ollinvainioon, sillä\nhe eivät tienneet, että konsulentti viipyy Rantalassa, meijerin\nvuokratalossa. Kaikki muut saapuivat, paitsi Säkkijärven Olli. Pitkäksi\ntuli aika siinä kaivon ympärillä kävellä ja odotella. Mutta sitkeitä\nolivat vartomaan. Ei yksikään lähtenyt kotiaan, vaikka nälkäkin jo\nhätyytteli. Jo viho viimein tulivat!\n\nKonsulentti ja Maaherra samassa reessä! Se oli savukyläläisten mielestä\nhuono enne. Mitä mahtoikaan Maaherra konsulentille selittää ja\nvalehdella!! Jo tulevat tuossa vieressä.\n\nKonsulentti nousee reestä ja ottaa matkaansa kaikenlaisia kojeita.\n\n\"Vettä se niillä ottaa ja punnitsee\", arvelevat savukyläläiset.\n\nKonsulentti kävelee suoraan kaivolle, ja väkijoukko seuraa häntä kuin\npappia avonaisen haudan partaalle. On hiljaista kuin hautajaisissa. Ei\nkuulu yhtään ainoaa ääntä. Mutta piiput ja sikarit savuavat.\n\nKonsulentti menee kaivon partaalle ja väkijoukko ympäröi hänet joka\nsuunnalta, sillä kaikki tahtovat nähdä, mitä hän tekee ja mitä sanoo...\n\nHiljaista on. Ei hiiskaustakaan kuulu.\n\nOllin-Mikko on joutunut takarivin mieheksi eikä hän siis näe\nkaivonkuoppaa eikä konsulenttia. Ja siinä johtuu hänelle mieleen, että\nniinhän nämä ovat kuin hautajaiset... ja ehkä ovatkin?\n\nEhkäpä tämä nyt on viimeinen yritys, ja Heinärannan osuusmeijeri\nhaudataan monen sylen syvyyteen Ollinvainioon...\n\nSilloin loppuu kurnaali, ja vanha viili saapi entisen kunniasijansa!\n\nMutta kuusen latvassa aivan lähellä kaivoa ja väkijoukkoa istuu varis,\njoka on vasta etelästä päin tullut ja rääkäisee niin että ilma\nviheltää:\n\n\"Praa!... Praa!\"\n\nKaikki sen kuulevat ja katsahtavat lintuun, joka kumartelee ja rääkkyy.\n\nKonsulenttikin silmää sinnepäin, ja hänen suupielessään on hymyä.\n\nMaaherra, Erkkilä, Mäenpää, Herrala ja Jauhola ovat pyrkineet ihan\nkonsulentin selän taakse kaikki nähdäkseen, kaikki kuullakseen.\n\nMaaherra on kumartunut katsomaan kaivoon, ja hän kalpenee, sillä\nkaivossa on kauhean paljon vettä. Samoin käy Herralalle ja muillekin.\n\nKuinka on mahdollista, että noin paljon on vettä? Ja viime yönä ovat\nmallikyläläiset tyhjentäneet kaivon viimeiseen nappaan asti.\n\nKalpeina he seisovat. Ei maistu tupakka, ei luista puhe. Mutta valjuina\nmiehinä seisovat savukyläläisetkin, sillä tästä hetkestä riippuu,\nrakennetaanko meijeri Ollinvainioon vai eikö. Konsulentti mittaa ja\nlaskee.\n\n\"Kaivo on viime yönä ammennettu typö tyhjäksi... Niinhän on?\" kysyy hän\nvihdoin.\n\n\"Niin on\", vastaavat ne mallikyläläiset, jotka ovat olleet kaivoa\ntyhjentämässä.\n\n\"Ja vettä on siitä ajasta karttunut näin paljon.\" (Hän selittää, kuinka\nmonta tuhatta kiloa on vettä tullut kaivoon muutamassa tunnissa.)\n\n\"Siis: tässä on harvinaisen hyvä vesisuoni ja vesi laadultaan\nerinomaista. Epäilemättä riittää tästä jo vettä meijerin tarpeiksi,\nmutta voipi vielä varmuuden vuoksi kaivaa toisenkin kaivon. Minun\najatukseni on siis, että paikka on hyvä ja vettä tulee riittävästi.\nSiitä ei siis enää ole riitelemistä!\"\n\nSavukyläläisten poskille alkoivat veret kohota ja helpotuksen huokaus\nnousi heidän rinnastaan.\n\nMutta kalpeina niinkuin kuvapatsaat seisoivat mallikyläläiset eivätkä\nsanaa hiiskuneet.\n\nMutta konsulentti ilmoitti, että hänellä oli kiire muualle ja muihin\nhommiin. Ei hän joutanut enää joutavia jaarittelemaan.\n\nHän sanoi kaikille yhteisen hyvästin, kehoitti ryhtymään\nrakennushommiin ja elämään rauhassa ja rakkaudessa... Ja hän käveli\nmaantielle ja istui kievarikyytiin, joka oli häntä vartonut.\n\nMutta väkijoukko seisoi vielä siinä kaivon ympärillä niinkuin haudan\näärellä.\n\n\"Jaah\", sanoi Erkkilän Anaski.\n\n\"Niin\", arveli Maaherra.\n\nMutta Vankkalan isäntä Savukylästä sanoi kovalla äänellä, että kaikki\nkuulivat:\n\n\"Asia on nyt siis selvä! Ja huomenna aloitetaan hirrenajo!\"\n\nMutta Erkkilän Anaski nousi multavallin päälle, joka oli kaivon\nkuopasta nostettu, ja huusi:\n\n\"Ei vielä, pojat! Ei vielä, pojat! Eivät ole vielä kaikki asiat\nselvillä.\"\n\n\"Mitä puuttuu?\" tikasi hänelle Savukylän Vankkala vihaisesti.\n\n\"Paljo puuttuu\", rämisi Anaski. \"Ensiksi tahdon kysyä: menevätkö\nsavukyläläiset takaukseen toinen toisensa puolesta siitä, ettei mitään\nhäiriötä synny meijerille veden takia kahteenkymmeneen vuoteen?\"\n\nSiinä oli kamala kysymys savukyläläisille!\n\nJo on pitkään ajatteleva mies tuo Erkkilän Anaski!\n\nAnaskille vastattiin, että semmoinen tirehtööri saapi pitää suunsa\nkiinni. Mikä patruuni oli Anaski vaatimaan takauksia ja millä\noikeudella?\n\nAnaski taas puolestaan vastasi, että juuri se, etteivät savukyläläiset\nuskalla takaukseen mennä, osoittaa, etteivät itsekään luota kaivoon...\n\nSiitä päästiin alkuun. Ja niinkuin leviää kulovalkea pitkin kesäkuivaa\nkanervikkoa, niin nyt puhe ja pauhu, tinka ja tora levisi nuolen\nnopeudella. Ja yhtäkkiä oli koko miesjoukko tulisessa tingassa.\nHuudettiin ja toiset huitoivat käsillään kuin juopuneet. Muutamia\nmiehiä kaatuikin, kun eivät hoksanneet katsoa, mihin astuivat. Ja\nmoniäänisenä ja kuin mustana meren aaltona miesjoukko lähestyi\nmaantietä...\n\nSyntyi hirmuisia tinkoja. Persoonallisia loukkauksia sinkoili kuin\ntulisia rakeita. Jotkut pyysivät todistajia kuulemaan, kuinka toinen\nsoimaa. Mutta todistajatkin olivat tingoissa eivätkä joutaneet\nkuuntelemaan.\n\nOllin-Mikko katseli syrjästä ja nauroi partaansa. Ja kuta tuimemmaksi\nriita kävi, sitä iloisemmaksi tuli Mikko, sillä hän ymmärsi hyvin,\nettei semmoisen elämän perästä synny heti aikoihin yhteistä meijeriä.\n\nJa mitään päätöstä ei tullut. Vihassa erottiin, toiset toisaalle.\n\nOllin-Mikko joutui Pikku-Herralan seuraan.\n\n\"Ei vaikka olisi kokonainen meri vettä Ollinvainiossa ja vaikka taivaan\nenkeli tulisi ja sanoisi, että on siinä vettä... niin sittenkään ei\nmeijeriä rakenneta Savukylään\", puhui Herrala raivoissaan Mikolle.\n\n\"Se on oikein!\" kiitteli Mikko. \"Pitäkää puolenne!\"\n\n\"Niin teemmekin! Ja saat uskoa, Mikko, että vaikka paita päältäni\nmenisi, niin asiaa ei hellitetä... vaikka kävisi oppineita Helsingistä,\nvaikka ulkomaalta saakka Ollinvainion vesivaroja punnitsemassa.\"\n\n\"Mihinkähän tulisi... eli missähän olisi paras paikka?\" kysyi Mikko.\n\n\"Ei missään sen parempaa kuin on meidän rantavainio\", kehui Herrala.\n\"Siinä on vettä ja valmis kaivo jo. Ja Mallikylän Maaherra kyllä\npuolensa pitää...\"\n\n\"Vaan jos eivät toiset siihen suostu\", epäili Mikko.\n\n\"Jaa... jääköön sitten iäksi päiväksi rakentamatta\", sanoi Herrala.\n\n\"Sitä minäkin! Niin saisikin jäädä! Silloin toteentuisi minun\nennustukseni ja Varpumäen Israelin uni...\"\n\nHerrala meni kuin masennuksiin ja sanoi hetken päästä: \"Meijeri se\nkyllä rakennetaan, vaan sitä ei rakenneta Savukylän Ollinvainioon...\"\n\nOlivat pian Herralan tienhaarassa. Mikko päätti ärsyttää Herralaa,\npaljoa se ei tarvitsekaan, oli siksi pahalla kiirillä.\n\n\"Niin olen kuullut, etteivät suostu rakentamaan Herralan\nrantavainiolle\", sanoi hän.\n\n\"Pakko on suostua!\" kivahti Herrala. \"Ja tämä asia ei muuten kuulu\nsinuun. Mitä sinä sekaannut meijeriasiaan...?\"\n\n\"Taidetaanpa tarvita vielä minuakin ennenkuin leikistä luovutaan\",\npuheli Mikko, ärsyttävällä äänellä. \"Satuin olemaan tiellä, kun sinä\ntukkikangella Savukylän Jaakkolaa uhkasit...\"\n\nEnempää ei tarvittu. Herralan tulinen luonto oli pian ilmitulessa, ja\nhän lähti kaappaamaan Mikkoa niskasta kiinni. Mutta Mikko loikkasi\nsukkelaan yli maantienojan ja juoksi taloon.\n\n\"Vielä sinä sen rengassilmä nämä muistat\", uhkasi hän Herralaa.\n\nHerrala lähti kotiaan. Hän oli niin pahalla tuulella, että kujalla jo\nalkoi karjua rengilleen, että mitä siellä seisoskelet.\n\nSitten hän muisti, että tänään olisi pitänyt \"Pellervon\" saapua. --\nOnpa hauskaa nähdä, mitä ovat vastanneet hänen kysymykseensä.\n\n\n\n\nV\n\n\nSynkin naamoin kävi Herrala pirttiin.\n\nEmäntä näki heti, etteivät olekaan Ollinvainiossa asiat menneet\nniinkuin oli toivottu.\n\nPöydälle oli ladottu postista tuodut sanomalehdet. Siinä oli\n\"Pellervokin\". Herrala otti sen ensiksi ja alkoi lukea \"Lukijain\nosastoa\".\n\nEi vain näkynyt vastausta hänen kysymykselleen.\n\n\"Sepä on saakelin kummaa, vaikka minä kirjoitin, että asialla on\nkiire\", höpisi hän. Mutta sitten hän huomasi, että lehtien välissä oli\nkirjekin. Hän otti sen ja aukaisi.\n\nSe oli \"Pellervon\" toimitukselta ja Herrala ihastui, että ne ovatkin\nhänelle vastanneet kirjeessä. -- Taisivatpa vähän hämmästyä, kun\nnäkivät, että olen myynyt metsää neljäntuhannen edestä...\n\nJa asetti silmälasit vasiten nenälleen ja painoi koukut lujaan korvien\ntaakse ja alkoi lukea:\n\n    Talokas Vante Pikku-Herrala,\n           Heinäranta.\n\n    Kirjeenne johdosta jääneen kuun 20 p:ltä pyydämme kohteliaimmin\n    huomauttaa, ettemme ymmärrä, _mihin_ kysymykseen tahdotte\n    vastausta. Senvuoksi pyydämme Teitä laatimaan kysymyksenne\n    selvempään muotoon. Muuten huomautamme, ettei Pellervon\n    \"Lukijain osasto\" vastaa riitajuttuihin.\n\n                                            Kunnioittaen\n                                          Pellervon toimitus.\n\nHerrala luki vielä kirjeen toiseen kertaan. Mutta sitten hän suuttui.\nHeitti ensiksi kirjeen loukkoon ja kirosi:\n\n-- Semmoisia h--tin tollojako ne ovat, etteivät ymmärrä selvää\nkysymystä! -- Mutta ne eivät tahdo antaa neuvoja! Siinä se onkin\npykälä. Mutta olisinpa pistänyt satamarkkasen kirjeeseen, kyllä olisi\nvastattu...\n\nHänen vihansa kohosi yhä. Hän otti \"Pellervo\"-lehdenkin, rutisti\nkourassaan ja heitti sitten uunin taakse ja vannoi, ettei hän enää,\nvaikka eläisi metson vanhaksi, tilaa \"Pellervoa\".\n\n\"Semmoisia saakelin jästipäitä!\" kirosi hän emännällekin, joka tuli\nsisälle.\n\nEmäntä ei uskaltanut puhua mihinkään päin. Ei edes uskaltanut kysyä,\nkuinka Ollinvainion tarkastuksessa oli käynyt.\n\nHerrala kiroili ja käveli edestakaisin pitkin lattiaa.\n\nPahoin olivat asiat. Meijeririita oli painumassa huonolle jäljelle, ja\nkovin huoletti nyt Savukylän Jaakkolan haastekin. Koko päivän hän\njahkaili ja purki kiukkuaan emännälle. Vihdoin tuli ilta, sillä\npilvinenkin päivä loppuu viimein.\n\nMutta Herrala oli levoton. Kerran jo aikoi lähteä Jauholaan Petterin\nparissa jutellakseen siitä, mihin toimiin nyt olisi meijeriasiassa\nryhdyttävä.\n\nMutta ei hän saanut sinnekään mennyksi. Häntä, samoin kuin kaikkia\nniitä, jotka Ollinvainiota meijeripaikaksi vastustivat, harmitti eniten\nse, että kaivossa sittenkin oli vettä, vaikka kolme Mallikylän miestä\noli sen salaa yöllä käynyt tyhjentämässä.\n\nJa nyt oli konsulentti toisen kerran antanut puoltolauseensa\nOllinvainiolle! Mitä oli tehtävä?\n\nEi ollut vielä kukaan mitään uutta hoksannut. Maaherrakin oli ollut\nkalpea kuin nauris. Ainoa, joka vielä jotakin uskoi, oli Erkkilän\nAnaski!\n\nOlisi se saakelia, jos savukyläläiset sittenkin saisivat puolensa\npäälle!\n\nMuu väki oli jo asettunut levolle, mutta isäntä istui vielä lampun\nääressä ja mietiskeli. Porstuan ja kuistin ovetkin olivat vielä auki.\n\nKuului kuin kolinaa kuistista, niinkuin joku kulkisi siellä...\n\n-- Kukahan se nyt näin myöhään taloon pyrkii? arveli isäntä ja nousi\nlähteäkseen katsomaan, oliko siellä ehkä naapurin kissa, jonka oli\ntapana koluta Herralan kuistissa.\n\nMutta hän ei ehtinytkään kuin ovelle, niin siinä tuli häntä vastaan\nRäisäs-Mikko, torpanmies Savukylästä. Räisäs-Mikolla oli pirtti\nOllinvainiossa, aivan lähellä meijeripaikkaa.\n\nHerrala hölmistyi, sillä Räisäs-Mikolla ei ollut tapana pitää Herralaa\nkäymätalona. Ei osannut Herrala arvata, mikä Mikolla oli asiana ja\nminkävuoksi näin myöhään oli liikkeellä.\n\n\"Onpa täällä isäntä kotona\", sanoi Mikko.\n\n\"Joo, kotona minä olen\", sanoi Herrala levottomana.\n\nMitä saattoikaan olla Mikolla asiaa? Se, että Mikko asui\nOllinvainiossa, lähellä meijeripaikkaa, antoi hänen käynnilleen\nerityisen merkityksen.\n\n\"Siellä oli paljon väkeä tänään Ollinvainiossa\", puhui Mikko hitaasti.\n\n\"Oli, olihan siellä... olihan siellä väkeä... väkeähän siellä oli\",\nhoki Herrala ja alkoi kävellä edestakaisin lattialla, Mikon istuessa\npenkillä ja ruvetessa hommaamaan piippuunsa.\n\n\"Taisi olla vettä kaivossa?\" kysyi Mikko.\n\n\"Olipa siinä... oli siinä... vettähän siinä oli...\"\n\n\"Niin kuuluu olleen...\"\n\nHerrala käveli lattialla ja hänen teki jo mieli kysyä Mikolta, mitä oli\nasiaa, sillä häntä hermostutti Mikon levollisuus. Mutta malttoi sentään\nmielensä ja kysyi:\n\n\"Kaiketi nyt savukyläläiset ovat hyvillään, että saavat osuusmeijerin\nOllinvainioon?\"\n\n\"Siltä se näyttää, että hyvillään ovat\", vastasi Mikko.\n\n\"Mutta eivät saa!\" sanoi Herrala niin kovalla äänellä, että emäntä\nheräsi. \"Eivät saa, vaikka olisi ollut kaivossa vielä enempi vettä kuin\nolikaan...\"\n\n\"Mitä vettä se lienee ollutkaan\", sanoi Mikko salaperäisesti Herralalle\nsilmää iskien.\n\nHerrala sai kuin sähköiskun. Ääretön ilon aavistus täytti hänen\nmielensä, ja hän kysyi:\n\n\"Mitä? Mitä?\"\n\nHerrala kiehui kuin tulisilla hiilillä. Mikko pysyi kuitenkin yhä\nlevollisena ja virkkoi:\n\n\"Olisi minulla kahden kesken sanomista!\"\n\n\"Hyvä... hyvä\", hoki Herrala, \"hyvä on Mikko... hyvä on... Varro yksi\nminuutti...\"\n\nHerrala liikkui kuin tulipaloon lähdössä, sytytti pikku lampun, läksi\nsisähuoneisiin ja käski Mikon tulla perässä. Iloinen aavistus täytti\nhänen mielensä ja hän liikkui niinkuin viidennellätoista vasta olisi.\n\nParhaaseen huoneeseensa hän Mikon vei. Haki sikareja ja tarjosi. Ja\nodotti kuin tulisimmassa tuskassa...\n\n\"Niin, että ei se ollut kaivosta tullutta vettä, jota konsulentti\nmittasi\", sanoi Mikko.\n\n\"Elä helkkarissa!\" huudahti Herrala niin riemuissaan, että huone\nhelähti.\n\n\"Kannettu sitä siihen oli\", lisäsi Mikko.\n\nJa nyt vihdoin alkoi hän selittää, mitä Ollinvainion kaivolla oli\ntoimitettu. Hän oli, Mikko, kyllä nähnyt ne Mallikylän kolme miestä,\njotka vinttasivat kaivon tyhjäksi. Mutta ei ollut viitsinyt mennä\npuheille, vaikka valveilla oli ollut. Oli pannut nukkumaan ja nukkunut\nkoko yön rauhassa. Ja nukkunut aamuakin pitkään. Mutta kun hän heräsi\naamukahvia juomaan, oli hänen pirtilleen saapunut kaksi outoa\netelänpuolen miestä, repaleisina ja nälissään. Ja ne olivat pyytäneet\nkahvia ja ruokaa ja sanoneet olleensa kummallisessa työssä koko\naamupuolen yötä. Olivat kevättulva-ojasta kantaneet saavilla vettä\nOllinvainion kaivoon!\n\nSiihen asti ehti Mikko kertoa, niin Herrala jo hyppeli hyvillään.\n\n\"Siinäpä se olikin! Eikä meistä kukaan osannut aavistaakaan! Hyvä\ntulee! Hyvä tulee! Mainioita miehiä! Kuinka sitten? Olivatko saaneet\npalkan? Kuka palkkasi heidät? Semmoisia helvetin lurjuksia!\"\n\n\"Minä aloin miehiltä tiedustella, että kuka teidät semmoiseen hommaan\npyysi\", jatkoi nyt Mikko tietojaan, \"niin kertoivat, että olivat\nyöpyneet erääseen taloon, jonka nimeä eivät tienneet, ja yöllä herätti\nheidät outo mies ja lupasi viisi markkaa kummallekin, kun kantavat\njuoksevasta ojasta vettä kaivon puolilleen... Mies oli antanut saavin\nja opastanut Ollinvainioon ja maksanut palkan jo etukäteen...\"\n\n\"Se on epäilemättä ollut Jaakkola-lurjus, joka minut on haastanut\nmurhayrityksestä! Mutta jopa osui paikalleen!\" riemuitsi Herrala. \"Nyt\nse saapi itse västinkiä!\"\n\n\"Niin miehet kertoivat. Saivat siinä sitten minun mökilläni ruokaa ja\nkahvia ja läksivät kävelemään ja tukkiajolle sanoivat menevänsä. Minä\nsitten aloin akalle tuumata, että jopa tekivät konnan työn, että jo\npitäisi tulla ilmi. Mutta akka kielsi, että elä sekaannu koko asiaan.\n-- Vaan kun minä sitten kuulin konsulentin lausunnon -- olin\nmiesjoukossa minäkin, -- ja näin, ettei kukaan ymmärrä epäilläkään,\nettä kaivoon olisi muualta vesi tuotu, niin arvelin: Jo pitää tämmöisen\nasian julki tulla! Ensin aioin lähteä asiasta Mallikylän Maaherralle\nilmoittamaan, mutta...\"\n\n\"Oikean miehen luo osasit, Mikko, kun tänne minun luokseni tulit\",\nsanoi Herrala. \"Oikeaan osasit ja oikein teit. Tästä nousee vielä\nhirveä elämä, Mikko. Savukyläläiset... enpä tiedä, vaikka laitettaisiin\nlinnaan joka mies... Semmoisia saakelin hunsvotteja! Tästä asiasta\nnousee monta juttua, saat kuulla, Mikko...\"\n\nJa riemuissaan pisti Herrala Mikolle setelin kouraan vaivoista ja\näärettömän tärkeästä uutisesta.\n\nMutta lähtiessään sanoi Mikko:\n\n\"Ei huoli puhua mitään, että minun kauttani on asia selville saatu. Sen\nvuoksi näin myöhään tulinkin, ettei kukaan tietäisi minun täällä\nkäyneen.\"\n\n\"Ole huoleton vaan, Mikko!\" lupasi Herrala.\n\nMutta Mikon mentyä päätti hän lähteä heti Mallikylään, Maaherralle\nmerkillistä uutista ilmoittamaan. Ei ollut aikaa vartoa aamun tuloa.\nPian piti toimia!\n\nJa vaikka oli yö, alkoi hän hommata matkaan.\n\n\"Mihin nyt yöllä lähdet? Lähdetkö jalan vai hevosella?\" kysyi emäntä\nsängystään.\n\n\"Asiat vaativat... sinä et ymmärrä näitä asioita\", vastasi isäntä,\nollen tulisessa touhussa.\n\n\"Herätä toki renki hevosta valjastamaan\", kehoitti emäntä.\n\n\"Saan minä sen yksin valjaisiin\", vastasi isäntä, ollen jo turkki\nyllään ulos menossa. -- \"Pankaahan ovet kiinni, sammuttakaa tulet ja\nnukkukaa\", lisäsi hän ovella mennessään.\n\nJa kiireesti valjasti hän hevosensa ja lähti täyttä juoksua löysäämään\nMallikylään.\n\nKevät-yö oli, taivas harvassa tähdessä, ja päivä alkoi valjeta jo hyvin\nvarhain.\n\nOli kuitenkin aivan pimeä silloin vielä, kun Herrala ajoi Ollinvainion\nohi. Vaikkei mitään näkynyt eikä kuulunut, pysähdytti Herrala kuitenkin\nhevosensa kaivon kohdalla ja kuunteli...\n\nEi minkäänlaista ääntä kuullut korva, ei silmä mitään eroittanut.\nHiljaista oli, ja Herrala jatkoi matkaansa.\n\nKun hän helisevissä tiu'uissa ajoi Maaherran pihaan, oli vielä hyvin\nvarhainen. Karjakko oli juuri menossa aamunavetalle, mutta muu talon\nväki nukkui vielä.\n\nHerrala ajoi hevosensa tallin seinälle ja pani kiinni. Karjakolta hän\nkuuli, että isäntä oli kyllä kotona, mutta makuulla.\n\nMutta kun hän hevosen kiinni saatuaan silmäsi pirtin ikkunaan, näki hän\nMaaherran seisovan alushoususillaan ikkunassa ja kulmat kurtussa\nkatsovan pihalle...\n\nEi tuntenut vielä Herralaa. Mutta kun tunsi, niin juoksi portaille\navojaloin ja yötamineissa ja kutsui sisälle. -- -- --\n\nHirmuinen rähinä syntyi koko Mallikylässä, sillä aamulla jo oli koko\nkylässä tietona, mitä koirankonstia savukyläläiset olivat\nharjoittaneet.\n\nMaaherralle kokoontuivat melkein kaikki Mallikylän isännät, ja kova oli\nmelu ja ääni.\n\n\"Jo minä sitä vettä katsoessani ajattelin, että niinhän tämä on kuin\nojavettä, lumesta sulanutta\", muisteli nyt Maaherra.\n\n\"Sen verran se tietää ja näkee se konsulentti\", sanoivat toiset.\n\n\"Hänet pitää haukkua ja antaa hänelle epäluottamuslause\", ehdottelivat\ntoiset.\n\nJa päätettiin, että ensi tilassa kirjoitetaan konsulentille ja annetaan\nvähän kuka käskiä.\n\nMutta mitä on nyt ensiksi tehtävä, kun savukyläläisten roistontyö on\npaljastettu?\n\nKaikille osuuskuntalaisille on asiasta ilmoitettava, eikä tietysti tule\nenää kysymykseenkään meijerin rakentaminen Savukylän Ollinvainioon.\n\nMaaherra päätti lähteä Herralalle toiseksi. Oli saatava kaikki\nosuuskuntalaiset puolelleen, ja silloin olisi asia valmis!\n\nNiin päätettiin. Ja kun Herrala oli syönyt aamiaisen Maaherralla,\nlähtivät he yhdessä ajamaan kirkonkylälle päin. Ensiksi oli\nkirkonkylän Kauppila saatava puolelle. Kauppilalla oli vaikutusta\nsipillankyläläisiin, jotka epäilemättä seurasivat häntä.\n\nHyvin näytti kaikki käyvän.\n\nSillä kun Herrala ja Maaherra saapuivat Kauppilaan, sattuivat siellä\nolemaan Mäenpään Ulrikki ja Erkkilän Anaski, jotka Kauppilan kanssa\nparaikaa tuumailivat meijerin rakentamisesta.\n\nTavallista tulisemmalla vauhdilla rymistivät Herrala ja Maaherra\nsisälle, ja Herrala sanoi jo ovella:\n\n\"Jo kuuluu kummia, miehet! Jo siirtyy meijeri Savukylästä -- mihin\nsiirtyneekään...\"\n\nToiset hämmästyivät ja katsoivat kysyvästi, että mitä nyt...\n\n\"Niinpä taitavat asiat olla\", lisäsi Maaherrakin.\n\nJa Herrala kertoi juurtajaksain, kuinka savukyläläiset ovat menetelleet\nsaadakseen vettä kaivoon, kun konsulentti tulee tarkastamaan...\n\nKauppila, Mäenpää ja Erkkilä kuuntelivat ihmeissään, mitä Herrala\nkertoi.\n\nEivät pitkään aikaan puhuneet mitään, olivat pitkissä mietteissä.\n\n\"Ja Savukylän Jaakkolan konnantyöksikö sen uskotte?\" kysyi vihdoin\nKauppila.\n\n\"Asia on selvä. Muut eivät olisi semmoista hoksanneet\", karjui Herrala,\njota jo suututti se, etteivät toiset näyttäneet oikein uskovan.\n\n\"Vaan kuka näyttää toteen, että asia on niin?\" kysyi Kauppila.\n\n\"Minä... Minä olen se mies, joka näytän toteen\", huusi Herrala. \"Ettekö\nymmärrä, että asia on selvä... saakeli soikoon...\"\n\n\"Kaukana on se selvästä\", sanoi Kauppila. \"Etelän miehet ovat voineet\nvalehdella... Jos nyt ensin on perää siinäkään, että etelänpuolen\nmiehiä on ollut liikkeelläkään...\"\n\n\"Herra Jumala, kuinka hulluja te olette!\" päivitteli Herrala, ja hänen\ntäytyi ilmoittaa, kuka hänelle oli käynyt asian kertomassa.\n\n\"Joko nyt uskotaan? _Vasa'_?\"\n\nMutta Kauppila naurahti.\n\n\"Eipähän sanonut Räisäs-Mikko itse nähneensä, että vettä kannettiin\nkaivoon\", huomautti hän.\n\nSilloin Herrala suuttui ja uhkasi luopua pois osuuskunnasta.\n\n\"Elähän kiivastu\", houkutteli Kauppila. \"Tässä täytyy olla varovainen,\nsillä osuusmeijerihommaamme uhkaa todellinen vaara, jos eripuraisuus\npääsee vielä lisää versomaan.\"\n\n\"Niin tekeekin\", sanoi Herrala. \"Vaara tässä on tarjona, jos\nOllinvainioon ruvetaan rakentamaan...\"\n\n\"Samaa sanon minäkin\", lisäsi Maaherra.\n\n\"Toistaiseksi on nyt kuitenkin Ollinvainio se paikka, jota enimmin\nkannatetaan\", sanoi Kauppila.\n\n\"Mutta jopa olet tyhmä mies!\" päivitteli Herrala. \"Enpä minä olisi\nsinua noin tyhmäksi uskonut...\"\n\n\"En usko juorupuheita!\" sanoi Kauppila, ja Mäenpää ja Erkkilä olivat\nsamaa mieltä.\n\nMutta Herrala, nähtyään ja kuultuaan, että hänen suuri uutisensa\notettiin vastaan jotenkin kylmästi, raivostui kovin.\n\n\"Uskokaa tai olkaa uskomatta\", sanoi hän vihassa. \"Mutta sen\nminä sanon, että Ollinvainioon ei meijeriä rakenneta... ei\nrakenneta koskaan... On siihen asiaan muillakin sanomista kuin\nkirkonkyläläisillä... Jumalauta! Minä näytän sen!\"\n\n\"Koeta parhaasi!\" sanoi Kauppila.\n\n\"Niin teenkin.\"\n\nJa Herrala syöksyi ulos hyvästiä sanomatta, ja Maaherra seurasi häntä.\n\nJa he ajoivat Sipillan kylään lietsomaan.\n\nSamana päivänä oli joka paikassa tietona, mitä Savukylässä oli tehty.\nToiset uskoivat, toiset eivät.\n\nHirmuinen hälinä ja häsy syntyi. Ja monenlaisia muitakin juoruja oli\nkulkemassa. Rakennushomma jäi sikseen, sillä rakennustoimikunta oli\nkahden tulen välissä. Toiset käskivät rakentaa, mutta taas toisista\nkylistä tuli lähetystö adresseineen, että ei saa rakentaa ennenkuin\nasiat selvenevät.\n\nKonsulentille oli kirjoitettu hävytön kirje, jonka konsulentti oli\nlähettänyt takaisin kirkonkylän Kauppilalle ja siinä kirjoittanut,\nettei hän enää milloinkaan tule sekaantumaan Heinärannan\nosuusmeijerihankkeeseen.\n\nKirjeen sisältö tuli tiedoksi, ja monta syytöntä miestä epäiltiin sen\nkirjoittajaksi.\n\n\n\n\nVI\n\n\nNyt vasta melu alkoi. Ei ollut semmoista nähty eikä kuultu.\nInnokkaimmat olivat kuin puolihulluja, ajaen kahakäteen raittia pitkin.\nVihaisia yhteentörmäyksiä sattui, käräjillä uhattiin, ja olipa sattunut\npienempiä tappelunnujakoitakin.\n\nKristityt -- ja niitä tai sen nimen omistajia oli paljon -- unohtivat\nkokoukset, joissa pyhää sanaa luettiin, ja reuhasivat niinkuin\nuskottomatkin. Pappikin pyöri joukossa, ei rauhan eikä sovinnon\nmiehenä, ei evankeliumia saarnaten, mutta ankarinta lakia... lakia\nvain! Punoittaen ja asiaan innostuneena hänkin koetti \"vaikuttaa\".\n\nNiin näytti, että jo loppuu koko meijerihanke yhteisellä suurella\nkäräjäinkäynnillä, sillä niin paljon oli haasteuhkauksia.\n\nKahteen eri puolueeseen jakaantuivat taas osuuskuntalaiset. Toiset\npuolsivat Ollinvainiota, toiset vastustivat.\n\nSavukyläläisiä haukuttiin ja soimattiin. Jaakkola oli antanut toisen\nhaasteen Herralan Vantelle, ja uusia haasteita oli tulossa.\nMallikyläläiset olivat kirjoittaneet kuvernöörille ja valittaneet\nsiitä, että toinen puoli osuuskuntaa rakentaa väkisten meijerin\nsemmoiseen paikkaan, jossa ei ole vettä. Ja olivat pyytäneet herra\nkuvernööriä, jos valtioapua pyydetään, jyrkkään sen kieltämään.\n\nNiin oli.\n\nMutta oli joukossa sentään niitäkin, jotka hiljaisina olivat toivoneet\nyhteisen meijerin viimeinkin tulevan rakennettavaksi. Heille oli\nyhdentekevää, mihin meijeri rakennettaisiin, kunhan johonkin\nrakennettaisiin...\n\nMutta heistä ei kukaan välittänyt. Ne olivat hölmöjä, jotka eivät\nosanneet mitään ajatella...\n\nNiin olivat asiat, ja kevät tuli. Meijerihirsiä oli kahdessa paikassa:\nPikku-Herralan rantavainiolla ja Savukylän Ollinvainiolla. Ja kivet\nKuusimäen Kaisan lammashaassa.\n\nJo ennusti moni, että siihen lahovat, että ei ikinä rakenneta niistä\nhirsistä meijeriä. Ja riitoja ja toria yhä jatkui.\n\nMutta sitten kevään tullessa, kun joki jo rupesi jäitänsä luomaan, maa\nkävi pälviin ja muuttolintuja alkoi saapua, kuului huhu, että taas on\nkuulutettu kokous.\n\nSe kokous oli laatuaan ensimmäinen ja kaikkia kehoitettiin siihen\ntulemaan. Ja oli kuulutuksessa pitkälti selvitetty, mistä nyt tulee\nkysymys. Nyt ei tule kysymystä meijerin paikasta. Tässä kokouksessa\nehdotellaan sitä, eivätkö osuuskuntalaiset suostu siihen, että\nnaapuripitäjästä valitaan tietävät ja viisaat miehet meijeririitaa\nratkaisemaan.\n\nKoska, -- niin oli kuulutuksessa -- osuuskuntalaisten kesken on\nsyntynyt erimielisyyttä, jopa hämmästyttäviä riitojakin\nmeijeripaikasta, ja pelättävissä on, että riidat yhä jatkuvat ja\nmeijerin rakentaminen niin ollen siirtyy vieläkin hämärään\ntulevaisuuteen, ovat eräät asiaa harrastavat ehdottaneet, että meijerin\npaikan päättäminen jätettäisiin neljän tunnetun ja ymmärtäväisen miehen\ntehtäväksi. Näistä neljästä miehestä ei yksikään saa olla\nHeinärannalta, eikä sukulainenkaan yhdellekään osuuskuntalaiselle...\n\nJa paljon muutakin selitettiin kuulutuksessa, joita levitettiin ympäri\nkyliä -- joka paikkaan.\n\nNo sillä lailla! Se oli uutta!\n\nKun vieraat tulevat ja tarkastavat paikan ja sen hyväksyvät, niin\nsiihen ei sitten ole kenelläkään sanomista!\n\nOllin-Mikko, joka oli iloinnut siitä, että meijerin rakentaminen on\niäksi jäänyt, ja mietiskeli ja laski jo, pitkäkö aika vielä oli\nkäräjiin, jossa monta hauskaa taas näkisi, sai kylällä käydessään\nkuulla tuosta merkillisestä kuulutuksesta.\n\nSillä se kuulutus sai taas toivon versomaan. Se oli viisaasti ajateltu.\nPitkämielinen oli varmaan se mies, joka sen oli hoksannut.\n\nJa joka kylässä ja joka talossa nyt mietittiin sitä, keitä miehiä\nnaapuripitäjästä nyt valitaan riitaa ratkaisemaan, yksi ehdotteli yhtä,\ntoinen toista. Mikko istui Ojalaisessa ja kuunteli, kun juteltiin.\nSiinä oli Ojalaisen seinällä kuulutuskin, koneella kirjoitettuna. Sekin\nluettiin Mikolle.\n\n\"Vai ei saa olla sukulainenkaan!\" nauroi Mikko. \"No olisi kumma\nnähdä ja kuulla, kuinka nyt käy? Puolustavatko Ollinvainiota vai\nPikku-Herralan palstaa?\"\n\n\"Niin, saa nähdä\", sanoi Ojalainen. \"Osuuskuntalaiset ovat nyt melkein\nkahtia, toiset Ollinvainion, toiset Herralan palstan puolella. Kumpikin\npuolue valitsee kaksi miestä...\"\n\n\"Kunhan löytäisivät taattuja miehiä\", sanoi Mikko.\n\n\"On niitä\", kehui Ojalainen. \"Naapuripitäjässä juuri onkin niitä, jotka\ntunnon mukaan päättävät. Siellä on esimerkiksi Öystin Antti,\nSaarelainen ja monta muuta.\"\n\n\"Saattaa olla\", myönsi Mikko.\n\n       *       *       *       *       *\n\nToivossa elettiin ja kokouspäivää odotettiin.\n\nRantalaan, jossa ennenkin oli kokouksia pidetty, oli se nytkin\nkuulutettu.\n\nOllin-Mikkokin liittyi miesjoukkoon ja lähti kokoukseen. Maantie oli jo\naivan paljas, joki oli tulvillaan, ja ainoastaan siellä täällä metsän\nsiimeksessä ja viemäriojien pohjissa näkyi riutuvia kinosten\njäännöksiä.\n\nPian alkaa kevätkylvöjen tekokin! Syksyyn menee parhaassakin\ntapauksessa rakennushomma! -- ajatteli Mikko. Kokoukseen oli jo\nsaapunut niin paljon ihmisiä, ettei ollut puhettakaan sisälle menosta.\nJa ulkona päätettiinkin kokous pitää.\n\nMikko pyöri väkijoukossa. Hän näki Herralan, joka silmät suurina\nkatseli savukyläläisiä, kun nämä parvena saapuivat kokoukseen.\nEillimmäisenä asteli Jaakkola, niinkuin mikäkin kuningas. Mutta\nSäkkijärven Ollia ei nytkään näkynyt.\n\nMallikyläläiset olivat vallanneet navetanpuolisen osan pihaa; heidän\njoukkoonsa menivät Herrala ja Jauholan Petterikin. Niinikään näkyi\nheidän joukossaan olevan Sipillan kylän Naattala, joka äsken oli\nOllinvainiota puoltanut, mutta nyt liittynyt mallikyläläisiin ja\nHerralaan. Toisella puolella pihaa päärakennuksen turvissa olivat\nkaikki ne, jotka vieläkin Ollinvainiota puolsivat, sillä huhu, että\nkaivoon yöllä olisi vettä kannettu, ei saanut vahvistusta.\n\nNiin seisottiin ja hiljaista puhelua kuului molemmista joukoista. Oli\njoukossa sentään joku, joka laski leikkiäkin niin että toiset\nnauroivat.\n\nKirkonkylän Kauppila luki kuulutuksen, luki kovalla äänellä ja kysyi,\nolivatko sisällön kuulleet ja ymmärtäneet.\n\nOlivat. Kaikki olivat kuulleet ja ymmärtäneet.\n\nKauppila kehoitti valitsemaan puheenjohtajan.\n\nKuului vastauksia, että mies on hyvä, -- ei parane valitsemalla, -- ja\nKauppila valittiin puheenjohtajaksi.\n\nKauppila nousi portaille, johon kannettiin pöytä ja tuoli.\n\n\"Ettei mitään epäilyksiä eikä väärinkäsityksiä syntyisi\", puhui nyt\nKauppila portailta, \"olen pöytäkirjaa kirjoittamaan pyytänyt\nasianajajan ja lakimiehen herra P.A. Horsluntin...\"\n\nHorslunti oli ollut jossakin piilossa ja näyttäytyi nyt vasta Kauppilan\nselän takaa.\n\n\"Niin että suostutaanko, että herra Horslunti alkaa kirjoittaa\npöytäkirjaa?\"\n\nHerrala liikkui levottomasti ja mallikyläläisten puolella kävi kova\nkuiskinta.\n\n\"Ei suostuta!\" huusi Herrala. \"Ei oteta Horsluntia kirjuriksi... se on\nviljanen vissi...\"\n\n\"Ei oteta\", huusivat kaikki mallikyläläiset, mutta kuistin edestä\nkuului ääniä, että Horslunti siihen juuri onkin mies paikallaan.\n\nKun melu vähän vaimeni, huusi Kauppila:\n\n\"Kehoitan siis kokouksen valitsemaan kirjurin!\"\n\n\"Se passaa\", huusi Herrala. \"Täällä on Mäki-Pekan Viljaami, joka\nkykenee... käynyt kauppakoulut ja kaikki...\"\n\nJa merkillistä oli, ettei Viljaamia vastaan ollut kenelläkään\nmuistuttamista. Ja Viljaami raastettiin väkijoukosta ja vietiin\nportaille pöydän luo.\n\nViljaami suostui, vaikka aluksi koettikin vastustella. Ja näppärä\nkynämies näkyi olevankin. Kynä juoksi pitkin paperin valkoista pintaa,\nettä vilkkui vain. Mutta hänen selkänsä takana seisoi Horslunti synkin\nnaamoin ja kiiluvin silmin. Hän aavisti, että tuosta Viljaamista ehkä\najan oloon kehittyy kirjuri, joka lyö hänet laudalta ja astuu itse\nsijalle. Sillä niin saakelin sukkelaan juoksutti hän kynäänsä...\n\n\"Niin\", jatkoi Kauppila, \"niinkuin kuulutuksessa sanotaan, on nyt tässä\nkokouksessa valittava neljä naapuripitäjän miestä, jotka yhdessä\ntarkastavat näitä kysymyksessä olevia meijeripaikkoja ja sen tehtyään\nantavat kirjallisen lausunnon tarkastuksensa tuloksista. Kummanko\npaikan nämä uskotut miehet katsovat paremmaksi ja sopivammaksi, niin\nheidän päätökseensä on sitten tyydyttävä... Suostuuko kokous tähän\nehdotettuun toimenpiteeseen?\"\n\n\"Suostutaan. Se passaa\", kuului ääniä monelta haaralta.\n\nMutta Herrala pyörähti väkijoukossa ja sanoi:\n\n\"Mutta näille valituille miehille on ennen tarkastusta selitettävä,\nettä Ollinvainion kaivoon on kantamalla pantu vettä...\"\n\n\"Niinpä tietenkin\", myönsi Kauppila. \"Kukin saapi näille valituille\nmiehille selittää mitä tahtoo ja minkä luulee asiaan vaikuttavan.\"\n\n\"No, sitä minäkin!\" rauhoittui Herrala.\n\nJa nyt siirryttiin eri pykälään.\n\n\"Keitä miehiä naapuripitäjästä kokous ehdottelee tähän erittäin\n'kantavaan' toimeen?\" kysyi Kauppila. Ei kuulunut vastausta. Kuului\nvain hiljaisia supatuksia ja rykimisiä.\n\n\"Pyydän lausumaan ajatuksenne\", sanoi Kauppila. \"Sillä heti, kun nämä\nneljä miestä ovat valitut, lähetetään valituille tieto ja pyydetään\npian tulemaan... Asialla on kiire nimittäin...\"\n\n\"Onpa tietenkin!\" kuului Herralan ääni.\n\n\"Puhukaa siis!\" kehoitti Kauppila, ja kirjuri, Mäki-Pekan Viljaami,\nsysi ja sysi kynäänsä mustepulloon, valmiina kirjoittamaan, ja hänen\ntakanaan seisoi Horslunti hammasta purren ja kateellisin katsein...\n\nVihdoin kuului Mallikylän Maaherran ääni:\n\n\"Minä ehdotan suurviljelijä Öystin Anttia ja talokas Janne Merenemää,\njotka ovat taattuja miehiä ja täälläkin tunnettuja.\"\n\n\"Öystin Anttia ja Janne Merenemää on ehdotettu\", sanoi Kauppila.\n\"Kannattavatko kaikki näitä miehiä?\"\n\n\"Joo. Miksei... hyvät ovat miehet\", sanoi Herrala.\n\nViljaami alkoi jo kirjoittaa, mutta silloin kuului Erkkilän Anaskin\nääni:\n\n\"Minä en kannata Öystin Anttia, se piru petti minut hevoskaupassa...\"\n\nMutta mallikyläläiset vastasivat, että mitä annoit, sokko, pettää\nitseäsi.\n\nValituiksi tulivat siis Öystin Antti ja Merenemän Janne.\n\n\"Siis kaksi uskottua miestä on jo valittu. Toiset kaksi vielä. Ketä\nehdotellaan. Joutukaa! Naapuripitäjässä on paljon kristityitäkin\nmiehiä.\"\n\n\"Minä puolestani kannattaisin Reikälän saarnamiestä\", kuului nyt\nPitkänrannan Israelin rämeä vanhan miehen ääni. \"Hän on totinen\nkristitty ja tekee oikeaa jälkeä. -- Ja mitä neljänteen mieheen tulee,\nniin Kirkkovaaran Aukusti on totisesti herännyt ja maallisia asioitakin\nymmärtäväinen mies. Ehdotan siis, että äsken valittujen lisäksi\nvalitaan Reikälän saarnamies ja Kirkkovaaran Aukusti, kristityitä\nmiehiä kumpikin...\"\n\nEi kuulunut hiiskaustakaan vastaan. Kaikki tunsivat Reikälän\nsaarnamiehen kelpo mieheksi, joka monet kerrat oli Heinärannallakin\nkäynyt paatuneita omiatuntoja kolkuttamassa. Ei hänestä kenelläkään\nollut pahaa sanottavaa. Eikä Kirkkovaaran Aukustistakaan.\n\n\"Kaikki siis ovat sitä mieltä... eli kaikki kannattavat Reikälän\nsaarnamiestä ja Kirkkovaaran Aukustia?...\"\n\n\"Kannatetaan\", kuului joka haaralta.\n\nViljaami kirjoitti, Horslunti puri hammasta ja hymyili ivallisesti.\n\n\"Jaa. Kokous katsotaan siis päättyneeksi\", sanoi Kauppila. \"Minä otan\ntoimekseni jo tänään kirjoittaa valituille, että he saapuisivat aivan\nheti...\"\n\n\"Joo. Aivan heti heidän pitää tulla\", kuului Herralan ääni.\n\nKokous oli siis lopussa, mutta näytti kuin ei sittenkään oltaisi oikein\ntyytyväisiä, niinkuin jotakin odotettaisiin.\n\n-- On kummaa nähdä, mikä tuosta tulee, -- mietti Ollin-Mikko ja rupesi\nhänkin piippuunsa panemaan.\n\nJa niin piippuillessa syntyi yleinen keskustelu. Ja niin näytti, että\nsovinto tästä vihdoinkin tulee. Nythän oli koko asia vierasten\nhallussa, -- nythän ei tarvinnut toisten syyttää toisiaan.\n\n\"Tehkööt nyt hyvät miehet parhaan ymmärryksensä mukaan, siihen täytyy\nkaikkien tyytyä!\" sanottiin.\n\n\"No, se on oikeaa puhetta!\"\n\n\"Kun olisi jo ennen hoksattu naapuripitäjästä valita\nriidanratkaisijat!\"\n\n\"Joo. Kun olisikin, niin monta harmia olisi vältetty...\"\n\n\"Niin, ja haastetta...\"\n\n\"Joo, ja haastetta...\"\n\n\"Riidat pitää sopia pois! Parempi laiha sovinto kuin lihava riita.\"\n\n\"Joo. Herrala ja Jaakkola... sopikaa pois...!\"\n\n\"Saadaan tuumailla tässä!\" lupaili Jaakkola, mutta Herrala ei puhunut\nmitään.\n\nNiin puheltiin, ja yhteinen osuusmeijeri näytti sittenkin olevan se\naurinko, joka kaikkien sydämiä lämmitti. Melkein itku silmässä olivat\nmuutamat, niin olivat hyvillään. Keskenään, hyvinä ystävinä jo kaikki\njuttelivat eikä näyttänyt olevan eroa puolueilla.\n\nYhtenä miehenä seisottiin. Mutta juuri kun sydämet alkoivat lämmitä ja\nvanhat vihat taas mielistä hälvetä, nauroi Horslunti ja sanoi:\n\n\"Jo nyt olette menneet semmoiseen satimeen, ettei teitä siitä pelasta\nmaa eikä taivas, ha, ha, ha...\"\n\nOdotettiin pelästyneinä, mitä Horsluntilla, kaikkitietävänä, on\nsanomista.\n\nMissä ja mitenkä on menty satimeen?\n\n\"No, hullumpaa yritystä en ole kuullutkaan\", pilkkasi Horslunti.\n\"Menette järkeä ja ymmärrystä hakemaan naapuripitäjästä... Kyllä ne\nteille meijeripaikan näyttävät, niin kristityitä kuin ovatkin! -- Nyt\non neljän miehen sormennokissa koko Heinärannan osuusmeijeri... johan\nsemmoiselle nauravat hevosetkin...\"\n\n\"Jaa, mutta emme me anna itseämme pettää\", sanoi Herrala, mutta muut\neivät ymmärtäneet sanoa sitäkään, niin olivat hämmästyksissään\nHorsluntin puheista.\n\n\"Vastahan olette tehneet päätöksen, että annatte näille neljälle\nmiehelle vallan määrätä meijeripaikan vaikka keskelle Karhunuomaa!\"\nivasi Horslunti yhä ja nauraa hökerteli. \"Satimeen menitte... Semmoisia\npoikia te olette.\"\n\nMutta nyt pääsi Mallikylän Maaherra entiselleen, ja hän suuttui\nHorsluntille.\n\n\"Semmoisia päätöksiä tässä ei ole tehty\", sanoi hän. \"Ja mitä on\npäätetty nyt yksimielisesti, niin siihen ei pitäisi herra Horsluntilla\nolla mitään sanomista... Missään tapauksessa emme tule tarvitsemaan\nHorsluntin apua... Sitäpaitsi ymmärrämme kyllä, mistä Horsluntin kiukku\non lähtöisin... Niin että Horslunti on hyvä ja pitää suunsa kiinni\nasiassa, jossa ei ole hänen neuvojaan kysytty...\"\n\n\"Niin vain... niinpä tietenkin\", sanoi Herrala.\n\nHorslunti naurahti Maaherran puheelle, mutta siirtyi kuitenkin\nväkijoukon taakse.\n\nMutta sittenkin näytti Horsluntin puhe jotakin vaikuttaneen, sillä\npitkissä mietteissä rupesivat ukot kokouksesta poistumaan.\n\n       *       *       *       *       *\n\nMutta saman päivän iltana kirjoitti Kauppila kaikille neljälle\nvalitulle miehelle naapuripitäjään kirjeen, jossa meijeririidan syyt\nselitti ja pyysi heitä tulemaan meijeripaikasta arvostelunsa antamaan.\n\nEnnenkuin vastaukset saapuivat, alkoi liikkua kaikenlaisia huhuja.\nKerrottiin, että mallikyläläiset olivat lahjoneet Reikälän\nsaarnamiehen, että puolustaisi Herralan palstaa. Kerrottiin lisäksi,\nettä toisiinkin valittuihin miehiin oli koetettu vaikuttaa.\n\nKäytiin kuulemassa Kauppilassa, joko ovat vastanneet ja aikovatko tulla\nja milloin.\n\nEräänä päivänä saapuivat vastaukset kaikilta.\n\nReikälän saarnamies lupasi tulla jo pari päivää ennen, sillä häntä oli\npyydetty pitämään seurat samalla matkalla. Myöntävän vastauksen olivat\nniinikään lähettäneet Merenemän Janne ja Öystin Antti.\n\nMutta Kirkkovaaran Aukustin kirje oli pitkä. Aukusti näytti olleen\nkahdella päällä.\n\n\"Minä kyllä meijeririitanne ymmärrän\", kirjoitti Aukusti, \"ja\nmielelläni ottaisin vastaan niin uskotun toimen. Mutta, -- tunnenko\noikein heinärantalaiset? Pelkään, että tunnen. Olenpa melkein varma,\nettä vaikka meidän neljän lausunto meijeripaikasta sattuisikin aivan\nyhdenlainen, ei päätöksemme sittenkään kaikkia miellyttäisi. Kuitenkin,\nkun olen asiaa miettinyt ja koska on kuulunut, että meijeririitanne\nalkaa tulla maailman kuuluksi, kun kaikenlaisia käräjäasioitakin kuuluu\ntulevan, olen sittenkin päättänyt tulla...\"\n\nKirkkovaaran Aukusti tulee siis myöskin. Oli maanantaipäivä, jona\nnaapuripitäjäläisten oli määrä ruveta meijeripaikkoja tarkastelemaan.\nSillä kysymyksessä olivat vain Pikku-Herralan palsta ja Savukylän\nOllinvainio.\n\nMutta lauantai-iltana tiedettiin jo, että Reikälän saarnamies oli\nsaapunut ja ajanut suoraan Pikku-Herralaan.\n\nSe oli niiden mielestä huono enne, jotka Ollinvainion puolella olivat,\nja niitä oli enemmistö.\n\nMitä varten meni Herralaan? Seurojako pitääkseen?\n\n\"Niinpä tietenkin!\"\n\nParas seurapaikka! Isäntä on olevinaan kristitty ja kiroilee ja meuhkaa\nkuin pahin uskoton. Miksei mennyt Pitkärannan Israelin taloon, jossa\nennenkin on seuroja pitänyt ja tietää Israelin totiseksi kristityksi?\n\n\"Niin, miksei mennyt?\"\n\n\"Joku siinä on syynä...\"\n\n\"Epäilemättä ovat mallikyläläiset ja Herrala saarnamieheen\nvaikuttaneet...!\"\n\n\"Johan sitä on huhuiltukin, ja toteen taitaa käydäkin!\"\n\nNiin arveltiin.\n\nJa kun sunnuntai tuli, kuului viestejä, että Reikälän saarnamies pitää\nseurat Pikku-Herralassa. Mäenpään Ulrikki ja Erkkilän Anaski, joihin\nsaarnamiehen menettely oli vaikuttanut kuin sähköisku, lähtivät\nseuroihin, vaikkei heidän tapansa ollut seuroissa käydä, kun ei\nkumpainenkaan kulkenut kristityn nimellä.\n\nHuono oli se enne, että saarnamies juuri Pikku-Herralan valitsi\nseuratalokseen. Olisipa hänen, vanhan ja kokeneen miehen, pitänyt\nymmärtää, että semmoinen menettely herättää epäluuloja niissä, jotka\nOllinvainiota puolustavat.\n\nUlrikki ja Anaski olivat hyvin raskaalla mielellä, ja Anaski aikoi\nsanoa suoraan saarnamiehelle, että hän oli ollut hyvin varomaton.\n\nSeuroihin mennessä poikkesivat he kirkonkylän Kauppilaan ja pyysivät\nhäntä mukaan.\n\nMutta Kauppila ilmoitti olevansa estetty.\n\nMitä Kauppila arveli Reikälän saarnamiehen menettelystä? Eikö ollutkin\nsopimatonta?\n\n\"Voihan se näyttää epäilyttävältä\", puhui Kauppila, \"mutta en minä\nsittenkään usko, että Reikälä antaa syrjäisten puheiden vaikuttaa\nvakaumukseensa. Siksi totuuden mieheksi hänet uskoisin...\"\n\n\"Niin, niin\", tenäsi Anaski. \"Mutta mikä oli siinä, että meni\nHerralaan, vaikka muissa taloissa on yhtä hyviä ja parempiakin\nkristityitä kuin Herralassa?\"\n\n\"Johonkin taloon kai hänen kuitenkin olisi pitänyt mennä\", sanoi\nKauppila.\n\nNiin, niin, mutta on siinä sittenkin jotakin...\n\n\"Niin... ja jos nyt kävisi niin, että puolustaisivat Herralan palstaa,\nniin mitä sitten on ajateltava?\" sanoi Mäenpään Ulrikki.\n\n\"Silloin on selvää, että saarnamies on lahjottu!\" päätti Anaski.\n\nJa he lähtivät seuroihin, mutta Kauppila jäi kotiaan pitkiin\nmietteisiin.\n\nSunnuntai oli, ja paljon oli väkeä seuroihin menossa, sillä Reikälän\nsaarnamies oli mainio puhuja.\n\nPihalla oli paljon hevosia ja yhä tuli.\n\nKun Ulrikki ja Anaski kävelivät pihaan, tuli Herrala heitä jo kuistin\nedessä vastaan ja oli harvinaisen kohtelias ja puhelias. Aivan niinkuin\nparhaita, rakkaimpia veljiään kohteli hän heitä, tervetulleeksi\ntoivottaen ja vaatien vierashuoneeseen, jossa sanoi saarnamiehenkin\nvielä olevan.\n\n-- Mitä tämä merkitsee? -- ajatteli Anaski, ja sama kysymys vaivasi\nUlrikkiakin.\n\nHe seurasivat Herralaa, joka kulki edellä ja ohjasi heidät suureen\nsaliin, jossa Reikälän saarnamies istui muutamien vanhempien\nkristittyjen kanssa.\n\nUlrikki ja Anaski istuivat kuitenkin lähemmäksi ovea, vierekkäin ja\nmuista erilleen. Herrala tarjosi heille kummallekin sikarin, ja sillä\naikaa kun saarnamies puheli uskon asioista, jutteli Herrala Ulrikille\nja Anaskille maallisia asioita, ollen erinomaisen ystävällinen ja\npuhelias.\n\nVähitellen sekaantui saarnamieskin heidän keskusteluunsa, ja pian\noltiin meijeriasiasta juttelemassa.\n\nSaarnamies puhui pehmeällä äänellä ja aivan kuin lukisi kirjasta.\n\nMerkillisiä uutisia kuulivat nyt Ulrikki ja Anaski.\n\nSaarnamies oli käynyt Savukylässä Jaakkolassa, jolta ja Herralalta oli\nkuullut tulevan julman rumia käräjäasioita. Jumalan sanan voimalla oli\nhän saanut Jaakkolan taipumaan sovintoon ja lähtemään Herralan\npuheille.\n\nYhdessä olivat sitten eilen illalla Jaakkolan kanssa tulleet tähän\nHerralaan ja sovinto oli tehty. Molemmin ovat katuneet kiivauttaan ja\npyytäneet toisiltaan anteeksi. Sovinto oli tehty...\n\nNiin kertoi saarnamies haikealla äänellä Ulrikille ja Anaskille.\n\n\"Joo\", jatkoi Herrala. \"Syytä oli meissä kummassakin, ja minunkin\nluontoparkani on niin kiivas, etten hallitse mieltäni...\"\n\n\"Kaikki synnit ovat anteeksi annetut\", vakuutti saarnamies Herralalle,\nmutta hänen silmäyksistään ymmärsivät Ulrikki ja Anaski, että hekin\nsaivat uskoa syntinsä anteeksi.\n\nLiikutetuiksi tulivat Ulrikki ja Anaski, -- eivätkä he sentään\npaatuneita pahantekijöitä olleetkaan, ja kovin vakavina istuivat. Nyt\nymmärsivät he, miksi saarnamies oli päivää ennen tullut ja minkä vuoksi\njuuri Herralaan jäänyt seuroja pitämään...\n\nJa he olivat syyttäneet saarnamiestä ties mistä kaikesta!\n\nNyt he myöskin älysivät, minkävuoksi Herrala oli niin hyvällä tuulella.\nHän oli paljaalla anteeksi pyynnöllä päässyt käräjäasioistaan, joista\nolisi voinut olla mitä vakavimmat seuraukset.\n\nUlrikille ja Anaskille tarjottiin vehnäskahvit, ja saarnamies ilmoitti,\nettä seurat alkavat...\n\nHän nousi ylös ja käveli vakavana poikki salin lattian suoraan\npirttiin, joka oli aivan täynnä sanankuulijoita. Häntä seurasivat\nvanhemmat kristityt aivan kantapäillä, ja kun saarnamies meni pöydän\ntaakse, asettuivat nämä siihen viereen, likimmäksi pöytää.\n\n\"Veisatkaamme virsi\", kehoitti saarnamies.\n\nHerrala oli mainio veisumies, ja kun hän nyt aloitti virren, niin\nhelähti koko huone, ja tarpeellinen virkistys tapahtui kuulijoissa.\nHartaana, kankeasti huutaen veisasi Herrala suu auki ja silmät kiinni,\nveisasi niinkuin olan takaa ääntä hakisi...\n\nUlrikki ja Anaski jäivät oven puoleen istumaan.\n\nHe eivät tienneet, oliko heidän hyvä vaiko paha olla, mutta molemmin\ntunsivat he, että kyllä hekin olivat syntisiä ihmisiä.\n\n\n\n\nVII\n\n\nValkeni maanantaiaamu, se aamu, jona naapuripitäjäläisten oli\naloitettava meijeripaikkojen tarkastus.\n\nIhana oli keväinen ilma. Linnut lauloivat, ja kesäntulosta puhuivat\nihmiset.\n\nNaapuripitäjän valitut miehet, Öystin Antti, Merenemän Janne ja\nKirkkovaaran Aukusti, olivat saapuneet aamulla varhain Savukylään ja\njuoneet aamukahvit Jaakkolassa. Sieltä lähettivät he sanan Reikälän\nsaarnamiehelle Herralaan, että saapua Savukylään, sillä Ollinvainio\ntarkastettaisiin ensin.\n\n\"Sepä nyt oli\", sanoi saarnamies. \"Minä luulin, että he saapuvat ensin\ntänne.\"\n\nHerrala valjasti hevosensa ja lupasi lähteä kyytiin.\n\nOli ollut semmoinen määrä, ettei yksikään heinärantalainen saa olla\nläsnä, kun tarkastusmiehet ovat työssä. Heidän pitää saada tehdä\ntoimensa syrjäisten häiritsemättä.\n\nNiin oli sovittu.\n\nMutta nyt sattui Herralalle tilaisuus päästä mukaan. Ei nimittäin\nsopinut mitenkään, että Reikälä, vanha mies, joutuisi jalkapatikassa\nmenemään Ollinvainioon asti. Rengillä oli mukamas kevätkiireitä, ettei\nhän mitenkään joutaisi saarnamiestä kyytiin. Itse täytyi isännän\nlähteä!\n\nSaisi siinä sitten, loitompana ainakin, kuulla ja nähdä, miten\ntarkastusmiehet toimensa tekevät!\n\nJa Herrala oli kovin hyvillään. Ja niin lähtivät. Saarnamies istui\netuistuimella ja Herrala takana ajajana.\n\n\"Oli toki hyvä, että Jaakkola jätti sen käräjäasian\", sanoi Herrala.\n\n\"Oli\", puhui Reikälä. \"Kyllä se ensin vastusteli, mutta minä nuhtelin,\nja niin leppyi...\"\n\nAjoivat eteenpäin. Herrala ei malttanut olla kajoamatta meijeririitaan.\n\n\"Saapa kuulla nyt, mitä pidätte Ollinvainiosta?\" sanoi hän suu\nnaurussa.\n\n\"Niin, en tiedä\", vastasi Reikälä vältellen.\n\n\"Mitä vesiasiaan tulee, -- ja siitähän riita on alkanut, -- niin sitä\nmieltä sentään ovat kaikki, että kyllä Ollinvainio jääpi jälkeen\",\nsanoi Herrala.\n\n\"Niin, kuka tietää\", vastasi Reikälä, nähtävästi tahtomatta ajatuksiaan\nlausua.\n\n\"Se on selvää... ja miten lienee lopultakin sen asian... Eikö liene\nJaakkola sittenkin kannattanut vettä kaivoon!\" sanoi Herrala.\n\nSaarnamies rykäisi.\n\nHänelle oli kerrottu, että Räisäs-Mikko oli keksinyt koko jutun,\nsaadakseen Herralalta palkinnon. Mutta siitä saarnamies ei kuitenkaan\nvirkkanut Herralalle mitään.\n\n\"Pitää muistaa ottaa huomioon kuitenkin ja koettaa saada selville, onko\nJaakkola kannattanut vettä\", sanoi Herrala.\n\n\"Tottapa ne ovat toisetkin tarkastusmiehet sen huhun kuulleet\", uskoi\nReikälä.\n\nKun he saapuivat lähelle Ollinvainiota, näkivät he jo monta miestä\nkävelevän Ollinvainiolla, ja toisilla oli lapio, toisilla rautakanki\nkädessään. Herrala ja Reikälä tunsivat jo pitkän matkan päähän kaikki.\nSiellä olivat naapuripitäjän tarkastusmiehet ja sitä paitsi Mallikylän\nMaaherra ja Savukylän Jaakkola ja Vankkala...\n\nSiinä se nyt oli! Eivätpä olleet malttaneet olla poissa nuokaan! Kyllä\nkai Herralalla oli yhtä suuri oikeus sinne mennä kuin toisillakin!\n\nTienhaarassa laskeusi saarnamies kieseistä alas ja käveli toisten\ntarkastusmiesten luokse. Herrala ajoi hevosensa lähellä olevaan\nMartimon pihaan ja alkoi panna kiinni tallin seinään, joutuakseen\nhänkin toisten joukkoon.\n\nMutta kun hän parhaassa vauhdissa oli vaaksomassa Ollinvainiolle päin,\ntulivat Maaherra, Vankkala ja Jaakkola vastaan ja ilmoittivat, että\ntarkastusmiehet olivat käskeneet heidänkin poistua, sillä he eivät\nhalua, että kukaan kuulee, mitä keskustelevat...\n\n\"Sepä saak...\" sanoi Herrala, nyreissään.\n\n\"Niin kuuluivat sanovan\", vakuuttivat toiset.\n\nHe jäivät siihen seisomaan, mutta olivat niin kaukana\ntarkastusmiehistä, etteivät kuulleet sanaakaan, mitä nämä juttelivat.\n\n\"Mennään miehissä\", ehdotteli Herrala innostuneena ja levottomana.\n\"Minkäpä meille tekevät! Me ollaan riskiä miehiä kaikki!\"\n\n\"Ei sovi, ei sovi\", tyynnytteli Maaherra kiivasta Herralaa, mutta\nVankkalaa nauratti.\n\nEivät saaneet siis mitään kuulla.\n\nIltapäivällä tuskaantui Herrala vartomiseen ja lähti ajamaan kotiaan\npäin. Hän viuhtoi ruunaansa lautaselle ja remusi muutenkin tavallista\nenemmän.\n\nPitkältä tuntui iltapäivä. Ikävissään lähti hän rantavainiolle, jossa\nrakennushirret törröttivät läjissään. Noista kahdesta läjästä, joissa\nei enää ollut jälellä kuin pohjakerros, olivat savukyläläiset vieneet\nsuurimman osan Ollinvainioon... Paljonhan hirsiä oli vielä kuitenkin\njälellä, ja se tieto Herralaa lohdutti...\n\nKaivoonkin hän silmäsi... Täynnä oli vettä nytkin niinkuin oli ollut\nkoko talven...\n\nKun hän silmäsi maantielle, näki hän Horsluntin kävellä vaaksovan ohi.\n\n-- Mitähän pirua se tuokin on liikkeellä, -- arveli Herrala. -- Eiköhän\nsekaannukin taas meijeriasiaan...\n\nPahalla tuulella oli hän koko illan ja kummasteli ja vartoi\nvartomallakin, että tarkastusmiehet saapuisivat Ollinvainiosta...\n\nMutta heitä ei näkynyt tuleviksi ja kello kävi jo yhtätoista.\n\nSilloin Herrala arvasi, että ovat yöpyneet Savukylään.\n\nSeuraavana aamuna tulivat ja menivät suoraan rantavainiolle, eivät\nkäyneetkään talossa.\n\nHerrala katseli ikkunasta heidän hommaansa ja mieli mennä\nselittelemään, mutta kun ei ketään vierasta näkynyt, ei hänkään mennyt.\nÖystin Antti näkyi muistikirjaansa kirjoittelevan. Kirkkovaaran Aukusti\nmittasi kaivon syvyyttä, ja kaikin näkyivät maistelevan vettä.\n\n-- Kirkasta se on kuin viina, -- sanoi Herrala itselleen.\n\nPalstan laajuudenkin mittasivat ja kaivoivat syvän kuopan.\n\n-- Kaivakaa vaan, kyllä siinä maa kestää, -- mietti Herrala.\n\nPuolelta päivin saivat työnsä tehdyksi ja menivät sisälle Herralaan.\nHerrala kestitsi nisukahvilla ja sikareilla, mutta ei sanaakaan puhuttu\nmeijeripaikasta. Muista asioista juttelivat. Eikä Herralakaan kysynyt.\n\nSitten ilmoittivat, että tänä iltana antavat lausuntonsa kirkonkylän\nKauppilassa, -- niinkuin välipuhe on. Sinne saavat kaikki tulla\nkuuntelemaan, jos tahtovat. He ovat parhaansa tehneet, eivät muuta voi.\n\n\"Passaahan se sanoa nyt jo!\" sanoi Herrala, mutta Öystin Antti\nilmoitti, että he ovat tutkimustensa tuloksista tehneet pöytäkirjan,\njoka luetaan ja jätetään osuuskunnalle.\n\nPian levisi tieto, sillä telefooneja oli Sipillan kylään asti. Ja\nmuutenkin levisi tietoja, sillä joka talossa odotettiin jännityksellä,\nmitä tuleman piti.\n\nKaikki, jotka kynnelle kykenivät, riensivät kirkonkylän Kauppilaan.\nOllin-Mikkokin oli saanut kuulla asiasta, ja juoksujalassa riensi\nhänkin Kauppilaan päin.\n\nTiellä kohtasi hän Horsluntin, joka asteli vimmattua vauhtia ikäänkuin\nasia häneenkin koskisi.\n\n\"Saisi kuulla, kumpaako paikkaa pitävät parempana, Ollinvainiota vaiko\nHerralan palstaa?\" kysyi Mikko.\n\n\"Pitäkööt kumpaa hyvänsä, mutta ei siitä vain yksimielisyyteen päästä\",\narveli Horslunti.\n\n\"Etteikö vieläkään ruvettaisi rakentamaan?\" kysyi Ollin-Mikko\nuteliaana.\n\n\"No, usko minua!\" vakuutti Horslunti.\n\nHe saapuivat Kauppilaan, jossa pihakin oli puolellaan väkeä, ja pirtin\nsanottiin olevan aivan täynnä.\n\nMikko ja Horsluntikin saivat jäädä pihalle.\n\nMutta avonaisista ikkunoista kuului selvästi, mitä sisällä puhuttiin.\n\nÖystin Antti selitti kovalla äänellä, että uskotut miehet olivat nyt\nparhaan ymmärryksensä mukaan tarkastaneet näitä kahta meijeripaikkaa,\nnimittäin Savukylän Ollinvainiota ja Pikku-Herralan rantavainiota. He\novat ottaneet huomioon kaikki seikat, jotka tarkemmin selitetään\npöytäkirjassa, jonka he jättävät osuuskunnalle.\n\nJännitys kasvoi ja pihalta jo huudettiin, että sanokaa suoraan,\nkumpaako paikkaa pidätte parempana!\n\nHerralan ääni kuului sisältä.\n\n\"Niin, sanokaa pian, mitä protokollassa seisoo!\"\n\nTaas kuului Öystin Antin ääni:\n\n\"Sitä mieltä olemme kaikin, että Ollinvainio on monessa suhteessa\nsopivampi meijeripaikaksi...\"\n\nKuolon hiljaisuus vallitsi. Herrala, Jauhola ja mallikyläläiset ja\nkaikki muut Herralan palstan puolustajat punottivat kuin kukon heltat,\nja ähkimisiä ja rykimisiä alkoi kuulua.\n\n\"Parhaamme olemme tehneet ja toivomme, ettei erimielisyyttä enää\nsynny\", puhui Öystin Antti lisäksi, \"vaan että nyt yksimielisesti\nalatte jatkaa rakennushommaa Ollinvainioon...\"\n\n\"Ei koskaan rakenneta Heinärannan osuusmeijeriä Savukylän\nOllinvainioon!\" karjaisi Herrala niin, että kuului kauas maantielle.\n\nSilloin aukeni pato, ja hirmuinen rähinä syntyi yhtäkkiä. Mallikylän\nMaaherrakin huusi, että posket ja silmät pullistuivat:\n\n\"Ei koskaan... Ei koskaan!\"\n\nHerrala huusi ja huitoi käsillään. Pirtissä syntyi hirmuinen tungos.\nPyrittiin ulos oven kautta, mutta tungos oli ääretön. Kirkkovaaran\nAukusti hyppäsi ulos ikkunasta, ja samaa tietä tuli saarnamieskin...\n\nHerrala ja Jaakkola osuivat tungoksessa vastakkain ja lähellä oli,\netteivät käyneet toisiaan kaulukseen.\n\nTurhaan huusivat toiset, että asettukaa... olkaa hiljempaa...\n\nYhä melu vain eneni.\n\nKun Herrala vihdoin pääsi pihalle, puski hän vihansa uskotuita miehiä\nvastaan ja haukkui suut, silmät täyteen...\n\nKirkkovaaran Aukusti pakeni pois, mutta nyt iskivät Maaherra ja Herrala\nsaarnamiehen kimppuun...\n\n\"Tulepas vielä seurojasi pitämään!\" uhkasi Herrala. \"Semmoinen\nkristitty...!\"\n\nSaarnamies ei vastannut mitään, vaan koki päästä pakenemaan kujasta\nulos, hokien mennessä:\n\n\"Tätä minulle jo ennustettiinkin.\"\n\nHerrala riehui kuin pahahenki ja hänen, Maaherran ja Jauholan ympärille\nkokoontuivat kaikki ne, jotka Herralan palstaa puolustivat.\n\nJa niitä oli paljon.\n\nNiitä oli läsnäolevista enemmät puolet ja Herrala huusi:\n\n\"Enemmät puolet ovat meidän palstan puolella!\"\n\nJa niin todella olikin.\n\nKauppila ymmärsi nyt, että koko homma oli ollut turhaa, ja hänenkin\nuskonsa alkoi horjua.\n\n\"Ei tule mitään\", sanoi hän Öystin Antille, joka vielä oli uskaltanut\njäädä paikalle.\n\n\"Tätä minä itsekseni ennustinkin\", vastasi Öystin Antti, mutta\nlohduttaakseen Kauppilaa hän lisäsi:\n\n\"Tämmöistä elämää se on muuallakin ollut... eivät heinärantalaiset ole\nainoat!\"\n\n\"Taisi nyt jäädä iäksi päiväksi\", arveli Kauppila.\n\n\"Mitä hulluja! Antaa ajan kulua... Kyllä vihat lauhtuvat\", sanoi Öystin\nAntti.\n\nVäkeä alkoi jo lappaa pois ja jotkut sanoivat mennessään, että oli\nhullutusta hankkia tänne naapuripitäjästä lisää juonittelijoita, --\nniinkuin niitä ei olisi kylliksi omassa pitäjässä!\n\n\"Uusi kokous on pidettävä ja otettava selvä, onko Jaakkola tuottanut\nvettä Ollinvainion kaivoon!\" huusi Herrala.\n\nSäkkijärven Ollikin oli läsnä, kävi Kauppilan luo ja sanoi:\n\n\"Jaa, olkaa hyvä ja täyttäkää se Ollinvainion kaivo, muutoin minä\nhaastan käräjiin koko osuuskunnan...\"\n\nKauppila oli hänkin jo vihastunut ja tikasi Ollille:\n\n\"Mitä pirua sinä siitä tahdot... eihän kaivo ole sinun maallasi..\nHäpeä, tomppeli!\"\n\n\"Jaa, jaa, mutta kaivo on sen vesisuonen päällä, joka juoksee meidän\nkaivoon...\"\n\n\"Mene hyysikkään!\"\n\nRähinä ja tinka oli kova. Mutta maantien laidalla istuivat Horslunti ja\nOllin-Mikko, molemmat nauravin silmin ja hymyhuulin.\n\nKun Herrala koko Mallikylän roikan kanssa meni siitä sivu, nauraa\nhökerteli Horslunti kuivaa nauruaan ja sanoi:\n\n\"No, kuinkas kävi, Herrala? Enkös minä ennustanut oikein.\"\n\n\"Mutta eivätpä saa vaan puoltansa päälle... Meitä ei pyöritetä. Ei\nvaikka...\"\n\nVimmassa oli Herrala vielä, kun kotiakin saapui. Hän luuli tapaavansa\nReikälän saarnamiehen kotoansa ja ehtivänsä vielä hänet läksyttää.\n\nMutta emäntä ilmoitti, että saarnamies oli kiireesti noutanut\nkapsäkkinsä ja lähtenyt Kirkkovaaran Aukustin kanssa ajamaan\nkotipitäjää kohden...\n\n\"Taisipa vähän pelätä!\" arveli Herrala.\n\nJa niin alkoi kesä tulla. Kevätkylvöt tehtiin, siemen iti, oras\nnousi...\n\nMutta Heinärannan osuusmeijerin seinät eivät vielä nouse.\n\nJa noussevatko tämän polven aikana ollenkaan?\n\nSillä meijeririita jatkuu yhä ja nousevan polven kynämiehet siitä ehkä\njutun laativat jatkoksi tälle ja tämän edelliselle.\n\n\n\n"]