[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$ffySuw-lYat1QEyMfNPF72pQVG3VxVwnenNBMkUjBqpQ":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":11,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":20,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":26,"gutenbergTranslators":27,"gutenbergDownloadCount":28,"aiDescription":29,"preamble":30,"content":31},1586,"Leo Mechelinin elämä","Rein, Thiodolf",1838,1919,"1586-rein-th-leo-mechelinin-elama","1586__Rein_Th.__Leo_Mechelinin_elämä",null,"muistelmat",[],[],"fi",1915,44119,345427,false,55355,[22,23],"Finland -- Politics and government -- 1809-1917","Mechelin, Leo, 1839-1914",[25],"Biographies","\"Leo Mechelinin elämä\" by Th. Rein is a biographical account written in the early 20th century. The book chronicles the life and contributions of Leo Mechelin, a prominent Finnish figure recognized for his commitment to the country and its rights during challenging times. It appears to explore his early life, education, and the political landscape in which he emerged as a key player.  The opening of the memoir introduces the legacy of Leo Mechelin, reflecting on his significance to Finland and the nation's acknowledgement of his contributions after his passing. It briefly outlines the author's motivations and the challenges in presenting a full biography of such a multifaceted life in the current climate, suggesting that a complete account will emerge in the future. The early chapters detail Mechelin's family history, upbringing, and education, highlighting his innate talents, the intellectual atmosphere of his household, and the supportive role of his parents, especially in his formative years. (This is an automatically generated summary.)",[],218,"Elämäkerta valtiomies Leo Mechelinistä. Teos kuvaa Mechelinin elämänvaiheita, poliittista uraa ja toimintaa Suomen oikeustaistelun johtohahmona autonomian ajan loppuvuosina.","Th. Reinin 'Leo Mechelinin elämä' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 1586.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Jari Koivisto ja Projekti Lönnrot.","LEO MECHELININ ELÄMÄ\n\nKuvaillut\n\nTh. Rein\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nKustannusosakeyhtiö Otava,\n1915.\n\n\n\n\n\n\nALKUSANAT.\n\n\nKun Leo Mechelin viime vuoden alussa kuoli, tunnustettiin yleisesti,\nettä Suomi hänessä oli menettänyt parhaita poikiaan, miehen, joka\nansaitsee maamme hartaimmat kiitokset siitä, että hän pitkän ja\nmonivaiheisen elämänsä aikana omisti suuren kykynsä, harvinaisen\ntarmonsa sen hyväksi sekä koettelemuksen päivinä rohkeasti asettui\nmaamme oikeutta puolustamaan. Sellaisen miehen elämäntyö on epäilemättä\nkoko runsaudessaan ja monipuolisuudessaan säilytettävä jälkimaailman\nmuistossa. Saatuani kehotuksen laatia hänen elämänkuvauksensa olen\narvellut, ettei minun tulisi siitä kieltäytyä; kuitenkin on tehtävä\nmielestäni vielä tätä nykyä mahdoton täydellisesti suorittaa, vaan on\nse uskottava vastaisen historiantutkimuksemme huoleksi. Elämäkerta,\njoka täydellisesti ja seikkaperäisesti kuvailisi Mechelinin koko\nelämäntyön, kysyisi liian laajoja esitöitä, voidakseen valmistua minun\nkäytettävänäni olleen lyhyen ajan kuluessa, siihenkään katsomatta että\nsen erinäiset puolet eivät vielä näy olevan sopivia julkisesti\nkuvailtaviksi. Ennen kaikkea on Mechelinin elämäntyö meitä vielä liian\nlähellä, jotta kuvailija voisi siitä saada eheän kuvan ja tajuta koko\nsen merkityksen.\n\nOlen kuitenkin arvellut, että jo nyt julkaistu vähäisempi elämänkuvaus\nei olisi vallan arvoa vailla yleisöllemme, joka siitä saisi ainakin\nyleiskäsityksen manalle muuttaneen suurmiehen elämästä. Toivoen\ntämänkin laatuisen lyhytpiirteisen kuvauksen voivan herättää jonkin\nverran mielenkiintoa ja olevan joksikin hyödyksi olen rohjennut tarjota\nlukevalle yleisölle tämän vähäisen teoksen, vakuutettuna, että\ntäydellisempi kuvaus on ilmestyvä, kun olot sallivat, ja kun tehtävän\nottaa suorittaakseen henkilö, joka on täysin sen tasalla.\n\nKäytettävänäni olleista lähteistä on mainittava, paitsi Mechelinille\nläheisten henkilöjen antamia tietoja, hänen Valtioarkistossa säilytetty\nrunsas jälkeenjättämiensä paperien kokoelma, jota en kuitenkaan ole\nehtinyt täydellisesti tarkastaa. Mieluisa velvollisuuteni on tunnustaa\nsaaneeni ohjausta tohtori, neiti Tekla Hultinin \"Nuoressa Suomessa\" v.\n1899 julkaistusta kirjoitelmasta, joka on sitä arvokkaampi, kun se\nsisältää Mechelinin itsensä tekijälle antamia tietoja. Rouva Helmi\nKrohnin aikakauslehti Otavan maaliskuun vihkoon 1913 laatimaa\nMechelinin lapsuus- ja nuoruusajan kuvausta olen niinikään voinut\nkäyttää, minkä kiitollisuudella tunnustan.\n\nHelsingissä, syyskuussa 1915.\n\n_Th. Rein_.\n\n\n\nSISÄLLYS.\n\nI luku 1839-1856\n\nSuku ja vanhemmat Lapsuudenaika. Kotielämä, matkat, koulunkäynti ja\nkotiopetus. Haminan seuraelämä.\n\nII luku 1856-1864\n\nYlioppilasvuodet. Työ ja huvitukset. Toverielämä ja\nystävät. Tilapäisrunoilua. Lainopilliset opinnot. Alkava\nsanomalehtimiestoiminta. Yleinen valtiollinen kanta.\n\nIII luku 1864-1874\n\nAlkava julkinen virkaura. Avioliitto, matkoja,\nmaanviljelysharrastuksia. Alkava valtiopäivämiestoiminta. Tieteellinen\nkirjailijatoiminta.\n\nIV luku 1874-1882\n\nOpettaja- ja tieteellinen kirjailijatoimi. Komiteain jäsenenä,\nkunnallismiehenä. Keisarivierailu, aateloiminen, 1877-78 vuoden\nvaltiopäivät. Liberaalinen ohjelma. Keisari Aleksanteri II:n kuolema.\nMuutoksia Suomen hallituksessa. 1882 vuoden valtiopäivät.\n\nV luku 1882-1890\n\nSenaatin jäsenenä. Hallitustoimia. Valtiopäivät v. 1885, 1888.\nDiplomaattinen tehtävä Espanjassa. Kodifioimiskysymys. Hyökkäyksiä\nSuomen valtiosääntöä vastaan Venäjän kiihkokansallisten taholta.\nToiminta niiden torjumiseksi. Postijulistuskirja. Ero senaatista.\n\nVI luku 1890-1898\n\nKunnallisia ja muita julkisia tehtäviä. 1891 vuoden valtiopäivät.\nKodifioimiskysymys, Bungen komitea. 1894 vuoden valtiopäivät.\nHallitsijanmuutos. 1897 vuoden valtiopäivät. Kirjallinen tuotanto,\nSuomen oikeuksien puolustus.\n\nVII luku 1898-1903\n\nRoutavuodet. Ylimääräiset valtiopäivät 1899. Helmikuunjulistuskirja,\nkansanadressi. Mechelinin valtiollisia julkaisuja. Hänen\nkuusikymmenvuotispäivänsä. 1900 vuoden valtiopäivät. Uusia\nlaittomuuksia. Maastakarkoitus.\n\nVIII luku 1903-1905\n\nMaanpakolaisena. Bobrikoffin ja Plehwen murha. Asema Venäjällä.\nJärjestelmä lievenee. 1904 vuoden valtiopäivät. Maastakarkoitettujen\npaluu. Suurlakko. Marraskuun-julistuskirja, laillisuus palautettu.\n\nIX luku 1905-1908\n\nToistamiseen hallituksen jäsenenä. Uudistusohjelma. Eduskuntauudistus.\nMuita hallitustoimenpiteitä. Uuden hallitusmuodon sekä muiden\nyhteiskunnallisten parannusten ehdotuksia. Taantumus pääsee jälleen\nvaltaan. Ero senaatista.\n\nX luku 1908-1914\n\nViimeiset elinvuodet. Uudistunut valtiollinen kirjailijatoimi.\n1910-1913 vuoden eduskunnan jäsenenä. \"Valtioperuskirjan\" ehdotus.\nOikeuteen perustuva rauha. Loppu. Jälkimaine.\n\n\n\n\nI LUKU.\n\n1839-1856.\n\nSuku ja vanhemmat. Lapsuudenaika. Kotielämä, matkat. Koulunkäynti ja\nkotiopetus. Haminan seuraelämä.\n\n\nMechelinin suvussa kulkevan perinnäistiedon mukaan on suku kotoisin\nMechelnin kaupungista Alankomailta, mutta siirtyi, asuttuaan jonkin\naikaa Saksassa ja silloisessa Ruotsin alusmaassa Pommerissa,\n1600-luvulla Ruotsiin ottaen alkuperäisen kotipaikkansa muistoksi\nnimekseen \"Mechelinus\" tahi \"Mechelin\". Suvun erään jäsenen, _Jacob\nMechelinin_, kerrotaan asuneen Suomassa, Helsingissä, ja olleen\nammatiltaan kauppias. Hänen poikansa Henrik tuli papiksi ja Kuopion\npitäjän kappalaiseksi sekä jätti jälkeensä poikia, joista nuorin,\nHenrik, 1700-luvun ensi vuosikymmeninä raivoavan Isonvihan ja\nkoululaitoksen silloisen rappiotilan johdosta ei päässyt opin tielle,\nvaan rupesi talonpojaksi. Hänen pojastaan _Adamista_, joka asettui\nJuvan pitäjään asumaan, tuli puuseppä, rakennusmestari ja sahankirjuri.\n\nAdam Mechelinin poika _Henrik Johan_, syntynyt v. 1774; osotti aikaisin\nlukuhalua, pantiin kouluun, tuli ylioppilaaksi Turussa sekä filosofian\nmaisteriksi ja tohtoriksi, vihittiin papiksi, tuli Kesälahden\nkappalaiseksi, v. 1818 Viipurin läänin Jaakkiman kirkkoherraksi,\nSortavalan rovastikunnan lääninrovastiksi ja kuoli v. 1840.\nAvioliitossaan _Maria Kristina Costianderin_ kanssa hänellä oli monta\nlasta, muiden muassa pojat _Gustaf Johan_ ja _Henrik Adolf_, joka\nviimeksi mainittu sittemmin toimi Venäjän pääkonsulina Kristianiassa,\nnimitettiin Suomen senaatin jäseneksi, aateloitiin v. 1886, merkittiin\nSuomen ritarihuoneen jäsenluetteloon N:o 265:n kohdalle ja kuoli v.\n1899. Tyttäristä vanhin oli nimeltään _Charlotta_. Kirkkoherra H.J.\nMechelin oli perin oppinut mies ja pani paljon huolta lastensa\nkasvatukseen; opettipa hän muun muassa ei ainoastaan pojilleen, vaan\nCharlotta tyttärelleenkin latinaa, jota tämän mainitaan käyttäneen\nkeskustellessaan veljiensä kanssa, minkä tähden häntä oli tapana\nnimittää \"Latina-Lotaksi\". Runojakin hän sepitteli. Avioliitossa\nkappalaisen, sittemmin rovasti P.F. _Brofeldtin_ kanssa tuli hänestä\nkirjailija Juhani Ahon isoäiti.\n\nMainituista veljistä vanhempi, Gustaf Johan, tämän elämäkerran\nesineen isä, oli syntynyt v. 1807 Kesälahdella ja tuli, Savonlinnan\nsilloisen saksalaisen koulun käytyään, ylioppilaaksi, filosofian\nmaisteriksi ja tohtoriksi Turussa. Hänen sanotaan aikoneen antautua\nyliopistonopettajan uralle, mutta Turun palon takia luopuneen tästä\naikeestaan. Sen sijaan hän tuli Haminan kadettikoulun opettajaksi,\nsaman laitoksen opetuksen tarkastajaksi ja sai valtioneuvoksen\narvonimen. Hän oli laajatietoinen mies ja opetti monta ainetta:\nluonnontieteitä, sielutiedettä, maantietoa, historiaa ja Suomen\nlainoppia sekä ruotsia, suomea ja venättä. Suomen kielen opetus\notettiin kadettikoulussa käytäntöön 1830-luvulla, ja Mechelin antoi\nensimäisenä opetusta tässä aineessa, jonka tuntemista pidettiin\ntarpeellisena vastaisille upseereille heidän joutuessaan tekemisiin\nkotimaisten sotamiesten kanssa. -- Muissa julkisissa oppilaitoksissamme\nsuomen kieli otettiin opetusaineeksi vasta 1840-luvun alussa. --\nMechelin kirjoitti myös yleisen kieliopin oppikirjan, joka\ntarkastettuna painettiin valtion kustannuksella ja otettiin\nkadettikoulussa käytäntöön valmistuksena varsinkin uusien kielien\nopiskeluun. Hän oli jonkin verran perehtynyt lääketaitoonkin ja kuuluu\nmuun muassa kerran parantaneen erään sukulaisensa polvivian sähköllä.\nSoitannollisiakin taipumuksia hänellä oli. Hän oli muuten\nkäytöstavaltaan maailmanmies, vartaloltaan ryhdikäs ja täyteläinen,\nkuuluupa olleen aika väkeväkin. Kerrankin oli raju härkä, päästyään\nkuljettajaltaan karkuun, kadettikoulun puistossa hyökännyt Mecheliniä\nvastaan, mutta hänen onnistui pistämällä sauva härän sarvien väliin\nkaataa hurja elukka kumoon. -- Valtioneuvos G.J. Mechelin kuoli v.\n1863.\n\nHän oli nainut _Amanda Gustava Sagulinin_, Viipurin pitäjän\nkruununnimismiehen, sotakomisarius _Benjamin Sagulinin_ ja tämän vaimon\n_Gustava Stålhandsken_ tyttären. Amanda tytär kasvoi Viipurin\nkaupungissa ja nautti opetusta sikäläisessä hyväksi tunnetussa\nsaksalaisessa tyttökoulussa. Hän joutui kahdesti naimisiin, ensi kerran\nLappeen tuomiokunnan tuomarin G.J. _Costianderin_, toisen kerran tämän\nsisarenpojan G.J. Mechelinin kanssa. Hänellä oli ensimäisestä\navioliitostaan kaksi poikaa, _Robert_ ja _Torsten_, joista niinmuodoin\ntuli hänen jälkimäisen miehensä poikapuolet ja Leo Mechelinin\nvelipuolet. Rouva Amanda Mecheliniä pitivät kaikki, jotka häntä\nlähemmin tunsivat, varsin älykkäänä naisena. Hän oli sukkelasanainen,\nkielitaitoinen ja sangen musikaalinen. Asuessaan Turussa leskenä\nensimäisen miehensä kuoltua hän antoi soitonopetusta, ja mentyään\ntoisiin naimisiin v. 1837 sekä muutettuaan Haminaan hän otti osaa tämän\npaikkakunnan soitannollisiin rientoihin. Hän oli erittäin uuttera, piti\nkotinsa hyvässä kunnossa, mutta toimi sen ohessa kaikenlaisissa\nyleishyödyllisissä yrityksissä, perusti Haminaan köyhäin lasten koulun\nja naisyhdistyksen, joka hankki varattomille työtä.\n\nTässä avioliitossa syntyi marraskuun 24 p:nä 1839 poika _Leopold Henrik\nStanislaus_, perheen keskuudessa tavallisesti kutsuttu _Leoksi_, jonka\nnimen hän myöhemminkin sai lähemmässä toveripiirissään pitää.\nPerheessä, johon paitsi Leoa kuului hänen neljä täysisisarustaan (kolme\nsisarta ja veli) sekä molemmat Costiander velipuolet, jotka kumpikin\nsaivat suorittaa kadettikoulun kurssin ja antautua sotilasuralle,\nvallitsi mitä ystävällisin suhde jäsenten kesken. Hieno sivistys, joka\noli saanut leimansa sekä tieteen ja kirjallisuuden että taiteen\nharrastuksesta, oli ominaista tälle kodille, missä nuoren Leon runsaat\nluonnonlahjat saivat otollisissa olosuhteissa kehittyä. Puhekielenä\nkäytettiin perheessä enimmäkseen saksaa, kuten vielä siihen aikaan\nuseissa Kaakkois-Suomen sivistyneissä perheissä oli laita. Ruotsiakin\nsentään puhuttiin Mechelinin perheessä. Eräät tallessa olevat Leo M:n\nmuistiinpanot hänen poikavuosiltaan osottavat hänen jo silloin\ntäydellisesti tainneen sekä saksaa että ruotsia. Mutta sen lisäksi hän\nnuoruudessaan oppi käytännöllisesti sekä ranskaa äidiltään, joka oli\nsiihen kieleen hyvin perehtynyt, että venättä isältään. Suomen kieli\noli siihen aikaan, kuten tunnettua, säätyläisten keskuudessa\nsyrjäytetyssä asemassa, ja lapset oppivat sitä enimmäkseen palvelusväen\nkanssa puhellessaan. Leokin saavutti siinä nuoruudessaan jonkinlaisen\ntaidon, jota hän sittemmin opetuksen ja opintojen avulla lisäsi,\npääsemättä kuitenkaan niin pitkälle kuin olisi halunnut. Eräässä\nylioppilasaikanaan kirjoittamassaan kirjeessä velipuolelleen Torsten\nCostianderille hän lausuu: valitettavasti minä, kuten tiedät, olen\nniitä monia onnettomia, jotka osaavat kaikkea muuta paremmin kuin oman\nmaansa kieltä (\"als ihre Landessprache\").\n\nPerhe, joka Haminassa asui eräässä kadettikoulun kylkirakennuksessa,\nvietti tavallisesti kesänsä kaupungin lähellä olevassa pienessä Malina\nnimisessä huvilassa, kauniin järven rannalla ja siimeisen puiston\nreunassa. Siellä lapset pääsivät viettämään ulkosalla hauskaa elämää\nmaalaisaskareineen ja leikkeineen. Leon varhaisimpia lapsuudenmuistoja\nsanotaan olleen kaunis valkoinen hevonen, jonka hänen isänsä oli saanut\nisältään Jaakkimasta. Se oli lasten suosikki ja salli heidän ratsastaa\nselässään. Suru oli sen vuoksi suuri, kun eräänä talvena heidän rakas\nhevosensa putosi heikkoihin jäihin ja hukkui.\n\nToisinaan tehtiin matkoja, jolloin nuoret saivat oppia tuntemaan maamme\neri seutuja. Kesällä 1845 perhe teki matkan Turkuun ja sieltä Pöytyän\npitäjän Yläneen kappelissa olevalle Uudenkartanon maatilalle, jonka\nomisti isän ystävä ja opettaja, professori Carl Reinhold Sahlberg,\ntunnettu etevänä luonnontutkijana ja \"Pro fauna et flora fennica\"\nseuran perustajana. Hänen vanhin tyttärensä oli rouva Mechelinin\nläheinen ystävä. Professori Sahlberg oli Yläneelle perustanut\nerinomaisesti hoidetun, aikoinaan Suomen suurimman ja varsinkin\nomenistaan ja hyötymansikoistaan kuulun hedelmäpuutarhan.\nKaksitoistavuotiaana Leo sai omaistensa mukana tehdä toisen matkan,\ntällä kertaa Itä-Suomeen, perheen vanhaan kotiseutuun Jaakkimaan, missä\nvaltioneuvos Mechelinin lanko, kruununnimismies Savander, omisti\nluonnonihanan Rantalan maatilan. Tällä matkalla käytiin myös Saimaalla\nja Imatralla, jotka nuoren pojan mieleen jättivät pysyväisiä\nvaikutelmia.\n\nLeo Mechelinin luonnonlahjat herättivät aikaisin huomiota, ja isä pani\nerikoista huolta hänen kasvatukseensa, totuttaen häntä työhön,\njärjestykseen ja ankaraan velvollisuuden täyttämiseen. Muun muassa isä\nneuvoi häntä aina sanomaan sanottavansa sievästi, ei huolimattomasti\neikä töykeästi, ja tämä tapa juurtuikin poikaan koko elämän ajaksi. On\nvielä tallella pieni paperipalanen, johon kymmenvuotiaan pojan\nlapsellisella käsialalla on kirjoitettu:\n\n    'Täten allekirjoittanut sitoutuu aina huolellisesti pitelemään\n    kirjojaan ja olemaan jättämättä läksyjään viime hetkeen, vaan\n    lukemaan ne kohta kotiin tultuaan. Niinikään hän lupaa pitää\n    luetteloa kirjoistaan. Jos hän tämän rikkoo, alistuu hän mihinkä\n    rangaistukseen hyvänsä.\n\n    Marraskuun 18 p:nä 1849.\n\n                                               Leop. Mechelin.'\n\nSaatuaan lyhyen aikaa opetusta _Forsblomin_ neitien johtamassa,\naikoinaan hyväksi tunnetussa yksityisessä oppilaitoksessa, joka\npääasiallisesti oli aiottu tytöille, mutta johon poikiakin otettiin, ja\nsitten jonkin aikaa oltuaan isänsä oppilaana suoritti Leo vuosina\n1851-53 kahden ylemmän luokan kurssin Haminan niin sanotussa\nsuurkoulussa eli yläalkeiskoulussa. Eräs tästä koulusta annettu\nlukukausitodistus osottaa opettajain havainneen hänen tietojensa miltei\nkaikissa aineissa ansaitsevan korkeimman arvosanan. Hän jatkoi vielä\ntämän jälkeen jonkin aikaa lukujaan ylioppilastutkintoa varten, taaskin\nenimmäkseen isän johdolla. Ainoastaan matematiikassa antoi hänelle\nerityistä opetusta tämän tieteen silloinen opettaja kadettikoulussa,\netevänä matemaatikkona tunnettu Edvard Neovius. Isä oli jonkin aikaa\naikeessa lähettää poikansa johonkin lukioon, mutta koulun rehtori\nesteli, koska nuorukainen pian pelkillä kotiopinnoillakin kykenisi\nsuorittamaan loistavan ylioppilastutkinnon.\n\nLeon erinomainen ahkeruus tuotti toisinaan hänen omaisilleen hieman\nhuoltakin. Niinpä äiti alkukesästä 1854 kirjoittaa pojalleen\nTorstenille: \"jos hän [Leo] kauan jatkaa nykyiseen tapaansa, menee\nhänen terveytensä pilalle, sen vuoksi saa hän kesällä hoitaa sitä ja\nhuvituksiaan niin paljon kuin me voimme saada aikaan\". Toisessa\nkirjeessä hän kirjoittaa: \"Leo on kaikkien ilo ja kaikkien huvi\ntasaisen, hyvän mielenlaatunsa tähden, joka ei häntä milloinkaan petä.\n-- -- Hänen hellyyttään minua kohtaan on suloista tuntea.\"\n\nPaitsi taipumusta ja halua opintoihin oli Leo Mechelinillä\nsoitannollisiakin lahjoja, ja laulutaidon hän oppi luultavasti äitinsä\njohdolla. Ja että hän nuorukaiseksi varttuneena täytti kaikki\nvanhempainsa toiveet, käy ilmi eräästä todistuksesta, jonka isä\nkirjoitti pojan täyttäessä 15 vuotta. Todistus, saksaksi kirjoitettu,\non suomennettuna seuraava:\n\n    'Rakkahin Leoni!\n\n    Tänä tärkeänä hetkenä, jolloin täytät 15 vuotta, en voi antaa\n    sinulle parempaa muistolahjaa kuin tämän:\n\n    Liikutetuin mielin kiitän Jumalaa, että hän on antanut minulle\n    sinut. Sinä olet ollut minulle sydämellisen rakas poika.\n    Milloinkaan et ole tuottanut minulle huolta, paitsi kun\n    sairastuit, tai kun ajattelin, etten kenties voisi tarpeeksi\n    huolehtia sinun tulevaisuudestasi. Olen vakuutettu sielusi ja\n    sydämesi puhtaudesta. Jumala on suonut sinulle runsaat\n    luonnonlahjat, ja sinä olet tähän asti rehellisesti, ahkerasti\n    ja miltei kaikin puolin parhaalla menestyksellä kehittänyt\n    niitä. Sinä ansaitset kiitosta ja tunnustusta pyrkimyksistäsi.\n    Olen varma siitä, että edelleenkin jatkat näin -- ilman\n    itserakkautta, ilman itsekylläistä uskoa omaan täydellisyyteen.\n    Olkoon aina vaatimaton sävyisyys sinulle ominaista. Mutta\n    esiinny miehuullisesti siinä, missä totuuden ja velvollisuuden\n    tunto kaipaa ääntäsi. Multum didicit, qui tacere, plus qui dicere\n    didicit. [Paljon on se oppinut, joka oppi vaikenemaan, enemmin\n    se joka oppi puhumaan.] Opi niin kauan kuin elämääsi kestää. Tule\n    oppineeksi, tule viisaaksi, mutta älä silti laiminlyö kaunotaiteita\n    ja sivistyneen, jalostavan seuraelämän iloja. Kehitä itseäsi\n    ihmisenä kaikinpuolisesti hyvässä, -- niin ei sinulta enää riitä\n    aikaa eikä halua pahaan. Siten olet joka päivä varmasti edistyvä\n    maallisen onnen ja ikuisen elämän tiellä ja aina tekevä\n    onnellisiksi hellät vanhempasi, joiden korkein, hartain toivomus\n    maallisessa elämässään on lastensa menestys. Onneksi olkoon! Älä\n    unohda hyvää, kunnianarvoisaa isoisääsi! Kaikki tämä täydestä,\n    rakastavasta sydämestä\n\n                                                       isäsi.'\n\nSotakesä 1854 vietettiin taas professori Sahlbergin luona, joka oli\nkutsunut Mechelinin perheen Uuteenkartanoonsa turvaan sodan häiriöiltä.\nSeuraavana kesänä 1855 vihollisten sotalaivoja taas liikuskeli\nSuomenlahdella, ja todellakin sattui heinäkuun 20 p:nä, että\nranskalaisia sotalaivoja lähestyi rannikkoa Haminan seutuvilla pari\ntuntia pommittaen sikäläisiä venäläisiä rantapattereita, jotka\nvastasivat tuleen. Perhe oli silloin huvilassaan Malinassa, ja nuoret\nkatselivat kalliolta laukausten vaihtoa sekä näkivät, miten\nhaavoittuneita venäläisiä ja suomalaisia sotilaita vietiin sairaalaan.\n\nToivomus, jonka isä edellä esitetyssä kirjeessään oli lausunut\n15-vuotiaalle pojalleen, ettei tämän tulisi vähäksyä sitä hyötyä, minkä\nsivistynyt ja jalostava seuraelämä tarjosi hänen kehitykselleen, ei\nsuinkaan jäänyt täyttämättä. Haminan seuraelämä oli näihin aikoihin\nsangen hienoa ja sivistynyttä. Huvituksina olivat tanssi, musiikki ja\nseuranäytännöt. Sikäläisen seurapiirin keskipisteenä oli humaani ja\nhyväntahtoinen kenraali, vapaaherra _J. Reinhold Munck_, joka oli\nkadettikoulun johtajana vuosina 1843-1855, sekä hänen perheensä.\nVapaaherra Munck, joka aikaisemmin palvellessaan Venäjän pääkaupungissa\noli hyvin perehtynyt sikäläisten ylhäisten piirien elämään, tahtoi\nsuomalaisia kadetteja kasvatettavaksi seurustelutaitoisiksi ja\nkykeneviksi esiintymään ei vain kasarmissa ja sotilasrivin edessä, vaan\nsalongeissakin. Usein pantiin senvuoksi toimeen kutsuja ja tanssiaisia,\njoihin nuorisoa pyydettiin karkeloimaan kadettikoulun juhlasalissa.\nTietysti sai Leo Mechelinkin oppilaitoksen opettajan poikana usein\nottaa osaa näihin seurahuveihin. Vaikka isä olikin määrännyt hänet\ntoiselle kuin sotilasuralle, sai hän läheisiä ystäviä nuorten\nkadettien joukosta, niistä sellaisiakin, jotka myöhemmin kohosivat\nvarsin huomattavaan asemaan maassamme. Näitä olivat esim.\n_Waldemar von Daehn_, josta tuli kenraali, senaattori ja\nSuomen ministerivaltiosihteeri, sekä Johan Galindo, sittemmin\naatelinperimyksen nojalla vapaaherra Cronstedt, tunnettu taitavana\nfinanssimiehenä, Suomen suurimman yksityispankin, Yhdyspankin\njohtajana. Mechelinin nuoruudenystäviä oli myös _Robert Lagerborg_,\njoka suoritti kadettikoulun kurssin ja v. 1854 alotti sotilasuransa,\nminkä hän kuitenkin pian jätti siirtyäkseen sanomalehtialalle, jolla\nMechelin jälleen tuli hänen kanssaan läheisiin väleihin. Mechelin sai\nniinmuodoin monenlaisia vaikutelmia kadettikoulun elämästä ja siellä\nvallitsevasta hengestä. Se ympäristö, jossa hän kasvoi, se seuraelämä,\njohon hän jo aikaisin otti osaa, kehitti osaltaan hänessä jo kodissa\nsaavutettua maailmanmiehen esiintymistapaa, joka sittemmin aina oli\nhänelle ominaista ja joka, kun hän sen lisäksi kykeni lausumaan\najatuksensa monella kielellä ja oli ulkomuodoltaan komea, saattoi hänet\nvarsin sopivaksi sivistyneen Europan edessä edustamaan pientä,\nsyrjäistä maataan ja siten hyödyttämään tätä. Haminan seuraelämän\nvaikutus ei suinkaan heikontanut, vaan pikemmin elähytti nuoren miehen\npäätöstä koettaa käytettävinään olevilla luonnonlahjoilla hyödyttää\nisänmaataan. Sillä niiden ulkonaisten muotojen alla, joissa\nsotilaskorkeakoulun elämä liikkui, kyti aina harras isänmaallinen\nmieli. Tällä oppilaitoksella katsottiin -- ja täydellä syyllä -- olevan\nsuuri isänmaallinen merkitys, koska sille oli uskottu upseerien\nkasvatus, joiden tehtävänä osittain oli johtaa kotimaista sotaväkeämme,\nosittain Venäjän sotapalveluksessa ylläpitää kansamme hyvää mainetta\nVenäjällä. Kuten tunnettua oli kenraali Munck palvelusaikanaan siellä\nsaavuttanut silloisen perintöruhtinaan, sittemmin keisari Aleksanteri\nII:n suuren luottamuksen, joka soi hänelle tilaisuutta monasti\nhyödyttää isänmaataan.\n\nTammikuussa 1856 Leo matkusti isänsä kera Helsinkiin suorittamaan\nylioppilastutkintoa. Siihen tarvittiin koulutodistus, minkä hän --\narvatenkin suoritettuaan yksityistutkinnon -- sai Helsingissä silloin\ntoimivan yksityisen n.s. \"ylioppilasleipomon\" johtajalta, tohtori\nRobert Lagukselta. Kerrotaan että Leo, levottomana ylioppilastutkinnon\ntuloksesta, oli miltei sairas. Levottomuus osottautui kuitenkin\nturhaksi, sillä hän suoritti tutkintonsa loistavasti ja sai\nkorkeimman, \"laudatur\"-arvosanan 33 äänellä, minkä jälkeen hänet\nkirjoitettiin historiallis-kielitieteelliseen ylioppilastiedekuntaan\nvalmistautuakseen maisterinarvoa varten. Vastoin vallitsevaa tapaa,\njonka mukaan tapahtumaa vietettiin toverikemuilla, hän matkusti samana\niltana Haminaan ilahuttamaan omaisiaan uutisella saavuttamastaan\nylioppilaslyyrystä. Parin päivän kuluttua hän kuitenkin palasi sieltä\nyliopistokaupunkiin alottaakseen akateemiset opintonsa.\n\n\n\n\nII LUKU.\n\n1856-1864.\n\nYlioppilasvuodet. Työ ja huvitukset. Toverielämä ja\nystävät. Tilapäisrunoilua. Lainopilliset opinnot. Alkava\nsanomalehtimiestoiminta. Yleinen valtiollinen kanta.\n\n\nMechelinin tullessa ylioppilaaksi vallitsi maassamme varsin toivorikas\naika. Edellisenä vuonna oli hallitukseen ryhtynyt keisari Aleksanteri\nII, jolta meillä odotettiin muuttunutta, vapaamielisempää\nsisäpolitiikan suuntaa, mikä toive toteutuikin. Maaliskuussa 1856\nkeisari saapui Helsinkiin m.m. ylioppilaiden tervehtimänä\nsoihtukulkueella ja laululla. Vain paria päivää myöhemmin tehtiin\nParisissa rauha, minkä johdosta hallituksen kävi mahdolliseksi\nhäiriintymättä kääntää huolenpitonsa sisäisiin yhteiskuntakysymyksiin.\nToiveita alkoi olla valtiopäiväin kokoonkutsumisesta, ja niitä\njulkituotiin m.m. siinä pontevassa puheessa, minkä professori F.L.\nSchauman syksyllä 1856 piti yliopiston keisarinkruunauksen johdosta\nviettämässä juhlassa. Yliopiston hallinnossa oli jo ennen sodan loppua\njohonkin määrin vapaampi suunta päässyt vallalle kenraali Munckin\ntultua nimitetyksi sijaiskansleriksi. Edellisen hallituksen vainooma\nJuhana Vilhelm Snellman nimitettiin filosofisten tieteiden\nprofessoriksi, mitkä tieteet olivat jonkin aikaa olleet yliopistosta\nkokonaan karkoitettuina; ylioppilaiden valvonta kävi vähemmän\nankaraksi, univormupakkoa lievennettiin, ylioppilastiedekunnat saivat\noikeuden kurinpidollisesti valvoa jäsentensä käytöstä.\n\nVerraten virkeämmän mielialan ilmauksena käy pitäminen, että vanhat\nylioppilasosakunnat, jotka oli lakkautettu v. 1852, uudestaan elpyivät,\nvaikka aluksi pelkkinä yksityisinä toveriseuroina. Näitä oli\nuusmaalainenkin osakunta, johon Mechelin kirjoittautui jäseneksi.\nOpinnoitaan kandidaattiarvoa varten hän harjoitti uutterasti ja\nmenestyksellä. Muun muassa hän kuunteli Snellmanin luentoja, mistä on\ntodistuksena säilynyt vihko muistiinpanoja Snellmanin kevätlukukaudella\n1857 filosofisesta oikeustieteestä pitämistä luennoista. Aine, joka\nvieläkin enemmän kiinnitti hänen mieltään, oli kaunokirjallisuus, jonka\nhistoriaa Fredrik Cygnaeus luennoi lukuisalle ja hartaalle\nkuulijakunnalle. Mechelin oli jo poikana kotonaan lukenut paljon\nkaunokirjallisuutta, varsinkin saksalaista, josta eritoten Schillerin\nsanotaan häntä miellyttäneen, ja hän jatkoi tätä lukemistaan\nylioppilasaikanaan. Hän lienee yhteen aikaan ajatellut valmistautua\nestetiikan ja nykyiskansain kirjallisuuden opettajan toimeen\nyliopistossa, mutta sittemmin luopunut tästä aikeestaan m.m. siksi,\nettei katsonut voivansa kilpailla siitä vanhemman ystävänsä _Carl\nGustaf Estlanderin_ kanssa, joka sai tohtorinarvon samassa\npromotsionissa, missä Mechelin tuli maisteriksi. Taiteen- ja\nrunoudenharrastuksensa hän kuitenkin säilytti koko elämänsä ajan.\n\nSilloisessa ylioppilaspolvessa tehtiin alotteita monenmoisiin uusiin\nyrityksiin. Niinpä oli ylioppilaiden kesken perustettu näytelmäseura,\njoka esitti pieniä teatterikappaleita ja yksityisiä kohtauksia\nsuuremmista. Mechelin esiintyi joskus niissä, osottaen melkoisia\ntaipumuksia näyttämötaiteeseen, kuten esim. _August Blanchen_\n\"Matkustava teatteriseurue\" nimisessä hauskassa huvinäytelmässä, jossa\nM., varsin naurattavalla tavalla esitti vanhan teatterinjohtajan\nSjövallin osaa. Keväällä 1858 esitettiin \"Oelzen salongissa\"\nsuuremmalle yleisölle moniosainen teatterikappale \"Dramatiskt ditt och\ndatt\" (Näytelmällistä sekalaista), josta ainakin enimmän osan oli\nkirjoittanut ylioppilas, kreivi _Carl Mannerheim_. Se esitti\nylioppilaita, joille jalkamatkalla ollessaan oli pistänyt päähän\nnäytellä teatteria Sortavalassa, ja jotka näyttelivät siellä muutamia\npieniä kappaleita, muun muassa erään \"Esivanhemmat\" (Anoma) nimisen.\nTämän kappaleen, johon _Karl Collan_ oli säveltänyt musiikin,\nkatsottiin sisältävän jonkinlaisia viittauksia silloisen, varsin vähän\nsuositun kenraalikuvernöörin, kreivi Bergin nuoreen sukupuuhun ja hänen\npuolisonsa, italialaisen kreivittären Cicognan vanhaan sukujuureen.\nC.G. Estlander kertoo tästä \"Ungdomsminnen\" (Nuoruudenmuistelmia)\nnimisessä kirjoituksessaan [Finsk Tidskrift, toukokuun vihko 1913]:\n\"Jonkinlaisessa ruumisalttarin tapaisessa Leo Mechelin, silloin kahden\nvuoden ylioppilas, makasi laulaen esivanhempain osaa tavattoman\nkumealla ja vahvalla, haudankolkolla bassoäänellä.\"\n\nNäiden ylioppilasnäytäntöjen tarkoituksena oli varojen kerääminen\nylioppilastalon rakentamiseen, josta asiasta päätös oli tehty vähän\naikaisemmin yleisessä ylioppilaskokouksessa maaliskuun 13 p:nä 1858.\nYrityksen toteuttaminen vaati kokonaista kaksitoista vuotta, jolla\naikaa varoja kerättiin monella tavalla, dramaattisilla näytännöillä,\narpajaisilla, ylioppilaskonserteilla, kirjallisilla esitelmillä y.m.\nMuun muassa esitettiin toukokuussa 1858 Helsingin teatterissa Z.\nTopeliuksen kaksinäytöksinen laulunäytelmä \"Saaristolaisseikkailu\",\njossa amiraali Ankarstormin osaa esitti Mechelin. Eräässä\nkirjallisessa iltamassa, joka samassa tarkoituksessa pantiin toimeen\nHelsingissä rakennusyrityksen jo ollessa toteutumaisillaan, hän piti\nmaaliskuun 29 p:nä 1870 esitelmän \"Camillo Cavourista ja Italian\nyhdistymistaistelusta\".\n\nUseissa soitannollisissa juhlatilaisuuksissa Mechelin esitti lauluosia,\njoissa hänen bassoäänensä esiintyi sangen hyvin edukseen. Lausujanakin\nhän esiintyi, esimerkiksi joulukuussa 1858 ylioppilaiden lauluseuran\niltamassa, joka yliopiston juhlasalissa pantiin toimeen 1808 vuoden\nsotavanhusten hyväksi ja jossa, kuten August Schauman kertoo [Från sex\nårtionden, II s. 291], \"19-vuotias ylioppilas L. Mechelin pontevasti\nlausui Topeliuksen kirjoittaman prologin\". Kun Helsingin uusi\nteatteritalo marraskuun 28 p:nä 1860 vihittiin, lausui hän Fredr.\nCygnaeuksen sepittämän, päivän merkitystä tulkitsevan prologin, ja\neräässä ylioppilastalon rakennusvarojen keräämiseksi toimeenpannussa\nkirjallisessa iltamassa, jossa C.G. Estlander esitelmöi Artus-tarusta,\nhän lausui \"Pilven veikon\".\n\nMechelinillä oli suuri kyky pitää tilapäispuheita, jotka aina\nesitettiin hyvin ja olivat muodoltaan moitteettomia, selviä ja\nloogillisia. Hänellä oli nopea käsityskyky, ei hän milloinkaan joutunut\nymmälle odottamattomissa tilanteissa, hän oli kekseliäs tekemään\nvastaväitteitä keskusteluissa ja sanakiistoissa, mistä hänen ystävänsä\nMontgomery sai aihetta sanoa: \"Mechelin on kuin kissa, aina hän putoo\njaloilleen.\"\n\nToveripiireissä hän herätti huomiota lahjakkuudellaan, kookkaalla,\nkomealla vartalollaan ja käytöstavallaan, joka erinäisissä kohdin erosi\nsiihen aikaan yleensä tavallisesta. Hänen ei milloinkaan kuultu\nkiroilevan, ei myöskään huomattu hänen hilpeässä seurassa liiaksi\nnauttineen Bakkuksen antimia. On sentähden ymmärrettävissä, että\nhäntä muutamilla tahoilla pidettiin liian isoisena eikä kyllin\n\"kansanomaisena\". Hän saattoi joskus keskustelussa olla toiselle hieman\nivallinen, mutta mikäli hänestä riippui, ei tämän tarvinnut häiritä\nystävyyttä, sillä pohjaltaan hän aina oli hyväntahtoinen, ei suonut\nkenellekään pahaa, ei milloinkaan ollut pitkävihainen eikä\nkostonhaluinen. Hänen seurustelutovereistaan ylioppilasvuosina ja\nlähinnä seuraavana aikana mainittakoon Robert Montgomery, Carl Gustaf\nEstlander, Anders Herman ja Johan Jacob Chydenius, Thiodolf Saelan,\nLorenzo Runeberg, Carl Mannerheim, Karl Fogelholm [sittemmin lääkäri\nOulussa], August Schauman, Robert Lagerborg, Fredrik Idestamin\n[sittemmin tehtaanomistaja] huonetoverina hän ylioppilaana oli pitemmän\naikaa. Useat mainituista henkilöistä luettiin siihen ryhmään, jota oli\ntapana nimittää \"verettömiksi\" [de blodlösa] ja jonka mielipiteet\nkansallisissa ja valtiollisissa kysymyksissämme poikkesivat J.V.\nSnellmanin \"Litteraturblad'issaan\" ajamasta suomalaiskansallisesta\nsuunnasta, minkä johdosta Snellman ahdistelikin heitä. Vaikka Mechelin\nolikin monen tämän ryhmän jäsenen personallinen ystävä ja joskus otti\nosaa heidän seuroihinsa, ei häntä kuitenkaan luettu varsinaisesti\nsiihen kuuluvaksi, eikä hänen nimeänsä liioin ole sen vastalauseen\nallekirjoittajain joukossa, minkä \"verettömät\" keväällä 1858\nsuuntasivat Litteraturbladia vastaan lehden hyökkäyksen johdosta.\nOtaksumaan, että hän milloinkaan olisi hyväksynyt Emil von Qvantenin\ntapaisten valtiollisia haaveiluja Suomen uudesti-liittymisestä\nRuotsiin, mitkä ainakin osittain herättivät vastakaikua silloisessa\nylioppilasnuorisossa, on sitäkin vähemmän aihetta, kun hänet kotonaan\noli kasvatettu aivan toiseen katsantotapaan ja hän, terävä-älyinen kun\noli, varmasti käsitti, että tämänsuuntaiset yritykset tosioloissa vain\ntuottaisivat Suomelle turmiota.\n\nMuiden taitojensa ohessa oli Mechelinillä kyky sepittää runoja. Hänen\nnuoruudenajoiltaan on niitä tallessa, osin alkuperäisiä, osin\nkäännöksiä. Itse ei hän näihin tuotteisiin pannut mainittavaa arvoa,\nmutta koska ne eivät näytä aivan ansiottomilta säilytettäviksi,\nesitettäköön niistä tässä suomennoksina muutamia näytteitä. Runo, joka\nnähdäksemme todistaa hänen mielensä herkkyyttä luonnonvaikutuksille, on\nnimeltään:\n\n\n        Kevätpuro.\n\n    Lystikkäästi luikerrellen\n    Puro juoksi juoksuaan,\n    Usein tuota tarkastellen\n    Ihantelin kulkuaan.\n\n    Kuohahdellen laineet loiski,\n    Pyörrepäissä pakeni,\n    Vedenpisaroita roiski,\n    Kiilteli ja hohteli.\n\n    Kiven kaulaan joskus syntyy\n    Siellä täällä koskikin,\n    Kohta kuitenkin se tyyntyy,\n    Laskee alas aaltoihin.\n\n    Lintu nokkasensa kasti\n    Usein veteen viileään,\n    Viserrellen viisahasti\n    Lehahti se lentämään.\n\n    Joskus aivan aavistellen\n    Puro korvaa kohistaa,\n    Kohta jälleen riemahdellen\n    Lorisee ja loiskuaa.\n\n    Aatoksissa astuskelin\n    Puron vartta vihreää,\n    Mielelläni mietiskelin\n    Ystäväni elämää.\n\n    Kului aikaa jonkin verta,\n    Kauas jäi mun puroni,\n    Kunnes kotipuistoon kerta\n    Taas mun poikkes polkuni.\n\n    Lähden lemmittyni luokse,\n    Keväällisen kultasen.\n    Mitä! Eikö enää juokse,\n    Niinkuin ennen, puronen?\n\n    Turhaan tutkin veden uomaa,\n    Etsin paikkaa purosen,\n    Lainetta ei luojan luomaa!\n    Vaienneet on laulut sen.\n\n    Puro pieni päiväsestä\n    Pohtavast' on nääntynyt,\n    Kesän kuuman heltehestä\n    Kuolon laaksoon kääntynyt.\n\nRunolahjaansa Mechelin enimmäkseen käytti mielialan ilmaisuun\nperhejuhlissa ja muissa hupaisissa tilaisuuksissa. Muuan\nylioppilaskemujen johdosta sepitetty runoelma seuraa tässä:\n\n\n        Kerran \"kestissä\".\n\n    Pois nyt huolet, mieliala musta,\n    Virkistykää, mielet myrtyneet!\n    Haarikoista saadaan huojennusta,\n    Häätäkää te tunteet tyrtyneet.\n\n    Tora tohtoreitten, rikkiviisas,\n    Oppikammareitten kankeus,\n    Kyllä sitä kerraksi jo piisas --\n    Sijan saakoon leikki, huvitus.\n\n    Pois nyt politiikka joukostamme,\n    Siin' on usein nurjan mielen syy,\n    Siit' ei huoli, pojat, puhuamme,\n    Että kerran sappi selventyy!\n\n    Riemu raikukoon ja soitot soikoon!\n    Ilolaulun teille, veljet, luon!\n    Nuoruus-aikaa kukin kunnioikoon --\n    Senpä muistoks juhlamaljan juon!\n\n    Terve teille, haaveet vastaisuuden,\n    Terve mietteet kullanhohtoisat,\n    Rinnoissamme kodon, aina uuden,\n    Saatte, armahaiset unelmat.\n\n    Terve teille, neidot rakkahamme,\n    Joihin sydämemme syttyivät,\n    Terve, tulisilmät tuttavamme,\n    Ylioppilaista ystävät.\n\n    Pian kyllä meiltä riemut raukee,\n    Tullen, mennen ilo pilkahtaa,\n    Huomisaamu ankarana aukee,\n    Suru sydämissä asustaa.\n\n    Suru siitä, että päivän varjos\n    Meiltä erhetykset elon pois;\n    Vaikka pojat isänmaalle tarjos\n    Henkensä ja kuolla sille sois.\n\n       Helmikuun 20 p:nä 60.\n\n                             Leo.\n\nVieläkin muuan sepitelmä, joka ei kuitenkaan liene Mechelinin yksin\nlaatima, vaan hänen ja muutamain ystäväinsä yhteistyötä, pantakoon\ntähän näytteeksi tässä piirissä vallinneesta hengestä. Tämä leikillinen\nruno on alkuisin edellisiä hiukan myöhemmältä ajalta, sillä se\nsepitettiin v. 1867, sen johdosta että maisteri August Schauman,\nHufvudstadsbladetin silloinen toimittaja, aikoi solmia avioliiton. Se\nlienee laulettu Schaumanin \"poikamieskekkereissä\", jotka Schaumanin\nystävät panivat hänen kunniakseen toimeen aivan häitten edellä. Runo on\nsuomennettuna seuraava:\n\n\n    Hufvudstadsbladin-myyjäiset.\n\n Korpin kertomuksia. [Tarkoittaa E.F. Jahnssonin novellisarjaa\n \"Korpens berättelser\" jota julkaistiin Hufvudstadsbladetin\n kaunokirjallisessa osastossa.]\n\n    Mies aatoksissa\n    Käy katuviertä\n    Kuin murehissa\n    Ois mieli vain.\n    On ryhti poissa\n    Ja katseet, joissa\n    Kuin salamoissa\n    Ol' liekki ain.\n\n    Ja huolissansa\n    On ruokamuori,\n    Kun oveansa\n    Hän jyskyttää:\n    Ei tee hän työtään,\n    Ei nuku yötään,\n    Ei syö, mut vyötään\n    Vain kiristää.\n\n    Ei muori arvaa,\n    Hän mitä aikoo,\n    Ja missä harhaa\n    Nyt miettehet.\n    Ei viihdy missään,\n    On ikävissään,\n    Kuin näännyksissään\n    Ois aatokset.\n\n    Hän palstat täyttää\n    Vain muiden töillä,\n    Vaikk' Otto näyttää [Otto Schauman, Augustin vanhempi veli]\n    Jo hampaitaan.\n    Mut a-ï-a! elää, [Adelaide Ehrnrooth, kirjailijatar]\n    Ja kannel helaa --\n    Ei tehne tenää\n    Se milloinkaan.\n\n    Ja posti tuopi\n    Myös avustukset,\n    Ne Svedberg luopi,\n [Kansakoulunjohtaja, valtiopäivämies Anders Svedberg\n kirjoitleli taajaan Hufvudstadsbladetiin.]\n    Mies Munsalon.\n    Näin vuottavalla\n    Ja ahkeralla\n    On latojalla\n    Työ loputon.\n\n             Yleisöltä.\n\n                                Arkisävel.\n\n    Kas, uljaan uutisen äsken kaupunki kuuli,\n    Sen ehkä ensiksi a-ï-a vääräksi luuli,\n    Se kiinnitti kaikki mielet (bis)\n    Ja pani liikkeelle kahvitanttien kielet.\n    Se kuului: \"Maisteri Schauman kihloissa lie nyt,\n    Ja rauhan mieheltä neiti Kuhlman on vienyt.\n    Ois miehemme, vailla vertaa, (bis)\n    Jo saanut morsion monen montakin kertaa.\n    Mut eipä huolinut sitä maisteri, joskaan\n    Ei ylenkatsonut sukupuolta hän koskaan.\n    Ja siksipä onkin juuri (bis)\n    Nyt tämä kihlaus oikein uutinen suuri!\"\n\n      Nuortenmiesten kuoro.\n\n                  Sävel: Laps' Hellaan...\n\n    Äl' August Schauman vaihda, oi,\n    Sun osaas ihanaa!\n    Ei naineen miehen elo voi\n    Näin olla rattoisaa.\n    Ei rauhaa hälle yökään suo\n    Ja tyyten kuivuu riemun vuo.\n    Äl' August j.n.e.\n\n    Sä nuorenmiehen päivät nää\n    Siis muista ainiaan!\n    Ei ihanaksi elämää\n    Mies nainut sanokkaan.\n    Jos minne tiensä olkohon,\n    Niin kätkyt jalkain juuress' on.\n    Sä nuorenmiehen j.n.e.\n\n      Yhteinen kuoro.\n\n    Pois nyt pila, muistakaamme\n    Laulun määrää oikeaa!\n    Maljaa riemuin maistakaamme,\n    Schauman neitoineen sen saa.\n    Maljas veikko vaan!\n    Kaikki riemuitaan.\n    Lempi onnen teille ohjaa,\n    Siksi juodaan malja pohjaan!\n\nYlioppilasaikanaan Mechelin oleskeli suuren osan vuotta 1859 kreivi\nStewen-Steinheilin omistamalla Karhunsuon maatilalla Viipurin lähellä\nkreivin kymmenvuotiaan pojan kotiopettajana, ja vakuutetaan hänen\nsaaneen perheen puolelta varsin ystävällistä kohtelua osakseen. Hänellä\noli siellä hyvä tilaisuus harjoittaa omiakin opinnoitaan, mutta hän\nnäkyy tänä aikana antautuneen enemmän mielikuvitteluihin -- kenties\njonkinmoisten rakkaushaaveilujen johdosta -- kuin vakaviin\ntutkintolukuihin. Torsten veljelleen saman vuoden keväällä\nkirjoittamassaan, sävyltään hieman surunvoittoisessa (saksankielisessä)\nkirjeessä hän sanoo: \"Tunnen, että kouluaikainen rautainen ahkeruus on\nminussa häviämistään hävinnyt. Mielikuvitukseni ja ajatukseni ovat\nylimalkaan levottomia, lukiessa pyörii päässäni usein niin monenlaista,\nettä minun huumaantuneena täytyy panna kirja pois. Ja semmoinen saattaa\nmonasti todella kiusata -- vaikka tämä haavemaailma toisaalta usein\ntuottaa paljon nautintoakin arkiolojen levottoman hyörinän\nviihdykkeenä.\" Mechelin lähettää kirjeen mukana veljelleen muutamia\nrunokokeitaan, lisäten: \"Runoileminenkin on taito, johon täytyy olla\ntottunut, jos mieli onnistua panemaan paperille enemmän kuin sisäisten\nkuvien pelkän varjon.\" Näytteenä näistä runoista esitämme tässä\nsepitelmän:\n\n\n          Keväällä.\n\n    Lämmin henkää etelästä,\n    Päivä paistaa Suomellen,\n    Kohta haihtuu hanget tästä,\n    Saapuu suvi suloinen.\n\n    Kylmän kahleet murtuu, haihtuu,\n    Laineet laukoo rikki jään,\n    Talven valkovaippa vaihtuu\n    Toivon väriin vihreään.\n\n    Siintävältä taivahalta\n    Leivon riemulaulut soi,\n    Päästi ahdistuksen alta,\n    Uutta uskallusta loi.\n\n    Sumehista silmistäni\n    Pois ma kuivaan kyyneleet.\n    Kaikki huolet, ikäväni\n    Viekööt kevätvirran veet.\n\n    Sulakaa te hanget, hallat\n    Päivän kuumaan suuteloon!\n    Pois te murheen valjut vallat!\n    Surun muistot suistukoon!\n\n    Kukkain kanssa, joita tuhlaa\n    Kevään kyllyydestä maa,\n    Sydämeni viettää juhlaa,\n    Toivo taasen virkoaa.\n\n    Rakastaa ma taasen tahdon,\n    Elon aamu-unelmaan\n    Vaihtaa myrskysäitten vahdon,\n    Päästä rauhan valkamaan.\n\nOsa Mechelinin tämänaikuisia runoja on käännöksiä Goethen, Heinen ja\nEmanuel Geibelin teoksista. Alkuperäisistä on osa kirjoitettu saksaksi,\nenimmät kuitenkin ruotsiksi.\n\nEräälle nuoruudenystävälleen antamansa vuodelta 1861 olevan muotokuvan\nselkäpuolelle on M. kirjoittanut seuraavan mietelmän:\n\n    Jos unelmain on kaunis vain,\n    Niin lyhyt olkoon tuo,\n    Mut kuohuinen ja kiireinen\n    Kuin kevätvirran vuo.\n\nKeväällä 1860 Mechelin, kuulustelut käytyään, tuli toukokuun 18 p:nä\nkandidaatiksi historiallis-kielitieteellisessä tiedekunnassa saaden\narvosanan laudatur estetiikassa ja nykyiskansain kirjallisuudessa,\nmagna cum laude historiassa, suomen kielessä ja filosofiassa sekä\napprobatur latinassa. Hänen kandidaattiansa varten suorittamansa\nkirjallinen koe oli käsitellyt Schillerin merkitystä lyyrillisenä\nrunoilijana. Maisterinvihkiäisissä toukokuun 31 p:nä hän vastaanotti\nlaakeriseppeleen silloisen promoottorin, professori E.J.W. af Brunérin\nkädestä.\n\nLuovuttuaan varhaisemmasta aikeestaan antautua opiskelemaan esteettisiä\ntieteitä Mechelin päätti kääntyä lainopilliselle alalle ja\nkirjoittautui maisteriarvon saavutettuaan lainopilliseen tiedekuntaan.\nTämän elämänuran käänteen vaikuttimista sisältää eräs hänen\nvanhemmilleen kirjoittamansa kirje näiltä ajoilta tarkempaa selvitystä:\n\"Olen\", hän kirjoittaa, \"kunnianhimoinen, haaveilin voivani saada\naikaan jotakin suurempaa, jotakin merkityksellisempää kuin mitä enimmät\nvoivat. Mielikuvitukseni tahtoi minusta tehdä kirjailijankin. -- Olen\nkehittynyt kypsemmäksi ja havaitsen, 1) ettei milloinkaan saa arvata\nkykyään liian suureksi, 2) että aikana, jolloin paljon kirjoitetaan,\ntoiminta on ainakin yhtä hyödyllistä kuin kirjoittelu ja niinmuodoin\nkelvollinen virkamies yhtä hyvä kuin kynäilijä, 3) ettei millään\nehdolla saa antautua ytimettömäksi ja veltoksi kaunosieluksi siinä,\nmissä pikemmin täytyy aukaista itselleen ura todellisuuden maailmassa.\"\n\nLainopillisista tieteistä hän erityisesti kiinnitti huomionsa ja\nharrastuksensa valtio-oikeuteen ja siihen liittyviin tieteenhaaroihin.\nKameraali- ja politialainopin sekä valtiotieteen professorina oli v:sta\n1860 _Johan Wilhelm Rosenborg_, sama mies, jonka vähää ennen 1863\nvuoden valtiopäiväin kokoontumista julkaisema teos \"Om riksdagar\" on\nosaltaan tuntuvassa määrässä selvittänyt säätyvaltiopäiviemme oikeuksia\nja velvollisuuksia ja siten ollut suureksi hyödyksi näiden toiminnalle.\nRosenborg on epäilemättä melkoisesti edistänyt Mechelinin kehittymistä\nSuomen valtiojärjestyksen tieteelliseksi selvittäjäksi.\n\nTähän suuntaan kohdistetulle elämäntoiminnalle avautui näihin aikoihin,\nniinkuin jo mainittiin, varsin lupaavia työaloja. Määräävissä piireissä\ntosin vielä 1860-luvun alussa oltiin epäröivällä kannalla Suomen\nkansaneduskunnan uudestielvyttämiseen nähden. Huhtikuun 10 p:nä 1861\nannettiin julistuskirja sittemmin n.s. \"tammikuun-valiokunnan\"\nkokoonkutsumisesta, joka toimenpide, niinkuin tunnettu, valtiosäätyjen\nlainsäädäntöoikeutta loukkaavana herätti yleistä tyytymättömyyttä.\nHelsingissä Henrik Borgström nuoremman luona pidettyihin kokouksiin,\njoissa keskusteltiin tilanteen vaatimuksista sekä päätettiin\nhallitsijalle toimittaa maassamme vallitsevaa yleistä levottomuutta\nilmaiseva adressi, otti Mechelinkin osaa. On vieläkin tallella niiden\nhenkilöjen nimiluettelo, jotka sitoutuivat takuuseen yleisen\nnimienkeräyksen aiheuttamista kustannuksista, ja joukossa on Leo\nMechelininkin nimi. Niinkuin tunnettua, julkaistiin kuitenkin\nkohdakkoin julistuskirjan selitys, joka siltä poisti sen\nvaltiosäännönvastaisen luonteen, minkä johdosta adressi kävi\ntarpeettomaksi ja jätettiin sikseen.\n\nAugust Schaumanin vuosina 1859 ja 1860 toimittamassa \"Papperslyktan\"\nnimisessä sanomalehdessä Mechelin alotti sanomalehtimiestoimintansa\njulkaisemalla erinäisiä vähäisiä kirjeitä ja saksan kielestä\nkääntämiään runoja. Syksyllä 1861 _Ernst Linder_ julkaisi Helsingissä\n\"Barometern\" nimistä viikkolehteä, joka käsitteli taloudellisia ja\nyhteiskunnallisia kysymyksiä vapaamielisessä hengessä. Mechelin\nkirjoitteli siihen kronikkoja päivän tapahtumista. Lehti lakkasi vuoden\nlopussa, mutta seuraavan vuoden alusta ilmestyi \"Helsingfors Dagblad\",\njonka edeltäjänä Barometern-lehteä käy pitäminen. Dagbladiakin, jolla\nsanomalehtikirjallisuudessamme on ollut huomattava sija, Mechelin\navusti kirjoitellen siihen sangen ahkerasti valtiollisista ja\ntaloudellisista kysymyksistä, minkä vuoksi hänen v. 1882 tullessaan\nhallituksen jäseneksi lehden silloinen päätoimittaja Robert Lagerborg\nlausui, että tämä oli tuntuva tappio Dagbladille, joka siten kadotti\nuutteran avustajan. Mechelin lienee senkin jälkeen silloin tällöin\nkirjoitellut mainittuun lehteen. Niinikään kirjoitteli hän Aug.\nSchaumanin v. 1864 perustamaan \"Hufvudstadsbladet\" lehteen. A.H.\nChydeniuksen vuosina 1864-65 julkaisemassa \"Litterär tidskrift\"\nnimisessä aikakauskirjassa, Lainopillisen yhdistyksen aikakauskirjassa,\njoka alkoi ilmestyä v. 1865, \"Finsk Tidskrift'issä\", jonka perustajia\nhän v. 1876 oli, Taloudellisen seuran julkaisusarjassa sekä myöhempinä\naikoina \"Nya Pressen\" lehdessä on Mechelin julkaissut lukuisia\nkirjoitelmia.\n\nNe sanoma- ja aikakauslehdet, joiden avustajana Mechelin toimi,\nolivat tuontuostakin kynäsodassa J.V. Snellmanin kanssa maamme\nyleisistä kysymyksistä. Personallisesti ei Mechelin kuitenkaan\nollut vihamielisissä väleissä Snellmanin kanssa, muun muassa siitä\npäättäen, että hän -- arvatenkin Snellmanin pyynnöstä -- avusti\nviimeksi mainittua kääntämällä ranskaksi Venäjän valtiopankin\nuudistussuunnitelman, jonka Snellman oli Venäjän raha-asiainministerin\nkehotuksesta 1860-luvun keskivaiheilla laatinut. [J. V. Snellmanin\nelämä, kirjoittanut Th. Rein, II, s. 566 toinen painos.]\n\nEsimerkkinä Mechelinin varhaisemmasta sanomalehtimiestoiminnasta\nmainittakoon pari Litterär tidskriftissä julkaistua kirjoitelmaa, jotka\nosottavat mitä asioita hän näihin aikoihin erikoisesti harrasti. Muuan\n\"diplomatiaa\" käsittelevä kirjoitus -- alkuaan M:n pitämä esitelmä,\njoka sittemmin julkaistiin painosta -- selittää diplomatian olevan se\nelin, jonka avulla eri valtiot yhteisissä asioissa vaihtavat\nmielipiteitä siten valvoakseen etujaan. Historiallisesti näytetään\ntoteen, ettei diplomatia suinkaan aina ole menetellyt niin kuin sen\ntehtävä olisi vaatinut, vaan että se on toiminut toisinaan hyvin,\ntoisinaan huonosti. Diplomatian tulee, täyttääkseen tarkoituksensa,\ntyöskennellä valtiosääntöä noudattaen kansakunnan ja sen edustajain\ntoivomusten mukaisesti. Toinen samassa aikakauskirjassa julkaistu\nkirjoitus käsittelee \"maaveroa\". 1863-64 vuoden valtiopäivillä oli\ntästä keskusteltu, jolloin varsinkin talonpoikaissäädyssä oli ilmaistu\ntyytymättömyyttä maassamme voimassa oleviin maaveroihin ja vaadittu\nniiden poistamista tai ainakin huojentamista. Mechelin asettaa\nkysymyksen pohjaksi sen peruskäsityksen, että kunkin kansalaisen on\nsuhteellisesti varojensa (= puhtaiden tulojensa) mukaan otettava\nosaa valtion menoihin. Mutta tämä periaate ei ole käytännössä\ntoteutettavissa maaomaisuuteen nähden. On yritetty veronvähennyksellä\ntasoittaa maanomistajia sangen epätasaisesti rasittavaa maaveroa, mutta\ntästä on ollut vain vähän apua. Parasta sen vuoksi olisi, hänen\nkäsityksensä mukaan, poistaa koko maavero ja panna sijaan tulovero.\n\nMechelin oli valtiollisilta mielipiteiltään ehdottomasti vapaamielinen;\nhänen toiveittensa päämääränä oli aina sellainen hallitusmuoto ja\nlainsäädäntö, jotka ovat kansan eduskuntansa kautta ilmilausuman tahdon\nmukaiset ja takaavat jokaiselle yksityiselle kansalaiselle\nmahdollisimman suuren vapauden, s.o. vapauden, joka ulottuu niin\nlaajalle kuin muiden vapaus sallii. Vapaamielisyyden kannalta on vapaus\nyleisen menestyksen, sekä aineellisen hyvinvoinnin että henkisen\nkulttuurin elinehto. Vapaamieliset aatteet, jotka Ranskan\nvallankumousaikaa seurannut taantumus 1800-luvun alussa oli työntänyt\nsyrjään, elpyivät pian jälleen ja saavuttivat yhä suurempaa jalansijaa\nEuropan sivistyspiireissä sekä purkautuivat ilmoille 1830 ja 1848\nvuosien vallankumouksissa. Meidänkin maassa levisi vapaamielinen\najatuskanta valtiollisissa kysymyksissä sivistyneisiin piireihin,\nsitäkin enemmän kun oli kyllästytty maamme hallinnossa jo kauan\nvallinneeseen virkavaltaiseen järjestelmään.\n\nOn oltu, eikä luullaksemme syyttä, sitä mieltä, että 1800-luvun\nalkupuoliskolla Europan yleisessä ajatussuunnassa vallinnut liberalismi\noli taipuvainen arvostelemaan asioita hieman liian optimistisesti.\nAntaa, niin arvelivat liberaalit, vain antaa ihmisten vapaasti hoitaa\nasioitaan oman mielensä mukaan, hallituksen niihin puuttumatta ja\nlainsäädännön niitä mahdollisimman vähän säännöstelyn, niin kaikki on\nkääntyvä parhain päin. Kansantalouden alalla kannatettiin Adam Smithin\nperustamaa ja muiden edelleen kehittämää oppia, että yksityisten, niin\nyksilöjen kuin yhteiskuntaluokkainkin, on itsensä saatava valvoa\netujaan, valtiovallan sekaantumatta asiaan, vapaan kilpailun tulee\nvallita, niin kaikkien edut tyydytetään. Näin kannatettiin\n\"taloudellisten voimien sopusoinnun\" teoriaa. Valtion tuli toimia\nnoudattaen periaatetta \"laissez faire, laissez passer\" (antaa\ntehdä, antaa mennä). Kansallisuuskysymyksiin sovellettiin\nsamallaisia näkökohtia. Samaan valtiolliseen yhteyteen kuuluvain eri\nkansallisuuksien pyrkiessä saavuttamaan tunnustusta ja vaikutusvaltaa\ntoistensa rinnalla katsottiin tätä olevan sallittava niin pitkälle kuin\nkunkin voimia riitti; vapaa keskinäinen kilpailu muka takaisi hyvän\ntuloksen. Johdonmukaisissa vapaamielisissä piireissä senvuoksi usein\nsuhtauduttiin jokseenkin välinpitämättömästi oman maan kansallisuus- ja\nniiden yhteydessä oleviin kieliharrastuksiin. Antaa niiden, niin\narveltiin, mennä menojaan miten parhaiten voivat; niihin ei katsottu\nolevan syytä vaikuttaa puoleen eikä toiseen. Mutta kokemus osotti pian,\nettä tämänlaatuinen vapaamielisyys oli puutteellinen siinä, ettei se\npannut tarpeeksi huomiota tosioloihin. Osottautui, että vapaa kilpailu,\njohon valtiovalta ei millään tavoin puuttunut, monasti vei siihen, että\nvarakkaampi, vahvempi luokka tahi kansallisuus kohtuuttomasti sorti\nheikompaansa, ja että valtiovallan, turvatakseen oikeuden vaatimuksia,\ntäytyi ryhtyä positiivisiin lainsäädäntötoimenpiteisiin. Kävi\ntarpeelliseksi säätää yhteiskunnallisia lakeja ruumiillista työtä\ntekeväin luokkain taloudellisten etujen turvaamiseksi ja heidän\nsuojelemisekseen kapitalistien näännytykseltä. Ja samaten osottautui\ntarpeelliseksi erityisillä lainsäädäntötoimenpiteillä turvata niiden\nkansallisuuksien oikeus, jotka historiallisten olojen johdosta olivat\njoutuneet sellaiseen tilaan, etteivät yksistään omin voiminsa kyenneet\nvapaasti kehittymään. Näiden kokemustensa johdosta on liberalismi\nvähitellen omaksunut vähemmän abstraktisen, enemmän todellisuuteen\nperustuvan suunnan. Se on pysynyt perusajatuksessaan kaikkien oikeuden\nvaatimusten mukaisesta vapaudesta. Mutta se on yhä enemmän tunnustanut\nvälttämättömäksi ettei saa luottaa yksistään \"vapaan kilpailun\"\nelähyttävään voimaan, vaan että on koetettava positiivisin keinoin\nkorjata yhteiskunnassa vallitsevia epäkohtia. Se köyhempäin luokkain\ntilan parantamista tarkoittava yhteiskunnallinen lainsäädäntö, joka\nsivistysmaissa on vapaamielisten puolueitten avulla pantu alulle,\nvaikkakaan sitä ei vielä kokonaan ole toteutettu, on tästä\ntodistuksena. Englannin vapaamielisen puolueen aikaansaama Irlannin\n\"homerule\"-laki on esimerkkinä konkreettisen vapaamielisyyden\nsoveltamisesta kansallisuuskysymyksiin.\n\nTällaista liberalismin kehitystä on meidänkin maassa ollut\nhavaittavissa. Ja Mechelinin valtiollisen katsantokannan kehitystä käy\ntässä kohden pitäminen tyypillisenä. Lähtien vapaamieliseltä\nperuskatsantokannalta, jolla hän aina pysyi, vakaantui hän\nvakaantumistaan siinä käsityksessä, että oli tarpeellista\nlainsäädäntötoimin järjestää sekä maamme eri yhteiskuntaluokkain että\nkieliryhmäin väliset olot siten, että kaikkien oikeutetut vaatimukset\ntäyttyisivät eikä kukaan kärsisi sortoa. Hän asettui siten tavallaan\nyhteiskunta- ja kielipuolueiden ulko- ja yläpuolelle. Mutta hänen\ntärkeimmäksi silmämääräkseen jäi, että kansamme ennen kaikkea tuli\nsäilyttää valtiollinen itsemääräämisoikeutensa. Ja todella täytyy\nkansan, joka, vaikka kansatieteellisesti katsoen käsittääkin eri\nkansallisuuksia, historiallisen kehityksen johdosta on tullut\nvaltiolliseksi kokonaisuudeksi ja tahtoo semmoisena pysyä, saada itse\nsäätää lakinsa tahi olla osallisena niitä säätämässä, jos mieli sen\nyhteisten tarpeiden tulla tyydytetyiksi tarkoituksen ja oikeuden\nmukaisella tavalla. Jos lainsäädäntö on vieraan kansan lakiasäätäväin\nlaitosten käsissä, niin pääsevät epäilemättä sen suuntaa määräämään\nnäkökohdat, jotka ovat vieraita niille, joita se koskee, ja senvuoksi\nsopimattomat. Kansalla, joka muodostaa yhtenäisen subjektin ja\nsivistystasonsa puolesta kykenee itse hoitamaan asiansa, tulee olla\noikeus tehdä se, mikäli se ei siten loukkaa muiden kansain\nitsemääräämisoikeutta: tämä on oikeuden mukaisen vapausperiaatteen\nvaatimus. Oli siis täysin Mechelinin koko valtiollisen katsantotavan\nmukaista, että hän asetti elämänsä päätehtäväksi toiminnan Suomen\nvaltiollisen autonomian turvaamiseksi, semmoisena kuin tämä autonomia\noli maallemme v. 1809 ja sittemmin useamman kerran juhlallisesti\ntaattu.\n\nHän oli tällä välin jatkanut lainopillisia lukujaan. Helmikuun 23 p:nä\n1864 hän suoritti lakitieteenkandidaattitutkinnon, saaden siinä\naineessa, johon hänen harrastuksensa parhaasta päästä oli kiintynyt,\nnimittäin valtio-oikeudessa ja siihen liittyvissä oppiaineissa,\nkorkeimman arvosanan, \"laudatur\".\n\n\n\n\nIII LUKU.\n\n1864-1874.\n\nAlkava julkinen virkaura. Avioliitto, matkoja,\nmaanviljelysharrastuksia. Alkava valtiopäivämiestoiminta. Tieteellinen\nkirjailijatoiminta.\n\n\nKohdakkoin sen jälkeen kuin oli maisteriksi vihitty, otettiin Mechelin\nSuomen Tiedeseuran apulaissihteeriksi ja hoiti pöytäkirjanpitoa\nlokakuun 1 p:stä 1860 seuraavan vuoden loppuun, minkä ohessa hän\nkevätlukukauden 1861 toimi yliopiston konsistorin amanuenssina.\nLakitieteenkandidaatiksi tultuaan hän kirjoittautui auskultantiksi\nViipurin hovioikeuteen huhtikuussa 1864, tuli ylimääräiseksi\nkopistiksi senaatin talousosastoon saman vuoden lokakuussa ja\nvaltiovaraintoimituskunnan kopistiksi heinäkuussa 1865, ollen viimeksi\nmainitussa toimessa toukokuuhun 1867.\n\nHänen työkykynsä salli hänen kuitenkin näiden toimien rinnalla hoitaa\nmuitakin, kuten meri- ja vekselioikeuden opettajan tointa Helsingin\nmerikoulussa lukuvuonna 1864-65. Niinikään hän jonkin aikaa antoi\nopetusta neiti Elisabeth Blomqvistin yksityisessä tyttökoulussa, jossa\naikoinaan oli varsin runsaasti oppilaita. Tutkiakseen Ruotsin vallan\naikaista Suomen raha-asiain tilaa oleskeli Mechelin elo- ja syyskuun\n1864 Tukholmassa harjoittaen sikäläisessä kamariarkistossa tutkimuksia,\njotka kuitenkin täytyi keskeyttää silmätaudin takia. Hän oli\nTukholmassa myös tutustunut tilastollisen toimiston työjärjestykseen ja\ntoimintaan, \"mikä\", kuten hän kirjeessä sedälleen H.A. Mechelinille\nmainitsee, \"suuresti kiinnittää mieltäni\".\n\nSyksyllä 1865 hän meni naimisiin helsinkiläisen kauppiaan, kauppaneuvos\nJohan Henrik Lindroosin ja hänen vaimonsa Cecilia Meyerin tyttären\n_Aleksandra Elisabeth Lindroosin_ kanssa, joka oli syntynyt v. 1844.\nKohta häiden jälkeen teki nuori pariskunta ulkomaanmatkan. Mechelin oli\ntällöin jonkin aikaa sairaana Genfin järven rannalla sijaitsevassa\nClarensin parantolassa Sveitsissä, mutta hänen toivuttuaan he viettivät\ntalven 1865-66 Parisissa, missä Mechelin jatkoi valtiotieteellisiä\nopintojaan ja kirjoitteli matkakirjeitä Helsingfors Dagbladiin.\n\nKotimaahan palattuaan hän rupesi appensa kuoltua hoitamaan tämän\nomistamaa Helsinginpitäjässä sijaitsevaa Botbyn tilaa alaikäisen\nlankonsa Johan Fr. Lindroosin puolesta ja oli siinä toimessa kymmenen\nvuotta, kunnes lanko oli tullut täysi-ikäiseksi. Mutta sen lisäksi hän\nv. 1868 osti anopiltaan toisen, Hollolan pitäjässä sijaitsevan Laitiala\nnimisen tilan, jonka hän vasta 1880-luvun alussa möi langolleen.\nTietenkään ei Mechelin voinut yksityiskohtia myöten antautua hoitamaan\nmolempia suuria maatiloja, mutta hän valvoi kuitenkin niiden hoitoa\nja koetti myös hankkia siihen tarvittavat tiedot tutkimalla\nmaanviljelyskirjallisuutta. Täten perehtyneenä maanviljelyksen eri\nhaaroihin hän kykeni toimimaan Uudenmaan ja Hämeen läänin\nmaanviljelysseuran johtokunnan jäsenenä vuosina 1870-75. Vielä\nmyöhempänäkin elinaikanaan hän joutui valvomaan maatilan hoitoa. Hänen\nanopillaan oli nimittäin toinenkin tila, Löyttymäki Janakkalassa. Kun\nsiellä 1880 vuoden vaiheilla tulipalo hävitti päärakennuksen ja miltei\nkaikki muutkin rakennukset, täytyi Mechelinin ottaa valvoakseen niiden\nuudestirakentamista, ja anopin kuoltua v. 1899 hän ryhtyi hoitamaan\ntilaa. Kesät hän vietti puolisoineen ja tyttärineen Botbyssä ja\nLaitialassa sekä sitten kun viimeksi mainittu tila oli myyty, muutamina\nvuosina leipurimestari Ekbergin omistamassa Edishemin huvilassa\nUudenmaan saaristossa, jonkin matkaa Helsingistä itään päin, ja sen\njälkeen Löyttymäellä, kunnes se myytiin v. 1907.\n\n       *       *       *       *       *\n\nValtiopäivälaitoksemme jälleen tultua henkiin herätetyksi v. 1863\nei kestänyt kauan, ennenkuin Mechelinin työkykyä alettiin siinä\nkäyttää. 1867 vuoden valtiopäivillä hän tuli yhdistetyn valtio- ja\nsuostuntavaliokunnan sihteeriksi sekä suoritti tämän tehtävän tavalla,\njoka herätti huomiota ja sai osakseen suurta tunnustusta. Valtiopäiväin\njo ollessa loppumassa annettiin säädyille toukokuun 9 p:nä hallituksen\nesitys rautatien rakentamisesta Riihimäeltä Pietariin. Se lähetettiin\ntalous- sekä valtio- ja suostuntavaliokuntaan. Asia käsiteltiin mitä\njoutuisimmin, niin että viimeksi mainitun valiokunnan sihteerillä\nMechelinillä jo kahden päivän kuluttua oli valmiina asiasta annettava\nparin painoarkin laajuinen mietintö ja viidentenä päivänä se ruotsiksi\nja suomeksi painettuna voitiin jakaa säädyille, joten nämä vielä\nsamoilla valtiopäivillä ehtivät lopullisesti käsitellä asian. Mietintö,\njossa puollettiin radan rakentamista, hyväksyttiin, ja tämän tuloksen\nkatsottiin suureksi osaksi johtuneen mietinnön taitavasta perustelusta,\nmikä seikka on sitä enemmän luettava tekijän ansioksi, kun rautateiden\nhyötyä ei vielä tuohon aikaan maassamme yleisesti tunnustettu, vaan\npäinvastoin monella taholla epäiltiin. Asiaa käsiteltäessä ritaristossa\nja aatelissa lausuivat useat puhujat erittäin kiittäviä sanoja\nmietinnöstä ja sen onnistuneesta muodosta. [Edv. Bergh, Vår styrelse\noch våra landtdagar I s. 709 sanoo mietintöä \"hyvin perustelluksi\".]\n\nValtio- ja suostuntavaliokunta antoivat valtiovaraston tilastakin\nmietinnön, joka säädyissä tunnustettiin taitavasti laadituksi. Mutta\nkun siinä lausutut moitteet erinäisistä hallituksen toimenpiteistä\nolivat herättäneet paheksumista senaatissa, sai Mechelin päälliköltään,\nsenaattori _Thiléniltä_ kuulla, ettei sen, jolla oli kunnia\nvaltiovaraintoimituskunnan kopistina palvella keisarillisessa\nsenaatissa, sopinut semmoista kirjoittaa. Kun Mechelin ei kuitenkaan\nollut mietintöön kirjoittanut muuta kuin mikä oli hänen vakaumuksensa\nmukaista eikä tahtonut sitoutua vastedeskään menettelemään toisin,\nvaikka kunnioitus senaattia kohtaan näyttäisi sitä vaativankin, pyysi\nhän ja saikin eron kopistinvirastaan. Ennen pitkää hän kuitenkin sai\ntoisen toimen, jossa pääsi käyttämään raha-asiain tuntemustaan. Oltuaan\nnimittäin jonkin aikaa Robert Montgomeryn sijaisena Yhdyspankin\nkeskushallituksen jäsenenä, valittiin hänet Montgomeryn erottua\nvakinaiseksi tähän toimeen mainitussa Suomen ensimäisessä\nyksityispankissa, ja hän pysyi siinä joulukuusta 1867 kesäkuuhun 1872,\naika ajoin hoitaen pääjohtajankin tehtäviä.\n\n1872 vuoden valtiopäivillä oli Mechelin porvarissäädyn jäsenenä yhtenä\nHelsingin kaupungin neljästä valitusta edustajasta. Sekä näillä että\nkaikilla seuraavilla valtiopäivillä, joihin hän otti osaa, herätti hän\nhuomiota sujuvalla puhelahjallaan, sukkelasanaisuudellaan väittelyissä\nja laajoilla tiedoillaan varsinkin valtio-oikeudellisissa ja\nraha-asioissa, mitkä ominaisuudet eritoten tulivat näkyviin niissä\nvaliokunnissakin, joihin hänet valittiin ja joissa hän aina pääsi\njohtavaan asemaan. Ensi työkseen 1872 vuoden valtiopäivät päättivät\nlähettää keisarille kiitosadressin 1869 vuoden valtiopäiväjärjestyksen\nvahvistamisen johdosta. Adressia laatimaan valittiin kustakin säädystä\njäsen, porvarissäädystä Mechelin. Adressin antoivat puhemiehet\nkenraalikuvernöörille, kreivi Adlerbergille, joka sen toimitti\nhallitsijalle. Samoilla valtiopäivillä Mechelin oli valtio- ja\npankkivaliokunnan jäsenenä sekä yleisen valitusvaliokunnan\nvarajäsenenä. Muuan hänen tekemänsä anomusehdotus herätti sekä\nsisällyksensä että käsittelynsä johdosta varsin suurta huomiota.\nPorvarissäädyn täysi-istunnossa helmikuun 20 p:nä Mechelin nimittäin\nehdotti anottavaksi, että Hänen Majesteettinsa suvaitsisi antaa\nvaltiosäädyille sellaisen säätyjen itseverottamisoikeuden kehitystä\ntarkoittavan lakiehdotuksen, että ne jokaisilla lakimääräisillä\nvaltiopäivillä saisivat vahvistaa valtion tulo- ja menoarvion\nensintuleviin valtiopäiviin asti -- mikä toimenpide johdonmukaisesti\nseurasi valtiosäädyille perustuslaissa myönnetystä suostuntaoikeudesta\nja nyttemmin oli toteutettavissa, koska lakimääräiset valtiopäivät\nuuden valtiopäiväjärjestyksen mukaan kokoontuisivat määräajoin, ainakin\njoka viides vuosi. Porvarissääty hyväksyi puolestaan ehdotuksen ja\npyysi muita säätyjä siihen yhtymään. Mutta sekä maamarsalkka että\npappis- ja talonpoikaissäädyn puhemiehet kieltäytyivät esittämästä\nasiaa, koska ehdotus heidän käsityksensä mukaan loukkasi keisarin\nhallitsijaoikeuksia ja sen vuoksi oli niin arkaluontoista laatua, ettei\nsitä ollut otettava käsiteltäväksi. Kolmessa viimeksi mainitussa\nsäädyssä panivat lukuisat jäsenet vastalauseen tätä puhemiesten\nperustuslaintulkintaa vastaan, joka todellisuudessa oli omansa\nriistämään maan edustajilta oikeuden tärkeissä kysymyksissä esittää\nhallitsijalle kansan toivomukset, jota vastoin alamaisen anomuksen,\njonka hallitsija oli oikeutettu hylkäämään, ei olisi pitänyt voida\nkatsoa tietävän hänen oikeuksiensa loukkausta. Mainita sopii, että\nvastalauseeseen yhtyi useita, jotka monessa kohden olivat toisella\nkannalla kuin Mechelin, esimerkiksi aatelissäädyssä J.V. Snellman,\npappissäädyssä G.Z. Forsman ja talonpoikaissäädyssä A. Meurman.\nPorvarissääty oli kuitenkin lähettänyt Mechelinin ehdotuksen\nvaltiovaliokuntaan, jonka oli siitä annettava lausunto ja toimitettava\nse kaikille säädyille, jolloin puhemiehet luultavasti uudistaisivat\nepäyksensä. Mechelin silloin pyysi saada peruuttaa ehdotuksensa, ei sen\nvuoksi ettei hän yhä edelleenkin olisi ollut vakuutettu anotun\nuudistustoimenpiteen oikeutuksesta ja suotavuudesta, vaan\nehkäistäkseen puhemiesten menettelyn aikaansaamasta tärkeätä uuden\nvaltiopäiväjärjestyksen kohtaa koskevaa, vastaisuudessa vahingollista\nennakkotapausta. Tähän hänen pyyntöönsä porvarissääty suostui.\n\nMechelinin toiminnasta näillä valtiopäivillä mainittakoon vielä, että\nhän ynnä kaksi muuta Helsingin kaupungin edustajaa (Öhrnberg ja\nKiseleff) tekivät anomusehdotuksen ruotsin ja muinais-pohjoismaisten\nkielten professorinviran perustamisesta yliopistoon. Ehdotus\nhyväksyttiin aatelissa ja porvarissäädyssä, mutta hyljättiin molemmissa\nmuissa säädyissä. Aateli ja porvarissääty päättivät esittää anomuksen\nkummankin säädyn erityisenä toivomuksena, ja tulos oli, että kesäkuun\n16 p:nä 1876 annetun julistuksen kautta perustettiin ruotsin kielen ja\nkirjallisuuden ylimääräinen professorinvirka. Samoilla valtiopäivillä\nMechelin ehdotti myönnettäväksi 60,000 markan suuruisen määrärahan\nseitsenjäsenisen suomalaisen tiedeakatemian perustamiseksi. Muissakin\nsäädyissä tehtiin ehdotuksia määrärahain myöntämisestä tieteellisen\ntutkimuksen edistämiseksi, ja säätyanomus saatiin toimeen, josta oli\nlopputuloksena, että tiedeseura sai yleisistä varoista jonkin verran\nkorotetun apurahan. Eräs Mechelinin tekemä, niiden vanhettuneiden\nsäädösten kumoamista tarkoittava ehdotus, jotka asettavat juutalaiset\nmaamme asukkaitten noudatettavan lain ulkopuolelle, saavutti yleisen\nvalitusvaliokunnan kannatuksen ja porvarissäädyn hyväksymisen, mutta\nhyljättiin kolmessa muussa säädyssä, joten asia raukesi. Mechelinin\npuoltamista ehdotuksista mainittakoon lisäksi eräs hallituksesta\nriippumattoman, erottamattomista jäsenistä kokoonpannun korkeimman\noikeuden perustamista tarkoittava, ja toinen, joka tarkoitti korkorajan\npoistamista eli 6 prosenttia korkeamman koron ottamista koskevan\nkiellon kumoamista. Jälkimäisen ehdotuksen hyväksyi kolme säätyä (ei\ntalonpoikaissääty), mutta Hänen Majesteettinsa lausui, ettei se \"tätä\nnykyä\" aiheuttanut toimenpidettä.\n\nValtiosäädyille oli annettu kertomus valtiovarain tilasta, joka\nlähetettiin valtiovaliokuntaan, missä Mechelin ehdotti, että valiokunta\ntulevaksi viisivuotiskaudeksi laatisi täydellisen laskelman valtion\ntuloista ja menoista, jotta valtiosäädyt sen perusteella voisivat\npäättää, oliko ja missä määrin tarpeellista myöntää suostuntaveroja\nmaan tarpeisiin. Valiokunta kuitenkin piti laskelman laatimista\nmahdottomana ja hylkäsi ehdotuksen, tyytyen antamassaan mietinnössä\nlausumaan erinäisiä toivomuksia valtionkirjanpitoon ja sen ehdotetun\nuudistuksen jouduttamiseen nähden. Mutta asiaa ritaristossa ja\naatelissa esiteltäessä maamarsalkka, vapaaherra Nordenstam selitti,\nettä kertomus valtiovarain tilasta oli valtiosäädyille ainoastaan\n\"näytettävä\", niiden saamatta siitä keskustella, ja ettei valiokunnalla\nollut aihetta antaa siitä lausuntoa. Vastalauseita pantiin tätä\nkäsitystä vastaan, niiden kuitenkaan voimatta taivuttaa maamarsalkkaa\nmuuttamaan mieltään. Pappis- ja talonpoikaissäädyssä puhemiehet\nseurasivat maamarsalkan esimerkkiä. Ainoastaan porvarissäädyssä salli\npuhemies Zilliacus keskustelua. Mechelin perusteli tällöin tarkemmin\nvaliokunnan katsantokantaa ja selitti valtionkirjanpidon epätyydyttävän\ntilan olleen syynä siihen, että valiokunta oli katsonut mahdottomaksi\nlaatia tiliasemaa, josta selvästi kävisi ilmi, oliko suostuntavero\ntarpeen valtion menoihin vai ei. Sääty päätti H.M:lleen lähettää\nkirjelmän, jossa lausuttaisiin suotavaksi, että ehdotettu\nvaltionkirjanpidon uudistus piakkoin pantaisiin toimeen. Mutta kun\nporvarissääty jäi yksinään kannattamaan tätä päätöstä, merkittiin\nvaltiopäiväpäätökseen vain, että valtiovaliokunta oli tarkoin\ntutustunut valtiovarain tilaan ja valtionkirjanpitoon sekä ne\ntarkastanut.\n\n       *       *       *       *       *\n\nMechelinin opettaja ja personallinen ystävä, professori Rosenborg kuoli\nkesällä 1871. Aavistaen läheistä kuolemaansa oli hän kehottanut\nMecheliniä hakemaan professorinvirkaa sen avoimeksi tultua.\nMechelinille tämä oli tuntuva taloudellinen uhraus, koska hänen silloin\noli pakko luopua paljon parempipalkkaisesta toimestaan Yhdyspankissa,\nmutta hän päätti siitä huolimatta noudattaa kehotusta. Yhdyspankin\nhallinto ei häntä mitenkään tahtonut menettää, ja muuan pankin\nkannattajapiirin lähetystö saapui hänen luokseen saadakseen hänet\nluopumaan aikeestaan. Pankin silloisen johtajan August Törnqvistin\ntäytyisi kivulloisuuden tähden luultavasti pian erota, ja Mechelinille\ntarjottiin hänen paikkansa, minkä ohessa palkka luvattiin korottaa\n14,000:sta 24,000 markkaan. Mutta Mechelin pysyi kerran tekemässään\npäätöksessä, koska tunsi, ettei hän kuitenkaan voisi samalla\nmielenkiinnolla antautua pankkialalle kuin siihen toimintaan, johon\navoimeksi joutunut yliopiston opettajapaikka viittasi.\n\nAika, joka hänelle suotiin valmistuakseen virkakelpoiseksi, jäi tosin\nvarsin niukaksi, sillä kohta professorinvirkaa haettuaan täytyi hänen\nvaltiopäiväin jäseneksi valittuna ottaa näihin osaa. Kesällä 1872 hän\nteki opintomatkan Tukholmaan ja Upsalaan, sairasteli kotimaahan\npalattuaan jälleen jonkin aikaa, mutta ehti kuitenkin ajoissa suorittaa\nsäädetyt opinnäytteet. Tammikuussa 1873 hän julkaisi sen väitöskirjan,\n\"Svenska riksrådets statsrättsliga ställning från Gustaf I till 1634\",\njoka tuotti hänelle lakitieteenlisensiaatti- ja -tohtoriarvon. Tehtyään\nsamana vuonna matkan Berliniin ja Wieniin, missä hän kirjoitteli\nmatkakirjeitä Dagbladiin, mutta etupäässä tutki vastaperustettujen\nliittovaltojen, Saksan valtakunnan ja Itävalta-Unkarin valtiollisia ja\noikeudellisia oloja, julkaisi hän syyskuussa opinnäytteenä\nprofessorinvirkaa varten väitöskirjan \"Om statsförbund och\nstatsunioner, första häftet.\" Valtiolla, sanotaan teoksessa, on\nsemmoisenaan suvereniteetti, sikäli että sillä on oikeus päättää omista\nasioistaan. Mutta suvereniteetti voi olla osittainen, kuten\nvaltiounionissa, missä toinen valtio vain toisen yhteydessä määrää\nulkopolitiikkansa tahi missä tämän määrää jokin yhteenliittyneiden\nvaltioiden yhteinen laitos. Tutkimuksen tarkoituksena on esittää\nnykyajan tärkeimpäin valtiounionien valtiosääntöjen peruspiirteet, ja\nnäistä tekijä erikoisesti tekee selkoa Pohjoisamerikan Yhdysvaltojen\nvaltiosäännöstä. Hän sanoo aikovansa näissä tutkimuksissa lopuksi ottaa\ntarkastaakseen kysymyksen Suomen ja Venäjän keisarikunnan keskinäisestä\nvaltiollisesta asemasta, mikä aikomus ei kuitenkaan tässä teoksessa\ntoteutunut, syystä että ensimäiselle viholle ei ilmestynyt jatkoa.\nMuissa teoksissaan hän sitä vastoin on laajasti ja perusteellisesti\nkäsitellyt tätä kysymystä. Siinä väitöstilaisuudessa, jossa\nvastamainittua teosta tarkastettiin, Mechelin piti alustavan esitelmän\n\"kansainvälisistä sovinto-oikeuksista\", mikä osottaa hänen huomionsa jo\ntähän aikaan kiintyneen aatteeseen rauhantilan pysyttämisestä valtojen\nkesken oikeuden pohjalla, jonka aatteen innokkaana esitaistelijana hän\nmyöhempänä elinaikanaan esiintyi. Mainitussa esitelmässä, joka on\njulkaistuna Lainopillisen Yhdistyksen aikakauskirjassa, sanotaan:\nKansainvälistä oikeustilaa täytyy pitää heikkona ja uhanalaisena, niin\nkauan kuin kansainoikeudelliset perusaatteet eivät ole velvoittavana\nja noudatettavana lakina kaikille valtioille, suurille ja\npienille, niiden keskinäisissä suhteissa -- niinkauan kuin oikeuden\nvoimaansaattamiskeinona vain poikkeustapauksissa on muu kuin sota.\nValitettavasti täytyy kansainoikeuden sekä käytännössä että teoriassa\nvielä tunnustaa sota luvalliseksi keinoksi valtioiden saattaessa\noikeuksiaan voimaan. Mutta silti ei ole epäoikeutettua pyrkiä siihen,\nettä sotien oikeutus rajoitetaan yhä ahtaampaan, niin että niitä\nvihdoin pidetään rikoksena kansainoikeutta vastaan. -- Tekijä viittaa\nsiihen, että Englannin parlamentissa oli tehty ehdotus pysyväisen\nsovinto-oikeuden perustamisesta ratkaisemaan valtioiden välisiä\nriitoja ja että parlamentin enemmistö oli kannattanut tätä aatetta.\nSellainen valtioiden riitakysymysten lykkääminen kansainväliseen\nsovinto-oikeuteen on saatava pakolliseksi ja tulee olla olemassa\nkansainvälinen kirjoitettu laki. Kansainvälisellä sovinto-oikeudella\ntulee olla toimeenpanovaltakin. Sotia on mikäli mahdollista ainakin\nrajoitettava.\n\nMechelinin pidettyä syksyllä 1873 suomenkielisenkin näyteluennon ja\nhänen molempain kilpahakijainsa, W. Lavoniuksen ja W. Enebergin,\nperuutettua hakemuksensa nimitettiin hänet helmikuun 14 p:nä 1874\nkameraali- ja politialainopin sekä valtio-oikeuden professorinvirkaan.\n\n\n\n\nIV LUKU.\n\n1874-1882.\n\nOpettaja- ja tieteellinen kirjailijatoimi. Komiteain jäsenenä,\nkunnallismiehenä. Keisarivierailu, aateloiminen, 1877-78 vuoden\nvaltiopäivät. Liberaalinen ohjelma. Keisari Aleksanteri II:n kuolema.\nMuutoksia Suomen hallituksessa. 1882 vuoden valtiopäivät.\n\n\nYliopiston opettajatoimeensa Mechelin ryhtyi maaliskuun 28 p:nä 1874\npitäen virkaanastujaisesitelmänsä budjettikysymyksestä nykyajan\nvaltio-oikeudessa -- siis aineesta, joka alati kiinnitti hänen\nmieltään, varsinkin sen merkityksen johdosta, mikä sillä oli meidän\nmaahan nähden. Hän alotti opettajatoimensa seuraavalla syyslukukaudella\nluennoiden kurssin Suomen valtio-oikeudesta, johdantona yleiskatsaus\nvaltio-oikeudelliseen kehitykseen 19:nnellä vuosisadalla. Hänen\nluentonsa käsittelivät sittemmin osittain Suomen valtio-, finanssi- ja\nhallinto-oikeutta, osittain yleistä valtio-oikeutta, finanssioppia ja\nkansainvälistä oikeutta. Kansataloustieteen professorin Axel\nLiljenstrandin erottua v. 1877 hoiti Mechelin muutaman vuoden tämänkin\naineen opetusta ja luennoi siitä. Päätehtävänään hän kuitenkin piti\nmaamme valtio-oikeudellisten olojen selvittämistä, jatkaen siten\nNordströmin, Palménin ja Rosenborgin työtä. Hänen luentonsa olivat\nkuulijain todistuksen mukaan pirteitä, selviä ja mielenkiintoisia.\nEsitys ei ollut siinä määrin kuin näissä oppiaineissa usein lienee\ntapana juridisesti rakentelevaa, vaan enemmän historiallista kehitystä\nvalaisevaa, erityisesti silmällä pitäen sitä, mikä käytännölliseltä\nkannalta katsoen oli olennaista. Hänen käsityskantaansa kuvaava on\n\"poliittisia opintoja\" käsittelevä esitelmä, jolla hän alotti luentonsa\nsyyslukukaudella 1875. [\"Album utgifvet af Nyländingar\", VI. 1875.] Hän\nhuomauttaa politiikan eli sen tieteenhaaran merkityksestä\nvaltiotieteiden joukossa, joka käsittelee valtiotarkoitusten\ntoteuttamisen keinoja ja tapaa -- valtiotaidon perusaatteita.\nKansakunnan edut eivät, mikäli ne ovat valtion elinten valvottavina,\nole sillä tyydytetyt, että olemassa olevia lakeja asianmukaisesti\nkäytetään ja noudatetaan. Valtioelämä vaatii myös toimintaa edistyksen\nja kehityksen hyväksi. Pelkkä lain täyttäminen, voimassa olevain\nsäännösten noudattaminen, ei ole poliittista toimintaa, mutta tällaista\ntoimintaa on alotteiden tekeminen tai myötävaikuttaminen uusiin,\nyleishyvää tarkoittaviin yrityksiin lakien ja valtiotalouden\nparantamiseksi, samoin kuin saavutettujen oikeuksien ja etujen valpas\nvalvonta ja lujittaminenkin. Epäilemättä on myönnettävä, että voimassa\nolevain lakien tunteminen on se kulmakivi, johon kaiken valtiotoiminnan\ntulee perustua. Mutta poliittisella alalla ei laintuntemus, eipä\nvaltio- ja hallinto-oikeudellinen laintuntemuskaan yksinään riitä.\nPoliittisen tieteen avulla on opittava käsittämään ne periaatteet ja\nnäkökannat, joiden perusteella käy arvosteleminen, onko maaperä\notollinen ehdotetuille lainsäädännön ja valtiolaitosten uudistuksille\ntai muille toimenpiteille valtioelämän alalla, onko näillä\ntoteutumisedellytyksiä ja mitkä keinot parhaiten vievät toivotuille\nperille. -- Käytännöllinen valtioviisaus, kyky suorittaa hyvin harkittu\npoliittinen tehtävä, ei tosin ole saavutettavissa yksinomaan tuntemalla\npoliittisia teorioja eikä perehtymällä valtiotieteisiin yleensä.\nValtiomiehet eivät ole pelkkiä jonkin opinsuunnan noudattajia. Heille\non tarpeen, paitsi elämän koulussa saavutettua kokemusta, sellaiset\nominaisuudet -- terävä äly, itsensä hillitseminen, suunnittelukyky,\nkestävyys, notkea käytöstapa, antaumus asiaan --, jotka ominaisuudet\neivät ole saavutettavissa yksistään opinnoilla, jos taipumusta puuttuu.\nMutta varmaa on toisaalta, että suurinkin valtiollinen kyky voi mennä\nhukkaan tahi harhaan, jos arvostelukykyä valaisevat ja vahvistavat\ntiedot eivät ole sitä tukemassa. Omasta puolestani, -- jatkaa M. -- en\nainoastaan tahtoisi olla varottamatta, vaan päin vastoin hartaasti\nkehottaisin itsekutakin opiskeluaikanaan harjoittamaan poliittisiakin\nopintoja. Arvostelukyvyn kehittäminen valtiollisissa kysymyksissä,\nkäsityksen selventäminen ja varmentaminen siitä, mikä valtiollisen\nelämän vaiheissa on totta ja oikeata ja viisasta, se se on, vaikkakin\nvaikeata, kuitenkin tavoittelemisen arvoista. Varsinkin on maissa,\njoilla on eduskunnallinen vakiomuoto, erinomaisen tärkeätä, että\nvaltiollista sivistystä on levinnyt mahdollisimman laajoihin\npiireihin. -- --\n\nSuhteessaan opiskelevaan nuorisoon tutkijana ja muutoinkin oli Mechelin\nhyvänsuopa ja humaani, saattoipa joskus olla leikillinenkin. Vuonna\n1877 hän julkaisi -- osittain rovasti Fr. Hjeltin avustamana -- \"Suomen\nSuuriruhtinaskunnan perustuslait, liitteineen\". J. Ph. Palménin v. 1861\njulkaistua kokoelman Suomen perustuslakeja olivat 1869 vuoden\nvaltiopäivä- ja ritarihuonejärjestyksen sekä erinäisten muiden\neduskuntalaitoksemme uudesti henkiin herättämisen jälkeen annettujen\nasetusten ilmestymisen johdosta perustuslakimme siinä määrin\nmuuttuneet, että uusi, Palménin teoksen tapainen kokoelma oli tarpeen,\nsitä enemmän kun viimeksi mainittua teosta ei enää ollut kirjakaupassa\nsaatavana. Erinäisissä muissakin kohdin täydensi tätä Mechelinin\nruotsiksi ja suomeksi julkaisema teos, jota on paljon käytetty\nvaltiomuotoamme tutkittaessa. Uusi laitos siitä julkaistiin v. 1891\njonkin verran muutetun suunnitelman mukaan.\n\nJos Mechelinin aikomus lienee ollut professorina antautua kokonaan\nyliopistonopettajatoimeensa ja tieteellisiin harrastuksiin, ei tämä\naikomus toteutunut, sillä hänen suurta työkykyään kysyttiin taas\nmonenlaatuisissa julkisissa toimissa. Itsensä kuultiin hänen\nmyöhempänä elinaikanaan joskus valittavan, että olosuhteet olivat\nestäneet häntä antautumasta niihin tieteellisiin tehtäviin, jotka\naikaisemmin olivat kiinnittäneet hänen mieltään. Hallitus määräsi hänet\njäseneksi erinäisiin komiteoihin, joille oli annettu toimeksi\nehdotusten tekeminen taiteellista ja kirjallista omistusoikeutta,\nelinkeinovapauden laajentamista, kalavesien rauhoittamista\ntehdasjätteiltä, uskonnonvapauden laajentamista ynnä eriuskolaisten\nasemaa ja käännyttämistä koskeviksi laeiksi. Vuonna 1876 hän oli\nkultakannan voimaan saattamiseksi asetetun komitean jäsenenä, mikä\nuudistus oli käynyt välttämättömäksi hopean epävakaisen ja kultaan\nverraten alenevan arvon takia. Mechelinin ehdotus lienee\npääasiallisesti pantu pohjaksi sille kultakannan käytäntöön ottamista\nrahalaitoksessamme koskevalle esitykselle, joka annettiin 1877 vuoden\nvaltiosäätyjen käsiteltäväksi ja jonka ne hyväksyivät, minkä jälkeen\nasetus asiasta julkaistiin samana vuonna.\n\nKun uusi 1872 vuoden valtiopäivien hyväksymä kaupunkien\nkunnallisasetus, joka julkaistiin v. 1873 astumaan voimaan vuodesta\n1875 lähtien, otettiin käytäntöön Helsingissä, valittiin Mechelin\nkaupunginvaltuusmieheksi ja tuli näiden ensimäiseksi puheenjohtajaksi.\nVastavalitut edustajat kokoontuivat juhlaan Seurahuoneelle helmikuun 15\np:nä 1875, johon tilaisuuteen kenraalikuvernööri, kreivi Adlerberg sekä\njoukko muita henkilöitä oli kutsuttu. Tässä juhlassa lausui Mechelin\nsaksaksi kenraalikuvernöörin tervetulleeksi sekä piti sitten ruotsiksi\npuheen Helsingille ja sen tulevaisuudelle. Hän lausui julki kutsujain\nilon sen johdosta että kaupunkien hallinnossa toimeenpannun uudistuksen\nkautta kunnallisen itsehallinnon periaate oli astunut niin tuntuvan\naskeleen eteenpäin ja vakuutti kaupunginvaltuusmiesten tekevän\nvoitavansa suorittaakseen heille uskotun kunniatehtävän.\n\nMechelin oli kaupunginvaltuuston puheenjohtajana vuosina 1875, 1876 ja\n1878. Tältä ajalta on merkittävänä useita pääkaupunkimme kehitykselle\ntärkeitä toimenpiteitä. Vuonna 1875 liitettiin viiteen vanhaan\nkaupunginosaan eteläinen kaupunginalue sekä Katajanokka eli nykyinen\n6, 7 ja 8 kaupunginosa. Kysymys kaupungin eteläisen osan\n(Punavuorenseudun) käyttämisestä tehdastonteiksi evättiin -- sen\nparempi, sillä kaupungin muille osille olisi, jos ehdotus olisi\ntoteutettu, koitunut moninaista haittaa tehtaansavusta ja noesta.\nKaupunki omisti uudella alueella suuren joukon vuokralle annettuja\ntontteja; noudattamansa tonttipolitiikan johdosta, jonka mukaan\nvuokratontit myytiin ja kauppasumman suoritus jaettiin useammalle\nvuodelle, kasvoi kaupunki ripeästi, veronmaksajien ylen määrin\nrasittumatta. Vesijohtolaitoksen, jonka eräs ulkomaalainen yhtiö\noli perustanut, osti kaupunki v. 1877 ja viemärijohtoverkon\nsuunnitelma laadittiin v. 1878. Kansankirjaston, joka alkujaan oli\nyksityishenkilöiden perustama, otti kaupunki haltuunsa v. 1875. V. 1877\nperustettiin rahatoimikamari, joten kaupungin taloudellisten asiain\nhoito keskittyi erityiseen virastoon.\n\nMuista tämän aikuisista tapahtumista mainittakoon Suomen ensimäisen\nhenkivakuutusyhtiön Kalevan perustaminen v. 1874, jossa yrityksessä\nMechelinkin oli osallisena. Kesäkuussa 1875 otti Mechelin professori\nAug. Ahlqvistin, parin nuoremman yliopistonopettajan ja moniaiden\nylioppilaiden kera Suomen yliopiston edustajana osaa Upsalassa\npidettyyn pohjoismaiseen ylioppilaskokoukseen. Kokouksen aikana\nDannemoran kaivoksille tehdyllä huvimatkalla julkilausui Mechelin\noman ja toveriensa kiitoksen kutsusta ja heille osotetusta\nvieraanvaraisuudesta, ilmaisten samalla heidän ystävälliset tunteensa\nRuotsia kohtaan. Muuan henkilö, joka tuolloin oli tutustunut\nMecheliniin, on siitä kertonut [Professori K. Warburg, eräässä\nL. Mechelinin kuoleman johdosta \"Göteborgs Handels- och\nSjöfartstidningissä\" julkaistussa muistokirjoituksessa]: Ensi\nvaikutukseksi Mechelinistä jäi valtava voima, komea ulkomuoto ja\nylhäinen arvokkuus. Mutta tähän osaksi synnynnäiseen, osaksi\nsaavutettuun ylhäisyyteen oli yhtynyt harvinainen rakastettavuus;\nhänellä oli \"sovittava käsi\"; hän tahtoi miellyttävällä\npersonallisuudellaan rakentaa rauhaa ja hyvää sopua yksityisessäkin\nyhdyselämässä, kaikkialla, minne hän tuli.\n\nAlkukesästä 1876 hän oleskeli jonkin aikaa Kristianiassa ja Tukholmassa\ntutkimassa osin Norjan ja Ruotsin kameraalioloja, osin näiden molempain\nmaiden välisiä unionisuhteita.\n\nSamana kesänä pidettiin Helsingissä heinäkuusta syyskuuhun ensimäinen\nja tähän asti ainoa yleinen Suomen teollisuus- ja taidenäyttely, jota\nkeisari Aleksanteri II puolisoineen ja tyttärineen sekä perintöruhtinas\npuolisoineen kunnioittivat vierailullaan. Näyttelyrakennukset oli tehty\nKaivopuistoon. Kaupunki oli upeasti koristettu kunniaporteilla,\nlipuilla, kukkaislaitteilla, ilotulituksineen iltaisin, ja väkijoukot\nosottivat innokkaasti suosiotaan korkeille vieraille. Linnaan saapui\nkaupunginvaltuuston lähetystö, jonka puheenjohtaja esitti keisarille ja\nhänen perheelleen kutsun kansanjuhlaan, jonka valtuusto aikoi\ntoimeenpanna Töölön puistossa. Kutsuun suostuttiin ja juhla, jossa\nesitettiin laulua y.m., havaittiin varsin onnistuneeksi. Todistuksena\nsiitä, että käynti Helsingissä, missä vastaanoton onnistunut järjestely\ntietenkin melko suurelta osalta oli luettava kaupunginvaltuuston\npuheenjohtajan Mechelinin ansioksi, oli korkeisiin vieraisiin tehnyt\nmieluisan vaikutuksen, saanee pitää sitä, että Mechelin kohta sen\njälkeen korotettiin aatelissäätyyn. Hänen järjestysnumerokseen\nritarihuoneessa tuli 252, ja vaakunakilpeensä hän valitsi avatun\nlakikirjan kuvan ajatuskantaansa kuvaavine tunnuslauseineen: \"pro lege\"\n(lain puolesta). Yleensä katsottiin näyttelyn onnistuneen hyvin, minkä\ntähden sen päätyttyä joukko kansalaisia toimeenpani juhlan\nnäyttelytoimikunnan kunniaksi. Toimikunnan puheenjohtajana oli\nsenaattori, vapaaherra J.A. von Born. Mechelin piti mainitussa\ntilaisuudessa juhlapuheen, kiittäen toimikuntaa sen työstä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTammikuussa 1877 kokoontuivat säädyt valtiopäiville, jotka keskeytyen\nvain kesäkuukausiksi jatkuivat seuraavan vuoden alkupuoleen. Mechelin,\njoka nyt oli ritariston ja aatelin jäsenenä, valittiin säädyn\nvalitsijamieheksi, jäseneksi valtiovaliokuntaan, yhdistettyyn\nvaltio- ja talousvaliokuntaan sekä asevelvollisuusvaliokuntaan ja\nvarajäseneksi pankkivaliokuntaan. Tärkein asia näillä valtiopäivillä\noli hallitsijan esitys yleisen asevelvollisuuden toimeenpanemisesta\nSuomessa. Eri mieliä vallitsi tästä kysymyksestä niidenkin kesken,\njotka yleensä lukeutuivat samaan ryhmään. Suomalaisessa puolueessa,\njossa muutamat, kuten esim. A. Meurman, alkuaan eivät kannattaneet\nyleisen asevelvollisuuden aatetta, yhdyttiin kuitenkin sitä puoltamaan,\njota vastoin ruotsinmielisessä puolueessa ei saatu eriäviä mielipiteitä\nsovitetuiksi. Yleisen asevelvollisuuden kannattajia oli Mechelin, joka\nasevelvollisuusvaliokunnan jäsenenä kenraali Christian Oker-Blomin ja\nprofessori G.Z. Forsmanin kera lienee suurimmalta osalta laatinut\nvaliokunnan mietinnön, jossa puollettiin esityksen hyväksymistä,\nvaikkakin erinäisin muutoksin, jotka tarkoittivat muun muassa sen\nepäkohdan poistamista, että asevelvollisuusrasitus varsinaisesti\nkohtasi vain niitä harvoja, jotka arvan nojalla kutsuttiin vakinaiseen\nsotapalvelukseen, kun sitä vastoin enemmistö luettiin nostoväkeen,\njolla ei ollut mitään harjoitusvelvollisuutta rauhanaikana. Valiokunta\nehdotti että kaikki, joita ei ollut arvan nojalla kutsuttu vakinaiseen\npalvelukseen, olisi kolmena vuotena peräkkäin kutsuttava harjoituksiin,\nyhteensä 90 päiväksi. Sen ohessa ehdotettiin, että eräät pykälät\njulistettaisiin perustuslain luontoisiksi, koska uuden lain oli määrä\nastua 1772 vuoden hallitusmuodon 18 §:n sijaan, jossa säädettiin, \"että\nvaltakunnan sotavoima jää entiseen ruotujakoonsa\". Säädyssä Mechelin\nvarsin taitavasti puolusti valiokunnan mietintöä, jonka kaikki säädyt\nhyväksyivät pääkohdiltaan ja keisari valtiosäätyjen hyväksymässä\nmuodossa vahvisti.\n\nValtiopäiväin ulkopuolellakin koetti Mechelin toimia yleisen\nasevelvollisuuden hyväksymisen puolesta, esim. \"Finsk Tidskriftissä\"\nsyksyllä 1877 julkaisemassaan kirjoitelmassa \"Synpunkter i\nvärnepliktsfrågan\". Sodan hän myöntää pahaksi, mutta kansojen on\nkuitenkin oltava valmiita puolustautumaan tarpeen vaatiessa. Jos Suomi\nVenäjän ja jonkin muun vallan välisessä sodassa joutuisi hyökkäyksen\nalaiseksi, ei olisi asian eikä kansamme arvon mukaista jättää maamme\npuolustusta kokonaan venäläisen sotavoiman huoleksi. Valtiona on Suomen\npakko ylläpitää sotaväkeä omaksi turvakseen ja keisarikuntaan\nyhdistettynä sen on velvollisuus ottaa osaa yhteiseen puolustukseen.\nVanha ruotujakolaitoksemme on vanhettuneena kelpaamaton sotalaitoksen\nperustaksi ja pelkällä pestauksella ei riittävä sotavoima ole kokoon\nsaatavissa.\n\nAatelissa teki Mechelin samoilla valtiopäivillä esityksen, että\nhallitsijalta anottaisiin seuraaville valtiopäiville ehdotusta 1772\nvuoden hallitusmuodon ja 1789 vuoden yhdistys- ja vakuuskirjan\nlainsäännösten tarkistamiseksi tahi ainakin kodifioimiseksi, koska\nnämät vanhat perustuslakimme osin eivät enää olleet semmoisinaan\nvoimassa, osin olivat erinäisiltä kohdin muutetut, osin taas eivät\nolleet aivan selviä ja täydellisiä, esimerkiksi mikäli koski\nvarsinaisen lainsäädännön ja hallinnollisen määräysvallan välisiä\nrajoja sekä valtiosäätyjen toimivaltaa valtionbudjetin järjestelyssä.\nLakivaliokunta puolsi anomusehdotusta tekijän esittämillä perusteilla.\nValiokunnan mietinnön hyväksyivät aateli ja porvarissääty\nkeskustelutta, mutta se hyljättiin pappis- ja talonpoikaissäädyissä,\njoissa oltiin sitä mieltä että, vaikka perustuslaeissa olikin\npuutteellisuuksia, ei aika nyt ollut sopiva säätyanomuksen tekemiseen\nasiasta, mistä ehkä syntyisi vaikeuksia, joita oli vältettävä;\ntoimenpide oli sen vuoksi mieluummin jätettävä toistaiseksi. Asia siis\nraukesi. Tätä tulosta täytynee pitää valitettavana, sillä\nperustuslakiemme uudistus niin sisällyksen kuin muodonkin puolesta\nolisi puheenalaisena aikana luultavasti ollut paljoa helpommin\ntoteutettavissa kuin myöhemmin, ja vaikkei se olisikaan turvannut\nperustuslaillista valtiomuotoamme kaikilta hävitysyrityksiltä, olisi se\nniitä ainakin vaikeuttanut, vanhojen perustuslakisäännöstemme\nosittainen epäselvyys kun on ollut omansa helpottamaan vihollistemme\nhyökkäyksiä. Mahdotonta ei ole, että tällaiseen säätyjen anomukseen\nsilloin olisi suostuttu, koska keisari Aleksanteri II itse avatessaan\n1863 vuoden valtiopäivät oli lausunut perustuslakiemme olevan\nuudistuksen tarpeessa ja myöhemmin maininnut sen seikan, että 1867\nvuoden säädyille annettiin ainoastaan uuden valtiopäiväjärjestyksen,\nmutta ei uuden hallitusmuodon ehdotusta, johtuneen vain siitä, että\ntuollainen työ vaikean laatunsa takia vaati pitkällistä harkintaa eikä\nvielä ollut siihen määrään edistynyt, että keisari olisi voinut\ntoteuttaa alkuperäistä aikomustaan jo silloin esittää ehdotuksen\nvaltiosäädyille. Venäläiseltä taholta valtiojärjestystämme vastaan\nmyöhemmin tehtyjä hyökkäyksiä on, niinkuin tunnettu, yleensä perusteltu\nsillä -- tosin väärällä -- väitteellä, etteivät Aleksanteri I ja hänen\nseuraajansa ole tunnustaneet vanhaa hallitusmuotoamme sitovaksi.\nSellaista väitettä olisi tuskin voitu tehdä keisari Aleksanteri II:n\nitsensä julkaisemasta ja allekirjoittamasta hallitusmuodosta.\n\nSuomen kielen oikeuksien laajentamisesta esitettiin samoilla\nvaltiopäivillä useita vaatimuksia. Pappis- ja talonpoikaissäädyssä\ntehtyjen ehdotusten mukaisesti puolsi yleinen valitusvaliokunta\nanomusta, jossa pyydettiin ryhdyttäväksi sellaisiin toimenpiteisiin,\nettä oikeus käyttää suomen kieltä tuomioistuimissa ja virastoissa\nastuisi voimaan, niinkuin oli luvattu 1863 vuoden keisarillisessa\nkäskykirjeessä, kahdenkymmenen vuoden kuluessa eli ennen 1883 vuoden\nloppua. Osa valiokunnan jäsenistä vastusti kaikkia asiasta tehtyjä\nanomuksia. Helsingfors Dagbladin aputoimittaja, vapaamielinen Anders\nChydenius sitä vastoin ehdotti tekemässään vastalauseessa, että suomen\nja ruotsin kielen käyttäminen virastoissa järjestettäisiin hallitsijan\nja valtiosäätyjen hyväksymällä lailla, joka saattaisi kielet\ntasa-arvoisiksi. Asiaa esiteltäessä aatelissa puolsi muiden muassa\nMechelin Chydeniuksen vastalausetta. Snellman teki, neuvoteltuaan\nDagbladin ryhmän jäsenten kanssa, pääkohdiltaan samansuuntaisen\nehdotuksen. Tämäkin ehdotus sai kannatusta, mutta maamarsalkka,\nvapaaherra von Born kieltäytyi esittämästä sekä Chydeniuksen että\nSnellmanin ehdotusta, koska ne hänen käsityksensä mukaan koskivat\nkysymystä, joka oli luettava \"valtakunnanhoitoon kuuluviin asioihin\",\njoissa päätösvalta oli hallitsijalla yksin. Tätä maamarsalkan\nmenettelyä vastaan panivat useat säädyn jäsenet, muiden muassa\nMechelin, vastalauseen. Säädyt eivät päässeet yksimielisyyteen asiasta,\nminkä vuoksi ei syntynyt yhteistä anomusta, mutta pappis- ja\ntalonpoikaissääty tekivät kumpikin yksityisen anomuksen, joista oli\nseurauksena asetusten julkaiseminen asiasta.\n\nSuomalaisen väestön keskuudessa oli kauan vallinnut suurta\ntyytymättömyyttä sen syrjäytetyn aseman johdosta, jossa suomen kieli\noli korkeamman koululaitoksen alalla, ja tämä tyytymättömyys tuotiin\nilmoille samoilla valtiopäivillä kaikissa säädyissä anomuksissa suomen\nkielen saattamisesta käytäntöön opetuskielenä ylemmissä oppilaitoksissa\nsekä useiden uusien suomenkielisten lyseoiden perustamisesta.\nValiokunta puolsi näiden toivomusten mukaista säätyanomusta, ja pitkien\nsekä osittain sangen kiivaiden keskustelujen jälkeen saatiinkin aikaan\npääkohdiltaan valiokunnan mietinnön mukainen säätypäätös. Mechelin oli\nniitä aatelin jäseniä, jotka myönsivät suomen kieltä suosivalta taholta\nlausutut toivomukset oikeutetuiksi, mutta kannatti kuitenkin sitä\nsäädyssä ehdotettua ja hyväksyttyä lisäystä, että uusia suomalaisia\nkouluja ei ollut perustettava niiden ruotsalaisten koulujen sijaan,\njoissa oli riittävästi oppilaita. Erästä anomusta, jossa ehdotettiin\nasetettavaksi komitea esittämään toimenpiteitä naissivistyksen\nkohottamiseksi, oli valiokunta ehdottanut hyljättäväksi, mutta Mechelin\ny.m. puolustivat sitä aatelissa. Kahden muun säädyn hylkäämänä anomus\nkuitenkin raukesi.\n\nSen johdosta että hallitus oli pyytänyt suostuntaa vankeuslaitoksen\nuudistusta ja uusien vankilarakennusten teettämistä varten, vaikka\nriittäviä varoja oli vakinaisessa valtiorahastossa, esitti Mechelin\nasiaa säädyssä keskusteltaessa sangen pontevasti periaatteena, jota\nvaltiopäiväin alati tulisi noudattaa, että vakinaisen valtiorahaston\nvaroja aina oli ensi sijassa käytettävä valtion tarpeisiin ja että\nsuostuntaan oli turvauduttava vain silloin, kuin vakinaiset varat eivät\nriittäneet tarkoituksiin, joita säädyt katsoivat kannatusta\nansaitseviksi. Hän viittasi tämän tueksi valtiopäiväjärjestyksen 36\n§:ään, jonka mukaan valtiovaliokunnan on annettava mietintö, miten\nvaroja on hankittava maan tarpeiden täyttämiseksi, \"jollei\nvaltiovaraston vakinaiset tulot siihen riitä\". Saman tärkeän ja\nhuomiota ansaitsevan katsantokannan hän esiintoi useiden muidenkin\nasiain käsittelyssä. \"Me olemme täällä\", hän lausui, \"valvomassa\nveronmaksajain oikeuksia ja hallituksen avustajina toteuttamassa\nvaltion tarkoitusperiä, mutta emme vain hankkimassa valtiolaitokselle\nmukavaa varojen ylenpalttisuutta\".\n\nNiinkuin ylempänä mainittiin, oli edellisten valtiopäiväin\nvaltiovaliokunta katsonut mahdottomaksi toteuttaa Mechelinin\nvaliokunnassa tekemää ehdotusta täydellisen budjettilaskelman\nlaatimisesta kulloinkin seuraaviin valtiopäiviin asti kuluvalta ajalta.\nOsottaakseen että sellainen yritys ei ollut niin mahdoton kuin oli\narveltu, ryhtyi Mechelin 1877 vuoden valtiopäivillä ollessaan uudestaan\nvaltiovaliokunnan jäsenenä omin päin tekemään sellaista laskelmaa\nlähinnä seuraavaksi viisivuotiskaudeksi. Näytettyään yksityisesti\nlaskelmansa valiokunnan puheenjohtajalle, vapaaherra S.W. von\nTroilille ja eräälle sen jäsenelle, J. Kurténille sekä saatuaan\nheidät vakuuttumaan siitä, että tehtävä oli ainakin likimäärin\nsuoritettavissa, esitti hän laskelmansa valiokunnalle, jonka sen\njohdosta täytyi luopua entisestä kannastaan. Ja Mechelinin laskelmasta\noli säädyille hyötyä, ne kun nyt katsoivat voivansa evätä tahi vähentää\nmuutamia hallituksen pyytämiä suostuntaveroja, osottamalla tehtyjen\nlaskelmain perusteella näiden tarpeettomuuden.\n\nEräs vuonna 1868 annettu asetus oli vapauttanut Suomen kaupan ja\nelinkeinot muutamista entisaikain rajoituksista, mutta paljon oli vielä\njälellä säännöksiä, jotka liiaksi supistivat kansalaisten vapautta\nnäillä toimialoilla. 1872 vuoden valtiopäivillä oli porvarissääty\nsentähden anonut erinäisiä muutoksia tehtäväksi mainittuun lakiin.\nKeväällä 1876 pidettiin Helsingissä yleinen teollisuudenharjoittajain\nkokous, jossa Mechelin senaatin määräyksestä toimi puheenjohtajana ja\njossa päätettiin anoa lisäuudistuksia vapaamieliseen suuntaan.\nHallituksen tämän johdosta asettama komitea, Mechelin puheenjohtajana,\nvalmisti lakiehdotuksen, joka esitettiin 1877 vuoden valtiosäädyille ja\npääkohdissa saavutti niiden hyväksymisen, minkä jälkeen julkaistiin\n1879 vuoden elinkeinolaki, joka tuntuvasti laajensi Suomen\nkansalaisten, niin miesten kuin naistenkin, oikeutta rehellisellä\ntyöllä ansaita toimeentulonsa.\n\nValtiopäiväin koolla ollessa syttyi se Venäjän ja Turkin välinen sota,\njoka johti Bulgarian vapauttamiseen turkkilaisten vallasta. Syyskuussa\nlähti Suomen kaartinpataljoona Helsingistä ottamaan osaa sotaan, minkä\njohdosta kansalaiset panivat toimeen jäähyväisjuhlan alipäällystölle ja\nmiehistölle kaartinmaneesissa ja upseeristolle Kaivohuoneella.\nJälkimäisessä tilaisuudessa lausui Mechelin pääkaupungin jäähyväiset ja\nonnentoivotukset kutsuvieraille sekä sen lujan toivon, että Suomen\nkaartimme miehuullisesti ja järkähtämättä oli täyttävä sille uskotun\ntehtävän. Niinkuin tunnettu, ei tämä toivo pettänyt.\n\nJatkuvaa luottamustaan osottaakseen valitsi porvarissääty 1877 vuoden\nvaltiopäivillä entisen jäsenensä Mechelinin pankkivaltuusmieheksi\nlähinnä seuraavaksi viisivuotiskaudeksi.\n\n       *       *       *       *       *\n\nMoninaisista muista tehtävistään huolimatta jatkoi Mechelin\nkirjailijatoimintaansa. Sen johdosta että eräässä valtiollisia\nvaalijärjestelmiä käsittelevässä ranskalaisessa teoksessa oli esitetty\nvirheellisiä tietoja Suomesta -- tekijä mainitsee maamme\nedustajalaitokseksi ainoastaan senaatin (!) -- lähetti Mechelin\nerääseen arvossa pidettyyn ranskalaiseen lainopilliseen aikakauskirjaan\nSuomen valtiosääntöä oikealta kannalta selvittelevän esityksen.\nKotimaiseen sanomalehdistöön hän edelleenkin kirjoitteli. Muun muassa\non Lainopillisen yhdistyksen aikakauskirjassa hänen laatimansa\n\"kansalaistuttamista\" käsittelevä tutkielma, jossa hän koettaa\ntodistella, että Suomen kansalaisuudesta voimassa olevat säännökset\nosittain olivat epäselviä ja vaillinaisia, minkä vuoksi niiden sijaan\noli saatava uusi hallitsijan ja valtiosäätyjen hyväksymä laki. Finsk\nTidskriftissä hän julkaisi lukuisia kirjoitelmia. Niistä mainittakoon\narvostelu W. Laguksen kirjoittamasta J.J. Nordströmin elämäkerrasta.\nArvostelussaan Mechelin koettaa osottaa, että Nordström oli\nvapaamielisempi ja vähemmän yksipuolisesti vanhoillinen, kuin minä\nhäntä oli Ruotsissa muutamilla tahoilla pidetty. Juuri vapaamielisyys,\nhuomauttaa Mechelin, saattaa joskus johtaa vanhoillisuuteen, kun\npyritään mikäli mahdollista säilyttämään vanhastaan olevaa,\nkansalaisvapautta turvaavaa yhteiskuntalaitosta kumoukselliselta\nmielivallalta. Se oli Nordströmin kanta hänen Suomessa ollessaan.\nRuotsissa olivat olot tosin osittain toisellaiset. Toinen Mechelinin\nFinsk Tidskriftissä julkaisema kirjoitelma käsittelee \"neljää säätyä\"\nja huomauttaa varsin tärkeitä edistysaskeleita uudessa 1869 vuoden\nvaltiopäiväjärjestyksessä olevan sen ensimäisen §:n nimenomaisen\nsäännöksen, että säädyt \"edustavat Suomen kansaa\", eikä siis --\nniinkuin aikaisemmin käsitettiin -- kukin sääty vain omaa\nyhteiskuntaluokkaansa, ja että kolmen aatelittoman säädyn äänioikeutta\noli laajennettu. Hän on kuitenkin sitä mieltä, että uusi\nvaltiopäiväjärjestys oli vain väliaste, sillä nelisäätyjärjestelmä oli\nkuin olikin vanhettunut eikä vastannut uuden ajan vaatimuksia. --\nLämmin muistokirjoitus v. 1877 kuolleesta piispa Frans Ludvig\nSchaumanista esittää tämän merkillisen miehen ansioita\nperustuslaillisen tietoisuuden herättämistyössä maassamme ja vanhan\nkirkkolakimme uudistuksessa.\n\nElokuussa 1878 otti Mechelin kutsuttuna osaa Tukholmassa pidettyyn\nyleiseen vankeinhoitokongressiin, missä mielenkiinnolla kuunneltiin\nhänen lausuntojaan erinäisistä kongressissa käsitellyistä kysymyksistä,\nesimerkiksi niistä kokemuksista, joita oli saatu muutamien\nrikoksentekijöille määrättyjen rangaistusten vaikutuksesta\nrangaistuihin. Pohjoismaiden, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Suomen,\nedustajat pitivät yksityisiäkin kokouksia, joissa Mechelin valittiin\nSuomen ryhmän varapuheenjohtajaksi. Kongressin osanottajain Upsalaan\ntekemällä huvimatkalla pidettiin yhteiset päivälliset, jossa\ntilaisuudessa hän, silloisten ruotsalaisten sanomalehtien kertomuksen\nmukaan, \"puhui pontevasti totuuden, oikeuden ja vapauden puolesta\",\nminkä jälkeen laulettiin \"Maamme\". Kotimaahan palattuaan teki hän Finsk\nTidskriftissä selkoa kongressissa käsitellyistä kysymyksistä, valittaen\nettä Suomen hallitus oli laiminlyönyt lähettää Tukholmaan virallisen\nedustajan.\n\nYleisen asevelvollisuuden toimeenpanon sekä erinäisten muiden seikkain\njohdosta oli odotettavissa niin suurta valtion menojen lisääntymistä,\nettä valtion tulojenkin lisääminen kävi välttämättömäksi. Heräsi\nkysymys, miten tämä olisi parhaiten aikaansaatavissa, ja kysymystä\nselvittelemään asetettiin syksyllä 1879 n.k. \"suuri verokomitea\", jossa\nMechelin taaskin oli puheenjohtajana. Valmistautuakseen tehtäväänsä\nteki hän kesällä 1879 matkan Tukholmaan. Marraskuussa 1880 komitea\nantoi mietintönsä, jossa ehdotettiin kannettavaksi osin kulutusveroa\nmallasjuomista ja tupakasta, osin suostuntaveroja kiinteistöistä ja\ntuloista, mitkä ehdotukset hallitus eräin muutoksin esitti seuraaville\nvälipäiville.\n\nNiinkuin jo olemme havainneet, oli Mechelin tarmokkaasti toiminut\nparemman järjestyksen aikaansaamiseksi niihin valtion tuloja ja menoja\nosottaviin laskelmiin, joiden nojalla valtiosäätyjen oli päätettävä,\nmitä ja minkä suuruisia suostuntaveroja oli myönnettävä valtion\ntarpeiden täyttämiseksi. Hänen oli onnistunut saattaa tehtävä ainakin\nlähemmäksi ratkaisuaan. Mutta niin kauan kuin valtiopäivät kokoontuivat\nvain joka viides vuosi, vaikeutti tietenkin tuo pitkä ajanjakso, mikä\nlaskelmain tuli käsittää, täysin tarkkojen tulosten saavuttamista. 1869\nvuoden valtiopäiväjärjestyksessä oli säädetty, että säädyt oli\nkutsuttava kokoon \"ainakin joka viides vuosi\", joten niiden\nkokoonkutsuminen useamminkin ei ollut vastoin valtiopäiväjärjestystä.\nMechelin laati komitean mietintöön johdannon, jossa hän osotti, miten\nvarsinkin valtion budjetin laatimisen takia oli tarpeellista kutsua\nsäädyt useammin koolle, ja komitea yhtyi tähän, esittäen että säädyt\nyleensä kokoontuisivat joka kolmas vuosi. Tämä toive toteutuikin, sillä\nkutsuessaan koolle 1882 vuoden valtiopäivät hallitsija ilmoitti\naikomuksensa olevan sallia säätyjen kokoontua joka kolmas vuosi, ja\nkoko ajanjakson 1882-1900 tätä menettelytapaa todella noudatettiinkin.\nVuodesta 1882 lähtien säätyjen tiedoksi annetut budjettilaskelmat\nsamoinkuin näiden suostuntakysymyksistä tekemät päätöksetkin voivat\nniinmuodoin nojautua entistä parempiin perustuksiin, mikä epäilemättä\non ollut veronmaksajillekin hyödyksi. Mechelin on huomattavassa\nmäärässä edistämällä valtionbudjettimme laadinnan ja käsittelyn\noikeiden perusteiden selvittelemistä kieltämättä tehnyt maallemme\ntärkeän palveluksen.\n\n1877-78 vuoden valtiopäivät aiheuttivat tavallaan valtiollisten\npuolueidemme uuden ryhmityksen. Siinä puolueessa, jota oli tapana sanoa\n\"ruotsalaiseksi\", oli tosin jo aikaisemminkin vallinnut erimielisyyttä\näärimäisyysryhmän eli \"viikinkien\" -- nimi johtui 1870-luvun alussa\nilmestyneestä \"Vikingen\"-lehdestä -- ja maltillisten välillä, joiden\njälkimäisten pää-äänenkannattajana oli Helsingfors Dagblad, mutta\njoiden keskuudessa myös oli erinäisiä puoluevivahduksia. Maltillisiin\nluettiin muuan LXI (kuusikymmentäyksi) niminen valtiollis-kirjallinen\nseura, joka oli ottanut nimensä 1861 vuoden valiokuntajulistuskirjan\njohdosta syntyneen adressipuuhan muistoksi ja jonka johtomiehiä\nMechelin oli. Erimielisyys ruotsalaisen puolueen jyrkän ja maltillisen\nryhmän välillä esiintyi entistä selvemmin 1877 vuoden valtiopäivillä,\njolloin Dagbladin ryhmän enemmistö oli yhtynyt suomenmielisiin\nasevelvollisuusasiassa ja kielikysymyksessäkin osottautunut\ntaipuvaiseksi suostumaan näiden toivomuksiin. Viikinkien taholla\nkatsottiin Dagbladin ryhmän olleen liian myöntyväinen ja varsinkaan\nMecheliniä ei pidetty kielikysymyksessä täysin \"luotettavana\".\nDagbladin ryhmä puolestaan alkoi ajatella järjestäytymistä erityiseksi\nvaltiolliseksi puolueeksi omine ohjelmineen ja käyttämällä nimeä\n\"liberaalinen puolue\". Mechelin oli tämän aatteen innokkaita\nkannattajia. Eräs hänen Finsk Tidskriftin 1879 v:n helmikuun vihossa\njulkaisemansa kirjoitelma \"De politiska partierna\" puoltaa aatetta,\nettä kaikki ne, jotka maassamme tahtovat edistää kehitystä\nvapaamieliseen suuntaan kaikilla yhteiskunnan toimialoilla,\nlähemmin liittyisivät yhteen. Hän toivoo, että eri puolueiden\nmaltillisista aineksista voidaan muodostaa uusi keskustapuolue,\njoka kielikysymyksessä omaksuu ohjelmakseen molempain kielten\ntasa-arvoisuuden ja hylkää kumpaisenkin sortamisen. \"Suomen\nruotsinkieliset eivät ole mikään Ruotsin lisäke, vaan elimellinen osa\nSuomen kansaa; mutta maamme sivistynyt sääty tarvitsee kumpaisenkin\nkotimaisen kielen taitoa.\" Arvostellen suomalaista puoluetta hän\nhavaitsee siinäkin olevan sekä jyrkkiä että maltillisia aineksia ja\npitää viimeksi mainittujen ja liberaalisen ryhmän yhteistoimintaa\nmahdollisena, kunhan vain suomalaisella taholla opitaan oikein\ntuntemaan liberaaliemme ja yleensä liberalismin todelliset\ntarkoitusperät, joita hän tarkemmin selvittelee tehtyjä hyökkäyksiä\ntorjuen. -- Tätä kirjoitelmaa arvostelivat suomenmieliseltä taholta\nankarasti G.Z. Forsman ynnä muut, mutta tämä ei estänyt Mecheliniä\nyksissä neuvoin R. Lagerborgin ja R. Castrénin kanssa laatimasta\nvarsinaista ohjelmaa, joka julkaistiin Helsingfors Dagbladissa\njoulukuun 5 p:nä 1880 53 kansalaisen allekirjoittaman kiertokirjeen\nseuraamana. Ohjelma vaatii laitostemme, varsinkin valtiollisten,\nkehittämistä, kuitenkin äkkiä siirtymättä aivan uusiin oloihin.\nPerustuslaillinen järjestelmä on maassamme varmemmin ja täydellisemmin\ntoteutettava. Tärkeimmät toimenpiteet tämän päämäärän saavuttamiseksi\novat valtiopäiväkausien lyhentäminen, painovapauslain säätäminen,\nvaltiosäätyjen toimivallan laajentaminen valtion rahahallinnon alalla\nsikäli, että menoarvion vaihteleva osa kokonaan tulee niiden\nmyötävaikutuksen varaan ja ettei hallitus yksin saa määrätä\nminkäänlaista veroa, n.s. hallinnollisen lainsäädäntövallan tarkempi\nrajoittaminen, hallituslaitosten tarkoituksenmukaisempi järjestely,\nSuomen ja keisarikunnan unionisuhteen selvempi määrittely. --\nLiberaalinen puolue tahtoo panna taloudellisiin ja raha-asiallisiin\nkysymyksiin enemmän huomiota kuin niiden osaksi on tähän asti tullut.\nPuolueen periaate, että yksilöt itse ovat taloudellisten etujensa\nparhaat valvojat, ei tiedä sitä, että valtion on noudatettava\ntäydellistä passiivisuutta taloudellisen elämän kysymyksissä, vaikkakin\nvaltion tulee olla mitenkään häiritsevästi puuttumatta yksityiseen\nyritteliäisyyteen. Valtion on edistettävä maanviljelystä, teollisuutta\nja kauppaa parantamalla niiden yleisiä ehtoja. Teknillisiä ja\nkauppaoppilaitoksia perustamalla, kulkuneuvoja parantamalla, järkevällä\ntaloudellisella lainsäädännöllä, kauppasopimuksilla y.m. valtio\nosaltaan edistää aineellista hyvinvointia rajoittamatta yksilöjen\ntoimintavapautta. -- Liberaalinen puolue omaksuu kansanvaltaiset\nperiaatteet, mikäli ne tarkoittavat kaikkien tasa-arvoisuutta lain\nedessä sekä sääty- ja henkilöetuoikeuksien poistamista, mutta hylkää\ndemagogian karkeaa, abstraktista tasa-arvoisuutta tavoittelevan\nvaatimuksen, joka pyrkii poistamaan ne luonnonlahjojen, kasvatuksen,\nsivistyksen, varallisuuden ja vaikutuskyvyn aikaansaamat eroavaisuudet,\nmitkä luonnonlakien ja kaikkien kansojen kokemuksen mukaan aina ovat\nolleet olemassa, ja josta olisi seurauksena kaikkien ihmisten\nvajoaminen yhteiskunnan alimmalle tasolle. -- Puolue myöntää empimättä\ntarpeelliseksi, että perustetaan riittävästi suomenkielisiä lyseoita,\nmutta tätä tarvetta ei ole tyydytettävä supistamalla tahi sortamalla\nniitä kouluja, joissa ruotsi on opetuskielenä. Kieli- ja\nkansallisuuskysymys ei saa olla valtiollisen puoluejaon perustana eikä\nliioin määrätä valtiollisten harrastusten suuntaa ja sisällystä.\nLiberaalien kanta tässä asiassa on se, että kumpikin kieli on\ntunnustettava yhtä oikeutetuksi maassamme ja että tähän on pantava\ntarpeeksi huomiota niin koululaitosta järjesteltäessä kuin\nvaltioelämässäkin. Ruotsi on kotimainen kieli, joka ei ainoastaan ole\nsivistyneen säädyn enemmistön, vaan osittain rahvaankin kieltämätön ja\nluonnollinen äidinkieli, ja tulee sen saada säilyttää tämä asemansa. Se\nläheinen suhde länsimaiden henkiseen elämään, johon olemme joutuneet\nsen johdosta, että maamme toista kieltä ymmärretään Skandinavian maissa\nja että Suomessa esteettä voimme seurata näiden maiden kulttuuria ja\nkäyttää hyväksemme sen ilmauksia, vahvistaa meitä eristetyssä\nasemassamme. Mutta ruotsinkielinen säätyläisluokka ei silti saa\nosottautua nurjamieliseksi niille harrastuksille, jotka tarkoittavat\nsuomen kielen aseman kohottamista ruotsin kielen tasalle. Itse se\nvarsin suureksi osaksi polveutuu suomalaisesta rahvaasta, se on\nsolidaarinen koko kansakunnan kanssa; yhteinen historiallinen kehitys\non yhdistänyt kaikki Suomen asujamet yhdeksi kansaksi, yhtenäiseksi\nvaltiolliseksi kansakunnaksi. Suomen sivistyneen säädyn, yleensä\nkaikkien kansalaisten, joiden toiminnalla on jotakin merkitystä\nruotsalaisen tahi suomalaisen kotiseudun piirin ulkopuolellakin, on\nosattava maamme molempia kieliä. Suomen kielen käyttäminen oikeuksissa\nja virastoissa on toteutettava suomea puhuvan väestön oikeutettujen\nvaatimusten ja tarpeiden mukaisesti. Liberaalinen puolue tahtoo\nkielikysymyksessäkin työskennellä sen kumpaisenkin kansanaineksen\nkeskinäisen kunnioituksen ja hyvän sovun puolesta, joka antaa\njokaiselle kelvolliselle isänmaalliselle työlle tunnustuksensa siihen\nkatsomatta, käytetäänkö tässä työssä ruotsin vai suomen kieltä.\n\nLiberaalisen puolueen tarkoitusperää, kumpaiseenkin kielipuolueeseen\nkuuluvain henkilöiden yhdistämistä yhteiseen toimintaan vapaamieliseen\nsuuntaan maamme yhteistä parasta koskevissa kysymyksissä, ei kuitenkaan\nsaavutettu. Suomenmieliseltä taholta tehtiin kiivaita hyökkäyksiä\nohjelmaa vastaan, jonka Snellman julisti sisältävän vain joutavaa\nlorua. Hänen mielestään tuli sivistyneen luokan ja kansan\nsuomenkielisen pääosan sulautua yhdeksi kansakunnaksi, ja sitä varten\noli edellisen omaksuttava jälkimäisen kieli. Siinäkin osassa\nsuomenmielistä puoluetta, missä ei tehty yhtä pitkälle meneviä\nvaatimuksia, peljättiin että yleinen liittyminen liberaaliseen\nohjelmaan liiaksi syrjäyttäisi ja viivyttäisi sitä kieliolojen\njärjestelyä, jonka pikaista toteuttamista pidettiin ylen tärkeänä. Se\n20 vuoden aika, jonka kuluessa v. 1863 annetun lupauksen mukaan kysymys\nsuomen kielen käyttämisestä oikeuksissa ja virastoissa oli saatava\nratkaistuksi, läheni loppuansa, ja peljättiin, etteivät liberaalit\nvaltaan päästyään tässä kysymyksessä osottaisi tarpeellista\npontevuutta. Tuskin käynee kieltäminen, että suomenmielisellä taholla\nannettiin liian vähän tunnustusta liberaaliselle ohjelmalle ja ettei\ntarpeeksi myönnetty sen laatijoilla olleen vakavaa tarkoitusta\njärjestää kielten asema kohtuuden periaatteiden mukaisesti.\nRuotsinmieliselläkään taholla ei ohjelma saavuttanut yleistä\nkannatusta; sen katsottiin liian paljon myöntyvän \"fennomanian\"\nvaatimuksiin ja sen osaksi suomenmieliseltä taholta tulleesta\nkohtelusta saivat tietenkin kiihkoruotsinmieliset yllykettä. He saivat\nv. 1883 Nya Pressenistä oman äänenkannattajansa. Puolueen perustaminen,\njoka isänmaan yhteistä etua silmällä pitäen asettuisi puolueettomaksi\nkumpaankin kielipuolueeseen nähden, oli kuitenkin, vaikkakin ehkä\nsilloin liian aikaisin herätetty, huomiota ansaitseva ajatus, jonka\nmyöhempi historiamme yhä selvemmin on osottanut oikeaksi. Omasta\npuolestaan Mechelin edelleenkin jäi liberaalisessa ohjelmassa\nesittämälleen kannalle, ja tämä oli omansa saattamaan hänet\nvaltiollisten olojemme käytyä uhkaaviksi varsin sopivaksi esiintymään\nsinä koko kansakuntamme edustajana, jona hän viimeisinä elinvuosinaan\nkieltämättä oli.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSanoma, että Suomen jalo hallitsija, keisari Aleksanteri II, oli saanut\nsurmansa salamurhaajan kädestä maaliskuun 13 p:nä 1881, herätti täällä\ntietysti suurinta hämmästystä. Yleisesti tunnustettiin maamme suuri\nkiitollisuudenvelka vainajalle. Hautajaisissa, jotka pidettiin saman\nkuun 27 p:nä Pietari-Paavalin tuomiokirkossa Pietarissa, oli Mechelin\nprofessori Ahlqvistin kera yliopiston edustajana, jolloin he laskivat\nkaksi muistoseppeltä, toisen koko yliopiston, toisen ylioppilaskunnan\npuolesta. Sen ohessa esitti säätyjen lähetystö Mechelinin laatiman,\nSuomen kansan surua ilmaisevan adressin.\n\nNihilistinen liike ja tuon tuostakin tehdyt murhayritykset, jotka\nvihdoin johtivat keisarimurhaan, synnyttivät Venäjällä vastavirtauksen,\njoka vahvisti sitä vapaamielisyydelle vihamielistä suuntaa, jonka\nedustajia olivat Pobedonostseff ja hänen kaltaisensa. Meidän maahamme\nnähden kulki uuden hallituksen politiikka kuitenkin lähinnä seuraavina\nvuosina edellisen hallituksen noudattamaan perustuslailliseen, Suomen\nerikoisaseman tunnustavaan suuntaan. Erinäisiä muutoksia tapahtui\nkuitenkin maamme korkeimman hallituksen jäsenistössä. Kesäkuun 2 p:nä\n1881 erosi kreivi Adlerberg kenraalikuvernöörinvirasta ja hänen\nsijalleen astui kreivi _Feodor Logginovitsch Heiden_. Saman vuoden\nsyyskuussa vapautettiin omasta pyynnöstään vapaaherra _Emil\nStjernvall-Walleen_ ministerivaltiosihteerinvirasta ja hänen\nseuraajakseen nimitettiin salaneuvos _Theodor Bruun_.\n\nKohta keisari Aleksanteri III:n ryhdyttyä hallitukseen julkaistiin\nkäsky valtiopäiväin kokoontumisesta seuraavan vuoden alussa. Näihinkin\nMechelin otti osaa ritariston ja aatelin jäsenenä, jossa säädyssä\nvapaaherra _Samuel Werner von Troil_ oli maamarsalkkana. Mechelin oli\nsen ehdotuksen allekirjoittajia, jossa esitettiin muistopatsaan\npystyttämistä Aleksanteri II:lle, joka patsas sukupolvesta toiseen oli\ntodistava Suomen kansan kiitollisuutta. M. valittiin näilläkin\nvaltiopäivillä valtio- ja asevelvollisuusvaliokunnan jäseneksi ja oli\nniiden kumpaisenkin puheenjohtajana. Säädyssä hän taaskin teki\nerinäisiä anomusehdotuksia. Eräässä niistä hän ehdotti, että keisari\nantaisi valtiosäädyille hallituslaitosten uudistusta koskevan\nlakiehdotuksen. Senaatin talousosastoa ei enää olisi rasitettava\nvähäpätöisillä asioilla, jotka sopivammin olisivat alempain\nkeskusvirastojen ja senaatin eri toimituskuntain lopullisesti\nratkaistavia. Ehdotus lähetettiin lakivaliokuntaan, joka ei kuitenkaan\nehtinyt sitä käsitellä. Toivomus toteutui kuitenkin jonkin ajan\nkuluttua Mechelinin itsensä ollessa hallituksen jäsenenä. -- Toinen\nanomusehdotus koski komitean asettamista kehittämään suomalaista\nvirkakieltä. Yleinen valitusvaliokunta puolsi toimenpidettä, mutta\nsäädyt eivät päässeet yksimieliseen päätökseen, joten asia raukesi. --\nKolmas hänen tekemänsä ehdotus tarkoitti maaverojen muuntamista\nmäärätyksi rahasummaksi ja perustui syihin, jotka jo oli esitetty 1877\nv:n valtiosäätyjen vastauksessa veroparselien muuntamista koskevaan\nesitykseen. Ehdotuksen hyväksyi kolme säätyä (ei pappissääty), mutta\nkeisari ei katsonut \"tätä nykyä\" olevan syytä suostua siihen; hän antoi\nkuitenkin seuraaville valtiopäiville veroruplanosotuksen muutosta\nkoskevan esityksen, jonka säädyt hyväksyivät ja josta oli seurauksena\nmaaverojen tuntuva huojennus. -- Valtiovaliokunnassa käsiteltäessä\nkysymystä suostuntavaroista myönnettävistä määrärahoista yhtyi\nvähemmistö, Mechelin ynnä eräät muut, vastalauseeseen, jossa\nesitettiin, etteivät valtiosäädyt antaisi suostumustaan siihen, että\nleimapaperivero suoritetaan yleiseen valtiorahastoon, koska laskelma\nosotti tämän rahaston tulojen ilman mainittua veroakin riittävän\nmenoihin. Tähän käsitykseen valtiosäädyt yhtyivät, ja siten joutui\nleimapaperivero valtiosäätyjen käytettäväksi.\n\nValtiopäiväin vielä jatkuessa julkaistiin toukokuun 11 p:nä senaatin\nuusi valtalupa, jolloin monta uutta miestä astui hallitukseen. Näiden\njoukossa oli Mechelin, joka tuli valtiovaraintoimituskunnan\napulaispäälliköksi Viktor von Haartmanin jälkeen, joka taas määrättiin\nPietarissa olevaan valtiosihteeristöön perustetun Suomen asiain\nkomitean jäseneksi. Jo aikaisemminkin oli ollut puhetta Mechelinin\nsijoittamisesta korkeimpaan hallitukseemme. Ministerivaltiosihteerin\napulaisen Kasimir Palmrothin kuoltua joulukuussa v. 1880 oli nimittäin\nsenaatti esittänyt kenraalikuvernööri Adlerbergille toivomuksen, että\ntämä ehdottaisi keisarille Mecheliniä avoimeen toimeen, mutta ennenkuin\nehdotus saapui asianomaiseen paikkaan, oli virkaan ehditty nimittää\ntoinen henkilö, nimittäin Theodor Bruun. Mechelin astui nyt sen sijaan\nsenaattiin. Samalla kertaa nimitettiin prokuraattoriksi Robert\nMontgomery, Mechelinin läheinen ystävä ja niinkuin hänkin\najatuskannaltaan vapaamielinen, kenties kallistuen johonkin määrin\nenemmän ruotsinmieliselle puolelle. Mutta samalla kertaa nimitettiin\nkamaritoimituskunnan päälliköksi suomalaisen puolueen johtomies,\nprofessori G.Z. Forsman, joka kohdakkoin sen jälkeen aateloitiin ja\notti nimekseen Yrjö-Koskinen. Sota-asiaintoimituskunnan päälliköksi\ntuli kenraali Oker-Blom, joka oli tehokkaasti toiminut\nasevelvollisuuden hyväksymiseksi v. 1877 ja joka hänkin oli\nsuomalaisuuden harrastajaksi tunnettu. Kun siten valtiopäiväin\nvaltapuolueiden etevimmät edustajat astuivat maamme hallitukseen,\nvoitiin syyllä katsoa tämän saaneen parlamenttaarisemman luonteen kuin\nsillä milloinkaan aikaisemmin oli ollut.\n\n\n\n\nV LUKU.\n\n1882-1890.\n\nSenaatin jäsenenä. Hallitustoimia. Valtiopäivät v. 1885, 1888.\nDiplomaattinen tehtävä Espanjassa. Kodifioimiskysymys. Hyökkäyksiä\nSuomen valtiosääntöä vastaan Venäjän kiihkokansallisten taholta.\nToiminta niiden torjumiseksi. Postijulistuskirja. Ero senaatista.\n\n\nMuuan kirje, jonka Mechelin kesälomansa lopulla Laitialasta kirjoitti\nystävälleen Robert Lagerborgille, kuvailee elävästi hänen\nmielentilaansa siihen aikaan, jolloin hänen oli astuttava maamme\nhallitukseen. \"Minun on suotu\", hän kirjoittaa, \"täällä maalla jonkin\nverran nauttia ihanata syyskesää... Täällä olen nyt kuljeskellut ja\nuurastanut maataloutta, laatinut sikolättien piirustuksia ja määräillyt\ntunkioiden kokoumusta, mitannut viljaa luuassa ja antanut rohtoja\nsairaille elukoille, sanalla sanoen toiminut tilanhoitajan sijaisena;\nsamalla kuitenkin rohjeten kuunnella n.s. henkiääniä metsän huminassa\nja ulkoparvekkeellani pitkät ajat haaveillen silmäillä päivänpaisteista\nmaisemaa -- --. Kaivannut olen Sinua sekä Montgomerya ja Castrénia.\nJuuri teidän kolmen kanssa olisin näinä aikoina useasti tahtonut\nkeskustella.\"\n\n\"Olen joutunut käännekohtaan, sitä ei käy kieltäminen. Toiminta\nhallituksen jäsenenä on toista, kuin mitä julkisen sanan,\nsanomalehdistön palveluksessa, opettajana tahi puhujalavalta\nharjoittaa. Kumpaisessakin tapauksessa tosin on taisteltava aatteiden\nja periaatteiden puolesta -- tässä kohden ei hallitukseen astuminen\naikaansaa mitään muutosta. Mutta kuinka erilainen onkaan kiistakenttä!\nJa samaten toiminnan välineet. Aatteidensa levittäminen ja\nvaltaansaattaminen siivekkäin sanoin on toimintaa, joka tyydyttää ja\nelähyttää meidän kaltaisiamme ihmisiä tietenkin monin verroin enemmän\nkuin jonkin kollegin salaisessa tai puolisalaisessa istunnossa osittain\neri kannalla olevain parissa sovitteleminen ja luoviminen, saadakseen\nperille ajetuksi osankaan siitä, minkä tahtoo toteuttaa, -- eikä sitten\nolla millänsäkään kohdatessaan sellaistakin vastarintaa, jota\nehdotuksia vastaan tehdään muillakin kuin asiallisilla syillä. -- --\"\n\n\"Mitä tukea voimme me, R. M(ontgomery) ja L. M(echelin), saada\nDagbladilta? Siinä yksi niistä asioista, joista täällä olisin halunnut\nneuvotella. Nyt voin vain esittää oman käsitykseni, aivan lyhyesti:\"\n\n\"Parasta on, että taloudellinen osallisuuteni Dagbladiin loppuu, mutta\nsiitä ei johdu, että henkisen yhteyden tarvitsee lakata. Päin vastoin\nolen halukas, milloin vain vaadit, neuvottelemaan käsiteltävistä\nkysymyksistä. Senaatti ei ole mikään puoluehallitus, se voi joutua\nvuoroin moitteen, vuoroin kannatuksen esineeksi, Dagbladin joutumatta\nkieroon asemaan. Ja jos minun läheiset suhteeni Dagbladin johtomiehiin\njatkuvat, on tämä täysin sovitettavissa virka-asemaani, jonka tietysti\nolen ottava huomioon siten, etten ilmaise neuvospöydän salaisuuksia.\nMutta tässä kohden minä nojaudun ensinnäkin siihen tosiasiaan,\netteivät, niin kauas taaksepäin kuin muistini ulottuu, keskusteluihimme\nsiitä kannasta, mille Dagbladin kussakin tilassa olisi asetuttava,\nmilloinkaan ole päässeet vaikuttamaan mitkään henkilöpoliittiset\nsyrjäajatukset, eikä milloinkaan niillä ole ollut muuta tarkoitusperää\nkuin tämän maan etu. Tämän tietäen ja samalla tuntien maltillisen,\narvokkaan ja tosioloihin perustuvan tapasi arvostella esillä olevia\nkysymyksiä, jota niin tarkkanäköisenä olet Dagbladissa noudattanut, en\nsuinkaan voi kieltäytyä vastaanottamasta vähäistä sijaa Sinunkin\nneuvostossasi, milloin nähnet suotavaksi kuulla minun ajatuksiani\njostakin kysymyksestä -- samoinkuin minäkin toisaalta toivon saavani\nsinulta hyviä neuvoja tapauksissa, jolloin minä, omalla alallani, olen\nepätietoinen oikeasta ratkaisusta.\"\n\n\"Lopuksi tahtoisin ilmoittaa että, vaikken voikaan pysyä Dagbladin\navustajana, kuitenkin aion silloin tällöin pyytää tilaa taloudellisia\nkysymyksiä käsitteleville kirjoitelmille -- jotka mieluimmin haluaisin\nsaada julkaistuiksi ilman nimimerkkiä -- toimituksen omina.\"\n\n\"Sanalla sanoen: toivon siten saavani edelleenkin olla siivekkään sanan\nmiesten yhteydessä.\"\n\n\"Tämä on minulle, yksityiseltäkin kannaltani katsoen, ehdoton\nsieluntarve. Meidän iällämme ei enää solmita uusia ystävyyssiteitä,\nkaikkein vähimmin julkisessa asemassa, joka pakottaa olemaan varsin\nvaruillaan kaikkia kohtaan, joita ei perin pohjin tunne.\"\n\n\"Niinpä niinkin, rakas ystävä, alamme vanheta. Kuuluu jo menneeseen\naikaan se elämänjakso, jolloin ystäväpiiri tuon tuostakin kokoontui\nelähyttäviin keskusteluihin. Ajatukset ja sanat kohosivat rohkeasti\nkaikkiin korkeuksiin ja laskeutuivat kaikkiin syvyyksiin, vapaamielinen\nparhaassa mielessä oli henki, vapaasti ja hilpeästi pilapuheet\nsäkenöivät, vähentämättä aatteiden vakavuutta. Omituinen on tuo piiri\nollut: alati kiintynyt politiikkaan ja siinä toiminut, eikä kuitenkaan\nkoskaan personallisen kunnian- tai vallanhimon ohjaamana -- voittaja\nsuurin piirtein nähtynä, sillä yhteiskuntamme vapaamielinen uudistus\nv:sta 1861 lähtien on kuitenkin olennaisesti meidän piirimme työtä --\neikä kuitenkaan käytä tätä voittoa omaksi hyödykseen, ei ylöspäin eikä\nalaspäin! Tämä ei juuri ole uusimman polven harkitsevan realismin eikä\nitsekkyyden mukaista.\"\n\n\"No niin, antaa nuorten menetellä omalla tavallaan, -- me pysymme\nsellaisina kuin olemme olleet. Vaikka pilan ja ilon lähde pulppuaakin\nentistä niukemmin, ei liberaalien pohjasävy milloinkaan hälvene.\"\n\n\"Omasta puolestani katson tulevaisuuteen ylenmääräisiä toiveita\nrakentelematta. Olen laatinut toimintaohjelmani, ja olen kaikella\ntarmollani koettava panna sen toimeen. Nopeasti se ei voi tapahtua,\nvain askel askeleelta. Ilman sitkeyttä ja kärsivällisyyttä ei sellainen\nohjelma kuin minun ole toteutettavissa. Mutta elleivät voimat petä,\npääsee päämäärään vihdoin ja saavuttaa sen ilon, minkä velvollisuuden\ntäyttäminen tuottaa. Sinä tunnet jotakuinkin tämän ohjelman.\nMitä sinulta pyydän, ei ole vain neuvoja ja toimia, vaan\nkärsivällisyyttäkin, jos mielestäsi asiat edistyvät liian hitaasti.\"\n\n\"Addio! Parin päivän kuluttua olen jälleen kaupungissa. Vanha ystäväsi\nLeo M.\" --\n\nSenlaatuinen yhteistyö Lagerborg ystävän kanssa, jota Mechelin oli\najatellut jatkuvaksi sen jälkeen, kun hän itse oli tullut hallituksen\njäseneksi, kävi kuitenkin mahdottomaksi, sen johdosta että Lagerborg jo\nsaman vuoden marraskuun 5 p:nä kuoli leikkauksen jälkeen, joka oli\ntoimitettava hänen saamansa vaarallisen luumurtuman johdosta. Hänen\nlähin seuraajansa Dagbladin toimittajana, Robert Castrén, eli hänen\njälkeensä vajaan vuoden, mistä lähtien lehden nauttima suosio ja\nvaikutus yleiseen mielipiteeseen väheni, kunnes lehti jonkin vuoden\nkuluttua kokonaan lakkasi ilmestymästä. Kieltämättä on se vapaamielinen\nryhmä, joka voimakkaimmillaan ollessaan lähinnä kannatti tätä lehteä,\nsen avulla tehokkaasti myötävaikuttanut niihin \"voittoihin\", joita\nvapaamieliset aatteet saavuttivat valtiopäivämme niihin aikoihin\ntoimeenpannessa useita siihen suuntaan käyviä uudistuksia.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKohta nimityksensä perästä Mechelin sai tehdä matkan Venäjän\npääkaupunkiin neuvotellakseen venäläisten vallanpitäjäin kanssa eräästä\nSuomen raha-asioita koskevasta tärkeästä kysymyksestä. Se koski\nViipurin ja Pietarin välisen rautatien Venäjän puoleisen osan\nlunastamista Suomen valtiolle, jonka lunastussumman määrä nousi\npuoleenkolmatta miljoonaan hopearuplaan. Mechelinin neuvotellessa\nrahaministeri Bungen kanssa vaati tämä rahamäärän laskettavaksi Suomen\nkultarahassa ja maksun suoritettavaksi ulkomaisille pankeille\nasetetuilla vekseleillä sekä, mikäli mahdollista, kuukauden kuluessa.\nEipä senvuoksi Bungen hämmästys ollut vähäinen, kun Mechelin tähän\nvastasi, että rahat maksettaisiin viimeistään 8 päivän kuluessa.\nSopimus, jonka Mechelin jo edeltäkäsin oli laatinut, allekirjoitettiin\nheti, yöllä hän palasi Helsinkiin, seuraavana päivänä vekselit\nkirjoitettiin ja kolmantena päivänä ne jo olivat Bungen käsissä. Bunge\nkävi tämän johdosta Suomen ministerivaltiosihteerin luona kiittämässä,\nvakuuttaen ettei hän milloinkaan ennen ollut nähnyt tämänlaisia asioita\nniin nopeasti selvitettävän.\n\nMechelin, joka Pietarissa käydessään oli päässyt keisari Aleksanteri\nIII:n puheille, suoritti samalla matkalla toisenkin Suomen\nvaltiolaitosta koskevan asian, nimittäin Kivennavan pitäjässä\nsijaitsevan Lintulan lahjoitustilan oston toiminimi Meyer & Kump:lta.\nHän sai sittemminkin senaattoriaikanaan sangen usein tehdä matkoja\nVenäjän pääkaupunkiin neuvotellakseen venäläisten ministerien kanssa\ntulli- ja muista asioista.\n\nValtiovaraintoimituskunnan apulaispäällikkönä Mechelin joutui läheisiin\nsuhteisiin toimituskunnan vakinaiseen päällikköön _Klas Herman\nMolanderiin_. Tämä oli mies, joka aina suurimmalla huolella ja\ntunnollisuudella suoritti virkatehtävänsä, mutta lienee kuitenkin\nharvoin itsekohtaisesti tehnyt alotteita tärkeämpiin uudistuksiin, mikä\nsitä vastoin paremmin sopi Mechelinin luonteelle. Heidän välinsä olivat\naina parhaimmat. Apulaispäällikön tehtävänä oli pääasiallisesti\nkäsitellä sellaisia asioita, jotka sittemmin siirrettiin kauppa- ja\nteollisuustoimituskunnalle. Mechelin koetti pontevasti toimia varsinkin\nkaupan, merenkulun ja teollisuuden edistämiseksi, ja moni tärkeä\nuudistus näillä aloilla on hänen työtään. Kauppa-, teollisuus- ja\nkäsityöläiskouluja perustettiin, polyteknillisen opiston\npääsyvaatimuksia korotettiin. Teollisuushallitus perustettiin\nv. 1884, mistä muun muassa seurasi teollisuustilaston perinpohjainen\nuudistus ja parannus. Luotsilaitoksessa pantiin toimeen suuria\nuudistuksia, lukuisia uusia loistoja rakennettiin, loistolaivojen ja\nluotsihöyrylaivain lukua lisättiin, merenmittaukset, joita aikaisemmin\noli suoritettu Venäjän meriministeriön valvonnan alaisina, vaikka\nSuomen valtiovaroilla, siirrettiin Suomen luotsilaitokselle. Uusi\nhöyrylaiva ja uusia työkoneita hankittiin mittauksia varten. Täten\nkävi entistä paljon suurempia alueita vuosittain mittaaminen.\nTalvilaivaliikenteen aikaansaamiseksi hankittiin Mechelinin toimesta\nensimäinen jäämurtajalaivamme \"Murtaja\" v. 1889.\n\nKun valtiovaraintoimituskunnan toinen osasto v. 1888 muodostettiin\nerityiseksi kauppa- ja teollisuustoimituskunnaksi, nimitettiin Mechelin\nsen päälliköksi. Tässä toimessa hän v. 1889 senaatissa ehdotti\nasetettavaksi komiteaa laatimaan ehdotusta ylemmän kauppaoppilaitoksen\nperustamiseksi, ja senaatti yhtyi tähän. Komitean ehdotuksen mukaisesti\nsenaatti sitten teki hallitsijalle esityksen asiasta, mutta\nkenraalikuvernööri oli toista mieltä, mistä oli seurauksena, että\nesitys evättiin.\n\nJo ennen Mechelinin senaattiin tuloa oli päätetty rakentaa se talo,\njoka \"Ateneumin\" nimisenä on pääkaupunkimme kaunistuksia. Hallituksen\njäsenenä hän otti huolekseen tämän rakennusyrityksen toteuttamisen,\npiirustukset laadittiin ja vahvistettiin tammikuussa 1885,\nminkä jälkeen rakennustyö alkoi, päättyen syksyllä 1887. Talon\non valtio sittemmin maksutta luovuttanut taideyhdistyksen\nja taideteollisuusyhdistyksen käytettäväksi. Taiteen\nedistämisharrastustaan Mechelin niinikään osotti uutterasti\nmyötävaikuttamalla sen yleisen taidenäyttelyn toimeenpanemiseen, joka\njärjestettiin Helsingissä v. 1885 ja jota avustettiin valtiovaroilla.\n\nMechelinin laatimia olivat ne kaksi ehdotusta, jotka senaatti teki v.\n1884 ja joista toinen koski sahausmaksun ja toinen käräjäkappain määrän\nalentamista sekä jälkimäinen hallituksen esityksenä annettiin 1885\nvuoden valtiopäiville ja sai näiden hyväksymisen. Edelleen Mechelin\ntoimi hallituksessa köyhäinhoidon parantamiseksi, aikaansaaden lokakuun\n2 p:nä 1888 vahvistetun köyhäinhoidontarkastusta koskevan asetuksen,\njoka tuntuvasti paransi köyhäinhoitoa maassamme ja saattoi sen\ninhimillisemmäksi. Toukokuun 28 p:nä 1889 annetulla asetuksella\njärjestettiin kunnallinen mielenvikaisten hoito. Mielipiteet olivat\nviimeksi mainitussa kysymyksessä olleet senaatissa eriäviä,\nYrjö-Koskinen oli vastustanut, koska arveli kuntain siitä liiaksi\nrasittuvan, mutta Mechelinin onnistui saattaa mielipiteensä voitolle.\nNaisten laillisten oikeuksien laajentamista koskevia kysymyksiä hän\naina harrasti ja myötävaikutti muun muassa sen elokuun 6 p:nä 1889\njulkaistun asetuksen aikaansaamiseen, joka soi naiselle oikeuden tulla\nvalituksi köyhäinhoitohallituksen jäseneksi.\n\nKohta hallitukseen tultuaan Mechelin sai laatia lausunnon, jossa\nsenaatti puolsi 1882 vuoden valtiopäiväin tekemää painovapauslain\nanomusta. Korkeimmassa paikassa anomus evättiin, mutta senaatti sai\ntoimekseen lausunnon antamisen siitä, oliko muutosten tekeminen\nsanomalehdistöä koskeviin asetuksiin olojen vaatima. Mechelin laati\ntämän johdosta painolain ehdotuksen, jonka senaatti lähetti\nvahvistettavaksi, sen kuitenkaan viemättä toivottuun tulokseen.\n\nAsioita, joihin kotimainen hallituksemme näihin aikoihin pani erityistä\nhuomiota, oli tullioloja, varsinkin Suomen ja keisarikunnan välisiä,\nsekä näiden järjestämistä koskeva kysymys. Niihin lukuisiin ja\npitkällisiin neuvotteluihin, joita tästä asiasta pidettiin sekä\nsenaatissa että tämän ja muiden koti- ja ulkomaisten virastojen kesken,\notti Mechelin, jonka työalaan tämä kysymys lähinnä kuului, tietenkin\nuutterasti osaa. Tavaton määrä kirjelmiä luonnoksineen senaatin\nesityksiksi näistä kysymyksistä, konsepteja senaatin kirjelmiksi\nerinäisille hallituslaitoksille ja virastoille sekä tehtailijoille y.m.\non tuohon aikaan hänen kynästään lähtenyt. Ja alati käytti hän kaiken\nkykynsä valvoakseen Suomen etuja.\n\nSen jälkeen kun maamme v. 1809 oli yhdistetty Venäjään, oli venäläisiä\ntavaroita enimmäkseen tullivapaasti saanut tuoda Suomeen, kun sitä\nvastoin oikeus viedä suomalaisia tavaroita Venäjälle oli varsin\nrajoitettu. Mutta v. 1859 oli tähän aikaansaanut muutoksen uusi,\nmolempain maiden välisiä kauppasuhteita järjestävä asetus, joka\njohonkin määrin tasoitti molemminpuolisia tullimaksuja ja laajensi\nsuomalaisten valmistajain oikeutta viedä tavaroitaan Venäjälle. Tämä\nasetus sekä 1869 v:n tullitaksa, jossa tullimääriä oli entistä paremmin\nsovitettu täkäläisten olojen mukaisiksi, edisti sekä teollisuus- että\nmaanviljelystuotteiden vientiä, minkä johdosta taas kotimainen työ\nelpyi ja maamme varallisuus lisääntyi. Meillä vanhastaan voimassa\nolevaa suojelustullijärjestelmää vieraihin maihin nähden, josta muun\nmuassa oli se turmiollinen seuraus, että se yllytti salakuljetukseen,\nlievennettiin ainakin osittain, ja siten kasvava tuonti lisäsi osaltaan\nvaltion tullituloja, jotka seuraavana aikana tuntuvasti kohosivat.\n\nSuomen valtiopäivillä oli tullikysymys usein ollut käsiteltävänä, ja\noli silloin lausuttu toivomus, että valtiosäädytkin saisivat olla\nmääräämässä tullijärjestelmää tahi ainakin lausua mielensä tästä\nkysymyksestä, joka koski verotuslaitosta ja jolla siinä oli sangen\nhuomattava sija. Tätä toivomusta piti se hallitus, jonka jäsenenä\nMechelin oli, oikeutettuna. Alussa vuotta 1884 senaatti alisti, että\nvaltiopäiväin sallittaisiin lausua mielipiteensä tullijärjestelmästä\nennen sen vahvistamista, ollen kuitenkin perustuslakiemme mukaan\nhallitsijan vallassa tehdä lopullinen päätös oman harkintansa mukaan.\nMutta tähän esitykseen ei päätösvaltaisella taholla suostuttu.\n\n1885 vuoden valtiopäiville hallitus ilmoitti aikovansa vähentää\nsellaisia veroja, jotka erityisesti tuntuivat köyhemmästä väestöstä\nrasittavilta. Todella alennettiinkin tässä mielessä suolan tullimaksua.\nSamaten alennettiin sahausmaksua ja puutavarain vientitullia.\nSenaattimme aikomus lienee ollut jatkaa samaan veroja huojentavaan\nsuuntaan, mutta näille aikeille nousi pian esteitä muuttuneiden\nvaltiollisten olojen johdosta.\n\nVenäjällä olivat teollisuudenharjoittajat alkaneet valittaa, että\nmuutamat suomalaiset tuotteet olivat arveluttavasti alkaneet kilpailla\nheidän teollisuustuotteidensa kanssa, minkä vuoksi he vaativat\nmolemminpuolisia tullioloja muutettaviksi. Suomalaisille tuotteille oli\nVenäjälle tuotaessa pantava korkeampi tulli ja eräiden tavarain\nsuurinta luvallista tuontimäärää vähennettävä tahi niiden tuonti\nkokonaan kiellettävä. Niinikään vaadittiin sitä tullivapautta\npoistettavaksi, joka oli myönnetty erinäisistä teollisuudessa\ntarvittavista raaka-aineista ja koneista niitä tuotaessa vieraista\nmaista Suomeen ja jonka tullivapauden johdosta suomalaiset\nteollisuustuotteet olivat verraten halpoja ja saavuttivat helpommin\nmenekkiä Venäjän markkinoilla. Venäjällä oli jyrkästi suojelevaan\nsuuntaan käyvä tullijärjestelmä saatettu käytäntöön v. 1882 ja sitä\nvaadittiin ulotettavaksi Suomeenkin. \"Suomen erioikeudet\", joiksi\nSuomen omia yhteiskuntalaitoksia sanottiin, olisi poistettava ja\ntulliyhdistys kummankin maan välillä toimeenpantava. Tätä aatetta\nkannatti innokkaasti Venäjän kansalliskiihkoinen sanomalehdistö.\n\nV. 1884 kokoontui Pietarissa komitea, rahaministeri Bunge\npuheenjohtajana, järjestämään Suomen ja Venäjän välisiä kauppasuhteita.\nMechelin oli niitä komitean jäseniä, jotka oli kutsuttu Suomen puolelta\nottamaan neuvotteluihin osaa. Bungen kysymyksen johdosta, eikö Venäjän\nja Suomen tullien yhdistystä suomalaisten kannalta olisi pidettävä\nsuotavana, esitti Mechelin perusteellisesti syyt, miksi niin ei ollut\nlaita ja miksikä Suomen tullitaksaa ei ollut kytkettävä Venäjän\ntullitaksaan. Jos tulli vieraista maista Suomeen tuotavista tavaroista\nkorotettaisiin samaan määrään kuin Venäjällä, saattaisi siitä ehkä\nmuutamissa kohdin koitua hyötyä Suomen teollisuudelle, mutta\ntoisaalta korottaisi se lukuisain köyhälle väestölle tarpeellisten\nkulutustavarain hintoja. Molempain maiden tullilaitoksen yhdistämistä\nei ollut toimeenpantava, koska kummallekin maalle oli edullisinta, että\nniillä oli oma, olojensa ja taloudellisten etujensa mukaan sovitettu\nlainsäädäntönsä, viimeksi mainitut kun olivat monessa kohden\nerilaatuiset ja vaativat erilaisia säädöksiä. Tullista sai Suomen\nvaltio sitäpaitsi sangen suuren osan tuloistaan; jos siis Suomen ja\nVenäjän tullilaitokset yhdistettäisiin, menettäisi edellinen maa nämä\ntulonsa, ja vaikka koko valtakunnan yhteisistä tullituloista\nannettaisiinkin jokin osuus Suomen valtiolle korvaukseksi, kävisi\nmahdottomaksi löytää varmaa perustetta tämän osuuden oikean määrän\nlaskemiselle. Bunge ei liene ollut aivan taipumaton ottamaan huomioon\nnäitä syitä.\n\nNäitä ja näiden tapaisia näkökohtia Mechelin esitti muulloinkin,\nmilloin siihen oli aihetta. Muun muassa lienee hän siten koettanut\nvaikuttaa kenraalikuvernööri Heidenin kantaan tullikysymyksessämme. Se\nvastavuoroisuuden periaate, jonka toteuttaminen oli alotettu v. 1859,\noli Mechelinin vakaumuksen mukaan oikea ja oli hyödyttänyt sekä Venäjää\nettä Suomea. Sen aiheuttama lisääntynyt vienti Venäjälle oli kohottanut\nSuomen varallisuutta, mutta juuri siten saattanut mahdolliseksi\nvenäläisten tuotteiden tuntuvasti suuremman menekin Suomessa. Venäjällä\nvalitettiin, että eräät suomalaiset valmisteet olivat aiheuttaneet\nVenäjän teollisuudelle vahingollisen kilpailun, mutta Mechelinin\nmielestä se ei tällaisissa tapauksissa ollut vältettävissä, ja sitä\npaitsi oli tällä seikalla jokseenkin pieni merkitys. Toinen maa saa\nparemmin kaupaksi toisia, toinen toisia tavaroita, mikä johtuu\nerilaisista luonnonsuhteista ja muista edellytyksistä. Suomi vie paljon\npaperia Venäjälle, Venäjä paljon vaatetavaraa Suomeen. Täydellinen\ntullien yhdistäminen oli mahdoton jo senkin takia, että Suomen\ntullihallinnon yhdistäminen Venäjän tullilaitokseen olisi vastoin\nSuomen perustuslakeja. Venäjällekin se olisi vahingoksi. Suomen\nsaaristo lukemattomine saarineen, salmineen ja maihinnousupaikkoineen\nolisi alati yllyttävä venäläisessä tullitaksassa korkeasti verotettujen\ntavarain luvatonta tuontia.\n\nEi kuitenkaan onnistuttu taivuttaa venäläisiä vallanpitäjiä\ntäydellisesti hyväksymään Suomen puolelta esitettyjä näkökohtia.\nHallinnollista tietä ja valtiosäätyjä kuulematta vahvistettiin,\nsuomalaisten jäsenten vastalauseesta huolimatta, tullikomitean\nvenäläisen enemmistön ehdotus, minkä jälkeen julkaistiin uusi\ntulliasetus, jolla syyskuun 1 p:stä 1885 lähtien kumottiin vuodesta\n1859 tullivapaa paperitavarain, raudan, vuotien, nahkojen,\nlasivalmisteiden y.m. tavarain tuonti Suomesta ja näille tavaroille\npantiin osittain varsin korkea tulli. Erinäisiä muitakin\ntullikysymyksiä koskevia asetuksia annettiin 1880-luvun\njälkipuoliskolla, jotka nekin vaikeuttivat suomalaisten tavarain\nmenekkiä Venäjällä. Kotimaisen hallituksemme ja varsinkin niiden\nhenkilöiden, joille raha- ja kauppa-asiain hoito oli uskottu, oli\nkuitenkin yleensä onnistunut ainakin joksikin ajaksi saada meille\ntuhoisimmat vaatimukset lepäämään. Tullien yhdistämishanke jätettiin\ntoistaiseksi sikseen, ja samalla kun Venäjän teollisuuden edut\ntyydytettiin, otettiin meidänkin teollisuutemme tarpeet yleensä\nhuomioon. Tullitulot kohosivat vahvasti, v:sta 1886 v:teen 1890 13:sta\nmiljoonasta 21:een miljoonaan markkaan. Tähän olivat syynä edulliset\nliikeolot ja hyvät vuodentulot, mutta myös eräiden tavarain\nkohtuullinen tullinkorotus. Tullilaitoksessa pantiin v. 1885 annetulla\nja muilla sen yhteydessä olevilla asetuksilla toimeen hallinnon ja\nhoidon uudistus, jota pidettiin edistysaskeleena. [E. Bergh. Finland\nunder det första årtiondet af kejsar Alexander III:s regering, siv.\n189.]\n\nNiihin valtiopäiviin, jotka pidettiin Mechelinin senaattorina ollessa,\nhän otti osaa säätynsä jäsenenä, esiintyen siellä hallituksen\npuhetorvena, tehden selkoa sen toimenpiteistä ja puolustaen niitä\nmuistutuksilta ja väärinkäsityksiltä, erittäinkin tietysti niiden\nkohdistuessa raha-asiainhoitoon ja sen yhteydessä oleviin kysymyksiin,\nmutta muulloinkin. Hän edisti siten osaltaan sen hallituksen ja\nkansaneduskunnan yhteistoiminnan kehitystä maassamme, joka on\nparlamenttaarisen valtiomuodon kulmakiviä. Tietenkin saattoi\nnelisäätyjärjestelmän voimassa ollessa mielipiteiden vaihto jonkin\nhallituksen jäsenen ja kansaneduskunnan välillä tapahtua ainoastaan\nvaillinaisesti, se kun yleensä kävi päinsä vain enintään yhdessä\nainoassa säädyssä. Kaikkien säätyjen yhteinen täysi-istunto -- n.s.\nplenum plenorum -- pidettiin vain kahdesti säätyvaltiopäiviemme aikana.\nAatelissa Mechelin puolsi 1885 hallituksen ehdottamaa metrisen\nmitta- ja painojärjestelmän käytäntöön ottamista, jonka ehdotuksen\nvaltiosäädyt hyväksyivät, ja asetus asiasta julkaistun v. 1886.\nNiinikään hän puolusti hallituksen esitystä lääninkäräjäin\njärjestämisestä, jotta saataisiin itsehallinnon elin kunnallisen ja\nkoko maan käsittävän säätyedustuslaitoksen välille. Niitä\nvalitettavasti ei kuitenkaan saatu aikaan. Paloviinakaupan\njärjestämistä koskevan hallituksen esityksen johdosta M. puolsi\nraittiutta edistäviä toimenpiteitä. Näitä hän piti tarpeellisina, mutta\ntäydellistä kieltoa ei olisi pantava voimaan, koska se varsin suuressa\nmäärin aiheuttaisi lainrikkomuksia; sivistyksen avulla, kasvattamalla\nihmisiä valistukseen ja itsensä hillintään raittiutta parhaiten\nedistettäisiin.\n\nSamoilla valtiopäivillä tehtiin, eli oikeammin uudistettiin anomukset,\nettä valtiosäädyille myönnettäisiin oikeus tarkastaa ja arvostella\nhallituksen toimenpiteitä, joista jokaisille valtiopäiville oli\nannettava kertomus. Vapaaherra V. von Bornin tästä asiasta aatelissa\nesittämää ehdotusta vastaan teki Mechelin erinäisiä muodollisia\nmuistutuksia: tarkastuksen tuli olla asiallinen, ei henkilökohtainen,\nsille ei ollut annettava personallisen puoluepolitiikan luonnetta.\nKuitenkin hän hyväksyi anomuksen yleisen tarkoituksen ja puolsi asian\nlähettämistä valiokuntaan. Professori J. Forsman oli pappissäädyssä\nniinikään ehdottanut valtiosäädyille myönnettäväksi oikeutta tarkastaa\nhallituksen toimenpiteitä, vaikka hänen ehdotuksensa oli erinäisiltä\nkohdin toisin muodosteltu kuin von Bornin. Lakivaliokunta puolsi von\nBornin ehdotusta, ja sen antama mietintö hyväksyttiin kolmessa\nsäädyssä, mutta hallitsija ei suostunut anomukseen.\n\nLähinnä edelliset valtiopäivät olivat anoneet porvarissäädyn\nvaalioikeutta koskevan valtiopäiväjärjestyksen pykälän muuttamista,\nosin sen selventämiseksi ja täsmällisentämiseksi, sitä kun eri\nkaupungeissa oli tulkittu ja noudatettu eri tavoin, osin vaalioikeuden\nja vaalikelpoisuuden ahtaiden rajain väljentämiseksi jossain määrin.\nTämän anomuksen johdosta annettiin asiasta 1885 vuoden valtiosäädyille\nesitys, jossa ehdotettiin alimmaksi vaalioikeuden tuottavaksi\nvuosituloksi 800 markkaa kaikissa kaupungeissa sekä lisäksi kultakin\nsen yli menevältä kunnalliselta veroäyriltä -- jonka määrä eri\nkaupungeissa oli erisuuruinen -- laskettavaksi yhden äänen, korkeimman\näänimäärän ollessa 25. Lakivaliokunta ehdotti, että jokainen, jolla oli\n800 markan tulot, saisi yhden äänen vaalioikeuden, sekä lisäksi\nkultakin sen yli menevältä 400 markan suuruiselta tulomäärältä yhden\näänen 25 ääneen asti. Mutta tämä mielipide, jota valiokunnassa aatelin\nja porvarissäädyn valitsemat jäsenet olivat kannattaneet, oli päässyt\nvoitolle ainoastaan syrjään pannun lipun avulla. Pappis- ja\ntalonpoikaissäädyn jäsenet olivat yksimielisesti äänestäneet melkoista\nlaajemman vaalioikeuden puolesta, jonka mukaan jo 400 markan vuositulo\ntuotti vaalioikeuden ja korkein äänimäärä oli 10. Muutamat\nvastalausujat halusivat päin vastoin saada korkeimman äänimäärän\nsäädetyksi 30:ksi.\n\nAsia otettiin käsiteltäväksi huhtikuun 11 p:nä pidetyssä säätyjen\nyhteisessä täysi-istunnossa, jossa maamarsalkka von Troil johti puhetta\nja joka kesti runsaasti 12 tuntia, k:lo 1/2 6:sta i.p. k:lo 1/2 6:teen\nseuraavana aamuna. Mechelin puolusti siinä hallituksen esitystä. Säädyt\neivät kuitenkaan päässeet yksimieliseen päätökseen ja asia raukesi.\nRiita johtui pääasiallisesti puoluenäkökohdista, ruotsalainen puolue\nkun halusi edelleen pitää äänten enemmistön porvarissäädyssä,\nsuomalainen tahtoi mikäli mahdollista saada sen itselleen. On\nkieltämätöntä, että suomalainen puolue sillä kertaa oli verraten\nvapaamielisemmällä kannalla. Mutta vaikka hallituksenkin esitys olisi\nhyväksytty, olisi parannus entiseen verraten saatu aikaan.\n\nYleensä kävivät tähän aikaan sekä valtiopäivillä että niiden\nulkopuolella kielitaistelun aallot korkeina. Sittenkun yritys\nvapaamielisen puolueen perustamiseksi kielipolitiikasta\nriippumattomalle pohjalle oli rauennut, olivat molemmat kielipuolueet\njälleen järjestäytyneet ja niiden välinen taistelu käynyt kiivaammaksi.\nSuomalaisen puolueen vaikutusvalta oli kasvanut, sen johdosta että\npuolueen johtomiehiä oli astunut hallitukseen ja kenraalikuvernööri,\nkreivi Heiden, oli päin vastoin kuin edeltäjänsä kreivi Adlerberg\nosottautunut taipuvaiseksi kannattamaan heidän edustamaansa suuntaa. Jo\nlopulla vuotta 1883 julkaistiin hallinnollista tietä asetus ruotsin ja\nsuomen kielen käyttämisestä oikeuksissa ja virastoissa, ja siinä\nsäädettiin, että alempain virastojen toimituskirjat oli laadittava\nsillä kielellä, jota käytettiin paikkakunnan kunnallisten asiain\nkäsittelyssä, ellei asian vireillepanija ollut pyytänyt sen laatimista\ntoisella kotimaisella kielellä. Tähän asetukseen, jonka katsottiin\nsyntyneen kenraalikuvernöörin avustuksella, oltiin suomalaisella\ntaholla tyytyväisiä. Yrjö-Koskisen korottamista aatelissäätyyn 1884\npidettiin niinikään todistuksena hänen ja hänen puolueensa nauttimasta\nluottamuksesta korkeammalla taholla.\n\n1885 vuoden valtiopäivillä tehtiin erinäisiä anomusehdotuksia\nkotimaisten kielten käyttämisestä virastoissa, mutta mielipiteet olivat\nliian ristiriitaisia, jotta olisi voitu päästä yhteiseen päätökseen.\nSuomenmielisellä taholla oltiin kiihdyksissä muun muassa sen johdosta,\nettä keskusvirastot olivat sakottaneet alempia virkamiehiä siitä, että\nnämä kirjeenvaihdossa virastojen kanssa olivat käyttäneet suomen\nkieltä. Vaadittiin sen vuoksi, että virastoissakin ja niiden\nvälisessä kirjeenvaihdossa tuli mikäli mahdollista olla määräävänä\nsen paikkakunnan vallitsevan kielen, missä virasto sijaitsi.\nRuotsinmielisellä taholla sitä vastoin tahdottiin antaa virastoille\nitselleen päätösvalta tässä asiassa. Kohdakkoin valtiopäiväin päätyttyä\nsai senaatin suomenmielinen ryhmä vahvistusta, kun K.F. Ignatius tuli\nkamari- ja tilitystoimituskunnan päälliköksi, jonka toimituskunnan\nYrjö-Koskinen jätti siirtyäkseen oman toivomuksensa mukaan\nkirkollisasiaintoimituskunnan päälliköksi. Kenraali _Woldemar von\nDaehn_, joka oli tullut sivilitoimituskunnan päälliköksi, liittyi\nniinikään senaatin suomenmielisiin jäseniin. Puolueissa vallitsi eri\nmieliä siitä, olisiko kysymys virastokielestä ratkaistava valtiopäivien\nmyötävaikutuksella vai katsottava hallinnolliseksi asiaksi ja\nsemmoisena ratkaistava. Lakimiehillä oli tästä ollut eriäviä\nkäsityksiä. Nyttemmin kannatettiin ruotsinmielisellä taholla edellistä\nmielipidettä, suomenmielisellä ei oltu yksimielisiä, mutta enemmistö\nkallistui kannattamaan hallinnollista menettelyä, koska arveltiin että\nvaltiopäivät, kahden säädyn jäädessä kahta vastaan, eivät voisi päästä\ntyydyttävään tulokseen.\n\nTässä riidassa asettui Mechelin, perustuslaillis-vapaamielisen\nkäsityskantansa mukaisesti, senaatissa sille puolelle, joka piti\nkysymystä yleisenä lakikysymyksenä ja siis kumpaisenkin valtiomahdin\nyhteistoimin ratkaistavana. Asiallisesti hän oli sillä kannalla, että\nkumpaistakin kieltä oli sallittava käyttää virastoissa ja niiden\nvälisessä kirjeenvaihdossa, mutta että niiden itsensä tuli saada valita\nkielensä. Jokaisella kansalaisella täytyy, sitä mieltä oli Mechelin,\nolla oikeus vaatia, että hänen kieltään käytetään kaikissa niin\noikeudellisissa kuin hallinnollisissakin asioissa, joiden takia hän\nkääntyy viranomaisten puoleen. Mutta mikäli asia koskee virastojen\nsisäistä toimintaa, vaatii yhteiskunnan etu, että virkamies saa käyttää\nsitä kotimaista kieltä, jolla hän parhaiten kykenee lausumaan\najatuksensa. Hän uskoi luonnollisen kehityksen aikaa voittaen lisäävän\nsuomen kielen käyttämistä. Senaatti oli laatinut ehdotuksen\narmolliseksi esitykseksi asiasta, mutta sitä ei kuitenkaan annettu\nvaltiosäädyille. Liberaalinen puolue oli valtiopäivillä pyrkinyt\nsovitteluihin suomalaisen puolueen kanssa, mutta ei ollut tässä\nyrityksessään onnistunut, syystä että viimeksi mainitun puolueen\njyrkempi ryhmä oli päässyt voitolle maltillisemmasta, sovitteluihin\ntaipuvaisesta ryhmästä. Kun valtiopäivät eivät olleet päässeet\nyksimieliseen päätökseen, oli asema käynyt varsin otolliseksi\nhallinnollisille toimenpiteille, ja vallassa-olijat käyttivät\ntilaisuutta hyväkseen. Maaliskuun 18 p:nä 1886 annettiin keisarillinen\nkäskykirje, jossa julistettiin, että maamme kaikkien hallituslaitosten\nja virastojen sekä viranomaisten sallittiin asioiden käsittelyssä ja\nvirallisessa kirjeenvaihdossa käyttää sekä ruotsia että suomea, minkä\nohessa senaatin käskettiin laatia ehdotus tarkemmiksi säännöksiksi\nasiasta. Senaatin suomalainen ryhmä laati tämän johdosta ehdotuksen,\njoka kenraalikuvernöörin puoltamana sai hallitsijan vahvistuksen ja\njulkaistiin keisarillisena asetuksena huhtikuun 4 p:nä 1887. Siinä\nsäädettiin, että paikallisten alempain viranomaisten ja virkamiesten\noli asioita virastoissa käsiteltäessä ja virallisessa kirjeenvaihdossa\nkäytettävä sitä kieltä, jolla sen kunnan pöytäkirjat laadittiin,\nmissä virasto sijaitsi, jota vastoin ylemmät viranomaiset\nja hallituslaitokset, joiden toimiala käsitti useampia eri\npöytäkirjakieltä käyttäviä kuntia, saivat käyttää sitä kotimaista\nkieltä, jota pitivät sopivimpana.\n\nYleistä tyytyväisyyttä herättävä tulos 1885 vuoden valtiopäiväin työstä\noli _säätyesitysoikeus_, joka, sittenkun armollinen esitys siitä oli\nannettu valtiopäiville ja saavuttanut näiden hyväksymisen, myönnettiin\nvaltiosäädyille kesäkuun 25 p:nä 1886 annetulla julistuskirjalla.\nKeisari Aleksanteri II:n jo 1863 vuoden valtiopäiväin avajaisissa\nantama lupaus oli siten hänen seuraajansa toimesta täyttynyt ja tärkeä\naskel perustuslailliseen suuntaan astuttu. Tosin oli, eikä syyttä,\nvallalla se käsitys, että Venäjän uusi hallitus oli hengeltään vähemmän\nvapaamielisyyteen taipuva, enemmän itsevaltiuteen kallistuva kuin\nedeltäjänsä, mutta maallemme myönnetty säätyesitysoikeus oli kuitenkin\nilahuttava todistus siitä, että korkeimmalla taholla edelleenkin oltiin\ntaipuvaisia täydelleen tunnustamaan valtiopäiväimme perustuslailliset\noikeudet.\n\nV. 1883 oli senaatti Venäjän ulkoasiainministeriöltä saanut\nilmoituksen, että Venäjän, Suomi siihen luettuna, ja Espanjan välinen\nkauppasopimus oli irtisanottu jälkimäisen maan puolelta ja ettei\nEspanja uudistaisi sitä, ellei Venäjä suostuisi alentamaan\nespanjalaisten tavarain tullia. Suomelle tämä oli ankara isku,\nkoska sen vienti Espanjaan, joka oli suurempi kuin keisarikunnan\nja käsitti pääasiallisesti puutavaroita, joutuisi siitä pahasti\nkärsimään. Mechelinin laatiman ehdotuksen mukaisesti päätti\nsenaatti kenraalikuvernöörin välityksellä ilmoittaa Venäjän\nulkoasiainministeriölle, että Suomelle olisi erittäin tärkeätä, että\nsen kauppasuhteet järjestettäisiin sopimustietä tavalla, joka ei\nliiallisilla tullimaksuilla rasittaisi Espanjaan vietäviä suomalaisia\ntavaroita. Kun Venäjä omia etujaan valvoakseen päätti alottaa\nkeskustelut uuden kauppasopimuksen solmimisesta mainitun maan kanssa,\nhyväksyttiin senaatin esitys, ja tammikuun lopulla 1887 valtuutettiin\nMechelin Venäjän Madridissa olevan lähettilään, ruhtinas _Mikael\nGortschakoffin_ kera ottamaan osaa neuvotteluihin sekä niissä\nerityisesti valvomaan Suomen etuja. Mechelin matkusti helmikuussa\nPietarin kautta Madridiin puolisoineen ja tyttärineen. Keskusteluissa,\njoita kesti kolme kuukautta, maaliskuusta kesäkuuhun, ja joihin\nottivat osaa Espanjan ulkoasiainministeri _Morety Prendergast_ sekä\nvaltiosihteeri _Aguera_, onnistui Mechelinin saada aikaan Suomelle\nedullisia ehtoja, nimittäin alennetut tullimaksut puutavaroille,\npaperille, lasille, voille, paloviinalle ja tärpätille näitä Suomen\ntuotteita Espanjaan vietäessä, jota vastoin Espanja sai korvaukseksi\ntullinalennusta viineille, öljyille, suolalle ja korkille sekä\ntäydellisen tullivapauden rautamalmille, korkkipuulle ja ruovonpäille.\nEspanja olisi suostunut myöntämään, niinkuin oli myöntänyt Ruotsille,\nväkiviinatullinkin alennusta mutta Suomen hallitus ei tahtonut hyväksyä\ntarjousta, jottei siten lisäisi väkiviinan valmistusta maassamme.\nSittenkun Venäjän hallitus ja Suomen senaatti olivat tarkastaneet\nkauppasopimuksen ehdotusta, allekirjoitettiin se heinäkuun 2 p:nä 1887\nja vilkastutti huomattavasti Suomen ja Espanjan välisiä kauppasuhteita.\nYleensä oltiin sitä mieltä, että Mechelinin neuvotteluissa osottama\npontevuus melkoisesti oli jouduttanut niiden saattamista onnelliseen\npäätökseen. Hän olikin koko ajan ollut uutterassa kirjeenvaihdossa\nHelsingissä olevan virkaveljensä Molanderin kanssa ja saanut\nsenaattimme joutuisasti käsittelemään sille kuuluvan osan asiasta.\n\nKoko Madridissa olonsa aikana sai Mechelin osakseen suurta\nkohteliaisuutta ja huomaavaisuutta espanjalaisten puolelta. Ruhtinas\nGortschakoffin kera hän pääsi puolisoineen ja tyttärineen\nhallitsijakuningattaren _Maria Kristinan_ puheille, joka puolisonsa\nkuoltua 1885 hoiti hallitusta poikansa Alfonso XIII:nnen\nvaltaistuimellenousuun saakka. Mechelin kirjoittaa tästä eräälle\nkotimaassa olevalle henkilölle: \"Meidät vietiin pienehköön\nvastaanottohuoneeseen. Kuningatar pyysi meitä istumaan ja piti meitä\nluonaan 3/4 tunnin ajan. Mitä meille ennen oli kerrottu hänen\nmiellyttävästä olemuksestaan ja hyvistä luonnonlahjoistaan osottautui\naivan todeksi.\" Kuningattaren kälyn, infantitar Eulalian puheille\nMechelin niinikään pääsi perheineen. Huomattavista henkilöistä, joihin\nMechelin tutustui ja jotka kunnioittivat häntä vierailullaan,\nmainittakoon pääministeri Sagasta. Venäjän lähettilään ruhtinas\nGortschakoffin ja Mechelinin välillä lienee joskus ilmennyt\nerimielisyyttä, vaikka jälkimäinen tietenkin teki voitavansa\nnoudattaakseen sitä diplomaattista varovaisuutta, jota Suomen asema\nkauppasopimuskysymykseen nähden vaati. Mielipiteiden eroavaisuudet\neivät johtaneetkaan vakavampaan epäsopuun. Ruhtinas kuuluu kerran\nlausuneen: \"Mistä johtuu, että Te viipymättä saatte vastauksen\nHelsinkiin lähettämiinne kirjelmiin, kun minun täytyy odottaa vastausta\nniin kauan. Ja minä olen kuitenkin isäni poika.\" Mikael Gortschakoff\noli Aleksanteri II:n aikuisen Venäjän ulkoasiainministerin, tunnetun\nruhtinas Aleksander Gortschakoffin poika. Mechelin lienee huomauttanut\nolevansa hänkin isänsä poika.\n\nEspanjassa olonsa loppupuolella Mechelin teki omaisineen matkan\nSevillaan ja kävi pikimmältä Cadizissa. Sevillassa hän sairastui\nhermosärkyyn, joka häntä ankarasti vaivasi kolmen viikon ajan.\nToivuttuaan hän palasi kotimaahan Pietarin kautta. Venäjän\nraha-asiainministeri Wyschnegradski onnitteli häntä niiden etujen\njohdosta, mitkä hän taitavuudellaan oli maalleen hankkinut.\n\n\"Moskovskija Vjädomosti\" lehdessä julkaistiin näihin aikoihin eräs\nlehden Barcelonassa olevan kirjeenvaihtajan lähettämä kirje, jossa muun\nmuassa sanottiin [Uusi Suometar toukok. 19 p:nä 1887]: \"Täytyy\nvalittaa, että uusi kauppasopimus Espanjan kanssa on tehty liian\nkiireellisesti ja asiaa ennakolta perin pohjin valmistelematta. Suomen\netuja on erinomaisella tavalla valvonut varta vasten valtuutettu\nhenkilö, joka saapui tänne täysin perehtyneenä kysymyksen kaikkiin\npuoliin. Suuren Venäjän huomiota ansaitsevat edut olivat tietenkin\nkokonaan tuntemattomat Suomen edustajalle, joka ei edes taida venättä,\nja näitä etuja ei kukaan asiantunteva henkilö ole valvonut. Seuraus\nsiitä on että Suomen hyötyessä tästä sopimuksesta Venäjä siitä kärsii\nvahinkoa. Suomalaiset voivat pitää itseään onnellisina, sen johdosta\nettä ovat yhdistettyinä Venäjään eivätkä Englantiin tahi Saksaan;\nheidän etunsa eivät silloin olisi päässeet ensi sijalle, vaan olleet\nkaukana jäljessä toisella sijalla.\" Epäilemätöntä on, että Mechelin --\njoka kyllä puhui venättä -- innolla ja taidolla suoritti osansa\ntehtävästä. Olivatko mainitun venäläisen lehden ruhtinas Mikael\nGortschakoffia vastaan tekemät ankarat syytökset, että hän oli\nlaiminlyönyt hänelle uskotun tehtävän, Venäjän etujen valvomisen --\njotka syytökset lehti teki jo ennenkuin sopimus oli lopullisesti\nvahvistettu -- todella oikeutettuja vai ei, jääköön tässä sikseen.\n\nEräs tallella oleva ranskankielinen kirjekonsepti, Mechelinin laatima\nkotiin palattuaan syksyllä 1887 ja osotettu \"Mon cher Princelle\" --\nepäilemättä ruhtinas Gortschakoffille -- kertoo kokemuksista, joita\nkirjoittajalla oli ollut heidän erottuaan ja kuvailee hänen etelämaissa\nsaamiaan vaikutelmia. Hän oli kotiin palattuaan käsitellyt valtion\nrahakysymyksiä, ottanut osaa armollisten esitysten valmistamiseen\ntuleville valtiopäiville y.m. Keisari Aleksanteri III oli puolisoineen\ntehnyt matkan Suomen saaristoon ja Mechelin oli päässyt heidän\npuheilleen Pietarhovissa. \"Mutta tunnustan\", hän lisää, \"että toisinaan\nvaivun unelmiin, kuulen kaukaista soittoa -- se on Cadiz-marssi tahi\nSevilla-katrilli; ummistan silmäni, näen 'Castellanan' (bulevardin)\nlukemattomine komeapukuisia naisia kuljettavine vaunuineen; hengitän\nakasian ja oranssin tuoksuja; näen 'Retiron' (puiston) ja sieltä silmän\nkantamiin ulottuvan laajan maiseman, -- luulen olevani Sevillassa,\nkärsien enemmän kuin milloinkaan olen kärsinyt. Ja sitten havahtuen en\nvoi olla valittamatta, etten paremmin voinut käyttää hyväkseni\nEspanjassa oloni loppuaikaa.\" -- Toinen, Edishemissä elokuun 18:ntena\n1888 päivätty kirjekonsepti on osotettu herra Agueralle, jonka kanssa\nneuvotteluja edellisenä vuonna oli pidetty, ja siinä Mechelin kiittää\nsaamastaan kirjeestä. Mechelin toivoo Espanjan ja Suomen välisten\nkauppasuhteitten kehittymistään kehittyvän ja mainitsee muun\nmuassa, että Madridissa oli nostettu kysymys höyrylaiva-yhteyden\naikaansaamisesta molempain maiden välillä. Nyt oltiin hankkeissa\nrakennuttaa kaksi ensiluokkaista höyrylaivaa ylläpitämään suoranaista\nkulkuyhteyttä toisaalta Pietarin ja Helsingin, toisaalta Barcelonan\nvälillä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nMechelinille tähän aikaan uskottuja tehtäviä oli muiden muassa senaatin\nedustaminen Turussa v. 1886 pidetyssä kirkolliskokouksessa. Hän toimi\nsiellä puheenjohtajana siinä valiokunnassa, jonka tuli laatia ehdotus\nkokouksen annettavaksi lausunnoksi eriuskolaislain eli \"vieraan\nkristityn uskonopin tunnustajia Suomessa ja heidän uskonnonvapauttaan\nkoskevan asetuksen\" ehdotuksesta. 1869 vuoden uuden kirkkolain 6:ssa §\nsäädettiin, että sitä, joka vakaumuksensa johdosta haluaa erota\nluterilaisesta kirkosta siirtyäkseen toiseen kirkkoyhdyskuntaan, ja\nsaamastaan opetuksesta ja kehotuksesta huolimatta aikeessaan pysyy, ei\nole kirkon toimenpiteillä siirtymästä estettävä. Mutta vierasuskoisten\noikeus perustaa itsenäisiä kirkkoyhdyskuntia kaipasi tarkempaa\njärjestelyä erityisen lain kautta, ja sellaisen lain tarpeellisuudesta\nolivat valtiosäädyt useilla valtiopäivillä huomauttaneet.\nHallituksen kirkolliskokoukselle antama, mainittua tarvetta\ntyydyttämään tarkoitettu lakiehdotus ei kuitenkaan ensinkään koskenut\nkreikkalais-venäläisen uskonopin tunnustajia; ainoastaan tällä ehdolla\noli lupa voitu saada eriuskolaislain ehdotuksen esittämiseen.\nKirkolliskokouksen asettamassa valiokunnassa syntyi jyrkkää\nerimielisyyttä siitä, oliko sallittava siirtyminen luterilaisesta\nkirkosta roomalais-katoliseenkin kirkkoon vai ei. Enemmistö ei pitänyt\ntätä ensinkään suotavana, ja valiokunnassa ilmeni melko suurta\nnurjamielisyyttä roomalais-katolista kirkkoa kohtaan, jota moitittiin\nsuvaitsemattomaksi, koska se itse ei sallinut siirtymistä toiseen\nuskontokuntaan, minkä ohessa lausuttiin arveluja, että luterilaisille\nmyönnetty lupa kääntyä katolisuuteen houkuttelisi jälkimäisen\nopin edustajia täällä järjestämään maallemme vahingollisen\nkäännytystoiminnan. Valiokunnan enemmistö oli sen vuoksi sitä mieltä,\nettä lain tulisi koskea ainoastaan protestanttisia eriuskolaisia.\nMechelin jäi valiokunnassa miltei yksin edustamaan vapaamielisempää\nkantaa ja liitti valiokunnan mietintöön vastalauseen, jota hän\nkirkolliskokouksen täysi-istunnossa kaunopuheliaasti puolusti moniaita\nmaamme huomatuimpia jumaluusoppineita vastaan.\n\nHän huomautti, että säännös, joka kielsi Suomen kansalaisia siirtymästä\nroomalais-katoliseen kirkkoon, oli räikeästi vastoin sitä jo\nkirkkolaissa julkilausuttua periaatetta, joka myönsi jokaiselle\nvapauden oman vakaumuksensa mukaan valita sen kirkkoyhdyskunnan, johon\nhalusi kuulua -- jommoisen vapauden kaikki todelliset sivistyskansat\nolivat jäsenilleen suoneet. Jos me, hän lausui, asetumme sille\nkannalle, että vasta tarkoin tutkittuamme eri kristittyjen\nuskontokuntain oppeja katsomme voivamme päättää, onko kääntyminen\nniihin sallittava, voisi käydä niin, että jokin protestanttinenkin\nuskonlahko olisi pantava mustaan kirjaan ja luettava niihin, joihin\nkääntyminen ei ole sallittava. Sellainen menettely on todella vastoin\nuskonvapauden periaatetta. Se seikka että roomalais-katolinen kirkko\nkieltää siirtymästä muuhun kirkkoyhdyskuntaan on esillä olevassa\ntapauksessa käytännöllistä merkitystä vailla, koska Suomen hallitus ei\ntunnusta sellaista kieltoa eikä tämän laatuista kääntymistä siis täällä\nvoida estää. Puheena olevan lain tulee sen vuoksi koskea niin katolisia\nkuin protestanttejakin. Erinäisissä muissakin kohdin pani Mechelin\nvastalauseen valiokunnan enemmistön mielipidettä vastaan. Mainittu\nenemmistö oli ehdottanut evättäväksi hallituksen ehdotuksessa olevan\nsäännöksen, että vieraan kristityn uskonopin tunnustajain välisiä\navioliittoja erinäisissä tapauksissa saisi solmia maallisen\nviranomaisen edessä, jota vastoin Mechelinin mielestä oli\nsiviiliavioliitto sallittava. Kirkolliskokous kuitenkin hyväksyi\ntässäkin kohden valiokunnan mietinnön. Hallituksen esitys asiasta\nannettiin sitten 1888 vuoden valtiopäiville, joilla ilmeni varsin\neriäviä mielipiteitä eri säätyjen välillä, mutta yhteensovittamalla\nvihdoin päästiin päätökseen, jonka mukaisesti eriuskolaislaki\njulkaistiin marraskuun 11 p:nä 1889 pääasiassa yhtäpitävästi\nkirkolliskokouksen mielipiteiden kanssa.\n\nAikaisemmilla valtiopäivillä olivat valtiosäädyt anoneet annettavaksi\nlakia työväen suojelemisesta teollisuustyöstä johtuvilta vaaroilta.\nTämän johdosta Mechelin sai toimekseen laatia ehdotuksen, joka\nhallituksen esityksenä annettiin 1888 vuoden valtiosäädyille, jolloin\nhän itse esiintyi sitä puolustamassa erinäisiä talousvaliokunnan siihen\nehdottamia muutoksia vastaan. Niinikään hän samoilla valtiopäivillä\nvastusti herra V. von Wrightin aatelissa tekemää, normaalityöpäivän\nsäätämistä koskevaa ehdotusta. Yleensä ovat, hän lausui, työnantajan ja\ntyöntekijän edut yhteen kytkeytyneet. Taloudellisen lainsäädännön tulee\nrakentua vapaamielisille periaatteille. Lakien kautta ei ole\nrajoitettava sopimusten tekoa täysi-ikäisten ihmisten kesken. Hän\nmyönsi kuitenkin, että oli hyödyllistä säätää nuorille henkilöille\njokin pisin luvallinen työaika. Valtiosäätyjen päätöksen mukainen\nasetus työntekijäin suojelemisesta annettiin huhtikuun 15 p:nä 1889.\nSamoilla valtiopäivillä Mechelin puolusti hallituksen esittämää\nehdotusta laiksi tavaraleimoista. Niinikään hän esiintyi käsiteltäessä\nvaltiovaliokunnan mietintöä valtiovaraston tilaa koskevan kertomuksen\njohdosta, jolloin hän antoi tietoja hallituksen uudistusaikeista ja\nselityksiä kirjanpitomenetelmistä, valtion rahastojen jakautumisesta ja\nbudjetin laadinnasta.\n\nViimeksi mainitussa säätykokouksessa tehtiin niinikään anomuksia\ntyöntekijäin olojen turvaamisesta vakuutuksen avulla, minkä johdosta\nhallitus asetti komitean valmistamaan lakiehdotusta asiasta. Tässä\nkysymyksessä kerrotaan syntyneen erimielisyyttä kenraalikuvernööri\nHeidenin ja Mechelinin välillä, edellinen kun tahtoi Bismarckin\nSaksassa toimeenpaneman yleisen vanhuusvakuutuksen otettavaksi Suomessa\nmalliksi, jota vastoin Mechelin piti tätä järjestelmää vielä liian\nvähän koeteltuna meillä toteutettavaksi.\n\nMainittu erimielisyys lienee osaltaan vaikuttanut, että kreivi\nHeidenin ja Mechelinin välit, jotka jo jälkimäisen valtiollisen\nkirjailijatoiminnan johdosta olivat johonkin määrin kylmenneet, kävivät\nentistäänkin kireämmiksi.\n\n       *       *       *       *       *\n\nMechelin oli, niinkuin edellä mainittiin, jo 1877-78 vuoden\nvaltiopäivillä tehnyt ehdotuksen perustuslakiemme tarkistamisesta eli\nkodifioimisesta. Hänen senaattoriaikanaan otettiin kysymys uudelleen\nesille, ja hän sai tilaisuuden tehokkaasti ottaa osaa tämän asian\nkäsittelyyn, jota hän aina piti maallemme erinomaisen tärkeänä.\nKenraalikuvernöörille oli erään hänen toimenpiteensä johdosta --\nvenäläiset santarmit olivat hänen käskystään toimittaneet\nkotitarkastuksen erään virkamiehen, maisteri P. Leontjeffin luona, joka\noli venäläissyntyinen, mutta Suomen kansalainen -- saapunut\nkeisarillinen kirjelmä, joka esiteltiin senaatissa lokakuun 17 p:nä\n1882 ja oli seuraavaa sisällystä: \"Saatuani alamaisesta kirjelmästänne\nmielipahakseni tietää, että Teidän on ollut pakko eräässä asiassa\nryhtyä toimenpiteisiin, jotka eivät ole täysin Suuriruhtinaanmaassa\nvoimassa olevain asetusten mukaisia, olen nähnyt hyväksi käskeä Teidän\nvastedes, kun sattuvissa tapauksissa lainsäännösten puutteellisuuden\ntahi epäselvyyden johdosta voi syntyä epäilyksiä säännösten oikeasta\ntarkoituksesta, hankkia Suomen senaatin prokuraattorin lausunnon, jota\npaitsi Teidän on yksissä neuvoin senaatin kanssa minulle tehtävä esitys\nsiitä, miten Suomen lait olisi asianmukaisesti kodifioitava.\" --\nKenraalikuvernööri ilmoitti samalla Hänen Majesteettinsa toivoneen,\nettä asia käsiteltäisiin mikäli mahdollista kiireellisesti.\n\nSenaatti asetti tämän johdosta keskuudestaan asiata valmistelemaan\nnelimiehisen valiokunnan, johon Mechelinkin tuli jäseneksi. Mietintö\nlaadittiin ja esiteltiin senaatissa joulukuun 22 p:nä s.v. Mainiten\nettä erinäisiä Suomen perustuslakien kodifioimista tarkoittavia\nehdotuksia, jotka sen lisäksi sisälsivät asiallisiakin uudistuksia, oli\nkeisarillisesta käskystä jo 1860-luvulla laadittu, mutta että vain yksi\nnäistä ehdotuksista, uutta valtiopäiväjärjestystä koskeva, oli johtanut\nlopulliseen tulokseen, huomautti valiokunta sekä perustuslakien että\nyleisen lain kodifioimisen tarpeellisuudesta, lausuen mielipiteenään\nettä jälkimäisen kukin eri osa olisi kodifioitava erikseen, ensi\nsijassa ne, joiden alalla uudistusten tarve oli tuntuvin. Tätä\ntarkoitusta varten oli komitean mielestä tarpeen perustaa erityinen\nlainvalmistelukunta, johon kuuluisi kolme senaatin valitsemaa jäsentä.\nValiokunnan mietintöön senaatti yhtyi, mistä oli seurauksena,\nettä \"lainvalmistelukunta\" todellakin perustettiin v. 1884.\nPerustuslakien kodifioimisesta määrättiin samalla, että oli asetettava\nerityinen komitea järjestelmällisesti yhdistelemään kaikki Suomen\nvaltio-oikeudellisia oloja koskevat, voimassa olevat säännökset, ollen\nkomitean samalla huomautettava, mitä oikeuskäytännössä oli noudatettu\nnyttemmin soveltumattomain tahi puutteellisten perustuslakisäännösten\nsijasta. Tämän johdosta asetettiin maaliskuun 9 p:nä 1885 komitea,\njohon lääninsihteeri _A. von Weissenberg_ määrättiin puheenjohtajaksi\nja neljä muuta henkilöä jäseniksi. Komitea, joka sihteerikseen otti\nprofessori J. R. Danielsonin, sai työnsä suoritetuksi 1886 vuoden\nloppuun mennessä, minkä jälkeen mietintö, joka sisälsi \"Ehdotuksen\nhallitusmuodoksi ja säätyprivilegioiksi\" perusteluineen, sekä komitean\njäsenen, professori R. Hermansonin laatiman laajahkon vastalauseen,\njulkaistiin painosta. Asian käsittely senaatissa vaati paljon aikaa, ja\neri mieliä ilmaantui käsittelyn jatkamistavasta. Komitea oli,\nsananmukaisesti noudattaen saamaansa määräystä \"yhdistellä\" Suomen\nvaltio-oikeudellisia oloja koskevat \"voimassa olevat säännökset\",\narvellut vanhojen säännösten sisällystä esitettäessä niiden muodonkin\nmikäli mahdollista olevan säilytettävä. Senaatissa vaadittiin kuitenkin\nsanonnan laatimista yksinkertaisemmaksi ja täsmällisemmäksi. Mechelin\nyhtyi tähän mielipiteeseen ja katsoi, että senaatin tulisi ehdottaa\nkehityksen tarpeellisiksi osottamia asiallisiakin muutoksia. Muun\nmuassa olisi otettava esille kysymys senaatin järjestysmuodon\nuudistamisesta.\n\nSenaatti suostui tähän ja teki alistuksia, jotka todellakin johtivat\ntoivottuun tulokseen. Elokuussa 1887 julkaistiin asetuksia, joiden\nkautta paljon aikaa kysyvää työtä senaatissa säästyi, kun talousosaston\ntoimituskuntain oikeutta lopullisesti ratkaista vähäpätöisempiä\nasioita, jotka ennen oli lykätty senaatin täysi-istunnon päätettäviksi,\nlaajennettiin ja erinäisiä muita asioita annettiin senaatin alaisten\nvirastojen lopullisesti ratkaistaviksi.\n\nJonkin aikaa myöhemmin Mechelin teki erinäisiä korkeimman\nhallituslaitoksemme lisäuudistuksia tarkoittavan ehdotuksen.\nOikeustoimituskunta olisi perustettava talousosastoon käsittelemään\noikeushallintoon kuuluvia asioita. Erityinen kollegi olisi senaatin\nkeskuudesta asetettava ratkaisemaan hallinto-oikeudellisia asioita, ja\nkuuluisi siihen puheenjohtajana talousosaston puheenjohtaja sekä\njäseninä kaksi talousosaston ja kaksi oikeusosaston jäsentä. Senaatin\noikeusosasto kokoontuisi talousosaston kanssa täysi-istuntoon vain\ntärkeämpiä asioita käsittelemään. Talousosaston toimituskuntain luku\nolisi lisättävä 6:sta 8:ksi. Osastojen nimet olisi muutettava,\noikeusosaston \"Korkeimmaksi oikeudeksi\" (\"Högsta domstol\"),\ntalousosaston \"Hallitusneuvostoksi\" (\"Regeringsråd\") ja\nhallinto-oikeudellisia asioita käsittelevä kollegi saisi nimekseen\n\"Kamarioikeus\" (\"Kammarrätten\"), Talousosaston puheenjohtajaa oli\nnimitettävä \"valtioministeriksi\" (\"statsminister\"), koska hänen\nasemansa ja tehtävänsä vastasivat sitä mitä muualla tällä arvonimellä\ntarkoitettiin. Oleellisia muutoksia senaatin järjestysmuotoon ei\nkuitenkaan olisi tehtävä valtiosäätyjen myötävaikutuksetta, koska\nniiden Porvoon valtiopäivilläkin sallittiin lausua mielensä sen\nhallituskonseljin ohjesäännöstä, joka sittemmin sai nimekseen\n\"keisarillinen senaatti\". Ehdotusta kannattivat Mechelinin virkaveljet\nainakin osittain, ja se aiheutti -- kuitenkin hallinnollista\nlainsäädäntötietä -- elokuun 9 p:nä 1888 annetun asetuksen, jolla\ntalousosastoon määrättiin perustettavaksi kaksi uutta toimituskuntaa:\nkansliatoimituskunta sekä kauppa- ja teollisuustoimituskunta.\nMechelinin ehdottama oikeustoimituskunta perustettiin sekin, kuitenkin\nvasta v. 1892, jolloin hän itse jo oli senaatista eronnut.\n\nPerustuslakien kodifioimisasian käsittelyä Mechelin koetti jouduttaa ja\nesitti senaatin täysi-istunnossa 1888 pöytäkirjan sivuitse, että asiaa\nvalmistamaan mahdollisimman pian asetettaisiin senaatin keskuudesta\nvaliokunta. Mutta puheenjohtaja, vapaaherra J. Ph. Palmén oli toista\nmieltä, ja kodifioimiskysymyksen käsittely lykkäytyi toistaiseksi.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTällä välin oli maamme valtiollinen asema melko suuressa määrässä\nkääntynyt pahempaan päin. Venäjän vaikutusvaltaisissa piireissä oli\nSuomelle vihamielisiä pyrkimyksiä alkanut ilmaantua ja voittaa alaa. Jo\nkeisari Aleksanteri II:n aikana on siellä venäläinen kansalliskiihko\nruvennut viriämään, lähinnä 1863 vuoden Puolan kapinan synnyttämän\nkatkeruuden lietsomana. Ja tämän mielialan valtaamina olivat Katkoffin\ntapaiset kohdistaneet hyökkäyksensä Suomen perustuslailliseen oikeuteen\nolla itsenäinen lainsäädäntöalue, vaikkakin Venäjän keisarikunnan\nkanssa yhdeksi valtakunnaksi yhdistettynä. Vuonna 1875 sisälsi\nvenäläinen aikakauskirja \"Sobesednik\" taas Suomea vastaan hyökkäyksen,\njossa esitettiin se sittemmin lukemattomia kertoja toistettu väite,\nettä Suomen ja Venäjän välisen yhdyssiteen laatua ei ollut määrätty\nPorvoon valtiopäivillä, vaan Haminan rauhanteossa, ja että Suomi siten\noli saatettu Venäjän itsevaltiuden alaiseksi, väite, joka muun muassa\nsivuuttaa sen seikan että itse Haminan rauhansopimuksen 6 §:ssä\nviitataan siihen, että maamme sisäinen hallitustapa oli vahvistettu jo\naikaisemmin, nimittäin Porvoon sopimuksessa. Ministerivaltiosihteeri,\nvapaaherra Stjernvall-Walleen kehotti senaattia toimituttamaan näiden\nväärien väitteiden kumoamisen, ja tehtävä uskottiin silloiselle\nvaltio-oikeuden professorille Mechelinille, joka sen suorittikin.\nStjernvall-Walleen oli luvannut pitää huolta kirjoituksen\njulkaisemisesta, mutta se kävi tarpeettomaksi, syystä että keisari itse\noli kiinnittänyt huomionsa mainitussa venäläisessä lehdessä olleeseen\nhyökkäykseen ja paheksunut sitä, minkä jälkeen koko lehti lienee\nlakkautettu. Vuonna 1879 oli Peterburgskija Vjädomosti lehdessä jälleen\nkirjoitus, jossa väitettiin keisari Aleksanteri I:n myöntäneen Suomelle\nainoastaan \"hallinnollisen\", ei lainsäädännöllistä autonomiaa, ja\nsenkin vain osittaisen, ja kiellettiin Suomelta valtion ominaisuudet.\nMechelin kumosi tämän esityksen Helsingfors Dagbladissa (s. v:n n:o\n119) julkaisemassaan kirjoitelmassa.\n\nKeisari Aleksanteri II:n kuoltua uudistuivat hyökkäykset entistään\nkiihkeämpinä. Alussa vuotta 1883 teki kolme venäläistä lehteä,\nPeterburgskija Vjädomosti, Novoje Vremja ja Svjät, yhteisen hyökkäyksen\n\"Suomen etuoikeuksia\" yleensä ja erityisesti tulliolojamme vastaan.\nNiiden kirjoitukset kumottiin virallisesti Venäjän Hallituksen\nSanansaattajassa. Osottautui kuitenkin yhä tarpeellisemmaksi saada\naikaan koko valtiollista oikeusjärjestystämme valaiseva esitys, jonka\navulla muukalaisetkin voisivat saada siitä oikean käsityksen. Vuonna\n1884 sai senaatti ministerivaltiosihteeri Bruunilta kehotuksen\ntoimituttaa lyhyen venäjänkielisen esityksen Suomen valtio-oikeudesta\nvenäläisten virastojen varalle. Tehtävä annettiin Mechelinille,\nsenaattori K.G. Ehrströmille ja prokuraattori Montgomerylle, joista\nkukin laati oman erikoisen osansa. Teos painatettiin, paitsi venäjäksi,\nmyös suomeksi ja ruotsiksi, mutta Bruun ei liene ollut siihen täysin\ntyytyväinen, minkä tähden sitä ei päästetty julkisuuteen, vaan koko tuo\nkolmella kielellä painatettu laitos joutui hylkypaperina senaatintalon\nullakolle. Vaikkei vailla suomalaista isänmaallista mieltä lienee Bruun\nyleensä ollut verraten vähän perehtynyt maamme oloihin ja jotenkin\nvieras täällä vallitseville ajatussuunnille. Mechelinin suhde Bruuniin,\njoka alussa oli ollut ystävällinen, kylmeni tämän johdosta aikaa\nmyöten. -- Bruun kuoli syyskuun 3 p:nä 1888 ja hänen seuraajakseen tuli\nkenraaliluutnantti _Kasimir Ehrnrooth_, jonka apulaiseksi nimitettiin\n_W. von Daehn_.\n\nMechelin jatkoi edelleen maamme valtiosäännön selvittelemistä\nmuukalaistenkin tajuttavaksi. Parisissa ilmestyvässä \"Bulletin de la\nsociété de législation comparée\" nimisessä aikakauskirjassa hän v. 1885\njulkaisi tästä kirjoitelman, ja seuraavana vuonna hän toimitti painosta\nsamaa kysymystä käsittelevän, niinikään ranskankielisen teoksen\n\"_Précis du droit public du Grand-duché de Finlande_\". Ollakseen varma\nsiitä, ettei teokseen ollut pujahtanut virheitä, luetutti hän sen ennen\npainattamista senaattori _Alexander Brunoulla_, jota pidettiin lakiemme\nerinomaisena tuntijana. Asiantuntijat ovat vakuuttaneet, että teos sekä\nsisällyksensä että muotonsa puolesta erinomaisesti vastasi\ntarkoitustaan ja on helpottanut ulkomaalaisten tutustumista Suomen\nvaltiollisiin oloihin, sen valtiosääntöön ja hallintolaitoksiin, joista\nheidän aikaisemmin oli ollut varsin vaikea hankkia tietoja. Vielä\nsamana vuonna ilmestyi uusi ranskankielinen laitos; 1887 julkaistiin\nteos venäjän-, 1889 englanninkielisenä. Englanninkielisen käännöksen\nsuoritti Englannin silloinen Helsingissä oleva sijaiskonsuli _Charles\nCooke_, ja varustettiin se selittävillä muistutuksilla sekä liitteellä,\njoka muun muassa sisälsi Suomelle annetut hallitsijavakuutukset.\n\nTeos tuotti sekä tekijälleen että maallemme uusia hyökkäyksiä\nvastustajamme taholta. _K. Ordin_ julkaisi jo v. 1887 teoksesta\nkäännöksen, varustettuna muistutuksilla, joilla yritettiin todistaa\nMechelinin esitys vääräksi, ja Venäjän taantumukselliset lehdet, toinen\ntoisensa jälkeen, yhtyivät Ordiniin. Mechelin vastasi Ordinin\nväitteisiin aikakauskirjassa Vjästnik Evropij, Ordin puolestaan vastasi\nNovoje Vremjassa ja Russkij Vjästnikissä, väittäen muun muassa, että\nkeisari Aleksanteri I:sen Porvoossa antama juhlallinen vakuutus maamme\nuskonnon, perustuslakien ja säätyerioikeuksien säilyttämisestä oli\npelkkä olosuhteiden mukaan sovitettu korulause. Vuonna 1889 samainen\nOrdin julkaisi kaksiniteisen, \"Suomen valloitus\", nimisen teoksen, joka\noli täynnä valheita ja vääristelyjä, mutta siitä huolimatta sai Venäjän\ntiedeakatemian palkinnon. Vastatakseen näihin Ordinin hyökkäyksiin\nesiintyivät meidän puoleltamme muiden muassa professori J.R. Danielson,\njulkaisten historiallisen teoksensa \"Suomen yhdistäminen Venäjän\nvaltakuntaan\" (1890), joka ilmestyi kolmena painoksena ja usealla\nkielellä, sekä professori R. Hermanson kirjasellaan \"Finlands\nstatsrättsliga ställning\" (1892).\n\nKeväällä 1889 ilmestyi Marquardsenin teoksessa _Handbuch des\nöffentlichen Rechts_ Mechelinin laatima laajahko esitys Suomen\nvaltio-oikeudesta, sisältäen pääasiallisesti samaa kuin \"Précis du\ndroit\". Hän osottaa, objektiivisesti esittämällä tosiasioita, että\nkeisari Aleksanteri I Porvoon valtiopäivillä vahvisti ja vakuutti\nvaltiomuodon, joka oli erityisen valtion valtiosääntö, ei vain\nmaakuntahallitusmuoto, ja jota ei kansaneduskunnan suostumuksetta voida\nkumota eikä muuttaa, ja että keisari itsekin oli siten käsittänyt\nasian. Suomen yhdistäminen Venäjään ei ollut anastus vaan unioni, ei\nkuitenkaan personallis-, vaan realiunioni. Suhteissa vieraisiin\nvaltioihin jää kuitenkin unioneille ominainen valtio-oikeudellinen\nkaksinaisuus syrjään kokonaisuuden tieltä sikäli, että keisari koko\nvaltakunnan nimessä johtaa ja ratkaisee ulkoasiat.\n\nOn kieltämätöntä, että Mechelin näillä valaisevilla esityksillään on\nansainnut isänmaansa kiitollisuuden, vaikka eräissä yksityiskohdissa\nkäyneekin oikeustieteelliseltä kannalta puolustaminen eriäviä\nmielipiteitä. Onko Suomen yhdistämistä Venäjään sanottava\n\"realiunioniksi\" vai muuksi, onko Suomella katsottava olevan\n\"osittainen suvereniteetti\", nimittäin sisäisissä, mutta ei\nulkoasioissa -- ne ovat pelkkiä teoreettisia kysymyksiä, käytännöllistä\nmerkitystä vailla olevia nimikysymyksiä. Pääasia on että Suomi,\nvaikkakin erottamattomasti yhdistettynä Venäjän keisarikunnan kanssa\nyhdeksi valtakunnaksi, kuitenkin on sisäisesti itsenäinen, sillä kun on\noma lainsäädäntönsä ja itsehallinto-oikeus. Puolueettomasti arvosteleva\ntiede onkin tunnustava Mechelinin käsityksen Suomen v. 1809 säädetystä\nvaltiollisesta asemesta pääkohdiltaan oikeaksi. Maallemme\nvihamielisellä taholla on väitetty tämän käsityksen olevan vain\nMechelinin \"keksintöä\". Tähän käy kuitenkin huomauttaminen, että\nmainitun mielipiteen esitti jo ennen Mechelinin aikoja muiden muassa\nIsrael Hwasser v. 1838 -- vuotta ennen Mechelinin syntymää --\njulkaisemassaan kirjasessa \"Allianstraktaten emellan Sverige och\nRyssland 1812\". Lukuisat sekä koti- että ulkomaiset tutkijat niin\naikaisemmilta kuin myöhemmiltäkin ajoilta, joukossa eteviä\nvaltio-oikeuden tuntijoita, jotka kylläkin ovat voineet perustaa\nmielipiteensä omiin tutkimuksiinsa, ovat kannattaneet samanlaista\nkäsitystä. Se seikka että Mecheliniä ennen muita on pidetty\noikeustaistelumme keskeisenä henkilönä ja että itäisten vihamiestemme\nkiukku ensi sijassa on purkautunut häneen, todistaa vain, että hän on\nsuuremmalla sitkeydellä, perinpohjaisemmalla selvittelyllä ja\nperustelulla sekä selvemmin ja vakuuttavammin kuin kukaan muu\npuolustanut Suomen oikeuksia aikansa sivistyneen maailman edessä.\n\n1880-luvun lopulla viskattiin maatamme vastaan uudistumistaan\nuudistuvia syytöksiä. Niinpä tehtiin esimerkiksi Pietarin\npoliisilaitokselle ilmiantoja, että Suomesta tuotu voi oli\nmargariinilla sekotettua. Tuskin oli tämä väite analyysien nojalla\nosotettu vääräksi, kun Suomen valtionrautateiden hallintoa vastaan\ntehtiin uusi ilmianto, että Pietarissa halkojen punnitsemiseen käytetty\nvaaka oli väärä. Tämäkin syytös havaittiin tarkemmin tutkittaessa\naiheettomaksi. Näiden alituisten hyökkäysten johdosta senaatti päätti\nMechelinin ehdotuksesta esittää kenraalikuvernööri Heidenille, että\ntämä ryhtyisi toimenpiteisiin aiheettomain syytösten torjumiseksi,\nja Heiden suostuikin todella Hallituksen Sanansaattajassa\n(toukokuussa 1889) julkaisuttamaan tuollaisen selvityksen\nkeisarille-suuriruhtinaalle annettuna raporttina. Mutta Venäjän\nvaikutusvaltaisissa piireissä kasvoi kiihkokansallinen virtaus yhä\nvoimakkaammaksi, ja Heiden muutti tämän mukaisesti kantaansa, minkä\njohdosta hänen ja senaatin suomenmielisen ryhmän välillä aikaisemmin\nvallinnut verraten luottavainen suhde katkesi.\n\nVenäläiseltä taholta vaadittiin Suomen posti-, tulli- ja rahalaitoksen\nyhdistämistä vastaaviin Venäjän laitoksiin, ja tammikuussa 1890\nilmoitettiin virallisesti, että keisari oli käskenyt asettaa kolme\nkomiteaa, puheenjohtajana Suomen kenraalikuvernööri, käsittelemään\nnäitä kysymyksiä. Komiteain jäseninä oli sekä venäläisiä että\nsuomalaisia. Jälkimäisiä olivat valtiovaraintoimituskunnan päällikkö,\nvapaaherra Molander, ministerivaltiosihteerinapulainen v. Daehn ja\nsenaattori Tudeer. Molander, joka oli tulli- ja rahalaitoskomiteain\njäsenenä, vastusti enemmistön vaatimaa näiden suomalaisten laitosten\nyhdistämistä venäläisiin laitoksiin esittäen perusteelliset\nvastalauseet, joita varten Mechelin, joka Molanderin poissaollessa oli\nvaltiovaraintoimituskunnan päällikkönä, hankki tälle asiallisia\ntietoja. Rahalaitoskysymystä koskeva komiteanmietintö, jossa\nehdotettiin ruplaa yhteiseksi rahayksiköksi, lähetettiin lausunnon\nsaamista varten Suomen senaatille, joka antoi lausunnon laatimisen\nMechelinin tehtäväksi. Tämä pani kaiken kykynsä epäävään suuntaan\nkäyvän lausunnon laatimiseen, jonka senaatti hyväksyi ja puolestaan\nlähetti Pietariin, missä sen sanotaan saaneen aikaan, että\nrahaministeri Wyschnegradski, luopuen entisestä käsityksestään asiassa,\noli keisarille esittänyt ehdotuksen sikseen jätettäväksi.\n\nYleinen mieliala Suomessa oli näiden uhkaavien hankkeiden johdosta\ntietenkin kiihdyksissä, ja 1890 vuoden lopussa matkusti maamarsalkka,\nsenaattori V. von Haartman muiden 1888 v:n valtiopäiväin puhemiesten\nkera Venäjän pääkaupunkiin hallitsijalle esittämään maamme huolia.\nMutta ainoastaan arkkipiispa T.T. Renvallin onnistui hetkiseksi päästä\nhallitsijan puheille.\n\nSuunnitellut toimenpiteet jäivät kuitenkin osittain toteuttamatta.\nRahalaitosta koskevasta asiasta annettiin elokuun 14 p:nä 1890\nkeisarillinen julistus, jolla Venäjän setelien ja Venäjän vaihtorahan\nvastaanotto maksuja Suomessa suoritettaessa järjestettiin, mutta Suomen\nja Venäjän rahalaitoksen yhdistäminen sai raueta. Kysymys Suomen\ntullilaitoksen yhdistämisestä Venäjän tullilaitokseen jätettiin\ntoistaiseksi sillensä. Sitä vastoin ei senaatin epäävästä lausunnosta\nhuolimatta onnistuttu estää postilaitoksen venäläistyttämistä, mikä\ntoteutettiin kesäkuun 12 p:nä 1890 annetulla postijulistuskirjalla,\njoka asetti mainitun laitoksen Venäjän sisäasianministerin ja Venäjän\npostilaitoksen päällikön valvonnan alaiseksi.\n\nSamalla kertaa kun postijulistuskirja virallisissa lehdissä julkaistiin\nheinäkuun 7 p:nä, ilmoitettiin näissä, että Mechelin omasta pyynnöstään\noli saanut eron senaattorinvirastaan. Erimielisyys mainituissa kolmessa\nkomiteassa käsitellyissä kysymyksissä, etenkin postikysymyksessä, oli\nsaattanut hänen ja kenraalikuvernöörin välit entistäänkin kireämmiksi,\nja hän sai viimeksi mainitulta kehotuksen pyytää eroa, minkä hän\nkatsoikin olevan tekeminen ja jätti erohakemuksensa jo toukokuun\nlopussa. Hakemus kuitenkin oli ehdollinen, mutta siihen suostuttiin\nilman muuta kesäkuussa. Sanoma tästä herätti maassamme yleistä\nalakuloisuutta, sen kun katsottiin todistavan valtiollisen aseman\narveluttavuutta. Mechelin sai eronsa johdosta kansalaisiltaan\nvastaanottaa lukuisia kiitollisuudenosotuksia hyvin suoritetusta\ntyöstä, -- adresseja, tervehdyslähetystöjä, sähkösanomia -- minkä\nohessa häntä tervehdittiin laululla monilukuisen väkijoukon\nläsnäollessa. Syksyllä, lokakuun 1 p:nä, pitivät senaatin jäsenet\nhänelle jäähyväispäivälliset, joissa talousosaston varapuheenjohtaja\nS.W. von Troil julki toi entisten virkatoverien kunnioituksen ja\nystävyyden tunteet Mecheliniä kohtaan. Kiittäen tästä lausui viimeksi\nmainittu ilonsa sen johdosta, että neuvostossa oli miltei poikkeuksetta\nvallinnut yksimielisyys niihin periaatteisiin nähden, joiden mukaan\nmaamme oikeudelliselle asemalle tärkeitä kysymyksiä oli arvosteltava.\nPoikkeus perustuslaeista, hän jatkoi, on säädetty (postijulistuskirja),\nmutta tämä poikkeaminen ei ole voinut tehdä tyhjäksi perustuslakien\noikeata sisällystä eikä velvoittaa meitä vastedes tulkitsemaan niitä\ntoisin kuin ennen. On joskus lausuttu, ettei senaatti ole ollut kyllin\ndiplomaattinen eikä notkea esitystavassaan. Totta onkin, että\nvaltiollisessa toiminnassa muotokin on tärkeä. Me olemme alati\nkatsoneet korkeimman vallan ratkaistaviksi alistettavissa asioissa\nolevan selvästi esitettävä käsityksemme lain sisällyksestä ja suoraan\nlausuttava mielipiteemme siitä, mikä maallemme on hyödyllistä.\nEpäilemättä on juuri tämä menettely oikea, ainoa oikea. Sillä\nainoastaan siten voivat oikeat tiedot suuriruhtinaanmaan asioista\npäästä hallitsijan kuuluville. Suora puhe ei estä sävyisää muotoa.\nEpäävä neuvo ratkaisemattomassa asiassa ei ole sopimatonta vastustusta.\nMutta mielistelyn ja myöntyväisyyden luikerrukset olisivat sellaisissa\noloissa varmaan kaikkein turmiollisin keino.\n\nSamalla kertaa kuin Mechelin oli prokuraattori v. Weissenbergkin\npyynnöstään saanut eron, ja kohdakkoin sen jälkeen erosi Montgomery\nSuomen valtiosihteeristöön perustetun komitean jäsenyydestä. Seuraavana\nvuonna v. Troil luopui senaattorin virastaan. Kaikki nämä tapahtunut\nlisäsivät tietenkin osaltaan maassamme vallitsevaa levottomuutta, koska\nniitäkin täytyi pitää johtuvina siitä uhkaavasta asemasta, johon idässä\nalotettu yhteensulattamispolitiikka oli isänmaamme saattanut.\n\n\n\n\nVI LUKU.\n\n1890-1898.\n\nKunnallisia ja muita julkisia tehtäviä. 1891 vuoden valtiopäivät.\nKodifioimiskysymys, Bungen komitea. 1894 vuoden valtiopäivät.\nHallitsijanmuutos. 1897 vuoden valtiopäivät. Kirjallinen tuotanto,\nSuomen oikeuksien puolustus.\n\n\nSenaatista erottuaan Mechelin ei suinkaan heittäytynyt toimettomaan\nlepoon eikä vain hoitamaan yksityisasioitaan, vaan jatkoi herkeämättä\ntyötään yleisten etujen hyväksi, vaikkakin hänen toimintansa osin sai\ntoisen muodon. Jo Helsingin kunnallisvaalissa joulukuussa 1891 hänet\nvalittiin uudestaan kaupunginvaltuusmieheksi, ja vuodesta 1892 lähtien\nhän oli valtuuston puheenjohtajana, mikä toimi hänelle sitten\nvuosittain uskottiin aina vuoteen 1899 asti, jolloin hän, 60 vuotta\ntäyttäneenä, siitä kieltäytyi. Tässä toimessa hän taas, samaten kuin\n1870-luvullakin, taitavasti ja uutterasti työskenteli pääkaupunkimme\nkehittämiseksi. Kaupunkiin yhdistettiin v. 1893 uusia alueita:\nSiltasaaret, Pohjoissataman ja Itäisen viertotien välinen ranta-alue\nsekä kaupungin ostama Kumtähden allodisäteri. Uusia kansakouluja\nperustettiin, kaupunkia kaunistettiin erinäisillä istutuksilla.\nSyksyllä 1891 oli Mechelin Helsingin talonomistajayhdistyksen\ntoivomusta noudattaen ja sen toimesta tehnyt matkan Tukholmaan,\nParisiin ja Brysseliin koettaakseen ulkomaisten rahamiesten\nvälityksellä saada obligatsionilainan hypoteekkipankin perustamiseksi\nHelsinkiin, mikä yritys ei kuitenkaan rahamarkkinoilla silloin\nvallitsevain epäsuotuisten olojen takia onnistunut. Mutta kesällä 1892\nhän hankki 4 1/2 miljoonan markan lainan kaupungin juoksevain velkain\nvakauttamiseksi sekä satama- ja laiturirakennuksia varten. Helsingin\nsatamarata, jonka kaupunki rakennutti vuosina 1892 ja 1893, saaden\navustusta valtion varoista, on epäilemättä tuntuvasti edistänyt\nHelsingin kehitystä merikaupunkina.\n\nPääkaupunkimme työväenluokan aseman parantamiseksi teki\nMechelin tärkeän alotteen, helmikuun 17 p:nä 1896 kolmen muun\nkaupunginvaltuusmiehen, _C.E. Holmbergin, G. Nyströmin ja R.\nHeimbergin_ kera esittäessään asetettavaksi komitean laatimaan\nehdotusta toimenpiteiksi, jotka olisivat omansa alemman työväenluokan\nja säännöllistä työtä vailla olevan nuorison hyväksi edistämään\nerinäisiä esityksentekijäin mainitsemia tarkoitusperiä.\nEsitysehdotuksessa, joka ilmeisesti on Mechelinin kynästä lähtenyt,\nsanotaan muun muassa: \"Käsitämme kylläkin, että tässä mainitsemamme\nyhteiskuntatehtävät kuuluvat niihin, joihin nähden ei helposti eikä\näkkiä voi saavuttaa tyydyttäviä tuloksia. Ainoastaan uuttera ja\npitkällinen työ voi tässä kantaa hedelmää. Mutta silti ei ole syytä\nolla kokonaan yrittämättä sellaisia toimenpiteitä, joihin edellä olemme\nviitanneet. Yhteiskunnan itsehallinto ei osota elinvoimaansa ainoastaan\nsäännöllisesti suorittamalla velvollisuutenaan lain mukaan olevat\ntehtävät, vaan myös ottamalla harkittavakseen ja pyrkimällä poistamaan\nyhteiskunnassa ilmeneviä puutteita ja epäkohtia, sikäli kuin kunnan\ntoimenpiteet tässä yleensä voivat olla hyödyksi.\" -- Kaupunginvaltuusto\nsuostui esitykseen ja asetti komitean, jonka toimintaan Mechelin\nitsekin otti osaa ja joka laati ehdotuksen työväenasiain lautakunnan,\ntyönvälitystoimiston sekä laiminlyötyjen lasten kasvatuslaitoksen\nperustamiseksi ynnä kaupungin työväestön alkeiskurssien\njärjestämiseksi. Työväenasiain lautakunta perustettiin v. 1898 ja on\nsuorittanut monessa kohden hyödyllisen työn. Sen alotteesta on ryhdytty\ntoimenpiteisiin työttömyyden vastustamiseksi, käsiammattiliikkeiden ja\ntyöpalkkain tarkastuksen järjestämiseksi, kunnan tarjooman oikeusavun\nparantamiseksi, kunnan työväenasuntojen rakennuttamiseksi sekä\naikuisten työläisten opetuksen ja koulutyöpajojen ynnä köyhäin\nlasten hoidon ja opetuksen aikaansaamiseksi. Ehdotettu kunnan\ntyönvälitystoimisto saatiin toimeen jonkin aikaa myöhemmin, nimittäin\n1904 vuoden alusta. Työväenasiain lautakunnasta on v. 1913 muodostettu\nn.k. sosialilautakunta, jonkin verran laajennetuin toimialoin. Työväen\nopetuskurssit on hiljattain järjestetty n.s. kunnan työväenopistoksi,\njossa on suomalainen ja ruotsalainen osasto ja jolle kaupungin on\naikomus rakennuttaa oma talo.\n\nKesäkuussa 1890 pidettiin Pietarissa kansainvälinen\nvankeinhoitokongressi, johon Mechelin otti osaa ja jossa hän senaatin\npuolesta kutsui satakunta kongressin jäsentä huvimatkalle Suomeen.\nMatka, joka alotettiin kesäkuun 25 p:nä, suunnattiin Viipuriin, Saimaan\nkanavan varrella sijaitsevaan Juustilaan, missä Mechelinin opastamina\nsilmäiltiin kanavan perustajalle pystytettyä muistomerkkiä, Imatralle\nja Lappeenrantaan sekä jatkui Helsinkiin. Täällä käytiin katsomassa\nSörnäsin kuritushuonetta sekä muita kaupungin nähtävyyksiä, minkä\nohessa vieraille kaupungin puolesta toimeenpantiin juhlapäivälliset\nsekä pataljoonain soittokuntain antama konsertti. Päivällisissä\nseurahuoneella Mechelin piti vilkkaiden suosionosotusten keskeyttämän\npuheen kunniavieraille, lausuen julki Suomen kansan myötätunnon sitä\ntoimialaa kohtaan, jolle kongressi oli omistanut työnsä. Ei millään\ninhimillisen toiminnan alalla, hän lausui, lainsäädäntö ole\nsiinä määrin puhtaasti tieteellisten tutkimusten varassa kuin\nvankeinhoitolaitoksen alalla, jonka päämääränä ei ainoastaan ole\nvaltion vallalla pakottaa yksilöjä noudattamaan lakeja, vaan myös,\nihmisrakkauden elvyttämänä, koettaa ratkaista kysymys, miten rikollisia\nja kurjia henkilöitä on kohdeltava, jotta heidät saataisiin palaamaan\ninhimillisen yhteiskunnan helmaan, sekä vihdoin ehkäistä rikoksia.\nSuomen pääkaupungille oli kunniaksi ja iloksi, että se oli vieraikseen\nsaanut joukon eteviä miehiä, jotka olivat antautuneet tätä jaloa\ntieteenhaaraa tutkimaan, selvittelemään sitä vaikeaa kysymystä, miksi\nmuutamat yksilöt olivat rikollisia; tavallisesti on syy siinä, etteivät\nhe kotonaan milloinkaan ole saaneet päivänpaistetta, ei milloinkaan\nrakkautta, ei milloinkaan sitä kasvatusta, joka ihmisistä tekee\nhyödyllisiä kansalaisia. -- --\n\nOhimennen mainittakoon, että tähän Suomeen tehtyyn huvimatkaan muiden\nmuassa otti osaa italialainen rikosopin tutkija, professori Brusa, joka\nmyöhemmin on ansainnut maamme kiitollisuuden sillä, että hän muiden\neteväin ulkomaalaisten miesten kera oli osallisena siinä lähetystössä,\njoka kesällä 1899 lähti Pietariin toimimaan Suomen hyväksi.\n\nMechelin oli vankeinhoitokongressin jäsenten Helsingissä käydessä jo\nkesäkuun 20 p:nä saanut eron senaattorin virastaan, vaikkei sitä vielä\nollut virallisesti ilmoitettu. Itse lienee hän saanut tiedon siitä\nollessaan senaatin puolesta Pietarissa järjestämässä kongressin\njäsenten vastaanottoa heidän matkallaan Suomeen.\n\n       *       *       *       *       *\n\nHeinäkuussa 1893 tuli Mechelin toistamiseen Yhdyspankin\nkeskushallituksen jäseneksi, ja pysyi siinä toimessa vuoteen 1896,\njolloin hän siitä luopui, sekä oli sen jälkeen Yhdyspankin\npankkivaliokunnan jäsenenä vuoteen 1903 asti. Hänen aikanaan\nperustettiin pankkiin hänen laatimansa ohjelman mukaisesti erityinen\nkiinteistölainaosasto kaupunkitaloja varten. Hän oli lisäksi Suomen\ntaideyhdistyksen johtokunnan puheenjohtajana 1896-1903 sekä Antellin\nkokoelmain valtuuskunnan jäsenenä. Niinikään hän oli Suomen\ntalousseuran puheenjohtajana 1896-1899. Hän oli vuonna 1894 perustetun\ntaloudellisen seuran varsinainen luoja ja valittiin 1895 sen\nensimäiseksi puheenjohtajaksi sekä sittemmin useamman kerran uudestaan,\notti vilkkaasti osaa seuran keskusteluihin ja piti sen kokouksissa\nusein esitelmiä taloudellisista kysymyksistä, esimerkiksi Suomen\nvaltiolainain edullisimmista sijoituspaikoista, yleisestä\ntuloverosta, rautatiepolitiikastamme, suunnitellun yleisen Suomen\nteollisuusnäyttelyn hyödystä, kuntain raha-asioista, nykyajan\nkauppapolitiikasta, työväenkysymyksestä. Niinikään hän julkaisi\nkirjoitelmia seuran aikakauslehdessä. Hän harrasti innokkaasti\ntaloudellisia kysymyksiämme, koska hänen vakaumuksensa mukaan kansamme\nkyky säilyttää autonominen asemansa melkoiseksi osaksi on sen varassa,\nvoiko se perustua kyllin lujalle taloudelliselle pohjalle. Niillä\ntahoilla, missä tarkemmin on seurattu tätä Mechelinin toimintaa, on\nlausuttu, että hän taloudelliselta katsantokannaltaan aikaisemmin oli\nniin jyrkkä vapaamielisten aatteiden kannattaja, niin lujasti\nvakuuttunut siitä, että hyvän valta maailmassa omalla sisällisellä\nvoimallaan on pääsevä voitolle, ettei hän voinut uskoa hyödylliseksi\nkoettaa minkäänlaisin pakkokeinoin ohjata taloudellista elämää\nmäärätyille urille, mutta että hän myöhempänä elinaikanaan oli\ntaipuvainen tuntuvassa määrässä luopumaan tästä katsantokannasta,\nsemmoisena kuin sitä olivat edustaneet Adam Smith ja tämän seuraajat.\nSiitä on todistuksena muun muassa hänen mielenkiintonsa\ntyöväenkysymykseen ja sen ratkaisemiseen positiivisin keinoin.\n[Taloudellisen seuran aikakauslehti 1914, 3:s vihko.]\n\nNiinkuin jo havaitsimme, sai Mechelin lukuisissa julkisissa\ntilaisuuksissa tulkita läsnäolevissa vallitsevat mielialat ja tunteet.\nNiinpä hän kuvanveistäjä Erland Stenbergin tekemän Franzénin pronssisen\nrintakuvan juhlallisessa paljastustilaisuudessa Oulun kirkkotorilla\nkesäkuun 30 p:nä 1881 oli pitänyt juhlapuheen, jossa ilmeni runoilijan\ntuotannon syvää ymmärtämystä ja lämmintä myötätuntoa sitä kohtaan. --\nKun Z. Topeliuksen 70-vuotispäivänä tammikuun 14 p:nä 1888 hänen\nkunniakseen pantiin toimeen juhla Helsingissä ylioppilastalolla, piti\nMechelin ruotsinkielisen juhlapuheen. -- Suomen kansanvalistusseuran\nTurussa kesäkuun 21 p:nä 1892 toimeenpanemassa laulu- ja soittojuhlassa\nhän piti vilkasta mieltymystä herättävän puheen, jossa hän ylisti työn\nkunniaa ja huomautti, miten yhteiskunnan eri luokkia ja yksilöjä\nyhdistää toisiinsa yhteisvastuullisuus, kunkin tunnollinen työ kun ei\nhyödytä vain häntä itseään ja hänen kaltaisiaan, vaan kaikkia, samaten\nkuin sen laiminlyöminen vahingoittaa kaikkia. -- Suomen valtiosäätyjen\npäätöksen mukaan pystytetyn keisari Aleksanteri II:n muistopatsaan\npaljastustilaisuudessa Helsingin senaatintorilla huhtikuun 29 p:nä 1894\nvastaanotti Mechelin kaupunginvaltuusmiesten puheenjohtajana\npääkaupungin puolesta lukuisan väkijoukon ja kokoontuneiden\nvaltiopäivämiesten läsnäollessa pääkaupungin hoitoon uskotun\nmuistopatsaan. Samana päivänä Helsingin kaupunki pani kaartinmaneesissa\ntoimeen juhlapäivälliset hallituksen ja valtiopäiväin jäsenille sekä\nniille lukuisille edustajille, joita kaikista maamme ääristä oli\nsaapunut ottamaan osaa patsaan paljastamiseen. Mechelin piti tässä\ntilaisuudessa tervehdyspuheita kutsuvieraille.\n\nElokuussa 1897 hän ranskankielisessä puheessa lausui tervetulleiksi\nyleisen geoloogikongressin jäsenet, jotka olivat saapuneet Suomeen ja\nkutsutut heidän kunniakseen toimeenpannuille päivällisille. Saman\nvuoden marraskuun 1 p:nä hän piti avajaispuheen juhlassa, joka pantiin\ntoimeen Turun entisen akatemiatalon juhlasalissa Suomen talousseuran\n100-vuotispäivän johdosta, jossa puheessa hän lyhyesti kuvaili seuran\ntärkeäarvoista työtä kuluneen vuosisadan aikana.\n\nHallituksesta erottuaan voi Mechelin taas tehokkaammin ottaa osaa\nvaltiopäivätyöhön, jolloin hänen lausuntojaan alati, niinkuin ennenkin,\ntarkkaavasti kuunneltiin ja ne usein määräsivät ensimäisen säädyn\npäätökset. 1891 vuoden valtiopäiviä avattaessa tammikuun 24 p:nä oli\nyleinen mieliala edelleenkin hyvin kiihdyksissä hallituksen\ntoimenpiteiden johdosta. Näitä oli muiden muassa se, että 1888 vuoden\nvaltiosäätyjen hyväksymä ja joulukuun 19 p:nä 1889 vahvistettu ja\njulkaistu uusi rikoslaki, jonka olisi pitänyt astua voimaan 1891 vuoden\nalusta, oli peruutettu ja sen voimaan astuminen lykätty toistaiseksi.\nTämän asian yhteydessä olevat toimenpiteet olivat aiheuttaneet\nMontgomeryn eron valtiosihteeristöön perustetun Suomen asiain komitean\njäsenyydestä. Itse komiteakin lakkautettiin kohdakkoin sen jälkeen,\ntoukokuun 13 p:nä 1891, valtiopäiväin koolla ollessa.\n\nJo valtiopäivien avajaisissa valtaistuinsalissa lausuivat puhemiehet\nilmi kansan huolet. Tämä aiheutti kenraalikuvernöörille osotetun\nkeisarillisen käskykirjeen, joka luettiin julki kaikissa säädyissä\nmaaliskuun 19 p:nä ja jossa selitettiin valtiopäiväin epäilyjen\njohtuvan väärinkäsityksestä ja että hänen majesteettinsa aikomus oli\nmuuttumattomina säilyttää maamme sisäisen hallitusjärjestyksen\nperiaatteet. Käskykirje rauhoitti mieliä jossain määrin, mutta\nei täydellisesti. Säädyissä tehtyjen ehdotusten mukaisesti\npäättivät valtiosäädyt yksimielisesti tehdä anomuksia tulli- ja\npostikysymyksestä. Edelliseen nähden huomautettiin, että tullilaitosten\nyhdistäminen, joka ehdottomasti aiheuttaisi Suomen tullitaksan\nkohoamisen Venäjän tullitaksan tasalle, olisi maallemme vahingoksi.\nTämä esitys lienee osaltaan saanut aikaan, että kysymys tullilaitosten\nyhdistämisestä sai raueta, vaikka pääsyynä siihen luultavasti kuitenkin\noli, että erinäisillä venäläisillä tahoilla peljättiin siitä johtuvan\nVenäjän teollisuudelle turmiollisia seurauksia. Postikysymyksen\nepäsuotuisan ratkaisun johdosta ehdotettiin aatelissa anottavaksi\npostijulistuskirjan selitystä tahi muodostelua. Eräs säädyn jäsen,\npresidentti L. von Hellens, tahtoi ehdotusta sikseen jätettäväksi,\nmutta Mechelin vaati sen lähettämistä valiokunnan käsiteltäväksi ja sai\nsäädyn enemmistön puolelleen. Yleinen säätyanomus saatiin aikaan, jossa\nhuomautettiin, että Suomen postivirkamiesten alistaminen Venäjän\nviranomaisten alaisiksi oli vastoin Suomen hallitustavan voimassa\nolevaa järjestystä. Anomus ei kuitenkaan johtanut toivottuun tulokseen.\nSäätyjen keskusteluissa annettiin hyväksyviä lausuntoja niiden\nsuomalaisten valtiomiesten menettelystä, jotka Mechelinin tavoin olivat\npuheenalaisten hallitustoimenpiteiden johdosta omasta ehdostaan\nvirastaan eronneet, jota vastoin niitä moitittiin, joiden katsottiin\nmyötävaikuttaneen noihin toimenpiteisiin tahi jotka eivät ainakaan\nkyllin pontevasti olleet niitä vastustaneet; jälkimäisiä olivat\nministerivaltiosihteeri Kasimir Ehrnrooth, joka oli varmentanut\nrikoslain peruuttavan julistuskirjan, ja hänen apulaisensa v. Daehn,\njoka taas oli varmentanut postijulistuskirjan. Olivatko ja missä määrin\nnäihin miehiin kohdistetut moitteet oikeutettuja, sen voinee tosin vain\nhistoriallinen tutkimus varmasti selvittää.\n\nRikoslakikysymys sai kuin saikin monen mutkan perästä ratkaisunsa. 1891\nvuoden valtiosäädyille annettiin hallituksen esitys, jossa säätyjä\npyydettiin suostumaan erinäisten venäläisellä taholla epäilyjä\nherättäneiden lain kohtain muuttamiseen. Edesvastuu valtiorikoksista\noli saatettava enemmän Venäjän rikoslain vastaavain säädösten\nmukaiseksi, varsinkin oli kovennettava rangaistusta valtiopetoksesta\nsekä majesteettirikoksista ja väkivallanteosta Hänen Majesteettinsa\npersoonalle. Lakivaliokunta puolsi yleensä muutoksiin suostumista,\nmutta pani samalla vastalauseen erinäisiä esityksessä olevia, Suomen\nvaltiollista asemaa koskevia vääriä väitteitä vastaan. Mietintöä\nsäädyssä käsiteltäessä esiintyi Mechelin, joka mietintöön yhtyen\npääasiassa kannatti ehdotettujen muutosten hyväksymistä, mutta samalla\nhuomautti, että asiaa valmistellut venäläinen komitea oli käsittänyt\nväärin Suomen ja Venäjän lainsäädännön keskinäiset suhteet, mikä oli\naiheuttanut esityksen muotoon epätarkkuuksia, jotka oli poistettava.\nSuomen rikoslakia oli katsottu \"paikalliseksi laiksi\" Venäjän\nrikoslakiin verraten, mutta Mechelin osotti, ettei asianlaita ollut\nnäin siinä mielessä mitä keisarikunnan perustuslait tarkoittivat\n\"paikallisella lailla\". Mechelinin mielipiteeseen valtiosäädytkin\nyhtyivät. Niiden hyväksymä oikaistu lakiteksti ei saavuttanut\nhallitsijan hyväksymistä, mutta 1894 vuoden valtiopäiville annettiin\nasiasta uusi esitys, ja säätyjen silloin hyväksymässä muodossa laki\nvahvistettiin samana vuonna, joten rikoslakiselkkaus vihdoin oli\nsaatettu suotuisaan ratkaisuun.\n\nMechelin oli 1891 vuoden valtiopäivillä pankki- ja toimitusvaliokunnan\npuheenjohtajana. Hänen muusta toiminnastaan näillä valtiopäivillä sopii\nmainita, että hän maatilojen ositusta ja maavuokrasopimuksia maalla\nkoskevaa hallituksen esitystä käsiteltäessä, kannattaen esityksen\nyleistä tarkoitusta, maan osittamisen helpottamista, samalla ehdotti\nvaltiosäätyjen anottavaksi, että Hänen Majesteettinsa teettäisi ja\nantaisi säätyjen käsiteltäväksi maaverotusta koskevan lain ehdotuksen,\njoka sisältäisi järjestelmällisen kokoelman puheenalaisesta asiasta\nvoimassa olevia lakisäännöksiä. -- Omasta puolestaan hän teki\nanomusehdotuksen maamies- ja emäntäkoulujen perustamisesta, mitkä\nkoulut, kansakoulun kurssiin liittyen, joka oppilaiden tuli ensin\nsuorittaa, tarjoisivat näille jonkin verran laajempia tietoja,\nvarsinkin sellaisia, joista maamiehelle semmoisenaan sekä kansalaisena\nja kunnallismiehenä on käytännöllistä hyötyä. Tytöt saisivat oppia\nsellaista, mikä vastaisille perheenemännille on erityisen hyödyllistä,\nniinkuin taloudenhoitoa ja terveysoppia. Näitä kouluja olisi\nylläpidettävä valtiovaroilla. Ehdotusta vastustettiin muutamilla\ntahoilla, koska peljättiin sen toteuttamisesta koituvan estettä\nkansanopistoille, joiden avustamista valtiovaroilla samoilla\nvaltiopäivillä niinikään oli anottu. Valiokunta käsitteli molempia\nehdotuksia, niin Mechelinin tekemää kuin kansanopistojakin koskevaa,\ntoistensa yhteydessä ja puolsi kumpaistakin. Valtiosäädyt päättivät\npyytää hallitusta ryhtymään toimenpiteisiin maalaisnuorison\nopetuskurssien aikaansaamiseksi, joissa tämä kansakoulusivistyksen\nlisäksi saisi käytännölliseen elämään sovitettavia tietoja. Sen ohessa\nolisi kansanopistoja avustettava. Näihin tarkoituksiin valtiosäädyt\nmyönsivät 90,000 markkaa maksettavaksi kolmena vuonna, 30,000 markkaa\nkunakin. Anomus, jonka kolme säätyä hyväksyi -- pappissääty oli tehnyt\nmuodollisesti, vaikkei oikeastaan asiallisesti eriävän päätöksen, --\njohti osittain tulokseen, sikäli että hallitus antoi erinäisiä\nmääräyksiä jatko-opetuskursseista, jota vastoin se katsoi maamies- ja\nemäntäkouluja parhaiten olevan perustettava yksityisten alotteesta,\nmutta kuitenkin käyvän valtiovaroilla avustaminen.\n\n       *       *       *       *       *\n\nNiinkuin jo mainittiin, oli Weissenbergin komitean laatima ehdotus\nSuomen perustuslakien kodifioimiseksi annettu senaatille, jossa sen\nkäsittely, Mechelinin jouduttamisyrityksistä huolimatta, venyi varsin\npitkälliseksi. Keväällä 1889 Mechelin, ollessaan vielä hallituksen\njäsenenä, kuuli silloiselta senaattorilta v. Daehniltä, että\nkenraalikuvernööri Heiden, jolle oli toimitettu Weissenbergin\nkomiteaehdotuksen venäjänkielinen käännös, aikoi pyytää siitä\nlausuntoa Venäjän oikeusministeriltä _Manasseiniltä_ ja Venäjän\nvaltakunnanneuvoston kodifioimisosaston päälliköltä, valtiosihteeri\n_Frischiltä_. Daehnin kehotuksesta Mechelin kävi kenraalikuvernöörin\nluona huomauttamassa, että oli sopimatonta sekottaa venäläisiä\nvirkamiehiä asiaan, ennenkuin ehdotus senaatin käsittelemänä oli saanut\nsen virallisen muodon, jommoisena se alistettaisiin korkeimman vallan\nhyväksyttäväksi. Heiden ei kuitenkaan taipunut, vaan tiedusteli\nmainittujen venäläisten virkamiesten mielipidettä, joka oli jokseenkin\nsaman suuntainen kuin Ordinin ja niinmuodoin törkeästi tulkitsi väärin\nperustuslakejamme.\n\nMechelin koetti taas jouduttaa asiaa senaatissa ja huomautti\nmaaliskuussa 1890 kiireellisen käsittelyn tarpeellisuudesta. Senaatti\nasetti nyt salaisessa istunnossa valiokunnan, jonka puheenjohtajaksi\nmäärättiin senaattori _Th. Cederholm_ ja jäseniksi muiden muassa\nMechelin. Tämä valiokunta piti tarpeellisena erinäisiltä kohdin\nmuodostella toisin Weissenbergin komitean ehdotusta, minkä johdosta\nMechelin aluksi laati hallitusmuodon tärkeimpäin säännösten luonnoksen.\nMutta senaatinkomitea ei ehtinyt päättää työtään ennen kesäkauden\nalkua, ja Mechelin sai, niinkuin mainittiin, eronsa kesäkuussa.\nLuonnoksen laatijana hänet kuitenkin kutsuttiin ottamaan osaa\ntarkistukseen, joka suoritettiin syksyllä lokakuun alussa. Vihdoin\ntoukokuussa 1891 senaatti lähetti vahvistettavaksi lopullisen\nehdotuksensa perustuslakien kodifioimiseksi, jonka Weissenbergin\nkomitean ja Mechelinin esitöiden pohjalla pääasiallisesti\nlienee laatinut taitavana ja asiantuntevana pidetty senaatin\nesittelijäsihteeri _Th. Bergelund_. Korkeimpaan paikkaan lähetetty\nehdotus sisälsi myös perinpohjaisen arvostelun Venäjän oikeusministerin\nja valtakunnanneuvoston kodifioimisosaston päällikön lausunnoista.\n\nSenaatin aikomus oli, että sen ehdotus, saavutettuaan hallitsijan\nhyväksymisen, annettaisiin hallituksen esityksenä valtiosäätyjen\nkäsiteltäväksi, astuakseen kumpaisenkin valtiomahdin hyväksymänä\nlakina vanhan 1772 vuoden hallitusmuotomme, 1789 vuoden\nyhdistys- ja vakuuskirjan sekä erinäisten myöhemmin syntyneiden,\nperustuslainluontoisten säännösten sijaan. Mutta asia sai\nvalitettavasti aivan toisen käänteen. Kenraalikuvernööri oli kulkenut\nomia teitään senaatista piittaamatta. Jo syksyllä 1890 oli hänen\nkehotuksestaan asetettu venäläisistä ja suomalaisista jäsenistä koottu\nkomitea, johon hän itse tuli puheenjohtajaksi. Yksimielisyyttä ei\nsyntynyt, edelliset kun asettuivat herrojen Manasseinin ja Frischin\nkannalle, jota vastoin jälkimäiset, erinäiset Suomen senaatin\njäsenet, yksimielisesti pitivät kiinni maassamme vallitsevasta\noikeuskäsityksestä, jolloin heillä kuuluu olleen suurta hyötyä eräästä\nMechelinin laatimasta selvästä perustuslakiemme sisällyksen\nyleiskatsauksesta. Komitea ei sen vuoksi päässyt mihinkään tulokseen.\nKun senaatti sittemmin antoi lopullisen kodifioiinisehdotuksensa, ei\nkenraalikuvernööri siihen yhtynyt, vaan liitti siihen erityiseksi\nlausunnoksi ehdotuksen \"Suomen suuriruhtinaanmaan läänien hallinnon\nohjesäännöksi\", niinkuin sen omituinen nimike kuului, ja jonka\nsanottiin olevan pietarilaisten kynäniekkain laatima. Voidakseen\narvostella tämän tekeleen henkeä on ainoastaan tarpeen tietää,\nettä sen 2 §:ssä muun muassa säädettiin, että \"korkeimman\nhallituksen valtaa koskevat Valtakunnan perustuslait ovat koko\nlaajuudessaan Suomen suuriruhtinaanmaassa voimassa\". Tämän käsityksen\nmukaan olisi siis Suomen hallitusmuoto itsevaltainen, eikä\nperustuslaillis-yksinvaltainen! Saman ehdotuksen 6:s kohta sisälsi,\nettä lait, jotka ovat Suomen suuriruhtinaanmaalle ja Venäjän muille\nosille yhteisiä, säädetään valtakunnan perustuslakien määräämässä\njärjestyksessä.\n\nPietarissa asetettiin sekä senaatin että kenraalikuvernöörin ehdotusta\ntarkastamaan neuvottelukunta, puheenjohtajana Venäjän ministerikomitean\nesimies Bunge, venäläisinä jäseninä kenraalikuvernööri Heiden,\nsotaministeri Vannovski, sisäasiainministeri Durnovo, valtiosihteeri\nFrisell ja oikeusministeri Manassein, sekä suomalaisina jäseninä --\njoihin kenraalikuvernööriämme ei luettu -- senaattori, vapaaherra von\nAlfthan, ministerivaltiosihteeri von Daehn (joka oli tullut v. 1891\neronneen Ehrnroothin sijaan), ministerivaltiosihteerin apulainen V.\nProcopé ja prokuraattori Calonius. Neuvottelukunta alotti kokouksensa\nmarraskuussa 1892. Venäläiset jäsenet saivat aikaan, että ensinnä\notettiin käsiteltäväksi kysymys yleisen valtakunnanlainsäädännön eli\nsekä keisarikunnassa että Suomessa noudatettavain lakien\nsäätämisjärjestyksen aikaansaamisesta. Ei nytkään päästy\nyksimielisyyteen, kun venäläiset jäsenet pysyivät käsityksessään että\nkeisari Aleksanteri I ei ollut vahvistanut Suomen vanhoja\nperustuslakeja, minkä suomalaiset jäsenet väittivät tapahtuneen.\nJälkimäisten monasti toistamaa huomautusta, että senaatin laatima\nperustuslakien kodifioimisehdotus oli tarkastettava, ennenkuin tehtiin\npäätös valtakunnanlainsäädäntökysymyksestä, koska neuvottelukunta\nainoastaan sellaisen tarkastuksen avulla saattoi päästä selvyyteen\nvaltakunnanlainsäädäntöehdotuksen suhtautumisesta Suomen\nperustuslakeihin, ei venäläinen enemmistö ottanut kuuleviin korviin.\n[Murrosajoilta, II s. 100.] Loppukokuksessa maaliskuun 5 p:nä 1893\npäätettiin lähettää keisarin tutkittavaksi enemmistön hyväksymä\nvaltakunnanlainsäädäntöehdotus suomalaisten jäsenten laatimine\nvastalauseineen, jossa esitettiin Venäjälle ja Suomelle yhteisten\nlakien säätämisen yleiset periaatteet, mutta siten muodosteltuina,\netteivät ne loukanneet jälkimäisen maan perustuslakeja.\n\nBungen neuvottelukunnan asiakirjat annettiin Venäjän\nvaltakunnanneuvoston kansliaan, ja siihen asian käsittely moneksi\nvuodeksi päättyi. Keisari Aleksanteri III lienee, tutustuttuaan sekä\nenemmistön ehdotukseen että vastalauseeseen, epäröinyt ja jättänyt\nasian ratkaisun toistaiseksi. Kenties tähän osaltaan vaikutti Suomen\nvaltiosäätyjen 1894 vuoden valtiopäiväin alussa hallitsijalle lähettämä\nadressi, jossa uudestaan esiintuotiin kansan huolet oikeuksiamme\nvastaan tehtyjen hyökkäysten johdosta sekä kansamme toivo, ettei mitään\nmuutoksia tehtäisi näihin oikeuksiin valtiopäiväin suostumuksetta.\n\nValtiopäiväin välisenä aikana Mechelin otti osaa 1893 vuoden\nkirkolliskokoukseen Hollolan tuomiokunnan edustajana, toimi siellä\nkirkkolakivaliokunnan puheenjohtajana sekä puolusti kirkollisissa\nkysymyksissä niinkuin ennenkin vapaa- ja edistysmielistä suuntaa.\n\n1894 vuoden valtiopäivillä hän oli sen erikoisvaliokunnan jäsenenä,\njoka asetettiin laatimaan äskenmainittua, hallitsijalle osotettua\nadressia, joka lienee ollut pääasiallisesti Mechelinin laatima. Hän\njohti samoja valtiopäiviä avattaessa aatelin tervehdyslähetystöä\ntalonpoikaissäätyyn, jolloin hän suomenkielisessä puheessa\nhuomautti silloisen olotilan vaativan luottavaista yhteistoimintaa\nkansaneduskunnan eri osain välillä; uusia painavia kysymyksiä oli\nnoussut, joiden edessä puolueriitojen oli tauottava. -- Niinikään hän\noli valtiovaliokunnan jäsenenä, ja ainoastaan arvan oikun johdosta\nhänestä ei tullut valiokunnan puheenjohtajaa. Niinkuin monasti ennen\nhän näilläkin valtiopäivillä teroitti mieleen, että valtiopäiväin oli\nmyönnettävä suostuntaveroja vasta sitten kun valtiovaliokunta\ntekemäinsä laskelmain perusteella oli osoittanut valtiovarain tilan\nniitä vaativan ja suostuntavaliokunta sitten oli tehnyt ehdotuksen,\nmiten ne sopivimmin oli hankittava, ja että kaikki sellaiset\nvaltiosäätyjen esitykset, jotka aiheuttivat valtiomenoja, oli\nvaltiovaliokunnassa käsiteltävä tullakseen rahalliselta kannalta oikein\nselvitellyiksi. Rautatiekysymystä käsiteltäessä hän huomautti, että\ntuskin mikään muu Europan maa oli rakennuttanut niin suuren osan\nrautatieverkkoaan verosäästöillä kuin Suomi.\n\nSen johdosta että kansakoulutarkastaja Y.K. Yrjö-Koskinen eräässä\naatelin täysi-istunnossa oli käyttänyt suomea -- tapaus oli ensimäinen\nlaatuaan -- syntyi säädyssä kiivas väittely, jossa jotkut puhujat\nväittivät ritarihuonejärjestyksen 36 §:n säännöksen, että aatelin\nkeskusteluissa \"maan virallista kieltä\" oli käytettävä, kieltävän\nkäyttämästä suomea. Mechelin sitä vastoin, tapansa mukaan tyynenä ja\nsovittelevana, lausui että, vaikka saattoikin olla epäilyksiä\npuheenalaisen §:n tarkoituksesta, se tulkinta kuitenkin oli pidettävä\nsuotavampana, joka salli kumpaistakin kotimaista kieltä käytettävän. --\nInnokkaasti hän puolusti anomusta, jossa ehdotettiin naisille,\nsukupuoleen katsomatta ja heidän tarvitsematta hankkia erivapautusta,\nmyönnettäväksi oikeus päästä valtionkoulujen opettajavirkoihin, ja\nkannatti K. Antellin tekemää painovapausanomusta, varsinkin siihen\nkatsoen, että kesäkuun 18 p:nä 1891 oli annettu jokseenkin\nahdashenkinen painoasetus, joka m.m. oikeutti kenraalikuvernöörin oman\nharkintansa mukaan kieltämään sanomalehtien julkaisemisen. Edelleen\nMechelin puolsi hallituksen esityksiä maanosituksen helpottamisesta\nsekä työntekijäin vakuuttamisesta työssä sattuvien tapaturmain varalta\nja työnantajain vastuunalaisuudesta. Joulukuun 5. p:nä 1895 annettu\nlaki, koskeva työnantajan vastuunalaisuutta työntekijää kohtaavasta\nruumiinvammasta, oli 1894 vuoden valtiopäiväin tuloksia. -- Hallituksen\nantamasta julistuksesta, jolla kiellettiin margariinin valmistus,\nMechelin lausui moittivia sanoja, koska tämä julistus oli soveltumaton\nelinkeinovapauden periaatteeseen, joka kuitenkin oli 1879 vuoden\nelinkeinolaissa tunnustettu.\n\nKeisari Aleksanteri III kuoli marraskuun 1 p:nä 1894. Pietarin-Paavalin\ntuomiokirkossa pidetyissä hautajaisissa oli Mechelin läsnä Helsingin\nkaupungin edustajain joukossa ja pääsi kahta päivää myöhemmin muiden\nSuomesta saapuneiden edustajain kera uuden hallitsijan puheille sekä\nsai antaa hänelle Helsingin kaupungin puolesta adressin, joka ilmaisi\nkaupungin surun kuolemantapauksen johdosta ja kunnioituksen ja\nonnentoivotukset uudelle hallitsijalle.\n\nHallitsijanvaihdoksen tapahduttua oli uusi keisari\nministerivaltiosihteeri v. Daehnin esityksestä antanut\nhallitsijavakuutuksensa Suomelle tavanmukaiseen muotoon laadittuna.\nLähinnä seuraavina vuosina olivat hyökkäykset Suomea vastaan vähemmän\nkiivaita ja ehdotetut valtiolliset mullistukset saivat olla\nsinällään, minkä johdosta maassamme vallitsi verraten levollinen\nmieliala. Kun Venäjän valtakunnanneuvoston kanslian päällikkö\nV.K. von Plehwe helmikuussa 1895 pyysi keisarilta ohjetta, oliko\nBungen neuvottelukunnan ehdotus annettava valtakunnanneuvoston\nkäsiteltäväksi, sai hän epäävän vastauksen. Kreivi Heiden erosi 1896\nkenraalikuvernöörinvirasta ja seuraajaksi tuli hänen apulaisensa,\nkenraaliluutnantti Gontscharoff virkaatoimittavana.\n\n1897 vuoden alussa kokoontuneilla valtiopäivillä valittiin salaisissa\ntäysi-istunnoissa kustakin säädystä kolme jäsentä valtuuskuntaan\nlaatimaan hallitsijalle lähetettävää adressia, jossa valtiosäädyt\nvakuuttaen uskollisuuttaan lausuivat toivomuksen, että Hänen\nMajesteettinsa suojelisi Suomen suuriruhtinaanmaataan ja johtaisi sen\nhallitusta kansan tosi parasta silmällä pitäen. Mechelin oli aatelin\nvalitsemia valtuuskunnan jäseniä. Niinikään valittiin hänet\nvaltiovaliokunnan jäseneksi ja puheenjohtajaksi. Säädyssään hän teki\nlasten ja alaikäisten henkilöiden harjoittaman katukaupan rajoittamista\ntarkoittavan säätyesitysehdotuksen, siten varjellakseen näitä\nsiveellisesti vahingollisilta vaikutuksilta, minkä ehdotuksen\nvaltiopäivät hyväksyivät; samaten toisen, jonka tarkoitus oli laajentaa\nnaisen vaalikelpoisuutta kaupunkien kunnallisiin toimiin. Tästä\njälkimäisestä asiasta keskusteltaessa hän huomautti, miten\nnykyaikaisessa yhteiskunnassa entistään paljon lukuisampain naisten oli\npakko etsiä toimialansa kodin ulkopuolelta. Tämä ehdotus kuitenkin\nraukesi kahdessa säädyssä, aatelissa ja pappissäädyssä. Mechelin\noli lähinnä edellisillä valtiopäivillä muiden mukana tehnyt\nanomusehdotuksen Helsingin ja Turun välisen rautatien rakentamisesta,\njonka ehdotuksen valtiopäivät olivat hyväksyneet ja josta oli\nseurauksena hallituksen päätös rakennuttaa Turun ja Hangon radalla\nsijaitsevan Karjan aseman välinen rataosa. Mechelin ehdotti nyt\nanottavaksi Helsingin-Karjan rataosankin rakentamista, mikä ehdotus\nniinkuin tunnettu toteutuikin.\n\nMuutamissa maamme suhtautumista Venäjän valtakunnanetuihin koskevissa\nkysymyksissä Mechelin, vähääkään tinkimättä maamme perustuslaillisista\noikeuksista, osottautui mainittuihin etuihin nähden olevansa\nmaltillisella, erinäisten jyrkkien piirien ajamasta suunnasta eriävällä\nkannalla. Eräs näistä kysymyksistä koski Venäjällä annettujen\ntuomioiden täytäntöönpanoa, jossa kysymyksessä hän puolsi jonkin verran\nmyöntyvää kantaa. Toinen tämän laatuinen asia koski hevosten ottoa\nsotilastarpeisiin, johon nähden Mechelin huomautti Suomen\nvelvollisuudesta sodan sattuessa ottaa osaa valtakunnan puolustukseen.\n\nErään valtiopäiväjärjestyksen uudistusta koskevan anomusehdotuksen\njohdosta Mechelin lausui, että kansaneduskuntamme muodostaminen\nkaksikamarijärjestelmän mukaiseksi oli päämäärä, johon oli pyrittävä,\nkuitenkin siten että samoja aineksia kuin ne, jotka silloin muodostivat\nvaltiopäiväin neljä säätyä, tuli olla kumpaisessakin kamarissa. Mutta\nhän arveli tämän uudistuksen toteutumisesta voivan olla toiveita vasta\nsitten, kun kielellinen kahtiajako ei enää ollut määräämässä\npuoluejakoa eikä rikkomassa kansakunnan sisäistä sopua. -- Hän,\nniinkuin näkyy, saattoi valtiollisesta selvänäköisyydestään huolimatta,\nyhtä vähän kuin kukaan muukaan siihen aikaan aavistaa, että\nvaltiopäiväjärjestyksemme paljon perinpohjaisempi uudistus ennen pitkää\noli tapahtuva.\n\nTeollisuuden kehittymisen johdosta oli 1879 vuoden elinkeinolaki, joka\naikoinaan tiesi suurta edistysaskelta Suomen taloudellisessa elämässä,\nerinäisiltä kohdin vanhettunut ja kaipasi parannuksia. Hallitus asetti\nsentähden alussa vuotta 1898 mainittua lakia uudistamaan komitean,\njonka puheenjohtajaksi Mechelin määrättiin. Seuraavan vuoden kesällä\nkomitea antoi mietintönsä. Julkisuuteen saatettuna ehdotus, joka,\nsäilyttäen vanhan lain periaatteen elinkeinoelämän vapaudesta, oli\npyrkinyt ottamaan huomioon uuden ajan vaatimukset, esim. kehittämällä\nammattivaltuusmieslaitosta siihen suuntaan, etteivät ainoastaan\ntyönantajat, vaan työntekijätkin olisivat siinä edustettuina, herätti\nvastaväitteitä niin työläisten kuin työnantajainkin taholla, sillä\nkumpainenkaan puoli ei katsonut omain etujensa tulleen siinä\nriittävässä määrässä huomioon otetuiksi. Sekä tämän seikan että\nuudistuksiin tähtäävälle lainsäädännölle yleensä epäsuotuisain olojen\njohdosta jätettiin asia toistaiseksi lepäämään.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTärkein Mechelinin toiminnan puoli hänen senaatista erottuaan oli\nkieltämättä kuitenkin hänen uudelleen alottamansa valtiollinen\nkirjailijatoiminta. Jo jouluksi 1890 hän julkaisi kirjasen _Står\nFinlands rätt i strid med Rysslands fördel_?, joka myös ilmestyi\nvenäjäksi ja suomeksi ja jonka venäjänkielinen laitos levisi\nkeisarikunnan virkamiespiireihin. Lähinnä tarkoitettuna venäläisille\nlukijoille lienee tämä julkaisu, sanomalehtien lausunnoista päättäen,\ntehnyt siellä melko suuren vaikutuksen. Mechelin koettaa siinä\ntodistella, ettei Suomen autonomia ole Venäjälle miksikään haitaksi.\nMeillä käsitetään varsin hyvin, hän sanoo, että, jos Suomen edut\ntodella jossakin kohden ovat keisarikunnan ja valtakunnan etuihin\nsoveltumattomia, on niiden väistyminen jälkimäisten tieltä. Mutta\noikeutettu toive on, ettei Venäjällä katsota Suomen yhteiskunnallista\ntoimintaa Venäjälle vahingolliseksi vain sen vuoksi, että se ilmenee\nmonessa kohden toisen laatuisena kuin siellä. Ja oikeutettu on se\nSuomessa vallitseva käsitys, että keisarikunnan ja suuriruhtinaanmaan\nkeskinäisiä suhteita koskevia kysymyksiä käsiteltäessä jälkimäisen maan\nperustuslakeja on noudatettava. Venäläiseltä taholta on sanottu että,\nkoska Suomen valtiosäännön vahvistaminen oli keisarien vapaaehtoinen\nlahja, he saattoivat sen mielensä mukaan peruuttaa. Omituista\nlogiikkaa, huomauttaa Mechelin, jonka mukaan ainoastaan _pakosta\nannetut_ lupaukset ovat sitovia!\n\nFinsk Tidskriftin 1891 vuoden ensimäisessä vihossa on häneltä\nkirjoitus: \"Vid årsskiftet\", jossa lausutaan toivomus, ettei Suomen\nkansa, maamme uhatun aseman aiheuttamasta suuresta levottomuudesta\nhuolimatta, ole antautuva epätoivon valtaan eikä, kärsimiensä\nvääryyksien kiihottamana, itse poikkeava laillisuuden tieltä. --\n\"Unsere Zeit\" nimisen yleistieteellisen teoksen 8:nnessa vihossa\nvuodelta 1891 on Mechelinin kirjoitus: \"Russland und Finnland\", joka on\nilmestynyt eripainoksenakin ja sisältää yleistajuisen supistelman hänen\nSuomen valtio-oikeudesta Marquardsenin käsikirjaan laatimastaan\nesityksestä.\n\nVuonna 1891 ilmestyi Venäjällä taas Suomen autonomiaa vastaan tähdätty,\n_F. Jelenjeffin_ laatima kiihotuskirjanen: \"Nykyinen Suomen kysymys\",\nsaman hengen ja suunnan lapsia kuin Ordininkin teos. Jo seuraavan\nvuoden lopussa sisälsi Venäjän ulkoasiainministeriön puolivirallinen\nlehti \"Journal de S:t Pétersbourg\" pääkirjoituksen, joka, nojautuen\nmuun muassa Jelenjeffin teokseen, vääristellen esitti Suomen\nvaltio-oikeudellisia oloja. Kun tämän laatuista oli esitetty\npuolivirallisessa lehdessä ja ilmeinen tarkoitus oli vaikuttaa\nulkomaiden yleiseen mielipiteeseen, oli Suomen puolelta vastaus\ntarpeen, ja Mechelin laatikin sen ranskankielisessä, tammikuulla 1893\nilmestyneessä kirjasessa, \"_La question finlandaise, Lettre ouverte a\nM. le rédacteur responsable du Journal de S:t Pétersbourg_\" sekä\nvarustettuna tunnuslauseella: \"Audiatur et altera pars\". Yllämainitun\nlehden kirjoituksessa oli muun muassa suositeltu erästä venäläiseltä\ntaholta toimitettua suomenkielistä tendenssikirjasta \"Suomen suhteista\nVenäjään\", jonka tarkoituksena selitettiin olevan \"Suomen yleisöön\nlevittää terveempiä käsityksiä Suomen todellisesta suhteesta\nkeisarikuntaan ja hälventää niitä väärinkäsityksiä, joita itsekäs,\ntarkoitusperäinen kiihotus siihen istuttaa\". Tämä kirjanen oli\ntodellisuudessa yhtä täynnä vääristelyjä kuin mainitun pietarilaisen\nlehden oma kirjoituskin. Mechelin osottaa taas selvästi ja sitovasti\nVenäjän keisarin ja Suomen valtiosäätyjen Porvoossa tekemän sopimuksen\ntodellisen merkityksen. Journal de S:t Pétersbourgin kirjoitus, sanoo\nhän, sisältää niin monta erehdystä, että yrittäessään sitä kumota,\nkohtaa todellisen \"runsauden yltäkylläisyyden\". Lehden väitteeseen,\nettä \"vasta noin 30 vuotta takaperin\" muutamat sanomalehtimiehet\nalkoivat Suomessa levittää isänmaansa valtiollisen itsenäisyyden oppia,\nettä Suomen yhdistäminen Venäjään oli vain personallisunioni, vastaa\nMechelin, ettei kukaan suomalainen sanomalehtimies ole väittänyt Suomen\nolevan personallisunionisuhteessa Venäjään. Mutta mikäli koskee Suomen\noikeutta tulla sisäisissä asioissaan hallituksi omien perustuslakiensa\nmukaan, on se oppi paljon vanhempi 30 vuotta ja ovat sen omaksuneet\nsekä suomalaiset että ulkomaalaiset tutkijat. Niinpä on esimerkiksi\nranskalainen sanomalehti- ja lakimies V.F. Angelot jo v. 1834\njulkaisemassaan kirjoituksessa sitä nimenomaan puolustanut. Journal de\nS:t P:bourgin mukaan olisi sanalla \"perustuslait\" keisari Aleksanteri\nI:n vakuutuksessa tarkoitettu 1734 vuoden yleistä lakia ja sitä\nmuuttavia myöhempiä asetuksia. Vastoin tätä Mechelin kumoamattomasti\ntodistelee, ettei ainoastaan keisari Aleksanteri I, vaan seuraavatkin\nkeisarit nimenomaan olivat perustuslaeiksi tunnustaneet v. 1809\nolemassa olevat niiden luontoiset lait, nimittäin 1772 vuoden\nhallitusmuodon ja 1789 vuoden yhdistys- ja vakuuskirjan. Pietarilainen\nlehti, jonka esitys, niinkuin yleensäkin venäläisten yllyttäjäin,\ntodellisuudessa tähtäsi valtiokeikkaukseen, kertoo lukijoilleen\nhäikäilemättä sen hämmästyttävän tiedon, ettei vuodesta 1809 lähtien\nvaltiopäiviä enää ole ollut kutsuttuina koolle Suomessa; -- Mechelinin\nvastine, josta julkaistiin venäjänkielinenkin laitos ja jota\nlevitettiin venäläisiin piireihin, lienee toimitettu sekä keisarille\nettä perintöruhtinaalle.\n\nArvokkaassa venäläisessä aikakauslehdessä \"Vjästnik Jevropijssa\",\nranskalaisessa \"Révue politique et parlamentaire\", englantilaisessa\n\"English Rewiew\", saksalaisissa \"die Nation\" ja \"Finnländische\nRundschau\" aikakauslehdissä sekä lukuisissa ulkomaisissa\nsanomalehdissä, niinkuin \"Le Temps\" ja \"L'Indépendence belge\" lehdissä,\non Mechelin samaten julkaissut kirjoitelmia ja puolustanut suomalaista\noikeuskäsitystä.\n\nMechelinissä heräsi ajatus tehdä jollakin suuremmalla teoksella maamme,\nsen luonto ja kansa sekä kansan kulttuuri ja kansallinen erikoisuus\nlaajemmin tunnetuksi omien rajojemme ulkopuolellakin, jotta maailma\nsaisi tietää, mitä täälläkin voi olla arvokasta ja säilyttämisen\narvoista. Jo alussa vuotta 1891 hän sen vuoksi ehdotti muutamille\nkotimaisille kirjailijoille ja taiteilijoille, että yhteistoimin\njulkaistaisiin tuon tapainen kuvallinen teos. Nämä suostuivatkin\nmielellään tähän. Yrityksen turvaamiseksi oli sen ohessa\nkolmisenkymmentä kansalaista edeltäkäsin sitoutunut sitä kannattamaan\nnoin 90,000 markan rahamäärällä. Mechelin itse teki matkan Tukholmaan,\nKööpenhaminaan ja Parisiin tutustuakseen siellä saman suuntaisiin\nulkomaisiin teoksiin sekä teki taitavien kivipainajain-, puu- ja\nvalopiirtäjäin kanssa sopimuksia kuvien valmistamisesta. Teoksen\nlaatimisen oli laskettu vaativan noin 6 vuotta, mutta jo jouluksi 1893\nehti \"Suomi 19:nnellä vuosisadalla\" valmistua suomeksi ja ruotsiksi\nsekä seuraavana vuonna venäjäksi, saksaksi, ranskaksi ja englanniksi.\nSilloin elävien kaunokirjailijamme vanhin, Sakari Topelius, oli\nteokseen antanut kuvauksia maastamme ja kansastamme sekä varustanut sen\nalkusanoilla, joissa muun muassa lausutaan: \"Tämä maa, niin\nvalovoimainen ja vähän huomattu kuin se onkin rikkaampien maiden\nrinnalla, pyytää kuitenkin, vaatimattomasti, mutta empimättä, olla\nosallisena Europan sivistystyössä -- -- -- Tätä maata ei saata lumi\nhaudata, tätä kansaa ei saata kansakuntain joukosta hävittää, muuten\nsyntyisi autio paikka Europan pohjanperillä ja sen kulttuurin\nheijastuksiin pimeä aukko.\"\n\nTyöhön otti osaa 28 kotimaista kirjailijaa ja 12 taiteilijaa, joukossa\nmaamme ensimäisiä, niinkuin Albert Edelfelt ja Akseli Gallén-Kallela.\nMecheliniltä itseltään on kaksi kirjoitusta: Valtiollinen katsaus\nlyhyine esityksineen maamme historiasta 1809 vuoden jälkeen ja sen\nvaltiojärjestyksestä sekä Maanviljelys, teollisuus ja kauppa. Tietenkin\noli tämä hänen oma kirjallinen avustuksensa vain vähäinen osa siitä\nsuunnattomasta työstä, mikä hänellä oli yrityksen toteuttamisesta.\nTeoksen ilmestymisen johdosta toimeenpantiin tammikuun 6 p:nä 1894\njuhla, jossa Carl Gustaf Estlander piti puheen alotteentekijälle,\nhuomauttaen Mechelinin siten suorittamasta ansiokkaasta isänmaallisesta\ntyöstä.\n\nKansanvalistusseuran pyynnöstä Mechelin kesällä 1896 oleskellessaan\nanoppinsa maatilalla Löyttymäellä laati helppotajuisen, oivallisen\nkirjasen Suomen perustuslakien sisällyksestä. Teos ilmestyi seuran\njulkaisusarjassa kahtena painoksena kumpaisellakin kotimaisella\nkielellä sekä venäjäksikin.\n\nJulkaisussa \"Nyländingen\", joka ilmestyi v. 1896 uusmaalaisen\nylioppilasosakunnan rakennusrahaston hyväksi, on Mechelinin kirjoitelma\n\"Jämlikhetsidealet\", joka on siinä kohden mielenkiintoinen, että siitä\nilmenee hänen silloinen kantansa kansanvaltaan ja sen ihanteisiin\nnähden. Laki, hän sanoo, on oleva kaikille sama, kaikilla tulee olla\noikeus nauttia hyväkseen yhteiskuntajärjestyksen etuja sikäli, kuin\nkykenevät eikä muiden oikeuksia loukata. Mutta ihmiset ovat monessa\nkohden erilaisia, sivistyksen, kyvyn ja ansiokkuuden puolesta. On\nepäoikeutettua vaatia, että kaikilla olisi sama vaikutusvalta\nyhteiskunnassa katsomatta noihin erilaisuuksiin, joiden johdosta toinen\non sopivampi palvelemaan yhteiskuntaa kuin toinen. Tekijä hylkää sen\nvuoksi sosialismin, varsinkin Marxin esittämässä muodossa. Myöntäen\nettä valtio voi ja että sen tulee ohjaavasti ja kehittävästi puuttua\ntaloudelliseen elämään, hän hylkää opin että valtion on otettava\nhaltuunsa kaikki pääoma. Sen johdosta että ihmisissä on havaittavana\nerilaisia taipumuksia ja erilaista kykyä, syntyy varallisuudessakin\nerilaisuutta. Mutta kulttuurikansan köyhätkin jäsenet ovat rikkaita\nkuin kuninkaat alkuperäisessä tasa-arvoisuudessa eläviin villi-ihmisiin\nverraten. Valitetaan pääoman valtaa, mutta kulttuurimaissa edistää\npääoma kaikkea hyödyllistä kehitystä ja avustaa osaltaan työväenluokan\nkohoamista; kapitalisti-työnantaja oppii yhä selvemmin käsittämään,\nettä huolenpito työläisistä ja ystävällinen suhtautuminen heihin\ntuottaa molemminpuolista hyötyä. Kaikkialla on varakkaiden\nlahjoituksilla kustannettuja armeliaisuuslaitoksia, yhdistyksiä ja\nyrityksiä. Valistuksen ja tiedon yleiseksi saattamisen harrastus on\naikakaudellemme ominaista. Suomessakin on 1860-luvulta lähtien alku\ntehty niiden laitosten poistamiseksi, jotka ovat olleet ilmauksena\ntasa-arvoisuuden periaatteesta poikkeamisesta. Aatelin useimmat\netuoikeudet, edustusoikeutta lukuun ottamatta, on poistettu,\nammattikuntalaitos lakkautettu, naisille myönnetty kunnallinen\näänioikeus. Ajatuskanta ja tapa ovat lähentäneet yhteiskuntaluokkia\ntoisiinsa. Tekijä toivoo kehityksen edelleenkin kulkevan tähän\nsuuntaan.\n\nSiitä että Mechelin vieraissakin maissa oli tullut tunnetuksi ja\nsaavuttanut kunnioitusta on todistuksena muun muassa eräs Ruotsissa\n1890-luvulla julkaistu \"Autografier\" niminen teos, jossa oli\nhuomattavain pohjoismaisten miesten muotokuvia heidän itsensä laatimine\nnäköisjäljennöksenä painettuine kirjoitelmineen. Tämän teoksen toisessa\nosassa on julkaistuna Mechelinin muotokuva sekä hänen laatimansa,\njoulukuun 5:ntenä 1890 päivätty kyhäys valtion poliittisen toiminnan\noikeasta päämäärästä ja välineistä. Se aika, hän sanoo, ei liene\nkaukana, jolloin puolueittain järjestymisestä on luovuttu. Tämän\nenteenä on useassa maassa havaittava puolueiden särkyminen lukuisiin\nvaltiollisiin ryhmiin, joita toisistaan erottavat tasoittumistaan\ntasoittuvat rajat. Eri puolueiden pyrkimysten arvoa koetellaan hetkinä,\njolloin ulkonainen vaara uhkaa isänmaata. Jos siitä huolimatta\npuolueriidat jatkuvat, osottaa tämä, että itsekkyys on sammuttanut\nisänmaallisuuden liekin tahi että intohimo on sokaissut taistelevain\nsilmät. Mutta jos puoluejako perustuu rehellisesti omaksuttuihin\neriäviin mielipiteisiin, niin riidat jätetään sikseen vaaran hetkenä ja\nkaikki liittyvät yhteen yhteiseen puolustukseen. Sellainen sovinto\nloistaa kuin lämmittävä päivänpaiste ajan yössä.\n\nIlmeisesti oli hänen oma maansa ja sen silloinen asema hänen\najatuksensa esineenä hänen kirjoittaessaan nämä mietelmät. Suomessa,\njos missään, oli tarpeellista maan asemaan katsoen sopia sisäiset\npuoluetaistelut, jotta kaikki voimat voitaisiin yhdistää yhteisen\nisänmaan puolustukseen.\n\nTodistuksena Mechelinin tieteellisen kirjailijatoimen Ruotsissa\nsaavuttamasta tunnustuksesta mainittakoon, että Upsalan yliopiston\nfilosofinen tiedekunta v. 1893 vihki hänet filosofian kunniatohtoriksi.\nNiinikään oli hän erinäisten ruotsalaisten, saksalaisten ja\nranskalaisten tieteellisten seurojen kunniajäsen.\n\n1890-luvun keskivaiheilla vallitsivat muutaman vuoden verraten\nrauhalliset olot, mutta sitten saivat meille vihamieliset virtaukset\nVenäjällä jälleen uutta voimaa. Varsinkin oli meidän erikoinen\nsotalaitoksemme herättänyt suuttumusta ja sitä vaadittiin kokonaan\nyhdistettäväksi Venäjän sotalaitokseen. Vuonna 1898 ilmestyi F.\nJelenjeffin kirjanen: \"Mitä suomalaiset ovat saavuttaneet ja mitä he\npyrkivät saavuttamaan yrittäessään irtautua Venäjän valtiovallasta.\"\nNiinkuin jo kirjan nimestä käy ilmi, syyttää J. suomalaisia, että\nhe haluavat irtautua Venäjän yhteydestä. Suomen 1878 vuoden\nasevelvollisuuslain säännöksellä reservistä ja sen 90-päiväisestä\nharjoitusajasta oli J:n väitteen mukaan pyritty luomaan kansallinen\nmaanpuolustusväki, jota suomalaiset separatistit voisivat sopivan ajan\ntultua käyttää Venäjän vallan poistamiseen. Tämän lentokirjasen\njohdosta Mechelin Finsk Tidskriftin joulukuun vihossa julkaisi\nkirjoituksen: \"Fortsatta angrepp mot Finlands rätt\", joka ilmestyi\neripainoksenakin sekä venäjäksi käännettynä \"Vjästnik Jevropij\"\nlehdessä. Mechelin osottaa siinä, että valtiopäivät olivat\nasevelvollisuuslakiin lisänneet reservin harjoituksia koskevat\nsäännökset siitä syystä, että asevelvollisuusrasituksen arveltiin\nkäyvän liian epätasaiseksi, jos vähemmistön oli arvan nojalla\npalveltava vakinaisessa sotaväessä kolme vuotta ja sitten oltava\nkahdeksan vuotta reservissä, jota vastoin asevelvollisten enemmistö\nvain joutuisi nostoväkeen tarvitsematta ensinkään harjoitella. Säännös\njohtui oikeuden ja kohtuuden vaatimuksista, ei valtiollisista\nlaskelmista. -- Jelenjeff oli lausunut sen käsityksen että, kun keisari\nAleksanteri I erinäisistä puheissa ja julistuskirjoissa oli sanonut\nsäilyttäneensä \"la constitution\" ja \"les lois fondamentales\" (Suomen\nvaltiosäännön ja perustuslait), tämä tosin oli keisarin silloisen\najatuskannan mukaista, mutta ettei hän ollut sitä vakavasti\ntarkoittanut, vaan ainoastaan tahtonut taata itselleen maan johtavain\nsäätyjen uskollisuuden odotettavana olevissa taisteluissa Napoleonia\nvastaan. Sillä keisari Aleksanteri \"viljeli niinkuin tunnettu\nmielellään koreita puheenparsia ja käytti niitä ovelan valtiomiehen\ntavoin tarkoituksiinsa\". Mechelin varsin oikein huomauttaa, että\nJelenjeff tämän laatuisilla väitteillä oli sokaissut keisari\nAleksanteri I:n muistoa. Hän lisää, että keisari ei ollut ainoastaan\njulkisesti, vaan silloinkin kun ei ollut tarkoituksena julkisen\nkaunopuheisuuden tavoittelu, ilmaissut samanlaisen ajatuskannan, muun\nmuassa kenraalikuvernööri Steinheilille v. 1810 annetussa salaisessa\nkäskykirjeessä, jossa hän muun muassa lausuu, ettei \"Suomen kansalle\nollut säilytetty vain yhteiskunnallisia, vaan valtiollisetkin lakinsa\".\nKeisari Nikolai I oli hänkin tunnustanut Suomen valtiosäännön, vaikka\nhän yleisen valtiollisen kantansa mukaisesti ei kutsunut koolle\nvaltiosäätyjä; mutta hallitusmuodon mukaan ei näiden ollutkaan\nkokoonnuttava määrätyin väliajoin, vaan milloin hallitsija suvaitsi ne\nkutsua koolle. Senpä vuoksi ei lainsäädäntö keisari Nikolai I:n aikana\nedistynytkään muilla kuin hallinnollisella alalla. Totta on, että hän\npari kertaa meni valtaansa ulommaksi antamalla asetuksia asioista,\njoissa valtiosäätyjen oikeastaan olisi tullut saada myötävaikuttaa;\n1863 vuoden jälkeen saatettiin nämä asiat valtiopäiväin avulla oikealle\ntolalleen. Oikeutetulla suuttumuksella Mechelin torjuu Jelenjeffin\ntekemät, keisari Aleksanteri II:n muistoa loukkaavat syytökset, että\ntämä Suomi-politiikassaan olisi kokonaan kulkenut suomalaisten\nvehkeilijäin talutusnuorassa tietämättä mitä teki.\n\n\n\n\nVII LUKU.\n\n1898-1903.\n\nRoutavuodet. Ylimääräiset valtiopäivät 1899. Helmikuunjulistuskirja,\nkansanadressi. Mechelinin valtiollisia julkaisuja. Hänen\nkuusikymmenvuotispäivänsä. 1900 vuoden valtiopäivät. Uusia\nlaittomuuksia. Maastakarkoitus.\n\n\nVenäjän sotilasvaltaisten piirien pyrkimyksiä Suomen sotalaitoksen\ntäydelliseksi yhdistämiseksi Venäjän sotalaitokseen jatkui\nkeskeytymättä, ja kenraali Kuropatkinin onnistui, v. 1898\nsotaministeriksi tultuaan, hankkia suostumus näihin vaatimuksiin.\nKeisarikunnan pääesikuntaan asetettiin komitea, kenraali Dandeville\npuheenjohtajana, joka laati yllämainittuun suuntaan käyvän ehdotuksen\nSuomen uudeksi asevelvollisuuslaiksi. Heinäkuussa 1898 julkaistiin\nkäsky Suomen ylimääräisten valtiopäiväin kutsumisesta asiaa\nkäsittelemään.\n\nSiten alotettu valtiollinen suunta saattoi kenraali v. Daehnin\npyytämään eroa ministerivaltiosihteerinvirastaan. Hän näyttää tähän\nvirkaan tullessaan olleen verraten vähän perehtynyt Suomen\nvaltio-oikeudelliseen järjestykseen, mutta oli vähitellen ja varsinkin\nBungen komitean jäsenenä tarkemmin siihen tutustunut ja ruvennut sen\npuolustajaksi. Hänen virasta eroamistaan pidettiin sen vuoksi syyllä\narveluttavana oireena. Todellisuudessa oli hänen vaikutusvaltansa\nSuomen asioihin vähenemistään vähentynyt ja viime aikoina ollut\nvarsin mitätön. Kenraaliluutnantti Victor Procopé määrättiin\nvirkaatoimittavaksi ministerivaltiosihteeriksi.\n\nElokuussa 1898 nimitettiin kenraali Nikolai Bobrikoff Suomen\nkenraalikuvernööriksi. Nimitystä seurasi kaikkein korkein käskykirje,\njossa ilmilausuttiin keisarin luottamus, että vastanimitettyä uusien\ntehtäväinsä täyttämisessä ohjaisi pyrkimys johdonmukaisesti juurruttaa\npaikallisen väestön tietoisuuteen, miten tärkeä Suomen menestykselle\noli sen läheinen yhdistyminen kaikkien uskollisten alamaisten yhteiseen\nisänmaahan. Kohta Helsinkiin tultuaan lokakuussa piti Bobrikoff\nvastaanottoon kutsutuille senaattoreille ja muille ylemmille\nvirkamiehille puheen, jossa hän huomautti, miten tässä maassa\nvalitettavasti oli päässyt leviämään väärä käsitys niistä perusteista,\njoille Suomen suhde keisarikuntaan rakentui, ja miten tämän käsityksen\nvahingollisesta vaikutuksesta muutamat suomalaiset eivät olleet\nsuhtautuneet kyllin myötätuntoisesti niihin toimenpiteisiin, joihin oli\nryhdytty Suomea Venäjän vallan muihin osiin yhdistävien siteiden\nlujittamiseksi. Tulisihan jokaisessa suomalaisessa, jolle isänmaan edut\novat kalliit, pyrkimyksen Venäjän yhteyteen aina olla luonnollinen\ntunne.\n\nMitä tarkoitusperiä uusi kenraalikuvernööri aikoi maassamme ajaa, oli\nniinmuodoin alun pitäen selvää, ja tunnettuahan onkin, että hän koko\nvirka-aikansa tavattomalla tarmolla toimi niiden toteuttamiseksi.\n\nYlimääräisten valtiopäiväin kokoontuessa tammikuussa 1899 annettiin\nniille esityksiä, joiden tarkoituksena ei ainoastaan ollut\nyhdenmukaisuuden aikaansaaminen Venäjän ja Suomen sotalaitosta\nkoskeviin säädöksiin, vaan Suomen erikoisen sotaväen täydellinen\nlakkauttaminen ja yhdistäminen Venäjän sotalaitokseen sekä Suomen\nsotilasrasituksen tuntuva lisääminen, minkä ohessa valtiopäiviltä olisi\nriistettävä päätösvalta sotalaitosta koskevissa kysymyksissä. Nämä\nesitykset annettiin valtiosäädyille ainoastaan \"lausunnon\" saamista\nvarten, josta sitten venäläisten viranomaisten oli annettava\nlausuntonsa, ennenkuin Hänen Majesteettinsa tekisi päätöksensä.\nValtiopäiväin jatkuessa annettiin vielä n.s. \"tasoitusesityksiä\",\njoiden mukaan vuosittain sotapalvelukseen otettava Suomen\nasevelvollisten määrä oli oleva yhtä monta prosenttia maamme\nväkiluvusta kuin samana vuonna Venäjällä palvelukseen kutsuttu määrä,\nja ylijäämä, Suomen armeijan miehistön tarpeen täytyttyä, pantava\npalvelemaan venäläisissä joukoissa. Valtiosäädyt lähettivät\nkaikki esitykset kahteen valiokuntaan: lakivaliokuntaan ja\nasevelvollisuusvaliokuntaan valmisteltaviksi sekä perustuslailliselta\nettä asialliselta kannalta. Lakivaliokuntaan valittiin puheenjohtajaksi\nprofessori R. Hermanson, asevelvollisuusvaliokuntaan Mechelin.\n\nEnnenkuin valiokunnat kuitenkaan olivat ehtineet antaa mietintönsä,\nyllätti valtiopäivät ja maamme helmikuun 15 p:nä 1899 annettu\njulistuskirja. Pietarissa kokoontuneen salaisen neuvottelukunnan\nlaatimana, jossa oli puheenjohtajana suuriruhtinas Mikael\nNikolajevitsch ja jäseninä m.m. Venäjän taantumuksen johtomies, pyhän\nsynoodin yliprokuraattori Pobedonostseff, Bobrikoff, Plehwe y.m. sekä\nainoana suomalaisena jäsenenä virkaatoimittava ministerivaltiosihteeri\nProcopé ja pöytäkirjanpitäjänä tunnettu suomisyöjä eversti Borodkin,\nvahvisti julistuskirja siihen liitetyissä \"perussäännöksissä\" niiden\nasiain lainsäädäntöjärjestyksen, jotka koskivat koko valtakunnan etuja,\nSuomi siihen luettuna. Tämä \"valtakunnanlainsäädäntöjärjestys\" oli\nlaadittu tavalla, joka ei ottanut huomioon Suomen monasti taattuja ja\nvakuutettuja oikeuksia suuriruhtinaanmaata koskevain lakien\nsäätämistapaan nähden. Valtiopäiväin lainsäädäntöoikeus muutamissa\nSuomea koskevissa tärkeissä kysymyksissä oli muunnettu pelkäksi\n\"lausuntojen\" antamisoikeudeksi.\n\nKun julistuskirja helmikuun 16 p:nä tuli yleisesti tunnetuksi\nHelsingissä ja sanoma siitä ennen pitkää levisi kautta koko maan,\nherätti se kaikkialla hämmästystä ja syvää surua. Kansalaiskokous,\njohon saapui runsaasti osanottajia, pidettiin Ateneumissa, mistä\nlähetystöjä lähetettiin senaattorien luokse kehottamaan heitä olemaan\njulkaisematta julistuskirjaa, mikä kuitenkin, niinkuin tunnettu,\nenemmistöpäätöksen nojalla toimitettiin. Senaattori Enebergin laatima,\njulistuskirjan perustuslainvastaisuutta selvittelevä alistus, jonka\nsenaatti samalla teki hallitsijalle, ei, niinkuin tunnettu, vienyt\nmihinkään tulokseen, enempää kuin prokuraattori Söderhjelmin erikseen\nesittämä vastalausekaan.\n\nKenraali Procopé, joka neuvottelukunnassa turhaan oli vastustanut\nenemmistöä, oli kutsunut Mechelinin Pietariin ja siellä, vaitiolon\nehdolla, hänelle ilmoittanut odotettavana olevasta julistuskirjasta.\nEräillä tahoilla Mecheliniä jälestäpäin moitittiin siitä, ettei hän\nheti ollut kertonut tietoa muille, jotta siten olisi voitu ryhtyä\nehkäiseviin toimenpiteisiin; meidän nähdäksemme ilman riittävää\naihetta, sillä Mecheliniä sitoi vaitiololupauksensa ja, vaikka uutinen\nolisikin tullut tunnetuksi Helsingin yksityisissä piireissä muutamaa\npäivää aikaisemmin, olisi tämä tuskin voinut vaikuttaa asian\nkulkuun. Sitä vastoin Mechelin otti osaa valtiopäivien salaisissa\nsäätyistunnoissa helmikuun 21 p:nä yksimielisesti tehtyyn päätökseen,\njonka mukaan hallitsijalle lähetettäisiin lakivaliokunnan laatima\nalistus, jossa lausuttiin, että helmikuun julistuskirjalla ei voinut\nolla lain voimaa Suomessa. Mutta yhtä vähän kuin senaatin alistukseen\npantiin tähänkään huomiota korkeimmassa paikassa, missä maamarsaikka ja\npuhemiehet, jotka olivat lähteneet alistusta viemään, eivät päässeet\nhallitsijan puheille. Päätettiin panna toimeen kansanadressi, komitea\nasetettiin asiaa ajamaan, ja kun oli koottu yli puolen miljoonan\nallekirjoitusta, lähti adressia Pietariin viemään 500-miehinen\njoukkolähetystö. Mutta ei sitäkään otettu vastaan.\n\nPääasiallinen työ oli näillä valtiopäivillä enimmältä keskittynyt\nvaliokuntiin. Asevelvollisuusvaliokunnan antama mietintö oli\nsuurimmaksi osaksi Mechelinin työtä. Mietinnössä ehdotettiin, että\nvaltiosäädyt suostuisivat erinäisiin asevelvollisuuslain muutoksiin,\njoiden mukaan Suomen vakinaista sotaväkeä tuntuvasti vahvistettaisiin\nniin lukumäärän kuin sotakuntoisuuden puolesta sekä sen tehtäviä\nvaltakunnan puolustukseen nähden laajennettaisiin. Siihenastinen\nrauhanaikainen määrä, 5,600 miestä, korotettaisiin vähitellen 12,000\nmieheen, reservi muutettaisiin enemmän Venäjällä noudatetun\njärjestelmän mukaiseksi ja nostoväen ikärajaa korotettaisiin. Niinikään\nolisi myönnyttävä siihen, että suomalaisia joukkoja sodan aikana saisi,\nmikäli niitä ei tarvittu puolustustoimeen Suomessa, käyttää maamme\nrajojen ulkopuolellakin valtakunnan puolustukseen. Mutta samalla olisi\nvaltiosäätyjen lausuttava, etteivät ne voineet hyväksyä esityksiä,\nkoska ne tiesivät Suomen perustuslaillisen oikeusjärjestyksen\nloukkaamista. Lakivaliokunta omaksui mietinnössään aivan saman\nkäsityksen esitysten laittomuudesta kuin asevelvollisuusvaliokuntakin\nja perusteli sitä seikkaperäisesti. Aatelissa, porvaris- ja\ntalonpoikaissäädyssä vaativat jyrkän kannan edustajat että, koska\nhelmikuun 15 p:n julistuskirja olennaisesti oli järkyttänyt\nasevelvollisuuskysymyksen laillisen käsittelyn edellytyksiä,\nvaltiosäätyjen ei tulisi ensinkään käydä esityksiä asiallisesti\nkäsittelemään. Tätä vastusti Mechelin; käytännöllisenä valtiomiehenä\nhän tahtoi, että säädyt, mikäli oikeusperustelut sallivat, ottaisivat\nhuomioon tosiolotkin ja mitä kohtuudella meiltä voitiin vaatia\nsuhteessamme Venäjään. Ja häneen yhtyi kaikissa säädyissä suuri\nenemmistö.\n\nMietintöä aatelissa käsiteltäessä Mechelin alotti keskustelun\npitkähköllä lausunnolla. \"Molemmat nyt käsiteltävinä olevat mietinnöt\",\nhän lausui, \"ovat, niinkuin jokainen on voinut havaita, mitä\nläheisimmässä yhteydessä keskenään. Lakivaliokunta on selvitellyt niitä\nsyvälle valtiosääntöömme, Suomen valtiolliseen asemaan käyviä\nloukkauksia, joita armollisten esitysten ehdotukset tietävät.\nAsevelvollisuusvaliokunta on, tähän arvosteluun yhtyen, useissa\nyksityiskohdissa lähemmin sitä täydentänyt ja tähän perustanut sen\najatuksen julkilausumisen, etteivät Suomen valtiosäädyt Suomen kansan\nedustajina voi hyväksyä näitä ehdotuksia. Ja kun armollisten esitysten\nehdotukset eivät ainoastaan tarkoita asevelvollisuuslaitoksen\nuudistusta, vaan sen lisäksi ajavat valtiollisia tarkoitusperiä\nsekä kun nämä tarkoitusperät ovat ilmenneet helmikuun 3/15 p:n\nkeisarillisessa julistuskirjassakin, on lakivaliokunta, niinkuin\nasianmukaista onkin ollut, ottanut tarkastaakseen tätä julistuskirjaa\nja sen johdosta ehdottanut huomiota ansaitsevan lausunnon.\"\n\n\"On edellytettävissä, että armollisten esitysten ja niihin liittyvien\nasiakirjain laatijat selittävät tämän arvostelun sekä esitysten\nepäämisehdotuksen ja julistuskirjaa koskevan lausunnon ehdotuksen\nilmaisevan vastustushenkeä. Ja ne vaikutusvaltaiset henkilöt, joiden\ntoiminta viime aikoina on tarkoittanut turmion tuottamista Suomelle,\nyhtyvät epäilemättä moittien sellaiseen lausuntoon. Mutta meidän\ntoimintatapaamme ei voi määrätä sen moitteen pelko, jota ehkä saamme\nosaksemme vastustajiltamme, joille perustuslaillinen Suomen\nsuuriruhtinaanmaa on pelkkä hallinnollinen rajamaa tai enintään\nkenraalikuvernöörikunta, niinkuin hävitystyön uusin oppisana kuuluu, ja\njotka tuskin pitänevät Suomen kansaa muuna kuin Venäjän armeijan\ntäydentämisaineksena.\"\n\n\"Meidän ei muutoin suinkaan tarvitse kieltää, että näiden mietintöjen\nhenki on vastustava. Voimmepa avoimesti myöntää, että ne ovat\nläpi läpeensä vastalause sitä suuntaa vastaan, johon Venäjän\nSuomi-politiikkaa on tahdottu ohjata. Mutta me voimme samalla käsi\nsydämellä vakuuttaa että, jos Suomen valtiosäädyt pääasiassa tekevät\npäätöksensä näiden mietintöjen mukaisesti, ne menettelevät täysin\nlojaalisesti hallitsijaa kohtaan. Menettelemme täysin lojaalisesti, jos\nteemme päätöksemme tunnontarkasti harkittuamme, mitä oikeus ja\nvelvollisuus vaativat, ja avomielisesti esitämme päätöstemme\nperustelut. Sitä paitsi ei asevelvollisuusvaliokunta ole ehdottanut\nvain esitysten epäämistä. Valiokunta on lisäksi tehnyt Suomen\nasevelvollisuuslaitoksen tärkeätä uudistusta tarkoittavan\nehdotuksen. Omasta puolestani olen varmasti vakuutettu että, jos\nvaltiosäädyt pääkohdiltaan hyväksyvät tämän asevelvollisuuslaitoksen\nuudistusehdotuksen, siitä syntyisi asetus, joka turvaisi hallitsijan\noikeuden samassa määrin kuin ne Suomenkin edut, joita tämä kysymys\nkoskee. Sillä todellisuudessa on tämän ehdotuksen tarkoituksena Suomen\nsotavoiman tuntuva vahvistaminen sekä lukumäärän että sotakuntoisuuden\npuolesta ja sotaväkemme laajempain velvollisuuksien nimenomainen\ntunnustaminen valtakunnan puolustukseen nähden.\"\n\n\"Jos Hänen Keisarillinen Majesteettinsa vahvistaisi tämän laatuisen\nasetusehdotuksen ja jos lakivaliokunnan helmikuunjulistuskirjan\njohdosta laatima lausunto otettaisiin armollisesti huomioon, niin\nVenäjän ja Suomen keskinäiset suhteet palautuisivat säännölliselle ja\nluonnolliselle pohjalle. Turvallisena säilyttäessään oikeutensa voisi\nkansamme taas luottavaisesti työskennellä vastaisen kehityksensä\nhyväksi. Tosin kysyisi lisääntynyt puolustustaakka tuntuvia varoja ja\nvoimia, mutta tätä taakkaa kantaisi kansamme mielellään tietäessään\nvaltiollisen asemamme turvatuksi. Ja varmaa on, että suomalaiset\nsotajoukot, säilyttäessään kansallisen luonteensa, pyrkisivät\nkunnostautumaan hallitsijan palveluksessa ja osottamaan kansansa\nhorjumatonta uskollisuutta ja velvollisuudentuntoa.\"\n\n\"Onko ajateltavissakaan, että tällainen asiaintila tuottaisi Venäjälle\nmitään vahinkoa? Voiko Venäjän suurvaltapolitiikalle olla haittaa\nsiitä, että Suomen laitokset, jotka eivät milloinkaan ole aiheuttaneet\nkansainvälisiä selkkauksia, saavat edelleen säilyä niiden juhlallisten\nlupausten ja vakuutusten mukaisesti, jotka Suomen kansalle v. 1809\nannettiin ikuisiksi ajoiksi? Onko ajateltavissa, että Venäjän kansa,\njoka luonteeltaan on hyvänsuopaa ja aulista, voisi katsoa kärsineensä\nvääryyttä sen johdosta, että Suomen kansa saa säilyttää sen\nyhteiskuntajärjestyksen, johon se on tottunut ja joka on sen\nmenestyksen ehto? Varmaan ei kukaan tässä maassa eikä liioin kukaan\nvenäläinenkään, jonka mieli on herkkä oikeuden ja ihmisyyden\nvaatimuksille, voi näihin kysymyksiin vastata muuta kuin ehdottoman\nei.\"\n\n\"Mutta ne, jotka nyt määräävät asiain kulun, näyttävät tahtovan maalata\ntoisenlaisen kuvan historian taululle. He tahtovat manata näkyville\nsynkän kuvan kansasta, joka on oikeuksiensa puolesta huolissaan ja\npelkää kansallisuutensa tukahutettavan eikä voi toivoa turvallista\nhuomispäivää. He eivät, nuo miehet, ensinkään ota lukuun sitä, ettei\nSuomen kansa milloinkaan ole vilpillisillä vehkeilyillä eikä\nyhteiskuntajärjestystä häiritsemällä antanut aihetta tuollaiseen\nvainoomiseen. He niinikään unohtavat kokonaan valtioviisauden ja\noikeudentunnon alkeet.\"\n\n\"Ne tunteet, jotka meissä heräävät havaitessamme ja älytessämme\ntämän laatuiset aikeet, eivät saa meitä houkutelluiksi tyynesti\nja asiallisesti, niinkuin Suomen valtiopäivät aina ovat menetelleet,\nharkitsemasta esillä olevia asioita. Mutta asiaintila vaatii,\nettei valtiosäätyjen vastauksessa ainoastaan käsitellä\nasevelvollisuuslaitoksen uudistusta, vaan myös esitetään täydellinen\nselvitys perustuslaillisista, loukkaamattomista oikeuksistamme.\"\n\n\"Voimme käsittää että siltä, joka hallitsee suunnatonta Venäjän\nvaltakuntaa, ei aina voi riittää aikaa Suomen asiain tarkkaan\ntutkimiseen, ja että sen johdosta väärinkäsityksiä voi syntyä ja\nsellaisia neuvoja päästä kuuluville, joita toisenlaiset tarkoitusperät\nkuin hallitsijan omat armolliset aikeet ovat aiheuttaneet. Senpä vuoksi\non valtiosäädyillä sitä enemmän syytä koettaa nyt saada täysi selvyys\nniihin tärkeihin kysymyksiin, joiden varassa maamme menestys on, emmekä\nme voi lakata toivomasta, että hallitsijan mieli on oleva avoin Suomen\nkansan äänelle, kun emme pyydä muuta kuin lakiemme pyhyyden\nsäilyttämistä ja samalla ilmoitamme olevamme halukkaat kantamaan\nentistä suuremman taakan puolustuksen hyväksi.\"\n\nMolempain valiokuntain mietinnöt saavuttivat kaikissa pääkohdissaan\nvaltiopäiväin hyväksymisen, joiden toukokuun 27:ntenä päivätty\nvastauskirjelmä, jonka oli laatinut toimitusvaliokunta, jossa Mechelin\nniinikään oli puheenjohtajana, kertasi mietintöjen pääsisällyksen.\nValtiosäädyt lausuivat katsovansa \"korkeampaan maailmanjärjestykseen\nperustuvaksi velvollisuudekseen pitää kiinni siitä laista ja\noikeudesta, joka vuonna 1809 on juhlallisesti vakuutettu Suomen\nkansalle järkäyttämättömästi säilytettäväksi\". Perusteellisesti ja\nlaajasti esitettiin syyt, miksi valtiosäädyt eivät olleet voineet\nhyväksyä esityksiä, ja kumottiin venäläiseltä taholta tehdyt väitteet\nsekä selvitettiin ne väärinkäsitykset, joihin nuo väitteet osittain\nperustuivat, muun muassa sotaministeri Miljutinin aiheeton arvelu, että\n1878 vuoden asevelvollisuuslaki olisi ollut vain \"väliaikainen\",\nkymmeneksi vuodeksi voimaan saatettu laki. Tätä oli väitetty sen\njohdosta, että 1878 vuoden valtiosäätyjen vastauksessa lausuttiin, että\nsäätyjen hyväksymään lakiin kävisi tekeminen muutoksia kymmenen\nvuoden kuluttua tahi aikaisemmin, jos kokemus osottaisi lain olevan\njoiltakin kohdin puutteellinen. Mutta tietenkin valtiosäädyt olivat\nedellyttäneet jokaisen muutoksen tehtäväksi perustuslain mukaisella\ntavalla, hallitsijan ja valtiosäätyjen yhtäpitävällä päätöksellä.\nSamalla vastauskirjelmä sisälsi ilmoituksen, että valtiopäivät\npuolestaan olivat hyväksyneet ehdotuksen asetukseksi erinäisten\nasevelvollisuuslain säännösten muuttamisesta, joten valtiopäivät olivat\nottaneet huomioon keisarillisten esitysten tarkoituksen tuntuvasti\nlaajentaa Suomen asevelvollisuutta.\n\nTämä valtiosäätyjen yritys laillista tietä ratkaista riidanalainen\nasevelvollisuuskysymys ei, niinkuin tunnettu, johtanut toivottuun\ntulokseen, vaikka senaattikin yhtyi valtiosäätyihin.\n\nValtiopäiväin päättyessä pitivät säädyt toukokuun 27 p:nä laki- ja\nasevelvollisuusvaliokunnan jäsenille juhlapäivälliset seurahuoneella\nkiitollisuuden osotukseksi näiden suorittamasta työstä. Vastaukseksi\ntervehdyspuheisiin lausui Mechelin tässä tilaisuudessa muun muassa:\n\"Lain tulee syntyä laillisella tavalla. Itse lainsäädännölläkin on\nsääntönsä, jotka sitä sitovat, muutoin se vie mielivaltaan. Me olemme\nnyt lausuneet tämän totuuden julki kaitselmukselle, hallitsijalle, koko\nEuropalle. Suomessa ei tunnusteta laiksi muuta kuin se, mikä on\nsyntynyt oikeudenmukaisesti, valtiosäännön määräämässä järjestyksessä.\nSiinä ovat sen tien merkkikivet, jonka me olemme kulkeneet tätä\nraskasta työtä suorittaessamme.\"\n\n\"Näitä merkkikiviä ei voida milloinkaan sysätä syrjään. Niissä on sitä\npaitsi jotakin, jota emme vielä nimenomaan ole julkilausuneet,\nnimittäin: käskyjä voidaan antaa, ne voivat tuottaa meille kärsimyksiä,\nne voivat tuoda meille synkkiä päiviä, mutta ei ole olemassa sitä\nmahtia, joka voi pakottaa meitä pitämään oikeana sitä, mikä meidän\nmielestämme on väärää...\"\n\n\"Luulen meidän kaikkien voivan erota näiltä valtiopäiviltä tietoisina\nsiitä, että olemme tehneet mitä omatuntomme vaatii ja että olemme\npitäneet kiinni maamme oikeudesta. Sen vuoksi katsomme tulevaisuutta,\nemme huolettomina siitä mitä sen helmassa on, mutta varmoina siitä,\nettä voimme kestää tuli mitä tuli. Ja aatostemme tutkistellessa\ntulevaisuutta emme näköpiirin tuolla puolen voi kuvitella tätä Suomen\nkansaa, jonka sivistyksen perustus laskettiin jo 600 vuotta takaperin,\nkansana, jonka mahtikäsky kykenisi hävittämään. Ei, katseemme eteen\nastuu tämä kansa muuttumattomana, samana kuin se on ollut menneinä\naikoina, samana kuin tänä päivänä, vaeltaen tietään tahtomatta tehdä\nmuille vääryyttä, tahtomatta näkyä tahi loistaa maailmassa, mutta\nvaatien, että se tunnustetaan rehelliseksi, suoraksi kansaksi, joka\nsekin tahtoo työskennellä ihmisyyden, kristinuskon ja sivistyksen\nvoiton puolesta. Tästä vaatimattomasta ja kuitenkin jalosta päämäärästä\nemme milloinkaan luovu, ja vaikka ajan kokemusten johdosta joltakin\nkohden muutamme sitä ohjelmaa, joka vuodesta 1863 lähtien on ollut\ntarmokkaan työmme ohjeena, niin tehkäämme se sikäli, että vieläkin\nenemmän kuin tähän asti koetamme rakentaa kulttuurimme kaikilla\ninhimillisen toiminnan aloilla lujaksi, korkeaksi ja eläväksi. Silloin\nkoittaa kyllä aikanansa päivä, jolloin kansamme saa viettää todellisia\njuhlahetkiä -- kun kansamme olemassaolon yleiset, valtiolliset\nedellytykset antavat uutta tukea tulevaisuuden työlle. Silloin saamme\ntaas elää hallitsijan ja kansan keskinäisen sopusoinnun hetkiä.\"\n\nJotta ulkomaillakin käsitettäisiin alkaneen valtiollisen ristiriidan\nmerkitys ja kansamme asema siinä, toimitettiin valtiopäivien\nvastauskirjelmästä saksan-, ranskan- ja englanninkielinen käännös.\nSaksalaisen, Leipzigissä v. 1900 ilmestyneen käännöksen teki tunnettu\nhistoriantutkija Fritz Arnheim, varustaen sen opastavalla\nalkulauseella. Näitä käännöksiä sekä niiden julkaisemista ja\nlevittämistä toimittamaan asetettiin erityinen toimikunta Mechelinin\njohdolla. Ettei sivistysmaissa suinkaan oltu välinpitämättömiä maamme\nkohtalosta, sen oli loistavasti osottanut se eri kansojen edustajain\nlähetystö, joka kesäkuun lopulla v. 1899 lähti Venäjän pääkaupunkiin\nviemään keisarille Suomen puolesta puhuvia, 1,050 tieteen,\nkirjallisuuden ja taiteen alalla tunnetun miehen allekirjoittamia\nadresseja. Lähetystö, joka ei päässyt keisarin puheille, saapui\nHelsinkiin heinäkuun 3 p:nä, missä sen kunniaksi pidettiin\nKaivohuoneella juhla lukuisain kansalaisten läsnäollessa. Lähtiessään\nkaupungista saivat lähetystön jäsenet osakseen väestön innokkaita\nsuosionosotuksia.\n\nNäinä huolestuttavina aikoina pidettiin lukuisia yksityisiä kokouksia,\njoissa neuvoteltiin tilanteen vaatimuksista. Tuskinpa tarvinnee\nmainita, että Mechelin näissä kokouksissa ja niiden päätöksiä tehtäessä\noli tarmokkaimmin toimivia voimia. Hän oli kieltämättä se, jonka\nneuvoja mieluimmin ja suurimmalla luottamuksella kuunneltiin; ne olivat\naina selviä, käytännöllisiä ja järkeviä, osottamatta vähääkään\nkiihtymystä, mutta samalla niistä ilmeni lujuutta ja lämmintä\nisänmaanrakkautta. Ateneumissa huhtikuun 7:nä 1899 pidetyssä\nkokouksessa päätettiin perustaa yhdistys levittämään\nkansalaissivistystä kansan keskuuteen, jonka yhdistyksen\nsääntöehdotuksen Mechelin oli laatinut. Lupaa ei myönnetty yhdistyksen\nperustamiseen. Mutta sen sijaan perustettiin jonkin aikaa myöhemmin\nvieläkin toimessa oleva \"Martta\"-yhdistys, jonka toiminta hyödyllisten\ntietojen ja taitojen antamiseksi työväenluokan naisille on saanut\nosakseen yleistä tunnustusta.\n\nNäihin aikoihin oli Mechelin laajassa kirjeenvaihdossa henkilöiden\nkanssa, joiden katsottiin yhteiskunnallisen asemansa johdosta voivan\nvaikuttaa hallituksen politiikkaan Suomelle suotuisaan suuntaan ja\njoiden arveltiin olevan sellaiseen toimintaan suostuvaisia, minkä\nohessa hän henkilökohtaisesti neuvotteli heidän kanssaan ja teki\nsamassa tarkoituksessa matkoja. Vastaisten aikojen asiana on kuitenkin\ntehdä tarkempaa selkoa tästä Mechelinin isänmaallisen elämäntyön\npuolesta.\n\nVuonna 1899 ilmestyi Helsingissä teos \"Isänmaan puolesta\", joka sisälsi\nmuutamain kotimaisten kirjailijain lausuntoja silloisten olojemme\njohdosta. Joukossa on Mecheliniltäkin kirjoitelma \"Valtiollisia\naforismeja\". Siinä tulee julki hänelle ominainen valtiollinen\nihanteellisuus, joka ei kuitenkaan himmentänyt hänen käytännöllistä\ntarkkanäköisyyttään valtiomiehenä. Todellisen valtiotaidon\ntehtävä on, hän lausuu, lujalla kädellä pitää olemassa olevaa\nyhteiskuntajärjestystä voimassa sekä sen ohessa tarmokkaasti edistää\noikeuden ja kulttuurin kehitystä. Ihanteita ei tosivaltiomieheltä saa\npuuttua.\n\nHelmikuun-julistuskirjan johdosta oli Pietarissa ilmestynyt virallinen\nranskankielinen kirjanen: _Le manifeste impériale du 3 février 1899 et\nla Finlande_, joka lienee laadittu Pobedonostseffin ohjauksella ja\njonka tarkoituksena oli puolustaa mainittua hallituksen toimenpidettä.\nSitä ei päästetty julkisuuteen, mutta se lähetettiin Venäjän\nmuissa maissa olevien lähetystöjen henkilökunnalle, jotta tällä\nolisi käytettävänään todistuskappaleita puolustaessaan Venäjän\nSuomi-politiikkaa. Mechelin laati tähän vastaukseksi toisen kirjasen\n\"_Réponse à la brochure officielle 'le manifeste imperiale_'\", joka ei\nsekään ollut kirjakaupoissa saatavana, vaan lähetettiin niille, joille\nedellä mainittu kirjanen oli toimitettu, sekä lisäksi joillekin muille.\nKohta kohdalta siinä kumotaan virallisen kirjasen väitteet ja näytetään\nsen olevan täynnä perusteettomia väitteitä ja ilmeisiä valheita.\nJulistuskirjan antamisen selitettiin siinä käyneen tarpeelliseksi\nsen vastustuksen johdosta, jota asevelvollisuusasiasta annetut\nkeisarilliset esitykset olivat kohdanneet valtiopäivillä. Tähän\nMechelin huomauttaa, etteivät valtiopäivät julistuskirjaa annettaessa\nvielä olleet ehtineet käsitellä esityksiä, ja että valiokunnat tuskin\nolivat ehtineet alottaa työnsä, kun Pietarissa asetettiin komitea\njulistuskirjaa laatimaan. Ei siis valtiopäiväin \"vastustus\"\nvoinut olla julistuskirjan aiheuttajana. Virallisessa kirjasessa\ntoistetaan edellä mainittu typerä lause, että 1878 vuoden\nasevelvollisuuslaki oli laadintaan vain \"väliaikainen\", mikä väite\ntietenkin oli helposti kumottavissa. Mechelin osottaa uuden\n\"valtakuntalainsäädäntöjärjestyksen\" tarpeettomaksi, sillä jo v:sta\n1826 lähtien oli säädettynä, missä järjestyksessä oli valmisteltava\nlakeja keisarikuntaa ja Suomea yhteisesti koskevista asioista. Siinä\noli tiedusteltava sekä venäläisten että suomalaisten viranomaisten\nmieltä, mutta tietysti Suomen valtiopäiväin lainsäädäntöoikeuskin\ntunnustettava niissä tapauksissa, joissa se oli olemassa. Kokemus on\nosottanut, ettei tämä järjestys ole estänyt ryhtymästä valtakunnan\netujen vaatimiin lainsäädäntötoimenpiteisiin. Ja vaikka tämä järjestys\nkaipaisikin muutoksia ja lisäyksiä, olisi ne tehtävä Suomen\nperustuslakeja rikkomatta, jos juhlallisesti annetun keisarinsanan ja\nvakuutusten katsotaan jotakin merkitsevän. Nämä rikkomalla on\nhelmikuun-julistuskirja saanut aikaan valtiokaappauksen. --\nKumoamattomasti todistelevana ja tarkoin asiallisena on kirjanen\noivallinen -- tekijänsä parhaita.\n\nIsänmaallisella toiminnallaan oli Mechelin saavuttanut koko maansa\nyleisen kunnioituksen, mutta sitä vastoin kenraalikuvernöörissä\nherättänyt suurta nurjamielisyyttä. Mechelinin syksyllä 1899 tehtyä\nmatkan Hämeenlinnaan katsoi kenraali Bobrikoff tarpeelliseksi vaatia\nsikäläiseltä kuvernööriltä selitystä, oliko senaattori Mechelinin\nkunniaksi todella pantu toimeen kansalaispäivälliset, soihtukulkue sekä\nruotsalaisessa klubissa juhla, niinkuin santarmisto oli ilmoittanut.\nSelvisi kuitenkin, ettei minkäänlaisia kansalaispäivällisiä ollut\npidetty, sitä vähemmän kun Mechelin oli vasta iltajunassa saapunut\nkaupunkiin, että soihtukulkue tosin oli toimeenpantu, mutta että\nruotsalaisessa klubissa järjestetty juhla oli ollut vain kolmen ystävän\nyksityiset iltakutsut Mechelinille.\n\nMarraskuun 24 p:nä 1899 täyttäessään kuusikymmentä vuotta tuli Mechelin\nsuuremmoisten kunnianosotusten esineeksi. Hänen luonaan kävi\nkunniatervehdyksellä lukuisia lähetystöjä, monelta taholta saapui\nadresseja ja sähkösanomia, tulkiten juhlapäivän viettäjälle\nkansalaisten kiitollisuutta ja ihailua hänen maansa hyväksi\nsuorittamansa työn johdosta. Vapaaherra S.W. v. Troil, saman vuoden\nvaltiopäiväin maamarsalkka, saapui erään lähetystön johtajana tuoden\nyli kuudensadan kansalaisen allekirjoittaman adressin, jossa julki\nlausuttiin kiitos Mechelinin isänmaallisesta työstä. Samalla\nojennettiin hänelle himmeästä kullasta tehty, kuvanveistäjä V.\nVallgrenin muovailema muistoraha, jonka etupuolella oli päivän sankarin\nprofilikuva ja selkäpuolella oikeuden jumalatarta esittävä naisolento\nojennetuin käsin suojelemassa Suomen vaakunakilpeä, sekä sanat: _jus\npatriae sanctum servat sollertia constans_ (pettämätön taito valvoo\nisänmaan pyhää oikeutta). Helsingin kaupunginvaltuuston lähetystö\njulkitoi valtuuston varapuheenjohtajan Kasten Antellin kautta\nkiitollisuutensa siitä, mitä Mechelin, joka nyt luopui puheenjohtajan\ntoimesta, oli siinä saanut aikaan sekä pyysi saada maalauttaa hänen\nmuotokuvansa kaunistamaan valtuuston kokoussalia. Tämän muotokuvan teki\nAlbert Edelfelt. Juhlapäivänä istuttivat ystävät Eläintarhaan nuoren\ntammen ja sen juurelle laskettiin vaskinen lipas, jossa oli yli 600:n\nhenkilön allekirjoittama, pergamentille piirretty kirjoitus \"Mechelinin\nkansalais- ja valtiollisen toiminnan muistoksi\". Toimituksessa, joka\nsuoritettiin vinhan lumimyrskyn riehuessa, puhui kuvanveistäjä Walter\nRuneberg kunniavieraalle. Illalla kokoonnuttiin Helsingin\nseurahuoneelle juhlaan, jossa puhujat sekä suomeksi että ruotsiksi\ntulkitsivat kansalaisten tunteita. Professori J.W. Runeberg piti\nruotsinkielisen, tohtori J.A. Lyly, Viipurin Sanomain päätoimittaja,\nsuomenkielisen juhlapuheen, jossa jälkimäinen kaunopuheisesti\nhuomautti, että maamme suomenkielinenkin väestö oli havahtunut näkemään\nMechelinin ansiot.\n\nMarraskuun 24 p:n vastaisena yönä k:lo 12 oli Mecheliniä käynyt\nlaululla tervehtimässä lauluseura M.M. Kenraalikuvernööri Bobrikoff,\njoka karsain silmin katseli Mechelinille osotettua kunnioitusta, vaati\ntämän johdosta pääkaupungin poliisiviranomaisilta selitystä, oliko\ntodella 40-miehinen kuoro tervehtinyt herra Mecheliniä laululla --\nvieläpä sydänyöllä Helsingin kadulla, ja miksei poliisi niin ollen\nollut ryhtynyt toimenpiteisiin sellaisen yleistä järjestystä ja rauhaa\nhäiritsevän teon estämiseksi?\n\nBobrikoff muutoin jatkoi ja kovensi tänne tuomaansa\nhallitusjärjestelmää. Sanomalehdistöä vainottiin, sensuuria\nkovennettiin äärimmilleen ja lukuisia sanomalehtiä lakkautettiin,\ntoisia määräajaksi, toisia ainaiseksi. Yhdistymisvapautta rajoitettiin,\njota vastoin keisarikunnasta saapuneet kulkukauppiaat saivat joukottain\nkulkea maaseudulla kiihoittamassa maalaisväestön köyhää osaa\nsaarnaamalla maan riistämistä nykyisiltä omistajiltaan ja jakamista\ntilattomille. Lukuisia santarmeja tuotettiin maahamme ja nämä\nvakoilivat ja antoivat milloin minkin verran vääriä ilmoituksia\nviranomaisille, aikaansaaden siten maassamme epäjärjestystä ja\nlevottomuutta.\n\nElokuun lopussa nimitettiin W. von Plehwe virkaatoimittavaksi Suomen\nministerivaltiosihteeriksi -- semmoisenaan laiton toimenpide, koska\ntuon suomalaisen viran haltijana laillisesti voi olla vain Suomen\nkansalainen. Eräällä taholla heräsi ajatus, että olisi -- tehosi\nminkä tehosi -- koetettava yksityisesti puhua järkeä Plehwelle\nSuomen kysymyksestä. Hän oli ainakin tunnettu sivistyneeksi ja\nlaajatietoiseksi mieheksi, joka, mikäli kerrottiin, oli lausunut\nhaluavansa tarkemmin tutustua Suomen sisäisiin oloihin. Muuan\nPietarissa oleva suomalainen virkamies oli sitä varten antanut hänelle\nMechelinin Marquardsenin käsikirjaan laatiman esityksen Suomen\nvaltio-oikeudesta. Mechelin halusi itse tehdä yrityksen ja lähti\njoulukuun 7 p:nä Venäjän pääkaupunkiin, missä hänellä oli pitkä\nkeskustelu Plehwen kanssa täkäläisestä valtiollisesta asemasta.\nMechelinin tällöin Plehwestä saama vaikutelma ei ollut ehdottomasti\nepämieluinen: Plehwe oli ainakin \"halunnut kuulla\". Mechelin laati\ntähän aikaan samasta asiasta useita selontekoja, joista ainakin osa\nlienee päässyt päätösvaltaiseen paikkaan. Plehwe kuitenkin pian osotti\naivan turhiksi ne eräillä tahoilla olleet toiveet, että hänet kenties\nvoisi taivuttaa toimimaan kenraalikuvernöörin kannasta poikkeavaan\nsuuntaan Suomen kysymyksessä. Vaikkei hän personallisesti olisi\nollutkaan siihen taipumaton, ei hän kuitenkaan ollut halukas panemaan\nomaa asemaansa vaaranalaiseksi koettaakseen saada valtiollista suuntaa\nmuutetuksi. Hän oli byrokraattiluonne, joka kuuliaisesti alistui\nvallitsevaa järjestelmää palvelemaan.\n\nTammikuussa 1900 avatuilla lakimääräisillä valtiopäivillä oli Mechelin\npuhemiesneuvoston sekä valtio- ja tarkastusvaliokunnan jäsenenä.\nEräiden muiden ritariston ja aatelin jäsenten kera hän ehdotti\nlähetettäväksi hallitsijalle alamaisen anomuksen, että Hänen\nMajesteettinsa suvaitsisi ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin, jottei\nSuomen sisäistä hallintoa johdettaisi suuntaan, joka oli vastoin maan\nlakeja ja niitä periaatteita, joita siihen asti oli maassamme\nnoudatettu yhteiskuntajärjestyksen turvaamiseen sekä kansalaisten\nhyödylliseen toimintaan nähden. Samallaisia ehdotuksia tehtiin\nmuissakin säädyissä; lakivaliokunta puolsi niitä ja valtiopäivät\nhyväksyivät ne, tehden yksimielisen anomuksen \"maamme hallinnon\njohtamisessa ilmenevien epäsuuntain\" poistamisesta, joista samalla\nannettiin seikkaperäinen selonteko.\n\nLisäksi Mechelin kannatti säädyssään tehtyä ehdotusta\nkenraalikuvernöörin sanomalehdistöön kohdistaman sortojärjestelmän\npoistamisesta, josta asiasta valtiosäädyt tekivät erityisen anomuksen.\nOmasta puolestaan hän uudisti aikaisemmin tekemänsä, mutta\nvaltiopäiväin silloin epäämän säätyesitysehdotuksen laajemman oikeuden\nmyöntämisestä naisille päästä kunnallisiin virkoihin kaupungissa.\n\nValtaistuinpuheessa oli keisari ilmoittanut käskeneensä\nantamaan ehdotuksen siitä, ettei reserviä v. 1900 kutsuttaisi\nharjoituskokouksiin. Senaatti alisti tämän johdosta annettavaksi\nvaltiosäädyille armollisen esityksen asiasta. Kun sitä ei kumminkaan\nkuulunut, ehdotti Mechelin toukokuun 21 p:nä, että maamarsalkka muiden\npuhemiesten kera ryhtyisi toimenpiteisiin asian saattamiseksi\nvaltiosäätyjen käsiteltäväksi ennen valtiopäiväin päättymistä. Tämä\nehdotus hyväksyttiin yksimielisesti, ja maamarsalkka Lindelöf\nneuvotteli asiasta muiden puhemiesten kanssa, jotka kukin olivat\nsäädyltään saaneet saman tehtävän. Sähkösanoma asiasta lähetettiin\nkenraalikuvernöörille, mutta tuloksetta. Venäjän sisäasiainministeriltä\nsenaatille saapuneen kirjelmän johdosta, jonka mukaan Suomen\npostilaitoksen postimerkkejä ei enää olisi lupa käyttää, vaan niiden\nsijasta olisi käytettävä Venäjän postimerkkejä, kuitenkin siten, että\nSuomen rajain sisällä olisi sallittu käyttää postimerkkejä, joissa arvo\noli ilmaistu Suomen rahassa, teki Mechelin anomusehdotuksen, että\nkaikkiin Suomen postitoimistoista lähtevissä lähetyksissä käytettyihin\npostimerkkeihin tulisi olla merkittynä niistä suoritettava Suomen rahan\nmäärä.\n\nValtiopäiväin yritykset hallitsijalle lähetettyjen esitysten avulla\npalauttaa olot lailliselle tolalle olivat turhia. Maan hallinnossa\nilmenneiden epäsuuntain johdosta tehtyyn anomukseen, jonka Plehwe\nesitti elokuun 27 p:nä, annettiin vastaus, että valtiopäivät sen\ntehdessään olivat menneet toimivaltaansa ulommaksi ja että\nkenraalikuvernöörin toimenpiteet olivat olleet kaikin puolin oikeita.\nJa painoasiasta tehtyyn anomukseen vastattiin, ettei sen ollut havaittu\nansaitsevan huomiota.\n\nValtiopäiväin vielä jatkuessa otti ritariston ja aatelin lähetystö,\njohon kuuluivat Mechelin ja kaksi muuta jäsentä, osaa Turussa\ntoimitettuihin vapaaherra S.W. von Troilin hautajaisiin, vainajan,\njoka niin etevästi oli hoitanut maamarsalkan tehtäviä useilla\nvaltiopäivillämme. Vaikka jo taudin murtamana otti hän säätynsä\njäsenenä osaa 1900 vuodenkin valtiopäiviin, mutta kuoli äkkiä huhtikuun\n27 p:nä, päivä sen jälkeen kun oli säädyssä viimeisen kerran\nesiintynyt.\n\nMuutaman päivän kuluttua valtiopäiväin päättymisestä levisi Helsingissä\nhuhu uudesta, maallemme arveluttavasta toimenpiteestä. Huhu toteutuikin\nennen pitkää, kun julkaistiin kesäkuun 20:ntenä päivätty julistuskirja,\njoka sääsi venäjän kielen otettavaksi käytäntöön virallisena kielenä\nmaamme virastoissa. Toimenpide, josta muun muassa täytyi olla\nseurauksena, että suuri joukko venäjän kieltä taitamattomia\nlainkuuliaisia ja kelvollisia virkamiehiä erotettaisiin, jolloin heidän\nseuraajikseen nimitettäisiin ainoastaan sellaisia, jotka taisivat\nmainittua kieltä, herätti tietenkin yleistä paheksumista.\nVastapäättyneiden valtiopäiväin jäsenten saman kuun 22 p:nä\nritarihuoneella pitämässä kokouksessa luki Mechelin laatimansa\nehdotuksen kirjelmäksi, jossa mainittu toimenpide osotettiin\nepäoikeutetuksi. Läsnäolevat hyväksyivät kirjelmän pääkohdiltaan sekä\npäättivät toimittaa sen ministerivaltiosihteeri Plehwelle ja\nsenaatin jäsenille kokouksen mielipiteen ilmauksena. 79 entisen\nvaltiopäivämiehen allekirjoitettua kirjelmän matkusti kaksi kokouksen\nvalitsemaa henkilöä, vapaaherra V. von Born ja professori O. Donner,\nPietariin viemään sitä Plehwelle. [Tästä käynnistä Plehwen luona katso\n\"Murrosajoilta\" vihot III ja IV s. 169 ja seur.] Muutamaa päivää\nmyöhemmin kuin julistuskirja ilmestyi asetus, jossa säädettiin, että\njulkisia kokouksia sai pitää ainoastaan kenraalikuvernöörin tahi niiden\nviranomaisten luvalla, jotka hän puolestaan oli oikeuttanut luvan\nantamaan, sekä asetus syntyperäisten venäläisten kaupankäynnistä\nSuomessa. Näiden toimenpiteiden johdosta, jotka aiheuttivat usean\nsenaattorin pyytämään eroa virastaan, laati Mechelin, J. Grotenfelt ja\nE. Furuhjelm seikkaperäiset, mainittujen toimenpiteiden laittomuutta\nosottavia esityksiä, joita levitettiin yleisön keskuuteen.\n\n       *       *       *       *       *\n\nMechelinin uutteran valtiollisen kirjailijatoimen tämän aikuisista\ntuotteista on mainittava Parisissa v. 1900 ilmestynyt, varsin valaiseva\nkirjanen _La Constitution du grand-duché de Finlande_, joka sisältää\nkäännöskokoehnan Suomen perustuslakeja ja muita maamme valtiollisia\noloja koskevia virallisia asiakirjoja sekä näiden historiallista\nkehitystä valaisevan esityksen. Samana vuonna hän julkaisi Brysselissä\nilmestyvässä aikakauslehdessä \"_Révue de droit international et\nlégislation comparée_\" eripainoksenakin ilmestyneen tutkielman, jossa\nselostetaan useiden oikeusoppineiden lausuntoja Suomen valtiollisesta\nasemasta. Berlinissä ilmestyvän \"Die Nation\" aikakauslehden 1900 vuoden\nmarraskuun numerossa on samansisältöinen, nimimerkillä \"Justus\"\nvarustettu kirjoitus \"Zur Lage Finnlands\", joka luultavasti on\nMechelinin laatima tahi ainakin hänen toimestaan syntynyt.\n\nSuomen kansalaispiireissä oli lausuttu ajatus, että olisi sivistyneen\nmaailman mielenkiinnon herättämiseksi maamme oikeustaisteluun\naikaansaatava jollakin yleisesti tunnetulla kielellä ilmestyvä\naikakauslehti, joka ottaisi ajaakseen asiatamme. Mechelin toimi\nuutterasti tämän aikeen toteuttamiseksi. Aikakauslehti _l'Européen_,\njoka alkoi ilmestyä Parisissa 1901 kansainvälisen oikeuden ja\ninhimillisyyden periaatteiden puoltajana sekä sisälsi Suomeakin\nkoskevia kirjoituksia, oli melko suurelta osalta hänen toimestaan\nsyntynyt ja sisälsi hänen kynästään lähteneitä kirjoituksia. Tässä\nlehdessä tammikuun 18 p:nä 1902 julkaistu, allekirjoituksella Helsinki,\nJudex (Mechelinin nimimerkki) varustettu kirjoitus \"Les événements de\nFinlande\", kuvailee laajasti lähinnä edellisten vuosien Suomen\ntapahtumia ja arvostelee Venäjän hallituksen silloista politiikkaa.\n\nKotimaisiinkin sanomalehtiin hän näihin aikoihin kirjoitteli\nvaltiollisia kirjoituksia. Finsk Tidskriftissä on hänen laatimansa\nkirjoitus: \"_Vid begynnelsen af år 1900_\", joka sisältää\npääasiallisesti hänen jo ylimääräisillä valtiopäivillä esittämiään\nnäkökohtia. \"Valitettava tosiasia on\", sanotaan tässä kirjoituksessa,\n\"että se valtiollinen suunta, jota meidän päivinämme sanotaan\nnatsionalismiksi, on osottanut arveluttavaa taipumusta unohtamaan oman\nperusaatteensa, joka kuitenkin on ollut se, että _jokainen_ kansakunta\non tunnustettava oikeutetuksi elämään ja täyttämään erikoisen\ntehtävänsä inhimillisten yhteiskuntain kulttuurikehityksessä.\nSuurpoliittiset edut paisutetaan siksi Molokiksi, jolle kaikki on\nuhrattava. Tietoisuus ylivoimasta synnyttää kohtuuttomuuksia vallan\nkäyttämisessä.\" -- Seuraavan vuoden alussa hän Finsk Tidskriftissä\njälleen esitti mietelmiä: \"_I det tjugonde seklets gryning_\". 19:nnen\nvuosisadan umpeen mennessä, hän lausuu, oli perustuslaillinen\nvaltiomuoto toteutettu useimmissa Europan maissa. Mutta hän toivoo sen\nkehittyvän siihen suuntaan, että kansalaisten itsehallinto enemmän ja\nenemmän otetaan käytäntöön maakunta- ja kunnallisasioissakin,\nvarsinaisen valtiotoiminnan kohdistuessa ainoastaan koko isänmaan\nyhteisiin etuihin. Yksityisten voimain vapaa yhteistoiminta parhaiten\nedistää sivistystä ja siveellisyyttä sekä taloudellista hyvinvointia.\nToisaalta on työ isänmaan hyväksi vahvistuva, kuta enemmän se\nkäsittää samalla olevansa renkaana ihmisyyden yhteisessä työssä.\n-- Mainitun aikakauslehden samassa vuosikerrassa on toinenkin M:n\nlaatima kirjoitus: \"_Solidaritet_\", jossa hän huomauttaa, että\nyhteisvastuullisuutta tulee olla saman kansakunnan jäsenten kesken,\nmutta myös eri kansain kesken, viitaten Haagin kansainvälisen\nrauhanliiton tätä tarkoittaviin yrityksiin. -- Erääseen Tukholmassa\n1902 ilmestyneeseen kirjaseen: \"Finska militären\" on Mechelin\nkirjoittanut alkulauseen.\n\nOsotuksena siitä, ettei Mechelin myöhempänä elinaikanaan suinkaan ollut\nmenettänyt nuoruuden aikaista kaunokirjallisuuden harrastustaan, on\nmuun muassa Finsk Tidskriftissä vuonna 1898 julkaistu arvostelu Juhani\nAhon hiljattain ilmestyneestä Panu nimisestä romaanista, jonka\nsisällystä Mechelin laajasti selostelee, samalla antaen lämpimän\ntunnustuksen tälle nuoren suomalaisen kirjallisuutemme huomattavalle\ntuotteelle.\n\n       *       *       *       *       *\n\nMaamme sisäisiin puoluesuhteisiin olivat valtiollista\nitsemääräämisoikeuttamme vastaan suunnatut hyökkäykset omansa\naikaansaamaan muutoksia. Jo 1890-luvun alussa oli alkanut\nmuodostua \"nuorsuomalainen\" ryhmä, joka valtiollisissa ja\nyhteiskunnallisissa kysymyksissä asettui vapaamielisemmälle\nkannalle kuin n.k. \"vanhasuomalainen\", Yrjö-Koskisen johtama\nryhmä, ja jonka äänenkannattajana oli Päivälehti. Kun v. 1898\nvenäläistyttämisjärjestelmä Bobrikoffin johdolla uudestaan pantiin\nkäytäntöön entistä voimakkaammin, kärjistyivät suomalaisen puolueen\nmolempain ryhmäin välit, mistä oli seurauksena puolueen täydellinen\nhajaannus kahdeksi puolueeksi erilaisine valtiollisine ohjelmineen.\nVanhasuomalainen puolue, joka jonkin aikaa oli näyttänyt irtaantuvan\nYrjö-Koskisesta, kokoontui ennen pitkää uudestaan hänen lippunsa alle\nja omaksui myöntyväisyyspolitiikan, jonka niin ruotsalainen kuin\nnuorsuomalainenkin ryhmä hylkäsivät. Puoluehajaannus ilmeni toisinaan\nmuodossa, joka valitettavasti oli omansa entistä enemmän vaikeuttamaan\nyhteistoimintaa niissäkin kysymyksissä, joissa mielipiteet eivät olleet\naivan niin eriäviä kuin ehkä näytti. Mechelin oli niitä, joiden\nmielestä silloisissa oloissa oli mikäli mahdollista vältettävä kaikkea,\nmikä saattoi edistää sisäistä hajaannusta. Yksissä neuvoin K.F.\nIgnatiuksen kanssa hän laati ohjelman sellaiseksi puolueiden ja ryhmäin\nvälisten suhteiden järjestämiseksi, joka olisi omansa estämään\nauttamatonta hajaannusta ja saattamaan yhteistyön mahdolliseksi sillä\nalalla, joka oli pidettävä pääasiana, valtiollisen itsehallintomme\nturvaamisessa. Niidenkin henkilöiden, joiden valtiollisia mielipiteitä\nei täysin voinut hyväksyä, oli, selvien vastatodisteiden puutteessa,\nedellytettävä pohjaltaan toimivan isänmaallisessa mielessä; oli\nsentähden vältettävä toistensa vaikuttimien mustaamista. Kirjalliseen\nmuotoon laadittuna sekä erinäisten eri valtiollista kantaa olevain\nkansalaisten tarkastamana ja hyväksymänä tätä ohjelmaa keväällä 1901\nlevitettiin laajalti maahamme. Valitettavasti ei kuitenkaan onnistuttu\nsiinä määrin, kuin ohjelman laatijat olivat halunneet ja toivoneet,\npoistaa erimielisyyden syitä. Puoluevastakohdat, keskinäinen epäluulo\nja vastenmielisyys olivat päässeet juurtumaan liian syvälle.\n\nUusi asevelvollisuusasetus, joka pääasiallisesti oli 1899 vuoden\narmollisen esityksen mukainen ja kokonaan poikkeava valtiosäätyjen\nhyväksymästä, annettiin heinäkuun 12 p:nä 1901 ja julkaistiin senaatin\ntoimesta. Tämän johdosta pidettiin elokuun 3 p:nä suuri kansalaiskokous\nTurholman tilalla kauniissa metsikössä Helsingin itäisessä saaristossa\nsijaitsevalla Degerön saarella. Puhetta johti Mechelin. Päätettiin\npanna toimeen uutta lainvastaista asetusta vastustava adressi, jonka\nvaltiopäivämiehet ja mahdollisimman lukuisat muut kansalaiset\nallekirjoittaisivat. Niinikään keskusteltiin ehdotuksesta, ettei\npapisto lukisi kirkoissa julki uutta asetusta, mutta tätä ehdotusta\nvastustettiin pappistaholta ja se raukesi. Toimituskomitea valittiin\nadressia laatimaan, ja siihen valittiin tietenkin Mechelin. Adressiin\ntuli lähes puolen miljoonaa allekirjoitusta ja se annettiin senaatin\ntalousosastoon, joka sen toimitti korkeimpaan paikkaan, mistä annettiin\npäätös, ettei se ansainnut huomiota.\n\nVuoden loppupuolella hajotettiin Suomen sotaväki, paitsi\nkaartinpataljoonaa, joka hajoitettiin vasta 1905. Kasarmit, kiväärit ja\nmuut sotatarpeet takavarikoitiin tänne komennettujen venäläisten\nsotaväenosastojen varalle. Suomen sotaväen ohessa lakkautettiin Haminan\nkadettikoulu. On helposti käsitettävissä, että tämän laitoksen\nlakkauttaminen vaikutti syvästi Mecheliniin, jossa monta iloista\nnuoruudenmuistoa oli siihen liittynyt. Vuosina 1902-1904 toimitettiin\nasevelvollisuuskutsunnat uuden asetuksen mukaan, jolloin, niinkuin\ntunnettu, useat kunnat kieltäytyivät valitsemasta kutsuntalautakuntain\njäseniä ja suuri joukko laittomasti kutsuttuja jäi kutsuntaan\nsaapumatta. Yksimielistä ei tämä menettely kuitenkaan ollut, mihin\nosalta olivat syynä ne ponnistukset, joita vanhat suomalaiset,\nvarsinkin Yrjö Koskinen julkaisemassaan kehotuksessa, tekivät\ntaivuttaakseen kutsuttuja noudattamaan käskyä, osalta myös pappien\nmenettely, heistä kun useimmat taipuivat kirkoissa kuuluttamaan\nasevelvollisuusasetuksen.\n\nKesällä ja syksyllä 1902 julkaistiin erinäisiä virastoja ja virkamiehiä\nkoskevia asetuksia, joiden kautta heidät, vastoin voimassa olevia\nlakeja, saatettiin kokonaan päällysmiehistään riippuviksi, niin että\nnämä voivat mielensä mukaan virasta erottaa alempiaan, vieläpä\ntuomarejakin. Toisaalta kumottiin kansalaisten oikeus kanteen\nnostamiseen virkamiehiä vastaan laittomain toimenpiteiden johdosta,\nsiihen kun tästä lähin vaadittiin ylempäin viranomaisten ja viimeiseltä\nkenraalikuvernöörin lupa. Suomalaisiin virkoihin kävi nimittäminen\nmaamme lakeihin perehtymättömiä Venäjän alamaisia, asetukset oli\njulkaistava alkuperäisinä venäjäksi \"paikalliskielisine\" käännöksineen\nj.m.s. Näitä säännöksiä alettiin ennen pitkää panna toimeenkin\nerottamalla useita kenraalikuvernöörille vastenmielisiä virkamiehiä.\n\nMaassamme vallitseva kiihtynyt mieliala, jota ei saanut julkisesti\nilmaista, pyrki purkautumaan lukuisissa kansalaiskokouksissa. Sittenkun\noli pidetty pienempiä valmistavia kokouksia, joiden toimesta oli\nlaadittu uusien asetusten tarkoitusta ja merkitystä selvitteleviä\nkirjoituksia, pidettiin marraskuun 12 p:nä Helsingissä yleinen kokous,\njohon otti osaa kansalaisia eri puolueista ja maamme eri osista, niiden\njoukossa lukuisia yhteisen kansan miehiä. Alustavassa esitelmässä\nMechelin huomautti myöntyväisyyspolitiikan tuottamasta vaarasta, sen\navulla kun vallitseva järjestelmä pääsisi juurtumaan ja laillisiin\noloihin palautumisen toiveet hälvenisivät. Laittomuuden vastustamista\noli sentähden jatkettava, mutta intoilematta ja maltillisesti. Meidän\noli mahdollista suostua eräisiin myönnytyksiin ja uhrauksiin, mutta\nsillä ehdolla että ne tehtiin laillista tietä ja valtiosäätyjen\nsuostumuksella. -- Pari tähän suuntaan käyvää kirjoitusta esitettiin\nkokouksessa ja hyväksyttiin yksimielisesti, minkä ohessa päätettiin\nlevittää niitä kaikkeen maahan. Sen lisäksi päätettiin kokouksen\nmielipiteenä lausua, että passiivista vastarintaa perustuslain\nvastaisia toimenpiteitä vastaan oli järkähtämättä jatkettava, kunnes\nlaillinen järjestys oli palautunut, virkamiesten oli kunkin kohdastaan\npidettävä kiinni laista ja yhteiskuntajärjestyksemme perustuksena\nolevista periaatteista ja yhteiskunnan oli mahdollisuutta myöten\navustettava siten ahdinkoon joutuvia virkamiehiä.\n\nHallitus, joka ennen pitkää havaitsi tähänastiset toimenpiteensä\ntarkoitukseensa riittämättömiksi, ryhtyi vieläkin väkivaltaisempiin\nkeinoihin. Huhtikuun 15 p:nä 1903 julkaistiin keisarillinen asetus\n\"valtiollisen järjestyksen ja yleisen rauhan säilyttämisestä\" Suomessa\nsekä kenraalikuvernöörin toimintaohjeet, jotka antoivat hänelle\nkolmeksi vuodeksi diktaattorivallan, joka salli hänen maassamme tehdä\nmiltei mitä halusi.\n\nJo tämän jälkeisinä lähipäivinä käytti Bobrikoff uutta valtuuttansa\nlähettämällä maanpakoon useita Suomen kansalaisia. Näitä oli\nMechelinkin. Hän oli matkalla Tukholmassa, kun sikäläinen Venäjän\nlähettiläs Butzow kortilla antoi hänelle tiedon, että hänen oli\nkielletty palaamasta kotimaahan ja että, jos hän tämän rikkoisi,\nseurauksena olisi karkoitus Venäjälle. Samalla ilmoitettiin hänelle,\nettä se 12,000 markan vuotuinen elinkautiseläke, jonka hän oli kantanut\nsenaatista erottuaan v. 1890, oli lakkautettu. Helsingissä ryhdyttiin\nsamaan aikaan siihen omituiseen toimenpiteeseen, että Mechelinin\nmuotokuva, joka oli ripustettuna kaupunginvaltuuston kokoussalin\nseinälle, korkeain viranomaisten käskystä sieltä poistettiin ja pantiin\nkätköön poliisikamarin ullakolle. Maanpakolaisuuden tultua peruutetuksi\nkuva otettiin sieltä pois ja asetettiin entiselle paikalleen.\n\n\n\n\nVIII LUKU.\n\n1903-1905.\n\nMaanpakolaisena. Bobrikoffin ja Plehwen murha. Asema Venäjällä.\nJärjestelmä lievenee. 1904 vuoden valtiopäivät. Maasta karkotettujen\npaluu. Suurlakko. Marraskuun-julistuskirja, laillisuus palautettu.\n\n\nMaanpakolaisuutensa aikana Mechelin, samaten kuin useimmat hänen\nonnettomuustoverinsakin, oleskeli enimmäkseen Tukholmassa. Hänen\nmaanpakonsa katkeruutta kuitenkin lievensi se seikka, että hänen\npuolisonsa ja tyttärensä lähtivät hänen luokseen lohdutukseksi ja\navuksi, mikä olikin sitä tarpeellisempaa, kun tuohon aikaan alkoi\nilmetä arveluttavia oireita, että hänen terveytensä oli pilalla. Hänen\noli muun muassa kestettävä vaikea leikkaus, joka pelasti hänen\nhenkensä.\n\nTukholmassa oleskeleville maanpakolaisille osotettiin ruotsalaisten\ntaholta monin tavoin myötätuntoa ja ystävällisyyttä. Professori\n_K. Warburgin_ antaman tiedon mukaan oli Mechelin usein Tukholmassa\ntoimivan \"Idun\"-seuran vieraana ja nähtiin hänet aina siellä, missä\nhänen vanhalla ystävällään Harald Wieselgrenillä oli paikkansa, ja\nheidän kuultiin vilkkaasti, usein leikillisesti keskustelevan. Tuon\ntuostaan kokoontuivat maanpakolaisetkin yhteiseen seurusteluun,\ntoisinaan jonkin isänmaallisen muiston johdosta, esimerkiksi\nRuneberginpäivänä 1904. Mechelin, joka aikaisemmin erinäisissä\ntilaisuuksissa oli päässyt kuningas Oskarin puheille ja silloin saanut\nystävällisen kehotuksen uudistaa käyntinsä sekä kerran oli kuninkaalta\nitseltään saanut hänen muotokuvansakin omakätisine nimikirjoituksineen,\nkatsoi helposti käsitettäväin arkaluontoisten syiden estävän häntä\nkarkoitusaikana käymästä vierailulla.\n\nTietenkin kiinnittivät Suomen valtiolliset kysymykset maanpakolaisten\nmieltä. Kun Venäjän keisari puolisoineen syksyllä 1903 pitemmän aikaa\noleskeli Hessenin Darmstadtissa, päättivät karkoitetut antaa keisarille\nkirjelmän, jossa esiintuotiin Suomessa noudatetun hallitusjärjestelmän\nvahingolliset seuraukset ja sen muutoksen suotavuus. Kolmimiehinen\nlähetystö matkusti Darmstadtiin viemään kirjelmää, josta ei kuitenkaan\nollut toivottua tulosta. Tietysti eivät kirjelmän allekirjoittajat\nitsekään uskoneet yrityksestään olevan mitään välitöntä seurausta,\nmutta he olivat kuitenkin katsoneet velvollisuudekseen tehdä\nvoitavansa. [Tästä käynnistä Plehwen luona katso \"Murrosajoilta\" vihot\nIII ja IV s. 169 ja seur.]\n\nJo ennen maasta karkoitustaan oli Mechelin alkanut kirjoittaa teosta,\njonka hän valmisti Tukholmassa ja joka ilmestyi 1903. Sillä on nimenä\n\"_Suomen itsehallinto ja perustuslait_\", ja siinä arvostellaan Pietarin\nyliopiston entisen professorin _N.D. Sergejeffskin_ v. 1902\njulkaisemaa, Suomen kysymystä käsittelevää lentokirjasta. Mechelinin\narvostelu on oikeastaan tarkoitettu venäläisten luettavaksi, mutta\njulkaistiin myös ruotsiksi ja suomeksi. Kun Sergejeffski oli\noikeusoppinut, olisi sopinut odottaa hänen teoksensa olevan\nsisällykseltään asiallisen, mutta, niinkuin Mechelin kohta kohdalta\nosottaa, näin ei läheskään ole laita. Päinvastoin on Sergejeffskin\nkirjasen ominaisuutena sama tietojen epäluotettavuus, sama käsityksen\nkierous ja puolueellisuus kuin muidenkin venäläiseltä taholta maatamme\nvastaan suunnattujen hyökkäysten. Erään lainoppineen auktoriteettimme,\nvapaaherra R.A. Wreden, arvostelun mukaan on Mechelinin puheenalainen\nteos \"hänen loistavimpia iskujaan Suomen oikeustaistelussa\" [R.A.\nWrede, Muistopuhe Mechelinistä pidetty Suomen Tiedeseuran vuosijuhlassa\ntoukokuun 25 p:nä 1914. s. 11.] Erittäin selvästi osotetaan tässä\nteoksessa, ettei Venäjän kiihkokansalliselta ja virkavaltaiselta\ntaholta valtiosääntöämme vastaan suunnattu kumouspolitiikka suinkaan\nole ollut Venäjän todellisten etujen vaatima. Puolustautumisemme näiltä\nhyökkäyksiltä ei, niinkuin on väitetty, ole johtunut vihamielisyydestä\nVenäjää kohtaan, vaan on \"velvollisuus omaa maatamme ja niitä\nsukupolvia kohtaan, jotka vastedes elävät tässä maassa ja jatkavat\nSuomen kansan rauhallista sivistystyötä\".\n\nVastamainittu, Darmstadtissa hallitsijalle annettu kirjelmä oli muun\nmuassa viitannut erääseen Venäjän sisäasiainministerin, Suomen\nministerivaltiosihteerin v. Plehwen laatimaan, useissa Europan\nsanomalehdissä julkaistuun kirjoitukseen, jossa hän oli koettanut\npuolustaa Venäjän Suomi-politiikkaa. Lähimpänä aiheena Plehwen\nkirjoitukseen oli, että englantilainen rauhanystävä Stead\naikakauslehdessään Review of reviews oli tehnyt Plehwelle mainittua\nsekä Englannissa että muissa maissa paheksumista herättänyttä\npolitiikkaa koskevan välikysymyksen. Plehwen vastauksen sisällys\nsaattoi Mechelinin laatimaan ja julkaisemaan \"Herr von Plehwe och den\nfinska frågan\" nimisen kirjasen, joka ensin ilmestyi 1903 vuoden\nlopussa ranskaksi kirjoitussarjana \"L'Indépendence belge\" lehdessä, ja\nruotsiksi käännettynä 1904. Mechelin osottaa Plehwen puhuneen\njoutavia esimerkiksi selittäessään, että Venäjän hallitusta oli sen\nSuomi-politiikassa ohjannut pyrkimys \"sovitella yhteen valtakunnan\nyhteisiä kohtaloita ohjaavaa itsevaltiutta ja paikallisen itsehallinnon\nperiaatteita, vakavammin rajoittamatta jälkimäisen oikeutta\". Ikäänkuin\nitsevaltius olisi sovitettavissa sellaiseen itsehallinto-oikeuteen kuin\nSuomella on, jonka päätunnusmerkkinä on, ettei lakeja voida säätää\nSuomen kansan omain edustajain antamatta siihen suostumustaan! Ja\nikäänkuin eivät Suomen itsehallinnon periaatteiden rajoitukset olisi\nolleet \"vakavinta\" laatua!\n\nKotimaassa kiertelevän huhun johdosta, että karkoitetut olivat\nmuuttaneet valtiollista kantaansa ja aikoivat armahdustietä anoa saada\npalata, laadittiin ja levitettiin heidän allekirjoittamansa selitys,\nettä he laittomuusjärjestelmään nähden edelleenkin pitivät passiivista\nvastarintaa ainoana Suomen kansalaisille oikeana periaatteena.\n\nTukholmassa oleskellessaan Mechelin eräiden venäläisten\nvapaudentaistelijain kehotuksesta laati ehdotuksen Venäjän\nvaltiosäännöksi. Tämä ehdotus, jonka on katsottu osottavan melko\ntarkkaa Venäjän olojen tuntemusta, lienee muun muassa sisältänyt\nsäännöksiä erinäisille valtakunnan osille myönnettävästä\nitsehallinnosta, joka ei kuitenkaan olisi loukannut valtakunnan\nyhtenäisyyttä.\n\nSanomalehtiemme selostelussa eräästä herra _Menstschikoffin_ teoksesta,\njoka käsitteli Venäjän salaista poliisilaitosta Europassa, on mainittu,\nettä Tukholmassa toimiva \"suomenmaalainen santarmisto\" v. 1903 oli\nantanut tiedon että sikäläiset karkoitetut suomalaiset olivat\nmuodostaneet \"keskuksen\", joka oli päättänyt \"olla arastelematta\nvaltiollista murhaakaan\" ja perustaa kaiken toivonsa Venäjän\nkumouspuolueeseen, sekä että tämän keskuksen johtajana oli itse\nMechelin. Itse pitää Menstschikoff täydellä syyllä mielettömänä tätä\nMechelinin laittamista terroristipäälliköksi. Todella mikään ei ollut\nsen vieraampaa koko hänen olemukselleen. Hän vihasi väkivallantekoja.\nSen vuoksi hän ei ollut myötätuntoinen sille äärimäisiä keinoja\nkannattavalle suunnalle, jota Suomessa ajoi \"aktivistien\" nimellä\nkulkeva ryhmä ja jonka tarkoitusperiä tarkemmin selitettiin syksyllä\n1904 täällä levitetyssä julistuksessa. Vastamainittu, Venäjän salaista\npoliisilaitosta käsittelevä teos sisältää muun muassa Venäjän\npoliisiosaston ulkomaisen toimiston päällikön _Ratajeffin_\nkertomuksen siitä \"Venäjän kumouksellisten ja vastustusryhmäin\nneuvottelukokouksesta, joka Suomen vastustuspuolueen eräiden jäsenten\ntoimesta pidettiin Parisissa syyskuun 30--lokakuun 8 p:nä 1904 ja jossa\nkeskusteltiin yhteisistä vastustustoiminnan keinoista\". Ratajeffin\nväitteen mukaan olisi tämä kokous pidetty Mechelinin luona. Herra\nMenstschikoff sanoo tätä väitettä \"ilmeiseksi valheeksi\". Eikä voi\nepäilläkään että näin on laita. Vaikka Mechelin siihen aikaan lieneekin\nollut Parisissa ja jonkin verran ottanut osaa mainittuihin\nkeskusteluihin, on hänen toimintansa siinä varmasti tarkoittanut estää\nSuomen sekottamista kumoushankkeisiin. Suomelle oli tarpeen säilyttää\nja, missä sitä oli loukattu, saattaa entiselleen laillinen järjestys;\nsiksi ei sen tullut itsensä antautua vallankumouksen tielle. On\nkieltämätöntä, että Mechelin oli \"hallituksen vastustajia\", mutta\nmeikäläisissä oloissa oli hallituksen vastustaja \"kumouksellisen\"\nvastakohta; pikemmin on hallituksen kantaa pidettävä kumouksellisena,\ns.o. yhteiskuntajärjestystä kumoavana.\n\nMechelinin kantaa kuvaava on eräässä venäläisessä lehdessä julkaistu\nkuvaus, jonka laatija muiden mukana sattui olemaan hänen seurassaan,\nkun Tukholmaan saapui sanoma Helsingissä tapahtuneesta Bobrikoffin\nmurhasta. Uutinen herätti hämmästystä ja Mechelin tiedusteli\npuhelimitse asiata tarkemmin ystävältään, Ruotsin ulkoasiain\nministeriltä. Ministeri totesi asianlaidan, ja kyynelsilmin Mechelin\nlausui: \"Kas siinä, mihinkä on saatettu Suomi, joka tähän asti ei ole\nmitään tiennyt hirmutöistä ja verestä.\"\n\nKotimaan oloissa kuitenkin tapahtui 1904 vuoden kuluessa käänne.\nVenäjän-Japanin sota syttyi, ja sen tapahtumat vahvistivat Venäjän\nhallituksenvastaista liikettä. Helsingissä Bobrikoff sai Schaumanin\nkädestä surmansa kesäkuun 16 p:nä, Pietarissa kaatui Plehwe muutamaa\nviikkoa myöhemmin. Uusi kenraalikuvernööri, ruhtinas Obolenski, joka\nsyyskesällä saapui Helsinkiin, asettui Pietarista saamainsa\nvaihtelevain vaikutelmain johdosta epävarmalle ja horjuvalle kannalle.\nHän ei osottautunut aivan kuuroksi kehotuksille noudattamaan\nsävyisämpää politiikkaa kuin edeltäjänsä. Sanomalehdistön sortoa\nlievennettiin jonkin verran. Syyskesällä julkaistiin käsky\nlakimääräisten valtiopäiväin kutsumisesta koolle joulukuussa.\nMarraskuun 1 p:nä 1904 asetettiin Pietarissa komitea, puheenjohtajana\ntodellinen salaneuvos Tagantseff sekä jäseninä 6 venäläistä ja 6\nsuomalaista, valmistelemaan kysymystä valtakunnanlainsäädännön ja\nSuomen erikoisen lainsäädännön välisten rajain määräämisestä. Eräät\nkomitean venäläiset jäsenet eivät olleet aivan taipumattomia osittain\nsuostumaan suomalaisten vaatimuksiin. Ennen pitkää ilmeni kuitenkin\nkomitean venäläisen ja suomalaisen ryhmän välillä, varsinkin\nsotilaskysymyksessä, mielipiteiden eriäväisyyksiä, jotka eivät olleet\nsoviteltavissa, minkä tähden keskustelut jäivät tuloksettomiksi.\n\nJoulukuun 2 p:nä, valtiopäiväin ollessa ovella, sisälsi Helsingissä\nilmestyvä virallinen lehti tiedonannon, että Hänen Majesteettinsa oli\nsuvainnut sallia niiden maasta karkotettujen, jotka laillisessa\njärjestyksessä oli valittu valtiopäivämiehiksi tahi olivat\naatelissukujen päämiehiä, palata kotimaahan. Kun Mechelin kuului\njälkimäiseen ryhmään, palasi hän muutamain muiden karkotettujen kera\nHelsinkiin, missä joulukuun 5 p:nä yleisö riemuiten tervehti heidän\npaluutaan. Juhlallinen vastaanotto tapahtui säätytalolla ja illemmällä\npidettiin seurahuoneella juhla, jossa Suomen kansalaisten ilontunteet\nsekä tunnustus ja ihailu niitä kohtaan, jotka horjumatta olivat\nkärsineet isänmaan puolesta, monella tavoin purkautuivat ilmoille.\nSeuraavan vuoden alussa saivat muutkin karkoitetut palata. Mechelin,\njolta, niinkuin jo mainittiin, oli maanpakoon joutuessaan laittomasti\nriistetty hänelle entisenä senaattorina tuleva eläke, katsoi, kuten\nmuutkin saman kohtelun alaisiksi joutuneet, olevansa oikeutettu\nvaatimaan sitä takaisin. Ei tietysti ole epäilemistäkään, että tässä\nMechelinin luontoiselle, milloinkaan omaa voittoa pyytämättömälle\nmiehelle, oli määräävänä vaikuttimena laittoman teon poistamisen halu\neikä suinkaan oma etu.\n\nValtiopäivillä, jotka avattiin joulukuun 9 p:nä, Mechelin taaskin tuli\njohtavaan asemaan. Hänet valittiin puhemiesneuvoston jäseneksi sekä\nvaltio-, erityisen valitus- ja toimitusvaliokunnan puheenjohtajaksi.\nNäiden valtiopäiväin tärkein tulos oli laillisten olojen täydellistä\npalauttamista tarkoittava n.s. \"suuri anomus\". Sitä käsiteltiin\nerityisessä valitusvaliokunnassa, jossa sen laatiminen oli\npääasiallisesti Mechelinin toimena. Valtiosäädyt hyväksyivät sen\nyksimielisesti vuoden viimeisenä päivänä. Anomuksessa lausuttiin muun\nmuassa: \"Maassa jossa, niinkuin Suomessa, sukupolvi toisensa jälkeen on\nkasvanut ja elänyt siinä tietoisuudessa, että laki on sekä valtiovallan\nettä yksityisten yhteiskunnan jäsenten toiminnan ohjeena, tuntuu aivan\nkuin perinjuuriselta yhteiskunnan mullistamiselta, kun hallitus, jonka\ntärkeimpänä tehtävänä tulisi olla lakien voimassa pitäminen, itse\njärkyttää laillista järjestystä. Vuonna 1899 alkaneen hallitussuunnan\nonnettomat vaikutukset ovat näyttäytyneet monin tavoin sekä\nyhteiskunnallisessa toiminnassa että yksityiselämän eri aloilla. Suomen\nkansa on joutunut pelottavan ankaraan velvollisuuksien ristiriitaan. Ja\njärjestelmän seurauksena on ollut: yleinen epävarmuus kalliisiin\npersonallisiin oikeuksiin nähden, hyvän hallinnon höltyminen ja\nturmeltuminen, aiheellinen pelko että lainkäyttökin, tämä yhteiskunnan\ntehtävistä vanhin ja ensimäinen, on saava pahan vamman, kova\nomantunnon tuska useilla niillä, jotka ovat luettavat yhteiskunnan\nkunnioitettavimpiin aineksiin, joko he sitten ovat saattaneet äänensä\nkuuluviin tahi kärsineet hiljaisuudessa; sekä toisaalla leviämistään\nleviävä siveellinen rappeutuminen ja turmelus sekä onnenonginta, jotka\novat päässeet rehottamaan kovan ahdistuksen vallitessa toisissa\npiireissä; rikosten lisääntyminen paikkakunnilla, missä poliisivoimaa\non tuntuvasti enennetty sekä selvästi havaittava lain ja oikeuden\nkunnioituksen väheneminen.\" -- Anomus päättyy lyhyeen selontekoon\nniistä toimenpiteistä, jotka olivat tarpeen laillisen järjestyksen\npalauttamiseksi, ja pontena on alamainen anomus, että näihin\ntoimenpiteisiin ryhdyttäisiin.\n\nValtiopäivämiesten yksityisessä kokouksessa tehdyn päätöksen mukaisesti\nkävi Mechelin professori Otto Donnerin ja pankinjohtaja Felix Heikelin\nkera tammikuulla 1905 Pietarissa ruhtinas Obolenskin puheilla\nkoettamassa hankkia suotuisaa vastausta \"suureen anomukseen\". Mechelin\nantoi omasta ja molempain toveriensa puolesta ruhtinaalle kirjelmän,\njossa huomautettiin valtiosäätyjen lausumain toivomusten osin\nolevan sellaisia, jotka kävi nopein toimenpitein välittömästi\ntoteuttaminen, osin sellaisia, joiden toteuttaminen kysyi aikaa. Suomen\nasevelvollisuuskysymys oli ratkaistava aikaa kysyvän lainsäädännön\navulla, mutta ennenkuin tämä työ ehdittäisiin suorittaa, olisi 1901\nvuoden laittoman asevelvollisuusasetuksen sovelluttaminen\nlakkautettava. Sillä välin voisi Suomi, niinkuin silloinen\nvanhasuomalainen senaatti oli ehdottanut, suorittaa vuotuisen\nrahamäärän, esimerkiksi kymmenen miljoonaa markkaa vuosittain,\nedellyttäen että valtiopäivät siihen suostuisivat. 1903 vuoden\ndiktatuuriasetus ja muut lainvastaiset väliaikaiset säädökset kävisi\nheti kumoaminen. Kysymys, miten lakeja oli oikeudenmukaisesti\nsäädettävä asioista, jotka koskivat sekä Suomen että keisarikunnan\netuja, joka kysymys oli käsiteltävänä Tagantseffin komiteassa, vaati\naikaa ja oli huolellisesti valmisteltava, Suomenkin oikeutta huomioon\nottaen.\n\nVenäjän ministeriä Witteäkin kävi Mechelin puhuttelemassa näistä\nasioista. Kävi ilmi, ettei Venäjän päätösvaltaisissa piireissä oltu\naivan taipumattomia asevelvollisuuskysymyksen ratkaisuun tahi asetuksen\nsovelluttamisen lykkäykseen Suomen myöntämää rahallista korvausta\nvastaan. Meillä katsottiin perustuslaillisissa piireissä tämän\nehdotuksen ansaitsevan harkintaa; rahallinen korvaus oli valtiosäätyjen\nkuitenkin myönnettävä vain lähimmäksi varainhoitokaudeksi, ollen\nvastaisten valtiopäiväin asia uudistaa suostunta olosuhteiden mukaan.\n\nNäistä asioista neuvoteltaessa Venäjän pääkaupungissa, missä Mechelin\nkävi useita kertoja, oli ruhtinas Obolenski muun muassa vaatinut, että\nSuomen viranomaisten olisi Venäjälle luovutettava jälkimäisestä maasta\nSuomeen saapuneet valtiolliset rikoksentekijät. Mechelin ja Donner\nolivat käydessään ruhtinaan puheilla tähän vastanneet, että tässäkin\nkohden tulisi Suomen voimassa olevia lakeja siellä noudattaa ja että,\njos mainituissa laeissa sellainen luovuttaminen oli säädetty, sitä oli\nnoudatettava. He eivät tahtoneet kieltää, että maamme viranomaisilla\ntodella eräin ehdoin oli sellainen velvollisuus. Kun tämä tuli\ntunnetuksi, tehtiin Suomen aktivistipuolueen äänenkannattajassa\n\"Frihet\"-lehdessä ja sosialistisissa julkaisuissa hyökkäyksiä\nMecheliniä ja Donneria vastaan, jotka muka kokonaan olivat kieltäneet\nmeidän ja Venäjän vapaustaistelijain yhteiset edut. Perustuslailliset\nlakimiehemme, jotka ottivat kysymyksen perinpohjaisen harkinnan\nalaiseksi, pitivät sitä vastoin mainittujen molempain herrain lausuntoa\noikeana. Oma lakimme ja valtiollinen asemamme keisarikuntaan nähden\novat sellaiset, että henkilöt, jotka jälkimäisessä maassa tekevät\nsikäläisten lakien vastaisia tekoja, eivät saa päästä keisarikunnan\nlainkäytön ulottuvista lähtemällä Suomeen. Valtiolliset rikokset eivät\nole tästä poikkeuksena. [Vrt. R. Hermanson, \"Synpunkter i Frågan om\nryska undersåtars utlämnande genom finska myndigheter åt ryska\".]\nUseiden kansalaisten allekirjoittama vastalause Mecheliniä ja Donneria\nvastaan tehtyihin hyökkäyksiin julkaistiin sanomalehdissä. Katsomatta\nsiihen, ettei Suomen kansan suinkaan tarvinnut tunnustaa olevansa\nyhteisvastuullinen kaikenmoisten venäläisten anarkististen\nkumouksellisten kanssa, joiden tekoja kaikkien sivistyskansain\noikeustajunnan täytyi paheksua, ei sekään seikka, että Venäjän\nsilloisen valtiojärjestyksen mukaan törkeiksi rikoksiksi katsottiin\nerinäisiä tekoja, joita länsimaisen oikeuskatsantotavan mukaan olisi\narvosteltu lievemmin tahi kenties ei olisi pidetty ensinkään\nrikollisina, voinut vaikuttaa kysymykseen lainopilliselta kannalta\nkatsottuna. Ja niin kauan kuin me itse keisarikunnan vallanpitäjiltä\nvakaasti vaadimme oikeusjärjestyksemme tunnustamista, tulisi tietysti\nmeidän itsemmekin tarkoin noudattaa sitä silloinkin, kun se velvoitti\nmeitä suostumaan Venäjän viranomaisten vaatimuksiin.\n\nMaaliskuun 29 päivän illalla levisi Helsingissä sanoma, että \"suureen\nanomukseen\" oli osittain suostuttu esittelyssä, joka ei ollut\ntapahtunut tavallisessa järjestyksessä, vaan neuvottelukokouksessa,\njohon otti osaa sekä venäläisiä että suomalaisia jäseniä. 1901 vuoden\nasevelvollisuuslain sovelluttaminen oli toistaiseksi lakkautettu ja\n1905 vuoden kutsunnat peruutettu sekä tuomarien virasta erottamista\nkoskeva asetus kumottu; muita kohtia ei vielä ollut ratkaistu, mutta\ntoivottiin esittelyä jatkuvan.\n\nSamaan aikaan annettiin valtiopäiville hallituksen esitys\nkymmenen miljoonan markan suorittamisesta vuosittain Venäjän\nvaltakunnanrahastoon avustukseksi sotilaallisiin tarkoituksiin.\nValtiopäivät katsoivat olevan myöntäminen tämän suostunnan, kuitenkin\nvain vuodeksi.\n\nNäiden valtiopäiväin käsiteltäviksi annettuja asioita oli hallituksen\nesitys porvaris- ja talonpoikaissäädyn äänioikeuden laajentamisesta.\nPerustuslakivaliokunta oli laatinut ehdotuksen mainittujen säätyjen\näänioikeuden laajentamiseksi esityksessä ehdotettua tuntuvasti\nenemmäksi, äänioikeuden myöntämiseksi naisille y.m., mutta\nperustuslaillisella taholla oltiin sitä mieltä, että niin kauan kuin\nlaillisia oloja ei ollut täydellisesti palautettu, puuttui säännöllisen\nvaltiopäivätyön edellytyksiä eikä valtiosäätyjen sentähden tulisi tehdä\nlopullisia päätöksiä. Vaalioikeuden uudistuskysymys jäi valtiosäädyiltä\nsen vuoksi loppuun käsittelemättä, mikä muutamilla tahoilla, varsinkin\nyhteiskunnan syvissä riveissä, herätti suurta tyytymättömyyttä.\nValtiosäädyt päättivät, koska täydellistä vastausta laillisuuden\npalauttamista koskevaan anomukseen ei ollut saapunut, anoa\nvaltiopäiväin lykkäämistä syksyyn, ja Mechelin laati tämän sisältöisen\nkirjelmän luonnoksen. Mutta vastauksen sijasta tuli äkkiä ja\nodottamatta sanoma, että valtiopäivät oli päätettävä huhtikuun 15 p:nä,\njoten äänioikeuden uudistuskysymyksen loppuun käsitteleminen, vaikka\nvaltiosäädyt olisivat sen tahtoneetkin käsitellä, oli käynyt\nmahdottomaksi. Ennen hajaantumistaan antoivat valtiosäädyt adressin,\njossa pyydettiin laillisuuden täydellistä palauttamista suuren\nanomuksen mukaisesti.\n\nAatelin perustuslaillisten huhtikuun 16 p:nä seurahuoneella\ntoimeenpanemissa yhteisissä erojaispäivällisissä, joissa säädyn jäsenet\nolivat miltei täysilukuisina saapuvilla, julkilausui vapaaherra Kr. von\nAlfthan säätyveljien kiitollisuuden ja ystävyyden tunteet Mecheliniä\nkohtaan. Tämä vastasi liikutettuna esittämällä eläköönhuudon Suomelle\nja selitti oivallisessa puheessa sitä kantaa, jolle meidän\noikeustaistelussamme oli asetuttava.\n\nEnnen valtiopäivämiesten hajaantumista asettivat perustuslailliset\nryhmät, ruotsalainen ja nuorsuomalainen, valtuuskunnan, jonka jäsenet\nvalittiin kaikista neljästä säädystä, yhtä monta kumpaisestakin\nkieliryhmästä, seuraaviin valtiopäiviin asti tarkkaavaisesti seuraamaan\nvaltiollisia tapahtumia ja ryhtymään olojen vaatimiin toimenpiteisiin.\nMechelin valittiin valtuuskunnan puheenjohtajaksi, Donner\nvarapuheenjohtajaksi.\n\nValtuuskunta, joka keskuudestaan asetti pienemmän toimikunnan, piti\nlukuisia kokouksia ja koetti parhaansa mukaan täyttää tehtävänsä. Se\npani muun muassa toimeen suuren kansalaiskokouksen palokunnantalolla\nsyyskuun 13 p:nä. Tässä tilaisuudessa oli aikomus keskustella useita\ntärkeitä, lähinnä seuraavain valtiopäiväin käsiteltäviä asioita\nsisältävästä ohjelmasta. Nämä kysymykset koskivat laillisen\njärjestyksen palauttamista, venäjän kielen poistamista Suomen\nhallinnosta, asevelvollisuusasiaa, elokuun 6/19 p:nä 1905 annettua\nkeisarillista julistuskirjaa neuvoa-antavan valtakunnanduuman\nperustamisesta Venäjälle, johonka Suomikin ottaisi osaa\nvalitsemalla edustajia, sekä vihdoin äänioikeuden laajentamista\nvaltiopäivämiesvaaleissa ja laajaa eduskuntalaitoksen uudistusta.\nKokouksessa oli saapuvilla lukuisa joukko henkilöitä kumpaakin\nsukupuolta; lukumäärä lienee lähennellyt tuhatta. Kokouksen avasi\nMechelin tekemällä selkoa tilanteen vaatimuksista. Hän huomautti, että\nyhteinen työ maamme loukatun valtiosäännön suojelemiseksi oli\nyhdistänyt eri puolueryhmät perustuslailliseksi puolueeksi, ja että v.\n1904 kokoontuneiden valtiopäiväin tunnuslauseena oli ollut: lain voima\non palautettava. Hän huomautti yksimielisyyden tarpeellisuutta, vaikka\ntunnustikin, että \"luja yhteenliittyminen oikeutemme suojaksi ei vaadi\nluopumaan eriävistä mielipiteistä sisäisissä kysymyksissämme. Mitä\nvaaditaan, on että puolueriidat heitetään sikseen, kunnes maamme\noikeusasema Venäjään nähden on turvattu v. 1809 vahvistettujen\nperiaatteiden mukaisesti.\" Mechelinin puheen päätyttyä alkoi kokouksen\nohjelmaan otettujen kysymysten käsittely, professori Setälä\npuheenjohtajana. Mutta niistä oli ehditty käsitellä ainoastaan osa,\nkun saapui poliiseja, jotka ilmoittivat, että kokouksen oli\nkenraalikuvernöörin käskystä heti hajaannuttava. Kun kokous\nyksityisluontoisena katsoi olevansa laillisesti luvallinen, kieltäytyi\nse noudattamasta käskyä, mutta joukko sotamiehiä kivääreihin\nkiinnitettyine pistimineen marssi saliin ja karkoitti yleisön. Ennen\nkokouksen hajoamista ehti Mechelin kuitenkin ehdottaa, että\nannettaisiin kokouksen toimikunnan tehtäväksi panna vastalause\ntapahtunutta väkivallantekoa vastaan, jota ehdotusta tervehdittiin\nyleisellä hyväksymisellä. Vastalause laadittiin sittemmin ja annettiin\nprokuraattorille. [Katso tästä tarkemmin \"Murrosajoilta\" VII siv. 80 ja\nseur.]\n\n       *       *       *       *       *\n\nAinoastaan muutamaa viikkoa myöhemmin tapahtui Venäjällä\nvaltiojärjestyksen mullistus. Japanin sodan vastoinkäymisten johdosta\noli valtiollinen kiihtymys levinnyt koko valtakuntaan. Semstvojen\njäsenet ja muut kansalaiset pitivät kokouksia, joissa vaadittiin\nkansalaisvapauden turvaamista ja kansanedustuslaitoksen käytäntöön\nottamista. Talonpoikais- ja työläismellakoita ja lakkoja sattui\nuseilla paikkakunnilla, Mustanmeren sotalaivoissa pantiin toimeen\nsotilaskapinoita. Hallitus päätti tehdä myönnytyksiä ja antoi elokuun\n19 p:nä julistuskirjan valtakunnanduuman kokoonkutsumisesta, jonka\ntoimivalta kuitenkin olisi oleva vain neuvoa-antavaa laatua.\nMutta tämä ei tyydyttänyt vapaamielisiä; vaadittiin pitemmälle\nmeneviä myönnytyksiä ja levottomuudet kävivät yhä laajemmiksi ja\nvoimakkaammiksi. Yleisten lakkojen johdosta keskeytyi lokakuun lopulla\n1905 liikenne Venäjän rautateillä, pääkaupungissa lopetettiin kaikki\ntehdastyö, yleiset laitokset lakkasivat toimimasta ja valta oli\nsiirtymäisillään hallituksen käsistä jonkinlaiselle sosialistien ja\nmuiden kumouspuolueiden jäsenistä muodostetulle neuvostolle.\n\nSanoma näistä tapahtumista herätti tietenkin Suomessa mitä suurinta\nhämmästystä ja nousi kysymys, miten meidän itsemme olisi meneteltävä.\nKaupunkilais- ja maalaistyöväestön keskuudessa olivat sosialistiset\naatteet lähinnä edellisinä vuosina levinneet odottamattoman nopeasti ja\nlaajalle, ja tällä taholla haaveiltiin Suomen yhteiskunnallisten olojen\nkumousta sosialistiseen suuntaan Venäjällä odotettavana olevan\nsamanlaisen kumouksen yhteydessä. Perustuslailliset, jotka eivät\nantautuneet tällaisiin haaveiluihin, arvelivat ajan otolliseksi\njyrkästi kansanvaltaiseen suuntaan käyville valtiollisille\nuudistuksille. Mutta miten aikaansaada ne? Kumoustietäkö vai vanhain\nperustuslakiemme osottamin lainsäädäntökeinoin? Siitä eivät puolueet\nolleet yksimielisiä. Perustuslaillisten lähimpänä silmämääränä oli\nlaillisen järjestyksen palauttaminen.\n\nSunnuntaina lokakuun 29 p:nä piti perustuslaillinen säätyvaltuuskunta\nkaupunginvaltuuston kokoussalissa Helsingin raatihuoneella kokouksen,\njohon muutamia muitakin henkilöitä kutsuttuina otti osaa. Mechelin\njohti kokouksessa puhetta. Päätettiin panna toimeen yleinen\nkansalaiskokous, jonka hyväksyttäväksi esitettäisiin, että\nhallitukselta vaaditaan laillisuuden palauttamista, nykyisen kotimaisen\nhallitushenkilökunnan poistamista ja toisten, kansan luottamusta\nnauttivain miesten nimittämistä heidän tilalleen sekä valtiopäiväin\nmahdollisimman pikaista koolle kutsumista. Eräs kokouksen\nosanottajista, sosialistijohtaja ja kaupunginvaltuusmies, puuseppä\nPerttilä, vaati perustuslaillisten ja pääkaupungin järjestyneen\ntyöväestön ryhtymistä yhteistoimintaan. Tähän suostuen päätti kokous\nasettaa 8-miehisen valtuuskunnan, jonka tuli toimia yhteisesti yhtä\nmonen työväestön valitseman valtuutetun kanssa.\n\nMaanantaina lokakuun 30 p:nä annettiin Pietarissa se\nkeisarillinen julistuskirja, jolla Venäjän valtiomuoto muutettiin\nperustuslailliseksi. Valtakunnanduuma, jolla ei olisi vain\nneuvonanto-oikeutta, vaan päätösvalta lainsäädäntöasioissa,\nkutsuttaisiin koolle ja väestölle suotaisiin kansalaisvapauden\njärkkymättömät perusteet henkilökohtaisen loukkaamattomuuden\nperiaatteen mukaisesti sekä omantunnon-, sanan-, kokoontumis- ja\nyhdistymisvapaus.\n\nSamana päivänä puhkesi meillä n.k. \"suurlakko\". Työväestön Helsingin\nrautatientorilla tekemän päätöksen mukaisesti keskeytettiin kaikki työ\neri aloilla, rautatieliikenne lakkasi, tehtaat, ravintolat ja myymälät,\nruokatavarakauppoja lukuun ottamatta, suljettiin. Sanomalehdet eivät\nilmestyneet, pimeys vallitsi illoin kaupungin kaduilla. Ylioppilaat ja\npolyteknikot tekivät opintolakon, luennot ja harjoitukset keskeytettiin\nopettajain suostumuksella, samaten kouluopetus. Lakkasivatpa posti ja\npoliisilaitoskin toimimasta. Työväestön asettama keskuslakkokomitea\notti huolekseen poliisin tehtävät ja valvoi lakon noudattamista\nkansalliskaartin, n.s. \"punakaartin\" avulla. Ylioppilaat ja\npolyteknikot puolestaan järjestivät eri suojeluskunnan, joka, niinkuin\ntunnettu, ei ollut parhaissa väleissä kansalliskaartin kanssa. Ei vain\npääkaupungissa, vaan useilla muillakin paikkakunnilla maassamme\npidettiin valtiollisia kokouksia, pantiin toimeen lakkoja ja\nkeskeytettiin yhteiskunnan säännöllinen elämä.\n\nTällä välin perustuslaillinen säätyvaltuuskunta jatkoi toimintaansa\nlaillisuuden palauttamiseksi. Lokakuun 31 p:nä pidettiin\npalokunnantalolla valtuuskunnan päätöksen mukaisesti suuri\nkansalaiskokous, jossa hyväksyttiin valtuuskunnan laatiman ehdotuksen\nmukainen ohjelma, minkä jälkeen lähetystö pantiin sitä viemään\nkenraalikuvernöörille. Työväen taholta saapui toinen lähetystö. Suuria\nväkijoukkoja kokoontui kenraalikuvernöörintalon edustalle, ja niille\nannettiin tieto vanhansuomalaisen senaatin erosta, jota tämä jo lakon\nalkamispäivänä oli päättänyt pyytää, koska oli havainnut, ettei sillä\nenää ollut laajain kansankerrosten luottamusta. Se oli samalla\npäättänyt tehdä alistuksen laillisten olojen palauttamisesta ja\nvaltiopäiväin koolle kutsumisesta.\n\nSamana iltana kokoontui kenraalikuvernöörin luokse hänen pyynnöstään\nsekä perustuslaillisen valtuuskunnan edustajia: Mechelin, R.A. Wrede,\nO. Donner, J. Grotenfelt, että vanhansuomalaisen puolueen edustajia:\nJ.R. Danielson, H. Gebhard ja K.A. Brander. Ruhtinas Obolenski\nilmoittaa Hänen Majesteettinsa olevan taipuvaisen suostumaan Suomen\nkansan valtiollisiin toivomuksiin ja kehottaa läsnäolevia lausumaan\nmielensä siitä, mitä olisi anottava. Mechelin esittää anottavaksi:\nperustuslainmukaisen järjestyksen täydellistä palauttamista\nvaltiosäätyjen joulukuun 31 p:nä 1904 tekemän anomuksen mukaisesti;\nylimääräisten valtiopäiväin koolle kutsumista joksikin päiväksi\njoulukuussa; yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden periaatteelle\nrakentuvaa eduskuntalaitoksen uudistusta tarkoittavan hallituksen\nesityksen antamista ylimääräisille valtiopäiville; valtiopäiväin\noikeuttamista tarkastamaan hallituksen jäsenten virkatoimien\nlaillisuutta; perustuslakien kehittämistä sananvapauden,\nkokoontumis- ja yhdistymisvapauden säätämällä. Mechelinin ehdotusta\nkannattivat muut perustuslaillisen ryhmän läsnäolevat jäsenet.\nDanielsonkin lausui, että hänen puolueensa kiitollisena ottaisi vastaan\nsen sisältöisen julistuskirjan. Jonkin aikaa keskusteltua lausui\nkenraalikuvernööri pitävänsä tuollaisen julistuskirjan aikaansaamista\nmahdollisena ja pyysi saada hyvissä ajoin seuraavana päivänä\nkirjallisesti laadittuina julistuskirjassa mainittavat toivomukset sekä\nilmoitti senaatinkin paraikaa valmistelevan julistuskirjan ehdotusta.\nSeurasi sitten kysymys senaatin vastaisesta kokoonpanosta;\nkenraalikuvernööri arveli nykyisten senaattorien voivan toistaiseksi\njäädä paikalleen. Vanhatsuomalaiset lausuivat haluavansa\nkokoomusministeristöä, mutta tätä vastustettiin perustuslaillisten\ntaholta ja vaadittiin senaattia kokoonpantavaksi yksinomaan\nperustuslaillisista. Neuvottelu päättyi vasta puolen yön aikaan.\n\nJo seuraavana aamuna oli Mechelinillä valmiina julistuskirjan luonnos,\njonka valtuuskunta, sittenkun ensin J. Grotenfelt ja sen jälkeen muut\njäsenet olivat sen tarkastaneet, eräin muutoksin hyväksyi. Samaten\ntarkastettiin ja hyväksyttiin Mechelinin laatima valtiopäiväkutsun\nluonnos, joka sisälsi, että eduskuntalaitoksen uudistusta koskeva\nesitys oli annettava valtiopäiväin käsiteltäväksi, sekä ehdotus\nkäskykirjeeksi, jonka mukaan laittomuusaikana nimitettyjen venäläisten\nvirkamiesten sijaan nimitettäisiin kotimaisia miehiä. Samana päivänä\nveivät Mechelin, Wrede ja Donner ehdotukset kenraalikuvernöörille,\njonka luona ne kohta kohdalta tarkastettiin. Obolenski teki\nvastaväitteitä, varsinkin kesäkuun 20 p:nä 1900 annetun, venäjänkielen\nkäyttämistä virastoissa koskevan julistuskirjan kumoamiseen nähden. Hän\nei kuitenkaan ollut itsepäinen, vaan lupasi toimittaa perille\nperustuslaillisten julistuskirjan ehdotuksen samalla kuin senaatinkin\nehdotuksen sekä lausui pitävänsä edellistä parempana. Molemmat olivat\ntosin pääkohdiltaan samansuuntaiset, mutta erosivat toisistaan\nsiinä, että edellinen erinäisissä kohdin esitti tarkemmin\nmääriteltyjä vaatimuksia; niinpä se esimerkiksi vaati 1901 vuoden\nasevelvollisuuslain täydellistä kumoamista, jota vastoin senaatti vain\noli ehdottanut sen soveltamisen lakkautettavaksi. Eduskuntalaitosta\nkoskevassa kysymyksessä oli senaatti vain ehdottanut uudistettavaksi\nhallituksen esityksen äänioikeuden laajentamisesta porvaris- ja\ntalonpoikaissäädyn vaaleissa. Seuraavana päivänä, marraskuun 2:sena,\nsaapuivat Mechelin ja Grotenfelt uudestaan kenraalikuvernöörin luo,\njoka heidän läsnäollessaan antoi luotsipäällikölle, kenraalimajuri\nN. Sjömanille käskyn viedä perustuslaillisten ehdotuksen sekä\nkenraalikuvernöörin puoltavan lausunnon korkean-asianomaiseen paikkaan.\nValtuuskunta lähetti puolestaan kaksi henkilöä Pietariin hankkimaan\nvaltiosihteeristöstä varmuutta siitä, että ehdotus todellakin\nesitettiin semmoisena kuin valtuuskunta sen oli hyväksynyt.\n\nMarraskuun 2 p:nä lähti kenraali Sjöman \"Eläköön\" laivalla matkaan.\nMuuan huhu, joka perustuslaillisissa piireissä herätti levottomuutta,\ntiesi kertoa joidenkuiden yltiöpäiden aikovan estää höyrylaivaa\nlähtemästä, koska olivat saaneet kuulla eräiden vanhan senaatin\njäsenten aikovan siinä matkustaa sekä arvelivat sen olevan ehdottomasti\nestettävä. Pian kuitenkin kuultiin Eläköön laivan lähteneen satamasta\nja alottaneen matkansa. Julistuskirjan ehdotus toimitettiin perille ja\nkäsiteltiin Pietarhovin keisarillisessa palatsissa tapahtuneessa\nesittelyssä, jota kesti k:lo 8:sta i.p. marraskuun 3 p:nä seuraavaan\naamuun k:lo 3. Venäläiset ministerit, kreivi Witte etusijassa,\npuolsivat ehdotusta pääkohdiltaan ja hallitsija hyväksyi\njulistuskirjan, kuitenkin eräiltä harvalukuisilta kohdin muutettuna,\nminkä jälkeen se allekirjoitettiin k:lo 2 aamulla. Muutoksista\npidettiin vain yhtä mainittavammin tärkeänä. Perustuslaillisten\nehdotuksessa oli nimittäin ollut määräys, että 1899 vuoden\nhelmikuun-julistuskirjan säätämät perussäännökset oli kumottu, jota\nvastoin vahvistettu julistuskirja sääsi, että niiden soveltaminen oli\nkeskeytettävä siksi, kunnes siinä mainitut asiat oli lainsäädäntötoimin\njärjestetty. Kun suomalaisella taholla kuitenkin edellytettiin\n\"lainsäädäntötoimen\" käyvän perustuslaillista tietä, ei tämä muutos,\ntultuaan maassamme tunnetuksi, herättänyt sanottavaa levottomuutta.\nJulistuskirja venäjän kielen käytäntöön ottamisesta virastoissa oli\npoistettu niiden asetusten joukosta, jotka julistettiin heti\nkumotuiksi, mutta sen kävi lukeminen niihin perustuslainvastaisiin\nasetuksiin, joiden tarkastamisesta senaatin oli tehtävä ehdotus.\n\nEläköön laiva palasi viivyttelemättä tuoden julistuskirjan ja\nvaltiopäiväkutsun Helsinkiin, jonne se saapui marraskuun 4:ntenä\niltapäivällä ja missä sen tuomat uutiset herättivät suurta riemua.\nMechelin ja Wrede sekä Danielson ynnä muutamat muut henkilöt saivat\nkutsun saapua k:lo 9 illalla kenraalikuvernöörin turvapaikkaan,\nvenäläiseen sotalaivaan Slavaan, missä hän saattoi asiakirjain\nsisällyksen kutsuttujen tiedoksi. Samalla hän kuitenkin lausui\nihmettelynsä ja pahoittelunsa sen nurjamielisyyden johdosta, jota hän\nluuli havainneensa suomalaisissa vallitsevan venäläisiä kohtaan ja jota\nhänen ylhäisyytensä sanoi lakon aikana itsekin kokeneensa. Mechelin\nvastasi tähän sujuvalla ranskan kielellä pitämässään puheessa, ettei\nnurjaa mieltä vallinnut Suomessa Venäjän kansaa kohtaan, mutta että\nerään Venäjän puolueen lakiamme ja oikeuttamme vastaan tekemät\nhyökkäykset olivat loukanneet suomalaisten arimpia tunteita. Puhuja\nlausui olevansa varma siitä, että mielten katkeruus oli häviävä\nsäännöllisten olojen palauduttua. Lopuksi hän muutamin sanoin kiitti\nkenraalikuvernööriä hänen avustuksestaan julistuskirjan\naikaansaamisessa.\n\nAinoat maassamme, jotka eivät olleet aivan tyytyväisiä julistuskirjaan,\nolivat sosiaalidemokraatit, jotka olivat haaveilleet maamme sisäisten\nolojen kumouksellista muutosta. Lakkopäivinä oli perustuslaillisella\ntaholla pyritty yksimielisyyteen sosiaalidemokraattien kanssa, mutta\nheidän ja perustuslaillisen säätyvaltuuskunnan väliset neuvottelut\neivät olleet menestyneet. Sosiaalidemokraatit vastustivat valtiopäiväin\nkoolle kutsumista, koska eivät uskoneet niiden suostuvan semmoiseen\neduskuntalaitoksen uudistukseen, jota he halusivat, ja vaativat sen\nsijaan yleisillä vaaleilla valitun, \"perustuslakia säätävän\nkansalliskokouksen\" kutsumista koolle uudistusta toteuttamaan. Olipa\ntyöväki hairahtunut rautatientorilla valitsemaan \"väliaikaisen\nhallituksenkin\", suostuen kumminkin siihen, että vaalin saisi alistaa\nhallitsijan vahvistettavaksi. Puoluejohto oli uskotellut työväelle,\nettä vallankumous oli Venäjällä päässyt täydellisesti voitolle, että\ntasavalta jo oli julistettu, ja kaikki tiedot, joita heille yritettiin\nantaa todellisesta asiaintilasta, leimattiin julkeiksi valheiksi.\nTodellisuudessa oli lakko Pietarissa päättynyt marraskuun 3 p:nä ja\nkumousliike oli jo asettumassa. Maamme perustuslailliset, jotka olivat\nasettuneet laillisuuden eikä vallankumouksen kannalle ja katsoivat\nmaamme laillisten olojen palautuessa ja valtiopäiväin kokoontuessa\nkäsittelemään eduskuntalaitoksen uudistusta saavuttaneen sen, mikä\ntällä kertaa oli saavutettavissa, paheksuivat sosialistien liiallisia\nvaatimuksia. Säätyvaltuuskunta teki voitavansa tutustuttaakseen yleisöä\njulistuskirjan sisällykseen, jonka olemassaolonkin sosialistiset\nlakonjohtajat aluksi itsepintaisesti kielsivät. Vähitellen he kuitenkin\nmenettivät työläispiirienkin kannatuksen ja pakotettiin taipumaan.\n\nMarraskuun 5 p:nä julkaisi säätyvaltuuskunta kehotuksen yleisölle\nmielten rauhoittamiseksi. Seuraavana päivänä lakko päättyi ja elämä\npalautui säännölliselle tolalleen. Illalla, kaupungin ollessa yltänään\njuhlavalaistuksessa, kokoontui joukko valtuuskunnan kutsusta Helsinkiin\nsaapuneita entisiä valtiopäivämiehiä säätytalolle, missä Mechelin\nlausui läsnäolijat tervetulleiksi ja kehotti heitä tilanteen johdosta\nantamaan julistuksen Suomen kansalle. Tähän suostuttiin ja valiokunta\nasetettiin laatimaan julistusta Mechelinin tervehdyspuheessaan\nlausumain perusaatteiden mukaisesti. Tehtiin kaksi ehdotusta, joista\ntoinen, herra V.T. Rosenqvistin laatima, pääasiassa saavutti\nvaliokunnan ja sittemmin kokoontuneiden valtiopäivämiesten\nhyväksymisen, minkä jälkeen julistus marraskuun 8 p:nä saatettiin\nyleisön tietoon. Siinä huomautettiin, että Suomen kansan\nvaltiopäiväinsä kautta esittämä toivomus lailliseen järjestykseen\npalautumisesta oli toteutunut. \"Luodessamme katseemme menneisiin\nvuosiin emme voi olla muistelematta niitä monia hetkiä, jolloin\nkansamme on ollut kadottamaisillaan kaiken toivon oikeutemme takaisin\nsaamisesta; ja tätä muistellessamme me myös tunnemme, että on olemassa\nkorkeampia voimia kansojen kohtaloita ohjaamassa. -- -- Kun ne, jotka\nmuodostavat perustuslaillisen puolueen, nyt hartaasti toivovat saavansa\npalata rauhalliseen työhön kansamme menestyksen hyväksi, elähyttää\nheitä tässä vilpitön halu yksimielisen yhteistoiminnan aikaansaamiseksi\nojentaa veljenkäsi jokaiselle samaan päämäärään pyrkivälle ja harras\ntoivomus että tässä vapauden ja edistyksen hyväksi tehtävässä työssä\nmaamme kaikki kansalaiset saisivat seistä rinnatusten yhdenvertaisina.\nNykyhetki kehottaa tähän ja tuleva aika on varmasti siitä kypsyttävä\nrunsaan sadon kansallemme ja isänmaallemme.\" -- Julistuksen olivat\nallekirjoittaneet: \"Yleiseen kokoukseen lukuisasti kokoontuneet\nperustuslailliset entiset valtiopäivämiehet.\"\n\nLähinnä edellisinä päivinä oli ollut tarjona vaara, että jokin väestön\najattelematon teko olisi aiheuttanut venäläisen sotaväen aseellisen\nsekaantumisen siitä johtuvine verenvuodatuksineen ja muine maallemme\nvahingollisine, arvaamattomine seurauksineen. Ettei näin käynyt, johtui\nepäilemättä pääasiallisesti siitä, että perustuslaillisilla silloin\nvallitsevissa poikkeusoloissa oli tarpeeksi tyyneyttä ja mielenmalttia\ntyytyäkseen niihin kohtuullisiin vaatimuksiin, joita meillä oli\nlaillinen oikeus esittää sekä jotka hallitsija ja hänen neuvonantajansa\nvoivat hyväksyä. Mechelinille, jolla tähän aikaan oli huomattavin sija\nperustuslaillisessa puolueessa, tulee suuri ansio maamme kohtalon\nsilloisesta onnellisesta käänteestä. \"Marraskuun-julistuskirja\" tiesi\nSuomelle siirtymistä pimeydestä valkeuteen, raskaiden koettelemusten\najasta lupaavien toiveiden aikaan. Totta on, että tuo valoisa aika\nvalitettavasti oli lyhyt, mutta silti ei se mies ansaitse vähemmän\nkiitosta, joka olennaisesti on aikaansaanut tuon käänteen ja siten\nantanut historiallisen esikuvan, josta kenties vastedeskin on oleva\nmaallemme hyötyä.\n\n\n\n\nIX LUKU.\n\n1905-1908.\n\nToistamiseen hallituksen jäsenenä. Uudistusohjelma. Eduskuntauudistus.\nMuita hallitustoimenpiteitä. Uuden hallitusmuodon sekä muiden\nyhteiskunnallisten parannusten ehdotuksia. Taantumus pääsee jälleen\nvaltaan. Ero senaatista.\n\n\nNoina päivinä kenraalikuvernöörin luona pidetyissä kokouksissa oli tämä\nlausunut haluavansa perustuslaillisten taholta saada ehdotuksen uuden\nsenaatin jäseniksi. Valtuuskunta täytti hänen toivomuksensa antaen\nhänelle, marraskuun 3 ja 4 p:nä erinäisiä neuvottelukokouksia\npidettyään, ehdokaslistansa. Tällöin oli muun muassa harkittu\nkysymystä, oliko Mechelin ehdotettava senaatin talousosaston\nvarapuheenjohtajaksi vai ministerivaltiosihteeriksi, mutta edellistä,\nmuiden perustuslaillisten valtioiden pääministerintointa vastaavaa\nvirkaa, pidettiin sopivampana. Oikeusosaston varapuheenjohtajaksi\nehdotettiin vapaaherra R.A. Wredeä, prokuraattoriksi J. Grotenfeltia\nja samoin muihin senaattorinvirkoihin perustuslaillisia, osin\nruotsalaiseen, osin nuorsuomalaiseen puolueeseen lukeutuvia henkilöitä.\nSosialistipuolueellekin oli varattu yksi salkuton senaattorinpaikka.\nValtuuskunnan laatiman ehdotuksen lähetti kenraalikuvernööri\nsemmoisenaan korkeimpaan paikkaan, missä se miltei sinänsä\nhyväksyttiin. Uudet senaattorit nimitettiin kuitenkin vasta joulukuun 1\np:nä. Jo muutamaa päivää aikaisemmin oli ruhtinas Obolenski eronnut\nkenraalikuvernöörinvirasta ja saanut seuraajakseen todellisen\nsalaneuvoksen _N. Gerardin_, siihen aikaan varsin vaikutusvaltaisen\nkreivi Witten henkilökohtaisen ystävän. Ministerivaltiosihteerinvirasta\nerosi samalla kertaa _Constantin Linder_, jonka seuraajaksi, viran\noltua lyhyen ajan avoinna, tuli kenraalimajuri _August Langhoff_.\nEversti _F.G. Björnberg_, jota perustuslaillisella taholla myös oli\npidetty mainittuun virkaan sopivana, nimitettiin hänen apulaisekseen.\nValtiosihteeristöön oli sen lisäksi perustettava neuvoa-antava komitea,\njonka jäseniksi valtuuskunnan ehdotuksen mukaisesti nimitettiin\nprofessori _R. Hermanson_ ja tohtori _A. Törngren_.\n\nUusi senaatti ryhtyi toimeensa joulukuun 4 p:nä, jolloin Mechelin\ntäysi-istuntoon kokoontuneille piti suomeksi puheen, jossa\nhän esitti laajan ohjelman senaatin tulevalle toiminnalle.\nKun marraskuun-julistuskirja, hän lausui, on poistanut esteet\nlaillisen järjestyksen palauttamiselta maahamme, on Suomen\nkansalle avautunut tärkeiden perustuslainuudistusten mahdollisuus.\nSenaatin on laadittava ehdotus uudeksi valtiopäiväjärjestykseksi,\njota kansakunta voi tyytyväisyydellä kannattaa. Senaatin\nsilmämääränä tulee olla uudistusten toteuttaminen, sellaisten kuin\nkansaneduskunnan oikeus tarkastaa hallituksen virkatoimia,\npainovapaus, kokoontumis- ja yhdistymisvapaus, tuomioistuinten\njärjestysmuodon ja oikeudenkäyntilaitoksen uudistus, kuntia suurempain\nhallintoalueiden itsehallinnon toimeenpaneminen, työväestön\ntaloudellisen ja yhteiskunnallisen aseman parantaminen, maansaannin\nja oman kodin hankkiminen maaseudun tilattomalle väestölle,\njuovutusjuomalainsäädännön uudistus näiden juomain väärinkäytöksen\nehkäisemiseksi. Nykyään voimassa olevat, venäjän kielen käyttämistä\nhallituslaitoksissa koskevat säännökset ovat muutettavat siten, että\nkansalliskielet palautetaan siihen asemaan, mikä niille oikeudellisista\nja luonnollisista syistä on tuleva. Virastoissa on sellaisiin\nhenkilönmuutoksiin ryhdyttävä, joita laillisen järjestyksen\npalauttaminen vaatii. \"Nykyinen ajanhetki on historiallinen\nkäännekohta, joka vaatii kaikkia yhteiskunnan voimia työskentelemään\nvaloisamman tulevaisuuden valmistamiseksi isänmaallemme. Ne, jotka nyt\non kutsuttu toimittamaan hallitukselle kuuluvaa osaa tästä\nuudestaluomistyöstä, tulevat tuntemaan itsensä onnellisiksi, jos se,\nminkä he kykenevät suorittamaan, ei jää aivan kauas jälelle siitä, mitä\nheiltä vaaditaan. Ja sydämestämme toivomme, että se aika ei ole kovin\netäällä, jolloin on lakannut hajaannus, minkä koettelemuksen aikana on\nsynnyttänyt eri käsitys siitä, millä tavoin vaarat olisivat\ntorjuttavat, sekä että yksimielisyys ja yhteishenki silloin antavat\nuusia voimia Suomen kansalle.\"\n\nSenaatti päätti tämän Mechelinin lausunnon pantavaksi pöytäkirjaan ja\nvirallisissa lehdissä julkaistavaksi.\n\nYlimääräiset valtiopäivät kokoontuivat kohdakkoin sen jälkeen,\njoulukuun 20 p:nä. Tärkein niiden käsiteltäväksi annetuista asioista\noli eduskuntalaitoksen uudistuskysymys. Vanha senaatti oli jo asettanut\nkomitean laatimaan ehdotusta asiasta, mutta useimmat komitean jäsenet\nolivat kieltäytyneet tehtävästä, kunnes perustuslaillinen senaatti oli\nnimitetty ja uudistanut määräyksen. Näin kävikin, minkä jälkeen\nkomitea, jonka jäseniksi määrättiin henkilöitä eri puolueista ja\npuheenjohtajaksi professori Hermanson, alotti työnsä. Ohjeeksi\nannettiin komitealle Mechelinin laatima ohjelma, jossa lähemmin\nseliteltiin marraskuun-julistuskirjan yhteydessä annettua määräystä,\nettä uudistuksen tuli tapahtua yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden\nperiaatteiden mukaisesti, minkä ohessa huomautettiin \"maassamme\nvallitsevasta yksikamarijärjestelmän harrastuksesta\". Mikäli myöhemmin\nsaatiin tietää, oli senaatti äänestettyään päättänyt lisätä nämä sanat\nosottaakseen panneensa huomiota maassamme vallitsevaan yleiseen\nmielialaan, mutta ei ennakolta sitoakseen komiteaa. Komiteassa piti\nosa jäseniä parempana kaksikamarijärjestelmälle rakennettua\neduskuntalaitosta, jossa ylempi kamari olisi valittu yleisillä,\nvaikkakin välillisillä vaaleilla. Mutta kun maassamme silloin\ninnokkaasti kannatettiin yksikamarijärjestelmää, on käsitettävissä,\nettä nämä jäsenet jäivät vähemmistöön. Muutamat vähemmistön jäsenet\ntiedustelivat Mecheliniltä, olisiko heidän pantava vastalause, mutta\nhän kielteli. Sitä vastoin hän, siihen katsoen että komitean enemmistö\noli määrännyt äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden ikärajaksi vain 21\nikävuotta, arveli vastalauseen olevan tehtävä korkeamman ikärajan, 24\nikävuoden, puolesta. Sellaisen vastalauseen liittikin vähemmistö\nkomitean mietintöön; se saavutti hallituksen ja valtiopäiväin\nhyväksymisen ja sen mukainen säännös on, niinkuin tunnettu, nykyisessä\nvaltiopäiväjärjestyksessämme. Jottei uusi eduskunta tekisi äkkipikaisia\npäätöksiä, ehdotti Mechelin asetettavaksi neuvoa-antavana toimivan\ntarkastuslautakunnan, jonka jäseninä tulisi olla tuomarikunnan,\nyliopiston ja polyteknillisen opiston, talous- ja maanviljelysseurain,\nsuurempain kaupunkien kaupunginvaltuusmiesten ja maalaiskuntain\nluottamusmiesten valitsemia edustajia -- yhteensä 45 henkilöä.\nEduskunnan kustakin asiasta ensimäisessä käsittelyssä tekemät päätökset\noli hänen mielestään annettava tämän lautakunnan tarkastettaviksi ja\nlautakunnan lausunto oli sitten saatettava valtiopäiväin tiedoksi. Kun\nei lautakunnalla kuitenkaan olisi päätösvaltaa, ei komiteassa katsottu\nsen merkityksen vastaavan sen asettamisesta johtuvia mutkia,\nminkätähden tyydyttiin ehdottamaan vähemmän mutkallista laitosta, n.s.\n\"suurta valiokuntaa\", semmoisena kuin se sittemmin toteutettiinkin\nvaltiopäiväjärjestyksessämme. Lisävarmuuden saamiseksi ehdotettiin\nerinäisissä tapauksissa määräenemmistö pantavaksi hyväksymisen ehdoksi.\nMutta etupäässä tahdottiin suhteellisen vaalitavan avulla taata\nyksikamarille erilaisia tietoja ja näkökohtia ja estää sitä joutumasta\npelkäksi yksipuolisesti arvostelevan, valtiollisesti kypsymättömän\nvalitsijajoukon elimeksi.\n\nKomitean ehdotuksen perusteella laati senaatti ehdotuksen uutta\nvaltiopäiväjärjestystä ja vaalilakia koskevaksi hallituksen\nesitykseksi. Esitys annettiin valtiosäätyjen käsiteltäväksi ja\nhyväksyttiin miltei sinänsä kaikissa säädyissä; ainoastaan aatelissa\nilmeni heikkoa vastustusta. Mechelin oli tässä säädyssä esityksen\npuolustajia. Heinäkuun (7) 20 p:nä vahvisti keisari lain astuvaksi\nvoimaan lähinnä seuraavan lokakuun 1 p:stä. Suomi sai siten\nyksikamarijärjestelmään perustuvan kansaneduskunnan, jossa on 200\nmäärättyyn ikään tulleiden kansalaisten, miesten ja naisten, yleisen ja\nyhtäläisen äänioikeuden perusteella kolmeksi vuodeksi kerrallaan\nvalitsemaa edustajaa.\n\nKieltämättä on Mechelin niitä, jotka pontevimmin ovat osaltaan\nvaikuttaneet siihen, että Suomi sai kansaneduskunnan, laadultaan\njyrkemmin kansanvaltaisen kuin nykyään on missään muussa Europan\nmaassa. Muutamilla tahoilla on arveltu hänen tällöin osottaneen\nliiallista optimismia. Hänelle niinkuin muillekin oli epäilemättä\nyllätys, että sosialismi oli maassamme, maaseudullakin, kasvanut\nniin voimakkaaksi, kuin vaalien tulokset sittemmin osottivat. Hänen\nsanotaan harkitessaan sosialistien osaa kansaneduskunnassamme,\njos se uudistettaisiin yksikamariseksi yleisine ja yhtäläisine\näänioikeuksineen, lausuneen otaksuman, että heitä olisi valtiopäivillä\nkolmisenkymmentä; todellisuudessa kohosi heidän lukumääränsä jo\nensimäisissä vaaleissa 80:een. Pohjaltaan kuitenkin asialliset\nvaikuttimet määräsivät hänen kantansa tässä uudistuskysymyksessä. Hän\noli tosin aikaisemmin lausunut kannattavansa kaksikamarijärjestelmää,\nmutta oli sittemmin muuttanut mieltään. Hänen vakaumuksensa oli\nnyttemmin, että ainoastaan tämän laatuinen porvarillisten osottama\nmyötämielisyys työväestöä kohtaan voi aikaansaada yksimielisyyden\nkaikkien yhteiskuntakerrosten kesken siinä, minkä tuli olla kaikille\npääasia: maamme valtiollisen itsemääräämisoikeuden suojaamisessa. Hän\nuskoi järjen vähitellen pääsevän valtaan ja saavan voiton yhteistyön\nesteenä olevista yksipuolisista luokkaennakkoluuloista ja\nluokkavihasta, sekä toivoi kansan syville riveille myönnetyn\nvaltiollisen vaikutusvallan kohottavan niiden valtiollista sivistystä\nja vastuunalaisuuden tuntoa.\n\nAsian ollessa ritaristossa ja aatelissa keskusteltavana toukokuun 28\np:nä hän lausui, sen johdosta että muutamat puhujat olivat pitäneet\nuudistusta liian jyrkkänä ja puoltaneet kaksikamarijärjestelmää:\n\"Minulla on jo kauan ollut kovia epäilyksiä kaksikamarijärjestelmää\nkohtaan. -- -- Olen ruvennut enemmän ja enemmän epäilemään, onko\nmahdollistakaan sellaista järjestää tyydyttävällä tavalla. -- -- Joko\nvaipuu ylempi kamari, kansan vaaliin perustumattomana ja vailla yleisen\najatuskannan tukea olevana, hyödyttömäksi varjoksi, tahi asettuu se,\nperustuipa se sitten vaaliin tai vanhoihin säätyerioikeuksiin,\nehdottoman vanhoillisuuden kannalle ja on silloin todellinen kehityksen\njarru. -- -- Täällä on lausuttu, että korkeampaa sivistystä ja\nkokemusta edustaville vähemmistöille olisi kaksikamarijärjestelmän\navulla taattava tarpeellista valtaa liian pitkälle menevää\nkansanvaltaista suuntaa vastaan. -- -- Todellisuudessa on\nkaksikamarijärjestelmän mukaan ylemmällä kamarilla valta ehkäistä, mitä\nkoko kansan valitsemat, toisen kamarin edustajat päättävät. Käykö\nsellaisen vallan asettaminen ihanteeksi? Omasta puolestani uskon, että\nniillä vähemmistöillä, jotka edustavat korkeampaa sivistystä ja\nkokemusta, ja jotka, sitä myöten kuin kulttuurityö edistyy,\nkasvamistaan kasvavat niihin verraten, joilta näitä ominaisuuksia\npuuttuu, tulee olla merkityksensä vaikutusvallassa, mutta ei lain\nmääräämässä valta-asemassa. -- -- Ei pidä milloinkaan odottaa että ne,\njotka tietävät olevansa valtiollisten oikeuksien rajalinjain\nulkopuolella, suhtautuvat valtiollisiin ja yhteiskunnallisiin\nkysymyksiin yhtä objektiivisesti ja luottavaisesti kuin ne, jotka näitä\noikeuksia käyttävät. Luullaankohan että ne, jotka kävelevät\nyrttitarhassa hoitelemassa sitä, nauttien sen kukista ja hedelmistä,\nsyyllä voivat sanoa aidan ulkopuolella oleville: 'Olkaa alallanne ja\ntyytyväisiä, ehkäpä annamme teillekin hiukan kukkia.' Sallikaa kaikkien\npäästä puutarhaan, silloin ei heidän mieleensäkään juolahda tallata\nja hävittää sitä; oma etunsa heitä silloin kehottaa vaalimaan\nsitä. -- --\"\n\nOliko Mechelin oikeassa puhuessaan näin toivehikkaasti uudistuksen\nseurauksista, siihen voi vasta tulevaisuus antaa varman vastauksen.\nKieltämättä on eduskuntamme työkuntoisuus uudistuksen johdosta ensi\nalussa vähentynyt. Emme kuitenkaan usko kenenkään puolueettomasti ja\nvapaamielisesti ajattelevan voivan kieltää, että nelisäätyinen\neduskuntamme oli vanhettunut ja kaipasi perinpohjaista uudistusta, joka\nsoi lainsäädäntötyöstä siihen asti osattomille aineksille tilaisuuden\nsaada oikeutetut vaatimuksensa kuuluville, ja että täydellisellä\npäätösvallalla varustetun ylemmän kamarin perustaminen luultavasti\nolisi aiheuttanut kiivaita riitoja ja erimielisyyttä. Ei liioin käy\nkieltäminen, että ylempi kamari on niissä maissa, missä on\nkaksikamarijärjestelmä, lukemattomissa tapauksissa osottautunut\njärkevienkin ja oikeutettujen uudistusten jarruttajaksi, -- niinkin\nkorkealla asteella olevassa sivistysmaassa kuin Englannissa\nylähuoneineen. Ei liene liian rohkeata toivoa, että maamme laajoille\nkansankerroksille myönnetyt valtiolliset oikeudet aikaa myöten lisäävät\nniiden halua ja kykyä käyttää näitä oikeuksia yhteisen isänmaan tosi\nparhaaksi.\n\nMaaliskuussa 1906 oli Pietarissa asetettu venäläis-suomalainen\nneuvottelukunta keisarikunnan etujen ja hallitsijan oikeuksien kannalta\ntarkastamaan senaatin laatimaa ja valtiopäiväin käsiteltäväksi annettua\nehdotusta Suomen eduskuntalaitoksen uudistamiseksi. Venäjän puolelta ei\nkomiteaan määrätty kenraalikuvernööri Gerardin ehdottamia henkilöitä,\nvaan Suomen itsehallinnon vastustajia, semmoisia kuin Frisch ja\nSergejeffski. Tältä taholta vaadittiin muutoksia ehdotukseen, mutta\nkomitean suomalaisten jäsenten, Langhoffin, Lennart Gripenbergin ja\nMechelinin, onnistui kuitenkin enimmältä osalta torjua ne. Venäläiseltä\npuolelta vaadittiin muun muassa, että kiinteää omaisuutta Suomessa\nomistavilla Venäjän alamaisilla tulisi, heidän olematta Suomen\nkansalaisia, olla äänioikeus ja vaalikelpoisuus eduskuntaan. Tätä\nvaatimusta suomalaiset jäsenet vastustivat eikä sitä hyväksyttykään\nasiaa korkeimmassa paikassa esiteltäessä.\n\nLaajennettuja oikeuksia hallituksen suhteen ei kansaneduskuntamme\nvarsinaisesti saanut uuden valtiopäiväjärjestyksen kautta, ellei oteta\nlukuun oikeutta tehdä välikysymyksiä hallituksen jäsenille (v.j. 32 §).\nMechelinin ainakin pääkohdiltaan laatima hallituksen esitys\nvaltiopäiväin oikeudesta tarkastaa hallituksen jäsenten virkatoimien\nlaillisuutta annettiin tosin 1906 vuoden säätyvaltiopäiväin\nkäsiteltäväksi, jotka sen erinäisin muutoksin ja lisäyksin hyväksyivät,\nmutta valtiopäiväin päätöstä ei vahvistettu. Senaatin käskettiin laatia\nuusi esitysehdotus, minkä se tekikin kesällä 1907, mutta se jätettiin\nkorkeimmassa paikassa huomioon ottamatta eikä johtanut muuhun\ntoimenpiteeseen.\n\nJonkin verran onnistuttiin kuitenkin laajentaa kansalaisten yleisiä\noikeuksia ja vapautta valtiopäiväin hyväksymän, elokuun 20 p:nä 1906\nannetun lain kautta, joka perustuslain voimaisena sääsi Suomen\nkansalaisten lausunto-, kokoontumis- ja yhdistymisvapauden.\nValitettavasti jäivät kuitenkin aiotut, näiden oikeuksien käyttämistä\nlähemmin järjestävät erikoislait antamatta, paitsi mitä tulee\nkokoontumisvapauteen, joka säännösteltiin valtiosäätyjen hyväksymällä,\nhelmikuun 20 p:nä 1907 annetulla \"lailla yleisistä kokouksista\".\nEsitykset erityisistä lausunto- ja yhdistymisvapautta koskevista\nlaeista oli tosin senaatin toimesta laadittu ja annettu 1906 vuoden\nvaltiopäiville, jotka olivat ne käsitelleet, mutta valtiopäiväin\npäätökset jätettiin hyväksymättä, säätyjen tekemäin erinäisten, kenties\nei aivan tarpeellisten muutosten johdosta.\n\nMecheliniä pidettiin uuden senaatin varsinaisena sieluna, niinkuin käy\nilmi jo siitäkin, että sitä sekä maassamme että sen rajain ulkopuolella\njokseenkin yleisesti oli tapana sanoa \"Mechelinin senaatiksi\". Sitä\nlaajaa uudistustyötä, minkä se oli asettanut tehtäväkseen, ei se\nkokonaan kyennyt toteuttamaan liian lyhyenä elinaikanaan ja niiden\nmoninaisten vaikeuksien johdosta, joita aiheutui Venäjän taantumuksen\nelpymisestä ja Suomen sisäisestä puoluehajaannuksesta. Kuitenkin sen\nonnistui aikaansaada useita yleishyödyllisiä toimenpiteitä. Bobrikoffin\naikana annetut säännökset venäjän kielen käyttämisestä virastoissamme\nkumottiin senaatin alistuksen johdosta toukokuun 3 p:nä 1906 annetulla\nasetuksella, jonka ehdotuksen Mechelin oli laatinut. Valtiosäätyjen\nhyväksymällä lailla joulukuun 22 p:ltä 1906 asetettiin routavuosina\nlaittomasti erotetut virkamiehet entisiin virkoihinsa ja poistettiin\nheidän sijalleen nimitetyt. Bobrikoffin toimesta oli edellisen senaatin\njäsenten ja muiden korkeampain virkamiesten palkkoja melko lailla\nkorotettu; nyt ne senaatin omasta alotteesta alennettiin entisiin\nmääriinsä ja alistus tehtiin senaatin muidenkin virkamiesten palkkojen\nalentamisesta. Sitä vastoin senaatti ryhtyi toimenpiteisiin erinäisten\nalempain virkamiesten, niinkuin postinkantajat, luotsien,\nvanginvartijat ja rautatieläisten palkkojen korottamiseksi. Bobrikoffin\naikana oli tuskin ensinkään annettu valtioapua yhteiskunnalliseen\nvalistustyöhön, kansanopistoille ja muihin sellaisiin tarkoituksiin;\nuusi senaatti ryhtyi noudattamaan aivan päinvastaista menettelytapaa\nkoettaen valtioavuilla edistää valistuksen levittämistä. Sen\nesityksestä määrättiin tammikuun 10 p:nä 1907, että senaatin oli\nsallittu myöntää yleisistä varoista apurahoja maaseudun\nyksityisoppilaitoksille samaan määrään kuin kaupunkienkin\nyksityisoppilaitoksille. Ja sen alotteesta tammikuun 24 p:nä 1908\nannetulla lailla parannettiin maaseudun kansakouluopettajiston\npalkkaetuja.\n\nJo pian nimityksensä jälkeen päätti senaatti tehdä alistuksen Suomen\nasevelvollisen sotaväen sekä kaartinpataljoonan jälleen asettamisesta,\njoten sopivimmin saataisiin asevelvollisten pataljoonain yli- ja\nalipäällystöä. Myöhemminkin senaatti Suomesta Venäjän valtiorahastoon\nsotilastarkoituksia varten suoritettavia apumaksuja koskevan kysymyksen\nyhteydessä huomautti, että maamme sotilaskysymys olisi ratkaistava\nlaillista tietä jälleen asettamalla Suomen sotaväki ja että Suomen\nsuoritettavat apumaksujen ei tulisi jäädä pysyviksi. Valitettavasti ei\nnäihin alistuksiin pantu huomiota.\n\nSiinä Venäjän perustuslain ehdotuksessa, jonka keisari vahvisti\ntoukokuun 6 p:nä 1906, oli 2 §:ssä kysymys Venäjän ja Suomen\nkeskinäisestä suhteesta alkuaan määritelty epätarkasti ja meille\nepäedullisella tavalla, mutta Mechelinin onnistui neuvottelemalla\nkreivi Witten kanssa saada mainittu säännös oikaistuksi ja\nparannetuksi, vaikkakaan ei aivan sellaiseksi kuin olisi halunnut. Se\nsai seuraavan sanonnan: \"Suomen suuriruhtinaanmaata, joka on\nerottamaton osa Venäjän valtakuntaa, hallitaan sisäisissä asioissaan\nerityisten laitosten avulla, erityisen lainsäädännön perusteella.\" Kun\nmarraskuun-julistuskirjan ilmestyttyä Tagantseffin komitean suomalaiset\njäsenet olivat pyytäneet vapautusta tästä tehtävästä, alisti senaatti\ntoukokuun 31 p:nä 1906 alamaisesti, että tähän pyyntöön suostuttaisiin\nja ettei uusia jäseniä määrättäisi, koska komitean asettamisen\nedellytykset nyt olivat rauenneet. Tagantseffin komitea\nhajoitettiinkin.\n\nSe mielten kuohu, joka Suomessa oli kohonnut korkeimmilleen suurlakon\naikana, ei asettunut heti lakon loputtua, vaan aikaansai lähinnä\nseuraavana aikana paikka paikoin työlakkoja, toisinaan valitettavia\nväkivallantekojakin. Elokuun alussa 1906 puhkesi Viaporin\nsotilaskapina, johon osa \"punakaartilaisiamme\" hairahtui ottamaan osaa.\nNiinkuin tunnettu, aiheutti tämä verenvuodatusta Hakaniemen torilla\npunakaartilaisten ja perustuslaillisen suojeluskunnan välisessä\nyhteentörmäyksessä. Näiden valitettavain tapausten johdosta hajoitti\nsenaatti punakaartin ja ryhtyi heikontunutta poliisikuntaa vahvistamaan\nkäyttäen siihen hajoitetussa kotimaisessa sotaväessä aikaisemmin\npalvellutta miehistöä. Mellakkaan osaa ottaneita niinikään rangaistiin;\nosa heistä tuomittiin kuritushuonerangaistukseen. Salassa perustettu\n\"Voima\" seurakin, jonka tarkoitusperät olivat olleet hämäriä, mutta\njonka toimitetussa tutkimuksessa havaittiin tahtoneen muodostaa\njäsenistään jonkinlaisen sotilaallisen järjestön, hajoitettiin senaatin\ntoimesta, koska seuran toiminta ei ollut lakiemme mukaista. Venäjän\nsisäasiainministerin esityksen johdosta julkaisi senaatti marraskuussa\n1906, hankittuaan lausunnon eräiltä maamme etevimmiltä lakimiehiltä ja\nheidän mielipiteensä mukaisesti, määräyksiä niiden Venäjän kansalaisten\nluovuttamisesta asianomaisten Suomen viranomaisten välityksellä, jotka\nkeisarikunnassa olivat tehneet rikoksen tahi joita siitä epäiltiin ja\njotka olivat etsineet turvaa Suomessa tahi täällä valmistelleet Venäjän\nlakeja loukkaavia tekoja.\n\nNäistä toimenpiteistä huolimatta jatkoi Venäjän sanomalehdistön\nkiihkokansallinen osa, joka jo kohdakkoin marraskuun-julistuskirjan\nantamisen jälkeen oli uudestaan alottanut hyökkäyksensä Suomea vastaan,\nkotimaisen hallituksemme syyttämistä rikollisesta leväperäisyydestä\nkumouksellisiin nähden. Tietenkin käytettiin ilmiöitä sellaisia\nkuin punakaarti, Voima ja muuan ilmisaatu aseiden tuonti, joka\npantiin viimeksi mainitun seuran syyksi, tervetulleina aiheina\nvaikutusvaltaisten venäläisten piirien mielialan kiihottamiseksi\nmaatamme vastaan. Tämän toiminnan seurauksia ehkäistäkseen senaatti\nlähetti maaliskuussa 1907 korkeimpaan paikkaan Mechelinin laatiman\nesityksen maamme valtiollisesta tilasta ja niiden ilmiöiden\ntodellisesta laadusta, joihin Venäjällä oli pantu liiallista\nmerkitystä, sekä selonteon senaatin toimenpiteistä rauhan\nsäilyttämiseksi.\n\nVenäläiseltä taholta tehtyjen valitusten aiheita oli muiden muassa,\nettä syntyperäisten venäläisten, päästäkseen Suomessa nauttimaan samoja\noikeuksia kuin suomalaiset, täytyi hankkia Suomen kansalaisoikeudet,\njota vastoin suomalaiset keisarikunnassa ilman muuta saivat samat\noikeudet kuin venäläisillä siellä oli. Senaatti oli jo kesäkuussa 1906\ntehnyt esityksen asetuksen julkaisemisesta, jonka kautta venäläisten\noikeus päästä Suomen kansalaisiksi tulisi sopivalla tavalla\nratkaistuksi. Senaatin laatima sellaisen asetuksen ehdotus oli\nkuitenkin herättänyt kenraalikuvernööri Gerardissa epäilyjä. Tämän\njohdosta laati Mechelin kirjelmän kenraalikuvernöörille, koettaen siinä\nperusteellisilla syillä poistaa noita epäilyjä. Se seikka että\nVenäjällä oli paheksuttu sitä, että venäläisten, saadakseen täydet\nkansalaisoikeudet Suomessa, oli hankittava Suomen kansalaisoikeudet,\njohtuu Mechelinin käsityksen mukaan katsantotavasta, joka ei ole\nottanut huomioon keisarikunnan ja suuriruhtinaanmaan välisiä\nvaltio-oikeudellisia rajoja. Suomalaisten katsotaan keisarin alamaisina\nolevan Venäjänkin alamaisia. Mutta tämä katsantokanta ei ole oikea.\nSillä vaikka Venäjän valta kansainoikeuden kannalta on yksi ainoa\noikeussubjekti, ei tämä seikka poista Venäjän vallan kokoumuksen\nvaltio-oikeudellista kaksinaisuutta. Venäläiset ovat keisarikunnan\nhallitusvallan ja lakien, suomalaiset suuriruhtinaanmaan hallitusvallan\nja lakien alaisia. Yleisten oikeusperiaatteiden mukaista olisi, jos\nkeisarikunnassa säädettäisiin, että vain ne suomalaiset, jotka ovat\nVenäjällä kansalaistuneet, ovat oikeuksiin nähden yhdenvertaiset\nsyntyperäisten venäläisten kanssa. Omasta puolestaan Mechelin arvelee\nperustuslaillisen järjestelmän toteuttamisesta keisarikunnassa olevan\nseurauksena, että Venäjän kansalaisoikeus säädetään sekä valtionvirkaan\npääsyn että kunnallisen ja valtiollisen äänioikeuden ehdoksi.\n\nTällä välin senaatti jatkoi sisäistä uudistustyötä. Senaatin molempain\nosastojen yhteisessä täysi-istunnossa joulukuun 4 p:nä 1906 esiteltiin\nMechelinin tekemä niiden hallituksen esitysten tarkka luettelo, mitkä\nolisi senaatin laadittava ja vastaisten valtiopäiväin käsiteltäväksi\nannettava. Tässä kokonaista 55 kohtaa käsittävässä luettelossa oli\nkysymyksiä, joista eräitä oli käsitelty edellisillä valtiopäivillä,\nmutta jäänyt ratkaisematta, toiset taas olivat uusia. Näitä\nkysymyksiä oli ehdotukset siviliavioliiton käytäntöön ottamisesta,\noikeudenkäyntilaitoksen uudistamisesta, yleisen oppipakon\ntoimeenpanemisesta, uskonnonvapauden laajentamisesta, papiston\npalkkauksen uudesti järjestämisestä, Suomen sotaväen jälleen\nasettamisesta, elinkeinoja, köyhäinhoitoa, kyydinpitoa ja majataloja\nsekä teiden tekoa ja kunnossapitoa koskevain lakien tarkastamisesta,\ntyöntekijäin aseman turvaamisesta ja tilattoman maalaisväestön\nmaanhankinnan edistämisestä, yhteismetsäin järjestämisestä ja\nmetsänraiskauksen ehkäisemisestä, väkijuomain väärinkäytön\nvastustamisesta ja uuden hallitusmuodon säätämisestä Suomelle. Tämän\nuudistusluettelon, joka oli tarkistettu laitos Mechelinin jo vuotta\naikaisemmin esittämää luetteloa, hyväksyi senaatti nytkin, ja\nasianomaisille toimituskunnille sekä vartavasten asetetuille\nkomiteoille annettiin tehtäväksi esitysehdotusten laatiminen.\n\nNiinkuin jo edellä mainittiin, oli Mechelin aina elävästi harrastanut\nuuden hallitusmuodon aikaansaamista maallemme. Hän oli edelleenkin sitä\nmieltä, että maamme kaipasi hallitusmuotoa, joka sisältäisi kaiken,\nmitä vanhoissa perustuslaeissamme oli olennaista, mutta uudistetussa\nmuodossa ja erinäisissä kohdin parannettuna ja sisällyksensä puolesta\nselvennettynä. Hän toivoi sellaisen hallitusmuotomme ajanmukaisen\nuudistuksen myös helpottavan Suomen ja keisarikunnan välistä suhdetta\nkoskevain riitakysymysten ratkaisua ja siten osaltaan auttavan\ntorjumaan maatamme uhkaavia vaaroja.\n\nJo karkoitusaikanaan Tukholmassa oli hän tehnyt alkuluonnoksen, ja\noleskellessaan kesällä 1905 perhetilallaan Löyttymäellä hän laati\ntäydellisen hallitusmuodon ehdotuksen, jotta se olisi käsillä, jos ja\nmilloin olot osottautuisivat sopiviksi sen toteuttamiseen. Nyt, lopulla\nvuotta 1906, kun olot olivat jonkin verran levollisemmat, arveli hän\nolevan tilaisuutta käytettävä. Kun senaatin voimassa olevan\ntyöjärjestyksen mukaan oikeustoimituskunnan asiana oli alotteiden\ntekeminen perustuslakia koskeviksi lainsäädäntötoimenpiteiksi,\nkeskusteli Mechelin asiasta mainitun toimituskunnan päällikön,\nsenaattori Nyberghin kanssa, joka suostui ottamaan asian\ntäysi-istunnossa käsiteltäväksi. Senaatti asetti tämän johdosta\nkeskuudestaan valmisteluvaliokunnan, johon Mechelin itse tuli\njäseneksi. Samalla senaatti teki korkeimpaan paikkaan ilmoituksen tästä\ntoimenpiteestä sekä sen syistä, tämän aiheuttamatta muistutusta Hänen\nMajesteettinsa puolelta. Mechelinin laatima ehdotus pantiin\nvalmistelutyön pohjaksi sekä lähetettiin, senaatin siihen tehtyä\nerinäisiä muutoksia, kesällä 1907 kenraalikuvernööri Gerardille\nalistettavaksi hallitsijan tutkittavaksi ja, jos se saavuttaisi hänen\nhyväksymisensä, annettavaksi hallituksen esityksenä valtiopäiväin\nkäsiteltäväksi. Mutta sinä lyhyenä aikana, minkä Gerard enää oli\nkenraalikuvernöörinä, ei hän ehtinyt toimittaa ehdotusta perille. Hänen\nseuraajansakaan, kenraali Böckmann, ei kenraalikuvernöörinä ollessaan\nlähettänyt sitä ratkaisevaan paikkaan. Uutta hallitusmuotoa, josta\nensimäinen yksikamarieduskuntakin teki anomuksen, ei siis Suomelle\nsaatu. Mechelinin hallitusmuodon täydennykseksi laatimat ehdotukset\nbudjettioikeuden kehittämiseksi siihen suuntaan, että valtionbudjetti\npääasiallisesti käsittäisi vain eduskunnan hyväksymiä menoeriä sekä\nettä tullimaksut olisivat eduskunnan harkinnan ja suostumuksen varassa,\nsaavuttivat senaatin kannatuksen, mutta jäivät hallitsijalle\nesittämättä.\n\nPerustuslaillisen senaatin toimesta laaditut lakiuudistusten ehdotukset\ntarkoittivat suureksi osaksi taloudellisesti huonompiosaisten\nyhteiskuntaluokkain, teollisuustyöväen ja tilattoman maalaisväestön,\naseman parantamista. Elinkeinolain uudistamiseksi oli jo se v. 1898\nasetettu komitea, jossa, niinkuin aikaisemmin mainittiin, Mechelin\ntoimi puheenjohtajana, tehnyt ehdotuksen. Senaatin toimesta laati nyt\nkauppa- ja teollisuustoimituskunnan protokollasihteeri Leo Ehrnrooth\nsamasta asiasta uuden ehdotuksen, joka hallituksen esityksenä annettiin\n1907 vuoden eduskunnan käsiteltäväksi. Lisäksi laati Ehrnrooth\nehdotukset laiksi työnvälityksestä eli työn hankkimisesta\ntyöttömille sekä ammattivaltuusmieslaitoksen uudistukseksi.\nMaanhankintakysymyksessä laati komitea, jonka puheenjohtajana oli\nlakitieteenkandidaatti Jonas Castrén, lakiehdotuksen maan hankkimisesta\ntilattomalle maalaisväestölle tarkoitusta varten perustetun\nlainarahaston avulla. Valtio osti maatiloja viljelystiloiksi\nositettaviksi. Eduskunnan käsiteltäväksi annettiin hallituksen esitys\nmaanvuokrasta maalla ja toinen kyytirasituksen huojentamisesta\nkyytirahaa korottamalla, poistamalla kyytirasitus maanomistajilta ja\njakamalla se kaikkien yhteiskuntaluokkain kannettavaksi sekä valtioapua\nantamalla. Samoin annettiin eduskunnalle esityksiä yhteismetsistä sekä\nteollisuudenharjoittajain ja sahayhtiöiden oikeuden rajoittamisesta\nhankkia maalaiskiinteistöjä -- näin metsäin hävityksen estämiseksi.\nNiinikään oli senaatti laadituttanut yleisen oppipakon ehdotuksen,\njonka eduskunta käsitteli alussa vuotta 1908.\n\nVerraten vähäiseksi kuitenkin jäi näihin ja useihin muihin\nlakiehdotuksiin käytetyn runsaan työn tulos. Ainoastaan vähäisen osan\nniitä ehti eduskunta käsitellä sinä aikana, jona perustuslaillisen\nsenaatin oli suotu vaikuttaa asiain kulkuun. Ehdotukset kohtasivat\nusein vastustusta eduskunnassa, jonka jyrkät ryhmät eivät tahtoneet\ntyytyä maltillisiin uudistuksiin. Näin maanvuokrakysymyksessä, jossa\nnäiden ryhmäin käsitys sai ilmauksensa maaliskuun 12 p:nä 1909\nvahvistetussa jokseenkin epäonnistuneessa maavuokralaissa. Senaatin v.\n1906 asettama komitea, vapaaherra V. von Born puheenjohtajana, laati\nehdotukset uskonnonvapauden laajentamiseksi ja siviliavioliiton\nkäytäntöön saattamiseksi, jotka ehdotukset annettiin kirkolliskokouksen\nkäsiteltäviksi ja saivat osakseen moitetta niin korkeakirkolliselta\nkuin kirkon vastustajainkin taholta sekä jäivät tuloksettomiksi.\nYleisessä valtiollisessa asemassa kohdakkoin tapahtunut käänne sai\naikaan, ettei sellainen vapaamielinen uudistuspolitiikka kuin\nMechelinin ja hänen senaattinsa ajama, enää voinut toivoa saavansa\nkorkeimman vallan kannatusta. Hyödytöntä ei tuo työ kuitenkaan ole\nollut, sillä ne useita tärkeitä yhteiskunnallisia kysymyksiä\nkäsittelevät, laajat ja perusteelliset mietinnöt, jotka silloin\nlaadittiin, ovat epäilemättä tarjonneet hyvää ohjausta monelle, joka on\nnoihin kysymyksiin halunnut tutustua, ja toivoa saanee, että niistä\nvastedeskin on samaa hyötyä.\n\nSenaatin tämän aikuisista hallinnollisista toimenpiteistä sopii mainita\nohjesääntöisen ammattihaureuden lopettaminen toukokuun 16 p:nä 1907\nannetulla asetuksella. Ja senaatin toimesta sai Suomen teknillinen\nkorkeakoulu sääntönsä vahvistetuiksi huhtikuun 2 p:nä 1908 annetulla\nasetuksella.\n\n       *       *       *       *       *\n\nVenäjällä pääsi taantumus uudelleen valtaan. Jo keväällä 1906 erosi\nkreivi Witte pääministerintoimesta ja heinäkuussa astui tähän toimeen\njyrkästi kansalliskiihkoinen Stolypin. Sen jälkeen kun duuma\nhallituksenvastaisen kantansa takia kahdesti oli hajoitettu ja uusi\nvaalilaki julkaistu, jolla hallitus koetti turvata itselleen\ntoiveidensa mukaiset vaalitulokset, pääsi kolmannessa duumassa voitolle\ntaantumuksellinen suunta, joka ilmeni muun muassa vihamielisyydessä\nSuomea kohtaan. Stolypin ei hyväksynyt kenraalikuvernööri Gerardin\nkantaa Suomen kysymyksissä. Syksyllä 1907 nimitettiin kenraalimajuri\nSeyn, joka oli avustanut Bobrikoffia hänen Suomi-politiikassaan,\nkenraalikuvernöörin apulaiseksi. Nimitys toimitettiin Venäjän\nhallitsevalle senaatille osotetulla ukaasilla, joten itse\nnimitystapakin osotti viranpitäjän venäläiseksi virkamieheksi Suomessa.\nSuuret joukot venäläistä sotaväkeä lähetettiin maahamme syksyllä 1907.\n\nGerard erosi helmikuussa 1908 ja sai sen johdosta täällä osakseen\nsuosionosotuksia. Senaatin jäsenet pitivät hänelle ja hänen perheelleen\njuhlapäivälliset, joissa Mechelin ranskankielisessä puheessa esitti\nsenaatin kiitokset kunniavieraan virkakautenaan noudattamasta, Suomen\nvaltiosääntöä kunnioittavasta hallitustavasta ja hänen maallemme\nosottamistaan palveluksista.\n\nValitettavasti ei Suomen synkkenevä tulevaisuus saanut, niinkuin\nkuitenkin olisi sopinut toivoa, puolueiden välistä, sisäistä kinastelua\nvaikenemaan, vaan se päinvastoin kiihtymistään kiihtyi. Eduskunnassa\nhelmikuun 19 p:nä 1908 esitellyissä erinäisissä välikysymyksissä\ntiedusteltiin hallitukselta, mitä se oli tehnyt ja aikoi tehdä maamme\noikeuden ja parhaan turvaamiseksi. Hallituksen puolesta Mechelin\nvastasi näihin välikysymyksiin täysi-istunnossa paria päivää myöhemmin.\nPerustuslakivaliokunta, johon asia oli lähetetty valmisteltavaksi,\nehdotti, että eduskunta annettavassaan lausunnossa kehottaisi\nhallitusta tekemään voitavansa torjuakseen niitä vaaroja, jotka\nuhkasivat maamme perustuslakien turvaamaa oikeutta. Mutta valiokunnan\nmietintöön olivat sekä maalaisliittolaiset ja sosiaalidemokraatit että\nvanhatsuomalaiset liittäneet vastalauseita, joissa senaattia ankarasti\nmoitittiin. Sosiaalidemokraatit, jotka tässä menivät pisimmälle,\nmoittivat senaattia liiallisesta myöntyväisyydestä Venäjän hallituksen\nvaatimuksiin sekä siitä, ettei se sisäpolitiikassamme ollut tarpeeksi\nkansanvaltainen, se kun ei ollut toteuttanut kansan vaatimia\nuudistuksia. Vanhainsuomalaisten vastalause oli sisällykseltään ihan\npäinvastainen; siinä moitittiin senaattia siitä, ettei se ollut\ntarpeeksi koettanut saada aikaan välinselvitystä Venäjän vallanpitäjäin\nkanssa. Asiasta eduskunnassa maaliskuun 27 p:nä keskusteltaessa\nMechelin suuressa puheessa osotti syytökset aiheettomiksi ja vääriksi.\nSenaatti oli, hän lausui, laatinut suuren joukon uudistusehdotuksia,\njoista useat olivat tarkoittaneet kansan laajojen kerrosten\ntaloudellisen aseman parantamista ja olleet eduskunnankin\nkäsiteltävinä. Ei ollut senaatin syy, etteivät ne kaikki olleet\njohtaneet tulokseen. Laillisia oloja oli senaatti parhaansa\nmukaan koettanut palauttaa, mutta ei suinkaan ollut, niinkuin\nvanhallasuomalaisella taholla oli väitetty, vastustanut kaikkia\nyrityksiä päästä sovinnolliseen selvitykseen Venäjän vallanpitäjäin\nkanssa Venäjän ja Suomen välisten suhteiden järjestämisestä. Vastikään\noli senaatti, ilmoitti Mechelin, Hänen Majesteetilleen alistanut, että\nne mainittuja suhteita koskevat kysymykset, joista vallitsi eri mieliä,\nannettaisiin venäläisistä ja suomalaisista jäsenistä muodostetun\nneuvottelukunnan käsiteltäviksi. Mutta senaatti oli ollut ja oli\nedelleenkin sillä kannalla, että Suomen oikeutetut edut oli huomioon\notettava ja Suomen perustuslakeja näitä kysymyksiä järjestettäessä\nnoudatettava.\n\nMietinnöstä ensimäistä kertaa äänestettäessä voitti vanhainsuomalaisten\nvastalauseen vastaehdotukseksi pantu sosialistien vastalause, minkä\njälkeen edelliset pysyivät erillään koko äänestyksestä. Tulos oli,\nettä lopullisessa, ratkaisevassa äänestyksessä sosialistien\nvastalause vei voiton yhdistyneiden perustuslaillisten kannattamasta\nmietinnöstä. Kotimainen hallituksemme oli siis saanut täydellisen\nepäluottamuslauseen kansaneduskunnalta kiitokseksi isänmaallisesta\ntyöstään. Mechelin ja talousosaston muut jäsenet asettivat tämän\njohdosta paikkansa hallitsijan käytettäväksi. Tarjousta ei kuitenkaan\nheti hyväksytty, mutta sitä vastoin eduskunta hajoitettiin ja määräys\nuusien vaalien toimittamisesta annettiin.\n\nVenäjän valtakunnanduumassa piti Stolypin toukokuun 18 p:nä 1908\nhuomiota ansaitsevan puheen, jossa hän ajoi sitä mielipidettä, että\nVenäjän ja Suomen yhteisiä etuja koskevain kysymysten tuli saada\nyhteinen, Venäjän \"historiallisia suvereniteettioikeuksia\" tyydyttävä\nratkaisu, joihin oikeuksiin hänen mielestään Suomeen nähden ei ollut\npantu asianmukaista huomiota. Oli vahvistettava tämän lainsäädännön\nyhteinen järjestys, eikä siihen tarvittu Suomen eduskunnan suostumusta.\nSuomen senaatin ehdotuksessa Suomen uudeksi hallitusmuodoksi katsottiin\ntosin asiaa toisin, mutta se oli vain \"separatistinen temppu\". Jotta\nvoitaisiin arvostella, mitkä asiat koskivat Venäjän etuja, olisi\ntarpeellista, että Venäjän ministerineuvosto edeltäkäsin tarkastaisi\nasiat ja kiinnittäisi hallitsijan huomiota niiden laatuun. Sen vuoksi\nolisi yleensä vain sellaiset asiat alistettava hallitsijan\nratkaistaviksi, jotka ministerineuvosto oli tarkastanut ja joista se\noli antanut mietintönsä. -- Nämä näkökohdat määräsivät korkeimman\nvallan kohdakkoin sen jälkeen Toukokuun 20 (kesäkuun 2) p:nä 1908\nvahvistaman Venäjän ministerineuvoston pöytäkirjan sisällyksen.\nVenäjän ministerineuvosto sai siten Suomen senaattia ja\nministerivaltiosihteeriä korkeamman vallan tarkastaa hallitsijan\nratkaistaviksi alistettavat Suomen asiat.\n\nValtiollinen asema oli täten kehittynyt sellaiseksi, että Mechelinin\noli mahdoton jäädä hallitukseemme. Stolypin kuuluu erityisesti\nhalunneen hänen eroaan, ja Mechelin lienee saanut kehotuksen lähettää\nperille sen eronpyynnön, jonka hän jo oli ilmoittanut olevansa valmis\ntekemään eduskunnan äänestyksen tuloksen johdosta. Hän siis pyysi osin\nmuutetuilla perusteilla eroa ja saikin sen kesäkuun 5 p:nä samalla\nkertaa kuin eräät virkatoverinsakin, senaattorit Ignatius, Donner ja\nStjernvall sekä prokuraattori Grotenfelt. Perustuslaillisilta\nkansalaisilta saivat mainitut herrat eronsa johdosta vastaanottaa\nlukuisia syvän kunnioituksen ja hartaan kiitollisuuden osotuksia\nsuorittamastaan työstä.\n\n\n\n\nX. LUKU.\n\n1908-1914.\n\nViimeiset elinvuodet. Uudistunut valtiollinen kirjailijatoimi.\n1910-1913 vuoden eduskunnan jäsenenä. \"Valtioperuskirjan\" ehdotus.\nOikeuteen perustuva rauha. Loppu. Jälkimaine.\n\n\nKorkeasta iästään ja heikontuneesta terveydestään huolimatta Mechelin\nviimeisinä elinvuosinaan, senaatista erottuaan, uupumatta antautui\nyleishyödylliseen työhön. Virkatoimista vapautuneena ryhtyi hän\netusijassa kynällä puolustamaan Suomen oikeutta. Jo v. 1908 hän\njulkaisi _Olika meningar i rysk-finska frågor_ nimisen lentokirjasen,\njossa hän arvosteli Stolypinin vastamainittua duumassa pitämää puhetta\nsekä Venäjän ministerineuvoston kesäkuun 2 p:nä vahvistettua\npöytäkirjaa. Stolypinin Suomen hallitusta vastaan tekemät syytökset\nrauhanhäiritsijöitä kohtaan osottamasta, valtakunnan etuja\nvahingoittavasta leväperäisyydestä hän torjuu viittaamalla hallituksen\ntoimenpiteisiin. Puhuessaan Stolypinin mainitsemista Venäjän\n\"suvereniteettioikeuksista\" Suomeen nähden hän huomauttaa, että tämä\nsuvereniteetti ilmenee vain ulkopolitiikassa, suhteessa vieraisiin\nvaltoihin ja puolustustoimen järjestämisessä, joissa kohdin Suomi on\nVenäjän ylivallan alainen, mutta että se ei ulotu Suomen sisäisiin\nasioihin. Nämä voidaan laillisesti järjestää vain noudattamalla mitä\nvaltiosääntömme määrää. Keisarikunnan etuja koskevista Suomen asioista\non Suomen ministerivaltiosihteerin v. 1891 annetulla asetuksella\nkäsketty hankkia asianomaisten venäläisten ministerien lausunnot ja\nsaattaa nekin hallitsijan tietoon. Niissäkään tapauksissa, jolloin\nsisällykseltään yhtäläinen laki havaitaan kumpaisessakin maassa\ntarpeelliseksi, ei sen aikaansaamiseksi tarvita \"yhteistä\"\nlainsäädäntöä. Mutta kesäkuun 2 p:nä annetun määräyksen mukaan on\nministerineuvoston tutkittava miltei kaikki Suomen senaatin\nhallitsijalle lähettämät asiat, mikä ei ainoastaan viivytä Suomen\nasiain ratkaisua, vaan tekee ministerineuvostosta, vastoin Suomen\nhallinnon periaatteita, jonkinlaisen Suomen senaatin ja hallitsijan\nvälisen oikeusasteen. Mechelin myöntää kuitenkin, että kenties voisi\nolla hyödyksi asettaa asiantuntevista venäläisistä ja suomalaisista\nmiehistä kokoonpantu komitea selvittämään kysymystä, onko ja miltä\nkohdin se järjestys, jota on noudatettu kumpaistakin maata koskevia\nasioita käsiteltäessä, parannuksen ja täydennyksen tarpeessa, ottamalla\nhuomioon senkin, että Venäjällä lainsäädäntöjärjestys on muuttunut\nkansanedustuslaitoksen perustamisen johdosta. Mutta joka tapauksessa on\nSuomenkin eduskunnan lainsäädäntöoikeus tunnustettava.\n\nVenäläiselläkin taholla oli uudestaan alettu ajatella neuvottelukunnan\nasettamista ratkaisemaan Venäjän ja Suomen välisiä riitakysymyksiä.\nTämän johdosta Mechelin laati \"_Promemoria med hänsikt till den\nemotsedda rysk-finska konferensen_\" nimisen kirjoituksen, joka on\npäivätty marraskuussa 1908 ja jota painettuna levitettiin yksityisesti.\nSen tarkoituksena oli niiden näkökohtain selvittäminen, joista\nneuvottelukunnan suomalaisten jäsenten tuli pitää kiinni.\nAsevelvollisuuskysymyksestä sanotaan, että apumaksu toistaiseksi lienee\nainoa keino, mutta vain lyhyeksi aikaa, ja että Suomen on saatava pitää\noma kotimainen sotaväkensä sekä että asevelvollinen armeija on\nuudestaan asetettava. \"Ellei meillä ole omaa sotaväkeä, pitävät meitä\nne, jotka arvostelevat asioita nykyajan valtiollisten katsantokantain\nmukaan, Venäjän turvattomana suojattina, jonka valtiollisen\nitsehallinnon vaatimukset käy pitäminen pilkkana.\" Suomen sotaväen\ntulee kuitenkin olla siten järjestetty, että se vaikeudetta voi toimia\nyhdessä Venäjän sotaväen kanssa. Lainsäädäntöön nähden on tehtävä ero\nniiden lakien välillä, jotka ovat voimassa ainoastaan Suomessa, vaikka\nkoskevat keisarikunnankin etuja, ja niiden, jotka ovat voimassa sekä\nkeisarikunnassa että Suomessa. Edellisiin nähden on Venäjän\nviranomaisille varattava riittävää tilaisuutta mietintöjen antamiseen\nniistä, ja nämä on saatettava hallitsijan tietoon ennen ratkaisua.\nMutta sitä varten ei ole tarpeen, että kaikki Suomen asiat tarkastetaan\nministerineuvostossa. Niiksi laeiksi taas, joiden tulee olla\nsamanlaisina voimassa kumpaisessakin maassa, on samansisältöiset\nehdotukset annettava sekä Venäjän että Suomen kansaneduskunnalle.\nElleivät nämä pääse yhtäpitäviin päätöksiin, on kumpaisenkin puolen\nvalitsemain valtuuskuntain koetettava sovitella. Ellei tämä onnistu,\nraukeaa kysymys sillä kertaa. Suomen eduskunta saattaisi tosin siten\njoskus tehdä tyhjäksi lainsäädäntötoimenpiteen, jota venäläisellä\ntaholla pidetään koko valtakunnalle hyödyllisenä. Mutta juuri siksi\nettä sellaisen yhtenäisen lain tulee olla hyödyksi koko valtakunnalle,\npitää Suomen eduskunnan saada vastustaa lakiehdotusta, jonka se katsoo\nSuomelle vahingolliseksi. Kesäkuun 2 p:nä 1908 annettu määräys\nSuomen asiain esittelystä on saatava kumotuksi, sillä Venäjän\nministerineuvostolla ei ole sitä Suomen olojen tarpeellista tuntemusta,\nmikä on Suomen senaatilla.\n\nFinsk Tidskriftin tammikuun vihossa v. 1909 on Mecheliniltä Suomen\nvaltiollisia toiveita käsittelevä kirjoitus \"Vid årsskiftet\". Tässäkin\nhän puhuu vastaisesta venäläis-suomalaisesta neuvottelukunnasta,\njokseenkin huolestuneena, kun toiveet kysymysten saattamisesta sen\navulla onnelliseen ratkaisuun olivat synkistymistään synkistyneet. Sen\njälkeen kun neuvottelukunta, Stolypin puheenjohtajana, oli laatinut\nalustavan mietinnön, asetettiin 6 venäläisestä ja 5 suomalaisesta\nmiehestä kokoonpantu komitea laatimaan lakiehdotusta niiden Suomea\nkoskevain lakien ja asetusten säätämisjärjestyksestä, joilla on\nyleisvaltakunnallinen merkitys. Ehdotus laadittiin kokonaan venäläisen\nenemmistön Suomen oikeuskäsityksestä poikkeavan mielipiteen mukaisesti.\n\nSen mukaan on lait, jotka, paitsi Suomea, koskevat valtakunnan muitakin\nosia, ja joihin komitea luki miltei kaikki tärkeämmän laatuiset asiat,\nsäädettävä Venäjän lainsäädäntöjärjestyksessä. Suomen etujen näissä\nkysymyksissä katsottiin tulevan riittävästi huomioon otetuiksi, jos se\noikeutettaisiin lähettämään neljä jäsentä Venäjän duumaan ja kaksi\nvaltakunnanneuvostoon.\n\nErään venäläisen lehden ehdotuksesta antaman selostuksen nojalla\nMechelin kirjoitti siihen vastineen, joka julkaistiin eräissä\nkotimaisissa lehdissä. Ja ehdotuksen tultua täydellisesti tunnetuksi\njulkaisi hän elokuussa 1909 kirjasen \"Mietteitä Venäjän ja Suomen\noikeudellisten suhteiden lähemmästä järjestämisestä\" (ilmestynyt myös\nruotsiksi ja venäjäksi), jossa hän arvostelee sitä perinpohjaisesti.\nKumoten ne edellytykset, joihin komitea Suomen asemaan nähden on\nnojautunut, hän osottaa komitean käsitelleen tehtäväänsä kauttaaltaan\nylen pintapuolisesti. Itse käsite \"yleisvaltakunnallista merkitystä\nolevat lait\" on epäselvä ja häilyvä, eikä komitea ollut yrittänytkään\nsitä selvittää. Kysymyksiä, jotka koskevat sekä keisarikuntaa että\nSuomea, on eri laatuisia ja ne vaativat erilaista ratkaisua. Mechelin\nkoettaa tarkemmin selvittää, mitä eri laatua nämä kysymykset ovat ja\nmiten ne on käsiteltävä saadakseen kumpaistakin maata tyydyttävän\nratkaisun. Mutta tämän ohessa hän osottaa sen voivan käydä päinsä\nkeisarikunnan ja suuriruhtinaanmaan hallitusviranomaisten ja\nlainsäätäjäkokousten yhteistoimin, kumpaisenkaan maan perustuslakeja\nloukkaamatta. Jos jokin perustuslakien kohta kaipaa muutosta, on sekin\ntoimeenpantava niiden itsensä määräämässä järjestyksessä.\n\n1909 vuoden kuluessa hän lisäksi julkaisi ranskan- ja saksankielisiä\nkirjasia valaistakseen venäläis-suomalaista oikeusselkkausta. Hän oli\nniinikään v. 1909 muiden mukana perustamassa venäläistä Finlandija\naikakauslehteä, jonka tarkoituksena oli venäläisen yleisön\ntutustuttaminen maahamme ja sen oloihin, mutta joka jo seuraavana\nvuonna lakkautettiin.\n\nAlkukesästä 1909 kuoli Mechelinin puoliso kauan sairastettuaan.\nHelläsydämisen, elämän kaikki myötä- ja vastoinkäymiset uskollisesti\njakaneen kumppanin menetys vaikutti häneen syvästi, ja eräässä sen\naikuisessa kirjeessä hän valittaa surun vähentäneen hänen työkykyään.\n\"Olen kenties\", hän kirjoittaa, \"liian kauan ja liian usein esiintynyt\ntaistelussa Venäjän virkavaltaa vastaan. Mielelläni luopuisin siitä\nkokonaan. Syynä siihen etten sitä jo ole tehnyt ja että minun vielä\nkenties on jatkettava, on ollut ja on edelleenkin se, että\ntaistelijoita on niin vähän, jota vastoin alinomaa tehdään uusia\nhyökkäyksiä...\"\n\nKun hän syksyllä 1909 Helsingissä oleskellessaan täytti 70 vuotta,\nosotettiin hänelle taas kunnioitusta juhlatilaisuudessa, johon lukuisa\njoukko kansalaisia otti osaa. Hänelle pidetyssä juhlapuheessa\nlausuttiin muun muassa että, jos Mechelinin kehto olisi ollut jossakin\nsuuremmassa maassa kuin vähäisessä Suomessamme, olisi hän kyvyllään\nvoinut toimia paljon enemmän ja saada aikaan paljon suurempia töitä,\nkuin mitä hän oli saanut toimeen niissä oloissa, joissa oli elänyt.\nMechelin vastasi että hän, jos oli voinut vähänkään hyödyttää\nsynnyinmaataan, piti sitä suurimpana onnenaan eikä enempää toivonut.\nSyntymäpäivän johdosta kuvanveistäjä Walter Runeberg teki päivän\nsankarin rintakuvan, joka pronssiin valettuna on sijoitettuna Ateneumin\neteiseen.\n\nEnnen pitkää häntä kuitenkin uudestaan tarvittiin valtiollisessa\npuolustustyössä. Lokakuun 7 p:nä 1909 oli eräässä julistuskirjassa\nsäädetty, että Suomi oli, kunnes sotilaskysymys lopullisesti\nratkaistaisiin, vapautettu suorittamasta asevelvollisuutta, mutta\nvelvollinen vuosittain Venäjän valtakunnanrahastoon maksamaan\njulistuskirjassa määrätyn, vuosi vuodelta kohoavan rahasumman.\nEduskunta päätti kieltäytyä suostumasta laittomasti säädettyyn\napumaksuun ja vaatia sotilaskysymyksen ratkaisemista laillista tietä.\nSeuraus oli että eduskunta hajoitettiin.\n\nMarraskuussa 1909 antoi komitea edellä mainitun, venäläisellä taholla\nlaaditun ehdotuksen Suomea koskevain, yleisvaltakunnallista laatua\nolevain lakien säätämisestä. Samaan aikaan erosi kenraalikuvernööri\nBöckmann, joka valmistavan neuvottelukunnan jäsenenä oli, Suomen\nerikoiseen lainsäädäntöön viitaten, liittänyt ehdotukseen vastalauseen.\nHänen seuraajakseen nimitettiin kenraaliluutnantti Seyn. Senaatin\nkokoonpano muutettiin samalla kertaa sellaiseksi, että talousosaston\njäseniksi tuli Suomen yhteiskunnallisiin oloihin tuiki perehtymättömiä\nja katsomukseltaan aivan venäläisvirkavaltaisia henkilöitä.\n\nAlussa vuotta 1910 antoivat lukuisat englantilaiset, belgialaiset,\nsaksalaiset, ranskalaiset ja hollantilaiset oikeusoppineet paheksuvia\nlausuntoja Suomea kohtaan noudatetusta venäläistyttämispolitiikasta.\nMechelin lienee ollut apuna lausuntojen aikaansaamisessa ja sitä varten\ntehnyt matkan Lontooseen.\n\nHäntä kehotettiin asettumaan ehdokkaaksi tulossa olevissa\neduskuntavaaleissa. Hän epäröi kauan ikänsä ja kivulloisuutensa takia,\nmutta antoi viimein suostumuksensa. \"Sisäinen ääni\", hän kirjoittaa,\n\"sanoo minulle, etten menettelisi oikein, jos kieltäisin antamasta\napuani ensi eduskunnan suoritettavana oleviin tehtäviin\". Ruotsalaisen\npuolueen Uudenmaan läänin vaalipiirin ehdokkaaksi asettamana hänet\nvalittiin maaliskuun alussa 1910 kokoontuvaan yksikamariin, tuli\nperustuslakivaliokuntaan, valittiin sen puheenjohtajaksi ja laati\ntaaskin enimmältä osalta sen mietinnöt. Tällä ja seuraavilla\nistuntokausilla, joihin hän otti osaa, oli hän eduskunnan vanhin jäsen\nja sai ikäpuhemiehenä avata ensimäisen istunnon. Syksyllä 1913 hän\nkieltäytyi uudesta vaalista.\n\nEhdotus Suomea koskevista yleisvaltakunnallista merkitystä olevista\nlaeista annettiin keväällä 1910 duuman käsiteltäväksi ja hyväksyttiin\nsiellä samoin kuin valtakunnanneuvostossakin, vapaamielisten ainesten\nvastustuksesta huolimatta, minkä jälkeen se korkeimmassa paikassa\nvahvistettiin kesäkuun 17/30 p:nä s.v. Suomen eduskunta menetti siten\nuseilla lainsäädännön aloilla oikeutensa lainsäätämiseen, ja sai\ntehtäväkseen ainoastaan antaa lausuntoja, vaikka lait säädetään\noleviksi voimassa Suomessa. Ainoastaan ne lait ja asetukset, jotka\nkoskevat \"yksinomaan\" Suomen sisäisiä oloja, säädetään ja julkaistaan\nSuomen lainsäädäntöjärjestyksessä. Mutta mitkä asiat \"yksinomaan\"\nkoskevat maamme sisäisiä oloja, sen ratkaisevat Venäjän viranomaiset.\n\nSen johdosta että tekeillä olevasta valtakunnanlaista oli vaadittu\nSuomen eduskunnan lausuntoa, oli tämä toukokuussa 1910 antanut\nvastauksen, jossa kumottiin lain pohjana olleet teoriat. Tämä vastaus\non epäilemättä pääasiallisesti Mechelinin kynästä lähtenyt.\nKun laki siitä huolimatta vahvistettiin ja eduskunta sen säännösten\nmukaisesti sai kehotuksen valita jäseniä valtakunnanneuvostoon ja\nvaltakunnanduumaan sekä antaa lausunnon parista lakiehdotuksesta,\nlausui puhemies Svinhufvud täysi-istunnossa syyskuun 26 p:nä,\nettei hän voinut esittää näitä asioita, ne kun perustuivat\nvaltakunnanlainsäädäntöön, jolla ei ollut lainvoimaa Suomessa.\nEduskunta hyväksyi yksimielisesti puhemiehen menettelyn, jolloin\nMechelinkin käytti puheenvuoroa laajasti esittäen, miksi tämä\neduskunnan kanta, kieltäytyminen ensinkään puuttumasta puheenalaisiin\nasioihin, oli ainoa oikea.\n\nSen ohessa eduskunta teki erityisen esityksen hallitsijalle anoen,\nettä hän pitäisi voimassa perustuslakien pyhyyden ja määräisi\nperuutettaviksi erinäiset perustuslaista poikkeavat hallituksen\ntoimenpiteet. Eduskunta hajoitettiin tämän johdosta.\n\nMechelin ei kuitenkaan herennyt vastustamasta uutta valtakunnanlakia,\nvaan julkaisi saman vuoden loppupuolella uuden, lähes 10 painoarkin\nkokoisen _Venäläinen laki kesäkuun 17(30) p:ltä 1910_ nimisen\nlentokirjasen ruotsiksi, suomeksi ja venäjäksi. Asiantuntevalla taholla\non lausuttu, että \"murhaavampi arvostelu on tuskin koskaan tullut\nminkään lainsäädäntötuotteen osaksi\" [R.A. Wrede, Muistopuhe L.\nMechelinistä s. 13]. Siinä todistellaan, että valtakunnanlainsäädännön\nalaan on luettu lakiryhmiä, jotka todellisuudessa eivät ensinkään koske\nVenäjän etuja. Sitä vastoin on Suomelle säätävä lakeja kansaneduskunta,\njolle on jokseenkin yhdentekevää, ovatko lait hyödyksi vai vahingoksi\nniille, joiden on niitä noudatettava. Niinikään osottaa Mechelin, että\non väärin vedottu Venäjän 1906 vuoden perustuslakiin, jonka 2 §\nnimenomaan tunnustaa, että suuriruhtinaanmaata sisäisissä asioissaan\nhallitaan erityisten laitosten avulla erikoisen lainsäädännön\nperusteella, lain tekemättä eroa yksinomaan sisäisten ja muiden\nsisäisten asiain välillä. Uusi laki asettaa vallan oikeuden edelle sekä\nsaattaa Venäjän ja Suomen väliset suhteet alituisten riitain esineeksi.\n\nAlussa vuotta 1911 toimitetuissa uusissa vaaleissa, joiden\ntuloksena oli kokoonpanoltaan miltei samanlainen eduskunta kuin\nhajoitettu edeltäjänsä, suostui Mechelin uudestaan ottamaan vastaan\nedustajantoimen. Vuosina 1911 ja 1912 hän oli valtiovarainvaliokunnan\nsekä 1913 uudestaan perustuslaki- ja adressivaliokunnan\npuheenjohtajana. Näilläkin valtiopäivillä hänellä oli johtava asema\nmaamme oikeuksien puolustustyössä. Vuonna 1911 eduskunnalle annettu\nvaltion raha-asioita koskeva esitys oli laadittu perustuslakiemme\nvastaisella tavalla sikäli, että hallitus oli tehnyt eron\nvaltiorahaston ja suostuntarahaston välillä sekä kieltänyt eduskunnalta\noikeuden lausua mieltänsä ensinmainitun rahaston menoista. Hallitus\ntahtoi tällä keinoin muun muassa turvata laittoman sotilasapumaksun\nsuorittamisen. Mechelin kävi vastustamaan tätä hallituksen\nlaitonta toimenpidettä ja koetti saada budjetin siten laadituksi,\nettä eduskunta, hyväksymättä sotilasapumaksua, voisi turvata\nsivistystarkoituksiin meneväin määrärahain suorittamisen [R.A. Wrede,\nMuistopuhe L. Mechelinistä s. 26]. Tammikuun 20 (helmikuun 2) p:nä 1912\nannetun n.s. \"yhdenvertaisuuslain\" johdosta, joka koski \"muiden Venäjän\nalamaisten saattamista oikeuksiinsa nähden Suomen kansalaisten\nvertaisiksi\" ja jota, perustuslainvastaisessa järjestyksessä\nsyntyneenä, ei voitu pitää lakina Suomessa, antoi eduskunta adressin\nmuodossa vastalauseen. Samoin se pani vastalauseen saman vuoden\nhelmikuussa annettua säännöstä vastaan, jolla Suomen luotsilaitos\nkokonaan alistettiin Venäjän meriministeriön alaiseksi ja lakkasi\nolemasta suomalainen laitos. Nämä lausunnot, jotka eduskunta antoi,\nsamalla ilmoittaen olevansa valmis myötävaikuttamaan valtakunnan etuja\ntarkoittavain lainsäädäntötoimenpiteiden aikaansaamiseksi, mikäli ne\nolivat Suomen valtiosääntöön soveltuvia, olivat suurelta osalta\nMechelinin laatimia.\n\n1911 vuoden eduskunnan käsiteltävänä oli myös kysymys siviliavioliiton\nkäytäntöön ottamisesta, jonka uudistuksen aikaansaamiseksi\nlainsäädäntötietä Mechelin itse jälkimäisenä senaattorikautenaan oli\ntehnyt alotteen ja josta asiasta v. 1911 oli uudestaan tehty\neduskunnassa anomus. Eri mieliä ilmeni, muutamat kun tahtoivat\nsiviliavioliiton säädettäväksi kaikille avioliittoon aikoville\npakolliseksi, toiset valinnaiseksi eli kirkolliseen vihkimiseen\nvaihdettavaksi. Uskollisena vapaamieliselle katsantotavalleen, jonka\nmukaan vapaus oli pakkoa parempi, kannatti Mechelin jälkimäistä\nvaihtoehdotusta.\n\nVielä kansanedustajatoimensa loppuaikoinakin Mechelin työskenteli\nVenäjän ja Suomen välisten suhteiden järjestämiseksi kumpaistakin maata\ntyydyttävällä tavalla. Voipa sanoa hänen tällä alalla tehneen uuden\nalotteenkin. Hän antoi nimittäin helmikuun 14 p:nä 1913 vapaaherra\nR.A. Wreden kera eduskunnalle anomuksen Venäjän ja Suomen suhdetta\nkoskevain asiain käsittelyä järjestelevän \"valtioperuskirjan\"\naikaansaamisesta. Tämän ehdotuksen mukaan, johon liittyi tekijäinsä\nlaatima ohjelma, tulisi eduskunnan anoa venäläis-suomalaisen komitean\nasettamista ohjelmaa tarkastamaan sekä asian lähettämistä Venäjän\nvaltakunnanneuvoston ja valtakunnanduuman ynnä Suomen eduskunnan\nhyväksyttäväksi. Anomuksentekijät olivat, niinkuin he itse\nhuomauttavat, koettaneet objektiivisesti arvostella asiaa siltä\nkannalta, mitä keisarikunnan oikeus ja etu todella vaati, samalla\nkun he olivat pitäneet kiinni siitä, että lait, jotka on aiottu\nolemaan voimassa yksinomaan Suomessa, on säädettävä Suomen\nlainsäädäntöjärjestyksessä, vaikka voivat koskea keisarikunnankin\netuja. Tätä ehdotusta, joka ennen eduskunnalle antamista oli ollut\nporvarillisten puolueiden asettaman valtuuskunnan tarkastettavana, ei\neduskunta kuitenkaan ehtinyt lopullisesti käsitellä. Tuskinpa\nanomuksentekijät itsekään uskoivat, että ehdotus eduskunnan\nhyväksymänäkään olisi lähimmässä tulevaisuudessa johtanut toivottuun\ntulokseen. Mutta he olivat siinä kuitenkin esittäneet aatteen, joka\nkenties on molemminpuoliseksi tyydytykseksi toteutuva tulevaisuudessa,\nkun kansalliset intohimot ovat ehtineet asettua ja Venäjä on saanut\ntodellisen oikeusvaltion luonteen. Venäjän vapaamielisellä taholla on\noltu sitä mieltä, että tämä \"valtioperuskirjan\" ehdotus on viittonut\noikean tien venäläis-suomalaisen ristiriidan poistamiseen.\n\nMechelinin vaikutusvalta uudessa kansaneduskunnassa perustui hänen\nsuhtautumiseensa vallitseviin puoluevastakohtiin. Vaikka valittuna\nruotsalaisen puolueen ehdokaslistalla, pysyi hän edelleenkin sillä\nkannalla, että valtiollisen toiminnan määräävänä tarkoitusperänä\nmaassamme ei tulisi olla toisen tahi toisen kielen harrastus, toisen\ntahi toisen kansatieteellisen kansanryhmän suosiminen, vaan kaikkien\nyhteisen isänmaan, Suomen valtion, etujen valvominen. Hän tunnusti\nkansallisuusaatteen oikeaksi, sikäli kuin se tarkoitti \"jokaisen\nkansakunnan oikeudellista vaatimusta saada olla itsenäinen valtio tahi\nmuodostaa sen\". [Om statsförbund och statsunioner, s. 7.] Mutta\nkansakuntaa ei silloin ole käsitettävä vain kansatieteellisessä\nmielessä, vaan sinä ykseytenä, joksi jonkin maan väestö, vaikka siinä\nsyntyperän ja kielen puolesta ilmeneekin erilaisuuksia, yhteisten\nhistoriallisten vaiheiden, yhteisen yhteiskuntajärjestyksen ja\nsivistyksen vaikutuksesta vähitellen on kehittynyt. Hänen\nsilmämääränään eduskunnassakin oli sen vuoksi yksimielisen\nyhteistoiminnan aikaansaaminen valtiollisissa kysymyksissä. Ja todella\nhänen onnistuikin melko suuressa määrin saada aikaan sellaista\nyhteistoimintaa \"porvarillisten\" puolueiden kesken. Näiden valitsemat\nvaltuuskunnat kokoontuivat neuvottelemaan yhteisestä menettelytavasta,\nja useinkin Mechelin löysi sen päätösten muodon, johon kaikki voivat\nyhtyä. Suurilukuisinta, sosialistien, puoluetta hänen ei onnistunut\nhaluamassaan määrässä saada lähennetyksi toisiin puolueisiin, siksi oli\nerikoinen luokkaetu siinä liian yksinomaisesti vallitsevana. Mutta\novatpa sosialistitkin toisinaan kulkeneet käsi kädessä toisten\npuolueiden kanssa, joten on päästy yksimielisyyteen eduskunnan\nmenettelytapaan nähden ainakin tärkeimmissä tapauksissa.\n\n       *       *       *       *       *\n\nIhmeteltävällä sitkeydellä Mechelin jatkoi työtään elämäntehtäväinsä\nsuorittamiseksi. Kansanedustajatoimensa ohessa hän jatkoi\nkirjailijatoimintaansa. Suomen maantieteellisen seuran julkaiseman\nsuuren \"Suomen kartasto 1910\" nimisen teoksen tekstiosastoon on hän\nlaatinut laajahkon kirjoitelman: \"Valtiollinen ja hallinnollinen\nrakenne\". Kotimaisissa sanomalehdissäkin hän edelleen julkaisi\nkirjoituksia. Tiedeseuran kokouksessa, jonka seuran jäseneksi hän oli\ntullut v. 1908, hän 1912 piti esitelmän \"politiikasta\". Mutta hän oli\nmyös uutterassa kirjeenvaihdossa eteväin ulkomaisten valtiomiesten ja\noikeusoppineiden kanssa, kirjoitteli edelleenkin ulkomaisiin sanoma- ja\naikakauslehtiin sekä otti osaa lukuisiin vieraissa maissa\ntoimeenpantuihin kongresseihin.\n\nAlussa vuotta 1910 hän kehotuksen saatuaan matkusti Parisiin, missä hän\nSuomen kysymyksestä piti esitelmän, jota valmistaakseen hänellä omain\nsanainsa mukaan oli ollut vain lyhyt aika, mutta joka herätti vilkasta\nmieltymystä. Ystävälleen, vapaaherra R.A. Wredelle kirjoittamassaan,\njoulukuun 26:ntena 1910 päivätyssä kirjeessä hän sanoo olevansa\nuupunut paljosta valtiopäivätyöstä, kokouksiin osaaottamisesta,\nkirjailijatyöstä y.m. ja sen vuoksi aikovansa lähteä Grankullaan\nkäyttääkseen kymmenisen päivää terveytensä hoitamiseen. \"Mutta\", hän\nlisää, \"sitä ennen on minun maksettava lukuisia kirjevelkoja\nulkomaalaisille ja valvottava lentokirjaseni\" (kesäkuun 17/30 p:nä 1910\nannettua venäläistä lakia koskevan) \"levittämistä\". Syystä käy\nsanominen, että Mechelin oli maamme puhemiehenä Europan valistuneen\nmielipiteen edessä. Kaikkialla hän saavutti sen etevimpäin edustajain\npersonallisen kunnioituksen ja ystävyyden ja osasi herättää myötätuntoa\nsyrjäistä maatamme kohtaan, osanottoa sen kohtaloon.\n\nMyöhempinä elinvuosinaan Mechelin liittyi hartaalla mielenkiinnolla\nsivistysmaissa alulle pantuun toimintaan pysyväisen rauhantilan\naikaansaamiseksi kansainvälisen oikeusjärjestyksen avulla. Keväällä\n1900 oli etevä oikeusoppinut, Göttingenin professori von Bar,\n\"der Burenkrieg, die Russifizirung Finnlands und die Haager\nFriedenskonferenz\" nimisessä lentokirjasessa ehdottanut kansainvälisen\nlaitoksen perustamista, jonka jäseninä olisi oikeusoppineita eri\nmaista ja joka omasta alotteestaan ryhtyisi puolueettomasti ja\nperusteellisesti selvittelemään kansainvälisiä riitoja ja siten\nhelpottamaan niiden ratkaisua rauhallisin keinoin. Mecheliniä tämä aate\nsuuresti miellytti, ja hän arveli, että laitoksen oli otettava\npäätehtäväkseen kansainvälisen lakikirjan laatiminen, jonka nojalla\nvaltioiden politiikkaa kävi arvosteleminen.\n\nSamana vuonna tehdessään matkan ulkomaille kävi hän siinä mielessä\ntapaamassa von Baria, professori Westlakea Lontoossa sekä useita muita\nRanskan, Saksan, Belgian, Hollannin ja Tanskan oikeusoppineita\nneuvotellakseen heidän kanssaan asiasta. Toistamiseen neuvoteltuaan v.\nBarin kanssa hän päätti koettaa saada Norjan Nobelkomitean johtomiehiä\nharrastamaan hanketta ja matkusti sitä varten Kristianiaan, missä kävi\nkomitean puheenjohtajan, professori Getzin puheilla. Keväällä 1901\nantoi sekä v. Bar että Mechelin Nobelkomitean hallitukselle esityksen\nasiasta. Getz laati näiden pohjalla ehdotuksen rauhanlaitoksen\nperustamiseksi Kristianiaan Nobelin lahjoitusvaroilla pääasiallisesti\nMechelinin suunnitelman mukaisesti ja kävi saman vuoden lokakuussa\ntapaamassa viimeksi mainittua Tukholmassa. Valitettavasti Getz pian sen\njälkeen kuoli, minkä tähden Kristianian komitea lykkäsi laitoksen\nperustamisen epämääräiseen aikaan.\n\nMyöhemmin on Mechelin ottanut osaa useihin rauhanasiaa käsitteleviin\nkongresseihin, ja on hänellä niissä ollut sangen huomattava osa. Niinpä\notti hän osaa 18:nteen yleiseen, Tukholmassa elokuussa 1910 pidettyyn\nrauhankongressiin, johon hänet virallisesti kutsuttiin ja jossa hänet\nvalittiin Suomen ryhmän puheenjohtajaksi, minkä johdosta hän myös\noli yleisten kokousten varapuheenjohtajia, jota paitsi hänet\nvalittiin kongressin lakivaliokunnan jäseneksi. Hän alusti tässä\nrauhankokouksessa kysymyksen sotien syistä ja ehdotti, että\nBernin kansainvälistä rauhantoimistoa kehotettaisiin asettamaan\nasiantuntijoista komitea laatimaan selontekoa 1815 v:n jälkeen käytyjen\nsotien todellisista syistä. Tuollainen täysin puolueeton ja\nobjektiivisesti arvosteleva selonteko todistaisi, niin hän arveli, että\nvaltioiden keskinäiset riidat olisi rauhallisella selvittelyllä voitu\nuseissa tapauksissa sovittaa, jos sovinto-oikeutta olisi käytetty.\nSamalla olisi selvitettävä, mitä hallitusten sisäinen politiikka oli\nvaikuttanut niiden ulkopolitiikkaan. Hallitukset, jotka haluavat omassa\nmaassaan pitää voimassa itsevaltiusjärjestelmää, voivat siitä saada\nsodan aiheen, esimerkiksi maita vastaan, jotka ovat vapaamielisen\nhallitusjärjestelmän esikuvana, tahi voitoilla ja valloituksilla\npitääkseen valtaansa pystyssä omassa maassaan. Niinikään hän huomautti,\nettä ainoastaan se rauha, joka on oikeuden vaatimusten mukainen, on\ntodellinen rauha ja jonkin verran takaa sen pysyväisyyden. Ehdotus\nsaavutti kongressin hyväksymisen. Toiseltakin taholta tehtiin\nsamansuuntainen ehdotus ja vuonna 1911 myönnettiin Carnegierahastosta\n120,000 dollaria palkinnoiksi mainittuja kysymyksiä käsittelevistä\nteoksista. Tukholman kongressissa käsiteltiin Suomenkin kysymystä,\njolloin yksimielisesti tehtiin päätöslauselma Suomen hyväksi. Mechelin\nja hänen suomalaiset toverinsa olivat tietenkin esteellisinä ottamatta\nosaa päätöslauselman tekoon. Kongressin osanottajain kunniaksi\nSaltsjöbadenissa toimeenpannussa juhlassa Mechelin piti ruotsalaisille\nisännille puheen, joka sai osakseen myrskyistä suosiota.\n\n19:s rauhankongressi oli määrä pitää Roomassa syyskuussa 1911.\nMechelin, joka oli kutsuttu sen kansainvälisen komitean jäseneksi,\njonka tuli johtaa kongressia, missä muun muassa oli aikomus järjestää\nrauhanasiaa käsitteleväin teosten ja kirjoitusten näyttely, lähetti\nsitä varten Roomaan valokuvan Helsingissä olevan Aleksanterinpatsaan\n\"Laki\"-ryhmästä sekä lyhyen selonteon Suomen kansan suhtautumisesta\nrauhanaatteeseen. Selonteossa mainitaan suomalainen sananlasku: \"Sota\nsortaa, rauha rakentaa\", ja sanotaan muun muassa: \"Ulkonaisen rauhan\nsiunaukset ovat tehottomia kaikkialla, missä oikeuden ylivalta on\ntoteuttamatta valtion sisäisessä elämässä. -- -- Rauhanaate, vaikkakin\nsuuntautuneena ensi sijassa kansainvälisiin suhteisiin, on samalla\nkertaa terveellisesti ja yhä vastustamattomammin vaikuttava\njokaisen sellaisen valtion sisäpolitiikkaankin, joka haluaa saada\nrauhansuojelijan kunniakkaan nimen.\"\n\nSuunniteltu rauhankongressi peruutettiin kuitenkin koleran puhkeamisen\njohdosta, ja samoihin aikoihin alotti Italia sen Afrikan sodan, jonka\ntarkoituksena oli Tripoliin valloitus. 19:ttä rauhankongressia ei sen\ntähden pidetty Roomassa, vaan Genèvessä, ja avattiin se vasta\nsyyskuussa 1912. Mechelin oli sen osanottajia ja samoissa toimissa kuin\nTukholman kongressissakin. Hän alusti uudestaan kysymyksen sotien\nsyiden selvittelemisestä ja teki selkoa siitä, mitä asiassa oli\naikaansaatu. Tämän ohessa hän, yhtyen ranskalaisen Emile Arnaudin\ntekemään ehdotukseen kansainvälisen julkisen oikeuden kodifioimisesta,\nhuomautti, että mainitun oikeuden periaatteita on noudatettava\njokaiseen valtioon ja kansaan nähden, olivatpa ne suvereenisia tahi\neivät. Niidenkin kansakuntain, jotka eivät muodosta suvereenisia\nvaltioita, vaan ovat muista mahtavammista kansoista riippuvia, tulee\nvoida vedota yleisiin kansainvälisiin oikeusperiaatteisiin ja saada\nmuilta kansoilta apua sellaista sortoa vastaan, jonka tarkoituksena on\nheidän menestyksensä ja itsenäisen sivistyksensä tuhoaminen. Kongressi\nhyväksyi nämä näkökohdat ja julkilausui myötätuntonsa sorrettuja,\npieniä kansakuntia, niiden joukossa Suomenkin kansaa kohtaan.\nTunnustukseksi ansioistaan rauhanasian palveluksessa sai Mechelin\nGenèvessä kongressin jäsenten puolelta juhlatilaisuuksissa osakseen\nsuosionosotuksia.\n\nGenèvessä esittämiään mielipiteitä on Mechelin sitä ennen tarkemmin\nselvitellyt muun muassa aikakauslehti \"Valvojan\" marraskuun numerossa\n1905. Kansainoikeutta, hän lausuu siinä, on tavallisesti katsottu\nkäyvän sovelluttaminen vain suvereenisten valtioiden välisiin\nsuhteisiin. Mutta kansainoikeusoppi on epätäydellinen, niin kauan kuin\nse ei kykene osottamaan, että ja miten sen periaatteet ovat\nsovellutettavissa sellaisiin valtioihin, jotka edelleenkin ovat\ntoisiinsa yhdistettyinä joko yhteisen hallitsijan alaiseksi unioniksi\ntahi n.s. liittovaltioksi. Vieläpä enemmän -- niidenkin kansakuntain ja\nkansan osain, jotka historian kulun johdosta eivät ole saavuttaneet\nitsenäisyyttä tahi joilla on vain vaillinainen itsenäisyys, mutta jotka\novat jonkin suuremman kansan muodostaman valtakunnan osana, tulee\nkansainoikeuden perustuksella olla sorrolta turvattuina.\n\nMechelinin lausunnot rauhankongresseissa ovat epäilemättä osaltaan\nsaaneet aikaan, että nämä kongressit, jotka aikaisemmin miltei\nyksinomaan käsittelivät suvereenisten valtioiden välisiä suhteita sekä\nkysymystä, miten niiden välisiä sotia olisi ehkäistävä, myöhemmin ovat\nalkaneet kääntää huomionsa siihenkin kysymykseen, miten oikeuden\nvaatimukset on toteutettava, kun toisella puolella on suvereniteettia\nvailla oleva tahi vain vaillinaisesti suvereeninen kansa ja toisella\nkansa, josta edellinen on riippuvainen. Hän on niinmuodoin osaltaan\nsaanut aikaan, että käsitys _kansainoikeuden_ merkityksestä ja\ntehtävistä on tuntuvasti laajentunut.\n\nVenäläisen Mir nimisen rauhanyhdistyksen Moskovassa toukokuussa 1913\ntoimeenpanemaan kokoukseen, jonne Mecheliniä oli useat kerrat kutsuttu,\nhän saapui, vaikka sairaana ja vastikään päättyneiden valtiopäiväin\ntyöstä väsyneenä, sekä piti siellä esitelmän rauhanasiasta. Muun muassa\nhän esitti ajatuksen europalaisen neuvoskunnan asettamisesta\nselvittelemään siirtomaakysymyksiä ja poistamaan näiden kysymysten\naiheuttamia riitaisuuksia. Hän sai Moskovassa osakseen innokkaita\nsuosion osotuksia eräässä hänen kunniakseen toimeenpannussa juhlassa,\njohon monta Venäjän vapaamielisten piirien huomattavaa edustajaa otti\nosaa ja jossa heidän tunteitaan tulkitsi ruhtinas P.D. Dolgorukoff,\nkiittäen onnelliseksi maata, joka oli synnyttänyt \"sellaisia\nkansalaisia ja isänmaanystäviä, sellaisia maansa menestyksen ja arvon\nepäitsekkäitä esitaistelijoita\".\n\nOmassakin maassaan Mechelin koetti herättää rauhanaatteen\nharrastusta ja ymmärtämystä. Finsk Tidskriftissä hän syksyllä 1910\njulkaisi kirjoitelman selontekoineen vastikään pidetyn Tukholman\nrauhankongressin keskusteluista. Samaan aikaan perustettiin hänen\nalotteestaan Helsinkiin rauhanystäväin seura, jonka perustava kokous\npidettiin tammikuun 23 p:nä 1911, jossa tilaisuudessa Mechelin piti\nalustavan esitelmän. Seuralle asetettiin johtokunta, joka valitsi hänet\npuheenjohtajakseen. Saman vuoden lopussa hän rauhanystäväin kokouksessa\nHelsingissä piti esitelmän kosketellen muun muassa suunniteltua, mutta\nperuutettua Rooman rauhankongressia.\n\nMechelinin rauhanasian harrastus oli täysin sopusointuinen koko hänen\nvapaamielisen katsantokantansa kanssa. Ei ainoastaan yksityisellä\nihmisellä, vaan jokaisella kansalla, jokaisella kansakunnalla tulee\nolla vapaus hallita itseään, valvoa omia etujaan, mikäli kykenee ja\nmikäli tämä vapaus soveltuu muiden yhtäläiseen vapauteen. Määrättyihin\noikeussäännöksiin pukeutunut järjestys on tarpeen ratkaistaessa, miten\nsellainen yhteensoveltuvaisuus on toteutettava. Kansakuntain kesken\ntulee vallita oikeussuhde, jonka mukaan niiden välillä syntyvät\nvastakohdat käy sovittaminen väkivaltaa käyttämättä. Rauhan tulee\nvallita kansakuntain kesken. Mutta tämä vaatimus ei tiedä sitä, että\nsodan poistaminen millä keinoin ja millä ehdoin tahansa on\nihmiskunnalle paras mahdollinen. Puolustussota voi kansalle,\njota toinen ahdistaa, käydä välttämättömäksi ja olla sille\nitsepuolustusvelvollisuutena, samoin kuin yksilö voi olla eetillisesti\nvelvollinen puolustamaan itseään ja omaisiaan laittomalta väkivallalta.\nRauhanrakkaus ei ole samaa kuin puolustusnihilismi. Mutta paitsi että\nsodat tuottavat äärettömän paljon niin aineellista kuin siveellistäkin\npahaa, on varsin epävarmaa, jääkö se puoli sodassa voittajaksi, jolla\non puolellaan parempi oikeus. Ei ole varmaa, että eri kansojen\nvaatimukset saada vapaasti valvoa etujaan tulevat sodan avulla\ntoteutetuiksi kohtuuden ja oikeuden mukaisella tavalla, toisin sanoen\ntavalla, joka ihmiskunnalle yleensä olisi paras ja hyödyllisin. Jos\ntodella mieli turvata oikeuden voimassaolon kansain keskinäisissä\nsuhteissa, ei tämä suhde saa olla vain väkivaltaan nojautuvan\nfyysillisen voiman varassa, vaan on se, ristiriitaisten vaatimusten\nesiintyessä, ratkaistava puolueettoman kansainvälisen viranomaisen\nantamalla sovintotuomiolla. Eikä tämän keskinäisen oikeussuhteen tule\nkäsittää ainoastaan suvereenisia valtioita, vaan suvereniteettia\nvaillakin olevat ja vain osittain suvereeniset kansat. Näidenkin tulee\nsaada nauttia luonnollisia oikeuksiaan. Jos nämä oikeudet sen lisäksi\non -- niinkuin esimerkiksi Suomen oikeuksien on laita -- positiivisin\noikeustoimin, sopimuksin ja juhlallisesti annetuin sitoumuksin\nvahvistettu, tulee niiden tietenkin olla sitä enemmän loukkaamattomat.\n\nEpäilemättä Mechelin yhtä hyvin kuin kukaan muu tajusi, kuinka\nvaikeaksi kävisi poliittisessa käytännössä toteuttaa tätä\nkansainoikeuden aatetta. Miten taivuttaa vallanpitäjät, miten suuret\nkansat sitä noudattamaan? Todellisuudessa näyttää tämä aate olevan\ntoteutettavissa vain inhimillisen kulttuurin kohotessa sellaiselle\nkehitysasteelle, että kansojen yleinen mielipide tunnustaa niiden\nkeskinäisen suhteen olevan rakennettava oikeuden pohjalle ja jyrkästi\ntuomitsee sitä loukkaavan menettelytavan. Oikeusperusteelle rakentuva\nkansainvälinen järjestys on kaikille kansoille suurin piirtein nähtynä\nja ajan pitkään hyödyllisin, omansa parhaiten edistämään ihmiskunnan\nmenestystä. Kun sen vuoksi kansat inhimillisen älyn kehittyessä\nparemmin oppivat käsittämään kaikkien yhteisen menestyksen todelliset\nehdot, on kansainoikeuden aate varmasti voimistumistaan voimistuva.\nSilloin toivottavasti paremmin ja paremmin onnistutaan sopivin keinoin,\nesimerkiksi käyttämällä yleistä boikottausta muiden kansain\npuolelta, pakottamaan ne, jotka haluavat loukata kansainvälistä\noikeusjärjestystä, siitä luopumaan. Tietenkin on, niinkuin Mechelinkin\nhuomauttaa, kansain sisäisen yhteiskuntajärjestyksen kehityksellä\nvapaamieliseen ja kansanvaltaiseen suuntaan tässä kohden oleva suuri\nmerkitys.\n\nHänen ei tarvinnut nähdä sitä maailmansotaa, jonka hävitykset alkoivat\nvain muutama kuukausi hänen kuolemansa jälkeen. Mutta todennäköistä on,\nettä vaikka hän olisikin elänyt siihen asti, ei hänen ajatuksensa\nrauhanaatteesta silti olisi muuttunut, sillä hän käsitti, että järjen\nvaatimuksen, jonkin eetillisen aatteen oikeus ja arvo ei ensinkään ole\nsen varassa, toimivatko ihmiset todellisuudessa sen mukaisesti vai sitä\nrikkoen. Pikemmin hän juuri tästä sodasta olisi saanut lisätukea\nkäsitykselleen, että vanhan perinnäisen valtiotaidon, joka ei myönnä\nkansainvälisellä politiikalla olevan muita vaikuttimia kuin\nkansalliskiihkoiset intohimot ja omain, todellisten tahi luuloteltujen\netujen itsekkään vaalimisen, on väistyminen toisen, korkeammalle\ntähtäävän, inhimillisen menestyksen ehtoja laajanäköisemmin katselevan\npolitiikan tieltä. Ja hän olisi kenties toivonut, että juuri tämä sota\nsanomattomine kärsimyksineen on osaltaan avaava kansain silmät näkemään\noikeuteen perustuvan rauhan välttämättömyyden sekä siten auttava tämän\naatteen voittoon pääsemistä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nMechelinin terveys huononi huononemistaan ja tauti (munuaistauti)\ntuotti hänelle kovia tuskia. Lääkärit varottivat häntä viettämästä\npäiväänsä työpöydän ääressä ja kehottivat häntä etsimään lepoa, mutta\ntätä neuvoa ei hän ehdottomasti tahtonut noudattaa, sillä hän ei\nkatsonut olevansa oikeutettu oman terveytensä vuoksi keskeyttämään\ntyötään sen hyväksi, minkä piti terveyttään tärkeämpänä. Hän kirjoittaa\neräälle ystävälleen elokuun 24 p:nä 1912, saatuaan kutsun Genèvessä\npidettävään kongressiin: \"Omasta puolestani ponnistan viimeiset voimani\nmatkustaakseni rauhankongressiin. -- -- Olen oikeastaan jo liian vanha\nniin pitkiä matkoja tekemään ja olemaan kongressien toimivana jäsenenä.\nIkäkulu olen -- -- mutta velvollisuus kutsuu\".\n\nVahvistaakseen kuitenkin terveyttään, mikäli velvollisuuden määräämä\ntyö salli, oleskeli hän viime elinvuosinaan usein ulkomaisissa\nparantoloissa, milloin Voksenkollenissa Norjassa, milloin Gerardmerissä\nVogesien vuoriseudussa, milloin Gasteinissa Itävallassa, milloin\nTukholman läheisessä Saltsjöbadenissa. Kesäkuukausina kotimaassa\nollessaan hänen oli tapana oleskella tyttärensä Celyn Bromarvin\npitäjässä omistamassa, luonnonihanalla paikalla Hangon lähistössä\nmerenrannikolla sijaitsevassa huvilassa.\n\nValtiopäiväin päätyttyä 1913 oleskeltuaan jonkin aikaa Gasteinissa\nsairastui hän sieltä palatessaan ankarasti. Tauti hellitti kuitenkin\njonkin ajan kuluttua, niin että hän uudestaan voi ryhtyä työhönsä.\nSyyskuun 18 p:nä vietettiin Helsingissä valtiopäiväin uudesti\nelvyttämisen 50:ttä vuosipäivää, jolloin pidettiin Nikolainkirkossa\njumalanpalvelus ja ritarihuoneella juhlaesitelmiä, joista Mechelin piti\nruotsinkielisen. Se oli mielenkiintoinen ja vaikuttava, vaikka\nläsnäolijoilta ei voinut jäädä huomaamatta, ettei puhuja enää ollut\ntäysissä voimissaan. Samana syksynä hän sai valmiiksi kirjoitelman,\njoka on julkaistuna 1913 vuoden lopulla ilmestyneen \"Murrosajoilta\"\nnimisen kokoomateoksen toisessa vihossa ja joka, nimikkeellä \"Uusi\nhallitusmuoto\" varustettuna, kertoo siitä pitkällisestä työstä, jota\noli tehty uuden hallitusmuodon aikaansaamiseksi Suomelle ja johon\nMechelin itsekin oli uutterasti ottanut osaa.\n\nVielä viimeisenä elinaikanaan Mechelin kirjoitti arvostelun Venäjän\noikeusministeriön laatimasta ehdotuksesta Suomessa tehtyjen\nvaltiollisten rikosten jättämisestä Venäjän tuomioistuinten\nratkaistaviksi Venäjän lain mukaan. Erinäisiä muita kirjallisia töitä,\njotka hän oli aikonut julkaista ja joiden suunnitelman hän oli\nlaatinut, ei hän sitä vastoin ehtinyt suorittaa. Niin kävi\nsuurisuuntaisen teoksen, jonka oli määrä saada nimekseen: \"Oikeus,\nvapaus ja rauha\", ja käsitellä rauhanasiaa. Sen luonnos on tallella.\nToisesta teoksesta, jolle hän oli aikonut nimeksi: \"Kodin kirja\" ja\njohonka hänen laatimansa luonnos niinikään on tallella, oli määrä tulla\n\"kirjallinen kokoomateos\", jota vuosittain ilmestyisi yksi tai pari\n20-25 arkkia käsittävää nidettä, ja joka sisältäisi historiallisia\nkirjoitelmia (kansojen elämässä tapahtuneista tärkeistä käänteistä,\nniiden sivistyshistorian huomattavista piirteistä), elämäkertoja,\nesityksiä maantieteellisistä tutkimusmatkoista, siirtokuntain\nperustamisesta ja kehityksestä sekä lähetystoimesta, kansataloudesta ja\ntilastosta, taide- ja kirjallisuushistoriallisia kirjoitelmia,\nluonnontieteellisiä havaintoja ja teknillisiä keksintöjä sekä\nopetustointa käsitteleviä esityksiä, novelleja, kertomuksia, runoja,\nesityksen Suomen tapahtumista viimeksi kuluneena vuonna (tilastotietoja\nsekä muistosanoja vainajista). Tämän kumpaisellakin kotimaisella\nkielellä julkaistavan teoksen aikaansaamiseen oli Mechelin aikonut\npyytää erinäisten kotimaisten kirjailijain avustusta.\n\nTauti uusiutui eikä hän enää jaksanut sitä voittaa. Tammikuun 26 p:n\nvastaisena yönä 1914 päättyi Helsingissä Leo Mechelinin isänmaalleen\nmerkityksellinen elämä. Kuolinvuoteellaan maaten hän avasi sammuvan\nkatseensa ja lausui vierellään istuvalle tyttärelleen: \"Näen niin\nvaloisaa ja kaunista ympärilläni. Näen Suomen -- näen maani -- näen\nhyviä ihmisiä, jotka tekevät työtä ja ahertavat. Miksipä siis minä\nantaisin mieleni lannistua, kun näen niin monen jalon miehen ja naisen\ntaistelevan maani puolesta.\" Nämä olivat hänen viimeiset sanansa.\n\nYleinen suru sai hautajaisissa niin suurenmoisen ilmauksen,\nettä sellaista tuskin on maassamme tullut kenenkään muun osaksi.\nMitä erilaatuisimpain laitosten ja yhdistysten sekä lukuisain\nmaalais- ja kaupunkikuntain edustajia oli saapuvilla juhlallisessa\nruumiinsiunauksessa, jonka Nikolainkirkossa toimitti professori G.G.\nRosenqvist. Venäjän perustuslaillisten demokraattien puolesta puhuivat\nduuman jäsenet, professori Miljukoff ja Protopopoff, Upsalan yliopiston\nfilosofisen tiedekunnan puolesta laski seppeleen Ruotsin täkäläinen\npääkonsuli J. Lilliehöök ja Upsalan ylioppilaskunnan puolesta tohtori\nOlof Palme. Lukemattomat kansanjoukot olivat asettuneet kaupungin\nkaduille, katsellen ääneti ja avopäin kirkosta hautuumaalle kulkevaa\nruumissaattoa. Vaunusta kantoivat ylioppilaskuntain kuraattorit\nruumisarkun hautaan työväenyhdistysten jäsenten muodostaessa\nsoihtukujan ja Helsingin torvisoittokunnan soittaessa surumarssia,\njonka tilaisuutta varten oli säveltänyt arkkitehti Hugo Lindberg, koko\nhautaustoimituksen yliairut. Lasketut seppeleet, lähes 600, muodostivat\nhaudalle miehenkorkuisen kummun.\n\nKoko kotimainen sanomalehdistö -- sekin osa, jonka valtiollinen\nkanta oli toinen kuin vainajan -- antoi tunnustuksensa hänen\nsuurelle kyvylleen, hänen jalolle luonteelleen ja hänen hartaan\nisänmaanrakkauden läpitunkemalle julkiselle toiminnalleen. Muista\nmaista saapui monilukuisia surunvalituskirjeitä ja Skandinavian maiden,\nVenäjän, Saksan, Englannin, Ranskan ja Italian sanomalehdistö sisälsi\nlukuisia lausuntoja, joista huokui syvää kunnioitusta ja myötätuntoa\nvainajaa ja hänen elämäntyötään kohtaan. Eritoten oli näin laita\nRuotsin sanomalehdistössä ja Venäjän vapaamielisissä lehdissä.\nMoskovan Mir-seurassa piti ruhtinas Dolgorukoff muistopuheen\nMechelinistä, huomauttaen hänen ansioistaan rauhanasiassa. Venäjän\ntaantumuksellisissa lehdissä kävivät arvostelut tietenkin aivan toiseen\nsuuntaan.\n\nKotimaisissa sanomalehdissä ehdotettiin perustettavaksi Mechelinin\nmuistoksi hänen mukaansa nimitetty rahasto, jolla edistettäisiin hänen\nharrastamiaan tarkoituksia. Lahjoja kertyi, mutta yritys ei ollut\nkorkeiden viranomaisten mieleen. Keräys kiellettiin, joten ajatusta ei\nvielä ole voitu toteuttaa.\n\nSuomessa oli Mechelin myöhempänä elinaikanaan yhä enemmän tunnustettu\nei vain toisen tahi toisen puolueen, vaan koko kansan mieheksi,\npääjohtajaksi siinä taistelussa, jota valtiollisessa mielessä\nyhtenäinen Suomen kansa kävi sille vakuutetun paikkansa säilyttämiseksi\n\"kansakuntain joukossa\". Hän ei saanut nähdä sitä päivää, jolloin\nSuomen valtiojärjestys taas oli turvattu. Hän ei kuitenkaan lakannut\ntoivomasta sen päivän koittamista, hän uskoi käänteen tapahtuvan\nsamalla kertaa kuin vapaampi aika koittaisi sille suurelle maalle,\njohon Suomi on yhdistetty. Sitä todistavat nekin sanat, joihin\nhänen viimeinen painatettu julkaisunsa \"Uusi hallitusmuoto\" päättyy\n[Murrosajoilta, II s. 113]: \"Etäällä ei voi olla se aika, jolloin\njärjestelmän muutoksen täytyy tapahtua. Venäjä on nyt murroskaudessa,\njolloin yksinvallan aikuiset perinnäiset aatteet koettavat estää uuteen\nvaltiosääntöiseen valtiojärjestykseen kuuluvien periaatteiden\ntodellista sovellutusta. Voidaan havaita, miten nämä vanhettuneet\naatteet saavat entistä vähemmän kannatusta yleisen ajatustavan taholta.\nPyrkimyksen luoda keisarikunnasta oikeusvaltio täytyy piankin voittaa.\nSilloin on aika käsissä pysyväisesti järjestää niin hyvin Suomen\neduskunnan kuin valtakunnanneuvoston ja valtakunnanduuman harkitsemalla\nja hyväksymällä valtioperuskirjalla Venäjän ja Suomen väliset\noikeussuhteet kumpaakin puolta tyydyttävällä tavalla. Silloin on myös\noleva luonnollisin asia, että suuriruhtinaanmaa saa uuden\nhallitusmuodon, joka rakentuu Suomen senaatin ja eduskunnan, kummankin\nerikseen, jo v. 1907 oikeiksi ja tarkoitustaan vastaaviksi\nharkitsemille perusteille\".\n\nUudenvuodenaattona 1912 päivätyssä kirjeessä hän kirjoittaa: \"Monta\nennustusta ja unelmaa on kytketty vuoteen 1913. Odotetaan suuria\ntapahtumia, jotka meidänkin maalle tuottavat paremman tulevaisuuden.\nOmasta puolestani en usko, että uudestaan saamme oikeutemme takaisin\näkillisten mullistusten johdosta. Luulen, että meidän on lujina\nkestäminen koettelemukset, kunnes meidän onnistuu omalla taitavalla\ntoiminnallamme aikaansaada välinselvitys, joka poistaa oikeuksiemme\nmielivaltaiset loukkaukset ja turvaa asemamme. Tämä tulos ei tietenkään\nole saavutettavissa Venäjällä vallitsevan valtiollisen suunnan laadusta\nriippumatta. Mutta tämän suunnan muuttuessa paremmaksi on meidän\nsaavutettava voitto omasta aatteestamme, omain hyvin harkittujen\nesitystemme ja ehdotustemme avulla. -- Aivoni työskentelevät joka\npäivä, milteipä joka hetki, harkiten niin pääkysymysten kuin\nyksityiskohtainkin vaihtopuolisia ehdotuksia.\"\n\nOliko Mechelin, uskoessaan onnellisempain aikojen koittavan maallemme,\nliian optimistinen? Oliko hänen käsityksensä inhimillisestä\nolemassaolosta ja sen edellytyksistä tässä ja muissa kohdin kenties\nliian valoisa? On joskus väitetty, että niin oli laita. Voipa olla\nmielenkiintoista kuulla, mitä hän itse tästä sanoo. Elokuun 1:senä 1913\npäivätyssä kirjeessä hän kirjoittaa eräälle ystävälleen:\n\n\"Utelen välistä itseltäni, onko todellakin niin, että minä 'katselen\noloja niin valoisalta kannalta', kuin sinä viime kirjeessäsikin arvelet\nja moni aikaisemmin on väittänyt. Tämän itsetutkistelemuksen tuloksena\non aina ollut, että niin ei ole laita. En kuvittele asemaa\nvaloisammaksi kuin se todellisuudessa on. En suinkaan ole käsittämättä\nidästäpäin uhkaavain vaarojen laajuutta enkä oman yhteiskuntamme\npuutteellista valtiollista puolustuskykyä ja toimintatarmoa. Olen\nniinikään suruissani nykyajan julkisessa elämässä yltyleensä\nhavaittavien rumien ilmiöiden johdosta. Korkeampia päämääriä ja\nsiveellisyyttä kokonaan vailla oleva ulkopolitiikka, joka sotkee ja\npahentaa kansainväliset suhteet. Valtionhallinnon turmelus.\nValtiomiesten kiistat vallasta, pääasiallisesti oman personallisen\nkunnianhimonsa tyydyttämiseksi. Hillitön nautinnonhimo ja rikkauksien\ntavoittelu, mistä köyhälistön luokkaviha saa loppumatonta yllykettä.\nSaamattomuus niiden uudistusten toteuttamisessa, jotka voisivat\nkatkaista sosialismin harhaopeilta kärjen. Välinpitämättömyys\nvapauden todellisista periaatteista, joka ehkäisee yksilöjen\nkehittymistä todellisiksi valtion kansalaisiksi. Rikosoikeuden\nja vankeinhoitojärjestelmän kehittymisen seisahdus, vaikka\nsellaisen kehityksen tarve räikeästi ilmenee eräänlaisten rikosten\nlisääntymisessä ja uusien esiintymisessä. Häikäilemätön tuhlaus\nsotavarusteluihin, minkä johdosta varoja vain niukasti riittää\nkansansivistyksen kohottamiseen. Huono henki useimmissa parlamenteissa,\nmikä ilmenee ryhmien juonitteluissa, rikollisissa mellakoissa ja\nheikkenevässä oikeuskehityksen vaatimusten harrastuksessa.\nSanomalehdistön vilpillisyys j.n.e.\"\n\n\"Sellainen nykyajan kuva ei herätä valoisia ajatuksia. On\nkäsitettävissä, että moni pessimisti huolestuneena utelee, eikö Europaa\nuhkaa yhteiskunnallinen kumous, joka lakaisee pois kulttuurin kootut\naarteet.\"\n\n\"Mutta -- nyt seuraa ajatusteni valopuoli. Olen monet ajat punninnut\nvastakkain oman maan ja vieraiden maiden julkisen elämän valo- ja\nvarjopuolia sekä koettanut saada selville, mitkä tekijät siinä on\nkatsottava pysyviksi voimiksi, mitkä taas satunnaisiksi, sellaista\nkantavuutta vailla oleviksi ilmiöiksi, joka painaa leimansa\ntulevaisuuteenkin. Näistä mietteistä ja harkinnasta olen saanut sen\nvakaumuksen, että hyvä ja oikea on päässyt juurtumaan nykyajan elämään\nsyvemmälle ja laajemmalle, kuin se paha, josta yllä olen luetellut niin\nmonta esimerkkiä. Niin uskonnollisella ja eetillisellä kuin\nyhteiskuntakysymystenkin alalla on useissa kansoissa havaittavana\nvakavaa pyrkimystä etsimään tietä viittovaa totuutta ja pysyviä suuntia\nlähimmäisen rakkauden periaatteiden mukaan. Yhä voimakkaampia\nvarottavia ääniä kuuluu imperialismin ja militarismin väärinkäytöksiä\nvastaan. Perustuslailliset oikeusperiaatteet eivät ole kadottaneet\nvoimaansa edistää järjestystä ja sivistystä valtioissa. Rauhan aate,\njoka aikaisemmin osittain on tavoitellut saavuttamattomia ihanteita, on\nnyt kohdistanut työnsä runsaslupauksellisiin kansainoikeuskysymyksiin.\nJ.n.e.\" -- -- --\n\n       *       *       *       *       *\n\nMechelin oli siis optimisti siinä mielessä, että hän uskoi niiden\nvoimain, jotka ovat inhimillisen kehityksen, korkeampaan\ntäydellisyyteen pyrkimisen edellytyksiä, lopultakin osottautuvan\nvastustavia voimia vahvemmiksi. Ei niin, että ihmiset säästyisivät\nkärsimyksiltä ja koettelemuksilta. Mutta itse kärsimyskin voi,\npuhdistavana voimana, osaltaan edistää heidän kehittymistään\ntäydellisemmiksi. Tässä uskossa hän säilytti toivon, että valoisampi\npäivä kerran oli koittava hänenkin isänmaalleen. Milloin ja miten se\ntapahtuisi, sitä hän ei, enempää kuin kukaan muukaan, varmasti voinut\nsanoa, mutta esimerkillään hän opetti meitä luottavaisina kestämään\nkoettelemukset. Hänen omasta elämäntyöstään saa hänen kansansa\noikeustaistelussaan kehotuksen ja kohottavan esimerkin, joka sinänsä on\nvoimanlähde tässä taistelussa.\n\n\n\n"]