[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$f-x-Lvt94qJpz1TaA4tS5eMFfiNdx5iN_ySNY3Cj9LOA":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":27,"gutenbergTranslators":28,"gutenbergDownloadCount":29,"aiDescription":30,"preamble":31,"content":32},1551,"Israelin kuu","Haggard, H. Rider",1856,1925,"1551-haggard-h-rider-israelin-kuu","1551__Haggard_H._Rider__Israelin_kuu","Kertomus II:sta Moseksen kirjasta","romaani",[],[],"fi",1918,1919,64075,396317,false,54906,[23,24],"Exodus, The -- Fiction","Jews -- History -- To 70 A.D. -- Fiction",[26],"Historical Novels","\"Israelin kuu\" by H. Rider Haggard is a historical novel written in the early 20th century. The story centers on Ana, a scribe in ancient Egypt, who reflects on his life experiences during the reign of Pharaoh Seti II and the struggles of the Hebrew people, particularly through the lens of their interactions with Egyptian society.   At the start of the book, we are introduced to Ana, who reminisces about his life as a scribe and his close connections to the royal family, including the pharaoh and his son, Seti. He shares his admiration for Seti and describes the tumultuous social landscape of Egypt, particularly the plight of the Hebrew slaves. The narrative quickly immerses the reader in Ana's world, detailing his aspirations, the harsh realities of his existence, and the tragic events that unfold, including the murder of a Hebrew elder that Ana witnesses, igniting a conflict that reflects the broader struggles between the Egyptians and the enslaved Israelites. Ana's writing emerges as a means of both record and refuge, suggesting a deeper exploration of identity and loyalty in a world rife with oppression and personal turmoil. (This is an automatically generated summary.)",[],225,"Muinaiseen Egyptiin sijoittuva historiallinen romaani kuvaa israelilaisten lähtöä Egyptistä ja siihen liittyviä raamatullisia tapahtumia. Kirjanoppinut Anan kertomana teos seuraa prinssi Setin ja heprealaisen Merapin välistä suhdetta sekä Egyptin jumalien ja Israelin Jumalan välistä kamppailua.","H. Rider Haggardin 'Israelin kuu' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 1551. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen\nulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan\nkäytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Juhani Kärkkäinen ja Projekti Lönnrot.","ISRAELIN KUU\n\nKertomus II:sta Moseksen kirjasta\n\n\nKirj.\n\nH. RIDER HAGGARD\n\n\nSuomennos englannin kielestä\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nKustannusosakeyhtiö Kirja,\n1919.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\n     I. Kirjanoppinut Ana tulee Tanikseen.\n    II. Pikari särjetään.\n   III. Userti.\n    IV. Kihlaus hovissa.\n     V. Ennustus.\n    VI. Goshenin maa.\n   VII. Hyökkäys.\n  VIII. Seti varoittaa faraota.\n    IX. Amonin kukistuminen.\n     X. Faraon kuolema.\n    XI. Amenmeseksen kruunaus.\n   XII. Jabez'in sanoma.\n  XIII. Punainen Niili.\n   XIV. Kii tulee Memphikseen.\n    XV. Kauhujen yö.\n   XVI. Jabez myy hevosia.\n  XVII. Merapin uni.\n XVIII. Merapin kruunaus.\n\n\n\n\nI\n\nKIRJANOPPINUT ANA TULEE TANIKSEEN.\n\n\nTämä kirja kertoo minusta, kirjanoppineesta Anasta, Merin pojasta ja\nsiitä ajasta, jolloin minä elin maan päällä. Olen kirjoittanut nämä\nasiat nyt, kun hyvin vanhana elän Rameses III:nnen valtakunnassa,\njolloin Egypti on vielä kerran yhtä mahtava kuin entisinä aikoina.\nOlen kirjoittanut tämän ennen kuin kuolema noutaa minut, jotta\nkertomukseni voidaan haudata minun mukanani, sillä niinkuin henkeni\nnousee ylösnousemushetkellä, samoin nämä kertomukseni nousevat\najallaan ja kertovat niille, jotka tulevat jälkeeni maan päälle,\nsiitä, mitä minä sain kokea maailmassa. Olkoot kokemukseni sellaisia,\nettei taivas voi niitä tuomita. Ainakin kirjoitan, ja mitä kirjoitan,\nse on totta.\n\nKerron hänen jumalallisesta Majesteetistaan, jota rakastin ja\nrakastan kuin omaa sieluani, Seti Meneptah II:sta, jonka syntymäpäivä\noli sama kuin omanikin, haukasta, joka on lentänyt taivaaseen ennen\nminua. Kerron hänen kuningattarestaan, ylpeästä Usertista, hänestä,\njoka myöhemmin meni naimisiin jumalallisen Majesteetin Saptahin\nkanssa, ja jonka näin sitten laskettavan hautaansa Tebessä. Kerron\nMerapista, jota sanottiin Israelin kuuksi, ja hänen kansastaan\nhebrealaisista, jotka asuivat kauan Egyptissä ja lähtivät viimein\nsieltä maksettuaan ensin meille takaisin turmiollisesti ja monin\nkerroin kaiken sen hyvän ja pahan, mitä meiltä olivat saaneet.\nKerron Egyptin jumalien ja Israelin Jumalan välisestä taistelusta ja\npaljosta muusta, mitä siinä tapahtui.\n\nSamalla minä, kuninkaan seuralainen, suuri kirjanoppinut, faraon\nsuosikki, faraon, joka on elänyt yhtä aikaa minun kanssani täällä\nauringon alla, kerron muistakin ihmisistä ja tapahtumista. --\nLukekaa, tulevaisuuden lapset, tätä ja oppikaa salaisuuksia noista\nmenneistä ajoista, jotka näyttävät olevan niin kaukana teistä, mutta\njotka todellisuudessa ovat kuitenkin niin lähellä.\n\nPrinssi Seti ja minä olimme syntyneet samana päivänä, ja siksi, kuten\nmuutkin ylhäissäätyiset äidit, joiden lapset näkivät valon tuona\npäivänä, minunkin äitini sai lahjan faraolta, ja minä arvonimen \"Raan\nkuninkaallinen kaksoinen\". Mutta vaikka olimmekin syntyneet samaan\naikaan, en nähnyt tuota jumalallista prinssi Setiä ennen kuin meidän\nkumpaisenkin kolmantenakymmenentenä syntymäpäivänä. Senjälkeen kaikki\ntämä tapahtui.\n\nNiihin aikoihin hallitsi Egyptiä mahtava farao Rameses toinen, ja\nhäntä seurasi poikansa Meneptah. Hän oli jo vanha silloin, kun\nmahtava Rameses otettiin Osiriksen luo laskettuaan sata Niilin\nnousua. Meneptah oleskeli enimmäkseen Taniksen kaupungissa, jota\nvastoin minä vanhempaini kanssa asuin valkoisilla muureilla\nympäröidyssä Memphiksessä Niilin varrella. Välistä vieraili hän kyllä\nhovineen Memphiksessä sekä myöskin Tebessä, jossa tämä hallitsija\nnyt makaa kuninkaallisessa haudassaan, mutta nuori prinssi Seti,\nkruununperillinen, Egyptin toivo ei ollut milloinkaan mukana.\nKerrotaan, että hänen äitinsä, As-nefert, ei pitänyt Memphiksestä,\nmissä hänelle nuoruudessaan oli tapahtunut ikävyyksiä -- hän oli\njoutunut siellä rakkausseikkailuihin, jotka olivat maksaneet\nrakastajalle elämän ja hänelle itselleen särjetyn sydämen -- ja Seti\npysyi äitinsä luona, joka ei päästänyt häntä näkyvistään.\n\nKerran hän kuitenkin, ollessaan viisitoistavuotias, tuli\nnäyttäytyäkseen kansalle isänsä poikana, Auringon poikana,\nkaksinkertaisen kruunun tulevana kantajana. Ja silloin me hänen\nkaksoisensa Raassa -- meitä oli siellä yhdeksäntoista korkeasäätyistä\n-- olimme kutsutut tervehtimään häntä ja suutelemaan hänen\nkuninkaallisia jalkojaan. Valmistauduin lähtemään hienossa, uudessa\nviitassani, joka oli koristettu Setin ja omalla nimelläni. Mutta\ntuona aamuna lähetti joku paha jumala minulle sairauden. Kasvoni\nja koko ruumiini olivat täynnä täpliä, jollainen tauti on hyvin\ntavallinen nuorilla. Ja niin kävi, etten nähnyt prinssiä, sillä ennen\nkuin jälleen olin terve, oli hän lähtenyt Memphiksestä.\n\nIsäni Meri oli kirjanoppinut Ptahin suuressa temppelissä, ja minut\noli opetettu hänen tehtäviinsä koulussa, jossa kopioin useita\naikakirjoja ja jäljensin kohtia Pyhästä kirjasta koristellen niitä\nmaalauksilla. Ja minä tulin niin taitavaksi tässä työssä, että, sen\njälkeen kuin isäni tuli sokeaksi muutamia vuosia ennen kuolemaansa,\nminä ansaitsin sillä riittävästi elättääkseni hänet sekä siskoni,\nkunnes nämä menivät naimisiin. Äitiä ei minulla ollut, sillä hänet\noli korjattu Osiriksen luo silloin, kun olin vielä aivan pieni. Niin\nkului aika vuodesta toiseen, mutta sydämestäni vihasin kohtaloani.\nJo poikana ollessani heräsi minussa halu -- ei kopioida, mitä toiset\nolivat kirjoittaneet, vaan kirjoittaa, mitä toiset kopioisivat.\nMinusta tuli uneksija. Kävelin öisin palmupuiden alla Niilin rannalla\nja katselin kuun loistetta veden pinnalla, ja noissa säteissä olin\nnäkevinäni paljon ihania asioita. Silmäini eteen ilmestyi kuvia,\njotka olivat vallan erilaisia kuin ne, joita olin nähnyt täällä\nihmisten maailmassa, vaikka niissäkin oli miehiä ja naisia, jopa\njumaliakin.\n\nNäistä kuvista muodostelin sitten ajatuksissani kertomuksia ja\nviimein, vaikka se ei tapahtunut aivan samoina vuosina, aloin\nkirjoitella noita kertomuksia vapaahetkinäni. Sisareni löysi\nminut sitä tekemästä ja kertoi isälleni, joka nuhteli minua\nsellaisesta hullutuksesta sanoen, ettei se milloinkaan tuottaisi\nminulle leipää ja olutta. Mutta kuitenkin jatkoin kirjoitustani\nsalaa öisin kammiossani lampun valossa. Sitten sisareni menivät\nnaimisiin, ja eräänä päivänä kuoli isäni äkkiä ollessaan lukemassa\nrukouksia temppelissä. Annoin balsamoida hänet korkeimman säädyn\nmukaisesti ja kantaa kunnialla hautaan, jonka hän oli valmiiksi\nhankkinut itselleen, vaikka minun, maksaakseni kaikki siitä johtuvat\nmenot, täytyi kopioida \"Kuoleman kirjoja\" lähes kaksi vuotta niin\nuutterasti, ettei jäänyt yhtään aikaa kertomusten kirjoittelemiseen.\n\nKun viimein olin päässyt velasta, kohtasin tebeläisen neidon,\njonka ihanat kasvot näyttivät aina hymyilevän, ja hän vei sydämen\nrinnastani ja otti sen omaansa. Viimein, palattuani sodasta\nniiniveläisiä barbareja vastaan, jonne minut, kuten muutkin nuoret\nmiehet, oli komennettu, nain hänet. Mitä hänen nimeensä tulee,\njääköön se sanomatta, en tahdo edes ajatellakaan sitä. Meillä oli\nyksi lapsi, joka kuoli kahden vuoden vanhana, ja silloin opin mitä\nsuru voi merkitä ihmiselle. Aluksi oli vaimoni surullinen, mutta\najan mukana poistui hänen surunsa ja hän hymyili jälleen, kuten\nhänen tapansa oli tehdä. Hän sanoi ainoastaan, ettei hän tahtonut\nenään useampia lapsia jumalien otettaviksi. Koska hänellä oli vähän\ntehtävää, alkoi hän kulkea ympäri kaupunkia ja hankkia itselleen\nystäviä, joita minä en tuntenut, sillä ollen suloinen nainen löysi\nhän paljon niitä. Lopuksi kävi niin, että hän pakeni takaisin Tebeen\nerään sotilaan kanssa, jota en ollut milloinkaan edes nähnyt, sillä\nminä työskentelin aina kotona ajatellen pienokaista, joka kuoli. Ja\najattelin, miten onnellinen on lintu, jota ei ihminen voi pauloihinsa\nkietoa, vaikka se välistä, omasta halustaan, lentääkin sisälle hänen\nikkunastaan.\n\nTämän jälkeen tulivat hiukseni valkoisiksi, ennen kuin olin täyttänyt\nneljäkymmentä vuotta.\n\nNyt, kun minulla ei ollut ketään, jonka hyväksi työskennellä,\nja omat tarpeeni olivat vähäiset ja vaatimattomat, sain enemmän\naikaa kertomusten kirjoittamiseen, joista suurin osa oli jotenkin\nsurullisia. Yhden näistä kertomuksistani lainasi minulta muudan\nkirjanoppinut toverini ja luki sen ääneen eräälle seuralle, jota\nse miellytti niin paljon, että useat pyysivät lupaa kopioida ja\njulkaista sen. Siten tulin vähitellen tunnetuksi kertomusten\nkirjoittajana. Annoin kopioida ja myydä niitä. Ja maineeni kasvoi\nniin suureksi, että eräänä päivänä sain tervehdyksen prinssi Setiltä,\nkaksoiseltani. Hän kertoi lukeneensa muutamia kirjoituksiani, jotka\nmiellyttivät häntä paljon, ja ilmoitti toivonsa olevan saada nähdä\nkasvoni. Kiitin häntä nöyrästi lähettilään välityksellä ja vastasin,\nettä matkustaisin Tanikseen ja kävisin kunniatervehdyksellä hänen\nKorkeutensa luona. Ensin kuitenkin lopetin pisimmän kertomukseni,\nmitä tähän asti olin kirjoittanut. Sen nimi oli \"Tarina kahdesta\nveljeksestä\", ja siinä kerrottiin, miten toisen petollinen vaimo\naiheutti toiselle veljelle sellaisia ikävyyksiä, että tämä joutui\nsurmattavaksi. Ja edelleen kerrottiin siinä, miten oikeuden jumalat\ntoivat hänet takaisin elämään ja paljon muita asioita. Tämän\nkertomuksen omistin hänen Korkeudelleen, prinssi Setille, ja se\nviittani taskussa sekä säästämäni rahat visusti kätkettyinä pukuuni,\nmatkustin Tanikseen.\n\nSaavuin sitten Tanikseen syystalvella, menin prinssin palatsiin ja\npyysin rohkeasti puheille pääsyä. Mutta nyt alkoivat vastukset,\nsillä sotamiehet ja vartijat heittivät minut kadulle. Lopulta sain\nlahjottua heidät, ja minut päästettiin etuhuoneeseen, jossa oli\nkauppamiehiä, silmänkääntäjiä, tanssijattaria, upseereita ja paljon\nmuita, jotka kaikki näyttivät odottavan saadakseen nähdä prinssin.\nHeillä ei ollut mitään tekemistä, ja siksi he huvittelivat itseään\ntekemällä pilkkaa minusta, joka olin muukalainen. Mutta kun olin\nollut heidän kanssaan muutamia päiviä, voitin heidän ystävyytensä\nkertomalla heille yhden kertomukseni, jonka jälkeen olin aina\ntervetullut heidän seuraansa. Mutta sittenkään en voinut päästä\nlähemmäksi prinssiä, ja koska rahavarani alkoivat melkein loppua,\ntuumin itsekseni palata takaisin Memphikseen.\n\nMutta silloin eräänä päivänä pysähtyi eteeni pitkäpartainen vanha\nmies, jolla oli virkansa mukainen kultapäinen keppi, ja jonka\nviittaan oli kirjailtu härän pää. Hän nimitti minua valkopäiseksi\nvarikseksi ja kysyi, mitä varten hypin kaiket päivät palatsin\nhuoneissa. Esitin hänelle nimeni ja ammattini, ja hän sanoi minulle\nomansa, josta sain tietää, että hän oli Pambasa, eräs prinssin\nkamaripalvelija. Kun pyysin häntä viemään minut prinssin luo,\nnauroi hän vasten kasvojani ja sanoi salaperäisesti, että tie hänen\nKorkeutensa läheisyyteen oli kivetty kullalla. Ymmärsin, mitä hän\ntarkoitti ja annoin hänelle lahjan, jonka hän otti yhtä nopeasti kuin\nkukko nokaisee jyvän, luvaten puhua minusta isännälleen ja sanoen,\nettä minun oli tultava myöhemmin uudelleen.\n\nTulin kolme kertaa, ja joka kerta tuo vanha kukko noukki yhä enemmän\njyviä. Lopulta suutuin ja unhottaen missä olin, aloin huutaa ja\nsanoa häntä varkaaksi, jolloin ihmiset kokoontuivat ympärille\nkuuntelemaan. Tämä näytti pelästyttävän häntä. Ensin hän katsoi\novea kohti kuin kutsuakseen vartioita heittämään minut ulos, sitten\nhän muutti mieltään ja ärtyisellä äänellä pyysi minua seuraamaan\nmukana. Kuljimme pitkiä käytäviä myöten, sivuutimme sotilaita,\njotka seisoivat siellä vartioimassa liikkumattomina kuin muumiot\narkuissaan, kunnes viimein saavuimme kirjaillun esiripun luo. Siinä\nPambasa kuiskaten käski minua odottamaan ja meni itse verhojen\ntoiselle puolen. Ne eivät aivan sulkeutuneet, joten minä voin nähdä\nniiden takana olevaan huoneeseen ja kuulla kaiken, mitä siellä\ntapahtui.\n\nSe oli samanlainen pieni huone kuin kirjanoppineilla oli,\nsillä pöydillä oli värilautasia, kirjoituskyniä, mustetta\nalabasteripulloissa ja lautoihin kiinnitettyjä papyrus arkkeja.\nSeinät oli maalattu vanhemman ajan tavan mukaan, niinkuin olin nähnyt\nmuutamissa vanhoissa hautaholveissa. Siellä oli kuvia vilulinnuista,\njotka vähitellen kohoavat rämeiköstä, kasvavista kukista ja puista.\nSeiniä vasten oli asetettu telineitä, joissa oli papyruskääröjä, ja\ntakassa paloi keetripuista tehty tuli.\n\nTulen luona seisoi prinssi, jenka tunsin muotokuvista. Hän näytti\nnuoremmalta kuin minä, vaikka olimme syntyneet samana päivänä.\nHän oli pitkä, solakka ja hyvin kaunis, joka varmaan johtui\nsiitä, että syyrialaista verta virtasi hänen suonissaan. Hänen\nhiuksensa olivat suorat ja ruskeat, kuten noitten pohjoismaisten\nkansojen, jotka harjoittavat kauppaa Egyptin toreilla, ja hänen\nsilmänsä olivat pikemmin harmaat kuin mustat, ja niissä oli jotakin\nsilmiinpistävää ruskeutta, kuten hänen isänsä Meneptahinkin\nsilmissä oli. Hänen kasvonsa olivat lempeät kuin naisen, mutta\nmuuttuivat ankaran näköisiksi muutamien ryppyjen vaikutuksesta,\njotka kulkivat ulommaisista silmäkulmista korvia kohden. Luulen,\nettä ne johtuivat kulmakarvojen jännittämisestä hänen ajatellessaan,\nmutta toiset sanovat, että hän oli perinyt ne eräältä naispuoliselta\nesivanhemmaltaan. Ystäväni Bakenkhonsu, vanha tietäjä, joka\npalveli Seti I:sen aikana ja kuoli vasta hiljattain elettyään\nsatakaksikymmentä vuotta, kertoi tunteneensa tuon naisen jo ennen\nkuin hän oli mennyt naimisiin, ja että hän ja hänen jälkeläisensä\nSeti olivat hyvin toistensa näköiset.\n\nPrinssillä oli kädessä avonainen kirja, hyvin vanhanaikaista\nkirjoitusta; sen minä, joka olen hyvin harjaantunut tällaisissa\nammattiani koskevissa asioissa, päätin sen ulkoasusta. Hän nosti\näkkiä katseensa kirjasta kamaripalvelijaansa, joka seisoi hänen\nedessään.\n\n\"Tulet hyvään aikaan, Pambasa\", sanoi hän äänellä, joka oli\nystävällinen ja miellyttävä, mutta kuitenkin miehekäs. \"Sinä olet\nvanha ja epäilemättä viisas. Sano, oletko viisas, Pambasa?\"\n\n\"Olen, teidän Korkeutenne. Olen yhtä viisas kuin teidän Korkeutenne\neno, mahtava Khaemuas, tietäjä, jonka jalkineita minun oli tapana\npuhdistaa nuorena ollessani.\"\n\n\"Todellako! Miksi sitten niin huolellisesti kätket viisautesi,\njonka pitäisi olla avonaisena kuin kukkanen mehiläisten imettävänä?\nNo niin, olen iloinen saatuani tietää, että olet viisas, sillä\ntästä taikakirjasta löysin kysymyksiä, jotka ovat yhtä arvokkaita\nkuin kuolleen Khaemuaksenkin. Muistan tuon enoni vain miettivänä,\nmustakulmaisena miehenä, joka muistutti paljon pojastaan, serkustani\nAmenmeseksesta, paitsi siinä, ettei Amenmesesta voi kukaan sanoa\nviisaaksi.\"\n\n\"Miksi teidän Korkeutenne siitä iloitsee?\" -- \"Siksi, että sinä, oman\narvioimisesi mukaan, olet hänen vertaisensa, ja voit siis selittää\nasiat samoin kuin Khaemuas olisi tehnyt. Tiedätkös, Pambasa, jos\nhän olisi elänyt, olisi hänestä tullut Farao isäni sijasta. Hän\nkuoli kuitenkin liian aikaisin, mikä osoittaa minulle, että tuossa\nkertomuksessa hänen viisaudestaan on jotakin perää, sillä ei kukaan\ntodella viisas mies halua tulla Faraoksi.\"\n\nPambasa tuijotti häneen suu auki.\n\n\"Ei tahtoisi tulla Faraoksi!\" hän aloitti --\n\n\"Ei, viisas Pambasa\", jatkoi prinssi, ikäänkuin hän ei olisi\nkuullut huomautusta. \"Kuule! Tämä vanha kirja neuvoo taikakeinon\n'sydämen väsymyksen poistamiseksi', joka, kuten sanotaan, on\nvanhin ja tavallisin sairaus maailmassa, sairaus, josta ainoastaan\nkissanpoikaset, muutamat lapset ja hullut ihmiset ovat vapaita. Tässä\nkirjassa sanotaan, että tuo tauti voidaan parantaa seisomalla Khufun\npyramiidin huipulla sellaisen vuorokauden keskiyönä, jolloin kuu on\nsuurimmillaan koko maailmassa, ja juomalla unelmien maljasta samalla\nlukien loihtusanat, jotka on kirjoitettu tähän sellaisella kielellä,\njota en osaa lukea.\"\n\n\"Loihduista ei ole mitään tehoa, jos kuka tahansa voisi ne lukea.\"\n\n\"Eikä mitään hyötyäkään, luullakseni, jollei niitä osaa kukaan lukea.\"\n\n\"Ja sitä paitsi, kuinka kukaan voi edes päivällä kiivetä ylös Khufun\npyramidia, joka on rakennettu hiotusta marmorista, saati keskiyöllä,\nteidän Korkeutenne, ja juoda siellä unelmien maljasta?\"\n\n\"En tiedä, Pambasa. Tiedän ainoastaan, että olen väsynyt näihin\nhullutuksiin ja koko maailmaan. Kerro minulle jotakin, mikä\nkeventäisi sydäntäni, sillä se on raskas.\"\n\n\"Tuolla ulkona on silmänkääntäjiä, prinssi, ja yhdestä niistä\nkerrotaan, että hän osaa heittää köyden ilmaan ja kiivetä sitä myöten\nylöspäin, kunnes katoaa taivaaseen.\"\n\n\"Sitten kuin hän on tehnyt sen sinun nähtesi, Pambasa, tuo hänet\nluokseni, mutta ei ennen. Kuolema on ainoa köysi, jota myöten voimme\nkiivetä taivaaseen -- taikka päästä alas helvettiin. Muistaakseni\nhelvetissä on jumala nimeltä Set, jonka mukaan, kuten isoisänisäni,\nminä olen saanut nimeni -- sivumennen sanoen -- papit yksin tietävät,\nmiksi.\"\n\n\"Sitten on siellä vielä tanssijoita, prinssi, ja heidän joukossaan\nmuutamia hyvin kauniita tyttöjä, sillä näin heidät kylpemässä\npalatsin lammikossa, mikä olisi huvittanut isoisänne, mahtavan\nRameseksen, sydäntä.\"\n\n\"He eivät huvita minun sydäntäni, sillä en halua alastomia naisia\ntänne hyppimään. Yritä vielä kerran, Pambasa.\"\n\n\"En voi muistaa mitään muuta, prinssi. Mutta malttakaahan. Tuolla on\nodottamassa eräs kirjanoppinut nimeltä Ana, laiha, terävänenäinen\nmies, joka sanoo olevansa teidän Korkeutenne kaksoinen Raasta.\"\n\n\"Ana!\" sanoi prinssi. \"Hänkö, Memphiksestä, sama Anako, joka\nkirjoittaa kertomuksia? Miksi et sanonut sitä ennen, vanha hupsu?\nAnna hänen tulla sisälle heti paikalla, heti paikalla.\"\n\nKuullessani tämän astuin minä esiripun toiselle puolen ja heittäytyin\nmaahan, sanoen:\n\n\"Minä olen tuo kirjanoppinut, oi Auringon kuninkaallinen Poika.\"\n\n\"Miten uskallatte tulla prinssin luo tulematta pyydetyksi --\" alkoi\nPambasa, mutta Seti keskeytti ankaralla äänellä sanoen:\n\n\"Ja kuinka uskallat sinä, Pambasa, pidättää tätä oppinutta miestä\noveni takana niinkuin koiraa? Nouskaa, Ana, ja pankaa pois arvonimet,\nsillä emme ole hovissa. Kertokaa minulle, miten kauan olette ollut\nTaniksessa?\"\n\n\"Monta päivää, oi prinssi\", vastasin, \"pyytäen puheillepääsyä ja\nturhaan.\"\n\n\"Ja miten onnistuitte lopulta?\"\n\n\"Lahjomalla, prinssi\", vastasin viattomasti, \"kuten näyttää olevan\ntavallista. Ovenvartijat --\"\n\n\"Ymmärrän\", sanoi Seti, \"ovenvartijat! Pambasa, saat tutkia minkä\nsumman tämä oppinut kirjanoppinut on maksanut ovenvartijoille ja\nmaksaa kaksinkertaisesti takaisin. Nyt tiehesi ja hoida tehtäväsi!\"\n\nPambasa meni heittäen pahansuovan silmäyksen minuun.\n\n\"Sanokaa minulle\", puhui Seti, kun hän oli mennyt, \"te, joka olette\nviisas mies, miksi hovi aina kasvattaa varkaita?\"\n\n\"Luullakseni samasta syystä, prinssi, kuin koirassa on kirppuja.\nKirppujen täytyy elää ja siksi on koira.\"\n\n\"Se on totta\", vastasi hän, \"eikä näitä palatsikirppuja ole rangaistu\ntarpeeksi. Jos minulla joskus on valta, tahdon pitää heitä silmällä.\nHeitä pitää ruokkia harvemmin, mutta paremmin. Ja nyt, Ana,\nistuutukaa. Minä tunnen teidät, vaikka te ette tunne minua, ja minä\nolen jo oppinut rakastamaan teitä kirjoitustenne johdosta. Kertokaa\nminulle itsestänne.\"\n\nKerroin hänelle sitten yksinkertaisen tarinani, jota hän kuunteli\nsanomatta sanaakaan, ja sitten kysyi, miksi olin tullut häntä\nkatsomaan. Vastasin tulleeni hänen kutsustaan, jonka hän oli\nunohtanut, ja myöskin tuodakseni hänelle kertomuksen, jonka olin\nrohennut omistaa hänelle. Panin sitten kirjan hänen eteensä pöydälle.\n\n\"Se on minulle kunnia\", sanoi hän miellyttävällä äänellä, \"se on\nsuuri kunnia. Jos minä pidän siitä kertomuksesta paljon, silloin\nsaa se seurata minua hautakammiooni Kan luettavaksi ja uudelleen\nluettavaksi tuomiopäivään asti, mutta ensin tahdon lukea sen täällä\nelämässä. Tunnetteko tämän Taniksen kaupungin, Ana?\"\n\nVastasin tuntevani sitä hyvin vähän, sillä olin kuluttanut aikani\nhänen Korkeutensa oven takana.\n\n\"Silloin, luvallanne, tahdon olla oppaananne tänä yönä läpi\nkaupungin, ja senjälkeen syömme illallista ja keskustelemme.\"\n\nKumarsin ja hän taputti käsiään, jolloin ilmestyi palvelija, ei\nPambasa, vaan eräs toinen.\n\n\"Tuo kaksi viittaa\", sanoi prinssi, \"menen ulos kirjanoppineen Anan\nkanssa. Anna vartioston, jossa on neljä nubialaista, ei enempää,\nseurata meitä, mutta matkan päässä ja valepuvuissa. Anna heidän\nodottaa salakäytävässä.\"\n\nMies kumarsi ja poistui hiljaa.\n\nMelkein heti ilmestyi musta orja, tuoden kaksi pitkää, päähineellä\nvarustettua viittaa, sellaisia kuin kamelinajajat käyttävät, ja\nauttoi ne meidän päällemme. Sitten hän, ottaen lampun, vei meidät\nulos ovesta, joka oli vastapäätä sitä, josta minä olin tullut\nsisälle, pitkin käytäviä ja ahtaita portaita, jotka loppuivat linnan\npihalle. Sen läpi kuljettuamme saavuimme korkean ja paksun muurin\nluo, jossa oli kaksinkertaiset, vaskella päällystetyt ovet, ja\nne avautuivat salaperäisesti meidän lähestyessämme. Näiden ovien\ntoisella puolella seisoi neljä myöskin viittoihin puettua miestä,\njotka eivät näyttäneet huomaavan meitä. Mutta kuljettuamme vähän\nmatkaa katsoin taakseni ja huomasin heidän seuraavan meitä, vaikka\naivan kuin sattumalta.\n\n\"Kuinka ihanaa onkaan olla prinssi,\" ajattelin itsekseni, \"hänen\ntarvitsee vain nostaa sormeaan ja häntä palvellaan joka hetki sekä\npäivällä että yöllä.\"\n\nSiinä samassa sanoi Seti minulle:\n\n\"Katsokaa, Ana, miten ikävää on olla prinssi, joka ei voi edes\nliikkua ulkona ilmoittamatta sitä hovikunnalleen ja komentamatta\nvahvaa vartiostoa vakoilemaan joka liikettä, ja jonka sitä paitsi\ntäytyy antaa kertomus niistä Faraon poliisille.\"\n\n\"Kaikissa asioissa on kaksi puolta,\" ajattelin taas itsekseni.\n\n\n\n\nII.\n\nPIKARI SÄRJETÄÄN.\n\n\nKuljimme pitkin puitten reunustamaa, leveätä katua. Puitten takana\noli kalkittuja, sileäkattoisia taloja, jotka oli rakennettu\nkuivuneista tiileistä ja seisoivat jokainen omassa puutarhassaan.\nLopulta tulimme suurelle torille juuri silloin kun täysikuu nousi\npalmujen yläpuolelle tehden maailman yhtä valoisaksi kuin päivällä.\nTanis, taikka Rameses, kuten sitä myös nimitettiin, oli siihen\naikaan hyvin kaunis kaupunki, vaikka ainoastaan puolet Memphiksestä\nsuuruudeltaan. Mutta nyt kun hovi on poistunut sieltä, on se tullut\npaljon autiommaksi. Lähellä toria oli suuri jumalien temppeli,\npilareineen ja sfinkseineen, sekä mahdottoman suuri Rameses toisen\nkuvapatsas, myöskin oikea maailman ihme. Pohjoiseen päin eräällä\nkukkulalla oli Faraon loistava palatsi. Siellä oli myös muita\npalatseja, joissa asusteli hovin aatelisia ja upseereja, ja palatsien\nvälissä kulki pitkiä katuja, muutamat niistä päättyen Niilin haaraan,\nmissä tämä muinainen kaupunki sijaitsi.\n\nSeti pysähtyi katselemaan noita ihmeellisiä rakennuksia.\n\n\"Ne ovat hyvin vanhoja\", sanoi hän, \"mutta useimmat niistä, kuten\nmuurit ja Amonin sekä Ptahin temppelit, on uudestaan rakennettu\nisoisäni aikana tai myöhemmin israelilaisten orjien työllä, noiden,\njotka asuvat etäämpänä rikkaassa Goshenin maassa.\"\n\n\"Ne ovat varmaan tulleet maksamaan paljon rahaa\", vastasin.\n\n\"Egyptin hallitsijat eivät maksa palkkaa orjilleen\", huomautti\nprinssi lyhyesti.\n\nSitten kuljimme eteenpäin ja liityimme tuhansiin ihmisiin, jotka\nkulkivat edestakaisin etsien lepoa päivän työn jälkeen. Tänne Egyptin\nrajalle oli kokoontunut kansaa joka haaralta: beduiineja erämaasta,\nsyrialaisia Punaisen meren rannoilta, kauppiaita rikkaasta Isla\nChittimistä, matkustajia rannikolta sekä tukkukauppiaita Puntin\nmaalta ja muista tuntemattomista seuduista pohjoisessa. Kaikki\npuhuivat, nauroivat ja pitivät iloa; muutamat kokoontuivat kertojien\nympärille kuuntelemaan tarinoita tai antoivat ajatustensa harhailla\nsoiton sävelissä; toiset taas katselivat naista, joka puolialastomana\ntanssi rahan edestä.\n\nSilloin tällöin täytyi väkijoukon jakaantua, päästääkseen\nkulkemaan jonkun aatelisen tai ylhäisen naisen vaunut, joiden\nedellä juoksi jalkamiehiä huutaen: \"Tehkää tietä, tehkää tietä!\"\nja heilutellen pitkiä keppejään. Sitten tuli vaeltaen kuunvalossa\nIsiksen valkoviittaisten pappien kulkue, joka oli valmistettu \"Kuun\nhallitsijattaren\" palvelijoille, kantaen korkealla jumalattaren pyhää\nkuvaa, jonka edessä kaikki ihmiset kumartuivat, ja vähän aikaa oli\nhiljaista. Senjälkeen seurasi jonkun äskettäin kuolleen ylimyksen\nruumis, jonka mukana kulki joukko palkattuja ruumiinsaattajia,\njotka päästelivät valitushuutoja viedessään sitä palsamoitavaksi.\nViimeksi tuli eräältä sivukadulta monisatainen joukko kyömynenäisiä,\nparrakkaita miehiä, joitten keskellä oli muutamia naisia, löyhästi\nsidottuina yhteen ja aseistetun vartiajoukon saattamina.\n\n\"Keitä nuo ovat?\" kysyin, sillä en koskaan ollut nähnyt mitään\nsellaista.\n\n\"Israelilaisia orjia, jotka palaavat kaivamasta uutta kanavaa, joka\ntulee kulkemaan Punaiseen mereen\", vastasi prinssi.\n\nSeisoimme paikoillamme katsellen heidän ohi menoaan. Huomasin, miten\nylpeästi heidän silmänsä liekehtivät ja miten tylyä oli heidän\nkuljetuksensa, vaikka he olivat kahleissa olevia miehiä, lisäksi\nväsyneitä ja tahraisia työstään mudassa ja vedessä. Samassa tapahtui,\nettä valkopartainen mies jäi jäljelle, laahustaen joukon perässä\nja hidastuttaen kulkua. Silloin juoksi eräs työnjohtaja sinne ja\nruoski häntä hirveällä piiskalla, joka oli leikattu virtahevon\nnahasta. Mies kääntyi ja kohottaen puulapiota, jota hän kantoi, antoi\ntyönjohtajalle sellaisen iskun, että se mursi koko pääkallon ja mies\nkaatui kuolleena maahan. Muut johtajat hyökkäsivät hebrealaisen luo,\nkuten näitä israelilaisia nimitettiin, ja löivät siksi, kunnes hänkin\nkaatui. Silloin ilmestyi sotilas ja nähtyään mitä oli tapahtunut veti\npronssisen miekkansa esille. Väentungoksesta juoksi samalla tyttö,\nnuori ja rakastettava, vaikka olikin karkeasti puettu.\n\nSenjälkeen olen nähnyt Merapin, Israelin kuun, kuten häntä\nnimitettiin, vaatetettuna kuningattaren loistavaan pukuun, ja kerran\nitse jumalattaren, mutta ei milloinkaan, mielestäni, näyttänyt hän\nsuloisemmalta kuin tuona orjuuden hetkenä. Hänen suuret silmänsä,\nei siniset eivätkä mustat, näkyivät kuun valossa ja olivat kosteat\nkyynelistä. Hänen mahtava, pronssinvärinen tukkansa liehui\nsuurissa kiehkuroissa lumivalkoisella povella, jonka karkea viitta\npaljasti. Somat kädet oli kohotettu kuin torjuakseen verta, joka\njuoksi miehestä, jota hän halusi suojella. Hänen hento ja hoikka\nvartalonsa esiintyi hyvin valoa vastaan, joka loisti muutamista\nmarkkinakojuista. Hän oli ylenmäärin ihana, niin ihana, että sydämeni\naivan pysähtyi häntä katsellessa, minunkin, joka en moniin vuosiin\nole välittänyt naisista, varsinkaan mustista ja ilkeistä.\n\nHän huusi ääneen. Seisten kaatuneen miehen edessä, vetosi hän\nsotilaan sääliväisyyteen. Mutta nähdessään, ettei ollut mitään toivoa\nhänen puoleltaan, katseli tyttö suurilla silmillään ympärilleen,\nkunnes ne osuivat prinssi Setiin.\n\n\"Oi, herra\", valitti hän, \"te olette jalomielinen. Seisotteko\nvieressä katsellen, miten isäni murhataan ilman syytä.\"\n\n\"Laahatkaa pois hänet, taikka lyön hänet kuoliaaksi!\" huusi kapteeni,\nsillä nyt oli tyttö heittäytynyt kaatuneen israelilaisen päälle.\nTyönjohtaja totteli, raastaen hänet pois.\n\n\"Seis, julmuri!\" huusi prinssi.\n\n\"Kuka sinä olet, koira, joka uskallat opettaa Faraon upseerille\nhänen velvollisuuksiaan?\" vastasi kapteeni lyöden prinssiä kasvoihin\nvasemmalla kädellään.\n\nSitten hän astui nopeasti taaksepäin ja minä näin pronssisen miekan\nlävistävän israelilaisen ruumiin, joka nytkähti ja oli liikkumaton.\nTuo oli kaikki tehty yhdessä hetkessä, ja hiljaisuudessa, joka\nseurasi, kuului naisen valitusta. Hetkeksi Seti kuin lamaantui --\nvihasta, luullakseni. Sitten hän sanoi yhden ainoan sanan: \"Vartijat!\"\n\nNeljä nubialaista, jotka, kuten määrättiin, olivat pysytelleet\nvälimatkan päässä, hyökkäsivät esille ympäröivän tungoksen läpi.\nEnnenkuin he saavuttivat meidät, ryntäsin minä, joka tähän asti olin\nseisonut ällistyneenä, kapteenin luo ja tartuin häntä kurkkuun. Hän\npisti minua verisellä miekallaan, mutta isku, osuen minun pitkään\nviittaani, haavoitti ainoastaan vasenta reittäni. Minä, joka olin\nsiihen aikaan vahva, painiskelin hänen kanssaan ja me pyörimme\nyhdessä maassa.\n\nTämän jälkeen tuli hirveä hälinä. Hebrealaiset orjat särkivät\nkahleensa ja hyökkäsivät sotilaiden kimppuun kuin koirat sakaalien\nkimppuun, iskien heitä paljailla nyrkeillään. Sotilaat puolustivat\nitseään miekoillaan; päälliköt heiluttelivat nahkapiiskojaan, naiset\nkirkuivat ja miehet huusivat. Kapteeni, johon minä olin käynyt\nkäsiksi, alkoi olla paremmalla puolella; lopuksi näin hänen miekkansa\nheiluvan yläpuolellani ja ajattelin, että kaikki oli lopussa.\nEpäilemättä olisi niin käynytkin, jollei prinssi olisi vetänyt miestä\ntaaksepäin ja siten antanut neljälle nubialaiselle aikaa tarttua\nhäneen. Samassa kuulin prinssin huutavan kaikuvalla äänellä:\n\n\"Seis! Tämä on Seti, Faraon poika, Taniksen maaherra, jonka kanssa\nolette tekemisissä. Katsokaa\", ja hän heitti viittansa päähineen\ntaaksepäin niin, että kuu valaisi hänen kasvonsa.\n\nSilmänräpäyksessä tuli aivan hiljaista. Ja vähitellen ihmiset\npainuivat polvilleen tajuttuaan todellisuuden, ja minä kuulin erään\nsanovan kauhistuneella äänellä:\n\n\"Kuninkaallista Poikaa, Egyptin prinssiä löi sotilas vasten kasvoja!\nSe on verellä maksettava!\"\n\n\"Mikä on tuo upseeri nimeltään?\" kysyi Seti osoittaen miestä, joka\noli murhannut israelilaisen ja oli ollut vähällä tappaa minutkin.\n\nJoku vastasi, että hän oli nimeltään Khuaka.\n\n\"Viekää hänet Amonin temppelin portaille\", sanoi Seti nubialaisille,\njotka pitivät häntä kiinni. \"Seuratkaa minua, Ana, jos teillä on\nvoimia. Ei, nojatkaa olkapäätäni vasten.\"\n\nLeväten prinssin olkapäätä vasten, sillä minä olin runneltu ja\nhengästynyt, kuljimme sata askelta tai vähän enemmän suuren temppelin\nportaille, joita myöten kiipesimme niiden yläpäässä olevalle\ntasaiselle paikalle. Meidän jäljessämme tuli vanki, ja hänen\nperässään suuri joukko kansaa, joka pysähtyi portaille ja alapuolella\nolevalle torille. Prinssi, joka oli kalpea ja äänetön, istuutui\nsuuren obeliskin matalalle, graniittiselle jalustalle, joka oli\ntemppelin pilarikäytävän edessä, ja sanoi:\n\n\"Ramesesin kaupungin Taniksen hallitsijana, joka hetkenä ja\njoka paikassa elämän ja kuoleman vartijana, ratkaisen oikeuteni\njulkisesti.\"\n\n\"Kuninkaallinen oikeus on julkinen!\" huusi väkijoukko totuttuun\ntapaansa.\n\n\"Oikeusasia on tämä\", sanoi prinssi. \"Tuota miestä, nimeltään Khuaka,\nja puvustaan päättäen Faraon armeijan päällikkö, syytetään erään\nhebrealaisen murhasta ja murhayrityksestä kirjanoppinutta Anaa\nvastaan. Todistajat kutsuttakoon esille. Tuokaa kuolleen miehen\nruumis ja asettakaa se eteeni. Hakekaa nainen, joka koetti puolustaa\nhäntä, jotta hän saisi puhua.\"\n\nMääräpaikalle kannettiin ruumis, jonka suuret silmät tuijottivat\nkuuta. Sitten ympäröivät sotilaat työnsivät esiin itkevän tytön.\n\n\"Kuivatkaa kyyneleenne\", sanoi Seti, \"ja vannokaa Kephera-luojan,\ntotuuden ja oikeuden Maat-jumalattaren nimeen puhuvanne ainoastaan\ntotta.\"\n\nTyttö katsoi ylös ja sanoi syvällä, hiljaisella äänellä, joka\nmuistutti, minun mielestäni, kuin mettä olisi kaadettu saviastiasta,\nvarmaankin siksi, että se oli epäselvä pidätetyistä nyyhkytyksistä.\n\n\"Oi, Egyptin kuninkaallinen poika, minä en voi vannoa sellaisten\njumalien nimeen, koska olen Israelin tytär.\"\n\nPrinssi katsoi häntä tarkasti ja kysyi:\n\n\"Minkä jumalan nimeen sitten voitte vannoa, oi Israelin tytär?\"\n\n\"Jehovan, oi prinssi, Luojan, jota pidämme ainoana oikeana Jumalana,\njoka on tehnyt maan ja kaikki, mitä siinä on.\"\n\n\"Silloin kenties hänen toinen nimensä on Kephera\", sanoi prinssi\nhymyillen. \"Mutta olkoon, kuten tahdotte. Vannokaa sitten jumalanne\nJehovan nimeen.\"\n\nTyttö nosti molemmat kätensä päänsä yläpuolelle ja sanoi:\n\n\"Minä, Merapi, Nathanin tytär Israelin kansan Levin sukukunnasta,\nvannon, että tahdon puhua totta ja ainoastaan totta Israelin Jumalan,\nJehovan nimeen.\"\n\n\"Kertokaa meille, mitä syitä tiedätte tämän miehen kuolemaan, oi\nMerapi.\"\n\n\"En mitään sellaista, jota ette itsekin tietäisi, oi prinssi. Hän,\njoka makaa tuella\", ja hän osoitti kädellään ruumista kääntäen\npois silmänsä, \"oli isäni, yksi israelilaisten vanhemmista.\nKapteeni Khuaka tuli Goshenin maalle silloin, kun vilja oli nuorta,\nvalikoimaan niitä, joitten tulisi tehdä työtä Faraolle. Hän tahtoi\nviedä minut kotiinsa. Isäni kieltäytyi, koska minut oli jo lapsena\nkihlattu israelilaiselle miehelle, myöskin koska ei ole lakiemme\nmukaan luvallista meidän kansallemme mennä naimisiin teidän\nkansanne kanssa. Silloin kapteeni Khuaka otti isäni, vaikka hän\noli vanha, paljon yli sen iän, jossa olevat oli määrätty tekemään\ntyötä Faraolle. Hänet vietiin pois, minun luullakseni, koska hän ei\ntahtonut uhrata minua ja pakottaa minua ottamaan Khuakaa miehekseni.\nVähän myöhemmin näin unta, että isäni oli sairas. Uneksin siitä\nkolmasti ja juoksin Tanikseen tervehtimään häntä. Tänä aamuna löysin\nhänet ja, oi prinssi, lopun tiedätte.\"\n\n\"Eikö ole enään muuta?\" kysyi Seti.\n\nTyttö epäröi hetken, sitten vastasi: \"Ainoastaan tämä, oi prinssi.\nMies näki minut antaessani isälleni ruokaa, sillä hän oli heikko ja\nliiaksi rasittunut ahertaessaan auringon helteessä mudan kaivussa.\nHän, joka oli kansamme ylhäisöä, ei tiennyt mitään tuollaisesta\ntyöstä nuoruudessaan. Minun läsnäollessani kysyi Khuaka isältäni,\ntahtoiko hän nyt antaa minut hänelle. Isäni vastasi, että hän\nmieluummin näkee käärmeiden suutelevan minua ja krokotiilien syövän\nminut suuhunsa. 'Vai niin', sanoi Khuaka. 'Kuule nyt orja Nathan,\nennenkuin aurinko huomenna nousee, suutelevat miekat sinua ja\nkrokotiilit ja hyenat syövät sinut suihinsa.' 'Käyköön niin', sanoi\nisäni, 'mutta muista, oi Khuaka, että minulle, Jehovan papille ja\nprofeetalle, on ilmoitettu, että ennen huomista aurinkoa sinua myös\nmiekat suutelevat ja lopusta keskustelemme Jehovan valtaistuimen\njuurella.'\n\n\"Jälkeenpäin, kuten tiedätte, prinssi, työnjohtaja ruoski isääni,\nsillä kuulin Khuakan käskevän häntä niin tekemään, jos hän\nväsymyksestä hidastelisi. Ja sitten Khuaka tappoi hänet, kun\nisäni raivoissaan löi työnjohtajaa kuokalla. Minulla ei ole\nmuuta sanottavaa; pyydän vain, että minut lähetetään kansani luo\nmurehtiakseni isääni tapojemme mukaan.\"\n\n\"Kenen luo tahdotte tulla lähetetyksi? Äitinnekö?\"\n\n\"Ei, prinssi, äitini syyrialainen säätyläisnainen on kuollut. Tahdon\nmennä enoni, leviitta Jabezin luo.\"\n\n\"Astukaa syrjään\", sanoi Seti. \"Neuvottelemme siitä asiasta\nmyöhemmin. Tulkaa esille, kirjanoppinut Ana. Tehkää vala ja kertokaa\nmeille, mitä te olette nähnyt tämän miehen kuolemasta, koska kaksi\ntodistajaa on tarpeen.\"\n\nMinä vannoin ja toistin koko tämän kertomuksen, jonka olen\nkirjoittanut.\n\n\"No, Khuaka\", sanoi prinssi, kun minä olin lopettanut, \"onko teillä\njotakin sanottavaa?\"\n\n\"Ainoastaan tämä\", vastasi kapteeni heittäytyen polvilleen, \"että\nlöin teitä vahingossa, sillä en tiennyt, että teidän ylhäisyytenne\noli kätketty tuohon pitkään viittaan. Tuosta työstä ansaitsen kyllä\nkuoleman, mutta minä rukoilen teitä antamaan anteeksi sen, koska\nen tiennyt, mitä tein. Loppu ei ole mitään, sillä löin kuoliaaksi\nainoastaan niskoittelevan israelilaisen orjan, joita surmataan joka\npäivä.\"\n\n\"Sanokaa minulle, Khuaka, joka olette tutkittavana tämän miehen\nkuoleman johdosta, ettekä satunnaisesta lyönnistä kuninkaallista\nhenkilöä kohtaan, missä laissa on kielletty teitä tappamasta\nisraelilaista ilman tutkimista Faraon määräämien upseerien edessä?\"\n\n\"En ole oppinut. En tunne tuota lakia, oi prinssi. Kaikki, mitä tuo\nnainen sanoi, on valhetta.\"\n\n\"Ei ole ainakaan valhetta, että tuo mies makaa kuolleena, ja että te\nmurhasitte hänet, kuten itse sanoitte. Kuulkaa nyt ja kuulkoon koko\nEgypti, ettei edes israelilaista saa murhata, sillä jokainen murhaaja\nsaa maksaa vuodattamansa veren verellään. Teidän verenne saa korvata\ntuon miehen veren. Sotilaat! Lyökää poikki hänen päänsä.\"\n\nNubialaiset hyökkäsivät hänen päälleen ja kun jälleen katsoin, makasi\nKhuakan päätön ruumis hebrealaisen Nathanin ruumiin vieressä, ja\nheidän verensä oli sekaantunut yhteen temppelin portailla.\n\n\"Oikeusistunto on lopussa\", sanoi prinssi. \"Upseerit, pitäkää huolta,\nettä tämä nainen saatetaan suojassa kansansa luo ja hänen mukanaan\nisän ruumis haudattavaksi. Ja katsokaa, henkenne uhalla, ettei mitään\nloukkausta tai harmia hänelle tapahdu. Kirjanoppinut Ana, seuratkaa\nminua täältä kotiini, jossa haluaisin puhella kanssanne. Vartijat\nkulkekoot edelläni ja jäljessäni.\"\n\nHän nousi ja kaikki kansa kumarsi. Kun hän kääntyi mennäkseen, astui\nMerapi esille ja langeten polvilleen, sanoi:\n\n\"Oi, oikeudenmukaisin prinssi, olen palvelijanne nyt ja aina.\"\n\nSitten lähdimme, ja kun poistuimme torilta matkaten prinssin palatsia\nkohti, kuulin äänten sorinan nousevan takanamme, toiset kiittäen,\ntoiset moittien sitä, mitä oli tapahtunut. Me jatkoimme matkaa\nhiljaisuudessa, jota häiritsi ainoastaan vartijoiden säännölliset\naskeleet. Äkkiä kuu joutui pilven taakse ja tuli aivan pimeä. Hetken\nkuluttua tuli pilven reunasta valojuova, joka oli aivan lähellä,\nsuoraan yläpuolellamme taivaalla. Seti tarkasteli sitä hetkisen ja\nsanoi:\n\n\"Sanokaa minulle, oi Ana, mitä tuo kuunsäde teidän mielestänne\nmuistuttaa!\"\n\n\"Miekkaa, oi prinssi\", vastasin, \"ojennettuna Egyptin yli, ja sitä\npitää mustassa kädessään joku mahtava jumala tai henki. Katsokaa,\ntuolla on terä, josta putoilee pieniä pilvenhattaroita kuin\nveritippoja, tuolla miekan kahva kullasta. Ja katsokaa! Tuolla\nalhaalla on jumalan kasvot. Tulta sinkoilee hänen silmistään ja hänen\nkatseensa on synkkä ja hirveä. Minua peloittaa, vaikka en tiedä mitä\npelkään.\"\n\n\"Teillä on runoilijan mielikuvitus, Ana. Kuitenkin, mitä te näette,\nnäen minä myös, ja siitä olen varma, että joku koston miekka on\ntodellakin ojennettu Egyptin yli sen pahojen tekojen tähden. Tämä\nvalo mahtaa olla vertauskuvana siitä. Katsokaa, se näkyy putoavan\njumalien temppelien ja Faraon palatsin päälle, ja tarttuvan niihin.\nNyt se on mennyt ja yö on taas sellainen kuin yöt olivat maailman\nalussa. Tulkaa huoneeseeni ja syökäämme. Olen väsynyt ja tarvitsen\nruokaa ja viiniä, kuten tekin taistelunne jälkeen tuon voimakkaan\nmurhaajan kanssa, jonka lähetin hänelle kuuluvaan paikkaan.\"\n\nVartijat tervehtivät ja poistuivat. Me menimme prinssin yksityisiin\nhuoneisiin. Yhdessä niistä hänen palvelijansa puki minut hienoon\nliinaiseen viittaan, sen jälkeen kuin linnan nerokas parantaja\noli lääkäröinyt ruhjotun reiteni sitoen siihen kääreen, johon oli\nlevitetty hyvänhajuista voidetta. Sitten minut johdatettiin pieneen\nruokailuhuoneeseen, josta löysin prinssin odottamassa minua, kuin\nolisin ollut joku kunnioitettu vieras enkä poloinen kirjanoppinut,\njoka olin vaeltanut tänne tavaroineni Memphiksestä. Hän pyysi minua\nistumaan oikealle puolelleen, vieläpä itse veti minulle istuimenkin,\njosta jouduin hyvin hämilleni. Muistan vielä tänä päivänä tuon\nnahkaistuimisen tuolin. Sen käsinojat päättyivät norsunluisiin\nsfinkseihin, ja sen soikeaan, mustasta puusta tehtyyn selkänojaan oli\nkaiverrettu suuren Rameseksen nimi, jolle se todellakin oli kerran\nkuulunut. Ruokaa tarjoili meille -- ainoastaan kahta lajia ja nekin\naivan yksinkertaisia, sillä Seti ei ollut mikään suursyömäri, --\nhauskan näköinen nuori nubialainen orja. Sitäpaitsi tarjottiin myös\nviiniä, oivallisinta, mitä milloinkaan olin maistanut.\n\nSöimme ja joimme, ja prinssi jutteli kanssani toimistani\nkirjanoppineena ja kertomusten sepittämisestä, joka näytti huvittavan\nhäntä suuresti. Joku olisi todella voinut luulla, että hän oli\noppilas koulussa ja minä opettaja, niin nöyrästi ja sellaisella\ntarkkuudella kuunteli hän kaikkea, mitä kerroin tiedoistani.\nTuosta kauheasta verinäytelmästä, jonka juuri olimme nähneet, ei\nprinssi sanonut sanaakaan. Kuitenkin lopulta, vähän ajan kuluttua,\npidellessään kädessään alabasteri-maljaa, joka oli ohut kuin\nmunankuori, ja tarkastellen valon heijastusta sen sisällä olevassa\nkoreanpunaisessa viinissä, sanoi hän minulle:\n\n\"Ana ystävä, olemme eläneet kiihoittavan hetken yhdessä, ehkäpä\nensimmäisen monista, tai kenties viimeisen. Olemme syntyneet samana\npäivänä ja siksi, lukuunottamatta tähdentietäjien valhetta, kuten\nmuutkin miehet -- ja naiset saman tähden alla. Viimein, sanoisinko\nsen, miellytätte minua, vaikka en tiedä miksi, ja kun olette kanssani\nhuoneessa tunnen itseni niin turvalliseksi, mikä on kummallista,\nsillä en kenenkään muun läsnäollessa tunne sellaista.\"\n\n\"Juuri sattumalta tänä aamuna näin muutamista vanhoista\nasiakirjoista, joita tarkastelin, että Egyptin kruununperijällä oli\ntuhannen vuotta sitten ja sitä ennen, ja -- kun ei mikään koskaan\nmuutu Egyptissä -- vielä nytkin -- oikeus asettaa yksityinen\nkirjastonhoitaja, jolle valtion, se tahtoo sanoa, maan ahertajien,\ntäytyy maksaa palkka, kuten he maksavat kaikille. Muutamia\nhallitsijasukuja on mennyt ohitse, ja näyttää siltä, että niillä oli\ntuollainen kirjastonhoitaja, luullakseni siksi, että useimmat kruunun\nkantajat eivät osanneet tai eivät pitäneet lukemisesta. Myöskin\nsattumalta mainitsin asiasta visiiri Nehesille, joka kadehtii minulta\njoka kultaunssia, jonka tuhlaan, kuin olisi se otettu hänen omasta\npussistaan, joka kenties onkin laita. Hän vastasi häijysti hymyillen:\n\n\"'Koska tiedän hyvin, prinssi, ettei ole ketään kirjanoppinutta\nEgyptissä, jota tahtoisitte kärsiä edes kuukauden aikaakaan, niin\nasetan kirjastonhoitajan palkan sille numeroerälle, jolle ennen on\nmerkitty Teidän ylhäisyytenne taloudenpito, ja maksan hänen palkkansa\nkuninkaallisesta rahastosta siksi, kunnes hänet on erotettu.'\n\n\"Sentähden, kirjanoppinut Ana, tarjoan teille tämän paikan\nkuukaudeksi; tällä ajalla ainoastaan voin luvata, että teille\nmaksetaan palkka, vaikka unohdin sen määrän.\"\n\n\"Kiitän teitä, oi prinssi\", huudahdin minä.\n\n\"Älkää kiitelkö minua. Jos olette viisas, niin kieltäytykää. Olette\nnähneet Pambasan. Hyvä on, Nehesi on Pambasa kerrottuna kymmenellä,\nkonna, varas, riitelijä ja hänellä on Faraon mieli. Hän tahtoo tehdä\nelämänne vaivalloiseksi ja pienentää jokaisen kultakolikon, jonka\nviimein väännätte hänen kouristaan. Sitäpaitsi on työ väsyttävää,\nja minä olen kummallinen ja usein huonolla tuulella. Älkää kiittäkö\nminua, sanon. Kieltäytykää, palatkaa takaisin Memphikseen ja\nsepitelkää kertomuksia. Paetkaa hovia ja sen juonia. Farao itse\non ainoastaan kasvot ja nukke, jonka kautta muut äänet puhuvat ja\nmuut silmät katselevat, ja valtikkaa, jota hän heiluttaa, vedetään\nnauhoista. Ja jos on näin Faraon laita, minkälaisessa asemassa\non sitten hänen poikansa? Sitäpaitsi ovat täällä naiset, Ana.\nHe tahtovat rakastuttaa teidät, Ana, kuten tekevät minulle, ja\nmuistaakseni kerroitte minulle, että tiedätte jotakin naisista.\nÄlkää suostuko, menkää takaisin Memphikseen. Lähetän teille muutamia\nvanhoja käsikirjoituksia jäljennettäviksi ja maksan mitä tahansa\nNehesi myöntää kirjastonhoitajalle.\"\n\n\"Kuitenkin suostun, oi prinssi. Mitä tulee Nehesiin, en pelkää häntä\nensinkään, sillä pahimmassa tapauksessa voin kirjoittaa hänestä\nkertomuksen, jolle koko maailma nauraisi, ja mieluummin hän tahtoo\nmaksaa minulle palkan.\"\n\n\"Te olette viisaampi kuin luulinkaan, Ana. Ei koskaan juolahtanut\nmieleenikään, että Nehesistä voisi kirjoittaa kertomusta, vaikka,\ntotta kyllä, kerron juttuja hänestä, mikä on melkein samaa.\"\n\nHän kumartui eteenpäin, nojaten päätään kättänsä vasten, ja jättäen\npois ivallisen sävyn äänestään, katsoi minua silmiin ja kysyi:\n\n\"Miksi suostuitte? Odottakaahan, kun ajattelen. Se ei ole siksi,\nettä haluaisitte rikkautta, jos sitä on voitettavissa täällä; ei\nhovin loiston eikä komeuden tähden; ei saadaksenne olla suurten\nseurassa, jotka todellisuudessa ovat niin pieniä. Kaikkiin näihin\nasioihin nähden ei teillä, Ana, ole mitään pyyteitä, jos ymmärrän\nsydämenne oikein, teillä, joka olette taiteilija, ei vähempää eikä\nenempää. Kertokaa minulle sitten, miksi tahdotte te, vapaa mies, joka\nvoitte ansaita elatuksenne ja oleskella valtaistuimen lähellä, panna\nniskanne ruhtinaitten kantapäitten väliin tullaksenne litistetyksi\npalvelijoiden, hallitsijan seuralaisten ja kantotuolien kantajien\nyleisen kaavan mukaiseksi?\"\n\n\"Sanon sen teille, prinssi. Ensiksi, koska valtaistuimet luovat\nhistorian ja historia valtaistuimet, ja minä luulen, että Egyptissä\nen tekeillä suuria tapahtumia, joista minä tahdon saada osani.\nToiseksi, koska jumalat antavat ihmisille lahjoja ainoastaan kerran\ntai kahdesti elämässä ja niiden hylkääminen on loukkaus jumalia\nkohtaan, jotka antoivat ne meille käyttääksemme niitä tarkoituksiin,\njoista emme tiedä mitään. Ja kolmanneksi\" -- tässä epäröin.\n\n\"Ja kolmanneksi -- sanokaa se, sillä se on epäilemättä suurin syy.\"\n\n\"Ja kolmanneksi, oi prinssi -- no, sanat soivat niin oudolta miehen\nhuulilta -- mutta kolmanneksi, koska rakastan teitä. Siitä hetkestä\nasti, kun näin kasvonne, pidän teistä niinkuin en koskaan ole pitänyt\nkenestäkään miehestä -- en edes isästäni. En tiedä miksi. Varmasti en\nainakaan siksi, että olette prinssi.\"\n\nKuullessaan nämä sanat istui Seti miettien ja niin hiljaa, että\nsäikähtäen, koska minä alhainen kirjanoppinut olin tullut liian\nrohkeaksi, lisäsin nopeasti:\n\n\"Antakoon teidän Korkeutenne anteeksi palvelijalleen hänen rohkeat\nsanansa. Hänen palvelijansa sydän puhui eivätkä huulet.\"\n\nHän kohotti kättään ja minä pysähdyin. \"Ana, kaksoisveljeni Raasta\",\nsanoi hän, \"tiedättekö, ettei minulla ole ollut koskaan ystävää?\"\n\n\"Prinssi, jolla ei ole ystävää!\"\n\n\"Ei koskaan. Nyt rupean ajattelemaan, että olen löytänyt yhden. Se\najatus en outo ja lämmittää minua. Tiedättekö, kun näin kasvonne,\nrakastin minä myös teitä, jumalat tietävät, miksi. Tuntui siltä\nkuin olisin löytänyt jonkun, joka oli minulle rakas tuhannen vuotta\nsitten, mutta jonka olin kadottanut ja unohtanut. Ehkä se on vain\nhullutusta, tai kenties on meillä täällä haamu jostakin suuresta ja\nihanasta, joka löytyy muualla -- paikassa, jota sanotaan Osiriksen\nvaltakunnaksi -- tuolla puolen haudan, Ana.\"\n\n\"Sellaisia ajatuksia on tullut minullekin joskus, Prinssi. Tarkoitan,\nettä kaikki mitä näemme on varjoa, että itse olemme varjoja, ja\nettä todellisuus, joka heittää ihmiset erilaisiin olosuhteisiin, on\nheijastus jostakin auringon hengestä, joka ei koskaan pimene.\"\n\nPrinssi nyökäytti päätään ja taas oli hetken hiljaisuus. Sitten hän\notti ihanan alabasteripikarinsa, kaatoi siihen viiniä, joi vähän ja\nojensi pikarin minulle.\n\n\"Juokaa, Ana\", sanoi hän, \"ja luvatkaa pyhästi minulle, kuten minä\nlupaan teille, Luojan säädöksen mukaan, joka on tehnyt ihmisten\nsydämet, että tästä alkaen meidän kaksi sydäntämme ovat kuin yksi\nsydän hyvässä ja pahassa, voitossa ja tappiossa, kunnes kuolema\nottaa toisen meistä. Tästä alkaen, Ana, jollette osoita itseänne\nmahdottomaksi, en salaa mitään ajatusta teiltä.\"\n\nPunastuen ilosta otin pikarin, sanoen: \"Lisään sanoihinne, prinssi,\nsen, että me olemme yhtä, ei ainoastaan tässä elämässä, vaan\ntulevassakin. Kuolema on, prinssi, minun mielestäni vain yksi askel\nportaissa, jotka johtavat viimein tuohon huimaavaan korkeuteen, mistä\nnäemme Jumalan kasvot ja kuulemme hänen äänensä sanovan meille,\nminkälaisia ja mitä varten olemme.\"\n\nSitten vannoin hänelle pyhästi ja join kumartaen, ja hän kumarsi\ntakaisin minulle.\n\n\"Mitä teemme pikarille, Ana, tälle pyhälle pikarille, jossa on ollut\ntuo kallisarvoinen sydämenviini? Pidänkö minä sen? Ei se ei enää\nkuulu minulle. Annanko sen teille? Ei, se ei voi olla yksin teidän.\nKatsokaa, me särjemme arvottoman kapineen.\"\n\nTarttuen sen jalustaan kiinni, painoi hän koko voimallaan pikaria\npöytää vasten. Silloin tapahtui ihme, sillä sen sijaan, että se olisi\nmennyt pirstaleiksi, kuten luulin, halkesi se kahtia ylhäältä alas\nasti. Joko se oli sattuma, tai taiteilija, joka oli muodostellut sen,\noli tehnyt molemmat puoliskot erikseen ja yhdistänyt ne taitavasti\ntoisiinsa, en sitä tiedä. Kuitenkin niin kävi.\n\n\"Tämähän on onnellista, Ana\", sanoi prinssi, naurahtaen kevyeen\ntapaansa. \"Nyt otatte te sen puoliskon, joka on lähinnä teitä ja minä\notan omani. Jos te kuolette ensin, panen minä puoliskoni povellenne,\nja jos minä kuolen ensin, tulee teidän tehdä samoin minulle. Tai\njos papit estävät sen, koska olen kuninkaallinen henkilö enkä saa\ntulla saastutetuksi, niin heittäkää se hautakammiooni. Mitä olisimme\ntehneet, jos alabasterimalja olisi mennyt pirstaleiksi, Ana, ja mitä\nennustuksia olisimme siitä lukeneet?\"\n\n\"Miksi kysyä, oi prinssi, kun näemme, että on tapahtunut toisella\nlailla?\"\n\nSitten otin puoliskoni, painoin sitä otsaani vastaan ja kätkin sen\nviittani taskuun. Seti teki samalla tavalla kuin minä.\n\nTäten vahvistimme kummallisella tavalla, kuninkaallinen Seti ja minä,\nveljeytemme pyhän sopimuksen.\n\n\n\n\nIII.\n\nUSERTI.\n\n\nSeti nousi ojentaen käsiään.\n\n\"Se on lopussa\", sanoi hän, \"kuten kaikki loppuu, ja tällä kertaa\nminä olen siitä surullinen. Mitä nyt seuraa? Nukkuminen, luullakseni,\njohon kaikki päättyy, tai ehkä te haluatte sanoa, josta kaikki alkaa.\"\n\nHänen puhuessaan esiriput huoneen perällä vedettiin syrjään ja niiden\ntakaa ilmestyi kamaripalvelija, Pambasa, pitäen kultapäistä keppiään\nvanhan tavan mukaan kädessään.\n\n\"Mikä nyt on, mies?\" kysyi Seti. \"Enkö saa edes illallista syödä\nrauhassa? Seis, ennen kuin vastaat, sano minulle, alkavatko vai\nloppuvatko tapahtumat nukkuessa? Oppinut Ana ja minä olemme\nerimielisiä tästä asiasta ja haluaisimme kuulla sinun viisauttasi.\nPidä muistissa, Pambasa, että ennen kuin olemme syntyneet, meidän\non täytynyt nukkua, koska emme muista mitään siitä ajasta. Ja sen\njälkeen kun olemme kuolleet, varmasti näytämme nukkuvan, kuten\njokainen, joka on katsellut muumiota, tietää. Ja nyt vastaa.\"\n\nKamaripalvelija tuijotti viinipulloon pöydällä, ikäänkuin epäillen\nisäntänsä juoneen liian paljon. Sitten hän sanoi kovalla,\nsotilaallisella äänellä:\n\n\"Hän tulee! Hän tulee! Hän tulee tuoden tervehdyksiä ja kunnioitusta\nRaan kuninkaalliselle pojalle.\"\n\n\"Tuleeko hän todellakin?\" kysyi Seti. \"Jos tulee, miksi sanot sen\nkolme kertaa? Ja kuka tulee?\"\n\n\"Mahtava prinsessa, Egyptin perijätär, Faraon tytär, Teidän\nKorkeutenne sisarpuoli, kuuluisa neito Userti.\"\n\n\"Anna hänen tulla sisälle. Ana, olkaa luonani. Jos väsytte, niin minä\nannan luvan ja voitte poistua. Orjat näyttävät teille makuusuojanne.\"\n\nPambasa meni ja heti ilmestyi väliverhojen takaa kuninkaallinen\nnainen komeasti puettuna. Häntä seurasi neljä naispalvelijaa, jotka\nvetäytyivät takaisin ovelta eivätkä olleet enää näkyvissä. Prinssi\nastui eteenpäin, otti naisen kädet omiinsa ja suuteli häntä otsalle.\nSitten vetäytyi hän takaisin, jonka jälkeen molemmat seisoivat\nhetken katsellen toisiaan. Sillä aikaa kuin he näin viivyttelivät,\ntarkastelin minä häntä, joka oli tunnettu kautta maan nimellä \"ihana\nkuninkaallinen Tytär\", mutta jota en tähän asti ollut milloinkaan\nnähnyt. Totta puhuen en pidä häntä kauniina, mutta vaikka hänet olisi\npuettu talonpoikaiseen pukuun, olisin ollut varma siitä, että hän\noli kuninkaallinen. Hänen kasvonsa olivat liian kovat, ollakseen\nihanat ja mustat silmät, joissa oli harmaa vivahdus, olivat liian\npienet. Myös hänen nenänsä oli liian terävä ja huulet liian ohuet.\nTodellakin, jollei olisi ollut sen alla siro- ja kaunismuotoinen\nvartalo, olisin varmaan luullut, että edessäni seisoi prinssi eikä\nprinsessa. Sillä monessa suhteessa hän oli velipuolensa Setin\nnäköinen, vaikka hänen kasvoistaan puuttui hyväntahtoisuus; tai\npikemmin molemmat muistuttivat isäänsä Meneptahia.\n\n\"Terve, sisar\", sanoi hän, tarkastaen häntä hymyllä, jossa huomasin\nivan pilkahduksen. \"Purppuralla kirjaillut puvut, smaragdinen\nkaulakoriste ja kiiltävä kultakruunu, sormukset ja rintaneulat,\nkaikki paitsi ei valtikkaa -- miksi olet niin kuninkaallisesti\npukeutunut tullessasi tervehtimään niin vähäpätöistä henkilöä kuin\nrakastavaa veljeäsi? Tulet kuin auringonpaiste erakon pimeään majaan\nja lumoat erakkoparan tai oikeammin erakot\", ja hän osoitti minua.\n\n\"Lopeta ivasi, Seti\", vastasi hän kovalla, ankaralla äänellä. \"Käytän\nnäitä koristeita, koska ne miellyttävät minua. Olen myös syönyt\nillallista isämme kanssa, ja niiden, jotka istuvat Faraon pöydässä,\ntulee olla puettuina sopivasti, vaikka olen huomannut, että sinä\ntoisinaan ajattelet toisin.\"\n\n\"Epäilemättä. Uskon, että hyvä jumala, meidän hurskas isämme, on\nhyvinvoipa tänä iltana, koska poistuit hänen luotaan näin aikaisin.\"\n\n\"Lähdin sieltä siksi, että hän lähetti minut tuomaan sanaa sinulle.\"\nHän pysähtyi katsoen terävästi minuun ja kysyi: \"Kuka on tuo mies? En\ntunne häntä?\"\n\n\"Se on vahinko, Userti, mutta vahinko, jonka voi korjata. Hänen\nnimensä on Ana, kirjanoppinut, joka sepittää ihmeellisiä kertomuksia.\nNiiden lukeminen tekisi hyvää sinulle, joka liian paljon ajattelet\nelämän ulkonaista arvoa. Hän on Memphiksestä, ja hänen isänsä nimi\noli -- unohdin sen, Ana, mikä oli isänne nimi?\"\n\n\"Se on liian halpa kuninkaallisten kuultavaksi, prinssi\", vastasin,\n\"mutta isoisäni oli runoilija Pentaur, joka kirjoitti mahtavan\nRameseksen urotöistä.\"\n\n\"Todellako? Miksi ette ole sitä ennen kertonut minulle? Saisitte\njälkeläisenä linnasta eläkkeen, jos voitte sen kiskoa ulos Nehesiltä.\nNiin, Userti, hänen isoisänsä nimi oli Pentaur, jonka kuolemattomia\nrunoja olet epäilemättä lukenut temppelin seiniltä, jossa isoisämme\ntarkasti saattoi ne julkisuuteen.\"\n\n\"Olen -- ikävä kyllä -- ja pidin niitä tyhjänpäiväisinä,\nkerskailevina loruina\", vastasi hän kylmästi.\n\n\"Ollakseni rehellinen, jos Ana antaa minulle anteeksi, sanon minä\nsamaten. Voin todistaa sinulle, että hänen omat kertomuksensa ovat\npaljon paremmat. Ana ystävä, tämä on sisareni Userti, isäni tytär,\nvaikka äiti ei meillä ole sama.\"\n\n\"Pyydän sinua, Seti, anna minulle kuuluvat arvonimeni puhuessasi\nminusta kirjanoppineille ja muille palvelijoillesi.\"\n\n\"Anteeksi, Userti. Ana, tämä on Egyptin ensimmäinen nainen,\nkuninkaallinen prinsessa, kahden maan prinsessa, Amonin jalo papitar,\njumalien suosikki, näennäisen perillisen sisarpuoli, Hathorin tytär,\nrakkauden lootus-kukka, kuningatar -- Userti, kenen kuningattareksi\ntahdot tulla? Oletteko pannut mieleenne? Omasta puolestani en tiedä\nketään hänen arvoistaan kauneudessa, hyvyydessä, viisaudessa ja --\nmitä lisäisin -- suloisuudessa, niin, suloisuudessa.\"\n\n\"Seti\", sanoi hän polkien jalkaansa, \"jos sinua miellyttää tehdä\nminusta pilkkaa vieraan edessä, niin luulen, että minun täytyy tehdä\nehdotus. Lähetä hänet pois, tahtoisin puhua kanssasi.\"\n\n\"Tehdä pilkkaa sinusta! Oi, minulla on kova kohtalo. Kun totuus\npursuaa ulos sydämeni syvyydestä, sanotaan minusta, että ivaan, ja\nkun ivaan, sanovat kaikki -- hän puhuu totta. Istu, sisar, ja puhu\nvapaasti. Tämä Ana on valantehnyt ystäväni, joka pelasti elämäni\näsken, mistä työstä hänestä kenties pitäisi tulla viholliseni. Hänen\nmuistinsa on myös oivallinen, ja hän tahtoo muistaa, mitä sanot, ja\nkirjoittaa sen jälkeenpäin paperille, siinä tapauksessa, että minä\nunohtaisin. Sentähden, luvallasi, pyydän häntä jäämään tänne.\"\n\n\"Prinssi\", keskeytin minä, \"pyydän luvan mennä.\"\n\n\"Sihteeri\", hän vastasi äänessään käskevä sävy, \"pyydän teitä\nmuistamaan, missä olette.\"\n\nSilloin istuuduin lattialle kirjanoppineiden tavan mukaan,\narvelematta, ja prinsessa istahti sohvalle pöydän päähän, mutta Seti\njäi seisomaan. Sitten sanoi prinsessa:\n\n\"Koska on tahtosi, veli, että kerron salaisuuksia muiden kuullen\nkuin sinun, niin tottelen. Kuitenkin\" -- tässä katsoi hän minuun\nvihaisesti -- \"puhukaamme varovasti. Veljeni, Faraolle ilmoitettiin,\nkun söimme yhdessä, että täällä on meteli kaupungissa. Ja hänelle\nkerrottiin, että erään mitättömän israelilaisen tähden annoit mestata\nyhden hänen upseerinsa, jonka jälkeen syntyi rähinä, joka yhä jatkuu.\"\n\n\"Kummallista, että totuus on tullut Faraon korviin niin nopeasti.\nJos, sisareni, olisin kuullut sen kolmen kuukauden kuluttua, olisin\nsaattanut uskoa puheesi -- melkein.\"\n\n\"Sinä siis mestautit upseerin?\"\n\n\"Niin tein. Mestautin hänet kaksi tuntia sitten.\"\n\n\"Farao tahtoo tiedon syistä.\"\n\n\"Faraolla\", vastasi Seti, \"ei ole mitään valtaa vaatia tilille\npohjoisen Taniksen tuomaria ja maaherraa.\"\n\n\"Erehdyt, Seti. Faraolla on kaikki valta.\"\n\n\"Ei, sisko. Farao on vaan yksi mies miljoonien muiden joukossa,\nja vaikka hän puhuu, on se noiden toisten henki, joka ohjaa hänen\nkieltään. Ja sen hengen yläpuolella on vielä suurempi henki, joka\npäättää heidän ajatuksensa määrän, josta me emme tiedä mitään.\"\n\n\"En ymmärrä, Seti.\"\n\n\"En koskaan luullutkaan, että ymmärtäisit, Userti, mutta kun sinulla\non sopivaa aikaa, pyydä Anaa tässä selvittämään sinulle asian. Olen\nvarma, että hän ymmärtää.\"\n\n\"Oh! Olen jo sietänyt tarpeeksi\", huudahti Userti nousten. \"Pane\nFaraon käsky mieleesi, prinssi Seti. Se on, että tulet hänen luokseen\nhuomenna isoon neuvostoon, tuntia ennen puoltapäivää, keskustelemaan\nhänen kanssaan tästä israelilaisten orjien kysymyksestä ja\nupseerista, jonka niin mielelläsi tapoit. Tulin puhuakseni sinulle\nmyös muista asioista, mutta koska ne oli tarkoitettu ainoastaan\nsinulle, voi ne jättää sopivampaan tilaisuuteen. Hyvästi, veli.\"\n\n\"Mitä, menetkö näin pian, sisar? Aioin kertoa sinulle kertomuksen\nnoista israelilaisista ja erityisesti neidosta, jonka nimi on -- mikä\nhänen nimensä onkaan, Ana?\"\n\n\"Merapi, Israelin kuu, prinssi\", vastasin huokaisten.\n\n\"Merapi nimisestä neidosta, Israelin kuusta, luultavasti\nsuloisimmasta, mitä koskaan olen nähnyt, jonka isän upseeri murhasi\nnähteni.\"\n\n\"Siis siinä asiassa on nainen? Hyvä, minä arvasin sen.\"\n\n\"Missä asiassa sitten ei ole naista, Userti, vieläpä Faraon\nilmoituksessakin? Hyvää yötä sinulle, oi sisar ja kahden maan\nhallitsijatar, ja anna anteeksi minulle -- kruunusi on vähän vinossa.\"\n\nViimein hän oli mennyt, ja minä nousin, pyyhkäisten viittani\nliepeellä otsaani, ja katsoin prinssiin, joka seisoi tulen edessä\nnauraen hiljaa.\n\n\"Kirjoittakaa muistiin tämä keskustelu, Ana\", hän sanoi, \"siinä on\nenemmän kuin miltä kuulostaa.\"\n\n\"En tarvitse mitään muistiinpanoja, prinssi\", vastasin, \"jokainen\nsana on poltettu mieleeni kuin kuuma rauta syöpyy puuhun. Ja syystä\nkyllä, sillä nyt hänen Korkeutensa vihaa minua koko ikänsä.\"\n\n\"Paljon parempi niin, Ana, kuin että hän teeskentelisi pitävänsä\nteistä, jota ei hän koskaan tekisi, niin kauan kuin olette minun\nystäväni. Naiset usein kunnioittavat niitä, joita vihaavat, mutta\nvarokoon ne, joita he teeskentelevät rakastavansa. Tulee aika,\njolloin teistä vielä tulee Usertin uskotuin neuvonantaja.\"\n\nMinä, Ana, kirjanoppinut, tahdon sanoa tässä, että myöhemmin, kun\ntämä sama kuningatar oli Farao Saptahin puolisona, tuli minusta\nhänen uskotuin neuvonantajansa. Sitä paitsi niihin aikoihin, niin,\nja vielä kuolemansa lähellä, hän vannoi, että siitä hetkestä kun\nhänen silmänsä ensiksi minut näkivät, oli hän tiennyt minun olevan\nrehellinen mies, ja piti minua kunniassa eikä minään omanvoiton\npyytäjänä. Luulen, että hän tarkoitti mitä sanoi, ollen unohtanut\nsen, että kerran piti minua vihollisenaan. Sellainen en kuitenkaan\nkoskaan ollut minä, joka aina pidin häntä arvossa ja kunniassa,\nkuten ainakin suurta hallitsijatarta, joka rakasti maataan, vaikka\nei toisinaan ollutkaan viisas. Mutta kun en voinut edeltäpäin nähdä\nnäitä asioita tuona yönä kauan sitten, tuijotin prinssiin ja sanoin:\n\"Oi! miksi ette sallinut minun poistua, kuten teidän Korkeutenne\nsanoi aluksi? Aikaisemmin tai myöhemmin minun pääni saa maksaa hinnan\ntästä yöstä.\"\n\n\"Silloin hänen täytyy ottaa myös minun pääni. Kuulkaa, Ana.\nPidin teidät täällä, en kiusatakseni prinsessaa enkä teitä, vaan\ntärkeästä syystä. Tiedätte, että on tapana Egyptin kuninkaallisen\nhallitsijasuvun hallitsijoilla, tai niillä, jotka tahtovat tulla\nhallitsijoiksi, naida lähin sukulainen järjestyksessä, että veri\npysyisi puhtaana.\"\n\n\"Niin, prinssi, eikä ainoastaan kuninkaallisten keskuudessa. Minun\nmielestäni se on kehno tapa.\"\n\n\"Niin minustakin, koska suku, jossa sitä noudatetaan, muuttuu yhä\nheikommaksi ruumiiltaan ja mieleltään; olkoon miten tahansa, mutta\nisäni ei ole sama kuin hänen isänsä oli enkä minä ole sellainen kuin\nminun isäni.\"\n\n\"Myöskin, prinssi, on vaikeata yhdistää sisaren ja puolison\nrakkautta.\"\n\n\"Hyvin vaikeata, Ana, niin vaikeata, että, kun on tehty yritys,\nmolemmat ovat halukkaita katoamaan. Niin, meidän äitimme olivat\nuskollisia kuninkaallisia puolisoja, vaikka hänen kuoli ennenkuin\nisäni nai minun äitini. Nyt Farao tahtoo, että minun olisi naitava\nsisarpuoleni, Userti, ja mikä pahinta, hän itse haluaa sitä\nmyös. Sitä paitsi kansa vaatii sitä, sillä se pelkää sekaannusta\nedellämainitussa asiassa Egyptissä, jos me, jotka olemme ainoat\nsyntyneet todella kuninkaallisesta suvusta, pysymme erillämme ja hän\nottaa toisen miehen ja minä toisen puolison. Sillä se uskoo, että\nken tahansa, jota sanotaan mahtavan Usertin puolisoksi, tulee kerran\nhallitsemaan maata.\"\n\n\"Miksi prinsessa toivoo sitä -- päästäkseen kuningattareksiko?\"\n\n\"Juuri siksi, Ana; mutta jos hän naisi serkkuni Amenmeseksen,\nFaraon vanhemman veljen Khaemuaksen pojan, tulisi hänestä kuitenkin\nkuningatar, jos minä katsoisin parhaaksi astua syrjään, jota en\nsuinkaan tekisi vastahakoisesti.\"\n\n\"Sallisiko Egypti sen, prinssi?\"\n\n\"En tiedä. Eikä ole väliäkään, koska prinsessa vihaa Amenmesesta,\njoka on vaativainen ja kunnianhimoinen eikä välitä ollenkaan hänestä.\nSitä paitsi hän on jo naimisissa.\"\n\n\"Eikö ole ketään muuta kuninkaallista, jonka hän ottaisi, prinssi?\"\n\n\"Ei ketään. Hän haluaa ainoastaan minut.\"\n\n\"Miksi, prinssi?\"\n\n\"Vanhan tavan vuoksi, jota hän jumaloi. Myöskin koska hän tuntee\nminut hyvin, ja on hänen makunsa mukaista rakastua minuun, jonka hän\nuskoo olevan hiljainen uneksija, jota hän voi hallita. Viimeksi,\nkoska minä olen kruunun laillinen perillinen ja ilman minua, hän\ntuumii, ei hän koskaan voisi olla varma valtaistuimestaan, varsinkin\njos minä naisin toisen naisen, josta hän tulisi mustasukkaiseksi.\nValtaistuinta hän haluaa, eikä prinssi Setiä, velipuoltaan, jonka\nhän kyllä ottaa sen mukana aviomiehekseen, kuten Farao määrää hänet\ntekemään. Rakkaudella ei ole mitään sijaa Usertin sydämessä, Ana,\nmikä tekee hänet sitä vaarallisemmaksi, sillä mitä hän ajaa takaa\nkylmällä, viekkaalla sydämellä, sen hän varmasti, tahtoo saavuttaa.\"\n\n\"Silloinhan näyttää siltä, prinssi, että teidän ympärillenne on\nrakennettu häkki. Kaikesta päättäen on se hyvin komea häkki ja tehty\nkullasta.\"\n\n\"Saattaa olla, Ana, mutta ei kuitenkaan sellainen, jossa minä\ntahtoisin elää. Mutta, lukuunottamatta kuolemaa, miten voin päästä\nkarkuun kolminkertaisista kahleista, Faraon, Egyptin ja Usertin\ntahdosta? Oh!\" jatkoi hän äänellä, jossa oli sekä surua että\nkiivautta, \"tämä on asia, jossa tahtoisin itse määrätä, minä, jonka\nkaikessa täytyy olla orjana. Minä en saa valita!\"\n\n\"Onko teillä kenties joku toinen nainen, prinssi?\"\n\n\"Ei ketään! Hathorin nimessä, ei ketään -- en ainakaan luule.\nKuitenkin tahtoisin olla vapaa etsimään sellaista ja löydettyäni\nottamaan hänet omakseni, vaikka hän olisi vain kalastajatyttö.\"\n\n\"Egyptin kuninkailla voi olla suuri hovikunta, prinssi.\"\n\n\"Tiedän sen. Täällä on ainakin parikymmentä, joita minun tulisi sanoa\ntädeiksi ja sediksi? Luulen, että isoisäni Rameses siunasi Egyptiä\nmelkein kolmellasadalla lapsella. Ja hän oli viisas tehdessään siten,\nsillä silloin voi hän olla varma, että niin kauan kuin maailma\nkestää, täällä virtaa sitä verta, joka kerran on ollut hänen.\"\n\n\"Mutta mitä se hyödyttää häntä, prinssi? Joidenkuiden täytyy saada\naikaan maailman kansat, mutta mitä se merkitsee, ketä he ovat olleet?\"\n\n\"Ei yhtään mitään, Ana, sitten kuin he ovat syntyneet hyvän tai pahan\nonnen sallimasta. Sentähden, miksi puhua suurista hovikunnista?\nVaikka, sanottakoon mitä tahansa, minä etsin kuningattaren, joka\nhallitsee sydämessäni yhtä hyvin kuin valtaistuimellani, en tahdo\nsuurta hovikuntaa, Ana. Oi, olen väsynyt. Pambasa, tule tänne ja\njohda sihteerini, Ana, vapaaseen huoneeseen, joka on minun huoneeni\nvieressä, kirjailtuun huoneeseen, joka on pohjoiseen päin. Ja käske\norjieni totella kaikkia hänen toiveitaan yhtä kuuliaisesti kuin\nminun.\"\n\n\"Miksi sanoitte minulle olevanne kirjanoppinut, teidän ylhäisyytenne,\nAna?\" kysyi Pambasa johtaessaan minut ihanaan makuusuojaani.\n\n\"Koska se on minun ammattini, kamariherra.\" Hän katsoi minuun\npudistaen suurta päätään, kunnes pitkä, valkea parta heilahteli hänen\nrinnallaan kuin temppelin lippu heikossa iltatuulessa, ja vastasi:\n\n\"Te ette ole kirjanoppinut, te olette suuri loihtija, joka voitte\nyhdessä hetkessä voittaa hänen Korkeutensa rakkauden ja ihailun,\njota toiset eivät voi tehdä Niilin kahden nousun väliajalla. Jos\nolisitte sanonut sen heti, niin teitä olisi toisella lailla kohdeltu\ntuolla odotushuoneessa. Antakaa minulle sentähden anteeksi, mitä tein\ntietämättömyydessä, ja teidän ylhäisyytenne, pyydän teitä, olkaa hyvä\nälkääkä poistuko yöllä, etten saisi vastata siitä jalkapuissa.\"\n\nOli neljäs hetki auringon noususta seuraavana päivänä, jolloin\nensimmäisen kerran elämässäni löysin itseni Faraon linnasta,\nmuun hoviväen mukana kuuluen hänen Korkeutensa, Prinssi Setin,\nsaattueeseen. Se oli suuri huone, sillä Farao istui tuomiosalissa,\njonka kattoa kannattivat pyöreät, veistokuvilla kaunistetut\npylväät, ja näiden välissä oli kuolleitten Faraoiden kuvapatsaita.\nPaitsi salin valtaistuimen puolista päätyä, johon valo virtasi\nkleristeriumien kautta, oli suuri huone hämärä, melkein liian\npimeä, ainakin näytti minusta siltä saavuttuani sinne kirkkaasta\nauringonpaisteesta. Tässä hämärässä liikkuivat ihmiset kuin varjot.\nSiellä oli upseereja, aatelismiehiä ja kaupungin virkamiehiä, jotka\noli kutsuttu linnaan, ja niiden joukossa oli valkoviittaisia,\nparrattomia pappeja.\n\nSiellä oli myös paljon muita, joihin en kiinnittänyt huomiota, kuten\narabialaisia päälliköitä erämaasta, jalokivien ja muiden tavarain\nkauppiaita, maanviljelijöitä, jopa talonpoikia anomuksineen,\nlakimiehiä käskyläisineen, enkä tiedä keitä kaikkia, vaikka heidät\nkaikki oli suvaittu siirtää sellaiselle paikalle, johon valo alkoi\nosua. Puhuen kuiskaten liihoitteli koko tämä joukko edestakaisin,\nkuten lepakot hautaholveissa.\n\nMe odotimme kahden Hathorin päällä koristetun pilarin välissä\nyhdessä eräässä eteisessä. Prinssi Seti, joka oli puettu purppuralla\nkirjailtuihin vaatteisiin ja kantoi päässään kultaista otsanauhaa,\njosta kohosi koristettu käärme, myös kullasta, jota ainoastaan\nkuninkaalliset kantoivat, nojasi kuvapatsaan jalustaa vasten, sillä\naikaa kuin me muut seisoimme hiljaisina hänen takanaan. Hän oli myös\nhetken liikkumatta, kuten ihminen, jonka ajatukset ovat muualla.\nSitten hän kääntyi ja sanoi minulle:\n\n\"Tämä on väsyttävää työtä. Kunpa olisin pyytänyt teitä ottamaan\nmukaan tuon uuden kertomuksenne, kirjanoppinut Ana, niin olisimme\nvoineet lukea sitä yhdessä.\"\n\n\"Kerronko sen juonen teille, prinssi?\"\n\n\"Kyllä. Tarkoitan, ei nyt, jotten unohtaisi hienoja tapojani\nkuunnellessani teitä. Katsokaa\", ja hän osoitti keski-ikäistä,\nvihaisen näköistä miestä tuimine kulmakarvoineen, joka meni ohitsemme\nsaliin huomaamatta meitä, \"siinä menee serkkuni Amenmeses. Te\ntunnette hänet, eikö totta?\"\n\nPudistin päätäni.\n\n\"Silloin kertokaa minulle, mitä ajattelette hänestä, heti paikalla\nennenkuin ensimmäinen ajatus häviää.\"\n\n\"Minun mielestäni hän on kuninkaallisen näköinen mies, uppiniskainen\nmieleltään ja vahva ruumiiltaan, lisäksi kohtelias käytökseltään.\"\n\n\"Sen voivat kaikki nähdä, Ana. Mitä muuta?\"\n\n\"Minä ajattelen\", sanoin matalalla äänellä, jottei sitä kukaan\nmuu voisi kuulla, \"että hänen sydämensä on yhtä musta kuin hänen\nkulmakarvansa, että hän on vähitellen turmeltunut kateudesta, vihaa\nteitä ja tahtoo saattaa teille ikävyyksiä.\"\n\n\"Voiko ihminen kasvaa katalaksi? Eikö hän ole loppuun asti sellainen\nkuin oli syntyessään? En tiedä sitä, ettekä tekään. Kuitenkin olette\noikeassa, hän on kateellinen ja tahtoo vahingoittaa minua saadakseen\nitselleen hyvää. Mutta sanokaa minulle, kumpi meistä viimeksi\nvoittaa?\"\n\nKun arvelin, mitä vastaisin, olin huomaavinani, että joku oli tullut\nlähellemme. Katsoessani ympärilleni huomasin hyvin vanhan miehen\npuettuna valkeaan viittaan. Hän oli leveäkasvoinen ja kaljupäinen, ja\nhänen silmänsä paloivat pörröisten kulmakarvojen välissä kuin kaksi\nhiiltä tuhkassa. Hän tuki itseään setripuisella kepillä, puristaen\nsitä molemmin käsin, jotka olivat laihat kuin muumion. Hetken\ntarkasti hän meitä molempia, aivan kuin olisi tutkinut sydämiämme,\nsitten sanoi hän lujalla, iloisella äänellä.\n\n\"Terve, prinssi.\"\n\nSeti kääntyi, katsoi häneen ja vastasi:\n\n\"Terve, Bakenkhonsu. Kuinka on mahdollista, että olette vielä elossa?\nKun lähdimme Thebeen, olin varma --\"\n\n\"Että palatessanne löytäisitte minut hautakammiostani. Ei niin,\nprinssi, minä se olen näkevä teidät haudassanne ja toiset istumassa\nFaraon valtaistuimella. Miksi ei? Hah! ha! Miksi ei, ottaen huomioon,\nettä olen vasta sataseitsemän vuotta, minä, joka muistan Rameses\nensimmäisen ja olen poikana leikkinyt hänen pojanpoikansa, teidän\nisoisänne, kanssa? Miksi en saisi, prinssi, hyväilläkseni teidän\npojanpoikaanne -- jos jumalat lahjoittaisivat sellaisen teille, jolla\nei ole vielä puolisoa eikä lasta?\"\n\n\"Koska kyllästyisitte elämään, Bakenkhonsu, kuten minä jo olen, ja\njumalat eivät suo teidän viipyvän.\"\n\n\"Jumalat voivat vielä hetken tulla toimeen ilman minua, prinssi, kuin\nniin monet joukottain kokoontuvat heidän pöytäänsä. Ainakin on heidän\ntoivonsa, että joku hyvä pappi jäisi Egyptiin. Taikuri Kii kertoi\nminulle niin juuri tänä aamuna. Hänelle ilmoitettiin se suoraan\ntaivaasta viime yönä unessa.\"\n\n\"Miksi olette ollut Kiin luona?\" kysyi Seti katsoen häneen terävästi.\n\"Minä olisin luullut, että kuuluen eri lahkoihin, olisitte vihanneet\ntoisianne.\"\n\n\"Ei sillä lailla, prinssi. Päinvastoin, me laskemme yhteen molempien\nmielipiteet; tarkoitan, tutkien ja selittäen toistemme näkyjä, joista\nmolemmat olemme niin hämmentyneitä juuri nyt. Onko tämä nuori mies\nkirjanoppinut Memphiksestä?\"\n\n\"On, ja minun ystäväni. Hänen isoisänsä oli runoilija Pentaur.\"\n\n\"Todellakin. Minä tunsin Pentaurin hyvin. Usein on hän lukenut minut\nnukuksiin pitkillä runoillaan, jotka kasvoivat kuin järeä heinä\nsyvässä, mutta puolikuivassa maassa. Oletteko varma, nuori mies, että\nPentaur oli isoisänne? Ette ole hänen näköisensä. Aivan erilaisen\nmiehen jälkeläinen, ja te tiedätte, että se on syy, johon otamme\nnaisen sanan takuuksi.\"\n\nSeti purskahti nauruun ja minä katsoin vanhaa pappia vihaisesti,\nvaikka nyt johtuikin mieleeni isäni alituiset sanat, että hänen\näitinsä oli suurin valehtelija Egyptissä.\n\n\"No, jääköön se\", jatkoi Bakenkhonsu, \"kunnes saamme selville\ntotuuden Thothin edessä. Kii puhui teistä, nuori mies. En ollut\noikein tarkkaavainen häntä kohtaan, mutta se oli jostakin\näkkinäisestä uskollisuuden valasta, teidän ja prinssin\nvälisestä ystävyydestä. Siinä kertomuksessa oli lisäksi pikari,\nalabasteripikari, joka näytti minusta tutulta. Kii sanoi, että se\nsärjettiin!\"\n\nSeti tuijotti hämmästyneenä ja minä sanoin närkästyneenä:\n\n\"Mitä te tiedätte tuosta pikarista? Missä olitte piilossa, pappi?\"\n\n\"Oh, sieluissanne, luullakseni\", hän vastasi uneksien, \"tai oikeammin\nKii oli. Mutta minä en tiedä mitään, enkä ole utelias. Jos olisitte\nsärkeneet pikarin jonkun naisen kanssa, olisi siitä ollut enemmän\nhuvia, vieläpä vanhalle miehellekin. Olkaa hyvä ja vastatkaa prinssin\nkysymykseen, hänkö vai serkkunsa Amenmeses voittaa viimein, sillä\nsiinä asiassa sekä Kii että minä olemme uteliaita.\"\n\n\"Olenko minä mikään tietäjä\", aloin taas vieläkin vihaisemmin, \"että\nvoisin nähdä tulevaisuuteen?\"\n\n\"Minä luulen niin, mutta juuri sen tahdon nähdä.\"\n\nHän nilkutti luokseni, pani luisen kätensä käsivarrelleni ja sanoi\nkäskevällä äänellä:\n\n\"Katsokaa nyt valtaistuimeen ja kertokaa, mitä näette siellä.\"\n\nTottelin häntä, koska minun täytyi, tuijottaen tyhjään valtaistuimeen\nsalin toisessa päässä. Ensin en nähnyt mitään. Sitten näkyi olentoja\nliikkuvan sen ympärillä. Näiden joukosta tuli näkyviin kreivi\nAmenmeseksen haamu. Hän istuutui valtaistuimelle, katsellen ylpeästi\nympärilleen, ja minä huomasin, ettei hän ollut enään puettu, kuten\nprinssi, vaan kuin Farao itse. Äkkiä ilmestyi koukkunenäinen mies,\njoka veti hänet istuimeltaan. Hän putosi, kuten minä luulin, veteen,\nkoska näytti pirskuvan hänen ympärillään. Nyt ilmestyi prinssi Seti\nastuen valtaistuimelle, jonne hänet talutti nainen, josta en voinut\nnähdä muuta kuin selän. Näin Setin varmasti kantavan kaksinkertaista\nkruunua ja pitävän kädessään valtikkaa. Hän haihtui myös pois,\nja tuli muita, joita en tuntenut, vaikka luullakseni eräs niistä\nmuistutti prinsessa Usertia.\n\nNyt oli kaikki kadonnut, ja minä kerroin Bakenkhonsulle kaikki, mitä\nolin nähnyt, kuten mies lumotussa unessa, ei omasta tahdostaan. Äkkiä\nheräsin ja nauroin hulluudelleni. Mutta nuo kaksi eivät nauraneet, he\nkatsoivat minuun hyvin totisina.\n\n\"Tiesinhän, että olitte tietäjä\", sanoi vanha pappi, \"tai oikeastaan\nKii tiesi. En voinut kuitenkaan oikein uskoa Kiitä, koska hän sanoi,\nettä se nuori henkilö, jonka löytäisin täältä tänä aamuna prinssin\nkanssa, rakastaa häntä koko sydämestään. Ja ainoastaan nainenhan\nrakastaa kaikesta sydämestään, eikö totta? Niin ainakin maailma\nuskoo. No, tahdon puhua asiasta Kiin kanssa. Hush! Farao tulee!\"\n\nHänen vielä puhuessaan kohosi huuto:\n\n\"Elämä! Veri! Voima! Farao! Farao! Farao!\"\n\n\n\n\nIV.\n\nKIHLAUS HOVISSA.\n\n\n\"Elämä! Veri! Voima!\" toisti jokainen suuressa salissa, heittäytyen\npolvilleen ja painaen otsansa maahan. Vieläpä prinssi ja vanha\nBakenkhonsukin heittäytyivät maahan, kuten jumalan läsnäollessa. Ja\ntodellakin, Farao Meneptah, kulkien salin toisessa päässä olevan\naurinkoisen paikan läpi, kantaen päässään kaksinkertaista kruunua ja\npuettuna kuninkaalliseen pukuun ja koristuksiin, näytti jumalalta,\njona Egyptin kansan joukot pitivätkin häntä. Hän oli vanha mies\nvuosien ja huolten uurtamine kasvoineen, mutta hänen olennostaan\nnäytti virtaavan majesteettisuus.\n\nHänen mukanaan, askel pari takana päin, seurasi visiiri Nehesi,\nryppyinen, pergamenttikasvoinen upseeri, jonka viekkaat silmät\nvilkuivat ympäri, ja ylipappi Roy, kamariherra Hora, Merany\nkuninkaan käsien pesijä, Yny yksityiskirjuri ja paljon muita, joita\nBakenkhonsu nimitteli minulle heidän ilmestyessään. Sitten siellä\noli viuhkan kantajia ja loistava joukko ylimyksiä, joita sanottiin\n\"Kuninkaan seurueeksi\", ja ylimmäisiä juomanlaskijoita, enkä tiedä\nkeitä kaikkia. Ja näiden jälkeen tuli vartijajoukkoja keihäineen ja\nkypäreineen, jotka välkkyivät kuin kulta, ja mustia miekkailijoita\nKeshin eteläisistä maakunnista.\n\nAinoastaan yksi nainen seurasi hänen majesteettiaan, kävellen\nyksinään heti hänen jäljessään, visiirin ja ylipapin edellä. Se\noli kuninkaallinen tytär, prinsessa Userti, joka näytti mielestäni\nkomeammalta ja loistavammalta kuin kukaan siellä, vaikka hiukan\nkalpealta ja levottomalta.\n\nFarao tuli valtaistuimen portaitten luo. Visiiri ja ylimmäinen pappi\naikoivat auttaa häntä niitä ylös, sillä hän oli heikko vanhuudesta.\nHän viittasi heidät pois ja nyökäten tyttärelleen nojasi kättään\ntämän olkapäätä vastaan ja hänen avullaan nousi valtaistuimelle.\nMinun mielestäni sillä oli tarkoituksensa. Oli, kuin tahtoisi hän\nnäyttää koko hoviseuralle, että tämä prinsessa oli Egyptin tuki.\n\nHetken hän seisoi hiljaa, ja Userti istuutui ylimmälle portaalle\nnojaten leukaansa jalokivillä koristettua kättään vasten. Siinä\nseisoi Farao tarkastaen ympäristöään. Hän kohotti valtikkansa ja\nkaikki nousivat seisoalleen, sadat ja taas sadat ympäri salia. Heidän\nvaatteensa kahisivat heidän noustessaan kuin lehdet äkkinäisessä\ntuulessa. Farao istuutui, ja vielä kerran kohosi joka suusta\nkuninkaallinen tervehdys, joka kuului yksinomaan hallitsijoille:\n\n\"Elämä! Veri! Voima! Farao! Farao! Farao!\"\n\nHiljaisuudessa, joka seurasi, kuulin hänen sanovan luullakseni\nprinsessalle:\n\n\"Näen Amenmeseksen ja muut sukulaisemme, mutta missä on poikani Seti,\nEgyptin prinssi?\"\n\n\"Epäilemättä jossakin käytävässä odottaen meitä. Veljeni ei rakasta\njuhlamenoja\", vastasi Userti.\n\nSilloin astui prinssi esille vähän huokaisten. Häntä seurasi\nBakenkhonsu ja minä sekä vähän matkan päässä hänen huonekuntansa\nmuita jäseniä. Hänen kulkiessaan läpi pitkän salin vetäytyivät\nkaikki sivulle ja tervehtivät häntä syvään kumartaen. Saavuttuaan\nvaltaistuimen luo polvistui hän sanoen:\n\n\"Terve, oi kuningas ja isä!\"\n\n\"Terve sinulle, oi prinssi ja poika! Istu\", vastasi Meneptah.\n\nSeti istui tuolille, joka oli häntä varten varattu valtaistuimen\njuurella. Toiseen tuoliin vasemmalle, mutta kauempana\nvaltaistuimesta, istuutui Amenmeses. Prinssin viittauksesta asetuin\nminä hänen tuolinsa taakse.\n\nOikeuden tavalliset menot alkoivat. Ovenvartijan viittauksesta\nilmestyi kaikenlaista väkeä yksitellen, tuoden sisään anomuksia\nkirjoitettuina kokoon käärittyihin papyruskääröihin, jotka visiiri\nNehesi otti ja heitti nahkapussiin, jota musta orja piteli. Samalla\ntavalla -- joten tämä oli ainoastaan ulkonainen toimitus -- annettiin\nvastaus pyyntöön anojalle, joka kosketti otsaansa paperilla,\nmikä kenties merkitsi hänelle jotakin, ja kumartuen lähti pois\nsaadakseen tietää kohtalonsa. Sitten tuli sheikkejä, erämaan heimojen\npäälliköitä, ja Syrian linnoitusten päällysmiehiä ja matkustajia,\njoita viholliset olivat hätyyttäneet ja vieläpä talonpoikiakin,\njotka olivat joutuneet kärsimään upseerien väkivaltaisuudesta,\nkaikki esittäen pyyntöjään. Kaikki nämä hartaat anomukset kirjoitti\nkirjuri muistiin, sillä aikaa kuin visiiri ja neuvonantajat antoivat\ntoisille vastauksia. Mutta Farao ei sanonut vielä mitään. Hän istui\näänettömänä komealla norsunluisella ja kultaisella valtaistuimellaan,\nniinkuin kivinen jumala alttarin yläpuolella, tuijottaen ohi suuren\nsalin ja läpi avonaisten ovien kuin tahtoisi lukea tuolta taivaan\nsalaisuudet.\n\n\"Kerroin teille, että hovit ovat väsyttäviä, Ana ystävä\", kuiskasi\nprinssi kääntämättä päätään. \"Ettekö jo ala toivoa, että olisitte\nMemphiksessä kirjoittamassa kertomuksia?\"\n\nEnnenkuin ehdin vastata joku liike salin toisessa päässä olevassa\nväentungoksessa veti prinssin ja meidän kaikkien huomion puoleensa.\nKatsoessani sinne näin pitkän parrakkaan miehen tulevan kohti\nvaltaistuinta. Hän oli jo vanha, vaikka musta tukka oli ainoastaan\npaikoittain harmaantunut. Hän oli puettu valkeaan liinapukuun, jonka\npäällä riippui nahkaviitta, sellainen, jota paimenet käyttävät,\nja kädessä hänellä oli pitkä orapihlajainen sauva. Hänen kasvonsa\nolivat komeat ja miellyttävät, ja hänen mustat silmänsä säihkyivät\nkuin tuli. Hän astui hitaasti, katsomatta oikealle ja vasemmalle,\nja väkijoukko teki tietä hänelle kuin olisi hän ollut prinssi. Ja\ntodellakin, ihmiset näyttivät pelkäävän häntä enemmän kuin ketään\nprinssiä, koska he pelosta vetäytyivät taaksepäin, kun hän tuli.\nEikä hän ollut yksin, sillä hänen jäljessään tuli toinen mies, aivan\nsamannäköinen, mutta kuten minä arvelin, vielä vanhempi, sillä\nhänen partansa, joka riippui vyötäisille asti, oli lumivalkea kuten\nhiuksetkin. Hän oli myöskin puettu lampaannahkaiseen viittaan ja piti\nkädessään sauvaa. Ihmisjoukosta kuului kuisketta, joka kertoi:\n\n\"Israelilaisten profeetat! Israelilaisten profeetat!\"\n\nNuo kaksi seisoivat valtaistuimen edessä ja katselivat Faraota\ntekemättä yhtään kumarrusta. Farao katseli heitä ja oli ääneti. Kauan\naikaa he seisoivat noin mitä suurimman hiljaisuuden vallitessa, mutta\nFarao ei tahtonut puhua, eikä kukaan hänen päällikkönsä näyttänyt\nuskaltavan avata suutaan. Viimein ensimmäinen profeetta puhui\nselvällä, kylmällä äänellä, kuten voittajan voitetulle.\n\n\"Te tunnette minut, Farao, ja asiani.\"\n\n\"Tunnen teidät\", vastasi Farao hitaasti, \"niin hyvin kuin voin, koska\nleikimme yhdessä pieninä ollessamme. Te olette tuo hebrealainen,\njonka sisareni, hän joka lepää Osiriksen luona, otti kuin omaksi\npojakseen, antaen teille nimen, joka merkitsee 'esille vedetty',\nkoska hän löysi teidät Niilin kaislojen seasta. Niin, minä tunnen\nteidät ja veljenne myös, mutta asiaanne en tiedä.\"\n\n\"Tämä on minun asiani, tai oikeammin Jehovan, Israelin Jumalan\nasia, jonka käskystä puhun. Ettekö ole kuulleet sitä ennen? Se on,\nettä teidän on päästettävä hänen kansansa viettämään hänelle juhlaa\nerämaassa.\"\n\n\"Kuka on Jehova? Minä, joka palvelen Amonia ja Egyptin jumalia, en\ntunne Jehovaa. Ja miksi minun pitäisi päästää kansanne menemään?\"\n\n\"Jehova on Israelin jumala, suurin jumalien joukossa, jonka voiman\nsaatte oppia tuntemaan, jollette suostu, Farao. Ja miksi teidän on\npäästettävä kansa menemään, kysykää pojaltanne prinssiltä, joka istuu\ntuolla. Kysykää häneltä, mitä hän näki tämän kaupungin kaduilla\nviime yönä, ja kysykää siitä oikeasta tuomiosta, jonka hän langetti\nyhdelle Faraon upseerille Tai jollei hän tahdo kertoa teille, kuulkaa\nse neidon huulilta, jonka nimi on Merapi, Israelin kuu, leviitta\nNathanin tytär. Astu esiin, Merapi, Nathanin tytär.\"\n\nSilloin salin takaa väen tungoksesta astui esille Merapi, puettuna\nvalkeaan pukuun ja musta huntu heitettynä pään yli surun merkiksi,\nmutta ei niin, että se olisi peittänyt hänen kasvonsa. Hän juoksi\nkevyesti salin poikki ja teki kumarruksen, heittäen samalla Setiin\nnopean katseen. Sitten hän seisoi hiljaa näyttäen, minun mielestäni,\nihmeellisen ihanalta yksinkertaisessa, valkeassa puvussaan ja\nmustassa hunnussaan.\n\n\"Puhu, nainen\", sanoi Farao.\n\nHän totteli, puhuen kertomuksensa matalalla, suloisella äänellä,\neikä kukaan näyttänyt pitävän sitä pitkänä ja ikävänä. Lopuksi hän\npysähtyi ja Farao sanoi:\n\n\"Sano, poikani Seti, onko tämä totta?\"\n\n\"Se on totta, isäni. Vallalla, joka minulla on tämän kaupungin\nmaaherrana, uskalsin tuomita kapteeni Khuakan kuolemaan murhasta,\njonka hän teki tämän kaupungin kadulla silmieni edessä.\"\n\n\"Ehkä teit oikein tai ehkä väärin, Seti poikani. Kuitenkin olet paras\ntuomari, ja koska hän löi sinun kuninkaallista persoonaasi, tämä\nKhuaka ansaitsi kuolla.\"\n\nJälleen hän oli ääneti, tuijottaen avonaisten ovien läpi taivaaseen.\nSitten hän sanoi:\n\n\"Mitä tahdotte vielä, Israelin profeetat? Upseerini, joka tappoi\nteidän kansalaisenne, on tullut rangaistuksi. Elämä on otettu\nelämästä, niinkuin on laissa ankarasti määrätty. Asia on loppunut.\nJollei teillä ole mitään sanottavaa, niin saatte mennä.\"\n\n\"Herran, meidän Jumalamme, käskystä\", vastasi profeetta, \"meillä on\nsanottava sinulle tämä, Farao. Poista raskas ies Israelin kansan\nhartioilta. Kuuluta, että he saavat lopettaa tiilinteon teidän\nmuurienne ja kaupunkienne rakentamista varten?\"\n\n\"Ja jos minä kieltäydyn, mitä sitten?\"\n\n\"Silloin tulee Jehovan tuomio päällesi, Farao, ja hän on rankaiseva\nEgyptin maata vaivalla toisensa jälkeen.\"\n\nNyt tarttui äkkinäinen vihanpuuska Meneptahiin.\n\n\"Mitä!\" hän huusi. \"Uskallatteko tulla uhkailemaan minua omassa\nlinnassani, ja tahtoisitteko saada koko Israelin kansanjoukon,\njoka on rikastunut tässä maassa, vapautetuksi työstään. Kuulkaa,\npalvelijani ja kirjurit, -- kirjoittakaa julistukseni. Menkää te\nGoshenin maahan ja sanokaa israelilaisille, että tiiliä, joita he\ntekivät, on heidän tehtävä kuten ennenkin, ja enemmän työtä on heidän\ntehtävä kuin ennen muinoin isäni Rameseksen aikana. Mutta enemmän\nolkia heille ei anneta tiilien tekoon. Koska he ovat laiskoja, niin\nmenkööt ulos ja kerätkööt itse itselleen olkia; saavat kokoilla niitä\npelloilta.\"\n\nOli hetken hiljaisuus. Sitten sanoivat molemmat profeetat yhtä aikaa,\nosoittaen sauvoillaan Faraota:\n\n\"Jumalamme nimessä me kiroamme sinut, Farao, jonka pian on kuoltava\nja tehtävä tili tästä synnistä. Egyptin kansan kiroamme myös.\nPerikato on heidän palkkansa; kuolema on heidän leipänsä ja veri\nheidän juomansa suuressa kurjuudessa. Ja viimein Farao päästää kansan\nmenemään.\"\n\nSitten, odottamatta vastausta, kääntyivät he ja astuivat vierekkäin,\neikä kukaan estänyt heidän kulkuaan. Jälleen oli hiljaisuus salissa,\nkauhun hiljaisuus, sillä nämä olivat peloittavia sanoja, mitä\nprofeetat olivat puhuneet. Farao tiesi sen, sillä hänen leukansa\npainui rintaa vasten, ja hänen kasvonsa, jotka olivat olleet punaiset\nvihasta, muuttuivat valkeiksi. Userti peitti kädellään silmänsä,\nkuin karkoittaakseen pois jonkun ilkeän harhanäyn, ja Setikin näytti\nlevottomalta, ikäänkuin tuo kauhea kirous olisi löytänyt sijan\nhänenkin sydämessään.\n\nFaraon viittauksesta löi visiiri Nehesi kolmasti maahan\nvirkasauvallaan ja osoitti ovea, täten antaen tavallisen merkin, että\noikeusistunto oli lopussa, jolloin kaikki kansa kääntyi ja meni pois\nalaspainetuin päin puhumatta sanaakaan toisilleen. Äkkiä oli suuri\nsali tyhjänä, lukuunottamatta upseereita ja vartiostoja ja niitä,\njotka seurasivat Faraota. Kun kaikki olivat menneet, nousi prinssi\nSeti ja kumarsi valtaistuimen edessä.\n\n\"Oi Farao\", hän sanoi, \"tee hyvin ja kuuntele. Me olemme kuulleet\nnoiden hebrealaisten miesten puhuvan kovia sanoja, sanoja, jotka\nuhkaavat sinun jumalallista elämääsi, oi Farao, ja huutavat\nonnettomuutta koko maalle. Farao, tämä Israelin kansa on sitä\nmieltä, että he kärsivät vääryyttä ja ovat sorretut. Anna minulle,\npojallesi, allekirjoittamasi ja sinetillä varustettu paperi, jonka\nnojalla minulla on valta mennä Goshenin maalle ja tarkoin tutkia\nnäitä asioita, ja jälkeenpäin antaa totuudenmukainen kertomus\nsinulle. Silloin, jos sinusta näyttää, että Israelin kansaa on väärin\nkohdeltu, voit keventää heidän kuormaansa ja tehdä tyhjäksi heidän\nprofeettainsa kirouksen. Mutta jos huomaat, että kertomukset, mitä he\nkertovat, ovat vääriä, silloin sanasi pantakoon täytäntöön.\"\n\nKuullessani tämän, minä, Ana, luulin, että Farao tulisi vielä\nvihaisemmaksi. Mutta niin ei käynyt, sillä kun hän taas puhui, oli\nhänen äänensä alakuloinen huolista tai väsymyksestä.\n\n\"Tapahtukoon tahtosi, poikani\", sanoi hän. \"Mutta ota mukaasi suuri\nsotamiesvartiosto, jotteivät nuo kyömynenäiset koirat tuottaisi\nsinulle turmiota. Minä en luota heihin, jotka aina ovat olleet\nEgyptin vihollisia. Eivätkö yhtyneet Niiniven barbaareihin, jotka\nkukistin suuressa taistelussa, ja eivätkö he nyt uhkaa meitä\njumalansa nimessä? Kuitenkin, kirjoittakaa paperi valmiiksi, ja minä\ntahdon sinetöidä sen. Maltapas. Ajattelen, Seti, että sinulla, joka\nolet aina ollut lempeämielinen, on vähän liian pehmeä sydän noita\nlammasmaisia orjia kohtaan. Siksi en tahdo lähettää sinua yksin.\nSerkkusi Amenmeses tulee mukanasi, mutta on sinun käskyjesi alainen.\nSe on sanottu.\"\n\n\"Elämä! Veri! Voima!\" sanoivat sekä Seti että Amenmeses, siten\ntunnustaen kuninkaan määräyksen oikeaksi. Nyt luulin, että kaikki\nolisi lopussa. Mutta ei ollut, sillä Farao sanoi heti senjälkeen:\n\n\"Vetäytykööt vartijat salin toiseen päähän ja heidän mukanaan\npalvelijat. Kuninkaan neuvosto ja hovikunnan upseerit jääkööt\npaikoilleen.\"\n\nViipymättä kaikki tervehtivät ja vetäytyivät salin toiseen päähän.\nMinä myös olin halukas menemään, mutta prinssi sanoi minulle:\n\n\"Jääkää, voidaksenne panna mieleen, mitä tapahtuu.\" Farao näki sen,\nvaikka ei kuullut.\n\n\"Kuka on tämä mies, poikani?\" kysyi hän. \"Hän on Ana, yksityinen\nkirjurini ja kirjastonhoitajani, oi farao, johon luotan. Hän pelasti\nminut vaarasta viime yönä.\"\n\n\"Vai niin. Anna hänen muistaa palvelevansa sinua, sillä jos hän\nkavaltaa meidän salaisuutemme, on hän kuoleva.\"\n\nUserti katsoi ylös rypistäen otsaansa kuin olisi hän aikonut puhua.\nMutta hän muutti mielensä ja oli ääneti, kenties siksi, että Faraon\nkerran lausuttuja sanoja ei voitu muuttaa.\n\nKun kaikki olivat menneet nosti Farao, joka oli vaipunut\najatuksiinsa, päätään ja puhui hitaasti, mutta sellaisen äänellä,\njonka lausumia ajatuksia vastaan ei ole sanomista.\n\n\"Prinssi Seti, sinä olet ainoa poikani, joka olet syntynyt kuningatar\nAs-nefertistä, kuninkaallisesta sisaresta, kuninkaallisesta äidistä,\njoka lepää Osiriksen helmassa. Se on totta, ettet ole vanhin poikani,\nkoska kreivi Ramessu\" -- tässä hän osoitti pyylevää, lauhkean\nnäköistä miestä kohteliaine, melkein hullunkurisine eleineen -- \"on\nsinua kaksi vuotta vanhempi. Mutta, kuten hän hyvin tietää, hänen\näitinsä, joka on vielä elossa, on synnyltään syrialainen eikä mitään\nkuninkaallista sukua. Ja siksi ei hän koskaan voi istua Egyptin\nvaltaistuimella. Eikö ole niin, poikani Ramessu?\"\n\n\"Niin on, oi Farao\", vastasi kreivi miellyttävällä äänellä, \"enkä\nkoskaan pyrikään istumaan tuolle valtaistuimelle, koska olen hyvin\ntyytyväinen tehtäviini ja varallisuuteeni, jotka Farao on suvainnut\nlahjoittaa minulle, esikoiselleen.\"\n\n\"Kreivi Ramessun sanat on kirjoitettava muistiin\", sanoi Farao, \"ja\nasetettava tämän kaupungin ja Memphiksen Ptahin temppeleihin ja Arnon\nRaan temppeliin Thebessä, etteivät ne tämän jälkeen tulisi enään\nkysymyksen alaisiksi.\"\n\nLäsnäolevat kirjurit kirjoittivat sanat muistiin ja prinssin\nviittauksesta, minäkin kirjoitin ne, asettaen papyrusarkin, joka oli\nmukanani, polvelleni. Kun tämä oli tehty, jatkoi Farao:\n\n\"Sentähden, oi prinssi Seti, sinä olet Egyptin perillinen ja kenties,\nkuten nuo hebrealaiset profeetat sanoivat, tulet ennen pitkää\nkutsutuksi minun paikalleni sen valtaistuimelle.\"\n\n\"Eläköön kuningas ikuisesti!\" huudahti Seti, \"sillä hän tietää hyvin,\netten minä tavoittele hänen kruunuaan enkä arvoaan.\"\n\n\"Tiedän sen hyvin, poikani, niin hyvin, että toivon sinun ajattelevan\nenemmän tätä kruunua ja arvoa, jotka, jos jumalat tahtovat, tulevat\nsinulle. Jolleivät he sitä tahdo, on seuraava lähin pelillinen\nserkkusi, kreivi Amenmeses, joka on myös kuninkaallista sukua sekä\nisän että äidin puolelta. Mutta kuka tulee hänen jälkeensä, sitä en\ntiedä, ellei tyttäreni, sinun sisarpuolesi, kuninkaallinen prinsessa\nUserti, Egyptin hallitsijatar.\"\n\nNyt Userti sanoi hyvin innokkaasti:\n\n\"Oi Farao, epäilemättä on minulla oikeus, vanhan säännön mukaan,\npäästä valtaistuimelle ennen serkkuani, kreivi Amenmesesta.\"\n\nAmenmeses oli vastaamaisillaan, mutta Faraon kohottaessa kättään,\nvaikeni hän.\n\n\"On syytä tarkoin tutkia noita sääntöjä\", vastasi Meneptah vähän\nepäröivällä äänellä. \"Rukoilen jumalia, ettei tätä suurta kysymystä\nkoskaan tarvitsisi tutkia neuvostossa. Siitä huolimatta, kirjoittakaa\nkuninkaallisen prinsessan sanat muistiin. Ja prinssi Seti\", jatkoi\nhän, kun se oli tehty, \"sinä olet vielä naimaton, ja jos sinulla\nonkin lapsia, eivät ne ole kuninkaallisia.\"\n\n\"Minulla ei ole yhtään lasta, Farao\", sanoi Seti. \"Todellako?\"\nvastasi Meneptah välinpitämättömästi. \"Kreivi Amenmeseksella on\nlapsia, tiedän sen, koska olen nähnyt niitä, mutta vaimonsa Unuarin\nkanssa, joka myös on kuninkaallista sukua, ei hänellä ole yhtään.\"\n\nTässä kuulin Amenmeseksen mutisevan: \"Eihän se ole kummakaan, sillä\nhänhän on tätini.\" Seti hymyili kuullessaan sen.\n\n\"Tyttäreni, prinsessa, on myös naimaton. Joten näyttää siltä kuin\nkuninkaallinen suku loppuisi --\"\n\n\"Nyt se tulee\", kuiskasi Seti huokaisten niin, että minä ainoastaan\nkuulin sen.\n\n\"Sentähden\", jatkoi Farao, \"kuten tiedät, prinssi Seti, sillä Egyptin\nkuninkaallinen prinsessa tuli minun käskystäni puhumaan sinulle siitä\nasiasta viime yönä, minä määrään --\"\n\n\"Anteeksi, oi Farao\", keskeytti prinssi, \"sisareni ei puhunut minulle\nmistään päätöksestä viime yönä, paitsi että minun olisi saavuttava\ntänne oikeusistuntoon tänäpäivänä.\"\n\n\"Koska en voinut puhua, Seti, sillä luonasi oli toinen, jota kielsit\nlähtemästä pois\", ja prinsessa katsoi minuun.\n\n\"Se ei tee mitään\", sanoi Farao, \"sillä nyt tahdon sanoa sen itse,\nmikä kenties onkin parempi. Tämä on tahtoni, prinssi, että sinä\nheti nait kuninkaallisen prinsessa Usertin, että syntyisi lapsia\ntodellisesta hallitsijaverestä. Kuule ja tottele.\"\n\nNyt siirsi Userti katseensa minusta Setiin, tarkastaen häntä visusti.\nMinä, istuen hänen vieressään maassa kirjoituspaperi levitettynä\npolvelleni, katsoin myös häntä tarkasti ja huomasin, että hänen\nhuulensa tulivat valkeiksi, kasvot koviksi ja vieraan näköisiksi.\n\n\"Kuulen Faraon käskyn\", sanoi hän matalalla äänellä, tehden\nkumarruksen ja näyttäen epäröivältä.\n\n\"Onko sinulla mitään lisättävää?\" kysyi Meneptahi terävästi.\n\n\"Ainoastaan, Farao, että vaikka tämä olisikin valtiollisista syistä\npäätetty avioliitto, on tässä kuitenkin korkea-arvoinen nainen,\njoka on naitettava, ja hän on minun sisarpuoleni, joka tähän asti\non rakastanut minua ainoastaan, kuten veljeään. Sentähden tahtoisin\nkuulla hänen omilta huuliltaan, tahtooko hän minut puolisokseen.\"\n\nNyt katsoivat kaikki Usertiin, joka vastasi kylmällä äänellä:\n\n\"Tässä asiassa, prinssi, kuten kaikissa muissakin, minulla ei ole\nmuuta tahtoa kuin Faraon.\"\n\n\"Nyt kuulit,\" keskeytti Meneptah kärsimättömästi, \"ja koska on ollut\ntapana meidän hovissamme, että sukulaiset naivat toisiaan, niin\nmiksi se ei olisi hänen tahtonsa? Ja kenenkä muun kanssa hän sitten\nmenisi naimisiin? Amenmeses on jo naimisissa. Jää jäljelle ainoastaan\nveljensä Saptah, joka on nuorempi häntä --\"\n\n\"Niinhän minäkin olen\", mutisi Seti, \"kaksi pitkää vuotta.\" Mutta\nonneksi ei Userti kuullut sitä.\n\n\"Ei, isä\", sanoi hän päättävästi, \"en koskaan tahdo ottaa\nraajarikkoista miestä puolisokseni.\"\n\nSilloin nilkutti esille valtaistuimen takaa varjosta, jossa en\nennemmin voinut nähdä häntä, nuori aatelismies, pieni ruumiiltaan,\nvaaleatukkainen kuten Seti, mies, jonka terävät, älykkäät kasvot\ntoivat mieleeni sakaalin (varmaan häntä tästä syystä sanottiinkin\nkansan keskuudessa Thothiksi, sakaalipäisen jumalan mukaan). Hän oli\nhyvin vihainen, koska hänen poskensa hehkuivat ja silmät säkenöivät.\n\n\"Pitääkö minun kuunnella, Farao\", sanoi hän heikolla äänellään,\n\"kuinka serkkuni, kuninkaallinen prinsessa, herjaa minua julkisesti\nontumiseni vuoksi, jonka olen saanut, kun imettäjäni on pudottanut\nminut ollessani vielä sylissä kannettava.\"\n\n\"Silloin imettäjä on pudottanut myös hänen isoisänsä, sillä hänkin\noli pölkkyjalka, jonka minä, joka olen nähnyt hänet alastomana\nkätkyessä, voin todistaa\", kuiskasi vanha Bakenkhonsu.\n\n\"Näyttää siltä, kreivi Saptah, jollette tuki korvianne\", vastasi\nFarao.\n\n\"Hän sanoo, ettei hän tahdo naida minua\", jatkoi Saptah, \"minua,\njoka lapsuudesta asti olen ollut hänen, enkä kenenkään toisen naisen\norjana.\"\n\n\"Et minun tahdostani, Saptah. Pyydän sinua, mene ja rupea orjaksi\nkelle naiselle haluat\", huudahti Userti.\n\n\"Mutta minä sanon\", jatkoi Saptah edelleen, \"että eräänä päivänä on\nhän naiva minut, sillä prinssi Seti ei elä ikuisesti.\"\n\n\"Mistä tiedät sen, serkku?\" kysyi Seti. \"Ylipappi tässä kertoo\nsinulle aivan toisenlaisen jutun.\"\n\nUseat läsnäolijat käänsivät päänsä pois peittääkseen hymyään.\nKuitenkin tänä päivänä puhui joku jumala Saptahin suun kautta tehden\nhänestä profeetan, sillä useiden vuosien kuluttua Userti meni hänen\nkanssaan naimisiin, kun hänen vuoronsa tuli astua valtaistuimelle\nsekasorron aikana, eikä Egypti suvainnut, että naisella olisi yksin\nvalta koko maassa.\n\nMutta Farao ei hymyillyt, kuten hoviväki, vaan vihastui.\n\n\"Hiljaa, Saptah!\" sanoi, hän \"Kuka sinä olet, joka väittelet\nminun edessäni, puhut kuninkaitten kuolemasta ja sanot naivasi\nkuninkaallisen prinsessan? Vielä yksi tuollainen sana, niin sinut\najetaan maanpakoon. Olen melkein ajatellut kuuluttaa tyttäreni,\nkuninkaallisen prinsessan, valtaistuimeni ainoaksi perilliseksi,\nhuomattuani, että hänellä on enemmän voimaa ja viisautta kuin kellään\nmuulla hovissamme.\"\n\n\"Jos se on Faraon tahto, tapahtukoon se\", sanoi Seti nöyrästi. \"Minä\ntunnen hyvästi oman kelvottomuuteni täyttääkseni niin korkean aseman.\nJa minä vannon kaikkien jumalien kautta, että rakastettu sisareni ei\nlöydä ketään uskollisempaa alamaista kuin minut.\"\n\n\"Tarkoitat Seti\", keskeytti Userti, \"että mieluimmin tahdot päästä\neroon kruunustasi kuin naida minut. Onpa se todellakin minulle suuri\nkunnia. Seti, joko sinä hallitset tai minä, en tahdo mennä kanssasi\nnaimisiin.\"\n\n\"Mitä kuulenkaan?\" huusi Meneptah. \"Onko Egyptissä todellakin joku,\njoka uskaltaa sanoa, ettei Faraon määräystä toteltaisi? Kirjoittakaa,\nkirjurit, muistiin, ja te, upseerit, antakaa kuuluttaa Thebestä meren\nrantaan asti, että kolmen päivän kuluttua puolenpäivän aikana tämän\nkaupungin Hathorin temppelissä prinssi, kuninkaallinen perillinen,\nSeti Meneptah, Raan rakastettu, nai Egyptin kuninkaallisen\nprinsessan, Rakkauden Liljan, Hathorin rakastetun, minun, jumalan,\ntyttären Usertin.\"\n\n\"Elämä! Veri! Voima!\" huusi koko hovi.\n\nNyt vietiin prinssi Seti erään korkean upseerin ohjaamana\nvaltaistuimen eteen ja prinsessa Userti hänen viereensä tai oikeammin\nvastapäätä häntä. Vanhan tavan mukaan tuotiin suuri kultainen malja\ntäytettynä punaisella viinillä, minusta se näytti vereltä. Userti\notti maljan ja polvistuen antoi sen prinssille, joka joi ja antoi sen\ntakaisin hänelle, jotta tämäkin joisi heidän kihlauksensa pyhäksi\nmerkiksi.\n\nSitten ojensi prinssi kätensä, jota Userti kosketti huulillaan, ja\nkumartuen alas suuteli Seti hänen otsaansa. Viimeksi pani Farao,\nastuen valtaistuimen alimmalle portaalle, valtikkansa ensin prinssin\npään päälle ja heti senjälkeen prinsessan, siunaten heitä kumpaakin\nomassa nimessään ja kaikkien esi-isiensä, Egyptin kuninkaitten ja\nkuningattarien henkien nimissä, täten osoittaen, että heidän on\nseurattava häntä, kun hänet on kutsuttu jumalien valtakuntaan.\n\nTämän tehtyään, sanoi hän hyvästi hovin ympäröidessä hänet, ja lähti\nvartijoiden seuraamana nojaten prinsessa Usertin käsivarteen, sillä\nhän rakasti tytärtään enemmän kuin ketään muuta maailmassa.\n\nVähän myöhemmin olimme prinssin kanssa kahden hänen omassa\nhuoneessaan, jossa ensiksi olin hänet nähnyt.\n\n\"Se on tehty\", sanoi hän iloisella äänellä, \"ja kerronpa teille, Ana,\nettä tunnen itseni hyvin, hyvin onnelliseksi. Oletteko milloinkaan\nväristen seisoneet joen rannalla talviaamuna, peläten astua veteen,\nja kuitenkin, kun menitte, ettekö huomannut, että jäinen vesi\nvirkisti teitä ja teki teidät kuumaksi eikä kylmäksi?\"\n\n\"Kyllä, prinssi. Mutta kun tulee pois vedestä ja tuuli puhaltaa eikä\naurinko paista, tuntuu kylmemmältä kuin ennen.\"\n\n\"Se on totta, Ana, ja siksi ei saa tulla pois vedestä. Täytyy pysyä\nsiellä, kunnes -- hukkuu taikka joutuu krokotiilin syötäväksi. Mutta\nsanokaa, kävikö se hyvin?\"\n\n\"Vanha Bakenkhonsu sanoi minulle, että hän on ollut läsnä useammissa\nkuninkaallisissa kihlajaisissa, muistaakseni hän sanoi yhdessätoista,\neikä milloinkaan ole nähnyt kenenkään käyttäytyvän kauniimmasti. Hän\nlisäsi vielä, että tapa, jolla suutelitte hänen Korkeutensa otsaa,\noli täydellinen, kuten koko käyttäytymisennekin ensi vaikutelman\nmukaan.\"\n\n\"Ja sellaisena se on pysyväkin, Ana, jollei minun koskaan tarvitse\ntehdä muuta kuin suudella hänen otsaansa, johon olen tottunut jo\npoikavuosiltani. Oi, Ana, Ana!\" lisäsi hän melkein huutaen, \"teistä\ntulee samanlainen hoviherra kuin nuo muut jo ovat, hoviherra, joka\nei osaa puhua totta. No, enhän minäkään osaa, miksi sitten moittisin\nteitä? Kertokaa taas minulle avioliitostanne, Ana, miten se alkoi ja\nmiten se loppui.\"\n\n\n\n\nV.\n\nENNUSTUS.\n\n\nNäkikö prinssi Seti Usertia ennen häitään, sitä en tiedä, sillä hän\nei koskaan kertonut siitä minulle. En ollut läsnä häissä sen vuoksi,\nettä minulle oli myönnetty lupa palata Memphikseen, järjestääkseni\nsiellä asiani ja myydäkseni tavarani, ja sitten palatakseni takaisin\nvirkaani hänen Korkeutensa yksityiseksi kirjuriksi. Näin kului\nneljätoista päivää noista kihlajaisista, jotka pidettiin linnassa,\nennen kuin jälleen seisoin prinssin palatsin edustalla palvelijan\nseuraamana, joka talutti aasia. Tämän selkään oli kuormitettu kaikki\nkäsikirjoitukseni ja vähäiset tavarani, jotka olin saanut perinnöksi\nesivanhemmiltani heidän hautakammioittensa omistuskirjan mukana.\nKuinka erilailla minut otettiinkaan vastaan nyt kuin ensimmäisellä\nkerralla! Jo kun saavuin portaille ilmestyi vanha kamaripalvelija,\nPambasa, juosten niitä alas sellaisella kyydillä, että hänen valkea\nviittansa ja partansa liehuivat ilmassa.\n\n\"Terve tuloa, korkeasti oppinut kirjuri, kunnianarvoisin Ana\",\nläähätti hän. \"Olen todellakin iloinen nähdessäni teidät, sillä joka\nhetki hänen Korkeutensa kysyy, ettekö soimaa minua, kun ei teitä\nkuulu. Uskon varmasti, että jos olisitte viipynyt matkalla vielä\npäivän, olisi minut lähetetty hakemaan teitä. Olen saanut kuulla\nteräviä sanoja, kun en toimittanut teille vartijajoukkoa mukaanne,\nikäänkuin visiiri Nehesi olisi maksanut vartijoiden palkan ilman\nFaraon suoranaista määräystä. Oi, paras Ana, antakaa minullekin\nsitä lumousvoimaa, jota epäilemättä olette käyttänyt voittaaksenne\nkuninkaallisen isäntänne rakkauden, ja minä maksan siitä hyvin, minä,\njoka saan eniten tuntea hänen vihaansa.\"\n\n\"Annan kyllä, Pambasa. Tässä se on -- kirjoittakaa parempia\nkertomuksia kuin minä, sensijaan, että kerrotte niitä, ja hän on\npitävä teistä enemmän kuin minusta. Mutta sanokaa -- millaiset olivat\nhäät? Kuulin matkalla, että ne olivat hyvin komeat.\"\n\n\"Komeat! Ah, ne olivat kymmenen kertaa enemmän kuin komeat. Oli aivan\nkuin Osiris jumala jälleen olisi viettänyt häitään Isis-jumalattaren\nkanssa taivaassa. Hänen Korkeutensa, sulhanen, oli puettu todellakin\nkuin jumala, niin, hänellä oli yllään Amonin puku ja pyhät\nkoristukset. Ja sitten juhlakulkue! Ja pidot, jotka Farao piti!\nJa kerronpa teille, että prinssi oli niin yltäkylläinen ilosta ja\nkaikesta tuosta loistavasta komeudesta, että ennen juhlamenojen\nloppua katsahtaessani häneen näin, että hänen silmänsä olivat\nummessa. Niitä huikaisi kullan kiilto ja jalokivet, ja kuninkaallisen\nmorsiamen rakastettavaisuus. Hän kertoi sen itse minulle peläten\nkenties minun luulleen, että hän nukkui. Sitten saimme siellä\nlahjoja, jokainen jotakin arvonsa mukaista. Minä sain -- no, se ei\nkuulu tähän. Ja, oppinut Ana, en unhottanut teitä. Tiesin hyvin, että\nkaikki olisi lopussa, ennenkuin te palaisitte, ja siksi kuiskasin\nnimenne hänen Korkeutensa korvaan ja tarjouduin säilyttämään teidän\nlahjanne.\"\n\n\"Todellako, Pambasa, ja mitä hän sanoi?\"\n\n\"Hän sanoi tallentavansa sen itse teille. Kun minä tuijotin häneen\nihmetellen, mikä se mahtoi olla, koska en nähnyt hänellä mitään,\nlisäsi hän: 'Se on tässä', ja hän näytti sinetöityä, vanhanaikaista\nkultasormusta, jota hän aina on käyttänyt, mutta jolla ei ole mitään\nsuurta arvoa luullakseni. Siihen on kaiverrettu sanat: 'Thotin ja\nKuninkaan rakastettu'. Näyttää siltä, että hänen on otettava se pois\ntehdäkseen tilaa toiselle, paljon hienommalle sormukselle, jonka\nhänen Korkeutensa prinsessa on hänelle antanut.\"\n\nTällä ajalla olivat orjat purkaneet kuorman aasin selästä ja\nvieneet pois. Me kuljimme läpi eteishallin, jossa oli paljon\ntyhjäntoimittajia, kuten tavallista, ja tulimme palatsin yksityiseen\nosaan.\n\n\"Tätä tietä\", sanoi Pambasa. \"Määräys on, että minun on vietävä\nteidät prinssin luo, missä hän sitten lieneekin, ja juuri nyt on hän\nsuuressa salissa hänen Korkeutensa prinsessan kanssa. Heidän luonaan\non käynyt onnittelijoita ja lähettiläitä eri kaupungeista. Viimeinen\npoistui noin puoli tuntia sitten.\"\n\n\"Tahdon ensin valmistaa itseni, arvokas Pambasa\", aloitin minä. \"Ei,\nei, määräykset ovat ankarat, en uskalla olla tottelematta niitä.\nAstukaa sisään\", ja toitahuttaen torveen, niinkuin oli hovissa\ntapana, veti hän kallisarvoisen väliverhon syrjään.\n\n\"Kautta Amonin\", huudahti väsynyt ääni, joka tuntui olevan prinssin,\n\"sieltä tulee asianajajia tai pappeja. Valmistaudu, sisareni,\nvalmistaudu.\"\n\n\"Pyydän sinua, Seti\", vastasi Usertin ääni, \"että oppisit sanomaan\nminua oikealla nimelläni, joka ei ole enään sisar. Enkä edes olekaan\nsinun oikea sisaresi.\"\n\n\"Pyydän anteeksi\", sanoi Seti. \"Valmistaudu, kuninkaallinen puoliso,\nvalmistaudu.\"\n\nNyt oli väliverho täydellisesti vedetty syrjään ja minä seisoin\npölyisenä, avuttomana ja sanoakseni totuuden hieman vavisten -- sillä\npelkäsin prinsessaa -- ovella, epäillen astua kynnyksen yli. Edessäni\noli komea, valoisa huone, jonka keskellä oli kaksi veistoksilla\nkoristettua kullattua tuolia. Toisessa istui prinsessa komeasti\npuettuna, kauniina ja tyynenä. Hän tarkasteli kuvilla koristettua\nkirjaa, epäilemättä viimeisen lähettilään antamaa, sillä samanlaisia,\nkuin se, oli asetettu kauniisti hänen viereensä pöydälle.\n\nToinen tuoli oli tyhjä, sillä prinssi käveli levottomasti edes\ntakaisin huoneessa, juhlapuku vähän epäjärjestyksessä ja kultainen\nseppele, joka oli hänen päässään, kallistuneena takaraivolle, sillä\nhänen oli tapana työntää sormensa ruskeaan tukkaansa. Seistessäni\nvielä varjossa, sillä Pambasa oli poistunut, ei minua huomattu, ja\nkeskustelu jatkui.\n\n\"Minä olen kunnossa, puoliso. Suo anteeksi, mutta sinä näytät\ntoisenlaiselta. Miksi lähetit pois kirjanoppineet ja hoviväen, ennen\nkuin juhla oli lopussa?\"\n\n\"Koska väsyin heidän alituisiin kumarruksiinsa, ylistyksiinsä ja\ntemppuihinsa\", sanoi Seti.\n\n\"Joissa minä en nähnyt mitään harvinaista. Nyt heidät on kutsuttava\ntakaisin.\"\n\n\"Tulkoon ken tahansa!\" huudahti Seti. Silloin minä astuin esiin ja\nheittäydyin maahan. \"Mitä\", huusi prinssi, \"sehän on Ana, joka on\npalannut Memphiksestä! Tulkaa lähemmäksi, Ana, ja olkaa tuhannesti\ntervetullut. Tiedättekö, luulin teitä joksikin ylipapiksi tai\nmaaherraksi, josta en koskaan ollut edes kuullut.\"\n\n\"Ana! Kuka on Ana?\" kysyi prinsessa. \"Oh, minä muistan, tuo\nkirjanoppinut --. Niin, se on helposti huomattavissa, että hän on\ntullut Memphiksestä\", ja hän katseli tomuista pukuani.\n\n\"Oi, kuninkaallinen prinsessa\", mutisin minä hämilläni, \"älkää\nsoimatko minua, vaikka tulinkin tällaisena läheisyyteenne. Pambasa\njohti minut tänne vasten tahtoani prinssin määräyksen mukaan.\"\n\n\"Todellako? Seti, tuoko tämä mies niin tärkeitä tietoja Memphiksestä,\nettä tahdoit häntä niin kiireesti tavata?\"\n\n\"Kyllä, Userti, ainakin luulen niin. Teillä on kirjoitukset\nturmeltumattomina, eikö olekin, Ana?\"\n\n\"Aivan hyvässä kunnossa, teidän korkeutenne\", vastasin, vaikka en\ntiennyt, mistä kirjoituksista hän puhui, kenties tarkoitti hän\nkertomusteni käsikirjoituksia.\n\n\"Silloin, herrani, jätän sinut keskustelemaan Anan kanssa Memphiksen\nkuulumisista ja noista kirjoituksista\", sanoi prinsessa.\n\n\"Niin, niin. Meidän täytyy puhella niistä, Userti. Ja myös\nmatkastamme Goshenin maakuntaan, johon lähdemme yhdessä huomenna.\"\n\n\"Huomenna! Sinähän sanoit tänä aamuna, että lähdet vasta kolmen\npäivän kuluttua.\"\n\n\"Sanoinko, sisar -- tarkoitan, puoliso? Niin sanoin siksi, koska\nen tiennyt varmaan, milloin Ana, josta tulee minun matkatoverini,\npalaisi takaisin.\"\n\n\"Kirjanoppinut matkatoveriksesi! Olisi varmasti sopivampaa, että\nserkkusi Amenmeses --\"\n\n\"Kautta Setin, Amenmeseksen kanssa!\" huudahti hän, \"Tiedät hyvin,\nettä inhoan tuota miestä viekkaitten, turhanpäiväisten juttujensa\ntähden.\"\n\n\"Todellako? Minua surettaa kuulla se, sillä kun sinä inhoat, niin\nnäytät sen, ja Amenmeseksesta voi tulla vaarallinen vihollinen. No,\njollei serkkumme Amenmeses, jota minä en vihaa, niin on vielä Saptah.\"\n\n\"Kiitän sinua! En tahdo matkustaa vaunuissa sakaalin kanssa.\"\n\n\"Sakaali! En pidä Saptahista, mutta miten Egyptin kuninkaallisesta\nverestä syntynyt olisi sakaali! Sitten on vielä visiiri Nehesi tai\nsaattojoukon kenraali, jonka nimen olen unohtanut.\"\n\n\"Luuletko, Userti, että haluan puhella valtion talouden hoidosta tuon\nvanhan rahasäkin kanssa, tai kuunnella kerskailuja teoista, joita hän\nei koskaan ole tehnyt sodassa nubialaisia julmureita vastaan?\"\n\n\"En tiedä, puoliso. Mistä sitten puhelisit tämän Anan kanssa?\nRuncista, luullakseni, ja muista sellaisista hullutuksista. Tai\nkenties Merapista, Israelin kuusta, jota molemmat, kuten olen\nhuomannut, pidätte niin suloisena. Hyvä, tehkää miten tahdotte! Sanot\nminulle, etten voi seurata sinua tuolle matkalle, minä juuri vihitty\npuolisosi, ja nyt huomaan, että se onkin siksi, että haluat täyttää\npaikkani juttujen kirjoittajalla, jonka löysit jonakin päivänä.\nOnnellista matkaa, herraseni\", ja hän nousi tuoliltaan kooten\nviittansa laahukset molemmin käsin.\n\nSilloin suuttui Seti.\n\n\"Userti\", sanoi hän polkien jalkaansa, \"et saa käyttää sellaisia\nsanoja. Tiedät hyvin, etten ota sinua mukaani, koska tuolla\nhebrealaisten keskuudessa voi piillä vaaroja. Sitäpaitsi, eihän se\nole Faraonkaan tahto.\"\n\nPrinsessa kääntyi ja vastasi kylmän kohteliaasti:\n\n\"Pyydän anteeksi ja kiitän, että ajattelet minun turvallisuuttani.\nEn tiennyt, että tuo tehtävä olisi niin vaarallinen. Ole varovainen,\nSeti, ettei kirjanoppinut Ana tuota mitään harmia.\"\n\nSen sanottuaan kumarsi hän ja katosi oviverhojen taa.\n\n\"Ana\", sanoi Seti, \"sanokaa minulle, sillä en koskaan ole ollut\nnopea laskennossa, montako minuuttia on tästä hetkestä huomen aamun\nneljänteen tuntiin, jolloin käsken vaunujeni olemaan kunnossa? Ja\ntiedättekö, onko mahdollista matkustaa Goshenista läpi rämeikköjen\nja palata takaisin Syrian kautta? Tai, jollei se käy laatuun, kulkea\nerämaiden halki Thebeen ja purjehtia Niiliä alas keväällä?\"\n\n\"Oi! Prinssi, prinssi\", sanoin, \"pyydän teitä, lähettäkää minut\npois. Antakaa minun mennä minne tahansa, jonne ei hänen Korkeutensa\nprinsessan ääni minua saavuta.\"\n\n\"On kummallista, miten samalla lailla me ajattelemme joka asiassa,\nAna, yksinpä Merapistakin ja kuninkaallisten naisten kielistä. Te\nette mene. Jos on kysymys menemisestä, on muita, jotka menevät ensin.\nSitä paitsi te ette voi mennä, vaan teidän on pysyttävä ja kannettava\nkuormanne, kuten minäkin kannan omaani. Muistakaa särjettyä pikaria,\nAna.\"\n\n\"Muistan, prinssi, mutta mieluummin haluaisin tulla ruoskituksi\nraipoilla kuin tuollaisilla sanoilla, joita minun on kuunneltava.\"\n\nKuitenkin samana yönä, poistuttuani prinssin luota, sain kuulla\ntuon oikullisen, tai kenties viisaan kuninkaallisen naisen suusta\nmiellyttävämpiä sanoja. Hän lähetti noutamaan minua ja minä menin\nsuuresti peloissani. Hän istui pienessä kammiossaan yksin, ainoastaan\ntoisessa päässä huonetta istui vanha, kunnianarvoisa nainen, joka\nnäytti olevan kuuro, sellaisen prinsessa kenties oli vartavasten\nvalinnut. Userti pyysi minua kohteliaasti istuutumaan häntä\nvastapäätä ja puheli minulle näin:\n\n\"Kirjanoppinut Ana, pyydän teiltä anteeksi, että ollessani suuttunut\nja väsynyt sanoin teille ja teistä tänään sellaista, jonka nyt\ntoivoisin jättäneeni sanomatta. Tiedän hyvin, että te, joka olette\nEgyptin korkeasäätyistä sukua, ette kerro sitä ulkopuolella näitä\nseiniä.\"\n\n\"Kieleni leikattakoon pois sitä ennen\", vastasin.\n\n\"Näyttää siltä, kirjanoppinut Ana, että herrani prinssi pitää\nteistä paljon. Miten ja miksi se tapahtui niin äkkiä, te kun olette\nmies, en ymmärrä. Mutta olen varma siitä, että teissä täytyy olla\npaljon rakastettavaa, kotka prinssi ei ole milloinkaan tietääkseni\nosoittanut suurempaa huomiota kenellekään, joka ei todella olisi\nmitä kunnioitettavin ja arvokkain. Nyt kun asiat ovat näin, on\nselvää, että teistä tulee hänen Korkeutensa suosikki, miehen,\njoka ei muuta mieltään sellaisissa seikoissa, ja että hän kertoo\nteille kaikki salaiset ajatuksensa, kenties sellaisetkin, jotka hän\nsalaa neuvonantajilta tai vieläpä minultakin. Lyhyesti sanoen, te\ntulette mahtavaksi tässä valtakunnassa ja kenties eräänä päivänä\nmahtavimmaksi -- Faraon jälkeen -- vaikka vielä näytätte ainoastaan\nyksityiskirjurilta.\n\n\"En tahdo teeskennellä teille, että minä toivoisin näin käyvän,\nminä, joka päinvastoin toivon, että puolisollani olisi vain yksi\ntodellinen neuvonantaja -- minä. Kuitenkin minä, nähdessäni, että\nniin on, painan alas pääni, toivoen, että kaikki kävisi parhaiten.\nJos joskus kateus valtaisi minut ja puhuisin teille ilkeitä\nsanoja, kuten tänään, pyydän anteeksi jo edeltäpäin sitä, mikä ei\nvielä ole tapahtunut, kuten äsken pyysin anteeksi sitä, mikä on\ntapahtunut. Pyydän teitä, kirjanoppinut Ana, että tekisitte parhaanne\nvaikuttaaksenne prinssiin vain hyvää, sillä sen, jota hän rakastaa,\non helppo johtaa häntä. Myöskin pyydän teitä, joka olette nopea\nja tarkka, kuten huomaan, ottamaan selkoa kuninkaallisen hovimme\nvaltiollisista asioista, ja jos on tarpeellista, tulemaan minun\nluokseni saamaan ohjeita siihen. Silloin teistä tulee kykenevä\nneuvomaan prinssiä oikein, jos hän kääntyisi teidän puoleenne.\"\n\n\"Kaiken tuon tahdon tehdä, teidän Korkeutenne, jos se vain on minun\nvallassani. Vaikka mikä minä olen, että toivoisin saada tehdä polkua\nkuninkaalle? Sitäpaitsi tahtoisin lisätä tämän, että prinssi on\nlopultakin sellainen, joka aina valitsee oman tiensä.\"\n\n\"Saattaa olla niin, Ana. Ainakin kiitän teitä. Pyydän myös, olkaa\nvarma, että minä olen aina teidän ystävänne enkä vihollisenne, vaikka\ntoisinaan luonteeni kiivaus, jota ei koskaan ole hillitty, voi johtaa\nteidät ajattelemaan toisin. Sanon teille vielä erään asian, jonka\ntulee pysyä salaisuutena meidän kesken. Tiedän, että prinssi rakastaa\nminua pikemmin ystävänä kuin puolisona, ja ettei hän itse olisi\nhalunnut tätä avioliittoa, mikä on kenties luonnollistakin. Tiedän\nvielä, että hänen elämäänsä tulee muita naisia, vaikka ne ovat paljon\nharvalukuisempia kuin toisilla kuninkailla on tapana, sillä häntä\non sangen vaikea miellyttää. Sitä en voi valittaa, koska se johtuu\nmaamme tavoista. Pelkään ainoastaan yhtä seikkaa -- että joku nainen,\njoka ei enää olisi hänelle vähäpätöinen, ottaisi Setin sydämen\nja tekisi hänet kokonaan omakseen. Tässä asiassa, kirjanoppinut\nAna, kuten muissakin pyydän apuanne, sillä haluan tulla Egyptin\nkuningattareksi täydellisesti enkä ainoastaan nimellisesti.\"\n\n\"Teidän Korkeutenne, miten voin sanoa prinssille?: 'Niin paljon\nteidän on rakastettava tätä tai tuota naista eikä enempää'.\nSitäpaitsi, miksi pelkäätte sellaista, mitä ei ole eikä mahda koskaan\ntullakkaan?\"\n\n\"En tiedä, miten voitte sanoa sen, kirjuri, mutta kuitenkin pyydän\nteitä puhumaan, jos voitte. Ja miksi pelkään? Siksi, että minusta\ntuntuu kuin jonkun naisen varjo lepäisi kylmänä päälläni ja\nrakentaisi mustaa muuria hänen Korkeutensa ja minun välilleni.\"\n\n\"Se on vain uneksimista, prinsessa.\"\n\n\"Kenties. Toivon, että se olisi sitä. Kuitenkin luulen toisin.\nOi! Ana, ettekö te, joka tutkitte miesten ja naisten sydämiä, voi\nymmärtää asemaani? Olen mennyt avioliittoon, jossa ei ole toivoa\ntulla milloinkaan rakastetuksi, kuten toiset naiset ovat. Minä, joka\nolen puoliso, en ole kuitenkaan se. Luen ajatuksenne ja kysytte --\n'Miksi sitten menitte naimisiin?' Koska olen kertonut teille näin\npaljon, kerron senkin teille. Ensiksi, koska prinssi on erilainen\nkuin toiset miehet ja omalla tavallaan yläpuolella kaikkia heitä,\nniin, paljon yläpuolella jokaista, jonka kanssa kuninkaallinen\nperijätär olisi voinut mennä naimisiin. Toiseksi, koska minulta on\nriistetty rakkaus, niin mitäpä jää minulle muuta kuin kunnianhimo?\nJa lopuksi, tahtoisin tulla mahtavaksi kuningattareksi, kuten\noli Hatshepu aikoinaan, ja auttaa maani nousemaan niistä monista\nvaivoista, mihin se on vaipunut ja saada nimeni kirjoitetuksi laajan\nhistorian lehdille. Sen voin ainoastaan tehdä ottamalla Faraon\nperillisen miehekseni, kuten on velvollisuuteni.\"\n\nHän ajatteli hetken, ja lisäsi sitten: \"Nyt olen kertonut teille\nkaikki ajatukseni. Olenko tehnyt siinä viisaasti, sen tietävät yksin\njumalat ja aika on sen minulle näyttävä\".\n\n\"Prinsessa\", sanoin, \"kiitän teitä luottamuksesta, jota osoititte\nminulle, ja minä tahdon auttaa teitä, jos voin. Kuitenkin olen vallan\nhämmentynyt. Minä, mies parka, vaikka olenkin hyvää sukua, uneksija,\njoka olen nähnyt vaivaakin, olen äkkiä sattumalta tai jumalallisesta\njohdatuksesta nostettu korkealle Egyptin perillisen suosioon, ja\nvieläpä olen voittanut teidänkin luottamuksenne. Ihmettelen, miten\nminun on käyttäydyttävä tässä uudessa paikassa, jota en koskaan ole\nhakenut.\"\n\n\"Sitä en tiedä. Minulla on tarpeeksi huolia kannettavana nykyään.\nMutta epäilemättä se sallimus, josta puhuitte, ja joka on pannut\nteidät asemaanne, on myös määrännyt, miten, kaikki päättyy. Mutta,\nkesken kaiken, minulla on teille lahja. Sanokaa, kirjuri, oletteko\nmilloinkaan käyttänyt asetta kynän ohella?\"\n\n\"Olen, teidän ylhäisyytenne, poikana olin taitava miekkailija.\nSitäpaitsi, vaikka en pidä sodasta ja verenvuodatuksesta, tappelin\nmuutama vuosi sitten suuressa taistelussa niniveläisiä barbaareja\nvastaan, kun Farao kutsui Memphiksen nuoret miehet täyttymään\nvelvollisuutensa. Minä löin omin käsin kaksi rehellisessä\ntaistelussa, vaikka eräs oli vähällä tuottaa minulle kuoleman\", ja\nosoitin arpea, joka näkyi punertavana harmaitten hiusteni välistä.\nKeihäs oli siihen iskenyt syvän reiän.\n\n\"Se on hyvä, tai niin ainakin minä ajattelen, sillä pidän enemmän\nsotilaista kuin kirjatoukista.\"\n\nMennen ruo'oista tehdyn maalatun arkun luo otti hän siitä ihmeellisen\npronssisista renkaista tehdyn panssaripaidan, ja lyhyen miekan, sekin\npronssista. Miekka oli kullatussa tupessa, jonka pää oli muodostettu\nleijonan pään muotoiseksi. Nämä hän omin käsin antoi minulle, sanoen:\n\n\"Tämä on sotasaalis, jonka isoisäni, suuri Rameses, otti\nnuoruudessaan eräältä Khitahin prinssiltä, jonka hän surmasi Syriassa\ntuossa taistelussa, josta teidän isoisänne kirjoitti runon. Kantakaa\ntätä panssaria, jonka läpi ei mikään keihäs mene, viittanne alla,\nja pankaa miekka vyöllenne, kun menette noitten israelilaisten\nkeskuuteen, joihin minä en luota. Olen antanut samanlaisen puvun\nprinssille. Olkoon velvollisuutenanne pitää huolta, että se on\nhänen pyhän ruumiinsa suojana sekä yöllä että päivällä. Olkoon myös\nvelvollisuutenne, jos tarvitaan, puolustaa häntä tällä miekalla.\nHyvästi.\"\n\n\"Jumalat karkoittakoot minut autuaitten maista, jos laiminlyön tämän\nluottamustehtävän\", vastasin minä ja lähdin etsimään lepoa, jota,\nkuten kuulette, en kuitenkaan vielä saanut.\n\nSillä kun kuljin käytävää erään hovinaisen saattamana, niin kenenkä\nolisinkaan tavannut sen päässä, jollen vanhaa Pambasaa, joka monin\nkumarruksin ilmoitti minulle, että prinssi tarvitsi minua? Kysyin,\nmiten se saattoi olla mahdollista, sillä hänhän oli lähettänyt minut\npois yöksi. Hän ei sanonut tietävänsä, vaan hänet oli käsketty ohjata\nminut yksityiseen kammioon, samaan huoneeseen, jossa ensiksi elin\nnähnyt hänen Korkeutensa. Menin sinne ja löysin hänet lämmittelemästä\ntulen äärestä, sillä yö oli kylmä. Hän katsoi ylös ja pyysi Pambasaa\npäästämään sisälle ne, jotka olivat odottamassa; sitten hän,\nhuomattuaan renkaista tehdyn panssaripaidan ja miekan, jota kannoin\nkädessäni, sanoi:\n\n\"Te olette ollut prinsessan luona, ettekö olekin, ja hänellä täytyi\nolla paljon sanomista teille, sillä keskustelunne oli pitkä? Hyvä,\nminä luulen arvaavani sen sisällyksen, sillä olenhan lapsuudesta\nasti tuntenut hänen mielenlaatunsa. Hän pyysi teitä pitämään minua\nsilmällä, sekä ruumistani että sydäntäni ja kaikkea, mikä tulee\nsydämestä -- ah, ja paljon muuta. Ja hän antoi teillekin syrialaisen\npuvun kannettavaksi hebrealaisten keskuudessa, kuten hän antoi\nminullekin. -- Kuulkaapas Ana. Olen pahoillani, että häiritsen\nlepoanne, sillä te olette varmaan väsynyt matkasta ja keskustelusta.\nMutta vanha Bakenhonsu, jonka tunnette, odottaa ulkopuolella ja hänen\nkanssaan Kii, suuri tietäjä, jota luullakseni ette ole nähnyt. Hän on\nihmeellinen tietomies. Hän tekee todella kummallisia taikatemppuja\nja toisinaan näyttää menneisyys ja tulevaisuus olevan avoinna hänen\nkatseilleen. Epäilemättä hänellä on, tai hän luulee itsellään olevan,\njoku ilmoitus minulle taivaasta. Ajattelin, että haluaisitte kuulla\nsen.\"\n\n\"Haluan kernaasti, prinssi, jos olen sen arvoinen ja tahdotte\nsuojella minua tuon tietäjän vihalta, jota pelkään.\"\n\n\"Viha muuttuu toisinaan luottamukseksi, Ana. Ettekö huomannut sitä\njuuri äsken prinsessan suhteen, kuten sanoin tulevan tapahtumaan?\nHiljaa! He tulevat. Istuutukaa ja laittakaa kirjoitustaulunne kuntoon\ntehdäksenne muistiinpanoja heidän puheistaan.\"\n\nOviverhot vedettiin syrjään ja niiden takaa tuli iäkäs Bakenkhonsu\nnojaten keppiinsä ja hänen mukanaan itse Kii puettuna valkeaan\nviittaan ja hiukset ajeltuina, sillä hän oli saanut perintönä Amonin\npapin viran Thebessä ja oli vasta alkava Isiksen, salaperäisyyksien\näidin, palvelija. Hänellä oli myös Kherhebin, Kherheb oli päätietäjän\nvirallinen nimitys muinaisessa Egyptissä, eli päätietäjän tehtävät.\nEnsi näkemältä oli tuossa miehessä jotakin outoa. Todellakin, hän\nolisi hyvin näkönsä puolesta saattanut olla keski-ikäinen kauppias;\nruumiiltaan hän oli lyhyt ja tukeva, kasvoiltaan lihava ja hymyilevä.\nMutta noissa hymyilevissä kasvoissa oli kaksi ihmeellistä, harmaalle\nvivahtavaa, melkein mustaa silmää. Kun kasvot hymyilivät, tuijottivat\nnuo silmät tyhjyyteen kuin kuvapatsaan silmät. Ne olivat todellakin\nkuin kivisen patsaan silmät tai oikeammin silmäkuopat, niin syvällä\nne olivat päässä. Omasta puolestani sanon, että pidin niitä\nkunnioitusta herättävinä, ja arvelin, että mikä Kii mahtoi ollakin,\nei hän ainakaan ollut petturi.\n\nTämä kummallinen pari kumarsi prinssille, ja prinssin viittauksesta\nistuutuivat he, Bakenkhonsu tuolille, koska hänen oli vaikeata\nnousta, ja Kii, joka oli nuorempi, kirjanoppineitten tavan mukaan\nlattialle.\n\n\"Mitä kerroin teille, Bakenkhonsu?\" sanoi Kii vahvalla, mahtavalla\näänellä, lopettaen sanat omituisella hihityksellä.\n\n\"Kerroitte minulle, tietäjä, että löytäisimme prinssin tästä\nhuoneesta, jonka kuvasitte minulle tarkasti juuri sellaiseksi, kuin\nnyt näen sen, vaikka emme kumpainenkaan ole ennen käyneet täällä.\nSanoitte myöskin, että siellä sisällä istuisi lattialla kirjuri\nAna, jonka minä tunnen, vaan ette te, pitäen käsissään vahatauluja\nja kynää. Hänen vieressään on ihmeellinen panssaripaita ja\nleijonatuppinen miekka.\"\n\n\"Sepä on kummallista\", keskeytti prinssi, \"mutta anteeksi,\nBakenkhonsu näkee nämä asiat. Jos te, oi Kii, kertoisitte meille,\nmitä on kirjoitettu Anan tauluille, joita emme kumpainenkaan voi\nnähdä, ja olisi vielä ihmeellisempää, jos sanoisitte, onko sinne\nkirjoitettu mitään.\"\n\nKii hymyili ja tuijotti kattoon. Hetken kuluttua hän sanoi:\n\n\"Kirjuri Ana käyttää pikakirjoitusta, jota ei ole helppo selittää.\nKuitenkin näen kirjoitettuna tauluille erään talon hinnan, jonka\nhän on saanut jossakin kaupungissa, jonka nimeä ei ole mainittu --\nse on niin ja niin paljon. Myöskin näen sinne kirjoitettuna summan,\nminkä hän maksoi pois siitä palvelijalle, ja aasin ruoan kahdessa\nmajatalossa, joissa hän poikkesi matkallaan. Se on niin ja niin\npaljon. Sitten on luettelo papyruskääröistä ja sanat: 'Sininen\nviitta', jotka on pyyhitty pois.\"\n\n\"Ana, onko se oikein sanottu?\" kysyi prinssi.\n\n\"Aivan oikein\", vastasin täynnä pelkoa, \"ainoastaan sanat 'Sininen\nviitta', jotka totta kyllä kirjoitin taululle, on myös pyyhitty pois.\"\n\nKii hihitti ja käänsi silmänsä katosta minuun.\n\n\"Haluaisiko teidän Korkeutenne, että kertoisin teille, mitä on\nkirjoitettu tämän kirjanoppineen muistiin yhtä hyvin kuin sen, mitä\non kirjoitettu noihin vahatauluihin, joita hän pitää käsissään?\nNiitä on helpompi selittää kuin noita toisia ja minä näen niissä\npaljon mielenkiintoisia asioita. Esimerkiksi salaisia sanoja, joita\nhänelle on puhunut joku korkea olento aivan äskettäin, suurista\nvaltiollisista asioista, luullakseni. Tai teidän ylhäisyytenne\nmielipide siitä, miten vilun värinä kylmällä ilmalla joen partaalla\nseistessä muuttuu kuumuudeksi, kun astuu veteen ja vastaus siihen.\nJa sanoja, jotka puhuttiin alabasterimaljaa rikottaessa. Sivumennen\nsanoen, kirjuri, hyvän kätköpaikan valitsitte maljan toiselle\npuoliskolle piilottaessanne sen arkun pohjalle kammiossanne, arkun,\njoka on suljettu nuoralla ja sinetöity Rameses toisen aikoina\nkovakuoriaissinetillä. Luullakseni maljan toinen puolisko on\nhelpommin saatavissa\", ja kääntyen ympäri hän tuijotti seinään, jossa\nnäin vähän alabasterimaljan reunaa.\n\nMinä istuin suu avoinna, sillä miten saattoi tuo mies tietää kaiken\ntämän? Mutta prinssi nauroi ääneen, sanoen:\n\n\"Ana, minä rupean tuumimaan, että pidätte huonosti asioita salassa.\nAinakin luulisin niin, jollen muistaisi, ettei teillä ole vielä ollut\ntilaisuutta kertoa minulle, mitä prinsessa tuolla mahtoi teille\nsanoa, ja tuskin voitte tietää tämän huoneen seinässä olevasta\npetollisesta liukuvasta luukusta, jota en ole milloinkaan näyttänyt\nteille.\"\n\nTaaskin Kii nauraa hihitti ja Bakenkhonsun leveille, ryppyisille\nkasvoille levisi hymy.\n\n\"Oi prinssi\", aloitin minä, \"vannon teille, ettei koskaan ole\npieninkään sana --\"\n\n\"Tiedän sen, ystävä\", keskeytti prinssi, \"mutta näyttää olevan\nsellaisiakin, jotka eivät odota sanoja, vaan lukevat 'ajatusten\nkirjasta'. Sentähden ei ole hyvä seurustella heidän kanssaan liian\nusein, sillä jokaisellahan on ajatuksia, joita ei tarvitse muitten\ntietää kuin hän itse ja Jumala. Tietäjä, mitä asiaa teillä on\nminulle? Puhukaa aivan kuin me olisimme kahden.\"\n\n\"Tämä, prinssi, on asiani. Te teette matkan hebrealaisten luo, kuten\nkaikki olemme kuulleet. Nyt Bakenkhonsu ja minä sekä kaksi ennustajaa\nminun virkakunnastani olemme erityisesti tarkastelleet tulevaisuutta,\njoka koskee tätä matkaa. Sillä me kaikki rakastamme teitä ja\ntiedämme, miten paljon teidän menestyksenne merkitsee Egyptille.\nVaikka se, mitä olemme saaneet tietää, eroaa muutamissa asioissa, on\nse toisissa vallan sama. Sentähden pidimme velvollisuutenamme kertoa\nteille, mitä olemme nähneet.\"\n\n\"Jatka, Kherheb.\"\n\n\"Ensiksi, että teidän Korkeutenne elämä joutuu vaaraan.\"\n\n\"Elämä on aina vaarassa, Kii. Menetänkö sen? Jos niin käy, älkää\npelätkö kertoa sitä minulle.\"\n\n\"Emme tiedä sitä, mutta emme luule niin käyvän, päättäen muusta,\nmitä meille on ilmoitettu. Saimme tietää, ettei ainoastaan ruumiinne\njoudu vaaraan. Tuolla matkalla näette naisen, johon rakastutte. Tämä\nnainen, niin arvelemme, tuottaa teille paljon sekä surua että iloa.\"\n\n\"Silloin tuo matka on kenties tekemisen arvoinen, Kii, koska monet\nsaavat kulkea kauas ennenkuin löytävät sen, jota voivat rakastaa.\nKertokaa minulle, olenko nähnyt tuon naisen?\"\n\n\"Siinä olemme sekaisin, prinssi, sillä näyttää siltä -- epäilemättä\nolemme väärässä -- että olette nähnyt hänet usein, usein, ja olette\ntuntenut hänet tuhansia vuosia sitten, niinkuin olette tuntenut tuon\nvieressänne olevan miehen tuhansia vuosia sitten.\"\n\nSetin kasvot tulivat hyvin tarkkaavaisiksi.\n\n\"Mitä tarkoitatte, tietäjä?\" kysyi hän katsoen häneen terävästi.\n\"Mitenkä minä, joka olen vielä nuori, olen voinut tuntea jonkun\nnaisen ja miehen tuhansia vuosia sitten?\"\n\nKii tarkasteli häntä kummallisilla silmillään ja vastasi:\n\n\"Teillä on paljon arvonimiä, prinssi. Eikö yksi niistä ole\n'Jälkeensyntyneitten Herra', ja jos on, niin miten saitte sen, ja\nmitä se merkitsee?\"\n\n\"Se on nimeni. Mitä se merkitsee, en tiedä, mutta sain sen jonkun\nunen johdosta, jonka äitini näki yöllä ennen kuin synnyin. Kertokaa\nte minulle, mitä se merkitsee, koska näytte tietävän niin paljon.\"\n\n\"En osaa, prinssi. Tuota salaisuutta ei ole näytetty minulle.\nKuitenkin tunsin nuoruudessani keski-ikäisen miehen, joka oli\ntietäjä, kuten minäkin, ja häneltä opin paljon. -- Bakenkhonsu tässä\ntunsi hänet hyvin -- sillä hän tutki tuota asiaa. Hän kertoi minulle\nolevansa varma, koska niin oli ilmoitettu hänelle, että ihmiset\neivät elä ainoastaan kerran ja sitten lähde täältä iäksi. Hän sanoi,\nettä ne elävät monta kertaa ja monissa muodoissa, vaikka aina tässä\nmaailmassa, ja jokaisen elämän välillä on pimeyden muuri.\"\n\n\"Jos niin on, mitä hyötyä on elämästä, jota emme muista sen jälkeen\nkuin kuolema on sulkenut ovet?\"\n\n\"Ovet on kerran jälleen avautuva, prinssi, ja näyttävä meille paikat,\njoiden läpi jalkamme ovat kulkeneet alusta alkaen.\"\n\n\"Uskontomme opettaa meille, Kii, että kuoleman jälkeen elämme\niankaikkisesti jossakin muualla ruumiissamme, jotka saamme takaisin\ntuomiopäivänä. Iankaikkisuudella, jolla ei ole loppua, ei voi olla\nalkuakaan; se on ympyrä. Sentähden, jos on totta, että elämme\nuudelleen, niin täytyy senkin olla totta, että olemme eläneet aina.\"\n\n\"Se on hyvin perusteltu, prinssi. Ennen muinoin, ennen kuin papit\nalkoivat muodostella ihmisten ajatuksista kivimöhkäleitä ja rakentaa\nniistä temppeleitä tuhansille jumalille, monet pitivät tuota\nperustetta oikeana, kuten heidän mielestään oli vain yksi jumalakin.\"\n\n\"Niinhän on israelilaisillakin, joitten luo menen. Mitä sanotte\nheidän jumalastaan, Kii?\"\n\n\"Että hän on sama kuin meidänkin monet jumalamme, prinssi. Ihmisten\nsilmillä katsoen on Jumalalla monet kasvot, ja jokainen väittää, että\nne, jotka hän näkee, ovat ainoan oikean Jumalan. Kuitenkin he ovat\nväärässä, sillä nehän ovat kaikki oikeita.\"\n\n\"Tai vääriä kenties, Kii, jollei petollisuuskin ole osa totuudesta.\nNo niin, olette kertonut minulle kahdesta vaarasta, joista toinen\nkohtaa sydäntäni, toinen ruumistani. Onko mitään muuta ilmoitettu\nteidän viisaudellenne?\"\n\n\"On, prinssi. Kolmas on se, että tämä matka lopulta on maksava teidän\nvaltaistuimenne.\"\n\n\"Jos kuolen, niin se varmasti maksaa valtaistuimeni.\"\n\n\"Ei, prinssi, vaan eläessänne.\"\n\n\"Tiedättekö, Kii, että silloin voisin kantaa elämää paljon nöyremmin\nkuin valtaistuimella ollessani. Voisiko hänen Korkeutensa prinsessa\ntehdä samoin, se on eri asia. Sanotte siis, että jos menen tuolle\nmatkalle, tulee toinen faraoksi minun tilalleni.\"\n\n\"Emme sano niin, prinssi. On totta, että meille on näytetty jonkun\ntäyttävän paikkanne aikana, jolloin Egyptissä vallitsee hämmennys\nja sekasorto, ja jolloin tuhannet kuolevat. Kuitenkin katsoessamme\nuudelleen, emme näe tuota toista, vaan teidät jälleen omalla\npaikallanne.\" Tässä minä, Ana, muistin näkyni Faraon salissa. \"Asia\non pahempi kuin luulin, sillä kerran luovuttuani kruunusta en luule,\nettä minulla olisi mitään halua ruveta sitä jälleen kantamaan\", sanoi\nSeti. \"Kuka näyttää teille näitä asioita ja miten?\"\n\n\"Meidän henkemme, joka on salainen itsemme, näyttää niitä meille,\nprinssi, ja monella tavalla. Toisinaan unien ja näkyjen, toisinaan\nvedenpinnalla näkyvien kuvien ja pelkkään hiekkaan merkittyjen\nkirjoitusten avulla. Kaikissa näissä muodoissa ja muissakin antaa\nhenkemme, vetäen esille viisauden loppumattomat lähteet, jotka on\nkätketty jokaiseen ihmiseen, nähdä pilkahduksen totuudesta, kuten se\nantaa meille, jotka on kasvatettu siihen, voiman tehdä ihmeitä.\"\n\n\"Totuudesta. Ovatko nämä asiat, jotka kerroitte minulle, siis tosia?\"\n\n\"Me uskomme niin, prinssi.\"\n\n\"Ja koska ne ovat tosia, täytyy niiden tapahtua. Mitä hyödyttää\nsiis varoittaa sellaisesta, jonka täytyy tapahtua? Ei voi olla\nkahta totuutta. Mitä haluaisitte minun tekevän? Ettenkö menisikään\ntuolle matkalle? Mutta minunhan on mentävä, sillä jollen menisi,\nmuuttuisi totuus valheeksi, joka on mahdotonta. Sanotte, että\nsallimus on määrännyt matkani ja mentyäni tapahtuu sellaisia ja\nsellaisia asioita. Ja kuitenkin neuvotte, etten menisi, sillä sitähän\ntarkoitatte. Oi, Kherheb Kii ja Bakenkhonsu, epäilemättä olette\nsuuria tietäjiä ja hyvin viisaita, mutta on suurempi, joka hallitsee\nmaailmaa viisaudella, johon verrattuna teidän on kuin vesipisara\nNiilissä. Kiitän teitä varoituksistanne, mutta huomenna matkustan\nGoshenin maahan täyttämään faraon käskyä. Jos palaan sieltä, puhumme\nnäistä asioista tässä maailmassa. Jollen tule takaisin, puhumme\nkenties niistä jossakin muualla. Hyvästi!\"\n\n\n\n\nVI.\n\nGOSHENIN MAA.\n\n\nPrinssi Seti ja hänen suuri seurueensa pääsivät onnellisesti\nGoshenin maahan, minä, Ana, istuen hänen kanssaan vaunuissa. Se\noli siihen aikaan, kuten nytkin, viljava maa, joka laajeni aivan\ntasaisena autioitten kukkularyhmien takana, joitten poikki kuljimme\nkaitaa, mutkikasta polkua pitkin. Kaikkialla tasangolla kulki\nkanavia, joitten välissä oli suuria peltoja, joihin juuri oli\nsiemen kylvetty. Siellä oli myös vihreitä ruohoniittyjä, joissa oli\nlaitumella satoja eläimiä, ja niiden takana, kuivuneilla rämemailla,\nkulki lammaslaumoja. Goshen, kylä, jos sitä niin voi nimittää,\noli ainoastaan mitätön paikka. Siellä ei ollut muuta kuin joukko\nsavimajoja, joitten keskellä oli rakennus, myös savesta, ja sen\nedessä kaksi tiileistä rakennettua pylvästä. Se oli tämän kansan\ntemppeli, kuten meille kerrottiin, jonka sisimmäisiin osiin ei saanut\nkukaan muu astua kuin heidän ylimmäinen pappinsa. Minä nauroin\nnähdessäni sen, mutta prinssi nuhteli minua sanoen, ettei pitäisi\ntuomita henkeä ruumiin mukaan eikä jumalaa huoneen perusteella.\n\nMe leiriydyimme kylän ulkopuolelle ja pian pääsimme selville, että\ntässä ja tuolla kauempana toisissa kylissä asui noin kymmenen tuhatta\nihmistä, jotka useimmat kuljeskelivat leirimme ympärillä nähdäkseen\nmeidät. Miehillä oli tulinen katse ja kyömynenä, nuoret naiset olivat\nkauniita ja miellyttäviä nähdä, vanhemmat naiset suurimmaksi osaksi\npyyleviä ja hieman kömpelöitä, ja lapset hyvin suloisia. Kaikki oli\npuettu karkeisiin, kotikutoisiin, tumman värisiin liina-viittoihin,\nmutta naisten puvut olivat kirjaillut valkealla kankaalla. Huolimatta\nvarallisuudesta, jota näimme ympärillämme olevissa pelloissa ja\nkarjassa, ei heillä ollut paljon koristuksia, tai kenties oli ne\nkätketty meiltä.\n\nOli helppo nähdä, kuinka he vihasivat meitä egyptiläisiä ja\nvieläpä uskalsivat halveksiakin meitä. Viha näkyi heidän\nkiiluvista silmistään, ja minä kuulin heidän nimittävän meitä\n\"epäjumalanpalvelijoiksi\" ja kyselevän, missä jumalamme, härkä oli,\nsillä ollen tietämättömiä luulivat he meidän palvelevan Apis-härkää\n(kuten kenties jotkut rahvaasta tekevät) sensijaan, että pidämme\ntuota pyhää eläintä luonnon voimien vertauskuvana. Vieläpä he\ntekivät enemmänkin. Ensimmäisenä yönä tulomme jälkeen teurastivat he\nsamanlaisen härän kuin Apis on ja aamulla löysimme sen tieltä lähellä\nleiriämme, ja sen nahkaan oli työnnetty suuri joukko vielä elävien\nsittiäisten teräviä pistimiä. Sillä he eivät taaskaan tienneet, ettei\ntuo kuoriainen ole egyptiläisten jumala, vaan ainoastaan Luojan\nvertauskuva. Sittiäinen pyörittää pallon mudasta ja laskee siihen\nmunansa hautoakseen niitä, ja samoin Luoja pyörittää maailmaa, joka\nnäyttää tulevan pyöreäksi, ja synnyttää siihen elämää.\n\nKaikki leirissämme olivat vihaisia tuosta häväistyksestä, paitsi\nprinssi, joka sanoi nauraen, että hän piti pilaa raakana, mutta\nsukkelana. Mutta pahemmin oli käydä. Eräs päihtynyt sotilas oli\nhäväissyt hebrealaista naista, joka tuli yksin kanavasta vettä\nnostamaan. Huhu tästä lensi ja muutama tuhat israelilaista hyökkäsi\nleiriin, huutaen ja vaatien kostoa niin uhkaavalla tavalla, että oli\nvälttämätöntä muodostaa vartijoista oikea sotajoukko.\n\nPrinssi määräsi, että tyttö ja hänen sukulaisensa tuotaisiin esiin\nselittämään asiaa. Hän tuli itkien ja voivotellen, ja repien\nkoristeitaan, samalla heittäen tuhkaa päänsä päälle, vaikka kävi\nselville, ettei sotilas ollut tuottanut hänelle mitään suurempaa\nvaaraa, sillä tyttö juoksi pakoon. Prinssi pyysi häntä näyttämään\nmiehen, jos hän tuntisi sen, ja hän osoitti erästä kreivi\nAmenmeseksen henkivartijaa, jonka kasvot olivat täynnä aivankuin\nnaisen kynnen jälkiä. Kun häneltä kysyttiin, sanoi hän muistavansa\nvähän koko asiasta, mutta tunnusti, että hän oli nähnyt naisen\nkanavan rannalla kuun nousun aikana ja laskenut leikkiä hänen\nkanssaan.\n\nTytön sukulaiset huusivat, että mies oli tapettava, koska hän oli\nyrittänyt häväistä korkeasyntyistä israelilaista naista. Siihen\nei Seti suostunut, vaan sanoi, ettei se rikos tuota kenellekään\nkuolemaa, mutta lupasi hän määrätä miehen julkisesti ruoskittavaksi.\nSilloin Amenmeses, joka piti sotilaistaan, hyökkäsi kiivaasti esille\nsanoen, ettei hänen palvelijaansa saisi koskeakaan siksi, että tämä\noli yrittänyt hyväillä kaunista israelilaista naista, jolla ei\nollut mitään asiaa liikkua yksin yöllä. Hän lisäsi, että jos mies\nruoskittaisiin, hän ja hänen seurueensa poistuisivat leiristä ja\nmarssisivat takaisin ilmoittamaan faraolle.\n\nKeskusteltuaan neuvonantajiensa kanssa ilmoitti prinssi naiselle\nja tämän sukulaisille faraon määräyksen, että hän tahtoi tuomita\nasiat, ja käski heitä tulemaan hoviin kuukauden kuluttua ja\nesittämään siellä syytteensä sotamiestä vastaan. He lähtivät pois\ntyytymättöminä, sanoen, että Amenmeses oli häväissyt heidän tytärtään\nvielä enemmän kuin hänen palvelijansa oli tehnyt. Ja kaiken tämän\nloppu oli se, että seuraavana yönä löydettiin sotilas kuolleena,\nruumis puukon iskuja täynnä. Tyttöä, hänen vanhempiaan ja veljiään\nei voitu löytää, sillä he olivat paenneet erämaahan, eikä ollut\nmitään merkkiä, mikä olisi näyttänyt, kuka sotamiehen oli murhannut.\nSentähden ei voitu tehdä mitään muuta kuin haudata ruumis.\n\nSeuraavana aamuna alkoi tarkastus tavanmukaisine juhlallisuuksineen.\nPrinssi Seti ja kreivi Amenmeses ottivat paikan suuren teltan\ntoisessa päässä, neuvonantajat heidän takanaan ja kirjurit, joiden\njoukossa minäkin, istuutuivat heidän jalkojensa juureen. Silloin\nsaimme kuulla, että nuo kaksi profeettaa, jotka näin Faraon hovissa,\neivät olleet Goshenin maassa, vaan olivat lähteneet sieltä ennen\nmeidän tuloamme \"uhraamaan Jumalalle erämaassa\", eikä kukaan tiennyt,\nmilloin he palaisivat. Tuli kuitenkin muita vanhimpia ja pappeja,\njotka alkoivat esittää valituksiaan, joita he kertoivat laveasti\nja suurella kiivaudella, useasti kaikki yhtä aikaa puhuen. Siksi\noli vaikeata tulkita heidän puheitaan, he kun väittivät, etteivät\nosanneet Egyptin kieltä.\n\nSitäpaitsi aloittivat he kertomuksen aivan alusta, jolloin he\nolivat tulleet Egyptiin satoja vuosia sitten. Heidän apunaan oli\nsilloin ollut sen aikaisen faraon visiiri, joku Yusuf, mahtava\nja älykäs mies heidän suvustaan, joka nälänhädän aikana kokosi\nviljaa ja myi sitä myös. Tämä farao oli Hyksos-kansasta, eräs\nnoita paimentolaiskuninkaita, joita me egyptiläiset vihasimme\nja monen taistelun jälkeen saimme pois valtaistuimelta. Näitten\npaimentolaiskuninkaitten aikana tuli israelilaisista niin rikas ja\nmahtava kansa, että jälkeen päin tulevat faraot, jotka eivät pitäneet\nheistä, alkoivat pelätä heitä.\n\nNäin kauaksi päästiin kuulustelussa ensimmäisenä päivänä.\n\nSeuraavana päivänä alkoi kertomus heidän rasituksistaan, jonka\nalaisina he kuitenkin vielä lisääntyivät kuin hyttyset Niilin\nvarsilla. Ja heistä tuli niin vahva ja monilukuinen kansa, että\nviimein Rameses Suuri teki katalan teon määrätessään heidän\npoikalapsensa kuolemaan. Tätä määräystä ei milloinkaan toteutettu,\nkoska faraon oma tytär, hän joka löysi Moseksen joen kaislikosta,\npuolusti heitä.\n\nTässä viittasi prinssi väsyneenä hälinään ja kuumuuteen, joka\njohtui suuresta väentungoksesta, ja lopetti istunnon määräten sitä\njatkettavaksi seuraavana päivänä. Käskien minua seuraamaan itseään,\nhän määräsi vaunut, ei omiaan, laitettaviksi kuntoon, ja vaikka minä\npyysin, ettei hän tekisi niin, lähti hän liikkeelle ilman vartijoita,\nainoastaan minä ja vaununajaja olimme mukana. Hän sanoi tahtovansa\nomin silmin nähdä, miten tämä kansa teki työtä.\n\nHebrealainen poika otettiin oppaaksi juoksemaan hevosten edellä, ja\nniin ajoimme erään kanavan rannalle, jossa israelilaiset tekivät\ntiilejä savesta. Kun ne oli kuivattu auringonpaisteessa, lastattiin\nne veneisiin, jotka olivat siellä odottamassa, ja vietiin muualle\nEgyptiin käytettäviksi faraon rakennuksiin. Tuhansia miehiä oli\ntäällä työssä uupuneina raatamisestaan egyptiläisten työnjohtajien\nmääräysten alaisina; nämä laskivat tiilet leikkaamalla pykäliä\nsauvaan, tai toisinaan kirjoittamalla niiden luvun levyille. Nämä\njohtajat olivat julmia miehiä, suurimmaksi osaksi alhaisista kansan\nluokista, jotka käyttivät raakaa puhetta orjiaan kohtaan. Eivätkä\nhe tyytyneet vaan sanoihin. Huomattuamme eräässä paikassa kansaa\nkokoontuneena ja kuullessamme huutoa, menimme katsomaan, mitä\nsiellä tapahtui. Näimme maassa makaamassa pojan, jota oli niin\njulmasti piesty nahkapiiskoilla, että veri virtasi hänestä. Prinssin\nviittauksesta kysyin minä, mitä poika oli tehnyt ja vastattiin\nraa'asti, sillä työnjohtajat ja heidän vartijansa eivät tienneet\nkeitä olimme, että viimeksi kuluneitten kuuden päivän aikana oli hän\nvalmistanut ainoastaan puolet tiileistä, jotka oli määrä tehdä.\n\n\"Päästäkää hänet!\" sanoi prinssi levollisesti.\n\n\"Kuka sinä olet, joka määräät minua?\" kysyi työnjohtaja, joka piteli\npoikaa kiinni sillä aikaa kuin vartijat pieksivät häntä. \"Mene\ntiehesi, tai saat samaa kuin tämä laiskuri.\"\n\nSeti katsoi mieheen ja katsoessaan hänen huulensa valkenivat.\n\n\"Sano hänelle!\" sanoi hän minulle.\n\n\"Koira\", läähätin minä, \"etkö tiedä, kuka tämä herra on, jolle\nuskallat puhua noin?\"\n\n\"En, eikä ole väliäkään. Lyö, vartija!\"\n\nSilloin prinssi, jonka pukua peitti yleisesti käytetty väljähihainen\nviitta, veti sen auki, jolloin tuli näkyviin rintakoriste, jota\nhän oli käyttänyt hovissa. Se oli kaunis kultainen esine, johon\noli kirjoitettu hänen kuninkaalliset nimensä ja arvonsa mustalla\nja punaisella emaljilla. Myös nosti hän ylös oikean kätensä, jossa\noli faraon sinetti, jota hän käytti, ollessaan tämän valtuutettuna.\nMiehet tuijottivat häneen. Sitten eräs, joka oli älykkäämpi kuin\nmuut, huusi:\n\n\"Kautta jumalien, tämähän on hänen ylhäisyytensä Egyptin prinssi!\"\nSen kuullessaan kaikki heittäytyivät kasvoilleen.\n\n\"Nouse\", sanoi Seti pojalle, joka katseli häntä unhottaen\nihmetyksestä tuskansa, \"ja kerro minulle, miksi et ole valmistanut\ntiilimäärääsi?\"\n\n\"Herra\", nyyhkytti poika huonolla egyptin kielellä, \"kahdesta\nsyystä. Ensiksi, koska olen raajarikko, katsokaa\", ja hän nosti\nvasenta käsivarttaan, joka oli surkastunut ja ohut kuin muumion,\n\"enkä siksi voi tehdä työtä nopeasti. Toiseksi, koska äitini, jonka\nainoa lapsi minä olen, on leski ja makaa niin sairaana vuoteessa,\nettei ole ketään, joka voisi koota olkia minulle, kuten farao on\nmäärännyt meitä tekemään. Sentähden kuluu minulta monta tuntia olkien\netsintään, koska minulla ei ole varoja, millä maksaisin, jos joku\ntoinen tekisi sen edestäni.\"\n\n\"Ana\", sanoi prinssi, \"kirjoita muistiin tämän nuorukaisen nimi\nja asuntopaikka, ja jos hänen kertomuksensa nähdään todeksi, pidä\nhuolta, että hänen ja hänen äitinsä puutteet poistetaan, ennen kuin\nlähdemme Goshenista. Kirjoita myös tämän työnjohtajan ja hänen\napulaistensa nimet muistiin, ja käske heidän tulla leiriini huomen\naamulla auringon nousun aikaan, jolloin heidän tekonsa tuomitaan.\nSano vielä pojalle, että koska hän on jumalien vaivaama, vapauttaa\nFarao hänet tiilien teosta ja kaikesta muusta valtion työstä.\"\n\nTehdessäni työtä käskettyä painoivat työnjohtaja ja hänen\nseuralaisensa päänsä maahan ja rukoilivat armoa. He olivat\npelkureita, niinkuin julmurit aina ovat. Hänen korkeutensa ei\nvastannut heille sanaakaan, katsoi vain heitä kylmästi, ja minä\nhuomasin, että hänen kasvonsa, jotka olivat niin lempeät, olivat\nmuuttuneet peloittaviksi. Sitä ajattelivat nuokin miehet, sillä\nsamana yönä he pakenivat Syriaan, jättäen perheensä ja Jumalansa,\neikä heitä enään milloinkaan nähty Egyptissä.\n\nKun olin lopettanut kirjoitukseni, kääntyi prinssi ja mennen vaunujen\nluo, jotka odottivat, käski ajajaa ohjaamaan vaunut sillalle, joka\nvei kanavan yli. Ajoimme hetken ääneti pitkin polkua, joka kulki\nviljellyn seudun ja aution erämaan rajalla. Viimein osoitin laskevaa\naurinkoa ja kysyin, eikö ollut jo aika palata takaisin.\n\n\"Miksi?\" vastasi prinssi. \"Aurinko pimenee, mutta tuolta nousee\ntäysikuu antamaan meille valoaan, ja mitä meillä on pelättävää,\nkun on miekat vyöllämme ja viittamme alla hänen korkeutensa\nUsertin panssaripaita? Oh, Ana, olen väsynyt ihmisiin ja heidän\njulmuuksiinsa, huutoihinsa ja tuskiinsa, ja minusta tuntuu tämä autio\nkorpi rauhan paikalta, sillä näyttää siltä kuin lähestyisin täällä\nomaa sieluani ja taivasta, josta se on tullut; ainakin toivon niin.\"\n\n\"Teidän ylhäisyytenne on onnellinen omatessaan sielun, jota hän\nhaluaa lähestyä. Meidän kaikkien laitamme ei ole niin\", vastasin\nnauraen, sillä koetin kääntää hänen ajatuksensa muualle asioilla,\njoista hän piti.\n\nJuuri silloin hevoset, jotka eivät olleet kaikkien parhaita,\npysähtyivät erään hiekkatörmän juurelle. Eikä Seti sallinut ajajan\nlyödä niitä, vaan käski hänen antaa niiden levätä hetken. Sillä\naikaa me nousimme vaunuista ja kuljimme autiota kukkulaa kohden,\nhän nojaten käsivarteeni. Kun saavuimme sen harjalle, kuulimme\nnyyhkytystä ja hiljaista puhetta kukkulan toiselta puolen. Kuka tuo\npuhuja ja nyyhkyttä ja oli, emme voineet nähdä tamariskipensaitten\ntakia, jotka kerran olivat muodostaneet aidan.\n\n\"Lisää julmuutta, tai ainakin surua\", kuiskasi Seti. \"Menkäämme\nkatsomaan.\"\n\nHiivimme tamariskipensaitten luo ja kurkistaessamme niitten kohenen\nkevyitten latvojen välistä näimme suloisen näyn erämaan kuun\nkirkkaassa valossa. Tuossa noin viiden askeleen päässä seisoi nuori\nja kaunisvartaloinen nainen valkeassa puvussa. Hänen kasvojansa emme\nvoineet nähdä, sillä ne oli käännetty meistä poispäin ja pitkä,\nmusta tukkakin, joka liehui olkapäillä, peitti niitä. Hän rukoili\nääneen, puhuen välillä hebreaa, jota me kumpikin ymmärsimme jonkun\nverran, ja välillä egyptin kieltä, kuten sellainen, joka on tottunut\najattelemaan kummallakin kielellä. Vähän päästä keskeytti rukouksen\nnyyhkytys.\n\n\"Oi kansani Jumala\", sanoi hän, \"riennä minulle apuun ja vie minut\nturvallisesti kotiin, ettei Sinun lapsesi jäisi yksin korpeen\npetoeläinten eikä ihmisten saaliiksi, ihmisten, jotka ovat pahempia\nkuin eläimet.\"\n\nSitten hän nyyhkytti, polvistui olkitaakan päälle ja alkoi jälleen\nrukoilla.\n\n\"Oi Jumala\", sanoi hän, \"oi isieni Jumala, auta kurjaa sydäntäni,\nauta kurjaa sydäntäni.\"\n\nAioimme juuri astua esiin ja kysyä häneltä, mikä häntä vaivasi,\nkun hän äkkiä käänsi päätään niin, että valo lankesi suoraan hänen\nkasvoilleen. Ne olivat niin suloiset, että minä pidätin henkeäni\nja prinssi vieressäni säpsähti. Totisesti ne olivat enemmän kuin\nsuloiset, sillä niinkuin valo loistaa alabasterimaljan tai helmen\nläpi, samoin tämän naisen henki loisti kyyneleisten kasvojen läpi,\ntehden ne salaperäisiksi näin yöllä. Silloin ymmärsin, varmaan\nensi kerran, että se on sielu, joka todellisesti kaunistaa sekä\nnaisen että miehen, eikä ruumis. Valkea alabasterimaljakko, miten\nkaunis lieneekin, on kuitenkin vain malja; se on kätketty valo,\njoka antaa sille tähden loistavan kauneuden. Ja nuo silmät, nuo\nsuuret, uneksivat silmät täynnä kyyneliä ja väriltään kuin loistavat\nlasurikivet. Oi! Kuinka olisi voinut katsoa niihin ihastumatta!\n\n\"Merapi\", kuiskasin minä.\n\n\"Israelin kuu\", mumisi Seti, \"täynnä kuun valoa, suloinen kuin kuu,\nsalaperäinen kuin kuu ja palvelemassa kuuta, äitiään.\"\n\n\"Hän on hädässä, auttakaamme häntä\", sanoin.\n\n\"Ei, odotetaan hetkinen, Ana, sillä emme milloinkaan enään, ette te\nenkä minä, saa nähdä tällaista näkyä.\"\n\nVaikka puhuimme hiljaa hengähtämättä, luulen, että neito kuuli\npuheemme. Ainakin hänen kasvonsa muuttuivat pelokkaan näköisiksi. Hän\nnousi äkkiä, nosti maasta suuren olkikimpun, jonka päällä hän oli\nollut polvillaan, ja asetti sen päänsä päälle. Hän juoksi muutamia\naskelia, horjahti sitten ja vaipui maahan hiljaa valittaen. Siinä\nsamassa olimme hänen vieressään. Hän tuijotti meihin pelästyneenä,\nsillä hän ei voinut nähdä keitä olimme tavallisten avarapäähineisten\nviittojemme tähden, jotka tekivät meidät yöllä liikkuvien varkaiden\ntai beduiini orjakauppiaiden näköisiksi.\n\n\"Oi, herrat\", sanoi, hän \"älkää tehkö minulle pahaa. Minulla ei ole\nmitään arvokasta paitsi tämä taikakalu.\"\n\n\"Kuka olette ja mitä teette täällä?\" kysyi prinssi muuttaen ääntään.\n\n\"Herrat, olen Merapi, leviitta Nathanin tytär, hänen, jonka kirottu\negyptiläinen kapteeni Khuaka murhasi Taniksessa.\"\n\n\"Kuinka uskallatte nimittää egyptiläisiä kirotuiksi?\" kysyi Seti\ntehden äänensä äreäksi peittääkseen nauruaan.\n\n\"Oi, herrat, koska he ovat -- tarkoitan, että luulin teitä\narabialaisiksi, jotka vihaavat heitä, kuten mekin. Ainakin tämä\negyptiläinen oli kirottu, sillä arvoisa prinssi Seti, Faraon\nperillinen, antoi mestata hänet tuosta rikoksesta.\"\n\n\"Ja vihaatteko myös arvoisaa prinssi Setiä, Faraon perillistä, ja\nsanotteko häntäkin kirotuksi?\"\n\nTyttö arveli ja sanoi sitten epäillen:\n\n\"En, minä en vihaa häntä.\"\n\n\"Miksi ette, kun kerran vihaatte egyptiläisiä, joista hän on\nensimmäisiä ja sentähden kahdenkertaisesti vihattavan arvoinen, ollen\nsortajanne Faraon poika?\"\n\n\"Siksi, että olen koettanut parhaani, mutta en voi. Ja myös siksi\",\nhän lisäsi iloissaan, löydettyään hyvän syyn, \"koska hän kosti isäni\nkuoleman.\"\n\n\"Se ei ole mikään syy, tyttö, sillä lakihan määräsi hänet niin\ntekemään. Sanotaan, että tuo koira, Faraon poika, on täällä\nGoshenissa jollakin asialla. Onko se totta, ja oletteko nähnyt hänet?\nVastatkaa, sillä me erämaan asukkaat haluamme tietää sen.\"\n\n\"Uskon, että se on totta, mutta en ole nähnyt häntä\".\n\n\"Miksi ette, jos hän kerran on täällä?\"\n\n\"Koska en halua, herra. Miksi haluaisi Israelin tytär katsella\nEgyptin prinssin kasvoja?\"\n\n\"Sitä en todellakaan tiedä\", vastasi Seti unhottaen teeskennellyn\näänensä. Mutta huomattuaan, että tyttö katsoi häntä tarkasti, lisäsi\nhän jurosti:\n\n\"Veli, joko tämä nainen valehtelee tai sitten hän ei ole kukaan muu\nkuin neito, jota sanotaan Israelin kuuksi, ja joka asuu enonsa,\nleviitta Jabezin luona. Mitä tuumit, veli?\"\n\n\"Minä luulen, että hän valehtelee, ja kolmesta syystä\", vastasin\nyhtyen pilaan. \"Ensiksi, hän on liian vaalea ollakseen mustaa\nhebrealaista verta.\"\n\n\"Oi, herra\", voivotti Merapi, \"äitini oli korkea-arvoinen nainen\nSyrian vuoristosta ja hänellä oli niin valkea iho kuin maito ja\nsilmät taivaan siniset.\"\n\n\"Toiseksi\", jatkoin huomioonottamatta hänen puhettaan, \"jos suuri\nprinssi Seti on todellakin täällä Goshenissa ja tyttö asuu täällä,\non mahdotonta, ettei hän olisi mennyt katsomaan prinssiä. Koska hän\non nainen, on ainoastaan kaksi syytä, jotka pidättäisivät häntä\nsiitä, toinen -- että hän pelkää ja vihaa häntä, jota hän ei sano\ntekevänsä, ja toinen -- että hän pitää hänestä liian paljon, ja ollen\nvarovainen, pitää viisaimpana, ettei enää näe häntä.\"\n\nKuultuaan ensimmäisen syyn katsoi Merapi ylös ja pani huulensa\nkuin vastatakseen. Sitten hän painoi silmänsä alas ja näytti äkkiä\nhillitsevän itsensä, samalla kun näin kuun valossakin punan kohoavan\nhänen kasvoilleen ja pitkin valkoisia käsivarsiaan.\n\n\"Herra\", läähätti hän, \"miksi loukkaatte minua? Vannon, etten\nmilloinkaan tähän hetkeen asti ole ajatellut sellaista. Se olisi\ntodellakin rikos.\"\n\n\"Epäilemättä\", huomautti Seti, \"vaikka kuitenkin sellainen, jonka\nkuninkaat voisivat suoda anteeksi.\"\n\n\"Kolmanneksi\", jatkoin minä yhä, ikäänkuin en olisi kuullut heitä\nkumpaakaan, \"jos tämä tyttö olisi se, joka hän väittää olevansa, ei\nhän kulkisi yksin yöllä erämaassa, sillä olen kuullut arabialaisten\nkesken puhuttavan, että Merapi, leviitta Nathanin tytär, ei ole\nmitään alhaista sukua ja hänen omaisensa ovat rikkaita. Kuitenkin,\nniin paljon kuin hän valehteleekin, voimme nähdä omin silmin, että\nhän on kaunis.\"\n\n\"Niin, veli, ja se on meidän onnemme, sillä epäilemättä saamme\nhänestä hyvän hinnan tuolla erämaassa orjakauppiailta.\"\n\n\"Oi, herra\", huusi Merapi kooten viittansa helmat, \"te ette ole\nvarmastikaan, niin minusta tuntuu, vaikka en tiedä miksi, mikään\nilkeä varas. Te, jolla on äiti ja kenties sisaria, ette tuomitse\nnaiselle sellaista kohtaloa. Älkää tuomitko minua väärin siksi, että\nolen yksin. Farao on määrännyt, että meidän on koottava olkia tiilien\ntekoa varten. Tänä aamuna lähdin kauas hakemaan naapurilleni, jonka\nvaimo on sairaana. Mutta ennen auringon laskua kompastuin ja satutin\nitseni terävään kiveen. Katsokaa\", ja nostaen jalkaansa näytti\nhän meille haavoitettua nilkkaansa, josta vieläkin vuosi verta,\nnäky, joka liikutti meitä, \"ja nyt en voi kulkea ja kantaa tätä\nolkitaakkaa, jonka olen sellaisella vaivalla koonnut.\"\n\n\"Ehkäpä hän puhuu totta, veli\", sanoi prinssi, \"ja jos viemme hänet\nkotiin, emme kai saa niinkään pientä palkintoa leviitta Jabezilta.\nMutta sanokaa minulle ensin, neiti, mikä rukous se oli, jonka\nlausuitte kuulle, että Hathor pelastaisi sielunne?\"\n\n\"Herra\", vastasi hän, \"ainoastaan epäjumalia palvelevat egyptiläiset\nrukoilevat Hathoria, rakkauden jumalatarta.\"\n\n\"Minä luulin, että koko maailma rukoilee rakkauden jumalatarta,\nneiti. Mutta mitä rukoilitte? Onko kenties joku mies, jonka\nhaluaisitte omaksenne?\"\n\n\"Ei ole\", vastasi hän vihaisesti.\n\n\"Miksi sitten tarvitsee sydämenne niin paljon apua, kuten äsken\npyysitte? Onko kenties joku, jota ette halua?\"\n\nHän painoi päänsä alas eikä vastannut mitään.\n\n\"Tule, veli\", sanoi prinssi, \"tämä neito on väsynyt meihin ja\nminä sanon, että jos hän olisi rehellinen nainen, vastaisi hän\nkysymyksiimme paljon kernaammin. Menkäämme ja jättäkäämme hänet. Kun\nhän ei voi kulkea, voimme ottaa hänet myöhemmin, jos haluamme.\"\n\n\"Herrat\", sanoi hän, \"olen iloinen, että menette, sillä hyeenat\novat turvallisempaa seuraa kuin kaksi miestä, jotka uhkaavat\nmyydä avuttoman naisen orjuuteen. Kuitenkin, kun nyt eroamme enää\nmilloinkaan tapaamatta toisiamme, tahdon vastata kysymykseenne.\nRukouksessa, jota ette hävenneet kuunnella, en pyytänyt saada\nrakastajaa, vaan pyysin päästä eroon eräästä.\"\n\n\"Nyt Ana\", sanoi prinssi purskahtaen nauruun ja heittäen pois mustan\nviittansa, \"saatte ottaa selville sen onnettoman miehen nimen, josta\nneiti Merapi haluaa päästä eroon, sillä minä en uskalla.\"\n\nTyttö tuijotti häntä kasvoihin ja päästi hiljaisen huudahduksen.\n\n\"Ah!\" sanoi hän. \"Olin tuntevinani äänenne, kun kerran unohditte\nosanne. Prinssi Seti, luuleeko teidän ylhäisyytenne, että oli\nystävällisesti tehty ilveillä yksinäisen ja peloissaan olevan kanssa?\"\n\n\"Neiti Merapi\", vastasi hän hymyillen, \"älkää suuttuko; te ette\nkertonut meille mitään, jota emme olisi tienneet. Kaiketi muistatte,\nettä sanoitte Taniksessa olevanne kihloissa ja se kuului äänestänne.\n-- Sallikaa minun nyt sitoa haavanne.\"\n\nSitten hän polvistui, leikkasi hienosta juhlaviitastaan kaistaleen ja\nalkoi sitoa hänen jalkaansa taitavasti, sillä hän oli ihmeellisen,\naavistamattoman kätevä mies. Hänen siinä puuhaillessaan katselin\nminä heitä ja näin heidän katseensa kohtaavan toisensa, näin vielä\nkerran veren syöksyvän Merapin otsalle. Silloin aloin tuumia, että\noli sopimatonta Egyptin prinssin leikkiä lääkäriä sitomalla naisen\nvammoja erämaassa, ja ihmettelin, miksi hän ei ollut jättänyt tuota\nalhaista työtä minulle.\n\nPian oli side valmis ja kiinnitetty kuninkaallisella\nkovakuoriaisenpäisellä kultaisella neulalla, jota prinssi kantoi\npuvussaan. Neulaan oli kaiverrettu kruunu ja sen alapuolella olivat\nsanat: \"Ylä- ja alamaan hallitsija\", joka oli Faraon virka- ja\narvonimi.\n\n\"Katsokaa, neiti\", sanoi prinssi, \"teillä on Egypti jalkojenne\nalla\", ja kun tyttö kysyi, mitä hän tarkoitti, luki hän kirjoituksen\nneulasta, jolloin Merapi punastui kolmannen kerran. Sitten nosti\nSeti hänet maasta, asettaen hänet nojaamaan koko painollaan olkaansa\nvastaan, sanoen pelkäävänsä kuoriaisen, jota hän piti hyvin\narvokkaana, särkyvän.\n\nNiin lähdimme, minä jäljessä kantaen olkitaakkaa prinssin pyynnöstä,\nsillä, hän sanoi, kun ne on koottu sellaisella vaivalla, niitä ei saa\njättää sinne. Saavuttuamme vaunujen luo löysimme ajajan nukkumasta ja\nopas oli juossut tiehensä. Prinssi nosti Merapin vaunuihin viittansa\npäälle ja kääri hänet minun kaapuuni, jonka hän lainasi minulta\nsanoen, etten tarvitsisi sitä olkia kantaessani. Sitten kiipesi\nhän itse viereen ja vaunut lähtivät liikkeelle pitkin jalkapolkua.\nKulkiessani siellä jäljessä kantaen olkia, jotka tukkivat korvani,\nen kuullut mitään heidän puheestaan, jos he ollenkaan puhuivatkaan\najajan läsnäollessa. Enkä totta sanoen kuunnellutkaan, sillä olin\nvaipunut ajatuksiini tuumien näitten hebrealaisraukkojen kovaa\nkohtaloa, heidän kun täytyi koota tällaista likaista ainetta ja\nkantaa sitä niin kauaksi. Olivathan oljet niin painaviakin, kun savea\ntarttui niiden juuriin.\n\nEmme nytkään, niin sattui, päässeet Gosheniin ilman harmia. Juuri kun\nolimme kulkeneet kanavan sillan yli näin, katsoessani taaksepäin,\nkirkkaassa kuunvalossa nuoren miehen juoksevan meitä kohti. Hän\noli hebrealainen, hoikka, hyvinpuettu ja kaunismuotoinen. Hänen\nsilmänsä olivat tummat ja tuliset, nenä käyrä, hampaat säännölliset\nja valkoiset, ja pitkä, musta tukka riippui mahtavana olkapäillä.\nHänellä oli puinen sauva kädessään ja paljas puukko vyötäisillä.\nNähdessään vaunut, hän tarkasteli niitä ja kysyi sitten hebreaksi,\nolivatko matkustajat sattuneet näkemään nuorta israelilaista naista,\njoka oli kadoksissa.\n\n\"Jos etsit minua, Laban, olen täällä\", huudahti Merapi viitan sisästä.\n\n\"Mitä teet siellä yksin egyptiläisen kanssa?\" sanoi mies kiivaasti.\n\nMitä sitten seurasi, en tiedä, sillä he puhuivat niin nopeasti outoa\nkieltään, etten ymmärtänyt heitä. Viimein kääntyi Merapi prinssiin\npäin sanoen:\n\n\"Herra, tämä on sulhaseni Laban, joka käskee minua lähtemään\nvaunuista ja seuraamaan häntä parhaani mukaan.\"\n\n\"Ja minä, neiti, määrään, että teidän on jäätävä tähän. Sulhasenne\nLaban voi seurata meitä.\"\n\nNyt Laban suuttui, johon huomasin hänellä olevan taipumusta, ja\nojensi kätensä työntääkseen Setin tieltään ja tarttuakseen Merapiin.\n\n\"Varokaa itseänne, mies\", sanoi prinssi, jolloin minä heitin oljet\nmaahan, vedin esille miekkani ja juoksin heidän väliinsä huutaen:\n\n\"Orja, aiotko koskea käsinesi Egyptin prinssiin?\"\n\n\"Egyptin prinssiin!\" sanoi hän, vetäytyen hämmästyneenä taaksepäin,\nsitten lisäten jurosti: \"Mitä tahtoo Egyptin prinssi minun\nkihlatultani?\"\n\n\"Hän auttaa häntä, joka on haavoittunut, kotiin, löydettyään hänet\navuttomana erämaasta noitten kirottujen olkien hausta\", vastasin.\n\n\"Eteenpäin, ajaja\", sanoi prinssi, ja Merapi lisäsi: \"Ole hyvä,\nLaban, ja kanna oljet, jotka hänen Ylhäisyytensä seuralainen on\nkuljettanut sellaisen väsyttävän matkan.\"\n\nTämä epäili hetken, sieppasi sitten nipun käteensä ja asetti sen\npäänsä päälle.\n\nKun kuljimme siinä vierekkäin, niin hänen paha luontonsa näytti\nvoittavan hänet. Lakkaamatta hän nurisi sitä, että Merapi oli yksin\nvaunuissa egyptiläisen kanssa. Viimein en voinut sitä enään kuunnella.\n\n\"Olkaa vaiti, mies\", sanoin. \"Vähiten kaikista ihmisistä tulisi\nteidän syyttää hänen ylhäisyyttään, sillä hänhän on kostanut tämän\nnaisen isän murhan ja nyt on pelastanut hänet itsensä joutumasta koko\nyöksi erämaan villien petojen ja ihmisten joukkoon.\"\n\n\"Tuosta ensimmäisestä seikasta olen kuullut enemmän kuin tarpeeksi\",\nvastasi hän, \"ja toisesta tulen myös kuulemaan samoin. Siitä saakka\nkun morsiameni tapasi tämän prinssin, on hän katsonut minuun\ntoisenlaisilla silmillä ja puhutellut minua erilaisella äänellä.\nNiin, ja kun minä joudutan naimista, sanoo hän, ettei se voi käydä\npäinsä vielä pitkiin aikoihin, koska hän suree isäänsä -- tosiaankin\nisäänsä, jolle hän ei koskaan antanut anteeksi sitä, että tämä\nkihlasi hänet minulle seuraten kansamme tapoja.\"\n\n\"Ehkäpä hän rakastaa jotakuta toista miestä\", utelin minä haluten\nsaada tietää mahdollisimman paljon tästä neidosta.\n\n\"Hän ei rakasta ketään ihmistä, ei ainakaan jonkun aikaa sitten\nrakastanut ketään muuta kuin itseään.\"\n\n\"Kenties noin suloinen ihminen haluaa ylhäistä avioliittoa.\"\n\n\"Ylhäistä!\" huudahti hän kiivaasti. \"Kuinka voi hän haluta\nylhäisempää kuin minut, joka olen Juudan sukukunnan ylimys, ja siksi\npaljon suurempi kuin tuollainen nousukas prinssi tai mikään muu\negyptiläinen, suurempi itse Faraotakin.\"\n\n\"Varmaankin olette heimonne torventoitottaja\", ivasin minä, sillä\nsisuni kuohui.\n\n\"Mitä?\" hän kysyi. \"Eivätkö hebrealaiset ole suurempia kuin\negyptiläiset, kuten nuo sortajat pian saavat oppia, ja eikö\nisraelilainen ylimys ole enemmän kuin mikään epäjumalanpalvelija\nteidän kansanne keskuudesta?\"\n\nKatsoin tuota miestä halvassa puvussaan ja likaisena tiilien\nvalmistuksesta ihmetellen hänen julkeuttaan. Epäilemättä hän\nuskoi, mitä hän sanoi. Näin sen hänen ylpeästä katseestaan ja\nryhdistään. Hän luuli, että hänen heimonsa oli suurempiarvoisempi\nkuin meidän suuri, ikivanha kansamme ja hän, oppimaton nuorukainen,\noli yhdenvertainen tai suurempi kuin Farao. Silloin minä, suuttuen\ntuollaisesta herjauksesta, vastasin:\n\n\"Sanotte niin, mutta pankaamme se koetukselle. Olen vain\nkirjanoppinut, mutta olen nähnyt sotaakin. Viipykää hetkinen,\nniin saamme nähdä, kumpi on parempi, israelilainen ylimyskö vai\negyptiläinen kirjanoppinutko?\"\n\n\"Mielelläni suostuisin siihen, kirjuri\", vastasi hän, \"jollen\nhuomaisi teidän juontanne. Te haluatte minua viivyttää täällä kenties\nmurhataksenne minut jollakin viekkaalla keinolla, isäntänne sillä\naikaa nauttiessa Israelin kuun hymyilystä. Sentähden en tahdo jäädä,\nmutta toisen kerran teemme, kuten haluatte, ja kenties piankin.\"\n\nAjattelin, että minun olisi pitänyt lyödä häntä vasten kasvoja,\nvaikka en ollenkaan riitaa rakastakaan. Mutta siinä samassa tuli\nnäkyviin egyptiläisiä ratsumiehiä, joita johti itse kreivi Amenmeses.\nNähdessään prinssin vaunuissa pysähtyivät he ja tervehtivät.\nAmenmeses hypähti maahan.\n\n\"Olemme tulleet etsimään teidän ylhäisyyttänne\", sanoi hän, \"peläten,\nettä joku vahinko olisi kohdannut teitä.\"\n\n\"Kiitän teitä, serkku\", vastasi prinssi, \"mutta vahinko on sattunut\ntoiselle, eikä minulle.\"\n\n\"Se on hyvä, teidän Korkeutenne\", sanoi kreivi tarkastaen hymyillen\nMerapia. \"Mihin on neitiä haavoitettu? Ei sydämeen ainakaan, siitä\nolen varma.\"\n\n\"Ei, serkku, vaan jalkaan, ja siksi hän ajaakin kanssani vaunuissa.\"\n\n\"Teidän Ylhäisyytenne oli ystävällinen onnettomalle. Pyydän teitä\nantamaan minulle paikkanne tai sallikaa minun nostaa tyttö hevosen\nselkään.\"\n\n\"Ajakaa eteenpäin\", sanoi prinssi.\n\nNiin tulimme kylään sotilaiden seuraamina, joitten kuulin laskevan\npilaa prinssistä ja Merapista, minkä Labankin näkyi kuulevan katsoen\ntuimasti ympärilleen ja purren hampaitaan. Vaunut pysähtyivät\nMerapin osoituksesta hänen enonsa Jabezin asunnon luona; hän oli\nvalkopartainen, viekassilmäinen, vanha mies. Tämä ryntäsi esille\nsavikattoisen asuntonsa ovesta huutaen, ettei hän ollut tehnyt\nsellaista pahaa, että sotilaiden tarvitsisi tulla häntä ottamaan.\n\n\"Nuo egyptiläiset eivät aio ottaa teitä, vaan sisarentyttärenne\nja morsiameni\", huusi Laban, jolle sotilaat ja muutamat ympärille\nkokoontuneet naiset nauroivat. Sillä aikaa auttoi prinssi Merapia\nastumaan vaunuista, nostaen hänet maahan. Tuo näky näytti\nraivostuttavan Labania, joka hyökkäsi esiin riistääkseen tytön hänen\nkäsivarsiltaan -- ja yrittäen sysätä hänen ylhäisyytensä syrjään.\nSotilaiden päällikkö -- joka oli faraon henkivartijain upseeri --\nkohotti miekkansa ja antoi sen lavalla Labanille päähän sellaisen\niskun, että hän kaatui kasvoilleen ja makasi siinä voihkien.\n\n\"Viekää pois tuo hebrealainen koira ja ruoskikaa hänet!\" huusi\nkapteeni. \"Saako tuollainen koskea Egyptin kuninkaalliseen vereen?\"\n\nSotilaat juoksivat esiin täyttääkseen hänen käskynsä, mutta Seti\nsanoi levollisesti:\n\n\"Antakaa miehen olla, ystävät. Hän ei osaa käyttäytyä, siinä kaikki.\nOnko hän haavoittunut?\"\n\nHänen puhuessaan ryömi Laban jaloilleen ja peläten pahempia\nseurauksia, pakeni hän sadatellen ja heitti prinssiin vihaisen\nkatseen.\n\n\"Hyvästi, neiti\", sanoi Seti. \"Toivon, että pian paranette.\"\n\n\"Kiitän teidän ylhäisyyttänne\", vastasi hän katsellen hämmentyneenä\nympärilleen. \"Olkaa hyvä ja odottakaa hetkinen, että saan palauttaa\nteidän kultaisen neulanne.\"\n\n\"Ei, pitäkää se, neiti, ja jos milloin olette hädässä tai pulassa,\nlähettäkää se minulle ja teiltä ei ole puuttuva apua.\" Merapi\nvilkaisi häneen ja purskahti itkuun. \"Miksi itkette?\" kysyi prinssi.\n\n\"Oi, teidän ylhäisyytenne, pelkään, että hätä on jo lähellä.\nSulhasellani Labanilla on kostonhimoinen sydän. Auttakaa minut\nsisälle, eno.\"\n\n\"Kuulkaa, hebrealainen\", sanoi Seti korottaen ääntään, \"jos mitään\npahaa tapahtuu sisarentyttärellenne, tai jos hänet pakotetaan\nmenemään, minne hän ei tahtoisi mennä, silloin paha perii teidät ja\nkaikki ne, joitten kanssa olette tekemisissä. Kuuletteko?\"\n\n\"Oi, herra, kuulen, kuulen. Älkää pelätkö, häntä vartioidaan\nhuolellisesti, kuten -- kuten hän epäilemättä varjelee tuota\nkoristetta jalassaan.\"\n\n\"Ana\", sanoi prinssi minulle tuona yönä, kun keskustelimme yhdessä\nennen maata menoa, \"en tiedä miksi, mutta minä pelkään tuota miestä,\nLabania; hänellä on ilkeä katse.\"\n\n\"Minäkin ajattelen, että olisi ollut parempi, jos teidän\nylhäisyytenne olisi jättänyt hänet sotilaiden käsiin, jolloin hänestä\nei olisi ollut enään mitään pelkoa tässä maailmassa.\"\n\n\"En tehnyt sitä ja siinä kaikki. Ana, hän on kaunis nainen ja\nsuloinen.\"\n\n\"Kaunein ja suloisin, mitä milloinkaan olen nähnyt, prinssi.\"\n\n\"Olkaa varovainen, Ana. Pyydän teitä olemaan varoillanne, muuten\nvoisitte rakastua sellaiseen, joka on jo kihlattu.\"\n\nKatsoin ainoastaan häneen ja katsellessani mietin tietä ja Kiin\nsanoja. Ja niin luullakseni teki prinssikin. Ainakin hän naurahti ja\nkääntyi pois.\n\nMinä puolestani lepäsin huonosti sen yön ja kun viimein nukahdin,\nuneksin Merapista, joka rukoili kuun kirkkaassa valossa.\n\n\n\n\nVII.\n\nHYÖKKÄYS.\n\n\nKului kahdeksan päivää ennen kuin poistuimme Goshenin maasta.\nKertomus, joka israelilaisilla oli meille esitettävänä, oli pitkä\nja ikävä. Sitäpaitsi he näyttivät toteen paljon julmia tekoja,\njotka he olivat kärsineet, ja kun ne olivat lopussa, täytyi kutsua\nesille vartijat ja paljon muita todistamaan ne, ja kaikki ne oli\nehdottomasti kirjoitettava muistiin. Ja lopuksi, prinssillä ei\nnäyttänyt olevan mitään kiirettä lähtöön, koska hän sanojensa mukaan\nodotti noitten kahden profeetan paluuta korvesta. Näitä ei kuitenkaan\nkuulunut. Koko tänä aikana ei Seti enään nähnyt Merapia, eikä edes\npuhunut hänestä, ei edes silloinkaan, kun kreivi Amenmeses ivaillen\npuhui hänen vaunutoveristaan ja kysyi, eikö hän ollut taas ajanut\nkuun valossa korpeen.\n\nMinä kuitenkin näin hänet kerran. Kulkiessani eräänä päivänä\nkylässä auringonlaskun aikana tapasin hänet tiellä enonsa Jabezin\nja rakastajansa Labanin välissä, aivan kuin vangin kahden vartijan\nkeskellä. Minun mielestäni hän näytti onnettomalta, mutta jalka näkyi\nolevan jälleen terve. Ainakin hän liikkui ontumatta.\n\nPysähdyin tervehtimään häntä, mutta Laban rypisti otsaansa ja\nkiiruhti häntä mukaansa. Jabez pysähtyi ja jäi keskustelemaan\nkanssani. Hän kertoi, että Merapin haava oli parantunut, mutta\nhänen ja Labanin välille oli tullut erimielisyyttä, johtuen kaikki\ntuon illan tapahtumista, jolloin Merapin jalka loukkaantui, ja joka\npäättyi Labanin ja kapteenin väliseen taisteluun.\n\n\"Tämä nuori mies näyttää olevan epäluuloinen luonteeltaan\", sanoin\nminä. \"Hänestä tulee tyly puoliso vaimolleen.\"\n\n\"Niin, oppinut kirjuri, epäluuloisuus on ollut hänen onnettomuutensa\nnuoruudestaan asti, niinkuin niin monen muunkin meidän kansastamme,\nja minä kiitän Jumalaa, etten ole se nainen, jonka hän nai.\"\n\n\"Miksi sitten annatte sisarentyttärenne hänelle, Jabez?\"\n\n\"Koska hänen isänsä kihlasi hänet tuolle leijonan pennulle, kun tyttö\noli vielä pieni lapsi, ja meidän keskuudessamme sellaista liittoa\non vaikea särkeä. Omasta puolestani\", lisäsi hän alentaen ääntään\nja vilkuillen ympärilleen viekkailla silmillään, \"haluaisin nähdä\nsisarentyttäreni jossakin muualla kuin Labanin vaimona. Kun hänellä\non niin paljon suloa ja lahjoja, voisi hänestä tulla jotakin --\njotakin, jos hänellä olisi tilaisuutta. Mutta meidän lakiemme mukaan,\nvaikka Laban kuolisikin, niinkuin voi käydä niin rajulle miehelle, ei\nhän voi mennä naimisiin muun kuin hebrealaisen kanssa.\"\n\n\"Muistaakseni hän kertoi meille, että hänen äitinsä oli syyrialainen.\"\n\n\"Niin olikin, kirjuri Ana. Hän oli ihana sotavanki, johon Nathan\nrakastui ja otti hänet puolisokseen, ja tytär tuli äitiinsä.\nKuitenkin hän on hebrealainen ja kuuluu hebrealaiseen uskontoon ja\nseurakuntaan. Jollei olisi niin käynyt, hän loistaisi kuin tähti eikä\nniinkuin kuu, jonka mukaan häntä nimitetään. Ja ehkäpä hän loistaisi\nitse faraon linnassa.\"\n\n\"Niinkuin suuri kuningatar Taia, joka muutti menneen sukupolven\naikana Egyptin uskonnon, jolloin palveltiin vain yhtä jumalaa\",\nehdottelin minä.\n\n\"Olen kuullut hänestä, kirjuri Ana. Hän oli ihmeellinen nainen ja\nlisäksi kaunis muotokuvasta päättäen. Jospa te egyptiläiset voisitte\nlöytää toisen sellaisen kääntämään sydämiänne oikeaan uskoon ja\npehmentämään ne meitä muukalais-raukkoja kohtaan! Milloin hänen\nkorkeutensa poistuu Goshenin maasta?\"\n\n\"Kolmen päivän kuluttua tästä auringon nousun aikaan.\"\n\n\"On tarpeellista hankkia muonavaroja matkalle, vieläpä sangen paljon\nniin suurelle joukolle. Minä harjoitan lammas- ja muun ruokatavaran\nkauppaa, kirjuri Ana.\"\n\n\"Ilmoitan sen hänen korkeudelleen ja visiirille, Jabez.\"\n\n\"Kiitän teitä, kirjuri, ja odotan leirin ulkopuolella huomen aamulla\nvastaustanne. Kas, Laban palaa Merapin kanssa. Yksi sana vielä,\nkavahtakoon hänen korkeutensa Labania. Hän on hyvin kostonhimoinen,\neikä ole unohtanut tuota miekan iskua, jonka hän sai päähänsä.\"\n\n\"Olkoon Laban varuillaan\", vastasin minä. \"Jollei hänen korkeutensa\nolisi estänyt, olisivat sotilaat tappaneet hänet tuona yönä, koska\nhän uskalsi yrittää käydä käsiksi kuninkaalliseen henkilöön. Toisella\nkerralla ei hän liukahda pois. Sitäpaitsi kostaisi farao kaiken\nIsraelin kansalle.\"\n\n\"Ymmärrän. Olisi ollut ikävää, jos Laban olisi tapettu, hyvin ikävää.\nMutta Israelin kansalla on Yksi, joka voi suojella sitä faraota ja\nhänen joukkojaan vastaan. Hyvästi, kirjuri Ana. Jos joskus tulen\nTanikseen ja suvaitsette, niin keskustelemme enemmän.\"\n\nIllalla kerroin tämän kaiken prinssille. Hän kuunteli ja sanoi:\n\n\"Surkuttelen neiti Merapia, sillä hänelle näyttää tulevan kova\nkohtalo. Kuitenkin\", lisäsi hän hymyillen, \"on kenties hyvä teille,\nystävä, ettette enää näe häntä, joka varmasti tuo mukanaan hämminkiä,\nmihin hän tuleekin. Tällä naisella on kasvot, jotka kummittelevat\nmielessä, kuten Kaa kummittelee hautakammioissa, ja minä puolestani\nen halua nähdä niitä enää.\"\n\n\"Olen iloinen kuullessani tuon, prinssi, ja minä puolestani olen\nollut tekemisissä naisten kanssa, hyvin kauniittenkin. Sanon\nJabez'ille, että muonavarat matkalle hankitaan muualta.\"\n\n\"Ei, ostakaa ne häneltä, ja jos Nehesi murisee hinnasta, maksakaa\nne minun rahoillani. Tie hebrealaisen sydämeen kulkee hänen\naarrepussinsa kautta. Jos Jabezia hyvin kohdellaan, tulee hän\nystävällisemmäksi veljensä tyttärelle, josta minulla on aina\nmiellyttävä muisto. Ja siitä olen kiitollinen tämän katkeran kansan\nseassa, joka vihaa meitä, ja syystä.\"\n\nLampaat ja kaikki ruokatarpeet matkaa varten ostettiin siis Jabezilta\nhänen itsensä määräämiin hintoihin, josta hän kovasti kiitteli minua.\nJa kolmantena päivänä lähdimme.\n\nViimeisellä hetkellä prinssi, jonka mieli näkyi tulleen illalla\noikulliseksi, kieltäytyi matkustamasta yhdessä joukon kanssa\nseuraavana aamuna melun ja tomun tähden. Turhaan esteli kreivi\nAmenmeses häntä, ja Nehesi ja korkeat päälliköt polvillaan rukoilivat\nhäntä sanoen, että heidän oli vastattava hänen turvallisuudestaan\nfaraolle ja prinsessa Usertille.\n\nHän käski heidän mennä tiehensä, ilmoittaen tulevansa heidän\nleiriinsä seuraavana iltana. Minäkin pyysin häntä ottamaan vaarin\nvaroituksista, mutta hän sanoi minulle tuimasti, että minkä hän\noli sanonut, sen hän oli sanonut, ja että hän ja minä kahden\nmatkustaisimme hänen vaunuissaan kaksi aseistettua juoksijaa\nmukanamme. Sitten hän vielä lisäsi, että jos minä pidin sitä\nvaarallisena, voisin mennä edellä joukon mukana. Silloin purin\nhuultani ja olin ääneti. Hän huomasi loukanneensa minua, kääntyi\npuoleeni ja pyysi nöyrästi anteeksi, niinkuin hänen hyvä sydämensä\nneuvoi häntä tekemään.\n\n\"Minä en voi sietää enää kreivi Amenmesesta ja noita upseereita\",\nsanoi hän, \"ja rakastan niin yksinäisyyttä korvessa. Viime\nmatkallamme saimme kokea miellyttäviä asioita, ja epäilemättä\nTaniksessa joudun tekemisiin epämiellyttävien seikkojen kanssa.\nKutsukaa sisälle tuo hebrealainen pappi, joka odottaa opettaakseen\nminulle uskontonsa salaisuuksia; haluan saada tutustua niihin.\"\n\nMinä kumarsin ja poistuin mennäkseni ilmoittamaan, etten ollut\nonnistunut saada hänen mieltään muuttumaan. Yltyneenä hänen\nvillistä uhkarohkeudestaan tein tämän -- sillä enkö ollut vannonut\nprinsessalle puolustavani häntä? Juoksijoiden sijasta valitsin\nkaksi parasta ja rohkeinta sotilasta näyttelemään heidän osaansa.\nSitäpaitsi neuvoin kapteenia, joka löi Labania päähän, piiloutumaan\ntiepuoleen valitun miesjoukon kera ja riittävästi vaunuja mukanaan\nniiden kuljetukseen, ja seuraamaan prinssiä pysytellen juuri poissa\nnäkyvistä.\n\nAamuhämärissä lähtivät sitten sotilaat, aatelismiehet ja upseerit\nliikkeelle yhdessä kuormaston kanssa, emmekä me seuranneet heitä,\nennen kuin useampien tuntien kuluttua. Osan ajasta kulutti prinssi\nkuljeskelemalla ympäri kylää tarkastellen kansan puuhia ja elämää.\nIhmiset, kuten minusta näytti, katselivat meitä karsaammin kuin\nennen, kenties siksi, että olimme ilman vartijoita. Ja todellakin,\nkääntyessäni ympäri näin erään miehen pudistelevan nyrkkiään ja\nvanhan noita-akan, joka sadatteli meitä. Silloin toivoin, että\nolisimme olleet kaukana poissa täältä Goshenin maasta. Mutta kun\nkerroin tämän prinssille, hymyili hän vain eikä ottanut sitä\nkuuleviin korviinsakaan.\n\n\"Kaikki voivat nähdä, että he vihaavat meitä egyptiläisiä\", sanoi\nhän. \"Hyvä, ottakaamme tehtäväksemme koettaa muuttaa heidän vihansa\nrakkaudeksi.\"\n\n\"Sitä ette milloinkaan voi tehdä, prinssi, se on liian syvälle\njuurtunut heidän sydämiinsä, sillä syntyessään he ovat imeneet sen\nitseensä äidin maidossa. Sitäpaitsi on tämä taistelua Egyptin ja\nIsraelin jumalien välillä, ja ihmisten on mentävä sinne, mihin heidän\njumalansa pakottavat heidät.\"\n\n\"Luuletteko niin, Ana? Silloin eivät ihmiset ole muuta kuin tomua,\njota taivaan tuulet ovat puhaltaneet pimeydestä kootakseen ne jälleen\niäksi haudan öiseen pimeyteen.\"\n\nHän pysähtyi hetkeksi, sitten jatkoi:\n\n\"Jos minä olisin farao, päästäisin tämän kansan menemään, sillä\nepäilemättä on heidän Jumalansa mahtava, ja sanonpa teille, että\npelkään heitä.\"\n\n\"Miksi hän ei tahdo päästää heitä?\" kysyin minä. \"Hehän heikentävät\nEgyptiä, eivätkä tee sitä voimakkaaksi, kuten nähtiin tuon\nraakalaiskansan, jonka puolelle he yhtyivät maahan hyökätessä.\nSitäpaitsi tämän hedelmällisen maan arvo, jota he eivät voi viedä\nmukaansa, on suurempi kuin kaikki heidän työnsä.\"\n\n\"En tiedä sitä, ystävä. Isälläni on omat mielipiteensä, ja myös\nprinsessa Usertilla. Ehkä se johtuu siitä, ettei hän tahdo muuttaa\nisänsä, Rameseksen, menettelytapaa, tai siitä, että hän on itsepäinen\nsellaisia kohtaan, jotka vastustavat hänen tahtoansa. Tai saattaa\nolla syynä se, että häntä pidättää tällä tiellä joka jumalain\nlähettämä mielettömyys, joka tuottaa Egyptille tappiota ja häpeää.\"\n\n\"Silloin, prinssi, ovat kaikki papit ja ylhäisö myös hulluja, kreivi\nAmenmeseksestä alkaen.\"\n\n\"Niin sinne, minne farao johtaa, papit ja ylhäisö seuraavat. Kysymys\non siitä, kuka johtaa faraota? Tässä on hebrealaisten temppeli.\nMenkäämme sisään.\"\n\nAstuimme alas vaunuista, joihin minä puolestani olisin kernaammin\njäänyt, ja menimme ympäröivän savimuurin portista temppelin\nulkopihalle, joka oli näin hebrealaisten viikon seitsemäntenä,\npyhäpäivänä, täynnä rukoilevia naisia. Nämä eivät olleet huomaavinaan\nmeitä, vaikka tarkastelivatkin meitä silmäkulmiensa alta. Kuljimme\nheidän ohitseen ja tulimme ovelle, jonka kautta pääsimme toiselle\npihalle, joka oli varustettu katolla. Siellä oli paljon miehiä, jotka\nmurisivat meidät nähdessään. He olivat kokoontuneet kuuntelemaan\nvalkoviittaista pappia, jolla oli päässään oudonnäköinen päähine\nja rinnallaan joitakin koristeita. Tunsin tuon miehen, hän oli\npappi Kohath, joka oli kertonut prinssille niin paljon hebrealaisen\nuskonnon salaisuuksia, koska tämä halusi ne tietää. Nähdessään meidät\nlopetti hän heti puheensa, luki jonkun kiireisen siunauksen ja tuli\ntervehtimään meitä.\n\nMinä odottelin prinssin takana, sillä pidin parhaana vartioida hänen\nselkäänsä noitten rajujen miesten keskuudessa, enkä siksi kuullut,\nmitä pappi sanoi hänelle kuiskaamalla tässä pyhässä paikassa. Kohath\nvei hänet etemmäksi saadakseen hänet pois ahdingosta, luullakseni.\nHe tulivat pienen temppelin päähän, jossa oli muutama porras, joiden\nyläpuolella riippui paksu ja raskas väliverho. Prinssi, astuessaan\neteenpäin, ei huomannut alimmaista porrasta tuossa hämärässä valossa.\nHänen jalkansa tarttui siihen ja hän horjahti eteenpäin. Estääkseen\nkokonaan kaatumasta tarttui hän verhoon siitä kohden, missä sen\nmolemmat puoliskot yhtyivät ja veti sen mukanaan auki, jolloin tuli\nnäkyviin tavallinen, pieni huone, jossa oli alttari. Siinä oli\nkaikki, mitä minulla oli aikaa huomata, sillä samassa hetkessä vihan\nkarjunta tärisytti ilmaa ja puukot välähtelivät hämärässä.\n\n\"Egyptiläinen häpäisee pyhäkön!\" huusi joku. \"Laahatkaa hänet ulos ja\ntappakaa hänet!\" kiljui toinen.\n\n\"Ystävät\", sanoi Seti kääntyen heidän hyökätessään päin, \"jos olen\ntehnyt jotakin pahasti, oli se vahingossa --\"\n\nHän ei voinut sanoa enempää, sillä he olivat hänen kimpussaan tai\noikeammin minun, joka olin hypähtänyt hänen eteensä. He tarttuivat jo\nvaatteisiini ja minun käteni oli miekan kahvassa, kun pappi Kohath\nhuusi:\n\n\"Israelin miehet, oletteko hulluja? Tahdotteko saattaa faraon vihan\npäällemme?\"\n\nHe pysähtyivät hetkeksi ja heidän johtajansa huusi:\n\n\"Me halveksimme faraota! Jumalamme suojelee meitä faraolta. Kiskokaa\nhänet ulos ja tappakaa hänet muurin ulkopuolella!\"\n\nHe alkoivat jälleen liikkua, kun mies, jonka tunsin Jabeziksi,\nMerapin sedäksi, huusi kovalla äänellä:\n\n\"Seis! Jos tämä Egyptin prinssi on häväissyt Jehovaa omasta halustaan\neikä vahingossa, niin on varma, että Jehova kostaa hänelle. Onko\nihmisten otettava Jumalan tuomio omiin käsiinsä? Astukaa takaisin\nja odottakaa hetkinen. Jos Jehova on vihainen, kuolee egyptiläinen\nsiihen paikkaan. Jollei hän kuole, antakaamme hänen mennä\nvahingoittumattomana, sillä sellainen on Jehovan tahto. Tulkaa pois,\nsanon minä, sillä aikaa kuin minä lasken kuuteenkymmeneen.\"\n\nHe vetäytyivät askeleen taaksepäin ja Jabez alkoi hitaasti laskea.\nVaikka siihen aikaan en tiennyt mitään Israelin Jumalan voimasta,\ntäytyy minun sanoa, että olin täynnä pelkoa hänen hitaasti\nlaskiessaan ja pysähtyessään joka kymmenen jälkeen. Näky oli hyvin\nkummallinen. Tuossa, portaitten vieressä seisoi prinssi selkä\nverhoa vasten, käsivarret ristissä ja kasvoillaan hymy, johon\noli sekoittunut sekä ihmettelyä että ylenkatsetta, mutta pelon\nmerkkiäkään ei hänessä näkynyt. Hänen toisella puolellaan olin minä,\njoka tiesin hyvin, että minulla olisi sama kohtalo kuin hänelläkin,\nenkä toivonutkaan muuta. Toisella puolella oli pappi Kohath, jonka\nkädet vapisivat ja silmät tuijottivat päässä. Meidän edessämme\nlaski vanha Jabez, tarkastellen julmannäköistä seurakuntaa, joka\nkuoleman hiljaisuudessa odotti päätöstä. Hän jatkoi yhä lukemistaan.\nKolmekymmentä. Neljäkymmentä. Viisikymmentä -- oh, se näytti kestävän\niäisyyden.\n\nViimein kuusikymmentä kuului hänen huuliltaan. Hän odotti hetken ja\nkaikki tarkastivat prinssiä epäilemättä odottaen, että hän kaatuisi\nkuolleena maahan. Mutta sen sijaan kääntyi hän Kohathin puoleen ja\nkysyi levollisesti, oliko koetus nyt lopussa, aivan kuin hän olisi\nhalunnut uhrata temppelissä, johon hän oli kutsuttu tulemaan.\n\n\"Jumala on antanut meille vastauksen\", sanoi Jabez. \"Tyytykää siihen,\nIsraelin miehet. Sen, minkä tämä prinssi teki, hän teki vahingossa\neikä tahallaan.\"\n\nHe kääntyivät ja lähtivät sanaakaan sanomatta, ja kun minä olin\npannut uhrin, joka ei ollut vähäpätöinen, määrätylle paikalle,\nseurasimme mekin heitä.\n\n\"Näyttipä siltä, ettei teidän Jumalanne ole lempeä jumala\", sanoi\nprinssi Kohathille, kun vihdoinkin olimme ulkopuolella temppeliä.\n\n\"Ainakin hän on oikeudenmukainen, teidän korkeutenne. Jollei hän\nolisi sellainen, olisitte te, joka häpäisitte hänen pyhäkköään\nvaikkapa vahingossakin, nyt kuolleena.\"\n\n\"Te siis arvelette, pappi, että Jehovalla on voima lyödä meidät\nsilloin, kun hän on vihainen?\"\n\n\"Epäilemättä, teidän korkeutenne -- niinkuin, jos profeettamme\npuhuvat totta, luulen, että Egypti on sen ennen pitkää näkevä\", hän\nlisäsi jurosti. Seti katsoi häneen ja vastasi:\n\n\"Saattaa käydä niin, mutta kaikki jumalat, -- tai oikeammin heidän\npappinsa -- haluavat valtaa kiusatakseen ja hävittääkseen sellaiset,\njotka palvelevat muita jumalia. Eivät ainoastaan naiset ole\nkateellisia, Kohath, tai siltä ainakin näyttää. Minun mielestäni\nteette väärin Jumalallenne, sillä vaikkapa hänellä onkin sellainen\nvoima, oli hän paljon sääliväisempi kuin hänen palvelijansa, jotka\nhyvin tiesivät, että tartuin verhoon vain estääkseni itseäni\nkaatumasta. Jos toisten tulen temppeliinne, tuon mukanani sellaisia,\njotka voivat panna voiman voimaa vastaan, joko sitten henkisesti tai\nmiekalla. Hyvästi.\"\n\nSaavuimme sitten vaunujen luo, joitten lähellä seisoi Jabez, joka\npelasti meidät.\n\n\"Prinssi\", kuiskasi hän, vilkaisten väkijoukkoon, joka odotteli\nvähän matkan päässä meistä hiljaisena ja kiihkoissaan. \"Pyydän\nteitä, poistukaa tästä maasta joutuisasti, sillä täällä ei henkenne\nole turvassa. Tiedän, että se tapahtui vahingossa, mutta te olette\nhäväissyt pyhäkön ja nähnyt sellaista, jota ei kenenkään, paitsi\nylimmäisten pappien, silmät saa katsella. Se on rikos, jota ei kukaan\nisraelilainen voi antaa anteeksi.\"\n\n\"Ja te ja teidän kansanne, Jabez, olisitte halunneet häväistä minun\nelämäni pyhäkön vuodattamalla sydänvereni, ettekä vahingossa. Olette\ntodellakin kummallista kansaa, joka koettaa tehdä vihollisekseen\nsellaisenkin, joka on yrittänyt tulla teidän ystäväksenne.\"\n\n\"Minä en tahdo sitä\", huudahti Jabez. \"Toivoisin, että meillä\nolisi puolellamme faraon suu ja silmä, joka on pian tuleva itse\nfaraoksi. Oi, Egyptin prinssi, älkää vihastuko kaikille Israelin\nlapsille, vaikka kärsimykset ovatkin tehneet toiset heistä jäykiksi\nja kovasydämisiksi. Lähtekää nyt ja hyvyytenne tähden muistakaa\nsanojani.\"\n\n\"Tahdon muistaa\", sanoi Seti antaen ajajalle lähtömerkin.\n\nKuitenkin viipyi prinssi vielä kylässä sanoen, ettei hän pelännyt\nmitään, koska hän halusi oppia tuntemaan niin paljon kuin mahdollista\ntätä kansaa ja sen elämää voidakseen paremmin kertoa siitä faraolle.\nOmasta puolestani olin varma, että siellä olivat eräät kasvot, jotka\nhän halusi nähdä vielä kerran ennen lähtöään, mutta pidin viisaampana\nolla sanomatta siitä mitään.\n\nViimeinkin lähdimme puolenpäivän tienoissa ja ajoimme itäänpäin\nsamaan suuntaan kuin Amenmeses ja muu seurueemme. Koko iltapäivän\nkuljimme siten, nuo kaksi valepukuista sotilasta juosten edellämme ja\nmeitä seurasi, kuten näin etäisestä tomupilvestä, kapteeni miehineen,\njoiden olin salaisesti määrännyt pitämään meitä silmällä.\n\nIllan tullen saavuimme kivisten kukkula ryhmien luo, jotka ympäröivät\nGoshenin maata. Täällä astui Seti vaunuista, ja me kiipesimme erään\nmäen huipulle noitten kahden sotilaan seuraamana, jotka viittasin\nmukaan. Mäellä oli siellä täällä mahdottoman suuria kivilohkareita\nja hiekkakiviharjanteita, joitten väliin oli tuuli tuhansien vuosien\nkuluessa muodostellut kuoppia.\n\nNojaten yhtä tuollaista harjannetta vastaan näimme ihmeellisen\nnäyn. Kaukana viljavan tasangon keskellä näkyi kylä, josta olimme\npoistuneet, ja sen taakse laski aurinko. Näytti siltä kuin myrsky\nolisi raivonnut siellä, vaikka taivas yläpuolellamme oli kirkas ja\nsininen. Ainakin kohosi kylän edessä kaksi mahtavaa pilvipatsasta\nmaasta taivaaseen asti aivan kuin jonkun suuren portin pylväät.\nToinen noista pylväistä näytti siltä kuin se olisi ollut tehty\nmustasta marmorista ja toinen kuin valetusta kullasta. Niitten\nvälissä kulki valovirta, joka päättyi sädekehään, ja sen sädekehän\nkeskellä Raan pyöreä pää, aurinko, paloi kuin Jumalan silmä. Näky oli\nyhtä peloittava kuin se oli kauniskin.\n\n\"Oletteko koskaan nähnyt Egyptissä tuollaista taivasta, prinssi?\"\nkysyin.\n\n\"En milloinkaan\", vastasi hän ja vaikka hän puhui hiljaisella\näänellä, kuulosti se minusta tässä suuressa hiljaisuudessa huudolta.\n\nKatselimme vielä hetken, kunnes aurinko äkkiä laski ja ainoastaan\nkirkkaus, joka oli sen ympärillä ja yläpuolella, jäi jäljelle. Siitä\nmuodostui taivaan kaupungin kaltaisia palatseja ja temppeleitä, tuon\nkaukaisen kaupungin, jota ei kukaan kuolevainen voi nähdä muuten kuin\nunessa.\n\n\"En tiedä miksi, Ana\", sanoi Seti, \"mutta tunnen pelkoa ensimmäisen\nkerran mieheksi tultuani. Minusta tuntuu, että täällä on enteitä\nilmassa, enkä voi selittää niitä. Olisipa Kii täällä selittämässä\nmeille, mitä merkitsee tuo musta pylväs oikealla ja tulipylväs\nvasemmalla puolella, ja millä jumalalla on kotinsa tuossa kirkkaassa\nkaupungissa, ja miten ihminen voi kulkea tuota valoisaa tietä\nmyöten, joka vie sen kultaisille kaduille. Sanon teille, että olen\npeloissani. Tuntuu kuin kuolema olisi hyvin lähellä minua ja kaikki\nsen ihmeet avoinna kuolevaiselle katseelleni.\"\n\n\"Minäkin pelkään\", kuiskasin. \"Katsokaa! Pylväät liikkuvat.\nTuo tulinen menee edellä ja tuo musta pilvi seuraa jäljessä.\nNiiden välissä näen minä liikkuvan suunnattoman joukon kansaa\nloppumattomissa ryhmissä. Katsokaa, miten valo välkkyy heidän\naseistaan. Varmasti hebrealaisten Jumala on liikkeellä.\"\n\n\"Hän, tai joku toinen jumala, tai ei mikään jumala, kuka sen tietää?\nTulkaa, Ana, lähtekäämme, jos haluamme ehtiä leiriin ennen pimeätä.\"\n\nLaskeuduimme alas harjanteelta, palasimme vaunuihin ja ajoimme\nedelleen tuota vuorensolaa pitkin. Tämä sola oli hyvin ahdas,\nmuutamin paikoin vain 4 askelta leveä, ja kummallakin puolen tietä\noli sinne vierineitä suuria kiviä, joiden välissä kasvoi erämaan\nkasveja ja tulvan uurtamia rotkoja, joiden takana kohosivat vuoren\nrinteet. Hevoset kulkivat hiljakseen polun mutkaa kohden, josta maa\njälleen alkoi aleta.\n\nKun olimme noin puolen keihäänheiton päässä tuosta tienmutkasta,\nkuulin äkkiä ääntä, ja katsoessani oikealle, näin naisen juoksevan\nvuoren rinnettä alas meitä kohden. Ajaja huomasi hänet myös,\npysähdytti hevoset, ja nuo kaksi vartijaa kääntyivät ja vetivät\nmiekkansa esille. Vähemmässä kuin puolessa minuutissa saavutti\nnainen meidät tullen esiin varjosta niin, että valo lankesi hänen\nkasvoilleen.\n\n\"Merapi!\" huudahdimme prinssi ja minä aivankuin yhdestä suusta.\n\nSe oli todellakin Merapi, mutta kurjassa tilassa. Hänen pitkä\ntukkansa oli päässyt irralleen ja riippui hänen ympärillään.\nViitta, joka verhosi häntä, oli repaleinen ja huulet olivat veriset\nja vaahtoiset. Hän seisoi läähättäen, sillä hän ei voinut puhua\nhengästyksen tähden, tukien itseään toisella kädellä vaunun syrjästä\nja toisella osoittaen tien mutkaa. Viimein tuli sana, ainoastaan yksi:\n\n\"Murha.\"\n\n\"Hän tarkoittaa, että hän on ollut vähällä tulla murhatuksi\", sanoi\nprinssi minulle.\n\n\"Ei\", läähätti hän, \"te -- te! Hebrealaiset. Menkää takaisin!\"\n\n\"Käännä hevoset!\" huusin minä ajajalle.\n\nHän totteli ja vartijat auttoivat häntä, mutta tien kapeuden ja\nrinteitten jyrkkyyden tähden se ei ollut helppo tehtävä. Ne oli vasta\npuoleksi käännetty ja olivat sellaisessa asennossa, että ne sulkivat\nkokonaan kulkueen, kun villi huuto \"Jehova!\" kajahti korviimme ja\ntien mutkasta muutaman askeleen päästä hyökkäsi joukko raivokkaita,\nkyömynenäisiä miehiä heilutellen puukkoja ja miekkoja. Tuskin oli\nmeillä aikaa hypähtää vaunujen suojaan ja valmistautua, kun he olivat\nkimpussamme.\n\n\"Kuule\", sanoin minä ajajalle, \"juokse niinkuin et ennen milloinkaan\nole juossut ja tuo vartiosto apuun!\"\n\nHän juoksi pois kuin nuoli.\n\n\"Poistukaa, neiti\", huusi Seti. \"Tämä ei ole naisen tehtävä ja\nkatsokaa, tuolla tulee Laban etsimään teitä\", ja hän osoitti\nmiekallaan murhaajien johtajaa.\n\nTyttö totteli, hoiperrellen muutaman askeleen tiepuolessa olevan\nkiven luo, jonka taakse hän kyyristyi. Jälkeenpäin kertoi hän\nminulle, ettei hänellä ollut voimia mennä kauemmaksi, eikä edes\nhaluakaan, sillä jos meidät surmattaisiin, olisi parasta, että\nhänkin, joka varoitti meitä, surmattaisiin.\n\nNyt he olivat saapuneet luoksemme, koko joukko, kolmekymmentä\ntai neljäkymmentä miestä. Ensimmäinen tulija lävisti miekallaan\npelästyneet hevoset, jotka sätkytellen jalkojaan kaatuivat maahan.\nHebrealaiset kiipesivät vaunuihin yrittäen tulla luoksemme ja me\nteimme vastarintaa parhaamme mukaan. Viitat tempasimme yltämme,\nheitimme ne vasemman käsivarren ympärille ja käytimme niitä kilpinä.\n\nOi, minkälainen taistelu se oli! Avonaisella paikalla tai jollei\nmeitä olisi varoitettu, olisi meidät hetipaikalla lyöty kuoliaiksi.\nMutta edullinen paikka ja vaunujen suoja tekivät tilanteemme vähän\nparemmaksi. Tie oli niin kapea ja seinät sen ympärillä olivat niin\njyrkkiä kiivettäviksi, ettei enempää kuin neljä hebrealaista voinut\nkerrallaan taistella kanssamme, ja niiden neljänkin oli ensin\nkuljettava vaunujen tai vielä elävien hevosten yli.\n\nMutta meitäkin oli neljä, ja kiitos Usertin, kahdella meistä oli\nrautapaita pukumme alla -- neljä vahvaa miestä taistellen henkensä\nedestä. Meitä vastaan tuli neljä hebrealaista. Yksi hyppäsi vaunuista\nsuoraan Setin kimppuun, joka tervehti tätä rautamiekkansa kärjellä,\njolloin kuulin kahvan kolahtavan hänen rintaluutaan vasten. Se oli\ntuo sama mainio rautamiekka, mikä tänä päivänä lepää kantajansa\nkanssa haudassa.\n\nMies putosi alas kuolleena kaataen prinssin maahan ruumiinsa\npainolla. Hebrealainen, joka ahdisti minua, kompastui vaunujen\nreunaan ja horjahti eteenpäin, jolloin minä tapoin hänet helposti\nantamalla iskun päähän. Siten minulle jäi aikaa vetää prinssi jälleen\njaloilleen, ennen kuin uusia hyökkäsi. Myöskin nuo kaksi vartijaa,\nmolemmat kovia tappelijoita, tappoivat tai kuolettavasti haavoittivat\nmiehensä. Mutta toisia hyökkäsi niiden jälkeen niin paljon ja\nnopeasti, etten voinut huomata kaikkea, mitä jälkeenpäin tapahtui.\n\nÄkkiä näin toisen vartijan kaatuvan Labanin lyönnistä. Miekan isku\nrintaani sai minut hoipertelemaan takaperin. Jollei tuota rautapaitaa\nolisi ollut, olisin ollut kuoleman oma. Toinen vartija surmasi sen,\njoka aikoi minut tappaa, ja samassa hyökkäsi kaksi tämän kimppuun\nsurmaten hänet.\n\nNyt olimme ainoastaan prinssi ja minä jäljellä taistellen selkä\nselkää vasten. Hän sattui yhteen erään hyvin suuren mieslurjuksen\nkanssa ja haavoitti tätä käteen niin, ettei hän voinut pidellä\nmiekkaa. Mies tarttui silloin häntä vyötäisiin ja he pyöriskelivät\nyhdessä maassa. Laban ilmestyi ja iski prinssiä selkään, mutta käyrä\nveitsi, jota hän käytti, taittui syrialaista rautapaitaa vastaan.\nMinä löin Labania haavoittaen häntä päähän, jolloin hän hoiperteli\ntaaksepäin ja kaatui vaunujen päälle. Jälleen hyökkäsi muita\nkimppuuni ja ilman Usertin antamaa varustusta olisin ollut ainakin\nkolme tuntia sitten kuolleena. Taistellen mielettömästi hoipertelin\nerään kivilohkareen luo nojaten siihen ja odotellessani uutta\nhyökkäystä näin, että Seti, jota Laban oli iskullaan haavoittanut,\noli nyt tuon suuren hebrealaisen alla, joka oli tarttunut häntä\nkurkkuun ja aikoi kuristaa hänet kuoliaaksi.\n\nNäin vielä jotakin muutakin -- näin naisen, joka molemmin käsin\npiteli miekkaa ja työnsi sitä alaspäin, jolloin hebrealaisen ote\nheltisi Setin kurkusta.\n\n\"Petturi!\" huusi eräs ja iski naista niin, että hän haavoittuneena\nhorjui taaksepäin. Silloin kun kaikki näytti olevan lopussa ja olin\nkadottamaisillani tajuntani verenvuodon tähden, kuulin hevosten\nkavioiden kapsetta ja sotilaiden huudon: \"Egypti! Egypti!\" Näin\nsokaistuilla silmilläni aseitten välkkyvän, ja sotahuudon kaikuessa\nkorvissani näytin vaipuvan uneen juuri kuin päivänvalo sammui.\n\n\n\n\nVIII.\n\nSETI VAROITTAA FARAOTA.\n\n\nUnta, aina vaan unta. Unia äänistä, kasvoista, auringon- ja\nkuunvalosta ja itsestäni, uusia ja yhä uusia; unia huutavista\njoukoista ja ennen kaikkea, unia Merapin silmistä, jotka katselivat\nminua kuin kaksi loistavaa tähteä taivaalta. Sitten viimein\nherääminen ja sen mukana kipua ja pahoinvointia.\n\nEnsiksi luulin, että olin kuollut ja makasin haudassa. Vähitellen\nsitten huomasin, etten ollut haudassa, vaan hämärässä huoneessa,\njoka oli tuttu minulle, olin omassa huoneessani Setin palatsissa\nTaniksessa. Tuossa lähellä vuodetta, jossa makasin, oli oma arkkuni\ntäynnä käsikirjoituksia, jotka olin tuonut Memphiksestä. Koetin\nnostaa vasenta kättäni, mutta en voinut, ja katsoessani alas näin,\nettä käsivarteni oli sidottu kuin muumiolla. Se toi minulle jälleen\nmieleen ajatuksen, että olin sittenkin kuollut, jos kuolemassa voisi\nolla näin paljon kärsimystä. Suljin silmäni ja ajattelin tai vaivuin\njoksikin aikaa horroksiin.\n\nMaatessani siinä kuulin ääniä. Yksi niistä oli varmaankin lääkärin,\njoka sanoi: \"Niin, hän jää eloon ja paranee ennen pitkää. Tuo\nisku päähän, joka teki hänet tiedottomaksi niin moneksi päiväksi,\noli pahin hänen haavoistaan, mutta sekin särki vain luun eikä\nvahingoittanut aivoja. Haavat käsivarsissa paranevat helposti ja tuo\nrautapaita, joka oli hänen päällään, suojeli muuta ruumista iskuilta.\"\n\n\"Olen iloinen, lääkäri\", vastasi ääni, jonka tunsin Usertin ääneksi,\n\"sillä epäilemättä, jollei olisi ollut Anaa, olisi hänen korkeutensa\njoutunut kuoleman omaksi. On kummallista, että sellainen, jota\nen luullut muuksi kuin uneksivaksi kirjuriksi, osoitti olevansa\nniin urhoollinen soturi. Prinssi sanoo, että tämä Ana tappoi kolme\ntuollaista koiraa omin käsin ja haavoitti muita.\"\n\n\"Se oli oivallisesti tehty, teidän korkeutenne\", vastasi lääkäri,\n\"mutta vieläkin oivallisempaa oli, että hän edeltäpäin varasi\ntuon jälkijoukon ja paikalla lähetti ajajan kutsumaan sen avuksi.\nSe kuuluu olleen hebrealainen nainen, joka todella pelasti hänen\nkorkeutensa hengen, kun hän unhottaen sukupuolensa pisti kuoliaaksi\nmurhaajan, joka puristi prinssiä kurkusta.\"\n\n\"Siten kertoi prinssi, mikäli ymmärsin\", hän vastasi kylmästi. \"On\nihmeellistä, miten heikko ja lopen väsynyt tyttö on työntänyt miekan\nläpi jättiläisen selän aina rintaan asti.\"\n\n\"Ainakin hän varoitti häntä hyökkäyksestä, teidän korkeutenne.\"\n\n\"Niin sanotaan. Kenties Ana pian kertoo meille totuuden, miten\nkaikki tapahtui. Hoitakaa häntä hyvin, lääkäri, ja te ette jää ilman\npalkintoa.\"\n\nSitten he poistuivat yhä keskustellen, ja minä makasin hiljaa\najatuksissani ja ihmetellen, sillä nyt palasi vähitellen muistini.\n\nVähän myöhemmin maatessani yhä silmät suljettuina, sillä tuo hämärä\nvalokin näytti vaivaavan niitä, tuntui minusta kuin kuulisin naisen\npehmeitä askelia vuoteeni vierestä ja tuntisin hyvää tuoksua, jota\ntulee naisen puvusta ja hiuksista. Katsoin ja näin Merapin tähden\nkaltaiset silmät, jotka katselivat minua juuri samalla lailla kuin\nolin unessa nähnyt.\n\n\"Terve, Israelin kuu\", sanoin minä. \"Tapaamme toisemme todellakin\nkummallisessa paikassa.\"\n\n\"Oi!\" kuiskasi hän, \"oletteko viimeinkin tajuissanne? Kiitän Jumalaa,\nkirjuri Ana, sillä kolme päivää olen luullut, että kuolette.\"\n\n\"Niinkuin olisi käynytkin ilman teitä, neiti, -- minulle ja eräälle\ntoiselle. Nyt näyttää siltä, että kaikki kolme elämme.\"\n\n\"Kunpa vain kaksi eläisi, prinssi ja te, Ana. Kunpa minä olisin\nkuollut\", vastasi hän huoaten raskaasti.\n\n\"Miksi niin?\"\n\n\"Ettekö arvaa? Koska minä olen hylkiö, joka olen pettänyt kansani.\nKoska heidän verensä vuotaa minun ja heidän välillään. Sillä minä\ntapoin tuon miehen, joka oli oma sukulaiseni, egyptiläisen tähden --\ntarkoitan, egyptiläisten tähden. Sentähden Jehovan kirous on päälläni\nja niinkuin sukulaiseni kuoli, tulee epäilemättä päivä, jolloin minun\non samalla lailla kuoltava, ja senjälkeen mitä sitten tulee?\"\n\n\"Senjälkeen tulee rauha ja suuri palkinto, jos on oikeutta maassa tai\ntaivaassa, oi jaloin kaikista naisista.\"\n\n\"Minäkö voisin niin ajatella! Hiljaa, kuulen ääniä. Juokaa tämä. Minä\nolen ylihoitajanne, kirjuri Ana, arvokas virka, sillä nyt koko Egypti\nrakastaa ja ylistää teitä.\"\n\n\"Epäilemättä pitäisi vain teitä, neiti Merapi, koko Egyptin rakastaa\nja ylistää\", vastasin minä.\n\nSamassa astui Seti sisään. Yritin tervehtiä häntä kohottamalla\nvähemmän haavoittunutta käsivarttani, mutta hän tarttui käteeni ja\npuristi sitä hellästi.\n\n\"Terve teille, Menthun rakastettu, sodan jumala\", hän sanoi\nmiellyttävästi hymyillen. \"Luulin palkanneeni kirjurin ja kas, tuo\nkirjuri olikin sotilas, josta tulisi sotaväen ylpeys.\"\n\nSamassa hän huomasi Merapin, joka oli hiipinyt varjoon.\n\n\"Terve teillekin, Israelin kuu\", sanoi hän kumartaen. \"Jos sanoin\nAnaa parhaimmaksi soturiksi, niin minkä nimen antaisimme teille,\njolle olemme kiitollisuuden velassa elämästämme. Ei, älkää katsoko\nalas, vaan vastatkaa.\"\n\n\"Egyptin prinssi\", vastasi hän hämmentyneenä, \"minun työnihän oli\nniin pieni. Kuulin salahankkeesta sedältäni Jabezilta, karkasin pois,\nja kun tunsin lapsuudestani; oikotiet, saavuin ajoissa perille. Jos\nolisin pysähtynyt ajattelemaan, kenties en olisi uskaltanut tehdä\nsitä.\"\n\n\"Ja mitä muuta, neiti? Mitä sanotte hebrealaisesta, joka kuristi\nkurkkuani ja eräästä miekan iskusta, joka ainiaaksi irroitti hänen\notteensa?\"\n\n\"Tuosta, teidän korkeutenne, en voi muistaa mitään tai hyvin vähän\".\nSitten, varmaan muistaessaan, mitä hän juuri kertoi minulle, hän\nkumarsi ja poistui huoneesta.\n\n\"Hän osaa puhua valhetta yhtä miellyttävästi kuin mitä muuta\ntahansa\", sanoi Seti, kun Merapi oli mennyt. \"Oi, minkälainen\nnainen hän onkaan, Ana. Täydellinen ihanuudessa, täydellinen\nurhoollisuudessa, täydellinen ymmärryksessä. Ihmettelen, mitkä ovat\nhänen virheensä? Jääköön teidän tehtäväksenne tuoda ne esille, sillä\nminä en löydä ainoatakaan.\"\n\n\"Kysykää niitä Kiiltä, oi prinssi. Hän on suuri tietäjä, niin suuri,\nettä kenties hänen taitonsa voi saattaa ilmi, mitä nainen koettaa\nkätkeä. Kai mahdatte muistaa, että hän varoitti teitä erityisesti,\nennen kuin matkustimme Gosheniin.\"\n\n\"Niin -- hän sanoi, että elämäni joutuu vaaraan, niinkuin se todella\nolikin. Siinä hän oli oikeassa. Hän kertoi myös, että näkisin naisen,\njohon rakastuisin. Siinä hän oli väärässä. En ole nähnyt sellaista\nnaista. Oi, tiedän hyvin, mitä ajattelette. Koska pidän neiti Merapia\nkauniina ja rohkeana, luulette, että rakastan häntä. Mutta, niin ei\nole laita. En rakasta ketään naista, paitsi, luonnollisesti hänen\nKorkeuttaan. Ana, arvostelette minua itsenne mukaan.\"\n\n\"Kii sanoi: 'Tulette rakastumaan', prinssi. On siis vielä aikaa.\"\n\n\"Ei sillä lailla, Ana. Jos joku rakastuu, hän rakastuu heti.\nMinusta tulee pian vanha ja hänestä lihava ja ruma, miten sitten\nvoi rakastua enää? Tulkaa pian terveeksi, Ana, sillä toivon teitä\navukseni kertoessani faraolle matkastani. Kerron hänelle, että minun\nmielestäni israelilaisia on paljon rasitettu ja hänen olisi annettava\nheille hyvitystä ja päästettävä heidät menemään.\"\n\n\"Mitähän farao sanoo nyt, kun he ovat yrittäneet tappaa hänen\nperillisensä?\"\n\n\"Luulen, että farao suuttuu ja samoin koko Egyptin kansa, sillä\nhe eivät arvostele oikein asiaa. Farao ei käsitä, että Laban ja\nhänen joukkonsa olivat oikeassa koettaessaan surmata minut, joka,\nvaikka tietämättäni, olin loukannut heidän Jumalansa pyhäkköä. Jos\nhe olisivat tehneet toisin, eivät he olisi olleet mitään kunnon\nhebrealaisia, ja minä puolestani en voi vihata heitä. Kuitenkin\nkoko Egypti on kiihkoissaan tuosta yrityksestä ja huutaa, että\nisraelilaiset on hävitettävä.\"\n\n\"Minusta näyttää, prinssi, että, miten lieneekään Kiin ennustuksen\nlaita, kolmas ainakin on täyttymäisillään -- nimittäin, että tämä\nGoshenin matka saattaa valtaistuimenne vaaraan.\"\n\n\"Sitä en sano faraolle, Ana. Mutta jääköön tämä asia siksi, kunnes\ntulette terveemmäksi.\"\n\n\"Miten taistelu päättyi, prinssi, ja kuinka jouduin tänne?\"\n\n\"Sotilaat tappoivat useimmat hebrealaiset, jotka vielä olivat elossa.\nJotkut harvat pakenivat ja katosivat pimeyteen, niiden joukossa\nheidän johtajansa Laban, vaikka te olitte haavoittanut häntä. Ja\nkuusi otettiin kiinni elävänä. He odottavat nyt tuomiotaan. Minä olin\nvain vähän haavoittunut, ja te, jota luulimme kuolleeksi, olitte\nvain tajuttomana, ja tähän hetkeen asti olette houraillut tai ollut\ntajuttomana. Toimme teidät paareilla ja täällä olette ollut nyt nämä\nkolme päivää.\"\n\n\"Ja entä neiti Merapi?\"\n\n\"Me nostimme hänet vaunuihin ja toimme hänet kaupunkiin, sillä jos\nolisimme jättäneet hänet sinne, olisivat israelilaiset varmasti\ntappaneet hänet. Kun farao sai kuulla, mitä hän oli tehnyt, antoi hän\ntuon puutarhassa olevan pikku talon hänelle, jotta häntä voitaisiin\nsuojella, ja sitäpaitsi orjanaisen palvelemaan häntä. Siellä hän siis\nasustaa, omaten kaikki hovin etuoikeudet, ja tänä aikana on hän ollut\nteidän ylihoitajattarenne.\"\n\nTällä hetkellä tunsin itseni niin väsyneeksi, että suljin silmäni.\nKun avasin ne jälleen, oli prinssi mennyt.\n\nKului vielä kuusi päivää, ennen kuin minun sallittiin nousta\nvuoteesta; sinä aikana näin usein Merapin. Hän oli hyvin surullinen\nja eli alituisessa pelossa, että hebrealaiset tappaisivat hänet.\nHäntä vaivasi myös ajatus, että hän oli pettänyt uskonsa ja kansansa.\n\n\"Ainakin olette vapaa Labanista\", sanoin minä.\n\n\"En koskaan pääse hänestä vapaaksi, niin kauan kuin molemmat elämme\",\nvastasi hän. \"Minä kuulun hänelle, eikä hän tahdo päästää minua\nnoista kahleista, koska hänen sydämensä on kiintynyt minuun.\"\n\n\"Ja onko teidän sydämenne kiintynyt häneen?\" kysyin. Hänen kauniit\nsilmänsä täyttyivät kyynelillä. \"Naisella ei saa olla sydäntä. Oi,\nAna, minä olen onneton\", hän vastasi ja meni pois.\n\nNäin muitakin. Prinsessa tuli tervehtimään minua. Hän kiitti\nminua kovin siitä, että olin pitänyt hänelle antamani lupauksen\nja suojellut prinssiä. Sitä paitsi hän toi minulle kultaisen\nlahjan faraolta, ja itse hän lahjoitti minulle hienoja pukuja.\nHän kyseli minulta tarkkaan Merapista, josta huomasin, että hän\noli jo mustasukkainen, ja oli iloinen kuullessaan, että hänet oli\nkihlattu eräälle hebrealaiselle. Vanha Bakenkhonsukin tuli ja kyseli\nminulta paljon prinssistä, hebrealaisista ja Merapista, erittäinkin\nMerapista, jonka teoista, niin hän sanoi, koko Egypti puhui. Vastasin\nnoihin kysymyksiin parhaan kykyni mukaan.\n\n\"Tässä meillä on nainen, josta Kii kertoi\", sanoi hän. \"Hän, joka on\ntuottava niin paljon iloa ja surua Egyptin prinssille.\"\n\n\"Kuinka niin?\" kysyin minä. \"Eihän hän ole ottanut häntä luoksensa\neikä luullakseni aio ottaakaan.\"\n\n\"Kuitenkin hän tekee sen, joko hän sitten aikoo tai ei. Hänen\ntähtensähän nainen petti kansansa, joka israelilaisten mielestä\non kuoleman synti. Kahdesti hän pelasti prinssin elämän, ensiksi\nvaroittamalla häntä hyökkäyksestä ja sitten omalla kädellään\nsurmaamalla sukulaisensa, joka oli tappaa hänet. Eikö se ollut niin?\nSanokaa minulle, tehän olitte siellä.\"\n\n\"Niin se oli, mutta mitä sitten?\"\n\n\"Sitä, että mitä hän sanoneekin, hän rakastaa prinssiä, jollei hän\nrakasta teitä\", ja hän katsoi minuun tarkasti.\n\n\"Kun naisella on prinssi ja sellainen prinssi läheisyydessään,\nvaivaisiko hän itseään asettamalla pauloja pyydystääkseen kirjurin?\"\nkysyin vähän katkerasti.\n\n\"Oho!\" sanoi hän nauraen tavallista leveätä nauruaan, \"asiat ovat\nsiis sillä lailla, ovatko ne? Hyvä, niin ajattelinkin, mutta, ystävä\nAna, varoitan teitä ajoissa. Älkää koettako houkutella Kuuta alas\ntaivaalta kotinne valoksi, jottei hän tulisi, ja aurinko, hänen\nherransa, suuttuisi ja polttaisi teitä. Hyvä, hän rakastaa prinssiä,\nja siksi ennemmin tai myöhemmin hän saa hänetkin rakastumaan\nitseensä.\"\n\n\"Kuinka, Bakenkhonsu?\"\n\n\"Useimpiin miehiin nähden, Ana, se olisi helposti tehty. Huokaus,\nmuutamia puoleksi kätkettyjä kyyneliä oikealla hetkellä, ja asia\non valmis, kuten olen kuullut tuhannet kerrat tapahtuneen. Mutta\nsellaiseen nähden kuin tämä prinssi on, se mahtaa käydä toisin. Hän\nnäyttää prinssille, että hän on kadottanut nimensä hänen tähtensä;\nettä hänen tähtensä on kansansa vihaama ja Jumalansa hylkäämä, ja saa\nsiten prinssin säälimään itseään. Ja sääliväisyys on rakkauden oma\nsisar. Tai kenties ollen myöskin viisas, hän tahtoo antaa prinssille\nneuvoja noissa kaikissa israelilaisia koskevissa asioissa, ja siten\ntunkeutuu hän tämän sydämeen ystävyyden puvussa, ja sitten hänen\nsuloutensa ja kauneutensa saavat aikaan lopun luonnon lakien mukaan.\nJoko sitä tai tätä tietä, myötä- tai vastavirtaa, perille hän tulee.\"\n\n\"Jos niin käy, mitäpä siitä? Onhan Egyptin hallitsijoilla tapana\npitää useampia puolisoja.\"\n\n\"Tarkoitan, Ana, että Seti luullakseni on mies, joka todella haluaa\nomata vain yhden, ja tämä yksi on oleva tuo hebrealainen. Niin,\nhebrealainen nainen on hallitseva Egyptiä ja kääntävä sen palvelemaan\nomaa Jumalaansa, sillä ei milloinkaan hän rupea palvelemaan meidän\njumaliamme. Ja todellakin, kun hänen kansansa huomaa, että hän\ntottelee heitä, käyttävät he häntä siihen. Tai ehkä hänen Jumalansa\nitse tahtoo käyttää häntä toteuttamaan tarkoituksiaan, kuten hän\nlienee nyt jo käyttänyt häntä.\"\n\n\"Ja miten käy sen jälkeen, Bakenkhonsu?\"\n\n\"Jälkeenpäin -- kuka tietää? Minä en ole tietäjä, en ainakaan missään\ntärkeämmässä asiassa, kysykää sitä Kiiltä. Mutta minä olen hyvin,\nhyvin vanha ja olen tarkastellut maailmaa, ja sanon teille, että näin\nkäy, jollei\" -- ja hän pysähtyi.\n\n\"Jollei mitä?\"\n\nHän hiljensi ääntään.\n\n\"Jollei Userti ole rohkeampi kuin luulen ja tapa tuota hebrealaista\nsitä ennen tai vielä parempi, toimita jotakin hebrealaista surmaamaan\nhäntä. Jos tahtoisitte tulla faraon ja Egyptin ystäväksi, voisitte\nkuiskata sen Usertin korvaan, Ana.\"\n\n\"En koskaan\", vastasin vihaisesti.\n\n\"Arvasinkin sen, ettette sitä tekisi, Ana, te, joka myöskin\nsätkyttelette tuossa kuun sädeverkossa, mikä on vahvempi ja\ntodellisempi kuin palmunoksista tai pellavasta punottu. Enkä minäkään\nhalua, sillä tällä iällä haluan niin mielelläni katsella ihmisten\nleikkiä, ja kun itsekin olen ihminen, pelkään ehkäistä jumalien\ntarkoituksia. Pyöriköön tuo käärö, niinkuin se haluaa, ja kun se on\nauki, lukekaa se ja muistakaa, mitä minä sanoin tänään teille. Siitä\ntulee oivallinen kertomus, jonka loppu on kirjoitettu verellä musteen\nsijasta. Ha! Ha-a-ha!\" ja nauraen hän nilkutti huoneesta jättäen\nminut pelon valtaan.\n\nSitäpaitsi prinssi kävi luonani joka päivä ja jo ennen kuin jätin\nvuoteeni, alkoi sanella minulle tiedonantoaan faraolle, sillä hän ei\ntahtonut käyttää ketään muuta kirjuria. Sen pääsisältö oli se, johon\nhän jo edeltäpäin oli viitannut, nimittäin että Israelin kansan, joka\noli niin paljon kärsinyt egyptiläisten vuoksi, pitäisi nyt päästä\nlähtemään, niinkuin heidän profeettansa määräsivät, esteettömästi\nminne haluaisivat. Meitä matkallamme kohdanneesta hyökkäyksestä\nkertoi hän, sanoen, että sen olivat tehneet muutamat kiivailijat\nluullen, että heidän Jumalaansa oli häväisty, teko, josta ei koko\nkansan pitäisi saada kärsiä. Tuon kertomuksen viimeiset sanat olivat:\n\n\"Pyydän sinua, farao, muistamaan, että Amon, egyptiläisten jumala,\nja Jehova, israelilaisten Jumala, eivät voi yhdessä hallita samassa\nmaassa. Jos molemmat jäävät Egyptiin, nousee täällä jumalien välinen\ntaistelu, jolloin kuolevaiset painetaan tomuun. Sentähden pyydän\nsinua, päästä Israel menemään.\"\n\nKun olin parantunut ja noussut vuoteeltani, kopioin tämän kertomuksen\nkauneimmalla käsialallani ja kieltäydyin kertomasta sen sisällyksestä\nkenellekään, vaikka kaikki kyselivät, muun muassa visiiri Nehesi,\njoka toi minulle lahjan, jotta paljastaisin salaisuuden. Tästä sai\nSetikin kuulla, en tiedä miten, ja hän oli hyvin tyytyväinen minuun,\ntietäessään, että Egyptissä oli kirjuri, jota ei voitu lahjoa.\nUsertikin kysyi sitä minulta ja kummallista kyllä, kun kieltäydyin\nvastaamasta, ei hän ollut vihainen, koska, niinkuin hän selitti, minä\ntein velvollisuuteni.\n\nViimein oli kertomus valmiiksi kirjoitettu ja sinetöity, ja prinssi\nomin käsin, mutta äänettömänä, laski sen faraon polville julkisessa\nistunnossa, sillä hän ei uskonut sitä kenenkään muun tehtäväksi.\nAmenmeseskin toi esiin kertomuksensa sekä visiiri Nehesi ja vartija\njoukon kapteeni, joka pelasti meidät kuolemasta. Kahdeksan päivää\nmyöhemmin kutsuttiin prinssi suureen valtion neuvostoon, Kuten kaikki\nmuutkin kuninkaallisen huoneen jäsenet sekä korkeat sotaherrat.\nMinäkin sain kutsun, kuten kaikki, jotka olivat olleet osallisina\nnoissa tapahtumissa.\n\nPrinssi ajoi prinsessan seurassa faraon palatsiin kultaisissa\nvaunuissa, joita veti kaksi maidonvalkeata sotaoritta, jotka olivat\npelastaneet suuren Rameseksen hengen Syrian sodassa. He ajoivat\npitkin katuja, joilla seisoi tuhansittain kansaa, tervehdyshuutojen\nkaikuessa.\n\n\"Katsokaa\", sanoi vanha neuvonantaja Bakenkhonsu, joka oli minun\nseuralaiseni toisissa vaunuissa, \"Egypti on ylpeä ja iloinen. Se\nluuli, että prinssi oli vain unien uneksija. Mutta nyt se on kuullut\nkertomuksen tuosta matkalla tapahtuneesta hyökkäyksestä ja huomannut,\nettä hän onkin sotilas ja soturi parasta laatua. Sentähden se\nrakastaa häntä ja iloitsee.\"\n\n\"Silloinhan, samasta syystä, Bakenhhonsu, olisi surmaaja suuremman\narvoinen kuin viisain kirjuri.\"\n\n\"Niin hän onkin, Ana, varsinkin jos tuo surmaaja on todellinen mies.\nKirjuri luo uutta, mutta murhaaja tappaa, ja kuoleman hallitsemassa\nmaailmassa kunnioitetaan sitä, joka tappaa, enemmän kuin sitä,\njoka saa aikaan uutta. Kuulkaa, nyt he huutavat teidän nimeänne.\nSentähdenkö, että olette sepittänyt joitakin kirjoituksia? Sanon\nteille, ei. Vaan siksi, että tapoitte kolme miestä tuolla matkalla.\nJos tahdotte tulla kuuluisaksi ja rakastetuksi, Ana, lopettakaa\nkirjojen sepittäminen ja ruvetkaa kauloja katkomaan.\"\n\n\"Mutta kirjailija elää vielä sittenkin, kun hän on kuollut.\"\n\n\"Oho!\" nauroi Bakenkhonsu, \"te olette paljon tyhmempi kuin luulin.\nMitä etua ihmisellä on siitä, mitä on hänen kuolemansa jälkeen?\nNiin, tänään tuo sokea, ruikuttava kerjäläinen temppelin portailla\nmerkitsee enemmän Egyptille kuin kaikki faraoitten muumiot. Ottakaa,\nmitä elämä voi teille antaa, Ana, älkääkä vaivatko itseänne\najattelemalla niitä, jotka on pantu hautoihin murenemaan.\"\n\n\"Se on huonoa uskontoa, Bakenkhonsu.\"\n\n\"Hyvin huonoa, Ana, niinkuin kaikki muukin, mistä me voimme puhella\nja mihin kosketella. Huono uskonto soveltuu huonoihin sydämiin,\njollaisia ovat kaikki muut paitsi yksi joka tuhannesta. Niin, jos\ntahdotte menestyä, seuratkaa sitä, ja kun olette kuollut, tulen\nminä ja nauran haudallanne ja sanon: 'Tässä makaa eräs, josta olin\ntoivonut enemmän kuin toivoin herrastanne.'\"\n\n\"Eikä turhaan, Bakenkhonsu, mitä tahansa tapahtuneekin palvelijalle!\"\n\n\"Senhän saamme ennen pitkää nähdä, luulen minä. Ihmettelen,\nkuka tahtoo kulkea hänen vierellään ennen kuin Niili seuraavan\nkerran tulvii. Kenties hän haluaa vaihtaa faraon kultaiset vaunut\nhärkävaunuihin ja te ajatte härkiä ja keskustelette hänen kanssaan\ntähdistä -- tai kenties kuusta. No, te mahdatte kumpikin tulla siten\nonnellisemmiksi ja hän, tuo kuu, on kateellinen jumalatar, joka pitää\nsiitä, että häntä palvellaan. Hoh-ho-o! Tässä ovat palatsin portaat.\nAuttakaa minut alas, Kuun neidin pappi.\"\n\nMe astuimme sisälle palatsiin, jossa meidät johdettiin läpi suuren\nsalin pienempään huoneeseen, jossa farao ilman virkapukua odotti\nmeitä istuen seetripuisessa tuolissa. Silmätessäni häneen näin, että\nhänen kasvonsa olivat synkät ja levottomat, ja minusta tuntui kuin\nolisi hän tullut vanhemmaksi. Prinssi ja prinsessa tervehtivät häntä,\nkuten me muutkin, mutta hän ei vastannut. Kun kaikki olivat läsnä ja\novet oli suljettu, sanoi farao:\n\n\"Olen lukenut, poikani Seti, kertomuksesi, joka koskettelee\nvierailuasi israelilaisten keskuudessa ja kaikkea, mitä siellä\ntapahtui sinulle; ja myöskin teidän, sisarenpoikani Amenmeses, ja\nteidän, upseerit, jotka seurasitte Egyptin prinssiä. Ennen kuin puhun\nniistä, astukoon kirjuri Ana, joka oli hänen korkeutensa kanssa\nvaunuissa silloin, kun hebrealaiset hyökkäsivät hänen päällensä,\nesille ja kertokoon minulle kaiken, mitä tapahtui.\"\n\nSilloin astuin esille ja pää kumarruksissa toistin tuon kertomuksen\nainoastaan niin paljon kuin mahdollista jättäen kertomatta itsestäni.\nKun olin lopettanut, sanoi farao:\n\n\"Se, joka puhuu vain puolet totta, on haitallisempi kuin valehtelija.\nIstuitteko te sitten vaunuissa, kirjuri, tekemättä mitään silloin\nkun prinssi taisteli henkensä edestä? Vai juoksitteko karkuun? Puhu,\nSeti, ja sano, minkälaista osaa tämä mies näytteli, hyvääkö vai\nhuonoako?\"\n\nPrinssi kertoi minun osanotostani taisteluun sellaisin sanoin, jotka\najoivat veren kasvoilleni. Hän kertoi myös, että minä olin määrännyt\ntuon kaksikymmenmiehisen vartijajoukon seuraamaan huomaamatta\nmeitä, pukenut kaksi harjaantunutta sotilasta juoksijoiksi ja\ntaistelun alussa lähettänyt ajajan apua hakemaan. Hän kertoi myös\nhaavoittumisestani, ja että olin vasta aivan äsken parantunut. Hänen\nlopetettuaan sanoi farao:\n\n\"Tiedän, että tuo kertomus on tosi, sillä olen kuullut sen muiltakin.\nKirjuri, olette tehnyt hyvin. Tulkaa tänne.\"\n\nMenin horjuvin askelin ja polvistuin hänen majesteettinsa eteen.\nHänen kaulassaan riippui ihanat, kultaiset vitjat. Hän otti ne ja\nheitti ne pääni yli sanoen:\n\n\"Koska olette osoittautunut sekä uskolliseksi että viisaaksi, annan\nteille tämän mukana kuninkaan neuvonantajan ja seuralaisen arvonimen,\nja oikeuden kaiverruttaa sen myös hautakiveenne. Menkää, kirjuri Ana,\nneuvonantaja ja kuninkaan seuralainen.\"\n\nVetäydyin pois hämmentyneenä, ja kun astuin Setin ohi, kuiskasi hän\nkorvaani:\n\n\"Pyydän teitä, Ana, älkää luopuko prinssin seurasta, vaikka olette\npäässytkin kuninkaan seuralaiseksi.\"\n\nSitten farao määräsi, että vartioston päällikön oli saatava\nvirkaylennystä ja lahjoja oli annettava jokaiselle sotilaalle;\nja lapsille, joiden isät olivat kaatuneet, oli annettava eläke;\nkaksinkertainen eläke noiden kahden miehen perheille, jotka olin\npukenut juoksijoiden valepukuun. Tämän tehtyään puhui farao jälleen\nhitaasti ja miettien, käskien ensin kaikkien seuralaisten ja\nvartijoiden poistua huoneesta. Minäkin olin menemäisilläni, mutta\nvanha Bakenkhonsu tarttui viittaani sanoen, että uusi neuvonantajan\narvo antoi minulle oikeuden jäädä sinne.\n\n\"Prinssi Seti\", puhui farao, \"kaiken tämän jälkeen, mitä olen\nkuullut, huomaan tuon kertomuksesi kummalliseksi. Sitäpaitsi, sen\nluonne on aivan erilainen kuin kreivi Amenmeseksen ja upseerien.\nNeuvot minua päästämään israelilaiset minne he vain haluavat mennä,\nmuutamien rasitusten tähden, joita he joskus ovat kärsineet, jotka\nrasitukset kuitenkin ovat tehneet heidät lukuisiksi ja rikkaiksi.\nTuota neuvoa en aio noudattaa. Mieluummin haluan lähettää sotajoukon\nGoshenin maahan lähettämään tuon kansan, joka yhdistyi salaliittoon\nmurhatakseen Egyptin prinssin, lännen portin läpi, siellä palvelemaan\nJumalaansa taivaassa tai helvetissä. Niin, lyömään heidät aina\nharmaahapsisista rintalapsiin asti.\"\n\n\"Kuulen, farao\", sanoi Seti levollisesti.\n\n\"Sellainen on tahtoni\", jatkoi Meneptah, \"ja ne, jotka seurustelevat\nkanssasi, ja kaikki neuvonantajani ovat samaa mieltä kuin minä, sillä\ntotisesti Egypti ei voi sietää sellaista ilkeätä petosta. Kuitenkin\nlakimme ja tavan tähden on välttämätöntä, ennen kuin ryhdytään noihin\nsuuriin sotatoimiin ja valtiollisiin asioihin, että se, joka on\nlähinnä valtaistuinta ja määrätty perimään sen, antaa suostumuksensa\nsiihen. Suostutko, Egyptin prinssi?\"\n\n\"En suostu, farao. Minusta se olisi katala teko. Kymmeniätuhansia\nsurmattaisiin syystä, että muutamat hupsut hyökkäsivät miehen\nkimppuun, joka sattui olemaan kuninkaallista sukua, koska tämä\nvaromattomuudessaan oli loukannut heidän pyhintään.\"\n\nHuomasin, että tämä vastaus suututti faraota, sillä ei koskaan ennen\nollut hänen tahtoaan tällä lailla vastustettu. Kuitenkin hän hillitsi\nitsensä ja kysyi:\n\n\"Suostutko sitten, prinssi, lievempään tuomioon, nimittäin siihen,\nettä hebrean kansa hajoitetaan, että vaarallisimmat lähetetään\nerämaihin tekemään työtä vuorikaivoksissa ja kivilouhimoissa, ja\nloput sijoitetaan orjiksi ympäri Egyptiä?\"\n\n\"En suostu, farao. Minun mitätön mielipiteeni on kirjoitettu tuohon\nkertomukseen, eikä sitä voi muuttaa.\"\n\nMeneptahin silmät leimahtivat, mutta vieläkin hän hillitsi itsensä ja\nkysyi:\n\n\"Jos sinä olisit tässä minun paikallani, prinssi Seti, niin\nsanopas meille, jotka olemme tähän kokoontuneet, millälailla sinä\nkäyttäytyisit näitä hebrealaisia kohtaan?\"\n\n\"Tekisin niinkuin olen sanonut tuossa kertomuksessa. Jos joskus\nnousen valtaistuimelle, päästän heidät menemään, minne haluavat ja\nsaavat ottaa omaisuutensa mukaansa.\"\n\nKaikki läsnäolevat tuijottivat hämmästyneinä häneen ja nurisivat.\nMutta farao nousi vapisten vihasta. Tarttuen viittansa rinnuksiin hän\nrepäisi sen ja huusi peloittavalla äänellä:\n\n\"Kuulkaa häntä, te Egyptin jumalat! Kuulkaa poikaani, joka häpäisee\nminua vasten kasvojani ja tahtoo taivuttaa teidän niskanne\nvieraan Jumalan kantapään alle. Prinssi Seti, kuninkaallisten ja\nneuvonantajieni läsnäollessa, minä --\"\n\nHän ei sanonut enempää, sillä prinsessa Userti, joka tähän asti oli\nistunut äänettömänä, juoksi hänen luokseen, ja kietoen käsivartensa\nhänen ympärilleen alkoi kuiskailla hänen korvaansa. Farao kuunteli\nhäntä, sitten hän istuutui ja puhui jälleen.\n\n\"Prinsessa muistuttaa minua, että tämä on tärkeä asia, jota ei\nole päätettävä hätäisesti. Voi olla, että prinssi, neuvoteltuaan\nhänen kanssaan ja oman sydämen kanssa, ja ehkä pyydettyään jumalien\nviisautta, haluaa peruuttaa sanat, jotka ovat päässeet hänen\nsuustaan. Käsken sinua, prinssi, odottamaan minua täällä samaan\naikaan kolmen päivän kuluttua. Sitäpaitsi määrään, ettei kukaan\nläsnäolija, kuoleman uhalla, saa sanaakaan puhua siitä, mitä näitten\nseinien sisällä on tapahtunut.\"\n\n\"Tottelen faraota\", sanoi Seti kumartaen.\n\nMeneptah nousi jo näyttääkseen, että neuvottelu oli lopussa, kun\nvisiiri Nehesi astui lähemmäksi ja kysyi:\n\n\"Mitä tehdään noille hebrealaisille vangeille, noille murhaajille,\njotka vangittiin tuolla matkalla?\"\n\n\"Heidän syyllisyytensä on todistettu. Heitä on ruoskittava raipoilla,\nkunnes kuolevat, ja jos heillä on vaimoja tai lapsia, on ne otettava\nkiinni ja myytävä orjiksi.\"\n\n\"Faraon tahto tapahtukoon!\" sanoi visiiri.\n\n\n\n\nIX.\n\nAMONIN KUKISTUMINEN.\n\n\nTuona iltana istuin rauhattomana työhuoneessani prinssin palatsissa\nyrittäen kirjoittaa, sillä tunsin, että onnettomuudet uhkasivat\nherraani prinssiä, enkä tiennyt mitä tehdä, saadakseni hänet\nsuojelluksi niiltä. Ovi aukeni ja vanha kamariherra Pambasa ilmestyi\nja puhutteli minua uusilla arvonimilläni sanoen, että hebrealainen\nneiti Merapi, joka oli ollut hoitajattareni, halusi puhua kanssani.\nSamassa tämä tulikin ja seisahtui eteeni.\n\n\"Kirjuri Ana\", sanoi hän, \"olen juuri nähnyt setäni Jabezin, joka on\ntullut tai on lähetetty tuomaan minulle sanaa\", ja hän epäröi.\n\n\"Miksi hänet on lähetetty, jalosukuinen neiti? Tuomaanko tietoja\nLabanista?\"\n\n\"Ei. Laban on paennut eikä kukaan tiedä, missä hän on, ja Jabez\non säästynyt enemmiltä vastuksilta petturin setänä vain ottamalla\nvastaan tämän tehtävän.\"\n\n\"Ja mikä se tehtävä on.\"\n\n\"Pyytää minua, jos tahdon välttää kuolemaa ja Jumalan vihaa,\nvaikuttamaan hänen korkeutensa sydämeen, mutta en tiedä, miten\ntehdä --\"\n\n\"Kuitenkin, luullakseni, löydätte keinon, Merapi?\"\n\n\"-- paitsi ehkä teidän, hänen ystävänsä ja neuvonantajansa, avulla\",\njatkoi hän, kääntäen kasvonsa pois. \"Jabez on kuullut, että farao\naikoo kokonaan hävittää Israelin kansan.\"\n\n\"Mistä hän sen tietää, Merapi?\"\n\n\"En voi sanoa, mutta luulen, että kaikki hebrealaiset sen tietävät.\nTunsin sen itsessäni, vaikka kukaan ei ollut sanonut sitä minulle.\nHän tietää myös, ettei sitä voida tehdä Egyptin lain mukaan, jollei\nprinssi, joka on valtaistuimen perillinen ja täysi-ikäinen, suostu\nsiihen. Nyt olen tullut pyytämään teitä rukoilemaan, ettei prinssi\nsuostuisi.\"\n\n\"Miksi ette itse pyydä prinssiltä, Merapi --\" aloitin minä, kun\nsamassa kuulin takaani Setin äänen -- sillä hän oli tullut sisälle\nyksityisovesta kantaen kädessään muutamia kirjoituksia -- sanovan:\n\n\"Ja minkä pyynnön jalosukuinen neiti Merapi tahtoisi tehdä minulle?\nEi, astukaa esiin ja puhukaa, Israelin kuu.\"\n\n\"Oi prinssi\", vastasi hän, \"pyyntöni on tämä, että pelastaisitte\nhebrealaiset kuolemasta, johon teillä yksin on valta.\"\n\nSamassa aukeni ovi ja sisään astui Userti.\n\n\"Mitä tuolla naisella on täällä tekemistä?\" kysyi hän.\n\n\"Luulen, että hän tuli katsomaan Anaa, puolisoni, niin kuin minäkin,\nja epäilemättä sinäkin tulit. Ja ollessaan täällä pyytää hän minua\nsuojelemaan kansaansa.\"\n\n\"Ja minä pyydän sinua, puolisoni, antamaan hänen kansansa miekan\nsurmattavaksi, minkä se on ansainnut yrittäessään murhata sinut.\"\n\n\"Ja rangaistako jokaista heitä, Userti, vaikka muutamat jo riutuvat\nruoskan iskujen alla\", lisäsi prinssi vavahtaen. \"Loput ovat\nviattomia -- miksi pitäisi heidän kuolla?\"\n\n\"Siksi, että valtaistuimesi on muuten vaarassa, Seti. Sanonpa\nsinulle, jos jatkat faraon tahdon vastustamista, niinkuin Egyptin\nlain mukaan voit tehdä, tekee hän sinut perinnöttömäksi ja asettaa\nserkkusi Amenmeseksen sinun paikallesi, niinkuin hän Egyptin lain\nmukaan voi tehdä.\"\n\n\"Tiedän sen, Userti. Kuitenkin, miksi tekisin väärin yksityisen\nonneni tähden? Kysymys on siitä, mikä on oikein?\"\n\nUserti katseli häneen hämmästyneenä. Hän ei milloinkaan ymmärtänyt\nSetiä, eikä voinut edes uneksia, että tämä tahtoi luopua maailman\nmahtavimmasta valtaistuimesta pelastaakseen kysymyksen alaisen\nkansan, koska hän oli sitä mieltä, ettei heidän pitänyt kuolla.\nKuitenkin aivan vaistomaisesti hän jätti ensimmäisen kysymyksen\nvastaamatta ja tarttui toiseen.\n\n\"Se on oikein\", sanoi hän, \"monesta syystä, joista minun ei tarvitse\nmainita muita kuin yksi, sillä siihen sisältyvät kaikki muut.\nEgyptin jumalat ovat oikeita jumalia, joita meidän on palveltava\nja toteltava, tai jouduttava turmioon nyt ja tulevaisuudessa.\nIsraelilaisten Jumala on väärä jumala ja ne, jotka palvelevat häntä,\novat harhaoppisia ja harhaoppisuutensa tähden kuolemaan tuomittuja.\nSentähden on aivan oikein, että niiden, jotka oikeat jumalat ovat\ntuominneet, on kuoltava heidän palvelijoittensa miekan surmaamina.\"\n\n\"Tuo on hyvin perusteltu, Userti, ja jos on niin, kenties minunkin\najatukseni muuttuvat tässä asiassa samanlaisiksi kuin sinun, ettei\nminun enää kauemmin tarvitse vastustaa faraota ja hänen tahtoaan.\nMutta onko niin? Siitä on kysymys. En kysy sinulta, koska sanot, että\nEgyptin jumalat ovat oikeita jumalia, ja kun tiedän, mitä vastaisit\ntai pikemmin, ettet antaisi mitään kunnollista vastausta. Mutta minä\nkysyn tältä jalosukuiselta neidiltä, onko hänen Jumalansa väärä,\nja jos hän vastaa, ettei se ole, niin pyydän, että hän todistaisi\nsen minulle, jos hän voi. Jos hän kykenee todistamaan sen, silloin\ntoistan faraolle kolmen päivän kuluttua saman kuin tänään sanoin\nhänelle. Jollei hän kykene todistamaan sitä, silloin ajattelen asiaa\nhyvin tarkasti. Vastatkaa nyt, Israelin kuu, ja muistakaa, että\ntuhansien elämä riippuu teidän sanoistanne.\"\n\n\"Oi! teidän korkeutenne\", alkoi Merapi. Sitten hän pysähtyi, puristi\nkätensä yhteen ja katsoi ylöspäin. Luulen, että hän rukoili, sillä\nhänen huulensa liikkuivat. Hänen seistessään tuossa näin ja luulen,\nettä Setikin näki, ihmeellisen valon leviävän hänen kasvoilleen ja\nsilmiinsä. Se oli innostuksen ja kirkastuksen jumalallista tulta.\n\n\"Miten voin minä, halpa hebrealainen nainen, todistaa teidän\nkorkeudellenne, että minun Jumalani on oikea Jumala ja Egyptin\njumalat ovat vääriä? En tiedä, ja kuitenkin -- onko teidän monien\njumalienne joukossa, joita palvelette, yhtään sellaista, jonka\nhaluaisitte asettaa minun Jumalaani vastaan?\"\n\n\"Epäilemättä, israeliitta\", vastasi Userti. \"Meillä on Amon-Raa,\njumalien isä, josta kaikki muut jumalat ovat saaneet alkunsa, ja\njolta he saavat voimansa. Tuolla vanhan temppelin pyhäkössä on hänen\nkuvapatsaansa. Siirtäköön teidän Jumalanne hänet paikoiltaan, jos\nvoi! Mutta mitä te tuotte mahtavaa Amon-Raata vastaan?\"\n\n\"Minun Jumalallani ei ole mitään kuvapatsasta ja hänen pyhäkkönsä on\nihmisten sydämissä, niin minulle ovat opettaneet hänen profeettansa.\nMinulla ei ole mitään tuotavana tähän taisteluun, paitsi sitä, mikä\non uhrattava kaikissa taisteluissa -- elämäni.\"\n\n\"Mitä tarkoitatte?\" kysyi Seti hämmästyneenä.\n\n\"Tarkoitan, että minä, turvaton ja yksinäinen, menen Amon-Raan\nläheisyyteen hänelle pyhitettyyn temppeliin, ja Jumalani nimessä\nkäsken hänet tappamaan minut, jos hän kykenee.\"\n\nMe tuijotimme häneen ja Userti huudahti:\n\n\"Jos hän kykenee! Kuulkaa tuota jumalanpilkkaajaa! Hyväksytkö sinä,\nSeti, että hän käskee isä Amonia, niinkuin perinnölliset ylipapit?\nHän saa hengellään maksaa tuon häväistyksen.\"\n\n\"Ja jollei suuri jumala Amon voi, tai ei katso hyväksi surmata\nteitä, jalo neiti, niin miten se todistaa, että teidän Jumalanne\non mahtavampi kuin hän?\" kysyi prinssi. \"Kenties hän hymyilee ja\nsääliväisyydessään antaa häväistyksen mennä ohitseen, kuten teidän\nJumalanne teki minulle.\"\n\n\"Sen täytyy tulla todistetuksi, teidän korkeutenne. Jollei minulle\ntapahdu mitään, tai jos minua suojellaan siitä, silloin minä tahdon\nuskaltaa pyytää Jumalaani tekemään jonkun merkin ja ihmeen, ja\nalentamaan Amon-Raan teidän nähtenne.\"\n\n\"Ja jos teidänkin Jumalanne hymyilisi, eikä ottaisi asiaa huomioonsa,\nniinkuin hän teki minulle, kun hänen pappinsa rukoilivat häntä, niin\nmitä silloin olemme oppineet hänen voimastaan tai Amon-Raan voimasta?\"\n\n\"Oi prinssi, te ette halua oppia mitään. Jos minä säästyn Amonin\nvihalta ja minun Jumalani on kuuro rukouksilleni, silloin olen valmis\nantautumaan Amonin pappien käsiin, jotta he voivat kostaa minulle\nkaiken herjaukseni.\"\n\n\"Tuo on jalon sydämen puhetta\", sanoi Seti. \"Kuitenkaan en\nhalua, että tämä jalo neiti panisi elämänsä alttiiksi tällaisen\nriidan vuoksi. En usko, että kumpikaan Egyptin Amon enemmän kuin\nisraelilaisten Jumalakaan väistyisi. Mutta olen varma, että Amonin\npapit kostavat häväistyksen ja he tekevät sen tarpeeksi julmasti.\nKohtalo on teitä vastaan, neiti. Teidän ei tarvitse todistaa uskoanne\nverellä.\"\n\n\"Miksi ei?\" kysyi Userti. \"Mitä tämä tyttö merkitsee sinulle, Seti,\nettä sinä asettuisit hänen ja hänen pahuutensa hedelmien väliin,\nsinä, joka ainakin nimeltä olet sen jumalan ylimmäinen pappi, jota\nhän häpäisi, ja kannat hänen pukujaan temppelin juhlapäivinä? Hän\nuskoo Jumalaansa, jätä hänen Jumalansa asiaksi auttaa häntä niinkuin\nhän on uskaltanut väittää tämän tekevän.\"\n\n\"Sinä uskot Amoniin, Userti. Oletko sinä valmis panemaan henkesi\nalttiiksi hänen Jumalaansa vastaan tässä riidassa?\"\n\n\"Minä en ole kyllin mieletön ja pöyhkeä, Seti, uskoakseni, että koko\nmaailman jumala astuisi alas taivaasta suojelemaan minua rukoukseni\nmukaan, niinkuin tämä jumalaton tyttö sanoo uskovansa.\"\n\n\"Sinä et suostu. Mitä sitten sanotte te, Ana, joka olette Amonin\nuskollinen palvelija?\"\n\n\"Minä sanon, prinssi, että olisin uhkarohkea, jos veisin voiton hänen\nylipapiltaan tällaisessa asiassa.\"\n\nSeti hymyili ja vastasi:\n\n\"Ja ylipappi sanoo, että hän olisi turhanpäiväinen, jos hän työntäisi\nniin kauas suuren viran etuoikeudet, viran, jota hän ei milloinkaan\nole etsinyt itselleen.\"\n\n\"Teidän korkeutenne\", keskeytti Merapi suloisella, pyytävällä\näänellä, \"pyydän teitä, olkaa armollinen minulle ja sallikaa\nminun tehdä tuo koe, jota olen halunnut, en tiedä miksi. Sanoja\nsellaisia, joita olen puhunut, ei voi peruuttaa. Ne on jo kirjoitettu\niankaikkisuuden kirjaan, ja ennemmin tai myöhemmin, joko tätä tai\ntuota tietä, ne täytyy täyttää. Elämäni on pantu pantiksi vetoon ja\nminä tahdon heti saada tietää, menetänkö sen.\"\n\nNyt Usertikin katsoi häneen ihmeissään, mutta vastasi ainoastaan:\n\n\"Totisesti, israeliitta, minä uskon, ettei tuo rohkeus jätä teitä\npulaan sittenkään kuin joudutte Kiin, Amonin uhripapin, ja muitten\npappien armoille tuon temppelin holveissa, jota tahdotte häväistä.\"\n\n\"Minäkin uskon, ettei se jätä minua, teidän korkeutenne, jos\nsellainen tulisi kohtalokseni. Vastatkaa, Egyptin prinssi.\"\n\nSeti katsoi Merapiin, joka seisoi hänen edessään niin tyynenä pää\nalas painettuna ja kädet ristissä rinnalla. Sitten hän katsahti\nUsertiin, jonka kasvoilla näkyi ivallinen hymy. Hän ymmärsi tuon\nhymyn tarkoituksen niin kuin minäkin. Siitä näkyi selvästi, ettei\nhän uskonut Setin sallivan tuon kauniin naisen, joka oli pelastanut\nhänen elämänsä, panna henkeään alttiiksi minkään taivaan tai helvetin\nvoiman tähden. Hetken käveli prinssi edes takaisin huoneessa, sitten\nhän pysähtyi ja sanoi äkkiä kääntyen, ei Merapille vaan Usertille:\n\n\"Tapahtukoon tahtosi. Mutta muista, jos tämä rohkea nainen\nepäonnistuu ja kuolee, on hänen verensä sinun päälläsi, ja jos hän\nvoittaa ja elää, pidän häntä jaloimpana koko naismaailmasta ja\nrupean tutkistelemaan tätä uskonnon asiaa, Israelin kuu. Nimellisenä\nAmon-Raan ylipappina minä hyväksyn vaatimuksenne jumalan puolesta,\nvaikka en tiedä, ottaako hän sitä edes huomioonsa. Koe on pantava\ntoimeen ensi yönä temppelin pyhäkössä tuntina, joka ilmoitetaan\nteille. Minä olen siellä läsnä ollakseni varma, että teitä kohdellaan\noikeudenmukaisesti, ja muutamia muitakin tulee sinne. Kirjoittakaa\nmääräykseni, kirjuri Ana, ja antakaa Amonin pääpapille, Roille,\nja uhripapille, tietäjä Kiille, tiettäväksi, että minä tahdon\nkeskustella heidän kanssaan. Hyvästi, jalo neiti.\"\n\nMerapi meni, mutta kääntyi ovella ja sanoi:\n\n\"Kiitän teitä, prinssi, omasta ja kansani puolesta. Mitä\ntapahtuneekin, pyydän teitä, älkää unohtako anomustani suojella\nheitä sodalta, sillä he ovat viattomia. Ja nyt pyydän, että minun\nannettaisiin olla aivan yksin siksi, kunnes käsketään temppeliin,\nsillä minun on valmistettava itseäni niin hyvin kuin voin\nalistuakseni kohtalooni, mikä se sitten lieneekin.\"\n\nUsertikin lähti sanomatta sanaakaan.\n\n\"Oi, ystävä! Mitä olen tehnyt?\" sanoi Seti. \"Onko jumalia ollenkaan?\nSanokaa minulle, onko jumalia?\"\n\n\"Kenties ensi yönä saamme tietää sen, prinssi\", vastasin minä.\n\"Ainakin Merapi luulee, että on Jumala, ja epäilemättä on hänen\nuskonsa määrätty pantavaksi koetukselle. Tämä, niin uskon, on se\ntervehdys, jonka setänsä Jabez toi hänelle.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nOli yön pimein hetki. Seisoimme Amon-Raan vanhan temppelin pyhäkössä,\njota monet lamput valaisivat. Se oli kauhea paikka. Molemmin puolin\nkannattivat suuret pylväät raskasta kattoa. Pyhäkön päässä oli\nAmon-Raan kuvapatsas, neljä kertaa miehen kokoinen. Hänen otsallaan,\nkruunun alapuolella, oli kaksi pientä kivistä hiuskiehkuraa,\nja kädessään hän piti valtikkaa voiman ja ikuisuuden merkkinä.\nLampunvalo välkkyi hänen kovilla, hirveillä kasvoillaan, jotka oli\nkäännetty itäänpäin. Hänen päässään oli Egyptin kaksinkertainen\nkruunu ja kädessään reiällinen risti, joka oli merkkinä elämän\nikuisuudesta. Amon-Raan vasemmalla puolella oli puolikuu, joka\nmuuttui täydeksi kuuksi. Hänkin piti oikeassa kädessään reiällistä\nristiä, ikuisen elämän merkkiä, ja vasemmassa voiman valtikkaa.\nSellainen oli tämä mahtava kolminaisuus, mutta suurin näistä kaikista\noli Amon-Raa, jolle pyhäkkö oli vihitty. Peloittavilta ne näyttivät\nkohoten yläpuolelle meitä takana olevaa pimeyttä vastaan.\n\nSinne olivat saapuneet prinssi Seti valkeassa papin puvussa, päässään\nliinainen päähine, mutta ilman koristuksia, ja prinsessa Userti,\nHathorin, rakkauden ja luonnon jumalattaren ylimmäinen papitar.\nHänellä oli Hathorin korppikotka-päähine ja siinä hopeinen täysikuu.\nYlipappi Roi oli myöskin läsnä puettuna papilliseen pukuunsa. Hän oli\nvanha, laiha mies, jonka kasvot olivat julmat ja ankarat. Sitäpaitsi\nolivat siellä Kii, uhripappi ja tietäjä, vanha Bakenkhonsu, minä ja\njoukko Amon-Raan, Mutin ja Khonsun pappeja. Patsaitten takaa kuului\njuhlallista laulua, vaikka emme voineet nähdä, kuka lauloi.\n\nÄkkiä ilmestyi tuolta pimeästä, johon lampun valo ei enää ylettynyt,\nnainen kiedottuna pitkään viittaan kahden naispapin saattamana. Nämä\ntoivat hänet avonaiselle paikalle Amonin patsaan eteen, ottivat\nviitan hänen yltään ja poistuivat, heittäen häneen vielä kerran\nvihaisen ja pelokkaan silmäyksen. Tuossa edessämme seisoi Merapi\nvalkeassa puvussa ja päässään valkea huntu, joka oli kiinnitetty\nleuan alle tuolla kovakuoriaisneulalla, jonka Seti oli antanut\nhänelle Goshenissa. Hän ei katsonut oikealle eikä vasemmalle.\nAinoastaan kerran hän vilkaisi yläpuolella olevaan, vihaisen\nnäköiseen jumalan kuvapatsaaseen, ja sitten vähän vavahtaen kiinnitti\nkatseensa lattian kuvioihin.\n\n\"Mitä hän muistuttaa?\" kuiskasi Bakenkhonsu minulle. \"Ruumista, mikä\non valmiina balsamoitavaksi\", vastasin. Hän pudisti suurta päätään.\n\n\"Tai morsianta, joka on valmistettu puolisolleen.\" Taas hän pudisti\npäätään.\n\n\"No, sitten papitarta, joka tutkii salaperäisyyden kirjaa.\"\n\n\"Siinäpä se oli, Ana. Nuo kaikki kolme vastausta olivat oikeat, sillä\nminusta tuntuu kuin tässä naisessa näkyisi tuomio, joka on kuolema\ntai elämä, rakkaus, henki tai voima. Hänellä on sielu, jota sekä\ntaivas että maa ovat suudelleet.\"\n\n\"Mutta kummalla niistä on oikeus häneen lopuksi?\"\n\n\"Sen saamme nähdä ennen aamun koittoa, Ana. Hiljaa! Taistelu alkaa.\"\n\nPääpappi Roi saapui ja seisoen jumalan edessä, pirskoitti vettä ja\nsuitsuketta hänen jaloilleen. Sitten hän ojensi kätensä, jolloin\nkaikki läsnäolijat heittäytyivät maahan, paitsi Merapi, joka seisoi\nkeskellä tuota suutta paikkaa, niinkuin taistelussa eloon jäänyt.\n\n\"Terve sinulle, Amon-Raa\", alkoi hän, \"taivaan herra, kaikkien\nasioitten määrääjä, jumalien luoja, joka loit pilvet ja rakensit\nmaailman perustuksen. Oi jumalien jumala, näytä itsesi tälle\nnaiselle, Merapille, Nathanin tyttärelle, hebrealaisen suvun\nlapselle, joka ei tunnusta sinua. Tämä nainen pilkkaa sinun voimaasi,\ntämä nainen uhmaa sinua, tämä nainen asettaa oman Jumalansa\nyläpuolelle sinua. Eikö niin ole, nainen?\"\n\n\"On\", vastasi Merapi matalalla äänellä. \"Näin hän uhmaa sinua,\nsanoen: 'Jos egyptiläisten jumala, Amon, on suurempi kuin minun\nJumalani, tempaiskoon hän minut pois Jumalani käsivarsilta ja\nottakoon tässä, Amonin temppelissä, minulta hengen ja jättäköön\nminulle vain tomumajan.' Ovatko nämä sanasi, nainen?\"\n\n\"Ne ovat minun sanani\", sanoi hän samalla matalalla äänellä, ja oi,\nminä vapisin kuullessani ne.\n\nPappi jatkoi:\n\n\"Oi, ajan herra, elämän herra, henkien ja taivaan jumalien herra,\nkuoleman herra, tule pian voimassasi ja paina tämä häpäisijä tomuun.\"\n\nRoi vetäytyi syrjään ja Seti astui esille. \"Tiedä, jumala Amon\",\nsanoi hän puhutellen patsasta kuin se olisi ollut elävä ihminen,\n\"ja kuuntele minua, joka olen sinun ylipappisi, synnyltäni prinssi\nja Egyptin perillinen, että suuret asiat riippuvat tästä, kenties\nsekin, kuka on istuva sillä valtaistuimella, jonka annoit Egyptin\nkuninkaille. Tämä nainen uskaltaa sinun kasvojesi edessä sanoa, että\non olemassa suurempi Jumala kuin sinä ja sinä et voi vahingoittaa\nhäntä hänen vahvan kilpensä läpi. Sitäpaitsi sanoo hän, että hän\npyytää Jumalaansa tekemään merkin ja ihmeen. Viimeksi hän sanoo,\nettä jollet sinä vahingoita häntä, eikä hänen Jumalansa tee mitään\nmerkkiä, silloin hän on valmis jättäytymään pappiesi käsiin ja\nkuolemaan pilkkaajan kuoleman. Sinun kunniasi ja hänen elämänsä on\nasetettu vastakkain, oi suuri Egyptin jumala; me, sinun palvelijasi,\nodotamme päätöstäsi.\"\n\n\"Hyvin ja oikeudenmukaisesti sanottu\", mutisi Bakenkhonsu minulle.\n\"Jos Amon nyt pettää meidät, mitä silloin ajattelette Amonista, Ana?\"\n\n\"Minä opin ylipapin mielen ja ajattelen, mitä ylipappi ajattelee\",\nvastasin synkästi, vaikka sydämessäni olin hirveän peloissani Merapin\npuolesta, ja, totta puhuakseni, myöskin omasta puolestani epäilysten\ntähden, jotka nousivat minussa ja joita en voinut tukahduttaa.\n\nSeti astui syrjään ja seisahtui Usertin viereen, jolloin Kii astui\nesiin ja sanoi:\n\n\"Oi Amon, minä, sinun uhripappisi ja tietäjäsi, jolle sinä\nannat voiman, minä, Isiksen, salaperäisyyksien äidin, jumalien\nkuningattaren pappi ja palvelija pyydän sinua. Hän, joka seisoo\nedessäsi, on vain hebrealainen nainen. Kuitenkin, kuten hyvin tiedät,\noi isä, on hän tässä huoneessa enemmän kuin nainen, koska hän on\nsinun vihollisesi, Jehovan, israelilaisten Jumalan ääni ja miekka.\nHän luulee kenties, että hän on tullut tänne omasta tahdostaan, mutta\nsinä tiedät, isä Amon, kuten minäkin, että hänen kansansa mahtavat\nprofeetat ovat lähettäneet hänet, nuo tietäjät, jotka johtavat hänen\nsieluaan loihduilla tehdäkseen sinulle pahaa ja pannakseen sinut,\nAmon, Jehovan kantapäiden väliin. Asia näyttää vähäpätöiseltä,\nyhden naisen elämä, ei enempää; kuitenkin se on hyvin tärkeä. Tämä\non kysymys, oi isä: Onko Amon hallitseva maailmaa, vaiko Jehova?\nJos sinä häviät tänä yönä, häviät ainiaaksi. Jos voitat tänä yönä,\nsilloin voitat aina. Tuolla kivien peitossa on henkesi, tuon naisen\nkätkössä on vihamiehesi henki. Hävitä hänet, Amon, hävitä aivan\ntuhaksi. Älä päästä sitä voimaa, joka on hänen vallassaan, sinun\nvoimaasi vastaan, jottei nimesi tulisi häväistyksi, ja suru ja kirous\ntulisi maalle, jossa on sinun valtaistuimesi; ja jotteivät Israelin\ntietäjät voittaisi meitä, palvelijoitasi. Näin rukoilee sinua\ntietäjäsi Kii, jonka sielun sinä olet halunnut täyttää voimalla ja\nviisaudella.\"\n\nSitten seurasi syvä hiljaisuus.\n\nTuijottaessani jumalan kuvapatsaaseen, tuntui minusta äkkiä kuin se\nolisi liikkunut, ja kuten huomasin toisten katseista, näkivät hekin\nsamoin. Minusta näytti kuin sen kiviset silmät olisivat pyörineet ja\nkuin se olisi nostanut valtikkaansa ja graniittista kättään; mutta\ntapahtuiko tämä jonkun hengen, papin tai tietäjä Kiin voimasta, sitä\nen tiedä. Viimeksi alkoi kova tuuli puhaltaa temppelissä, liehutellen\nvaatteitamme ja pannen lampun valot lepattamaan. Ainoastaan Merapin\nvaatteet eivät liikkuneet. Kuitenkin hän näki, mitä minä en voinut\nnähdä, sillä äkkiä hänen silmänsä tulivat pelästyneen näköisiksi.\n\n\"Jumala on hereillään\", kuiskasi Bakenkhonsu. \"Nyt hyvästi teidän\nsuloiselle israelilaisellenne. Katsokaa, prinssi vapisee, Kii\nhymyilee ja Usertin kasvot loistavat riemusta.\"\n\nHänen puhuessaan irtautui Merapin rinnasta sininen kovakuoriaisneula\naivan kuin jonkun käden ottamana. Se putosi maahan, kuten huntukin,\njolloin hänen runsas tukkansa, joka vapaana valui alas, tuli näkyviin.\n\nSitten näyttivät kuvapatsaan silmät lakkaavan pyörimästä ja tuuli\nlakkasi puhaltamasta, ja taas oli hiljaisuus. Merapi kumartui, otti\nhunnun, pani sen uudelleen päähänsä, löysi kovakuoriaisneulan,\nja aivan rauhallisesti, niinkuin nainen, joka oli harjoitellut\nitseään, voi tehdä, kiinnitti sen jälleen paikalleen. Kuulin Usertin\nläähättävän nähdessään tuon näyn.\n\nOdotimme pitkän aikaa. Katsellessani ympärillä olevain kasvoja näin\nhämmästystä ja epäilystä pappein kasvoilla, vihaa Kiin kasvoilla\nja Setin kasvoilla hymyn pilkahduksia. Merapin silmät oli suljettu\nniinkuin hän olisi nukkunut. Viimein avasi hän ne ja kääntäen päätään\nprinssiin päin sanoi:\n\n\"Oi Amon-Raan ylipappi, joko jumalanne on ilmaissut tahtonsa, vai\nonko vielä odotettava kauemmin, ennenkuin minä käännyn Jumalani\npuoleen?\"\n\n\"Tehkää mitä haluatte tai voitte, nainen, ja lopettakaa tämä, sillä\non ainoastaan hetki päivänkoittoon, jolloin temppelin jumalanpalvelus\nalkaa.\"\n\nSilloin Merapi risti kätensä ja katsoen ylöspäin rukoili ääneen niin\nsuloisesti ja yksinkertaisesti, sanoen:\n\n\"Oi, isieni Jumala, luottaen sinuun minä, kansasi Israelin heikko\nnainen, olen pannut elämäni, jonka olet minulle antanut, Sinun\nkäsiisi. Jos, niinkuin uskon, Sinä olet jumalien Jumala, rukoilen\nSinua näyttämään merkin ja ihmeen tälle egyptiläisten jumalalle, ja\nsamalla julistamaan kunniaasi ja säilyttämään henkeni. Jollei se\nmiellytä Sinua niin anna minun silloin kuolla, niinkuin epäilemättä\nmonien syntieni tähden ansaitsenkin. Oi, isieni Jumala, tämä on\nrukoukseni. Kuule sitä tai hylkää se oman tahtosi mukaan.\"\n\nHän lopetti tähän. Kuunnellessani häntä tunsin kyyneliä nousevan\nsilmiini, koska hän oli niin yksin, ja pelkäsin, ettei hänen\nJumalansa milloinkaan tulisi pelastamaan häntä pappien kynsistä.\nSetikin käänsi päänsä pois ja tuijotti taivasta avonaisen pihan\nyläpuolella, jonne päivänkoiton ensisäteet kokoontuivat.\n\nVielä kerran oli hiljaista. Sitten puhalsi jälleen tuuli, hyvin\nvoimakas, sammuttaen lamput ja kuten minusta näytti, vieden Merapin\nmukaansa niin, että hän seisoi nyt patsaan toisella puolella.\nPyhäkkö oli aivan pimeä, kunnes äkkiä ensimmäiset nousevat auringon\nsäteet heijastuivat kattoon. Ne painuivat sieltä alemmaksi hetki\nhetkeltä, kunnes viimein muodostivat kun tulisen miekan Amon-Raan\npatsaan yläpuolelle. Vielä kerran näytti patsas liikkuvan. Luulin\nsen nostavan kivisiä käsivarsiaan ikäänkuin suojellakseen päätänsä.\nSitten yhdessä hetkessä hirveällä ryminällä tuo mahtava möhkäle\npirstoutui säpäleiksi ja putosi hienona tomuna jalustalleen, peittäen\nsen melkein näkyvistä.\n\n\"Katsokaa, Jumalani on vastannut minulle, kaikista mitättömimmälle\nHänen palvelijoistaan\", sanoi Merapi samalla miellyttävällä ja\nystävällisellä äänellään. \"Katsokaa merkkiä ja ihmettä!\"\n\n\"Velho!\" kirkui pääpappi Roi ja pakeni seuralaisineen. \"Noita-akka!\"\nsähisi Userti ja pakeni myöskin, niinkuin kaikki muutkin paitsi\nprinssi, Bakenkhonsu, minä Ana ja tietäjä Kii.\n\nMeidän seisoessamme hämmästyneinä kääntyi Kii Merapiin ja puhui.\nHänen kasvonsa, joissa oli sekaisin sekä pelkoa että raivoa, olivat\nhirveän näköiset ja hänen silmänsä paloivat kuin lamput. Vaikka hän\nvain kuiskasi, kuulin minä, joka olin lähinnä heitä, kaikki mitä\nsanottiin. Toiset eivät kuulleet tästä keskustelusta mitään.\n\n\"Teidän noituutenne on etevää\", kuiskasi Kii, \"niin etevää, että se\non voittanut minun tässä temppelissä, jossa palvelen.\"\n\n\"Minulla ei ole mitään noituutta\", vastasi hän hyvin hiljaa.\n\"Tottelin käskyä, ei muuta.\" Kii nauroi katkerasti ja kysyi:\n\n\"Pitäisikö kahden, joilla on sama ammatti, tuhlata aikaansa\nhullutuksiin? Kuulkaa nyt. Kertokaa minulle salaisuutenne ja minä\nkerron teille omani, ja yhdessä vedämme sitten Egyptiä niinkuin\nvaunuja.\"\n\n\"Minulla ei ole mitään salaisuuksia, minulla on vain usko\", sanoi\njälleen Merapi.\n\n\"Nainen\", jatkoi Kii, \"nainen tai paholainen, tahdotteko minusta\nystävän vai vihollisen? Minut on häväisty täällä, sillä minuun eikä\njumalaansa, papit luottivat saadakseen teille kuoleman. Sen voin\nkuitenkin vielä saada anteeksi. Valitkaa nyt ja muistakaa, että\nniinkuin ystävyyteni tuottaa teille valtaa, elämän ja mukavuutta,\nniin vihani vetää teidät häpeään ja kuolemaan.\"\n\n\"Te olette suunniltanne ettekä tiedä, mitä sanotte. Sanon teille,\nettei minulla ole mitään taikakeinoja, joita voisin neuvoa tai olla\nneuvomatta\", vastasi hän ymmärtämättä tai välittämättä papin puheista\nja kääntyen pois. Kii mutisi joitakin kirouksia, joita en voinut\nkuulla, kumarsi tomuläjälle, joka oli ollut jumalan kuvapatsas, ja\nhävisi pyhäkön pylväitten taa.\n\n\"Oho-ho!\" nauroi Bakenkhonsu. \"Enpä turhaani ole elänyt näin kovin\nvanhaksi, sillä nyt näyttää, että meillä on uusi jumala Egyptissä, ja\ntuossa on hänen naisprofeettansa.\"\n\nMerapi tuli prinssin luo.\n\n\"Oi, Amonin ylipappi\", sanoi hän, \"sallitteko minun poistua, sillä\nolen hyvin väsynyt?\"\n\n\n\n\nX.\n\nFARAON KUOLEMA.\n\n\nOli määrätty päivä ja tunti. Prinssin käskystä ajoin minä hänen\nkanssaan faraon linnaan, koska hänen korkeutensa prinsessa kieltäytyi\ntulemasta hänen seuraansa. Ensimmäistä kertaa keskustelimme nyt\nsiitä, mitä tapahtui temppelissä.\n\n\"Oletteko nähnyt Merapia?\" kysyi hän minulta.\n\nVastasin, etten ollut häntä nähnyt. Minulle oli kerrottu, että hän\npysytteli sisällä ja oli vuoteessa tuntien suurta väsymystä, vai\noliko se muusta syystä, en tiennyt.\n\n\"Hän tekee hyvin pysyessään sisällä\", sanoi Seti, \"sillä luulen, että\njos hän tulisi ulos, nuo papit surmaisivat hänet, jos vain voisivat.\nOnpa vielä muitakin\", ja hän viittasi takana tuleviin vaunuihin,\njoissa Userti ajoi kaikessa komeudessaan. \"Sanokaas, Ana, voitteko\nselittää tuon asian?\"\n\n\"En osaa, prinssi. Minä luulin, että kenties teidän korkeutenne,\nAmonin ylipappi, voisi valaista minulle tuota asiaa.\"\n\n\"Amonin ylipappi kulkee suuressa pimeydessä. Kii ja muut\nvannovat, että tämä israeliitta on noita, joka on keksinyt heidän\ntaikakeinonsa. Mutta minusta näyttää paljon yksinkertaisemmalta uskoa\nse, mitä hän itse sanoo, että hänen Jumalansa on suurempi kuin Amon.\"\n\n\"Ja jos niin on, prinssi, mitä on silloin meidän tehtävä, jotka\nolemme vannoneet valan Egyptin jumalille?\"\n\n\"Painettava päämme alas ja kukistuttava heidän kanssaan, luulen minä,\nAna, sillä kunniamme ei salli meidän peräytyä.\"\n\n\"Vaikkako he olisivat vääriäkin, prinssi?\"\n\n\"En luule, että he ovat vääriä, Ana, vaikka kenties he ovat vähemmän\nuskottavia. Ainakin he ovat egyptiläisten jumalia ja me olemme\negyptiläisiä.\" Hän pysähtyi ja katseli katuja, jotka olivat täynnä\nkansaa, ja lisäsi: \"Katsokaa, kun kuljin kolme päivää sitten tätä\ntietä, otti kansa minut vastaan tervetuliaishuudoin. Nyt he ovat\nääneti jokainen.\"\n\n\"Kenties he ovat kuulleet, mitä tapahtui temppelissä.\"\n\n\"Epäilemättä, mutta se ei ole syy, mikä harmittaa heitä, jotka\najattelevat, että jumalat voivat itse pitää huolta itsestään. He ovat\nkuulleet myös sen, että minä tahdon suojella hebrealaisia, joita he\nvihaavat, ja siksi he alkavat vihata minua. Miksi syyttäisin heitä,\nkun farao näyttää heille esimerkkiä?\"\n\n\"Prinssi\", kuiskasin minä, \"mitä aiotte sanoa faraolle?\"\n\n\"Se johtuu siitä, mitä farao sanoo minulle. Ana, jollen tahdo hylätä\njumaliamme, kun he näyttävät olevan heikkoja, vaikka siitä koituisi\nminulle hyötyäkin, luuletteko, että jättäisin nuo hebrealaiset\nheikkoutensa tähden, vaikkapa valtaistuinkin tulisi kysymykseen?\"\n\n\"Tuo on jaloa puhetta\", kuiskasin minä, ja kun astuimme alas\nvaunuista, kiitti hän minua katseellaan.\n\nKuljimme suuren salin poikki tuohon se maan huoneeseen, missä farao\noli antanut minulle kultavitjat. Hän oli jo siellä istuen huoneen\nperällä päässään kaksinkertainen kruunu. Hänen ympärilleen olivat\nkokoontuneet kaikki kuninkaalliset sukulaiset ja korkeat upseerit.\nMe tervehdimme, mutta hän ei näyttänyt huomaavan meitä. Hänen\nsilmänsä olivat melkein kiinni ja minusta hän näytti hyvin sairaalta.\nPrinsessa Userti saapui meidän jälkeemme, ja hänelle hän lausui\nmuutamia tervehdyssanoja ja ojensi kätensä suudeltavaksi. Sitten hän\nkäski sulkea ovet. Silloin saapui eräs hovin upseeri sanomaan, että\nhebrealaisten lähettiläs oli tullut ja halusi puhutella faraota.\n\n\"Tulkoon sisälle\", sanoi Meneptah, ja samassa tämä ilmestyikin.\n\nHän oli keski-ikäinen mies, jolla oli tuimat silmät ja pitkä tukka,\njoka valui pitkin lampaannahkaista pukua. Minusta hän näytti\ntietäjältä. Hän seisoi faraon edessä tervehtimättä.\n\n\"Puhu asiasi ja mene\", sanoi visiiri Nehesi. \"Nämä ovat Israelin\nisien sanoja, joita huuleni puhuvat\", huusi mies äänellä, joka kaikui\nympäri holvimaisessa huoneessa. \"Olemme kuulleet, oi farao, että\nnainen Merapi, Nathanin tytär, joka on paennut teidän kaupunkiinne,\nhän, jota sanotaan Israelin kuuksi, on näyttäytynyt voimalliseksi\nprofeetaksi, jolle Jumalamme on antanut lujuutta niin, ettei hän\nseistessään yksin keskellä egyptiläisten Amonin pappeja ja tietäjiä\nvahingoittunut heidän taioistaan, vaan kykeni rukouksen miekalla\ntuhoamaan Amonin. Me vaadimme, että tämä profeetta annetaan meidän\nhaltuumme, ja vannomme omasta puolestamme, että hän turvallisesti\npääsee kihlatun puolisonsa luo ja hänelle ei tapahdu mitään pahaa\nhuolimatta kaikista rikoksista ja petoksista, joita hän on tehnyt\nkansaansa kohtaan.\"\n\n\"Käänny tässä asiassa\", vastasi farao levollisesti, \"Egyptin prinssin\npuoleen, jonka hovissa luullakseni nainen asustaa. Jos hän haluaa\nluovuttaa hänet, joka, kuten otaksun, on noita tai taitava juonien\nkeksijä, tämän kihlatulle ja sukulaisille, niin tehköön niin.\nEi ole faraon asia päättää yksityisten orjien kohtalosta.\" Mies\nkääntyi Setin puoleen ja sanoi: \"Te olette kuullut, kuninkaan poika.\nTahdotteko luovuttaa tämän naisen?\"\n\n\"En voi luvata hänen luovuttamistaan\", vastasi Seti, \"koska neiti\nMerapi ei kuulu hoviini, eikä minulla ole mitään valtaa häneen\nnähden. Hän, joka pelasti elämäni, oleskelee seinieni sisäpuolella\nturvallisuuden tähden. Jos häntä haluttaa lähteä, voi hän mennä; jos\nhän haluaa jäädä, saa hän jäädä. Kun tämä kokous on lopussa, saatte\nluvan tavata häntä ja minun läsnäollessani kuulla hänen tahtonsa\nhäneltä itseltään.\"\n\n\"Olet saanut vastauksen, nyt lähde!\" sanoi Nehesi. \"Ei\", huusi mies,\n\"minulla on enemmän puhuttavaa. Näin sanovat Israelin isät: 'Me\ntiedämme sydämesi pimeät hankkeet, oi farao. Meille on ilmoitettu,\nettä sinä aiot tappaa hebrealaiset miekalla, vaan Egyptin prinssi\nsuojelee heitä miekalta.' Muuta mielesi, farao, ja nopeasti, muuten\nkuolema tulee taivaasta ylitsesi.\"\n\n\"Vaiti!\" ärjäsi Meneptah äänellä, joka hiljensi hovin mutinan.\n\"Hebrealainen koira, uskallatko uhata faraota tämän omalla\nvaltaistuimella? Sanonpa sinulle, että jollet olisi lähettiläs ja\nsentähden vanhojen lakiemme mukaan turvassa, kunnes aurinko laskee,\ntulisit hakatuksi kappaleiksi. Viekää pois hänet, ja jos hänet\ntavataan illansuussa tässä kaupungissa, surmattakoon hänet.\"\n\nMuutamat vartijat hyökkäsivät miehen kimppuun ja raahasivat hänet\nväkivallalla ulos. Ovella hän tempasi itsensä vapaaksi ja huusi:\n\n\"Ajattele sanojani, farao, ennenkuin aurinko laskee. Ja sinä, mahtava\negyptiläinen, ajattele niitä myös ennenkuin se uudelleen nousee.\"\n\nHe ajoivat hänet ulos iskuilla ja ovet suljettiin. Vielä kerran\nMeneptah alkoi puhua, sanoen:\n\n\"Nyt kun tuo rähisijä on mennyt, mitä on sinulla Egyptin prinssi\nminulle sanottavaa? Vieläkö annat minulle saman neuvon, minkä\nkirjoitit tuohon kertomukseesi? Vieläkö kieltäydyt, valtaistuimen\nperillisenä, suostumasta minun päätökseeni, että nämä kirotut\nhebrealaiset hävitetään miekalla oikeuden mukaisesti?\"\n\nKaikkien katseet kääntyivät Setiin, joka tuumi hetken ja vastasi:\n\n\"Antakoon farao anteeksi, mutta nyt sanon samaa kuin silloinkin;\nniinkuin silloin kieltäydyin suostumasta, kieltäydyn vieläkin, koska\nsydämeni sanoo, että niin on tehtävä ja luulen, että Egypti säästyy\nsiten monelta vaivalta.\" Kun kirjurit olivat saaneet kirjoitetuksi\nnämä sanat, kysyi farao jälleen:\n\n\"Egyptin prinssi, jos sinä jonakin päivänä tulisit minun\npaikalleni, aiotko sittenkin päästää nämä hebrealaiset menemään\nvahingoittumattomina mukanansa rikkaudet, jotka he ovat täällä\nkoonneet?\"\n\n\"Antakoon farao anteeksi, sellainen on kuitenkin päätökseni.\"\n\nKun nuo ratkaisevat sanat oli lausuttu, nousi hämmästyksen hyminä\nläsnäolijani joukosta. Ennenkuin se loppui, kääntyi farao Usertin\npuoleen ja kysyi:\n\n\"Onko tämä myöskin sinun neuvosi, sinun tahtosi ja sinun päätöksesi,\noi Egyptin prinsessa?\"\n\n\"Farao kuunnelkoon minua\", vastasi Userti kylmällä, selvällä äänellä,\n\"se ei ole minun päätökseni. Tässä suuressa asiassa kulkee herrani\nprinssi toista tietä ja minä toista. Minun neuvoni, tahtoni ja\npäätökseni ovat samat kuin faraon.\"\n\n\"Poikani Seti\", sanoi Meneptah ystävällisemmin kuin milloinkaan\nennen olin kuullut hänen puhuvan, \"viimeisen kerran pyydän sinua, en\nhallitsijana vaan isänäsi, tarkoin punnitsemaan asiaa. Muista, että\nniinkuin on sinun vallassasi, koska olet täysi-ikäinen, kieltäytyä\nantamasta suostumustasi suureen valtiolliseen asiaan, niin on minun\nvallassani ylipappien ja ministerieni suostumuksella karkoittaa\nsinut pois tieltäni. Seti, minä voin tehdä sinut perinnöttömäksi\nja asettaa toisen sinun paikallesi, ja jos sinä itsepäisesti pysyt\nmielipiteessäsi, olen sen empimättä tekeväkin. Ajattele sentähden,\npoikani.\"\n\nSuurimman hiljaisuuden vallitessa vastasi Seti:\n\n\"Minä olen ajatellut, isäni, ja mitä se minulle maksaneekin, en voi\nperuuttaa sanojani.\"\n\nSilloin farao nousi ja huusi:\n\n\"Kuulkaa kaikki, jotka olette täällä koolla, ja ilmoitettakoon se\nEgyptin kansallekin kaduilla, että hekin tietävät, että karkoitan\npoikani Setin paikaltaan Egyptin prinssinä ja julistan, että hän\nmenettää perintöoikeutensa kaksinkertaiseen kruunuun. Ottakaa\nhuomioon, että tytärtäni Usertia, Egyptin prinsessaa, en sysää\nvaltaistuimelta. Mitä oikeuksia ja perintöjä hänellä Egyptin\nperijättärenä on, kaikki ne jääköön hänelle. Ja jos hänelle ja\nprinssi Setille syntyy lapsi, tulkoon tuosta lapsesta Egyptin\nvaltaistuimen perillinen. Huomatkaa, että joko tuo lapsi syntyy\ntai ei, määrään kreivi Amenmeseksen, joka on kuninkaallisen,\nOsiriksen luo menneen veljeni, Khaemuaksen poika, nousemaan Egyptin\nvaltaistuimelle silloin, kun minua ei enään ole. Tule tänne, kreivi\nAmenmeses.\"\n\nTämä lähestyi ja seisoi hänen edessään. Farao nosti omasta päästään\nkaksinkertaisen kruunun, jota hän kantoi, pani sen hetkeksi\nAmenmeseksen otsalle ja sanoi asettaessaan sen uudelleen omaan\npäähänsä:\n\n\"Tällä toimituksella ja merkillä nimitän ja asetan sinut, Amenmeses,\nEgyptin kuninkaalliseksi prinssiksi karkoitetun poikani prinssi Setin\nsijalle. Astu syrjään, kuninkaallinen prinssi. Olen puhunut.\"\n\n\"Elämä! Veri! Voima!\" huusivat kaikki polvistuen faraon eteen,\npaitsi prinssi Seti, joka ei kumartunut eikä liikahtanut. Hän huusi\nainoastaan:\n\n\"Minäkin olen kuullut. Haluaako farao ilmoittaa, ottaako hän\nkuninkaallisen perintöni mukana myös elämäni? Jos niin on,\ntapahtukoon se täällä ja nyt. Serkullani Amenmeseksella on miekka.\"\n\n\"Ei, poikani\", vastasi Meneptah surullisesti, \"elämäsi kuuluu sinulle\nja sen mukana kaikki yksityiset arvonimesi ja omaisuutesi, mitkä ne\novatkaan ja missä lienevätkään.\"\n\n\"Faraon tahto tapahtukoon!\" huudahti Seti samanlaisella äänellä,\n\"tässä niinkuin muissakin asioissa. Farao säästää elämäni siihen\nasti, kunnes hänen seuraajansa Amenmeses tulee hänen paikalleen,\njolloin se otetaan minulta.\"\n\nMeneptah säpsähti, tuo ajatus oli uusi hänelle.\n\n\"Astu esiin, Amenmeses\", huusi hän, \"ja tee kolminkertainen vala,\njota ei voi rikkoa. Vanno Amonin, Ptahin ja Osiriksen, kuoleman\njumalan nimessä, ettet milloinkaan yritä vahingoittaa prinssi Setiä,\nserkkuasi, et hänen ruumistaan, arvoaan etkä oikeuksiaan, jotka\njäävät hänelle. Amonin ylipappi, Roi, sanelkoon nyt valan tässä\nmeidän edessämme.\"\n\nRoi saneli valan vanhan tavan mukaan, jota oli hirveä kuunnella, ja\nAmenmeses, luullakseni vastahakoisesti, toisti sen hänen perässään,\nlisäten kuitenkin loppuun nämä sanat: \"Vannon kaiken tuon ja otan\npäälleni nuo rangaistukset tässä ja tulevassa elämässä, mutta sillä\nehdolla, että, kun tuo aika tulee, prinssi Seti antaa minun rauhassa\nolla valtaistuimella, jonka farao on nähnyt hyväksi määrätä minulle.\"\n\nMuutamat läsnäolijat mutisivat, ettei se ollut tarpeeksi, sillä\nuseimmat heistä rakastivat Setiä ja olivat suruissaan nähdessään,\nettä häneltä noin ryöstettiin kuninkaallinen perintö, koska hänen\nmielipiteensä oli erilainen kuin faraon yhdessä valtiollisessa\nasiassa. Mutta Seti vain nauroi ja sanoi pilkallisesti:\n\n\"Antaa olla, sillä mitäpä arvoa olisi tuollaisella valalla? Farao\nvaltaistuimellaan on yläpuolella kaikkia valoja. Hänen on vastattava\nainoastaan jumalille. Älköön Amenmeses pelätkö, että riitelisin\nhänen kanssaan kruunusta, minä, joka todellisuudessa en milloinkaan\nole halunnut loistoa enkä kuninkuuden huolia. Ja vaikka minulta nyt\non riistetty ne, on minulla vielä kaikkea, mitä toivon. Minä kuljen\ntietäni eteenpäin niinkuin joku toinenkin Egyptin ylhäinen, en muuta,\nja jos joskus tulevina päivinä farao haluaa lyhentää vaellukseni,\nen ole varma, että sitäkään niin paljoa surisin, sillä hyväksyn\ntyytyväisenä jumalien päätöksen. Lopuksi on faraon niin tehtäväkin.\nEnnen kuin eroamme, isäni farao, pyydän sanoa muutamia ajatuksia,\njotka ovat mielessäni.\"\n\n\"Puhu\", mumisi Meneptah.\n\n\"Farao, luvallasi sanon sinulle, että tänään olet tehnyt huonon\nteon, sellaisen, joka on vastenmielinen voimille, jotka hallitsevat\nmaailmaa, mitä ja missä ne lienevätkään, sellaisen, joka tuottaa\nEgyptille lukemattomia suruja. Uskon, että nuo hebrealaiset, jotka\nepäoikeudenmukaisesti aiot surmauttaa, palvelevat Jumalaa, joka on\nyhtä mahtava, kenties mahtavampi kuin meidän. Uskon myöskin, ettei\ntuo mahtava perintö, joka on otettu minulta, tuota iloa eikä kunniaa\nsille, jolle se on annettu.\"\n\nTässä Amenmeses hyökkäsi esiin, mutta Meneptah kohotti kättään ja oli\nääneti.\n\n\"Uskon, Farao -- voi, että minun on se sanottava -- että päiväsi\ntäällä maailmassa ovat harvat ja viimeisen kerran katselemme\ntoisiamme elämässä. Hyvästi, isäni farao, jota rakastan nyt\neronhetkenä kenties enemmän kuin milloinkaan ennen. Hyvästi,\nAmenmeses, Egyptin prinssi. Ota minulta tämä koristus, jota\ntästälähtien sinä yksin olet kantava\", ja ottaen päähineestään\nkuninkaallisen seppeleen, joka oli valtaistuimen perillisen merkki,\nantoi hän sen Amenmesekselle, joka otti sen ja voitonriemuisesti\nhymyillen pani sen otsalleen.\n\n\"Hyvästi ylimykset ja neuvonantajat. Toivoni on, että uudesta\nprinssistä saatte isännän, joka on enemmän teidän mieleenne kuin\nminä koskaan olen ollut. Tulkaa, Ana ystäväni, jos teitä vielä\nhaluttaa vähän aikaa olla luonani, nyt kun minulla ei enään ole\nmitään annettavaa.\" Muutaman hetken hän seisoi ääneti katsoen hyvin\nvakavasti isäänsä, ja tämä katseli takaisin häneen kyyneleet syvälle\npainuneissa vanhoissa silmissään.\n\nSitten, tapahtuiko se vahingossa, en voi sanoa, ei prinssi ottanut\nollenkaan huomioon prinsessa Usertia, joka ällistyneenä ja vihoissaan\ntuijotti häneen, vaan vetäytyi taaksepäin ja huusi vanhan tavan\nmukaan:\n\n\"Elämä! Veri! Voima! Farao! Farao! Farao!\" ja kumartui melkein maahan\nasti.\n\nMeneptah kuunteli mutisten huuliensa välistä: \"Oi! Seti, poikani,\nrakkain poikani!\" Hän ojensi kätensä kuin kutsuakseen hänet takaisin\ntai syleilläkseen häntä. Minä näin hänen kasvojensa muuttuvan.\nSamassa hän kaatui eteenpäin ja putosi maahan maaten siinä aivan\nliikkumatta. Kaikki olivat pelästyksestä aivan jäykkinä, ainoastaan\nkuninkaallinen parantaja juoksi hänen luokseen, samalla kun Roi ja\nmuut papit alkoivat mumista rukouksiaan.\n\n\"Onko hyvä jumala kutsuttu Osiriksin luo?\" kysyi Amenmeses heti\nkäheällä äänellä. \"Jos niin on, olen minä farao.\"\n\n\"Ei, Amenmeses\", vastasi Userti, \"noita päätöksiä ei ole vielä\nsinetillä vahvistettu eikä julkisesti kuulutettu. Niillä ei ole\nvoimaa eikä arvoa!\"\n\nEnnenkuin Amenmeses ehti vastata, huusi parantaja. \"Hiljaa! Farao\nelää vielä, sydän sykkii. Tämä on vain äkillinen kohtaus, joka voi\nmennä ohi. Menkää jokainen, hänen täytyy saada olla hiljaisuudessa.\"\n\nMe lähdimme, mutta ensin Seti polvistui ja suuteli isäänsä otsalle.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTuntia myöhemmin syöksyi prinsessa Userti huoneeseen prinssin\npalatsissa, jossa hän ja minä olimme keskustelemassa.\n\n\"Seti\", sanoi hän, \"farao elää vielä, mutta parantajat sanovat, että\nhän kuolee auringon laskun aikaan. Vielä on aikaa. Tässä minulla on\npaperi, joka on varustettu hänen sinetillään ja todistuksilla, ja\njossa hän peruuttaa kaiken, mitä hän tänään tuolla neuvottelussa\nmääräsi, ja määrää sinut, poikansa, oikeaksi ja ainoaksi Egyptin\nvaltaistuimen perilliseksi.\"\n\n\"Todellako, puoliso? Sano minulle, mitenkä tainnuksissa oleva,\nkuoleva mies voi määrätä ja sinetöidä tämän kirjoituksen?\" ja hän\ntarttui paperiin, jota Userti piti kädessään.\n\n\"Hän selvisi hetkeksi. Nehesi kertoo sinulle, miten\", vastasi Userti\nkatsoen häneen kylmästi. Sitten hän, ennen kuin Seti ehti puhua,\nlisäsi:\n\n\"Älä tuhlaa enään aikaa kysymyksiin, vaan ryhdy toimeen ja paikalla.\nJoukkojen päällikkö odottaa tuella alhaalla, hän on sinun uskollinen\npalvelijasi. Hänen kauttaan olen luvannut jokaiselle sotilaalle\nlahjan sinä päivänä, jolloin sinut kruunataan. Nehesi ja useimmat\nupseerit ovat meidän puolellamme. Ainoastaan papit ovat meitä vastaan\ntuon hebrealaisen noidan takia, jota sinä suojelet, ja hänen kansansa\ntähden, jota sinä suosit. Mutta heillä ei ole ollut aikaa kiihoittaa\nkansaa eivätkä he tahdokaan kapinaa. Ryhdy toimeen, Seti, ryhdy,\nsillä ei kukaan liikahda ilman sinun nimenomaista määräystäsi.\nSitäpaitsi, mitään kysymystä ei siitä jälkeenpäin nouse, sillä\nTebestä meren rantaan asti ja ympäri koko maailman tunnetaan sinut\nEgyptin perilliseksi.\"\n\n\"Mitä sinä tahtoisit minun tekevän, puolisoni?\" kysyi Seti, kun\nUserti pysähtyi hengähtääkseen.\n\n\"Etkö voi arvata? Täytyykö minun panna valtioviisautta päähäsi samoin\nkuin miekan käteesi? Miksi tuo kirjurisi, joka seuraa kintereilläsi\nkuin lemmikkikoira, olisi viisaampi? Kuule siis. Amenmeses on\nlähettänyt keräämään itselleen voimia, mutta vielä ei hänellä\nole viittäkymmentä miestä, joihin hän voi luottaa.\" Hän kumartui\neteenpäin ja kuiskasi kiivaasti: \"Tapa tuo petturi Amenmeses --\nkaikki pitävät sitä oikeutettuna tekona ja joukkopäällikkö odottaa\nsanaasi. Kutsunko hänet tänne?\"\n\n\"Ei ole väliä\", vastasi Seti. \"Kun faraota, niinkuin hänellä on\noikeus tehdä, on haluttanut nimittää joku kuninkaallinen mies\nseuraajakseen, niin miten tuo mies siitä syystä olisi petturi? Mutta,\npetturi tai ei, minä en tapa serkkuani Amenmesesta.\"\n\n\"Silloin hän tappaa sinut.\"\n\n\"Kenties. Se on hänen ja jumalien välinen asia, jonka jätän heidän\nratkaistavakseen. Vala, jonka hän tänään vannoi, ei ole niin helposti\nrikottavissa. Mutta joko hän sen rikkoo tai ei, minä myöskin tein\nvalan, ainakin sydämessäni, etten yrittäisi vastustaa faraon tahtoa,\nfaraon, jota kaikesta huolimatta rakastan isänäni ja kunnioitan\nkuninkaanani, hänen, joka vielä elää ja voi, niinkuin toivon, vielä\nparantua. Mitä sanoisin hänelle, jos hän parantuisi tai pahimmassa\ntapauksessa, kun viimein jossakin kohtaamme toisemme?\"\n\n\"Farao ei enään parane. Olen puhunut parantajan kanssa ja hän sanoi\nminulle niin. He ovat jo puhkaisseet hänen päänsä päästääkseen ulos\nsairauden pahan hengen, ja sen jälkeen ei kukaan perheestämme ole\nelänyt enään kauan.\"\n\n\"Sentähden, että minä niin ajattelen, sanokoon papit ja parantajat,\nmitä haluavat, he samalla päästävät sisään kuoleman hyvän hengen.\nAna, pyydän teitä, jos minä --\"\n\n\"Mies\", keskeytti Userti lyöden kädellään pöytää, jonka vieressä hän\nseisoi, \"ymmärrätkö, että sillä aikaa kuin sinä mietit ja saarnaat,\nmenetät kruunusi?\"\n\n\"Se on jo menetetty. Etkö nähnyt, että annoin sen Amenmesekselle?\"\n\n\"Ymmärrätkö, että sinusta, jonka pitäisi olla maailman suurin\nhallitsija -- muutamien tuntien sisällä, jos sinun edes sallitaan\nelää -- ei tule muuta kuin tavallinen Egyptin kansalainen, jota\njokainen kerjäläinen voi häväistä saamatta siitä mitään rangaistusta?\"\n\n\"Todellakin, puolisoni. Onpa siinä sitäpaitsi jotakin hyvääkin, mitä\nteen, sillä toivon sitä täydellisesti ja olen halukas joutumaan\nvaaraankin päästäkseni nopeammin pois pahasta maailmasta. Kuule\",\nlisäsi hän muuttaen ääntään ja asentoaan. \"Luulet minua tyhmäksi ja\nhelposti taipuvaksi; uneksija olet sinäkin, sinä, selväkatseinen,\nkovatahtoinen valtionainen, joka tavoittelet hetken kestäviä\nloistavia etuja, jotka olet valmis maksamaan verellä, etkä arvaa,\nmitä alla piilee. Nuo asiat eivät kuulu minulle enää. Olen ainoastaan\nmies, joka ponnistelen tullakseni rehelliseksi ja tehdäkseni oikein,\nniinkuin minulle on hyvä ja paha selvinnyt. Sinä olet varma,\nettä uneksimiseni vie minut maalliseen perikatoon ja häpeään.\nSiitäkään minä en ole varma. Ajattelen, että se johtaa minut aivan\ntoisenlaisiin olosuhteisiin kuin mihinkä sinun sydämesi kiintyy,\nmutta se on polku, joka on sirotettu kukilla ja tuoksulla. Ei sitä\nole tehty ihmisten luista eikä heidän tippuvasta verestään. Kruunut,\njotka on hankittu veren muistolla, ja joita julmuuksilla pidetään\nhallussa, ovat vaarassa myös hukkua vereen, Userti.\"\n\nTämä viittasi kädellään torjuvasti. \"Pyydän sinua, Seti, säästämään\nlopun siksi, kunnes minulla on parempaa aikaa kuunnella. Sitäpaitsi,\njos olen ennustusten tarpeessa, pidän parhaampana kääntyä Kiin\npuoleen ja sellaisten, jotka harjoittavat sitä elämäntehtävänään.\nMinusta tämä päivä on työskentelyä eikä uneksimista varten, ja koska\nsinä hylkäät apuni ja käyttäydyt kuin sairas tyttö houreissaan,\ntäytyy minun pitää huolta itsestäni. Koska, niin kauan kuin sinä\nelät, en voi hallita yksinäni enkä aloittaa sotaa omassa nimessäni,\nmenen sopimaan Amenmeseksen kanssa, joka maksaa minulle runsaasti\nrauhasta.\"\n\n\"Sinä menet -- ja palaatko takaisin, Userti?\"\n\nPrinsessa ojensi itsensä aivan suoraksi näyttäen hyvin\nkuninkaalliselta ja vastasi hitaasti:\n\n\"Minä en palaa. Minä, Egyptin prinsessa, en voi olla puolisona\nmiehellä, joka astuu valtaistuimeltaan maahan ja kruunun sijasta\ntahraa otsansa loalla. Kun ennustuksesi toteutuu, Seti, ja sinä\nryömit tomustasi esiin, silloin kenties keskustelemme jälleen.\"\n\n\"Varmaankin, Userti, mutta kysymys on siitä, mitä puhumme?\"\n\n\"Siksi ajaksi\", lisäsi prinsessa poistuessaan, \"jätän sinut valitun\nneuvonantajasi huostaan -- tuon kirjurin, jonka hulluus, ei viisaus,\non harmaannuttanut ennen aikaansa, ja tuon hebrealaisen noidan, joka\nvoi juottaa teitä kuunsäteillä valheellisilta huuliltaan. Hyvästi\nSeti, kerran prinssi ja puolisoni.\"\n\n\"Hyvästi Userti. Pelkään, että sinun kuitenkin täytyy pysyä\nsisarenani.\"\n\nKun prinsessa oli mennyt, kääntyi hän puoleeni ja sanoi:\n\n\"Tänään, Ana, olen kadottanut sekä kruunun että puolison. Kuitenkin\non kummallista sanoa, etten tiedä, tokko kumpikaan noista\nonnettomuuksista surettaa minua vähääkään. Mutta sittenkin on tämä\nhetki, jolloin onneni kääntyy. Tai kenties kaikki paha ei ole\nvielä tapahtunut. Ettekö tekin tahdo lähteä, Ana? Vaikka prinsessa\npilkkasi teitä vihassaan, pitää hän kuitenkin teistä ja tahtoisi\nteidät palvelukseensa. Muistakaa, kuka ikinä Egyptissä kukistuneekin,\nUsertista tulee lopuksi mahtava.\"\n\n\"Oi, prinssi\", vastasin minä, \"enkö ole tarpeeksi tänään kärsinyt,\nkoska te vielä lisäätte häpeäni kuormaa, te, jonka kanssa särjin\npikarin ja valan vannoin?\"\n\n\"Mitä!\" naurahti hän. \"Onko vielä Egyptissä jäljellä joku, joka\nmuistaa valansa omaksi tappiokseen? Kiitän teitä, Ana\", ja hän otti\nkäteni ja puristi sitä.\n\nSamassa aukeni ovi ja vanha Pambasa astui sisään sanoen:\n\n\"Hebrealainen nainen, Merapi, haluaisi puhutella teitä; sekä kaksi\nhebrealaista miestä.\"\n\n\"Kutsu heidät sisään\", sanoi Seti. \"Huomatkaa, Ana, miten tuo vanha\nkumartelija kääntää kasvonsa laskevasta auringosta. Tänä aamuna olisi\nhän vielä sanonut: 'Nähdä teidän korkeuttanne', ja olisi kumartanut\nniin syvälle, että parta olisi maata laahannut. Nyt se kuuluu: 'Nähdä\nteitä', eikä edes tavallista, kohteliasta päänkumarrusta. Hän on\nsitäpaitsi pettänyt ja peijannut minua vuoden toisensa jälkeen ja\ntullut rikkaaksi lahjoista. Tämä on ensimmäinen monista vaikeista\nläksyistä tai oikeammin toinen -- hänen korkeutensa prinsessan puhe\noli ensimmäinen. Rukoilen, että oppisin ne nöyrästi.\"\n\nHänen näin miettiessään ja puhellessaan kuuntelin minä sydän\nraskaana, kun en osannut lohduttaa. Silloin astui Merapi huoneeseen,\nja hetkistä myöhemmin tuo villikatseinen lähettiläs, jonka olimme\nnähneet faraon neuvostossa, sekä Jabez, Merapin setä, tuo taitava\nkauppias. Merapi kumarsi syvään Setille ja hymyili minulle. Sitten\ntulivat nuo kaksi miestä; ja lähettiläs, hieman kumarrettuaan, alkoi\npuhua:\n\n\"Sinä tiedät käskyni, prinssi\", sanoi hän. \"Tämän naisen on palattava\nkansansa luo. Jabez, hänen setänsä, vie hänet mukanaan.\"\n\n\"Ja sinä tiedät vastaukseni, israeliitta\", vastasi Seti. \"Minulla\nei ole mitään valtaa jalosukuisen neiti Merapin tulemiseen tai\nmenemiseen nähden, eikä vähintä haluakaan pakottaa ketään. Kysy\nhäneltä itseltään.\"\n\n\"Mitä haluat minusta, pappi?\" kysyi Merapi nopeasti.\n\n\"Että sinun on palattava Gosheniin, Nathanin tytär. Eikö sinulla ole\nkorvia kuullaksesi?\"\n\n\"Minä kuulen, mutta jos palaan, mitä te teette minulle?\"\n\n\"Sinun, joka olet näyttäytynyt teoillasi tuolla temppelissä\nprofeetaksi, tulee pyhittää voimasi kansasi palvelukseen. Palattuasi\nsaat anteeksi kaiken pahan, mitä olet israelilaisia vastaan tehnyt.\nVannomme sen Jumalan nimessä.\"\n\n\"Minä en ole mikään profeetta enkä ole tehnyt mitään pahaa\nkansalleni, pappi. Olen ainoastaan pelastanut heidät murhaamasta\nsellaista, joka on heidän ystävänsä. Olenpa kuullut, että hän on\nvalmis luopumaan kruunustaankin heidän tähtensä.\"\n\n\"Sen asian ratkaisevat Israelin vanhimmat etkä sinä, nainen.\nVastauksesi?\"\n\n\"Se ei ole heidän eikä minun ratkaistavanani, vaan ainoastaan\nJumalan.\" Hän pysähtyi ja lisäsi sitten: \"Onko siinä kaikki, mitä\ntahdot minulta?\"\n\n\"On kaikki, mitä isät tahtovat, mutta Laban vaatii kihlattua\nmorsiantaan.\"\n\n\"Ja aiotaanko minut naittaa tuolle -- salamurhaajalle?\"\n\n\"Epäilemättä sinut annetaan tuolle urhoolliselle sotilaalle, jolle\nnyt jo kuulut.\"\n\n\"Ja jos kieltäydyn?\"\n\n\"Silloin, Nathanin tytär, on minun asiani kirota sinut Jumalan\nnimessä ja ilmoittaa, että sinut poistetaan ja erotetaan Jumalan\nkansasta. Sen lisäksi sanon sinulle, että elämäsi on hukassa, sillä\nkuka hebrealainen tahansa saa tappaa sinut milloin ja miten haluaa\njoutumatta siitä edesvastuuseen.\"\n\nMerapi vaaleni hiukan, mutta kääntyi sitten Jabeziin päin ja kysyi:\n\n\"Kuulitko setäni? Mitä sanot sinä?\"\n\nJabez katseli vältellen ympärilleen ja sanoi:\n\n\"Veljen tyttäreni, tietysti sinun on toteltava Israelin vanhimpien\nmääräyksiä, jotka he ovat saaneet taivaasta, niinkuin tottelit heitä\nvarustaessasi itseäsi mahtavaa Amonia vastaan.\"\n\n\"Eilen annoitte minulle erilaisen neuvon, setäni. Silloin sanoitte,\nettä minun oli parempi pysyä siellä, missä olin.\"\n\nLähetti kääntyi ja tuijotti Jabeziin.\n\n\"On suuri ero eilisen ja tämän päivän välillä\", kiiruhti Jabez\npuhumaan. \"Eilen sinua suojeli sellainen, josta pian piti tulla\nfarao, ja joka olisi kyennyt auttamaan kansaasi. Tänään tuo mahtavuus\non häneltä ryöstetty ja hänen tahdollaan ei ole enään mitään arvoa\nEgyptissä. Kuollutta leijonaa ei tarvitse pelätä, Merapi.\"\n\nSeti hymyili tuolle herjaukselle, mutta Merapin kasvot, niinkuin\nminunkin, tulivat punaisiksi vihasta.\n\n\"Nukkuvia leijonia on ennenkin pidetty kuolleina, setä, ja ne, jotka\nhäpäisivät niitä, ovat saaneet sen kalliisti maksaa. Prinssi Seti,\nettekö sano sanaakaan auttaaksenne minua tästä pulasta?\"\n\n\"Mikä siinä on vaikeata, jalosukuinen neiti? Jos haluatte mennä\nkansanne luo ja -- Labanin, joka nähtävästi on parantunut\nhaavoistaan, ei meidän välillämme ole mitään, paitsi kiitollisuuteni\nteitä kohtaan, joka oikeuttaisi minua sanomaan, ettette saa mennä.\nJos sitävastoin haluatte jäädä, silloin kenties en vielä ole niin\nvoimaton suojelemaan ja puolustamaan kuin tämä arvoisa Jabez luulee.\nMinähän olen vielä Egyptin ylhäisin aatelismies ja sellainen, jota\nrakastetaan. Siksi, jos te haluatte jäädä, voitte minun mielestäni\nkenenkään häiritsemättä tehdä sen. Ystävä, jonka katon alla teitä\nmiellyttää oleskella, ei ainakaan häiritse.\"\n\n\"Tuo on ystävällistä puhetta\", kuiskasi Merapi. \"Harvat puhuisivat\nsellaisia sanoja naiselle, jolta vähän pyydetään, ja jolla on vähän\nannettavaa.\"\n\n\"Asia päätökseen\", murisi lähettiläs. \"Totteletko vai kapinoitko\nvastaan? Vastaa!\"\n\nMerapi kääntyi ja katsoen häntä suoraan silmiin sanoi:\n\n\"Minä en palaa Gosheniin enkä Labanin luo, jonka miekkaa olen saanut\nkatsella tarpeekseni.\"\n\n\"Kenties saat katsella sitä vielä enemmän, ennen kuin kaikki on\nlopussa. Viimeisen kerran, ajattele ennen kuin Jumalasi ja kansasi\nkirous tulee päällesi ja sen jälkeen kuolema. Sillä se tapahtuu,\nsanon minä, joka, kuten farao tänään tietää, en ole mikään väärä\nprofeetta, ja sen tietää prinssikin.\"\n\n\"En usko, että Jumalani, joka näkee niitten sydämiin, jotka hän on\nluonut, tahtoo rangaista naista siitä, että tämä kieltäytyy menemästä\nnaimisiin murhaajan kanssa, jota hän itse ei ole milloinkaan\nvalinnut. Sellaista kohtaloahan, pappi, tarjoat minulle. Siksi jätän\nlevollisena tuomion suuren Tuomarin käsiin. Sitäpaitsi halveksin\nsinua ja käskyjäsi. Jos minun täytyy tulla surmatuksi, anna minun\nkuolla, mutta anna minun ainakin kuolla naimattomana ja vapaana,\nsillä en ole kenenkään miehen rakastettu, puoliso enkä orja.\"\n\n\"Hyvin puhuttu!\" kuiskasi Seti minulle.\n\nNyt pappi julmistui. Heiluttaen käsivarsiaan ja pyöritellen hurjia\nsilmiään syyti hän kirouksia tuota naisparkaa kohtaan. Koska hän\nsaneli ne melkein kaikki nopeasti vanhan hebrealaisen tavan mukaan,\nemme ymmärtäneet niitä kaikkia. Hän kirosi hänen elämänsä, kuolemansa\nja kuoleman jälkeisen elämänsä. Hän kirosi hänet rakkaudessa\nja vihassa, naimisissa tai yksinään. Hän kirosi hänen lapsensa\nkaikkiin sukupolviin asti. Lopuksi hän ilmoitti, että jumala, jota\nhän palveli, oli hylännyt hänet ja tuomitsi hänet kuolemaan kenen\ntapettavaksi tahansa, joka vain voi tappaa hänet. Niin hirveä oli tuo\nkirous, että Merapi vetäytyi taaksepäin ja Jabez kyyristyi maahan\npeittäen käsillään kasvonsa, ja minäkin tunsin vereni jähmettyvän.\n\nViimein hän pysähtyi huulet vaahdossa. Sitten huutaen äkkiä: \"Tuomion\njälkeen rangaistus!\" veti hän esille puukon viitastaan ja hyökkäsi\nMerapia kohti.\n\nTämä pakeni meidän taaksemme. Pappi seurasi, mutta Seti huudahti:\n\"Sitä arvelinkin!\" ja juoksi heidän väliinsä vetäen esille miekkansa,\njota hän kantoi juhlapukunsa alla. Ja seuraava, mitä näin, oli miekan\npunainen kärki, joka tuli näkyviin papin olkapäiden välistä.\n\nHän kaatui maahan huutaen:\n\n\"Näinkö te osoitatte rakkauttanne Israelia kohtaan, prinssi?\"\n\n\"Näin näytän vihani murhaajia kohtaan\", vastasi Seti\n\nSitten mies kuoli.\n\n\"Oi!\" huusi Merapi väännellen käsiään. \"Taaskin olen saattanut\nhebrealaisen veren vuotamaan ja nyt kaikki tuo kirous tulee päälleni.\"\n\n\"Ei, vaan minun päälleni, jos tässä on mitään kirottavaa, jota\nepäilen, sillä tämä teko oli minun tehtävä estääkseni tuon\njärjettömän miehen iskemästä puukkoaan teihin.\"\n\n\"Niin, elämä on jäljellä, vaikkapa vähäksikin aikaa. Jollei teitä,\nprinssi, olisi ollut, olisin minä nyt --\" ja hän vapisi.\n\n\"Ja jollei teitä olisi ollut, Israelin Kuu, olisin minä nyt --\" ja\nhän hymyili lisäten: \"Todellakin, kohtalo kutoo kummallista verkkoa\nteidän ja minun ympärilleni. Ensin te pelastatte minut kuolemasta,\nsitten pelastan minä teidät. Luulen, neiti, että lopuksi saamme\nkuolla yhdessä ja antaa Analle mitä parhaimman aiheen kertomukseen.\"\n\n\"Ystävä Jabez\", jatkoi hän kääntyen israeliittaan, joka yhä\noli kyyryllään nurkassa, silmät tuijottaen päässä, \"palatkaa\nlämminsydämisen kansanne luo ja selvittäkää heille, miksi neiti\nMerapi ei voi seurata teitä, ja ottakaa tuo ruumis mukaanne\nkertomuksenne todisteeksi. Sanokaa heille, että jos he lähettävät\nuseampia miehiä kiusaamaan veljentytärtänne, odottaa heitä\nsamanlainen kohtalo. Mutta minä en vieläkään käännä selkääni heille\nmuutamien hullujen tai pahantekijöitten tähden, kuten tänään\nolen heille osoittanut. Ana, olkaa valmiina, sillä pian lähden\nMemphikseen. Pitäkää huolta, että neiti Merapilla, joka haluaa\nmatkustaa yksinään, on kelvollinen saattojoukko mukanaan, nimittäin\njos hän haluaa lähteä Taniksesta.\"\n\n\n\n\nXI.\n\nAMENMESEKSEN KRUUNAUS.\n\n\nNyt, huolimatta kaikesta onnettomuudesta, joka kohtasi Egyptiä, ja\nomasta salaisesta surustani, alkoi onnellisin aika, mitä jumalat\novat antaneet minulle. Me matkustimme Menneferiin eli Memphikseen,\ntuohon valkoisilla muureilla varustettuun kaupunkiin, jossa olin\nsyntynyt, kaupunkiin, jota rakastin. Nyt en enään asustanut pienessä\ntalossa lähellä Ptahin temppelin aitausta. Tuo temppeli oli muuten\nsuurempi ja kauniimpi kuin Tebessä ja Taniksessa olevat. Kotini\noli Setin ihanassa palatsissa, jonka hän oli perinyt äidiltään,\nkorkealta kuninkaalliselta puolisolta. Se oli ja on vieläkin ilman\nmuureja kukkulalla, lähellä Neit-jumalattaren temppeliä. Tuolla\njumalattarella on asuntonsa aina muurista pohjoiseen päin, miksi,\nsitä en tiedä, koska eivät hänen pappinsakaan ole voineet sitä\nminulle kertoa. Palatsin edustalla, joka on pohjoiseen päin, on\nsuuri pylväseteinen, jonka kattoa kannattavat palmupuiset, maalatut\npylväät. Sieltä on kenties nähtävissä Egyptin kaunein näköala. Ensin\nnäkyvät puutarhat, sitten palmupuistot, sitten viljellyt maat, sitten\nleveä ja kaunis Niili, ja tuolla kaukana erämaa.\n\nTäällä me sitten asustimme huomaamatta ja melkein ilman vartijoita,\nmutta rikkaudessa ja hyvinvoinnissa, viettäen aikaamme palatsin\ntai temppelin kirjastoissa, ja kun väsyimme työhön, suloisissa\npuutarhoissa tai toisinaan purjehtien Niiliä pitkin. Neiti Merapikin\nasui siellä, mutta palatsin sivurakennuksessa muutamien orjien\nja palvelijoiden kanssa, jotka Seti oli antanut hänelle. Joskus\ntapasimme hänet puutarhoissa, joissa hän mielellään käveli samaan\naikaan kuin mekin, nimittäin ennen kuin aurinko paistoi kuumasti tai\nillan viileässä, ja silloin tällöin kuutamoöinä. Silloin me kaikki\nkolme puhelimme yhdessä, sillä Seti ei milloinkaan etsinyt hänen\nseuraansa yksin eikä seinien sisäpuolella.\n\nNuo keskustelut olivat hyvin hupaisia. Ja aikaa myöten pidimme\nniitä yhä useammin, sillä Merapi janosi oppia, ja prinssi toi\nhänelle kirjoja, joita hän sai lukea puutarhassa olevassa pienessä\nhuvimajassa. Siellä istuimme, tai jos kuumuus kohosi liian suureksi,\nulkopuolella kahden suuren puun varjossa, jotka levittivät\noksiaan tuon pikku majan katon yli, Setin kertoillessa kirjojen\nsisällyksestä ja selvitellessä hänelle kirjoitustemme salaisuuksia.\nToisinaan luin minä heille omia kirjoittamiani kertomuksia, joita\nhe kumpikin mielellään kuuntelivat, niin he ainakin sanoivat ja\nminä turhamaisuudessani uskoin. Myöskin keskustelimme maailman\nsalaperäisyydestä, ihmeistä ja hebrealaisista, heidän kohtalostaan\ntai siitä, mitä Egyptissä ja naapurimaissa tapahtui.\n\nEikä Merapi ollut aivan yksinäinenkään, sillä Memphiksessä asusti\nmuutamia jalosukuisia naisia, joitten suonissa virtasi hebrealaista\nverta, tai jotka olivat synnyltään israelilaisia ja olivat vastoin\nlakejansa naineet egyptiläisiä. Näistä hän sai ystäviä, ja yhdessä\nhe harjoittivat jumalanpalvelustaan emien tapojensa mukaan kenenkään\nestämättä heitä, sillä täällä ei sallittu kenenkään papin häiritä.\n\nMe puolestamme olimme kanssakäymisessä niin monen kanssa kuin vain\nhalusimme, sillä harvat unohtivat, että Seti oli syntyperältään\nEgyptin prinssi, siis melkein puolijumala, ja kaikki halusivat\ntulla tervehtimään häntä. Oman itsensä tähdenkin häntä paljon\nrakastettiin ja erittäinkin oli hän rakas köyhille, joiden puutetta\noli hänen ilonsa lievittää suurilla rikkauksillaan. Tästä johtui,\nettä missä hän vain liikkuikin, otettiin hänet vaikka tahtomattaan\nvastaan kunnian ja nöyryyden osoituksilla, mitkä olivat melkein\nkuninkaallisia, sillä vaikka farao voi ryöstää häneltä kruunun, ei\nhän voinut ottaa hänen suonistaan pyhää kuninkaitten verta.\n\nTämän tähden huoletti minua hänen turvallisuutensa, sillä olin varma,\nettä Amenmeses tiesi kaiken urkkijoittensa välityksellä ja alkoi\nkadehtia valtaistuimelta sysättyä prinssiä, jota vielä niin paljon\nkunnioittivat ne, joita hänen oikeuden mukaan olisi pitänyt hallita.\nKerroin Setille epäilyksistäni ja huomautin, että kun hän liikkui\nkaduilla, pitäisi hänellä olla seurassaan aseistettuja miehiä.\nMutta hän vain naurahti ja vastasi, että niinkuin hebrealaisten ei\nonnistunut tappaa häntä, samoin kävisi muillekin. Sitäpaitsi uskoi\nhän, ettei maassa ollut ainoatakaan egyptiläistä, joka nostaisi\nmiekkansa häntä vastaan tai panisi myrkkyä hänen juomaansa, vaikka\nkuka tahansa käskisi. Sitten hän lisäsi vielä:\n\n\"Paras tapa välttää kuolemaa on olla pelkäämättä sitä, sillä silloin\nOsiris karttaa meitä.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nNyt on minun kerrottava Taniksen tapahtumista. Farao Meneptah eli\nainoastaan muutamia tunteja tulematta tajuihinsa, ennen kuin hänen\nhenkensä lensi taivaaseen. Silloin oli suuri suru maassa, sillä\nvaikka hän ei ollutkaan rakastettu, oli hän kunnioitettu ja pelätty.\nAinoastaan israelilaiset iloitsivat julkisesti, koska hän oli ollut\nheidän vihollisensa ja heidän profeettansa olivat ennustaneet, että\nkuolema oli lähellä häntä. He sanoivat, että heidän Jumalansa oli\nsurmannut hänet, ja se sai egyptiläiset vihaamaan heitä enemmän kuin\nmilloinkaan ennen.\n\nVielä oli Egyptissä epäilystä ja hämmästystä, sillä vaikka julistus\nprinssi Setin perinnöttömyydestä oli kuulutettu kaikkialla, kansa\nja erittäinkin ne, jotka asustivat eteläosassa maata, eivät voineet\nymmärtää, miten sellaista oli voitu tehdä noitten Goshenissa asuvien\norjien tähden. Todellakin, jos prinssi olisi vain nostanut kättään,\nkymmenet tuhannet olisivat tulleet hänen käskettävikseen. Sen hän\nkuitenkin kieltäytyi tekemästä, ja se hämmästytti koko maailmaa,\nsillä pidettiin kummallisena, että mies hylkäsi valtaistuimen, joka\nolisi kohottanut hänet melkein jumalien tasolle. Mutta välttääkseen\nheidän kiihkeitä pyyntöjään oli hän hetipaikalla lähtenyt Memphikseen\nja pysytteli siellä piilossa suruajan isänsä kuoleman jälkeen.\nNiin sitten kävi, että Amenmeses pääsi valtaistuimelle kenenkään\nvastustamatta, sillä ilman puolisoaan ei Userti voinut tai ei\ntahtonut toimia.\n\nKun balsamoiminen oli tehty, vietiin farao Meneptahin ruumis\nNiiliä pitkin ikuiseen asuntoonsa, komeaan hautaan, jonka hän oli\nvalmistanut itselleen Thebeen, \"Kuolleitten kuninkaitten laaksoon\".\nPrinssi Setiä ei kutsuttu tähän suureen juhlaan, jottei, kuten\nBakenkhonsu kertoi minulle jälkeenpäin, hänen läsnäolonsa saisi\naikaan kapinaa hänen ihailijainsa taholta joko hänen tahdostaan\ntai tahtomattaan. Sen vuoksi ei myöskään kuolleen jumalan, kuten\nMeneptahia nimitettiin, sallittu levähtää Memphiksessä viimeisellä\nmatkallaan Niiliä pitkin.\n\nPuettuna valepukuun katseli prinssi, niinkuin muukin kansa,\nohikulkevaa hautajaisalusta, jossa hänen isänsä ruumis oli\nkaljupäisten, valkopukuisten pappien ympäröimänä. Edellä kulki\naluksia, jotka olivat täynnä sotilaita ja upseereita, jäljessä\ntulivat uusi farao ja kaikki Egyptin ylhäiset, ja veden pintaa pitkin\nkuuluivat valitusäänet kauas. Alukset ilmestyivät, kulkivat ohi,\nkatosivat näkyvistä, ja silloin itki Seti vähän, sillä hän rakasti\nisäänsä omalla tavallaan.\n\n\"Mitä hyödyttää kuninkaanaolo ja puolijumalan nimi\", sanoi hän\nminulle, \"kun sellaisten jumalien loppu on aivan sama kuin\nkerjäläisten?\"\n\n\"Se hyöty siitä on, prinssi\", vastasin, \"että kuningas voi tehdä\nenemmän hyvää eläessään kuin kerjäläinen ja näyttää muillekin hyvää\nesimerkkiä.\"\n\n\"Tai enemmän pahaa, Ana. Kerjäläinenkin voi näyttää arvokasta\nesimerkkiä, kestävyyttä kärsimyksissä. Jos olisin varma, etten tekisi\nmuuta kuin ainoastaan hyvää, silloin kenties tahtoisin olla kuningas.\nMutta olen huomannut, että se, joka haluaa tehdä kaikkien parasta,\nsaakin aikaan suurinta harmia.\"\n\n\"Josta vihdoin kasvaa halu tehdä pahaa, prinssi.\"\n\n\"Ei\", vastasi hän, \"sillä hyvä voittaa lopuksi. Hyvä on totuutta ja\ntotuus hallitsee maata ja taivasta.\"\n\n\"Silloin on selvää, prinssi, että teidän pitäisi koettaa tulla\nkuninkaaksi.\"\n\n\"Tahdon muistaa tuon ajatuksen, Ana, jos aika joskus tuo tullessaan\nsopivan tilaisuuden, joka ei ole verellä tahrattu\", vastasi hän.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKun faraon juhlalliset hautajaiset olivat lopussa, palasi Amenmeses\nTanikseen, ja siellä hänet kruunattiin faraoksi. Minä olin läsnä\ntuossa suuressa juhlassa, tuoden kruunauslahjaksi muutamia\nkuninkaallisia koristuksia, jotka prinssi lähetti faraolle, sillä\nhän sanoi, ettei hänen, tavallisena ihmisenä, sopinut enää kauemmin\nkantaa niitä. Minä vein ne faraolle, joka otti ne vastaan epäillen ja\nsanoi, ettei hän ymmärtänyt prinssi Setin ajatuksia eikä tarkoituksia.\n\n\"Niissä ei piile mikään ansa, oi farao\", sanoin. \"Niinkuin te\niloitsette loistosta, jonka jumalat ovat lahjoittaneet teille, samoin\nherrani prinssikin iloitsee levosta ja rauhasta, jonka jumalat ovat\nhänelle suoneet, eikä pyydä enempää.\"\n\n\"Voi olla niin, kirjuri, mutta minusta se on niin kummallinen asia,\nettä toisinaan pelkään näitten loistavien kukkieni kätkevän jonkun\nkuolettavan käärmeen, josta prinssi tietää, jollei hän olisikaan\npannut sitä niihin.\"\n\n\"En voi sanoa, farao, mutta epäilemättä, vaikka hän ei voikaan olla\npetollinen, prinssi ei ole samanlainen kuin muut ihmiset. Hänen\nsydämensä on sekä laaja että syvä.\"\n\n\"Liian syvä minulle\", mumisi Amenmeses. \"Joka tapauksessa, sanokaa\nkuninkaalliselle serkulleni kiitokseni hänen lahjoistaan, erittäinkin\nniistä, joita kantoi Egyptin perillisenä ollessaan isäni Khaemuas,\njoka toivoakseni on jättänyt minulle viisautensa samoin kuin\nverensäkin. Sanokaa hänelle vielä, että niin kauan kuin hän hillitsee\nitsensä tekemästä minulle harmia valtaistuimella, kuten tiedän hänen\ntähän asti tehneen, voi hän olla varma, etten minäkään häiritse häntä\nsiinä asemassa, jonka hän on valinnut.\"\n\nNäin myöskin prinsessa Usertin, joka kyseli minulta tarkasti\nherrastaan. Kerroin hänelle kaiken salaamatta mitään. Hän kuunteli ja\nkysyi:\n\n\"Mitenkä on tuon hebrealaisen naisen, Israelin kuun, laita?\nEpäilemättä hän täyttää minun paikkani.\"\n\n\"Ei, prinsessa\", vastasin. \"Prinssi elää yksinään. Ei hän eikä kukaan\nmuukaan nainen täytä teidän paikkaanne. Hän on ainoastaan prinssin\nystävä, ei sen enempää.\"\n\n\"Ystävä! No, ainakin tiedämme, miten tuollaiset ystävyyssuhteet\npäättyvät. Oi, varmasti jumalat kurittavat prinssiä hulluudella.\"\n\n\"Voi olla, teidän korkeutenne, mutta minä luulen, että jos jumalat\nrankaisisivat useampia ihmisiä sellaisella hulluudella, tulisi\nmaailma paremmiksi kuin se on.\"\n\n\"Maailma on maailma, ja sellaisten velvollisuus, jotka ovat syntyneet\nylhäisiksi, on hallita siellä, missä ovat eikä piiloutua kirjojen\nja kukkien sekaan, eikä puhella mielettömyyksiä kauniin muukalaisen\nnaisen ja kirjurin, vaikkapa oppineenkin, kanssa\", vastasi hän\nkatkerasti, lisäten: \"Oi; jollei prinssi ole hullu, tekee hän\nvarmasti toiset hulluiksi ja minut, puolisonsa, muitten muassa. Tämä\nvaltaistuin on hänen -- hänen; kuitenkin sallii hän juron tomppelin\nottaa paikkansa ja lähettää mokomalle lahjoja ja siunauksia.\"\n\n\"Minun mielestäni teidän korkeutenne pitäisi odottaa siksi, kunnes\nkertomus on lopussa, ennen kuin lausutte tuomionne.\"\n\nHän katsoi minuun terävästi ja kysyi:\n\n\"Miksi sanotte niin? Eikö prinssi ole kaiken tämän jälkeen\nhullu? Kenties hän ja te, jotka kumpikin näytätte olevan niin\nyksinkertaisia, leikitte jotakin suurta ja salaista peliä, kuten\nolen kuullut järjettömien ihmisten menestyksellä tekevän? Vai onko\ntuolla israelilaisella noidalla joku salaperäinen taito johtaa teitä,\nsellainen kuin naisella, joka voi särkeä Amonin patsaan hienoksi\ntomuksi, täytyy olla? Te ette ole tietävinänne siitä, mikä merkitsee,\nettette tahdo vastata. Oi, kirjuri Ana, jos se vain olisi vaaratonta,\nniin luulen, että löytäisin keinon, jolla voisin puristaa teistä\nesiin totuuden, vaikka teeskentelette olevanne viaton kuin lapsi.\"\n\n\"Teidän korkeuttanne huvittaa uhkailla ja ilman syytä.\"\n\n\"Ei\", vastasi hän muuttaen ääntään ja asentoaan, \"minä en uhkaile.\nSe on vain mielettömyyttä, joka on tarttunut minuun Setistä.\nEttekö tekin tulisi hulluksi, jos tietäisitte, että toinen nainen\nkruunattaisiin teidän sijastanne huomenna, koska -- koska --\" ja hän\nalkoi itkeä, mikä peloitti minua enemmän kuin kaikki hänen kovat\nsanansa.\n\nHän kuivasi äkkiä kyyneleensä ja sanoi:\n\n\"Sanokaa herralleni, että minä iloitsen kuullessani, että hän\nvoi hyvin ja lähetän hänelle terveiseni, mutta etten milloinkaan\nomasta tahdostani halua nähdä hänen eläviä kasvojaan, jollei hän\nmuuta mieltään ja ota omakseen sitä, mikä on hänen omaansa. Sanokaa\nhänelle, että vaikka hän niin vähän huolehtii minusta, eikä välitä\nmitään minun tahdostani, minä kuitenkin pidän silmällä hänen\nhyvinvointiaan ja turvallisuuttaan parhaani mukaan.\"\n\n\"Hänen turvallisuuttaan, prinsessa! Farao sanoi minulle tuskin tunti\nsitten, ettei hänellä ole vähääkään pelättävää, niinkuin ei hän\npelkääkään mitään.\"\n\n\"Oi, kumpi teistä on tyhmempi\", huudahti hän polkien jalkaa,\n\"isäntäkö vaiko renki? Te uskotte, ettei prinssillä ole mitään\npelättävää, koska tuo vallananastaja sanoo teille niin, ja hän uskoo\nsen -- koska hän ei pelkää vähääkään. Vähän aikaa hän saa nukkua\nrauhassa. Mutta odottakoon siksi, kunnes monenlaiset vaivat kohtaavat\nEgyptiä ja kansa, joka ymmärtää, että jumalat ovat lähettäneet ne\ntuon pahan virheen tähden, jonka isäni teki kuoleman kuristaessa\nhänen kurkkuaan ja järkensä hämärtäessä, alkaa kääntää silmänsä\nlaillista kuningasta kohden. Silloin tuo vallananastaja tulee\nkateelliseksi ja jos hän onnistuu, saa prinssi ikuisesti nukkua\nrauhassa. Jos hänen kaulansa säilyy, on se vain sen vuoksi, että\nminä pidätän murhaajan kättä. Hyvästi. En voi puhua enempää, sillä\najatukseni ovat kuin tulessa -- ja huomenna hänet olisi kruunattu\nja minut hänen rinnallaan\", ja hän lähti kuninkaallisempana kuin\nmilloinkaan ennen jättäen minut ihmettelemään, mitä hän tarkoitti\npuhuessaan Egyptin vaivoista, tai olivatko ne vain sattumalta\nlausuttuja sanoja.\n\nMyöhemmin Bakenkhonsu ja minä söimme illallista yhdessä Ptahin\ntemppelin virkahuoneessa -- häntä nimitettiin ikänsä vuoksi temppelin\nisäksi -- ja silloin kuulin enemmän tuosta asiasta.\n\n\"Ana\", sanoi hän, \"sanonpa teille, että Egyptiä uhkaa sellainen\nsynkeys, jollaista ei ole milloinkaan nähty, ei edes silloinkaan,\nkun luultiin niiniveläisten barbaarien valloittavan maan ja tekevän\nkansan orjiksi. Amenmeseksestä tulee viides farao, jonka minä olen\nnähnyt kruunattavan. Ensimmäinen kruunattiin silloin, kun minä\nolin pieni lapsi, joka riipuin äitini viitan liepeissä, mutta en\nkertaakaan ole nähnyt tällaista synkeyttä.\"\n\n\"Ehkä se johtuu siitä, että kruunu joutuu sellaiselle, jonka ei\npitäisi kantaa sitä, Bakenkhonsu.\"\n\nTämä pudisti päätään. \"Ei aivan. Minä luulen, että tämä pimeys tulee\ntaivaasta, kuten valokin. Ihmiset pelkäävät, tietämättä mitä.\"\n\n\"Israelilaisiako?\" kyselin minä.\n\n\"Nyt olette lähellä sitä, Ana, sillä epäilemättä heillä on paljon\ntekemistä tässä asiassa. Jollei heitä olisi, kruunattaisiin huomenna\nSeti eikä Amenmeses. Ja kertomus ihmeestä, jonka kaunis hebrealainen\nnainen teki tuolla temppelissä, on levinnyt laajalti ja pidetään sitä\nenteenä. Kerroinko jo teille, että kuusi päivää sitten vihittiin\nsiellä hieno, uusi jumalan kuvapatsas, ja seuraavana aamuna se\nlöydettiin makaamassa kyljellään tai oikeammin nojaten päätään Mutin\nrintaa vasten?\"\n\n\"Silloin on Merapi ainakin syytön, sillä hänhän on poistunut tästä\nkaupungista.\"\n\n\"Tietysti hän on poistunut, sillä eikö Setikin ole mennyt? Mutta\nluulen, että hän on jättänyt jotakin jälkeensä. Olkoon kuinka\ntahansa, itse meidän uusi jumalainen herrammekin on peloissaan. Hän\nnäkee pahoja unia, Ana\", lisäsi hän alentaen ääntään, \"niin pahoja,\nettä hän on kutsunut luokseen Kiin, päätietäjän, selittämään niitä\nhänelle.\"\n\n\"Ja mitä sanoi Kii?\"\n\n\"Kii ei voinut sanoa mitään tai oikeammin ainoa vastaus, jonka hän\nsuvaitsi antaa hänelle ja hänen seuralaisilleen, kun nämä kysyivät\ntulevaisuuttaan, oli se, että tämän jumalan hallitus tulisi olemaan\nhyvin lyhyt ja että se loppuisi yhtä aikaa kuin hänen elämänsäkin.\"\n\n\"Mikä luultavasti ei miellyttänyt jumalaa, Bakenkhonsu.\"\n\n\"Mikä ei ollenkaan miellyttänyt jumalaa. Hän uhkasi Kiitä. On\nmieletöntä uhata suurta tietäjää, Ana, ja sen Kherheb sanoikin\nhänelle katsoen häntä silmiin. Silloin farao pyysi anteeksi ja\nkysyi, kuka seuraisi häntä valtaistuimelle, mutta Kii sanoi, ettei\nhän tiennyt, sillä Kherheb, jota on uhattu, ei voi muistaa mitään --\npaitsi maksaa takaisin uhkaajalle.\"\n\n\"Ja tiesikö hän sen, Bakenkhonsu?\"\n\nVastauksen asemasta murensi vanha neuvonantaja jotakin hienoa\npöydälle, sitten sormellaan piirsi muruihin sakaalipäisen jumalan\nja kaksi höyhentä, ja senjälkeen nopealla liikkeellä pyyhkäisi\nmurut lattialle. \"Seti!\" kuiskasin minä, luettuani Setin nimen\nkuvakirjaimilla piirrettynä, ja hän nyökytti päätään ja naurahti\ntapansa mukaan.\n\n\"Ihmiset saavat toisinaan takaisin omansa, Ana, varsinkin, jos he\neivät etsi omaansa\", sanoi hän. \"Mutta jos niin paljon täytyy ensin\ntapahtua, on se hirveätä. Uusi farao ei ole ainoa ihminen, joka\nuneksii, Ana. Myöhäisempinä vuosinani olen tullut herkkäuniseksi ja\ntoisinaan uneksin, vaikka en ole taikuri, niinkuin Kii.\"\n\n\"Mitä uneksitte?\"\n\n\"Näin unta, että suuret parvet marssivat aivankuin heinäsirkat\nEgyptin yli. Niiden edellä kulki tulipatsas, jolla oli kaksi kättä.\nToinen piteli Amonia kurkusta ja toinen uutta faraota. Niiden\njäljessä tuli pilvipatsas, jossa näkyi kuin kääreistään irroitetun\nmuumion haamu, kuoleman haamu seisoen veden päällä, joka oli täynnä\nlukemattomia kuolleita.\"\n\nNyt minulle muistui mieleen se kuva, jonka prinssi ja minä olimme\nnähneet pilvissä tuolla Goshenin maassa, mutta siitä en virkkanut\nmitään. Luulen kuitenkin, että Bakenkhonsu näki ajatukseni, sillä hän\nkysyi:\n\n\"Uneksitteko te milloinkaan, ystäväni? Te näette näkyjä, jotka\ntoteutuvat -- Amenmeses valtaistuimella, esimerkiksi. Ettekö tekin\ntoisinaan uneksi? Ettekö? No, entä prinssi sitten? Te näytätte\nsellaiselta, ja aika on sovelias ja tärkeä. Oi, minä muistan!\nTe uneksitte kumpikin, ei sellaisia näkyjä, jotka kulkevat Kiin\npeloittavien silmien ohi, vaan sellaisia, joita kuu heijastaa\nMemphiksen vedenpintaan, Israelin kuu. Ana, kuulkaa minua, unohtakaa\npois ruumis ja kasvattakaa henkeä, sillä se yksin on onnea, josta\nnainen ja kaikki ilomme ovat vain maallisia vertauskuvia, varjoja,\njotka heijastavat kuoleman pilven läpi, joka on meidän ja valon\nvälissä. Näen, että ymmärrätte, koska muutamia säteitä tuosta valosta\non päässyt sydämeenne. Muistatteko, että näitte sen loistavan sillä\nhetkellä, jolloin pieni tyttärenne kuoli? Niin, tiesin sen. Se\noli lahja, jonka hän jätti teille, lahja, joka kasvaa sellaisessa\nrinnassa kuin teidän, jos vain tahdotte hylätä ruumiin ja tehdä\nsille tilaa, Ana. Mies, älkää itkekö -- naurakaa, kuten minä teen,\noho-ho! Antakaa minulle keppini ja hyvää yötä. Älkää unohtako, että\nistumme yhdessä huomisissa kruunajaisissa, sillä te olette 'Kuninkaan\nseuralainen', ja se on arvo, jota, kun se kerran on annettu, ei\nuusi farao voi ottaa pois. Se on niinkuin hengen lahja, Ana, vaikea\nsaavuttaa, mutta kerran saavutettuna ikuisempi kuin tähdet. Oi, miksi\nelän niin kauan minä, joka tahtoisin kylpeä siinä, kuten lapsena oli\ntapani kylpeä Niilissä?\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nSeuraavana päivänä määrättyyn aikaan menin palatsin suureen saliin,\njossa ensiksi olin nähnyt Meneptahin, ja otin minulle osoitetun\npaikan. Se oli jotenkin takana, kenties siksi, ettei toivottu minun,\njoka tunnettiin prinssin yksityiseksi kirjuriksi, muistuttavan\nEgyptiä hänestä, esiintymällä sellaisessa paikassa, jossa kaikki\nvoisivat nähdä minut.\n\nVaikka sali olikin suuri, oli se ääriään myöten täynnä ihmisiä.\nSitäpaitsi ei siellä ollut mitään ainaista väkeä, vaan melkein kaikki\naatelisia ja Egyptin ylipappeja, näiden puolisoja ja tyttäriä,\nniin että koko hämärä linna loisti kullasta ja jalokivistä, joita\nheillä oli juhlapuvuissaan. Odotellessa nilkutti vanha Bakenkhonsu\nluokseni ihmisten tehdessä tietä hänelle, ja minä näin hymyn hänen\nsisäänpainuneissa silmissään.\n\n\"Meillä on huonot paikat, Ana\", sanoi hän. \"Mutta jos joku Egyptin\nmonista jumalista sattumalta vuodattaisi tulta faraon päälle, olemme\nme silloin turvassa. Jumalista puhuttaessa\", jatkoi hän kuiskaten,\n\"oletteko kuulleet, mitä tapahtui tunti sitten Taniksen Ptahin\ntemppelissä, josta juuri tulen? Farao ja kaikki kuninkaallisen\nperheen jäsenet -- paitsi yhtä -- kulkivat tavan mukaan jumalan\npatsaan ohi, jonka, kuten tiedätte, pitäisi nyökäyttää päätään\nmerkiksi, että hän valitsee ja hyväksyy kuninkaan. Amenmeseksen\nedellä kulki prinsessa Userti, ja kun hän meni ohi, kumartui jumalan\npää, sillä minä näin sen, Vaikka kaikki väittivät, etteivät he\nnähneet sitä. Sitten tuli farao -- ja seisoi odottaen, mutta se ei\nkumartunut, vaikka papit lausuivat vanhaan tapaan: 'Jumala tervehtii\nkuningasta'. Viimein hän jatkoi matkaansa näyttäen synkältä kuin\nyö, ja toiset Rameseksen jälkeläiset seurasivat järjestyksessä.\nViimeisenä kaikista nilkutti Saptah ja kuulkaa! Jumala kumarsi taas.\"\n\n\"Miten ja miksi se tekee sillä lailla\", kysyin minä, \"ja väärällä\najalla?\"\n\n\"Kysykää papeilta, Ana, tai Usertilta tai Saptahilta. Kenties ei\ntuota jumalaista niskaa oltu öljytty pitkiin aikoihin, ehkä oli\nliiaksi tai liian vähän öljytty, tai ehkä rukoukset -- taikkapa\nnauhat -- olivat sotkeutuneet. Tai kenties farao oli kitsaasti\nantanut lahjoja suuren jumalan huoneen virkakunnalle. Kuka olen\nminä, että ymmärtäisin jumalien tiet? Siinä temppelissä, jossa minä\npalvelin viisikymmentä vuotta sitten, Tebessä, ei teeskennelty\nkumartamista eikä vaivattu päätä sillä, mikä kuninkaallinen suku tuli\nvaltaistuimelle. Hiljaa! Farao tulee.\"\n\nKomeassa juhlakulkueessa, prinssien, neuvonantajien, naisten, pappien\nja vartijoiden ympäröimänä, Amenmeses ja kuninkaallinen puoliso\nUrnure, suuri nainen, joka käveli kömpelösti, saapuivat saliin. Se\noli loistava seurue. Ylipappi Roi ja visiiri Nehesi ottivat faraon\nvastaan ja veivät hänet valtaistuimelle. Kaikki heittäytyivät maahan,\ntorvet toitottivat ja vanha tervehdys: \"Elämä! Veri! Voima! Farao!\nFarao! Farao!\" huudettiin.\n\nAmenmeses nousi ja kumarsi, ja minä näin, että hänen kovat kasvonsa\nolivat levottomat ja vanhentuneet. Sitten hän vannoi jumalille ja\nihmisille jonkun valan, jonka Roi luki hänelle, ja koko seurueen\nedessä pani päähänsä kaksinkertaisen kruunun ja muut koristeet, ja\notti käteensä valtikan ja kultaisen sirpin. Heti sen jälkeen tehtiin\nuskollisuuden vala. Ensimmäiseksi tuli prinsessa Userti ja suuteli\nfaraon kättä, mutta ei notkistanut polveaan. Kuitenkin hän ensin\npuhui hänen kanssaan hetken. Me emme voineet kuulla, mitä sanottiin,\nmutta jälkeenpäin saimme tietää, että hän vaati faraota julkisesti\ntoistamaan kaikki ne lupaukset, jotka hänen isänsä Meneptah oli\ntehnyt hänelle, ja vahvistamaan hänen asemansa ja oikeutensa. Lopuksi\nAmenmeses tekikin sen, vaikka minun mielestäni hyvin vastahakoisesti.\n\nNiin tuota juhlaa jatkettiin monin vanhanaikaisin juhlamenoin,\nkunnes kaikki väsyivät odottaessaan hetkeä, jolloin farao puhuisi\nkansalle. Tuota puhetta ei kuitenkaan koskaan pidetty, sillä äkkiä\nnäin nuo kaksi Israelin profeettaa, jotka olivat käyneet Meneptahia\ntervehtimässä tässä samassa salissa, työntäytyvän eteenpäin. Ihmiset\nvetäytyivät taaksepäin niin, että he menivät suoraan valtaistuimen\nluo, eivätkä edes vartijat yrittäneet pysäyttää heidän kulkuaan. Mitä\nhe siellä sanoivat, en voinut kuulla, mutta luulen, että he vaativat,\nettä heidän kansansa sallittaisiin mennä palvelemaan Jumalaansa\ntapansa mukaan, ja että Amenmeses kieltäytyi, kuten Meneptahkin oli\ntehnyt. Silloin toinen miehistä heitti sauvansa maahan ja se muuttui\nkäärmeeksi, joka sihisi faraolle, jonka jälkeen Kherheb Kii ja\nhänen seuralaisensa myöskin heittivät sauvansa maahan, jotka nekin\nmuuttuivat käärmeiksi, vaikka minä saatoin ainoastaan kuulla sihinän.\n\nSen jälkeen sali pimeni niin, etteivät ihmiset voineet nähdä\ntoistensa kasvoja, ja jokainen alkoi ääneensä huutaa seuralaistaan,\njoka hämmingissä oli sekaantunut väkijoukkoon. Bakenkhonsu ja minä\njouduimme yhdessä ihmisten työntäminä ovelle, josta iloksemme taas\nsaimme nähdä taivaan.\n\nNäin loppui Amenmeseksen kruunaus.\n\n\n\n\nXII.\n\nJABEZIN SANOMA.\n\n\nTuona yönä ei ollut ketään iloitsevaa kaupungin kaduilla, eikä\nketään, paitsi hovin suojissa ja saleissa, joka olisi juhlinut.\nKuljin torin poikki ja huomasin ihmisten kulkevan synkkinä\nedestakaisin tai kuiskaten puhuvan keskenään. Äkkiä alkoi eräs mies,\njonka kasvot oli peitetty kaavulla, puhutella minua sanoen, että\nhänellä oli sanoma isännälleni, prinssi Setille. Vastasin, etten ota\nmitään sanomia oudolta muukalaiselta, jolloin hän työnsi päähineen\ntaaksepäin, ja minä näin, että se oli Jabez, Merapin setä. Minä\nkysyin häneltä, oliko hän totellut prinssiä ja vienyt profeetan\nruumiin, tuon, joka oli yrittänyt murhata Merapin, Gosheniin ja\nkertonut vanhimmille syyn miehen kuolemaan.\n\n\"Olen\", vastasi hän, \"eivätkä vanhimmat olleet vihaisia prinssille\nsiitä. He sanoivat, että heidän lähettiläänsä oli mennyt pitemmälle\nkuin mitä hänellä oli oikeutta, sillä ne eivät milloinkaan olleet\nkäskeneet häntä kiroamaan Merapia, vielä vähemmin yrittämään ottaa\nhäntä hengiltä, ja että prinssi teki oikein tappaessaan sellaisen,\njoka olisi tehnyt murhan hänen kuninkaallisten silmiensä edessä.\nKuitenkin he lisäsivät, että tuo kirous, jonka pappi kerran oli\nlausunut, varmasti kohtaisi Merapia joko toisella tai toisella\ntavalla.\"\n\n\"Mitä hänen sitten pitäisi tehdä, Jabez?\"\n\n\"En tiedä, kirjuri. Jos hän palaa kansansa luo, kenties hänet\nvapautetaan siitä, mutta silloin hänen varmasti on naitava Laban. Se\non hänen valittavanaan.\"\n\n\"Ja mitä te tekisitte, jos olisitte hänen sijassaan, Jabez?\"\n\n\"Luulen, että olisin siellä, missä olen, ja tekisin itseni hyvin\nrakkaaksi Setille. Onhan mahdollista, että kirous menee hänen\nohitseen, sillä sitähän ei ole laillisesti hänelle määrätty. Mitä\ntietä hän astuneekin, surut odottavat, ja pahinta kaikista, nainen\ntoivoisi saavansa tyydyttää sydämensä ennen kuin se kuolee, varsinkin\njos tuo sydän on sattunut kääntymään sellaiseen, josta tulee farao.\"\n\n\"Miksi sanotte: 'Josta tulee farao', Jabez?\" kysyin minä, sillä me\nseisoimme aivan kahden yksinäisessä paikassa.\n\n\"Sitä en voi sanoa teille\", vastasi hän sukkelasti, \"kuitenkin käy\nniin kuin sanon. Hän, joka on valtaistuimella, on hullu niinkuin\nMeneptah oli hullu, ja taistelee voimaa vastaan, joka on mahtavampi\nkuin hänen, kunnes se painaa hänet maahan. Ainoastaan prinssin\nsydämessä loistaa viisauden valo. Se, minkä tänään näitte, on vain\nensimmäinen monista ihmeistä, kirjuri Ana. En voi sanoa enempää.\"\n\n\"Mikä sitten on asianne, Jabez?\"\n\n\"Tämä: Koska prinssi on koettanut kohdella hyvin Israelin kansaa ja\nheidän tähtensä hylännyt kruunun, mitä sitten muille tapahtuneekin,\nei hänen tarvitse pelätä mitään. Mikään vaiva ei kohtaa häntä eikä\nhänen lähellään olevia, esim. teitä, kirjuri Ana, joka myöskin\ntahtoisitte kohdella meitä oikeuden mukaisesti. Kuitenkin saattaa\ntapahtua, että veljentyttäreni Merapin vuoksi, jonka päälle nuo\nkiroussanat ovat tulleet, kohtaa suuri suru sekä prinssiä että häntä\nitseään. Sentähden kenties voi olla viisasta, että hän jää Setin\ntaloon, ja prinssi taas tekisi viisaasti kääntäessään hänet takaisin\noveltaan.\"\n\n\"Mikä suru?\" kysyin minä hämmästyneenä hänen synkästä puheestaan,\nmutta vastausta ei kuulunut, sillä hän oli mennyt.\n\nLähellä asuntoani kohtasin toisen miehen. Kuun valaistessa hänen\nkasvojaan näin Kiin peloittavat silmät.\n\n\"Kirjuri Ana\", sanoi hän, \"te lähdette huomenna varhain Memphikseen,\nettekä kahden päivän kuluttua, kuten aioitte.\"\n\n\"Miten sen tiedätte, tietäjä Kii?\" kysyin, sillä en ollut kenellekään\nkertonut suunnitelmani muutoksesta, koska olin sen tehnyt vasta\nsitten kuin Jabez oli poistunut.\n\n\"Minä en tiedä mitään, Ana, paitsi että uskollinen palvelija, joka\non saanut tietää kaiken, minkä te olette tänään kuullut, tahtoo\nkiiruhtaa kertomaan siitä isännälleen, varsinkin jos siellä on joku\ntoinenkin, jolle hän haluaisi siitä ilmoittaa, kuten Bakenkhonsu\ntuumii.\"\n\n\"Bakenkhonsu puhuu liian paljon, mitä hän sitten tuumineekaan\",\nhuudahdin äreästi.\n\n\"Vanha tulee suulaaksi. Te olitte tänään kruunajaisissa, ettekö\nollutkin?\"\n\n\"Olin, ja jos näin oikein sieltä kaukaa, nuo hebrealaiset\nprofeetathan näyttivät voittavan teidät, Kherheb, joka harmittaa\nteitä kovasti, niinkuin olitte harmissanne silloin temppelissä, kun\nAmon kukistui.\"\n\n\"Se ei harmita minua, Ana. Jos minulla on kykyjä, voi olla toisia,\njoilla on vielä suurempia kykyjä, kuten näin Amonin temppelissä.\nMiksi sentähden hämmästyisin?\"\n\n\"Kykyjä!\" naurahdin minä, sillä tuona yönä oli mieleni kuohuksissa.\n\"Eikö viekkaus olisi parempi sana? Miten voitte muuttaa sauvan\nkäärmeeksi, asia, joka on aivan mahdoton ihmiselle?\"\n\n\"Viekkaus voi olla parempi sana, sillä se tarkoittaa taitoa yhtä\npaljon kuin petostakin. 'Mahdotonta ihmiselle'! Luuletteko senkin\njälkeen mitä näitte jonkun aikaa sitten Amonin temppelissä, että\nmikään on mahdotonta miehelle tai naiselle? Kenties itsekin voisitte\ntehdä yhtä paljon.\"\n\n\"Miksi pilkkaatte minua, Kii? Minä opiskelen kirjoja enkä käärmeitten\nlumoamista.\"\n\nHän katseli minua tyynellä tavallaan, ikäänkuin tarkastellen, ei\nkasvojani, vaan ajatuksiani niiden takaa. Sitten hän katsoi kädessään\nolevaa keetripuista sauvaansa ja antoi sen minulle sanoen:\n\n\"Tarkastakaa tätä, Ana, ja sanokaa minulle, mikä se on.\"\n\n\"Olenko lapsi\", vastasin suuttuneena, \"etten tuntisi papin sauvaa?\"\n\n\"Luulen, että teissä on jotakin lapsellista, Ana\", hän mutisi, koko\najan silmillään tuijottaen kasvoihini.\n\nSilloin tapahtui hirveätä. Sauva alkoi liikkua kädessäni ja kun\nvilkaisin siihen, katso, se oli pitkä, keltainen käärme, jota pitelin\nhännästä. Heitin tuon matelijan kirkaisten maahan, sillä se käänsi\npäätään kuin pistääkseen minua. Ja tuossa tomussa se liikkui ja\nkiemurteli pois minusta Kiitä kohden. Hetkistä myöhemmin se oli vain\nsauva keltaisesta keetripuusta, vaikka minun ja Kiin välillä oli\nkäärmeen jälki hiekassa.\n\n\"Ana, on häpeämätöntä\", sanoi Kii nostaessaan sauvansa, \"syyttää\nminua viekkaudesta samalla, kun itse koetatte hämmentää\nsilmänkääntäjäparan tällaisilla tempuilla.\"\n\nEn tiedä, mitä sanoin hänelle. Lopuksi kuitenkin arvelin, että hän\npian sanoisi minun voivan täyttää huoneen pimeydellä keskellä päivää\nja saada ihmiset kauhuihinsa.\n\nÄkkiä hänen kasvonsa ja äänensä muuttuivat.\n\n\"Se kaikki on ollut leikkiä\", sanoi hän. \"Tahdotteko uudelleen ottaa\ntämän sauvan ja ojentaa sen kuuta kohden? Te kieltäydytte ja teette\noikein, sillä ette te enkä minä voi peittää hänen kasvojaan. Ana,\nkoska te olette viisas tavallanne ja seurustelette vielä viisaamman\nkanssa, ja olitte läsnä temppelissä, jolloin Amonin patsas särkyi\ntuon noidan tahdosta, joka mitteli voimiaan kanssani ja voitti minut,\nniin minä, suuri tietäjä, olen tullut kysymään teiltä -- mistä oli\nlähtöisin tuo pimeys tänään salissa?\"\n\n\"Jumalasta, luullakseni\", vastasin kuiskaten peloissani.\n\n\"Niin luulen minäkin, Ana. Mutta sanokaa minulle, tai pyytäkää\nMerapia, Israelin kuuta, sanomaan minulle -- mistä jumalasta? Oi,\nsanonpa teille, että peloittava voima on liikkeellä tässä maassa ja\nprinssi Seti teki viisaasti luopuessaan Egyptin valtaistuimesta ja\npaetessaan Memphikseen. Sanokaa se hänelle, Ana.\"\n\nSitten hänkin oli poissa.\n\nNyt palasin turvallisesti Memphikseen ja kerroin kaiken prinssille,\njoka kuunteli innokkaasti. Ainoastaan kerran hän oli kovasti\nliikutettu. Se oli silloin, kun kerroin hänelle Usertin sanat,\nettei tämä milloinkaan tahtoisi nähdä hänen kasvojaan, jollei häntä\nhaluttaisi uudelleen palata valtaistuimelle. Tämän kuullessaan\nnousivat kyyneleet prinssin silmiin ja hän alkoi kävellä edestakaisin\nhuoneessa.\n\n\"Kaatunut ei saa odottaa hellyyttä\", sanoi hän, \"ja epäilemättä, Ana,\npidätte mielettömänä, että olen harmissani tällaisesta kohtelusta.\"\n\n\"En, prinssi, sillä minutkin on vaimoni jättänyt iäksi päiväksi, ja\ntuska on unohtumaton.\"\n\n\"En ajattele puolisoani, Ana, sillä todellisuudessa ei hänen\nKorkeutensa ole minulle mikään puoliso. Sillä mitkä lienevätkään\nEgyptin vanhat lait, kuinka olisi voinut käydä toisin hänen ja\nminun välilläni? Kaipaan sisarta. Sillä vaikka meillä ei ollut sama\näiti, kasvatettiin meidät yhdessä ja omalla tavallamme rakastimme\ntoisiamme, vaikka hänen huvinsa oli hallita minua ja minun taas\ntotella, ja maksaa hänelle takaisin pilkalla. Siksi hän on niin\nsuuttunut, kun nyt äkkiä olen hylännyt hänen hallituksensa,\nseuratakseni omaa tahtoani, jolloin hän on kadottanut valtaistuimen.\"\n\n\"Egyptin kuninkaallisen perijättären velvollisuus on aina ollut naida\nEgyptin farao, prinssi, ja hän seurasi tuota velvollisuutta naimalla\nsellaisen, josta piti tulla farao, ja siksi isku meni syvälle.\"\n\n\"Silloin hänen olisi parasta hylätä tuo hullu puolisonsa ja naida\nfarao. Mutta sitä ei hän milloinkaan tee. Hän on aina vihannut\nAmenmesesta niin paljon, ettei mielellään tahdo olla edes samassa\npaikassa hänen kanssaan. Eikä Amenmeseskaan naisi häntä, sillä\nhän ei tahdo hallita sellaisen naisen avulla, jolla on suurempi\noikeus kruunuun kuin hänellä. Tästä lähtien täytyy minun kulkea\nyksin, jollei -- jollei -- Jatkakaa kertomustanne, ystävä. Onpa hän\nystävällinen, kun suuruudessaan muistaa näin vähäpätöistä. Minun\npitäisi muistaa se, vaikka on totta, että painuneet päät joskus\nnousevat jälleen\", hän lisäsi katkerasti.\n\n\"Niin ainakin Jabez luulee, prinssi\", ja minä kerroin hänelle, miten\nisraelilaiset olivat varmoja, että hänestä tulisi farao, johon\nprinssi nauraen sanoi:\n\n\"Kenties, hehän ovat hyviä profeettoja. Omasta puolestani en tiedä\nsitä enkä välitäkään. Tai ehkäpä Jabez huomaa jotakin hyötyvänsä\npuhuessaan niin, sillä tiedättehän, että hän on taitava kauppias.\"\n\n\"En luule sitä\", vastasin ja pysähdyin.\n\n\"Puhuiko Jabez vielä jostakin muustakin asiasta, Ana? Neiti\nMerapista, esimerkiksi?\"\n\nTuntien, että se oli velvollisuuteni, kerroin hänelle kaiken, mistä\nJabez ja minä olimme keskustelleet, vaikka vähän ujostellen.\n\n\"Tuo hebrealainen on paljosta varma, Ana, vieläpä siitäkin, kelle\nIsraelin kuu haluaisi loistaa. Kenties, ystäväni, hän haluaa\nhoukutella valollaan teitä tai jotakuta nuorukaista Goshenissa -- ei\nLabania -- tai ehkäpä ei ketään.\"\n\n\"Minuako, prinssi, minuako?\" huudahdin.\n\n\"Niin, Ana, olen varma, että haluaisitte sitä. Minun mielestäni\nvoitte kysyä hänen mieltään siinä asiassa. Älkää näyttäkö noin\nhämmentyneeltä, mies, sillä hän, jonka aiotte naida, on liian kaino\nsellaiseen. No, kertokaa minulle kruunajaisista.\"\n\nOllen iloinen, päästessäni puhumasta Merapista, kerroin laveasti\nkaikesta, mitä oli tapahtunut farao Amenmeseksen noustessa\nvaltaistuimelle. Kun kuvailin hänelle, miten hebrealaisen profeetan\nsauva oli muuttunut käärmeeksi, ja miten Kii ja hänen seuralaisensa\nolivat tehneet saman ihmeen, nauroi prinssi ja sanoi, että ne olivat\npelkkiä silmänkääntäjien temppuja. Mutta kun kerroin pimeydestä,\njoka peitti koko salin, ja kauhusta, joka täytti ihmisten sydämet,\nja Bakenkhonsun peloittavasta unesta, sekä sanoista, joilla Kii oli\nhämmentänyt minut ja pilkannut minua, kuunteli hän hyvin vakavana ja\nvastasi:\n\n\"Minä olen samaa mieltä kuin Kii tässä asiassa. Minäkin luulen,\nettä joku hirveä voima on likellä Egyptiä, sellainen, joka on\nkotoisin Goshenin maasta, ja että tein viisaasti kieltäytyessäni\nvaltaistuimesta. Mutta miltä jumalalta nuo vaivat ovat lähtöisin,\nsitä en tiedä. Kenties aika sen meille näyttää. Sillävälin, jos on\nmitään perää noitten hebrealaisten profeettojen puheessa, mistä Jabez\nkertoi, te ja minä ainakin saamme levätä rauhassa, joka on parempi\nkuin faraon onni valtaistuimella, jota Userti tavoittelee. Joka\ntapauksessa tätä leikkiä kannattaa katsella. Olette tehnyt tehtävänne\nhyvin, Ana. Menkää lepäämään sillä välin kuin minä ajattelen kaikkea\nsitä, mitä olette kertonut.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nOli ilta, ja kun palatsissa oli kovin kuuma, menin puutarhan pieneen\nhuvimajaan, jossa Seti ja minä tapasimme lueskella, istuuduin sinne\nja kun olin väsynyt, nukahdin siihen. Uneksin naisesta, joka itki ja\nkun sitten heräsin, oli tullut yö ja täysi kuu loisti taivaalla. Sen\nsäteet valaisivat edessäni olevan puutarhan.\n\nTämän pikku majan edessä, kuten olen kertonut, kasvoi puita, jotka\ntänä vuoden aikana olivat täynnä valkeita kukkia. Näiden puiden\nsuojassa oli penkki, joka oli rakennettu auringon kuivaamista\ntiileistä. Sillä istui nainen, jonka tunsin Merapiksi. Hänkin oli\nsurullinen, sillä vaikka pää oli alaspainuneena ja pitkä tukka peitti\nkasvot, kuulin hänen hiljaiset huokauksensa.\n\nTuo näky liikutti minua suuresti ja muistin, mitä prinssi oli sanonut\nminulle. Hänhän oli käskenyt minua kysymään Merapilta, ajatteliko hän\nyhtään minua. Jos siis tekisin sen, ei minua voitaisi moittia siitä.\nOlin kuitenkin varma, ettei hänen sydämensä kuulunut minulle, vaikka\n-- totta puhuakseni -- toivoin hartaasti asian olevan toisin. Kuka\nkatselisikaan haikaraa rämeikössä silloin, kun laajasiipinen kotka\nleijailee taivaalla.\n\nPaha ajatus tuli mieleeni. Otaksutaan, että tuon istujan silmät\nolivat kiintyneet kotkaan, ilmojen herraan Otaksutaan, että hän\njumaloi tuota kotkaa, että hän rakasti sitä siksi, että sen koti oli\ntaivas ja koska se oli kaikkien lintujen kuningas. Ja otaksutaan,\nettä joku huomauttaisi hänelle, että jos hän houkuttelee sen maan\npäälle taivaan loistavasta vapaudesta, tuottaa hän sille orjuuden\ntai kuoleman ansanvirittäjän käsissä. Eikö silloin tuo rakastunut\nkatselija sanoisi: \"Lennelköön se vapaana ja onnellisena, miten\npaljon kaipaankin katsella sitä\", ja kun se olisi kadonnut näkyvistä,\nkenties hänen silmänsä kääntyisivät haikaraparkaan?\n\nJabez oli sanonut minulle, että jos tämä nainen ja prinssi\nrakastuisivat toisiinsa, tuottaisi hän prinssille paljon surua.\nJos kertoisin sen hänelle, uskoisi hän sen varmasti, sillä hänhän\nluottaa kansansa ennustuksiin. Sitäpaitsi, mitä ikinä hänen sydämensä\nkuiskisikin, ollen ylevämielinen ei hän milloinkaan suostuisi\ntekemään sellaista, mikä tuottaisi ikävyyttä Setille, vaikkapa sitten\nluopuessaan hänestä hänen oma sydämensä vaipuisikin suruun. Eikä\nhän palaisi hebrealaistenkaan luo joutuakseen sen käsiin, jota hän\nvihasi. Silloin kenties minä -- Puhuisinko hänelle? Jollei Jabez\nolisi tarkoittanut, että asia pitäisi tulla hänen tietoonsa, olisiko\nhän ollenkaan puhunutkaan siitä? Lyhyesti sanoen eikö se ollut\nvelvollisuuteni häntä kohtaan ja kenties myös prinssiä kohtaan, joka\nsilloin säästyisi tulevilta onnettomuuksilta.\n\nSellaiset ajatukset kiusasivat mieltäni. Miten voitin ne, en tiedä.\nEn ainakaan omalla voimallani, siitä olen varma, sillä tuona hetkenä\nolin mielettömänä rakkaudesta tuota suloista ja ihanaa neitoa\nkohtaan, joka istui edessäni, ja hulluudessani, luulen, olisin\nantanut elämäni saadakseni suudella hänen kättään. Mutta en yksin\nhänenkään tähtensä, sillä kiihkoisa rakkaus on hyvin itsekästä.\nEi, uskon voittaneeni siksi, että rakkaus, jota tunsin prinssiä\nkohtaan, oli syvempi ja todellisempi kuin mitä olisin voinut tuntea\nketään naista kohtaan, ja tiesin hyvin, että jollei Merapi olisi\nollut näkyvissäni, ei milloinkaan tuollainen petos olisi vallannut\nsydäntäni. Sillä olin varma, vaikka prinssi ei ollut sitä koskaan\nminulle sanonut, että hän rakasti Merapia ja halusi hänet toverikseen\nkaikista maallisista esteistä huolimatta, ja jos nyt sanoisin\nMerapille nuo sanat, ei hän milloinkaan suostuisi siihen.\n\nJa niin voitin itseni, mutta vapisin kuin lapsi ja toivoin, etten\nolisi syntynytkään tuntemaan kielletyn rakkauden tuskia, kuten\nolin kokenut petetyn rakkauden kipuja. Palkan sain aivan pian,\nsillä juuri silloin tarttui hän koristeeseen, joka riippui hänen\nvalkean pukunsa rintamuksessa, ja piteli sitä kuun valoa vastaan\nkuin tarkastellakseen sitä. Tunsin sen heti paikalla. Se oli\ntuo kuninkaallinen, lasurikivinen kovakuoriainen, jolla prinssi\nGoshenissa oli kiinnittänyt siteen Merapin loukkautuneeseen jalkaan,\nja jonka joku voima tempaisi hänen rinnastaan tuona yönä temppelissä,\njolloin Amonin patsas sortui.\n\nHän katseli sitä kauan ja tarkasti, ja silmättyään ympärilleen\nollakseen varma, että hän oli yksin, painoi hän sen huuliaan vastaan\nja suuteli sitä kiihkoisesti kolme kertaa, kuiskien samalla jotakin,\nmitä en voinut erottaa. Silloin putosivat suomukset silmistäni ja\ntiesin, että hän rakasti Setiä. Oi, kuinka kiitin suojelusjumalaani\nsiitä, että se oli varjellut minut tarpeettomalta häpeältä.\n\nPyyhin kylmän hien otsaltani ja olin poistumaisillani, aikoen\nohimennessäni sanoa ainoastaan niin monta sanaa kuin olisi\nvälttämätöntä, kun katsoessani ylös näin miehen seisovan Merapin\ntakana katsellen häntä, tämän kiinnittäessä koristusta pukuunsa.\nEpäröidessäni hetken kuulin miehen puhuvan ja tunsin sen Setin\nääneksi. Silloin ajattelin uudelleen paeta, mutta kun olen\nluonteeltani arka, pelkäsin näyttää itseäni, kunnes se oli liian\nmyöhäistä, ja tuumin, että prinssi jälkeenpäin tekisi minut\nsukkeluutensa maalitauluksi. Niin istuin sitten äänettömänä ja\nhiljaa, kuullen ja nähden kaiken vasten tahtoani.\n\n\"Mitä koristetta, neiti Merapi, te ihailette ja hyväilette niin\ninnokkaasti?\" kysyi Seti hiljaisella äänellään, jossa niin usein oli\nnaurun vivahdusta.\n\nMerapi huudahti ja hypähtäessään ylös näki hänet.\n\n\"Oi, herrani\", vastasi hän, \"suokaa anteeksi palvelijallenne. Istuin\ntäällä viileässä, kuten annoitte minulle luvan tehdä, ja kuu oli niin\nkirkas -- että halusin nähdä voisinko sen valossa lukea, mitä tähän\nkovakuoriaiseen on kirjoitettu.\"\n\n\"En milloinkaan ennen,\" tuumin itsekseni, \"ole nähnyt sellaista,\njoka lukee huulillaan, vaikka totta kyllä, käyttihän hän ensin\nsilmiäänkin.\"\n\n\"Ja osasitteko, neiti? Saanko minäkin koettaa?\"\n\nHyvin hitaasti ja punastuen niin, että kuun valossakin saattoi sen\nnähdä, otti hän esiin koristeen ja ojensi sen hänelle.\n\n\"Tämä on varmasti tuttu minulle? Enkö ole nähnyt sitä ennen?\" kysyi\nprinssi.\n\n\"Kenties. Se oli minulla tuona yönä temppelissä teidän korkeutenne.\"\n\n\"Teidän ei pidä nimittää minua enää niin. Minulla ei ole enään mitään\narvoa Egyptissä.\"\n\n\"Tiedän -- kansani tähden. Oi, se on jaloa.\"\n\n\"Mutta tuosta kuoriaisesta oli puhe --\" keskeytti hän, heilauttaen\nkättään. \"Varmasti se on sama, jolla haavanne side kiinnitettiin --\noh, vuosia sitten!\"\n\n\"Niin, se on sama\", vastasi hän katsellen alas.\n\n\"Tiesin sen. Ja kun annoin sen teille, sanoin jotakin, joka minusta\nsilloin tuntui koko hyvin sanotulta. Mitä se oli? En voi muistaa.\nOletteko tekin unohtanut?\"\n\n\"Olen -- tarkoitan -- en. Te sanoitte, että minulla oli nyt koko\nEgypti jalkani alla, ja puhuitte kovakuoriaisen reunakoristeesta.\"\n\n\"Ah! Nyt muistan. Miten oikea ja samalla miten väärä oli tuo\nsukkeluus -- tai ennustus.\"\n\n\"Miten voi joku asia olla sekä oikea että väärä, prinssi?\"\n\n\"Sen voisin todistaa teille hyvin helposti, mutta se ottaisi aikaa\ntunnin tai enemmänkin, joten jääköön toiseksi kertaa. Tämä kuoriainen\non mitätön esine, antakaa se takaisin minulle ja te saatte paremman.\nTai haluaisitteko mieluummin tämän sormuksen? Kun en enään ole\nEgyptin prinssi, on se aivan tarpeeton minulla.\"\n\n\"Pitäkää kuoriainen, prinssi. Sehän on teidän omanne. Mutta minä en\nota kuninkaallista sormusta, koska se on --\"\n\n\"-- tarpeeton minulle, ettekä te halua sellaista, mikä on arvoton\nantajalle. Oi, minä valitsen niin huonosti sanani, mutta en sitä\ntarkoittanut.\"\n\n\"Ei, prinssi, vaan siksi, että teidän kultainen sormuksenne on liian\niso pieneen käteeni.\"\n\n\"Miten voitte sen sanoa, ennen kuin olette koettanut? Sekin on\nkompastus, mikä kenties olisi myös hyvitettävä.\"\n\nSitten hän nauroi ja Merapikin nauroi, mutta ei hän kuitenkaan\nottanut sormusta.\n\n\"Oletteko nähnyt Anaa?\" jatkoi prinssi. \"Luulen, että hän etsii teitä\nsellaisella kiireellä, että hän tuskin saattoi lopettaa kerrottavansa\nminulle.\"\n\n\"Sanoiko hän niin?\"\n\n\"Ei, hän vain näytti siltä. Ja niin selvästi, että käskin hänen\nheti paikalla etsiä teidät. Hän vastasi menevänsä lepäämään pitkän\nmatkansa jälkeen, tai kenties minä sanoin, että hänen pitäisi se\ntehdä. Unohdin sen, kun on niin paljon muuta ajateltavaa näin ihanana\nyönä.\"\n\n\"Miksi Ana halusi nähdä minua, prinssi?\"\n\n\"Kuinka voin sen tietää? Miksi mies, joka vielä on nuori -- haluaa\nnähdä suloista ja kaunista naista? Oh! Nyt muistankin. Hän tapasi\nTaniksessa setänne, joka tiedusteli teidän vointianne. Kenties hän\nsiksi haluaa nähdä teitä.\"\n\n\"En halua kuulla sedästäni. Hän muistuttaa minulle liian paljon\nasioista, jotka tuottavat tuskaa, ja on öitä, jolloin haluaa paeta\ntuskaa, jonka aamulla varmasti taas löytää.\"\n\n\"Oletteko vielä samaa mieltä palaamisesta kansanne luo?\" kysyi\nprinssi vakavammin.\n\n\"Olen. Oi, älkää sanoko, että lähetätte minut täältä tuonne --\"\n\n\"Labaninko luo?\"\n\n\"Labanin muiden muassa. Muistakaa, prinssi, että minä olen kirouksen\nalainen. Jos palaan Gosheniin, olipa se sitten mihin tahansa, saan\nkuolla pian.\"\n\n\"Ana sanoo setänne Jabezin selittäneen, että tuolla raivoisalla\nmiehellä, joka yritti murhata teidät, ei ollut mitään lupaa kirota\nvielä vähemmin tappaa teitä. Pyytäkää häntä kertomaan kaikki teille.\"\n\n\"Kuitenkin pysyy tuo kirous ja musertaa minut lopulta. Miten voin\nminä, yksinäinen nainen, vastustaa Israelin kansan ja heidän\npappiensa voimaa?\"\n\n\"Oletteko sitten yksinäinen?\"\n\n\"Miten voi olla toisin minunlaiseni hylkiön laita, prinssi?\"\n\n\"Ei, se ei voi olla toisin. Tiedän sen, kun itsekin olen hylkiö.\"\n\n\"Teillä on ainakin korkea puolisonne, joka varmasti tulee\nlohduttamaan teitä\", sanoi Merapi katsoen alas.\n\n\"Hänen korkeutensa ei tule. Jos olisitte nähnyt Anan, olisi hän\nkenties kertonut teille Usertin vannoneen, ettei hän tahdo nähdä\nkasvojani uudelleen, jollei päätäni korista kruunu.\"\n\n\"Oi, miten saattaa nainen olla niin julma? Varmaankin, prinssi,\nsellainen isku on haavoittanut sydäntänne\", huudahti hän säälivästi.\n\n\"Hänen korkeutensa ei ole ainoastaan nainen, hän on myös Egyptin\nprinsessa. Muuten koskee sydämeeni se, että kuninkaallinen sisareni\non hylännyt minut vallan ja loiston tähden, joita hän rakastaa\nenemmän. Mutta niin on käynyt, jollei Ana näe unia. Näyttää siis\nsiltä, että olemme samassa asemassa, kumpikin hylättyjä, te ja minä,\neikö totta?\"\n\nMerapi ei vastannut, vaan katseli yhä edelleen maahan. Prinssi jatkoi\nhitaasti:\n\n\"Mielessäni on asia, josta tahtoisin kysyä teidän mielipidettänne.\nJos kaksi hylättyä joutuisi yhteen, olisivat he enään vain puoleksi\nniin hylättyjä, vai mitä?\"\n\n\"Niin luulisi, prinssi -- tai ehkä he eivät olisi enään ollenkaan\nhylättyjä. Mutta minä en ymmärrä tätä kysymystä.\"\n\n\"Kuitenkin olette vastannut siihen. Jos te olette yksinäinen ja minä\nolen yksinäinen, niin tulisimme, sanotte, vähemmän yksinäisiksi\nyhdessä.\"\n\n\"Prinssi\", kuiskasi hän vetäytyen pois hänestä, \"minä en puhunut\ntuollaisia sanoja.\"\n\n\"Ette, mutta minä sanoin ne teille. Kuulkaa minua, Merapi. Egyptissä\npidetään minua kummallisena miehenä siksi, etten ole milloinkaan\nrakastanut ketään naista, enkä edes nähnyt sellaista, jota olisin\nvoinut rakastaa.\" Tässä Merapi katsoi häneen terävästi, ja prinssi\njatkoi: \"Joku aika sitten, ennen kuin kävin teidän maassanne --\nGoshenissa -- Ana voi kertoa teille syyn, sillä luulen, että\nhän kirjoitti sen muistiin -- Kii ja vanha Bakenkhonsu tulivat\ntervehtimään minua. Kuten tiedätte, on Kii epäilemättä suuri tietäjä,\nvaikka hän ei olisikaan niin suuri kuin muutamat teidän profeettanne.\nHän kertoi minulle, että hän ja toisetkin olivat tiedustelleet\ntulevaisuuttani ja sanoi minun Goshenista löytävän naisen, johon\nsallimus olisi määrännyt minut rakastumaan. Hän lisäsi, että tämä\nnainen tuottaisi minulle paljon iloa.\" Seti pysähtyi varmaankin\nmuistaen, ettei se ollut kaikki, mitä Kii oli sanonut, samoinkuin\nJabezkin. \"Kii kertoi minulle myös\", jatkoi hän hitaasti, \"että olen\ntuntenut tuon naisen tuhansia vuosia sitten.\"\n\nMerapi tuijotti häneen ja outo ilme tuli hänen kasvoihinsa.\n\n\"Miten se voi olla mahdollista, prinssi?\"\n\n\"Kysyin sitä Kiiltä, mutta en saanut mitään tyydyttävää vastausta.\nKuitenkin hän sanoi niin, eikä ainoastaan tuosta naisesta vaan\nmyöskin ystävästäni Anasta, ja samaa sanoivat toisetkin tietäjät.\nSitten menin Gosheniin ja siellä näin tuon naisen --\"\n\n\"Ensimmäisen kerranko, prinssi?\"\n\n\"Ei, vaan kolmannen --.\"\n\nSilloin Merapi vaipui penkille ja peitti käsillään kasvonsa.\n\n\"-- ja rakastin häntä, ja tuntui siltä kuin olisin rakastanut häntä\njo tuhansia vuosia.\"\n\n\"Se ei ole totta. Te pilkkaatte minua. Se ei ole totta!\" kuiskasi\nMerapi.\n\n\"Se on totta. Jollen sitä silloin tiennytkään, tiesin sen\njälkeenpäin, vaikka kenties en ennen niin täydellisesti kuin\ntänään, kun sain kuulla, että Userti todellakin oli hylännyt minut.\nIsraelin kuu, te olette tuo nainen. En sano teille\", jatkoi hän\nintohimoisesti, \"että olette kauniimpi kuin kaikki muut naiset,\ntai suloisempi tai viisaampi, sillä sellaisena pidän teitä. Sanon\nainoastaan, että rakastan teitä, niin rakastan teitä, mikä tahansa\nsitten olettekaan. En voi tarjota teille Egyptin valtaistuinta,\nvaikkapa sen laki sallisikin, mutta voin tarjota teille tämän\nsydämeni valtaistuimen. No, neiti Merapi, mitä vastaatte? Ennen\nkuin puhutte, muistakaa, että vaikka näytätte olevan vankini täällä\nMemphiksessä, teidän ei tarvitse ollenkaan pelätä minua. Mikä tahansa\nvastauksenne lieneekin, sellaisen suojan ja ystävyyden kuin voin\nantaa, saatte koko elämäni ajaksi, enkä milloinkaan yritä pakottaa\nteitä, kuinka paljon tuskaa minulle tuottaneekin kulkea teidän\nohitsenne. En tiedä tulevaisuutta. Voi tapahtua, että saatan antaa\nteille ylhäisen aseman ja valtaa, voi tapahtua, etten voi antaa muuta\nkuin köyhyyttä ja maanpakoa, mutta miten käyneekin, ruumiini ja\nsieluni kunnioituksen voin antaa. Vastatkaa nyt.\"\n\nMerapi otti kädet silmiltään ja katseli häntä loistavat kyyneleet\nihanissa silmissään.\n\n\"Se ei voi tapahtua, prinssi\", kuiskasi hän.\n\n\"Tarkoitatte varmaan, ettette tahdo antaa suostumustanne.\"\n\n\"Minähän sanoin, ettei se voi tapahtua. Sellaiset egyptiläisen ja\nisraelilaisen väliset siteet eivät ole laillisia.\"\n\n\"Muutamat tässä kaupungissa ja muuallakin näyttävät Pitävän niitä\nsellaisina, neiti.\"\n\n\"Ja minä olen naimisissa, tarkoitan, että kenties olen naimisissa --\nainakin on minut pyhästi luvattu Labanille.\"\n\n\"Minäkin olen naimisissa, tarkoitan --\"\n\n\"Se on eri asia, prinssi. On vielä yksi syy, suurin kaikista, minä\nolen kironalainen ja tuottaisin teille, en iloa, kuten Kii sanoi,\nvaan surua, tai ainakin surua ilon mukana.\"\n\nSeti katsoi häneen tutkivasti.\n\n\"Onko Ana --\" alkoi hän, mutta jatkoi sitten, \"jos niin on, niin\ntiedättekö sitten elämää, jossa ei olisi sekaisin sekä iloa että\nsurua?\"\n\n\"En. Mutta minä tuottaisin teille paljon enemmän surua kuin iloa.\nJumalani kirous lepää päälläni, enkä voi oppia palvelemaan teidän\njumalianne. Kansani kirous on päälläni, kansani laki erottaa minut\nteistä kuin miekka, ja jos lähestyisin teitä, ei se iskisi ainoastaan\nminua, jonka ei ole väliä, vaan myöskin teitä, prinssi\", ja hän alkoi\nnyyhkyttää.\n\n\"Sano minulle vain yksi asia\", sanoi Seti tarttuen häntä käteen, \"jos\nvastaat kieltävästi, silloin en enään kauemmin tahdo häiritä sinua.\nOnko sydämesi minun, Merapi?\"\n\n\"On\", hän huokaisi, \"ja se on ollut jo siitä asti kuin näin teidät\ntuolla Taniksen kaduilla. Oi, silloin muuttui mieleni ja vihasin\nLabania, jota sitä ennen olin ainoastaan inhonnut. Ja minustakin\ntuntui, niinkuin Kii sanoi, kuin olisin tuntenut teidät tuhansia\nvuosia. Sydämeni on teidän, rakkauteni on teidän, kuulun kokonaan\nteille, enkä milloinkaan, en milloinkaan voi unohtaa teitä ja\nrakastaa ketään toista miestä. Mutta sittenkin on meidän pysyttävä\nerillämme, teidän tähtenne, prinssini, teidän tähtenne.\"\n\n\"Olisit siis valmis uskaltamaan sen, ellet ajattelisi minua?\"\n\n\"Tietysti. Enkö ole nainen, joka rakastaa?\"\n\n\"Jos niin on asian laita\", sanoi prinssi hymähtäen, \"silloin minäkin\ntäysi-ikäisenä ja muutamien mielestä hyvin ymmärtäväisenä miehenä\nuskallan myöskin. Oi, mieletön nainen, etkö ymmärrä, että maailmassa\non vain yksi hyvä asia, yksi sellainen, jossa voi unohtaa itsensä\nja tuskansa, nimittäin rakkaus? Voi tulla vastuksia. Tulkoon, sillä\nmitäpä ne haittaavat, jos vain rakkaus tai sen muisto säilyvät, jos\nvain kerran olemme saaneet poimia tuon ihanan kukan ja hetkisen pitää\nsitä rinnassamme. Sanoit, että palvelemme erilaisia jumalia, ja niin\nsaattaa ollakin, mutta kaikki jumalat lähettävät maailmaan lahjansa,\nrakkauden, jota ilman maailma lakkaisi olemasta. Sitäpaitsi, minun\nuskoni sanoo minulle, kenties selvemmin kuin sinun, ettei elämä\nlopu kuoleman hetkellä, ja siksi rakkauskin, joka on elämän sielu,\njatkuu, kun elämäkin jatkuu. Ja viimeksi, luulen niinkuin sinäkin\nolevan jotakin totta siinä, mitä tietäjät sanovat, että kauan sitten\nmenneisyydessä olemme olleet sellaisia, millaisia meistä vielä kerran\non tuleva, ja näkymätön voima on vetänyt meidät yhteen ja sitoo\nmeidät yhteen vielä kauan senkin jälkeen kuin maailma on kadonnut. Se\nei ole meidän oma asiamme, Merapi, vaan kohtalo on määrännyt meidät\nniin tekemään. Vastaa uudelleen.\"\n\nMutta hän ei vastannut, ja kun hetkistä myöhemmin katsoin ylös,\nlepäsi hän Setin käsivarsilla ja heidän huulensa olivat vastakkain.\n\nNiin löysivät Egyptin prinssi Seti ja Merapi, Israelin kuu, toisensa\nMemphiksessä, Egyptissä.\n\n\n\n\nXIII.\n\nPUNAINEN NIILI.\n\n\nSeuraavana aamuna tapasin prinssin yksinään ja muistutin häntä\nmuutamista vanhoista käsikirjoituksista, jotka hän halusi\nluettavakseen, mutta jotka voi saada vain Tebestä, jossa minun oli ne\nkopioitava; ja siellä kerrottiin olevan joitakin myytävinäkin. Hän\nvastasi, ettei ollut kiirettä, mutta minä huomautin, että ne voisivat\njoutua jonkun toisen ostajan käsiin, jollen heti menisi.\n\n\"Te olette liian kärkäs lähtemään pitkille matkoille, Ana\", sanoi\nhän. Sitten hän hetken katseli minua tarkasti, ja koska hän osasi\nlukea ajatukseni, kuten minäkin hänen, näki hän, että tiesin kaikki,\nja lisäsi ystävällisellä äänellä:\n\n\"Teidän olisi pitänyt tehdä, niinkuin sanoin, ja puhua ensin. Jos\nolisitte, niin kuka tietää --\"\n\n\"Te, prinssi\", vastasin, \"te ja eräs toinen.\"\n\n\"Menkää, ja jumalat olkoon kanssanne, ystäväni. Mutta älkää viipykö\nliian kauan noita kirjoituksia kopioimassa, jonka kuka kirjuri\ntahansa voi tehdä. Luulen, että Egyptiin on tulossa hämminkiä\nja tarvitsen teitä, vierelläni. Toinenkin, joka rakastaa teitä,\ntarvitsee teitä myös.\"\n\n\"Kiitän herraani ja tuota toista\", sanoin kumartaen ja lähdin.\n\nTein muutamia vähäpätöisiä valmistuksia matkaani varten, mutta se\noli tarpeetonta, sillä eräs orja tuli ilmoittamiaan minulle, että\nprinssin alus odotti purjehtiakseen tuulen mukana. Tuolla aluksella\nmatkustin sitten Tebeen, kuten suuri ylimys ainakin tai kuin\nkuninkaallinen muumio, joka viedään haudattavaksi. Mutta surevien\npappien sijasta istui keulassa soittajia ja milloin halusin,\ntanssijattaret huvittivat minua puettuina kultaisiin harsoihin, ja\npalvelivat minua syödessäni.\n\nTäten matkustin kuin olisin ollut itse prinssi, ja kun tiedettiin,\nettä olin hänen suosiossaan, jouduin paljon tekemisiin Nomesin\nmaaherrojen, kylien päämiesten ja temppelien ylipappien kanssa\njoka paikassa, missä liikuimme. Sillä, kuten olen sanonut, vaikka\nAmenmeses istuikin valtaistuimella, hallitsi Seti kuitenkin Egyptin\nkansan sydämissä. Ja mitä kauemmaksi purjehdin Niiliä pitkin\nsellaisiin seutuihin, missä vähän tiedettiin israelilaisista ja\nvastuksista, joita he olivat tuottaneet maalle, sitä suuremmaksi,\nkasvoi prinssin valta. Miksi, kuiskasi joku ylimys korvaani, ei hänen\nkorkeutensa prinssi Seti ole isänsä paikalla? Silloin kerroin heille\nhebrealaisista, ja he nauroivat ja sanoivat:\n\n\"Liehuttakoon prinssi lippuaan täällä ja me näytämme hänelle, mitä me\najattelemme tuosta israelilaisten orjain kysymyksestä. Eikö Egyptin\nperillinen itse saa päättää tuollaisen asian ja määrätä, saavatko he\njäädä tuonne pohjoiseen, vaan lähteä korpeen, jonne he haluavat?\"\n\nKaikkiin tuollaisiin kysymyksiin vastasin ainoastaan, että kertoisin\nprinssille heidän sanansa. Enempää en sanonut enkä uskaltanutkaan,\nsillä joka paikassa huomasin, että faraon urkkijat seurasivat ja\npitivät minua silmällä.\n\nViimein saavuin Tebeen ja asetuin asumaan erääseen komeaan taloon,\njoka oli prinssin omaisuutta, ja jonka lähettiläs oli määrännyt\nminua varten kuntoon laitettavaksi. Se sijaitsi lähellä sfinkseistä\nrakennettua sisäänkäytävää, joka johti Teben suurimpaan temppeliin,\njossa oli Seti ensimmäisen ja hänen poikansa, Ramenmeses II:n,\nprinssin isoisän, rakennuttama mahtava pylvässali.\n\nSiellä, koska minulla oli sinne vapaa pääsy, kuljin usein öisin ja\nhengessäni kohosin silloin lähemmäksi taivasta kuin milloinkaan\nennen. Toisinaan menin Niilin yli sen läntiselle rannalle ja kävin\nkatsomassa tuota asumatonta laaksoa, jossa Egyptin hallitsijat\nlepäsivät. Farao Meneptahin hauta oli vielä avoinna ja sitä vartioi\nainoastaan yksi pappi tulisoihtuineen. Minä hiivin sen maalattuihin\nhuoneisiin ja katselin hänen kivistä arkkuaan, hänen, jonka niin\näsken vielä olin nähnyt istuvan loistossa valtaistuimella, ja\nihmettelin, miten paljon tai miten vähän hän mahtoi tietää kaikesta\nsiitä, mitä tapahtui Egyptissä, josta hän oli poistunut.\n\nSitäpaitsi kopioin noita kirjoituksia, joita olin tullut hakemaan.\nLöysin useita oikein arvokkaitakin temppelien vanhoista kirjastoista\nja toisia sain ostetuksi. Yhdessä niistä oli kummallinen kertomus,\njoka antoi minulle paljon ajattelemisen aihetta, varsinkin myöhemmin,\nkun kaikki ystäväni olivat kuolleet.\n\nNäin kului kaksi kuukautta, ja olisin viipynyt vielä kauemminkin,\njollei prinssi olisi lähettänyt lähettiläitä luokseni sanomaan, että\nhän halusi minut takaisin. Hänen sanansa kuuluivat:\n\n\"Ajatteletteko, kirjuri Ana, että koska en enää ole Egyptin\nprinssi, minua ei tarvitse enää totella? Jos niin on, pankaa\nmieleenne jumalien voivan saada aikaan senkin, että jonakin päivänä\nminusta tulee mahtavampi kuin mitä milloinkaan ennen olen ollut,\nja olkaa varma, että muistan tottelemattomuutenne ja teen teidät\npäätä lyhyemmäksi. Tulkaa nopeasti, ystäväni, sillä tunnen itseni\nyksinäiseksi ja tarvitsen miestä, jonka kanssa saan keskustella.\"\n\nVastasin, että palaisin niin nopeasti kuin alus vain toisi minut,\nse kun oli tullut raskaaksi monista käsikirjoituksista, joita olin\nkopioinut ja ostanut.\n\nNiin lähdin matkalle ja sanoakseni totuuden, olin iloinen päästessäni\nsieltä eräästä syystä. Kaksi yötä aikaisemmin kulkiessani yksin\nsuuresta temppelistä kotiin, lähestyi eräs kirjavapukuinen nainen\nminua ja tarttui minuun kiinni. Koetin työntää hänet luotani, mutta\nhän tarttui yhä lujemmin minuun. Huomasin, että hän oli juonut\nenemmän kuin taipeeksi viiniä. Äkkiä hän kysyi äänellä, joka tuntui\nminusta tutulta, tiesinkö, kuka se upseeri oli, joka oli tullut\nTebeen jonkun kuninkaallisen henkilön asioille ja asusti talossa,\njoka oli prinssin omaisuutta. Vastasin, että hänen nimensä oli Ana.\n\n\"Tunsin kerran erään Anan hyvin\", sanoi hän, \"mutta minä jätin hänet.\"\n\n\"Miksi?\" kysyin vavahtaen, sillä vaikka en voinut nähdä hänen\nkasvojaan, joita päähine peitti, tunsin kuitenkin pelkoa.\n\n\"Koska hän oli hullu raukka\", vastasi hän, \"eikä mikään mies;\nsellainen, joka aina ajatteli kirjoituksia ja kirjoitteli niitä, ja\ntapasin toisen, jota rakastin enemmän -- kunnes hän hylkäsi minut.\"\n\n\"Ja miten kävi tuolle Analle?\" kysyin minä.\n\n\"En tiedä. Luulen, että hän jatkoi uneksimistaan, tai kenties otti\nhän toisen vaimon. Jos hän otti uuden, säälin sitä naista. Mutta jos\nhän on tuo sama, joka on tullut Tebeen, täytyy hänen olla rikas, ja\nsilloin menen hänen tykönsä ja vaadin häntä pitämään huolta minusta.\"\n\n\"Oliko teillä lapsia?\" kysyin.\n\n\"Ainoastaan yksi, jumalille kiitos, ja sekin kuoli -- jumalille\nkiitos siitäkin, sillä muuten olisi siitä tullut samanlainen kuin\nminä olen\", ja hän nyyhkytti kerran rajusti ja sitten jatkoi\ninhoittavaa hyväilyään.\n\nSilloin päähine solui hänen päästään ja minä näin edessäni vaimoni\nkasvot, vieläkin kauniit, vaikka peloittavat juopumuksesta ja\nrikoksista. Värisin päästä jalkoihin asti, sitten sanoin muuttaen\nääneni, kuten koko ajan olin häntä puhutellut:\n\n\"Nainen, tunnen tuon Anan. Hän on kuollut ja te olitte syypää hänen\nsortumiseensa. Kuitenkin, koska olin hänen ystävänsä, ottakaa tämä\nja menkää parantamaan elämänne\", ja vedin esille kukkaron, joka oli\ntäynnä kultaa.\n\nHän iski siihen kuin haukka ja nähdessään sen sisällön kuun valossa,\nkiitti hän minua sanoen:\n\n\"Totisesti on Ana kuolleena arvokkaampi kuin elävänä. Ja on hyvä,\nettä hän kuoli, sillä hän on päässyt sinne, mihin lapsi meni, lapsi,\njota hän rakasti enemmän kuin elämää, laiminlyöden minut hänen\ntähtensä ja tehden minusta sen, mikä nyt olen. Jos hän olisi elänyt\nvielä, olisi hän, joka oli hullu, kuten sanoin, saanut vielä enemmän\nkokea kovaa onnea naisilta, joita hän ei milloinkaan ymmärtänyt.\nHyvästi, Anan ystävä, joka olette antanut minulle mahdollisuuden\nsaada itselleni uuden puolison\", ja nauraen hurjasti horjui hän erään\nsfinksin taakse ja katosi pimeyteen.\n\nTästä syystä olin onnellinen saadessani poistua Tebestä. Sitäpaitsi\noli tuo viheliäinen olento haavoittanut minua kipeästi, paljastaen\nminulle sen, mitä olin vain aavistanut, nimittäin, että naisten\nseurassa olin vain hupsu, niin suuri hupsu, että heti paikalla\nvannoin suojelusjumalani nimessä etten koskaan enään rakastaisi\nketään heistä. Sen valan olen pitänyt hyvin, vaikka muita olisinkin\nrikkonut. Vielä hän loukkasi minua puhumalla kuolleesta lapsestamme,\nsillä on totta, että kun tuo suloinen olento pakeni Osiriin luo,\nmurtui sydämeni, eikä koskaan enään tullut entiselleen. Viimeksi\npelkäsin olevan totta, että olin laiminlyönyt äidin tuon lapsen\ntakia, jota jumaloin, niin, ja vieläkin jumaloin, ja sillä lailla\naiheuttanut hänen häpeänsä. Tuo ajatus vaivasi minua niin, että\nerään asiamiehen välityksellä, johon luotin, annoin hänelle lahjaksi\nrahamäärän, jonka avulla hän saisi elämänsä huolettomaksi. Hän meni\nuudelleen naimisiin erään kauppiaan kanssa, jota hän oli tavoitellut,\nja muutamassa ajassa tuhlasi hän tämän omaisuuden ja saattoi hänet\nhäviöön, jolloin kauppias hylkäsi hänet. Hän kuoli, vietettyään\nhuonoa elämää, Seti II:n kolmantena hallitusvuotena. Mutta jumalille\nkiitos, hän ei milloinkaan saanut tietää, että prinssin yksityinen\nkirjuri oli sama Ana, joka oli ollut hänen puolisonsa. Lopetan tähän\nkertomukseni hänestä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nPurjehtiessani Niiliä pitkin sydän raskaampana kuin laivamme suuri\nankkurikivi, jäimme kolmantena pimeänä yönä ankkuriin erään aluksen\nviereen, joka oli matkalla Niiliä ylöspäin. Aluksessa oli eräs\nupseeri, jonka olin nähnyt farao Meneptahin hovissa, ja jolla oli\nasiaa Tebeen. Mies näytti niin pelästyneeltä, että kysyin, painoiko\nhänen mieltään jokin. Silloin hän otti minut mukaansa palmulehtoon\nrannalle ja istuutuen erään vedennostokoneen vivulle, kertoi hän,\nettä ihmeellisiä asioita tapahtui Taniksessa.\n\nHebrealaiset profeetat olivat vielä kerran tulleet faraon luo,\njoka huolimatta lupauksestaan oli jättänyt israelilaiset rauhaan,\neikä ollut lyönyt heitä miekalla, kuten Meneptah oli halunnut\ntehdä. Luultiin, että hän pelosta ei uskaltanut sitä tehdä, jottei\nkuolisi, kuten Meneptah kuoli. Kuten ennenkin olivat profeetat\nesittäneet pyyntönsä, että Israelin kansa päästettäisiin erämaahan\npalvelemaan Jumalaansa ja farao oli kieltänyt sen. Kun hän sitten\nvarhain seuraavana aamuna meni joelle purjehtimaan, olivat he\nkohdanneet hänet ja toinen heistä löi veteen sauvallaan, jolloin se\nmuuttui vereksi. Silloin Kii ja hänen seuralaisensa myöskin löivät\nsauvoillaan toiseen paikkaan vedessä ja sekin muuttui vereksi. Se\ntapahtui kuusi päivää sitten, ja nyt tuo mies vannoi minulle, että\nveri nousi Niiliä ylöspäin. Nauroin tuolle kertomukselle.\n\n\"Tulkaa sitten katsomaan\", sanoi hän ja vei minut takaisin\nalukseensa, jossa kaikki toisetkin näyttivät yhtä pelästyneiltä kuin\nhänkin.\n\nHän vei minut suuren vesiastian luo, joka oli keulassa ja kas! Se\nnäytti olevan täynnä verta, joka haisi pahalta, ja siinä oli kuollut\nkala.\n\n\"Tämän veden\", sanoi hän, \"nostin omin käsin Niilistä purjehdittuamme\nviisi tuntia pohjoiseen päin. Mutta veri seuraa meitä. Katsokaas\ntänne\", ja hän otti lampun ja piteli sitä laivan keulan yläpuolella,\njolloin näin, että sen laidat olivat aivan veren tahrimat.\n\n\"Neuvon teitä, oppinut kirjuri\", hän lisäsi, \"täyttämään joka astian\nja leilin, minkä voitte saada, makealla vedellä, ettei teidän ja\nseuralaistenne huomenna tarvitsisi kulkea janoisina\", ja hän naurahti\nsurumielisesti.\n\nSitten erosimme puhumatta sen enempää, sillä kumpikaan meistä ei\ntiennyt mitä sanoa, ja keskiyöllä hän jatkoi matkaansa tuulen mukana\npimeässä.\n\nMinä tein, kuten hän oli käskenyt, vaikka laivamiehet, jotka eivät\nolleet keskustelleet hänen miestensä kanssa, luulivat minua hulluksi\nlastatessani laivan sellaisella vesimäärällä.\n\nPäivän ensi säteitten tullessa esiin annoin käskyn lähteä liikkeelle.\nKatsoessani aluksen laidan yli näytti minusta kuin valon säteet\ntaivaasta olisivat heijastaneet veteen ja tehneet sen pinnan\npunertavaksi. Mutta tuo punainen pinta tuli yhä paksummaksi ja\nvastoin luonnon lakia, kulki vasten- eikä myötävirtaa. Miehet\ntuijottivat tuota hämmästyneinä ja mutisivat keskenään. Sitten yksi\nheistä, kumartuen laidan yli, nosti kädellään vettä suuhunsa, mutta\nsylkäisi sen samassa pois kauhuissaan huutaen:\n\n\"Se on verta! Verta! Osiris on surmattu ja hänen pyhä verensä täyttää\nNiilin uoman.\"\n\nHe olivat niin peloissaan, että jollen väkivallalla olisi pakottanut\nheitä olemaan paikoillaan, olisivat he kääntyneet ja soutaneet\ntakaisin Niiliä ylöspäin tai laskeneet rantaan ja paenneet erämaahan.\nMutta minä huusin heille, että soutaisivat pohjoiseen päin,\nsillä siten kenties nopeammin pääsisimme näistä hirmuista, ja he\ntottelivat minua. Mitä kauemmaksi menimme, sitä punaisemmaksi tuli\nvedenpinta, melkein mustaksi, kunnes lopulta näytti, kuin olisimme\nkulkeneet verimeressä, jossa tuhannet kuolleet kalat ajelehtivat\ntai sätkyttelivät kuolemaisillaan veden pinnalla. Hajukin oli niin\nhirveä, että meidän täytyi tukkia sieraimet, voidaksemme hengittää\ntuota haisevaa ilmaa.\n\nTulimme erään kylän kohdalle. Sieltä kuului kauhun huutoja. Miehet\nseisoivat kuin juopuneet tuijottaen punaisiin käsiinsä, joilla he\nolivat ammentaneet joesta vettä, ja naiset juoksivat rannalla edes\ntakaisin ja repivät hiuksiaan ja vaatteitaan. Kuului tällaisia\nhuutoja:\n\n\"Noidan työtä! Lumottua! Kirottua! Jumalat ovat lyöneet toinen\ntoistaan ja ihmistenkin täytyy kuolla\", ja paljon muita.\n\nNäimme tuolla kaukana joen rannasta talonpoikien kaivavan kuoppia\nnähdäkseen, voisivatko sitä tietä päästä käsiksi raittiiseen ja\nterveelliseen veteen. Koko päivän purjehdimme siten tuota hirveätä\njokea pitkin kovan pohjatuulen pirskottaessa verta päällemme, kunnes\nolimme niin tahraiset kuin teurastajat. Emmekä voineet syödä mitään\ntuon hirveän hajun tähden, sillä ruokakin maistui suolaiselta, kuten\ntuore veri, joimme ainoastaan vettä, jota olin koonnut. Miehet,\njotka olivat pitäneet minua hulluna ammentaessani sitä, nimittivät\nnyt minua viisaimmaksi mieheksi, sellaiseksi, joka tiesi, mitä\ntulevaisuudessa tapahtui.\n\nViimein iltapuolella huomasimme, että vesi muuttui yhä vaaleammaksi\ntunti tunnilta. Silloin pysäytimme aluksen ja lauloimme\nylistysvirren, jossa kiitimme Hapia, Niilin mahtavaa, salaista ja\nkätkettyä jumalaa. Ja todellakin, ennen auringon laskua oli joki\njälleen kirkas, ainoastaan rannalla, johon yövyimme, olivat kivet\nja kaislat vielä tahraiset ja tuhannet kuolleet kalat saastuttivat\nilman. Päästäksemme tuosta hajusta, kiipesimme eräälle kalliolle,\njoka kohosi aivan joen rannalla, nähtyämme siellä aukkoja, jotka\nveivät vanhoihin hautoihin, jotka kauan sitten oli ryöstetty ja\njätetty tyhjiksi. Aioimme jossakin niistä levätä tämän yön.\n\nIhmisten tallaama kapea polku johti suurimman haudan luo, josta\nlähelle tultuamme kuulimme valitusta. Katsoessani sisään näin naisen\nja muutamia lapsia olevan kyyryllään haudan lattialla, päät tomun\npeitossa. Huomattuaan meidät alkoivat he huutaa kovemmin karhealla,\nkuivalla äänellä. Epäilemättä he luulivat meitä ryöväreiksi tai\nkenties aaveiksi verentahraamien pukujemme tähden. Siellä oli vielä\nyksi lapsi, aivan pieni, joka ei huutanut, sillä se oli kuollut.\nKysyin naiselta, mitä oli tapahtunut, mutta vaikka hän näki, että\nolimme vain miehiä, jotka emme aikoneet tehdä hänelle pahaa, ei hän\nvoinut tai ei tahtonut puhua, läähätti vain: \"Vettä! Vettä!\" Annoimme\nhänen ja lasten juoda vesiastiasta, jonka olimme tuoneet mukanamme,\nja he joivatkin ahneesti. Sitten sain hänet kertomaan.\n\nHän oli erään kalastajan vaimo. Mies oli perustanut kodin tähän\nluolaan, ja kuten sanottu, seitsemän päivää sitten oli Niili\nmuuttunut vereksi, niin etteivät he voineet juoda siitä, eikä heillä\nollut vettä muuta kuin vähän pullossa. Eivätkä he voineet kaivaakaan\nlöytääkseen sitä, sillä maa oli täällä vuorista. Eivätkä he voineet\npäästä täältä poiskaan, sillä mies, nähdessään tuon ihmeen, oli\npeloissaan poistunut veneestä ja kahlannut rantaan, ja vene oli\nkarannut.\n\nKysyin, missä hänen miehensä oli ja hän viittasi taaksensa. Menin\nkatsomaan ja löysin miehen riippumasta nuorassa, joka oli kiinnitetty\nerääseen hautapylvääseen. Mies oli kuollut ja kylmä. Palasin sieltä\nsydän raskaana ja pyysin naista kertomaan, mitenkä näin oli käynyt.\nHän kertoi, että mies huomattuaan kaikkien kalojen olevan kuolleita,\njoutui epätoivoon, ja surmattuaan nuorimman lapsensa tuli hulluksi,\nryömi tuonne haudan perälle ja vaimon tietämättä hirtti itsensä. Se\noli kaamea kertomus.\n\nAnnoimme leskelle osan ruoastamme ja menimme sitten lepäämään toiseen\nhautaan, sillä meitä ei miellyttänyt kuolleitten seura. Seuraavana\naamuna hämärissä otimme vaimon lapsineen alukseemme ja kuljetimme\nheitä neljän tunnin matkan erääseen kylään, jossa hänellä oli sisar,\njonka hän löysikin. Kuolleen miehen ja lapsen jätimme sinne hautaan,\nsillä mieheni eivät tahtoneet saastuttaa itseään koskemalla niihin.\n\nSiten, nähtyämme paljon kauhua ja tuskaa matkallamme, saavuimme\nturvallisesti Memphikseen. Jätettyäni miehet vetämään venettä\nmaalle menin palatsiin, puhelematta kenenkään kanssa. Minut vietiin\nheti paikalle prinssin luo. Hän istui neiti Merapin vieressä\nvarjoisassa huoneessa ja piteli häntä kädestä. Nähdessäni heidät\nmuistui mieleeni vanhoissa haudoissa näkemäni kuvapatsaat, joita\nkuvanveistäjät olivat muodostaneet tahtoessaan kuvata miehen ja\nnaisen täydellistä yhdenvertaisuutta. Sellaisia eivät he enään\nnykyään tee, luullakseni siksi, että papit ovat opettaneet heitä,\nettei se ole luvallista. Prinssi puhui hänelle hiljaisella äänellä,\njota hän kuunteli hymyillen suloisesti, kuten hän aina teki, mutta\nsilmät tuijottivat yhteen kohtaan ja minusta näyttivät ne olevan\ntäynnä pelkoa. Hän oli hyvin suloinen valkeassa puvussaan ja hiukset\nvalloillaan, vain kultainen pää koriste ohimoilla piti niitä hieman\nkoossa. Mutta katsellessani häntä tunsin iloa huomatessani, ettei\nsydämeni enään himoinnut häntä, kuten tuona yönä, jolloin olin nähnyt\nhänet istumassa huvihuoneen edustalla puitten varjossa. Nyt hän oli\nainoastaan ystäväni, ei enempää, ja sellaisena hän pysyi loppuun\nsaakka, kuten sekä prinssi että hän itsekin hyvin tiesivät.\n\nNähdessään minut hypähti Seti ylös ja tuli tervehtimään minua, kuten\nmies ystäväänsä, jota hän rakastaa. Suutelin hänen kättään, sitten\nmenin Merapin luo ja suutelin hänenkin kättään, jossa huomasin nyt\nolevan tuon kuninkaallisen sormuksen, jonka hän kerran oli liian\nsuurena kieltäytynyt vastaanottamasta.\n\n\"Kertokaa minulle, Ana, kaikki, mitä teille on tapahtunut\", sanoi\nSeti miellyttävällä, innokkaalla äänellään.\n\n\"On niin paljon tapahtunut, prinssi. Jotakin oikein outoa ja\nkauheata\", vastasin.\n\n\"Ihmeellisiä ja hirmuisia asioita on tapahtunut täälläkin\", keskeytti\nMerapi, \"ja voi! tämä on vain tuskien alkua.\" Sen sanottuaan hän\nnousi, aivan kuin ei hän olisi uskaltanut puhua enempää, kumarsi\nensin Setille ja sitten minulle, ja lähti huoneesta.\n\nKatsoin prinssiin ja hän luki kysymyksen silmistäni.\n\n\"Jabez oli täällä\", kertoi hän, \"ja täytti hänen mielensä\nkaikenlaisilla ennustuksilla. Jollei farao päästä israelilaisia\nmenemään, toivon Amonin nimessä, että hän lähettäisi Jabezin\nsellaiseen paikkaan, josta ei hän koskaan palaisi. Mutta sanokaas,\nnäittekö tekin veren virtaavan Niiliä pitkin vasten virtaa? Näyttääpä\nsiltä\", ja hän katseli tahraisia vaatteitani, joita ei millään\npesemisellä saisi puhtaaksi.\n\nNyökäytin päätäni, ja sitten keskustelimme kauan ja innokkaasti,\nmutta lopetettuamme emme olleet ollenkaan viisaampia. Sillä emme\nkumpikaan ymmärtäneet, miten voi olla mahdollista, että miehet\niskemällä sauvalla veteen voivat muuttaa sen veren näköiseksi, kuten\nhebrealainen profeetta ja Kii olivat tehneet, tai miten tuo veri voi\nkulkea vasten virtaa Niiliä ylöspäin ja pysyä joka paikassa seitsemän\npäivää; niin, ja levitä kaikkiin Egyptin kanaviinkin niin, että\nihmisten oli kaivettava kuoppia löytääkseen vettä ja kaivettava joka\npäivä uusia, sillä veri tunkeutui niihinkin ja saastutti ne. Mutta\nkumpikin olimme sitä mieltä, että tämä oli jumalien työtä ja ennen\nkaikkea sen Jumalan, jota hebrealaiset palvelivat.\n\n\"Muistatte, Ana, sanan, jonka Jabez teidän mukananne lähetti\nminulle\", sanoi prinssi, \"nimittäin, ettei mitään pahaa tapahtuisi\nminulle. Ja mitään pahaa ei vielä ole tullutkaan, paitsi Jabezin\ntuloa. Edellisenä päivänä ennen kuin saimme kuulla tuosta\nverivaivasta, ilmestyi Jabez puettuna syrialaisen kauppiaan pukuun\nmyyden tavaroita, joista hän otti minulta kolminkertaisen hinnan.\nHän hankki itselleen pääsyn Merapin luo ja näyttäessään hänelle\ntavaroitaan jutteli hänen kanssaan, ja kuten pelkään, kertoi hänelle\nsen, minkä te ja minä niin huolellisesti olemme koettaneet salata,\nnimittäin, että hän tuottaisi onnettomuutta minulle. Ainakaan ei\nhän siitä asti ole ollut enää aivan sama kuin ennen, ja minä pidin\nviisaana panna hänet vannomaan vala, jota, olen varma siitä, ei hän\nmilloinkaan riko, ja nyt kun kuulumme yhteen, ei hän yritäkään erota\nminusta niin kauan kuin kumpikin elämme.\"\n\n\"Tahtoiko Jabez viedä hänet mukanaan, prinssi?\"\n\n\"En tiedä. Ei hän ainakaan kertonut minulle sellaista. Olen kuitenkin\nvarma, että jos Jabez olisi tullut aikaisemmin, olisi hän mennyt\nhänen kanssaan. Nyt toivon, että on esteitä, jotka pidättävät hänet\ntäällä.\"\n\n\"Mitä Jabez sitten sanoi, prinssi?\"\n\n\"Jotakin sellaista, mitä hän jo sanoi teille, nimittäin, että Egyptiä\nkohtaa suuret vaivat. Hän lisäsi, että hänet oli lähetetty suojaamaan\nminua ja omaisiani noilta vaivoilta, koska olin ollut hebrealaisten\nystävä niin pitkälle kuin oli ollut mahdollista. Sitten hän kulki\nläpi koko talon ja puutarhat sanellen jotakin eräästä kirjasta, jota\nen ollenkaan voinut ymmärtää, ja vähän päästä heittäytyi maahan\nrukoilemaan Jumalaansa. Sitten hän pysähtyi rukoilemaan siellä,\nmissä puutarha päättyy kanaviin ja sen lähteen luo, mistä juomavettä\nnoudetaan. Sitäpaitsi kävi hän Merapin seurassa viljavainioillani ja\nkarjalaitumillani lukien ja rukoillen niin kauan, että palvelijat\nluulivat häntä hulluksi. Sitten he yhdessä palasivat takaisin ja\nsattumalta kuulin heidän keskustelunsa. Merapi sanoi:\n\n\"'Talon olette siunannut ja se on turvassa; pellot ja palmulehdot\nolette siunannut ja ne ovat turvassa; ettekö siunaa minuakin, setäni,\nja niitä, jotka syntyvät minusta?'\n\n\"Hän vastasi pudistaen päätään: 'En ole saanut mitään määräystä\nsiunata enkä kirota sinua, Merapi, kuten teki tuo mieletön, jonka\nprinssi surmasi. Sinä olet valinnut itsellesi oman polun kaukana\nkansastasi. Voi tulla hyvää, voi tulla pahaa, tai kenties kumpaakin,\nmutta tästä lähtien on sinun kuljettava tiesi yksin, mihin tahansa se\nsitten vieneekään. Hyvästi, kenties emme enään tapaa toisiamme.'\n\n\"Näin puhellen he kulkivat niin kauas, etten enää voinut erottaa\nheidän sanojaan, mutta näin, että Merapi yhä pyysi hartaasti ja Jabez\npudisti päätään. Lopuksi antoi Merapi hänelle uhrin, kaiken mitä\nhänellä oli, luullakseni, vaikka en tiedä, tuliko se hebrealaisten\ntemppelin hyväksi vaiko Jabezin omaan kukkaroon. Ainakin se näytti\nlauhduttavan häntä, sillä hän suuteli Merapia otsalle hellästi ja\nlähti sitten hyräillen iloisesti, kuten onnellinen kauppias ainakin,\njoka on myynyt tavaroitaan. Mutta kaikesta siitä, mitä heidän\nvälillään tapahtui, ei Merapi tahtonut kertoa mitään. Enkä minäkään\nkertonut hänelle, mitä kuulin.\"\n\n\"Ja sitten, prinssi?\"\n\n\"Ja sitten saimme kuulla kertomuksen tuosta hebrealaisesta\nprofeetasta, joka muutti veden vereksi, ja Kiistä ja hänen\npuoluelaisistaan, jotka tekivät samoin. -- Tuota jälkimmäistä en\nusko, koska olisi ollut paljoa järkevämpää, jos Kii olisi muuttanut\nveren jälleen vedeksi, sen sijaan, että lisäsi verta sinne, missä\nsitä jo oli tarpeeksi.\"\n\n\"Luulen, että tietäjät eivät ota huomioon sitä, mikä on järkevää.\"\n\n\"Tai tekevät vain sellaista, mikä tuottaa epäjärjestystä, Ana. Joka\ntapauksessa muuttui vesi tuon kertomuksen jälkeen vereksi ja pysyi\nsellaisena seitsemän päivää. Tuo mädänneitten kalojen haju sai aikaan\npaljon sairautta. Ja mikä ihme -- täällä minun taloni alueella ei\nollut yhtään verta, vaikka kanava puutarhan ulkopuolella oli aivan\ntäynnä sitä. Vesi pysyi sellaisena kuin se oli aina ennenkin ollut\nja kalat uivat siinä, kuten ennenkin, myöskin lähde pysyi kirkkaana\nja puhtaana. Kun se tuli tiedoksi, riensi tuhansittain ihmisiä tänne\nhuutaen vettä. Mutta huomattuaan, että se muuttui punaiseksi heidän\nastioissaan, täytyi heidän juoda vesi siinä, missä ammensivat sen, ja\nsekin oli tehtävä nopeasti.\"\n\n\"Mitenkähän he mahtavat kertoa tästä asiasta Memphiksessä, prinssi?\"\nkysyin hämmästyneenä.\n\n\"Toiset heistä sanovat, ettei Kii, vaan minä olen suurin tietäjä\nEgyptissä -- ei milloinkaan, Ana, ole ansaittu helpommin mainetta.\nJa toiset sanovat, että Merapi, jonka teoista Taniksen temppelissä\nhe ovat kuulleet kerrottavan, on todellinen tietäjä, hän kun on\nisraelilainen, noitten hebrealaisten profeettojen sukua. Hiljaa! Hän\ntulee takaisin.\"\n\n\n\n\nXIV.\n\nKII TULEE MEMPHIKSEEN.\n\n\nMinä, Ana, en tahdo kertoa kaikista noista kauhuista, joita Egyptissä\ntapahtui, ja jotka alkoivat tuolla veden vereksi muuttumisella, sillä\njos niin tekisin, en saisi sitä valmiiksi eläessäni, sillä olen jo\nvanha ja kertomus niin pitkä. Ne kestivät monta, monta kuukautta ja\ntulivat yksi kerrallaan, kunnes kansa vallan uupui köyhyyteen ja\nkärsimyksiin. Aina kerrottiin samaa. Hebrealaiset profeetat kävivät\nfaraon luona Taniksessa ja vaativat, että hän päästäisi Israelin\nkansan menemään, uhaten kostaa hänelle, jos hän kieltäytyisi.\nKuitenkin hän kieltäytyi, sillä jokin hulluus pidätti häntä, tai\nkenties Israelin Jumala lumosi hänet, sitä en tiedä.\n\nAinoastaan vähän aikaa jälkeen tuon verikauhun tuli uusi vaiva.\nSammakoita tuli niin paljon, että ne täyttivät Egyptin pohjoisesta\netelään asti. Ja kun ne kuolivat, tuli ilma pahalta haisevaksi.\nKii ja hänen seuralaisensa tekivät myös sen ihmeen ja lähettivät\nsammakoita Gosheniin, jossa ne vaivasivat israelilaisia. Mutta\nmiten olikaan, Setin palatsissa Memphiksessä ja mailla, jotka hän\nsen ympärillä omisti, ei ollut sammakoita, tai ainakin ainoastaan\nharvoja, vaikka öisin kuului ympärillä olevilta pelloilta niiden\nkurnutus, joka muistutti kuluneitten rumpujen räminää.\n\nSitten tulivat täiparvet, ja Kii seuralaisineen yritti saada niitä\nmyös hebrealaisten vaivaksi, mutta he epäonnistuivat, eivätkä enää\nsenjälkeen taistelleet israelilaisten noituutta vastaan. Sitten\nseurasivat suunnattomat joukot kärpäsiä niin, että ilma oli mustana\nniistä, ja ne pilasivat kaiken kasvullisuuden. Ainoastaan Setin\npalatsissa ei ollut kärpäsiä ja puutarhassakin oli vain muutamia.\nSenjälkeen alkoi hirveä ruttotauti karjassa niin, että niitä kuoli\ntuhansittain. Mutta Setin suuressa karjassa ei ainoakaan ollut edes\nsairaana, eikä, kuten kuulimme, Goshenissakaan eläimiä sairastunut\nruttoon.\n\nTämä vaiva kohtasi Egyptiä vähän sen jälkeen kuin Merapi oli\nsynnyttänyt pojan, suloisen lapsen, jolla oli äitinsä silmät,\nja jonka nimeksi pantiin isänsä mukaan Seti. Tuo Setin, hänen\nhuonekuntansa ja kaiken omaisuutensa ihmeellinen pelastuminen\nkirouksista levisi laajalti ja antoi niin paljon puheenaihetta, että\nmonet lähettivät tarkemmin tiedustelemaan sitä.\n\nEnsimmäinen tuollainen tiedustelija oli vanha Bakenkhonsu faraon\nlähettinä, ja eräs toinen prinsessa Usertin lähettämä minun luokseni,\nsillä hänen ylpeytensä ei sallinut hänen kysyä mitään Setiltä. Emme\nvoineet Bakenkhonsulle kertoa muuta kuin sen, minkä olen tähän\nkirjoittanut, jota hän ei ensin uskonut. Mutta tultuaan varmaksi,\nettä asia oli niin, sanoi hän olevansa niin sairas, ettei jaksanut\nmennä takaisin Tanikseen. Siksi hän pyysi luvan prinssiltä saada\njonkun aikaa levätä tämän telessä, sillä hänhän oli ollut prinssin\nisän, isoisän ja isoisänisän ystävä. Seti nauroi, niinkuin vanha mies\nitsekin, ja niin jäi Bakenkhonsu meidän luoksemme loppuun saakka\nsuureksi iloksemme, sillä hän oli hauskin ja oppinein seuralaisemme.\nAsiasta, jota hän oli tullut tiedustelemaan, vei vastauksen faraolle\nja Usertille hänen palvelijansa, joka samalla ilmoitti isäntänsä\nvaikean sairauden.\n\nNoin kahdeksan päivää myöhemmin, seistessäni eräänä aamuna auringon\npaahteessa puutarhan käytävällä, josta näkyi Ptahin temppeli,\nja veltosti katsellessani pappien laulavaa juhlakulkuetta (näin\nsairaalloisena aikana poistuin linnasta ainoastaan harvoin) näin\nerään miehen lähestyvän minua vahvasti puettuna aamukylmää vastaan.\nMies tuli aivan lähelle ja puhutellen minua vartioston päälliköksi,\nkysyi, voisiko hän saada tavata neiti Merapia. Vastasin kieltävästi,\nsillä hän oli hoitamassa poikaansa.\n\n\"Ja kenties on hänellä muitakin asioita, luulen minä\", sanoi mies\nmerkitsevästi äänellä, joka tuntui minusta hyvin tutulta. \"No, saanko\nsitten puhutella prinssi Setiä?\" Ei, hän oli myöskin estetty.\n\n\"Hän on hoitamassa omaa sieluaan, tutkimassa neiti Merapin silmiä,\nlapsensa hymyä, kirjuri Anan viisautta ja hoitaa sadan yhden jumalan\nominaisuuksia, jotka hän tuntee, ja erittäinkin Israelin Jumalan,\nluulen minä\", sanoi tuo tuttu ääni, lisäten: \"Sitten saan varmaan\ntavata kirjuri Anaa, joka pitää itseään oppineena?\"\n\nSuutuin tuosta muukalaisen pilkasta (vaikka koko ajan tunsin, että\nhän oli joku tuttu) ja vastasin, että kirjuri Ana yrittää tyydyttää\nonnenkaipuutaan ajamalla takaa tiedon jumalatarta.\n\n\"Antaa hänen yrittää\", pilkkasi vieras, \"sillä se onkin ainoa\nnainen, jonka hän kykenee vangitsemaan. On totta, että kerran eräs\nvangitsi hänet. Jos te olette hänen tuttavansa, kysykää häneltä, mitä\nhän keskusteli tuon naisen kanssa sfinksikäytävässä Teben suuren\ntemppelin ulkopuolella, jolloin tuo keskustelu maksoi hänelle kultaa\nja kyyneliä.\"\n\nKuullessani tuon, panin käden otsalleni ja hieroin silmiäni, sillä\nluulin vaipuneeni uneen auringonpaisteessa. Avatessani silmäni, oli\nkaikki, kuten ennenkin. Tuolla seisoi vartija välinpitämättömänä\nkaikesta, mikä ei hänelle kuulunut; kukko, joka oli luonut\nhöyheniään, vieläkin kaapi tuossa liassa; pikkulintu istui vieläkin\nsiipiään räpytellen suuren Rameses patsaan pään päällä; vesikauppias\nhuusi yhä edelleen tavaroitaan, mutta muukalainen oli kadonnut.\nSilloin tiesin uneksineeni ja käännyin lähteäkseni, mutta jouduinkin\nkasvot vastakkain tuon miehen kanssa.\n\n\"Mies\", sanoin närkästyneenä, \"mitenkä Ptahin ja kaikkien hänen\npappiensa nimessä voitte mennä tuon vartijan ohi ja kadun poikki\nminun huomaamattani?\"\n\n\"Älkää vaivatko itseänne uudella arvoituksella, kun täällä jo on niin\npaljon selvitettävää, ystävä Ana. Sanokaas, oletteko jo ratkaissut\nsen, miten tällainen sauva voi itsestään muuttua kädessänne\nkäärmeeksi?\" ja hän veti päähineen syrjään paljastaen Kiin paljaaksi\najellun pään ja liekehtivät silmät.\n\n\"Ei, en ole\", vastasin. \"Kiitos\", hän tarjosi minulle sauvaansa,\n\"mutta en halua yrittää tuota temppua uudelleen. Ensi kerralla\ntuo peto voisi purra. No Kii, kun olette tullut tänne ilman minun\nlupaani, niin miksi kysytte sitä? Sanalla sanoen, mitä tahdotte\nminusta nyt, kun nuo hebrealaiset profeetat ovat saaneet teidän\nhartianne maahan?\"\n\n\"Vaiti, Ana! Älkää milloinkaan vihastuko, sillä se kuluttaa voimia,\njoita meillä on niin vähän varastossa, sillä tiedättehän, niin viisas\nteki olette, tai kenties ette sitä tiedä, että jumalat syntyessämme\nantavat meille jonkun määrän voimia, ja kun ne olemme käyttäneet,\nkuolemme ja on meidän mentävä hakemaan jostakin lisää. Tämän\nmukaan on teidän elämänne lyhyt, Ana, sillä te tuhlaatte voimianne\nkiivaudella.\"\n\n\"Mitä haluatte?\" toistin jälleen, sillä olin liian suuttunut\nväitelläkseni hänen kanssaan.\n\n\"Tahdon saada vastauksen tuohon kysymykseen, jonka te niin röyhkeästi\nteitte: Miksi hebrealaiset profeetat ovat, kuten sanotte, panneet\nminut selälleni?\"\n\n\"Koska en ole tietäjä, kuten te olette olevinanne, en voi vastata\nsiihen, Kii\".\n\n\"En hetkeäkään luullut, että voisitte,\" vastasi hän hyvitellen,\nojentaen kätensä ja jättäen sauvansa maahan seisomaan. (Vasta\njälkeenpäin muistin, että tuo kirottu puunkappale seisoi siinä\nitsestään ilman näkyvää tukea, sillä se oli kiven päällä). \"Mutta\nsattumalta teillä on tässä talossa kaikkien tietäjien hallitsija tai\noikeammin hallitsijatar, kuten jokainen egyptiläinen tietää, neiti\nMerapi, ja minä haluaisin tavata häntä.\"\n\n\"Miksi sanotte häntä tietäjien hallitsijattareksi?\" kysyin\nnärkästyneenä.\n\n\"Kuinka toinen lintu tuntee toisen omaa sukuaan olevan linnun?\nMiksi vesi täällä pysyy selkeänä, kun kaikki muut vedet muuttuvat\nvereksi? Miksi eivät sammakot kurnuta Setin linnassa ja miksi\nkärpäset karttavat hänen ruokiaan? Miksi Amonin patsas suli\nhänen silmäyksestään, minun noituuteni kimmahtaessa pois hänen\nkuolevaisesta rinnastaan, kuten nuolet rautahaarniskasta? Nämä ovat\nkysymyksiä, joita Egypti tekee, ja minä haluaisin saada niihin\nvastauksen häneltä, jota sanotaan Israelin kuuksi.\"\n\n\"Miksi ette sitten itse mene etsimään häntä, Kii? Teille,\nepäilemättä, olisi helppo asia muuttaa itsenne käärmeeksi, rotaksi\ntai linnuksi ja madella tai juosta tai lentää Merapin luo.\"\n\n\"Kenties se ei olisi vaikeata, Ana. Tai, vielä paremmin, voisin\nkäydä tervehtimässä häntä unessa, kuten kävin teidän luonanne tuona\nyönä Tebessä, jolloin kerroitte minulle, mitä olitte puhellut erään\nnaisen kanssa sfinksikäytävässä ja miten se maksoi teille kultaa ja\nkyyneliä. Mutta tällä kertaa haluan esiintyä miehenä ja ystävänä,\nja viipyä hetkisen. Bakenkhonsu kertoi minulle, että hänestä elämä\ntäällä Memphiksessä on hyvin suloista ja vielä lisäksi vapaata\ntaudeista, jotka nyt juuri näyttävät olevan niin yleisiä Egyptissä;\nmiksi en siis minäkin jäisi tänne, Ana?\"\n\nKatselin hänen pyöreitä, kypsyneitä kasvojaan, joilla oli muuttumaton\nhymy, kuten muumioitten arkkujen päälle maalatuilla kuvilla, ja\nkylmiä, syviä, vähän räpytteleviä silmiään. Totta puhuakseni pelkäsin\ntuota miestä, jonka tunsin olevan kosketuksissa asioiden ja olentojen\nkanssa, jotka eivät kuulu meidän maailmaamme, ja pidin viisaimpana\nolla enää kauempaa vastustamatta häntä.\n\n\"Se on kysymys, joka on tehtävä herralleni, Setille, joka omistaa\ntämän talon. Tulkaa, vien teidät hänen luoksensa\", sanoin.\n\nKuljimme palatsin läpi palatsin suurta pylväskäytävää kohden.\nAioin viedä Kiin omaan huoneeseeni, josta sitten olisin lähettänyt\nsanan prinssille. Mutta samassa näimmekin hänet istumassa tuella\nvarjoisassa paikassa. Hänen vieressään istui Merapi ja heidän\nvälissään paksulla kudotulla matolla nukkui heidän pienokaisensa,\njota he kumpikin katselivat ihaillen.\n\n\"Kummallista, että tämän äidin sydämessä on enemmän voimaa kuin\nkaikilla Egyptin jumalilla! Kummallista, että nuo äidin silmät voivat\npainaa tomuun vanhan, loistavan Amonin!\" sanoi Kii minulle niin\nhiljaisella äänellä, että tuntui melkein siltä kuin olisin kuullut\nhänen ajatuksensa enkä sanoja, niinkuin kenties kuulinkin.\n\nSeisoimme noiden kolmen edessä. Aurinko paistoi meidän takanamme,\nsillä oli vielä aikaista. Kiistä, joka jälleen oli viitalla verhonnut\nitsensä, lankesi varjo lapsen päälle ja jäi siihen. Silloin tuli\nmieleeni inhoittava ajatus. Näytti aivan kuin balsamoitsijan haamu\nolisi kumartunut pienen kuolleen yli. Lapsi tunsi sen, avasi suuret\nsilmänsä ja valitti. Merapi näki sen ja sieppasi lapsen syliinsä.\nSetikin nousi ylös huudahtaen: \"Kuka tulee?\"\n\nSilloin minun hämmästyksekseni heittäytyi Kii maahan ja lausui\ntervehdyksen, jollaista käytettiin vain Egyptin hallitsijalle:\n\"Elämä! Veri! Voima! Farao! Farao! Farao!\"\n\n\"Kuka uskaltaa lausua minulle nuo sanat?\" kysyi Seti. \"Ana, minkä\nhullun tuotte tänne?\"\n\n\"Suokaa anteeksi, prinssi, _hän_ tuo _minut_ tänne\", vastasin nolona.\n\n\"Mies, sanokaa minulle, kuka käski teitä käyttämään sellaisia sanoja.\"\n\n\"Ne, joita palvelen, prinssi.\"\n\n\"Ja keitä palvelette?\"\n\n\"Egyptin jumalia.\"\n\n\"Silloin, mies, luulen, että jumalat kaipaavat seuraanne. Farao ei\nole Memphiksessä ja jotta hän kuulisi nuo--\"\n\n\"Ei farao kuule niitä, prinssi, vaikka hän kuuleekin kaiken.\"\n\nHe tuijottivat toisiaan. Sitten, aivankuin minä tein tuolla tiellä,\nSeti hieroi silmiään ja sanoi:\n\n\"Tämä on varmasti Kii. Miksi juuri nyt otitte toisen muodon?\"\n\n\"Jumalat voivat muuttaa lähettiläänsä muodon tuhannesti\nsilmänräpäyksessä, jos niin haluavat, prinssi.\" Setin tuska katosi\nja hän alkoi nauraa. \"Kii, Kii\", sanoi hän, \"teidän pitäisi säästää\nnämä kepposet hoviin. Mutta, koska olette hyvällä päällä, miten\ntervehditte tätä naista vierelläni?\"\n\nKii tuijotti Merapiin, kunnes tämä, joka aina pelkäsi ja vihasi\nKiitä, aivan vapisi.\n\n\"Hathorin kruunu, olkaa tervehditty. Isiksen rakastettu, loistakaa\ntaivaalla levittäen valoa ja viisautta, ennen kuin painutte alas.\"\n\nTuollainen tervehdys hämmästytti minua. En oikein ymmärtänyt sitä,\nennen kuin Bakenkhonsu muistutti minulle, että Merapin nimi oli\nIsraelin kuu, että Hathorin, rakkauden jumalattaren kaikki patsaat\non kruunattu kuulla, että Isis on salaperäisyyden ja viisauden\nkuningatar, ja että Kii, joka piti Merapia täydellisenä rakkaudessa\nja kauneudessa sekä suurimpana kaikista velhottarista, vertasi häntä\nniihin.\n\n\"Niin,\" vastasin minä, \"mutta mitä hän tarkoitti puhuessaan hänen\nalas painumisestaan?\"\n\n\"Eikö kuukin laske ja eikö se toisinaan ole pimennossa?\" kysyi\nBakenkhonsu lyhyesti.\n\n\"Niinhän tekee aurinkokin\", vastasin. \"Todellakin, niin tekee\naurinko! Teistä on tullut viisas, niin, todellakin hyvin viisas,\nystävä Ana. Ohoh-ho!\"\n\nMutta palaan jälleen kertomukseeni. Kun Seti kuuli nuo sanat, nauroi\nhän jälleen ja sanoi:\n\n\"Minun täytyy miettiä noita sanoja, mutta selvää on, että tuolla\nylistyksellänne on joku sukkela tarkoitus. Eikö totta, Merapi,\nHathorin kruunu, Isiksen viisauden haltia?\"\n\nMutta Merapi, joka luullakseni ymmärsi enemmän kuin kumpikaan meistä,\nvaaleni ja vetäytyi kauemmaksi.\n\n\"No Kii\", jatkoi Seti, \"lopettakaa tervehdyksenne. Mitä sanotte\nlapselle?\"\n\nKii katseli pienokaista. \"Nyt kun hän ei enää ole varjossa, näen,\nettä tuo kuninkaallista sukua oleva lapsi kasvaa niin nopeasti ja\nsuureksi, etten voi erottaa hänen kruunuaan. Hän on liian suuri\ntervehdittäväksi, prinssi.\"\n\nSilloin Merapi huudahti ja kantoi lapsen pois.\n\n\"Hän pelkää tietäjiä ja heidän synkkiä ennustuksiaan\", sanoi Seti\nkatsellen hänen jälkeensä huolestuneesti hymyillen.\n\n\"Sitä ei hänen tarvitsisi, prinssi, koska hän on koko maan suurin\nnoita.\"\n\n\"Merapiko noita? Niin yhdessä suhteessa kylläkin -- kun tulee\nkysymykseen miesten sydämet, eikö totta, Ana? Mutta puhukaa\nselvemmin, Kii. On vielä aikaista, ja pidän arvoituksista vain yöllä.\"\n\n\"Kuka toinen olisi voinut särkeä vahvan ja pyhän rakennuksen, jossa\nhallitsija Amon asustaa maan päällä? Eivät edes nuo hebrealaiset\nprofeetat, luulen minä. Kuka muu voisi suojella tätä puutarhaa\nkiroukselta, joka on kohdannut Egyptiä?\" kysyi Kii vakavana, sillä\nnyt oli koko hänen ivallinen sävynsä poissa.\n\n\"En luule, Kii, että hän siten tekee. Luulen, että joku voima tekee\nne hänen avullaan, ja tiedän, että hän uskalsi asettua Amonia vastaan\ntämän temppelissä vain siksi, että hänen kansansa papit olivat\npyytäneet häntä.\"\n\n\"Prinssi\", vastasi hän naurahtaen lyhyesti, \"joku aika sitten lähetin\nteille Anan mukana tervehdyksen, joka kenties on muitten ajatusten\ntähden unohtunut häneltä. Tuossa tervehdyksessä sanoin, että te\nolette viisas, mutta nyt huomaankin, että teiltä puuttuu viisautta,\nkuten meiltä muiltakin, sillä jos teillä olisi sitä, tietäisitte,\nettä veitsi, joka leikkaa, ei ole sitä kuljettava käsi, eikä salama\nitsestään leimahtele. Samoin on teidän suloisen rakkautenne laita\nja minun ja kaikkien, jotka tekevät ihmeitä, tai jotakin, mikä on\njumalallista. Me emme tee sitä, mitä näytämme tekevän, me, jotka\nolemme vain veitsi ja salama. Mutta tahtoisin tietää, kuka tai mikä\njohtaa hänen kättään ja antaa hänelle vallan suojata tai hävittää.\"\n\n\"Kysymys on laaja, Kii, tai sellaiselta se ainakin näyttää minusta,\njolla, kuten sanotte, on vähän viisautta, ja kuka hyvänsä voi sanoa\nsen sisältävän tiedon avaimen. Teidän taikanne on vain vähäpätöinen\nasia, joka näyttää suurelta siksi, että niin harvat voivat käyttää\nsitä. Mikä ihme se on, joka saa kukan kasvamaan, lapsen syntymään,\nNiilin tulvimaan ja auringon ja tähdet loistamaan taivaalla? Mikä\nvaikuttaa, että ihminen on puoleksi eläin ja puoleksi jumala, ja\nmikä kasvattaa häntä alaspäin eläimellisyyteen tai ylöspäin kohden\njumalaa -- tai kummaksikin? Mikä on usko ja mikä epäusko? Kuka kaikki\nnämä saa aikaan, niitten avulla selvittäen elämän, kuoleman ja\niankaikkisuuden tarkoituksia? Pudistatte päätänne, ette tiedä. Kuinka\nsitten voin minä tietää, joka, kuten sanoitte, olen vain tyhmä?\nPyytäkää vastaus Merapilta itseltään, häneltä kenties vain voitte\nsaada selityksen.\"\n\n\"Tahdonpa koettaa. Kiitos Merapin herralle! Eräs pyyntö, oi prinssi,\nkoska ette suvaitse tuota toista nimeä, joka helposti tulee sen\nhuulille, jolle nykyisyys ja tulevaisuus ovat jotakin aivan yhtä.\"\n\nSeti katsoi häneen terävästi, ja ensikerran oli jotakin pelon\ntapaista hänen silmissään.\n\n\"Jättäkää tulevaisuus sikseen, Kii\", huudahti hän. \"Mikä lieneekään\nEgyptin mielipide, minulle on nyt nykyisyys kylliksi\", ja hän\nvilkaisi ensin tuoliin, jolla Merapi oli istunut ja sitten mattoon,\njolla hänen poikansa oli maannut.\n\n\"Peruutan sanani. Prinssi on viisaampi kuin luulin. Tietäjät näkevät\ntulevaisuuden, koska se toisinaan hyökkää heidän päällensä ja heidän\ntäytyy. Se, joka tekee heidät niin yksinäiseksi, on se, etteivät he\nvoi sanoa kaikkea, mitä tietävät. Vain jotkut tyhmät haluavat tietää\nsen.\"\n\n\"Kuitenkin he silloin tällöin nostavat verhon nurkkaa, Kii. Muistan\nmuutamia teidän omia sanojanne eräälle, joka löytäisi suuren aarteen\nGoshenista ja sen jälkeen kärsisi jonkun maallisen häviön ja -- loput\nunohdan. Mies, lopettakaa tuo hymyilynne ja älkää lävistäkö minua\nnoilla terävillä silmillänne. Tehän voitte määrätä kaikki asiat,\nmihin sitten minulta lupaa kysytte?\"\n\n\"Saadakseni olla täällä jonkun aikaa, prinssi, Anan ja Bakenkhonsun\nseurassa. Kuulkaa, en ole enään Kherheb. Olen riidellyt Faraon\nkanssa kenties siksi, että sieluni läpi puhaltaa tuon suuren\ntulevaisuustuulen pieni henkäys, kenties siksi, ettei hän palkitse\nminua kykyjeni mukaan. Olen tullut tänne siksi, että olen samaa\nmieltä kanssanne yhdessä asiassa, prinssi, että farao tekisi hyvin\npäästäessään hebrealaiset menemään, ja siksi en enään kauemmin yritä\nvastustaa heidän loihtujaan. Mutta hän kieltäytyy ja niin olemme\neronneet.\"\n\n\"Miksi hän kieltäytyy, Kii?\"\n\n\"Ehkä siksi, koska on kirjoitettu, että hänen on kieltäydyttävä.\nTai kenties luulee hän olevansa mahtavin kaikista hallitsijoista\nsensijaan, että onkin vain jumalien leikkikalu. Nuo komeat lukot\nhänen sydämensä ovella tuhoavat talonkin, jonka ovella ne ovat,\nkun tulee tuo rajuilma, josta olen puhunut. En tiedä miksi hän\nkieltäytyy, mutta hänen korkeutensa Usertikin on samaa mieltä hänen\nkanssaan.\"\n\n\"Te esitätte niin paljon syitä ja kaikki erilaisia, oppinut Kii\",\nsanoi Seti.\n\nSitten hän lopetti ja käveli edestakaisin käytävässä. Minä tiesin\nhänen ajatuksensa ja arvasin hänen tuumivan, tekisikö hän viisaasti,\njos sallisi Kiin, jota hän toisinaan pelkäsi tämän salaperäisten\npuheitten tähden, jäädä taloonsa, vai lähettäisikö hänet pois. Kii\nmyöskin vapisi hieman, aivan kuin olisi hänestä varjossa tuntunut\nkylmältä, ja siirtyi käytävästä auringon paisteeseen. Hän ojensi\nkätensä, jolloin suuri perhonen lensi katolta ja laskeutui sille. Hän\nnosti sen huulilleen, jotka liikkuivat aivan kuin hän olisi puhunut\nhyönteiselle.\n\n\"Mitä minun on tehtävä?\" kuiskasi Seti minulle ohikulkiessaan.\n\n\"Minä en ainakaan pidä hänen seurastaan, eikä minun luullakseni rouva\nMerapikaan, mutta on vaarallista loukata häntä, prinssi\", vastasin.\n\"Katsokaa, hän puhelee tuttavansa kanssa.\"\n\nSeti palasi paikalleen, ja pudistettuaan pois perhosen, joka\nvastahakoisesti näytti erkanevan hänestä, tuli Kii takaisin varjoon.\n\n\"Mitä hyötyä siitä on, Kii, että kyselette minulta, kun kuitenkin\noman puheenne mukaan tiedätte minkä vastauksen annan? Mikä on\nvastaukseni?\" kysyi prinssi.\n\n\"Tuo kirjava hyönteinen, joka istui kädelläni äsken, kuiskasi\nminulle, että te sanoisitte minulle: 'Jääkää Kii, olkaa uskollinen\npalvelijani ja käyttäkää vähäistä taitoanne, mikä teillä on,\nsuojellaksenne taloani pahalta'.\"\n\nSilloin Seti nauroi huolettomaan tapaansa ja vastasi:\n\n\"Olkoon niin, sillä on olemassa määräys, ettei kukaan kuninkaallista\nsukua oleva saa kieltää vieraanvaraisuuttaan niiltä, jotka sitä\npyytävät ja ovat olleet hänen ystäviään. Enkä minä tahdo verrata\nteidän perhostanne siihen, mitä lepakko minun korvaani viime yönä\nkuiskasi. Ei, ei ainoatakaan teidän tervehdystänne ilmoittanut\nhyönteinen tai luonto\", ja hän ojensi kätensä suudeltavaksi.\n\nKun Kii oli mennyt, sanoin:\n\n\"Kerroin teille, että yöperhonen oli hänen sukulaisensa.\"\n\n\"Silloin puhuitte mielettömyyksiä, Ana. Viisautta, jonka Kii omaa,\nei hän ole saanut perhosilta eikä kuoriaisilta. Mutta nyt, kun se on\nliian myöhäistä, toivon, että olisin kysynyt Merapilta, mikä hänen\ntahtonsa olisi ollut. Teidän olisi pitänyt ajatella sitä sen sijaan,\nettä annoitte johtaa ajatuksenne harhaan tuon pienen hyönteisen\ntähden, joka istui hänen kädellään, vaikka sitähän Kii tarkoittikin.\nNo, rangaistukseksi saatte joka päivä katsella miestä, jonka kasvot\nmuistuttavat -- muistuttavat, mitä?\"\n\n\"Ne muistuttavat niitä, jotka näin hyvän jumalan, teidän jumalaisen\nisänne Meneptahin ruumisarkun yläpuolella, kun sitä valmistettiin\nhänelle vielä hänen eläessään balsamoitsijan luona Taniksessa\",\nvastasin minä.\n\n\"Niin\", sanoi prinssi, \"kasvot, jotka alituisesti hymyilevät elämän\nja kuoleman tyhjyyttä, mutta määrätyssä valossa katsottuina silmät\ntulta liekehtien.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nSeuraavana päivänä kävelin rouva Merapin kanssa puutarhassa, kun hän\npyysi minua mukaansa, ja ylimmäinen imettäjä seurasi meitä kantaen\nlasta sylissään.\n\n\"Haluan kysellä teiltä Kiistä, ystävä Ana\", sanoi hän. \"Te tiedätte,\nettä hän on viholliseni, sillä te varmaankin kuulitte, mitä hän sanoi\nminulle Taniksessa, Amonin temppelissä. Näyttää siltä, että herrani\non ottanut hänet vieraaksi taloonsa -- oi, katsokaa!\" ja hän osoitti\nkädellään eteensä.\n\nMinä katsoin, ja tuolla muutaman askeleen päässä, missä riippuvat\npalmupuun oksat muodostivat pimeimmän varjon, seisoi Kii. Hän nojasi\nsauvaansa, tuohon samaan, joka oli muuttunut kädessäni käärmeeksi,\nja tuijotti ylöspäin kuin ajatuksiinsa vaipuneena tai kuunnellen\nlintujen laulua. Merapi kääntyi aikoen paeta, mutta samassa Kii\nhuomasi meidät, vaikka hän vielä näytti tuijottavan ylöspäin.\n\n\"Terve, Israelin kuu\", sanoi hän kumartaen. \"Terve, Kiin voittaja.\"\n\nMerapi kumarsi takaisin ja pysähtyi kuin pikku lintu nähdessään\nkäärmeen. Seurasi pitkä äänettömyys, jonka Kii rikkoi kysymällä:\n\n\"Miksi etsitte sitä Analta, jonka Kii itse on halukas antamaan?\nAna on oppinut, mutta onko hänen sydämensä Kiin sydän? Ja ennen\nkaikkea, miksi sanotte hänelle, että Kii, nöyrin palvelijanne, on\nvihollisenne?\"\n\nNyt Merapi suoristi itsensä, katsoi häntä silmiin ja vastasi:\n\n\"Olenko kertonut Analle mitään, jota hän ei tietäisi? Eikö Ana\nkuullut, mitkä olivat viimeiset sananne minulle tuolla Amonin\ntemppelissä Taniksessa?\"\n\n\"Epäilemättä hän kuuli ne ja siksi olen iloinen, että hän on tässä\nkuulemassa niiden tarkoituksen. Rouva Merapi, tuona hetkenä minä,\nAmonin uhripappi, olin täynnä -- en omaa henkeäni, vaan tuon jumalan\nkiivasta henkeä, jota te olitte häväissyt enemmän kuin häntä\nmilloinkaan ennen oli häväisty Egyptissä. Minun avullani jumala\nvaati teiltä noituutenne salaisuutta ja uhkasi teitä vihallaan, jos\nkieltäytyisitte. Rouva, hän vihaa teitä, mutta en minä, sillä hän\nvihaa minuakin siksi, että teidän profeettanne ovat voittaneet minut\nja hänet minun töissäni. Rouva, me olemme matkakumppaneita 'Vaivojen\nlaaksossa'.\"\n\nMerapi tuijotti häneen järkähtämättä ja minä näin, ettei hän uskonut\nsanaakaan siitä, mitä Kii puhui. Vastaamatta mitään Kiin puheeseen,\nkysyi hän ainoastaan:\n\n\"Miksi tulette tänne vahingoittamaan minua, joka en ole tehnyt teille\nmitään?\"\n\n\"Te erehdytte, rouva\", vastasi Kii. \"Minä tulen tänne pakoon Amonia\nja hänen palvelijataan faraota, jonka Amon ajaa perikatoon. Tiedän\nhyvin, että, jos tahdotte, voitte kuiskata prinssin korvaan, ja heti\nhän ajaa minut pois. Mutta silloin --\" ja hän katseli Merapin pään\nyli tuonne, missä imettäjä seisoi tuuditellen nukkuvaa lasta.\n\n\"Mitä silloin, tietäjä?\"\n\nAntamatta vastausta, kääntyi Kii minun puoleeni. \"Oppinut Ana,\nmuistatteko, kun kohtasitte minut eräänä yönä Taniksessa?\"\n\nPudistin päätäni, vaikka arvasin aivan hyvin, mitä yötä hän tarkoitti.\n\n\"Teidän muistinne on huono, oppinut Ana, tai kenties se on\nhämmentynyt, sillä me tapasimme usein, eikö totta?\"\n\nHän tuijotti sauvaa kädessään. Minäkin tuijotin siihen, koska en\nvoinut olla sitä tekemättä, ja näin tai luulin näkeväni tuon kuolleen\npuun alkavan paisua ja köyristyä. Se oli kylliksi minulle ja sanoin\nnopeasti:\n\n\"Jos tarkoitatte kruunauspäivää, muistan --\"\n\n\"Oi! Arvasinhan, että muistaisitte. Te, oppinut Ana, olette varmaan\npannut merkille, miten pienet asiat, kuten kukan tuoksu tai linnun\nlento, vieläpä käärmeen kiemurtelukin tomussa, usein tuovat mieleen\ntapauksia ja sanoja, jotka ovat unohtuneet jo kauan sitten.\"\n\n\"No, mitä tuosta meidän kohtaamisestamme?\" keskeytin nopeasti.\n\n\"Ei mitään tai vain tämä. Juuri sitä ennen olitte keskustellut\nhebrealaisen Jabezin, rouva Merapin sedän kanssa, ettekö ollutkin?\"\n\n\"Niin, puhelin hänen kanssaan avonaisella paikalla, aivan yksinämme.\"\n\n\"Ei niin, oppinut Ana, sillä tiedättehän, ettemme milloinkaan ole\naivan yksin. Voisittepa nähdä, että jokaisella hiekkajyväselläkin on\nkorvat.\"\n\n\"Olkaa hyvä ja selittäkää tarkemmin, Kii.\"\n\n\"Ei, Ana, siitä tulisi liian pitkä juttu, ja lyhyestä virsi kaunis.\nKuten sanoin, te ette ollut yksin, sillä vaikka olikin muutamia\nsanoja, joita en voinut erottaa, kuulin minä paljon siitä, mitä\nkeskustelitte Jabezin kanssa.\"\n\n\"Mitä te kuulitte?\" kysyin vihoissani, mutta seuraavassa\nsilmänräpäyksessä toivoin, että ennen olisin puraissut kieltäni kuin\nlausunut nuo sanat.\n\n\"Paljon, paljon. Odottakaas, kun ajattelen. Te puhuitte rouva\nMerapista ja siitä, tekisikö hän viisaammin jäädessään Memphikseen\nprinssin turviin tai palatessaan Gosheniin jonkun henkilön luokse,\njonka nimen olen unohtanut. Jabez, viisas mies, sanoi luulevansa,\nettä hän tulisi onnellisemmaksi Memphiksessä, vaikka kenties hänen\nolonsa siellä tuottaisi suuren surun hänelle itsellensä ja -- eräälle\ntoiselle.\"\n\nJa hän katsoi taas lapseen, joka näytti tuntevan hänen silmäyksensä,\nsillä se heräsi ja huitoi ilmaa pikku käsillään.\n\nHoitajakin tunsi sen, vaikka hänen päänsä oli poispäin käännetty,\nsillä hän säpsähti ja siirtyi sitten erään palmupuun suojaan. Merapi\nsanoi hiljaisella, vapisevalla äänellä:\n\n\"Tiedän, mitä tarkoitatte, tietäjä, sillä olen nähnyt senjälkeen\nJabez setäni.\"\n\n\"Kuten minäkin, rouva, useita kertoja, mikä selvittänee teille sen,\njota Ana tässä pitää niin ihmeellisenä, nimittäin tietoni siitä, mitä\nhe keskustelivat silloin, kun hän luuli heidän olleen aivan yksin. Ja\nyksinhän, kuten sanoin, ei kukaan voi milloinkaan olla, ei ainakaan\nEgyptissä, maassa, jossa jumalat kuuntelevat --\"\n\n\"Ja noidat vakoilevat\", huudahdin minä.\n\n\"-- Ja noidat vakoilevat\", toisti hän, \"ja kirjurit hankkivat tietoa\nja opettelevat sen ulkoa, ja papeilla on suuret korvat kuin aasilla,\nlehdet kuiskivat ja jumalat riitelevät -- ja paljon muuta.\"\n\n\"Lopettakaa pilkkanne ja sanokaa, mitä teillä on sanottavaa\", sanoi\nMerapi samanlaisella uupuneella äänellä.\n\nKii ei vastannut, katseli vain puuta, jonka taakse hoitaja ja lapsi\nolivat kadonneet.\n\n\"Oi! Minä tiedän, minä tiedän\", kirkaisi Merapi. \"Lastani uhataan! Te\nuhkaatte lastani siksi, että vihaatte minua.\"\n\n\"Anteeksi, rouva. On totta, että paha uhkaa tuota kuninkaallista\nlasta, tai niin ainakin ymmärsin Jabezin puheesta, joka tietää niin\npaljon. Mutta en minä uhkaa häntä, enkä minä vihaa teitä, jonka\ntunnustan vertaisekseni, vaan se on eräs minua paljon mahtavampi,\njota minun on velvollisuus totella.\"\n\n\"Miksi pilkkaatte minua?\"\n\n\"Pilkkaavatko kuun jumalattaren papit Isistä, tieteen äitiä,\nrukouksillaan ja uhreillaan? Ja minäkö, joka teen erään pyynnön ja\ntarjoan --\"\n\n\"Minkä pyynnön ja mitä tarjoatte?\"\n\n\"Pyyntöni on, että sallitte minun olla suojassa tässä talossa\nnoilta monilta vaaroilta, jotka uhkaavat minua faraon ja kansanne\nprofeettojen puolelta. Ja tarjoan sellaista apua kuin kykenen\ntiedoillani ja kyvyilläni antamaan noita hirveitä vaaroja vastaan,\njotka uhkaavat -- erästä.\"\n\nTässä hän jälleen tuijotti puunrunkoon, jonka takaa kuulin\npienokaisen itkua.\n\n\"Ja jos suostun, mitä sitten?\" kysyi Merapi käheästi.\n\n\"Silloin, rouva, yritän suojella erästä pienokaista kirousta vastaan,\njonka Jabez sanoo odottavan häntä ja monia muita, joiden suonissa\nvirtaa egyptiläistä verta. Tahdon yrittää, jos minun sallitaan\nolla täällä. En uskalla sanoa, jos onnistun, sillä kuten herranne\nmuistutti minulle ja kuten te näytitte minulle Amonin temppelissä, on\nminun voimani heikompi kuin Israelin profeettojen.\"\n\n\"Ja jos kieltäydyn?\"\n\n\"Silloin, rouva\", vastasi Kii äänellä, joka kalskahti kuin rauta,\n\"olen varma, että erään, jota rakastatte -- äidin rakkaudella --\nryöstää teiltä jumala, jota nimitämme Osirikseksi.\"\n\n\"Seis!\" kirkaisi Merapi ja kääntyen ympäri pakeni pois.\n\n\"Kas, Ana, hän meni\", sanoi Kii, \"ja ennen kuin ehdimme sopia\nasiasta. Kuinka kummallisia naiset ovat, Ana. Tässä on yksi suurimpia\ntuosta sukupuolesta, kuten näitte Amonin temppelissä. Ja kuitenkin\nhän aukeaa vain silloin, kun toivon aurinko paistaa, mutta kurtistuu\npelon varjossa, aivankuin tuo heikko kasvi, joka kasvaa joen\npartaalla; hän, jonka silmät näkevät takana olevan salaisuuden,\njosta tuulet hänelle kuiskivat, voisi tallata sekä maallisen toivon\nettä pelon jalkainsa alle tai tehdä niistä kiviä, joita myöten\nkulkisi loistoon. Jos hän olisi mies, tekisi hän niin, mutta hänen\nsukupuolensa vie hänet onnettomuuteen, hänet, joka ajattelee enemmän\nlapsen suuteloa kuin kaikkea sitä loistoa, mihin voisi sydämensä\nkohottaa. Niin, lapsi, yksinkertainen, pieni lapsi parka! Teilläkin\noli kerran sellainen, vai mitä, Ana?\"\n\n\"Oh! Set ja hänen tulensa periköön teidät ja ilkeän puheenne\", sanoin\nja poistuin hänen luotaan.\n\nKun olin mennyt vähän matkaa, katsoin taakseni ja näin Kiin nauravan,\nheittävän sauvansa ilmaan ja taas tarttuvan siihen kiinni.\n\n\"Set ja hänen tulensa\", huusi hän jälkeeni. \"Ihmettelen, mitä ne\nmuistuttavat, Ana. Kenties jonakin päivänä saamme tietää sen, kirjuri\nAna, me kumpikin, te ja minä.\"\n\nNiin jäi Kii luoksemme ja asui yhdessä Bakenkhonsun kanssa. Melkein\njoka päivä näin heidät kävelemässä puutarhassa, sillä minä, joka\nistuin prinssin pöydässä, paitsi silloin kun rouva Merapi söi hänen\nkanssaan, en aterioinut heidän kanssaan. Silloin keskustelimme\nmonista asioista. Niissä, jotka koskettelivat tiedettä tai vieläpä\nuskontoakin, olin minä etevämpi Kiitä, joka ei ollut mikään suuri\noppinut eikä mestari jumaluusopissa. Mutta aina, ennen kuin erosimme,\nheitti hän jonkun nuolen minuun, jolle vanha Bakenkhonsu nauroi\nja nauroi uudelleen, vetäen kuitenkin aina ylitseni suojuksen\nkunnioitusta herättävällä viisaudellaan, vain siksi, luulen, että hän\nrakasti minua. Juuri tämän jälkeen löi rutto Egyptin karjan niin,\nettä tuhansittain eläimiä kuoli, vaikka eivät kaikki, kuten oli\nkerrottu. Mutta, kuten olen sanonut, prinssin karjasta ei kuollut\nainoatakaan, eikä, niinkuin meille kerrottiin, israelilaisiltakaan\nGoshenin maassa. Nyt oli Egyptissä suuri hätä, mutta Kii hymyili\nja sanoi, että hän tiesi niin käyvän ja vielä oli tulossa paljon\npahempaa, jolloin olisin tahtonut iskeä häntä päähän hänen omalla\nsauvallaan, jollen olisi pelännyt sen vielä kerran muuttuvan\nkädessäni käärmeeksi.\n\nVanha Bakenkhonsu katseli tapahtumaa toisilla silmillä. Hän sanoi,\nettä sen jälkeen kuin hänen viimeinen vaimonsa kuoli, luullakseni\nnoin viisikymmentä vuotta sitten, oli elämä tuntunut hänestä hyvin\nyksitoikkoiselta. Mutta nyt se jälleen tuli mieltä kiinnittäväksi,\nkoska nuo ihmeet, jotka Egyptissä tapahtuivat, ja jotka olivat aivan\nvastoin luonnonjärjestystä, muistuttivat hänelle hänen viimeistä\npuolisoaan ja tämän johtopäätöksiä. Ja hänen tapansa oli sanoa, että\nnoina vuosina elimme ihmeitten maailmassa, jolloin egyptiläisillä\nnäytti olevan hallitsijana paholainen Set.\n\nMutta vieläkään ei farao päästänyt hebrealaisia menemään, kenties\nsiksi, että hän oli sen pyhästi luvannut Meneptahille, joka asetti\nhänet valtaistuimelle, tai kenties jostakin muusta syystä, ehkäpä\nniistä, joita Kii oli luetellut Setille.\n\nSitten tulivat paiseet, jotka vaivasivat miehiä, naisia ja lapsia\nkaikkialla maassa, paitsi niitä, jotka asuivat Setin talossa.\nVartija ja tämän perhe, joiden mökki oli portin ulkopuolella,\nei kahtakymmentä askeltakaan siitä, säästyivät. Ja tämä herätti\nkatkeruutta perheiden naisten keskuudessa. Samoin Kii, joka oli\nprinssin vieraana Memphiksessä, säästyi paiseilta, jota vastoin hänen\nvirkatoverinsa, jotka jäivät Tanikseen, saivat niitä enemmän kuin\nketkään muut, jolloin jotkut heistä kuolivat.\n\nTämän kuullessaan Kii nauroi ja sanoi, että hän oli kertonut heille\nnäin käyvän. Itse faraokin ja hänen korkeutensa Userti sairastivat,\njälkimäinen leukaansa, joka teki hänet vallan vastenmielisen\nnäköiseksi joksikin aikaa. Ja Bakenkhonsu oli kuullut, en tiedä\nmiten, hänen olevan niin raivoissaan, että oli jo aikonut palata\nherransa Setin luo, jonka talossa hän oli kuullut ihmisten olevan\nturvassa. Vielä hän oli kuullut, että hänen seuraajansa Israelin kuun\nkauneus oli pysynyt vahingoittumattomana, jopa oli suurempikin kuin\nennen, tieto, jonka luullakseni Bakenkhonsu itse ilmoitti hänelle.\nMutta lopulta kuitenkin Usertin ylpeys ja kateus estivät hänet\ntulemasta.\n\nEgyptiläisten sydämet alkoivat nyt täydellä todella kääntyä Setin\npuoleen. Prinssi, sanoivat he, oli vastustanut hebrealaisten\nsortamista, ja kun hän ei voittanut, riistettiin häneltä oikeus\nvaltaistuimeen, jonka farao Amenmeses hankki sitten itselleen\nvastustamalla prinssin politiikkaa. Ja nyt nähtiin jo hänen\nhallituksensa hedelmät. Sentähden, päättelivät he, jos Amenmeses\nsyöstäisiin valtaistuimelta ja prinssi hallitsisi, loppuisivat\nheidän vaivansa. Siksi he lähettivät sanansaattajia salaisesti hänen\nluokseen, pyytäen häntä nousemaan Amenmesesta vastaan ja luvaten\nhänelle apuaan. Mutta prinssi ei tahtonut kuulla ainoatakaan heistä,\nsillä, kuten hän sanoi heille, hän oli onnellinen ollessaan se, mikä\nhän oli, eikä halunnut mitään muuta asemaa. Kuitenkin tuli farao\nkateelliseksi, sillä hän sai kuulla kaiken tämän urkkijoiltaan, ja\nlähetti salamurhaajia ottamaan Setin hengiltä.\n\nUserti varoitti minua erään lähettilään kautta ensimmäisestä\nmurhaajasta, mutta toisen ja pahemman huomasi Kii jollakin\nkummallisella tavalla, joten vartijat saivat heidät kiinni porteilla\nja tappoivat. Silloin Seti sanoi, että hän sittenkin oli tehnyt\nviisaasti osoittaessaan Kiille vieraanvaraisuutta, jos nimittäin\nelämän pitkittäminen oli viisautta.\n\nRouva Merapikin sanoi samaa, mutta minä huomasin, että hän aina\nkarttoi Kiitä, jota hän epäili ja pelkäsi.\n\n\n\n\nXV.\n\nKAUHUJEN YÖ.\n\n\nSitten tuli rakeita ja muutama kuukausi sen jälkeen heinäsirkkoja,\nja Egypti oli täynnä kauhua ja kärsimystä. Me olimme kuulleet,\nsillä Kiin ja Bakenkhonsun ollessa palatsissa tiesimme kaiken, että\nhebrealaiset profeetat olivat luvanneet lähettää rakeet, koska farao\nei totellut heitä. Sentähden Seti lähetti sanan koko maahan, että\negyptiläisten tulisi viedä karjansa suojaan, ne, mitkä heillä vielä\noli jäljellä, heti myrskyn tehdessä tuloaan. Mutta farao sai kuulla\nsiitä ja antoi julistaa, ettei sitä saanut tehdä, koska se olisi\nEgyptin jumalien häpäisemistä. Kuitenkin useat tekivät niin ja he\npelastivat karjansa. Oli kummallista katsella tuota jäämuuria, joka\nulottui maasta taivaaseen asti ja hävitti kaiken, minkä päälle se\nputosi. Mahtavat taatelipalmut olivat katkenneet aivan poikki; maa\noli myllerretty aivan sekaisin; ihmiset ja eläimet, jotka olivat\nulkona, oli lyöty kuoliaiksi tai kokonaan hävitetty.\n\nSeisoin portilla ja katselin. Tuossa, noin kyynärän verran minusta,\nputosi valkeita rakeita tuhoten kaiken, ja tänne aidan sisäpuolelle\nei tullut ainoatakaan. Merapikin katseli sitä ja samassa tuli Kiikin\nBakenkhonsun kanssa, joka ei pitkän elämänsä aikana milloinkaan ollut\nnähnyt tällaista. Mutta Kii katseli enemmän Merapia kuin rakeita,\nsillä näin hänen yrittävän tunkeutua noilla julmilla silmillään tämän\nsydämeen asti.\n\n\"Rouva\", sanoi hän viimein, \"pyydän teitä, kertokaa palvelijallenne,\nmiten saatte aikaan tämän?\" ja hän osoitti ensin puita ja kukkia\naidan sisäpuolella ja sitten tuota hävitystä ulkopuolella.\n\nLuulin ensin, ettei Merapi ollut kuullut häntä rakeitten suhinan\ntähden, sillä hän kumartui ja avasi pienen sivuportin sakaaliparalle,\njoka raaputti sen takana. Mutta niin ei ollut, sillä hän kääntyi\näkkiä ja sanoi:\n\n\"Pyytääkö Kherheb, Egyptin suurin tietäjä, oppimatonta naista\nopettamaan itselleen ihmeitä? Kii, sitä en voi, koska en tee enkä\nedes tiedä, miten tämä on tehty.\"\n\nBakenkhonsu nauroi ja Kiin hymyily tuli yhä selvemmäksi.\n\n\"Niin ei puhuta Goshenissa, rouva\", vastasi Kii, \"ja hebrealaiset\nnaiset täällä Memphiksessä ovat samaa mieltä. Eivätkä Amonin papit\nsano sellaista. Nämä selittävät, että te olette taitavampi kuin\nkaikki muut noidat Niilin varrella. Tämä on todisteena siitä\", ja hän\nosoitti ulkopuolella olevaa hävitystä ja sisäpuolella olevaa rauhaa,\nlisäten: \"Rouva, jos te voitte suojella oman kotinne, miksi ette\nsuojele Egyptin viatonta kansaa?\"\n\n\"Koska en voi\", vastasi hän vihaisesti. \"Jos minulla joskus oli\nsellainen voima, on se lähtenyt minusta, joka nyt olen egyptiläisen\nlapsen äiti. Minulla ei ole mitään. Tuolla Amonin temppelissä joku\nvoima teki työtään minun avullani, siinä kaikki, eikä se enään\nmilloinkaan tule minuun rikokseni tähden.\"\n\n\"Minkä rikoksen, rouva?\"\n\n\"Rikoksen, jonka tein ottaessani prinssi Setin puolisokseni. Jos nyt\njoku jumala puhuisi kauttani, olisi se joku noista egyptiläisten\njumalista, sillä Israelin Jumala on hylännyt minut.\"\n\nKii tuijotti aivan kuin hän olisi saanut jonkun uuden ajatuksen ja\nsamassa kääntyi Merapi ja lähti pois.\n\n\"Jos hän olisi Isiksen papitar, silloin hän toimisi meidän\npuolellamme, eikä meitä vastaan\", sanoi Kii.\n\nBakenkhonsu pudisti päätään.\n\n\"Antaa tuon asian olla\", vastasi hän. \"Olkaa kuitenkin varma, ettei\nkoskaan israelilainen nainen rupea uhraamaan sellaiselle, jota hän\nsanoo egyptiläisten kauhistukseksi.\"\n\n\"Jollei hän tahdo uhrata pelastaakseen kansaa, olkoon silloin\nvaruillaan, ettei kansa uhraa häntä pelastaakseen itsensä\", sanoi Kii\nkylmästi.\n\nSitten hänkin lähti pois.\n\n\"Luulen, että jos joskus sellainen hetki tulee, on Kii saava siitä\nmyös osansa\", nauroi Bakenkhonsu. \"Mitä etua on paimenesta, joka\noleskelee täällä suojassa tyytyväisenä sillä aikaa kuin tuolla\nulkopuolella lauma kuolee, Ana?\"\n\nSitten tulivat heinäsirkat, jotka söivät kaiken, mitä vielä oli\njäljellä syötävää Egyptissä, niin tarkasti, että kansa parkaa, joka\nei ollut tehnyt mitään pahaa, ja jolla ei ollut mitään sanomista\nfaraon ja israelilaisten välisiin asioihin, kuoli tuhansittain\nnälkään, ja samalla oli vielä suuri pimeys, jolloin Laban tuli.\nTämä pimeys peitti maan kuin sankka pilvi kolme päivää ja kolme\nyötä. Siitä huolimatta, vaikka varjot olivat synkät, ei Setin\ntalossa Memphiksessä ollut aivan pimeätä, sillä se oli aivan kuin\nvalopatsaassa, joka ulottui maasta taivaaseen asti.\n\nKauhu oli nyt kymmenkertaisesti suurempi, ja minusta näytti kuin\nkaikki nuo sadat tuhannet Memphiksen asukkaat olisivat olleet\nkoossa meidän muuriemme ulkopuolella, jotta voisivat edes katsella\nvaloa, sellaisena kuin se oli, jolleivät muuta voisikaan. Seti\nolisi tahtonut päästää sisälle niin paljon kuin olisi mahtunut,\nmutta Kii ei sallinut sitä, sillä, hän sanoi, jos niin tehtäisiin,\ntulisi pimeys heidän mukanaan. Ainoastaan Merapi päästi sisälle\nmuutamia israelilaisia naisia, jotka asuivat kaupungissa ja olivat\negyptiläisten kanssa naimisissa. Mutta nämä tuottivat hänelle vain\ntuskaa nimittämällä häntä noidaksi. Sillä nyt olivat useimmat\nMemphiksen asukkaat varmoja, että se oli Merapi, joka oli tuottanut\nnämä onnettomuudet heille siksi, että hän palveli vieraan maan\njumalaa.\n\n\"Jos hän, joka on Egyptin perillisen rakastettu, vain uhraisi Egyptin\njumalille, otettaisiin nämä kärsimykset pois meiltä\", sanoivat he.\nLuulen, että he olivat oppineet tämän Kiiltä. Tai ehkäpä Usertin\nvakoojat olivat neuvoneet heitä.\n\nSeisoimme taas portin luona katsellen ihmisiä, jotka tuolla\nulkopuolella pimeässä kulkivat edes takaisin, sillä tämä näky lumosi\nMerapin niin kuin käärme lumoaa linnun. Silloin ilmestyi Laban.\nTunsin heti hänen kyömynenänsä ja haukansilmänsä, ja Merapikin\nhuomasi hänet.\n\n\"Tule pois minun mukaani, Israelin kuu\", huusi hän, \"ja sinä saat\nkaikki anteeksi. Mutta jollet tule, paha sinut silloin perii.\"\n\nMerapi tuijotti häneen vastaamatta sanaakaan. Juuri silloin tuli\nprinssi Seti luoksemme ja huomasi Labanin.\n\n\"Ottakaa kiinni tuo mies\", käski hän punastuen vihasta, ja vartijat\nsyöksyivät pimeyteen täyttääkseen hänen käskynsä. Mitta Laban oli\nkadonnut.\n\nPimeyden toisena päivänä oli meteli kova, kolmantena päivänä se oli\nhirveä. Eräs joukko heitti vartijat syrjään, mursi portit ja syöksyi\npalatsiin. He pyysivät nöyrästi, että rouva Merapi tulisi rukoilemaan\nheidän puolestaan; kuitenkin näkyi heidän katseistaan, että jollei\nhän tulisi, aikoivat he viedä hänet.\n\n\"Mitä on tehtävä?\" kysyi Seti Kiiltä ja Bakenkhonsulta.\n\n\"Senhän saa prinssi määrätä\", sanoi Kii, \"vaikka en voi ymmärtää,\nmitä se vahingoittaisi rouva Merapia, jos hän rukoilikin puolestamme\nMemphiksen avonaisella torilla.\"\n\n\"Antakaa hänen mennä\", sanoi Bakenkhonsu, \"muuten saamme kaikki pian\nlähteä kauemmaksi kuin haluaisimme.\"\n\n\"En tahdo mennä\", huusi Merapi, \"tietämättä ketä minun on rukoiltava\nja miten.\"\n\n\"Tapahtukoon niinkuin tahdot, rouva\", sanoi Seti vakavalla ja\nystävällisellä äänellään. \"Mutta kuuntele tuon väkijoukon melua. Jos\nkieltäydyt, luulen, että hyvin pian jokainen meistä on lähetetty\nmaahan, jossa kenties ei tarvitse rukoilla ollenkaan\", ja hän katseli\npienokaista hänen sylissään.\n\n\"Minä menen\", sanoi Merapi.\n\nHän lähti kantaen lasta ja minä kuljin hänen jäljessään. Ja niin\nteki Setikin, mutta tuossa pimeydessä eksyi hän meistä tuhansiin\nnousevaan kansanjoukkoon, enkä nähnyt häntä enään, ennen kuin kaikki\noli ohitse. Bakenkhonsu nojasi minun käsivarteeni, mutta Kii oli\nmennyt ennen meitä. Tuo suunnaton joukko liikkui pimeässä, jossa\nsiellä täällä lepatti joku valo kuin lyhty tyynellä merellä. En\ntiennyt, mihin olimme menossa, ennen kuin yksi noista lampuista, joka\nloisti suuren Ramenmeseksen mahtavan patsaan korokkeella, valaisi\nympäristön. Silloin huomasin, että olimme lähellä porttia, joka\nvei Memphiksen suunnattoman suureen temppeliin, kenties maailman\nsuurimpaan.\n\nJatkoimme matkaamme esipihan ja pilarikäytävän läpi, pappien\ntaluttaessa meitä, kunnes tulimme erääseen pyhäkköön kaikkein\nsuurimman pihan kautta, joka oli tungokseen asti täynnä miehiä ja\nnaisia. Se oli pyhitetty Isikselle, jonka rinnoilla lepäsi Horus\npienokainen.\n\n\"Oi, Ana ystävä, auttakaa minua\", huusi Merapi. \"He pukevat minut\nkummallisiin vaatteisiin.\"\n\nYritin päästä hänen luokseen, mutta minut työnnettiin takaisin, ja\nääni, jonka luulin tuntevani Kiin ääneksi, sanoi:\n\n\"Henkenne tähden, hullu!\"\n\nÄkkiä lamput nostettiin ylös ja niiden valossa näin Merapin istuvan\ntuolilla puettuna kuin Isis jumalatar ja päässä korppikotkan\nmuotoinen pää koriste, äärettömän kaunis. Hänen sylissään oli lapsi,\njoka oli puettu kuin Horus pienokainen.\n\n\"Rukoile puolestamme, Isis äiti\", huusivat tuhannet äänet, \"että tämä\nkirottu pimeys poistuisi.\"\n\nSilloin hän rukoili, sanoen:\n\n\"Oi, Jumalani, ota pois tämä pimeys tältä viattomalta kansalta\", ja\nkaikki läsnäolijat toistivat hänen rukouksensa.\n\nSiinä silmänräpäyksessä alkoi taivas valeta ja vähemmässä kuin\npuolessa tunnissa tuli aurinko näkyviin. Kun Merapi näki, miten hän\nja lapsi oli puettu, repi hän pois nuo kallisarvoiset koristeet,\nhuutaen:\n\n\"Voi! Voi! Voi! Hukka periköön Egyptin kansan!\"\n\nMutta riemuissaan jälleen saadusta valosta vain harvat kuuntelivat\nhäntä, joka, kuten he varmasti luulivat, oli saattanut auringon\njälleen esille. Laban ilmestyi taas hetkeksi näkyviin.\n\n\"Noita! Petturi!\" huusi hän. \"Sinä olet kantanut Isiksen vaatteita ja\nrukoillut egyptiläisten jumalien temppelissä. Israelin Jumalan kirous\nolkoon päälläsi ja hänen päällään, joka sinusta on syntynyt.\"\n\nMinä juoksin hänen luokseen, mutta hän oli kadonnut. Sitten kannoimme\nMerapin kotiin pyörtyneenä.\n\nNiin tämäkin vaiva loppui, mutta sen jälkeen ei Merapi päästänyt\npoikaansa näkyvistään.\n\n\"Miksi niin huolehditte hänestä, rouva?\" kysyin eräänä päivänä. Hän\nvastasi:\n\n\"Koska tahtoisin rakastaa häntä oikein, niin kauankuin hän on täällä,\nystävä, mutta älkää sanoko tästä mitään hänen isälleen.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nKului taas joku aika, ja me kuulimme, ettei farao vieläkään tahtonut\npäästää israelilaisia menemään. Silloin lähetti prinssi Seti\nBakenkhonsun ja minut Tanikseen faraon luo sanomaan hänelle:\n\n\"En etsi mitään itselleni ja unohdan kaiken sen pahan, mitä\nkateellisuudesta, yritit minulle tehdä. Mutta sanon sinulle,\nettä jollet päästä noita muukalaisia menemään, suuret ja hirveät\ntapahtumat kohtaavat sinua ja koko Egyptiä. Kuule sentähden\nrukoukseni ja päästä heidät menemään.\"\n\nKun Bakenkhonsu ja minä tulimme faraon eteen, näimme, että hän oli\nkovasti vanhentunut, sillä hiukset ohimoilla olivat tulleet harmaiksi\nja silmien alla riippui suuret pussit. Eikä hän voinut hetkeäkään\nseisoa hiljaa.\n\n\"Onko teidän herranne ja oletteko tekin noitten hebrealaisten\nprofeettojen palvelijoita, joita egyptiläiset kunnioittavat kuin\njumalaa, koska hän on tehnyt heille niin paljon pahaa?\" kysyi hän.\n\"Ja helpostihan se käykin, sillä olen kuullut, että serkkuni Seti\npitää talossaan israelilaista noitaa, joka torjuu pois häneltä kaikki\nne vaivat, jotka ovat kohdanneet muuta Egyptiä, ja hänen luokseen\non myöskin paennut Kii, entinen Kherheb, tietäjäni. Sitäpaitsi olen\nkuullut, että jotkut kevytmieliset pelkurit ovat noitten loihtujen\nmaksuksi luvanneet hänelle Egyptin valtaistuimen. Olkoon hän\nvaruillaan, etten nosta häntä korkeammalle kuin hän haluaa, sillä\nolen jo tarpeekseni saanut pettureista tässä maassa, ja te myös\nsaatte varoa!\"\n\nMinä en sanonut mitään, sillä näin, että mies oli hullu, mutta\nBakenkhonsu nauroi ääneen ja vastasi:\n\n\"Oi, farao, minä tiedän vähän, mutta tiedän kuitenkin tämän, vaikka\nolenkin vanha, nimittäin että, vaikka ihmiset ovatkin lakanneet\npuhumasta teistä, minä kuitenkin keskustelen Egyptin kaksinkertaisen\nkruunun kantajan kanssa. Tahdotteko nyt päästää hebrealaiset\nmenemään, vai haluatteko tuottaa Egyptille kuoleman?\"\n\nFarao tuijotti häneen ja vastasi: \"En päästä heitä menemään.\"\n\n\"Miksi ette päästä, farao? Kertokaa minulle, sillä olen utelias.\"\n\n\"Siksi etten voi\", vastasi hän huokaisten. \"Koska joku minua\nväkevämpi pakottaa minut hylkäämään heidän pyyntönsä. Menkää!\"\n\nNiin lähdimme, ja tämä oli viimeinen kerta, jolloin näin Amenmeseksen\nTaniksessa.\n\nKun me lähdimme huoneesta, näin hebrealaisen profeetan menevän sinne.\nJälkeenpäin kertoi huhu, että hän oli uhannut tappaa koko Egyptin\nkansan, mutta sittenkään ei farao päästänyt israelilaisia menemään.\nKerrottiin vielä, että hän oli sanonut profeetalle, että jos tämä\nvielä kerran tulisi hänen näkyviinsä, olisi hän kuoleman oma.\n\nMe palasimme Memphikseen tietoinemme ja ilmoitimme ne Setille. Kun\nMerapi kuuli ne, joutui hän pois suunniltaan, itki ja väänteli\nkäsiään. Kysyin häneltä, mitä hän pelkäsi. Hän vastasi pelkäävänsä\nkuolemaa, joka oli lähellä meitä kaikkia. Silloin sanoin:\n\n\"Onhan pahempiakin asioita olemassa, rouva.\"\n\n\"Kenties teille, jotka olette uskollisia ja hyviä omalla tavallanne,\nmutta ei minulle. Ettekö ymmärrä, Ana ystävä, että minä olen\nsellainen, joka olen rikkonut Jumalani lain, jota minua neuvottiin\ntottelemaan.\"\n\n\"Ja kukapa meistä ei olisi rikkonut sen jumalan lakia, jota meidän\nolisi pitänyt totella, rouva? Jos todellakin olette jotakin rikkonut\npakenemalla jonkun murhamielisen ihmisen luota sellaisen turviin,\njoka teitä rakastaa paljon, niin varmasti sellaiset synnit kuin tämä\nannetaan anteeksi.\"\n\n\"Niin, kenties, mutta voi! Asiahan on paljon synkempi. Oletteko\nunohtanut, mitä tein? Puettuna Isiksen pukuun rukoilin Isiksen\ntemppelissä, poikani näytellessä Horuksen osaa sylissäni. Se on\nrikos, jota ei milloinkaan anneta anteeksi hebrealaiselle naiselle,\nsillä Jumalani on kiivas Jumala. Vaikka onhan totta, että Kii väkisin\npuki minut.\"\n\n\"Jollei hän olisi pukenut, rouva, luulen, että jonkun toisen meistä\nolisi pitänyt se tehdä, sillä kansa oli vallan suunniltaan tuosta\nkauheasta pimeydestä; ja se uskoi, että te yksin voisitte sen\npoistaa, kuten todella tapahtuikin\", lisäsin vähän epäillen.\n\n\"Se tapahtui enemmän Kiin juonilla. Oi, ettekö ymmärrä, että pimeyden\npoistuminen tuona hetkenä oli Kiin työtä sentähden, että hän halusi\nsaada kansan uskomaan, että minä todellakin olen noita?\"\n\n\"Miksi?\" kysyin minä.\n\n\"En tiedä. Kenties siksi, että hän saisi uhrin alttarille itsensä\ntilalle. Ainakin tiedän hyvin, että minun se on maksettava, minun ja\nminun lihani ja vereni, mitä tahansa Kii luvanneekin\", ja hän katseli\nnukkuvaa lastansa.\n\n\"Älkää olko peloissanne, rouva\", sanoin. \"Kii on poistunut\npalatsista, ettekä te näe häntä enää.\"\n\n\"Niin siksi, että prinssi oli vihainen hänelle tuon petoksen tähden,\nmikä tapahtui Isiksen temppelissä. Sentähden hän lähti äkkiä, tai\noli lähtevinään, sillä miten voi kukaan sanoa, missä sellainen mies\ntodella on? Mutta hän tulee takaisin. Muistakaa, Kii oli Egyptin\nsuurin tietäjä. Ei vanha Bakenkhonsukaan voi muistaa ketään hänen\nvertaistaan. Sitten hän rupesi kilpailemaan kansani profeettojen\nkanssa ja hävisi.\"\n\n\"Mutta hävisikö hän, rouva? Mitä he tekivät, sen teki hänkin\nlähettämällä israelilaisille samat vaivat, mitkä teidän profeettanne\nolivat lähettäneet meille.\"\n\n\"Niin, muutamia niistä, mutta hän jäi tai pelkäsi lopuksi jäävänsä\njälkeen. Onko Kii mies, joka unohtaa sellaisen? Ja jos Kii todella\nuskoo, että minä olen hänen vastustajansa ja herransa tässä pimeässä\ntyössä, kuten tuhannet tänä päivänä uskovat kuultuaan, mitä Amonin\ntemppelissä tapahtui, eikö hän ennemmin tai myöhemmin mittaa minulle\nsamalla mitalla? Oi, minä pelkään Kiitä, Ana, ja pelkään Egyptin\nkansaa, ja jollei se olisi niin rakas herralleni, pakenisin poikani\nkanssa erämaahan, ja luopuisin kokonaan tästä vihaa täynnä olevasta\nmaasta! Hiljaa! Hän herää.\"\n\nTämän jälkeen oli Egyptissä suuri pelko. Ei kukaan näyttänyt oikein\ntietävän, mitä he pelkäsivät, mutta kaikki olivat varmat siitä,\nettä he olivat tekemisissä kuoleman kanssa. Ihmiset kulkivat ympäri\nhuolissaan katsellen taaksensa, aivankuin joku olisi seurannut heitä,\nja öisin he kokoontuivat ryhmiin ja puhelivat kuiskaten. Ainoastaan\nhebrealaiset näyttivät olevan onnellisia ja iloisia. Sitäpaitsi he\nvalmistivat itseään ottamaan vastaan jotakin uutta ja outoa.\n\nNuo israelilaiset naiset, jotka asuivat Memphiksessä, alkoivat myydä\ntavaroitaan ja lainasivat sitten egyptiläisiltä. Erittäinkin pyysivät\nhe lainaksi jalokiviä sanoen, että he valmistivat suurta juhlaa\nja halusivat näyttää hienoilta maanmiestensä silmissä. Kukaan ei\nkieltänyt heiltä mitään, mitä he pyysivät, sillä kaikki pelkäsivät\nheitä. Jopa he tulivat palatsiinkin ja pyysivät Merapiltakin\nkoristuksia, vaikka hän oli heidän oma kansalaisensa, joka oli\nosoittanut heille niin paljon ystävällisyyttä. Niin, ja nähdessään,\nettä hänen pojallaan oli pieni kultainen rengas hiuksissa, pyysi eräs\nheistä senkin, eikä Merapi kieltänyt häneltä sitäkään. Mutta samassa\nastui prinssi huoneeseen ja nähdessään tuon kuninkaallisen merkin\nnaisen kädessä, suuttui hän ja vaati häntä antamaan sen pois.\n\n\"Mitä kruunuilla tehdään, kun ei ole päitä, jotka kantavat niitä?\"\npilkkasi nainen ja juoksi pois nauraen, vieden mukanaan kaiken, mitä\noli koonnut.\n\nKun Merapi kuuli hänen noin puhuvan, tuli hän vieläkin\nsurullisemmaksi ja pelokkaammaksi kuin ennen, ja hänestä tuo\nhuolestuneisuus tarttui Setiinkin. Hänkin tuli surulliseksi ja\nlevottomaksi, vaikka hän ei tiennyt syytä siihen, kun kysyin sitä\nhäneltä. Mutta hän arveli sen kenties johtuvan siitä, että jokin uusi\nvaiva oli lähellä.\n\n\"Ja kun olen tullut toimeen yhdeksän vaivan aikana,\" lisäsi hän, \"en\nymmärrä, miksi pelkäisin kymmenettä.\"\n\nKuitenkin hän pelkäsi sitä, ja niin paljon, että hän kysyi\nBakenkhonsulta, olisiko mitään keinoa lepyttää jumalien vihaa.\n\nBakenkhonsu nauroi ja sanoi, ettei hän luullut löytyvän, sillä\njolleivät jumalat olleet vihaisia yhdestä asiasta, niin olivat\nne toisesta. Luotuaan maailman, eivät he ole muuta tehneet kuin\nriidelleet sen kanssa, tai toisten jumalien kanssa, jotka myös olivat\nmukana sen muodostamisessa, ja heidän riidellessään joutuvat ihmiset\nuhreiksi.\n\n\"Kestäkää tuskanne, prinssi\", lisäsi hän, \"jos sellaisia tulee, sillä\nkun Niili on tulvinut korkeintaan viisikymmentä kertaa, on teille\nkaikki aivan yhdentekevää.\"\n\n\"Ajattelette siis, että joka tapauksessa kuolemme, ja että Osiris on\nvain toinen nimi auringonlaskulle, Bakenkhonsu.\"\n\nVanha neuvonantaja pudisti harmaata päätään ja vastasi:\n\n\"En. Jos joskus kadottaisitte jonkun, jota suuresti rakastatte,\nlohduttakaa itseänne, prinssi, sillä en usko, että elämä päättyy\nkuolemaan. Kuolema on vain hoitaja, joka panee hänet nukkumaan, ja\naamulla herää hän uudelleen jatkaakseen matkaansa toisessa ajassa\nniitten kanssa, joitten seurassa hän on alusta alkaen ollut.\"\n\n\"Mihin on hän joutuva kaikkien näiden aikojen jälkeen, Bakenkhonsu?\"\n\n\"Kysykää sitä Kiiltä, niinä en tiedä.\"\n\n\"Hiiteen koko Kii, minä vihaan häntä\", sanoi prinssi ja lähti pois.\n\n\"Ettekä ilman syytä, luullakseni\", mutisi Bakenkhonsu, mutta kun\nkysyin, mitä hän sillä tarkoitti, ei hän tahtonut tai ei osannut\nkertoa sitä minulle. Näytti yhä synkemmältä ja palatsin elämä, joka\nomalla tavallaan oli ollut hupaisaa, tuli surulliseksi. Kukaan ei\ntiennyt, mitä oli tulossa, mutta kaikki tiesivät, että jotakin oli\ntulossa ja ojensivat kätensä yrittäen suojata taistelevien jumalien\niskuilta sitä, mikä oli heille kaikkein rakkainta. Setille ja\nMerapille oli rakkain heidän poikansa, suloinen pienokainen, joka jo\njuoksi ja leperteli, ja jolla Rameses-suvun lapsena oli harvinainen\nterveys ja henkiset kyvyt. Aina piti poikasen olla joko isän tai\näidin näkyvissä. Noina päivinä näin todellakin hyvin harvoin Setiä,\neikä meidän opinnoistammekaan tullut mitään, kun hän aina Merapin\nkanssa piti huolta pojastaan.\n\nKun Usertille kerrottiin siitä, sanoi hän erään ystäväni kuullen:\n\n\"Epäilemättä koettaa hän kasvattaa tuota sekasikiötä täyttääkseen\nsillä Egyptin valtaistuimen.\"\n\nMutta voi! Kaikki, mikä oli määrätty pikku Setin täytettäväksi, oli\nruumisarkku.\n\n       *       *       *       *       *\n\nOli hiljainen, kuuma ilta, niin kuuma, että Merapi oli pyytänyt\nhoitajatarta tuomaan lapsen vuoteen ja asettamaan sen kahden pylvään\nväliin suureen pylväskäytävään. Siinä hän nukkui vuoteellaan,\nrakastettavana kuin jumalainen Horus. Merapi istui hänen vieressään\ntuolilla, jolla oli aivankuin antiloopin jalat. Seti käveli\nedestakaisin penkereellä pylväskäytävän toisella puolella nojaten\nolkapäähäni jutellen yhtä ja toista. Silloin tällöin ohimennessään\npysähtyi hän hetkeksi kirkkaassa kuun valossa ollakseen varma, että\nMerapi ja lapsi voivat hyvin, kuten hänelle hiljakkoin oli tullut\ntavaksi tehdä. Sitten puhumatta mitään, jottei vaan herättäisi\npoikaa, hän hymyili Merapille, joka istui miettien pää käden varassa,\nja kulki edelleen.\n\nYö oli hyvin hiljainen. Palmun lehdet eivät värähtäneetkään, sakaalit\neivät liikkuneet ja kimeä-ääniset hyönteisetkin olivat lopettaneet\nsurinansa. Sitäpaitsi tuo suuri kaupunki alhaalla oli äänetön kuin\nhauta. Oli aivankuin jonkun lähenevän turmion enne olisi peloittanut\nmaailman äänettömäksi. Sillä epäilemättä oli ilmassa turmiota.\nKaikki tunsivat sen, hoitajatarkin, joka aivan kyyristyi tullessaan\nemäntänsä tuolin luo ja silloin tällöin vapisi kuumuudesta.\n\nÄkkiä pikku Seti heräsi ja kertoi nähneensä unta.\n\n\"Mistä sinä uneksit, poikani?\" kysyi hänen isänsä.\n\n\"Näin unta\", jokelsi hän, \"että nainen, jolla oli samanlaiset\nvaatteet kun äidillä tuolla temppelissä, otti minua kädestä ja vei\nminut ilmaan. Katsoin alaspäin ja näin sinut ja äidin kalpeina\nja itkien. Minäkin aloin itkeä, mutta tuo nainen, jolla oli\nhöyhenpäähine, kielsi minua, sillä hän kuljetti minua kauniiseen,\nsuureen tähteen, johon äiti tulisi pian minua tapaamaan.\"\n\nPrinssi ja minä katsoimme toisiimme, ja Merapi näytti olevan\ntouhussa tuuditellen lasta uudelleen uneen. Keskiyö läheni, eikä\nvielä kukaan näyttänyt aikovan lähteä levolle. Vanha Bakenkhonsukin\ntuli luoksemme ja aikoi sanoa jotakin yöstä, joka oli niin outo ja\nlevoton, kun äkkiä pieni yölepakko, joka oli lennellyt edestakaisin\nyläpuolellamme, putosi hänen päänsä päälle ja siitä maahan. Me\ntarkastimme sitä ja huomasimme, että se oli kuollut.\n\n\"Kummallista, että eläin kuoli tuolla lailla\", sanoi Bakenkhonsu, kun\nsamalla toinenkin putosi maahan aivan sen lähellä. Pikku Setin musta\nkissanpoikanen, joka makasi pojan vuoteen vieressä, näki sen putoavan\nja hyökkäsi sinne. Mutta ennenkuin se ehti lepakon luo, pyörähti\nse ympäri, seisoi takajaloillaan kynsien ilmaa ympärillään, päästi\nsitten valittavan äänen ja kaatui kuolleena maahan.\n\nMe tuijotimme siihen, kun äkkiä jostakin kaukaa kuului\nsydäntäsärkevää koiranulvontaa. Sitten alkoi joku lehmä valittavasti\nammua, kuten nämä eläimet tekevät, kun niiltä ryöstetään vasikat. Ja\nsamassa kuului aivan läheltä aidan toiselta puolen suuressa tuskassa\nolevan naisen korvia viiltävää huutoa, jollaista alkoi yhtä aikaa\nkuulua joka suunnalta, kunnes ilma oli täynnä valitusta.\n\n\"Oi, Seti, Seti\", huudahti Merapi äänellä, joka pikemmin muistutti\nsihinää kuin kuiskausta, \"katso poikaasi!\"\n\nMe juoksimme sinne, missä poika makasi. Hän oli herännyt ja tuijotti\nylöspäin suurin silmin ja jäykin kasvoin. Pelko, jos se sitä oli,\nkatosi hänen kasvoiltaan, mutta yhä hän tuijotti. Hän nousi pikku\njaloilleen, yhä tuijottaen ylöspäin. Sitten kirkasti hymy, suloisin\nhymy hänen kasvonsa. Hän ojensi kätensä kuin syleilläkseen jotakuta,\njoka kumartui hänen puoleensa, ja kaatui taaksepäin -- kuolleena.\n\nSeti seisoi äänetönnä kuin kuvapatsas. Kaikki, jopa Merapikin,\nseisoivat liikahtamatta. Sitten hän kumartui ja otti syliinsä pojan\nruumiin.\n\n\"Nyt, puolisoni\", sanoi hän, \"on sinua kohdannut se suru, josta\nJabez setäni puhui sinulle, jos vähääkään seurustelisit kanssani.\nNyt Israelin kirous on murtanut sydämeni ja nyt on lapsemme kasvanut\nliian suureksi maallisille onnentoivotuksille ja tervehdyksille,\nkuten ilkeä Kii ennusti.\"\n\nNäin hän puhui kylmällä, hiljaisella äänellä, kuten sellainen,\njoka jo kauan on odottanut jotakin tai tiennyt sen tapahtuvaksi.\nSitten hän kumarsi prinssille ja lähti kantaen lapsen ruumista. Ei\nmilloinkaan, minun mielestäni, Merapi ollut ihanampi kuin tuona\nhetkenä, jolloin hän oli rakkaansa kadottanut, sillä nyt loisti hänen\nnaisellisen rakastettavaisuutensa läpi vielä joitakin säteitä hänen\nsielustaan. Hänen silmänsä ja liikkeensä olivat todellakin sellaiset,\nettä se olisi yhtä hyvin voinut olla aave kuin nainen, joka lähti\nluotamme sen kanssa, joka oli ollut hänen poikansa.\n\nSeti nojasi olkapäähäni katsellen tyhjää vuodetta ja pelästynyttä\nhoitajaa, joka yhä istui sen vieressä, ja tunsin kyyneleen putoavan\nkädelleni. Vanha Bakenkhonsu kohotti ryppyiset kasvonsa ja katsoi\nprinssiin.\n\n\"Älkää surko liian paljon, prinssi\", sanoi hän, \"sillä ennen kuin\nniin monta vuotta kuin minä olen elänyt on kulunut, on tämä lapsi\nunohtunut, ja hänen äitinsä on unohtunut, ja teistäkin, prinssi,\nelää vain nimi, joka kerran oli suuri Egyptissä. Ja sitten, prinssi,\nalkaa jossakin ilo uudelleen, ja sen, minkä olette kadottaneet,\nlöydätte jälleen. Kiin noituus ei kaikki ole valetta, ja kun hän\nsanoi teille tuolla Taniksessa, ettei teitä turhanpäiten nimitetty\n'Uudestisyntymisen herraksi', puhui hän sanoja, joista tänä yönä\nvoitte löytää lohdutusta.\"\n\n\"Kiitän teitä, neuvonantaja\", sanoi Seti ja kääntyi seuraten Merapia.\n\n\"Luulen, että saamme enemmän kuolleita\", huudahdin tuskin tietäen,\nmitä surussani sanoin.\n\n\"En luule, Ana\", vastasi Bakenkhonsu, \"sillä Jabezin tai hänen\nJumalansa kilpi suojaa meitä. Alinomaa hän ennusti, että Merapille ja\nhänen tähtensä Setille tulisi surua, mutta siinä onkin kaikki.\"\n\nMinä vilkaisin kissanpoikaseen.\n\n\"Se eksyi tänne kaupungista muutamia päiviä sitten, Ana. Ja\nyölepakotkin lensivät varmaan tuolta kaupungista. Kuulkaa tuota\nvalitusta. Onko Egyptissä ennen kuultu sellaista ääntä?\"\n\n\n\n\nXVI.\n\nJABEZ MYY HEVOSIA.\n\n\nBakenkhonsu oli oikeassa. Paitsi Setin poikaa, ei ketään niistä,\njotka asuivat hänen talossaan tai sen lähellä, kuollut, vaikka kaikki\nEgyptin esikoiset kuolivat, vieläpä kaikkien eläinten esikoiset. Kun\ntämä tuli tiedoksi ympäri maata, valtasi egyptiläiset viha Merapia\nkohtaan, joka, he muistivat, oli huutanut kirousta Egyptille sen\njälkeen kuin hänet oli pakotettu rukoilemaan temppelissä ja kuten he\nuskoivat poistamaan pimeyden Memphiksestä.\n\nBakenkhonsu, minä ja toiset, jotka rakastimme häntä, huomautimme,\nettä hänen oma lapsensakin oli kuollut. Tähän vastattiin, ja siinä\nolin huomaavinani Usertin ja Kiin vaikutusta, ettei se ollut mitään,\nkoska noidat eivät rakastaneet lapsia. Sitäpaitsi, sanoivat he, hän\nvoisi hankkia niitä miten paljon häntä vain haluttaisi ja milloin\nhaluaisi, muodostaen niiden savisen ruumiin lasten näköisiksi ja\nkasvattaen niitä ilkeähenkisiksi vahingoittamaan maata. Lisäksi\nkansa vannoi, että hänen oli kuultu sanovan, että vaikka hänen olisi\nsurmattava oman miehensä poika, tahtoi hän kostaa egyptiläisille,\njotka kerran olivat pitäneet häntä orjana ja murhanneet hänen isänsä.\nVieläpä israelilaisetkin, tai muutamat heistä, kenties Laban muiden\nmuassa, olivat kertoneet egyptiläisille, että tuo noita joka oli\nlumonnut prinssi Setinkin, tuotti heille sellaisia kärsimyksiä.\n\nSiksi alkoivat egyptiläiset vihata Merapia, joka oli suloisin ja\nrakastettavin naisten joukossa. Ja toiset vielä syyttivät häntä\nsiitäkin, että hän noituudellaan oli ryöstänyt Setin sydämen pois\ntämän lailliselta puolisolta ja saanut hänet käännyttämään tämän\npuolisonsa, Egyptin kuninkaallisen prinsessan, takaisin palatsinsa\nporteilta, joten hän oli pakotettu asustamaan yksin Taniksessa.\nKukaan ei soimannut Setiä, jota kaikki Egyptissä rakastivat, koska\ntiedettiin, että hän olisi tahtonut kohdella israelilaisia vallan\neri tavalla ja siten pelastaa Egyptin kaikilta kärsimyksiltä. Tuo\nhebrealainen suurisilmäinen tyttö, joka oli onnistunut loihtimaan\nhänet, oli hänen kova onnensa. Eihän ollut kummallista, jos yksi\nnoista naisista, joita prinssillä oli talo täynnä, kuten he uskoivat\nja kuten prinsseillä yleensä oli tapana, olisi ollutkin velho. Olen\nvarma, että Merapi vain siksi, että prinssin tiedettiin rakastavan\nhäntä, säästyi myrkytykseltä tai muulta salaiselta murhalta, joka\ntapauksessa ainakin vähäksi aikaa.\n\nNyt saatiin iloisia uutisia, että faraon ylpeys oli viimeinkin\nmurtunut (sillä hänen esikoisensa oli kuollut toisten mukana), tai\noli hänen järkensä selvinnyt, kummin nyt asia sitten mahtoi olla. Hän\noli määrännyt, että Israelin lapset saivat lähteä milloin ja mihin\nhalusivat. Silloin kansa hengitti uudelleen toivossa, että heidän\nkärsimyksensä loppuisivat.\n\nSilloin ilmestyi Jabez vielä kerran Memphikseen mukanaan suuri joukko\nsotaratsuja. Hän sanoi haluavansa myydä ne prinssille, sillä hän\nei halunnut jättää niitä kenenkään muiden käsiin. Hän oli laskenut\nja määrännyt hevosien hinnan, jonka mukaan ne olivat äärettömän\nsuuriarvoisia.\n\n\"Miksi haluatte myydä hevosenne?\" kysyi Seti.\n\n\"Siksi, että menen kansani mukana paikkoihin, joissa on vähän vettä\nja missä ne kuolisivat, oi prinssi.\"\n\n\"Minä ostan hevoset. Katsokaahan niitä, Ana\", sanoi Seti, vaikka\ntiesin hyvin, että hänellä oli jo enemmän kuin mitä hän tarvitsi.\n\nPrinssi nousi näyttääkseen, että keskustelu oli lopussa, kun Jabez\nkumarrellen kiitokseksi sanoi nopeasti.\n\n\"Iloitsen nähdessäni, oi prinssi, että on tapahtunut niinkuin minä\nennustin, tai oikeammin niinkuin minua oli käsketty ennustamaan,\nnimittäin, että teidän kotinne on säästynyt kärsimyksiltä, jotka ovat\nkohdanneet Egyptiä.\"\n\n\"Silloin iloitsette väärin, hebrealainen, sillä vaikein noista\nkärsimyksistä on tullut tänne. Poikani on kuollut\", ja hän kääntyi\npois.\n\nJabez kohotti viekkaat silmänsä ja vilkaisi häneen.\n\n\"Prinssi\", sanoi hän, \"tiedän sen ja olen pahoillani, että tämä\ntappio on haavoittanut sydäntänne. Kuitenkin ei se ollut minun\neikä kansani syy. Jos tarkoin ajattelette, muistatte varmasti,\nettä sekä silloin kun rakensin tämän paikan ympärille suojamuuria\nhyvien tekojenne tähden, joita olitte israelilaisille osoittaneet,\noi prinssi, että jo ennen sitä varoitin ja annoin varoittaa teitä.\nSanoinhan, että jos te ja veljentyttäreni, Israelin kuu, joutuisitte\nyhteen, kohtaisi teitä suuri suru hänen kauttaan, jonka, tultuaan\negyptiläiseksi naiseksi, täytyy kantaa sama kohtalo kuin muillakin\negyptiläisillä naisilla on.\"\n\n\"Voi olla niin\", sanoi prinssi. \"Asia on sellainen, josta en halua\npuhua. Jos tämä kuolema aiheutui teidän loihdustanne, on minulla vain\nsanottavana -- että se oli huono palkka minulle kaikesta siitä, mitä\nolen yrittänyt tehdä hebrealaisten hyväksi. Niin, mitä muuta voisi\ntoivoakaan sellaiselta kansalta sellaisessa maassa? Hyvästi.\"\n\n\"Yksi pyyntö, oi prinssi. Pyydän lupaanne saada puhella\nveljentyttäreni, Merapin kanssa.\"\n\n\"Hän ei ole tavattavissa. Sen jälkeen kuin hänen lapsensa\nnoitakeinoilla murhattiin, ei hän ota vastaan ketään miestä.\"\n\n\"Luulen kuitenkin, että hän haluaa puhutella setäänsä, prinssi.\"\n\n\"Mitä teillä olisi sitten sanottavaa hänelle?\"\n\n\"Oi, prinssi, faraon armeliaisuuden tähden saamme me orja raukat\npoistua Egyptistä, emmekä milloinkaan palaa takaisin. Sentähden,\njos Merapi jää tänne, on luonnollista, että haluaisin sanoa hänelle\njäähyväiset. Samalla uskoisin hänelle muutamia sukumme ja perheemme\nasioita, jotka hän kenties haluaisi taas siirtää lapsilleen.\"\n\nKuullessaan sanan \"lapset\" Seti nyyhkytti.\n\n\"En luota teihin\", sanoi hän. \"Teillä on ehkä lisää noita\nhebrealaisia kirouksia Merapia varten, tai te voitte lausua sanoja,\njotka tekevät hänet vielä onnettomammaksi kuin hän jo on. Mutta jos\ntahdotte tavata häntä minun läsnäollessani --\"\n\n\"Herrani prinssi, en tahdo vaivata teitä niin paljon. Hyvästi. Olkaa\nhyvä ja viekää --\"\n\n\"Tai jollei se miellytä teitä\", keskeytti Seti, \"voitte tehdä sen\ntämän Anan läsnäollessa, jollei Merapi kieltäydy ottamasta vastaan\nteitä.\"\n\nJabez mietti hetken ja vastasi:\n\n\"Tapahtukoon se sitten Anan läsnäollessa, sillä hän on mies, joka\ntietää, milloin pitää vaieta.\"\n\nJabez kumarsi ja lähti, ja prinssin viittauksesta minä seurasin\nhäntä. Meidät vietiin heti rouva Merapin huoneeseen, jossa hän istui\nsurullisena ja yksinään musta huntu päässään.\n\n\"Terve sinulle, setäni\", sanoi hän vilkaistuaan minuun, jonka\nläsnäolon hän luullakseni ymmärsi. \"Tuotko lisää ennustuksia? En\ntahdo kuulla niitä, koska viimekertaiset olivat liian tosia\", ja hän\nkosketti kädellään mustaa huntua.\n\n\"Tuon uutisia ja erään pyynnön, veljentyttäreni. Uutiset ovat,\nettä Israelin kansa on lähdössä Egyptistä. Pyyntö, joka myöskin on\nmääräys, on -- että valmistaudut seuraamaan heitä -- --\"\n\n\"Labaninko luo?\" kysyi Merapi katsoen ylös.\n\n\"Ei, veljentyttäreni, vaan elämään nöyränä kansasi keskuudessa. Laban\nei halua puolisokseen sellaista, joka on ollut egyptiläisen vaimona.\"\n\n\"Olen iloinen, ettei Laban toivo sellaista, jota hän ei milloinkaan\nvoi saavuttaa, setäni. Pyydän, sanokaa, miksi minun pitäisi totella\ntätä pyyntöä tai tätä käskyä?\"\n\n\"Tärkeästä syystä, Merapi -- sillä elämäsi on kysymyksessä. Tähän\nasti on sinun annettu tehdä sydämesi halun mukaan. Mutta jos jäät\nEgyptiin, jossa sinulla ei enää ole mitään tehtävää, kun kaikki se\non saavutettu, mitä haluttiinkin rakastajasi prinssi Setin avulla,\nkuolet varmasti.\"\n\n\"Tarkoitat, että kansamme tappaa minut.\"\n\n\"Ei, ei meidän kansamme. Mutta kuitenkin kuolet.\"\n\nMerapi astui askeleen lähemmäksi häntä ja katsoi häntä suoraan\nsilmiin.\n\n\"Sinä olet varma, että kuolen, setä?\"\n\n\"Olen, tai ainakin toiset ovat varmoja siitä.\"\n\nNyt Merapi nauroi. Se oli ensimmäinen kerta monien kuukausien\njälkeen, kun näin hänen nauravan.\n\n\"Silloin jään tänne\", sanoi hän.\n\nJabez tuijotti häneen.\n\n\"Minä luulin, että sinä rakastaisit tuota egyptiläistä, joka todella\non kenen naisen rakkauden arvoinen tahansa\", mutisi hän partaansa.\n\n\"Kenties juuri siksi, että rakastan, haluan kuolla. Olen antanut\nhänelle kaiken, mitä minulla on annettavaa. Minulla ei ole enää\nmuuta jäljellä vaivaisesta aarteestani kuin sellaista, mikä tuottaa\nhänelle kärsimystä ja onnettomuutta. Sentähden mitä suurempi rakkaus\n-- ja se on suurempi kuin kaikki nuo pyramiidit yhteensä -- sitä\nvälttämättömämpää, että se tulee joksikin aikaa kokonaan maahan\nkätketyksi. Ymmärrätkö?\"\n\nJabez pudisti päätään.\n\n\"Ymmärrän vain sen, että sinä olet hyvin kummallinen nainen,\nerilainen kuin kaikki toiset, jotka olen tuntenut.\"\n\n\"Lapseni, joka surmattiin, oli minulle koko maailma, ja tahtoisin\nolla siellä, missä hän on. Ymmärrätkö nyt?\"\n\n\"Tahtoisitko poistua elämästä maataksesi haudassa kuolleen poikasi\nkanssa, vaikka, kun vielä olet nuori, voisit kenties saada useamman\ntuon yhden sijaan?\" kysyi Jabez hitaasti aivan kuin ihmetellen.\n\n\"Välitän elämästä vain niin kauan kuin voin sillä palvella\nhäntä, jota rakastan. Ja jos tulee päivä, jolloin hän nousee\nvaltaistuimelle, miten voi vihattu Israelin tytär silloin palvella\nhäntä? Enkä tahdo enempää lapsia. Elävänä tai kuolleena hän, joka\nlähti täältä, omisti koko sydämeni, siellä ei ole enään sijaa muille.\nSe rakkaus on ainakin puhdas ja täydellinen, ja kun se on balsamoitu\nkuolemalla, ei se voi milloinkaan muuttua. Sitäpaitsi en makaa\nhaudassa hänen kanssaan, niin ainakin uskon. Näitten egyptiläisten\nuskonto, jota me halveksimme, kertoo ikuisesta elämästä taivaassa, ja\nsinne tahtoisin mennä etsimään häntä, joka on kadonnut, ja odottamaan\nhäntä, joka hetkeksi jää jälkeenpäin tänne.\"\n\n\"Ah!\" sanoi Jabez. \"Minä puolestani en vaivaa itseäni noilla\narvoituksilla, sillä tämän maailman ajallinen elämä riittää\ntäyttämään ajatukseni ja haluni. Mutta sinähän, Merapi, olet\nkapinoitsija, ja ollaanpa sitten taivaassa tai maan päällä, miten\nkuningas, jota vastaan niskoittelijat ovat kapinoineet, ottaa vastaan\nheidät?\"\n\n\"Sinä sanot minua kapinoitsijaksi\", sanoi Merapi kiinnittäen\nliekehtivät silmänsä häneen. \"Miksi? Siksi, etten tahtonut häväistä\nitseäni menemällä naimisiin miehen kanssa, jota vihaan, ja lisäksi\nmiehen, joka on murhaaja, ja siksi, etten niin kauan kuin elän tahdo\nerota miehestä, jota rakastan, palatakseni niitten luo, jotka eivät\nole tehneet minulle muuta kuin pahaa. Tekikö Jumala sitten naiset\nmyytäviksi kuin karjan sellaisen huviksi ja hyödyksi, joka voi eniten\nmaksaa?\"\n\n\"Näyttää siltä\", sanoi Jabez levittäen kätensä.\n\n\"Näyttää, että sinä ajattelet niin, sinä, joka muodostat Jumalan\nsellaiseksi kuin haluaisit hänen olevan. Mutta minä puolestani en\nusko sitä, ja jos uskoisin, etsisin itselleni toisen hallitsijan.\nSetä, minä vetoan papeista ja vanhimmista Häneen, joka loi sekä\nheidät että minut, ja Hän saa päättää, seisonko vaiko kaadun.\"\n\n\"Joka tapauksessa on vaarallista tehdä niin\", tuumi Jabez, \"sillä\npapit ovat nopeita ottamaan oikeuden omiin käsiinsä, ennen kuin asiaa\nehditään edes selittää missään. Mutta, mikä minä olen, että voisin\nneuvoa sellaista, joka voi musertaa Amonin tomuksi tämän omassa\npyhäkössä, ja jolla ehkä siksi on oikeus tehdä kaikkea, mitä hän\najattelee ja tahtoo?\"\n\nMerapi polki jalkaansa.\n\n\"Tiedät hyvin, sinä itse toit minulle määräyksen vaatia Amon-jumala\ntaisteluun temppelissään. Se en ollut minä --\" hän alkoi.\n\n\"Tiedän\", vastasi Jabez heilauttaen kättään. \"Tiedän myöskin, että\nniin sanovat kaikki noidat, mikä kansallisuus tai jumala heillä\nsitten lieneekään, eikä sitä usko kukaan. Koska sinulla oli usko,\ntottelit määräystä ja sinun avullasi lyötiin Amon. Sekä israelilaiset\nettä egyptiläiset pitävät sinua suurimpana velhona, mitä Niilin\nrannoilla on nähty, ja se on vaarallinen nimi, Merapi.\"\n\n\"En ansaitse sitä, enkä ole milloinkaan sitä tavoitellut.\"\n\n\"Niin, niin, mutta joka tapauksessa on se annettu sinulle.\nEpäilemättä tiedät, mitä pian tapahtuu Egyptissä, ja nyt kun sinua\non varoitettu, jos varoitusta tarvitset, siitä vaarasta, mikä sinua\nuhkaa, kieltäydytkö vieläkin tottelemasta tätä toista määräystä,\njonka velvollisuuteni mukaan olen tuonut sinulle?\"\n\n\"Kieltäydyn.\"\n\n\"Silloin on se oma syysi, ja hyvästi. Ai, tahtoisin lisätä, että\nsinulla on vähän omaisuuttakin, karjaa ja maan hedelmiä, jotka perit\nisältäsi. Kun kuolet --\"\n\n\"Ottakaa ne kaikki, setäni, ja tulkaa onnelliseksi. Hyvästi.\"\n\n\"Jalo nainen, ystävä Ana, ja ihana\", sanoi vanha hebrealainen sitten\nkuin Merapi oli mennyt. \"Olen pahoillani, etten enään koskaan saa\nnähdä häntä, ja ettei kukaan näe häntä pitkiin aikoihin, sillä\nmuistakaa, hän on veljentyttäreni, johon olen mielistynyt. Nyt\nminunkin on lähdettävä, koska olen toimittanut asiani. Kaikkea\nhyvää teille, Ana. Ettehän enään ole sotilas, vai miten? Ettekö?\nUskokaa minua, olette näkevä, että se on hyvä. Tervehtikää prinssiä.\nMuistakaa minua ystävyydellä joskus, kun tulette vanhaksi, sillä minä\nolen palvellut teitä parhaani mukaan, ja myöskin herraanne, joka\ntoivottavasti löytää jälleen sen, minkä hän joku aika sitten menetti.\"\n\n\"Hänen korkeutensa, prinsessa Usertinko?\" sanoi minä.\n\n\"Prinsessa Usertin muitten muassa, Ana. Sanokaa prinssille, jos hän\narvelisi niitä kalliiksi, että nuo hevoset, jotka myin hänelle, ovat\ntodella hienointa syyrialaista rotua. Jos teillä sattuu olemaan\nystävä, jonka haluaisitte menestyvän, älkää antako hänen mennä\ntaistelemaan erämaahan nyt seuraavien muutamien kuukausien kuluessa,\nvarsinkin jos farao on johtamassa. Ei, minä en tiedä mitään, mutta\nnyt on suurten myrskyjen aika. Hyvästi, ystävä Ana, ja vielä kerran\nhyvästi.\"\n\n\"Mitä hän tarkoitti tuolla?\" ajattelin itsekseni lähtiessäni Setin\nluo kertomaan kuulemiani. Mutta en keksinyt mitään vastausta tuohon\nkysymykseen.\n\nMutta pian aloin ymmärtää. Näyttää siltä, että viimeinkin\nisraelilaiset olivat lähdössä Egyptistä. Heitä oli mahdottoman suuret\njoukot ja lisäksi kymmeniin tuhansiin nousevat arabialaisheimot,\njotka palvelivat israelilaisten Jumalaa ja joista muutamat olivat\nHyksos kansan jälkeläisiä, tuon paimenkansan, joka kerran hallitsi\nEgyptiä. Että nuo huhut olivat tosia, näimme siitä, että kaikki\nhebrealaiset naiset, jotka asuivat Memphiksessä, jopa nekin, jotka\nolivat egyptiläisten kanssa naimisissa, olivat lähteneet kaupungista,\npoistuen miestensä ja jotkut lastensakin luota. Muutamat heistä,\njotka olivat olleet Merapin ystäviä, tulivat ennen lähtöään\ntervehtimään häntä ja kysymään, tulisiko hänkin mukaan. Hän pudisti\npäätään vastatessaan:\n\n\"Miksi lähdette? Oletteko mieltyneet niin kovin noihin\nerämaamatkoihin, että niiden vuoksi olette valmiit lähtemään,\nmilloinkaan enään näkemättä miehiänne, joita rakastatte ja omia\nlapsianne?\"\n\n\"Ei, rouva\", vastasivat he itkien. \"Me olemme onnellisia täällä\nvalkomuurisessa Memphiksessä, ja täällä kuunnellen Niilin kohinaa\ntahtoisimme vanhentua ja kuolla mieluummin kuin asua tuolla jossakin\nerämaan teltassa vieraiden kanssa tai yksin. Mutta pelko ajaa meidät\ntäältä.\"\n\n\"Mitä pelkäätte?\"\n\n\"Egyptiläisiä, jotka, huomattuaan mitä kaikkea ovat meidän tähtemme\nsaaneet kärsiä ja mitä rikkauksia ja aarteita ovat meille antaneet\nmonien sukupolvien aikana, ja miten pienestä olemme kasvaneet\nsuureksi kansaksi, varmasti tappavat jokaisen israelilaisen, jonka\nlöytävät keskuudestaan. Myöskin pelkäämme pappiemme kirouksia,\njollemme lähde täältä.\"\n\n\"Silloinhan minunkin olisi pelättävä noita asioita\", sanoi Merapi.\n\n\"Ei, rouva, tehän olette Egyptin prinssin ainoa rakastettu, prinssin,\njonka huhutaan pian tulevan Egyptin faraoksi ja hänen avullaan te\nsäästytte egyptiläisten vihalta. Ja lisäksi, kuten kaikki hyvin\ntietävät, te olette maailman suurin noita, mahtavan Amon-Raan\nkukistaja, ja sellainen, joka uhraamalla lapsensa kykeni suojelemaan\ntalon, jossa hän asusti, kaikilta vaivoilta. Teidänhän ei tarvitse\nollenkaan pelätä pappeja ja heidän taikojaan.\"\n\nSilloin Merapi hypähti ylös pyytäen heitä poistumaan, jonka he\nnopeasti tekivätkin peläten, ettei hän vain loihtisi heitä. Ja niin\nkävi, ettei Egyptissä ollut jäljellä hebrealaista sukua muita kuin\nsuloinen Israelin kuu ja joitakin puoleksi egyptiläisiä lapsia.\nSilloin, huolimatta vaivoista ja onnettomuuksista, jotka muutamien\nkuluneitten vuosien aikana olivat kauhun, kuoleman ja nälänhädän\nkestäessä hävittäneet kenties puolet kansasta, Egypti suuresti\niloitsi.\n\nJokaisen jumalan kaikissa temppeleissä pidettiin juhlia, ja\nsellaiset, joilla oli vielä jotakin jäljellä, uhrasivat. Jumalien\npatsaat puettiin uusiin, hienoihin vaatteisiin ja koristettiin\nkukkaseppelillä. Sitäpaitsi Niilissä ja pyhissä lammikoissa lipuivat\nalukset edestakaisin kaunistettuina lyhdyillä, kuten mahtavan\nOsiriksen juhlassa. Prinssi Seti, joka oli Amonin nimellinen\nylipappi, josta virasta ei hän eläissään voinut päästä, seurasi\nnoita mielenosoittajia, sillä hänen oli pakko se tehdä, Memphiksen\nsuureen temppeliin, johon minäkin menin hänen mukanaan. Kun monet\njuhlamenot olivat ohi, johti hän kulkuetta kauniissa, papillisessa\npuvussaan suuren kansanjoukon läpi, jolloin tuhansista suista kuului\nukkosen jyrinää muistuttava tervehdys: \"Farao!\" tai ainakin \"Faraon\nperillinen.\"\n\nKun tuo huuto viimein lakkasi, kääntyi prinssi heidän puoleensa ja\nsanoi:\n\n\"Ystävät, jos tahdotte lähettää minut siihen seuraan, joka istuu\nOsiriksen pöydässä eikä faraon juhlissa, toistatte tuon tyhmän\ntervehdyksen, jota hallitsijamme Amenmeses ei ilolla kuuntele.\"\n\nHiljaisuudesta, joka seurasi, kuului ääni:\n\n\"Älkää pelätkö, prinssi, niin kauan kuin tuo hebrealainen velho\nnukkuu öisin rinnallanne. Hän, joka kykeni tuottamaan Egyptille niin\npaljon kärsimyksiä, voi varmasti varjella teitä vahingolta\", jolloin\nvaltaavat riemuhuudot kaikuivat jälleen.\n\nSeuraavana päivänä palasi vanha Bakenkhonsu Taniksesta, jossa hän\noli käynyt, tuoden paljon uutisia. Siellä oli pidetty iso kokous\nsuurimman temppelin avarimmassa salissa. Tuossa kokouksessa, johon\nkaikki saivat ottaa osaa, oli Amenmeses kertonut, että israelilaiset\nolivat lähteneet tuhansittain. Siellä oli myöskin uhrattu, jotta\nsaataisiin Egyptin suuttuneet jumalat lepytetyiksi. Kun juhlamenot\nolivat lopussa, mutta ennenkuin seura hajosi, -- nousi hänen\nkorkeutensa prinsessa Userti paikaltaan ja kääntyi faraoon päin\nsanoen:\n\n\"Isäimme henkien nimessä\", hän huusi, \"ja erittäinkin isäni, hyvän\njumala Meneptahin nimessä, kysyn sinulta, farao, ja teiltä kansa,\nonko tuo vääryys, jonka israelilaiset orjat ja heidän noitansa ovat\ntuottaneet meille, sellaista, jota mahtavan Egyptin tulisi kärsiä?\nJumalamme ovat lyödyt ja häväistyt, kauheat ja suuret kärsimykset,\njollaisia ei historiassa kerrota, ovat kohdanneet meitä noituuden\nlähettäminä, kymmenet tuhannet, faraon esikoisesta alkaen, ovat\nkuolleet yhtenä ainoana yönä. Ja nyt nämä hebrealaiset, jotka ovat\nmurhanneet heidät noituudellaan, sillä he ovat kaikki noitia, miehet\nja naiset, varsinkin yksi heistä, joka on Memphiksessä, ja josta\nen tahdo puhua, hän kun on tuottanut minulle yksityistä pahaa,\npäästetään faraon luvalla lähtemään maasta. Vielä lisäksi, he ovat\nottaneet mukaansa kaiken karjansa, kaiken puidun viljansa, kaikki\nkalliit koristeet ja rikkaudet, jotka he ovat kansaltamme kauhujen\nkeskellä väkisin lainanneet, eivätkä aiokaan niitä milloinkaan\ntakaisin antaa. Siksi minä, Egyptin kuninkaallinen prinsessa, kysyn\nfaraolta, onko tämä faraon päätös?\"\n\n\"Mutta\", sanoi Bakenkhonsu, \"farao istui pää riipuksissa\nvaltaistuimellaan, eikä vastannut mitään.\"\n\n\"Farao ei puhu\", jatkoi Userti. \"Silloin kysyn, onko tämä faraon\nneuvoston ja Egyptin kansan päätös? Egyptissähän on vielä armeija,\nsatoja sotavaunuja ja tuhansia jalkamiehiä. Onko tämä sotajoukko sitä\nvarten, että se istuisi paikallaan silloin, kun nuo orjat pakenevat\nerämaahan kiihoittaakseen vihollisemme Syrian meitä vastaan ja\npalatakseen heidän kanssaan murhaamaan meitä?\"\n\n\"Noihin sanoihin\", jatkoi Bakenkhonsu, \"vastasi koko kansanjoukko\nhuutamalla: 'Ei.'\"\n\n\"Kansa sanoo -- ei. Mitä sanoo farao?\" huusi Userti. Seurasi\nhiljaisuus, kunnes Amenmeses äkkiä nousi ja puhui: \"Tapahtukoon,\nkuten haluat, prinsessa, mutta jos pahoin käy, kohdatkoon se sinua\nja noita, jotka olet lainoittanut. Vaikka minun mielestäni olisi se\npaikka, jossa sinä seisot, puolisosi, prinssi Setin paikka, ja hänen\nolisi sinun sijastasi tehtävä tuo pyyntö.\"\n\n\"Puolisoni, prinssi Seti, on Memphiksessä sidottuna velhon\nhiusnauhalla, niin kerrotaan minulle\", nauroi Userti pilkallisesti\nkansan hyväksyvästi säestäessä.\n\n\"En tiedä sitä\", jatkoi Amenmeses, \"mutta sen tiedän, että joka\ntapauksessa prinssi olisi päästänyt nämä hebrealaiset lähtemään\ntäältä. Ja toisinaan, kun suru seurasi surua, ajattelin, että hän\noli oikeassa. Totisesti useammin kuin kerran olisin päästänytkin\nheidät menemään, mutta aina joku voima, en tiedä mikä, laskeutui\nsydämeeni, muutti sen kivikovaksi ja riisti minulta sanat, etten\nilmaisisi ajatustani. Nytkin tahtoisin antaa heidän mennä, mutta te\nkaikki olette minua vastaan, ja kenties, jos vastustan teitä, saan\nmaksaa sen elämälläni ja valtaistuimellani. Päälliköt, käskekää,\nettä armeijani on valmiina ja kootkaa se tänne Tanikseen, että itse\nvoin johtaa sen Israelin kansaa takaa-ajamaan ja ottaa osaa sen\nkärsimyksiin.\"\n\nValtavasti huutaen hajosi kokous niin, että viimein kaikki olivat\nmenneet ja ainoastaan farao jäi istumaan valtaistuimelleen tuijottaen\neteensä. Hänen kasvonsa muistuttivat pikemmin kuollutta kuin elävää\nhallitsijaa, joka oli lähtemäisillään sotaan vihollisiaan vastaan.\n\nPrinssi kuunteli kaikkea tätä äänetönnä, mutta kun Bakenkhonsu\nlopetti, katsoi hän ylös ja kysyi:\n\n\"Mitä ajattelette te, Bakenkhonsu?\"\n\n\"Ajattelen, prinssi\", vastasi tuo vanha ja viisas mies, \"että hänen\nkorkeutensa teki väärin kiihoittaessaan heitä, vaikka hän epäilemättä\ntulkitsi pappien ja sotajoukon ajatukset, joita vastaan farao ei\nollut kyllin luja seisomaan.\"\n\n\"Minä ajattelen samoin kuin te\", sanoi Seti.\n\nSamassa astui rouva Merapi huoneeseen.\n\n\"Olen kuullut, puolisoni\", sanoi hän, \"että farao aikoo ajaa\nsotajoukoilla Israelin kansaa takaa. Pyydän, ettei puolisoni yhtyisi\nfaraon joukkoihin.\"\n\n\"Onhan luonnollista, ettet haluaisi minun taistelevan heimoasi\nvastaan, ja totta puhuakseni en ole sitä aikonutkaan\", vastasi Seti\nja lähti Merapin kanssa pois.\n\n\"Hän ei ajattele sukulaisiaan, vaan rakastettunsa henkeä\", sanoi\nBakenkhonsu. \"Hän ei ole noita, kuten väitetään, mutta se on totta,\nettä hän tietää sellaista, mitä me emme tiedä.\"\n\n\"Niin, se on totta\", vastasin minä.\n\n\n\n\nXVII.\n\nMERAPIN UNI.\n\n\nKului joku aika, kenties noin neljätoista päivää siitä, jolloin\nisraelilaiset olivat alkaneet matkansa. Se oli mahtava joukko,\njoka kantoi muassaan profeettansa ruumisarkkua ja muumiota. Tuo\nprofeetta, niin kerrottiin, heidän heimolaisensa, oli ollut visiirinä\nsillä faraolla, joka ystävällisesti otti heidät vastaan Egyptiin\nsatoja vuosia sitten. Toiset sanoivat heidän menneen sitä, toiset\ntätä tietä, mutta Bakenkhonsu, joka tiesi kaikki, selitti, että he\nkulkivat Krokotiili-järveä kohden, jota toiset nimittävät Punaiseksi\nmereksi, ja aikoivat sen poikki tuolla puolen olevaan korpeen ja\nsieltä Syriaan. Kysyin häneltä miten se olisi mahdollista, sillä tuo\njärvi on kapeimmasta paikasta kuusituhatta jalkaa leveä ja sen syvyys\non mittaamaton. Hän vastasi, ettei hän tiennyt, mutta että voisin\ntiedustella sitä rouva Merapilta.\n\n\"Te olette siis muuttanut mielipiteenne ja pidätte häntä noitana\",\nsanoin, johon hän vastasi:\n\n\"Jonkun täytyy panna tuuli puhaltamaan ja Egypti on niin täynnä\nnoituutta, että sitä on vaikeata sanoa. Ja hänhän se oli eikä kukaan\nmuu, joka hävitti Amonin ikivanhan patsaan. Oh, niin, noita tai ei\nnoita, joka tapauksessa voi häneltä kysyä, miten hänen kansansa aikoo\nmennä Punaisen meren yli, varsinkin jos faraon sotavaunut sattuvat\nolemaan heidän takanaan.\"\n\nMinä kysyin häneltä, mutta hän vastasi, ettei hän tiennyt mitään\nsiitä asiasta, eikä tahtonut tietääkään mitään, koska hän oli eronnut\nkansastaan ja jäänyt Egyptiin.\n\nSitten tuli Kii, en tiedä mistä, ja tehtyään sovinnon prinssin kanssa\nvannottuaan, että papit olivat vastoin hänen tahtoaan pukeneet\nMerapin Isiksen pukuun, kertoi meille, että farao oli lähtenyt suuren\nsotajoukon kanssa ajamaan takaa israelilaisia. Prinssi kysyi häneltä,\nmiksi ei hänkin ollut mennyt mukaan, johon hän vastasi, ettei hän\nollut mikään sotilas, ja että farao vältti häntä. Hän puolestaan\nkysyi prinssiltä, miksi tämä ei ollut mennyt.\n\nSeti vastasi, ettei häntä haluttanut ottaa siihen osaa yksityisenä\nkansalaisena, häneltä kun oli riistetty päällikkyys muissakin\nasioissa.\n\n\"Te olette viisas, kuten aina, prinssi\", sanoi Kii.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSeuraavana iltana, hyvin myöhään, kun prinssi, Kii, Bakenkhonsu ja\nminä, Ana, istuimme jutellen, syöksyi rouva Merapi äkkiä luoksemme.\nHän tuli suoraan vuoteestaan, silmät palaen ja hiukset hajallaan.\n\n\"Olen nähnyt unen!\" huusi hän. \"Uneksin, että koko suurilukuinen\nkansani seurasi tulenliekkiä, joka ulottui maasta taivaaseen asti. He\ntulivat erään suuren veden rannalle ja heidän jäljessään kiiruhtivat\nfarao ja koko Egyptin sotajoukko. Silloin kansani syöksyi veteen\nja se kannatti heitä, niin kuin se olisi ollut lujaa maata. Faraon\nsotilaat aikoivat seurata heitä, mutta Egyptin jumalat ilmestyivät,\nAmon, Osiris, Isis, Hathor ja muut, ja tahtoivat käännyttää heidät\ntakaisin. He eivät kuitenkaan totelleet heitä, vaan vetäen jumalat\nmukanaan syöksyivät veteen. Silloin tuli pimeys, ja pimeydestä kuului\nvalitusta ja valtaavaa naurua. Se loppui ja kuu nousi valaisten\ntyhjyyden. Minä heräsin ja kaikki jäseneni vapisivat. Selittäkää\nminulle tämä uni, jos voitte, oi Kii, tietäjä.\"\n\n\"Miten se on tarpeellista, rouva\", vastasi Kii aivan kuin unesta\nheräten, \"kun uneksija itse on tietäjä? Uskaltaako oppilas neuvoa\nopettajaa, tai vasta-aloittelija selittää salaisuuksia temppelin\nylipapille? Ei, rouva, minä ja kaikki Egyptin tietäjät olemme teidän\njalkojenne juuressa.\"\n\n\"Miksi aina pilkkaatte minua?\" sanoi Merapi ja vapisi puhuessaan.\nSilloin Bakenkhonsu avasi suunsa sanoen:\n\n\"Kiin viisaus on kätketty eikä se anna mitään valoa meille, hänen\noppilailleen. Kuitenkin tämän unen tarkoitus on selvä, vaikka en\ntiedä, onko se totta. Se tarkoittaa, että Egyptin sotajoukkoa ja\nsen mukana Egyptin jumalia uhkaa perikato israelilaisten tähden,\njollei joku, jota he tottelevat, voi saada heitä luopumaan jostakin\naikeesta, jota en tiedä. Mutta ketä hullu tottelee, niin, ketä hullu\ntottelee?\" ja kohottaen harmaan päänsä katsoi suoraan prinssiin.\n\n\"Ei ainakaan minua, joka en nykyään merkitse mitään Egyptissä\", sanoi\nSeti.\n\n\"Miksi ei teitä, oi prinssi, joka huomenna voitte olla ken tahansa\nEgyptissä?\" kysyi Bakenkhonsu. \"Tehän olette aina puhunut noista\nhebrealaisista ja sanonut, ettei heistä koidu Egyptille muuta kuin\npahaa, kuten on käynytkin. Ketä sitten kansa ja sotajoukko kuuntelisi\nhartaammin?\"\n\n\"Sitäpaitsi, prinssi\", keskeytti Kii, \"eräs teidän huonekunnastanne\non nähnyt ilkeän unen. Ehkä se ei olekaan uni, vaan joku noituus,\njoka on tähdätty Egyptin hallitsijaa vastaan. Samanlainen noitatemppu\nkuin se, joka heittää mahtavan Amonin valtaistuimelta ja rakentaa\ntaika-aidan tämän talon ja puutarhan ympäri.\"\n\n\"Sanon taaskin teille, Kii, etten puno mitään taikatemppuja, minä,\njoka omalla lapsellani olen saanut maksaa ne.\"\n\n\"Mutta niissä oli taikuutta, rouva, ja kuten vanhastaan tiedetään,\nvoima on täydellistä ainoastaan silloin, kun täytyy uhrata jotakin\",\nsanoi Kii synkästi.\n\n\"Lakatkaa jo puhumasta noitatempuista, tietäjä\", huudahti prinssi,\n\"tai jos teidän täytyy niistä puhua, puhukaa omistanne, joita on\npaljon. Jabezhan se suojeli meitä täällä noita vaivoja vastaan ja\nAmonin patsaan murskasi joku jumala.\"\n\n\"Anteeksi, prinssi\", sanoi Kii kumartaen, \"se ei ollut tämä rouva,\nvaan hänen setänsä, joka rakensi aidan talonne ympäri suojatakseen\nteitä vaivoilta, jotka Egyptiä kohtasivat, ja se ei ollut tämän\nrouvan, vaan jonkun jumalan työtä hänen avullaan, joka löi Amonin\nTaniksessa. Prinssi sanoi sen. Kuitenkin tämä rouva on nähnyt\nkummallisen unen, jonka Bakenkhonsu on selittänyt, vaikka minä en\nosannut, ja minun mielestäni pitäisi faraon ja hänen päällikkönsä\nsaada kuulla tämä uni, jotta he itse voisivat muodostaa siitä oman\nmielipiteensä.\"\n\n\"Miksi ette sitten kerro sitä heille, Kii?\"\n\n\"Farao on katsonut parhaaksi, prinssi, erottaa minut palveluksestaan\nja antaa virkani toiselle. Jos menen faraon näkyviin, tappaa hän\nminut.\"\n\nSen kuullessani minä, Ana, toivoin, että Kii menisi faraon eteen,\nvaikka en uskonut, että hän tai kukaan muukaan voisi tappaa Kiitä,\njolla oli suojeluskaluja kuolemaa vastaan. Sillä minä pelkäsin Kiitä\nja tunsin, että hän jälleen mietti jotakin ilkeätä Merapia kohtaan,\njonka tiesin olevan viattoman.\n\nPrinssi kulki edestakaisin huoneessa, kuten hänen tapansa oli\nollessaan ajatuksiin vaipuneena. Äkkiä hän pysähtyi eteeni ja sanoi:\n\n\"Ana ystävä, olkaa hyvä ja käskekää, että sotavaununi satamiehisen\nsuojajoukon kanssa laitetaan kuntoon. Lähdemme päivän koittaessa, te\nja minä, etsimään faraon armeijaa ja pyytämään puheille pääsöä.\"\n\n\"Herrani\", sanoi Merapi rakastettavalla tavallaan, \"pyydän, älä\npoistu luotani.\"\n\n\"En poistukaan. Tule mukaan, jos tahdot.\" Hän pudisti päätään, sanoen:\n\n\"En uskalla, prinssi, viimeisinä aikoina on tuntunut kuin joku lumous\nvetäisi minua kansani luo. Kahdesti yössä olen herännyt ja löytänyt\nitseni istumasta puutarhassa kasvot pohjoista kohden ja kuullut äänen\nkorvissani, vieläpä kuolleen isänikin äänen, sanovan:\n\n\"'Israelin kuu, kansasi kulkee korvessa ja tarvitsee valoasi.'\n\n\"Siksi olen varma, että jos joutuisin lähelle heitä, vedettäisiin\nminut väkisin mukaan, kuten puu vedetään vedestä, eikä Egypti enään\nnäkisi minua.\"\n\n\"Silloin pyydän sinua olemaan siellä, missä olet, Merapi\", sanoi\nprinssi vähän hymyillen, \"sillä on varmaa, että minne sinä menet,\nsinne on minun seurattava, eikä minulla ole halua kulkea korvessa\nhebrealaisen kansasi kanssa. No, koska sinä et halua poistua\nMemphiksestä ja tulla kanssani, täytyy minun jäädä luoksesi.\"\n\nKii katsoi tuota paria läpitunkevilla silmillään. \"Suokoon prinssi\nanteeksi\", sanoi hän, \"mutta vannon jumalien nimessä, etten koskaan\nluullut kuulevani, että prinssi Seti Meneptah asettaa naisen oikut\nyläpuolelle kunniataan.\"\n\n\"Te puhutte raa'asti\", sanoi Seti nousten seisomaan, \"ja jos olisitte\nsanonut noin jonakin toisena päivänä, kenties, Kii --\"\n\n\"Oi. Herrani!\" sanoi Kii heittäytyen maahan, painaen otsansa lattiaan\nasti, \"ajatelkaa, miten suuri syy minulla täytyy olla, kun uskallan\npuhua siten. Kun ensimmäisen kerran tulin tänne Taniksesta, henki,\njoka on sisässäni, puhuen huulieni kautta antoi teidän korkeudellenne\nmuutamia arvonimiä, joista teidän korkeutenne suvaitsi moittia\nminua. Mutta tuo henki sisässäni ei voi valehdella, ja minä tiedän\nvarmasti ja pyydän kaikkia täällä painamaan mieleensä, että tänä yönä\nseison hänen lähellään, joka, ennen kuin kaksi kuukautta on kulunut,\nkruunataan faraoksi.\"\n\n\"Te olette totisesti aina ollut huonojen uutisten tuoja, Kii, mutta\njos niin käykin, mitä sitten?\"\n\n\"Tämä, teidän korkeutenne: Jolleivät totuuden ja oikeuden henget\npakottaisi minua, uskaltaisinko minä, jolla on veri, joka voi juosta\nkuiviin, ja luut, jotka voivat murskaantua, puhua kovia sanoja\nhänelle, josta tulee farao? Uskaltaisinko vastustaa tuon suloisen\nkyyhkysen tahtoa, jonka pesä on tulevan faraon sydämessä, tuon\nviisaan valkoisen kyyhkysen, joka kuiskii salaisuuksia taivaasta,\njosta hän tuli, ja joka on voimakkaampi kuin Isiksen korppikotka ja\nnopeampi kuin Raan haukka, kyyhkysen, joka suuttuessaan voisi repiä\nminut useammaksi kappaleeksi kuin Set ja Osiris?\"\n\nMinä näin Bakenkhonsun paisuvan pidätetystä naurusta, kuten sammakko,\njoka on kurnuttamaisillaan, mutta Seti vastasi väsyneellä äänellä:\n\n\"Kaikkien Egyptin lintujen nimessä ja pyhät krokotiilit vielä\nkaupanpäällisiksi luettuina, en sitä tiedä, koska teidän ajatuksenne\nei ole mikään avonainen kirjoitus, minkä ohikulkija voisi lukea.\nMutta jos kertoisitte minulle, minkä vuoksi totuuden ja oikeuden\njumalattaret ovat innostuttaneet teitä --\"\n\n\"Syy on se, oi prinssi, että Egyptin armeijan kohtalo on teidän\nkäsissänne. Aika on lyhyt ja minä tahdon olla rehellinen. Kieltäkää\nse, kuten hän tahtoo, mutta tämä rouva tässä, joka näyttää olevan\ntäynnä vain rakkautta ja suloa, on suurin noita Egyptissä, kuten\nminä, jota hän on hallinnut, hyvin tiedän. Hän rupesi kilpailemaan\nEgyptin pääjumalan kanssa ja löi hänet tomuun, ja on maksanut\ntakaisin hänelle, hänen profeetoilleen ja palvelijoilleen sen pahan,\nminkä Amon olisi tahtonut tehdä hänelle, kuten hänen sijassaan\njokainen olisi tehnyt. Nyt hän on nähnyt unen, tai hänen henkensä on\nkertonut sen hänelle, että Egyptin sotajoukko on perikadon partaalla,\nja minä tiedän, että tämä uni on tosi. Kiiruhtakaa siis, oi prinssi,\npelastamaan Egyptin armeija, jota varmasti tarvitsette tullessanne\nvaltaistuimelle.\"\n\n\"Minä en ole noita\", huusi Merapi, \"ja kuitenkin -- voi! että minun\ntäytyy se sanoa -- tuon hymyilevän, kylmäsilmäisen velhon sanat ovat\ntosia. _Kuolema uhkaa Egyptin sotajoukkoja!_\"\n\n\"Käskekää, että sotavaunut laitetaan kuntoon\", sanoi Seti uudelleen.\n\n       *       *       *       *       *\n\nOli kulunut kahdeksan päivää. Aurinko laski ja me ajoimme täyttä\nlaukkaa Punaista merta kohti. Yötä päivää olimme seuranneet faraon\narmeijaa läpi erämaiden tietä pitkin, joka oli täynnä vaunujen\npyörien ja sotilaiden sekä heitä ennen kulkeneiden kymmenien\ntuhansien israelilaisten jälkiä.\n\nNyt näimme kukkulalta, johon olimme saapuneet, tuon suuren armeijan\nleiriytyneen alapuolellemme. Ja muutamat kulkurit kertoivat meille,\nettä sen takana, myöskin leiriytyneenä, olivat israelilaisten\nlukemattomat joukot ja heidän takanaan laaja Punainen meri, joka\nkatkaisi heidän tiensä. Mutta me emme voineet nähdä israelilaisia\nemmekä vettä tuolla egyptiläisten takana kummallisesta syystä. Heidän\nja faraon armeijan välissä oli musta pilvipatsas, joka ulottui maasta\ntaivaaseen asti. Eräs kulkuri kertoi meille, että tuo pilvi kulki\npäivisin israelilaisten edellä, mutta öisin muuttui se tulipatsaaksi.\nAinoastaan tänään, kun faraon armeija oli lähellä, oli se muuttanut\npaikkaansa ja tullut Israelin kansan ja sotajoukon väliin.\n\nKun prinssi, Bakenkhonsu ja minä kuulimme tuon, katsoimme toisiimme\nja olimme ääneti. Mutta äkkiä prinssi naurahti hieman ja sanoi:\n\n\"Meidän olisi pitänyt tuoda Kii mukanamme, vaikkapa sitten\nsidottuna, että hän olisi selittänyt tämän ihmeen, sillä varmaa on,\nettei kukaan muu osaa.\"\n\n\"Olisi vaikeata pitää Kiitä sidottuna, prinssi, jos hän haluaisi\npäästä vapaaksi\", vastasi Bakenkhonsu. \"Sitäpaitsi, ennen kuin\nastuimme vaunuihin Memphiksessä, oli hän lähtenyt etelään päin\nTebeen. Minä näin hänen menevän.\"\n\n\"Ja minä määräsin, ettei hän saisi palata, sillä sekä minä että rouva\nMerapi pidämme häntä pahana vieraana,\" sanoi Seti huoaten.\n\n\"Nyt kun olemme täällä, mitä aiotte, prinssi, tehdä?\" kysyin minä.\n\n\"Mennä faraon leiriin ja sanoa, mitä meillä on sanottavaa, Ana.\"\n\n\"Ja jollei hän tahdo kuulla, prinssi?\"\n\n\"Silloin huutaa asiamme ääneen ja palata.\"\n\n\"Ja jollei hän anna meidän palata, prinssi?\"\n\n\"Silloin pysyä alallaan ja elää tai kuolla, kuten jumalat määräävät.\"\n\n\"Totisesti on herrallamme jalo sydän!\" huudahti Bakenkhonsu,\n\"ja vaikka tunnen itseni liian nuoreksi kuolemaan, olen halukas\nhänen kanssaan näkemään, miten tämä asia päättyy\", ja hän nauroi\näänekkäästi.\n\nMutta minusta, joka olin peloissani, kuulosti hänen hohotuksensa,\njoka kaikui päittemme yläpuolella, oudolta ja todella peloittavalta.\n\nSitten pukeuduimme juhlapukuihin, jotka olimme ottaneet mukaamme,\nmutta miekat ja kilvet jätimme pois. Ja vähän syötyämme lähdimme\najamaan, puolet vartijoistamme mukana, tuota paikkaa kohden, jossa\nnäimme faraon lipun liehuvan. Loput vartijoistamme jätimme leiriimme\nkukkulalle pyytäen heitä, jos jotakin tapahtuisi meille, palaamaan\ntakaisin ja ilmoittamaan siitä Memphikseen ja muihin suuriin\nkaupunkeihin. Kun lähestyimme leiriä, huomasi etuvartiosto meidät ja\nalkoi huutaa. Mutta tunnettuaan laskevan auringon valossa tulijat,\nkuului sieltä mutinaa:\n\n\"Egyptin prinssi! Egyptin prinssi!\" sillä he eivät milloinkaan\nlakanneet nimittämästä Setiä sillä nimellä, ja he tekivät kunniaa\nkeihäillään ja antoivat meidän mennä.\n\nNiin saavuimme viimein faraon teltalle, jonka ympärillä kokonainen\nrykmentti oli vartioimassa. Teltan reunat oli nostettu ylös\nyön kuumuuden tähden, joka oli tavaton, ja siellä istui farao\npäällikköineen, neuvonantajineen, pappeineen, tietäjineen ja muine\nseuralaisineen syöden ja juoden. He istuivat pöydän ympärillä,\njoka oli taipunut kuin kaari, kasvot ovelle päin. Farao istui\nkeskimmäisenä ja hänen takanaan seisoivat viuhkan kantajat ja\njuomanlaskijat.\n\nMe astuimme telttaan, prinssi keskellä, Bakenkhonsu hänen oikealla\npuolellaan nojaten sauvaansa ja minä kantaen kultaisia ketjuja, jotka\nfarao Meneptah oli antanut minulle, vasemmalla. Muut seuralaisemme\njäivät ulkopuolelle vartijoiden joukkoon.\n\n\"Keitä ovat nämä?\" kysyi Amenmeses katsoen ylös, \"jotka tulevat tänne\nkutsumatta?\"\n\n\"Kolme Egyptin kansalaista, joilla on sanoma faraolle\", vastasi\nSeti hiljaisella äänellään, \"ja olemme tulleet nopeasti ja kaukaa\nilmoittaaksemme sen ajoissa.\"\n\n\"Mitkä ovat nimenne, Egyptin kansalaiset, ja kuka lähettää sanoman?\"\n\n\"Nimemme ovat: Seti Meneptah, entinen Egyptin prinssi ja kruunun\nperillinen, vanha neuvonantaja Bakenkhonsu, ja Ana, kuninkaan\nseurueen kirjuri, ja sanomamme on jumalilta.\"\n\n\"Olemme kuulleet nuo nimet jo ennenkin?\" sanoi farao ja hänen\npuhuessaan koko seurue, tai melkein kaikki, nousi ylös, ainakin\npuoleksi ja kumarsivat prinssille. \"Tahdotko sinä seuralaisinesi\nistuutua aterioimaan, prinssi Seti Meneptah?\"\n\n\"Kiitämme jumalaista faraota, mutta me olemme jo aterioineet. Onko\nmeillä faraon lupa ilmoittaa asiamme?\"\n\n\"Puhu, prinssi!\"\n\n\"Oi farao, monta kuukautta on kulunut siitä, kun viimeksi katselimme\ntoisiamme kasvoista kasvoihin, tuona päivänä, jolloin isäni, hyvä\njumala Meneptah, teki minut perinnöttömäksi ja sen jälkeen muutti\ntäältä Osiriksen luo. Farao muistaa, miksi minut silloin erotettiin\nEgyptin kuninkaallisesta suvusta. Se oli noitten israelilaisten\ntähden, joita minun mielestäni oli huonosti kohdeltu, ja jotka\nsiksi olisi pitänyt päästää lähtemään Egyptistä. Hyvä jumala\nMeneptah olisi sinun, oi farao, ja muitten neuvosta tahtonut\nmiekalla lyödä israelilaiset tehdäkseen lopun heistä ja siihen hän\nvaati minun suostumustani Egyptin perillisenä. Minä kieltäydyin,\nminut syrjäytettiin, ja siitä asti sinä, oi farao, olet kantanut\nkaksinkertaista kruunua ja minä olen ollut Memphiksen asukkaana\neläen maillani ja perinnöilläni, jotka kuuluvat minulle. Sen ja\ntämän hetken välillä, oi farao, ovat monet vaivat kohdanneet Egyptiä\nja viimeinen niistä maksoi sinulle esikoisesi ja minulle samoin.\nHuolimatta kaikesta tästä sinä, oi farao, kuitenkin olet kieltäytynyt\npäästämästä näitä hebrealaisia, jotka minun mielestäni olisi pitänyt\npäästää jo alussa. Viimein esikoisesi kuoltua päätit, että he\nsaisivat lähteä. Nyt sinä kuitenkin seuraat heitä suuren sotajoukon\nkanssa ja aiot tehdä heille sen, minkä isäni, hyvä jumala Meneptah,\nolisi tehnyt, jos minä olisin suostunut, nimittäin -- hävittää heidät\nmiekalla. Kuule minua, farao!\"\n\n\"Minä kuulen mitä prinssi Seti vielä haluaa sanoa?\"\n\n\"Tätä, oi Farao. Pyydän, että palaisit sotajoukkosi kanssa takaisin\nja lopettaisit noitten israelilaisten takaa-ajon, ei huomenna, eikä\nseuraavana päivänä, vaan heti -- tänä yönä.\"\n\n\"Miksi, oi prinssi.\"\n\n\"Unen tähden, jonka eräs hebrealainen nainen talossani on nähnyt, ja\nunessa ennustetaan perikatoa sinulle ja Egyptin armeijalle, jollet\ntottele näitä sanojani.\"\n\n\"Luulen, että tunnemme tuon käärmeen, jonka sinä olet ottanut asumaan\nsydämeesi, josta se sylkee myrkkyä Egyptiin. Hänhän on nimeltään\nMerapi, Israelin kuu, eikö olekin?\"\n\n\"Sellainen on unen näkijän nimi\", vastasi Seti kylmällä äänellä,\nvaikka tunsin hänen vapisevan vihasta vierelläni, \"ja jos Farao\ntahtoo, seuralaiseni tässä kertovat sen sanasta sanaan hänen\ntietäjilleen.\"\n\n\"Farao ei tahdo sitä\", huusi Amenmeses lyöden nyrkillään pöytään,\n\"koska Farao tietää, että se on vain juoni, jolla tahdotaan pelastaa\nnuo velhot ja varkaat siltä kohtalolta, jonka he ovat ansainneet.\"\n\n\"Olenko minä sitten juonien punoja, oi Farao? Jos olisin sellainen,\nmiksi olisin matkustanut tänne varoittamaan, kun istumalla tuolla\nMemphiksessä minusta vielä kerran olisi tullut kaksinkertaisen\nkruununperillinen? Sillä, sanon sen sinulle, jollet tottele minua,\nolet hyvin pian kuolleena, kuten nämä muutkin\" -- ja hän osoitti\nkaikkia, jotka istuivat pöydässä -- \"ja tuo suuri armeija, joka on\ntelttasi ulkopuolella. Ennen kuin puhut, sano minulle, mikä on tuo\nmusta pilvi, joka seisoo hebrealaisten leirin edessä? Etkö vastaa?\nSilloin vastaan minä. Se on paarivaate, joka pian verhoaa jokaisen\nteidän luunne.\"\n\nKoko seura vapisi pelosta, niin, vieläpä papit ja tietäjätkin\nvapisivat. Mutta farao raivostui vihasta. Hypäten paikaltaan tarttui\nhän kaksinkertaiseen kruunuun, jota hän kantoi päässään, ja heitti\nsen maahan. Minä huomasin kultaisen renkaan vierähtävän siitä ja\npysähtyvän Setin sandaalin viereen. Amenmeses repi vaatteitaan ja\nhuusi:\n\n\"Ainakin meidän turmiomme on sinunkin turmiosi, luopio, joka olet\nmyynyt Egyptin tuolle hebrealaiselle hänen suutelojensa hinnasta.\nSitokaa tuo mies ja hänen seuralaisensa, ja kun lähdemme taistelemaan\nisraelilaisia vastaan huomenna pimeän haihduttua, pankaa heidät\neturintamaan. Niin saamme viimeinkin tietää totuuden.\"\n\nNäin määräsi farao, ja Seti, vastaamatta mitään, pani kädet ristiin\nrinnalleen ja odotti.\n\nMiehet nousivat paikoiltaan ikäänkuin totellakseen faraota, mutta\nvaipuivat jälleen istumaan. Vartijat hypähtivät eteenpäin, mutta\njäivät kuitenkin seisomaan paikoilleen. Silloin Bakenkhonsu purskahti\nsuureen nauruun:\n\n\"O-ho-ho\", nauroi hän, \"olen nähnyt faraoita tulevan ja menevän,\nyksi ja kaksi ja kolme, ja neljä ja viisi, mutta en kumminkaan\nkoskaan ole nähnyt faraota, jota ei kukaan hänen neuvonantajansa tai\nvartijansa voi totella, vaikka miten tahtoisivatkin. Kun teistä tulee\nfarao, prinssi Seti, olkoon teillä parempi onni. Käsivartenne, Ana\nystäväni, ja käykää edellä, Egyptin kuninkaallinen perillinen. Totuus\non näytetty sokeille silmille, jotka eivät tahdo nähdä. On puhuttu\nkuuroille korville, jotka eivät tahdo kuulla, ja velvollisuus on\ntäytetty. Yö joutuu. Nukkukaa hyvin, te Osiriin kutsutut, nukkukaa\nhyvin!\"\n\nSitten käännyimme ja lähdimme teltasta. Sen ovella katsoin taakseni\nja tuossa himmeässä valossa näytti minusta kuin nuo kaikki pöydän\nympärillä istujat 30 olisivat kuolleet. Heidän kasvonsa olivat\nsiniset ja silmät näyttivät kuopilta, eikä heidän huuliltaan tullut\nainoatakaan sanaa. He vain tuijottivat meihin, tuijottivat ja taas\ntuijottivat.\n\nTeltan oven ulkopuolella, prinssin käskystä, julistin kovalla\näänellä Merapin unen pääsisällön ja pyysin kaikkia, jotka kuulivat,\nlopettamaan Israelin kansan takaa-ajon, jos he tahtoisivat jatkaa\nelämäänsä kirkkaan auringon alla. Eikä nytkään, vaikka tällainen puhe\noli rikos Faraota vastaan, kukaan nostanut kättään prinssiä eikä\nminua, hänen palvelijaansa vastaan. Usein senjälkeen olen ihmetellyt,\nmiksi näin oli, mutta en ole löytänyt vastausta kysymyksiini. Kenties\nse tapahtui korkean isäntäni tähden, jonka kaikki tiesivät olevan\noikean Faraon ja jota he sydämestään rakastivat. Tai kenties siksi,\nettä he olivat varmoja siitä, ettei hän olisi tullut näin kauaksi\nja antautunut Amenmeseksen valtaan muuten kuin etsiäkseen Egyptin\nsotajoukon parasta ja tuodakseen heille sanoman, jonka itse jumalat\nolivat ilmoittaneet. Tai ehkä häntä ympäröi vielä se suoja, jonka\nhebrealaiset olivat luvanneet hänelle Jabezin kautta. Ainakin niin\ntapahtui. Farao käski, mutta hänen palvelijansa eivät totelleet.\nTieto tuosta unesta levisi, ja sinä yönä useat erosivat faraon\nsotajoukosta ja kerääntyivät meidän ympärillemme tai pakenivat\ntakaisin sinne, mistä olivat tulleet. Ja näitten joukossa oli useita\nneuvonantajia ja pappejakin, jotka salaisesti olivat keskustelleet\nBakenkhonsun kanssa. Ja jos farao halusikin tehdä lopun meistä,\nniinkuin hän kenties aikoi, piti hän kuitenkin viisaimpana siirtää\nsen siksi, kunnes selviytyisi Israelin kansasta.\n\nOli kummallinen yö. Ilma oli tyyni ja painostava. Tähtiä ei näkynyt,\nmutta tuossa mustassa, pilven muodostamassa esiripussa, joka oli\negyptiläisten leirin takana, näkyi leimahduksia, joista muodostui\nikäänkuin kirjoituksia, joita minä en osannut lukea.\n\n\"Katsokaa kohtalon kirjaa, jonka Jumalan käsi on tulella\nkirjoittanut!\" sanoi Bakenkhonsu katsellessaan sitä. Keskiyön aikana\nalkoi puhaltaa voimakas itätuuli niin lujasti, että meidän oli\nmaattava kasvoillamme sotavaunujemme pohjalla. Kun tuuli taukosi,\nkuulimme melua ja huutoja sekä egyptiläisten leiristä että pilven\ntakana olevasta israelilaisten joukosta. Samassa tuntui sysäys\nniinkuin maanjäristyksessä, joka paiskasi ne meistä, jotka seisoivat,\nmaahan, ja veripunaisen kuun tullessa esiin näimme, että koko faraon\narmeija oli lähdössä liikkeelle merta kohden.\n\n\"Mihin he menevät?\" kysyin prinssiltä, joka nojasi käsivarteeni.\n\n\"Turmioon, luullakseni\", vastasi hän, \"mutta millaiseen turmioon,\nsitä en tiedä.\"\n\nSen jälkeen emme puhuneet enempää, sillä kaikki olimme liian\npeloissamme.\n\n       *       *       *       *       *\n\nViimein päivä valkeni näyttäen hirveimmän näyn, mitä ihmissilmä on\nmilloinkaan nähnyt.\n\nPilvimuuri oli kadonnut ja kirkkaassa aamuvalossa huomasimme, että\nPunainen meri oli jakautunut kahtia. Siihen keskelle jäi leveä\najotie, joka näytti ikäänkuin tuulen muodostamalta, tai kenties\nmaanjäristys oli sen äkkiä rakentanut. Kukapa sen voi sanoa? En\nainakaan minä, joka en koskaan astunut tuolle kuoleman polulle.\nTätä polkua pitkin kiiruhtivat kymmenet tuhannet israelilaiset\nveden lainehtiessa kummallakin puolen, ja heitä seurasi koko faraon\narmeija, paitsi ne, jotka olivat eronneet siitä ja seisoivat tai\nmakasivat ympärillämme katsellen. Näimmepä kultaiset vaunutkin, jotka\nilmaisivat itse faraon ja hänen henkivartiostonsa läsnäolon, keskellä\ntuota hajaantunutta sotajoukkoa, joka pyrki eteenpäin ilman sotakuria\nja järjestystä.\n\n\"Mitä nyt? Oi! Mitä nyt?\" mumisi Seti, ja hänen puhuessaan järähti\nmaa toisen kerran. Silloin meren länsiosassa nousi mahtava aalto,\njoka näytti olevan korkea kuin pyramiidi. Se vyöryi eteenpäin\nvaahtopäisenä ja vain hetken, ei enempää, näimme Egyptin armeijan.\nTuona hetkenä olin kuitenkin näkevinäni mahtavia haamuja, jotka\npakenivat maalle päin pitkin aallon harjaa. Minä pidin noita haamuja\nEgyptin jumalina, joita ajoi takaa kuin piiskalla kirkas ja loistava\nolento. He menivät ja tulivat surkeasti valitellen, ja aalto vyöryi\nalas.\n\nMutta sen takana marssivat israelilaisten joukot turvallisesti\ntoiselle rannalle.\n\nTuli synkkä pimeys ja pimeyden läpi näin tai olin näkevinäni Merapin,\nIsraelin kuun, seisovan edessämme pelästyneen näköisenä ja kuulin tai\nluulin kuulevani hänen huutonsa:\n\n\"Oi! Auta minua Seti, puolisoni! Auta minua Seti, puolisoni!\"\n\nSitten hänkin katosi.\n\n\"Valjastakaa hevoset!\" huusi Seti kolkolla äänellä.\n\n\n\n\nXVIII.\n\nMERAPIN KRUUNAUS.\n\n\nVaikka kiiruhdimmekin hevosiamme, oli huhu tai oikeammin totuus\nlevinnyt nopeammin. Sitä veivät eteenpäin ne, jotka olivat lähteneet\nennen meitä. Oi, tämä matka oli kuin pahojen jumalien aikaansaamaa\nunta. Me nelistimme eteenpäin yötä päivää, ja katso, joka kaupungissa\nja kylässä ryntäsivät naiset luoksemme huutaen:\n\n\"Onko totta, matkustajat, onko totta, että farao sotajoukkoineen on\nhukkunut mereen?\"\n\nSilloin vanha Bakenkhonsu huusi vastaan: \"Totta on, että hän, joka\noli farao, hukkui sotajoukkonsa kanssa mereen. Mutta katsokaa,\ntässä on hän, joka nyt on farao\", ja hän osoitti prinssiä, joka ei\nhuomannut sitä ollenkaan eikä sanonut mitään muuta kuin: \"Eteenpäin!\nEteenpäin!\"\n\nJa taas syöksyimme eteenpäin, kunnes valitukset jälleen taukosivat.\n\nOli auringonlaskun aika ja viimeinkin lähestyimme Memphiksen katuja.\nPrinssi kääntyi puoleeni ja puhui: \"Tähän asti en ole uskaltanut\nkysyä\", sanoi hän, \"mutta kertokaa minulle, Ana. Sen jälkeen kuin\nvedet olivat vyöryneet paikoilleen, hirveät haamut kadonneet ja kun\nseurasi pimeys, olitteko silloin näkevinänne naisen edessämme ja\nkuulevinanne hänen puheensa?\"\n\n\"Olin, prinssi.\"\n\n\"Kuka tuo nainen oli ja mitä hän sanoi?\"\n\n\"Hän oli eräs, joka lahjoitti teille lapsen, jota lasta ei ole enää,\nja hän sanoi; 'Oi! Auta minua, Seti puolisoni! Auta minua, Seti\npuolisoni!'\"\n\nHänen kasvonsa tulivat tuhkan harmaiksi tuon tomupeitteenkin alla ja\nhän voihki:\n\n\"Kaksi, jotka rakastivat häntä, on sen nähnyt ja kaksi, jotka\nrakastivat häntä, on sen kuullut. Ei ole epäilemistäkään, Ana, hän on\nkuollut!\"\n\n\"Rukoilen jumalia --\"\n\n\"Älkää rukoilko, sillä Egyptin jumalat ovat myös kuolleet. Israelin\nJumala on heidät surmannut. Ana, kuka on murhannut hänet?\"\n\nMinä, joka olen piirustaja, vedin sormellani paksuun tomuun, jota oli\nvaunujen pöydällä, miehen kulmakarvat ja niiden alapuolelle kaksi\nsyvää silmää. Kun aurinko sattui kullattuun pöytään, näytti noissa\nsilmissä olevan ikäänkuin tulta.\n\nPrinssi nyökäytti päätään ja sanoi: \"Nyt saamme nähdä, voivatko\nsellaiset suuret tietäjät, kuten Kii, kuolla samalla lailla kuin\nmuut ihmiset. Niin, jos tarvitaan, näytän, että panen päähäni faraon\nkruunun.\"\n\nSaavuimme Memphiksen porteille. Ne olivat kiinni ja suljettu\nsalvalla, mutta sisäpuolelta tuosta suuresta kaupungista kuului\nhälinää.\n\n\"Avatkaa!\" huusi prinssi vartijoille.\n\n\"Kuka käskee avaamaan?\" vastasi vartijoiden päällikkö tuijottaen\nmeihin, sillä laskeva aurinko oli meidän takanamme.\n\n\"Farao käskee avaamaan.\"\n\n\"Farao!\" sanoi mies. \"Meille on juuri ilmoitettu, että farao\nsotajoukkoineen on hukkunut mereen.\"\n\n\"Hullu!\" huusi prinssi. \"Farao ei koskaan kuole. Farao Amenmeses on\nOsiriin luona, mutta hyvä jumala Seti Meneptah, joka on nyt farao,\nkäskee sinua avaamaan.\"\n\nSilloin pronssiset portit aukenivat ja vartijat heittäytyivät tomuun.\n\n\"Mies\", huusin minä päällikölle, \"mitä tarkoittaa tuo huuto?\"\n\n\"Herra\", vastasi hän, \"en tiedä, mutta minulle on kerrottu, että\ntuo noita, joka on tuottanut kärsimystä Egyptille ja noituudella\naiheuttanut farao Amenmeseksen ja hänen armeijansa kuoleman,\npoltetaan temppelin edustalla.\"\n\n\"Kenen käskystä?\" huusin minä taas ajajien lyödessä hevosia, mutta\nmitään vastausta ei kuulunut.\n\nMe riensimme eteenpäin pitkin leveätä katua suurelle torille, joka\noli ahdattu täyteen ihmisiä. Me ajoimme hevosilla heidän päälleen.\n\n\"Tietä faraolle! Tietä mahtavalle, hyvälle jumalalle Seti\nMeneptahille, ylä- ja alamaan hallitsijalle!\" huusi suojelussaatto.\n\nIhmiset kääntyivät ja näkivät prinssin hoikan vartalon tuossa\njuhlapuvussa, joka hänellä oli ollut käydessään Amenmeseksen luona\nteltassa meren rannalla.\n\n\"Farao! Farao! Terve Faraolle!\" huusivat he ja heittäytyivät maahan.\nJa tuo huuto levisi kuin tuuli läpi Memphiksen.\n\nMe olimme saapuneet torin keskelle ja tuolla temppelin suuren portin\nedustalla paloi valtaava rovio. Rovion edessä liikkui olentoja,\njoista yhden tunsin tietäjäpukuunsa pukeutuneeksi Kiiksi. Heidän\nympärillään oli kaksinkertainen sotilasketju, joka pidätti kansaa\npaikoillaan.\n\nJa se olikin tarpeellista, sillä he raivosivat kuin mielipuolet\nja heristelivät nyrkkejään. Rovion lähellä oli joukko pappeja, ja\nminä näin heidän keskellään miehen ja naisen, jälkimmäinen hiukset\nhajallaan ja revityissä vaatteissa, aivan kuin häntä olisi raa'asti\nkohdeltu. Samassa hänen voimansa näyttivät loppuvan ja hän vaipui\nmaahan. Silloin näin hänen kasvonsa, ne olivat Merapin, Israelin kuun.\n\nHän ei siis ollut kuollut. Mies hänen vieressään kumartui nostaakseen\nhänet ylös, mutta varjosta lensi kivi hänen selkäänsä, joka pakoitti\nhänet suoristamaan itsensä, jonka hän teki kiroten heittäjää. Tunsin\nheti tuon äänen, vaikka puhuja olikin valepuvussa.\n\nSe oli israeliitta Labanin ääni, hänen, joka oli Merapin kihlattu ja\noli yrittänyt murhata meidät Goshenissa. Mitä, teki hän täällä? Se\nminua ihmetytti.\n\nKii puhui. \"Kuulkaa, miten tuo hebrealainen kissa sylkee\", sanoi hän.\n\"No, asia on tutkittu ja päätös tehty, ja ajattelen, että noidan\nlikeinen ystävä saa ensin tyydyttää liekkejä. Tarkatkaa häntä nyt,\nehkä hän muuttuu joksikin.\"\n\nKaiken tämän hän puhui hymyillen tavalliseen, miellyttävään tapaansa\nvielä silloinkin, kun antoi merkin temppelin mustille orjille,\njotka seisoivat siinä lähellä. Nämä juoksivat esiin ja tuli välkkyi\nheidän kuparisissa rannerenkaissaan, kun he tarttuivat Labaniin. Hän\nvastusti raivoissaan, huutaen:\n\n\"Missä teidän sotajoukkonne on, egyptiläiset, ja missä on koiranne,\nfarao? Menkää kaivamaan heidät ylös Punaisesta merestä. Hyvästi,\nIsraelin kuu. Katso, miten kuninkaallinen rakastajasi kruunaa sinut\nviimein, sinä uskoton --\"\n\nHän ei sanonut enempää, sillä samassa orjat heittivät hänet pää\nedellä keskelle suurta roviota, joka hetkiseksi himmeni ja paloi\njälleen kirkkaasti.\n\nSilloin Merapi ponnisti itsensä seisomaan ja huusi kaikuvalla äänellä\nnuo sanat, jotka prinssi ja minä olimme jo kuulleet kaukana Punaisen\nmeren rannalla --\n\n\"Oi! Auta minua, Seti puolisoni! Auta minua, Seti puolisoni!\" Niin,\nsamat sanat, jotka olivat kaikuneet päiviä ennen meidän korvissamme,\nennen kuin ne lähtivät hänen huuliltaan, kuten me ainakin uskoimme.\n\nKenties olisi ehditty laskea sataan, ei enempää, silloin kun meidän\nvaunumme vähän kerrallaan tunkeutuivat katsojamuurin läpi. Kun kaiku\nhänen huudostaan viimeinkin lakkasi, olimme me päässeet tungoksen\nläpi ja kiipesimme alas vaunuista.\n\n\"Noita kutsuu sellaista, joka tänä yönä aterioi faraon ja hänen\narmeijansa kanssa Osiriksen pöydässä\", pilkkasi Kii. \"No, menköön\netsimään häntä, jos jumalien vartijat suovat sen\", ja hän viittasi\njälleen mustille orjille.\n\nMutta Merapi oli nähnyt tai tuntenut Setin lähestyvän tuolta pimeästä\nja huomattuaan hänet heittäytynyt hänen rintaansa vasten. Seti\nsuuteli häntä otsalle kaikkien heidän nähtensä, pyysi sitten minua\ntukemaan häntä ja kääntyi kansan puoleen.\n\n\"Kumartukaa! Kumartukaa! Kumartukaa!\" huusi Bakenkhonsun voimakas\nääni. \"Elämä! Veri! Voima! Farao! Farao! Farao!\" ja hänen sanojaan\nsäestivät vartijamme.\n\nSiinä samassa kansa ymmärsi. He painuivat polvilleen ja joka puolelta\nkohosi tuo ikivanha tervehdys. Seti kohotti kätensä ja siunasi\nheitä. Katsellessani näin Kiin hiipivän pimeätä kohden ja kuiskaavan\nsanan vartijoille, jotka karkasivat hänen kimppuunsa ja toivat hänet\ntakaisin.\n\nSitten prinssi puhui:\n\n\"Te nimitätte minua faraoksi, Memphiksen asukkaat, ja farao minä\npelkään olevanikin sukuperäni mukaan tänäpäivänä, mutta suostunko\nottamaan vastaan hallituksen rasittavia tehtäviä, jos Egypti\nsitä toivoo, en tiedä vielä. Joka tapauksessa hän, joka kantoi\nkaksinkertaista kruunua, on kuolleena keskellä merta, ainakin näin\nveden peittävän hänet ja hänen sotajoukkonsa. Sentähden, vaikka vain\nhetken, tahdon olla faraona, jotta faraona voin tuomita muutamia\nasioita. Rouva Merapi, pyydän, kerro minulle, miten jouduit tähän\nasemaan?\"\n\n\"Herrani\", vastasi hän hiljaisella äänellä, \"sen jälkeen kuin\nsinä olit mennyt varoittamaan faraon armeijaa tuon unen käskystä,\njonka näin, Kii, joka lähti samana päivänä, palasi takaisin. Erään\nhovikuntaan kuuluvan naisen välityksellä pääsi hän luokseni, kun olin\nyksin huoneessani. Siellä hän asetti minulle nämä ehdot:\n\n\"'Neuvokaa minulle', sanoi hän, 'salaisuutenne, jotta voin kostaa\nnoille hebrealaisille velhoille, jotka ovat aiheuttaneet häviöni,\nja koko Israelin kansalle ja kaikille muille vihollisilleni niin,\nettä minusta vielä kerran tulee Egyptin mahtavin mies. Palkaksi\ntäytän minä kaikki teidän toivonne ja teen teistä, enkä kenestäkään\nmuusta, Egyptin kuningattaren. Olen teidän uskollinen palvelijanne\nja myös prinssi Setin, josta tulee farao, elämäni loppuun saakka.\nJos kieltäydytte, yllytän kansan teitä vastaan ja ennen kuin prinssi\npalaa, jos hän ollenkaan palaa, ne, jotka uskovat teidän olevan\nilkeän velhon, määräävät teille noidan kohtalon.'\n\n\"Minä vastasin Kiille, kuten niin usein ennenkin olin sanonut\nhänelle, ettei minulla ollut mitään taikaa hänelle ilmoitettavana\nenkä tiennytkään mitään sellaisesta. Enhän minä hävittänyt Amonin\npatsasta Taniksen temppelissä, vaan tuo sama Voima, joka senjälkeen\non Egyptille kärsimyksiä tuottanut. Sanoin hänelle vielä, etten\nvälittänyt mistään hänen tarjoamistaan lahjoista, eikä minulla ollut\nvähääkään halua tulla Egyptin kuningattareksi. Hän nauroi vasten\nkasvojani sanoen, että saisin kokea, mitä merkitsee vastustaa häntä,\nkuten niin monet muutkin olivat kokeneet ennen minua. Sitten hän\nosoitti minua sauvallaan ja mutisi jonkun loihdun. Se lamaannutti\njäseneni ja ääneni tehden minut aivan avuttomaksi pitkäksi aikaa,\njoten hän ehti mennä niin kauas, etteivät palvelijasi, joita sinun\nnimessäsi käskin ottamaan hänet kiinni ja pidättämään siksi, kunnes\npalaat, voineet häntä löytää.\n\n\"Siitä asti alkoi kansa uhkailla minua. Tuhannet kokoontuivat linnan\nporttien ulkopuolelle huutaen yöt päivät, että he aikoivat tappaa\nminut, noidan. Rukoilin apua, mutta minulta syntiseltä taivas\noli paennut niin kauaksi, että rukoukseni näyttivät palaavan\nkuulemattomina takaisin. Linnan palvelijatkin kääntyivät minua\nvastaan, eivätkä tahtoneet edes nähdä minua. Viimein eräänä yönä,\nkun jo alkoi hämärtää, menin parvekkeelle ja koska ei mikään jumala\ntahtonut kuulla minua, käännyin pohjoiseen päin, jonne tiesin sinun\nmenneen, ja huusin sinua avukseni noilla samoilla sanoilla, jotka\nhuusin uudelleen juuri vähää ennen kuin saavuit.\" (Tässä prinssi ja\nminä katsoimme toisiimme.) \"Silloin ilmestyi puutarhan pensaista\nmies. Hän oli puettu pitkään lampaannahkaiseen viittaan, joten en\nvoinut nähdä hänen kasvojaan, ja hän sanoi minulle.\n\n\"'Israelin kuu, hänen korkeutensa prinssi Seti on lähettänyt minut\nsanomaan teille, että elämänne on vaarassa, kuten hänen oma\nelämänsäkin, eikä hän voi tulla luoksenne. Hän käskee teitä tulemaan\nluoksensa, että yhdessä pakenisitte Egyptistä maahan, jossa kumpikin\nvoitte olla turvassa siksi, kunnes kaikki nämä levottomuudet ovat\nlopussa.'\n\n\"'Mistä tiedän, että te, jonka kasvot on peitetty, olette oikea\nlähettiläs?' kysyin minä. 'Näyttäkää minulle joku merkki.'\n\n\"Silloin hän näytti minulle tuon lasurikivisen kuoriaisneulan,\njonka teidän korkeutenne antoi minulle kaukana Goshenin maassa,\nsaman, jonka pyysit minulta takaisin rakkauden merkiksi silloin\nkun vannoimme uskollisuutta, antaen minulle sijaan kuninkaallisen\nsormuksesi. Näin tuon neulan rinnassasi silloin, kun lähdit matkalle\nAnan kanssa.\"\n\n\"Pudotin sen matkallamme Punaiselle merelle, mutta en sanonut siitä\nmitään teille, Ana, koska pidin sitä enteenä, sillä uneksin yöllä,\nettä Kii ilmestyi ja otti sen minulta\", kuiskasi prinssi minulle.\n\n\"'Se ei riitä', vastasin minä! 'Tuo koristehan on voitu varastaa\nhäneltä, tai ryöstää prinssin kuolleelta ruumiilta, tai noituudella\nottaa häneltä!'\n\n\"Viittaan puettu mies arveli hetken ja sanoi: 'Tänä yönä, ei\ntuntiakaan sitten, farao ja hänen joukkonsa on peitetty Punaiseen\nmereen. Olkoon se merkkinä!'\n\n\"'Miten se voi olla mahdollista?' vastasin minä. 'Punainen merihän on\nkaukana täältä, eivätkä sellaiset sanomat voi tunnissa joutua tänne.\nMenkää matkoihinne petollinen viettelijä!'\n\n\"'Kuitenkin niin on käynyt', vastasi hän.\n\n\"'Jos todistatte sen minulle, uskon ja tulen!'\n\n\"'Hyvä', sanoi hän ja hävisi.\n\n\"Seuraavana päivänä alkoi liikkua huhu, että tuo hirveä asia oli\ntapahtunut. Huhu tuli yhä varmemmaksi ja varmemmaksi, kunnes kaikki\nvannoivat, että niin oli tapahtunut. Nyt kohdistui kansan raivo\nminuun. He raivosivat linnan ympärillä kuin jalopeurat erämaassa,\nhuutaen vertani. Kuitenkaan eivät he päässeet sinne, sillä kun he\nhyökkäsivät portteja ja muureja vastaan, työnnettiin heidät takaisin.\nJoku henki näytti suojelevan linnaa. Kului päiviä ja tuli se yö, joka\nnyt on kulunut, ja vielä kerran sekoin parvekkeella, ja vielä kerran\nviittaan puettu mies ilmestyi puitten välistä.\n\n\"'Nyt olette kuullut, Israelin kuu, sanoi hän, 'ja nyt teidän on\nuskottava ja tultava, vaikka luulette olevanne turvassa, koska tämä\nSetin koti vaivojen alkaessa lumottiin pahaa vastaan niin, ettei\nketään siellä olevaa voida vahingoittaa!'\n\n\"'Olen kuullut ja luulen, että uskon, vaikka en ymmärrä, miten tuo\nsanoma tunnissa saapui Memphikseen. Kuitenkin, muukalainen, sanon\nteille, ettei se riitä.'\n\n\"Silloin mies veti papyruskäärön povestaan ja heitti sen jalkojeni\njuureen. Avasin sen ja luin. Se oli kirjoitettu Anan käsialalla,\njonka hyvin tunsin, ja alla oli sinun oma nimikirjoituksesi, herrani,\nja se oli varustettu sinetilläsi ja Bakenkhonsun sinetti oli vielä\ntodisteena. 'Tässä se on', ja hän veti esille povestaan kirjoituksen\nja antoi sen minulle, johon hän koko tämän ajan oli nojannut.\n\n\"Minä avasin sen ja soihtujen valossa prinssi, Bakenkhonsu ja minä\nluimme sen. Se näytti olevan, niinkuin hän oli kertonut, minun\nkäsialallani kirjoitettu ja todistettu ja sinetöity, kuten hän oli\nsanonut. Se kuului näin:\n\n    \"Merapille, Israelin kuulle, talossani Memphiksessä.\n\n    \"Tule, rakkauden kukkanen, minun, herrasi luo. Tämän kantaja\n    saattaa sinut turvallisesti luokseni. Tule heti paikalla,\n    sillä olen suuressa vaarassa, kuten itsekin olet, ja ainoastaan\n    yhdessä voimme olla turvassa\".\n\n\"Ana, mitä tämä tarkoittaa!\" kysyi prinssi peloittavana äänellä. \"Jos\nolette pettänyt minut ja hänet --\"\n\n\"Jumalien nimessä\", aloin minä närkästyneenä, \"olenko mies, koska\nteidän korkeutenne puhuttelee minua tuolla tavoin, vai olenko vain\nkoira?\"\n\nLopetin tähän, sillä Bakenkhonsu alkoi nauraa.\n\n\"Katsokaa kirjoitusta!\" nauroi hän. \"Katsokaa kirjoitusta!\"\n\nMe katsoimme ja kas! Kirjaimet muuttuivat ensin veren värisiksi\nja hävisivät sitten kokonaan, kunnes pidin kädessäni puhdasta\npapyruskappaletta.\n\n\"Oho-ho!\" nauroi Bakenkhonsu. \"Totisesti, ystävä Kii, olet\nensimmäinen tietäjistä, lukuunottamatta noita israelilaisia\nprofeettoja, jotka ovat saattaneet sinut -- Mihin he ovat saattaneet\nsinut, ystävä Kii?\"\n\nSilloin ensimmäisen kerran katosi tuo liioiteltu hymyily Kiin\nkasvoilta, ja ne muuttuivat aivan kuin kivimöhkäleeksi, johon oli\npantu kaksi kiiltävää jalokiveä. Ne olivat Kiin silmät.\n\n\"Jatka, Merapi\", sanoi prinssi.\n\n\"Tottelin kirjoitusta. Pakenin miehen kanssa, joka sanoi vaunujen\nodottavan meitä jossakin. Menimme ulos pienen portin kautta.\n\n\"'Missä ovat vaunut?' kysyin minä.\n\n\"'Menemme veneellä', vastasi hän ja suuntasi kulkunsa joelle päin.\nKulkiessamme suurta palmukäytävää pitkin ilmestyi miehiä puitten\ntakaa.\n\n\"'Te olette pettänyt minut', huusin minä.\n\n\"'Ei', vastasi hän, 'vaan minut on petetty!'\n\n\"Sillein ensikerran tunsin hänen äänensä. Se oli Labanin.\n\n\"Miehet hyökkäsivät kimppuumme. Heidän päällikkönsä oli Kii.\n\n\"'Tämä on se noita', sanoi hän, 'joka täytettyään ilkityönsä pakenee\nhebrealaisen rakastajansa kanssa, joka myös on osallinen noihin\nnoitatemppuihin!'\n\n\"He repivät viitan ja tekoparran hänen yltään, ja edessäni seisoi\nLaban. Kirosin hänet vasten kasvoja. Mutta hän vastasi vain:\n\n\"'Merapi, mitä olen tehnyt, sen olen tehnyt rakkaudesta sinuun.\nAikomukseni oli viedä sinut kansamme luo, sillä tiesin, että täällä\ntahdottaisiin tappaa sinut. Tämä tietäjä lupasi sinut minulle\npalkaksi muutamista tiedonannoista, joita olen antanut hänelle, jos\nvoisin houkutella sinut pois palatsin suojasta.'\n\n\"Nämä olivat ainoat sanat, jotka puhuimme koko aikana. He raahasivat\nmeidät suuren temppelin salaiseen vankityrmään, jossa elimme\nerotettuina. Siellä Kii ja papit kiusasivat minua kaiken päivää\nkysymyksillään, joihin en vastannut mitään. Illan tullen toivat he\nminut ulos Labanin rinnalla. Kun kansa näki minut kuului sieltä\nhuutoja: 'Velho! Hebrealainen noita!' He tunkeutuivat vartijoiden\njoukon läpi, tarttuivat minuun, heittivät minut maahan ja tallasivat\nminua. Laban yritti suojella minua, mutta hänet temmattiin pois.\nViimein kansa saatiin ajetuksi tiehensä, ja oi, herrani, sinä tiedät\nlopun. Olen puhunut totta enkä voi muuta.\"\n\nSen sanottuaan hänen polvensa herpaantuivat ja hän pyörtyi. Me\nkannoimme hänet vaunuihin.\n\n\"Te olette kuullut, Kii\", sanoi prinssi. \"Mitä vastaatte?\"\n\n\"En mitään, farao\", vastasi Kii kylmästi, \"sillä farao te olette,\nkuten arvasin teistä tulevan. Henkeni on jättänyt minut, nuo\nhebrealaiset ovat sen ryöstäneet. Tuon kirjoituksen olisi pitänyt\nhävitä papyrukselta heti, kun tuo nainen oli sen lukenut, ja sitten\nolisin kertonut teille jotakin muuta; olisin kertonut salaisesta\nrakkaudesta, petollisesta ja väkivaltaisesta paosta rakastajan\nkanssa. Mutta joku paha henki piti sen siinä siksi, kunnes tekin\nolitte sen lukeneet, te, joka tiesitte, ettette ollut kirjoittanut\nsitä, minkä näitte. Farao, minut on voitettu. Tehkää minulle tahtonne\nmukaan, ja hyvästi. Rakastettuna olette aina pysyvä, kuten aina\nolette ollutkin, mutta onnelliseksi ette tässä maailmassa tule.\"\n\n\"Oi kansa\", huusi Seti, \"en tahdo tuomita omassa asiassani. Te olette\nkuulleet, tuomitkaa te. Mikä palkka tälle noidalle annetaan?\"\n\nSilloin kohosi valtaava huuto: \"Kuolema! Kuolema polttoroviolla!\nKuolema, jonka hän oli valmistanut viattomalle!\" Ja niin kävi. Mutta\njälkeenpäin kerrottiin minulle, että kun tuo suuri nuotio oli palanut\nloppuun, löydettiin sieltä Kiin pää, joka oli kuin tulipunainen\nkivi. Kun sitten auringon valo lankesi siihen, meni se kappaleiksi\nja hävisi, kuten kirjaimet häviävät tuosta kirjoituksesta. Onko tämä\ntotta, en tiedä, sillä en silloin ollut siellä läsnä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nMe kannoimme Merapin linnaan. Hän eli ainoastaan kolme päivää, sillä\nhänen ruumiinsa ja sielunsa olivat murtuneet. Näin hänet viimeisen\nkerran tuntia ennen kuolemaansa, kun hän lähetti noutamaan minut.\nHän makasi Setin sylissä jutellen heidän lapsestaan ja näyttäen\nsuloiselta ja onnelliselta. Hän kiitti minua ystävyydestäni samalla\nhymyillen tavalla, josta huomasin, että hän tiesi sen olleen enemmän\nkuin ystävyyttä, ja pyysi minua hoitamaan hyvin isäntääni siksi,\nkunnes kaikki jälleen kohtaisimme jossakin toisemme. Sitten hän antoi\nminulle kätensä suudeltavaksi ja minä lähdin itkien pois.\n\nHänen kuoltuaan valtasi Setin kummallinen halu. Hän antoi tehdä\npalatsin suureen saliin kultaisen valtaistuimen, ja tuolle\nvaltaistuimelle hän asetti Merapin kuninkaallisiin vaatteisiin ja\nkallisarvoisiin rinta- ja kaulakoristuksiin puettuna, kruunattuna,\nkuten Egyptin kuningatar. Ja tällä lailla näytti hän hänet Memphiksen\nylimyksille. Sitten hän antoi balsamoida hänet ja viedä salaiseen\nhautakammioon, mutta ilman juhlamenoja, koska hän ei kuulunut Egyptin\nuskoon. Minä vannoin Setille, etten milloinkaan ilmaise tuota\npaikkaa, jossa Merapin hauta sijaitsee.\n\nSiellä hän sitten lepää ikuisessa kodissaan ylösnousemuksen päivään\nsaakka pienen poikansa kanssa.\n\n       *       *       *       *       *\n\nNoin kuukauden kuluttua hautajaisista tulivat Egyptin ylhäiset\nmiehet Memphikseen kruunaamaan prinssin faraoksi, ja heidän mukanaan\ntuli myös hänen korkeutensa kuningatar Userti. Olin läsnä noissa\njuhlamenoissa, jotka minun mielestäni olivat hyvin kummalliset.\nSiellä oli visiiri Nehesi, ylipappi Roi ja paljon muita pappeja,\nniin, ja vieläpä vanha kamariherra Pambasakin oli mukana samalla\nlailla madellen, kuten ennenkin, vaikka hän oli eronnut prinssin\npalveluksesta silloin, kun tämä oli tehty perinnöttömäksi, ja\nliittynyt farao Amenmeseksen huonekuntaan. Kun hän ilmestyi\nvirkasauvoineen ja pitkine, valkeine partoineen, kuulin prinssin\nmonen viikon kuluttua taas nauravan.\n\n\"Sinä olet siis tullut takaisin jälleen, kamariherra Pambasa,\" sanoi\nhän.\n\n\"Oi kaikkein pyhin, oi kaikkein kuninkaallisin\", vastasi tuo vanha\npalvelija, \"onko Pambasa, tomuhiukkanen teidän jalkojenne alla,\nkoskaan lähtenytkään pois faraon hovista, tai hänen luotaan, josta\ntulee farao?\"\n\n\"Ei\", vastasi Seti, \"se tapahtui vain siksi, ettet uskonut tulevan\nfaraota hänestä, jonka luota lähdit. No, mene tehtäviisi, lurjus,\njoka kenties pohjaltasi olet yhtä rehellinen kuin muutkin.\"\n\nSitten seurasivat suuret tavanmukaiset juhlallisuudet, jolloin kruunu\nannettiin ja papit puhuivat puettuina jumaliksi ja toiset kuolleiksi\nmahtaviksi faraoiksi. Siellä puhuivat myös Egyptin korkeasäätyiset ja\nkaupunkien päämiehet. Kun kaikki olivat lopettaneet, vastasi Seti:\n\n\"Minä otan tämän, perintöni\", ja hän tarttui kaksinkertaiseen\nkruunuun, \"en siksi, että haluan sitä, vaan siksi, että se en\nperintöni ja tiedän, että niin kauan kuin elän en minun tehtävä\nvelvollisuuteni, jonka vannoin tekeväni eräälle, joka on lähtenyt\ntäältä. Isku toisensa jälkeen on kohdannut Egyptiä, mikä ei koskaan\nolisi tapahtunut, jos olisi toteltu varoitustani. Egypti makaa\nvertavuotavana ja kuolemaisillaan. Olkoon teidän ja minun tehtäväni\nkoettaa hoitaa sitä saadaksemme sen jälleen elämään. En ole kauan\nluonanne, sillä minuakin on lyöty, mutta niin kauan kuin olen täällä,\ntahdon minä olla teidän ja Egyptin palvelija. Ja minun määräykseni\non, ettei mitään juhlallisuuksia panna toimeen valtaistuimelle\nnousemiseni johdosta, ja että varat, jotka olisivat kuluneet niihin,\nen jaettava niiden leskille ja lapsille, jotka hukkuivat Punaiseen\nmereen. Lähtekää!\"\n\nKaikki lähtivät nöyrinä, mutta onnellisina, sillä tässä oli farao,\njoka tiesi Egyptin tarpeet ja rakasti maataan, ja joka yksin oli\nnäyttänyt olevan viisas toisten ollessa täynnä hulluutta. Silloin\nhänen korkeutensa Userti astui sisään komeasti puettuna ja kruunu\npäässään hovikuntansa seuraamana ja kumarsi.\n\n\"Terve faraolle\", huusi hän.\n\n\"Terve Egyptin kuninkaalliselle prinsessalle\", vastasi Seti\n\n\"Ei farao, vaan Egyptin kuningattarelle.\"\n\nSetin valtaistuimen vieressä oli toinen istuin, johon hän oli pannut\nkuolleen Merapin kruunatessaan hänet. Farao kääntyi ja katseli sitä\nhetken. Sitten hän sanoi:\n\n\"Näen, että tämä istuin on tyhjä. Ottakoon Egyptin kuningatar sen\npaikakseen, jos häntä haluttaa.\"\n\nUserti tuijotti häneen aivan kuin luullen häntä hulluksi, vaikka hän\nepäilemättä oli kuullut jotakin tuosta kertomuksesta. Sitten nousi\nhän portaita ylös ja istuutui tuohen kuninkaalliseen tuoliin.\n\n\"Teidän Majesteettinne on ollut kauan poissa\", sanoi Seti.\n\n\"Niin\", vastasi tämä, \"mutta kuten teidän korkeutenne lupasi, on hän\npalannut lailliselle paikalleen faraon viereen -- milloinkaan enään\npoistumatta siitä.\"\n\n\"Farao kiittää hänen majesteettiaan\", sanoi Seti syvään kumartaen.\n\n       *       *       *       *       *\n\nOli kulunut noin kuusi vuotta, kun eräänä yönä istuin farao Seti\nMeneptahin kanssa hänen palatsissaan Memphiksessä, sillä siellä hän\naina oleskeli silloin, kun valtiolliset asiat sallivat.\n\nOli esikoisen kuoleman vuosipäivä ja siitä hän halusi puhua kanssani.\nHän kulki edestakaisin huoneessaan ja tarkastellessani häntä lampun\nvalossa huomasin, että hän äkkiä oli paljon vanhentunut ja hänen\nkasvonsa olivat tulleet vielä entistäkin suloisemmiksi. Hän oli\nmyöskin laihempi kuin ennen, ja hänen silmissään oli katse, joka\ntuijotti etäisyyteen.\n\n\"Te muistatte tuon yön, ystävä, eikö totta\", sanoi hän; \"kenties\nhirmuisimman yön, mitä maailma on milloinkaan nähnyt.\" Hän pysähtyi,\nnosti erästä verhoa ja osoitti pientä syvennystä ulkopuolella\nolevassa pylväskäytävässä. \"Tuolla istui Merapi,\" jatkoi hän; \"tuolla\nseisoitte te. Tuella makasi poika ja tuossa istui kumarassa hänen\nhoitajansa -- sivumennen sanoen, olen pahoillani kuullessani hänen\nolevan sairaana. Tehän pidätte huolta hänestä, Ana, pidättehän?\nSanokaa hänelle, että farao tulee tervehtimään häntä -- kun hän voi,\nkun hän voi.\"\n\n\"Muistan tuon kaiken, farao.\"\n\n\"Niin tietysti muistatte, koska rakastitte häntä, eikö totta, sekä\npoikaa että vieläpä minuakin, isää. Ja samoin rakastatte meitä aina,\nkuten mekin rakastamme teitä, kun saavumme maahan, jossa sukupuoli ja\nsen tuottamat esteet ja kiihko unhotetaan.\"\n\n\"Niin\", vastasin minä, \"koska rakkaus on elämän avain ja ainoastaan\nne ovat kirottuja, jotka eivät milloinkaan ole oppineet rakastamaan.\"\n\n\"Miksi kirottuja, Ana, sillä, jos elämä jatkuu, voivat he vielä\noppia?\" Hän pysähtyi hetkeksi ja jatkoi sitten: \"Olen iloinen, että\npoika kuoli, Ana, vaikka, jos hän olisi elänyt, olisi hänestä varmaan\ntullut jälkeeni farao, koska kuningattarella ei ele yhtään lasta.\nMutta mitä merkitsee olla faraona? Minä olen hallinnut nyt kuusi\nvuotta, luulen, että minua rakastetaan, hallinnut sairasta maata,\njota olen koettanut parantaa, hallinnut autiota maata, jonka olen\nkoettanut saada uudelleen kasvamaan. Oi, noitten hebrealaisten kirous\nvaikutti tehokkaasti! Ja luulen, että se oli minun syyni, Ana, sillä\njos minussa olisi ollut enemmän miestä, olisi minun, sen sijaan,\nettä heitin kuormani syrjään, pitänyt jatkuvasti vastustaa isääni\nMeneptahia ja hänen politiikkaansa, ja jos olisi tarvittu, yllyttää\nkansakin häntä vastaan. Silloin israelilaiset olisivat menneet,\neikä mikään kärsimys olisi kohdannut Egyptiä. No niin, minkä tein,\nsen tein kenties siksi, että minun täytyi, ja mikä on tapahtunut,\non tapahtunut. Nyt päiväni ovat päättymässä ja minä lähden täältä\nselittämään asioitani parhaani mukaan. Rukoilen hartaasti, että\nlöytäisin tuomareita, jotka ymmärtävät -- ja ovat suopeita.\"\n\n\"Miksi farao puhuu noin?\" kysyin minä.\n\n\"En tiedä, Ana, mutta viime aikoina on tuo hebrealainen puolisoni\nollut paljon mielessäni. Hän oli viisas tavallaan, yhtä viisas kuin\nrakastettavakin, eikö ollutkin? Ja jos voisimme vielä kerran nähdä\nhänet, niin kenties vastaisi hän kysymykseemme. Mutta vaikka hän\nonkin niin lähellä minua, en milloinkaan voi nähdä häntä selvästi.\nVoitteko te Ana?\"\n\n\"En, farao, vaikka eräänä yönä vanha Bakenkhonsu vannoi nähneensä\nhänet. Hän oli kulkenut ohitsemme ja katsonut minuun hyvin tarkasti\nohimennessään.\"\n\n\"Ah! Bakenkhonsu! Niin, hän on myöskin viisas ja rakasti häntä omalla\ntavallaan. Hänen lihansa surkastuu yhä enemmän, vaikka kenties hän\nelää uhratakseen kummankin meidän haudallamme. Niin, Bakenkhonsu\non Taniksessa, vai onko hän Tebessä, hänen Majesteettinsa Usertin\nkanssa, jota hän aina haluaa totella, kuten minäkin. Hän voi kertoa\nmeille jotakin siitä, mitä hän näki. Tämä huone on kuuma, Ana;\nseisokaamme ulkona.\".\n\nMenimme verhon toiselle puolen ja seisoimme pylväskäytävässä\nkatsellen kuun valaisemaa puutarhaa ja juttelimme yhtä ja toista --\nmuistaakseni israelilaisista, jotka, kuten hän oli kuullut, vaelsivat\nSinain korvessa. Silloin äkkiä kumpikin vaikenimme.\n\nPilvi peitti kuun, joten tuli aivan pimeä. Pilvi poistui, ja minä\nhuomasin, ettemme enään olleet yksin. Tuossa meidän edessämme oli\nmatto, ja matolla makasi kuollut lapsi, kuninkaallinen pikku Seti.\nMaton vieressä seisoi nainen tuskaisin silmin katsellen kuollutta\nlasta; se oli hebrealainen nainen nimeltään Israelin kuu.\n\nSeti kosketti minuun ja osoitti Merapia, ja minä osoitin lasta.\nSitten Merapi äkkiä kumartui alas, otti lapsen syliinsä ja ojensi sen\nisää kohden. Mutta kas! Se ei enää ollut kuollut, ei, se nauroi ja\nnauroi ja huomattuaan isänsä näytti kietovan kätensä hänen kaulaansa\nja suutelevan häntä huulille. Ja tuska naisen silmissä muuttui\nkuvaamattomaksi iloksi, ja hän muuttui ihanammaksi kuin tähti.\nSitten, hymyillen kuten lapsi, kääntyi Merapin henki Setin puoleen,\nnyökkäsi ja katosi.\n\n\"Me olemme nähneet kuolleen\", sanoi Seti minulle heti sen jälkeen,\n\"ja oi! Ana, _kuollut elää sittenkin_!\"\n\nSamana yönä, ennen aamun koittoa, kaikui huuto läpi palatsin\nherättäen minut unestani. Siellä huudettiin:\n\n\"Hyvää jumalaa faraota ei ole enään! Haukka Seti on lentänyt\ntaivaaseen!\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nFaraota haudatessa panin minä tuon pikarin puolikkaan hänen rintansa\npäälle, jotta hän voisi juoda siitä ylösnousemuspäivänä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTähän loppuu kertomus kirjuri Anasta, kuninkaan seuralaisesta ja\nhänen ystävästään.\n\n\n\n"]