[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$f7D8goco122Ht9OsaskhM7uTG_P8CimBvCoe8So5jmro":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":23,"gutenbergSummary":21,"gutenbergTranslators":24,"gutenbergDownloadCount":21,"aiDescription":25,"preamble":26,"content":27},1603,"Pastori Jussilainen","Numers, Gustaf von",1848,1913,"1603-numers-gustaf-von-pastori-jussilainen","1603__Numers_Gustaf_von__Pastori_Jussilainen","4-näytöksinen huvinäytelmä","naytelma",[],[],"fi",1895,1923,13990,78981,true,null,[],[],[],"Neljinäytöksinen huvinäytelmä seuraa äkkipikaista pastori Elias Jussilaista, joka hallitsee pappilaansa vanhoillisin ottein. Komedia irvailee pikkukaupungin sivistyneistölle ja kuvaa perinteiden murenemista, kun vierailulle saapuva anoppi haastaa pastorin maailmankuvan.","Gustaf von Numersin 'Pastori Jussilainen' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 1603. E-kirja on public domainissa koko EU:n alueella, joten emme\naseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen\nk.o. maissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","PASTORI JUSSILAINEN\n\n4-näytöksinen huvinäytelmä\n\n\nKirj.\n\nGustaf von Numers\n\n\nSuomentanut\n\nEero Alpi\n\n\n\n\n\nPorvoossa,\nWerner Söderström Osakeyhtiö,\n1923.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nPastori ELIAS JUSSILAINEN.\nEVELIINA, hänen vaimonsa.\nNIMISMIEHEN ROUVA.\nKANSAKOULUNOPETTAJA.\nKANSAKOULUNOPETTAJAN ROUVA.\nLINDGRENSKA.\nMARI, palvelustyttö.\nRENKI.\nENSIMMÄINEN  |\nTOINEN       |  talonpoika.\nKOLMAS       |\nHERÄNNÄISRAHVASTA.\n\nTapahtuu syksyllä v. 1895.\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\nSali Jussilaisen kappalais-virkatalossa. Kalusto on tahallisen\nyksinkertainen: vanhanaikainen sälesohva, oikealla akkunan alla\nkirjoituspöytä, akkunat alastomat; jokseenkin likaista.\n\nJUSSILAINEN (istuu kirjoituspöytänsä ääressä lukien Uutta Suometarta,\nnousee ja kävelee kertaalleen mietteissään lattian yli. Hän on\nentisestään hieman lihonut ja näyttää arvokkaammalta. Sitten hän\nseisahtaa etualalle hajasäärin, kädet selän takana, ja katselee hetken\nyleisöä, kunnes viimein puhkeaa marahtamaan).\n\nTjaah!\n\nYleisö -- Helsingin ruotsalainen yleisö on kokonaan mätää -- -- loistoa\nja ylellistä elämää -- -- niin, hm --.\n\nNo, sille asialle ei mahda mitään -- heidän täytyy saada olla olojaan\n-- ja lukea -- (Halveksien). -- Nya Prässiään --. Mutta surullista se\nvaan on! -- Hm. -- (Alkaa uudelleen kävellä ja etsiä jotain; tulee yhä\nhuonommalle tuulelle, kun ei löydä.). Eveliina! -- Eveliina!! --\nEveliina!!!! -- No, on sekin nyt!\n\nEVELIINA (tulee sisään. Hän on vaaleaverinen, hento ja hieman kalpea,\nmutta miellyttävä, yksinkertaisesti puettu).\n\nJUSSILAINEN. Minne te taasen olette viskanneet minun piippuni --\nsiivotessanne ja huiskiessanne täällä jok'ikinen päivä? On sekin\nmerkillistä, ettei saa pitää kapineita paikoillaan! Mihin olette minun\npiip -- --?\n\nEVELIINA (silmäilee pikimmältään huoneen ympäri, menee kirjoituspöydän\nluo, missä piippu on pöydän kulmaa vasten nojallaan ja vallan\nnäkyvillä). Pöydän vieressä, rakas ystävä, jonne sen itse aina lasket.\n\nJUSSILAINEN. Vai niin! -- No niin, no, se oli nyt tällä kertaa siellä.\n-- (Alkaa täyttää piippua). -- Mutta yleensä ei koskaan mikään saa olla\ntäällä rauhassa, vaan kaikkia heitellään ja viskellään sinne tänne,\nniin ettei löydä koskaan mitään, kun jotain etsii.\n\nEVELIINA (hermostuu). Olen kyllä kieltänyt Maria koskemasta mihinkään,\nmutta täytyyhän hänen saada edes hiukan siistiä täällä salissa. Etkö\nvoisi pitää tavaroitasi kamarissa? -- Jos saamme vieraita, niin näyttää\ntäällä aina sellaiselta, että -- -- -- jos joku todellakin sattuisi\npistäytymään --.\n\nJUSSILAINEN. Kuulehan, Eveliina, älä nyt ärsytä minua taas! Tiedäthän\nettei vatsani siedä suuttumista aamuisin. -- Täällä kappelissa, sen\nsanon sinulle, ei ole ketään muita kuin minä ja seurakunta, ja kun sali\nkerran kelpaa minulle, niin saa se kelvata muillekin.\n\nMutta sinut on luonnollisesti hemmoiteltu siellä kotona hienoilla\nhuoneilla, pianoilla -- ja punaisilla akkunaverhoilla ja koreilla\nmatoilla ja kaikenlaisella muulla semmoisella turhalla, joten sinä\nluulet, että pappilan pitäisi olla jonkinlainen maallinen paikka --\nKuin mikäkin ravintola, jossa sinun kelpaa ottaa vastaan hienoja\ntuttaviasi -- jollainen on tuo kansakoulunopettajan rouvakin, joka\njuoksee täällä jok'ikinen päivä.\n\nEVELIINA. Saat pitää huoneesi sellaisena kuin tahdot, joskin se on\nikävää -- et ainakaan voi kieltää minua pitämästä sitä ikävänä. --\nMutta minä pyydän, että ainakin herkeät minua kiusaamasta. Tiedän\nkyllä, ettet siedä pianonsoittoa -- enkä ole muuta kuin yhden ainoan\nkerran pyytänyt saada tuoda tänne pianoni kotoa -- ja toista kertaa en\nenää pyydä --\n\nJUSSILAINEN. Hm -- kyllä minä ymmärrän. Se on tuo opettajan-rouva, joka\najaa sinun päähäsi kaikkea hölynpölyä juostessaan täällä. -- Mutta\nsaammepa nähdä, kuinka heidänkin lopulta käy -- kaupungista tuotuine\noviverhoineen ja akkunakukkineen --! Ja heilläkös on hienoa --\nhajuveden löyhkää ja mattoja ja kaikkea maallista romua -- niin\nettä --! Ylpeitä ja itserakkaita -- ja ovat vain vastuksena\nseurakunnassa Päivälehtineen ja sen semmoisineen -- ja elävät\nylellistä elämää ja toimeenpanevat nuorten kanssa kansanjuhlia ja\nlaulu-harjoituksia ja pitävät esitelmiä -- ja kuka tietää, mitä kaikkea\nhe keksivät -- nuorisoseuroja ja uusia aatteita -- kansanopistoja --\nja --\n\nEVELIINA. Anna ihmisten pitää rauhassa mielipiteensä! -- Käsitän hyvin,\nettä voidaan kyllä maailmassa elää yli varojenkin, mutta saatetaanpa\nmennä liiallisuuksiin siinäkin, että ollaan talonpoikaisempia kuin\ntarvis vaatii. -- Eikä Augustaa sovi moittia siitä, että hänellä on\naistia ja että hän pienillä tuloillaan pitää kotinsa hienona ja somana\nja -- puhtaana. -- Niin tekisin minäkin -- mutta --\n\nJUSSILAINEN. Mutta mitä?\n\nEVELIINA (ikäänkuin kiusaantuneena). Mutta sinä et tahdo. -- Joka\ntapauksessa pyydän, että saan tänään antaa pestä täällä salissa. Me\nsiirrämme sinun kirjoituspöytäsi toiseen huoneeseen siksi aikaa.\n\nJUSSILAINEN (kiivaasti). Tiedäthän että minä parhaillaan valmistan\nsaarnaani, jonka pidän piispantarkastuksessa emäkirkossa ylihuomenna --\nja ettei kukaan saa minua häiritä -- ja juuri siksi sinä kai taas olet\ntämänkin keksinyt!\n\nEVELIINA. En tullut sitä ajatelleeksi! Suo anteeksi! -- Mutta, rakas\nystävä, etkö suostuisi siirtymään yliskamariin -- siellä saisit olla\nrauhassa? -- Karoliina on jo täällä ja meillä on vesikin valmiina --\nsillä kerran nyt kuitenkin täytyy luututa -- tiedätkö -- oikein\ntodella --!\n\nJUSSILAINEN. E-ei.\n\nEVELIINA. Mutta kiltti Elias --!\n\nJUSSILAINEN. E-eei.\n\nEVELIINA. Me nostamme kirjoituspöydän sinne ylös -- kaikki on tehty\nparissa tunnissa -- päivälliseen mennessä on täällä puhdasta ja\nhauskaa.\n\nJUSSILAINEN. Eei! -- Kuuletko että minä sanon: ei!?\n\nEVELIINA (ystävällisesti). Ole nyt kiltti ja suostu kerran -- kun\nmeillä on jo kaikki valmiina keittiössä! Minä tuon sinulle sinne kahvia\nja aukaisen kaikki mamman lähettämät purkit -- ja oikein hienolla\ntarjottimella --!\n\nJUSSILAINEN. Kun kerran olen sanonut ei, niin olen sanonut ei, -- ja\nkun olen sanonut, ettei täällä tänä päivänä pestä, niin ei täällä\nmyöskään pestä. Oletko nyt kuullut tarpeeksi?\n\nEVELIINA (puoliksi itkien). Mutta katso nyt, miltä näyttää pitkin koko\ntuon sohvan vierustaa talonpoikien jälkeen, joiden aina pitääkin siinä\nistua! Katso nyt itse!\n\nJUSSILAINEN. Mitä se sitten haittaa, vaikka onkin vähän likaista!\n\nEVELIINA. Hyi sentään! -- Ja tupakan savua ja -- (Aikoo avata akkunan).\n\nJUSSILAINEN (maristen). Minä en siedä vetoa -- kuuletko -- älä avaa\nakkunaa!\n\nEVELIINA (peittää käsillään kasvonsa ja itkee).\n\nJUSSILAINEN (vähän häpeissään, sitten arvokkaasti). No, no, älä nyt\naloita taas --! Sinun täytyy oppia tottelemaan, rakas Eveliina, etkä\nsaa tehdä aina suorastaan vasten minun tahtoani. Mihin silloin\njouduttaisiin, ellei kaikki tapahtuisi minun tahtoni mukaan? --\nKatsohan, siksihän sinä juuri olet mennyt naimisiin minun kanssani,\nettä minä olisin sinun pääsi, kuten sanassa sanotaan. -- Ja kyllä minä\ntiedän paremmin kuin sinä, miten kaiken tulee olla. Mutta sinulla on\nitsepäinen ja vallanhimoinen luonne, kuten naisilla yleensä -- ja --\nheidän _täytyy_, katsohan -- heidän _täytyy_ --\n\nLINDGRENSKA (tulee sisään, mukanaan harja, hiekkaa ja riepuja sekä\nsuuri vesiämpäri, jonka hän topakasti samassa käänteessä mäiskäisee\nkeskelle salin lattiaa, alkaen kääriä hihojaan).\n\nTäältä kai sitten ensin kannetaan kaikki ulos?\n\nEVELIINA. Pesemisestä ei tänään tulekaan mitään.\n\nLINDGRENSKA (reippaasti). Tietysti täällä pestään nyt kun minullakin on\naikaa olla täällä -- sillä minun täytyy kiiruhtaa opettajalle --\nminulla ei olekaan tätä nykyä liikoja aikoja, tietääkö pastorska --!\n(Kaataa puoli ämpärillistä vettä lattialle ja riisuu liinan\nkaulastaan). Ja täällä näyttääkin siltä kuin tarvittaisiinkin aika\nlailla vettä, suopaa ja hiekkaa --! (Heittää kourallisen hiekkaa\nlattialle). Pastorin ei pidä antaa kirkkoväärtin istua täällä\nsyljeskelemässä -- hän on semmoinen iankaikkinen tupakkalalli! --\nOlisipa hän vaan koettanutkin istua sohvalle entisen pastorin aikana --\nsillä hän se vasta oli hieno mies, vaikkei hänellä ollutkaan\npastorskaa!\n\nJUSSILAINEN. Niin mutta -- minä en salli että --\n\nEVELIINA. Pastori ei nyt salli luututtavan.\n\nLINDGRENSKA (hymyillen). Tietääkö pastorska, että minä olen eläissäni\npessyt niin paremmille kuin huonommille ihmisille, mutta koskaan en ole\nhuomannut miesten olleen siitä mielissään ennenkuin sitten vasta kun se\non tehty -- sillä miesväki, näet, tahtoo aina olla vähän sikamaista --\nmutta heidän _täytyy_ sallia, kun vaimoihmiset kerran ovat alkaneet --\nniin, heidän on pakko --!\n\nPastori saa nyt ottaa keppinsä ja hattunsa ja mennä ulos siksi aikaa\nkuin me naiset täällä tohistamme. -- Saan kai käskeä Marin apuun\nnostamaan tätä pöytää? Se kai siirretään kamariin, vai miten?\n\nEVELIINA (hieman veitikkamaisesti). No niin, Karoliina hoitaa nyt\nsitten sen asian niinkuin parhaaksi näkee -- minä en puutu enää koko\njuttuun. (Menee ulos. Lindgrenska alkaa siirrellä huonekaluja).\n\nJUSSILAINEN. Mutta tämä menee nyt aivan liian pitkälle! Lindgrenska\nkorjaa heti pois vedet ja hiekat ja kaikki -- ja riepunsa ja luutansa\nja laittaa itsensä sinne missä pippuri kasvaa!\n\nLINDGRENSKA (käsittää sen leikiksi). Siitä ei tule mitään -- sillä\ntäällä täytyy pestä oikein kunnollisesti!\n\nJUSSILAINEN. Eei, sanon minä.\n\nLINDGRENSKA (katsoo häneen nauraen). Juu'u, sanon minä. Olen minä ollut\nennenkin miesväen kanssa tekemisissä -- ja minä teen niinkuin pastorska\non käskenyt.\n\nJUSSILAINEN. Menkää, menkää, menkää -- ulos -- heti!\n\nLINDGRENSKA (hymyillen). Kyllä minä huomasin pastorskasta, että pastori\ntahtoo vain kujeilla minun kanssani. Pastori menee nyt vaan tiehensä,\nsillä minä kaadan kohta kaiken tämän veden lattialle, jotta tuo sohvan\nvierusta saa vähän liota. -- (Huutaa). -- Mari! (Kaataa koko\nämpärillisen vettä lattialle).\n\nJUSSILAINEN. No -- no -- no -- no --!\n\nKyllä minä --! (Ottaa häntä niskasta ja työntää hänet ulos keittiön\novesta. Kävelee sitten edestakaisin kiihtyneenä). Kyllä minä -- kyllä\nminä heidät opetan --! Kun minä kerran olen sanonut --! Ja Eveliinakin\nmukana samassa juonessa! -- Miltä täällä nyt näyttää? -- Mahtavatko\ntulla edes korjaamaan pois -- vai antavatko olla vehkeensä täällä koko\npäivän? --- Hiekkaa ja tiskivettä ja riepuja ja luutia --!\n\nOPETTAJAN ROUVA (tulee sisään. Hän on hieman sievähkö ja hyvin vilkas\nnainen, vähän keikailevasti puettu). No, hävitys ja kauhistus! --\nPastori keskellä lattianpesuvehkeitä -- (Nauraa sydämellisesti). -- ja\non tietysti, niinkuin kaikki miehet silloin, pahalla tuulella! -- Niin,\nniin, me naiset saatamme joskus nostaa luomisen herrat temppelin\nharjalle! -- Suokaa anteeksi, että tulen näin sopimattomaan aikaan,\nmutta minulla on vain pieni asia, jonka voin toimittaa täältä\nkynnykseltäkin! Pastori on sitten vain hyvä ja puhuu siitä Eveliinalle\n-- hänellä on kai nyt tuliset touhut ja kiireet.\n\nJUSSILAINEN (puoliksi poispäin kääntyneenä hypistelee jotain\nkirjoituspöydällä). No, mistä sitten on kysymys?\n\nOPETTAJAN ROUVA. Niin, asia on siten, että meillä on tarkoitus koettaa\nsaada toimeksi pienet arpajaiset täällä nuorisoseurassa -- ja minä\njuoksen ympäri kerjäyslistoineni -- ja ajattelin, että herrasväkikin\nkai mielellään lahjoittaa jonkin pienen esineen -- se saa olla ihan\nmitä tahansa -- pääasia vain, että se nyt jotakin on olevinaan.\n\nJUSSILAINEN (pilkallisesti). Arpajaiset! -- Vai niin, vai pidetään\ntäällä arpajaiset! -- Ja minkä hyväksi, jos saan kysyä?\n\nOPETTAJAN ROUVA. Kansanopiston tietysti! Sehän nyt on päivän kysymys\nkaikkialla. -- Ja myöskin aioimme pyytää pastoria pitämään pienen\nesitel --\n\nJUSSILAINEN. Kansanopisto! -- Kyllä minä tiedän, että niitä ne nykyisin\npuuhaavat! Mutta minä sanon rouvalle, että nuo kansanopistot ovat hyvin\nepäilyttäviä laitoksia, enkä minä voi suvaita, että seurakunnasta\nkiskotaan rahoja sellaiseen tarkoitukseen.\n\nMinä asetun jyrkästi vastustavalle kannalle kaikkien arpajaisten\nsuhteen, samoin kuin vastustan nuorisoseuraakin ja kaikkia muita\nherrasväen keksintöjä --\n\nOPETTAJAN ROUVA (vähän kiivaasti). Vai niin! No, koska asia siltä\nkuulostaa, niin en sitten tahdo vaivata. -- (Keikauttaen niskaansa). --\nMuuten -- meillä on jo lupakin arpajaisten pitoon sekä huonekin\nsaatuna --\n\nJUSSILAINEN. Missä? Ei suinkaan kansakoululla, sillä minä kuulun\njohtokuntaan?\n\nOPETTAJAN ROUVA. Ei, herra varjelkoon! Nimismiehellä.\n\nJUSSILAINEN. Vai niin, vai Ojasella! Hän se juuri on kaikissa\nkokouksissa Lundqvistin kanssa minua vastaan -- mutta kyllä minä heille\nvielä lopuksi näytän! -- Varmaan siellä myös tanssitaankin -- vai\nkuinka --?\n\nOPETTAJAN ROUVA. Luonnollisesti! Sitä taitoa ei nuoriso vielä ole\nunohtanut.\n\nJUSSILAINEN. Ja opettaja luultavasti, kuten tavallista, pitää esitelmän\nuusista aatteista -- vai mitä?\n\nOPETTAJAN ROUVA. Tietenkin! Mieheni aikoo puhua kansanopistoista ja\nminä naisen oikeuksista. Ja me arvelimme, että ehkä pastorikin lausuisi\nmuutamia sanoja --\n\nJUSSILAINEN. Mistä?\n\nOPETTAJAN ROUVA. No -- vaikkapa sivistyneistön velvollisuuksista kansaa\nkohtaan!\n\nJUSSILAINEN. On viisainta, ettei rouva yritäkään ruveta kiistelemään\nkanssani, sillä kyllä minä ymmärrän ne asiat parhaiten.\n\nTervehtikää opettajaa ja sanokaa, että koska kuulun koulun\njohtokuntaan, on hänen toteltava minua -- ja minä aionkin pitää häntä\nsilmällä -- ja herrasväkeä kumpaakin -- sillä --\n\nOPETTAJAN ROUVA. Parasta on, että pastori puhuu siitä itse mieheni\nkanssa -- se ei kuulu minuun -- sillä minä en ainakaan ole minkään\npapillisen komennon alainen. Hyvästi! (Menee).\n\nJUSSILAINEN (raapaisee korvalistaan). Tuntuu siltä kuin kaikki ämmät\nolisivat päässeet irti tänään tekemään minut kerrassaan hulluksi! --\nRyhdytään lattianpesuun ja arpajaisten pitoon ja puhutaan naisten\noikeuksista! -- Paljon kiitoksia! -- Niin, sellaisia heistä tulee --\nnäkeehän sen -- noine uusine aatteineen -- kansanopistoineen --\narpajaisineen -- ja muine perkeleen töineen -- -- --. Mutta\nodottakaahan, kunhan minä kerran pääsen määräämään, niin kyllä minä\npanen toimeen muutoksen kaikessa -- sen saavat nähdä. (Kävelee\nedestakaisin ja rauhoittuu). Ja nyt on kello jo näin paljon, ja minun\ntäytyy saada saarnani valmiiksi päästäkseni matkaan aikaisin\nhuomenaamulla. -- Mutta kun ei koskaan saa olla rauhassa, vaan on aina\nikävyyksiä aamusta iltaan -- -- (Istuutuu kiivaasti kirjoituspöytänsä\nääreen). Korjatkoot roskansa pois milloin itse haluavat! -- (Heittää\nsamassa syrjä-silmäyksen lattianpesuvehkeisiin). \"Papillinen\nkomento --!\" -- Hm! -- (Tarttuu kynään). Niin -- mihin minä jäinkään?\n-- Aivan oikein -- niin -- loistoa ja ylellistä elämää -- (Kirjoittaa).\nMutta pyntätä asuntonsa ja ruumiinsa maallisella turhamaisuudella --\n\n(Herkee). \"Papillinen komento!\" sanoi hän. -- Hm. -- (Miettii). Loistoa\nja ylellistä elämää -- (Kirjoittaa). Nämä paheet ovat huomattavissa\nerityisesti naisissa -- niiden juuret ovat itserakkaudessa, joka juuri\non naisen päävika. Tämä heidän vallanhimonsa perheessä, vaikka mies on\nheidän päänsä --\n\nKOLME TALONPOIKAA (astuu sisään. He näyttävät olevan tuttuja talossa).\n\nJUSSILAINEN. Vai niin -- hm. No -- istukaa! (Kaikki kolme istuvat\nsohvalle ja syljeskelevät hyvin ahkeraan seuraavan keskustelun aikana).\nMistä nyt sitten on kysymys?\n\nENSIMMÄINEN TALONPOIKA (arvokkaasti). Me olemme tulleet tänne pastoorin\nluokse puhumaan siitä synnillisestä hankkeesta, jota koulunopettaja\ntaaskin puuhailee -- nuorison ja nimismiehen ja Lundqvistin ja muiden\nsuruttomien seurakuntalaisten kanssa.\n\nTOINEN TALONPOIKA. Jotka totisesti vaeltavat sitä laveata tietä, joka\njohtaa kadotukseen ja helvetin tuleen.\n\nENSIMMÄINEN TALONPOIKA. Arpaajaisineen ja tansseineen ja kevytmielisine\ntapoineen nuorison keskuudessa.\n\nTOINEN TALONPOIKA. Totisesti, totisesti -- nuorison keskuudessa!\n\nENSIMMÄINEN TALONPOIKA. Olemme saapuneet pastoorin tykö senvuoksi,\nkoska minä aion nostaa asiasta kysymyksen kokouksessa, jonka aion\nkuuluttaa pidettäväksi -- että me siellä kieltäisimme tanssimisen ja\nkaikenlaisen muun kevytmielisen elämän kappelissa -- tekisimme\nvalituksen -- jotta saisimme täältä pois koko koulun -- ja\nkahdenkymmenenviiden markan sakon uhalla kieltäisimme kaikki uudet\nasiat täällä kappelissa.\n\nTOINEN TALONPOIKA. Ja että ruvettaisiin totisesti elämään nöyryydessä,\nkärsivällisyydessä ja lähimmäisen rakkaudessa -- ja velvollisuuden\ntunnossa --!\n\nJUSSILAINEN (miettii). Hm. -- Jospa se vain kävisi laatuun! -- Minä\nolen kyllä kuullut siitä asiasta -- noista arpajaisista ja kaikesta\nmuusta -- ja on aivan paikallaan, että pitäjäläiset itse tarttuvat\ntoimeen ja tekevät lopun kaikesta, sillä aika on paha -- -- eritoten\nalkavat naiset pöyhistellä -- kuten olen nähnyt ja saanut kokea. --\n(Vilkaisee lattianpesuvehkeisiin). -- Minä juuri parhaillaan kirjoitan\nmaailmallismielisestä mielenlaadusta tässä saarnassani, jonka\npidän kontrahtirovastin virallisesta määräyksestä ylihuomenna\npiispantarkastuksessa emäkirkossa piispan ja kaikkien kontrahtikunnan\npappien läsnäollessa, jotka kaikki kokoontuvat sinne.\n\nTOINEN TALONPOIKA. Totisesti -- kaikkien pappien läsnäollessa --\ntotisesti --!\n\nJUSSILAINEN. Entä luuleeko Savolainen, että me voitamme tarpeellisen\nmäärän ääniä puolellemme kokouksessa, saadaksemme tuon tanssi-asian\nmenemään läpi? Sillä olisihan todellakin vallan erinomaista saada nyt\nainakin aluksi se hävitetyksi seurakunnasta.\n\nENSIMMÄINEN TALONPOIKA. Olisi tosiaankin. Katsokaahan, olen\nsuunnitellut niin, että minä kuulutan pidettäväksi kokouksen siitä\nOjajärven laskuojakysymyksestä -- ja siitä eivät Ojanen ja Lundqvist ja\nmuut heikäläiset välitä mitään, sillä heillä ei ole niittyjä\nsielläpäin, ja kuulutuksen loppuun liitän: ja muista esiintyvistä\nseikoista -- jonka osan pastoori sitten lukee hiljaa ja nopeasti -- ja\nminä kuulutan kokouksen Mikonpäiväksi, sillä silloin on Kuopiossa\nmarkkinat, ja nimismies ja Lundqvist ja heidän puoluelaisensa lähtevät\nkaupunkiin, kuten tavallista, vaihtamaan hevosia -- ja juomaan --\n\nTOINEN TALONPOIKA. Niin, totisesti, juomaan itsensä juovuksiin ja\nviettämään hurjaa elämää kaupungissa -- hevosineen ja viinaksineen --\nja -- poliisineen --.\n\nENSIMMÄINEN TALONPOIKA. Niin että jos pastoori sitten saarnaa ankarasti\nsinä sunnuntaina ja saapuu itsekin kokoukseen meidän kanssamme -- ja --\n\nTOINEN TALONPOIKA. Ja totisesti kolkuttaa heidän omiatuntojaan lailla\nja Mooseksella ja iankaikkisella kadotuksella -- -- --\n\nENSIMMÄINEN TALONPOIKA. Niin me kokoonnumme kaikki oikein miehissä, ja\nminä takaan, että asia menee läpi.\n\nTOINEN TALONPOIKA. Totisesti -- totisesti --!\n\nJUSSILAINEN. Hm. -- Ehkä se saattaa käydä laatuun!\n\nENSIMMÄINEN TALONPOIKA. Sillä nuo Ojaset ja Lundqvistit ja\nkoulunopettajat rouvineen ovat pahennukseksi koko seurakunnalle.\n\nJUSSILAINEN. Niin, nykyjään tahtovat kaikki elää hienosti ja haalia\nkaupungista uusia vaatteita ja punaisia liinoja vaimoväelle -- ja\npyntätä akkunansa sillä tavoin, että niistä saattaa nähdä koko heidän\nmädäntyneen ja turhamaisen mielenlaatunsa loistavan kauas tielle. Entä\nastupa sisään heidän koteihinsa, niin tulet kuin teatteriin, missä ovat\nkuvastimet ja pianot ja vieterit tuoleissa -- mikä kaikki on pelkkää\nkevytmielistä turhuutta -- ja juodaan totia ja poltetaan sikaareja\naivan kuin oltaisiin pääkaupungissa --!\n\nTOINEN TALONPOIKA (huokaa). Niin, pastoori kyllä tietää --!\n\nJUSSILAINEN. Kyllä -- kyllä minä tiedän.\n\nTOINEN TALONPOIKA. Totisesti -- joka kerran on lukenut itsensä papiksi\nja jolla on kykyjä, ja joka tietää kaikki -- sellaista miestä kuin\nmeidän pastoorimme saarnatuolissa, elämäntavoissa ja hengen lahjoissa,\nsellaista ei ole toista. -- Ja meidän vakaumuksemme onkin, että\npastoori saa nauttia vielä suurta ihanuutta tässä maailmassa -- ja\nhallita monia, niin jumalaapelkääväisiä kuin jumalattomia -- kun\npastoori totisesti on niin oppinut mies.\n\nJUSSILAINEN. Eihän sitä sentään voi tietää kaikkea, rakas Heikkilä, --\nkuinka kullekin käy -- sillä tarvitaan lujaa ja väkevätä kättä, jos\nmieli johdattaa maailmaa vanhalle uralleen sekä maahan polkea ja\nmurskata se suuri Babelin lohikäärme -- toisin sanoen: kaikki se\npahennus, joka leviää meidän Babelistamme -- Helsingistä -- uusien\naatteiden ja uusien oppien muodossa -- naisten oikeuksista ja\nkaikenmoisesta semmoisesta -- --\n\nTOINEN TALONPOIKA. Totisesti --!\n\nENSIMMÄINEN TALONPOIKA (nousee). Pastoori on siis yhtä mieltä --?\n\nJUSSILAINEN (hieman vältellen). Saamme nyt nähdä, miten sen\ntanssikysvmyksen käy --!\n\nENSIMMÄINEN TALONPOIKA. Kunhan vain saamme uhkasakon voimaan ja koulun\npois, sillä tuo opettajan herrasväki turmelee koko kappelikunnan, niin\nseurakuntaan palaa järjestys ja kristilliset tavat -- sanon minä. -- Ja\nsitten me toivoisimme, että pastoori saapuisi meidän hengellisiin\nseuroihimme minun luokseni ensi perjantaina, sillä pastoorin viime\nsaarnassa oli muutamia kohtia, joista me emme oikein pitäneet, sillä\npastoorin pitäisi tehdä kirkossa jyrkempi erotus niiden välillä, jotka\novat lain alaiset ja niitten, jotka ovat lunastetut -- koska meillä\novat kirkossa omat penkkimmekin lähinnä saarnatuolia -- ja hautauspuhe\nLehtimäen emännälle oli vallan liian hyvä, sillä eihän hän, paremmin\nkuin sen talon muukaan väki, ole kuulunut meidän seuraamme. -- --\n\nJa me tahtoisimme, että pastoori ottaisi pastorskan mukaansa, jotta\nhänkin tulisi herätykseen -- sillä me haluaisimme, että koko pappilan\nväki vaeltaisi oikealla tiellä.\n\nJUSSILAINEN (päättäväisesti). Kuulkaahan, Savolainen, minä olen pappina\ntäällä, ettekä te. Mutta älkäämme nyt puhuko siitä asiasta enempää\ntällä kertaa! Voinhan tulla kokoukseenne -- jos ehdin -- ja silloin\nminä myös selvitän, mistä seikoista teidän puuhissanne minä en pidä.\nSillä minä se puhun ja te kuuntelette -- te, jok'ainoa tässä\nkappeliseurakunnassa -- ilman eroitusta! -- Ymmärtääkö Savolainen?\n\nENSIMMÄINEN TALONPOIKA (lyhyen äänettömyyden jälkeen). Meille on\nannettu lahja eroittaa hyvä pahasta, ja autuudenasiassa ei maallinen\noppi ja arvo merkitse mitään -- ja ellei pastoori halua kuulua meidän\nseuraamme, vaan tahtoo liittyä niihin toisiin, niin --\n\nTOINEN TALONPOIKA. Ei häiritä pastooria, jolla totisesti on kai kiire\nrustata saarnaa niille toisille papeille, vaan lähdetään nyt --!\n\nKOLMAS TALONPOIKA (joka on istunut vaiti ja syljeskellyt, nousee ja\nsylkäisee taas). Ja koska täällä, näen mä, luututaankin --\n\nENSIMMÄINEN TALONPOIKA. Joka ei ole meidän kanssamme, hän on meitä\nvastaan! -- Pastooripa miettii -- --!\n\nTOINEN TALONPOIKA (välittäen). Niinpä kyllä -- miettiihän pastoori. --\nTule nyt, Savolainen!\n\nENSIMMÄINEN TALONPOIKA (seisoo hetkisen, katsellen Jussilaista\ntutkivasti ja lähtee sitten toisten mukana).\n\nJUSSILAINEN (vähän aikaa mietteissään). Hän alkaa hyppiä nenälleni, tuo\nSavolainen -- ja koko hänen puolueensa -- sen huomaan. -- He tahtovat\nvallita täällä ja arvostella minun edesottamisiani -- ja minun\nsaarnojani. -- Se ei käy -- ei käy laatuun! -- Hm -- Savolainen tai\nOjanen -- hm -- (Nousee ja lyö kätensä lujasti pöytään). Ei, kyllä minä\nsentään sanon viimeisen sanan tässä seurakunnassa! (Kävelee\nedestakaisin, ottaa sitten Napoleonin tapaisen asennon). Kyllä se olen\nminä (Äänettömyys). Kerrassaan häpeämätöntä puhua minun vaimostanikin!\n(Alkaa jälleen kävellä, äänettömyys). Minä taisin olla äsken\nEveliinalle vähän liian kiivas. -- Onhan hän kiltti -- ja pidänhän minä\nhänestä -- mutta naisethan ovat aivan kuin lapsia -- ja heitä täytyy\nkäsitellä lapsina -- sillä eihän heillä ole miehen lahjoja eikä miehen\nälyä -- ja kyllähän Eveliina tahtoo -- huomaanhan minä sen -- mutta hän\nei ymmärrä ja siksi täytyy suoda hänelle anteeksi. -- Olin minä\nsittenkin liian kiivas -- hm -- (Äänettömyys). Naemi -- niin -- hänelle\nkävi nyt hieman hullusti -- ja minulle -- mutta pääkaupunki se hänet\nturmeli. -- (Lempeällä sävyllä). -- Tiedänhän, ettei se ollut Lillin\nsyy -- minä tiedän, että hänelläkin on suuret virheensä -- hän on\nmaailmallinen ja muodikas nykyajan nainen -- ja turhamainen -- ja\nHelsingistä -- ja muuta sellaista! Mutta kuitenkin minä pidän hänestä\n-- ja huomasinhan, että hän keimaili minulle -- sen näin varsin\nselvästi -- ja ellei hän olisi ollut kihloissa, niin olisin kosinut\nhäntä -- ja kyllä hän olisi minut ottanut, sillä hän on viisas nainen.\n-- (Äänettömyys). -- Sitä sellaista Lillin ja minun välillä vallitsevaa\nsuhdetta nimitetään platoniseksi rakkaudeksi. -- Väliin tuntuu aivan\nsiltä kuin minä tahtoisin kysyä häneltä: mitä minä nyt teen? -- -- Ja\nkyllä hän tietäisi. -- Minä tunnen, että tekisin hänen tahtonsa mukaan.\n-- En käsitä, miten oikeastaan lienee, mutta miellyttävä nainen hän on\n(Kaihomielisesti). Kullakin tässä maailmassa on oma osansa ja Lilli on\nminun -- (Painaa päänsä alaspäin). -- Minusta tuntuu aina niin\nomituiselta muistellessani Lilliä -- --.\n\nEVELIINA (tulee sisään).\n\nJUSSILAINEN (havahtaa, menee hänen luokseen ja painaa hänet kiihkeästi\npuoleensa). Suutele minua, Eveliina! (Äänettömyys). Voithan antaa pestä\ntäällä huomenna, kun minäkin lähden jo aamulla varhain --.\n\nTahdoin vain sanoa, että olin ehkä äsken vähän liian kiivas, mutta minä\nolen nyt vallan toisella mielellä, sillä tiedäthän, että minä pidän\nsinusta!\n\nEVELIINA. Minä itse olin kiivas, rakas Elias.\n\nJUSSILAINEN (jälleen arvonsa tuntevasti). Juuri senvuoksihan minä\nvihastuin --!\n\nEVELIINA (hieman surullisesti). Niin -- saat pitää minut sellaisena\nkuin olen -- kyllähän minä koetan --.\n\nJUSSILAINEN (taputtaa häntä poskelle). No, no -- jätetään se nyt -- ja\nunohdetaan! -- Katsohan, kun sinä vain tottelet minua, niin kaikki\nsujuu hyvin, rakas Eveliina. -- Joko sinulla on päivällinen valmis?\n\nEVELIINA. Heti paikalla! (Menee).\n\nJUSSILAINEN (kävelee, mahtailevasti). Nuo naiset! -- Niin, niin, heidät\nvoittaa helposti -- ei muuta kuin pikku taputus, -- mutta heitä ei saa\nviedä Helsinkiin, sen tiedän minä! (Kuuluu aisakellon kilinää). Kukahan\nnyt taas mahtaa tulla? -- Ei suinkaan vaan piispa matkallaan pistäydy\ntäällä? (Katsoo ulos akkunasta).\n\nEVELIINA (juoksee läpi huoneen). Mamma -- mamma on tuolla ulkona!\n(Ulos).\n\nJUSSILAINEN (nolona). Anoppimuori! -- (Miettii). -- Vai niin (Kynsäisee\nkorvallistaan). Mutta eihän se nyt olisi oikein sopinut. -- Ja\nolisivathan he nyt sitten voineet luututakin täällä ensin -- vaikka\nvähän edes -- täällähän on niin likaista ja näyttää siltä kuin --\n(Alkaa kömpelösti siivota pöytää ja siirtää tuoleja).\n\nNIMISMIEHEN ROUVA (tulee sisään. Hän on hyvin uudenaikaisissa ja\nhienoissa tamineissa). No, hyvää päivää, rakas Elias, -- hyvää päivää!\n-- Minä tulen ihan suoraa päätä Helsingistä -- niin Helsingistä -- ja\naion nyt olla teidän luonanne kokonaisen viikon. -- Kyllä Hilma tulee\ntoimeen siellä kotona sen aikaa, sillä minä kirjoitin hänelle, että\npoikkean pikkuisen Jussilaisella --.\n\nJa tiedättekö, että Naemi taas on kihloissa -- erään\nsanomalehtikirjurin kanssa Helsingistä, ja kuuluvat kertovan, että Sofi\nAndelinin pitkästä tyttärestä ja meidän pitäjän uudesta apupapista\npitäisi tulla pari, ja kyllä Sofi onkin niitä ihmisiä, jotka osaavat\nlaittaa yhteen, sillä hän nyt ei saa vähääkään rauhaa, ennenkuin saa\ntyttärelleen miehen -- --!\n\nMutta kyllä se on vallan hirveätä, kuinka siellä Helsingissä kaikki on\nkallista! Pyytävät kaksi markkaa neljäkymmentä penniä voikilosta, ja\nkalasta kahdeksankymmentä penniä -- ajatelkaa! -- Ja sitten minä olin\ntivaatterissa ja katselin Roomeota ja Jyyliaa -- ja naisyhdistyksessä\n-- ja minä sanoin heille, että kyllä he ovat oikeassa, sillä joka on\nollut kolmekymmentä vuotta yhdessä Braxellin kanssa niinkuin minä,\ntietää hyvin, ettei miehen kanssa ole niinkään helppoa tulla toimeen.\n-- Ja Lillikin on muuttanut Kuopioon, kun Antti sai paikan\ntuomiokapitulin tuomarina, ja he asuvat jo siellä. -- Jaa'a. -- Ja nyt\nminä olen täällä teidän luonanne ja olen matkustanut junalla tänne\nsaakka!\n\nKyllä siellä Helsingissä on hauskaa! Ensi kerralla otan sinut,\nEveliina, mukaani, sillä eihän aina sovi istua kotonakaan. -- Ja\ntiedättekö ihmettä, kun kaikki ihmiset tunsivat minut siellä\nHelsingissä -- ja tivaatterissa ne oikein nousivat seisomaan ja\nkatsoivat kiikarilla nähdäkseen minut -- \"Nimismiehen rouvan Kuopion\ntakaa\", kuten he minua nimittivät -- hi, hi, hi! (Koko puhelun ajan\novat kyytimies ja palvelustyttö kantaneet sisään laatikoita,\npahvikoteloita, huonekaluja, kukkia y.m., joten salin lattia vähitellen\nvallan täyttyy tavaroista ja esineistä). Vai niin -- no kas sillä\nlailla -- laskekaa siihen lattialle -- älkää vaan millään muotoa\nsärkekö tuoleja! -- Minun täytyi ottaa asemalta oikein eri hevonen ja\najaa perässä katsoakseni, ettei vaan mitään särkyisi. -- -- Niin,\ntuossa ovat akkunaverhot -- ja tuossa matot tänne saliin -- ja sinulle,\nEveliina, kaksi uutta leninkikangasta -- ihan uusinta kuosia -- ja\nEliakselle -- aijai, varokaa, varokaa! -- se on piano, joka maksoi\nkahdeksansataa markkaa! -- Laskekaa kaikin mokomin se hyvin varovasti\nmaahan!\n\nKyllähän me sitten vähitellen ehdimme ottaa kaikki esiin! -- Mutta,\nEveliina, sinä olet käynyt vähän kalpeaksi -- no no, se menee pian ohi\n-- sellaista se on aina alussa -- hi, hi, hi! -- Ja Eljas, hän se vain\nlihoa röhöttää -- hi, hi! (Istuu sohvalle). Nyt minä istun tähän -- ja\nälkää luulkokaan saavanne minua tästä ylös niinkään äkkiä! -- Ja te\nistutte nyt siihen molemmin puolin -- no, ja nyt minä sitten vasta\noikein alan kertoa --\n\n    Väliverho.\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\nNäyttämö sama. Seuraavana aamuna aikaisin. Kaikki huonekalut on\nkannettu ulos, paitsi kahta päällekkäin asetettua tuolia. Mari pyyhkii\nkattoa. Lindgrenska valmistautuu pesemään lattiata. Ulkona on\nsade-ilma.\n\n    (Äänettömyys).\n\nLlNDGRENSKA. Sen minä vain sanon, että ihminen minäkin olen --\n\n    (Äänettömyys).\n\nMARI. Ja komentaa ja soittaa suutaan pahemmin kuin kasakka --\n\n    (Äänettömyys).\n\nLlNDGRENSKA. Kuin turkkilainen ja pakana. -- Minä ajattelen ihan mitä\nminä haluan!\n\nMARI. Enkä minä ole ikänä palveluksessa ollessani ollut kenenkään\nhaukuttavana. -- Ja jos tätä tämmöistä jatkuu niin --\n\nLINDGRENSKA (huokaa). Kun tässä vain pysyisi edes hengissä!\n\nMARI. Hän kävi eilen navetassakin --\n\nLINDGRENSKA (sähisee). En minä siitä ämmästä välitä! -- Minä puhun\npastorista!\n\nMARI. Mutta minä puhun vanhasta rouvasta!\n\nLINDGRENSKA. Olenko minä sanonut sanaakaan vanhasta rouvasta? -- Laita\nsinä vain se katto puhtaaksi, kuten hän on käskenyt, jotta minäkin\ntästä viimein pääsen aloittamaan -- koska täällä nyt sitten kumminkin\npestään!\n\nMARI (vihaisesti). En minä ole ennenkään kattoja nuohonnut.\n\nLINDGRENSKA. Sen kyllä huomaa -- etkä luultavasti koskaan pessyt\nlattiaakaan -- siltä täällä ainakin näyttää --\n\nMARI (astuu tuolilta lattialle). Se saa nyt kelvata teille. -- Sillä\nminua ei pastorin koskaan ole tarvinnut heittää niskasta ulos.\n\nLINDGRENSKA. Parasta että menet siitä katsomaan likaämpärin taustaa. --\nLuulen ettei vanha rouva ole vielä keksinyt kaikkia kätköjäsi.\n\nMARI. Pitäkää suunne kiinni!\n\nLINDGRENSKA. Pidä itse! -- En minä aio keittiössä pestä sinun jälkiäsi!\n\nMARI. Olenko minä sitten pyytänyt?\n\nLINDGRENSKA. Hä? -- Tässä talossa onkin nyt sellainen ihminen, joka\nkohta \"pyytää\" sinua molemmille korville!\n\nMARI. Viekää pois vetenne kyökin hellalta -- saatte lämmittää kodassa\n-- ja tuokaa vasta luudat mukananne, kun tulette ihmisiin -- sillä en\nminä aio juosta joka päivä metsässä teidän tähtenne!\n\nLlNDGRENSKA. Kuinka monta voileipää kantoi sisaresi esiliinansa alla\nkotiinsa viime kerralla kirnutessasi -- hä?\n\nMARI. Mutta minulla ei olekaan isätöntä poikaa!\n\nLlNDGRENSKA. Etkä saa isällistäkään!\n\nMARI. Saadaanpas nähdä!\n\nLlNDGRENSKA. Niin saadaanpas nähdä! -- Miehet ovat tarpeeksi viisaita\njuostakseen sinun perässäsi.\n\nMARI. Pyh! Minä saan niin monta kuin haluan!\n\nLlNDGRENSKA. Taidat saada odottaa liian kauan!\n\nRENKI (ilmestyy ovenpieleen). Jokos se on ylähällä?\n\nMARI (sähisee). Eeii!\n\nRENKI. Mahtaakos se reissuun lähteäkään, kun siellä sataa niin\ntaitamattomasti?\n\nMARI. Mistä minä sen tiedän!\n\n    (Äänettömyys).\n\nRENKI (nauraa). Akka näkyy saaneen teidät liehumaan --!\n\nMARI. Älä lorvaile siinä! Kyllä hän pääsee vielä talliinkin, koska on\njo navetankin kolunut.\n\nRENKI. Saitkos nenälles? -- Luuletkos sitten, ettei jo käynyt\ntallissakin?\n\nMARI (huvitettuna). Kävikö?\n\nRENKI. No totisesti.\n\nMARI. Haukkuiko?\n\nRENKI. Niin armottomasti.\n\nMARI. Hi, hi, hi!\n\nRENKI.  Ha, ha, ha!\n\nLlNDGRENSKA. Älkää ulvoko siinä! Saatte luullakseni nyt pestä naamanne\ntässä talossa -- niin paremmat kuin huonommat.\n\nNIMISMIEHEN ROUVA (tulee sisään aamunutussaan ja kirjavassa\nalushameessa, vasta heränneenä). Vai niin -- ette kai ole kantaneet\nhuonekaluja ulos sateeseen? -- (Tirkistää eteiseen). -- Hyvä on,\nnäkyvät olevan suojassa. -- Mari tai mikä sinun nimesi on, tyhjennä\netuhuone -- tuo tuossa saa auttaa sinua. -- Nostatte sinne\nkirjoituspöydän ja kaappihyllyn kirkonkirjoineean ja sohvan ja kaikki\ntyyni. -- Pastori saa vastaanottaa talonpoikia siellä -- se kyllä\nkelpaa heille. Sillä ei tarvitse enää kenenkään luullakaan, että heitä\nlasketaan tänne pilaamaan minun Helsingistä tuomiani uusia mattoja. --\n(Lindgrenskalle). -- Ja te saatte kiirehtiä! Saatuamme pastorin matkaan\nrupeamme heti siivoomaan toisia huoneita. -- (Marille). -- No, minne\nsinä menet?\n\nMARI. Minä menen viemään kahvia pastorille ja pastorskalle.\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Emme me nyt ehdi passata pastoria -- hän saa odottaa\n-- ja rouva nukkuu vielä. -- (Rengille). -- Katsopas tuota -- pistä\npiippu taskuusi heti! -- Piiputtelemisesta täällä sisällä salissa\ntäytyy tulla loppu, sanon minä! -- Oletko tehnyt tallissa ja vajassa\nniinkuin käskin? -- Antakaa oven olla auki, että minä näen, mitä te\nteette siellä! -- Ja ala laputtaa siitä! -- Kyllä näkee, että ette ole\ntottuneet täällä tekemään työtä edes ruokanne edestä. -- Jaha, minun\ntavarani ovat siis tuolla huoneessa. (Menee oikealle).\n\nRENKI. Tuolla akalla sitä sitten on suuta, voi sun vietävä!\n\nMARI (asettaa kädet lanteille, matkien nimismiehen rouvaa). Hi, hi, hi!\n\nLINDGRENSKA (Marille). Älä siinä konstaile -- meillä on kiire --!\n(Renki ja Mari rientävät eteiseen).\n\nNIMISMIEHEN ROUVA (tulee sisään. Hän menee Jussilaisen ovelle). Vai\nniin -- hän nukkuu vielä. -- Oletteko asettaneet saavit vesirännien\nalle?\n\nLINDGRENSKA (nöyrästi). Olen kyllä -- armollinen rouva vallesmanska.\n\n    (Äänettömyys).\n\nNIMISMIEHEN ROUVA (lempeämmin). No -- mitä te pidätte pastorista?\n\nLINDGRENSKA (lyhyen äänettömyyden jälkeen). On kai niitäkin, jotka\nhänestäkin pitävät!\n\nNIMISMIEHEN ROUVA (tyytymättömänä). Niin, minulla on omat ajatukseni,\nminulla. -- Ainakin saisi hän pitää parempaa huolta ulkotöistä, sillä\nei suinkaan hän voi vaatia, että tyttäreni ehtii kaikkialle -- ja\nsitäpaitsi hän ei ole tottunut sellaiseen.\n\nLINDGRENSKA (luo nimismiehen rouvaan pikaisen katseen ja huokaa. Pienen\näänettömyyden jälkeen). Sen minä vain sanon, että ihminen sitä olen\nminäkin!\n\nNIMISMIEHEN ROUVA (terävästi). Mitä te sanotte? Minä olen tottunut\nsaamaan työt käymään -- mutta te täällä olette varmaan tottuneet\nsaamaan palkkaa tekemättä mitään.\n\nLINDGRENSKA (nöyrästi). Minä teen kaikki aivan niinkuin armollinen\nrouva vallesmanska käskee. Sillä kyllä täällä täytyy pestä -- ja minä\nolen siisti ihminen -- ja -- -- ja rouva pastorska on niin tavattoman\nhieno ja siisti ja työteliäs ihminen -- enkä minä ymmärrä, kuinka\npastori suvaitseekin talonpoikain tulevan tänne saliin, kun kerran on\netuhuonekin. -- Ja on hyvä, että rouva vallesmanska pitää silmällä\nnoita tuolla eteisessä -- sillä tämän seurakunnan väki sitten vasta on\nlaiskaa! --\n\nRouva vallesmanskalla on tuolla huoneessa varmaan hyvin hienoja\ntavaroita, jotka rouva vallesmanska toi mukanaan Helsingistä rouva\npastorskalle?\n\nNIMISMIEHEN ROUVA (itsetietoisesti). Minä toin Helsingistä vähän yhtä\nja toista, sillä minulla on varaa kustantaa tyttärelleni hieno koti --\nminulla on maatila ja kolmekymmentä lypsävää, eikä minun tarvitse\nhuolia kuluista!\n\nLlNDGRENSKA. Kolmekymmentä lypsävää! Oijoi!\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Eikä minun tarvitse kysyä keneltäkään lupaa, sillä\nvallesmanni on kuollut ja minä hoidan kaikki itse -- ja toinenkin\ntyttäreni menee kohta naimisiin. Mutta mitä sanoittekaan, eivätkö\ntäällä kaikki ole tyytyväisiä pastoriin?\n\nLlNDGRENSKA. Katsokaa, rouva, ei sovi koskaan puhua suutaan puhtaaksi,\nkun ollaan toisen talossa -- enkä minä ole mikään pitäjän kiertävä\njuorukello, joka toitottaa näkemänsä ja kuulemansa, -- sillä minä olen\naina ollut töissä paremmissa taloissa ja nähnyt parempiakin ihmisiä --\nminulla on kolme lasta, jotka minä elätän ja vaatetan rehellisellä\ntyöllä -- sillä minunkin mieheni on kuollut ja minä olenkin vain köyhä,\nyksinkertainen leski, ja -- nuori pastorska antaisi kyllä aina pestä --\nmutta --\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Mitä mutta?\n\n    (Lyhyt äänettömyys).\n\nLlNDGRENSKA (huokaa). Oli hyvä, että pastori lähti tänään matkalle,\nniin että saadaan tehdä puhdasta, tarvitsematta pelätä vaivaista\nhenkeään.\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Mitä te tarkoitatte?\n\nLINDGRENSKA (hiljaisella äänellä). Minä en sano mitään -- poikani\nkäyvät koulua -- ja opettajan perhe on tavattoman siistiä väkeä --\nvaikka pastori -- -- (Pesee lattiaa).\n\nNIMISMIEHEN ROUVA (hiukan kärsimättömästi). Niin niin -- minä tiedän --\npastori ei oikein sovi heidän kanssaan --\n\nLlNDGRENSKA. Ja kyllä minä olisin täällä pessyt eilen, kuten pastorska\ntahtoi -- mutta pastori --\n\nNIMISMIEHEN ROUVA (tuikeasti). Oliko heillä eilen riitaa pesemisestä?\n\nLlNDGRENSKA. Ei saatu pestä -- vaikka vesi ja kaikki oli valmiina -- ja\npastorska rukoili niin hartaasti --\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Rukoiliko hän? -- Eikä pastori antanut pestä, vaikka\npastorska tahtoi -- --. Jaa'a -- nyt minä alan käsittää -- (Nousee ja\nkävelee edestakaisin).\n\nLlNDGRENSKA. Niin -- eihän se minuun kuulu -- se on herrasväen\nkeskinäinen asia -- vaikka kyllä minä huomasin, että rouva pastorska\noli itkenyt -- (Pesee).\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Itkikö hän? -- Itkikö hän? -- Jaa'a -- jaa'a --.\nSitä minä olen koko ajan aavistanut (Huutaa). Mari!\n\n    (Mari tulee).\n\nTuo kahvia minulle ja matami Lindgrenskalle -- ja tuo tänne myöskin se\nkorini, jossa minulla on korppuja!\n\n    (Mari menee).\n\nLINDGRENSKA (huokaa taas). Kun on naimisissa, niin saa tyytyä -- tässä\nmaailmassa! (Pesee innokkaasti).\n\nNIMISMIEHEN ROUVA (suuttuneena). Vai niin -- vai kielsi hän! -- Ja\npastorska tahtoi -- ja -- ja rukoili -- -- ja itkikin -- eikä tämä vaan\nantanut!\n\nLINDGRENSKA (nostamatta katsettaan). Pastori sanoi vain, ettei saa\npestä --.\n\n    (Mari tulee kantaen kahvia tarjottimella).\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Matami on nyt niin hyvä ja ottaa kahvia -- ja panee\nsokeria sekaan -- täällä on helsinkiläisiä korppuja!\n\nLINDGRENSKA. Helsinkiläisiä -- oijoi!\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Mari, tuo tuoli matami Lindgrenskalle! -- Matami on\nhyvä ja istuu! (Mari tuo tuolin happamin ilmein). Mene sinä tiehesi!\n(Mari menee ja nimismiehen rouva sulkee oven hänen jälkeensä).\nKuulkaahan nyt, matami! Minulla on sekä silmät että korvat -- matami\nkertoo nyt minulle kaikki tyyni oikein perin pohjin -- eikö pastori\nkohtele hyvin tytärtäni -- kuinka sen asian laita oikeastaan on?\n\nLINDGRENSKA. Minulla ei yleensä ole tapana kuljettaa juoruja -- eikä\naikaansaada riitaa ihmisten kesken -- ei ikimaailmassa -- mutta sen\nminä kyllä sanon suoraan, ettei pastorin olisi tarvinnut ottaa minua\neilen niskasta ja työntää ulos -- sillä minä tiedän aina vallan hyvin,\nkoska minun on mentävä -- vaikka olenkin köyhä ihminen -- eikä hänen\ntarvitsisi yhtenään torua pastorskaakaan, joka on niin ihmeen hyvä ja\nhelläluonteinen ihminen -- ja hienosta ja paremmasta kodista --\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Vai niin, vai toruu pastori pastorskaa! -- Odottakaa\n-- matami juo vielä toisenkin kupillisen! -- Istukaa nyt vaan!\n\n    (Nimismiehen rouva käy noutamassa lisää kahvia).\n\nLINDGRENSKA. Älkää nyt, armollinen rouva vallesmanska, vaivatko\nitseänne niin paljon minun tähteni -- tämä on jo aivan liikaa --!\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Ja kastakaa korppuja, hyvä matami!\n\nLINDGRENSKA. Kiitän nöyrimmästi! -- Mutta tämä on sentään ihan\nliikaa --!\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. No niin -- mutta mitä nyt eilen oikeastaan tapahtui\nennen minun tuloani?\n\nLINDGRENSKA (hörppien kahvia). Niin, katsokaas, se oli sillä tavalla,\nettä pastorska, joka nyt on niin siisti ihminen, pyysi minua tulemaan\ntänne pesemään niinkuin aamupäivästä -- ja minulla oli vesi\nkuumenemassa ja luudat ja kaikki valmiina, ja kun minä sitten tulen\ntänne saliin sisään, niin pastorska seisoo tuossa akkunan vieressä ja\npyyhkii esiliinankulmalla silmiään, ja pastori seisoi hänen vieressään\nja saarnasi niin että minua oikein hävetti. Ja sitten lähti pastorska\npois ja sanoi, ettei pastori anna luututa -- enkä minä sanonut niin\nsanaakaan, kun pastori hyökkää kimppuuni, tarttuu hiuksiini ja\nlennättää minut tuosta ovesta ulos, niin että minulla on ollut kauhea\npäänsärky koko yön -- ja -- ja -- minun mielestäni se oli hyvin\nsopimattomasti tehty sellaiselta, joka kuuluu parempaan säätyyn -- ja\non lisäksi pappi -- köyhää ihmistä kohtaan, kuten minua, jolla on\nlapsia ja on leski ja muuta -- enkä minä suinkaan olisi tullutkaan\nluuttuamaan, ellei pastorska nimenomaan olisi pyytänyt minua\ntoissailtana. -- Ja on sekin, että pastori on kuin mikäkin talonpoika\nja pitää yhtä kirkkoväärtin ja Savolaisen ja niiden muiden kanssa,\njotka eivät pidä ihmisinäkään muita kuin itseänsä. -- Mutta, nähkääs,\nkoulunopettajan perhe, he ovat hienoa väkeä, vaikkeivät kuulukaan\npappissäätyyn, ja rouvakin on niin siisti ja on ollut seminaarissa ja\nmuualla, ja rouva pastorska kävisi niin mielellään siellä joskus\njuttelemassa, mutta pastori ei suvaitse -- ja nyt on pastori vihainen\nsiitäkin, että niillä on arpajaiset -- ja nuorisoseuroja pyhäisin --\nmikä onkin paljon parempaa kuin että nuoret miehet kulkisivat pitkin\nraitteja juopotellen, -- ja nimismies Ojanen, joka on rikas mies, ja\nLundqvist ovat opettajan puolella -- -- ja pastorskan täytyy vain istua\nkotona ja tehdä työtä kuin huonommat ihmiset, vaikka ei olekaan\nsellaiseen tottunut, hän kun on kotoisin paremmasta kodista -- ja käydä\nhuonosti puettuna, vaikka hänellä on niin hienoja kotoaan tuotuja\nvaatteita -- ja -- ja -- ja hän tahtoisi saada verhot akkunoihin ja\nkukkia ja kaikkea sellaista -- ja kerran pyysi pastorska niin kauniisti\nsaada tuoda tänne pianonsa sieltä rouva vallesmanskan luota, ja\nsiitäkös pastori nyt härnää häntä jok'ikinen päivä, niin että saa nähdä\nkuinka kauan pastorska oikeastaan enää jaksaa elääkään -- kun hän on\nniin pieni ja hento ja pastorilla kun on niin kiivas luonnonlaatu -- --\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Ehkä pastori on lyönytkin häntä?\n\nLiNDGRENSKA. Sitä minä en ole nähnyt -- mutta kyllä minä luulen, että\npastori piti hänestä kiinni minun tullessani sisään -- sen minä näin,\nja se on totinen tosi.\n\nMARI (tulee sisään). Jos rouva nyt tulisi katsomaan --.\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Jaa'a, jaa'a --! -- Kuule, älähän mene! -- Onko\npastorilla tapana lyödä pastorskaa? -- Kun minä kysyn, niin sinä et saa\nvalehdella, vaan sinun täytyy sanoa suora totuus -- kuulitko!?\n\nMARI. Jestas varjelkoon! Mitä se Lindgrenska täällä onkaan kielinyt ja\nvalehdellut?\n\nLINDGRENSKA. Valehtelenko minä? -- Valehtelenko minä? Eikö se ole\npäivän selvä totuus, että pastori käyttäytyy pastorskaa kohtaan kuin\nturkkilainen ja --\n\nMARI. Mutta se on valhe, että pastori lyö häntä -- sen minä sanon --!\n\nLINDGRENSKA. Olenko minä niin sanonut? -- Älä seiso siinä\nvalehtelemassa rouva vallesmanskalle -- sillä kyllä minä tiedän mitä\nminä sanon -- enkä minä juokse ympäri valehtelemassa -- minä olen\nrehellinen ihminen --.\n\nMARI. Mutta minä tiedän, ettei pastori ole koskaan lyönyt pastorskaa.\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Ainakin hän toruu häntä?\n\nMARI. Niin -- onhan pastori väliin vähän tulinen --.\n\nRENKI (joka on hetken aikaa seisonut ovella). Olette te kelvottomia,\nkun haukutte täällä pastoria takanapäin -- piru vie --! -- Pastori on\nhyvä mies hevosille ja väelle ja reilu minuakin kohtaan -- eikä mikään\nämmien pappi -- sanon minä.\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Mitä sinä mökiset! -- Laitatko siitä luusi --!\n\nRENKI. Saamarin akkakopla -- piru vie --! (Menee kiireesti).\n\nLlNDGRENSKA. Se ruoja on vallan honkkeli --!\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Näyttää olevan aika riiviö -- ja niin röyhkeäkin --\nmutta vartokoon, sillä tästä kaikesta tulee loppu koht'siltään!\n\nPastori kuuluu nousevan -- mene sinä keittiöön katsomaan tulta ja kanna\nlisää vettä Lindgrenskan kanssa, ja sano sille renkilorville, että hän\nheti paikalla valjastaa hevosen valmiiksi, sillä pastori tahtoo lähteä\nnyt paikalla! -- Ja hänen mentyään kaikki valmiina tekemään puhdasta --\nkas niin --! (Lindgrenska ja Mari menevät. Nimismiehen rouva kävelee\nkiihtyneenä edestakaisin). Sitä minä aavistin! -- Ja vielä niin, että\npalvelusväki -- ja -- ja koko seurakunta ja kaikki -- näkee ja kuulee\n-- ja tietää kaikki. -- Luuleeko hän minun antaneen tyttäreni\nryövärinluolaan -- luuleeko todellakin? -- Jaa'a, minä kirjoitan heti\ntänä päivänä Hilmalle, etten tulekaan kotiin. -- Saadaan nähdä --\nsaadaan nähdä! -- Ja tuo renkikin niin röyhkeä! -- Hm, semmoinen renki\nkuin herrakin! -- Mutta odota, rakas vävypoika -- jaa'a -- odota --\nodota --!\n\nJUSSILAINEN (tulee sisään aamu-tamineissa, sukkasillaan, puolipukeissa,\nhaukottelee ja näyttää olevan huonolla tuulella).\n\nMitä melua täällä pidetään koko aamu, jotta ei saa nukkua rauhassa? --\nJa miks'ei Mari ole tuonut kahvia? (Huutaa). Mariii! (Sattuu astumaan\nsukkasillaan lattialla olevaan vesilätäkköön ja katsahtaa ympärilleen).\nMi-mitä?\n\nMitä tämä on? -- Täällä luututaan -- ja on kannettu kaikki huonekalut\nulos -- ja luututaan!\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. On tapana toivottaa anopille hyvää huomenta!\n\nJUSSILAINEN. Niin niin. -- Minähän eilen nimenomaan sanoin Eveliinalle,\nettei täällä saa ruveta pesemään ennenkuin minä olen lähtenyt -- ja nyt\ntäällä kuitenkin pestään -- ja huonekalut on kannettu ulos -- -- mitä\ntämä merkitsee?\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Se merkitsee, että minä pesetän täällä -- kuten\nnäet.\n\nJUSSILAINEN. Vai niin. -- Missä on Eveliina?\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Hän nukkuu vielä.\n\nJUSSILAINEN (aikoo mennä siihen huoneeseen, josta nimismiehen rouva on\ntullut). Hänen täytyy nousta.\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Sinä annat hänen nukkua -- sillä me puhelimme eilen\nillalla hyvin myöhään -- ja -- ja --\n\nJUSSILAINEN. No -- eikö hän sitten kertonut, mitä minä olen sanonut?\n\nNIMISMIEHEN RONVA. Ja muutoin minä sanon sinulle, ettei Eveliinan\nyleensä _täydy_ mitään!\n\nJUSSILAINEN. Mitä -- kun minä sanon, niin hänen täytyy --\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Täytyykö hänen? -- Hänen _ei_ täydy -- sanon minä --\nsillä niin kauan kuin minä olen täällä, määrään minä -- ja kun minä\nkerran olen jotain sanonut, niin sinä et sano siihen yhtään mitään --\nkuuletko?\n\nJUSSILAINEN (hieman nolostuneena). Soo-o!\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Niin, tiedä se! -- Sillä kuulehan, minä olen koko\naamupäivän kuullut palvelusväeltä ja muilta sinusta kaikenlaista. Ja\nkas, minä en olekaan antanut tytärtäni ryövärin käsiin -- eikä\nEveliinan tarvitse itkeä sinun tähtesi, sanon minä -- eikä rukoilla\nsinulta mitään -- sillä hän saa tehdä aivan niinkuin hän itse tahtoo ja\npukeutua ihan juuri niinkuin hän itse tahtoo -- sillä hän ei olekaan\nmikään torpanpenikka -- hänen isänsä oli befalningsmanni -- joka on\naivan yhtä hyvä kuin pappikin -- tiedä se -- ja kun minä annoin\ntyttäreni sinulle, luulin että sinä olit antanut Naemille rukkaset --\nmutta jos minä olisin tiennyt, että hän antoikin rukkaset sinulle, niin\net sinä tänä ilmoisna ikänä olisi saanut Eveliinaa -- sinä, joka elät\nkuin raaka talonpoika vaimoinesi ja palvelusväkinesi -- sen koko\npitäjäkin tietää -- ja olet raaka ja itserakas -- ja ylpeä -- ja\ntavoiltasi kuin turkkilainen, joka kiusaat ja kidutat tytärtäni -- ja\n-- ja -- ja lyötkin häntä!\n\nJUSSILAINEN (ällistyneenä). Ly-ly-lyön-kö minä häntä?\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Ole vaiti, kun minä puhun -- sillä minä puhun täällä\nmitä minä ikinä tahdon! -- Ja tänne Eveliinan saliin sinä et enää saa\ntuoda talonpoikiasi -- heille kelpaa vallan hyvin etuhuonekin -- ja\ntäällä minä järjestän siten, että Eveliinalla on kuten muillakin\nihmisillä -- sillä hän on paremmasta kodista -- tiedä se -- ja tuolla\netuhuoneessa sitten saat käryyttää inhoittavaa piippuasi -- mutta tänne\net saa astua jalallasi --!\n\nJUSSILAINEN (mahtavasti). Olkaa nyt, anoppi, vaiti!\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Minäkö vaiti? -- Eei, kuulehan, niin pitkälle ei\nvielä ole tultu, rakas vävypoika! -- Minäkö vaiti sinun edessäsi --\nsinun edessäsi! -- Ei, sitä saat odottaa -- sillä minua sinä et otakaan\ntukasta ja lennätä ulos kuten pesuakkaa -- ja --\n\nJUSSILAINEN (jyrisevästi). Vaiti, sanon minä -- minun talossani!\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Niin kauan kuin Eveliina on täällä, on tämä minun\ntaloni. -- Ja nyt saat matkustaa virkatoimiisi! -- Mene nyt pukemaan\nyllesi ja laittaudu tiehesi, jotta minä saan ruveta järjestämään --!\n\nJUSSILAINEN. Anoppi saa puolestaan -- laittautua tiehensä -- mennä --\nlähteä kotiin!\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Minä menen silloin kun itse haluan -- sanon minä.\n\nJUSSILAINEN (polkee jalkaa). Vaiti! -- Ja kun minä palaan takaisin,\non anoppi lähtenyt pois kimsuineen kamsuineen, kirstuineen ja\nkapsäkkeineen -- ja kaikkine rojuineen -- sillä tänne ei saa jäädä\nmitään. -- Eikä anopin tarvitse yrittääkään tulla takaisin, sillä minä\nosoitan olevani herra talossani enkä ikänä alistu akkaväen\nkomennettavaksi. -- -- Ja minä saatan vallan hyvin lykätä matkani\niltapäivään, jotta anoppi saa heti ruveta kokoamaan komppeitaan --\nsillä täällä käsken minä!\n\nNIMISMIEHEN ROUVA (aikoo sanoa jotain).\n\nJUSSILAINEN. Vaiti! -- Akkojen lörpötys saa vihdoinkin loppua! -- Minä\nkäsken valjastamaan hevosen, ja anoppi saa mennä niin pitkälle kuin\npippuri kasvaa!\n\nNIMISMIEHEN ROUVA (menee ja antaa Jussilaiselle aimo korvapuustin.\nTyynesti). Mene nyt huoneeseesi, Elias!\n\nJUSSILAINEN (vetäytyy huoneeseensa).\n\nNIMISMIEHEN ROUVA (rauhallisesti ovella). Sinä peseydyt nyt\nkunnollisesti ja pukeudut, kuten olen sanonut. -- Minä lähetän Marin\ntuomaan sinulle sisään kahvia ja voileipiä ja sinä suoriudut kiltisti\nmatkaan! (Sulkee oven päättäväisesti). Mariii!\n\nMARI (tulee sisään).\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Tuo tänne eväskorini!\n\n    (Mari tuo korin).\n\nLaita kahvi kuntoon pastorille!\n\n    (Mari menee. Nimismiehen rouva istuu osoittamatta pienintäkään\n    kiihtymyksen merkkiä ja alkaa tehdä voileipiä. Mari tulee\n    sisään kahvitarjottimineen. Nimismiehen rouva asettaa voileivät\n    tarjottimelle).\n\nVie sisään!\n\n    (Mari vie kahvin pastorin huoneeseen ja palaa).\n\nTuo tänne se pastorin matkalaukku, jonka pastorska laittoi kuntoon\neilen illalla!\n\n    (Mari menee. Nimismiehen rouva käy noutamassa etuhuoneesta\n    paperivihon. Mari tulee tuoden matkalaukun).\n\nTuo pari kuivia sukkia!\n\n    (Mari käy noutamassa sukat).\n\nJa pastorin päällystakki ja lakki ja päällyskengät! -- Oi joi, kuinka\nsiellä sataa! -- Tuo minun harmaa shaalinikin!\n\n    (Mari noutaa senkin).\n\nMene sanomaan rengille, että hän ajaa hevosen rappusten eteen!\n\n    (Mari menee. Nimismiehen rouva kävelee edestakaisin\n    lattialla ja näyttää suunnittelevan).\n\nTuonne minä asetan sohvan ja nojatuolit -- tuonne kuvastimen -- ja\ntuonne pianon -- ja kukkapöydän -- hm -- ja tuo järjestetään\nvierashuoneeksi -- ruokasali sinne -- ja Eveliinan makuukamari. --\n(Katselee seiniä). -- Hänen täytyy saada pitäjä kustantamaan tänne\nuudet seinäpaperit. -- Ja matot lattialle! -- Kyllä tästä kaikesta\ntulee hyvä! -- Kas, tuossa onkin katossa valmis koukku kattokruunua\nvarten -- hm -- hm -- Niin, ja vierashuoneeseen -- kyllä kai minun\ntäytyy tuoda sinne pikku trymoopeilini -- ja vielä jotain pientä\nlisäksi --!\n\nJUSSILAINEN (tulee, näyttäen vaiteliaalta ja synkältä).\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Kas niin, hyvä on, kello onkin jo seitsemän -- sinun\ntäytyy rientää! -- Voit poiketa majataloon syöttämään. -- Olen pistänyt\ntänne matkalaukkuun parin kuivia sukkiakin. (Auttaa päällysnutun hänen\nylleen).\n\nMARI (tulee). Hevonen on valmiina rappujen edessä.\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Vedä päällyssaappaat pastorin jalkaan! -- Tämä kai\non sinun saarnasi?\n\n    (Jussilainen nyökkää melkein surullisesti, ja nimismiehen rouva\n    pistää paperivihon hänen taskuunsa. Hän antaa auttaa ylleen,\n    pysyen yhtä vaiteliaan ja synkän näköisenä).\n\nNIMISMIEHEN ROUVA (painaa lakin hänen päähänsä ja asettaa matkalaukun\nhänen käteensä). Pääsi ympäri kiedomme tämän minun shaalini. (Kietoo\nhänet vaippaan. Mari menee). Hyvästi nyt sitten vaan ja tervetuloa\ntakaisin kotiin! -- Sano terveisiä ruustinnalle minulta! (Taputtaa\nhäntä olalle ja työntää hänet ulos ovesta). Hyvästi, hyvästi!\n(Jussilainen menee. Nimismiehen rouva seisoo hetken aikaa mietteissään,\ntuijottaen eteensä). Niin, niin -- sellaista on elämä -- kurituksemme\nsaamme lopuksi itsekukin! -- Ja häpeä sille, joka ei tee mitä\ntehtävissä on. -- (Huokaa). Jaa'a -- jaa'a! (Seisoo vielä hetkisen ja\nkuivaa sitten silmiään hihallaan).\n\nEVELIINA (kiepsahtaa sisään. Hän on puettuna aamunuttuun,\nkeltakiharaiset hiukset valuen vapaasti sivuille, näyttää pirteältä\nja säteilevältä). Hyvää huomenta, mamma! -- Mutta voi voi, onko mamma\nantanut ryhtyä pesemään, vaikka Elias kielsi! -- Onko hän jo lähtenyt?\n\nNIMISMIEHEN ROUVA (hellästi). Hyvää huomenta, lapsi kulta! -- Kyllä hän\non jo mennyt.\n\nEVELIINA. Voi voi, tällaisella ilmalla! -- Elias rukka! -- Oliko hän\nvihainen?\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Minä käärin hänet suureen harmaaseen shaaliini.\n\nEVELIINA (nauraa). Mahtoi hän näyttää somalta!\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Mene nyt sänkyyn takaisin, rakas lapsi, äläkä\nvilustuta itseäsi -- minä tuon sinulle sinne kahvia!\n\nEVELIINA. Voi, voi, kuinka mammalla on vaivaa minun tähteni!\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Oho, lapsikulta, minä olen pesettänyt niin monta\nlattiaa elämässäni, että voin kerran pesettää sinunkin talossasi! No,\nsänkyyn nyt siitä, veitikka!\n\n    (Eveliina hypähtää pois).\n\nJUSSILAINEN (palaa. Pienen äänettömyyden jälkeen). Kyllä minun täytyy\nsanoa, että oli se -- sentään sikamaista -- -- että anoppi rupesi\ntappelemaan. (Saa nimismiehen rouvalta nopean lähdön).\n\n    Väliverho.\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS.\n\n\nNäyttämö sama, eroa vain sikäli, että sali nyt on kuosikkaasti,\nhienosti ja aistikkaasti kalustettu, olematta kuitenkaan ylellinen.\nKeskilattialla on keinutuoli. Ilta.\n\nEVELIINA (istuu pianon ääressä ja painaa päätään käsiään vasten.\nIkäänkuin juuri heräisi unelmista. Kello lyö kuusi). Niin, niin! --\nKello kuudelta hänen pitäisi palata. -- (Menee ensin kuvastimen eteen\nja korjaa tukkalaitettaan, aukaisee sitten vierashuoneeseen johtavan\noven, jääden katselemaan huonetta).\n\nNIMISMIEHEN ROUVA (sisään etuhuoneesta). Nyt olen saanut etuhuoneenkin\nkuntoon sinun herraasi varten, niin että hän saa nyt tulla milloin\ntahansa. -- Minun mielestäni on vierashuone aika sievä, kunhan vielä\nsaamme kotoa seinäpeilin sinne nurkkaan. -- Ja sali näyttää aika\nhauskalta -- mutta sinun on totutettava hänet pois tuosta hirvittävästä\npiipusta. Hänellä on kyllä varaa polttaa sikaareja ja paperosseja kuten\npapallakin oli tapana.\n\nVoisipa mielestäni pikku Eveliina olla tyytyväinen myötäjäisiinsä! --\nNo niin, pidä hyvänäsi, pidä hyvänäsi!\n\nEVELIINA. Voi voi, mamma kulta, -- olenhan minä tyytyväinen, rakas\npikku mamma! -- Mutta tämä kaikki on kuin unta! Ja kun herään, on\nkaikki poissa. -- Oi, juuri tällaisessa pienessä somassa kodissa\ntahtoisin asua -- ja minä olisin niin tyytyväinen, niin onnellinen --\nmutta sitä en saa -- sen tiedän -- (Surumielisesti hymyillen). -- Mari\ntulee tuomaan kahvia -- ja niin on kaikki lopussa. (Sulkee\nvierashuoneen oven).\n\nNIMISMIEHEN ROUVA (taputtaa häntä poskelle). No, kas niin, kas niin! --\nSinä olet käynyt koulua ja olet enemmän papan tyttö kuin minun. --\nSillä pappa -- hän se vasta oli hieno herra -- silloin kun hän vain\ntahtoi -- hän luki runokirjoja ja muita semmoisia. -- Mutta minä en ole\nkäynyt koulua ja minusta kaikki sellainen on pelkkää hölynpölyä --\nvaikka tosin sentään minäkin sen käsitän, ettei tomurättiä sovi laskea\npeili-pöydälle -- mutta sinäkin olet sellainen pikku ruukku-kukkanen --\nja sellaisena saat pysyä. -- Älä ollenkaan pelkää: minä vien perille\nsen, minkä olen alkanut -- siihen olen tottunut -- ja minä tiedän, että\nkaikki sujuu hyvin -- sillä kaikki miehet ovat samanlaisia -- ja kelpo\nnainen lausuu aina viimeisen sanan.\n\nHieman paksunahkaisuutta siinä tarvitaan, ja kun on tällainen vanha\nakka kuin minä, niin saa se näkyä päältäkin -- mutta sinusta sitä ei\nsaa huomata -- sinun täytyy se kätkeä, jotta ei kukaan saa siitä vihiä.\n\nOlivat ne vähän oikeassakin siellä naisyhdistyksessään Helsingissä,\nmutta useimmat heistä olivat naimattomia. -- Ja sen minä sanoin heille,\netteivät he oikeastaan tiedä yhtään mitään -- sillä ei sekään sovi,\nettä mies ja vaimo tappelevat kyökkiveitsillä tai nuppineuloilla tai\nettä ollaan koppavia keskenään tai itketään ja näytetään hapanta naamaa\n-- vaan -- vaan heidän keskinäisen suhteensa täytyy olla kuin kevät\nauringonpaisteineen, laulavine lintusineen ja kukkasineen, jotka\nleikittelevät paarmojen ja kärpästen kanssa.\n\nEVELIINA (nauraa sydämellisesti). Mikä kumma mammaan meni? -- Mammahan\non tullut vallan runolliseksi kaiken touhumme jälkeen?\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Akka on ollut Helsingissä -- näetkös --!\n\nEVELIINA (hetken perästä hilpeästi). Kiitos, mamma! -- Minäkin luulen,\nettä kaikki käy hyvin -- sillä tietääkö mamma -- minä pidän Eliaksesta\nniin hirveästi -- hänessä on niin paljon semmoista voimakasta ja lujaa,\nminkä ainoastaan minä tunnen -- ja hänkin pitää minusta -- me emme vain\nole vielä oikein löytäneet toisiamme -- mutta ehkä kaikki nyt muuttuu\ntäällä uudessa kodissamme. -- Oi, kunpa saisin olla iloinen!\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Siispä säilytä se häntä ja itseäsi varten -- niin\nkaikki muu kyllä seuraa itsestään.\n\nEVELIINA (hetken kuluttua). Ensin hän kyllä suuttuu -- sen tiedän\nvarmasti -- ja se on ikävää -- mutta sittenkään mamma ei saa riidellä\nhänen kanssaan -- ainahan jotain saa jäädä -- jotain edes -- ja\nkuitenkin tahtoisin niin mielelläni pitää kaikki niinkuin nyt on. --\nMamma on ostanut minulle niin paljon -- olisi ollut parempi, jos mamma\nolisi antanut vähemmän.\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Niin kauan kuin minä olen täällä, ei täällä muuteta\nmitään -- sen sanon minä.\n\nEVELIINA. Ehkä ei -- en tiedä -- mutta sitten kun mamma on lähtenyt,\nsaan nähdä paratiisini pala palalta hävitettävän.\n\nNIMISMIEHEN ROUVA (kiivaasti). Ja jos lähdenkin, niin voinhan tulla\ntakaisin!\n\nEVELIINA. Voi voi -- ei siten, ei siten -- mieluummin sittenkin\nniinkuin hän tahtoo. -- Tunnen itseni taas niin levottomaksi! -- Hänen\npitäisi jo saapua. -- Haluan vielä kerran ihailla kaikkea, ennenkuin\ntämä kaunis uni katoaa.\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Niin, enhän voi muuttaa tännekään, rakas lapsi! --\n(Äänettömyys. Eveliina menee vierashuoneeseen). Jos saarna on sujunut\nhyvin ja piispa on ollut hyvällä tuulella -- niin toivon kaiken\nluonnistuvan -- sillä oma on aina omaa, ja omaa koiraa kohdellaan\ntoisin kuin vieraan rakkia. (Kävelee hermostuneena ja korjaa pois uunin\nluokse jätetyn luudan). Se renki sentään tekee aina niinkuin käsketään,\nmutta tuo piika -- se vasta on iankaikkinen känttyrä, jota täytyy pitää\nsilmällä joka käänteessä. -- Mokomaa en ole nähnyt ikimaailmassa.\n\nKunpa nyt Elias vaan ei panisi toimeen mitään uutta kohtausta -- sain\njo eilisestä vallan tarpeekseni! (Pitkä äänettömyys).\n\nMARI (tulee sisään). Voi voi, hyvä pastorska!\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. No, kas niin! Mitä sinä nyt taas olet särkenyt?\n\nMARI. En minä ole mitään särkenyt -- mutta -- mutta ollessani aamulla\npesutuvassa antoi muuan rovastilan mies minulle tämän pastorilta\ntulleen kirjeen ja sanoi, että sillä on kiire -- mutta kun minun piti\nauttaa verhoja ylös täällä salissa, niin -- minä pistin sen taskuuni --\nja nyt kun tulin leivintuvasta, minä löysin sen läävän lattialta --\nenkä minä ymmärrä, kuinka se on sinne joutunut -- (Ojentaa kirjeen\nEveliinalle).\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Kyllä minä tähän taloon tullessani huomasin heti,\nminkälainen iankaikkinen lötys sinä olet. Mokomaa käppyräkinttua en ole\nnähnyt eläissäni! -- Pastorin kirje läävän lattialla --!\n\nMARI. Niin -- kun minä pistin sen hameen taskuun, niin --\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Miks'et sitten tuonut sitä perille, kun kerran\ntiesit, että sillä oli kiire?\n\nMARI. Kun se oli läävän lattialla -- --.\n\nEVELIINA (lukee kirjettä, hyvin iloisena). Mamma, mamma, mamma --!\n(Nauraa sydämellisesti). No, mamma -- nyt saa mamma kuulla! (Lukee).\n\n\"Rakas Eveliina! Saarna meni hyvin. Antti on täällä Lillin kanssa, ja\nLilli tulee huomenna käymään luonamme -- joten ole hyvä ja siisti\nvähäisen siellä kotona! Pyydä anoppia auttamaan, hänellä kun on\nmukanaan huonekaluja ja muuta sellaista -- niin että siellä näyttää\noikein siistiltä, kun Lilli tulee. Hänhän on tottunut hienouteen! --\nSaavun itse seitsemän aikaan illalla. -- Eliaksesi.\n\nJ. K. -- Piispa taputti minua olalle ja sanoi, että saarna oli hyvä\".\n\nNIMISMIEHEN ROUVA (Marille). Menetkö siitä lakaisemaan rappuja! Kyllä\nsinä olet se --! Täällä me olemme tuskailleet -- ja sinä unohdat\npastorin kirjeen -- ja kuule -- nouda tuoreita havunoksia metsästä --\nja pese -- -- (Mari kiirehtii ulos). -- Kuule -- ja tuo luuta --!\n\nEi, hyvä Eveliina, tuon otuksen sinä saat antaa mennä matkaansa --\neihän hän edes kuule, mitä hänelle sanotaan!\n\nEVELIINA (joka on lukenut kirjeen vielä kertaalleen). Mamma, mamma! --\nMe sytytämme kaikki kynttilät kruunussa! (Eveliina nousee tuolille,\nnimismiehen rouva ojentaa hänelle tulitikut ja hän sytyttää kruunun\nkynttilät palamaan). Kiitos! -- Mamma kiltti sytyttää vierashuoneessa!\n(Hypähtää alas ja huudahtelee). Valoa, valoa, valoa minun kodissani --\nvaloa kaikkialla! (Istuu pianon ääreen ja soittaa pienen hilpeän\nsäveleen, hyppää jälleen ylös juuri kun Nimismiehen rouva palaa\nvierashuoneesta ja pyörittää eukkoa. Kello lyö seitsemän). Yksi, kaksi,\nkolme, neljä, viisi, kuusi, seitsemän! -- Mamma, mamma, nyt hän tulee!\n\nNIMISMIEHEN ROUVA (hieman happamena). Kyllähän minun huonekaluni nyt\nkelpaavat -- arvaan ma -- kun tahdotaan näyttää, mitä omistetaan --\nhm --! Miehet ovat samanlaisia raukkoja kaikki tyynni! -- Luulen olevan\nparasta, että minä pistäydyn vähän kellarissa --. Kuulehan, sinä et saa\nlaskea sinne tuota piikaa yksinään, sillä minä olen pannut kellariin\nkaikki hillopurkkini! (Pysähtyy ovella). Lienee viisainta, että sinäkin\ntulet hetkiseksi täältä pois. On varminta, että hän saa olla ensin\nyksinään -- ja tapaa sitten minut.\n\nPistäydy sinä sillä aikaa kauppapuodissa!\n\nEVELIINA. Mitä minä siellä teen -- istunko vain --?\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. No, osta nyt vaikka pussillinen pippuria!\n\nEVELIINA. Ja sokeria ja hunajaa ja siirappia ja ryssänkaramellia --\nentä onko olemassa vielä muuta makeata? -- Tarvitsetko todellakin\npippuria?\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Tarvitsen, tarvitsen.\n\nEVELIINA. Sitten minä menen. -- Mutta sinun tulee saada hänet oikein\niloiseksi siksi kun minä tulen! (Menee eteiseen, mutta tirkistää pian\njälleen ovesta). Karvastako pippuria?\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Ei -- vähän ryytipippuria!\n\nEVELIINA. Vai vähän vain! -- Mamma, minä otan ylleni sinun\nturkkikappasi! (Menee).\n\nNIMISMIEHEN ROUVA (katselee ympärilleen, hieman marisevasti). No, kyllä\ntäällä nyt on kunnossa. -- Ensin hän tietysti menee kuvastimen luo\n(Menee eteiseen ja palaa kädessään sikaarilaatikko, jonka avaa ja\nasettaa pöydälle kuvastimen eteen). Kyllä minä tunnen vävypoikani --!\n(Ottaa luudan). Ja tästä tarvitsee takapuoleensa se höntti piika siellä\nkyökissä! (Menee. Kuuluu aisakellon kilinää. Näyttämö hetkisen tyhjä).\n\nJUSSILAINEN (astuu sisään täysissä matkatamineissa. Ensin häntä\nhäikäisee voimakas valo. Sitten hän seisoo ovella pitkän aikaa\nollenkaan käsittämättä mitä hän näkee, vilkaisee päällyssaappaitaan,\nastuu taaksepäin ja riisuu ne jalastaan, katselee arkaillen eteensä,\nriisuu yltään päällysnutun, vieden sen sekä päällyssaappaat eteiseen,\njoka on pimeä. Palaa, alkaa liikkua hiljaa sinne tänne, katselee\nkattokruunua j.n.e. Pysähtyy lopuksi kuvastimen eteen, peilailee kauan\nja korjaa pukuaan. Huomaa sikaarit, ottaa yhden ja sytyttää sen.\nKävelee jälleen ja koskettaa vähän yhtä ja toista. Pysähtyy pianon luo\nja kynsäisee korvallistaan. Alkaa jälleen kävellä ia tarkastella,\nkunnes vihdoin seisahtuu keskelle näyttämöä lähelle ramppia, ja\nvetäisee pari kelpo sauhua sikaarista). Kylläpä täällä nyt on hienoa!\n(Kääntyy ikäänkuin osoittaakseen kaikkea, istuutuu sitten nojatuoliin,\nottaa oikein mukavan asennon ja sauhuttelee). Ovatpa he nyt koettaneet\nlaittaa minulle -- se minun täytyy tunnustaa. -- Lilli saattaa nyt\ntodellakin tulla katsomaan. (Äänettömyys). Mutta missä on Eveliina --\nentä muori? -- Mahtavatkohan olla keittiössä? (Aikoo mennä vasemmalle).\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Hyvää iltaa, Elias! -- Mitä kirkkoon kuului?\n\nJUSSILAINEN. Hyvää iltaa, hyvää iltaa! -- Kiitos -- saarnani sujui\nerinomaisen hyvin. Ja piispa itse taputti minua olalle ja sanoi, että\nse oli oikein hyvä saarna. -- Ja ruustinna lähetti terveisiä ja kiitti\nja lupasi käydä täällä -- ja voihan hän tullakin. -- (Lyhyen\näänettömyyden jälkeen). Mutta kylläpä te nyt olette täällä laittaneet\n-- ja oikein joka huoneessa -- -- niin että tämä nyt on aivan\nliikaa --.\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Pidä hyvänäsi -- pidä hyvänäsi! -- Sanoinhan, kun\nsinä kosit Eveliinaa, että kunnolliset kapiot seuraa -- mutta sitten\nsaattekin tulla toimeen miten parhaiten voitte -- Ja katsohan, minä\nolen järjestänyt sinun konttorisi tuonne etuhuoneeseen -- (Menevät\nsinne, mutta palaavat heti takaisin), sillä eihän se sovi, että\ntalonpojat tulevat tänne sisään --.\n\nJUSSILAINEN. Niin, no -- ehk'ei se oikein sovi --.\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Mutta sinun täytyy saada pitäjäläiset kustantamaan\ntänne uudet seinäpaperit --.\n\nJUSSILAINEN (katselee seiniä). Ovathan ne todellakin vähän likaiset --\n(Äänettömyys). Ja kun Lillikin tulee --.\n\nEVELIINA (tulee, juoksee Jussilaisen luo). Etkö sinä siis ole ollenkaan\nvihainen?\n\nJUSSILAINEN (hämillään). Minkä vuoksi minun pitäisi olla vihainen?\n\nEVELIINA. Oikein tottako? -- Ja kaikki siis saa jäädä näin?\n\nJUSSILAINEN. No, eihän niitä nyt voi poiskaan ottaa -- kun Lillikin\ntulee --\n\n    (Nimismiehen rouva ulos).\n\nEVELIINA. Niinhän sinä kirjoitit. -- Saapuuko hän jo huomenna? -- Voi\nvoi, se rakas Lilli! -- Tosin minun oikeastaan pitäisi olla\nmustasukkainen hänelle -- aiai -- vain hänen tähtensä -- (Uhkaa\nleikillisesti sormellaan).\n\nJUSSILAINEN (hämillään). No no -- älähän nyt --!\n\nEVELIINA (syleilee häntä). Ei, ei -- sinä olet aina niin kiltti!\n\nJUSSILAINEN. Älähän nyt sentään sano: aina -- sillä ihminen olen\nminäkin. -- Älkäämme nyt kuitenkaan enää puhelko siitä asiasta, vaan\nantakaamme sen olla sinänsä -- sillä minä en tahdo -- en tahdo --\n\nNIMISMIEHEN BOUVA (tulee kantaen teetarjotinta vehkeineen, laskien ne\npöydälle). Nyt me istumme tänne oikein mukavasti!\n\nJUSSILAINEN (istuu rennosti nojatuoliin, sytytetty sikaari kädessä).\nOnko anoppi tuonut nämä hienot teevehkeetkin? -- Onpas nämäkin nyt --!\n-- Minä olen vähän väsynyt matkasta, sillä keli oli huono.\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Nyt minä kaadan.\n\nEVELIINA. Ei, ei -- anna minä! (Kaataa teetä kuppeihin). Odotahan,\nElias! -- (Menee, palaten heti takaisin, kädessään karahvi). -- Nyt\nsinun täytyy tehdä itsellesi toti, kuten papallakin oli tapana,\npalatessaan kotiin noilta ikäviltä matkoiltaan.\n\nJUSSILAINEN. No, mutta -- rupeanko minä nyt juopottelemaankin! --\nTietäähän Eveliina, ettei minulla ole tapana ryypätä, mutta olkoon nyt\ntämän kerran. -- (Laittaa totinsa). -- Kyllä anoppi sitten osaa hommata\nkaikki niin, että aivan tässä menee pyörälle päästä!\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Ja nyt sinä riisut yltäsi papintakin ja kengät\njalastasi. (Tuo pitkän punaisilla, koruompeleillä kirjaillun aamunutun\nja pipolakin tupsuineen). Nämä ovat minun Helsingin tuliaiseni sinulle!\n\nJUSSILAINEN. No mutta! -- (Pukeutuu. Nimismiehen rouva painaa hänen\npäähänsä turkkilaisen pipolakin).\n\nEVELIINA (nauraa ja taputtaa käsiään). Aivan kuin turkkilainen! --\nTaidanpa noutaa sinulle pitkän piippusi!\n\nJUSSILAINEN (menee kuvastimen luo, nauraa). Niin -- minä olenkin aina\npitänyt turkkilaisista. -- Ei, älä tuo piippua -- anna sen olla siellä\nmissä se on -- minä sytytän uuden sikaarin. -- (Hymyilee). Kyllä minä\nnyt olen hieno! (Palaa istumaan nojatuoliin).\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Lirahutapa vähän minunkin kuppiini!\n\nEVELIINA. Sen mamma on ansainnutkin!\n\nJUSSILAINEN. Tietysti anoppi tarvitsee! -- (Kaataa anopin kuppiin\ntilkan konjakkia karahvista, sitten kohottaen lasiaan). -- No --\nmaljanne -- ja paljon kiitoksia kaikesta!\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Skool -- skool! -- Ja holl ti kuudu! -- Pidä\nhyvänäsi -- kippis vaan!\n\nJUSSILAINEN (Eveliinalle). Joko minä kerroin, että ruustinna lähetti\nterveisiä ja lupasi käydä täällä? -- Eikä sinun nyt tarvitsekaan\nhävetä! -- Ja kai anoppikin on täällä silloin vielä? -- Tämä on\ntavattoman hienoa konjakkia! -- Ja piispa taputti minua olalle ja\nkehoitti hakemaan kirkkoherran paikkaa -- kunhan ukko siellä teidän\npitäjässänne kuukertuu -- ja kyllä he minut valitsevat, sillä\nsikäläiset talonpojat pitävät minusta.\n\nEVELIINA. Voi, voi, voi! -- Mutta siihen saakka me olemme tyytyväiset\ntäällä pienessä sievässä kodissamme.\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Niin juuri, Elias. -- Hilmakin joutuu kohta pois --\nja sitten minä vanha eukko paha jään vallan yksin --. Ei, minun täytyy\nkäydä vilkaisemassa illallista.\n\nEVELIINA. Ei, ei, mamma istuu vaan -- minä menen --!\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Olen aivan varma, että se piika siellä keittiössä\npolttaa puuron pohjaan -- sillä hän on saamattomin ihminen, minkä minä\nikinä maailmassa olen nähnyt!\n\nEVELIINA. Minä ainakin katan pöydän. (Menevät).\n\nJUSSILAINEN (yksin). Taidanpa kaataa hieman lisää. (Kaataa karahvista\nlisää konjakkia lasiinsa. Pitkä äänettömyys, jonka aikana hän juo\nlasinsa pohjaan ja polttelee sikaaria ilmeisesti mitä suurimmalla\nnautinnolla).\n\nKANSAKOULUNOPETTAJA (tulee sisään, hän on nuori mies ja käyttäytyy\nkohteliaasti ja alistuvasti). Pastori suo anteeksi, että tulen näin\nmyöhään!\n\nJUSSILAINEN. Vai niin -- astukaa vaan sisään!\n\nKANSAKOULUNOPETTAJA. Pastori näkyy hankkineen uudet huonekalut -- en\ntahtonut tuntea tätä entiseksi. -- Minä olin Ojasella pastorin ajaessa\nohi -- ja näimme siis, että pastori on palannut kotiin --.\n\nAsia on nyt siten -- niiden arpajaisten suhteen, jotka me aiomme pitää\nkansanopiston hyväksi -- että Ojanen ja minä olemme tuumineet -- koska\npastori näyttää olevan kokonaan niitä vastaan -- niin täytyy kai meidän\nne jättää ja lähettää osanottajille peruutus -- koko homma kun näyttää\nvain aikaansaavan riitaa ja eripuraisuutta, josta ei synny mitään hyvää\n-- mikä kuitenkin oli tarkoituksemme. -- Täkäläiset heränneet,\nSavolainen ja kirkkoväärti etunenässä, pitävät siitä tavatonta\nmelua -- ja --\n\nJUSSILAINEN. Istukaa! -- Hm. -- Olen vähän väsynyt matkasta ja\nvierailusta. --\n\nHm -- eihän ole sanottu, että Savolainen saa määrätä pitäjässä oman\nnokkansa suuntaan -- on kai sitä toisillakin sanansijaa -- ja -- ja\nminun mielestäni -- niin, kas, kokouksessa oli puhe arpajaisista ja\nkansanopistoista -- ja piispa oli sitä mieltä, että jos papisto ottaa\ntuollaiset laitokset huoltoonsa ja valvoo niitä -- ja nuorisoseuroja --\nja muuta sellaista -- niin voisi niistä koitua jotain hyötyäkin. -- Ja\nkun ajattelemme asiaa siltä kannalta, niin saattaahan hän olla\noikeassa.\n\nNiin että -- pitäkää te vaan arpajaiset Ojasella. En minä tahdo asettua\nvastustamaan -- koska teillä jo on viranomaisten lupakin.\n\nMinua muuten ilahuttaa, että otatte varteen minunkin mielipiteeni ja --\nja, kuten sanottu, ei minun tarkoitukseni ole, että Savolainen yksinään\nmääräilee täällä --.\n\nKANSAKOULUNOPETTAJA. Jos asia on siten, niin saan kiittää pastoria. -;\nTämähän on hauskaa! -- Minä siis voin vielä tänä iltana mennä Ojaselle\nja ilmoittaa pastorin suostumuksen ja mielipiteen?\n\nJUSSILAINEN. Menkää te vaan! -- Ja pitäkää arpajaisenne!\n\nKANSAKOULUNOPETTAJA. Kiitoksia hyvin paljon! -- Ja ehkä pastori\nitsekin tulee sinne pastorskan kanssa -- ja saamme ehkä toivoa pientä\nesitelmää --?\n\nJUSSILAINEN (vitkalleen). Ei, sitä minä en sentään -- se olisi vähän\nliikaa.\n\nKANSAKOULUNOPETTAJA. Mutta se olisi ollut niin hauskaa! -- Kiitos nyt\nkuitenkin! -- Ja hyvästi! --\n\nTäällä on kaikki muuttunut niin, etten ollut tuntea pastoria\nitseäänkään.\n\nJUSSILAINEN (naurahtaa ja silittelee aamunuttua). Kas, olen saanut\ntämän lahjaksi anopilta -- ja täytyyhän sitä sitten -- No, hyvästi,\nhyvästi! -- Viekää terveisiä Ojasellekin --!\n\nKANSAKOULUNOPETTAJA. Hyvästi, hyvästi! (Menee).\n\nJUSSILAINEN (lyhyen äänettömyyden jälkeen). Se on nyt siten että -- sen\nasian päälle -- otanpa vähän toisellekin jalalle! (Tekee toisen todin,\nalkaen sitten kävellä ja pöyhkeillä.). Divide et impera -- \"hajoita ja\nhallitse\", sanoi muinoin roomalainen keisari. Joka tapauksessa\nmenettelivät Ojanen ja koulunopettaja kauniisti kääntyessään minun\npuoleeni, -- Ei pidä olla liian ankarakaan -- saahan kansallakin olla\nkatsantokantansa. -- Hm -- on kai se niinkin --! (Miettii ja katselee\nsitten ympärilleen). Eihän minulla oikeastaan ole mitään hienoa elämää\nja mukavuuksia vastaan -- kun vain on varoja ja kaikki on maksettu --\nmutta yli varojensa elämistä -- ja lainaamista -- semmoisia tapoja\nvastaan olen aina taistellut. -- Hm -- minun pitäisi oikeastaan ruveta\nelämään paremmassa valossa täällä seurakuntalaisteni silmissä --\n(Ryyppää).\n\nMutta Helsingissä -- siellä on toista -- siellä eletään kuin joka päivä\nolisi viimeinen. -- Mutta odottakoot -- kunhan minusta tulee Porvoon\npiispa -- kyllä sitten saavat kuulla kunniansa.\n\nKOLME TALONPOIKAA (astuu sisään. He pysähtyvät oven suussa ja\ntöllistelevät ihmeissään. Äänettömyys).\n\nJUSSILAINEN (istuu. Hieman ylpeästi). Vai niin. -- Hyvää iltaa!\n\n    (Talonpojat seisovat ääneti).\n\nTerveisiä rovastilasta --!\n\n    (Talonpojat ääneti).\n\n-- Ja piispalta -- minä tulen juuri sieltä.\n\n    (Äänettömyys).\n\nENSIMMÄINEN TALONPOIKA (änkyttäen). O-oo-oletteko te pa-pastoori --?\n\nTOINEN TALONPOIKA (samoin). To-totisesti -- ei se ole pa-pastoori --.\n\nJUSSILAINEN (ärtyisesti). No, mitä nyt --? Tietysti minä olen --\n\n    (Äänettömyys).\n\nENSIMMÄINEN TALONPOIKA (katselee ympärilleen ja menee pöydän luo). Mitä\nkummaa --?\n\nTOINEN TALONPOIKA (pelästyneenä). Ai-aijai-ai-! -- Ä-älä mene sinne,\nSavolainen, -- sehän on totisesti -- itse piru --!\n\nENSIMMÄINEN TALONPOIKA (tarkastelee terävästi Jussilaista, kumartuu ja\nhaistelee totilasia). Se on väkevätä! -- (Pudistelee päätään). -- Vai\nsilläkö lailla nyt! -- Voi, voi, voi! (Vetäytyy hitaasti ovelle).\n\nTOINEN TALONPOIKA (huokaa). Totisesti -- se on väkevätä -- voi, voi,\nvoi!\n\nJUSSILAINEN (vihaisena). Mistä on kysymys? -- Mitä teillä on asiata?\nMitä tahdotte näin myöhään?\n\nENSIMMÄINEN TALONPOIKA (mahtavasti). Me aioimme tulla puhumaan lähemmin\nsiitä kokouksesta -- mutta minä huomaan, ettei se nyt käykään päinsä --\nsillä pastoorin laita ei näy nyt olevan oikein --.\n\nTOINEN TALONPOIKA. Pastoori ajattelee totisesti vaivaista sieluaan --\nja ajaa pois sen kamalan perkeleen, joka käy etsien kenen hän nielisi\n-- ja -- ja --\n\nJUSSILAINEN. Oletteko te nyt kaikki suorastaan hulluja?\n\nKOLMAS TALONPOIKA (ruiskauttaa pitkän syljen matolle kruunun alle).\n\nJUSSILAINEN (hypähtää seisaalleen ja osoittaa lattialle). Mi-mitä tämä\non? Sylkeä minun hienoille matoilleni! Eikö kirkkoväärti ymmärrä yhtään\nhävetä? Menkää tiehenne paikalla! Ja tästä lähtien en ota ketään\nvastaan täällä salissa, vaan saatte jäädä etuhuoneeseen. -- Eikä\nminulla nyt ole aikaa keskellä yötä; saatte tulla huomenna, jos teillä\non jotain asiaa. -- Ja silloin teidän täytyy olla selviä, sillä nyt te\njok'ikinen olette juoneet viinaa. -- No, tiehenne nyt!\n\n    (Talonpojat poistuvat tyytymättöminä ja hullunkurisin ilmein).\n\nJUSSILAINEN (huutaa). Mariii! --\n\nOvatko he todellakin alkaneet käyttää väkeviä -- Savolainenkin -- ja\nHeikkilä, jotka aina ovat olleet raittiita?\n\n    (Mari tulee).\n\nKuulehan, Mari, korjaahan pois tuo --! (Osoittaa sylkeä). -- Tulla\ntänne ja syljeskelemään minun hienoille matoilleni ja puhumaan\ntyhmyyksiä -- äh!\n\nUudet seinäpaperit saavat ainakin kustantaa -- ja pysyä tästä lähin\npoissa salista!\n\nEVELIINA (tulee). Nyt on ruoka valmis. Kai sinä jo oletkin nälkäinen?\nTule nyt!\n\nJUSSILAINEN. Kiitos, rakkaani! --\n\nJa huomenna puet yllesi sen kauniin vaaleanpunaisen leningin, jonka\nsait mammalta mennessämme naimisiin -- _kun Lillikin tulee_.\n\nNo, mennään nyt! (Pysähtyy ruokasalin ovella). Niin paljon valoa --\naivan kuin häissä --!\n\nEVELIINA. Jospa nyt onkin meidän häämme!\n\nJUSSILAINEN. Tuntuuko sinusta siltä? -- No, niin kyllä --\n\n    Väliverho.\n\n\n\n\nNELJÄS NÄYTÖS.\n\n\nNäyttämö sama. Aikaisin seuraavana aamuna.\n\nMARI (tulee sisään, toisessa kädessä luuta, toisessa rikkalapio, jotka\nhän laskee pöydälle. Menee kuvastimen luo ja alkaa peilailla oikein\nperusteellisesti. Siirtyy pianon luo, näpähyttää yhtä kosketinta; kun\nse soinnahtaa, luo hätäisen katseen ympärilleen. Alkaa lakaista hyvin\nvarovaisesti, satuttaa luudallaan kruunua, tallaa kumoon sylkilaatikon\nja asettaa sen sitten pöydälle kuvastimen eteen. Lakaisee ja laskee\nsenjälkeen rikkalapion roskineen pöydälle).\n\nRENKI (tirkistää sisään). No, sinullakos siellä nyt vasta on hienoa! --\nOvatko nuo kaikki Helessingistä?\n\nMARI (ylpeästi). Hienoapa sitä pitääkin --! Tietysti ne ovat\nHelessingistä!\n\nRENKI. Mahtanenko uskaltaa tulla sisään?\n\nMARI. Mutta et saa astua matoille, vaan sinun täytyy kulkea välistä!\n\nRENKI (astuu hyvin varovasti mattojen välitse). Ei mutta -- mikäs\nmaailmanlopun kaappi tuossa seisoo ja irvistääkin hampaillaan niin\ntaitamattoman ilkeästi, aivan kuin piru itse?\n\nMARI. Pijaano -- varmaankin.\n\nRENKI. Mitä ne sillä tekevät?\n\nMARI. Kas, se päästää äänen. -- Kuuletkos? (Painaa varovasti muuatta\nkosketinta basson puolella).\n\nRENKI. Voi onnetonta! -- Älä hyvä ihminen! -- Ja akkunoissa tuommoiset\n-- ja kukkasia ja sohva ja topatut nojatuolit -- ja keinu --! Eipä nyt\nmaailmassa!\n\nMARI. Tulehan tänne katsomaan! (Vie hänet kuvastimen eteen).\n\nRENKI. Sekös on piru itse! -- Minua oikein hävettää. -- Onpas niillä ne\nvehkeet!\n\nMARI (laskee luudan sohvalle ja miettii). Minun käskettiin täällä\nsiivota, mutta en minä tiedä, mitä minun pitäisi tehdä.\n\nRENKI. Sinun tietysti täytyy siirtää kaikki kalut seinille, vai mitä.\nEivät suinkaan ne saa seisoa keskellä lattiaa.\n\nMARI. Mutta ne ovat ne niin asettaneet.\n\nRENKI. Ei, kyllä ne täytyy siirtää!\n\n    (Seuraavan vuorokeskustelun aikana he siirtelevät\n    huonekaluja pitkin seiniä kuinka sattuu).\n\nRENKI. Oletkos kuullut, että ne ovat taas koko yön pitäneet kokousta?\nKuuluvat olevan pastorille mahdottoman vihoissaan; ihan se on\ntavatonta!\n\nMARI. Näittenkö Helessingin kapistusten takia?\n\nRENKI. Niin, ja arpajaisten vuoksi, jotka koulunopettaja nyt saa pitää,\nja ne väittävät pastorin eilen olleen vähän kekkulissa sekä istuneen\ntäällä puettuna kuin piru itse kaikessa prameudessaan -- ja\nviinilasi nokan edessä ja kallisarvoisiin koreuksiin verhottuna kuin\nNepukaneesari valtaistuimellaan -- ja että nämä kapistukset ja vehkeet\novat noitumista ja silmänkääntämistä kaikki tyynni.\n\nMARI. Mutta nämähän ovat vanhan rouvan.\n\nRENKI. Hänet on itse isä peijakas lähettänyt tänne!\n\nMARI (tuumii). Niin -- ajatteles -- kyllä hän tosiaankin on vähän sen\nnäköinen! -- Hyi, minua alkaa peloittaa!\n\nRENKI. Ne aikovat kaikki tulla tänne manaamaan pahan-hengen ulos\nuuninpiipun kautta, ja niin lentää ämmä ilmaan kaikkine kamppeineen\nkuin huuhkain kadotettujen kaupungista, ja huone jää tyhjäksi kuten\nviimeisenä päivänä.\n\n    (Äänettömyys).\n\nMARI (peloissaan). Mutta jos hän noituu minutkin?\n\nRENKI. Sylkäise lojauta vain eteesi, niin hänellä ei ole mitään mahtia.\n\nMARI. Koettakoonpas vaan noitua minua --!\n\nRENKI. Sylkäise vaan ja sano: \"Pthyi, Pääpelin lohikäärme!\" -- Sillä\nvarmasti se vaikuttaa, vaikka se uskomattomalta tuntuukin.\n\nMARI. Olisiko heillä sitten voimaa manata kaikki ulos täältä huoneesta?\n\nRENKI. Niin helposti kuin savun uuninpiipusta!\n\nNIMISMIEHEN ROUVA (tulee sisään). Mitä te teette täällä? -- (Marille).\n-- Mitä maailmassa sinä ajattelet? Kuka on antanut sinulle luvan\nsiirrellä huonekaluja? Aseta ne vähän kiireesti paikoilleen, ihan\nniinkuin ne olivatkin. -- Jaa'a, kai sinun kanssasi taas mahtaa tulla\ntekemistä, ennenkuin tämäkin päivä on häntäpäänsä näyttänyt!\n\nMARI (katselee pelästyneenä nimismiehen rouvaa). Minä ajattelin --\n\nNlMISMIEHEN ROUVA. Sinä ajattelit --! Sinä et ajatellut mitään, koska\nsinä et kerta kaikkiaan kykene mitään ajattelemaan -- sen olen\nhuomannut. -- No, voi minun päiviäni! Sylky-laatikko peilipöydällä --\nluuta sohvalla -- ja rikkalapiokin keskellä pöytää! -- Kyllä sinä olet\nihmeellinen lötys!\n\n    (Nostaa sylkylaatikon pöydältä ja heittää luudankin lattialle).\n\nMARI (aikoo vastata).\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Vaiti siinä! (Ojentaa hänelle rikkalapion).\n\nMARI (ottaa sen vastaan, menee ja heittää rikat uuniin).\n\nNIMISMIEHEN ROUVA (tuijottaa häneen). Mitä ihmettä sinä taas? -- Korjaa\nheti pois kaikki! (Rengille). Ei tuo tosiaankaan liene oikein viisas!\n-- Entä mitä sinä täällä teet?\n\nRENKI (tyynesti). Ilman aikojani tulin lystikseni vilkaisemaan -- kun\ntäällä kaikki on niin uskomattoman komeata.\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Sinun kanssasi sentään aina tulee toimeen, kunhan\nsinua vielä vähän opettaa. -- Mutta tuo piika! -- (Marille). -- Joko\nolet lypsänyt? Ja ruokkinut elukat? Ja siivonnut leivintuvassa? Ja\npannut uunin lämmitä? Ja luutunnut keittiön? Ja asettanut kahvin\ntulelle? Ja kaivanut perunat? Ja kantanut ulos likaämpärin? Ja pyytänyt\nLindgrenskan tulemaan tänne pyykille huomenna? Ja -- ja --?\n\nMARI. Kyllä minä olen --.\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Kyllä sinä olet!! Uskokoon ken tahtoo! Kunhan käyn\nensin katsomassa.\n\n    (Menee keittiön puolelle).\n\nMARI (itku kurkussa). Minä lähden ihan varmasti pois palveluksesta, jos\ntuo vain viipyy täällä vielä päivänkin. -- Sillä hän on sittenkin itse\npaholainen ja kyllä hän minut vielä noituukin --!\n\nRENKI (nauraa). Niin -- on ne päivät sinullakin --!\n\nMARI. Kun hän ei vaan tulisi navettaan, sillä silloin olen ihan\nhukassa! -- Tule auttamaan minua antamaan lehmille ruokaa -- en minä\ntohdi yksinäni!\n\nRENKI. Pane minulle ensin ruokaa ja oikein äkisti!\n\nMARI. Kunhan hän menee tiehensä kyökistä. -- En minä tohdi sinnekään.\n-- Minä luulen, että hän on jo noitunut sinut. -- Jaa'a, jos hän vain\nyrittääkin, niin minä sylkäisen ja sanon että: \"Pthyi, Pääpelin\nlohikäärme, pthyi, Pääpelin lohikäärme -- --!\"\n\n    (Menee jatkaen samaa manausta).\n\nRENKI (rauhallisesti). No, on niillä nyt täällä ainakin sellainen, joka\nkomentaa --! (Lähtee astelemaan verkkaan pois, kädet housuntaskuissa ja\nvihellellen. -- Sitten seuraa pitkä äänettömyys. Aurinko alkaa paistaa\nsisään).\n\nEVELIINA (tulee makuuhuoneesta, yllään vaalea aamunuttu ja hiukset\nvapaasti riippuen olkapäille. Katselee iloisena ympärilleen. Menee ja\naukaisee akkunan, katselee vähän aikaa ulos. Kuuluu lintujen\nliverrystä. Sitten hän istuutuu pianon ääreen, soittaa ja laulaa).\n[\"Frid på jorden, dimmor vika...\"]\n\n    Tyynt' on maassa, usvat haihtuu,\n    aurinko, oi, tänne jää,\n    rauhaan, riemuun elo vaihtuu,\n    valo tielläin välkehtää!\n\n    Leivo laulaa korkealla,\n    päivän koissa helkky soi,\n    tuuli leikkii tanhualla,\n    huomen kukkaan kasteen loi.\n\n    Loistavasti taivon teillä\n    kulkea sun kaunis työs, --\n    rauha maassa, rauha meillä,\n    rauha luontoon, mulle myös.\n\n[Tämä laulu voidaan vaihtaa mihin muuhun vanhaan, sievään lauluun\ntahansa. Suom. huom.]\n\nJUSSILAINEN (astuu sisään samasta ovesta laulun aikana, hänkin\npuolipukeissa. Hänen käytöksensä on hyvin hermostunutta aina siihen\nsaakka, kun Lillin kirje saapuu. Hän pistäytyy yhtämittaa kuvastimen\nedessä, järjestää pukuaan, kampaa, harjaa ja siistii itseään jos\njotenkin, mutta yleensä hän on ystävällinen).\n\nSinulla on hyvin kaunis ääni, Eveliina, ja sinä soitat hyvin. -- Minä\npidän hyvin paljon pianonsoitosta -- ja sinähän osaat sekä soittaa että\nlaulaa. -- Se kuuluu tavattoman miellyttävältä. (Ottaa sikaarin ja\nmonen tempun perästä sytyttää sen. Istuutuu nojatuoliin ja katselee\nEveliinaa, joka antaa vielä kuulua muutaman pikku soinnahduksen. Nousee\njälleen ja menee kuvastimen luo). Ja tänäänhän sitten tulee Lillikin!\n-- Onkohan Mari vaan muistanut pyyhkiä pölyt kaikkialta, jotta täällä\nnäyttäisi oikein hienolta ja puhtaalta. -- Nuo akkuna-verhot ja matot\novat hyvin kauniit. Katsohan, minä pidän hienoista huoneista, kunhan\nkaikki vaan on omaa. -- Ole kiltti ja sano Marille, että hän toisi\nminulle partavettä! --\n\nJospa olisimme ehtineet saada tänne saliin uudet seinäpaperitkin siksi\nkun Lilli tulee --.\n\nEVELIINA (nousee nauraen). Ellei Lilli olisi naimisissa, niin --. Sinä\net ole koko aamuna puhunut mistään muusta kuin Lillistä -- niin, niin,\nniin!\n\nJUSSILAINEN. Enkö? -- Sinä lasket leikkiä! Joko sinäkin alat --?\n\nEVELIINA. Mutta aja nyt partasi joka tapauksessa, ei se haittaa --!\n(Menee ilakoiden).\n\nJUSSILAINEN (menee kohottamaan uutimia ylemmä, siirtelee tuoleja ja\ntouhuaa jos jotakin, pyyhkii tomuja nenäliinallaan, puuhaa vähän sitä\nja tätä, katsahtaen välistä seinä-papereihin).\n\nMARI (tulee tuoden parranajovettä, menee sisään Jussilaisen huoneeseen\nja palaa heti takaisin).\n\nJUSSILAINEN. Mari, kiilloita saappaani ja harjaa vaatteeni ja pyydä\npastorskalta minulle puhdas paita ja kaulus -- kuulitko! -- Oletko nyt\nsiistinyt eteisessä oikein huolellisesti ja pyyhkinyt pölyt kaikkialta?\n-- Sano Jannelle, että hän lakaisee pihamaan ja korjaa suoraksi sen\ntoisen veräjäpylvään. -- Katsohan, tuossa permannolla on tulitikku --\nja aijaijai -- tupakantuhkaakin --! Ei, ei -- ei sylkylaatikkoon -- vie\nulos!\n\n    (Menee huoneeseensa).\n\nMARI (vallan suunniltaan). Voi, voi, voi! Alkaako se nyt tuokin ruveta\nniin hienoksi? -- Varmasti on hänkin noiduttu!\n\n    (Peilailee itseään hetkisen).\n\nNIMISMIEHEN ROUVA (ovessa). Mariiii! -- Seisoa toljotatko sinä peilin\nedessä?!\n\n    (Mari karkaa ulos, väistäen korvapuustin, jonka\n    nimismiehen rouva aikoo hänelle antaa).\n\nJUSSILAINEN (tulee, leuka ja posket vaahdottuina ja menee ajelemaan\nkuvastimen eteen). Hyvää huomenta, anoppi!\n\nNIMISMIEHEN ROUVA (istuutuu nojatuoliin ilmeisesti hyvin väsyneenä ja\nhuokaa). Hyvää huomenta, hyvää huomenta! -- Jaa'a, en ymmärrä, miten\ntämänkin päivän saa kulumaan loppuun tuon onnettoman piian kanssa\nkeittiössä? -- Miten muuten jaksat?\n\nJUSSILAINEN (kuvastimen luona). Kiitos, hyvin! -- Minulla ei ole tapana\njuoda totia täällä kotona, mutta hyvää se kaikessa tapauksessa teki\nvatsalle. -- Ja -- ja -- tänäänhän tulee Lilli --!\n\nNIMISMIEHEN ROUVA (hieman maristen). Päivälliselle, tietysti?\n\nJUSSILAINEN. Niin. -- Anoppi laittaa nyt oikein hyvää ruokaa!\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Tuo Lilli tuntuu todellakin tänään hallitsevan koko\ntaloa, niinkuin hän jo eilen alkoi. -- No, no, en minä sillä pahaa\ntarkoita --.\n\nEVELIINA (tulee sisään).\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Kyllähän me Eveliinan kanssa laitamme --. Ei koskaan\nhaittaa esiintyä hienosti naisväelle.\n\nEVELIINA (kevyesti pilaillen). No-o-o!\n\nJUSSILAINEN. Onko nyt näin hyvä, Eveliina?\n\nEVELIINA (nauraen). On, on, on!\n\nJUSSILAINEN. Leikkaanko leukaparran vähän terävämmäksi -- vai mitä sinä\narvelet?\n\nEVELIINA. Hyvä se on niin. -- Kyllä se minulle kelpaa. -- Tässä on\npaita ja kaulus.\n\nJUSSILAINEN (ottaa paidan ja menee huoneeseensa).\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Kuulehan, Eveliina, meidän tulee hankkia tänne pari\nvalkoista käyntimattoa lattialle.\n\nEVELIINA. Niin, on todellakin vahinko, että tallataan näin hienoja\nmattoja. Minäpä kysäisen Augustalta, mistä he ovat ostaneet mattonsa.\n-- Onko mammalla vielä jotain silitettävää? (Pois).\n\nNIMISMIEHEN ROUVA (nousee, astuu takaperin ja mittaa permantoa,\nsormillaan laskien sekä sellaisin elein ja viittein, että näkee hänen\ntarkoittavan käyntimattojen asettamista ristiin lattialle. Laskee\nhiljaa). Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi, seitsemän --\n(Jatkaa).\n\nMARI (tulee sillaikaa sisälle kädessään Jussilaisen saappaat ja\npysähtyy kauhistuneena ovella, hiljaa). Hän noituu --!\n\nNIMISMIEHEN ROUVA (jatkaa). -- kaksitoista, kolmetoista, neljätoista,\nviisitoista, kuusitoista, seitsemäntoista -- (Lähestyy selin Maria).\n\nMARI. Oi-voi -- voivoi-voi --!\n\nNIMISMIEHEN ROUVA (kääntyy). -- kahdeksantoista, yhdeksäntoista --.\n\nMARI (astuu takaperin ja sylkee kolmasti, joka kerran jälkeen\nhuudahtaen). Pääpelin lohikäärme!\n\n    (Ällistys).\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Sinä senkin -- senkin --!\n\n    (Mari edellä ulos ja nimismiehen rouva perässä.\n    Kuuluu korvapuustien läiskinää).\n\nJUSSILAINEN (tulee peseytyneenä, yllään puhdas paita. Menee kuvastimen\nluo ja kiinnittelee kaulusta ja kaulaliinaa).\n\nEVELIINA (sisään, hymyillen). Kylläpä sinulla on touhua --!\n\nJUSSILAINEN. Onko hyvä näin?\n\nEVELIINA. Kyllä on. -- Sinä kelpaat nyt vaikka itse Lillille!\n\nJUSSILAINEN. No no, älä nyt sentään tee pilaa minusta! -- Te kaikki\nvain naureskelette minulle tänään.\n\nEVELIINA. Rakas ystävä, täytyyhän mamman ja minun todellakin vähän\nnauraa sinulle tänään, sillä sinä olet niin lystikäs. -- -- Joka\ntapauksessa on hyvä, että Lilli sai sinuun eloa. -- Kuulehan, mamma\narveli, että meidän pitäisi saada tänne saliin käyntimatot. -- Menenkö\nkysymään opettajan herrasväeltä, mistä he ovat hankkineet mattonsa?\n\nJUSSILAINEN. Mene vaan! Kuule -- mitä jos kutsuisimme heidät\npäivälliselle? Sillä ovathan he hienoa väkeä -- ja noiden\narpajaistenkin tähden, jotka he nyt saavat pitää, sillä minä ajattelin,\nettä Lilli --\n\nNIMISMIEHEN ROUVA (tulee). Vai niin, te olette täällä molemmat. --\n(Huutaa keittiöön komentavasti). Tuo kahvi sisään! (Istuutuu\nnojatuoliin ja näyttää vihaiselta).\n\nEVELIINA. Onko mamma vihainen?\n\nNIMISMIEHEN ROUVA (puhisee).\n\nEVELIINA. Tuleeko mamma mukaan? Minä pistäydyn opettajalla kuulemassa\nniistä matoista --.\n\nNIMISMIEHEN ROUVA (maristen). Luuletko, että minä uskallan jättää\nhullun ihmisen yksinään kyökkiin?\n\nMARI (tulee hyvin punaisena tuoden kahvitarjotinta).\n\nNIMISMIEHEN ROUVA (katsahtaa kahvivehkeisiin, pauhaa). Jessens\nvarjelkoon! -- Ei teelusikoita -- ei sokeria -- ei kerma-astiaa --\n(Kohottaa kahvikannun kantta) -- -- eikä kahviakaan!\n\n    (Mari pyörähtää kiireesti juoksemaan tiehensä,\n    nimismiehen rouva perässä).\n\nEVELIINA. Ei, minun täytyy lähteä keittiöön solmimaan rauhaa, sillä\nluulen todellakin tytön tulevan lopulta aivan hulluksi.\n\n    (Menee).\n\nJUSSILAINEN (käy noutamassa liivinsä, palaa). Missä saappaat --?\n(Huomaa ne oven luona, ottaa ne, menee istumaan nojatuoliin ja vetää ne\njalkaansa). Hm -- se on sillä tavalla että --\n\n    (Lyhyt äänettömyys).\n\nEVELIINA (tuo kahvia). Minä sitten lähden ja mamma tulee mukaan, sillä\nhänen täytyy pistäytyä teurastajalla.\n\n    (Menee. Äänettömyys).\n\nJUSSILAINEN. Tuo Eveliina on sentään hyvin sievä. Hän näytti oikein\nkauniilta äsken soittaessaan ja laulaessaan. -- En minä ole rakastunut\nLilliin. Kaikkihan he sen tietävät -- vaikka kujeilevat ilman aikojaan.\n-- Mutta on sentään hauskaa näyttää hänelle, ettei sitä täälläkään olla\nnoin vain talonpoikaisia, vaan osataan elää hienosti, vaikka ei\nollakaan Helsingistä.\n\nOttaisinkohan ylleni tuon aamunutun -- ja turkkilaislakin--? (Pukeutuu\nniihin ja menee kuvastimen luo). Mitä jos ottaisin Lillin vastaan tässä\nasussa! -- (Nauraa). Kunpa Lilli todellakin näkisi minut näin! -- --\n\nMutta mikä niihin talonpoikiin oikeastaan meni eilen illalla? -- Onhan\nse oikein, että nuo toiset saavat pitää arpajaisensa -- koska kerran\nkäyttäytyivät ihmisiksi -- ja ehkä kansanopisto on hyväkin. (Katselee\nympärilleen). Onhan se niinkin, että Eveliina, joka on tuollainen hieno\nnainen hänkin, sopii tällaisiin hienoihin huoneisiin. -- Loisto ja\nylellisyys, se on ihan vallan toista. (Nousee, lähestyy parrasta ja\nsingauttaa yleisölle). Sellaista niillä on siellä Helsingissä --!\n(Aikoo ottaa sikaarin.). Ei, koetanpa taas piippuakin! (Menee eteiseen\nja palaa mukanaan piippu, tupakkasäiliö ja saarnansa; haistelee piippua\nja työntää sen sitten luotaan). Ei, tämä tuntuu niin vanhalta ja\nhappamalta ja haiseekin jo pahalta! (Ottaa sikaarin ja sytyttää sen).\nKävisiköhän päinsä pitää tämä piispansaarna täällä kotokirkossa ensi\nsunnuntaina? (Selailee saarnaa). Hm -- ei -- ei se käy. -- Ne ovat\ntäällä niin sivistymättömiä ja käsittäisivät väärin. -- Niin,\nemansipatsionikysymys ja ylelliset elämäntavat -- ne ovat asioita,\njotka riippuvat siitä, miltä kannalta ne otetaan --. Hm -- hm --.\n\nMARI (tulee sisään, mutta pysähtyy oven pieleen pelästyneenä).\nTä-tä-tä-täällä o-olisi ki-kirje ro-rovastilasta.\n\nJUSSILAINEN. Vai niin. Anna tänne!\n\nMARI (lähestyy varovasti ja kurkoittaa kirjettä kaukaa. Vetäytyy\ntakaisin, sylkäisee kiireesti Jussilaisen selän takana ja ehdittyään\novelle mutisee kuuluvasti). Pthyi Paapelin lohikäärme -- pthyi\nPaaäpelin lohikäärme -- pthyi Paapelin lohikäärme --!\n\nJUSSILAINEN (lukee). \"Rakas Elias! Tervehdä Eveliinaa ja anoppiasi ja\nsano, etten minä voikaan tulla, sillä piispa matkustaa appivanhempiensa\nluokse ja minä menen Antin mukana sinne -- --\" (Lukee mutisten\nedelleen). -- (Äänettömyys). Vai niin -- hän ei siis tulekaan --!\n(Täyttää tarmokkaasti piippunsa, nousee ja kävelee edestakaisin.\nPuhaltelee sakeita sauhuja. Hetken kuluttua pysähtyy kuvastimen eteen).\nE-eii -- ei tämä tällainen asu sentään oikein sovellu papille! (Ottaa\npipolakin päästään ja riisuu verkkaan aamunutun yltään. Istuutuu hiljaa\nnojatuoliin ja vaipuu syviin mietteisiin. Pitkä äänettömyys).\n\nEVELIINA (tulee sisään). Augusta sanoi voivansa hankkia meille\nsamanlaiset matot markalla kyynärä. -- Ja vanha piippu!\n\nJUSSILAINEN. Niin -- matot --!\n\nKuulehan, Eveliina minä luulen, että olemme menneet vähän liian\npitkälle. -- Ei tämä tämmöinen sentään oikein sovi pappilassa.\n(Selailee saarnaansa). Verhota kotinsa loistolla ja maallisella\nturhamaisuudella! -- Olen luultavasti tehnyt itseni aivan\nnaurunalaiseksi -- ja siksi ne talonpojatkin käyttäytyivät niin\nkummallisesti eilen illalla.\n\nEVELIINA. Mutta, rakas Elias, mikä sinua nyt vaivaa?\n\nJUSSILAINEN. Katsohan tätä piippua ja tätä puoleksi palanutta sikaaria\n-- näitä voimme verrata noihin vanhoihin ja uusiin aatteisiin. Kyllähän\nsikaari on hieno, mutta piippu on sentään aina varmempi.\n\nEVELIINA (on vaiti).\n\nJUSSILAINEN. Niin, Eveliina, minä säälin sinua, sillä ajattelin juuri\ntässä, että sinä hienona naisena kuulut oikeastaan tällaiseen\nloistavaan ympäristöön -- -- Mutta onko tämä kaikki paikallaan\npappilassa?\n\n    (Äänettömyys).\n\nEVELIINA. Aiotko siirtää ne pois?\n\nJUSSILAINEN. Aion -- katsohan -- esimerkin vuoksi.\n\n    (Äänettömyys).\n\nEVELIINA (surullisena). Anna niiden olla paikoillaan ainakin niin kauan\nkuin mamma viipyy täällä!\n\nJUSSILAINEN. No niin -- muori on luonteeltaan hieman kiivas, enkä toivo\nenää syntyvän mitään kohtausta. -- (Raapaisee korvallistaan). --\n\nEVELIINA (huomaa kirjeen ja silmäilee sen läpi; luo sitten Jussilaiseen\nveitikkamaisen katseen). Vai niin! -- Tämänkö tähden siis --?\n\nJUSSILAINEN (hämillään). Enhän minä Lillistä välitä! (Kiertää\nkäsivartensa Eveliinan vyötäisille ja vetää hänet polvelleen). Meidän\ntäytyy koettaa mukautua toisiimme. -- En tiedä, mitä minun tulee tehdä\n(Tuskallisesti). Ja ne arpajaisetkin -- ja kansanopisto -- mutta enhän\ntahtoisi pahoittaa sinunkaan mieltäsi. -- Soita minulle jotain!\n\nEVELIINA (menee pianon luo ja alkaa soittaa jotain surumielistä\nsäveltä).\n\nENSIMMÄINEN, TOINEN JA KOIMAS TALONPOIKA (astuvat sisään. Heitä seuraa\njoukko rahvasta, kumpaakin sukupuolta, joista vähitellen täyttyy koko\ntoinen puoli huonetta. He näyttävät valvoneilta, hurjilta ja\nkiihoittuneilta ja toistavat yhtenään sellaisia sanoja kuin \"perkele\",\n\"kadotus\", \"maailman turmelus\" j.n.e.).\n\nENSIMMÄINEN TALONPOIKA (toisille). Katsokaa, syntisiä kukkasia\nakkunoilla -- ja turhamaisuuden kuvastimia!\n\nTOINEN TALONPOIKA. Ja totisesti pimeyden ruunu katossa! (Osoittaa\nEveliinaa). Harmonikoilla, viooleilla ja kilisevillä peleillä soittaen\nvaeltavat maailman lapset totisesti laveata tietä!\n\nJUSSILAINEN. Mitä tämä on? Kuka on antanut Savolaiselle luvan tuoda\ntänne koko joukkonsa?\n\nENSIMMÄINEN TALONPOIKA (osoittaa Jussilaista). Ne, jotka istuvat\ntopatuilla tuoleilla tässä maailmassa, saavat allensa palavat istuimet\niankaikkisessa kadotuksessa. Ja jotka maan päällä käyskentelevät\npehmeillä matoilla, niitten pitää kauan tulisten peltien päällä\nhelvetin liekeissä paljain jaloin tanssiman!\n\nJUSSILAINEN (karkaa pystyyn).\n\nSAVOLAINEN (jatkaa). Olemme valinneet itsellemme papin, jotta hänen\ntoimensa olisivat meidän mielemme mukaiset, eikä suinkaan, että hän\nsaastuttaisi maallisella turhamaisuudella ruumiinsa ja talonsa, eläisi\njuopumuksessa ja ylellisyydessä tai suvaitsisi kevytmielistä elämää tai\nperkeleen juhlia ja kokouksia seurakunnassamme, sillä pastoorihan\nkuuluu antaneen koulunopettajalle luvan pitää arpajaiset ja tanssit\n-- --. Sillä katso, meistä puhuu henki --!\n\nJUSSILAINEN (polkaisee jalkaansa topakasti). Vaiti! -- Teistä puhuu\npimeyden, itsevanhurskauden ja ylpeyden henki! -- Te olette taaskin\npitäneet noita yöllisiä kokouksianne, joissa te manaatte paholaisen\navuksenne kiihoittamaan aistimenne ja sammuttamaan järkenne. -- Menkää\ntiehenne!\n\nSAVOLAINEN. Tämä pappila on meidän ja me olemme tulleet tänne\npuhdistamaan talomme.\n\nNIMISMIEHEN ROUVA (tulee sisään keittiön puolelta, yllään punainen\nturkisvaippansa).\n\nRENKI JA PIIKA (astuvat sisään heti hänen perässään).\n\nSAVOLAINEN (kuten äsken). Katsokaa tuota rietasta vaimoa, jonka perkele\non lähettänyt seurakuntaamme! (Rahvaan joukosta kuuluu kasvavaa\nsorinaa. Nimismiehen rouva kääntyy sinne päin). Hiljaa! Minä manaan\npunaisen Isabelin sekä kaikki hänen kamppeensa -- (Osoittaa\nhuonekaluja) ulos Ahabin huoneesta! Sillä kaikki, mitä täällä näkyy, on\nvain noituutta ja silmänkääntämistä! Vetäkää pellit auki, että\npahahenki pääsee ulos uunin kautta! (Muuan talonpoika astuu esiin ja\nvetää auki pellit. Savolainen lähestyy nimismiehen rouvaa pari askelta,\nnostaa kätensä häntä kohti ja alkaa synkällä äänellä mutista jotain.\nRahvas vetäytyy peloissaan yhteen kasaan).\n\nNIMISMIEHEN ROUVA (joka on koko ajan seisonut kädet lanteilla, astuu\nreippaasti esiin, tarttuu Savolaisen kohotettuun käteen oikealla ja\nhänen korvaansa vasemmalla kädellään sekä ohjaa hänet muitta mutkitta\nulos eteisen ovesta, lukiten sen ja pistäen avaimen taskuunsa). Ja nyt\nlaputtakaa tiehenne jok'ikinen! -- Tätä tietä! -- Mars matkaan!\n(Osoittaa keittiön ovea).\n\nTOINEN TALONPOIKA. Totisesti -- totisesti! (Koko joukko alkaa tunkeutua\nulos keittiön ovesta, viimeiset kauhuissaan työntäen edelle päässeitä).\n\nJUSSILAINEN (seisoo ja tuijottaa eteensä).\n\nEVELIINA (hiipii hänen luokseen). Mitä he tahtoivat?\n\nJUSSILAINEN (puolittain muissa ajatuksissa). Sinä olet kalpea.\nPelästyitkö?\n\nEVELIINA. Vähän aluksi -- mutta minähän olen papin rouva.\n\nNIMISMIEHEN ROUVA (joka vihoissaan tarkastelee mattoja). Mutta minäpä\nolenkin vallesmannin rouva. -- Jokohan ovat ehtineet ulos keittiöstä?\n--- Mari, tuo tänne luuta! (Mari tuo luudan). Lakaise niiden jäljet! --\nNo, tuleeko siitä mitään?\n\nMARI. Mi-minua pe-peloittaa! (pelosta vavisten).\n\nRENKI (suu naurussa kuten tavallisesti). Anna kun minä vetelen! (Ottaa\nluudan ja lakaisee). Jopa olivat helkkarin hävyttömiä!\n\nJUSSILAINEN (joka on seisonut käsi Eveliinan vyötäisillä, ikäänkuin\nherää ja iskee nyrkkinsä pöytään). Mokomat arkkienkelit -- kyllä olivat\ntuhmia! -- Tulla manaamaan anoppia ulos uuninpiipusta -- huonekaluineen\npäivineen! (Menee ja sulkee kiivaasti pellit. Vihaisesti). Minun\nhuonekalujani! -- Onko moista ennen kuultu? --\n\nEi, kyllä tämä nyt jo menee liian pitkälle! -- Nyt minä huomaan, että\ntäällä tarvitaan kouluja -- ja kansanopistoja. -- Ja sinä, Eveliina,\nmene keräämään voittoja heidän arpajaisiinsa -- ja sano opettajalle,\nettä minä saavun sinne pitämään esitelmän. (Painaa kiivaasti pipolakin\npäähänsä, vetää ylleen aamunutun ja istuutuu päättäväisenä\nnojatuoliin). Ja täältä ei viedä pois tuoliakaan! (Sattuu tarttumaan\npiippuunsa, jonka viskaa vihaisesti rengille). Tämän saat sinä! --\n(Sytyttää uudelleen puoleksi poltetun sikaarin ja heittää saarnansa\nnurkkaan). Tuo minulle puhdasta paperia, Eveliina, sillä nyt he\ntotisesti saavat kuulla ensi sunnuntaina kerrankin oikean saarnan, sen\nlupaan.\n\nEVELIINA (tuo paperia ja lyijykynän).\n\nJUSSILAINEN. Anna minulle uusi sikaari!\n\nEVELIINA (noutaa hänelle sikaarin).\n\nJUSSILAINEN (taputtaa häntä hiljaa kädelle). Ole rauhallinen -- kaikki\nkapineet saavat jäädä paikoilleen!\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Mari, sinun täy -- --\n\nMARI (joka on seisonut ovipielessä, syöksyy ulos).\n\nNIMISMIEHEN ROUVA. Mariii!! -- No niin, nyt hän ei enää ole\nkuulevinaankaan, kun häntä kutsun. (Huokaa, menee ja taputtaa\nJussilaista ystävällisesti olalle). Nyt huomaan, rakas vävypoika, että\nsinusta tulee mies -- mutta mitä ihmettä minä mahdan tuolle kauhealle\npiialle? (Menee ovelle ja huutaa äkäisesti). Mariiiii!! -- Kas niin,\nnyt se on karannut pois keittiöstäkin! (Ottaa luudan, jonka renki on\njättänyt ovipieleen). Mutta kyllä minä hänelle opetan --!\n\n    (Ulos).\n\nJUSSILAINEN (kirjoittaa). -- Sillä naiset ovat tulleet enkeleiksi maan\npäälle --\n\n    Väliverho.\n\n\n\n"]