[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$f_GjPaGputHmHB0Q-F0QklFpgyEdCBjpuN96mIGFq7f4":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":7,"slug":8,"bookId":9,"genreRaw":10,"genre":11,"themes":12,"origin":13,"language":14,"yearPublished":15,"yearPublishedTranslation":7,"wordCount":16,"charCount":17,"usRestricted":18,"gutenbergId":19,"gutenbergSubjects":20,"gutenbergCategories":22,"gutenbergSummary":24,"gutenbergTranslators":25,"gutenbergDownloadCount":26,"aiDescription":27,"preamble":28,"content":29},1625,"Luonnon lapsia","Lassila, Maiju (oik. Untola, Algot) 1868-1918)",null,"1625-lassila-maiju-luonnon-lapsia","1625__Lassila_Maiju__Luonnon_lapsia","4-näytöksinen huvinäytelmä","naytelma",[],[],"fi",1912,15780,87290,false,55697,[21],"Finnish drama -- 20th century",[23],"Plays/Films/Dramas","\"Luonnon lapsia: 4-näytöksinen huvinäytelmä\" by Maiju Lassila is a four-act play written in the early 20th century. The work revolves around the lives of logger families in Finland, likely exploring themes of love, social dynamics, and rural life against the backdrop of the Finnish landscape.   The opening of the play introduces various characters, including Jukka, a young logger, and his love interest Pirkka, who is concerned about her future and the prospect of marriage to an older man, Vänni. The conversation among the characters, set in Jutikka's home, presents the tension between personal desires and societal expectations. As the characters navigate their interactions, underlying themes of youthful rebellion, romance, and the weight of tradition begin to surface, setting the stage for the unfolding saga of their intertwined lives. (This is an automatically generated summary.)",[],270,"Nelinäytöksinen huvinäytelmä sijoittuu maaseudulle tukkilaisten ja kyläväen pariin. Tarina seuraa Pirkkaa, jota hänen isänsä yrittää naittaa varakkaalle leskimiehelle velkojen maksamiseksi, vaikka tyttö on kiintynyt tukkilais-Jukkaan.","Maiju Lassilan 'Luonnon lapsia' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 1625.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","LUONNON LAPSIA\n\n4-näytöksinen huvinäytelmä\n\n\nKirj.\n\nMAIJU LASSILA\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nSuomalainen Kustannus-O.Y. Kansa,\n1912.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\n Jukka, tukkilainen.\n Pirkka, hänen morsiamensa.\n Vänni, ikämies.\n Rokka Leena, tukkilaisten emäntä.\n Jutikka, Pirkan isä.\n Lotta, Pirkan äiti.\n Ella, mustalaisvaimo.\n Ulla, mustalaistyttö.\n Junnu, Ullan isä.\n Feda, Ullan sulhanen.\n Saku, tukkilainen.\n Heili, Sakun morsian\n Hessu, Ellan sulhanen.\n Jorri, Niku, Häkki y.m. tukkilaisia, mustalaisia ja kylän väkeä.\n\n\n\n\nEnsimäinen näytös.\n\n\nUkko Jutikan tupa. Jutikka makaa penkillä mahallaan.\n\nLOTTA (Veisaa virsikirjasta, haikeasti):\n\n    Ma oon kuin ruusunen\n    tai kedon kukkainen:\n    kukoistan täällä hetken,\n    siks' kunnes päätän retken.\n\nJUTIKKA (Nousee istumaan. Haukottelee). Hoh-hoo-ii!... Haukottaapa tämä\nvielä... Eikö häntä liene tullut kylliksi asti maatuksi.\n\nLOTTA. No mitäpä hyötyä tuota nyt sitte on eto herkusta kuin unesta...\nJos tuota nyt vähä vähemmällekin jäisit... Ei sillä paljaalla unella\nihminen taivaasen pääse.\n\nJUTIKKA. Ka eipä sillä.. (Ryhtyy tupakkaa panemaan) Tupakatkin ovat\ntässä lopussa.\n\nLOTTA (Jatkaa omaa puhettansa, kuin itsekseen nurkuen). Onkin tässä\nkoko talo kuin kuollut... Kuka nukkuu ja kuka torkkuu, niin jotta ei\nenää elävää sielua tunnu olevan koko talossa.. (Ottaa ompeluksensa)\nSyntikö tuo sitte niin painostanee kaikkia, vai mikä hänessä\nnukuttanee...\n\nJUTIKKA. Se tää kevät painostaa, kun ilmat alkavat lämmitä... vaikka ei\nolisi syntiäkään.\n\nLOTTA (Haukottelee). Tarttuupa tuo haukotus näkyy vielä minuunkin\n(Pujottaa rihmaa neulan silmään) Eikä häneen tule edes ihmisiä käymään,\njotta toki tuo enin uni menisi pois.\n\nJUTIKKA. Ka pitihän sen Vännin tulla tähän tästä Pirkasta puhumaan...\nVaikka eipä tuota näy tulevan... Se siellä myllymatkalla otti siitä\npuheeksi.\n\nLOTTA. Se Antti Vännikö?\n\nJUTIKKA. Se... Sen eukon kuolemasta jo tuleekin se lesken vuosi\nmenneeksi.\n\nLOTTA. Ihanko se sitte tosissaan siitä puhui... tästä Pirkasta?\n\nJUTIKKA. Ka mitäpäs hän siitä muuten... Sanoi jo kevättyöt olevan\ntehdyt, niin sanoi jotta joutaa tästä nyt niistäkin asioista\nkeskustelemaan. (Hetken päästä) Ja onhan sillä Vännillä hyvä talo, ja\nmuutenkin on siivo mies... Eikä sitte hätyytä tästä konnun velasta.\n\nLOTTA. Vai jo se Vänni puhui!... Vaikka meneppä näiden rikkaiden\npuheisiin luottamaan. (Vetäsee säiettä) Ja mikäpä kiire tuolla Pirkalla\nvielä onkaan!... On tässä hänelle työtä kotonakin.\n\nPIRKKA (Tulee kamarista tukka hajalla, kampuupuuhissa). Kuka hän lienee\nkaksi piitä kammasta katkaissut!\n\nJUTIKKA (Kuin itsekseen toistellen). Hyvä... hyvä talohan sillä on...\nAntti Vännillä.\n\nLOTTA (Pirkalle). Huolisitkos sinä, Pirkka, siitä... jos se tosissaan\nottaisi?\n\nPIRKKA (Oudostuen). Kestä?\n\nJUTIKKA. Ka siitä Vännistä.\n\nPIRKKA. Siitä ukko Vännistäkö?\n\nLOTTA. Ka siitä Antista.\n\nPIRKKA. Pyh!... No johan minä nyt huolisin vanhasta ukosta!...\nMokomastakin hyvästä!\n\nJUTIKKA. Eipä sillä ole vielä täyttä kuuttakymmentäkään... Vännillä\n(taputtelee savuja piipustansa).\n\nLOTTA (Kuin itsekseen nuristen). Mikähän lienee tässä velkauttannakin\nihmisen silmiä ja korvia myöten... vanhoilla päivillään.\n\nJUTIKKA. Ei... ei ole vielä kuin vähä yli viidenkymmenen Vännillä ikää!\n\nPIRKKA (Hyräilee):\n\n    Lammen laineet leikkivät\n    niin kuin pienet lapset\n\n(Purasee punaisen lettirihman poikki)\n\n    ja mun ovat iloni\n    hajallaan kuin hapset.\n\nJUTIKKA (Jatkaa omaa puhettaan). Ja vanhempipa se tämmöiset asiat\nyleensäkin ymmärtää paremmin kuin nää nuoret...\n\nPIRKKA (Kertaa, pankolle kampaamaan istahtaen, hyräillen puoliääneen):\n\n    Ja mun ovat iloni\n    hajallaan kuin hapset.\n\nAh tuo tukkakin!... On vanunut, kun jäi illalla laittamatta!\n\nJUTIKKA. Ja rikas talo on vielä... Eikä entisellekään emännälleen pahaa\nsanaa puhunut... Vänni.\n\nPIRKKA (Jyrkästi). No en huolisi vain Vännistä... en vaikka hänet\nvoissa paistaisi ja vehnäjauhoissa vierettäisi... Ennen toki ottaisin\nensimäisen, joka vain ovesta tähän tupaan tulee.\n\nJUKKA (Tulee Sakun kanssa pitkävarret lapikkaat olalla. Saku juo\nkorvosta). Tämäkö se on lopultakin sen rikkaan Jutikan talo?\n\nLOTTA. Ka tämä Jutikkahan tätä on vielä tässä isännöinyt.\n\nJUTIKKA (Piippuaan selvitellen). Jutikkahan tätä on isännöinyt...\ntaloa.\n\nJUKKA. No mitäs siinä sitte muuta kuin kampsut penkille ja miehet\ntaloon vieraiksi (Viskaa pieksut penkille) Ompa siinä tyttö kuin\nkukka!... Ja pankolla vaan istuu ja tukkaansa kampaa... Emännälläkö se\nnäin kaunis tyttö on?\n\nPIRKKA (Ynseäksi tekeytyen). Mitäs se sinulle kuuluu... tuntemattomalle\nmiehelle.\n\nJUTIKKA. Ka tämän meidän ämmän tyttöhän se on. (Itsekseen.) Tuota\npiipun pahennusta kun reistailee!\n\nPIRKKA (Jatkaa omaansa kuin itsekseen). Jokainen itse kauneutensa\ntietää... ei siinä tarvitse ivata!\n\nJUKKA. Kas, kas sitä emännän tyttöä, kun se on vielä ylpeä... Mutta\nkannattaakin se näin korean tytön ylpeä olla, kun taitaa vielä olla\nainoa tytär talossa ja isän kontu on kuin kylä ja talo on kuin linna...\nAnnas kun istun tänne pankolle jo likemmäksi ja lämmitytän tätä kylmää\nkuvetta (Istahtaa Pirkan lähelle.)\n\nLOTTA. Tämäpä vasta reilu mies on! Mistä tämä näin reilu vieras oikein\non?\n\nJUKKA. Mistäkö on tämä mies?... Luusta ja lihasta, suonista ja pahoista\njuonista ollaan, Räyringistä tullaan ja tukkijoelle mennään.\n\nPIRKKA (Leikillä, ynseästi). Mhyy... vielä siinä viisastelee!.. (Viskaa\ntukkaansa hartioilleen) Ikään kuin nyt ei olisi tuommoisia ennen nähty.\n\nJUKKA. No jos on nähty, niin ei ole otettu...\n\nPIRKKA. Kun ei ole huolittu... Noita nyt tuommoisia saisi tästä kylästä\nvaikka joka hiussuortuvalle!\n\nJUKKA. O-hoh!\n\nSAKU (Kintturemeliään tiukentaen). Se on ylpeä tyttö... On siinä\nsinulle täksi kesäksi kosimista.\n\nJUKKA. Niinhän ne kuuluvat kaikki tämän pitäjän tytöt olevan\nolevinansa, mutta se on vain hampaiden tällä puolen se olevinaan olo...\nHyvä niistä silti hellu tulee, kun ne kerran tukkipojan morsiameksi\nasti ehtivät päästä.\n\nJUTIKKA (Suinailee Jukan pieksuja). Vai Räyringistä nämä vieraat\novat!... Kuka siellä Räyringissä näin hyviä pieksuja tekee?\n\nSAKU. Se on koko Räyrinki yhtä suutaria... Tällä Jukallakin syntyy\npieksut, kun se vain saa käsiinsä vähä pikilankaa ja naskalin tyngän..\n(Kohentaa housujaan kauluksesta) Nahkastakaan ei ole paljon väliä, jos\nsitä on tai ei.\n\nLOTTA. Ä-hää!... Vai Jukka tämän nimikin vielä on!\n\nSAKU. Jukaksihan ne haukkuvat tätä.\n\nJUTIKKA. Vai Jukaksi haukkuvat! (Suinaa pieksuja tarkemmin) Vai Jukaksi\nhaukkuvat... Hyvä niissä on tuokin ompelus ja malli.\n\nJUKKA. Paljaaksi Jukaksi vain haukkuvat herjat... Entäs mikäs tämän\nemännän tyttären nimi on?\n\nLOTTA. Pirkkahan se on.\n\nJUKKA (Nykäisee kyynäspäällään Pirkkaa). Kuule Pirkka! Mikä sinun\nnimesi on?\n\nPIRKKA (Sysää leikillä, nyäisten kyynäspäällään). No!... Etkö kestä\nsiivolla!... Alkaa jo siinä nykiä.\n\nJUTIKKA (Lopettaa pieksujen suinailun). Hyvät... hyvät on pieksut\nsiinä... Saa reittä myöten mennä veteen, eikä kastu.\n\nHUUTO (ulkona). Jutikka hoi!... Onko se Jutikka itse siellä tuvassa?\n\nJUTIKKA (Rientää avaamaan akkunaa. Itsekseen). Kuka siellä tiellä nyt\nhuutaa. (Kovasti, ulos) Kuka siellä huutaa minua?\n\nHUUTAJA. Minähän se... Oletko sinä kotona?\n\nLOTTA. Jos se on se Varilan vävy akkoineen, niin sano jotta et ole\nkotona... Se tulee siihen taas kahvia vahtimaan!\n\nJUTIKKA (Huutaa ulos). Mitäs sinulla on asiaa?\n\nHUUTAJA. Se Vänni on hevosineen täällä tiellä. Olisi tahtonut sinun\nkerallasi puhua.\n\nJUTIKKA. Ka käske tulla tupaan... Kotonahan minä olen.\n\nHUUTAJA. Sepä puhuisi siitä Pirkan asiasta, eikä tahtoisi itsensä tytön\nkuullen vielä alottaa.\n\nJUTIKKA. No sano, jotta minä tulen sinne, kun tässä vain ennätän pistää\nhatun päähäni! (Lotalle) Se olikin tämä Juoperin Matti, joka huusi..\n(Hattuaan etsien) Missähän se minun hattuni on, niin minä menen sen\nVännin puheille.. (Sakulle) Onkohan se siinä vieraan alla... se hattu.\n\nSAKU (Nousee longottaen). On siinä näkyy hatun näköistä. Kenenkähän\nlienee... kun on siihen alle jäänyt.\n\nJUTIKKA. Siihempähän on jäänyt vieraan alle.. (Oikoo hatun ja panee\npäähänsä) Alkaakin jo vanheta hattu... Nikulan kaupasta ostin kahdella\nmarkalla jo toissa vuonna ja sanoi Nikula sen ikänsä kestävän, mutta\neipä näy senkään puheisiin olevan luottamista. (Lähtee.)\n\nLOTTA (Lähtee jälestä). Kuulehan Jutikka, kun minä vähä sanon...\nennenkun nyt päätät!\n\nPIRKKA (Yrittää kieltää). Äiti hoi...\n\nLOTTA (Keskeyttäen, mennessään). No mitä sinä nyt siihen vielä\nsotkeennut... ennen aikojaan... (Ovessa) Ikäänkuin nyt isäsi ei sitä\nparemmin ymmärtäisi! (Poistuu.)\n\nJUKKA. Sulhastako ne lähtivät tälle ylpeälle tytölle haastattamaan?...\nHä, Pirkka?\n\nPIRKKA. No mitäs se sinuun kuuluu!...\n\nJUKKA. O-hoh... sitä nuoren neidon ynseyttä... Onko se sulhanen jo\noikein viisas vanhuuttansa?\n\nPIRKKA (Hypähtää ylös). No se asia ei kuulu syrjäisille! (Akkunasta)\nIsä hoi!\n\nJUTIKKA (Ulkona). No?\n\nPIRKKA. Sano sille Vännille, jotta menköön kissan häntään koko ukko!\n(Menee kamariin.)\n\nJUKKA. Saakelin nätti tyttö ja kerrassaan reilu luonnoltansa!\n\nSAKU. Se on tämän saman Jutikan tyttö, jota ne jo siellä Patanassa\nkehuivat kauniiksi... tyttöä nimittäin.\n\nJUKKA (Harmittelee). Saakurin tyttö, kun livahti pois... Tuonnekohan se\nkamariin nyt aikoo kätkeytyäkin? (Koputtaa ovelle) Pirkka hoi...\nPirkka!... Vastaa nyt edes, Pirkka!\n\nPIRKKA (Kamarista). No enkä vastaa... Elä huudakaan turhaa!\n\nJUKKA. Ah kun sinä rupeat ylpeäksi! Tule pois, Pirkka, ja istu pankolla\ntukkipojan silmän ilona... Pirkka... Kuulehan, Pirkka, kun minä sinulle\nlaulan. (Laulaa reilusti):\n\n    Aina mun kultani akkunalla\n    on kukkinut punainen kukka.\n    Kultani on niin iloinen\n    Ja hieno on hällä tukka.\n\nULLA (Saapuu, kertaa lauluun tarttuen):\n\n    Kultani on niin iloinen\n    Ja kaunis on minulla tukka.\n\nJUKKA. He-hei!... Ulla!... No mistä viskasikin sinut mustalaisista\nihanimman!... Ja minnekä sinä henttusi heitit.\n\nULLA (Reippaasti laulua jatkaen, tehden tanssiliikkeitä laulun\ntahdissa):\n\n    Koivu niin kauniisti viherjöipi\n    ja käki se koivussa kukkuu.\n    Vaan koivun juurella teltassaan\n    mun armaani rauhassa nukkuu.\n\n(Kertaa hyvin nopeasti, pyörähdellen):\n\n    Vaan koivun juurella teltassaan\n    mun kultani rauhassa nukkuu.\n\nKuule Jukka kun minä sinulle supatan: Tässä talossa on tyttö, joka on\niloinen kuin lintu ja kaunis kuin kukka. Anna sinä Ellan lempi nostaa,\nniin se lintu lentää polvellesi ja (pyörähtää reippaasti) noin on\nsilloin iloista elämä... Mutta kuulehan kun minä sinulle supatan\ntoiseen korvaan. (Saku vetäytyy penkille syrjälleen loikomaan.)\n\nJUKKA. No valehtelehan nyt... Tähän oikeaan korvaan.\n\nULLA (Jukan korvaan). Sitä kaunista lintua rakastaa vanha Vänni, joka\nei ole sitä vielä nähnytkään.\n\nJUKKA. Elä nyt uskottele... Jotta ei ole nähnyt.\n\nULLA. No totta on kuin tuhman vala! Kaksi on kappaletta maailmassa,\njoita ei Vänni ole koskaan nähnyt, nimittäin tämän talon tyttöä ja\npäänsä takapuolta... Vasta talvella muutti Räyringistä tänne Vännin\ntaloon, sai talon omakseen ja ukko Vännin nimekseen, mutta Pirkkaa ei\nole ukko saanut vielä katsahtaakaan, ei silmän herkuksikaan.\n\nSAKU. Se onkin sitte se entinen Salmelan talon ukko sieltä\nRäyringistä... Sehän se möi talonsa ja muutti tänne.\n\nJUKKA (Lyö näppiä ja viheltää kuten hoksattuansa asian). No nyt minä\njo!\n\nULLA. No mitä?\n\nJUKKA. No nyt minä jo ymmärrän!... Nyt minä jo älyän Vännin vehkeet...\nIlmanko se jo Räyringissä asuessaan itse oli tarjonnut lainaa tälle\nJutikalle, kun tämä oli saanut maksaa kymmenen tuhatta sitä Kolokankaan\nentisen renttuherran takuuta... Ukko, joka ei olisi antanut muille\nviittä penniä velaksi, vaikka häneltä olisi mustalaisen voimalla ja\nsitkeydellä apua rukoillut!\n\nULLA. No ilmankos se olisi muuttanut Räyringistä tänne ihan talon aitan\noven eteen!... Nyt ota, Jukka, lintu lennosta kiini ennen kun se ansaan\ntarttuu!\n\n    (Suinailee Pirkan huivia.)\n\nSAKU. Vai täällä se Vänni nyt eukkoa onkii... Se jo kosi kaikki\nRäyringin tytöt ja lesket. Leskiltä sai rukkasia ja tytöiltä\nuuniluutaa. (Muuttaa sänkyyn venymään) Tuossa on pehmeämpi venyä!\n\nJUKKA. Vai täällä tuo ukko-höperö häärää! (Jutauttuu leuvasta Ullaa.\nNopeasti) Kuulehan, Ulla!\n\nULLA (Lyö leikillä huivilla). No!... Elä nipistä toisen omaa!\n\nJUKKA. No elähän nyt suutu joutavasta... Ei se suu pussaten pahene,\neikä tyttö likistellen... Nostiko Ella Pirkkaan lempeä... Vännille\nnimittäin?\n\nULLA. Nosti... Ja nousee... Viisikolmatta markkaa antoi Ellalle Vänni.\n\nSAKU (Jukalle). Nostata sinäkin (Vetäytyy peiton alle) Jukka!... Tässä\non hyvä maata!\n\nULLA (Viskaa huivin orrelle. Kuin itsekseen, hyräillen):\n\n    Koskahan mun kultaseni\n    mulle punahuivin tuo.\n\n(Ryhtyy tukkaansa laittelemaan asettaen hivusneulan huuliensa väliin.)\n\nJUKKA (Miettien). Minkä hiton jutkun sille Vännille tekisi tässä\n(Rutosti Ullalle) Kuulehan, Ulla! Ruvetaanpas yksissä neuvoin Vänniä\nvastaan.\n\nULLA (Jatkaa itsekseen hyräilyään. Ottaa huivineulan suustaan ja\nasettaa sen tukkaansa):\n\n    Jos hän tuo sen punahuivin\n    kesäksi hän talven luo.\n\nJUKKA (Jatkaa pyyntöään). Vai mitä, Ulla?\n\nULLA (Kertaa iloisena, nopeasti):\n\n    Jos hän tuo sen punahuivin\n    kesäksi hän talven luo.\n\nJUKKA (Jatkaa). Ulla!\n\nULLA. No mitä nyt?\n\nJUKKA. Jotta liitytään yhtenä Pekkana Vänniä vastaan.\n\nULLA. Pitäisikö Pirkan lempi sinuun nostaa?...\n\nJUKKA. Lemmet minä itse nostan ja tyttöjä on joka sormelle jo\nennestäänkin. Mutta Pirkka on Vännistä vapautettava. Siinä ei auta\nVännin kukkaro, ei tuppi... No, Ulla!\n\nULLA (Äkkiä). Ja paljonko annat, jos liittoon rupean? (Odottaa\nvastausta) No?... Kaivele taskusta rahoja!\n\nJUKKA (Kokoo rahoja liivin taskusta, kuin itsekseen). Reikä, pahennus\non tainnut taskussa olla. (Näyttää) Tuossa ovat viimeiset pojan pennit.\n\nULLA (Lukee katseellaan). Yksi... viisikolmatta... kaksi... kaksi ja\npuoli. (Avaa hameensa taskun) No pistä tuonne hopearahat, niin oitis\npuhun Pirkan puolellesi.\n\nJUKKA. No oli menneeksi! (Työntää kätensä hameen taskuun.)\n\nULLA. So, so! (Lyö leikillä poskelle.)\n\nSAKU. Ä-häh!... Saitko.\n\nJUKKA. Rakkautta se on vain tytön lyönti ja myöntymystä neitosen\nvastaan-vikinä.\n\nULLA. No tule nyt, niin mennään tästä Ellan luo. (Vie käsivarteen\ntarttuen) Ja vävy sinusta tulee tähän taloon ennen kun tukit meressä\novat heinäpielekset ahoilla. (Menevät.)\n\nSAKU (Vetäytyy peiton alle umpikorviin). Nukuttamaan rupeaa. Sekö tuo\nViitalan Heikin ruoka painostanee!\n\nPIRKKA (Tulee koristautuneena, hämmästyen). Voi, voi!... Joko ne nyt\nmenivät pois! (Katsoo ikkunasta, harmissaan) Sehän se äiti, kun ei\npyytänyt niitä jäämään tähän asumaan!... Ihan kuin tässä ei olisi tilaa\nollut! (Kääntyy pois akkunasta. Tekeytyen) No menkööt!... Oli siinä\nolevinaan!... Ikään kuin nyt ei olisi ennen parempiakin nähty!\n\nLOTTA (Palaa). Joko ne tukkilaiset nyt menivät... Ja joutivatpa nuo\nmennäkin siitä itseään kehumasta... ja ylpeilemästä.\n\nPIRKKA (Harmissaan). No mitäs te ette aikanaan pyytänyt taloon asumaan!\n\nLOTTA. No kukapa nämä kaiken maailman kulkijat tietää mitä ne ovat...\nVaikka heillä lie omalla puolellaan jo miten isot joukot elätettävinä!\n\nPIRKKA (Viskaa kauniin nauhan kaulastaan pöydälle, itsekseen). Äs!\nTuonkin vielä turhaan panin!\n\nLOTTA. Olisit tuon nauhan antanut olla nyt kaulassasi... Ja panisit\nvaikka sen ristiruutuisen hameen päällesi... Kuka tietää mitä vieraita\ntähän kohta tulee!\n\nPIRKKA (Akkunassa. Nauraa ääneensä). No, voi tokiinsa!\n\nLOTTA. Mitä sinä nyt siinä naurat.\n\nPIRKKA (Kuin itsekseen). Kun se on vielä niin hassun näköinen koko ukko\n(Nauraa) Ei... Pois minä menen ennen kun se tulee (Lähtee kiireellä)\nKoko kyläkin tuolla jo nauraa!\n\nLOTTA (Pidätellen). Pirkka... Pirkka hoi... Mitä sinä nyt siitä jo\npakenet... Ei tuo nyt syö.. (Yksin jäätyään) Voi, voi sitä tytön\nhänksäkköä!... Kun se taas rupeaa siinä sitä omaansa ajamaan.\n\nJUTIKKA (Tulee Vännin kanssa). Tässä... tässähän sitä vain asutaan...\nKa käy peremmä.\n\nVÄNNI (Katselee tupaa ympäri seiniä). Onhan tässä sinulla iso tupa...\nOnko tämä monta syltä kanttiinsa?\n\nJUTIKKA. Onhan tämä siinä puolen viidettä paikoilla.\n\nVÄNNI (Mittaa sylillään seinää jonkun sylivälin likipitäen, ulompana\nseinästä). On siinä seinää yli viiden oikein roima sylen... On... on\nsiinä jo tupaa puolessa kuudetta sylessä pienen perheen asua... sillä\nmitäpä sillä liialla tuvankaan koolla ihminen tekee! (Niistää nenäänsä)\nTuokin nenä on taas ruvennut reistailemaan... Mikä häntä sitäkin\nalituiseen tukennee!\n\nJUTIKKA. Olisihan tässä tätä puuta painaa... jalkoja lepuuttaessa.\n\nVÄNNI (Istahtaa sängyn reunalle. Saku vetäytyy taaemma). Onpa tässä\nsaanut istua jo, jotta jalat tahtovat jo sen istumisen paljoudesta\nkoukkuun kangistua... (Kääntää puheen) Eipä se muutoin meidänkään talon\ntupa tarvitse suuruudessa tämän tuvan rinnalla punastua... Kun ei liene\nvielä suurempikin... Niin että mitäpäs siinä on Pirkalla sen enempää\najatteluja. Ei hän kaupassa menetä.\n\nJUTIKKA. Ka mitäpäs se hänen ajattelustaan enää paraneekaan. Kun mikä\non kerran sanottu, niin se on sanottu.\n\nVÄNNI. Ka mitäpäs ne nää alaikäiset osaisivatkaan ajatella. (Kääntää\npuheen) Siinä laitetaankin siitä toisesta kammarista tapissierikamari,\nniin ei hänellä siinä ole mikään hätä ollessa ja eläessä.\n\nJUTIKKA. Ka mikäpäs hänellä siinä on... rikkaassa talossa. Eikä tämä\nPirkka muutenkaan niin nirpukas ole, jotta se ei oikeaan tyytyisi...\n\nVÄNNI. Joko sillä on miten paljon sitä ikää... tällä Pirkalla?\n\nJUTIKKA. Mitenkäs paljon sillä onkaan sitä? (Huutaa kamariin) Pirkka\nhoi!... Paljonko sinulla on jo sitä ikää? (Avaa kamarin oven) Pirkka\nhoi!... Ka eihän sitä olekaan täällä... Minnekähän tuo tyttö nyt joutui\n(Lotalle) Muistatkos sinä, Lotta, miten paljon sillä on jo niitä\nvuosia?\n\nLOTTA. Ka saman ikäinenhän se on kuin tämä Puumalan Antin tyttö... Ja\neikös sitä silläkin ole jo kahdeskymmenes menemässä?\n\nJUTIKKA (Vännille). Ka se on sen Puumalan tytön ikäinen... Ei ole\ntullut kirkon kirjoista tarkemmin kysytyksi.\n\nVÄNNI. Paras ikäpä tuo sitte on hänelläkin jo naimisiin mennä. Ja onhan\nsiinä mulla vielä niitä rahojakin muutama parikymmentä tuhatta... Niin\njotta mikäpäs hänellä on siinä emäntänä ollessa!\n\nJUTIKKA. Ka mikäpäs siinä on...\n\nVÄNNI. Viljelyksiä kun vielä siihen lisää ja sen Hautakosken suon ottaa\nviljankasvuun aina sinne Törmän Pekan rajaan asti, niin kelpaa siinä\nPirkan elää leipoa. (Lähtee pankon luo) Taas tuo nenä pahuus rupeaa\ntukkeutumaan.. (Niistää) Ah tuo ryökäle!... Minkälaista peliään se\nhyväkäs siinä tänä päivänä pitää... Turisuttaa ja tärisyttää kuin ei\nparempaa tehtävää olisikaan kuin sitä vain selvitellä. (Menee penkille\nistumaan) Kun hänet nyt sattuisi näkemään, että tietäisi käyvätkö\nhänelle sen Anna-vainajan vaatteet.\n\nJUTIKKA. Ka tämän äitinsä kokoinenhan se on... Vai onko sinua vähä\npitempi?\n\nLOTTA (Pankon edustaa lakasten). No eiköhän hänelle nyt tässä kokoa\nole... yhdelle tytölle!\n\nVÄNNI. No sittepä se on asia selvä siltäkin puolen!... Tottapa se\nsilloin oli korkeudessa jo niin määrätty. (Tarkastelee Jukan pieksuja)\nTottapa se oli siellä määrätty, kun se niin kävi. On siinä\npitkävartiset pieksut! (Mittaa jalkaansa vasten) Reiteen asti näet\nulottuu varsi... On siinä tuhlattu nahkaa!\n\nJUTIKKA. Tukkilaisten pieksuja... Tässä poikkesivat äsken, niin liekö\nheiltä unehtunut... pieksut. Eihän sitä tään talollisen kannata niin\npitkiä pitää.\n\nVÄNNI. Pitkät ovat varret... Ketähän nuo tukkilaiset olivat, kun on\nniin pitkät pieksun varret?\n\nJUTIKKA. Ka sanoivathan ne tässä nimensäkin... Lieköhän jäänyt tälle\nLotalle muistiin...\n\nLOTTA. Niitähän ne sanoivat olevansa tämän Vännin entisiä\nkotipuolelaisia... sieltä Räyringistä... Eikös sen toisen nimi ollut\nJukka?... Vai mikä Jakka se oli?\n\nVÄNNI. Se on sitte niitä Niittykosken köyhän talon poikia.\n(Mustasukkaisena) Ja muuten hyvin huono mies, se Jukka... huono mies ja\nsuuri valehtelija ja kova naisiin menijä... Kaikki Räyringin tytöt on\njo pahoille teille mukanaan vietellyt. Yksi tyttöjen itku vain kuuluu\nkoko Räyringistä.\n\nLOTTA. Vai semmoinen vehnänen se on!... Ilmankos se tässä jo kehui ja\njo tuttavaksi tekeytyi.\n\nVÄNNI. Semmoinenhan se on... Kiittää siinä luojaa isä, joka siltä\ntyttärensä suojelee... Tätä kunnollista maantyötä kun ei viitsi tehdä,\nniin tukkijoella toki juoksentelee.\n\nJUTIKKA. Johan sen näki eleistäkin, jotta laiska se on.\n\nPOIKA (Ovelta). Vännin ruuna on päässyt irti ja juoksee maitokuorman\nkanssa pitkin tietä.\n\nVÄNNI (Syöksyy kengät kädessä ulos). Ruunako!... Prtuu... prtuu...\nHattu!... hattu lempo (Kääntyy hattuaan sängystä ottamaan)... Prtuu...\nperhana... (Viskaa kengät pois) Kaataakohan tuo sen maitokuorman...\n(Ulkona, kovasti) Ptruu, ruuna... Ottakaa kiini heittiö!\n\nLOTTA (Jutikalle, hätäillen). Mene nyt sinäkin siitä apuun... Mene nyt\nsukkelaan ennen kun kaataa maidot!\n\nJUTIKKA (Ulos kiirehtien). Mikä sen nyt päästikin irti...\n\nLOTTA (Rientää perässä). Saavatkohan nuo tuon kiini ennen kun se kaataa\nmaidot!\n\nSAKU (Nousee, haparoi ensin hatun otsalleen, nousee seisomaan,\nvenyttelee ja haukottelee). Pitäisi tässä lähteä ulkona pistäytymään\n(menee veltosti), niin näkee miten niiden Vännin maitojen kanssa on\nkäynyt.\n\nELLA (Ovessa, tullen Pirkan kanssa). Pirkka-kulta!... Elä usko mitä\nihmiset sanovat, vaan mitä kortit sanovat, sitä Pirkka aina usko...\nTulehan kun povaan sinulle!... Kaikki haastan, niin kuin on alussa\nmäärätty sinulle tapahtuvaksi.. (istahtaa pankolle) Vaikka tässä pankon\nkolkalla katsomme millainen on kohtalo sinulla... Istu siihen,\nkultasirkku! (Kortteja seottaen) Muu joukko jäi sinne Teerisen\ntaloon... Kohta tulevat kaikki tänne... Nosta nyt tuosta kahdesti,\nPirkka.\n\nPIRKKA (Nostaa). No... Vain jos nyt vaan valehtelet, niin... Voi miten\non huonoja värejä.\n\nELLA. Ensin on huonoja värejä, sitte tulee hyviä värejä... Tulee\nrakkauden värejä. (Huutaa) Ulla! (Ulla tulee) Ota, Ulla, tuosta emännän\nperunoita ja laita kattila tulelle... Pane jotta riittää lapsillekin\n(Ulla ryhtyy perunan keittoon) Noin on iloiset kortit sinulla... Tuossa\non ruutuverinen mies... Se tulee maata myöten vetten takaa... Tuossa\novat pahat kielet välissä ensin... Mutta sitte taas selviää kaikki.\n(Ullalle) Ota, Ulla, suolaa emännän säiliöstä ja pane suola\npotaattiveteen, niin maistuvat perunat paremmilta. (Povaa) Tässä on\nvälillä vanha ristiverinen, rikas mies... Mutta ei se ole se oikea\nsinulle... Sen kanssa olisi sinulla noin paljon mustaa murhetta\nmaailmassa... noin paljon suuria suruja... Ja yhä vain mustia värejä...\nHhuu! (Viheltää, ihmetellen.)\n\nPIRKKA (Nauraa). Voi, voi kun sinä Ella puhut hullutusta!... No entäs\nsitte?\n\nELLA. Nyt ilmestyy taas se ruutuverinen... Tuossa yhtyvät tiet ja nyt\non noin paljon iloista väriä... Yhtä iloa on koko elämä. (Ullalle)\nHoihkase sitte, Ulla, Teerisen talolle, jotta tietävät tulla tänne\nmurkinalle.. (Povaa) Noin se nuori ruutuverinen rakastaa sinua,\nPirkka... Tässä on kihlasormus... tuossa ovat hääkortit ja herttaässä\nja tässä avioliitto ja lapset... Ja tämä ruutuverinen kulkee vettä\nmyöten airoton vene aluksena ja vene on pyöreä kaikin puolin.\n\nPIRKKA (Huudahtaen). Ella!... Nyt minä tiedän: Jukka on käskenyt sinun\npovata...\n\nELLA. Jukka!... Ella ei puhu käskettynä. Kortit puhuvat käskemättä...\nKortti ei koskaan valehtele.\n\nPIRKKA. Elä väitä... elä väitä yhtään... Tukkilaisella on pyöreä puu\naluksena ja Jukka on tukkilainen. (Viskaa Jukan pieksut) Tuossa ovat\nsen pieksutkin vielä jälellä... Vieläkö kiistät. (Menee kamariin.)\n\nLOTTA (Palaa). Sinne näet kaatuivat Vännin maidot... Eikä ollut\nmiehistä sen verran apua, että olisivat aikanaan ottaneet hevosen\nkiini... Potaattiako se tää Ulla keittää...\n\nELLA. Potaattia, hyvä emäntä... Joukko on syömättä Teerisen talossa,\nniin käskin Ullan keittää perunoita... Anna, hyvä emäntä, reikäleipää\ntästä vartaan nenästä.. (Ottaa leivän) Luoja hyvä isä siunatkoon\nsinulle sijaan... Ja hyvän antakoon sulhasen nuorelle tyttärelle...\nHoihkase, Ulla, joukko jo tänne! Hyvät ovat sinulla leivät, emäntä.\n\nJUTIKKA (Palaa). Se on se Vännin hevonen liika lihava, kun ei kestä\nhuonoissa pitimissä... Tietäähän ne rikkaan syöttiläät...\n\nULLA (Huutaa ovelta). Ho-hoi! Tulkaa syömään! Potaatit ovat kohta\nkypset! (Saku palan. Nykäsee Ullaa kylestä) No (Lyö) Etkö pidä kurissa\nkynsiäsi! (Ryhtyy Ellan kanssa ruokaa laittamaan)\n\nJUTIKKA. Hyvä toki, että ei itse Vänni sattunut kärriin ja tappanut\nitseään siinä rytäkässä!.. (Jorri tulee) Siinäpä tulee vähä mojakka\nmies!\n\nJORRI (Saapuu mojakkana, lakki otsalla, olalla nuora, josta riippuu\nselässä palvattu lampaan jalka, edessä kaksi reikäleipää. Ripustaa\nnuoran orren päähän). On tässä talo hyvällä paikalla... Kenenkä talo\ntämä on?\n\nLOTTA. Tämän Jutikanhan tämä on.\n\nJORRI. Läksin tänä keväänä tälle tukkijoelle, niin arvelin pistäytyä\ntaloon, kun sattui näin tienvarrelle.\n\nLOTTA. Mhyy!...\n\nJUTIKKA. Vai taloon poikkesit! (Lampaanjalkaa tarkaten) Paljonko\ntuommoisesta lampaan käpälästä maksoit?\n\nJORRI. Ka toista markkaa. (Muuttaa puhetta, ryhtyen tupakan panoon) Saa\nnähdä miten nyt täällä onnistaa... Niillä toisilla tukkijoilla\njoutuivat kaikki miehet naimisiin... Ainoastaan yksi meni hukkumalla\nviime kesänä. (Pirkka palaa.)\n\nLOTTA. Eikös tällä vieraalla itsellään vielä ole sitä eukkoa?\n\nJORRI. Mitäpäs sillä tekee... Olisi vain lisänä syömässä... (Sakulle)\nTukkilainenko sitä sinäkin olet?\n\nSAKU. Tukki.\n\nJORRI. Saa nähdä minkälaisia palkkoja ne nyt rupeavat maksamaan, kun on\ntämmöiset raha-ajat!\n\nJUKKA (Saapuu). Saiskohan matkapojat näin hyvässä talossa niin kuin\nsitä yösijaa ja mahan täytettä rahan edestä?\n\nJUTIKKA. Eipä tässä ole liikoja tiloja... Pienet suojat ovat ja iso oma\njoukko on.\n\nSAKU (Jukalle). Se Vänni äsken morkkasi meitä... Se kosii tään ukon\ntytärtä!\n\nJUTIKKA. Ja kuka näitä kirjattomia kulkijoita uskaltaa pitääkään... Jos\nlienevät mitä niitä Räyringin naisten pilaajia.\n\nJUKKA. No kun ei, niin ei... Ei se mies koskaan sijaansa sure, vaan\nhelluaan se ikävöi.. (Viskaa kengät olalleen) Sen kun kengät olalle...\nJa kun, Pirkka, tulet tukkijoelle, niin peli siellä vinkuu ja kiikut\nheiluvat ja vettä ja iloa on köyhällekin antaa... He-hei!... Sielläpä\non iloa taloon tulee... Ei nyt tässä talossa tupa tyhjänä haukottele,\neikä leipä syöjäänsä itke.\n\nMustalaislapsijoukko töytää tupaan. Poika soittaa huuliharppua. Toiset\nryhtyvät heti suorastaan hippasille, juoksennellen ympäri tupaa, ja\nhuudahdellen: hippa! hippa! hippa! Lapsien perästä työntyy muu joukko\nalkaen touhuta ja puhella yhtä aikaa:\n\nELLA. Saitko sinä mitä Teeriseltä?\n\nKAISA. Sain leivän ja kyrsän... Ja Junnulle sain Heikin vanhat\nhousut... Maitoa ei antanut emäntä ja voin valehteli lopussa olevan.\n\nELLA. Valehtelee! Uudessa tuvassa sanoivat jotta äsken on kirnuttu\nTeerisellä... Ja vanhaa voita on hinkki aitassa jälellä... Ottakaa\nemännän suoloja vakasta ja alkakaa ruuan ääreen kokoontua ja siunatkaa\nkukin ruokahalunne, jotta ei liikoja kuluisi!\n\nULLA. Ota, Juiju, kattila tulelta ja kaada pois potaatti-vesi siitä...\n\nJUNNU. Yhäkös ne ovat potaatit kiehumassa, vaikka jo äsken hoihkasit\nsyömään tulla?\n\nJUIJU. Sanka polttaa!... Antakaa rättiä tänne, tuokaa rättiä tänne!\nAntakaa räsyä rutosti tänne, muuten polttaa käden rakoille sanka\npakana... Ota Ulla emännän rätti uuninkolosta.\n\nULLA. Siinä on emännän pyyhinriepu. Kaada vesi kuiviksi ihan... Katko,\nJuiju, sinä leipiä muruiksi. Minä otan padasta perunoita.\n\nJUKKA. Niin sitä elää ja iloita pitää.\n\nEräs poika koettaa kätkeytyä Jutikan taa, joka seisoo keskellä tupaa.\nToinen ahdistelee häntä, ottaaksensa hippaa. Niin kiertävät he\nJutikkaa, joka hokee: Kah... kah... kah... Tämäpä vasta elämää on!\n\nLOTTA (Alkaa hosua huivilla toisia hippasilla olijoita). Etkö sinä,\nElla, kiellä noita pentuja jo... Särkevät jo koko talon muruiksi.\n(Huutaen) Ella... Ella hoi!\n\nELLA (Hosuu huivilla Jutikan ympäri juoksijoita). Ettekö jo herkiä\npakanat siinä isännän ympäri juoksemasta!\n\nTUKKILAISET (Työntyvät ovesta tupaan). He-hei!\n\nHÄKKI. Täälläpä vasta oikea elämä alkaa!\n\n    (Eräs mustalaistyttö tukistaa muuatta poikaa.)\n\nJUTIKKA (Siunailee). No jo nyt on koko talo nurin!\n\n\n\n\nToinen näytös.\n\n\nTukkijoella. Metsä. Iso kattila vivussa. Eräässä oksassa leipä. Käki\nkukkuu.\n\nJorri venyy ruohokossa mahallaan. Toiset lyövät korttia hänen\nhartioillaan.\n\nHÄKKI. Nosta, Saku! (Saku nostaa) Ruutu valttia!\n\nSAKU (Lyö kortin hartiaan). Noin sitä lähdetään!\n\nPUHURI (Lyö). Ja eikä surra!\n\nVEKI (Lyö). No ei!\n\nNIKU. Kellä on maata.\n\nHÄKKI. Minulla on. (Lyö) Nakki!\n\nSAKU. Tikki!\n\nNIKU. Pietti.\n\nJORRI (Mahallaan, päätään kohottamatta) Piettikö tuli?... Sakulle?\n\nSAKU. Piettihän tuo tuli... Tuli tuo häjy!.. (Lohduttautuen) Vaikka\nvoitinpa minä eilen neljäkymmentä penniä.\n\nLAULU METSÄSTÄ (Saku sekaa kortteja):\n\n    Kerta se näkyy punainen talo\n    kaunihin koivikon takaa\n    ja tapissieri kammarissa\n    se kultani kerran makaa.\n\nHÄKKI. Jukka laulaa...\n\nNIKU. Hittoko sille Jukalle on nyt tullut! Se ei ole enää ihan\nennallaan.\n\nSAKU. Jukka on rakastunut.\n\nHÄKKI. Elä nyt!... Jukkako?\n\nNIKU. Kehen se rakastui?\n\nSAKU. Pirkkaan... Vaikka se ei sitä itse sano.\n\nHÄKKI (Jorrille, joka nousee istumaan) Hei!... Pöytä nousee istumaan\n(Naurua.)\n\nNIKU. Kunhan ei lähtisi pöytä tästä vaikka hilsun hakuun (Naurua.)\n\nJORRI (Istuu hattu silmillä, polvet pystyssä). Siihen Jutikan tyttöönkö\nse Jukka rakastui?... siihen jota se ukko Vänni kiertää?\n\nSAKU. Siihen... Mutta voittaa se Jukka. Ei se tyttö Vännistä huoli.\n\nJORRI. Onhan se Jutikalla siinä joutava tyttö... Mutta onpa sillä\nVännilläkin paljon rahaa ja hyvä ori... se Löötin Antilta ostettu.\n\nHÄKKI. Ori!... Sinä siinä olet ori. (Naurua) Ei se nyt tyttö hevosesta\nvälitä.\n\nJORRI. Ja ottaisi Jukka sitte vaikka sen Viitalan tytön... tahi sen\nTostulan Jullun lesken. Sillä on neljä lehmää ja oma mökki.\n\nSAKU. Elä jorise siinä joutavia!... Vanha mies!\n\nHÄKKI. Saku suuttuu Viitalan tytöstä... Se jo sille viime pyhänä osti\nvyyhden rinkeliä.\n\nKAIKKI TOISET (Nauraen). Sa-ku...\n\nJORRI. Onko se totta Saku?\n\nSAKU (Närkästyneenä). Haista halivilivoo! (Menee kojuun.)\n\nNIKU. Ei Saku sano.\n\nJORRI (Sakun lähtiessä kojuun). Saku lähtee silmiään pesemään... ensi\npyhää varten.\n\nHUUTO. Ruhka Niittykoskessa!\n\nTOINEN HUUTO (Toisaalta). Ruhkalle miehet... Ruhkalle!\n\nHÄKKI (Huutaa vastaan). Tullaan!... No lähdetään sitte miehet ja\npuretaan ruhka! (Lähtevät.)\n\nJORRI (Pystyyn vääntäytyen). Pahan hengen pölkyt, kun eivät\nlepopäivääkään pyhitä. (Mennessään) Kulkevat vain ja vielä ruhkia\ntekevät!\n\nJUKKA (Tulee, viskaa keksinsä maahan). Yö on taas valvottu, mutta ei se\ntämä työ väsytä, vaan tämä muu... Mutta hittopa heitä surkoon!... Jos\ntyttö menee, niin jäähän Jumalan ilma! (Istahtaa kivelle) Jumalan ilma\nja tukkityöt.\n\nLAULUA METSÄSTÄ:\n\n    Auki akkuna olla nyt joutaa.\n    Minun kultani järvellä soutaa\n    ja mä aattelen häntä nyt vain!\n    Hältä viestin ma illalla sain.\n\nJUKKA. Ei... ei ole tuo Pirkan ääni.\n\nHUUTO METSÄSTÄ. Sa-ku... Viitalan Heili siellä laulaa!\n\nLAULU:\n\n    Aalto ruuhta jo rantahan kantaa.\n    Sulle, kultani, tahdon ma antaa\n    mitä mulla nyt hellää on.\n    Sinun tähtesi oon iloton.\n\nJUKKA. Heili... Heili siellä laulaa Sakullensa, mutta ei kuulu minulle\nehkä kullan laulu milloinkaan.\n\nMIESTEN HUUTO. Ho... hoi!...\n\nTOINEN PITKÄ HUUTO. Ruhka meni!\n\nKOLMAS. Hu-raa!\n\nJUKKA (Reipastuen). Hiis heistä ruhkista ja pölkyistä nyt! Ja hiis\nturhista suruista. Mikä tulee, se tulee.\n\nELLA (Saapuu). No!\n\nJUKKA. No... Ella!\n\nELLA. Ja allapäin mies kuin päätautinen halsualaisen hevonen! Heitä nyt\nsurut hitolle! Hyvä siitä tulee asiasta. (Huomaa leipävasun ja ryhtyy\nsieltä valitsemaan kannikoita säkkiinsä) Leipäkannikoita on toki\nvasussa... Herra siunatkoon leipävasua!... Onkohan nämä tukkilaisten?\n\nJUKKA. Mätä vain säkkiisi... Toista se maa miehelle kasvaa... Saitko\nsinä mitä tietoja?\n\nELLA (lukee kannikoita). Neljä... viisi... kuusi... Sain... Kaikki tuon\nsinulle tiedot... Seitsemän, kahdeksan... Ja oikeat tiedot tuon sinulle\nJukka... Suorastaan Pirkan suusta sain ne lämpimältään... Yhdeksän...\nkymmenen... yksitoista... Siunatkoon herra sitä vasua vielä kerran!\n(Sitoo säkin suuta kiini.)\n\nJUKKA. No mitä se Pirkka sanoi?... Heitä nyt jo hiiteen se leipäsäkki!\n\nELLA. Pirkka sanoi että... Reikä näet on jo tuossa säkissä... Pirkka\nsanoi, jotta Vänni on uhannut ensin panna velan hakuun... sitte ajaa\nasian tuomioon... sitte ryöstätyttää talon ja ajaa perheen mieron\ntielle, jos ei tyttö hänelle taivu... Nyt näet että tarvitaan siinä\nEllankin apua. Ja Ella ei sinua yksin heitä, sillä sinä olet Ellalle\nollut hyvä.\n\nJUKKA. Saakeli, että minulla ei ole tuota rahaa niin kuin on tuota\nköyhyyttä... että minä näyttäisin ukolle.\n\nELLA (Istahtaa nurmelle polvet pystyyn). Mutta Pirkka ei mene ukolle...\nPirkka ennen tulee tukkijoelle, ennen kuin menee ikälopulle ukolle...\nPirkka minulle niin itse sanoi. Ja terveiset lähetti sinulle... Ja\nrakasta sinä vaan Pirkkaa, niin kaikki käy niin kuin kortissa oli\nennustettu. Kortti ei koskaan valetta sano.\n\nJUKKA. Viis sinun korteistasi!... Mutta toista se on tämä mitä Pirkka\npuhuu... Tulimainen, jos minulla olisi nyt ne kymmenen tuhatta!\n\nELLA. Elä sinä hätäile!... Elä sure eläkä kiivastu tyhjän takia!...\nAina se tyttö omansa etsii. Vasta vanhana akkana viisastuu tyttö niin,\njotta ottaa vanhemmankin. Nyt hän on nuori. Luonto vetää häntä nyt\nparaaseen poikaan. Vuota sinä vain, Jukka. Kohta istuu tyttö tuossa\npolvellasi.\n\nJUKKA. Istuu!... Mitäpä siitä istumisesta, kun menisi tytöltä isän\ntalo... Ei... ei tässä nyt tuhmuus auta! Kunpa toisit koko kuormallisen\nälyä tänne.\n\nJORRI (Vetää isoa leipäsäkkiä perästään, takaperin läheten, puhelee\nitsekseen). Siinä sitä on taas pojille uutta leipää... jotta kelpaa\nsitä popsia. Ja kun se tääkin viisaus leivästä tulee, niin oikeastaan\ntässä on säkillinen tätä tukkilaisen viisautta. (Kompastuu Ellan\nselkään)\n\nELLA. Uh... Sinä pakana, kun selkään tulet!... Yh!\n\nJORRI (Kiroilee ylös nousten). Kehno!... En paremmin sano!... Kun on jo\ntietkin täynnä akkoja ja muita mustalaisia!\n\nELLA (Riitelemällä). Ei, tollo, taaksensa katso ja astuu suoraan toisen\nniskaan... Hyi, sinä, mokoma elävä!\n\nJORRI (Puolustautuen). Selän oli siinä katkaista.. (Pitelee sivujaan)\nIstuu keskelle tietä!... Eikä ole Leenakaan kirkosta tullut, jotta\nhieroisi terveiksi sivut!\n\nELLA. Eh... Kun vielä on olevinansa.\n\nJUKKA. Elä viitsi riidellä Ella!... Tulehan tänne, kun minä vähä sanon\nsinulle! (Menee.)\n\nELLA (Jorrille vihaisena). Eh, sinä vanha kuotus! (Menee.)\n\nJORRI. Pääsipäs toki niin vähällä eroon akka-pakanasta... Mutta taisipa\nse sivuunkin sentään ottaakin se lankeaminen... Niin jotta saa toki\nhierottaa, kun Leena tulee. (Poistuessaan) On siitä joskus tuosta\nlankeemuksestakin etua ihmiselle!\n\nSAKU (Saapuu Heilin kanssa). Ja tuleehan meille jo hyvä elämän alku:\nNää tukkijoen tienestit kun lisää entisiin, niin voi jo ostaa lehmän ja\nmökin ja syksyllä sitte vietämme häät. (Ottaa konttinsa kiven takaa)\nVai mitä Heili?\n\nHEILI (Ujona). Miten vain...\n\nSAKU. Leenakin on kirkossa nyt!... Tulehan, istutaan tähän kiven\nviereen... Tässä on pehmyt nurmikko.\n\nHEILI (Istahtaa Sakun viereen). No, istutaan vain. (Saku suutelee) Et\nsaa! (Pyyhkäsee kämmenselällä suunsa.)\n\nSAKU. Juhannussa sitte jo mennään kihloihin ja syksyllä naimisiin.\n(Antaa rinkeliä) Täällä on vielä näitä viimepyhäisiä rinkelejä...\nKatkaise siitä itsellesi Heili... Minä annan täältä voita. (Avaa\nvoirasian ja nuuhkasee sen sisustaa) Katkaise nyt vain, Heili!\n\nHEILI (Tottelee, ujona). Olisipa tässä välttänyt muutenkin. (Haukkaa\nrinkeliä) Mistä sinä näitä ostit?\n\nSAKU. Nikulan kaupasta. (Tarjoo askia) On täällä voitakin, jos\nhaluat... rinkelin kanssa.\n\nHEILI. En minä... Välttää tämä ilmankin...\n\nSAKU. Tämä on hyvää, verestä voita... Saarukan emännän kirnuamaa... Ota\nnyt vain!\n\nHEILI (Kaapaisee rinkelillä voita). No.\n\nSAKU. Ota nyt enemmän.\n\nHEILI (Kaapaisee vielä). No... Nyt jo välttää. (Rykäisy metsässä.)\n\nSAKU. Perhana!... Sieltä tulee joku... Tule, mennään tuonne\njokirannalle... Siellä ei ole ketään häiritsemässä... (Katsoo) Se on\nmeidän Ruoka-Leena... Ota sinä se rinkelivyyhti! (Lähtevät vasemmalle.\nSaku riiputtaa konttia mukanaan.)\n\nLEENA (Saapuu oikealta pieni hernesäkki selässä ja kaksi palvattua\nlampaan jalkaa kädessä. Heittää säkin kattilan luo). Siinä häntä nyt on\nhernettä muutamaksi päiväksi koko roikalle. (Tarkastelee lihaa) Kolme\nmarkkaa näet otti jalasta se Juoperi... Mutta onhan se hyvää\nrokkalihaa. (Haistelee) Suolaisellehan tuo haisee. Joutavatpa he siinä\nriippua. (Ripustaa lihat oksaan ja ryhtyy keittopuuhiin) Tulevatkin\nkohta miehet sieltä Harjukoskelta syömään... Joutaapahan jo ruveta\nsiinä soppa vähän kerrassaan kiehumaan. (Katsahtaa kattilaan)\nRiittääkin tuota tuossa... niin että ei tarvitse vettä lisätä...\n(Poistuessaan) Ja syökööt vähemmän ja juokoot vettä suorastaan joesta\nviljemmältä.\n\nPIRKKA (Saapuu, istahtaa kivelle, nypläilee arpaheinää ja hyräilee):\n\n    Pien' aalto rantaan rientää\n    ja siihen nukahtaa.\n    Vain haudan tyyneydessä\n    mun syömein rauhan saa.\n\nJUKKA (Saapuu, pysähtyy). Pirkka!.. (Pirkka luo katseensa maahan)\nPirkka!\n\nPIRKKA (Maahan katsoen). Hyvä päivä!\n\nJUKKA. Niinkö minun olisi pitänyt tervehtiä sinua... minun lintuni ja\nminun pulmuni ja minun kuk... (Yrittää syleillä.)\n\nPIRKKA (Keskeyttäen). No!.. (Lyö leikillä heinällä) Tuosta saat...\ntelmäjä!\n\nJUKKA. No niin!... Kukapa nyt enää surra osaisikaan!... Pääskynen se\ntuo kesän taloon ja tyttö ilot kullallensa... En uskonut sinun\nuskaltavan tänne tulla. (Levittää sylinsä taas) Annahan kun sylei...\n\nPIRKKA (Asetellen). No... no!... no... no... no! Istuhan nyt tänne ja\nole siivolla vähä aikaa. (Tekee tilaa vierellensä) No istu nyt tuohon\nnoin!\n\nJUKKA (Istahtaa). No istun sitten... Istun ja olen onnellinen, kun on\nkulta vierelläni... Mutta miksi olet taas suruinen, Pirkka?\n\nPIRKKA (Suruisena). Niin... no!\n\nJUKKA. No mitä, kultani?\n\nPIRKKA (Huoaten). Ka tiedäthän sinä sen... Eikös se Ella sinulle jo\npuhunut?\n\nJUKKA (Kuohahtaen). Ah!...\n\nPIRKKA. Vahtii minua alituiseen, jotta näkisi minkä näköinen minä\nolen... Nytkin pääsin vain onnen kaupalla pois talosta ennen kun se\nennätti tulla!\n\nJUKKA. Ah, tätä köyhyyttä nyt! Miksi minun pitää juuri nyt köyhä\nolla!... Mutta odota, Pirkka! Kaikki voi vielä kirkastua!\n\nPIRKKA. En minä muusta niin surisi, mutta äitiä on sääli... Se kun yhä\nvain valittaa, jotta kontu menee, jos en siitä huoli.\n\nJUKKA (Kuin jatkaen omaa puhettansa). Odota vain eläkä sure... Kaksi\nvuoroa teen työtä tukkijoella: yöt ruhkalla ja päivät lautalla ja joka\npennin säästän. Syksyllä sitte Ameriikkaan ja kun siellä ponnistaa yöt\nja päivät hiilikaivoksessa ja kahdeksankaan taalaa, eli neljäkymmentä\nmarkkaa päivässä irrottaa, niin kohta siinä on koossa Vännin velka...\nJa kun on kerran isän talo lunastettu, niin silloin on etäällä hätä...\nItse me elämme vaikka paljaalla kalliolla, kunhan on taivasta sateen\nsuojana palanen ja seinänä pikkunen ilman pieltä... Vai mitä, Pirkka?\n\nPIRKKA (Huokaa, miettiessään). Niin!\n\nJUKKA. Heitä siis surut hitolle! Ei se päivä ainiaaksi pilveen peity.\n(Kietoen kätensä vyötäisille) Sinä minun iloni ja minun onneni ja\n(suutelee) ja (suutelee) minun ystäväni...\n\nPIRKKA (Estellen). Et saa!\n\nJUKKA (Yrittää suudella). Minun!...\n\nPIRKKA. Tsyt... Joku! (Hypähtää seisaalleen.)\n\nJORRI (Selitellen). Tätäpä minä vain Rokka-Leenan kattilaa tulin\nkatsomaan... jotta joko se soppa joutuu.. (Tarkastaa kattilaa)\nJa johan se näkyy kiehuvan.\n\nJUKKA. Se on oikein!... Pidä sinä Jorri vain rokasta huoli... Ja kule\naina ummessa silmin, jotta et näe liikoja, Jorri!\n\nJORRI. Ka mitäpä tässä on näkemistäkään!... Tuolla jokirannallakaan ei\nole tällä kertaa muita pussaajia kuin Saku ja se Viitalan Antin tyttö.\n\nPIRKKA. Onko Heili siellä!... Minä menen Heilin luo!\n\n    (Lähtee oikealle.)\n\nJUKKA. Ja minä Sakun (Lähtee jaiestä.)\n\nJORRI. Se on Heili täällä toisaalla päin... (Itsekseen) Ne menevät\nomalle rannalleen! (Tarkastaa lihat) On siinä Leenalla hyvää rokkalihaa\nnyt... Viime viikolla olikin jo Leenalla niin huono ruoka, jotta eikö\nnuo jo lienekin sen tähden ruvenneet pusuilla herkuttelemaan... koskapa\non joka kiven takana jo hilsuttaja. (Sytyttää piippuaan ja astuu sen\njohdosta Leenan kanssa vastatusten) Kah...\n\nLEENA. Herra isä siunaa sitä Jorria... Eikö sillä nyt ole enää silmiä\npäässä, kun tuolla tavalla töksähtää tulijaa vastaan!\n\nJORRI. Onhan ne nää silmät... mutta sivut ovat kipeät, niin sitä sen\ntähden töksähtelee... Jos Leena ennen syöntiä joutaisi niitä vähä\nhieroa lykkimään...\n\nLEENA. No voi, voi sitä Jorri-rukkaa, kun sen sivut ovat aina vain avun\ntarpeessa... Tukki-ruhkaako sinä nyt taas niin väänsit, vai pölkkyäkö\nnostit, jotta sivut vääntyivät?... Jorri-rukalta!\n\nJORRI. Eipä se nyt ollut nostamista... Minä vain muuten ainoastaan\nlankesin.\n\nLEENA (Kauhistuen). No ilmankos minä näin unta Jorrista, jotta Jorria\nuhkaa joku iso vaara ja jotta hyvä olisi silloin että olisi miehellä\nystävä, joka toki kohentaisi... Koskiko se kovasti?... Ja mihinkä se\nnyt lankesi Jorri?\n\nJORRI. Ka mustalaisen akkaan...\n\nLEENA. Häh?\n\nJORRI. Ka Ellahan se istui selin tuossa keskellä tietä tään Jukan\nkanssa, niin en älynnyt ja lankesin... Ja sitte arvelin, jotta\ntottapahan se Leena hieroo vielä tämän kerran.\n\nLEENA. No johan se nyt ei Leena hieroisi tukkijoen parasta miestä!...\nHieroohan se toki Jorrin!... Ja on siitä Leenasta ollutkin jo turva\ntoiselle miehelle maailmassa, vaikka eipä ole vain Leena kenenkään\nkauppoihin kietounut, vaikka olisi sillä ottajia ollut... Kuule! Käy\nnyt pilko vähän keittopuita, niin minä sillä aikaa käyn huuhtasen nämä\nsinun alushousut... Tässä on kirves! Minä tulen sinun kanssa yhtä\nmatkaa rantaan asti. (Lähtevät.)\n\nULLA (Syöksähtää oikealta). Eihän sitä Pirkkaa näy täällä. (Huutaa)\nPirkka!... Jos olet täällä, niin elä tule... Vänni tulee!...\n\n    (Ryhtyy soppakattilaa hämmentämään.)\n\nVÄNNI. Soppaako sinä keität?\n\nULLA. Soppaa... Minä olen nyt tukkilaisten emäntänä.\n\nVÄNNI. Meilläkin siinä akat eilen keittivät lammaslihasoppaa... Niitä\noli viime kesäisiä lammaslihoja, niin mitäpä heistä enää säästää... kun\nrupesivat matoutumaan... Eikös sitä Jutikkalan Pirkkaa ole täällä\nnäkynyt?\n\nULLA. Pirkkaako?\n\nVÄNNI. Niin... Sitä Jutikan tyttöä... Se on nyt minun hilsu.\n\nULLA. No näet nyt!... Kun Ulla ennusti sinulle, niin eikös tullut\nPirkka hilsuksesi!\n\nVÄNNI. Ka tulihan se.\n\nULLA (Tuo kapustalla soppaa). Kuule, Vänni! Koita tuosta, onko tässä\nsopassa suolaa! (Vänni maistaa kapustasta) Onko siinä?\n\nVÄNNI. On se rasvaista soppaa. (Ryntäitään pyyhkien) Mutta puhutaan se\nasia loppuun: Eikös se Pirkka ollut täällä?\n\nULLA. Just'ikään oli tässä ja kotiinsa kiireellä lähti... Luuli sinun\nsiellä odottavan.\n\nVÄNNI. Tuota tytön viikaletta... kun nyt jo ennätti taas kotiinsa\nlähteä!\n\nJUTIKKA (Saapuu). Onko se täällä?\n\nVÄNNI. On se ollut, mutta kotiinsapa se on jo lähtenyt täältä... Ja\ntämä Junnu-mustalaisen tyttö on otettu tähän tukkilaisille siksi\nrokka-Leenaksi.\n\nJUTIKKA. Mhyy!\n\nVÄNNI. Tämä... tämä on nyt rokka-Leenana tukkijoella. Ja näkyypä tää\nosaavankin soppaa keittää.\n\nJUTIKKA. Ka mikäs hänen on osatessa!... Entäs onko se Jukka niminen\nmies vielä täällä?\n\nULLA. Jukkako täällä!... Jukka lähti jo toissa päivänä Ameriikkaan...\nEi se enää tämän puolen hilsuista huoli.\n\nVÄNNI. Ka eipä hän niitä saisikaan!... Minä ostin Tunkarin Mikolta sen\nkotitalon velkakirjan ja syksyllä pannaan ryöstöön talo.\n\nJUTIKKA. Ka mitäpä siinä sitte muuta kun lähdetään kotiin. Kun Pirkka\nei kerran ole täällä.\n\nVÄNNI. Ka tottapa hänet kotona tapaa! (Lähtevät.)\n\nULLA (Ottaa pari tanssiaskelta. Nauraa). Ukko on aina hauska\nlempiessään. (Viulun soittoa) Äs!... Feda! (Ryhtyy soppaa hommaamaan.)\n\nFEDA (Tulee takaapäin, panee viulun kivelle. Suutelee takaa). Täälläkö\nsinä minun sirkkuseni... (Suutelee) Sinä minun keväinen käkeni. (Ulla\nei ole tietävinäänkään) minun.. (Kiertää eteen) Miksi et luo minuun\nkatsettakaan?... Oletko kylmennyt minulle? (Tarttuu käsivarteen,\nhellästi) Ulla!\n\nULLA (Muka ynseäksi tekeytyen). Joko on isältä lupa?\n\nFEDA. Ah, se isä!\n\nULLA (Irrottaa käsivartensa). No kun ei, niin pysy sitte yhä erossa.\n\nFEDA. Tuhat puuttuu lunnaista vielä... Mutta elä sinä sure, Ulla, sillä\nmustalaisen maailma on iloinen ja sen isänmaa on iso ja rikas... Katso\nsinä Ulla tätä sinun Fedasi viulua!... Siitä ne sävelet sinkoovat!...\nKuukauden kun on kultasi vielä isossa kaupungissa soittamassa\nitsellensä keisarille, niin maksetut ovat lunnaat isälle ja hopeaiset\nhelyt minä vielä ostan kullalleni ennen kuin teemme yhteisen teltan...\nKuule miten ihanasti se Fedasi viulu vinkuu, Ulla! (Soittaa.)\n\nULLA (Tekee soiton mukana joitakin sulavia tanssin tapaisia liikkeitä).\nMutta katso, eikö ole tyttökin ihana, jos on kaunis soittosikin!\n\nFEDA. Ihana... ihana olet sinä Ullani... sinä mustalaisen morsian, ja\niloinen on hänen elämänsä (Laulaa):\n\n    Kaunis kukka, kaunis lintu,\n    kaunis linnun laulu on,\n    mutta kahta kauniimpi on\n    mustalaisen morsion.\n\n(Ulla kertaa viime säkeet yhdessä, häviten kuin huomaamatta, heittäen\nlentomuiskun mennessänsä.)\n\nKah... Minnekä se lintu hävisi!... Tuuliko vei ihanan tytön... Ah...\nIsä-ukkonsa tulee sieltä!\n\nJUNNU (Saapuu, tiukankaulain kädessä). Sampalta ostin nuo hevosen\ntiut... Kymmenen markkaa otti kahdesta tiuku-tusinasta!... Mutta\nsaakoon Samppakin kerran kylliksensä!\n\nFEDA (Lyö Junnua olalle). Kuule Junnu!\n\nJUNNU. Ka niin kuin sanoin: Tuhat markka kun vielä tuot, niin tyttö on\nomasi.\n\nFEDA. Ahne sinä olet Junnu, kuule... Ahne olet rahalle, kuten kuolema\nihmiselle. Mutta ei se paljon ole semmoisesta tytöstä!\n\nJUNNU. Ja kaupan tekijäisiksi vielä tusinan tiukuja ja äidille\nhopeaiset korvarenkaat!... Sanaansa ei peräytä Junnu.\n\nFEDA. Kaikki olet sinä saava ja vielä paljon sen lisäksi... Niin että\nmitäs siinä sitte muuta on kuin kättä päälle vielä kerran.\n\nJUNNU. No tuohon käteen. (Poistuvat käsikädessä) Mennään tästä\nHarjukosken kautta Jylhälle suoraan...\n\nLEENA (Palaa, ripustaa housut kuivamaan). Joutavatpa ne tuossa riippua\nja kuivaa... Jorrin housut... (Huokaa) Hyvä mieshän se Jorri on... Ja\nkun tässä minullakin on jo tätä ikää yli neljänkymmenen kahdeksan\nvuoden, niin mitäpäs minä enää valitsen... Mieshän se on Jorrikin...\nEivätkä minusta enää tällä iällä sen paremmat herrat huoli... Missä hän\nnyt vain viipynee! (Huutaa) Jorri!... Jorri hoi!\n\nJORRI. Hoi!\n\nLEENA. Tule jo pian niin Leena hierasee ne sivut terveiksi ennen kun\ntässä tulee syömäaika. (Itsekseen, laitellen hieromasijaa) Vaikka\ntuossa nurmikolla häntä hieraista höyräyttää... (Tekee voileivän) Ja\nantaa hänelle vaikka voileivän, ennen kun muut tulevat... Ei tätä\nkallista voita kannata kaikilla syöttää.\n\nJORRI (Saapuu piippu hampaissa ja halkotaakka selässä). Siinä on\nhalot... Vaikka tästä paidan päältä hieroo Leena. (Riisuu takkinsa ja\nliiviinsä) Tulee se silläkin terveeksi... (Rupeaa mahalleen) Tässä\nonkin nurmikko lojua. (Vetelee savuja mahallaan venyen) Joko se Leena\njoutuu?\n\nLEENA (Hääräten). No joko se nyt on mahallansa!... Kun minä olisin\nantanut tästä voilevän hierojaisiksi, niin ei tuo voi siliä!\n\nJORRI. Ka voihan sen tässäkin syödä, voileivän... Anna tänne.\n\nLEENA. Tässä on! Verestä leipää ja tuoretta voita. (Laskeutuu\nhieromaan. Jorri voitelee sormellaan voileivän ja ryhtyy syömään) Mistä\nkohti ne ovat kipeät sivut?\n\nJORRI. Ne ovat vähä joka paikasta... niskasta kantapäähän asti.\n\nJUKKA (Palaa). Taasko se Jorri hierottaa?\n\nLEENA. Ka mikäpä sen Jorrinkaan muu auttaa kuin turvautua vain tämän\nLeenan apuun, kun vaiva rupeaa ahdistamaan, eikä apua eikä ystävää\nmuualta mistään näy... Ja eikä se Leena oikealta mieheltä koskaan\napuaan kiellä. Talvet hieroo ja kuppaa ja kesät keittää rokkaa\ntukkijoella ja sillä tavallapa tuo Leena vain leivissä pysyy ja vielä\non köyhällekin kupponen kahvia antaa.\n\nJORRI. Onhan tää Leena hyvä hieroja!... Ja hyvä voileipä tämä on.\n\nLEENA. Kohentaisit, Jukka, vähä niitä puita kattilan alla... Ja\nhämmennä vähä sitä kattilaa, jotta eivät potaatit pohjaan pala...\nVaikka eipä sitä monikaan sitte arvaa mikä turva se olisi Leenasta\ntalossa kaikenlaisten onnettomuuksienkin sattuessa... Sillä eipä sitä\nkukaan tiedä, koska sitä jalkansa kiveen loukkaa ja saa sivunsa\nkipeiksi... Sitä kun onkin nykyään jo ansa ja paula joka polulla...\nMilloinhan on mitäkin estettä olemassa.\n\nJORRI. Sieltä ylempää... Ihan sieltä likeltä niskaa hiero.\n\nLEENA. Ei... ei sitä tiedä milloin sitä yksinäinenkin mies jo\ntarvitseisi ijäisen ystävän apua... Ja eikä se silloin viime hetkellä\nole enää otettavissa, kun ei kuka ole älynnyt aikanansa siinäkin\nasiassa valvoa ja rukoilla... Sillä niinpä sitä sanassakin sanotaan,\nettä parempi se on naida kuin palaa.\n\nJORRI. Nyt sieltä nivuslihojen luota... Niin.\n\nLEENA. Ei... ei sitä tiedä hetkeään tässä maailmassa... Ja johan tämä\nJorrikin on ikämies.\n\nJUKKA. Johan tämä Jorri on siinä ijässä...\n\nJORRI. Sieltä... sieltä... niin!... Hyvä... hyvä hieroja tämä Leena on.\n\nLEENA. Ja onhan tässä jo iän pitkään kokoontunut yhtä ja toista\nmuutakin kavetta: On tässä tämä oma rokkakattila ja mitä muuta\ntukkijoellakin tarvitaan aina kahvikuppeja myöten... Ja siihen lisäksi\non sitä vähä rahojakin säästynyt: Kolmeen sataan markkaan on kylässä\nlainana ja omassa säilössäkin on jo toista sataa markkaa ja neljättä\ntynnöriä ruista ja neljän tynnörin verta otraa... Niin jotta jo sillä\nviljan puolellakin menisi kaksihenkinen pere talven yli... Ja\ntottapahan sitte taas luoja konstit neuvoisi millä eteenpäin elää.\n\nJUKKA. Hyvä elämän alkuhan se jo olisi.\n\nLEENA. Ja eikä sitä toisekseen tiedä milloin tää yksinäinenkin mies\nsattuu kuolemaan, niin silloin on myöhä katua että jäi sekin askel\ntekemättä ja kokematta, miltä se maistuu elämä oman ystävän kanssa...\nMitenkä paljon sitä on jo tälläkin Jorrilla ikää?\n\nJORRI. Niin ikääkö?\n\nLEENA. Niin... Sitä ikää?\n\nJORRI. Ka enpä minä kumminkaan mene naimisiin... niin jotta mitäpä\nsillä on silloin iällä väliä.\n\nLEENA (Hämmästyneenä). Mitä?\n\nJORRI (Nousee istumaan). Jo nuo sivutkin taas vetreytyivät... Mikäpä\ntässä on nyt eläessä... kun vielä syödäkin saa. (Kellon soittoa.)\n\nHUUTO. Rokkakello soi!... Syömään!\n\nTOINEN HUUTO. Ho-hoi!\n\nLEENA (Saamistaan rukkasista harmistuneena). Herra isä siunatkoon!...\nNiinkö se nyt taas päivä meni siinä tuon selkää hangatessa, jotta ei\nennättänyt kunnolla ruokaa laittaa... Saa tässä kaikkien sivut hangata\nja hoitaa, ikään kuin niistä sen parempaa sitte heruisi!... Tule,\nJukka, niin nostetaan tämä kattila pois tulelta! (Nostavat) Siinä häntä\non nyt lientä... Jos lie tuon liemen latkijaakin!\n\n    (Tukkilaiset saapuvat kuppinensa.)\n\nHÄKKI (Soppaa kauhalla haroen). He-hei!... Nyt on Leenan sopassa\nlihaakin!\n\nNIKU. Elä nyt!\n\nHÄKKI. No totisesti!... Kokonainen hämähäkki.\n\nJORRI. Se on erehdyksessä hukkunut sinne!\n\nHÄKKI. Ilmankos se jo lihalle haisee koko metsä!\n\nLEENA. Vielä siinä vätystätte!... Lihaa sitä vain pitäisi olla\nkokonainen hevosen raato joka päivä miestä kohti, vaan kunhan tulee\nmaksusta kysymys, niin ilman edestä se Leena saa vielä hartiatkin\nhieroa... Tuo tänne se kapusta, niin minä itse mätän. (Mättää soppaa)\nElä läikytä sitä... Järvellinen pitäisi vettäkin panna yhteen ainoaan\nsoppaan ennen kun riittäisi mokomille syömäreille.\n\nPEKURI. Hyvä soppa on Leenalla aina.\n\nPUHURI. Hyvä... Puhtaasta jokivedestä on keitetty... Ja onhan tässä\nlihan makunakin toki tukkipölkkyjen pihkanhajua.\n\nLEENA. No syö nyt siinä vain, eläkä mukise enää.\n\nJORRI. Ja hyvän muijanhan tästä Leenasta saisi... Vaikka tämä Puhuri\nhänet ottaisi... Kolme sataa on rahaakin ja siihen vielä talven elot.\n\nLEENA. Vielä siinä sinäkin virnistelet!... vanha kahmu!... Kukahan tuo\nnyt kunnon akka sinustakin enää ristiksensä huolisi!\n\nHÄKKI. Leena on nyt kiivaalla päällä...\n\nNIKU. On... Reippaalla mielellä on Leena.\n\nPUHURI. Mustalaisia.\n\nSAKU. Niinpähän tulee!\n\n    (Mustalaiset saapuvat. Hälinää.)\n\nELLA. Herra siunatkoon syöjiä ja syötävääkin. (Suinaa kattilaa)\nSoppaako se Leena on keittänyt väelle...\n\nJORRI. Tule, Junnu mustalainen, syö tästä yhdestä kupista... kun\nsinulla on oma lusikka ryytäissäsi...\n\nJUNNU (Totellen). Ota, eukko, ropeeseen soppaa ja syö siitä Ellan\nkanssa.\n\nHÄKKI. No nythän tässä on jo perettä enemmältäkin... Ja sieltä vielä\nPirkka ja Ulla tulee!... Ja tuolta Joppa-mustalaisen kaksoistytöt... On\nnyt joukkoa.\n\n    (Sanotut tulevat.)\n\nNIKU. Ja Saku tulee helluinensa (Saku ja Heili tulee.)\n\nFEDA (Saapuu). He-hei!... Terve joukkoon tukkilaiset.\n\nMIEHET. Feda!\n\nHÄKKI. Nyt tässä ilo alkaa! Soita Feda viulua!...\n\nPUHURI. Ja Ulla tanssimaan!... Tästä alkaa oikea tukkilaisten elämä.\n\nULLA. Eh hoh! Ilmanko luulet tytön tanssivan ja syömättä laulavan\nlinnun!\n\nFEDA. Jos markka miehestä Ullalle, niin soitan... Ja laulunkin laulan.\n\nHÄKKI. No vaikka viisi!\n\nTOISET. Vaikka viisi!\n\nHÄKKI. Anna nyt tulla vain... On rahaa näillä pojilla.\n\nLEENA. No kyllähän siinä kehua osaatte!\n\nNIKU. On rahaa... ja joessa on pölkkyjä joista toista tulee.\n\nUSEAT. Soita... Soita Feda!\n\nULLA. No soita niille!\n\nFEDA (Soittaa). Tanssi Ulla, mutta ei paljoa... Sen kuin silmän\nvoiteeksi vähäsen! (Soittaa ensin, mutta sitten ryhtyy myös laulamaan\nUllan tehdessä luontevia tanssiliikuntoja):\n\n    Hopeaiset helyt kerran kullalleni tuon.\n    Hälle minä hellät tunteheni suon.\n    Tanssi tyttö rukka, tanssi sinä vain,\n    silloin kun sa olet nuori, armahain.\n\n(Kertaa.)\n\n    Tanssi tyttö rukka, tanssi sinä vain,\n    silloin kun sa olet nuori, armahain!\n\nTUKKILAISET. Hyvä!... Hyvä!... Hyvä... Uudestaan!\n\n\n\n\nKolmas näytös.\n\n\n(Metsäinen kukkula juhannusaattona. Tukkilaiset makaavat pitkin nurmea.\nSaku istuu kivellä ja soittaa hanuria. Miehet heräävät yksitellen\nalkaen kohottautua istualleen).\n\nJORRI (Kohottautuen istumaan, haukotellen). Hanuriako sinä soitat?\n\nSAKU (Säveltä muuttaen). Hanuria.\n\nHEIKKI (Pitkällään, ääneensä haukotellen). Ho-hoi!... Noustavapa tästä\nolisi!... Eikö tuo kohta se työkellokin jo rämpättäne! (Nousee\nistumaan.)\n\nNIKU (Virutteleikse pitkällänsä. Haukottelee). Oh-hoi... hoh-hoi.\n(Nousee) Noustava... noustava tästä on... Maistuikin tuo uni ihan\ntaivaan autuudelta!\n\n    (Toisetkin nousevat, istuen polvet pystyssä tai kykyllänsä.)\n\nJORRI. Kun olisi ihminen virkamies jolla on kova palkka, niin silloin\nei tarvitsisi kuutena päivänä viikosta tehdä mitään ja ainoastaan\nseitsemäntenä päivänä sitte lepäisi kaikista teoistansa... Pätisi se\nsilloin elää!\n\nPUHURI. Pätisi se silloin... elää!\n\nNIKU. Pätisi se... elää!\n\nHÄKKI. Pätisi! (Haukottelee. Työkello soi.)\n\nVIHURI (Terhistyen). No mitäpäs siinä sitte muuta, kun noustaan ja\naletaan lappautua pölkky-apajalle... Se onkin siis tänään\njuhannusaatto, niin jotta puolelta päivältä päästään tänne kokolle\n(Kaikki tekevät lähtöä.)\n\nJORRI (Sakuun vilaisten). Sitä Viitalan tyttöäkö sinä Saku ajattelet?\n\nSAKU (Närkästyen). Syö susun pusut!\n\nNIKU. Saku suuttuu Heilistään...\n\nJORRI. Ei se näy olevan toisen akattoman miehen hyvä yksinään olla...\nNiin kuin tämän Jukan ja Sakunkin!\n\n(Lähtee, laulaa lähtiessään huonosti jorisemalla):\n\n    Minun kultani akkunan alla\n    tupakka kauniisti kukkii... (Naurua)... ja kukkii.\n\nHÄKKI. Jorri laulaa!... Ja onkinhan se aikamoista jörötystä! (Menee.)\n\nVIHURI. Tuleehan sitä ääntä Jorristakin (Menee.)\n\nNIKU. Tulee! (Menee.)\n\nHEILI (Saapuu. Ujona). Täälläkö sinä olet?\n\nSAKU. Ka tulithan sinä... Minä jo pelkäsin että narrasit vain, etkä\ntule... Siitäkö sinä Peltoniemen lehmishaan kautta tulit?\n\nHEILI. En... Siinä kun on Teerikankaan iso härkä, niin minä pelkäsin\njotta se puskee ja kiersin Tastulan kautta.\n\nSAKU. Eihän se olisi sinua puskenut! Olisit vain tullut siitä suoraa...\nTuli oikein hyvä mieli kun tulit... Sanoitko sinä isällesi?... Tästä\nnaimisiin menosta?\n\nHEILI (Puseroaan nypläillen). Sanoin.\n\nSAKU. Mitä se sanoi siihen?\n\nHEILI. Eihän tuo mitään. Kysyi vain sinusta jotta: Jaksaakos se\nakkaansa elättää.\n\nSAKU. No mitäs sinä sanoit?\n\nHEILI. Jotta jaksaa... Eikä se sitte enää sanonutkaan muuta kuin jotta:\nno ottakoon sitte.\n\nSAKU. Vai kysyi se sitä elättämistä. Mikäs minun on jaksaessa sinusta\nhuolta pitää!... Entäs mitä äitisi sanoi?\n\nHEILI. Eihän tuo mitään erikoista sekään... Kysyi vain jotta: onko se\nsen Malakias Vinnilän poikia sieltä Räyringistä... Ja minä vain sanoin\njotta: eikö tuo liene.\n\nSAKU. Se oli väärin... Olisi pitänyt sanoa, jotta minä olen sen Juppa\nVinnilän... Se Malakias Vinnilän poika on juoppo.\n\nHEILI. Ka mistäpä minä tiesin... kun et sanonut.\n\nSAKU. Hyvästipä tuo sitte meni, kun ukko ei ollut vastaan. Nyt vain\nostetaan kihlat, niin asia on valmis... Lähde tänne ruokapaikkaan.\nMinulla on siellä vehnäistä... Tahi kuulehan ensin. (Panee hanurin\nmaahan ja suutelee) No nyt mennään. (Ottaa hanurinsa mennessänsä) Oli\nse hyvä, jotta näin selvästi meni.\n\nHEILI. Olihan tuo!\n\n    (Menevät, Saku soittaa mennessänsä ja Heili pyyhkii\n    hihallaan suunsa.)\n\nPIRKKA (Saapuu. Istahtaa kivelle). Niin!... Muilla on nyt iloista olla,\nkun on juhannus ja muuta... Minä yksin saan suruja kantaa. Koivut ovat\nvihreimmillänsä ja kesä kauneimmillansa, mutta ei se nyt näytä minusta\nentiseltä. (Kätkee päänsä käsiinsä.)\n\nLOTTA. Pirkka... Täälläkö sinä olet Pirkka?... Kun minä etsin koko\naamun... Tule nyt, hyvä lapsi kotiin, eläkä nyt rupea suremaan..\n(Nykäsee) Kuule, Pirkka!... Tule nyt kotiin, Pirkka!\n\nPIRKKA. Ei... ei!... Antakaa minun nyt, äiti, olla yksinäni!\n\nLOTTA (Suruissaan). Ka eihän se isäsikään sitä itsensä tähden niin\ntahtoisi, mutta eipä se ole helppo hänelläkään jäädä joukon kanssa\nmieron tielle... nyt kun on jo voimatkin menneet, eikä ole tervekään,\njotta pystyisi elämään toisen työllä.\n\nPIRKKA (Itkee). Minkäs minä sille voin, kun en kerran jaksa häntä\nkärsiä... Vanha ja höperö ukko!\n\nLOTTA (Liikutettuna). Elä nyt itke, Pirkka rukka... Mene tiedä, jos hän\nei sinua huolisikaan, kun saisi nähdä... Eihän tuo nyt syö, jos tuolle\nnäyttäytyisit ja sanoisit itse.\n\nPIRKKA. Oi... oi minua onnetonta... oi minua onnetonta!\n\nLOTTA (Säälien, rauhottelee). Koettaisit nyt vain tyyntyä ja olla\nennallasi... Eivät nämä tämmöiset asiat yleensä ole semmoisia kun ne\nalussa näyttävät... näissä meikäläisissä köyhissä oloissa. Sitä luulee\ntoisen olevan kultaa ja sitte myöhemmin näkeekin, jotta ei se ollut\nmuidenkaan arvoinen... (Pyyhkäsee huivin nurkalla silmiänsä) Tietää sen\nitse kukin, kun on sitä kerran kokenut.\n\nPIRKKA (Surullisena huoaten). Olkoonpa nyt miten hyvänsä, mutta en minä\nhäntä vaan siedä silmieni eteen... (Itku kurkussa) Ja minkä minä sitte\nsille voin!\n\nLOTTA (Yrittää jatkaa omaansa). Niin se oli tämä meidänkin liitto isäsi\nkanssa alussa... Mutta näkyvätpä nuo ajat muuttuvan. (Äänettömyys)\nTulisit nyt vain kotiin.\n\nPIRKKA (Päättävästi). Ei... ei äiti!... Jättäkää nyt minut yksin\nvähäksi aikaa... Kyllä minä sitte tulen kun on aika.\n\nLOTTA. Voi hyvä isä sentään!... Kun nyt et toki itsellesi mitään pahaa\ntekisi...\n\nPIRKKA. Ei... ei, äiti... En minä tee mitään... Menkää nyt vain edellä,\nniin kyllä minä tulen sitte.\n\nLOTTA (Lähtee itsekseen huoaten). Hyvä isä mikä murhe tästä nyt pitikin\ntulla... vielä vanhoilla päivillänsä!\n\nPIRKKA (Yksinään). Mhyh... Näyttäytymään!... (Ynseästi) Voi, voi!\n\nJUKKA. No Pirkka!... Valkenipa taas päivä minullekin, kun löysin,\nkultani, sinut! (Istahtaa viereen) Ja taas nuo ihanat silmät\nkyynelissä... Tule lintuni ja anna minun kuivata pois kyyneleesi. Nyt\non Juhannus tulossa! Elä sure!... Kyllä se meillekin kerran vielä\nkumottaa onnen kuu. (Syleilee) Sinä minun lintuseni... minun kaikkeni\nmaailmassa!\n\nPIRKKA (Pyyhkäisee suortuvan otsaltansa, väsyneenä). Ei... Olehan\nnyt... (Irrottautuu) Ei minusta ole iloa sinulle...\n\nJUKKA (Riemuiten). Sinustako?... Minulleko?\n\nPIRKKA (Keskeyttäen). Istuhan nyt ja ole tyyni, ja puhu\nrauhallisesti... Kuulehan nyt!... Panehan nyt kädet noin. (Työntää\nJukan kädet polvelle)\n\nJUKKA. No?... (Odottaa) No Pirkka?\n\nPIRKKA (Väsyneesti). Niin... Ei mitään... Kaikki on vain niinkuin\nennenkin... Tiedäthän sinä sen.\n\nJUKKA (Huokaa). Ah... Ennallansa on kaikki huono. Setälle kirjotin\nAmeriikkaan, jotta hankkisi työpaikan, ja vuottelen nyt vastausta\nhäneltä... Ja sitte minulla on vielä toinen välikeino, mutta sitä en\nminä nyt vielä sano sinulle... Mutta ehkä kohta kuulet. Ulla antoi\nerään neuvon.\n\nPIRKKA (Välinpitämättömän näköisenä). Mikä se on?\n\nJUKKA. Elä nyt kysy vielä... Mutta jos onnistuu, niin sitte ei lopu\nonni meiltä eikä ilo näiltä mailta... Ja jos ei se vetele, niin toisen\ntäytyy onnistua. Tulehan tänä iltana tänne Juhannuskokolle!\n\nPIRKKA. Niin... kun se takkiainen ei taas jälestä tulisi... Yhähän se\nvain perästä pyörii.\n\nJUKKA. Heitä se huoli nyt vaan minulle. Ennenkun kokko palaa, niin on\nehkä jotakin tehty, niin että saat rauhassa iloita muiden mukana.\n\nPIRKKA (Huoaten). Ah... Suruiset taitavat ilot tulla... Mutta\nolkoon!... Äiti odottaa. (Lähtee) Minä sitte tulen ehkä iltasilla...\nTule vastaan Törmän Juhon veräjälle.\n\nJUKKA. No tuohon käteen, kultaseni! (Yksinään) Ellan olisi pitänyt jo\njoutua tänne... Saa nyt nähdä suostuuko asiaan rokka-Leena. Epäilin\nhieman ruveta, mutta nyt taas, kun näin hänet kyynelissä, olen valmis\nvaikka mihin. Säälikin jo ajaa siihen.\n\nELLA (Saapuu paperossi suussa). Kintut olivat repeillä kanervikossa,\nkun juoksin tuosta ahon poikki suoraa tietä. Verille olivat pohkeet\nmennä. (Imasee savut) No mitä kuuluu, kultaseni?\n\nJUKKA. Ei kuulu Ella erikoista... No entäs sinulle?\n\nELLA. Hyviä kuuluu... oikein hyviä kuuluu... Kaikki menee niinkuin\nvoilla voideltu olisi... Ei jää sinulle kohta estettä pienintäkään...\nei surua vähäistäkään.\n\nJUKKA. Suostuukos rokka-Leena?\n\nELLA. Leena suostuu... Leena on iloinen, jos saa Vännin mieheksensä...\nJa sillä on päätetty koko asia. (Imasee savut) Ei tuosta enää savuja\nlähde. (Viskaa tyngän pois.)\n\nJUKKA. Mutta entä Vänni! (Poleksii paperossin tynkää) Se hylky on nyt\nsilmät auki.\n\nELLA. Vänni ei tiedä, ei niin mitä... Pirkkaa hän ei tunne... Leenaa\nhän ei tunne. Hän kosii Leenaa Pirkkana ja sitte on jo myöhä\nperäytyä... Vieraat miehet panemme oitis varalta ja silloin on Vänni\nkiini ja Pirkka vapaa. Ja sinulle on tie auki jos kunne mennä... No\nsieltä jo tulee Ulla hametta tuoden.\n\nULLA (Saapuu). Siin' on Leenalle Pirkan vaatteet. Itseltään pyysin\ntytöltä, mutta en sanonut mitä varten. (Kaivaa taskustaan) Ja täss' on\nmaalit jolla maalataan Leenan posket punaiseksi... Ihana tulee Leenasta\nmorsian vielä. Niin tulee ihana, jotta sinäkin, Jukka, rakastuisit. Ja\ntäällä... (Kaivaa rahan taskustaan, asettaa kämmenelleen, ojentaa Jukan\nnähtäväksi) ja täällä katso mitä on Jukka.\n\nJUKKA. Rahaa.\n\nULLA (Lyö toisella kädellään rahan päälle). Viisimarkkanen on ja\nVänniltä juur'ikään saatu. (Pyörähtää ympäri) Ja arvaa mistä hyvästä\nsain?\n\nJUKKA. No?\n\nULLA. Kun lupasin hänet tänä iltana tuoda Pirkan luo ja näyttää hänelle\ntytön ja nyt minä vien hänet maalatun Leenan luo ja sanon: siin' on\nPirkka. Kosi vain kiireesti, ukko.\n\nJUKKA (Nauraa). Kunhan tästä vain ei tulisi hiton ihana juttu!\n\nELLA. Elä sinä pelkää... elä epäröi! Kaikki on menevä hyvästi... Lempi\non jo nostettu Leenaan ja Leena jo nostatti lemmen Vänniin. Ja silloin\non jo asia valmis.\n\nHUUTO. Jukka hoi.\n\nJUKKA. No.\n\nULLA (Lyö toisella kädellään kämmeneen, jossa on raha). Vänniltä\nsaatua... että näyttäisin hänelle tänä iltana Pirkan.\n\nHUUTO. Tule avuksi aukaisemaan puomia!\n\nJUKKA. Tullaan! (Itsekseen) Kaikki saakelin puomit pitää nyt minun\navata. (Ullalle) No laita nyt sitte asiat loppuun. (Mennessään)\nKunhan... kunhan en vain olisi nyt jo joutunut mustalaisen metkuille!\n\nELLA. No siellähän se jo Leena tulee!... Terve tuloa, Leena-kulta!...\nSiunausta toivotan, Leena, lemmellesi!\n\nLEENA (Pudottaa kanervat helmastaan maahan). Toin noita kanervan\nhyväkkäitä omalta osaltani kokon tarpeeksi, kun sattui matkalla ja kun\ntässä nyt semmoinen asia on tulossa... Onko se Vänni käynyt jo\npuhumassa!\n\nELLA. On. Vänni rakastaa sinua. Sinun nyt vain pitää olla viisas,\nmuuten ei tehohde lempi.\n\nLEENA. Viisasko?... Herra isä siunatkoon... ihanko minun nyt vielä\npitää olla viisas etovertaisen asian takia... Eikö se nyt jo se konsti\ntehonnut?\n\nELLA. Tehoitsee se, tehoitsee... Mutta siinä tarvitaan vielä, jotta\nitse osaat olla taian mukaan.\n\nULLA (Neuvoo). Ensiksi sinun pitää pukeutua näihin vaatteisiin.\n\nLEENA. Niihinkö... Onhan minulla oma ristiraitainen kirkkohame ja\nsit...\n\nELLA (Keskeyttäen). Mutta tähän pukuun on nostettu lempi... Älyätkö!...\nSe ei muussa hameessa tehoitse... Ota nyt se puku oitis.\n\nLEENA (Haistelee pukua). Tavalliselta naisen vaatteeltahan tämä\nhaisee... Ei tässä mitään sen kummempaa lempeä ole.\n\nULLA. No sinä et ymmärrä sitä... Eikä sitä saa kyselläkään, muutoin se\ntaika ei auta.\n\nLEENA (Suostuu pukeutumaan). No hyvä isä siunatkoon, mihinkä villiin\ntässä pitää ihmisen joutua vielä vanhoilla päivillänsä... Ikäänkuin\nnoita sulhasia nyt ei vähemmällä saisi... Kun tääkin -- tukkijoen Jorri\non ihan hulluna minun perästä, semmoinen kasottunut vanhapoika, mutta\nse hänestä huolikoon, konnuttomasta miehestä... Mutta tällä Vännillähän\ntällä on toki hyvä talo ja karja ja muutenkin kun on isäntämies, niin\nmitäpä tämä näin ikäihminen sen parempaa tarvitseekaan.\n\nULLA. Mutta puhua sinä et saa silloin muuta kuin vain yhden sanan, kun\nse kysyy.\n\nLEENA. Sus siunatkoon!... Enkö minä saa puhua?... (Viskaa jo vaatteet\npois) Vähättelen minä toki moisesta miehestä, jos se ei puhua anna!\n\nELLA (Oikaisee). Saathan sinä muulloin... saat jos kuinka paljon, vaan\nei kosiessa... tahi taika ei auta.\n\nULLA. Sitte jälestä päin pidä ukkoa niin tiukalla, jotta ei tee mieli\nenää uusiin naimisiin, jos sinusta leskeksi jäisi.\n\nLEENA (Kokoilee vaatteet taas). No johan hänen nyt tarvitseisi uusiin\nnaimisiin... Välttää se kun jo saa kaksissakin naimisissa hänen lainen\nmies olla... On näitä toisia, jotka eivät pääse kunnolla yksiinkään\nennenkun jo kuolema tulee ja korjaa pois... Ja niinhän ne sitäkin\nJorria kehuivat, jotta sitä ei saa naimisiin vaikka voissa keittäisi,\nvaan pehmenipä tuon senkin sydän kun Leena sivut hieroa nöplötteli.\n\nSAKU (Tulee). Leena hoi... Huttukattila palaa pohjaan. (Poistuu.)\n\nLEENA (Säikähtää). No kaikki hutut tässä nyt unohtuvat!... Eivätkä\nnekään miehen tolvanat älyä sen vertaa, jotta hämmentäisivät...\n(Mennessään) Tule, Ulla, neuvomaan, miten nämä rytkyt päälle pannaan.\n\nULLA. No... minä tulen... (Ellalle) Pidä Ella Vännistä huolta.\n\nJUKKA. No, Ella! Mitens se menee?... Saako Vänni lintusensa?\n\nELLA. No kun Ella on luvannut, niin silloin ei seula vettä vuoda, jos\nei se asia tapahdu!...\n\nJUKKA. No ihanko puhut valehtelematta?\n\nELLA (Lyö reiteensä). No tuossa paikassa istuu Vänni satimessa!... Ja\nsiinä satimessa kun istuu, niin ei enää toiseen pyri.\n\nJUKKA. No ei... Totisesti ei pyri!\n\nELLA. Hys!... Jorri tulee... Mennään tänne vähän supattamaan.\n(Menevät.)\n\nJORRI (Yksikseen). Hyvä se on tuo pyhäpäivä olemassa, mutta on se\ntääkin palkanmaksupäivä yhtä hyvä... jos ei ole parempikin. (Raaputtaa\nleukansa alusta) Kun saa tuota rahaa. (Haukottelee) Mitenhän rikkaaksi\nsitä paisuisikin, jos olisi joka päivä litviikkipäivä.\n\nVÄNNI (Saapuu). Mistäs se tämä mies on kotoisin.\n\nJORRI. Känsälästäpä sitä vain.\n\nVÄNNI. Vai sieltä...\n\nJORRI. Sieltä.\n\nVÄNNI. Sieltä Känsälästähän se isä-ukko kuuluu ostaneen aikoinaan sen\nhiirakon tamman, jonka sitte möi mustalaisille... Mikä viisikymmentä\nvuotta hänestä jo tullee aikaa.\n\nJORRI. Vai sieltä se sekin... Sekös sinä olet se vanha Vänni?\n\nVÄNNI (Raapii kainaloansa). Ka sitä Vännin taloahan minä olen tässä jo\nasunut kohta hyvän osan vuotta... Vaikka siinä ruojassa on niin kalliit\nne verot, jotta papillekin menee jo eloa, jotta sillä syöttäisi koko\nkarjan sikojakin... Mutta jonkunhan sitä pitää sitäkin asua.\n\nJORRI. Ka pitää... Ja se sian liha onkin nyt kallista tavaraa... Niin\nhyvä liha saisi olla niin huokeaa, jotta sitä kannattaisi syödä\nsurkumatta... Entäs miten ne ovat tämän Vännin naimiskaupat?... Tokko\nse Jutikan tyttö tulee?\n\nVÄNNI. Ka siinähän se on menossa asia... Niitä kauppoja on siinä\nhierottu pitkin kevättä ja nythän se pitäisi lopultakin päättää.\n\nJORRI. Kyllähän se taitaisi hyvä olla naimisissakin olla, jos ei\ntarvitseisi sitä eukkoa elättää ja jos se ei riitelisi... Vaikka eikö\nsitä yleensä naimisiin joutunut sitte siunaile, jotta ainoastaan\nyksinään se on tään ihmisen hyvä olla?\n\nVÄNNI. Ka sepä on sen päälle, miten se kullekin siinä eukon otossa\nonnistaa... Toisille onnistaa hyvästi ja toisille huonosti, niin kuin\nkaikessa muussakin kaupassa.\n\nJORRI. Ka niinpä se on... Vaikka minua eivät ole vielä\nkaupoissa pahasti pettäneet muut kuin se Harjun Viku, joka petti\npiippukaupassa... Mutta minä pysynkin loitolla kaikista akoista...\n\nVÄNNI. Eri... eri lailla se onnistaa siinäkin kutakin.\n\nJORRI. Eri... Kun nyt onnistaisi sinun näin vanhoilla päivilläsi\nsaamaan hyvän hierojan, niin sitte se kelpaisi elää, kun on itselläsi\noma talo... Ja tämä rokka-Leena se olisi siinä asiassa pehmytkätinen...\nMutta etpä sinä taitaisi siitä Leenasta huolia.\n\nVÄNNI. Eipä siitä... vanhasta ämmästä... Ja kun tämä on kauppakin jo\npäättymässä tämän Jutikan tytön kanssa. (Tynnörin kumina kuuluu.)\n\nJORRI. Tynnöriä jo siellä palikoivat... Se on rahan merkki tuo.\n\nHUUTO. Litviikille!... Hei miehet litviikille!\n\nJORRI (Lähtiessään). Ahkeruus on ilomme, herra kapteini!\n\nJUTIKKA. No, (silmäilee ympäriinsä) eikö sitä tyttöä ole täälläkään?\n\nVÄNNI. Eipä sitä... Mutta tässä sattui mies joka on kotoisin samasta\nKänsälästä, mistä isä-ukko hiirakon tamman osti, niin sen kanssa meni\ntässä aika puhellessa.\n\nJUTIKKA (Harmittelee). No minnehän tuo tyttö kaivaantui taaskin!... Kun\nse tänne sanoi lähtevänsä ja... Ihan on ihmeessä sen tytön kanssa!\n\nVÄNNI. Löytyypä se nyt... Se on sen mustalaisen Ullan kanssa\nkävelemässä ja Ulla lupasi tuoda sen tänne... Kyllä se Ulla nyt sanansa\npitää, kun sai rahaa.\n\nJUTIKKA. No sittehän siinä ei enää muuta ole kuin päätä vain asia\nitsensä Pirkan kanssa!... Isän suostumus, kuten sanottu, on ja\nsilloinpa siinä ei muuta enää tarvitakaan.\n\nVÄNNI. Ka mitäpäs siinä muuta!\n\nJUTIKKA (Lähtien). Minä tästä lähdenkin sitte jo saunapuita laittamaan,\njotta saa kylpeä koko tämän mokoman asian päälle.\n\nVÄNNI. Tule sitte kun on asia lopussa, niin tulee lujempi, kun itse\nolet.\n\nLAULU METSÄSSÄ:\n\n    Oi, ystävä kallis,\n    tule armaasi luoksi!\n    Kuka mun täten sallis\n    ikävöidä sun vuoksi.\n\nULLA (Ilmestyy). Eikö laula ihanasti tyttösesi.\n\nVÄNNI. Onkos se Pirkan laulu?\n\nULLA. No kenenkäs se on!... Eikö laula ihanasti?\n\nVÄNNI. Laulaa tuo pakana... luiluttaa.\n\nULLA. No anna sitte markka, niin tuossa paikassa on tyttö tuossa\nkivellä!... Anna, anna eläkä siinä... tahi.\n\nVÄNNI. No... No tuossa on markka!\n\nULLA. Anna vielä toinen!\n\nVÄNNI. Elä nyt enää!... Sinä kiskot jo!\n\nULLA (Pyörähtää, nenäkkäästi). No muuten en tuo tyttöäsi... Saat istua\nyksinäsi!\n\nVÄNNI. No elähän nyt!... Elähän nyt suutu... kun minä kaivan täältä\nkukkarosta. (Lukee) Viisikymmentä... ja kolme kymmentä... ja markka...\nHe nyt!\n\nULLA (Lukee rahat). No nyt saat mennä vähäksi aikaa tuonne... Minä\nsitte viittaan.\n\nVÄNNI (Vastaan väkistellen). Minnekä tuonne?... Eikös sitä tässä sovi?\n\nULLA (Kärttyiseksi tekeytyen). No tuonne metsään, jotta ei näy... Sillä\naikaa minä tuon Pirkan tänne... istutan tytön tuohon kivelle ja silloin\nkosi... Saku ja Niku saavat olla vierasmiehet jotta ei tyttö pääse\nperääntymään...\n\nVÄNNI. Eipä sitä ilkeä niiden aikana.\n\nULLA. Äs sinua vanha hullu... Ne ovat piilossa tuolla näreikössä, että\nvain kuulevat asian... Mene nyt, eläkä mukise enää... Minä käyn sitte\nsanomassa! (Työntää.)\n\nVÄNNI. No.\n\n    (Menee. Saku ja Niku tulee.)\n\nSAKU. Minnekä me!\n\nULLA. Tuonne... tuonne noin jotta ei ukko näe... No hyvä on. (Huutaa.)\nLeena!... Tänne Leena.\n\nLEENA (Tulee nuoreksi maalattuna ja puettuna). Herra isä tätä\nrylliä!... Ihanhan minä olen kuin mikäkin pahan hengen kuvatus.\n\nULLA. No. Hiljaa nyt!... Huivi noin silmille... Koeta nyt sanoa tytön\näänellä: ei saa,\n\nLEENA (Kainosti). Ei saa!\n\nULLA. Vielä paremmin!... Niin kuin nuori tyttö! No.\n\nLEENA. Ei saa!\n\nULLA. Ja nyt: Rakastan!\n\nLEENA. Rakastan!\n\nULLA. Ja: En tiedä.\n\nLEENA. En tiedä.\n\nULLA. No nyt istu tuohon kivelle... (Asettelee) Noin... Eläkä vain\nkatsahda Vänniin, tahi muutoin ei auta yhtään taika. (Poistuu. Palaa\nVännin kanssa) Siinä se nyt on... Nyt jos et jo itse osaa, niin sitte\net ole mies etkä mikään... No... Mene nyt. (Sysää, Poistuu.)\n\nVÄNNI (Istahtaa piippu hampaissa kivelle selin Leenaan, kyynärpäät\npolviin nojaten ja niin että selät tulevat vastatusten. Kotvasen\nkuluttua rykäisee). Yh-hy-yh-hy.\n\nLEENA (Rykäisee samoin). Yh-hy-yh-hyh!\n\nVÄNNI (Yhä selin istuen, piippuaan imeksien). Yskäkös se on sinussakin?\n\nLEENA (Tytön äänellä). Yskä.\n\nVÄNNI. Tää on niin yskäistä aikaa, tää juhannuksen aika.\n\n    (Äänettömyys)\n\nLEENA (Rykäsee). Yh-hy-yh-hyh!\n\nVÄNNI. Yskäistä... yskäistähän tämä on tämä aika... Jokos ne on\npoikineet kaikki teidän lehmät?\n\nLEENA. En minä tiedä.\n\nVÄNNI. Meillä on vielä se punikki poikimatta... Mutta kohtapa se sekin\npoikii.\n\n    (Äänettömyys.)\n\nLEENA (Rykii taas). Yh-hy-yh-hy-yh!\n\nVÄNNI. Kovapa on yskä sinussakin.\n\n    (Kääntää kätensä taakseen, se sattuu Leenan käteen\n    ja hän alkaa sormellaan hutkuttaa sen kämmentä.)\n\nLEENA. Ei saa kutkuttaa!\n\nVÄNNI (Vilkaisee taaksensa). Kohta... kohta se viimeinenkin lehmä\npoikii. (Nojaa selkänsä Leenan selkään) Mukavapa tämä onkin tässä\nistua!\n\nLEENA. No... ei saa!\n\nVÄNNI (Kääntyy viereen istumaan). Ka mitäpäs tämä pitkittäen paranee...\nJos kerta rakastaa niin pitää rakastaa järkiään, eikä istua koko\nikäänsä selätysten... Niin jotta rakastatkos sinä minua?\n\nLEENA. Rakastan.\n\nVÄNNI. No mikäs siinä on sitte enää esteenä kun vain itse Jutikka\ntulisi. (Huutaa) Jutikka... Onko se Jutikka siellä.\n\nJUTIKKA (Vastaa). Täällä tulee.\n\n    (Ulla, Saku ja Niku saapuu.)\n\nVÄNNI. Ka!... Tässäpä nämä ovat vierasmiehetkin, jotka voivat todistaa,\njotta asia on peruuttamattomasti vahvistettu.\n\nNIKU. Niin on.\n\nSAKU. Niin... Luja on liitto.\n\nULLA (Leenalle). Tulehan kun minä sanon. (Vie käspuolesta pitäen\nkiireesti pois) Tule sukkelaan!\n\nJUTIKKA (Saapuu). No miten se on asia?\n\nVÄNNI. No se on päätetty... Ja tässä ovat vierasmiehetkin. Saavat\ntodistaa, jotta se sinun velkasi saa olla perimättä minun kuolemaan\nasti kun vain korot maksat.\n\nJUTIKKA (Ihmeissään). No hyvästihän se asia sitte päättyikin. (Muuttaa\nääntään) Ne nää nuoret tytöt aina alussa vähä reistailevat, mutta ajan\noloon ne sitte ottavat ja viisastuvat... Johan minä sen sanoin sinulle.\n\nVÄNNI. Hyvästihän tämä päättyi... (Pyyhkii hikeä otsaltaan) Hyvästi\npäättyi tämä asia.\n\nJUTIKKA. Minäpä tästä lähdenkin sitte viemään eukolle sanan, niin on\nasia ihan selvä. (Lähtee. Leena palaa, istahtaa kivelle.)\n\nVÄNNI (Istahtaa Leenan viereen). Tämä onkin ihana päivä.\n\nLEENA. Onhan tuo.\n\nVÄNNI. On tämä ihana päivä!... Kasvavat nuokin toukoviljat hyvästi.\nEikö mennä vähä kävelemään?\n\nLEENA. Minnekä.\n\nVÄNNI. Ka vaikka mentäisi katsomaan sitä Mikko Juoperin mutasuota... Se\nkaupittelee sitä. Ja tarvitaanhan se talossa oma suo, josta saa mutaa.\n\nLEENA. No mennään vain.\n\n    (Lähtevät. Saku, Niku ja Ulla nauravat.)\n\nNIKU. No kyllä nyt Vänni viisastuu, kun sitä rokka-Leena vuodenkaan\nlempii.\n\nSAKU. Tule... Mennään kertomaan sakin pojille!\n\nNIKU. Mennään. (Menevät.)\n\nJUKKA (Saapuu. Lyö Ullaa olalle). No-han?\n\nULLA. Niin tarttui ukko kuin tappura tervaan... Katsohan: lapiolla\nnäyttelee tuolla suon mutaa kultaselleen. (Nauravat.)\n\nJUTIKKA. Oikea lintu sinä, Ulla, olet! Kultaiset korvarenkaat pitää\nsinun kerran saada palkaksesi... Ja nyt sen kun Pirkalle sana ja tänä\niltana sitä pitää kokolla iloa olla... Tule, Ulla, Fedasikin on tullut\nkaupungista ja odottaa sinua Teerisen Matin uudessa tuvassa. (Tarttuu\nUllan käsivarteen, vie, laulaen):\n\n    Ja nyt on meillä Juhannus.\n    Ei huolen haituvaa.\n\n(Ulla yhtyy)\n\n    Viulu soi ja joka neito\n    armahansa saa.\n\nJORRI (Tulee vanhahkon Hessu mustalaisen kanssa, jatkaen puhettaan.\nHessulla on nuorallinen tiukuja olan yli). Vai vielä sinä olet toki yhä\nleskenä... Täällä nyt menevät kaikki naimisiin niin jotta yksi ryske\nvain kuuluu... Mutta paras se on, että pysyt poikamiehenä... Ei siitä\nEllastakaan sinulle mitään etua olisi.\n\nHESSO. Ka menisipä tuo eukko jo mukina... menisi velihopea... Oma on\nhevonen ja omat on reslat, ja hyvät on tiuut hevosella. Mutta ei ole\nvain sattunut sopivaista.\n\nJORRI. Eihän niistä akoista sopivaa saa... Senpä tähden tässä minunkaan\nei tule otetuksi.\n\nHESSO. Menisi, menisi vaimo, veli-hopea. Ja taitaa vaeltaakin näillä\nmailla Ella?\n\nJORRI. Ka tätähän se Jutikan tyttöä toimittaa Jukalle.\n\nHESSO. Omat... omat on, veli, reslat ja hevoset ja puukkoja tiukukauppa\nrahaa tuottaa. Puuttuu vain puhemiestä... Etkö taitaisi sinäkin siksi\nsopia? (Tarjoaa nuuskaa.)\n\nJORRI. Enpä minä ole sinä ollut... Minä olen aina naimisiin joutumista\npelännyt! (Nuuskaa. Aivastaa) Pakana kun on väkevää!\n\nHESSO. Mieti nyt asiaa veli-hopea. Ei ole muuta sopivaa miestä näillä\nmailla ja hyvin on nirpukas ottaa Ella. Ja kolkko se on talvella\neukotta ajella.\n\nJORRI. Ka voipi- (Aivastaa) voi- (Aivastaa) Tuo pakana kun\naivastuttaa... Voipihan tuota miettiä sitäkin. (Lähtöä tehden) Vaikka\nsyömäänhän tästä on lähdettävä. Huttu jähtyy. Tule sinne ruokapaikkaan\nvaihtamaan poikien kanssa puukkoja. Siellä on hyviä puukko- ja\npiippuhuijareita.\n\nHESSU (Lähtee). Kernaasti tulen veli... Ja siellä sitte lähemmin\nEllasta sovimme. (Viulun soittoa vasemmalta.)\n\nULLA (Oikealta, puiden lomassa. Kuuntelee). Se On Feda. (Heittää\nlentomuiskun. Korjaa kutrejaan ja nauhojaan) Noin nauha ihanaksi... Ja\nkutri pois korvan taakse. (Katsoo peiliin) Nyt olet ihana, Ulla!\n\nFEDA (Tulee oikealta, kultaiset korvarenkaat näpissä, käsi kohona.\nLaulaa, läheten askel askeleelta, korvarenkaita näytellen):\n\n    Kaupungista minä kullalleni ostan\n    kultaiset korvarenkaat.\n    Tyttöni kaunihin polvelleni nostan\n    ja hellät laulut minä hälle laulan.\n\nUlla, minun iltojeni ilo ja kaunis kukka minun poluillani.\n\nULLA (Lähestyy, tarjoaa korvalehtensä). No tuohon!\n\nFEDA (Suutelee korvalehteä). No siihen suutelo!\n\nULLA. Ei kun rengas... No!...\n\nFEDA (Rengasta korvaan pannessaan):\n\n    Ja yhdessä ajan minä kultani kanssa\n    ja tiut ne ihanasti soivat.\n    Tyttöni silmät ne hellästi loistaa\n    ja kuu jo tähdet maita hopeoivat.\n\nULLA. No kas niin... Toiseen korvaan toinen rengas. (Kääntää toisen\nkorvansa.)\n\nFEDA (Rengasta pannen). Kultaan minä vielä kerran tyttöni puen ja\nhopeaisiin helyihin hevoseni... Ja yhdessä ajamme sitte talvisiakin\nteitä ja vapaa vihuri viheltelee ja minä kultaani näin... (Suutelee\nnopeasti)\n\nULLA (On olevinaan kova). No!... Joko on isältä lupa?\n\nFEDA. Ei ole mutta tulee... Kohta ovat tuhannet täydet. (Nostaa Ullaa)\nKas näin, sinä minun oma Ullani... Näin minä nostan tyttöäni...\n\nULLA. Heitähän nyt... heitä nyt. (Kaivaa pikkuista pyöreää peiliä\ntaskustaan) Kyllä sinä olet hyvä Feda! (Katsoo peiliin, korjailee\nrenkaitaan ja kutrejaan ja hyräilee sanatonta äskeistä säveltä. Äkkiä.)\nOlenko minä kaunis, Feda?\n\nFEDA. Sinäkö? (Yrittää ottaa kiini.)\n\nULLA (Pakenee). No... no!... Siivolla!... Istu nyt tuohan kivelle..\n(Komentaen) No heti!\n\nFEDA. No täytyy totella, kultaseni, sinua. (Istahtaa) No-hon!\n\nULLA. Nyt sormet silmille... Hyvästi... jotta et näe... Et saa katsoa!\nNo kun niin mielesi tekee. No! (Suutelee nopeasti ja livahtaa pakoon.)\n\nFEDA (Kotvan kuluttua). Vielä... Ulla... Ulla!... Tahi minä otan sormet\nsilmiltä pois!\n\nELLA (Saapuu, huudahtaen). Feda!... Ja sormet silmillä istuu yksinään.\n\nFEDA (Hämmästyy). Minnekäs se Ulla meni!\n\nULLA (Metsässä). Kuk-kuu... kuk-kuu!\n\nFEDA. Sinä vallaton... sinä iloinen keväinen käkeni. (Yrittää lähteä.)\n\nELLA. Elähän mene... Tuliko Hesso tänne?\n\nFEDA. Hesso tuli... Ja kuule Ella. (Lyö olalle) Hessulla on nyt jo oma\nhevonen ja Hesso on heittänyt juomisen pois. Sinä et saa hylkiä Hessua,\nElla.\n\nELLA (Ynseänä). No-oo!... Ikään kun en minä muita saisi.\n\nFEDA. Sinun tähtesi sepäksi opetteli Hesso. Kauhavan puukkoja takoo,\nniillä ja tiuilla rahaa kokoaa ja sinua rakastaa Hesso. (Tarttuu\nkäsipuoleen) Tule Ella!... Mennään etsimään Hesso sinulle.\n\nELLA (Väkistelee mennessänsä). Eläkä nyt vie väkisin!.. (Kauvempana) Eh\nsinä!\n\nSAKU (Tulee Heilinensä, iso rinkelivyyhti kaulassa, hanuri kädessä).\nTule istu tähän pölkylle... Tää on joesta tuotu pölkky... Katkaise\ntästä rinkeli... no. Minulla on vielä toinen vyyhti huomiseksi.\n\nHEILI (Taittaa rinkelin). Suurkiitosta!\n\nSAKU. Nyt se saa Jukkakin sen Pirkan... Se sitä rakastaakin kovasti\n(Vetäsee sävelen) Entäs onkos sillä sinun sisarellasi jo sulhanen...\nAnnilla?\n\nHEILI. Ei sillä vielä!...\n\nSAKU. Siellä Räyringissä olisi sillekin hyviä poikia... Sekin Leppäahon\nOska...\n\nHEILI. Mhyy!\n\nSAKU. Siellä Räyringissä ovatkin pojat parempia kuin täällä Tastulassa,\nmutta Tastulan tytöt taas ovat Räyringin tyttöjä paremmat... Onko se\nrinkeli hyvää?\n\nHEILI. On.\n\nJORRI (Tulee, heittäytyy tyytymättömänä mahalleen nurmikolle). Pilaavat\nnaimisiin menolla koko elämän.\n\nSAKU. Mikä sinulle tuli, Jorri?\n\nJORRI (Kuin itsekseen nuristen). Leenankin villitsivät, jotta heitti\nhutun palamaan pohjaan! Pilasivat koko Juhannuksen.\n\nSAKU. Elä ole milläsikään, Jorri... Minä annan rinkeliä.\n\n    (Tukkilaisia saapuu.)\n\nNIKU. Jorri!... Nouse pois, Jorri, siitä tieltä!\n\nHÄKKI. Jor-ri!... Nouse pois... tytöt tulevat kohta! (Potkaisee hiljaa\nkylkeen) No Jorri... Nouse pois! (Jorri painaa päänsä nurmeen.)\n\nPUHURI. Ei se nouse... Vieretetään se syrjään.\n\nHÄKKI. No! Vieritetään, pojat, pölkky pois!\n\nTOISET (Vierittäen). Hoi!... hoi hoi... Vielä kerta. No-oin!\n\n    (Tytöt saapuvat juhlapuvuissa, poikia joukossa.)\n\nJORRI (Itsekseen, mahallaan). Huomenna ei enää ole rokan keittäjääkään.\n\nHÄKKI. Mitä se Jorri nurisee?\n\nSAKU. Jorri suuttui kun Leena vietiin... Jukka on tuolla. (Huutaen)\nJukka! Tule tänne! Täällä ovat jo tytöt!\n\nJUKKA (Ohi mennen). Kohta tulen. Pirkan vaan käyn kutsumassa. (On\nkompastua Jorrin jalkoihin) Äs, sinä pötkylä!... Nouse jo hitolla ylös\nsiitä!\n\nHÄKKI. No nyt ne ilot alkavat, kun Vännikin on akan saanut. Viulut\nsoimaan ja tytöt tanssimaan!\n\nSAKU. Vänni tulee!\n\nVÄNNI (Saapuu hikeä pyyhkien). Lämpimiksi löi nämäkin ilmat nyt. Kun\nantaisi tämmöisiä ilmoja vielä enemmän, niin tulisi siitä tuota karjan\nruokaa.\n\nHÄKKI. No Vänni!... Mitens ne kaupat vetelevät?\n\nVÄNNI. Ka mikäpäs niillä on... Onhan se punakkaposkinen tyttö... vaikka\nse ääni on vähän Jaakopin ääni niin kuin leski-ihmisellä. (Naurua.\nJorri kohottautui istualleen.)\n\nHÄKKI. Se on yskä vain tytössä.\n\nTOISET. Yskä... yskä se on.\n\nVÄNNI. Ka tottapa se lie yskä. (Raapii korvallistaan) Tuhatta markkaa\nnäet tahtoo se Juoperin Mikko mutasuostaan, vaikka muta haisee\npaljaalle ruosteelle!\n\nPUHURI. Vai tuhatta!\n\nVÄNNI. Tuhatta... Se on rahalle ahne se Mikko.\n\nJORRI. Sieltäpä se meidän Leenakin tulla pölähtää vielä!\n\nTUKKILAISET. Hei!... Leena!\n\nHÄKKI. Meidän Leena! Ja majaako jo muuttaa!\n\nLEENA (Tulee hernesäkki vasemmalla olalla. Toisella olalla muuta\nkantamusta ja kattila kädessä. Heittää, tavarat maahan). Kokosin nuo\nvähät kapineet ja ruuan jäännökset pois, kun tässä oma talous on\ntulossa, ja niissäkös oli kantamista. (Hamettaan suuttuneena\nlevitellen) Ja nuo pahan hengen rytkyt vielä, vieraat hameet, en heitä\nparemmin sano, kun niissä ei sovi kunnolla juoksemaan, vaan kaikki\nkintut jo niihin sotkeutuvat, ja olin jo vähällä jäädä Känsälän pojan\nhevosen jalkoihin. Mutta pelastuipa hänestä toki vielä. (Vännille) Joko\nsinä Vänni söit? (Vänni katsahtaa vihaisesti) Kuule Vänni!\n\nYKSI TYTÖISTÄ (Huudahtaen). Jutikkalan Pirkka tulee!\n\nTOISET TYTÖT. Pirkka!... (Pyöräyttelevät Pirkkaa.)\n\nSAKU. Nyt kun vain Jukka tulisi!\n\nVÄNNI (Itsekseen). Tässä on tainnut olla mustalaisen peli!\n\nLEENA (Jatkaa äskeistä). Etkö sinä Vänni kuullut?... Joko sinä söit...\n(On langeta hameeseensa) No pahan hengen rykäle tuo hame!... Sehän se\nmustalaisen tyttö villitsi tällä tavalla kuvattelemaan Ikäänkuin tämä\nVänni nyt ei olisi huolinut ilman näitä vieraita hamerytkäleitä!...\nNiin, joko sinä Vänni söit?\n\nVÄNNI (Myrtyneenä). Tässä on tehty jutku!\n\nJUKKA (Saapuu). Terve pojat ja terve tytöt!\n\nTUKKILAISET. Terve!\n\nJORRI. Onko sinulla, Jukka, antaa tupakkaa?\n\nJUKKA (Viskaa tupakkakukkaron). On! Siinä on sinulle tupakat, Jorri...\nJa nyt iloitaan kun on meidän Leena rikkaan isännän miehekseen\nsaanut... Nostetaan pojat Leenaa!\n\nMIEHET. Nostetaan, (Nostavat) Eläköön!\n\nLEENA (Hämmästyy, yrittäen siunailla). Senkö!\n\nMIEHET (Nostavat). Eläköön!\n\nLEENA. Senkö täyteistä!\n\nMIEHET (Nostavat). Elä-köön!\n\nLEENA (Ankarana). Senkö täyteistä tämä nyt on tämmöinen peli... Toisen\nmiehen morsianta keikuttavat ja hypittävät... Ikään kun se nyt vanha\nakka punniten enää paraneisi!\n\nVÄNNI (Julmistuen). Tässä on harjoitettu petosta... Mutta minä puran\nkaupat!\n\nLEENA (Silmät suurina). Häh!\n\nVÄNNI (Ärjäisten). Minä puran kaupat!... Ja pois lähden jo koko\nsakista!... Pitäkää akkanne!\n\nLEENA. Mitä? (Vilkuilee neuvotonna.)\n\nHÄKKI. Se hylkää sinut.\n\nVÄNNI (Poistuen). Heittiöt!... En paremmin sano!\n\nLEENA (Hätäillen). Vänni!... Vänni hoi... Kuule Vänni!...\n\nVÄNNI (Metsään häviten). Enkä kuule!\n\nLEENA. Entäs vierasmiehet?... Häh! (Rientää jälestä) Kuule Vänni!\n(Loitoten) Niinkö luulet saavasi vietellä naisen ja sitte sen hylätä\n(Naurua. Etempää) Vänni... Vänni hoi!\n\nHÄKKI. No nyt se ilo alkaa!\n\nVÄNNI (Metsässä, huutamalla aivan). Ja ruunun miehillä minä panetutan\nkiini kaikki jotka ovat petoksessa osalla olleet... Ja Jutikan talon\npitää mennä että naukuu. (Naurua.)\n\nLEENA. Entäs vierasmiehet?... Häh? (Naurua) Entäs vierasmiehet?\n(Naurua.)\n\nJUKKA. Tästä tulee vielä lemmon himphamppu!... Mutta tuli mikä tuli!\nNyt on juhannus, eikä se tukkipoika osaa surra arkenakaan! Tanssimaan\nnyt tytöt ja pojat... Pidetään aikanansa iloa, sillä huomenna me jo\nolemme päivää vanhemmat... päivää lähempänä me hautaa ja pölkky merta\nja sahaa! Tanssitaan!\n\nKAIKKI. Tanssitaan... Tanssitaan!\n\nHÄKKI. Piiriin tytöt ja pojat... Ottakaa kukin parinne! Tule sinä,\nMaiju, minulle.\n\nNIKU. Tule Elli minulle...\n\nJUKKA (Nostaa Pirkan kättä). Ja tämä tyttö on nyt tämän pojan.\n\nJORRI. Ja Viitalan Antin tyttö Sakun. (Heili tulee.)\n\nSAKU. Niin on... Osaatko sinä Heili tätä tanssia?\n\nHEILI. Eikö tuota osanne!\n\nJUKKA. Tule Jorrikin tanssiin... Ota vaikka Hessu pariksesi niin et\ntarvitse pelätä pikiytymistä.\n\nJORRI. Ka tule Hessu... niin hytkytetään!\n\nHESSU. Hytkytetään veliseni!\n\nJUKKA. No nyt!\n\n(Laulavat, piiri pyörii):\n\n    Kevät kukkia kasvattaa\n    ja armas armasta lempii\n    ja onnettansa se olla saa\n    joka arkana empii.\n\n(Parittain polkan tahdissa)\n\n    Siksi tanssimme että heiskuu,\n    kepeänä se tyttö leiskuu\n    pojan reippahan kainalossa\n    ja ai jai jai kainalossa.\n    Ja pois on huolet ja murheet.\n\n(Kertaavat loppuessa laulaen polkan säveltä sanoilla: \"ralla, ralla,\nralla, rallaa\" ja tanssivat polskaa.)\n\nJORRI (Toisten jo tauottua, hytkyttelee Hessun kanssa paikoillaan\nhiljaa, kädet toistensa olalla. Hessulla piippu suupielessä). Kyllä\ntään nyt jo, Hessu, näkee, jotta ei tästä pyykistä moni mies nahkaansa\nnaimatonna pelasta.\n\n\n\n\nNeljäs näytös.\n\n\nMetsä. Mustalaisleiri. Lapsivitvi. Ella souvattaa sitä nuorasta. Junnu\nnukkuu nurmikolla. Vyön kude meneillään.\n\nELLA (Laulaa):\n\n    Tuuti lasta, tuuti, aa!\n    Tuuti pikkarainen!\n    Vapahana heilahtaa\n    vitvi, nuku vainen.\n    Ihanasti tiuku soi,\n    vilkkuu kaunis illan koi.\n    Tuuti, aa, tupukkaa!\n    Nuku unta rauhaisaa!\n\nHei! Nouse jo, Junnu, makaamasta ja tule lasta tuudittamaan, niin saan\nkutoa vyötä tässä. (Nykäisee kylestä) Hei, Junnu! Nouse ja souvata\nJuijun lesken lasta tässä. Heitti siihen pienoisensa, pyysi minun\nliekuttamaan.\n\nJUNNU (Virutteleiksi pitkällään). Nukkuukos se?\n\nELLA. Nukkuu... Äiti itse povuulle lähti... Liekuta pienoista nuorasta\ntuosta.\n\nJUNNU. Ka joutaa tästä liekuttamaan. (Liekuttaa. Järeällä äänellä):\n\n    Tuu... tuu... tuu... tuu!\n    Aa... aa... aa ..-. aa!\n\nJORRI (Saapuu Hessun kanssa. Hessulla puukkokimppu kädessä, hopeahelyt\nkaulassa). Tuommoista siitä tulee jos menet naimisiin... Saat ruveta\nsouvattamaan... Niin jotta minä puhemiehenä jo ajoissa varotan sinua...\njotta et sitte minua syytä!\n\nHESSU (Nostaa peitteen lapsen silmiltä). Tää on, taitaa, Juijun lapsi.\n\nJORRI. Niin jotta peräänny nyt, Hessu, aikanansa... tästä Ellan\nkaupasta!\n\nELLA (Vyötä kutoen). Eh!... Siinä on puhemies!... Kun alkaa jo vetää\nvastakynttä!\n\nJORRI. Ka sittenpähän ei syytä... kun tunnollisesti tekee!... Ja mikäs\nhänen, Hessun, on yksinäänkin eläessä!\n\nELLA. Eh sinä, vanha poika!... Et sinä ymmärrä, mitä se on vaimo miehen\nreessä! Monet huolet hälventää ja monet paidat pesee miehellensä...\nTyhjä se on vaimotta miehen reki ja autio on eukotta teltta. Eh, sinä\nJorri!\n\nJORRI. Onpa siinä eukossa elättämistäkin.\n\nELLA. Sinä et, Jorri, älyä miten se asia on. Kyllä se eukko itsensä\nelättää ja huolen pitää miehestäänkin.\n\nJORRI. Ja sitte vielä riitelee... ja laittaa lapsia... Niin jotta elä\nusko, Hessu, mitä tää Ella kehuu.\n\nELLA. Paljoko Hessu maksoit hevosesta?\n\nHESSU. Puoli kolmatta sataa rahassa ja parin vielä puukkoja annoin.\n\nJORRI. On se sitte hyvä hevonen.\n\nHESSU. Seitsenvuotias on hepo... Lihava on ja vähillä heinillä talvella\nelää.\n\nJUNNU. Onko se miten iso?\n\nHESSU. Yksitoista korttelia vuohosesta sä'än rajaan... Iso on ja lihava\nruuna, harja tuuhea ja lautaset leveät.\n\nJUNNU. Hyvä hevonen on.\n\nJORRI. Hyvä on... Pätisi tämän Hessun sillä poikamiehenäkin ajella.\n\n(Leiriin, töytää joukko mustalaislapsia, ollen hevosilla; toiset ovat\nhevosina, toiset ajavat, piiska kädessä. Yksi ryömii nelinkontin,\ntoinen ratsastajana sen selässä. Hälinää ja huutoa. \"Hei\"\nhuudahduksia).\n\nELLA. Sikiöt... Sikiöt siinä... Ah mitä elämää pitävät, pakanat!...\nEttekö jo asetu siinä siivommalle ja heitä sitä huutamista. Ettekö\nherkeä häjyt. (Tukistaa yhtä) Eh sinä!\n\nTUKISTETTU. Voi... voi!... Elä tukista!\n\nELLA. Annan minä teille toisillekin. (Lapset pakenevat, kun hän niitä\nhapuilee) Annan minä teille, kun vain kenen kiini saisin.\n\nJORRI. Tuommoista siitä tulee Hessu... Niin jotta ajattele, ennen kun\notat tään Ellan... Kun aikanaan pitää varansa, niin sitte ei ole\nkatumista.\n\nELLA. Niin kun et itse, Jorri, olisi lapsena ollut... Ei, Jorri!\nLapsessa on vanhemman turva ja eukossa miehen onni ja ilo... Sinä et\nvain älyä sitä.\n\nHESSU. Ka kun tällä Ellalla itsellään ei ole vastaan, niin mitäpäs\nnäistä Jorrin vastustelemisista... Panemme hynttyyt yhteen rekeen!\n\nELLA. Mitäs sinä, Junnu, sanot siihen?\n\nJUNNU. Ka mitäpä sanot. Eihän näihin Jorrin estelyihin ole uskomista.\nJa terve ja hyvä mieshän tää on, Hessu... Hyvä oli entisellekin\nvaimollensa.\n\nHESSU. Ei oltu Ellin kanssa yhtään kertaa torasilla.\n\nELLA (Kokoo vyön kudoksen). No tulehan tänne syrjään vähäsen, niin saan\nrauhassa kysellä vähäsen. (Menevät.)\n\nJORRI (Itsekseen). Eihän se uskonut minun sanojani... On taas yhtä\nmiestä vähemmän maailmassa.\n\nLEENA (Tulee Ullalle riidellen). Sinun, pahan hengen, villitystähän se\noli kaikki... Mikä hätä minulla olisi ollu tukkilaisille emännöidessä.\nJa olisi niitä ollut tarjolla semmoisiakin, jotka eivät olisi\nperäytyneet! No olisi kyllä ollut... Vaikka olisin Jorrin ottanut, niin\nei olisi ollut mikään hätä eläessä... Mutta nyt saa jututa ja käräjöidä\nennen kun saa asian kunnolla päättymään ja menettää vähät varasi\nvieraille miehille ja tuomareille.\n\nULLA. No ota Jorri... Tuossahan se on.\n\nLEENA (Huomaa Jorrin. Itsekseen). Sekö pahuus senkin siihen heitti!\n\nULLA. Ota nyt!\n\nJORRI (Haparoi hatun eturaivollensa). Enpä minä mene naimisiin. (Ryhtyy\npuhelemaan Junnun kanssa.)\n\nULLA. No nyt sen kuulit!\n\nLEENA (Räkättää). Mhyy!... Ikäänkuin nyt sinustakin vielä huolisi\nkuka... Kasattunut vanhapoika!... Tokko lie ihmiskirjoissakaan enää!\n\nULLA. Elä nyt suutu Leena.\n\nLEENA (Suuttuu). Suutun kyllä... Uhallakin suutun, enkä lepy enää sinä\nilmoisna ikänä. Ja vallesmannilla panetan mustalaisetkin kiini!\n\nELLA. Mikä riita ja elämä täällä on!\n\nLEENA. Mikä!... En paremmin siunaa!\n\nJORRI. Se tää Leena vain katuu... kun ei leskenä pysynyt.\n\nELLA. Elä sinä huoli, Leena... Tehdään vain uudet taiat, niin kyllä\nVännin sydän sulaa. Ja rakkautta on vielä talossasi enemmän kuin\nrikkautta...\n\nLEENA. Onhan sitä!... Saa tässä olla ja elää häväistynä... Mutta sen\nminä sanon jotta nähdä siinä pitää Jukan ja jokaisen, joka siinä on\nosalla ollut, jos ei vain Vänniä laki ja oikeus pane pysymään asiassa\nloppuun asti. Minä juttuan asian keisariin ja sinatyöriin asti.\n\nELLA (Rauhottelee). Tulehan, Leena, tänne telttaan... Tule tänne,\nkultaseni, niin supatetaan kahden kesken... Selviää se asia silloin...\nTule kulta-Leena tänne. (Tarttuu käsipuoleen.)\n\nLEENA (Mennessään). No elä nyt siinä kynkästä revi ja kisko... Osaan\nminä itsekin mennä. (Häviävät telttaan.)\n\nULLA (Lyö näppiä). No nyt ne vasta alkavat ilot!\n\nJORRI. Ka semmoistahan siitä tulee!\n\nJUTIKKA (Saapuu tuohtuneena). Eikös sitä Vänniä näy täällä?\n\nULLA (Viattomana). Ei... Vänniäkö?\n\nJUTIKKA. Kun se kuului aikoneen tänne tulla tohtoroittamaan tällä\nJunnulla hevostansa. (Kävelee harmissaan) No voi minua poloinen poika!\nMihin leikkiin piti joutuakin näiden tukkilaisten tähden!... Nyt uhkaa\nVänni myöttää talot ja vielä vetää vastuuseen petoksesta!... Kun häntä\nsaisi edes itseään puhutella! (Pyyhkii hikeä) Ihan tässä löylyssä jo\nhikoaa ihminen.\n\nULLA. Annahan kun minä katson kättäsi isäntä.\n\nJUTIKKA (Närkästyneenä). Mene siitä!... Samassa köydessä sitä sinäkin\nolet... Ruunun kyydillä pitäisi lähettää mustalaiset pois koko\nTastulasta. (Lähtee) Kun nyt vielä saisi mistä sen Vännin kiini! Jos\nhän vielä sopisi asian!\n\nJUNNU. Tästä taitaa tulla iso ötäkkä vielä.\n\nJORRI. Ka selviäisipä se jos Jukka heittäisi tämän Jutikan tytön ja\nottaisi vaikka sen Antti Viitalan toisen tytön. Se on Vänni kova mies.\n\nULLA. No sieltähän sitä Vänniä nyt tuodaan. (Telttaan) Ellaa... Vänni\ntulee.\n\nHÄKKI (Taluttaa Nikun kanssa Vänniä, joka voihkaa). Pahasti... pahasti\ntaisi nyt käydä Vännille... Koskeeko se yhä.\n\nVÄNNI. Koskee se... (Voihkaa) Taitaa olla koko selkä poikki. (Ähkää.)\n\nELLA (Teltan ovella). Herra isä avita!... Mikä sille Vännille tuli?\n\nVÄNNI. Ka hevosen jalka oli kipeä, niin se lankesi tänne tullessa ja\nkaatoi kärryt... (Ähkää) Ja selkä taisi katketa!\n\nELLA (Touhuten). Rientäkää avuksi Vännille ystävät!... Nouda sinä,\nUlla, sidettä tänne. (Tuo penkin. Ulla lähtee telttaan, palaa oitis)\nPankaa Vänni siihen pitkällensä!... Nosta sinä Niku jalasta. (Nostavat)\nNiin! Tule, Junnu, kopeloi miten on Vännille käynyt. (Junnu kopeloi\nselkää.)\n\nVÄNNI. Kopeloi... kopeloi, Junnu... Jos osaisit vetää selän\nsijoillensa... (Ähkää. Ulla puhelee Ellalle) Voi miten se koskee... Ei\nniin kovasti... Voi... voi!... Oi!... Mitenkä sille on siellä käynyt.\n\nJUNNU. Se on sijoiltansa niukahtanut... Kun olisi viruttaa jaloista!...\nTulisitte avuksi miehet!\n\nELLA (Viittaa Ullalle). Ei... Pahemmaksi selkä siitä tulee... Kun olisi\nhyvä hieroja mistä saada! Se se lykkisi lihat paikoillensa.\n\nJORRI. Ka hieroohan se Leena!\n\nHÄKKI. Niin... Onhan se Leena.\n\nVÄNNI (Ähkien). Vaikka tulisi mistä apu.\n\nULLA. Leena... Leena hoi!... Tule hiero!... Muuten Vänni kuolee kohta.\n\nLEENA (Hämmästyy). No paha henkikö siihen Vänniin nyt meni... kun se on\ntuolla tavalla kuolemassa! Sivutko siltä ovat sijoiltaan menneet?\n\nHÄKKI. Sivut ovat nyrjähtäneet... Hiero, Leena.\n\nLEENA (Voitokkaana). Näin se käy, kun mies pahalle hengelle ohjakset\nantaa ja hylkää laillisesti kihlatun morsiamensakin... Johan minä\nsanoin silloin, jotta et siitä pitkälle potki, kun jo rangaistus\ntulee... Ja niinpäs tulikin jotta tupsahti... (Kopeloi selkää) Mistä se\nselkä on poikki?\n\nVÄNNI. Joka paikkaan koskee... Kun saisi sijoillensa vielä... (Leena\nalkaa hieroksia.)\n\nJORRI. Onhan tää Leena hyvä hieroja... Kyllä tää selän parantaa.\n\nHÄKKI. Kyllä... Parantaa tämä! (Ryhtyy Nikun kanssa puhelemaan.)\n\nLEENA. Kun sitä eläisi ihminen ristityiksi, eikä antaisi lihan ja\nmaailman viettelyksille tilaa sydämessänsä, niin moni onnettomuus jäisi\ntulematta... Mutta tottapa se ei se vanha Aatami anna... Rupeaako se\nauttamaan?\n\nVÄNNI. Helpottaa se jo... Menisit, Junnu, suinaamaan sen hevosen\njalkaa, vieläkö siitä kalu tulee.\n\nJUNNU (Lähtee). Tule Ella avuksi... Ulla, souvata pienokaista!\n\nJORRI. Hyvä... hyvä muijahan tämä Leena on... Ei ollut Leenan sopissa\nmoittimista, vaikka se ei niihin liikoja lihoja tuhlannut...\n\nLEENA. Helpottaako?\n\nVÄNNI. Hyvää se tekee... Jo se alkaa vähä vetreytyä... Kun vain se\nhevosen jalka paraneisi!... Sehän se ruoja kaatoi liikatessaan.\n\nJORRI. Ja onhan tällä Leenalla vielä rahojakin... Eikös niitä ollut yli\nneljä sataa silloin?\n\nVÄNNI. Mistä se Leena on niin paljon koonnut?\n\nJORRI. Ka tämä on ahkera ihminen, tämä Leena.\n\nLEENA (Kaikerrellen). Mitäpä näistä köyhän rahoista on ja muista\nahkeruuksista jos ei säästää osaa... Vaikka omiapa ne viidettä sataa\nolivat... Mutta nyt viime viikolla toki sattui kuolemaan se sisar Kaisa\nja siltä jäi niitä miehensä peruja neljättä tuhatta ja siihen vielä\nomat lehmät... Niin jotta onpa tässä nyt jo mitä toisellekin antaa...\nVieläkö se kolottaa?\n\nVÄNNI. Helpottaa se vain vähä kerrallaan... Niin jotta neljättä\ntuhattako jäi peruja Kaisalta sinulle?\n\nLEENA. Ka siinäpä noita jäi kolmetuhatta kahdeksan sataa käteisessä. Ja\neikä ole enää puutosta vaatteistakaan. Kun ovat omat rytkyt Kaisan\nvaatteiden lisänä, niin on siinä vaatetta, jotta omillaan pääsee\nhautaan asti... Ja hyvälypsyiset lehmäthän ne olivat ne Kaisan\nlehmät... Vieläkö jomottaa?\n\nVÄNNI. Ei se enää jomota... Mitenkä monta niitä olikaan... lehmiä?\n\nLEENA. Ka kaksi aikaiseen poikivaa nuorta lehmää ja siihen vielä pientä\nkarjaa ja iso sika... Tulehan nyt Niku vetämään jaloista ja Häkki\nkainaloista, niin se nyrjähtänyt nivel menee tuossa paikkaa\npaikoillensa... Ota tästä näin Häkki. (Nikulle) Ota tuosta... tuosta\nnilkasta ja pidä varasi että et sivulle vedä... Nyt!... Hyvin\ntasaisesti. (Painelee miesten vetäessä selkää) Minä tässä painelen\nsamalla.\n\nHÄKKI. No! Vedetäänhän nyt. (Vetävät.)\n\nLEENA. Ihan näet rusahti kun meni paikoillensa!... Nyt se on terve!\n(Vänni nousee istumaan, hieroo molemmin käsin sivujaan) Silmätkin tässä\novat pesemättä. Vaikka olisi märkä riepu, jolla heitä sipuisi. (Etsii\nriepua.)\n\nJORRI. Se olisikin tää Vänni kuollut ilman Leenaa.\n\nHÄKKI. Kuolluthan se olisi!\n\nJORRI. Kuollut... Tämä Leena toki pelasti.\n\nNIKU. Onnihan se on Vännille, että on Leena!\n\nJORRI. Ka onni...\n\nVÄNNI (Junnulle, joka palaa). Tuliko siitä jalasta vielä kalu?\n\nJUNNU. Terve tuli jalasta... Vuohosimesta vain oli nyrjähtänyt...\nSijoillensa vetäsin jalan Ellan kanssa!\n\nLEENA (Pyyhkii märällä rievulla kasvojaan). Olisi... olisihan tässä nyt\nottajiakin... Mutta mikäpä hätä tässä on yksinäänkin eläessä... Ei\ntarvitse kenenkään housuja pestä, eikä paikata ukon paitoja... Ja kun\nhyvilleen rupean niin avaan vielä oman kaupan kirkonkylään ja elän\njotta keikahtaa siinä.\n\nJORRI. Säästäväinen myöskin tämä Leena on.\n\nHÄKKI. Onhan tämä!\n\nJORRI. On.\n\nVÄNNI. Ka mitäpäs siinä sitte on!... Kun on se hevosenkin jalka terve,\nniin pistäännytään tässä Leenan kanssa pappilassa... Tule pois Leena!\n\nLEENA (Tekeytyy hämmästyneeksi). Hyvänen aika!... Väkisinkö se nyt jo\nvie!... Eikä tässä nyt enää itsellä sanan valtaa olekaan!\n\nELLA (Työntää). No mene, mene nyt siitä, kun Vänni on valmis... Mene,\nmene nyt, Leena!\n\nLEENA. No tämä nyt vasta kyytiä on... Kun ei nyt siunaamaankaan jouda.\n\nVÄNNI. Tottapahan pappi sitte siunaa... Tule nyt vain pois, niin pääsee\nhuoletta ja voi alkaa ne heinätyöt.\n\nULLA (Työntää). Mene, mene nyt Leena!\n\nLEENA (Mennessään). No tämmöiseen kyytiinkö tämä nyt päättyikin koko\njuttu!\n\nELLA. No siunatkoon siinä enää ihmistä moiseen joutumasta, kun selvisi\ntästä kunnialla!\n\nJORRI. Tule pois Häkki ja Niku... niin ei sotkeennuta itse asiaan!\n(Lähtevät.)\n\nULLA (Ellalle). No Ella? Otitko sinä Hessun?\n\nELLA (Salaillen). No! siinä!... Kaikki sinun urkkia pitää... Aaa!...\nSiinähän se Fedakin on jo!\n\nULLA (Riemastuen, mennen vastaan):\n\n    Minun kultani kaupungista\n    helyt kaunihit tuopi.\n\nFEDA (Jatkaa):\n\n    Ja joen rannalla tuokkosesta\n    kultansa maljan hän juopi.\n\n(Heittää muiskun)\n\nNo nyt Junnu!... Täydet ovat lunnaat tytöstäsi ja sata on vielä kaupan\npäälle... Tuoss' on rahat, lue, Junnu!... Paljon rahaa, mutta enemmän\narvoinen on tyttösi Junnu. Tule kun nostan sinua, kultaseni... Hei!\n(Nostaa) Kaunis olet kuin kukka aholla ja kepeä kuin mustalaisen\nmieli!... Silkistä minä sinulle kerran teltan teetän!\n\nULLA. En huoli minä silkistä, kun olet sinä minulla! Soitat mulle\nviuluasi, niin savuina haihtuvat huolet ja iloiten päivät vaeltavat.\n\nJUNNU. Täydet ovat lunnaasi, Feda. Ja nyt! (Yhdistää kädet) Kestäköön\nlujana liitto! (Poistuu.)\n\nULLA. No nyt Feda... (Suutelee.)\n\nFEDA. No nyt. (Yrittää suudella.)\n\nULLA. Ei enää... Ohoh... Hyvää aina tiputellen!\n\nFEDA. Sinä iloinen lintunen... Mutta olkoon! Saan minä vielä sinut\npovelleni! Ja nyt Ella! Nyt kutsu tänne koko joukko ja kutsu koko kylän\nväki. Tänä iltana pitää leirillä iloa olla... No Ella! Mene ja hae oma\nHessusi tänne iloille.\n\nULLA (Hoputtaa). Mene... mene Ella, hae Hessusi iloille oitis!\n\nELLA. Eh sinä!... Minkämoisen teet ilon remakan.\n\n    (Lähtee.)\n\nFEDA. No kas niin! Tulepas nyt kultaseni, istu tänne vierelleni.\n(Istahtavat puun juurelle) Istu ja ole iloinen. Ulla... Komeat toin\nsinulle kihlat kaupungista. Hopeaisissa helyissä pitää tyttöni tänä\niltana loistaa... Kah... Sieltä tulee Akun poika huiluinensa... Antaa\npojan soitella meille ajan kuluksi. (Poika istahtaa kivelle, selin\nheihin ja soittaa huilua.)\n\nFEDA (Antaa sormuksen).\n\nULLA (Panee sormuksen sormeensa. Ojentaa kätensä suudeltavaksi).\n\nFEDA (Antaa rannerenkaan).\n\nULLA (Panee sen käteensä. Suutelee itse rannettansa. Saa toisen\nrannerenkaan. Suuteluttaa rannettansa. Saa kolmannen. Suuteluttaa\nposkeansa. Saa sormuksia. Suuteluttaa toista poskeansa. Saa kauniit\nnauhat. Syleilee Fedaa. Saa hopeaiset helyt, vyöt ja kaulanauhat ja\nsuutelee Fedaa. Nousee. Ottaa muutamia tanssiaskelia. Feda sieppaa\nhänet vihdoin tanssista syleilyihin. Soitto lakkaa, soittaja poistuu.)\nNo nyt Feda! Minä menen pukeutumaan helyihisi, nauhoihisi, keveämpiin\nhameisini ja illalla sitte!\n\nFEDA. Illalla sitte tyttöseni! Pukeudu ihanaiseksi, kukkaseni. Minä\nmenen, haen joukkoa koolle. Ella on apuna. Tukkilaisilla on tänään\nloppujuhla! Juhlikoot sen meidän mukana. Lähde siis sä, kultaseni!\n\n    (Heittää sormisuukon, saa saman vastaan. Lähtee.)\n\nULLA. Nyt minä olen kuin lintunen, joka on saanut kauniit sulat ja\nlöytänyt keväällä viherjöivän varvun. (Menee telttaan.)\n\nLAPSEN ÄITI (Tulee, vie lapsen vitvistä pois). Yksin näet ovat\nheittäneet lapsen siihen oman onnensa nojaan!\n\nPIRKKA (Katselee). Minä en tiedä mitä varten Ella tänne kutsuu, kun\ntäällä ei edes ketään ole... Sanoi Jukan olevan täällä. (Istahtaa.\nHuokaa) Oi joi! Minä jo luulen kaiken selkenevän, mutta nyt on kaikki\nentistä pahempana taaskin. (Miettii suruissaan) Ah!... Miksi minulle\ntämä suru piti tulla kannettavaksi! (Rautakangen soittoa.)\n\nHUUTO. Työ loppui!... Loppiaiselle tukkilaiset!\n\nPIRKKA (Pelästyen). Mitä!... Joko loppui tukin lasku!... Ja nyt siis\nlähtee Jukkakin pois. (Aikoo itkeä.)\n\nJUKKA (Saapuu). Pirkka!... Jo nyt suret liika myöhään. Kaksi asiaa on\nnyt lopussa, nimittäin surut ja tukkityöt... Nyt jo päivä pilvestä\npääsee ja huolistansa pojan heila.\n\nPIRKKA (Suruissaan). Niin... Sinä jaksat olla iloinen!\n\nJUKKA (Istahtaa rinnalle). Pakostakin tulet sinäkin iloiseksi, kun\nminä... (Näyttää rahatukkua) Mitäs tämä on, Pirkka?... Katso eikös se\nole rahaa!... Noin. (Selailee seteleitä) Katsohan!\n\nPIRKKA (Kääntäen katseensa maahan). Mistä sinä sait?\n\nJUKKA. Keisari tekee rahaa tukkipojalle... Kuulehan kun luen. (Ottaa\nkirjeen taskustansa) Kirjoitin setälle, kuten sanoin, ja hän se nyt\nvastaa... Kuulehan. (Lukee) Kirjoitit että olet rakastunut. (Nykäsee\nkyynäspäällään) ja että mitä minä siitä arvelen... ja että... olet...\nJa että tyttösi on kaunein kukka maailmassa.\n\nPIRKKA (Hymähtäen). Hyi... Mitä sinä nyt kirjoitit tuolla tavalla!\n\nJUKKA. Ja että hän on... hm... on iloinen kuin lintunen ja puhtaampi\nkuin enkeli!\n\nPIRKKA. Voi, kun olet häjy! (Hyvillään. Nuhdellen).\n\nJUKKA. Ja kun hän on sitä Jutikan sukua ja jos on äitiinsä tullut, niin\non hän myöskin hyvä ja hellä... Ja siksipä puno sinä vain paula\nlujaksi. Sinä olet... No tätä minä en lue!\n\nPIRKKA. Lue, lue vain... No mitä sinä olet?\n\nJUKKA. Olet kunnon poika... Kas sitä setää! (Lukee) Ja kun minulla\nitselläni on näistä asioista kokemusta ja kun on näitä rahoja siunannut\nminulle, niin lähetän sinulle ne tarvittavat tuhannet. Ja nyt: Nyt\nmaksa Jutikan velka Vännille ja ota tyttö itsellesi ja...\n\nPIRKKA. Ihanko se on totta!\n\nJUKKA. Elähän hätäile vielä. (Lukee) Ja kun otat hänet helluksesi, niin\ntee niin kuin minä tälle meidän muijalle teen, kuten tästä kirjeestä\nnäet, eli toisin sanoen: anna hänelle oikein iloiset pusut! Niin,\nPirkka... (Aikoo suudella) Anna hänelle!...\n\nPIRKKA (Hypähtää pakoon. Veitikkamaisesti). Hyi sitä setää!... Kuka nyt\nkirjoittaa semmoisesta!\n\nJUKKA. Pirkka!... Ettäkö en minä sinua kiini saisi, kun tästä ottamaan\nrupean... Kun setä käskee, niin totella pitää. (Lähtee kiini ottamaan.\nAlkaa leikkisä juoksu penkin ympäri.)\n\nPIRKKA (Ilakoiden). Et saa... et saa... et saa...\n\nJUKKA. Maltahan sinä... Ettäkö en saa... Ettäkö. (Sieppaa kiini) Kun...\n(Suutelee) kun setä käskee, niin... (Suutelee.)\n\nJUTIKKA (Ankarasti). Mitä tämä elämä on... Pirk-ka!\n\nÄITI (Nuhtelee). Mitä sinä nyt Pirkka annat tuolla tavalla!\n\nPIRKKA. Niin... kun se!\n\nJUTIKKA. Sinun pitää muistaa, että vielä se on isä elossa ja se, joka\nnäkee, taivaassa!\n\nJUKKA. Kuulehan Jutikka!\n\nJUTIKKA (Kovana). Minä en kuule nyt!\n\nJUKKA. Kuulehan yksi sana!\n\nJUTIKKA (Jyrkästi). Enkä kuule!\n\nLOTTA. Kuule tuota nyt!... Et tuosta paljaasta kuulemisesta pahene!\n\nJUTIKKA. Se vielä puuttuu, jotta rupeaa suorastaan hätyyttelemään...\nkun ensin on pannut pyörälle tytön pään ja nurin koko paikkakunnan!\n(Ankarasti) Ruunun miehille minä annan asian.\n\nJUKKA (Näyttää rahatukkua). Katsokaa tätä!\n\nJUTIKKA (Jyrkästi). Enkä kat.. (Huomaa) Mitä se on?... Se tukku?\n\nJUKKA. Rahaa! Paljasta rahaa vain!\n\nLOTTA. Kuulisit tuota nyt!... Mene tiedä mitä hän vielä sanoo... Onhan\ntämä reilu poika!\n\nJUTIKKA (Lauhtuneena, mutta ynseästi). On!... Koko kylän on\nvillinnyt... Mikä tästä vielä lopuksi perii!\n\nJUKKA. Ei muu kuin hyvät häät ja iloinen elämä... Kuulehan Jutikka nyt!\n\nJUTIKKA. No mitä.\n\nJUKKA. Puhutaan loppu lyhyesti. Tässä on rahat! Maksa velka Vännille.\nElä isäntänä konnullasi ja sano tuolle Pirkalle, jotta: mene, hyvä\ntyttö, sen tukkilaisen kelkkaan, kun se nyt sinut kuitenkin muutoin\nväkisin veisi!\n\nJUTIKKA. (Selaillen rahoja). Mi... mitä?... Oikeaa rahaako tää on?\n\nJUKKA. No keisarin on kuva ja päällekirjoitus ja rehellisellä pelillä\non saatu joka penni. Mutta nyt ei ole enää aikaa saivarrella, sillä\nkohta täällä ilo alkaa. Nyt siis, Jutikka, sano sanasi pian!\n\nJUTIKKA (Raapii korvallistansa). Ka, mitä sinä Lotta arvelet tästä?\n\nLOTTA. Mitä minä nyt tästä... vanha ihminen! Oma asiansa Pirkan...\ntehköön itse mitä tahtoo!\n\nJUTIKKA. Ka eihän tää Lotta sano vastustavansa... Jos tuo Pirkka kerran\ntahtoo!\n\nJUKKA. Ja Pirkka (Avaa sylinsä.)\n\nPIRKKA (Lennähtää syliin). Ja Pirkka tahtoo!\n\nJUTIKKA (Ihmeissään). Mutta tämäpä nyt vasta hyvästi päättyi... Lempoko\ntässä oli välillä... Ja... Onkohan tämä ihan totta. (Tarkastelee\nrahoja.)\n\nLOTTA. Onko se?\n\nJUTIKKA. On... Totta tämä on... Oikeaa rahaa... Kun nyt vain löytäisi\nVännin. No... olkoon nyt onneksi tyttö sinulle! (Lyö kättä Jukalle.)\n\nLOTTA. Ka olkoon onneksi sinulle, Pirkka... Jo tuota saitkin surra...\nTulehan tänne kun minä vähä supatan. (Vie Pirkan syrjään, korjailee\nsen pukua ja puhelee.)\n\nJUTIKKA. Kun nyt sen Vännin saisi käsiinsä... Lotta, minä menen sitä\nVänniä etsimään ja maksan sen velan.\n\nSAKU (Tulee Heilinensä). Vänni ajaa tänne pappilasta... Se on\npanetuttanut itsensä Leenan kanssa kuulutuksiin. (Hämmästys.)\n\nJUTIKKA. Mitä!... Leenanko kanssa!\n\nSAKU. Yhtä aikaa satuimme sinne... Tulehan, Heili, nyt purkamaan näitä\nkihlatavaroita. (Rupeaa kyykylleen. Purkaa paketista huiveja ja\nkangasta Heilille.)\n\nJUTIKKA (Katsoo). Sieltäpähän näkyy ajavan Vänni pappilasta päin... No\njohan nyt on koko maailma nurin narin menemässä, kun Vännikin on\nviisastunut!\n\nJUKKA. Ei. Se on nyt jo oikein päin menemässä. Äsken se oli nurin, kun\nJutikan tytär oli menossa Vännin rekeen... Tukit olivat ruhkassa, mutta\nse ruhka alkaa jo hajota. Käyn haen tänne tukkilaiset ja sitte se\nlaukeaa koko ruhka. (Lähtee.)\n\nHESSU (Saapuu Ellan kanssa). Tässä on entisen vaimo-vainaajan peruja\nsinulle... Tässä on hopeasolki... tässä hopeavyö... Ja tässä uutta...\nkaunein kihlahame, mitä on nähnyt mustalainen!... Pue yllesi, Ellaseni!\n\nLOTTA. No meneekös se tääkin Ella jo miehelle!... Mene nyt!...\nLeski-ihminen sinäkin!\n\nELLA (Hametta pukien). Ka ei, hyvä emäntä, se vaimon ole hauska yksin\nvilussa värjötellä... Kaksin on reessäkin aina somempaa olla ja\nrattoisampi taipaleella... Kun itsekin leskenä olisit, niin arvaisit\nsen lesken mielen. Jos on paha miehelässä, niin on pahempi miehetönnä!\n\nJUTIKKA. Ja mikäs tällä Hessullakaan on vielä eukkoa ottaessa!... Kun\ntässä kaikki muutkin akottuvat... Ja noin korean hameenkin osti vielä\nhilsullensa! .. No olkoon sitte onneksi Hessullekin!\n\nELLA (Ihailee hamettansa). Eh, kun ovat iloiset värit!... Pois menee\nsuru sydämestä, kun on moinen hame yllä... Hyvän antoi kohtalo miehen\nminulle. (Taputtaa Hessua poskelle) Kovin olet, Hessu, hyvä\nEllallesi... Kunpa vaan jatkuisi vuosia sinulle. Ei meiltä rakkaus\nkesken lopu eikä pane leipää halla. (Tukkilaiset tulevat\npyhävaatteissa) Hei... Meidän pojat!\n\nJUTIKKA. Siinäpähän ovat pojat.\n\nJORRI. Tässä.\n\nHÄKKI. Tässä ovat pojat!\n\nJUTIKKA. Ja sieltä tulee tyttöjoukko... Tässäpä nyt markkinat tulevat!\n(Saapuu sekaisin kylän väkeä pyhäpuvuissa ja juhlapukuisia mustalaisia)\nTässä... tässäpä markkinat alkavat!\n\nJUKKA. No nyt on kaikilla heila... Ei puutu enää muuta kuin loppuilot,\nniin silloin on maailma vihdoinkin valmis... ja täydellinen ihmisonni.\n\nSAKU. Puuttuu tästä vielä Vänni!\n\nJORRI. Ka tuossapa tuo Vänni tulee Leenoinensa!\n\nVÄNNI. Hyvästipä se lykästi siellä pappilassa... Tällä Leenalla on\nrikkaita sukulaisia kuollut joka kylässä... Siinä rovasti kun selaili\nniitä kirkon kirjojaan, niin huomasi, että se Ameriikassa kuollut rikas\nAku Vintturi, jonka perillisiä itse kuvernööri etsii, onkin tämän minun\nLeenan entinen setä ja jotta se perintö jää tälle Leenalle... yli\nkolmekymmentä tuhatta.\n\nLEENA. No mitä näistä nyt jo ilmoittelee... joutavista perinnöistä...\nVaikka saatpa tuota nyt iloinen olla, kun sait minut omaksesi... Et\ntarvitse ihan paljasta eukkoa kotiisi viedä.\n\nVÄNNI. Ka mitäpäs tässä on nurehtimista!\n\nJUTIKKA. Ja tästä saat lisää rahaa... Minä maksan sen velkani sinulle.\n\nVÄNNI. Sepä saa nyt olla perimättä aina minun kuolemaani asti... kun\nvain maksat korot jos jaksat ja sitte loput tälle Leenalle, kun minusta\naika jättää.\n\nJUKKA. Ei... Ota pois vain velkasi.\n\nVÄNNI (Jyrkästi). Enkä ota... Kun Vänni kerran minkä sanoo, niin se\npitää.\n\nLEENA. Niin se pitääkin mies olla, jotta se ei turhia pyörähtele!...\nSemmoinen mies se kun eukollensakin lupaa rakastaa ja kuuliainen olla,\nniin se on sitä myös, eikä aina omaa päätänsä nosta!\n\nJUTIKKA. No nythän on ihmeinen aika, kun ei enää rahakaan kelpaa\nihmisille. (Feda saapuu.)\n\nVÄNNI. Anna tuolle vävyllesi, jotta pääsee elämän alkuun... Sillä hyvä\nja reilu miehen alku se on vaikka se on semmoinen kuin nää muutkin\ntukkilaisvetelykset.\n\nFEDA. No se oli oikein tehty... Hurratkaa Vännille tukkipojat!\n\nJUKKA. Nostetaan Vänniä.\n\nMIEHET. Nostetaan! (Nostavat) Eläköön... Elä-\n\nLEENA (Estää). Ettekö herkeä sitä viskomasta... Menkää matkaanne siitä!\nKeikutatte ja pudotatte vielä ja katkaisette taas sivut! Tule pois,\nVänni, tänne minun suojiin. Ja siunaa jo itsesi näistä maallisista, kun\nolet kerran oman osasi saanut!\n\nJUKKA. No heitetään Vänni kullallensa... Mutta missä se on se minun oma\nlintuseni! (Näyttää sormuksiaan) Pirkka! Katsoppas sinä näitä oman\nkullan kihlakaluja ja tule ja pistä pikkusormesi tuohon lemmen\npaulaan... Näin ovat ihanat kihlakalut. (Laulaa):\n\n    Kultani sormessa kihlasormus\n    kerran kun kauniisti loistaa,\n\n(Pistää sormuksen Pirkan sormeen. Useat jatkavat):\n\n    niin ei mikään, ei milloinkaan\n    voi multa onnea poistaa. (Kertaavat:)\n\nULLA (Tulla helähtää helyissänsä):\n\n    Ja kultaiset kihlat ja punaiset nauhat\n    kultani mulle jo osti.\n    Hän minut silkkiseen telttaansa vei\n    ja hellähän onnehen nosti.\n\nUSEAT (Kertaavat):\n\n    Hän minut silkkiseen telttaansa vei\n    ja hellähän onnehen nosti.\n\nVÄNNI. No nyt se on kaikilla tää kulta.\n\nFEDA. Kaikilla on kulta, mutta minun kultani se on sittekin kaikista\nparas.\n\nSAKU. Elä nyt.\n\nLEENA (Vännille. Nyäisten). No kehu nyt sinäkin omaasi, Vänni!\n\nVÄNNI. Ka mitäpä tää paras kehuen korjautuu! Ja nyt kun on kaikilla\nkulta ja minulla niistä kaikkein paras, niin nyt tanssitaan!\n\nVÄKI. Tanssitaan... Tanssitaan... Tanssitaan!\n\nJORRI (Kuin itsekseen). Ka iloitkoot nyt... Kyllä sitä aina tämmöisen\nilon perästä rupeaa itkuakin kuulumaan...\n\nFEDA. Tanssi sinä tyttöseni, kun sinun kultasi soittaa sinulle...\nIhanintansa soittaa Fedasi sinulle. (Soittaa. Ulla tanssii yksinänsä\njonkun sulavan liikkeen.)\n\nSAKU (Tanssin lopussa Heilillensä). On se kaunis tuokin Fedan heili.\n\nJUKKA. Ja nyt kaikki Ullan avuksi... Tanssitaan tukkilais-\nmustalaistanssi!\n\nVÄKI. Hyvä!... Tanssitaan... Tanssitaan!\n\n    (Yleinen kaunis mustalaistanssin tapainen tanssi.\n    Vanhemmat katselevat syrjässä seisten sitä.)\n\nJUKKA (Tanssin lopussa). Näin ne loppuvat tukkityöt ja näin\nnaimattomien ilot, kun kukin kultansa saapi!\n\nJORRI (Menee näyttämön yli sen etupuolitse, kuin itsekseen puhuen ja\npidellen piippua suunsa edessä, valmiina suuhun pantavaksi). Hyvä että\nminä toki pelastin oman nahkani tästäkin pesusta naimatonna!\n\n\n\n"]