[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fVhcR2WmygzQFSbmK4QsieIsOlU5TrM0GCf4HsbSgXBk":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":11,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":20,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":29,"gutenbergTranslators":30,"gutenbergDownloadCount":31,"aiDescription":32,"preamble":33,"content":34},1666,"Kuvaelmia itä-suomalaisten vanhoista tavoista 1: Joulun vietto","Häyhä, Johannes",1839,1913,"1666-hayha-johannes-kuvaelmia-ita-suomalaisten-vanhoista-tavoista-1-joulun-vietto","1666__Häyhä_Johannes__Kuvaelmia_itä-suomalaisten_vanhoista_tavoista_1_Joulun_vietto",null,"tietokirja",[],[],"fi",1893,27349,175950,false,56091,[22,23,24],"Finns -- Russia (Federation) -- Karelia -- Folklore","Karelia (Russia) -- Social life and customs","Seasons -- Russia (Federation) -- Karelia -- Folklore",[26,27,28],"Archaeology & Anthropology","History - Modern (1750+)","History - Other","\"Kuvaelmia itä-suomalaisten vanhoista tavoista 1: Joulun vietto\" by Johannes Häyhä is a historical account written in the late 19th century. The book explores traditional Finnish customs surrounding the celebration of Christmas and provides insights into the lifestyle and practices of Eastern Finnish village life during this festive season.   The opening of this work provides a comprehensive background on the author's life and his motivations for documenting cultural practices. It recounts Häyhä's early experiences, portraying his childhood as a curious child raised in a small village. He shares the dynamics of his family and community, including his desire to learn and his journey toward becoming a teacher, which ultimately leads him to document the festive traditions of his homeland. The text sets the stage for a deeper exploration of customs associated with preparing for Christmas, highlighting communal activities, food preparations, and various crafts involved in the celebration of this important holiday. (This is an automatically generated summary.)",[],249,"Teos sisältää tarkkoja kuvauksia itäsuomalaisista kansantavoista ja joulunvietosta 1800-luvulla. Se alkaa kirjoittajan omaelämäkerralla ja etenee kronologisesti joulun valmisteluista aina loppiaiseen saakka. Kirja tallentaa katoavaa elämänmuotoa, perinteisiä leikkejä ja juhlatapoja Karjalan ja Itä-Suomen alueelta.","Johannes Häyhän 'Kuvaelmia itä-suomalaisten vanhoista tavoista 1: Joulun\nvietto' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 1666. E-kirja on public\ndomainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten emme aseta mitään\nrajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","KUVAELMIA ITÄ-SUOMALAISTEN VANHOISTA TAVOISTA 1: JOULUN VIETTO\n\nKirj.\n\nJohannes Häyhä\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nSuomalaisen Kirjallisuuden Seura,\n1893.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\nJohannes Häyhän omaelämäkerta\nJohdatus\nJoulunalus\nTuomaan päivä\nJoulun aatonaatto\nJouluaatto\nJoulupäivä\nTahvanan päivä\nJoululeikit\nKolmas joulupäivä\nNeljäs joulupäivä eli lasten päivä eli viimeispyhä\nUusi joulu\nLoppiainen eli kolmen kuninkaan joulu\n\n\n\n\nJohannes Häyhän omaelämäkerta\n\n\nOlen syntynyt 17 päivänä kesäkuuta vuonna 1839 Häyhän kylässä,\nRautjärven pitäjässä ja Viipurin läänissä. Isäni nimi oli Juhana. Hän\noli vanhin poika kuudesta lapsesta, äitini talollisen tytär Maria\nMatintytär Pajari oli kotoisin saman pitäjän Miettilän Pajarista.\n\nKun äitini tuli naimisiin, oli Häyhässä vain kaksi taloa, joissa\noli perhettä viidettäkymmentä henkeä kumpaisessakin talossa. Elämä\nmolemmissa taloissa oli patriarkallinen. Sinä keväänä, kun synnyin,\nerkani meidän talo kolmeksi eri taloksi. Isoisäni ollen vanhinta\nkantaa jäi poikineen ja veljineen asumaan vanhalle, vaan nuoremman\nkannan perheet saivat siirtyä uudispaikoille. Nyt on Häyhässä 8 taloa.\n\nMinä kun olin vanhempieni ainoa lapsi, kohdeltiin minua erinomaisella\nhellyydellä, ja varsinkin isoisäni piti minua silmäteränään. Kun\nmuita lapsia ei ollut, minua lempi koko talon perhe, jota oli noin\n15 henkeä. Minä olinkin nokkela poika oppimaan kaikkea muuta,\nvaan kirjan luku oli minusta vastenmielistä, mutta sananlaskuja,\narvoituksia, satuja ja vanhoja runoja minä opin pian, mitä vaan\nkuulin. Muistan aivan hyvin, kun äitini monta kertaa huolissaan\nhuokaili: \"Mitä tästä poikaraukasta tulee, kun ei häntä saa oppimaan\nlukemaan.\" Tietysti pani äitini kaikki konstit liikkeelle saadakseen\nminut lukemaan, mutta turhaan. Minulla oli kaikkeen muuhun halu, vaan\nei lukemiseen. Kirjat, varsinkin aapiskirja minua oikein pelottivat.\n\nSinä talvena, kun olin seitsemännellä vuodella, tuli meille toisen\ntalon tyttären tytär yhtenä sunnuntai-iltana ja luki vähässä ajassa\naapiskirjani läpi, vaikka hän oli vähän nuorempi minua. Tämä antoi\naihetta vanhalle Mari-tädilleni moittia minua ja kiittää tyttöä.\nTätini mielipiteeseen yhtyivät kaikki, sekä meidän perhe kuin myös\nne naapurit, jotka silloin sattuivat meillä olemaan. Ei kukaan\npuolustanut minua, vaan kaikki moittivat minua laiskaksi ja jos\njoksikin. Tämä koski minuun niin kovasti, että tillahdin itkemään.\n\nKylän rahvaan mentyä kotiinsa, otin käskemättä kirjan käteeni ja\naloin synnytellä tavaamista. Kukaan ei ollut huomaavinaan tätä\nminun lukuintoani, enkä minä sitä varten lukenutkaan, että minua\nkiitettäisiin, vaan minä tahdoin todenperästä oppia lukemaan.\nIllallisen syötyä jatkoin lukuani ja seuraavana aamuna, kun äitini\ntulen liedestä puhalsi, nousin lukemaan. Tällä tavoin ahkeroituani\nopin vihdoin lukemaan niin, että jo kevätpuolella luin rentonaan\nmitä kirjaa hyvänsä. Pian alkoi jo meidän pere pelätä minun tulevan\nheikkopäiseksi paljosta lukemisesta ja isoisäni alkoi jo peitellä\nminulta kirjoja käskien minua toimittamaan jotakin muuta. Seuraavana\ntalvena tuli meille käymään hurskas kirjamies Repo Varis, joka ohjasi\nminua käsittämään luvun sisältöä. Minä en siihen asti ollenkaan ollut\ntullut ajatelleeksi, että lukua piti ymmärtää. Sain luvulleni sen\njälkeen kokonaan toisen tolan.\n\nKun kerran pääsin isoisäni kanssa kirkkoon, pälkähti minulle päähän\nruveta saarnamieheksi. Kotiin tultuani ilmoitin aikomukseni naapurin\nJuhalle, joka oli puolenkymmentä vuotta minua vanhempi ja osasi\nmuutamia virsiä. Hän yhtyi mielellänsä tuumaani ja kylän lapset\nkutsuttiin meille jumalanpalvelukseen. Tuvan orteen sidottiin\naisakello, jolla soitettiin lapset sisälle. Tuoli nostettiin\nkolpitsalle (uuninrinnan penkille), ja aloin siinä saarnakirjasta\nlukea korkealla äänellä niinkuin kuulin papin tekevän. Tämä oli\nmeidän perheestä jotain uutta ja ihmeellistä. Pian levisi tieto\nminun saarnataidostani naapuritaloihin, ja hekin tulivat seuraavana\nsunnuntaina kuulemaan minun saarnaani.\n\nKun sittemmin saarnakirja vietiin pois, niin saarnailin\nulkomuistista, mitä olin oppinut ja satuin muistamaan joko\nsaarnakirjasta, Huutavan äänestä tahi muista kirjoista. Tämä oli\naikaihmisistä vieläkin ihmeellisempää. He alkoivat kokoontua\nmeille sunnuntai-iltapuolilla ja pyytää minua saarnaamaan ja\nnaapurin Juhoa laulamaan. Vihdoin äitini kielsi minua saarnaamasta.\nHän näet pelkäsi, että minua sakotettaisiin saarnaamisestani,\nniinkuin edellisinä aikoina kerettiläisiä sakotettiin väärän opin\nlevittämisestä ja luvattomain kokousten pitämisestä. Naapurit saivat\nminut kuitenkin vakuuttumaan, että äiti oli väärässä, ja saarnasin\nheille siitä lähtien äidin kirkossa ollessa. Välistä innostuin niin,\nettä sanat tulivat aivan tulvimalla suustani. Saarnan loputtua\nantoivat kuulijat minulle rahaa, ken kopeekan, ken kaksi, niin että\neräänä pyhänä kun suuri joukko oli koolla, aina Ilmeen kappelista\nsaakka, karttui minulle rahaa yli kahdenkymmenen kopeekan. Eikä\näitini kieltänyt enää minua saarnaamasta, kun naapurit hänet\nylipuhuttelivat.\n\nVihdoin ennätti minun saarnaamishaluni kirkkoherran korville ja hän\nsanoi kerran isoisälleni, joka oli kylänvanhin: \"Te älkää antako sen\nlapsen saarnata, sillä se ei ole hyvä eikä terveellistä, kun lapsi\nsaarnaa.\" Nyt täytyi minun lakata saarnaamasta aikaihmisille, mutta\nsaarnailin salaisesti lapsille. Kesäiseen aikaan ajoimme me lapset\nkeppihevosillamme metsään ja siellä erään suuren kiven päällä pidimme\njumalanpalvelusta kaikessa hartaudessamme kenenkään häiritsemättä.\nKeskenämme teimme lupauksen, ettemme virka koko asiasta mitään\nkenellekään ja sen lupauksen me pidimmekin.\n\nSeuraavana talvena kun kylänluvuissa näin papin kirjoittavan\nsulkapännällä, ajattelin heti, että minun piti oppia kirjoittamaan.\nAloin hiilellä kirjoittaa töherrellä tuvan seiniin ja oviin\njonkinlaisia viippo-vaapposia. Isoisäni kielsi seiniä tärvelemästä\nja lupasi laittaa minut kirjoituskouluun Variksen lautamiehen pojan\nOllin luokse. Pari viikkoa olin Ollin luona, ja opin jo vähän\nkirjoittamaan jonkunlaisia \"harakanvarpaita\". Kesällä paimenessa\nkäydessäni oli minulla eväspussissani taulunpalanen, johon\nkirjoittelin Ollin tekemän aapisen mukaan.\n\nSeuraavana syksynä laitettiin minut Rautjärven pappilan \"nuorelle\nherralle\", ylioppilas Magnus Fredrik Alopaeukselle kirjoituskouluun.\nSiellä olin kuukauden päivät, ja opin sillä ajalla joten kuten\nkirjoittamaan sekä laskemaan neljä ensimmäistä päätoimitusta täysillä\nluvuilla.\n\nNoin virstan verran meidän kotoa, Aitjärven toisella puolella\noli Ilmeen hovi ja siinä oli isäntänä everstiluutnantti Rafael\nTavast, suomenmielinen herra. Kuultuaan minusta hän noudatti minut\nluokseen ja lainaili minulle kirjoja luettavaksi. Erään kerran\nlaittoi hoviherra noutamaan minua luokseen. Hovissa oli paljon\nvieraita herroja, muiden muassa majuri Lagervall Parikkalasta. Hän\nluetti minua ja lahjoitti minulle toimittamansa kirjat Judith ja\nTuhkapöperö. Sitten alkoivat herrat kehottaa minua menemään kouluun\nViipuriin. Kun minä muka heidän mielestään olin kovin hintura ja\nhento tekemään kovaa maatyötä, niin arvelivat he: \"Oppisit ehkedes\nsen verran, jotta voisit päästä joko pitäjän koulumestariksi tai\njahti- ja siltavoudiksi, ettet tarvitsisi noin hienoilla jäntereillä\ntehdä raskasta maamiehen työtä, johon sinulla ei näy olevan kylliksi\nvoimia.\" Tietysti olin hyvin iloinen tällaisesta ehdotuksesta ja\nkerroin sen vanhemmilleni ja isoisälleni. He lupasivat laittaa minut\nkouluun Viipuriin. Ainoastaan äitini oli vastaan. Hän ei tahtonut\npäästää ainoaa lastaan outoihin oloihin. Kumminkin jäi kouluun\nlaittaminen sinä syksynä.\n\nTalven tultua Tavast-herra pyysi minua Ilmeen koulumestarin\napulaiseksi. Minä otin tarjouksen vastaan, opetin kuukauden päivät ja\nsain palkakseni kymmenen kopekkaa päivässä.\n\nSeuraavana vuonna, kun isoisäni joulun aikana kuoli, ei enää\nvoinut olla puhettakaan minun koulunkäynnistäni, kun talon pönkä\noli kaatunut. Mutta Ilmeen eversti ei ollut niitä miehiä, jotka\ntuumansa jättävät kesken. Hän kehotti vaan minua menemään kouluun.\nMinä kerroin hänelle kaikki meidän kotiasiat, mm. että isoisäni oli\nkuollut ja minun isäni, joka oli hiljainen mies, ei ole isäntänä\ntalossa, vaan taloa hallitsee isoäitini tahdosta Tuomas-setäni,\njoka ei tahdo kustantaa minua kouluun. Tämän kuultuaan laittoi\nTavast minut kotiini ja pyysi molemmat vanhempani luokseen hoviin.\nMitä kaikkea hovin herra lienee heille puhunutkin, en tiedä, vaan\nsieltä tultuaan äitini itki, otti minut syliinsä ja sanoi: \"Nyt\nrakas lapseni täytyy meidän erota. Hovin herra lupasi laittaa sinut\nViipuriin kouluun omalla kustannuksellaan.\" Isänikin oli kovin\nliikutetulla mielellä, mutta ei puhunut mitään.\n\nSeuraavana päivänä Tavast-herra puheli minulle kouluun menosta ja\nlupasi pitää huolen toimeentulostani koulussa. Evääksi antoi hän\nminulle ruplan rahaa, kolme reikäleipää ja kymmenkunta hailia, sekä\nsuosituskirjeen serkulleen, Viipurin lääninkirjuri Tavastille, joka\nasui Viipurissa omassa talossaan Keisarinkadun varrella. Isäni\npuolestaan antoi ainoat rahansa, joita oli noin puolen ruplan verran,\nsekä lainasi naapurilta ruplan vielä lisää ja antoi ne minulle.\nTuomassetäni, jolla meidän talon rahat olivat, ei antanut äyriäkään.\nÄitini saattoi minua ja kantoi eväspussiani Miettilään asti. Siinä\njätimme hellät jäähyväiset ja itkimme erotessamme.\n\nNäin läksin ulos avaraan maailmaan 3. päivänä syyskuuta vuonna 1856\nja astuin eväspussi selässä maantietä pitkin. Laitilan kylässä\nJääsken pitäjässä, johon meiltä tulee lähes kolmekymmentä virstaa,\nolin ensimmäisen yön. Seuraavana aamuna olivat jalkani niin kovin\nkipeät, etten olisi mitenkään voinut kävellä, kun vanha kenkä oli\nhangannut jalkani rikki. Minun täytyi siis ottaa kengät kainalooni\nja kävellä avojaloin Vuokselle asti. Lautassa sattui menemään yli\nminun kanssani eräs vanginkuljettaja joka meni tyhjillään Viipuriin,\nja lupasi viedä minut kärryissään puolesta ruplasta. Minun oli\npakko suostua tarjoukseen. Illalla olivat lyhdyt jo palamassa, kun\nsaavuimme kaupunkiin. Katarinankadulla erosin kyytimiehestäni ja\nmaksoin kyytipalkan. Ensimmäisen yöni Viipurissa vietin Ilmeen herran\nvävyn, kirjakauppias Alftanin kartanon renkituvassa yhdessä rengin ja\nluteiden kanssa.\n\nSeuraavana aamuna menin Tavast-herran luokse ja annoin hänelle\nkirjeen, jonka luettuaan hän sanoi veljelleen: \"Tässä on nyt se\nmaisteri Häyhä, josta Ilmeen herra minulle kertoi.\" Minua harmitti\nja hävetti moinen pilanteko, vaan ei auttanut mitään virkkaminen.\nKortterin sain pesutuvassa, velvollisuudella kiillottaa joka aamu\nherran saappaat ja kalossit sekä lakaista kahdesti viikossa katuosa\nja kartanomaa. Minä sain asua yksin siinä.\n\nSamana päivänä vei Tavast-herra minut Rahvaankouluun, jota silloin\npidettiin vanhassa gymnaasion kartanossa Ala- eli Karjakadun\nvarrella. Koulun johtajana ja ensimmäisenä opettajana oli entinen\nylioppilas Jaakko Innanen, toisena opettajana pastori Otto Vilhelm\nSegersvärd ja laulun opettajana Gustaf Saxbeck. Koulun kaitsijana\nja johtokunnan esimiehenä oli lukion rehtori rovasti Carl Henrik\nStåhlberg. Minut asetettiin toiselle osastolle kun osasin jo\nkirjoittaa ja laskea. Rahvaankoulussa olivat samat oppiaineet kuin\nkansakoulussa nykyään, paitsi voimistelua ja käsitöitä. Myöskin\nluettiin ruotsia. Uskonto ja matematiikka olivat mieliaineitani.\nKoulunkäyntini menestyi hyvin ja sain kiitettävät todistukset sekä\nahkeruuteni palkinnoksi Lasten Suomettaren v. 1856.\n\nNäinä aikoina alkoivat monet oppineet ja sivistyneet pitää huolta\nrahvaan sivistämisestä. Niiden joukossa oli Karl Alftan Horttanan\nja Korpelan hovin omistaja Viipurin pitäjässä. Hän laittoi omalla\nkustannuksellaan alustalaistensa lapsille sunnuntaikoulun,\njossa opetettiin sisälukua, uskontoa, kirjoitusta ja laskentoa\nsekä selitettiin päivän evankeliumi ja epistolatekstit. Koulua\npidettiin kuusi tuntia joka sunnuntai. Tähän kouluun opettajaksi\nhankki herra Alftan konrahtori N.G. Coranderin. Corander, joka oli\ntullut minun tuntemaan, otti minut apulaisekseen Koprala-Horttanan\nsunnuntaikouluun ja maksoi minulle puolitoista ruplaa pyhältä sekä\nvapaan kyydin edestakaisin. Tämä tulo, niin vähäinen kuin se olikin,\nriitti minulle elatukseksi kouluajalla 1857.\n\nKesälupa-ajan 1857 opetin Ilmeen herran pyynnöstä hänen hovinsa\npalvelijoita joka sunnuntai kolme tuntia ja sain palkakseni 25\nkopeekkaa ynnä päivällisen ja kahvit. Syksyllä kouluun lähtiessäni\nsain taas everstiltä matkarahaa. Sen jälkeen en enää koskaan saanut\ntavata isällistä holhoojaani, Tavast-herraa, sillä marraskuussa\n1858 kuoli tuo jalo kansalainen ja hellä ihmisystävä. Vähää ennen\nkuolemaansa oli hän kaivannut minua ja kutsunut minua rakkaaksi\npojakseen. Hänen kuollessaan olin Viipurissa koulussa ja sain kuulla\nasiasta vasta perästä päin.\n\nToukokuun alussa 1858 tarjosi rehtori Ahrenberg minulle opettajan\npaikan Tervajoki-Kiiskilän Rahvaankoulussa, jota kustansivat rehtorin\nrouva Ahrenberg, maanviljelijän ja tehtailijan rouva Bülzov, entisen\nkauppiaan rouva Krohn, vapaaherran rouva Mendt, everstinrouvat\nMendt ja Rippas, kauppiaan rouva Seseman ja tohtorin leskirouva\nÖrn, sekä neidit Mendt ja Seseman. Minä otin kiitollisuudella\ntarjouksen vastaan. Lauantai-iltapuolella opetin kaksi tuntia ja\nsunnuntai-aamupuolella kolme tuntia. Siitä maksettiin minulle palkkaa\nkolme ruplaa kerralta. Muun ajan sain jatkaa lukujani kaupungissa.\n\nKevätlukukauden loputtua pyysi rehtori Ahrenberg minua\nkotiopettajaksi hänen ynnä muiden herrasväen lapsille Vainikan\nhoviin Viipurin pitäjässä. Minä suostuin ja käytyäni kotona\nvanhempiani tervehtimässä, matkustin Vainikkaan. Rehtori A:n perhe\noli ensimmäinen Viipurissa, jossa lapsilla oli äidinkielenä suomi.\nSiksi heitä lapsena kutsuttiin suomalaisilla nimillä. Ne lapset,\njoita opetin, eivät ehkedes osanneetkaan ruotsia. Lasten kanssa\nluin kolme tuntia jokaisena arkipäivänä. Lauantai-iltapäivänä ja\nsunnuntai-aamupuolella kävin opettamassa Tervajoen koulussa.\n\nTämä kesälupa-aika oli ihanin aika elämässäni. Ei mitkään\nleipähuolet, eikä muut elämän murheet rasittaneet mieltäni. Talossa\nminua kohdeltiin perheenjäsenenä ja sain rehtorin herrasväen kanssa\nkäydä tervehtimässä Krohnin herrasväkeä Kiiskilässä sekä Rippasin,\nBützovin, Mendtin ja Örnin herrasväkeä Tervajoella. Joka paikassa,\npaitsi Örnillä oli nuorta väkeä, joista jokainen äitinsä kielen\nohella osasi suomea. Meillä nuorilla oli siis suomi seurakielenä.\nVanhempi herrasväki puhui tavallisesti saksaa. Ruotsia ei kuultu\nseurassa milloinkaan. Sillä aikaa kun vanhempi herrasväki seurusteli\nsisällä oli meillä nuorilla omat leikkimme ja seuramme ulkona.\nEtenkin Kiiskilän suuri puutarha oli meillä mieluisana huvipaikkana.\nVäliin kävimme purjehtimassa, uimassa, metsästämässä ja urheilemassa.\nSydämellinen ystävyys, jossa ei vilppiä ollut, yhdisti meidät.\nYlioppilaat Julius Krohn, hänen veljensä Leopold sekä vänrikki Rippas\nynnä rehtori Ahrenbergin pojat, kaikki me olimme hyviä toveruksia.\nMyös Lövgrenin poikien kanssa, jotka aina välistä kävivät Vainikassa,\ntutustuin pian. Niistä oli paras minun mielestäni Viktor Lövgren.\nJulius Krohn antoi minulle monta tarpeellista neuvoa ja ohjausta\nkoulun pidossa, lainakirjaston hoidossa ym. Minä taasen puolestani\nselittelin hänelle itäsuomen murretta ja lausetapoja. Täten\ntulimme me herttaisimmiksi ystäviksi. Vielä yliopiston opettajana\nollessaankin hän kävi minua tervehtimässä Viipurissa käydessään.\n\nSyyskuun alussa muutin Viipuriin ja menin kouluun. Tervajoella\nkävin niinkuin ennenkin koulua pitämässä lauantai-iltapuolella\nja sunnuntai-aamupuolella. Näin kului syyslukukausi v. 1858 ja\nlukukauden loputtua ilmoitti johtaja Innanen minulle, että minun\nolisi parasta jatkaa opintojani muissa kouluissa, jos vaan varat\nriittävät. Muuten olisi parasta muuttaa Tervajoelle asumaan, kun\nsiellä oli virkapaikka. Varojen puutteessa täytyi minun jättää\nkouluhommani ja muuttaa Tervajoelle asumaan. Siellä muutettiinkin\nkoulu jokapäiväiseksi, ja minulle maksettiin vissi palkka sekä vapaa\nkortteeri ja valo koulukartanossa.\n\nOloni Tervajoella oli ikävin aika elämässäni sillä seudun asukkaat\nolivat sangen alhaisella sivistysasteella, eivätkä osanneet muusta\npuhua kuin rahdinvedosta, päivätöistä ym. jokapäiväisistä askareista.\nPyhäaikoina oli juominki, kortinlyönti ja tanssi tavallisena\najanviettona. Minä en tietysti voinut sellaisissa seuroissa\nviihtyä, vaan oleskelin itsekseni. Voimani mukaan koettelin muuttaa\nheidän mielipiteitään ja tapojaan, mutta totuttu tapa ei hevillä\nhäviä. Kuitenkin sain muutamia nuorukaisia tulemaan pyhäkouluun ja\nlauluharjoituksiin, joita pidin sunnuntai-iltana. Heille lainailin\nhyödyllisiä kirjoja luettavaksi. Sunnuntaievankeliumin selityksissä\noli kuulijoita koulusalin täydeltä. Pitkinä talvi-iltoina koettelin\nedistää tietojani. Varsinkin halukkaasti lueskelin historiaa ja\nMurmannin Sedän opetuksia sielutieteessä.\n\nKesäaika kului minulta rattoisasti Tervajoella, kun entiset\ntuttavani muuttivat maalle asumaan. Silloin taasen oli hauska\nelämä. Vihdoin paisui kouluni Tervajoella niin suureksi, että piti\nottaa apuopettaja, joka ohjaili pienempiä lapsia sisäluvussa ja\nkirjoituksessa.\n\nKun Viipurin kaupungissa ei ollut muita suomalaisia kouluja, kuin\nrahvaan koulu, karttui tähän kouluun niin paljon oppilaita, jotteivät\nkaksi opettajaa ehtineet niitä opettaa. Kaupungin hallitus valtuutti\nkoulun johtokunnan ottamaan kolmannen opettajan Rahvaan kouluun,\nkahden sadan ruplan vuosipalkalla. Sitäpaitsi määrättiin opettajalle\nvapaa kortteri ja polttopuut. Koulun entisten opettajain Innasen ja\nSegersvärdin ehdotuksesta ja rehtori Ahrenbergin puoltolauseella\npäätti koulun johtokunta kutsua minut kolmanneksi opettajaksi 1861\nsyksyllä.\n\nAsuntoni sain nk. vanhassa kymnasin kartanossa. Se kun oli liian\niso yhden miehen kortteriksi, otin asuntotoverikseni Johanneksen\nkirkkoherran pojat Taavi ja Gabriel Halin, jotka kävivät\nkymnaasikoulua. Näiltä, varsinkin Taavilta sain enemmän oppia\nnuottitieteessä. Sittemmin oli minulla asuinkumppanina pastori\nMalinen, jolta sain oppia monessa aineessa, varsinkin uskonnossa.\n\nKun Viipurin sunnuntai- ja iltakoulun valmisteleva osasto tuli niin\nsuureksi, että siihen tarvittiin toinen opettaja, otettiin minut\nsiihen virkaan v. 1863. Opetin kolme tuntia sunnuntai- ja kaksi\ntuntia keskiviikko- sekä lauantai-iltapuolella. Kun sama koulu vuonna\n1886 muuttui käsityöläiskouluksi, jäin siihen edelleen opettajaksi\nvuoteen 1889 asti.\n\nKun pastori J.V. Murmanin pois muuton tautta jäi rouva Julia Krohnin\ntyttökoulun uskonnonopettajan virka avonaiseksi vuonna 1863 niin\nannettiin sekin toimi minulle, ja hoidin sitä vuoteen 1869. Opetusta\noli siinä kaksi tuntia viikossa.\n\nVuodesta 1864 olen ollut jäsenenä Viipurin Kirjallisuusseurassa.\n\nKun rouva Krohnin koulu oli ainoa suomalainen tyttökoulu Viipurissa,\nniin tulvasi siihen enempi oppilaita, kun voitiin vastaanottaa.\nSiitä syystä perustivat asiaa harrastavat naiset Rouvasväen yhtiön\nja laittoivat ns. köyhäin tyttökoulun, jossa oli johtajatar ja\nkaupungin nuoria neitiä opettajattarina. Minulle tarjottiin\nsiinäkin koulussa uskonnonopettajan toimi, jota pidin palkatta\nkaksi lukukautta, syyslukukauden 1867 ja kevätlukukauden 1868\nkaksi tuntia viikossa. Nälkävuosina 1867-1868, kun kulkulaiskansaa\nkeräytyi suuret joukot Viipuriin, laittoivat armeliaat ihmiset\nnäille nälkään nääntyville ihmisparoille työhuoneen, jota pidettiin\nensin yksityishuoneessa syksyllä 1867, ja sittemmin kaupungin\npakkahuoneessa talvella 1868. Siinä annettiin työtä ja ruokaa\npuutteen alaisille miehille, naisille ja lapsille. Minua pyydettiin\nsiihenkin laitokseen uskonnonopettajaksi ja opetin siinä\nkeskiviikko- ja lauantai-iltapuolilla, sekä sunnuntai-aamupuolilla.\n\nMilloinkaan tätä ennen en ollut tuntenut todellista väsymystä, mutta\ntällä ajalla olin melkein joka ilta aivan väsyksissä ylenpalttisesta\ntyöstä. Lopulla lukukautta vuonna 1868 olin niin heikko, että tahdoin\noikein nääntyä, sillä nuo 46 opetustuntia viikossa, jotka minulla\ntähän aikaan oli, uuvuttivat minut niin, että töintuskin voin\ntyötaakkaa kestää. Sen suloisemmalta tuntui kesälupa.\n\nVuonna 1872, kun Viipurin kaupungin rahvaankoulu muutettiin\nkansakouluksi, ehdottelivat minun entiset opettajani ja\nvirkatoverini Innanen ja Segersvärd, että minä paremmin\nkyetäkseni olemaan opettajana kansakoulussa menisin Jyväskylän\nkansakouluopettajaseminaariin oppimaan uudempiaikaisia opetustapoja.\nSen teinkin, ja pyysin ja sain vuodeksi virkavapautta. Jyväskylässä\ntutkin opetustapoja sekä seminaarissa että mallikoulussa. Väliaikoina\nlueskelin ahkerasti kasvatus- ja opetusoppia sekä fysiikkaa ja\nkemiaa. Lukukauden lopussa antoi herra Leinberg minulle todistuksen,\njossa hän kiitoksella mainitsi ahkeruuteni.\n\nKun syksyllä 1873 palasin Viipuriin, olivat siellä jo koulut toisella\nkannalla. Kansakoulun johtokunnan ehdotuksesta otettiin minut\nopettajaksi yläpoikakansakouluun, jossa olin opettajana ja luokan\njohtajana v:teen 1889.\n\nVuonna 1883 annettiin minulle Viipurin kaupungin Lukusalin hoitajan\nvirka, jota toimitin vuoteen 1889. Vuosina 1881-1889 olin jäsenenä\nViipurin kaupungin uuden kirkon rakennustoimikunnassa ja 1886-1887\nolin ensin jäsenenä, sittemmin vara- ja vihdoin esimiehenä Viipurin\nkansallisseurassa.\n\nVuonna 1887 ehdottelin Viipurin Kansallisseurassa, että tännekin\nperustettaisiin kansallismuseo. Seura hyväksyi ehdotukseni niin,\nettä jo samassa kokouksessa valittiin väliaikainen toimikunta, jonka\ntuli ryhtyä alustaviin toimiin ja laatia sääntöehdotus museolle\nja Seuran ne tarkastettua ja hyväksyttyä hakea niille vahvistus.\nTähän toimikuntaan valitsi Kirjallisuusseura minutkin. Me teimme\nkäskyn mukaan, ja nyt on kansallismuseo Viipurissa. Olen keräillyt\nvanhoja esineitä tähän museoon Rautjärveltä, Ilmeeltä, Hiitolasta\nja Ruokolahdelta. Vieläkin olen (1897) museon asiamiehenä tällä\npaikkakunnalla.\n\nViitenä viimeisenä vuonna minulla oli 50 virkatuntia viikossa,\nkansakoulussa 30, käsityöläiskoulussa 7 ja lukusalissa 13. Siihen\ntulivat vielä päälle päälliseksi monet muut toimet, niin että väsyin\nvihdoin sekä sielun että ruumiin puolesta sen ylenmääräisen työtaakan\nalle, ja olin pakotettu pyytämään ensin virkavapautta ja sittemmin\nvirkaeroa. Monien toimieni ja palveluksieni tähden, sekä lääkärin\nantaman kivuloisuustodistuksen nojalla, annettiin minulle virkaero\nsyyskuun 1. päivänä vuonna 1889 ja täysi eläke Suomen valtiolta.\nSen ohessa Viipurin kaupunki, jonka hyväksi minä olin voimani ja\nterveyteni uhrannut, antaa minulle vuosittain 200 markan ylimääräisen\neläkkeen. Myös Eelis Holmin kassasta saan lisäeläkettä 120 markkaa\nvuodessa.\n\nMuutettuani asumaan Rautjärvelle annettiin sielläkin minulle\nmonenlaisia luottamustoimia. Niinpä esim. olin kuntakokouksen\nesimiehenä 1890-1892, josta sitten pyynnöstäni sain eron. Vuodesta\n1891 olen ollut jäsenenä ja varaesimiehenä lainakirjaston\njohtokunnassa Rautjärvellä. Vuosina 1890-1895 olin jäsenenä ja\nvaraesimiehenä Rautjärven kansakoulun johtokunnassa, josta sitten\npyynnöstä sain eron. 1891 olin jäsenenä ja varapuheenjohtajana\nsiinä komiteassa, jonka tuli laatia ehdotus seurakunnan\nlaajentamisesta. Vuosina 1892-1894 olin esimiehenä Oras-nimisessä\nRautjärven raittiusseurassa. 1893 olin esimiehenä Rautjärven\njyvälainamakasiiniin uusia sääntöehdotuksia laativassa komiteassa ja\nvuonna 1895 jäsenenä Antrean maanviljelysnäyttelyn toimikunnassa.\n\nPaitsi näitä olen ollut valtiopäivämiesehdokkaana eli\nvalitsijamiehenä rautjärveläisten puolesta kolmessa viimeisessä\nvaltiopäivämiesvaalissa Jääsken kihlakunnassa. Nykyään olen\nkutsuttuna jäseneksi Viipurin läänin maanviljelysseuraan, sekä\nKaunokirjailijayhdistykseen Helsingissä.\n\nKerron vielä vähän perheoloistani. Naimisissa olen ollut kaksi\nkertaa. Ensi kerralla menin avioliittoon Joutsenon lukkarin tyttären\nAnna Josefina Kairion kanssa 16. päivänä tammikuuta 1866. Hän\nsynnytti minulle pojan 3. päivänä helmikuuta 1867, mutta kuoli\nlapsivuoteeseen 7. päivänä samaa kuuta 24 vuoden vanhana. Samana\npäivänä, kun äiti haudattiin, kastettiin lapsi ja hän sai nimekseen\nJohannes Esikko. Poika kuoli kuukauden perästä keltatautiin.\n\nToisen kerran menin naimisiin 22.12.1868 talollisen tyttären Anna\nHäyhän kanssa (syntynyt 22.2.1851) Rautjärven Häyhästä. Tästä\navioliitosta on meille syntynyt:\n\n1. Poika Johannes Väinö, syntynyt 6.6.1870, kävi 9 vuotta koulua ja\non nykyään käräjäkirjurina Äyräpään kihlakunnassa.\n\n2. Tytär Naima Hiepra, syntynyt 12.10.1872, hän kävi koulua 13\nvuotta, on opettajattarena Hollolan Paimelassa ja naimisissa\nkansakoulunopettaja Viktor Frimanin kanssa.\n\n3. Poika Viljo Armas, syntynyt 14.6.1881, on nyt lyseon III luokalla.\n\n4. Tytär Hilja Lyyli, syntynyt 13.8.1883, on kansakoulun viimeisellä\nluokalla.\n\n5. Tytär Helmi Hiipi, syntynyt 24.3.1885, on kansakoulun kolmannella\nluokalla.\n\nVuonna 1870 2. päivänä helmikuuta kuoli isäni 56 vuoden vanhana ja\nvuonna 1894 heinäkuun 7. päivänä kuoli äitini 78 vuoden vanhana.\nVuonna 1885 ostin maatilan Rautjärven Häyhästä 2500 markalla. Tila\noli rappiolla, ja olen sitä korjatessani ja lapsia kouluttaessani\nvelkaantunut.\n\nTalvella 1856 pyysi Ilmeen hovin herra R. Tavast minua kirjoittamaan\nkertomusta täkäläisistä naimatavoista, jotka hänestä olivat outoja.\nSen minä tein ja kyhäykseni painettiin Sananlennätin-nimisessä\nsanomalehdessä. Siitä otettiin jälkipainos nimellä Selitys millä\ntavalla naiminen tapahtuu Itä-Suomessa, jonka \"Patu\" (konrehtori A.G.\nCorander) evästi lyhyellä esipuheella. Se oli painettu Viipurissa\nJohannes Alftanin kirjapainossa v. 1856.\n\nSe suosio, jonka tämä ensimmäinen yritykseni saavutti, kehotti\nminua jatkamaan työtäni. Kirjoitin joutohetkinäni paperille ne\nsadut, sananlaskut, arvoitukset, loitsut, runot, laulut ja kansan\nvanhat tavat ja kerrassaan kaikki, mitä vaan satuin muistamaan.\nKun vihdoin omat tietovarani loppuivat, aloin tiedustella ensin\nnaapureiltani, sittemmin muilta asiantuntevilta, etenkin vanhemmilta\nihmisiltä. Näin saamiani tietoja aloin sitten sommitella yhteen.\nTätä tehdessäni havaitsin, että eri paikkakunnilla käytettiin vähän\nerilaisia tapoja. Tämä kehotti minua tiedustelemaan asioita muiltakin\npaikkakunnilta. Tätä varten matkustelin opettajaksi päästyäni, kun\njo vähän alkoi karttua varoja, omilla varoillani kesälupa-aikana\nnaapuriseurakunnissa Ilmeellä, Hiitolassa, Kurkijoella, Parikkalassa,\nJoutsenossa, Ruokolahdella, Jääskessä, Antreassa ja Kirvussa. Jo\nTervajoella ollessani kokoelin tietoja Viipurin pitäjästä ynnä\nSäkkijärven rajakylistä. Useammat ihmiset kotiseudullani ynnä\nmuuallakin kyllä nauroivat minun vähämielisyydelleni, kun menetin\naikani ja rahani tyhjän \"kaiken maailman lorotuksia ja lörpötyksiä\"\nkeräillessäni ja kirjoitellessani, mutta minä en niistä välittänyt.\nÄitinikin oli samaa mielipidettä toisten kanssa ja sanoi minulle:\n\"Jos minä olisin tiennyt, että sinusta sellaisten lörpötysten\nkirjoittaja tulee, niin en olisi sinua kouluun laskenutkaan.\" Mutta\nminun intoni oli niin suuri, etten voinut sitä vastustaa.\n\nMuutamat oppineet kehottivat minua näitä tietojani julkaisemaan\nkuivina tietoina, so. tieteellisinä teoksina vain; mutta minä olen\najatellut toisin asiaa. Vihdoin kysyin neuvoa arvosaita ystävältäni,\nprofessori Julius Krohn-vainajalta. Hänkin oli alussa samaa mieltä\nkuin tiedemiehet. Mutta kun minä tarkemmin selitin ajatukseni,\nniin hän täydellisesti hyväksyi mielipiteeni. Siitä pitäin olen\nsaamani tiedot pukenut kertomuksen tavoin. Näin luulen voivani\ntarkemmin kuvailla, ei ainoastaan kansamme tapoja, vaan myös yleensä\nkarjalaisen luonnetta. Ja paitsi sitä, kun tieteelliseen tapaan\nkirjoitettu teos ei voi miellyttää muita kun tiedemiehiä, josta kansa\nkokonaisuudessaan ei olisi paljon nauttinut, niin päätin laatia\nteokseni kertomustapaan, jolloin sitä voivat lukea koko suomalainen\nyleisö, pitäen tarkalla silmällä, ettei tieteellisyys tulisi siitä\nmitään kärsimään.\n\nKansanvalistusseuran kustannuksella ovat ilmestyneet: Joulunvietto,\nMaahanpaniaiset, Kylänluvut, Talvitoimet, Kesäaskareet, Naimistavat.\nNäiden perästä tuli vielä \"Suottamuori sekä Mauno-sedän kertomuksia\"\nuseampi vihko.\n\nAineksien keräilemistä varten näihin teoksiin en ole saanut enkä\npyytänytkään penniäkään rahoja, vaan olen omilla varoillani\nmatkustellut, paitsi tänä keväänä Hänen Ylhäisyytensä Vapaaherra ja\nSenaattori Herra Y.S. Yrjö-Koskinen antoi minulle 100 mk, joilla\nkävin Itä-Karjalassa, Sortavalan ja Impilahden pitäjässä keräilemässä\npääasiassa itkuvirsiä kreikanuskoisilta kansalaisiltamme. Saalis oli\nkyllä hyvä, mutta runot olivat niin outoa vertauksellista kieltä,\nettä ne täytyi sommitella kirjakielelle, ennen kuin muut suomalaiset\nniitä ymmärtävät.\n\nMiten lienen työssäni onnistunut, ei ole minun tuomittavani. Sen vain\nvoin varmasti vakuuttaa, ettei hyvää tahtoa suinkaan ole puuttunut;\nkyvyn ja voiman puute on taasen anteeksi annettava. Minä olen varma\nsiitä, että niin kauan kun Suomen kansa on pitävä esi-isäinsä muistoa\narvossa, niin kauan on sille vähäpätöisinkin teos, joka kansamme\nentisyyttä valaisee, tervetullut. Minun toivoni olisi tyydytetty, jos\nnäillä lähteillä voisin olla avullinen vauraimmille kirjailijoille,\njotka työskentelevät historiamme, kielitieteen, kauno- ja\nkansallisnäytelmäkirjallisuuden aloilla.\n\nOttakoon siis armas Suomen kansa suosiollisesti vastaan vähäpätöisen\npoikansa yksinkertaisen ja koruttoman kyhäyksen esivanhempaimme\ntavoista. Elähyttäköön nykyistä sukupolvea se yksimielisyys ja\nhellyys, joka on esivanhemmillamme ollut!\n\nSilloin voimme ominaisena kansana pysyä mahtavain rinnalla suuressa\nsivistyksen työssä!\n\n    \"Soisin Suomeni hyväksi,\n    Karjalani kaunihiksi,\n    Hyvin ain' elettäväksi,\n    Kunnialla kuoltavaksi,\n    Laiskat Lappihin menevän,\n    Muut veltot Viron vesille.\"\n\n\n\n\nJohdatus\n\n\nSiinä niemimaassa, jota Aitjärvi ja Luorikko rajoittavat, oli\nvielä tämän yhdeksännentoista vuosisadan alkupuolella kylä nimeltä\nNiemelä, jossa oli viisi taloa, nimittäin Lahtela, Mäkelä, Mattila ja\nPerätalo. Vaikka koko kylän nimi oli Niemelä, kutsuttiin kuitenkin\nvarsinaisesti Niemeläksi sitä taloa, joka oli niemen kärjessä, ja\nniin mekin kertomuksessamme sitä nimitämme.\n\nNiemelä oli koko kylässä ja ehkäpä koko niillä seuduin isoin ja\nrikkain talo, jossa oli perhettä viidettäkymmentä henkeä. Vanhinta\nkantaa oli talon isäntä, kihlakunnan lautamies Mikko Niemelä. Hänen\nvaimonsa nimi oli Riitta. Heidän lapsensa olivat Antti, Kaisa,\nEerikka ja Mikko. Isännän veli oli Yrjö, Yrjön vaimon nimi oli Liisa.\nHeillä oli tytär Anni ja viisi pienempää lasta. Isännän ja Yrjön setä\noli Mauno, jota koko perhe tavallisesti kutsui Mauno-sedäksi. Hän oli\nleskimies, eikä hänellä ollut yhtään poikaa, ainoastaan pari tytärtä,\njotka olivat kylässä naimisissa. Talossa eli myös isännän sisar Mari,\njota kutsuttiin Mari-tädiksi. Isännän vanha äiti Kaisa-ämmä oli\npääemäntänä talossa.\n\nNuorempaa kantaa oli ukko-Lauri, jonka vaimo Helka-ämmä oli\nleipäemäntänä. Heillä oli kaksi poikaa, Matti ja Tuomas, joiden\nvaimot olivat Elli ja Heti. Näillä oli useampia lapsia. Talossa oli\nmyös Mari-ämmä, ukko-Laurin veljen leski, jolla oli kuusi poikaa ja\nkolme tytärtä.\n\nKun siihen aikaan enemmiten viljeltiin kaskea, niin karja perheeseen\nnähden oli pieni. Niemelässäkin oli ainoastaan viisikolmatta nautaa,\nhärät ja hiehot siihen luettuina, saman verran lampaita, viisi\nhevosta, kaksi isoa koiraa sekä pari emäsikaa ja puolikymmentä\ntallukkaa ynnä joukko kanoja ja kukko.\n\nAsuintupa oli iso: puolikuudetta syltä pitkä ja viisi syltä leveä,\nvarustettuna viidellä ikkunalla, joista toiset olivat neliruutuiset,\nvaan pöydänpään ja pöydänlatvaikkuna olivat kuusiruutuiset. Tuvan iso\npöytä oli yhdestä ainoasta kuusesta, joka oli juurineen muodostettu\npöydäksi. Tyvipuoli oli ympyräinen ja kahta kyynärää leveä;\nlatvapuoli oli yhden kyynärän levyinen; koko pöydän pituus oli neljä\nkyynärää.\n\nAtrian aikana istui isäntä pöydän päässä ja hänen vieressään\nMauno-setä ja sitten Yrjö. Pöydän takana istui ukko-Lauri ja hänen\nalapuolellaan nuoremmat miehet ikänsä jälkeen. Naiset söivät eri\npöydillä omin joukkoinensa kukin. Naisten kanssa söivät myös\nalaikäiset pojat. Suurelta pöydältä noudettiin leipäpalaset pienille\npöydille. Pidoissa ja juhlatilaisuuksissa istuivat vieraat naiset\npöydän päässä ja miesvieraat alempana. Talonväki, jos ei mahtunut\nyhtä aikaa vierasten kanssa, söi perästäpäin.\n\nPaitsi pöytiä oli tuvassa leveät, honkapuusta tehdyt vankat penkit\nympäri tupaa seinäin vieressä sekä iso pöytäjakku eli pöytärahi.\nSänkyjä ei tuvassa muita ollut kuin isännän, Mauno-sedän ja\nukko-Laurin sängyt. Nuoremmat ihmiset makasivat joko penkillä tahi\nlattialla, olkien taikka lisujen päällä. Joka naisella oli myös oma\njakkunsa (rahinsa). Ovensuussa pihtipielisessä oli ruokakaappi ja\ntoisessa pihtipielisessä oli astiahylly.\n\nAsuntotuvan edessä oleva tupanen oli saman levyinen kun tupakin,\nvaan vähän lyhempi. Siinä ei ollut alkusiaan yhtään lasi-ikkunaa,\nvaan ikkunarei'issä oli juoksulaudat. Nyt oli juoksulautoihin\npantu pari pientä lasiruutua, joista himmeä valo levisi tupaseen.\nReppana oli oven päällä liki lakea. Tämä oli ennen aikaan ollut\nasuintupana. Lattian alla oli syöntäomenakuoppa (potaattikuoppa).\nOvensuun nurkassa oli käsijauhinkivi lautasineen. Muuten tupasessa\npidettiin sellaisia ruoka-aineita, jotka kylmämistä pelkäsivät, sekä\nkaikenlaista puuastiarojua, niin kuin olutpuolikoita, kaljatortoja\n(suuria tiinuja), huhmareita, viinankeittokapineita ym.\n\nAsuintuvan ja tupasen välillä oli porstua, jossa oli kaksi ovea.\nToinen oli karjapihan ja toinen tanhuan puoleisella sivulla, josta\nmentiin huoneisiin, aittoihin ja muihin kylmiin suojiin. Porstuan\nperässä, tupasenpuolimmaisessa nurkassa oli kammari vallasvieraita\nvarten. Siinä oli nikkarin tekemät huonekalut, kaikki punaisiksi\nmaalatut. Pöytä oli ikkunan alla, sen molemmissa päissä olivat\ntuolit. Sänky makuuvaatteineen oli toisella sivuseinällä ja sängyn\npäässä tuoli. Toisella sivuseinällä oli kaappi, jossa talon\nkalleimmat kalut säilytettiin. Kaapin vieressä oli tuoli. Ovensuun\nnurkassa oli pieni tiilistä tehty pystyuuni. Myös oli ovensuuseinällä\nvaatenaulat. Ikkunan pielessä seinällä oli peili, jonka alapuolella\nnaulassa riippui puhdas, valkoinen silmäpyyhe, jonka molemmat päät\noli punaisella ja ruohonpäisellä langalla kirjaeltu. Kaisa, isännän\ntytär, piti puhtaana ja lämpimänä kammarin. Muuten tämä oli se\nhuone, jossa vain isännällä ja hänen joukollaan oli asiaa käydä, muu\ntalonväki ei koskaan kutsumatta tänne tullut.\n\nPihan puolella oli karjakartano. Kaksi isoa lehmäläävää oli\nvastakkain ja niiden välillä kuja, kaikki yhdessä katossa. Toisen\nlehmäläävän sivun vastassa oli myöskin iso läävä, joka väliseinän\njakamana oli kahdessa osassa: toinen hieho- ja toinen lammasläävä.\nLammas- ja lehmäläävien välillä oli myöskin kuja, jonka perässä oli\nsikopahna. Hieholäävän takana oli talli, jonka toisella sivulla oli\niso olkilato ja toisella sivulla rekikatos. Rekikatoksen sivulla oli\nrouhekölsä, jossa säilytettiin rouheita: omenan (potaatin) varsia,\nnauriin ja lantun naatteja, kitkentäheiniä ym. keittoheiniä. Se\noli jaettu useampaan karsinaan, niin että eri ruohot olivat eri\nkarsinoissa.\n\nTanhuan puolella oli iso makuu- ja vaatehuonerivi. Siinä oli\nkymmenkunta eri huonetta, joka parikunnalla oma huoneensa. Jos poika\njoutui naintaikään, niin hän rakensi uuden huoneen omin käsin.\nKuka ei kyennyt sitä tekemään, sai teettää vieraalla ja maksaa\nomasta puolestaan saamatta taloudesta muuta kuin rakennustarpeet.\nTavallisesti suorittivat he työllään huoneen tekopalkan, jos kellä ei\nsattunut erinomaista rahaa olemaan. Sitä poikaa, joka ei itse kyennyt\nhuonetta rakentamaan, pidettiin typeränä, ja se joutui hänelle\nnaimakontiksi.\n\nMakuuhuone oli sisustettu siten, että peränurkassa oli hyvin\nleveöistä laudoista tehty syvä rovatti (sänky), jonka pää ja kuve\nolivat laudoista ja toisena kupeena ja alapäänä olivat huoneen\nseinät. Päänpuolimmaisessa kulmassa oli koristeltu patsas, josta oli\nlaitettu päälauta seinään. Päälaudalla säilytettiin kaikenlaisia\npieniä kapineita. Peräseinällä oli seinän pituinen parvilauta ja\noven yläpuolella samanlainen lauta. Huoneen sivuseinillä kummallakin\npuolella olivat vaateorret, erikseen miehille ja naisille. Laessa\nolivat pienet orret, joissa virsukahat, tuohitohvelit, kengät, sukat,\nkalsut, pohjalliset ynnä muut jalkineet säilytettiin. Parvilla\nsäilytettiin kaikenlaisia kangaskapineita niin kuin pirtoja, niisiä,\nreikuloita, kiinnitysvaajoja, sukkulaisia, sydänvarpasia, päällys- ja\ntiuhtapuikkoja, hiulia, kaiteita ym. kuin myöskin keloja, käpyjä,\nkalvosia, koirasia, rihma- ja tuohikeriä ja käähkäröitä ja muuta\npientä rihkamaa. Sivuorsilla säilytettiin pitovaatteita, niin\nkuin paitoja, housuja, liivejä, takkeja, ristlappeja, turkkeja,\nviittoja, vöitä ym. Vaatetiinussa naiset säilyttivät huntunsa,\nliinaviittansa, esiliinansa, pääpyyhkeensä, kintaansa, lapasensa,\nsormikkaansa, hienot ompeluvyyhtinsä, keskentekoiset nypläystyönsä\nniin kuin nyytingit, teko- ja makkarakaulukset, viipulavyöt, tertut,\nsukkanauhat ym. Lippaassa säilytettiin nastat, tinavyöt, palmikot,\nliikaset, tuohisykeröt, yliset, hienot hunnut, soljet, sormukset,\nkirkkovöyliset ynnä muut pienet rihkamat. Miehillä oli lukolliset\nkirstut, joissa he säilyttivät omia pieniä tavaroitaan.\n\nHuonerivin päässä oli jauhoaitta. Ulompana oli kaksi vilja-aittaa.\nLoitompana mäen törmällä oli riihi ja kylkiäinen, jossa säilytettiin\nruumenia. Järven rannalla oli sauna ja kota. Kun vielä mainitsemme\nromuhuoneen, jossa kangaspuut, kerinlaudat, seinänaulat, kehät,\nsyrjät, sukset, vokit (rukit), lipsut, loukut ym. puukolittimet\nsäilytettiin, sekä lehtikölsän, jossa lehtiä ja tukkuja säilytettiin,\nniin olemme kartanon luetelleet. Ulompana rannassa olivat merta- ja\nnuottalavat.\n\nToisissa taloissa oli pienemmät tuvat ja neliruutuiset pienet\nikkunat. Myös oli niissä pienempi perhe ja sen mukaan muukin talous\npienempi. -- Luorikon toisella puolella sijaitsi Tinnon kylä, jossa\noli kaksi isoa taloa. Ne kuuluivat Niemeläisten kanssa yhteen\nnuottakuntaan.\n\n\n\n\n\n\nJoulun vietto\n\n\n\n\nJoulunalus\n\n\n    Sisältö: Viljain lesettäminen. Kaupungissa käynti. Räätäli.\n    Suutari. Joulupuut. Riistan teko. Viinan keitto. Lasten toivo.\n\nKoska \"Anterus pyhät aloittaa, hyvä Tuomas joulut tuopi\", niin\naloitamme mekin kertomuksemme Anteruksesta seuraten Niemeläisten\ntoimia joulutarpeita varustaessa.\n\n\"Antti käypi avain kädessä, Tuomas tuoppi kainalossa\", sanoo\nsananlasku. Niinpä Niemelän lautamieskin otti Antin päivänä avaimet,\nmeni aittaan ja mittasi kolme säkkiä (tynnyriä) otria, joista\nkaksi säkkiä vietiin järveen likoon; niistä laitettiin maltaita\njouluviinoiksi ja olueksi. Kolmas säkki lesetettiin kotona ja\njauhatettiin myllyssä joululeiväksi; sillä jouluna piti olla \"leipä\nlesty, tupa pesty\".\n\nLesettäminen kävi siten, että otrat pantiin astioihin uuniin\nkuivamaan yöajaksi ja aamupuhteella otettiin sieltä, kaadettiin\nosa huhmareeseen ja osa saiveihin. Miehet sotkivat huhmareissa\npetkeleillä ja naiset ken korennolla, ken otinlapion varrella\nja mikä mitäkin asetta tapasi. Toiset naiset sikäli puohtivat.\nPuohdetut tököteltiin sitten vielä uudestaan erikseen. Kun kaikki oli\nlesetetty, jauhatettiin ne myllyssä hyvin hienoiksi ja näin saatiin\notralestyä. Ruislesty valmistettiin samalla tavalla.\n\nKun \"Simo siltoja teki, Martti maita vahvisteli\", niin \"Antti\njo aisoilla (reellä) ajeli\". Siksipä kelin hyvänä ollessa läksi\nNiemelän lautamies kyselemään naapureiltansa, eikö ketä haluttaisi\nmatkakumppaliksi Viipuriin. Kaikki, sekä Niemelän että Tinnon isännät\nlupasivatkin lähteä joulutarpeiden ostoon ja suolan saantiin. Kun\nmatkaeväät oli paistettu, pantiin reki reilaan jo iltasilla. Reen\npohjalle pantiin kaksi säkkiä kauroja ja pytty voita myytäväksi,\neväsheinät ja matkakaurat pantiin päällepäin ja sidottiin nuoralla\nkiinni.\n\nAamulla sangen varhain, kun kukko vasta oli kaksi kertaa laulanut,\nvalmistausi lautamies matkalle. Yrjö laittoi eväskontin ja retukan\nreen päälle ja levitti hevosloimen niiden yli. Antti valjasti hevosen\nsillä aikaa kun isänsä pukeutui. Kun kaikki oli saatu valmiiksi,\nnousi lautamies kuormansa päälle, otti ohjakset, kohotti hattuaan\njäähyväisiksi, alkoi ajaa ja rukoilla:\n\n    Tepposeni tiejumala\n    ainoa avittajani!\n    Kun minä kotoa kuljen\n    isäni ilopihoilta,\n    maammoni makuusijoilta:\n    käyös kanssani keralla\n    kuleksimaan kujasilla,\n    maan on tietä matkustamaan\n    vierahilla veräjillä,\n    oudoilla tuvanovilla,\n    jottei keksis kierosilmä,\n    kadesilmä sinkahuttais!\n    Pidä tiellä tervehenä,\n    matkan päässä mairehena.\n    Saata kauniisti kotihin\n    omille olo majoille,\n    isän tuomille tuville,\n    emon saunan lämpimille.\n\nNeljän päivän perästä palausi matkaseurue kotiin. Tienpuolesta\npellonpäästä taittoi lautamies kolme lepänoksaa, jotka kotiin\ntultuaan viskasi tantereelle ja lausui:\n\n    Terveytän tienottani,\n    maireutan mannertani!\n    Terve maa, terve manner,\n    terve tervehyttäjälle!\n    Akka mantereen alainen,\n    manun eukko, maan emäntä!\n    Älä visko vihojasi,\n    älä pura puhkujasi\n    kohti miestä meikäläistä,\n    emon lasta laadullista,\n    eikä herttaista hevosta,\n    Luojan luontokappaletta!\n\nNuoret miehet huomattuaan isännän kartanolla riensivät heti\nvastaanottamaan häntä. He riisuivat hevosen, kantoivat suolasäkit\nja raudat aittaan ja muut pienemmät rihkamat tupaan. Isännän tultua\ntupaan meni hänen tyttärensä Kaisa riisumaan häntä. Vanha emäntä otti\neväskontista kaksi vehnäleipää, jotka hän leikkeli palasiksi ja jakoi\nkaikille talon lapsille, naisille ja nuorille pojille. Kahvipussin,\nsokurikäärön ja siirappiputelin antoi lautamies vaimolleen, joka\nne korjasi kammarin kaappiin. Rukkaset antoi hän Tuomaalle ja\nkalmuukkisen pussakon (vyön) Eerikka-pojalleen. Sitten istausi hän\npenkille tupakoimaan. Mauno-setä hiihennäisiin lautamiehen luo ja\nkysyi kuulumiset. Isäntä kertoi tarkoin, mitä matkalla oli tapahtunut\nja kuinka kauppias oli häntä pettää sukaista pumakan (punaisten\npumpulilankain) kaupassa, mutta hän huomasi sen, joten ei yritys\nonnistunut. Naisille hän ilmoitti sen uutisen, että kaikki naapurin\nisännät olivat ostaneet itselleen kahvipannun ja kupit, joita ei\nheillä tähän asti ollut, mutta Perätalon isäntä jätti ne vielä\nostamatta tällä kertaa.\n\nSeuraavana päivänä tuli ompelija-Yrjö taloon, jossa häntä ensin\nsyötettiin ja juotettiin. Sitten kantoi talonisäntä suuren joukon\ntehtyjä lammasnahkoja, joista Yrjö teki turkkeja sekä miehille\nettä naisille. Muu turkki tehtiin harmaista nahkoista, vaan\nmiesten turkkien kaulukseksi pantiin mustaa nahkaa ja naisten\npitkiin turkkeihin laitettiin revonkoipiset ja lyhyviin turkkeihin\njäniksennahkaiset puuhkot. Turkit valmiiksi saatuaan ompeli\nräätäli lyhyitä ja pitkiä viittoja sekä miehille että naisille.\nPuolikasvuisille pojille tehtiin sarssista vaatteet. Kun iltanen oli\nsyöty ja vanhemmat ihmiset menivät maata, kokoontuivat nuorukaiset\npöydän ympärille kuuntelemaan räätälin kaskuja, joita hänellä oli\nyllin kyllin kerrottavana. Väliin laulettiin runoja ja oltiin\narvoituksilla. Täten kului aika rattoisasti liki puolta yötä. Kun\nMikolle, isännän nuorimmalle pojalle, räätäli ompeli uutta sarssista\nkatsaveikkaa (päällystakkia), niin ei Mikko malttanut olla muualla\nkun räätälin luona. Hän valvoi räätälin kanssa illasta myöhään ja\naamusta varhain. Yöllä maatessaankin sanoi hän uneksineensa uudesta\nharmaasta katsaveikastaan. Joka kerta kun räätäli sai uuden nutun\nvalmiiksi, käski hän sen omistajan koettaa sitä. Räätäli oli itse\nensimmäinen mies kiittämään työtään. Tavallisesti sanoi hän aina:\n\n-- No se käypi niinkuin valettu. Jos olisi vielä parempi tullut, niin\nolisi ihan pilalla. Sinä näytät puolta kauniimmalta tuossa uudessa\nnutussasi; katso vain, jos ei sinua luultaisi herraksi.\n\nTällaiset lauseet tiettävästi ilahduttivat nuoria ja ehkäpä\nkevytmielisiä vanhempiakin ihmisiä.\n\nKahta viikkoa ennen joulua tuli suutari-Jaakko Niemelään, jossa hän\nteki nuorille miehille saappaita, vanhemmille naisille ruohinkenkiä,\nnuoremmille naisille ummiskenkiä ja tytöille lipokkaita. Uilot\n(lapikkaat) ja kurpposet (paulakengät) osasivat talon miehet itsekin\ntehdä. Tyttöjen lipokkaiden suupäärmeeksi ommeltiin punaista\nsahviaania ja päällisille laitettiin ruohonpäisestä ja punaisesta\nsahviaanista erityiset pykäläreunaiset koristukset. Saatuaan\nlipokkaat valmiiksi sanoi Jaakko-suutari:\n\n-- Jos ei näiden kenkäin aikana teitä naitane, niin sitten tulen minä\nuudelleen ja teen kahta komeammat kengät.\n\nJota likemmä joulu läheni, sitä kiirumpi tuli jokaiselle. Otrat\nnostettiin järvestä, tuotiin tupaan ja pantiin koreihin imeloitumaan\npenkkien alle. Naiset hämmentelivät niitä illoin aamuin ja panivat\nlunta sekaan, kun ne rupesivat lämpenemään.\n\nAntti valmisteli uutta kirkkorekeä. Toiset nuoret miehet läksivät\nniin varhain aamusilla salosta kaskipuita hakemaan, että ennättivät\nmurkinalle kotiin, ja päivällä kävivät he vielä toisen kerran.\nUkko-Lauri ja Mauno-setä hakkasivat ison pinon tupa-, toisen kota-,\nkolmannen sauna- ja neljännen riihihalkoja sekä pirottelivat\npärehalkoja, jotka toivat tuvan päreorsille sulamaan ja joista\nsitten yöaikoina kiskoivat suuret röykyt päreitä, jotka sitoivat\nolkisiteillä miehenpaksuisiin vihkoihin, ja ne vietiin tupaseen\njoulun varaksi. -- Naiset sotkivat poukkunsa ja hajoittivat\n(levittivät) hienommat vaatteet tuvan lakalle ja paksummat pellon\naidalle kuivamaan ja liinastumaan.\n\nKun maltaat olivat kylliksi imeloituneet ja tulleet itusuulle,\nirroiteltiin itämisestä tulleet läntit toisistaan ja vietiin saunaan\nmallaslautasille kuivamaan. Mallassauna lämmitettiin hyvin variksi\nkuivilla koivuisilla kaskipuilla. Mallasten kuivaksi tultua vietiin\nne myllyyn ja jauhatettiin. Sitten teki Mauno-setä saunankodassa\nriistan suureen tortoon (tiinuun). Sen valmiiksi saatuaan hän otti\nriistaa pyttyyn, johon hän hämmensi hiivaa sekaan, ja vei sen tuvan\nuunin leualle käymään. Kun käyte rupesi käymään, vei Mauno-setä sen\nkotaan ja Mikko seurasi häntä näyttäen valkeata. Kaataessaan käytettä\nriistatortoon hän lausui:\n\n    Käyös käyte käskemättä,\n    nouse neste nostamatta,\n    liiku liikuttelematta,\n    ja kihaja kiehuttamatta,\n    hievahtele hierimettä,\n    pyörähtele pyörtämättä!\n    Kohise kuin Kaarran koski,\n    kellitä kuin Kerman koski,\n    vangu niinkuin Vuoksen virta\n    iki kuuluisa Imatra!\n\nSitten hän paiskasi käyteastian alassuin riistatortoon ja kiljaisi\nniin kovasti \"iu\", että Mikko pelästyi ja pudotti päreet kädestään\nlattialle.\n\nRiistan kyllin käytyä pani Mauno-setä, jolla ukko-Lauri oli\napuna, vaskisen viinapannun tulelle. He mättivät kapalla riistaa\npannuun, jonka hatussa olevat torvet he yhdistivät piipputiinun\nlävitse juokseviin torviin, ja liitokset tahastettiin tiiviisti.\nPiipputiinuun pantiin kylmää vettä ja jäätä. Kun riista pannussa\nvaristui, se nousi pienoisina pisaroina pannun hattuun ja sieltä\ntorvia myöten se juosta liritteli torvien alla olevaan pyttyyn.\nAika välistä lisäilivät ukot jäitä piipputiinuun sikäli kun entiset\nsulivat, mättäen joskus lämminneen veden tiinusta pois. Arvaten\nriistan kyllin juosseen he koettelivat tuon tuostakin harakkaa\n(juoksevaa nestettä) kynnellään polttaa, ja kun se ei enää palanut,\nhe lakkauttivat juoksun, ottivat hatun pannun päästä, kaasivat\npannussa olevat ruvat (rankin) eri tiinuun ja mättivät uutta riistaa\npannuun. Näin riistan kaikki juoksutettuaan käänsivät he niskat\nnurin, so. puhdistivat pannun, johon panivat ennen juosseen harakan,\nja juoksuttivat sen samalla tavalla kuin riistankin.\n\nKun kylänukot kuulivat lautamiehen talossa olevan niskat kaksin\nkerroin, he tulivat sinne paniaisille. Mauno-setä otti savivadista\nniveräisellä kauhalla viinaa ja antoi ukkomiehille paniaisia. Oman\ntalon väelle, so. vanhemmille, sekä miehille että naisille, annettiin\ntuvassa paniaisia. Ryypätessään sanoi vanha emäntä:\n\n-- Jumala siunatkoon viinaviljaa edeskinpäin ja antakoon onnea ja\nmenestystä.\n\nSikäli kuin viina oli valmistunut, mittasi lautamies sen, pani\nlekkereihin ja rakkoihin (suuriin puteleihin) jotka vei huoneeseensa\njoulua odottamaan. Yhteen rakkoon hän sekoitti siirappia viinan\nsekaan, josta sitten tuli makeaa tahi niin kuin sitä toisin\nkutsuttiin punaista viinaa.\n\nJoulunalusviikolla oli lapsilla jo hyvin ikävä joulua. He laskivat\njokaisen päivän, kuinka mones aatonaatto milloinkin oli. Välistä he\nolivat rinkisillä ja lauloivat:\n\n    Tule meille Tuomas kulta\n    tuopa joulu tullessasi!\n    Tule aatto, joudu joulu,\n    sekä Tahvana tavoita!\n    Meill on leivät leivottuina,\n    sekä piiraat paistettuina,\n    olut oottaa puolikossa,\n    viina leroo lekkerissä.\n    Onpa kystä aitassamme,\n    paljon pantua eloa:\n    sirkan siivet, torakan koivet,\n    permusen peräpakurat.\n\n\n\n\nTuomaan päivä\n\n\n    Sisältö: Tuomaan päivä. Oluen pano. Nuotan veto. Kynttiläin teko.\n    Ryynin teko.\n\nTuomaan päivä pidettiin puolipyhänä, eivätkä silloin varsinkaan\nnaiset mitään suurempia töitä toimitelleet, ainoastaan pienempiä\nnypläystöitä ja muita keveimpiä tehtäviä toimiteltiin. Siksipä jo ani\nvarhain Tuomaan päivän aamuna korjasivat naiset vokkinsa tupaseen,\njossa ne saivat olla jälelle joulun, ensimmäiseen kehruuviikkoon asti.\n\nNiemelässä noudatettiin tarkoin sananpartta: \"Tuomas käypi tuoppi\nkainalossa\", sillä jo sangen varhain Tuomaan päivän aamuna oli\nMauno-setä liikkeellä. Hän hiipsehti jo muiden maatessa monta\nkertaa tupasessa, jonne Matti ja Tuomas jo iltasella olivat\nkantaneet monta saavia vettä kaivosta. Mauno-setä varisti veden,\njolla hän ukko-Laurin avulla pesi suuren riistatorron. Sitten hän\nvarusti puisen kahvan, jonka keskikohta oli kuperoitettu, pani\nsen tortoon tapin kohdalle ja sen päälle hän latoi pirkaleita\nympäri torron pohjaa, noin parin tuuman verran toisistaan siten,\nettä jokaisen pirkaleen toinen pää tuli kahvan päälle ja toinen\ntorron laitaan. Pirkaleiden päälle hän levitti puhtaita olkia ja\nniiden päälle ripisteli mallasjauhot. Sitten hän alkoi mättää\npadasta tortoon kuumaa vettä. Tätä hän teki siihen asti, kunnes\njoka mallasjauhokapalle tuli vissi määrä vettä. Sitten hän aukaisi\ntorron tapin ja alkoi laskea vierrettä pyttyyn, jonka kaasi takaisin\ntortoon. Hän laski ja kaasi niin kauan, että näki panoksensa olevan\nsekaisin, jättäen sitte sen hautumaan ja jäähtymään. Nyt nosti hän\nvierrettä torrosta pyttyyn, johon hän hämmensi hiivaa sekaan, ja vei\nsen tekeytymään tuvan uunin leukakivelle. Iltapuolella oli vierre\njo niin imeloitunut, että se maistui makealle. Nyt laski Mauno-setä\npyttynsä täyteen vierrettä, vei sen tupaan ja antoi jokaisen maistaa.\nOjentaen pytyn takaisin Mauno-sedälle sanoi vanha emäntä:\n\n-- Hyvä on meidän oluen vierre, hyvä; ei se ole ollenkaan\nkilapoitunut (hapahtunut). Minä kävin äsken Mattilassa ja maistoin\nheidän vierrettänsä, mutta se ei ollut läheskään näin hyvää kuin\nmeidän; Pekka raiska oli laskenut vierteensä kilapoitumaan.\n\nKun käyte oli valmistunut, otti Mauno-setä sen uunin leualta ja vei\ntupaseen. Kaataessaan käytettä tortoon hän saneli:\n\n    Mehiläinen meidän lintu,\n    mesisiipi, simasuinen!\n    Sivalluta siivelläsi,\n    koskettele kielelläsi\n    mun pienoisen panostani,\n    otran olvivierrettäni,\n    jotta kävis käskemättä,\n    kupluttelis kutsumatta\n    tässä tiinussa tihisis,\n    tässä torrossa tohisis,\n    ett saisin suloisen juoman,\n    oivakuntoisen oluen,\n    joka miehet miellyttäisi\n    sekä naiset naurattaisi\n    tänä juhlana jalona,\n    suuren joukon juominkina.\n\nOluen kyllin torrossa käytyä se laskettiin puolikkoihin, joiden\nruntukat kitkastettiin (tahastettiin) lujasti.\n\nKun Tuomaan päivänä sattui olemaan nuoska (suoja) ilma, niin Tinnon\nLauri tuli Niemelän kyläläisiä pyytämään nuotan vetoon, että\nsaataisin jouluksi verestä kalaa. Se oli Niemeläisistä hyvä tuuma.\nToisista taloista läksi yksi mies kustakin, kun heillä oli vain puoli\nmiesosaa, mutta Niemelästä, jolla oli koko miesosa, läksi kaksi\nmiestä, Yrjö ja Matti, jäätä syytämään (avantoja hakkaamaan).\n\nIltahämärissä mentiin nuotalle, mies kustakin talosta, vaan\nNiemelästä kaksi, nimittäin Mauno-setä ja lautamies. Lautamies pani\nsukat ja uilot jalkaansa, mutta Mauno-setä kääri lankaiset hattarat\njalkainsa ympärille ja pani parkkikiskoiset sianvillapaulavirsut.\nJokainen pani jääkengät jalkapohjainsa alle, jottei lankeaisi\nliukkaalle jäälle. Käsineinä oli jokaisella jouhikkaat (jouhista\ntehdyt kintaat) ja niiden sisässä tuplikkaat (sarasta tehdyt\nkintaat). Kukin pisti evästä kalakonttiinsa. Rantaan mentyä otettiin\nlavasta nuotta, pantiin rekeen, vedettiin miehissä apajalle ja\npotkittiin (laskettiin) laskimesta sisään, niin että kivekset ja\nlavukset kalisivat. Potkiessa lausui Mauno-setä:\n\n    Työnnän verkkoni vesille,\n    ahvenien asunnoille.\n    Ahti aaltojen kuningas,\n    veen on vankan vallitsija!\n    Aukaise salainen salpa,\n    väännä vetinen veräjä:\n    anna juosta joukon suuren,\n    kalalauman lasketella\n    tämän kierroksen kehään\n    aluell tämän apajan!\n    Annoit ennen, annoit eilen,\n    anna nytkin nytkähytä!\n\nNuotan järveen potkittuaan menivät nuottamiehet Pölhölahteen maalle,\ntekivät nuotion rannalle ja söivät illallisensa. Sitten he uittivat\nnuotan ja vetivät saattimesta (nostoavannosta) ylös. Nuotan perää\nnostaessa liikkuivat miehet tavallista varmemmasti. Kun nuotan\nperä aukaistiin, oli siellä koko joukko särkiä ja ahvenia. Nuotta\npotkittiin uudestaan samaan apajaan, ja potkiessa saneli Mauno-setä:\n\n    Vellamo veen emäntä,\n    puhdas muori muo'ollinen!\n    Lyöte lykkyvaattehisin,\n    antipaitoihin paneite\n    minun pyyntipäivinäni,\n    sinun anti aikoinasi.\n    Onhan sulla antamista\n    kaikenlaisia kaloja:\n    sinerviä siikasia,\n    levehiä lahnasia,\n    kiiskiä kinokaloja,\n    ahvenia ruotaisia,\n    matehia mutaisia,\n    norssia nopelopäitä.\n\nToisesta ja kolmannesta apajasta saivat he pelkkää norssia. Kalat\npantiin kontteihin, säkkeihin ja viimeiset rekeen ja tuotiin\nNiemelään, jossa kalamiehet vähän aikaa levähtivät ja sitten jakoivat\nsaaliinsa. Mari-muori toi elohurstin ja levitti sen lattialle, johon\nkalamiehet tyhjensivät konttinsa. Koko talon väki kokoutui katsomaan\nsaalista. Mauno-setä määrättiin kalojen jakajaksi. Hän valitsi yhtä\nsuuret kalat, jotka jakoi kahdeksaan yhtä suureen osaan, joista\ntoiset nuottamiehet vuoronsa perään ottivat osansa, vaan kaksi\nviimeistä osaa otti Mauno-setä itselleen, kun Niemelän talolla oli\nkoko miesosa. Pienemmät kalat ja norssit (kuoreet) jaettiin korilla\nedellä kerrotulla tavalla. Noppoessaan viimeisiä kaloja hurstilta\nsanoi Mauno-setä:\n\n-- Taitaa norssin saalis tästäpuoleen haristaa, kun onikansilmiä on\ntullut nuotassa.\n\nSitten vei kukin osansa kotiinsa. Nostaessaan kalakonttia olallensa\nsanoi Tinnon Heikki:\n\n    Suuret kalat suolaan,\n    pienet kalat kattilaan.\n\nKalamiesten mentyä kävivät Niemelän naiset rahvaalla (joukolla)\nkaloja ruokkimaan. Kukin laji pantiin eri astiaan. Kun kalat oli\nruokittu, sanoi isäntä:\n\n    Ahvenet syödään ajallaan,\n    vaan säret pannaan säästöön.\n\nAhvenista laitettiinkin murkinaksi serpa (soppa). Tuvan lämpiämisen\nperästä kuivattiin norssit tuvan uunissa kapakaloiksi. Muut kalat\nsuolattiin.\n\nTuomaan päivänä aamupuhteella toi isäntä aitasta talivarastonsa\ntupaan ja punnitsi sen. Sitten laski hän lukua, kuinka monta\nkynttilää niistä saapi, kun kuusi kynttilää luetaan naulalle. Selon\nsaatuaan otti hän entiset kynttiläpuikot, jotka pisteli seinänrakoon\nvierekkäin. Ukko-Lauri toi huoneesta aivinaista, puhtaaksi pestyä\nvanhaa verkkoa, jonka hän leikkeli keritsimillä kaksi vertaa\nniin pitkiin sirokkeihin kuin kynttilät olivat, asetti sirokkeet\nkeskosistaan puikoille ja kiersi yhteen molemmat päät, jotka sitten\nvoiteli talilla. Näitä kynttilänsydämiä asetti hän neljä kullekin\npuikolle. Kun isäntä muilta töiltään joutui, hän kävi ukko-Laurin\navuksi.\n\nSaatuansa kynttilänsydämiä tehdyksi tarpeellisen määrän vei\nukko-Lauri ne tupaseen, otti kaksi pirkaletta, joiden toiset päät hän\nasetti pienelle pöydälle ja toiset päät sorvauspenkille. Poikittain\npirkaleiden välille asetti hän kynttiläpuikot siten, että puikkojen\nmolemmat päät tulivat pirkaleiden päälle, joten kynttiläin sydämet\nsaivat vapaasti riippua puikoissaan pirkaleiden välillä.\n\nSillä aikaa kun ukko Lauri kynttilänsydämiä sijalteli, vuoli\nlautamies puukollaan talin pieniksi murukkeiksi, jotka sitten pani\nvaskikattilaan, jossa hän ne sulatti vienolla tulella.\n\nTalin valistuessa ukko-Lauri toi aitasta tupaseen kynttiläkirnun,\nasetti sen sopivalle paikalle ja kaasi varia vettä kirnun puolilleen.\nLautamies täytti kirnun sulatulla talilla aivan piripinnalleen.\nNyt otti ukko-Lauri pöydänreunimmaisen kynttiläpuikon, pisti\nsiinä riippuvat kynttilänsydämet kirnuun niin juurta myöten,\nettä puikon päät koskettivat kirnun laitaan, vetäisi heti ne\njälleen ylös, tiputti niihin tarttuneen liian talin kirnuun ja\nasetti kynttiläpuikon jälleen paikalleen. Seuraavat kynttilät\nkastoi hän samalla tavalla ja teki sitä järjestyksessä aina\nsorvauspenkinlaitimmaiseen päähän saakka. Sitten hän aloitti taas\nkastamisen uudestaan pöydänpuoleisesta päästä ja pitkitti toiseen\npäähän saakka lisäten tuon tuostakin varia talia kirnuun, sikäli\nkuin tarve vaati. Aika välistä leikkasi hän kynttilöiden alapäähän\nkasvaneen liian talin kirnuun sulamaan. Vihdoin joutui isäntäkin\nukko-Laurin avuksi ja kastamista pitkitettiin yhdessä entisellä\ntavalla siihen asti kun kynttilät saivat tavallisen vahvuuden.\nPienet pojat olivat laittaneet itselleen muutamia kynttilänsydämiä,\njotka he kastoivat perästäpäin, ja niin saivat hekin omatakeisia\nkynttilänpipeloita, joita he jouluna polttelivat pienillä pöydillä.\nSitten veivät isäntä ja ukko-Lauri kynttilät aittaan ja laittoivat\nne kynttiläkoloon, joka oli yhdestä puusta tehty ja vetokannella\nvarustettu kaukalo.\n\nKun illallinen oli syöty, pantiin piirakasotrat uuniin kuivamaan\nyönajaksi. Seuraavana aamuna kun murkina oli syöty ottivat naiset\notrat uunista, lesettivät ja puohtivat ne ja ukko-Laurin miniät Elli\nja Heti menivät tupaseen käsikivellä ryynejä jauhamaan. Ensi kerralla\nlaskivat he otrat niin karkeiksi, että jyvä meni poikki, toinen\nhalki ja kolmas jäi kokonaiseksi. Tytöt ajoivat kivenlautasilta\nlistimat tuohivakkoihin ja toivat ne tupaan seulottaviksi. Yrjön\nvaimo Liisa seuloi listimat harvalla seulalla tuvan pöydällä olevaan\nseulikanteen. Sohvi, Mari-ämmän tytär, levitti elohurstin lattialle,\njolle hän puohtimella puohtaen erotti akanat niistä kokonaisista\nja poikkinaisista otrista (listimoista), jotka eivät Liisan seulan\nläpi kulkeneet. Toiset tytöt, Kaisa ja Anni, veivät listimat\ntupaseen uudestaan jauhettaviksi, tuoden sieltä toisia listimoita\nseulottaviksi ja puohdettaviksi. Seitsemän kertaa laskettiin otrat\nkiven läpi, ennen kuin kaikki saatiin ryyneiksi.\n\nKun isännän vaimo Riitta sai alustaneeksi joululeipätaikinan, tuli\nhänkin avuksi. Hän otti Liisan seulikannesta suurimot, seuloi niistä\nerikseen hienot ryynit tiheällä seulalla toiseen seulikanteen\nja kaasi seulaan jääneet piirakkaryynit tuohivakkaan. Riitan\nseulikannesta otti Mari-ämmä seulikkeet (hienot ryynit) ja seuloi ne\nhienolla seulalla omaan seulikanteensa. Seulaan jääneet hienot ryynit\nkaasi hän ihokiskoiseen tuohivakkaan. Seulikanteen jäivät kantajauhot.\n\nKatsellessaan naisten puuhaa sanoi Mauno-setä:\n\n    Työ jauhaminen, työ puohtaminen,\n    se työ, kun seulominen.\n\nKun kaikki oli saatu valmiiksi, laskettiin säkkiin piirakasryynit,\njoista sitten tehtiin joulupiirakoita, seulikkeet laskettiin eri\nsäkkiin ja niistä keitettiin velliä seipään vinkuessa (talven\nsydännä), akanat ja kantajauhot korjattiin rouhekölsään eläinten\nveteen pantavaksi.\n\nIkäpuolella leivottiin ja paistettiin joululeipiä puhtaista\nruisjauhoista. Huomiseksi pantiin ruislestytaikina.\n\n\n\n\nJoulun aatonaatto\n\n\n    Sisältö: Tuvan sillanaluksen puhdistaminen. Veden kanto. Riihessä\n    olo. Tuvan pesu.\n\nPäivän tultua joulun aatonaattona aukaisi Mauno-setä kaksi palkkia\ntuvan lattiasta ja talon tytöt kaskiviitat yllänsä mennä pujahtivat\nsillan alle ottaen tyhjät korit, joihin he ajoivat kaikki ne töryt\nja rikat, mitkä sinne olivat juhannuksesta asti keräytyneet. Lapset\nnäyttivät heille pärevalkeaa. Korit täyteen saatuaan he nostivat\nne lattialle, josta Elli ja Heti kantoivat korit ulos, tyhjensivät\nne karjapihaan ja toivat tyhjät korit takaisin tytöille, jotka ne\ntaas täyttivät. Tätä pitkitettiin siksi, kunnes sillanalus tuli\nruokituksi. Samalla tavalla puhdistettiin tuvan uuninalus, jota\nkäytettiin kananhäkkinä. Kun kaikki oli saatu reilaan pani Mauno-setä\nlattiapalkit paikoilleen.\n\nPäivällä leipoivat ja paistoivat emännät ruislestyä ja panivat\nhuomiseksi otralestytaikinan.\n\nIltahämärissä toivat miehet ison torron ja kaksi tiinua tupaan. Yrjö\nja Tuomas veivät saavit kaivolle, nostivat ne vettä täyteen, ja\nnuoremmat miehet kantoivat kolmella saavilla vettä tupaan, kaasivat\ntortoon ja tiinuihin sekä tupaseen kahteen suureen rouhepataan. Noin\nparikymmentä saavillista ammennettiin ja kannettiin vettä tuvan pesua\nvarten. Naiset varustelivat tuvanpesukapineitaan: varpaluudat pantiin\npitkiin varsiin, tuohivihkot, vastat, pesupytyt, hiekat ynnä muut\ntarpeet varattiin, ja tupasessa tehtiin tuli suurien patojen alle,\njoissa varistettiin tuvanpesuvettä. Miehet korjailivat tuvan orsilta\njalakset, kaplaat, vempeleet ja muut kolittimensa. Naiset kantoivat\nnuttunsa osaksi ulkohuoneeseen, osaksi riiheen, jonka Mauno-setä oli\nlämmittänyt lämpimäksi.\n\nIllallinen syötiin tavallista aikaisemmin. Syödessään olivat kaikki\npäällysvaatteissaan ja syödä hoklivat sukkelaan, niin kuin muinoin\nmatkaan kiiruhtavaiset Israelin lapset Egyptistä lähteissään.\n\nIllallisen perästä menivät miehet, vanhimmat naiset ja lapset yöksi\nriiheen, jonne Mattilasta myös tuli samanlaista perettä. Lapsilla\noli sangen hauska, kun he pääsivät yhteen. Kolme kynttilän tynkää\npalaa nykytti riihessä ja pari pärettä uunin edessä. Miehillä näytti\njokaisella olevan kiiru ja makaamisesta ei ollut puhettakaan.\nMauno-setä tervasi uudet uilonsa ja nosti ne riihen parsille\nkuivamaan. Lautamies ompeli itselleen uuden tupakkakukkaron, jonka\ntereeksi hän pani punaista sahviaania. Ukko Lauri teki kannen\nuuteen tuohiseen taulikkaansa (nuuskarasiaansa). Antti laitteli\nhevosenvaljaita: teki uudet hamutat ja uuden karhunnahkaisen koppanan\nsekä voiteli sianihralla mäkivyöt ja nosti ne kaikki ahdinlaudalle.\nMattilan Pekka-ukko laittoi läkin uuteen niveriäiseen piippuunsa\nja lakkasi sen keltaiseksi sekä ompeli itselleen uuden säävelin\n(tupakkapussin) ankereen nahkasta. Hänen poikansa Simo ompeli uuden\ntupen sisarensa uusiin vöylisiin. Mattilan isäntä laittoi itselleen\nuuden nahkaisen tuluskukkaron, pani tulukset sisään ja kiinnitti sen\nvaskisella napilla vyöhönsä. Kaikki reilaan saatuaan hän sanoi:\n\n-- Nyt on valmis\n\n    taula, rauta, pii,\n    tuliskuppi,\n    kukkaro, nappi.\n\nPienet poikaset valmistelivat itselleen ja sisarilleen puiset\nveitset, joilla jouluna sopi voita mokata, ja haarukoita, joilla\non hyvä omenia (potaatteja) toskaroida. Mari-ämmä valmisteli\npoikansa pienelle pojalle uusia sukkia, ja Mattilan muori parsi\ntuohitohvelinsa. Mattilan Antti valmisti nuorikolleen uuden\npuulusikan ja sitten paikkasi äitinsä kirkkokengät.\n\nNäin oli riihi muuttunut työhuoneeksi, jossa jokaisella työntekijällä\noli puolenkymmentä katsojaa. Niemelän pieni Anni esimerkiksi katsoi\nniin hartaasti mummonsa käsiin, kun tämä laittoi vaskiset hakaset\nAnnin uuteen tankkiin (kolttuun), että vesi suusta valahti, ja tankin\npäällensä saatuaan hän näytteli sitä jokaiselle siksi kunnes hän\nväsyneenä turvistui riihen saviselle lattialle.\n\nVihdoin toi ukko-Lauri riiheen kaksi kupoa olkia, jotka levitettiin\nlattialle pitkin seinävieriä makuutiloiksi, ja kukin pani\npäällysvaatteensa pääalaisikseen. Kun vuoteet oli saatu valmiiksi,\nlapset istahtivat niille, nostivat polvensa kokkaan paitansa sisään\nja lauloivat:\n\n    Joulu tulee jongertaa,\n    voikuppi vongertaa,\n    lihakäpälä lingertää,\n    viinapullo vingertää.\n\nSitten lapset kuukistuivat vuoteille yksi toisensa perästä nukkumatin\nkanssa seurustelemaan. Riihessä paloi tuli koko yön. Kukin makasi ja\nvalvoi miten vain halutti. Kun toiset vielä valvoivat iltaa, niin\ntoiset jo nousivat aamua.\n\nKatsahtakaamme nyt tupatoimiin. Miesten, vanhain naisten ja lasten\nriiheen mentyä korjasivat naiset ruuan, pukivat riihikot yllensä ja\nvanhat hunnut päähänsä, peittivät hurstilla taikinapytyn, nostivat\npöydät keskilattialle, ottivat pitkävartiset luutansa ja nousivat\npöydille ja penkeille asetetuille raheille ylettääksensä luudilla\nlakea nuohtoa. Naisten luudat liikkuivat sukkelaan ja noki karisi\nalas laesta. Pian täyttyi tupa noen tuoksusta, vaikka ovi ja reppana\nolivat auki. Harva oli niin väljähenkinen, että voi yhelmäkseen\nkestää sitä kitkerää katkua, joka täytti silmät, korvat, suun ja\nsieraimet. Useammat, varsinkin tytöt, pistäysivät aika välistä joko\ntupaseen tahi porstuaan hengittämään raittiimpaa ilmaa. Tuoksun\nvähemmäksi hälvettyä he tulivat tupaan takaisin, jossa toiset naiset\nnauroivat heille soimaten heitä ahdashenkisiksi mamseleiksi, jotka\neivät muka siedä talonpoikaista kitkaa. Sitten nuohdottiin orret,\nuuninpäällys, kakkuli, uunin solat, hölkki, liesi ja tuvan seinät.\nYläpuolelta laskeutunut karsta lakaistiin pöydiltä, penkeiltä,\nraheilta ja lattialta, mätettiin koreihin ja vietiin pihalle.\n\nSitten alkoi tuvan pesu. Tupasesta tuotiin saavilla varia vettä,\njota naiset ottivat kappoihinsa, nousivat penkeille seisomaan ja\nalkoivat tuohivihkoilla pestä höstätä seiniä, ensin niin ylhäältä\nkuin suinkin ylettivät alaspäin, aina penkkeihin saakka, ropsien tuon\ntuostakin hiekkaa märille vihkoilleen. Maatjalkaiset (lyhyet) naiset,\njotka eivät ylettäneet ylhäältä seiniä pestä, hankailivat ikkunan\nkamanoita, naamalautoja ja raameja. Lasit pestiin omatekoisella\nsaippualla vastan kanssa. Sitten pestiin uunin patsas, pankon laidat,\nsidehirsi, pilliorsi, pykäläorsi, jalas-, päre- ja hurstiorret.\nIsännän vaimo toi suuren joukon kaikenlaisia kolittimia, joista\ntytöt pesivät kaulauskartut, pulikat, papelot, härkkimet, hierimet,\nkapustat (leivit), suolatolkit, kapat, kirnut ja pytyt. Toiset naiset\npesivät otin- ja leipälapiot, päänaluslaudat, leipälaudat, saavit,\nämpärit ja tupakkapölkyt. Sen jälkeen pestiin pöydät jalkoineen,\nrahit, tuolit, penkit ja niiden alukset ja vihdoin lattia, jota\npestiin niin että naiset ripsivat hiekkaa laattialle, ottivat\njalkaansa joko virsu- tahi tuohitohveliranit, joilla hankasivat\nsiksi, että palkit näyttivät punaiselle. Sitten huuhdottiin lattia\nkylmällä vedellä, joka toimitettiin siten, että osaavammat naiset\nlyödä roikkasivat vettä kapoilla lattialle ja toiset hankasivat\nluudilla ja johdattivat veden lattian alle.\n\n\n\n\nJouluaatto\n\n\n    Sisältö: Leipominen. Piirakasten teko. Viinan lasku. Saunan\n    lämmittäminen. Vierasten vastaanotto. Saunan kylpy. Joulun\n    tuojat. Illallinen.\n\nKun tuvan pesu oli päättynyt, muuttausivat naiset toisiin vaatteisiin\nja menivät lepäämään, ken riiheen, ken tuvan penkeille ja mikä\nmihinkin. Kukon kolmannen kerran laulaessa tulivat emännät tupaan.\nHelka-ämmä, leipäemäntä, alusti itse taikinan ja Mari-ämmä pani uunin\nlämpiämään. Sitten leivottiin leivät ja pantiin kerkeämään haapaisiin\nleipävateihin.\n\nEmännät, joita Mari-täti ja Mari-ämmä olivat auttamassa, toivat\nmaitohuoneesta kaksi isoa, jäätynyttä maitopyttyä ja panivat ne\nkiukaanportaalle (uunin parvilaudalle) hiukenemaan. Mari-täti pesi\nsuuren keittopadan, johon emäntä pani suuren kupillisen voita. Maidon\nhiuottua otettiin alas pytyt, joista Mari-täti ja Mari-ämmä syytivät\njäätyneen maidon pataan, joka nostettiin liedelle, ja uunista\nvedettiin kekäleitä ja hiiliä padan alle. Maidon valistuttua pantiin\nryynit kiehumaan pataan, jota Mari-täti hämmenteli. Helka-ämmä luuti\nuunin, otti leipälapion, jolle toiset naiset kaasivat leipävadeissa\nkerenneet leivät, ja pani leivät uuniin, teki leipälapiolla\nristinmerkin uunin suulla, lyykistäysi ja sanoi:\n\n-- Herra Jeesus Kristus siunatkoon!\n\nSitten hän asetti laudan uunin suulle ja pani pirkaleen laudan\npöngäksi.\n\nSamassa tuli isäntä tupaan, toi kuvon närtteenkateolkia, jotka\nlevitti kynnyksen alle jalkojen pyyhkimeksi. Kuusen havuja hän pani\nporstuaan, tuvan ja porstuan kynnyksien alle. Emännät nostivat\nlattialle ryynipadan, jonka tyhjensivät maitopyttyihin ja veivät ne\ntupaseen jäähtymään. Leivät otettiin uunista ja pantiin penkille\nsyrjälleen. Emäntä viskasi koivuisen halon uuniin heti kun leivät\noli otettu. -- Uunin tyhjänä oleminen ennusti talon köyhtymistä.\nSiksi ei uunia koskaan pidetty aivan tyhjänä. -- Isäntä toi sitten\npari lammaskäpälää tuvan uuniin lämpenemään. Mari-täti herätti\ntuvan pesijät suuruspalalle ja piirakasten tekoon. Helka-ämmä pani\nvettä taikinapyttyyn ja Riitta meni aitasta noutamaan piirakasten\nkuorijauhoja. Vakan täytettyään hän nosti savakolla kolme kertaa\njauhoja vakasta takaisin salvoon ja sanoi:\n\n-- Kolmekertainen on Jumalan köysi; siunatkoon Luoja\nkolminkertaisesti sijaan.\n\nEmännän hämmennettyä jauhot taikinaan ruvettiin suurukselle. Atrian\nlopussa tulla tömähtivät lapsetkin riihestä tupaan. Heitä neuvottiin\npyyhkimään jalkojansa, etteivät he likaisi lattiata. Lapset kävivät\nmyöskin ruualle. Syödessään he sanoivat.\n\n-- Ai, jos aina saisimme näin hyvää leipää kuin tämä rukiinen leipä\non. Tuo kaurainen leipä, jota tähän asti olemme syöneet, maistuu tätä\nvastaan niin vihavalta kuin tois vuotinen nevettileipä.\n\nMauno-setä tupaan tultuaan laittoi suuren pöydän jalat paikoilleen\nja nosti naisten kanssa pöydän sen päälle alaspäin. Riitta alusti\npiirakaskuoritaikinan, ripisteli ruisjauhoja pöydälle, nosti osan\ntaikinasta pöydälle, hieroi siinä pyöritteli nostettua taikinaa,\nensin pyöreäksi ja sitten pöydän pituiseksi pötköksi, jonka leikkeli\nniin pieniksi palasiksi, että niistä kustakin tuli piirakkaan\nkuori. Tytöt ottivat leikatut palat, taputtelivat niitä käsillään\nlatuskaisiksi ja pulikalla pyörittelivät ne niin litteiksi kun tarve\nvaati. Toiset naiset ottivat tyttöjen valmistamat kuoret, panivat\nryynisydämet niiden päälle ja laittoivat valmiiksi piirakkaat,\njotka latoivat pienille alaspäin käännetyille pöydille, leipä- ja\npäänaluslaudoille. Sillä aikaa kun naiset piirakkaita valmistivat,\ntoivat nuoret pojat halkoraksilla tupaan halot, jotka Helka-ämmä\nmätti uuniin ja sytytti palamaan. Uunin jouduttua luuti Liisa uunin\nja Riitta otti otinlapion, jolle tytöt kantoivat piirakkaat, ja pani\nne hyvään järjestykseen uuniin paistumaan. Tuon tuostakin hän katsoi\nsitten piirakkaita, ja havaittuansa ne kypsiksi otti ne uunista pois\nja pani penkille jäähtymään.\n\nPäivän valjetessa varistettiin eilinen kaalintähde, joka syötiin\njokapäiväisen (kauraisen) leivän kanssa. Sitten menivät hevosmiehet\nheiniä hakemaan. Mauno-setä ja ukko-Lauri korjasivat liiat kolittimet\nporstuasta ja raaputtivat rautalapioilla jäätikkönystyrät sekä\nporstuasta että rappusilta. Nuoret pojat noutivat kuopasta omenia\n(potaatteja), nauriita ja lanttuja. Riitta kaasi omenat saaviin,\npani vettä päälle ja vatkasi härkkimellä niin, että multa ja osaksi\nkuoretkin irtaantuivat. Kaikki naiset ja nuorukaiset istaantuivat\nRiitan kehotuksesta saavin ympärille omenia ruokkimaan kuorimalla ja\nraaputtamalla. Sitten ne pantiin pataan ja kiehutettiin kypsiksi.\nKun vesi oli kaadettu padasta, hillottiin omenat hierimellä, pantiin\nsulattua maitoa sekaan ja hämmennettiin visusti. Näin saatiin\nomenahillaa, jota syötiin päivälliseksi, ja jäännöksestä tehtiin\nomenapiirakkaita. Lantut ja nauriit kuorittiin; niistä keitettiin\naattolohko, johon myös omenia pantiin sekaan. Maustimeksi pantiin\nlohkoon raavaan- ja sianlihaa sekä kapakaloja. Emännät voitelivat\nryynipiirakkaiden kuoret murukkeisella voisuolavedellä ja panivat ne\npienelle pöydälle vaatteen alle pehmenemään. Illan suussa kannettiin\npiirakkaat tupaseen.\n\nKun hevosmiehet olivat heinät luhtiin ajaneet, niin naiset laskivat\nlehmät pihalle heinäkaristeita syömään. Kun halot oli kannettu\ntupaan, eläimet korjattu ja kaikki ulkotyöt toimitettu, kävi koko\nperhe tupatöihin. Naiset laittelivat ja kaulailivat omia, lastensa\nja miesten vaatteita. Miehet hakkailivat joulutupakkansa, ken\nlaudalla, ken tupakkapölkyssä. Ukko-Lauri jauhoi nuuskaa puisessa\ntupakkapullissaan. Saatuaan sen hienoksi hän seuloi sen hienolla\njouhiseulalla, pani vähän poroa (tuhkaa) ja muutaman pisaran vettä\nnuuskan sekaan kostukkeeksi, hämmensi huolellisesti ja korjasi osan\ntuohiseen taulikkaansa ja loput nuuskasarveensa.\n\nIsäntä vei viinarakon huoneesta kammariin ja kaasi siitä ensin\nlerikko-, pohja- ja törikköputelit täyteen, sitten tohvin vähän\nylemmä kuin puolilleen, täytti sen siirapilla, pudisteli visusti\nsekaisin, ja niin oli makea- eli siirappiviina valmis. Sitten\nilmoitti hän toisille miehille olevansa viinaa laskemassa, ja\njokainen kuljetti taskulasinsa isännälle, joka kaasi vanhempain\nmiesten taskulaseihin oikeata vaan nuorempain siirappiviinaa.\nJokainen korjasi taskumattinsa huoneeseensa, ja isäntä pisti talon\nputelit kammarin kaappiin.\n\nTytöt puhdistivat ja kirkastivat lankaisilla räsyillä ja tuhkalla\nneljä vaskista ja yhden rautaisen kaksihaaraisen kynttilänjalan\nsekä lakkisen kynttiläkruunun ynnä kolme puista kynttilänjalkaa\nja viimeiseksi kahdeksansärmäisen lasilyhdyn. Sitten he panivat\nsaunan lämpiämään, keittivät saunan kodassa lipeän, jonka he\nvalmiiksi saatuaan selvittivät kahteen saaviin, jotka nostivat\nsaunaan ovensuuhun. Padan puhdistettuaan he panivat kylpyvettä\nvaristumaan. Pojat hakkasivat kasvettuneen jäätikön kaivonkannelta\njättäen runtukan ympärille jääkehikon, nostivat saunaveden, jonka\nkaasivat kotaan menevään ränniin, jota myöten se juoksi rännitiinuun,\nsitten hakkasivat ja puhdistivat kaivon korvalla olevan eläinten\njuottoakaan. Tytöt toivat tallinluhdista vastat, jotka he panivat\nrännitiinuun kostumaan.\n\nEmäntä laittoi huoneessansa suuresta säästöpytystään kymmeneen\npuukuppiin voita joulun tarpeeksi. Mari-ämmä järjesteli ja luki\nlusikat sekä omalle perheelle että tuleville jouluvieraille varustaen\nliikoja lusikoita satunnaisia vieraita ja tahvananajajoita varten.\nHelka-ämmä kokosi kaikki talosta löytyvät neliskulmaiset puulautaset\nja asetti ne järjestykseen tupasen parvelle (hyllylle).\n\nIltahämärissä korjasivat naiset omenapiirakkaat tupaseen ja\nsiivosivat tuvan. Isäntä käänsi veljensä Yrjön kanssa suuren pöydän\nylöspäin ja asetti sen paikoilleen. Antti keräili kaikki talossa\nolevat miesten veitset ja korjasi ne pöytänurkkakaappiin. Mauno-setä\nistutti kynttilät jalkoihin, joista isäntä vei toiset kammarin\nikkunalle, vaan yhden kynttilän hän laski tuvan pöydälle ja sytytti\nsen palamaan. Yrjö ripusti kynttiläkruunun tuvan orteen, suuren\npöydän kohdalle.\n\nTahvo tullen ulkoa tupaan sanoi:\n\n-- Jouluvieraita tulee; taisi olla Savolaisen ukko emäntineen, joka\najoi pihalle.\n\nLiisa ja Yrjö menivät vieraita vastaan. Liisa saattoi vieraat tupaan\nja Yrjö jäi hevosta riisumaan. Tultuaan tupaan sanoivat vieraat\nsillan liitoksen kohdalla:\n\n-- Hyvää iltaa!\n\n-- Jumala antakoon, vastasi isäntä, meni vieraita vastaan, tervehti\nja kysyi kuulumiset.\n\nVieras vastattuaan isännän kysymykseen otti poveltaan tuomislasinsa\n(taskumattinsa) ja ojensi sen isännälle, joka kiittäen otti sen\nvastaan ja vei pöydälle. Anni tuli siihen, tervehti vieraita\nlikistämällä ja alkoi päästää vyötä auki Savolais-ukolta, joka ensin\notti piippunsa ja tupakkakukkaronsa poveltaan, laski ne ikkunalle\nja sitten vasta antoi aukaista vyönsä ja heittää päällysvaatteensa,\njonka jälkeen hän istahti penkille. Sohvi riisui Savolaisen emännän.\nKoko talon perhe kävi vieraita tervehtimässä, ensin vanhimmat miehet,\njotka kättelivät Savolais-ukkoa ja likistivät emäntää. Samoin tekivät\nnuoremmatkin miehet. Naiset likistivät kumpaakin vierasta.\n\nIsäntä istahti Savolais-ukon viereen, otti pöydältä tuomislasin\nkäteensä ja sanoi:\n\n-- Tulkaa meidän miehet maistamaan vieraan tuomisia.\n\nHeti kokoontuivat talon vanhimmat miehet vieraan luokse. Isäntä\nottaen käteensä vieraan taskulasin nyökäytti päätään vieraalle ja\nsanoi:\n\n-- Terve tulemastas!\n\n-- Terve teillekin, vastasi vieras nyökäyttäen päätään.\n\nNyt maistoi isäntä vieraan taskulasin suusta, kiitti vierasta ja\nantoi taskulasin Mauno-sedälle, joka teki samanlaisen tervehdyksen\nkuin isäntäkin, ryyppäsi ja antoi taskulasin ukko-Laurille, joka\nantoi sen taasen vuorostaan Yrjölle. Näin kulki vieraan tuomislasi\nkaikkein vanhain miesten käsissä, vaan nuoremmat miehet eivät tulleet\nlikitienoillekaan.\n\nSillä aikaa kun miehet maistelivat vieraan tuomisia, antoi Savolaisen\nemäntä tuomissäkkinsä talon emännälle, joka kiittäen otti sen\nvastaan. Tuomisina oli viisi ryynipiirakasta, yksi rukiinen ja kaksi\notraista leipää, voiaski ja lammaskäpälä. Muut tuomiset emäntä jakoi\nnaisille ja lapsille, vaan lihan korjasi hän talteensa.\n\nSitten toi isäntä kammarista lerikkopohjaputelin ja\nviklakinttupullin, tuli Savolais-ukon eteen, kaasi viinaa pullin\ntäyteen ja ojensi sen vieraalle.\n\nVieras otti ryypyn käteensä, nyökäytti päätään isännälle ja sanoi:\n\n-- Saas tästä! ja ryyppäsi.\n\n-- Nauttios terveydekses, vastasi isäntä, otti tyhjän pullin\nvieraalta, meni Savolaisen emännän eteen, kaasi viinaa pulliin,\nojensi sen vieraalle ja sanoi:\n\n-- Maistakaas meidänkin vihavaa.\n\nVieras maistoi ja kiitti, jonka jälkeen isäntä korjasi ryyppyneuvot\npöydänpään ikkunalle.\n\nKun Savolais-ukko pisti tupakkaa piippuunsa, niin Kaisa toi hänelle\ntulen päretikulla, jota hän piti ukon piipun päällä niin kauan että\ntupakka syttyi. Ukko nyökäytti päätään ja kiitti Kaisaa, joka vei\ntulitikun lieteen ja sammutti sen tuhkaan. Näin oli tyttöjen tapana\ntehdä kaikille vieraille.\n\nNyt tulivat toiset jouluvieraat: Kurrosen ukko, Mauno-sedän lanko\nemäntineen ja suutarin Pekka, Yrjön kälymies, myös emäntänsä kanssa.\nHeitä otettiin vastaan samalla tavalla kuin edellisiäkin vieraita.\n\nTalon tytöt korjasivat vierasten päällysvaatteet huoneeseen ja\nmenivät sitten saunaan, jossa valmistivat kaikki reilaan, tulivat\ntupaan ja ilmoittivat saunan olevan kylvettävän. Sitten he riisuivat\nensin jouluvierasten ja sen jälkeen omain ukkomiesten ja vanhain\nnaisten jalat, solmisivat nauhoista yhteen kunkin sukat, jotka\nnostivat orrelle kuivamaan, ottivat kenkäin sisältä olkitullot,\njoilla pyyhkivät kenkien pohjat, ja korjasivat ne penkin alle. Vaimot\nantoivat miehilleen ja tytöt veikoilleen puhtaat palttinapaidat.\nTytöt ottivat päreitä uunista ja menivät niiden kanssa saunaan, jossa\npuhalsivat valkean kiukaasta päreesen ja asettivat sen palamaan\nuunin eteen pistäen toisen pään uunin kivien väliin. Pojat juosta\nkipaisivat palttinapaidat kainalossa tyttöjen perästä saunaan, jossa\nviskasivat paitansa kainalostaan penkille ja menivät lautasille,\nkylpeä ropsivat vähän aikaa, tulivat alas ja istahtivat penkille.\nTytöt pesivät lipeällä ja maasaippualla poikien päät, jonka jälkeen\npojat menivät uudestaan lautasille, peseisivät, tulivat alas,\npanivat puhtaat paidat päällensä ja juoksivat tupaan. Sitten menivät\nvanhemmat miehet ja niiden perästä naiset lapsineen saunaan, jossa\nkylpeminen kävi samalla tavalla. Ainoastaan pienemmät lapset itkeä\nporasivat, kun heitä pestiin ja kylvetettiin.\n\nSillä aikaa kun naiset olivat saunassa, leikkasi Antti poikamiesten\ntukat. Vanhat miehet pitivätkin pitkiä tukkia. Tultuansa saunasta\nkampasivat kaikki päänsä niin hyvin talon perhe kuin vieraatkin.\nTytöt veivät ulos miesten leikatut tukat. \"Miesten tukka tuuleen,\nvaimon tukka valkeaan\", oli sananparsi, jota tarkoin noudatettiin.\n\nKun kaikki olivat valmistuneet juhlaa vastaanottamaan, isäntä otti\nnutun yllensä, kuiskasi jotain Tuomaalle ja niin he menivät yhdessä\nulos olkilatoon. Kumpikin otti kahmalollisen olkia, joiden latvat\nhe sitoivat nupukalle, ja asettivat ne päähänsä sillä tavoin, että\nnupukka tuli pään päälle ja olkien tyvipuolet peittivät kokonaan\nyläpuolen ruumista. Ottivat sitten kumpikin olkikuvot vasempaan\nkäteensä ja astuivat tupaan, jonne tultuaan sanoivat:\n\n-- Hyvää iltaa!\n\n-- Jumal antakoon, vastasi ukko-Lauri.\n\n-- Mitäs te olette miehiänne ja kuta urohianne, kun niin\neriskummaiset hatut ovat päässä? kysyi Mauno-setä.\n\n-- Me olemme joulun tuojia ja ilosanoman ilmoittajoita. Suvaitaanko\ntähän taloon joulua ja jouluvieraita?\n\n-- Sellaiset vieraat ovat meille tervetulleet; mutta kuinka kauan\naikaa teidän joulunne kestää? sanoi Savolaisen ukko.\n\n-- Hiiva-Nuutiin asti, vastasi Tuomas.\n\n-- Hyvä on; antakaa sitten joulumerkit tänne, virkkoi Kurrosen ukko.\n\nIsäntä otti olkihatun päästään ja ojensi sen ukko-Laurille, joka\nkiittäen otti sen vastaan ja pani pöydänpään nurkkaan pystyyn. Tuomas\nantoi jouluhattunsa Savolais-ukolle, joka myös kiitti ja nosti sen\npöydänpäähän orrelle seinää vasten.\n\nJoulun tuojat heittivät olkikuvot kädestään lattialle sanoen:\n\n-- Kas, näistä saatte joulukekoja laittaa!\n\nMauno-setä aukasi kupojen siteet kirveellä, otti pivollisen olkia,\njoiden latvat solmisi, viskasi sen ylös tyvipuolet edellä kurkiaisen\nja laen väliin, jonne se jäi riippumaan. Viskatessaan hän sanoi:\n\n-- Minä teen keon Niemen pellolle.\n\nToiset talonmiehet sekä vieraat viskasivat myöskin kekoja lakeen\nnimittäen kukin viskatessaan sen pellon tahi kasken nimen, johon\nviime syksynä oli rukiita kylvetty. Nuoret pojat, jotka eivät muuten\nsaaneet kekojansa laessa pysymään, panivat päretikut olkien nuppuun\nja nousivat penkille seisomaan, joten paremmin ylettivät viskata.\nHeidän kekonsa tulivat riippumaan tyvet alaspäin. Niitä nimitettiin\nahopellon keoiksi. Sitten hajoitettiin jäännösoljet tuvan lattialle.\n\nKun kaikki toimet olivat loppuneet, käytiin illalliselle. Emäntä\nkantoi kolme isoa ruisleipää pöydälle ja asetti ne päällekkäin, jossa\nne olivat koko joulunpyhät. Samat leivät korjattiin joulun kuluttua\naittaan, ruissalvoon, josta ne otettiin ja syötiin vasta keväillä,\ntouonalkajaisissa. -- Isäntä asetti rautaisen kaksihaaraisen\nkynttilänjalan leipien päälle ja sytytti kynttilät. Tytöt ja\nnuoremmat naiset kantoivat illallisen pöytään. Vieraita varten\ntuotiin kaksi voi- ja kaksi silakkakuppia sekä tyhjät puulautaset.\nTalonväelle oli aattolohko varustettu.\n\nKun ruoka oli saatu pöytään ja veitset ja lusikat varustettu, isäntä\nsanoi:\n\n-- Nouskaas vieraat iltaselle!\n\nMiesvieraat menivät pöydän taakse ja naiset pöydänpäähän. Isäntä kävi\npöydän sarvennelle Savolaisen emännän viereen ja muut talonmiehet\nistautuivat ikänsä jälkeen. Talon naiset söivät eri pöydissä. Isäntä\nluki ruokaluvut ja ukko-Lauri aloitti veisata:\n\n    Suo Jumal meit tällä juhlall\n    mieltäs myöten iloll olla.\n    Suosioll, sovinnoll, rakkaull\n    sinua ylistää sydämell, suull.\n    Kiitos korkian Jumalan\n    Jumala syntyi ihmiseks,\n    jo Jumala leppyi ihmisill.\n\n                    (Vvk. 127:9)\n\nKaikki ottivat veisuun osaa, niin hyvin miehet kuin naisetkin. Veisun\nloputtua pani jokainen kätensä ristiin, nojausi pöytään päin ja\nsiunasi hiljaisuudessa.\n\nSitten isäntä otti ryyppyneuvot ikkunalta, kaasi viinaa putelista\npulliin ja ojensi sen Savolaisen emännälle, joka maistettuaan antoi\npullin vieressään istuvalle Kurrosen emännälle, joka siitä vähän\nmaistoi ja antoi sen taas vuorostaan suutarin emännälle, joka istui\nhänen vieressään. Vähän maistettuaan suutarin emäntä ojensi pullin\nisännälle. Täytettyään pullin isäntä antoi sen Savolais-ukolle, joka\nnyökäyttäen päätään sanoi \"saas tästä\", kallisti ryypyn pohjaan ja\nojensi sen isännälle takaisin. Samalla tavalla jaettiin ruokaryypyt\nsekä toisille vieraille kuin myöskin talon vanhemmille miehille.\nIsäntä itse ryyppäsi viimeiseksi ja antoi sitten ryyppyneuvot\nemännälle, joka jakeli ruokaryyppyjä vanhemmille naisille ja\ntoi taasen neuvot takaisin ikkunalle. Mauno-setä otti veitsensä\ntupestaan, leikkasi leipää ja pani palasia ensin nais- ja sitten\nmiesvierasten eteen. Yrjö leikkasi toisesta leivästä omille miehille.\nIsäntä nosti vadista lihapalasia ensin nais- ja sitten miesvierasten\neteen lautasille. Vieraat ottivat veitset tupestaan ja alkoivat syödä.\n\nVähän aikaa syötyä isäntä otti vierestään penkiltä olutkapan, joi\nensin itse ja pitäen vasemmalla kädellään kapanuurteesta kiinni\ntarjosi sen Savolaisen emännälle, joka vasemmalla kädellään otti\nkapan korvasta vastaan ja oikealla kädellään antoi kättä isännälle\nsanoen \"terve!\" johon isäntä vastasi \"terve teillekin!\" Juotuansa\nantoi Savolaisen emäntä samalla tavalla olutkapan viereisellensä,\nja niin kulki olutkappa kädestä käteen ympäri pöydän. Sitten\nisäntä otti taas ryyppyneuvot ja antoi sekä vieraille että omille\nvanhoille miehille silakkaryypyt. Taas vähän aikaa syötyä laittoi\nisäntä olutkapan kulkemaan ympäri pöydän samalla tavalla kuin\nensi kerrallakin. Sitten isäntä jakeli taas viinaa hampaiden\nhuuhtojaisiksi. Viimeiseksi isäntä laittoi kolmannen kerran olutkapan\nkulkemaan ympäri pöydän.\n\nKun kaikki olivat syöneet, luki Mauno-setä \"Kiitos ruuan jälkeen\",\njonka jälkeen Savolaisen ukko alkoi veisata toisten keralla:\n\n    Tule toivottu turva tänn\n    neitseen synnyttämist näyttämään\n    ihmeeks ihmisten maailmall,\n    se syntymys sull sopei, Jumal.\n\n                       (Vvk. 111:1)\n\nSitten kaikki panivat kätensä ristiin, nojausivat pöytään päin ja\nsanoivat itsekseen \"kiitos Jumalan!\", jonka jälkeen jokainen nousi\nyhtä aikaa pöydästä ja vieraat sanoivat \"suur kiitosta!\", johon\nisäntä vastasi \"terveydekses\".\n\nKun ruoka oli korjattu, tytöt toivat tupaan olkikuvot, joista\ntehtiin vuoteet lattialle. Olkien päälle hajoitettiin puhdas hursti\nja päänalaisiksi pantiin päänaluslaudan päälle ensin pitovaatteita\nja sitten pillin (ruokojen) päistä tehdyt pussit (tyynyt). Isäntä\ntoi aitasta lampaanlihaa, jonka pani savivateihin yöksi uuniin\npaistumaan. Mauno-setä varusti pöydälle savivadin, jonka sisään pani\nkynttilänjalan ja sytytti siinä olevan kokonaisen kynttilän yöksi\npalamaan. Sitten kävivät kaikki levolle.\n\n\n\n\nJoulupäivä\n\n\n    Sisältö: Aamurukous. Kirkkoon meno. Kirkossa olo. Kotiin tulo.\n    Karjan konstaaminen. Kahvinjuonti. Hartaushetki.\n\nJouluaamuna kukon ensi kerran laulaessa kävi ukko-Lauri ulkona sekä\ntähysti Otavaa ja muita taivaan merkkejä. Tupaan tultuaan hän niisti\nhyppysillään kynttilän, nuuskasi ja kävi jälleen makaamaan. Kun kukko\ntoisen kerran räpsytteli siipiään ja huusi \"kukko kiekuu\", nousivat\nsekä vieraat että talon perhe vuoteeltaan. Makuutilat korjattiin,\nalusoljet sidottiin kuvoille, työnnettiin penkin alle ja laitettiin\npäänalaislaudat eteen.\n\nTytöt laittoivat pesuvettä vanhaan puuvatiin, jonka he panivat\npienelle rahille ja asettivat sen ovenpieleen ukko-Laurin sängyn\npäähän, panivat raavaan saavin rahin viereen ja saippuapalan rahille\nsekä pyyhikkeen sängyn laidalle. Savolais-ukko pesi ensin silmänsä:\nhän otti vettä vadista, pesi kätensä saavin päällä ja samaten\nsilmänsä ilman saippuata. Samaten tekivät toiset vanhemmat ihmiset,\nvaan nuoremmat pesivät saippuan kanssa. Silmiänsä pyyhkiessään\nvanhemmat ihmiset lyykistäysivät ja siunasivat itsensä. Sitten kukin\nkampasi päänsä.\n\nMauno-setä toi neljä kynttilää, joiden paksummat päät hän hiuotti\npärevalkeassa, istutti ne kynttiläkruunuun ja sytytti palamaan.\nIsäntä toi kynttilät naisten pöydille, pankonpäähän ja kiukaan\n(uunin) rinnan ikkunalle ja sytytti ne palamaan. Myös joululeipien\npäällä olevat kynttilät sytytettiin.\n\nSitten isäntä istausi pöydän päähän, otti vaskisankaiset\nsilmälasinsa, lipaisi kielellään kumpaakin lasia molemmin puolin,\nkuivasi ne pyyhkeellänsä ja nosti nenällensä. Otti sitten suuren\nvirsikirjansa, lataili sitä vähän aikaa ja käänsi muutamain lehtien\nkolkat kaksin kerroin. Toiset miehet, niin hyvin vieraat kuin\nomatkin, tulivat yksi toisensa perästä pöydän ympärille samaan\njärjestykseen kuin syödessäkin. Naiset ja lapset asettausivat\nseisomaan ympäri tupaa penkkien viereen. Nyt isäntä nousi seisoalleen\nja jokainen seurasi hänen esimerkkiään. Mauno-setä aloitti veisata\n\n    Ilon kans veisatkaamm. (Vvk. 126)\n\nTähän yhdisti jokainen äänensä. Virren loputtua istausivat kaikki\nmiehet pöydän ympärille, panivat kätensä ristiin pöydälle ja\nkumarsivat päänsä käsiensä päälle. Naiset kävivät polvilleen penkkien\nviereen lattialle ja panivat kätensä ristiin penkille kumartaen\npäänsä käsiensä päälle. Isäntä luki virsikirjastaan \"Rukouksen armon\nja hengen lahjasta oikein rukoilla\", \"Kristuksen syntymisestä\",\n\"Rukous kirkkoon mennessä\", \"Isä meidän\" ja \"Herran siunauksen\",\njonka jälkeen Yrjö aloitti veisata \"O kuinka olen iloinen\", johon\ntoisetkin ottivat osaa.\n\nRukousten jälkeen naiset kantoivat ruokaa pöytään: kahdenlaista\nleipää, rukiista ja otraista, ja kahdenlaisia piirakkaita, joita\ntuotiin tuohivakoilla, toisessa omena- (potaatti-) ja toisessa\noikeita (ryyni-) piirakkaita, jotka pantiin päällekkäin pöydälle.\nEmännät toivat voita, kuusi kuppia suurelle ja kaksi kuppia kullekin\nnaisten pöydälle. Isäntä otti uunista liha-astiat, jotka naiset\nkantoivat pöydälle: suurelle pöydälle neljä ja pienille pöydille\nyhden astian kullekin pöydälle. Ruuan siunaaminen ja ruokailu kävi\nsamalla tavalla kuin aattoillallakin sekä koko joulunpyhinä.\n\nSyödessä tuumailtiin kirkkoon menosta. Mauno-setä ehdotteli, että kun\nnyt on kahdeksan hevosta, viisi omaa ja kolme vierasta, ja jouluna\ntavallisesti käypi rekeen henki kaplaalle, niin johan sillä tavoin\npääsee jokainen kykenevä henkilö kirkkoon. Poikamiehet panivat tätä\nvastaan sanoen tahtovansa ajaa sisarensa kanssa kukin. Vanhat taas\npuolestaan vastustivat poikien tuumaa, mutta isäntä sanoi:\n\n-- Antaa nuorten rihata, nythän heillä on se aikakin.\n\nVihdoin sovittiin niin, että kolmeen rekeen tuli kaksi ja kahteen\nneljä henkeä kuhunkin sekä kolme henkeä kuhunkin vieraan rekeen.\n\nRuualta päästyä tuotiin kirkkovaatteet tupaan lämpiämään. Tytöt\ntoivat vierasten ja toiset naiset omain miesten sekä omat vaatteensa.\nLapset itkien pyrkivät keralle, vaan heidät luvattiin viedä vasta\nsilloin kirkkoon, kun \"leppä tulee lehdelle ja punainen paarma\nlaulamaan\".\n\nMari-täti lupasi myös lähteä kirkkoon ja meni huoneesta\nkirkkovaatteitaan noutamaan.\n\n-- Kenenkä rekeenhän Mari-täti varustaiksee, koska aikoo kirkkoon\nlähteä? kysyi Eerikka.\n\n-- Luullakseni tuumaa hän käydä sinun rekeesi, vastasi Savolais-ukko.\n\n-- Mutta minäpä en ota enkä rupea jouluaamuna vanhojapiikoja\nvetelemään, sanoi Eerikka äkäisesti.\n\n-- No, ei vainen sinun tarvitsekaan, lohdutti ukko. Minä en menekään\nkirkkoon, vaan isäsi menee minun hevosellani Mari-tädin ja ämmäni\nkanssa.\n\nSillä aikaa kun kirkkomiehet, naiset ja vanhemmat miehet\nlaittausivat, pojat sytyttivät pari pärettä ja menivät niiden\nkanssa riiheen, jossa jokainen sitoi kulkusen (kalkalon) länkien\nharjustimeen. Sitten he valjastivat hevoset pihalla ja köyttivät\nkellon aisaan kukin, tulivat tupaan ja pukeusivat. Isäntä toi\nkammarista punaisella viinalla täytetyt taskulasit, jotka jakoi\nvanhoille naisille kirkkoevääksi. Vanhat miehet pistivät kukin oman\ntaskulasinsa povelleen kirkkoon lähteissään. Emäntä kantoi ison\njoukon piirakkaita pöydälle, josta vaimot ottivat ken pari ken\nkolme piirakasta keralleen antaaksensa kirkon luona tahi kirkossa\nsukulaisilleen ja tuttavilleen tuomisia. Kun kaikki oli saatu\nreilaan, läksivät kirkkomiehet ajamaan: nuoret edellä kelloissa ja\nkalkaloissa ja vanhemmat perästä.\n\n-- Kanna maa, älä katkea, tuota meidän nuorten prameutta, virkkoi\nemäntä ulkoa tultuaan. Oikein kauhistuttaa tuo kellojen ja kulkusten\nromina.\n\n-- Niin sitä ajoimme mekin ennen hempeimmillään ollessamme, vaikka\nemme nyt enää sellaisista välitä. Ja mitäpä vanhain ilosta, kunhan\nvain saapi leipää ja lämmintä, virkkoi Savolais-ukko vastimeksi.\n\nMenomatkalla ajoivat kirkkomiehet maltillisesti, tasaisilla ja\nmyötämaissa ajettiin juosten vaan vastamaissa käyden. Kun useampia\nkylän teitä yhtyi yhteen, niin karttui pitkä jono kirkkoväkeä.\nVastamaissa nousivat miehet astumaan, tupakoimaan ja toistensa\ntaskulaseista maistelemaan.\n\n-- Taitaa ensi kesänä Jumala antaa hyvän vuoden, kun metsä on jouluna\nnoin ryöpeä, sanoi Tinnon Heikki tultuaan Niemelän lautamiehen luokse\npitkässä Korisevan rinnassa ja tarjoten taskulasinsa lautamiehelle.\n\n-- Suotavahan tuo olisi, vastasi lautamies ryypättyään. Ikävää sekin\non, kun maamiehen vaivat ja toivo turhaan raukeavat, niin kuin tästä\nmuutamia vuosia takaperin, jolloin halla vei viljan ja saatiin syödä\npettua, vehkaa, nevettiä, karpeita ja jos jotakin törkyä.\n\nYhtäkkiä pysähtyivät hevoset niin, että olivat vähällä toistensa\nrekeen kompsahtaa.\n\n-- Mitä siellä tapahtui? kysyi lautamies edellisiltä kirkkomiehiltä.\n\n-- Ei muuta mitään, vaan sepän Matilta katkesi saverikko, vastattiin\nlautamiehelle.\n\n-- Mölö on aina mölö, tiuskaisi lautamies. Eikös hän, sen vetelys,\nolisi saanut kotonaan katsoa kapineitaan, niin etteivät ne olisi\nkirkkotiellä ripsahtaneet. Kääntäkää hänet tiepuoleen, näpelöiköön\nsiellä vaikka koko joulun aisansa tyyriä!\n\nSepän Matti käänsi itse hevosensa tiepuoleen, jossa hän ohjaksien\nperistä laittoi saverikon. Jokainen sivumenijä pisti hänelle jonkun\npilkkapuheen mennessään.\n\nKirkon luokse päästyä riisuttiin hevoset ja mentiin pitäjän tupaan\nlämmittelemään. Tupa oli väkeä ja tupakansavua aivan täynnä. Ulos\nja sisään marhaaminen saattoi koko väen liikkeelle. Rautin Pekko ja\nPellisen Jaakko olivat jo täydessä seilissä ja pitivät suurempaa\nmelua kun toiset.\n\nAamukellojen soitua alkoi rahvas mennä kirkkoon, jossa sadoittain\npaloi kynttilöitä. Aamuvirren jälkeen meni kaksi pappia alttarille\nyllänsä kirjavat messuhaat. Unilukkari (suntio) käveli ympäri\nkirkkoa paikasta toiseen kädessä pitkä ruohonpäinen keppi, jonka\npäässä oli rengas. Hän ajoi sillä koirat ulos kirkosta ja havahdutti\nsaarnavärssyä laulettaessa Huutsen Simon, joka herättyään alkoi\nlaulaa \"halee, halee\". Sitten suntio kömpi ylös parville, jossa\npitäjän väkevimmät pojat Kiisken Juni ja Ryönin Mahaili puijasivat\nreunapuulla koettaen työntää toisiaan penkistä pois. Suntion\nkehotuksesta he asettuivat paikalleen ja olivat alallansa. Kun\nrovasti saarnatessaan näki muutamain miesten torkkuvan, hän torui ja\nsanoi:\n\n-- Virren alla virkku ja saarnan alla torkku, ei se ole oikeaa\nJumalan palvelusta.\n\nSaarnan aikana meni joukko poikia ulos kirkosta. Suuret pojat\ntiedustelivat toisiltaan, missä olisi tyhjiä tupia, joissa sopisi\njoululeikkiä pitää. Pienet pojat soittelivat aisakelloja saadakseen\ntietää, kenellä parhain kello oli. Sitten he alkoivat viskellä\ntoistensa hattuja; vihdoin seurasi tukkanuotan veto ja tappelu. Pörö\nPentti, Pohjalaisen Noska (Niilo) ja joitakuita muitakin ukkoja oli\nistumassa pitäjäntuvassa, jossa he viipyivätkin koko kirkkoajan\nmaistellen toistensa taskulaseista, tupakoivat ja haastelivat niitä\nnäitä.\n\nKirkosta päästyä tarjoilivat vanhat miehet sukulaisilleen ja\ntuttavilleen \"vihavaa\" taskulaseistaan. Nuoremmat naiset antoivat\nmyöskin toisilleen joko piirakan, otraisen tahi kotipellon kasvuisen\nvehnäleivän taikka osan siitä. Vanhemmat naiset maistelivat toistensa\npunaista viinaa.\n\nSitten valjastettiin hevoset ja lähdettiin ajamaan kotiin. Jäälle\npäästyä jokainen käänsi hevosensa tiepuoleen ja alkoi ajaa kilpaa,\nniin ettei tielle jäänyt muita kuin joku ukon kötys. Kilpaajat\najoivat ensin ravia, vaan kun se ei piisannut, niin sitten täyttä\nlaukkaa. Miehet hosuivat hevosiaan selkään ja naiset pitelivät\nhurstutta kasvoinsa edessä, ettei lumi ja jää päässyt silmiä\nsokaisemaan. Maamatkalla ajettiin hiljaa, mutta jäälle taas päästyä\najettiin kilpaa. Kiusallista oli Mustanlammin ja Vekaruksen välisellä\ntaipaleella, kun Vilhon Pekka-ukko sattui eellimäiseksi ja hän niin\nkuin vanhat miehet ainakin ajaa lutusti hiljalleen. Jäälle päästyä\nsai ukko jäädä yksinään tielle mankimaan. Katsellessaan hurjaa ajoa\nsanoi Pekka emännällensä:\n\n-- Joka mies jouluna ajaa, se mies, ken pääsiäisnä.\n\nJättäkäämme kirkkomiehet kilpailemaan ja katsahtakaamme jouluaamun\nkotitoimia.\n\nKirkkomiesten mentyä korjattiin ja järjestettiin tupa. Sitten emäntä\ntoi tupaan suuren rukiisen leivän, jonka hän veitsellä leikkeli\nmöllyksi seulaan, sytytti kynttilän lyhtyyn ja meni lyhty toisessa\nja leipäseula toisessa kädessä läävään, jossa hän laski lyhdyn\nlattialle. Keskellä läävää oli patsas pystytettynä ja sen ympäri\nemäntä kiersi leipäseulaa kolme kertaa myötä- ja saman verran\nvastapäivään. Kiertäessään hän rukoili:\n\n    Kaitse kaunoinen Jumala,\n    varjele vakainen Luoja,\n    varjele vahingon tieltä,\n    kaitse kaikista pahoista!\n    Jotta karja kaunistuisi,\n    eistyisi emännän vilja\n    hyvänsuovan mieltä myöten,\n    pahansuovan paitsi mieltä.\n\nSitten hän pani seulan kädestään lattialle, otti siitä yhden\nleipämöllyn (palan), meni vasemmalla ovenpielessä olevan lehmän\nluokse, kiersi leipäpalasella ympäri lehmän kolme kertaa myötäpäivään\nja lausui:\n\n    Heru hertta lehmäseni,\n    anna maito mielelläsi!\n    Ellös pidätä pilalle\n    maidon antoo aamusella,\n    murkinalla voimuruista,\n    ehtoosella einettäni!\n    Pidä piimässä perettä,\n    syötä voilla vierahia.\n\nSen jälkeen hän antoi leipäpalan lehmän suuhun ja jatkoi samaa tointa\njokaisen lehmän luona siksi, kunnes kaikki lehmät olivat kierretyt\nja saaneet leipäpalan. Sitten hän meni toiseen lehmäläävään, jossa\ntoimitti samat temput. Kun emäntä oli tullut tupaan, niin meni Elli\nja antoi kaikille lehmille heiniä suuruspalaksi.\n\nMari-muori vei toisella seulalla leipämöllyjä lampaille. Antaessaan\nleipäpalan lampaan suuhun hän lausui:\n\n    Piti, piiti piiroseni,\n    oma oiva uuhiseni!\n    Siitä suureksi sukusi,\n    kaksin, kolmin kantamasi.\n    Käyös villamättähällä,\n    villavuori vastassasi!\n\nSen perästä hän antoi heiniä lampaille ja meni tupaan.\n\nKun eläimet oli ruokittu, naiset panivat tuvan uunin lämpiämään, ja\nsen herettyä toi Mauno-setä lampaan lihaa uuniin paistumaan. Kanat\nlaskettiin häkistä ja tuvan perämaalta paljastettiin lattia oljista.\nSiihen ripisteltiin otria kanoille syötäväksi. Kanakaukaloon pantiin\nvettä juotavaksi. Kanojen syötyä ja juotua ne ajettiin jälleen\nhäkkiin. Näin tehtiin jokaisena joulupäivänä.\n\n-- Tuossa liedellä kiehuisi hyvästi kahvi, mutta me emme osaa sitä\nkeittää. Yrjö ainoastaan taitaa meidän talossa sen toimittaa, sanoi\nemäntä Savolais-ukolle.\n\n-- Minä en semmoisesta lasten juomasta välitä, eikä meillä vielä ole\nkoko kahvikapineitakaan. Olen minä sentään tuota joskus juonut, vaan\nminusta tuntuu kuin joisi varia hiivaa, vastasi Savolais-ukko.\n\n-- Samat sanat sanon minä, ehkä hiukan hiljempaa, virkkoi Mauno-setä.\nParas on, kun otamme ryypyt.\n\nRyypättyään kävivät ukot vähäksi aikaa levolle. Noustuaan he lukivat\njoulupäivän epistolat ja evankeliumit sekä veisailivat muutamia\njouluvirsiä.\n\n-- Kirkkomiehet jo palajavat, koska kelloin ja kulkusten romina\nkuuluu aivan selvästi, ilmoitti Helka-ämmä ulkoa tultuaan.\n\nKaikki kotona olijat riensivät ulos katsomaan kirkkomiehiä, jotka\najoivat kilpaa Aitjärven jäällä.\n\nEerikka ajaa rellatteli eellimäisenä kotiin. Hevonen oli valkeassa\nvaahdossa ja vapisi riisuttaissa; valjaista päästyään se kaatui\npitkälleen maahan.\n\n-- Miksi sinä noin tavattomasti ajaa syöhkäsit? kysyi Mauno-setä\nvihaisesti Eerikalta. Kas nyt, hevonen kuolee! Ja sinä, Kaisa, mikset\nsinä kieltänyt Eerikkaa niin kovasti ajamasta?\n\n-- Minkäs minä voin, vastasi Kaisa. Mitä enemmän minä kielsin, sen\nkovemmasti hän ajaa hätisti. Minä en enää milloinkaan käy sellaisen\nrehvanan rekeen.\n\nEerikka seisoi hämeissään kuin tuomittu, sitten korjaili\nhevosvaljaita ja käveli alla päin, pahoilla mielin. Kun toiset\nkirkkomiehet tulivat, nousi jo Eerikan hevonen seisoalleen ja alkoi\nmennä huojua kaivolle.\n\n-- Ei saa antaa varistuneille hevosille kylmää vettä, sanoi\nMauno-setä tupaan mennessään. Ei niille annettukaan, ennen kuin\njäähtyivät.\n\nTupaan päästyään naiset jakelivat toisilleen kirkkotuomisia mainiten\nmitä keltäkin olivat saaneet. Miehet taasen kirkkoryypyt otettuaan\njuttelivat, mitä uutta olivat kuulleet ja nähneet kirkon luona.\n\n-- Maistas, Anni, Latun tätisi vehnäsiä, sanoi Liisa ojentaen\ntyttärelleen palasen.\n\n-- Latun täti on tainnut käydä leivänkuoren välissä kerjäläisiä\npaossa, kun leipänsä kuori on kohonnut noin irralleen, virkkoi\nnauraen Anni ottaessaan vehnäspalan.\n\n-- Tekijältä tulee monta, vaan tekemättömältä ei mitään, vastasi\nLiisa.\n\nSitten syötiin päivällinen ja sen perästä Eerikka juotti hevoset.\n\n-- Lähtekääs nyt ottamaan hevosillenne kauroja, niin vieraat kuin\nomatkin miehet, sanoi lautamies ottaessaan aitan avaimen naulasta.\n\nHevosmiehet hankkivat jokainen astian, johon kauroja ottivat, ken\nämpärin, ken saavin, vakan ja mitä vain kukin tapasi, ja menivät\nastioinensa aittaan, jossa isäntä mittasi salvosta kapan kauroja joka\nhevosta kohti. Kaurat miehet veivät hevosten syödä. Tupaan tultua\nisäntä antoi viinan maistajille tohuryypyt.\n\nVähän aikaa niitä näitä haasteltua kävivät vanhemmat ihmiset\npäivällislevolle ja nuoremmat lukivat kirjaa. Lapset menivät kylälle,\njosta tultuaan tekivät selkoa, kuinka monta oikeaa ja kuinka monta\nahopellon kekoa kussakin talossa oli tuvan laessa. Aikaihmiset eivät\njoulupäivinä käyneet toisissa taloissa.\n\nVanhusten maatessa teki Riitta tulen tupasen lieteen ja Yrjö\npani kahvipavut pataan paahtumaan hämmentäen niitä vispilällä.\nTarpeeksi niitä paahdettuaan hän otti ne padasta, jäähdytti ja pani\nkahvihuuhmareeseen, jossa kirvesvarren ponnella survoa muksutteli\nne hienoksi. Sitten hän pani keittopadan tulelle, mittasi siihen\nkahvikupilla veden, jonka saattoi kiehumaan, ja pani kahvijauhot\npataan, kupillisen jokaiselle kahdelletoista kupille, ja vähän\nsikuria sekaan. Hän kiehutti sitä niin kauan, kunnes vaahto hävisi\npäältä, ja niin kahvi oli valmis. Kahdenkymmenen kupin kattilalla\nkannettiin kahvia pöytään, johon Riitta oli varustanut kupit ja\nvadillisen kylmettynyttä maitoa. Isäntä otti sokurin uunilta, hakkasi\npalasia ja pani ne läkkiseen tuusaan. Tarpeellisen määrän saatuaan\nisäntä havautti sekä vieraat että talonväen kahville tarjoten ensin\nvanhuksille uniryypyt. Riitta kantoi kahvikattilan pöytään. Isäntä\nkaasi kupit täyteen ja kutsui vieraat kahville. Jokainen otti\nlusikalla vadista maitoa kuppiinsa ja joi sitten sokurin kanssa.\nTalonväki joi perästä päin, ensin miehet, sitten naiset ja suuremmat\nlapset. Norrikupit laitettiin perästä päin. Niitä ryyppäsivät\nvanhukset, sekä miehet että naisetkin vähän maistoivat.\n\nVähän aikaa niitä näitä pakinoidessa alkoi jo ilta hämärtää, jolloin\nKaisa isännän kehotuksesta puhalsi liedestä tulen päretikkuun, jolla\nisäntä sytytti kynttilät palamaan. Nyt kokousivat kaikki vieraat\nja omia ihmisiä sen verran kuin mahtui suuren pöydän ympärille,\njossa he lauloivat jouluvirsiä ja lukivat päiväsaarnan postillasta\n\"Se taivaallinen valkeus, pyhäsä opisa ja elämäsä\". Sitten syötiin\nillallinen, pidettiin ehtoorukoukset, valmistettiin vuoteet ja\nkäytiin levolle.\n\n\n\n\nTahvanan päivä\n\n\n    Sisältö: Tahvananajo. Joululeikkituvan pyynti. Joululeikkiin\n    meno. Niemelän Kaisan ja Lippolan Juhanan liitto.\n\n-- Hyvää huomenta! Onkos Tahvana kotona? lausui Perätalon seppä\ntultuansa Tahvanan päivän aamuna Niemelän pimeään tupaan sangen\nvarhain ihmisten maatessa.\n\n-- Jumal antakoon! Kotona on Tahvana, kotona, vastasi Niemelän\nisäntä. Varhainpas naapuri on liikkeellä, vai lienemme me maanneet\nliian kauan, jatkoi isäntä ja haki tuluksensa, iski tulen, pani\npalavan taulan rikkikuppiin, puhalsi hiljalleen tulen liehmeelle ja\nsytytti siinä hienon tikun tuleen, jolla taas sytytti kynttilän.\n\n-- Aikaista ei jätetä, ajattelin itsekseni ja siksi läksin varhain\nliikkeelle, sanoi seppä käydessään istumaan pöytäjakulle (rahille).\nKyllähän tämä vielä lienee hyvin aikaista, koska ihmiset makaavat.\n\n-- Kenen jalka kapsaa, sen suu napsaa, vastasi isäntä ojentaen\nsepälle ryypyn.\n\n-- Eihän makaava kissa hiirtä saa eikä laiska tiedä lykkyään, vastasi\nseppä ottaessaan ryypyn.\n\nNyt alkoi Niemelän väki yksi toisensa perästä nousta vuoteeltaan.\nIsäntä jakeli vanhuksille aamuryyppyjä. Yrjö meni tupaseen kahvia\nkeittämään sillä aikaa kun vuoteita korjattiin ja silmiä pestiin.\nAamurukouksen jälkeen käytiin suurukselle.\n\nJuuri kun jouluvieraat ja talonväki olivat pöytään istahtaneet, ajoi\nNikkarin Samuli joukkoineen pihalle aisakello vempeleessä ja kaksi\nrautakelloa kumpasessakin reen aisassa. Hän astui tupaan seiväs\nkädessä ja karjaisi:\n\n-- Hyvää huomenta, Niemelän naapurit! Onkos Tahvana kotona, vai\npitääkö minun uuni maahan kaataa? pistäen seipäänsä uunin suuhun.\n\n-- Jumala antakoon tahvanavieraille hyvää huomenta! Kyllä meillä on\nTahvana kotona; anna vaan uunin olla rauhassa, vastasi Mauno-setä.\n\nSamuli viskasi seipäänsä pankon alle ja kävi penkille istumaan. Häntä\npyydettiin heittämään vaatteensa ja käymään yhteen neuvoon, so.\nruokailemaan.\n\nKun ruoka oli siunattu ja alettiin syödä, tuli Kosenpään Pärtty-ukko\ntupaan turkki nurin päällä ja punainen vyö ristiin kaulan ja\nvyötäisten ympäri.\n\n-- Hyvää huomenta! Siunaa Jumala ruokaa; syöjiä näyttää olevankin\nkyllä. Nyt ei mun tarvitse Tahvanaa kysyä, koska se näkyy noin\nrehakasti pöydällä rehenteleivän, lateli Pärtty-ukko.\n\n-- Sitä Jumala tehköön! vastasi isäntä nousten pöydästä vierasta\ntervehtimään.\n\n-- Vieras kiittää jalkojaan, sanoi isäntä. Höplitä vyös, heimo, ja\nkäy tänne yhteen neuvoon!\n\nRiisuttuaan turkkinsa kävi Pärtty-ukko pöytään ja sanoi kätellessään\npöydässä olijoita:\n\n-- Ei näet lintu tule liikkumatta, kala jalan kapsamatta. Ken varhain\non yllä, sill ruokaa on kyllä.\n\n-- Niinhän se on: eihän laiska tiedä lykkyään, virkkoi Mauno-setä\nvastaukseksi.\n\n-- Sanotaan ettei jouda joulun alla, pyhän alla pyllylleen, sanoi\nseppä, mutta kyllä sitä ei malteta maata joulunakaan. Minäkin olin jo\ntänä aamuna puolesta öin liikkeellä ja tuo ukko-Pärtty on jo ehtinyt\nnäin varhain Kosenpäästä astikka tänne tulla.\n\n-- Kenen ei anna malkki maata eikä lekkeri levätä, sen täytyy\nhiiskehtiä läpi yöt, sanoi Kurrosen ukko nauraen.\n\n-- Juodahan jouluna pitää, lihaa syödä laskiaisna, sanoi seppä, ja\nsiihen se pakina päättyi.\n\nKun oli syöty ja ruoka korjattu, tuli Matelin Pekko tahvananajoon.\nHänelle tarjottiin ensin \"kylmästä tultua\" ja sitten ruokaa.\nMauno-setä läksi Mari-tädin ja Kurrosen ukon kanssa Hallikaiseen ja\nYrjö meni perheineen Lattuun tahvananajoon. Muu perhe jäi kotiin\nvierasten kanssa seurustelemaan, vaan murkinan perästä läksivät\nnuoret miehet naapurin taloihin tahvananajoon.\n\n-- Mikä lie tapana tässä talossa: pitäneekö odottaa käskyä vai\nkäskemättä lähteä? kysyi seppä.\n\n-- Ken kutsumatta tuli, se käskemättä lähteköön, vastasi Pärtty-ukko.\n\n-- Koirathan kutsuin kulkevat, hyvät vieraat kutsumatta, virkkoi\nseppä.\n\n-- Älä hyvä naapuri ole kiireissäs. Taitais talo olla muuten hyvä,\nvaan on pitkät ryypynvälit, saneli isäntä tarjoten ryyppyä vieraille.\n\nNyt toi Riitta kahvipannun pöytään ja laittoi kupit pöydälle. Isäntä\nkaasi kupit täyteen ja pyysi vieraita nauttimaan kahvia. Samassa tuli\nMattilan isäntä tahvananajoon. Hänelle seppä sanoi leikillisesti:\n\n-- Olisi täällä tultu toimeen sinuttakin.\n\n-- Uudet edes otetaan, vanhat poies laitetaan, vastasi Mattilan\nisäntä.\n\nKahvinjuonnin jälkeen tuottiin taas ruokaa pöytään ja kaikki\nvieraat ynnä talon isäntä kävivät murkinalle, jonka jälkeen muut\ntahvananvieraat paitse Mattilan isäntä alkoivat tehdä lähtöä\nkotiinsa. Isäntä kielteli vieraita jäämään ehk'edes päivään asti,\nvaan vieraat vastasivat:\n\n-- Kylä hyvä on heittäminen, koti huono muistaminen.\n\n-- Mitähän näistä kieltelee; antaa meneväin mennä, työntää tuulta\npurjeisihin, ilvensi Mattilan isäntä.\n\nIsäntä antoi lähtöryypyt vieraille. Ryypättyään sanoi seppä:\n\n-- No, Mattilan isäntä, nyt meistä pääset; pääse vaan omista\ntavoistasi.\n\n-- Ollaan tässä päästy paremmistakin, vastasi Mattila.\n\n-- Ja eletty pahempienkin kanssa, virkkoi Nikkarin Samuli.\n\n-- Tuskinpa meitä parempia lieneekään, sanoi Matelin Pekko. Ihmiset\novat minuakin niin hyvänä pitäneet, että ovat antaneet minulle kolme\nnimeä: Matelin Pekko, Ronttakopra ja Punasvaaran ukko. Eivätköhän\nnämä toiset liene toki vähän etevämmät minua?\n\n-- Minä en ymmärrä, lieneekö se etevyyden vai tyhmyyden merkkinä,\nkun minuakin on kutsuttu Kosenpään Partyksi, Kontiaiseksi ja välin\nAkkaseksikin, saneli Pärtty-ukko.\n\n-- Mutta sanopas sinä moniniminen mies, mikä sinun oikea sukunimesi\non? kysyi seppä.\n\n    Silloin oon ma Akkanen,\n    kun on talvipakkanen;\n    vaan kun lentää sontiainen,\n    niin mä olen Kontiainen,\n\nvastasi Pärtty-ukko leikillisesti.\n\n-- Hyvinhän olette leikkisät, hyvät vieraat; otetaas nyt sitten\npiiskaryypyt, kun et enää malta viipyä, sanoi isäntä jaellen ryyppyjä\nvierailleen.\n\n-- Jääpihän tätä kieltä matojenkin syödä, vaikka häntä pieksää\nvälistä riskimmästikin, vastasi seppä.\n\n-- Lupa on leikkiä puhua, vaikkei tarvis irvistellä, myönsi Mattilan\nisäntä.\n\nVieraat jättivät jäähyväiset koko tupaväelle ja aikoivat lähteä, vaan\nisäntä sanoi:\n\n-- Erojaisryypyt vielä ja sitten Herran rauhaan.\n\n-- Rauha lakia, leipä makia, viina kelpaa kaikin ajoin, vastasi\nPärtty-ukko ryypätessään.\n\n-- Älkäähän meidän pahuutta muistelko, jos olemme tässä jotakin\nlotajaneet, pyysi Matelin Pekko ja ryyppäsi.\n\n-- Kah, ystäväiseni! Eihän tässä ole mitään muistelemista. Jos ollaan\nleikkiä laskettu, niin eihän kukaan leikistä suuttune. Ja ken taas\nsyyttä suuttuu, kyllä se lahjoitta leppyy. Sanokaahan paremmasti\nolleen kuin olikaan, virkkoi isäntä.\n\nVielä kerran kiitettyään ja anteeksi pyydettyään, kun olivat\nkutsumatta tulleet, läksivät tahvanavieraat tuvasta.\n\nIsäntä, saattaessaan vieraita pihalle, sanoi:\n\n-- Vieläkös hyviä ystäviä, heimoja ja naapureita pitäisi kutsua!\nKoira on kutsuttu vieras, koreampi kutsumaton.\n\nVierasten rekeen käydessä jatkoi isäntä:\n\n-- Viekää terveisiä kotiinne!\n\n-- Kepeät kuormat! Käykää meilläkin ja jääkää hyvästi! vastasivat\nvieraat.\n\n-- Jumalan kanssa! muistakaahan tekin jälkenne! huusi isäntä\nvierasten mennessä.\n\nVierasten lähdettyä panivat naiset tuvan lämpiämään. Päivän tultua\nnoutivat pojat kuopasta omenia (potaatteja), jotka naiset huuhtoivat,\nraaputtivat kuoret ja panivat saviastioihin sianlihan kanssa uuniin\npaistumaan päivälliseksi.\n\nIltapuolella tuli Lippolan kirkonmiehen vanhin poika Juhana kelloissa\nja kulkusissa Niemelään. Tupaan tultuansa hän tervehti tavallisesti\nja sitten sanoi isännälle:\n\n-- Isäni laittoi lautamiehelle paljon terveisiä ja pyysi teitä tänään\ntulemaan meille. Hän sanoi kyllä luvanneensa tulla tänne ja olisi\njo tullutkin, mutta kun lukkari ja suntio tulivat meille kirkosta\npäästyään, niin ei hänen sopinut jättää vieraitaan ja tulla tänne.\n\n-- Terve tuojalle, terve lähettäjälle! Jumala häntäkin terveenä\npitäköön! vastasi lautamies. Suur kiitosta kutsumastas, hyvä poikani!\nKyllä minä menen teille ja paikalla lähdenkin. Jos sinulla ei liene\nmuualle kiirettä, niin jää meille täksi päiväksi. Onhan sinulla\ntäällä kumppalia, vaikka minä menen pois.\n\n-- Kiitoksia paljon! Eihän minulla ole mihinkään kiirettä, vastasi\nJuhana.\n\nTalon tytöt seisoivat perämaalla ja supisivat keskenään, että olisi\nmentävä vierasta riisumaan, vaan kun se oli poikamies, niin ei kukaan\njuljennut mennä, ennen kuin isäntä sanoi:\n\n-- Kah, eikös meidän tytöt tule riisumaan vierasta?\n\n-- Kyllähän näin nuori mies saattaa itsekin riisuutua, virkkoi Juhana\nja alkoi päästää vyötään auki.\n\nNopeasti kuin piiliäinen sipsahti Kaisa riisumaan vierasta. Punainen\nhohde Kaisan poskilla ilmasi, ettei riisuttavansa ollut hänen\nmielestään tavallinen vieras, ja siksi hänen kätensä vähän vapisivat\nvyötä irti päästäessä. Riisuttuaan katsahti hän kysyväisesti vieraan\nsilmiin ja punastui vielä enemmän. Vieras ymmärsi Kaisan äänettömän\nkysymyksen ja vastasi:\n\n-- Ei mun nuttujani (vaatteitani) tarvitse huoneeseen viedä; en minä\ntule täällä yötä olemaan.\n\nKaisa pani vieraan vyön ja turkin naulaan ja meni itse ulos\njäähdyttämään liikaa kuumuuttansa.\n\nSitten istautui vieras tupakoimaan. Sohvi kiepsahti heti pankon\nluokse, puhalsi tulen liedestä päretikkuun, jonka antoi pienelle\nAnnille ja käski hänen viemään tulta vieraan piippuun. Vieras sytytti\npiippunsa, kiitti pientä tulen tuojaa, silitti sen päätä ja antoi\nhänelle viiden kopekan rahan. Tyttö kiitti ja juoksi iloisesti\nnäyttämään äidilleen saalistansa.\n\nSitten syötiin päivällinen ja kauroitettiin hevoset. Lautamies läksi\näitinsä ja vaimonsa kanssa Lippolaan tahvananajoon. Mauno-setä\ntuli Hallikaisesta kotiin ja toi tullessaan tahvananvieraita,\njoita syötettiin ja juotettiin. Kylän nuoriso kokoontui Niemelään\njoululeikeistä tuumimaan.\n\nKun Tinnossa tiedettiin olevan tyhjä tupa, jossa ei muita ollut\nkotona kuin Martti nuorikkonsa kanssa, niin arveltiin siellä saatavan\njoululeikkejä pitää. Lupaa Tinnon Martilta laitettiin Niemelän\nSimo kysymään. Pian palasi Simo takaisin murramielin, kun asiansa\nei onnistunut. Vähän aikaa keskusteltua menivät Mattilan Simo ja\nLahtelan Jaakko Tinnoon, vaan pitkällä nenällä hekin palasivat.\n\nIltahämärissä tuli Kemppisen Tolja (Tuomas), jota leikkikontioksi\nsanottiin, Niemelään toisten Keskikylän poikain kanssa. Kohta\nvalitettiin Toljalle, ettei Tinnon Martti antanut lupaa tuvassansa\njoululeikkejä pitää, vaikka oli kahdesti käyty kysymässä. Sitten\nvasta hän lupasi antaa, kun osataan oikeittain pyytää. Mattilan Simo\nja Lahtelan Jaakko koettivat kyllä panna kaikki kielet liikkeelle,\nmutta Martti sanoi vain nauraen:\n\n-- Ette te osaa oikeittain lupaa pyytää, menkäät matkaanne!\n\nTolja mietti vähän aikaa ja sitten hän sanoi:\n\n-- Kääntäkää minun hevoseni ympäri sukkelaan. Lippolan Juhana ja\nSikasen Martti lähtekööt minun kerallani vieraiksi miehiksi.\n\nSanottuja tehty. Pian käännettiin hevonen ympäri, kolme poikaa kävi\nrekeen ja niin ajettiin täyttä laukkaa Tinnon mäelle. Mäkirinteessä\nhuusi Tolja:\n\n-- Äyskis äprään (äyrään) pojat, kun parkasee penkereen pojat. Pois\nköyhät kerjäläisen tieltä!\n\nPihalle tultuaan ärjäisi Tolja:\n\n-- Auki se tie, mistä minä kuljen! Pois halot jaloista!\n\nHevosen pysähdettyä riensi Tolja aika vauhtia porstuaan, tempaisi\ntuvan oven auki, jätti sen selkosen selälleen, hyppäsi tasajaloin yli\nkynnyksen, alkoi tanssia ja laulaa:\n\n    Täytyykö tätä tupoa,\n    lainataanko lattiata\n    tanssia tasasten miesten,\n    nuorten miesten notkutella?\n    Kun ei täytyne tupoa,\n    lainattane lattiata,\n    ulos meidät uksi viepi,\n    poies porstua vetääpi;\n    teemme tanssin tanhualla,\n    jalan iskun iljangolla,\n    siell ei pää lakehen koske,\n    otsa ortehen kolahda.\n\nTinnon Martti istui nuorikkonsa kanssa pöydän päässä kirjaa lukien.\nNähdessään ja kuullessaan Toljan tanssin ja laulun pani hän kirjansa\nkiinni, tuli lattialle, alkoi tanssia Toljalle vastaan ja laulaa:\n\n    Täytyypi tätä tupoa,\n    lainataankin lattiata\n    tanssia tasasten miesten,\n    nuorten miesten notkutella.\n\nSitten he tanssivat vastakkain ja lauloivat yhdessä:\n\n    Nuorten miesten miel tekevi,\n    sulhaisten sydän sytevi\n    oven suussa orren alla,\n    perämaalla penkin alla,\n    kerran keskilattialla,\n    silloin sillan liitoksessa.\n\nTanssia jatkettiin vielä vähän aikaa ja Tolja lauloi yksinään:\n\n    Kiitoksia luvastanne,\n    luvastanne, tuvastanne,\n    kunnon miesi, kunnon naisi:\n    älköön ilo menkö poisi.\n\nNyt vasta he tervehtivät toisiaan, kävivät istumaan ja tuumivat\nleikkijärjestyksestä, tuvan valaisemisesta ym. Martti sanoi antavansa\ntarvittavat kynttilät, jotka Tolja lupasi maksaa siten, että hän\nkerää kaikilta pojilta rahan.\n\nIloisina ajoivat pojat takaisin Niemelään, jossa vieraat ja talonväki\nistuivat pöydän ympärillä jouluvirsiä veisaten.\n\nIllalliselle talonväen, joulu- ja tahvanavierasten kanssa käskettiin\nmyös puolenkymmentä Keskikylän poikaa, jotka sattuivat tuvassa\nolemaan. Vieraat pojat kyselivät tyttöjen äideiltä lupaa saada viedä\ntyttöjä leikkipaikkaan Tinnoon. Vähän aikaa niitä näitä tekosyitä\nesteeksi pannen antoivat vihdoin äidit luvan. Lippolan Juhana vaihtoi\npari sanaa Kaisan kanssa, noin sivumennen vain, puheli vähän aikaa\nAntin keralla ja meni sitten Mari-ämmän luo, jolta pyysi lupaa\nsaada viedä Kaisaa leikkipaikkaan. Mari-ämmä ei sanonut olevansa\nmikään luvan antaja, ei äiti eikä mummo. Juhana koki selittää,\nettä kun Kaisalla ei ole kotona äitiä eikä mummoa, niin jonkunhan\npitää lupa antaa, muuten Kaisan täytyy olla kotona. Vihdoin sanoi\nMari-ämmä suostuvansa Juhanan pyyntöön, jos vain Helka-ämmä antaa\nluvan. Juhanan ei muu auttanut kuin mennä Helka-ämmää pokkuroimaan.\nHelka-ämmä sanoi puolestaan antavansa hyvin mielellänsä luvan\nKaisalle mennä Juhanan kanssa, kun hän muka oli vanhuudestaan talon\nsukulainen.\n\nTytöt valmistivat vuoteet lähteissään, pukivat päällysvaatteet\nyllensä, pistivät taskuunsa liitupalaset, joilla leikkipaikassa\nvalkaisivat sukkiansa, jos ne tavalla tahi toisella sattuivat\nlikaantumaan.\n\nSeitsemällä hevosella lähdettiin Niemelän kylästä joululeikkiin\nkelloissa ja kulkusissa. Kussakin reessä istui tyttöjä poika\nja yhdessä oli pari kumpiakin. Pienemmät pojan rasikaiset ajaa\nrellittelivät perästä eri hevosella. Jäällä ajettiin kilparavia.\n\n-- Niin kauan kuin olen sinut tuntenut, olet sinä mielestäni paras\ntyttö armaan aurinkomme alla, sanoi Lippolan Juhana kiertäen vasemman\nkätensä Niemelän Kaisan ympäri jäärannassa. Minä pidän sinusta\nenemmän kuin kenestäkään muusta tässä matoisessa maailmassa.\n\n-- Niinhän pojat tavallisesti sanovat kaikille tytöille, vastasi\nKaisa nauraen.\n\n-- Ja minäkään en ole sitä sanonut kenellekään muille kuin sinulle,\nenkä tule sanomaankaan.\n\n-- Onko siinä puheessasi perää?\n\n-- On kyllä, eikä vitsainen perä olekaan.\n\n-- Voipi niinkin olla.\n\n-- Niin se on, sen saat uskoa. Mutta kuules Kaisa, joko sinä menet\nensi keväinä rippikouluun, ja onko sinua kukaan käskenyt? -- Jos\nketä tyttöä ei sulhanen käskenyt rippikouluun, se jäi useimmiten\nvanhaksipiiaksi. --\n\n-- Johan minun nyt pitää mennä, kun ensi laskiaisena täytän\nkahdeksantoista vuotta, josko käskettäis tahi kiellettäisi. Jos\nolisin käskyn perästä käynyt, olisin saanut jo viime keväänä mennä,\nvaan eipä tuo tullut mennyksi.\n\n-- Varmaankaan ei ollut mieleisesi käskijä?\n\n-- Eihän se tainnut olla.\n\n-- Olisitkos mennyt, jos minä olisin käskenyt?\n\n-- Mikset koettanut; turhaa on perästä puhua.\n\n-- Menetkös nyt ensi keväinä, jos minä käsken?\n\n-- Johan minä sanoin, että ensi keväinä menen käskemättäkin.\nKäsketäänhän minua jo rippikouluun kylän luvussa.\n\n-- Ja sitten syksyllä, saanko luvan?...\n\n-- Minkä luvan?\n\n-- Kosioida sinua?\n\n-- Kunhan syksy ensin tulee; onhan sittenkin aikaa niistä puhua.\n\n-- Sano Kaisa kulta selkeästi, pidätkö minusta?\n\n-- Saman verran kuin sinäkin minusta.\n\n-- Sitten meistä tulee pari.\n\n-- Jos Jumala niin tahtoo.\n\n-- Pidätkö sanasi, Kaisa kulta?\n\n-- Pidän kyllä; mutta muista sinäkin, mitä olet luvannut.\n\n-- Kyllä minä en unohda sitä koskaan. Minulla olisi taskussani\ntuomisia, tahdotko ottaa.\n\n-- Kyllä aivan mielelläni, hyvä Juhana, mutta minulla ei ole\nsellaista taskua, mihin panisin. Pidä sinä vain luonasi ja sitten\ntakaisin tullessa annat.\n\n-- Olkoon niin, armaani. Sitten sinä olet minun ja minä sinun,\nvirkkoi Juhana ja puristi Kaisaa itseään vastaan.\n\n-- Niin se saa olla minun puoleni ainakin, vastasi Kaisa.\n\nNäissä puheissa he tulivat leikkipaikkaan. Tolja nousi reestään,\nkatseli ympärilleen ja sanoi:\n\n-- Täällä on väkeä ympäri mäkeä.\n\n\n\n\nJoululeikit\n\n\n    Sisältö: Vastakkaistanssi. Rinkitanssi. Laivasilla olo.\n    Vuorotanssi.\n\nLeikkitupaan päästyään heitti leikkinuoriso päällysvaatteensa ja\ntytöt istausivat ovensuun penkille. Tinnon Martti sytytti pöydälle\nkaksi kynttilää sekä päreorren nenälle, astiaparvelle ovensuuhun,\nuunin patsaalle ja perämaan ikkunalle kynttilän kuhunkin.\n\nTolja ja Juoppi alkoivat ensin kahden kesken vastakkaistanssin.\nTolja meni peräpuolelle ja Juoppi oven puolelle tupaa. He tanssivat\nkaarteessa ja tulivat sillanliitoksessa vastakkain, perivät takaisin\nja toisen kerran vastakkain tanssittuaan vaihtausivat niin, että\nJuoppi tuli peräpuolelle ja Tolja ovenpuolelle tupaa. Pojat\nrallattivat.\n\nNyt meni Lippolan Juhana tanssien tyttöjen luokse ja nyökäytti\npäätään Niemelän Kaisalle. Kaisa punastui, nousi ja alkoi tanssia\nJuhanan kanssa. Mattilan Simo teki samaten Niemelän Annille,\nniin myös Lahtelan Jaakko Niemelän Sohville, niin että kukin\ntanssi ensimmäisen vastakkaistanssin sen tytön kanssa, jonka hän\noli tuonut leikkipaikkaan. Vaikka tupa oli suuri, ei kumminkaan\nvastakkaistanssia voinut tanssata kuin neljässä parissa, niin suuret\nolivat kaarteet. Toiset tytöt rallattivat poikien kanssa sillä aikaa,\nkun toiset tanssasivat.\n\nKun kukin oli tanssinut vastakkaistanssin, niin käytiin\nrinkitanssiin. Pojat alkoivat kävellä peräkkäin ympäri tuvan lattiaa\nja tytöt seurasivat heitä. Kun näin oli saatu rinki, kävi Tolja\nringin sisään. Nyt alettiin yksituumaisesti laulaa:\n\n    Kosk juhlapäivä on kädess,\n    käykääm siis iloiten edes,\n    ain yhdessä pyörii\n    leikkiä lyömme,\n    se on nyt meidänkin työmme.\n\n    Liikkukoon kukin nopiast,\n    vaikka vaatteet oisit hopiast,\n    se kyllä loistaa,\n    loistaa ja paistaa,\n    sun silmäs rakkaalle maistaa.\n\n    Tuoll näkyy puoliso rakas\n    ringissä, niin kuin takass;\n    sen sydämest soisin\n    ett juosta voisi,\n    ja pääsisi takasta poisi.\n\nSeuraavaa värssyä laulettaessa otti Tolja rinkiin ja alkoi tanssia\nsen keralla.\n\n    Tule kuitenkin rakkain tänne,\n    ojenna sun kätesi mulle,\n    ja ringissä pyöri,\n    pyöri ja hyöri,\n    mun kanssain kauniisti hääri.\n    Viel hyppää ympäri kerran,\n    jonk ilo kehottaa verran,\n    ja huuda: ralla,\n    hale pralla, pralla,\n    saat nähdä iloisen illan.\n\nLoppiaisena laulettiin tämä viimeinen säe:\n\n    Saat nähdä viimeisen illan.\n\nLaulun loputtua läksi Tolja ringistä ja Vappu jäi yksin rinkiin.\nHänelle laulettiin:\n\n    Etsi yhtä ystävätä\n    sekä toista tuttavata,\n    käis sun kanssas tanssimaan,\n    kerallasi keikkumaan.\n    Joll on kengät kelvolliset\n    sekä sukat siivolliset:\n    ei juo viinaa\n    eikä polta tupakkaa,\n    ei syö moikkaa\n    eikä kanna kapakkaa.\n\nVappu valitsi itselleen Sikasen Martin, jolle ojensi kätensä laulaen:\n\n    Anna kätes minulle,\n    lupaan luotus sinulle.\n\nMartti antoi kätensä ja meni rinkiin laulaen:\n\n    Sä oot minun valinnut,\n    mä oon sinuun suostunut!\n\nSitten he alkoivat tanssia ja toiset lauloivat:\n\n    Siskon silmät suuret\n    niinkuin linnut metsäss,\n    sä oot hänen kultasens,\n    hänen kulta lintusens;\n    hän on suostunut sinuun,\n    sä oot mieltynyt häneen:\n    kahden on ilo elää,\n    kahden olla kaunihimpi,\n    kaksin kalatkin vedessä,\n    kaksin ilman lintusetkin.\n    Jo ois aika yhdess olla\n    ilman pahoit ihmisittä\n    maailman häjyn kaltaisitta:\n    tahtoot teitä erottaa,\n    rakkaudest vierottaa.\n    Hänell on ihanat silmät,\n    sinull on sydän suloinen.\n    Jos sen tietäisit,\n    tuota hänell tekisit;\n    silmät hänelt pesisit,\n    kihlat käteen kantaisit.\n    Kantais paidan kaulattuna,\n    kaulattuna, rullattuna:\n    hihaniekan, helmaniekan\n    sekä kaikki kaulusniekan;\n    ommeltu oravan kynsill,\n    näädän kynsill nastattuna,\n    tinaneulalla tikattu,\n    vaskineulalla valettu,\n    vasaralla vahvistettu.\n\n    Leikatkaamme kauraa,\n    kyllä jaavel jauhaa\n    aamulla varhain,\n    illalla myöhään.\n    Ehtooll kauniill kukkasell.\n    Kuka meitä sikelee,\n    kuka meitä jakelee\n    kepiällä kielellä,\n    makialla mielellä?\n    Sitte se on tallell,\n    kenen käsivarrell,\n    taikka herran kukkaross,\n    talonpojan rukkasess.\n\n    Katsos tuota kaalimaata,\n    kun ei kasva kaalii\n    eikä tunge tupakkaa.\n    Se vaan kasvaa kantturoi,\n    hoi, roi, kantturoi!\n    Minä käsken erään,\n    etsi kultas perään.\n\nNyt kävi Vappu ringistä ja Martille laulettiin:\n\n    Martti se keskellä erää\n    etsii hänen kultansa perään:\n    etsi yhtä, etsi toista,\n    ihanaista, kaunokaista,\n    oman muotosi näköistä,\n    jolle sinä kätesi annat.\n\nMartti antoi kätensä Lahtelan Liisalle, joka tuli hänen kanssaan\ntanssimaan.\n\n    Sydämessäsi kannat:\n    sentähden iloitkaamme suurest.\n    Monta vuotta, maassa matona makaa.\n    Tahdot sinä, niinkuin minä\n    olla ihana kukka?\n    Tahdot sinä, niinkuin minä\n    olla aviosukka?\n    Itse kukin kultans kanssa\n    rakkahasti ringiss tanssaa.\n\nNyt kävi Martti ringistä jättäen Liisan rinkiin. Jotta jokainen olisi\nsaanut tanssata, niin kävi Toljan kehotuksesta Niemelän Kaisa myöskin\nrinkiin. He ottivat seuraavan laulun neljättä säettä laulaessa\nitselleen tanssikumppalit: Liisa Niemelän Antin, Kaisa Lippolan\nJuhanan ja niin tanssattiin kahdessa parissa.\n\n    Neitset ovat ringissä,\n    käyvät sulkkukengässä.\n    Pane sinä hattus naulaan,\n    julkisesti karkaa kaulaan:\n    Hyvä olet lintusein,\n    kaikkein paras mielestäin;\n    et oo minua hyljännyt\n    etkä yksin jättänyt.\n    Omakses oot ottanut,\n    kullakses oot kutsunut.\n    Minä riipun sinussa,\n    niinkuin lintu oksassa,\n    värisevät lehdet puuss,\n    suuren tuulen tuskass.\n    Serennai, kuttennai,\n    saravuoren kuttennai\n    kuningasten kartanoiss\n    mene ilmass metsään.\n\nTytöt kävivät ringistä ja pojat valitsivat itselleen uudet tytöt\ntanssikumppaliksi, jolloin laulettiin seuraava laulu kerraten joka\nsäe.\n\n    Lauloin pielekset pihalle,\n    haito haitolei,\n    tammit keskitanhualle,\n    haito haitolei.\n    Tammiss on tasaset oksat,\n    haito haitolei,\n    joka oksassa omena,\n    haito haitolei,\n    omenassa kultapyörä,\n    haito haitolei,\n    kultapyörässä käkönen,\n    haito haitolei.\n    Kuin käkö kukahtelevi,\n    haito haitolei,\n    niin sydän pakahtelevi,\n    haito haitolei,\n    sydän syttyvi tulelle,\n    haito haitolei,\n    pää palolle paukahtavi,\n    haito haitolei.\n\nNyt oli poikien vuoro erota ja rinkiin jääneille tytöille laulettiin:\n\n    Monta lintuu metsäss lentää,\n    niin myös neitset ringissä;\n    neitset ovat niinkuin linnut,\n    käyvät sulkkukengässä.\n\n    Heitä huivis, laske naulaan,\n    katso kauniin pojan pääll,\n    pikaisesti karkaa kaulaan,\n    vaadi kanssas tanssimaan.\n\nNyt ottivat tytöt itselleen tanssikumppalit.\n\n    Kätensä hän minull antaa\n    sanomalla suloisell:\n    en mä sinust luovu suotta,\n    vaikka juuri pikaisest\n    veri muuttuis, niin kuin vesi,\n    sen mä tiedän totisest.\n    Iloitkaam siis iäll nuorell,\n    vanhall iäll väsyneet.\n    Nuoruus ikä, vanhuus vakaa:\n    kuolema on kylmä vieras!\n    Eipä tiedä kuka meistä\n    erokirjan kirjoittaa.\n\nTytöt läksivät ringistä ja jäljelle jääneet pojat alkoivat laulaa:\n\n    Jäin minä yksin kuin kyyhkynen rannall,\n    lentävä lintu taivahan alla.\n    Olen minä oksilla huojuvilla,\n    meren rannalla kuohuvilla.\n    Ai, ai, ai, kun vettä on jäällä,\n    kolminkertainen kohma on päällä.\n    Oi, oi, oi, kun tekee mun mielein\n    istua kauneiden tyttöjen viereen.\n    Ai, ai, ai, kun maantie on pitkä,\n    maantie on pitkä ja sannoitettu,\n    tytöt on pojille vannoitettu.\n    Raila, ralla, ralla, rallallah.\n\nLaulun loputtua ottivat pojat itselleen tanssiparit ja nyt laulettiin:\n\n    Tanssikaamme me tasaiset,\n    notkukaamme nuorukaiset\n    tällä inhalla ijällä,\n    kasvavalla kannikalla.\n\n    Me kuin kukat kaunokaiset,\n    huvitusta halavaiset,\n    laadullensa laulakaamme,\n    taitavasti tanssikaamme.\n\n    Nyt on aika ilotella,\n    leikkii lyödä lepetellä:\n    jalka nousee nopiasti,\n    tanssi sujuu taitavasti.\n\n    Nuoruusaika, ilon aika,\n    eipä meitä suru haita:\n    huolta ei oo huomisesta\n    eikä elon einehestä.\n\n    Me kuin linnut liverrämme,\n    leppäkertut leikitsemme:\n    iloitsemme iltasella,\n    ajelemme aamusilla.\n\n    Niin kuin perho pienokainen\n    imee kukkaa, kaunokainen,\n    niin myös mekin leikitsemme,\n    iäll nuorell iloitsemme.\n\n    Aika kuluu arvollensa,\n    vanhuus tulee vaivonensa,\n    vaikk en iloitsis ikänä,\n    kuuna kullan valkeana.\n\nTähän lopetettiin rinkitanssi. Tolja ja Tinnon Martti keskustelivat\nvähän aikaa keskenään. Sitten kutsui Tolja Mattilan Simon ja kuiskasi\nhänelle jotain. Vihdoin Tolja sanoi:\n\n-- Nyt saatte, hyvä leikkirahvas, vähän aikaa levähtää; sitten\nsaadaan nähdä, mitä seuraa.\n\nSillä puheen ottivat kaikki kolme turkkinsa, hattunsa ja vyönsä ja\nmenivät tupaseen.\n\nTupasessa laittoivat Tolja ja hänen kumppaninsa itselleen parran\npellavista, panivat turkit nurin päällensä, laittoivat vatsan\nkohdalle turkin sisään ken tyynyn, ken muuta vaatetta, että muka\nvatsa näyttäisi suuremmalle, sitoivat vyön kaulansa ja vyötäistensä\nympäri ristiin, panivat hattunsa nurin päähänsä ja varustivat kepit\nkäteensä.\n\nNäissä tamineissa tuli Martti tupaan, vaan toiset jäivät tupaseen.\nMartti käski nuorison käydä laivasille. Käskyn kuultuaan istausi\nLippolan Juhana peräpenkin viereen selkä penkkiin kiinni, jalat\nhaaralleen, ja kutsui Niemelän Kaisan, joka istautui Juhanan syliin\nsamalla tavalla. Kaisa kutsui Antti-veljensä, tämä taas Törmälän\nMarin jne. Tällä tavalla kävi koko nuoriso istumaan: tyttö pojan\nja poika tytön syliin. Heitä tuli niin pitkä jono, että se ylettyi\nperäpenkistä liki ovensuuta.\n\nKun kaikki oli reilassa, alkoi laiva Martin käskystä soutaa\nheiluttaen molempia käsiään niinkun airoja soutaessa laulaen samalla:\n\n    Soudan, soudan laivaa,\n    soudan Saksan satamasta\n    alle Viipurin vihannan,\n    alle suuren Suomen linnan.\n\nLaulun kuultuaan tulivat Tolja ja Simo laivan ostajina tupaan. Tolja\nkysyi laulamalla:\n\n    Kuinka laiva kutsuttanee,\n    millä nimetään nimellä?\n\nTähän Martti laivan isäntänä viitaten kädellään laivaa vastasi myös\nlaulamalla:\n\n    Tuo sorea Suomen pursi,\n    Kalevalan kaunis laiva\n    kutsutahan kukkaseksi,\n    sanotahan Samposeksi.\n\nTolja taas kysäisi laulamalla:\n\n    Kuka laivosen kyhäsi,\n    kuka veisteli venosen?\n\nMartti vastasi niin ikään laulamalla:\n\n    Laivasen on laatinunna\n    itse seppo Ilmarinen.\n\nTaas kysyi Tolja:\n\n    Mist on laiva laadittuna,\n    kusta kyhätty venonen?\n\nMartin viittauksesta vastasivat laivasilla olijat laulaen ja\nheiluttaen käsiään:\n\n    Antura on Auran tammi,\n    pohja Peipsen petäjätä,\n    laidat Lapinmaan närettä.\n    Keula vaskesta valettu,\n    taiten kullan kirjaeltu.\n    Mastot on mahonkipuusta,\n    punapuusta purjeorret.\n    Silta tehty siilin luista,\n    permanto on peuran luista.\n\nVielä kysyi Tolja:\n\n    Mitä Sammossa sisällä,\n    mikä lasti laivosessa?\n\nJohon laivassa vastattiin:\n\n    Onhan yhtä sekä toista\n    tavaraa meren takaista:\n    Saksanmaalta saippuoita,\n    kuparia Kuurinmaalta,\n    siniviittoja Virosta,\n    haljakoita Hampurista,\n    hedelmiä Hiidenmaalta,\n    Saarenmaalta marjasia,\n    sekä Ruotsista romua,\n    kapinetta kaikenlaista.\n\nTaas kysäisi Tolja:\n\n    Kuka laivan kuljettaja?\n    kenpä aluksen isäntä?\n\nTähän vastattiin:\n\n    Laakko laivan kuljettaja\n    itse aluksen isäntä.\n    Perämies on Pertin Pekko,\n    merimiehet Miettiläiset,\n    Kunttu kokkina keralla\n    Runttu ruuan laittajana.\n\nVihdoin kysyi Tolja:\n\n    Mitä maksaa meren kukka,\n    kuta Samponen sorea?\n\nTähän Martti vastasi toisten kanssa:\n\n    Kaksi kattilan rania,\n    kolme lehmän kompsukkata,\n    viisi Viipurin rahoa,\n    kuusi kultatynnyriä.\n\nTolja käveli laivan ympäri, tarkasteli sitä joka taholta ja lauloi\nkävellessään:\n\n    Kyll on pursi purjeinensa\n    sorea kun Suomen sorsa.\n    Sen on kaula kaarellansa\n    niin kuin neidon kenokaula.\n    Sen on laidat laadullansa\n    kupuva kuin taivaan kaari.\n    Mastot ovat muhkeammat,\n    korven kuusta korkeammat.\n    Hinta vain on hiukan kallis,\n    makso suuri suoritella.\n    Jos mä ostaisin orosen\n    tahi viljaa aitallisen:\n    pian ois syöty saatu riista,\n    ajettu hyvä hevonen,\n    vaan kun ostan oivapurren,\n    lunastan sorean Sammon,\n    sillä saanen mä satoja,\n    tuon kotia tuhansia.\n    Hauska on elellä merellä,\n    ulapalla aukealla:\n    siell ei sänki säärtä lyötä,\n    savu silmiä sokaise,\n    eikä viedä viertämähän,\n    panna ei palon tekohon.\n\nNäyttäen kepillään liedellä olevia patoja sanoi Tolja Martille:\n\n    Tuoss on laivan lunnahaksi\n    kaksi kattilan rania.\n\nOjentaen keppinsä navettaan päin hän jatkoi:\n\n    Tuolla pihamaan perässä\n    nautoja navetta täysi:\n    ota sieltä omaksesi\n    kolme lehmän kompsukkata.\n\nOttaen kukkarostaan viisi rahaa Tolja ojensi ne Martille ja sanoi:\n\n    Ota Laakko laivan hinnaks\n    viisi Viipurin rahoja.\n\nSitten hän ojensi keppinsä tupaseen päin ja lausui:\n\n    Tupanen on tynnyriä,\n    puolikoita puolillansa,\n    kaikki kultaa kukkuroillaan.\n    Ota sieltä omaksesi\n    kuusi kultatynnyriä.\n\nNyt löivät Tolja ja Martti kättä kaupan päättäjäisiksi ja Simo erotti\nkädet. Sitten katseli Martti laivaa ja sanoi kauppaansa katuen:\n\n    Voi minä poloinen poika,\n    hassu rahalle halukas!\n    Kun mä luovuin laivastani,\n    soreasta Sammostani!\n    Ken nyt mua keikuttelee\n    noilla vienoilla vesillä,\n    siintävän meren selällä,\n    lakkapäillä lainehilla,\n    ulapalla aukealla!\n\nNämä laulettuaan otti Martti hatustaan pyyhkeensä, jolla pyyhki\nsilmiänsä, ja saneli itkusuulla:\n\n    Hyvästi nyt sorja Sampo,\n    meren kuulu, veen valio.\n\nNyt Martti pyörähti ulos tuvasta ja Simo seurasi häntä. Tolja, uusi\nlaivan isäntä, käski soutamaan laivaa ja laulamaan:\n\n    Soudan, soudan laivaa jne.\n\nLaivan soutaessa ja laulaessa tulivat Martti ja Simo laivaa\nostelemaan. Nyt oli Simo ostajana ja Tolja myyjänä. Kaikki kävi ennen\nkerrotulla tavalla.\n\nLaivasilla olon perästä tanssattiin vähän aikaa vastakkaistanssia\nja sitten aloitettiin Tinnon Martin esityksestä vuorotanssi,\njoka tapahtui siten, että tytöt kävivät vieretysten seisomaan\ntoiselle ja pojat toiselle puolelle tupaa. Martti kävi poikien\npuolelle ensimmäiseksi ja hänen nuorikkonsa tyttöjen puolelle. Kun\nkaikki olivat asettuneet järjestykseen, alkoi nuorikko miehensä\nviittauksesta tanssia hänen luokseen. Sitten alkoi nuorikko tanssia\ntakaperin paikallensa ja laulaa:\n\n    Tullin lullin, tullin lullin, tulemais sun pitää,\n    ei sun ole minun kanssain tekemistä mitään.\n\nMartti seurasi nuorikkoansa tanssien ja laulaen:\n\n    Kyytiin, kyytiin kultajain ja kyytiin kotiin asti,\n    kyllä kultain palkan maksaa, jos ei nyt, niin vaste.\n\nPaikalleen päästyään nuorikko seisattui paikalleen ja hänen\nviereisensä, Mäkelän Vappu, alkoi tanssien kyyditä Marttia ja laulaa:\n\n    Kyytiin, kyytiin jne.\n\nMartti tanssi takaperin paikallensa laulaen:\n\n    Tullin lullin jne.\n\nMartin viereinen poika, Tolja, kyyditsi Vapun paikalleen ja Vapun\nviereinen tyttö kyyditsi Toljan jne.\n\nNuorikko kun näki että jo kolmas pari oli liikkeessä, aloitti taas\nuudestaan tanssin miehensä luokse, joka kyyditsi hänet takaisin\njälleen. Täten kertyi tanssi täyteen vauhtiin, niin että vähän ajan\nperästä sai jokainen olla sekä kyyditsijänä että kyydittävänä.\nAikansa levähdettyään alkoivat he taas toisia leikkejä, joista\ntulevassa luvussa tarkemmin kerromme.\n\nKun kukko toisen kerran lauloi, alkoi leikkinuoriso tehdä kotiin\nlähtöä. Pojat kävivät jokainen maksamassa Tinnon Martille\nkynttilöistä ja sitten lähdettiin. Jokainen poika kyyditsi kotiin sen\ntytön, jonka kanssa oli leikkipaikkaan tullutkin. Luorikon jäälle\npäästyä sanoi Lippolan Juhana Niemelän Kaisalle:\n\n-- Jokos nyt otat tuomiset?\n\n-- Otan kyllä jos vaan annat, vastasi Kaisa.\n\n-- Aivan mielelläni minä annan, mutta ainoastaan sillä ehdolla, että\nsaan sinut omakseni, niin kuin illalla lupasit.\n\n-- Sitä en voi sanoa.\n\n-- Mikset voi?\n\n-- Siksi kun en tiedä, saanko minä sinut omakseni; eihän siitä ollut\nmitään puhetta illalla.\n\n-- Sehän on luonnollista: eihän meistä muuten voisi paria tullakaan.\n\n-- Mutta kuules, hyvä Juhana: meidän täytyy pitää tää asia niin\nsalassa, ettei virkkaa kellenkään. Lupaatkos sen?\n\n-- Sen olen minä tekevä; sillä minä tiedän ettemme voi yhteen käydä,\nennen kuin syksyllä.\n\nNiemelän pihalla nousi Kaisa reestä, puristi hellästi Juhanan kättä\njäähyväisiksi ja kiirehti sykkivin sydämin tupaan. Juhana käänsi\nhevosensa ympäri ja ajoi kotiinsa iloisempana kuin sodassa voittanut\nsankari.\n\nNiemelässä oli jo talonväki valveilla nuorison kotiin tullessa.\nMitään puhumatta kävivät leikistä tulleet makaamaan. Toiset nukkuivat\npian, vaan Kaisa, jota outo, suloinen tunne valtasi, ei voinut saada\nunta silmiinsä. Hän ajatteli sitä onnellisuutta, jonka hän oli\nJuhanan kanssa saavuttava. Hyvän aikaa valvottuansa nukkui hänkin\nviimein.\n\n\n\n\nKolmas joulupäivä\n\n\n    Sisältö: Sudennuotan veto. Paistisilla olo. Laulun ja ulkoluvun\n    kilpailu. Joululeikkejä. Rinnakkaistanssi. Panttisillaolo.\n    Joulusaarna.\n\nKolmantena joulupäivänä päivän valjetessa tuli lautamies kotiin ja\ntoi vieraita tullessaan, Lippolan lautamiehen emäntineen, lukkarin\nja suntion. Toiset vieraat tulivat tupaan, vaan lukkari ja suntio\nvietiin kammariin, jossa heille annettiin tuliaisiksi siirappi viinaa\nja sitten kahvia.\n\nKun ruoka oli laitettu tuvan pöydälle, niin tulivat lukkari ja suntio\natrioimaan toisten kanssa. Heitä tervehdittiin kunnioittavasti:\nmiehet kumarsivat ja naiset lyykistäysivät (niiasivat). Lapset\nkuiskailivat keskenään arvellen lukkarin luettavan itseään; siksi ei\nhän ollut lapsista mieluinen vieras ollenkaan. Isäntä luki ja lukkari\nlauloi ruokasiunaukset.\n\nMurkinan jälkeen niitä näitä vähän aikaa pakinoituansa menivät\nlukkari ja suntio kammariin lepäämään vähäksi aikaa. Aikansa\nlevättyään he tulivat tupaan kahville. Juotua Savolais-ukko sanoi:\n\n-- Suvaitseeko kanttori käydä vetämään sudennuottaa?\n\n-- Aivan mielelläni, aivan mielelläni, mutta kukas käypi peräkokaksi?\nvastasi kanttori.\n\n-- Kyllä minä käyn, vastasi Savolais-ukko.\n\nSen sanottuaan hän otti molemmilla käsillään peräpenkistä kiinni.\nMauno-setä kiersi molemmat kätensä Savolais-ukon ympäri vyötäisten\nkohdalta ja piti vakavasti kiinni. Suntio otti Mauno-sedästä kiinni\nsamalla tavalla, lukkari suntiosta, kirkonmies lukkarista, lautamies\nkirkonmiehestä, ja niin kävivät kaikki aikamiehet yhteen jonoon\npitäen toisistaan navakasti kiinni; sitten naiset ja nuorukaiset\nyhtyivät samaan toimeen. Jokainen koetti vetää niin vankasti\ntoistansa, kuin suinkin jaksoi, pyytäen edellänsä olijan käsiä\nlaukeamaan. Naisten kädet laukesivat ensin ja he mennä myllähtivät\nlattialle. Sitä rymäkkää seurasi raikas nauru. Sitten heltyivät\nlukkarin kädet ja miehet kaatua rojahtivat. Se taasen antoi naurun\naihetta. Kolmen kesken vetää nyhtivät jäljelle jääneet siksi,\nkunnes Savolais-ukon kädet herposivat ja ukot kellahtivat selälleen\nlattialle könöksi niinkuin kantturakoko. Leikkiä uudistettiin ja\nMauno-setä kävi peräkokaksi. Kolmannella kerralla oli kirkonmies ja\nsitten lautamies peräkokkana jne. Joka kerralla, kun jonkun kädet\nirtaantuivat ja väki kaatua romahti, nauraa hohotettiin oikein\nsydämellisesti.\n\nKun päivällinen oli syöty, miehet tupakoivat ja juttelivat niitä\nnäitä vähän aikaa. Sitten käytiin paistisille. Mauno-setä punoi\noljista letin, nosti tuolin keskelle lattiaa ja kävi paistiksi. Hän\nistahti tuolille, painoi hatun silmilleen, ettei mitään nähnyt,\npitäen olkilettiä kädessään. Savolais-ukko hiipi hiljaa takaapäin\nja kosketti kädellään Mauno-setää. Nyt tavoitti Mauno-setä kiireen\nkaupalla lyödä Savolais-ukkoa letillään, vaan ei tavannut. Lukkari\nseurasi Savolais-ukon esimerkkiä, mutta häneen sattuikin letti\nkäymään. No, ei muuta kuin lukkarin täytyi käydä paistiksi.\n\n-- Aha, nyt onkin koko pitäjän kirkon kukko paistina, ja sitä ei\nsaa säästää, sanoi kirkonmies ja kosketti kädellään lukkaria, joka\ntavoitti letillään kirkonmiestä, vaan ei tavannut. Vihdoin kävi letti\nsuntioon, joka kävi paistiksi.\n\n-- Nyt on kirkon kana paistina ja se syödään kirvoineen karvoineen,\nvirkkoi lukkari ja kosketti suntiota.\n\n-- En minä mikään kana enkä hanhi ole, vastasi suntio. Kirkonkana on\nlukkarin rouva.\n\n-- Eikö mitä! Nyt velikulta erehdyit: etkö muista, että lukkari on\npapin lakkari ja lukkarin muori on papin lakkarin vuori? virkkoi\nlukkari ja nauraa rotkotti.\n\n-- Oli kana tahi hanhi, mutta syödään sitä nyt, sanoi kirkonmiehen\nemäntä ja läppäsi kämmenellään suntiota olkapäälle. Samassa kosketti\nletti emäntää, joka taas kävi paistiksi.\n\n-- Etpäs saanutkaan luisua lahjaksi, ilkkui suntio nousten tuolilta.\n\n-- En sattunut saamaan, vastasi emäntä ja kävi tuolille istumaan\nsitoen huivin silmilleen.\n\nLeikin loputtua ryypättiin ja ukko Lauri sanoi lukkarille:\n\n-- Mitenkäs kanttori laulaa tuon virren \"Lauluja nyt laskekaamm?\"\n(Vvk. 120) Minä en sitä ole koskaan kuullut kirkossa laulettavan.\n\nKanttori rykäisi pari kertaa ja veisasi koko virren alusta loppuun.\nUseita muitakin virsiä pyydettiin lukkaria veisaamaan ja hän täytti\npyynnön mielellään. Useat toisetkin veisasivat, miten he olivat\noppineet. Ukko-Lauri koetteli veisata \"Joka korkeimman turviss istuu\"\n(Vvk. 72), mutta loppupuolella ensimmäistä värssyä meni nuotti penkin\nalle.\n\n-- Kanttori taitaa osata kaikki virret ulkoa, koska ei näy kirjaa\ntarvitsevan, sanoi Suutarin Pekka ja katsoi lukkaria vähän viekkaan\nnäköisesti.\n\n-- En juuri kaikkia, mutta ensimmäisen värssyn joka virrestä minä\nkyllä osaan; sillä lukkarinkoulussa ollessani, kun jokaisen virren\nensimmäistä värssyä täytyi moneen kertaa laulaa hangata, ennen kuin\nnuotin tarkkaan oppi, niin siinä tuli muistamaan koko värssyn ulkoa,\nvastasi lukkari.\n\n-- Pekka puhuu sen tähden ulkoluvusta, kun hän kuuluu osaavan kaikki\nvirret ulkoa, sanoi Yrjö.\n\n-- Tuo ei ole mikään suuri taito, osata virret ulkoa, mutta kun\nminun vaimoni osaa joka sanan ulkoa, mitä virsikirjassa on: virret,\nepistolat, evankeliumit, rukoukset, Jerusalemin hävitykset, messut,\nkasteet ja \"plitanniat\" ja kerrassa sanoen kaikki, mitä kirjan\nkansien sisällä on, se on toista, lateli Pekka.\n\n-- Sinun vaimosi on, kuulen ma, kirjanoppinut ja sinä itse taidat\nolla piehariseus, sanoi Kurrosen ukko nauraen.\n\n-- Mikäs se piehariseus sitten on? kysyi lukkari.\n\n-- Variseustahan Kurrosen ukko tarkoitti, vaikka ei osannut\npohjalleen sanoa, vastasi suntio.\n\n-- Etkä sinäkään sitä ihan pohjalleen osaa sanoa, vaikka olet\nosaavinasi. Se on fariseus eikä variseus, selitti lukkari.\n\n-- Variseushan se on, ja niinhän minä sen sanoin, eikä meidän\ntalonpoikain kieli käänny sen pohjallempaan sitä sanomaankaan, siitä\nvoitte olla varma, vastasi suntio vähän närkästyneenä.\n\n-- Kun nyt ollaan tässä koolla, sekä kirjanoppineet, että\nvariseukset, niin kukas voipi sanoa mikä numero se on virsikirjassa,\njossa on yksi virsi, yksi värssy ja yksitoistakymmentä äksää? kysyi\nSavolais-ukko.\n\n-- Kuka sinun äksiäsi lienee lukenut, jos heitä on yksi tahi\ntoistakymmentä, vastasi Mauno-setä.\n\n-- Otapas Yrjö virsi yksi sata yksikymmentäviisi, ja lue se,\nniin saatte kuulla että siinä on yksitoistakymmentä äksää, käski\nSavolais-ukko.\n\nYrjö otti sanotun virren ja luki:\n\n    Tapahtui täällä, täin päivän päällä\n    ihmeellinen ihme.\n    On tullut tänne\n    Jumal its yhdex ihmisex täydex,\n    ihmisten ilox, ijäisex elox,\n    toivotux turvax, autuudex ainoax:\n    kaikk siis iloitkaam,\n    Herraa kunnioittakaam,\n    Jesu Christ kiitett,\n    Ihmisex siinnyt, syntyn,\n    Isä ylistett, Henki kunnioitett.\n\n-- Kah, niinhän se näkyy olevan, vaikka minä en ole tähän asti\nhuomannut. Niinhän se on: ken useamman päivän elää, se useamman\nkärpäsen näkee. Mutta kukas teistä osaa sen virren veisata? kysyi\nlukkari.\n\n-- Isävainajani lauloi sen näin, vastasi Savolais-ukko ja veisasi\nkoko virren.\n\n-- Kyllä se meni jotenkin sinnepäin, vaikka ei aivan tarkkaan. Viides\nkarteessi oli epäselvä, selitti lukkari.\n\nSitten pyydettiin lukkaria laulamaan sama virsi ja sen hän tekikin.\nLaulun loputtua sanoi isäntä:\n\n-- Ei jaksa laulaa, jos ei kasta kaulaa, ja kaasi viinaa pulliin,\nantoi ensin lukkarille ja sitten muille vanhoille miehille.\n\nRyypättyään sanoi lukkari:\n\n-- Nyt ei muuta kun valakka valjaisiin ja suti, puti matkaan.\n\nIsäntä koetteli pidätellä heitä yötä talossa, mutta lukkari sanoi\nluvanneensa mennä Törmälään yöksi ja lupaus on velkaa pahempi, käski\nvaljastaa hevosensa ja aikoi lähteä tuota pikaa, vaan isäntä sanoi:\n\n    Ei suuruksetta suden jälille.\n\nIllallisen jälkeen läksivät lukkari ja suntio Törmälään ja nuoriso\nmeni joululeikkiin. Vanhukset kävivät makaamaan.\n\nLeikit aloitettiin nyt niin kuin eilisiltanakin vastakkaistanssilla,\nsitten seurasi rinkitanssi, jonka perästä Toljan kehotuksesta käytiin\nrinnakkaistanssiin.\n\nPojat seisoivat rinnakkain toisella puolella ja tytöt samalla tavalla\ntoisella puolella tupaa. Poikien puolella oli Tolja ja tyttöjen\npuolella Törmälän Mari ylimmäisenä Toljaa vastassa. Tolja alkoi\nlaulaa vastakkaisellensa tytölle ja kaikki pojat lauloivat keralla:\n\n    Maria kopia neito,\n    tule meille tanssimaan!\n    Mä annan sulle vanhan sulhon,\n    vanhan sulhon, harmaapään.\n\nTähän vastasi Mari toisten tyttöjen kanssa laulamalla:\n\n    En taida tanssia\n    enkä vissist veisata:\n    vilu käsi, vilu jalka,\n    vilu kaikki muu ihoni;\n    ei oo voimaa säärissäni,\n    käsivarsissa väkeä.\n\nNyt lauloivat tytöt puolestaan Toljalle:\n\n    Tolja sä kopia sulho,\n    tule meille tanssimaan!\n    Mä annan sulle vanhan piian,\n    vanhan piian, homekorvan.\n\nTähän pojat vastasivat Toljan puolesta laulamalla:\n\n    En taida tanssia,\n    enkä vissist jne.\n\nSitten pojat taas lauloivat Marin viereiselle tytölle samalla tavalla\nkuin Marillekin, johon tytöt vastasivat edellä kerrotulla tavalla.\n\nNyt tytöt lauloivat Toljan viereiselle pojalle samaten kuin\nToljallekin, johon pojat vastasivat, niin kuin edellä on kerrottu.\nNäin pitkitettiin leikkiä siksi, kunnes jokaiselle oli laulettu ja\nvastattu.\n\nSen jälkeen alkoi Tolja laulaa toisten poikien keralla\nvastakkaisellensa Marille:\n\n    Mari kopia neito,\n    tule meille tanssimaan!\n    Mä annan sulle sulhon,\n    nuoren sulhon, sulkkukengän.\n\nNyt tanssivat kaikki tytöt rinnakkain poikien luo ja peräysivät\nsieltä samaten jälleen paikoillensa laulaen tanssiessaan:\n\n    Taidan, taidan tanssia,\n    sekä vissist veisata:\n    lämmin käsi, lämmin jalka,\n    lämmin kaikki muu ihoni;\n    onpa voimaa säärissäni,\n    käsivarsissa väkeä!\n\nPaikalleen päästyä alkoivat tytöt laulaa:\n\n    Tolja sä kopia sulho,\n    tule meille tanssimaan!\n    Mä annan sulle nuoren sulhon,\n    nuoren sulhon, sulkkusängyn.\n\nPojat tanssivat rinnakkain etuperin tyttöjen luokse ja sieltä\ntakaperin paikallensa laulaen:\n\n    Taidan, taidan tanssia,\n    sekä vissist veisata jne.\n\nNäin pitkitettiin tanssia ja laulua vuoroin tytöt ja vuoroin pojat\nsiksi, kunnes jokaisen puolesta oli laulettu ja tanssittu.\n\n-- Nyt saamme käydä jotain istumaleikkiä, kun olemme koko illan\nhyppineet, virkkoi Tinnon Martti.\n\n-- Käymme panttileikkiä ja Tinnon Martti saa olla panttien kokoojana,\nehdotteli Tolja.\n\nSiihen suostuivat kaikki ja koko leikkirahvas istautui penkeille\nympäri tupaa. Martti otti rahin, jolle istausi keskelle nuorisoa, ja\nsanoi:\n\n    Sarvet, sarvet, lehmän sarvet\n\nnostaen kätensä ylös. Toiset nostivat myös kätensä, vaan Tolja ei\nhoksannut niin pian nostaa käsiään. No, ei muuta kuin Toljan täytyi\nantaa pantiksi piippunsa, jonka Martti pisti hattuunsa. Sitten Martti\ntaas sanoi:\n\n    Sarvet, sarvet, hevosen sarvet\n\nja nosti kätensä pystyyn. Lippolan Juhana ja Niemelän Kaisa, jotka\nistuivat vierekkäin ja keskenään kuiskailivat, eivät huomannetkaan\nmikä oli puheena, vaan ajattelematta nostivat kätensä.\n\n-- Onkos hevosellakin sarvet, koska Juhana ja Kaisa nostivat kätensä?\nPantti pois, hyvät ystävät, ei muu auta, huusi Martti.\n\nJuhana antoi vyönsä ja Kaisa kampansa ja Martti korjasi ne hattuunsa.\n\nNäin pitkitettiin panttien ottoa siksi, kunnes kaikki kotieläimet oli\nlueteltu.\n\nKun ei tällä tavoin karttunut pantteja kylliksi Martin mielestä, otti\nhän toisen keinon pantteja kootaksensa. Hän alkoi laulaa istuessaan:\n\n    Aatamill oli seitsemän lasta,\n    seitsemän eli kahdeksan;\n    ei he tienneet mitä he tekivät,\n    niin he tekivät, näin he tekivät\n    Aatamin lapset kaikki,\n\nja nousi nyt äkkiä seisomaan. Toiset nousivat myöskin jokainen ylös,\nvaan Niemelän Simo jäi jäljemmäksi istumaan ja hänen täytyi antaa\npantti. Sitten lauloi Martti saman laulun uudestaan ja kävi yhtäkkiä\nkyykkysilleen. Kuka ei kerennyt heti niin tehdä, sen täytyi antaa\npantti.\n\nAikansa näin erilaisilla ruumiinliikkeillä pantteja koottuansa katsoi\nMartti hattuunsa ja sanoi:\n\n-- Ei vielä piisaa, pannaanpas uudet keinot liikkeelle.\n\nSitten hän sytytti päretikun, käänsi palavan pään ylöspäin, antoi sen\nToljalle ja sanoi:\n\n-- Sinun tulee pitää tätä tikkua kädessäsi niin kauan, että ennätät\nsanoa:\n\n    Niks, naks repo kuoli,\n    kuka nahasta rahan maksaa?\n\nAnna se sitten vierimmäisellesi ja hän tehköön samaten ja antakoon\nseuraavalle. Kenen käteen tuli sammuu, hän antakoon pantin.\n\nTuli sammui Lahtelan Jaakon käteen ja hän antoi pantin. Jaakko\nsytytti uudestaan tikun palamaan, antoi sen Mäkelän Vapulle ja sanoi:\n\n-- Sinun tulee sanoa yhdessä hengenvedossa:\n\n    Hattulan pappilan\n    apupapin papupata\n    pankolla pauhaa.\n\nJos erehdyt sanoessasi tahi tuli sammuu sinun käteesi, niin pantti\npois. Anna sitten viereisellesi ja hän tehköön samaten. Tuli sammui\nJuotun Juopin käteen hänen väärin sanoessaan. Kun Martin hattu tuli\npantteja täyteen, niin hän pyysi toisen hatun, johon pani uusia\npantteja. Sitten hän sytytti päretikun, antoi sen Tinnon nuorikolle\nja käski sanoa yhdessä hengenvedossa:\n\n    Ruokolahden nuoren lukkarin rukkaset repesivät.\n\nKen erehtyi sanoessaan, sen täytyi antaa pantti, samaten sen, jonka\nkäteen tuli sammui. Vihdoin määräsi Martti sanottavaksi:\n\n    Reslareki, reslareen liisteet.\n\nSe tuotti monta panttia, kun viimeinen sana sukkelaan sanoessa\nusealta meni väärin. Vihdoin kun pantteja kylliksi kertyi,\nlopetettiin panttien otto. Sitten alkoi Martti niitä jaella kutsuen\nToljan määräämään ansiotyöt, joilla pantti saatiin takaisin. Martti\notti hatusta pantin, antoi sen Toljalle, joka nosti sen korkealle\nkaikkein nähtäväksi ja määräsi ansiotyön. Ensimmäiseksi antoi Martti\nToljalle vyön, jonka Tolja nosti korkealle ja sanoi:\n\n-- Joka tuntee ja tunnustaa tämän omakseen, hänen täytyy sanoa kolme\ntotta ja kolme valetta.\n\n-- Se on minun, virkkoi Lippolan Juhana. Vähän aikaa mietittyään hän\nlausui:\n\nMiehelään on neidon mieli, naisen mieli naimisihin, lapsen mieli\nleikkimähän.\n\nPoika piili piikasia, havukka kylän kanoja, susi sian porsahia.\n\n-- Mainiosti suoritettu, sanoi Tolja ja antoi pantin Juhanalle.\n\nSitten Martti antoi vöyliset Toljalle, joka näytti niitä ja sanoi:\n\n-- Kuka tuntee ja tunnustaa nämä omakseen, sen pitää nauraa huohula\nvalkeaksi.\n\n-- Ne ovat minun, sanoi Tinnon nuorikko, meni uunin luo, otti tuhkaa\nliedestä ja viskasi sen nauraen uunin huohulaan, joka siitä tuli\nvalkeaksi, ja niin hän sai panttinsa pois.\n\nSen jälkeen seurasi piippu, jonka Tolja tunnusti omakseen, mutta hän\nei kelvannut itselleen määräämään ansiotyötä, vaan Tinnon Martti\nkäski hänet vetämään kolme hirttä. Tolja suoritti tehtävänsä siten,\nettä veti otsallaan kolmen seinähirren poikki, ja niin hän sai\npanttinsa.\n\nSitten seurasi kampa, jonka omistaja käskettiin, jos se oli poika\nniin tytön kanssa, tahi jos oli tyttö niin pojan kanssa kävelemään\nkäsikkäin ympäri tuvan kolme kertaa. Kamman tunnusti omakseen\nNiemelän Kaisa ja hän otti veljensä aikoen kävellä hänen kanssaan.\nTätä ei Tolja sallinut, vaan käski Kaisan ottaa vieraan pojan. Kaisa\notti heti paikalla ja arvelematta Lippolan Juhanan, jonka kanssa\nkäveli kolme kertaa tuvan ympäri, ja niin hän sai panttinsa pois.\nSamalla tavalla kävi panttien lunastus siksi, kunnes kaikki olivat\nsaaneet omansa.\n\n-- Nyt voitte vähän aikaa tanssia, sitten saatte nähdä, mitä seuraa,\nsanoi Tolja leikkinuorisolle. Sitten jutteli hän vähän aikaa Tinnon\nMartin kanssa ja he menivät yhdessä tupaseen, jonne Mattilan Simo\nseurasi heitä. Siellä Tolja pukeusi mustaan viittaan. Ison tyynyn\nhän sijoitti vatsallensa ja sitoi sen vyöllä kiinni. Näin hän\nnäytti paksuvatsaiselle. Elohurstista laitettiin kappa selkään ja\npaperista lipero leuan alle. Martti ja Simo tulivat edeltäpäin tupaan\nja käskivät nuorison lakata tanssista sanoen kohta papin tulevan\nsaarnaamaan. Heti kuuluikin kopina porstuasta ja Simo lukkarina alkoi\nlaulaa saarnavärssyä toisten keralla:\n\n    Meidän pappi paaravatsa,\n    hoi koleena!\n    Kirkkoherra kirkaspöksy,\n    hoi koleena!\n\nTämän laulun aikana nousi papiksi pukeutunut Tolja uunille, pani\nkirjansa uunin patsaan päähän, rykäisi pari kertaa, katsahti\nympärilleen ja alkoi saarnata paukuttaa koko pitkän, runopukuun\npuetun saarnan jokseenkin viatonta sisältöä. Eikä sitä ollenkaan\nkäsitetty kirkonmenon pilkkana, vaikka kenties joku arkatuntoinen\nnykyään olisi valmis sen siltä kannalta ottamaan. Vaikka runossa\nolikin moniaat kyllä sukkelat käänteet, jätämme sen sen tähden\npainamatta.\n\nTinnon Martti joka oli olevinaan suntio, nousi saarnan loputtua uunin\nrinnan penkille ja ojensi paperilapun Toljalle, joka sitä vähän aikaa\nkatseltuaan alkoi lukea:\n\n    Terveenä kun olla saamme,\n    sairaita myös muistakaamme:\n    joista Auno Anolasta\n    sairastaapi rakkaudesta jne.\n\nLopuksi hän lausui:\n\n    Naimisiin aikovat:\n    Sinä ja minä,\n    Liitosen Liisa,\n    ja Kaurasen Kaisa,\n    Paavolan Pentti\n    ja Aution Antti,\n    Aholan Auno\n    ja Kokkolan Kauno.\n\n    Onni olkoon kaikill heill,\n    jotka käyvät naimateill.\n    Konttieukot kuolkoot pois,\n    ettei nuorten tiellä ois.\n\nKuuloitus:\n\nHerra vallesmanni tietää antaa näin: että hollikyytiä tulee seisomaan\nensi lauantaina, joka on se 31 päivä sisäll olevaa joulukuuta,\nniinkuin seuraa:\n\n    Matti Muikkulainen Nipukkaniemeen yhell hevosell,\n    Tuomas Työntäjäinen Vermalahteen kaheli hevosell ja\n    Antti Alkajainen Kainalon keskievariin yhell hevosell.\n\nTämän jälkeen laulettiin seuraava:\n\n    Viimeiseksi pyytäisin isännältä lupaa\n    kokoontua huomenna tähän tupaan\n    pitämään pikkuinen leikki,\n    sekä Mari, Helka ja Heikki,\n    Pekka, Pärtty, Lauri ja Liisa:\n    kyllä meillä väkeä piisaa?\n\nTähän vastasi Tinnon Martti:\n\n    Terve tultuanne tänne,\n    ootte vasta, niinkuin ennen.\n\nTämän perästä vielä tanssittiin ja leikittiin muita leikkejä. Vihdoin\nlähtöringin tanssittuaan leikkinuoriso hajosi kukin kotiinsa.\n\n\n\n\nNeljäs joulupäivä eli lastenpäivä eli viimeispyhä\n\n\n    Sisältö: Hiirisillä olo. Sikasilla olo. Seulanjuoksu. Parisilla\n    olo. Neito kammiossa. Vanhan joulun loppu.\n\nJo ani varhain lastenpäivän aamuna teki lautamies lähtöä Törmälään,\njonne lukkari ja suntio jo illalla olivat menneet, kun yhtäkkiä tulla\ntupsahti taloon vieraita kolmella hevosella: Holttolan kirkonmies\nemäntineen (lautamiehen appi ja anoppi) sekä lautamiehen lankomiehet,\nSaarelan ja Kalpiin isännät emäntineen, ja niin keskeytyi lautamiehen\nTörmälään meno. Vieraat otettiin sydämellisesti vastaan. Syödessä\nsanoi Savolais-ukko vastatulleille vieraille leikillään:\n\n-- Mikä teitä nyt tänne kannusti, kun ette tulleet oikeaan aikaan?\nToissa päivänä oli oikea Tahvana, eilen Lantus-Tahvana, vaan tänä\npäivänä ei enää ole mikään Tahvana.\n\n-- Emme me tahvananajoon tulleetkaan, vaan tulimme\njoulutervehdykselle, vastasi Holttolan kirkonmies.\n\n-- Se lienee toista vettä taarille, sanoi Savolais-ukko.\n\nPäivän tultua, kun murkina oli syöty, sanoi Savolais-ukko toisille\nvieraille:\n\n-- Ei tässä leikittä leipää saa syödä, vaan täytyy tässä jotain\nleikkiä pitää. Ei joulua ole joka päivä eikä toisin päivin\npääsiäistä. Eilen vedimme sudennuottaa ja olimme paistisilla; käydään\nnyt vaikka hiirisille.\n\nTähän suostuttiin, ja talonväki sekä vieraat istaantuivat\nlattialle yhteen piiriin. Mauno-setä otti verkkokerän, jonka antoi\nSavolais-ukolle käyden itse piirin sisälle kissaksi. Savolais-ukko\nviskasi hiiren (verkkokerän) Holttolan emännälle, joka sen taas\npuolestaan viskasi miehellensä. Mauno-setä kissana tavoitti kyllä\nkaapata hiirtä kiinni, mutta kun hän yhdestä kohden tavoitti, oli\nhiiri jo kekkinyt (vierinyt) toiseen paikkaan. Viimein hän onnistui\ntapaamaan sen ukko-Laurin edestä. Nyt täytyi ukko-Laurin käydä\nkissaksi. Kaikki rehahtivat nauramaan, kun ukko-Lauri röymi köntyröi\nlattialla tavoitellen hiirtä. Mutta hän olikin siinä onnellisempi\nkuin olisi kukaan voinut uskoakaan. Mattilan isäntä näet aukaisi\noven ja tuli tupaan. Kaikki katsastivat tulijata, ja ukko-Lauri\nkaappasi sillä aikaa hiiren Saarelan emännän edestä, jonka täytyi\nkäydä kissaksi. Mattilan isäntä kutsuttiin myös leikkiin. Hän istausi\npiiriin ja alkoi laulaa nuorten siihen osaa ottaessa:\n\n    Juokse, juokse hiiri,\n    ettei kissa miiri\n    sua saavuttais.\n    Älä pelkää mennä,\n    mutta juosta lennä,\n    ettei kissa sais.\n\n    Etsi pieni rako,\n    jonne menet pakoon\n    kissan kynsiä:\n    ei hän sua säästä\n    eikä poies päästä,\n    hän on ynsiä.\n\n    Kissa peto häijy\n    aina sua väijyy,\n    pyytää surmata.\n    Vaikka olet arka,\n    niskaasi hän karkaa,\n    tahtoo murhata.\n\n    Ole varovainen,\n    eläin pikkarainen.\n    Älä nakerra\n    lihaa eikä leipää,\n    älä myöskään reikää\n    salvoon kaverra.\n\n-- Kah, mistäs sinä olet sellaisen laulun saanut, jota ei kukaan\nvanha osaa laulaa, ainoastaan nuoret? kysyi Kalpiin isäntä.\n\n-- Meidän lapsilta minä sen opin, kun he laulavat sitä melkein joka\npäivä, vastasi Mattilan isäntä.\n\nAikansa leikittyään ukkomiehet nousivat ryypiskelemään ja\ntupakoimaan; nuoret vielä jatkoivat leikkiä kauemmin.\n\n-- Minä läksin kutsumaan sekä tämän talon isäntää kuin myöskin\nkaikkia vieraita meille päivälliselle, tehkää niin hyvin ja älkää\nkutsua ylenkatsoko, sanoi Mattilan isäntä.\n\n-- Mutta meitä on niin paljon, kun on kuudesta eri talosta\nvieraitakin, vastasi Savolais-ukko.\n\n-- Se ei tee mitään; sen hauskempi, mitä enempi, virkkoi Mattilan\nisäntä.\n\nVähän esteltyään menivät kumminkin kaikki vieraat sekä talon isäntä\nemäntineen Mattilaan päivälliselle ja palasivat sieltä vasta\niltahämärissä, ja uudetkin vieraat jäivät taloon yöksi. Heidän\ntullessaan Mattilasta oli talonväki ynnä naapurin nuoriso sikasilla\nNiemelässä. No ei muuta kuin suurennettiin piiri ja vastatulleet\nkävivät yhteen leikkiin. Yrjö sattui silloin olemaan sikana piirin\nsisässä. Hän koetteli tunkeilla ulos piiristä, mutta piirissäolijat\nseisoivat niin liki toisiaan, ettei siitä ollut helppo päästä pois.\nPiirissäolijat lauloivat:\n\n    Huis sika metsään,\n    ole kaiken kesää,\n    tule jouluks kotiin:\n    tuo puolaa tullessas\n    punaisesssa pussissa,\n    sinisessä silkissä,\n    koriassa kontissa\n    vaskisessa vadissa,\n    kultaisessa kupissa,\n    maalatussa maljassa.\n    Saisit lapset syödäkseen,\n    marjahuttuu keittääkseen,\n    marjaviinaa juodakseen.\n\nVihdoin Yrjö sattui Saarelan isännältä pääsemään piiristä ulos,\nja Saarelan isännän täytyi käydä siaksi. Häntä ahdistettiin ulos\npiiristä ja laulettiin sama laulu kuin Yrjönkin sikana ollessa.\nLeikkiä pitkitettiin siksi kunnes käytiin illalliselle. Illallisen\nperästä kävivät vanhemmat ihmiset makaamaan, vaan nuoremmat läksivät\njoululeikkiin Tinnoon.\n\nLeikkipaikassa leikittiin jo ennen kerrotuita leikkejä. Tavallisesti\naloitettiin joululeikit aina vastakkaistanssilla; sitten seurasi\npiiritanssi ja sen perästä muita leikkejä, joskus, mutta ei aina,\nsiinä järjestyksessä kuin minä olen kertonut. Järjestys riippui\nkokonaan johtajasta. Niinpä nytkin viimeispyhäiltana otettiin muiden\nleikkien ohessa myöskin seulanjuoksu.\n\n-- Käydäänpäs nyt seulanjuoksua, ehdotteli Tinnon Martti. Minä käyn\noikeaan ja akkarapukkani käyköön vasempaan päähän. Vaan pienemmät\ntytöt ja pojat pysykööt poissa. Kenen kädet laukeavat, se pääsee\nleikistä pois.\n\nNuoriso kävi seisomaan, tyttö pojan ja poika tytön viereen, ottaen\ntoisiaan käsistä kiinni. Kun kaikki oli valmiina, alkoi Martti\ntanssien mennä oikean rintaman sivua ja hänen viereisensä seurasivat\nhäntä järjestyksessä. He kulkivat hyppien koko kaarteen rintaman\netupuolitse laulaen:\n\n    Tilli lilli likkasii,\n    tilli puna poski:\n    kyllä näyttäät nätille,\n    vaan ei oo lupa koskii.\n\nKun Martti pääsi nuorikkonsa kohdalle rivin päähän, nostivat\nnuorikko ja hänen viereisensä Tolja kätensä ylös, luullen Martin,\nkuten tavallisesti tapana oli, menevän heidän käsiensä alaitse,\nvaan Marttipa ei siitä mennytkään, mutta pujahti tuvan ovesta\nulos, ja koko leikkirahvas pitäen lujasti toistensa käsistä kiinni\nseurasi häntä järjestyksessä. He juoksivat tanhuanpuolimmaisesta\nporstuanovesta ulos, ympäri tuvan ja tulivat pihanpuolimmaisesta\nporstuanovesta takaisin ja asettuivat tuvassa entiseen asemaansa. Nyt\nvasta Martti teki kierteen uudestaan ja meni nuorikkonsa ja Toljan\nkäsien alaitse ja kiersi koko kaarteen takapuolitse paikallensa.\n\nNuorikko alkoi vuorostaan tanssia oman rintamansa sivuitse ja laulaa:\n\n    Nyt tuleepi meitin vuoro\n    talla, ralla, ralla,\n    kuin kylälle kyydin vuoro,\n    talla, ralla, ralla.\n\nKoko kaarteen etupuolitse kierrettyään he tulivat Martin luokse, joka\nviereisensä Lahtelan Liisan kanssa nosti kätensä. Siitä nuorikko ynnä\nhäntä seuraava nuoriso meni kaarteen taitse takapuolitse paikalleen.\n\nNyt kävivät Martti ja hänen nuorikkonsa kaarteen ulkopuolelle\nseisomaan ja Liisa johdatti joukkoa samaten kuin Marttikin pujahtaen\nToljan ja hänen viereisensä tytön käsien alaitse. Tolja taasen\nvuorostaan meni samalla tavalla Liisan ja hänen viereisensä pojan\nkäsien alaitse. Sitten kävivät Tolja ja Liisa kaarteesta ulkopuolelle\nseisomaan, Tolja nuorikon ja Liisa Toljan eteen.\n\nKaarteen päihin jääneet johtivat taas vuorostaan joukkoa, samaten\nkuin edellisetkin, ja kävivät sitten ennen päässeiden luokse jonoon.\nTällä tavalla jono kasvoi kasvamistaan ja kaarre väheni vähenemistään\nsiksi, kunnes kaikki vihdoin tulivat samaan jonoon, poika tytön\nja tyttö pojan viereen. Mäkelän Vappu jäi viimeiseksi kaarteesta\nyksinään jäljelle.\n\nNyt järjestettiin jono keskelle lattiaa ja Vappu, tullen Lippolan\nJuhanan eteen, joka seisoi jonon etupäässä, sanoi:\n\n-- Hyvää iltaa!\n\n-- Siinä on silta, jos tahdot, niin tallaa päälle, sanoi Juhana ja\nkysäisi samalla:\n\n-- Mitä kuuluu?\n\n-- Takaa tuulee, eestä löyhöttää, vastasi Vappu.\n\n-- Mitäs läksit? kysäisi taas Juhana, johon Vappu vastasi:\n\n    Kävin minä, kun kävinkin\n    siemeniä seulomahan.\n    Seula suljahti kädestä,\n    läksi villi vieremähän.\n    Sitä olen etsinnynnä,\n    kysellyt kylä kylältä,\n    vaan en ole löytänynnä\n\nTähän vastasi Juhana:\n\n    Seulas kekki keikutteli\n    meidän ovesta sisälle.\n    Meidän ehtoisa emäntä\n    keksi seulan kekkiväisen.\n    Otti seulan sylihinsä\n    perämaalta, penkin alta,\n    taikinapytyn takanta.\n    Seulan seinälle asetti\n    naulaan peräkammarihin.\n    Käyös sieltä katsomahan.\n\nVappu meni jonon toiseen päähän, jossa Tinnon Martti oli seulana.\nPäästyään Martin luo tavoitti Vappu häntä kiinni, vaan Martti lähti\njuoksemaan jonon ympäri minkä ennätti ja Vappu kipaisi perästä. Näin\njuostiin jonon ympäri aika vauhtia, eikä Vappu saavuttanut Marttia,\nvaikka kaiken voimansa pani liikkeelle. Vihdoin keksi Vappu keinon:\nhän pyörähti ympäri, juoksi Martille vastaan ja otti hänet syliinsä.\nVappu kävi Juhanan eteen jonon etupäähän. Martti rupesi seulan\netsijäksi ja hänen nuorikkonsa jonon toisessa päässä oli seulana.\nMartti kysyi ja Vappu vastasi edellä kerrotulla tavalla. Sitten läksi\nMartti tavoittamaan nuorikkoansa, joka juosta vitmasi edellä minkä\nvain ennätti. Näin pitkitettiin leikkiä siksi, kunnes jokainen oli\nsekä seulana että seulan hakijana.\n\n-- Kaikkihan tässä jalat herpoavat (väsyyvät), käydään nyt jotain\nistumaleikkiä, sanoi Tinnon nuorikko.\n\n-- Käydään parisille, ehdotteli Tolja.\n\nSiihen suostuivat kaikki, ja pojat valitsivat parikseen sen tytön,\njonka kukin halusi. Sitten käytiin penkille istumaan tyttö pojan ja\npoika tytön viereen.\n\nTolja otti naulasta vyön, jonka hän punoi letiksi ja tuli Mattilan\nSimon luokse, joka istui Tinnon nuorikon vieressä. Tinnon Martti\nseurasi Toljaa palava kynttilä kädessä.\n\n-- Haluatko vaihtaa? kysyi Tolja.\n\n-- Nyt on Simo sillä päällä, se myöpi ja vaihtaa, vastasi Simo.\n\n-- Kuinka paljon pitää välirahaa olla? kysyi Tolja.\n\n-- Kuusi markkaa, vastasi Simo ja ojensi kätensä.\n\nTolja löi letillä Simon kämmenelle kuusi kertaa. Martti näytti tulta\nja kävi ympäri koko leikkinuorison sanoen:\n\n-- Meillä on ja annetaan, jos loppuu niin lainataan; valitse parasta.\n\nSimo katseli vähän aikaa, meni Lippolan Juhanan luo, joka istui\nNiemelän Kaisan vieressä, ja otti Juhanan kädestä kiinni. Mitään\nvirkkamatta Juhana nousi ja meni nuorikon viereen istumaan. Simo\nistausi Kaisan viereen. Martti ja Tolja seurasivat Juhanaa, jolta\nkysyivät:\n\n-- Tahdotkos vaihtaa?\n\n-- Jospa häntä vaihtaisi, vastasi Juhana ojentaen kätensä. Minä\ntahdon viisi markkaa väliä.\n\nTolja löi Juhanan kämmenelle viisi kertaa ja Juhana meni jälleen\nentiselle paikalleen, otti Simon kädestä ja Simon täytyi nousta.\nJuhana kävi Kaisan viereen istumaan.\n\n-- Peri hyvä maa omasi, nuorikko sanoi nauraen Simolle.\n\n-- Siltä se näyttää, vastasi Simo ja kävi nuorikon viereen istumaan.\n\n-- Vieläkös Simo vaihtaa? kysyi Tolja.\n\n-- Enkä vaihdakaan enää, vastasi Simo.\n\n-- Näytä sitten rakkautesi, käski Tolja.\n\nSimo laski kätensä nuorikon kaulaan ja sillä se oli tehty. Tolja\nja Martti menivät Juosun Juopin luokse, joka istui Niemelän Sohvin\nvieressä. Juoppi sanoi vaihtavansa ja laittoi Lippolan Juhanan\nKaisan vierestä Sohvin viereen. Juhana taas puolestaan vaihtoi ja\nmeni Kaisan viereen uudestaan. Nyt punastui Kaisa ja kuiskasi jotain\nJuhanalle korvaan.\n\nKun toiset pojat näkivät, että Juhana niin mielellään tahtoi istua\nKaisan vieressä, he vaihtoivat ja ajoivat Juhanan pois. Kun Kaisa oli\nJuhanalle kuiskannut, ei hän enää mennytkään Kaisan viereen, vaan\nistui missä sattui.\n\nTolja ja Martti kävivät pari parilta rivin loppuun asti. Kun pojat\nolivat kyllikseen vaihdelleet, tuli sitten tyttöjen vuoro vaihtaa.\nTinnon nuorikko aloitti. Kaisa ei mennytkään Juhanan viereen koko\nvaihtoaikana, vaan istausi Sikasen Martin viereen rivin päähän. Kun\nkaikki olivat vaihtaneet ja Kaisa oli viimeinen vaihtaja, niin hän\nmeni silloin vasta Juhanan viereen ja jäikin siihen istumaan.\n\nKun vaihteleminen oli päättynyt, Martti istausi nuorikkonsa viereen,\notti kukkarostaan pienen rahan, pani sen huuliensa väliin ja käski\nnuorikkonsa ottaa sen suullansa, jonka toinen tekikin ja antoi\nsen taas viereisellensä pojalle samalla tavalla. Martti ja Tolja\nseurasivat rahan kulkua kynttilän kanssa. Ken episteli ottaa rahaa,\nse sai lettiä. Kaisa ensin vähän epakoisi, vaan kun näki letin jo\nojennettuna, otti sukkelaan rahan Juhanan suusta ja niin antoi\nensimmäisen muiskun sulhasellensa. Kun raha oli koko rivin kulkenut\npäästä päähän, päättyi parisilla olo.\n\n-- Nyt saatte vähän aikaa tanssia, sitten otamme taas uudet leikit,\nsanoi Tinnon Martti.\n\nSillä aikaa kun nuoriso huvitteli itseään tanssilla, Martti ja Tolja\npystyttivät puut peränurkkaan ja laittoivat hurstista kammion, johon\njätettiin pikkuinen ikkuna. Kaikki reilaan saatuaan sanoi Tolja:\n\n-- Kenellä naisista on kimein ääni itkeä, se käyköön neidoksi kammion.\n\nNaiset tuumailivat vähän aikaa keskenään ja sanoivat sitten:\n\n-- Mäkelän Vappu käypi neidoksi kammioon; mutta te saatte määrätä\nmuut toimitusmiehet.\n\nTolja määräsi Tinnon Martin isäksi, hänen nuorikkonsa emoksi,\nLahtelan Martin veikoksi, Perätalon Riitan siskoksi, Juosun Juopin\nsedäksi, Mattilan Aunon tädiksi, Mattilan Simon enoksi ja Lippolan\nJuhanan sulhoksi. Törmälän Mikko pääsi linnan voudiksi ja Tolja\nsitten kävi linnan päälliköksi ja istuutui pöydän päähän. Vouti sai\nehdotella ja toimitella päällikön käskyjä. Neidon sukulaisista käveli\nkukin vuoronsa \"pitkin meren rantaa\" (uunin rinnan väliä). Laulettiin:\n\n            Neito istuu kammiossa,\n            itkee ja huokaa;\n            näki isänsä kävelevän\n            pitkin meren rantaa.\n\n    Neito:\n            Hyvä isä, rakas isä\n            lunasta mua täältä!\n\n    Isä:\n            Millä mä sun lunastan,\n            kun on vähän varaa?\n\n    Neito:\n            Onhan sulla kolme ruunaa:\n            pane paras pantiksi.\n\n    Isä:    Ennen mä luovun tyttärestäin,\n            ennen kuin parhaasta ruunastain.\n\n            Neito istuu kammiossa,\n            itkee ja huokaa,\n            näki emonsa kävelevän\n            pitkin meren rantaa.\n\n    Neito:\n            Hyvä emo, rakas emo,\n            lunasta mua täältä!\n\n    Emo:\n            Millä mä sun lunastan,\n            kun on vähän varaa?\n\n    Neito:\n            Onhan sulla kolme lehmää:\n            pane paras pantiksi.\n\n    Emo:\n            Ennen mä luovun tyttärestäin,\n            ennen kuin parhaasta lehmästäin.\n\n            Neito istuu kammiossa,\n            itkee ja huokaa,\n            näki veljensä kävelevän\n            pitkin meren rantaa.\n\n    Neito:\n            Hyvä veikko, rakas veikko,\n            lunasta mua täältä!\n\n    Veikko:\n            Millä mä sun lunastan,\n            kun ei ole varaa?\n\n    Neito:\n            Onhan sulla kolme miekkaa:\n            pane paras pantiksi!\n\n    Veikko:\n            Ennen mä luovun siskostani,\n            ennen kuin parhaasta miekastani.\n\n            Neito istuu kammiossa,\n            itkee ja huokaa;\n            näki siskonsa kävelevän\n            pitkin meren rantaa.\n\n    Neito:\n            Hyvä sisko, rakas sisko,\n            lunasta mua täältä!\n\n    Sisko:\n            Millä mä sun lunastan,\n            kun ei ole varaa?\n\n    Neito:\n            Onhan sulla kolmet silkit:\n            pane paraat pantiksi.\n\n    Sisko:\n            Ennen mä luovun siskostani,\n            ennen kuin parhaista silkeistäni.\n\n            Neito istuu kammiossa,\n            itkee ja huokaa;\n            näki setänsä kävelevän\n            pitkin meren rantaa.\n\n    Neito:\n            Hyvä setä, rakas setä,\n            lunasta mua täältä!\n\n    Setä:\n            Millä mä sun lunastan,\n            kun ei ole varaa?\n\n    Neito:\n            Onhan sulla kolme sikaa:\n            pane paras pantiksi!\n\n    Setä:   Ennen mä luovun veljeni tytöstä\n            ennen kuin parhaasta siastani.\n\n            Neito istuu kammiossa,\n            itkee ja huokaa;\n            näki tätinsä kävelevän\n            pitkin meren rantaa.\n\n    Neito:\n            Hyvä täti, rakas täti,\n            lunasta mua täältä!\n\n    Täti:\n            Millä mä sun lunastan,\n            kun ei ole varaa!\n\n    Neito:\n            Onhan sulla kolme uuhta:\n            pane paras pantiksi.\n\n    Täti:\n            Ennen mä luovun neidostani,\n            ennen kuin parhaasta uuhestani.\n\n            Neito istuu kammiossa,\n            itkee ja huokaa;\n            näki enonsa kävelevän\n            pitkin meren rantaa.\n\n    Neito:\n            Hyvä eno, rakas eno,\n            lunasta mua täältä!\n\n    Eno:\n            Millä mä sun lunastan,\n            kun ei ole varaa?\n\n    Neito:\n            Onhan sulla kolme laivaa:\n            pane paras pantiksi.\n\n    Eno:\n            Ennen mä luovun siskoni tytöstä,\n            ennen kuin parhaasta laivastani.\n\n            Neito istuu kammiossa,\n            itkee ja huokaa,\n            näki sulhonsa kävelevän\n            pitkin meren rantaa.\n\n    Neito:\n            Hyvä sulho, rakas sulho,\n            lunasta mua täältä!\n\n    Sulho:\n            Kyllä mä sun lunastan,\n            jos vaan onpi varaa.\n\n    Neito:\n            Onhan sulla kolme kontua,\n            pane paras pantiksi.\n\n    Sulho:\n            Ennen mä luovun kaikesta muusta,\n            ennen kuin armaasta neidostani.\n\nNyt sulho meni kammion ikkunan alle. Hänelle neito kertoi kovan\nkohtalonsa:\n\n    Kun minua käskettihin\n    kaupuksille kaupunkihin,\n    niin mä sousin suotuisasti\n    venosella pienoisella,\n    kuutilla kuparisella\n    noilla vienoilla vesillä,\n    lakkapäillä lainehilla,\n    saavuttaa tämän sataman.\n\n    Tuli vouti vonkanokka,\n    kierosilmä, kelkkavatsa,\n    tahtoi mua taivutella,\n    otti kiinni olkapäistä,\n    kaappoi kainaloisistani.\n    Minä huusin huikeasti\n    kohti kurkkuuni kovasti,\n    jotta kaiku kauas kuului\n    itse linnan isännälle.\n    Kohta juoksi jalo herra,\n    saapui tuonne satamahan.\n    Tälle vouti vänkänokka,\n    valehteli vaivattava\n    omin luvin ottaneeni\n    ryytimaasta marjasia.\n\n    Minä puhuin puolestani\n    sekä selvitin asiat,\n    vaan ei uskottu minua,\n    annettu ei oikeutta.\n    Tänne minut teljettihin\n    niin kuin varas, vangittihin.\n\n    Käi (kävi) isoni, käi emoni\n    kävi kaikki mun sukuni\n    katsomassa, kuulemassa\n    minun kurjan kujerrusta,\n    vajavaisen valitusta;\n    vaan ei auttaneet minua,\n    ei luvanneet lunnahia.\n    Vasta sinä sulo sulho,\n    oma armas Anttiseni\n    kuulit kultas kujerruksen,\n    vastaan otit valituksen\n    ja lupasit lunnahaksi\n    antaa kolme kontuasi.\n\n    Käy nyt linnan kartanohon\n    itse isännän puheille:\n    selittele seikat kaikki,\n    lupaa lunnaat suoritella.\n\n    Kuules sulo sulhaseni,\n    armas oma Anttiseni!\n    Älä heitä herttaistasi,\n    auttamatta armastasi,\n    vaikka menkööt maat ja mannut,\n    maat ja mannut, kodit, konnut:\n    onhan meillä oiva kädet,\n    terve ruumis työskennellä.\n    Minä pyydän puolestani\n    hyvyyttäsi hautaan asti\n    aina palkita paraiten.\n\nTähän sulho vastasi vakuuttaen:\n\n    Älä kultani kujerra,\n    älä mieltäni murenna!\n    Sen mä tehnen, minkä voinen\n    sinun pääsi päästimeksi,\n    henkesi lunastimeksi.\n    Jos ei ensin raha riitä,\n    sitten vasta muu varasto.\n    En mä heitä herttaistani\n    enkä luovu linnustani,\n    vaikka menis maat ja mannut,\n    maat ja mannut, kodit, konnut.\n\nNäillä sanoin läksi sulho linnan isännän pakinoille. Sillä aikaa\nneito toivotteli:\n\n    Kostonpäivä koitukohon,\n    maksun aika auetkohon\n    tuolta taivahan navalta,\n    yliseltä ilman päältä\n    isolleni, emolleni,\n    veikolleni, siskolleni,\n    sedälleni, tädilleni,\n    enolleni, sulholleni.\n    Iso heitti, emo heitti,\n    heitti muu sukuni suuri:\n    vaan ei heitä herttaseni,\n    hylkää oma ystäväni.\n\n    Isän ruunat uupukoot\n    parhaan touon aikana.\n    Emon lehmät ehtykööt\n    parhaan maidon aikana.\n    Veikon miekat katketkoot\n    parhaan sodan aikana.\n    Siskon silkit revetkööt\n    parhaan nainta-aikana.\n    Sedän siat susi syököön\n    parhaan tappoaikana.\n    Tädin uuhet uhveltukoot (nääntykööt)\n    parhaan villa-aikana.\n    Enon laivat hukkukoot\n    parhaan purjeaikana.\n    Sulhon konnut kasvakoot\n    täyden joka aikana.\n    Sulhon toiveet toteutukoot,\n    menestykööt mielin määrin\n    aina joka aikana!\n\nHeti kun neito oli puheensa päättänyt, tuli vouti, aukaisi kammion\noven ja käski neidon tulla linnan isännän eteen. Täällä asia\ntutkittiin ja neito kertoi samat sanat kuin hän oli sulholleen\nkertonut. Linnan isäntä julisti neidon vapaaksi ja määräsi voudin\nvangittavaksi lausuen:\n\n    Tämän seikan selvillensä\n    olen tullut tietämähän:\n    syy on voudin Ventolaisen,\n    kun hän kurja koetteli\n    viekotella viatonta.\n    Siksi hänet heitettäköön,\n    tuonne kurja työnnettäköön\n    kammottavaan kammiohon,\n    jossa neittä kiusaeli,\n    moisen miehen morsianta.\n\nKohta otettiin vouti kiinni ja vietiin kammioon. Sulho ja neito\nkiittelivät linnan isäntää, sanoivat jäähyväiset ja läksivät käsi\nkädessä kotiinsa. Siihen päättyivät tämän illan leikit.\n\nSeuraavana aamuna, joka oli ensimmäinen arki, läksivät toiset vieraat\nkotiinsa Niemelästä. Heille emäntä pani tuomisiksi piirakoita,\nohrasia ja voita. Vasta päivällisen jälkeen läksivät jouluvieraat\nkotiinsa. Niin kauan kuin vieraat olivat talossa, eivät miehet vielä\nmihinkään jokapäiväisiin tehtäviin ryhtyneet; ainoastaan naiset\nneuloivat ja nastasivat. Missä talossa ei jouluvieraita ollut, siellä\najettiin joulupahnat murkinan aikana ja alettiin joka-aikaisia\naskareita toimitella. Aattolohko varistettiin murkinaksi ja se\nsyötiin jokapäiväisen (kauraisen) leivän kanssa. Joululeivät, jotka\nolivat koko joulupyhät olleet suurella pöydällä, vietiin viljasalvoon\naittaan. Sieltä ne vasta touonalkajaisissa otettiin ja syötiin.\nNiemelässä alettiin vasta arkisia töitä toimitella vierasten pois\nlähdettyä, jolloin joulupahnat korjattiin ja \"joulu ajettiin tuvasta\nulos\". Joulumurut korjasi emäntä pieneen pussiin, jonka pani omaan\ntalteensa. -- Koko jouluna ei pöydältä viety leipämuruja minnekään,\nvaan ne pyyhittiin joululeipäin alle, josta ne vasta korjattiin\nsilloin kun joululeivätkin. Näitä muruja annettiin eläimille\ntouonalkajaisissa. -- Sillä tavoin tuli joulua kestämään Niemelässä\nsekä toisissakin taloissa lähes viisi päivää. \"Ken kyllin kesällä\nkyntää, se jouten joulua pitää, päätäkauten pääsiäistä\", ja niin sitä\ntehtiinkin.\n\n\n\n\nUusi joulu\n\n\n    Sisältö: Pienet pyhät. Uudenjoulunvieraat. Tinan valaminen.\n    Uudenvuoden taikoja. Tyttöjen unet. Kirkossa käynti.\n    Joululeikkejä. Hanhisilla olo. Rahanjuoksu. Läppäysrinki.\n    Voutisilla olo.\n\nUutta joulua ja loppiaista kutsutaan Itä-Suomessa pieniksi pyhiksi.\nVanhaa joulua vietettiin neljä vuorokautta, vaan jos viides päivä\nsattui olemaan sunnuntai, niin meni se yhtenä jouluna ja siis\nviidentenä joulupäivänä. Uutta joulua vietettiin vain tavallisesti\nyksi päivä, mutta jos sunnuntai sattui olemaan seuraavana päivänä,\nniin se meni yhdessä möysissä joulun jatkona. Loppiaista vietettiin\nmyös yksi päivä pääpyhänä, ja sen jälkeinen päivä, Hiiva-Nuuti,\noli jonkinlainen puolipyhä, jolloin ei tavallisimpiin kovempiin\naskareihin ryhdytty, toimiteltiin pienempiä käpellyksiä. Oikeastaan\nlapsista tuntui Hiiva-Nuuti surujuhlalta, kun se korjasi iloisen\njoulun; Sillä Hiiva-Nuutista alkoi sininen talven selkä, jolloin oli\ntoimeen tultava kauraisella leivällä ja keitoksella; sillä ylellinen\njouluelämä kulutti särpimet, ja mitä jäljelle jäi, ne nautittiin\npyhä- ja juhlapäivinä kotona, sekä miehet talven pitkään rahdin\nvedossa. Siitä syystä olikin lapsilla ja nuorisolla mieli paha, olo\napea. Siksi sanottiinkin:\n\n    Hyvä Tuomas joulun tuopi,\n    paha Nuuti pois ajaapi.\n\nNiinkuin tunnettua on, rakastivat esi-isämme pitkiä pyhiä ja muita\njuhlia. Tämä tapa näyttää olleen yleinen kaikilla Itämaan kansoilla.\nHäät ja muut pidot kestivät useampia päiviä. Häiden perästä käytiin\njouluvieraina niillä sukulaisilla, jotka olivat häissä olleet.\nKuinka monta henkeä oli kustakin talosta häissä, niin monta henkeä\ntuli häätalosta jouluvieraiksi. Uusille jouluille kutsuttiin talon\ntyttäret miehineen (vävyt). He viipyivät kaksi, useasti kolmekin\nvuorokautta, jos nim. pyhä sattui olemaan uudenvuoden huomenna.\nKenellä ei ollut nuoria vävyjä tahi jos talonmiehen oli toiseen\npaikkaan mentävä uusille jouluille, niin kutsuttiin vävyt vasta\nloppiaisena uusille jouluille. Varsin vanhoja tyttäriä ei enää\nkäytetty uusilla jouluilla kuin ani harvoin nuorempain keralla.\n\nPieniksi pyhiksi, samoin kuin vanhaksi jouluksikin, leivottiin ja\npaistettiin. Ainoastaan olutta ja viinaa varattiin jo joulun alla\nniin paljon, että niitä riitti pieniksi pyhiksikin. Oli myös monta\nmuuta tointa ja varusta, niinkuin esim. kynttilän teko, tuvan pesu\nym., joita ei enää pieniksi pyhiksi huolinut hommata, kun ne oli jo\njoulun edellä toimitettu.\n\nKun Niemelään oli kutsuttu uusille jouluille kolme talon vävyä, niin\ntäytyi varata enemmän heiniä kotiin sekä paistaa ja leipoa enempi\nvierasten varalle. Iltahämärissä tulivat jo vieraat: Mauno-sedän\nvävyt Variksen Matti ja Mierolan Rusi molemmat vaimoineen sekä\nMari-ämmän vävy Korjuksen Risto nuorikkonsa kanssa. Heitä otettiin\nvastaan, niin kuin jo olemme jouluvieraiden vastaanotosta kertoneet.\n\nKylvettyä toi ukko-Lauri valinkauhan ynnä koko joukon tinaromua\ntupaan. Pöydän vierestä nostettin rahi pankonpäähän ja Mauno-setä\nistausi rahille. Kapallinen vettä tuotiin rahille ja kolme\npärettä sytytettiin palamaan. Valinkauhaan pantiin tinaa, joka\nsulatettiin pärevalkealla. Tinan sulaksi saatuaan heitti Mauno-setä\nsen vesikappaan mainiten heittäessään sen henkilön nimen, jolle\ntinaa sulattiin. Tavallisesti sulattiin ensiksi talon vanhimmalle\nhenkilölle. Niinpä nytkin ensimmäiseksi sulattiin talon vanhalle\nemännälle, Kaisa-ämmälle. Tina muodostui aivan pitkulaiseksi. Kun\nemäntä otti sen vedestä, oli hän hyvin liikuttunut.\n\n-- Nyt meidän äidillä ei enää ole pitkiä elonpäiviä, kun tina on noin\npitkulaiseksi valahtanut; aivanhan tuo on kuin ruumisarkku, sanoi\nisäntä.\n\nSamaa todistivat kaikki. Emäntä mietti vähän aikaa ja sitten hän\nlausui:\n\n    Käyköön Herra tahtos jälkeen:\n    en pane tähän määrää päälle;\n    tiedät tott kumman tarvinnen,\n    elää, eli kuolla pois täältä;\n    tott minull tapahtuu tahtos perään,\n    elän eli käyn kuoleman erään:\n    yksi kaikk, omas olen, Kriste. (Vvk. 309:8).\n\nSen jälkeen valettiin ukko-Laurille, Helka-ämmälle, Mari-ämmälle,\nMauno-sedälle, isännälle jne. jokaiselle ikänsä jälkeen. Kun isännän\ntyttärelle Kaisalle valettiin ja tina muodostui räsäiseksi ja ikään\nkuin kruunun kaltaiseksi, niin ennustivat kaikki Kaisan joutuvan\nnaimisiin. Kaisa punastui kuni leppälastu eikä virkkanut sanaakaan.\nHänen sydämensä sykki niin kovasti, että hän luuli vieressään\nseisovan Anni-serkkunsa sen kuulevan. Siksi hän pani kätensä\nsydämensä päälle ja meni penkille istumaan. Hän tunsi hervotusta\nruumiissaan ja muisti mitä hän oli Lippolan Juhanalle luvannut. Tinan\nvalamista pitkitettiin niin kauan, että jokaiselle perheenjäsenelle\ntuli valetuksi. Sitten valettiin uusijouluvieraille. Kun valettu tina\nmeni venheen muotoon, se ennusti hyvää kalavuotta, korren tahi tähkän\nmuoto hyvää viljavuotta jne.\n\nKun tina oli valettu, tuottiin jouluoljet tupaan ja käytiin\nilalliselle. Syödessään katsahti pieni Jaakko ikkunaan, parkaisi\nkovasti ja nousi äitinsä syliin.\n\n-- Mikä sinulla on, lapseni, kun noin parut ja vapiset? kysyi Heti\nlapseltaan.\n\n-- Mörkö on tuolla ikkunassa ja katsoo tänne, vastasi Jaakko.\n\nNyt kaikki kurkistivat ikkunaan katsomaan ja Jaakon isä sanoi:\n\n-- Ei lapseni siellä mitään mörköä ole, se on vain joku toisen talon\npoika, joka katsoo meidän perettä niiden länkien lävitse, jotka ovat\nolleet kolme kertaa hevosen kaulassa ruumista hautaan viedessä. Jos\nhän huomaisi jonkun meistä olevan päätönnä illallista syödessä, niin\nse ihminen kuolisi ensi vuonna.\n\nSen kuultuaan Jaakko koetteli kädellään päätänsä ja sanoi:\n\n-- Paikallaan minun pääni on; en minä suinkaan vielä kuole.\n\nKaikki rehahtivat nauramaan ja toisetkin lapset koettelivat\nkädellään, oliko pää paikallaan vai oliko se poissa. Tämä tietysti\nherätti naurua enemmän. Ukko-Lauri oli hyvin vakainen ja sanoi:\n\n-- Käypäs sinä Simo Mattilassa suotta aikojaan tiedustamassa, kuka\nmeidän ikkunasta kurkisteli, ja huomasiko hän kenenkään olevan\npäätönnä.\n\nSimo teki käskyn mukaan. Tultuaan takaisin hän sanoi:\n\n-- Mattilan Aatu sanoi katsoneensa meidän ikkunasta, vaan hänet\nhuomattiin, ennen kuin hän ennätti tarkastaa joka henkeä, ja siksi ei\nhän kerennyt nähdä mitään, vaan hänen täytyi kiiruhtaa pois.\n\nKun illallinen oli syöty ja ruoka korjattu, tytöt ottivat pöydälle\njääneet pienet luupalaset ja pistivät ne makuutilansa päänalusiin,\nettä muka näkisivät unta tulevasta sulhostaan.\n\nKun vuoteet oli tehty ja kaikki päivän askareet toimitettu, menivät\ntytöt pihalle koiran haukuntaa kuuntelemaan. Vähän aikaa siellä\noltuaan he kuulivat vihdoin koiran haukunnan Kukkurais-mäeltä päin.\nKohta he riensivät jyväaitan seinähirsiä lukemaan. Ensimmäisen hirren\nnimi oli koppa, joka merkitsi köyhää sulhoa; toisen hirren nimi\nrasia, merkitsi toimeentulevaa, ja kolmannen nimi arkku, merkitsi\nrikasta sulhoa. Rasia sattuikin viimeisen hirren nimeksi, ja tytöt\nolivat siihen tyytyväiset.\n\nMutta ei ilo ilolle tuntuisikaan, jollei sitä saa lähimmäiselle ja\nvarsinkin hyvälle ystävälle ilmoittaa. Niinpä nämäkin tytöt tiedot\nsaatuaan riensivät kammariin, jonne Sohvi nouti sisarensa Korjuksen\nMarin, nuorikon, jolle he kertoivat kaiken. Mari naurahti ja sanoi:\n\n-- Olispahan rikas tahi köyhä, kunhan vain muuten on mieluinen;\nmieheenhän vihitään, mutta ei rikkauteen; sillä\n\n    rikas ei ole aina rikas,\n    eikä köyhä aina köyhä.\n    Rakas on aina arvollaan.\n\nJätämme naiset kammariin puhelemaan lempiseikoistaan; me pistäymme\ntupaan kuuntelemaan miesten pakinaa, kun he illallisen syötyään\nistuvat suuren pöydän ympärillä ja niitä näitä keskenänsä juttelevat.\n\n-- Ei sitä ennen vanhaan näin ristissä käsin istuttu\nuudenvuodenaattona, vaan tahdottiin taikatempuilla tiedustella\ntulevan vuoden tuloa, pakisi ukko-Lauri. Muistan hyvin, kun\nsetävainajani ynnä muiden meidän ja toisen talon miesten kanssa\nmeni Ristitierintaan, jossa kolme tienhaaraa erkanee toisistaan.\nSetävainajallani, joka oli talonisäntä ja vanhinta kantaa kylässämme,\noli uuniluuta keralla. Sillä hän teki piirin tienristeyksille ja\nme kaikki kävimme piirin sisään. Tämän piirin sisään eivät pahat\nhenget uskaltaneet tulla. Me heittäysimme pitkällemme kuuntelemaan,\nvaan setävainajani seisoi meidän keskellämme ja heilutti uuniluutaa\nneljälle ilmansuunnalle. Jos joku meistä kuuli jonkinlaista ratinaa,\nniin se merkitsi hyvää viljavuotta. Vaan jos ei mitään kuulunut,\nniin silloin oli katovuosi odotettavana. Joskus luulimme kuulevamme\nhuokauksia ja voihkimisia. Silloin saatiin olla varmat, että joko\nsota, rutto tahi joku muu räähkävuosi oli tulossa.\n\n-- Pitivätkö ne merkit aina paikkansa? kysyi Korjuksen Risto.\n\n-- Tiettävästi ne pitivät. Jos joskus ei sattunut käymään luulomme\nmukaan, niin ei suinkaan ollut syy siihen merkeissä, vaan meissä\njotka emme kylliksi tarkkaan ja hartaasti merkkejä ja ennustuksia\nkuulleet tahi kuunnelleet, vastasi ukko-Lauri.\n\n-- Eikö tämmöiset taikatemput olleet teistä syntiä? kysyi Risto.\n\n-- Eikö mitä, vastasi ukko-Lauri. Ovathan ennen vanhaankin rohveetat\nja muut pyhät miehet tiedustelleet ja ennustelleet tulevaisia asioita.\n\nRisto katsahti Anttiin ja naurahti. Tämän huomasi ukko-Lauri ja sanoi:\n\n-- Kyllä minä tiedän, ettet sinä Risto etkä sinä meidän Antti enempää\nkuin Lippolan kirkonmiehen Juhanakaan usko taikatemppuja. Te kun\nolitte sen pappilan maisterin koulussa vähän aikaa, niin hän teille\nopetti sellaista uutta oppia, jota eivät meidän esi-isämme tunteneet\nemmekä mekään tahdo tuntea. Mutta elämä on todellinen koulu, se\nopettaa teidät ajan pitkään uskomaan mitä esi-isät ovat uskoneet;\nmuuten ette tässä elämässä toimeen tule.\n\nRisto ja Antti eivät näin juhla-aattona tahtoneet käydä kiistelemään\nvanhan miehen kanssa, semminkin, kun he kokemuksesta jo tiesivät,\nettei peritystä luulosta niin hevillä luovuta, vaan moinen kiista\nsaattaisi synnyttää eripuraisuutta vanhain ja nuorten välillä. Siksi\nhe eivät puhuneet mitään, vaan vaikenivat ja kuuntelivat vanhain\ntarinoita. Kun iltaa oli jo kulunut pitkälle, niin tehtiin tilat ja\nkäytiin makaamaan. Mauno-setä laittoi savivatiin yöksi kynttilän\npalamaan.\n\nUuden joulun aamuna ei tarvinnut nousta niin varhain kuin vanhan\njoulun aamuna, sillä uutena jouluna ei menty niin varhain kirkkoon\nkuin vanhana jouluna. Kukko jo lauloi kolmannen kerran, ja sitten\nvasta noustiin.\n\nKun aamutoimet oli tehty, alettiin tehdä kirkkoon lähtöä. Sillä\nvälin menivät tytöt kammariin kertomaan näkemiänsä unia toisilleen.\nSinne tuli Korjuksenkin nuorikko. Vanhemmat tytöt kertoivat unensa\nja arvostelivat niiden merkitystä, mutta ne eivät näyttäneet mitään\nhuomiota herättäneen. Sitten he kyselivät Kaisan unta. Kaisa ensin\nvähän episteli, mutta virkkoi viimein:\n\n-- Lippolan Juhana vei meiltä karitsan ja minä itkin sitä.\n\n-- Sinä itse oletkin se karitsa, jonka Juhana viepi, sanoivat toiset\ntytöt.\n\n-- Eihän teilläkään entinen haittaa, jos hän vienee jommankumman\nteistä, virkkoi Kaisa.\n\n-- Saapi nähdä, mitä merkitystä on Kaisan unella. Minä kun ensimmältä\nkoettelin kertoa miehelleni untani, niin hän nauroi ja sanoi minulle:\nÄlä rupea narriksi; sillä joka unia uskoo, hän ajaa tuulta takaa. En\nminä voi ihan sentään uskomatta olla, sanoi Korjuksen Mari.\n\n-- Samanlainen uskomaton on Antti veljenikin, todisti Kaisa.\n\n-- Ei taida Lippolan Juhanakaan sen uskovaisempi olla. Viime kesänä\nkun kerrottiin, että Lahtelan vasikka on metsän peitossa, niin Juhana\nja meidän Antti tekivät pilkkaa koko asiasta, virkkoi Anni.\n\nJuuri kun tyttöjen pakinat alkoivat päästä leveimmilleen, tultiin\nheitä käskemään laittautumaan, jos tahtoivat kirkkoon mennä. Tarinat\nsaivat jäädä toiseen kertaan ja kirkkoon piti kiirehtiä.\n\nNiemelästä lähdettiin kahdeksalla hevosella kirkkoon niin kuin\nvanhana joulunakin. Nuorilla oli kellot ja kalkalot, vaan vanhoilla\nei niitä ollut. Hämärissä päästiin kirkolle.\n\nKirkonmäellä toivottelivat lukkari, silta- ja jahtivoudit, kirkon- ja\nlautamiehet sekä muut herraslehdellä olijat toisilleen hyvän huomenen\nohessa onnellista uuttavuotta. Rahvas kokonaisuudessaan ei tästä\ntavasta mitään tiennyt.\n\nKun jahtivouti tapasi lukkarin, joka oli vanhapoika, niin hän sanoi:\n\n-- Onnellista uuttavuotta, akkavuotta, lapsivuotta.\n\nTähän lukkari vastasi:\n\n-- Ja minä toivotan sinulle: leskivuotta, läskivuotta, autuasta\narmovuotta!\n\nAamukellon soitua kokoontuivat kaikki pitäjän oltavimmat miehet\nsakastiin. Kun rovasti tuli myös sinne, niin kaikki yksituumaisesti\nkumarsivat hänelle ja sanoivat yhdestä suusta:\n\n-- Onnellista uuttavuotta, rauhaa ja terveyttä!\n\nRovasti kumarsi vastaan ja sanoi:\n\n-- Onnellista uuttavuotta teillekin, hyvät ystävät! ja kätteli heitä\nkaikkia.\n\nKirkonmenon aikana pojat tiedustelivat toisiltaan, missä olisi\nsoveliain paikka illan leikeille. Kukin kyläkunnassaan kuului\ntietävän jonkun semmoisen. Varsin pienissä kylissä, joissa ei tyttöjä\nollut kylliksi, ei päätetty pitää leikkejä, vaan pojat tuumivat\ntulla johonkin suurempaan kylään ja tuoda parhaat piiat mukanaan;\nrasimukset saivat jäädä kotiin makaamaan.\n\nKirkossa taasen ei mitään niin hartaasti kuunneltu kuin väkiluvun\nmuutoksia viime vuonna. Varsinkin tytöt ja pojat panivat tarkoin\nmieleensä, kuinka monta paria vihittiin avioliittoon viime vuonna.\n\nKotiin mennessä ajettiin kilpaa samoin kuin vanhana joulunakin.\n\nPäivällisen perästä vanhemmat ihmiset kävivät ruokalevolle, vaan\nnuoremmat lukivat kirjaa ja puhelivat päivän tapauksia.\n\nIllan suussa kokoontui kylän nuoriso Niemelään. Tytöt keskustelivat\nhiljaa ja salaisuutenaan viime yönä näkemänsä unet, jotka antoivat\naihetta milloin rehakkaan nauruun, milloin ihmettelemiseen ja milloin\nmihinkin mielenosoitukseen sen jälkeen millainen uni oli. Pojat\ntaasen keskustelivat pääasiallisesti joululeikeistä ja missä talossa\nminkin kylän nuoriso leikkinsä piti ja minkä kylän pojat olivat\naikoneet mihinkin kylään leikkiin mennä. Sitten he kävivät Mäkelästä\nkysymässä lupaa saada siellä pitää leikkejä. Sen saatuaan he\nkysyivät tyttöjen äideiltä luvan saada viedä tyttöjä leikkipaikkaan.\nIllallisen perästä kokoontui nuoriso leikkipaikkaan: likimmistä\nnaapureista käveltiin jalkaisin, vaan pitempimatkaisia tyttöjä\nhaettiin hevosella. Korjuksen Risto meni myös keralle nuorikkonsa\nkanssa.\n\nKun yhtä ja toista oli ensin leikitty, käytiin Toljan kehotuksesta\nhanhisille. Lippolan Juhana kävi seisomaan selin peräpenkkiä vasten.\nHänen eteensä kävi Niemelän Kaisa, Kaisan eteen kävi Tolja ja Toljan\neteen Mäkelän Vappu jne. niin että poika tuli tytön ja tyttö pojan\neteen. Kun jono oli sillä tavoin muodostettu, kävi Korjuksen Risto\nnuorikkonsa kanssa rivin eteen ottaen toisiaan kädestä kiinni ja\nniin he muodostivat portin. Jonossa olijat olivat hanhia olevinansa\nja porttina olijat joutsenia. Joutsenet kysyivät yhtaikaa molemmat\nja hanhet taasen vastasivat yhtaikaa kaikki. Sekä kysymykset että\nvastaukset sanottiin laulamalla, joka tapahtui näin:\n\n    Joutsenet:\n        Mistäs tulet, kustas tulet,\n               hanhoseni valkea?\n\n    Hanhet:\n        Meren rannalta, meren rannalta,\n               joutseneni ylpeä.\n\n    Joutsenet:\n        Mitä sieltä tekemästä,\n               hanhoseni valkea?\n\n    Hanhet:\n        Poikiani pesemästä,\n               joutseneni ylpeä.\n\n    Joutsenet:\n        Pesitkös minunkin pojat,\n               hanhoseni valkea?\n\n    Hanhet:\n        Olithan siellä itsekin,\n               joutseneni ylpeä.\n\n    Joutsenet:\n        Vai et pessyt poikiani,\n               hanhoseni valkea?\n\n    Hanhet:\n        Niin, en pessyt poikiasi,\n               joutseneni ylpeä.\n\n    Joutsenet:\n        Mä sun merehen upotan,\n               hanhoseni valkea!\n\nHanhet levittäen kätensä, ikään kuin lintu siipensä:\n\n               Kyllä siipeni kannattavat,\n               joutseneni ylpeä.\n\n    Joutsenet:\n               Minä sun tulessa poltan,\n               hanhoseni valkea!\n\nHanhet lyöden käsiään, niin kuin lintu siipiään:\n\n               Kyllä mä sammutan tulesi,\n               joutseneni ylpeä.\n\n    Joutsenet:\n               Mä sun hirtän hirsipuuhun,\n               hanhoseni valkea!\n\n    Hanhet haaristaen sormensa niinkuin lintu kyntensä:\n\n               Kyllä kynteni ratkasevat,\n               joutseneni ylpeä.\n\n    Joutsenet:\n               Mä sun portista pujotan,\n               hanhoseni valkea!\n\n    Hanhet:\n               Jo oon siitä ennen käynyt,\n               joutseneni ylpeä.\n\nSamassa ryntäsi Lahtelan Jaakko, joka oli rivin etupäässä, porttia\nvasten. Portti supistettiin niin ettei ryntääjä ensi kerralla\npäässyt. Hän yritti toisella kerralla ja onnistui. Sitten tuli\nNiemelän Annin vuoro. Hän oli jonossa seisonut Jaakon takana. Kovan\nponnistuksen perästä Anni pääsi vihdoin portin lävitse. Risto\nnuorikkonsa kanssa meni penkille istumaan ja Jaakko Annin kanssa\nkävi portiksi. Sitten he alkoivat laulun edellä kerrotulla tavalla.\nKun taas Jaakkoa ja Annia seuraava pari oli portista päässyt, he\nkävivät portiksi ja Jaakko Annin kanssa pääsi penkille istumaan. Näin\npitkitettiin leikkiä siksi, kunnes kaikki jonossa olijat saivat olla\nsekä joutsenena että hanhena tahi toisin sanoen jonossa ja portissa.\n\nSitten käytiin istumaleikkiä: rahanjuoksua. Pitkä pöytärahi\nnostettiin uunin rinnan ja peräpenkin välille ja pitkä lauta\npantiin jatkoksi, niin että se ulottui penkkiin kiinni. Siihen\npiiriin istahti nuoriso, poika tytön ja tyttö pojan viereen. Tolja,\njoka seisoi keskellä piiriä, antoi kopeekan rahan Ristolle. Risto\nynnä toiset piirissä olijat levittivät kätensä polvilleen siten,\nettä tytön käsi tuli pojan ja pojan käsi tytön käteen. Sitten he\nhierasivat käsiä vastakkain ja muuttivat rahan kädestä toiseen.\nJokaisen hierauksen perästä he nostivat kätensä ylös ja läppäsivät\nvastakkain muuttaen rahan toiseen käteen. Tolja koetteli seurata\nrahan juoksua, joka kulki kädestä toiseen. Toljan eksyttämiseksi\nlaitettiin välistä raha kulkemaan edestakaisin. Vihdoin Tolja älysi\nrahan olevan Tinnon Kaisan kädessä. Mitään virkkamatta Kaisa nousi\nja rupesi rahan hakijaksi. Tolja istautui Kaisan paikalle ja leikkiä\njatkettiin samalla tavalla. Jokainen koetteli rahaa säilyttää niin,\nettei hakija olisi sitä hoksannut. Kenellä vain hakija luuli rahan\nolevan ja ilmoitti sen, hänen täytyi avata kätensä ja näyttää, oliko\nraha hänellä tahi ei. Useasti kyllä hakija erehtyi, mutta se ei\nhaitannut mitään. Tarkastuksesta huolimatta pitkitettiin leikkiä ja\nlaulettiin seuraava uudenvuodenruno:\n\n    Jo on mennyt mennyt vuosi,\n    viime vuosi vierinynnä;\n    menköhön tämäkin vuosi\n    muiden vuosien mukana!\n    Kuluneet ovat kuukaudet,\n    kulukoon tämäkin kuuhut!\n    Moni viikko vierähtänyt,\n    vierähtäköön tääkin viikko!\n    Monta päivää perätysten\n    eletty on tätä ennen.\n    Menköön vielä tämä päivä\n    muiden päivien mukana!\n    Mene, päivä, viere viikko,\n    alene Jumalan aika\n\n    Tule tänne tyttöseni,\n    tule potra poikaseni!\n    Laulakaamme, soitelkaamme,\n    tehkäämme iloinen ilta.\n    Ei tässä surulla syödä\n    eikä huolin haukkaella,\n    tässä syödähän surutta,\n    haukatahan huoletonna.\n    Ei eletä huolen kanssa,\n    eletähän huoletonna.\n\n    Mikä meidän eläessä\n    kun on kyllältä varoa:\n    kellarit teloja täynnä,\n    telat täynnä tynnyriä,\n    tynnyrit olutta täynnä,\n    puolikot on puolillansa.\n    Leipää kaikki laarit täynnä,\n    voita viisi leiviskätä,\n    liikkiö sianlihoa,\n    karpio kananmunia,\n    härän potka päälliseksi,\n    lammasnivuiset lisäksi.\n\n    Täss on soitot seinimillä,\n    ilopillit ikkunoilla,\n    harput huilut kammarissa,\n    kanteleet kamanan päällä,\n    porokellot portin päällä,\n    rämppäkellot räystähillä.\n    Tanner täysi tanssijoita\n    keskipiha keikkujoita.\n\n    Sopineeko miesten soitto,\n    miesten soitto, naisten laulu?\n    Kyllä sopii miesten soitto,\n    miesten soitto, naisten laulu:\n    tyttö tanssivi somasti,\n    poika polkevi kovasti.\n    Tyttö sievä ja soria,\n    poika potra ja koria.\n    Voisi nuo pariksi panna.\n\n    Musta valkian varaksi,\n    lyhyt pitkän puolisoksi,\n    pieni suuren vastimeksi,\n    tuomi tuopin vanteheksi,\n    kapan lauaksi kataja.\n\nKun rahanjuoksuleikki oli päättynyt, sanoi Tolja:\n\n-- Käydäänpäs nyt läppäysrinkiä, jota emme ole koko joulunpyhinä\nvielä leikkineet.\n\n-- Tehdään niin, johan tässä ollaan istumaleikkiä pidettykin, vastasi\nRisto toisten puolesta.\n\nNuoriso kävi seisomaan piiriin tyttö pojan ja poika tytön viereen.\nKorjuksen nuorikko jäi piirin ulkopuolelle. Hän käveli muutaman\nkerran piirin ympäri. Vihdoin hän läppäsi kämmenellään miestään\nselkään ja alkoi juosta edelleen minkä vain jaksoi. Risto läksi heti\njuoksemaan toisaanne päin kuin nuorikkonsa. He koettivat kilvata,\nkumpiko ennen ennättäisi aukinaiselle paikalle. Nuorikko ennätti\nensin ja Risto jäi läppääjäksi. Vähän aikaan käveltyänsä Risto\nläppäsi nuorikkonsa sisarta Niemelän Sohvia, joka alkoi juosta ja\njuoksikin niin rivakasti, että ennätti aukinaiselle paikalle ennen\nRistoa, jonka täytyi jäädä läppääjäksi uudestaan. Nyt hän koitteli\nvarmistaida, ettei enää kolmatta kertaa jäisi läppääjäksi, ja\nsiinä hän onnistuikin, sillä Törmälän Mari, jota Risto läppäsi, ei\nhoksannut äkkipikaa lähteä juoksemaan, kun hän puheli Niemelän Antin\nkanssa, joten Risto ennätti ennemmin aukinaiselle paikalle ja Mari\njäi läppääjäksi. Sillä tavoin jatkettiin leikkiä niin kauan kuin\nhalutti. Vihdoin Tolja sanoi:\n\n-- Huvitelkaa nyt itseänne vähän aikaa tanssilla; sitten otamme\ntoiset leikit. Hän viittasi Ristolle, joka meni Toljan perästä\ntupaseen. Toiset tanssivat sillä aikaa, kun Tolja ja Risto laittoivat\nitsensä asuun. Tolja käänsi turkkinsa nurin, laittoi tyynyn\nvatsallensa ja sitoi sen vyöllä kiinni. Sääriinsä hän sitoi pieniä\ntiukuja ja vyöllensä kulkusia. Käteensä hän otti kepin, jonka päähän\nhän laittoi vöyliset. Risto puki riihikon yllensä ja sitoi olkisen\nvyön vyöllensä. Käteensä hän otti kepin ja selkäänsä tuohikontin.\n\nTolja tuli ensin tupaan ja sanoi:\n\n-- Koko leikkirahvas kokoontukoon peräpuolelle tupaa, nyt käydään\nvoutisille.\n\nLiikaten ja sauvansa nojassa kulkien tuli Ristokin tupaan, heitti\nhatun päästään, meni Toljan luo, kumarsi ja valitti:\n\n    Minä, minä köyhä vouti,\n    köyhä vouti, vaivainen vouti,\n    möin maani, join rahani.\n    Ei oo aittaan asiata\n    eikä tietä kellarihin;\n    niin mä jouduin kulkemahan,\n    kulkemahan, kerjäämähän.\n    Tytär varrelle valuvi,\n    toinen miehelle menevi:\n    ei oo sukkoa sukua,\n    eikä lakkia lajia\n    eikä halvinta hametta,\n    paitoa pahaistakana.\n    Lehmä kaatui, lammas kuoli,\n    kuoli valkoinen vasikka.\n    Apua anna rikas vouti!\n\nTolja rikkaana voutina käveli edes takaisin, jotta kulkuset ja kellot\nrämisivät. Toinen käsi oli puuskassa (lantioilla), toisella hän\nkopisteli keppiä, jossa vöyliset helisivät, ja vastasi pönäkästi:\n\n    Minä, minä rikas vouti,\n    rikas vouti, pramia vouti,\n    mull on rahaa, riistaa kyllä,\n    tavaroita tallellani:\n    on olutta puolikossa,\n    kivisessä kellarissa,\n    tammisen tapin takana,\n    sekä aitassa eloa\n    yllin kyllin syödäksemme,\n    syödäksemme, juodaksemme,\n    iloleikki lyödäksemme.\n    Paljon on vaatetta varalla\n    kaikille kasukkapäille:\n    pojilla on pulskat paidat,\n    tyttärillä tyyniverat.\n    Jos tavara loppuu,\n    lehmän korva leikataan,\n    hevon häntä tylsätään.\n\nSitten rikas vouti antoi köyhälle voudille minkä mitäkin antimia niin\nkuin lakkeja, kintaita ym. Ne köyhä vouti pisti konttiinsa, meni ulos\nja tuli vähän ajan perästä uudestaan. Rikas vouti sillä aikaa kohteli\nröyhkeästi kansaa, joka vähitellen luopui hänestä; yksi toisensa\nperästä meni köyhän voudin puolelle. Vihdoin yksin jääneenä rikas\nvouti häpesi tyhmää kopeuttaan ja mennä töytäisi ulos tuvasta. Siihen\nloppui se leikki.\n\nKun lähtörinki oli tanssittu, leikkinuoriso läksi kotiinsa.\n\nSeuraavana päivänä oli vielä jonkunlainen puolipyhä, varsinkin niissä\ntaloissa, joissa oli uudenjoulunvieraita. Vasta päivällisen syötyään\nläksivät vieraat kotiinsa, minkä perästä joulupahnat korjattiin.\nNiistä taloista, joissa ei jouluvieraita ollut, korjattiin\njoulupahnat jo murkinan jälkeen.\n\n\n\n\nLoppiainen eli kolmen kuninkaan joulu\n\n\n    Sisältö: Uusille jouluille lähtö. Kirkossa käynti. Iltapuolen\n    vietto. Kivenpeitto. Nauriisilla olo. Hyttysillä olo. Myllysillä\n    olo. Kurki. Nimikkoleikki. Lähtörinki.\n\nLoppiaiseksi leivottiin ja paistettiin rukiista ja ohrasta leipää\nja tehtiin kahdenlaisia, oikeita (ryyni-) ja omena- (potaatti-)\npiirakoita. Uudenjoulunvieraita tuli niihin taloihin, joilla oli\nvävyjä, jotka eivät olleet syystä tahi toisesta voineet käydä uusilla\njouluilla.\n\nNiemelästä läksivät uusille jouluille Yrjö perheineen Savolaiseen,\nMatti perheineen Velloseen ja Tuomas perheineen Peräkylään. Kaikki\nalkoivat jo tehdä lähtöä puolelta päivältä, ja päivällisen perästä\noltiin valmiit matkaan. Isäntä antoi tuomislasin jokaiselle\nparikunnalle: miehille oikeaa ja naisille punaista viinaa. Emäntä\nlaittoi puolestaan tuomisiksi rukiisen ja ohraisen leivän,\npuolenkymmentä oikeaa piirakasta, rasiallisen voita ja lammasjalan.\n\nIsäntää oli myös kutsuttu perheineen Holttolaan, mutta hän lupasi\nvasta kirkolta sinne mennä loppiaisena.\n\nLoppiaisen aattona pestiin tuvan pöydät, penkit ja rahit sekä\nlämmitettiin sauna. Heiniä haettiin kotiin juhlan varaksi, halot\nkannettiin tupaan, osa pantiin huohulaan kuivamaan ja osa jätettiin\npankon alle. Päreitä laitettiin kuivamaan sekä uuniin että hölkkiin.\nKuivat päreet pidettiin päreorsilla ja puolikuivat uunilla.\n\nSaunan jälkeen tuotiin jouluoljet tupaan, hajoitettiin ympäri\nlattiaa, syötiin illallinen ja käytiin makaamaan.\n\nKun aamutoimitukset oli tehty, lähdettiin Niemelästä kahdella\nhevosella kirkolle, lautamies äitinsä ja vaimonsa kanssa sekä\nukko-Lauri vaimonsa ja Mari-ämmän keralla. Nuoret jäivät kotiin.\n\nKirkossa paloivat kynttilät alttarilla, saarnastuolilla ja lukkarin\nlehterillä. Väkeä oli kirkko täynnä, enemmiten vanhuksia, lapsia ja\nniitä jotka eivät vanhana eivätkä uutena joulunakaan olleet päässeet\nkirkkoon.\n\nKirkosta päästyä koki jokainen niin pian kuin mahdollista\nvaljastaa hevoset ja ajaa kotiin. Lautamies seuralaisineen meni\nHolttolaan, vaan toiset Niemeläiset ajoivat kotiinsa. Jäälle päästyä\najoivat nuoret ja vähämieliset vanhemmatkin miehet kilpaa niin\nhurjasti, että muutamain reet vierivät yhteen ja kaatuivat kumoon\nsellaisella vauhdilla, että reessä olijat mennä hoilahtivat jäälle.\nMaltillisemmat hevoset heti pysähtyivät, vaan houkimmat juoksivat\njäärantaan, jossa toiset kirkkomiehet ottivat ne kiinni ja pidättivät\nsiksi, kunnes omistajat tulivat niitä noutamaan.\n\nKotiin päästyään kertoivat kirkkomiehet kuulumisensa. Siinä kyseltiin\nja virkeltiin ketä sukulaisia ja tuttavia oli ollut kirkossa ja mitä\nvirsiä veisattiin, kuka pappi oli saarnaamassa ja kuka alttarilla.\nNaiset jakelivat tuomisiaan toisilleen ja virkkoivat, keneltä olivat\nminkin piirakan tahi leipäpalan saaneet. Niitä sitten maisteltiin ja\nkiiteltiin.\n\nIltapuolella kokoontui useampia naapurin miehiä Niemelään. Nuoret\nkertoivat kilpa-ajosta ja kokivat tehdä selkoa, kenen hevonen oli\nkerkein ravaamaan ja kenen vikkelin nelistämään. Huutsen Antin\nsanottiin olleen ensimmäisenä jäärannassa ja hän oli ylpeästi\nhuutanut:\n\n-- Meitä on kaksi varmaa, minä ja meidän harmaa, tarkoittaen sillä\nharmaata hevostaan.\n\nUkkomiehet taasen muistelivat jouluilmoja kokien niiden johdosta\ntehdä selkoa tulevan kesän ilmoista.\n\nVähitellen alkoi kokoontua vieraan kylän poikia Niemelään. Illan\nsuussa kävivät nuoret leikkimään kivenpeittoa. Nuoriso istausi\nperä- ja uunin rinnan penkeille. Lippolan Juhana haki kiven ja kätki\nsen kouraansa niin, ettei kukaan sitä nähnyt. Sitten hän kävi koko\nrivin päästä päähän, oli kätkevinään kiven jokaisen syliin ja sanoi\njokaiselle erikseen:\n\n-- Peitä kivi, peitä hyvästi.\n\nKun Juhana oli saanut kiven peittäneeksi, hän käski ensin\nreunimmaisen pojan arvata kenellä kivi oli. Se kun ei sattunut\narvaamaan, niin sai seuraava tyttö arvata, aina vuoronsa perään\nkukin. Joka arvasi, kenellä kivi oli, hän sai käydä kiven\npeittäjäksi. Leikkiä pitkitettiin niin kauan kuin halutti.\n\nLeikin loputtua pyysivät pojat lupaa saada viedä tyttöjä leikkiin.\nÄmmät kyllä antoivat siihen luvan, mutta Mauno-setä sanoi:\n\n-- Kas tänä iltana eivät saa meidän tytöt eikä pojat mennä vieraisiin\ntupiin leikkimään. Jos toiset tytöt ja pojat tahtovat meidän nuorten\nkanssa leikitellä, niin tulkoot meidän tupaan. Kestäähän meidänkin\ntuvan lattia keikkua.\n\n-- Suur kiitosta hyvä Mauno-setä luvastasi! Jos vain totta puhut,\nniin mielellämme me tulemme tänne, vastasivat pojat.\n\n-- Oikein totta se on. Menkää vain kotiinne illalliselle ja tulkaa\nsitten tänne jälleen. Lippolan Juhana, joka on talon sukulainen,\nsaa syödä täällä illallisen ja sitten jäädä meille yöksi, virkkoi\nMauno-setä. Ja niin tapahtuikin. Mari-ämmä ja Helka-ämmä menivät\nnaapuritaloon yöksi ja ukko-Lauri kävi omaan sänkyynsä makaamaan.\nMauno-setä laittoi tarpeellisen määrän kynttilöitä palamaan, katseli\nvähän aikaa nuorten leikkiä ja meni sitten kammariin makaamaan.\n\nKun leikkinuoriso oli ringissä, niin tulla tupsahtivat Miettilän\npojat kolmella hevosella Niemelään joululeikkiin. He tanssivat\nensimmäisen rinkitanssin päällysvaatteissa ja sitten vasta ringin\nloputtua heittivät turkkinsa. Kun poikia oli näin muodoin karttunut\nliian paljon ja tyttöjä oli vähän, niin haettiin Tinnon tytöt lisäksi\nleikkiin. Näin paljoa leikkirahvasta ei ollut moneen aikaan ollut\nkoolla kuin nyt. Kun oli yhtä ja toista ensin leikitty, käytiin\nsitten nauriisille.\n\nNuoriso kävi istumaan lattialle piiriin, tyttö pojan ja poika\ntytön viereen. Tolja otti korennon käteensä, käveli piirin ympäri,\nkoputteli korentoa lattiaan ja lauloi:\n\n    Teen, teen aitaa:\n    rautaisilla aidaksilla,\n    vaskisilla vitsaksilla,\n    teräksisill seipäillä:\n    ettei varas pääse.\n\nYmpäri käytyänsä hän pysähtyi, käänsi korennon vaakasuoraan, nosti\nsen vyötäistensä kohdalle ja sanoi:\n\n-- Noin korkeaksi varkaan veräjä; joko se piisaa?\n\n-- Ei vielä piisaa, vastasi Tinnon Martti.\n\nTolja nosti yhä korkeammalle korentoansa väliin kysyen.\n\n-- Jokos piisaa?\n\n-- Jo piisaa, vastasi Martti viimein.\n\nSitten Tolja sanoi:\n\n    Tähän minä panen\n    kultaisen kurikan,\n    vaskisen vasaran,\n    hopeaisen nuijan\n    ja rukiisen leivän.\n\nJos joku tulee varastamaan, niin ne putoavat muksahtavat päähän,\njotta varas kuolee siihen patuiseen paikkaan.\n\nSitten tuotiin taikinapytty tuvan lattialle ja Tinnon nuorikko kävi\nemännäksi tuvan penkille makaamaan. Tolja tuli varkaaksi ja pari\npoikaa koiraksi naurismaata vartioimaan.\n\nVaras tulla hiipi koirien haukkuessa emännän luo, nykäisi häntä ja\nsanoi:\n\n-- Emäntä, emäntä, pääsi palaa, taikinasi happanee.\n\nEmäntä kavahti istualleen, alkoi sammuttaa päätään ja kysyi varkaalta:\n\n-- Mitäs läksit?\n\n-- Meiltä hävisi valkea karitsa ja minä läksin sitä etsimään, eikös\nemäntä ole sattunut sitä näillä mailla näkemään? virkkoi varas.\n\n-- Tuolla se näkyi murkinan aikana kävelleen meidän naurismaan aidan\nvieressä. Mutta muista: naurista älä suinkaan varasta. Siihen on\npantu portin päälle\n\n    Kultainen kurikka,\n    vaskinen vasara,\n    hopeainen nuija\n    ja rukiinen leipä,\n\nne kun pudota puksahtavat päällesi, niin paikalla kuolet kurnahdat;\nei siinä auta mikään, sanoi emäntä ja meni taikinaansa hämmentämään.\n\nVaras lähti kävelemään naurismaan ympäri, vaan koirat häyheltivät\neivätkä tahtoneet laskea häntä kulkemaan. Nyt oli varas ottavinaan\ntaskustaan päistäriä ja heittävinään niitä koirain silmille sanoen:\n\n    Sulje hiisi haukun suuta,\n    lempo koiran leukaluuta,\n    laita sulku suun etehen,\n    haitta hammasten välihin,\n    ettei ennen ääntä päästä,\n    miehen mentyä sivuitse.\n\nSamassa koirat vaikenivat ja kävivät makaamaan. Nyt varas otti yhden\nnauriista ja kuljetti sen perämaan penkille. Vähän ajan perästä tuli\nemäntä katselemaan naurismaata ja sanoi:\n\n    Täss on käynyt kämppäkäsi,\n    varas vaaninut saloa,\n    ottanut omin lupinsa,\n    nakertanut naurihini,\n    kyllä minä keinon keksin:\n    panen aidan uudestaan.\n\nSitten pani emäntä uudestaan aidan samalla tavalla kuin ensi\nkerrallakin. Varas taasen tuli niin kuin ennenkin, ja vei nyt kaksi\nnaurista (pojan ja tytön) kerrallaan. Näin pitkitettiin leikkiä\nsiksi, kunnes naurismaalta nauriit katoamistaan katosivat, jonka\njälkeen leikki lopetettiin.\n\nVähän aikaa tanssittua sanoi Tolja:\n\n-- Nyt käydään hyttysille.\n\nPojat ja tytöt kävivät rinnakkain seisomaan rinkiin. Tinnon nuorikko\notti lapasensa käteensä, leksi (telkki) yhdellä jalallaan ympäri\nringin ja lauloi:\n\n    Hyttyy kannan, hyttyy kannan,\n    enkä virka kelle annan.\n\nSitten hän pudotti salaa lapasensa miehensä taakse. Toisen kerran\nleksittyään ringin ympäri ja päästyään miehensä kohdalle hän kavahti\nmiehensä selkään. Nyt hänen miehensä kantoi hänet ympäri ringin\nsamalle paikalle, josta he olivat lähteneetkin. Nuorikko kävi\nmiehensä sijalle seisomaan ja mies läksi hyttyä kantamaan, jota hän\nteki samalla tavalla ja kavahti Mäkelän Vapulle selkään. Vappu taas\nkantoi Martin ringin ympäri omalle paikalleen ja kävi itse hytyn\nkantajaksi. Nuoremmille tytöille ja niille, joilla oli heikompi\nruumis, eivät pojat käyneet kannettavaksi, vaan laskivat takaapäin\nkumpaisenkin kätensä tytön kaulaan ja niin menivät peräkkäin ympäri\nringin, pojan kädet tytön kaulassa. Tytöt kavahtivat jokaikinen sen\npojan kannettavaksi, jonka taakse olivat hytyn heittäneet. Kukaan\nringissä olija ei saanut katsahtaa taakseen. Jos joku uskalsi sen\ntehdä, hän sai armotta jäädä ringistä pois. Ringissä olijat pojat\nlauloivat tavallisesti: \"Minun kultani kaunis on\" sekä myöskin:\n\n    Kuin mä laulan, niin mä laulan, laulan lystikseni,\n    minä otan sievän tytön omaksi kullakseni.\n\n    Minun kultain valkoinen, se on kuin maitosieni,\n    muuten hän on mukava, vaikk onpi vallan pieni.\n\n    Ei oo tytön pienuudesta, kun on muuten nöyrä,\n    rakkaus on rikkautta, vaikk ois kuinka köyhä.\n\n    Mitä onpi rikkaus rakkautta vastaan?\n    Maasta kulta kotoisin, vaan sydän taivahasta.\n\n    Älä kultain sitä sure, ettei aikoin tulla:\n    minulla on rikkautta, rakkautta sulla.\n\n    Sinussa mun sydämeni kiinni riippuu aina:\n    milloin saanen omanani rintaani sun painaa.\n\n    Elää sinun kanssasi ois mulla onni suuri:\n    rakkaus on lujempi kuin vankka linnan muuri.\n\n    Jos vain sinut omakseni saavuttaa mä voisin:\n    silloin minä maailmassa onnellisin oisin.\n\n    Kun mä katson silmihisi, joista lempi loistaa,\n    silloin voin mä mielestäni surut, huolet poistaa.\n\n    Elä kultain ilolla ja kulje kunnialla:\n    kunniaton neito on kuin halmehessa halla.\n\n    Elä siinä uskossa, jott mä en sua heitä:\n    jos en satu kuolemaan ja multa mua peitä.\n\n    En voi sua mielestäni koskaan unehuttaa,\n    enkä tätä ajatusta voi mä koskaan muuttaa.\n\nKun hyttysillä oloa oltiin kyllin leikitty niin käytiin myllysille.\nKeskelle lattiaa nostettiin pitkä pöytärahi, jonka alle pantiin\npata. Tolja kävi vatsalleen rahille ja otti käteensä palikan, jota\nhän pyöritti ympäri pataa sikäli kun mylläri käski. Se oli myllyn\njauhamista. Pari poikaa kävi seisomaan vastakkain pitäen korentoa\nolallaan. Joka tahtoi jauhattaa, hän nousi korennolle kaksin haaroin\nistumaan ja piti lujasti käsillään korennosta kiinni. Nyt kysyi\nTinnon Martti, joka oli myllärinä, korennolla olijalta, montako\nsäkkiä hän tahtoi jauhattaa. Kuinka monta säkkiä toinen sanoi\njauhattavansa, niin monta kertaa mylläri löi jauhattajaa tyynyllä\nkintuille, niin että tämä heilahti korennon ympäri pää alaspäin. Kun\nse oli tehty, mylläri käski myllyn jauhamaan. Ani harvat voivat pysyä\npystyssä, kun tyynyllä kintuille lyötiin, vaikka kokivatkin pitää\nlujasti kiinni sekä käsillään että reisillään. Muutamat putosivat\ntykkönään korennolta alas. Olivatpa muutamat tytötkin niin rohkeat,\nettä uskalsivat nousta korennolle jauhattamaan. Näin pitkitettiin\nleikkiä niin kauan kuin jauhattajia riitti. Kun ei enää kukaan\ntahtonut jauhattaa, lopetettiin se leikki. Raikas nauru seurasi joka\nkerta, kun joku korennolta hoilahti alas päin tahi tykkönään putosi\nlattialle.\n\n-- Nyt saatte vähän aikaa tanssia, sitten aletaan uudet leikit, sanoi\nTolja ja meni Tinnon Martin kanssa ulos tuvasta tupaseen, jossa\nturkki käännettiin nurin ja käärittiin vyöllä Toljan ympärille.\nTolja pisti oikean kätensä turkin hihaan ja otti käteensä härkkimen,\njonka ylä- ja alapuolelle oli sidottu pari päretikkua. Toinen hiha\nkäärittiin kiinni. Nyt oli kurki valmis, ja hihaan pistetty käsi\ntoimitti kurjen kaulan virkaa. Härkin oli nokka ja päreet suu.\nPäreitä hän joko aukaisi erilleen toisistaan tahi sulki yhteen niin\nkuin lintu nokkaansa. Tällaisena tuli kurki tupaan ja Martti, joka\naukaisi tuvan oven sanoi leikkinuorisolle:\n\n-- Älkää pelästykö: nyt tulee kurki tattarihalmeeseen. Kaikki\nkahahtivat katsomaan kurkea, joka ojenteli pitkää kaulaansa\nja availi nokkaansa tahtoen nyt yhtä, nyt toista nokata. Väki\npakeni sikäli kuin kurki kulki. Tytöt ja nuoremmat pojat nousivat\npenkeille seisomaan ja rääkyivät peloissaan. Pojat koettivat ajaa\nkurkea pois halmeesta, mutta kurki vain torjui vastaan ja tavoitti\nnokallaan poikia. Kun oli aikansa näin temmelletty, ajettiin vihdoin\nmiesvoimalla kurki ulos, ja niin oli se leikki lopussa.\n\n-- Nyt käykööt tytöt peräpenkille ja pojat pöydänpään penkille\nistumaan ja sitten käydään nimikkoisille, sanoi Tolja käskevästi. --\nNimikkoisilla oloa sanotaan paikoin haalisilla oloksi.\n\nSanottu ja tehty. Tytöt istausivat peräpenkille ja pojat pöydänpään\npenkille. Sitten tuli Tolja poikien luo, katsoi tyttöihin ja kuiskasi\nTinnon Martille korvaan:\n\n-- Sinun nimikkosi on oma nuorikkosi. Ja niin hän virkkoi hiljaa\njokaiselle kuka tyttö kunkin pojan nimikko oli.\n\nSitten Tolja meni tyttöjen luo ja sanoi:\n\n-- Nyt armaat neitoseni saatte kunnian käydä poikia kumartamassa;\nTinnon nuorikko alkakoon.\n\nNuorikko meni poikien luo, katsoi miestään vähän viekkaanlaisesti\nsilmiin ja kysäisi:\n\n-- Sano hyvä Marttiseni, oletko sinä minun nimikkoni?\n\n-- Kunhan kumarrat, niin sittehän sen näet, vastasi Martti nauraen.\n\nNuorikko kumarsi miestään ja tämä kumarsi vastaan. Nuorikko\nmeni paikalleen ja sitten tuli seuraava tyttö kumartamaan. Hän\nkumarsi, mutta ei osannutkaan omaa nimikkoansa. Hänelle polkaistiin\njalalla ja taputettiin käsillä. Hän meni nolona pois. Niin käytiin\njärjestyksessä kumartamassa. Ken yhtyi nimikkoansa kumartamaan,\nsille nimikkonsa kumarsi vastaan, ken kumarsi toisen nimikkoa, sille\ntämä koputti jalkaansa tahi läppäsi käsiänsä. Kun koko rivi oli ensi\nkerran käynyt järjestyksessä kumartamassa, niin toisella kerralla\nkävivät ainoastaan ne, jotka eivät ensi kerralla onnistuneet. Jos ei\nsilloinkaan vielä onnistuttu, niin käytiin kolmannen ja neljännen\nkerran tahi niin usein, että viimein yhdytettiin oma nimikko.\n\nKun tytöt jokainen olivat löytäneet omat nimikkonsa, niin virkettiin\ntytöille nimikot ja pojat kävivät tyttöjä kumartamassa samalla\ntavalla. Leikin kuluessa laulettiin:\n\n    Tuo on mun kultani, tuo valkotukka,\n    tuon posket hohtaa kuin mesimarjan kukka.\n    Ei ole maailmassa suloisempaa mulla,\n    kuin oman kultani ääni on kuulla jne.\n\nKun tämä leikki oli loppunut, tanssittiin vähän aikaa\nvastakkaistanssia ja viimein tehtiin lähtörinki.\n\nTolja alkoi kävellä tuvan lattialla ja kutsui luokseen Tinnon\nnuorikon, joka kutsui miehensä, tämä taas kutsui Niemelän Kaisan.\nKaisa kutsui Lippolan Juhanan jne., poika tytön ja tyttö pojan. Sillä\ntavoin tuli koko nuoriso piiriin. Toljan määräyksestä kävivät ensiksi\npiirin sisään nuorikko ja Kaisa. Piirissä kuljettiin verkalleen\neteenpäin ja laulettiin:\n\n    Etsi omas nyt tästä joukosta,\n    etsi omas nyt tästä ringistä;\n    etsi nyt sinun hyväis ja hyväis.\n\nNuorikko otti miehensä ja Kaisa otti Lippolan Juhanan piirin sisään,\njossa he tekivät laulun mukaan:\n\n    Hyvää iltaa nyt sinun linnulles,\n    hyvää iltaa nyt sinun kullalles,\n    hyvää iltaa nyt sinun hyväis ja hyväis.\n\n    Anna kättä nyt sinun linnulles,\n    tanssi, tanssi nyt sinun lintus kanssa,\n    seiso, seiso nyt sinun lintus kanssa,\n    polvin maahan nyt sinun lintus kanssa,\n    liken, liken nyt sinun lintujais,\n    kädet kaulaan nyt sinun lintus kanssa,\n    likistä nyt sinun lintujas,\n    suuta suikkaa nyt sinun linnulles,\n    nouse ylös nyt sinun lintus kanssa,\n    tanssi, tanssi nyt sinun lintus kanssa,\n\n    ero ota nyt sinun linnultas,\n    ero ota nyt sinun kullaltas,\n    ero ota nyt sinun hyväis ja hyväis.\n\nViimeistä säettä laulaessa antoivat parit kättä jäähyväisiksi, ja\nnuorikko sekä Kaisa läksivät piirin sisältä. Martti ja Juhana, jotka\njäivät piirin sisään, ottivat itselleen uudet parin puoliskot ja\ntekivät laulun mukaan samat temput kun ensi kerrallakin. Sitten\nerosivat he taas vuorostaan ja jäljelle jääneet ottivat taas\nuudet. Näin pitkitettiin leikkiä kukonlauluun asti. Tällä leikillä\nlopetettiin koko joulut sekä pienet pyhät.\n\n-- Nyt ei muuta kuin jokainen kotiin, riihikot päälle ja sitten\nriihtä tappamaan, sanoi Tolja.\n\nKaikki leikissä olijat pukivat päällysvaatteet yllensä ja läksivät\nkotiinsa, kukin sen kanssa kuin oli tullutkin.\n\nKun vieraat olivat talosta lähtenet Antti sanoi:\n\n-- Tuokaas tytöt ruokaa; haukataan tässä vähän ennen maatapanoa.\nMinun suoliani nälkä kurnii ja nälkäistä ei nukuta. Sitten saamme\nmaata pökötellä päivään asti. Ei meillä ole vielä riihen puimista\ntäksi aamuksi varustettu.\n\nTytöt tekivät käskyn mukaan ja sitten haukattiin halulla, sekä oman\ntalon nuoriso kuin myöskin Lippolan Juhana, joka oli jäänyt taloon\nMauno-sedän pyynnöstä.\n\nSeuraavana päivänä, Hiiva-Nuutina, kävivät ukkomiehet naapureista\n\"hiivoja kolistelemassa\". Sitten vasta lekkerein pohjat lerottiin\nja puolikoita pyllisteltiin, tasailtiin viimeiset jouluviinat ja\nlaskettiin hiivaiset oluet. Lapset ja nuorukaiset näyttivät olevan\npahoillaan, kun joulut loppuivat. Miehet puhelivat viimeisiä viinoja\nryyppiessään rahtiin lähdöstään, kotitöistään jne. Naiset taasen\njuttelivat käsitöistään ja karjastaan. Nuorukaisilla oli paljon\npuhumista joululeikeistä, kuka tyttö kenenkin pojan kanssa oli\ntanssinut ym.\n\nIltapuolella korjattiin joulu-ukko pöydänpään nurkasta, karistettiin\nkeot laesta ja vietiin navettaan karjanalaisiksi. Illan suussa\ntulivat sekä uusijouluvieraat kuin myöskin muut kylässä olijat\nkotiinsa. Kun lapset virkkoivat isäntäväelle Niemelässä olleen\njoululeikit loppiaisiltana sanoi vanha emäntä:\n\n-- Kun on kissat poissa, niin on hiiret valloillaan.\n\nIllalliseksi syötiin aattolohkon tähde ja kylvettiin sauna. Näin\nlopetettiin sekä vanhat joulut että pienet pyhät. Täten päättyi\njoulunvietto.\n\n\n\n"]