[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$f0Cce6BIgvUI331CYnOynhdWU7_yBgWRjSefR4Zrgpt0":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":11,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":20,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":28,"gutenbergTranslators":29,"gutenbergDownloadCount":30,"aiDescription":31,"preamble":32,"content":33},1587,"Bolshevismi ja olot Venäjällä","Rauhala, K. N. (mm. nimim. Johannes Karma)",1887,1937,"1587-rauhala-k-n-bolshevismi-ja-olot-venajalla","1587__Rauhala_K._N.__Bolshevismi_ja_olot_Venäjällä",null,"tietokirja",[],[],"fi",1920,12282,88828,false,55356,[22,23,24],"Communism -- Soviet Union","Soviet Union -- History","Soviet Union -- Social conditions",[26,27],"History - European","History - Modern (1750+)","\"Bolshevismi ja olot Venäjällä\" by K. N. Rauhala is a historical account written in the early 20th century. This work discusses the conditions in Russia during and following the Bolshevik Revolution, attempting to provide an in-depth analysis of both the political landscape and the social repercussions of the new regime. The author seems to focus on the various sources of information regarding the state of affairs in Bolshevik Russia, aiming to separate factual information from propaganda and sensationalism.  The opening of the text establishes the context of the author’s discourse as a response to the general confusion surrounding the Russian Revolution and its aftermath. Rauhala reflects on the discrepancies in reports about the conditions in Russia, citing numerous instances where misinformation has prevailed over the truth. He expresses a clear intent to sift through the available data, utilizing both Bolshevik and anti-Bolshevik sources, to form a coherent perspective that would equip readers with reliable insights about the developing situation in Russia. Rauhala's initial remarks lay a foundation for a comprehensive exploration of the socio-political theories of communism as practiced by the Bolsheviks, as well as their practical implications. (This is an automatically generated summary.)",[],138,"Vuonna 1920 pidettyyn esitelmään pohjautuva teos tarkastelee Venäjän vallankumousta ja neuvostovaltion alkuvuosien todellista tilannetta. Kirjoittaja analysoi bolshevismin aatteellista kehitystä, uutisoinnin epävarmuutta sekä vallankumouksen jälkeisiä yhteiskunnallisia oloja ja poliittista terroria.","K. N. Rauhalan 'Bolshevismi ja olot Venäjällä' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 1587. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen\nulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön\nja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Jari Koivisto ja Projekti Lönnrot.","BOLSHEVISMI JA OLOT VENÄJÄLLÄ\n\nKirj.\n\nK. N. RAUHALA\n\n\n(Keskustaklubissa 18.11.1920 pidetty esitelmä\njonkun verran Täydennettynä)\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nEdistysseurojen Kustannus-Oy,\n1920.\n\nRaittiuskansan kirjapainossa helsingissä.\n\n\n\n\n\n\nJOHDANTO.\n\n\nVenäjän vallankumouksesta ja olojen kehityksestä Venäjällä on nyt\njo tavallaan tullut yleismaailmallinen kysymys, joka liikuttaa ei\nainoastaan politikkojen, vaan suorastaan kansojen mieliä Amerikaa\nja Japania myöten. Mikä olisi sen vuoksi luonnollisempaa, kuin että\nme, jotka elämme suorastaan tämän vallankumouksen niin sanoakseni\n\"tuulen suussa\", aivan tämän \"suuren arvoituksen\", niinkuin Venäjän\noloja on nimitetty, äärellä -- että me olisimme koettaneet hankkia\nmahdollisimman tarkat ja luotettavat tiedot oloista ja asiain\nkehityksestä Venäjällä. Tähän ei mielestäni käske pelkkä teoreettinen\ntotuuden rakkaus, vaan suorastaan oma etu. Sillä sanottakoon mitä\ntahansa: politiikassakin on sellainen toiminta vankinta, joka\nnojaa täsmällisiin tietoihin, tarkkaan harkintaan ja voimakkaaseen\ntahtoon. Olkoon teon takana kuinka voimakas viha, rakkaus, innostus\ntai halveksunta tahansa, on se aina hiedalle rakennettu, ellei sitä\nsamalla ohjaa tieto ja kylmä harkinta, ennakkoluuloton harkinta.\n\nMeillä on kuitenkin, ainakin julkisuudessa, esitetty kovin vähän\nsellaisia Venäjän oloja koskevia tietoja, joille olisi voinut\nluottamuksella käsityksensä rakentaa -- joita ilman epävarmuuden\ntunnetta olisi edes ottanut vastaan. Salassa esitettänee\nNeuvosto-Venäjän oloista työväestöllemme erinomaisia kaunomaalauksia,\njulkisuudessa on taasen sanomalehdissä esiintynyt mitä järjettömämpiä\njuttuja, joilla muka on kuvattu Venäjän oloja, mutta jotka vain\nsekoittavat sen vähäisenkin varmuuden, minkä toiset tiedot olisivat\nvoineet antaa. Asian on tehnyt vielä hullunkurisemmaksi se seikka,\nettä samat jutut ja \"tiedot\" on usein toistettu aina jonkun ajan\nkuluttua. Mainitakseni muutamia esimerkkejä: Pietarin väestöstä on\n3-4 kertaa vuodessa, ellei useamminkin, puolet kuollut nälkään.\n50 matruusia on useammankin kerran ajanut takaa Pietarin kaduilla\nyhtä rottaa. Trotski on vangituttanut Leninin ja julistautunut\ndiktaattoriksi ainakin kolme kertaa. Useat sellaisetkin tiedot, joita\naluksi ei ole osattu epäilläkään, ovat myöhemmin osoittautuneet\nperättömiksi. Niinpä tuli meidänkin maahamme tieto siitä, että m.m.\nkreivi Kokowtsoff olisi ammuttu. Jonkun ajan kuluttua saapui kreivi\nitse rajan yli Suomeen ja Helsingin Sanomain kirjeenvaihtajalla oli\ntilaisuus häneltä itseltään tiedustella asian todenperäisyyttä.\nKreivi selitti, että omaisuutensa hän on kyllä menettänyt, mutta\nhänelle itselleen ei ole tehty mitään muuta kuin kerran pidätetty\naivan vallankumouksen alkuaikoina. Samoin tiesi joku uutinen kertoa,\nettä bolshevikit olisivat vieneet kirjailija Gorkin Pietari-Paavalin\nvankilaan ja kiduttaneet häntä siellä. Tässäkään ei kaikesta päättäen\nole ollut mitään perää, sillä jonkun ajan kuluttua saapui tieto, että\nGorki on sangen vaikuttavassa asemassa neuvostovallan palveluksessa.\nMainittakoon vielä Krapotkin-tapaus. Tuli tieto: bolshevikit ovat\nampuneet Krapotkinin. Mutta sitä seurasi pian toinen tieto kirjeestä,\njonka hän oli kirjoittanut Brandesille. Hän eli rauhassa lähellä\nMoskovaa, piti oloja kyllä raskaina ja synkkinä, mutta ei kertonut\nerikoista vainoa kohdanneensa.\n\nOlen maininnut nämä esimerkit osoittaakseni vain, että tämäntapaisiin\nyksityisiin tietoihin ei voida paljoa rakentaa. Täytyy koettaa\nsaada runsaampaa tietoaineistoa -- jos mahdollista useampia teitä\nsaapuneita tietoja ja, niinpaljon kuin mahdollista, sellaisia\ntietoja, joita bolshevikit itsekään eivät voi kieltää. Bolshevikien\nomat tiedonannot, heidän lehtiensä kirjoitukset ja neuvostojensa\nlausunnot ovat silloin, kun on kysymyksessä heidän olojensa\nepäkohtien esitys, siinä suhteessa luotettavia, että ne eivät\nainakaan ole yleensä liian ankaria arvosteluja, eikä heitä itseänsä\nvastaan tähdättyjä agitatsionikuvauksia. Niillä tietysti on taasen se\nheikkous, että ne saattavat kaunistella ja sivuuttaa suoranaisesti\njärjestelmää vastaan puhuvia seikkoja. Tämän vuoksi on taasen\notettava huomioon heidän vastustajansa ankarimpiakin arvosteluja.\nKaikkein parasta ainesta olisivat tietysti aivan kylmät ja asialliset\nfaktat, tosiasiat, ennenkaikkea tilasto. Valitettavaa vain on, että\nnäitä on ollut saatavissa kovin vähän.\n\nNäitä lausuttuja periaatteita noudattaen olen koettanut kutoa\nesitykseni. En pyri siinä ollenkaan aivan täydelliseen kokonaiskuvaan\nNeuvosto-Venäjän oloista ja koko tämän kohta kolme vuotta kestäneen\nmahtavan vallankumousilmiön kokonaisarvosteluun. Tyydyn siihen,\nettä koetan tarjota arv. lukijain omalle arvostelulle seulottuja,\nmahdollisimman luotettavia ja runsaita kiinnekohtia.\n\nJotta saataisiin ensinnäkin jonkunlainen käsitys, miten laajalle\npohjalle esitykseni perustuu, teen kaikkein ensimmäiseksi selkoa\nniistä tietolähteistä, siitä kirjallisuudesta, mikä on ollut\nkäytettävänäni.\n\n\n\nBOLSHEVISMIN (KOMMUNISMIN) TEORIA:\n\n\n_N. Lenin_, Valtio ja vallankumous.\nMarxilaisuuden oppi valtiosta ja köyhälistön tehtävistä\nvallankumouksessa. I osa. Suomentanut _Edv. Torniainen_. Suomalaisten\nkommunistien sarjajulkaisu N:o 19. Painettu Moskovassa 1919.\n\nTässä teoksessa on löydettävissä bolshevikien valtiollisen\ntoiminnan teoria. Se on jonkinlainen Marxin ja Engelsin lausuntojen\nselitysteos. Lenin esiintyy siinä melkein samalla tavalla kuin n.s.\nverbaali-inspiratsioniteorian kannattaja raamattua tulkitessaan.\nKoko oppi johdetaan Marxin ja Engelsin lauseista, niitä\nyksityiskohtaisesti aina eri korostuksia myöten seulomalla ja niiden\npuhdasoppista tulkintaa hakien. Taloustiedettä teos sisältää kovin\nvähän.\n\n_N. Bucharin_, Das Programm der Kommunisten (Bolshewiki). Berlin\n1919. Leninin kuivaan lakimiestyyliin verraten lennokkaasti ja\nintohimoisesti kirjoitettu esitys täydellisestä bolshevistisesta\ntaloudellisesta, yhteiskunnallisesta ja valtiollisesta ohjelmasta.\n\n_Eduard Palyi_, Kommunismus. Sein Wesen -- sein Ziel -- seine\nWirtschaft. Eduard Bernsteinin julkaisema ja jälkikirjoituksella\nvarustama. Berlin 1919.\n\nPalyi on unkarilainen ja vasta viime aikoina 50 vuotiaana muuttunut\nkommunistiksi. Hänen kommunisminsa on kuitenkin toista haaraa kuin\nmarxilais-leniniläinen. Hän ei hyväksy yksipuolista historiallista\nmaterialismia, vaan puhuu historiallisesta idealismista. Perustelee\nkommunisminsa enemmän luonnontieteellisesti ja luonnonoikeudellisesti\nkuin marxilaisella historiallis-materialistisella dialektiikalla. Ei\nvaadi ehdotonta tuotannonvälineiden yhteiskunnallistuttamista, vaan\nniiden katasterisoimista ja täydellistä yhteiskunnallista valvontaa.\n\n_Karl Kautsky_, Köyhälistöndiktatuuri. Helsinki 1919. Bolshevikien\nvaltio- ja talousopin tietopuolinen arvostelu. Koettaa määritellä\nVenäjän vallankumouksen luonnetta ja Venäjän mahdollisuuksia siirtyä\nkommunismiin.\n\nKautskyn mielestä nyt vasta alkaa Venäjällä todellinen kapitalistinen\najanjakso.\n\n_Karl Kautsky_; Terrorismus und Kommunismus. Ein Beitrag zur\nNaturgeschichte der Revolution. Berlin 1919.\n\nEsittää kommunistisen, terroristisen ja sosialidemokraattisen suunnan\nvälistä taistelua eri vallankumouksissa ja osoittaa, että Pariisin\nkommunismi ei pyrkinyt äänioikeutta supistavaan diktatuuriin,\nniinkuin bolshevikit väittävät. Arvostelee muutamain luotettavain\ntietojen perusteella hyvin ankarasti bolshevikien menettelyä.\n\n_Franz Oppenheimer_, Kapitalismus, Kommunismus, wissenschaftlicher\nSozialismus. Berlin und Leipzig 1919. Esittää ja arvostelee Marxin\nkommunismia.\n\n\n_Axel Freytagh-Loringhowen_, Geschichte und Wesen des Bolschewismus,\nBreslau. Johtaa bolshevistisen ajattelutavan anarkismin kautta\nHegelistä.\n\n\n\nBOLSHEVISMI (KOMMUNISMI) KÄYTÄNNÖSSÄ:\n\n\nI. Matkakertomuksia y.m.s.\n\n_Alfons Paquet_, Im kommunistischen Russland. Briefe aus Moskau.\nJena 1919. Paquet on ollut Moskovassa viisi kuukautta vuoden 1918\nloppupuolella, nähtävästi Frankfurter Zeitungin kirjeenvaihtajana, ja\njoutunut läheltä seuraamaan Venäjän oloja ja varsinkin saksalaisten\nja bolsbevikien suhteita. Tässä kirjekokoelmassa olevat 25 laajaa\nkirjettä ovat tiedoista rikkaita ja, sikäli kuin päätellä voi,\nverrattain luotettavia.\n\n_Paul Olberg_, Briefe aus Sowjet-Russland. Stuttgart 1919. Edelliseen\nverraten paljon mitättömämpi kirjekokoelma.\n\n_W.T. Gooden_ matkakuvaukset ovat olleet S. Sosialidemokraatissa\nsuomennettuina.\n\n_Cecil l'Estrange Malonen_ Venäjän matkaltansa antamia tietoja\non ollut sekä Sosialidemokraatissa haastattelun muodossa että\n\"Sosialistisessa aikakauslehdessä\" \"käsikirjoituksesta käännettyinä\".\n\n_H.I. Heikel_, Vaikutelmia nykyajan Moskovasta. Kirjeitä S.\nSosialidemokraatille.\n\nEdellämainittujen lisäksi olen huomioon ottanut myöskin huomattavat\nja asiallisemmilta tuntuvat nimettömät kirjoitukset ja haastattelut,\njoita viime aikoina on sanomalehdissä ollut melko runsaasti.\nErikoisesti mainittakoon The Economistissa olleet selonteot\nNeuvosto-Venäjän teollisuudesta, tulo- ja menoarviosta y.m.\n\n\n2. Järjestelmällisiä teoksia.\n\n_W. Sombart_, Sozialismus und soziale Bewegung-teoksen kahdeksannessa\nviime vuonna ilmestyneessä painoksessa on 50 sivua laaja esitys\nbolshevismista ja sen taloudellisesta järjestelmästä Venäjällä.\nEsitys perustuu verrattain runsaisiin tietoihin ja pyrkii se\ntieteelliseen objektivisuuteen.\n\n_Max Hirschberg_, Bolschewismus. Eine kritische Untersuchung, über\ndie amtlichen Veröffentlichungen der Sowjet-Republik. München und\nLeipzig 1919. Vasemmistososialistin verrattain myötätuntoinen esitys\nja arvostelu. Antaa useita mielenkiintoisia tietoja.\n\n_Wl. Kossowsky_, Das bolschewistische Regime in Russland. Olten 1918.\nKossowsky on juutalaisten sosialidemokraattisen puolueen \"Bundin\"\nkeskuskomitean jäsen. Verrattain runsaasti poliittisia tietoja.\n\nJulkaisee m.m. muutamia mielenkiintoisia asiakirjoja.\n\n_Dimitry Gawronsky_, Die Bilanz des russischen Bolschewismus.\nAuf Grund authentischer Quellen. Berlin 1919. Gawronsky on\nollut Venäjän sosialivallankumouksellisen puolueen edustajana\nsosialistien kansainvälisessä konferenssissa. Runsaisiin varmoihin\nyksityistietoihin perustuva ankara arvostelu bolshevismista.\n\n_Leo Trotzki_, Arbeit, Disziplin und Ordnung werden die\nsozialistische Sowjet-Republik retten. Berlin 1919.\n\nVenäjän kommunistisen puolueen kaupunkikonferenssissa Moskovassa\npidetyn puheen mukaan laadittu esitys. Tässä puheessaan on Trotzki\nantanut verrattain paljon arvostelulle tärkeitä kuvauksia ja tietoja.\n\n_Det Röda Ryssland_. Ruotsissa ilmestynyt juhlajulkaisu Neuvostovallan\nkaksivuotispäivän johdosta. Sisältää arvostelulle arvokasta tietoa:\n\nl) Neuvosto-Venäjän valtiosääntö.\n\n2) Kommunistisen puolueen maaliskuussa 1919 uusittu ohjelma.\n\n3} Muutamia artikkeleja.\n\nMutta yleensä julkaisu sisältää ihmeteltävän vähän faktillisia\ntietoja. Tilasto esim. puuttuu melkein tyysti.\n\n\n\nMUU KIRJALLISUUS.\n\n\nMuita teoksia, joista yksi ja toinen tieto ja aihe on tähän\nesitykseen pirahtanut, voisi luetella ehkä useampiakin. Mainittakoon\nvain:\n\n_Konrad Haenisch_, Die deutsche Sozial-demokratie in und nach dem\nWeltkriege. Berlin 1919.\n\n_Nils Karleby_, Kring revolutionen. Socialistiska synpunkter\npå händelserna i Öster. Tukholma 1918.\n\n_Adolf Törngren_, Venäjän vallankumouksessa. Porvoossa 1917.\n\n\n\n\n\nBOLSHEVISMIN (KOMMUNISMIN) TEORIA.\n\n\nKarl Marx puki yhteiskunnallisen kehitysoppinsa, historiallisen\nmaterialisminsa, Hegelin dialektiikan pakkopaitaan. Marx tahtoi\nlausua, että yhteiskuntajärjestys ja jopa kulttuurikin on\ntaloudellisen tuotantojärjestelmän funktio, siitä riippuvainen.\nTuotantomuoto on hänen mukaansa \"vapaa muuttuja\" ja yhteiskunta,\nvaltio, kulttuuri sen funktio. Kehitys tapahtuu Marxin mukaan siten,\nettä tuotantomuoto aina luo vanhaan yhteiskuntajärjestelmään\nsopimattoman voiman, joka lopulta särkee kuoren ja luo uuden\ntuotantomuodon ja yhteiskunnan.\n\nHegelin dialektinen metoodihan oli lyhyesti ja puutteellisesti sanoen\nsellainen, että hän selitti historiallisen kehityksen tapahtuvan\naatteiden keskinäisestä painiskelusta siten, että voimassa oleva\naate, \"teesi\", luo itselleen vastakohdan, \"antiteesin\" ja kun\nnämä vaikuttavat toisiinsa, syntyy uutta, korkeampaa: \"synteesi\",\nvastakohdat teesi ja antiteesi sovittautuvat. Ja tämä ei tapahdu\nainoastaan asteettain, vaan myöskin hyppäyksittäin, siten, että\n\"paljous muuttuu laaduksi\", aivankuin vesi nollapisteessä muuttuu\njääksi.\n\nTämän dialektisen metoodin lainasi Marx, mutta käänsi sen, niinkuin\nhän sanoi, jaloilleen. Hegelin mielestä _aatteet_ olivat vapaa\nmuuttuja ja aineellinen sen funktio. Tällöin oli dialektiikka Marxin\nmielestä päälaellaan. Hän käänsi sen mielestään jaloilleen. Hän sanoi\nesim.: feodaalinen tuotantomuoto loi helmassaan porvariston, joka\noli feodaalisen järjestelmän antiteesi. Se särki lopulta feodaalisen\nyhteiskunnan ja loi uuden: kapitalistisen. Mutta kapitalistinen\ntuotantomuoto luo myöskin antiteesinsä: proletariaatin, joka särkee\nkapitalistisen yhteiskunnan ja luo uuden. Ja Marxin mielestä se uusi\nyhteiskunta tulee olemaan _kommunistinen_. Hän todistelee, että\nitse kapitalistinen tuotantojärjestelmä luo tämän kommunistisen\ntuotantomuodon _edellytykset_. Se keskittää tuotannon harvojen\nkäsiin, yksinkertaistuttaa ja koneellistuttaa äärimmäisyyteen saakka\ntuotannon, yhdenmukaistuttaa kulutuksen, hävittää sekasortoisen\nkeskiluokan ja individualismin sekä kehittää proletariaatin lopuksi\njärjestyneeksi, kuriin tottuneeksi kansan enemmistöksi, joka kykenee\nvaltaamaan valtiovallan ja tuotannonvälineet ja niitä käyttelemään.\nToiseksi hän todistelee, että itse kapitalismi lopulta _pakoittaa_\nsiirtymään kommunismiin. Se luo palkkalaisten reserviarmeijan,\nraskaita pulia j.n.e. joista ei päästä muuten kuin kommunismiin\nsiirtymällä. Kapitalismi kehittää omistamattoman luokan riistämisen\nhuippuunsa ja synnyttää vallankumouksellisen tahdon, ja kun\npalaaminen yksilölliseen pikkutuotantoon on mahdotonta, ei ole muuta\ntietä riistämisen lopettamiseen, s.o. pois kapitalismista, kuin\nkommunismi.\n\nTätä marxilaista teoriaa tulkitaan nyt kuitenkin sangen suuresti\neriävin tavoin. Revisionistit selittävät, että Marx on puhdas\nkehitysteoreetikko ja siirtyminen kommunismiin on oleva orgaaninen\ntapahtuma eikä väkivaltainen kumous. Se tapahtuu nykyaikaisen\nkansanvallan puitteissa. Samalla nämä huomauttavat, että\nkommunismi ei ole oleva täydellistä, ainoastaan tuotantovälineiden\nyhteisomistuksesta voidaan puhua. N.s. puhtaat marxilaiset taasen\nselittävät, että kehitys ei ole tapahtuva aivan jatkuvasti, vaan\non oleva vallankumous. Se voi tosin tapahtua nykyisen kansanvallan\npuitteiden muodollisesti särkymättä. Mutta on oleva proletariaatin\ndiktatuuri, s.o. sellainen olotila, jolloin enemmistöön päässyt\nproletariaatti sanelee kansanvallan puitteissa tahtonsa ja muuttaa\nyhteiskuntarakenteen. Mutta tämä kaikki tapahtuu vasta sitten kun\non olemassa _edellytykset_: taloudelliset edellytykset, työväen\nparlamenttaarinen enemmistö ja tarpeeksi \"luokkavoimaa\". Bolshevikit\neli varsinaiset kommunistit vihdoin selittävät, että yleinen\näänioikeus on \"työväenluokan kypsyyden määrän osottaja, enempää se\nei voi olla, eikä tule koskaan olemaan nykyisessä valtiossa\" ja että\nvallankumoukseen kypsän köyhälistön tulee särkeä, räjäyttää ilmaan\nporvarillinen valtio, olkoot se kuinka kansanvaltainen tahansa\nporvarillisessa mielessä, sillä sen puitteissa ei päästä pois\nkapitalistisesta tuotantotavasta. Jokainen valtio on luokkavaltio, se\non erään luokan järjestäytymä, jolla on käytettävänään toista luokkaa\nvastaan sorron välikappaleet, sotaväki ja virkamiehistö. Näihin\naseisiin liittyy vielä koulu ja kapitalistinen opetus. Bucharin\nvertaa kapitalistisen valtion menettelyä, kun se muka aina treenaa\nköyhälistön aivoja määrättyyn, itselleen suosiolliseen suuntaan,\nsikojen kehittämiseen määrätyllä ravinnolla määrättyyn suuntaan.\n\nVapaa kansanvaltio, josta sosialistitkin ovat joskus puhuneet,\non, lausuu Lenin, järjettömyyttä. Sillä silloin kun on valtio,\nei ole vapautta ja kun vapaus saapuu, kuolee valtio. Nykyinen\ndemokraattinenkin valtio on porvarillista demokratiaa, joka ei\nlaajentamallakaan muutu proletariaatin demokratiaksi. Sen vuoksi\non nykyinen valtio ja sen aseet sotajoukko ja virkamiehistö\nsärettävä ja luotava vallitsevaksi luokaksi järjestyneen\nköyhälistön demokratia, joka sortaa ja hävittää porvariston\nja luo kommunistisen tuotantomuodon. Tässä siis demokratian\n\"määrä muuttuu laaduksi\", lausuu Lenin, käyttäen oikein Hegelin\ndialektiikan muotoa. Kapitalistinen valtio taasen särjetään siten,\nettä porvarillinen sotajoukko hävitetään ja asestetaan köyhälistö.\nTäten on hävinnyt toinen kapitalistisen valtion ase. Toinen,\nvirkavalta, taasen hävitetään siten, että kaikki virkamiehet tehdään\nasestetusta köyhälistöstä riippuviksi, proletariaatin luokkavaltion\npalvelijoiksi. Uuden virkavallan syntyminen tahdotaan estää siten,\nettä virkamiehille annetaan täydellinen tavallisen työmiehen\nleima. Bolshevikit olivat rakentaneet ohjelmansa tässä suhteessa\nseuraavalle Engelsin lauseelle: \"Tätä, kaikissa tähän saakka olleissa\nvaltioissa välttämätöntä valtion ja valtioelimien muuttamista\nvastaan yhteiskunnan palvelijoista yhteiskunnan herroiksi käytti\n(Pariisin) Kommuni kahta varmaa keinoa. Ensiksikin se täytti kaikki\nvirat, hallinnolliset, oikeuslaitosta, kansanvalistusta palvelevat,\nkäyttämällä yleisiä vaaleja, joissa oli yleinen äänioikeus kaikilla\nosallisilla, ja samalla se otti käytäntöön oikeuden kutsua nämä\nvalitut henkilöt pois viroistaan minä hetkenä hyvänsä valitsijaansa\npäätöksen nojalla. Ja toiseksi se maksoi kaikille virkahenkilöille,\nsekä ylemmille että alemmille, ainoastaan sellaisen palkan, minkä\ntyöläiset yleensäkin saivat.\"\n\nLenin ja Bucharin selittävät nimenomaan, että hallintotehtävät ovat\nkapitalistisen kehityksen kautta niin yksinkertaistuneet, että\nne ovat pelkkiä laskemis- ja kontrollitehtäviä, joita jokainen\nkommunistisen yhteiskunnan kansalainen voi suorittaa. Ja siihen\non pyrittäväkin, että kaikki kansalaiset vuoronperään vedetään\nhallintotehtäviin. Tällöin on virkavalta muserrettu.\n\nTällaista asestetun proletariaatin pystyttämää valtiota nimittävät\nbolshevikit köyhälistön diktatuuriksi. Se on se väliaste, joka Marxin\nmukaan on oleva kapitalistisen valtion ja kommunistisen yhteiskunnan\nvälillä. Nimikin on Marxilta peräisin. Neuvostovallan valtiosäännössä\novat bolshevikit antaneet tälle diktatuurille ulkonaisen muodon.\nTästä valtiosäännöstä myöhemmin enemmän.\n\nTämän diktatuurin avulla tahtovat bolshevikit toteuttaa\nyhteiskunnallisen ja taloudellisen ohjelmansa: ensin\ntuotannonvälineiden yhteiskunnallistuttamisen, kapitalistiluokan\nhävittämisen ja kommunistisen tuotantomuodon, jolloin tuotteiden\njakoa vielä ohjaa kapitalistinen periaate \"kullekin ansionsa mukaan\"\n-- tämä on kommunismin ensimmäinen aste -- ja sitten vihdoin\ntuotteiden jaon kommunistisen periaatteen mukaan \"kullekin tarpeensa\nmukaan\", jolloin valtio kokonaan vähitellen kuolee ja kaikki\nluokkaerot häviävät -- tämä on kommunismin toinen korkeampi aste.\n\nVallankumous tapahtuu ja sen tulee tapahtua silloin kun tärkeimmät\ntuotannon haarat ovat keskittyneet, rengastuneet ja trustiutuneet\nniin, ettei keskittyminen kapitalismin puitteissa enään juuri voi\njatkua ja kun köyhälistön luokkavoima on kasvanut niin suureksi,\nettä se voi vallata valtiovallan. Vallankumous puhkeaa siellä, missä\nsorto on ankarin ja leviää sitten muihin maihin.\n\nTämä on bolshevikien käsitys n.s. tuotannon kypsyyskysymyksestä.\n\nKoko tähän saakka esittämäni ohjelma johdetaan Marxin ja Engelsin\nlauseista, tulkiten niitä vain toisin kuin revisionistit ja\nkautskyläiset. On suorastaan huvittavaa ajatella, että kokonaiselle\nihmiskunnan kehitykselle koetetaan rakentaa horoskooppia riitelemällä\nmuutamain Marxin lauseiden tulkinnoista. Otan tähän erinomaisen\nkuvaavan kohdan Leninin esityksestä. Hän kirjoittaa teoksessaan\n\"Valtio ja vallankumous\" (s. 97) näin: \"Erityisesti Bernsteinin\nhuomiota kiinnittää se Marxin väite, jonka Marx on myöhemmin\nalleviivannut vuoden 1872 esipuheessaan Kommunistiseen Manifestiin ja\njoka kuuluu: 'työväenluokka ei voi yksinkertaisesti vallata valmista\nvaltiokoneistoa ja panna sitä liikkeelle omissa tarkoituksissaan'.\nBemsteinia siinä määrin 'miellytti' tämä lausunto, että hän vähintäin\nkolme kertaa on toistanut sitä kirjassaan, tulkiten sitä mitä\nväärennetyimmässä opportunistisessa mielessä. Marx, kuten olemme\nnähneet, tahtoo sanoa, että työväenluokan on _särettävä, rikottava_,\nräjähytettävä (Sprengung, räjähdyttäminen -- Engelsin käyttämä\nlausuntotapa) koko valtiokoneisto. Mutta Bernsteinin mukaan käy niin,\nikäänkuin Marx mainituilla sanoillaan varottaisi työväenluokkaa\nliiallisesta vallankumouksellisuudesta vallan anastamisen aikana.\nTörkeämpää ja kunnottomampaa Marxin ajatusten väärentämistä ei voi\nkuvitellakaan. Kuinka menetteli Kautsky mitä yksityiskohtaisimmin\nbernsteiniläisyyttä kumotessaan? Hän vältti opportunismin tekemän\nmarxilaisuuden väärentämisen koko syvyyden käsittelyä tässä kohdassa.\nHän esitti ylempänä siteeratun otteen Engelsin esipuheesta Marxin\n'Kansalaissotaan' sanoen, että Marxin mukaan työväenluokka ei voi\nyksinkertaisesti vallata valmista valtiokoneistoa, mutta yleensä\nvoi sen vallata, siinä kaikki. Siitä, että Bernstein on lukenut\nMarxin omaksi kokonaan Marxin todelliselle ajatukselle päinvastaisen\najatuksen, että Marx vuodesta 1852 alkaen on aina esittänyt\nköyhälistön vallankumouksen tehtäväksi 'särkeä' valtiokoneiston,\ntämän esittämiseksi ei Kautskyllä ole sanaakaan.\" Huomaamme siis,\nettä Bernstein, Kautsky ja Lenin käsittävät ihmiskunnan kehityksen\ntapahtuvan sen mukaan, miten tuo Marxin lause on korostettava.\n\nEi ole sattuma, että dogmaattisratsionalistisin marxilaisuuden haara\non pesiytynyt juuri Venäjälle. Venäläinen ajattelutapa on jo siinä\nsuhteessa itämaisen sukua, että se rakastaa enemmän logiikkaa,\nkuin kokemusta ja tilastoa. Itämainen filosofiahan on tunnettu\njuuri rohkeasti rakennetuista täydellisistä ajatusrakennuksistaan\nja loppuun saakka viedystä dialektiikastaan. Vapaa-herra\nFreytagh-Loringhowen huomauttaakin, että myöskin anarkisti Bakunin\nomisti Hegelin filosofiasta sen jyrkimmän muodon, joka voitaisiin\nlyhyesti sanoa: ainoastaan järjellinen, s.o. järjestelmän mukainen\non todellista ja järjestelmänvastainen on huonoa, valheellista.\nSe on se ajatustapa, mikä välähtää tuossa kuuluisassa Hegelin\nvastauksessa luonnontieteilijöille, jotka hänelle huomauttivat, että\nhänen järjestelmänsä kiertotähtiin nähden ei pidä yhtä tosiasioiden\nkanssa, koskapa kiertotähtiä on enemmän kuin hänen järjestelmänsä\nmukaan saisi olla. Hegel vastasi: \"Sitä pahempi tosiasioille\". Tämän\nmukaan on yhteiskunnallinen elämäkin oikeata vain silloin, kun se on\njärjestelmän mukaista. Tämä sisältää kumouksen uskontunnustuksen.\nJa Lenin on tässä suhteessa aito itämaalainen ja Bakuninin henkinen\nsukulainen. Tämän lisäksi tulee Venäjän onnettomat yhteiskunnalliset\nolot, jotka ovat kestäneet vuosisatoja ja luoneet edellytykset\nrajulle yhteiskunnalliselle maanjäristykselle. Esitän muutaman tiedon\nnäistä oloista tuonnempana.\n\nTarkastakaamme nyt lyhyesti bolshevikien taloudellista ohjelmaa.\n\nOhjelman tärkeimmät kohdat ovat seuraavat:\n\n1. Yhteiskunnallistuttaminen aletaan pankeista, jolloin ne samalla\nkeskitetään siten, että syntyy yksi suuri kansankeskuspankki,\njolla on haarakonttoreja ympäri maata. Se muodostetaan samalla\nsosialistisen, osuustoiminnallisen tuotannon yhteiskunnalliseksi\nkirjanpitolaitokseksi. Bucharin tahtoo erikoisesti osoittaa, että tämän\nkautta jo saadaan tärkeä ote tuotantoelämään, sillä kapitalismi on\nkerännyt jo tuotantoelämän nyörit itse asiassa muutamain harvojen\npankkiirien käsiin.\n\n2. Sitten yhteiskunnallistutetaan rengastuneet teollisuudenhaarat:\ntyöväenluokan tulee ajaa pomot ja pankkiirit tiehensä, asettaa\nkaikkialla omia miehiänsä tilalle; he voivat käyttää hyväkseen vain\nsitä koneistoa, jonka kapitalismi on luonut. Sen jälkeen seuraa muun\nsuurteollisuuden vuoro. \"Suurteollisuuden siirtyessä työläisvaltion\nkäsiin joutuu pikkuteollisuuskin siitä riippuvaksi.\"\n\n3. Samalla kertaa on maa yhteiskunnallistutettava ja luotava\nkommunistinen viljelysjärjestelmä -- siis ei ainoastaan\nyhteisomistus, vaan myöskin yhteisviljelys. Viljelystä on\nharjoitettava suuressa mittakaavassa. Entisiä suurtiloja on\nviljeltävä _osuustoiminnallisesti_ ja pikkutiloja yhdistettävä\n_viljelyskommuuneiksi_.\n\n4. Bucharin esittää sitten verrattain yksityiskohtaisesti, miten\ntuotanto on organisoitava, jotta ei palattaisi kapitalismista\ntaaksepäin anarkismin nurkkakuntaisuuteen, vaan kehityttäisiin\neteenpäin kommunismin koko yhteiskuntaa silmällä pitäen suunniteltuun\ntuotantoon. Jokaisen tuotantolaitoksen johdossa, neuvostossa, tulee\nolla kokonaistuotantojärjestelmää, s.o. valtiota edustavilla\nenemmistö. Samoin muissakin neuvostoissa.\n\n5. Tämän keskitetyn tuotanto-organismin jäsenet ovat\n\na) kansantaloudelliset piiri- ja alueneuvostot;\n\nb) kansantalousneuvostot ja koko tuotannon ja kaupan alaa edustavat\nkomiteat, kuten \"sentrotekstili\", \"sentrometalli\" j.n.e.;\n\nc) ylin kansantalousneuvosto, johon kaikki langat keskittyvät, maan\ntaloudelliset aivot, suunnaton rekisteri- ja laskukoneisto.\n\nNämä taloudelliset neuvostot ovat alituisessa yhteydessä\ntyöläisneuvostojen ja neuvostovallan kanssa.\n\n6. Työvelvollisuus pannaan toimeen, aluksi vain henkilöille, joiden\nkuukausitulot ovat suuremmat kuin esim. 500 tai 600 ruplaa, myöhemmin\nkaikille. Jokainen saa \"kulutustyökirjan\" ja saa jotain ostaa vain,\njos tähän kirjaan on merkitty, että hän on tehnyt \"työtä\". Työläiset\neivät saa palkkaansa rahassa, vaan luonnossa: \"Kulutus-työkirjaan\ntehtyjen merkintöjen mukaan annetaan yhteiskunnallisesta tuotteiden\nvarastosta työläiselle hänen tarpeensa, ilman rahaa, yksinkertaisesti\nsitä todistusta vastaan, että hän tekee työtä.\"\n\n7. Työläisten jättiläisarmeijaa johdetaan työpaikoille keskuksista\nkäsin yleisen työkatasterin mukaan. \"Työvoiman valvonta,\nrekisteröiminen, jako, kaikki tuo on työläisjärjestöjen asia. Vaihto\nkaupungin ja maaseudun välillä käy ilman rahaa, samoinkuin eri\nteollisuudenhaarojen välinen vaihtokin.\"\n\n8. Keinottelu ja kauppa poistetaan; \"tuotteiden säännöllinen\njako tapahtuu tarpeiden ja varastojen rekisterin pohjalla\".\nJotta tämä voisi tapahtua tuloksellisesti, yhdistetään väestö\nn.s. kulutus-kommuuneihin, jollaisia muodostetaan esim. yksi\njokaiseen kaupunkikortteliin. Sitten jaetaan tuotteet ensinnäkin\nnäille kulutuskommuuneille, jotka edeltäpäin laskevat, paljonko\nhe tarvitsevat ja luottamushenkilöittensä kautta jakavat\ntuotteet yksityisille kuluttajille. Sen ohella käytetään hyväksi\nolemassaolevia kulutusyhdistyksiä.\n\n9. Jotta tuotteiden jako voitaisiin suorittaa paremmin ja nainen\nvapautettaisiin orjuudestaan, on yksityistalous korvattava\nyhteiskunnallisella kotitaloudella (keskuskeittiöillä).\n\n10. Kaupunkitalot pakkoluovutetaan ja annetaan paikallisten\ntyöläisjärjestöjen haltuun, asunnot sekisteröidään ja jaetaan\ntarvitsijoille.\n\n11. Ulkomaan kauppa yhteiskunnallistutetaan. Se merkitsee sitä,\nettä ainoastaan neuvostovalta voi olla kauppasuhteissa ulkomaisten\nkapitalistien kanssa.\n\nPakkoluovutukset tapahtuvat yleensä ilman korvausta.\n\nLopuksi vielä sananen bolshevikien kirkko- ja kouluohjelmasta. Kaikki\nyhteys kirkon ja valtion välillä on katkaistava. Valtio sallii\nuskonnonvapauden, mutta kommunistinen puolue puolueena taistelee\nkaikkea uskontoa vastaan. Tämänkin periaatteen Lenin johtaa eräästä\nEngelsin lauseesta, jossa tämä lausuu, että uskonto on valtion\nsuhteen yksityisasia ja jossa hän on alleviivannut sanat \"valtion\nsuhteen\". Lenin tekee tästä sen johtopäätöksen, että puolue ei\nenään voi pitää uskontoa yksityisasiana. Viime vuonna uusitussa\nkommunistisen puolueen ohjelmassa on 11 kohtaa sisältävä luku\nkouluoloistakin. Sen sisällöstä mainittakoon vain, että \"pakollinen,\nmaksuton, yleinen sekä polyteknillinen kasvatus (jonka tulee sisältää\nkäytännölliset ja teoreettiset tiedot tuotannon päähaaroissa) on\npantava toimeen kaikille 17 vuotta nuoremmille\". \"Työkoulut\" ja\n\"kansanyliopistot\" ovat ne käsitteet, jotka näyttelevät suurta osaa\nbolshevikien ohjelmassa.\n\nKansallisuus- ja ulkopoliittisen ohjelman pääpykälä oli aluksi\n\"yleismaailmallinen vallankumous\" ja ainakin yleiseurooppalainen\nneuvostovalta. Niinpä Bucharinkin huudahtaa bolshevikien ohjelmaa\nkirjoittaessaan: \"Kommunistisen puolueen ohjelma on oleva\nproletaarisen maailmanvallankumouksen ohjelma!\". Myöhemmin on\nbolshevikien ulkopolitiikka, kuten tunnettua, omaksunut enemmän tosi\noloja vastaavan ohjelman. _Litwinoff_ vastasikin 1919 vuoden lopulla\nKööpenhaminassa sangen vältellen erään haastattelijan kysymykseen\nyleismaailmallisesta vallankumouksesta.\n\nOlen tässä kuvaillut vain venäläisen kommunismin ohjelmaa.\nAikaisemmin mainitsemani Eduard Palyin hahmoittelema ohjelma on\nluonteeltaan hiukan toinen ja tärkeissä kohdissa venäläisestä eroava.\nEn puutu siihen lähemmin.\n\n\n\n\nBOLSHEVISMI (KOMMUNISMI) KÄYTÄNNÖSSÄ.\n\n\nVenäjän yhteiskunnallisten olojen kehnoushan on kauan ollut\nsananpartena länsimaissa. Palautettakoon tässä mieliin muutamia\ntosiasiallisia tietoja, jotka kuvastavat näitä oloja. Venäjä oli\nviime vuosisadan loppuun saakka melkein puhdas maatalousmaa. Vasta\nviime aikoina alettiin sinne, erikoisesti suurpiirteisen valtiomiehen\nkreivi Witten ohjelmaa seuraten, luoda teollisuutta. Väestöstä\noli kuitenkin vielä ennen sotaa n. 80 % maanviljelysväestöä. Tämän\nmaatalousväestön yhteiskunnallinen kokoonpano, asema ja suhde\ntuotantovälineeseensä maahan oli kuitenkin suuressa määrin onneton.\nAikaisemminhan vallitsi maaorjuus ja maa-aateliston mielivalta.\nJa vapautuessaan saivat talonpojat yleensä riittämättömän määrän\nmaata ja vielä hintaan, joka Gawronskyn mukaan oli kolmenkertainen\nmaan todelliseen arvoon verraten. N.s. jaetuista yhteismaista\noli talonpojalla toisin paikoin viljeltävänänsä vain 3-4 sylen\nlevyinen kaistale (Antti Vesikivi, \"Maaseudun Tulevaisuus\" 1917,\ns. 419). Tosin oli talonpoikaisviljelmäin keskimääräinen laajuus\nsuurempi, kuin esim. Ranskassa ja Saksassa. Mutta palstojen sijoitus\noli nurinkurinen ja viljelys, talonpoikain tietämättömyyden,\nkehittymättömän viljelystavan, karjan ja lannoitusaineiden puutteen\nvuoksi, niin takapajulla, että se tuotti paljon vähemmän, kuin\nLänsi-Europassa. Venäjän vehnä-sato hehtaaria kohti ei ole ollut\nedes puolta Ranskan ja Saksan satotuloksista. Sama on ollut laita\nkauran ja ohran satotulosten. Rukiin ja perunan sadot ovat olleet\nhiukan parempia. Ja Stolypinin maareformikaan, vaikka sen kautta\n7 vuodessa 1906-1913 1,787,000 talonpoikaa erosikin Venäjän 40\nkuvernementissa maayhdyskunnasta ja sai maata yksityisomaisuudeksi,\nei paljoa parantanut yhteiskunnallista asemaa. Sillä ensinnäkin\nnäiden saama maa, lähes 13 milj. desjatinaa (1 desj. = 1.09 ha)\nteki vain 11.4 % yhteismaista ja toiseksi olivat nämäkin maapalat\nusein surkean pieniä. Niinpä kertoo Antti Vesikivi (Maaseudun\nTulevaisuus 1917 s. 420), että Kostroman kuvernementissa kullakin\ntalonpojalla oli ennen sotaa yleisesti 1/2 desjatinaa, s.o. n. 1/2\nha:n suuruinen peltotilkku. \"Talonpojat huomauttivat siellä, että jos\nheillä olisi maata neljäkin desjatinaa kullakin, niin he olisivat\nsuuria pohatoita ja vallan hämmästyivät kuullessaan, että Suomessa\nsanotaan 'pienviljelijäksi' talonpoikaa, jolla on 10 desjatinaa\npeltoa!\" Ja kuitenkin oli Europan-Venajalla v. 1905 kaikkiaan (50\nkuvernementissä, Puola poisluettuna) maaomaisuutta 395,000,000\ndesjatinaa. Tämä maa jakaantui seuraavasti:\n\n    \"Jaettuja talonpoikaismaita\"      139,000,000 desj. eli 35 %\n    Valtion apanaasi- y.m. maita      154,000,000   \"    \"  39 %\n    Yksityisomistuksessa \"maatiloja\") 102,000,000   \"    \"  26 %\n    Yhteensä                          395,000,000 desj. eli 100 %\n\n    Yksityisomistuksessa olevasta maasta omistivat\n\n    talonpojat                        25,000,000 desj. eli 24.1 %\n    aateliset                         53,000,000   \"    \"  52.3 %\n    muut                              24,000,000   \"    \"  23.6 %\n\n    Suurimmat maatilat, varsinaiset latifundiot, käsittivät prof.\n    Migulinin laskujen mukaan 17 milj. desjatinaa.\n\n    V. 1905 oli siis talonpoikain hallussa kaikkiaan maata\n\n    \"jaetuita talonpoikaismaita\"     139,000,000 desj.\n    yksityisomist. olevaa maata       25,000,000  \"\n                            Yhteensä 164,000,000 desj.\n\nJos siis pidämme mielessä että 80 %:lla Venäjän kansasta oli\nmaata vain 164 milj. desjatinaa, kun sen sijaan suurtilalliset,\n\"aateli\", jotka olivat kansasta vaihtuvan pieni prosentti, vielä\n1905 omistivat 53 milj. desjatinaa ja vielä sen, että 154 milj.\ndesjatinaa valtion maata oli byrokraattisen valtion herrain, s.o.\naatelin määrättävissä, niin saamme todellisen kuvan kauheista\nyhteiskunnallisista oloista. Tuotannollisesti olivat suurtilat\netevämpiä, kuin talonpoikaisviljelmät, mutta yhteiskunnallisesti\noli tämä järjestelmä onneton. Gawronsky mainitseekin, että\nmaatalousväestöstä oli 10 % täydelleen omistamatonta luokkaa (tämä\nprosentti on kuitenkin pieni meidän oloihimme verrattuna) ja\n60 % omisti sangen vähän maata. Nämä ryhmät olivat pahoitettuja\nvuokraamaan maata. Jälellä olevasta 30 %:sta oli vain 10 % täysin\nitsenäisiä hyvinvoipia talonpoikia, ja muut 20 % voivat vaivoin tulla\ntoimeen omasta maastansa ja vuokrasivat mielellään lisää. Gawronsky\nantaa myöskin seuraavan hämmästyttävän bilanssin Venäjän talonpojan\nelämästä: \"Jos oletamme, että venäläinen talonpoika tarvitsee\ninhimillisesti elääkseen kaiken kaikkiaan 424 kiloa viljaa (jolloin\nkaikki tarpeet ovat tähän luetut), niin 10 %:lla ei ollut edes 300\nkiloa, 80 %:lla oli 300 kiloa mutta ei 424 kiloa ja vain 10 %:lla oli\ntuo vähin välttämätön määrä. Tämä merkitsi suuren kansan täydellistä\nfyysillistä rappeutumista. Lasten kuolevaisuus saavutti maalla\nkulttuurikansoilla kuulumattoman määrän 30-35 %. Ihmiset vanhenivat\nnopeasti, kuolivat aikaisin ja kun heikontunut organismi ei voinut\ntaistella tauteja vastaan, raivosivat kylissä kaikenlaiset tarttuvat\ntaudit -- aasialainen rutto, koleera j.n.e.\"\n\nKun olot vielä vuosisadan vaihteessa olivat tällaiset, niin mitä\nsitten aikaisemmin. Muodollisen vapautuksen ohella oli hiljaista\ntaloudellistakin talonpoikain vapautumista tapahtunut. Aateli oli\nvuodesta 1815 lukien menettänyt maastansa 50 %. Mutta kun olot\nkuitenkin jäivät noin surkealle kannalle, vaikutti tämä talonpoikain\nitsenäistyminen vain jännitystä kehittävästi ja vallankumouksellista\nmieltä herättävästi. Vallankumouspuuhia on Venäjällä ollutkin koko\nviime vuosisadan. Aluksi ne olivat vain pienemmän älymystö joukon\nyrityksiä, joihin kansanjoukot eivät tietoisesti ottaneet osaa.\nSellainen yritys oli dekabristien kuuluisa yritys. Vallankumous\nei saanut voimaa hajallaan asuvista talonpojista. Mutta toiseksi\nmuuttui asia, kun Venäjälle syntyi teollisuus ja vielä sellainen\nteollisuus, kuin sinne syntyi. Venäläinen teollisuus ei kehittynyt\nnim. elimellisesti pien- ja suurliikkeiden kilpailuksi, vaan se\nsynnytettiin puolittain valtion toimesta ja sen suurin avustuksin\nsekä suoraa päätä jättiläismuodoissa. Venäjän teollisuus on\nalusta pitäen ollut suurteollisuutta: koko suuren valtakunnan\naluetta hallitsevia syndikaatteja. Ja sitä on valtio elättänyt ja\npaisuttanut tekohengityksellä, korkeilla suojelustulleilla. Gawronsky\nkuvailee venäläistä teollisuutta näin: \"Venäläinen teollisuus\notti jo ensimmäisillä askeleillaan -- -- -- suunnattomia voittoja\nsiten, että se käytti hyväkseen valtion apua, erikoisoikeuksien,\nvaltion avustusmaksujen ja valtion tilausten muodossa ja samalla\nriisti työläisiään rajattomasti. Se suojasi itsensä kaikkea\nulkomaista kilpailua vastaan korkealla suojelustullien muurilla.\nSen ei tarvinnut sen vuoksi parantaa tuotantotapojaankaan. Kun\nteollisuudella oli niin mahtava suosija, kuin venäläinen valtiomahti,\njoka vainosi ja hävitti kaikkia työväenjärjestöjä järjestelmällisesti\nja vastusti niitä osittain aseellisellakin vallalla, niin voi\nse luoda työväelle sellaiset elämänehdot, jollaisia ei ollut\ntavattavissa minkään kulttuurikansan keskuudessa.\" Joskin Gawronsky\nehkä liioitteleekin, on kuvaus kuitenkin pääasiassa oikea. Mutta\nsamalla teollisuus myöskin takoi vallankumouksen edellytyksiin\nviimeisen renkaan: joukkoliikkeisiin ja kuriin tottuneen\nproletariaatin etujoukon sekä joukon, joka selvitti ja levitti\nVenäjällä sosialidemokratian aatteita sekä järjesti varsinaisen\ntyöväenliikkeen.\n\nJo aikaisemmin viime vuosisadan jälkipuoliskolla oli Venäjällä\nsyntynyt vallankumouksellisia seuroja ja liittoja. Mutta niillä oli\nusein puhtaasti terroristinen ja anarkistinen luonne ja taktiikka.\n\nVasta v. 1896 perustivat Plehanow ja Axelrod Minskissä\nsosialidemokraattisen puolueen. Marxilaisuus levisi Venäjälle\nnopeasti. Entinen vallankumouksellinen salaseura Narodnaja\nWolja järjestäytyi sen sijaan sosialivallankumoukselliseksi\npuolueeksi. Aluksi oli jälkimmäinen taktiikassaan radikaalimpi.\nSosialidemokraatit hylkäsivät yksityiset terroriteot hyödyttöminä\nja ryhtyivät kasvattamaan \"luokkavoimaa\". Erikoisesti Lenin on\nollut mukana tätä taktiikan muutosta aikaansaamassa. Hänen vanhempi\nveljensä Aleksanteri kuului vielä Narodnaja Woljaan ja oli m.m.\njärjestämässä murhayritystä Aleksanteri III vastaan Newskin\nProspektilla 13.III.1887. Yritys paljastettiin ja m.m. Leninin\nveli hirtettiin 20.IV.1887. Lenin (Vladimir Iljitsch Uljanoff,\nkansakoulutarkastajan poika Simbirskistä, synt. 10.IV 1870) oli\nvielä koulupoika kun tämä tapahtui. Hän opiskeli sittemmin Kasanin\nyliopistossa, suoritti lainopillisen tutkinnon, tuli Pietariin,\nmissä alkoi järjestää ja agiteerata työläisjoukkoja, vangittiin ja\nkarkoitettiin Siperiaan. Vuosisadanvaihteessa pääsi hän ulkomaille,\njohtaen täältä käsin sosialistista liikettä Venäjällä.\n\nMutta sosialidemokraattisessakin puolueessa syntyi pian\nerimielisyyttä periaate- ja taktiikka-kysymyksissä. Syntyi\nrevisionismiin kallistuva siipi ja äärimmäisen jyrkkä siipi.\nJälkimmäisen johtajana oli juuri Lenin. Lontoon kongressissa v. 1903\npääsivät jälkimmäiset enemmistöön ja ovat siitä lähtien nimittäneet\nitseänsä \"enemmistöläisiksi\", bolshevikeiksi. Toiset taas nimittivät\nitseään \"vähemmistöläisiksi\", menshevikeiksi. Nämä nimitykset\neivät siis ole missään suoranaisessa yhteydessä ohjelman kanssa.\nBolshevikien ohjelma kehittyi ja kiteytyi sitten sellaiseksi, kuin\nedellä on esitetty.\n\nJo 1905 vuoden vallankumouksessa esiintyivät bolshevikit. Leninkin\nkiiruhti Venäjälle, vaikka ei uskaltanutkaan esiintyä julkisesti.\nTrotski toimi tällöin Venäjällä, oli Pietarin ensimmäisen\ntyömiesneuvoston puheenjohtaja. Hän ei tällöin ollut vielä\nvirallisesti liittynyt bolshevikeihin. Pietarissa ja Moskovassa\nyritettiin jo tällöin ottaa valta neuvostojen käsiin, mutta se\nepäonnistui. Pietarin neuvosto vangittiin, m.m. Trotski joutui\nSiperiaan. Lenin pakeni Suomeen. Myöskin Trotski oleskeli myöhemmin\nSuomessa. Meikäläiset aktivistit auttoivat näitä vallankumouksellisia\nmyyräntyössänsä. Smirnoff kertoo, että Lenin Suomessa ollessaan\nkirjoitti lentokirjasen vapaamielistä puoluetta, kadetteja vastaan\nja että tämän lentokirjasen kirjoittivat puhtaaksi Mechelinin\nlaillisessa senaatissa lainkuuliaiset konekirjoittajat. Vielä\nkertoo hän, että Lenin opetteli nopeaan ruotsinkielen, saadakseen\nvaltiollisia tietoja Hbl:sta. Väittääpä hän, että Trotskikin sai\n\"lainata\" pakoansa varten passin eräältä suomalaiselta aktivistilta.\n\nTuli sitten maailmansota. Nyt laskivat bolshevikit\nmaailmanvallankumouksen ajan tulleen. Alkupuoli sota-aikaa ei tosin\nsiihen viitannut. Kävi aivan päinvastoin, kuin mitä bolshevistisen\ntaktiikan kehittäjä Saksassa Anton Pannekook (Pannekoek, saksalaiset\nkirjoittavat nähtävästi -kook, muualla: -koek) oli väittänyt; kun\nhän väitellessään Kautskya vastaan \"Leipziger Volkzeitung'issa\"\n1912 selitti, että proletariaatti ei sodan syttyessä ole peräytyvä\nkansalliseen kiihkoon, vaan nouseva vallankumoukseen ja että\nproletariaatille olisi helppoa, kerran valtaan tultuaan, luoda 48\ntunnissa valmis koneisto julkisten asiain hoitoa ja johtoa varten.\nMutta jota kauemmin sota kesti ja jota pahempaan pulaan porvarilliset\nyhteiskunnat ajautuivat, sitä selvemmältä alkoi bolshevikien mielestä\nnäyttää yleismaailmallisen vallankumouksen tulo.\n\nEnsiksi romahti Venäjä. Gawronsky selittää, että sodan ensi\nvuosina tsarismin syvä vääryys ja ryöväriolemus keskittyi\npolttopisteeseensä. Kehittymättömät jä huonosti varustetut\ntyöläis- ja talonpoikaisjoukot ajettiin suurina laumoina saksalaisten\ntekniikkaa vastaan, raskasta tykistöä ja myrkkykaasuja vastaan.\nJa rintaman takana vietti sotakeinottelu bakkanaalioitaan.\nVirkamiesten lahjottavuus oli jo kauan ollut sananpartena, nyt\nhävisi viimeinenkin hävyn tunne. Huonot kulkuneuvot ja huono\norganisatsioni loi elintarvepulan. Rikkaita koski mobilisointi vain\npaperilla. Viimeisen sysäyksen lienee kumoukselle antanut se seikka,\nettä byrokraattinen Venäjä kurotti kättänsä n.s. demokraattisen\nVenäjän, s.o. kultasiteillä länsivaltoihin sidottujen teollisuuden\nja kaupan harjoittajain päiden yli Saksan byrokratialle, Oli\nhankkeissa keisarillinen erikoisrauha. Muistetaanhan sitten vielä nuo\nhäpeälliset paljastukset hovista, Rasputinin jutut j.n.e.\n\nJa maaliskuussa 1917 kaikki romahti.\n\nNyt olisi ollut sitten aika demokraattisten voimien tarttua\nperäsimeen.\n\nMutta ensinnäkin oli tilanne erinomaisen vaikea. Hajaannus ja\nsekasorto oli jo kaikilla aloilla suuri. Maa, jonka vielä ennen sotaa\ntarvitsi saada 60 % teollisuustavaroistaan ulkomailta, oli jokseenkin\neristettynä. Kulkuneuvot pilalla. Ja oltiin sidottuja länsivaltojen\nsotaohjelmaan. Tämän lisäksi huomattiin pian, että todellista\ndemokraattista ainesta, kansanvallan aatteille kouliintunutta voimaa\noli kovin vähän. Talonpojat olivat kehittymättömiä ja suureksi osaksi\nproletaarista ja anarkistista ainesta. Varsinaista keskiluokkaa ei\njuuri ollenkaan löytynyt. Ei ollut pikkuteollisuutta, ei todellista\ntalonpoikaisluokkaa länsimaiseen malliin, ja virkamiehistö oli\nmätää. Ja kävikin niin, että kun demokratian hallituselimet ja\njohtomiehet oli asetettu paikoilleen, lähtivät kansanjoukot omille\nteilleen. Gawronsky kuvaa väliaikaisen hallituksen asemaa samaksi,\nkuin perämiehen sellaisen laivan ruotelissa, joka on rikotuin konein\njoutunut myrskyyn.\n\nTätä hajaantumista, nurkkakuntaisuutta ja penseyttä edistämään\nsaapuivat vielä holshevikijohtajat ulkomailta. Huhtikuussa\nsivuuttivat Lenin, Sinovjev, Radek y.m. Tukholman matkalla\nVenäjälle. Fredrik Ström kertoo, että kun hän meni, matkustajain\nlevätessä Tukholmassa muutaman tunnin, Leninin luo, tapasi hän hänet\nPohjois-Europan karttaa tutkimassa. \"Hän mittaili sormillaan matkaa\nPietariin ja sitten hän kääntyi minuun:\n\n\"-- Olemme 48 tunnissa Pietarissa. Matkustamme tänä iltana. Jokainen\ntunti on kallis. Venäjän vallankumous alkaa nyt. Meidän täytyy tehdä\nselväksi laskumme porvariston ja imperialistien kanssa, muuten on\nvallankumous hukassa. Kuljemme nyt maailmanvallankumousta kohti.\"\n\nJa niin tuli Lenin Pietariin. Edellisestä tunnemme jo, että hänen\nteoriaansa kuului suunnata kaikki hajoittavat ja hävittävät voimat\nporvarillista hallitusta vastaan, jollaisena hän piti myöskin\nKerenskin hallitusta. Taistelun vaiheet ovat vielä kaikkien\nmuistissa. Ensimmäinen yritys temmata valta neuvostoille heinäkuussa\nei onnistunut. Mutta Kornilowin päinvastainen yritys joudutti\nkehitystä. Ja marraskuussa kaappaus onnistui bolshevikeille.\n\nTarkastelemme nyt ensinnäkin heidän yli kaksi vuotta kestäneen\nhallitusaikansa ulkonaista puolta: järjestysmuotoa ja taistelua sen\npuolesta.\n\nAluksi näyttivät bolshevikit olevan epäselvällä kannalla perustavaan\nkansalliskokoukseen nähden. Bucharin selittää, että tämä johtui\nsiitä, että ei ollut vielä aika oikein kypsä neuvostovallalle,\nmutta ei suinkaan periaatteellisesta epäselvyydestä. Pian sitten\nhajoittivatkin bolshevikit perustavan kokouksen, \"lörpöttelyseuran\",\nniinkuin he parlamenttia yleensä nimittävät, ja julistivat\nneuvostovallan. Tammikuussa 1918 antoi kolmas yleisvenälämen\nneuvostojen kongressi \"työtätekevien ja riistettyjen luokkien\noikeuksien julistuksen\", jonka heinäkuussa 1918 pidetty viides\nneuvostojen yleisvenäläinen kongressi liitti perustavana asiakirjana\nsäätämänsä Venäjän sosialistisen federatiivisen neuvostotasavallan\nvaltiosäännön alkuun. Tämä valtiosääntö kokonaisuudessaan otettuna\njulistaa yksityisomistuksen poistetuksi ja säätää periaatteessa\ntuotannon välineiden siirron \"koko kansan\" omaisuudeksi ja niiden\njakamisen \"työtätekeväin\" käytettäväksi sekä säätää neuvostovallan\nrakenteen. Panemme tästä valtiosäännöstä ensinnäkin merkille, että\nsen toisessa artiklassa lausutaan:\n\n\"Ensimmäiseksi iskuksi pankki- ja finanssipääomaa vastaan katsoo\nneuvostokongressi lakia tsaarihallituksen ja porvariston ottamain\nlainain annulloimisesta (pätemättömäksi julistamisesta), ja on\nvakuutettu, että neuvostohallitus yhä edelleen jatkaa tätä tietä,\nkunnes kansainvälinen työläisvallankumous on vienyt pääoman\nlopulliseen voittamiseen.\" Huomautettakoon tässä jo, että tästä\nhuolimatta neuvostohallitus oli valmis maksamaan keisarilliselle\nSaksalle vanhoja saatavia, tosin eri nimillä, ja että jos on totta,\nmitä ranskalainen sotakirjeenvaihtaja Ludovic Naudeau kertoi\nviime vuonna \"Temps'issa\" keskustelustaan Leninin kanssa, olisi\nneuvostovalta nyttemmin valmis tunnustamaan ententenkin lainat,\njotka perustuslaissa ovat julistetut mitättömiksi. [Sen jälkeen, kun\nylläoleva kirjoitettiin, on neuvostohallitus ilmoittanut julkisesti,\nettä kysymys lainojen maksamisesta, ainakin osittain, ratkaistaan\nrauhanneuvottelujen yhteydessä.] Jokaisessa maassa, missä kansa\nherkästi seuraa hallituksensa toimia, olisi hallitus tällaisista\nkäänteistä kukistunut. Saamme tästä jo yhden langan käsiimme\narvioidaksemme neuvostohallituksen suhdetta kansaan.\n\nTämä valtiosääntö ottaa porvareilta pois kansalaisoikeudet.\nÄänioikeus neuvostoihin oli ainoastaan \"työtätekevillä joukoilla\".\n\"Vallitsevaksi luokaksi järjestäytynyt köyhälistö\" on siis\nteoreettisesti ottanut vallan käsiinsä. Kommunistinen aate lausutaan\nvaltiosäännön 5 artiklassa näin:\n\n\"Venäjän sosialistisen neuvostotasavallan, tämän ylimenokauden\nvoimassaolevan valtiosäännön päätehtävänä on rakentaa kaupunki- ja\nkyläproletariaatin sekä pikkutalonpoikain diktatuuri mahtavan\nyleisvenäläisen neuvostotasavallan muodossa, täydellisesti musertamaan\nporvariston, hävittämään ihmisiltä mahdollisuuden riistää toistansa\nja luomaan sosialistisen yhteiskuntajärjestelmän, jossa ei ole\nsijaa eri luokille eikä minkäänlaiselle valtiomahdille.\" Itse\nneuvostovallan valtio-muodon rakennetta en ryhdy yksityiskohtaisesti\nkuvailemaan. Koetan antaa siitä vain yleiskuvan.\n\nProletariaatti luovuttaa valtansa tämän valtiosäännön mukaan\nyhä ylemmille ja ylemmille ja keskitetyimmille valtaelimille\nkollektiivisuuden pohjalla. Siinä on yksi peruseroavaisuus\nlänsimaiseen parlamenttarismiin verrattuna. Sen sijaan, että\nvalitsijat yksilöllisillä äänillään valitsisivat parlamentin,\nylimmän vallan haltijan, valitsevat he paikallisjärjestöinä\nedustajia aluejärjestöihin ja nämä aluejärjestöt valitsevat edustajia\nkoko maata käsittävään järjestöön, kongressiin, joka kokoontuu\nvähintään kaksi kertaa vuodessa. Tämä tuhatpäinen kongressi on\nneuvostotasavallan ylin vallan haltija. Se valitsee 200-jäsenisen\nyleis-venäläisen toimeenpanevan keskuskomitean, joka on kongressien\nväliajoilla korkein vallanpitäjä ja vastuunalainen kongressille.\nToimeenpaneva keskuskomitea asettaa kansan valtuutettujen\nneuvoston ja kansankomissariaatteja eri hallinnon haaroja varten.\nHuomautettakoon, että kaupungeille on myönnetty 5 kertaa suurempi\nvaikutusvalta kuin maaseudulle, sillä yleiseen kongressiin lähettävät\nkaupunkilaiset yhden edustajan jokaista 25,000 valitsijaa kohti,\nmutta maaseutu yhden jokaista 125,000 valitsijaa kohti.\n\nPaikallisten järjestöjen käsiin on keskitetty myöskin mahdollisimman\nsuuri itsehallinto- ja toimeenpanovalta. Kun länsimaissa\ntoimeenpanoelimet ovat kokonaan erillisiä valitsijain järjestöistä,\nyleensä valitsijain välittömästä vallasta, on Neuvosto-Venäjällä\nasia toisin. Näiden paikallisten järjestöjen rinnalla ovat kyllä\nylempien orgaanien komissaarit, mutta heille kuuluu, ainakin\nteoreettisesti, vain yleisetujen valvominen. Niinpä esim. tehtaan\ntuotannon järjestelystä, sen kansantalousteknillisestä puolesta\nmäärää komissaari. Mutta kaikki tehtaan ja työläisten suhdetta\nkoskevat asiat ovat yleisten lakien puitteissa työväen järjestön\nmäärättävissä. Se valvoo kaiken n.s. sosialipoliittisen puolen,\nmäärää -- ainakin toisten tietojen mukaan -- työläisten ottamisesta\nja erottamisesta j.n.e. Toisten tietojen mukaan ei tämä jälkimmäinen\nseikka kuitenkaan ole selvä.\n\nEdustajien valtuudet kylä- ja kaupunkineuvostoissa kestävät kolme\nkuukautta. Ylempiin neuvostoihin valittujen edustajien valtuudet\npäättyvät tosiasiallisesti samalla kun näiden istunnotkin.\nToimeenpanevan keskuskomitean jäsenen valtuudet kestävät\nluonnollisestikin puoli vuotta.\n\nValitsevalla järjestöllä on milloin hyvänsä oikeus kutsua edustajansa\npois neuvostosta tai muusta edustuksesta ja valita uusi.\n\nMitä voitaisiin sanoa teoreettisesti tällaisen valtiosäännön\nluonteesta ja vaikutuksesta?\n\nSe käsittelee kansaa järjestöinä. Sillä saattaa voimakkaiden\njohtajain käsissä olla mahtava vaikutus. Sen avulla voidaan joukot\nsaada kulkemaan nuottien mukaan.\n\nSen sijaan näyttää tämä valtiosääntö teoreettisesti katsoen, mitä\ntulee korkeimman vallan käyttöön, lainsäädäntöön y.m.s., erinomaisen\nharvainvaltaiselta. Ensiksikin valitaan edustajat korkeampiin elimiin\nvälillisesti, jopa muutamiin kaksin-, kolminkerroin välillisesti.\nTämä johtaa siihen, että ne voidaan pitää \"puhtaina\", s.o. niihin\nvoidaan valita vain yhden puolueen edustajia, jos tämä puolue\npääsee vain väliasteissa enemmistöön. Ajatelkaamme, että meidän\nkunnanvaltuustomme valitsisivat kokouksissaan eduskunnan. Jos\njollakulla puolueella olisi jokseenkin kaikissa kunnanvaltuustoissa\npieni enemmistö, voisi se panna eduskunnan kokoon puhtaasti omista\npuoluelaisistaan. Jos vielä kunnanvaltuustojenkin vaali olisi\njoidenkuiden epämääräisten paikallisten järjestöjen vallassa, niin\nolisi sen puolueen, jolla on aineellista voimaa, verrattain helppo\nsaada enemmistö kunnanvaltuustoissa. Näin näyttää asia olleen\nainakin alkuaikoina Venäjän paikallisissa neuvostoissa. Mutta vielä\ntoinen tärkeä seikka. Jos meikäläinen edusmies toimii niin, että\nhän menettää valitsijainsa luottamuksen, niin voivat valitsijat\nilmaista mielipiteensä yksinkertaisesti olemalla äänestämättä häntä\ntulevissa vaaleissa. Mutta ajatelkaamme millaisia suunnattomia\nponnistuksia täytyisi valitsijain tehdä ja millainen koneisto olisi\npantava liikkeelle, jos Venäjän toimeenpanevasta keskuskomiteasta,\njoka vastaa eduskuntaa, tahdottaisiin valtiosäännön oikeutta\nkäyttäen \"kutsua takaisin\" joku edustaja, tai estää hänen uudelleen\nvalitsemisensa. Tätä varten täytyisi saada enemmistö asian puolelle\ntuhatpäisessä kongressissa, joka edustaa koko maata. Tämä taas\nei ole teoreettisesti varmaa muuten, kuin että alueneuvostoissa\nsaadaan enemmistö asian puolelle, ja tämä taas vaatii enemmistön\npaikallisneuvostoissa. Saadakseen tahtonsa läpi, pitäisi edustajaan\ntyytymättömäin saada syntymään liike koko maassa ja edustajia\nvalitessa olisi tämä seikka pidettävä ratkaisevana ja jätettävä muut\nnäkökohdat syrjään. Tuntuu siltä, kuin tämä kaikki olisi käytännössä\nmahdotonta. Korkeimmat elimet ovat siis jokseenkin täydellisesti\nturvatut valitsijain välittömältä vaikutukselta. Valitsijain yritys\nsaada mielipiteensä sähköaallot tuntumaan keskuskomiteaan saakka on\njokseenkin yhtä vaikeata kuin sähköttäminen täältä Marsiin\n-- varsinkin kun vielä kokoontumis- ja sanavapaus on niin rajoitettu,\nkuin se Venäjällä on ollut. Sen sijaan voidaan ylhäältä päin vaikuttaa\nsangen helposti alaspäin, mieluisia edustajia valituttamalla j.n.e.\nTämä valtiosääntö johtaa siis vaikutukset ylhäältä alaspäin, mutta ei\njuuri alhaalta ylöspäin. Se on diktatuurikoneisto. Kerran vallan\nsaavuttanutta ryhmää on sen puitteissa yleensä sangen vaikeata syöstä\nvallasta. Ja vähemmistöjen vaikutuksen se tukahduttaa kokonaan. Sen\nmukaan kuin näin teoreettisesti voi asiaa arvostella, pitäisi\nyksihenkisillä listoilla valittu parlamentti olla paljon herkempi\nvalitsijain tulkki kuin tämä neuvostojärjestelmä. Sen sijaan lienee\nneuvostojärjestelmän puitteissa mahdollinen tuntuva paikallisen\nitsehallinnon vapaus ja teoreettisesti katsoen on myöskin kaikenlainen\ntoimeenpano- ja valvontaoikeus laajentanut valitsijain valtaa. Mutta\nnäillä aloilla ovat taasen käytännölliset seuraukset paikallisten\nneuvostojen vallasta olleet niin onnettomat, että bolshevikijohtajat\novat jo aikoja sitten aloittaneet taistelun sitä vastaan.\n\nJo ennen, ennenkuin valtiosääntö heinäkuussa 1918 hyväksyttiin, oli\nkäyty ankaraa taistelua neuvostojen vallasta.\n\nErityisen komitean johtomies _Peters_ (tätä henkilöä kai\ntarkoitettiin nimityksellä \"mustamaalari\", joka kierteli\nmeikäläisessäkin lehdistössä) on esittänyt tämän taistelun vaiheita\nnorjalaiselle sosialistille _Michael Puntervoldille_ seuraavaan\ntapaan: (Sanomalehtiselostus Puntervoldin kirjasta \"Leninin maassa\".\nItse teosta en ole onnistunut saamaan käsiini.) \"Ensimäinen näytös\nvallankumouksen läheisin aika -- oli taistelua rosvolaumoja vastaan.\nRappiolle joutuneet sotilaat olivat muodostaneet järjestettyjä\nrosvolaumoja, jotka käyttivät anarkistien taistelutapoja. Moskovassa\nolivat 'anarkistit', kuten he nimittivätkin itseään, oivaltaneet\nsaavuttaa jonkunlaisen kansanomaisuuden siten, että he jakoivat osan\nrosvoamastaan omaisuudesta köyhille. Sittemmin kuitenkin miehitettiin\nrosvolauman pääkortteri kokonaan ja pakotettiin heidät tykkitulella\nantautumaan. 500 vangitusta ammuttiin kuitenkin ainoastaan 2. Me\nhaluamme nimittäin\", selitti Peters, \"poliittisista syistä osottaa\nmahdollisimman suurta lempeyttä, koska vangitut olivat toimineet\nanarkismin poliittisen lipun varjossa\".\n\nPunainen terrori on kuitenkin ensi sijassa suunnattu\nvastavallankumouksellisia kohtaan -- ja näille ei suinkaan ole\nosoitettu liiallista lempeyttä. Peters nimittää tätä taistelua\n\"toiseksi näytökseksi\" ja Puntervold kuvailee hänen lausuntoaan\nseuraavasti:\n\n\"Vastavallankumouksellinen liike bolshevikeja vastaan alkoi saada\nyhä kireämpiä muotoja, ja pian keksittiinkin kokonainen järjestö,\njonka johtajana oli sosialivallankumouksellinen Sawinkow... Kaikki\nbolshevisminvastaiset puolueet, menshevikejä lukuun ottamatta,\nolivat tässä vastakumoushankkeessa mukana. Liikkeen sieluina olivat\nkyllä oikeistososialivallankumoukselliset. Joukko neuvoston omia\nvirkamiehiä, jotka olivat sekaantuneet kapinahankkeisiin, olivat\nensimmäiset ammutut. Sitten keksittiin vastakumouksellinen hallitus\nKasanissa, jonka piti ottaa valta käsiinsä bolshevikien kukistuttua.\nMe vangitsimme 100 tsaarivallan aikuista upseeria Moskovassa ja 80\nKasanissa, näistä ammuttiin 50-60...\n\n\"Kolmas näytös vallankumouksen kehityksessä alkoi, kun vihollisen\nvastakumouksellisten joukot alkoivat liikehtiä eri rintamilla.\nPorvarit alkoivat tällöin tulla rohkeammiksi. Meidän täytyi nyt tehdä\nvoimakaita vastavetoja. Kasanissa harjotettiin runsaasti terroria ja\nnyt joudumme joukkoterrorin aikaan. Pääkomitea ei vastaakaan näistä\nteoista. Joukkoteloituksia toimittivat kansanjoukot itse, Leniniä ja\nUritskia vastaan tehtyjen murhayritysten jälkeen. Joukkojen katkeruus\noli niin painostava, että Pietarin neuvoston täytyi antaa joukoille\nmyöten. Kahtena yönä ammuttiin Pietarin vankiloissa 500 vangittua\nvastavallankumouksellista. Me annoimme Moskovasta määräyksen lopettaa\njoukkoteloitukset sekä Pietarissa että ympäristöllä.\"\n\nMutta myöskin itse neuvosto-orgaanien piirissä kävi taistelu\nylivallasta _bolshevikien ja sosialivaliankumouksellisten_\nkesken. Heinäkuun alussa pidetyssä neuvostokongressissa olivat\nsosialivallankumoukselliset enemmistönä. Ja Paquet kertoo, että\ntiedettiin heidän valmistelevan vaikeuksia bolshevikeille. He\ntahtoivat rikkoa hinnalla millä hyvänsä Brest-Litowskin rauhan.\n_Maria Spiridonowa_ viittaili tuossa kongressissa puheessaan\n\"ihmeeseen\", joka on tapahtuva. Ja samoina hetkinä tapahtuikin\nSaksan lähettilään Mirbachin murha. Kaksi erityisen komitean\nsosialivallankumouksellista jäsentä tunkeutui väärällä passilla\nhuoneeseen ja ampui hänet. Tällöin oli tilanne bolshevikeille hyvin\nkriitillinen. Kaikkinainen hajaannus jatkui yhä. Mitään erikoisen\ninnostunutta bolshevikien kannatusta ei ollut. Sekasorto ja alituiset\nkapinat ympäri maata olivat pahimmillaan. _Kossowsky_ luettelee 16\nmielenosoituskokousta, lakkoa ja avointa kapinaa eri puolilta maata\nkevään ja kesän kuluessa 1918.\n\nSuunnattomia ryöstöjä tehtiin elokuussa Moskovassa ainakin\n5 kpl. Työttömyysavustuskassa, 400,000 ruplaa, ryöstettiin\n15. elokuuta Moskovan vilkasliikkeisimmällä paikalla. Osuuskuntien\nkeskuskassasta ryöstettiin 5 milj. ruplaa. Kurskin aseman kassa,\n1 1/2 milj. ruplaa, ryöstettiin kadulla, kun sitä kuljetettiin\npääkassaan. Itse sotakomissariaatista ryöstettiin yöllä 19. elok.\nvasten kassa. Vasemmistososialivallankumouksellisten puoluekassa\nniinikään (Paquet). Gawronsky luettelee suuren joukon kavalluksia\nja väärennyksiä, jotka hän on poiminut Neuvosto-Venäjän\nlehdistöstä, lopuksi tapahtui komissari Uritskin murha Pietarissa\nja murhayritys Leniniä vastaan Moskovassa. Yleensä nämä murhat ja\nmuut tihuteot pantiin \"vastavallankumouksellisten\" ja eritoten\nsosialivallankumouksellisten tilille. Mitenkä yksityisten tapausten\nlaita lieneekin -- se ainakin on varmaa, että bolshevikien\nvastustajat aikoivat \"sisäisellä\" rintamalla toimien tehdä heidän\nhallituksensa mahdottomaksi. Tuolloin Mirbachin murhan jälkeen piti\nsosialivallankumouksellisten nähtävästi alkaa päärynnäkkö. Mutta\nbolshevikit taistelivat, kuten Paquet sanoo, niinkuin jalopeurat.\nHäikäilemättä he asestivat korkeimmilla paikoilla olevien talojen\nkatot ja ullakot Moskovassa, vangitsivat sosialivallankumouksellisten\njohtajat, hajoittivat puolueen ja kukistivat aseelliset kapinaan\nnousseet joukot. Kaikkialla rekisteröitiin upseerit ja 15,000 à\n20,000 epäiltyä upseeria suljettiin keskitysleireihin (Paquet).\nVallankumoustribunalit ja erikoiskomiteat tekivät työtä, tuomitsivat\nja teloittivat vastavallankumouksellisia keinottelijoita ja\nsaboteeraavia. Ei ole tiedossa kuinka paljon tämä sisäinen\n\"rauhoitus\" on maksanut ihmishenkiä. Edellä mainitsin jo Petersin\nPuntervoldille ilmoittamia numeroita.\n\nJatkan tässä Punterwoldin kuvausta:\n\n\"Kysyin Petersiltä, onko tsaari ammuttu. -- On. Se tapahtui\nsotakomitean määräyksestä, koska hänen poistamistaan pidettiin\nvälttämättömänä vallankumouksen jatkuvalle menestykselle.\n(Sotakomiteaan kuului 30 miestä, mukana Lenin, Trotski, Peters y.m.)\nUseimmat tsaariperheen jäsenistä, joukossa myöskin perintöruhtinas,\nja useimmat tsaarin ministereistä ovat ammutut.\" [Tästä on myöhemmin\nollut sanomalehdissä eriäviä tietoja.]\n\nKaikkiaan arveli Peters noin 6000 vastakumouksellista teloitetun.\nHän oli saanut ilmoitukset 26 piiristä ja oli näissä teloitettujen\nlukumäärä 4300. 10 piiristä tiedot puuttuvat, mutta arveli hän\nkaikkiaan murhatun, kuten sanottu, 6000 henkeä. Peters arveli, että\nnäistä noin 60 prosenttia on pahantekijöitä. Loput olivat poliittisia\nrikollisia.\n\nSaadakseni joitakin tietoja muiltakin kuin komitean jäseniltä,\nkertoo Puntervold, etsin käsiini menshevikien johtajan _Martowin_.\nTämä selitti, että ainakin 10,000-15,000 teloitusta oli jo siihen\nmennessä toimitettu. \"Kaikkiaan on ollut yli 500 teloituskomiteaa,\neikä niistä yksikään ole ollut työttömänä.\" -- Pietarissa\nyksinään on ainakin 1,500 vastakumouksellista ammuttu. Petarin\nkumouksellisten komitea on itse tunnustanut, että sen toimesta\nyksistään elokuussa 1918 (joukkoteloituksen aikana) teloitettiin\nyli 800 ihmistä. Lisäksi on huomattava, että sotakomitean toimesta\nmyöskin jatkuvasti toimeenpantiin teloituksia. -- Heinäkuussa 1918\nsurmattiin Jaroslavissa kaupungin valloituksen jälkeen niinikään yli\n800 henkilöä. Pensan kuvemementissa tapahtuneen talonpoikaiskapinan\nkukistamisen jälkeen teloitettiin noin 600 vastakumouksellista.\n\nTammikuun loppuun mennessä 1919 toimi siis 500 paikalliskomiteaa ja\n36 piirikomiteaa, jotka jokainen toimeenpanivat teloituksia. Näin\nPuntervold.\n\nProf. _Goode_ ilmoittaa epämääräisesti vallankumoustribunalien\ntuominneen kuolemaan n. 3000. Erikoisten komiteain toimeenpanemista\nteloituksista hän ei puhu mitään.\n\nLuku 6000 näkyy esiintyvän usein ulkomaalaisissa tiedonannoissa.\n\nKun sosialivallankumoukselliset kärsivät tappion tällä \"sisäisellä\nrintamalla\", siirtyivät he kuuluisan johtajansa _Sawinkowin_ johdolla\ntsekkoslovakien rintaman taa ja alkoivat järjestää Siperian oloja.\n\nTällöin (tai oikeastaan jo kevättalvella 1918) alkoi Trotski luoda\nvakinaista puna-armeijaa. Myöhemmällä kesällä Paquet ilmoittaa\nsen lukumäärän 400,000:ksi mieheksi. Kun tuli tieto Bulgarian\nromahduksesta ja vallankumouksesta Itävalta-Unkarissa, osoitti\nLenin toimeenpanevalle keskuskomitealle kirjelmän, jossa hän vaati\npuna-armeijan mieslukua lisättäväksi 3 miljoonaan, jotta se voisi\nKeski-Europan työläisten kanssa taistella ententen inperialisteja\nvastaan. Näihin aikoihin suunniteltiin, Paquet:n kertoman mukaan,\nBerliniä jo Europan neuvostovallan pääkaupungiksi. Trotski puuhasikin\narmeijansa kanssa väsymättä. Paquet kertoo, että hän hävisi joskus\nkuukausmääriksi päivän politiikasta, niin että syntyi juttuja hänen\nvangitsemisestaan. Hän matkusteli junassansa, agiteerasi, järjesti,\nmoitti ja tuomitsi. Opettelipa lentämäänkin. Ja jo viime vuoden\nalussa lienee puna-armeijan miesluku ollut miljoonan vaiheilla (m.m.\nNörregaard'in mukaan), pikemmin yli kuin alle. Ja kuri ja järjestys\noli luotu. Bolshevikit olivat voittaneet toistaiseksi pulakautensa.\nNeuvostovallan vuosipäivänä marraskuussa 1918 lausui Lenin Paquet'n\nmukaan: \"Meillä on nyt kova aallonkäynti. Olemme kenties huomenna\naallon harjalla ja ylihuomenna aallon laaksossa; mutta me emme huku\nnyt enään.\"\n\nMutta varmaa on, että tuskinpa bolshevikit olisivat selviytyneet\nilman saksalaisten myötävaikutusta. Ainoastaan se seikka, että\nhe jaksoivat säilyttää välinsä Saksan kanssa rikkoutumattomina,\npelasti heidät. Jos sosialivallankumouksellisten olisi onnistunut\nrikkoa Brestin rauha, niinkuin he yrittivät, niin kehitys olisi\nsaanut -- jollei juuri kokonaan toista suuntaa, niin ainakin\ntoisen muodon. Myöhempää taistelua Koltshakia, Denikiniä ja\nJudenitshia vastaan auttoi kaksi seikkaa: sisärintama ja näiden\nkenraalien taantumuksellisuus. Sosialivallankumoukselliset olivat\nesim. Siperiassa järjestäneet verrattain hyvän kansanvaltaisen\njärjestyksen. Mutta Koltshak kaappasi vallan, muodosti\nsotilasdiktatuurin -- ja kaikki meni lopulta viimeiseen sekamelskaan.\n\nUseiden silminnäkijäin kuvaukset ovat viime aikoina olleet\nyhtäpitäviä siinä, että Neuvosto-Venäjällä nyt vallitsee verrattain\nhyvä ulkonainen järjestys ja että se sotilaallisesti on verrattain\nvahva.\n\nMutta tämä kaikki on saavutettu siten, että on suuressa määrin\npoikettu pois alkuperäisen bolshevistisen ohjelman puitteista. Niinpä\nensiksikin: puna-armeija on aivan toista kuin \"asestettu kansa\".\nSe ei ole mikään proletaarimiliisi, vaan vakinainen sotajoukko.\nSen johdossa ovat, niinkuin tiedot ovat tienneet kertoa, monet\ntsaarinaikaiset upseerit.\n\nKuvaava on Viron sosialidemokraattien johtajan K. Astin lausunto,\njonka hän antoi Viron ja Neuvosto-Venäjän rauhanneuvottelujen aikana.\nHän kirjoitti m.m.: \"Vanhat kenraalit, entisen sotakamarillan\nedustajat, jotka alussa suhtautuivat bolshevikeihin suurella\npidättyväisyydeilä, ovat nyttemmin omaksuneet kokonaan uuden\nkatsantokannan. Hyvillä mielin he astuvat nyt bolshevikien sotaväkeen\nsaaden siellä heti merkityksellisiä toimia. Ja koskapa he ovat suuria\nmestareita kasarmimaisen sotilashengen synnyttämisessä, vahvistavat\nhe liittymisellään moninkertaisesti Neuvosto-Venäjän sotilaallista\nvoimaa ja syventävät sitä juopaa, minkä neuvostomilitarismi jo\nennestään on luonut sotilas- ja sivilisäädyn välille.\" Äskettäinhän\non kerrottu, että m.m. joukkojensa säälimättömästä tuhoamisesta\nkuulu kenraali Brusilow olisi puna-armeijan ylimpiä päälliköitä --\nellei suorastaan ylin. Ellen väärin muista, piti hänen toiselta\npuolen olla niiden kenraalien joukossa, joiden ampumisesta\naikaisemmin kierteli sanomalehdissä yksityiskohtainen kuvaus. Kumpiko\ntieto on totta tai onko kumpikaan?\n\nTeollisuustuotanto ja sen tuotteiden jako on se ala, jolla\nbolshevikit ovat johdonmukaisimmin koettaneet toteuttaa ohjelmaansa.\nMillä menestyksellä? Että teollisuustuotanto ja tavarain jakelu on\nhuonolla tolalla, sitä ei ole epäilemistä. Mutta missä määrin se on\njärjestelmän syy, sitä on vaikea tosiasioihin perustuen: ratkaista.\n\nEsitettäköön tässä muutamia tietoja asiain tilasta.\n\nEnsinnäkin bolshevikien oman tilaston mukaan tuotanto 1918 muodostui\nseuraavaksi (Hischberg, Bolschewismus s. 77.):\n\nVARASTO, TUOTANTO JA VÄHIN TARVITTAVA MÄÄRÄ. MILJOONAA PUUTAA.\n\n                                          1918\n                    Vuodelta          käytet-   Vähin\n Tavara           1917 jäänyt         tävissä   tarvit-\n                 yhteiskunn.  Lisäys  oleva     tava     Puuttui\n                    varasto.   1918   varasto.  määrä.\n Kivihiiltä ja\n antrasiittiä           0      45.6     45.6     210.0   164.9 = 78.9 %\n Naftaa              20.0     123.0    143.0     343.0   200.0 = 58.2 %\n Puu (milj. kuut.)      0       9        9.9     15.6      6.6 = 42.3 %\n Raakametalli         15.0     10       25.0     210.0   185.0 = 88.1 %\n Liinaa               10.9   12.6       22         7     Yli tarpeen 15\n Villaa                1.6    0.1        1.7       4.1     2.4 = 58.6 %\n Kutomatuotteita\n (milj. arshinaa)      0      1.4        1.4       2.8     1.4 = 50 %\n Turkiksia             4.6    4.2        9.0      12.0     3.0 = 25 %\n Kalosseja\n (milj. paria)         0     16.0       16.0      30.0    l4.0 = 46 %\n Sokeri                2.3    3.0        5.3      64.8    59.5 = 91.1 %\n Tee                   0.6    0          0.6       1.07   1.37 = 69.5 %\n Kahvi ja kakao        0.25   0          0.25      0.90   0.65 = 72.2 %\n Riisi                        0          0        12.6    12.6 = 100%\n Tupakka ja sikaarit\n (milj. venäl. naulaa)        6.4        6.4       7.9     1.5 = 18.9 %\n Tulitikkuja\n (1000 laatikkoa)     50.0   50.0      590.0    2820.0  2230.0 = 79.9 %\n Suolaa                2.0   58.0       60.0      64.0     4.0 = 0.3 %\n Kalaa                 0     10.0       10.0      32.4    22.4 = 69.8 %\n\nKuten näkyy, on yhteiskunnallistutettu koneisto tuottanut enimmäkseen\nvain pienen murto-osan kulutukseen tarvittavasta vähimmästä määrästä.\n\nProf. _I.V. Isajeff_ on \"Economistissa\" (1919 vuoden elok. s. 235)\njulkaissut arvostelun, joka perustuu numerotietoihin. Otan siitä\ntähän muutamia tietoja.\n\nYksistään sentrotekstilissä, eli tekstiliteollisuuden keskuksessa,\noli 1918 tarkkailua varten 6,000 virkamiestä. Saapuvien asiain\nluku oli päivittäin keskimäärin 500, lähtevien 207. Yksi sihteeri\nkäsitteli päivittäin keskimäärin 10 tulevaa ja 4 lähtevää asiaa, yksi\nkonekirjoittajatar 2 lähtevää asiaa. 1918 vuoden toisella puoliskolla\ntarvitsi sentrotekstili yhteensä 1,349,619,000 ruplaa etulainaa ja\nkuitenkin valmistettiin tavaroita vain 143,716,000 ruplan arvosta,\nsiis tuskin 10 %. Heinäkuussa sai työmies 6,000 ruplaa kuussa,\nvaikka maksimipalkka oli määrätty 3,000 ruplaksi. Tämän saman ilmiön\ntoteaa myöskin Heikel sekä vielä joku muu. Tämä tapahtuu siten, että\njos jonkun esineen valmistamiseen menee 3 tuntia, niin merkitsee\ntehtaan johto sen 6 tunniksi. Työtehon alenemista osoittavat\nseuraavat luvut, jotka ovat otetut erikoiskomitean kertomuksesta\n(tammik. 1919): Työläisten lukumäärä Moskovan rautatiekonepajassa oli\n1916 1192; 1917 1179; 1918 1772. Arviolaskun mukaan valmisti yhtä\nrautatievaunua, joka konepajassa valmistettiin, 1916 0.44, 1917 13.2\nja 1918 41.5 työläistä. Komitea arvelee työtehon alenemisen syiksi\nelintarvevaikeuksia, väärää vapaus-käsitettä työmiehillä, työmiesten\nosanottoa kaikenlaisiin komiteoihin j.n.e. Hiilentuotannossa oli\ntuotanto työläistä kohti kuukaudessa 1916 614 puutaa, 1917 448 puutaa\nja 1918 242 puutaa. Normaalimäärä on 750 puutaa. Niiden tavaroiden\narvo, jotka työläinen valmisti 8-tuntisessa työpäivässä ja ottaen\n1916 vuoden hinnat perusteeksi, oli 1916 100, 1917 75 ja 1918 40 %.\nTyötehon alennus vaihtelee eri aloilla 20-68 %. Näin Isajeff.\n\nOtan vielä seuraavat otteet _Gawronskyn_ lukuisista Neuvosto-Venäjän\nlehdistä ja virallisista kertomuksista poimimista tiedoista. (On\nhuomattava, että G:n kirja on ilmestynyt alkupuolella vuotta 1919 ja\n\"nyt\" tarkoittaa siis sitä aikaa.)\n\n_Moskovan piirin metalliteollisuus_:\n\nJo 1/IV 1918 suljettiin 211 rekisteröidystä tehtaasta 79 s.o. 38 %,\nja jälelle jääneissäkin on tuotanto suuresti alentunut. Työläisten\nlukumäärä on alentunut 60 %:lla.\n\n_Tekstititeollisuudessa_ suljettiin lokakuussa 1918 161 liikettä, s.o.\n18 %.\n\n_Sementtiteollisuus_: 14 tehtaasta, jotka ovat Neuvosto-Venäjän rajojen\nsisällä, ei ainoakaan ole käynnissä.\n\n_Kummiteollisuus_: Ylimmän kansantalousneuvoston julkisen tiedonannon\nmukaan työskenteli tällä alalla vielä joitakin aikoja siten 32,000\ntyöläistä. Nyt vain 7,500.\n\n_Naftateollisuutta_ kuvasi naftateollisuustyöläisten kongressi\nseuraavasti: Naftateollisuuden asema on sangen surullinen.\nPolttoaineita ei ole, petrolia riittää ainoastaan helmikuuhun.\nNafta-destilleerauksessa uhkaa ankara työttömyys puuttuvan\nraaka-aineen takia.\n\nGawronsky osoittaa, että sellainenkin teollisuus, jolla on kaikki\ntarpeensa saatavissa, on lamassa. \"Taloudellinen elämä\" niminen\nlehti (11, 12) on kirjoittanut: \"Teollisuutemme nykyinen tila voidaan\nilmaista sanalla romahdus.\"\n\nBolsheviki-johtajat ovat itse lausuneet, mikä tähän kaikkeen oli\nsuurena syynä. _Trotski_ lausuu puheessaan 28.III.1918 (\"Arbeit,\nDisziplin und Ordnung\"), tosin pääasiassa armeijaa tarkoittaen:\n\"Mistä kehittyy mielivalta, epäjärjestys ja suora kunniattomuuskin?\nSuoraan sanoen siitä, että määrääville paikoille on joutunut\nihmisiä, jotka eivät niitä pysty hallitsemaan.\" Hän sanoo, että\nitse ministeriöissäkin oli tovereita, jotka työskentelevät vain 4-5\ntuntia, eikä sitäkään aikaa kunnolla.\n\nEräässä kohdassa hän lausuu:\n\n\"Valitut kolleegiot, jotka ovat kokoonpantuja kyllä työväenluokan\nparhaista edustajista, mutta joilta puuttuu välttämätön teknillinen\nasiantuntemus, eivät voi korvata ainuttakaan teknikkoa, joka on\nkäynyt läpi ammattikoulun ja tietää miten erikoisasioissa on\nmeneteltävä. Ylitsekuohuva toverillisuus, joka meillä on kaikilla\naloilla huomattavissa, osoittautuu kyllä aivan luonnolliseksi\nvastavaikutukseksi nuoren vallankumouksellisen, äskettäin sorretussa\nasemassa olleen luokan taholta, joka poistaa äskeisten käskijäin,\nherrojen ja komentajain yksilöllispersoonallisen aloiteoikeuden ja\nasettaa kaikkialla sijaan valittuja edustajiansa. Tämä on, sanon,\naivan luonnollinen ja pohjaltaan aivan terve vallankumousilmiö. Mutta\ntämä ei ole köyhälistöluokan taloudellisen rakennustyön viimeinen\nsana. Seuraavan askeleen tulee johtaa toverillisuuden rajoitukseen,\ntyöväenluokan terveeseen pelastavaan itserajoitukseen, niin että\ntyöväenluokka tietää, missä työläisten valitsemain edustajain on\nlausuttava ratkaiseva sana, missä taasen on välttämätöntä antaa tilaa\nteknikoille, spesialisteille, joilla on määrättyjä tietoja, joille\nvoidaan asettaa suurempi vastuu ja jotka ovat asetettavat valppaan\npoliittisen valvonnan alaisiksi. Mutta on välttämätöntä jättää\nammattimiehille vapaan toiminnan, vapaan luomisen mahdollisuus,\nkoska kukaan vähänkään kykenevä lahjakas ammattimies ei voi toimia\nalallaan, jos hän on alistettu erikoistyössään kolleegiumin\nalaiseksi, joka ei tätä alaa tunne.\"\n\nKuvaava on kulkulaitoskomissarin Krassinin \"Prawdassa\" julkaisema\nkäsky. Otan tähän kohtia siitä.\n\n1. Vallitseva järjestelmä on sodan luoman tilanteen yhteydessä\nsaattanut kulkulaitokset täydelliseen rappioon, mikä lähentelee\ntäydellistä kulkulaitosten seisahtumista.\n\n2. Rappio ei ole ainoastaan väärän järjestömuodon, väärän hallinnon,\nei ainoastaan henkilökunnan alenneen työtehon syy, vaan se on myöskin\nhallinnon vaihtelevaisuuden syy.\n\n3. Kollegiaalisen, todellisuudessa vastuuttoman hallinnon sijasta\non toteutettava yksilöllinen, vastuunalainen hallinto. -- -- --\nUudistukset on peruutettava ja palattava entisiin asemiin, vanha\nteknillinen koneisto otettava käytäntöön -- --\n\n6. Urakkatyö on välttämätön.\n\nLopullisena käännekohtana virallisessa neuvostojen politiikassa\non vihdoin pidettävä Leninin puhetta \"Neuvostovallan lähimmistä\ntehtävistä\" toimeenpanevassa keskuskomiteassa 29.IV.1918.\n\"Tässä vaikuttavassa puheessaan Lenin osoittaa, että sillä\ntavalla kuin siihen saakka on toimittu, ei päästä eteenpäin,\nvaan että talouselämän koko organisatsioni on saatettava\nperinpohjin uudelle pohjalle ja koetettava rakentaa eräänlainen\nkapitalistis-sosialistinen kompromissitalous\" (Sombart). Hän lausuu\nm.m., \"että meidän työmme... on jäänyt kovasti jälkeen siitä, mitä\non tapahtunut kansan riistäessä entistä riistäjää, kapitalisteja ja\nmaanomistajia.\" Tämä merkitsee suoraan sanottuna: entinen talouselämä\noli hävitetty -- uusi on jäänyt rakentamatta.\n\nJa Leninkin tulee siihen tulokseen, että yksilöllinen käskyvalta\non palautettava ja kollegiaalinen järjestelmä säilytettävä vain\nvalvovana ja edustavana. Hän lausuu m.m.: \"Toisesta kysymyksestä,\nnim. yksityisten henkilöiden diktatorisesta vallasta on nykyhetken\nerikoistehtävien kannalta lausuttava, että jokainen koneellinen\nsuurteollisuus -- s.o. juuri aineelliset tuotannonlähteet ja\nsosialismin perustus -- vaatii ehdotonta ja ankarinta sen tahdon\nyhtenäisyyttä, joka ohjaa satojen, tuhansien ja kymmenientuhansien\nihmisten yhteistä työtä. Niinhyvin teknillisesti kuin myöskin\ntaloudellisesti ja historiallisesti on tämä välttämättömyys ilmeinen,\nja sen ovat kaikki, jotka ovat sosialismia tutkineet, tunnustaneet\nensimmäiseksi ehdoksi. Mutta miten voidaan taata ankarin tahdon\nyhtenäisyys? Alistamalla tuhansien tahto yhden tahdon alle. Tämä\nalistus voi aatteellisen tiedon ja kurin vallitessa tuntua yhteiseen\ntyöhön osallisista vain ikäänkuin orkesterinjohtajan lievältä\nohjaukselta. Se voi pukeutua diktatuurin ankaroihin muotoihin,\n-- jos ei ole olemassa mitään aatteellista tietoa ja kuria.\nMutta tapahtukoon se kummalla tavalla hyvänsä, joka tapauksessa\non vastaansanomaton alistuminen ehdottoman välttämätön työn\nmenestymiselle, joka on järjestetty koneellisen suurteollisuuden\ntapaan. -- -- -- Jota päättävämmin meidän nyt tulee puolustaa\narmahtamattoman ankaraa mahtia, yksilön diktatuuria määrätyissä\ntyöprosesseissa puhtaasti toimeenpanevissa laitoksissa ja määrätyissä\ntilanteissa, sitä moninaisempia täytyy alhaalta päin suoritettavan\nvalvonnan muotojen ja keinojen olla, jotta karkotettaisiin\nneuvostovallan väärentämisen mahdollisuuden varjokin, jotta\njumitettaisiin pois yhä uudestaan ja väsymättömästi virkavallan\nrikkaruoho.\" Lenin toistaa toistamistaan tässä puheessa ehdottoman\nalistumisen välttämättömyyttä.\n\nPuheessa esitetyn ohjelman on Sombart pukenut seuraaviin kohtiin:\n\n1. Työn tehon ja tuottavuuden kohottamiseksi eri liikkeissä katsotaan\nvälttämättömäksi:\n\na) korkeammat palkat liikkeen johtajille;\n\nb) ankara kuri liikkeissä;\n\n(ammattimiehiä saadaksemme \"on meidän turvauduttava vanhaan\nporvarilliseen keinoon ja myönnettävä sangen korkea maksu\nporvarillisten ammattimiesten palveluksista\")\n\nc) Taylor-järjestelmän käytäntöönotto;\n\nd) urakkapalkan käytäntöönotto;\n\ne) palkkojen järjestely yleisten työntulosten mukaan tehtaissa tai\nkuljetusvälineiden liiketulosten mukaan;\n\nf) kilpailu yksityisten tuotanto- ja kulutuskommuunien välillä.\n\n2. Jotta tuotanto ja kulutus saataisiin sopusointuun ja jako\nvoitaisiin toimittaa oikein, on järjestäytyminen kulutuskuntiin\nvälttämätön. Tämä on mahdollista vain kiinteässä yhteistyössä\nporvarillisten osuuskuntien kanssa. Senvuoksi on neuvostovalta tehnyt\nnäiden kanssa sopimuksen, jossa on täytynyt syrjäyttää joukko\nsosialistisia periaatteita. [Maist. Heikel on kirjeissään Suomen\nSosialidemokraatille kertonut, että tämä sopimus rikottiin\ndekreetillä 20 p:ltä maaliskuuta 1519. (Kirjoituksessa oli\n1918, mutta sen täytyy olla virhe.) \"Tämän dekreetin mukaan\nliitetään ko-operatiiviin (osuustoiminnalliseen järjestöön) koko\nväestö sekä kaupungeissa että maaseudulla ja että kaikenlaiset\nsisäänkirjoitusmaksut lakkautetaan. -- Täten siis ko-operatiivi\netupäässä väestön porvarillisten ryhmien yhtymästä on,\nelettyään väliaikaisen puolueettomuusaikajaksonsa, muuttunut\nneuvostojärjestelmäksi, joka kannattaa hallituksen tarkoitusperiä,\nnäkee vihollisia ja ystäviä siellä, missä hallitus niitä näkee, ja\ntekee hallituksen kanssa jokapäiväistä uutta yhteiskuntaa luovaa\ntyötä.\"]\n\n3. Kysymys siitä, missä määrin _yksityiselle pääomalle_ on annettava\nsijaa kommunistisen tuotannon rinnalla, olisi otettava pohdittavaksi.\n\nMitä tuloksia on ollut tästä sosialistiskapitalistisesta\npolitiikasta ja porvarillisten asiantuntijain, ammattimiesten,\ninsinöörien, kenraalien y.m.s. ottamisesta suurilla palkoilla\nneuvostovallan palvelukseen ja yksilöllisen diktatuurin, käskyvallan,\nluovuttamisesta aktiivisen toiminnan aikana heille ja muille liikkeen\njohtajille?\n\nTähän kysymykseen vastatessa pitäisi tarkoin tuntea olojen\nviimeaikainen, etenkin juuri vuoden 1919 aikainen kehitys Venäjällä.\nTältä ajalta tuntuvat tiedot olevan vieläkin niukempia, kuin\nkuvatuilta alkuajoilta.\n\nMitä ensinnäkin neuvostovallan _yhteiskunnalliseen kokoonpanoon_\ntulee, on siinä kaikesta päättäen tapahtunut tämän politiikan\nkautta suuri tosiasiallinen muutos, vaikkakin muodot ovat pysyneet\nentisellään. Ensinnäkin neuvostovallan ruumiiseen on pesiytynyt\nrunsaasti \"porvarillisia\" soluja, joita on mahdoton sieltä pois\nkaivaa. Niiden poiskaivamista estävät samat yhteiskunnalliset lait,\njotka niiden sinne istuttamisenkin pakoittivat. Bolshevikien\nrakentaessa teoriansa yksinomaan taloudellisen kuvittelun\nvaraan, tulevat sosiologiset lait nyt ja rankaisevat tämän\nyksipuolisuuden. Näistä sosiologisista laeista yksi toteutuu nyt\nVenäjällä karkeimmissa muodoissaan. Tämän lain on _Robert Michels_\n(hänen teoksensa ilmestyy piakkoin Kansallisen Edistyspuolueen\nkirjasarjassa) nimittänyt \"harvainvallan rautaiseksi laiksi\". Ja sen\nsisältö on lyhyimmittäin sanottuna: \"välittömällä joukkotoiminnalla\"\nei voida _luoda, rakentaa_ mitään yhteiskunnallista -- sillä voidaan\nvain särkeä.\n\nVenäjällä on syntynytkin jo uusi luokkajako. On olemassa kolme\nluokkaa: 1) kaikkia yhteiskunnallisia oikeuksia vailla oleva\n\"porvaristo\", joka on sorrettu luokka, jolla on ollut vain\ntyövelvollisuus, mutta ei mitään oikeuksia sen vuoksi, että\nse ei tee työtä (!), 2) yhteiskunnallisia oikeuksia nauttiva\ntyöväki ja talonpojat sekä 3) virkavaltainen johtajaluokka, jolla\non diktaattorin käskijävaltuudet. Tätä luokkajakoa ylläpitää\nja kehittää taloudellinenkin elämä: sangen suuresti eriävät\npalkkaluokat, jotka synnyttävät ja kehittävät taloudellista\neroavaisuutta. Uuden virkavallan syntyminen tunnustetaan viime vuonna\nuusitussa kommunistisen puolueen ohjelmassakin. Siinä sanotaan nim.:\n\"Laajojen kerrosten sivistyksen puute, välttämättömän hallinnollisen\ntottumuksen puute, mikä ilmeni joukkojen vastuunalaisille paikoille\nvalitsemissa toimihenkilöissä, välttämättömyys kiirehtiä sekä\nnykyisinä kovina aikoina kiinnittää palvelukseen vanhan suunnan\nspesialisteja sekä vielä korkealle kehittyneen työläisluokan\npakollinen käyttö sotateollisuudessa, kaikki tämä johti byrokratian\nosittaiseen uudistumiseen neuvostojärjestelmässä.\" Ohjelmassa\nmainitaan muutamia keinoja tätä virkavaltaa vastaan taisteltaessa,\nmutta ne ovat vanhoja, kauan sitten epäkäytännöllisiksi ja\ntehottomiksi havaittuja keinoja.\n\nErään sanomalehtitiedon mukaan piti Lenin lausuneen viimeisessä 1919\nvuoden lopulla pidetyssä neuvostojen kongressissa: \"Me emme voi\nluoda hallintokoneistoa ilman vanhojen asiantuntijain apua. Kaikilla\naloilla m.m. sotilaallisella, ei vanhoja erikoistuntijoita saada\nmistään muualta kuin kapitalistisesta yhteiskunnasta. Kun otamme\nhuomioon, että näistä henkilöistä 9/10 on vanhain porvarillisten\nkatsantokantain läpitunkemia, en ihmettele sitä, että johtopaikoissa\nja keskusasemissa on entisiä tilanomistajia. Mutta tätä ei voida\nnykyään auttaa.\"\n\n_Taloudellisen elämän_ väittävät bolshevikit aikaisemmin mainitussa\njuhlajulkaisussaan viime aikoina kohonneen. Mutta tiedot ovat\nniin ihmeteltävän niukkoja, että niihin ei voida paljoa perustaa.\nMainittakoon kuitenkin se ainoa tosiasiallinen tieto, joka voi jotain\nsanoa. Pietarin yhdistyneet automobiilitehtaat ovat julaisseet\nkatsauksen tehtaiden tuottavaisuuteen tammikuusta toukokuuhun 1919.\nJos otetaan tuotantoyksiköksi yhden automobiilin valmistus, niin\nesittävät tehtaat seuraavan tuotantotaulukon:\n\n             Tuotanto   Suhde-    Tuotanto yks.      Tuotanto-\n               yks.     luvut     kohti työpäiviä    suhdeluvut\n\n    Tammik.      99       100        83.0              0.012\n    Helmik.     179     180.8        45.5              0.022\n    Maalisk.    260     262.6        28.5              0.036\n    Huhtik.     285     287.8        24.5              0,041\n    Toukok.     301     305.0        21.5              0.046\n\nLiitettäköön näihin tietoihin muutamia englantilaisen \"Economistin\"\ntietoja.\n\nLokak. 4 päivän \"Economistissa\" on kirjoitus, jossa tahdotaan\nosoittaa, että tuotanto on tosiaan Neuvosto-Venäjällä viime\naikoina eräillä aloilla elpynyt. Niinpä 24 kansallistutetun\npaperitehtaan tuotanto laski ensin 65 %. Mutta kappalepalkka\nPietarin tehtaissa on saanut tuotannon nousemaan 22 %. Samoin johtui\nkappalepalkasta 50 %:n nousu päätä kohti lasketussa tuotannossa Tulan\nsotatarvetehtaassa. Moskovan puolittain yhteiskunnallistetuissa\nProkhorowin tekstilitehtaissa johti palkkiojärjestelmä 76 %\nkasvaneeseen tuotantoon. Toisiakin samanlaisia esimerkkejä esitetään\nkirjoituksessa. Loppuarvostelu kuitenkin on: \"Neuvostolehtien\nselostukset kuitenkin osoittavat, että yleistä teollisuuden nousua ei\nole tapahtunut.\"\n\nProf. Isajeff edellämainitussa kirjoituksessaan, joka oli juuri\nvastausta äsken selostettuun kirjotukseen, huomauttaa, että\nyhteiskunnallistutettu teollisuus tuotti 1919 vuoden ensi puoliskolla\n5 miljardia ruplaa vajausta, s.o. 44.5 % (budjetti 11 miljardia). Ja\nrautatiet tuottivat tappiota 4 miljardia 5 miljardin budjetista.\n\nLopuksi on syytä kiinnittää huomiota Neuvostovallan 1919 vuoden ensi\npuoliskon raha-sääntöön (tulo- ja menoarvioon), josta on verrattain\ntarkka selostus \"Economistin\" viime elokuun 23 päivän numerossa.\nRahasäännön tulot tekevät yhteensä 20 miljardia ruplaa ja menot 50\nmiljardia ruplaa, joten vajaus on 30 miljardia ruplaa. Tuloista\novat huomattavimmat välilliset verot (!) 2.5 miljardia ja muuan\nhämärä summa \"valtion omaisuudesta ja pääomasta\" lähes 18 miljardia.\nMenoista ovat tärkeimpiä sotamenot 12 miljardia ja elin-tarvemenot 8\nmiljardia.\n\nEttä tuotannon yleistulos ei sittenkään, muutamilla aloilla\nmahdollisesti tapahtuneista parannuksista huolimatta, taida olla\nläheskään tyydyttävä, osoittaa sekin, että järjestetään työarmeijaa,\ns.o. pannaan toimeen sotilaallinen komento työssä. Tämänkin\nvoimakeinon onnistumista täytyy epäillä. Aluksi pantiin voimaan\n8 tunnin työpäivä, josta kaksi tuntia piti käyttää opiskeluun.\nKesäkuussa 1919 pidennettiin varsinainen työaika 8 tuntiin. 48\ntunnin ja 66 tunnin työviikko on toimeenpantu teollisuudessa ja\nmaataloudessa. Onpa myöskin näkynyt tietoja siitä, että yritettäisiin\nsaada käytäntöön 12-tuntista työpäivää ainakin toisilla työaloilla.\nNäiden tietojen todenperäisyys ei ole kuitenkaan taattu. Sen sijaan\nselostettiin \"Economistissa\" 13/XII 1919 yhteiskunnallistuttamista\nja neuvostojärjestelmää, talouselämän alalla vieroksuvia bolshevikien\nlausuntoja, joissa suoraan esitettiin yksilöllisessä johdossa\nolevan tuotannon etevämmyyttä.\n\nOn yksi valtava talouden ala, josta varmasti voimme sanoa, että\nkommunismi ei ole sillä ottanut ollenkaan menestyäkseen. Ja se on\nmaatalous.\n\nKuten muistamme oli bolshevikien ohjelma alkuaan maatalouteenkin\nnähden kommunistinen. s.o. heidän mielestään oli, ei ainoastaan\nyksilöllinen _omistus_, vaan myöskin yksilöllinen _viljelys_ hävitettävä\nja luotava suurviljelyksiä n.s: viljelyskommuunien, jonkunlaisten\nviljelysosuuskuntien muodossa. Mutta venäläisen talonpojan kannatus\nei ollut tällaisella ohjelmalla voitettavissa. Sen vuoksi bolshevikit\nomaksuivat sosialivallankumouksellisten ohjelman maan ottamisesta\nvaltion huostaan ja sen jakamisesta talonpojille viljelysoikeudella.\nLenin on itse eräässä esitelmässään selittänyt:\n\n\"Me bolshevikit olimme maan sosialisoimislakia vastaan, mutta me\nkirjoitimme sen alle kuitenkin, koska me emme tahtoneet asettua\nvastustamaan talonpoikaisväestön enemmistön tahtoa. Enemmistön tahto\non meille aina velvoittava, ja tämän tahdon vastustaminen olisi --\nvallankumouksen pettämistä. Me emme tahtoneet tarjota talonpojille\nsille vierasta ajatusta maan tasaisen jaon merkityksettömyydestä.\nAjattelimme, että on parempi jos työtätekevät talonpojat saavat\nomassa nahassaan tuntea, että tasainen jako on hulluutta.\" Lenin on\nsitä mieltä, että kun viljelyskommuuneja perustetaan ympäri maata\nja talonpojat huomaavat niiden edut, niin alkavat he kannattaa\nvarsinaista kommunistista ohjelmaa ja kehitys kommunistiseen\nmaatalouteen käy nopeasti. Ja neuvostovalta koettaakin kaikin\nkeinoin jouduttaa tätä kehitystä. Sen maatalouspolitiikan\npääpiirteet ilmaisee ohje, jota noudatetaan maata viljeltäväksi\nluovutettaessa. Maata luovutetaan ensi sijassa viljelysyhteisöille,\nkuten 1) maatalouskommuuneille, 2) maatalouskollektiiveille, 3)\nkyläyhteiskunnille ja vasta viimesijassa yksityisille perheille\nja henkilöille. Erimielisyyttä on ollut olemassa, kumpiako\nvaltion tulisi enemmän suosia: viljelyskommuuneja vaiko suuria\nkollektiivisia, valtion taloudellisen keskushallinnon johdolla\ntoimivia \"leipä-tehtaita\". Toistaiseksi lienee kumpaisiakin\nkoetettu synnyttää. Jälkimmäisiä on pyritty järjestämään pääasiassa\nneuvostovallan domeeneille, joita ilmoitetaan olevan 1 1/2 miljoonaa\nhehtaaria. [Jos on, niinkuin näyttää, että neuvostovallan hallussa\non enään vain 1 1/2 milj. ha niistä 154 milj. ha:sta, jotka\nolivat tsaarillisen valtion hallussa Europan Venäjällä, Puolaa\nlukuunottamatta, ja jos vielä otetaan huomioon, että myöskin\naatelistilat (53 milj. ha.) ovat enimmäkseen joutuneet talonpoikain\nkäsiin, niin voidaan käsittää millainen mullistus maaoloissa on\ntapahtunut. Vallankumous on jakanut Venäjän talonpojille maata n.\n200 milj. ha. Tämä mullistus ei ole kuvatuissa oloissa ja lyhyenä\naikana voinut käydä millään tavalla suunnitelmallisesti -- sen\ntajuaa jokainen, joka hiukankin tuntee maaolojen järjestelyssä\ntarpeellista työtä. Tuskinpa Neuvosto-Venäjän voimilla olisi\nesim. ennätetty näistä maista mitata edes murto-osaa. Joten\nprof. Gooden puheen siitä, että \"jakaminen ei ole tapahtunut\nsummamutikassa, vaan sellaisella ehta bolshevistisella tarkkuudella\nja järjestelmällisyydellä, mikä on välttämätöntä niin suunnatonta\nsuunnitelmaa toteutettaessa\", täytyy olla pötyä.]\n\nMutta ainakin kommuuneja on syntynyt kovin vähän. Bolshevikien omien\ntietojen mukaan oli Venäjällä maatalouskommuuneja 1918 heinäk. 1\npäivänä 242, syyskuun 1 p:nä 52.3, lokak. 15 p:nä 700, marrask.\n1 p:nä 912, joulukuun 1 p:nä 1,384. Voimme huoletta sanoa, että\nnäistäkin monet ovat vain paperilla, sillä numerot perustunevat\nperustamisilmoituksiin ja maa-anomuksiin. Maan luovuttaminen\n\"kommuunille\" ei vielä merkitse sitä, että sille syntyy elinvoimainen\nmaatalous. Ja mitä merkitsee sitten muutama tuhat kommuunia kymmenien\nmiljoonien talonpoikaisviljelmien rinnalla? Kommunismi on silloin\nvielä kaukana.\n\nTämä tosiasia on täytynyt ottaa huomioon uudessa maaliskuussa 1919\nhyväksytyssä kommunistipuolueen ohjelmassakin. Siinä lausutaan\nnimenomaan: \"Siihen katsoen, että talonpoikainen pienviljelys tulee\nvielä kauan säilymään, pyrkii Venäjän kommunistinen puolue useilla\ntoimenpiteillä kohottamaan maatalouden tuottavaisuutta.\" Ja sen jälkeen\nluetellaan joukko meilläkin varsin tuttuja ja \"porvarillisia\"\ntoimenpiteitä (parempi siemen, apulannat, eläinjalostus, ammattitiedot,\nagronominen opastus, sopiva luotto, koetoiminta j.n.e.)\n\nMutta jos kerran Venäjällä tulee säilymään 40-50 miljoonaa itsenäistä\ntalonpoikaa, niin mikään mahti maailmassa ei voi sijoittaa heidän\ntalouttansa kommunistiseen talouteen. He tulevat aina myymään\ntuotteensa, sikäli kuin sitä myytäväksi on, yksityistaloudellisten\nlakien mukaan enimmän maksavalle. Mitkään kommunistiset säännöstelyt\neivät tehoa. Ne pitävät yllä vain yhteiskuntaa jäytävän alituisen\nsotatilan. Tämä on nyt jo ehditty huomata.\n\nSeuraavat neuvostovallan virallisesta tilastosta poimitut numerot\nkuvaavat sitä tilaa, mihin talonpoika joutui kommunismia yritettäessä\nteollisuudessa (Hirschberg).\n\nPuuta leipää maksoi ruplissa\n\n                       1914         1918         hinnannousu\n\n    talonpojalla       2  ruplaa     30 ruplaa   15-kert.\n    komissionäärillä   2.05 \"        50          25\n    myllärillä         2.40 \"        80          33\n    tukkukaupp.        2.60 \"       110          42\n    leipurilla         3.00 \"       150          50\n\nHuimaavat summat välikäsille!\n\nJos verrataan näitä numeroita seuraaviin, elintarvekomissariaatin\nantamiin, niin ymmärretään, miksi talonpoika ei luovuttanut viljaa:\n\nArshina (= n. 2/3 m) kattuunikangasta maksoi:\n\n                          1914    1918     hinnannousu\n\n    tehtaassa             7 kop.   70 kop.   10-kert.\n    tukkukaupassa         10      210        21\n    vähittäiskaupassa     14      450        32\n    kyläkaupassa          18      600        34\n\nTaas suuret summat välikäsille!\n\nLeivän hinnan suunnattomasta kallistumisesta huolimatta ei talonpoika\nvoinut ostaa tehdastavaroita -- jos niitä olisi ollut saatavissakin\n-- sillä ne olivat kallistuneet vielä enemmän. Talonpojan tulot ja\nmenot muodostuivat virallisen laskelman mukaan seuraaviksi:\n\n                     1914       1918\n\n    Menot ruplaa      80        2,720\n    Tulot            100        1,500\n\n        Ylijäämä      20 Vajaus 1,220\n\nOli näinollen luonnollista, että talonpojan talous ei ollenkaan\nsopinut uuteen järjestelmään. Hän lakkasi tuottamasta muuta kuin\nomiksi tarpeikseen, tai möi salakauppaan, josta sai paremman\nhinnan. Kaupungista lähetettiin konekiväärikomennuskuntia hakemaan\nviljaa ja kyliin järjestettiin kyläköyhälistön neuvostoja pitämään\nviljantuottajatalonpoikia silmällä. Mutta tästä ei ollut sen parempaa\ntulosta.\n\nLenin onkin lausunut eräässä puheessaan, että kesällä 1918 työläiset\nsaivat lähes puolet elintarpeistaan elintarvekomissariaatilta,\nmutta toinen puoli heidän täytyi hankkia itselleen vapaasta\nkaupasta Suhkarewkalta (muuan tori Moskovassa), jolloin he\nedellisestä puoliskosta suorittivat kymmenennen osan palkastaan,\nmutta jälkimmäisestä täytyi heidän maksaa jälellä olevat yhdeksän\nkymmenesosaa.\n\nTämä kysymys, se seikka, että Venäjä on talonpoikaismaa, tulee\nratkaisevimmin määräämään kommunismin kohtalon.\n\nKautsky selittää ankarassa bolshevikkien politiikan arvostelussaan,\nettä bolshevikit ovat käsittäneet täydelleen väärin Venäjän\nvallankumouksen luonteen. Venäjän vallankumous merkitsee vasta\nsiirtymistä feodalismista kapitalismiin. Ja sosialismi voidaan\ntoteuttaa vasta sellaisessa yhteiskunnassa, jossa tuotanto on jo\npääasiassa kehittynyt teollisoituneeksi kapitalistiseksi tuotannoksi.\n\"Vallankumous on pikemminkin tehnyt Venäjällä sen, minkä se 1789 teki\nRanskassa.\"\n\nTämän saman seikan lausui Maklakow syksyllä 1918 Dagens Nyheterin\nhaastattelijalle: \"Ei voi tehdä sen luonnonvastaisempaa olettamusta\nkuin että kaksivuotias saisi viikset ja toimittaisi lapsia maailmaan.\nValtioiden kehitys käy aivan yhtä vankkojen lakien mukaan kuin\nyksilönkin.\"\n\nMuista oloista mainittakoon vielä _valistus- ja kouluolot_. Tästä\nalastahan ovat puhuneet paljon sekä prof. Goode että maist.\nHeikel. Valistuskomissaria _Lunatsharskia_ kiitetään innosuneeksi,\naloiterikkaaksi, hienosti sivistyneeksi mieheksi. Täytyy myöntääkin,\nettä monet aloitteet tällä alalla osoittavat rohkeata ja lennokasta\nsuunnittelua. Onhan esim. propagandatyössä otettu käytäntöön\nameriikkalaiset valistusjunat j.n.e. Mutta toiselta puolen on\nsanottava, että prof. Gooden kuvaukset ovat enemmän peräperää\nladattuja ylisteleviä laatusanoja, kuin tosiasioita. Milloin\ntosiasia puikahtaa esitykseen, kompastuu hän heti. Hänestä on\nesim. suuremmoista, kun Moskovaan on kerätty 300 kansanopettajaa\njonkunlaisille kursseille. Kolmesataa! Kun meidän pikkuruisessa\nSuomessamme käy lomakursseilla opettajia tuhatlukuisesti! Samoin\nhän kertoo: \"Tehtiin yrityksiä (!) opetuksen antamiseksi itse\ntalonpojille.\" Ja sitten hän kuvaa \"työkoulua\". \"On helppoa kuvitella\n(!), että talonpojat, ovat alkaneet, vaikkakin hitaasti, kiintyä\nlaitokseen, josta heillä on niin paljon hyötyä.\" Eräässä toisessa\ntapauksessa hän esittää kuitenkin pätevämpiä todistuksia, kuin tuon\n\"on helppoa kuvitella\". Näin: \"Lisäksi järjestettiin yltympäri maata\nnoin 600 siemenviljan y.m. jalostusasemaa. Näiden tulokset jätettiin\nvapaasti talonpoikien käytettäväksi. (Otetaanko yleensä missään\nmaassa siemenjalostuksen tiedoista maksua?) Omin silmin olen nähnyt\ntalonpoikain alkavan niitä käyttää.\" Siihen, joka voi näin naivisti\nkirjoittaa, ei voi oikein turvallisesti luottaa.\n\nMaist. Heikelin kuvauksissa on hiukan enemmän tosiasiallisia tietoja\n-- miten luotettavia, sitä on vaikea sanoa. Otan tähän muutamia\nkohtia:\n\n\"Venäjällä ei enää ole olemassa n.k. alempia ja keskiasteikkokouluja.\nLöytyy vain yhtenäisen koulun kaksi asteikkoa: toinen lapsia varten\n8-12 vuoteen ja toinen puolikasvuisia varten 13-16 ikävuoteen. Koulun\nsäätyerotuksista riippuva luonne on täten kerrassaan hävitetty.\nOletetaan, että koulun toisen asteikon päättänyt oppilas --\n17-vuotias nuorukainen tai neitonen, voi vapaasti valita opintojensa\njatkamisen jossakin erikoisalaisessa, korkeammassa oppilaitoksessa.\"\n\nYhtenäisen koulun täydellisen toiminnan luonnollisena ehtona on,\nettä valistus on kaikille avoinna. Tämän periaatteen toteuttamista\ntarkoittavatkin kansanvalistuskomisariaatin dekreetit, koskevat\nalkeisopin pakollisuutta, opin saannin maksuttomuutta kaikissa\ntasavallan kouluissa poikkeuksetta, lämpimän suuruksen antamista\noppilaille, näiden varustamista valtion laskuun kaikilla\nkoulutarpeilla, sekä vaatteiden ja kenkien varaamista sellaisille\noppilaille, joiden vanhemmat eivät siihen kykene. Paitsi sitä pyrkii\nhallitus lisäämään kaikin tavoin internaattien lukua, ja vaikkakin se\nei pyri hävittämään perhettä, niin se kuitenkin koittaa pitää huolta\nniistä lapsista, jotka perheen luonnollisen höltymiskehityksen takia\neivät enää perheen piiriin sovellu.\n\nEttä tällaisen suunnitelman toteuttaminen käytännössä kohtaa miltei\nyliluonnollisia vaikeuksia lienee sanomattakin selvä. Ensiksikin\nrahallinen puoli. Kansanvalistuskomisariaatin menoerä kuluvaa vuotta\nvarten on määritelty 13 miljaardiksi ruplaksi. Jos laskemme, että\nruplan ostokyky verrattuna vanhaan hopearuplaan on laskenut 15\nkertaa -- mikä suhde ainakin viime kesänä oli todellisuutta varsin\nlähentelevä -- niin saamme tulokseksi, että ruplan normaaliarvossa\nlaskettuna Neuvosto-Venäjä käyttää kansanvalistukseen 800 miljoonaa\nruplaa vuodessa, sensijaan kun tämä menoerä tsaarin aikaan oli\nkorkeintaan vain 280 miljoonaa vuodessa. Nämä menot ovat siis\nlisääntyneet kolmenkertaisiksi.\n\nKertomuksista, jotka ensimmäiseen päivään tammik. kuluvaa vuotta\n(1919) julaistiin, huomaamme, että ensimmäisen asteikon koulujen\nluku oli lisääntynyt kymmenellä tuhannella ja toisen asteikon noin\nkolmella tuhannella. Kostroman kaupunkiin nähden esim. oli v. 1916\nkaupungin alkeiskouluissa: 81 opettajaa ja 3,600 oppilasta, v. 1917\nja 1918 -- 145 opettajaa ja 5,000 oppilasta; 1918-19 -- 280 opettajaa\nja 6,479 oppilasta. Oppilaiden lukumäärä kasvoi siis 79 pros. ja\nopettajain 245 pros. Pääesteenä koulun kehitykselle siinä suunnassa.\nja siinä laajuudessa, josta ylempänä olemme huomauttaneet, ilmenee\nei varojen puute, vaan mahdottomuus hankkia riittävässä määrässä\ntarvittavia välineitä tavaran puutteen vuoksi ylimalkaan maassa.\n\nSanomattakin on selvää, että uuden koulun ehtoihin kuuluvat vielä\nkaksi vaatimusta: maallisuus ja yhteisopetus.\n\nVaikka uskonto onkin koulusta karkoitettu, niin on sen opettaminen\nsallittu papeille yksityisessä huoneustossa. On merkille pantava,\nettä siitä huolimatta tätä opettamista harjoitetaan varsin vähän.\nTätä seikkaa kuvaavana mainittakoon seuraava esimerkki: Kostroman\nkuv. Galitschkin kihlakunnan 150:stä koulusta annettiin vain 15:ssa\nyksityisopetusta uskonnossa. Tämä ilmiö saanee selityksensä siitä,\nettä huolimatta kaikesta oikeauskoisesta innostuksestaan papit\nkieltäytyivät opettamasta talonpoikaislapsia maksutta ja että\ntalonpoikaisisät huolimatta kiintymyksestään vallitsevaan uskontoon\nkieltäytyivät maksamasta rahoja opetukseen. Voitaneen näin ollen\nsanoa, että seuraava sukupolvi tulee kasvamaan kokonaan vapaana\nkaikista \"uskonnollisista ennakkoluuloista.\" -- -- -- -- --\n\n\"Paljon työtä omistetaan tietysti opettajaseminaarien\nuudestimuodostamiseksi uuden koulun tarkoitusperää vastaaviksi.\nMutta paitsi sitä järjestetään opettajiston valmistamiseksi\nmiltei lukemattomia sekä lyhempi- että pitempiaikaisia kursseja.\nTilastollisten tietojen puutteessa ei ole mahdollista määrätä näiden\nkurssien lukumäärää koko Venäjällä Kansanvalistuskomisariaatin\nolemassaolon aikana. Voimme esimerkkinä vain mainita, että kesällä\n1918 n.k. pohjoisella alueella, johon kuuluu vain 6 kuvernementtia,\njärjestettiin 200 lyhytaikaista kurssia. Pietarissa oli kurssilaisten\nluku 2,000. Kurssien läpikäyneiden opettajien lukumäärä nousi 10,000.\"\n\nKuten huomataan, ovat nämäkin tiedot hyvin puutteellisia, mutta\nilmaisevat kuitenkin jotakin.\n\nLopuksi olisi varmaan mielenkiintoista saada jonkinlainen vastaus\nkysymykseen: _onko kommunismi Venäjällä voinut toteuttaa kaiken\ntodellisen yhteiskuntapolitiikan ainoata oikeata ohjelmaa, joka on\nlaajojen kansankerrosten aineellisen ja henkisen aseman parantaminen?_\nMillaiseksi on muodostunut työstänsä elävän ihmisen asema?\n\nJos olettaisimme Heikelin tiedonannon oikeaksi, että rahan arvo on\nalentunut 1/15:ksi, niin voimme sanoa, että 3,000-6,000 ruplan palkka\nkuussa, jollaisia palkkoja on viimeisten tietojen mukaan maksettu 10\neri palkkaluokassa, vastaa 200-400 ruplan palkkaa ennen sotaa. Ja\ntämän mukaan realipalkka olisi kyllä noussut. Mutta täytyy epäillä,\nettä Heikelin tieto ei pidä paikkaansa, vaan että rahan arvo itse\nasiassa on alentunut paljon enemmän.\n\nTämä rahan arvon arvio perustuu ehkä \"virallsiin\" hintoihin. Mutta\nkun tiedetään, että elintarvekomissariaatti ei ole voinut toimittaa\nedes ensimmäisen luokan kuluttajille riittäviä annoksia, vaan käy\nvirallisen jakelun rinnalla yksityiskauppa ja salakauppa suunnattoman\nkorkeista hinnoista, niin muuttuu asia. _M. Winkelsstein_ on\nkuvannut hintoja seuraavasti: [Kuluttajat olivat jaetut Venäjällä\nneljään luokkaan: 1. Punakaartilaiset ja raskaan työn tekijät, 2.\nvaltion ja yksityisten palvelijat, 3. muut palvelijat ja vapaiden\nammattien harjoittajat ja 4. porvarit. Annokset pienentyivät aina\nluokan mukaan. Äskettäin on näkynyt tieto, että tämä järjestelmä\non Pietarissa lakkautettu ja ainoastaan raskaan työn tekijät ovat\nerikoisasemassa.]\n\nHintojen noususta esim. Moskovassa antavat käsityksen seuraavat\nnumerot. Siellä maksoi:\n\n                                           1919\n                                           vuoden   1919\n                        1914      1916     1918     alussa   30/III\n\n    1 naul. ruisleipää    2.15      5.1     652     1250     2200 kop,\n    1 \" pöytävoita       53        112     2710     9000    14000  \"\n    1 \" raavaslih.       22         78      852     2000     2750  \"\n    1 \" sokeria          12        205      244     5000    10000 \"\n\nVastaavat luvut olivat syyskuun keskipaikoilla 1919: leipä 50 ruplaa,\nvoi 360 ruplaa, sokeri 230 ruplaa.\n\nJo vuoden 1919 alussa oli leivän hinta 500 kertaa korkeampi kuin\nrauhan aikana, mutta sen jälkeen ovat vapaiden markkinoiden hinnat\nhuimaavasti kohonneet eikä ole ollenkaan tavatonta, että leivästä\nmaksetaan 50 jopa 60 ruplaa naulalta ja enemmänkin.\n\nOn tehty useampia laskelmia elintason kallistumisesta. Petarissa\nesim. sen todettiin olevan 200-kertaisen rauhanaikaiseen verrattuna.\nOn itsestään selvää, että hintojen kohotessa näin suunnattomasti\ntäytyy palkkojen todellisen arvon laskeutua. Ja todellisuudessa onkin\nPetarissa päiväpalkkalaisen rahapalkka noussut vain 20-kertaiseksi.\nMoskovan kuvemementissa oli tavallisen kutomotyöläisen palkka 50 ja\nkutojan 25 kertaa korkeampi kuin ennen sotaa, Orjehowo-Lugan alueella\n25-à 30-kertainen. Ihmekö sitten, että työväestö ei jaksa hankkia\nitselleen tarpeeksi ruokatarpeita.\n\nTyöläisten menoista tehdyt laskelmat ovat osoittaneet tämän seikan\naivan selvästi ja eittämättömästi.\n\nMoskovan asukkaat käyttivät ennen sotaa päivässä keskimäärin\n1.75-naulaa leipää, 1916 korkeintaan 1.2, 1918 1.25 ja vuoden 1919\nalussa sai työläinen jopa vain 0.92 ja virkailija 1.01 naulaa.\n\nVielä vähäisempi on muiden elintarpeiden käytäntö. Kun ennen sotaa\nperunain kulutus teki keskimäärin 3 1/2 naulaa päivässä, oli se 1919\ntyöläiselle 0.90, virkailijalle 0.85 naulaa päivässä. Lihankäyttö\nlaski 1/2 naulasta 0.115 naulaan työläiselle ja 0.154 naulaan\nvirkailijalle.\n\nVenäjällä oletetaan, että kevyessä työssä tarvitsee työläinen,\nriippuen ruumiin koosta, 2,102-2,631, raskaassa taas 2,472-3,094\nkaloriaa vastaavan määrän erilaisia ravintoaineita. Todellisuudessa\nsai Pietarissa työläinen 1,839:ää ja Moskovassa 1,970:ta kaloriaa\nvastaavan määrän elintarpeita, s.t.s. ei edes niin suurta määrää,\nminkä joutilas ihminen tarvitsee terveytensä säilyttämiseksi.\n\nSeurauksena on luonnollisesti ennenaikainen voimien väheneminen,\ntyökyvyn heikkeneminen, mikä on suorassa suhteessa ravinnon saantiin,\nja tautien leveneminen, jota tuskin voidaan estää katsoen yleiseen\nverenvähyyteen.\n\nYhtä ikäviä ovat tämän kurjuuden seuraukset henkisellä ja\nyhteiskunnallisella alalla. Työläisten on suorastaan pakko hankkia\nitselleen lisätuloja ja niihin tarjoaa keinottelu tilaisuuden.\nUseammin kuin muilla on työläisillä tilaisuus matkustaa maaseudulle\nhankkimaan ruokatavaroita. Osan mäistä he myövät saadakseen\nlisäansiota. Nämä tulolähteet eivät kuitenkaan, kuten tutkimuksista\non ilmennyt, ole kovinkaan suurena tekijänä työläisten tuloarviossa.\nNoin 10 % tuloista johtunee senkaltaisista lisäansioista. Pikemminkin\ntekee työläinen kaiken voitavansa kyetäkseen elämään päivästä\ntoiseen. Mutta mikään ei auta, työläisen täytyy nähdä nälkää tämän\nsanan täydessä kammottavassa merkityksessä.\n\nKoko tilanteen vaikeus selviää täydellisesti siitä seikasta, että\nkansankomissarioidenneuvosto voi tyydyttää vain mitättömän pienen\nosan viljan tarpeesta. Niinpä jaettiin korteilla: heinä-syyskuussa\n1917 0.689 naulaa päivää kohti, mikä teki 54,2 % kulutuksesta,\nloka-joulukuussa 0.54 naulaa päivässä (43 %), tammi-maaliskuussa 1918\n0.25 naulaa (22%), huhti-kesäkuussa 0.28 ja heinä-syyskuussa vain\n0.11 naulaa.\n\nKun elintarvetilanne oli näin epätoivoisen raskas, niin ryhdyttiin\ntähän nähden luokittelemaan kansaa ryhmiin. Lokakuusta alkaen\njaettiin ensimmäiseen ryhmään kuuluville 0.59, toiseen 0.375\nja kolmanteen 0.25 naulaa leipää päivässä. Vuoden 1919 alussa\nvähennettiin taaskin kortti-annosta. Kesäkuussa 1919 saivat\nensimmäiseen ryhmään kuuluvat työläiset keskimäärin 0.41 ja\nvirkailijat 0.59 naulaa, päivässä. Tilanne on siis edelliseen vuoteen\nverrattuna jonkun verran parantunut, mutta pysyy silti perin vaikeana.\n\nOn todettu, että esim. Pietarissa saivat erilaisessa taloudellisessa\nasemassa olevat henkilöt ruokatarpeita kalorioissa lausuttuna\nseuraavasti:\n\n    Kuukausitulot              Kalorimäärät\n    henkilöä kohti         Korteilla     Vap.kaup.   Yhteensä\n\n    korkeintaan   75 ruplaa  1018          662        1680\n              76-150         1012          928        1940\n             151-250          996         1104        2100\n             251-350         5017         1507        2524\n             351-450          880         1564        2447\n    vähintäin    451         1144         2447        3591\n           Keskimäärin       1002         1100        2100\n\nPietarin virallinen \"Isvestija\"-lehti viime joulukuun 23 p:ltä\njulkaisee tärkeimpien ruokatarpeiden torihinnat. Joulukuun 19 p:nä\noli Sennoilla, Andrejewskin ja Kliuskin toreilla Pietarissa joku\nmäärä elintarpeita myötävänä seuraaviin hintoihin naulalta (400\ngrammaa): leipä 210-250 ruplaa, jauhot 250-300 r., raavasliha 450-600\nr., hevosliha 180-200 r., perunat 85-90 r., rasva-aineet 1,600 r.,\nkasvisöljyt 1,000-1,400 r., voi 2,000 r., sokeri 1,800 r., kananmunat\n100 r. kappale, maito 140 ruplaa pullo (2/3 litraa), suola 360-400\nr. naula, suolakala 210-260 r. naula, tuore kala 450 r. n., sillit\n270-370 rupl. kappale, sianliha 1,000-1,200 r. n., vasikanliha 700\nr. n., kohopiimä 300 r. n., hapankerma 900 r. n., erilaiset ryynit\n350-400 r. n., ruis (jyvinä) 220-270 r. n., kaura 120-140 r, n.,\nnisujauhot 500 r. n., öljykakut 160 r. n., kanat ja teerit 750 r. n.,\nkuivat vihannekset 240 r, n.\n\nJos laskisimme hintasuhdeluvun vain ruisleivän, voin, raavaslihan\nja sokerin hinnan perusteella, niin huomataan, että hinnannousu on\nmaaliskuun lopussa 1919 321-kertainen ja noiden \"Iswestijan\" tietojen\nmukaan vapaassa kaupassa viime joulukuussa n. 4,500-kertainen. Nämä\novat tietysti vallan pintapuolisia arvioita. Mutta sen kaikki edellä\nsanottu osoittaa, että työläisten palkan ostokyky on alentunut\ntavattoman paljon enemmän kuin 1/15:ksi. Tarvittaisiin runsaita\naivan yksityiskohtaisia tilastollisia tietoja, ennenkuin voitaisiin\nsanoa jotain täsmällistä työväestön ja talonpoikain realipalkasta ja\nelintasosta.\n\nLukijat saavat itse tehdä johtopäätöksensä siihen nähden, tokko on\n_luultavaakaan_, että parannusta on tapahtunut -- edes suhteellisessa\nmielessä, s.o, sodan vaikutukset, saarron y.m.s. huomioonottaen.\nArvelen esitettyjen tietojen riittävän sellaisen johtopäätöksen\ntekoon.\n\nPysyn niissä rajoissa, jotka olen tehtävälleni asettanut ja jätän\nyleiset arvostelut ja johtopäätökset. Jätän ne lukijan itsensä\ntehtäväksi.\n\n       *       *       *       *       *\n\nJ. K.\n\nJuuri tämän esityksen loppuarkkeja painoon pantaessa ilmestyi\nKarjalan Aamu-lehdessä neuvostolehtien mukaan tehty selostus\nniistä yleiskatsauksellisista neuvostovaltakunnan taloudellista\ntilaa koskevista tiedoista, joita ylimmän kansantalousneuvoston\npuheenjohtaja Rykow on viime tammikuun lopulla antanut. Saakoot eräät\nselostuksessa esitetyt kaikesta päättäen jokseenkin luotettavat ja\nsamalla valaisevat tiedot tässä sijansa:\n\n_Kulkulaitokset_. Kun ennen sotaaa ei pahimpina aikoinakaan \"sairaiden\"\nveturien luku noussut yli 15 % veturien luvusta, on tätä nykyä yhä\nedelleenkin n. 60 % vetureista käyttökelvottomia. Joka kunkausi menee\nvetureita pilalle 200 kappaletta enemmän, kuin mitä niitä ennätetään\nkorjata. Uralin metallin kuljettamiseen on käytettävissä yksi juna\nkuukaudessa. Turkestanin puuvillan kuljettamiseen Moskovan tehtaille\n13 kuukaudeksi menisi nykyisillä kuljetusneuvoilla kymmeniä vuosia.\nKeski-Venäjänkään raaka-aineita: pellavaa, viljaa, hamppua ja nahkoja\nei ennätetä kuljettaa riittävästi.\n\n_Teollisuus_. Vuoden 1919 lopulla oli yhteiskunnallistutettu n. 4,000\ntehdasta. Näistä toimii n. 2,000. Toinen puoli seisoo kylmillä.\nTeollisuustyössä on n. 1 milj. työläistä. [Krassin esitti Ruotsissa\neräässä haastattelussa luvun jonkunverran suuremmaksi.]\n\nTehtaiden työtehoa kuvaavat seuraavat numerotiedot. 1,194\nmetallitehtaasta oli käynnissä 614, joille v. 1919 annettiin lupa 40\nmiljoonan metallipuudan jalostukseen. Tämä määrä on 30 % valtakunnan\nvuotuisesta metallitarpeesta. Mutta siitäkin suorittivat tehtaat\nvain puolet, eli 15 % maan metallitarpeesta. Hallituksen ja sen\nnatsionalisoiman teollisuuden käsissä oli 25 miljoonaa puntaa mustaa\nmetallia, 5 miljoonaa värillistä, 6 miljoonaa nauloja ja 3 miljoonaa\npuutaa muita metallituotteita.\n\n\"Se on -- sanoo Rykow -- alle yhden neljänneksen siitä, minkä\nmaa tarvitsee pahimman metallinälkänsä tyydyttämiseksi ja\nmetalliteollisuutensa hengissä pysyttämiseksi\".\n\nVeturitehtaat suorittivat vain 40 % siitä, mitä v. 1913 suoritettiin.\nVaunuja tehtiin vain 10 %. Yleinen konetuotanto v. 1919 oli 30 % vuoden\n1913 tuotantoon verraten. Maanviljelyskoneiden ja työkalujen tuotanto\nosottaa 43 % auroja ja 26 % äkeitä.\n\n\"Kutomateollisuuden alalla osottaa natsionalisoitujen tehtaiden\ntyöteho 10 % normaalituotannosta\", sanoo Rykow. 164,000 kutomakoneista\noli v. 1919 työssä 10 % ja 7 miljoonasta kehruulaitteesta vain 7 %. V.\n1919 nousivat lankavarat 723 tuhanteen puutaan, mutta v. 1920 alkuun\nsupistuivat ne 467 tuhanteen puutaan.\n\n\"Moskovassa, Venäjän kutomateollisuuden keskuksessa, joka Englannin\nja Saksan kutomateollisuuden jälkeen oli ennen kolmannella sijalla,\nilmeni täydellinen seisaus\".\n\nAmmattitaitoisesta työväestä on kova puute.\n\nMaataloudesta ei anneta muita tietoja kuin että pellavan tuotanto on\nalentunut 30 %:iin entisestään.\n\nNämä tiedot täydentävät sangen merkitsevästi edellä esitettyä kuvaa\nkahdessa suhteessa; ne koskevat viimeisimpiä aikoja ja antavat\njonkinlaisen kokonaiskäsityksen.\n\n\n\n"]