[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fRvXLIyotYj0ngrH16wQmg3XkiOK0Nykl9nj7-1C5yMc":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":27,"gutenbergTranslators":28,"gutenbergDownloadCount":30,"aiDescription":31,"preamble":32,"content":33},1592,"Tuukan poika","Numers, Gustaf von",1848,1913,"1592-numers-gustaf-von-tuukan-poika","1592__Numers_Gustaf_von__Tuukan_poika","Jatkoa näytelmään \"Tuukkalan tappelu\" 3 sivuinen tarina","romaani",[],[],"fi",1902,1903,3360,21280,false,55544,[23],"Drama",[25,26],"Historical Novels","Plays/Films/Dramas","\"Tuukan poika\" by Gustaf von Numers is a continuation of the play \"Tuukkalan tappelu,\" written in the early 20th century, specifically in 1903. This work is a dramatic narrative centered around themes of conflict, love, and cultural identities between the Häme and Karjala tribes in Finland. The story unfolds in a historical context and explores the tensions that arise from territorial disputes and personal vendettas.  The plot follows Tuukan poika (Tuukka’s son) as he navigates a complicated landscape of familial loyalty, love, and revenge after the tumultuous events of the initial conflict. After the kidnapping of the beautiful Karjalan girl, Irja, by the wealthy Häme leader Tuukka, tensions escalate between the two tribes, resulting in battles fueled by hatred and the desire for vengeance. As the story develops, various characters, including Tuukkan poika, struggle between their inherited enmity and the potential for reconciliation. Ultimately, as love blossoms amidst the chaos, the characters are caught in the cycle of violence that threatens their very existence, leading to tragic confrontations and revelations about their shared fates. (This is an automatically generated summary.)",[29],"Alpi, Eero",213,"Historiallinen kertomus on jatkoa näytelmälle Tuukkalan tappelu ja sijoittuu hämäläisten ja karjalaisten välisen heimosodan tunnelmiin. Lyhyt teos syventää aiemman näytelmän tapahtumia ja hahmoja Pähkäselän rannoilla.","Gustaf von Numersin 'Tuukan poika' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 1592. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","TUUKAN POIKA\n\nJatkoa näytelmään \"Tuukkalan tappelu\" 3 sivuinen tarina\n\nLuonnos\n\n\nKirj.\n\nGUSTAF v. NUMERS\n\n\nSuomentanut\n\nEero Alpi\n\n\n\nHämeenlinnassa,\nBoman & Karlssonin kustannuksella,\n1903.\n\n\n\n\n\n\nSILMÄYS NÄYTELMÄÄN \"TUUKKALAN TAPPELU\"\n\n\nPieni joukko heimostaan eksyneitä hämäläisiä on asettunut Pähkäselän\nrannoille. Siellä he ovat urheasti taistelleet päälleryntääviä\nkarjalaisia vastaan, joita osa asuskelee läheisen Louhijärven seutuja.\n\nHanka on rutivanha, saita karjalainen. Suden tavoin on hän nuorempana\nmaita kierrellyt, ahnaana itselleen aarteita kooten. Hän on hyökännyt\nlappalaisten laitumille, ryöstänyt kansaa, ottanut niitä orjiksi ja\nmyynyt ne kultia vastaan. Aarteensa eivät ole vähäiset, ja\nhuolellisesti säilyttääkin tuo ijäkäs kitupiikki ne lattiahirren alla,\njotta ei kenkään saisi niistä vihiä. Vaan kuitenkin tietää kansa, että\nrikas on vanha Hanka, rikkaampi kuin kukaan muu, vaikka taloansa ei\nedes kunnolla hoitaa raski. Kurja onkin pirtti; huoneet kaatumaisillaan\nja kuinka olisikaan, ell'eivät hänen lapsensa, Irja ja Ennu, töitä\ntekisi, ja talon ainoa orja, Lapin ryöstönainen, Vaina, talon hyväksi\nraataisi. Hänetkin on julma Hanka Lapista raahannut, lapsensa myynyt\norjiksi, ja tämä onkin ainoa, joka alituisesti muistuttaa Hankaa hänen\nentisistä veritöistään. Tämä härnää ja loitsuillaan uhkaa tuota\nsaamatonta saituria. Tämä ennustaa, että vielä kerran Hangan kullat\nlehdiksi kuivuvat ja vielä joutuu haudanpartaalla oleva verikoira\nLemmen vihoihin. Hiisi hänelle julmistuu ja alkaa vainoomaan Lapin\nlasten sortajaa.\n\nIrja on haaveksiva karjalaistyttö. Ei ole impi perinyt isänsä kurjaa\nluonnetta. Hän on puhdas kuin pulmunen, kaunis kuin keväinen\nauringonsäde. Omalla iloisella luonnollaan hän yksitoikkoiset päivänsä\nimanteiksi kirkastuttaa. Suru mieleen tulee tyttörukalle kuitenkin\nvälisti, kun hän pelkosydämellä ajattelee, kenellehän isänsä mahtaa\nhänet vaimoksi myydä -- kenelle hyvänsä, kun vaan saa hyvän hinnan ja\npääsee myötäjäisiä maksamasta.\n\nEräänä iltana ovat nuoret tanhualla tanssimassa. Karkeloita katsomaan\non saapunut pari Hämeenpuolen poikaakin, nimittäin upporikas,\njöröluontoinen Tuukka, iloisen veljensä Orvon kera. -- Tuukka, jykevä\nhämäläispäällikkö, asustaa äitinsä Elkan ja veljensä kanssa upeaa\nTuukkalaa Pähkäselän rannalla. Hänellä on suuret määrät rikkauksia:\nviljaa, riistaa, kultaa, orjia ja karjaa. -- Pistääpä silloin Tuukan\nsilmään tanssissa muuan karjalaistyttö ja ei aikaakaan, ennenkuin tämä\nsaa mielitietyn aseman hänen sydämessään. Tyttö on kaunis Hangan Irja.\n\nOn kesäinen ilta. Irja ja Ennu ovat lehdessä metsässä ja ovat jo\naikeissa palata kotiin kerppoineen, kun Tuukka äkkiä yllättää\nlehdikössä Irjan, jota veljensä kera ovat soutaneet Pähkänpuolelta\nkosimaan. Harvasanaisena ja jörönä hämäläisenä ei Tuukka kykene täysin\ntulkitsemaan sydämensä tunteita, lahjoittaa vaan Irjalle komeat\nkultaketjut ja lupaa tulla pian takaisin. Sijan näyttää Tuukkakin\nsaaneen Irjan sydämessä, koska hän vienosti kuiskaa hämäläiselle\nhyvästiksi: \"Älä unhota minua!\" ja silloin hidasteleva Tuukkakin sulaa,\nja kiihkoisasti käy hän tyttöä kädestä, huudahtaen: \"En, en ikänä!\"\n\nSaita Hanka tietää kauniin tyttärensä olevan kultanen syötti rikkaille\npoikamiehille, ja hän toivookin saavansa hänestä hyvän hinnan.\nEtupäässä odottelee Hanka mahtavaa karjalaista Usua Irjaa kosimaan. Usu\ntuleekin. Ei lupaa muuta kuin tavallisen hinnan: viisi lammasta. Sanoo\ntyttöä heikoksi ja vähäveriseksi. Hanka vaan viekastelee, juottaa\nvieraalle olutta ja ylentelee hintaa. Kuuluupa silloin kumea humu. Se\non Hämeen uhkea Tuukka, joka komeissa varustuksissa, suuren seurueen\nkanssa on hänkin puolestaan saapunut kosimaan Karjalan kauneinta\nkukkaa. Lupaa hyvän hinnan ja vaatii tyttöä. Vanha Hanka, joka huomaa\nmyyjän aseman edulliseksi, kun on useampia ostajia, hieroo vaan kauppaa\nhiljakseen ja kestitsee vieraitaan oluella. Silloin julmistuu Tuukka,\nkoppoo Irjan käsivarsilleen, kantaa hänet rantaan ja vie impensä\nHämeeseen. Kauhistuu ijäkäs Hanka. Sokeena vihasta huutaa tuo ikäloppu\nsaita kähisten jousta ja kalpaa -- häneltä livahtivat käsistä lihavat\nlampaat, kultakäädyt. Usu on vimmoissaan, Ennu raivoo ja tahtoo\nveneillä mennä ajamaan takaa ryöstäjää, vaan hämäläiset ovat hakanneet\nveneiden pohjat täyteen läpiä. Tuskissaan tuvassa kysyy Hanka Vainalta:\n\"Mitä tekevät Ennu ja Usu\". \"Ulvovat rannalla, käpälät järvessä\",\nvastaa Lapin noita voitonriemuisena. Kalvistuu Hanka, herponee vihasta\nja kuolee vihdoin mielipuolena kiemuroiden kultakasansa päällä, Vainan\nhäntä saatanallisesti kiusatessa.\n\nTapaamme sitten Irjan Hämeessä, Tuukkalan nuorena emäntänä, talon\nilolintuna, Tuukan päivänpaisteena ja Orvon rattoisana seurakumppanina.\nOnnellinen olisi Irja, ei ikävöisi Karjalaan, ell'ei Tuukan vanha äiti,\nElkka, häntä alituisesti härnäisi. Hän ei kärsi Karjalan ryöstönaista,\npoikansa lehtolemmikkiä ja käyttää jos jonkinmoisia keinoja, saadakseen\nTuukan rakkauden Irjaa kohtaan kylmenemään. Virittelee pauloja\nmonenlaisia tuo hämäläisnainen, jonka sanotaan olevan erään muinaisen\ntakavetten kaunottaren, orjattaren äpärälapsi. Elkka rupeaa Tuukalle\nsyöttämään, että Irja ja Orvo rakastavat salassa toisiaan, ja väittää\nIrjaa kavalaksi petturiksi. Orvo rakastaakin Irjaa, se on tosi, ja\nyrittääpä vietellä omakseenkin veljensä vaimoa. Tukahuttaa kumminkin\nnuori mies tunteensa ja antaa ajatuksensa muualle, sillä kuuluu huhuja,\nettä karjalaiset valmistelevat sotaretkeä Hämeeseen, kostaakseen\nnaisenryöstön. -- Yhäti kiehuu Elkka; kuin käärmeen suhina ruohikossa\nviiltää tämä Tuukan korvia. Alkaa jo Tuukkakin uskoa äitinsä parjauksia\nja erään kerran äkillisen vihan vallassa haavoittaakin veljeään, vaan\nkatuu kuitenkin jälleen. Orvokin syöntyy ja tunnustaa rakastavansa\nIrjaa, vaan silloin tämä lempeästi kääntyen Tuukan puoleen sanoo,\nett'ei kukaan voi heitä toisistaan eroittaa, sillä Lempi on Tuukan ja\nhänen yhteen liittänyt; pyytääpä vielä mieheltään armoakin Orvolle.\nSilloin huomaa Orvo Irjan suhteen pettyneensä -- luuli Irjan häntä\nrakastaneen. Samassa huomataan Hangan Vaina mielipuolena ja hurjana\nvuorelle nousemassa, viitaten sauvallaan itää kohti. Tämä on merkki,\nettä karjalaiset tulevat. Kotikahakka Tuukkalassa unohtuu tähän, sillä\nsota on tulossa ja kiireesti varustetaan puolustusta. Irja itse tarttuu\nrumpuun ja päristää kokoon hämäläiset. Kansaa tulee, ja ei aikaakaan,\nennenkuin Tuukkalassa tapellaan. Verta vuotaa, aseet kalskahtelevat.\nSotamelske kovenee, hurjenee. -- -- Kiihkoissaan katselee Elkka\nihaillen taistelevia poikiaan \"kahta suhisevaa käärmettä\", jotka\nkotiaan puolustavat. Hän nauttii louhelaisten veren vuodannasta -- hän\nsyytää kirouksia karjalaisille. Sekamelske on täydellinen. Naisia\njuoksee hädissään sinne, tänne, miehiä pakenee, ruumiita lisääntyy.\nJuoksee Irjakin epätoivoisena, hajallahiuksin, esiin, vaipuu maahan\nkäsiään tuskissaan väännellen ja huudahtaa: \"Kaikki tämä veri minun\ntähteni!\" Siinä huomaa hänet Usu, hyökkää hänen kimppuunsa ja sitoo\nhänet. Joutuu paikalle myös Tuukka. Tulinen tappelu syntyy -- -- ja\nhullun Vainan kamala ääni kuuluu vuorelta: \"Katsokaa, kuinka Lapin\njumalat kostavat!\"\n\nSotamelske alkaa hiljetä ja yö joutuu. Vaina hurjana riemuitsee,\nnähdessään sortajiensa nyt toinen toisiansa repivän, Usu uhittelee\nköytetylle Irjalle ja karjalaiset juovat hämäläisten hautajaisia,\ntuleen sytytettyjen talojen valaistessa julmaa taistelutannerta. Riemu\nvoittajien keskellä on juuri hurjimmillaan, kun Vaina äkkiä huomaa\nIrjan, tuntee hänet, katkoo hänen köytensä ja ojentaa hänelle puukon.\nIrja hypähtää ylös, työntää puukon Usun rintaan ja pakenee pimeyteen.\n\nHävittäneet ovat karjalaiset Hämeen puolen. Tuukkala on raunioina ja\nkasottain lepää ruumiita maassa, joiden joukossa muiden muassa ovat\nTuukka, Orvo ja Ennu. -- On pimeä keskiyö. Kaikki on jo kuoleman\nhiljaista tappotantereella. Haamun tavoin harhaa Elkka kuolleiden\nkeskellä, ja saavutettuaan poikiensa ruumiit, laulaa hän heille\nsurullisen kuolinlaulun. Saapuu Irjakin sinne kuolleita tarkastellen,\nja Tuukan huomattuaan heittäytyy hän epätoivoisena sen ylitse. Elkka\nhuomaa Irjan, ja katkeran vihan vallassa alkaa hän tätä vimmoissaan\npilkkaamaan: \"Riemuitse! Sinä olet vapaa! Häme on hävitetty -- minä\nvihaan sinua, sinä riistit minulta penikkani ja tapoit ne\". Tuskissaan\nja käsiään väännellen puhkee silloin sanoiksi Irja-raukka:\n\n    \"Parempi mun oisi ollut,\n    Parempi poloisen raukan\n    Syntymättä, kasvamatta\n    Näille päiville pahoille,\n    Ilmoille ilottomille\".\n\nHuutaa vaan edelleen julmana Elkka: \"Ole kirottu sinä kansani turma!\"\nSilloin vaikertaa Irja: \"Älä kiroa minua -- kuolee Tuukan lapsi\nsydämeni alla!\" Nyt huudahtaa riemusta Elkka, kuullessaan Irjan olevan\nraskaana. Hän käy miniäänsä tulisesti kädestä kiinni ja riemuitsee:\n\"Vielä kerran kostetaan Hämeen häväistys! Paetkaamme vuorille! Sinussa\nelää Hämeen heimon kosto!\"\n\nE. A.\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nELKKA, sokea ja kuuro.\nIRJA.\nTUUKAN POIKA, 17 vuotias\nLAUSON KUKKA, 14 vuotias.\nENNU, Irjan veli, päällikkö Karjalassa. Jätetty kuolleena \"Tuukkalan\n   tappelun\" viimeiseen näytökseen, vaan virkosi horrostilastaan.\nOTSO, vanha hämäläinen.\nLYYTIKKÄLÄ, suuresti kunnioitettu karjalainen.\nHÄMÄLÄISIÄ ja KARJALAISIA.\n\nHämäläiset omistavat Pähkäselän, karjalaiset Louhijärven. Näiden\nvälillä on n.k. Suurkoski.\n\n\n\n\nENSIMÄINEN SIVU\n\n\nMetsämaisema. Oikealla vanha petäjä, jonka latva ylettyy korkealle\nkulissien yli, niin ett'eivät katsojat voi sitä nähdä.\n\nTUUKAN POIKA istuu tuumiskelevana pää käsiin nojautuneena.\n\nOTSO tulee esiin metso olalla.\n\nTUUKAN POIKA katsoo ylös. Terve Otso, sinullahan on ollut mainio\naamuonni.\n\nOTSO. No -- kyllä.\n\nTUUKAN POIKA. Tiedätkö muuten mitään uutta?\n\nOTSO. Hm, kyllä.\n\n    Äänettömyys.\n\nOTSO kynsäisten korvallistaan. Katso päällikkö! On näet siten, että\nmuutamat meistä vanhoista puhelevat, ett'emme voi koskaan unohtaa\nlampaitamme ja vuohiamme, jotka karjalaiset teurastivat siinä suuressa\ntaistelussa. Sentähden olemme ajatelleet, että kun nuoria jo löytyy\nyhteensä viisikymmentä, ja meitä vanhoja korvilleen kaksikymmentä\nkelpaavaa miestä, pitäisi meidän tehdä öinen hyökkäys johonkin kylään\nLouhijärven kupeella, surmata väki ja ottaa niin paljon karjaa kuin\nkynsiimme saamme ja sitten pitkin jokea vetäytyä länttä kohti, missä\nheimomme esi-isäin sanotaan pitävän suuria käräjiä.\n\nTUUKAN POIKA. Vai niin. -- Minä tiedän, että te kuulutte isoäidin\npuolueeseen. Voi kyllä olla, että te vanhat ikävöitte rikkauksianne, ja\nvoitte jättää tämän alueen, missä olette saaneet päivänne ainoasti\ntaistella, mutta me nuoret, jotka emme ole mitään kadottaneet, me emme\ntule koskaan hylkäämään näitä rantamia. Muutenkin on meitä vielä liian\nvähän. Karjalaiset laskevat miehiään sadottain. Ja mitä minuun itseeni\ntulee, rakastan minä rauhaa, enkä koskaan anna lupaa mihinkään\nyörynnäkköön. Teillä on hyvä aika asiaa ajatella. Syyskäräjät tulevat\nkuuden kuunkierron perästä ja silloin voitte esittää, mitä teillä on\nsanomista.\n\nOTSO menee päätään pudistaen. Hm, hm. Paljon Irjaa, aivan liian paljon\nIrjaa.\n\nTUUKAN POIKA vaipuu jälleen ajatuksiinsa. Männynkäpy tulee hypähdellen\nja putoaa hänen syliinsä, pian jälkeen useampia, kunnes hän lopuksi saa\nkokonaisen kuuron päälleen. Hyppää ylös ja pudistaa kävyt päältään.\nMitä ihmettä! Onko täällä oravia? Ei, susi-ilveksen täytyy sen olla.\n(Kiertää puun ympäri ja tarkastelee keskimäisiä oksia. Saa jälleen\nkäpykuuron päälleen.) Ei, tätä en tosiansa ymmärrä. En näe edes\nvarpusta.\n\n    Sydämellistä tytönnaurua kuuluu ylhäältä latvasta.\n\nTYTTÖ. Kuule, menehän tuonne koivun luokse, niin saan nähdä oksien\nvälistä -- oletko todellakin kaunis poika.\n\nTUUKAN POIKA menee nauraen käskettyyn suuntaan.\n\nTYTTÖ. No, kelpaathan sinä johonkin.\n\nTUUKAN POIKA. Mutta millä kummalla olet joutunut sinne ylös ja kuinka\npysyt siellä?\n\nTYTTÖ nauraa sydämellisesti. Linnuthan ne ovat opettaneet.\n\nTUUKAN POIKA. Vai niin. No, mikä nimesi on?\n\nTYTTÖ. Minunko? Mikäs sinun?\n\nTUUKAN POIKA. Tuukan poika.\n\nTYTTÖ. Sehän on lysti nimi! Minua sanotaan vaan Lauson Kukaksi.\n\nTUUKAN POIKA. Se vasta lysti nimi!\n\nLAUSON KUKKA. Mahtaisikohan uskaltaa tulla alas!\n\nTUUKAN POIKA. Tule pois, niin saan nähdä sinut tarkemmin, mutta elä\nputoa.\n\nLAUSON KUKKA nauraen. Koska sinä olet nähnyt oravien putoavan? (Tulee\nraahustain alas ja istautuu alimmille oksille. Hän on puettuna\nainoastaan kahteen lammasnahkaan, jotka ovat varpuvitsoilla\nyhteensidotut.) Mutta lupautko olla koskematta minuun, muuten kiipeen\nylös jälleen. Kaikki pojat ovat niin ikäviä ja tuskastuttavia.\n\nTUUKAN POIKA. Ole rauhassa, tule alas vaan.\n\nLAUSON KUKKA hyppää yhdellä hyppäyksellä alas maahan.\n\nTUUKAN POIKA. Mutta kaunis olet!\n\nLAUSON KUKKA. Niinpä ne sanovat kaikki, vaan kaunis olet sinäkin.\n(Nauraa sydämellisesti.) Ja niin olemme me molemmat kauniita.\n(Huudahtaa äkkiä.) Huu! Mitä nuo?\n\nTUUKAN POIKA kuulostaa puiden välistä. Vai niin, äiti ja isoäitihän ne\novat. Mihin kummaan ne nyt näin varhain menevät? Siksi aikaa lienee\nsinulle parasta, karjalaistyttö, että laitat itsesi puuhun jälleen.\n\nIRJA tulee taluttaen Elkkaa, joka on hirveän näköinen. Pysähtyvät.\n\nELKKA. Minkätähden pysähdymme?\n\nIRJA. Poikamme on täällä.\n\nELKKA hapuilee eteensä. Tule tänne pojanpoikani, että saan koettaa\nleukaasi, joko parta rupeaa kasvamaan. Niin, niin, pian lentää nuori\nkotkani kohti Karjalaa surmaamaan -- surmaamaan.\n\nIRJA Tuukan pojalle. Muori on pahimmillaan tänään. Hän tahtoi\nvälttämättömästi alas taistelutantereelle kirouksiaan ja\nkostoloitsujaan laulamaan.\n\nTUUKAN POIKA. Sen huomaan.\n\nELKKA. Mennään eteenpäin Irja. (Mutisee niinkauvan kuin on näkyvissä):\nTuho karjalaisheimolle, kirottu olkoon Louhen väki!\n\nLAUSON KUKKA hyppää alas puusta. Hyi, miten tuo isoäitisi oli\näärettömän ruma.\n\nTUUKAN POIKA. Hm, muori on vanha.\n\nLAUSON KUKKA. Tulevatkohan ne pian takaisin?\n\nTUUKAN POIKA. Eivät, mummolla on tapana viipyä.\n\nLAUSON KUKKA. Sinä olet niin kovin äitisi näköinen.\n\nTUUKAN POIKA. Ehkä.\n\nLAUSON KUKKA. Saanko minä istua polvellasi?\n\nTUUKAN POIKA hieman kainostellen. Tule, kuten tahdot, mutta minunhan ei\npitänyt saada koskea sinuun.\n\nLAUSON KUKKA nauraa, kömpii hänen syliinsä ja lepää hetken\nhekumallisesti hänen käsivarsillaan. Pian nousee hän ylös, kietoutuu\nTuukan poikaan ja suutelee häntä kiihkoisasti. Sinä olet niin\näärettömän kaunis!\n\n    Esirippu laskee.\n\n\n\n\nTOINEN SIVU\n\n\nSuvisydän. Hämäläisten käräjäkenttä. Taustalla karkeatekoinen\nkunniaistuin. Tuukan poika istuu vähänmatkaa siitä ja veistelee nuolta.\n\nLAUSON KUKKA huutaa metsässä. Pikku Tuukka huhuu!\n\nTUUKAN POIKA. Lauson Kukka hohoo!\n\nLAUSON KUKKA. Onko siellä ketään; saanko tulla sinne?\n\nTUUKAN POIKA. Tule pois vaan.\n\nLAUSON KUKKA (tulee äärettömän iloisena ja riemastuneena, istautuu\nhänen viereensä. Hiukan märkänä). Tiedätkö, pikku Tuukka, nyt kerron\nsinulle jotain merkillistä. Tunsin vähän aikaa sitten, ett'en ollut\noikein terve, uin Sorsa-vanhuksen luo, joka kaikki tietää, ja hän\nsanoi: \"Tiedätkö Lauson Kukka, että parin kuukauden perästä saat\npojan\". Eikö siitä tule hirveän hauskaa, pikku Tuukka? Minä vien sen\nylös petäjänlatvaan, uin sen kanssa yli järven, ja opetan sitä\nSuurkoskessa sukeltamaan.\n\nTUUKAN POIKA joka on karannut ylös, seisoo hetkisen ja katsoo eteensä,\nsyleilee sitten häntä tulisesti ja kauvan. Nyt ymmärrän minä. Lauson\nKukka tulee Tuukan kukkaseksi ja hämäläisten äidiksi. (Puoliksi\nitsekseen.) Ensin Irja, sitten hän, se sitoo -- rauhaa.\n\nLAUSON KUKKA. En ymmärrä, mitä sinä tarkoitat.\n\nTUUKAN POIKA. Et, sitä et voikaan.\n\nLAUSON KUKKA vähän ajan kuluttua. Kuule Tuukka, kuinka suuri on lapsi,\nkun se on juuri äsken syntynyt?\n\nTUUKAN POIKA nauraa. Etkö sinä ole nähnyt pikkulapsia Karjalassa, pieni\nmetsäkyyhky?\n\nLAUSON KUKKA suutaan vääristäen. Hyi! Saanko minäkin yhtäpienen lapsen?\nNo, samahan se. Minä kannan sitä ympäri metsiä ja maita, laulelen sille\nkosken lauluja ja joutsenten tarinoita. Kuule, Tuukka, minä ymmärrän\nkaikki, mitä ne sanovat.\n\nTUUKAN POIKA. Mutta tästälähin saat pysytellä alhaalla petäjänlatvasta.\nNyt menehän hieman sivulle. Olemme pitäneet käräjiä aikaisesta\neilisaamusta asti. Kansa meni kotiin syömään, mutta alkaa hämärtyä,\nmeidän täytyy alkaa jälleen. Elä nyt laisinkaan pelkää.\n\n    Ottaa palikan ja lyö kolme voimakasta lyöntiä käräjärumpuun.\n    Hämäläisiä alkaa kokoontua. Elkka ja Irja asettuvat vasemmalle\n    puolelle Tuukan poikaa, joka nousee kunniaistuimelle. Hämäläiset\n    tunkeilevat ympärille ja istuvat maahan piiriin jalat ristissä.\n    [Niin tekevät vieläkin karjalaiset syrjäisemmillä seuduilla.]\n\nTUUKAN POIKA. No, Otso, sinä joka olet asian alottanut, mitä sinulla on\nsanomista?\n\n    Muuan nuori hämäläinen on lähestynyt Lauson Kukkaa ja koettaa\n    hyväillä häntä. Tuukan poika huomaa sen, hyppää ylös, tempaa\n    jousensa, joka on ollut pystyssä nojautuneena kunniaistuinta\n    vastaan, jännittää sen ja ärjäsee:\n\nPäästä tyttö, hän on minun!\n\n    Irja syöksähtää esiin, näyttää hämmästyneeltä ja katselee\n    jännityksellä Lauson Kukkaa. Hieman hämminkiä käräjissä.\n\nTUUKAN POIKA istuu, heittää jousen pois. Rauhallisesti: Niin, Otso,\nmitä sinulla olikaan sanomista?\n\nOTSO. Hm, niin, minä arvelen, että meidän on ottaminen takaisin, mitä\nolemme kadottaneetkin, hiipiä yöllä johonkin Louhijärven varakkaimmista\ntaloista, ottaa niin paljon karjaa kuin kynsiimme saamme ja sitten\nvetäytyä Akaan ympäri heimolaisiemme luo länteenpäin.\n\nNUORI HÄMÄLÄINEN. Heillä on yhtä ahdasta siellä. Auran Tuomas piispa\nmunkkineen tungettelee niinkuin novgorodilaiset.\n\nTOINEN NUORI HÄMÄLÄINEN tulisesti. Me emme ota koskaan muuta isänmaata\nkuin tämä.\n\nYLEINEN HUUTO NUORTEN KESKUUDESTA. Ei, ei, me emme kulkuun!\n\nTUUKAN POIKA. Käräjät ovat siis päättäneet rauhaa ja että pysytään\nkotona. Minä myöskin olen nyt rauhanmielisempi kuin ennen.\n\n    Äänettömyys.\n\nMeillä ei ole siis täällä enempää tekemistä, ell'ei jollain ole jotain\nerikoista käräjiltä kysyttävää. (Muuan nuori ja vanha hämäläinen\nastuvat esiin piiristä. Tuukan poika nuoremmalle): No, Orava, mitä\nsinulla on kerrottavaa?\n\nNUORI HÄMÄLÄINEN. Niin, Utro ja minä löimme aamulla vetoa\npieksuparista, tulisiko käräjien päätökseksi sotaako vai rauhaa. Minä\nvoitin ja katsokaa, mitä hän on minulle antanut. Kaksisataa vuotta\nvanhat pukinnahkaruojut, jotka hänen isoisänsä on tehnyt ja neljätoista\nläpeä. (Näyttää käräjäväelle parin vanhoja pieksuja.) Katsokaa, vaikka\norava voisi lentää sisään tällaisesta lävestä. Pitäisikö minun nyt olla\nnäihin tyytyväisen.\n\nTUUKAN POIKA hymyilee Utrolle. Vai niin. Olette taas riidelleet. Mitä\nteillä on vastattavaa?\n\nUTRO. Niin, ei ollut ollenkaan puhetta siitä, minkälaisten piti\npieksujen olla ja jo eilen ajattelin näitä.\n\nTUUKAN POIKA. No, Orava, kun kerran olet antanut pettää itseäsi, niin\nsaat olla tyytyväinen.\n\n    Miehet poistuvat piiristä käräjäväen pilkatessa.\n\nTUUKAN POIKA. Kokoonnumme siis jälleen keväällä kuuden kuukauden\nperästä, mutta muistakaa: Ei pienintäkään väkivaltaa karjalaisille,\nsillä sellaisen rankaisen minä ankarasti. Menkää nyt Tuukkalaan.\nOluttynnörit seisovat valmiina ja lampaat pihisevät tulella. Toivon\nteille hauskaa käräjäpäiväiltaa. Tulen itse heti.\n\n    Kansa nousee ja hajaantuu. Tuukan poika istuu hetken\n    kunniaistuimellaan, nousee ylös, ottaa Irjaa kädestä\n    ja vie hänet Lauson Kukan luokse.\n\nÄiti, ota valvontaasi ja rakasta minun pientä metsäkukkaani. Hänestä on\ntuleva päivänpaisteeni Tuukkalassa, niinkuin sinäkin olit isäni.\n\n    Molemmat naiset syleilevät toisiansa.\n\nELKKA nousee ylös ja sanoo tuimasti: Käräjät luullakseni ovat loppuneet\nja meidän täytyy nyt kotia Irja, missä olet? (Hän hapuilee käsillään ja\nkohottaa ne sattumalta polvistuneiden naisten yli.) Karjalan miehet\npitää tapettaman, naiset ja lapset hukutettaman, talot poltettaman,\nkostoa, kostoa!\n\n    (Esirippu laskee).\n\n\n\n\nKOLMAS SIVU\n\n\nKarjalaisten käräjäpirtti. Ennu istuu kunniaistuimella. Hänen edessään\non pöytä. Oikeaan hänestä istuu suurikasvuinen Lyytikkälä valkeine\npartoineen, joka ulettuu alas aina suolivyölle.\n\nEsiripun noustessa on käräjäpirtti täynnä meluavaa väkeä; puukkoja ja\nkirveitä näkyy kaikkialla. Hurjaa rähinää.\n\nENNU lyö täydessä vihan vimmassa kepillään ja käräjänuijalla pöytään;\nhuutaa tavan takaa: Vaiti! hiljaa! päällikkö puhuu.\n\n    (Kun tappelua yhä vaan jatkuu, hyppää hän ylös tuoliltaan\n    täydessä raivossa ja asettuu sen viereen. Ylikuuluvasti):\n\nKarjalaiset, minä kieltäydyn olemasta päällikkönänne, ja se tuottaa\nteille häpeää.\n\n    (Tappelu herkenee ja melu hiljenee.)\n\nMitä tämä on? Tällaista ei ole vielä miesmuistiin tapahtunut. Pois\nveitset ja paikalla kirveet seinälle! Tänään tuomitsen käräjät sadan\nlampaan sakkoon. Metsolan Netto on tavattu varastamassa sikaa Turtolan\nsikoläätistä. Käräjät ovat senvuoksi tuominneet hänen maksamaan sakkoa\nkymmenen lammasta, ja tämän sakon tulee hänen maksaa -- --\n\nMUUAN KARJALAINEN huutaa: Sitä sakkoa ei Netto koskaan maksa.\n\nENNU lyö tulisesti nuijan pöytään. Laki sanoo: joka keskeyttää\npäällikköä käyvillä käräjillä, sakotetaan kahdellatoista lampaalla.\nSakko nostetaan aikaisin huomisaamuna. (Karjalainen istautuu\njoltisenkin nolona.) Jokaisella käräjämiehellä on vapaa sananvalta. On\nluvatonta, erittäinkin käräjillä, että tapellaan siitä, kuinka on\näänestetty, ja sellaista ei vasta saa tapahtua. -- Käräjäin päätökset\novat jo sauvaan merkityt ja niitä en muuta, vaikka teurastaisitte\ntoinen toisenne siinä minun edessäni. -- Netto sakotetaan ja minä\nnostan sakon.\n\nMutta ryhtykäämme toiseen kysymykseen. Viime aikoina on paljon puhuttu\nuudesta sotaretkestä hämäläisiä vastaan. Onko kellään tästä asiasta\njotain sanottavaa?\n\n    Kaikki näyttävät huvitetuilta.\n\nENSIMÄINEN KARJALAINEN. Mitä siitä sen enempää; me otamme matkaan\nviisisataa miestä ja tapamme ne kaikki.\n\nTOINEN KARJALAINEN. Puolet menevät kylän ympäri ja hyökkäävät\npohjoisesta päin; me muut tulemme etelästä; kun kylä sitten on\nsaarrettu, on se asia pian lopussa.\n\nKOLMAS KARJALAINEN. Minä olen kuullut, että Tuukka on jättänyt\njälkeensä pojan, joka kuuluu olevan suuri ja väkevä. Se on surmattava.\n\nUSEAT ÄÄNET. Niin, poika on tapettava.\n\nNELJÄS KARJALAINEN. Ja Irjan tuomme kotiin.\n\nVIIDES KARJALAINEN. Kerrotaan, että hämäläiset varustelevat hyökkäystä\ntänne ja sitten aikovat vetäytyä länteenpäin heimonsa luo.\n\n    Tyytymättömyyden huutoja.\n\nKUUDES KARJALAINEN. Parasta on kiirehtiä, meillä on viiden päivän\nperästä kuuton yö, silloin sopii se mainiosti.\n\nSEITSEMÄS KARJALAINEN hurjasti. Poltettaman pitää heidän\nkäräjäpaikkansa ja pyhät lehtonsa ja rantansa kärvennettämän, niin että\nPähkän puoli kaikkina aikoina todistaa karjalaisten kostoa.\n\nENNU toistaen harvakseen. Käräjät ovat niinmuodoin päättäneet, että\nviiden päivän perästä, kuunvaihdoksen aikana, tehdään sotaretki\nhämäläisiä vastaan. Me hyökkäämme vähintäin viidensadan miehen\nväkisinä, heidän kylänsä poltetaan, ja kaikki, joilla on henki,\ntapetaan; myöskin Tuukan perillinen. Heidän käräjäkenttänsä ja pyhät\nlehtonsa poltetaan, rannat kärvennetään ja Irja tuodaan kotiin. Onko se\nkäräjäin mielipide.\n\nHUUTOJA KAIKKIALTA. On, on, on!\n\nENNU ottaa esiin kirjosauvan, merkitäkseen käräjäin päätöksen, mutta\nasettaa sen hitaasti takaisin pöydälle, kun ovi avataan ja Tuukan poika\nsuuren seurueen kanssa ja täydessä päällikkövarustuksissaan astuu\nsisään. Hämäläisjoukkue järjestyy oven luokse ja Tuukan poika astuu\nkeskelle käräjäpirttiä tyynenä ja levollisena. Äänekästä nurinaa\nkarjalaisten joukosta.\n\nTUUKAN POIKA. Olen Tuukan poika, hämäläisten päällikkö; isäni oli\nväkevä Tuukka ja äitini Hangan Irja. Tulen maastani ja tarjoan rauhaa\nja sovintoa. Jättäkäämme nämä veriset taistelut. Meidän syöntimaamme\novat kaukana toisistaan houkutellakseen. Mitä auttavat meitä nämä\nainaiset tappelut.\n\nMUUAN KARJALAINEN huutaa. Ei, rauhaa et koskaan saa, sotaa siksi kuin\nolette hävitetyt maanpäältä.\n\nTOINEN KARJALAINEN. Ukko on luonut hämäläiset ja karjalaiset\nvihollisiksi. He eivät voi koskaan tehdä liittoa.\n\nENNU lyö voimakkaasti nuijan pöytään. Vaiti siellä!\n\nTUUKAN POIKA jatkaa. Verikostot ovat meille hämäläisille yhtä pyhät\nkuin teillekin karjalaiset. Lauson Usu on surmannut isäni -- --\n\nMUUAN KARJALAINEN. Se oli oikein.\n\nENNU lyö sauvaa pöytään. Vaikene, Pasko!\n\nTUUKAN POIKA. Senvuoksi tulisikin minun surmata koko hänen sukunsa,\nmutta jätänkin koston Tapiolle. (Viittaa seurueeseen päin.) Kukka, tule\ntänne! (Lauson Kukka hiipii pelokkaasti hänen luoksensa.) Tässä näette\nLauson Usun tyttären; häntä pyydän teiltä emännäksi Tuukkalaan -- --\n\nMUUAN HURJA KARJALAINEN. Ei, Usun tytärtä et koskaan saa. Sinut ja\njoukkosi surmaamme me tänä yönä ja tällä lattialla.\n\nENNU hyppää ylös. Issa, lakimme sanoo, että muukalaisella on sama\noikeus tuoda asiansa esiin käräjillä kuin karjalaisellakin, ja ett'ei\nkukaan saa häntä keskeyttää. Istu, sinä sakotetaan kymmenellä\nlampaalla.\n\n    Ukko Lyytikkälä, joka koko käräjien ajan on istunut rähinöistä\n    välittämättä, tarkasteli alussa visusti Tuukan poikaa, samalla\n    nähtävästi ajatuksiinsa vaipuen. Hän nousee nyt hitaasti ja\n    luuvalon vaivaamana.\n\nLYYTIKKÄLÄ. Minä, Lyytikkälä, olen tarkasti punninnut, mitä tämä nuori\npäällikkö on sanonut ja päättänyt, että Usun tytär olkoon hänen, sekä\nehdotuksensa rauhasta ja sovinnosta hyväksyttäköön.\n\n    Istuu jälleen hitaasti. Pirtissä seuraa täydellinen hiljaisuus.\n    Vähän myöhemmin alkavat muutamat karjalaiset kuiskia keskenään\n    ja tehdä liikkeitä.\n\nENNU nousee ylös ja nilkuttaa sauvansa nojassa Tuukan pojan luo, ottaa\nhäntä kädestä ja puristaa sitä voimakkaasti. Sukulainen! Sinä olet\nonnistunut voittamaan karjalaisten käräjillä yhtenä niiden pahimpana\nhetkenä. Huomenna lähetän sinulle kymmenen lammasta alas koskelle, te\nsaatte lähettää niin monta kuin haluatte, uhriksi Ukolle naapurisovun\njatkumiseksi.\n\n    Nilkuttaa jälleen takaisin tuolilleen.\n\nJÄTTILÄISSUURI HÄMÄLÄINEN astuu äkkiä sisään ja lähestyy Tuukan poikaa.\nPäällikköni! Sinun ja meidän kaikkien äiti Irja on lähettänyt minut\ntänne tervehdyksellä: Elkka on kuollut!\n\nEsirippu laskee.\n\n\n\n"]