[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$f-BLKbfRGYJaom67TqPnKy7tONDzzxaVKZ6rWny459Jw":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":26,"gutenbergTranslators":27,"gutenbergDownloadCount":28,"aiDescription":29,"preamble":30,"content":31},1601,"Kuopion takana","Numers, Gustaf von",1848,1913,"1601-numers-gustaf-von-kuopion-takana","1601__Numers_Gustaf_von__Kuopion_takana","Kolminäytöksinen huvinäytelmä","naytelma",[],[],"fi",1891,1904,13136,80034,false,55698,[23],"Drama",[25],"Plays/Films/Dramas","\"Kuopion takana: Kolminäytöksinen huvinäytelmä\" by Gustaf von Numers is a three-act play written in the early 20th century. The story unfolds in a vicarage setting in Savonia, introducing a range of characters including a clergyman, his wife, and their daughter Naemi. The play likely explores themes of social expectations, gender roles, and familial relationships, with Naemi at the center, navigating her identity and the pressures surrounding her engagement.  The opening of the play establishes the domestic life in the vicarage as the characters interact around everyday tasks. The central figure, Naemi, is shown grappling with her role and responsibilities within the expectations set by her fiancé, Elias, who espouses conservative views about women’s duties. Through a series of dialogues that mix humor and tension, we see Naemi's conflict between traditional values and a burgeoning awareness of her own desires and identity, especially through her interactions with Lilli, her friend's more modern views. The stage is set for a dramatic exploration of these contrasting ideas as Naemi’s relationships—both romantic and familial—begin to challenge her previously accepted beliefs. (This is an automatically generated summary.)",[],122,"Savolaiseen pappilaan sijoittuva huvinäytelmä kuvaa vanhoillisten maaseutuarvojen ja helsinkiläisten uusien aatteiden kohtaamista. Tarinassa jyrkkä apupappi Elias Jussilainen saa vastustajan pääkaupungista saapuvasta Lillistä, joka haastaa perinteiset käsitykset naisen asemasta ja itsemääräämisoikeudesta.","Gustaf von Numersin 'Kuopion takana' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 1601. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","KUOPION TAKANA\n\nKolminäytöksinen huvinäytelmä\n\n\nKirj.\n\nGUSTAF von NUMERS\n\n\nSuomennos\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nKustannusosakeyhtiö Otava,\n1904.\n\nOy Kuopion Uusi Kirjapaino.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nRovasti.\nRuustinna.\nNaemi, heidän tyttärensä.\nApulainen, kihloissa Naemin kanssa.\nLilli, kihloissa rovastin pojan kanssa.\nPastorin rouva.\nKauppamiehen rouva.\nNimismiehen rouva.\nRenki.\nSisäpiika.\nVälipiika.\nTalonpoika.\n\nTapahtuu savolaisessa pappilassa.\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\nPappilan sali. Perällä kaksi ovea. Oikeanpuoleinen vie eteiseen,\nvasemmanpuoleinen ruokasaliin. Ovien välissä kakluuni. Oikealla kaksi\nikkunaa. Niiden edessä kukkia. Alempana oikealla piano. Pianon vieressä\npieni pöytä; pöydän ympärillä keinutuoli ja kaksi pikku tuolia.\nVasemmalla kaksi ovea. Ylempi vie apulaisen ja alempi rovastin\nhuoneesen. Ovien välissä kellokaappi. Alempana vasemmalla sohva. Sohvan\nedessä pöytä, keinutuoli ja pari muuta tuolia. Apulaisen huoneen ja\nruokasalin ovien välisessä nurkassa pöytä, Pöydällä piippuhylly,\ntupakkivehkeet ja sahtikaraffi. Seinillä Lutheruksen ja suomalaisten\npappismiesten kuvia. Katossa harsotettu kynttiläkruunu. Huonekalut\nvanhanaikuiset. Lattialla käytävä-matot. Pöydällä vastatullut posti:\nkirjeitä ja sanomalehtiä. -- Ruokasalin ja eteisen ikkunoista näkyy\njärvimaisema. Ruokasalin keskilattialla ympyriäinen pöytä. Iltapäivä.\n\n_Apulainen_ (tulee, papinkaulus kädessään; huomaa sanomalehdet). Kas,\nposti on tullut! Vihdoinkin! Ahaa! Kirje Finlandin toimitukselta!\nLähetetty takaisin. Minun kirjoitussarjani lähetetty takaisin! \"Liian\npitkäveteinen\". Ja tässä Vartijan toimitukselta. \"Ei kylliksi\nhelppotajuinen\". Kas vaan! Tietysti! Arvasinhan sen. No, sama se.\nVälitän viis koko helsinkiläislehdistä. Eihän tämä oikeastaan\nkummastuta minua. Pääkaupunki! pääkaupunki! Sehän se nyt turmelee\nparhaimmatkin! \"Liian pitkäveteinen\". \"Ei kylliksi helppotajuinen\".\nMitä vielä. Oikea syy oli sen maaseutulainen vakavuus. Sen\nsaastuttamaton kristillis-siveellis-aatteellis-konservatiivis-\nkansallinen henki ei miellyttänyt herroja helsinkiläisiä. No, tässä on\nkirje Suomalaisen toimitukselta. Kieltävä vastaus sieltäkin. Hävytöntä!\nKoko sanomalehdistö onkin jonnin joutava laitos. Ottaa vastaan jokaisen\ntuhrijan töherryksiä. Valmis kaikenlaisen roskajoukon käytettäväksi. Ei\nnimeksikään kontrollia. Sopimaton, vallaton, hillitsemätön ja\nvaarallinen vapaus! Paras on olla sitä kannattamatta ja toteuttaa\nsiveellisyyden aate seurakunnassaan puhutun sanan voimalla. (Istuu\nkeinutuoliin, selaillen käsikirjoitusta.) \"Nainen, hänen tehtävänsä ja\nvelvollisuutensa ja oikeutensa\". Kirjoittanut Elias Jussilainen. Hm.\nMinusta tämä ei ole ollenkaan pitkäveteistä. Päinvastoin hyvinkin\nmehukasta. Erittäinkin olen mieltynyt tähän lukuun: \"Naisen\nkasvatuksesta kristillisessä nöyryydessä\". Se tulee loistamaan\noikeana helmenä siveellisessä kirjallisuudessamme. Pitkäveteistä! Ja\nkuitenkin olen hyvin elävästi kuvaillut naisen helmasynnit: hänen\nturhamaisuutensa puvussa ja... Kas sitä Naemaa! Ei ole taasenkaan\nsilittänyt kaulustani mieleni mukaan. Ja hänen pikaisuutensa ja... No,\nolenhan minä tuhat kertaa selittänyt hänelle, kuinka papinkaulukseni\npitää... Naema! Ja hänen kärsimättömyytensä ja... Naema! Ja hänen\ntaipumuksensa antautua vihansa valtaan. Naema. Naema! Etkö sinä kuule?\n-- Ihan kuin hän taas tahallaan tekisi kiusaa. Tuo ijankaikkinen naisen\nitsepintaisuus! No mutta Naema!\n\n_Naemi_ (kiiruhtaa sisään). Elias kulta! Mitä sinä tahdot? Oih! tuo\ninhottava kaulus!\n\n_Apulainen_. Kuinka voit tuoda minulle tämmöistä? Olenhan tuhansia\nkertoja sanonut sinulle, kuinka papinkaulukseni pitää silitettämän:\nreunat kunnolliset ja suorat kulmat sisäpuolella. Mut eipäs! Naema!\nminun vaimoni...\n\n_Naemi_. Elias kulta! Anna anteeksi!\n\n_Apulainen_. Elä keskeytä minua. Minun tulevan vaimoni, sanon minä,\npitää totella minua ja tehdä niinkuin minä käsken -- ja -- ja...\n\n_Naemi_ (itkua pusertaen). Minä silitin sitä kokonaisen puolen tuntia.\nMutta se on niin kehnosti neulottu, että... Etkä sinä ollut kotona --\nja minulla oli niin paljo tekemistä, ennenkuin Lilli tulee -- ja --\nja...\n\n_Apulainen_. Mitä tuo tähän kuuluu? Minun tulevan vaimoni, sanon minä,\npitää etupäässä ajatella minua -- sekä toimissaan että muussa. Pane\nmieleesi, Naema: joka on uskoton vähässä, häntä ei myöskään voi panna\npaljon päälle. Sinulla on eräs suuri vika, suuri ja ruma vika. Tuo\nitsepuolustus. Itsepuolustus minua vastaan! Jos et saa kaulustani\nhyväksi puolessa tunnissa, niin silitä sitä kokonainen. Pääasia on,\nettä se tulee semmoiseksi, kuin minä tahdon. Avioliitto, näetkös, ei\nole mikään kevytmielinen laitos. Niin, niin, vie se nyt huoneeseni. Ja\npane se sinne käsikirjan sisään -- lasten kasteen kohdalle. (Naemi\nmenee hänen kamariinsa. Apulainen seisoo vähän aikaa peilin edessä,\nistuu sitten mukavasti keinutuoliin ja ottaa sanomalehden. Naemi tulee\ntakaisin.) Piippuni, Naema! Siellä uunilla. (Naemi tuopi piipun\nkamarista.) No, eihän siinä ole tupakkaa! Täytä se! (Naemi täyttää\npiipun. Tulee takaisin.) Tulitikut! (Naemi sytyttää tulitikun ja tarjoo\ntulta, seisoo vähän aikaa hänen vieressään.)\n\n_Naemi_. Tahdotko muuta?\n\n_Apulainen_. E--en.\n\n_Naemi_ (vähän ajan kuluttua). Oletko vihainen?\n\n_Apulainen_. No, enkä. Sinä saat tulla tänne istumaan, pienokainen.\n(Osottaa polveansa.) Näetkös, minä ajattelen lakkaamatta\ntulevaisuuttamme ja koetan taivuttaa sinun lapsellista ja vähän\nlelliteltyä mieltäsi, että sinustakin kerran tulisi kunnollinen\naviovaimo, ja ettäs käsittäisit, kuinka suuret velvollisuudet sinulla\non täytettävänä, ruvetessasi miehen puolisoksi. Niin, minä en epäile\nsanoa: pappismiehen puolisoksi. Sillä nykyjään, kun itsepäisyys ja\nitsekkäisyys ja itserakkaus... niin -- ja kaikki nuo pahat himot, jotka\nhoukuttelevat ihmistä etupäässä ajattelemaan omaa itseänsä... niin --\ntuota -- tuota -- nykyjään, sanon minä, kun ne niin kauhistuttavassa\nmäärässä kasvavat, ja kun nainen -- niinkuin, heikompi astia ainakin --\nhelpommin joutuu niitten valtaan, ellei hän lujasti kiinnitä itseänsä\nkristilliseen avioliittoon, ja luottamuksella ja kuuliaisuudella ja\ntottelevaisuudella kaikessa noudata sen määräyksiä, niin -- tuota --\ntuota... No, tahdon vaan sanoa, että minä valvon sinun omaa etuasi, kun\nkoetan kasvattaa sinua tosi puolisoksi, todelliseksi naiseksi.\nYmmärrätkös?\n\n_Naemi_. Ymmärrän, Elias kulta.\n\n_Apulainen_. Niin. Semmoisille perusaatteille on avioliitto\nrakennettava, muuten ei se voi tehdä miestä onnelliseksi. Kaikki\navioliitot ovat tosin edeltäpäin taivaassa määrätyt. Mutta useimmiten\nhajoittaa juuri nainen Herramme työt itsekkäisyydellään ja -- ja omalla\ntahdollaan.\n\n_Naemi_. Kyllähän sinä tiedät, että hartahin toivoni on kehittyä\noikeaksi vaimoksi sinulle. Mutta välistä minua niin hirveästi\npeloittaa, etten osaa oikein. Kuules, minä odotan niin kauheasti\nLilliä. Sittenhän on niin hauska jutella hänen kanssaan näistä\nasioista, kun hänkin on kihloissa, ja hän kun on käynyt Helsingin\ntyttökoulua ja...\n\n_Apulainen_. Katsokaamme ensin ja päättäkäämme sitten vasta. Helsinki\non hyvin turmiollinen kaupunki, eivätkä nuo tyttökoulutkaan ole juuri\nhyviä. Nainen oppii kyllä kodissaan sen mitä tarvitsee. Turvau sinä\nvaan minuun, ainoastaan minuun, eläkä kehenkään vieraasen. Rakkaus,\nnäetkös, on sokea kaikille muille. Se seuraa ja tottelee, katsomatta\noikeaan tai vasempaan. Kas, siinä oikea sopusointu, tosi naisellisuus\neli todellisen naisellisuuden voitto itsekkäästä luonnostansa.\nYmmärrätkö?\n\n_Naemi_ (hartaasti). No totta kai! Elää, elää ainoastaan sinua varten!\n\n_Apulainen_. Niin! Naisen tehtävä, hänen ihanin oikeutensa on juuri se,\nettä hän saa uhrata itsensä miehellensä, -- ajattelematta itseänsä, --\nilman itsekkäisyyttä, naisen itsekkäisyyttä. Ymmärrätkös?\n\n_Naemi_ (katsoo haaveksien kattoon). Niin, uhrata kaikki, kaikki sinun\ntähtesi! Voi, voi, Elias kulta!\n\n_Apulainen_ (liikutettuna). Me saavutamme tuon ihanan päämaalin. Niin,\nme saavutamme sen. Alttiiksiantava, rakastava nainen!\n\n_Naemi_. Alttiiksiantava, rakastava nainen! Kuinka ihanata!\n\n_Apulainen_. Niin, me saavutamme sen.\n\n_Naemi_. Ihan varmaan!\n\n    (Syleilevät.)\n\n_Apulainen_. Kah' Piippuni sammui. Tuopas tulta! No, saas nähdä, kenen\nse Antti veljesi on valinnut.\n\n_Naemi_. Tunsithan sinä Antin jo ylioppilaana?\n\n_Apulainen_. Minä olin teoloogi ja vakavammat tutkimuksemme estivät\nmeitä enemmän seurustelemasta muiden tiedekuntien kanssa. Kummallista\nettä mies rupeaa juristiksi, vaikka on papin poika. No niin, ei saa\nvaatia liikoja. Eihän kaikista voi pappia tulla. Sitä kutsumusta ei ole\nkaikille sallittu. Sen verran kun Anttia tunsin, näytti hänellä olevan\nhyvin kevytmielinen käsitys elämästä. Mutta ehkä hän sitten on tullut\nhuomaamaan, että tuo ylistetty elämän-ilo on pelkkää pakanuutta, ja\nettä todellinen ilo saavutetaan ainoastaan oman tahdon täydellisellä\nkukistamisella, polkemisella.\n\n_Naemi_. Niin, mutta sanovathan kaikki, että Antti on niin hyvä ja niin\nlahjakas ja niin...\n\n_Apulainen_. Naema kulta! Sinulla on hyvin paha tapa keskeyttää muita\npuheessa. Siitä tavasta sinun täytyy luopua. Muista nyt se. Lahjakas,\nsanoit. Siinäpä se juuri pulma onkin. Nuo niin sanotut lahjakkaat ovat\nvaarallisimmat vihollisemme. Aina ne tahtovat muutoksia, parannuksia\nmuka. Aina ne tahtovat arvostella ja kritiseerata. Arvokkaimmatkaan\nauktoriteetit eivät vaikuta heihin.\n\n_Naemi_. Niinhän se on, paratkoon. He eivät huoli pipistä eikä papista,\nKas! housunlahkeesi on ratkennut! Korjaanko sen?\n\n_Apulainen_. Tee se, lapsukaiseni! Teoksessani olen juuri selitellyt\ntätä kohtaa, joka epäilemättä on aikakautemme kipeimpiä.\n\n_Naemi_. Niin, epäilemättä! Aikakautemme kipeimpiä!\n\n_Apulainen_ (lukee): \"Aikakautemme surullisin ilmiö on nykyisen ihmisen\nvapaa luottamus itseensä, sen sijaan että hän turvautuisi vanhoihin,\nvakaantuneihin, isiltä perittyihin auktoriteetteihin. Tunnustettu on,\nettä ihmiskunta turmeltuu turmeltumistaan vuosisatojen halki. Siis:\nvalo tulee sitä kirkkaammaksi, mitä kauempaa se loistaa, niinkuin\nhistorian selvä tuomio todistaa. Mikä karkottaa hallitsijat\nvaltaistuimiltaan? -- Auktoriteetti-uskon puute. Mikä erottaa kirkon ja\nvaltion? -- Auktoriteetti-uskon puute. Mikä riivaa maallikoita\npyytämään neljättä vaalipappia? -- Auktoriteetti-uskon puute. Mikä\nvillitsee naisen vastustamaan miehen ylivaltaa? -- Aina sama\nauktoriteetti-uskon puute. Ranskan vallankumouksesta Minna Canthin\nTyömiehen vaimoon saakka loistaa auktoriteetti-uskon puute sinä\npunaisena lankana, jonka ihmisen turmelus on punonut viime vuosisadan\nköyteen, joka...\"\n\n_Naemi_. Voi, voi, Elias, kuinka kaunista! Onko tuo sama kirjoitus,\njonka lähetit Finlandille ja Vartijalle, ja joka...\n\n_Apulainen_. Ensin tosin ajattelin niin, mutta nyt olen muuttanut\naikeeni. Luullakseni teokseni ansaitsee paremman kohtalon, kuin hukkua\nsanomalehtien lokavirtaan.\n\n_Naemi_. Kas, nyt se on tehty.\n\n_Apulainen_. Kiitos! Mistä me tässä puhuimmekaan? Oikein. Veljesi\nmorsiamesta. Niin, niin. Suokoon Herra, että veljesi olisi tehnyt hyvän\nvaalin, vaikka ottikin morsiamensa pääkaupungista. Vaikka niinkuin minä\ntässä samaisessa teoksessani sanon, että tuota... \"Suuret kaupungit\novat n.s. sivistyksen kehtoja, maaseutu taas yksinkertaisuuden ja\nkristillis-siveellisen konservatismin aatteellinen koti. Onnelliset ne\nnaiset, joiden on sallittu täällä viettää elämäänsä, tietämättöminä\nkaikesta, mitä siellä liikkuu. Sillä nainen on heikko astia, ja mitä...\"\n\n_Naemi_. Niin, sinä et usko, miten kehnoja me olemme.\n\n_Apulainen_. Mutta meidän kauttamme te tulette vahvoiksi. Näetkös,\nsiten, että katsotte ylös meihin.\n\n_Naemi_ (hellästi). Niin, ylös sinuun! Voi, voi! Sinä oletkin niin\npaljoa korkeammalla kaikkia muita.\n\n_Apulainen_. Tuommoisia lauseita en siedä kuulla, Naema kulta. Olenhan\nvaan nöyrimpiä ja vähäpätöisimpiä työmiehiä Herran viinamäessä. Mutta\nsanalla \"korkeammalla\" ehkä tarkoitat sitä, että minä olen\nvakaantuneempi periaatteissani, kuin moni muu. Ja siinä ehkä olet\noikeassa.\n\n_Naemi_. Voi, voi, kuinka hyvin sinä osaat selittää, mitä minä\ntarkoitan.\n\n_Ruustinna_ (huutaa kyökistä). _Naemi_!\n\n_Naemi_. Mamma kutsuu!\n\n_Apulainen_. Minun neuvoni ovat tärkeämmät kuin äitisi toimet. Mutta --\nsaat kuitenkin mennä.\n\n_Ruustinna_. Naemi! Vai niin. No, kaikella on rajansa! Luuletko, että\nsinun sopii juosta tiehesi ja jättää piparkakut uuniin?\n\n_Naemi_. Ai, minä ihan unohdin!\n\n    (Juoksee ulos.)\n\n_Apulainen_. Minun mielestäni, musteri...\n\n_Ruustinna_. No, no, hyvä Elias. Hyväilemisellä on aikansa ja\npiparkakuilla myös. Muuten ne palavat. Vai tahdotko syödä palaneita\npiparkakkuja?\n\n_Apulainen_. No, enkä. Minä myönnän, että tällä kertaa musteri on\noikeassa, sillä minä puhuin juuri Naemalle hänen taloudellisista\nvelvollisuuksistaan.\n\n_Ruustinna_ (Pyyhkii tomua). Sinä olet aina niin järkevä, Elias hyvä.\n\n_Apulainen_. Kunpa nyt vaan tuo odotettu vieraamme, rakkaan Anttimme\nmorsian, tuottaisi pysyväistä iloa tuleville vanhemmilleen!\n\n_Ruustinna_. Niin, jospa tietäisit, kuinka minua peloittaa. Mutta sen\nminä sanon ja sanon vielä sittenkin: minun kyökkiini hän ei saa laahata\nsilkkilaahuksia eikä turnyyriä...\n\n_Apulainen_. Eikä uusia mielipiteitä. Ajatelkaahan Naemaa. Kuinka\nvahingollisen vaikutuksen ne tekisivät tuohon viattomaan lapsukaiseen!\nNuoren tytön täytyy niin kauan kuin mahdollista pysyä viattomuuden\ntilassa. Sitten ei enää ole niin vaarallista, kun he voimakkaan käden\ntukemina ensin oppivat tuntemaan elämän todellisuutta, ja kun...\n\n_Ruustinna_. Siinä asiassa en oikein tiedä, mitä sanoisin.\n\n_Apulainen_ (innokkaasti). Ai, ai, musteri kulta! Siinä kohdassahan\nnaiskysymys juuri onkin niin mahdottoman vaativainen ja niin\nvaarallinen.\n\n_Ruustinna_. Vai niin! Minä olen jo saanut nähdä jos jotakin.\n\n_Apulainen_. Niin, niin. Maailma on niin paha.\n\n_Ruustinna_. Minun mielestäni täytyy sekä tyttöjen että nuorten miesten\npitää silmänsä auki myöhään ja varhain... (Koputtaa rovastin ovelle.)\nPappa! kello on kuusi! -- etteivät ostaisi sikaa säkissä. Pappa!\n\n_Apulainen_. Mutta onhan sallimus...\n\n_Ruustinna_. Sallimus on juuri antanut meille silmät päähän.\n\n_Apulainen_ (innokkaasti). Tarkoittaako musteri pahan tuntemista...\n\n_Ruustinna_. Sitä ei myöskään saa pistää säkkiin sian kanssa. (Avaa\nrovastin oven ja kurkistaa sisään.) Malakias.\n\n_Rovasti_ (huoneessaan). Kyllä, kyllä, mamma.\n\n_Ruustinna_ (huutaa kyökkiin): Maija! tuo kahvia rovastille. (Järjestää\nsanomalehtiä.) Tässä ovat viimeiset sanomalehdet. Ne kärpäset ne\nennättävätkin joka paikkaan ja likaavat kaikki.\n\n_Apulainen_ (ottaa sanomalehden). Aivan niinkuin realistinen\nkirjallisuus, joka penkoo yleisön nähtäväksi kaiken likaisuuden, aikoi\nmusteri varmaan sanoa.\n\n_Ruustinna_. En. Sitä en aikonut sanoa. Semmoisia kirjoja minä en lue,\nsillä minä en kärsi niitä. Mutta en minä myöskään salli, että tyttö\nistuu kuin mikäkin rusinatötterö jokaisen koulupojan katseltavana.\n\n_Apulainen_. Tarkoittaako musteri minua?\n\n_Ruustinna_. No, no, Elias hyvä! minä olen tänään vähän hermostunut\ntuon siunatun...\n\n_Apulainen_. Helsinkiläis-miniän tähden.\n\n_Ruustinna_. Niinpä kyllä. Sen pojan onni painaa niin sydäntäni.\nKokemattomat poikaparat katsovat vaan kauniita kasvoja eivätkä sydäntä.\n\n_Apulainen_ (hurskaasti). Niinhän se on. Antin olisi pitänyt antaa\nmusterin valita.\n\n_Ruustinna_ (terävästi). Ei, kiitoksia!\n\n_Rovasti_ (tulee unisena). Eikö häntä vielä kuulu?\n\n_Ruustinna_. Ei, pappaseni. Mutta kyllä kai jo saamme ruveta\nodottamaan.\n\n_Rovasti_ (istuu. Ruustinnalle). Katriina hyvä, toisitko silmälasini ja\nnuuskarasiani ja tohvelini. Ohhoo! postikin on tullut. Yksi, kaksi,\nkolme, neljä, viisi, kuusi. Kaikkihan ne näkyvät olevan. On se sentään\nhyvä laitos, tuo posti. Pitäisi melkein saada se kahdesti viikossa. No,\nnyt kun olemme saaneet tänne rautatien, niin saanemme pian\npostikonttorinkin ja silloin...\n\n_Apulainen_ (innokkaasti). Sitä täytyy papiston vastustaa. Minun\nnähdäkseni juuri postikonttorit levittävät kansaan tuota likaista\nsanomalehti-kirjallisuutta. Ja rautatiet taas vetävät tänne matkustajia\nja ulkomaalaista tapain turmelusta. Seurakuntamme saa tyytyä pitäjään\npostiin. Sitä voi papisto edes jossakin määrin pitää silmällä.\n\n_Rovasti_ (hyväntahtoisesti). Aivan oikein, aivan oikein. Tuliko\nkirjeitä?\n\n_Apulainen_. Onhan tässä yksi. Varmaankin taas tuolta\n\"Otava\"-yhdistykseltä.\n\n_Rovasti_. Vain niin! (Lukee.) Aiotaan panna toimeen yhdistys, joka\nkustantaisi uutta suomalaista kirjallisuutta.\n\n_Apulainen_. Siveellisesti on väärin tukea semmoista hanketta, joka ei\nole papiston tarkastuksen alaisena. Tuskin mikään kaunokirjallinen\ntuote tätä nykyä ansaitsee kannatusta.\n\n_Rovasti_ (selailee sanomalehtiä). Ajan vaatimukset, -- ajan\nvaatimukset.\n\n_Apulainen_. Niin. Nehän ne nyt kulkevat kohti mustaa yötä, lippujen ja\nhelisevien kulkusten kanssa.\n\n_Naemi_ (juoksee sisään). Kuule, Elias. Nyt minulla on viisi peltiä ja\njokaisella on kaksikymmentä piparkakkua. (Laskee sormillaan.) Ja sitten\non yhdellä vielä kahdeksan. Kuinka monta niitä sitten on kaikkiaan?\n\n_Rovasti_. No, Naemi, häpeä vähän.\n\n_Apulainen_. Niitä on sata kahdeksan.\n\n_Naemi_. Sata kahdeksan. Niin kaksikymmentä ja viisi ja... Niinhän\nminäkin arvelin, mutta en luottanut itseeni.\n\n_Ruustinna_. Sen verran sinun toki pitäisi osata, vai aiotko elämäsi\nläpi aina juosta miehesi jäljessä?\n\n_Apulainen_. Naema tekee ihan oikein, kun turvautuu minuun. Pieni asia\ntosin, niin tosin, mutta pienissäkin asioissa...\n\n_Ruustinna_ (ottaa sukankutimensa ja istuu sohvaan).\n\n_Naemi_ (puoleksi leikillä). Mamma, sanotaanhan raamatussakin, että\nmies on vaimon pää.\n\n_Ruustinna_. Niin, sinä näyt käsittävän sen aivan puustavin mukaan.\n\n_Apulainen_. Toisin sanoen: miehen pitää -- vakavamman käsityksensä\nkautta...\n\n_Ruustinna_ (keskeyttäen). Mitä uutta niissä sanomalehdissä on?\n\n_Rovasti_. Ai, ai! Nyt ovat vapaamieliset taas ajaneet kantoon. Enemmän\nnaisylioppilaita.\n\n_Apulainen_. Niin, se on tosiaankin huolestuttava. Ajan merkkiä! ajan\nmerkkiä!\n\n_Rovasti_. Uusi suomalainen henkivakuutus-yhtiö. No, sepä oivallista.\n\n_Apulainen_. Arveleeko setä todellakin niin? Minusta on jonkunmoinen\nepäluottamus sallimukseen noissa henkivakuutuksissa.\n\n_Rovasti_. Saattaa olla. Kuopiossa hommataan suomalaista yhteiskoulua.\n\n_Apulainen_. Piispan omassa kaupungissa! Hävytöntä. Yhteiskouluja ja\nnaisylioppilaita ja naisyhdistyksiä! Kas siinä, juuri siinä, juuri\nsiinä on...\n\n_Ruustinna_. Kyllähän niissä voi olla paljo hyvääkin.\n\n_Rovasti_ (nuuskaa). Hm -- hm.\n\n_Apulainen_. Ai, ai, musteri kulta! Ei saa väistyä hiuskarvaakaan.\nNiin, niin. Varo itseäsi, Naema. Juuri nuo naisylioppilaat ennustavat,\nettä viimeiset ajat ovat käsissä ja että...\n\n_Naemi_ (vallattomasti). Kulkevatko ne oikein housuissa?\n\n_Apulainen_. Hyvin sopimatonta pilaa tuo! Housuissa!\n\n_Naemi_. Ja minä tiedän, että niillä on lyyryt ja silmälasit ja -- ja\n-- ne polttavat tupakkaa.\n\n_Apulainen_. Amerikassa, joka on niin varoittavana esimerkkinä\nnykyiselle sukupolvelle... (Täyttää piippunsa.) Amerikassa on juuri...\n(Sytyttää piipun.) Amerikassa on tehty se...\n\n_Pastorin rouva_ (tulee).\n\n_Ruustinna_. Kas, hyvää päivää, Gustaava!\n\n    (Nousee ja menee vastaan.)\n\n_Pastorin rouva_ (riisuu päällysvaatteensa). Kiitoksia, Naemi kulta.\nPäivää, päivää, päivää! Eihän minulla oikeastaan ole mitään asiata, ei\nollenkaan. Mutta tulen juuri värjäristä. Oikein kauheata kuinka nuo\nkäsityöläiset valehtelevat, Lupaavat vaan ja lupaavat, No -- herrasväki\nvoi kai hyvin? Ja ukko käski sanoa paljon terveisiä. Ja onko hän\ntullut?\n\n_Ruustinna_. Ei vielä. Toimitapas kahvia, Naemi.\n\n_Pastorin rouva_. Ei millään muotoa minua varten, hyvä Katriina!\n\n_Ruustinna_. Nythän on juuri kahvin aika, hyvä Gustaava. Ja Naemilla on\nsitä paitsi lämpimiä piparkakkuja.\n\n_Pastorin rouva_. Vai niin, pikku Naemi on leiponut. No, oletteko\nkuulleet mitään Antista ja hänen pikku morsiamestaan?\n\n_Nimismiehen rouva_ (tulee).\n\n_Ruustinna_. Kas, Hulda! Tulitteko yhdessä?\n\n    (Menee häntä vastaan.)\n\n_Nimismiehen rouva_. Kas vaan, onko Gustaavakin täällä? Tulen juuri\nsuutarista, niin suutarista. Eveliinan kengät ovat siellä paikattavina\nja -- ja... Kiitoksia vaan! Kyllä minä saan silkkikappani mahtumaan\ntähän naulaan ja -- ja... Päivää, päivää, hyvä herra rovasti! Päivää,\nherra maisteri! Päivää, pikku Naemi ja Gustaava. Vai niin, sinä tulit\ntänne. Kyllä minä näin kyökin akkunasta sinun ajavan ohitse, mutta et\nsinä tullutkaan sisään. Siellä on niin kaunis ilmakin tänään ja minä\nläksin vaan pikipäin pistäytymään täällä, kun oli niin kaunis ilma\nja... Onko hän tullut?\n\n_Rovasti_. Ei vielä. Kuinka nimismies voi?\n\n_Nimismiehen rouva_. Tuhansia kiitoksia. Niin, nyt tulee kohta käräjät.\nJa meillä on uusi kirjuri: herra Lundgren. Hän tuli meille\nBlomqvistilta, jossa hän oli ennen. Niin, niin, pikku Naemi! Nuori\nherra on tullut pitäjääsen, ha, ha, ha! Mutta mitä se Naemi siitä enää\nvälittää, kun Naemi on kihloissa. No, eihän maisteri vaan tule\nmustasukkaiseksi, hi, hi, hi! Mutta enpä takaa, kuinka Sofi Andelinin\nDagnyn käy -- hi, hi, hi!\n\n_Sisäpiika_ (kurkistaa ovesta). Ruustinna kulta! Kyllä kahvi olisi\nvalmista, kun ruustinna vaan tulisi antamaan sokeria. Ja leipää täytyy\nruustinnan kai myöskin antaa, koska ruustinnalla näkyy olevan vieraita.\n\n_Ruustinna_. Naemi, mihinkä ne avaimet taas joutuivat? Tulen paikalla.\n\n    (Nousee.)\n\n_Nimismiehen rouva_ (hiljaa pastorin rouvalle). Hän ei siis ole tullut?\n\n_Pastorin rouva_. Hs!\n\n_Ruustinna_ (antaa avaimet Naemille). Kas tässähän ne ovatkin.\n\n_Naemi_ (menee).\n\n_Nimismiehen rouva_. Niin, ei minulla ollut mitään asiata, Mutta tästä\nohimennessäni sanoin rengille, että pistäytään nyt samassa\npappilassakin. Ja herrasväki voi kai hyvin? Eikä suinkaan ole\ntapahtunut mitään uuttakaan? Ja eihän Anttikaan taida tulla kotiin tänä\nkesänä? Ehk'ei hänen morsiamensakaan?\n\n_Kauppamiehen rouva_ (tulee).\n\n_Nimismiehen rouva_. Kas, Sofi Andelin! Ihme ja kumma, että me kaikki\ntänään satumme pappilaan.\n\n_Kauppamiehen rouva_. Hyvää päivää, täti ja setä! Hyvää päivää,\nmaisteri! Eikö Lillinne vielä ole tullut? Minun piti oikein vartavasten\nlähteä katsomaan sitä suurta kummaa. Pitäisihän hänen tulla tänään ja\ntottahan kuudessa tunnissa ennättää laivasillalta. Minä olen oikein\nutelias.\n\n_Ruustinna_. Tule istumaan, Sofi kulta. Ei, ei hän vielä ole tullut.\n\n_Rovasti_. Mutta kyllä me lähetimme hevosen häntä vastaan.\n\n_Kauppamiehen rouva_. No, kyllä kai täti ja setä ovat hiukan\nlevottomia. Paha on häiritä teitä näin sopimattomaan aikaan, mutta minä\nluulin hänen jo tulleen. (Naemi tulee.) Hyvää päivää, Naemi! Onko\nhauskaa, kun saat itsellesi toverin, melkeinpä sisaren?\n\n_Naemi_. On, niin hirveän hauskaa!\n\n_Kauppamiehen rouva_ (pastorin ja nimismiehen rouville). No, te tulitte\nvarmaankin samalle uteliaalle asialle kuin minäkin?\n\n_Pastorin rouva_. Emme suinkaan; minä tulin värjäristä.\n\n_Nimismiehen rouva_. Emme suinkaan; minä tulin suutarista.\n\n_Kauppamiehen rouva_. No, no, eihän tää olekaan mikään jokapäiväinen\ntapaus. Ja niinkuin sanoin, minä olen kovasti utelias. Se vika minulla\non.\n\n_Apulainen_. Naisten tavallinen vika.\n\n_Pastorin rouva_. Semmoista vikaa pitäisi koettaa vastustaa.\n\n_Nimismiehen rouva_. Minä en ole koskaan utelias.\n\n_Rovasti_. Minun luullakseni me kaikki olemme vähän uteliaita tänään.\nVai mitä, mamma?\n\n_Ruustinna_. Niinpä kyllä, pappa kulta, ja hyvältä tuntuu, kun on\nosan-ottavia ystäviä.\n\n_Naemi_. Minä olen niin hirveästi utelias.\n\n_Apulainen_. Uteliaisuus, tarkoitan naisten uteliaisuus, hyvä\nherrasväki, on todistus naisen heikommasta... Tarkoitan että...\n\n_Kauppamiehen rouva_. Että miehet sanovat uteliaisuuttaan\ntiedonhaluksi? Sitäkö aioitte sanoa, maisteri?\n\n_Apulainen_ (kiivaasti). Te sekoitatte käsitteet, rouva Andelin. Saanko\nnöyrimmästi pyytää puheenvuoroa?\n\n_Kauppamiehen rouva_. Varsin mielelläni.\n\n_Apulainen_. Miehen tiedonhalun ja naisen uteliaisuuden välillä on\npäivän selvä erotus.\n\n_Pastorin rouva_. No, senhän jo sokeakin huomaa.\n\n_Apulainen_. Sillä, nähkääs, mies tahtoo tiedonhalullaan tietää asian\nja nainen koettaa uteliaisuudellaan vain tyydyttää, tyydyttää -- omaa\nuteliaisuuttaan.\n\n_Pastorin rouva_. Ihan kuin naulaan, hyvä maisteri.\n\n_Apulainen_. Sillä nähkääs, samoin kuin sama asia näyttää toiselta\nauringon valossa kuin kuun paisteessa, niin samoin, nähkääs, voi sama\nasia näyttää tiedonhalulta ja uteliaisuudelta. Mutta niitten välillä on\npohjaton erotus. Sama erotus, nähkääs, kuin -- kuin auringon ja kuun\nvälillä.\n\n_Pastorin rouva_. Kuinka maisterilla aina onkin eläviä vertauksia.\nNiin, aivan kuin auringon ja kuun välillä.\n\n_Apulainen_. Sillä, nähkääs, minun viimeisessä saarnassani...\n\n_Kauppamiehen rouva_. Joko tädin uusi mattokangas on kuteilla?\n\n_Ruustinna_. Jussin-Maija on sitä par'aikaa luomassa. Vaan en tiedä,\nkudottaisiinko rääsy- tai karvamattoja.\n\n_Kauppamiehen rouva_. Mitä rääsymatoista! Karvamatot ovat modernimpia\nja sitte meillä olisi niin kaunista liussia ja lakkapunaista rannuiksi.\n\n_Ruustinna_. En minä huoli niin heleistä väreistä. Pohjaksi panen vaan\ntumman-kellervää ja rannuiksi mustaa ja kahvipruunia.\n\n_Kauppamiehen rouva_. Mutta se ei sovi tädin huonekaluihin. Iloisempia\nvärejä tää sali vaatii.\n\n_Ruustinna_. Taidat olla oikeassa.\n\n_Kauppamiehen rouva_. Minun viimeisissä rääsymatoissani...\n\n_Naemi_ (huutaa): Nyt hän tulee!\n\n    (Juoksee ulos. Apulainen, rovasti ja ruustinna seuraavat häntä.)\n\n_Kauppamiehen rouva_. Oli se sentään vähän tyhmästi, kun tulimme näin\nsopimattomaan aikaan.\n\n_Nimismiehen rouva_. Mennään vaikka kyökkiin.\n\n_Pastorin rouva_ (arvokkaasti). Eikö mitä! Me istumme kaikki tänne --\nsohvaan. Istu sinä tähän, Hulda! (Istuvat juhlallisesti sohvaan ja\nnimismiehen rouva levittää hamettaan.)\n\n    (Kaikki tulevat sisään Lillin kanssa. Lilli on hyvin iloinen\n    ja vilkas, vähän vallattomassa matkailija-puvussa.)\n\n_Lilli_ (syleilee rovastia). Noin oivallinen appivaari! (Juoksee\nruustinnan luo.) Ja niin kiltti ja sievä anoppimuori! Niin, Antti\nlähetti hirmuisen, hirmuisen paljon terveisiä. (Huomaa maisterin.) Vai\nniin, varmaankin sulhasmies, herra Jussilainen. (Pudistaa reippaasti\nhänen kättään.) No, meistä tulee kai hyvät ystävät?\n\n_Ruustinna_. Tässä nyt on Antin morsian. Pastuurska Pelonius. Rouva\nAndelin ja rouva Braxell.\n\n_Lilli_ (juoksee Naemin luo ja pyöräyttää häntä pari kertaa ympäri). Ja\nsinä, kukka kultain kuusistossa, niin raitis ja sievä! Kyllä näkyy,\nettä olet Antin sisar. Hohoi, kylläpä tänne on matkaa laivasillalta,\nmutta niin kaunis tie, niin ihmeen kaunis.\n\n_Naemi_. Ja sinä uskalsit tulla yksinään koko matkan, aina Helsingistä\nasti?\n\n_Lilli_. Ihan yksinäni. Ei ollut edes noin suurta esiliinaa. Mutta\nminulla oli helkkarin hyvä onni höyrylaivassa.\n\n_Apulainen_ ja _rouvat_. Hän kiroilee!\n\n_Lilli_. Siellä oli koko liuta ylioppilaita!\n\n_Naemi_. Ylioppilaita?\n\n_Lilli_. Niin. Alussa -- Puumalasta Savonlinnaan -- olimme hyvin\ntotisia. Me vaan väittelimme korkeista tieteellisistä aineista. Eräs\nmiekkonen oli hyvin mahtava. Yhtenään hän vaan hoki Darwinia ja\nDarwinia. Mutta minä stuukasin hänet, kun siteerasin Darwinia Englannin\nkielellä ja selitin heille, että kaikkein viimeisten tiedemiesten\nmukaan darvinismi on kokonaan voitettu kanta.\n\n_Apulainen_ ja _rouvat_. Hän lukee Darwinia!\n\n_Lilli_. Savonlinnassa tuli joukko laulajia laivaan. Ämmiä. Hiivatun\nliftattuja toveria. Me lauloimme, joimme kahvia ja likööriä ja...\n\n_Ruustinna_. Mutta Lilli kulta.\n\n_Lilli_. Eihän se niin vaarallista ollut.\n\n_Apulainen_ ja _rouvat_. Hän juo likööriä!\n\n_Lilli_. Kas, Pekka! Kiitoksia, Pekka, hauskasta matkastamme! Isä-ukko,\netpä usko, kuinka hyviksi ystäviksi me olemme tulleet, Pekka ja minä.\nMe olemme yhdessä ihmetelleet Savon ihanuutta ja kaunista ilmaa ja\nlaulelleet rekilauluja ja...\n\n_Apulainen_ ja _rouvat_. Hän laulaa rekilauluja!\n\n_Lilli_. Ja riidelleet politiikista. Pekka on tietysti, kuten\narvokkaalle pappilan kuskille sopii, Suomettaren ihailijoita, mutta\nminä kuulun nuoreen puolueesen, minä.\n\n_Apulainen_ ja _rouvat_. Vai nuoreen puolueesen.\n\n_Lilli_. Ovatko kaikki kapineet nyt täällä? Yksi, kaksi, kolme, neljä,\nviisi, kuusi. Kaikki kunnossa. Kas tuossa vaivoistasi, Pekkaseni. Ja\ntuosta saat niin hyvän sikarin, ettet ole sellaista vielä eläissäsi\npolttanut. (Ottaa itse toisen ja sytyttää.) No, elä nyt kursaile! Mitä\njoutavia! Kas, tässä tulta! So! Sukkelaan vaan!\n\n_Apulainen_ ja _rouvat_. Hän polttaa tupakkaa!\n\n_Ruustinna_. Pappa, hän polttaa tupakkaa!\n\n_Sisäpiika_ (tarjoo kahvia, mutta pudottaa hämmästyksissään\ntarjottimen). Mamselli polttaa tupakkaa!\n\n    (Esirippu alas.)\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\nSama huone. Neulomakori pöydällä. Pari viikkoa myöhemmin.\n\n_Naemi_. (Seisoo pellin edessä, katsoo varovasti ympärilleen, ottaa\nkähertimet taskustaan, sytyttää kynttilän ja kähertää otsatukkaansa.\nJäljittelee Lillin liikkeitä ja polttaa sormensa; koettaa Lillin\nmatkalakkia sekä hänen vyötänsä, jossa riippuu puukko. Ottaa paperossin\ntaskustaan ja koettaa polttaa, vetää savua henkeensä j.n.e.) Uh, uh,\nuh! (Säpsähtää ja sammuttaa äkkiä kynttilän, heittää pois vyön, pistää\npaperossin taskuunsa j.n.e.)\n\n_Lilli_ (tulee, kyökki-esiliina vyötäisillä, punaisena ja tulehtuneena,\nheittäytyy sohvaan ja sytyttää paperossin). Oh, kuinka minulla on\nkuuma! Olen kerrassaan hurmannut äitimuorin kyökissä. Et ole vielä\nikinä nähnyt semmoista perunalaatikkoa, kun tänään saat päivälliseksi.\nVähä munaa, vähä voita, vähä lihaa ja hyvin, hyvin paljo perunoita. Ne\novat huokeita, näetkös. Äiti on ihan päättömästi ihastunut\nkäytännöllisyyteeni. Minä olen paras miniä tähtien tällä puolen.\nSemmoista se on, kun käy talouskoulua, ennenkuin näyttäytyy rakkaalle\nanoppimuorilleen maalla. Kuulepas, nuo kiharat tuossa otsalla eivät\ntaivu oikein hyvin.\n\n    Tulepas tänne! (Järjestää Naemin otsatukkaa;\n    Naemi asettelee hamettaan.)\n\n_Naemi_. En voi käsittää, kuinka sinä saat vaatteesi laskeutumaan niin\nhyvästi! Vaikka ihmeitä tekisin, niin ei minun hameeni... Vaan minun\nvartaloni onkin kuin mikäkin tallukka.\n\n_Lilli_. Eikö mitä! Ei vartalossa vikaa ole. Niinhän sinä olet sievä\nkuin keijukainen. Mutta hame on alusta alkain hassusti tehty. Maltapas,\nme ratkomme sen auki ja panemme leveitä punaisia kaistoja tähän eteen\nja sivuille.\n\n_Naemi_ (vilkkaasti). Niin tosiaankin. (Empien.) Mutta eikö sininen\nsopisi paremmin?\n\n_Lilli_ (nauraen). Sininen -- sinulle! Ei, hyvä ystäväni!\n\n_Naemi_. Mutta Elias ei pidä punaisesta.\n\n_Lilli_. Sitten täytyy sinun opettaa häntä. Pitää aina pukeutua\nsemmoiseen väriin, joka soristaa. Ja punainen juuri sopii sinulle.\nKoetapas tätä takkia. (Antaa hänelle punaisen sametti-takin naulasta.\nKatselee häntä.) Juuri niin!\n\n_Naemi_ (katsoo peiliin). Se on erittäin sievä! Voi, voi, kun saisi\naina käyttää sieviä vaatteita.\n\n_Lilli_ (pilkallisesti). Niin, sehän juuri on pääasia meille\nnaissylikoirille. Semmoisiksi ainakin herrat holhojamme -- nuo\nturkkilais-passhat -- ovat tahtoneet meitä jo vuosituhansia. Mutta nyt\nme pukeudumme vaan itseämme varten, -- muodin mukaan, näetkös.\n\n_Naemi_ (alakuloisesti). Mutta Elias ei hyväksy sitä. Hän sanoo muotia\nsynniksi ja kauneutta...\n\n_Lilli_. Tuo sinun Elias kultasi on... Sinun pitää ruveta häntä\nkasvattamaan. Sen neuvon annan sinulle. Sitä vartenhan meillä on\nkihlausaika, että hankaisimme heistä pois edes pahimman itserakkauden.\nMinun mielestäni sinulla on täysi syy pysyä varoillasi.\n\n_Naemi_. Elias sanoo, että hänen pitää kasvattaa minua.\n\n_Lilli_. Ha, ha, ha! Millä lailla hän sitten kasvattaa?\n\n_Naemi_. Hän sanoo -- että avioelämän sopusointu vaatii vaimolta...\n\n_Lilli_. Sopusointu ha, ha, ha! No, anna tulla vaan.\n\n_Naemi_. Enkä viitsi.\n\n_Lilli_. Näkyypä sinussa sentään olevan hiukan naisellista ylpeyttä.\nHän puhuu kai yhdestä sydämmestä, -- tuosta vanhanaikaisesta\naviollisesta sopusoinnusta, -- eikö niin?\n\n_Naemi_. Eikös sitten pidä ollakin niin?\n\n_Lilli_. Ja sitten hän pistää esiin pienen, pehmeän jäniksenkäpälän,\njonka nimi on tottelevaisuus, -- rakkaudesta tietysti.\n\n_Naemi_. Totta kai pitää totella miestänsä!\n\n_Lilli_ (matkien). Totta kai pitää totella vaimoansa!\n\n_Naemi_. Eihän se sovi.\n\n_Lilli_. Niin nuori ja niin paatunut! Ei, kuulepas, Naemi! Kohta minä\nlaulan sinulle suoraan vasten silmiä. Tiedätkö sinä mitään meidän\nnaisellisista oikeuksistamme?\n\n_Naemi_. Elias sanoo, että naisen oikeus on kärsiä.\n\n_Lilli_. Kiitoksia kunniasta! Anna sinä se oikeus miehille. Heillähän\non vahvemmat hartiat. Ei! Tämä kääntyy minulle oikein omantunnon\nasiaksi, kun meistä nyt tulee sisarukset ja kun minä pidän sinusta.\nSinä olet ihan muuttumaisillasi n.s. todelliseksi naiseksi, Naemi\nkulta, ja meidän valistuneena aikanamme se on peräti rumaa. Kaikki\nmiehet ovat itsekkäitä, aina syntymästään saakka.\n\n_Naemi_. Elias puhuu vaan naisten itsekkäisyydestä.\n\n_Lilli_. Ha, ha, ha! Kylläpä teillä mahtaa olla ihania keskusteluja!\nSinun pitää tulla minun kanssani Helsinkiin.\n\n_Naemi_ (Katsoa tuijottaa häneen). Helsinkiin!\n\n_Lilli_. Niin. Sinun pitää käydä naisyhdistyksessä, että oppisit\ntuntemaan oman arvosi ja -- ja naiselliset oikeutesi, -- meidän\noikeutemme, näetkös.\n\n_Naemi_. Helsinkiin! voi, voi! Mutta en minä pääse.\n\n_Lilli_. Et pääse! Meidän aikanamme pitää naisen osata tehdä kaikki,\nmitä tahtoo.\n\n_Naemi_. Voi, voi! Lilli kulta!\n\n_Lilli_ (tarkastaa häntä). Pane tää vyö vyöllesi ja lakki vähän enemmän\ntaaksepäin. Näytäthän oikein uljaalta. Sinä tulet herättämään huomiota\npääkaupungissa, sen takaan. Tietysti sinun pitää päästä mukaan. Elä tee\nitse mitään. Minä kyllä pidän huolen vanhuksista. Täytyy olla\nvaroillaan jonakin heikkona hetkenä. Äidin minä valloitan huomenna\nleivoksillani ja isän hyväilyllä ja jollakin vanhalla laululla.\n\n_Naemi_ (huokaa). Entäs Elias!\n\n_Lilli_ (kiivaasti). Joko taas tuo rakas Elias, Elias ja Elias! Hänen\ntähtensä sinun juuri pitääkin matkustaa. Niin kauan kuin olet\nkihloissa, on sinulla edes vähän valtaa. Ole varoillasi ja ota kaikki,\nmitä suinkin saat. Sittenhän sinulla on vähänkin myönnytyksen varaa,\nkun oikein kovalle pannaan. Muuten olet hukassa.\n\n_Naemi_. Sinä olet niin hullunkurinen! Etkö puhuisi Eli-- hänenkin\nkanssaan?\n\n_Lilli_. Me emme välitä Eliaksesta tuon taivaallista. Me matkustamme\nvaan. Minä oikein toivon, että hän asettuisi vastakynteen. Kyllä hän\nsitten pehmenee, kun hän näkee, että sinulla on oma tahto. Ja sitten\nrupeaa hän kunnioittamaan sinua. Näetkös, kunnioittamaan itsenäistä\nnaista. Ja sehän on ihan toista, kuin sopusointu ja muu homehtunut\nroska.\n\n_Naemi_. Mutta...\n\n_Lilli_. Ei mitään muttaa. Sinusta on varmaankin ihan paikallaan, kun\nhän ainakin kymmenen kertaa päivässä huutaa: \"Naema, neulopas nappi\ntakkiini! Naema, tuo tänne piippuni! Naema, sinun pitää ja sinun\npitää!\" Fi donc! Oikein minua inhoitti tänä aamuna, kun sinä makasit\npolvillasi lattialla ja paikkasit hänen repaleisia housunlahkeitaan,\nvaikka räätäli asuu aivan vastapäätä. Ja hän sitten seisoi kuin mikäkin\nsankari ja katseli peiliin, kuinka kauniilta se muka näytti. Tosiaankin\nihana taulu! Hyi toki! Ei: kas tässä on neula ja lankaa, herra\nmaisteri, pankaa ne talteen.\n\n_Naemi_. Mutta Lilli kulta, tottahan meidän pitää paikata...\n\n_Lilli_ (kiivaasti). Heidän housujaan? Ei ikipäivinä! Ei\niki-ikipäivinä! Nyt minä valmistan muorin ja vaarin ja sitten\nmatkustamme ulos avaraan maailmaan ja näytämme herra Jussilaiselle\npitkää nenää.\n\n_Naemi_, Hyi! kuinka olet häijy! Voi jos saisit...\n\n_Lilli_. Anna anteeksi, kultaseni. Minä laitan kaikki vaatteesi\nuudestaan. Helsingistä ostamme uuden päällystakin ja hansikkaat.\nVoimistelupuku sinulla myöskin pitää olla. Ja sitten menemme\nsuomalaiseen seuraan ja tanssimme masurkkaa. Punaposkiset maalaistytöt\nsaavat aina kovasti tanssia. Voi, siellä on niin erinomaisen hauska. Ja\nsitten teaatterit ja laulajaiset... Voi, meille tulee niin hauska, niin\nhirveän hauska.\n\n_Naemi_. Voi, voi! Voi, voi!\n\n_Lilli_. Sinä viaton olento! Tuo sinun hullunkurinen voivottelusi tulee\nkuulumaan oikein viehättävältä siellä Helsingissä. (Heittäytyy ylpeästi\ntakaperin sohvaan.) Ja sitten sinä tulet kotiin oikein hienona neitinä,\nnoin vähän veltostuneena, un peu blasée. Se vaikuttaa Eliakseen. Ooh --\nminulla on kokemusta.\n\n_Naemi_. Mutta käymmehän myöskin talouskoulussa. Elias pitää hyvästä\nruuasta.\n\n_Lilli_. Oikein -- siinä heti yksi keino! Elä puuhaa itse mitään.\nKenties pilaisit koko asian. Anna minun vaan juonitella. Minä pidän\ntämmöisistä pienistä vehkeistä. Luullakseni minulla on hiukan\nsyntyperäistä taipumusta komediaan. Naiskavaluus on hallinnut maailmaa\nkaikkina aikoina ja se hallitsee sitä yhä edelleenkin.\n\n_Naemi_. Kavaluus -- hyi!\n\n_Lilli_. No, kekseliäisyys sitten. Se on miesten vika. Me käytämme\nsemmoisia aseita, kuin meillä on. Ovat ne aina hiukan terävämmät, kuin\nmiesten ruumiillinen voima, josta he niin kerskailevat, ja jolla he\novat vuosituhansia meitä sortaneet.\n\n_Naemi_. Ovatko he vuosituhansia sortaneet meitä?\n\n_Lilli_. Ovat. Raa'alla, eläimellisellä voimallaan he ovat aina\nsortaneet ja polkeneet meitä naisia.\n\n_Naemi_ (ihaillen). Raa'alla, eläimellisellä voimallaan!\n\n_Lilli_. Orjamaisuus on melkein tullut meille perinnöksi, ja monen on\nhyvin vaikea vapautua siitä. Mutta nyt siitä tehdään loppu. Me\nkatkaisemme kahleemme, -- me uuden ajan naiset. Pois orjuus!\n\n_Naemi_ (innostuen). Pois orjuus!\n\n_Lilli_. Me olemme vapaita, itsenäisiä naisia, -- uuden ajan naisia!\n\n_Naemi_. Uuden ajan naisia!\n\n_Lilli_. Tiedätkö, etevimmät nykyiset fysioloogit ovat sitä mieltä,\nettä naisen aivot ovat hienommasta aineesta kuin miehen. Minulle se on\njo kauan ollut kumoamatoin totuus.\n\n_Naemi_. Voi, kuinka sinä osaat!\n\n_Lilli_. Ja tärkeimmistä tärkein asia: Elä koskaan unohda naisellista\narvoasi, Naemi! Muista, ettet ole itämaan odaliski, etkä keski-ajan\nnunna, vaan moderni nainen, jolla on oma elämäntehtävänsä. Paina\nmieleesi nää kaksi asiata: naisen arvo ja naisen elämän-tehtävä.\nVuosituhansien läpi...\n\n_Sisäpiika_. Voi, voi! Mamsellit! Vasikat laukkovat taas puutarhassa.\n\n_Lilli_. Vasikat! No, niiden kanssa pitää juosta kilpaa. Se on melkein\nyhtä hupaista, kuin riidellä sinun sulhosi kanssa. Tule, Naemi!\n\n    (Juoksee ulos.)\n\n_Naemi_. Voi, voi! Kun pääsisi Helsinkiin! (Huokaa.) Helsinkiin!\n(Huokaa syvempään.) Elias!\n\n_Apulainen_ (kurkistaa sisään). Naema! Joko viimeinkin olet yksinäsi?\n(Tulee sisään, pysähtyy ällistyen, nähdessään Naemin puvun. Hillitsee\nmielensä ja istahtaa keinutuoliin.) Neulopas tuo nappi tuohon.\n\n_Naemi_ (empien). Nappiko?\n\n_Apulainen_. Niin nappi.\n\n_Naemi_. Nappi --!\n\n_Apulainen_. No?\n\n_Naemi_. Neulo itse!\n\n_Apulainen_. Mitä?\n\n_Naemi_ (ojentaa hänelle lankarullan). Tässä on neula ja lankaa.\n\n_Apulainen_. Vai niin? Neiti Stjernflyktkö sinulle tuon on opettanut?\n\n_Naemi_ (änkyttäen). Lilli sanoo... että pitää antaa neula ja lankaa.\n\n_Apulainen_. Oikein! Sinähän opit erittäin hyvin. Viikon perästä jo\ntietysti katsot minua suoraan silmiin tuota sanoessasi. Ja koska tuo\nneiti Stjernflykt lähtee pois? (Naemi on ääneti; apulainen tarttuu\nhänen käsivarteensa ja taluttaa hänet keskelle lattiata.) Hyi, etkö\nhäpeä ruveta tuolla tavalla kummittelemaan? (Osottaa hänen\notsatukkaansa.) Ota nuo tuosta pois!\n\n_Naemi_. Totta kai minä saan olla yhtä hyvin puettuna kuin Lillikin.\n\n_Apulainen_. Naema?\n\n_Naemi_ (itku kurkussa). Ei minun ensinkään tarvitse totella... Eikä\nminun tarvitse neuloa sinun nappiasi... Enkä minä tahdo tulla\ntodelliseksi naiseksi... Minä tahdon olla uuden ajan nainen... Enkä\nminä anna sinun sortaa enkä polkea itseäni... Enkä minä tahdo kärsiä...\nJa minun aivoni ovat hienommasta aineesta kuin sinun... Ja minä tiedän\nettä punainen väri soristaa minua ja... ja... ja...\n\n_Apulainen_ (istuu ja rupeaa neulomaan nappia liiveihinsä). Jatka pois!\n\n_Naemi_. Kyllä minä neulon.\n\n_Apulainen_. Ei! Ethän sinä tahdo. Jatka sinä vaan.\n\n_Naemi_. Elias kulta, anna minun neuloa!\n\n_Apulainen_. En!\n\n_Naemi_. Rakas...\n\n_Apulainen_. Elä tule tänne. Sinä haisetkin hajuvedelle kuin mikäkin --\nnäyttelijätär.\n\n_Naemi_ (harmistuneena). Etpäs tiedä, mitä minä aion tehdä. Enkä minä\nsanokaan sitä sinulle.\n\n_Apulainen_. Nyt en voi puhua kanssasi. Mutta minä olen huoneessani,\njahka teet katumuksen ja tulet pyytämään anteeksi.\n\n_Naemi_. Lilli sanoo, että minun pitää kasvattaa sinua niin kauan kun\nolemme kihloissa.\n\n_Apulainen_. Mutta kun minä aionkin kasvattaa sinua.\n\n_Naemi_. Ei, se ei enää käy laatuun.\n\n_Apulainen_. Vai ei! Sepä hauskaa. Mutta kun minä sanon, että se käy\nlaatuun, niin se käy laatuun.\n\n_Naemi_. Sinulla on vaan raaka, eläimellinen voima.\n\n_Apulainen_. Nyt sinä olet vaiti.\n\n_Naemi_. Enpäs ole! Kaikki miehet ovat itsekkäitä.\n\n_Apulainen_. Mitä?\n\n_Naemi_ (uhkarohkeasti). Emmekä me ole orjia! -- Kaikki miehet ovat --\nraakoja eläimiä!\n\n_Apulainen_. Tämä menee liian pitkälle.\n\n    (Nipistää häntä korvasta.)\n\n_Naemi_ (huutaa): Elä unohda minun naisellista arvoani! Muista että\nminä olen uuden ajan... Kuuletko: uuden ajan nainen. Voi, voi, voi!\n\n_Apulainen_ (mennessään). Kas niin pahankurisille lapsille käy! Ja tuo\nneiti Stjernflykt! Kyllä minä vielä...\n\n    (Menee kamariinsa.)\n\n_Naemi_ (yksin, kulkee kiivaasti edestakaisin). Hyi! Sitä ei hän olisi\nuskaltanut tehdä Lillille. (Huutaa hänen jälkeensä.) Enpäs kerrokaan,\nmitä aiomme tehdä. Mutta saatpas nähdä! Saatpas nähdä!\n\n    (Menee vihoissaan ulos.)\n\n_Lilli_ (tulee, kävelee ensin miettiväisenä, istahtaa pianon ääreen ja\nlaulaa):\n\n    \"Kung Beles söner gärna drage\" j.n.e.\n\n_Rovasti_ (tulee kamaristaan kuuntelemaan laulua).\n\n_Ruustinna_ (tulee kyökistä). Minun täytyi kerrassaan jättää paisti\nomille hoteilleen ja lähteä kuuntelemaan sinua, Lilli kulta. Tuota\nlaulua laulettiin paljon ennen aikaan.\n\n_Rovasti_. Niin, hauska on kuulla noita vanhoja säveliä.\n\n_Lilli_. Voi, kuinka minulle tulee ikävä, kun täytyy jättää teidät.\nOlen niin mieltynyt teihin.\n\n_Rovasti_. Istu tähän, Lilli kulta.\n\n_Ruustinna_. Niin, lapsi kulta, meillä vanhoilla on omat tuumamme.\nMinun täytyy tunnustaa, että ensin olin hyvin peloissani, kun näin\nsinun kummallisen pukusi ja oudot tapasi.\n\n_Rovasti_. Äiti, näet, luuli sinua tuommoiseksi epäkäytännölliseksi\nmuotinukeksi.\n\n_Lilli_ (nauraa sydämmellisesti). Ja kauhean emansipeeratuksi!\n\n_Ruustinna_. Niin, niin. Yhtä ja toista en tosin voi oikein kärsiä,\nesimerkiksi tuota inhottavaa tupakanpolttamista. Mutta onhan sinulla\npaljo järkeviäkin mielipiteitä. Esim. juuri se, että tyttöjenkin täytyy\nkatsoa eteensä ja oppia jotain. Siitä minä saan joka päivä riidellä\nukon ja Eliaksen kanssa.\n\n_Lilli_. Vai niin, isä-ukko! Sinun mielestäsi meidän kai pitäisi olla\nkuin valkoinen laastari, niinkö? Hyi sinua!\n\n_Rovasti_. Ei -- ei! -- Kyllähän minä ennen nuorempana veisasin sitä\nvirttä oikein sydämmeni pohjasta. Katsos, kun näin koko ikänsä istua\nnököttää kaukana suuresta maailmasta, niin rupeaa helposti kammomaan\nkaikkea uutta. Mutta itsehän me näymmekin tulevan vanhoiksi ja\nveltoiksi. Maailma pysyy aina nuorena ja kauniina.\n\n_Ruustinna_. Niin. Ei suinkaan meidän tapamme sopisikaan sinne suureen\nmaailmaan. Kyökissä sinä olet oivallinen. Tee Antin koti hauskaksi,\nlapseni! Kyllä meille tosiaankin tulee ikävä, kun lähdet. Ja vaikka\nsinun pukusi alussa näytti minusta niin kummalliselta, niin on se\nkuitenkin hyvin käytännöllinen nuorille ihmisille, ja sehän onkin\npääasia.\n\n_Rovasti_ (taputtaa Lilliä). Kun äiti pitää noin pitkän puheen, niin\nsaat olla varma siitä, että hän on oikein tyytyväinen. Muuten hän kyllä\nosaa säästää sanojaan.\n\n_Lilli_. Kuulkaahan isä ja äiti! Kun nyt näette, kuinka erinomainen\ntyttö minä olen, niin varmaankin lupaatte sen, mitä nyt aion pyytää.\n\n_Rovasti_. No mitä sitten?\n\n_Lilli_. Minä pidän niin hirveän paljon Naemista ja -- ja...\n\n_Rovasti_. Ja --?\n\n_Lilli_ (mietiskellen). Isä kulta, elä nyt vastusta! Äiti, sinun pitää\nauttaa minua.\n\n_Ruustinna_. Kun vaan saan tietää...\n\n_Lilli_. Minun täytyy viikon perästä taas lähteä kotiin ja... ja...\nAntti tulisi niin iloiseksi ja hämmästyisi niin suuresti, jos... Eikö\nNaemi saa tulla minun kanssani Helsinkiin? Ainoastaan viikoksi, äiti?\nYhdeksi ainoaksi viikoksi vaan?\n\n    (Kietoo käsivartensa rovastin kaulaan.)\n\n_Rovasti_. Helsinkiinkö?\n\n_Ruustinna_. Helsinkiin!\n\n_Lilli_. Isä kulta! Rakas äiti! Hän asuisi minua huoneessani. Ja\nAntinkin tähden. Me kävisimme talouskoulussa. Eihän hän kumminkaan\nnaimisiin mentyään voi enää koskaan päästä maailmaa katsomaan. Äiti\nkulta! Pariksi viikoksi vaan. Auta nyt minua, hyvä, rakas, herttainen\nisä-ukko!\n\n_Rovasti_. Hm. Kyllähän hänellä nyt olisi hyvä tilaisuus, mutta...\n\n_Lilli_. Eikä se maksaisi muuta kuin matkan. Vaatteet me neuloisimme\nyhdessä. Ajatelkaahan, kuinka reippaana ja iloisena hän sieltä\npalajaisi, -- ihan samanlaisena kuin minä.\n\n_Rovasti_. Mutta Lilli kulta!\n\n_Lilli_. Ei mitään muttaa, isä-ukko!\n\n_Rovasti_. Niin, mitä sinä arvelet, äiti?\n\n_Ruustinna_. Niin, -- mitä sinä itse mietit, isä?\n\n_Lilli_. Isä suostuu, äiti suostuu ja siitä tulee näin suuri suostumus.\nAjatelkaahan, kuinka hirveän iloiseksi hän tulee!\n\n_Rovasti_ (nuuskaa). Kyllä sinä näyt osaavan! Niin, äiti, mitä tuumit\ntästä mutkallisesta asiasta? Pitäisihän tytön vähän saada katsella\nympärilleen.\n\n_Ruustinna_. Jos Naemi saisi asua Lillin vanhempien luona... ja\nAntinkin tähden... ja jos Lilli ottaisi hänet huostaansa, ja jos isä\nvoi antaa rahaa, niin kyllä minun puolestani.\n\n_Lilli_. Eläköön! Naemi saa siis tulla!\n\n_Ruustinna_. Mutta talouskoulua hänen pitää käydä. Etkä sinä saa\nlaahata häntä tanssijaisiin etkä teaattereihin. Muista se!\n\n_Lilli_. En, en, en! Me olemme niin äärettömästi ahkeria. Voi, kuinka\nhän tulee iloiseksi. Johan sinä lupasit, isä? Eikö totta?\n\n_Rovasti_ (nyykäyttää päätänsä). Jo.\n\n_Lilli_. Hih -- hei vaan! Missä Naemi?\n\n_Ruustinna_. Mutta kyllä sinun pitäisi puhua Eliaksenkin kanssa..\n\n_Rovasti_ (nuuskaa). Elias saa tyytyä siihen, mitä minä kerran olen\nluvannut.\n\n    (Nousee ja menee apulaisen kamariin. Äänettömyys.)\n\n_Lilli_. Eihän isä vaan suuttunut?\n\n_Ruustinna_ (vakavasti). Tuon kyllä ymmärrän. Minä vähän pelkäsin\nEliasta. Tiedäthän että hänellä on omat mielipiteensä. Mutta kun isä\nkerran sanoo tuolla tavalla, niin silloin asia on päätetty, eikä meillä\nmuilla sitten enää ole mitään sanomista. Näetkös, lapseni, vaimon pitää\nyhteisissä asioissa sanoa mielipiteensä. Mutta kun mies kerran on\nvarmasti sanonut, mitä hän tahtoo, niin pitää vaimon vaieta, eikä\nriidellä vastaan, eikä näyttää happamelta. Se on minun ajatukseni.\nSilloin ei kotirauha tule rikotuksi.\n\n_Lilli_. Se onkin viisas ajatus. Ja minä suostun kaikkeen, mikä on\nviisasta (veitikkamaisesti.) Mutta saammehan me sentään hiukan, hiukan\nvehkeillä?\n\n_Ruustinna_ (hymyillen). Täytyyhän meidän joskus, lapsi kulta.\n\n_Lilli_. Eikä minun tarvitse puhua mitään herra Jussilaiselle?\n\n_Ruustinna_. Miksi sinä aina sanot häntä herra Jussilaiseksi? Se kuuluu\nniin pahalta.\n\n_Lilli_. No, meillä on vaan semmoista pientä kinaa keskenämme. Eihän\nminun tarvitse puhua tästä Eliakselle?\n\n_Ruustinna_. Parasta että jätetään se isän toimeksi, niin ei siitä\nasiasta ole sen enempää puuhaa. Mutta pitäähän meidän mennä hakemaan\nNaemia.\n\n_Lilli_. Naemi on puutarhassa. (Ruustinna menee. Lilli seisoo hetken\nmiettien, katsahtaa sitten voitonriemulla apulaisen oveen päin ja tekee\nhärnäävän liikkeen.) Piti, piti!\n\n_Rovasti_ (tulee kamarista).\n\n_Lilli_. No, setä?\n\n_Rovasti_. Toimitettu.\n\n    (Menee huoneesensa.)\n\n_Lilli_. Piti! Piti!\n\n    (Kuuntelee apulaisen ovella, vetäytyy äkkiä takaisin.)\n\n_Apulainen_ (tulee kiivastuneena). Neiti Stjernflykt! Te -- te --\nolette siis saanut toimeen tämän?\n\n_Lilli_ (viattomasti). Minkä tämän, hyvä herra Jussilainen?\n\n_Apulainen_. Minkä tämän! Te olette... te olette -- vehkeilijä ja...\n\n_Lilli_ (säikähtävinään). Hui! tehän olette ihan hirveä, herra\nJussilainen! Ja minä kun aina olen luullut olevani todellinen nainen.\nMistä te nyt taas olette vihoissanne?\n\n_Apulainen_. Kuulkaa, neiti! Ennenkuin te tulitte tähän taloon,\nvallitsi täällä tuota -- tuota...\n\n_Lilli_. Sopusointu varmaankin. Niin, kyllä minä olen huomannut, että\nte tätä nykyä olette hirveässä epäsoinnussa.\n\n_Apulainen_. Te -- te -- olette...\n\n_Lilli_. -- käärme paratiisissa. Mutta kyllä se pian menee matkaansa.\nJoko tiedätte, että aion ottaa Naemin mukaani?\n\n_Apulainen_. Minä saattaisin pian loukata teitä.\n\n_Lilli_ (peittää korvansa, hullunkurisesti säikähtäen). Ai, ai, korva\nparkani! Elkää toki tehkö sitä!\n\n_Apulainen_. Millä oikeudella tunkeudutte tänne häiritsemään ihmisten\nkotirauhaa?\n\n_Lilli_. Jos te aiotte vävyksi taloon ja minä miniäksi, niin\nluullakseni toisella on yhtä suuri oikeus kuin toisellakin.\n\n_Apulainen_. Millä oikeudella tunkeudutte minun ja Naemin väliin?\n\n_Lilli_. En ole tahtonut vaivata teitä pyynnöilläni. Olen vaan puhunut\nNaemin vanhempien kanssa, -- jos tässä nyt on kysymys hänen matkastaan.\n\n_Apulainen_. Mutta minä kiellän sen.\n\n_Lilli_. Minun luullakseni isä juuri sanoi, ettei hän tässä asiassa aio\nkysyä teidän lupaanne.\n\n_Apulainen_. Minä vetoon Naemaan?\n\n_Lilli_. Nainen vaietkoon seurakunnassa.\n\n_Apulainen_. Niin, sen saisitte te tehdä. Ja miksi oikeastaan tahdotte\nviedä Naeman Helsinkiin?\n\n_Lilli_. Miksi? Me käymme talouskoulua. Hylkäämme siellä kaikki pyhät,\nesi-isiltä perityt hurskaat kyökkikokemukset ja syöksymme hurjimpiin\ntaloudellisiin muutospuuhiin. Me käymme luennoissa ja ryöstämme\nfysiikalla, botaniikalla, matematiikalla ja estetiikalla Naemista\nkaiken viattomuuden viehätyksen. Me käymme naisyhdistyksessä,\nesittelemme hänet noille emansipatsiooni-sankarittarille, jotka vaan\nväijyvät ja viettelevät viattomia naisparkoja lavealle tielle. Me\nluemme nykyisen kloaakki-kirjallisuuden Noorasta aina Kauppa-Lopoon\nasti ja revimme siten kaikki siveellisyyden juuret hänen sielustaan. Me\nkäymme suomalaisessa teaatterissa ja pilaamme hänen ihanteellisen\nkatsantotapansa Minna Canthin draamoilla. Ja kun näin olen saanut hänet\ntaloudellisesti, tieteellisesti, siveellisesti ja esteetillisesti\nperäti turmelluksi, lähetän hänet takaisin tänne turmelemaan muitakin.\nKas siinä minun ohjelmani.\n\n_Apulainen_. Neiti Stjernflykt! Te olette -- te olette -- te olette...\n\n_Lilli_. Teidän nöyrin palvelijanne.\n\n    (Juoksee pois.)\n\n_Apulainen_ (tuskissaan). Musteri! Musteri!!\n\n_Ruustinna_ (tulee).\n\n_Sisäpiika_ (tuo punssia. Panee tarjottimen pöydälle. Menee).\n\n_Ruustinna_. Joko isä on puhunut sinulle Naemin matkasta?\n\n_Apulainen_. Jo. Minä toivon, ettei musteri hyväksy sitä?\n\n_Ruustinna_. Kyllä hänen täytyy päästä vähän maailmaan. Ja nyt on niin\nhyvä tilaisuus -- Lillin kanssa.\n\n_Apulainen_. Lillin? Tunteeko musteri tuon Lillin?\n\n_Ruustinna_ (tyynesti). Tunnen kyllä. Hän on toisesta maailmasta ja\ntoisen ajan lapsi, kuin me. Hänellä on vikansa ja hyvät puolensa.\n\n_Apulainen_. Hänellä! Hän on itse piru naishaamussa.\n\n_Ruustinna_. No, no, no! Hänellä on oma tahto ja hyvä pää, Hän ei ole\ntavallinen tyhmä tallukka. Mutta semmoinen on Naemi.\n\n_Apulainen_. Musteri ei siis asetu minun puolelleni?\n\n_Ruustinna_ (vakaasti). En, hyvä Elias. Tiedäthän, että minä aina teen\nisän mielen mukaan. Ja sitäpaitsi arvelen, että teille on parasta olla\nvähän aikaa erillänne, sillä minä en oikein pidä siitä tavasta, jolla\nsinä kasvatat Naemia.\n\n_Apulainen_. Missä Naema on?\n\n_Ruustinna_. Hän tulee kohta. Elä nyt anna tämän seikan niin kovin\npainaa mieltäsi, hyvä Elias.\n\n_Apulainen_. Minusta tää asia on hyvin vakavata laatua.\n\n_Ruustinna_. Mitä tarkoitat?\n\n_Apulainen_. Tahdon puhua tästä Naeman kanssa.\n\n_Ruustinna_. Elias.\n\n_Rovasti_ (tulee, huomaa punssin). Hei, katsos muoria, kun aikoo ruveta\nherkuttelemaan. No, missäs tytöt ovat? Miks'ei Naemi tule luokseni?\n\n_Ruustinna_. Niin, hän on nyt hyväillyt minua niin, että niskani on\nihan koukussa. Odotahan vaan, kyllä sinäkin vielä saat osasi. Siellähän\nhe tulevatkin suinpäin alas portaita.\n\n_Naemi_ ja _Lilli_ (tulevat).\n\n_Naemi_ (juoksee rovastin syliin). Voi, rakas isä, isä kulta! Sinä olet\nniin kovin hyvä!\n\n_Rovasti_. No, no, no! Menepäs nyt sulhasesikin luo.\n\n_Naemi_ (lähestyy epäröiden apulaista). Annathan sinäkin minun\nmatkustaa?\n\n_Apulainen_. En.\n\n_Rovasti_ (on ottanut punssilasin ja aikoo kilistää). Häh?\n\n_Apulainen_. Naema on kysynyt minulta ja minä sanon: en!\n\n_Naemi_ (rupeaa itkemään).\n\n_Rovasti_. Kun minä lupaan, että tyttäreni saa matkustaa, niin hän\nmatkustaa. Maljanne!\n\n_Apulainen_. Kun minä sanon, ettei morsiameni saa matkustaa, niin hän\nei myöskään tee sitä. (Hetken äänettömyys.) Eikö niin, Naema? Tule\ntänne, Naema!\n\n_Naemi_ (menee kovasti itkien hänen luoksensa).\n\n_Rovasti_ (äkäisesti). Vai niin!\n\n_Lilli_ (menee Naemin luo ja laskee kätensä hänen olkapäälleen). Naemi,\njos et koko elämäsi läpi aio tahdottomana olentona kärsiä sortoa ja\npilkkaa...\n\n_Apulainen_. Naema, jos et koko elinikääsi tahdo kärsiä omantunnon\nvaivoja ja itsesi halveksimista...\n\n_Lilli_. Naemi, tee luja päätös ja näytä, että olet vapaa ihminen.\n\n_Apulainen_. Naema, nojaa minuun ja näytä, että olet rakastava nainen.\n\n_Lilli_. Naemi, tuossa houkuttelee sinua se orjuuden henki, joka\nvuosituhansia on pitänyt naista kahleissa.\n\n_Apulainen_. Naema, tuossa houkuttelee sinua se käärme, joka\nparatiisissa vietteli Eevan omenoilla ja nyt viettelee sinua\nemansipatsioonilla.\n\n_Lilli_. Tule, Naemi! Muista: vapaus odottaa.\n\n_Apulainen_. Naemi, muista: vieressäni odottaa alttiiksi antava sielun\nautuus. Muista, kuinka satoja kertoja olemme vannoneet toisillemme,\nettä sinä eläisit vaan minua varten, kuolisit vaan minun kanssani!\n\n_Naemi_. Niin, niin, elää sinua varten, kuolla sinun kanssasi! Elias!\nElias!\n\n_Lilli_. Lykkyä tykö! (Istahtaa pianon ääreen ja soittaa ivallisella\ntunteellisuudella \"La prière d'une vierge\".)\n\n_Naemi_. En minä matkusta, kun et sinä tahdo. Sinun kanssasi tahdon\nelää ja kuolla!\n\n    (Esirippu alas.)\n\n\n\n\nKOLMAS NAYTOS.\n\n\n(Sama huone. Seuraavana päivänä. Pastorin rouva, nimismiehen rouva ja\nkauppamiehen rouva istuvat kahvipöydän ääressä).\n\n_Pastorin rouva_. Ei, rakas Sofi. Siinä asiassa Naemi on todellakin\ntehnyt aivan oikein. Sillä joka kerran aikoo mennä naimisiin, hänen\ntäytyy myöskin tietää, että...\n\n    (Katsoo kudelmaa ja nostaa pudotetun silmän sukkapuikolleen).\n\n_Nimismiehen rouva_ (katsahtaa innoissaan ylös ompeluksestaan). Niin,\njoka kerran aikoo mennä naimisiin, hänen täytyy myöskin tietää, että...\n\n_Pastorin rouva_. Sillä tuo kauhea emansipatsiooni... Minä en edes\ntahdo puhua siitä. (Juhlallisesti). Niin, se se juuri on aikamme suurin\ntauti.\n\n_Nimismiehen rouva_ (hartaasti). Se se juuri on aikamme suurin tauti.\n\n_Pastorin rouva_. Esimerkiksi Minna Canth.\n\n_Nimismiehen rouva_. Aivan niin! Esimerkiksi Minna Canth.\n\n_Kauppamiehen rouva_. Rakas Gustaava, enhän ole sanonutkaan, että\nNaemin olisi pitänyt mennä kaupunkiin, jos hän olisi ollut naimisissa.\nMutta koska hän nyt on vaan kihloissa ja koska sekä isä että äiti\nolivat matkaan suostuneet, niin minun mielestäni ei olisi ollut\nollenkaan vaarallista, jos hän...\n\n_Pastorin rouva_ (keskeyttäen pontevasti). Ei, Sofi! Se olisi ollut\nkaupan hieromista, oikeata kaupantekoa omantuntonsa kanssa. Sinun ei\ntarvitse ollenkaan väittää vastaan.\n\n_Nimismiehen rouva_. Sinun, jonka tyttö käy yhteiskoulua ja joka...\n\n_Kauppamiehen rouva_ (kiivaasti). Niin, niin käykin, sillä hänen pitää\noppia elämään maailmassa niiaamatta ja punastumatta ensimäisen\npoikanulikan lähetessä.\n\n_Pastorin rouva_ (pisteliäästi). Niin, kyllä hän ainakin punastumisen\noppii jättämään, jos sinä sitä tahdot!\n\n_Nimismiehen rouva_. Ha, ha, ha!\n\n_Kauppamiehen rouva_. Niin, naura sinä vaan! Onhan oma asiani, miten\nminä kasvatan lapsiani! Mutta sen vaan sanon että se, joka jo sulhasena\nkohtelee sillä tavalla morsiantaan, niin minkähänlainen hän lienee\naviomiehenä?\n\n_Pastorin rouva_. Sofi Andelinin ei sovi tuomita maisteri Jussilaisen\nmenettelyä, eikä määrätä, mitä hän saa tehdä ja tekemättä jättää.\nMaisteri Jussilainen on hyvin lahjakas pappismies. Sellaisen henkilön,\njolla ei ole siveellisiä periaatteita, ei sovi heittää lokaa niiden\nsilmille, joilla on siveellisiä periaatteita ja jotka noudattavat\nsiveellisiä periaatteitaan elämässään ja vaelluksessaan toisille\nesikuvaksi, esimerkiksi ja opetukseksi.\n\n_Nimismiehen rouva_. Ja joilla ei ole naislehtiä eikä muotilehtiä, ja\njotka eivät ole antaneet kymmensiä markkoja suomalaiselle teaatterille!\n\n_Kauppamiehen rouva_. Eihän sitä voi auttaa, että on sivistyneestä\nkodista, ja että on saanut hiukan ymmärrystä, vaikka onkin nainen.\nKatsokaa, minä en lämmitäkään miehelleni totivettä joka ilta, sillä\nminä pidän taloni reilassa, minä.\n\n_Nimismiehen rouva_. Niin, kyllähän kaikki tietävät, että sinä olet\nilkeä miehellesi.\n\n_Kauppamiehen rouva_. Ja sinä niin lempeä ukollesi, kuin valkoinen\nlaastari haavalle! Kuinka sallit Eveliinasi rakastua tuohon pitkään\nLundgreniin, jota minä en tahtoisi nähdä en takamaillanikaan.\n\n_Nimismiehen rouva_. Kalle ei ole tehnyt sinulle mitään.\n\n_Kauppamiehen rouva_. Ei, Jumala paratkoon! Mutta hänet ajettiin pois\nBlomqvistilta sen vuoksi, että hän vehkeili siellä Roosan kanssa.\n\n_Nimismiehen rouva_ (innokkaasti). Se on ijankaikkinen valhe! Sillä\nminä tiedän, että Roosa itse kosi Kallea.\n\n_Kauppamiehen rouva_. Eipäs. Päinvastoin! Roosa antoi hänelle rukkaset.\nSen seikan tunnen minä parhaiten. Niin, niin. Elä yritäkään puolustaa\nKallea. Mutta sinun kasvatuksellasi rakastuvat tyttäresi jok'ainoaan\nkirjuriin, jonka taloonne saatte.\n\n_Pastorin rouva_ (arvokkaasti). Kas niin, kas niin! Lopettakaa nyt!\nSofin pitäisi oppia hillitsemään terävää kieltänsä.\n\n_Nimismiehen rouva_ (itkien). Niin, mitä hän aina minua ja minun\nlapsiani!\n\n_Kauppamiehen rouva_. Minulla on oikeus puolustaa itseäni, kun hän\nhyökkää kimppuuni. Ja Hulda riippuu aina sinun hameessasi. Ja sitä\npaitsi itsehän sinä aloitit. Mutta minä sanon vaan omasta puolestani...\n\n_Ruustinna_ (tulee, vatsakääre ja pieni rohtopullo kädessä). Antakaa\nanteeksi, hyvät ystävät, että jätin teidät yksin. Mutta minun täytyi\netsiä ullakossa kaikkien likaisten vaatteitten seasta... (Huutaa\nkyökkiin päin). Maija! Hirveä se Eliaksen vatsa! Aina se on\nepäjärjestyksessä! (Sisäpiika tulee, märkä pyyhinliina kädessään.\nRuustinna koettaa sitä). No niin; hyvä on. Vie nyt tämä maisterille.\n(Ojentaa hänelle vatsakääreen ja pullon). Ja 30 tippaa, kuuletko?\nKolmekymmentä. (Sisäpiika menee rohtoineen apulaisen huoneesen). Ja\nmissä ovat tytöt, kun eivät tule pitämään seuraa? Niin, Naemihan\nvalitti päätänsä kipeäksi ja Lilli ei varmaankaan ole vielä tullut\nkotiin. Minä lähetin nyt maisterille kylmän kääreen ja Thilemannin\nroppia.\n\n_Pastorin rouva_. Meillä on tapana ottaa ensin kaksi lusikallista\nenglannin suolaa ja sitten päälle pirunpihkaa.\n\n_Nimismiehen rouva_. Minun mieheni ottaa ryypyn konjakkia.\n\n_Kauppamiehen rouva_. Jospa hän tupakoisi vähemmän ja kävelisi enemmän!\nSe luullakseni olisi paras keino.\n\n_Ruustinna_, Niin minäkin luulen! (Sisäpiika palajaa takaisin.) Etkö\nole nähnyt, onko neiti tullut kotiin.\n\n_Sisäpiika_. Naemi on ullakkokamarissa ja Lilli neiti meni hevoshakaan\näsken.\n\n_Ruustinna_. Vai niin. Ota kupit pois ja tuo lisää kahvia; Se tyttö on\nniin ihastunut hevosiin, kuin mies ikään!\n\n_Pastorin rouva_ (pisteliäästi). Niin, hänhän kuuluu ratsastavankin.\n\n_Ruustinna_ (ujostellen). No, hän sattui löytämään Antin satulan tuolta\nullakolta ja niin hän koetti eräänä iltana Pollella.\n\n_Nimismiehen rouva_. Miehen satulalla! No, voi, voi!\n\n_Ruustinna_. Pienen matkan vaan navetan takana ja miehen puvussa.\n\n_Nimismiehen rouva_. Niin, hänhän kuuluu käyvän housuissa.\n\n_Ruustinna_. Niin, -- sellaisessa voimistelupuvussa, jota käytetään\nHelsingissä voimistelussa. Sellainen niillä siellä täytyy olla.\n\n_Kauppamiehen rouva_. Se onkin hyvin käytännöllinen! Sellaisessa\nminunkin tyttäreni voimistelee ja minä annan hänen käyttää sitä täällä\nkotonakin.\n\n_Pastorin rouva_. Mutta rakas Sofi, elä vainen rupeakaan sillä tavalla,\nvaikka oletkin niin uuden-aikainen. Anna toki miehesi pitää housunsa.\n\n_Nimismiehen rouva_. Muotilehdissä on varmaan niitten mallia?\n\n_Kauppamiehen rouva_. Kyllä, sekä koomillisia että näppäröitä,\nitsekunkin aistin ja ymmärryksen mukaan. Sillä katsos, Hulda: kaikki\neivät tahdokaan puvultaan retkottaa kuin mitkäkin variksen pelätykset!\n\n_Sisäpiika_ (tuo kahvia).\n\n_Ruustinna_. Ai, ai -- luulenpa Sofin ja Huldan vähän pistelevän\ntoisiaan. Mutta pieni lisäpisara sovittaa varmaan välin taas! Tehkää\nhyvin!\n\n_Pastorin rouva_. Katrina kulta, ei enää.\n\n_Ruustinna_. Ole nyt niin hyvä!\n\n_Pastorin rouva_ (kursailee). Mutta, rakas Katrina, ota nyt sinä\nensiksi.\n\n    (Työntää piian ruustinnan luo.)\n\n_Ruustinna_ (työntää piian takaisin). Mutta Gustaava, elähän nyt,\nGustaava, turhia.\n\n_Pastorin rouva_. No mutta...\n\n_Ruustinna_. No mutta...\n\n_Pastorin rouva_ (ottaa kahvia). Onhan tämä nyt vallan hassusti,\nmutta...\n\n_Ruustinna_. Ei paljasta kahvia, ei. Kas niin, vehnästä myös!\n\n_Pastorin rouva_. Kai minun sitte täytyy, (ottaa vehnästä, piika tarjoo\nnimismiehen rouvalle.)\n\n_Nimismiehen rouva_ (sievistellen). Ruustinna ensiksi.\n\n_Ruustinna_. Kas niin, emäntä viimeiseksi.\n\n_Nimismiehen rouva_. Sehän on oikein, Se.\n\n    (Ottaa kahvia. Äänettömyys.)\n\n_Kauppamiehen rouva_. Erittäin hyviä piparkakkuja! Onko täti itse\nleiponut näitä?\n\n_Ruustinna_. En. Lilli.\n\n_Pastorin rouva_. Todellakin!\n\n_Nimismiehen rouva_. Todellakin! Osaako hän talouden toimia? Minä\nluulin, ettei hän ollenkaan osaisi.\n\n_Ruustinna_ (pahastuen). Suuri erehdys! Lilli voittaa meidät kaikki\nhienoimmissa tehtävissä.\n\n_Kauppamiehen rouva_. Lilli on reipas tyttö! Helsingin talouskoulussa\nkai hän on oppinut. Eikös kurssi kestä kaksi kuukautta?\n\n_Pastorin rouva_ (ivallisesti). Vai niin! Vai oppii sitä tätä nykyä\nkahdessa kuukaudessa emännäksi? Sehän on erittäin mukavata, se!\n\n_Nimismiehen rouva_. Kahdessa kuukaudessa! Onpas se erittäin mukavata,\nse. Mutta tarvitseeko siihen kahtakaan kuukautta?\n\n_Kauppamiehen rouva_. Sama se. Joku viikko sinne tai tänne. Se riippuu\nihan siitä, millainen pää kullakin on ja etupäässä millaiset lahjat.\nMutta sitäpaitsi ruo'anlaitto ei olekaan hyvän emännän tärkein tehtävä.\n\n_Pastorin rouva_. Olisipa hyvin hauska tietää, millaista emäntää Sofi\nAndelin pitää hyvänä perheen emäntänä?\n\n_Nimismiehen rouva_. Ha, ha, ha! Sellaista varmaan, joka ei osaa\nkeittää pyöreitä perunoitakaan.\n\n_Kauppamiehen rouva_. Sellaista, joka voi olla miehensä seurana ja joka\nei ikävystytä eikä masenna häntä kotona.\n\n_Pastorin rouva_. Sepä se! Antaa piikain huseerata kyökissä ja lasten\njuosta torppapahasissa! Ja itse vaan istuu puhumassa emansipatsioonista\nmiehensä kanssa. Se on oikein, oikein muodin mukaista, rakas Sofi, --\nrakas Sofi.\n\n_Nimismiehen rouva_. Niin, rakas Sofi, -- rakas Sofi!\n\n_Apulainen_ (tulee. Vatsan ympärille on kääritty paksu vyö). Hyvää\npäivää! hyvää päivää, pastuurska! Hyvää päivää, rouva Braxell ja rouva\nAndelin! Hyvää päivää, hyvää päivää, hyvää päivää! Minä istun seuraanne\nvähäksi aikaa, jos sallitte.\n\n_Nimismiehen rouva_ (nousten keinutuolista). Maisteri on hyvä ja istuu\ntähän gungstooliin.\n\n_Apulainen_. Kiitoksia, No, -- kuinka siellä pastorissa jaksetaan\ntänään?\n\n_Pastorin rouva_. Kiitoksia kysymästänne! Kyllähän meillä hyvin\nvoidaan. Mutta maisteri näyttää hirveän surkealta.\n\n_Apulainen_. Niin. Enhän minä voi ollenkaan hyvin. Melkein koko yön\ntaas...\n\n_Pastorin rouva_. Vatsako?\n\n_Apulainen_. Niin. Kun minulla vain on mieliharmia, niin...\n\n_Nimismiehen rouva_. Ehkä maisterilla on matoja? Minullakin on matoja.\n\n    (Tuskallinen äänettömyys).\n\n_Apulainen_. Minä en tahtoisi keskeyttää. Mistäs täällä oli kysymys?\n\n_Nimismiehen rouva_. Sofi Andelin taas puhui täällä\nemansipatsioonistaan.\n\n_Apulainen_. Vai niin, vai niin! Niin, rouva Andelinhan on tainnut\nkohottaa tuon punaisen lipun täällä meidän maaseurakunnassammekin. No,\nsaako rouva Andelin montakin uskonmuuttajaa? Ja mitä se herra miehenne\nsiitä asiasta arvelee?\n\n_Kauppamiehen rouva_. Hän arvelee vaan, että Jumala on luonut vaimon\nmiehen avuksi ja aasin vetojuhdaksi.\n\n_Apulainen_. Emansipatsiooni! Emansipatsiooni! Niin, sehän se nyt on\npäivän huuto -- tätä nykyä! Mutta, hyvät ystävät, oletteko huomanneet,\nettä Raamatun pyhät naiset olisivat saarnanneet tuota emansipatsioonia.\nKatsokaamme esimerkiksi Saaraa, kun hän...\n\n_Kauppamiehen rouva_. Laskeeko maisteri Saaran \"pyhien\" naisten\njoukkoon. Silloin on maisteri lukenut hänen elämäkertansa hyvin\npintapuolisesti.\n\n_Apulainen_. Anteeksi, rouva Andelin! Minä lasken Saaran \"pyhien\"\nnaisten joukkoon. Nöyryydessä ainakin hän on kaunis esimerkki, koska\nhän kutsui miehensä herraksi ja oli hänelle alammainen, niinkuin rouva\nAndelin ehkä vihkimäluvusta suvaitsee muistaa.\n\n_Kauppamiehen rouva_. Maisteri taitaa vielä käyttää vanhaa\nvihkimäkaavaa. Mutta niin ei minua vihitty.\n\n_Apulainen_. Vai niin! Saaran hurskas historia ei siis enää kelpaa\nnykyiselle naiselle. Ei, hän tietysti ammentaa viisautta muista\nlähteistä. Lukee vaan muodin mukaista, niin sanottua realistista\nkirjallisuutta, jossa kieli on kaunis ja kuori kiiltävä, mutta joka\nsisältää vaan lokaa ja mädännystä.\n\n_Pastorin rouva_. Aivan niin, aivan niin!\n\n_Kauppamiehen rouva_. Onko Gustaava lukenut niitä?\n\n_Pastorin rouva_. En, varjelkoon!\n\n_Kauppamiehen rouva_. Vai niin!\n\n_Nimismiehen rouva_. Mutta minä olen samaa mieltä kuin maisterikin.\nUudet kirjat ovat kunnottomia! Uusi kokkikirjakaan ei kelpaa mihinkään!\n\n_Pastorin rouva_. Niin. Kyllä me naisparat olemme pahemmassa kuin\npulassa tätä nykyä, jos tahdomme lukea muuta kuin postilloja ja\nvirsikirjaa. Vaan ehkä onkin viisainta tyytyä niihin. Vai mitä\narvelette, hyvä maisteri?\n\n_Apulainen_. No, niin pitkälle en tahtoisi mennä. Jos kirja on\nkirjoitettu oikeassa hengessä, niin voihan se istuttaa montakin jaloa\ntaimea nöyrän lukijan sydämmeen.\n\n_Pastorin rouva_. Voi, voi, herra maisteri, jospa voisitte lainata tai\nneuvoa minulle semmoisen kirjan. Minä nukun aina paljoa paremmin\npäivällisluurini, luettuani ensin pari sivua.\n\n_Apulainen_ (erikseen). Nyt olisi hyvin sopiva tilaisuus! (Ääneen.)\nLukisin mielelläni pastuurskalle vähän pienestä kirjasestani, jonka\nolen juuri saanut valmiiksi. Luullakseni todellinen nainen löytää siitä\nmonta väärentämätöntä jalohelmeä, varsinkin tyttärien kasvattamisen\nsuhteen miehen sopivaksi seuraajaksi ajallisessa elämässä.\n\n_Pastorin rouva_. Voi! Lukekaa, hyvä maisteri. Se olisi minulle suuri\nilo!\n\n_Nimismiehen rouva_. Voi, kun Eveliina ja Hilma eivät olleet mukana!\nTämä olisi varmaan ollut lapsille.\n\n_Apulainen_ (menee huoneesensa).\n\n_Pastorin rouva_. Minä häpeän todellakin sinun tähtesi, Sofi!\n\n_Nimismiehen rouva_. Ja entäs minä sitten.\n\n_Kauppamiehen rouva_. Antakaa te vaan herra Jussilaisen ja minun\notella! Me olemme otelleet ennenkin. Kyllä me tunnemme toisemme!\n\n_Ruustinna_. En minä luule Sofin tarkoittavan niin pahaa kuin hän\nsanoo, vaikka et sinä juuri sanojasi punnitse.\n\n_Apulainen_ (tulee takaisin, vihko kädessä). Arvoisa herrasväki! Tämän\nvähäisen kyhäelmäni olen aikonut esitelmäksi, jonka pitäisin\npitäjääntuvassa jonakin iltapuhteena seudun vallassäätyisille ja\nparemmille talonpojille, eli oikeastaan naisille. Sillä, niinkuin\nherrasväki tietää, on siveellis-kristillinen naisellisuus meidän\naikanamme suurimmassa vaarassa. Niin, suoraan sanoen, tänne meidän\nkaukaiseen maaseutuummekin on tuo turmeleva myrkky nyt hiipinyt. Sen\nvuoksi pyydän etenkin teidän etevää arvosteluanne, pastorin rouva, ja\nherrasväen suosiota. Ottakaamme tutkittavaksi seuraava luku, joka ehkä\non muita helppotajuisempi. (Lukee): \"Edellisessä osassa olemme puhuneet\nnaisen velvollisuuksista ja tehtävistä. (Kauppamiehen rouva aivastaa.)\nNiin -- tehtävistä ja velvollisuuksista. Mutta, arvoisat kuulijani!\nNaisella on myöskin oikeuksia täällä maan päällä. Eräs siveellisesti\nihanteellinen runoilija puhkee, täynnä moraalista innostusta, näihin\nsanoihin: 'Sä oikeutes tietää tahdot, nainen'?\"\n\n_Välipiika_ (tulee). Ruustinna! Tuleeko ruustinna tänne ulos?\nMattorievut loppuivat.\n\n_Ruustinna_ (nousee). Vai niin! Jatkakaa vaan. Minun täytyy vähän\nmennä.\n\n    (Menee.)\n\n_Apulainen_. Niin, kun hän puhkee, täynnä moraalista innostusta, näihin\nsanoihin:\n\n_Nimismiehen rouva_. \"Moraalista innostusta\". Niin, siihen juuri\nmaisteri lopetti.\n\n_Pastorin rouva_. Elä keskeytä, Hulda!\n\n_Nimismiehen rouva_. Enhän minä keskeytä. Minä vain sanon.\n\n_Apulainen_. Täynnä moraalista innostusta, näihin sanoihin: \"Sä\noikeutes tietää tahdot, nainen?\"\n\n_Sisäpiika_ (tarjoo apulaiselle kahvia). Maisteri ei ole saanut vielä\nkahvia. Tahtooko maisteri kahvia?\n\n_Apulainen_ (kärsimättömästi). No, enkä! -- \"Sä oikeutes tietää tahdot,\nnainen?\"\n\n_Sisäpiika_ (tarjoo nimismiehen rouvalle). Passaako rouville?\n\n_Nimismiehen rouva_ (on käsittänyt väärin apulaisen tarkoituksen).\nEihän toki! Maisteri ottaa nyt vaan ensiksi, (ujosti.) Eihän maisterin\ntarvitse kursailla minun tähteni.\n\n_Apulainen_. En minä juo kahvia.\n\n_Nimismiehen rouva_. Vai niin, vai... Mutta ei se vatsaa pilaa.\n\n_Apulainen_. No, no...\n\n_Nimismiehen rouva_ (piialle). Tarjoa ensin pastuurskalle.\n\n_Pastorin rouva_. Ota nyt, Hulda, ja ole hiljaa!\n\n_Nimismiehen rouva_. Eihän maisteri nyt saarnaa. Mutta, rakas Gustaava,\nen minä ota ensiksi.\n\n_Pastorin rouva_ (ottaa kahvia).\n\n_Apulainen_ (huokaa, jatkaa). \"Sä oikeutes tietää tahdot, nainen?\"\n\n_Nimismiehen rouva_ (kuiskaa). Gustaava! Gustaava! Sinä et muistanut\nottaa kermaa! Etkö sinä muistanut ottaa kermaa?\n\n_Pastorin rouva_. Ole hiljaa!\n\n_Apulainen_. \"Sä oikeutes tietää tahdot, nainen? Rakasta, kärsi,\nahkeroitse vainen\".\n\n_Nimismiehen rouva_ (kahvia juoden). Voi, hyvä maisteri! Lukekaa vielä\ntuo värssy. Minä en kuullut oikein.\n\n_Apulainen_. \"Sä oikeutes tietää tahdot, nainen? (Ruustinna tulee ja\nsisäpiika menee.) Rakasta, kärsi, ahkeroitse vainen\".\n\n_Nimismiehen rouva_. Se minun täytyy oppia ulkoa Eveliinalle ja\nHilmalle. Sinun oikeutesi sinä tahdot tietää, sinä nainen? Rakasta sinä\nja, ja...\n\n_Kauppamiehen rouva_ (pilkaten). Ja kärsi!\n\n_Nimismiehen rouva_. -- ja kärsi! Niin... ja... ja...\n\n_Pastorin rouva_ (suuttuen). Ja tee työtä!\n\n_Nimismiehen rouva_. -- ja tee työtä! Niin, rakasta sinä, nainen, ja\nkärsi sinä ja tee työtä niin paljon kuin jaksat. Tahtooko maisteri nyt\nolla hyvä ja jatkaa, sillä nyt minä sen osaan.\n\n_Apulainen_. \"Nämä kalliit oikeudet...\"\n\n_Nimismiehen rouva_. Sinun oikeutesi sinä tahdot tietää, sinä nainen?\nRakasta sinä ja kärsi ja tee työtä niin paljon kuin suinkin jaksat.\n\n_Apulainen_ (pahalla tuulella, lukee). \"Nämä kalliit oikeudet,\nkuulijani, joissa siveellisesti nöyrä, todellisesti naisellinen nainen\nlöytää kaikki, mitä hän tämän maan päällä toivoa voi, -- miten\nhoitaakaan nykyajan nainen näitä oikeuksia? Maailman läpi käy kova\nhuuto. Davidin jumalallinen runoharppu ei miellytä nykyaikaa.\nKirjalliset posetiivinsoittajat tunkeutuvat kaikkialle...\"\n\n_Nimismiehen rouva_. Se on totta! Tietääkö maisteri, että tännekin on\ntullut posetiivinsoittaja. Hän kävi meillä eilen.\n\n_Pastorin rouva_. Mutta, Hulda hyvä, etkö ymmärrä että maisteri puhuu\nkuvaannollisesti.\n\n_Nimismiehen rouva_. Niin, kuvia hänelläkin oli.\n\n_Pastorin rouva_. No, mutta nyt sinä olet vaiti, Hulda!\n\n_Nimismiehen rouva_. Enhän sanonut mitään muuta kuin...\n\n_Pastorin rouva_ (keskeyttää). Ehkä herra maisteri on hyvä ja jatkaa.\n\n_Apulainen_. \"Kirjalliset posetiivinsoittajat nousevat puhujalavalle,\nkomeitten lippujen liehuessa ja helisevien kulkusten pauhatessa. He\nnaulaavat seinille kirjavia kylttiä ja sanovat: tulkaa tänne, tulkaa\ntänne! Täällä on naisen oikeudet! Täällä on uuden ajan naiselliset\noikeudet! Naiset kokoontuvat ja muodostavat naisyhdistyksiä,\nnaisyhtiöitä, naiskouluja, naisyliopistoja, -- ja nainen hurmaantuu\nja...\"\n\n_Talonpoika_ (tulee, kaupitsee suurta haukea). Eikös herrasväki osta\nverestä kalaa?\n\n_Nimismiehen rouva_. Voi hyvänen aika! Tuollainen komea könsikkä! Mitä\nmaksaa naula?\n\n_Talonpoika_. Viisikolmatta penniä.\n\n_Nimismiehen rouva_. Ei siitä kannata kahtakymmentä enempää maksaa.\n\n_Ruustinna_. Jospa menisitte kyökkiin, niin... (Talonpoika aikoo mennä\nsalin lävitse.) Ei, ei sitä tietä!\n\n_Talonpoika_ (menee).\n\n_Apulainen_. \"Ja nainen hurmaantuu ja...\"\n\n_Nimismiehen rouva_ (kuiskuttaen). Hirveätä, miten kallista kala on\ntänä kesänä!\n\n_Ruustinna_. Hiljaa, Hulda!\n\n_Nimismiehen rouva_. Enhän sanonut mitään.\n\n_Apulainen_. \"Ja nainen hurmaantuu ja...\"\n\n_Sisäpiika_ (tulee). Ruustinna! Täällä on kala myytävänä. Viisikolmatta\npenniä naula.\n\n_Nimismiehen rouva_. Se on liian kallista. Musterin täytyy puhua hänen\nkanssaan. Minä kyllä tunnen miehen.\n\n_Ruustinna_. Kai minun sitten täytyy mennä.\n\n    (Menee.)\n\n_Kauppamiehen rouva_ (rykäisee).\n\n_Nimismiehen rouva_. Hiljaa, Sofi! Eläpäs nyt ryvi, kun maisteri\nsaarnaa, eläkä irvistele.\n\n_Apulainen_. \"Ja nainen hurmaantuu... Ja juovuksissaan ajan imelästä\nviinistä, paljastaa hän alastomuutensa ja esiintyy kaikessa\nkurjuudessaan maailmalle. Ja hän kirjoittaa, kirjoittaa kirjoja ja\ntoimittaa sanomalehtiä. Surkeata, surkeata! Hän matkustaa Amerikkaan,\ntulee takaisin, nousee puhujalavalle ja pitää puheita\".\n\n_Nimismiehen rouva_. Niin, kuinka hirveästi tänä kesänä on mennyt\nPohjalaisia Amerikkaan!\n\n_Pastorin rouva_. Hys!\n\n_Apulainen_ (nousee, sulkee ovet ja istuu uudelleen). \"Lukijani eteen\ntahtoisin luoda kaksi kuvaa. Toinen on se irvikuva, jonka nykyajan\nemansipatsiooni on tehnyt naisesta, irvikuva inhottavimmassa\nmuodossaan, kirjailija-naisen personassa. Hän riehuu ja rähisee, hän\nampuu lait ja oikeudet, hän huutaa vapautta, naisen vapautta,\nuskonvapautta, kunnallisvapautta. Ja hänen sanansa loistavat kuin\nvirvatulet öisen, sumuisen, mutaisen lammen pinnalla ja muut naiset\nkurottavat käsiänsä noita petollisia virvatulia kohti ja eksyvät pois\nnaisen alkuperäisestä kutsumuksesta ja tarkoituksesta. Ja toinen kuva\ntaas on suloinen ihanne-kuva...\"\n\n    (Ulkoa kuuluu posetiivin soitto.)\n\n_Nimismiehen rouva_. Kuulkaa! posetiivi!\n\n_Apulainen_. \"-- entisen, alttiiksi antavan, hellän naisen kuva, joka\nkärsii nöyrästi, eikä aseta omaa itsekästä tahtoansa ylpeästi\nvastoinkäymisiä vastaan, joka antaa anteeksi ja uhraa itsensä, joka\nrakastaa ja kuolee, joka...\"\n\n_Nimismiehen rouva_. Mutta sehän on Boccaccio.\n\n_Kauppamiehen rouva_ (nauraa sydämmellisesti).\n\n_Apulainen_. Ei -- tää on liikaa! Suokaa anteeksi, hyvät naiset, mutta\nminä en jaksa enää.\n\n    (Paiskaa käsikirjoituksen pöydälle.)\n\n_Nimismiehen rouva_. Vatsako?\n\n_Apulainen_ (mennessään). Niin, vatsa, vatsa!\n\n_Lilli_ (antaa posetiivinsoittajalle rahaa). Menkää nyt soittamaan\ntuonne alapihan puolelle. Uh! Sellaista soittoa! Luulenpa, että\nmaisteri pakeni! Ai, vieraita! Vai olet sinä täällä? (Tervehtii\nkauppamiehen rouvaa.) Pistäysin juuri teillä. (Niiaa pastorin\nrouvalle.) Nöyrin palvelijanne! Ja rouva Braxellkin on kyläilyllä. Mitä\nuutta kuuluu? (Kauppamiehen rouvalle.) Niin, sinä et ollut kotona.\nMutta minä puhuttelin sen sijaan sinun herraasi ja miestäsi. Sinä olet\nhänet hyvin kasvattanut. Vai niin, herrasväellä on tällaiset pienet\nkahvikekkerit. Näin maalla ovat ne erittäin hauskat! (Istuu, pastorin\nrouvalle.) No, mitäs uutta pappilaan kuuluu?\n\n_Ruustinna_ (menee kyökkiin).\n\n_Pastorin rouva_. Meille eivät mitkään uudet asiat osaa.\n\n_Nimismiehen rouva_. Oo! Me tulemme juuri kuulemaan uutisia tänne\nsuureen maailmaan, jossa on rovastilat ja kauppapuodit ja\npostikonttoorit ja muut. Ja niin pistäysimme tänne kuulemaan uutisia.\n\n_Kauppamiehen rouva_ (Lillille). Rolli-uutisia, ymmärrätkös. Varjelkoon\nHerra muista uutisista täällä Kuopion takana.\n\n_Pastorin rouva_. Me saimme juuri kuulla jotain erittäin hauskaa, sillä\nmaisteri Jussilainen luki meille hyväntahtoisesti uuden kirjansa alun.\n\n_Nimismiehen rouva_. Mutta sitte rupesi hänen vatsaansa puremaan.\n\n_Lilli_. Vai niin. Minä luulin, että hän pakeni soittoa. Tämäkö se nyt\non se suuri nerontuote?\n\n    (Alkaa selailla kirjoitusta.)\n\n_Nimismiehen rouva_. Niin. Se on saarna, jonka hän aikoo pitää\npitäjääntuvassa meille ja varakkaimmille talonpojan emännille.\n\n_Pastorin rouva_. Hän on erittäin lahjakas mies, tuo meidän rakas\nmaisterimme! Miehekkäät mielipiteet.\n\n_Lilli_. Niin, erittäin miehekkäät mielipiteet.\n\n    (Jatkaa lukemistaan,)\n\n_Kauppamiehen rouva_. Olipa todellakin vahinko, ettet tullut ennemmin.\n\n_Nimismiehen rouva_. Niin. Sillä kun maisteri seisoo saarnastuolissa,\nniin hänen ei tarvitse koskaan katsoa paperiin. Ulkoa laskee vaan, niin\nettä kuuluu...\n\n_Kauppamiehen rouva_. Aina kirkonkukkoon asti.\n\n_Nimismiehen rouva_ (näyttää hyvin miettiväiseltä).\n\n_Lilli_. Sehän taitaa ollakin pää-asia täällä maaseudun papeilla.\n\n    (Lukee edelleen.)\n\n_Pastorin rouva_. Jos se oli olevinaan sukkeluus, niin...\n\n_Ruustinna_ (tulee). Gustaava! Etkö tahdo tulla katsomaan mattojani? Ja\nentäs sinä Sofi? Sinulla on niin hyvä kauneuden aisti! Niin, Huldahan\nne on jo nähnyt.\n\n_Pastorin rouva_. Mielelläni! (Lillille.) Pyydän päästä kuulemasta\nkokkapuheitanne maapappien saarnoista.\n\n_Lilli_. No, mutta rakas...\n\n    (Pastorin rouva menee ruustinnan kanssa.)\n\n_Kauppamiehen rouva_. Elä ole milläsikään. Täällä oli kuuma taistelu\nennen tuloasi.\n\n    (Menee muiden perässä.)\n\n_Lilli_ (lukee yhä innokkaammin).\n\n_Nimismiehen rouva_ (istuu kuin neuloilla. Pitkän äänettömyyden\njälkeen). Tänään on kaunis ilma. Lilli.\n\n_Lilli_. Kaunis on.\n\n    (Äänettömyys.)\n\n_Nimismiehen rouva_ (katsoo ikkunasta ulos). On niin kaunista maalla,\nkun on kaunista.\n\n_Lilli_. Hyvin kaunista.\n\n    (Äänettömyys.)\n\n_Nimismiehen rouva_. Onko kaunista Helsingissä?\n\n_Lilli_. On niin kaunista Helsingissä, kun on kaunista.\n\n    (Äänettömyys.)\n\n_Nimismiehen rouva_. Eilen oli koko päivän kaunis ilma, vaikka\niltapäivällä satoi meillä. Satoiko täällä?\n\n_Lilli_. Sadetta... Niin, näyttää todellakin siltä kun rupeaisi\nsatamaan.\n\n    (Äänettömyys.)\n\n_Nimismiehen rouva_ (epätoivoissaan). Ei! Minun täytynee kai mennä\nkangasta katsomaan.\n\n    (Nousee, menee kyökkiin päin, mutta kohtaa ovessa toiset.)\n\n_Pastorin rouva_. Männynkäpyjä, ainoastaan männynkäpyjä ja sammalia.\n\n_Nimismiehen rouva_. Kunhan vaan ei rupeaisi satamaan.\n\n_Pastorin rouva_. Niin, Hulda rakas, meidän kai täytyy ajatella jo\nkotimatkaakin.\n\n_Ruustinna_. Onko teillä nyt semmoinen kiire?\n\n_Pastorin rouva_ (ottaa sanomalehtitukon pöydältä). Ukko odottaa\nvarmaan postia. Hyvästi nyt, rakas Katrina! Käykää nyt meilläkin. Sano\nterveisiä rovastille -- hän ei luultavasti ole kotona, -- ja pikku\nNaemille! Kun nyt vaan maisteri parka paraneisi! Hyvästi, neiti\nStjernflykt! Käykää pappilassakin, kun soveltuu! Kunhan ei vaan rupeisi\nsatamaan.\n\n    (Alkaa pukeutua.)\n\n_Nimismiehen rouva_ (niiaa syvään). Hyvästi, musteri! Muistakaa nyt\nkäydä meilläkin. Mieheni käski sanoa terveisiä rovastille. Kuitenkin\nminä luulen, että maisterilla on matoja. Kiitoksia paljon, kyllä minä\nitsekin... Sanokaa terveisiä Naemille. Hyvästi neiti, tulkaa nyt pian\nmeillekin, niin saamme puhella. Te ette ole käynyt koskaan meillä.\nKyllä sinne osaa -- suuria portaita myöten... Kyllä jokainen tietää,\nmissä nimismies asuu, ha, ha, ha! Meillä on aivan uudet, Pietarista\nostetut huonekalut. Ne maksoivat kaksi tuhatta markkaa. Ja meillä on\nuusi Helsingistä ostettu piano, joka maksoi 800 markkaa. Katsokaas,\nEveliina soittaa koulussa. Voi! kunhan vaan ei sataisi minun uudelle\nsilkkikapalleni. Se maksoi sata ruplaa Pietarissa, mutta meidän rahassa\nse maksaa enemmän, sillä katsokaas kurssi. Niin -- hyvästi nyt!\nHyvästi! Tule nyt, Sofi!\n\n_Pastorin rouva_ (ruustinnalle, joka seuraa heitä ulos). Elä nyt vaivaa\nitseäsi, rakas Katrina, elä millään muotoa.\n\n_Nimismiehen rouva_. Ei millään muotoa!\n\n_Kauppamiehen rouva_. Hyvästi, täti! Minä lainaan sateenvarjon!\n\n    (Kaikki muut paitsi kauppamiehen rouva ja Lilli menevät.)\n\n_Lilli_ (osottaa käsikirjoitusta). Tää on mainio, tää!\n\n_Kauppamiehen rouva_. Verraton!\n\n_Lilli_. Jospa minä voisin masentaa tuon miehen!\n\n_Kauppamiehen rouva_. Minkä luulet pystyvän tuollaisiin luomisen\nherroihin? Ei, hyvästi nyt. Muuten vielä saamme Huldan takaisin. Eikö\nhän ole hassu?\n\n_Lilli_. Klassillinen! Hyvästi! Illalla tulen luoksesi.\n\n    (Kauppamiehen rouva menee. Lilli istuu lukemaan.)\n\n_Ruustinna_ (tulee). Maija! (Sisäpiika tulee.) Vie kupit pois!\n\n    (Ruustinna seisoo, katsellen ikkunasta ulos. Äänettömyys.)\n\n_Lilli_. Emme suinkaan mene tänään ruununvoudille?\n\n_Ruustinna_. Ei se siltä näytä. Enkä minä ole kylätuulellakaan.\n\n_Lilli_ (hymyillen). Onko täti pahoilla-mielin jostakin?\n\n_Ruustinna_. Enkö sitte saisi olla?\n\n_Lilli_. Vai niin! Eilisestä perhekohtauksesta. Minusta voisit\nmieluummin olla tyytyväinen. Pikku Naemista tulee tosi vaimo! Eikö se\nole hyvä?\n\n_Ruustinna_ (jyrkästi). Kyllähän se laillansa hyvä on. He pitävät\ntoisistaan, -- ja se on pääasia.\n\n_Lilli_. Kurjaa elämää kaikessa tapauksessa.\n\n_Ruustinna_. Tiedätkös, useimmilla ihmisillä on se ollut sellaista.\n\n_Lilli_. On ollut. Niin kyllä. Mutta ei ole enää.\n\n_Ruustinna_. Luuletko voivasi muuttaa maailman menon? Olenpa totisesti\niloinen, ettei minulla ole useampia tyttäriä naitettavina!\n\n    (Menee pahalla tuulella kyökkiin.)\n\n_Lilli_ (jatkaa lukemistaan). Hm! (Työntää kirjoituksen syrjään.) Voi,\nvoi, jos voisin masentaa tuon miehen!\n\n    (Rupeaa taas lukemaan.)\n\n_Rovasti_ (tulee perältä, nuuskaa). Hyvää huomenta!\n\n_Lilli_. Oh! Hyvää huomenta, setä. Saanko minäkin.\n\n    (Osottaa nuuskarasiaa.)\n\n_Rovasti_. Nenäsi tulee rumaksi. Taas kääntyy ilma sateiseksi.\n\n_Lilli_. Minusta on vähän kolkkoa tänään sekä ulkona että sisällä.\n\n_Rovasti_ (hymyilee). Siltäkö tuntuu? Minä ainakin olen saanut kihdin\njalkaani.\n\n_Lilli_. Ja eilinen suuri sankari taitaa myöskin olla kamariherrana\ntänään.\n\n_Rovasti_. Mitä, tipsukka? No niin, mitä Naemi tekee?\n\n_Lilli_. Hän tietysti ottaa osaa sulhonsa kärsimyksiin. Ihailee kai\nvieläkin eilistä urostyötään.\n\n_Rovasti_. Häh! Minusta Naemi oli eilen aika tossu?\n\n_Lilli_. Ha, ha, ha! En minä vaan olisi sillä tavalla valinnut. Ja jos\nNaemi olisi vähänkin maailmaa nähnyt, niin ei hänkään olisi sitä\ntehnyt.\n\n_Rovasti_. Voipi olla niin.\n\n_Lilli_. Minun mielestäni oli Elias sentään tyhmä. Setä ja täti olivat\njo luvanneet. Ja nuori mies hänen asemassaan... uh!\n\n_Rovasti_. Niin katsos! Nuo ovatkin niitä \"uusia\" tapoja, nuo. Mutta se\non heidän asiansa. Minä en välitä siitä. Olen saanut kihdin\nsuuttumuksesta.\n\n_Lilli_. Voi, voi, jos voisin masentaa tuon miehen! Kuulepas, setä!\n\n_Rovasti_. No?\n\n_Lilli_. Mikä on miesten heikoin puoli?\n\n_Rovasti_. Heikoin puoli? Hm, no! Lienee kai kaikkina aikoina ollut\nkaunis tyttö -- vai mitä?\n\n_Lilli_. Niin, sitäpä minäkin arvelin! Mutta kuinka voi voittaa miehen?\n\n_Rovasti_. Hm. Siten että... Sanonko sen sinulle?\n\n_Lilli_. Sanokaa, rakas isä-ukko!\n\n_Rovasti_ (hymyillen). Mutta lieneeköhän se oikein?\n\n_Lilli_. Minä olen niin utelias.\n\n_Rovasti_. Miesten heikoin puoli on itserakkaus. Imartele miestä, niin\nhän on hukassa.\n\n_Lilli_ (veitikkamaisesti). Onko tuo totta?\n\n_Rovasti_. On. Ja jos imartelija on suloinen ja viisas, niinkuin sinä,\nniin... Voi semmoinen veitikka! Niinkuin et muka tietäisi, että naiset\nne maailmaa hallitsevat.\n\n_Lilli_ (nauraa). En! sen kuulen vasta ensi kerran. Mutta onhan tuo\nhyvä tietää.\n\n_Rovasti_ (menee kamariinsa).\n\n_Lilli_. Hm!\n\n_Naemi_ (tulee huivi päässä ja katselee nurpalla nenin ikkunasta ulos.\nÄänettömyys. Huokaa). Uh! Kuinka ikävä ilma!\n\n_Lilli_ (katsoo häneen ärsyttävästi). Mitä se tekee, kun vaan on\ntyytyväinen itseensä.\n\n_Naemi_. Sitä sinä et ymmärrä.\n\n_Lilli_. En, rakas Naemi, sitä minä en ymmärrä, jollen ensin opi\nsinulta.\n\n_Naemi_ (itkee). Hyi, kuinka olet ilkeä! Kaikki te olette niin ilkeitä\nminulle.\n\n_Lilli_ (ystävällisesti mennen hänen luokseen). Minä en luule kenenkään\nolevan!\n\n_Naemi_ (työntää hänet luotaan). Elä pyydäkään minua! Minä en\nkumminkaan matkusta minnekään vastoin hänen tahtoaan.\n\n_Lilli_. Etkö, jos hän lupaakin?\n\n_Naemi_ (hypähtää). Onko hän? Ei, ei! En sittekään, sillä minä tiedän,\nettei hän sitä tahdo.\n\n_Lilli_. Sinä olet suurenmoinen!\n\n_Naemi_. Katsos, nyt sinä taas olet ilkeä.\n\n_Lilli_. Hm. Sinä rakastat siis todellakin häntä?\n\n_Naemi_. Rakastan. Senvuoksi onkin niin vaikeata kun te olette pahoja\nhänelle.\n\n_Lilli_. Hm!\n\n_Naemi_ (vilkkaasti). Katsos, hän on oikea mies, mies, joka tietää mitä\nhän tahtoo! Ehkä hän on väärässä. Mutta kaikessa tapauksessa hän on\nmiehekäs mies. Ja sellaista miestä naiset ihailevat, ainakin minä.\nMutta sitä sinä et ymmärrä.\n\n_Lilli_. Niin, niin. Mutta jos tuo miehekkäisyys onkin vaan\nitserakkautta, itsekkäisyyttä ja -- itsepäisyyttä.\n\n_Naemi_. Mutta ei Elias ole itsepäinen eikä itserakas eikä...\n\n_Lilli_. Ei, ei! Hän uhraa itsensä sinun tähtesi, rakkaani!\n\n_Naemi_. Mutta sitä hän ei saa tehdä. Ei, ei! Ei hän saa uhrata\nperiaatteitaan eikä katsantokantaansa minun tähteni!\n\n_Lilli_. Tiedätkö sitte mikä on hänen katsantokantansa? Se että hän on\nkaikki kaikessa -- ja sinä, sinä vaan mitätön nolla. Kas siinä sinun\navioliitto-tyrannisi kaikessa loistossaan.\n\n_Naemi_. Niin, sinä tahdot, että miesten pitäisi seistä varpaillaan\nsinun edessäsi ja ihailla sinua. Siinä ei ole mitään syvää. Mutta,\nkatsos, rakkaus, rakkaus on syvä. Vaan sitäpä ei olekaan teidän\ntanssiaisissanne Helsingissä.\n\n_Lilli_. Kuules, Naemi! Minä voin ihailla miestä, joka on minua\netevämpi, vieläpä rakastaakin häntä. Mutta naimisiin menen vaan\nvertaiseni kanssa, enkä puolijumalan!\n\n_Naemi_. Ei! Minä tahdon katsella ylös mieheeni!\n\n_Lilli_. Toisin sanoen: hänen pitää katsella alas sinuun.\n\n_Naemi_. Oih! Miten tyhmä sinä olet! Nyt herkeää satamasta. Minä menen\nantamaan kanoille ruokaa.\n\n_Lilli_. Tervehdi kukkoa!\n\n_Naemi_. Katsos, -- kukko on kuitenkin aina kukko.\n\n_Lilli_. Sanoivat kanat, niin! Ei, pikku Naemi! Kyllä sinä olit tyhmä\neilen, ja vielä tyhmempi oli sinun Eliaksesi; mutta kukas ei ole joskus\ntyhmä!\n\n_Naemi_ (seisoo oven vieressä mietiskellen). Kyllä hän olis kuitenkin\nvoinut antaa minun matkustaa. (Menee ulos. Katsoo vielä ovesta.) Niin,\nkyllä hän oli sentään sangen paha!\n\n_Lilli_ (yksin). Niin. Täällä minä istun kuin mikäkin paha henki ja\nlevitän myrkkyä ympärilleni. Vihaisina tulevat he sisään ja vielä\nvihaisempina menevät he pois. Mitä heidän siirappi-rakkautensa minua\nliikuttaa! Erottaako noita -- uh! Se olis inhottavaa, vaikka kyllä\nsormiani syyhyy. Naemi ihailee häntä. Mutta, jos hän huomaisi, miten\nnaurettava tuo Elias on. Hm! (Kävelee edestakaisin ja seisahtuu\nvihdoin.) Voi, voi, jos voisin masentaa tuon miehen. Ryntäämällä esiin\nen voita mitään, sen näin eilen. Setä ei ole tyhmä. Kaikki keinot ovat\nhyviä, paitsi ikävät! Esiin te kissankäpälät! Pienet, pehmoiset\nkissankäpälät! (Huutaa.) Herra Jussilainen! Herra Elias! (sammaltaa.)\nElias!\n\n_Apulainen_ (kamarista). Sinäkö siellä olet, Naema! Tule vaan tänne!\n\n_Lilli_. Se on vaan Lilli. Jos jaksat, niin tule tänne! Vähäksi aikaa\nvaan; ole niin hyvä!\n\n_Apulainen_ (ovessa). Vai niin! Mitä tahdotte?\n\n_Lilli_. Minulla olisi vähän sanottavaa sinulle. Etkö tahdo istua?\n\n_Apulainen_ (näpeästi). No -- hm -- mitäs sitte?\n\n_Lilli_. Sinä näytät niin sairaalta. Kuinka ikävä, että taas olet\nkipeä.\n\n_Apulainen_. No, kiitän osanotosta! Olipa se hiukan odottamatonta. No,\nmitä tahdotte?\n\n_Lilli_ (kiekaillen). Istu nyt kun pyydän. Minulla on niin ikävä.\n\n_Apulainen_. Vai niin. Ei se minua lainkaan ihmetytä. Jos\ntarkoituksenne on saada minusta huvia, niin minä en ole nyt sillä\ntuulella.\n\n_Lilli_. Ei, ei! Minä tahdon nyt puhua kanssasi vakavasti. Minä olin\neilen tyhmä sinulle.\n\n_Apulainen_ (kylmästi). Vai niin! En minä tiennyt, -- en ole, nähnyt,\nettä Lillillä olisi niin katuvainen mieli. No, kuinka Lilli nyt on\ntälle päälle tullut niin äkkiä?\n\n_Lilli_. Minä olen ollut tyhmä sinulle aina siitä asti kun tänne tulin.\n\n_Apulainen_. Varmaankin tämä ruma ilma tekee Lillin niin\nraskasmieliseksi ja avosydämmiseksi.\n\n_Lilli_. Elä nyt ole ilkeä! Se on aivan totta. Minulla on niin ikävä,\nettä tahtoisin itkeä.\n\n_Apulainen_. Ainahan se on sillä tavalla: ikävät jäljestäpäin.\n\n_Lilli_. Kaikki on minun syyni. Setä on suuttunut, täti on vihainen ja\nNaemi on pahalla tuulella.\n\n_Apulainen_. Minuun kai ne ovat suuttuneet, jos ovat, Mitä se sitte\nLilliä liikuttaa?\n\n_Lilli_. Mutta miksi pitää minun, kuin minkäkin paholaisen, panna riita\nväliinne? Minun ei olis pitänyt ollenkaan tulla tänne. Se olisi ollut\nparasta!\n\n_Apulainen_. Lilli voi koettaa parantaa asioita, eikä mennä enää minun\nja Naemin väliin. Antaa meidän vaan olla olojamme, vaikka se ei\nkelpaisikaan Lillin mielipiteitten mukaan.\n\n_Lilli_. Niin. Minä tahtoisinkin saada kaikki jälleen hyväksi. Ja\nsenvuoksi alotan sillä, että pyydän anteeksi sinulta! Elä ole enää\nsuutuksissasi! Ethän!\n\n_Apulainen_. Hm, hm. Se on kauniisti tehty, hyvin kauniisti. Mutta\nkuitenkin... minä kyllä luottaisin Lillin suoruuteen... mutta minä\nihmettelen, että Lilli näin äkkiä on muuttunut. Jos olisit mies, niin\nolis asia ihan toinen, mutta nainen! Jos tämä ei ole -- minä en tahdo\nsanoa viekkautta, -- niin se on kuitenkin muuttelevaisuutta, jolle ei\nvoi eikä saa mitään rakentaa, ja joka on kaikkien naisten ominaisuus.\n\n_Lilli_. Olet ihan oikeassa, kun et luota minuun -- ihan oikeassa,\nOlenhan kohdellut siten sinua.\n\n_Apulainen_. Kuitenkin iloitsen siitä. Sillä näenhän nyt, että Lillissä\non myöskin hyvää, joka kenties voisi kehittyä kasvatuksen avulla.\nHuonoa lukemista, ajan henki, kotona lellitelty kenties...\n\n_Lilli_. Niin, minä olen lellitelty tyttö ja olen saanut lukea paljon\nhuonoja kirjoja. Mutta kyllä minulla on hyvä sydän, jos vaan joku\ntahtoisi minua ohjata. Jospa uskaltaisin sanoa, miksi olen tänään näin\nvakavissa ajatuksissa?\n\n_Apulainen_. Kyllä, minä hyvin sen asian ymmärrän. Lilli on\nheikkoluontoinen ja tämä on ikäänkuin reaktsiooni eilisestä.\n\n_Lilli_. Niin, kyllä niinkin. Mutta siihen on tullut vielä lisäksi\njotain muuta, joka on kokonaan muuttanut ajatukseni, varsinkin sinun\nsuhteesi.\n\n_Apulainen_. Minun suhteeni? Olisipa hyvin hupaista...\n\n_Lilli_. Minä luulin ensin, että sinä olisit tuollainen tavallinen\nmaapappi, ilman kirjallista sivistystä tai oikeammin: ilman\nesteetillistä sivistystä, jolle minä panen niin suuren arvon. Nyt olen\nhuomannut ihan erehtyneeni. Minä olen niin hämmästynyt, niin suuresti\nhämmästynyt.\n\n_Apulainen_. Todellakin? Mutta mitä... Minusta olis hyvin hauskaa,\njos...\n\n_Lilli_ (kiekaillen). Ja nyt minua hävettää, hävettää niin hirveästi.\n\n_Apulainen_. Lilli panee todellakin uteliaisuuteni kovaan\nkoettelemukseen.\n\n_Lilli_. Sanonko sulle?\n\n_Apulainen_. Minulle, jos kelle.\n\n_Lilli_. Jos uskaltaisin. Mutta sinä suutut.\n\n_Apulainen_ (hämillään). Siitäkö, että Lilli on yhtäkkiä saanut niin\nhyvän ajatuksen minusta?\n\n_Lilli_ (viattomasti). Mutta minulla ei ollut lupaa. (Ottaa\nkäsikirjoituksen esille.) Minä olen lukenut tämän.\n\n_Apulainen_ (hämillään). Onko Lilli...? Niin... Minä unohdin sen tänne\npöydälle.\n\n_Lilli_ (yltyvällä innolla). Kirjoitustapa, kirjoitustapa! Se\nkerrassaan tenhoo minut! Pehmeä, joustava! Ja nuo sinun kauniit\nvertauksesi ja todistuksesi, -- niin, todistukset ennen kaikkia! Tosin\nsiellä on yhtä ja toista, jonka alle en heti kirjoittaisi. Mutta mitä\nminä voin? Sinä sanot asian suoraan ja selvästi, ja siinä minä seison!\nSe nyt on eri asia. Mutta tuo hieno, esteetillinen, voimakas, miehekäs,\njos saan sanoa: viaton, metsän raikas tuoksu, joka koko ajan\nkirjoituksestasi esiin virtaa puhtaana, veltostumatta -- se se juuri\non. Ymmärräthän mitä tarkoitan?\n\n_Apulainen_. Kyllä ymmärrän! Sinä tarkoitat stiilini alkuperäisyyttä.\n\n_Lilli_. Niin, juuri sen alkuperäisyyttä. Kun esimerkiksi asetan nuo\nkaksi kuvaa rinnatusten. Kuinka mainio on emansipeeratun naisen\nirvikuva. Satiirisi oli niin sattuva, että koko ajan vastoin tahtoani\nnauroin, vaikka kyllä välistä tunsin omantunnon pistoksiakin. Ja tuo\ntosi naisen suloinen suunnitelma! Oi, mieleeni muistui Rafaelin\nmadonnat.\n\n_Apulainen_. Nyt Lilli liioittelee.\n\n_Lilli_. En, sen vakuutan sinulle.\n\n_Apulainen_. On todellakin erittäin hupaista, että on joku, joka\nkäsittää, jonka kanssa voi puhua tällaisista asioista; sillä minä\nhuomaan, että sinulla on kehittynyt arvostelukyky.\n\n_Lilli_. Me naiset emme voi selittää tuollaisia asioita, mutta me\ntunnemme. Miehen tulee ajatella ja kohottaa meitä kohti korkeutta\nvoimakkailla siivillään. Minä en kärsi kirjailevia naisia. Tyhjää,\nturhaa lorua, henkistä heikkoutta. Mutta toista kuin mies tarttuu\nkynään.\n\n_Apulainen_. Aivan niin! Aivan niin! (Näyttää käsikirjoitusta.) Katsos,\ntässä on kaunis paikka!\n\n_Lilli_. (lukee). Äärettömän kaunis! (selailee lehtiä.) Entäs tämä\nsitte?\n\n_Apulainen_. Ja mitä pidät tästä paikasta?\n\n_Lilli_. \"Miehen tiedonhalun ja naisen uteliaisuuden välillä on erotus\nkuin auringon-valon ja kuutamon välillä\". Syvämielistä! Ja tämä naisen\noikeuksista.\n\n    (Selailevat yhdessä käsikirjoitusta.)\n\n_Apulainen_. Se on täällä.\n\n_Lilli_ ja _Apulainen_. \"Sä oikeutes tietää tahdot, nainen? Rakasta,\nkärsi, ahkeroitse vainen!\" (Lilli katsoo haaveksivaisesti kattoon.)\n\n_Apulainen_. Olisipa todellakin hauskaa, rakas Lilli, jos olisin voinut\nvaikuttaa sinun parantumiseesi.\n\n_Lilli_. Ole varma, rakas Elias, että se on kokonaan sinun ansiosi. Jos\ntahtoisit veljen tavoin ohjata minua... Pääkaupungissa on kaikki niin\npintapuolista -- ja me naiset katsomme vaan muotoa.\n\n_Apulainen_. Niin, Helsinki on niin komeutta rakastava kaupunki.\n\n_Lilli_. Hyvin komeutta rakastava. Maaseudun vaatimatonta vakavuutta\npuuttuu. Mutta toisekseen -- kyllä siellä on paljo syvääkin, -- esim.\nmeidän naisyhdistyksessämme. Siellä käy kyllä miehiäkin, vaikka sillä\non sellainen nimi. Siellä keskustellaan tällaisista kysymyksistä, jotka\nkoskevat naista, usein hyvin kiivaasti, ja pidetään esitelmiä, juuri\ntällaisia esitelmiä, asian vastustamiseksi ja puolustamiseksi. Apropos!\nAiotko painattaa teoksesi Valvojaan tai Vartijaan?\n\n_Apulainen_. En ole sitä vielä ajatellut.\n\n_Lilli_. Tai johonkuhun sanomalehteen.\n\n_Apulainen_. Nuo sanomalehdet ovat niin pintapuolisia. Minusta teokseni\non liian syvämietteinen sanomalehtien palstoihin.\n\n_Lilli_. Siinä olet aivan oikeassa! Nyt muistan... aioithan pitää\nesitelmän pitäjään hurskaille rouville.\n\n_Apulainen_ (syrjään). Hurskaista rouvista olen jo saanut tarpeekseni.\n\n_Lilli_. Helsingin yleisö on ihan hurmaantunut esitelmiin. Kaikki\ntaitavat kirjailijat, olkoot heidän mielipiteensä kuinka erilaiset\ntahansa, ovat siellä nostaneet ääretöntä huomiota -- Lord Radstock,\nBergen, Björnson, Herman Bang, Geijerstam, Franson. Koko kaupunki\njuoksee kilvan kuuntelemassa heitä.\n\n_Apulainen_. Niin, tuo mieltymys kaunopuheliaisuuteen voi kantaa sekä\nhyviä että huonoja hedelmiä.\n\n_Lilli_. Onnellinen se, joka sanan voimalla voi herättää ja innostuttaa\ntuhansia. Tänään olen oppinut tuntemaan semmoisen onnellisen!\n\n_Apulainen_. Herättää ja innostuttaa tuhansia...? Hm! Herättää ja\ninnostuttaa tuhansia!\n\n_Lilli_. Kas niin. Nyt olen saanut välimme selväksi. Ja nyt lähden\nlepyttämään muitakin, että saisimme päivällisiksi päivänpaistetta tänne\nsisälle, koska ulkonakin alkaa kirkastua. Minä olen sydämmestäni\niloinen.\n\n_Apulainen_. Lillin hyvä omatunto, kun on niin rehellisesti tunnustanut\nrikoksensa.\n\n    (Ojentaa kätensä Lillille.)\n\n_Lilli_. Niin -- rehellisesti.\n\n_Apulainen_ (äänettömyyden jälkeen). Sinä tarkoitat siis, että tämä\nsoveltuisi esitelmäksi?\n\n_Lilli_. Se vasta on esitelmä, ehyt, erinomainen esitelmä ja onpa\nhirveän suuri vahinko... Kuule. Mutta minä -- mutta sinä et varmaankaan\nanna... Kuule, Elias, annatko vai etkö?\n\n_Apulainen_ (hymyellen). No, no, en minä sentään tartu sellaisiin\ntyttöjen pyydyksiin.\n\n_Lilli_. Mutta minä tiedän sinun lupaavan, jos vaan oikein kauniisti\npyydän. Etkös lupaa?\n\n_Apulainen_. No?\n\n_Lilli_. Saanko minä lainata tämän käsikirjoituksen ja viedä sen\nmukanani Helsinkiin?\n\n_Apulainen_. Mitä sinä sillä Helsingissä?\n\n_Lilli_. En, en sitä lainaksi tahdokaan. Mutta saanko jäljennöksen\nsiitä, ennenkuin painatat sen? Tiedätkö, mitä tekisin tuolla\njäljennöksellä?\n\n_Apulainen_. Ku tiedä. Sano!\n\n_Lilli_. En, en sano.\n\n_Apulainen_. No, sano nyt kuitenkin!\n\n_Lilli_ (mietiskellen). En, en, en! Enpäs sano.\n\n_Apulainen_. Sano sentään! Minä tulen niin uteli... niin\ntiedonhaluiseksi.\n\n_Lilli_. Tuletko? Minä en uskalla.\n\n_Apulainen_. No, enhän minä sinua puraise.\n\n_Lilli_. Näetkös, minä...\n\n_Apulainen_. No?\n\n_Lilli_. No, minä tahtoisin pitää sinun esitelmäsi meidän\nnaisyhdistyksessämme. Tietysti minä sanoisin kaikille, että tuleva\nlankoni, pastori Elias Jussilainen on sen kirjoittanut. Oi! Se\nherättäisi ääretöntä huomiota! Kaksi puoluetta! Se olisi hauskaa ja\nsuurenmoista. Ja sitte olisi kaikkiin sanomalehtiin painettu, että\nneiti Lilli Stjernflykt piti naisyhdistyksen viime kokouksessa\nloistavan esitelmän, jonka on kirjoittanut pastori Elias Jussilainen\nKuopiosta. Oi! Enkö saa! Sinne tulevat kaikki Helsingin matkustavaiset,\nsillä heillä on siihen oikeus -- ja siellä on myöskin niin monta\njumaluusopin ylioppilasta.\n\n_Apulainen_ (omissa ajatuksissaan). Hm. Helsinkiin! Helsinkiin! Hm. Ja\nsiellä käy matkustajiakin --?\n\n_Lilli_. Tietysti, tietysti! Ja hekin pitävät esitelmiä, --\nmatkustajat, näetkös. Heidän esitelmänsä ovatkin useimmiten hauskimmat.\nNiitä tietysti mieluimmin kuullaan. Ajatteles, miten Naemi, joka niin\npitää sinusta, tulisi iloiseksi ja ylpeäksi ja setä ja täti ja koko\npitäjäs! (Lyö kätensä yhteen.) Ja piispa! Sinä saisit varmaan\nkirkkoherran paikan ja pääsisit tuomiokapituliin, -- sen vuoksi vaan,\nettä minä lukisin sinun kirjoittamasi esitelmän naisyhdistyksessä. Ja\nsitte me panisimme sen Finlandiin.\n\n_Apulainen_ (naurahtaa). Kuinka sinä osaatkin jutella, sinä!\n\n_Lilli_. Tietysti minusta olis hauskaa (asettuu juhlalliseen asentoon)\nseistä ja hallita suurta ihmisjoukkoa ja olla niin mahtava henkilö.\nMutta minä pelkään tärveleväni koko asian.\n\n_Apulainen_. Kuinka niin?\n\n_Lilli_. Pitäisihän olla miehen voimakas ääni, että kaikki mahtisanat\nsaisivat tarpeellisen kaikunsa kuulijain korvissa ja kuulijain\nsydämmissä. Voimmehan pyytää pastori Kellosta. Hän lausuu mainiosti.\nHänellä on niin kaunis, syvä, miehekäs ääni. Samanlainen kuin\nsinullakin. -- Ah! nyt muistan: hän ei ole Helsingissä tänä syksynä.\nMutta kenen me saisimme, kenen me saisimme?\n\n_Apulainen_. Koska sinä matkustat?\n\n_Lilli_. Ensi viikolla rautateitse. Pian se käy. Kun aamusella lähtee\nKuopiosta, niin on seuraavana päivänä Helsingissä. Se ei ole mitään.\n\n_Apulainen_. Niin, eihän se nyt ole. Pianhan nyt pääsee sinne -- ja\nsieltä takaisin.\n\n_Lilli_. Niin -- sinne ja sieltä takaisin. Pari päivää vaan. Ei, minun\ntäytyy mennä nyt tekemään puolia tädin raitaiselle mattokankaalle.\nMieti nyt asiata! Minä kirjoitan sitte teille kaikille, miten esitelmä\nonnistui. Sillä, katsos, en minä tyydy ainoastaan siihen kunniaan, mitä\nsinä täällä pitäjääntuvassa saat. Mieti nyt asiata!\n\n    (Juoksee pois.)\n\n_Apulainen_ (yksin). Miellyttävä, hyvin miellyttävä tyttö -- tuo neiti\nStjernflykt.\n\n    (Kävelee edestakaisin syvissä ajatuksissa, seisahtuu peilin\n    eteen ja tekee liikkeitä ikäänkuin pitäisi puhetta. Säpsähtää\n    sisäpiian tuloa ja rupeaa asettelemaan paidankaulustaan.)\n\n_Sisäpiika_ (tuo postilaukun sisään). Tässä on posti.\n\n_Apulainen_. Vai niin, vai niin! -- Postiko? No, vie se rovastille.\n\n_Sisäpiika_ (vie laukun rovastin kamariin).\n\n_Rovasti_ (tulee kantaen postilaukkua. Istuu pöydän ääreen. Ottaa\nnuuskaa. Rupeaa avaamaan laukkua). Sano ruustinnalle.\n\n    (Sisäpiika menee. Äänettömyys.)\n\n_Ruustinna_ ja _Lilli_ (tulevat).\n\n_Lilli_. Onko minulle kirjeitä?\n\n_Ruustinna_. Eikö minullekaan kirjettä?\n\n    (Rovasti ja ruustinna rupeavat lukemaan sanomalehtiä).\n\n_Naemi_ (tulee). Hyvää huomenta, isä!\n\n_Rovasti_. Vai niin, hyvää päivää, hyvää päivää! Voitko nyt paremmin?\n\n_Naemi_. Kyllä isä.\n\n    (Äänettömyys. Kaikki lukevat; tytöt innostuneina muotilehteä.)\n\n_Rovasti_. Vai niin! Järvelin sai kirkkoherran paikan. Kas sitä vaan!\n\n    (Ojentaa sanomalehden apulaiselle.)\n\n_Apulainen_. Vai niin, vai niin! Niinpä näkyy. -- Setä!\n\n_Rovasti_. No?\n\n_Apulainen_. Hm. Mitenkähän... Tahtoisikohan ja voisikohan setä\nsatunnaisesti olla ilman minua viikon tai parin paikoille?\n\n_Rovasti_. Viikon paikoille! Aiotko pyytää uutta paikkaa?\n\n_Apulainen_ (hämillään). En. Mutta minulla on sisar Porvoossa.\n\n_Rovasti_. Ei suinkaan hän ole kipeä? Vai onko kenties häät?\n\n_Apulainen_. Ei, mutta tahtoisin vaan käydä häntä tervehtimässä, nyt\nkun pääsee niin helposti rautatietä.\n\n_Rovasti_. Kyllähän se sopii.\n\n_Apulainen_. Kenties minä pistäytyisin -- Helsingissäkin.\n\n_Rovasti_. Vai niin!\n\n_Apulainen_. Ajattelin muutoin myöskin ottaa Naeman mukaani.\n\n_Naemi_ (Hypähtää ja juoksee puoleksi esiin.)\n\n_Rovasti_. Naemin mukaan? Mitä?\n\n_Naemi_ (panee kätensä ristiin). Voi!\n\n_Apulainen_. Niin -- Naeman. (Naemille.) Naema! Palkinnoksi ja\nkehotukseksi olen päättänyt ottaa sinut mukaan.\n\n_Naemi_ (juoksee apulaisen luo). Elias!\n\n_Apulainen_. Koska nyt olen huomannut, että voin täydellisellä\nluottamuksella ja levollisuudella jättää sinut ystäväni Lillin käsiin,\nniin voimme lähteä hänen matkakumppanikseen. (Arvokkaasti.) Niin,\nNaema, sinä saat nyt tulla meidän kanssamme Helsinkiin.\n\n_Naemi_. Kiitos, hyvä, rakas Elias!\n\n_Apulainen_ (taputtaa hänen päätään). Ei kestä kiittää, tyttöseni!\n\n_Naemi_ (juoksee Lillin luokse). Katsos nyt kuitenkin, Lilli! Eikö hän\nole herttainen ja oivallinen?\n\n_Lilli_. Niin hirveän...\n\n_Naemi_. Oikea mies!\n\n_Lilli_. Oikea mies!\n\n_Naemi_. Eikä lainkaan itserakas.\n\n_Lilli_. No ei hiukkaakaan! (Pyöräyttää Naemia.) Mutta lorun loppu on\nse, että nyt me matkustamme Helsinkiin -- Helsinkiin!\n\n_Naemi_. Voi, Elias, nyt teet koko matkan vaan minun tähteni. En, --\nminä en tahdo.\n\n_Apulainen_. Rakas Naema, emmekö ole suostuneet siitä, että todellisen\nnaisen korkein tahto on se -- ettei hänellä ole mitään tahtoa.\n\n_Ruustinna_. Ja milloin aiotte matkustaa?\n\n_Apulainen_. En oikein tiedä. Milloin onkaan naisyhdistyksen ensi\nkokous?\n\n_Naemi_. Ethän aio käydä tuossa kauheassa naisyhdistyksessä?\n\n_Apulainen_. Kuule, Naema kulta, etkö muista ettemme koskaan saa\ntuomita, muutoin meitä tuomitaan.\n\n_Naemi_. Voi, Elias! Kuinka olet jalo! Niin, sataa, sataatuhatta kertaa\nminua parempi.\n\n_Lilli_ (rovastille). Kuule, isä-ukko! Kyllä te olette kuitenkin kurjan\nkurjia, te miehet!\n\n_Rovasti_. Entäs naiset sitten! Kuka täällä on kiekaillut ja\nvalehdellut ja vetänyt rehellistä miestä nenästä?\n\n_Lilli_. Oletko kuunnellut? Hyi sinua, isä-ukko!\n\n_Rovasti_. Sysmäläisiä taidamme olla kaikki Herran edessä sekä siellä\nHelsingissä että täällä Kuopion takana.\n\n    (Esirippu alas.)\n\n\n\n"]