[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fS9fMv4iRIk8N-R6Y9Yvr92V00atBMR3moLXrat3BJ94":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":17,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":22,"gutenbergSummary":17,"gutenbergTranslators":23,"gutenbergDownloadCount":17,"aiDescription":24,"preamble":25,"content":26},1645,"Meripurakoj ja maamyyri","Nortamo, Hjalmar",1860,1931,"1645-nortamo-hjalmar-meripurakoj-ja-maamyyri","1645__Nortamo_Hjalmar__Meripurakoj_ja_maamyyri","Uussi raumlaissi jaarituksi","novelli",[],[],"fi",1925,null,46032,226964,true,[],[],[],"Rauman murteella kirjoitettu kokoelma sisältää humoristisia jaarituksia ja tarinoita. Kertomukset kuvaavat paikallisia tyyppejä ja heidän nasevaa sanailuaan arkisissa tilanteissa, markkinoilla ja merellisissä tunnelmissa.","Hj. Nortamon 'Meripurakoj ja maamyyri' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 1645. E-kirja on public domainissa koko EU:n alueella, joten emme\naseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen\nk.o. maissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","MERIPURAKOJ JA MAAMYYRI\n\nUussi raumlaissi jaarituksi\n\n\nKirj.\n\nHJ. NORTAMO\n\n\n\n\n\nPorvoo,\nWSOY,\n1925.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\n Rehoboth\n Turkin gonsul\n Tasala Vilkk sumus\n Haavisto hake takavarikoiduj heossias\n Tasala Vilkk laevamittausmatkall\n Satulmaakar Kraamberi hauttauskrans\n Tokila masiindappur\n Me lähde Väkkrähä joulu viättämä\n Naula-Juss\n Tasala Vilkk souta kilppa\n Hakkri Iiro aaven\n Palomäe Anselmim bolkpyär\n\n\n\n\nRehoboth\n\n\nI\n\nOl lauanda aamu syysmarkknatte edelisell viikoll. Ei se oll viimis\nlauanda eik stää edelisenäkkä, muttko siit o jo herra mond vuatt aikka,\nniingo siitäkki ymmärätt, ett Korpplaiste handelsman, gon gans ol\nsähisemäs suuren doriväe joukos, kauppas Vuatla Lasola isänällk\nkolmkkymmend ja viis penni naulast voit, vaikkei Lasola enemppä\npyytänykkän go nelikymend penni.\n\n-- No, Lasola, tydyttäk kolmengymmentte viittem bennihi, taikk jätetäng\nkoko kaupp? Korpplaiste handelsman viime sanos ja kääns ittes\npualimittem boispäi, niingo hän olis lähtö uhann.\n\n-- En dyd, vaikk talo menis.\n\nKorpplaiste handelsman dul taas likemäks Lasolan guarma ja rupes\nselittämän, gui huano aja ny ova ja ett huanoma aja ovat tulos ja ett\nvoihind vissi laske viäl viittengolmattpennihingi naula pääll ja\nett -- -- --\n\nEi Korpplaiste handelsman gerjennt tällk kertta sem bidemäll\nlitaanjasas, sillett ny tul se ijangaikkinem bilattem buhuja ja jekun\ndekki, voogmestar, lengeihin, giäppas voipytyn Gorpplaiste\nhandelsmannin gädest, ott pikkusormes päähä voingokkrem, bist se\nsuuhus, maiskuttel huulias ja sanos: Jaaha, Lasola, tämä o hyvä voit.\nMnää kuuli, ett snää pyydä nelikymmend penni naulast ja se ei ol\nlainkkam bali. -- Kuule, mnää otan goko tämäm bytylise ja maksa snuulls\nse nelikymmend penni, josas takka, ett se piissa mnuull ja mnuu\nmuijallen jouluhu saakk.\n\nSiin olis moni muu jäänns suu auk seisoma, mutt Lasola olik semmenem\nboik, ett se ymmärs ain glaarat ittes ja vastas:\n\n\"Juu, kyll mnää sen dakka, ett se teill joulu astikk piissa.\"\n\n-- Tahdoisi mnää tiättäk, kuit tes sen dakkama uskalatt menn,\nKorpplaiste handelsmam bist välihi.\n\n-- No, miksen uskalais, Lasola sanosi. Ko vaa voogmestar ja häne frouas\nsyäväs stää voit se jälkke, ett se piissa jouluks, ni se piissa.\n\n-- Nii juur. Semne yksingertane jutt se o, voogmestar lisäs siihem\nbuhesse. -- Mutt es snää taed viäläkkä saads stää päähäs, kuis selv se\njutt o. Ja ko nii o, ni om baras, ett es seot ittiäs lainkka näi\nviissatte miästem buheihi.\n\n-- Kuka täsä toisem buheissihi ittes seottann o? Ja toisen gaupoihi. --\nEi kukka muu ko snää. Mutt tiädäks, mitä siit seora, jos mnää haasta\nsnuu oikkeuttehe? -- Ja snää es otakkan dota voipytty. Mnää sen gaupois\nole olija snää es saat tull mnuu härittemän gaupandeosan. -- Tänns se\npytt ja vähä jouttu sittengi!\n\nKorpplaiste handelsman garas pytyn doissen gorvahan gii ja meinas\nnytkäst se voogmestarin gädest, mutt voogmestar ei hellittännykkän, go\nsanos, ett hän se voi osta.\n\nJa nii äijäs sitt venutivas stää voipytty kumbiki haaralles ja\nhaukusivat toinen doissias. Siint tliiva molemppatte vanhas synnik\nkuuluvillk koko sills suurell joukollt toriväkki, ko vähitellen\ngokkonus Lasolan guarma ymbärs stää komelja kuulema ja kattoma.\n\nVoogmestar, ko semne liukaskiäline miäs ol, voitom bääll ol siins\nsanasodas, vaikk Korpplaiste handelsmannill olikim bali enemä synnej\nesill vedettävän riitveljes niskoill. Ja kon Gorpplaiste handelsman\nsitt viime rupes härnämä voogmestri yhdest vanhast rakkaudejutust, ko\nol päättynn hyvi nolost voogmestrill ja jost kaupungis kohisti hyvim\nbali siihe aikka, ni voogmestar suutus ja sanos: \"Kuule, snää puhele\nniingon es snää olis oikke herell viäl. Es snää taedt tiättäkkä, ett\nauring jo nouss o. Ja tiädäks snää ylipäätäs lainkkan, gui auring laske\nja kuis se nouse? Annast mnää näytä se snuull.\"\n\nYhtäkki voogmestar siäppas voipytyn Gorpplaiste handelsmannin gädest,\nanno se Lasolallt, tartus toisin gäsin Gorpplaiste handelsmanni niskaha\nja pyhkäs toisin gäsi riitveljes kasvoj alaspäi hiusrajast leukkaha\nsaak. -- \"Näi se laske\", hän sanos sen dehdesäs, \"ja näi se nouse\", hän\njatko, ko häm byhkes ylöspäi Korpplaiste handelsmannin daulvärkki nii\nrajust, ett handelsmanni nokk ol vähällt tehdf föli juurines päevines\nja rupes spruuttama vert.\n\n-- Tämä snää kadu viäl, Korpplaiste handelsman huus, pyhkes toisin gäsi\nnokkatas ja heritt toist nyrkkiäs voogmestrill. Oikkeuttehe snää täst\nviäl joudu ja todistajoist ei mnuull ol Jumalan giitos puutett. --\n\n-- Te näitt sen gaikk. Pankka visust miälen, hyvä ihmsek, kuik kaikk\ntämä tapadus ja kummost evervaltta tua voogmestri raat o mnuullt tehn.\n\nSe sanottuas Korpplaiste handelsman läks menemän gotti ja juttel joka\nihmsellk, ko händ vastan dul kui hänen gäynn ol ja sanos, ettei enä ol\nväärtt kenenkkä mennt torill, niingauan go voogmestari anneta löysänk\nkulkki.\n\nMutt voogmestar ol niingo muin miähin vaa, anno Lasolam bunnit voi,\nmakso se ja läks voipytt kädes muit kaupoj ja uutt jekku tekemä\naavistamat lainkka, mikk harmi ja solkknas siit häne ja Korpplaiste\nhandelsmanni välisest jutust viäl pit tleema ja valla sivulisill\nihmsill, eritengi Efraimssonnin Gyärillk, ko ol vanhimppi merimiähi\nkaupungis.\n\n\nII\n\nKorpplaiste handelsmannis ol todestakki niim bali intti, ett hän haast\nvoogmestri oikkeuttehe väkivallast julkisellp paikall ja\nkunnjaloukkauksest. Sillaill oikke. Ja kivust ja kärsimisest ja verehen\ndahrituist vaatteist hän gans lupas haastesas pyyttäk korvaust.\n\nTodistajaks hän haast pualen dusina ihmissi, niitte joukos\nEfraimssonnin Gyäri.\n\nNii händ. Ja ny istus sitt Efraimssonnin Gyär Koppla salis -- hän omist\nsillon Gopplan dalo -- pöydä viäres akkna all ja ajo parttatas. Ol\nnäättäk maananda päev siink kell kahdeksa nurkis aamuste ja kymmneld\nhänem bit olema raastuvas todistamas Korpplaiste handelsmanni ja\nvoogmestri välises jutus.\n\nHän ol oikkjastas hyvi miälisäs siit, ett hän ol pääss todistama siin\njutus, sillett hän ol jo kaua aikka fundeerann lähti maistraattiin\nvalittama stää, ett Kriipi-oja vesi kovemills satteillk kokkonus hänen\ngadun gulmahas, nii ett häne ol valla mahdotom bääst Vanhangirkongadull\nläpi se vesilaimiskan, go siihe heijä nurkkahas synnys kovemills\nsatteill ja ol ainane rist syksyin, geväsin, go vede oikke vallallas\noliva.\n\nHän ol sendä näihi astikk jättänns sikses se maistraati reisus, ko hän\nol saannk kuuli, ett jos hän siit asjast välittä, nii maistraatt\ntoimitta syynim baikall ja sitt hän saa lunastap protokollam\nbrotokollam bääll eik stää vikka lopuldakkan gukatiäs korjatuks saad.\nSillett kyll Kriipi-oja pualias pitä, ihmse meinasiva.\n\nMutt nyk ko häne muutongi däydys menn raastuppahan dodistajan, ni hän\nol fundeerann asjas siihe reedaha, ett hän samallk kerrallt teke se\nvalitukse siit Kriip-oja vedest ja teke se semsellt tavall, ettei\nmaistraatt pääs hänells siit protokolli kirjottama. Hän ol stää asja\najatell nii harttast, ettei hän muistann muijalleskan goht sanno, ett\nhänd todistajaks oltti haastamas. Ja ko hän hetke jälkkembäi huamatt,\nett olis mar siit sopinnk Kristiinallekki ilmotta, ni hän meinas samas\nittekselles, ett pahustak niitte vaimihmisten darvitte kaikk asjat\ntiättät täsä mailmas. -- Nii, ja kyll mar se sen diättäs saa naapri\nämmväeldäkki, hän lopuks päätt.\n\nNiingo se saiki sen diättä jo pari tiima sen jälkken, go stast [stast =\nkaupunginpalvelija (ruotsalaisesta sanasta stadstjenare)] ja poliis\nolivat lähtennt tiähes haasten doimitettuas. -- Nii händ, tiättä oikken\nGristiina se sai ja näris ja möyhäs joka päev, kui Efraimsson viättä\nnii huano elämä, ett hän ai joukkon gäsketä raastuppaha sakko saama.\n\nMutt ei Efraimssonin Gyär tiättos pistänns semsist puheis, ol vaa\nniingo ennengi ja anno Kristiina jahnat vanha virttäs.\n\nSillaill oikke. Ja ny ol sitt se päev valjennk, ko se jutum bit tleema\nesill ja, niingo sanott, Efraimssonin Gyär istus ja ajo parttatas, ett\nhän olis ihmiste näkönen, go hän ni juhlalissen doimituksehe mene.\nSemnem biän ymbyrjäinem blakkarpeil hänell ol edesäs pöydäll ja pahast\nhän hirvittel, ko veitt ei oikken dahtonns saad urakka hänem\nbualenduumamittasest parrasängestäs. Saadakses kaikk rypyk kasvoisas\nsuaristuma hän välist pullist poskes, nii ett hän ol jämt sen engelin\nguva näkönen, go häne raamatusas tuamiopäeväm basuuna puhals ja ai\njoukko hän guljett kiälembäätäs suupiälette ja huulitte ali, nii ett\nveitel ol niisäkki säseris paikois siljä tiät edesäs. Ja jos Kristiina,\nkom beräll huanett toimittel askreitas, tul vaa syllängim bäähän\nGyärist, ni hän huus: \"Koitast vaan dulls siihe nyhjäsemä mnuu, nii\nettän leikkan däsä viäl kurkkum boikk kesken gaike!\"\n\n-- No, en sunkka mnää snuu tämse matkam bääst pömbätyks saa, Kristiina\nkoitt pualusta ittiäs.\n\n-- Es sunkka, mutt pahusik sen diätä, kosk snää tryykkät tänn mnuun\ngimppuhun. Snää kos semnen grohelo ole.\n\n-- Ittes krohelo ole.\n\n-- Kyll mar vaa snuu miälestäs, mutten muitte.\n\n-- Jaaha, otast mnuun girkkhattun harkust ja haijast se oikke hyväks.\n\n-- Snuun girkkhattus! Pahustak snää sillt tee? Ny o maananda päev. --\nSnää taeda oll viikkvillis.\n\n-- Huals snää siit, muttkom ban asja liukkast käymä vaa.\n\n-- Älä luulekka, ett niit niim bannan gäymä. Mnää en meinp pikkusormian\ngoukistas snuu hyväkses, ennengos sano, mihi snää ny oikke mene.\n\n-- O se nys sendä oikken gamala, kon deill vaimihmsill o annett semne\nluand, ett teijän däyty kaikk tiättä. -- -- Kas nii, ny mnää leikkasi\nittiän jo huulehen, go mnuun däyty gesken dämä säserän doimituksem\nbauhat snuun gansas. -- Kat nyk, kui veri lendä. Kuis snää luule, ett\nmnää taeda menn maistraati etten, go veri mnuust näi spruutta!\n\n-- Vai nii, vai oikkeuttehe snää joudu. Vai o se snuu asjas tänäpä\nedes. -- Juapnusakkok o jällk kysymykses?\n\n-- Jällk kysymykses! Oleng mnää niit juapnusakoj nii usse saann? -- En\nols saannk ko yhde ainoa.\n\n-- Stää o siinäkki enemmän gon gylliks ja usseve niit olis, jos es olis\ntoimittann ittiäs nii hyvi väleihim boliisitten gans.\n\n-- Soo, vai nii. -- Kuule, lakk ny jo jahnamast taikk mnää suutu. -- --\nPerhan sendä, siint tul töine haav. -- Mutt ong ihme, ko snää kiukuta\nmnuu nii, ett mnuu joka paikkan värise. Kuule, mnää sano snuull ny, ett\njos es snää lakk, ni mnää leikka itten vallam balasiks ja mnuun däyty\njättäk koko reisu; en saat todistajam balkkatan, muttko sakko viäl\npoisjäämsest. -- Es snää tiättävästengä olk kuuli, ett sakko siit tlee,\nkonei olt todistamas sillongon dodistama haastett o. -- Nii, mitä te\nämmäs semsist mittän diädäisitt. -- Kas nii, ny mnää tlii sitt\nsanonnuks, mitä varte mnää oikkeutte mene. -- Ong snuu miäles ny hyvä,\nkos sai mnuu narratuks se sanoma?\n\n-- Ei, ei mnuu miälen ol hyvä. Ei ol mikkän gunni ihmsellk, ko hän\njoutu lakituppaha. Mnää ole näi vanhaks elänn, eng ol viäl koska\nlakituppa sisäpualeld nähn.\n\n-- Vai nii, vai ei olk kunni, vaikk miäs todistajaks kelppa. -- No, ny\no Jumalan giitos part ajett ja mnää saam bann veitten gorjuhu engl ol\nenä hengevaaras täsä snuun dähtes. -- -- Vai o snuu miälestäs häppi, ko\noikkeuttehe joutu todistajaks. -- -- No nii, snuull o snuu järkes, mutt\nmnää sano, ett se on gunni ja semmost kunnja ei osotetakkan gaikill. --\nSillaill oikke ja o mnuulls sitt muutakki asja maistraatillk, ko mnää\ntoimita samallk kertta. -- Annast tänns se hari. Kamalan domune ja\nkuatonen dämä mnuu must ponksuunjakkun ny ongi.\n\n-- Tosa o hari ja tosa o snuu hattus. -- Vai o snuull muutakki asja\nmaistraattihi. Olis mar oikke lyst tiättä, mikä se muu asi o. Mutt mnää\nannaisi jo edeldkätt snuulls se neovo, ettes ruppeis lainkka\niisuttleema siäll oikkeudes muist asjoist, muttkon dulsik kottik koht,\nkos olet todistukses toimittann.\n\n-- Nii ja se snuu neovos ei kelpp mihinkkä. -- Kuule tykkäks snää, ett\nkaikk o niingom bitäki oleman, gon Kriipi-oja vesi pyssä tähä meijä\nnurkkaha, nii ett saa kahlat polveijas myäde vedes, jos\nVanhangirkongadullt tahto menn?\n\n-- En, em mnää tykk, ett se oikke o. Kuingast mnää niin dykkäisi? --\nMutt snuus ei taed oll miäst stää asja paremaks saama.\n\n-- Oleks viss siit? -- -- Älä hual olls sendä. Ei ol tiätto, vaikk mnää\ntoimitaisi maistraati avaman gaupungin gustanuksell ojam bisi\nVanhangirkongattu ja sitt meijän gatu o guiv niingo -- niingom Bunane\nmeri sillon go israeli lapses sem boiki marsesiva. -- Semne miäs mnää\nole.\n\n-- Nii snää luule, mutt paha mnää pelkkä, ettes snää stää toime saa. --\nJaa-a, olis mar oikke siunatt asi, jos tua vesi saatais pois tästä\nmeijä nurkast.\n\n-- Saada se. Mutt viissast siint täyty menetell. -- Nääks, jos mnää\nmene maistraati ette ja sano: \"Korkkjast kunnjotett maistraatt ja raad,\nmnuu nöyr pyyndön olis semne, ett kaevetais oja pisi Vanhangirkongadu\nsyrjä, nii ett Kriipi-oja vesi laskis pois eik jäis makkama mnuun dalon\nnurkkihi\", ni mitä snää luule, ett maistraatt siihe sanois?\n\n-- En mittän diäd. -- Nii, mitäst vissi maistraatt mahdais sanno?\n\n-- Kas nii, siinäs ny nääk, kui vähä snää näit asjoi ymmärä. -- --\nYhdeksäng se kell siällp peräkamaris hakka? -- -- Jaaha kyll mnuulls\nsitt viäl aikka o. -- -- Es snää tiäds stää ko merkk, mitä maistraatt\nsiihe sanois.\n\n-- Mistäst mnää sen diädäisi --!\n\n-- Sillaill oikke. Mistäst snää sen diädäisi. Nii händ. Ei snuu järkes\nulet niim bitkälttä, mutt nääks mnää tiädä se.\n\n-- No, mitäst maistraatt sanois sitt?\n\n-- Tuastis mnuullk kupp kaffett lissä. -- -- Jaaha mnää selitä sitt\nsnuulls se asja. Nääks, maistraatt ei sanois yhtikä mittän, go ruppeis\nkirjottamam brotokolla ruatin giälell. Ja siinp protokollas olis sitt\npitk ramariikk siit, ett sinä ja sinä päeväns siin ja siink kuus ja\ntänä vuant tul maistraati ette merimiäs Kusta Efraim Efraimsson, ko\nomista Kopplan dalo numra se ja se siin ja siink korttlis Rauman\ngaupungis ja valitt, ett Kriipi-oja vesi kokkondu hänen dalos ette.\nSillaill oikke siinp protokollas sanotais ja sitt pali muut jaaritust\nviäl, niingo semsis papereis pruukata ja viime siins sanotais, ett\ntämän Gusta Efraim Efraimssonim byynnöm bääll maistraatt päätt pittäs\nsyyni oikkem baikall.\n\n-- No, mutt tämä olis kaikk peräte hyvä. Sillo maistraatt sais omi\nsilmi nähdt tämä surkkeude.\n\n-- Vai nii, vai hyvä se olis snuu miälestäs. Mutt annast, ko mnää\njuttlen, guis sitt käveis. Nääks ensiksikki maistraatt lähetäis tuam\nbrotokollan, go se mnuum byyndöm bäällt tehn olis, mnuull ja mnää saisi\nmaksas siit koko jouko raha. Ja sitt ko maistraatt olis käynnt täällk\nkattomas tota vesilaimiska, ni mnää saisi maksa hyvä joukon daas se\nvaevast. Ja sitt maistraatt menis oitis raastuppaha ja kirjotais viäl\npidemäm brotokolla ja juttlis siint, tiättvästengi ruatin giälell, mitä\nkaikki se meijä nurkis o nähnk, kukosist ja kanasist ja mukuloist\nalkkate, ja mnää saisi jäll maksas sem brotokolla ja sitt maistraatt\ntekis päätökses asjas ja kirjotais siitäkkim brotokolla ja mnää saisi\nmaksas sengi. Ja siinp päätöksesäs maistraatt sanois, ett ei tee\nyhtikkä mittä, vaikk Kusta Efraim Efraimsson hiukan glohjaki vedes,\nkosk hän vanh merimiäs o ja neovois mnuu valittama maaherrall, jos en\nmnää tydyis maistraatim bäätöksehe ja mnää olsin diättvästengi nii\nsuuttunn, ettän valitaisi ja sitt mnää saisim bitkäm brotokolla\nmaaherrald ja sitt maistraattia maaherr ruppeisiva yhdes stää asja\nsortteerama ja kirjotaisivap protokolli niim bali kon gerkkeisivä ja\nkaikk mnää saisi maksa.\n\n-- Siunakko sendä! -- -- Muist ny vaan, gos sinn raastuppaha mene,\nettes puh yhtikä sana koko Kriipi-ojast vedest. Jumal vaijelkko meit\nheijäm brotokollistas.\n\n-- Jaa-a, siinäs sanosikki oikken dotude sana. Jumal varjelkko meit\nprotokollist, sillett oikken gamal parsell semnem brotokoll o. Kos\nkerra yhde saa, niin gyll snuullp pia heit o goko sylyline. Semnem\nbrotokoll o nääks paheve sikimän gon gärväse mätäkuus. Ja tyyrist karja\nse o, semnem brotokollkari. -- -- Nii ett kyll oikke niin dosi on, gos\nsanosi, ett jumal meit protokollist vaijelkko.\n\n-- Jaa-a, kos ny vaan daedaisi ollp puhumatt tost meijä rapakostan\nsiäll raastuvas. -- Muistaks ny vaam bittäs suus kii.\n\n-- En. -- En yritäkkä. Mnää puhu siit asjast, mutt puhungi nii\nviissast, ettei hep pääs meillp protokolli kriipustleema. -- Nääks sill\no ero, kui asi ajeta. Se ajeta hullust taikk viissast. Mutt mnää\nmeinangi ajat tämä asja viissast ja sitt hän ihme o, jos em mnää tota\nvesilaimiska meijä nurkastan saa hävitetyks.\n\n-- Millaillast snää sitt meinas stää asja aja?\n\n-- Kas nii, nys snää tahdoisi viäl sengin diättäk, kos jo ole narrann\nmnuu melkken gaikk salasuten ilmottama. Mutt ny mnää sanongi stopp ja\nsnää saat tyttys siihe. -- Katost, ko meinasi unhottas silkin\ngaulastan. -- Sidost snää se nuaremakses mnuun doppihin.\n\nKristiina sidos silkin Gyärin gaulaha ja ko se ol teht, niin Gyär vet\nponksuuni ylles, paino kirkkhatum bäähäs, kattel peilihi ai joukko ja\nsanos vihdo viime: \"Hyväst nyk Kristiina. -- Mitä snää meinak keittäp\npualpäeväks?\"\n\n-- Halastuj peruni ja lamppaliha. Ja vellinkki päällk.\n\n-- Vai nii, olis oikke vahing, jos em mnää kerkkeis pualpäeväks kotti.\nMutt kyll mar siäll oikkeudes pali yli yhde viivytä. Pidäk kaiketakki\nsendä snää rua mnuull lämmjän, josan jouduisi viipymä.\n\n-- Pidän gaiketakki. Olekkostis koska ilma lailist ruakka jäänn, muttko\nsillon gos ole voorkausräkningill oll hummamas, nii ettäs ole ruakaski\nunhottann? Kyll mnää vaa askreistan murhem bidä, nii ettei snuun\ndarvitt ittiäs niihi seotta. Kos vaam bidäisi yht hyvä murhett omistas\n-- -- Nii, ja olsi vallam buhumat Kriipi-ojast ja tost vedem\nbaismuksest meijä nurkasan.\n\n-- Kyll mnää tiädän gosk om baras puhhu ja kosk om baras pittäs suus\nkii ja toevoisi, ett snääkin diädäisi se yht hyvi. -- Jaaha, ja hyväst\nny.\n\n\nIII\n\nEfraimssonin Gyär men suara päät raastuppaha. Hän giipes toisse\nvoovinkkihin goht, sillett hän duns hyvi sen dalom baika. Ei hän oll\nensmäst kertta tämsill matkoill. Ei oll, Herra nähkö. Hän ol eläisäs\noll usseman go yhden gerra oikkeude edes, joskus päällkkandajanakki,\nmutt ussemitte sendä aldvastajant taikk todistajan. Ja hyvä tutt hän ol\nstasti, vanha Limberin gans, ko sitt sai soutamisest kättehes rako ja\nsiit veremyrkytykse ja kual parin golmen diima sisäll. Sillaill oikke,\nvalla hyvi hän duns Limberi, sanos hyväm bäevä hänell ja istatt\ntoolills siihem biäne huanehe, mihi ensmäiseks tullan, gon drapu\nloppuva. Hetke aikka hän siink katteli ymbrilles ja nyäkkäs päätäs\ntutuill ja kurkist oikke hän viime siihe salihingin, go o idämbualells\nsiit piänest huanest. Siällk kävel fiskaal kulttasillk knapeillk\nkoristetus jakusas ettittakasi voogmestrin gans ja naureskel voogmestri\nhullutuksill. Mutt ovembiäles kakluunim bualell istus Korpplaiste\nhandelsman ja ol hyvin giukkuse näköne eik oll ihmekä -- ajattel\nEfraimssonin Gyär, ko ylene syyttäjä, jong sendäm bidäis\ntorirauhastakki murhett pitämä, noi hyvis väleis ol syytetyn gans. Mutt\nei Kyär siink kaua semssi asjoit fundeerat saanns, sillett ny huus\nLimber kovall äänell, ett jos jolla o maistraatin jottam buhelemist, ni\nsais astus sisäll maistraati ette.\n\n-- Ongost vissi nii, ett ne maistraati asjas sortteerata ens?\nEfraimssonin Gyär sillon gysys Limberild vissemäks vahvudeks.\n\n-- On gyll se asi semne. Siin järjestykses oikke me ne ole mailma alust\nandann menn. Nii ett josas jottan dahdo maistraatild, ni menk koht tua\nLemsa jälkken, gom byytä saad rakenttat talo sinn myllys viäre.\n\n-- Oi nyp pahapolv sendä. Olis oikke mnuull asja maistraatin, mutt mnää\nmeinasi sannos se asjan sitt koht, ko mnää todistuksen ole andanns\nsiink Korpplaiste handelsmanni ja voogmestri välises jutus. Sillaill ei\nsiins sitt olis pelkko, ett he lykkäisivä mnuullp protokollan gättehen\njongu ajan dakka, niingo heijän dapas o. -- Nii, ett kyll mnää jätä se\nmnuu maistraati asjan siks.\n\n-- Ei se luanist. Maistraati asja oteta ensmäiseks taikk ei lainkka. --\nKas niin, dosa tlee Lemsa jo takasi. Lähd nys snää voorostas ja vähä\nliukkast sittengi.\n\nYmmärtä se, ettei siinf fundeeramissehe sitt aikka oll ja ennengon Gyär\nol oikke selvills siit, kuik kaikk ol tapattunn, ni hän seisos pitkäm\npöydäm bääs. Siin ol raamatt häne edesäs ja papereit koko roukki ja\ntoises pääs pöyttä istus pormestar must kulttasillk knapeillk koristett\njakk hänelläkki yll ja pöydä siullt toisellp puallp pormestri istus\nRedarstaadi herashööding ja toisellp pualls suutar Berglund.\n\nNe herras siällt toises pääs pöyttä keskustliivak kesknäs eik olit\ntiätvännäs Efraimssonin Gyärist, nii ett Kyär jo katos ymbrilles ja\nfundeeras lähti liässuhu. Mutt ko hän samas muist, kui rehvakkast hän\nol luvannk Kristiinallp pannt tämä asjan gunttoho ja ko häm bäällsem\nbäätteks huamas, ett Limberiki ol tulls sisäll hänem beräsäs, ni hän\ngaras luandos ja jäi niingo jäikim baikalles seisoma.\n\nEik kestännykkä sitt enä kaua, ennengom bormestar kysys häneld, kuka\nhän o ja mitä asja hänell o.\n\n-- Gustaf Efraim Efraimsson mnää oikkem bapinkirja jälkke ole ja\nKopplan dalo isänd, merimiäs. -- -- Nii händ, merell ole enimäste goko\npiäne ikän oll.\n\nSe sanottuas Efraimssonin Gyär löi suus lukku, nii ett hamppak kalativa\nja rupes kattlemam bisi seini.\n\n-- Jaaha, ja mitäs asja Efraimssonill olis? pormestar kysys, kon Gyär\nvaan jatko vauhkottlemistas.\n\n-- Semmost asja mnuull olis -- ohhoh, näättäk nyk, ko unhotin\ngiiruisan ottak klossi suustan -- Kyär vastas, pist tupakklossis\nliivimblakkrihis, funderas hetke ja jatko: -- Semmost asja olis,\nkorkkjast kunnjotett maistraatt ja raad, ettäm byydäisi luva saad ruvet\nkalastama siin meijän dalo nurkas, ko siin o oikke semne järvengaldane\nnäi sattesen aikan. Siihe laskeva näättäk Kriipi-oja vede ja\nVanhangirkongadu vede ja mnää ole ajatell, ett kyll mar semses vedem\nbaljoudes kaloijakki mahta oli.\n\nPormestar, ko ol uus paikk-kunnall eik tundennk kaikki kaupungilaissi,\nkumarus Redarstaadi herashöödingi päi ja kuiskas: \"Mikä miäs tommne\noikke o?\"\n\n-- Semne vähä pualviti se o. -- Enemä osa ikkätäs o ollp pualhullun\ngirjoill, vaikk mnää eppäle, ett se o viissave ko moni muu täsä\nkaupungis. -- Ja kyll asi semne o, ett suur vesilaimisk oikke siihe\nhänen dalos nurkkaha satteillt tlee, nii ett kyll hänells siit harmi o.\nMutt ei siin mittän galoj ol.\n\n-- Ei tua miäs ol mikkäm bualhull. Siinp pahukses o järkki kukatiäs\nhiuka liiknemängi, pormestar kuiskas takasi Redarstaadill, vet suus\nnauru ja kysy Kyärild: \"No, mimsillp pyydyksill Efraimsson siin ruppeis\nsitt kalastama?\"\n\n-- Jaa, ett mimsillp pyydyksill. -- -- Nii händ, kyll o asi nii, ett\npari mertta ja yhde rysime mnää siihe meijän gadungulmaha aluks\npistäisi ja jos hyvi luana, ni sais stää koitta verkoillakki. -- Nuatta\nsiin ei oikke saa vedetyks, mnää luule. Se häirittis, näättäk,\nkorkkjast kunnjotett maistraatt ja raad, kuarmatte ajo kadull.\n\n-- Niin gyll häirittisiki. -- Muut kuulkka, ong siink kaloj, siint\nteijä järvesän?\n\n-- En mittän diäd, herr pormestar hyvä. Mutt ei kokematon diäd\nonnestas, sanota, ja kyll mar semses puhes vaam berä ongi. Nii ett\nkoitetan, goiteta, sitt se nähdä. Sitt net tali nähdän, go vatt avetam,\nbruukata sanno.\n\n-- Nii oikke, sitt se nähdäis. -- Mutt kuulkkast Efraimsson, olettak te\nlainkkan dull ajatelluks stää, ett mitä siit seora, kon det tleet tänn\nmaistraatist pilkka tekemä? Ett te ol nii hull, ett tet todestakki\nluulisitt siint teijän dalo nurkas kaloj uivas ja ko nii o, niin suara\npilkan dekko maistraatist teijäm byyndön o.\n\n-- Oi voi sendän, guingast herr pormestar semmost mnuust luule! -- Ett\nmnää ruppeisim bilkka tekemän gorkkjast esivallast! En maaka ruppekka,\nen ikänäs! Ja miksei siink kaloj olisi siin rapakos meijän dalo nurkas?\nO niit piänemisäkki vesis. Nii ett andakka Herran dähde mnuu yrittä,\nnii näätt, ett todem bääll mnää täsä liikkell ole.\n\n-- Niin, dota teijäm buhettan me usko niim bali, ko met tahdo --\nEfraimsson astu ulos, ni maistraatt teke päätöksen däsä asjas.\n\nKo Efraimsson ol menn, rupesivak kaikk maistraati herra naurama ja\npormestar kysys Limberild oikke nuugast, kumne miäs se Efraimsson\noikke o.\n\nLimber juttel kaikk, mitä hän Efraimssonin Gyärist tiäs, ja sanos\nviime, ett sendähden Gyär näin dätä asja aja, ko hän dahto, ettei tliis\nmittäm brotokolli siit jutust.\n\n-- Vai nii, vai semmost järkki se jutun dakan o. No, kyll mnää hänen\ngureera.\n\nSitt pormestar sano Limberi, ett hän gäskis Efraimssonni sisäll jäll ja\nkon Gyär taas seiso vanhallp paikallas, niim bormestar sano: \"Jaaha,\nmaistraatt om bäättänn, ett se pitä Efraimssonnim byynö johdost syynim\nbaikall, ajall, jost Efraimsson lähemi saa tiättäs siit protokollast,\nko lähetetä Efraimssonillt täst istunost. Ja ko syyn sitt om bidett ja\nsyynprotokoll, kon diättvästengin gans lähetetä Efraimssonill o valmis,\nni -- -- --\"\n\n-- Kuulkkast nyk, korkkjast kunjotett maistr --\n\n-- Hilja! Mitä lai semne o, ett Efraimsson ruppe täsä juttleman geske\nmaistraatim bäätökse julistamise.\n\n-- Mnää meinasi vaa sanno -- -- --\n\n-- Hilja, mnää sano! Taikk tahdottak sakko sopimattomast käytöksest\noikkeude edes!\n\nKyär ol tull vähä pleikiks pojaks yhtäkki ja hiki juaks häne otastas\nniingo rännist.\n\n-- Niin, go syynprotokoll o valmis, pormestar jatko puhettas, niin\ngokkondu maistraatt jäll asja ajattlema usseman gerra ja anda joka kert\nEfraimssonillp protokollallt tiättä, ett misä karssas asi kullongi o.\n-- -- Jaaha, ja nys se on dällk kertta valmis. -- Limber käske seorava\nsisäll.\n\n-- Mnää tahdoisi ottat takasin goko pyyndön, Kyär koitt sanno, mutt\nsillom bormestar löi nyrkkis pöyttähä ja sanos: \"Asi o valmis tällk\nkertta. Eik Efraimsson guulls stää? -- Ulos!\"\n\nKyär katos huanest niingo vilaus, istus vanhallp paikalles siäll\netuhuanes ja ihmettel, kuik kamala huanost häne asjas ny ol käynn.\nEnimä händ harmitt, ettei hän ollukka välttänn niit protokolli. Hän näk\nmiälesäs niit jo koko roukkjom böydälläs ja ajattel Kristiina saarnoj,\nkon dliivat tiättvästengi stää kirppjämäks mitä korkkjamaks se\nprotokollatten dapul kasos. -- -- Nii, ja stää rahatte meno sitt niihim\nbrotokollihi! -- -- -- Huh, huh -- -- mailm näytt oikke synkkjäld\nEfraimssonin Gyäri silmis täll haava.\n\n-- Mitäst asja snuull maistraattiin ol? joku siin häne viäresäs kysys\nja nyhjäs samas Kyäri kylkkehe, niin ett hän heräs ajatuksistas.\n\n-- Jaa ett mnuull vai. -- No, ol jotta semmost piänd kalastuksen gohina\ntäsä miälesän ja pyysi luppa siihe maistraatild.\n\n-- Vai ni, vai nii -- ja nys snää odotap päätöst vai?\n\n-- En juur stääkä. Siink kalastukse jutus annetti jo semnem bäätös ett\nmaistraatt pitä ens syynim baikall.\n\n-- Oh helkkar. -- -- Kyll niist kaloist sitt tyyrist ruakka tlee. --\nMutt mitäst snää täälls sitt viivyttlek, kosk snuu asjas klaar o?\n\n-- No, kom bidäis täsä todistama siin voogmestri ja Korpplaiste\nhandelsmanni jutus.\n\n-- Älä helkkris. No, siitäs saa hyväm bäevpalka ja snuun galas tleevas\nsen gautt hiuka helvomaks.\n\n-- Sillaill oikke mnääki ole räknöinnt täsä, Kyär vastas ja tykkäs, ett\nmailm rupes selkkemä yhde eine.\n\nHäm bist tupakki piippuhus ja rupes juttlema sen gumpplis kans, ko siin\nhäne viäresäs istus, -- se ol Ruikksepä Frankke heijä reisuistas\nkaukkasill vesills, sillon go he yhdes seilasiva \"Ansios\". Ja Frankke\npist sauks hängi ja aik kulus oikke hauskast, ko hes siin\npraakkaskliiva ja vetelivä aika haiguj.\n\nTiima verra he olivas suuttanns siink kaikki mailmattomi puhellk, ko\nLimber men sinn idämbualisse huanesse, nyäkkäs päätäs voogmestrill ja\nKorpplaiste handelsmannill ja sanos: \"Jaaha, ja ny olis sitt herratte\nvoor astus sisäll.\"\n\nMitäst täst, asjaomase läksivä oikkeude ette, voogmestar ensmäisen hyvi\nriuska ja ilose näkösen, niingo olis mennt todiklassi ittelles tekemä\nja sitt Korpplaiste handelsman, go ol pleiki ja peljästynny näköne.\nMutt heijäm beräs meniväk kaikk muukkin, go siin istusiva,\noikkeussalihin guulustleeman, gui herrak kesknäs riitlevä.\n\nEfraimssonin Gyär kysys sendä ens Limberild, ett saak hängin dulls stää\nalkku kuulustleema, vaikk hän dodistaja o. Mutt Limber sääkkräs, ett\noikkeude jakamine o julkinen doimitus meill, nii ett sopi tull vaa. Ja\nrohkjast oikken Gyäriki sitt toisillf föli tek oikkeussalihi.\n\nMutt kon goko seorkund ol kokkondunn huanesse, niim bormestar sano:\n\"Kyll sendä o synd ja häppi, ett tek kaks vanha raumlaist porvri\nruppett täsä oikkeutt kesknänk käymä jongu mitättömä asjan dähde, juur\nniingon gaks pojangloppi, ko uhkava menn mammalls sanoma, et stää ja\nstää tua toinen dek mnuull. Mnuu miälestän se o niin sopimaton ja julm\ntämä teijä oikkeusjuttunn, ett mnää tykkäisi olevam barast, ett tes\nsoveisitt koko riitann, löisitt veljen gätt toisillen ja olsitt hyvä\nystvä niingo ennengi. -- Eikös ol niim baras?\"\n\n-- Korkkjast kunnjotett herr pormestar ja raad, kyll mnuu miälestän on\ndurha semsem biäne asjan dähde vaevat teit, herr pormestar, ja kyll\nmnää ole valmis sopima, voogmestar sanos koht, kom bormestar ol puhes\nlopettann.\n\n-- Ky-ky-kyll mnääki so-so-so-sovi, jos voogmestar ma-mamaksa\nki-ki-ki-puraha mnuull ja ku-ku-kulutukse, meinas Korpplaiste\nhandelsman, go ol niin däynnk kunnjotust esivaltta vasta, ett hän\nvalla änkkäs.\n\n-- Ei sunkka voogmestar teit pahombidell, ni ett mikkän gipurahak\nkysymyksehen dulsiva, pormestar siihe sanos.\n\n-- Mitäst mar mnää händ millän davall loukann olsi. Näyti hänell vaan,\ngui auring laske ja kuis se nouse. Ja se händ kismittä.\n\n-- Niin, go se sa-satus niin gamalast. Ol vähäll, etten mistannk\nko-ko-kono-nokkatan.\n\n-- E sunkka se niim bali sendä sattunn. Eiköst olekkim baras, ett\nsovitt tämä asja. Kas nii, lyäkkä sovinon gätt ja menkkän doimeihin ja\nolkka hyvä ystvä niingo ennengi.\n\n-- No niin, gosk herr po-pormestar niin dahto. To-tosa o mnuun\ngä-gäten, jo-josas vaa maksak ku-ku-kulutukse.\n\n-- Kyll niist sovita, voogmestar sanos.\n\nJa sitt äijä löiväk kätt, nii ett flaiskatt ja rupesiva lähtö tekemä.\nMutt pormestar kiitt heit viäl siit, ett he olivat tuli näi järkkihis\nja sanos viime, ett olis stää lyst tiättäk, kuis se auringo nousemine\nja laskemine näytetä.\n\n-- Kyll mnää se vaa näytä, herr pormestar, jos tämä mnuu hyvä ystvän\nsuastu siihe.\n\n-- Mi-miksen suastuis, kodes vaa rep-repel mnuu no-nokkatan niingo\nsi-sillo.\n\nKorpplaiste handelsman ol tuskim buhes lopettann, ennengo voogmestar\nkuljett toise gätes yli Korpplaiste handelsmannin daulvärki ylhäld alas\nja sanos: \"Noi auring laske.\" Ja sitt hän guljett kätes alhald ylös ja\nsanos: \"Ja noi se nouse.\" Ja silkk kertta voogmestar kyll jätt\nKorpplaiste handelsmanni noka rauhaha, mutt rutist se sija hänen\ngasvoijas nii, ett Korpplaiste handelsman huus: \"So, so älä niin\nga-gauhjast ru-rutist. Se-semne o vasto so-so-sopimust.\"\n\n-- Kyll te olett molema hyvi pruurej. Mutt menkkä ny vaa menoijan ja\neläkkä sovinos. Ei pass lainkka, ett tek kaks vanha raumlaist riitlett\nkesknänn.\n\n-- Ei passakkan, gorkkjast kunnjotett herr pormestar, voogmestar sanos,\npist kätes Korpplaiste handelsmannin gainlo all ja rupes taluttama händ\npois huanest.\n\nKorpplaiste handelsman pyristel vasta ja sanos, ett hän dahto haasta\nvoogmestri uudestas oikkeuttehen, go hän ol jäll rutistannk Korpplaiste\nhandelsmannin gasvoj, nii ett sorme jälje vissi oliva näkyvis. Ja tehns\nsen goko oikkeude nähde.\n\n-- Oleks snää vallam böhkö! Eiks snää muist, ettäs suastusis siihe?\n\nSiihem buhesse ei Korpplaiste handelsman diätänn vastat mittä. Ja nii\nhän sitt läks voogmestrin gans ulos huanest, vaikk hän dykkäsiki, ett\nkoko asi ol menn ny vallam bäi seini ja ett hän ol joutunnp pahast\nhävjöll.\n\n-- Mutt ku-ku-kustanuksep, pro-pro-protokolla ja muus snää\ntiättvästengi ma-maksa, hän sitt sanosiki voogmestrill.\n\n-- Asi o sovitt ja siit ei puhut enä mittä. Mutt yhden glasi ja\nkaksikki mnää snuull annan, go saadais vaa joku kässihin, go mene tuama\nmeill hiuka rommi. -- No, snää, Efraimssonin Gyär, tliikki juur niingon\ndaevast lähetett tähä meijäm bareihin. -- Katost täsä o raha. Men nyp\npoikattem buadihi ja tua meillk kann rommi. San, ett se tlee mnuull ja\nett he andavas stää kaikkjam barast, mitä heili o. Mutt pan ny ne\nvanhak kipakkas käymä oikken dihuva. Täsä on giiru, nääks. -- Ol mar\noikke hyvä, ettäs rookkasit tull.\n\n-- Rookkasin dull! -- Tliin gaiketakki mnää, ko mnää todistajaks\nhaastett oll. -- Olett tek kans yks ijangaikkine halju, handelsman, go\nannoit hyvä juttunn menn näi mäkkehe. Mutt päev-palkkan mnää sendän\ndahdon deild. Ei sunkka mnuun darvitt täsä istu päevkausräkningill\nraastuvas ilmam balkka valla sendähde, ett te olett tyhm -- antteks ett\nmnää sanon, gui asi o -- ja sovitt semse jutun, gon de olisitt voittann\nja vähä kirkkast sittengi. -- Mnuu harmitta niin durkasest.\n\n-- Harmitta mnuuki, Korpplaiste handelsman sanos siihe.\n\n-- Ja mnuu harmitta kans ja vähä enemän gon durkasest, ko snää Kyär\njahnas siint turhuksi ekkäs lähds stää rommi hakema. -- -- Laitaks\nittes liikkell siit vai! Ja liukkast sittengi.\n\n-- Kyll mnää vaa mene. -- -- Ja misäst mnää teijä rookka sitt jäll.\nMnää meina, ett mihi mnää se rommin dua? -- -- Ja kuik, kokonaisen\ngannung mnuum bit stää tuama?\n\n-- Kokonaisen gannu oikke. -- Eks snää stää jo kuull! -- -- Jaa -- nii,\nett misäst vissi snää meijä sitt jäll rookka. -- Se meijä muijaki o\ngoton. -- -- Helkkris, mutt kuule, Korpplaine, eiköst teijä emänd olt\nTuru reisus?\n\n-- O, oikke. -- Ky-ky-kyll oikke hän Durus o.\n\n-- No, sitt mek kokkonun deill. Eiköst nii?\n\n-- So-so-sopi k-k-k-y-kyll se vaa.\n\n-- Jaaha, Kyär, Korpplaissi snää sitt tleep potuines. Ymmäräks?\n\n-- Ymmärän gyll vaa. Ja kyll mnää sinnt tleen, gosk frou reisus o. Mutt\nem mnää muuton dämsis meiningeis sinnt tliis enemppä gon deillekkä,\nvoogmestar. Mnää tunne sen deijä froua. Kyll siin o matto siinäkki.\n\n-- Vai nii, mutt laitaks ittes toimittama se asjan, daikk täytyk mnuu\nanttas snuullt täst kepist!\n\nEi Kyär enä mittäm buhunnk, ko läks asjoit toimittama nii ett kandpää\nvilasiva. Mutt voogmestar ja Korpplaiste handelsman menivä Korpplaissi\nkohden gäsi kädes ja riitlivä oikke hyvim bäevi mennesäs. Ja nii\nliikutett Korpplaiste handelsman viäl ol siit oikkeudes olemisest, ett\nhän ajo puhettas takka iso aja se jälkkengi.\n\n\nIV\n\nKorpplaiste handelsman el nyk, ko häne frouas Turu reisull ol, vähä\nniingo vanha nuare miähe elämä, ko näättäk ei heillp ollp piikka\nlainkka, muttko Sjölundi Agatha käve vaa heill huaneit ruakkomas, sijat\ntekemäs ja aamukaffett keittämäs. Lopu edest hoit frou huusholli.\nSillaill oikke. Ja sen dähden Gorpplaiste handelsman, go hänen gottihis\npäästi, rupes ensmäiseks tyäkses tekemä valu hella all ja läks sitt\ntuama ämbrilise vett Postin gaevost.\n\n-- Kyll täsä meijän gaevosakki vett o, mutt se o niin gova. Toist se o\nse Postin gaevo vesi. Ei mistä muust vedest tul nii hyvä todivett ko\nsiit, handelsmam bauhas, ko hän hak ämbrin göökist ittelles.\n\nJa sitt hän, niingo sanott, läks ämbreines eik ollp pitkä aikka\nkulunnukka, ennengo hän ol takasi sild reisuldas. Voogmestar ol sinä\naikans saann valu oikke hyvim balama hella all, nii ett kannun gastrull\nvett ol jo hiuka niingon giähumise hankkeis, ko Efraimssonin Gyär tul\nlengeihi rompott kädes.\n\n-- Misä snää nii gaua viivysi? voogmestar toruskel, kon Gyär tul.\n\n-- No, kyll mar sen diädätt, ettei siällk kaupoist nii äkki miäs\nselkki, ko rookka käyd nii hyvin, go mnuungin gäve, ettän sai sen Gusta\nKnobbe myymän dämä rommi mnuull. -- O mar se vaa semnem boik pauhama,\nettei siit sunkka friskat. Ja ko se ruppe tavaratas kehuma, ni ostas\nsiint täyty toise, ei siin mikkä aut. Pist viäl pikanellrullangi\nmnuullk kaupambäälist, kehus stää kamalast ja sanos, ett ko stää\ntupakki suusas pitä, niin dlee semssi syljej kon gotkan doimituksi.\n\n-- Niin, gyll mar se tavaratas kehhut taita, mutt sillo se pistäki\nsnuull, jos hyvin gäy, jotta oikke mailma lopu roska kättehes. --\nAnnast katto, mimmost tämä romm nys sitt o. Tottas sanosi, ett se\nmnuullt tlee.\n\n-- Sanosi oikke mnää se. Ja Gusta Knobbe sääkkräs, ett ko voogmestar on\nglasin daikk pari tätä juann, ni hän näke kaks aurinkko taevall ja\npualen dusina kuit ja froua nuhdesaarn o niingo linnu liveryst hänen\ngorvisas. -- -- Semssi oikkem buhel, nii ett kyll mar se hyvä tavara\nsitt mahtaki oll.\n\n-- Viis mnää huali häne jutuistas, mutt kyll tämä stää on, go mnää\nmeinasi, voogmestar sanos, ko ol napannp prundim botu suusi ja\nmaistanns stää rommi. -- Hyvä oikken dämä o ja hyvä o, ettäs tliis sild\nreisuldas vihdo viime.\n\n-- No, mutt mikäst kiiru täsä nys sitt o? Eip vesikä viäl kiäh, kosk\nhandelsman tuallp puhalda hella all, nii ett vähä henkki o.\n\n-- Ei täsä mittän gova kiirutt kyll ol. Mutt ajattlest stää mnuu\nlevottomuttan, kom belkäsi, ett nys snää ole vissi menn muill\nmarkknoill rommpotuines.\n\n-- Tiätäkkä hiuka! -- En mnää ols semne. Ei ols stää ihmist, ko uskalda\ntulls sanoma, ett mnää olsin doise oma kähveldänn. Ja kon de nyp\npuhelett sinnppäi, ni mnää kysyn deild, ett vastattak puhenn. -- Kyll\nmar te handelsman sen guulitt, mitä tämä voogmestar sanos.\n\n-- Kuuli händ mnää se. -- Väärytt ja paha se teke joka ihmsell. Ei lupp\nmaksa niit protokolli edes, ko mnää siit tämämbäeväsest jutustan saa\nlunasta. Ei mittä maks, ei kivust ei mistä. -- Ja mitä sano Sjaana?\n\n-- Maksa mar mnää snuulls sendän goko joukon, gos saat todi mnuuld. Ja\nsnää, Kyär, saak kans, nii ett älä hual oll nii säserällp pääll. Oikken\ngamali ihmissi te olett, kon ett olt tytyväissi, vaikk eläm o niingo\nsilkki.\n\n-- Vai niingo silkki! -- Kaunistakki silkki! Kyll tundu karhjald se\nsilkk, ko ajattle vaa, mitä Sjaana sano, ko hän saa kuullk, kui mnuu\nasjan men. -- Pahus sendä, ett mnää sovesi se.\n\n-- Kuule, mnää luule, ett snää ole niim böhkö, ettäs sures semssi asjoj\nko o menn.\n\n-- Stää em mnää ihmettel, Kyär pist väli. Harmitta mnuukin, gonem\nsaannp päevpalkka ja ko mnuu maistraati edes käve nii huanost. Vaikk\nkyll asi semne o, ett sem bäevpalka mnää tahdon deild, handelsman.\n\n-- Mnuuld! Voogmestrild kaiketakki snuu se saadt täyty. Hän syyline o\nniingos tiädä.\n\n-- Ja ett mnää maksaisi snuullk, Kyär, päevpalka! Mist hyväst? -- Kuule\nlakk ny jo hokemast stää päevpalkkatas. Stää es snää saa meild\nkummaldakka.\n\n-- Täyty kaiketakki mnuu se saad jommaldkummald teist.\n\n-- Ong se tuamitt snuulls sitt?\n\n-- Ei ol.\n\n-- No pahustaks sitt höperöitte. -- -- Kas nii, ny vesi kiähu ja täsä o\nsokeri ja klasi ja lusika. Todi on deijäm bäevpalkkan ja huanomam balka\no moni saann.\n\nSitt he istusivak kaikim böydä viäre ja rupesivat tekemän dodi\nittelles. Voogmestar ol ilone ja puheljas, mutt Korpplaiste handelsman\nhuakkaskel ai joukko ja ol surkkja näköne. Ja Kyär ol kiukkune.\n\n-- Te olett vallam böhkössi, ko des surett semssi asjoj, ko ova menn.\nNiingo nes suremisest muutuisiva. Ja niingo ne olsiva niim bahak, ko me\nalus luule. Mnää ole näättäk menn ja huamannp piänell iällän, ett se,\nming me luuli oikke suureks onnettomudeks, oliki meill valla onneks.\nNii ett kyll asi semne o, ett ensiksikki menny asja ei muut miksikkä\nsuremisest ja toiseks paha hyvi usse muuttuki hyväks. Ja sendähde mnuu\nmiälestän om baras istu muin miähin vaa ja otta hyväll miälell vastan\ngaikk, mitä meill anneta. Ei ol väärtt, ett me ruppe sortteerama onne\nlahjoj ja sanoman: \"Tua ol hyvä\" ja \"tua ol paha\", sillett meis ei ole\nmiäst semsse sortteeramissehe. Mep panen gaikk sekasi, jos mes semssen\ndoimehe ruppe. -- Sillaill oikke ja ny maistetan dätä prykäyst.\n\nÄijä maistoivas sitt klaseistas, istusiva hetke aikka hissuksis ja\nvetelivä sauj oikke harttast.\n\nViimen Gyär sylkäs hyvi fundeeravaise näkösenp, pyhkes suus kädem\nbäälystähäs ja sanos: \"Nii, gyll mar se semmost o, ettei menny asjas\nsuremisest paran, mutt ny ongi nii viätävä hullusten däsä mailmas, ett\nme löydä edestän ne menny jutu ja siins se solm juur ongi. -- Ajattlen\ndäsä vaa nys stääki asja vaa, ett jos em mnää hull olis menns sinn\nmaistraati etten dänäpä, nii ei mnuull olis edesän nii mond Kristiina\nsaarna ja protokolli ja rahameno ja harmi.\"\n\n-- Nii juur. Sillaill oikke. Siinä sanosikkin dotuden, Gyär. Ja jos em\nmnää olis oll niim böhkö, ettän olsi sopinnt tämä voogmestrin gans, ni\nhyväll miälell mnää odotaisi Sjaanat kotti. Mutt ny mnuu miälesän\nliikku vaan gysymys, ett mitä sano Sjaana, ko se tlee ja saa kuullk,\nkui asi menn o.\n\n-- Mutt mnä sanon deillp, poja, ett jos o hullutust surr mennyj asjoj,\nni o viäl hullumppa surrt tulevi tapauksi. Mitä met tiädän\ndulevaisudest? En yhtikä mittä. Em met tiäd, eläng me enä huame. Ja\nmeijä rakka avjovaimon suuttava ollk kylmin, ennengo huamnem bäev\nvalkne. Eik olt tiätto, vaikk koko tämä mailm olis säpäleint tiimam\nbääst -- Mitäs mes sitt tulevaissi surisi. Murehdisi niit meijäm biäni\nasjoitan, go ova niingo hyttyse haukotus semste suurtten dapauste\nrinnallk, kon gualem ja mailma lopp. Ei, poja, olla me hyväll miälell\nja eletä sohlatan gaikes levos ja maisteta näist meijän glaseistan.\nMnää sano se vaa, ett semmost rommi, kom boikattem buadist saa, ei saa\nmistä muuhald. Pannast sitt pikkunen gling ja unhotetan gaikk harmi.\n\nNy oliva äijä ja virgonnk koko jouko ja paljom baremall miälellk ko\nenne. He löiväk klasis yhte, nii ett kilatt ja ottiva aika siämauksen\ndodi liiveihis. Ja voogmestar ol kovast tytyväine ja sanos: \"Mnää ole\nnäättäk niim bali fundeerannt tätä elämä ja tulls siihem bäätöksehe,\nett tämä olo täsä suru laksos, niingo muutmas sanova, o oikke nätti ja\nkäy valla seivakkast, ko vaa ymmärtä ottas se oikkjald kandild. -- Mitä\no oll ja menns, stää ei saa muutetuks ja mitä tlee, siit em met tiäd\nyhtikä mittä, en diäd edeldkätt, ong se hyvä taikk paha taikk tleek\nstää lainkka.\"\n\n-- Niin, gyll siinäkkim buhes perä o, mnää myänä se, Efraimssonin Gyär\nsiihe sanos, mutt kyll vaa nii julmett o, ett mnuull o edesän oikke\naika pyhkek Kristiinald. Em mnää siit mihinkkäm bääs. Mnää ole joteski\nviss sitt, ett mnää elä siihe hetke saakk ja ett Kristiinakim bysy\nhengis viäl kapple aikka ja mitä siihen dlee, ett tämä mailm meni\nhajalles enne stää hetki, ni stää mahdolisutt em mnää ot lukkuhunga. --\nSillaill oikke, nii ett kyll mnää joteski vissin diädä, mikä mnuull\nedesän o.\n\n-- Nii, ja mnää tiedä sen gans, sans snää voogmestar, mitäs tahdo,\nviissaudesas.\n\n-- No olkko, ett se teill o edesän, ni ong se sills sanott, ett se om\nbaha ja ett stää surrt täyty. -- Mnää luule, ettei haitt lainkka, vaikk\ntes saattki hiuka fliiteihin. Mnää luule, ett se vaikutta hyvä teis.\nNii ett olkka ilossi ja tytyväissi poja. Mimssi aabrotej mahdaisitt\nollakka, jos ei teijä muijam bidäis teit kuris! -- Vaikk kyll mnuu se\nsannot täyty, ett miähe velvolisus om bittä ämmäs kuris eik päivasto.\nKotokomend pitä olema miähen gäsis, se o mnuu järken ja semne ajatus\nmnuull o oll oijennusnuaranans siit saakk, ko mnää naimissi meni.\n\n-- Vai nii, vai semmost järkki teijäm bääsän o. Ja semne meining kyll\nmnuullakki ol, ko mnää se meijän Gristiina naisi, mutt nii vaa on\ngäynn, ett hän ohjaksek kässis o ottann ja hän gomentto pitä meijä\nhuushollis.\n\n-- Sama räkning o meill eng mnää ymmärp, pahus soikkon, gui vaimihmnen,\ngo sendä o heikove asti luamkunnas, niingo mes sanas lue, noi otta\nvoito ja valla miäheld, vaikk miäs o ruumivoimildas ja mond kertta\njäijejuaksuldaski händ vahveve.\n\n-- Sep se -- mond kertta järjejuaksuldaski vahveve. Mutt ei ai. Ja te\nmolema olett järjejuaksum bualest heikomppi, kon deijä heikove astjan\nja sendähden deill ova asja, niingo ne ova. Te olett oikken glaakkrej.\n-- Mutt sama se, mnää ole ajatell, ett mnää tällk kertta pelastaisi\nsnuun, Gorpplaine, ripityksest. Mitästis sanoisi, jos mnää pansi asjas\nsiihen gunttoho, ettei snuu frouas pitkä aikka uskalais klummit snuu?\n\n-- Tahdoisi mnää nähd, ko meijä Sjaana niim bali muutuis. Ei, ei snuus\nol miäst semmost toime saama.\n\n-- Nii, ei niitte vaimihmste luantto enä sill ijäll muutet. Ei\nhandelsmanni froua enemmän go meijän Gristiinanga. Kyll ne ny jo ällis\npitävä -- ja pitäkköm, bahukse.\n\n-- Äläst san, äläst san, voogmestar pauhas, ryyppäs klasistas, pan uutt\ntupakki piippuhus, sytytt se ja istus sitt iso aikka hissuksis hyvi\nfundeeravaise näkösen.\n\nKyär ja Korpplaiste handelsman, go olivap paremi hiljassi miähi,\nistusivak kans sanaka sanomat, veteliväs sauj, nikkasivap päätäs\njoukkon doinen doisilles ja maistlivas todias.\n\n-- Jaaha, voogmestar viime sanos. -- Me ota ja peljätä se snuu muijas,\nKorpplaine, nii ettei hän isso aikka paha sana uskalls sannos snuull.\n\n-- Olis se yks siunatt asi. Mutt mills snää häne niin gauhjast\npeljättä?\n\n-- Nii, siinäp se äksän grääkk juur ongi. Stää mnää täsä fundeera. --\nHiirei vaimihmse ylipäätäs kauhjast pelkkävä, nii ett mnää ajattle, ett\nhiire, elävä hiire, mes siihe doimituksen darvitte, mutt mnää en ol\nviäl oikke saannp päähä, ett millaill mes stää hiirt -- -- --\n\n-- Älä turhi fundeer. Meijä Sjaana o siit erinomane, ettei se pelkk\nhiirei yhtikäm behu.\n\n-- No, mutt kaikki pitä kuulema! Pahus on goskan guull juttuka semsest\nvaimihmisest, kon ei hiirei pelkk. Kyll meijä muij vissim belkkä. Ja\neläv hiir plakkrisan mnää ussemitten gotti menen, go asja ovas sillk\nkandill, ett avjoelämä ilmpundar osotta myrsky ja tuisku. Ett usk vaan,\ngui äkki semnem baha ilmam buusk muuttu avuttomaks pelgoks, ko mnää\npistä hiirem beito all ja se sitt ruppe omi aigoijas siäll marsseerama.\n\n-- No, mutt mistäst snää sitt ai saas se elävä hiire?\n\n-- Sep se, ei niit ol ai saatvis, voogmestar siihe sanos, huakkas ja\nryyppäs klasistas. Ei niit ol ai saatvis, vaikk mnuull o mond pyydyst\nviritettyn heit varte. -- Ja sitt synnys pitk äänettömys ja äijä\nvaivusivak kuki ajatuksihis.\n\n-- Sanokka ny jotta, ettet siin ist niingon gonttpuus enne mailmas,\nvoogmestar vihdo viime räyhäs ja joi klasistas. -- Mitä tes siin oikke\nfundeeratt? Snääkin Gyär, mitä snää siint tuumale?\n\n-- No, jos mnää tode mene ja sano, ni stä mnää täsä ajattli, ett kuis\nsen deijän gotokomendon lait oikke on, gon deijä niit hiirei ai joukkon\ngoot täyty.\n\n-- Nii, stää ai mnääkin däsä fundeerasi, ettei se snuunga järjejuaksus\ntaed oikken dopat se snuu heikoma astjas järjejuaksu rinnall. Ja snää\noles sendä oikke viissa miähe huudos meijän geske.\n\n-- Sillaill oikke, mutt ajattli mnää jo stääki, ettei meijä\njärjejuaksusan taed mittä vikka oll, vaikk mep päästängi ohjakse\nluistama emänän gässihi, muttko asja lait o mnuu luullaksen semne, ett\nmiäs ylipäätäs o nii rauha rakastav luandkappal, ett hän luapu voitost\nja vallast miälumin, go hän dapple siit.\n\n-- Kodo rauh om bääasi hänell. -- Nii mnää ajattle.\n\n-- Tua mnää ole jo aikka todeks huaman, voogmestar siihe sanos ja kon\nGorpplaiste handelsmanniki myäns, ett nii se asja selittät täyty, ni\näijä oliva jällk kovast sovinos ja todi tek hyvin gauppas.\n\nYht ja toist hes sitt siin jahtasiva ryypätesäs, siks ett voogmestar\nlöi klasis pöyttähä ja sanos: \"Ja ny mef fundeera sitt, ett millaill\nmes se snuu Sjaanas, Korpplainem, beljätä, nii ettei se puh stää eik\ntätä siit, ett snää sovesis se riitjutu mnuun gansan.\"\n\nNo, mitäst täst, äijäf fundeerasiva ja ryyppäsivä ja istusiva\nhissuksis, mutt ei siit mittä sem baremppa tull. Turha hes siink\nkukatiäs fundeerann olsivas sendä, jos ei Efraimssonin Gyär, ko akkna\nviäres istus, olis huutann yhtäkki: \"Tuallt tlee Hakkri Iiro tännppäi,\nhuudetast se sisällk, kyll hän dämse asjam bian glaara.\"\n\n-- Huudeta vaa, se o mond sekavamppaki juttu reedaham bann, Korpplaiste\nhandelsman siihe sanos.\n\n-- Ollek hänest täsä mittä appu. Kyll mar meijäm bääsän yht pali järkki\non go hänengin, duumal voogmestar, ko ol hiuka nokk nörölläs siit, ett\nHakkri Iiro järjejuaksu ai niin gehutti.\n\nMutt sillo ol Efraimssonin Gyär jo aikka karannp portill ja voogmestar\nol tuski saan eppäilystäs sanotuks, ko Iiro jo tul Kyäri seoras\nhuanehe.\n\n-- Ei mutt nääks niit pahuksi, kon gluttava rommin gimbus keskellp\npäevä, Iiro sanos, ko hä ol kattonn ymbrilles -- -- Jaaha, hyva päeva\nkans sendä. -- Taita oll joku juhlpäev teill viätettävän, nimipäev\ntaikka syndympäev taikk joku semne.\n\n-- O oikke semnem biän sovinojuhl täsä. -- Tuast nys snääkin glasi\nittelles, voogmestar sanos.\n\n-- Kiitoksi pali. Ei stää ny lainkkan darvitais eng mnää olis\nsisällekkän dull, muttkon dua Kyär sanos, ett teill olis mnuull hiuka\nasja.\n\n-- Ne o niit Kyäri jutuj ja niit Kyäri asjoj. Mutt niill ei ol väli.\nLait klasis reeda vaa ja rupp juttlema, mitä snää tiädä uussi ja\nihmelissi tämä mailma menost.\n\n-- Mitäst mar mnää mittä erinomast niist asjoist tiädäisi. -- Ohoh,\noikke raado hyvä rommi teill ongi! Täyty maistak koht toisen gerra\nvissemäks vahvudeks. -- -- Jaa, mutt tämä o oikke hyvä. Korpplaine.\n\n-- Hyvä se o.\n\n-- Se om boikkattem buadist. Stää, ko mnää ai osta, voogmestar pist\nväli ylppjä näkösen.\n\n-- Sillaill oikke ja mnää stää siäld toi ja Gusta Knobbe anno mnuullp\npikanellrullan gaupam bääll ja sanos -- --\n\n-- Jaaha, katkas voogmestar Kyärim buhe, me olen däsä fundeerann, ett\nmep peljätän duan Gorpplaiste froua, nii ett se lakka oikkem bitkäks\naikka avjomiästäs klummimast. -- Mutt ny on guulem nii hullust, ettei\ntämä Korpplaiste frou pelkk hiirei, niingo vaimihmse ylipäätäs\npelkkävä.\n\n-- Nii händ, sillaill oikke, hiirei oikke ne vaimihmse ylipäätäs\npelkkävä. -- Vai ei mar tämän dalo frou sendä niit pelkk. Se ongi\nihmelist se.\n\n-- O se nii ihmelist, ett em bahus soikko mnää ymmär, millaill hän sitt\nnäis olois saadais pelgo halttuhu oikken gamalast, voogmestar\nhuakkaskel.\n\n-- No mutt ongost ny välttämätönd sitt, ett häm beljätetä niin\ngamalast?\n\n-- On, välttämätön asi se o, nii ettei siit nyp puhut. Mutt sans snää,\nkos nii viisas ole eritottengim bahuden gureis, ett millaill met täsä\nse asja reedaha saa.\n\n-- Mitäst mar mnää mikkä mestar semsis toimituksis olsi. Em mar olekka,\neng meink koittakkan gilvotellt tämän gaupungi voogmestrin gans, kon\ngysymys om birun gureist. Engä meinakkan, gyll asi semne o.\n\n-- Kas nii, ny ruppe tuakin dosa ylppeilemä. Teke ittes nii\nymmärtämättömäks ja huanoks, vaikk miäles o vallan doist. Ja semne o\nstää kaikkja saastasind ylppeytt ko mnää tiädä. Ryypp nyt todiki jäll\nja älä siin vastustel, muttko ann järkes juast oikke liukkast.\n\n-- Saa kyll stää todi maistakkin, gosk se nii erinomast o, mutt kyll\nmnuu järken juakse ilman dodiakki.\n\nIiro ryyppäs klasistas ja niin dekiväk kaikk muukki. Ja sitt istutti\njäll hiljaksis. Iiro vaa ladaskel piippuas ja vauhkottel ymbrilles,\nniingo hän ensmäist kertta olis ollk Korpplaiste handelsmannin gamaris,\nvaikk hän usse siällk käve välist yhdell välist toisell asjall.\n\nVihdo viime hän nous ylös, men se oven dyän, go ol makuhuanett vasta\nkakluuni ja ulkseinä välis, kattel stää ja sanos sitt: \"Stää mnääki,\nett tännppäi se aukke.\"\n\n-- Tännppäi oikke se aukke, Korpplaiste handelsman sanos, mutt, niingos\nnää, ni se o reeglöitt ja paperlista viäl kliistratt raotte yli. Em mek\nkulis sitt lainkka. Siäll o vaatekaapp vastas makuhuanem bualell.\n\n-- Nii, eiköst olekki vissi? Stää mnääki muistuttle, ett vaatekaapp\nsiällt toisellppualell seinä o.\n\n-- On händ siälls semne suur vaatekaapp, kom beittä koko oviauko. Ei se\nkaapp sopinn muuhall ja nii meijän däytys sitt tukkis sill yhde ove.\n\n-- Sillaill oikke.\n\n-- Pahustak meillk kuuluvanas snuu vaatekaappis ja snuu oves,\nvoogmestar räyhäs. -- Muttko nyf fundeerata stää meijäm bisnessiän.\n\n-- Sendähde mnää juur tota ovi kattlengi, Iiro siihe sanos. Ko o\nnäättäk nii, ett jos niingo aaven dahdois saad toime, ni ei tarvitt\nmuut ko avat tua ove ja ottat takaseinäm bois vaatekaapist, nii aave\nvoi kosk hyvänäs astu vaatekaapin gautt makuhuanesse.\n\nKo Iiro ol tämä sanonn, ni huanes ol nii hiljast olo, ett olis vissin\nguulunn, jos jolda olis neol laattjallp pudonn, mutt sitt voogmestar\nyhtäkki selkes hämmenyksistäs ja sanos: \"Ei, mutt Iiro, kyll snää sendä\nolekki järk miäs ja junkkri snuus o enemän go meis kaikis muis yhte.\"\n\n-- Jaa, se o vissi asi se, Korpplaiste handelsman lisäs siihem buhesse.\n\nEfraimssonnin Gyär ei sanonn ens mittän, go ryyppäs oikke aika hulaukse\nrommi liiveihis, istus hetke aikka suu messingis ja sanos sitt: \"Kyll\nmar mnää sen goht tiäsi, ett Iiro tämse asjan glaara yks kaks. Kyll se\nsemnem boik o.\"\n\n-- Mitäst pali fundeeramist semses toimitukses olis, kon gerra asja\nmakkava nii, ett oikke miäl teke ruvet hullutleema. Mnää ole ai\najatellk, ko mnää täällk käynn olen, däällk Korpplaiste handelsmannin\ndykön, ett tua reeglöity oven gautt pääsis vähä nässist vaatekaappihi\nja sen gautt tohon doisse huanehe.\n\n-- No stää mnääki, ettes snää nii yhtäkkin geksinnt tätä erinomast\nkonsti, voogmestar huus ja ol ilone, ettei se Iironga järk sendä nii\nerinomane oll, ett hän noi vaa ilma muut olis se asjan glaarann. Ja\nsitt voogmestar rupes selittämän, guik kaikk pannan gäymä. \"Mnää ruppe\nitt aaveks. Mnää ole -- -- -- annast tua raamatt tuald kulmhyllyld,\nKorpplaine.\"\n\nKorpplaiste handelsman hak raamatu voogmestrill. Voogmestar paladaskel\nstää hetke ja sanos sitt: \"Jaaha, täsä o rekister. Annast katto, mikä\nmnää ole nimeldän -- -- Reguel, Rehabeam, ei nep pass, Rehabia -- -- se\ntaedais menn, Rehob, ei kelpp, Rehoboth -- Rehoboth -- Se kelppa, se o\noikke hyvä! Nii mnää ole sitt arkkiengel Rehoboth.\"\n\nJa ko mnää kääri valkose lakana ymbrillen, otan dämä raamatun gättehe\nja paina stää päi rinttatan ja yhtäkki ilmesty siins sydänyä aikans\nSjaana sängy viäre ja sano: \"Mnää ole arkkiengel Rehoboth, pyhä\nRehoboth ja mnää sano snuull, mnuun dyttren, ett -- -- -- jongu sopeva\nraamatulausse mnää sitt sano, ni eks snää luulk Korpplaine, ett Sjaana\npelkkä ja teke paranukse? Kyll mar kaiketakki hän sendä aaveit pelkkä,\nvaikkei hän hiirei pelkkäkkä?\"\n\n-- Pelkkä mar hän aaveit, tiämäs. Luulisin gummingi häne niit\npelkkäväs, vaikken mnää stää sääkkrämä menk, ko nääks, ei meill ol\nennen goska aaveit ilmestynn. -- Peljästyisi ittekkim bahus soikko, jos\nmnää herätetäis sydänyäll ja mnuum bääalusem bualesan seisois semnem\ngalppi lakanoihin gääritt pyydys, ko ilmotais olevas -- -- nii, mikä\nsnää jäll olikka?\n\n-- Arkkiengel Rehoboth. -- Mutt ny meijän däyty hakkit tästä kirjast\nsemses sanak, ko sopivas Sjaanall. Ekköstis snää Kyär ols semne raamatu\nmiäs? Neovost snää ny meit.\n\n-- Mikäst raamatu miäs mnää olsi. Vaikk kyll asi semne o, ett pali mnää\nsana viljele ja kolmatt kertta mnää nyk kirja luen gannest kanttehe. Ja\nmitä mnää ymmärä, ni Syrakin girjast mes semse sopivas sanap pikimi\nlöydä. Kattokkast ny esimerkiks kahdeksanengolmatt luvu alkpäät, siinp\npuhuta muistaksen sovinolisudest ja antteks andamisest.\n\nMitäst täst voogmestar ja Korpplaise handelsmann rupesivas sitt pladama\nstää raamattu oikke harttast, löysivä vihdo viime suurell vaevalls\nSyrakin girjangi ja sen gahdeksanengolmatt luvu. Ja ol oikke siins se\nykstoistas värs hyvi sopev heijän darkotuksihis. \"Sillä vihainen\nihminen saatta capinan ja jumalaton sytyttä secannuxen hyväingin\nystäväin välille: ja hytyttä ne toinen toistans vastan, joilla on rauha\nhyvä\", luk voogmestar oikke ääne ja kahten gertta ja sanos: \"Tämä o\njuur se, ming Sjaana tarvitte. Ko hän nämäs sanak kuule ja kuule ne nii\nerinomasest sydämellk käyvällt tavall, ni dakka mar mnää sen,\nGorpplaine, ettes paha sana enä kuulls saa häne suustas sendähde, ettäs\nsovesis se riitas mnuun gansan. Ja ei ols sanott, vaikk met tällt\ntavall aikka myäden gureeraisi jongu muungim bahasisuse frouan\ngaupungis. Täst tlee oikke julmetu hyvä jutt, ko se valmiks saada. --\nVai mitä te luulett?\"\n\n-- Kyll siit hyvä tlee näi, Korpplaiste handelsman myäns ja\nEfraimssonin Gyär meinas, ett kyll kaikk näi hyvi o, jos ei se\nKorpplaiste frou vaam beljäst niim bali, ett se saa slaagi ja hörrättä\nsiihem baikka.\n\nMutt Hakkari Iiro miälest semne ol vallan durha peikko. \"Ei ihmne sendä\nnii nätist kual\", hän sanos. \"Ja omb tämän dalo frou semne riuskas\nihmne, nii ett korkkendas häm byärty siinp pelis. Mutt se ei tee mittä.\nKyll hän siit jäll virkko.\"\n\nSe ol kaikkette miälest oikkem buhutt ja sitt he yhtäkki leikkasiva\nrikk nep paperliuskak, ko olivak kliiströidy ove raotte yli, avova ove,\nottivap pois pari lautta vaatekaapin dakaseinäst ja paniva nep\npaikalles, nii ett ne hyvi nätist sai pois ja sitt paikoilles taas.\nRommpottu ei hes siint toimesakka sendä unhottannk, kon guritivas stää\nai ettippäi vaa.\n\nNäi ol sitt saatt oikke nässist läpikäytäv köökkkamarist makuhuanesse\nja ny hep päätivä, ett saman yänk, kon Gorpplaiste frou tlee ehtost\ntaikk joku muu aika päeväst kotti, ja ko viäl on däyskuu sydänyäaikan,\nni voogmestar ilmesty froua ette Rehobothin ja pane häne fundeerama,\nmitä häne ja muitten gunjaliste ihmiste rauhahan guulu!\n\nKo asi ol näi sovitt, ni voogmestar löi prundi rommpotu suuhu ja sanos,\nett lopp siit rommist säästetä siks, ko het tämä Rehoboth-jutu ova\nloppu saakk ajann. Sillon darvita hiuka sydämevahvistust, ennengo\nsiihem baikka mennä, voogmestar meinas, ja sitt stää tarvita siinp\npiänes kalaasis, kom bidetä, sittkon gaikk o hyvim bäättynn.\n\nSillaill oikke voogmestar sanos, hak lakkis, sanos hyväst ja läks\nmenemän gotti rommpotuines. Efraimssonin Gyär ja Hakkri Iiro läksiväk\nkans ja tekivä voogmestrills seora, niim bitkälttä, ko heills sama tiät\npiisas. Ja ko sitt erotti siink Kuninkkangadu ja Isom boikkiskadun\ngulmas, ni voogmestar varott Iirot ja Kyäri, ett he vaam bidäisivä\nittes klaarint tleema händ auttama sinä ehtonk, ko hes saavas sana. --\nYmmärätt kaiketakkin des, se ett appu mnää siint tarvitte. Se\nKorpplaiste frou pitä näättäk porstoavame ai hallusas, nii ett\nnaapurtalon dregooli läpitt ja Korpplaistem borsto akknan gautt mnuu\nsinns sisällt täyty pääst. -- Kyll mnää toimita nii, ett Korpplaine\nliittä akkna raolles sillo. Mutt teijän däyty autta mnuu akknast sisäll\nmenemä. Em mnää ol enä niin gäppi kiippemä akknoist sisällk ko enne\nmailmas, voogmestar lopett puhes ja nauro tirskuttel. --\n\nKovast valmi Iiro ja Efraimssonin Gyär lupasivas sitt oll ja nii he\nerosiva ja meniväk kukin gottias.\n\n\nV\n\nMuttkon Gorpplaiste frou ol tullk kotti, ni ei voogmestrill ollukka enä\nhalu ruvet Rehobothiks, vaikk Korpplaiste handelsman valitt, ett hän\nyhtmitta saa froualdas kuullp pahuksi sendähde, ett hän se riitjutu ol\nmenns sopima ja sitt viäl niin gauhja huanoill ehdoill.\n\nEi voogmestar sittengä vaa suastunn ruppema oijendaman Gorpplaiste\nfroua, niingo sovitt ol, muttko sanos joka kert, kon Gorpplaiste\nhandelsman muistutt stää asja, ett kyll mar niit kaikki hullutuksi\nmiälen dlee, ko rommim baris olla.\n\nNäytt oikke valla sild, ett Korpplaiste frou jäis kureeramat siit\nriidahalustas ja olis vissi jäännykki, jos ei hän olis tehns stää\ntyhmytt, ett hän, go Fredriikkan gousillp Päeväsell oltti, rupes andama\nvoogmestarillk kiäru koko seoran guulde sendähde, ett voogmestar ens\nteke evervaltta ihmsill ja sitt narra heijä sopiman gansas semsellt\ntavall, ett hän itt pääse vallan glaariks ja toises saava maksa viäl\nsiit, ett he ovak kivu ja häppjän gärsinn.\n\nSillo voogmestar suutus ja sanos Korpplaiste handelsmannill: \"Tänä yän\nmnää näytängi ihmeit tolls snuu froualles. Jät nyp porsto akkun auk,\nett mnää pääse sisäll.\"\n\nEhtost hiljemppä voogmestar sitt tuliki Hakkrill rommpott toises kädes,\nhirmusem baks lakikiri toises kädes ja pari lakana poves. Hän gäsk\nHakkri Iiron goht hakema Efraimssonin Gyäringi sinn ja kon Gyär tul, ni\nhet tekiväk kaikin dodi ittelles vahvistukseks ja rupesiva odottama,\nett kell ruppeis lähenemän gahttoist.\n\nViime oliki sitt lähdöaik käsis. He ryyppäsiväk klasis tyhjäks,\nvoogmestar kääre ittes yldylitt lakanoihi ja Kyär ja Iiro paniva ne\nneoloillk kii, nii ett nep pysysiväp paikallas.\n\nPahin mutk koko reisus ol kiippemine yli naapurtalon dregooli aeda.\nKyll Iiro, ko semnen gäppi poik ol, nässist ylitt pääs, mutt Kyäri ja\nvoogmestri saivat toise auttak koko voimallas, enengo hep pääsivä yli\ntregoolimblanki.\n\nPali huakkeve ol saad voogmestar sisällp porstoakknast ja ko hän sinn\nol pääss, ni hän varott kovast Iirot ja Kyäri, ett he vaam bysyisiväp\npaikallas akkna all ja otaisiva häne vastan, go hän o saan bisnessis\nvalmiks.\n\n-- Näättäk, koko jutt menis valla mytty, voogmestar kuiskas, jos em\nmnää pääsis nätist pois tääld. Muttkon de autatt mnuu, niin gaikk käy\nnii hiljaksis ko hengäys vaa ja sitt me mene Hakkrill ja ryyppä lopu\nsiit rommist ja pidä lysti.\n\n-- Kyll me vaam baikallan olen, go meit tarvita, Kyär ja Iiro\nsääkkräsivä ja kon girkongell samas rupes hakkam gahttoist, ni\nvoogmestar läks toimeihis.\n\nHän avo hiljaksis se oven, go ol listoillk kiip pantt, ott nätist\nvaatekaapin dakaseinä laudap pois, avo vaatekaapi ove ja astus\nmakuhuanessehe lakikiri toises kädes rinttatas vastam bainettun.\n\nNii hiljaksis voogmestar ol tull huanesse, ettei Korpplaiste\nhandelsmannika heränn, ennengo voogmestar nipist händ poskehen, go hän\nsiin makas sängysäs frouas viäres. Korpplaiste handelsman ol kyllk\nkoittannp pyssy herell, mutt uni ol vihdo viimem bettänn häne ja hän\nnukus nii raskast, ko se nukku, ko o saann ehtounem bäähä lailes kii.\n\nKon Gorpplaiste handelsman näi äkki lakas kuarssamast ja kääns samas\nkylkkiäs, ni heräs häne frouaski, ava silmäs ja näke valkose haamun\nguuvalos sänkkys viäres.\n\n-- Jumal siunakko, mitä tämä o? frou sanos peljästyksisäs.\n\n-- Katso piikani, voogmestar saarnas, minä olen arkkienkeli Rehoboth ja\nsanon sinulle: \"Vihainen ihminen saatta capinan ja jumalaton sytyttä\nsekannuxen hyväingin ystäväin välille: ja hytyttä ne toinen toistans\nvastan, joilla hyvä rauha on. Seela.\"\n\n\"Tämä visusti mielees paina ja elä tämän sanan jälkeen, Aamen!\"\n\nFrou väris ko haavaleht. Hän nous sendäm bolvilles sänkkyhy, muttko\nvoogmestar ol sanonn aamen, ni olivaf froua voimak kans lopp. Hän\nlyyhistys kokko ja pyärys.\n\nVoogmestar men hissuksis pois saman diän, go hän ol tullukkim, bist\nvaatekaapi laudap paikoilles ja pan oven, go ol sen dakank, kaunist\nkii. Sitt häm bist konttis ulos akknast ja Kyär ja Iiro ottiva häne\nsylyhys, niingo sovitt ol. Viimeseks häm baino porsto akknan gii ja nii\nol koko jutt klaar heijä miälestäs ja kaikk ol käynn niingo nuatette\njälkke.\n\nMutt juur sillon guuluskim byssymbaukaus ja Efraimssonin Gyär kiljatt\nja karas takapualihis kii.\n\n-- Äähäh, pahukse omenvarkka! Mnää luulen gans, ett karvastle. Kyll\ntäsä o semnem boik ja semnem byss, ett ne löytävä maalim bimjäsäkki.\nÄhhäh, sengi junkkri!\n\n-- Älä helkkris amm! huus voogmestar, ko hek kaikin golmen garasivap\nportti kohde, mutt turha hän huus, sillett sillom baukatt toisen gerra\nja Rehoboth, ko viimesenk karas, sai voorostas ladingin ginduihis.\n\n-- Tulkka jouttu, ennengo se pahus saa pyssys ladatuks uudestas, huus\nIiro, ko ol saannp porti auk.\n\nJa kyll siins sitt vaan garatti, niim bali ko suingim bäästi ettippäi.\nVoogmestarikin, go semne lihavambualine miäs ol, men niingo jehu. Eik\nsiinp pali puheltt. Ei mittä muut äänd kuulunnk ko: \"Säästänen, gon\ngarvastle\" ai joukko vooro voogmestri ja vooro Efraimssonin Gyäri\nhuulild.\n\nSitt vast, ko he olivap pääss Salvi-Grönlöövi sillan doisellp pualell,\nhe hiljensiväf faarttias ja voogmestar läähätt: \"Pahus soikko, jos se o\nambunn mnuu oikke hauleill, niin dämä o mnuu loppun, diädättäk. --\nKarvastle ni jumalattomast ja veri juakse pisi mnuu reissiän ja\nsääriän.\"\n\n\"Samallt tavall o mnuu laitan\", Kyär huakkail. \"Mnää ajattli stää,\nettei tämä reis päät hyvin, go siihe raamatu ja englis seotetti. Ei\nniit ol väärtt vettäf fölihi jumalattomatte seoraha.\"\n\n-- Kyll mar teit sendä sualall ammutt o, mnää ajattle, Iiro siihe\nsanos. Mennä meill ny ja katotan, guit teijä laitan oikke o ja juadam\nbari klassi todi ja pidetä lysti.\n\n-- Es puhelis lystist mittä eik lystim bito tliis miäleheskä, jos snuun\nginduijas karvastlis, niingo mnuu ny, voogmestar vastas Iirom buhesse.\n\nMutt Hakkrill hes sendä meniväk kaiki ja ko Iiro ol saann valu\nkynttlähä, ni voogmestar ja Kyär päästivä housus alas ja Iiro syynäs\nheijä oikke nuugast. Ja se asi ol koht selvill, ettei heit hauleill oll\nammutt muttko sualall, sillett koht ko he housus alas päästivä, niim\nbutos sualasoreit laatjall, nii ett krapis vaa. Iiro ottiki goht yhde\nsualarakken gättehes ja sanos: \"Olis se raat saans sendä amppu vähä\nfiinemälls sualall. Kattokka nyt tämmöstäkki sualasorett, ko o melkke\nnii suur kon ditimuna.\"\n\n-- Nääks vissi, voogmestar sanos, ko hän gääns stää sualasorett\nhyppysisäs. Jos tomne olis käyn vattaha esimerkiks, niin dappans se\nolis ihmse.\n\n-- Ei, ei sualalls saat tapetuks kettä sendä, mnää olen guull. Mutt\nkarvastlevan guulu, jos stää kroppahas saa, Iiro lohduttel. -- Händäst\nvaevakost teit klein, voogmestar?\n\n-- Ei mnuus kleini ol. Terv miäs mnää ole jumalan giitos.\n\n-- Vai nii, vai ei teit klein vaev. Se ol vahing se. Ko mnää ole,\nnäättäk kuuli, ett klein o jaloist ningom bois pyhjett, ko saa\nsual-ladingin ginduihis.\n\n-- Kyll mnuus on gleini enemän gon darppeks, Kyär siihe sanos. Mutt\nkyll mnää pidän gleinin miälukkamin, go mnää tämsen givun gärsi. -- Voi\nsuas turkanen, gon garvastle!\n\n-- Karvastle ja poltta! Oi saastane sendäm, guip poltta, voogmestar\nvahvist Kyärim buhe ja hyppäs tänttröitt laatjall, istus jäll muutteks,\nhakkas kässiäs reissihis ja kas näin daas hyppämä laattjall välist\nyhdellk kondill ja välist molemill.\n\n-- Aikas kutaki, sanos ämm, ko joulyän gatiskas ol, Iiro puhel ja\nlämmitt todivett. Älkkä yhtä hualikk. Mitä kovemi se poltta, stää\npikemi se ohitt mene. Näättäk siihen dottu viime siihen\ngarvastlemissehen, daikk jos o sillaills se asi, ett ne hermot\ntylsistyvä viime nii, ettei net tiättos pist, vaikk semne sualan gappal\nsiin heijäm bareisas hiljaksis sula. Sillaill oikke. Mutt olis se\npahus, niingo mnää jo sanosi, saan amppuf fiinemälls sualall. -- Kas\nnii ny vesi kiähu jo, poja.\n\nEfraimssonin Gyär istus Iiro merimiäsharkum bäällp, poltt piippuas,\nhuakkaskel ai joukko ja kärses hissuksis. Ai joukko hän sendä valitt:\n\"Perhan, gon garvastle\" taikk jotta semmost ja vihdo viime hän huakkas:\n\"Ja mitä sano Kristiina?\"\n\n-- Nii, millaill mnää tämä asja siällk kotons selitä, karas voogmestar\nkiip puhesse. Makkamisse mnää joudu, se o vissi asi ja millaill mnää\nklaara se asja, ett mnuull tämse haava reisisän ova?\n\n-- Jaa, ett millaills se asi selitetä? -- No, ei mittä muut, ko sanott,\nett olitt meill, ett meill ol häkilöitt pellavi ja te istusitt\nerhetykses häkiläm bääll. -- Sillaills se asi o selv. -- Jaaha, ja nyt\ntehdän glasi ja olla ilossi jäll.\n\nSemssi Iiro pauhas ja prygäs yks kaks todiklasi jokattell. Ja kyll ne\nmolemas saerakki stää todi nautesiva mutt ei humöör heills sittengä\nnousemist tehn. Eik oll ihmekän, go se sual heijän gropasas karvastel.\n\n-- O se sendän gamala, ko ihmne sualata juur jämtt niigo silakk ja\nelävälttä sitt viäl, Kyär sanos, ko häm bist toisen glasi liiveihis ja\nlöi sen dyhjänp pöyttä.\n\n-- O se kamala, voogmestarikin dodist, ryyppäs kans klasis tyhjäks,\nvääns kasvoijas ja nosteskel kondeijas ja lisäs sitt puhesses, ett ny\nhän lähte kottik, kosk ei todikan dahd maistu.\n\nKotti ai rupes Kyäringi miäl tekemä ja Iiro läks heit saattaman gapple\nmatka.\n\nKo hes siins sitt käveliväk Kuninkkangattu alas, niin gysy voogmestar\nyhtäkkin Gyärild: \"Millailast snää ny meinak klaarat ittes Kristiina\nedes? Mist snää sanos saanus nuas skamffiilaukset takapualihis?\"\n\n-- Mnää en meinp puhhu niist mittän, gon goita salat ne valla.\n\n-- No mutt, kuis snää sitt selitä, ett snää makkama joudu.\n\n-- Em mnää mein ruvet makkaman, gon gärsi ja olen döisän niingo\nennengi. Ei täsä mikkä muu aut.\n\n-- Vai nii. Mutt mnää makka, eng mnää pahus soikkom bääsiskä ylös huame\naamust. Ja kyll mar mnää sitt meijä emänäll jaarittle siit häkiläm\nbiikeill istumisest, niingo snää mnuu neovosi, Iiro.\n\n-- Sillaill oikke mnää neovosi ja se o hyvä neov. Uskokkam bois vaa. Em\nmnää huanoj neovoj pruukk anttakka ihmsill.\n\n-- Eskäm bruukkakka. Mutt monen goerangurihi snää ihmssi viättle.\nKuule, snää ole oikke aika junkkar, Iiro. Mutt järkki snuull om\nbääknupisas, viisas raat snää ole, aikatavall viisas.\n\n-- Nii, en mittän diäd. Liiaks paha ja ai joukko liiaks hyväki mnuust\nluulla. -- Ihmse ova nii ylöttömi kaikis meiningeisäs. Ei ne ymmär\nmitat kohtudell mittä. -- Kas niin, däsä sitt erovat teijän diän ja\nmnää käänä ymbärs ja mene maat mnääki. Oikke nätis se meijä asjan sendä\nluanist, mnää luule. Mahta Korpplaiste frouall ollf fundeeramist huame.\n-- -- Jaaha, nii ett Jumala halttu nys sitt vaa.\n\nNii hes sitt erosiva ja meniväk kuki omall haaralles.\n\n\nVI\n\nSeoravanp päevän voogmestar ol sängy oman, niingo hän ol ennustanukki\nja häne frouas ilmott ai joukko ja vähä ussemin go olis tarvitt, ettei\nmikkä muu ko juapunn miäs nii vähä ettes katto, ett mene ja istu\nhäkiläm biikkette nokka.\n\n-- Ettes katto ja ettes katto! voogmestar viimen diuskas. Taanem mnuun\ngatto olis tarvinn, mutt ei mnuull ol enemppä ko snuullakka silmi\nseljäm bualell.\n\nSe häkiläll istumise jutt ol, niingo näky mennf frouaha sendän gaikeks\nonneks, muttkon dohtor ol voogmestri syynän, ni hän sanos koht: \"Älä\nkoitakka uskotell mnuu, ett snää ole nua läves saann reissihis häkiläm\nbiikeist. Jos mnää löydäisi haulej niist, ni mnää sanoisi, ett ammut\nsnuu o haulpyssyll.\"\n\nSillaill oikken dohtor päättel ja voogmestrin däydys viimen dunnusta,\nett ammutt händ ol, muttei hauleillk ko sualall.\n\n-- Vai sualall, tohtor sanos. Kiit onnias, ettei käynn huanomi.\n\n-- Mitäst siins se huanomi olis taitannk käyd. Ei kuul olevas\nhengevaaralist se sualall ambumine.\n\n-- On gyll vaa se hengevaaralist. Ja mnää en san muut, ko ett kiit\nJumala, ett snuu ammutti niin gaukka ja takkapäi. Mutt misä snää ole\nollk, ko snuun dollaillk käynn o?\n\nEi siins sitt mikkä muu auttannk, ko voogmestrin däydys pauhat koko\nRehoboth jutun dohtrill ja pyyttä, ettei tohtor vaa ilmotais siit\nkenellekkä muull ihmsell.\n\nTohtor nauro ja lupas pittä asja salas.\n\nMutt Korpplaiste handelsmanni Sjaana ei naurannk, ko hän dul ehtopuall\nvoogmestrin dyä. Eikä naurannk, ko siunas ja kläppäs ja sanos: \"Voi,\nvoi sendän, go mnuun däydys pakiparastan lähtis snuuld antteks\npyytämän, go mnää niim baha snuull oll siällp Päeväsellf, Fredriikkam\nbäevän. Kyllmaares se muista. Nii händ, riitta mnää koiti yllp pittä\nsnuu ja meijä Vihtori välill, mutt ny mnää tleen giittämä snuu, ettäs\nole rakendanns sovintto siink ko mnää riitta. Nääks, mnää ole nyk\nkäändynn vallan doisemiäliseks ko enne, mnää sai viimis yän ylhäld\nsemse varotukse, ett mnää koita ruvet hyväks ihmseks täst alkkate. --\nNii händ ja sendähde mnää kiiruman gautt läksim byytämä snuuldakki\nantteks, ko mnää kuuli, nääks ett snää olek kippi ja mnää ajattli, ett\nsnää kukatiäs kuale viäl, ennengo mnää kerkke snuuld antteks pyytämä.\n-- Jaa-a, ei ol vaa moni ihmne nähn, mitä mnää näi viimisyän.\"\n\n-- No, mitä snää nys sitt näi?\n\n-- Oi voi, älä mittäm buh. Tiädäks kom bualyä aikan mnää heräsi siihe,\nett mnuu sänkkyn viäres seiso miähen gokkone ilmestys hohtavis,\nvalkosis vaatteis ja sano, ett hän o arkkiengel -- -- niin gyll hän\nnimeski sanos, mutt stää em mnää muist. -- Mnää oll niim bois ittestän,\nniingos ymmärä. Peljästy stää ihmne vähemästäkki. -- Nii, ja sitt se\nsanos mnuulls, se ilmestys, ett kiukkune ihmne rakenda riitta\nystvättengi välill, semste ystävättengin gon dahdoisiva elä rauhas\nkesknäs. Sillaill oikke ja sitt se käsk mnuun dehd paranukse. -- -- Nii\nett annaks mnuull antteks, Vilhelm hyvä?\n\n-- Kuule Sjaana, älä iisuttel ny. Eks snää ymmär, ett Vihtor se ol, ko\nsnuum beljätt? Kaikk pirun guris sill Vihtorill vaa ova.\n\n-- Ei, ei, älä syyt Vihtori. Hän makas mnuu viäresän ja hän näk ja se\nilmestykse. Muuto mnää luulisingi, ett mnää ole höyrinn.\n\n-- No, sitt Vihtor om buhunn jongun doisem bualestas vetämä snuu\nnokast. Mitäs jätä ovek kaikk auk yässeks.\n\n-- Em mnää jät niit auk. Porsto avan ol mnuu hamem blakkrisan ja\nmakuhuane avanki ol mnuu hamem blakkrisan niingo ainakki ja ovi lailes\nlukus. Mnää oti nääks näist asjoist selgon, goht ko mnää vähä virkosi.\n\n-- Vai nii, vai pyäryksis snää olis siink komeljas.\n\n-- Siunakkon, gumssi snää puhele! Ei se ol mittän gomelja, ko semne\nilmestys tlee huanesse läpi lukitutte ovette. Se on dotine asi. Kauhjan\ndotine asi.\n\n-- Jekku snuullp pelatt o eik mittä muut. Ko snää ole maannp\npyärtynnyn, jumal tiätä kuik kaua, niin gyll Vihtor ja häne apulaises\novak kerjenn ovek kiip panema ja lavaseman gaikk jäljet toimituksestas\numppe.\n\n-- Ei, ei, ei asi ol nii. Em mnää ollk kauam byärtynnyn. Mnää virkosi\nsiihe nääks, kon guulus ukkose jyrin ja se ilmestys men daevasse, men\nsinn, mist se ol tullukki.\n\n-- Em mnää tätä asja sitt ymmär. Mutt em mnää kaikki näit snuu jutuijas\ntahdois todeksikka usko.\n\n-- Usk taikk ol uskomat, mutt annaks mnuull antteks nep pahas sanas\nsiällp Päeväsell?\n\n-- No, anna mnää ne antteks, annan diättvästengi.\n\n-- Suurkiitost sitt vaa. Oi, voi, ko mnuu sydämen on gevi ny. -- Ongost\nAmalia koton?\n\n-- Ei ol. Tais pistä ittes tonn naaprihi.\n\n-- Vai nii. Mnää mene ja sinn juttlema heill, mikä ihme mnuull o\ndapattunn. -- Ei semmost tapadukka joka ihmsell. Nii ett jumala halttu\nny vaa ja muist siäluas, kos siin makka ekkäs tiäd, nouseks koska siit\nenä.\n\nSjaana frou men meinoijas juttlema ymbärs kaupunkki siit ihmest, ko\nhänell ol tapattunn viimisyän ja voogmestar nauro sängysäs ja ol\ntytyväinen, gom bääasi siin heijän doimituksesas ol näi hyvi luanann.\nVoogmestri vanh hyvä humöör rupes vähitellen dleeman dakasin, go hän\nstää asja ajattel.\n\nTul siihe sitt viäl Hakkri Iiroki händ kattoma ja juttel ett hän ol\nkäynns sen Gorpplaiste naapri isänän dykön ja jutellk, kuik kamala\nerhetykse hän ol tehnk ko hän ol juur syyttömi ihmissi ambunn.\n\n-- Sanosiks snää sillk, ketä hän ambunn o? voogmestar sillo huus ja ol\npeljästynny näköne.\n\n-- En, kuingast mnää nii yksingertane olsi, Iiro vastas. En ilmottann\nlainkkan, gukk mnuun gumpplin oliva, muttko sanosi sill isänäll, ett ny\nom baras, ettei hän hiisk sanaka siit ambumisest, muttkon giäldä lujast\njos joku kysy, ett ong hän ambunnp pyssylläs viimisyän.\n\n-- Se ol oikke sanott. Snää olet todestakki viisas klupu, Iiro. Ja mnää\nmuista snuu, ko mnää pääsen däst jaloillen jälle.\n\n-- Mitäst muistlemist semsep piäne palvlukset tarvittisiva. Mutt\nhändäst kyll mar tes siit pia jäll nousettakki.\n\n-- Viiko verran daeda jouttus sendä däsä sängysän oijendleema ittiän.\nNiin dohtor luule.\n\n-- Vai on deillt tohtri ja värki ollt täsä auttamas teit.\n\n-- O oikke. Ja tiädäks hän sanos, ett jos olis mnuu likemälttä ja edest\nammutt semsells sualall, ni olis suuttann heng menn mnuust.\n\n-- Nii, mnää sanosi stää, niingo muistatt kukatiäs, ett liian grouvills\nsualalls se pahus ammus.\n\nSemmost pauhamist Iiroll ja voogmestrillp piisas tiimräkningill ja ko\nIiro vihdo viime läks, nii voogmestar käsk hänen dull huamen daas\njuttleman gansas ja vaikk joka päev, ett aik kuluis paremi.\n\nKyll Iiro vaa semssen doimehe valmis ol. Hän dul joka päev voogmestrin\ndyäm bauhaman gaupungi asjoist ja yks ehto, ko voogmestar jo ol semsis\nvoimis, ett hän rupes hiuka ylhäll olema, ni Iiro toi Efraimssonin\nGyäri fölisäs.\n\n-- No, kuis snää ole jaksann, kysys voogmestar koht, ko hän ol Kyäri\ntervettänn.\n\n-- Älkkän gysykk, voogmestar hyvä, kyll siin kärsimist o oll ja hamppa\nhirvis mnää olen dyän doimittann. Mutt ny mnää ruppe jo hiuka sendäm\nbärjämä itten. Ja kyll mnää ole mond kertta ajatell, ett yks onneton\nreis se ol, ko mnää sinn raastuppahan dliin deit vastan dodistama. Sain\ngärssik kovan givu ja taita ruvet niit protokolliakki jo pian dleema\nmnuull siink kalastusasjas. Olsi jättänn edes sem byynö maistraatis\ntekemät.\n\n-- Niin gyll vallan dosi o, ett kärssi me ole saann hiukan, go mes stää\nKorpplaiste froua kureerama rupesi, mutt hyvi meijä asjan sendä siink\nkohdas luanist. Korpplaiste frou on diädäks hyvin gatuvaine syndinen\ndäll haava.\n\n-- Olkko vaa. Mutt kyll nii dosi o, ett ensmäise ja viimesen gerra mnää\nsemsis toimituksis ole oll. Pitäkkö vaimihmse mnuum bualestan se ällis,\nko heill ylhäld annett o. Mnää en sunkka rupp heit enä justeerama sem\nbaremaks eng huanomaksikka. Saava oll, niingo he ova mnuum bualestan.\n\n-- Nii oikke. Ajattli mnääki, ett jos meit luana hyvi siink Korpplaiste\nfrouam barandamisen doimes, ni me jatka stää hantvärkki. Mutt kaike se\njälkken, gon däsä tapattunn o, ni mnää katom barhaks, ett me hylkkän\ngoko Rehobothi.\n\n\n\n\nTurkin gonsul\n\n\nPulvo Vihtori ol tähä saakk käyn vooro hyvi ja vooro huanost täsä\nmailmas. Enemäst pääst sendä huanost.\n\nEi sembualest, ettei hänell omasutt olis oll. Sillett kyll hänells stää\nvaa ol. Hän omist pualenn dusinan daloj syndymkaupungisas ja niitten\ndalotte joukos ol pari oikke isso ja paremppaki eik yhtä oikke huano.\n\nTakkausmiähen hän niit ol joutunnk konkkursaupsooneis huutamam bitki\nikkätäs ja niis kaupois hipusiva hyvim bian dyhjihi nep pääomak, ko hän\ngovallt tyäll ja säästväisydell ol saannk kokko. Ja mitä hän dästedes\ntiänas, men gaikk niitten dalotte hinnan goroihi. Hyyryj niist tuli nii\nhiuka, ett ne menivät talotten gorjauksihi.\n\nSillaill oikke. Hän ol nys semsis menois, ettei hänell oll mittä muut\nkon guus talo, ja veloj pali enemän got net talose oliva väärti, vaikk\nne olis kaikkjan gorkkjamppaha hinttahas kradeeratt.\n\nKyll hän jo mond kertta hikkolesas niitte velkkattes inträssetten\ngimbus ol päättänn, ettei hän ikä enän gettän dakkama men. Mutt vast\naik sitt hiire haukotellk, ko se on gati suus; sillett Pulvo Vihtori\nasja oliva nys siink karssas, ettei kukkam byytänykkä händ\ndaukkauksehe. Siit yksingertasest syyst, ettei hän gelvann enän\ndakkaman gettä.\n\nKovast säästväisest hän dämsis olois joudus elämä, nii säästväisest,\nett häne vaimos yks kaunis päev sanos hänell: \"Mnää en enä viit tämmöst\nkituspiikkmäist elämä katell, muttko lähden gottik, kosk mnuull hyvä\nkoto o. Hoid snää ittes täällk, kyll' mnää hoida itten siäll.\"\n\nJa nii frou sitt men menoijas. Mutt ei Pulvo Vihtor stää asja surr. Hän\nmuist ai, mitä häne isävainas ol sanonnk, ko he net viisi vuatt takasi\noliva oll Helsingis ja yks ehto hiljastunnk, ku heijäm bit semsis\najopeleis kulkeman, go raitiovaunuiks siäll sanota ja kulkevas\nsähkövoimall. Vihtor ol sillo ottann isäs ranttemehen gii ja yrittänn\nruvet karate sauttama vaunu. Mutt isä, ko ol mond kertta Helsingis\nollei tehnykkä föli, ko hän sanos lukennus ostakki sanomalehdest semse\nviissa neovo, ett jos raitiovaunun taikk vaimihmne jättä snuu elämäs\ntaiplell, nii älä helkris viit lähtik karaman gummangam beräs, ei semne\nräntt, muttko ist kaunist ja odot. Kyll siäld tlee toinen, go otta snuu\nhoimeihis. -- Ja nii oikken gäveki ainakki se raitiotiävaunun gans.\nToine oikke siäld tul, kon gorjas heijä. Ja Vihtori päätt, ett kyll mar\nse viisas neov, ko isä ol onkkes saannp, pitä träkkis niitte\nvaimihmstengi suhte.\n\nNii ett ei hän, niingo sanott, tiättos pistännk, ko häne vaimos häne\njätt intträssettes ja köyhytes kans tapplema.\n\nNyk käy ussemitten däsä maailmas nii, ett ko ihmist niingom Bulvoakki\nnäi o vooron gohotett ja voorom bainett alas, ni hän jätetä vihdo viime\nsiihe viheljäisyttehes kituma ja kimaroitteman gon drambatt mato. Mutt\nPulvoll oliki ylhäld määrätt hiuka doisema olo.\n\nTul mailmasota ja tyyris aik. Kaikk tavar nous hinnois. Ja ennen gaikki\nnousivat talotte hinna. Yks kaks oliva hinnas semse, ett kom Bulvo\nVihtor yks kaunis päev ol myynn viidenen dalos -- kuudene häm bit itt\n-- ja kaike se sälä ja roskan, go niihi hiljaksis aikka myäde ol\nkokkondunn, ni häne velkas oliva maksos ja hänell ol hyvä joukon\ngolmatt miljoona raha pangis.\n\nJa kyll häne ymbrilläs ny vaimihmsekki liähusiva ja olsiva oll valmi\nottama häne hoimehis. Kirjott se vanhaki hänell, ett kyll hän nyt tlee\nkotti jälls stää avjoelämätäs jatkama.\n\nMutt Pulvo vastas ett: \"Koitast tull vaa, niis nääk, kuis snuun gäy.\"\n\nHän ol päättänn, näättäk, seorat stää isä vainas viisast neovo ja\nodottas se asjan gans ai vaa ettippäi.\n\nJa oikke hauska, rauhallist elämä hän ny viätt, tek jongun gaupangi\najan guluks ja voitt ai siint toimes, pit piäni kalaasej sillon dällöin\nduttvilles, poltt sikarej ja rustas itteles telefuuningi. Nii ett oikke\nherraslaagasest hän ny eleskel ja hätäköst ol eläk, ko inträssej tul\npangist, nii ett niit sittengi ai sikko jäi. Kyll oikke häne elämäs ny\nol niingo silkki vaa.\n\nMutt niingo auringossakkin gehuta olevas jongungaldassi pilkuj ja\nfläkej, nii ol Pulvo nykyses elämäsäkki yks oikken gamal vajavus. Se,\nnäättäk, ettei hänell oll mittän garahtääri, muttko hän ol vaa hyvi\nyksingertasest: Herr Pulvo, eik mittä muut Ja se kismitt händ, se ol\nkoiruaho häne elämängaljasas.\n\nNii händ. Ja pahind ol, ett häne hyvä ystväs, se ainanem bilambuhuja ja\nkoerangurine fallesmann Ruckmann, härnäs händ ai joukko ja sanos: \"Oi\nvoi sendä, snuu vaevast, snuull on davara ja maalist hyvytt\nliiknemängi, mutt snää oles sendä niingos olsi alaston, ko snää ole\nvaa: Herr Pulvo.\"\n\n-- No, en diäd, kuuluisik falesmann Pulvo sen gomjamald, pist Pulvo\nvasta.\n\n-- Kuuluis mar sendä ja huamattest viäl seki, veli kuld, ett viralisest\nmnuun garahtäärin o: Herra kruununnimismies A.N. -- Aleksander Napoleon\n-- Ruckmann. Ja se kuulu komjald, vai mitä snää tykkä.\n\nEi Pulvo tykänns stää eik tätä falesmannin guulde, mutt sisimäs\nsydämesäs hän myäns, ett komjald oikke se kuulus se herra\nkruununnimismiäs. Oikken guninkkaliseld se kuulus pahus soikko.\n\nNo, sitt tliiva nes suure hääs siäll Vallasharjun Glamill. Ja niihin\ngäskettim Bulvoki. Ja falesmann Ruckmann ol ja käskett. Kuingastetei\nolis ollk, ko nek kerra oliva nii fiini hää, ett niihi ol käskett,\nniingo falesmann Ruckmanni frou kuulutt ymbärs kaupunkki, viis\nfalesmanniakki.\n\nKyll Pulvo se ymmärs, ett hän niis häis monell esitetäis ja händ\nharmitt, ko hän ajattel stää toimitust. -- Saang mnää esittä: Pastori\nIlves -- Herra Pulvo; rovasti Höckert -- Herra Pulvo, Tohtori Kallio --\nHerra Pulvo, kunnankirjuri Roteva -- Herra Pulvo -- -- Ai vaa se\nijangaikkisem baljas: Herra Pulvo. Oi nyp pahapolv sendä!\n\nMutt pahusikost siin autt. Täydys ottak kärssiäkses vaa. Kon ei sem\nbaremppa karahtääri miähell oli, nii ei stää oll ja sill hyvä.\n\nMutt kaks päevä enne niit häit tul falesmann Ruckmann ehtost Pulvon\ndyyijö ja Pulvo tarjos hänell niingo vanh tapa vaade, todi.\n\nKo stää todi siins siit juatti, ni falesmann gatos yhtmitta seingello,\nnii ett Pulvo viimen, gon golmas klasi ol saatt prykätty, kysys:\n\"Pahustak snää stää säijäri ai siin vauhkottle? Ong snuull jottan\ndoimitust viäl tänäpä ehtoste?\"\n\n-- Ei mittä muut ko hiukan geskustlemist maaherran gans. Mnää soiti\nsinn jo päeväll, mutt käsketti soittak kell kymmneld. Maaherr o sillo\nvast koton.\n\n-- Vai nii, vai maaherralls snää soittle. Taita oll usse snuulls\nsoittamist maaherrall.\n\n-- On gaiketakki. Ymmäräk kai snää sen, go me yhdes tätä ossa lääni\nhoida.\n\n-- No, mitäst asja snuull nys sitt o maaherrall?\n\nFalesmann katos hyvim bitkäst Pulvot, ennengo hän vastas: \"No nii, saa\nmar se snuulls sannokki, kosk snää kummingi se ymmäräisik, ko mnää siit\nasjast tääld joudu soittama. Nääks, mnää olem bäättännt toimittas\nsnuullk karahtääri, kosk es snää itt stää toime saa! Ei semnen gelpp,\nett snää ole vaa herr Pulvo niis komjois häis ylihuame.\"\n\n-- Älä helkkris. -- Ei, mutt snää ole sendä mnuun dodeline ystvän ai\noll ja ole nykki. Kuule, ming karahtääri snää mnuullt toimita?\n\n-- Huals snää siit. -- Katota ny ens, kuis se asi luanaki.\n\nNy rupes Pulvoki seorama seinkello viisreit nii harttast, ettei häneld\npuheka enä luistann enemppä ko Ruckmannildakka. Molema he nyk kattlivak\nkello ilma muut väliaikka ko stää, ko hek klassias kallistliiva.\n\nVihdo viime se kauhi odotukse aik sitt lopusiki. Falesmann men\ndelfuunin dyä, näpertel stää Pulvo huamamat hiuka ja soitt.\n\n-- Ong sentraalis? -- Jaaha, ong peräte se \"mesimarjani, pulmuni\npääskyni mun\" -- se Nuura -- -- -- No, se mar ol onn. -- -- Kuulkkast\nNuura, ko mnuun darvittis pääst Turkkuhu maaherran dyyijö. Virkpuhel,\nniingo ymmärätt. -- -- -- Kui, ett mnää pääsen goht. -- -- Oi voi\nsendä, kiitoksi pali, mnää ole stää ain sanonn, ett em mek kaua Nuurat\nsentraalis pittäs saa. Ne kildif flika naeda ai. -- Naeda händ. -- --\nEn, em mnää tyhji puhel. -- Juu, juu, odota mnää vaikk kymmnengi\nsilmäräpäyst.\n\nFalesmann odott hetken dorv korvatas vastam bainettun. -- -- Mutt\nyhtäkki hän rupes noikkama ja kumartama juur jämtt niingo harakk, ko se\nnaurum bäästä ja häne jalkas ei enäm bysynnp paikoillas, muttko hän\nsiirs niit yhtmitta ja graape niill laattjat joka kert, ko hän noikkas.\n\n-- Tämä on nimismies Ruckman, jatko fallesmann puhettas telefuunis --\nja puhus ny oikke semmost pohilaist suami, nöyrin palvelijanne, herra\nmaaherra. Käskynne mukaan saan kunnian ilmoittaa herra maaherralle,\nettä minulla nyt on ehdotettavana sopiva henkilö siihen kysymyksessä\nolevaan toimeen. -- -- Herra Pulvo. -- -- -- Ei mitään arvonimeä, eikä\nmitään virkaa. Vain herra Pulvo. -- -- On, on, varakas on, miljonääri.\n-- Ei, ei ole gulashimiljonääri. -- -- -- Tjaa, ei hän mikään\nruudinkeksijä ole, sellainen hyvin tavallinen järjenjuaksu hänellä on.\nOn pikemminkin yksinkertainenkin --\n\n-- Ja mnää vai. -- Tiäd vähä, sengi viätäv, pist Pulvo väli.\n\n-- -- -- mutta eipä siinä toimessa järkeä paljon tarvitakaan\n-- -- -- On, on -- -- -- Kyllä, on edustava. -- -- -- Maisteri Kokko\npitää häntä hyvin sopivana. -- -- -- Vai niin, herra maaherra. -- -- Ja\nnimitys tulee siis lähipäivinä. -- -- -- Hyvä. -- -- -- Nöyrä\nkiitokseni, toivotan herra maaherralle samaa.\n\nFalesmann soitt poikk, pan dorven gilluman goukkuhun, garas Pulvon\ndyyijön gäsivarre levjänäs ja löi nep Pulvo ymbärs. Sitt häm ban toisen\ngätes Pulvo olgall, ott Pulvon doisen gäde oman gättehes, katos Pulvot\nsilmihi ja sanos: \"No, veli Pulvo, mnää onnittle snuu, onnittlen --\ngonsul Pulvo!\"\n\n-- Ä-ä-älä ny hemmetis. -- Ongost oikken dosi -- oikken dosi, ett mnää\nolen gonsul?\n\n-- No, ole oikke snää konsul. Ei mittä muut enäm buut kom baperi. Ja\nnet tleeva, niingos kuuli, näinp päevin. -- -- Sai siin hiuka huavat ja\nsouttas se maaherran gans, ennengo hän suastus. Muttko mnää kekse\nsanno, ett maister Kokko o sama miäld ko mnää snuu sopivaisutes suhten\ndähän därkkjän doimehe, ni asi ol valmis. Se men niingo rasvatt. Mnää\nonnittle snuu viäl kerra.\n\n-- Kiitoksi, kiitoksi. -- Ja ny otetangi vähäm baremppa tavara esill.\n-- Mitästis meinaisik klasist samppanja?\n\n-- No, kyll kannattaki vaa juad hiuka samppanja tämse jutum bääll. --\nMutt kuule, käsketän Gokko föli, ko hän sendän gans tavallas o auttannt\ntätä asja ettippäi.\n\n-- Käsketä vaan, gäsketä. Mnää lähetä hänellk koht sana ja mene sitt\nitt kellrist hakema niit samppanjpotuj. Ne o nääks lukitus osastos\nkellris ja sinn em mnää pääst kettä.\n\nPulvo lähettiki sitt koht piikas maistri hakema ja kyll Kokko vaa\nvalmis ol tleeman, go hän sai kuull, ett kalaasist ol kysymys. Hän\nasusiki valla naapris, nii ett hän ol Pulvon dykön jo ennengon dämä\nkerkes kellrist takasim botuines. Ja hyvä olikin, ett hän nii äkkin\ndul, ni falesmann gerkes selittämän, gui asja oikke makasiva ja\nmingtähden däsä nyk kesken gaike samppanjkalaas toimem bantti.\n\n-- Hyvä ehtot, mnää toivota onni konslill, sanos maister Kokko, kom\nBulvo tul huanesse yks samppanjpott kummasakkin gainlos ja kolmas\ntoises kädes. Toises kädes hänell ol lyht ja kellriavan.\n\n-- Jumalandakko ja kiitoksi pali vaa, Pulvo vastas, samott lyhtys, pam\nbotup pöydäll ja men dervettämä maistri oikken gädest -- Nii, niin,\ngonsul oikke mnuust tehti yhtäkki, hän sitt jatko. -- Kaikis näis olla.\n\n-- Sillaill oikke. -- Mutt kyll mar o hyväki, ett snuull ny on\ngarahtäär. Ja semnen gomjas karahtäär. -- Konsul Pulvo, konsul Viktor\nPulvo, se kuulu juhlaliseld.\n\n-- Niingostis tykkä. No nii, en mittän diäd. Mutt kippis ny se asjam\nbääll, pauhas Pulvo, ko ol andannk korki ensmäisest potust lenttäk\nkattoho ja kaatanns samppanja todiklaseihi ja juamklassihin, go ol\npiirongim bäällk karafiini viäres.\n\nPia se pott ol kuitatt ja Pulvo rupes tleema ylppjäks siit uudest\nkarahtääristäs.\n\n-- Kyll tes sendäm biäni herroj olett mnuu rinnallan. -- Falesmann,\nmaister, mitä semse ova? Mutt -- konsul. Se o jotta, se. -- Ai\nhelkkris, Ruckman, mingäst maan gonsul mnää oikke ole sitt?\n\n-- Turki. -- Turkin gonsul.\n\n-- Fyi saakel, vai Turki. -- No nii, mikä stää Turki maat sendä vaeva?\nHyvä maa se o.\n\n-- Ei mikkä stää vaev. Ja jos es snää rupp se maan gonsliks, ni sanp\npois tykköäs vaa. Kyll mnää siihen doimehe miähi saa vaikk kuip pali.\n\n-- No snää ole ny ai nii hättäne -- -- -- Mitäst maare mnää virkkatan\njätäisin, go mnää sen gerra saann ole. -- Ja pali mnää siit Turki maast\ntykkä eng ittekkä ymmär, mikä mnuum bäähän men, go mnää sanosi: fyi\nsaakel siit Turki maast. -- -- Ei stää maat vaev mikkä, vaikk se hiuka\nhuanos huudos o.\n\n-- Ei vaevakka, maister Kokko siihe sanos, ja jos es tykk siit Turki\nnimest, ni san, ett snää ole Ottomaanise valdkunnan gonsul.\n\n-- Ongost se valdkund sitt sama kon Durki valdkundaki?\n\n-- On, sama oikke se o. Osmaninen daikk ottomaanine valdkund.\n\n-- No, mutt se passaki sitt hyvi. Ko mnää vaa muistaisi se otmanisen\ndaikk mikä se valdkunna nimi jäll olika.\n\n-- Ottomaaninen valdkund. Tiädäk kaiketakki snää se Otto Mannisen, go\nniit veisuj kirjotta. Se valdkunna nimi o vähä sinnppäi go hänengi.\n\n-- Tiädä händ mnää Otto Mannise. Kuingasteten diädäis. Jaa, mutt snuull\novakki näämäs konstis. -- Ottomaannine valdkund. -- Viktor Pulvo,\nOttomannise valdkunnan gonsul. Kyll mnää nys se muista.\n\nPulvo ol nii miälisäs täst uudest keksinöst, ett hän, gon golmatt\nsamppanjpottu ruvettin gurittama, nous toolills seisoma ja pit puhe\nmaistril ja falesmannill. --\n\nHyvä herra, hän sanos, ihmelise ova meijä elämän danhva ja polgu. Kuka\nolis uskonnk, ko mnuu isän yksingertasens sotamiähen sodes Turkki\nvastam Blevna valleill ja Maritsa rannoill ja Balkani vuarette\nhuipuill, ett hänem bojastas pit tleema herra Viktor Pulvo, Turkin\ndaikk oikkemi sanott ottomannise valdkunnan gonsul. Mutt nii on\ngummingin gäynn. Aik o sotti ja aik o lakat sotimast ja ny o rauh. Ja\nmnää sano se, ett koittakkast tet taikk kuka hyvänäs puhhu yht vino\nsana Turkin geisrist, niin det tleet katuma stää. Sillett ko mnää kerra\nolem bantt Turkim buald pitämän däsä maas, ni mnää hoida virkan ja\nvaadi Ottomannise valdkunnan geisrills sama kunnjotust ko muillekki\nhallittioillt täsä mailmas. Nii ett ei sitt mittä muut ko eläkkö\nOttomannine valdkund, huroo!\n\nKolmk kertta äijäs sitt hurrasiva sem buhem bääll ja ko se viimenem\nbott samppanja ol saatt tyhjäks, niim Bulvo ol niin guitt, ett hän\nsanos niillt toisill: \"Kas nii, menkkän de nyk kottik kaunist, mnää\npane maat.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nUlkon ol jo suur päev, kom Bulvo vihdo viime heräs yöunestas. Hän\nhaukottel, oijendel ittiäs ja tahkos silmiäs. -- Ja ny rupesiva häne\najatukseskin daas tyähös ja ilmotiva hänell kaikkja ensmäitteks, ett\nhänem bääs ol sukkelan gohmo. --\n\n-- Helkkris nii, ong se ihme -- ajattel Pulvo ettippäi -- ong se ihme,\nkon dul hiuka nautittu eilä ehtoste. -- Kuis semssen doimehe jäll\njouduttinga? -- Siunakko, mnää olengin gonsul ny eng vaa mikkäm baljas\nherr Pulvo!\n\nPulvo hyppäs ylös sängystäs ja mem beili ette. -- -- Ihmelist sendä,\nsamanäköne mnää olen go ennengi ja samanäköne o mailm tual ulkonakki!\nJa sendä on däsä mailmas tapattunns suur muutos, ko mnää olen gonsul.\n\nPulvo pist ittes taas peito all, potke hiuka aikka, ett kylmys paken\nhäne jäsenistäs ja sitt hän vet suus nauruhu, ja nauro oikke sydämes\nkyllydest uudest karahtääristäs.\n\nSamas knoputetti häne ovelles ja sisäll astus posteljoon.\n\n-- Hyvä huamend, herr konsul! Kuingast konsul ny jaksa? Mnuull olis yks\nrahapreiv herr konsulill. -- Oikken gaunis ilm siäll ulkon. -- Nii,\nmnää onnittlen gans sendä.\n\n-- Kiitoksi pali. Jumal andakko hyvä huamend. -- Kas niin, dosa on\ndeijän glappun dakasi, Pulvo sanos ja anno posteljoonin\nilmotustodistuksen, go hän ens ol vetänn nimes siihe.\n\n-- Jaaha, kiitoksi vaa, herr konsul ja hyväst ny.\n\n-- No, no, älkkäst nys sendä nii menkk. Kyll mar tep piäne aamutropprin\ndarvittett, kosk siällt tundu olevas pakane.\n\nPosteljoon seisos hetke aikka suu seljälläs niingo naulatt, konei viäl\nkoska enne olit tapattunn, ett Pulvo olis hänell ryyppy andann. Muttkom\nBulvo jatko puhettas sängystäs ja käsk häne avat kulmkaapi ja kaattas\nsiit karafiinist, ko ol keskmäisell hyllyll, ryypy ittelles siihe\nsuurimppam bikarihin, go ol karafiini viäres, ni hän virkos\nhämmästyksestäs ja tek tyät käsketty.\n\n-- Onneks olkko sitt vaa, hän sanos ja kaas ryypy niäluhus. -- Ääh --\nkas se, se friskas. Jaa-a, kiitoksi pali vaa, herr konsul. O oikke\nhausk kon deill o semnem gomjas karahtäär. Ei semmost olekkan go yhdell\nherrall ennen däsä kaupungis. -- Ei stää karahtääri annetakka jokattell\n-- Ei mar annetakka vaa sunkka.\n\n-- O hän ny jomnengin gans olevannas, sanos Pulvo sängystäs. Mutt mitä\nniist maalisist. Ei niist mittä ol.\n\nPulvo oikke ihmettel ittekses, ett hän sai tämä sanotuks nii vakavast\nja välimbitämättömäst, ko hänell olis oll yhdendekev, vaikk hänest olis\nkeisar teht yhtäkki. Nii, vaikk hänest olis teht Turkin geisar sama\nhyämy. -- -- Jaa-a, ol mar se hiuka harmiloist vaa, ett hänest juur\nTurkin gonsul pit tehtämä. O se ihmelist sendä, ettei mikkä ilo ja onn\ntäsä mailmas ol oikken däydeline. -- Vaikk vikakost siint Turki maas ja\nvaldkunnasakka sendä o -- Nii, niin, diättvästengi olis pareve, jos ei\nse olis semnem gristityviholine ja mahomettlainen, mutt -- sama se.\nKonsuli hängin darvitte -- ja jongu siihengin doimehe ruvett täyty.\nTäyty händ.\n\nNämä viimeses sanap Pulvo sanos kuulvall äänellp postiljoonin. Mutt\npostiljoon ol jo aikka sitt ottannp preivpaka ja paperik kättehes ja\nkorjannk koippes.\n\nPulvo nous ylös ja vaatett ittes. Stää tehdesäs hän ihmettel, ett\nposteljooniki jo tiäs häne ylenyksestäs konsliks. Taita mar moni muuki\njo se asjan diättä, ajattel hän. -- Soitetas handelsman Vesterlundill,\nni saada nähd, tiätäk hängi se.\n\nPulvo men delefuunis tyyijö, vääns veivi ja pan sitt torven gorvalles.\nMutt ei siäld keskuksest mittä vastaust tull. Hän soitt toise ja\nkolmanen gerra ja oikkem bitkä soito, mutt ei siit sem baremppa tuli.\n\n-- Pahus sendä, nys se om brindullt taas. -- -- Staava! Staava!\n\nStaava ol häne huushollerskas, mutt Staava ol mennt torill eik\nymmärettävästengän diätänn mittä, ett händ huudetti.\n\n-- No, on dämä ny oikke harmin gappal, Pulvo ajattel ja päätt lähtik\nkaupunkkihi soittama josta muuhald, ett tullais reedama hänen\ndelefuunis. Mutt juur ko hänem bit panemam baltto ylles, aukke ovi ja\n-- kaupungim bormestri frou tlee sisällt, tervettä ilosest Pulvot ja\nonnittle händ konsliks.\n\n-- O oikken glookku, ettei mnuu miähenikkä olp puhunn mittä siit, ett\nteist konsul meinatan dehd, pormestarinna jatko, kom Bulvo ol viänn\nhäne viäraskamarihi. -- En olis tiätän mittän goko asjast, jos en olis\nmenn maister Kokoll edellppualpäevkaffell. Siäll mnää sen guuli ja\nsillo mnää pääti, ett mnää tlee onnittleeman deit. Nii oikke. Ja o\nmnuull muutakki asja.\n\nSe sanottuas pormestarinna katos nii ilosest Pulvot silmihi, ett Pulvo\nsydän oikke men hiukan gallellas. -- Se ol nätt ihmne se pormestarinna.\n\n-- Pormestarinna on govast ystväline, vastas Pulvo, ko istus käde\nristis ja kiärs peukloijas toinen doises ymbärs. -- Händäst, mitäst\nmuut asja pormestarinnall o?\n\n-- On däsä tämne list. Se o orplaste suajelust varte ja siihen darvitam\nbaljo raha. -- Kyll mnuulls sanotti, ettei herr Pulvo kirjot\nperiaattest listoihi, mutt mnää vastasi: \"Mahdolist kyll, ettei herr\nPulvo kirjottann, mutt konsul Pulvo kirjotta.\" Ja taas se pormestarinna\nkatos Pulvot silmihi, nii ett Pulvo sydän men doisen gerran gallellas\nja viäl pahemin go äskö. Se men niim bali kallellas, ettei hän enä\nmuistann vanhoj elämäsäännöijäs, ko sanos: \"Pormestarinna hyvä ja anda\ntänns se lista.\"\n\nPormestarinna anno listam Bulvoll. Pulvo kattel stää ja näk, ett siihe\nol kirjotett valla sadoj markoj, ei vähemppä lainkka ja ett häne ainane\nhärnäjäs ja kadettias, handelsman Westerlund ol kirjottann viissata\nmarkka.\n\n-- Hyvi ne ovakki dänä andann, Pulvo sitt sanos, ko hän ol listan\ndarkastann.\n\n-- Ooja, oikke nätist. -- Westerlundiki sanos: \"Kirjota viissata ja jos\nPulvold saatt jotta, ni mnää kirjota lissä viiskymmend markka joka\nsadast, ko hän anda.\"\n\n-- Vai nii Westerlund sanos, puhel Pulvo.\n\nJa ny men ylppeyde ja kosto heng hänehe. Hän ott pännän gättehes, kast\nsem bläkkhoornaha ja vet listaha nimes ja sem berän gymmnenduhatt. Sitt\nhän gääre listan gokko ja anno sem bormestarinnall.\n\nMutt pormestarinna avoki se ja ko hän näk ne numrasep Pulvo nimem\nberäs, ni hän gatos Pulvot pitkäst ja sanos: \"Konslillt tul vissim biän\nerhetys.\"\n\n-- Em mnää pruukk erhetty raha-asjois, Pulvo vastas, ming mnää kirjoti,\nse mnää kirjoti ja mnuull o vara kirjotta. Pitäkkö nys sitt vaa\nWesterlund puhes.\n\nPormestarinna kiitti kovast Pulvot ja katos händ jäll niin gaunist\nsilmihi, ett Pulvo sydän nous oikken gurkum berähä.\n\nPulvo ol oikke hyvä ollk, ko hän duns, ett hän ol tehn hyvän dyä ja\nsaannp pormestarinnam bualelles.\n\nMutt ei häne ilos kestännk kaua.\n\nStaava tul juur sillon dorild kotti ja Pulvo huus häne sisäll, ett hän\nolis saannp puhhus siit telefuunist. Mutt ei hän suuvooro ruvenns saama\nse jälkken, go Staava ol tull hänem buheilles, sillett Staava pan gätes\npuuskaha ja kysys, ennengom Bulvo kerkes mittä sanoma: \"Ongost siinp\nperä, ett teist on deht Turkin gonsul?\"\n\n-- On, Pulvo vastas.\n\n-- Jaaha, maksakkan goht sitt mnuum balkkan, sillett tähäm baikkaha\nmnää jätän dämä huusholli. Vai Turkin gonsul te olett! Semsen geisrim\nbalvlukses, ko jua kristity vert ja syä kristity liha ja on däys pakan,\nniim bakan kom bääseki ja vaimoj nii ett nes sadois räknätä. Sillaill\noikke. Ja kyll mar tekki niit vaimoj ja jalkvaimoj nyt tusingaupall\nhaalitt ittellen. Mutt siin viheljäisydes em mnää olf fölis. Tiätäkkä\nse. Mnää tahdom balkkan ja mene.\n\n-- No, mutt Staava. Staava puhu ny vallam berättömi.\n\n-- Soo-o vai perättömi. Vai nii. Eik Turkin geisrill ol mond vaimo? Eik\nsiinp puhes olp perä?\n\n-- No, mutt ol niit Salomollaki ja Taavetill oikken grossis.\n\n-- Olkko, mutt Salomost ja Taavetist ei saap puhhus samanp päevänk kon\nDurkin geisrist. Ja mnää tahdom balkkan ja mene.\n\n-- No, mens sitt ja san mitä snuull om balkka sisäll, niis saas sen\ngoht, sanos Pulvo, ko suutus hängi jo.\n\nJa Staava sai palkkas ja lupas lähti.\n\nYmmärtä se, ettei Pulvo tämse upra jälkke enä oll hyvällp päällk, ko\nhän läks jostan delefuuneeraman geskuksehe, ett tullais rukkama hänen\ndelefuunias siällk koton. Eik hän enä iloseks tull vaikk kaikk tuttvak,\nkon dliiva händ vasta, onnittliiva händ konslin doimehe. Kaikk muup\npait Westerlund, ko sanos: \"Päevä, päevä, Pulvo. Snuust on deht konsul,\nkuulem. Kaikist niist kans konslej tehdä.\"\n\n-- Ei, ei kaikist sendä. Niit o semssi poroporvrej ja piäni\nhandelsmannej, joist ei saadais konsli sorvamallakka, Pulvo vastas ja\njätt Westerlundi siihe.\n\nMutt ei se hänell mittä ilo tuattann, ett hän näi sai kolhast\nWesterlundi.\n\nPahallp pääll hän sitt vaa jatko matkatas aavistamat, ett hänell\nviäläkki oll valmistett piän harm.\n\nKäve näättäk nii, ett kapple matkam bääst se jälkken go hän ol\nWesterlundist eronnt, tul Uittoska händ vasta ja hän dervett tätä vanha\nhiärojatas ja saerahoittajatas. Mutt ei Uittoska vastannt tervetyksehe,\nmuttko men vaa muin miähin ettippäi.\n\n-- Olsing mnää erhettyn, Pulvo ajattel ja käänys ymbärs kattoman\ndaanes. Mutt samas silmäräpäykses käänys Uittoskaki ymbärs, sylk päim\nBulvot ja huus: \"Pahapolve mahomettlaine!\"\n\nSiin oliki sitt falesmann Ruckmannin dalo juur liki ja sinnp Pulvo men\ndelefuneeraman geskuksehe ja valittama vastongäymissiäs Ruckmannill.\n\n-- Pahustaks semsist hualik, kyll aik nek kaikk paranda, Ruckmann\nmeinas.\n\nJa sitt Pulvo käsk Ruckmanni fölisäs kauppseuraha syämä suurust. Siäll\nol muitakki ja ko ne vaadesiva, ett juadais Pulvo uude vira harjalissi,\nniim Bulvo panikim böydän gorjaks ja tul kotti vast ehtost hilja. Niis\nkalaseis hän sai kuull, ett Ruckmann se ol, ko ol soittann joka\npaikkahan gaupungis, misä vaan delefuun ol, ett Pulvo konsliks o\nnimitett. Sillaill oikken goko kaupung se asjan diätämän dul, vaikkei\nsanomlehtikä ilmestynns sinä päevän.\n\nMutt Ruckmann ol tehnp pali enemä. Hän ol soittannp pisi maakuntta\njokattellk, ko hän diäs käsketyks niihi Vallasharju suuri häihi, ett\nPulvo ny on Durkin gonsul.\n\nNii ett kom Bulvo sitt falesmannin gans tul häätaloho, ni moni tul\nhänell onni toevottama, mutt kuul ai hän joukkon dakanas sanottavas\ntoistakki: \"Sengim pahuksen Durkin geisrin dreng\", kuiskuteltti ai\njoukko.\n\nJa se ei oll lysti. Hän pakkas jo harmittaman goko konslin doim.\n\nMutt hän sai täyde sovituksen gaikist harmeistas, ko hänell annettim\nbaikk provasti viäres, ko hääaterjpöyttähä istutti. Nii ett kyll\nhänells sendä häne miälestäs täys kunni osotetti.\n\nSillaill oikke. Ja ko sitt ol pääst aterja lopp-pääm buale, niim\nbrovast kysy:\n\n-- Ongost konsul Pulvo kauangi jo ollk konslin doimes?\n\n-- En, en ol ollk kauva. Odota, jos tott puhuta, lopulist nimityst vast\nnäinp päevin.\n\n-- Vai nii. -- Antteks ett mnää kysy, ming maan gonsul te olett?\n\nPulvo fundeeras, ett sanok hän ny ottomannise valdkunna vai Turki, mutt\nsitt hän ajattel, ett kyll vaa om baras sanno niin go se pahimald\nkuulu, ko hän dämse oppenu miähen gans on dekemisis. Ja nii hän sitt\nvastas: \"Turki.\"\n\nProvast katos Pulvot hyvim bitkäst ja sanos sitt: \"Nii, nii, gysymys ol\nkyll vähä liiaks teijä yksityissi asjoit koskev, ni ett em mnää lainkka\nihmettel, ett tek koitatt mnuu prillat ja puhhu leikki.\"\n\n-- Ei, em mnää puh leikki. Tosi se o. Turkin gonsul mnää ole.\n\nMutt sillom brovast rupes naurama ja sanos: \"Kyll teis o velikultta\noikken darppeks, mutt älkkän goittak mnuun gansan. Kyll mar mnää se\nymmärrä, ettei nyk kettän Durkin gonsliks nimitet, gon Durkk parhallas\nkäy sotta Venäjä valdkunnan gans.\"\n\nPulvon daulvärkk lens tulipunaseks ja häm bur huuldas harmeisas. Mutt\nsai hän viime sendä ajatukses niim bali kootuks, ett hän ymmärs sannop\nprovastill: \"Andakka antteks, ett mnää koitin deit vähä narrat, mutt se\no joku piän eteläammeriikkalaine valdkund, jong konsliks mnää tlee. Em\nmnää sem bahukse nimikä enä muist.\"\n\n-- No stää em mnää ihmettel, provast vastas.\n\nKyll Pulvo sitt istus valla mykkänp pöydä viäres eik hänell ruakaka enä\nmaittann. Mutt ajatukset tekivät tyät hänem bääknupisas. -- Nääks stää\nfalesmanni raatto, hän sanos ittekselles, se pahus o mnuun gekann\noikkem bahambäeväsest. Mutt se telefuneeramine maaherrall. -- -- Mikäst\nkonst se ol. -- -- En mnää maaherra vastaus kuull. -- -- Se ol kaikk\nvalla jekku, puhdast jekku. Yksnäs se Ruckmannim baha puhus. -- Ei\nsiällk kettä maaherra oll langan doises pääs. -- Nääks stää viätvä,\nstää pahapolve falesmanni. -- -- Kyll mnuu ny naureta. -- -- Saastane\nsendä.\n\nTämssi polgui Pulvo ajatuksek kulkiva, ja ko aterjald päästi, ni hän\nsoitt koht keskuksehen gaupungis ja kysys, joko hänen delefuunis ol\npantt kunttoho.\n\n-- Jo -- keskuksest vastatti.\n\n-- No, mikä vika siin ol?\n\n-- Ei mittä muut, ko ett te olitt pann yhdistysnappla ukkoseläppehe.\n\nKas niin, siin oltti, juur niingo mnää eppäli. -- Mutt kyll mnää se\nRuckmannin däst narrimbelist pehmitä.\n\nPulvo menikim bihall, hak ittelles hyvän guusisen garaka ja lähett\nedeskäyväm byytämä, ett Ruckmann tliis tallihi hiukan, gom Bulvoll olis\nasja hänell.\n\nMutt ei Ruckmann dull. Kyll siin miähes niim bali kettu ol, ettei se\nnokkatas siihe satimehem bistänn. Ei Ruckmann ko istus todipöydän\ndakan, ja nauro hirvittel, kom Bulvo jäll häähuaneihi men sanoma hyväst\nmorssiusparill ja isändväell.\n\nKotti oikkem Bulvo läks stää päät. Ja seoravanp päevän hän läks\nreissuhu, ja sill reisull hän ost ittelles komja maangartno ja muutt\nsinn.\n\nJa ko sitt mailma soda ja punakapinan grähinä oliva ohitt, ni maaherr\ntul kiittämäm Bulvot siit, ett hän nii suure summa ol andann orvotte\nsuajelust varte, ja ko uude vuadem bäev tul, ni hänest tehtin\ngunnallisneovos. Nii ett kyll hänell ny ol semnen garahtäär, ett hän\njäll uskals ai joukkom balat syndymkaupunkkihis piänen galaasim bitämän\nduttvilles. Eik hän ny enä väli pitänn, vaikkei ne händ jälkken doisen\ndodiklasin goskan gunnallisneovokseks maininn, muttko hollasiva ett:\n\"Kuulestis Turkin gonsul, ja mitä snää siit sanot, Turkin gonsul ja\ntleestis tännt, Turkin gonsul.\" -- Ai vaan Durkin gonsul ja Turkin\ngonsul.\n\n\n\n\nTasala Vilkk sumus\n\n\nMep pruukkasi mnää ja Tupala faar, siihe aikka mailma, konei -- paha\nkyll -- oll minkkängaldast lakki mettlinnutte ja muitte hyädyliste\nvillitte luandkapplette suajank, käyd joukko metäksembelill Unaja metis\nai Vermundla rajoills saakk.\n\nSillaill oikke. Ja ko mek kerran sitt taas oll semsell retkell, ni yks\nkaks me öksysi nii ettem mep, pahus soikkon, diätäma yhtikän behu, mis\nme oikke oli. Ol pilvinem bäev, nii ettei meill oll auringostakka mittä\nappu eik eik meijä semsis olois sitt auttann mikkä muu kon drambat\nettippäi vaa siint toevos, ett kyll mar mes sendä joskus jongu\nasumuksen daikk viljelykse löydä, vaikkei niit siihe aikka niin dihuas\nollukkan, go niit ny o.\n\nMnuu pakkas, ko mes siin hiki hatus tramppasi, hiuka harmittama, ettei\nTupala faarillk, ko ol syndynn ja kasvanns sillp paikkunnall, sem\nbaremppa höyde olis siit, misä oltti ja mnää sanosingi hänell usseman\ngo yhden gerra, ett ollais mar vaa Rauma ymbrystä metis, niin gyll mnää\nvissi ain diädäisi, misä päin goto o.\n\nMutt siihen Dupala faar vastas, niingo vähä tosi oliki, ett hätäk siäll\non dunttip paikoj, ko om bellon dilkk ai jongum bari sada sylläm bääs\nja metäk kalutu nii, ett ei niihi outoka öksymäm bääsis.\n\nNii ett ei siink kränittäminengän Dupala faarin gans oikke leivill\nlyänn ja vihdo viime mek kulji mihi nokk näytt, sanakan doisillen\nsanomat.\n\nAamust aikasi siink kahde aigois me oll liikkell lähtenn ja\nehtopualpäevä siink kolme nurkis, niingo mes sitt sain diättä, met\ntliim biänell metä aukkjall. Ja ko mes sitt vähä nuugemi ymbrillen\ngattli, ni me näin dorparakenukse siin aukkja laedas ja piänem bellon\ndilkun doisellppuallt torppa.\n\n-- No, ny me ole sitt pärjäty. Mikäst torpp tämä o? mnää sanosi viimen,\ngo mes siin hetke aikka olin gatell vauhkotell ymbrillen.\n\n-- Kyll vaa o niin glookku, Tupala faar vastas, ett em mnää tunnt tätä\npaikka. Kyll me vissi ole joutunnk Kodisjoe rajamaill.\n\nSiins samas mek kuulin goera haukkuvan dorpam bihall ja ko mes siit\nymmärsi, ett siällt torpas asujami ol, ni mnää sanosi: \"Vai nii, vai\nett tet tunnt tätä paikka. Mutt ei se mittän dee, mennän dorpaväeld\nkysymä, misä me ole.\"\n\nJa nii mes sitt meni. Tarham bualeld mek kiipesi yli aeda ja Tupala\nfaar pysäs viäl tarhahan, dahkos silmiäs ja ihmettel: \"Om mar hän nys\nsendän glookku, että em mnää ikänäs tämses paikas ol oll, vaikk mnuum\nbidäis tämäm baikkunnan gaikk asumukset tiätämä.\"\n\nMutt ko mes sitt taas oll lähtenn liikkell ja astunnp pihall, niin\nDupala faar ruppe ihmettleemä ja hiukan giromam bräiskimängi joukko ja\nvihdo viime hän sano: \"Tämä o Mansikkmäki ja meidän dalon dorppi eik\ntästä olk ko runsas ruati virst meill. -- No, on mar hän ny ihme, ett\nihmne näi sekko, ko se öksyksis o. -- Mutt tämä torpp ol nii oudo\nnäkönen duald metäm bualeld kattote. Mnää ole ain dullt tääld piham\nbualeld siihe.\"\n\nTämä Tupala faari ja mnuum biän glummin ei oll oikkjastas mistän\ngotosi. Se ol vaan dodistus siit, kui ihmelisest ihmnen daita erhettyk,\nko hän öksyksis o. Mutt kaikeks onnettomudeks mnää tlii jutelluks meijä\nöksyksis olostan Dasala Vilkull ja Hakkri Iiroll ja nekköst sitt\nnaurova stää klummi ja jongu ajam bääst Vilkk eritottengi ol jutell\nymbärs kaupunkki, kuip pöhkö mnää ole, go mnää mettäm bäästetä. Öksyn\ngoht eng tunn enä semmost paikka, misä mnää kymmni kerroj ole yän\nviättänn linnustusreisuillan.\n\nYmmärtä se, ett semse jutu mnuu kismitivä eng mnää vihdo viime enä\nmittän doevonn nii harttast, ko ett Vilkk itt öksyis kerra ja oikkem\nbahom bäevi. Mutt ei oll ylhäld näht, ett mnuun doevon olsivat totte\nmenn. Ei ennengon gahde vuadem bääst, mutt sillo net täytysiväkki nii\nhyvi, ettei paremast appu.\n\nMe olin diädättäk Kaurasis Freedrikim bäevill Redarstaatin dykön. Ol\nkaunis suviehto ja runssast monelaist trahtmentti, nii ett ilosellp\npääll me olin gaiki eik meijän darvinns surrs stääkä, ett kui mek\nkottip pääsisi, sillett Redarstaatt ol toimittann asja nii, että\n\"Wilpas\" tul mei hakema. Kyll maar se muistatt, sem biäne valulaevan,\ngo yhte aikka gronas kaupungi ja luadotte väli. Sillaill oikke, ei\nmeijä miälestän oll mittä hättä kottimenon dähde.\n\nKyll \"Wilpas\" sitt vaa meit aikanas hakeman duliki. Pualyäaikans se jo\npiippas Kaurastem brygin gyljes, mutt Redarstaatt ja mek kaikk muukki\nsanosi, ett ei mar nys sendän geske lystim bois lähdet ja käsketti\n\"Wilppa\" odotta. Ja miälelläs se miähe meit odotivakkin, go hekki\nsaivat trahteerinkki lohdutuksekses. Mutt jos he olsivat tiätänn, mimne\nviivytys meill ol ylhäld valmistett, niin gyll mar he olsiva vaatinn\nmeijän goht vaan dleeman gaupunkkihi ja miälelläs mes siint tapaukses\nolsi heit seorannukki.\n\nEi ollt, tiädättäk, kell viäl yhtäkkä, ennengo lask alas nii sakki\nsumu, ett se ol juur jämt niingo sein olis edes oll, vaikk mihimbäi\nolis ittes käändänn. Viiden, guude asklem bääst ei nähn mittä, ei vaikk\nkirkk olis etten dull ja jos joku siit sumust sukels esill, ni se ol\nens nii suure näköne, ett oikken gammott.\n\nNo, ymmärtä se, ettei kukka semsis olois uskaldannk kotti lähtemist\najatellk, kaikkja vähemä \"Wilppall\". Eik siins sitt mikkä muu auttannk,\nko jatkap pidoj ja odotta, ett ilm klaaranuis.\n\nMutt nii ihmeliseld kon guuluki, ni ei hyvistäkkäm bidois tahd oikke\nmittä ollk, ko niis täytmyksest o olemine ja mnää oll jo hetke aikka\nhuamann, ettei Tasala Vilkk enä oll humööris. Eik ollk kulunn aikkaka,\nennengo se poik nous ylös, men Redarstaatin dyyijö ja sanos. \"Jaaha,\nhyväst ny ja Jumala halttu, mnää lähden däst kottis Syvärauman gautt.\nKyll mar mnää snuum baattis ottas saa siihe reissuhu. Mnää joudu menemä\nristjäissihi viäl tänäpä aamupuall. Olen gummiks käskett.\"\n\n-- No saak kaiketakki snää paati, Redarstaatt vastas, mutt älä, veli\nhyvä, lähdt tämses sumus sinns sohlama. Öksy viäl.\n\n-- Mitäst mar mnää näi lyhyväll matkall öksyisi. Jo mnää sitt olsi\nniingon dua Anundilan Galkke, Vilkk puhel ja vaikk me muukki goiti händ\nestä lähtemäst, ni hän läks vaa.\n\nMe meni händ ranttaha saattama ja mnää ajattli itteksen, ett taita mar\nhän sendä löyttäkkin \"Gusta Pärrströmi nokkaha\", konei stää väli ol,\nniingon gaikk tiädätt, muttkon gukatiäs siinp pari sada sylläm\nbaikoill. Mutt Hakkri Iiro, kon gans ol föleis, tul samas mnuun dyyijön\nja sanos: \"Älä ny vaa est Vilkku menemäst. Mnää luule, ett hän dällk\nkertta saa rangastukses siit, ett hän o snuu niim bilkanns sen dähde\nett snää sinnt Tupala mettä öksysi. Ei järk ihmnen domses sumus merell\nlähd, vaikk ongi lyhkäne matk edes. Vanh Redarstaatt o mnuull jutelik,\nkui hän gerra sous sumus koko yässen däsä Syvärauma lahdes, vaikk hängi\nvissim baikat tuns. -- Nii ett ann ny Vilku souttas sohlat vaan\ngerrangin darppekses ja ann mnuu sitt hoittak koko se ruljangssin, gon\ndäst seora.\"\n\nSemssi oikke Iiro mnuullp puhel ja sama hän sanos kaikill muillekki ja\nme oikke virkosin, go Iiro sääkkräs, ett meillt tlee viäl pahukse lysti\nVilkun gustanuksell. Todiki rupes meillt taas maistuma ja ko sem baris\nsiin ol klutatt tiima vert, nii Iiro nikkas mnuull ja me läksi\nranttahan gattoma, jos Vilkust olis jotta elomerkej kuulunn.\n\n-- Olisik se pahus sittengi löytännp Pärrströmi nokkahan daikk johonkki\nmuuhall mannermaaha, Iiro puhel, konei mittä elomerkej kuulunn maam\nbualeld. Ol mar se ny vaa oikke harmin gappal, ett meijä lystin valla\nhukka men.\n\n-- Kyll se paha on dottunns sumusakki liikkuma ja pärjänn ittes, mnää\nsanosi ja sitt mep pääti lähtis sisäll juhla jatkama. Mutt ko me oll\njongu askle ottann asumust kohde, ni me ruppen guulema aerotten golina\ngaukka Petäjäiste ja Poroholma väliseld kulmald.\n\nSe o Vilkk, ko siällp pistle ettippäi, Iiro riämutt ja mep palasin\ndakasi ranttaha. Soutamise ään rupes kuuluma aim baremi ja paremi, mutt\nsitt se yhtäkkim bysäs ja Vilkk huuta: \"Kaurane, ohoj!\"\n\n-- Ol ny oikke helkkri hissuksis, Iiro kuiskas mnuun gorvahan ja mnää\nnikkasim bäätän hänell merkiks, ett kyll mnää vaa hilja ole. Ja Vilkk\nhuuta kerran doises peräs: \"Kaurane, haloo!\" ja souta ai likemäks ja\nlikemäks meit.\n\n-- Olettak tes, saastase muati, vallan guuroiks tull, vai oleng mnää\nhelkkrihi joutunn, mek kuuli Vilku sanovas, ko hän äänest päättäte sumu\nsisälls sous nii liki Kaurastem brygi, ett mep pelkäsi, että häne aeros\nvissi hipase stää. Mutt eikä hipassukka ja äänest me ymmärsi, ett\nVilkun gurss ol ny jälls Syvärauma lahdem berä kohde. Ko hän ol\ntarppeks kauas kerjenn, ni me meni hissuksis sisäll ottama hiuka\nlämmityst, ko yäkylm ol kerjenn hiuka jähdyttämä meijä veren.\n\nSillaill oikke. Me oll juannt todi niitten doisten gans taas siinp\npualen diima verran, gon dohtor yhtäkki sano: \"Ollek se Vilkk löytänns\nsumus kotti?\"\n\n-- Ei se viäl äskön gumminga oll löytänn mait, Iiro siihe vastas,\nsiälls se sous valla sekasim bäästäs, ko mnää ja Anundilan Galkke oll\nrannas.\n\n-- \"Älä nyk koohoijas\" ja \"ong vissi nii\" ja muut semmost net toisep\npauhasiva ihmeisäs ja sitt me läksin goko kuuppostaatt kuulustleema,\nmillk kulmill mailma Vilkun gursi nyk kulkiva. Ja kyll häne aerottes\nään vaan guulus. Hän sous ny, niingo me ymmärsi, rinkki Aarnkari noka,\nKusta Pärrströmi noka ja Kauraste välisell vedell ja oikke harttast se\npoik veteliki. Ei pysännk kom bari kertta sillp pualelt tiimallk, ko me\nhäne doimitustas seorasi, huutama: \"Ohoi, eik siäll missäm berhanas\nyhtä elävä olentto ol, ettän saisin diättä, misä mnää oikke ole. -- --\nHaloo! -- Saastane sendä!\" Ja sitt hän sous viäl kiukkusemmi.\n\nMe nauro oikken däydest sydämest hänen glummilles ja viime joku meist\nsanos: \"Anda poja ny voimisteli, ei hän ny enä ulos sundist aukkjall\nmerellp pääs, ko hän gerra o ruvennp piiri tekemä.\"\n\nJa sitt me meni jällp pidoj jatkama.\n\nSiint tiima verram bääst mnää ja Iiro sendä menin daas kuulustleema\nVilku sohlamist sumus. Mek kuulustli ja kuulustli, mutt ei aerotten\ngolina kuulunn missä.\n\n-- Ei se pahapolv kumminga ol mahtanns soutta Kaskiste sundist ulos\nmerehe, Iiro meinas, mutt mnää sanosi, ett kyll mar se o vihdo viimen\ndaitannp pääst maihi.\n\nSiins samas mek kuuli jotta äänd liki rantta ja ko me hiukka aikka viäl\noll odottann, ni se ään rupes kuuluma ai selkkemi ja selkkemi ja\nyhtäkki me ymmärsi, että joku ihmnen guarsas liki meit merellp päi.\n\n-- Kas nii -- Iiro sanos -- Se o Vilkk.\n\n-- Kui mitä, ett se o Vilkk vai, kon guarssa? mnää ihmettli.\n\n-- Nii juur, Vilkk oikken, gukast muu sitt. -- Ymmäräk kaiketakki snää\nse, että hän vihdo viime väsynn on, go hän dosa pari kolmt tiima\nsoutann o. Väsy stää vähemästäkkin, gon koko yässe sitt viäl valvonn o.\n-- Nii, ja todihöyry hänellk kans pääsäs o. Nii ett ei ol ihme, ett hän\nny nukku. Ja raskast hän nukkuki.\n\nSemssi Iiro selittel, riisus saappas ja sukkas, kivers housus ja läks\näänd kohden gahlama merellp päi.\n\nPia sumu ol niäll hänengi, mutt ei hän gauam bois näkyvist oll, ennengo\nhäm balas takasin daas paatim best kädesäs.\n\n-- Vilkum baat o ajanns se ison given gylkken, go on däsä rannas ja hän\nnukku kom borsas. Nyt täst vast lyst alkaki. Sumu ruppe hiukan\ngevenemä.\n\nSe sanottuas Iiro mem bisi rantta paatim best kädes ja ko häm bääs\nprygill, ni hän sidos paatim bestin doisem bään gii \"Wilppa\" ahterihi.\n\n-- Kas nii, ny o alk valmis, Iiro sitt sanos. Mennä nys sisäll\nodottama, ett sumu hiuka viäl ohene.\n\nNo, me meni sisäll ja siäll ruppe Iiro selittämä niillt toisillk, kuit\ntämä bisness oikke hoideta.\n\n-- Näättk nys siäll ruppe sumu ohenema vähitelle niim bali, ett me nään\ngymmengunna sylttä ettippäi. Nii ett kyll mes semsis olois näill\nahtaili vesill uskalan gotti lähti. Ja jos mes sitt anna Vilkum\nbaatillk kakskymmendäkki sylttä bugseerliina, ni hän ei tiäd lainkkan,\nguis suur laev se on, gom bugseera händ. -- Sillaill oikke, ja tek\nkaikk olett hyvi hilja ja tua Ankkri Abbe, kom buhu tanska viäl\nparemin, go mnää saksa, saa vastat Vilkull ain, go hän jottan gysy.\nKyll mnää neovo hänell, mitä kullongi vastata. -- Näättäk meijän däyty\nsaad Vilkk siihe luuloho, ett hän o soutanns sumus ulos aukkjall merell\nja ett tansklaine valulaev nyp pukseera händ Kööpenhamina kohde.\n\nKööpenhaminaha! net toise ihmettlivä, mutt Iiro sanos, ett ei sunkka\nhänd mihinkkäm biänill reisuill viäd, kon gerran doimeihi o ruvett. Ja\nniin gaua hän siins stää Vilkun gekkamist selitt, ett met tykkäsin\ngaikk, ett kovast lysti siit tlee ja Ankkri Abbe sanos, ettei Iiron\ndarvitt lainkka neovo händ, mitä kullongi sanota, muttko hän vasta\nVilkull ai, niingo häm barhaks näke.\n\n-- Niin, gyll tämä nyk kaikk hyvi fundeeratt o, sanos vihdo viime viäl\nMoso handelsman, mutt händäst, jos ei Vilkk heräkkä, ennengo ollan\nganali vahtkopan dykön, ni mitäst tes sitt sanott, poja?\n\nSiilo Iiro nauro hyvi surkuttelevast Moso handelsmannill ja meinas, ett\nkyll hän sen dakka, ett Vilkk vissi herä.\n\nJa sitt hän men yksnäs ranttaha ja sanos, että pualendiimam bääst me\nmuus saan dulls sinnk kans ja sitt lähdetän gotti.\n\n-- Mutt liikkukka hissuksis, se mnää vaa sano, varott hän viäl\nmennesäs.\n\nMitäst täst. Kom bual tiima ol kulunn ja kukatiäs hiuka enemängin, go\nniit piiskryypyj siin viäl otetti jokane, ni me läksi \"Wilppasse\".\nMiähe olivak koko ajam bitänn valu pannu all, nii ett mep pääsin goht\nlähtemä ja ahteris seisos Iiro pugseerköys kädes. Iiroll ol kovast\nprässi ja murhett siit, ett Vilkum baatt saattin gaunist käänetty sama\nkurssi pitämän go \"Wilpaski\", ja kon gaikk sitt ol hyvi häne miälestäs,\nni hän gomens, ett mennäis pualell masinall ettippäi.\n\nJa nii sitt menttingi oikken gaunist ettippäi ja nii hiljaksis me olin\ngaiki, ettei kuulunn muut ko masiina jyskytys ja Vilkun guarssamine\nsiäld takka sumu sisäld.\n\n-- Raskast se poik vaa nukku, kuiskas vihdo viime Moso handelsman.\n\n-- Nukku händ se raskast, mutt herätetäst se, Iiro sanos, ott \"Wilppa\"\nsumutorven gässihis ja möläytt sill niingon gymmnen giukkust sonni olis\nyhteislaulu harjottann. Sitt hän guulustel, ett mitä Vilkk semsest\näänest tykkäs. -- Ja kuulustli me muukkin gorva hörilläs.\n\nHetke aikka em mek kuull mittä äänd siäld sumu sisäld, mutt sitt rupes\nkuarssaminen guuluman daas sama vanha tasast tahti ko ennengi.\n\n-- Nääks stää julmettu, Iiro sanos ja anno sumutorve soidt toisen\ngerra.\n\nMutt ny Vilkk ei enä lakannk kuarssamast hiukaksikka aikka, muttko\nvetel harttast hirssiäs, vaikk Iiro trahteeras stää sumutorvi nii ett\nmep pelkäsin gorvan halkkeva.\n\n-- Vai es snää, pahukse etan, mein herät, Iiro sanos, pist pukseerköyde\nmnuun gättehen ja karas föörim bualehe. Eik ollk kulunn montta\nsilmäräpäyst, ennengo \"Wilppan\" ganuum baukatt siäll, nii ett koko\nmailm täris.\n\nHetke aikka se humaukse jälkke mailmas vallit semne hiljasus, ko luamse\nensmäisenp päevän, mutt sitt kuulus siäld \"Wilppan\" dakka sumu sisäld\nVilku ään, ko huus: \"Kuka pahus siäll ambu präiski? Älkkäst menkk ny,\nhelkkris, mihinkkä! Ottakka mnää lengeihi -- Mnää ole öksynn.\"\n\nSillo Ankkri Abbe men \"Wilppa\" ahterihi ja kysy Vilkuld tanskan giäli,\nettä mitä hän siäll raaku.\n\n-- Kuka perhan snää ole? Puh suami. -- Ei mutt -- tämä paatt kulke! --\nTurkane sendä, mnää ole näämäs bukseerill. Haloo siäll! Mitä tämä\nmerkitte?\n\nEi Abbe siihe vastann mittä. Vilkk ol kans hiljaksis piäne aikka, mutt\nsitt hän goitt solkat ruatiks yht ja toist ja kysy viime, ming laeva\nhännäs hän ettippäi huhki. -- Mikä laeva nimi o?\n\n-- \"Waldemar Atterdag\", Kapten Buhl.\n\n-- Vai nii, vai nii. -- Ja Raumall olla menos.\n\n-- Ei kon Gööppenhaminaha.\n\n-- Kui, mihi?\n\n-- Kööppenhaminaha.\n\n-- Stopakka herran dähde masiin sitt koht, taikk mnää kaappam\nbugseerliina. Mnää en meint tullt teijän Gööpenhaminahan. -- Mnuun\ndäyty olla lapsen gummin viäl tänäpä Raumall.\n\n-- Sopi kaapat vaa, mutt sitt teill on gualem edes nälkkän daikk\nvettehe.\n\nVilkk tuumal iso aikkan, go hän dämä vastaukse ol saann, mutt sitt hän\ngysys: \"Misä me ny oikke ole sitt ja kui mnää teijäm bareihin olen\ndull?\"\n\n-- Pohjalahdes ollan gaukan maist. Siäld met teijä löysi.\n\n-- Voi nyt turkane sendä. -- Mutt ole ai mnää soutannukki. Täytyköst\nmnuu ny vissin Gööppenhaminahan dullk kesken gaike. Ja mnuum bit olema\nlapsen gummin huame -- ei mar kon dänäpä aamupuallppäevä. -- Jaa-a, ei\nstää ihmnen diäd, mihi hän gullongi joutu. -- Haloo, kuulkkast,\npoikkekka nyt tonn Rauma kohde. Mnuun däyty olis siäll lapsen gummin\nviäl tänäpä.\n\n-- Kyll se laps saa ilma osalisutt kristelissehe seorkunttaha ja ilma\nnimi jääd, jos ei stää ilman deit kastetuks saad, Ankkri Abbe siihe\nvastas. -- Me en muut kurssian.\n\n-- Vai es snää muut kurssias, saakeli jukopää Nielssen taik Jenssen\ntaikk mikä snää jäll olikka nimeldäs -- Mutt joudaisitt sendä mnuum\nbuurihi edes otta, etten mnää täsä piänes paatis joudt teijä hännäsän\nlaahama.\n\n-- Otan gyll met teijäm buurihi, jos luppatt oll ihmsiksi.\n\n-- Ihmsiks! Ihmsiks mnää ai ole elänn. Ei ols stää raumlaist, konei\ntaedais sääkkrät teill, ett Tasala Vilkk o siivost ja kaunist elänn\nnäihi saakk. Eng mnää ol vastakka meinann elämändavoj muutta.\n\n-- Nii, en mittän diäd, mutt kaks kertta me olen goittant teit buurihi\nsaad ja molemillk kerroilt tet tapplitt vasta niingom beto. Löitt ja\nkraapesitt ja puritt viime yht meijä miähist kättehe.\n\n-- Älkkä nys semssi puhelkk. Ei se ol mahdolist. Em mnää tiäd mittä\nsemsest.\n\n-- Ett sunkkan diädäkkä. Ei ne juapnut tavalisest muist teoijas --\ntaikk ei ne ol niit muistavannas.\n\n-- Pahus sendä. -- Ny mnuu järken seiso niingo Laustim bundar, Vilkk\nhöpis ittekses. Mutt vihdo viime hän sanos, että kyll hän nyt tlee\nkildist buurihi.\n\n-- Saakost teijä sanoihinn luattak kans, Abbe kysys.\n\n-- Saa. Mnää olen diädättäk Tasala Vilkk Raumald, iso veden gapteen\nniingon dekki ja riht ja reedu miäs joka tuules. Sen dotistavak kaikk,\nko mnuun dundeva. Eik ol väärtt koitta muut sannoakka sillett sillom\nbaukku.\n\n-- Ja täst revolvrist paukku kans jos viäl pakkat meijäm bäällen, gon\nde buurihin dleett.\n\n-- Kuingast mnää semne olsi.\n\n-- No, me otan deijä sitt tänn. -- -- Halloo, Andersson, haalast\nbukseerköys sisäll.\n\nIiro haalas ko helkkar Vilkum baatti likemäks ja pia se sitt oliki\n\"Wilppan\" gyljes kii.\n\nMutt olsitt nähn, ming näköne Vilkk ol, ko häm bääs nii liki meit, että\nhän näk läpi sumun, gui asja oikke makasiva. Hän istus silmäs seljälläs\npääs ja suu auk, niingo semnen, go suuri ihmeit näke. Ja ko hän sitt\nastus buurihi, ni me odoti, ett siit tliis kova hiistlemine ja päätim\nbittä vaari, ett höyrpann ai ol meijä ja Vilku välis. Iiro katos\nniingon gaste meijä silmistän.\n\nMutt ei Vilkk ko istus masinisti viäre, kattel meit kaikki\nsilmäräpäykse ja sitt hän rupes naurama. Hän nauro nii makkjast, ett\nmeijän gaikketten däydys naurak kans ja ko hän viime sai puhutuks, ni\nhän sanos: \"Saastase muatit, tällk kertta tes saittki mnuun gekatuks\noikke hyvim bäevi. -- -- Haloo, Iiro, tul buurihi snääki vaa! Ei snuun\ndääll mikkä hätä ol, vaikkas oikkjastas hyvä selksauna olsi ansann.\"\n\nVilkk ol näättäk huamann, ett Iiro ol pistänn ittes Vilkum baattihi ja\nkulk ny voorostas bukseerill \"Wilppa\" hännäs -- Eik hän mittä vastann,\nvaik Vilkk huus hänell, ett hän uskalda tuli buurihi Vilkum bualest.\n\nSillo me ymmärsi, ett Iiro ol voorostas nukkunns sinnp paattihi ja met\ntykkäsi, ett anda poja nukku vaan, go hän ganuuna ladamisis ja muis\ntoimeis niin gauhjast huhkinn ol.\n\nNiin mes sitt kulji hyvi verkalles kottippäi ja onnelisest me viime\nsendäm bääsingin ganaali suuhu. Ja sillo mnää tykkäsi, ett ol aika\nherättä Iiro. Mnää läksingi sitt ahterihi vetämä sisäll bukseerköytt ja\nkäski Vilku siirttä ittiäs hiukan, go hän istus näättäk juur sillk\nkohdall, misä köys ol kiinitett \"Wilppan\" gylkkehe. Mutt ajatelkkast\nmnuu hämmästystän, gon en mnää löytännykkän göydem bäät mistä!\n\n-- O vissi solm auenn. -- Kuka pahus nii huanoj solmuj teke? Vilkk\npuhel, ko met toisek köydem bäät hai ja murhetisi stää, ett mihi Iiro\npark ny olle joutunn.\n\n-- Ei se ol mikkäm bark; kyll se poik vaa ittes pärjä, Vilkk meinas.\n\nSitt Vilkk katos mnuu ja sanos hyvi vekkulmaise näkösen: \"Tais mar ollp\nparaski, ett Iiro näin gäve, ni hän ei teep pilkka mnuust ja snuust,\nKalkke, sendähde, ett me öksyksis ole olls, snää maall ja mnää merell.\"\n\nSiilo mnää ymmärsi, että Vilkk sem bukseerliina solmun gaikes\nhiljasudes avann ol.\n\nJa ymmärs ai Iiroki sen, go hän seoravan aamun heräs ja löys ittes\npaateines kolmanem Betäjäkse ulknokast.\n\n\n\n\nHaavisto hake takavarikoiduj heossias\n\n\nSe ol sinä vuank, ko yks osa tätä Suamen ganssa ol saann niim bali\nkaikengaldassi haljuj aatteit päähäs, ett se ol valla villis. Ne aattes\nsem bääs oliva ruvennk käymä ja kuahuma niingo nuar kali. Ja niingo\nsemnen galiki välist saa niim bali voima ittehes, ett se rikko tynnris\nvantte ja lendä pisi mailma tekemät mittä hyätty muttko valla harmi ja\nvahinkko, nii ne aattekki sitt saiva heikomall hujumendills siunatu\nuhris vihdo viime narratuks yhdest pahuden dyäst toissehe. Ryssild\nsaadu assek kädes hek kävevä seittmätt käsky vasta rikkomas talost\ntaloho. \"Takavarikoimseks\" het tätä toimitustas nimitivä, mutt ei se\nuus nimi stää kaunistanns sunkka.\n\nEns he veivä heose, sitt tul lehmätte voor, sitt viätti heinä, vilja ja\nmuu ruaktavara ja vihdo viime ruvettiin dakavarikoittema vaatte ja\nkello ja sormukse ja muup piänep parselli ihmisild. Ja ko niim basas,\nni otetti hengiki omistajald, vaa niingo vähä siutt menne ja\nkaupambääll.\n\nNäi ol Haaviston dalokin, go ol ollp pitäjä rikkamppi, vähitellem\nblokatt hyvim buhtaks. Kahdeksast heosest ol huanoin jätett jälill ja\nkoko talon gari ol krymbännk kokko niin, ett vaan golms sarvpäät seisos\nnavetos. Lamppa oliva jo aikka enne menns sem bitkän diä. Ja paras\noliki, sillett kyll siin vaan däys tyä tehti, ennego saatti ruakka\nhaalittu kokko niillk, ko jälill oliva. Suurin osa talo heinist ol\ntiättvästengin gans takavarikoitt, osa niist ol syätett paremppi suihi\nja osa poldett.\n\nKyll Haavisto isänttä ymmärettävästengi harmitt joka kert, ko semset\ntakavarikoittjat tliivat talohom bunase ruseti edes ja takan ja viäl\nkiväärim biipu ymbärski ja koitt hän vooro hyväll ja vooron govallp\npuheli heit hillit. Mutt ei siin mikkä auttann. Aino omasus, ko hän sai\npelastetuks ol nek kolm lehmä, pari sikka ja hiuka vaatetavara. Stääki\nol jo viätt iso joukk, kon daas yks päev tul kaks semmost\ntakavarikoittja taloho ja sanosiva, ett he tarvitteva vaatteit.\n\n-- Vai nii, Haavisto sanos. -- -- -- Mingästkaldassi parsellej tep\nparhast pääst tarvittisitt?\n\n-- Housuj, miähe vastasiva.\n\n-- Jaaha, kyll nämäs saatt, Haavisto meinas, riisus sualvyäs, pääst\nhenskleitten gnapi auk ja rupes ulos housuistas kiippemä.\n\n-- Kyll nämäs saatt, niis o miäs asunnt tähä astikk, mutt paha mnää\npelkkä, ett ne ny joutuva alenustilaha. -- Jos, näättäk, ne\njommangumman deijän ginduihinn joutuva.\n\nOnneks miähe oliva häppeisäs lykännt tiähes, ennengo Haavisto kerkes\nnämä viimises sanas sanoma. Sillett jos he olsiva nek kuull, nii ei olt\ntiätto, olisik Haavisto henges saannp pittäs sillk kertta.\n\nMutt onneks he, niingo sanott, olivak korjannk koippes eik Haaviston\ndaloho sitt enä takavarikoittjoit tullukka stää vähemän, go runsas\nviikk se jälkken dul lopp koko haljuilemisest ja rauh maaha.\n\nJa niingo moni muu läks Haavisto isändäki sitt hakema niit kadonnuj\nheossias siäld Lahden gaupungin gyljest. Ja kyll siäll vaa stää sortti\nelukka ol, jos ol muutakki sortti ja ihmissi kans ja rattait ja meeblej\nja kaikengaldast sälä, paremppa ja huanomppa. Oikke sekkoma Haavisto\nisänd pakkas, ko häne semsest heostem baljoudest pit omas valikoittema,\nmuttko hän siin aikas kohkinn ol, ni löys ko löysiki hän vihdo viime\nomam Bolles, ilmott viraomaisill, ett ny hän on dytyväinen, go hän edes\nyhde heosistas takasi sai ja Polle sitt viäl, ko ol oikke hän oma\najokkas.\n\nSillaill oikke. Tytyväine oikke Haavisto isänd ol, ko hän daas läks\nkottippäim Bolle kriimuvarrest kii rattatten dakalaudas. Iso joukon\ngolmatt voorkautt siihen gottik kulkemissehe men, mutt ei Haavistoll\naik pitkäks sendän dull ja vaikk joukkom bistiki harmiks, ko hän näk\nkaike se järjettömä hävityksehalu jälje ymbrilläs pitkin goko matka, ni\nol paha miäl taas niingom bois pyhjett ko hän gattel Polletas siäll\nrattatten dakan. Koht ol eläm jäll niingo silkki vaa ja häm bist sillo\nai veisuksikkin gesken gaike.\n\nNii Haavisto isänd sitt vähitelle rupes lähenemän gotokylätäs. Mutt ko\nhän ajo se naapurkylä Arvelan dalon diähaara siutt, niim Bolle siällt\ntakan rupes koittama lyädp pakki, kattel stää tiähaara ja hirnus kröhis\nhiljaksis.\n\n-- Jaaha, Haavisto isänd sillo sanos. Snuun deke miäles Arvelalla. Nii\nhänd, ole mar me mond kertta siäll ollukki ja ko mnää oikken däsä\nfundeeran dätä asja, ni mennä sinn vaa nykki. Kyll mar emänälls siällk\nkaffe lämmind o ja, jos hyvin gäy, niin daita isänäll ol jongum botum\nbohjas viinan dilkkaki jälill, ja mnää saan gaffepunsin däsä sydäme\nvahvistukseks. Sillaill oikkem, Bolle. Kyll snuull järk juakse niingo\nennengi. Nii ett mennä vaa Arvelaha. Arvelaha oikke mennä.\n\nTämssi Haavisto isänd puhel, ko hän hummas aisois oleva heostas yhde\neinen dakasi ja poikkes sitt Arvelan dalon danhvall. Ja ol oikke siäll\nemänällk kaffepann lämmi ja isänäll viina hiuka enemängin gon dilkaus,\nnii että pia Haavisto isänd ja Arvela isänd istusiva nokast nokkaha,\njoivak kaffepunsej ja praakkasivak kaikk mailma asja laillssen\ngunttohon daas.\n\n-- Vai nii, vai oles snää Polles takasi saann, Arvela isänd sitt sanos\nkesken gaike. Mutt kyll mar se huanos kunnos ny on, go se kaikkette\nhulttemetten giusattavan o oll. -- Viätti mnuuldakkin guus heost ja ole\nmeinannk kans lähtis sinn Lahden gulmill niit hakema.\n\n-- Lähds snää vaa. Vaikk koitt mnää snuungi heossias siäld löyttä, mutt\nen nähn vaa yhtä niitte muatost eng nähn muittengan dämäm\nbaikkundlaiste heossi. -- Engä nähnykkä, mutt ei niit ol oudombualse\nnii hyvä tuntiakka. Kyll ne nii laiha ja huano ova, niingos hyvi\nymmärä.\n\n-- Nii, nii, ymmärtä se. -- Mutt kuulest, mennäst kattorna stää snuum\nBolleas. Se ol aika komjas heone ennen dätä kapina. O oikke lyst nähd,\nmimseks se o muuttunn.\n\n-- No, mennä vaa, Haavisto isänd sanos. Mutt kyll se niim bali muuttunn\no, ett es snää stää enä samaks heoseks luuliska. Kattos sai mnääki vähä\nnuugast, ennengo mnää sen dunsi.\n\nNo, mitäst täst. Äijä meniväp pihall ja Arvela isänd kattel stää Pollet\nhetke aikka. Oikke nuugast se stää katteliki, nost se jala ylös maast,\nsyynäs se hamppa ja viime hän nost pystöhö sen harjangin, gon gaadus\nvasemmalp pualell ja sitt hän sanos: \"Stää mnääki, ett se se o.\"\n\n-- Mikä se se o? Haavisto isänd kysys, ko ol silmäp pystös katell\nArvela isänän doimituksi.\n\n-- Mnuu heosen se o. -- O oikke se meijäm Boku. -- Kiitoksi pali vaa,\nettäs tois sen gotti.\n\n-- Älä nyp pahus soikko semssi pilajutuj rupp puhelema. Kuis se snuu\nheoses olis?\n\n-- Sendähde ett siin ovak kaikk meijäm Boku merki. Kyll mnää stää\nkohtkattli, ettei tua mikkä muu olk ko meijäm Boku ja ko mnää sitt\nrupesi stää nuugemi syynämä, niim Boku oikke siit tul. -- Katost nyt\ntätä arppiakki vaan däsä harja all. Snää oll itt sillo mnuu rattaillan,\ngo mek kumo ajo siinp Pirttalho ahtes Niäme Esa häist palatesan. -- Me\noll, niingos muista, häätalon gunnjaks pann itten hiukan gräässähä ja\nsendähden gaiketakki meills se klumm sitt tapadusiki. -- Snää itt tämä\nhaava ens huamasikki ja tukotis sen, go met teillp pääsi.\n\n-- No, ol nyp perhan sendä! -- Kyll suutta vaa nii oll, ett snuus o\noikkeus. Ja mnää ko olen dota klami koko matka silitell ja hyväillk, ko\nmnää luuli, ett se mnuum Bollen ol.\n\n-- No, ei snuu stää sunkka harmitellt tarvitt, ettäs stää hyväill ole.\nKyll stää on daidett kaikki muut ko hyväills siit saakk, ko se meild\nviätti. Nii ett älä yhtä ol harmeisas, muttko mens sisäll ja tee\nittelles hyvä kaffepunss tämä asjam bääll. Mnää pistäm Bokun dallihi ja\ntleen goht peräs.\n\nNii äijäs sitt taas jatkovap punssetten dekkoas ja sovesivak kesknäs,\nett he lähteväp parim bäeväm beräst, ko Haavisto isänd on gerjenn hiuka\nhuilama ensmäise reisus jälkke, yhdes Lahdell heossias hakema.\n\nJa parim bäeväm beräst hes sitt läksiväkki ja tliiva onnellisest\nLahtehe. Hakivas ja hakivas siäll heossias ja vihdo viime Haavisto\nisänd sitt löysiki yhde rautikon, go ol nii häne Virmas näköne, ett hän\nolis kosk hyvänäs ottann valalles, ett se ol Virma. Ja se hirnattikin,\ngo se häne näk, nii ett kyll hän viss siit ol, ett se häne heoses ol.\nVissemäks vahvudeks hän gäsk viäl Arvelangin gattoma stää heost ja\nsiihem bäähä oikken dul hängi, ett se Haavisto Virma ol.\n\nArvela ol jo löytänn yhden dakavarikoiduist heosistas ja äijät tliivas\nsiihem bäätöksehe, ett heit ol luanann oikke hyvi reisullas ja läksivät\ntytyväisink kottippäi ajelema. Arvelaham poikettin daas muutam\nkaffepunss tekemä ja ko ne ol saatt liiveihi, sanos Haavisto hyväst\nkambraatilles ja häne emänälles ja jatko matkatas kotti. Siäll hän sitt\npist molema heoses, se vanha ja se Lahdest tuadun dallihi, men maat ja\nnukus rauhalisest ja hyvi, niingo se nukku, kon gaikk toimes ol lailes\ntehn ja lepos ansainn.\n\nSeoravan aamun häm bist molema heose äkke ette ja rupes pelttoas\nmuljama. Ko hän sitt siint toimes on, dlee hän naapris aedan daan,\ndervettä, näyttä kädelläs stää Virmat ja sano: \"Mistäst snää tua heose\noles saann?\"\n\n-- Lahdest mnää sen doi. Se o se mnuu Virman, gon däsä tuanan\ndakavarikoitti ja mnää käve Arvelan gans tuamas sen gotti. Se on gyll\nlaiheve ko enne, mutt ei siit sendä eppälyst ol, ettei se meijä Virma\nolis.\n\n-- Kyll mnää sendä eppäle. Sillett mnuu rautikkon dua heone o. Siit ei\npääst mihinkkä.\n\n-- Snuu rautikkos! Kuka pahus sen dodista, ett se snuu rautikkos o! Ong\nsnuull joku eri merkk siins sitt, vai mistäs sen diädä?\n\n-- Koko tua heose fasuunast mnää se nää, ett se mnuu rautikkon o,\nvaikkei siin mittä erityis merkki olekka.\n\n-- No, älä sitt mittäm buh, muttko ol hissuksis, koskei snuull mittä\nmerkki ol, ming nojalls snää todistaisi, ett tämä o snuu heoses.\n\n-- Eikä mnuulls semmost todistust ol. -- Mutt kuule, katost tonnppäin\ngylä. Siäll o meijän dalli ovi auk. Pääst nyt tua snuu varsas vallalles\nja jos se mene teijän dalli ette, ni se o snuu heoses. Mutt jos se mene\nmeijän dallihi ja toissem bilttohon dakaseinäst räknäte, ni snuun däyty\nkaiketakki usko, ett se o mnuu rautikkon. -- Vai kui?\n\n-- No täyty händ, täyty mnuu se siint tapaukses usko. Mihist siit\npääsis? Nii ett koiteta vaan glaarat tämä asi sillaill. Muuton däsä\ntleevap pitkäk keräjängäymse ja harmi meijä välihän. Ja stää em mnää\nsois. Eng mnää myäs toise varsallk kynttät tahd.\n\nMitäst täst. Haavisto pääst Virmas äkke edest, ott suittep pois sem\nbääst, kääns sen guanon gylä päin, löi stää selkkä ja sanos; \"Kas nii,\nVirma, näyt ny, ettäs ole Haavistos vuaskausi oll ja elänn!\"\n\nVirma katos luinautt kerra Haavisto isänttä, pudist päätäs ja läks händ\noikkjanas travaman gylähä.\n\n-- Annast kattok, kuik käy, Haavisto isänd pauhas, ko heone ol pääss\nkahde ensmäitten dalo siutt.\n\n-- Kas niin, gas nii, no, no Virma, no, no -- nääks stää raatto!\n\nVirma karas sillo juur Haavisto veräjä siutt eik niim bali ett olis\nkattonn edes sinnppäi, muttko lisäs faartti vaa, karas pari sata sylttä\nviäl, poikkes naapurtaloho ja men suara päät avomest talliovest sisäll.\n\nKyll Haavisto ny jo ymmärs, ett hän jäll ol oll hakemas toise miähe\nheosen gotti, mutt men hän sendä naapris kans kattoma, ming piltto se\nol ittelles valikoinn. -- -- Ja kyll vaa nii ol, ett siint toises\npilttos takaseinäst laskete se häne endne Virmas seisos ja ol hyvin\ndytyväise näkönen, go häne isändäs händ silitt ja kehuskel.\n\nViime naapri isänd sendä jätt sem bilttohos ja sanos Haavisto isänäll:\n\"Kiitoksi pali vaa, ettäs tämän gottit toi. Se ol mnuum baras heosen ja\nhyvä siit viäläkkin dlee, ko se hyvä hoedo saa. Ja se sem bitä saama.\n-- -- Ei maar, mennäst sisäll juama hiuka marimehu lämmjä veden gans.\nKyll mar emänälls siäll lämmind vett o.\"\n\nNo stää ny viäl tarvitais, ett mnää ruppeisin dämä harmim bäälls\nsemmost iangaikkist kluttu juama, Haavisto isänd, konei oikken dykänn\nraittiusjuamist, ittekselles ajattel, mutt ääne hän sanos: \"Kiitoksi\npali vaa, en daedk kerjet nyk, kon däyty viäd yhde heose värkit tonn\näkke ette. Nii ett hyväst ny vaa. -- Ol mar hyvä, ett mnää sendä\nnaaprillen edes hyätty tei sill Lahde reisullan. -- Jumala halttu nys\nsitt vaa.\"\n\n-- Hyväst, hyväst. Jumala halttu vaa. -- -- -- Mutt kuule, kyll snää\nmnuuld tämä heose saat toiseks äkkes ette.\n\n-- Kiitoksi pali vaa. -- Kyll mnää sendä äestä yhdells, siks ko mnää\ntoise saa ittellen. -- -- Kyll asi o nii, ett mnää freista viäl kerra\nsemsell Lahde-reisull. Huame aamust mnää lähden daas sinnppäi mailma.\n\nJa seoravan aamun Haavisto isänd sitt läksikin golmanen gerram bainama\nLahti kohde. Lailes häm berillt tul ja kyll hän heossias hak kaahistel\nhiki hatus, mutt ei hänell oll onni niis toimeisas. Moni muu siäll oma\njuhtas sai takasi, mutt ei vaa Haavisto isänd.\n\nHarmeisas hän sitt men yhten drahtöörihi, ja kuik kävekä, ni hän jongun\ndunnim bääst ol semses reedas, ettei häne miälestäs lai ja asetukse oll\nhänd varte lainkka. Hän löi nyrkkis pöyttähä ja sanos, että ko hän\ngerra on dull heossias hakema eik vaa ensmäisen gerra muttko jo\nkolmane, ni ilma heost hän ei lähdk kotti.\n\n-- Ny o semnem baikk, miähe, hän lopett puhes, ett ensmäisen glamin, go\nmnää nää ilma isänttä, mnää ota hoimeihin ja viän gotti. Siin ei aut\nmikkä. Ja stää päätöstäs hän hollas sitt koko ehto.\n\nMitä sitt ol tapahttunn, ei hän lainkka muistannk, ko hän seoravam\nbäevä aamupual heräs siihe, että joku kiros ja huus, miksei hän ymmärt\ntiät tehd, muttko luule, ett maandiä o vaa yksnäs händ varte.\n\nSamas se kiukkpuss ajo häne siuttes. Haavisto isänd pyhkes silmiäs,\nhaukottel ja rupes kattlema ymbrilles. Peräte oudold tämä osa mailma\nnäytt häne silmisäs, mutt se hän sendäm bia huamas, ett matkall hän ol\nja ett hän gulk omall heosellas ja omill rattaillas. Mutt juur ko hän\noll tytyväisydekses kaiken dämä saanns selkkjäks pääknupisas, kom\nbakott ja poltt ko helkkar, ni hän näke, ett rattaten dakalauttaha ol\nsolmett kriimuvars ja ett kriimuvarren doises pääs ol isoluine, laih,\npläsipää plakk, gon garas kildist rattattem beräs.\n\n-- Mikä perhana otus snää ole ja mist mnää snuu saann ole? tuumal\nHaavisto isänd ja rupes koittama muistell, mitä eilä ehtos tapahtunn\nol. Mutt ei hän hullu harmamaks tull, vaikk hän gui olis eilissi asjoj\nfundeerann. Se hän vaa muist, ett hän ol päättänn, ett ilman doist\nheost hän ei tällk kertta lähd kotti, vaikk häne sitt ostat täydyis\nittelles juhda.\n\n-- Jaaha, sillaill oikke, ostann oikke mnää snuu ole. -- Ptruu Rusko,\nptruu, ptruu!\n\nHaavisto isänd venuttel ittes alas rattaild ja rupes stää plakki\nsyynämä oikke nuugast, katos se suuhu, nost se jala yhden doises peräst\nylös maast ja pitel se lavoj ja jäseni.\n\n-- Hyvä heonen dämä o. -- Oikken gomjas valakk snää olek, kuule, ja\nkyll meist viäl hyvät tutut tlee, josas ole hyväluandone. -- Mutt\nkoitast vaan gureill, ni sittäs saakki selkkäs, nii ett tundu. -- --\nJaaha, mutt mitäst mnää ole snuust maksann? Pahus sendän, gon dul niim\nbali nautittu eilä, etten lainkka muist, kuip pali mnää ole snuust\nmaksann. -- -- No, no, olis siin huanomingin daitannk käyd. Ei hyväst\nheosest oikken goska liikka makset. Raha o monell, mutt hyvä heone vaa\nharvall. Ja kyll mnää pia nää, mikä snuu hindas o oll.\n\nHaavisto isänd kiipes rattailles jäll, ott flombuukkis plakkaristas ja\nrupes räknöittemä rahoijas. -- Ja ko hän se ol tehnk kahten golmen\ngerttaha, ni mailm men vähä synkkjäks häne silmisäs ja raskas murhe\npaino häne sydändäs. Häne rahoistas ei ollp pois täytt satta markka ja\nnii ol sitt selv asi, ettei hän stää heost ostann oll, muttko -- -- --\nmuttko -- -- -- häne ol oikken gauhi jatka ajatuste juaksuas, mutt ei\nsiin auttann mikkä. -- -- Nii, em mnää tota plakki ostann ol, muttko\n-- -- va-varastann mnää se ole. -- -- Haavisto isänd, heose varas! --\nVoi nyt turkane sendä. Ja misä mailma ääris mnää mahda oll.\n\nSamas lopus kangasmatk, tiä kulk parim bello siutt ja kapple matkam\nbääst rupes kirkk näkymä.\n\nKyll hän sen girkon dunsiki edelisild matkoildas ja ymmärs, ett\nkottippäi hän nys sendä menos ol. Mutt samas häm bäätt, ettei hän sendä\nvarkkan girjoihi jouttut tahd ja ko siint tul yks keskikäne miäs händ\nvasta, ni häm bysätt heosens ja sanos: \"Hyvä päevä.\"\n\n-- Jumal andakko, miäs vastas. -- Mistäst kaukka olla?\n\n-- Raumam bualeld olla ja kottippäi olla menos. -- Mutt kuulkkast,\nasukost täsä kyläs talesman?\n\n-- Asu oikke, ja kova miäs se ongi. Nii ett jos teild jotta varastett\non, daikk jos teill om baha teht, niin gyll se poik vissim bahandekkjä\nvähä nässist raudoihim bistä. Pistä händ. Sillaill oikke.\n\nHaavisto isänd ol tuumaill, ett hän mene oitis kruunumiähen dyä ja\nselittä asjan, niingo se o. Mutt ko hän guul, ett täsä pitäjäs niin\ngova talesman ol, ni ei hän uskaldannukka menns sen dyyijö, muttkom\nbäätt kiiruman gautt ajak kotti omam bitäjä falesmanni puhuttleema. He\noliva hyvät tutu ja oma talesman ol sitt viäl kova heosmiäsiki. Melkken\ngaikis heosengaupois Haavisto isänd ol falesmannild neuvo kysynn ja\nhyvä neovo hän ai saan ol. Ja ihmeline miäs se ol siitäki, ett se tuns\nkaikk pitäjä heose ja viäl naapurpitäjättengi. -- Nii ett semne miäs\ntämsen grongeli heosenjutungi vissi sendän gaikkjam barhaten glaara,\nHaavisto isänd ajattel ja kas näi aika haittaralla ajaman gottipäi,\nettei kummingan dakka-ajajas sais händ kässihis, ennengo hän o oma\nfalesmanni saannp puhutell.\n\nHaavisto isänd löi heostas selkkä ja katos ai joukkon daanes, että\nnäkyk siällk kettän dakka-ajaji -- Ei näkynn Jumalan giitos sendä. Mutt\nei stää tiäd, kosk niit ruppe näkymä, Haavisto isänd ajattel, ja\nkiirutt matkatas kottippäi. Läpi yä hän ajo eik pysättänns syättämängä\nheossias muut kom bari kertta yä mitas ja tuskin diimaksikkan gerrall.\n\nNii hän sitt kulk ja seoravam bäevä ehtopual hän rupes olema vähä\nniingon gotonurkis. Koko matka hän ai joukko ol kattonnt taanes, ett\nnäkyk siällk kettän dakka-ajaji, mutt eikä näkynn mittä sengaldast,\nennengo häm bääs sill ahtell, mist hänem bitäjäs kirkk ruppe näkymän,\ngo siäld sisämaistpäin dulla. Sillo hän näk takanas sill isoll\naukkjallk, ko siin o, vähä niingom buale virstam bääs heosen, gon dul\nrattaines aika kiäru ja rattaill ol kaksi miäst. Ne viittasivak\nkamalast händ kohde ja friskasivat faarttias hyvim bäevi.\n\nHaavisto isänd löi heostas selkkä hängi ja anno mennt täytt neljästyst\nkirkongylä ja falesmanni asuntto kohde. Mutt ko hän hetkem bääst katos\ntaanes, ni likemäks nep pahukses siäll hänen dakanas olivap pääss.\nHaavisto isänd nytkäs ohjaksias ja löi heostas selkkä niim bali ko hän\ngerkes. Mutt voittama net toises sittengi rupesiva ai enemä ja enemä.\nHän guul jo, ett ne huusiva. \"Pysättäkkäm, bysättäkkä!\"\n\nSillo juur dapadus onneks joku klumm heijä vehkeisäs, ni ett he\njoudusivakkim bysäyttämä.\n\nMutt se, ko ei pysättänn heostas, ol Haavisto isänd. Hän anno menn vaa\nniin lujan go heone joingim bääs ja sitt häm boikkes viäl sill\noijennustiällk, ko lyhendä matka falesmanni asumuksellk koko jouko.\nKyll takka-ajaja ny hänest jäivä.\n\nHengästynnyn ja peljästynnyn hän vihdo viimem bääs falesmannim bihall,\nsidos heoses kii ja karas falesmanni virkhuanesse. Onneks falesman ol\nkoton, ni ett hän sai oitis selittäk, kui hullust häne gäynn ol ja kui\nhänd ny ajettan dakka niingo heosevarast ainakki.\n\n-- Ong siin nys sitt kaikk, mitä tähä juttuhun guulu, falesman gysys,\nko Haavisto isänd onnettoma näkösen lopett selitykses.\n\n-- O, siin on gaikk, mitä mnää tiädän dähä asjaha -- -- ja kyll mar ny\nnii o, ett snuun däyty mnuu raudoihim bann.\n\n-- Suutta kyll niingin gäyd, talesman vastas, kattel ulos klasist ja\nnauro.\n\n-- Ja snää nauras sitt viäl. -- Älä pahus soikko naur. -- Josas\ntiädäisik, kumses tuskas mnää ole.\n\n-- Jaa, jaa, kyll mnää se ymmärrä. -- -- Nii, niin, dämä ei ole mikkä\nleiki asi. -- -- Jaaha, ja tosa o se heonen, go snää olek kähveldänn.\n-- -- Komjas plakk o. -- -- Oikken gomjas, mutt laih ko raat. Mikses\nlihavemppa ottann?\n\n-- Älä teep pilkka mnuust viäl. -- -- Kyll maares sen guuli, etten mnää\nstää valikoittemall ole hoimeihin saann. -- Jumal tiätä, mist on dull\nmnuu rattatten dakalauttahan gii -- -- Siunakkon, gas niin -- -- siint\ntleeva ny nua.\n\n-- Mikk nua?\n\n-- Mnuun dakka-ajajan diättvästengi. -- -- Saang mnää pistä ittem\nbiilohon dänn johonkki? Eik käyp päis, ett mnää lymytä itten dääll\njohonkki, ja snää sano, ett se heosevaras tul tänn, jätt se varastetu\nheosen dohom bihall ja lykkäs itt liässuhu.\n\n-- Kyll mar seki vaa sopi. Mutt kuingast selitetä, ett sill varkall on\nduaki heonen, go aisois o.\n\n-- Jaa-a, siint tulikin daas kiper paikk ettehe. -- -- -- Mutt kuulest,\neiköst olis paras sanno, ett mnää -- -- ei helkkris, em mnää, ko se\nheosevaras on gähveldänn molema nua heose.\n\n-- Sopi oikke se valla hyvi. -- Es snää olekka hullumb, ko niiks tlee.\n-- Kas niin, giirust piiloho ny! Mens sinns salim beräkamarihi!\n\nHaavisto isänd men salim beräkamarihi ja pist ittes vissemäks vahvudeks\nsoffa all.\n\nNek kaks outto miäst tliivakki melkken goht se jälkke sisäll ja\nkysysivä, ett ong Haavisto isänd falesmannin dykön.\n\n-- O oikke, falesman vastas. -- -- Mitäst asja teill hänell olis?\n\n-- Ostaisi yhde sia häneld. Mek käve jo Haavistos, me ole lahtreit,\nnäättäk, mutt ei emänd uskaldannt tehd sian gauppa, ennengo isänd tlee\nkotti Lahdereisustas. Sitt me läksin donnt toissem bäähäm bitäjä ja ko\nmes siäll istusi yhdes talos, sanos isänd yhtäkki: \"Tosa mene juur\nHaavisto isänd kottippäi.\" Mitäst täst, mep pani heose rattatte ette ja\nkoiti sautta häne, mutt se ajo ko riivatt meijä edellän. Ja stää me\nihmettle, ettei se oitis kotti menn, muttkon dul tänn ensiks.\n\n-- Mist tes sen diädätt, ett se tännt tul?\n\n-- No, ko siin oijennustiähaaras seisos yks äij ja ko mek kysysi, ong\nhänd vastan dull yks miäs, ko ajo oikke aika kiäru tännppäi, ni se\nsanos, ett jos me Haavisto isänttä meina, niin däst se men gappal aik\ntakasi ja falesmannills se vissi men, gosk sill niin gova kiiru ol. --\nMitä ny oikke on dapattunn?\n\nEm mek kerjenns siihe miähen gysymyksehe vastama eng olis tiätännykkä\nvastat siihe, muttko mek kiirudin dänn aika hyämy. Ny o näättäk sia\nliha hyväs kursis ja pali o miähi liikkells stää ostamas. Eng met\ntahtois päästäk kettä edellän gaupoihi Haaviston gans. -- Toimittakkast\nny vaa nii, ett mes saa Haaviston gässihin.\n\n-- Kyll mnää takka, ett tep pia saatt händ puhutell. Menkkä ny vaa\nHaavistoho ja odottakka isänttä siäll. Kyll häm bian dlee. Mutt ny ett\ntes saa händ puhutellk, ko mnuull ja hänell o yks asi vällillän ens\nklaarattavan.\n\nMitäs täst. Lahtri läksivä Haavistoho ja falesman men salim\nberäkamarihi Haavisto isänttä puhuttleema.\n\nHaavisto ol juur kondanns soffa ald esill ja istus toolillp pöydä\nviäres, ko falesman dul sisäll.\n\n-- Kuik käve? Saik snää asja sovituks?\n\n-- En. Em mnää saanns sovintto niitte snuun dakka-ajajattes kans\ntoimehe siit syyst, ett niill ol semmost asja, ett net tahdoisiva ostas\nsnuuld yhde sia ja ussemangin gukatiäs, josas vaa myy.\n\n-- Kyll mnää myyn gaksikki. -- Vai nii, vai semmost asja niill\noliki. -- -- Ohhoh sendä! Ja mnää toevosi jo, ett tästä mnuu\nheosevarkkausjutustan dliis jongungaldane lopp. Em mnää tahdois ollt\ntämses alinomases levottomudes ja pelgos, ett kosk mnuu tulla hakeman\ngottoan däns snuun dyyijös jäll. Eks snää saat tätä juttu millän davall\nselitetyks nii, ett mnää pääse friiks siit.\n\n-- Saa mnää sen glaaratuks, mutt vaa yhdell ehdoll.\n\n-- Pan ehdoj vaikk kymmne. Kyll mnää suastu.\n\n-- No, kosk nii o, ni snää kirjota mnuull nys semse sovindkirja, ett\nsnää luavuta ilma muut riitveljelles sem biänem bellongapple, jost snää\nole riidell Vähä-Anttlan gans.\n\n-- Se o vale se, ett mnää suastu semssehe.\n\n-- No, mutt snää lupasis suastu vaikk mihi. Ja stää paitt snää hävis se\njutun gummingi.\n\n-- Nii hävingi, mutt Vähä-Anttil makka haudas, ennengo se jutt om\nbäättynn. Kyll mnää niin gaua siit riitle. Se o viss asi, se.\n\n-- No niin, deek, kuingas tahdo. Mutt jäät tänns sitt kans ja älä\nkoitakka lähtik kotti. Mnää lähetä sana fangfyärärill.\n\n-- Älä helkkris semsi juttel. -- Meinaks snää vissi sen dyän dehd. --\nVaikk me ole vanhat tutu.\n\n-- Ei lai edes olk kukkan dutt toisen gans eik sukkukan, go asi o sillk\nkandillk, ko snuu asjas ny ova.\n\n-- Siunakko sendä. -- On dämä ny vaa yks surkki jutt.\n\nHaavisto pan gyynärpääs pöydäll, nojas pääs kässiäs vasta ja huakkaskel\ntuskisas.\n\n-- Kirjotaks se sovindkirja all, falesman gysys, ko hän vähä aikka ol\nandann Haaviston giussanttu ajatuksisas.\n\n-- En girjot. -- -- --\n\n-- Jaaha, mnää mene sitt ja soita fangfyärärill.\n\n-- Älä -- -- älä men. -- -- Kyll mnää kirjota.\n\n-- Stää mnääki, ett snää sendä järkkihis tlee vihdo viime, falesman\nsanos, hak paperarki ja mustepotu ja pännä ja rupes kiirusten\ngirjottama.\n\n-- Niin, gyll mnää kirjota, mutt kyll se asi mnuu harmitta. Ei sem\nbualest, ett se pellon dilkk minkkä arvone olis eik sengäm bualest, ett\nmnää toevoisi voittavan se jutu. Mutt mnää olsin dahtonn näyttä\nVähä-Anttlall, ettei Haavistold sendä maat otet nii huakkjast, ko hän\nluule.\n\n-- Kyll hän se jo o huamann. Kolm vuatt siit jo o oikkeutt käytt.\n\n-- Ei mar ko neli vuatt. Ja nelikymmend vuatt siit olis keräjöitt, jos\nei tämä heosejutt olis tull väli.\n\n-- Mnää luule, ett snää viäl siunas stää, ett tämä snuu riitas\nVähä-Anttlan gans sovitti.\n\n-- Stää em mnää usk koska. -- En usk vaa.\n\n-- Nii no, usk mitäs tahdo; mutt täsä om bänn. Kirjotast nimes tohom\nbaikka. Mnää ota nuat timbermannit tuald pihald todistama.\n\nHaavisto vet nimes paperihi ja timbermannitte nimek kirjott falesman ja\nhep panivap puumerkkis all. Ja nii ol yks riitjutt pois mailmast.\n\n-- Jaaha, mihist mnää tua saastasen glami nys sitt panen, go mnuull\nniim bali harmi on duattann, Haavisto sitt kysys, kon dimbermanni oliva\nlähtenn huanest.\n\n-- Viäs sen gotti ja ruakis stää hyvi, ett se oikki omistaja on\ndytyväinen, go hän se näke jongu ajam bääst.\n\n-- Niin, gyll mar se oikki omistaja se viäl hakeman dlee.\n\n-- Tlee valla vissist, siitäs saa oll vakutett.\n\n-- Jaaha ja snää sääkkrä, ettei hän mnuu raudoihi saa, vaikk mnää hänen\nglamis oti.\n\n-- Ei saa. Se mnää takka.\n\nKevjäll miälell Haavisto sitt läks kotti heosines, myys sinnp päästyäs\nsikas ja ol ja el niingo ennengi. Mutt ei hän naapreill eik tutuillk\nkehunn ny, ett hän heose ol ostann ittelles Lahde reisull, muttkon\ngääns jutut toisillt teill, jos joku yritt häne uudest heosestas ruvet\njuttlema.\n\nMutt se uus heone näytt oikken dytyväiseld, ko se Haavistohom bääss ol,\nhirnus ilosest ko se tallihin dul ja söi ja rupes hiljaksis lihoma ja\nol, pahus, juur jämtt, niingo se olis tundennk kaikk Haaviston diä ja\npaika.\n\nYks päev Haavisto emänd sitt sanosiki isänttä, ett kuule Stefanus, mnuu\nmiälestän dua uus heone ruppe nyk, ko se o lihonnt, tleema ai enemä ja\nenemä meijäm Boju näköseks. Kones vaa olis oma heostas ostann. Kuip\npali snää siit maksokka?\n\n-- Tiädäks mnää ole jo viikk-kaude auningoinns stää sama ko snääki, ett\nmeijä oma Poju se o. -- Ja saa ollakkin gyll sem bualest, ettei se\nmnuullp pali maks. Mnää oti se nääks omi lupin juapnuspäiten gymmnitte\njoukost. -- Taikk oikkjastas mnää luule, ett mnää se sillaills sai sill\nLahde reisull. -- Ei kukka muu ko Jumal tiäd oikke vissin, guis se\nmnuun gässihin joutunn o. Ja jos mnää oikken dode sano, ni mnuu\nsydämeldäm butto pois raskas taakk, jos se o meijä oma Poju.\n\nNiin gyll vaa oliki, ett Haavistom Boju se heone ol. Kyll kaikk naapri\nisänäkki sen dodistiva nyk ko se endses lihasas jäll ol. Ja Haavisto ol\nmiälisäs ja ilone.\n\nMutt yks asi händ harmitt stää enemä, mitä vissemäks käve, ett hän\ngolmanellk kerrall oliki löytänn oma heoses Lahdest. Ja nii hän sitt\nvihdo viimem bist Poju aisoihi ja läks falesmannim buheill.\n\n-- Kuulest falesman, hän sanos koht, ko hän ol perillp pääss ja\ntervettän vanha tuttuas, ny o asi semne, ett mnää tahdo se sovindkirjan\nsiin Vähä-Anttla ja mnuu välises jutusan dakasi.\n\n-- Ohoh! Ja mingtähde?\n\n-- Sendähde, ettei mikkäm bakot mnuu sopima stää juttu. Katost tota\nheost tuall verejämbiäles. Tunneks snää se?\n\n-- Miksen dundis. Teijäm Boju se o.\n\n-- Nii ongi. Mutt tiädäks snää, kui mnää se ole saannt takasi?\n\n-- En. Stää mnää en diäd. Mutt viimen go snää olit täälls sen gans, ni\nsnää luuli varastannus se ja olik kovas tuskas siit asjast\n\n-- Kui, mitä! -- -- -- Mitä snää puhele? Tunsiks snää se sillo\n\n-- Tunsin gaiketakki. Kyll mnää sitt huan heosmiäs olsi, jos em mnää\nkoht ensmäisells silmäyksell olis tota heost snuu omakses tundenn. --\nYmmäräk kaiketakki snää se. Ja eks muist, ett mnää nauron, go snää niin\ngovas hädäs oll.\n\n-- Muistan gyll. -- Ja snää anno mnuunn gärssi vaa ja narrasi mnuum\nbäälsem bäätteks se sovinon dekemä.\n\n-- Nii, juur sendähde mnää snuu annoingin gärssik, ko mnää sillaills\nsai se sovinon doime. -- Mnää ole nääks ny Vähä-Anttla alvoseeraja siin\njutus.\n\n-- Vai nii. No, kyll tämä mnuu reisun sitt turh o. Es snää kumminga ann\nmnuulls stää paperi takasin, go asjak kerra sillk kandill ova.\n\n-- En ann. Ja ennengon geräjä ova, ni snää es pids sillp paperill\nvälikä enä. Nääks, mnää ole vanh ja hiuka viisaski ja ole virasan\ndottunn ottama vaari asjoist hiuka enemän gon davalise ihmse. Sendähde\nmnää täsä vähä niingom brofeeta virkkaki snuu edesäs toimita ja ennusta\nlisseks, ett o juur sama, jos se pellon dilkk kuulu Haavistohon daikk\nVähä-Anttlaha, sillett niitten dalotte maa yhdistetäm bia.\n\n-- Mitä snää ny höpise?\n\n-- Em mnää höpis mittän durhi, muttko anna snuulls se neovo, ettäs\nkoitaisi ottas selkko vähä siit, millk kulmills snuum boikas polguk\nkulkeva lauandaehtosi ja joukko muulostengi. -- Se o nätt flikk se\nVähä-Anttla Hilma.\n\nSillo Haavisto ymmärs yskä ja rupes fundeerama. Hän räknöitt yhtäkkim\nbääsäs, ming arvone Vähä-Anttil ol mettines maines ja ko hän sen doime\nol suarittann, ni häne suus men messinkkihi ja hän sanos falesmannill:\n\"Taita ollp paras, ett se sovindkiri jää snuu halttuhus ainakki siks,\nett mnää nään, guip pali snuu ennustuksisas om berä.\"\n\nJa kyll niis vaam berä ol. Kyll Haavisto se anno myäden, go hän ja\nfalesman ja Vähä-Anttil nuarem bari häis todiklasik kädes usseman gerra\nvahvistivas se sovino.\n\n\n\n\nTasala Vilkk laevamittausmatkall\n\n\nJaa-a, sano mnää se, ett jos vaa joka äidill olis niim bali harmi ja\nmurhett mukuloistas, kon Dasala muarill o yhdest ainoast tost Vilkust\nmnää meina -- ni ei totisestakko tämä maailm kauam bystös pysyis. Mutt\nem mek kaikk ols sendä jumalan giitos Vilkun galdassi ja sendähden däsä\nsendä joingi eletä sohlata ai etippäi vaa. Kyll mar ussema meist ova\nmukulvuasin oll valmi menemä yhdest pahudest toissehe, mutt me ole\nsendän dull järkkihin stää myäden go ikkä on garttunn meill. --\nSillaill oikke meijä muitte lai o, mutt ei Vilku. Hän dlee ai vaa hullu\nhullumaks. Siin ei aut vanhus eik mikkä. Ja mnää ole mond kertta\najatell, ett mikä häne loppus vihdo viime oikke mahta ollakka.\n\nOlikost seki ny järkihmsen dyä, ko hän däsä tuana läks Londoho sanaka\nreisustas ilmottamat muarillt taikk mnuullt taikk Iiroll. Ja ilman\ndalvpalttot sitt viäl syyskylmill ja ilmam bassi ja raha ja papingirja!\nKappsäkist tiättvästengä ei ollp puhettakka.\n\nNii händ, nii oikke läks fliitoma Londoho, niingo hän ol ja el, ohkases\nlyhyväs jakus, juur niingo hän olis hiuka asjallk karannt tonn\nnaaprihi. Eiköst miäs sillo sendän gyll kaaho ol? Mutt sai ai hän\ngärssiäkki sill reisullas. -- Vaikk mitä siit sitt o, jos hän hiukan\ngärseki. Ei hän gumminga siit oppi ymmär otta.\n\nAsja lait o näättäk se, ett -- ihmelist kyll -- tua Vilkk o oll hyvingi\nylösotett se jälkken, go hän ittes kapteeniks luk täsä meijä Rauma\nmerikoulus. Ja vihdo viime hänells sitt annetti se laevamittajan\ndoimiki, nii ett kruunu virkmiähi hän sillaill ol yhtäkki. Ei\nsembualest, ett siin viras mittän dyät olis olls, sillett vähä niit\nuussi laevoj ny o Raumall hangitt, ko niin huano aja ova oll merell.\nMutt virk o sendä virk, vaikk ei siin mittän dehdäiskä ja kovast koppi\nVilkk oliki virastas. Ja ko me istusin Dasala salis ja join dodi sillon\ndällö, niin dapadus ai joukko, ett Vilkk valla meijä harmiksen vet\nylles virkjakkus, semse oikken gomja sinisest verast tehdy jakun, go ol\nkoristett kulttasillk kruusningeillk krajvärkeis ja kulttasillk\nknapeill hiasuis ja pisi rindmust. Ja päälsem bäätteks hän sitt viäl\nlöi päähäs virklakkis, ko ol niin gorjast kuldlangoillk kaunistett, ett\noikke silmi krinnas, ko stää kattel.\n\n-- Kattokka nyk kerrangin gruunu virkmiäst oikke likki ja tarppeksen,\nVilkk sitt sanos ja ol harmittavaise näköne.\n\nMutt me en oll händ sillo huamavannas, me vauhkottli semsin aigoin\nvalla ulos klasist ja prääkkäsin gelvottomaks ja tarppettomaks semse\nviran, gon ei mittän dyät eik tuloj andann, muttkon gorja vaatte vaa ja\nsiin ol kaikk.\n\nMutt sitt tapadusiki yks kaunis päev, ett Torki fabbu ost rautlaeva\nLondost, ko ol näättäk nii, ett semse rauttase astjas saivas sendä aim\nbaremppi frahdej, ko nämä meijä vanhap puukuppin.\n\nNo nii, laev ol ostett Londos ja fraht sill ol tiädos, nii ett ei se\nkotti Raumallk kerjens seilama ja näyttämä ittiäs. Mutt mitat se\ntäydytti ja ko se ny ol suamlaiseks laevaks muuttunn, nii ei stää\nkelvann mittaman gukka muu ko suamlainen laevamittaja.\n\nSillaill oikke ja Torki fabbu kuahas ko helkkar ja hak Vilkku saadakses\nhäne fölisäs Londoho laeva mittama. Ol näättäk kovasten giiru, ko se\nuude laevan gapteen, go stää ostamas ol oll Londos, stää rautlaeva,\nmnää meina, telegrammas, ett o välttämätönd, ett laevamittaja lähte\nRaumald sillongom besättningiki. Ja besättning ol jo \"Ahkeras\" ja\n\"Ahkera\" ol tiimam bääst valmis lähtemän Durkkuhu. Siäld sitt taas\nsuurema valulaevam bit seoravanp päevän lähtemä Hullihi, nii ett kyll\nkaikk stää myäde valmiks rustatt ol. Ja kaikk olis oll hyvin, go vaa\nolis saatt se siunatt mittaja kans kässihi, se Vilkk, mnää meina. Mutt\nei stää mistä löydett.\n\n-- Jumal sen diätä, mihi om bistänn ittes, Tasala muar sanos, kon Dorki\nfabbu juur ko \"Ahkera\" piippas ensmäisen gerran, garas Tasalahan\ngattoma, ett eik se julmett viäläkkä olit tullk kotti. Ja Torki fabbu\nkraape päätäs ja ol kiukkune ja kiros, ett häne nyt täyty koittak\nkaahistat Turust laevamittaja kässihis, konei oman gaupungi mittaja\nmistä löydet sillo harvon, go händ tarvita.\n\nMutt ei siink kiukuttlemine auttann. Ei Vilkku vaa saatt kässihi ja\nfabbun dul ittellekki jo kiiru ajama haminaha, niim bali ko heonem\nbääs. Ja kyll vaa ol asi kiiruttakki. Kö fabbu pääs Valkosillam\nbaikoill, ni \"Ahkera\" piippas jo toisen gerra ja ko häm bääs\nlaevambrygill, niim bill sois kolmanen gerra ja ruvetti vetämä\nlangongej sisäll.\n\nTorki fabbu hyppäs buurihi ja men gomendsillall laevan gapteenill\nvastongäymistäs valittama. Mutt kapteenill ol täys tyä komentta vooro\nframootti ja voorom bakki, ett hän sai astjas käändymä ymbärs, eik hän\nymmärettävästengän gerjenns semsis olois Torki fabbu litaanjat\nkuulustleema. Nii ett kalakaijasillk, ko siin valulaeva ymbärs lensivä,\nfabbu valitukse lopuldakki menivä ja niit ai fabbu siins sitt rupesiki\nharmeisas kattlema. Ja ko hän niitte linnuttem beli siin ihmettle, niin\ndlee hamina suustpäi yks paatt souttate ja ko se tul likemäks, ni fabbu\nnäk, ett Vilkk se ol, ko siäld tul.\n\n-- Komen helkkris nys stoppi, fabbu sillo huus kapteenill, komens\nstoppi ja bakki, sillett tua miäs otetam buuri. Ol mar Jumala onn, ett\nse vihdo viime löydetä.\n\nHiuka vastahakosest \"Ahkeran\" gapteem bysätt laevas, ko hän juur ol\nsaans sen gäänetyks ja hyvä alkkuhu menemä ulos haminast, mutt kon\nDorki fabbu ol häne vanh ystväs, ni hän dek, niingo fabbu pyys, ja sitt\nrupesiva Vilkk ja fabbu parmentteerama siink kesknäs.\n\n-- Snää tleet tänn ny ja vähä äkki, fabbu sanos.\n\n-- Jaa ett mnää vai, Vilkk vastas ja lakas soutamast.\n\n-- Nii, snää juur. -- Kumne laevamittaja snää olek, kones olk kotons,\nsillon go snuu tarvita?\n\n-- Tiäd vähä! Mnää ole siin viras ollk kolm vuatt eik mnuu viäl olk\nkerttaka viram bualest tarvitt. -- Tykkäks snää, ett mnuull olis olls\nsyyt istup päevkauttek koton odottamas toimituksi semsis olois?\n\n-- Olkko se asja lait kui o, mutt nys snää tlee mnuun gansan stää mnuu\nuutt laevatan mittama.\n\n-- No, mutt eiköst se ol Londos?\n\n-- O händ. Siäll oikke se o. -- Händäst sitt, oles snää ennengi Londos\nkäynn.\n\n-- No olen gaiketakki. -- Mutt em mnää ols siin reedas, ett mnää näi\nilma mittä muut Londoho lähde, eik olp palttotakka fölisän. En ol oikke\nvaatteis ja ny ruppevas syyskylmäkkin dleema. -- -- -- Ja, händäst tämä\npaatt, mihi se joutu? Se om Björkruutim baatt, ko mnää lainasi.\n\n-- Kyll snää niim bali makso saas sitt toimituksest, ett snuun gannatta\npäälisjaku osta ittelles Londos ja mitä paattihin dlee, niin gyll se\nasi pia sortterata. -- Tesver, ohoi!\n\nTesveri laevavaht karas bakill ja fabbu käsk hänen toimittap\nPjörkruutim baatim baikolles ja Vilkk kiipes buurihi \"Ahkeralla\" ja\nTorki fabbu toimitt tuuttningi hänellk kaikkja ensmäitteks, ettei hän\ngumminga olis ruvenn reissuas katuma. Ja pitki matka fabbu sitt pit\nVilku nii hyväs ruas ja anno hänell nii runssast tuutningeit, ett Vilkk\ntykkäs kovast oloistas eik lainkkan gatunn, ett hän näi ilma mittä\nvalmistuksi ol Londoreissuhu lähtenn.\n\nJa Londoho hek kaikin dliiva, fabbu ja Vilkk ja besättning. Ja Vilkk\nmittas laeva ja vet nimes kaikkette niittem brotokollatte allk, ko\nsiint toimitukses synnysivä. Ja pali niit siins synnys.\n\nNo, ja ko näi sitt kaikk ol saatt valmiks, niin Dorki fabbu makso\nVilkull hänem balkkas, Ja oikke näti summa se palkk tekikin, go Vilkk\noikken daksa jälkke räknöitt, mitä hänem bit saama. Ei fabbu stää\npalkka sendäm buhtas rahas maksann, muttko anno Vilkulls semssi\npaperklapuj, joill hänem bit meklarin gonttorist saama nosta raha stää\nmyäden go hän stää tarvitt. Sillaill oikke ja Vilkk ol kovast tytyväine\nja meinas niingo fabbuki, ett ei niit semssi suuri rahoj ol hyvä pittäp\nplakkrisas, menevä hukka viäl ja se ijangaikkisen diä samas. Muttko on\ndämnem baperklapp, ni sill ei saak kukka muu raha ko se, jong nimells\nse on girjotett. Sillaill oikke, hyvi luanikkast oikke nep pojas se\nraha-asja sortteerasiva. Vilkk ei ottannp puhtas rahas enemppä gon\ngolmp punda ja lopu edest paperklapuj. Ja sitt fabbu läks pruuvama\nlaevatas, ko se tek ensmäitte reisus Barcelonaha. Ja Vilkk jäi Londoho,\nhak vanhan drahtööris sitt ehtost, söi ja naute väkevi punda verra\nedest ja läks sitt kortteerihis maat.\n\nSeoravam bäevä ehtost Vilkk sitt ol päättän lähtik kotti ja ko hänell\nvaan gaks punda raha jälill ol ja kortteer maksamat, ni hän men\nmeklarin dyyijö nostamam barigymmend punda lissä. Hän löiki sitt yhde\nfabbun glapuist pöyttähä meklari noka ette ja meinas ett \"möni\"\ntarvitais saad.\n\nMutt meklar katosiki luinautt Vilkku vaa yhdem bahan gerran, gäändel\nstää klappu sormettes välis ja kysys hetkem bääst \"Mistäst tet tämän\nglapu löytänn olett?\"\n\n-- Löytänn! Vilkk huus, em mnää stää löytänn ol. Se o osa mnuum\nbalkkatan, mnuull on dämssi klapuj vähä enemängi. Kattokkast vaa! Mnää\nole näättäk käynnt täällt Torki fabbu laeva mittamas. Mnää olen\ngapteen, oikke iso veden gapteen.\n\n-- Antteks ny, mutt ett te vaan gapteeni näköne ol, meklar meinas.\n\n-- Vai nii, vai em mnää olk kapteeni näköne. Soo-o. -- Mingäst näköne\nmnää sitt olsi?\n\n-- Hunningoll joutunnu, vähä liiaks ryyppäväise merimiähe näkönen de\nolett -- Ja kyll vaa nii o, ett jos ei teill olp passi taikk muit\nsemssi papereit mnuull näyttät, taikk jos ett tuat tänn jotta mnuullt\ntuttu miäst, ko sääkkrä, ett te olett se, joks tes sanott itten, niin\ngyll asi semne o, etten mnää teillp penniäkkä maks noit teijän\nglapuijan vasta.\n\n-- No, muttko ne on mnuu nimellen girjoitetu ja mnää kuitta ne.\n\n-- Jaa, se ei ole mikkän gonst. Kyll mar tek kaiketakki nimej kirjotta\nosatt sendä.\n\n-- Jaa, ett jos mnää ossan girjotta nimen. No, ossan gaiketakki.\nAndakkast tännp paperi ja pänn ja pläkki.\n\n-- Kyll mnää se vaa uskongi, ett te nime ossatt kirjottas siihen\nglappuhu, mutt ny ongin gysymys, ett olettak tes se miäs, ko se nimen\ndakan o. Ja jos ett tes stää taedt totte näyttä, niin dääld ett tes\nsaap penniäkkä. Se o viss asi se.\n\nSemssi oikke se meklar pauhas ja vaikk Vilkk koitt parastas saad händ\nuskoma, ett hän ol Tasala Vilkk Raumald ja oikke iso veden gapteen, ni\nei se meklar vaan ottans stää uskoakses.\n\n-- Olis mar teillp paltto edes yllännt tämsills syyskylmill, jos tek\nkerran gapteen olsitt ja se joks tes sanott itten. -- Ni ett jos mnää\noikken dode sano, niim boliisin gässihi mnää teijän doimita ja vähä\näkki sittengi, jos ett kori luitann dääld juur jouttu.\n\nNo nii, mikäst siins sitt autt. Vilkun däydys lähti meklarin dykkö\nkaksi punda kukkrosas, niingo hänell ol olls sinnt tullesaski. Ja ny ol\nvaan gysymys siit, ett kui hän gottip pääsis. -- Palttose ja kaikk ne\nlystik, ko hän ol ajatell viättäväs Londos enne lähtöäs, kuivusivat\ntyhji niingo lasareti suurus.\n\nHyvi nörkö näkösen hän semsis olois sitt läks mittaskleema London gaduj\nja tulevaisus näytt hänell yht sakkjald ja kellaseld, ko se sumu, ko\nmakas London gadutte ylitt.\n\nMutt yhtäkki hänem bist päähäs, ett hän mene dokkihi. Tott mar helkkris\nsiäll joku tutt laev o ja taita mar oll raumlaissiakki viäl, hän\najattel. Ja händ oikke harmitt, konei hän goht ollt tulls stää\najatelluks.\n\nOle mar mnää vaa sendä oikken glaakkar, hän jatko ajatuste juaksuas,\nfundeeran däsä, kui mnää kottip pääse ja silloin däällk kukatiäs makka\nmondakki laeva, ko ova mnuullt tutuj ja mond kapteeni, ko oikken\ndappleva, ett kuka heist saa Tasala Vilkun gottit tuadakses. -- Ja stää\nhummamist, ko siins sitt pidetä, ennengon gottippäi lähdetä.\n\nTasala Vilkun daulvärkk loist niingon däyskuu, ko hän dämsis ajatuksis\nläks dokki kohden dramppama.\n\nMutta raskas vaelus siit lopuldakki sendän dul. Ei oll yht ainoa\nraumlaist laeva dokis eik yht ainoa kapteeni, ko olis hänen dundenn.\n\nOngost hän ny niin gamal sendä, ett mnuun däyty täsä merimiähe hyyry\notta ja lähtik kukatiäs mihi, etten nälkkän gualis, Vilkk tuumal, ko\nhän suru sydämesäs läks takasin gortteerias kohde. Pää painuksis hän\ngävel, ei kattonn oikkjall eik vasemall, muttko men ettippäi niingo\njoku masiin vaa ja jumal tiätä, mihi olis koko miäs joutunn, jos ei\njoku yhtäkki olis huutann hänell englanningiälell ett: \"Ei, mutt\nhelkkris, ekköstis snää ol Vilkk!\"\n\nSillo Vdkk heräs ajatuksistas, katos hetke aikka stää miäst, ko händ ol\npuhutell ja sanos vihdo viime: \"No, mutta jumalistakko, snää es ol\nmikkä muu kom Bob, Robert Murray, eikköstis olekki!\"\n\n-- Ole händ, se toinen vastas. Ja mnää ole nyk kapteen ja mnuull o vaim\nja laps, yks vähä saamaren gomjas, täyskasvune flikk mnuull o. Ja mnuu\nlaevan makka täsä juur likipaikoill, ja ny mennä sinn ja muistella\nvanhoj ajoj. -- Mutt kuule, snuu on gäynn huanost täsä mailmas\nmundeeringistas päättäte -- -- Nii, niin, doine meist kunnjahan\ngohotetan, doine alas viheljäisyttehem baineta. -- Mutt mitä me niist\nhuali. Ystvi me ole sittengi, vaikk mnuu om baremin gäynnk ko snuu. Ja\ntosa o mnuun gäten se asjam bääll.\n\n-- No, no älä mittäm buh. Kapteen ole mnääki.\n\n-- Nii, niin -- diättvästengin, gos saak klasin daikk kaks liiaks, niin\ngyll snää kapteen ole. -- -- Hauska muuton guull, ett snää ole yht hyvä\nhullutuksi pauhaman go ennengi. Mutt älä sendän goit saad mnuu uskoma,\nett suamlainen gapteen on domse näköne.\n\n-- Tomse näköne! -- Ming näköne mnää ny ole sitt?\n\n-- Tavalise hamppari näköne snää ole. Ann antteks, ett mnää sano suara,\nmitä mnää ajattle. -- -- Mutt semne o mnuu luandon, niingos muista ja\nny mennä mnuu aloksehen ja pidetä lystemppä ko sillon, go me \"Amphioni\"\nhaaveri jälkke ajelim biänes paatis Pohjamerell ja kärsesi vilu, ett\nhamppas suus helisivä.\n\n-- Fyi saakel sendä, se ol tylkki voorkaus, se! Mutt selkesi mes\nsiitäkkin glummist sendä.\n\n-- Selkesi händ mes sendän goko nässist siit.\n\nTämssi he juttlivak kulkkeisas Bobbi alost kohde ja pia hes sen\ngajuutis istusiva, joiva grogej ja juttliva muinassi. Muttko Vilkk\nviimem byys Bobbild raha lainaks, ett hän gottip pääsis, niim Bob\nsanos: \"En, raha en mnää snuull ann, snää ryyppäs sen gummingi viäl\ntänä yän, mutt kosk mnuu o matkan däst Göteborihi, ni snää saat tull\nbuurihi, maat skansis ja tehd jottam biänd merimiähen doind. Ja\nGöteborist snää saa lähtis sitt jatkama matkatas kottippäi.\"\n\n-- No nii, sama se o. Kyll mnää sitt jo ittem bärjän, go mnää kerra\nRuattihim bääse, Vilkk vastas vaikk kiukk kiähus häne sydämesäs, ko\nhän, Dasala Vilkk ja oikke isoveden gapteen, näi ol hampparin girjoihi\njoutunn.\n\nNäihi saakk me ole nämät tiädo Vilku laevamittausreisust saannt Torki\nfabbuld ja kapteen Murrayld, ko joku vuas takasi rookkas käyd Raumald\npuutavarlasti ottamas laevahas. Kapteen Murray ol oikke harmeisas, ko\nhän sai tiättä, ett Vilkk todestakki ol kapteen, vaikk hän hiuka huanos\nmundeeringis ol tull lähtennyks Londoho sillk kertta. Ja stää kapteen\nMurray enimä harmittel, ko hän ol varottann Vilkku, ettei Vilkk muitte\nmiäste nähde saann näyttä, ett hän gapteenin gans parast pruuri ol ja\nett hän ol pakottann Vilku makkama skansis ja tekemä semssi huanomppi\nmerimiähe askreit.\n\nVilkuld em met tiättvästengä olis saann mittä onkkehen häne\nLondoreisustas, ko se niin däynn vastongäymissi ol. Ja ijangaikkiseks\nsalasudeks jääki niis olois sitt, millaill hän Göteborist ol\nNorrkööppingihi ittes haalann. Se me vaan diädä, ett pali se poik sill\nmatkallk kärsinn ol, vaikk hän ol luull, ett hän Ruatis, ko sendä o\nniingon godon gynnyksill, ai ittes bärjä. Ja oikke onn ol Vilkull, ett\nRauma fiskaali jongu vekseliväärendäjän dakka-ajos täydys paki parastas\nlähti Ruattihi ja Norrkööppingihi ja löys Tasala Vilkungi samall\nmatkall. Rauma fiskaalild mes sitt olengi saannk kuull, mimsis olois ja\nmimses kunnos hän löys Vilku.\n\nHakkri Iiro stää asja käve tiädustleemas fiskaalild ja Iirom buhette\njälkke fiskaal ol jutell, ett näi se Vilku löytäminen gäve: \"Se o semne\njutt, ett ko mnää oll asjan saann Norrkööppingis toimitetuks ja se\nvekseliväärendäjä lukutten daa, ni mnää kävell lystiksen Norrkööppingin\ngaduj ja kattlin gaupunkki. No, ja ko mnää siin sitt kävele, ni alka\nposetiiv soima jongun dalon gartnoll ja samas ruppe koer ulvoma nii\ngauhjast, ettem mnää ol ikänäs kuullk koera nii ulvovas. Niingos tiädä,\nIiro, ni mnää ole vanh pyssmiäs ja tykkän govast koerist ja ko mnuu\nmiälestän se koer siäll Norkööppingis ulvos pali surkkjamall äänellk,\nkon goerat tavalisest pruukkava, ni mnää läksin gattoma, ett mimses\nhädäs se elukk park oikke olika. Mutt ajattles, kui ihmeisän mnää olin,\ngo mnää tlee sen dalon gartnoll ja nää, ettei se ulvominen dullukka\nmistän goera sisikunnast. -- Eikän dullukka, muttko Vilkk se ol, meijän\nDasala Vilkk, ko veisas merimiähe veissu posetiivi viäres. Posetiiv\nsoitt 'Napoleoni marssi' ja Vilkk vetel vallan doist nuatti, nii ett\nymmärtä se, mimmost kamala mölinä siit tul. Kaikk ihmsek, ko siint\ntalos asusivat, tliivakki sormek korvas pyytämä, ett he pääsisiväk\nkuulemast stää, mutt sillom bosetiivar, semne ijangaikkine vanh äijän\ngränä, nauro, pist kouras esill ja sanos: 'Maksakka ens, kyll mes sitt\nmene'. Ja sillo näytt sild, ko Vilkk olis hävenn oikke hyvim bäevi.\"\n\nMutt samas hän äkkäsiki mnuun, garas mnuun dyyijön, ott mnuun gätten\ngii ja sanos: \"Te olett siunatt miäs, fiskaal hyvä, ja tep pelastatt\nvissi mnuun duam bosetiivarin gynsist.\"\n\n-- No, mutt millaillast kapteen dämssi oloihi o joutunn?\n\n-- Mikäst siin o auttannk, kon ei raha oll ol. -- Mutt kyll mar tef,\nfiskaal hyvä, lainatt mnuull niim bali, ettäm bääsen gotti. Autatt\nkaiketakkin de mnuu, kosk molema raumlaissi olla. -- Ja Raum on sendä\nai vaa Raum.\n\n-- Auta händ mnää teit. Kuingasteten autais. Mutt siunatuks aluks\nmeijän däyty saadk kapteenill vähä puhdast yll. Puhtam baeda ja kraj\nennen gaikki. Muuto em mnää keht kulkkit teijän ganssan.\n\n-- Ongost vissi nii? -- Ja nälk mnuun gans o oikken durkasest. Ruakan\nedest mnää tuam bosetiivari apulaisen ole oll, mutt hiuka ja huano\nruakka se o mnuull andann. Nii händ. Vatträkningill oikke niingo\nsanota, mnää ole saann laahat tota kirottu pelitoossa seljäsän ja\nhoilat se viäres, nii ett vähä henkki o ollk, ko yhdeld kartnold\ntoisellt täsä om boikett. Mutt ny o se bisness lopp. -- Kuuleks,\nperhanam bosetiivar, mnää ota apskeedi nyt toimestan ja kiit Jumala,\netten mnää hakk snuu ja snuum belivärkkiäs säpäleiksi\n\nPosetiivar ol kovast tuskisas ja sanos, ettei hän ikänäs saa enä\nsemmost poikka veissaman go Vilkk o ja hän lupas maksa Vilkkulls sata\nmarkka kuus ja yhden guukaudem balka etukätte, jos hän vaa jäis endssen\ndoimehes. -- \"Ko Vilkk oikkem barhas pane, ni ihmse maksava vaikk mitä.\n-- Päästäkses meist\", lopett äij puhes ja pyys fiskaalin goittas\nsuastutta Vilkku jäämä vanhan doimehes.\n\nMutt mitäst maar Vilkk posetiivari apulaiseks jäänn olis, muttko men\nmenoijas fiskaalin gans ja jätt posetiivar-äijä seisomaha\navuttomuttehes.\n\nSillaill oikke ja sitt fiskaal vei Vilku semssem buadihi, misä paedoj\nja krajvärkej myytti ja ko Vilkk ott se vanhan grajs kaulastas, ett\nsaatti mitat, ming numrase hän darvitte, ni fröökyn gäsk pasurpoja\nhakkip pihdi ja niitte nokas viäds se vanha grain darhaha. Ja ko hes\nsitt menivät trahtöörihi syämä, ni Vilkk tek niim buhdast pöydäs, ett\nhän sai maksak kolme henge edest ja kaikk ihmsek kysysivä, mist semne\nmiäs kotosi on, go niin gauhi syämä o.\n\n-- Raumald olla, mutt ny ollan däsä hiuka heikos reedas, Vilkk vastas\nja ajo ruakka suuhus.\n\nJa kyll hän sillaills sitt jällf friskanduma rupes ja oikke auttavaises\nkunnos hän daas ol, ko hän fiskaalin gans kottit tul. Mutt ilmam\nbalttot hän sillongi viäl ol, ko hän ol syänn niim bali, ettei fiskaali\nraha enä piisannp paltto ostamissehe.\n\nTämse ferklaaringi oikke fiskaal Iirom buhette jälkke o andanns siit\nVilku löytämisest. Mutt kyll mnää eppäle, ett Iiro stää fiskaali juttu\no vähä kaunistann, niingo hänen dapas o. Em mnää esimerkiks luul, ett\nsendä erhetty Vilku veisu ja koera ulvomise välills, sillett\nsanottakko, mitä sanota, ni ei se Vilkk sendä niit kaikkjan goohomppi\nveissama ol, vaikk ei hän mnuu ja Iiron gans mihinkkäm biisakka siint\ntoimes. Ja kyll vaa nii ongi, ett jos Vilkk o föleis, ni ei Iiro\nuskallakka jutells stää fiskaali selitys siit Vilku löytämisest tällt\ntavallk, ko mnää se ny olem baperillp pann. Yhde ainoan gerra hän o\nyrittänns sen dehdt Tasala salis, sillon gom brovast vaina tul sinn ja\ntahdos vähä niingon diätto niist Vilkun glummeist. -- Nii händ, sen\ngerra oikke Iiro juttel Vilkun guulden, guif fiskaal ol luullk koera\nulvovas, ko Vilkk posetiivi viäres veisas, mutt se jutt päätys sillk\nkertta siihe, sillett Vilkk karas ko syästäv Iiron grajvärkeihin gii ja\nsitt het tappliva, nii ett meebli lensivä joka haarall ja Tasala muar\nrupes slaagi saaman, go hän näk se upra.\n\nMutt se hyät siit Vilku Londoreisust ol, ettei hän se eräm beräst enä\nkoska ol niis korjois kruunuvaatteis koppeill meijä edesän ja pann meit\nharmittama. Ja vetänek enä koska stää habiitti ylles. -- Nii ett siins\nsuhtes ovak kyll asjap paremallk kandill ja siins suhtes se Londo reis\ntek hänell hyvä. Mutt ett hän sendähden dliis järkkihis ja lakkais\nfliitomast yhdest hullutuksest toissehe, stää ei toev enä Tasala\nmuarika.\n\n\n\n\nSatulmaakar Kraamberi hauttauskrans\n\n\nI\n\nSatulmaakar Kraamber ol kualls siin joulum byhätte aigoin. Ei hän mikkä\nerinomase ylösotett miäs eläisäs oll, hissuksis ol koko ikäs elännp,\npaitt sillongo hän hiukka liiemäks ol miäst väkevämppä nautinn. Sillo\nhän gyll mond kertta pit aika meno, kehus voimias ja rikkauksias,\nvaikkei hänellk kumppiakka liiknemä oll. Mutt tavalisis olois hän ei\nmillän davall ollt tehn ittiäs huamatuks, muttko yhde ainoan gerra,\nsillo nimittäin, go hän vedom bäälls söi kolmkkymmend raakka kanamuna\nkuarines päevines ja voitt se vedo niingom boik. Sillo hänest puhuttim\nbali kaupungis ja ihmeteltti häne vattrustinkkias. Mutt muuto hän el\nniingo sanott hyvi hissuksis, tek tyäs kunnolisest ja ol hinnoisaski\nhyvi ihmistemäine.\n\nSillaill oikke. Ja ny hän ol sitt kuall. -- Krehtaha. Mahalaukun\ngrehtahan dohtrim buhette jälkke ja jos ei hän olis oll mikkä muu kom\nbaljas satulmaakar Kraamber, ni hän olis kuapatt ilma erityissi menoj,\nniingo suurin osa meist kualevaisist kuapata. Muut ny oliki nii, ett\nsatulmaakar Kraamber ol ollp palokundlaine siit astikk, kom balokund\nperustetti ja ol hyvi harttast käynnk kaikis harjotuksis ja häärännk ko\nhelkkar jokattes valuvaaras, kon gaupungis tapadus. Ja usse niit\ntapadusiki. Pali ussemin go muis sen gokkosis kaupungeis. Nii ett kyll\nsatulmaakar Kraamber vaan gunttoas näyttäs sai palokundlaisen.\n\nJa ko miähitten geske sitt ruvetti saarnama semmost oppi, ett annetam\nborvretten dalo ja omasus pala vaa samottamat ja ett pahustak se heillk\nkuulu jos niitte rikkaudet tuhgaks muuttuvakki, nii satulmaakar\nKraamber sanos, niingon dosi ongi, ettei semnem buhe ol otoline\nsiäluviholisellekka ja hääräs tuhatt hullumi, jos sitt palo siällt\ntaikk täällt, tyämiähe rytiskäs taikk porvri nurkis.\n\nMutt ei villitys miästen geske sittengä loppunn ja vähitelle ne\nBelsebuubi opi vaikutivas se, ett miähe rupesiva laiskottleema ja\njäiväp pois haijotuksist ja valuvaaroistakki. Mutt satulmaakar Kraamber\nei jäännp pois. Eikän go marses ja käändel ja väändel ittiäs komeno\njälkke harjotuksis ja men gaikk kraadi läpitt palokunnas. Ol ens\nsammutuskomppanias ja sitt pelastuskomppanias ja viimeseks\nvahtkomppanias jäsenen.\n\nMutt ny hän ol niingo sanott jättänns satulmaakrin dyäs ja palokunna\näksiisi ja koko tämä maalise elämä ja makas kuallun. Ja nii sitt\nuudevuade aattopäevä aamupual suutar Aaldone ja kraatar Andersson ja\nuurmakar Linström ja kuldsepp Lähtemäki, kon gaikk olivak Kraamberi\nvanhoj kumppnej ja kuulusivap palokunna vahtkomppaniaha, niingo\nvainajaki ol kuulunn, istusiva Aaldose verstakamaris ja fundeerasivak,\nkui hes saisiva niim bali raha kokko, ett tliis komppaniam bualest\nlasketuks krans Kraamberi haudall.\n\nNiingo valla oikke oliki, sillett kamalaki olis oll, jos ei nii harras\nvahtkomppania miäs kon Graamber olis saannk kranssi komppaniam bualest\nhaudalles. Niin gaikk tykkäsivä, muttko suutar Aaldone ja kraatar\nAndersson ja uurmaakar Linström ja kuldsepp Lähtemäki vetivä listas\nesill ja sanosiva, ett kosk tekkin dykkätt nii, niim bankkast nimen\ndähä listaha ja andakka jokune markk, ett saadan grans Kraamberi\nhaudall, ni enin osa sanos, ett se kuulu palokundlaisills, se asi, ja\njoku harv anno mikä marka mikä jongum benni.\n\nSillaill oikke. Ei niihi heijä listoihis pali raha herunns semsis\nolois. Kon gaikkette listatte numra lyättin gokko, ni vaevane\nnelikymmend markka ja kuuskymmend penni koko summ tek ja semssen\ngranssihin darvitti sendä nys soda jälkken, gon gaikk tavar niin\ndyyrendynn ol, vähindäs sata viiskymmend markka. Nii ett harmald oikke\nnäytt koko se kranssjutt täll haava.\n\n-- Pahuksem bahall aikka vuatt tämä meijä hyvä ystvän Graamber kans men\nja kual, kraatar Andersson duumal, ott klasisilmäp päästäs ja laskutt\nlistas vanham biänen gokkohos. -- Ei ihmisill nyt tahd oll rahoj tämssi\nlistoihin, go joulumbyhä ovat tehnt tyhjä kukkrois ja lainatte inträssi\nja kaikengaldase räkningi ova maksettavan.\n\n-- Pahall aikka vuatt oikke hän gual, vahvist kuldsepp Lähtemäki sem\nbuhe. -- Pahall aikka kual ja eläiskin gukatiäs viäl eik meill olis\nmittä murhett kranseist ja värkeist, jos ei hän olis vetto lyänn ja\nsyänn nek kanamunak kuarines päevines. Mnuu järken sano, näättäk, ett\nsiit se krehta hänes alkus sai. Ei semssi töit tehd ilma ettei niist\njälkkembäi saadk kärssi.\n\n-- Kyll hän vainaja ajo siihe vattahas pali pahemppakin go raagoj\nkanamuni, ko hän ol hummamisem bääll, uurmaakar Linström sanos siihe.\nMnää muistutan deit vaan, gummost kamala vett hän esimerkiks joi\nkaljotten goloist ja ojist ja mist hyvänäs, ko hänen gurkkuas kuivas,\nmeijä jahtreisuisan. Kyll mnää vissi jano olsin gärsinnk kymmnen gertta\nmiälukkamin go mnää semsist kamalist rapakoist olsi juann. Semsist niit\ntaudi siämni ihmne saa, se ymmärtä hulluki.\n\n-- Nii händ ja kylmäst ennen gaikki, kraatar Andersson lisäs.\nMuistetast vaan, gui mond kertta hän joudus portin dakans seisoman, go\nhän dul liia hiljan gotti ja häne frouas anno häne odotta, ennengom\nbiik sai luva menn avamam borti isänälles. Semsist nek kaikk taudi\nalkus saava.\n\n-- Niin, gyll mar se tiädetä, ett kylmäst kaikk taudit tleeva, niingo\nluanolist ongin, go veri jähtymäm bääse liiaks, suutar Aaldone sanos.\nNii ett em mnää oikke stää usk, ett se häne munatte syämses hänell\nmittä merkitt. Ja omb siit vedo lyämsest jo kymmengund vuatt kulunn.\n\n-- Olkko vaan gymmne vuatt siit kulunn. Ei sill mittä väli ol. Net\ntaudik kytevä ihmses niin gaua mond kertta ja viäl kauemingi joskus,\npualustel kuldsepp Lähtemäki meininkkiäs siit Kraamberin gualema syyst.\n\n-- Jopastis snää puhele juur jämtt, niingos olsit tohtor ekkäs vaam\nbiän guldsepp, uurmaakar Linström, ko ai ol pahailkine suustas, pist\njoukkoho.\n\n-- Piän guldsepp! Oleks snää sitt mikkä suur uurmaakar! Mnää teen dyän\nlailes. Ei olk kukka viäl stää moittinn. Em mnää tee niingo snää, kos\npuhalak kerram bari ihmisten gelloihin ja sanos sitt, että snää ole nep\npuhdistann. Ei mnuu hanttvärkisän semnem beli luanistais lainkka. Mutt\nmnää olengin guldsepp, nääks, ja kuldsepp o sendän goko joukon gorkkeve\nhanttvärkkär kon domnen gellottembuhaldaja.\n\n-- Ei semnen guldsepp sendän, go elä niukute naukute, juatta sillon\ndällön gii jongun gatkennun gorvrenkkan daikk paikka jongu hoppikannu.\n-- Oleks koska lusikka edes tehn?\n\n-- Ole mondakki. Mutt snää es olt tehn yhtikä ainoa kello, nii\nuurmaakar kos olekki. Ei kelloj tehdp puhaldamall, nääks.\n\n-- So, so, so, so! Ei ny riitlemä olt tultt, suutar Aaldone muistutt ja\nlöi nyrkkis pöyttähä. Eik ny olt tultt ottama selkko, mingtähden dämä\nmeijä vanh, hyvä ystvän, Graamber, kual, muttko ny on dultt\nfundeeraman, gui mes saisin gransi häne haudalles. Pitäkkäst se asi\nmiälesän, miähe, ja styyräkkä suunn ja paha sisunn. -- Andakkkast tänn\nlistann ja ruvetan gattoman, geneld o saatt raha ja keneld o jäänns\nsaamat, taikk saatt liia vähä.\n\nMitäs täst. Ny unhotetti yhtäkkin gaikk riida ja ruvetti listoj\nsyynämä. Ja ko niit siin hetke aikka ol kateltt, ni uurmaakar Lähtemäki\nsano: \"Ei mutt kattokkast, ko handelsman Frööber on girjottann vaan\ngymmne markka tähä snuu listahas, Aaldone.\"\n\n-- Nii, ei se kituspiikk andanns se enemppä, vaikk mnää koiti sanno\nhänell, ett häne velvolisutes olis antta melkken koko kransi hind, ko\nhän o nii rikas ja on guulunn vahtkomppaniaha juur jämtt yht mond vuatt\nko dämä vainajaki, gon däsä meill ny murhett anda.\n\n-- O se vaa se nirs ett, kuldsepp Lähtemäki sanos siihe. Kyll mnää\ntiädän, guik kamalast tyät siins saa tehd, ennengo sild lähte markk tai\npari tämssin darppeihi.\n\n-- Niin, gyll mnääkin diädä, ett piukas sem bojan gukkros marka istuva,\nuurmaakar Linström tuumal, mutt luulisi mnää sendä siäld lähteväs\nenemängi, go vaan daita pyyttä häneld raha laillsellt tavall. Huapat ja\nsouttas siins saa ja järkes siint toimes kans täyty koittas saad\nliikkell oikke hyvim bäevi.\n\n-- Siins se nyk kuulett, kuldsepp Lähtemäki huus, ett em me viit käyttä\njärkkiän darppeks eng taedp pyyttä raha näihi listoihi niingon\ndarvittis. -- Pahus soikkon, gatotast, kuip pali raha Linström o saann\nlistalies.\n\n-- Ei stää tarvitt katto, ei siin ol muut ko se viis markka, ming mnää\nole siihe merkinn.\n\n-- Viis markka! Nääks vissi, ei ole enemän go viis markka, Aaldone\nsanos, ko ol ottann esille Linströmi lista ja näytt stää kraatar\nAnderssonill.\n\n-- Jaa-a, ja siin o sendä miäs, kon diätä, kuit tätä raha oikken\ngoottamam bidäis.\n\n-- Nii, ja ko viitti käyttä järkkiäs siint toimes. Stää erinomast\nuurmaakri järkkiäs, kuldsepp Lähdemäki härnäil.\n\nJa vähällp pit, ettei siin olis tuli jäll oikken gamal riit, jos ei\nAaldose frou olis samas tuank kaffett sisäll ja Aaldone avannp\npiirongis sklaffi ja ottann esill rommpottus, nii ett saattin dehd\nrommpunss vanha vuade lopettajaiks, niingo Aaldone sanos.\n\nSemset trahtmendis saivak kesknäise rauha ja lähimäise rakkaude jällp\npalama näitte neljäm balokundlaisen geske, muttko Linström viäl\nsittengi ol stää miäld, ett handelsman Frööberild kyll raha läksis, ko\nvaa osatais pyyttäs stää häneld, ni rupesivak kaikk muut tahtoma, ett\nLinström läksis handelsman Frööberin dyyijö ja koitais parastas.\n\nKovast vasthakone uurmaakar Linström ol ruppema siihen doimehe, muttkon\ndoise yhtmitta jahnasivas stää, ettei hän olis saann listahas enemppä\nko viis markka, ni hän suutus viimen, dyhjens rommpunssis, siäppas\nlistas kättehes ja läks stää päät handelman Frööberim buheill.\n\n\nII\n\nKotonas, lämmjas puadkamarisas istus handelsman Frööber ja räknöitt\nrahoijas. Hänell ol sikar toises suupiäles ja sembualmaine silm hänell\nol sirrilläs, ko sikari sau pakkas nousema suara päät silmähä. Koko\nhänen daulvärkkis ol sendähde hiuka flinilläs, mutt sittengi loist\ntytyväisys hänen gasvoildas, ko hän siin ai joukko sylk sormettes päihi\nja pladaskel niit sedelpakoijas. Ja niit ol pali, niit sedel-läji ja\nsata markka hän niihi ol räknöinn jokassehe. Kaupp ol käynn hyvi sinä\nvuan hänem buadisas, puutavarast hän ol saannp parema hinnan go monden\nmuun vuaten ja äskö ol viimine häne velalisistas käynn maksamas\nintträssis, nii ettei oll lainkka ihme, ett hän ol tytyväine ja ett\nhänell ny vuade viimisenp päevänäkki ol koko roukki raha siin edesäs.\n\nHäm bit piäne väliajan doimeisas, ott sikari suustas, naputt sormillas\nsen gylkkehe, nii ett tuhk putos laattjall, pist se sitt muutteks\ntoisse suupiälehe ja istus ja kattel suu messingis stää sedelettem\nbaljoutt siin häne edesäs.\n\nHän olis kukatiäs kauangi jatkanns stää toimettoman istumistas, jos ei\nhänen grunumeetter-seinkellos olis lyänn viis ja muistuttann händ, ett\ntiimam bääst hänem bit olema ehtokirkos kiittämäs Jumala loppumaisillas\nolevast vuadest ja kaikest siit maalisest siunauksest, ko se aikan ol\nhäne osakses tuli.\n\n-- Jaaha, katotast sitt, kuip pali mnuu varalisuten on dämä vuade\nsisällk kasvann, hän duumal ittekses, räknöitt kovallk kiirull lopus\nsedeleist ja rupes sitt ottama selkko, mitä kaikk tek yhte.\n\n-- Hyvä o, hyvä o näingi, mutt olis stää saann ollk kolmttuhatt ja\nhiukam bääll enemä, ni olis yks satatuhatt jäll ollt täynn. -- Mitäst\nnoit hoppirahoj olle? -- Vaikk kyll mar se näke jo näi arvospittengi,\nettei niist täytt tuhatt markka edes heruma saa.\n\nJa kyll handelsamn Frööber vaa ol tottunn hyvi arvaman, guip pali raha\nyhdes roukkjos ol, sillett kahdeksasatakuuskymmendyks markka ja\nviiskymmend penni stää hoppiraha sikkon dul, ko se kaikk nuugast\nräknöitti.\n\n-- No nii, hyvä näingi ja hyvä, ettei mnuull ol mittä menoj enä tänä\nvuan.\n\nSiins samas kuulus kolina porstos ja joku vääns lukurippa. --\nHandelsman Frööber lykkäs rahak kaikk yhte läjähä ja vet kiiruman gautt\nsanomlehde sem beitoks.\n\n-- Hyvä ehtot, handelsman ja hyvä vuade loppu. Kuingast handelsman ny\noikke jaksa? uurmaakar Linström pauhas ja tul kättlemä Frööberi.\n\n-- Kiitoksi kysymäst, Frööber vastas. Sillaillp pualkundasest mnää\nsendä jaksa, Jumalan giitos. -- Nii oikke, vuade viiminem bäev oikke ny\no ja mnää meinan däst menn ehtokirkko. Ei saa unhottak kiittä Jumala\nkaikest, mitä hän o meillt tämängi vuade sisäll andann. -- Otast\npaperos suuhus tost loodast.\n\n-- Kiitoksi pali. -- Niin, giittä oikke meijän däyty händ kaikest,\nmnuun, go ole vähemäll osall maalist hyvytt jäänn, niingon deijängin,\ngo olett stää niin gauhjam bali saann.\n\n-- Sanosiks snää kauhjam bali, handelsman Frööber huakkas, pan gätes\nristi ja kattel kattoho. -- Kuule, kyll snää erhety. Ei stää tämsin\naigoinp pali kokko saad, mutt meijän däyty koittas sittengi ollt\ntytyväissi siihe vähähän, go meille anneta. Sillaill oikken, däyty\nhänd; tytyväissi meijän däyty koitta oll. Vai niin, vai ehtokirkkoho\nmenes snääki. Ol oikken gaunist teht, ettäs tlii mnuun gauttan. -- Ei\nsnuullt tiämäs mittä muut asja olekka.\n\n-- No, on gyll mnuull hiuka muutakki asja. Ja hyvä aikka mnää tliingin,\ngosk teillt tomne hirmune roukki raha tosa pöydäll o.\n\n-- Jaa -- ett raha vai täsä pöydäll. No, o stää siin joku markk, mutt\nei stää pali ols siin, handelsman Frööber kiirutt vakuttama ja pan\ngonttuurkirjas painoks sedelläjäm bääll.\n\n-- Nii, mitäst mar se pali olis teijä silmisän, go olett tottunns suuri\nsummi näkemä. Mutt mnuun, dämsen göyhä miähen, dlee oikke hiki, ko mnää\najattle, ett mitä mnää teksingä, jos vaan duaki läjä sedeleit, ko siinp\npöydäll o, olis mnuu. -- Köyhill mnää koht annaisi hyvä joukko.\n\n-- Älä mens sääkkrämä, ettäs sen deksi. Raha teke nuugaks ihmse.\n\n-- Taita mar nii ollaki. Mutt turham bääll mes stää kokko. Maa ali me\nlopuldakkim bistetä eik reisrahoj pannat fölihin, go se matka o edes\neik niit sill reisullt tarvitakka. -- Nii händ, ei tarvit matkrahoj.\nSiin on gyll, kon gunjall hautta viädä. Ja kunjall olis meidän däsä\ntoimittamme hauttaha se meijä vanh ystvän, satulmaakar Kraamberikin,\ngon gans o lähtenns sill matkall, mist ei kukka viäl olp palann. -- Nii\nett me meinasi, ett me vahtkomppania miähe laskisin gransi häne\nhaudalles ja pyydäisi, ett handelsman girjotais jongu summan dähä\nlistaha.\n\n-- Mnää olen girjottann jo semsse listaha. Aaldose listaha.\n\n-- Mnää tiädä se. Mutt se ol vaan gymmne markka, ko handelsman sillo\nanno ja sillaill em mes saak kranssi Kraamberi haudall. Ajatelkkast,\nett me muuk komppania miähe olen göyhi taikk ainakki vähis varois oleva\nväkki. Nii ett teijän, go rikas olett, täsä asjas täyty autta meit. Ja\nmitä yks sata markka sitt teijä rahoisann merkitte?\n\n-- Sata markka! Sanosiks snää sata markka. Oleks snää hulluks tull. --\nMitä se merkitte? Niim bali se merkitte, ett jos mnää anna menn yhde\nsata markka sinn ja toisen dänn, ni mnää ole maandiäll enne montta. --\nLuuleks snää pahapolv, ett mnää raha syljeskle. -- Ja stää paitt\npalokunnas o mond rikast miäst, nii ett kyll te vaan gransi hinnan\ngokko saatt. -- Koko palokunnam bualest se krans häne haudalles\nlasketan gummingi.\n\n-- Nii lasketangi yks kranss koko palokunnam bualest, mutta\najatelkkast, ett hän vainaja on guulunn vahtkomppaniaha samast vuodest,\nkon dekki ja vanh, hyvä tapa vaati, ett komppaniam bualest kans\nlasketan grans semse vanham balokundlaise haudall.\n\n-- Niit om bali semssi vanhoj tavoj, joist saadais luappu. -- No,\ntostas saas sitt kakskymmendmarkka lissä siihen snuu listahas.\n\nHandelsman Frööber ol kiukuisas nouss ylös ja kävel ettit takasin\ngamari laattjall, mutt ny häm bysäs ja hak kakskymmend markka\nsanomlehde ja konttuurkirja ald.\n\n-- Kiitoksi pali, handelsman hyvä, uurmaakar Linström sanos, ko häm\nblyyijyspännäll merkitt tämä uude sado listahas. Kiitoksi pali, mutt ei\ntämä piiss mihinkkä.\n\n-- Saa piisat mnuum bualestan. Täsä on gäytt listoill, nii ett ei sill\nol mittä määrä. -- Kas nii, ny o siit asjast sitt tarppeks puhutt ja\nmeijä o aik lähtik kirkko.\n\n-- Ei siit viäl tarppeks puhutt ol ja ei meijä mikkän giiru kirkkoho\nolk, kon gell o vast pualvälis kuus. -- Nii, mnää meinasi sannos se,\nett kyll aja vaa ovak kauhjast muuttunn. Ajatelkkast ny vaa,\nhandelsman, ett enne sai komjan gransim barillkkymmnell markall, mutt\nnys soda jälkke ne maksavas siins sadaviidengymmne marka nurkis ja ong\nsitt ihme, jos pitä vähäll, ett Kraamber vaina jää ilman granssi\nhaudallas komppaniam bualest Ja mitäst mar sill niim bali väli o, jos\nhän, semnem baremin göyh miäs, saa yhden gransi enemän daikk yhde\nvähemän guallu muldas pääll, mutt se siin om baha asi, ett ko semnen\ndapattu kerra, niin dlee yhtäkkin davaks, ettei komppaniam bualest\nlasket kranssi edes se vanhimatte miäste haudall. Mnää ajattlen däsä\nvaa, ett jos nyt tekki rookkaisitt kuallt täsä joku kaunis päev eik\nkomppania miähe olis siit pali tiätvännäs. Tykkättäk, ett kaikk olis\nsillo, niingom bitä olema?\n\n-- Em mnää tykk mittä sitt enä, ko mnää kerran guall ole. Tiäds se,\nsengin giusa heng. -- -- Siin o snuullk kakskymmend ja viis markka\nlissä, mutt kori nys sitt luus kans, ja vähä äkki.\n\n-- Koittakkast nys sendä ajatell, ett tek, ko olett niin gauan guulunn\nvahtkomppaniaha -- --\n\n-- Niin olen guulunn. Kaua olen guulunns siihe, mutt mnää ota eron goko\nsiit komppaniast. Siihe guuluvak kaikk vanhak kulunu äijän gränä ja\nluano lai jälkke heit sitt kuale ainakkim bualen dusina joka vuas ja\nmnää en saat tehd muut ko seissok kukkar kädes ja langat raha teill\nheijän granseihis. -- Mutt nyt tleeki lopp siit pelist. Mnää muuta\nsammutuskomppaniaha. Siäll o nuaremppi miähi. Kuuliks, pahukse\nuurmaakar, mnää olen dästlähi sammutuskomppania miähi.\n\nHandelsman Frööber paiskas ittes pitkäkses soffam bääll ja ol niin\ngiukkune, ett hän vallan gihis. Mutt uurmaakar Linström istus muin\nmiähin, sytytt uudem baperossi, fundeeras hetke ja algo jäll.\n\n-- Niin, gyll siinp perä o, ett niit sammutuskomppania miähi kuale\nvähemän go meit vahtkomppanialaissi. Ja kyll sild kandild asja katelle\nolis nättmäinen guulus siihe, mutta ajatelkkast, kuip pali ne miähes\nsaava rehki harjotuksis ja jos valuvaar tlee, ni sillo sen gomppania\nmiähe vast tyät tehds saava. Nii ett fundeerakka nys sendän gert ja\ntoinengi stää asja, ennengo muutatt komppania. -- Ja mitä sitt vihdo\nviimem bäätökseksen dleeka, ni yks asi o vissi ja se o se, ett nyt te\nviäl kuulutt vahtkomppaniaha ja Kraamber haudata huame ja kunjall hän\nolis hauttaha saatav.\n\n-- San mitäs sano, mutt mnää en annp penniäkkä enää snuu listahas.\nTiäds se.\n\n-- Jaa-a, mikäst täsä sitt muu autta, ko viädk Kraamber hautta juur\nniingo hän olis paljas Kraamber vaa eik palokunna vahtkomppania\nvanhimppi miähi. Ja kon des sitt kualett ja mek koita saadt teijängi\nhaudallen gransi, niin gaikk sanova, ett eip stää Kraamberiakka nii\njuhlalisest haudatt ja andava vaa jongum bennin deijän granssian varte.\nTaedeta saads suurell vaevallk kokko seittmän, gahdeksangymmend markka\nniingo nykki. Mitäst sillo sanoisitt, jos eläisitt?\n\n-- Sanoisi, ett ostakkam bokett, koskett kranssi toime saa. Pokett aja\nasjas yht hyvin gon granssiki siint toimes. -- Mnää tydyn gyll\npokettihi ja tytykkön Graamber kans. Se o mnuu neovon.\n\n-- Niin, gyll kuallt tyttys saa mihi vaa, jos niiks tlee. Mutt mitä\nsano seorkund, kristeline seorkund, kon dlee maahaspanjassi kattoma.\nMnää arva, ett sillo Männisö Edlall ja Frigreeni Mandallk, ko ai ova\nmaahaspanjassi kattomas, olis kuiskuttlemist kesknäs. \"Oi herra\njeskamandeerakast sendän, gatost, ko vahtkomppaniam bualest lasketa\nvaan domne surkki pokett handelsman-vainaja haudall\", Frigreeni Manda\nsanois. -- Jaa-a, ei olis rändänn vaa, ett kraatar Andersson pit tomsen\ngauni ja liikuttavam buhen, go sem bääll lasketa vaan domne vaevanem\nbokett mullam bääll.\n\n-- Eikä oliska, Männistö Edla tuumalis. Kyll se puhe ny lopus, niingon\ngiss olis porstossem baiskatt.\n\n-- Ettäs sano. Mutt nääks hän vainaja ol niin govast nuuga rahattes\nkans, ettei häneldäkkä saatt muttko joku penn kranseihin, go siin hänen\ngomppaniasas miähek kualiva. Ja mitäst miähe nys sitt olsiva viittinnp\npali uhrat hänem bualestas.\n\n-- Jaa-a, ohhoh sendäm, gui ihmne o järjetön dämä maalise vaelukse\naikak, konei hän lainkka ajattel, että mitä met tee niill rikkauksillk,\nkon dämä viimine asumus meill anneta. Jos mes sendä, sillongo se raha\nhimo meit ahdista, muistaisi se virre värsyn go sano:\n\n    Kunga jää sinuld koreus,\n    maailman häjy prameus,\n    Kosk mato silmääs kaivaa\n    Ja perkel sieluus vaivaa?\n\n-- Ot nys sitt sata markka, sengi ryävär, handelsman Frööber huus ja\npyhkes hikki otastas. Ekköstis snää sata markka pyytän. -- Ot siäld\nsanomlehde ald.\n\nHandelsman Frööber ol niim bois ittestäs, ett hän istus kokko\nluhistunnuns soffall ja sikarikim butos hänen gädestäs.\n\n-- Jaaha, kiitoksi vaa, uurmaakar Linström sanos. Kattokka ny,\nhandelsman, ett yhde sadamarka sedeli mnää vaan däst ota. Ja mnää olen\ndällt tavalls sitt jo saann yhde eine enemängin, go mnää alkkuas pyysi.\nMutt mnää olen däsä gesken gaiken dull ajatelluks, ett olis kaikkjam\nbaras, ett te lahjotaisitt vissi summa, sanota ny yks kakstuhatt markka\nesimerkiks vahtkomppaniall, ni mes saisi se rahasto inträssist hyvä avu\nnäihin granseihi ja sillaill olis sitt viss, ett tekki saisitt kransi\nhaudallen gomppaniangim bualest eik vaa jotta surkkja vihelijäist\npoketti.\n\n-- Jaaha, ett mnää sitt maksaisi niingo edeldkätt sen gransin, go mnuu\nhaudallen lasketa. -- Semnen dunnuis tylkkjäld, jos ei se samallk\nkertta olis nii noidutu hassungurist.\n\n-- No, no, älkkäst ottak stää asja sild kandild. Näättäk, kon de annat\nse summa vahtkomppaniall, nii se o vahtkomppania raha eik teijä. Ja\nvahtkomppania teke sill rahall, mitä se tahto. Ja ko asi nii makka, ni\nei kukkan daeds sanno, ett te olett hankkinn itt kransi haudallen.\nPäevasto olett sana jälkke järjestänn huanen ennen gualematan ettäk olk\nkuulunn niihi, joist siins samas vanhas virres sanota yhdes toises\nvärsys, ett -- --\n\n-- Älä, älä helkkris luis stää, muttko annt tänns se listas.\n\nHandelsman Frööber ol jo niin giusatt, että hän oikke hoipertel, ko hän\ndul poikin gamari laattjam böydä viäre ja kirjott nimes ja kahdenduhane\nnumra nimes jälkkehe uurmaakar Linströmi listaha.\n\n-- Kas niin, giitoksi pali komppaniam bualest, Linström pauhas, ko hän\ngääre listas kokko. -- Jaaha ja ny meijä ongi sitt vähitelle aik lähtik\nkirkkoho. Ja kevjälls sydämell me nys sinn menengi.\n\n-- Nii händ ja kevjällk kukkroll, handelsman Frööber lisäs, ko rupes\nhiljaksis virkkoma jäll.\n\n-- Ei, handelsman hyvä, ett te mens sinnk kevjällk kukkroll, muttko\nyhdem biäne einen gevenetyllk kukkroll. Ja se o hyvä, sillett niingon\ngolmanes värsys stää vanha virtt sanota:\n\n    Tähdet ja merkit taivahas\n    Neuvovat meit hartahast\n    Hylkämään menoo pahaa\n    Eik ahnehtimaan rahaa.\n\n-- Kuule älä viit enä lukkis stää virtt, muttko mennä nyk kiirust\nkirkkoho, handelsman Frööber sanos ja ol vallan duskastunn.\n\nNii hes sitt läksiväk kirkkoho. Mutt juur ko hep pääsiväk kirkkpiha\nverejäll, ni he meniväk kahde vanha vaimihmse siutt.\n\n-- Siin ova, uurmaakar Linström sillo sanos, siin ova Männistö Edla ja\nFrigreeni Mandakin girkkoho menos.\n\n-- Nääks vissi, handelsman Frööber vastas, ott flombuukistas kaks sada\nmarka sedeli, men ämmätten dyyijö ja anno toise sedeli Edlall ja toise\nMandall.\n\nMännistö Edla ja Frigreeni Manda pysäsivät, tahkosivas silmiäs ja\nkatosiva vooro sedeliäs ja vooro handelsmanni. Mutt pia he huamasiva,\nettei he erhettynn oll, ja rupesivak kiittämä ja siunama handelsmanni\nja kesken gaikem bolveijas notkistama, nii ett he oliva valla lussuhu\njäämäisilläs.\n\nHandelsman ja uurmaakar jatkova vaa matkatas kirkko kohde, meniväs\nsisäll ja hakiva ittelles vanham baikam bengeis.\n\nJa ko he sitt kirkomenotte jälkke erosiva, ni handelsman Frööber ott\nuurmaakar Linströmin gätten giip, pudist stää ja sanos: \"Tämä vuas o\nloppumaisillas hyvi.\"\n\n-- Nii mnääkin dykkä, uurmaakar Linström vastas ja läks suutar Aaldosen\ndyyijö listoines ja saaleines. Ja ko suutar Aaldone näk, mitä Linström\nol saannt toime, ni hän lähett hakeman guldsepp Lähtemäe ja kraatar\nAnderssonnin dyyijös ja ko nämäkki olivas saannt tiädon gaikest, ni hep\npäätivä, ett kyll uurmaakar Linström om bareve kukkroahdistaja ko he ja\nlopetivas se vuade oikke juhlalisest.\n\nMutt koittakkast mennt tämä jälkke sanoma, ett handelsman Frööber on\ndurha nuuga, ni saatt kraatar Anderssonni ja suutar Aaldose ja kuldsepp\nLähtemäe ja uurmaakar Linströmi ja koko palokunna vahtkomppania ja,\nmikä pahin gaikist o, Männistö Edla ja Frigreeni Manda, niskoihin.\n\n\n\n\nTokila masiindappur\n\n\nMitä händ olle, ollek pari kolm aastaikka takasin daikk taita jo oll\njokune vuas enemängin, go ruvetti siit Rauma isost sahast rustama\nsähköjohdoj sinnp Pori päingi. Kokemäell ja jumal tiätä mihin gaikkim\nbaikoihi he niit langoijas traaksesiva. Ja kamalan gaua niis toimeis\npräsätti. Ko siink kynttläm bäevä aigoin aljettin döihi, ni ei nes\nsillo ensmäis syksyn valmi oll, muttkon gulus viäl seorav talv ja\nkappal matka seorava suviakki, ennengo ne rustingik kaikk paikalles\nsaatti. Sillaill oikke. Nii ett siinp Perttlimbäevä messu aikan oikken\ngaikk ol sitt reedas ja Tokila mettkulmallekki ol saatt siuhaar niist\nheijä johdoistas. Ja tokilalaise oliva valla hullus se sähkövalastukses\nkans. Jokaikittehen dorparytiskähängin gulk semnen giildäv kuparlang\nseinä läpitt ja joka huanen gados killus semnen glasipall, kon dek\nlambu virkka sillt tavall, ett ko seinäst vääns jottan dappi, siks ett\nnapsatt hiuka, ni siink klasipallis rupes hiän, mone mutkahan giärett\nrautlang hehkuma, nii ett oikke silmi häikäs ja kokko huane ol nii\nvalkone, ett sen gaukkasimas nurkasakki näk lukki kuif fiini präntti\nhyvänäs. Eik siink kyll ett niit langoj men asundhuaneihi, muttko niit\nvedetti viäl talleihi ja navetoihi ja riihihi ja kukatiäs\nsikakarsnoihingi. Sillett tokilalaise oliva oikke niingom böhnäs siit\nheijä sähköstäs ja olsiva vissi oll valmi johtama sähkö vaikk\nplakkreihis, jos semne vaa olis käynnp päis.\n\nEi kaikk tokilalaises sendä. -- Ei hualinns siit lainkka se Heikklä\nisänd, ko ol oikke niit vanha aja miähi, herra pelkkäväine ja viisas ja\nsemne miäs saarnamangi niitte uskovaisten gokkouksis, ettei ison girkon\ngirkkherrakam biisann mihinkkä häne rinnallas. Eikäm biisannukka, vaikk\nkirkkherr kans ol hyvä pauhama ja ai ol oll ensmäine jokattes vaalis,\nmisä hän vaa fölis oll ol. Nii händ, semne miäs oikke se Heikkil ol ja\nhän ei andanns se sähköhullutuksenga villit ittiäs, niingo net toise\nannoiva. -- Ei maaren go Heikkläs poldetti enemäst pääst kotont tehdyj\nkyttlöj ja joskus, kom baremppi viärait talos ol, ölilamppu. Eik siällp\npärevaluakkam brääkätt, muttko stää käytettin grouvemis töis, niingo\nrua valmistukses, leipomises, lahdis ja semsis toimituksis.\n\nSillaill oikke. Ja ko ne muus sitt ihmettliivä, ettei Heikklähä sähkö\notett, ni ei Heikklä isänd ko nauro vaa ja sanos: \"Odotetast nys sendä\nhiuka ja katontangi ens, mihi semse rustingik kelppava. -- Olettak\npidell niit lambuj, ko niis se lang hehku? Ei nep pold, vaikk nek\nkättes otta, hiukan guumottava vaa. Ja ymmärtä se, ett jähtymä se\nkuumus kerkke, ennengo se Raumald lankka pisin dänns saakk tlee. Nii\nett kuit te luulett sen deijä sähövalastuksen gans käyväs, kon däst\ntleevat talvpakase? Olettak ajatellk, kuis sillon gäyne? Ett sunkka.\nMutt mnää ole stää asja ajatell ja neovoisin deit menemän gottik\nkastaman gynttlöj ja panema ölilamppun gunttohon. -- Ja ongost teillp\npäreitäkkä, edes?\"\n\nSemse vastaukse Heikkil niills sähkö-hulluill anno ja Mälikä muar, ko\nai ol apuihmsen Heikkläs ja joka asjas sama miäld ko Heikklä isänd,\nkäsk heijäm bittä vaari, ettei he vaan durmlis siäluas viäl se heijä\niangaikkise sähkös kans.\n\nNo, mitäst täst. Sitt tul talv ja kovat talvpakase. Mutt ai nes\nsähkölambu vaam baloiva. Ja Heikkil ihmettel. Mutt ko hän aikas ol\nihmetell ja emänd alinoma jahnannk, kui näppär semne sähkövalastus\nsendä o, ni vedetti yks kaunis päev semnen guparlang Heikklähängi ja\npanttin glasipallik kattohon gilluma. Eik Heikklä isänd aluks pali\nmittä muut ehtosint tehnk, kon gävel huanest huanehe, napsauttel niit\ntapej seinäs ja samott ja sytytt valastukse huaneis.\n\nJa sitt tul suvi ja ihanan gauni suve Jumal sinä vuan annoiki. Kaikk\nlaihok kasosiva, nii ett oikken grahis ja erinomase hyvä vuaden dulo\nodotetti. Mutt luulettak, ett tokilalaise muistivat tarppeks kaike hyvä\nlahja andaja. Mitä viäl he semssi olsivak kerjenn muistama, muttko\nvähtäsiväs se sähkös kans vaa, ja siin Jaakom bäevä nurkis hep\nperustiva semse masiindappurosuskunnan, gom bit laittaman gylähä semsen\ndapprin, gon gäy sähköll.\n\nKovast siit uudeaikkasest tapprist sitt kohistin gyläs. Niit ol pali\nsemssi, ko eppälivä, ett koitetan gekat ihmissi, kom bauhata, ett tomne\nlang tolppatte nokas anda niim bali voima, ett sillk käytetän dappur.\nMutt toise meinasiva, ett he uskova niist langoist mitä ihmelist\nhyvänäs, ko niit myäde sendä nii luanikkast valoakkin gylähä o saatt.\nHeikklä isänd ei sanonns siin asjas stää eik tätä, muttkon dudeeras\nraamattuas saadakses tiättä, mitä siälls semsist ihmelisist tappreist\nsanota. Hän muist lukennus niistäkkin girjas, mutt hän ol unhottann,\nmisä paikas niist puhutti, nii ett hän sai hakkik kapple aikka, ennengo\nhän se löys jäll. Mutt sai hän se sendä vihdo viimen gässihis ja ko\nsitt opettaja ja pari talo isänttä tliivap pyytämä ett hängin dliis\nsiihe dappurosuskunttaha jäseneks, ni hän dodist heill raamatuvärsyill,\nett semset tappri ei ol mittä muut ko siälu viholise alstandej ja jos\nsitt viäl on dott, ett tomnen guparlang tolppatte nokas käyttä niit, ni\nse merkitte vaa stää, ett ne aja ovak käsis, joist Esaia puhu 41 luvu\n15 ja 16 värsys.\n\nSillaill oikke Heikkil sanos. Mutt nekköst siit olsiva hualinn. Se\nopettaja ja net talo isänä. Ei maaren, gon gokosiva osalissi niim bali\nkon gerkesivä ja saivakki raha kokko se verran, gon dappri ostamissehen\ndarvitti.\n\nJa yks kaunis päev tuatti sitt se masiindappur ja kaikk vehke, mitä\nsiihen guulusivak, kylähä. Uuden-Dalo rehuvaja seinustalls se ajetti se\navomen gatokse allk, ko siin o, ja koko kylä kokkonus stää kattlema ja\nihmettleemä. Ja muhki parsell se olikin, gorjam bunaseks maalatt ja\nkooldas -- kui stää nys sanois -- niingo viis kuus ruuht päälisi ja\npyärä all. Ei siinp pahas pali rattait ja muit semssi pirun gurej\nnäkyvis oll. Mutt Uuden-Dalo isänd sanos, ett kyll niit o stää enemä se\nsisikunnas. Ja kamala pörinä ai se pitiki gon Greula Antt vääns ymbärs\nstää suurimppa pyärä, ko näkyvis ol. Nii ett kyll kaikk ymmärsivä, ett\nse kalppi vehe ol sisikunnastas ja ihmettliiväs stää ihmse järkki, ko\nsaa semsengin galun doime.\n\n-- Ei se rusting mikkä nii erinomane ol, sanos siihen girkongylä\nuurmaakar, ko ol oll Uuden-Dalo isänän gans kaupungist tuamas niit\nuussi masinej ja oppimas, kui nek käymäm banna. -- \"Ei se mikkä ni\nihmeline rusting ol. Täälls se klookuin osa sendä on goko hökötyksest.\"\n\nSe sanottuas uurmakar jäll jatko Uuden-Dalo isänän gans vähtämistäs\nsemse musta alstandin gimbus, ko ol juur niingo hirmuse iso\nkuusemommonem, byär toises pääs. No, ymmärtä se, ett kaikk ny rupesiva\nvauhkottleema stää, siks ett Mattla Iiro viime sanos, ettei hän dykk,\nett se o minkkä näköne. Sillon gaikk rupesiva naurama ja sanosiva, ett\nMattla Iiro ol puhunnk kaikette miäle jälkke.\n\n-- Niin de nys sanott, puhel uurmaakar, mutt tulkkast huamem bäevällk\nkeli yks tännk kattoman, gon däll uudellt tapprill eloj tapeta, nii\nsaatt nähd, ett tämä se sendä on, gon gaikk pyärä liikkellp pane.\n\nSe ol tiättvästengi iso pettymys koko väellk, ko saattin guul, ett se\ntappur vast huamen gäymäm bannangi, mutt mikäst siins sitt autt- Ei muu\nko mennk kotti ja tull huame jällt toisen gerra.\n\nMutt kyll ai oliki sitt seoravanp päevänp pualpäevä aikka väkki kooll\nUuden-Dalo rehuvaja edes niingo markkindorill. Osuskunna jäsenill ol\nlaitett oikke istumbenkk ja uurmaakar ja Uus-Talo hääräsiväk ko helkkar\nniitte masiinette ymbärs. Vihdo viime sitt opettaja, ko hän ens ol\nhetke aikka kuiskutell uurmaakrin gans, nost keppis ja kysy niin govall\näänell, ett kaikk sen guuliva: \"No, Pärrström, ong kaikk reedas?\"\n\n-- Reedas o, vastas uurmaakar.\n\n-- Panna muuttor käymä sitt!\n\nUurmaakar paino alas yhde gahvan, go ol kiinitett vaja seinää ja sillo\nse suur, must kuusemommone rupes koht surisema niingo jättiläispörrö ja\nse pyär sen doises pääs kiäppuma ymbärs ko riivatt.\n\n\"Nääks pahust\" ja \"Oi nyk koohot sendä\" ja muut sen galdast\nihmettlemisem buhett kuulus väkijoukost, ko se mommone siins suris ja\nkiäputtel pyärätäs.\n\nViime opettaja nost keppis jäll ja huus: \"Pärrström, pysättäkkä\nmuuttor!\"\n\nUurmaakar nost sen gahva siin rehuvaja seinäs ylös ja mommone lakas\nkoht surisemast.\n\n-- O se sendä ihmeline värkk tua, puheliva ihmse ja uurmaakar kuulu\nstel suu messingis ja näys meinavas, ett siins se ny näätt. Mitäst mnää\neilä sanosi?\n\nMutt siins samas nost opettaja keppis jäll ja kysys: \"Ongost se, ko\nsyättä, paikallas?\"\n\n-- O, vastas Kuralamme Wiku.\n\n-- Ja elokuarma?\n\n-- Ova oikke.\n\n-- Ja olkkette vastaottaja?\n\n-- Ova händ nekki valmi.\n\n-- Händäst ong säkk troto suus, ettei rukki maaha men?\n\n-- Paikallas o säkk! Krääkeis kiit toine syri säki suut ja toine syri\nmiähen gäsis, huus Kuusisto Enok.\n\n-- Panna remm päälls sitt.\n\nUurmaakar ja Uus-Talo yhdistiväs se mommosem byärä ja isom byärä siint\ntappiin gyljes remmill.\n\nKo se ol teht, kysys opettaja jäll: \"Ong kaikk klaarin nyp, Pärrström?\"\n\n-- O.\n\n-- Jaaha, anda huhkis sitt vaa.\n\nTaas rupes muuttor pyärimä ja nyk kiäpus se iso pyäräkin dapprin gyljes\nja koko tappur vallan dudjus ja se sisäld kuulus semmost klopina ja\npärinä, ett ihmisten däydys huutta oikke henges takka saadakses puhes\nkuuluma. Ja mikä ihmelisemppä ol, ni se näytt oikke repivä niäluhus ne\nelok, kon Guralamme Sampp pääldpualeld anno sill ja toises pääs sai\nkaks flikka kähjät olkki pois, ko se masiin niit oksens ulos ittestäs.\nJa alhallt toises pääs lensivä ruhmne ulos siit oikkem bilven.\n\n-- Ong hyvä syämä, huus opettaja ja nauro. Ja kaikk osuskunna jäsene\nistusivas suu levjänäs.\n\n-- Kyll sill on gamal ruakhalu, vastas Kuralamme Wiku. Täsä saa vaam\nbittä vaari, ettei se paha viä viäl mnuun gässiän gaupam bäällseks.\n\n-- Tleekost puhdast vilja snuu säkkihis, Enok? huus opettaja taas.\n\n-- Ei tul mittä, vastas Enok.\n\n-- No, no, mnää puheli leikki vaan, gon diädän gumne hättäne miäs snää\nole, naureskel opettaja. -- Odoteta, odoteta ja olla hilja.\n\n-- Nii händ, olla hilja, saada jänes, meinas Enok.\n\nTappur käve jytistel vaa aika kiäru ja ko ol kulunn viis minuutti taikk\nkukatiäs kymmnengi, ni opettaja huus jäll: \"No, Enok, joko tarvita\nmuuttas säkki pia?\"\n\n-- Ei tarvitt, kyll mahtu tähängi se tavar, mitä tääld tlee.\n\n-- Tleek stää ni hiljaksis?\n\n-- Ei stää tul yhtikäm behu. Ei yht jyvä olt tämä säkim bohjas.\n\nOsuskundlaisek kattliva nolo näkösint toissias ja viime opettaja huus:\n\"Annp pysät, Pärsström!\"\n\nUurmaakar siirs kahvatas ja koko rusting seisatt niingo naulaha.\n\nJa nykköst stää masiini syynätti ja yks anno yhde neovo ja toinen\ndoise. Ja jokanen, go vaa liki pääs, pist kätes siihe Enoki säkkihi ja\ntodist, ettei siäll oll niim bali ko yht jyvä.\n\nMutt Mälikä muar nyhjäs Heikklä kylkkehe ja sanos: \"Anttikristus\nkoittle palvelijattes kärsvälisytt.\"\n\n-- Niin, daikk ylimäine isä näyttä heill, mitä heijä rauhahas kuulu.\n\nMutt Kulju isänd, ko ol kans osuskundlaine ja ymmärs masinoit hiuka,\nsylk ja sanos: \"Mnuu ymmärttäksen ei stää tappri vaev mikkä muu ko\nettei stää ol rasvoitt tarppeks.\"\n\n-- Niin mnääki luule, tuumal opettaja, ja käsk uurmaakri rasvoit kaikk\npaika ja oikke lujast.\n\nPärrström tek tyät käsketty ja ko hän ol kannu verra öljy ajanns siihe\ndapprihi, ni se panttin gäymä jäll ilma ett opettaja nost keppiäs ja\nkomens.\n\nKon dappur sitt oll hetke siin huhkinn, ni opettaja nyäkkäs hissuksis\npäätäs Enokill. Enok katos säkkihis, pudist päätäs ja huus: \"Ei stää ko\nmerkk.\"\n\n-- Enemä öljy sill, huus sillon Gulju isänd, siäppas ölikannun gättes\nja läks itt kaatama stää joka tapi juurehe.\n\n-- Enemä öljy oikke. Ja koittakast anttas sill resiinöljy, huus Mälikä\nmuar, ko ol nii vahingoilone, ettei hän enän daitanns styyrät suutas.\n\nKaikk nauroiva, yksi osuskundlaisekki. Ja tappur käve huhke. Mutt kon\nei nykkä jyvi säkkihin dull, ni se pysätetti ja ruvetti stää syynämä\njäll. Haetti ja haetti eik vaa missä vikka löydett.\n\n-- Pahukse muatik, ko ovak kekann meijä, sanos Kulju isänd viime.\nLähetetän dakasin goko rusting ja vaadita aika summ sovintto.\n\nSe ol semnem buhe, ko näis olois ol kaikette osuskundlaiste miälehe ja\nhe rupesiva niingo se muuki väki vähitellen dekemä lähtö kotti.\n\nMutt sillo nous Heikkil yhde ison give nokkahan, go ol siin Uuden-Dalo\nmäes ja sanos: \"Älkkäst menkk ny viäl, hyväs seorkundlaise. Mnää\ntahtoisi, ett mek kaikk otaisi opetust tästäkkin glummist ja koitaisi\nymmärttä, mingtähde on gäynn, niingo on gäynn.\"\n\nJa sitt hän rupes selittämä sill väellk, kui vasto raamatu opetuksi\nkoko tua masiindappri ostamise yritys oikke ol. \"Snuum bitä syämä\nleipäs ottas hies\", o määrätt meills synnilangemuksest astikk, hän\nsanos. Mutt sillaillak tämä käsk täytetäis, ett istutais pengill,\nheritetais keppi ja sitt joku väänäis vaa jottan gahva seinäs ja rukkit\ntliisivas sylyhyn domsist Antikristukse vankkreist? Ei, hyvä ystväk,\nkyll vaa o asi nii, ettei semnem beli luanist, niingon däsä ny näht o.\nJa kamalaki olis, jos luanistais. Sillett kyll sitt pian geksitäis\nsemne rusting, ett ei tarvitais muut ko maatais sängys vaan, gäänetäis\nkylkki sillon dällö, väänetäis jottan gnappi sängy laedas, ja rukki\nmensivä aita laarihi. Nii oikke, sillaill mek kyll tahtoisi asjas\nsortteerat. Mutt sendähde ongi ihmse järjell asetett raja, niingo se\ntäsä ny näht o. Ottan hies meijän däyty leipän syäd ja lakakka\nsendähde, hyvä ystvä, ajattleemast tomssi syndissi pyydyksi, ottakka\nvarstak kätten ja mändäkkä jyvä ulos tähgist, ja hikkoilkka niingo laki\nja profeetta määrävä. Ja tiätäkkä, ett täsä ova kaikkette merkette\njälkkem bia ne ajak käsis, kon dlee se, jost profeetta Esaia sano\nneljängymmnene ensmäitte luvu viidenes- ja kuudenestoist värsys, ett:\n\"Katso, minä olen sinut tehnyt uudeksi teräväksi kaksiteräiseksi\nvarstaksi, sinä olet vuoria tappava ja musertava ja kukkuloita\nakanoiksi muuttava. Sinä pohdit heitä, niin että tuuli vie heidän pois\nja tuulispää heidän hajottaa.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nSemne ol pääasjaline sisälys siin Heikklä saarnas. Ja ämmä itkivä oikke\nulvote ja krakistliva ai äijäkkin gurkkuas, ko Heikkil ol puhes\nlopettann. Ja taas ruvetti lähtö valmistama. Mutt sillo algoki Mälikä\nmuar veissama stää virre värssy ko alka: \"O, tätä suurt surkeutt, ylits\nvaivaisen lauman.\" Eik seorkunna auttann muu ko veisat kans, nii ett\nsiit tliivas sitt oikke niingon girkomenos siint tappri viäres.\n\nNo, ja ko siins sitt veisata, ni aja kirkongylä Ellilä akrenoom-maister\nUuden-Dalon gartnoll, hyppä alas rattaild, tlee kans siihe joukkoho ja\nkysy Mälikä muarild, sitt ko virrevärs ol loppu astikk veisatt, ett\njongungaldast elojuhlakost tääll ny viätetä.\n\n-- Ei maare, vastas Mälikä muar, ko manatan domne siäluviholisen\ngrapelvärkk, kon dosa pyärills seiso, sinn mihi se kuulu, siihen\ngaikkjan guumimppaha.\n\nJa se sanottuas muar sylk stää tappri päi.\n\nMutt se akrenoom-maister men niit taloisänttiäkkim buhuttleema ja ko\nhän guul, mist kysymys ol, ni hän gomens tapprin gäymä jäll. Ja kon ei\nsiäld jyvi vaa lähtenn, ni häm bysätt se, määräs avama se ja ajaman\ngaikk olje ja roskap pois siit. Se tehtin diättvästengi ja ko\nakrenoom-maister sitt katos jälls se sisäll, ni hän sanos: \"No, mutt\nongost ihme, ettei jyvä ulos tulk, kon dääll ovak kaikk seulas sisäll\nja heinäsiämenseul päällmäisen!\"\n\nSitt se akrenoom-maister plokkas sen dappri sisikunnast ussema semmost\nalstantti, ko hän seuloiks nimitt ja sitt pantti jälls se masiindappur\nkäymä. Eik se kaua olls siink käynykkä, ennengon Guusisto Enok huuta:\n\"Kyll nyt tlee jyvi niingo ääkkä vaa.\"\n\nJa ihmse ihmettliivä. Ko, näättäk, ei kukka ollk kotti lähtennk, ko se\nakrenoom-maister ilmestys sen dapprin gimppuhu. Ei maaren, gon kaikk\ntahdosiva nähd, ett tleek siit lopuldakka mittä sem baremppa. Eik nys\nsitt ihmettlemisest lainkka loppu tull, ko säkk säki jälkke häthättän\ndul jyvi täytte.\n\nNii händ, ei nyk kenenkkä miäl tehnp pois lähti, ei kenenkkä muitten go\nHeikklä ja Mälikä muari. Hissuksis ja vähitelle hes siirsivä ittes ain\ngauemaks ja kauemaks ja vihdo viime he läksivä reippast astuskleeman\ngottippäi. Eik hes sanaka vahettannk kesknäs, ennengo heijän diäs\nerosiva Heikklä verejäll.\n\nSillo sanos Heikkil: \"Jaa-a, Edla, meijä osaksen o sitt tull, ett me\nnää sengin, gon dämä mailm, niingos merkeist huamatte, luhitus kokko ja\nloppu.\"\n\nMälikä muar ol nii liikutett, ettei hän saann vastatuks mittä siihem\nbuhesse. Eik siins sitt juur mittä muut äänd kuulunukka syysehto\nhiljasudes, ko opettajan gomendlemine Uuden-Dalo mäell ja surin ja\nfyrin Dokila osuskunna masiindapprist.\n\n\n\n\nMe lähde Väkkrähä joulu viättämä\n\n\nHarvo mes se jälkke, go me merells seilama rupesi, olin goton oll joulu\naigoin. Mutt sinä vuannk, ko \"Osmo\" rakenetti, me jäin gottit talveks\nja viätin gerra jäll jouljuhla Raumall. Ja oikke lysti meill ol,\nko mes sai oll auttamas kotoväkki joulkohinas ja kaikengaldasis\njuhlavalmistuksis. Me olin gastannk kynttlöj, me olin hakann\nmatlait ja auttannt Tasala muari varijuurendeos ja varilimpputten\ngypsendämisesäkki. Nii ett kyll meill vaan doind ja touhu ol oll juur\nniingo mukulvuasin. Me oll Vilkun gans tehn oikken gomja himmelingin\nDasala salin gattoho ja koristanns seinäk korjoillp paperkukkasill ja\nkuldpaperill. -- Ko se Tasala ol näättäk sendä ai vaa niingo meijäm\nbääkortteerin. -- Nii händ. Ja siällt Tasala salis met tiättvästengi\nolim bäättänn viättä joulaattehto. Sillaill oikke. -- Ja kuingast sitt.\n\nSemsem bäätökse oikke met tehn oli. Mutt joulaatoaattpäevä aamupuallt\ntlee Väkkrä faar Tasalaha juur ko me olin gaiki siäll ja sano:\n\"Kuulkkast poja, mnää tykkä, ett tet tliisitt meill jouluks. Meill ovas\nsuurek, komja huane ja olis mar mnuungi hauskeve, ko mnää saisin deist\nseora, etten jouduis siäll vallan gahden geske emänän gans olema.\"\nSemssi oikke Väkkrä faar puhel ja ol kovast toimeisas. Mutt mnää ja\nVilkk meinasi, ett ei semne asjatte sortteeramine oikken dahtonns\nsoppi. \"Ei ol oikke sopeva -- seliti me -- ett me lähde viärassihi\nsemsen juhlhetkenk, ko me joskus aikkatten dakka saisin gotonakki\nviättä.\" Nii ett mek kiiti vaa ja sanosi, ett met tlee vast Tapanim\nbäevän. Mutt Iiro, ko jumalald semse levottoma siälu ruumihis saann o,\nrupes hollama, ett \"olettak te ny vallam böhkössi, kon ett ymmär oma\nhyättyän. Lähden gaiketakki me Väkkrähän, go meit kerran gäsketä sinn\njoulu viättämä, sillett maills sendä joul vast joululd tunduki. Se vast\njotta on, go ens mennä sauna ja sitt syädä ja juada hyvi ja sitt\njoulpäevä aamuste lähdetä ajaman girkkoho -- -- ja kulkuse helisevä ja\nihmse ilotteva, heose hirnuva ja valu loista jokasem biänimängin dölli\nakknast tiä viäres. -- Se o joulu, ja semse joulum bitä olema\", päätt\nIiro puhes. Niin, diätä se, ett kyll se poik vaam bauhat ossa ja maalat\ntämä matose mailma niin gorjaks, ett toise syndise mene sydän vallan\ngallalles ja järk pois paikoildas. Ja kui olika, ni sai ko saiki se\nIirom baha meijä miälen muuttuma. Vaikk ei sunkka se meijäm bäätöksen\nmuuttamine olis häneldäkkä nii nässist luanistann, jos ei Tasala muar,\nko mek kysysi häneld, ett mitä hän siit Väkkrä reisust meina, olis\nvastann: \"no, sitt tep pois kondeist olsitt\". Semne vastaus pakkas\nsendä hiukan gismittämängi ja, niingo sanott, summ ol se, ett meijäm\nbään gäänys ja me vastasi Väkkrä faarill vihdo viime ett: \"Kiitoksi\npali vaa, kyll me huame sitt tlee sauna ajoiks.\" No, mitäst täst sitt\nIiro läks toimittama meill heost stää reissu varte ja saiki hypät,\nniingo hän jälkkembäi juttel, paikast paikkaha, ennengo hän lopuldakki\nonnistus saama meill jomsengi juhdan gyyttihi. -- Nii händ, ei se mikkä\nhääv heone ollk, ko hän sai. Ol vaa se meijä vanh tuttvan, se\nKnapp-Ruusi Valko, jong hännäs meit kerran Durkkuhungi läähätti,\nniingon gukatiäs olett kuull. Sillaill oikke. Ja aattopäevä aamupuall,\nsiin yhdendoist aikka ol Knapp Valkoines sitt Tasalam bihalls, Vilkk\nkäsk Knapp-Ruusi sisäll, anno hänell ryypy, niingo hyvä tapa siihe\nmailma aikka vaade, ja me juttli siins sitt yht ja toist Knapp-Ruusin\ngans sinä aikank, ko mek kaikk sänttink kokosi ja päälisvaatteit yllem\nbani. Ja juur ko mes sitt oll lähtemäisillän, niin Gnapp sano: \"Nii, se\nmnuum bit viäl ilmottama, ett se meijä Valko o saannk kamalam bali\nkaikengaldassi ällej, stää myäden go se o vanhendunn. Näättäk, asi o\nsemne ett luandkappal o juur niingo ihmnengi, se pitä pääs kans ai\nenemä ja enemä, mitä vanhemaks se tlee ja järki karttu sill. Se otta\noppi elämäst niingo mekki ja meijä velvollisuten on goitta otta vaari\nluandkapple järje juaksust, sillett kyll me muuton gohtle stää valla\nvääri ja selitäm bränkkämiseks ja pahoiks kureiks semsen, go\nluandkappal teke juur hyväm bääll ja palvellakses meit. Meijän däyty\nymmärttät tämän, gosk jumal sendä o andann meillp pali enemä järkki ko\nluandkapplell. -- Ei kaikill meist sendä. -- -- -- Nii händ, nii ett\nkyll te vissi ihmettlett, ett mnää olem bannp pari koivust halkko\nrekkehe, mutt näättäk, ko se Valko o saannp päähäs -- -- --\" Sinä\naikank kon Gnapp-Ruus tämäm buhes pit, me oll vähitellen gulkennp\npihall, mutt ny häne ramariikkas katkesiki yhtäkkin, go häne vanhin\nflikkas tul heng kurkus pihall ja sanos: \"Tulkkan giiruman gautt kotti,\nisä, ko vasikk o vissin gualemaisillas. Ei se enä pys lainkkan\ngondeillas ja hengittä vaa sillon dällö!\"\n\n-- \"Siunakko, mitä snää sanokka\", huus Knapp-Ruus ja sitt he läksivaf,\nflikk edell ja äij peräs fliitoman Gnappi kohde, nii ett vähä henkki ol\nheis. Mef fundeerasi sitt yhde eine siin, ett olisik sillk Knapill ollk\nkukatiäs jottan dähdelisemppä sanottava niist Valko älleist ja pääti\nodottakki händ yhde eine. Mutt kon ei händ vaan guulunnt takasi ja\nVilkk rupes hikkolema subinahkasis tulupeisas, ko olivak kiinitetyk\nkorjall vyäll ymbärs kaula, rinna edest ja ymbärs uumatte, ni me läksim\nbainama Väkkrät kohde. Mnää ja Vilkk istusin dakan ja Iiro tek kuski\nvirkka. Ja ol oikke meill rees niingon Gnapp ol sanonnp, pari koivust\nhalkkoakki kuskpuki all. Kaunist Valko karas hölkött, mutt stää tahti\nei hän muuttannk kans, vaikk Iiro joukko nappas händ piiskallakki selkä\nsiint toevos, ett Valko olis traviksikkim bistänn. -- Nii ett mep\npääti, ett kyll Knapp valla oikkjas ol, ko hän sanos, ett Valko ja\nluandkapple ylipäätäs pitävä omam bääs ai enemä ja enemä stää myäden go\nhe vanhneva. Ol semnen gaunis, selkki, kohtalisen gylm talvpäev, kon\ndeke miäle raikkaks ja kevjäks ja iloseks, nii ett meijä ol oikke hyvä\nollk, ko mes siin hiljaksis kulji Väkkrät kohde. Ja Iiro, kon gaik\npaikak koperoinn o, selitt meill, misä asumuksis tiä viäres meijän\ndutuijan asus: Äöhö sepp, Männistö faar ja Harakkala Juss. -- Nii\noikke, Harakkala Juss ol meijäm barhamppi tutuijan ja me muistin gaikk\nne hauska jutuk, ko hänest liikkell ova. Ja sitt sanos Iiro: \"Jaaha, ja\nny met tlee sill ihmelisellt Tiilvuare ahteli.\"\n\n-- No, ming tähde se nii ihmeline o? kysys Vilkk. -- Sendähde ett siin\nnähdä aaveit taikk pitävä aave ja mönningäisek kummingim beliäs. Siin\nahtes tapattu usse semmost, ett heonem byssä ja jää siihe seisoma\nniingo naulatt, eik liik paikaldas, vaikkas kui hakkaisi! Taikk käy\nnii, ett aisak krapiseva maaha, ränge aukkeva ja kaikk valjap puttova\nheose yld, niingo näkymättömäk käde pitelisivä niit. Jos ei käy niingon\ngerra muinon guulu gäyny, ett miäs ja heone löydettiin guallunk\nkeskells siljä maandiät -- Semne ahde se Tiilvuare ahde o. Ja sen\ndiätäväk kaikk paikkundlaise ja moni oudombiki. -- Semssi huhutuksi,\nsanos Vilkk siihe ja mnää kysysi Iirold: \"Ongost snuullk, kos\nkaiketakkin däälläkim bäi ole laahannt, tapattunn mittä erinomast siin\nahtes?\"\n\n-- On gyll vaa. Kerra mnuum bit selkheosell menemän Daiplehe, muttko\nmnää pääsin Diilvuare ahte all, niim bysäs heone eng mnää saanns stää\nmenemä ettippäi, vaikkan olsin guik koittann. -- Mnää sain gäänttä\nymbärs ja lähtit takasi sill hyväll. Ja tämä tapadus keskellk kaunist\nsuvipäevä.\n\n-- Oles snääki aika Jaako sendä, puhel Vilkk ja kysys sitt, ett joko\nsill ihmelisell ahtellp pian dulla.\n\n-- Tulla händ siihe dosa paikka. Tua mutkan dakans se ruppe näkymä. Kas\nniin, dosa se alka, tuam biäne vastmaan dakan.\n\n-- No, ann menns sitt oikke aika haittaralla, ettei mönningäisek kerkk\nmuut ko ihmettleemä meijä menoan, sanos Vilkk ja nauro. Ja Iiro vetel\nValkot piiskalls selkkä, nii ett se vihdo viime rupes neljästämä ja me\nmeni, ett suhis vaa. Mutt ko mep pääse se ihmelise ahte niskaha, nii\neiköst pysännykki Valko keskell faarttias ja rupes lykkämä rekki\ntaappäi.\n\n-- Siin olla ny, sanos Iiro ja kattel Vilkku silmä ymbyrjäisinp pääs.\n\n-- Misä nys sitt olla? tiuskas Vilkk. -- Annast tänn ohjakse ja piisk.\nJa sitt tul Iiro seisoma ohill reen dakan. Mutt Vilkk istatt kuskim\nbaikall, ott ohjakse lujast toissen gättes, huus meill: \"Pitäkkän giip,\npoja, ittestän, sillett siit mennängi ny eri hyämy!\" Ja sitt hän löi\nValkot selkkä oikke olgan dakka ja sanos: \"Vai äkseerama snää täsä\nruppe!\" Mutt ei Valko ettippäi menn, muttkom ban gorvas lujuhu,\nfundeeras hetke ja rupes lykkämä hiljaksis rekki taappäi.\n\n-- Ptruu, he, no helkkris, ptruu, ptruu, eks snää raat nää, ett ojaha\nmennä, huus Vilkk hädisäs ja hyppäs ulos reest. -- Ptruu, ptruu, ptruu,\nsengin gaakk. -- Kas nii, sengi ijangaikkine, valkone merisika. -- Nii,\nvauhkottels siins sitt, kos ole kaikk saann väärimbuali. Nii händ, reki\nol ny väärimbuali ojas ja toine ais katkenn.\n\n-- Aim bahustak me nyt tee? kysys Vilkk Iirold.\n\n-- Kys stää siin viäl, vastas Iiro, ott Valkom bois aisoist ja anno\nohjakse mnuun gätten. Sitt hän nost ree ylössuute jäll, ott aisap pois\npaikoildas ja komens Vilku vetämä rekki ylös ojast. Itt hän lykkäs\ntakka. Ko reki sitt ol tiäll jäll, ni Iiro rupes stää katkennu aissa\nsyynämä. Se ol onneks menn juurest poikk ja raudotus ol jäänn ehjäks,\nnii ett se vahingo Iiro korjas yhtäkki seippän gapplell ja narullk, ko\nhän leikkas ohjastem berist. Ja yks kaks seisos Valko jäll aisois ree\nedes maandiäll. Me ymmärsi ny, ett väkisydell em mep pääss mihinkkä\nValkon gans, muttko ruvettin goittaman dullt toime hyvydell. Mek koitin\ndalutta stää ettippäi suupiälist, ens reen gans ja sitt ilma rekki, me\nnousi gaikk pois reest ja ajon dakka stää hiljaksis kävelle, mep peiti\nsem bää loimell, nii ett ei se nähn mittä. Mutt ei, ei mikkä auttann.\nMäe niskaha Valko tul, mutt siin ol stopp. Siins seisotti niingo\nnaulas. -- Me istusi ree syrjällp, pistim biippun, veteli sauj ja\nfundeerasi. Vihdo viime Iiro hyppäs ylös, napsautt sormeijas ja sanos:\n\"Ei mutt poja, ne halgo!\" Hän ott toise niist kättes, pudist stää Valko\nsilmätte edes ja sanos: \"Nääks, pahus, tostas saa, jos es men\nettippäi.\" Ja halk toises kädes ja toinen gäsi suupiälis talutt Iiro\nValkot. Mutt ei siit sem baremppa tull. Mäe niskas Valko pysäs jäll.\nIiro löi stä hiuka halgoll. Se rupes hummama ja Iiron dul kiiru heittä\nhalk maandiäll ja otta molemin gäsin giis suupiälihi. Sitt mep pani ne\nhalgo Valko ette. Mep pani ne rinnasim, bani nep päälisim, bani ne\nristi ja koiti saad Valko hyppämä niitte ylitt, mutt ei siit sem\nbaremppa tull. Ei oll värkist mittä. Viime Vilkk heit ne halgot tiä\nviäre ja sanos: \"Ei täsä nyk kauemppa enä noidut, muttko nyk kiäpauteta\nse heone ymbärs ja palatan gotti.\" Ja mikäst siins sitt autt. Kyll mes\nse ny ymmärsi, ett em me etippäingäm bääss. Ja nii Iiro rupes sitt\nkäändämä rekki ja heost ymbärs. Mutt luulettak, ett Valko suastus\nsiihen duumaha. Poiki maandiä mes sai häne, mutt siit Raumallp päi --\nen stää ko merkk. Joko hän hummas takasin daikk käänys Taiplett päin,\ngo me händ Raumallp päi yriti.\n\n-- Kas nii, sanos Vilkk. Joko me menen gävellen gottit taikk kummingi\nlikimppä asumuksehe ja jätä Valkon dähän, daikk paleluta hiljaksis\nkualjaks Valkon gans täsä Tiilvuare ahte niskas. Toinen daikk toinen\ndäsä ny edes om, boja.\n\n-- Tiä auk! huudetti samas siäld Rauma suunald ja meillt tul vähä kamal\nkiiru saad Valko käännetyks pitkin diät Pori päi jälle. Me luuli\nnäättäk, ett siäld tlee ny vissi jottan govast korkkjoit herroj, ko net\ntommost komentto kulkkeisas pitävä. -- Mutt mitä viäl. -- Isopere\nVihtor se ol, ko siäld tul ja mes sanosingi hänell, että: \"Ol mar oikke\nonn, ettäs tlii. Aj ny edell, niin daita tämä meijän galkklaevan dulls\nsnuu heoses peräs miälelläski. Se o nääks pysännt tähä ja meina, ettei\ntästä paikast liikut ny mihinkkä.\" Sillaill oikke mes sanosi Vihtorill\nja Vihtor ajo ahtest alas, niin ett kihatt, mutt Knapi Valko pysäs\nniingo ennengi ahtem bääll ja seisos siink korva lujus ja kaul oikkjan\nniingo mikäki vill peto.\n\n-- Kyll mnää kondis snuu alles saa, huus Vilkk taas ja löi Valkot\nselkkän giukuisas. Ja kyll ai Valko kondi alles saiki, mutt lykkäs vaan\ndaappäi ree ojaha ja katkas toise aisa. Ja se meniki sitt paremim boikk\nko se ensmäine; se katkes keskeld ja juur jämt erite. Nii ett kyll\nmeijä asjans siins suhtes valmi oliva. Isopere Vihtor sidos heoses\naittahan giis siäll mäe all, tul meijän dyyijön ja sanos: \"Omb teill\noikke riihaton vars, ja kyll mnää annan deills se neuvo, ett käändäkkä\nse heone ja lähtekkän gotti. Käändäkkä se juur jouttu.\"\n\n-- Käändäkkä ja käändäkkä, kihis Vilkk. Ei stää käännet, muttko anneta\nolk karvanem bual ulospäi niingo ennengi. Kään itt heoses, sengi\nuutskott. Ja kon ei meist kukka yrittänn ruvet käändämä Valkot ymbärs,\nni Vihtor kattel voorotelle meit kaikki, tul kovast totiseks ja sanos:\n\"No, ny mnää ymmärä asja. Te olett joutunnt Tiilvuare halttjan gässihi.\nJaa-a, em mar mnää vaan dahdois olit teijä vaatteisan. -- Jumala halttu\nny, miäspara!\" Siihe Isopere Vihtor jätt meijän, garas kiiruste heoses\ntyyijöm, bääst se vallalles ja läks aika kiäru ajaman gottippäi. Mutt\nme istusi jälkk kaiki reelaedall ja Iiro surraskel stää katkennu aissa.\nEi siin monttaka sana puhutt, poldettim biippu vaa ja olttin giukkuse\nnäkössi. Viime Vilkk nous ylös ja sanos: \"Ny o semnem baikk, poja, ett\nmnää en meint Tiilvuare halttja uhrette lukku lisät ja kuallt tähä ahte\nniskaha, muttko lähden däst kotippäin dramppama hiljaksis. Pimiki jo\ntlee.\" Ja ol oikkem bäev jo kulunnukki niim bitkälttä, ett hämytt aika\ntavall. Mutt ei Vilkk ollk kerjennk klohjaman gaupunkki päin dulupeisas\nmuut kon gymmengund askeld, ennengon Gnapp-Ruus tlee hengästynnyn händ\nvasta ja sano: \"Oi nyp pahapolv sendä. Mnää ajattli stää, ettett tep\npääs Tiilvuare ahdett kauemjaks sill Valkoll. Ko mnää ole näättäk noit\nhalgoj toho ahtem bäällt telonn hänen gansas ja ajann niit tääld\nkaupunkkihi. Nii ett ei hän lähd siit paikka mihinkkä, jos ei hän\nhalgoj rekkes saa.\"\n\n-- Vai nii, sanosi me, vai halkkuarmam bäällk keikkute meijän däydyis\nlähti Väkkrähä joulu viättämä. Mutt tiäds snää Knapp se, ett siit ei\ntul mittä.\n\n-- No, no; no, no, älkkäst hättäilkk, andakkast ko mnää selitä elämä\nasja. -- Misäst ova ne halgok, ko mnää rekkem bani?\n\n-- Tonn me ne heitin diä viären, gon ei meill niist mittä appu oll.\n\n-- Kyll o sendän, diädättäk, pauhas Knapp ja hak ne halkos lumihangest.\nJa ko Iiro juur samas ol saann aisasurrningis valmiks, ni Valko pantti\naisoihi ja Knapp paiskas nek kaks halkkoas ree nokkaha, nii ett kolis\noikke aika tavall. Ja sitt hän ott nep pois siäld ja paiskas net taas\nsinn. Ja ko hän stää tekko ol tehn viis, kuus kertta, ni hän sanos:\n\"Kas nii, ny o Valko miälest kuarm valmis ja nys saatt lähti.\"\n\n-- Jaa, ett snää luule, ett Valko menis ny Väkkrähä, ihmettel Vilkk.\n\n-- Mene vaikk Porihi astikk ja vaikk kauemaksikki.\n\n-- Älä nyk koohoijas. Annast mnää koita. Ja sitt hyppäs Vilkk rekke,\nlöi Valkot selkkä ja men niingo meniki Valko oikke nätti hyrry mäkki\nalas. Ahte all Vilkk kääns ymbärs, tul meijän dyyijön ja sanos: \"O\nniillk kuri niill heosillakki. Kyll me ny Väkkrähäm bääsisi, mutt\nennengo mek kerkke sinn, ni siäll ovak kaikk pann maat. Nii ett mennän\ngotti.\"\n\n-- Mennän gotti. Kotti oikke mennä, me vastasi ja sitt Iiro istus jällk\nkuskpukill ja ott ohjaksek kättes. Mnää ja Vilkk istusin dakapualell\nniingo ennengi, mutt Knapp-Ruus seisos töllöttel vaa siin maandiäll.\n\n-- Pahustaks siins seiso, sanos Vilkk, muttko men ohills seisoma ett\nsaada lähti.\n\n-- Nii, mutt ens täyty kuarman dehd. Ei Valko muuto lähde, vastas Knapp\nja rupes taas paiskima niit kaht halkkoas vooro maandiäll ja vooro reen\nguanoho. Ja ko hän daas ol paiskell niit ettit takasi hetke aikka, ni\nhän sanos: \"No, ny meill o Valko miälest kuarma tarppeks ja nys saada\nlähti. Mnää hyppä ohill.\" Ja me läksi ilmam biänindäkkä vikuroittemist\nValkom bualeld. Mutt Vilkk syljeskel ja ol kiukkune. Ja kon Gnapp-Ruus\nsiäll hänen dakanas rupes puhelema, ett: \"Eiköst ols sendä vähä viisas\nluandkappal, tomne heonengi sendän, go häm bitä siit huale, ettei\nkumminga unhotetais puit kottit tuad\", ni Vilkk vastas: \"Em mnää häne\nviissaudestas mittän diäd, mutt häijy sisune ja pränkkvärkk hän\ngummingi o.\" Ja siihe se kysymys Valko erinomasest viissaudest sitt\njätetti. Tasala muar ihmettel kovast, ko met takasim balasi niim bia ja\nko me oll hänells selittännk kui meijä ol käynn, ni hän sanos: \"Ol mar\nhyväki, ett Valko semsen dyän dek. Kon dunnus tiädättäk ni ikäväld\najatell, ett tet tämsen ehton jätitt mnuu yksnäs.\"\n\n-- Kas nii, muar kuld, vastas Vilkk siihe, te olett toine hyvä. Äskön\ndes sanositt, ett me olsim bois kondeist, ko me Väkkrähä läksisi ja nyt\nte olett ikävöinn meit. Jaa-a, teijä meiningeistän o yht vaikki saads\nseikko ko Valko järje juaksustakki.\n\n-- Taita mar nii ollakki, ja taita ollp paraski, ett asja o sillaill.\nMutt tulkka nys sisällt, tuls snää Knappiki. Mnää tuan deillk kaffett\nja lämmind vett. Ny viätetä joulu. Ja hausk joulaatto meill oliki.\nVilkkuki ol viime nii hyvällp pääll, ett hän myäns Valko olevam beräte\nviissa luandkapple ja hak sillk kapan gauroj makasiinist. Mutt se hän\nja sanos, ett hän jäll ol saann uuden dodistukse siit, kui epätiätose\nja vaaralise ne maamatka ovak, kon ei maitten gulkkeisas koskan diäd,\nmihi oikke joutu.\n\n\n\n\nNaula-Juss\n\n\n-- Jaa-a, kon dämängi vainajan gualema ajattle, niin gyll vaan däyty\nsanno, ett vähäs sendäm bali seiso, Pöllä Frankke sanos, ko me\nNaula-Jussi hauttamast olim bääss ja istusi maahaspanjaistalos ja join\nglasi ja pariki häne muistokses.\n\n-- Pali oikke vähäs seiso, Pihlaukse faar vahvist Frankkem buhe ja\nryyppäs aika kulauksen glasistas.\n\n-- Jaa, ja o se sendän glookku, ett hänem bit kualema hyttysemburemast,\nse o niin glookku, ettei stää tahdois oikken dodeks usko, mutt nii se\nvaa o ja semnem bakka oikke niingo vähä harmittama, pist Lukkristo setä\nvälihin, dyhjens klasis ja löi sem böyttähä, nii ett lusikk poukatt\npualen gorttli verran glasim bohjast ylös ja kilatt laidoj vasta.\n\n-- Nii, jos semses jutus o jottam berä kans, Ruika Aabel meinas. --\nKyll maar stää semmost hollata, ett hän vainaja hyttysemburema\nkraappinn ol ja saanns siit veremyrkytykse ja kual siihe. Mutt mnää\najattle, ettei ihmne sendä semsest kual. Kyll mar hänell vaa mahdo oll\njoku kamal sisikunnan daut, ko hän nii äkkin gual, semne frisk miäs.\n\n-- Kyll veremyrkytys vaan dappa vahvangi miähe, Pihlaukse faar selitt.\nJa kon dohtor kerra o sanonn, ett hän vainaja sai veremyrkytykse siit\nhyttysemburemast, niin gyll se vaa uskot täyty.\n\n-- Täyty händ. Usko oikke se asjan däyty, Helistö vanh muppa tuumal.\nKyll net tämäaikkaset tohtrip pali tiätävä, niim bali, ett usko niittem\nbuheit täyty. -- Ei siin mikkä aut. -- Ja ko sendä ajattle, kui mond\nkertta Jussis o oll haavoj ja pahoijakki haavoj, ja suuri haavoj, ja\nkui nässist hän nek kaikk kuittas, ni em mnää oikkjastas ihmettel, ett\nse teijä miälestän oudold tundu ja harmittaki.\n\n-- Harmiks oikke semnem bistä ja oikken glookku se o, muukkin gaikk\nmeinasiva, maistovak klasistas ja oliva iso aikka valla verkalles kuki\najatuksisas.\n\n-- Vai nii, vai ol tämä Juss vaina mond kertta haavottunn, kysys vihdo\nviime Mattla isänd, ko ol hiljakkoist paikk-kunnall muuttann eik\ntiätännp pali mittä Naula-Jussist enemppä ko muistakkam bitäjäläisist.\n\n-- Ol oikke hänell mond vahinkko tullt töiss ja tappluksis, Ruika Aabel\nvastas. Ja jos niist kaikist nuuga tiätto tahdott, niin gysykkä\nPihlaukse faarild. Hän diätä ja tunde kaikk nek klummip paremin gon\ngukka muu meist. -- Hän o niist mond kertta meijä lystiksem baohann\neikä olis pois tiäld, vaikk hän gerra viäl niist juttlis, ko met täsä\nNaula-Jussi muisto viätä.\n\n-- Saa niist jaaritellakki, jos niin dahdott, Pihlaukse faar siihe\nsanos. Ja kyll vaan dosi ongi, ett mnää nek kaikk häne vainaja\nvastongäymises tiädän, go me naapruste lapsi oll ja ai yhdes. Pahudes\nniingo hyvisäkkin döis. -- Sillaill oikke.\n\nNii, ja jos sitt aljetais niingo alust, ni siink kahdeksa ikkäsen\nJussill ensmäinen glumm tapadus. Meijäm bist näättäk päähän ruvet\nsilppu tekemä Naula vajas. Hän vainaja syätt, ja mnää väänsim byärä ja\nterä. Ja ko mes siin aikan huushollann oli, ni se lyst päätys siihe,\nett Jussin gaks sormi vasemast kädest yhtäkki ol silputte joukos.\nKamalast niitte sormetten dröndeist vert tul, niin gamalast, ett mep\npääti, etten mes saas stää vahinkko salas pidetyks ja nii Juss sitt\nläks roinate vanhemittes tyyijö.\n\nMitäs täst, sitt täydytti hakki lukkar haavas sitoma ja ko nep\nparanemist rupesivat tekemä, ni Juss sai hyvä selksaunan gaupam\nbäälseks. -- Mnää sai sen goht, ko asi tiädoks tul. Mutt Naula muar ol\nsamap päevän muistann hakki nek katkennus sormes silputte joukost ja ko\nVanni faar haudatti, ni nep pantti hänen harkkuhus, nii ett kyll ne\nlailes siunattu multtahan dliiva.\n\nSemne se häne ensmäine vahingos ol ja hyvi hän ittes siit pärjäs. -- Ei\nmaar, maistetast sendän gans joukko.\n\nNo niin, ja sitt ei hänell mittä suuremppa klummi tapattunnukka ennengo\nsiink kahdengymmne iäs, ko ne riivatup Piätlän gyläm boja aim\nhakkasivat tappleman gränittämä meijän gyläm boikatten gans. Sillon\ndapadus yks lauanda ehto, ett Jussi oikkjan gädem biom bohi vedettim\nbuukkollp poikk. Mutt sillo Jussill jo ol ollp piänemppi haavoj siäll\nja tääll ruumisas niim bali, ettei hän semsell vahingollp pali väli\npitänn.\n\nHän hak parsneula ja sukklankka ja meinas, ett kosk tohtrikki neulova\nhaavak kii, ni hän neulo kans. -- Ja mnää oll händ siint toimes\nauttamas.\n\nMutt tiädättäk, kyll nii vaan dosi o, ett niillt tohtreill eri neula ja\nlanga ollt täyty, ko he haavoj neulovas, sillett em mep -- pahus soikko\n-- saann millän gonstill stää parsneula läpi Jussiin biombohinaha. Kyll\nse nirkom bual hyvi läpitt men, muttkon dul silm ja lang ette, ni sitt\noliki stopp. Mnää painsi stää neula ja Juss nytke stää vooro sormeines\nja vooro hamppaines, mutt em me vaa stää pahust läpi naha saann.\n\nSanota, ett se tuskan diätä, kon dupen gäändä, mutt sano mnää vaa se,\nett tiätä seki sen, gon goitta parsneulall ja sukklangallk krymöt haava\nkiis semses vahvas nahas, kon dyämiähem biom bohjas o. Ja neulomat se\nmeild olis jäänn, jos ei Juss olis viime huamanns sanno mnuu, ett\nhaestis tuald mnuu harkustan kaikkja suurin naskal ja pikilankka tähä\nneulaha, ni sitt häm bahus o, jos ei tämä tyä luanama rupp.\n\nMitäst täst, mnää tei, niingo Juss käsk ja kii mes se haava vaan\ngrymösi ja vähä saamare lujast sittengi. Kyll käsi sen jälkken gamalast\najetus ja särk ko riivatt, muttko hän aikas kronglann ol, niim baranus\nhänd se vihdo viime sendä.\n\nMutt ei ollk kulunnp pitkä aikka se jälkke, -- jaaha, maistetast sendän\ngans joukko -- ko Jussi pyydettin givitöihin donnt Turu daa. -- Jussis\nol näättäk vähä semmost kivimestari vikkaki ja ko se meijän gylän\nDiirikam boik nais siäld Turun dakka ja sai talo emändäs kans, ni häm\nbyys Jussi auttama ittiäs kivinaveto rakenukses. Ja Juss men ja rikos\nkalljoj kon gooho.\n\nMutt yks päev, ko hän ol porannt taas kalljoho auko ja panns siihe\noikke luja ladingi ja ladoskel paraikka hirrem bätki ja laudoj se\nladingis pääll, niin dämä pahus laukkeki enne aikkatas ja Juss lendä\nhirrembätkines ilmoihi vähä kiirust. Mutt kyll hän sendä siäld alas\nkans muist tull. Häm butos ens yhde riihe räställ ja siäld hän sitt\nliäratt maaha.\n\nSelkäs hän sillo loukkas pahom bäevi ja yks sorm häne oikkjast kädestäs\nol sill reisull jäännp pois föleist. Mutt ei Juss sendäm bahast\npeljästynn ollt täst klummist, kosk hän sanos: \"Terveksi taevast\", kon\ndoiset tliivak kattoma, ett mitä ruupuj hänest ol jälill. Ja ko nes\nsitt kysysivä, mimseld semne matk oikken dunnus, ni Juss meinas: \"Oi\nvoi sendä, kyll siin mond mutka ol, siin reisus, mutt sittengi se käve\nniim bia ett em mnää kerjennp pali mittä ajattleema, ennengon dul se\näkknäinem byssäys ja se satus eine.\"\n\nSillaill oikke. Ja se hänen gadonns sormes löydetti viikk se jälkke\nyhden gatava ladvast ja Juss ol ilonen, go hän sai viäds se siunattu\nmulttaha sinnt Turun daa. -- Ei mar, muistetast näit klasej kans.\n\nNii händ. Ja sitt hän dul taas kotti ja el ja oleskel tääll niingo\nennengi. Tek tyät ja hummas ja tappeliki ai joukko, mutt hyvi hän sendä\nsäilys, siks ko hän sinn Lemblähä men, sinnt Tambren gulmills sahan\ndöihi. Siäll hänen doine sääres yks kaunis päev joudus kahde hirre\nrakko ja men niim blitiks, ett se täydyttin gaapat Tambre lasareetis ja\nhaudattin Dambren girkkmaaha.\n\nSillaill oikke. Puujalk oikke hänell ol ko hän siäld jäll aikka myäden\ngottit tul. Mutt käppjäst se poik silläkki vaa liikus ja ol ai fölis,\nmisä miäst tarvitti. Töis niingon dappluksisakki.\n\nMuutma vuade hän ol sitt koton, mutt sitt hänem bäähäs pist lähti\nViibrihi sepä apulaiseks. Siint toimes hän sai rauda muruse silmähäs ja\nko hän stää rupes itt krookkiman diähes siit, ni silm puhkes ja rupes\nsärkemä ja täydytti ottap pois pääst. Ja Juss vei se siunattu multtaha\nViibrin girkkmaaha.\n\nSitt kulus Jussild kymmengund vuatt ilma mittä vahingoit, nii ett hän\njo meinasiki, ett taita mar olla ni, ett tämä lopp mnuu ruumistan viädä\njoskus krossis hauttaha. Ja hyvä ongi, sill ett hiuka riipi raapi ymbär\nSuame maat mnuu jäsenen jo ova joutunnukki.\n\nJa kyll nii vaa oliki, ett koos oikke hänen groppas sitt jo loppu saakk\npysysiki, mutt ei hänen glummettes mitt sendä viäl täynn oli.\n\nKäve näättäk sillaill, ett ko Juss täst yks viis vuatt takasin dul\nRauma syysmarkknoist kotti aamupual yät yksill rattaills se hultteme\nVäärälä Eenoki gans, ni hän rupes Eenokin gotonk kaffepunsej juamam\nbääm baranukseks. Ja ko hes siins sitt troppasiva ittiäs, ni heillt tul\nsemne riit, ett he yks kaks olivat toinen doises krajvärkeist kii. Juss\nsai vihdo viime Eenokim baiskatuks tuva nurkkaha, mutt siäld Eenok\nlöysikin girve ja löi se Jussi rinttaha ens edest ja sitt kerra viäl\nvissemäks vahvudeks takkapäingi.\n\nNo, ymmärtä se, ett siink kova sähin dul ja Eenoki ämm karas heng\nkurkus pyytämä, ett mnää läksisi viämä Jussi Raumallt tohtri appu\nsaama. Eik siins sitt mikkä auttann, lähti mnuun däydys händ kyyttihin,\ngo ämmä ens oliva häne joingin dollann. Ja mnää pääsingin gaupunkkihi\nsitt siins seittmän gorvis aamust.\n\nKyll mnää ilma vastuksi tohtrin göökkihin dlii, muttko mnää kysysi, ett\nsaisik tohtri puhutell, niim biik vastas, ettei tohtori ollk kotonk, ko\no mennk ketujahtihi, niingo hänen dapas o näi sunnunda-aamusi.\n\nSillo ol, näättäk, sunnundapäev.\n\n-- Oi ny helkkar sendä, mnää siihe sanosi. Kyll mnuu ny vaan darvittis\nsaad jouttu sen dohtrin gässihin, go mnuull o hyv heikk saeras tuall\nrattaill.\n\n-- Ollek tosika vaa, se piik vastas. Ihmse ova nii hättässi ai näis\nasjois.\n\n-- No, jos es usko, niin dulk kattoma, mimseld se mnuu saeran näyttä.\nSill ongin diädäks kirve haav rinnas ja seljäs.\n\n-- Siunakko! Miksett stää koht sanonn, piik huus ja läks tohtorinnall\nilmottama, misä sortis asja oliva.\n\nJa kyll se tohtri frou sitt äkki sai miähen gässis ja pan sen dorv\nkädes tohtri metäst hakema ja ko mek kapple aikkan doist tiima siins\nsitt oll odottann, niin dul oikken dohtor kotti ja sanos, ett jongun\ndurha asjan dähden gaiketakki häne sunnundajahtis nyt taas tärveltti.\n\nMuttko hän ol kattonn Jussi ja kuull, mimse haava hänell oliva, ni hän\ngäsk meijä oitis lähtis saeralaha ja tul itt peräs.\n\nSiälls sitt Jussi haavap puhdistetti ja tutkitti oikke nuugast ja ko se\nol teht, niin dohtor tul mnuun dyyijön ja sanos: \"Kyll o vaam baras,\nettäs jäät tännk kaupunkki ehtopualehe saakk odottama, niis saa viäd\nruumin gottis sama hyämy, sill ett kyll se miäs sillo sitt o valmis. Ei\nse henkkihi jää.\"\n\n-- Vai niin dohtor meina. -- Mutt antteks ny, ett mnää olen doist\nmiäld. Kyll se Juss tästäkki vaam barane, sillett se poik o mond\ntämmöst klummi klaarann ja klaara viäläkki. Sillaill oikke, klaarann\noikke hän nek kaikk o. Mutt saa mnää jäädäkkin dänn hiukaks aikka\nodottaman, gosk tohtor niin dahto.\n\n-- Jääs snää vaa. Kyll se snuu saeras kuale. Ne haava o vuatann nääks\nniin gamalam bali vert ja toise läpitt on geuhkoki osaks tull ulos ja\ntahrendunnp pahast, ko ne ämmäs siällk koton ovas sutanns siihem\nbipprej ja suala ja voit ja viina ja jumal tiäs mitä. -- Nii ett kyll\nse snuu Jussis nyt tällk kertta meno teke.\n\nMitäst täst, mnää ajo heosen sisaren dyyijön, go o naimsis siäll\nRaumall ja jäi odottama ehtot. Ja ko mnää sitt ehtost meni sinne\nlasarettihi Jussi kattoma, ni hän ol mnuu miälestän daas koko miäs ja\nmeinas, ett ko vaan dliis ruakhalu, niin gyll hän vaam bärjämä ruppeis\ntaas.\n\nTohtoriki ihmettel, ett hän vaa eleskel siin ettippäi ja tuumal ett,\nannast kattok, kuittak se paha tämängi satsi viäl vaston gaikki\nluanolaej.\n\n-- No, sitt se nähdän, gon golmas voorkaus on gulunn, päätt hän viime.\nTuls sillon gattoma händ jälle.\n\nMutt ko nek kolm voorkautt ol kulunn, ni mnuull ol mnuu vähtin siällk\nkoton, ni ettem mnää kerjenn yhtmitta kaupungireisuis fliitoma ja\nsendähde mnää sanosingi stää Adolfiinat, stää Jussi muija, ett men nys\nsnääki voorostas Jussi kattoma ja men heosell, ettäs saa hänen gotti,\njos hän, niingom bali mahdolist o, olis koippes oijendann.\n\nNo, mitäst tästä. Jussi Aldofiina rupes kiiruman gautt plätej paistama,\nettä hänell olis jottan duljaist antta Jussill, jos hän rookkais viäl\nniingo hengis oll. Ja sitt Adolfiina läks heosines ja pläteines.\n\nJa kyll hän goht pääsiki Jussi kattoma sinn lasareettihi. Mutt tohtri\nei hän saannp puhutells sillk kertta, kon dohtor oll viätt maills\nsaeran dyyijö ja odotettin gotti vast ehtost hilja.\n\nJuss ol valla hyvis voimis. Hän jakso jo omi voimi noust istumangi\nsängysäs ja ko Adolfiina ott hamem blakkristas papertullon, go ol\ntäynnp plätej ja anno se Jussill, ni Juss sanos: \"Se ol oikke, ettäs\ntoip provjantti hiuka lissä. Mnää ole nääks pidett tääll vähä knaftill\nruall.\"\n\nNii ett kyll Juss jäll ruaklystis ol takasi saann ja yks kaks hän ol\npistännp plätit triipeihis. Ja sitt hän sanos, ett händ unitta eik ollk\nkulunn montta minuutti, ennengo hän nukus vahvas rauhas.\n\nAdolfiina pist ittes hissuksis asjoilles kaupunkkihin, go hän näk, ett\nJuss nii rauhalisest makas. Mutt ei hän gottis sendä lähtennk, ko hän\ndahdos tohtri kans puhutell ja kyssy, ett kosk Juss kottip pääse.\n\nSiin ehtohämys hän sitt vast meniki jälls saerashuanesse ja ko hän\nsiäll hetke aika ol odottann ja jahdannk kaikk mailma asja Jussill, nin\ndohtor tuli huanesse. Ja ko hän sai kuull, ett se Jussi muij ol, ko\nsiins sängy viäres istus, ni hän dervett Adolfiina oikken gädest ja\nsanos: \"Ei olt tiätto, vaikk tost snuu Jussistas tliis Juss viäl.\"\n\nJa sitt hän gysys Jussild: \"No, mildäst tundu olo?\"\n\n-- Hyvi mnää jaksa. -- Ei ol mittä hättä, ko uni maitta ja ruak maitta.\nJa maitais enemängi se ruak, ko stää vaa sais. -- -- Sillaill oikke. Ja\nko sais hiukam baremppa kalja. Tua teijän galjan o hiuka häijymakust,\nnäättäk.\n\n-- Kalja! Ei meillk kalja ol, ekkäs snää saa juadk kalja. Mist snää\nkalja oles saann?\n\n-- No, ol mar stää tosa potus, kom böydäll o. Semmost punasefärist\nkalja. Mutt häijymakust se ol.\n\n-- Jumal siunakko! -- Oleks snää tuam botun dyhjendänn?\n\n-- Ole oikke. -- Mnuu ol jano.\n\n-- Kas tämä vast on gaunist. -- Neiti Sjöström, neiti Sjöström!\n\nSaerahoittaja tul niingo syästäv huanesse ja tohtor huus hänell: \"Pia\nse vattslang tänn! Tämä Jussim bahus o juanns sublimaatveden, go ol\npotus tuallp pöydäll! -- Ollk stää pali siin?\"\n\n-- Pualellas se ol, tua pott, fröökyn vastas ja läks karate hakema niit\ntohtri määrämi vehkeit.\n\nEik oll aikkaka, ni hän dul takasi sylylinen gummissi slangej fölisäs.\nTohtor valikoitt niist yhden, gäsk Jussi avat suus ja yritt ruvet stää\npistämä Jussin gurkkuhu.\n\n-- Mitäst herr tohtor ny meina, Juss sillon gysys ja ott tohtri\nranttemehen gii.\n\n-- Meina ottas se myrkym bois snuu vatastas.\n\n-- Kyll mnää eppäle, ettei se enä luanist. Siit o jo viis kuus tiima\naikka, ko mnää se liäme join gon dosa potus ol. -- Ko nep plätip paniva\nmnuu niin gauhjast janottama.\n\n-- Pläti! Oleks snää plätej syänn. -- Kuka snuull niit anno? Vaikk kyll\nmnää sen gysymättäkin diädä. -- Kori ny luus ja vähä äkki sittengim,\nbahukse muatt!\n\nNämä viimeses sanat tohtor sanos Adolfiinall ja Adolfiina katos huanest\nniingon gaste.\n\n-- Muist tull ottama ruumis tääld sitt huame aamust, tohtor huus häne\njälkkes.\n\nMuttko Adolfiina seoravan aamun men Jussi ruumist hakema lasareetist,\nniin dohtor ol siäll jo enne händ ja Juss istus sänkkys laedall ja\npraakkaskel muinassi tohtrin gans. Ja kovast hyvällp pääll oliva\nmolema, nii ett Adolfina uskals jääd huanesse, vaikk hän ens meins\nlykät liässuhun, go hän dohtri näk.\n\n-- Jaaha, siins snää ole jäll. Hyvä huamend, tohtor pauhas, ko hän\nhuamatt Adolfiina. No, ei snuu Jussistas olekka heng lähtenn, vaikk\nstää kyll on goitett lähtemä. Em mnää oikke ymmäräkkä, mimsist aineist\nse miäs on deht, mutt kyll se poik vaan däst paranema ruppe. Ei siin\nmikkä aut. -- Tekisik snuu miäles jotta ruakka?\n\n-- Tekis kyll vaa. Nälk mnuu o ja kova, Juss vastas.\n\n-- No, mitä snää miälukkamin dahdoisi?\n\n-- Paistijuurikast ja sualast liha. -- Mutt koko fatiline. Ei semsest\nvähäst mittä olk, kon dääll anneta. Stää o se vert, ett o juur sama,\njos mnää pistä se silmähän daikk suuhun.\n\nJa Juss sai paistijuurikast ja sualast liha, vaikkei juur niim bali ko\nhän olis tahtonn. Ja stää päät häm baranus ja ol yht käppi ko ennengim\nbuujaloines.\n\nSillaill oikke. Semne sitkihengine miäs Juss ol ja sitt tlee hyttyne ja\ntappa häne. -- Kyll semne sendä harmiks pistä. Maistetast kans yks\neine.\n\n-- Ei semssi saa harmitell, Helistö muppa siihe sanos. Kyll asja\noikkjas karssas ova. Meill näytetä vaan, guip pali ihmnen gestä, ko\nniikses tlee ja kui vähän darvita, ko aik ol lähtit tääld.\n\nJa siihem buhesse ei kellä oll mittä sanomist.\n\n\n\n\nTasala Vilkk souta kilppa\n\n\n-- Vai nii, vai meina palokund kilppasoutamisem bannt toime ja te\nlähdett pyytämän Dasala Vilkku palkindtuamriks. -- No nii, lähtekkä\nvaa. Mutt em mnää teijä sijasan läksis semssem bisnessihi; sillett\nsiins saatta piamitten gäyd nii, ett Tasala Vilkk paiska teijän\ngolopperä ulos ovest. -- Ko näättäk Tasala Vilkk ei ylipäätäs tykk\nkilppasoutamisest eik tykk, ett semsist ruljangseist puhutanga, se\njälkken, go hän itt hiuka sous kilppa Syvärauma lahdes nelikymmend\naastaikka takasi. -- Sillaill oikke. Eikä hän oikke mikkän\ngilppasoutamise ystäv se jälkke ol oll. -- Ei mar olekka. Eng usk, ett\nolsitt ittekkän, go saatt kuuls se jutu.\n\nNäättäk se tapadus niin vuasink, kon Gusta Bärström asus semses piänes\ntorpangaldases siälls Syvärauma nokas. Ja kon Gustam bäev sitt tul, ni\nmep pääti, ett mennäst Gusta Bärströmill onni toevottama. Ja sitt me\nläksi: mnää ja Ankkri Abbe ja Vahnlundi Vilkk ja Gusta Knobbe ja Hakkri\nIiro. Ja yht ja toist trahtmentti me oti fölihin, go met tiäsi, ettei\nGusta Bärströmi huushollis semsist pali mittän diätto oll. Sillaill\noikke, nii ett kaffett ja sokeri ja rommi ja semmost me oti fölihin.\n\nTasala Vilkk kuulus ja meijä seorahan, mutt hän ol sinä vuann hankkinn\nittelles uude soutpaati ja ol nii hullandunns siihe, ettei häm bali\nmittä muut tehnk kon gulas päevkauttek kaikk vede läpitt sillp\npaatillas ja kehukel sitt meillk, kuik kevi se ol soutta ja kui nätt ja\nluanikas se ol. Eik se hulluve ollukka, se hänem baattis. Mutt\nharmittama meit sendäm bakkas, ko hän ai jahnas, kuis se valla lendä\nyli aallotten, go o semne miäs aerois, kon diätä, kui oikke soudeta. Ja\nsemne miäs ol tiättvästengi hän itt. Kuingast muuto sitt. Eik oll\naikkaka, ni hän dul nii villihi, ett hän rupes puhelema, ett jos sendän\ngilppa ruvetais joskus soutama, ni ei kukkam biisais häne ja häne\nbaattis rinnall. Nii händ, semssi oikke se poik pauhas ja me anno hänem\nbrohdat, vaikk mek kyll ajattli ja sanosingi hänell, ett o niit sendä\nmuitakki mailmas ja Raumallakkin, go souttat taitava.\n\n-- Mennäst koittama sitt, sanos Vilkk ai sillo, muttko meill ol\nparemppakin dyät edesän, ni me jäti menemät semssi hullutuksiin.\n\nJa Vilkk tul ai ylppjämäks soutamistaedostas ja paatistas.\n\nJa nykkin go mes sitt sinn Gusta Bärströmin dyäm bääti menn, ni\nluulettak, ett Vilkk meijä fölisän dul. Ei maaren dullukkan, go sanos,\nettei hän viit kävells semssi matkoj, mutt kon dlee souttate. Niin go\nsemne olis huakjamppa ollk, ko vaa muista, kuik kamalam bitkä mutka\nsendä joutu tekemän, gon ganaalist meritten dlee Syvärauma nokkaha.\nKaks se vertta matka stää o meritten go maitte. Mutt Vilkk ol nyk kerra\nsaannp päähäs, ett paatill hän siint tlee ja paatill oikke hän duliki\nja ol, pahus, Gusta Bärströmill jo enne meit. Kyll se poik ol aikanas\nittes rustann lähtemän ganaalist. Ja ny hän diättävästengin gehuskel,\nkui nätist hän ol pääss paikall ja kui hyvä häne ol ollk, ko ei hän oll\nittiäs kävelemisell väsyttänn. Nii se poik siint taas kehuskel ittiäs\nja paattias, ett Ankkri Abbe viimen guiskas mnuun gorvahan: \"Kyll ny jo\no aik, ett me hiuka rangasen dota Vilkku.\"\n\n-- Stää kyll se kaippais, mnää vastasi. Ja siihe se asi sitt sillk\nkertta jäi. -- Nii, mnää meina, ett se jäi mnuuld, mutt ei se Ankkri\nAbbeld silles jäänn. Se poik ei pali kerinnp puhelemanga, vaikk hän\nmuuto ol paras meist jaarittleema, muutko istus mykkän, joi hiljaksis\ntodias ja fundeeraskel ott rypys. Hän gäve ulkonakki ai joukko. Ja ko\nsitt ol tiima vert kulunn, ni hän ol sama ko ennengin daas, praakkaskel\nja hulluttel niingo ainakki ja kukatiäs hiuka enemängi gon davalist. Ja\nyhtäkki hän sano mnuull:\n\n-- Se asi o nyk klaar, ko vaa saadais tua Vilkk tääld pois hiukaks\naikka.\n\n-- Mikä asi nys sitt klaar o? kysyisi mnää, ko oll jo valla unhottann\nmeijä edelisem buhen.\n\n-- Mikä asi! Se Vilku rangaseminen diättvästengi. -- Mutt Vilkun däyty\nsaadp pois tääld vähäks aikka.\n\n-- Kyll hän mene hiukaks aikka pois ilman doimittamatakki. Hän mene\nnääks Lahde suutrills saappaitas hakema. Ne ovas siäll laitta.\n\n-- No, se sopiki sitt vast erinomasest, Abbe vastas.\n\nKo siins sitt ol taas hetke aik istutt, ni Vilkk nouseki ylös ja sano:\n\"Täyty lähtit täst vähä Lahde suutrillekin, go muutongi näi liki händ\nolla. Mnää hae saappan siäld. Hän lähett eilä sana, ett ne ova\nlaitetu.\"\n\nJa nii Vilkk sitt läks. Mutt ko hän ol pääss pois meijä näkyvistän, ni\nAnkkri Abbe nikkas päätäs mnuull ja Hakkri Iiroll ja mep pisti itten\nhissuksis ulos yks toises jälkke. Siäll Ankkri Abbe sitt sanos meill:\n\"Kuulkkast, poja, vedetäst tua Vilkum baatt toho giviprykill ja\nkäännetä se alassuute.\"\n\nNo, mitäst täst, pia mes sen dyä olin doimittanns, semnen gevi paatt ko\nse ol, se Vilkum baatt.\n\nKo se sitt ol teht, ni Ankkri Abbe mene Gusta Bärströmim buuvaja ja\ntlee siäld takasi napakaer toises kädesäs ja toises kädes palane vanha\nnuatam berä.\n\nMek kattli Iiron gans silmäp pystös Abben doimituksi ja kyselin\ndoisildan, ett mitä pahus se noill vehkeill meina. Muttko Abbe sitt\nviäl hak Gusta Bärströmi asumuksem borstost sen ganuunanguulan, gon\nGusta ol löytänns siäld Syvärauma rannast -- engelsman se sinn ol\nambunn -- ja ko hän sitt pist sen guula nuatan gapple sisäll ja naijas\nkassi suun giis seili skuutin gapplell, ni me rupesi jo vähä ymmärtämä,\nmimse ne Abbe meiningi oliva. Ja ko hän sitt viäl käsk Iiron gaerat\nläven geskkohtaha stää Vilkum baatingöli, ni me ymmärsin däydeliset ne\nAbben doimitukse.\n\nIiro silmä oikke vilasiva hänem bääsäs, ko hän stää lappi kaeras ja ai\njoukko hän gehuskel Abbet ja sanos, ettei kaikk vaa olis tätä asja näi\nnässist sortteerann.\n\nNo nii, yks kaks mes sitt pujoti nes skuutingapplem bää läpi\npaatingöli, solmesi ne lailes ja nii se kanunguul sitt makas kassisas\npaatin gölis kii. Sitt mek kallisti jäll Vilkum baati nätist alas\nkiviprykild ja siins se sitt taas makas, niingo ei mittä olis sillt\nteht ja niingo ei kanuunanguuli olis koko mailmasakka. Ja nii äkki met\ntämän dyä olin dehn, ettei net toisek, ko oliva häärännt todiklasettes\nkimbus, tiätänn yhtä mittän goko asjast.\n\nEhtost hiljemppä sitt, ko Vilkk ol saappaines palann Lahde suutrin\ndykkö, ni Ankrri Abbe noi niingo muin miähins sano Vilkull ett: \"Kuule,\nVilkk, snuull o oikke nätt paatt.\"\n\n-- On gyll vaa, sanos Vilkk ja sitt met taas sain guullk, kumne se on\ngulkeman, go vaa miäs o aerois. Ja niingo nii mond kertta ennengi hän\nlopett kehumises sill, ett hän sanos: \"Ja jos ett usko, niin dulkkast\nkilppa soutama.\"\n\n-- Sais mar stääkin gerran goitta, Ankkri Abbe tuumal. Ei sembualest\nett mnää mikkän dottunns soutaja ole. En ols sunkka satta sylttä\npidemppä matka soutann vuaskausin. Mutt mnää ajattle, ettei semses\ntoimes juur taitto ja tottmust tarvitakkan, go vaa o voimi.\n\n-- Kaikki niit siint toimes tarvitan, daitto ja tottmust ja voima,\noikken durkasest voima, Vilkk puhel ja sitt lähdetti ranttaha.\n\nVilkk olis tahtonn, ett olis soudett Kaskiste ja Kauraste välist ulos,\nkiärett Kaskine ja Pöll ja tult Aarnkari ja Kaskiste salmen gautt\ntakasin Gusta Bärströmi asumuksen dyyijö. Mutt Ankkri Abbe sanos, ettei\nhän ollt tullt tänn ittiäs tyällt tappama, muttko lysti pitämä ja ett\nsiin o gyll ko soudeta Aarnkari ymbärs tänn takasi. Ja se ol kaikkette\nmuittengi miäles juur tarppeks. Se matk sitt määrättingi vihdo viime\nsoudettavaks.\n\nVilkk heitt jaku ja liivip pois yldäst koht, ko hän ol paattihis\nhypänn, mutt Ankkri Abbe puhel, ett o hiukan gylmämbualne ehto, nii ett\nhäm bit kaikk vaate ylläs vaa. \"Kyll niit sittengi gerkke vähendämä,\njos hiki ossais ruvet vaevama\", hän meinas.\n\nJa sitt nep poja läksivä. Gusta Knobbe merkitt paperill heijä\nläksiaikas oikke minuutim bääll ja ko hes sitt olivap pääss kapple\nmatkam bäähä rannast, ni hän sanos meillt toisill: \"Mennä me ny vaa sen\ndodin gans kulama; kyll meill aikka siihe o, ennengo hep palavat\ntakasin daas.\"\n\nKaikk muu meniväkki sitt koht sisäll jäll, mutt mnää ja Iiro jäi hiukan\ngattlema stää kilppasoutamist. Ja kyll mes siihem bäätöksen dlii, ett\nse Vilkk sendän goko jehu soutama oliki. Hyvi se vaa se Ankkri Abbe\nrinnallp pysys, vaikk sill oliki se kanuunanguul traaksittavan. Mutt\nsai ai se poik vettäkki. Hamppa hirvis se vetel ja taaja se pistel, ja\nkatos luinautt ai siulles, ett eik se Abbem bahus rupp jäämä. Mutt ei\nAbbe jäänn. Levolisest se vaa liikuttel aerojas semmost oikke hyvä\nmerimiähen dahti ja hyvä faartti Gusta Bärströmim baatt tekiki hänen\ngäsisäs. Ja miksei olis tehn. Vanh, tottunns soutaja Abbe ol ja nii\nruakoton gon Gusta Bärström tais muis asjoisas ollakki, niim baatt\nhänel ai ol hyväs kunnos ja huano paatti ei hänell ollk koska ollukka.\n\n-- Katost Vilkku, kom bugseera kanuunanguulatas, naureskel Iiro, ko\nmekki sitt vähitelle oll menos tuppaha saamam biänen glasi jäll\nittellen. Mutt ai joukko mek kattli akknast, kui niitten gilppa\nsouttajatte asja makasiva. Ol oikkjastas vähä säserämbualist menns\nsanoma niin gaukka nähde, ett kumbik niist voitoll ol, mutt ko he oliva\nAarnkarin daank kadon ja kymne minuutti viäl odotett, niim bist oikken\nGusta Bärströmi valkoseks maalatt paatt kellasin reunoines ensmäisent\ntaas ittes näkyvihi. Vast neli viis minuutti jälkken dul Vilkk\npaateines ja ko Abbe ol pääss takasi ranttaha, niin gest jämtt kvartin\ndiima, ennengo Vilkk astus maihi. Ja hiki hänest juaks ja hän huahott\nniingo hengästynnk koer. Mutt Abbe puhel vaa, ett: \"Kyll nyt teke klasi\ntodiki hyvä, kom bakkas vilu, näättäk, sill matkall.\"\n\nVilkk ei puhunns sanaka, ei sittengän go jo ol tuppaham bääst, muttko\nistus vaa ja kattel yhtem baikkahan gakluuninnurkkaha ja ryyppäs\nklasistas sillon dällö. Vast sydänyä aikank, kom buhesorin gäve nii,\nettei sill enä mittä määrä oll, ni hän dul mnuun dyyijön ja sanos:\n\"Tiädäks, Kalkke, huame mnuun däyty mennt tohtri puhuttleema. Mnää ole\njollan davall heikondunnk, kon em mnää saann, vaikkan olsin guik\nkoittanns, stää vanha faartti siihe mnuum baattihi. En, vaikkan vissim\nbarastan goiti. Ja mnää tiädä sendä, ett mnää tomse Abbe voita\nsoutamises, vaikk mnuull mingkaldanem birungeng hyvänäs annettais\nsoudettavaks. Ajattles ny, ett mnää, Tasala Vilkk ja vanh merimiäs,\njoudu hävjölls soutamises tomse herrasmiähen gans. Semnen gismittä ja\nteke häijy oikke sydämem bohja myäde.\"\n\n-- Em mnää usk, ett snuus vikka o, muttkom baatis, mnää vastasi.\n\n-- Ei, ei paatis mittä vikka ol, huakkal Vilkk ja mnuun dek oikkem\nbaha, ko hän vihdo viime sitt läks kanunanguulines soutaman gottippäi.\nJa mnää sanosingi Iirollk, ko me tramppasi jalkasi aamupuall yät\nkaupunkki kohde, ett kyll meijän däyty niim bian go suingi ottas sen\nganunanguulam bois Vilkum baati ald.\n\n-- No, snää ny vast pöhkö ole, Iiro vastas siihem buhesse, kyll Vilkull\nvaa aikka ja voimi on dranut stää kanuunguulatas paattis alt tämä suve.\nFriski se hänell vaan deke ja lakka hän gummingi sitt voimias ja\npaattias kehumast.\n\nJa kyll nii vaa oliki, ettei Vilkk se eräm beräst paattias eik voimias\nkehunn ja pali häneld men raha apteekkihi ja tohtrills sinä suven.\n\nMutt ko syks tul ja Vilkk pyys mnuu auttama hän ottama ylös hänem\nbaattias talvkorjuhu, ni mnuun däydys sanno, ett mnää sillo juur joudu\nlähtemän Gaukomäell maahaspanjaissi ja ko hän sitt Iirold men appu\npyytämä, ni Iiro valitt, ett hän o venattann olkpääs, nii ettei hänest\noll mittä semssin doimituksihi.\n\nSundellin dupussin gans hän sem baattis sitt kuivill vet ja ko hän sen\nganuunanguula näk siink kölis, ni hän ol kuulem kironn nii, ett ihmse\noliva luull, ett maa aukkeis häne jalkkattes ette ja niälis hänen\nkronsmenttines. Ja vast kolmp päevä se jälkke mnää ja Iiro uskalsin\ndull häne nähtvihis ja em mes sillonga sääkkri oll, ett kui meijän\ngäveis.\n\nNii händ, nii ett ylipäätäs mnää annaisin deills se neuvo, ett älkkä\nmillä muatto menkk Tasala Vilkullp puhelema gilppasoutamisest. Ei hän\ndykk semsest.\n\n\n\n\nHakkri Iiro aaven\n\n\n-- Niin, gosk täsä aaveist puhe tul, nin gyll mnuu se sannot täyty,\netten mnää usk semssi lainkka olevaska. Em mnää kummingan goska aavett\nnähn ol, vaikkan ole sendä hetke aikka kerjenn elämä sohlaman däsä suru\nja murhe laksos. Mutt yhden gerra mnää ole luull näkevän aave Rauman\ngirkos sydämbäeväll ja kirko menotte aikan. -- Mnää ja Vilkk\ntiättvästengi. Sillett enemäst päite me ole ai yhdes asjoitan\nsortteerann niin girkos kon garjasakki. -- Nii oikke ja tua Iiro\njulmett o ollk kolmanden, niingon gukatiäs olett kuull ja huamann. Ja\nnii sillongi ol, ko mes se aave luull näkevän. Se aave ei oll näättäk\nmikkä muu kon dua ainanem bahudem besä, tua Iiro. -- Sillaill oikke.\n\nSe ol sinä suvenk, ko mek kaikin golme asusi vähä niingo syvilystills\nsiällk Katavkaris. Meijä ol siäll oikke hyvä oll ja mond lystelist\njuttu mnuull olis sild ajald, ko vaa olis aikka jutell nek kaikki. --\nNii händ.\n\nNii, sinä suven oikke se ol, kon dua Iiro lähte yksnäs seilaten\ngaupunkkihi. Mes sanosi hänellk kyll, ett pahustaks sinn ny lähdek,\nkosk ei snuu äiteskän goton ol; kaikk asjas snää siällk kaupungis\ngummingi sekasim banek, konem mekkän gerkket tleema snuu fölisäs. --\nAsja lait ol näättäk semne, ett Iiro äit ol sukuloittemas Ahlasis,\nsiällp Porin dakan ja meill ol kova kiiru polakoukkutte ja longreevin\ngans. -- Mutt mitä Iiro meijäm buheistan hualinn olis, ei hän go hääräs\nseileines, vihels vaa meijä varotuksillen ja läks vihdo viime menemä.\nSe ol yks maananda-päev heinkuus ja ko ol aamu, ni Iiroll ol oikke\nfrisk itätuul, nii ett hän sträkkäs valla hyvim Betäjäkse salmehe\nsaakk. Vaikk em met tiättvästengä nähn, mihi hän sträkkäs, ko hän gatos\nmeijä silmistän ensmäise luadon daa. Eng mep pitänn väliäkkä hänen\ngurseistas. Meill ol muutakkin doind edesän eng muistannk koko Iiro\njulmettu, ennengo siink kuuden gorvis ehtosten, go Ihamo Sampp tlee\nmeill ja sano hyvi levolisest: \"Nii, gyll mar tes se sitt jo kuull\nolett, ett Iiro hukkun o.\"\n\n-- Kui, mitä snä jahta? -- sanos Vilkk siihe.\n\n-- Kysy vaa ett, jokost tet tiädätt, ett se teijän gambraattin, se Iiro\no hukkunn, vastas Sampp ja truiskautt ihmelisellt taedollt tupakksyljem\nboikin gamarin gakluuni ette.\n\nMeijän däydys tiättvästengi semsis olois ruvet eppälemä, ett niis Sambu\njutuis kukatiäs ongi jottam berä ja perä oikke niis ol, ko me händ\nsiint tutkesi. Sampp ol Kaunissaarelle menos ripapuit hakema ja\ntullesas hän ol kuullk kanaalis ja haminas juteldavas, ett Iirom baatt\nol löydett Kuuskaijaskari rannast tuulajold eik Iirot oll missä. Ja ko\nSampp ol pääss Sauko nokkaha, ni hän ol nähns Saukom Betterim\nbukseerava yht paatti kottias päi, mutt Petter ol oll niim bitkäm\nmatkam bääs, ettei Sampp ollp pääss puhessihim Betterin gans. -- \"Nii,\nett kyll asi vaa semne o, ett Iiro hukkunn o. O molkattann jollan\ndavall yli buuri ja jäänns sinn, niingo moni muu o jäänn\", lopett Sampp\njuttus ja näytt jälle hyvä tupakksylje sihtamisen daittoas.\n\nMitäst täst. Mnää ja Vilkk jätin gaikk meijän galastuksen gohinan\nsiihe, saattin Gatavkari Efraimild paatt, ko Iiroll ol näättäk oll\nVilkum baatt matkallas. Ei Iiro koska olp paatti omistann, ei maarka se\npoik koska niim bali raha olis saannt takanas pidetyks, ett häm baati\nolis ostann ittelles. -- Sillaill oikken, Gatavkarim baatill oikke mes\nsitt läksin giiruman gautt Saukko kohdem bainama. Ja kyll asi nii ol,\nko Sampp ol sanonn. Vilkum baatt ol Saukom brygis kii, seili ja aero ja\nkaikk lailles pärjäty ja Saukom Better sanos, ett hän siin neljä aigois\nehtopuall oll löytänns se yhdeld karild liki Kuuskaijaskari rantta.\n\nNy olsivat tiättvästengi semsek ihmsek, ko ova meriasjois vähemän giik\nko me, lähtennk Kuuskaijaskarihin guahama ja mäikkämä, mutt em me oll\nniin dyhmi. Sillett se kari, mist paatt ol löydett, ol mannermaam\nbualellk Kuuskaijaskari ja ko skuuti oliva oll auk paatis, ni ei se\nolis millän davallp pääss Kuuskaijaskarist vasttuulehe. Me haingi sitt\nvaan gaikk nek kari läpitten, go ova mannermaam bualell. Mutt ei Iirot\nvaa löytynn mistä.\n\nMikäst siins sitt muuka autt, ko mep pääti vihdo viime lähtik kotti ja\nsiinp pualyä aikan me erosi haikkjall miälellt toisistan. Mnää meni\nAnundlaha ja Vilkk Tasalaha. Mutt ei uni oikke maittans sinä yän. Ja\nstää sama valitt Vilkkukin, go mnää hänen dyyijös meni aamuste. Vilkk\nol jo käynnk kaupungisakki ja ko me hetke aikka siin oll istunn, ni hän\nsanos: \"Kaikk ihmses siit Iiro hukkumisest nyp puheleva ja turkane\nsendän, go stää Iirot nyk kehuta. 'Semne nuar ja komjas miäs, niin\nerinomase hyvä merimiäs ja nii ilone ja hausk; ei tehnk koska mittä\njekku eik pahutt; oikke hyvä tek sydämellk, ko hän hulluijas jahtas.'\nSemssi ne nyp pauhava ja tiädäks, ko mnää menin Dorniaiste muari ja\nKirsti Amalja siutt, ni Amalja kuiskas: 'Tomne Vilkk olis saanns sata\nkertta enne hukkuk, ko se raar Iiro.' Nii oikke hän sanos, se on dotine\ndosi.\"\n\n-- Kehutt oikke händ o mnuullekki ja kuull ai mnää semmostakki\nsanottavas, ett Iiros ei oll muut vikka, ko ett hän oleskel vähä\nhuanombualses seoras.\n\n-- Vai nii sanosiva! Turkane sendä!\n\nTasala muari silmis juaks vesi niingo rännist, ko hän meill aamukupin\ndarjos ja se muar vast veisasiki Iiron giitost, nii ettei sill mittä\nmäärä oll.\n\nJa ko muar oll mennk köökkihi jäll ja mes siin join gaffettan, nii ovi\naukke ja Tasala salihin dul yks nuar, kaunimbualne flikk, parku, pyhke\nsilmiäs ja nokkatas nestuukkihi ja väändle ittiäs juur niingo ojakonn\näkkem biiki nokas ja ruppe hollama: \"Kuit tek kans päästitt se Iiro\nyksnäs seilama!\"\n\nSillo mnää huamasi, ett Vilkk rupes suuttuma. Hän nous ylös, löi\nnyrkkis pöyttähä ja sanos: \"Tiädäks flikk, ett Iiro ol siin iäs ja nii\nmones liämes keitett, ett häne uskals päästäs seilama ilman gaittjoit.\"\nMutt sitt Vilkk lepys ja kysys: \"Oleks snää Iiro sukku?\"\n\n-- En, go Iiro morssi.\n\nVilkk hämmästys nii, ett häm butos istuma ja kulus iso aik, ennengo hän\nsai sana sanotuks. Viime hän sendä virkos ja sanos mnuull: \"Morssi!\nKuule Kalkke, Iiroll o morssi eng met tiäd yhtikä mittä! Mitä pahuksi\nse ollekan dehn meijä selkän dakan?\"\n\nJa sitt hän rupes stää flikka jällp puhuttleema ja kysys: \"Kene\nflikoijast snää jäll olekka. Snää ole nii dutu näköne.\"\n\n-- Se Vänni Mindu flikk mnää ole.\n\n-- Vai nii. Vai o Vänni Mindull noin gomjas flikk. -- Nii ne lapsek\nkasvava. -- Älä yhtä itk, ei siit naimist kumminga olis tull ja jos\nolis tullukki, ni sittes vast viheljäisyttehe olsi joutunn. -- Älä yhtä\nhual, mnää ole nii mond Iiro hullutust parsinn, ettäm barsi viäl\ntämängi ja nai snuun, gos ole murhes voittann. Nii ett kyll snää miähe\nsendä saa ekkäs valla hullumppa saakka, vaikkan se itt sano. Kyll kaikk\nnäim baremppa päi o.\n\nNy ol mnuu vooron hämmästyk, ko Vilkk anno hyvä sydämes viäkotell hänen\ndämssin doimeihi ja mnää sanosi itteksen: \"No ny o sitt vast viimene\nvillitys paheve ko ensmäine.\"\n\nMutt se flikk klaarasiki se mutka vähä nässist. Se katos Vilkku,\nnytkäytt niskatas ja sanos: \"Ja te luulett, ett mnää otaisin domsen, go\no niingo mikäki harakambeljätys.\"\n\nJa sitt se läks, katos luimautt meit molemppi ja paiskas sali ovem\nberäsäs kii, nii ett akknat tärisivä.\n\n-- Sanosiks snää harakambeljätys, huus Vilkk häne jälkkes ja rupes\nkävelemä ettit takasi sali laattjall, sylk ja kiros ittekselles. Viime\nhäm bysäs seisoma mnuu etten ja sanos: \"Kuule Kalkke, me ole huanos\nkursis Iiron gualema jälkke. Prääkktavara me olen, gelvotond\nprääkktavara. -- Ja nua vaimihmse! Misä niitte järk o? Taikk ong niill\njärjem baikkaka. Ajattlest nys sendä: Mnää olen gapteen miäs ja\nskuunari redar ja Tasalan dalo omistaja ja ko mnää luppa naidt tua\nflika, nin dämä pahus vasta, ettei hän hualt tämsest miähest. Eik se ol\nsendä vähä kamalan gahkomaist. -- Tomne Vänni Mindu flikk!\"\n\nKyll Vilkk sitt vihdo viime lepys, ko mnää oll hänells selittännk,\nkumne niitte vaimihmiste luand mnuu miälestän o, ja sitt me läksim\nbapplaham byytämä, ett Iirost tehdäis kiitos kirkos ensmäis sunnunda.\nYstävälisest provast meijä vasta ott ja kehus hängi Iirot, mutt päätt\nsendän gehumises sill, ett hän nauro hiuka ja sanos: \"Muuto oikke aika\njunkkar, se Iiro.\"\n\n-- No, siin herr provast sanosiki yhden dotude sana, vahvist Vilkk\nprovastim buhe ja lisäs, ett hän o ilonen, go joku sendäm buhu\nmuutakkin go vallan gehumist Iirost.\n\nJa sama miäld mnää oll ymmärettävästengi ja sanosingi, ett sillaill\noikke asi on, go herr provast sano. \"Hyvä miäs oikke Iiro ol kaikim\nbuali, mutt aika junkkar. -- Nii händ, aika junkkar oikke.\"\n\nNii ett kovast hyvi mep provastin gans sovesi ja mes seliti hänell, ett\nmeijä nyt täyty kaikk nämä asjak klaarat, ko Iiro äiteki o\nsukuloittemas siällp Porin dakan. Ja kom brovast kuul se, ni hän gäsk\nmeijän girjottap preivin goht sinn Ahlassihi ja ilmottak, kui hullust\nIiro ol käynn. Se met teingi sitt ja ko me oll ostannk kannu rommi ja\nhiuka sokeri, ko me näättäk olim bäättänn, ett me lauanda ehtos pidä\nvähä niingom biäne maahaspanjaise Iiron gunnjaks siällk Katavkaris, ni\nme läksi jällp painaman Gatavkari kohde. Efraim ol toimittann dragingi\nmeill ja mennes mes sitt laahasi stää risti rasti paatim beräs siins\nSauko edes. Mutt kon em me löytänn vaa Iiro ruumist, ni me väsysi vihdo\nviime siihen dragin dranumissehe ja tlii ehtosten Gatavkarihi.\n\nSeoravanp päevän meijäm bit menemän galastamaha, mutt kon duul vähä\nliiemäks, ni me jätin goko sem bisnessi sikses. Ja se ol vähä hullusten\ndeht, sill ett mei jäi ilman duarett kala isoks aikka, ko näättäk sitt\nseoravanp päevän meill ol täys storm syydvestist, nii ettei kukka\nuskaldann merell menn, ja stää kest kolmp päevä.\n\nLauanda ehtost mes sitt meni ens löylyhy ja se jälkke me todasi Iiron\nkunnjaks, mnää ja Vilkk ja Katavkari Efraim. Ja kyll hän sillo sitt\nmeildäkki atästi sai ja hyvä hän saiki ja se tul stää myädem baremaks,\nmitä usseman glassi me liiveihim bisti. Ja koko me lopeti siins sydänyä\njälkke joku aik, ni ei koko mailmas ollk koska olls semmost miäst ko\nIiro.\n\nIhmelist kyll uni pett meit kaikki, Katavkari muariakki, vaikkei hän\nsunkka olls saann rommi muutko jongun dipan gaffe joukos sydäme\nvahvistukseks. Mutt nii vaan gäve, ett uni pett meijä, nii ett mes saim\nbittäk kiirutt kerjetäksen girkkoho. Me jätim baattin Ottaha ja saim\nbistell vähä taaja askli, ko mek kuull, ett sois ensimäist jo, ennengo\nme ranttaha olim bääss.\n\nJa nii ain gäveki, ett hiuka liia hilja mek kirkkohon gerkesi.\nSaarnvirtt aljetti juur veissama. Mutt hyväm baika mes sendä saim\nbengis.\n\nMe istusi sitt siin, mnää keskell ja Vilkk ja Efraim kummallakkim\nbualell mnuu ja veisasin gaikk oikke harttast Efraimi virskirjast. No,\nja ko mes siin veissa sitt, niin dlee pisin girko isso käytvä yks miäs\nja yks vanhemb vaimihmne. Se vaimihmne sai paika meijä rinnallan\nvaimihmstem bualell ja ko se siunattuas ittes nost pääs ylös, ni mnää\nnäi, ett se ol Iiro äit. Se miäs joudus menemän gauemaks saarnastooli\npäi ja ko se nii men selk päi mnuu, ni mnää ajattli itteksen, ett o se\nsendä ihmelist, kuis se veri pysy suvus, kon duakin gävele ja o\nruumiriitingiltäs juur niingo Iiro, vaikk hän vissi o joku kaukkane\nsukulaine siäld Ahlasist. Muttko se miäs sitt pysäs penkkis ette ja\nrupes avamam benki ovi, ni mnää peljästysi nii, ett virskiri putos\nmnuun gädestän ja mnuu sydämen hakkas niingo mookar rinnasan.\n\n-- Pahusik snuu riiva, kuiskas Vilkk mnuun gorvahan, häirittek\nkirkomeno!\n\n-- No, mutt eks snää huamann mittä? mnää vastasi. Katost tonnk\nkolmanttem benkkihi ettippäi. Nääng mnää aaveit? -- Vai ong se Iiro?\n\nVilkk vauhkottleema sinnp penkkihi ja ko se miäs, ko mnää meinasi,\nrookkas käänttäp pääs siullppäi, ni Vilkun daulvärkk meniki vähäm\nbleikiks ja hän guiskuttel mnuull: \"Jos en mnää tiädäis, ett Iiro makka\nmerem bohjas ja ett me olen dullt tännk kuuleman, gon giitost hänest\ntehdä, ni mnää otaisi valallen, ett tua o Iiro.\"\n\nMep pyysi Efraimingin gattoma stää miäst ja ko Efraim näk sen gasvo, ni\nhän sanos: \"Mennäm bois, poja, met taisi elä liia syndisest eilä\nehtost, nii ett meill näytetä nyk kamali.\" Ja sitt Efraim paino pääs\npengi syrjä vasta, luk Herra siunaukse ja olis lykänn liässuhu, jos em\nmnää olis sanonn, ett ei keske saarnvirtt sendä mennä. Semne näyttä\nkamalald. No ymmärtä se, ett met tämsis olois oll seonnk koko\nvirreveisus. Mnää käänsingi itten daappäi ja pyysi sild miäheld, ko\nsiäll istus, tiätto, ett misä värsys seorkund ny o. Se ol Priia herr,\nko siällt takan istus, hän graappas äkki virskirjam benkkis hyllyld,\npladaskel stää yhde eine, oijens se mnuull ja näytt sormellas, ett tosa\npaikka olla. Ja me veisasi hurauti sitt:\n\n    Vesitaudit, ruumiin tuskat,\n    Rinnan ahditus, pään packo\n    Pahat puskat, häijyt yskät,\n    Poskien rypyt ja jaco,\n    Kätten väristys, corvain cohistus,\n    Hengen myös häijy haju,\n    Silmäin puna, paha pullistus,\n    Näin ylön juomisest hajo.\n\nMutt meijä miälestän niit sanoj siin virres ol vähä liiaks siihe\nnuattihi, go me ennen oll veisann ja koko seorkund viäläkki veisas ai\nettippäi ja sitt käve nii, ett seorkund lopett värsy ja meill ol\nveisattava jälill, nii ett mek kolm yksnäs vedi siinp pari pitkä\nnuatti, ennengo mes stoppasi ja ymmärsi, ett se Priian Gruna, ko ol aim\nbahailkine, ol kekann meijä veissama jotta virtt juapmuksest ja\nhaureudest.\n\nKaikk ihmses siin meijä ymbrillän katosiva meit niingom böllöse. Yks ja\ntoine vet suutas nauruhungi ja se aave nauro oikken guuluvast ja\nnikkaskel meill niingo olis tahtonns sanno: \"Kas niim boja, ain det\nteett itten huamatuks. -- Se o oikkem, boja.\" Siint tunnus tiädättäk\nvähä kamalald, ko semne ruumis siällk kirkos nauro meit eik nyt\ntarvittukka mittä sopimuksi, muttko me nousi niingo yks miäs ja läksi\nulos kirkost, juur kom brovast tul sakaristo ovest ja men\nsaarnastoolihi.\n\nKo met tlii ulos kirkost, ni unilukkar satus olema siällk kirkkpihall\nja sanos: \"Kuingast tek kehtatt tullp pois kirkost, juur ko saarn\nalka.\"\n\n-- Kys stää, sanos Vilkk, mutt pois meijän däydys tulkk, ko ol juur\nniingo Iiro olis istunns siäll yhdes penkis.\n\n-- No, mikäst ihme se o. Ol oikke Iiro siäll.\n\n-- Mitä snää sanokka!\n\n-- Ol kaiketakki hän siäll. -- -- Ettäk tes sitt olekkan guull, ett\nvalulaevan gapteen Porihi mennesäs ol pärjänn häne?\n\n-- Älä nyk koohoijas!\n\n-- Sillaill oikke, ja kon ei Iirollp paatti ollk, kon duul ol se viänn\neik kapteen viittinnk käänttät takasi Raumal, ni Iiro viättim Borihi ja\nsiäld hän ol painann Ahlassihi ja tul eilä ehtost kotti äitis kans.\n\n-- Turkane sendä! -- Ja me olen doimittann, ett hänest tehdän giitos\ntänäpä. -- Eik stää saadais takasi otettu.\n\n-- Tjaa -- ai, ai sendä. Se om baha jutt. Em met tees semmost juur\nmiälelläs. -- Pahuksem baha jutt! Hän o sitt kirkongirjoihi merkitt\nkualluks ja tuski met taida men niit ändröittelemä. -- Teillt tlee\nkukatiäs kova edesvastaus siit.\n\n-- Tulkko sitt ja olkkon guallun girjois ja kartois, tiuskas Vilkk. --\nEn niim bali ko sormem bäätän mnää mein enä liikuttas se aabrotin\ndähde.\n\nJa sitt me menin Dasalaha ja istusi siäll ja join gaffett, ko me itt\nkeiti. Muar ol kirkos, näättäk. Ja kon gello rupesiva soima, nii me\nläksi Ottaha.\n\nSiäll ol Iiro täydes touhus ja vet parast aikka seilej ylös.\n\n-- Kui helkkris snää ny jäll ole oikke hantteerann, huus Vilkk hänellk\nkoht, ko häm bääs nii liki, ett hänem buhes kuulus.\n\n-- Jaa, ett kui mnää ole hantteerann. Sillaill, ettän seilasi Sauko\nmatalall ja kom baatt ott nii lujast pohjahan gii, etten mnää saanns\nstää muuto vallalles, ni mnää menim baati viäre ja lykkäsi se ulos.\nMutt kombastusingi samas. Paatt men menoijas ja mnää jäin grundills\nseisoma. Ja siit Leimun gapteem bärjäs mnuu ja vei mnuum Borihi ja\nsiäld mnää meni Ahlassihi ja tlii eilä ehtost kotti ja täsä mnää ny\nole. Siin mnuu meriselityksen on, goskas semmost tahdo.\n\nSemse ferklaaringi oikke Iiro anno, mutt ei se oikken dotuden gans\nyhtpitäv olls, sillett mond aikka jälkkembäi hän dunnust, ett pahuttas\nhän siihe give nokkaham bist ittes ja nauro stää, että hän sillaills\nsai frii kyytim Borihi saakk, ko hän gummingi muutongi olis Ahlassi\nlähtenn.\n\nSemne se Iiro o, ja händ sitt kehutti nii gamalast, ko hän hukkunnu\nluultti. Mutt kyll hän o saann meild se sijan gunnjas kuull.\n\nJa kon däst asjast puhe tlee, ni Vilkk sano ai: \"Jaa-a, sano mnää se\nvaa, ett jos mnää elän, go Iiro haudata, ni harku mnää ava, ennengo se\nNummell viädä, ja kato ett ovak siint todestakki Iiro maalise\njäänökse.\"\n\n\n\n\nPalomäe Anselmim bolkpyär\n\n\n-- Mimmost elämä te oikken däällp pidätt? Snää makka laiskottle niingo\nvanh koll täsä kuistimbengillk kesken giiruma elongorju aja ja tuallk\nkaevoll istu naapurtalo Anselm ja valele päätäs. Ja pää hänell o niin\ndursistunn ja taulvärkk nii mone färine, ett em mnää olis pahust\ntundenn, jos en olis häne äändäs kuullk, ko hän siällk kirole ittekses.\n\nTommila Evert semssi kysel, ko hän girkongylä mennesäs ol poikenns\nSalmelaha hiuka huilama.\n\nSalmela isänd, neljänkymmne ikkäne vanh nuar miäs, nous istuman\nguistimbengill, sanos hyvä päevä, koperoitt piippus esill liivim\nblakkrist, sylk ja vastas: älä mittäm buh, Evert, kyll mek kovat taksu\nolen dehn näinp päevin, mnää ja Anselm. Vai nii, vai näis snää Anselmi.\nAnnast tulitikuj -- nii, eiköst se olk klooku näköne?\n\n-- No, on gyll, o händ, kom bää o jämt niingo mädändynn juurikas.\n\n-- Sillaill oikke. Händäst, piteliks snää stää hänem bäätäs?\n\n-- En. Kuingast mnää semmost miäs liki olsi mennk, ko on däydes\nkiukusas, niingo mnää hänem buhestas ymmärsi.\n\n-- Niin gyll onki. Kiukkune oikke hän o. Eik ol ihmekä. Mutt ol se\nsendä vahing, ettes pidell hänem bäätäs. Se on diädäks niin däynn\nmollej ja klupuj, ett ko stää pitele, nii o juur jämt niingom berunsäkk\nolis sormette all.\n\n-- No, mutt misä, jumal siunakko, häm bääs semssen gunttoho o saann?\n\n-- Jaa ett misä. -- Kuule, jos snää täst lähi nää miähen, go on hyvin\ndotise näköne ja pää knyytis ja jos snää sitt piteles sem bäät ja siin\no moll molli viäres, ni älä semssi luul, ett hän o ollt tapplukses,\nsill ett tapplukses lyädä vaan gert taikk korkkendas pari ja nii ett\npiissa. Mutt ko jongum bää o semses reedas ko mnää juur seliti snuull,\nni snää saat tehd vaikk valas sem bääll, ett semsem bää omistaja o\nostann ittelles polkpyärä ja opettle ittiäs ajama sill.\n\n-- Vai nii, vai polkpyärä seljäs se Anselm pääs niin gamalan gunttoho o\nsaann.\n\n-- Sillaill oikke. Taikk ei polkpyärä seljäs, muttkom bolkpyärä seljäst\nmaahan dullesas.\n\n-- No nii, ymmärettävästengi nii. Vai o Anselmiki hankkinn ittelles\nsemse saastase rustingi.\n\n-- Kuingast muuto sitt. Ai hänell ollt täyty mitä toisillakki. Sai\noikke häm bäähäs semse meiningi, ett hän osta ittelles polkpyärä sills\nseurauksell, ett semne hän ny on, gos tiädä, ja mnää ole nii väsynn ett\ntundu juur niingo olsi oikke aika tavalls selkkän saann. -- Ja jos em\nmnää olis händ varottann ja sanonn, ett pys snää vaam boik erinäs\nsemsem biruheosem barist. Kyll maares se ymmärä, mnää sanosi, ett\nvaaralist peli semne on, go istutan gahdem byäräm bäällk, kon gulkevap\nperäsi. Ja olisiva rinnasi edes ja olis joku kolmas pyär, vaikk kuip\npiän siin vehkes edes taikk takan niitten gahden geskvälis, ni em mnää\nsanois mittä. Mutt ei niis ols semmost, ei mittä muut ko nek kaks pyärä\nperätyste. Ja niittem bäälls sitt istuta ja mennä, nii ett tukka löyhy.\nSemne ei olk kristelist meno. Semne o luanolaej vasta ja jumala\nhärnämist, semne, mnää sanosi.\n\n-- Ja siinäs sanosikkin gerran dotude sana. Vaaran gans leikittlemist\noikke se o ja jumalan giussamist. Mnää olen sanonns se heill mond\nkertta.\n\n-- Nii händ, mutt ongost kukka ottanss snuu neuvoistas vaari. Ei kukka.\nNiit hulluj o vaa yht pali ko ennengi ja enemängi. No tiätä se, sill\nett asi o niingon Duamisto faarvaina ai sanos, ettei hulluj kylvät\ntarvitt, niit kasva ittestäs. Ja Anselm ei ols sem bareve ko muukka.\nPolkpyärä oikke hän ost ja sai pahapolv mnuungi sitt viäl\ntaksvärkkihin, go hän sill ajama opettel.\n\n-- Vai tarvitti snuuakki siint toimes?\n\n-- No tarvitti. Mnää siin enimän dyän dehds saingi. Nääks, mnuum bit\npitämä stää pyäräm bahust pystös ko Anselm se seljäs istus ja tramppas\nstää. Hän sano ett sillaillk kaikk tekevä alus.\n\n-- Ol mar seki yht lai vähti.\n\n-- No, se snää saa usko. Hiki mnuull ol tukasan, go mnää Alhombään\ngedolls, siäll iso maandiän gyljes, karasi sem byärä rinnall ja pidi\nstää pystös. Pari kertta mnää siin jo suutusingi ja jäti Anselmi jumala\narmoill. Ja sillo hän goht ol päistikka kedos ja sai ensmäise mollip\npäähäs.\n\n-- Vai sillaill. Ja kuingast sitt käve?\n\n-- Sitt käve nii, ett ko mek kaks päevä kolm neli tiima päeväs olin\ndämmöst vähti pitänn, ni hän rupes oppema jo se verra, ettei häne valla\nmnuu nojillan stää rukkias trambat tarvinn. Hän dul vähitelle jo nii\nmestriks, ett mnää vaan doisin gäsi sai häne hoidetuks. Ja mitä\ntaitvamaks hän dul, stää uskomi hän dramppas ja stää enemä mnää sain\ngarat sem bahuksem byärä hännäs.\n\n-- Koera virk, kuulemas.\n\n-- Juur niingos sano. Koera virk oikke. Mutt viime mnää suutusingi ja\nsanosi hänell, ett ny em mnää viit enä, ko snää saat tull omi avuin\ndoime. Ja sillongost se pyär stää poikka paiskel. Välist se heitt häne\ngyljelles, välis seljälles, mutt emmitte se häne viskas päistikkan\ngettohon. Olis siin joku toine jo suuttunnk koko värkkihi. Mutt siin\nAnselmis o intti, oikken gova sisu sill o. Häm bur hammastas, tahkos\npäätäs ja kas näin daas pyärä selkkän dramppama. Ja opes ko opeski hän\nvaa niim bali, ett hän jo yksnäs pysys pystös pyärines. Mutt kamalast\nvinkkroite ja vänkkröite hän gulk, niingo mikäkin drankk. Ja se mnää\nsiin meni ja pani merkill, ett jos jossa vaa ol joku kivi taikk kokkar,\nko Anselm koit väistä, ni juur sen given daikk kokkra yli se pyär häne\nvei ja sitt he oliva molemmat taas laapallas. -- Kyll ne vaa niim\nbahuksen gurelissi kapineit ovas semsep polkpyärä. Ei lainkka niitten\ngans sinn mennäk, ko miäs meina, muttko sinn mihim byär meina ja pyär o\naim bäivastast miäld ko se ko ajajaks ittiäs nimittä. -- Kummingi\nsillon go niill opetella ajama. Tämssem bäätöksehe mnää tliin, go mnää\nsiink kedo reunas istusi yhdem buun dakan ja kattli stää Anselmi ja\npyärän giistlemist. Kedoll em mnää lainkka uskaldann menns, sillett\nsillo se pyäräm baha olis koht oll mnuu niskasan. Mnää pistim\nbiippuhungi siin ajan guluks. Mutt em mnää kaua saann oll rauhas.\nAnselm pyys, että mnää noukeisi niit pahimppi kivej pois siit kedold ja\nmnää hull rupesin doimeihi.\n\n-- No, omb se sili keto, ei siins sunkkam bali tyät ollk kivette\nnoukkimises.\n\n-- Nii snää sano ja nii luuli mnääki. Mutt menest kattoma stää\nkiviläjä, ko mnää ole sild kedold koonn ja tuls sitt sanoma, ettei siin\nolp plokkamist, ko siins siljä teke. Mnää tein dyät niingo urakall ja\nmnää takka, ett siäll viäläkki sais kokkon givej jongu heosenguarma.\nNii händ, siin mnää noukesin givej ja sinä aikan Anselm huilas ja\nläähött niingo ajost pääss koer. Ja ko mnää väsysin doimesan, ni hän\nrupes tramppama jälls stää rukkias. Mutt ei hän juur pali paremaks enä\nsinä päevänt tull. Ko hän sitt niitten kivetten dähdem balanajan dakka\nvaan gaaduskel, ni hän sanos suutuksisas: panest yks kivi tua sillan\ngäsipuittem bääll, ni saada nähd, löytäk tämä pyär se siäldäkki. Mnää\ntein dyät käsketty, pani nyrkingokkosen give sillan gäsipuittem bääll\nja Anselm läks vinkkroittema sillald poispäi. Mutt ei ollk kulunn\nmonttaka minuutti, ennengo hänem byäräs ol sillallp päi menos. Ja\nvaikkei se juur kiivenns sinnk kaittem bääll, ni men se sendä stää\nvasta semmost hyämy, att Anselm lens yli sillambuitte niitten givette\njoukkon, go siäll ojam bohjas ova ja sai uuden, gomja molli ottahas. --\nSemssi pahapolve rustingej nep polkpyärä ova.\n\n-- Kyll ai ovakkin, guulem. No, sitt olikin gaiketakki Anselm saannt\ntarppekses pyärästäs.\n\n-- Ei hän sitt Anselm oliska, jos hän sillo edes oll ymmärtänn ottap\npikase ero siit peevele vehkest. -- Ei maari, enemä mollej hänem bit\nsaamam bäähäs, ennengo hän siit hulludestas pääs.\n\n-- Nääks stää julmettu, vai viäl sittengi vaa yritt.\n\n-- Yritt oikke. Asi ol nääks semne, ett hän ol luvannp pannt täsä\ntoimem biäne lysti mnuull niingo mnuu vaevam balkaks ja ett ehtos, ko\nmes siäld kedold sitt tlii, ni me istusi ja teim bunsi ja pariki. Ja ko\nmes siins sitt istu ja ryyppäm bunsejan ja juttle siit polkpyäräll\najamisest, ni Anselm sano yhtäkki, ett koko konst siint toimes o se,\nett o rohki ja anda menn aika haittaralla vaa, niin gyll kuris sild\npyäräld unhottuva. Ja yks kaks hän ol ulkont, talutt pyäräs maandiäll,\nhyppäs se selkkä ja läks menemä. Ja tiädäks, sild oikke näyttiki, ett\nrohkeutt vaa siin ajos tarvita eik mittä muut. Ei Anselm enä yht hiukka\nvinkkroinn, muttko men niingon gulo kaupunkki kohde. Mnää läksin garama\nhänem beräsäs, mutt em mnää tiättävästengä händ sauttannk, ko hän men\nniingo riivatt. Mutt ko mnää pääsi sem bitkä oikelmustan dyä eng nähn\nhänd missä, ni mnuu lykkäs miälen, ett annast katto, eik se poik makk\nniitte Uudendalon gruunvalkivette joukos, kon dalvell läähätti siihe\nRandlan dorpan diähaaraha. Mnää jatko sitt vaan garamistan ja ko mnää\nrupesi lähenemä Randlan diähaara, ni mnää näi jo kaukka, ett siäll\noikke Anselm ol. Siäll oliva Anselm ja pyär niin doinen doissehes\nsekkandunnuin ett mnuullt tuliki oikken gamal vaev saad heijän\ngirvotetuks erilles. Ja virkos ai se Anselmiki sitt viime siin. Mutta\nrukki em mnää enä saannp pyärimä; en einettäkkä. Eik oll ihmekän, go\nmolemap pyärä oliva jämt kon gahdeksamerki ja kaikk muup paika nii\nväändynny, ettei koko pyäräst enä oll riitinkkiäkkä jälill.\n\nMnää otingi se sitt selkkähän ja taluti Anselmin gotti. Mutt ni\nihmeline miäs se Anselm o, ett ei sild sillong viäl se ajamise sisu\nvallam bois oll. Tänäpä aamust hän gäske, tiädäks, sepän gattoma stää\npyärä sillp pääll, ett se viäl pannais kunttoho. Muttko sepp ol stää\naikas käändänn ja väändänn ja syynänn ja naputell, ni hän sanos, ett ei\nsemsell haaskall enä mittän dehd. Jokune niist teräksist pyäräsäärist\nsiin viäl o ehi, hän sanos, mutta ei niistäkkä mittän galu tul.\nSukkvarttaiks ne ova liiam baksu ja häkiläm biikeiks liia ohkassi.\nSillaill oikke sepp sanos.\n\n-- Kas se. No, joko Anselmi sisu sitt läks?\n\n-- Mikäst siin autt? Ja om mar jumala onn, ett hän om bääss siit\nvehkest. Mutt mnää olen däsä maatesan ajatell, ett jos Anselm olis\nymmärtänns siink kiviroukkjon gohdalls sannos sillp pyäräll, ett toho\nmnää snuu aja nii säpäleiks, ettes ikänäs enäm byärimä yrit, ni hän\nolis vissi onnellisest sem baika siutt pääss. -- Nii riivatun gurelissi\nkapineit nep polkpyärä ova.\n\n-- Semne oikke mnuu järken o. Puhuva ett vaimihmse ovak kureijas täynn,\nmutt siinp puhes ei olp pali mittäm berä. Mnää en ainakkam banis\npuumerkkiän semse atästi all, sill ett se hiukk mitä mnää ole oll\nheijän gansas tekemisis, niim baremi lakkjoj ja luanikkait luandkappli\nmnää ole heijä huamann olevas. Mutt jos kurelisist rustingeist puhuta,\nni mnuu miälestäm bolkpyäräs sillon dleeva ensmäisell vaalsijall. Se o\nmnuu ajatuksen ja mnää todista se asja omallk kokemuksellan.\n\n-- Nii, em mnää tahd kiälttä, ett snuull o oikkeus pyärätte suhte, mutt\nälä snää seot vaimihmssi tähä juttuhu. Niist es snää tiädp pali mittän,\ngos ole naimatongi. Nääks asi o semne, ett polkpyärist saada sendän\ngurip pois, kosk ne niillt tosa ajavaf fliitova niingo muin miähin,\nmutt kui mahta oll vaimihmse lait. -- -- No nii, em mnää sans se\nenemppä. -- -- Ei maar, täyty lähtit täst taas. Hyväst ny.\n\n-- Jumala halttu!\n\nEvert läks menemän girkongylä kohde ja Salmela isänd oijens taas ittes\nmakkaman guistimbengill. Mutt kaevoll Anselm joukkom bist pääs\nvesiruuhesse, joukko raott sormettes avullt tursastunnuj silmluamias ja\nol miälisäs, ko hän niingi sai hetke ihmetell luamkunna ihanutt.\n\n\n\n"]