[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$f6JSCypOZKbOKuXgBbiqXPQuIBlfPv1AQSa8ssgUiBYw":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":11,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":20,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":26,"gutenbergSummary":29,"gutenbergTranslators":30,"gutenbergDownloadCount":31,"aiDescription":32,"preamble":33,"content":34},1668,"Kuvaelmia itä-suomalaisten vanhoista tavoista 3: Kylänluvut","Häyhä, Johannes",1839,1913,"1668-hayha-johannes-kuvaelmia-ita-suomalaisten-vanhoista-tavoista-3-kylanluvut","1668__Häyhä_Johannes__Kuvaelmia_itä-suomalaisten_vanhoista_tavoista_3_Kylänluvut",null,"tietokirja",[],[],"fi",1894,13083,78542,false,56093,[22,23,24,25],"Families -- Russia (Federation) -- Karelia -- Folklore","Finns -- Russia (Federation) -- Karelia -- Folklore","Karelia (Russia) -- Social life and customs","Villages -- Russia (Federation) -- Karelia -- Folklore",[27,28],"History - Other","History - Schools & Universities","\"Kuvaelmia itä-suomalaisten vanhoista tavoista 3: Kylänluvut\" by Johannes Häyhä is a historical account written in the late 19th century. The book provides a vivid depiction of traditional village practices and customs in Eastern Finland, particularly focusing on the community's reading ceremonies and educational methods.   At the start of the work, we are introduced to a rural community as they prepare for their annual \"kylänluku,\" a gathering where village inhabitants are tested on their reading skills. The narrative opens with scenes of household preparations and children practicing their reading aloud, while various characters, including the local cleric, schoolmaster, and villagers, anticipate the arrival of the reading officials. As families engage in diligent reading practices, the text sets a lively and engaging tone, revealing both the challenges and camaraderie among the characters. Throughout this opening portion, traditional values, communal responsibilities, and the significance of education in this rural setting are explored, offering readers a glimpse into the cultural fabric of the time. (This is an automatically generated summary.)",[],260,"Kansatieteellinen kuvaus pureutuu itäsuomalaiseen kyläelämään ja 1800-luvun perinteisiin. Teoksessa seurataan erityisesti kylänlukujen eli lukukinkerien valmisteluja ja kulkua, joissa papisto testasi kansan lukutaitoa ja kristinopin tuntemusta.","Johannes Häyhän 'Kuvaelmia itä-suomalaisten vanhoista tavoista 3:\nKylänluvut' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 1668. E-kirja on public\ndomainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten emme aseta mitään\nrajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","KUVAELMIA ITÄ-SUOMALAISTEN VANHOISTA TAVOISTA 3: KYLÄNLUVUT\n\nKirj.\n\nJohannes Häyhä\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nSuomalaisen Kirjallisuuden Seura,\n1894.\n\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\n\nValmistukset\nLukusten edellä\nKylänluvut\nLopputoimet\n\n\n\n\nValmistukset\n\n\n    Sisältö: Lukusten ilmoitus. Sunnuntai-illan vietto.\n    Sisäluvunopetus. Kankaan kutominen. Lasten lukuharjoitukset.\n    Siivonteko. Leipominen. Vierasten tulo.\n\n-- No lapset, tukkajuhla on jo kuulutettu; harjoitelkaa nyt\nlukua ahkerasti, sanoi Niemelän lautamies tultuansa kirkosta\nlaskiaissunnuntaina.\n\n-- Milloin se meille tulee? kysyi Mauno-setä uteliaasti.\n\n-- Nousevalla viikolla tiistaina, vastasi lautamies. Ja niin kuin\nviime vuonna määrättiin, se tulee nyt pidettäväksi meillä. Siksi\npitää naisten tällä viikolla kutoa kankaansa loppuun, ja mitä\nei kerkiä lopettaa, sen saa kääriä syrjälle ja viedä tupaseen.\nLauantaina pitää olla liiat romut tuvasta pois ja maanantaiaamua\nvasten pestään tupa sekä sitten varustetaan kaikki mitä kylänlukuihin\ntarvitaan. Maanantai-iltana tulevat kylänlukuherrat meille yöksi.\n\n-- Mikä se tukkajuhla on? kysyi pieni Anni kiivetessään äitinsä\nsyliin.\n\n-- Sittenhän sen, lapseni, saat nähdä, kun se tulee, vastasi äiti\nasettaessaan tytärtään polvilleen. Silloin meille tulee paljon\nihmisiä monesta kylästä, koko lukukunnasta. Pappi, lukkari ja\nkoulumestari tulevat luettamaan, ja kuka ei silloin osaa lukea, sitä\ntukistetaan. Sentähden sitä kutsutaan tukkajuhlaksi.\n\n-- Mitäs kirjaa ne luettavat? kysyi Anni.\n\n-- Aikaihmisille luetaan Uutta testamenttia, lapsille katekismusta ja\nvallan pienille aapista, vastasi äiti silitellen lapsensa suortuvia.\n\n-- Mutta kun minä en osaa muuta lukea kuin puustaveja, niin\ntukistetaankos minua? kysyi taas tyttönen.\n\n-- Sinä olet vielä niin pieni, ettei sinulta enempää vaaditakaan.\nKun kanttori luettaa sinua, niin lue vain selvästi, niin hän kiittää\nsinua ja silittää päätäsi, virkkoi äiti.\n\n-- Niin minä teenkin enkä ollenkaan kainostele, sanoi Anni hyvillä\nmielin.\n\nPäivällisen perästä jokainen otti kirjan käteensä ja alkoi lukea\nääneensä, joten tuvassa syntyi sellainen palpatus, että se oikein\nkuului pihalle asti. Pienen Annin vanhempi veli Jaakko otti vanhan\naapisen käteensä ja sanoi:\n\n-- A sanoo a, avaa kirja auki, aukaisi aapisen ja alkoi lukea:\n\n-- Aas puki, ala lukii, markkinamies hevosta sukii.\n\n-- Mitä lörpötystä se on? tiuskaisi äiti Jaakolle.\n\nNolona Jaakko pani kirjan kiinni ja sanoi hiljaa itsekseen:\n\n-- I sanoo i, pane kirja kii.\n\nMauno-setä koetteli päivällisen syötyään venähtää sänkyynsä\nlepäämään, mutta kun kaikki lukea pauhasivat ääneensä, hän ei voinut\nnukkua, jonka tähden hän nousi ylös, nuuskasi ja sanoi:\n\n-- Ei mokomaa lukupuurtoa ole ollut sitten menneen talven; korvat\ntahtovat lummehtua, kun kaikki pauhaavat.\n\nSitten hänkin otti vanhan virsikirjan ikkunalta, pisti vaskisankaiset\nlasit silmilleen ja alkoi lukea pauhata ääneensä.\n\n-- Hyvää iltaa! sanoi Lahtelan isäntä tultuaan Niemelän tupaan.\nTaitaa totta varmaan olla tukkajuhla tulossa, koska täällä näin lukea\npauhataan koko perheen tuumasta.\n\n-- Jumala antakoon, vastasi lautamies. Niin veikkonen, niin\nveikkonen, tukkajuhla on jo kuulutettu ensi tiistaista viikkokauden\npäähän ja niin kuin muistat, se pidetään meillä tänä vuonna. Jos\nsinä, hyvä naapuri, annat siivota tupasi, niin saapi koulumestari\nsiellä lapsia ulkoa luettaa ja -- tukistaa.\n\n-- Aivan kernaasti minä laitan tupani reilaan ja annan mielelläni\nlasten sinne tulla. Onhan se aika niin juhlallista ja juohduttaa\nmieleen hauskoja lapsuuden aikoja, vastasi Lahtelan isäntä.\n\nIsäntäin niitä näitä pakinoidessa ja kirkkokuulumisia kertoessa sekä\nmuun perheen lukiessa ilta kului rattoisasti. Vieraan pois mentyä\nsanoi lautamies:\n\n-- Tuokaas illaista, vaikka millaista, niin pääsee makkaamaan ja\naamulla riihtä hakkaamaan!\n\nNaiset kantoivat ruokaa pöytään: kolme vatia kaalia tuotiin suureen\npöytään, jossa miehet söivät, ja kolmeen naisten pöytään vati\nkuhunkin, josta naiset söivät lasten kanssa. Kolme leipää tuotiin\nmyöskin suurelle pöydälle, josta lapset kävivät hakemassa leipää\nomaan pöytäänsä. Kukin isä leikkasi palaset leivästä ja antoi\nlapselleen pieneen pöytään vietäväksi. Isäntä jakoi miesten pöydässä\nlihat antaen palasen kullekin ja toisissa pöydissä jakoivat vanhemmat\nnaiset jokaiselle osansa.\n\nLihavuittiansa (osaansa) syödessään sanoi ukko-Lauri:\n\n    Pyhäpäivä, hyvä päivä:\n    saapi kaalia kahesti,\n    lihapalat päälliseksi.\n\nIllallisen perästä korjattiin ruoka, tuotiin vokit (rukit) tupaan,\nvarustettiin riihikot, laitettiin vuoteet ja käytiin makaamaan.\nAamulla riihimiehet nousivat jo puolesta öin, pukivat riihikot\nyllensä ja menivät riihtä puimaan. Vanhukset, talon tyttäret ja\nlapset jäivät makaamaan. Kukon kolmatta kertaa laulaessa nousivat\nvanhukset ja niitä näitä toimitellen herättivät tytöt kankaita\nkutomaan. Vihdoin nousivat lapsetkin, pukeusivat, pesivät silmänsä,\nharjasivat päänsä, ottivat kirjansa ja alkoivat lukea. Tytöillä\nriippui pirtapuussa kirja \"Lasten paras tavara\", jota he väliin\nkangasta kutoessaan vilkaisivat. Nuoremmilla tytöillä oli vokin\nkuontalolapaan kiinnitetty kirja, josta he kehrätessään lukivat.\n\n-- Äiti, opeta minua tavaamaan, ettei kylänluvussa tukistettaisi,\npyysi pieni Tuomas.\n\n-- Tuo, poikaseni, tuolisi tänne minun viereeni, niin minä\nkehrätessäni neuvon sinua, sanoi äiti.\n\nTuomas toi tuolinsa äitinsä viereen, kävi istumaan, otti kirjan ja\nalkoi lukea äitinsä perästä.\n\n-- I sanoo i, alkoi äiti.\n\n-- I sanoo i, tavasi Tuomas perästä.\n\n-- Ässä ä sä, jatkoi äiti.\n\n-- Ässä ä sä, luki Tuomas.\n\n-- Isä, luki äiti.\n\n-- Isä, sanoi Tuomas.\n\n-- Kyllä minä tuon sanan jo osaan, huudahti Tuomas iloisena. Mutta\nsanos, äiti, onko se pitkä vai lyhyt i?\n\n-- Se on lapseni pitkä i, vastasi äiti.\n\n-- No, kyllä minä nyt tiedän, miten se tavataan. Kuulehan äiti, noin\nse menee, sanoi Tuomas ja alkoi tavata:\n\n-- Pitkä i sanoo i, ässä ä sä, pitkä isä.\n\nKaikki rehahtivat nauramaan ja Tuomaan äitikin sanoi nauraen:\n\n-- Ei, lapseni, se ole pitkä isä eikä lyhyt isä, se on vain isä.\n\nSitten jatkettiin lukua edelleen. Äiti luki edellä ja Tuomas perässä\nja niin pitkitettiin siksi, kunnes koko isämeitä oli luettu.\n\nKun Tuomas oli lopettanut lukunsa, niin pieni Anni toi kirjansa ja\nalkoi nimitellä kirjainten eri muotoja, joista hän kirjaimet tunsi.\n\n-- Kokkapää on k, sanoi Anni.\n\n-- Niin on, todisti äiti.\n\n-- Piippahäntä on p, jatkoi Anni.\n\n-- Niin on, virkkoi äiti.\n\n-- Leveä puustain on ämmä, virkkoi Anni.\n\n-- Aivan niin, myödytti äiti.\n\n-- U on yläpuolelta auki ja alapuolelta ummessa. Ännä on alapuolelta\nauki ja yläpuolelta ummessa, sanoi taas Anni.\n\n-- Ihan niin, todisti äiti.\n\n-- Ässä on rautanaulan näköinen.\n\n-- Niin on.\n\n-- Reikäpää on e.\n\n-- Oikein.\n\n-- Pieni ässä on kirjava kuin kissanpoika.\n\n-- Sekin on totta.\n\n-- Rikkupää on i ja ympyräinen puustain on o, lateli Anni iloisena\ntaidostaan.\n\n-- Aivan oikein, kultaseni, sanoi äiti ja silitti lapsensa päätä.\n\n-- Hyvin riskisti olette lukeneet tänä aamuna ja minä tahdon lukunne\npalkita voileipäviipaleilla, sanoi emäntä ja meni ulos. Sieltä hän\ntoi suuren lautasen voita ja kauraisen leivän, voiteli voileivät sekä\nantoi lapsille kuin myöskin tytöille, jotka halukkaasti haukkasivat\nsuuruspalaa.\n\nKohta tulivat riihimiehet riihestä, peseisivät, muuttivat toiset\nvaatteet, söivät suuruspalaa ja kävivät makaamaan. Ainoastaan\nviskaajat menivät takaisin riiheen. Päivän valjetessa korjattiin\noljet riihen edestä latoon ja päivän tultua tuulahutettiin elot\nja vietiin aittaan sekä pantiin uutta ahdosta riiheen. Viskaajat\npäästyään riihestä söivät muun perheen kanssa murkinaa ja kävivät\nmakaamaan, josta vasta tuvan lämmitessä heräsivät.\n\n-- Minä tulin oikein katsomaan, kuka se täällä niin ravakasti\nkangasta kutoo helskyttää, että oikein meidän pihalle kuuluu, sanoi\nLahtelan emäntä tultuansa Kaisan luokse Niemelän tupaan. Nythän\nnäenkin, että se on Kaisa-neito,\n\n    jonka piukkaa pirran ääni,\n    kuin käki mäellä kukkuu,\n    niin se suihkaa sukkulainen\n    kuin kärppä kiven välissä,\n    niin se käämä käännähtelee\n    kuin käpy oravan suussa.\n    Siks ei kylä sikein maannut,\n    linnakulta uinaellut\n    neidon pirran pirskeheltä,\n    sukkulan surinehelta.\n    Niin on vaate kuin valettu:\n    ei laske lapoja kangas,\n    päästä ei pirta piitämiä;\n    on kuin Kuuttaren kutoma,\n    Päivättären kehreämä,\n    Otavattaren osaama,\n    Tähettären täyttelemä.\n\n-- Ahkeraanpa se tyttöraiska on sitä kutoa helskyttänytkin, sanoi\nlautamiehen emäntä, -- se vain yhäti\n\n    soittaa kuin sormikintahalla,\n    laskee kuin lapikkahalla\n    palttinaa kuin paperia,\n    seinä ja päivä.\n\nKylmän tuvan aikana, tuvan lämmitessä, kokoontuivat koko kylän lapset\nLahtelan riiheen läksyjään lukemaan. Siellä luki jokainen niin\nkovasti, että palpatus kuului kauas.\n\n-- Kysys minun läksyni, pyysivät he toisiaan. Vuoroin kysyttiin ja\nvuoroin vastattiin.\n\n-- Mitenkä häntä oppisi parhaiten lukemaan ulkoa, kun minulla on niin\nkova pää? Neuvokaas minulle se konsti! sanoi Perätalon Jaakko.\n\n-- Syö kirjan lehti, niin kyllä opit. Minkä vain kerkiät sisältä\nlukea, sen muistat heti ulkoa, vastasivat toiset lapset yhtä suuta.\n\n-- Eiköhän se liene synti syödä Jumalan sanaa? kysyi Jaakko.\n\n-- Mikä synti se on! Olenhan minäkin syönyt ja oppinut lukemaan,\nvastasi Mäkelän Helka.\n\n-- Mutta en tiedä, mitenkä sen saanen suustani alas, arveli Jaakko.\n\n-- Haukkaat vähän kerrallaan, pureksit ja nielet. Syö vaan pois, mitä\nsinä huolit, kehottivat toiset.\n\n-- Se taitaa olla synti, en minä syö, epäili Jaakko.\n\n-- Voi hölmö poika, mikä sinä oletkin! Etkös ole lukenut, että\n\n    Herran sana on sielun ruoka,\n    josta hän ravintons saapi,\n\nvirkkoi Helka.\n\nNyt katosi Jaakolta kaikki epäilys. Hän repäisi aapisestaan\nalkulehden ja söi sen haukaten vähän kerrallaan.\n\n-- Minä en ole syönyt kirjani lehteä, mutta osaan sentään isämeidän\nulkoa niin kuin vesi, sanoi Niemelän Tuomas.\n\n-- Mokoma ulkoa lukija, kun et taida muuten tavatakaan kuin äitisi\nperästä, virkkoi Jaakko.\n\n-- Olkoon tavauksen kanssa miten tahansa, mutta kyllä minä isämeidän\nulkoa lasketan paremmasti kuin moni teistä sisältä, kehui Tuomas.\n\n-- Annas kuulla, kuinka ulkolukusi sujuu, sanoivat toiset.\n\n-- Jos olette hiljaa, niin saatte kuulla, kuinka isämeitä ulkoa\nuudella tavalla luetaan, sanoi Tuomas.\n\nToiset olivat hiljaa ja Tuomas luki:\n\n    Isämeitä istu puussa,\n    pappilan veräjän suussa.\n    Pyhitetty olkoon, pyyhe käessä,\n    lieri lupakko päässä.\n    Lähestyköön länget kaulassa,\n    niin kuin ruoska naulassa.\n\nTuomas olisi vielä lukea lasketellut eteenpäin, mutta hänen sisarensa\ntukki kädellään Tuomaan suun ja sanoi:\n\n-- Jos et sinä, sen rehvana, herkeä Jumalan sanaa pilkkaamasta, niin\nminä kaipaan äidille, ja pian saat tuta, ettei ruoska ole naulassa\nvaan sinun selässäsi.\n\n-- Se pitää kaivata; ei saa pilkkajaa jättää rankaisematta, sanoivat\ntoiset.\n\nTuomas koetteli irvistellä vastaan, mutta toiset lapset raahasivat\nhänet kiinni ja heittivät ulos riihestä jatkaen rauhassa lukuaan.\n\nNiin kuin maansa myönyt käveli Tuomas ympäri riihen, seisoskeli\nsalvaimissa, mietti ja katseli väliin ylös, väliin alas. Vihdoin hän\ntuli riihen kynnykselle ja sanoi itkussa suin:\n\n-- Älä, hyvä sisko, kaipaa äidille; en minä enää koskaan pilkkaa\nJumalan sanaa.\n\n-- Se pitää kaivata; pahuus ei saa jäädä rankaisematta. Eihän\nJumalakaan jätä sitä rankaisematta, joka hänen nimensä turhaan\nlausuu, virkkoi Helka hyvin kuivasti.\n\n-- Mutta antaahan Jumalakin anteeksi niille, jotka syntinsä katuvat,\nmuistutti Jaakko.\n\n-- Antakoon jos, se on hänen asiansa, mutta Tommon pitää saada\nselkäänsä, tiuskaisi Helka.\n\nKotvasen aikaa kiisteltiin asiasta ja vihdoin tultiin siihen\npäätökseen, että annetaan Tuomaalle anteeksi, kun hän niin katkerasti\nitkee. Jos Jumala puolestaan tahtoo, niin rangaiskoon, mutta äidille\nei virketa mitään koko asiasta.\n\nHyvin alakuloisena tuli Tuomas riiheen, jossa lukua jatkettiin, niin\nkuin ei mitään olisi tapahtunut.\n\nNäin kului viikko töiden ja luvun vuorotellessa. Lauantaina\nkorjattiin kangaspuut ynnä muut kolittimet tuvasta ja sunnuntaina,\njolloin oltiin vapaana maallisista askareista, luettiin oikein\nyksituumaisesti.\n\nSunnuntain iltahämärissä kannettiin suuret torrot ja tiinut vettä\ntäyteen ja naiset illallisen perästä kävivät tuvan pesuun. Lapset\nja muu väki, jotka eivät tuvan pesuun kelvanneet, menivät riiheen\nyöksi. Miehet, jotka jo lauantaina olivat avannot syteneet, menivät\nyöksi nuotalle saamaan kylänlukuvieraille verestä kalaa eivätkä he\nseuraavana aamuna tyhjin käsin palanneetkaan, sillä heitä meri piti\nhyvin miehinään.\n\nMaanantaina käytiin Niemelässä joka hevosella heinässä ja ukkomiehet\nhakkasivat halot valmiiksi huomisen päivänkin varaksi; kylänlukupäivä\npidettiin pyhänä, jolloin ei sopinut työtä tehdä.\n\nKoko maanantaipäivän oli emännillä sangen kiiru leipomisen\nkanssa, kun näet jokapäiväinen, kaurainen, leipä ei soveltunut\nkylänlukuvieraille, vaan sen piti olla puhdas rukiinen leipä, ja\nsiihen vielä tehtiin ohralestyleipää sekä kahdenlaisia, omena-\n(potaatti-) ja oikeita (ryyni-) piirakkaita. Iltapuolella naiset\nkaulailivat pyhävaatteita itselleen, miehilleen ja lapsilleen.\nIllansuussa lämmitettiin sauna ja emäntä toi uuden vaipan, jonka\nhän oli tyttärelleen Kaisalle valmistanut, laittoi sen nelinkerroin\npitkittäin pöydänpään penkille, levitti lumivalkean hurstin sen\npäälle ynnä tyynyn pöydänpään nurkkaan. Kaikki reilaan saatuaan hän\nsanoi:\n\n-- Kas tuossa kelpaa rovastin loikoa ja silitellä suurta vatsaansa.\n\nIllansuussa vähää ennen lukuherrojen tuloa tulivat Niemelään\nkutsuttuina vieraina isännän appi ja anoppi, Holttolan kirkonmies\nemäntineen, Savolais-ukko, Kurrosen ukko ynnä vävyt ja muut likeiset\nsukulaiset. Heidät otettiin sydämellisesti vastaan.\n\n\n\n\nLukusten edellä\n\n\n    Sisältö: Lukuherrojen tulo ja vastaanotto. Kokkapuheet. Saunan\n    kylpy. Illallinen. Viinaputelin varkaus. Lukuväen tulo. Koirain\n    tappeluttaminen. Lapsen ristiminen. Haukkumanimet.\n\n-- Kylänlukuherrat taitavat jo tulla, sillä Aitjärvellä näkyy\najettavan kolmella hevosella, sanoi Niemelän emäntä ulkoa tupaan\ntultuansa.\n\nKaikki jotka vain muulta työltään joutivat, mennä kahahtivat porstuan\nrappusille tulijoita katsomaan.\n\n-- Nehän nuo näkyvät olevan, sanoi Holttolan kirkonmies. Rovastin\nvoilakka on eellimmäisenä ja kanttorin laukka toisena, tiettävästi\nkoulumestari ajaa kolmantena, vaan kenen hevosella, en voi täältä\nasti tuntea.\n\nRahvas katseli tulijoita salmelle asti. Sitten he menivät tupaan,\njossa korjailtiin yhtä ja toista. Emäntä levitti suurelle pöydälle\nrippulaitaisen lumivalkean pöytäliinan, jolle isäntä asetti\nkaksihaaraisen kynttilänjalan ja sytytti palamaan siinä olevat\nkynttelit, jotka sitten pian sammutti.\n\n-- Ovatko tytöt puhdistaneet useampia kynttelijalkoja, kirkastaneet\nveitsiä, varustaneet lautasia ynnä muita kapineita? kysyi isäntä.\n\n-- Kaikki on reilassa, ole huoletta, vastasi emäntä.\n\nSamassa ajoivat vieraat pihalle. Isäntä ja Mauno-setä riensivät\nhatutta päin heitä vastaanottamaan ja pojat menivät hevosia riisumaan\nja kapineita korjaamaan.\n\nSillä aikaa kun isäntä oli pihalla vieraita vastaanottamassa, sanoi\nHolttolan kirkonmies tuvassa olijoille:\n\n-- Pankaa nutut päällenne. Näyttää niin rumalta, kun esivaltoja\nmennään tervehtämään paitahihasillaan. Mennä vuonna kun oltiin\nMontolassa kylänluvuilla, rovasti sanoi: \"Voi kun nuo talonpojat\novat tyhmät, kun eivät sen vertaa osaa kunnioittaa herrasväkeä, että\npanisivat vaatteet yllensä.\"\n\nHeti hevosten pihalle pysähdettyä riensi lukkari edellä ja\nkoulumestari perässä tupaan.\n\n-- Hyvää iltaa, hyvää iltaa! sanoi lukkari kiireesti. Emäntä, emäntä,\nviinaa, viinaa, sukkelaan, sukkelaan, ennen kuin rovasti ehtii tulla\ntupaan!\n\nEmäntä kaasi ikkunalla olevasta putelista viklakinttupulliin,\njonka lukkari loikkasi sukkelaan suuhunsa. Koulumestari sai toisen\nryypyn. Samassa tuli rovasti tupaan suuressa karhunnahkaturkissaan\nja karvanahkaisissa saappaissaan, pitkävarsinen, hopeahelainen\nmerivahapiippu kädessä ja matkalaukku kaulassa.\n\n-- Hyvää iltaa, hyvää iltaa! toivotti rovasti, johon miehet kumartaen\nja naiset niiaten vastasivat:\n\n-- Jumala antakoon!\n\nHeti riensivät talon tyttäret riisumaan vieraita: vyöt aukaistiin,\nturkit heitettiin päältä ja pantiin naulaan. Sitten kukin ikänsä\njälkeen tervehti vieraita: ensin rovastia, sitten kanttoria ja\nviimeksi koulumestaria. Kättä antaessaan miehet kumarsivat ja\nlikistäessään naiset niiasivat.\n\n-- Kah, onhan kirkonmieskin täällä vävylässään, sanoi rovasti\nkätellessään Holttolan kirkonmiestä. On niin hauskaa kohdata vanhoja\ntuttuja. Mitäs nyt kirkonmiehelle kuuluu?\n\n-- Suur kiitosta, herra rovasti; ei minulle mitään erinomaista kuulu.\nKuinka herra rovasti itse jaksaa? virkkoi Holttola.\n\n-- No, kiitos Jumalan, terveenä olen ollut, vaan alkaa jo vanhuus\njo vähän vaivata, vastasi rovasti. Ja paitsi sitä taitaa ehkä\nlihavuuteni tehdä liikkeeni kömpelöksi. Ei näet enää ole nuoruuden\nripeyttä.\n\n-- Niin on herra rovasti, läänin leipä se lihottaa. Muistanhan aivan\nhyvin, kun kahdeksantoista vuotta sitten tulitte meidän seurakuntaan\nhoikkana niin kuin nuotan salko. Nyt ovat ajat kuluneet, vuodet\nvierähtäneet; mies on vanhettunut ja lihonut, lateli Holttola.\n\n-- Ainahan kirkonmiehellä ovat entiset kokkapuheet muistossa; taidat\nkenties vielä jonkun luikurin laskea haudassakin, saneli rovasti\nnaurusuin.\n\n-- Taitaa luikurit haristaa, kunhan minä multavärssyksi veisaan: \"Ei\nhelvetist lopu koskaan vaiva\" (Vvk. 408:8), sanoi kanttori äänellä,\njoka todisti, ettei heidän välinsä ollut lemmellistä laatua.\n\nTämän tiesi rovasti entuudestaan ja siksi hän sanoi:\n\n-- Kanttori pitäköön vain huolta, että kirjalaukku reestä tulee\ntalteen.\n\n-- Se on jo tallessa, vastasi kanttori. Tämän talon riuskat pojat\nveivät jo kirjalaukun kammariin.\n\n-- Saapiko olla kylmästä tultua? kysyi isäntä rovastilta tarjoten\nryyppyä.\n\n-- Suur kiitosta! eihän hyvä pahaa tehne, vastasi rovasti ottaen\nryypyn. Koulumestari ja lukkari saivat myöskin ryypyn.\n\nSillä aikaa kun emäntä laitteli kahvikuppeja pöytään, kyseli rovasti\nyhtä ja toista kyläläisten elosta ja työtoimista sekä kertoeli\nmitä uutta suureen maailmaan kuuluu ja kuinka \"kaseteissa seisoo\nkirjoitettuna\".\n\nKahvia juodessa istui rovasti pöydänpäässä, lukkari ja koulumestari\npöydän takana ja Holttolan kirkonmies pöytärahilla.\n\n-- No, herra rovasti, enkö minä totta puhunut, kun sanoin että\nNiemelässä saamme sulaa kermaa kahvin sekaan. Useammassa paikassa on\ntuotu kerman asemasta kupilla jäätynyttä maitoa, jota on veitsellä\nlohkottu ja lusikalla mätetty kahvikuppiin, sanoi koulumestari.\n\n-- Enhän minä tuota ihmetellytkään, että koulumestari meidän\nseurakunnan niin tarkoin tuntee, jotta joka talon tavatkin tietää,\nvirkkoi rovasti vastaukseksi ladaten vaakunaa piippuunsa, johon\ntalontytär Anni toi tulen päretikussa.\n\nKahvia juodessaan puhalteli rovasti komeita savuja pitkävartisesta\npiipustaan kahvikuppiin, joka höyrysi niin kuin palava suo. Savu\nlevesi yli koko tuvan, ensin alemma ja sittemmin ylemmä, levittäen\nhyvää hajua ympäri tupaa. Kun vieraat olivat juoneet kaksi kuppia\nkahvia, kehotti isäntä heitä laittamaan vielä puolikuppiset, jota\npyyntöä toiset noudattivat mutta rovasti sanoi:\n\n-- Kiitoksia tarjouksesta! En minä pruukaa semmoista.\n\nIltahämärissä sytytti isäntä kolme talikynttilää, kaksi pöydänpäähän\nja kolmannen pöydänlatvalle, sekä päre pantiin pihtiin palamaan.\n\n-- Nyt olisi sauna valmis, jos herrat suvaitsisivat lähteä kylpemään,\nvirkkoi isäntä kylänlukuherroille.\n\n-- En minä pruukaa kylpeä, jos korkeintaan kerran kuukaudessa, enkä\nsiis nyt halua mennä saunaan, sanoi rovasti. Mutta kyllä kanttori ja\nkoulumestari rakastavat repsua vaikka joka ilta.\n\n-- Lähdetään häntä sitten, sanoi koulumestari ja meni lukkarin kanssa\nkammariin vaatteitaan heittämään. Talon tyttäret riisuivat vieraat\nja antoivat heille uudet ihokiskoiset tuohitohvelit jalkaan saunaan.\nHolttola heitti vävyineen päällysvaatteet tuvan ovensuun nurkassa ja\nmenivät hekin saunaan. Emäntä puuhaili sillä aikaa illallista ja vei\nviinaputelin kammarin pöydälle, mutta rovasti pistäysi kammariin ja\npisti putelin kaappiin, istui vähän aikaa siellä ja puheli emännän\nkanssa.\n\nRovastin kammarissa ollessa alkoivat tuvassa olijat katsella hänen\nvaatteitaan.\n\n-- Ei maar tuollaisessa turkissa vilustakaan, sanoi Mauno-setä\nkatsellessaan rovastin turkkia. Tuon kun vielä kieraisee vyöllä\nkiinni, niin vaikka nukkukoonkin rekeen tulisella pakkasella, ei ole\nvilusta pelkoa.\n\n-- Entäs sitten nuo karvasaappaat, ne kun mies vetäisee jalkaansa,\nniin ei palella, vaikka olisi koko yön nuotanvedossa, virkkoi\nukko-Lauri saappaita katsellessaan.\n\n-- Äläs kun minäkin heitä katselen, puheli Korrosen ukko ottaen\nsaappaat. Nämähän ovat oikeat kapineet ja ne on tehty pappilan suuren\nkoiran Voudin nahkasta. Suutari-Mikko kuului näitä mestaroineen koko\nviikkokauden joulun alla. Hyvät ovatkin lapikkaat!\n\nSaunasta tullessaan kun koulumestari ja lukkari tuvan ikkunasta\nhuomasivat, ettei rovasti ollut tuvassa, he pistäysivät tupaan.\n\n-- Emäntä, emäntä, nyt pitäisi saada \"poslipainu\", missä viinaputeli\non? kysäisi lukkari.\n\n-- Emäntä näkyi menneen rovastin kanssa kammariin ja vei viinaputelin\nsinne, vastasi Mauno-setä.\n\n-- Voi tämä sen visakinttu, mitä teki, virkkoi koulumestari ja meni\nlukkarin kanssa kammariin.\n\nVähän ajan kuluttua meni isäntäkin kammariin, otti putelin kaapista\nja tarjosi ensin rovastille, sitten koulumestarille ja lukkarille\n\"saunasta tultua\". Rovasti kiitti tarjouksesta, vaan toiset\nluikauttivat ryypyt makeaan suuhunsa.\n\nVierasten saunasta päästyä meni talonväki kylpemään, ensin miehet ja\nsitten naiset. Sekä aikaihmiset samoin kuin lapsetkin panivat puhtaat\nvaatteet yllensä.\n\nKylvyn perästä laitettiin lukuherroille illallinen kammariin. Emäntä\nlevitti puhtaan liinan pöydälle ja toi uudella tiheävanteisella\nkatajaisella kapalla nuorta maitoa, kahdenlaista, ohraista ja\nrukiista leipää, kahdenlaisia piirakoita, voita ja voissa keitettyjä\nahvenia. Isäntä otti tuvan uunista lammaskäpälän ja kantoi sen\npöytään savivadissa. Tytöt toivat puulautaset ja kirkastetut\npuukkoveitset. Kylän lukuherrat ynnä Holttolan kirkonmies kävivät\nillallispöytään, vaan talonisäntä meni muun rahvaan kanssa tupaan\nsyömään kehottaen lähtiessään vieraita ottamaan ruokaa, mitä pöydässä\noli, eikä katsomaan vähyyttä.\n\n-- Eihän iltasen äijyydestä (paljoudesta) kunhan vaan millä nukkuu.\nNäkyypä tässä olevan ruokaa yltäkylläisesti, vastasi rovasti.\n\nKirkonmies toimitti isännän virkaa: antoi ruokaryypyt ja leikkasi\nleipää kannikasta. Sitten hän ryyppäsi itse, niisti näpillään\nkynttilän ja kehotti toisia vieraita ottamaan ruokaa pyytäen\nanteeksi, ettei talonpoikaisessa talossa ole pöytäveitsiä ja\nhaarukoita, vaan täytyy käyttää viisihaaraisia kahveleita.\n\n-- Sehän vankin onkin, sanoi koulumestari. Kun sillä koppaisee, niin\nei palanen suinkaan pöydän alle putoa.\n\n-- Niin minäkin luulen, sanoi kirkonmies. Kyllähän herrat suittavat\nmonessakin asiassa olla talonpoikia veiterämmät, vaan eivät he\nosaa hyppysiään käyttää niin kuin talonpojat. Siksi aina, kun\njoku talonpoika kuolee, niin viepi hän hautaan hyppysissään kolme\nkappaletta: kynttiläsakset, kahvelin ja nenäliinan.\n\n-- Nyt vasta minä oivallan tuon arvoituksen: \"Talonpojat maahan\nnakkaa, herrat taskuhunsa pakkaa\", virkkoi koulumestari.\n\nVähän aikaa syötyä sanoi lukkari:\n\n-- Kirkonmies, silakka tahtoo uida!\n\nKirkonmies kaasi silakkaryypyn, jonka toiset ottivat hyvällä halulla,\nmutta rovasti ei ottanut, kiitti vain.\n\n-- Maistetaanpas Aitjärven ahvenia, sanoi rovasti nostaessaan vadista\npuulusikalla kaloja lautaselle.\n\n-- Ja-ah, hän jatkoi vähän ajan perästä. Nämä ovatkin toisenlaiset\nkuin muinaiset lipeäkalat. Kuulkaahan, hyvät ystävät, kun kerron\nteille erään jutun, joka tapahtui toissa vuonna jouluna. Minua\nvietiin ripittämään erääseen taloon, jonka nimeä en nyt tahdo\nmainita. Toimituksen tehtyäni tuotiin ruokaa pöytään ja emäntä\nsanoin minulle hyvillä mielin: \"Minä kun olen kuullut vallasväen\njouluna rakastavan syödä lipeäkalaa, niin laitoin nyt teille sitä\nherkkua. Kyllähän me talonpojat emme osaa sellaista syödä, mutta\nvallat kuuluvat syövän sitä mielellään. He kuuluvat syövän vaikka\nvasikanlihaa, jota me emme voi suuhumme pistää.\" Minä katsoin\nemännän lipeäkalaa ja maistoin. \"Eihän nämä mitä lipeäkalaa ole\",\nhuusin tuskastuneena. \"Nämä ovat vain pieniä ahvenpamppuja lipeässä\nkeitettyinä.\" Sitten minä selitin heille, mitkä lipeäkalat ovat\nja miten niitä pruukataan. Kovin emäntää näytti hävettävän ja\nharmittavan.\n\n-- Missähän noin typerä emäntä oli? kysyi lukkari.\n\n-- Johan minä sanoin, etten tahdo talon nimeä mainita. Haasta miestä\nkoko päivä, mutta älä nimeä mainitse, vastasi rovasti.\n\nVierasten syötyä tuli kammariin talonisäntä, jolle vieraat antoivat\nkiitokset ja rovasti lausui:\n\n-- Kyllä miehet ovat ravitut vaan miten lienee luontokappalten laita?\n\n-- Olkaa huoletta, hyvät herrat, kyllä hevoset ovat ravintonsa\nsaaneet; niitä on syötetty ja juotettu sekä laitettu vahvasti eteen\nyönajaksi, vastasi isäntä.\n\nVieraat kiittivät huolenpidosta isäntää. Sitten rovasti sanoi:\n\n-- Mihinkäs koulumestari ja kanttori käyvät makaamaan?\n\n-- Riiheen tai saunaan; yhdenlainen, mihin vain laitetaan ja missä\nuni sujuu, vastasi koulumestari.\n\n-- Taitaisi tässä kammarissa olla hyvä maata, jos ei vain olisi\nturkkilaisia (luteita), virkkoi rovasti.\n\n-- Kyllähän täällä niitä ennen on ollut, vaan minä korvensin kuumalla\nvedellä joka paikan ihan tarkkaan ja toin uudet oljet sänkyyn. En\nluulisi täällä enää olevan yhtään elävää, vastasi emäntä.\n\n-- Eivät ne vähällä kuole, sanoi rovasti. Ehkä on parasta minun käydä\ntupaan makaamaan. Anna vain, lautamies, poikien vetää reki tupaan ja\ntuoda puhtaita olkia siihen, niin minä käyn rekeen makaamaan.\n\n-- Hyvä on, vastasi isäntä ja meni käskyä täyttämään. Reki vedettiin\ntupaan ja rekeen hajotettiin suuri kupo rukiinolkia, levitettiin\nvaippa olkien päälle ja pantiin palttinainen hursti (lakana) vaipan\npäälle. Toinen vaippa varustettiin peitteeksi. Kun kaikki oli saatu\nreilaan, tuli isäntä kammariin ja sanoi:\n\n-- Herra rovasti, nyt on vuode valmis. Perhe jo on käynyt levolle,\njos suvaitsette lähteä makaamaan.\n\nRovasti läksi isännän kanssa, pisti lähtiessään toisten huomaamatta\njotain povelleen ja sanoi lähtiessään:\n\n-- Hyvää yötä!\n\n-- Hyvää yötä herra rovastillekin! vastasivat toiset.\n\nKoulumestarille ja lukkarille tehtiin tila kammarin sänkyyn.\n\nKirkonmies jäi vähäksi aikaa vielä heidän keralleen juttelemaan.\n\n-- Kah, mihinkäs viinaputeli on pöydältä joutunut? kysyi lukkari.\n\n-- Ehkäpä isäntä vei sen tupaan, vastasi kirkonmies.\n\n-- Voi sen tervakenkä; mistä nyt uniryypyt saamme? pakisi\nkoulumestari.\n\nSamassa tuli kammariin isäntä, jolta hänen appensa kysyi:\n\n-- Mihin sinä viinaputelin korjasit?\n\n-- Täällähän se minua myöten pitäisi olla, vastasi isäntä.\n\nHiukan aikaa mietittyänsä sanoi isäntä jälleen:\n\n-- Antakaapas olla. Kun täältä menimme tupaan, niin rovasti otti\njotain poveltaan ja pisti rekeen päänsä pohjiin. Eiköhän se vain\nliene ollutkin viinapottu?\n\n-- Ai tämä sen möhömaha, mitä teki. Mutta kyllä minä hänelle näytän,\nettä petturi petetään, ja jok ei ryyppää, se on syypää, hän, huusi\nlukkari kiivastuneena ja viimeiset sanat laulaen.\n\n-- Jos suvaitsette, niin minä käyn aitasta toista noutamassa, onhan\ntalossa viinaa, sanoi isäntä.\n\n-- Ei tarvitse, vastasi lukkari ja iski koulumestarille silmää. Johan\nsitä tavaraa on tässä nautittukin. Ei liika lihota, jos ei kohtuus\nelätä.\n\nNiitä näitä vähän aikaa pakinoituaan menivät isäntä ja kirkonmies\ntupaan makaamaan.\n\n-- Miksi et antanut lautamiehen hakea viinaa aitasta? kysäisi\nkoulumestari. Olisihan tässä illan kuluessa naukittu. Huomenna on\ntaas kova työpäivä edessä, jolloin ei jouda eikä sovikaan ryypiskellä.\n\n-- Hakea viinaa aitasta, kun sisässä on melkein kokonainen pottu,\nolisi hulluutta, virkkoi lukkari. Odotapas vähän aikaa, kun se\nrapavatsa nukkuu, niin minä haen viinapotun hänen päänsä pohjista, ja\nsitten vasta kehtaa elamoida! Mutta sinun täytyy luvata viedä pottu\ntyhjänä samaan paikkaan takaisin. Kuuletkos, herra tukisteri?\n\n-- Sen teen aivan mielelläni, ole huoletta, hyvä kirkon kukko,\nvastasi koulumestari ja pisti palturia piippuunsa.\n\nKoulumestari ja lukkari puhelivat ja tupakoivat siksi, kunnes\narvasivat kaikki nukkuneiksi tuvassa. Sitten lukkari pistäysi hiljaa\ntupaan ja vähän ajan kuluttua palasi viinaputeli kädessä.\n\n-- Läänin leipä lihottaa, sanoi Holttolan kirkonmies taannoin;\nkoetetaanpas me nyt, mitä läänin viina vaikuttaa. Sukkelaan, herra\ntukisteri, ryyppylasi tänne, lateli lukkari innokkaasti.\n\n-- Heti paikalla, herra tirehtör kanttus, sanoi koulumestari ojentaen\nryyppylasin lukkarille.\n\nLukkari täytti lasin, ryyppäsi ja sanoi:\n\n-- Suur kiitosta, suu parka, kun keralleni läksit.\n\n-- Suur on kulkku lukkarilla, kyllä se vetää, ilvensi koulumestari.\n\nSitten lukkari kaasi toisen ryypyn, antoi sen koulumestarille ja\nsanoi:\n\n-- Juopas, juopas, juomaratti, huuhtelepas huules, Matti!\n\n-- Niin, monta sinne on mennyt, harvoin takaisin tullut, vastasi\nkoulumestari.\n\n-- Eikös rovasti kuullut, kun sinä viinaputelin otit? kysyi\nkoulumestari.\n\n-- Eikä kuullut, vastasi lukkari. Hän makasi kuin hako eikä olisi\ntainnut havahtua, vaikka minä olisin häneltä kerinny puolet hivuksia,\nniin kuin muinen Ammonin kuningas teki Taavetin lähettiläille.\n\nNyt täytti koulumestari ryypyn, kohotti sen ja sanoi:\n\n-- Saas tästä, Saparo-Pekka, Kekka-Heikin kannusesta. -- Lukkaria\nkutsuttiin Saparo-Pekaksi, kun hän oli kotoisin Saparon eli Soperon\nkylästä. Koulumestaria taas haukuttiin Kekka-Heikiksi, kun hän käveli\npää kekassa, pystyssä. -- Sitten hän antoi toisen ryypyn lukkarille,\njoka ryypätessään sanoi:\n\n-- Kyllä muistan murrin virret, kissan kirjavan sanaset.\n\nKun muutamia ryyppyjä oli naukittu, kysyi koulumestari:\n\n-- Mistä sinä olet tullut vihaiseksi Holttolan kirkonmiehelle?\nSanopas, hyvä veli, se asia!\n\n-- Siitä tulee ensi kesänä kolme vuotta, kun minä olin voinajossa ja\nmenin yöjalkasiin Koiskamolle, niin tämä Holttolan ukonruja sattui\nolemaan siellä ja salpasi minut huoneeseen, jossa sain olla päivään\nasti. Siitä perin olen ollut hänelle vihainen, vaan nyt unehutan koko\nseikan, kun sain kerran tyssänneeksi häntä, selitti lukkari.\n\n-- Vai niin, vai sellainen se oli asia, joka mielen murti. Ken syyttä\nsuuttuu, se lahjoitta leppyy, vastasi koulumestari.\n\nVielä ryypättyä sanoi lukkari:\n\n-- Kuules, veikko, minua alkaa laulattaa. Eikös laulettaisi yhdessä\nvaikka \"Kirpun virsi?\"\n\n-- Lauletaan vain, mutta hiljalleen. Muuten jos pöpö tuvassa havahtuu\nja kuulee, niin piru meidät korjaa, sanoi koulumestari.\n\nSitten he lauloivat yhdessä:\n\n    Jos mä kirpun kiinni saisin,\n    pitäisin mä kelpo kestit:\n    pään mä panisin papille,\n    leukaluut lukkarille,\n    koivet koulumestarille,\n    nimismiehelle nivukset.\n    Rungon saisi ruununvouti,\n    selkärangan siltavouti,\n    etujalat jahtivouti\n    sekä hännän henkiherra.\n    Keuhkot tulis tuomarille,\n    maksa maiden mittarille,\n    sydänmunat suntiolle,\n    hampaat haudankaivajalle,\n    kylen kylän vanhimmalle,\n    toisen kylen tohtorille.\n\nSiihen asti he ryypiskelivät, kunnes viinaa putelissa piisasi.\nPutelin tyhjäksi tultua vei koulumestari sen takaisin rovastin\npääpohjiin ja palasi kammariin.\n\n-- Kuulikos ukko, kun sinä potun piilotit? kysäisi lukkari.\n\n-- Ei kuullut hän eikä muut, vastasi koulumestari. Käydään veikkonen\nmakaamaan, minulla on pää kuin Haminan kaupunki.\n\n-- Niin on minullakin, veikkonen, myödytti lukkari.\n\nSillä puhein molemmat riisuivat ja kävivät makaamaan.\n\nSeuraavana aamuna tuli lautamies kammariin ja sanoi:\n\n-- Hyvää huomenta, hyvät herrat. Kahvi olisi valmis ja odottaa jo\npöydällä. Tehkää hyvin ja tulkaa juomaan! Rovasti odottaa jo teitä.\n\n-- Jumala antakoon, vastasi koulumestari. Tullaan, tullaan kun\njoudutaan.\n\n-- Minun päätäni pakottaa niin kovasti, etten voi paikaltani\nhievahtaa, ennen kuin saan aamuryypyn. Ole hyvä, lautamies, ja tuo\nmeille tilkka viinaa tänne, rukoili lukkari.\n\nLautamies meni ja palasi vähän ajan kuluttua tuoden taskulasissa\nviinaa, josta antoi kaksi ryyppyä kumpaisellekin miehelle ja vei\npullon mennessään.\n\nLukkari ja koulumestari menivät tupaan, jossa rovasti jo istui pöydän\npäässä kahvikupin ääressä. Hyvän huomenen sanottuaan he istuivat\npöytään.\n\nKun kahvi oli juotu, rovasti otti viinaputelin reestä, laski sen\npöydälle ja sanoi:\n\n-- Joka säästää saatuansa, sillä on ottaa tarvittaissa. Minä korjasin\nillalla viinaputelin tallelle ajatellen: \"Aamu on iltaa viisaampi.\"\nNyt tästä saadaan aamuryypyt.\n\nIsäntä otti putelin ja kaasi ryyppylasiin, mutta putelista ei\nherahtanut tippaakaan. Hän katsahti rovastiin ja sanoi:\n\n-- Mutta hyvä rovasti, tyhjähän tämä puteli on, eihän tässä ole\ntilkkaakaan viinaa.\n\n-- Mitä lempoa se on, sanoi rovasti. Olisikohan viina vuotanut yöllä\nrekeen! Hän kävi tutkimaan, olisivatko oljet märkänä ja haisivatko ne\nviinalle. Kun ei mitään merkkiä viinan vuotamisesta huomattu, rovasti\nsanoi:\n\n-- Rekeen viina ei ole vuotanut, vaan tässä on, näen mä, käynyt\nkämpään käsi.\n\n-- Varmaan on herra rovasti mahtanut yön pitkin ryyppiä viinan,\nkoska pottu oli illalla melkein täysi, virkkoi lukkari ja nauraa\nvirnisteli. Kaikki tuvassa olijat rehahtivat nauramaan, mutta rovasti\nsanoi vakavasti:\n\n-- Tämä menee jo liika pitkälle. Kyllä minä arvaan, mihin viina\non mennyt; vaan oli miten tahansa, meidän miesten suussa se on ja\nsiksi ei nyt isäntä saa meille antaa tilkkaakaan viinaa, ennen kuin\npäivällispöydässä ruokaryypyt.\n\nSitten menivät lukuherrat kammariin, jossa rovasti torui lukkaria\nja koulumestaria aika lailla. Sillä aikaa korjattiin vuoteet\nja siivottiin tupa. Ihmiset pesivät itsensä ja pukaisivat\npyhävaatteisiin.\n\nVähän ajan perästä meni emäntä kammariin ja sanoi:\n\n-- Jos herrat suvaitsevat, niin minä keitän murkinaksi puolikypsiä\nmunia.\n\n-- Tehkää niin, virkkoi rovasti.\n\n-- Mutta minä en enää muista, miten niitä keitetään, vaikka pappilan\nrouva tuonnoin minulle neuvoi, sanoi emäntä.\n\n-- Pane munat kiehuvaan veteen ja lue kolme kertaa isämeitä, ota\nsitten munat padasta ja tuo pöytään, neuvoi lukkari.\n\n-- Jumalan nimeä ei saa turhaan lausua, virkkoi rovasti. Tee muuten\nniin kuin kanttori käski, vaan isämeitää älä lue, mutta lue yhdestä\naikain kolmeensataan asti.\n\nEmäntä kiitti neuvosta ja teki niin kuin rovasti käski. Murkina\nlaitettiin lukuherroille kammariin, vaan talonväki vieraineen söi\ntuvassa.\n\n-- Onhan tuo niin outoa käydä suuruksetta syömään. Saanko luvan\ntarjota ruokaryyppyjä? kysyi isäntä.\n\n-- Ei pisaraakaan, vastasi rovasti kuivasti.\n\nKun perhe oli tuvassa syönyt ja ruoka korjattu, Mauno-setä ripisteli\nkuusenhavuja ympäri tuvan lattiaa. Lukkari kantoi kirjalaukun\nkammarista tupaan ja asetti kirkonkirjat pöydälle. Lukuväkeä alkoi\nvähitellen keräytyä lukupaikkaan. Toiset ajoivat hevosilla reet\ntäynnä väkeä, toiset astuivat jalkasin. Poikavekarat hiihtivät\nsuksilla läpi metsien. Kaikki olivat pyhävaatteissaan. Koiria\nkeräytyi iso joukko Niemelän pihalle. Niistä toiset kävivät rekiin\nmakaamaan vaan toiset juoksentelivat ympäri kartanoita ja taloja.\n\n-- Onko se totta, että teidän Musti voittaa meidän Merkin? kysyi\nHarjulan Pekka Mäkelän Martilta.\n\n-- Totta on, vastasi Martti. Sen näin omin silmin viime syksynä.\n\n-- Sitä minä en usko, ennen kuin saan nähdä, sanoi Pekka. Tässä on\nnyt hyvä tilaisuus koettaa.\n\n-- Laitetaan vain koirat tappelemaan, sillähän se riita ratkeaa,\nmutta auttaa ei saa kumpikaan, esitti Martti.\n\nKumpikin poika kutsui koiransa luoksensa.\n\n-- Husoo! sanoi Pekka Merkillensä.\n\nPaikalla jämähti Merkki Mustiin kiinni ja kiivas tappelu syntyi\nkoirilla. Pian keräytyi iso joukko poikia katsomaan, kumpiko voittaa.\nKotvan aikaa oteltuaan alkoi Musti viimein vikuttaa ja pötki pakoon\nverisenä.\n\n-- Tuossa se nyt on; nyt sen näit kuinka kävi, ilkkui Pekka. Sanotko\nvielä Martti, että teidän Musti voittaa meidän Merkin?\n\n-- Sanon kyllä, sen näin viime syksynä omin silmin, vastasi Martti.\nKoirat silloin eivät tapelleet vaan ajoivat yhdessä jänistä, ja\nmeidän Musti juoksi nopeammasti.\n\n-- Se on toinen asia, sitä en voi kieltääkään, virkkoi Pekka.\n\nVähitellen alkoivat toisetkin pojat tappeloittaa koiriaan.\n\nVihdoin tuli kylänvanhin ja sanoi pojille:\n\n-- Ettekö te voisi olla niin siivolla kuin nuo tytöt tuolla\nrappusilla? Mutta te vain rähisette kuin koirat. Tässäkin toteutuu\nsananparsi:\n\n    Piikaparvi piirasparvi,\n    poikaparvi koiraparvi.\n\n    Akkaparvi harakkaparvi,\n    ukkoparvi hukkaparvi,\n\njatkoivat pojat kylänvanhimman pois mentyä ja lakkasivat rähisemästä\nja koiria tappeloittamasta.\n\nKun kylänvanhin oli saapunut tupaan ja tervehtänyt lukuherroja ynnä\nmuita, niin alkoi rovasti häneltä kysellä yhtä ja toista kyläläisten\nelosta niin kuin esimerkiksi: kuinka on sopu kyläläisten kesken,\nperheenjäsenten ja aviopuolisojen välillä? Kuinka pyhäpäivät\nvietetään: harjoitetaankos kotohartautta ja viljelläänkös Jumalan\nsanaa? Kasvatetaankos lapsia kurituksessa ja Herran nuhteessa\nvai annetaanko niiden juoksennella ympäri kyliä? Kuinka monta\nRaamattua löytyy kyläkunnassa ja kuinka monta Uutta testamenttia?\nHarjoitetaanko rakkaudentöitä niin kuin sairasten oppimista, almujen\nantoa ja muuta mikä olisi ylösrakentavaista? Kuinka nouseva nuoriso\nitsensä käyttää: elääkö se siveästi ja puhtaasti vai raa'asti ja\ntörkeästi? Onko mitään eri lahkokuntia, jotka toisin opettavat ja\nelävät kuin Jumalan sana neuvoo?\n\nKylänvanhin vastasi kaikkiin näihin kysymyksiin. Kävi selville,\nettä kaikki oli hyvästi, niin kuin sen oleman pitääkin. Rovasti\nkirjoitti kaikki kirjaansa ja kiitti sitten lukukinkeriä ja kehotti\neteenkinpäin vaeltamaan ja itsensä käyttämään niin kuin pyhäin sopii.\n\nRovasti katsoi kelloansa ja sanoi:\n\n-- Jos täällä on jotakin kiireellistä toimitusta, niin minä voin nyt\ntoimittaa, ennen kuin luvut alkavat.\n\n-- Näkyyhän täällä olevan lapsi kastettavana, vaan lieneeköhän sillä\nkiiru, vastasi kylänvanhin. Taitavathan ne olla täällä kylänluvuilla\nkumminkin, niin voisihan sen asian toimittaa perästäkinpäin.\n\n-- Se on asia, jota ei saa viivytellä. Kutsukoon vain kylänvanhin\nasianomaiset saapuville ja emäntä toimittakoon kasteveden, käski\nrovasti.\n\nSillä aikaa kun kylänvanhin käskyä toimitti, pani rovasti \"rajin\"\nkaulaansa. Asianomaisten esille tultua rovasti kysyi:\n\n-- Kenen lapsi tämä on?\n\n-- Se on meidän Pekon akan lapsi. Pekko itse on Venäjällä rahdissa,\nniin minä toin lapsen ristille, vastasi Mustamäen Tommo.\n\n-- No Pekkako on lapsen isä? kysyi rovasti.\n\n-- Eikö tuo liene, vastasi Tommo.\n\n-- Milloinkas lapsi on syntynyt?\n\n-- Kolmannella ketruuviikolla torstaina.\n\n-- Mikäs aika se olikaan?\n\n-- Se oli silloin kuin Savolaisen Juho suden tappoi, juuri samana\npäivänä. Sydänkuuhan se silloin oli, mutta en saanut panneeksi\nmieleeni, kuinka mones päivä se lie ollutkaan.\n\nRovasti otti almanakan käteensä ja katseltuaan sitä vähän aikaa sanoi:\n\n-- Nyt ollaan selvillä: lapsi on syntynyt tammikuun\nkahdeksaskolmattakymmenentenä päivänä. Mutta mikäs lapselle nimeksi\nannetaan?\n\n-- Minä kysyin Pekon akalta lähteissäni lapsen nimeä, niin hän vain\nsanoa tölkäytti: \"Pankaa nimeksi minkä tahdotte, eihän nimi miestä\npahenna.\" Pitkin tietä tullessani mietin, mikä pojalle saadaan\nnimeksi, ja vihdoin tulin siihen päätökseen, että tästä on tehtävä\nNikolai Paulovits, vastasi Tommo.\n\n-- Oh hoh, sanoi rovasti. Eikö vähempi vältä! Se on meidän nykyisen\nkeisarimme nimi eikä sitä sovi panna talonpojan lapselle.\n\n-- Pankaa sitten paljas Paulovits, tuumasi Tommo.\n\n-- Se on toista, virkkoi rovasti. Kutkasta kummiksi tulevat?\n\n-- Tässä on lapsen kanssa Pitkän Jussin akka, joka tulee rist'emäksi\nja rist'isäksi tulee tämä Halon Tokko, vastasi Tommo.\n\nKuultuansa tämmöiset nimet rovasti veti suunsa nauruun ja kummit\npunastuivat. Sen rovasti huomasi ja sanoi:\n\n-- Mitä sinä tuolla tavalla herjaat ihmisiä, onhan heillä oikeatkin\nnimensä!\n\n-- Niinhän me heitä kutsumme joka päivä ja siksi en nytkään muistanut\npoiketa totutusta tavasta, vastasi Tommo hämillään. Luulen rovastin\ntuntevan heidät molemmat.\n\n-- Tunnen kyllä ja tiedän heidän oikeat nimensäkin enkä hauku\nihmisiä, vastasi rovasti ja kirjoitti kirjaansa mitä asiaan kuului.\n\nSitten rovasti kastoi lapsen ja antoi nimen Paavo; Tommo maksoi\nristintärahan.\n\nTultua papin edestä perälle tupaa sanoi mieskummi Tommolle:\n\n-- Siinä on nyt sinun Paulovitsis, Paavoksipa se muuttuikin! Jos minä\nolisin pahempi mies, niin manuuttaisin sinut käräjään, ja sinä saisit\nnähdä mitä maksaa haukkua esivallan edessä ihmisiä.\n\n-- En veikkonen minä tiennyt, ettet sinä tänä päivänä ole Halon\nTokko, niin kuin sinä ennen olet ollut, vastasi Tommo.\n\n-- Mutta valehtelithan sinä senkin, että teidän Pekko on Venäjällä\nrahdissa, vaikka hän kuuluu olevankin viinaa kaupalla. Jos minä\nsenkin asian kaipaisin rovastille, niin pian aikaa kutsuttaisiin\nsinut papin tutkintoon pappilaan, virkkoi Tokko vihaisesti.\n\n-- Älä veikkonen kaipaa, minä annan sinulle hyvät parkkikiskoiset\ntuohitohvelit, rukoili Tommo. Kun minä tiesin rovastin olevan\nviinankauppiaille ja juomareille vihaisen, niin en tohtinut sanoa\ntotuutta vaan pistin hätävalheen. Mitä taas haukkumiseen tulee, niin\nen sitä tehnyt tahallani, vaan se meni vahingossa, totutusta tavasta,\nniin kuin me keskenämme olemme tottuneet.\n\n-- No, tohvelit kun antanet, niin olkoon kaipaamatta, sanoi Tokko\nleppyneenä.\n\n-- Annan kyllä, ole huoletta, ja vielä ryypyt saat päälliseksi,\nlupasi Tommo.\n\n-- Vieläkös täällä olisi mitä kiireellisiä toimituksia? kysyi rovasti.\n\n-- Lempiäisen Pulikka on kovasti kipeänä ja halajaa pappia\nripittämään, ilmoitti Sutelan Matti.\n\n-- Tepäs olette kummallisia ihmisiä, kun kaikkia haukutte, torui\nrovasti. Mistä minä tiedän kuka se pulikka on, kun ette oikealla\nnimellä ketään nimitä. Tuollainen tapa haukkua ihmisiä ei ole\nainoastaan iljettävä ja moitittava, vaan se myös osoittaa häijyä\nsydäntä lähimmäisen hyvää nimeä ja mainetta vastaan.\n\n-- Sen miehen nimi, joka pappia halajaa, on Juhana Lempiäinen\nLempiälästä, vastasi kylänvanhin. Mitä muutoin haukkumanimiin tulee,\nniin se useimmiten on vanhempain syy, kun he alkavat joko leikillään\ntaikka pilan vuoksi vain kutsua lapsiaan eriskummallisilla nimillä.\nSitä myöten naapurit ja muutkin alkavat heitä kutsua, ja niin saatu\nhaukkumanimi pysyy sitten heidän koko ikänsä.\n\n-- Voi kurjia vanhempia, jotka niin tekevät! He eivät muista, että\nVapahtaja on sanonut: \"Heidän enkelinsä näkevät aina minun isäni\nkasvot, kuin on taivaassa\". Sen tähden ei heitä saa pahentaa tavalla\neikä toisella. Muistakaa se, että joka yhden näistä pienimmistä\npahentaa, parempi hänen olisi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen\nkaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen, lausui rovasti\npontevasti.\n\n\n\n\nKylänluvut\n\n\n    Sisältö: Rukoukset. Niemeläisten luku. Lahtelaisten luku. Levakko\n    mies. Sutelaisten luku. Laiska Olli. Niemelän Kaisan ja Lippolan\n    Juhanan keskustelu. Joutoherrat. Lasten ulkoluku. Aikaihmisten\n    ulkoluku ja kristillisyyden käsitys. Luvun arvostelu. Lukusten\n    päätös.\n\n-- Kylänvanhin saa sanoa kinkeriväelle, että tulevat tupaan,\nniin aloitetaan toimitus, käski rovasti. Kylänvanhin teki kuten\nkäskettiin. Sillä aikaa oli pari koiraa omin lupinsa pistäytynyt\ntupaan ja ne talon isäntä ajoi ulos. Rahvas tuli tupaan ja asettui\nseisomaan: naiset ovensuun puolelle ja miehet peräpuolelle, lapset\nkeskilattialle.\n\n-- Aukaiskaa reppana, ettei tulisi liian vari! käski kanttori.\nMauno-setä aukaisi reppanan ja otti lattialta pudonneen hatun ja\nsovitti sen uunin patsaassa olevaan naulaan.\n\nRovasti nousi seisomaan pöydänpäähän. Lukkari ja koulumestari tekivät\nsamoin ja edellinen sanoi:\n\n-- Veisataan virrestä satayhdeksän kolme viimeistä värssyä. Sitten\nhän rykäisi pari kertaa \"rikkaan yskää\" ja alkoi veisata.\n\n-- Kuinka sen virren numero olikaan? Kun kanttori sanoi, en yhtään\nhoksannut, kysyi Lahtelan Liisa Niemelän Mari-tädiltä.\n\n-- Se oli yksi sata on yhdeksän ja kolme viimeistä värssyä, vastasi\nMari-täti.\n\nVeisun loputtua kävi rovasti istumaan pöydänpään penkille. Lukkari\nja koulumestari tekivät samaten pöydän takana. Muu rahvas kävi\npolvilleen lattialle.\n\nRukouksen loputtua nousivat kaikki seisaalleen ja kanttori sanoi:\n\n-- Veisataan virrestä kolmesataaviisikymmentä viimeinen värssy.\n\nLaukkasen Pärtty-ukko lataili kirjaa eikä tahtonut löytää virttä.\n\n-- Ota numero kolmesataaviisikymmentä on, sanoi Mauno-setä, -- ja\nlaula värssystä ykskymmentä on.\n\nPärtty koetteli hakea mutta ei kerennyt löytää, ennen kuin laulu oli\nlopussa.\n\nRukousten jälkeen kumarsivat talonisäntä, Holttolan kirkonmies ja\nkylänvanhin rovastille, kanttorille ja koulumestarille kiitokseksi.\n\n-- Minä luetan itse lapset ja kanttori luettaa aikaihmiset sisältä.\nSitten minä kuulustelen aikaihmisten ulkolukua ja kristinopin\nkäsitystä, jolla aikaa koulumestari luettaa lapsia ulkoa naapurin\ntuvassa, määräsi rovasti.\n\n-- Ensin tulee Niemelän kylä, joista tämän talon perhe tulee ensinnä.\nAikaihmiset menevät kanttorin luo ja lapset tulevat tänne minun\nluokseni, käski rovasti.\n\nLautamies luki kanttorin edessä ja Kaisa luki rovastin edessä. Kun\nKaisa oli lopettanut lukunsa, sanoi rovasti:\n\n-- Katrinan on tultava tänä keväänä rippiskouluun.\n\nKun isännän joukko oli luetettu, luki sitten Yrjön joukko. Sitten\nseurasi Mauno-setä, sen jälkeen ukko-Lauri, joka ei sanonut näkevänsä\nlukea. Viimeksi luki Mari-ämmän joukko. Rovasti kiitti Niemeläisten\nlukua sanoen että siitä olisi muidenkin otettava esimerkkiä, mitä\nahkeruus ja rakkaus Sanan viljelemiseen myötänsä tuo. Aikaihmisistä\noppivat lapset ja sikäli sitten toinen toisestaan lukutaidon. Missä\ntalossa eivät aikaihmiset taida lukea, siinä eivät voi lapsetkaan\noppia. Siksi tulee vanhempain näyttää tässäkin asiassa hyvää\nesimerkkiä lapsilleen. Ja esimerkki vaikuttaa enemmän kuin opetus.\n\n-- Sitten seuraa Niemelän kylästä Lahtelan talo. Poika Juhana tulee\nminun luokseni ja aikaihmiset isännästä alkain menevät kanttorin\neteen lukemaan, määräsi rovasti.\n\nJuhana tuli ja alkoi tavata:\n\n-- A sanoo a, ällä, alasti.\n\n-- Ei se ole oikein, katsopas tarkemmin, virkkoi rovasti.\n\n-- A sanoo a, ällä, alati.\n\n-- Ei ole niinkään, huomautti rovasti.\n\n-- A sanoo a, ällä, alla.\n\n-- Ei sinnepäinkään, virkkoi rovasti.\n\n-- Miten se sitten on? kysyi Juhana hätäisesti ja hikikarpalot\nkiehuivat otsasta.\n\n-- Se on: alussa, sanoi rovasti.\n\n-- Niin, niin, alussa se onkin, vaikka minä en tuota huomannut,\nkertoi Juhana.\n\nSitten Juhana koetteli lukea eteenpäin, mutta se ei onnistunut.\n\n-- Suuri poika eikä vielä osaa sisältä lukea, sanoi rovasti. Tässä on\nollut laiskuus estämässä, jahka minä sitä karistelen.\n\nSen sanottuaan hän otti Juhanaa tukasta ja nurusti vähän aikaa.\nSitten hän torui vanhempia, kun eivät opeta lapsia lukemaan.\n\n-- Sitten seuraa Juhanan sisar Helena, virkkoi rovasti.\n\nKun Helena näki, mitä veikolle tapahtui, hän pelkäsi kovin lukemaan\nmennessään. Sen huomasi rovasti ja sanoi lauhkealla äänellä:\n\n-- Tule vain, lapseni, äläkä pelkää mitään. Ei täällä muita\ntukisteta kuin laiskoja; ethän sinä laiska ole, muistanhan minä sen\nentuudestaan.\n\nHelena tuli ja luki vapisevalla äänellä:\n\n-- \"Niin hän nousi ja otti lapsen äitinensä yöllä tykönsä ja pakeni\nEpkyyttiin.\"\n\n-- Sano, lapseni, hyvästi: Egyptiin, kehotti rovasti.\n\n-- Niin minä sanoin: Epkyyttiin, vakuutti tyttö ja oli iloinen, kun\nlukunsa sujui.\n\n-- Kyllä hän muuten lukee hyvästi, vaan ne nimet ovat hänestä vielä\nliian kankeat, sanoi tytön äiti.\n\n-- Niinhän ne tahtovat olla etenkin talonpoikaisille ihmisille,\ntodisti rovasti, silitti tytön päätä, antoi hänelle kirjan ja jatkoi:\n\n-- Kas niin, kiltti lapseni, tässä saat kehotukseksi kauniin kirjan.\nOle vastakin ahkera, niin opit nimetkin oikein lukemaan.\n\nHelena kumarsi ja niiasi yht'aikaa, tuli äitinsä luo, näytti kirjansa\nja sanoi:\n\n-- Rovasti ei minua kutsunutkaan Helkaksi, niin kuin muut ihmiset,\nvaan sanoi Helenaksi, silitti päätäni ja antoi minulle tämän kirjan.\n\n-- Se on hyvä, lapseni, ole vastakin ahkera! virkkoi äiti hyvillä\nmielin.\n\n-- Ja sitten seuraa lukemaan Maria, sanoi rovasti.\n\nMaria mennä talluroitti esille päällään äitinsä lyhyt sarkainen\nviitta, joka oli säärisiteellä vyötetty ja hihat käännetty kaksin\nkerroin.\n\n-- Mitä, pikku lapseni, osaat lukea? kysyi rovasti leppeästi.\n\n-- Aapista minä olen lukenut, vastasi pieni lukija.\n\nRovasti otti aapisen ja käski Marin lukemaan aamurukousta. Mari alkoi:\n\n-- \"Sinun siunattuun nimeesi sinä kristiin naulittu...\"\n\n-- Älä, lapseni, sano kristiin vaan ristiin, neuvoi rovasti.\n\n-- Niinhän minä sanoin: kristiin naulittu, etkös kuullut? virkkoi\nMari.\n\nRovasti silitti tytön päätä ja sanoi:\n\n-- Alku on hyvä, pidä vain ahkeraan päälle, niin kyllä sinusta tulee\naikaa voittain hyvä lukija.\n\nHyvillä mielin meni pieni lukija äitinsä luokse ja kertoi mitä pappi\nsanoi.\n\nRovasti nousi seisoalleen, katsahti ympäri tupaa ja sanoi:\n\n-- Kah, onhan Pietari Myllyskin täällä. Tulepas esille, vieläkös sinä\nosaat yhtään lukea?\n\nPietari tuli esille ja sanoi tullessaan:\n\n-- Täällä kylillä olen kävellyt kolistelemassa isävainajani vanhoja\nvelkoja ja nyt, kun yhdyin kylälukutaloon, niin ajattelin, jos häntä\nmenisi pappia katsomaan; eihän tuo päätä haukanne, vaikken mikään\nerittäin varma lukija ole, ja niin tulin kuin tulinkin tupaan.\n\n-- Vieläkös sinä osaat yhtään lukea? kysyi rovasti.\n\nPietari kävi pöytärahille istumaan ja vastasi:\n\n-- Kyllähän minä, hyvä kirkkoherra, osasin paimenessa käydessäni\nlukea aina sataan asti, vaan en nyt voi taata, jos häntä enää\nmuistanen kymmeneenkään saakka. Saishan tuota koittaa?\n\n-- Anna nyt olla sellaiset lukusi, sanoi rovasti huoaten.\n\n-- Eihän sillä raukalla ole täyttä järkeä ja siksi se puhuu mitä\nmieleen jylkähtää, ilmoitti kylänvanhin.\n\n-- Senhän minä tiedän, vastasi rovasti. Se on paljon vailla, joka on\nmieltä vailla. Mene nyt vain, Pietari parka, toisten luokse ja ole\nsiivosti. Saathan ehkä kuulla Jumalan sanaa, kun toiset lukevat.\n\n-- Siivosti, siivosti niin kuin karitsa karsinassa, sanoi Pietari\nmennessään.\n\nKun Niemelän kylän väki oli luetettu, niin kutsui rovasti esille\nSutelan kyläläiset. Ensimmäisessä talossa kun ei ollut yhtään lasta,\nniin jousi rovasti kuuntelemaan aikaihmisten lukua. Isäntä, emäntä ja\nvanhin poika lukivat tavallisesti; ei luvussa ollut mitään erinäistä\nmuistutusta.\n\n-- Nyt tulee lukemaan miniä Elli, huusi rovasti.\n\nElli tulla sipsutti kevein askelin kanttorin luokse, kyyristäysi\nvähän, ojensi päänsä ja alkoi lukea:\n\n-- \"... tulivat hien t, he, hevvis, ällä, o, ännä, hevoislonikkaan,\njossa juutalaisten synnit go, synnit koossa oli.\"\n\nKoulumestari ja kanttori rehahtivat nauramaan ja saman teki koko\nlukurahvas. Mutta rovasti sanoi päätänsä pudistaen:\n\n-- Tuolla tavallahan kun lukee, niin kyllä sitten tulee selko Sanasta.\n\nElli punastui kuin leppälastu eikä saanut enää sanaa suustansa.\nVihdoin naurun tauottua sanoi kanttori:\n\n-- Näinhän kirjassa seisoo: \"Tulivat he Thessalonikaan, jossa\njuutalaisten synagoga oli.\"\n\n-- Nyt tulee Olli lukemaan, kutsui rovasti.\n\nOlli tuli esille punakkana ja pyyhkäisi hiuksiansa korvan taakse.\n\n-- No saammehan nyt nähdä, miten Olli on edistynyt sitten viime\nsyksyn. Osaatko sinä tätä kirjaa lukea? kysyi kanttori.\n\n-- En osaa, vastasi Olli, -- mutta luenhan minä virsikirjasta\ntutumpia paikkoja.\n\n-- Eipäs ole Olli tainnut kirjaa käteensä ottaa sitten kun viime\nsyksynä pääsi rippikoulusta, kaipasi Laurin Kaisa.\n\nOlli katsahti vihaisesti naisiin, sillä aikaa kun kanttori haki\nvirsikirjasta tutun paikan.\n\n-- Lue synnintunnustus, sen pitäisi olla tuttu, käski kanttori.\n\nOlli alkoi lukea:\n\n-- \"Minä vaivainen, sinä syntinen ihminen... jos minun pitäis sinua\nniin tuomitseman kuin sinun kova oikeutes vaatii ja sinun syntis\nansainneet ovat...\"\n\n-- Jo piisaa, sanoi kanttori ja veti kirjan syrjään.\n\n-- Oh hoh, virkkoi rovasti, -- siinäkös sinun lupaukses onkin,\nOlli? Kun sinä kuusi vuotta kävit rippikoulua ja minä viime syksynä\narmoillani päästin sinut ripille, niin lupasit harjoittaa lukuasi.\nMissä ovat nyt ne hyvät lupaukset?\n\n-- Milloinkas sitä joudetaan lukemaan, kun pyhäpäivät kävellään\ntalosta taloon ja kylästä kylään, kaipasi vielä Laurin Kaisa. Olkoon\nmitä rehkajaisia hyvänsä niin kuin tupakaisia, kihlajaisia tahi\ntalkoita, kas siellä on Olli eellimmäinen mies, mutta Jumalan sanan\nviljelemiseen ei ole aikaa.\n\nOlli loi vihaisen katseensa Kaisaan ja murnisti suutaan.\n\n-- Kaikki on aivan niin kuin Kaisa sanoo, virkkoivat useimmat naiset.\n\nNyt loppui Ollin kärsivällisyys. Hän käännäisiin naisiin päin,\npolkaisi jalkaa ja tiuskaisi vihaisesti:\n\n-- Takaväki vaiti, on tässä eessäkin tekemistä!\n\n-- Eikö ehk'edes pitäisi sinun kujeitasi esivallalle ilmoittaa,\nvirkkoi kylänvanhin. Kaikki on totta, aivan totta, mitä Kaisa ja muut\nnaiset sanovat.\n\n-- Minä olen puolestani koettanut häntä neuvoa, miten olen parhaiten\nymmärtänyt, vaan eihän panentamieli kestä päässä eikä kannantavesi\nkaivossa, sanoi rovasti pahoilla mielin.\n\n-- Mutta jos hänelle koettaisi antaa ruumiillista kuritusta, kun ei\nmuu näy auttavan, ehdotteli kylänvanhin.\n\n-- Minut on lähetetty ilmoittamaan rauhan ja rakkauden evankeliumia\neikä piiskurin virkaa toimittamaan, vastasi rovasti. Ja paitse sitä\nen luule vitsan mitään vaikuttavan noin isossa ja täyskasvuisessa\nmiehessä. Sillä raamattu sanoo: \"Jos sinä tyhmän huhmareessa\nsurvoisit niin kuin grynyt, niin ei hänen hulluutensa sittenkään\nluovu hänestä.\" Ainoa keino minusta on se, ettei perheenhaltija laske\nhäntä kylille, ja jos ei hän hyvää tottele, niin perheen tuumasta\nsaisi antaa hänelle huonekurin. Ehkä hän sitten vähitellen taipuisi\npysymään kotona, jossa ehkä ikävissään ottaisi kirjan käteensä.\n\n-- Minä tahdon koettaa seurata rovastin neuvoa, lupasi Sutelan isäntä.\n\n-- Jos ei se keino auta, niin minun täytyy Olli erottaa kristillisen\nseurakunnan yhteydestä pahentavaisen elämänsä ja Jumalan sanan\nlaiminlyömisen tähden siksi, kunnes hän itsensä parantaa, virkkoi\nrovasti.\n\nKun Ollin asia oli lopullisesti ratkaistu, niin kutsuttiin\nlukemaan toisen talon Matti, joka sovitettuansa vaskisankaiset ja\nrihmaperäiset lasit silmillensä alkoi lukea kanttorin näyttämästä\npaikasta:\n\n-- \"Minä olen enemmän nainut ja en taida sen tähden tulla.\"\n\n-- Vai niin, oletkos sinä muita veiterämpi? virkkoi kanttori.\nKatsopas tarkemmin!\n\nMatti otti lasit silmiltään, pyyhki niitä ja luki uudestaan:\n\n-- \"Minä olen emännän nainut ja en taida sen tähden tulla.\"\n\n-- Nyt se on vasta oikein, todisti kanttori.\n\n-- Ja minä en ennen hairahtanut lukeissani, sanoi Matti. Mutta nyt,\nkun en enää hyvästi näe, niin tulee joskus hairaus.\n\n-- Kyllähän sinä olet ollut tavallisen hyvä lukija ja niinhän\nmerkitkin täällä kirjassa todistavat, lohdutti rovasti Mattia.\n\n-- Tulkoon nyt Matin vaimo Maria lukemaan, kutsui rovasti.\n\nMaria tuli ja alkoi lukea:\n\n-- \"Mutta Tohmas, yksi kahtestatoistakymmenestä...\"\n\n-- Ei se ole Tohmas vaan se on Toomas, neuvoi kanttori.\n\n-- Jottapas siinä on h, sanoi Maria.\n\n-- Vaikka vain; th luetaan niinkuin t ja h jätetään pois, neuvoi\nkanttori.\n\n-- En minä sitten ymmärrä, mitäs varten se h siinä onkaan, kun sitä\nei lueta. Vastahan minä kuulen tuon ensi kerran elämässäni, virkkoi\nMaria.\n\n-- Niin se on, päätti kanttori. Muista Maria, älä vasta lue Tohmas\nvaan Toomas äläkä muuta h:ta tavauksen loppuun, vaikka se on alussa.\n\nSitten rovasti alkoi taas luettaa lapsia. Ensin luki Matinpoika Pekka\naapista, jonka hän jotenkin osasi. Luvun loputtua sanoi rovasti:\n\n-- Sinun täytyy ruveta ruveta lukemaan katekismusta ja niin\nvähitellen valmistella itseäsi rippiskouluun. Sinun lukusi sietää\nparannusta.\n\nPekka ei virkannut mitään, mutta päästyänsä toisten poikain luo hän\nsanoi:\n\n-- Minua jo käskettiin katekismusta lukemaan ja minä ajattelin\nitsekseni: sekö tamppu niitä kirjoja niin paljon kirjoitellee! Kuka\nheidät kaikki jaksaa lukea?\n\n-- Onhan niitä joutilaita herroja jotka kirjoittelevat ja Renkkeli\nsitten niitä ränttää, vastasi Mattilan Simo.\n\n-- Nyt tulee Heikki lukemaan, kutsui rovasti.\n\n-- Heikki sanoi olevansa vähävointinen eikä sanonut jaksavansa tulla\nkylänlukuihin, selitti Matti.\n\n-- Herra rovasti, ilmoitti koulumestari. Heikki ei ole tänäkään\nvuonna lukusissa. Mitä sille miehelle oikein tehdään? Hän ei ole\nviiteen vuoteen ollut saapuvilla. Milloin hän on matkoilla, milloin\nsairaana.\n\nRovasti mietti vähän aikaa ja sanoi sitten:\n\n-- Kylänvanhin käyköön ilmoittamassa Heikille, että hänen täytyy\nterveeksi tultuansa tulla pappilaan lukemaan, muuten minä haetan\nhänet kruununmiehen kanssa luokseni ja hän saa maksaa kruununmiehelle\njalkaverot.\n\n-- Hyvä on, kyllä minä käskyn toimitan vierastenmiesten läsnä\nollessa, lupasi kylänvanhin.\n\n-- Ei Heikkiä taida muu vaivata kuin laiskuus, virkkoi Matti. Onhan\nse mies ennenkin heittäytynyt kipeäksi kylänlukupäivänä, ja sen\nohitse mentyä hän on terve kuin petäjän pahka.\n\n-- Kyllä minä näytän miten laiskasuoni katkeaa, sanoi rovasti. Hänen\ntäytyy tulla lukemaan pappilaan, tahtoo taikka ei. Hänen pitää oppia\nymmärtämään, että työläs on potkia tutkainta vastaan. Heikin veli\nTuomas tulkoon lukemaan.\n\nTuomas tuli, kurkisti kirjaan ja hänen huulensa höpisivät. Vihdoin\nhän sai äänensä ulos ja luki:\n\n-- \"Heikki syö kaljaa.\"\n\n-- Vai kaljaa se teidän Heikki jäi syömään, sentäänhän hän ei\njoutanut kylänlukuun tulemaan, matki kanttori.\n\n-- Eihän kaljaa syödä, juomallahan se nautitaan, ilvensi koulumestari.\n\nTuomas seisoi siinä hämillään kuin tuomittu eikä osannut virkkaa\nmitään. Vihdoin käski kanttori:\n\n-- Lue uudestaan!\n\n-- \"Heikki syö kaalia\", luki Tuomas.\n\n-- Onko se nyt Heikki? Katsopas tarkemmin, tiuskaisi lukkari. Vihdoin\nluki Tuomas:\n\n-- \"Heikko syö kaalia.\"\n\n-- Nyt se vasta on oikein, jatka vain, sanoi kanttori ja Tuomas\njatkoi lukua.\n\nSillä aikaa kun Tuomas luki, toi Tuomaan vaimo pienen tyttärensä\nrovastin luo lukemaan.\n\n-- Joko noin pieni lapsi osaa lukea? kysäisi rovasti.\n\n-- Eihän se vielä paljon osaa, mutta raivosi sangen kovin tänne\nlukemaan, virkkoi tytön äiti.\n\n-- Mitä sinä, hyvä lapseni, olet lukenut? kysyi rovasti hyväillen\nlasta.\n\n-- Minä olen lukenut titkovainajani vanhatta kiljatta itämeitää ja\nottaan ten ulkoa.\n\nRovasti naurahti ja sanoi:\n\n-- Lue sitten, kiltti lapseni, itämeitä.\n\nTyttönen pani kätensä ristiin ja luki:\n\n-- \"Itä meitä, joka olet taivaitta. Pyhitetty olkoon tinun nimet...\"\nja luki samalla tavalla loppuun asti.\n\nRovasti silitti pienen lukijan päätä ja sanoi:\n\n-- Hyvä on. Älkää vielä vaivatko näin nuorta lasta lukemaan, ennen\nkuin hän oppii kunnollisesti puhumaan.\n\nTyttö meni hyvillä mielin äitinsä luo ja sanoi:\n\n-- Lovatti tilitti minun päätäni ja tanoi: hyvä on.\n\n-- Nyt tulee seuraavasta talosta Juhana Juhananpoika lukemaan, huusi\nrovasti.\n\nJuhana tuli kanttorin luo, räpsytteli silmiään ja sanoi:\n\n-- Minun silmäni eivät ole olleet oikein terveinä ja siksi en näe\noikein hyvästi lukea.\n\n-- Lainaa sinä, Martti, lasisi, niin tämä Juhana koettelee lukea,\npyysi koulumestari ukko Martilta.\n\nMartti antoi lasinsa, jotka Juhana sovitteli silmilleen, koetteli\nlukea ja sanoi:\n\n-- Ei tule mitään; en minä näe näillä lukea.\n\n-- Et sinä taida nähdäkään mutta et sinä osaa lukeakaan, niin minä\nmuistelen ja niinhän nuo näyttävät merkitkin täällä kirjassa, virkkoi\nkanttori.\n\n-- Sitten seuraa Juhanan vaimo Maria.\n\nMaria tuli kanttorin luo, kyyristäysi ja luki:\n\n-- \"Ja heittäkäät se kelvotoin palvelija ukkosen pimeyteen; siellä\npitää oleman itku ja hammasten kirous.\"\n\n-- Voi, voi näiden raukkain lukua, kun se on huonoa. Jos sana\nsattumuksesta menee oikein, niin menee jo toinen väärin, tuskitteli\nkanttori.\n\n-- Pietari seuraa sitten, kutsui rovasti.\n\nPietari tuli esille, katsoi kirjaan ja ryvähteli (yski) mutta ei\nosannut yhtään lukea. Kanttori odotti ja odotti, mutta luvusta ei\ntullut mitään. Vihdoin kanttori virkkoi:\n\n-- Ethän sinä osaa yhtään lukea.\n\n-- Anna alkua, hyvä herra, pyysi Pietari.\n\n-- \"Taivaan valtakunta on sinapin siemenen vertainen\", luki kanttori\nedessä.\n\n-- \"Taivaan valtakunta on sinatin siemenen vertainen\", luki Pietari\nperässä.\n\n-- Ethän sinä raukka osaa ehk'edes perästäkään lukea, sanoi kanttori\nja veti kirjan pois.\n\nKun Sutelaiset olivat lukeneet, nousi rovasti seisoalleen ja sanoi:\n\n-- Sutelan kyläläiset ovat kaikkein huonolukuisimpia koko tässä\nkinkerikunnassa ja ehkäpä koko seurakunnassakin. Ja häpeän vuoksi,\njos ei muutoin, pitäisi teidän opetteleida paremmin lukemaan. Minä\nolen monesti miettinyt keinoa, jolla nämä saisi lukemaan, mutta en\nole vielä tähän asti mitään sellaista keksinyt.\n\n-- Minun mielestäni olisi paras keino, jos rovasti laittaisi\nkoulumestarin heitä opettamaan, niin siitä ehkä nuoret oppisivat.\nVanhat tuskin enää ovat autettavissa, ehdotteli kylänvanhin.\n\n-- Onpa sitä koulumestarilla muutakin työtä eikä hän jouda Sutelaisia\nopettamaan, vastasi rovasti. Talvella, niin kuin näette, tulee hänen\nolla kylänluvuilla, keväällä ja syksyllä rippikoulun aikoina opettaa\nlaiskoja lukemaan ja kesällä ajaa ympäri pitäjää voita ja villoja\nkeräämässä; no täytyyhän hänen joskus talouttaankin hoitaa.\n\nTähän päättyi tämä pakina, eikä kellään ollut rohkeutta mitään siihen\nlisätä.\n\nSillä aikaa kun tuvassa luettiin, häärästi talon emäntä tupasessa\nkahvikattilan kanssa. Naapurin emännät, isännät ynnä jotkut\nmuutkin tuttavat ja sukulaiset pistäysivät kutsuttuina kaikessa\nhiljaisuudessa sinne kahville. Kun talonpojat olivat ravitut, emäntä\nkeitti pienellä pannulla herroille ja laittoi kammariin kupit ynnä\nmuut kapineet reilaan. Emännän kammarissa häärästäessä kuiskasi\nNiemelän Antti jotain Lippolan Juhanalle ja tämä meni tupaseen, jossa\ntalon tytär Kaisa oli yksinään askareissa.\n\n-- Hyvää päivää! sanoi Juhana vähän hämillään ja hyvillään, kun\ntapasi Kaisan yksinään.\n\nKaisa punastui, kun näki Juhanan yhtäkkiä seisovan edessään, ja\nvastasi vapisevalla äänellä Juhanan tervehdykseen.\n\n-- Veljesi käski minut tänne tulemaan ja lupasi itse tulla perästä,\nvirkkoi Juhana puheen aluksi.\n\n-- Vai niin, vastasi Kaisa. Ota tästä kuppi kahvia ja sano mitä\nsinulle kuuluu.\n\n-- Ei entistä enempää eikä rauhaa kummempaa, vastasi Juhana. On\nvain sinua ollut niin kovin ikävä, että oikein on vaikea elää. Minä\najattelen aina sinua. Sinä olet mielessäni aamulla ensimmäiseksi ja\nillalla viimeksi.\n\n-- Kun kehtaat, Juhana, minua narrailla, virkkoi Kaisa ja katsoi\nvähän viekkaanlaisesti. Jos sinulla olisi ollut minua ikävä, niin\nolisithan toki jonkun kerran käynyt meillä, mutta eipä sinua ole koko\ntalvessa näkynyt täälläpäin.\n\nJuhana tunsi hyvin ansainneensa tämän nuhteen, mutta itseään\npuolustaen hän sanoi:\n\n-- Eipäs häntä milloinkaan ole tie temmannut tännepäin eikä\nmuutoinkaan ole mitään asiaa sattunut. Päätäkauten taas en ole\ntahtonut tulla, siitä syystä että alkaisivat juoruakat ottaa puheen\naihetta meistä, joka ei minun mielestäni sovellu, kun et sinä ole\nvielä käynyt rippikoulussa. Mutta sanos, Kaisa kulta, eikös sinulla\nole ollut minua ikävä.\n\nKaisa, joka muuten näytti olevan tyytyväinen Juhanan selitykseen,\nvastasi nauraen:\n\n-- Vielä mitä, ei yhtään ikävä.\n\n-- Kuinka niin? kysyi Juhana levottomasti. Minä luulin sinun pitävän\nmielessäsi, mitä joululeikistä tullessa lupasimme toisillemme.\n\n-- Kuka niitä kaikkia sieltä asti enää muistaa, vastasi Kaisa\nhymyillen.\n\n-- Ihanhan sinä saatat minut rauhattomaksi, virkkoi Juhana. Niin kuin\ntiedät, ei meillä ole monta hetkeä tilaisuutta kahden kesken puhella.\nPuhu siis oikeittain mitä sinä olet ajatellut äläkä jaarittele. Ai\narmaani, jos voisit arvata, kuinka minun sydämeni riippuu sinussa,\nniin et hennoitsisi noin puhua.\n\n-- Totta puhuen olen hyvin usein ajatellut sinua ja on tuntunut\nolevan vähän ikäväkin, virkkoi Kaisa kaataessaan toista kuppia\nsulholleen. Minä jo luulin, että sinä olet minut unhottanut, kun et\nole käynyt meillä koko talvessa, vaan nyt minä kuulin, miksi olet\nniin tehnyt, vaikka ei tuo tähän asti ole tullut mieleeni. Hyvä tuo\non minustakin, että meidän asiamme pysyy salassa niin kauan, kunnes\naika tulee.\n\n-- Niin se on, kultaseni, sanoi Juhana. Maailma on kavala ja sinä\nolet vielä liian nuori sen vehkeitä ymmärtämään. Siksi täytyy\nolla varovainen. Mitä muuten minuun tuleen, niin voin kaikki muut\nmaailmassa unhottaa, mutta en sinua voi milloinkaan mielestäni\nheittää. Sinä menet tänä kevännä rippikouluun ja syksyllä sitten\nkäymme yhteen.\n\n-- Jos niin on Luoja sallinut, niin aivan ilomielin se tapahtuu minun\npuolestani, vastasi Kaisa. Johan minun nyt tulee mennä rippikouluun\nkun kutsuttiin.\n\n-- Minä uskon vakaasti, että Luoja on meidät yhteen luonut, kun hän\nkerran on meille sellaisen mielen antanut. Minusta ei kukaan tyttö\nkoko maailmassa ole ollut niin hyvä ja mieluinen kuin sinä. Ja olkoon\nnyt luja liitto vahvistettu meidän välillämme, sanoi Juhana ja ojensi\nkätensä Kaisalle.\n\n-- Olkoon vain, vastasi Kaisa ojentaen kätensä Juhanalle.\n\nSamassa tuli Antti tupaseen ja sanoi:\n\n-- Minä käskin Juhanan tänne kahville. Joko hän on saanut mitään\nsuuhunsa?\n\n-- Ei mitään, vastasi Kaisa. Mistäs minä tiesin hänelle kahvia antaa,\nkun et sinä käskenyt eikä hän pyytänyt. Eihän meillä tänä päivänä ole\nmuillekaan pojille kahvia annettu.\n\n-- Johan sinulla, noin suurella tytöllä, olisi pitänyt sen verran\ntolkkua olla, että vieraalle tarjoat kahvia. Olisihan sinun pitänyt\narvata, ettei hän omin lupinsa tänne tullut, nuhteli Antti. Ja sinä,\nJuhana, et saa meidän Kaisaa niin vieraana pitää, ettet sinä häneltä\nviitsi pyytää. Olisithan saanut sanoa: \"Minä tulin kahville, laita\nvain kupit!\"\n\n-- Älä, veikkonen, tuossa nyt noin pauhaa. Totta puhuen, johan minä\nkahvit sain; kiitoksia vain, sanoi Juhana.\n\n-- Mitäs tuo Kaisa sitten jaarittelee? kysyi Antti.\n\n-- Ilman vain narrasin sinua saadakseni kuulla, mitä sinulla olisi\nsanomista.\n\nKun kaikki olivat sisältä lukeneet, sanoi rovasti:\n\n-- Nyt jos emännällä olisi kahvia, ennen kuin käymme ulkolukua\nkuulustelemaan. Sillä aikaa saapi lukurahvas käydä ulkona\njäähdyttelemässä, kun me olemme kahvilla.\n\n-- Kammarissa on kahvi valmiina odottamassa, tehkää hyvin ja käykää\nnauttimaan, pyysi talon isäntä.\n\nKun lukuherrat olivat menneet kammariin, sanoi kylänvanhin:\n\n-- Tuo on nyt kumma, kun meillä on koulumestari ja se ei käy\npitäjällä koulua pitämässä.\n\n-- Etkös kuullut, ettei hän jouda käymään, vastasi Lahtelan isäntä.\n\n-- Kyllä hän joutaisi ja mielelläänhän hän kävisikin, jos vain olisi\nhyvää laitinkia, virkkoi Sutelan Matti.\n\n-- Siinäpä se temppu onkin, ettei häntä laiteta kouluttamaan, virkkoi\nkylänvanhin. Sitä vartenhan hänelle maksetaan aprakka (saatavat),\nkappa ruista joka talosta, jotta hän lapsia kouluttaisi ja opettaisi\nlukemaan, mutta mitä vielä, häntä käytetään toisiin tarkoituksiin.\n\n-- Mutta jos koulumestari kävisi pitäjällä lapsia opettamassa, niin\nkukas silloin kylänluvuilla lapsia luettaisi ja laiskoja opettaisi\nrippikoulun aikana? kysyi Holttola.\n\n-- Onhan meillä kaksi pappia, rovasti ja kappalainen. He saisivat\nkäydä yhdessä kylänluvuilla, toinen luettaisi lapsia ja toinen\naikaihmisiä. Lukkari saisi opettaa laiskoja rippikoulun aikana, eihän\nhänellä ole silloin muutakaan työtä, vastasi kylänvanhin.\n\n-- Se on aivan oikein, sanoivat useat.\n\n-- Niin se kyllä on teidän mielestänne, virkkoi Holttola. Mutta\nasialla on toinenkin puoli. Katsokaahan: jos joku tarvitsisi pappia\nesimerkiksi sairaan luokse, niin mistä hän papin ottaisi, kun\nmolemmat papit olisivat kylänluvuilla?\n\n-- Tiettävästi hän saisi hakea lukupaikasta. Onhan joka lukuset\nkirkossa kuulutettu, missä niitä milloinkin pidetään. Tuleehan\nnytkin seurakuntalaisten sen verran pitää asiaa mielessä, että\ntietävät milloin kumpikin pappi on kotona. Iltapuolilla ja\nyönseuduissa joutaisi kyllä toinen pappi ja vaikkapa molemmat käymään\nripittämässä, jos vain kerran asiat niin järjestettäisiin, vastasi\nkylänvanhin.\n\n-- Aivan niin, aivan niin, se on oikein, sanoivat useat.\n\n-- Kyllä kylänvanhin näyttää osaavan asiat järjestellä, virkkoi\nHolttola. Se on vain vahinko, ettei hänestä ole piispaa tullut;\nsilloin hän tiettävästi olisi antanut työtä joka miehelle, ettei\nkukaan saisi laiskana leipää syödä.\n\n-- Välttäähän pilkka pienempänäkin eikä harmaan hevosen laisena,\nvastasi kylänvanhin. Jospa minä piispana olisin, niin en suinkaan\nantaisi kirkonpalvelijain laiskoina leipää syödä ja liiallisella\naprakan ajolla seurakuntalaisia rasittaa, niin kuin nyt tekevät\nkoulumestari ja lukkari, jotka kesäkaudet kulkevat pitäjällä voita ja\nvillaa keräilemässä. Eihän heillä ole siihen mitään oikeutta.\n\n-- Vielähän koulumestari ja lukkari jotain tekevät, mutta jahti- ja\nsiltavoudit eivät pane rikkaa ristiin ja kumminkin aprakan ottavat,\nsanoi Niemelän lautamies. Ne sellaiset herrat saisi jättää viralta,\nkun ei heillä kuitenkaan muuta ammattia ole kuin palkan kanto ja sen\nnauttiminen.\n\n-- Senpä tähden juuri talonpojan täytyy köyhänä pysyä, kun on\nmonenlaista malkkimahaa elätettävänä eikä maamies saa itse nauttia\nsitä, minkä suurella vaivalla ja hiellä saa maasta irti, valitteli\nLahtelan isäntä.\n\n-- Niin veikkonen, mikäpäs talonpojan olisi eläissä, jos ei hallaa,\nhukkia (susia) ja herroja olisi, lausui kylänvanhin.\n\n-- Mutta tarvitaanhan jahti- ja siltavoutia nimismiehen apulaisena,\neiväthän he aivan turhaan ole, virkkoi Holttola.\n\n-- Sen ammatin saisivat kyllä lautamiehet toimittaa kukin piirissään\nja taarasti myös joutaisi hyvin hyvästi nimismiehen apulaiseksi,\nsanoi kylänvanhin.\n\nJuttua virkamiehistä olisi tainnut pitemmältäkin piistä, jos vain\nkylänlukuherrat olisivat kauemmin kammarissa viipyneet, mutta heidän\ntupaan tultuaan jätettiin jutut toiseen kertaan.\n\n-- Nyt saa koulumestari mennä naapuritaloon lapsia ulkoa luettamaan.\nMinä kuulustelen aikaihmisten ulkolukua ja kristillisyyden tietoa.\nKanttori katsokoon perään, etteivät aikaihmiset ja suotta kuuntelijat\nhäiritse lasten lukua, määräsi rovasti.\n\n-- Nyt, lapset, lähdetään Lahtelaan, sanoi koulumestari ottaen turkin\nhartioilleen ja hatun päähänsä. Kanttori teki samoin. Lapset, sekä\ntytöt että pojat, juosta kipelsivät sukkelaan, ja pojat tyrkkivät\n(tellivät) toisiaan tiepuoleen ja viskelivät toistensa hattuja.\nKoulumestari ja kanttori astuskentelivat verkalleen perästä ja\ntupakoivat mennessään.\n\nLahtelaan päästyä käski koulumestari talon isännän siirtämään pöydän\nnurkkaan ja korjaamaan tuolit, rahit ynnä muut kapineet tieltä pois.\nSe toimitettiin pian. Kanttori taas puolestaan käski ne poikamiehet,\njotka olivat varustaineet suurten tyttöjen lukua kuuntelemaan,\nmenemään rovastin eteen näyttämään ulkolukutaitoaan. Pojat läksivät\nheti ulos tuvasta.\n\nSitten koulumestari asetti lapset rinkiin: tytöt toiselle ja\npojat toiselle puolelle. Itse hän kävi ringin sisään ja alkoi\nluettaa. Pieniä lapsia luetettiin aapisesta, suurempia pienestä\nkatekismuksesta ja rippikouluiässä olevia suuresta katekismuksesta.\nPientä katekismusta luettaessa hän kysyi aikavälistä luetun sisältöä.\nKanttori istui ja kuunteli lukua vähän aikaa, sitten hän meni ulos\njuttelemaan yhtä ja toista niiden miesten kanssa, jotka eivät syystä\ntai toisesta menneet rovastin kuulusteltaviksi, vaan istuskelivat\nreessä niitä näitä puhellen ja tupakoiden.\n\nKun koulumestari oli ensimmäiset käskyt luettanut, hän käski Lahtelan\npaimenpojan lukemaan seitsemännen käskyn. Poika luki sen ja osasi\nhyvästi aivan sanasta sanaan.\n\n-- Kenelle tämä käsky kuuluu? kysyi koulumestari.\n\n-- Ei tämä kuulu minulle, enkä minä ole koskaan keneltäkään mitään\nvarastanut, vastasi poika. Vaikka olen köyhä ja toisen palvelija,\nolen toki rehellinen.\n\n-- Mutta kenellekäs tämä käsky sitten kuuluu? kysyi koulumestari\nuudelleen.\n\n-- Se kuuluu Perätalon Matin Tommolle, joka viime kesänä varasti\nNiemelän halmeesta nauriita, vastasi paimenpoika ja katsoi Tommoon\npäin.\n\nTommo punastui ensin ja sitten sanoi:\n\n-- Johan sinä silloin kaipasit isälleni ja minä sain selkääni.\n\n-- Tämä käsky kuuluu kaikille ihmisille ja kieltää jokaista omin\nlupinsa ottamasta toisen omaa, olkoon se sitten naurista, lanttua,\npapuja, herneitä tai mitä tahansa, virkkoi koulumestari vakaisesti.\n\nKun pieni katekismus oli luettu ja tultiin huoneentauluun, niin\nPajarin Matti luki:\n\n-- \"Ei sinun pidä tappaman ja härjän suuta kiinni sitoman.\"\n\n-- Ei se ole luettu tarkkaan, sanoi koulumestari. Kuinkas Mattilan\nSimo lukee sen?\n\nSimo kohennaisi suoraan seisomaan, rykäisi ja luki:\n\n-- \"Ei sinun pidä riihtä tappamaan eikä härjän suuta kiinni sitomaan.\"\n\n-- Ei vieläkään ole paikoillaan, virkkoi koulumestari. Kuinkas\nMäkelän Mari sen lukee?\n\n-- \"Ei sinun pidä riihtä tappaman eikä härjän suuta kiinni sitoman.\"\n\n-- Mutta te ette näy kukaan lukevan sitä ihan pohjalleen, sanoi\nkoulumestari tuskastuneena. Koetapas sinä, Jussilan Juhana, jos sinä\nsaisit sen oikein lukeneeksi, muista ei tule mitään.\n\nJuhana luki selvällä äänellä:\n\n-- \"Ei sinun pidä riihtä tappavan härjän suuta kiinni sitoman.\"\n\n-- Nyt se vasta oli paikoillaan, sanoi koulumestari ja selitti\nsitten, miten itämailla riihtä tapettiin ja kuinka saidat isännät\nsitoivat härkäin suut kiinni, etteivät härät saaneet syödä tähkiä.\nSiksi Jumala kielsi härkäin suuta kiinni sitomasta.\n\n-- Koska sinä Juhana näyt olevan muita varmempi lukemaan, jatkoi\nkoulumestari, niin saat käydä vähäksi aikaa minun edestäni\nluettamaan, niin minä tarinoin sillä aikaa Lahtelan isännän kanssa.\n\nJuhana kävi luettamaan ja koulumestari meni tuvan peräpenkille\nisännän kanssa tarinoimaan. Ensin kävi luku säännöllisesti,\ntavallisessa järjestyksessä. Vaikka muutamat lapset tosin vähän\nnauraa viiristelivät, niin lukivat he kumminkin. Mutta kun Juhana\nkäski Tinnon Heikin Kaisan lukemaan \"Leskille\", niin Kaisa vain\nnauraa kikitti. Juhana kehotti uudelleen, mutta Kaisa ei lukenut,\nsanoihan vain:\n\n-- En minä tässä mikään leski ole enkä lue sinun edessäsi, mokoma\nkoulumestari.\n\nNyt loppui Juhanan kärsivällisyys. Mitään sanomatta hän meni ja\nilmoitti asian koulumestarille.\n\n-- Jassoo, sanoi koulumestari ja meni Juhanan kanssa ringin sisälle\nja kysyi yleensä:\n\n-- Eikös Tinnon Kaisa ole lukenut, vaikka Juhana käski?\n\n-- Ei ole, vastasivat toiset lapset. Hän vain nauroi eikä sanonut\nolevansa leski.\n\n-- Vai niin, virkkoi koulumestari. Koska Kaisa on ollut ynseä minun\nkäskyläiselleni, niin Juhana saa ottaa häntä tässä minun läsnä\nollessani tukasta kiinni.\n\nJuhana äimistyi vähän ja oli kahdella päällä, miten tehdä. Mutta kun\nkoulumestari kehotti uudestaan, hän ojensi kätensä, tarttui Kaisan\ntukkiin ja nurusti vähän aikaa. Kaisa punastui harmista ja häpeästä,\ntillahti itkemään ja käänsi päänsä toisaalle päin. Juhana jätti\nKaisan rauhassa itkemään ja alkoi luettaa toisia lapsia. Koulumestari\nmeni taas peräpenkille tarinoimaan kehottaen lähtiessään lapsia\nolemaan Juhanalle kuuliaiset ja lukemaan hyvästi, muuten käy niin\nkuin Kaisallekin.\n\nSillä aikaa kun Kaisa itki, Juhana luetti toisia lapsia. Vihdoin\nitkun tauottua tuli Juhana Kaisan eteen ja käski lukemaan \"Leskille\".\nSamassa tuli koulumestarikin ringin sisään ja kuunteli Kaisan lukua,\njoka meni päällisin puolin. Kun Juhana huomasi koulumestarin tulleen,\nhän meni paikalleen ja koulumestari itse alkoi luettaa.\n\n-- \"Minä sanon naimattomille leskille\", luki Kaisa.\n\n-- Eiväthän naimattomat ole leskiä, muistutti koulumestari. Sinä et\nnäy ensinkään osaavan lukea: kaikki menee päällisin puolin, aivan\nhatarasti. Hyi häpeä, suuri tyttö, jota jo kutsuttiin rippikouluun,\neikä osaa huoneentaulua lukea. Kas, näin minä teen laiskureille.\n\nSamassa hän otti Kaisaa tukasta kiinni ja jauhatteli vähän\naikaa. Sitten hän jatkoi lukua suurempain lasten kanssa isomman\nkatekismuksen loppuun.\n\nKun katekismus oli käyty kannesta kanteen, koulumestari kyseli\nmuutamia paikkoja \"ymmärryksen perään\", ja mitä eivät lapset\nymmärtäneet oikein vastata, sen hän selitti heille. Sitten\nhän määräsi jokaiselle, mitä tulevaksi vuodeksi kunkin tuli\nlukea, kehottaen ahkeraan ja tarkkaan lukemaan. Näin tehtävänsä\nsuoritettuaan hän laski lapset ulos kieltäen heitä menemästä\nlukutaloon, niin kauan kuin rovasti aikaihmisiä luetti.\n\nPihalle päästyään kertoivat lapset siellä oleville aikaihmisille ja\ntoisilleen, mitä kullekin oli tapahtunut ja kuinka luku oli sujunut.\n\n-- Minä luulin pääseväni tukkanuurutta, kun ensi kerran osasin lukea,\nmutta toisella kerralla hämmennyin ja haperoisin sitä ja tätä,\nniin koulumestari antoi ensin kolme nappia otsaani ja sitten otti\ntukastani kiinni ja vatvoi aika lailla, kertoi Sutelan Helka.\n\n-- Minun oli oikein sääli Tinnon Kaisa rukkaa, kun häntä kahdesti\ntukistettiin. Näettekös nyt, hän raukka ei viitsinyt enää olla muiden\njoukossa, vaan läksi menemään yli jään kotiinsa. Varmaan hän itkee\nmennessään, säälitteli Niemelän Eerikka.\n\n-- Syystä Kaisaa tukistettiinkin. Hän kuuluu olevan niin laiska,\nettei viitsi kirjaa käteensä ottaa, muulloin kuin kylänlukua ennen\nvähän mitä lukenee, selitti Tinnon Lauri.\n\n-- Ei suinkaan Juhana olisi häntä tukistanut, jos ei hän olisi\nkemisteleinut, vaan olisi lukenut minkä olisi osannut, virkkoi\nLahtelan Liisa.\n\n-- Minusta oli ihmettä, kun Juhana yletti tukistaa Kaisaa, vaikka\nJuhana on pieni pojannapero ja Kaisa pitkä tytönhoro niin kuin\nhongankolistaja, sanoi Sutelan Mari.\n\n-- Varpailleenpa sen poikaparan piti noustakin, ennen kuin yletti\nKaisaa tukasta, vastasi Eerikka.\n\n-- Kaisa näytti suuttuvan aika lailla Juhanalle ja arvattavasti hän\nei kohta huomenna lepy, sanoi Sutelan Helka.\n\n-- Suuttukoon jos, eihän se ollut Juhanan syy. Täytyihän Juhanan\ntukistaa, kun käskettiin. Jos Kaisa olisi lukenut Juhanalle niin\nkuin muutkin lapset, niin ei olisi tuollaista kolttosta tullut. Ei\nsuinkaan Juhana Kaisaa pelkää, vaikka hän olisi vieläkin pitempi.\nJa ennenhän Kaisan täytyy leppyä, ennen kuin selkärankansa näkee,\nselitti Eerikka.\n\nSillä aikaa kun koulumestari luetti lapsia, rovasti tutkisteli\naikaihmisten ulkolukua ja kristillisyyden taitoa käyden lyhykäisesti\nkoko katekismuksen kysellen ja selitellen. Jumalan kolminaisuutta\nselittäessään hän vertasi sitä aurinkoon, jossa Isä Jumala merkitsi\naurinkoa, Poika valkeutta ja Pyhä Henki lämpöä. Tämän kuultuaan sanoi\nMauno-setä viereisellensä Pajarin Keisarille:\n\n-- Isävainajani kertoi meidän entisen rovastivainajan selittäneen\ntätä samaa asiaa toisella tavalla. Hän oli ottanut nuttunsa liepeen,\ntehnyt siitä kolme poimetta ja sanonut: \"Nyt näette, että tämä on\nyksi nutun lieve ja tässä on kolme poimua, joista jokainen on eri\npoimu. Mutta nämä voidaan yhdistää jälleen. Ja poimuina ollessaankin\novat ne yhteydessä toistensa kanssa. Samoin on kolminaisuuskin\".\nSitten hän oli kysynyt, ymmärsivätkö sanankuulijat hänen vertaustaan.\n\"Ymmärretään kyllä\", oli Huppa-Riitta vainaja sanonut. \"Kolminaisuus\non niin kuin rovastin nutun lieve.\"\n\nSitten rovasti selitti ihmisen velvollisuuksia Jumalaa ja lähimmäistä\nkohtaan. Vihdoin hän kysyi viitaten ukko-Lauriin:\n\n-- Kuka sinun lähimmäisesi on?\n\nMyllyksen Pietari, joka seisoi ukko-Laurin vieressä, luuli rovastin\nkysyneen häneltä ja vastasi rohkeasti:\n\n-- Kissa.\n\nTämän kuultuaan purskahti lukurahvas nauramaan, mutta rovasti sanoi:\n\n-- Antaapas olla, minä tahdon tietää Pietarin käsitystä asiassa. Joka\nihmisellä, vaikka lyhytjärkisellä, on omat käsitteensä, niin suittaa\nolla hänelläkin.\n\n-- Minkä tähden kissa on sinun lähimmäisesi, Pietari? kysyi rovasti.\n\n-- Sen tähden, että joka talossa, missä vain minulle annetaan ruokaa,\ntulee aina talon kissa luokseni, sivelee ja hyväilee minua rakkaasti.\nSemmoista hyväilemistä ei ole minulle kukaan muu osoittanut, sitten\nkun äitini kuoli. Siksi on kissa minun lähimmäiseni, vastasi Pietari.\n\n-- Pietari raukka puhuu asian, niin kuin hän on sen kokenut, sanoi\nrovasti huoaten. Useasti unohdetaan, että kaikki ihmiset, hölmöt\nja viisaat, tutut ja tuntemattomat, ovat meidän lähimmäisemme.\nJa juuri tuollaisille kurjille, kuin tuo Pietarikin on, pitäisi\nosoitettaman erittäin hellyyttä ja armahtavaisuutta, mutta niin ette\nole tehneet, sen minä kuulin häneltä nyt juuri. Missä on silloin\nlähimmäisenrakkaus? Ja kuitenkin sanoo itse Vapahtajamme: \"Mitä ette\nole tehneet yhdelle vähimmistä minun veljistäni, sitä ette tehneet\nminulle.\" Raamatussa luemme, että koirat nuolivat Latsaruksen haavat\npuhtaiksi, jota ihmiset tiettävästi eivät tehneet. Nyt sanoo Pietari,\nettä kissa hyväilee häntä, vaan eivät ihmiset häntä hyväile. Siis\novat luontokappaleet armeliaammat kuin syntiset ihmiset. Ei meidän\nkristillisyytemme ainoasti siinä seiso, että luemme, laulamme,\nkäymme kirkossa ja jolloinkulloin olemme hartaat, mutta myös siinä,\nettä osoitamme lähimmäisellemme laupeutta. Sillä Jumala sanoo:\n\"Laupeutta minä tahdon ja en uhria.\" Kyllähän vertaisiaan jokainen\npitää lähimmäisenään: heille lainataan ja tehdään hyvää, niinhän\npublikaanitkin tekivät; mutta onnettomat ja kurjat jätetään avutta.\nOnko se kristillistä rakkautta? Ei suinkaan, vaan se on pakanallista\ntapaa, sanon minä, ja se pankaa mieleenne ja näyttäkää töillänne,\nettä te olette tosikristittyjä ettekä vain ulkokullatuita, valkeaksi\nsivuttujen hautain kaltaisia, jotka ulkoa ovat kauniit nähdä, mutta\nsisällä on kuolleiden luita ja kaikkea riettautta.\n\nNäin puhui ja opetti rovasti. Kukin tunsi omassatunnossaan hänen\ntotta sanoneen.\n\nRovastin kysymyksiin vastasi lukurahvas useimmiten oikein, mutta tuli\njoskus vääriäkin vastauksia, se on semmoisia, jotka eivät olleet\nkatekismuksen kanssa yhtäpitäviä. Niinpä esimerkiksi kun rovasti\nkysyi:\n\n-- Mikä on jokapäiväinen leipä? vastasi Sutelan Matin Mari\nujostelematta:\n\n-- Kaurainen leipä.\n\nTähän virkkoi rovasti:\n\n-- Se on totta, että te pidätte kauraista leipää jokapäiväisenä\nleipänä ja rukiista ja ohraista leipää pyhä- ja juhlaleipänä, mutta\nLutheruksen selityksen mukaan ei jokapäiväisellä leivällä ymmärretä\nainoastaan sitä leipää, mitä me joka päivä syömme, vaan kaikkea mitä\nme ruumiin ravinnoksi ja tarpeeksi tarvitsemme, ja siihen kuuluu\nmuutakin eikä ainoastaan pelkkä leipä.\n\nKun tutkistelemus oli lopetettu, rovasti sanoi:\n\n-- Minä olen tyytyväinen sekä teidän lukuunne että käsitykseenne.\nTosin ei jokainen kysymys saanut oikeaa vastausta, vaan useimmat\nolivat asian oikein käsittäneet. Mutta Sutelan kyläläisiä minun\ntäytyy moittia, sillä he ovat peräti typeröitä ja laiskoja ja ovat\nunehuttaneet Herran sanan viljelemisen. Eihän ihminen tiedä tehdä\nJumalan sanan jälkeen, jos ei hän sanasta näe, mitä hänen on tehtävä\nja mikä jätettävä tekemättä.\n\nSitten rovasti käski katsomaan, oliko koulumestari saanut\nluettaneeksi lapset. Kohta tulikin koulumestari ja ilmoitti, että\nlapset ylimalkain osasivat ulkolukunsa hyvästi, vaikka joku oli\njoukossa, jonka luku ei ollut aivan tarkka.\n\n-- On kaunista, hyvät ystävät, saada kuulla koulumestarin kiittävän\nteidän lastenne lukutaitoa, sanoi rovasti. Ne, jotka eivät vielä\nosanneet aivan bookstavin jälkeen lukea niin tarkkaan kuin\nkoulumestari vaatii, koettakoot ensi vuodeksi parantaa lukuaan.\n\nTämän jälkeen rovasti julisti lukuset pidetyiksi ja kehotti kansaa\nylentämään mielensä ja sydämensä Jumalan tykö, jolta kaikki hyvä anto\nja lahja tulee, josta meidän tulee Häntä kiittää, ylistää, kuulla ja\npalvella.\n\nSitten pidettiin rukoukset, jonka jälkeen rovasti käski muun\nkansan mennä kotiinsa, vaan isäntien jäädä vähäksi aikaa jäljelle\nilmoittamaan kirkonkirjoihin ne muutokset, jotka vuoden pitkään\nolivat kussakin perhekunnassa tapahtuneet, sekä suorittamaan\npääsiäisrahan.\n\n\n\n\nLopputoimet\n\n\n    Sisältö: Lukusista lähtö. Pääsiäisrahat. Väkilukumuutokset.\n    Nimenmuutto. Vanhain ja heikkojen ripittäminen. Päivällinen.\n    Vierasten lähtö.\n\n-- Nyt taas saa olla huoletta tulevan vuoden kylänlukuun asti, sanoi\nPajarin Liisa käydessään rekeen istumaan.\n\n-- Niinhän te naiset kyllä saatte sanoa. Teillä ei ole muita kuin\nyksi kuuma päivä vuodessa, vastasi Liisan mies käydessään rekeen.\nMutta meillä miehillä on vielä kaksi kuumaa päivää edessä: päärahan\nmaksu ja käräjän alku. Kun niistä pääsisi, niin eläisi häntä vähän\naikaa huoletta.\n\nNe jotka kylänlukuihin olivat hevosella tulleet, ne hevosilla\npalasivatkin. Ainoastaan ne, jotka isäntäin kanssa olivat tulleet,\nsaivat menomatkalla astua, kun isännät viipyivät kauemmin\nlukutalossa, ensin perhettään kirkonkirjoihin merkkiämässä ja sitten\npäivällisellä Niemelässä. Pojat hiihtivät suksillaan kotiinsa ja\nlauloivat ilomielin mennessään:\n\n    Ei ole pojall surua,\n    ei ole yhtään hiukkaa,\n    kun on päästy lukusista,\n    joka teki tiukkaa.\n\nLiiemman rahvaan pois mentyä pisti rovasti komeaan piippuunsa\nvaakunaa. Talon tytär Kaisa toi päreellä tulen ja sytytti sekä\nrovastin kuin myöskin kanttorin ja koulumestarin piiput, kun he\nolivat seuranneet esimiehensä esimerkkiä. Sitten rovasti aukaisi\nkirkonkirjan ja sanoi:\n\n-- Niemelän lautamiehen talossa on kolmekymmentä jousta (ripillä\nkäynyttä henkeä) joista tulee pääsiäisrahaa (viinirahaa)\nkuusikymmentä kopeekkaa, jotka lautamies saa antaa kanttorille, sillä\nhän on kirkkoväärti ja tallentaa viinirahat.\n\nLautamies antoi rahat kanttorille ja selvitti sitten rovastille ne\nmuutokset, jotka hänen talossaan olivat tapahtuneet sitten viime\nkevään. Ne rovasti merkitsi kirkonkirjaan. Samalla tavalla käytiin\nläpi talo talolta koko kinkerikunta.\n\nKun Sutelaisten vuoro tuli, astui Juhana Susi esille ja sanoi:\n\n-- Minä tahtoisin muuttaa sukunimeni.\n\n-- Minkä tähden sinä nimesi tahtoisit muuttaa? Eihän nimi miestä\npahenna; usein mies pahentaa nimensä, kysyi rovasti.\n\n-- Sen tähden minä tahtoisin muuttaa nimeni, kun se ei ole ihmisen\nvaan metsänpedon nimi. Ja paitsi sitä, jos joku suuttuu minun\npäälleni, niin se haukkuu minua hukaksi, vastasi Juhana.\n\n-- No minkä nimen sinä sitten ottaisit? kysyi rovasti.\n\n-- Minä tahtoisin nimekseni Ruolmanni, vastasi Juhana.\n\n-- Vai Ruolmanni, vai Ruolmanni, matki rovasti. Etkös sinä ole\nkuullut, että meidän kontrahtirovastin nimi on Stråhlman, ja se ei\nsovi talonpojalle, niin korkea-arvoinen nimi.\n\n-- Pankaa sitten vaikka Herst, pyysi Juhana.\n\n-- No, mutta Hertz on meidän vallesmannin nimi, virkkoi rovasti.\nEthän sinä vallesmanni ole.\n\n-- Olkoon sitten Kaljunen, ehdotteli Juhana.\n\n-- Se on toista, ja kun sinulla on kaljahka ääni, niin se sopiikin\nsinulle nimeksi vallan hyvin, sillä karvaa myöten koirallekin\nnimi annetaan, vastasi rovasti ja kirjoitti Suden sijaan Kaljusen\nkirkonkirjaan. Sen tehtyään hän katsahti rahvaaseen ja sanoi:\n\n-- Nyt tämä mies ei enää ole Juhana Susi, vaan Juhana Kaljunen,\nmuistakaa se jokainen.\n\nKun pääsiäisrahat oli kannettu ja väkilukumuutokset suoritettu,\njäi Hörkkö-Pekka perheineen tähteeksi ja häntä ei kenkään ottanut\nkirjoihinsa, vaikka rovasti koetteli ehdotella sitä yhdelle ja\ntoiselle.\n\n-- Minä en ymmärrä mikä siihen on syynä, kun et sinä kelpaa kenenkään\nkirjoihin. Pantsarlahteenhan sinä raukka joudut, kun jäät löyskaraksi\n(löysäläiseksi), surkutteli rovasti.\n\n-- Ennen minä menen vaikka hornaan ennen kuin Pantsarlahteen, vastasi\nPekka. Niin tylyiksi ovat nämä ihmiset tulleet, etteivät minua enää\nkenenkään tupaansa ja kirjoihinsa ottaisi.\n\nNyt otti rovasti tiukalle koko lukukunnan isännät ja torui heidät\npahanpäiväisesti, kun he niin yksituumaisesti armottomuuttansa\nosoittivat Pekka raukkaa kohtaan, ja mainitsi surkean esimerkin,\njoka pari vuotta takaperin tapahtui R:hden pitäjässä, jossa eräs\npuolihullu mies murhasi kolme lastansa siitä syystä, kun hän jäi\nlöyskaraksi ja hänet olisi viety ojennuslaitokseen.\n\nTämän nuhdesaarnan perästä loppui talon isäntäin kärsivällisyys.\nVähän aikaa tuumittuansa astui kylänvanhin esille ja sanoi:\n\n-- Taitaapa se olla syy sysissä jos sepässäkin. Jos Pekka Hörkön\nakka pitäisi kyntensä yhdessä kohden, niin hän pääsisi tupaan ja\nkirjoihin, jos ei yhdelle niin toiselle; ainahan sen verran tilaa\nlöytyisi. Mutta nyt on toista, kun akka on pitkänkynnen pitäjä eikä\nukkokaan taida siitä aivan vapaa olla.\n\n-- Se onkin toista, arveli rovasti. Johan minusta outoa oli, kun\ntämän kinkerikunnan isännät minä tunnen muuten tunnokkaiksi ja\nsävykkäiksi ihmisiksi, että he niin kiven kovaan ovat armottomat\nHörkölle. Syy onkin Hörkössä eikä kyläläisissä. Sitten hän otti\nHörkön eteensä ja piti hänelle aika nuhdesaarnan.\n\nHörkkö raukka seisoi siinä kuin tuomittu eikä voinut häpeästä\nsilmiään nostaa. Vihdoin rovasti ehdotteli, että kinkerikuntalaiset\nrakentaisivat Hörkölle pikkuisen mökin jonkun kyläkunnan yhteiselle\ntakamaalle, jossa Hörkkö saisi rauhassa elää ja käydä talollisilla\ntöissä niin kuin tähänkin asti.\n\nTähän tuumaan isännät suostuivat ja lupasivat antaa Hörkölle ken\njonkun vanhan huoneen, ken tehdä peltoa ja ken mitäkin. Ja niin pääsi\nHörkkö Niemelän kylän yhteisiin kirjoihin mökkiläisen nimellä.\n\n-- Se oli kauniisti tehty, sanoi rovasti. Jos kyläläiset olisivat\ntehneet Hörkölle asian ja ansion mukaan, niin he olisivat hänet\nlaittaneet Pantsarlahden ojennuslaitokseen. Mutta nyt he ovat\njalomielisesti unehuttaneet hänen vikansa ja virheensä ja vielä\nkoettavat auttaa häntä eteenpäin elämisessä. Ja nyt sinä Hörkkö,\nnäytä puolestasi, että sinä heität entiset kujeesi pois ja pidät\nvaimollesi komennon, niin voit sinä vielä kunniallisena ihmisenä elää.\n\nSitten kun rovasti oli Hörkön asian saanut selvitetyksi, hän sanoi\nkylänvanhimmalle:\n\n-- Jos täällä on vanhoja, heikkoja ja muita sellaisia, jotka eivät\nkykene tulemaan kirkkoon Herran ehtoolliselle, niin käskekää heitä\ntulemaan esiin. Minä toimitan heille ripin tässä ja annan ehtoollisen.\n\nKohta tulivatkin ripitettävät esille: kaksi kumpaakin sukupuolta,\nyhteensä neljä henkeä.\n\nRovasti alkoi puhella heidän kanssaan synnistä ja syntien anteeksi\nsaamisesta. Vihdoin hän kysyi sokealta Simolta:\n\n-- Tunnetkos sinä itsesi syntiseksi?\n\n-- En minä tässä ole mitään syntiä nähnyt tehdä, kun olen sokea. En\nole varastanut, en valehdellut enkä toisen omaa turmellut, vastasi\nSimo.\n\n-- Me olemme kaikki syntiset erotuksetta, sillä me teemme joka\npäivä syntiä ajatuksin, puhein ja töin ja semmoisina ansaitsemme\nJumalan vihan ja rangaistuksen sekä viimein iankaikkisen kadotuksen\nhelvetissä, jossa on ikuinen tuli, mikä ei milloinkaan sammu. Mutta\njos me kadumme syntimme, niin Jumala on uskollinen, joka meille\nsynnit anteeksi antaa ja ottaa meidät armollisesti tästä surun ja\nmurheen laaksosta tykönsä taivaaseen, jossa me lakkaamatta saamme\niloita ja riemuita, selitti rovasti.\n\nSitten hän kysyi ruotu-Maikolta:\n\n-- Nyt kun te kuulitte sekä helvetin kuumuudesta että taivaan ilosta,\nniin mihin sinä, Maria, tahtoisit kuolemasi perästä tulla?\n\n-- Mitäpä tään vanhan ilosta, kunhan vain lämmintä saapi, vastasi\nruotu-Maikko levollisesti.\n\nRovasti huokasi raskaasti ja selitti asian uudestaan laveammin ja\ntarkemmin sekä teki Maikolle uudestaan saman kysymyksen.\n\n-- \"Kun hyvän saata taitan, niin huonon hyljät mahtan\" (Vvk. 274:10),\nvastasi Maikko hiukan hyvillään, kun luuli löytäneensä oikean\nvastauksen.\n\nSitten rovasti kehotti pitemmässä puheessa heitä turvautumaan\nsyntisten Vapahtajaan, niinkuin \"Vaivaisessa syntisessä\",\nsynnintunnustuksessa, sanotaan, ja saadakseen tietää, miten he olivat\nhänen puheensa käsittäneet, hän kysyi valaja-Pekalta:\n\n-- Mihin sinä, Pietari, itsesi turvaat, kun tunnet itsesi syntiseksi?\n\n-- Vaivaiseen syntiseen minä olen aina turvannut ja siihen minä\nnytkin itseni turvaan, vastasi Pietari.\n\n-- Ei vaivaiseen syntiseen, vaan vaivaisten syntisten Vapahtajaan\npitää meidän turvautuman, oikaisi rovasti.\n\n-- Sitähän minä aioinkin sanoa, vaikka hämmennyin vähän puheessani,\nselitti Pietari.\n\n-- Mihinkä sinä Riitta Rita luotat ja turvaudut, kun omatuntosi\nkantelee päällesi ja sanoo, että sinä olet kadotettu ja tuomittu?\nkysyi rovasti.\n\nRiitta mietti hiukan aikaa sitä ainoaa virren värssyä, jonka hän\nulkoa osasi, ja viimein tavattuaan alun luki:\n\n    Tulkaat, katsokaat Herran töitä,\n    kuin hän maan päällä tekee:\n    hän sodat pois soittaa, hajottaa,\n    joutsen ja keihään särkee,\n    rattaat rikkoo, pyssyt polttaa,\n    ei kenkään Hänt voi odottaa,\n    hän sotii käsivarrell tuimall. (Vvk. 53:4)\n\n-- Jaa, jos sinulla on todellinen luottamus tähän suureen sankariin,\nniin Hän auttaakin sinua, sanoi rovasti hetken mietittyään.\n\nSelitettyään Herran ehtoollisen tarkoituksen rovasti piti\nrippisaarnan, jonka jälkeen hän viittasi heitä käymään\npolvilleen pöytärahin viereen, jossa he rovastin perästä lukivat\nsynnintunnustuksen, saivat synninpäästön ja nauttivat Herran\nehtoollisen. Lähtiessään kumarsi jokainen rippi-isällensä ja meni\nliikuttuneena ovensuun penkille istumaan odottamaan kotiin saattajia.\n\n-- Nyt taitavat jo olla kaikki hengelliset toimitukset päätettyinä,\nsanoi rovasti. Mutta jos mitä vielä on, niin kylänvanhin saa\nilmoittaa.\n\n-- Ei minun tietääkseni ole enää mitään, vastasi kylänvanhin.\n\nRovasti riisui \"rajin\" kaulastaan ja tupakoitsi. Koulumestari,\nlukkari, jopa talonisännätkin tekivät samoin.\n\nLiiemman väen hälvettyä tarjosi talon isäntä rovastille viinaryyppyä,\njota hän ei ottanut, kiitti vain tarjouksesta ja lojahti pitkälleen\npöydänpään penkille selkäänsä oikaisemaan. Lukkari ja koulumestari\nmenivät kammariin jossa heille annettiin ryypyt.\n\n-- Tämä olikin hyvään tarpeeseen, virkkoi kanttori ryypättyään.\n\n-- Niin oli minustakin kuin rasvaa rattaille, todisti koulumestari.\nAlkoikin jo kupariseppä päätä takoa koputella.\n\nRyypättyään menivät koulumestari ja lukkari tupaan, jossa he\nkorjasivat kirkonkirjat laukkuun.\n\nTalonmiehet kantoivat tupasesta suuren pöydän tupaan ja asettivat\nsen toisen pöydän päähän. Naiset kantoivat ruokaa pöytään.\nKylänlukuherroille oli kanttorin neuvon mukaan keitetty madesoppaa,\nvaan talonpojille oli keitoksena liharokka. Lampaan- ja sianlihaa oli\npaistina lukuherroille. Muulle rahvaalle annettiin rokassa kiehunutta\nlihaa.\n\nKun ruoka oli pöydässä, käski isäntä vieraat ruualle.\n\nRovasti istausi yksinään pöydän päähän, kanttori ja koulumestari\nkävivät pöydän taakse sarvenelle. Holttolan kirkonmies, kylänvanhin\nja talonisäntä istuivat toisen sarvenen kohdalle. Alapuolelle pöytää\nkävivät Niemelän miehiset kestivieraat. -- Kylänlukuaikana pidettiin\ntavallisesti kevätkestit. Toiseen pöytään kävivät kinkerikunnan\nkaikki isännät, jotka talon isännän pyynnöstä olivat jääneet\npäivälliselle lukutaloon.\n\nKun kaikki olivat asettuneet paikoillensa, rovasti sanoi:\n\n-- Nyt saavat talonisännät toimittaa ruokasiunauksen; meidän luvut ja\nlaulut olette te kyllä kuulleet.\n\nTalon isäntä rykäisi ensin ja luki ruokaluvut. Kylänvanhin lauloi\nruokavärssyn.\n\n-- Kylänvanhimmalla on vielä noin kajakka ääni, vaikka on jo vanha\nmies, sanoi rovasti laulun loputtua.\n\n-- Ei minun ääneni nyt enää kulje niin kuin nuorena; silloin minä\nvedin kuin pajupillillä, vastasi kylänvanhin.\n\n-- Kylläpä tuo vielä soipi nytkin, kehui rovasti.\n\nIsännän jaettua ruokaryypyt alkoi jokainen syödä. Aterian aikana\npuheltiin minkä mitäkin. Kun kaikki olivat ravitut. Holttola luki ja\nLahtelan isäntä toimitti veisuun. Pöydästä noustua kiitti jokainen\nisäntää ja emäntää. Talon perhe ja vieraat naiset söivät perästä.\n\nKun ruoka oli korjattu, rovasti sanoi:\n\n-- Nyt ei muuta kuin hevoset eteen, miehet rekeen ja antaa mennä\nalamäkeen.\n\n-- Pitäähän lähtökahvit vielä ottaa, vastasi talonisäntä.\n\n-- Tehdään niin, myödytti rovasti.\n\nKun kahvi oli juotu, valjastivat nuoret miehet rovastin ja kanttorin\nhevoset. Koulumestarille valjastettiin talon hevonen. Sitten ajettiin\nhevoset tuvan rappusten eteen ja kannettiin kirjalaukut kanttorin\nrekeen. Isäntä tarjosi vieraille lähtöryypyt.\n\nSillä aikaa kun hevosia valmistettiin, harkitsivat lukuherrat lähtöä.\nIsäntä auttoi rovastille turkkia päälle ja köytti punaisella pitkällä\nvyöllä turkin kiinni. Mauno-setä ja kylänvanhin auttoivat toisia\nlukuherroja pukutuumassa. Kun kaikki oli saatu reilaan, he kättelivät\nmiehiä ja likistivät naisia jäähyväisiksi. Ovesta mennessään he\nlukivat kiitoksia ja sanoivat yhteiset jäähyväiset.\n\n-- Jumalan haltuun, vastasivat tuvassa olevat kumartaen. Isäntä,\nHolttolan kirkonmies, kylänvanhin ja Mauno-setä saattoivat vieraita\nrekeen. Toiset katsoivat ikkunasta vierasten lähtöä.\n\n-- Rovasti ei pane pahaksi, minä laitan tässä vähän tuomisia pappilan\nrouvalle, sanoi emäntä ja samassa laskea muksautti suuren tuohikontin\nrovastin reen seville.\n\n-- Suuri kiitosta, hyvä emäntä, virkkoi rovasti. Käyhän pappilassa\nkahvilla kirkossa käydessäsi!\n\n-- Kiitoksia paljon! vastasi emäntä niiaten.\n\nSitten emäntä toi torppasäkillisen tuomisia ja antoi koulumestarille,\njoka sen kiittäen otti vastaan ja pyysi emäntää käymään kotonansa.\n\n-- Mielelläni minä laittaisin kanttorinkin emännälle tuomisia,\nmutta kun en häntä tunne, niin olkoon laittamatta tällä kertaa.\nVastaisuudessa kun tulen hänet tuntemaan, niin laitan sitten, sanoi\nemäntä nauraen.\n\n-- On niistä akoista välistä hyötyäkin, ilvensi koulumestari. Lapsen\nsynnyttyä kannetaan rotinoita, annetaan hammasrahaa ja vieläpä hyvät\nystävät muulloinkin tuovat tuomisia. Mutta sinulla ukkopahalla kun ei\nole akkaa, niin saat olla tuomisitta.\n\n-- Sinä saat ylpeillä akastasi, vastasi lukkari. Jos ei minulla ole\nakkaa tuomisia saamassa, niin ei sitä ole sitten vatiakaan velomassa.\n\nKun oli vielä kerran kiitetty ja jäähyväiset sanottu, lukuherrat\najoivat matkaansa.\n\n-- Nyt on tukkajuhla tarkoin lopussa, sanoi Mauno-setä tupaan\nmennessään.\n\nToiset lukuvieraat läksivät myös matkaansa, vaan kestivieraat jäivät\nvielä huomiseksi, jolloin hekin runsaasti tuomisilla evästettyinä\nmenivät kotiinsa.\n\n\n\n"]