[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fEaEI0JVlwnLQmsux4ZFhn36fKz8Sn8s38W-6T8EE-cs":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":17,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":22,"gutenbergSummary":17,"gutenbergTranslators":23,"gutenbergDownloadCount":17,"aiDescription":24,"preamble":25,"content":26},1669,"Umme ja Pimjä","Nortamo, Hjalmar",1860,1931,"1669-nortamo-hjalmar-umme-ja-pimja","1669__Nortamo_Hjalmar__Umme_ja_Pimjä","Raumlaissi jaarituksi","novelli",[],[],"fi",1930,null,39796,198093,true,[],[],[],"Kokoelma raumankielisiä jaarituksia, joissa seurataan muun muassa Tasala Vilkin ja Hakkri Iiron vaiheita. Lyhyet kertomukset kuvaavat paikallista elämänmenoa, kommelluksia ja kaupunkilaisten kohtaamisia murteella höystettynä.","Hj. Nortamon 'Umme ja Pimjä' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 1669.\nE-kirja on public domainissa koko EU:n alueella, joten emme aseta mitään\nrajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen k.o. maissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","UMME JA PIMJÄ\n\nRaumlaissi jaarituksi\n\n\nKirj.\n\nHJ. NORTAMO\n\n\n\n\n\nPorvoo,\nWerner Söderström Oy,\n1930.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\n Tasala Vilkk ja Hakkri Iiro ruppevak kans kirja värkkämä\n Ko Snurra ammutti\n Tasala Vilkk lukkrin\n Ko mnää oli Uudeskaupungis joulu viättämäs\n Poliiskoer\n Raski ja Kranaati vastongäymse\n Ko seppmestar Turkiaine veroilmotukses tek\n Ko mnää ja meijän Gatriina oli uutt hattu ostamas\n Rehtrim borti\n Ilma vaatteit\n Englandilaine five o'clock tee\n Kvartetin gasvatustytär\n\n\n\n\nTasala Vilkk ja Hakkri Iiro ruppevak kans kirja värkkämä\n\n(Hakkri Iiro juttle)\n\n\nI\n\nMek kaks, Tasala Vilkk ja mnää, Hakkri Iiro ole suuttunn Anundilan \nGalkkell ja meinan dehd vähä niingom besäero hänest kaikis meijän \ndoimeisan.\n\nKäve, näättäk, nii, ett ko met täsä yks syyskuu ehto meni Anundlaha, \nniin Galkke istu siällk kamarisas pöydä ääres, pitkvartinem biipp suus \nja hanhesulgast teht pänn gädes ja kirjotta, nii ett yks krahin vaan \nguulus. Ei ollp, paha, meit huamavannaskan goht, muttkon grooke vaa \nniit krääkeijäs paperihi ja puhals ai joukko semse sau, ettei miähest \nnäkynn muttko hiuka selkpuald.\n\n-- He ova ny oikken doimeisas olevannas, kuiskas Vilkk viime mnuun \ngorvahan, go me hetke aikka oli istuskell ove suus ja katells stää \nKalkke vähti siinp paperis kimbus.\n\n-- Nii händ, mnää vastasi, ja me ole ny niim bois tämä mailman \ngohinoist, ettei mnuu ja snuu huamatakka. Tua o nys stää luamse \nhuumaust, kon dlee ai joukko hänem bäälles, niingos hänem buheistas \nmuista.\n\n-- Muista oikke ja stää kyll se ny on, gosk hän sano, ett häne sillo \nain däyty ruvet kirjottama. -- Luamse huumaust! Kaunist luamist \nsemnengin, go vart vaste istu alas pistämäm baperillk kaikengaldast \npilkka ja valett parhamist kambraateistas. Semse luamse huumaukse \nalaseks joutuvat täsä kaupungis Striiskaki ja Ruika Ulla-Maij ja \nSukanderska ja mone muu vaimihmse vaikk joka päev, jos vaa joku heijä \nmiäles pahotta.\n\n-- Siinäs sanosikkin dotude sana. -- Mutt heijäm buhes, näitte \nvaimihmiste mnää meina, ei kest muttko hetke. Ja sitt se o menn niingon \nduulen gohaus. Mutt ne umme ja pimjäk, kon Galkke tosa ny aja kokko, ne \njäävä moneks Herra ajaks spöökkämä ihmisten geskudes sendähde, ett se \npaha saa ai jongun doise haljum bränttämäm baperillk kaike se \nviheljäisyden, go hän luamse huumauksesas valettle meist ja muist ja \nkoko täst meijän gaupugistan, nii ett Raum ruppe jo olema vähä niingo \nhuanos huudos pisi mailma ääri.\n\n-- San ny muut. O se sendä ihmelist, ettei semnen doim, ko se Kalkken \ngriipustlemine ja kiijattem bränttämine ol lais kiälett.\n\n-- Ei olk, ko siit saa maksoki viäl, pist Kalkke siihe meijäm buhen \nrakkoho. -- Me en oll huamann lainkka, ett hän ol virgonn luamse \nhuumauksestas ja istus ny ja kattel meit naurun gare suumbiälis ja \nkaikin davo harmittavaise näkösen.\n\n-- Jaaha, poja, jatko hän sitt. Mnää kirjota uutt kirja täsä. Ensmäine \nluku o valmis.\n\n-- Me auningoitti stää täsä, Iiro ja mnää, -- -- -- Meijän \ngustanuksellan gaiketakki snää jällk koitap pittä ihmissi hyväll \nhumöörill.\n\n-- Stää mnääki, ett mnää ja Vilkk snuun gonttpuusas taas istus saan \ngoko seorkunna lystiks.\n\n-- Kyll oikke mek kaikk taas lengeis ole. -- Mutt es snää, Iiro, sendä \nolk kom biäne matka fölis. Toises luvus jo snää putto mastost Sidney \nhaminas ja se o snuu loppus.\n\n-- Jumal siunakko sendä! -- Snää oles sitt oikke murhmiäs, Kalkke! -- \nOngost tomnengi sendä luvalist?\n\n-- Miksei olis. -- Mnää tee snuun gansas miälesän juur jämtt, mitä mnää \ntahdo. -- Kiit onnias, ettäs pääse näim buhtast pois elämäst.\n\n-- Nii, niin, gyllkaiketakki mnuun daita käyds sitt vissi huanomi, \nVilkk huakkail ja ol peljästynny näköne.\n\n-- Kyll oikke asjas sillk kandillk kallistuva. Snää lähde Ammeriikkahan \ngultta kaevama ja siälls snää joudu niim bahan gniippihi, ett snuum \nbelastakses nahkas täyty omi lupines ottat toise miähe heose ja lykät \nse seljäs liässuhu ja sitt snää saadan gii ja vähällp pitä, ettei snuu \nvedet -- --\n\n-- Jaa, ett mnää varasta heose vai?\n\n-- Mitästis sillt toimituksell nii julma nimi anna. Hädäsäs snää sen \ndyä joudut tekemä.\n\n-- Tiäd hiuka huutti sendän, Galkke! Mnää en dulk koska niin gova \nhättähä, ett mnää ruppeisi heosevarkkaks. Ja jos snää aja mnuust kokko \njotta semmost, niin gat ettes, kuis snuun gäy. Kyll mes snuu sillom \nbehmitä, sengi hanhesulgan grahnuttaja. -- Ja hyväst ny.\n\n-- Nii, hyväst nyk, Kalkke. -- Jatk snää vaan girjottamistas ja \nmurhias. Iangaikkinen gadotus snuum balkkas o. -- Ja tiäds se, ett \nSidneyhi em mnää ment tämä jälkke enä koska ja puttomat mnää olem \nbysynn ennengi mastos ja meinam byssy viäl ettippäingi.\n\nNii mes sitt jätin Galkken duhrimam bapereitas ja paino hiljaksis \nTasalat kohde.\n\nKo mes sinnp pääsi, nii Vilkk avo piirongin glaffis, ott rommpottus \nesill, hak kuuma vett ja sokeri köökist ja met tein glasi ittellen. \nVähitelle rupes pahin harmi sitt hävimä meijä miälestän, mutt ei se \nvalla jäljettömi sendä ottann haihtuakses. Eritottengi Vilkku kismitivä \nnek Kalkke jutu ja häm burist ai joukko leuvojas yhte ja sähätt \nhamppattes raost: \"Vai toise miähe heose ja omi lupinen. -- Ajattlest, \nIiro! Tasala Vilkk heosevaras.\"\n\nNii mes siins sitt istuskli eik puhe tahtonn oikke otta luistakses, \nennengo Vilkk kysys, ett mitä me oikke ruppen duan Galkken gans tekemä.\n\nSillo mnää otim buheks yhde semse asjan, go mnää olin gaua jo miälesän \nhautonn ja sanosi aluks Vilkull:\n\n-- Mnää olen dätä asja ajatell jo mond aikka ja mitä enemä mnää stää \najattle, nii stää enemä mnää tlee siihem bäähä, ettei täsä aut muu ko \nmitat samall mitallk, ko meill mitata.\n\n-- Ny em mnää oikke ymmär, mitä snää tarkota. -- Selkkäs Kalkke \ntarvitte saad ja konei hän meill olk koska sendä selkkäm bystynn \nandama, ni em mnää ymmär, mitä mitoi snää puhellas tarkota.\n\n-- Tarkota stää, ett jos joku snuu haukku, ni snää haukut takasi ja jos \njoku snuu maala uutskoti näköseks jossan girjas, ni snää tee hänells \nsamam balvlukse.\n\n-- Snää meinas sitt, ett mekki ruppeisin girjoj värkkämä!\n\n-- Sillaill oikke. -- Yhden girjan gummingi. Ja siins sanotais, kumne \nse Anundilan Galkke oikke o ja maalatais hän oikken gauniks.\n\n-- Rohkjald tundu snuun duumas. -- Mutt olis se sendä aika präiskäys \nKalkkell. -- Ja kyll mep pansi hänem bäättämäm bäeväs viäl huanomis \nolois ko heosevarkkan. -- Saastase muattiki!\n\n-- Em mnää ymmär, mingtähde snää tätä ajatust nii rohkjanp pidä. -- Näi \nehtosi meill o aikka pann yht ja toist kokkon Galkkest ja hyvis ajois \nenne joulu niist meijä jaarituksistan on gokkondunnk kirjambaksunem \nbinkk ja se me lähetäm brändättäväks.\n\n-- Mutt jos ei se kelppakka niillk kirjambränttreill. -- Mitästis sitt \nsano? Sillo o meijän dyän menn hukka. Ja aut meit armias, jos Kalkke \nviäl sitt saa tiättä, ett kaikk noi nolost päätys. -- Sillo meist vast \nkamali kuulls saada hänen girjoisas.\n\n-- No, em mar mnää olis koska uskonn, ett snääki olep pelkur. -- \nYmmäräk kaiketakki snääki se, ett kaks ain deke pareman dyän go yks, ja \njos Anundilan Galkken girjak kerran gelppavap prändättäväks, niin \ngelppavak kaiketakkin Dasala Vilku ja Hakkri Iiron girjak kaht \nkauhjami.\n\n-- Nii, nii, em mnää niit maalissi vaaroi pelkk. Mnää luule, ett snää \nIiro tiädäs se hyvi. Ja semsis olois o valla vääri, ett snää sano mnuu \npelkriks. Mutt tämse hengelise asjas saava mnuu funderaman doisengin \ngerra, enengo mnää käy niitten graivärkeihin gii. -- Semse asja ovas \nsendän doist ko sormkoukuveto esimerkiks. Ja kyll mnuu se sannot täyty, \nett ihmetell mnää olen Galkke rohkeutt, ko se uskals alkkas sen \ngirjottamise vähtis. -- Kyll mar stää sitt jatkak kelppa, kon gerra om \nbääss hyvä alkkuhu.\n\n-- Kyll mek kaikk heikoj ole meijä Herra edes ja Kalkke o vissi yks \nniit kaikkja heikomppi ja mitä hän gerra o uskaldann yksnäs, nii stää \nei meijän gahden darvitt peljät yhtikä einett.\n\n-- No, kosk snääki myänä, ett mek kaikk heikoj olen, go me oikke \nylimäise isä vaagallp panna, ni mnää ymmärä, ett snää olet tätä asja \nlailes ajatell ja ole valmis alkama se sills sydäme nöyrydellk, kon \ndämssem bisnessihi mnuu järken jälkken guulu. Ni ett ruveta vaan \ndoimeihi sitt. Mutt kuule, ny o yks asi se, ett semses toimes täyty \nkirjotta vallan durkasest, ja mnuu sormem buuttuva jo, ko mnää tavalise \nmynsträysrullan griipustan gokko. Mnuus ei ole miäst krookkiman \ngirjotuspaperi arkkräkningillp pookstaavei täytte, ei ainakka semssi \npookstaavej, ett kirjambränttri niist mittän dolkku saisiva, vaikk he \nladoisivas silmklasej ussemangim barim bitki nokkatas. Ja snuust ei olp \npuhettakka, sillongo semmost miäst tarvita, vaikkas lukemaha olekkin \ngoko mato.\n\n-- Sillaill kyll asja ova. Mutt mnää ole ajatell, ett pyydetäis se \nLindruusi maister, kon Gäkelä ylises vooningis asu Brandemburin gans, \npanemam baperillk kaike se, mikä meijä sydämellän makka. Hän deke sen \ngyll ilma erityist makso, ko hän vaa siint toimes ollesas saa vedells \nsaui koko aja ja sillon dällö jongun glasin dodi liiveihis.\n\n-- Nii, nii. Kyll hän ongi se miäs, ko met täsä toimes apulaisent \ntarvitte. Ja maksa mnää hänell miälelläs jongu verra rahapalkkaki. Ole \nmuutongi meinann jollan davall autta heit vanhoi raukoi, ko hes siällk \nkahden geske huushollias hoitava ja laittavas suttava itt ruakaski.\n-- -- Sillongo heill ruakka o. -- -- Nii ett kyll snää tämä asja oikke \nhyvi ole alkkum bann. Mutt lopus kiitos seiso, ja mnuun gäyvä oikken \ngylmä värep pisi selkruatto, ko mnää ajattle, ett kuit tämä jutt oikke \nmahta päätty.\n\n-- Älä siint turhi sur, muttko sank, kosk me alga sen doimen.\n\n-- Jaa, ett kosk se aljeta. Aljetan gosk hyvänäs, konei vaam \nberjandapäeväns siihen doimehe ruvett, sillett perjandapäevän mnää en, \nniingos tiädätt, tee mittä suuremppa kauppa eng alust mittä suuremppa \ntoimitust eng lähd pidemppä reissuhu. Mnuu isän varott mnuu ai semsest \nja stää varotust mnää ole noudattann. Yhde ainoan gerra olen \ndalvreissuhu lähtennp perjandapäevän, eng sillonga olis lähtenn, muttko \nmnää niihi aigoihi viäl oli merimiähen girjois buuris, ni ei auttann \nmuu ko lähti. Se ol se onneton Riio-reis Amphionill. Pari haaveri tehti \nmennen dulle ja kapteen ja kuus Raumam boikka haudatti Riioho. Itt mnää \nja sairastusin geldtauttihi, mutt friskanusi vihdo viime sendä. Se ol \nkamal reis.\n\n-- No nii. Ne ova oll ja menn. -- Jos sitt aljetais ylihuame, lauanda. \nEhtost, saunast päästy.\n\n-- Kyll mar se vaa sopi. Ja käsketä se Lindruusi maisteriki saunaha. \nMnää luule, ettei hän ol isso aikka löylys oll.\n\n-- Niin gyll paras ongi. Ja mnää lähde nys sitt oitis Käkelähä sana \nviämä Lindruusi maistrill.\n\n-- Odotast nys sendä yks hiukk viäl. -- Nääks, ko mnää tykkä, ett jos \nmek kerran gäske Lindruusi maistrin dänn, niin gyll vaa asi o semne, \nett meijän däyty käski Brandembur ja. Hek kuuluva yhte eik ols sanott, \nett toinen dleeka, jos ei toist kans käsket.\n\n-- Kyll mar asi nii ongi. Ja kukatiäs meill om Brandemburist appuakkin \ndyäsän. Ossa hän gummingi almnaka ulkko ja tiätä kaikkettem baremppatte \nraumlaiste syndymbäevä ja kualimbäevä ja suvuhaara ja muus semse asja. \nNii ett käsketä vaa. -- Mutt kyll hänells saatta sendän dull este, jos \no häne vooros tehdp prannvahtivirkka ens suunnundat vasta yäll.\n\n-- Sill ei ol väli. O hän gäskett kummingi. Ja kerkke hän sendä saunaha \nja klasingi lämmityksekses saama, ennengo häne yävooros alka, jos se \nhänell o edesäs.\n\nNii mes se asja alkkum bani, mnää ja Vilkk, ja mnää läksin Gäkelähän \ngäskemä Lindruusi maistri ja Brandemburi saunaha ja piänells \nsuuavauksellt Tasalaha ensmäis lauanda-ehtost.\n\nKovast ne vanhappoja mnuulld kysysivä, ett mikk pidos siällt Tasalas \nnys sitt rustata, mutt em mnää ilmottann lainkka, ming tähde mnää \noikkjastas liikkell oli. Mnää katosim barhamaks jättäs se asja \nselittämise siks, kon dyä aljetais ja läksin diähen Gäkeläst, ko oli \njongu hetke Lindruusi maistri ja Brandemburin gans praakkaskel, niingo \nhyvä tapa vaati semseld miäheld ko mnuuldakkin, go ole sendä se verra \nmailmas paremppatte ihmiste seoras oll, ettän diädän, guis semses olla \nja mikä sopi ja mikä ei sov.\n\n\nII\n\nLauandaehtost mes sitt oti ens oikken gunnjalise löylyn Dasala saunas. \nMe oikken goiti, mnää ja Tasala Vilkk, ett kumssi he oliva löyly \nkestämä, nek Käkelän gaks bruuri ja kyll mnuu se sannot täyty, ett hyvi \nnep pojap pualias pitivä meijän gansan. Kyll se Lindruusi maister \nsendäm baremim bia näk parhamaks kiipusta laold alas, mutt siin \nBrandemburis me vast vastuksen löysi. Mnää ja Vilkk karasi voorotelle \nalas löyly heittämäs ja ko siäll laolls sitt jo ol niin guum, ett pihk \njuaks valla oikkjanas välikato laodoist ja ett mnuum boskesan dunnus \njuur niingo mnuu olis poldiraodall merkatt, ko Vilkk kuiskutt mnuun \ngorvahan, ett hänen däyty vissi lähtik kuumutt pakkoho, nii eiköst tämä \nBrandemburi riivatt sanonn, ett ny hän mene voorostas löyly heittämä, \nkosk hän miälestäs tunde kondeisas viäl stää viimistalvist kylmytt. \nKolm aika kousalist se poik sitt viskaski vett kiukassehe ja tul aika \nhyämy takasin daas. Me oli, mnää ja Vilkk, valla läkättymäisillän ja \nvaikk Vilkk puhel, ett mnää ruppe jo lämppemä ja lähden däst \nhiljakselles \"sährimä alaspäi\", niin gyll hän giiruman gautt koippes \nlaold korjas ja ähgys ja puhgus hetke aikka pesopunga viäres, ennengo \nhän sai jatko puhesses toime. Mutt Brandembur makas muin miähin laoll \nja vihdos ittiäs, nii ett fläiskys vaa. Mutt kyll ai hän sitt oliki \nniim bunanen gon grapu, ko hän vihdo viime ol vihtomises lopettann ja \ntul pesemä ittiäs. Ja hiki hänest juaks nii ettän viäläkki ihmettle, \nett semsest kuivast, laihast kränäst lähte sendä niim bali tuareutt, ko \noikken govallp panna.\n\n-- Ohhoh sendä, sekost sitt friskas! En ol isso aikka semmost löyly \nsaann, häm buhel ja oijendel pitki laihoi koippeijas ja nautes elämäst.\n\nTytyväine ol Lindruusi maisteriki oloihis, ja ko mes sitt pestyän ja \nvaatetettuan itten jällt tliin Dasala salihi ja siäll ol muarin doimest \npöyt kori ja ko Vilkk koht sitt rupes tekemän glassi ittelles ja käsk \nmeit toissi seorama esimerkki, ni sillongost Käkeläm boikkatten \ndaulvärkk vast oikken girkastus. Ja ko siins sitt hetke aik stää \nprygäys ol maistett ja hyväks havatt ja yht ja toist turha aikkast \npuhelit, nii Vilkk krakist kurkkuas ja rupes oikkem berimbohji \nselittämä, mimse aevotukse meill oliva ja millaill me oli ajatell nep \npannt toime.\n\nKo Vilkk ol lopettannp puhes, ni ol kappal aikka nii hiljast Tasala \nsalis, ettei kuulun muut kom biänd korina Brandemburin gurkust, ko hän \nniälas aikamoise suundäyden dodi liiveihis. Viime Lindruusi maister \nrupes naputtama sormeines jotta marsin dahti pöyttähä ja vast ko hän \nhetke aikka stää toimitustas ol jatkann, ni händ sanos: -- Jaa-a, ei \nteild rohkeutt puut, snuuld ja Iirold. En olis, pahus soikko, itt koska \nuskaldanns semssi ajatell, mutt niingos sanosi, Vilkk, kosk se o \nluanistannk Kalkkeld, ni miksei se luanistais teildäkki. Ja kyll mnää \nvaam baperillp pane, gon des sanott, mitä siihem bistetä. Mutt se mnää \nsanon goht, ett jos te ruppett kirja kiijottaman gostaksen Galkkellt \ntaikk maalataksen häne nii mustaks ko suingi, ni semses toimes em mnää \nrupp auttaman deit. Ei kirja saa ruvet kirjottama semses tarkotukses. \nEik Kalkkeka olt tahtonnt teit millän davall alentta ihmiste silmis.\n\n-- Soo-o, vai ei ol. Mitäst muutakka hän on dehnk, ko hän o mnuust \ntehns semse hiukan dyhmändotkose junkkrin, gon gulke yhdest pahuden \ndyäst toissehe, Vilkk huus ja löi nyrkkis pöyttähä. -- Ja ny hän meina \ntehd mnuust heosevarkkam bäälsem bäätteks. -- Ajatelkkast, maister \nhyvä! Heosevaras! -- Tasala Vilkk -- heosevaras.\n\n-- Nii ja händäst, mimseks hän o mnuu sitt maalann. Meijä äite sano \nyhtmitta mnuu, ko mnää tee hän eli jottam biänd jekku, ett kyll o sendä \nsynd ja häppi, etten mnää elämätäm barannk, ko ole juur jämtt semnen, \ngon gaikk mnuun dundevak Kalkken girjoist. -- Ja stää Kalkke nälkkimist \nei sais maksas samall mitall! -- Mistäst mes sitt kirjotaisi, jos en \njuur Kalkkest! Ja jos hän deke Vilkust heosevarkka, ni met tee hänest \nvaikk väärä rahan dekkjä ja pane häne istuma Rauman girko ristkäytvällk \nkonttpuus kolms sunnundat peräsi ja sitt hän saa kulkki linnast linnaha \nja viime me anna hänem balelttuk kualjaks Vaasa linna ja Turu linna \nvälisell reisullas. -- Semses ei ol mittäm baha. Se o vaa stää luamse \nhuumaust ja miälkuvitukse lentto, niingon Galkke stää nimittä, stää \nkirjottlemistas ja jaarittlemistas.\n\n-- Nii, mutt Kalkke ei tarkott sill mittäm baha. Mutt jos tet tahdott \nkirjottak kirja paha tarkottaksen eik minkkä muun dähde, ni se o vallan \ndoist, eng mnää tahd ollt teill apuns siint toimes. Ei pahalls sisull \nnäättäk kirjotet mittä hyvä kirja, ja huano kirja en mnää aut teit \ntekemä, vaikk kuip pali maksaisitt. Ja se o mnuu viimene sanan däsä \nasjas.\n\n-- No, mutt o hän ny oikke helkkar sendä. Vilkk harmittel ja kraape \npäätäs. Ja kiukkune oli mnääki, ettän vallan gihisi, mutt en sanonns \nsendä mittä.\n\n-- Siihe se sitt lahos, koko se jutt. Ei meijä jaarituksiam brändät \nkoska, Vilkk huakkal.\n\n-- Sild oikke näyttä ettei prändät.\n\n-- Ei näyt vaa sild, muttko se asi o nii ja semseks se jää, ei siit \nmihinkkäm bääs. Em mes saak Kalkkest kirjotta ja mistäst mes sitt \nkirjota?\n\n-- Kyll tek Kalkkest kiijottas saatt, Lindruusi maister siihe sanos, \nmutt ett tes saak kirjottap paham bääll hänest, loukataksen händ, \nymmärättäk? Ja on gaiketakkin deill monest muustakki miähest ja \nvaimihmsest ja monist tapauksist täsä meijän gaupungisam huhuttava, \nettet yksistäs Kalkkest koko aja jahnama rupp. Ei semnen gelpp, \nnäättäk. Se tliis liia ykstoikkoseks niillk, kon deijän girjatan lukema \nruppeva, sitt ko se o valmis, valmiks kirjotett ja valmiks prändätt.\n\n-- Vai nii, vai saisi mes sendän girjottak Kalkkest. -- -- No, ja kyll \nmar me häne hiuka naurualaseks kans tehds saa?\n\n-- Nii, ja antta hänem bäättäp päeväs kans, niingo me hyväks nää, \nkiiruti mnää lissämä.\n\n-- Saatt händ, kon ett te millän davallp puh paha hänest. Sillett \nniingo mnää sanosi, ei paham bääll aljetust toimest tul mittä hyvä \nvalmist. -- -- Asi o näättäk nii, että mitä kylvä, stää saa niittäkki.\n\n-- Suutta kyll siinp puhes perä oll, Vilkk möris ja katos luinautt \nmnuu.\n\nMutt mnää vilkauti silmä hänell ja hän ymmärs, ett se meinas niim bali \nko ett: \"Olkko menneks, kyll tämä asi klaarata.\"\n\n-- Jaaha, Vilkk sitt sanosiki, kyll kaikk näi sitt o hyvä reedam \nbuhutt. Ja mnää ole ajatell, ett ylihuame ehtost, maananda ehtost, mes \nsitt alja.\n\n-- Aljeta vaa. Kyll mnuulls sopi. Tänäpehtost mnuull ongi viäl hiukan \ngirjottamist, nii ett mnuun däyty vähitelle lähtit täst kotti. -- \nHyväst nys sitt vaa ja kiitoksi pali saunast ja todist. Oikke hyvä ny o \nollaksen.\n\n-- Ja mnuun däyty lähti yävoorollen, Brandembur sanos. Kuingast se asja \nlait o -- tarvitangost mnuu tääll maananda ehtost?\n\n-- Tarvita händ. Tervtulo sitt vaa maananda ehtost. -- Mutt klasit \ntyhjäks sendä, ennengo lähdett.\n\nLindruusi maister ja Brandembur tyhjensivät todiklasis, sitt hek \nkättlivä meit, sanosiva hyväst ja läksivä.\n\n\nIII\n\nMnää jäi Vilkun gans viäl juttlema yhde eine niist meijä hankkeistan ja \nkyll niist vaa juttu piisasiki. Stää Lindruusi maistri mes siin \nihmettlin, go se niin gamalast pit siit kii, ettei paham bäälls saak \nkirjotta, ja kyll me vähitelle rupesi ittekki andama myäde, ettei \nKalkkeka sendä meist mittä hunsvotej ollt tehn. Ei tähä astikk \nkumminga.\n\n-- Ei olt tehnt tähä astikk, jatko Vilkk tätä meijäm braakkamistan, ei \nolt tehnt tähä astikk, mutt ny hän näky käändävän gelkkas toissippäi.\n\nMnää ymmärsi, ett se heosengähveldämise jutt ai vaan dek Vilku miälen \ngatkeraks ja meinasi juur ruvet lohduttama händ, ko ovi aukes ja Kalkke \ntul sisäll.\n\nMutt me olin duskin gerjenn hänell hyvä ehtot sanoman, go meijä \nyläpualellan ruppe kuuluma vähä kamala rytinä ja paukkna ja me \nhuamatte, ett jottan dlee alas.\n\n-- Tulp pöydä all, Iiro! pöydä all ja vähä jouttust sittengi! Vilkk \nhuus. Mutt ei häne olis tarvinns semssi huutta. Mnää oli sujauttann \nittem böydä all jo enne händ ja istusi siäll ja ihmettli, ett mitä ny \noikke on dapattunn ja mikä täst lopuks tlee. Sillett ryskys ja paukus \nvaa yhtmitta ja tomu lens, nii ett mnuu olivas silmän ja nokkan ja suun \nvallan däynns stää. Yks kamalan gova paukaus viäl ja ny mnää ymmärsi, \nett jottan gauhja raskast ol pudonns sem böydäm bääll, ming all me olin \ndurva hakenn. Pöyt rytis ja natis ja pakkas hiukan gallistuma -- Ja \nkaikk tämä tapadus paris silmäräpäykses.\n\n-- Annast katto falskak se pöyt. -- Sillo o meijä loppun dull, Vilkk \npuhel.\n\n-- Ymmäräks snää, mitä oikke on dapattunn?\n\n-- Ymmärän gyll vaa. Semmost o dapattunn, ett välikato on dull alas, \nniin ett kropsatt vaa, ja jos tua pöyt kallistu enemä, ni sen gondi \nmeneväp poikk ja me menem blitiks. Koit stötät pöydän gondei sillp \npualell vaan, gyll mnää stöttän däld pualeld.\n\n-- Siunakko sendä. Kuingast välikato puttomam bääse?\n\n-- No, net tehti enne mailmas nii, ettei niist tiäd, kosk ne ova \nihmiste niskas. 1853 tul pappla sali välikato alas. Piik ol menn vintti \nja se ol liikka paino välikato miälest ja se läks alas kamalallk \nkohinall. Pruustinna kerkes piän laps sylysäs pöydä allp pakko. Piik \njäi killuma vaatteistas yhde naula nokka, sai suales solmuhu ja kual \nmuutmam bäeväm beräst. Tomu tul akknoist, nii ett ihmse luuliva valu \nolevas vallallas papplas ja toiva vett ja pruutti paikall. -- Semssi ne \nvälikato näis vanhois Rauman dalois ova. Ei niist tiädk kosk net tämsen \ndeon dekevä.\n\n-- Kamala sendä. -- Ja kuik Kalkke olle käynn?\n\n-- Plitiks hän men. Mnää näin, gon gato putos hänem bääs pääll. -- O \nmar sendä yks Jumala onn, ett meijä muar o sills Soukaste reisullas. \nKyll mar hän dääll olis vissi henges mistann.\n\n-- Nii händ, ol kyll se onn sild kandild asja katote. Mutt ol se \npahakin doiseld pualeld.\n\n-- Kuip paha! Mitä snää oikke meina? Olisk snuu miäles pareve, jos mnuu \näiten olis nys samas reedas kon Galkke o?\n\n-- Em mnää ny juur stääkä mein, muttko meina vaa, ett konei hän oll \nnäkemäs, kuittämä kaikk tapadus, ni meijä syyksen häm bane tämän gato \nalas puttomise. Se o viss asi se.\n\n-- Kyll mar asi nii ongi. Kyll hän sen deke, siks ko hän saa tiättäk, \nkui asja lait oikke ol. Ja jos me nyk kualen dähäm böydä all, ni ei hän \nmittä semmost sendä sanokka ja mitä se sitt enä merkittis, vaikk hän \ndaikk kuka muu hyvänäs sanois meist stää taikk tätä. Kualull ei \njälkpuhe mein mittä, olkko nep puhes sitt hyvät taikk paha.\n\n-- Niin gyll ongi. Mutt mnää meinangi, ett siint tapaukses, ett me \nhengis viäl pääsen däst kniipist.\n\n-- No nii. Se o sitt se aikkane murhe. Ei ajatells semssi, muttko \najatella ny vaa stää, ko meit lähembän o. -- Jaa-a, ny o sitt Kalkkekim \nbois meijä lengeistän. Mnää näin, go hän men dual ovembiäles lussuhun, \ngon kato alas tul kropses.\n\n-- Älä nyk kamaloitas. -- Semne hyvä miäs ko hängi ol. Ja hänem bit \nkualema niingo rott loukkassehe. -- Muistaks kuif flaatas semse rota \novak, ko saada niist pyydyksist, kom buttova rota niskaha.\n\n-- Muistan gyll vaa -- -- oi voi sendä! Ved lujast stää pöydän gondi \nyläpäät ittiäs päi. Annast kattok, kuit täsä käy. Kamalald näyttä -- -- \nJumalan giitos, nyt tlee ihmissi jo appu. -- -- Mitä perhnoit -- vett! \n-- -- Nep pahuksen glaakkri luuleva, ett valu o vallallas! -- -- \nKuulest, kui he hakkavap pruuttattem bumppu. -- Turkane sendä! -- Kas \nnii, nyt tlee jo vett tännekki. Saas nähd, ett ne hukuttava meijä.\n\n-- Hukuttakko sitt. -- Miälumi mnää vetten gualen, go se, ettän mene \nmäsäks katom baino all. -- -- Kas nii -- -- ny he ova vissi huamann \nerhetykses, kosk ei enä pumbut -- --. Kyll täst hyvä ruppe tleema.\n\n-- Älä ol nii sääkkert siit asjast. Kyll vaa nässis o, jos met täst \nhengis pärjä itten. -- -- Ai, ai sendän gon dua pöyt rytise!\n\n-- Rytise händ. -- Kyll ihmnen dääll mais o monesorttise vaara alasen. \n-- Ajatell, ett mekkin, gaks merimiäst, kukatiäs kuale flattuskaisin.\n\n-- San muut. -- Ja händäst Kalkke sitt. Hän o jo valmiks prässät. -- Ol \nmar hyvä, ettem mek kerjennk kirjatam bräntti saama, ennengo hän gual \nja ennengo mekkin guale juur samallt tavallk ko hängi.\n\n-- Ol se hyvä. Ja kuule, Vilkk, mnää luule, ett me jätän goko sen \ngirjan dekemisen, jos met täst hengis selkke.\n\n-- Jätä oikke mes semse hankke. Mitä pahust se meit hyädytäis, semne \nurakk? Ja ei semsse ols syytäkkä ny enä, gon Galkke on guall. -- Ja \nhyvä miäs se Kalkke oliki sendä. Oikkem barhamppi miähi, mitä mailmas \no. Ja nii hyvä kambraatt, ettei siit friskat.\n\n-- Javissi. -- Ei semssi miähi kasvakka joka oksa nokas. -- Mutt \nhuanost hän sendä ennust, ko hän sanos, että mnää putto mastost Sidneys \nja kuale siihe.\n\n-- Nii oikke, ja ko häm mnuum ban heosen gähveldämä. Mutt sill ei ol ny \nenä väli, ko hän on guall. -- Oi voi sendän, gamalast tämä pöyt mnuu \nmiälestän gallistu. Pitelest, kuis se snuumbualmaisen gondi lait o.\n\n-- Odotast hiuka. -- Turkane sendä, se o oikke luakallp painunn.\n\n-- Siin oltti. Mnää pelkäsi stää. Jos se katke, ni sillo meijän gäy \nhuanost.\n\n-- Kyll on gamal paikk. -- Taita ollp paras, ett me ruppe valmistama \nlähtö täst mailmast. -- Mnää ajattli ai enne, ett kaikkjan gamalin \ngualem olis, jos jouduis hai hamppaihi ja vattaha. Mutt kyll tämne \nflattuskaiseks joutuminen dundu viäl tylkkjämäld. --\n\n-- Kyll kualem tylkki o, vaikk se mills sortillt tliis.\n\n-- Niin gyll ongin gaiketakki. Ja kyll mar meijä nys siihe sitt \nvalmista ittiän däyty.\n\n-- Millaill me nys sitt ittiän siihe valmistaisi miälestäs? Joses ol \nenne ittiäs siihe reissu valmistann, ni mnää pelkkä, ett kyll ny o liia \nhiljast ruvett semssin doimeihi.\n\n-- Ei se olk koska liia hiljast. Lues snää poik vaa edes Herra siunaus. \nMnää takka, ettei se ols snuullp pahitteks, vaikkas kui valmis olsi.\n\n-- No, oleks snää se sitt lukenn?\n\n-- Ole montten gertta.\n\nSitt me istusi iso aikka hissuksis ajatuksisan. Viime Vilkk haukottel \nja sanos:\n\n-- Ohhoh sendä. -- Aik tlee pitkäks, pitkäks ja ikäväks.\n\n-- Tlee händ se pitkäks. Mimmost olis jos veisatais täsä ajan guluks?\n\n-- No, kaikki snuu miälehes tlee. Veisatais. -- Joku merimiäsveis vai? \nEi semne sov lainkka näis olois.\n\n-- Veisata joku virs sitt.\n\n-- Ei veissamine ol lainkka soveliast, ko hengehädäs olla.\n\n-- Om mar. Kyll valla hyvi jongu virre värsy sopi veisat semsis \noloisakki.\n\n-- No, ja ming virre snää sitt tahdoisi veisat?\n\n-- Jaa, ett ming virre me veissaisi? Annast ko mnää fundeera.\n\nMutt vaikk mnää olsin guikkoittann häkki muistostan, ni ei mnuu \nmiälehen dull muutko se numra 48 taikk olik se numra 84, ko alka: Koko \nmaailm iloit mahta kaikest siälust, miälestäns.\n\n-- No, tleek siit snuu virrestäs mittä? Mig snää tahdoisi veisattavaks?\n\n-- En ol viäl oikke sopeva löytänn. -- Ann mnuu fundeerat.\n\n-- Soo-o. -- Taedaks snää niit nii mond, ettes tiäd, mingäs \nvalikoittisi?\n\n-- Sep siin juur pahin ongi, ettei nyt tul miälehen go yks aino. -- \nMutt kaiketakki snää, kos muarin gans yhtmitta kirkos käyt, taeda heit \noikken dusinräkningill.\n\n-- En mittän diäd. Annast mnuu fundeerat.\n\nJa siin mes sitt fundeerasi molemap pitkä aikka. Viime Vilkk sanos:\n\n-- O hän ny oikken glookku, konei mnuu miälen däll haava tul mittä muut \nko se: \"Koko maailm iloit mahta\", ko me Heurthen'in goulus ai usse \nveisasi.\n\n-- Sama o mnuu laitan. -- Oteta se sitt.\n\n-- Ei mar otetakka sunkka. Se ei sov lainkka näihi oloihi. Om mar sendä \nharmi, ettem mek käynnk koulu niim bali, ett olis pääst rehtor \nRanckeningi opetukse alaseks. Sillo olis vissi virssiäkki enemä meijän \ndiädosan.\n\n-- Nii no. Jos ei snuullk kelpp se virs, kon däsä ny muisteta, ni ol \nveissamat sitt. Virs ko virs mnuu miälestän. Jumala sanalla hek kaikk \nkuuluva ja mnää veissa se yksi sitt miälen virkistykseks.\n\nMnää rupesingi sitt veissama stää virtt eng ollp pitkälttä kerjenn, \nennengo Vilkk hurautt virre nuatti ja sanoi täydell voimall.\n\nVähä kähi ol meijän gummangi äänen, gon gurkk tomu täynn ol, mutt oikke \nnätist mes se virre värsy sendä vedingim bääst päähä. Ja ko se ol teht, \nni Vilkk ol nii asjois kii, ett hän vaade viäl toise värsyngi veissama. \nMutt ol nii hullust, ettem met taitann muut ko se ensmäise värsy ulkko.\n\n-- No, veisatan doinen gert sitt se sama värs, meinas Vilkk siihe.\n\n-- Veisata vaa, mnää vastasi.\n\nJa me veisasi sitt se ensmäise värsyn doissen gertta oikke harttast. \nMutt juur ko me oli sem bäähäm bääss, ni mek kuulin go joku huuta siin \nliki meit \"Tännppäi miähe! Lyäkkä ovi rikk, ni mnää pääse ulos. -- Ja \nälkkä millä muatto päästäkk kettän drasikoittema sem pudonnun gatom \nbääll. Tasala Vilkk ja Hakkri Iiro ova hengis keskell huanett pöydä \nall. Mutt jos tlee paino lissä, niim böyt falska ja se o heijä loppus.\"\n\n-- Tiädäks, Iiro, mnuu miälestän dua ol niingon Galkke ään.\n\n-- Kalkke ään se oliki. Ei siit mihinkkäm bääs.\n\n-- Se pahus eläki sitt viäl ja o vissin guullk kaikk, mitä me olem \nbuhunn.\n\n-- Pahom belkkä, ett asja lait o nii. Ja ny häm belasta viäl meijä \nhengen. -- Eks kuul?\n\nSiällk Kalkke komens kovall äänell: \"Tuakkan dännk kaks pitkä hirtt, \nett saada nek kannatukseks pudonnu välikato all. Eik kukka saa menn \nakknoist taikk oveist salihin gävelemä välikatom bääll. Muistakka se.\n-- -- Kas nii. Tännt, tänns se hirs! Ovest sisällt takaseinällä saakk. \nKas nii. Ja toinen duald porstokamari ovet -- Kas sillaill. Ja ny vahv \npölkk kummangi hirrem bää all. -- -- Hyvä o. -- Ja ny rikkoma \nvälikatto, ett päästä siihem baikkan, go virre veis kuulus.\"\n\n-- Pahus soikko, se virre värs olis saann jääd veissamat, harmittel \nVilkk, ko hengevaar ny näytt olevas ohitt. -- Ja ko me oti sen gahten \ngertta sitt viäl.\n\n-- Älä yhtä hual. Olip se semne ilone virs. Kyll he vaan guuliva, ettei \nnäit poikki suru vaevann. Vetelivä vaa ett: \"Koko maailm iloit mahta.\"\n\n-- Nii, muttko se Kalkkem bahus kuul vissi, mingtähde mes se virre \nveisasi. -- Millaillt turkasen davalls se o henkkihi jään, vaikk mnää \njuur näin, gon gato putos se niskaha?\n\n-- Em mittän diäd, mutt elos se vaa o, se paha. Ei mennykkäm blitiks, \nniingo me luuli. Kyll mar täst ny meill harmi tlee. Mutt eiköst mahdet \nlöyttä jottan gonsti, ett saada se vietäv pitämä suus kii.\n\nSinä aikank ko met tämssi juttli, ni miähe hakkasiva välikatto palasiks \nsinnp pöyttä kohde. Ja ko hep pääsivä likemäks stää paikka, ni he \nhuusiva: \"Ohoi, olettak hengis siäll?\"\n\nVilkk kuiskas mnuull ett: \"Älä vast mittä\", ja ni mes sitt istusi \nhissuksis ja anno miäste rehki.\n\n-- Ny o vissim böydän gondik katkenn ja he ovak kova rutistukse all, \nmutt kyll heis heng viäl ollt täyty, kosk he äsköv veisasiva virtt, \nhuus Kalkke. -- Enemä miähi vaan dänn ja kaikk voima liikkell!\n\n-- Olla nukkuvannas, kuiskas Vilkk mnuun gorvahan.\n\nJa me ummisti silmän ja rupesin guarssaman gilppa.\n\n-- Ollast hilja. Siäld kuulu jotta äänd, sanos sillo joku ja kaikk \nlakasiva hakkamast ja kaevamast. Mutt nämäp poja oliva vaa nukkuvannas \nja kuarsasiva aika tavall.\n\n-- Kyll ovak kova rutistukse allk, kosk heng noin grohise, Kalkke \npuhel. -- Kaevama vaa, miähe. Ny ova meillk kiirup paika.\n\nVähitelle hep pääsivä niim bitkälttä, ett me näi lyhdyvalo, ja sillo \nVilkk huus niill miähill: \"Hyvä huamend, poja. Vai ong ny ehto viäl, \ntaikk taita olis sydänyä? Tul täsä vähä nukutuks, ettem met tiäd oikke \nmittän gelloajast.\"\n\n-- Tul nukutuksi -- Olettak tep pahukse nukkunn, ja me ole rehkinn, ni \nettä vähä henkki on, go luulin deijän gualemaisillan ollu, kiukuttel \nensmäine miäs, ko meijä näk.\n\n-- Ei meill mittä hättä ol oll, mnää sanosi heill. Tääll o istuskeltt \npöydä all, veisatt ajan guluks ja viime uni voitt meijä.\n\n-- Älä ol nii ylppi siin, Iiro, rupes Kalkke koht möyhämä. Kylläs äskö \nviäl oli niim belgo hallus, ettäs puheli vallan doisellt tavall. Eik se \nvirre veissaminenga ajan guluks tapattun.\n\n-- Mitästäs siin ny äkseerama ruppe, Vilkk sillo sanos. Om bali pareve, \nettäs suurenat tätä aukko meijä edesän, ett mep pääse ulos tääld. Tääll \nom bikemi ahdast olo, niingos nää.\n\n-- Suurenan gyll mnää se, mutt tiätäkkän gans, ett mnää olen guull joka \nainoa sanan, gon de olett puhunns siällf fangeudesan ja ett tet tleett \nihmistem bilkaks, jos mnää juttlen deist kaikk, mitä mnää tiädä.\n\n-- Älä siint tyhji prätis, mnää sillo sanosi händ. Älä jaarittel, \nmuttkon deet tyät. Ja te muu miähe: Pahustak siin vauhkottlett, muttko \nhakakka aukk suuremaks vaa, nii ett mep pääse ulos tääld!\n\nMutt ei nek klaakkrik ko naurova meit vaa. Kalkke yksnäs siint tyät sai \ntehd ja hyvi se poik siin huhkesiki. Tiätä se, vanh merimiäs. Ei semnen \ngoskam bualvalmist tyät jälkkes jät.\n\nEi oll aikkaka, ni me jo seisosin Dasalam borstos ja oijendlim buutnuit \njäseniän. Ja sitt Kalkke sanos: \"Jaaha, pojat, tet tleett tiättvästengi \nmeill yässeks. Es snää Vilkk pääs nyp peräkamarihis ja vahvistust tek \nkans tarvittett kaiken dämäm bääll. Nii ett kyll om baras, ett tleett \nmolema meill.\"\n\nKiitoksi pali, mnää sanosin, gon dunsi itten oleva oikken gamalast \nvahvistuksen darppes, mutt eiköst se Vilkum baha menn ja tärvellk koko \nKalkke hyvi meiningeit, ko se sanos: \"Kiitoksi pali vaan, Galkke, mutt \nkyll mnää jään dännt Tasalalla. Ei stää tiäd, kosk muar tlee kotti ja \nsillo om baras, ett mnää olen dääll ja lohduta händ.\"\n\nNo kaikki pitä kuulema, mnää ajattli itteksen ja olin giukkunen, go \nhyvä kalaas men mnuu nokkan siutt. Mutt ei mar mennykkä sendä, sillett \nsamas Vilkk sanos: \"Nii, em met teillt tul, mutt hyvä olis, josas toisi \nmeill halstoopi rommi, ko nääks em mnää pääs nyp piironkkihin ja kyll \nniin dosi o, ett me hiuka vahvistust tarvittisi. -- Älä sendä enne \nlähd, ennengos ole jutell meill, ett millp pahuksen gonstills snää \nselkesit täst präiskäyksest hengis, vaikk mnää juur näi, ett kato tul \nsnuum bäähäs?\"\n\n-- Se teijä muarin gristitoora mnuum belast, taikk oikkjastas se vahv \nkoivunen dukk, jong nokas se kristitoorapurkk seisos. Nääks \nvälikatonisk osas pudot juur siihem baikka. Kristitoora ja purkk men \ndiättvästengi valla mäsäks, mutt se koivunen dukk ei kaatunn, muttko \njäi kannattaman gatto. Mnää menin gyll lussuhun gato all, muttkon kato \npysäs puttomast sen dukin dähde, ni ei mnuu enä mittä hättä oll. Jos ei \nteijä sali ovi aukkeis sisällppäi, ni olsin gukatiäs omi avuim bääss \nporstohongi, mutt ko se aukke sisällppäi, ni se täydytti rikko, enengo \nmnää pääsi ulos.\n\n-- No, mutt se sama koivunen dukk pelast sitt kukatiäs meijängi?\n\n-- Javissi. Ilma stää te olsitt hyvi flattuskaissi poikki tällhaava.\n\n-- Em mar sendä olisikka, mnää sillo sanosi, me olim böydä allk korjus.\n\n-- Semses koijus! Se pöyt ei olis teit auttann lainkka, ja mnää \najattle, ett se o niim bali kallellas, ko se ollt täytyki, go näättäk \ntuallp peräkamarittem bualell o alas pudonnk kato laattjas kii, mutt \ntämä yks koht kummallakkim bualells stää niska, ko jäi kristitooran \ndolpa nokka, o ylhäll laattjast.\n\n-- Jaa-a, siinäs ny nää, Iiro, ett muar o oikkjas, ko hän ai holla \nstää, ett kukkaste viljelemme on dervelist. Ilma muarin gristitoorat em \nme olis enä hengis. -- Ja ny me mene saunaham besemä ittem buhtaks, ja \nsnää Kalkke tleek kans, kos ensi oles se rommpotun dänn lennättänn. Ja \nsaunas me olen dämä yä ja siäll mnää asu, siks ett mnuull on gato taas \npääm bääll ja se kato tehdängi semne, ettei se niskahan dulk kosk \nhyvänäs, ko sill vaa semnen goeranguri miälehe lendä.\n\nSaunaha mes sitt meningi ja ko me huamasi, ett kiuvas ol kuum viäl, ni \nmep pääti otta löylyngi ruumin virkistykseks ja puhdistukseks. Odoti \nvaa Galkkem balamist rommpotuines eik meijän gauva odottat tarvinukka. \nLiukkast se poik Anundla ja Tasala välin gippas ettittakasi. Sitt mek \nkaikk kolm riisusi itten, hakkasi vaatten domust puhtaks ja kas nii \nlaoll. Ja aika löyl siälls sitt otettingi ja sitt mep pesi itten, \nvaateti itten ja rupesi rommin gans kluttama.\n\nIhmelist kyll ei Kalkke ottann lainkkan gii niihi asjoihin, go hän ol \nkuull meijäm buhelevan gesknän, go mes siällp pöydä all istusi eng \nmekkän dahtonn niist mittän gohist, em mnää enemppä ko Vilkkuka. Ol \nniingo mek kaikk olsin dehns sopimukse, ettei niist puhut mittä, \nennengo o saatt fundeerat, ett kui nep parhassen garssasse ruveta \nsortteerama, vaikkei mittä suulist sopimust teht olit. Nii ett oikke \nrauha ja sovino merkeis mes siins saunkamarim böydä ääres todian joi, \nja ko rommpott ol tyhi, ni me menin gaikin kolme sauna laoll maat. Ja \nsiäll olkkittem bääll meijä ol lämmi ja hyvä oll niingo äiti sylys, \nsillongo me mukuli oli.\n\n\nIV\n\nJo aamuhämys me heräsi siihe, ett Tasala muar huuta meill: \"No, tääld \nmnää teijä vihdo viimengi löydä, sengi uutskoti. Kyll ny on dalo kaunis \nreedas. Mitä tääll oikke on dapattunn?\"\n\n-- Sillaillk käve, muar hyvä, ett salin gato tul alas nii ett kropsatt, \nvastas Vilkk siihe ja kuiskas samas mnuun gorvahan: \"Älä snää ny vaam \nbuh yhtikä sana, muttko ann mnuun glaarat tämä ensmäine myrsk.\"\n\n-- Niin, niin, gyll mar mnää se jo nähn ole, ett salin gato om budonn \nalas, mutt millk kamalallk konstillt tes se saitt alas tleema?\n\n-- Ei se meijä syyn oll, muar kuld. Kuingast mes semssin doimeihi \nruppeisi, ett mek kadoi alas krapistaisi? Em me nii järjettömi sendä \nol.\n\n-- Ei teijä järjestängäm bali haaroj ol. Mutt tiättvästengin de menitt \nvintti ja hypplitt ja äkseerasitt siäll, siks ett kato falskas ja putos \nalas.\n\nSillo em mnää enä daitann hillit ittiän, go sanosi: \"Juur sillaills se \nkäve, muar. Me hyppäsin gaikin golmen dasajalkka siäll vindis, siks ett \nkato rupes puttoma, ja sitt me kiiruman gautt karasi alas ja pisti \nitten se all. Ja siins saikim bittäk kiirutt, ko se tul alas niingo yks \nkihaus. Me oll näättäk päättännk kuallf flattuskaisin. Mutt nyk käveki \nnii hullust, ett se teijän gristitooram belast meijä.\"\n\n-- Ja mitä mahdas snää Hakkri Iisu jäll ajak kokko? Selit snää, Vilkk, \nkuit tämä asja lait oikke ol.\n\n-- Asi ol semne, ett ko me, mnää ja tua Iiro, istusin gaunist pöydä \nviäres siälls salis ja juttli yht ja toist, niin dlee tua Kalkkeki \nsinns salihi, mutt tuski hän ol saan ovi peräsäs kii, ni ruppe meijäm \nbääm bääldän guuluma vähä kamala rytinä ja paukkna ja jottan dlee alas. \nMnää, ko muistan, guis se pappla salin gato kerran dul alas, ymmärsin \ngoht, ett sisso, ny ei Tasala salin gato tahd ollp pappla salin gatto \nhuanove ja huusi Iirot, ett tulp pöydä all ja juur jouttust. Pöydä all \nmnää pisti itten itekki, mutt Kalkke ei kerjenns sinns saakk. Siäll hän \nol ove suus, ja mnää näin go hän men lussuhun gato all.\n\n-- Siunakko sendä! Oi voi ko ruppe oikkem bäät viämaman, go mnää \najattle stää! Alas mnää mene hakema hiuka vett edes ryypätäksen, go \notta nii sydämestän.\n\nMuar seisos, näättäk, laon draputte nokas päresoitt kädes. Ei hän muuto \nmeit nähn olis.\n\nMuar kiipes alas laattjall, istus saunam böydä viäre ja joi kalja. Sitt \nhän huakkail siink kapple aikka, pyhkeskel nokkatas ja silmiäs \nesliinahas ja sanos viime: \"Jaa-a, ei stää ihmne lainkkan diäd, kosk \nhän dääld pois käsketä. Ko mnää ajattle, ett ol hyvi nässis, etten mnää \njoutunn näkemän, gon dek kaivettiin guallun ylös tuald sali välikato \nald, ni mnuun gäyväk kylmä värep pisi selkruattoan. -- -- Oi voi sendän \nteit raukoi. -- -- Tott mar te muistitt Jumala rukkoils siin hädäsän?\"\n\n-- Muisti händ, Vilkk vastas.\n\n-- Muisti oikke mes semse asja, lisäsi mnää Vilkum buhesse. Herra \nsiunaukse mnää lui montten gertta ja sain dua Vilkungin dekemä samallt \ntavall. Ja sitt me veisasi viäl virre värsyngi.\n\n-- Kas se vast oliki oikken deht. -- Ming virren de veisasitt?\n\n-- No, ko me ajattli, ett oikkjastas taita ollp paras, ett kaupung ja \nte muar vihdo viimem bääsett meist, ko me vallam bahutt tehn olen goko \npiäne ikän, ni me veisasi se, ett \"Koko maailm iloit mahta.\"\n\n-- Oi voi sendä snuuas Iiro, kon es snää taed ollp puhumat leikki, \nvaikk ova näin gauhjan korkkja asjak kysymykses. Kuit tämä asja lait o, \nVilkk? Veisasittakkost te virre ja ming virre?\n\n-- Kyll asi semne o, ett me virre veisasi ja juur se virren, go Iiro \ntäsä mainitt. Mutt me oti se sen dähden, gon em mes sill hetkell ja \nhädisän muistan mittä muut ulkko.\n\n-- Nii, nii, mnää ymmärän gyll, ett semses paikas mene muistoki valla \nsekasi.\n\n-- Mene händ. -- Mikses snääki Iiro muistans siins stää viimist virre \nvärssy, ko me ai veisasin goulus, stää ko mene samall nuatillk, kon \n\"Goko maailm iloit mahtaki.\" Se olis sopinn hyvi sillk kertta, se värs, \nkon guulu: \"Koskan kaikki päivän päätän, ann mun autuast nukkua.\"\n\n-- Niin gyll mar niit kaikki semssi ny o hyvä muistellk, ko saa rauhas \najatell asjoit.\n\n-- Sillaill oikke, Iiro. -- Snää sanosikki siint totude sana. -- Ei \nmar, mnää mene nyt toimittama aamukaffett teill. Ruvekka nys sitt \nhiljaksis nousema ylös, ett olett valmit tleeman girkkohon giittämä \nJumala, ko hän nii ihmelisest o varjellt teit.\n\n-- Ol oikke se ihmelist, ja viäl ihmelisemppä o, ett stää teijän \ngristitooratan gäytetti välikapplen siin pelastukses.\n\n-- Kui, mitä? Snää puheli jo äskö siit kristitoorast. Kuingast sill \nmittä ossa olis ollt teijäm belastuksesan?\n\n-- Kyll ol vaa, sanos Vilkk siihe ja selitt koko asja muarill. Ja muar \nihmettel ja siunas kristitooras muisto.\n\nMe rupesi sitt hiljaksis nousema ylös ja vaatettama ittiän. Vilkk \nharmittel stää, ettei hän saannp pyhävaatteitas ylles, ko ne olivas \nsiäll hänen gamarisas salim beräll, mutt me lohduti händ sill, ett koko \nseorkund ny jo tiätä, kumne vahing Tasalas on dull ja ettei viäl voi \nvaattiakka, ett sen dalo väe asja olsivas samas maneeris ko enne. Ja \nkyll hän meijäm buheistan sitt rauhotusiki, nii ett hän ol yht ilonen \ngo ennengi ja puhel hullujas, ko muar ol tuann meillk kaffett ja \nnisupulli ja me istusi saunam böydä viäres ja nautesi muarin \ndrahtmendej. Siin mes sitt kans pääti, ett mek kaikin golme seoravanp \npäevän autan dyäväkki sem budonnu salingatom burkamises ja uuden gato \nrustamises vanham baikall. Ja luja siit uudest kadost tehdä, se mep \npääti. Vilkk vakutt, ett saadan duad vaikk koko sirkkusseor heosines ja \nelefandeines ja marakateines Tasala vinttihi, sittko hän o uuden gaton \ndoimittanns salihi, eik se kato sunkka alas tul, vaikk nes \nsirkkuslaisek kui rymsteeraisiva.\n\nJa sitt mnää ja Kalkkeki läksin gottik kirkktamineihi ittiän rustama. \nSillett kirkkoho meijä sendä ihmisten dähdengin däydys menn nyk, ko me \nolin dämsest hädäst hengis seljenn. Sillaill oikke. Ei kenellekkä meist \nlykänn miälehe jäädp pois kirkomenoist sinä sunnundan ja nii me sitt \nistusingi, mnää ja Kalkke, hyvä aikka, ennengo yhte soima rupes \nkirkosillam bengill ja odottli Vilkku. Eik meijän gaua odottat \ntarvinukka, ennengo Vilkk tlee siällk koulunurkan dykönt täysis \nkirkktamineis hängi. Hän ol näättäk lainannk kirkkvaattep pakar \nLundeliinilt, ko ol Tasala naapur. Mutt ko Lundeliin ol pali laiheve \nmiäs ko Vilkk eik juur niim bitkäkän go Vilkk, ni ei meijän gambraattin \noikke juhlaliseld näyttänyk, ko hän siin ähgyte ahtais vaatteisas \nmarses kirkko kohde ja muar hänem beräsäs mustas vihturiinhamesas ja \nkirkksaalisas ja toises kädes virskiri valkosse nestuukkihin \ngäärittynn.\n\n-- Mnää eppäle, ett nua housu reppevä, jos snää istu yritäk kirkos \ntänäpä, sanosi mnää, ko Vilkk pääs meijän gohdallen ja Kalkkem bahus, \nkon ei juur koskam biloi puhel, sanos hyvi ilkkjäst hirvitelle:\n\n-- Kamalallk kiirulls snää olekki nuak kirkkhousu jalkkahas vetännk, \nkos ole jalkas potkass liiam bali ulos trumbuist.\n\n-- Älkkä mittäm buhukk, velikullasek, kyll näis näit o. Liia ahta oikke \nova ja kyll mar housukkin daitava oll hiuka lyhyvilmbualse. En ol \nuskaldannt taitta ruumistan niim bali, ettän näksin, guis se asja lait \no, mutt kosk mnää snuu miälestäs, Kalkke, olem botkass jalkan liian \ngauvas ulos housuist, ni mnää ymmärä, ett ne ova liia lyhyvä. -- -- \nHohhoh sendän, gyll mnuu nys seissot täyty koko jumalambalvlukse aja.\n\n-- No, mutt mikses tull jokapäeväsis vaatteisas, niingo mes sovesi?\n\n-- Niin gyll mes sovesingi, mutt ko mnää rupesi asja vähä nuugemi \najattlema, niin gyll mnää siihem bäähän tlii, ettei mnuu sendä sov \ntyävaatteis Herra huanessen dull. Ja stää miäld ol äiteki.\n\n-- Älkkä siins semssi turhi jahnakk, kon dulkka nyt, taikk me jään \ngaikk käytvälls seisoma, -- sanos muar siins samas ja läks kirkko kohde \nja mep peräs.\n\nPali oliki väkki sinä sunnundank kirkos, ettei ol lainkka ihme, ett \nmuar pelkäs meijän gaikkette joutuvan gäytvälls seisoma, mutt ei mar \njoudutt sendä. Muar sai onnen gaupallp paika etumaises pengis \nvaimväkkettem bualell ja miästem bualell ol sendän dyhji paikoi niim \nbali, ett kaikk vauhkottliva Vilkku, ko hän gäytväll jäi seisoma ja \njokanen, go häne siuttes men, sanos: \"Kyll paikoi pengeis o. Sopi menn \nistuma vaa.\"\n\nEi Vilkk olis semssi puhei kuulevannas, muttko seisos töllöttel vaa \nsiink käytväll ja koitt rutista ittes nii liki pengim bäätty ko suingi, \nettei händ vaa huamatais.\n\nEik händ olisikkan gukatiäs nii huamatt, jos olis tullk kirkkoho niim \nbali väkki, ett jokune muuki olis joutunnk käytvälls seisoma, mutt nyk \nkäveki nii, ett vaikk väkki ol pali, ni ol sendä viäl pengeissäkin dila \njälill ja ko näi asja lait ol, ni ei oll lainkka ihme, ett kirkkväki \npakkas vähä liiaks vauhkottleema Vilkku, ko hän seisos siink käytväll.\n\n-- Sopi tull istuman dähäm benkkihin, guiskas Stoolen Galle hänell ja \nnyppäs händ jakuhiast.\n\n-- Kiitoks pali vaa. Mnää seisongi ny muutteks, Vilkk vastas.\n\nMuttko saarnvirs ol veisatt ja ihmsillt tul paremi aikka katell \nymbrilles, ni Vilkku kohden gäänysivä nii monek kasvo, ett hänen dul \npaha ollakses, hän sylk kiukuisas ja men siihen Galle Stoolem benkkihi. \nOnneks ei kukkan gäsken hänem bysät pengim bäähä muttkon gaikk tekivä \nhänellt tila ai ettippäi vaa, nii ett hän viime jäi seinähä nojate \nseisomam bengisäs.\n\nMutt luulettak, ett hän siäläkkä sai rauhas seisso. Nihattla Rauvaste \nvanh faar, ko ol häne viäresäs, sanos koht hänell: \"Istukka, istukkan, \ngyll täsä on dila istuakki.\" Ja hetkem bääst Hankkla Munkkla isänd, ko \nistus pengis häne edesäs, katos taanes ja kuiskas: \"Mikses ist, Vilkk, \nkyll mares sen diädä, ett pastor pitä pitki saarnoi. Väsy siink, ko \nniit seisvaltta kuulustle ja väsymäm bakka istuteski.\" Vilkk pur \nhammastas ja ol taulvärkistäs niim bunanen gon grapu, eik vastanns \nsanaka semssim buheihi.\n\nViimen Dibiander, ko istus hänen dakanas, nous ylös pengisäs ja kuiskas \nhänen gorvahas ett: \"Pahustaks siins seiso niingo mikäkin dorpa oikki \nekkäs ann mnuu nähd saarnmiäst. Papiraha mnääki maksa edestän ja mnuull \no oikkeus nähdäkki saarnmiäs kirkomenotte aikan.\"\n\nNy ol Vilkun gärsvälisys lopp. Hän ajattel, ett viimem bappikin \ngukatiäs käske häne istu -- ja hän istus. Mutt sillo -- nii, sillon \ndapadus juur se, ko hän ol peljänn. Houssutten dakamust repes niingon \ndemppli esiripp muino.\n\nMutt Vilkk ol saann levo. Naapri jättivä ny häne rauha ja hän duns \nsuurt huajenust oloisas, kon ei housu enä piukottann. Ol niingo raskas \ntaakk olis nostett häne harttemildas ja häne ol nii hyvä oll, ett hän \nnukus ai joukkon, go hän stää pastori saarna siink kuulustel.\n\nMuttkon girkomeno olivap päättynn, ni sillo hänellt tliiki hätä \nkässihi, sillett ko hän dunnustel takapualias, ni hän ymmärs, ett häne \nhaaveris ol suureve, ko hän olis uskonukka.\n\n-- Mnää joudusi sittengi istumam, boja, ja mill helkkrin gonstill mnää \nnyk kottip pääse? häm buhel, ko hän sai mnuu ja Kalkken gässihis.\n\n-- Men nyp pari askeld ettippäi, ett me nään, guis snuu laitas o, \nkuiskasi mnää hänen gorvahas. Ja Vilkk men ettippäin gymmengund askeld \nja mek katosin, gumseld hän näytt takkapäi, ja nauro. Eng mes siink \nkahde vaa händ katell. Kyll händ kattel siin moni muuki ja nauro kans.\n\n-- Mild näytt? kysys hän sitt, ko hän daas palas meijän dyyijön.\n\n-- Ei lainkka häävild, mnää vastasi.\n\n-- Paljas messing siäll loista vallan gauhjast, vahvist Kalkke mnuum \nbuhen.\n\n-- Kamala sendä. -- Mitä ny oikken dehdä?\n\nMuarikin dul siihe meijä joukkohon ja ol vallam bois ittestäs, ko hän \nsai kuulk, kumne haaver Vilkull ol tapattunn.\n\nJa ko mes siins sitt kaiki neljä fundeerasi, ett mills sortills se \nVilkk saadais kunnjallk kotti, ni mnää tliin gattonuks muari virskirja \nja ko se ol semne vanha aikkane suur virskiri, ni mnuu lykkäs miälen, \nett se sopi peittämä se rikkemem baika Vilku mundeeringis. Mnää \nsiäppasingi sitt virskirja muarin gädest, anno se Vilkull ja sanosi: \n\"Kävels snää, poik, kädes seljän dakan, pid tätä virskiija siin \nreppemäm bäällk, kattelp päin daevast ja viheldel ja menk kotti niingo \nmuin miähin vaa.\"\n\nSe ol muari miälestäkkim baras konst, vaikkei hän suastunns siihe, ett \nVilkk viheldelis kirkost tullesas. -- \"Ei semne sov lainkka. Eik pää \npystösäkkän girkost saat tull, muttko nöyrä näkösen ja katand maahan \ngiinitettynn.\"\n\nMe anno sitt Vilku menn meijä edellän, ni ett me näin gui hyvi virskiri \nse haaverim beitt. Ja peitt se se jokseski, mutt ai väli siäld \nmessingiki sendä loist ja ai sillo muar huakkail: \"Siunakko sendä. Olsi \nmnää tämmöst aavistann, ni olsi mar mnää postilla ottannf fölisän \ngirkkoho.\"\n\nMe meni sitt hiljaksis kukin gottian, mutt ennengo me erosi, ni mes \nsovisi nii, ett kokkonutan Dasala saunaha ehtost puhelema siit salin \ngato laittamisest kunttoho jäll. -- Mnuull olis muuto olls sama tiä ko \nVilkullakki, muttko mnuun däydys täll matkall menn omill asjoillan \nGlupulaha, ni Vilkull ei jäänns sitt kottimenomatkall muut seora ko \nmuar. Ja he päätiväkki sitt, ett heijä om baras mennp Palotondin dakka \nja siäld kautt Salvi sill ylitt ja sitt jokirantta pisi Hakkrill ja \nHakkrim biha läpitt Tasalaha. He meinasiva, ett sillaill ihmse heijän \ngaikkja vähimä näkevä. Ja kyll se mnuu ja Kalkke miälestäkki viissast \nfundeeratt ol.\n\n\nV\n\nEhtohämys mnää kerkesin Dasalahan gapple aikka ennen Galkket ja ko mes \nsiins sitt, Vilkk ja mnää, yht ja toist juttle, ni ruppe Vilkk \npuheleman, guik kauni saarnam bapp tänäpä ol pitänn. Mutt konem mnää \nmittä erikoisest tykänns siit saarnast ja ko mnää oli nähn, ett Vilkk \nenemäst pääst nukus kirkomenotte aikans se jälkken, go hän gerra istuma \nol ruvenn, niim mnää pääti rangast händ yhde eine. Mnää sanosingi sitt \nkesken gaiken, go Vilkk stää saarna siink kehus: \"Ol oikke se erinomane \nsaara ja oikke nätist saarnmiäs siihe sovitt Tasala salin gatom \nbuttomisengi.\"\n\n-- Kui, mitä? Puhusikost hän siitäkki jotta? Stää em mnää lainkka \nhuamann.\n\n-- Älä semssi puhel. Kuulik kaiketakki snää se.\n\n-- En dotisestakkon guullukka.\n\n-- No, se nys sitt vast klookku o. -- Es snää kumminga mahtann nukkuk \nkirkomenotte aikan?\n\n-- En mittän diäd. Taisi menn joukko hiuka unevärppeissin, go oli siin \nens aikas seisoskell ja pahottann miälen.\n\n-- Vai nii, vai nukkunns snää ole ai joukko saarna aikan. Kyll mnää nys \nsitt ymmärängim baremim bapi sana.\n\n-- No, mitä hän sanos sitt?\n\n-- Häm buhus siit, kui vasthakossi me ole elämätäm barandama, vaikkem \nme lainkkan diäd, kui vähä meill om baranukse aikka annett. \"Sinä \nviheliäinen syntinen\", hän sanos, \"et tiedä, milloin sinä kutsutaan \npois täältä, sinä et tiedä, millä hetkellä onnettomuuden tapaus \nkatkaisee sinun elämänlankasi, et tiedä, vaikka katto putoisi sinun \npäällesi juuri kun sinä luulet olevasi turvassa kotonasi. Sillä \nsellaistakin tapahtuu ja on tapahtunut tässä meidän synnin ikeen alla \nelävässä kaupungissamme. Mutta sinä paatunut sydän, sinä vain nukut, \nsinä nukut, nukut parantumattoman sielun sikeätä unta.\" -- Joteskin \ndähä maneerihi häm buhus ja katos sinns snuu päi. Hän näk vissi, ett \nsnää nukusi.\n\n-- No, voi nyp pahapolv sendä. -- Vai nii sanos. -- Luuleks vissi, ett \nhän huamas, ett mnää nukusi?\n\n-- Siihem bäähä mnää kyll vähitelle ruppen dleema.\n\n-- Saastane sendä. -- Mutt kuule, es snää kumminga valetell mahd? Snää \nole niin gamal ajaman gaikki kokko.\n\n-- Mitäst mnää täsä snuu narrama ruppeisi.\n\n-- Ei snuust tiätto ol. Mnää kysyn Galkkeld tätä asja.\n\n-- Kys vaa. Mutt Kalkke ei ollt tämä saarnangohda aikank kirkos. -- \nMnuu oikke harmitt, ko hän geske saarna läks pengistäs ja ulos ovest. \nMutt ei hän gauvam bois oll, ennengo hän dul takasi jäll.\n\n-- No, se ny viäl tarvitti. Ja muild em mnää keht kyssyt tätä asja.\n\n-- Em mnääkän gysyis stää snuu sijasas. -- Mutt kys muarild.\n\n-- Muarild. Kyll mares muarin diädä. Hän nukku juur jämtt saarna alust \nsaakk, siks ko Herra siunaus o luett. -- Äit park, hän o vanh ja \nväsynn, nääks. -- Ja kyll mar mnää ole saann häneld perinttö se \nnukkumisehalun, gon dlee mnuum bäällen, go joku vaa saarna taikk pitä \npuhett -- Pahus sendä. Olis ollp pareve, konen lainkka olis tullk \nkirkkohon dänäpä.\n\nMutt juur, ko Vilkk näi ol harmeisas kirkkoreisustas, niin dul Kalkkeki \nmeijä joukkon ja sitt me rupesim buheleman gato laittamisest ja kyll \nVilku harmip pia jäll unhotusiva. Vilkk päätt, ett ei hänen darvitt \nottak ko yhden dimbermanni avukses, jos mek, Kalkke ja mnää, vaan dlee \nosalisiks töihi. Ja me lupasin diättvästengi. Föleis met tahdosi ollk, \nkon Dasala sali välikato uudestas rustattim baikalles. Meill ol oll nii \nmond hauska hetki siins salis, ett olis oikke häppi oll meijä \nmiälestän, jos em me olis luvannk kaikin davoi oll avulissi, ko siihe \nsalihi uus kato laitetti.\n\n-- Huame aamust kell viis, me olem baikalls sitt, mes sanosin, gon \ngaikk asja ol puhutt reeda ja maatmeno aik käsis.\n\n\nVI\n\nHiki tukas mes sai häärät koko se viiko, mutt lauandans siinp pualpäevä \naigoin ol kans koko tyä valmis. Salis ol uus välikato ja oikkem batentt \nkato oliki.\n\n-- Mnää takka, ettei se ny lähd vaeldama enä, puhel Vilkk. Ja se olikin \ndosi puhe. Paikallas se kato pysys ja om bysynn näihi astikk. Ja pysy \nviäl ettippäingi, niingauan go vaan hiukangi seini o jälill.\n\nMuar ol kovast miälisäs, ko sali jäll ol asuttavas kunnos ja kiitt meit \nkolmi, ko me nii äkki olim bannt tyäk käymä.\n\n-- Oikke juhlan deillt tarvittis pittäs siit hyväst, muar lopett \nkiitospuhes.\n\n-- Jaa, mutt siint te olettakki oikkjas, äit, tartus Vilkk voorostas \nmuari sanoihin gii. -- Ko nämä mnuun gambraattin ovak koko viikkon däsä \nrehkinn niingo orja eik ot vasta mittäm balkka tyästäs, ni o vaa \noikkeus ja kohtus, ett me laita heillp piäne juhlan daikk pido. -- \nOikke ruakpido me heill laita. Eiköst nii muar?\n\n-- Laiteta vaa. Oikke se mnuungi miälestän o, ett me ne rusta. -- Mutt \nem mnää saa niit toime huamseks, konei enä saat torild mittä. Kyll net \ntäyty jättä seoravaks sunnundaks. Sillo mnää laitan deillp pualpäeväks \noikke hyvä pyhäruakka. Saatt piparuuttliha ja klimppsoppa.\n\n-- No, kyll meijä sillo sitt kelppa syäd, sanos Kalkke ja mnuu heratt \nvesi suuhun, go mnää tiäsi, ett kon Dasala muar laitta lihasoppa \nklimbetten gans, ni se o juhlruakka. Ei siint tiäd, kumppa enemän \ngehuis, liänd taikk klimbei.\n\nNy olivas sitt asjak kaikk taas oikke hyväs reedas muuto, mutt se mnuu \nja Vilkku vähäm bakkas ihmetyttämän, gonei Kalkke viäläkkä oll ottanp \npuheks stää meijän girjandekemise hangettan. Me olsin dahtonnp pääst \nkoko siit jutust ja odoti vaa, ett Kalkke ruppeis siit ens juttlema. \nSillo me olsi sanonn, ett ne oliva vaa -- niingom bruukata sanno -- \nsemssi mummu vainan gajastuksi, semse hankke ilma minkkälaist sem \nbaremppa perä. Mutt jos me itt ruppeisi asjast puhelema, ni sillon \nGalkke selväst näkis, ett oikken todem beräst mes semssen doimehe oll \nruvenn.\n\nSaadaksen Galkke joka päev meijä seorahan, mep pääti viäl paperoitakki \nuudestas Tasala salin gato ja seinä ja pyysin Galkke auttama meit \nsiinäkkin dyäs. Ja kyll hän duliki, mutt ei se paha vaam buhunns sanaka \nsiit asjast, ko makas meijä sydämellän. Ja konei hän viäl \nperjandaihinga saakk, ko sali jo ol paperoitt ja kattpaper lykätt \nliimfärill valkoseks, olls sanaka sinnp päi sanonn, ni Vilkk kekses, \nett käsketä Lindruusi maister ja Bradembur kans niihim bidoihi ja \npyydetä ett Lindruusi maister hyvi nässist johta puhen girjatte \nvärkkämissehe ja semsse.\n\n-- Sitt hän ihme o, jos ei Kalkke sillo ot stää meijä juttuam buheks, \ntuumal Vilkk viimseks.\n\n-- Kyll luulis kummingi ottavas, sanosi mnää siihe, mutt lisäsi sendä \nvarovaisude vuaks, ett: \"Händäst jos ei hän sittengän garak kii meijän \ngoukkuhun.\"\n\n-- Jaa, sillo ei aut muu, ko ett mnää puhu suum buhtaks ja selitä \nsuara, ettem me viit semssin doimeihi ruvet, vaikk siit hiukam buhett o \noll.\n\nMitäst täst. Vilku meiningi oliva mnuungi miälestän nii hyvä, ettei sem \nbaremppi sopinn ajatellakka ja ko hän sitt men muarin dyyijöm buhelema, \nett hän dahdois käski nek Käkelä herra, Lindruusi maistri ja \nBrandemburin, gans pidoihi, ni muar ol kovast myäde ja tykkäs, ett ol \noikken gaunist teht, ett hek kans käsketä.\n\n-- Mutt keittäkkä sitt vaa aika padaline soppa ja tehkän glimbej oikkem \nbali, sillett se Brandembur o yht kova poik ruakfadi viäres ko se o \nsaunalaoll.\n\n-- Kuule Vilkk, sanos muar siihe, ongost meill ruak koska loppunnk \nkeske, jos sitt o ollp pidot taikk syätt kodokkeske? Älä snää rupp \nneovoma mnuu semsis asjois. Ja mnää tunne ihmset tääll Raumallk \nkukatiäs pali paremin go snää. Tiäds se.\n\n-- No, o mar oikke hausk kuull, ett teis muar ai vaa viäläkki om bippri \nniingo nuarudem bäevin.\n\n-- On gyll vaa. -- Mutt mitä snää tiädä mnuu nuarudem bäevistän? Es \nyhtikä mittä.\n\n-- No, no. Om mar mnuusakki ikkä sendä jo yhde eine.\n\n-- Lapse ikä. Ja men ny menojas.\n\nKyll Vilkk äkkin göökist salihi sitt tul ja ol miälisäs, ko muar niin \ndulisellp pääll ol.\n\n\nVII\n\nSunnunda mes sitt siin hiuka enne yht vähitellen gokkonusin gaikk \nTasala salihi ja jämtt kell yks me istusim böyttähä: Lindruusi maister, \nBrandembur, Anundilan Galkke, mnää ja Vilkk. Muar ol passamisem bääll. \nVilkk luk ens ruakluvu ja anno sitt meillk kaikill ja ott itt kans \nruakryypy. Ja sitt ruvetti syämä ja oikke harttast sittengi. Ja juattin \nglasitoopist kalja, oikkem bitokalja, ai joukko. Brandembur sanos, \nettei hän ols saann nii hyvä piparuuttsoossi siit saakk, ko häne äites \nkual, ja liha hän gans kehus kovast. Muttko sopa voor tul, ni sillo hän \nvast oikke nautes.\n\n-- Älkkä, muar hyvä, vaa räknöikk, hän sanos, kui mond taldrikilist \nmnää tätä syä. Kon dämä o näättäk mnuun gaikkja miälulisimppa ruakkatan \nja tämä teijä soppan o nii erinomase hyväks laitett. Siin om \nbalsteraakka ja purjosipuli ja mureettriakki ni sopev määr joukos ja \nhändäst ong siin viäl selleriitäkki?\n\n-- O, oikke.\n\n-- No, stää mnääki. Kyll o erinomast.\n\n-- Om mar hauska, ett se maistu. Syäkkä aikatavall vaa. Kyll mnää \nlissän dua.\n\nKyll me muukki ruakka kehusi, vaikkei meijän diädosan oll nii nuugasten \ngom Brandemburi, ett mitä kaikki kryydej siins sopas ol. Ja meijä \nmiälestän Lindruusi maister puhus juur jämtt meijä ajatusten gans \nyhtpitäväst, ko hän sanos, ett ruan gulutuksem bidäis todistama, ett se \no hyvä.\n\nMuar ol nii miälisäs kaikest kehumisest, ett hänen gasvos valla \nloistiva.\n\nJa kyll puheki ny jo luist pöydäs, vaikk se ens syämä ruvetes pakkas \nkäymä hiukan gankkjast. Lindruusi maister ja Brandembur juttlivak \nkaikengaldassi jutui semsist vanhoist raumlaisist, ko he oliva \nlapsudesas tundenn ja semsist ko heijä vanhembas oliva tundenn. He \njuttliva niist ajoist, ko Rauma äijä aamusin gäveivä apteekis \naamuryyppy ottamas. Sillo ol apteekist saann osta ryypyttäisi viina ja \nse ryypp-puad ol eri huanes ja siihe mentti eri ovest sisäll. Ryypy \noliva erinomases sendähde, ett viina joukko sai tilat jottan droppi ai \nse jälkken, guik kungin derveys taikk taut vaades. Kuka ott \nprisindeeri, kuka Hjärnes testmentti, kuka sydämevahvistust viinas \nsekkaha. Enimb osa tahdos sendä madagaskar-troppi ja jos oikken \ndaudiloine aik ol kaupungis, niim bantti yks kipen teriakki viina \njoukko. Ja se teriakk oliki sitt semne lääke, ett se ol hyvä kaikki \ntaudei vasta ja erinomane estämän dautti saamast. Häijy makust se kyll \nol, nii ett pahast oikke äijätte suu men giparahan, go hes semsen \nderiakkryypy ottiva, mutt ei sill väli oll. Sisikuntta se friskas se \nsija valla ihmelisellt tavall.\n\nKyll muutma ilkkemep pakkasiva hollama, ettei stää tiäd, mitä lääkkeit \nsiint teriakis oikke on, go heijän diädottes jälkke apteekim bojak \nkuivava ja jauhavaf fiiniks kaikk ne yrti ja kryydik, ko jo on gäytety \nlääkkette valmistukses ja sitt hes siirapi avullt tekeväs siit sakast \nsemmost sikurifärist, taiknamuatost ainett, ko he nimittävät teriakiks. \nMutt se asja lait o, sanos Lindruusi maister, niingo hyvätte ihmistengi \nlait, ett niit koiteta vettä alas ja niis koiteta hakki vioi niim bali \nkon gerjetä. Ja sama kon deriakist pakatam buhuma Hjärnes \ntestmendistäkkin, gon gans o nii erinomane lääke viina joukos. \nEritottengi vatandaudeis. Ja molemppi nautita viäl tänäpängi. Kysykkäst \nvaa Sukanderskald taikk Granruuskald, mitä teijäm bidäis ottaman, gon \ndunnett itten gippjängörröks, ni saatt nähd, ett teriakki taikk Hjärnes \ntestmentti viina joukos het teijäm baneva ottaman gaikkja ensmäiseks. \nJa sitt vast tleevak kaikk muut tropi, jos ei näist lääkkeist appu ol.\n\nSillaill oikke. Semssi kaikengaldassi hyvi lääkkeit oikke siihe aikka \nmailma sai osta aamutropprin gans nautittavaks, ja ko apteekk ol tori \nvarrells sitt viäl, ni eritottengi aamuryypyk käviväk kovasten gaupaks. \nEi olls stää arkkipäevä aamu, ettei suutar Sahlsten olis hetkeks \nheittännp pikilanga ja nasklim böydälles, riisunnf förkklis ja lähtennt \ntorill ja apteekki. Siäll hän sitt ain gohtas hyväm gambraattis, \nhattmaakar Haliini, ja kos siihe aikka hanttvärkkär ei oll oikken \ndäysoppinn ammatisas, jos ei hän ruatti taitannp puhhu, niim baniva \näijä molemas siink kiäles liikkell ja tavaline aamutervetys heijän \ngeskes kuulusiki sitt:\n\n-- Moron.\n\n-- Moron. Kumeron.\n\n-- Ha tu morkonsuuppena fott?\n\n-- Nej fott.\n\n-- Kom fott, kom fott.\n\nJa sitt mentti apteekim biänest ovest sisäll ja rukatti sisikund päevä \nvaevoi varte hyvän gunttoho.\n\nTämssi jutelles kulus aik hyvi nätist pöydäs, ja kon gaikk olivas \nsyännt tarppekses, ni Vilkk luk kiitosruakluvu ja sitt nousti ylös ja \npanttim biipu ladinkkihi. Eik oll aikkaka, niin gaikk vetelivä oikke \nrehelissi rindhaigui ja puhett piisas vaikk kuip pali. Muar toi sitt \nmeillk kaffett ja ko stää ol juatt pari kuppi, ni Vilkk esitt, ett \nmennäis kävelemän Durun diät, siks ett tlee todiaik. Sillom balatan \ndakasin Dasalaha ja jatketam bidoj.\n\nMitäst täst, me läksi sitt kävelemän, gaikk muup paitt Lindruusi \nmaister, ko ol kondeistas sillo jo hiuka huan. Hän jäi lukema jottan \ngirja ja puhelema muarin gans.\n\nKo me olim biäne matkan gävell, ni mep pysäsi hetkeks Luistingalljo \nviäre ja muistli lapsude ajoi ja stää ilo, mill mes siinp paikas oli \nhousujan guluttann. Ei oll enä niin giildävä sili ja liukas se paikk, \nmitä pitki me mukulin oli istvaltta mones sadak kerra riämute alas \nluistann. Tämäaikkasill lapsill ova, ymmärsi met, toisengaldase \nhuvituksek, kosk Luistingalljo sili rata ol päästett sammalduma.\n\nKo sitt taas ol vähä matk kuljett, niim Brandembur pysätt meijän \ngirkkmaan dykön Johannes Henki ristin gohdall. Se rist o siin liki \ntiät, nii ett maandiäld hyvi näke lukkis sen girjotukse. Ja se o hyvi \nlyhyv. Kiviristihi o vaa hakatt: Johannes Henk k. d 20 Nov. 1868. Sal. \nordspr. kap 10 v. 7.\n\n-- Jaa-a, sanos Brandembur sitt, ko mes siins seisosi, ei monika \nraumlaine enä muist Sylvia valulaevan gamala hukkumist Niäme noka \nulkpuall. Ei monika enä tiäd, ett tua rist, konei ilmot edes vainaja \nsyndymvuatt, kätke allas yhde niist, ko sinä marraskuu yänp palelusivak \nkualjaks alastomall ulkkarill. Raumlaiset toimitiva risti haudall. Ei \nhet tiätänn, mist vainaja ol ja kosk hän ol syndynn. Se he vaa saivap \nplakkreist löydetyist papereist tiättä, ett häne nimes ol Johannes \nHenk. Ja kualimbäevän diäsivä ja muistiva raumlaisek kauhullk kymmenssi \nvuassi jälkkembäi. Mutt ny o seki onnettomuden dapaus vähitellem \nbainunn unhotuksi.\n\nSitt mek kuljin daas hiljaksis ettippäi ja kattli niit piäni \npellondilkuj ko Rauma ymbristös o yks yhdes kalljongolos ja toinen \ndoises. Met tiäsi hyvi, kenellk kuki niist ol arenill ja siint tul, \nsamallk kom bellondilkust puheltti, joku sana sanottu arendmiähistäkki. \nNäi mes sitt olim bääss Hirspuumäell. Me olin gulkenns se matkan, go \nnii moni syyline ja syytöngi o enne mailmas raskaill asklillk kulkenns \nsiirttyäkses iangaikkise rauha maill.\n\nMe jatko viäläkki matkatan Aroahdett alas ja ai ettippäi, siks ett me \noll menn yli se ojan gom Bitkäldjärveld laske Samppuste-salmehe ja näi \noikkjallk kädell edesän Samppanala rustholli ja oitis edesän siihen \nguuluva Ottlan dalo. Molema nämä ja lisseks viäl Vasaraisten Goijärven \ndalo ja Kollan gartno apteekar Nyberg o lahjottann Rauman gaupungill. \nJa ko mes siins Samppanalat ja Ottlat kattli ja juttli yht ja toist, ni \nVilkk sanos Brandemburi:\n\n-- Kuule, snää mainitti äskölttä siällk koton meill, ett siin apteekar \nNybergin destmendis o joku hausk koht. Snuu soveis ny antta meijän \ndiättä, millaills se paikk testmendis kuulu.\n\n-- Jos mnää sanosi, ett nep paremi lystlises sana ovat testmendis, ni \nmnää sanosi vääri. Ne ova yhdes niist kontrahdeist, ko ova annetu \nnäitte lahjotetutten dalotte lambuadeill. Apteekar Nyberg o, niingo met \ntiädä, määrännt testmendisäs, ett lambuadioikkeus kulke perindöns siins \nsuvus, ko apteekri aikan o hoittann näit taloj ja lambuadis saavak \nkäyttä hyväkses suure osan dalotten duloist. Mutt tiättvästengi heills \nsitt o velvolisuksiakki ja erikoisest sanota, ett lambuadin däyty ennen \ngaikki hoitta hyvi mettä ja suajells stää varkkaild, rakkreild ja \nraumlaisild.\n\n-- Katost äijä. Huanoho seoraham bist meijä, raumlaise.\n\n-- Nii, mutt tais oll vähä syytäkkin, go siihe aikka ol juur saatt \nselk, ett kaupungi raadmiähe oliva oma laskuhus hakannk kaupungi mettä \nja myynn nep puutavarans Saksaha.\n\nSillaill Brandembur se asja selitt ja kyll meills sitt juttu piisas \napteekar Nybergist koko takasindulomatka.\n\nSe kävelemine ol oikke friskann meit ja kyll todi meill ny maistus. \nLindruusi maister kysel meild, mitä me olin gävelesäm bauhann ja mes \nsanosi, ett ol ollp puhe apteekar Nybergist ja hänen destmendistäs ja \nlahjotuksistas kaupungill.\n\n-- Jaa, sanos siihe Lindruusi maister, se ol monellt tavall merkiline \nmiäs, se apteekar Nyberg. Ja kaupungi rikkaimppi miähi aigoinas. Hän \ngual siink kahdeksandoistsata kolmengymne nurkis ja hänen destmenttis \non deht 24 p. elokuut kahdeksandoistsata yhdenksändoist. -- Händäst \njuttlik Brandembur teills se apteekar Nyberi muurhautjutu?\n\n-- Ei jutell. -- Kumnes se juttu o? -- Jutelkkast.\n\n-- Saa kyll jutellakkin, gosk täsä aikka o. -- Apteekar Nyberg ol \nnäättäk vanhpoik ja toine jo jomssengi ikkähän dull vanhapoik ol \nHaapsaare herr, kaikim buali hyvi oppen miäs, Turu akademia jumalusopin \ndosentt, maister Nils Gustaf Brander. Nämäk kaks äijä olivak kovast \nhyvät tutu. Ain go maister Brander tul kaupunkkihi, ni häm boikkes \napteekar Nybergin dyä kuulema uutissi ja juttlema mailma asjoist.\n\nKerra sitt, ko het taas istusiva yhdes, ni apteekar sano:\n\n-- On däsä joukkon gualemkin dull miälehen, go stää ikkäki jo sendä \nruppe karttuma.\n\n-- O vallam baikallas, ett snää ja mek kaikk muista, ett meijän dääld \nlähtit täyty. -- Mutt mikäst snuu ny juur om banns semssi ajattlema \nussemin gon davalist? -- Oleks kippi vai?\n\n-- En, hyvi mnää jaksa niingo ennengi. Mutt kävein däsä hiljakkoist \nhauttausmaall ja löysi siäld oikke sopiva muurhaudam baika. -- Nääks ko \nmnuu miälestän muurhaut olis hauskeve viimesen lepopaikkank kon \ndavaline haut.\n\n-- Niin gyll ongi. Siin asjas mnää ole juur sama miäld ko snääki.\n\n-- Mnää arvasi se. Ja tiädäks, mitä mnää sitt tlii ajatelluks?\n\n-- No, mitä sitt?\n\n-- Ajattli, ett ko me molema olen dämse yksnäise vanhappoja, ja hyvä \nystvä, ni eiköst meijä soveis yhdes rakenttas semne muurhaut. Ja siin \nmes sitt makkaisi, mek kahde vaa jälkken gualeman.\n\n-- Jaa, mutt se ongi erinomane ajatus. Katost, kon em mnää olt tämmöst \nkeksinn. -- Kyll mnää vaa siint toimes fölis ole.\n\n-- En mnää muut odottannukka. Kyll mnää sen diäsi, ett snää tämse \nhankkem bualell ole. -- Ja mnää meina, ett tehdä oikken girjap pääll, \nett ko jombkumb meist on guall ja pantt muurhauttaha, ni eloho jäännk \nkumppan lukitte muurhauda ove ja säilyttä avame. Ja ko hän guale ja om \nbantt hauttaha, ni avan heitetäm beräs ja ovi präiskästän gii, nii \nettei sinns sitt enä kettä muit saadt tuad.\n\n-- Sillaill oikke. Hyvi snää olek kaikk fundeerann. Mnää hyväksyn \ndäydelisest kaiken dämä.\n\nJa sitt äijät tekiväs sen girjalise sopimukse. Ja muurhaut muuratti \nvalmiks. Oikke saksandiileist se tehti ja sem bäällp pantti rauttane \naittaus ja aedan gorenukseks semne rauttanen gruunungaldane rusting, \nniingo hyvin diädätt taikk näätt, ko menett meijä vanhallk kirkkmaall. \nSiins se muurhaut o viäl tänäpäeväns, siin Nummem bualses päät \nkirkkmaat toiste muurhauttatte viäres, ensmäinen Dekkalan dalo päi. \nMutt vähällp pit, ett siin makkaisiki vaa apteekar Nyberg yksnäs, ko \nnäättäk käve nii, ett se rakkaus, kon däsä mailmas o nii mond asja pann \nriipi raapi, pakkas pilaman goko apteekri ja Haapsaare herra välise \nsopimukse.\n\nKäve nii, ett yks kaunis päev ruvettin gaupungis kohisema, ett \nHaapsaare herrall o morssi ja meina menn naimissi.\n\n-- Em mnää usk lainkka semssi puhej, apteekar sanos, ko joku hänen \nduttvistas rupes siit hänen guuldes juttlema.\n\n-- Ol uskomat, mutt kyll asjas perä o. Saas nähd vaa.\n\nMutt ei apteekar sittengä vaa ottanns semssi uskoakses, ennengo \nHaapsaare herr yks päev tul hänen dyyijös ja ol hyvi levottoma ja \nhermostunnu näköne. Hän dervett apteekri kädest ja sanos hyvä päevä, \nmutt sitt hän istus eik puhunns sanaka.\n\n-- No, mitäs snuullk kuulu?\n\n-- Mene vaa hiljaksis.\n\nSitt äijä istusiva mykkint taas pitkä aikka, mutt viime apteekar, ko \nsemnen duliseluandone miäs ol, päätt tehd kaikest epävarmudest lopu ja \nsendähde hän sanos:\n\n-- Tiädäks, mimssi snuust pauhatan gaupungis?\n\n-- No, mitä hes sitt hollava?\n\n-- Sanova, ett snää meina menn naimissi.\n\n-- Vai semssi puheleva.\n\n-- Semssi oikke. -- Ong niis puheis perä?\n\nKest hyvä aikka, ennengo Haapsaare herr vastas siihen gysymyksehe, mutt \nviime hän sanos sendä hyvi heikoll äänell, melkken guiskasemall:\n\n-- Kyll oikke niis perä o.\n\n-- Vai o niis jutuis kummingim berä.\n\nSitt äijä istusivat taas iso aikka hissuksis ja kattliva joukkon \ndoissias silmäst silmähä, siks ett apteekar jäll rupes puhuma ja sanos:\n\n-- Asi o semne, ett se muurhaut tehti, niingos muista, meit kaht varte. \nKolmells se tlee ahtaks ja siin olis mnuu miälestän sillt tavall jo \nmuutongin gahja liiaks, ni ett meijä sopimuksen o nys sitt mennt tyhji.\n\n-- Vai nii snää meina.\n\n-- Nii mnää meina. Ja ko snää oles sopimukse rikkonn, niim bid vahing \nhyvänäs.\n\nSe sanottuas apteekar repel sopimuskirjam balasiks ja heitt palasep \npaperkorihin, go ol kirjotuspöydä all. Ja sitt hän ilmott Haapsaare \nherrall:\n\n-- Sinn muurhauttaha ei tulk kettä muit ko mnää, ettäs tiädäs se sitt. \nAvan heitetä mnuum beräsän sinn ja ovi präiskästän gii.\n\n-- Aika äij ol vaa, se apteekar.\n\n-- Kyll pit pääs, pahus.\n\n-- No, olivak hän ja Haapsaare herr sitt valla riidois se jälkke?\n\n-- Ei. Sovinos he eliväs sem bualest ja viime apteekar suastus \nsiihengi, ett Haapsaare herr pääse muurhauttaha. Mutt froua ei sinn \notett. -- Ja kahde äijäs siäll ny makkava.\n\nSemssi siins sitt puheltti ja kyselttin, gom Brandembur ol juttus \nlopettann. Istutti sitt jäll hetke aik hiljaksis, ni sano Lindruusi \nmaister:\n\n-- Kyll nek kovi äiji oliva ne vanha raumlaise. Tlee täsä miälen se \ntapaus, ko meijän gaupungim bormestar sairastus ja pan drumbu liikkell. \nJokattes kadungulmas trumbar hakkas trumppuas ja ilmott, ettei nys saa \naja heosill ja rattaillp pormestri asuno siutt, kom bormestar on gippi. \nSe ol vähä haitaline määräys raumlaisill ja maalaisillk, kon guarmias \njoudusivak kuljettaman dorillt taikk läpi kaupungi. Pormestar, asessor \nGrönholm, asus näättäk Kauppkadu varrell juur liki tori. Hänen dalos ol \nvastpäät Polttlat.\n\nSillaill oikke, ol oikke se vähä paha määräys, muttko raumlaiset \ntiäsivä, ett asessor ol semne vähä ittiäs täynn olev herr, ni het \ntottliva määräyst. Ei kaikk sendä, sillett vähä jälkkem bualpäevän dul \nPriia herr, ko ai ol pahailkinen, gotti jolda reisuldas ja ko hän sai \nkuull, mitä edellppualpäevä ol trumbutett, ni häm ban heosen \nguarmrattatte ette, nost rattaill neli viis tynnri ja pan niittem \nbohjall hiukam beruni ja kas näi ajaman Gauppkattu ettittakasin goko \nehtopualpäevä. Kyll asessor käsk poliisin giäldämä häne jatkamast stää \ntoimitustas, mutt Priia herr sanos vaa, ett häne diättäkses ei kattu \nsaat tukki noi ilma muut vaa. Ja seoravanp päevän hän jatko ajamistas.\n\nEik pormestrin daikk asessori siins sitt auttann mikkä muu, ko antta \nlevittä olkki kadull asundos kohdall ja niit pantti sitt niim \nbaksultta, ettei lainkkan guulunn rattatten golina, ko ajetti. Ja nys \nsaivas sitt kaikk taas aja rauhas Kauppkattuakki.\n\n-- Jaa-a, semmost siihe aikka mailma ol.\n\n-- Nii, ja ei siit niim bitk aik viäl olk kulunnukka.\n\n-- Mitäst pitki aigoj siit olis kulunn. Kyll mar mek kaikk se viäl \nmuistan, gon gatu oljill ol peitett. Olisik olis saman vuannk, ko \nengelsman Rauma haminam boltt?\n\n-- Niihi aigoihi se ol. Siink kahdeksandoistsataviiskymmendluvulls se \nol.\n\n-- Se Priia herr, rupes Vilkk sitt voorostas pauhama, ol niingo sanott \nhäijyluandonen gaikin davoi ja siinp pääs mnää olen go moni muukin däsä \nkaupungis, ett se pahailkisys ol taudiloisutt hänes. Mnää meina, ett \njärk fiiras hänell yhde eine. Olik nys semnengä laitta, ko hän doimitt, \nett häne edestäs rukkoilais kirkos ja sitt hän istus akknas ja \nnaureskel, kon girkkväki tul jumalambalveluksestas. Ja sekä ei viäl oll \nmittä se rinnallk, ko hän dek, sillongo hän frouas kual. Hän sidos, \nniingo me muista, vainajam bunase alushame leipvarttassehe ja pist sitt \ntämä alstandi ulos akknast liähuma niingo jongu flagu. Hän asus sillon \ndori varrellt Tori-Haukas. Niingo viäl nuaremambualsekki raumlaise \nmuistava, nii sen dalon gellar ol suureld osald torill ja kellri ylitt \nol rakenett kivest semne suajus. Mutt harv raumlaine muista enä stää \nhirsist rakenettu kellarkamari, ko ol kellrim bääll enne mailmas. Ja \njuur tämän gellarkamari akknast Priia herr pist flagurustingis fleijama \nihmiste harmiks. Nii ett kyll se huamattavas paikas ol. Melkke niingon \ndorill. Kyll Priia herra sillo olis käynn huanost, jos hän olis tull \nulos kopistas. Mutt hänell ol sendä niim bali järkki, ettei hän dull \nihmiste ulettuvill.\n\n-- Niin, gyll niist vanhoist Rauma asjoist juttu piissais vaikk \nviikkräkningill, sanos Brandembur, mutt mnuun däyty vähitelle lähtit \ntäst hauskast seorast virkkatan doimittama.\n\n-- No, no, ei nyt viäl sendä, Vilkk siihe sanos. Eiköst vast kell \nkahdeksald yävoor alg.\n\n-- Alka oikke. Kell kahdeksald oikke se alka.\n\n-- No, siihe o viäl liki tiim aikka. Nii ett istuta rauhas vaa ja \njutella.\n\n-- Kyll mar täst kottis sendä vähitelle lähtit täyty, Lindruusi maister \njatko puhett, vaikk oliski hausk jutell muinassi. -- Ja kyll niist \npiissais juttu, niingos sanosik Kristian. Eik niit sais päästä valla \nunhotuksi. Mnää olengi ajatell, ettei mikkä soveis sem baremin, go ett \nsnää, Anundilan Galkke, pansi ai joukko semse vanha Rauma elämä \nvalaseva jutun girjoihis, ko snää niit värkkä.\n\nSiins se nys sitt tule se puhe, ko mnää ja Vilkk niingaua oli odottann. \nMe oli jo peljänn, ett Lindruusi maister ol valla unhottann, mitä Vilkk \nol pyytänn hänen dekemä.\n\nOliki sitt valla luanolist, ett Vilkk näitte Lindruusi maistri sanatte \njälkke vilkautt silmä mnuull, niingo hän olis sanonn:\n\n-- Huamasiks, kui nätist se poik ott tämä asjam buheks?\n\nMe odoti sitt vähä niingo levottoman, mitä Kalkke vastais Lindruusi \nmaistrill. Ja hän sanosikin, go hän gapple aikka ol oll harmittavaisest \nfundeeravaise näköne:\n\n-- Eiköst niitte asjoitte sortteeramine mahdais paremi soppi Vilkull ja \nIirollk, kon gans ova ruvennk kirjoj värkkämä. Se soveis heillp paremi \nsengin dähde, ett kyll heijän girjottamises hyvim biänehem byssä, jos \nhe yksistäs mnuust kiijottama ruppeva, niingo hek kuulem meinava.\n\n-- Jaa, ett me ruppeisin girja kokkom banema, Vilkk sillo huus ja \nnauro. -- Mitä kamali snuum bäähäs ny on dull?\n\n-- Oleks vallam böhköks tullk, kos semssi iisuttle, pisti mnää väli.\n\n-- Em mnää iisuttel. Omin gorvi mnää olen guullk, kon de olett asjoist \npuhell.\n\n-- On daitannt tua Iiro jotta sinnppäi sanno. Mutt pidäis snuu häne se \nverran dundema, ettäs tiädäk, kumnem bilattem buhuja hän o.\n\n-- Kyll mnää olen guulls snuungi niist hankkeist puhuvas.\n\n-- Se mnää kyll usko. -- Ko Iiro kerra alka hullujas puhelema, niin \ngyll mnää tavalisest auta händ siint toimes. -- Ja snuus ittesäs o sama \nvika. -- Mutt ett me oikken dodem bääll olsi ruvennk kirja kokkoajama, \nse o nii hullungurine jutt, ett nauras semsellt täyty.\n\n-- Mnuu pikemi harmitta, ett Kalkke on daitann luull meist semmost.\n\n-- No nii, jätetä se silles sitt se asi. Olen daitann ymmärttä väärin \ndeijäm buhen.\n\nSiihe se asi sitt jäiki. Me juttli sitt taas vallan doisist asjoist, \nsiks ett kell rupes tleema liki kahdeksa. Sillom Brandembur läks \nprannvahtivirkkatas toimittama ja vähä se jälkke jätt Lindruusi maister \nhyväst. Kalkke läks samallk kertta. Hän men saattama Lindruusi maistri \nkottik Käkelähän, go maister ol, niingo sanott, hiuka sähr kondeistas \nja käveleminen gäve häneld vähä huanost eritottengim bimjäs.\n\nMnää ja Vilkk jäi sitt viäl hiukaks aikka pauhaman gahdengeske ja \ntiättvästengi me ny juttli siit asjast, ko meijä miälesän ol ollk koko \nehto.\n\n-- Vähä seivakkast mes sitt kuittasin Galkken gans sen girjarustamise \njutu, Vilkk puhel.\n\n-- No, san muut, mnää siihe vastasi, se men niingo rullills, se jutt -- \n\"Olen daitann ymmärttä teijäm buhen vääri\", Kalkke meinas. -- Kyll se \nsendä hiukam bökö o, se Kalkke, ko stää näi nätist saa nokast vedetyks.\n\n-- Mnää ole stää ai sanonn, ett järkeväs miäs Kalkke o monellt tavall \nja hyvä miäs kaikim buali, mutt tämsis asjois hän o, niingos sanosip, \npökö.\n\n-- Konett vaa olis pahemppi pökössi itt, pist muar siihe meijäm buhette \nvälihi. -- Ei Kalkke puhel niim bali kon de. Häm bitä tiätos takanas ja \nsitt vast, ko otoline aik o, ni hän lyä, niingo sanota, valttis pöyttä. \nSemnen gäsitys mnuull on Galkkest.\n\nMe nauro muari jutuill ja sitt läksi mnääkin gotti, ja nii olivas sitt \nsen Dasala sali uude välikato vihkijäisep päättynn.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTämä kaikk, kon däsä edelkk kirjotett o, om bantt Iirom bäähä, niingo \nhän olis sen girjottann, vaikk asi o nii, ett jos tott puhuta, ni mnää, \nAnundilan Galkke, sen girjottann ole. Ei Iiro mikkäm bännmiäs ol \nenemppä ko Vilkkuka. Muttko mnää sain diättä, ett hek kans rupesivak \nkirja rustama Lindruusi maistri avull ja ymmärsi, ettei semsist \nhankkeist mittä valmist tliis, ni mnää pääti otta nuugast selvon \ngaikist heijä edesottamisistas ja sitt antta heijän girjas \nalkvalmistukset tull ihmiste nähtväks heijä omis nimisäs. Mnää sai \nsuurell vaevall Lindruusi maistrild tiättä yht ja toist heijä \nmeiningeistäs ja Brandemburild viäl enemä. Mutt kaikkja runssamat tiädo \nnäis asjois mnää sain Dasala muarild, ko ol valla ihmeisäs, ett Vilkk \nol ruvenns semssi hullutuksi, kon girjan dekemist ajattleema.\n\n-- Mutt se on dua Hakkri Iiro julmett, ko hänem bääs ni sekasi saa, \npäätt muar.\n\nMnää olin govast ilonen, go mnuull olivak kaikk tarppeliset tiädok \nkoottun ja pandunnp paperill. O niin govast hauska tehd heillt tämmöst \npiänd jekku ja mnää ole selväst näkevännän, gui hes silmäs seljälläs \nlukevap prändättynnk koko heijän kirjavärkkämise meiningi. Mnää ole \noikken guulevannas, ko Vilkk pari sivu luettuas sano:\n\n-- No, voi nyp pahapolv sendä.\n\n-- Nääks stää raatto, hoke Iiro. Ja sitt he jatkava lukemistas ja \nihmettlemistäs.\n\n-- Ja ko se pahus valettle.\n\n-- San muut. Sill o sitt oikke hylkkenahkane omatund.\n\n-- Ja mist o saannt tiättäk kaikk asja?\n\n-- Ja nii nuugast sitt viäl.\n\n-- Oi nyt turkane sendä. Ei se miähen guulde uskal enä puhhu mittä.\n\n-- Ei uskalakka.\n\nJa ko he vihdo viime ovap pääs jutu loppuhu, ni Vilkk sano:\n\n-- Selkkäs tarvittis.\n\n-- Selkkä sill annetangi. Ja oikke aika tavalls sittengi.\n\nMnää anna sitt kulu viikkon daikk kaks eng uskalkk koko sinä aikanp \npistä nokkatan Dasalaha. Muttko mnää joskus nää heijän gaupungis, ni \nmnää sano heill, ett he olsiva hyvä ja tulsiva mnuun dyyijön dodill. \nHek kattlevak kyll kiukusest mnuu, mutt kiittäväs sendä ja luppavat \ntull. Määrätyll hetkell hes sitt ovakkim baikall, möräyttävä jongu sana \nsillon dällön vastaukseks mnuum buheihin ja juavat todias.\n\nMuttko joku aik siins sillaill on gulunn ja he ova hiuka niingo \nlämmenn, ni Vilkk sano:\n\n-- Snää oles sitt kirjottann uuden girjangi. -- En ols stää viäl \nlukenn, mutt onneks olkko.\n\n-- Nii, onneks olkko. Joulumbyhin mnääki meina stää vähä ruvet \nkattlema, sano Iiro siihe. Sillo o aikka kuluttas semssin durhuksihi.\n\nMnää kiitä onnendoevotuksist ja sano, ett uuden girja oikke mnää olen \ngirjottann ja ett stää täsä ny niingon grymbätäis.\n\n-- Me ymmärrä se.\n\n-- Se o oikkeus ja kohtus.\n\nJa sitt ei puhut enä yhtikä sana siit kirjast. Ei koko ehton.\n\nMuttko he vähitelle ovak kiukkus niällt todin gans, ni Vilkk sano \nyhtäkki Iiroll:\n\n-- Me olengin, guuleks Iiro, mek kaks, semsi poikki, ettei niit \nkasvakka joka oksall.\n\n-- Javissi.\n\n-- Met tunnetan dääll Raumall ja vähä Rauma ulkopualellakki.\n\n-- Javissi. -- Met tunneta siäll ja tääll vähä kautt koko Suame maa.\n\n-- Sillaill oikke. -- Ja me olen deht tuan Galkkengin dunnetuks, ko hän \no saann oll meijä lengeisän. Ei hänest muuton diädetäis pali mittä.\n\n-- Ei yhtikä mittä, vahvista Iiro Vilkum buhe.\n\nJa ko mnää siihe sano, ett siint tet taas sanosittakki oikken dotude \nsana, ni sillo hek kattlevas suu messingis ja silmät tytyväisydest \nloistavint toinen doissias ja kaikkette meijän geske vallitte taas \nsovind ja rauh.\n\n\n\n\nKo Snurra ammutti\n\n\nNuurmanni Iisakki rupes vaevaman daut ja vanhus. Tohtris sanosiva, ett \nhäne sydämes ol ruvennk kasvama jongun glaffim bränkkäsimen dähde ja \nikkä hänellk kans rupes vähitellen garttuma.\n\nJa Nuurmanni Snurrat vaevas vanhus viäl enemä. Kondip pakkasivak \nkangistuma eik oll ihmekän, go hän ol täyttänn viimes kevästen \ngakskymmendjayhdeksä vuatt. Ja siin o jo ikkä vähä enemän gon \ndavalisest -- heosell. -- Sillaill oikken, golmattkymmend rekki oikke \nSnurra olis vetänn ensmäis talven, mutt ny hänes algo vanhus olema niim \nbali voitom bääll, ett Iisakin däydys ruvet ajattlema hänem \nbäästämistäs pois tämä mailma vaevoist. Kyll häne ol haikki ajatell ero \nrakkast Snurrastas, muttko hän huamatt, ett Snurra rupes tleema \nsokkjaksikki viäl vanhoillp päevilläs, ni ei auttann muu, kon gatellt \ntäytmyst silmihi.\n\nJos tek kaikk, ko luett tätä surulist juttu, olsitt vanhoj raumlaissi \nsiink kuude ja seittmängymnen gorvis, ni ei mnuu lainkkan darvittis \nselittät teill, mikä miäs Nuurmanni Iisakk ol enemppä ko Snurranga \nelämkertta. Kaikk vanha raumlaises sem barin dunsiva. Mutt kon dek \nkaikk olett nuaremppi ja moni teist ei olk kukatiäs koskan gäynykkä \nRaumall, ni mnuun däyty sanno, ett Nurrmanni Iisakk ol oll Rauma \nalaalkkeiskoulus jongu vuade ja sitt seilann merell. Mutt kon glein ol \nruvenn händ kiussama, ni hä muutt bisnessi, ost ittelles heose ja rupes \nfuurmanniks. Kuljett reissavaissi hamina valulaevambrygild kaupunkki ja \npäivasto ja toi kauppmiästen davara Turust Raumall ain gon darvitti ja \ntoimitt yht ja toist muut semmost ajomiähen dyät. Ja ko olivap \nparemambualse häät taikk maahaspanjaisek kaupungis, ni mnää eppäile, \nett ne olsiva oll hyvi vailnaise, jos ei Nuurmanni Iisakk olis oll \nedeskäypän niis. Sillo hänell ol ain gudotu valkoses sormikkak kädes ja \nsillo hänen goko taulvärkkis oikke loist hyvändahtosutt ja ilost miäld, \njos hää olivak kysymykses. Mutt maahaspanjaisis hän ol surulise näköne, \nmelkke niingo hän olis itku väändänn, eik hän suutas nauruhu vetänn, \nvaikk vanhema äijäk, ko uskalsiva sopivaisude säändöj rikkot \ntämsisäkkin dilasuksis, laskiva hiuka leikki siuttmenne siit vainajast, \nko ny haudatti. -- Ei maare naurannukka Iisakk, muttko oijens valkosse \nsormikkassen gätketyn gätes viäraill ja sanos hiukan guiskate: \n\"Tervtulo, tervtulo\" ja katteli laattjat. Sillaill oikke. Höövel ja \nasjas ymmärtäväine edeskäyp oikke Iisakk ol ja nuugaste häm bit vaari, \nett kaikk saiva osas trahtmendeist. -- Eik olis sitt ihmekä, ett hänest \nniin govast tykätti edeskäypän. Tykätti melkke yht pali ko Ankkri \nSofist, kon gans ol passamisem bääll, kaikis paremambualsis pidois.\n\nKo Nuurmanni Iisakk stää ajomiähe virkka rupes pitämä, ni ei hänell oll \nviäl Snurrat. Snurra omist sillo handelsman Byring ja siälls sill \nvissingi semne ruattlaine nimiki ol annett. Koko kaupung ihmettel stää \nheost. Se ol hyvim biänengokkonem, bunasembruun damm. Mutt niittem \nbunasembruunitten garvatte joukos ol paikotelle hyvim bali \nvalkossiakki, nii ett näytt sild, ett siit ol kukatiäs kimoakki meinatt \naluks, vaikk sitt ol ruvett semssi sekotuksi katuma. Hari ja händ sill \noliva musta. Ei se pääld katellen dämsis olois mikkä erinomane oll, \nmuttko se panttin dyähö, ni siins saivas suurekki heoset tehdt täydes \npiisatakses se rinnall. Ensiksikki se ol niin gäppi kävelemä, ett moni \nsuureve heone sai karat hölköttäp pyssyäkses se föleis, ja ko se pist \ntraviks, ni se ol eri meno. Ja kuarma vetämises se vast ihmeline ol. Ei \nolis kukka luull, ett niim biänes luandkapples ol niim bali voimi ja \nsemmost vetämise sissu ja menemise intti, ko siin heoses ol. Ja kestäv \nse ol ja lakki ja hyvä kiit tleema. Se ol sanalls sanott heostem \nbarhait. Eik oll ihme, ett Nuurmanni Iisakk, ko ussen guljett Turust \ntavara handelsman Byringillp, puheli ittekselles ett: \"Jos tua Snurra \nsendä olis mnuu.\" Ja ol hän jo kerran gysynykki handelsmannild, ett eik \nhän sais ostas Snurra.\n\n-- Ei, es snää saas stää osta. Stää ei myyd, vaikkas maksaisi mitä. \nSemmost heost ei olt toist lainkkan, diädäks.\n\n-- Mnää usko se, Nuurmanni Iisakk vastas. Ja siihe se kaupp jäi.\n\nMutt nyk käve nii, ett handelsman Byring kual ja liike lopetetti ja \nkaikk myytti. Snurraki myytt. Ja sillo Nuurmanni Iisakk huus Snurra \naupsjoonis. Kaikk häne säästös ja hiukam bäällekki viäl siihen gauppaha \nmen, mutt ny ol Snurra häne. Ja hauskemppa pari ko Nuurmanni Iisakk ja \nhäne Snurras löytä harvo. Sendähden gaikk, kom bitkällk kyydillk \nkulkiva Rauma ja Turu väli, ensmäiseks ain gysysivä, ett olik Nuurmanni \nIisakk heosines saatvis. Ko Iisakk ol näättäk hyvä pauhama ja Snurra, \nniingo sanott, hyvä menemä. Enimäkses Iisakk sendä reisus olles puhel \nSnurran gans, mutt reissavaise ol lyst kuull heijä jutuijas, vaikkei \nSnurra enemppä sanonukkan go: höhö, höhö palaniandakka ja kääns joukkom \nbääs Nuurmanni Iisakki kohde.\n\n-- Luulettak, ett se ymmärtä, mitä tes sanott? kysys ussengi \nreissavaine.\n\n-- Jaa, ett jos hän ymmärtä! -- No, vissi hän gaikk ymmärtä, tämä mnuu \nSnurran. Jokase sana hän ymmärtä. Näksitt vaan, gui hän esimerkiks \nhäppe, ko hän o oll tyhm joskus, ja mnää toru händ. -- Mutt semnen \ndapattu harvo.\n\nSillaill oikke. -- Kovast hyvi hes sopesiva yhte Nuurmanni Iisakk ja \nSnurra. Eik olis sitt ihmekä, ett tunnus tylkkjäld Nuurmanni Iisaki \nmiälest, ko hänen däydys ajatell ero hyväst matkkumpplistas. Mutt ei \nsiin auttann mikkä muu. Hän näk, ett eläm ol tullt taakaks Snurrall.\n\nNii hän sitt yks lokakuu ehto tul Tasalahan, go mek kaikin golme, mnää \nja Vilkk ja Iiro, istusin Dasala salis juttlemas muinassi.\n\n-- Hyvä ehtot, hän sanos ja jäi ove suuhu seisoma.\n\n-- Jumalandakko, me vastasi ja Vilkk lisäs viäl siihe ett: Istuma.\n\n-- Kiitoksi pali, kyll täsä seisotengin doimen dlee, vastas Nuurmanni \nIisakk ja istatt toolillk, ko ol siin likimbän akkna all.\n\nSiins sitt istutti kappal aikka mittäm buhumat, mutt viime Iiro sanos: \n\"Oi, voi sendä, Iisakk, ko snää ole vanhendunn. En ols snuu isso aikka \nnähn. -- Ja ko snää ole hengästynn. O niingos olsis suara päät raskast \ntyäst tullk, ko snää noi huahota.\"\n\n-- Nii händ, hengästymä oikke mnää pakka. Se mnuu sydämen dahto \nprängät. Mutt em mnää mikkä vanh ol viäl.\n\n-- No, ruppe mar snuus sendä jo ikkäki hiuka olema, Vilkk siihe sanos. \nEi meijä iällän, snuu ja mnuu iällän mnää meina, suurt ero ol.\n\n-- Ei olekka. Mutt olekkostis snää sitt miälestäs vanh.\n\n-- En, mitäst vanh mnää olsi. Mutt nääks mnää olengin derv, em mnää olk \nkivuloine niingo snää.\n\n-- En mittän diäd, vaikuttanek se kivuloisus asjaha, mutt em mnää vaan \ndykk, ettän ole vanh eng tykk, ett tekkän gukka olett vanhoj. Mnää nään \ndeijä ai viäläkki semsink, ko me oli sillon, go me merells seilasi. Em \nmnää saap päähän, ett me olsi vanhoj.\n\n-- Kyll vuade mnuu harttjoitan vissim bainava, Iiro siihe sanos, mutt \nmnää olen gans niin govan guritukse all ollk koko piäne ikän. Ain dua \nVilkk ja eritottengin dua Anundla viisas mnuu klummiva.\n\n-- Kyll mar snää oijenust olsit tarvinnk kukatiäs viäl enemängin, gos \noles saann, Nuurmanni Isakk meinas ja kysy Vilkuld, ett autaisik Vilkk \nhänd yhdes asjas.\n\n-- Auta oikke, Vilkk vastas, snää es olt tyhi miäs ja luatettav snää \nole ai oll. Kuip pali snää tarvitte, vai tahdoks takkauksehe?\n\n-- En, em mnää semssi tahd. Mnuull o jumalan giitos stää olemist, kon \ngoi syä ja ruaste raiska ja varkkak kaevava ja kähveldävä yllin gylli. \nMutt ny o asi semne, ett mnää kysyisi snuuld, Vilkk, kos semnem \nbyssmiäs ole, ett otaisiks snää amppuakses se mnuu Snurran. Raskall \nmiälell mnää olem bäättänn, ett se ny ammuta, mutt sen däyty tapattu. \nEi siin aut mikkä.\n\n-- Ja kyll se tyä vissin doimiteta ja vähä seivakkast sittengi, rupes \nIiro koht hokema.\n\n-- Mitä snää Iiro puhele? Ong snuuld mittän gysytt? Vilkk sillo räyhäs \nja katos Iirot niim bahast, ett kyll Iiro hissuksis pysys. Jaahah, hän \nsitt jatko puhettas Iisakill, jaaha ett jos mnää ammuisi Snurra. -- \nNiin, gyll mar se jo o vanh, seki.\n\n-- O oikke. Kolmattkymmend rekki vedäis tänä talvenk, ko ny edes o.\n\n-- Vai o sill jo ikkä niim bali. -- Niin, gyll snää oikkja miähem \nbuheillt tliik, kos mnuum byysi ambuma se. Kyll mnää se ammu nii, ett \nkualem tlee silmäräpäykses. -- Ja mnää tee se.\n\n-- Eiköst tua Vilkk ai ol varottann meit kehumast ittiän, kuiskas Iiro \nsillo mnuun gorvahan ja ol nii harmittavaise näköne, ett mnuun dek \nmiälen garat hänen dukkahas kii.\n\n-- Kiitoksi pali, Nuurmanni Iisakk vastas Vilkum buhesse. Sendähde mnää \ntliingi snuun dyyijös, ko mnää tiädä, ett snää tees sem baremin gon \ngukka muu.\n\n-- No, no, älä nys sendä liioj kehuskel. Mutt tee mnää se sendä nii \nhyvin, go se tyä ylipäätäs tehdt taedeta. -- Koskast se sitt \ntoimitetais?\n\n-- Mnää ole ajatell, ett se tapaduis sunnundan girkomenotte jälkke, \nsiink kahde ajois.\n\n-- Jaaha, jaaha ja tänäp om berjanda. Kyll mnuulls sopi. Sopikost \nsnuullk Kalkke ja snuull Iiro?\n\n-- Miksetei soveis, mennä vaa, mnää vastasi.\n\n-- Kyll se vaa sopi. Snää kerkke, Vilkk, viäl ehtokirkkohongi siunama \nittes ja nauttimam biäne levohetke sen jälkken, gos sen dyä olet tehn, \nIiro puhel.\n\nTämä ol kyll hyvi sopimatom buhe Iirold, sillett edelisens sunnundan \nVilkk ol rookann nukku ehtokirkos, nii ett lukkrin däydys herättä häne, \nennengon girko ove lukkuhum bantti. Mnää pelkäsingi, ett nyt täst vast \nkrähinä tlee, mutt ei Vilkk ollk kuulevannas Iiro jutuj, ko jatko \nkeskusteluas Nuurmanni Iisakin gans ja sanos viime, ett kyll mek kaikin \ndlee sitt snuu fölisäs sunnunda.\n\n-- Hyvä o. Mnää kaeva huame aamust kuapa siihem belttohon, go mnuull o \narenills siäll Aroahte all ja ko mnää siit toimestani bääse, ni mnää \nviä Snurra sepäll.\n\n-- Kyll mar snää ittekkin gengäs se jaloist nappa.\n\n-- Em mnää semmost mein. Mnää viä se sepälls sendähde, ett se panna \nuutten genkkähän, go se viimesell reisulles lähte. Ja hyväks mnää se \nharja ja puhdista. Mnuull o nääks semne usk, ett ko mnuull joskus tlee \nylösnousmus ette, nii nouse Snurraki haudastas. Ja sillo o hyvä, ett se \no ruakott ja hyväs kengäs. -- Nii händ, semne jumalaton mnää ole ja \nhyväst nys sitt ja kiitoksi pali.\n\nNo nii. Sunnunda mes sitt, Nuurmanni Iisakk ja Snurra ja mnää ja Tasala \nVilkk ja Hakkri Iiro, meni sinns sovitullp paikall. Snurra pantti \nseisoma sen guapa viären go Nuurmanni Iisakk ol kaevann. Iisakk pan \nkauroj se ette ja hetkem bääst Vilkk täräytt stää luadpyssylläs. Ammus \nluadin geskells se otta, nii ett se putos kuappaha ja ol niin guallk \nkon givi, ko me meni stää kattoma.\n\nNuurmanni Iisakk ol nii hengästynnk kävelemisest ja murhest nii \nmasendunn, ett hänen gasvos oliva oikken tuhgaharma. Hän ol nii surkkja \nja saeraloise näkönen, go hän siins seisos ja kattel kuapam bohjaha, \nett Iiro, kon ei koska ol suutas styyrät taitanns, sanos hänell: \"Kuule \nIisakk, kyll ny om baras mnuu miälestän, ett snää jäät tähän guapa \nsyrjäll ja me mene hiuka siull ja Vilkk päästä snuun gans pois \npäevild.\"\n\nMe ole mond kertta Vilkun gans puhellt täst asjast ja tunnustann, ett \njuur sama me ajattlin go Iiroki, mutt samas me olen gans päättänn, ett \ntarvitti oikke Iiro häppemättömys mennäkses sanoma Nuurmanni Iisakillp \npäi silmi, mitä me ajattli. Ja kyll me Iiroll annoingi aika pyhkek, ko \nsopev aik tul.\n\nMe ajattli, ett nys se Nuurmanni Iisakk suuttu vissi oikkem baham \ngerra, mutt ei mar suuttunnukka, muttko sanos: \"Se puhe ol kyll \npaikallas, Iiro, mutt ny o niin hullust, ettei Vilkk saat tehds stää \ntyät ja jos hän saisiki, ni mnää luule, ett em mnää sittengä suastuis \nviäl tällk kertta jättämä elämätän. Mnuull o viäl jottan, gom bitä \nmnuun gii elämäs. Ei mnuull ol enä issä eik äitti elos, vaimo en olk \nkoska ottann, ei ol velji eik sisari eik muit sukulaissi, eik ol \nystvistäkkäm bali tiätto, ko Snurraki jo men maam bovehe, mutt mnuull o \nnii erinomasen guivi ja raarej koivussi klabej. Mnää osti näättäk jo \nviimes kevästem bari kolms sylttä koivussi halgoj. Ne olivak kuivi jo \nsillo ja ny ne ova ollp puuvajas koko suve ja ko mnää ny ole hakann nep \npiäniks ja pane niit kakluuni, ni nep palava ni ilosest ja andava nii \nsulose lämmjä. Nii ett nyk kon dalv vastas o, ni mnää tahdo nautti viäl \nsiit lämmjäst, ko ne andava mnuull. Sendähde em mnää tahdois kuall \nviäl, vaikkan olengi huan.\"\n\nEm mes semssem buhessen daitanns sanno mittä, ei Iiroka, vaikk hän ai o \nnii valmis flätisemä, muttko rupesi hiljaksis painaman gaupunkki kohde \njäll. Ja ko met Turun dullihim bääsi, ni me rupesi Nuurmanni Iisakill \nhyväst sanoma. Mutt Iisakk sanos: \"Ei mar, poja, ei nii sendä erot. Ei \nSnurra maahaspanjaissi sendä sillaill viätet. Ny mennä meill ja juadan \ngupp kaffett ja jotta muutakki.\"\n\nMitäst täst. Me meni Nuurmanni Iisakin dyä ja ko mes sinnp pääsi, ni me \nnäi, ett siäll ol kaikk valmistett juur niingo maahaspanjaisis \npruukata. Huanette laattja olivas skuuratu, katavahakko ol laattjall ja \nmööbli olivap peitety valkosell. Ja köökis hääräs Ankkri Sofi, nii ett \nvähä henkki ol. Nuurmanni Iisakk men hakemam buuvajast sylylise niit \nkuivi, raarej, koivussi klabeijas ja yhtäkki ol valu kakluunis. Eik \nollukkam bois tiäld lainkka, sillett me oli vähän gylmän gohmettunnuk \nkaikk. Mutt kyll kylmys meijä verestän gatos pian, go Ankkri Sofi ol \nmeillt tuannp pari kuppi kaffett ja naapri Emmi tarjonns suurellp \nprikall meill monengaldast nisuleippä kaffes kastettavaks. Ja hyvi \nsikareit ol ja paperossej montta sortti. Ja rommi ja konjakki ja kuuma \nvett ja sokeri tuattin goht kon gaffe ol juatt. Sillaill oikke. Kyll \nmeijä ny lämmi ja hyvä ol, kon gaffe ja todi lämmitt sisäldpäi ja nek \nkoivusek klabis siällk kakluunis ulkkopäi. Oliva oikke ne oikken \ngunnjalise maahaspanjaise, nes Snurra maahaspanjaise. Kyll mek kaikk \nnii dykkäsin, go me istusi siäll Nuurmanni Iisaki salis ja nautesin \ndrahtmendej ja pauhasi muinassi. Oliva händ nek kunnjalise \nmaahaspanjaise. Mutt sitt vast mes silmä ymbyriäisins seisosin, go me \nrupesi hyväst sanoma ja Nuurmanni Iisakk sano meill ett: \"Ei maar nys \nsendä nii mennä. Odottakkast viäl yks eine.\" Ja ko mes siin oli hetke \nodottann, ni eiköst tull Ankkri Sofi ja naapri Emmi sisäll ja kannova \nvalkosill hantuukeillf fuarattu mangelkori ja jos uskott taikk ei, ni \nsiink koris ol semssi suuri maahaspanjaiskringlej, ko enne ai annetti \nviimeseks trahtmendiks tämsis pidois. Sillaill oikke. Nii ett hirmuse \nsuur kringel kainlos mes sitt kotti läksi. Eng me lainkka ihmetell, ett \nIiro, ko ol hiukan gaffes, sanos, ko mes siinp pimjäs Naulamäkki alas \npaino, ett ol mar sendä hyvä, ett es snää, Vilkk, stää Nuurmanni \nIisakki viäl ambunn.\n\n\n\n\nTasala Vilkk lukkrin\n\n\nAsi ol näättäk semne, ett Vilku isäll ol, kuulem, oll niin gaunis ja \nvahv veisuään, ettei semmost ollt toist koko täsä meijän gihlkunnas eik \nkukatiäs koko läänisäkkä. -- Sillaill oikke. Ja Tasala muar ol jutell \nmeill mond kertta, kui Vilku isä kerrangin gauppmatkoillas -- Vilku isä \nol kyll oll merimiäs, mutt vanhemallp pualell ikkätäs hän ajo \nheoskaakeines ymbärs maakuntta sualattu silakka ja siikka ja loht \nmyymäs -- -- nii, gui hän dämsell matkallas kerra yhtens \nsunnundaedellpualpäevänk kulkkeisas yhde maalaiskylän girko siutt, \npysätt heoses kirkoaeda viäre ja pist ittes kirkkoho hetkeks \njumalambalvlust seorama. Seorkund veisas paraikka alkvirtt, ko äij tul \nsisäll ja hän istatt viimissem benkkihi ja hak pengihyllyld virskirjan \ngättehes.\n\nTuskin gukka händ siihe saakk ol huamann, muttko äij ol hakenn virren \ngirjast, saannk klasip päähäs ja rupes heljällk, kaunill äänelläs muu \nseorkunnan gans veissama, niin gyll häm bia huamatti. Kaikk rupesiva \ntaanes kattoma, ett mist semnen gori ään dlee, mutt ei äij siit \nhualinnk, ko vetel virre nuatti vaa. Hän ol näättäk tottunns semssehe, \nett ko hän girkos veissama rupes, ni ei kukka enä lukkri viittinnk \nkuulustellk, kon gaikk guulustliva händ vaa ja oudois paikois käve -- \nniingo nykki sillaill, ett koko seorkund lukkrist alkkate lakasiva \nveissamast ja kuulustlivak kaikk äijän gaunist virreveissu.\n\nTämnen dämä jutu alk o, jos stää oikke juuri myändem böyhimä ruvetta. \nJa se jatk o semne, ett melkke joka kert, kon Dasala muar ol meillt \ntämssi pauhann, ni Hakkri Iiro julmett sanos lopuks: -- \"Jaa-a, mahdo \nmar sill äijälls sitt ollakkin gaunis ään, mutt pojast polv muuttu, \nniingo sanota. Ei tua Vilku äänest pali mittä haaroj ol.\"\n\nYmmärtä se, ettei Vilkk oikken dykänns semsest puhest, eritottengin go \nhänells sendä o oikken geskingertase hyvä veisuään, vaikkei hän mnuu ja \nIiron gans piissakkan gilppa veissama.\n\nJa sama miäld ol Tasala muariki, vaikkei häm bitänn Iirom buheit se \nväärttin, ett hän ai olis niihin giikk karann. Mutt kyll hän sitt pia \njälkkembäi sovitt sanas nii, ett hän sai sanotuks, ett Vilkk om berinn \nisäs vahva ääne, vaikk ei se olekkan gukatiäs nii heli ja kaunis ko isä \nään ol oll.\n\nNo, sitt käve nii, ett me yks talv oli siällt Turun dakan kvartesmannin \ndoimes, sillongo siälls stää Sipin Gaapo isso mettkappald kupiikiks \nhakatti. Me asusin gaukank kirkongyläst, nii ett em me oll ollk \nkerttaka sem bitäjän girkos, ennengo Vilkk yks lauandaehto siinp pari \nviikko enne joulu saunast tulttu sanos: \"Jaaha, poja, huame lähdetä \nsitt kirkkoho. Ei tämnen gelpp, ett tet täällk korves elätt niingo \nmikkäkkim bakana ajattlemat yhtikäm behu siälun dilatan.\"\n\n-- Se o oikkem buhutt, Vilkk, Iiro vastas. \"Mnää ole snuum buheistas \nhuamann, ett snää ole aika haittaralla kadotuksen guilu päi menos \nsynnindaakoines, jos ei snuu vanha Aadamias hiuka löylytet jäll.\"\n\nEi Vilkk siihe mittä sanonn, muttkon gatos vilkautt Iirot oikken \ngiukkusest silmäräpäykse ja jatko piippus kans vähtämistäs ja sitt vast \nko maat mentti hän sanos: \"Viide aigoin huame aamust mes sitt lähde. -- \nMnää olen dilann isänäld heose.\"\n\nSeoravan aamun mes sitt läksingi ja matkall Iiro, ko ai om bahuttas \ntäynn, rupes puhuma siit Vilku isä veisuäänest ja meinas viimeseks, ett \ntaedais mar toll Vilkullakki oll yht kaunis ään, jos se oikkem barastas \nkoitais, mutt ei se pahus olk koska yrittännykkä mnuu ja snuun guuldes \nKalkke. Eik ol ihmekä, sillett ei moni meijän gansan veisun daedos ja \näänen gauneudes piiss.\n\n-- Ohhoh, Vilkk sillo sanos. Teijä äänen! Ett te ols semmost sukkuakka, \nett te oikke lailes veisat taedaisitt. -- Tahdottak, ni mnää näytän \ndänäpän girkos, kui mnuu isävainan veisas ja kui mnää, hänem boikas \nveissa.\n\n-- Olis stää lyst kuulustell, Iiro siihe sanos ja nyhjäs mnuu kylkken, \ngo hän huamas, ett mnää rupesi semmost kirkos hullutlemist vastustama. \n-- Ja ko Vilkk sitt viäl rupes niin gamalast stää äändäs ja \nveisundaittoas kehuma, ni mnää ajattli, ett anda häne nys sitt näyttä, \nmihi hän gelppa siint toimes.\n\nMeill ol vähä laiskandotkone heone, ni ett me hiljastusi yhde eine \njumalambalvluksest. Seorkund ol juur alkanns saarnvirtt veissaman, go \nmet tliin girkkoho. Ei oll vallam bali väkki kirkos sillk kertta, ko ol \nsemne nätt pakane ulkon, mutt ei stää seorkuntta valla hiukanga sendä \noll. Tais kirkk ol niingo runssast pualellas, mnää ajattle, ja kyll mes \nsitt semsis olois hyväm baika sai liki saarnastooli. Vilkk men \nensmäiseks penkkihi, nii ett hän dul istuma juur kirko seinustall, häne \nviärehes istus Iiro ja sitt mnää. Meijäm baikkan ol semne, ett ei meist \nkukka muu ko mnää nähn nummertaulu, ja ko mes sitt olim baikallen \nistunn ja saann virskirjan gätten, ni Vilkk kysy Iirold: \"Mikäst se \nvirre numra on, go ny veisata?\" Iiro kysys sama mnuuld ja mnää kuiskati \nIiron gorvaha niingon dosi oliki: \"Numra kolmssata-kolmkkymmend ja \nyhdeksä kaikk kolm värssy.\" Iiro ilmott voorostas asja Vilkull, mutt se \npahus sanosiki, niingo mnää perästpäi ymmärsi ja Iiro ittekin \njälkkembäin dunnust: \"Numra 245 kaikk seittmä värssy.\" -- \"Jaaha\", \nsanos Vilkk. \"Ei muut kon doimihi sitt vaa.\"\n\nNo nii. Ja ko stää ensmäist värssy siins sitt veisatti, ni Vilkk \nhurautt stää oma virttäs, ko men samall nuatillk ko oikki virsiki, niin \ngauhjan govall äänell, ett sillo jo yks ja toine seorkundlaisist rupes \nmeit vauhkottleema. Kon doisse värssyhy sitt päästi, ni Vilkk friskas \nai vaa äänd ja kon golmane värsy lopumbuales oltti, ni ei muu seorkund \nenä veisann, mutt kon guulustel Vilku veissu.\n\nYmmärtä se, kui mnää häpesi ja olsim bahus soikko liässuhungi lähten, \nmutt penkk ol tull vähitellen däytte hiljastunnutt kirkkväkki, eng mnää \nmihinkkäm bääss. Mnää kuiskuti sillo Iiroll, ett hän gäskis Vilku oll \njumala nimes hilja, mutt sillo mnää kuulin, gon dämä julmett sano, nii \nett ihmse vissin doises pengisäkki sen guuliva: \"Kas sillaill, Vilkk, \nkyll snää sendän, guulem, olekki isäs poik. -- Veiss lujast vaa, ett \nnämä mettläisek kerrangi saava virre veissu kuull.\"\n\nKyll se ol vallan gamala. Mutt viäl pahemppa pit tleema. Kon golmas \nvärs ol päätett, niim bapp seisos jo valmins saarnastoolis, ja meinas \nalkkas saarnas. Mutt siins samas Vilkk ruppeki vetämä neljätt värssy \nsiit omast virrestäs ja viäl kovemall äänellk ko enne. Ei kukka muu enä \nsillo veisann, muttkon gaikk istusivas suu seljälläs ja silmä renkkainp \npääs ja kuulustliva Vilkku. Ja harttast se poik pitiki asjas pääll. Eik \noll ihmekän, go Iiro ai joukko sanos: \"Juur jämtt niingo snuu isäsikkin \ngäve. -- Koko seorkund snuu kuulustle. -- Em mar mnää vaa olis uskonn! \n-- Kyll oikke snuust sendä vaa äänd lähte, ko snää tahdok, kuulem.\"\n\nSemmost se Iiro pauhas ai joukko ja yllytt Vilkku veissaman govemi ja \ngovemi.\n\nViimem bapp, ko hän ol aikas fundeerann, ett mitä täsä ny oikkem bitä \ntehtämä, rupes veissama Vilkun gans. Mutt sillo mnää kuulin, go Iiro \nsanos: \"Kuulest tota, ko yrittä voittas snuu heikolll äänelläs. Liss \nhöyry hiuka, Vilkk, ja annt tull oikkem basuunast, nii ett sild mene \nkilppailemise halu.\"\n\nJa kyll Vilkk vaa onga lisäs. Mnää ihmettli, ettei kirkoholv haljenn ja \nodoti, ett rappning kummingi ruppeis varisema alas, ko se Vilkk niin \ngamalast mölis. Mutt ei mar sendä falskann mikkäm baikk kirkomuureis. \nEhjäns seisos Herran demppel, ja syvä huakkaus läks koko seorkunna \nrinnoist, ko Vilkk vihdo viimem bääs seittmäne värsy loppuhu, vetäs \nhenkki ja kysy Iirold: \"No, mitästis nys sano?\" --\n\n-- Hyvi snää asjas toimiti, Iiro vastas siihe.\n\nJa sitt me istusi hissuksis ja kuulustli saarna, niingo me aim \nbruukkan, go mek kirkos ole. Em mek koska sinn nukkuma ol menn, niingo \nmoni muu teke. Nii hävyttömi em mes sendä olk koska oll, vaikk meis \nkyll mond vikka o ja meist pali paha puhuta. Sillaill oikke, harttast \noikke mes saarna kuulustli ja kuuldukse ja muuk kon girkomenoihin \nguuluva. Muttkom bapp ol lähtenns saarnastoolist, ni mnää sanosi Iiroll \nja Vilkull, ett ny me lähde, vaikk sitt riivatt meijän diällän olis. \nPelkäsi näättäk, ett se Vilkk ruppeis jäll veisuäänelläs koppelema. Ja \nvaikk se muu väki pengis meit moites ja nyhjes, ko met tramppasi heijä \nvarppailles ja rutisti ja pömbesi heit, ko mep pakkasi itten heijä \nsiuttes, ni isollk käytväll me vihdo viime sendäm bääsi ja läksin \ngirkost vähä äkki.\n\nKo mep pääsi ulos ovest, niin dlee lukkar kiukkuse näkösen meit vasta \nja hoke: \"Provast käsk mnuu sanno, ett se teist, ko niin gamalast \nveisas tänäpä enne saarna, tliis hänem buheilles sakaristoho.\"\n\n-- Jaaha, kyll mnää vaan dlee, Vilkk siihe sanos.\n\n-- Nii, men vaa, Iiro puhel. Kyll mar provast tahdois vissi snuu \nkiittäk, ko snää niin gaunist veisasik kirkomenotte aikan.\n\nMutt sillo mnää suutusi ja sanosi muutman dotude sana Iiroll. Ja \nVilkull mnää ilmoti, ett meijä ny ol paras lähtip pois kiiruman gautt, \nsillett me olim bannt toime jumalambalvlukse häirittemise ja oli \nsyylisek kova rangastuksehe.\n\nEi Vilkk stää lainkka järkkes saann, mingtähde mnää semssem bäähä olin \ndull, mutt kyll hän sendä föli tek, ko Iiro ja mnää läksi heosen \ndyyijö, istusi rekkehe ja pani meijä nahksilmäsen gaaki vähä kiirumin \ngo davalisest hölköttämä stää kaukkast mettkylä kohde, misä me \nluseerasi.\n\nMutt viäl tänäpä Vilkk o siin luulos, ett mep paljast katteudest esti \nhänem bääsemäst provastim buheills se jälkken, go hän gerrangi ol \nnäyttänn, ett hän o yht hyvä veissaman go häne isävainaski.\n\n\n\n\nKo mnää oli Uudeskaupungis joulu viättämäs\n\n\nKyll me raumalaise ai joukko niit uudengaupungilaissi hauku nälki ja \nmorkka, niingo naapruste hyvihin davoihin guulu ja on guulunnk kukatiäs \nsiit astikk, kon dämä mailm kunttoho rustatti, mutt jos oikken dosi \netten dlee, ni sano mnää se vaa, ett rihti ja reedu väkki ne \nuudengaupungilaises sendäm bohjaldas ova. Ja sano mnää viäl sengi, ett \nsiin o hiukam berä siin heijä sanambarresas, ko lopumbualeldas kuulu. \n\"Mutt ne uudengaupungilaisek kunnjamborvri, ne ova äijätä, ne.\" Se on \ngyll pideveki se sanambars, mutt se aik o vallam bäim bilivinni ja nii \nilkki meit raumalaissi ja turklaissi ja naandalilaissi ja porilaissi \nvasta, ett em mnää viit semssi täsä uudestas ilmotell. Mutt, niingo \nsanott, ko oikken dott puhuta, ni ova oikke nek koko äiji, ne \nUudengaupungim borvri. Mnää taeda sen dodistak, ko olen gerra heijäm \nbareisas joulumbyhi viättänn. Ja ne olivakki semsek kalaasi, ettei \nniist juur friskat. Tapanim bäevän ne algovas siinp pualembäevä aigoin, \nmutt kosk ne lopusiva, siit em mnää olk koska selkko saannk, ko mnuuld \nmen siint touhus almnakkaki valla sekasi. Ussemam bäevä nes sendän \ngestiväs, sillett mnuum bit palama Raumall viattomatte lastem bäevän, \nmutt vast uudevuade aato-aatton mnää itten Raumald löysi.\n\nTämä tapadus kahdeksandoistsata-kuuskymmend ja kolm, nii ett siit o jo \nhiuka vuassiakkin gerjennk kuluma. Se vuas ol siit merkiline, ett meijä \nherraimbäevät taikk valdiombäevät, taikk miks mnää heit sanoisi, oliva \njällk kututt kokkom bitkä väliaja jälkke. Ko, näättäk, se keisar \nNikolai ensmäine ei tahtonn niist mittän diättä. Mutt ny ol meill \nAleksander toinen geisrin, ja hän käsk säädytten gokkonttu jäll ja vähä \nliukkast sittengi. -- Ja seköst ol oikke ilosanom seaikkasill ihmsill. \nHurratti, oltti ilossi ja pidetti juhli. -- Sillaill oikke. Ja ko sitt \nsyksylls siäll Uudeskaupungis tul valmiks yks uus parkklaev, ni se \nnimeks pantti \"Landtdagen\"! -- Se on ruatti, se sana \"Landtdagen\", ja \nmerkitte meijän giälellän: Herrambäevä. -- Siihe aikka ol viäl, \nnäättäk, muudis, ett ko fiinej tahdotti oll, niim bistetti ai joukko \njoku ruattlaine sana puhe jatkoks.\n\nNii händ. -- Se ol komjas alos se \"Landtdagen\", ja hyvä siin ol kapteen \nja hyvä ol styyriki ja parhama miähes siihem bestatti, mitä sillo viäl \nnii syksym bualell ol saatvis. Ja sitt lähdetti. Ensim bit mendämäm \nblankklastis Englanttihi ja siäld kolilastis johonkki Välimere haminaha \nsuala ottama. Tiättvästengi suala, sillett sual om boikka uudell \nastjall, teke puun govaks ja vastusta mätänemise. Sillaill oikke se \nreisu oliva auningoidu ja \"Landtdagen\" seilas huristel paraikka \nEnglanni ja Gibralttari väli, ko mnää Uuttengaupunkkihin dlii muijan \ngans joulu viättämä se svarvarmestar Gröönruusin dyän, go ol mnuu \nlangon ja asus siäll mäen döyrällt toispualls se joengaldase. Ja \nsiivost ja kristilisest me joulaatto ja joulpäevä viätin, gäve \njoulpäeväaamusten girkosakki, niingo me mukulast saakk tottunn oli, ja \nnautesi rua ja joulkaljan gyllvdest, niingo vuade suurimban juhlant \ntapan o.\n\nEi meill enemppä ko muillakka Uudeskaupungis oll aavitustakka, mitä \n\"Landtdagenill\" juur niinp päevint tapadus. Vast jälkkembäi mes sain \ndiättä, että mäkkehen goko \"Landtdagen\" ol seilann ja vähäll ol oll, \nettei kaikk miähekki olis hukkunn.\n\nAsi ol näättäk semne, ett se \"Landtdagenin\" gapteen ol kova miäs kuri \npitämä laevasas. Ko hän ol andann jongun gäsky, ni se pit prikullt \ntäytettämä. Siin ei saann mennt tuumaka siull, muttko se pit tehtämä \njuur jämtt, niingon gapteen ol määränn.\n\nNo nii. Ko hes sitt jouluaatton ehtohämys seilasivas siälls Spanja \nrannatte ulkpualellk kaukan maist, niin gapteen määräs laevan gursi ja \nsanos:\n\n-- Noi mennä, juur jämtt tota komppassin dräkki. Mnää mene ny maat \njoksiki diimaks, ja mnuu ei saa herättä, muistakka se. Kyll mnää ajois \nherä ittekki.\n\nMitäst täst. Kapteen men maat ja ruarmiäs pit nuugast stää kurssi, ko \nmäärätt ol. Muttko siint tiim taikk kukatiäs kaksikki ol seilatt, ni \nrupesiva miähek, ko vahtvooros olivak, kuulema semmost vähä kovemppa \nkolina ko enne, vaikkei tuul lainkka oll yldynn.\n\n-- Kon ei täsä vaa olis karej meijä ymbrillän, sanos viimem boosu, ko \nol pali merellk kulkenn ja koittann yht ja toist reisuillas.\n\n-- Mnää meinasi sanno juur sama, vastas siihem buhessen dimber, kon ei \noll hängä mikkä eiläsem bäevän deeremboik laevam buuris.\n\n-- Eiköst olis sendäm baras tämsis olois, ett mennäis ja herätetäis \nkapteen? tuumail jung.\n\n-- Men herättämä, josas uskala, vastas boosu, -- mutt kyll mnää sendä \nneovoisi snuu jättämä sen dyän dekemät.\n\nJa nii hes sitt vaam bainova ettippäi. Mutt yhtäkkin dunnus laevam \nbohjas aika tömäys, \"Landtdagen\" kulk hetke aikka verkemin go enne -- \nnys se pysäsiki, mutt vaa silmäräpäykseks, ja sitte se jatko taas \nendist hyvä faarttias.\n\n-- Sen give mek klaarasi, boosu puhel.\n\nSamas tul kapteenikin däkill. -- Käänn ylös tuulehe helkkri jouttust, \npeilakkam bumpp, poja, ja laskekka ankkur! hän huus.\n\nMutt ennengo ruarmiäs ja muu miähe olivak kerjenn mittän dekemä, ni \nlaev ott kamall rytinällp pohjahan gii, fokkmast men yli buuri, ja \n\"Landtdagen\" makas aikatavallk kallellas styyrbuurin gyljell. Ja pimi \nol kom bussis.\n\nSiins saiva miähes sitt oll joingi, siks ett päev valken ja rupes \nnäkymän, gumses paikka oikke oltti. Eik se näkemine mittä hauska ollk, \nko siihe vihdo viimem bäästi. \"Landtdagen\" makas piukkan giilattunnk \nkahde suuren give raos, ja jokane ymmärs koht, ett siihe se laeva retke \noliva ainaseks päättynn.\n\nPualpäevä aikoint tul sitt pelastuspaatt, ja kapteen ja miähe viättin \ngimssuines kamssuines maihi. Se ol piäm, baha kylä, mihi he ens tliiva, \nja kapteen läks koht kaupunkkihin, go ol muutmam beningulmam bääs siit \npaikka, telegrammaman gotti, ett laev ol menn mäkke. Mutt ei net \ntelegraftvirkmiähes siink kaupungis osann edes englannin giäld, muttko \nsanosiva, ett franskan giälell hes se ilmotukse lähettävä, ja nii sai \nsitt pääredar Uudeskaupungis Tapanimbäevä aamupuallt telegrammin, go \nilmott, ett \"Landtdagen completement perdu.\"\n\nEi redar niist sanoist mittän dolkku saann, muttko meinas, ett: \"Jaaha, \nny o sitt 'Landtdagen' pääss onnellisest sualplassilles\", ja läks \nkahdellt toisell laeva osakkall viämän dätä ilosanoma. Ja ko aik, \nniingon diädätt, toisen joulpyhänp pakka toimettoman olles käymä hiukam \nbitkäks, ni het tuumailiva, ett kyll tämse asjam bäälls sopi mennt \ntrahtöörihi hiuka hauska pitämä. Sinn hes sitt läksiväkkim, banivap \npöydä gorjaks ja käskivä jokatten duttva, go sinns satus sillon dleema, \nistuma heijä seorahas ja nauttiman drahtamentti heijän gansas. Ja kyll \nsinns sillaills sitt vähitellen gahja kokkonus, ja siäll hurratti ja \nveisatti ja juatti redarette ja kapteeni ja \"Landtdageni\" onneks.\n\nMe oli, mnää ja mnuu langon, ajan guluks kans lähtennt Tapanimbäevä \nehtopuallk kävelemä ja kaupunkki kattlema. Ja ko siins sitt kävellä \nnuhjutellan durham bäite, niin Grönruus sano kesken gaike, ett:\n\n-- Mennäst meijän drahtöörihi hiukaks aikka istuma ja juada vaikk yks \npott olutt.\n\n-- Mennä vaa, mnää siihe vastasi.\n\nJa sinn mes sitt meni.\n\n-- Päevä, Gröönruus! huus pääredar koht, ko hän näk meijä. Snää tlii \nniingon gäskett. Oikkeus ja kohtus vaati, ett täsä seoras o yks \nhanttvärkkäriki, ja ko snää sitt viäl oles säädys olderman, ni snää ole \nkaksin gerron dervetett. -- Mutt kukast snuu fölisäs o?\n\nJa kon Gröönruus sitt ol ilmottannk, kuka mnää oli, ni nous koko \nseorkund ylös ja huus: \"Tervtulo! -- Eläkkö Raum! Huroo, huroo!\"\n\nPidetti mar siin vaa aika meno! Meijä etten duattin glasi ja sitt \njatkettim bidoj. Pauhatti muinassi, veisatti ja hurratti ja aik kulus \nnii hyvi, ett me oikke hämmästysin, go me huamasi, ett uus päev ol \nvaljenn ja mek käsketti suurust haukkama. Mutt ko siins sitt syätti, \nniin dul taas yks uus viäras lissä. Se ol semne vähä hunningoll \njoutunnu herrasmiähe näköne, ja Grönruus kuiskas mnuun gorvahan, ett se \nol hyvi oppen miäs ja hyvä miäs kaikki muit paitt ittiäs vasta, ol \nnäättäk ryyppämisell ittes turmell, mistann virkas ja oleskel ny vähä \nniingon doiste armoill.\n\n-- Kosk o niingo oikke juhlat täsä, puhel se uus viäras. Mikäst asi \nteijä o näi miähis kokko saann?\n\n-- No, ko \"Lantdagen\" o nys sitt onnelisest pääss sualplassilles. Tul \neilän delegramm, ja nyp pidetä juhla. -- Tosa on delegramm, lui nys \nsnääki se! pauhas pääredar.\n\n-- Kyll mar mnää sen delegrammi lukemattakki usko, se viäras sanos, \nmutt rupes sendän gattlema stää paperi, kom bääredar ol hänen gättes \npistänn. Ja ko hän stää siin hetke ol katell, ni hän sanos:\n\n-- Mutt, kuulkkast, kyll te nys sendä olett aika tavall erhettynn. Ikäv \nmnuu stää sanno o, mutt täsä telegrammis seiso, ett \"Landtdagen\" o menn \nmäkke ja valla mäsäks.\n\n-- Mitä snää puhele! redari huusiva. Mäkkehe! \"Landtdagen\" mäkkehe! Ei \nse ol mahdolist. Snää koitak kekat meit.\n\n-- Em mnää piloj puhel. Niin däsä seiso.\n\n-- Vai nii, vai nii siins sano. -- Mitä kiäld se o?\n\n-- Franskan giäld.\n\n-- Vai o se franska, pääredar sanos, huus köökim bualeld pasurpojan \ndyyijös, kirjott muutma sanam baperklappuhu ja käsk poja mennt \ntohtrill.\n\nMe muu istusi hissuksis eng tiätänn, mitä me oikke olsi sanonn. Kyll \npuhe sorin ny ol loppunn niingo naulaha, eik kenenkkä miälehen dull \nruvet veisuj vetelemä. Yks ja toine rupes puhelema, että täyty mar täst \njo kottikki lähti, muttko he menivä redareill hyväst sanoma, nii nämäp \npyysivä, ett he jäisivä viäl hiukaks aikka istuma.\n\nHetkem bääst tul sitt pasurpoik takasi ja oijens preivim bääredarill. \nKo hän ol se lukenn, niin gaikk redari menivät siuhuanesse, ja ko he \nmuutma minuutim bääst tliivas siäld ulos taas, niim bääredar sanos:\n\n-- Kyll o asi nii, ett \"Landtdageni\" ensmäine reis ol se viimenengi. -- \nSiin men komjas laev hukka. Ja kosk met tiämäs olen gaikk stää miäld, \nett se ol komjaimppi laevoj mitä rakeneta, ni me redarit toevo, ett tek \nkaikk olett yksmiälissi siitäkki, ett komjas laev ansatte komja \nhauttaukse. Ja sendähde mep pyydä, ett te jäätt kaikk tänn viättämä \n\"Landtdageni\" hauttaust.\n\nKas sillaill! mnää ajattli ja rupesi fundeerama, ett olisik Raumallakka \nsendän dämne asi näin gylmäst ja seivakkast klaaratt. -- Mutt em mnää \nsaanns siin montta silmäräpäyst tämssi tuumaills, sillett ny ruvetti \nhurrama ja puheit pitämä, ja pöyt pantti niin gorjaks, ettei se tähä \nastikk niin gori viäl oli ollukka.\n\nGröönruusingi silmä vilasip pääs, niingon gärpp kivivares, ja hän sanos \nmnuu, ett \"Nääks, tämssi poikki me uudengaupungilaise ole.\" Ja sitt hän \nrupes jahtama, ett hän mene nyk kotti ilmottama, misä me ole, ja ett me \njatka näit juhli viäl yhde eine. \"Nääks, ei ne meijä muijaste tiäd \nlainkka, misä me ole. Paneva viäl trumbun gäymä meijän dähten.\"\n\nMutt mnää sanosi hänell: \"Josas ny menek kotti, ni es snää tännt takasi \nenä pääs, se o viss asi. Ja aika litanja snää stää paitt saa niskahas. \n-- Jääs snää vaan dänn ja mennä yhdes, sitt kon dämä juhl päätty. \nNääks, kahde o hauskeve otta vastan gaikk se, mikä meit odotta ja ko me \nhyvi darvitte. Ja stää paitt se saarn o yht kirppi nyk, ko se o, jos me \nota se nautittavaksen vast parin golme voorkauden daikk sanota vaikk \nviikongim bääst.\"\n\nGröönruus tul aikatavallf fundeeravaise näköseks, mutt sitt hän sanos \nvihdo viime: \"Ko mnää oikke dätä asja ajattle, ni snuum buhesas om \nberä. Nii ett jatketa sitt vaa.\"\n\nJa me jatko sitt, siks ett mnää uude vuade aatoaatton vast olin goton \nja tunsi, että se reis ol kalaaseines ja litanjoines oikken govast \nfriskann mnuu.\n\nMutt ain go mnää niit joulumbyhi kahdeksandoistsata kuuskymmend ja kolm \nmuistle, niin gyll mnää siihem bäähän dlee, ett ova oikke ne \"äijätä\", \nne Uudengaupungim borvrikki.\n\n\n\n\nPoliiskoer\n\n\nMe istusi, Meiskan gapteen ja mnää, yks toukkuuaamu Myllkosken gyläs \nMeiskan dalon guistill ja nautesi luanon gauneudest meijän ymbrillän. \nTaevas ol selkki ja ilm lämmi, piha siin meijä edesän ol juur näinp \npäevint tull ruahoseks jäll ja loist nii heljä viherjäisen, ett oikken \ndek hyvä sydämellk, ko stää kattel. Linnu visertliväk koivistos talon \ndakan ja vahtras verejäm biäles kärväse ja pörröse surisiva, nii ett \nkuulus juur jämtt, niingo olis urguj jossan gaukans soitett.\n\nMe oli nii hyväll miälell siink kumbiki, ettem me muistannp puhellakka \nmittä, muttko istutti ja oltti vaa. Ja jumal tiätä, kuik kaua mes siin \nolsi hyvä miäldän hautonn, jos ei talo verej olisi narattann ja pihall \nilmestynnk kaks herraslaagase näköst miäst, toinem bitk niingo mikäki \nhongangolistaja ja toine nii lyhkäne ja kruipa näköne, ett olis luulls \nse joksikki huutlaispojaks, jos ei sillp pahall olis oll joku \nparrahaiven siällt täälls suu ymbrill. Sillp pitkäll ol kepp kädes \nniingo herrap pruukkava, mutt se lyhyvä oikkjan gäde ymbärs ol kiärett \nnahkane hihn ja se hihnan doises pääs lombott hyvi laih ja \nryäkkönäköne, isoluinen goer. Se ol hiuka oudosorttine, se koer, mnää \nmeina. Semne vähä pitkkuanone se ol, färildäs must seljämbualeld, mutt \nvata-alust ja jala ruskja. Sillaill oikke. Ja sitt se ol siit viäl \nmerkiline, ettei sill oll ahterpääs hännäst mittä muut tiättö, ko joku \npiän dröntt, ko sai tehd hännä virkka.\n\n-- Mikä kuuppostaatt olle tuakin droikk, mnää sanosin, go istusin \ngasvop päi verejä, nii ettän näi heijän goht, ko het tliiva.\n\n-- Älä mittäm buh, sanos Meiskan gapteen, ko ol hängin gäändynn ymbärs \nkattlema niit viärait, älä mittäm buh. Siint tleeva ny nep poliisi ja \nheijäm boliiskoeras.\n\n-- Kuip poliisi ja poliiskoer! -- Mitä pahust snuull o semsten gans \ntekemist?\n\n-- Odotast ny hiuka, niis saak kuull. Mnuun däyty menn heitt vasta \nottama.\n\nJa siins samas Meiskan gapteen garas alas trapuist, men gäsi sojollas \nniit viärait vasta ja sanos: \"Tervtulo, tervtulo, mennäst nys sisäll \nens juaman gupp kaffettakki. Jaaha, ja tosa o sitt se teijä apulaisen.\"\n\nJa ko Meiskan gapteen dämä sanos, ni hän yritt silittäs sen goeram \nbäät.\n\n-- Älkkä helkkris pidellk stää, se lyhyv miäs sillo huus. Mutt se ol \nliia hiljast, sillett sillo se poliiskoer jo ol kerjenn nälväsemä aika \nnahangapplen gapteenin gädembäälystäs suuhus ja osott hyvä halu jatkat \ntätä toimitustas ja olis valla vissi jatkannukki, jos ei se lyhyv miäs \nolis hillinns se miälteoj kiristämäll hamppa hirvis kaulhihna.\n\n-- Se vast saastane elukk o, kapteem buhel ja kääre nestuukkis kätes \nymbärs.\n\n-- Ei se ols saastane eik mikkä elukk. Se om Bella, koerattem barhait, \nmutt hiukan garhi se kyll o viärait vasta, kyll mnuu se sannot täyty, \npuhel se pitk loiko ja taputt koera selkkä.\n\n-- Hiuka ärhendleväine oikke se pakka viäraill olema, todist se \ntronttmaine miäskin, go hes siink kaikin golmen, goera-raat neljändent, \ntliivak kuisti kohde. -- Hiuka ärhendleväine oikke oudoill, mutt muuto \nvalla erinomase lakki ja kiltt koer.\n\nMnää en sendä ottann oikke uskoaksen dätä puhett ja sendähde mnää \nvedingin goippen gorjuhun guistim bengi allk, ko he mnuu siutten \nmeniväs, sill ett ei se Bella näyttänn mnuu miälestän lainkka lakkjald \nja kildild.\n\nHetkem bääst Meiskan gapteen dul kuistillt taas juttlema mnuun gansan \nja selitt mnuull oitis, mingtähde hän nep poliisik koerines ol talohos \ntilann.\n\n-- Asi o nääks semne, häm bauhas, ett ko mnää lakasi seilamast ja otin \ndämä Meiskan dalo vanhudem bäeviän varte, ni mnää toin dännf fölisän \nmuitten davaratte joukos yhde yhdeksängymmnen gannu astjam bortviini. \nOikke hyvä portviini. Niingos tiädä, ni em mnää mikkä ylötön väkevätte \nnauttimises ol, mutt yks klasi hyvä portviini syndympäevänän ja \nnimipäevänän ja sauna jälkke ja mittmaariehtost ja joulaattoehtost ja \nmuin juhlin om boikka mnuu miälestän. Ja mnää oli itteksen ajatell, ett \nsemsellk kulutuksells se asti piissais mnuull siks, ko mnää joku kaunis \npäev käsketä ylimäise isä ette meriselityst andama reisustan.\n\nSillaill oikke mnää ajattli ja oli räknöinn, ett mnää viäl saisi sillon \ndällön darjot hyvill ystvillenikki jongun glasi stää portviini, niingos \nhyvin diädäk, koskas stää ai joukko oles saan maista.\n\n-- Ole händ mnää stää joskus saannt tääll nautti. Ja hyvä oikke se o, \nse snuum bortviinis.\n\n-- Javissi, hyvä se o. Mutt nyp pakkavak kaikk mnuu meiningin ja \nräkningim brindullk, ko o nääks nii, ett mnää en ol enä yksnäs sen \ndynnrin gimbus. Mnää ole saann osalissi, taikk kummingi yhde osalise \nsem bortviini jaos. -- Ajattles vaa semmost harmi!\n\n-- Ymmäräng mnää snuu ny oikke? Meinaks snää, että stää viini varasteta \nsnuuld! Kukast sendä semmost uskalais tehd?\n\n-- Nii, mutt kyll nii vaa o asi. Kyll uskaldava vaa.\n\n-- Älä nyk koohoijas. Mutt händäst, jos o nii, ett snuun dynnris vuata \nvaa.\n\n-- Vuata kyll se, mutt se vuata paremppi suihi, niingo sanota. Vaikk \nkyll mnää eppäle, ettei nes suut taikk se suu oikke ymmär värdeerat \nmnuu viiniän.\n\n-- Mitäst mar sendän gaikk tuahsuuk kelppaisivas stää sortti liänd \nkradeerama. -- Ei sunkkan gelppakka! Ei he muutkon dykkävä vaa, ett \nväkevämppä se sais oll ja hualiva viis viini maust. Sillaill oikke. \nVaikk o siins sendä väkevyttäkkin darppeks siins snuum bortviinisäs \nmuistaksen.\n\n-- Muistaksen! Koskas puhele juur jämtt niingones vuaskausin olis stää \nmaistas saann. Ja päässjäislauanda mek kummingi stää tualls salis \npruuvasi. Sauna jälkke.\n\n-- Tais mar nii ollakki. -- Jaa-a, pia semse asjas sendä unhottaki, \nsauna niingo viini maukki.\n\n-- No, älä yhtä hual. Ko on dämä varkkausjutt saatt klaariks, niis saat \nterästä muistoas yhde eine. Mnää laski stää viini tänäpä aamust pari \nhalstoopimböhkö täytten, go ajattli, ett me jua niingo harjalisiks \nklasi viini ja parikin, go o saatt varkkast selk ja ko nuap poliisi ova \nlähtennt tiähes. Em mnää heill rupp viini tarjoma. Kyll heills saa \nkelvat tavaline viinryypp.\n\n-- Siin o heillk kyllt trahtamentti -- -- --\n\nEnemppä em mnää kerjenns sanoma, sillett ny olivap poliisi juannk \nkaffes ja tliiva Belloines kuistill. Mutt se mättängorkkune miähe \njulmett ol jättänn hihna mitta niim bitkälttä, ett Bella uletus pengi \nalls saakk kuanoines ja mnuun dul kiiru pärjät konttim bengill. Saim \nbahus soikko istus siin niingon graatar pöydälläs ja toivot, ett he \nmensivä menoijas niim bian go suingi. Mutt ei niillp pojillk kiirutt \noll. Jahtasiva ja jaarittlivas siink kapteenin gans kaike mailma \nasjoit, kyselivä ai joukko stää viinin gattomistakki ja tahdosiva \nviimen diättä, ett ong kapteen eppäill jotta ihmist eritotte.\n\n-- Olen gyll vaa, kapteen sanos. -- Mutt ei puhut niist mittä. Annetam \nBella sortteerat tämä asi.\n\n-- Niin gyll parast ongi, vastas se humalseiväs. -- Jaaha, jos täst \nsitt ruvetais niingon döihi. -- Tuak kellri ovi on dosa ulkhuanerivis?\n\n-- Siin oikken gellri ovi o. Kyll mnää tleen deit luutsama, puhel \nkapteen.\n\n-- Ei, ei! Kapteen o hyvä ja on dääll vaa. Bella om bareve hakkik, kon \nei tehd niim bali jäljej.\n\nJa sitt he läksivä, jumalan giitos. Mnää sai vähä äkkin gonttin \nglaariks ja rupesin gävelemä ettittakasin guisti laattjall, ettän sai \nveren goippeisan liikkeell jäll. Ne oliva, näättäk, oikkem buuttunnk, \nkon em mnää, pahus viäkkö, olt tottunn istuma niingon graatri ja \nmahomettlaise.\n\nMutt oikke vihama mnää jo oli ruvenn niit poliisej ja heijäm Bellatas. \nJa mnää sanosingin gapteenill ajatuksen heist.\n\n-- Kyll vaa o semnem baikk, mnää sanosi, ett tomsep poliiskoera ja \nheijän doimitukses ova nys stää kaikkja viheljäisind prakimbeli, ko \nmailmas on geksitt. Ja saas nähd, ettäs viäl kaduk, kos ole noittem \nboikkatten gelkkaha istunn. -- Mutt snää ole ai nii valmis kaikki uussi \nkonstej freistama, vaikkes yhtikäm behu tiäd, mist ne ovak kotosi ja \nmitä järkki niitten dakan o. Teksi niingo snuu isäs tek ja snuu isoisäs \nja häne isäs ja nii edespäin dakaperim bolvest polvehe.\n\n-- No, mi täst hes sitt tekivä?\n\n-- Vai kysys snää stää viäl! Het tekivä nii, ett het toimitiva laillse \nluku ja kange oveihis, jos ei Jumalan gymmnest käskyst enä appu oll \nvarkkait ja kähveldäjöit vasta.\n\n-- Niin, gyll ny asjas sills sortill ova, ettei viides käsk enä \novelukuks kelpp.\n\n-- Viides käsk! Seittmäs -- snää meina. Seittmänes käskys varastaminen \ngiäletä. Oi voi sendän, gui heikk snää ole uskongapplisas!\n\n-- No olkko sitt seittmäs käsk. Älä siins saarnama rupp, vaikken mnää \nheijä numratas nii nuuga muist. Pääasi o, ett mnää tiädä, mitä hes \nsisälläs pitävä noi niingon grossis. Ja se mnää tiädä juur yht hyvin go \nsnääki.\n\n-- Olleks viss vaa. -- Mutt siit saadam buhellt toiste. Ny mnää kysy \nsnuuld vaa viäl, ett saavak nuap poliisit tuallk kellris huushollat \nsnuum bortviindynnris paris juur niingo he itt tahtova. Vai ong snuull \njoku sengaldanen graanarustning siällk, ko saada siihe maneerihi, ettei \nstää liänd juaksutet snuun dynnristäs kosk hyvänäs?\n\n-- Ei, ei mnuulls siäll mittä semmost alstantti ol. -- Luuleks vissi, \nett nep pahukse ruppevas siällp portviinin gans gulaman gesken gaike?\n\n-- Luulen gaiketakki. Olsiva hullukki, jos ei hes stää tekis.\n\n-- Älä helkkris, kapteen sanos, tul levottomaks ja rupes huutama niillp \npoliiseill, ett eik se koer jo ols saannt tarppekses varkka haju \nnahkahas.\n\nJa ko hän siin hetke aikka ol huutann mäikänn, niim bist oikke viime se \npitk hoilo pääs ulos kellri ovest ja sanos: \"Hilja ny vaa! Kyll koht \nsaada nähd, mihim Bella kelppa.\"\n\nMutt hyvä jouko aikka mes sittengi viäl sai odotta, enengon gellri ovi \navetti ja Bella ilmestys ensmäisen meijä näkyvihin ja sitt se pitk \npahus ja viimesens se tröntt miäheks.\n\nBella ol nyp päästett vallalles ja se kulk hiljaksis ettippäin guan \nmelkke maas kiik koko aikka. Välist se pysäs, nuuske toisells siull ja \ntoisell, men daas oikke hyvä faartti ettippäin gymmengunna askeld, mutt \npysäs jäll yhtäkki ja rupes nuuskima ymbrilles, käänys joukko vallan \ndoissippäingi, mutt kadus kauppatas ja tul taas meit kohde maat \nnuuskite. Se kiljattiki ai joukkon, go se hetkeks ol saann, niingo mnää \nymmärsi, oikke hyvä selgo jäljist, ja koko aikka se hännändröntt vilas \nko helkkar.\n\n-- Annast kattot tleek se perhana elukk tännk kuistill, mnää sanosin, \ngo se ai vaa sama tekko tehde ol tull juur kuisti ette. Mutt ei mar \ntullukka sendä se kuistillk, kon gäänys siullppäi ja läks aika hyämy \ntalon darhverejä kohde.\n\n-- Pahukse viisas elukk se o, oikke ihmelinen goer se o, kapteen sanos. \nSiällppäi oikke se varas mnuungi luullaksen asu.\n\nMutt tarhveräjän dykön Bella pysäs jäll, haistel maat ja nuuske ilma, \nkäännys ymbärs ja tul taas kuisti kohde.\n\n-- Saas nähd, ett se taas pian giäpautta ittes ymbärs ja lähte oijjalls \nsuunnallt tonn tarha päi, kapteem buhel ja seoras silmäk killilläs \nBellan doimitust. Hän o ny vaa hiuka seond jäljild jäll, mutt kyll häm \nbia se erhetykses klaara. Kyll se semnem bruur o. -- Valla ihmelinen \ngoer se o. Mnää tykkä siit.\n\nMutt ei Bella käändynykkä ymbärs, kon dul vaa ai likemäks ja likemäks \nkuisti, nuuske alimaist trappu, hipas hiukan guanollas seoravaki ja \nsitt -- -- -- nii, sitt se haukatt yhde gerra ja karas niingom beto \nhamppaines kiik kapteenin doisse säärehe.\n\n-- Huut siins, sengi rakkar! kapteen huus. -- Hellitäks mnuu säärestän, \nraat! -- Ai, ai, ai, helkkris -- Tulkka auttama! -- Tua vast kirott \nkapen on, dua teijän goeran! -- Eks snää mein hellittä mnuu säärestän! \n-- Oi nyt turkane sendä, jos mnuull olis pistool, niin gylläs saisi \nnähd toist.\n\nSemssi kapteen jahtas ja koitt saad jalkas pois Bella hamppaist, mutt \nmitä enemä häm byristel stää lujemim Bella rutist leuoijas yhte. \nSilmäräpäykses kapteeniki se ymmärs ja hän goitt oll hiljaksis, vaikk \nhäne veres kiukust kiähus, ko hän siin odottel niittem poliisette \nsaapumist appuhu.\n\nNo, viime nes sitt tliivakki ja kapteen diuskas heillk koht, ett ettäk \ntes saastase muatik karamam bääs, muutkon dleet venuttlett siäld \nniingon deit taksvärkkihi vaaditais, vaikk näätt, kumses tuskas mnää \nole.\n\nMutt luulettak, ett ne riivatu ensmäises tyäkses olsiva ruvennk \nkapteeni kiipleis pelastama. Ei maaren, go se hongangolistaja sanos: -- \nKapteen pitä jalkas hiljaksis vaa, ni ei se pur. Se o nii ihmelise \nviisas koer, tämä Bella. -- -- -- Jaaha, jutellast ny ens hiuka. -- \nKuulkkast kapteen, olettak tet tänäp käynnk kellris?\n\n-- Olen gaiketakki. Saa mar mnää omas kellrisän gäyd -- -- -- Mutt \nkäskekkäst koeran hellittä mnuu säärestän gaikkja ensmäiseks.\n\n-- Kyll se viäl tapattu. -- -- -- Jaaha, tek käveitt kellris aamuste.\n-- Händäst laskittakkost tep portviini tynnristän?\n\n-- Laski. Pahustak se teillk kuulu. Oma mnuu viinin. -- Ja avakkam \nbaikalt tuan goera leua.\n\n-- Kyll seki viäl tapattu. Jaa-a, siink kapteen ny näke, kui erinomase \nviisas koer tämä Bella o ja kui hyvi hän on dehnt tyäs.\n\n-- Kui, mitä te meinatt. Ett mnää ole se viinivaras vai. Ole varastann \noma viiniän. -- Ei kuulkka, menkkä ny Monna suaho apulaisenen ja \nBelloinen. Ja vähä äkki sittengin, daikk täsä alka kova rymyl. Kas \nniin, goer pois mnuu säärestän ja vähä äkki!\n\n-- Kyll se pian dapattu. Olkkam byristlemät vaa, niim bääsett vähemällk \nkivull. -- -- -- Nii, eiköst ottannukki Bella vähä nässist selgo siit, \nkuka kellris viimeseks käynn ol?\n\n-- Mutt sem bit saama selvillk, kuka mnuu viiniän o varastann.\n\n-- Siitäkki olis saatt selk, jos ei kapteen olis mennk kellrihi jäljej \ntekemä.\n\n-- Vai nii. -- Vai em mnää olis saann mennk kellrihi jäljej tekemä. \nMutt sanokkast mnuulls, sitt, perhana halj, mist mnää muuto olsi saannt \ntiättä, ett siäll on gäytt mnuu enne viimes yän?\n\n-- Se o vallan doine asi se. Mutt kyll mar kapteen ymmärtä, ett kon de \nitt olett syypää siihe, ett Bella tämsill jäljill on dull, niin det \ntiättvästengi maksatt meijä reisun ja vaevan.\n\n-- Jaa, ett mnuun dliis viäl maksat teillt tästä komeljast! Älkkä \nhullutelk! Ei tulk kysymyksengä.-- -- -- Ai saakel, ai, ai, ai! \nKomendakka nyp pois tua koer!\n\nMnää ymmärsi, ett Bella pur jälle lujemin, go mnää oli näättäk huamann, \nett se lyhyv miäs maiskuttel ai niin glookust huulias, ko hän dahdos, \nett Bella kiristäis leuoijas. Ja mnää ymmärsi sen gans, ett kapteen \nalust alkkate ol hävinnt tämäm beli.\n\nIso aikka hän gyll koitt kränittä vasta ja anno Bella rusenells \nsäärtäs, mutt siihe se leikk sendä lopus, ett hän ott flombuukim \nblakkristas ja makso niill hulttemill nek kakssata markka, ko he \nvaevastas ja reisustas vaadesiva. Ja ko se ol teht, ni se lyhyv miäs \nvihels yhde gerra ja Bella hellitt koht hamppas kapteeni säärest, \nnualeskel huulias, hyppäs ens stää humalseiväst päi ja sitt päi stää \ntröntti. Ja sitt se tul mnuu kohde, mutt mnää istusin gondi allan \nguistimbengill, niingo mnää koko tämä upra aikan oli istunn ja mnuull \nol klinkkveitt valminp plakkrisan gaike varald.\n\n-- Korjakka ny luun ja vähä äkki sittengin, gapteen huus, ko hän ol \npääss seisvalles jäll. Mutt ei ne miähek kiirutt pitänn. Ens sidotti se \ntalutushihnakim baikalles Bellan gaulaha. Sitt he menivä viäl salihi \njuaman galja ja vast se jälkke he läksivä. Ja se pitk loiko nost \nmennesäs hattuas, käännys ymbärs ja kehtas sanno: \"Jaaha, hyväst ny. \nJos kapteen toistengi meijä appuan darvitte, ni gapteen o hyvä ja \nsoitta vaa. Meijä numran on golmssataneli.\"\n\nEi kapteen siihe enä mittä sanonn eng mnääkä. Me istusi hissuksis vaa \nja kattli etten. Ja vaikk ruah helott pihall yht viherjäisenk ko \nennengi ja kärväse ja korrilkaises surisiva ja pörisivä ai vaa yht \nilosest, ni em mes semsist ny hualinn. -- Me olin giukkussi eik luano \nihanus vaikuttann meihi yhtikäm behu.\n\n-- Tämä harmim bääll me otan glasim bortviini, kapteen vihdo viime \nsanos ja läks portviinpottuas hakema.\n\nJa ko mes siins sitt istusi viinglasi edesän ja rupesi hiljaksis \nleppymä jäll, ni mnää en malttann olls sanomat: \"Mitäst mnää snuull \nennustlim boliiskoerist ja kaikengaldasist uusist meiningeist?\"\n\nKapteen gatos luinautt mnuu pahan gerra ja vastas: \"Mitä niihin dlee, \nni älä ikänäs puh täst jutust enä, älä mnuull eikä muill, josas tahdos \nsillo dällö saad maistat tätä viini.\"\n\nTiättvästengi mnää lupasi, sillett oikke hyvä se kapteenim bortviin ol. \nEn olk koko asjast jutellk kellä, en vuaskausin. Mutt ny mnää juttlen, \ngon gäve näättäk nii, ett ko met täsä päeväll menin gellri viini \nhakema, nii ei siäld herunns stää hiukkaka, vaikk me olsin guik kraana \nväändänn ja tynnri käändänn. -- Tynnyr ol tyhi!\n\nJa ny ei mnuu suun ol enä miälestän millä luppauksills sidott.\n\n\n\n\nRaski ja Kranaati vastongäymse\n\n\nYhdes Suame randkaupungis ol kerra -- ja on gukatiäs viäläkki elos ja \nhyvis voimis -- kaks vanha sotamiäst nimeldäs Rask ja Kranaatt. Rask ol \npuheljas ja käppi, mutt Kranaatt ei koska vaevann ittiäs turhillp \npuheill, muttkon guulustel vaan, gon doise jahtasiva asjoitas eik \nlisänn niihi stää eik tätä. Hän anno Raskim buhhu heijä molemattem \nbualest ja nyäkkäs vaa joukkom bäätäs merkiks, ett hän sendän guulustle \nmuitte jahnamist, ja ko hän nii sopevaks näk, ni hän ott piippus \nsuupiälest ja sanos Raskim buhe vahvistukseks: \"Sillaill oikke\" taikk \n\"Nii händ.\" He oliva näättäk melkke ai yhdes. Samois laevois he olivak \nkaikk reisus merillt tehn ja samall hetkell he ottiva värväyksen \ngaardim bataljoonaha, sillon gon Durki sota ol ja värvär kulk talost \ntalohon gysymäs, ett eik olk kellän dalo miähist halu tapplema sakko \nsaamat.\n\n-- Kyll mnää tapell ole saann juur tarppeksen ja viäl erifäristengi \nihmisten gans eng mnää nii lapseline ol, ettän uskoisi snuu jutuijas \nsotamiähe elämä ihanudest, meinas Rask, ko värvär händäkki rupes \nhoukuttleemam besti ottama. Mutt kosk täsä nyk käve nii, ettei meijän \ndalvreisustangan dul mittä eik stää Saksa väliäkkä viit enä sohlat, ni \nsama se sitt o, vaikk mek kaks, tua Mikola -- Kranaati nimi ol sillo \nviäl Mikola -- ja mnää ruppeisin däsä muutteks sotamiähiksikki.\n\n-- Nii händ, sanos Kranaatt, sylk ja paino piipun tuhgas syvemäll.\n\nJa sillaill heist sotamiähi tehti, oikke Suamen gaardim boikki. Kauni \nuniformu hes saiva, mustast kankkast tehdy jaku ja housu. Ja jakus ol \nrinnust heljäsinine ja sinise olkklapus siink kans oliva. Ja lakk ol \nniin gomjas, ettei stää sanoills selitetyks saa. Siin ol etupualellp \npystös korttlimittane rautlang ja sen dopis fleijas kaarehe alaspäi \nheose hännäjouhist teht tups. Ja ymbärs uumitte ol vyä ja siin vyäs \nniin gaunis solk, ett oikke silmi krinnas, ko stää kattel. Eik ol \nlainkka ihme, ett kaikk flikat tliiva vallam bäästäs sekasin, go semnen \ngaardim boik pysäs heijä ettes ja tek hunööri.\n\nSemne oikke asi ol, ja ko Rask ja Mikola, ko ny ol saann nimekses \nKranaatt, läksivä hyväst sanoma sukulaisill, ennengo sotta lähdetti, ni \nRask sanos Kranaatti: \"Kyll se Eliassonni Mintt o, mitä mnää ole \nhuamann, kohdells snuu hiuka niingon goera, mutt josas se ämmäkses \ntahdo, ni men nyt tosa mundeeringisas se etten, dee hunööri, lyäk \nkandpääs yhte ja san: 'Jos snuu miäles, Mintt, naimissin deke, ni sama \nse, mnää ota snuu sitt' -- Mnää itt en semssin gaupoihi mein ruvett, \nmutt sormukse mnää sendä osta varoiks, ett jos siällt Turkimaallt taikk \nRyssämaallp pää rookkais menn niim bali sekasi, ett ruppeis naimne \nmiälehen dleema.\"\n\nEi Kranaatt tähäm buhesse mittä vastannk, kom bist uuden dupakkladingim \nbiippuhus ja vetel sauj hiukan giukkusemin gon davalist. Mutt kyll hän \nsendä Raski neovo onkkes ottann ol, sillett ko hek kaks päevä se jälkke \nläksivät takasi Helsinkki, ni Elissonni Mintt itk kollott ja killus \nKranaatin gaulas nii lujast, ettei tahdott enä millän gonstills saad \nlossiks heittämä. Ja ol ai Raski sormuskim baikkas löytänn. Ol oikke.\n-- Rosteti Adolfiina nimettömäs kiils kulttane rengas, ko hän sanos \nhyväst Raskill ja siäppas pusu ittelles siins samas. Ja se käve nii \nseivakkast, ettei stää moni huamannukka. Se käve juur niingom bääskyse \nsiip välist hipase vett, ko se lendä alhall.\n\n-- Meillt taita ollk kristeline avjoliitt valmis ruakkupisan, go met \ntakasin dlee sodast -- jos met tlee, Rask puheliki sitt, ko he istusiva \nrattaill ja läksiväp painaman dakasi Helsinkki kohde.\n\n-- Sillaill oikke, Kranaatt vastas ja huakkas.\n\nJa sillaill oikken gäveki. Hengis hes siäld palasiva, nii Rask kon \nKranaattiki, hengis oikke ja viäl valla ehjinäkki; vaikk Kranaatin \ndoine säär ol tull hiukan glaseeratuks Gorni Dubnjakin daistlus. Mutt \npia se haav parandunn ol. Nii ett muhkja ylkmiähe he olivak, ko he \nmolemap pariskunna vihitti Rostetin gellarkamaris, Rask ja Rosteti \nAdolflina ja Kranaatt ja Eliassonni Mintt. Muhkja ylkmiähe oikke he \nolivak kaardiuniformusas raha ja risti rinnois. He olivas stää paitt \nsaannk kaardi aliupseerin graadin, go he olivat tapell hyvi ja olik \nkaikim buali luatettavat toimisas. Eik he enä merell lähtennk, ko he \noliva ovennt tykkämä siit sotamiähe elämäst niim bali, ett he pysysivä \nvastedeski siin viras ja veivä nuare muijas Helsinkkihim bari päevä \nhäitte jälkke.\n\nJa siäll Helsingis hes sitt oliva ja elivä ja vanhenusiva. Opetiva \nnahkpojill äksiissi ja pitiväk kova komentto kasarmis. Ja kova heill ol \nkotokomendoki. Mutt ihmsep pakkasiva hollama semmost, ett se kotokomend \nei ollukka miästen gäsis, ko ett Adolflina ja Mintt kumbikin gohdasas \npitiväs siit huale ja juur lujast sittengi.\n\nNo nii. Olkko se asja lait kui hyvänäs, ni oikke nätist se heijä elämäs \nsendän gulus mond herra vuatt. Mutt sitt tul yhtäkkin glumm ja kova \nklumm tliiki. Keisrild tul käsk, ett kaardim bataljoon hajotetais ja \nupseeri ja miähes saisiva menn menoijas.\n\nMitäst täst -- ei semmost käsky tottlemat saann oll ja siin hes sitt \nseisosiva Rask ja Kranaatt ja kaikk muuk kaardim boja ilma virkka. Ja \nviätti viäl uniformuki heild.\n\nEi siins sitt mikkä muu auttannk, ko lähtip pois Helsingist \nsyndymkaupungist toimenduloas hakema. Siäll ol sendä eläm pali helvove \nko Helsingis ja siäll ol tutuj ja ystvi, ko oliva valmi auttama heit \nettippäin, gosk hes sendä, niingom bruukata sannos semsis paikois, \noliva oman gaupungi lapsi. Ja ko he jo oliva niin gorkkja ikkän dull, \nettei heist enä merimiähiks oll, ni hes saiva alus ollp piänes tyän \ndoimes varvis ja aloksis. Mutt stää myäden go heijä voimas heikkniväp, \npantti he ai huanomppa ja huanomppan dyähö ja vihdo viime heill \nannettin gaupungim brännvahtette virk. Ensmäisin vuasink, ko hes siin \nviras oliva, hek kulkiva yht kattu ylös ja toist alas ja Rask roinas \njokases kadungulmas: \"Kelloo on ykstoista lyänyyt.\" Ei hän sendä ai \nykstoist huutann, muttko sen diimluvun, gon gullongi satus olema. Mutt \nsitt lopetetti se tapa ja äijäp pantti istuma vanhan girkon dornihim \nbitämä vahti, ja koht, ko jossa vaa liäsk näyis, ni heijäm bit lähtemän \ngarama ymbärs kaupunkki ja puhaldamam bitkä, pläkkplootust tehty torvi, \nnii ett ihmse heräisivä valkkja samottama.\n\nEi siin heijä syndymkaupungisas usse valuvaara oll, ei oll vuaskymmnins \nsemmost onnettomutt tapattunn, mutt nyk käveki nii, ett jo kolmanden \nvuanns se jälkken, gon dämä uus reklementt ol pantt toime, ni snikkar \nSahlsteenin dalo rupes palaman geskell yät ja Rask ja Kranaatt läksiväk \nkumbiki haaralles torvias puhaldama. Mutt Kranaatt, ko ol olls \nsignalistink kaardim bataljoonas, puhals sillo nii lujast, ett hänen \ndorves repes saumoistas eik andann lopuld mittä äänd. Ja Raskist kuulus \nsemmost valitust, ett häm baikotelle ol oll valla hissuksis ja \npaikotellen daas puhaldann nii viätvä lujast, ett ihmse rupesivas \nslaagi saama ja vanh mamsell Höckert ol saannk krambej ja tohtrin \ndäydys kiiruman gautt lähti hänell appuas andama.\n\nSillon gaupungi maistraatt tek semsem bäätökse, ett ne vanhat torvep \npanna museoho ja osteta niitte sijaha semne uudenaikkane sireen, go \nanda niin gova ääne, ettei stää tarvitt ymbärs kaupunkki kuljetta, \nmuttko se möläyttle vanhan girkon dornist niin gamala lujast, ett siihe \nmölinähä herä jokanen, gon ei vaa umbkuuro ol.\n\nMitäst täst. Torve viätti museoho eik siit siirtämisest pali vaeva \nollk, ko se vanh kirkk tek ny museo virkka. Ja torvette virkka tek se \nuus sireen. Oikke juhlalise näköne alstantt se ol. Sen gyljes ol veiv \njuur niingom bosetiivis ja ko stää veivi vääns, niin gamala mölinä se \npääst. Pääst oikke se semse mölinä, ett vanha Åströmska, kon gäve \nyhdeksättkymmend, sanos ett: \"Kosk huuta melkke yht kamalast, kom \nbrännvaht Sireen vaina. Ja häne jälkkes kaiketakkin dämne uus kamss \nnimeski saann o.\"\n\nNii händ, kyll siin äänd ol siin uudes masiinas ja siihem bäähän gaikk \ntliivas se sireenim bruuvaukse jälkke, ett kyll ny herätä valkkja \nsamottaman, go vaa Rask ja Kraanatt veivavas sireeni, kon darvita.\n\nJa sitt kaupungilaise meniväk kukin doimeihis jäll, hääräsiväk kamalast \npäivisi ja nukusiva yäs rauhas. Sillett, niingo sanott, ei siink \nkaupungis usse valuvaara oll. Vuaskaussi sireen makas toimettoman \nnurkasas, vanhen ja tomutus. Rask ja Kranaattki oliva vähitelle \nhuamann, ett o vallan durha, ett kaks miäst vahta semmost valuvaara, \nkon ei koskan gummingan dul ja sitt hes sovesiva, ett toine heist valvo \nyhde viikko ja toinen doise. Sillaill oikke hes sovesiva ja niin gulus \nkymmengund vuatt kaikes ykstoikkosudes ja rauhas.\n\nMutt sitt ilmotetti aviiseis, ett kaikk vanhas Suamen gaardi elos oleva \nupseeri ja sotamiähek kokkonuisiva ykstoistas päev syyskuut Helsinkkihi \nviättämä satakymmenvuatispäevä pataljoonam berustamisest.\n\nNo, ymmärtä se, ett Rask ja Kranaatt semsse juhlahan guulusiva ja hes \nsaivakki virkvapaude ja läksivä Helsinkki, vaikk Mintt ja Adolfiina \nkoittiva vastam bulitta. Hes sanosiva, ett kyll semssi juhlihi hyväs \nreedas mennä, mutt toine asi on, gui niist kottiss seljetä.\n\nNiingon dosi ongi ja niingo nykki nähti, sillett kottit tulles Rask ja \nKranaatt öksysivä jatkama juhli Tambrell niitten riuskatten \ngumppneitten gans, kom Bohjamaald kotosi oliva ja stää jälkjuhla kest \nkaks päevä ja kolm yät, nii ett raha heijän däydys lainaks hakki, ett \nhek kottip pääsivä. Ja vaikk Rask ai sillon dällö ol sanonnk Kranaatti \nett: \"Kuule, mnää pelkkä, ett snää siällk kotonas ole andann ohjakse \nluista Mindun gässihi ja semne ei kelpp\", ni hän sanos nyk, ko he \nasemald kottippäin dramppasiva: \"Kyll vaa on, diädäks Kranaatt, semnem \nbaikk, ettän miälumi mensin doisen gerram Blevnan ganuunasuit kohden, \ngo Adolfiinam buheillt tämä reisu jälkke.\"\n\nMutt aikas kutaki, sanos ämm ko joulyän gatiskas ol, ja ohitt nekki \nmyrsky menivä Raski ja Kranaatim bää ylitt. Ja taas kulus vuas ja \ntoinengi, kulus viisikki ja sillo vanhatten gaardlaistem bit jäll, \nniingo sovitt ol, kokkonduman gaardi juhla viättämä ja stää suuremalls \nsyyllk, ko sillo ol kulunn viiskymmend vuatt Gorni Dubnjakin \ndappluksest.\n\nMutt nys sanosiva Aldofiina ja Mintt stopp. Ja vaikk äijä olsivak \nkoittann ollk kui miälin giäli hyvänäs rakkaill avjovaimoilles, ni \nvastukse he löysivä ja luja vastukse sittengi joka kert, ko hek koitiva \nvettäs stää köytt, ett heijän darvittis kaikellakki muatto pääst sinnk \nkaardi juhlihi.\n\nNii händ. Synkkjäld ja murheliseld oikke näytt sinn Helsinkkim \nbääseminen dällk kertta. Mutt kaikeks onneks kaupungi herras saivak \nkuull, mist kysymys ol ja fiskaal itt läks koettamam behmittä muijatte \nsydänd. Hän sanos heill, ettei mones kaupungis enä olekka semssi miähi, \nko olivat fölis Gorni Dufbnajkin dapplukses viiskymmend vuatt takasi ja \nett semsis olois olis synd ja häppi, jos ei äijäp pääsis juhlaha. Mutt \nMindu ja Adolfiina sydän ol paatunnk kaikills semsillp puheill ja \nturham bääll fiskaal yrittänn olis, jos ei hän vihdo viime olis keksinn \nluvat lunasta äijäp pois Tambreld taikk muuhald, mihi hek kukatiäs \ntälläkkin gertta öksyisivä.\n\nSillaills se asi sendän glaariks satti ja Rask ja Kranaatt oliva \nymmärettävästengi aikatavall miälisäs ja kiittivät fiskaali montten \ngertta. Ja koko viimise viikko enne Helsinkki lähtö he oikke reklemendi \njälkke oliva jäll molema vanhan girkon dornis vahti pitämäs eik heill \nuni miälehenkkän dullk, ko Raskill ol niim bali puhelemist siit reisust \nja se reisu valmistuksest. Ei edes päeväll uni tahtonnt tull heijä \nsilmihis, ko se juhl ai miäld askroitt.\n\nMutt lähdöm bäev lähen ja lähen ja ko se aatt käsis ol, ni Rask toi \npualem bottu konjakki, ko hän jolla ihmelisellt tavall ol kässihis \nsaann, näytt stä Kranaatill ja juttel, ett siit hes saava hyvä eväst \nnauttiakses reisus olles.\n\n-- Sillaill oikke, Kranaatt semsem buhe vahvist.\n\nMuttko siin juttu ol jatkett joku hetk, ni Rask tuumal, ett sais siit \nliämest ny jo nauttit toisem buale ja säästät toisem buale matka varte.\n\n-- Niingo se ongi, Kranaatt siihe sanos ja sitt äijä rupesivas stää \npottu kurittama. Ja Rask tul aim buheljamaks ja puheljamaks ja sanos \nviime: \"Oleks huamann, ett riukhännä ovat kovast ruvenn meist tykkämä. \nKoko suven gaks heist tosa o hääränn meijä ymbrillän ja näinp päevin \nheit o ollk koko laum täsä.\"\n\n-- Nii händ ongi, Kranaatt meinas.\n\n-- Sillaill oikke, Rask jatko, ja tiädäks Adolfiina sanos, ko mnää \njuttli hänell meijä riukhännistän, ett se tiätä hyvä, kon daeva linnu \nlähdendlevä jotta ihmist. Niingon diätäkin, gosk täst meijä reisustan \nsendä vihdo viimen dosi tul.\n\nSemssi äijäp pauhasiva eik kumbika heist huamann, ett konjakk hupen ja \nhupen, ennengo Rask hämmästynnyns sanos: \"Nääks koohot, ei täst saa enä \nmittä heruma.\"\n\n-- Nääks vissi, Kranaattiki ihmettel.\n\nSe ol surulinen dosiasi, eik Raskild enä puhe luistann niingo enne. Hän \ngattel hetke aikka riukhäntti, ko nautesivap pää siippe all yärauhatas \ntornim boikkispalkeill, haukottel, oijens käsivartes ja sanos: \"Ohhoh \nko raukase, mnää ruppe nukkuma, valvs snää, Kranaatt.\"\n\nEi ollk kulunn montta silmäräpäyst, ennengo Rask vetel semssi hirssi, \nett koko kirkondorn däris ja riukhännäkkin dliiva hiuka levottomaks. \nMutta pia he jäll lepysiväk, ko se krohin ol nii säänölist. Ja kaikk \nolis ol valla hyvim bäi, jos ei Kranaatti kans olis ruvenn raukasema ja \njos ei hängi olis ruvenn hirssi vetämä.\n\nJa ny nukusivas sitt kaikk vahvas rauhas. Prännvahti nukusiva, \nriukhännä nukusiva ja koko kaupung nukus. Kaikk oliva, niingo sanota, \nvaipunn une helmaha.\n\nMutt yks ol, kon ei nukkunn. Ja se yks ol valu. Pormestrin dalo \nsähkölangois ol tapattunns semnen glumm, ko lyhyvsulguks sanota, ja \nseinhirre sisäll akknambiäles eleskel piän valugipin. Se kyte ja kyte \nja tlee ai lähemäks huane sisäseinäm bintta. Se saa hiuka vetto avukses \nja nys se hehkuvan hiilustan ulettu jo piänehe seinpaperliuskaha. Se \nleimatta heikoks liäkiks, ko nualeskle ahnest ymbristöäs ja kulke \nettippäi, nii ett se vihdo viime saa kiik kardiinihin, go o laskett \nalas akkna ette, siks aikkan gom bormestri väki o ulkmaamatkall. Ja ny \nalka oikke valuliäkketten dans. Huane tlee saut täytte, kato pala \npaukkute ja präiskyte. Kuumudest menevä akkunruudu rikk ja valu saa \nilma yllingylli ravinokses. -- Hei, ko o lysti oll isändänt talos, \npauhava liäki ja andavat tuulevedo liähuttak kipinöittevi liäpeitäs \nulos akknast! Mutt ny ongi jo valu vald nii suur, ett siihen präisknähä \nja paukknahan, gohinaha ja kajastukselle ja kuumuttehen, go se saa \ntoime, herä naapri väki ja yks ja toinen gaukemalttaki.\n\nPia om bormestrin dalo ymbryst täynn väkki, kon goittava lannista valu \nvaltta. Mutt talo pala perustuksias myäde ja kaupungilaise ovat \ntytyväisek, ko saada edes naapurtalok kaikk suajelttu.\n\nKom niim bitkälttä om bääst, ni ruppe yks ja toine sanoma, ett \"Se \nsendän glookku o, ettei sireeni äänd olk kuulunnk koko valuvaara \naikan.\" Pian dämä kysymys levi ymbärs, eik ol aikkaka, ennengo se o \njokase huulill. Mutt reippama joukost, fiskaal ensmäisen, lähtevä \nvanhan girkon dornihi asjast likemppä selkko ottama. Ja kyll se pia \nselkke. Siäll makkava Rask ja Kranaatt vahtpaikasas ja kuarssavak \nkilppa. Riukhännäp pyräyttävä lenttoho ja tiähes, ko niim bali outto \nväkki tlee heijä yäkortteerpaikkahas, mutt Rask ja Kranaatt ei her, \nennengo fiskaal om budistann heit kraivärkeist niingo säkej.\n\n-- Tämä on gaunist! fiskaal sano sitt, ko hän o saannp prännvahti \nherell. Tämä on gaunist! Kaupungis o valuvaar ja te nukutt eik \nsireenist kuul hiire hiiskaust.\n\n-- Älä helkkris, herr fiskaal, vai o valu vallallas, Rask siihe sanos. \nPanest Kraanatt sireen mölisemä.\n\n-- Pane händ, Kranaatt vastas, karas sireenin dyyijö ja rupes veivi \nväändämä, nii ett vähä henkki ol. Mutt ei mölinä vaan guulunn.\n\n-- Vast alk väänttäs stää, ko me ole valkkja samottann. Mutt pahusikost \nsireenihi o mennk, konei se muut kom bihise vaa yhde eine? -- Olettak \ntep pahukse rikkonnk koko vehke.\n\n-- En ol, Rask puhel, samas reedas pidäs oleman, go liki kakskymmend \nvuatt takasin, go se tännt tuatti ja täällp pruuvatti. Kyll mar se \nsiitäkki näet, herr fiskaal, ko se noin domum beitos o.\n\nNo, mitäst täst, fiskaal rupes sireeni syynämä ja löi sen ganne auk, \nnii ett se sisikund tul näkyvihi. Ja ko hän se ol tehn, ni hän huus \nkiukuisas: \"Aim baremppa ja paremppa. Jaa-a Rask ja Kranaatt, \nprännvahtivirk teild o menn ja kova poliistutkind täst tlee viäl. -- \nTulkkast nyk kattoman de muukki! Täälls sireeni sisäll o linnumbessi \nvaikk kuip pali. Ong ihme, ettei se äänd ann!\"\n\nSinnt tornihi ol kokkondunp pali ihmissi, ko miälelläskin dahdosiva \nnähd ne linnumbesäs sireenis ja ny hek kaikk kokkonusivas sireeni \nsyynämä. Sillo Rask vilkautt silmä Kranaatill. Tämä ymmärs yskä ja \nhiljaksis hes sitt siirsivä ittes pois koko vahtpaikastas. Ja ko he \nolivap pääss torni ovest ulos, nii he läksiväk karama rantta kohde.\n\nEi he enä uskaldann ajatellakka Helsingi matka eik heit olis millä \nvoimalls saatt hakeman gotto pyhävaatteitas semmost reissu varte. Ei \nmaaren go Rask hyppäs paattihis ja sanos: \"Mnää luule, ett meijä ny om \nbaras lähtik Kallikari luutsej tervettämä ja ongell.\"\n\n-- Sillaill oikke, Kranaatt vastas ja sitt äijä läksiväs soutama \nulkoluadoj kohde. Ja siäll he viivysiväp pualtoist viikko.\n\nSe ol viissast teht heild, sillett, ei mikkä ol nii hyvä ko väisty \nmyrskyn diäld ja antta aja hiukan dasottas se jäljej, ennengon daas \npistä nokkas esill. Ja se ol viissast teht sengin dähde, ett hes siällk \nkeksesivä uude elingeino ittelles. Mutt se asi ei kuult tähä juttuhu.\n\nNiin händ. Vähitelle het tämängin glummi ohitt ittes pärjäsivä. Mutt se \nharm jäi koko loppijäks kytemä heijä miälihis, ettei he päässykkä sinn \nGorni Dubnjakin dapplukse viiskymmenvuatis-juhlaha.\n\nJa sendähde em mnää, jos he viäl elävä ja ova jomsisakki voimis, \nneovois teit menemä sanoma heill, ett tiätä onni ja menestyst, kon \ndaeva linnut taikk muu metä elävä ruppeva jotta ihmist suasima. Mutt \njos te välttämättömäst semssi perättömi heill jaaritellt tahdott, niin \ndehkä se jongum biäne matkam bääst heist.\n\nSillett semsis endsis Suamen gaardim bojis o sissu viäl vanhanakki.\n\n\n\n\nKo seppmestar Turkiaine veroilmotukses tek\n\n\n-- Tii-iilda! -- Tiiiilda! Ei, ei tul appu, vaikk huudais ittes \nnäänyksihi. O se sendä ihmelist! Vaimihmssi on dalos, nii ett pää yhten \ngolkkuva ja tosa he muuloste ova valla mnuun gondeisan, mutt annast \nkattok, ko mnää joskus tarvitte heijä appuas, niin gyll sillo o, niingo \nmaa olis heijä niäll! -- -- Tii-iiilda! Saastane sendä! Eik mnuu äändän \nguull! -- Tiiiilda!\n\n-- Siunakko sendä! Hätäköst ny o jäll?\n\n-- Jäll! Mikä jäll? Oleng mnää teit vaimihmssi liiaks vaevann, vai? \nMnää luulisi --\n\n-- Älä siin rupp saarnaman, go san asjas. Mnuull o giirutt tyät köökis.\n\n-- Vai nii. -- Ain deill vaimihmsills stää kiirutt o olevannas. Mutt \nmnää tahdoisi snuum bitämä vaari hiuka, ettei nua mukula ja Adoniikka \npidäis niin gamala meno. Ko mnuull on däsä vähä säserä tyät. -- \nKirjotustyät, nääks.\n\n-- Kuik kirjotustyät! Es sunkka snää muut, tiämäs, sendän girjot ko \nräkningeit ihmsill.\n\n-- Kirjota händ. -- Veroilmotusplakaatej täytän däsä.\n\n-- Kuule, Tobias kuld. Älä rupp semssin doimeihin, gon gaikk ihmses \nsanova, ettei niit ymmärk kukka muu täyttäk, ko alvokaati ja sengaldase \noppenu herra.\n\n-- Kyll mar stää pali turha pauhata ja kyll mar nii ongi, ett järkki \nsiinäkkin doimes tarvita. -- No, no, no, no. Ei sembualest ettän ittiän \ngehhut tahdoisi, mutt mnää luule, ettei kukka viäl ols sanonn, ettei \nmnuull ol niimbali järkki ko jolla muullakki hanttvärkkrillt täsä \nmeijän gaupungis. -- Mutt kuuleks ny, mimmost meno nua mukula jällp \npitävä! Ja Adoniikka roina: \"Sydämen on kylmä kuin järven jää, kukapa \nsen vihdoinkin lämmittää?\" -- Sans sill, ett jos ei hän lakk \nmäikkämäst, ni mnää lämmitä häne selkäs, nii ett sydängi lämppe saman \ndiä ja ett nyp pitä oldama hiljaksis täsä talos, nii hiljan, go ol \nmailmas, sillongo stää luama ruvetti. Ja tänns salihi ei saat tullk \nkukka. Ei millä asjall. Ei ennengon dämä tyä on teht. -- Muist se ja \nmuist sannos se koko talo väell.\n\nSepä frou men menoijas ja seppmestari Tobias Nikodemus Turkiaine jatko \nveroplakaattetten däyttämistäs. Alus se tyä ol luanistann nii hyvi, ett \nTurkiaine ol naurann ittekselles ja meinann, ett o stää järkkiäkki \nsendä montta lai täsä mailmas, ko he hollava ja huutava, ett valla \nsekkoamam bakka näitte veroplakaattetten gimbus. Mutt selväk kysymykse \nnämä ova: Verovelvollisen täydellinen nimi, arvo, ammatti tai toimi, \nnykyinen asunto, tulot edellämainituista kiinteimistöstä. -- Selväk \nkysymyksek kaikk. Ja se konei oss niihi vastat, menkkö Monna suaho.\n\nSillaill oikke. Valla hyvi se tyä ol luistannt tähä astikk. Mutt sitt \ntul semnen gysymys, kon guulus: Rahaksi arvioitu etu verovelvollisen ja \nhänen perheensä käyttämästä asunnosta (huonetta ja keittiö). Mitä \nperhnat tämä o? puhel Turkiaine ittekselles. Meinavak he, ett mnää \nmaksaisi hyyry, vaikkan asu omas talosan? Mimmost oikkeutt semne olis? \nJos mnää asuisi hyyryll, ni mnää saisi vettä hyyrym bois tuloistan, \nmuttko mnuull o oma talo, ni em mnää saa ymmärettävästengä vettäp pois \nmittä hyyrrahoj tulostan -- -- No, vaaditang sitt viäl lisseks, ett \nmnuun darvittis merkit tulotten jatkoks se, mitä mnää saisi hyyry omist \nhuaneistan, jos mnää annaisi jongun doise assu niis. -- Ei pahapolv \nsendä, ei mar tämä mailm nii hullullk kandill olt, tiämäs.\n\nJa sepp fundeeras ja kraape päätäs. Ja ko lapse ja lapsembiik pitivä \nviäreses kamaris kova meno, ni hän harmeisas, niingon däsä edell jo \nselitetti, huus frouas sisäll ja anno semsen gäsky, ett hiljasus \nvallikkon dalos.\n\nJa kyll sitt sepän dalos olttingi hissuksis. Nii hissuksis, ettei hiire \nhiiskaust kuulunn. Muttei se kiper kysymys vaa ottanns selvitäkses.\n\nKatotast hiuka ettippäi, tuumal Turkiaine ja luk: Viljelysmaasta ja \npuutarhasta saatu tulo. -- -- No, kaikk ny viäl! Pidäisik mnuu ruvet \nvärdeeraman däsä nek kymmengunna muureettri ja repeetta, ko mnää tost \ntregoolindapasestan saa. Ett he viittivä! -- -- Jaaha ja sitt tlee: \nmuita kiinteistöstä saatuja tuloja, eriteltyinä. -- -- Vai nii, vai \neriteltyinä. -- -- Perhana muati! Mitä tyhjäst eritellä. Olis mar lyst \ntiättä, mitä siit eritellä. -- -- Mutt mennäst ettippäi: Jaha, \nvähennyksiä. Isännöitsijän palkkaus, no se o oikke se -- -- kui, mitä: \nJos verovelvollinen ei itse hoida kiinteistöä. -- -- Kas sillaill! Jos \nmnää lyä itten laiskaks ja palkkan doise hoitaman dätä talo rytiskä, ni \nsillo mnää saa vettä isänäm balkam bois tuloistan, mutt jos mnää koita \neläs säästväisest ja tee itt kaikk isänän dyä, ni stää vaeva ei pidet \nminkkä arvosen. -- Kyll on glookku järki se, peräten glookku. -- -- \nMutt mennäst ettippäi -- Jaaha: Talonmiähen palkkaedut -- Mikä semnen \ndalomiäs mahta oll? -- -- Menkkö he hemmettin dalomiähines! -- Jaaha ja \nsitt tlee: Nuohominen, puhtaanapito, lumenajo -- kyll jumal lume aja -- \nvuasikorjauksia, lämpö ja valo vuakralaisille. -- Kuka pahus niill \nvalastust ja lämmind menis andama. Kyll sitt lampp palais pöydälls \nsydämbäevälläkki ja huaneis olis nii lämmin go sauna laoll. -- Kyll o \nhullu järkki. Vaikk sendähden gaiketakki semnengin gysymys siihe om \nbantt, ett näytäis sild, ett met talo-omistajas saa vähenttäp pali ja \nmontta sortti tulostan. -- Jaaha, ja sitt tleeki, näämäs, semmost ko o \nvallam baikallas. O oikke ihmelist, ett täsä sendä o joukkon \ndäysjärkist meininkkiäkki. Mutt annast kattop piissak stää hiukangam \nbidemälttä.\n\nNii, sitt o yhteveto: Tulot yhteensä ja vähennykset. No, se on gaikk \npaikallas. -- Mutt mennäst ettippäi: Muut tulot. -- Juu, juu, nii händ, \no oikke mnuull muitakkin duloj. Taikk oikkjastas, ei mnuullk \nkiinttemestän mittän duloj olekkan, gonei mnuull hyyrläissi ol. Ei ol \neng otaiska heit. -- Sepän dyäst mnuullt tuloj o eik mistä muist. \nSillaill oikke. Tudeeratast sitt asjoit hiuka. Ensmäiseks täsä sanota: \nRahapalkka. Semmost ei ol mnuull. -- Ja sitt tlee -- -- Mi-mi-mitä \nperhnoit tämä o: Rahaksi arvioitu etu omaan tai perheen tarpeeseen \nkäytetystä vapaasta asunnosta! -- -- Kas nii! Siin mnää saisi maksak \nkolmanen gerra hyyry huaneistan. Ens en mnää saa vettäp pois hyyry \ntuloistan niingo hyyryläine, en saa, muttko mnuun däyty päivasto lisät \nhyyryn duloihin ja ny mnuun däyty pann hyyry viäl yhden gerra muitten \ndulotte joukko. Tämä o sendä vallam bäi Helsinkki, tämä jutt -- --\nTii-iilda! Tiiiiilda!\n\nTilda tul valla hengästynnyn salihi ja vähällp pit, ettei hän menn \nvalla huumeksihin, go hän siink kattel rakast avjomiästäs. Seppmestar \nTurkiaine ol niin giukkune, ett vaht käve ulos häne suupiälistäs, hän \ndakos pääknuppias nyrkeilläs ja karas yhdest sali nurkast toissehe. \nViime hän mem böydän dyyijö, siäppas pännän gättes ja löi sen derä \nedellp pöyttähä, nii ett koko pänn men piäniks säpäleiks hänen gädesäs \nja pläkkhorn hyppäs pualen gyynrä ylös katto kohde. Sitt hän gattel \nhetke aikka frouatas ja ko hän sitt viime sai henges takka, ni hän \nsanos: Lähet hakema voogmestar tänn ja juur paikall.\n\nMitäs täst. Frou men niingo syästäv ulos ja läks taanes kattomat, \npaljam bäite ja muutongi ruakkomat, sanalls sanott juur semsenk, ko hän \ndoimisas ol oll voogmestrin dyyijö ja saikin goht kaikeks onneks tämä \nvirkmiähen gässihis. Yhdes hes sitt tliivas sepän dalo salihi ja \nvoogmestar rupes koht selittämän gaikk verotusasjas sepäll. Ja kyll \nvaan govall ott mond kertta, ko niit numroj siihem blakaattihin \ngirjotetti. Seppä ei lakann harmittamast se, ett hänen duloihis \ntodestakki lisätti, mitä hyyr häne asumuksestas olis tehn, jos se olis \nmuill luavutett ja jos hän hiuka lepysikin, go hän sai kuull, ett se \nasumus muitten dulotten gohdallt tarkott semssi virkmiähi taikk \nihmissi, joillk kuuluva vapa asund osanp palkka, ni hän suutus taas \nuuden gerra ja viäl kamalemin, go voogmestar sanos, ettei hän saann \nvähenttä tuloistas stää, ko ol kulunn häne ja hänem berhes elatuksehe.\n\n-- Se o nys sitt niin gauhi väärys semne, sepp huus ja löi nyrkkis \npöyttä, niin suur väärys, ett mnää ihmettlen gui meijä eduskund taita \noll nii lyhyvjärkine. Mutt älkköst hualikk, kyll mnää se sittengi \nvähenä se summan duloistan. Mnää ilmotan duloj se jälkke vähemä. Se o \nviss asi. Mnää korja lakki, misä se korjaust kaippa. Siin ei aut mikkä.\n\nJa sitt sepp ol vähä aikka räknöittevännäs ja ko hän siit toimest pääs, \nni hän ilmott voogmestrill niim biäne summa vuastuloikses sepändyäst, \nett voogmestar vallan gauhistus.\n\n-- Älä veli kuld pimit niim bali, snää pistetän gukatiäs tiilembäit \nräknöittemä, josas nii hiuka ilmota. Snää olet tiädäks tunnett siit, \nettäs otap paremi hyvä makson dyästäs. Ei ol enemppä kon guukaus aikka \nkon gaupungis pidettin gova kohina siit, ett snää oli ottann \nviiskymmend markka siit, kos oli avannk kirkkväärtin gassakaapin, gon \ngirkkväärtt ei oll huamann otta avamias kaapist, ennengo häm bräiskäs \nkaapi oven gii. -- Vai eik siin jutus ol mittäm berä, vai?\n\n-- Ei siin olp perä. Em mnää siit tyästän vaevast viittkymmend markka \nottann. Sata markka mnää siit nytkäsi.\n\n-- No, mutt snää olekki sitt kuulem oikken goko nylkyr. Kuis snää \nkehtasikki otta niim bali!\n\n-- Miksen olis kehdann! Se kirkkväärtt suututt nääks mnuu. -- Asi ol \nnii, ett ko mnää olin diirikallan avanns sen gaapi ove, niin \ngirkkväärtt kysy koht, ett kuip pali se toimitus nys sitt maksa. No, \nsiihe mnää vastasi, niingon dosi oliki, ett semmost lukku ei avakkan \ngaikk sepä, ja jos ei mnuus olis oll miäst stää avama, niin Dambreld \nastikk hän olis saann hakkis se avaja. Ja sendähden dämä tyä maksa \nviiskymmend markka.\n\n-- Kyll tet Turkiaine olett ai oll hävytön hinnoisan, rupes kirkkväärtt \nsillo rähisemä, mutt tämä mene ny jo sendä valla yli kaikkette rajatte. \nViiskymmend markka tämsest tyäst, kon dett teitt kymnes minuutis! Kyll \nsiin o sendä hyvingim doinem bual liikka.\n\n-- Vai niin det tykkätt, mnää sanosim, bräiskäsin gassakaapi oven gii \nja rupesi lähtö tekemä. Siäll oliva sitt taas kirkkväärti avame hyvä \nlukun dakan. Ja sillongost hänellt tul hätä.\n\n-- Pahustak stää nyk kii löitt, ennengo mnää kerkesi avamen ottama \nsiäld. Kyll mnää ne viiskymmend markka olsi maksannt teill. -- Avakka \nuudestas nys sitt se ovi. Mnuu on giiru.\n\nMitäst täst, mnää avon gaapi ove jäll ja kirkkväärtt vet koht \nflombuukkis poviplakkristas ja kauppas mnuull viidengymnemarka sedeli.\n\n-- Ei, hyvä herr kirkkväärtt, mnää sillo sanosi. Se avamine maksa \nviiskymmend markka kerrald. Nii ett sata markka mnuu saatvan nys sitt \no. Maksattak, taikk lyäng mnää oven giit taas? -- Ja satamarkka \nheldeski häne flombuukistas.\n\n-- Snää ole aika junkkar, nauro voogmestar, ko hän ol kuullt tämä jutu, \naika junkkar snää ole, mnää vaa sano ja sano sen gans, ett ols snää \nvarovainen dulottes piänendämises. Kirkkväärtt istu verotuslautkunnas \nja kyll hän o valmis hakkama vero snuu niskahas niim bali, ko hän vaan \ndaita.\n\nMutt ei sepp malttann oll vähendämät tuloijas siihe määrän, gon \ngohtulist olis oll. Ja ei häne omatundoska soimann händ yhtä einett, \nvaikk voogmestar tek parastas saadakses se herämä. Ei Turkiainen go \nviheldel vaan, go voogmestar kolkutt häne omandundos ovi. Ol koppi poik \nsiks, kon gaikk numrase olivak kirjotetu ja kaikk yhtevedot tehdy. \nMuttko voogmestar sitt viimiseks luk: \"Kaikki edelläolevat tiedot \nvakuutan oikeiksi kunniani ja omantuntoni kautta\" ja käsk Turkiaisen \ngirjotta nimes se vakutukse all, niin Durkiaine sanos:\n\n-- Hemmett sendä. Tliik siäld viäl semmostakki?\n\n-- Sillaill oikken däsä sanota. Tulk kirjottama nimes all vaa.\n\n-- Odotast nys sendä yks hiukk. -- Fundeeratangi ens, mitä täsä tehdä. \nVai oikken gunnja ja omandunnon gautt nämät tiädo anneta. -- Mutt \nkuule, eiköst se pakkhuane inspehtor olt taksotuslautakunna esimiäs.\n\n-- O oikke.\n\n-- Vai nii. Stää ai mnääki, ett hän siint toimes istu. -- Ja me ole \nhyvät tutup, pakkhuaneinspehtor ja mnää.\n\n-- Se ei kuult tähä asjaha. Pan nimes all ny vaa.\n\n-- No, no, kuulu mar se tähä asjaha. Ei stää mnuu nimiän sinns sendä \nniim bann. Fundeerata ens hiuka.\n\nJa sitt sepp fundeeras oikke hyvim bäevi ja kraape niskvillojas. Mutt \nko hän aikas siinf fundeerann ol, ni hän nous ylös, men juhlalise \nnäkösenp pöydä viären, gast pännäs pläkkihi, lykkäs paksu, mustam biiro \nyli sem baika, misä siit kunnjast ja omastunnost puhutti ja kirjott se \nsijaham baperi all raskallk kädelläs, korkkjoill, ylppjä näkösillp \npookstaveill:\n\n                                                      Ystävyydellä\n                                       Tobias Nikodemus Turkiainen.\n\n\n\n\nKo mnää ja meijän Gatriina oli uutt hattu ostamas\n\n(Naapurini, suutari Sundberg kertoo)\n\n\n-- Kyll maares se huamann ole, ett mnuu olis aik osta uus skrolla \npäähäm, buhel meijä emänd yks aamu.\n\n-- Se mnuu vanh hattun o jo vallam bois muudist ja muutongi jo niin \ngulunn, ett ei se kelpp muutko vareksem beljätykseks.\n\n-- En, em mnää stää huamann ol, mnää vastasi, muttko mnää samas \nhuamasi, ettei semne vastaus ol otoline, ni mnää lisäsin giiruste: -- \nJaa, muttko mnää oikke ajattle, ni o oikke snuu se vanh skrollas \nkalppjanäkönem barsell. Kones ol enne uutt ostann ittelles.\n\nMnää ole, niingos tiädä, ollp pyhäs avjoliitos kapplen golmattkymmend \nvuatt ja ole sill aikka ovenn yhde einen dundema niitte vaimihmiste \nluano ylipäätäs ja meijän Gatriina eritottengi, nii ett ymmärsi oikke \nmnää koht, ettän giiruisan oli vastanns sopimattomast ja sendähde mnää, \nniingo sanott, koht koitingim baranttas stää vastaustan. Mutt mitäst \nmar meijän Gatriina stää mnuum barandamise yritystän olis kuulevin \ngorvihis ottann. Mitä viäl, muttkon graappas kiis siihe alkpäähä ja \nrupes huakkama ja valittama.\n\n-- Nii, nii, es snää tiättvästengä ol huamann lainkka, ett snuu rakas \navjovaimos kävele ymbärs kaupunkki vanh, ijangaikkine skrolla pääs, \nniingo mikäki spöökk. -- Es snää huamattis, vaikk mnää pansi vanha \nsilppmallu hame verost yllen. -- Kyll sillo ol toist, ko mek kihlois \noli.\n\nJa sitt Katriina rupes itkemä ja valittama ja nii edespäi ja nii \nedespäi, niingos tiädäk, koskas kans naimsis ole.\n\nSillaill oikke. Ja summ kaikest ol se, ett kon daevas jälle ol seljenns \n-- se avjoliitollinen daevas, mnää meina, (ulkon ol oikken gaunist ilma \nkoko aikka) -- ni mnää oli vakutett siit, ettei mikkän däsä mailmas ol \nniin darppelist, ko se, ett meijä emänd saa uude skrollam bäähäs ja \npäällsem bäätteks mnää oli luvann, ett mnuum bit seoravan aamun menemän \nGatriinan gans valikoittema stää pyydyst Kraamberi frööknäm buadist. \nSiäll o nääks reedu komend ja siälls saa puhellk kaikk asjas kuntto ja \nsitt siäld saa kaikki helvomallk ko muist saman galdasist puadeist. -- \nNii ne vaimihmsek kummingi hollava. Tiätä sitt pahus lopu edest, kuis \nse asja lait oikke olle.\n\nNo, nii händ. Mnuu ja Katriinam bit, niingo sanott, seoravan aamun \nmenemä stää uutt skrolla ostama. Mutt kyll mnää se sano, ett se reis \nolis saann jääd mnuuld tekemät, vaikk avjoero olis tull mnuu ja \nKatriina välill, josan olsin diätännk, kui mone mutkan dakans se uus \nskrolla ol, taikk oikkjastas o viäläkki.\n\nOl, nääks, tapattunns saman ehtonk, ko mek Katriinan gans siit \nhatuostamiset sovenn oli, ett kon Graamberi fröökyn ja häne apulaises, \njoku out vanhambualne ihmnen, go o hiljakkoisten dullt tänn jostan \ngaukka, olivap päättänns sem bäevän dyäs, ni hep panivak kaikk ove \nlailes lukkuhu ja tliivap puadi oven gautt ulos. Ja ko hep puadin \ndrapull olivap pääss, niin Graamberi fröökyn flättas oven gii ja sanos: \n\"Kas nii, ny ovas sitt kaikk paika lukus.\" -- Siinp puadi oves o, nääks \nsemne ammeriikkalaine lukk, ett ko stää rukka yhde eine, ni ei tarvitt \nmuut kom bräiskäst oven gii vaa, nii se o lukus ja vahvas lukus \nsittengi. Sillaill oikke, ja, niingo sanott, Kraamberi fröökym bräiskäs \npuadis ove lukkuhu. Mutt koht ko hän se ol tehn, nii hän huus: \"Ai \njekka sendä, mutt näättäk nyk, ko mnuu avamen jäiväp puadi rahaloodaha. \n-- Mutt omb teill avan gotont, Tibianderska, nii ett saadam buad auk \nhyvis ajois huame aamust.\"\n\n-- Ei olf, fröökyn hyvä, mnuull avand koton. Kyll mnuungi avamen jäi \ntonnp puadihi.\n\n-- No mutt, kuingast te avamens sisäpualell jätitt, kon deijä aamust \naikasim bitä tleema siivomam buad!\n\n-- Nii händ, mutt eik fröökyn muist, ett tes sanositt, ett tet tleett \ntänn huame aamust jo enne mnuu stää tavaralähetyst sinnk Koljolan \ngartnohon gunttom banema. Ja sendähde mnää meinasi, ett sama se o, \nvaikk mnää avamem buadihi jätängi.\n\n-- Ei olis saann jättä. Om mar tämä ny oikke harmin gappal. -- No nii, \nmikäst täsä sitt muu autta, kon de menett Merisen dyä ja sanott, ett \nhän dlee tiirikoines aamust aikasi avaman dämä ove. Mutt varottakka, \nett hän vaan dlee tarppeks aikasi, ettei ihmisten darvitt ulkpuallp \npuadi odotta. -- Em mnää pääsekkän dänn nii aikasin, go mnää luuli. Tes \nsaatt yksnäs hoittap puadi ja kaupa jongun diima huame aamust. Mutt \nmuistakka ny vaa, ett puadim bitä olema aikanas auk.\n\n-- Kyll mnää panen gaikk asja reeda. Mnää mene oitis Merisen dyyijö ja \nsano hänell, ett hän hirtetä, jos ei hän dul aikanas ja jos ei hän saak \nkondej alles siks, kom buadi avamise aik on gäsis, ni mnää vaikk riko \nakkna, mene sen gautt sisäll ja ava ove auk. -- Ja vasara ja hohtme \nmnää ota fölihin, ettei käy niingo viimen, go niitäkki olis tarvitt ja \nMerisell oliva vaan diirikap plakkrisas.\n\n-- No niin, gyll sitt kaikk hyvä reedahan dlee, kon de vaa nii \nmenettlett, Kraamberi fröökym buhel ja sanos hyväst Tibianderskall. Ja \nsitt he erosiva ja meniväk kumbakin gottias. Kraamberi fröökyn asu, \nniingos tiädä muuhallk, kon ei hänell ol muut ko se puadhuane \nkeskkaupungis.\n\nSillaill oikke asja makasiva, niingo mnää jälkkembäi olen guulls, sinä \naamunk, ko mek -- Katriina ja mnää -- meni stää uutt hattu ostama. Kell \nkäve jo kapple matka yhdeksätt, ennengo mep paikallp pääsin, gon \nGatriinall, niingo niill vaimihmisill ylipäätäs, ol niin gauhjam bali \nreedamist rimssuines ja rämssyines, ennengo hän gehtas kadull ja \nkaupoill lähti. -- Nii händ, ja ko mes sitt tliim buadin dyyijö, ni \nsiäll ol jo aika trusa ihmissi, vaimväkki kaikk, ko odotiva, ett puad \navetais.\n\n-- Tämä on gamala sendän, gom buadettem bidäis olema auk kell kahdeksa \nja tämä o ai vaan gii. Mimmost oornikki tämne o? Mnuu miälestän olis \nmaistraati velvolisus pittä tämsist asjoist paremi vaari, puhel siin \nyks frou, ko me olim bistänn itten jouko jatkoks.\n\n-- Nii gyll pidäisiki se olema auk kell kahdeksa, mutt konei tuls se \npahukse Merinen diirikoines. Mutt odottakka ny viäl yks viis minuutti. \nKyll se tlee. Ja jos ei tul, ni mnää riko akkna, mene sen gautt sisäll \nja ava ove.\n\nSe ol se Kraamberi frööknä uus apulaine, niingo mnää sitt jälkkembäi \nsain guullk, kon dämssi juttel ja heiluttel vasara toises kädes ja \nhohtmi toises.\n\n-- Tunneks snää tota ihmist? mnää kysysin Gatriinat. -- Mill oikkeudell \nhän luule pääseväs akknan gautt ihmistem buadeihi?\n\n-- En, em mnää stää tunn. Ei ols stää ihmist enne näkynnt täsä \nkaupungis. Riuskas ihmnen dundu olevas.\n\n-- Liiangi riuskas. Ei puadeihi sendä nii mennä akkna läpitt, puhel \nsiin yks frou, kon guul, mitä me oli sanonn.\n\n-- Saastane Merine! huus samas se out vaimihmnen daas siäll etupääs \njoukko, herittel asseitas ja löi humautt vasarallp puadi ovehe.\n\n-- Älkkä nys sendän Graamberi frööknäm buadi ovi rikkokk, huus sillo \njoku joukost.\n\n-- En mnää ovi rik, mutt akkna mnää riko. Se saatt nähd ja juur äkki \nsittengi.\n\n-- Mennäm bois ny, mnää sillo sanosin Gatriinat. Täsä tleevap pahak \nkrapina, mnää pelkkä, ja me joudun dodistajiks ja kukatiäs \nsyyttessengi, jos oikke huanost käy. -- Ei tua ihmnen duall ove edes ol \nluatettav. -- Mennäm bois, niingauan go o otoline aik.\n\nMe läksingi sitt Katriinan gans toisellp puallk kattu kattlema, ett \nmikä siit oikken dleeka lopuks, siit Kraamberim buadi avamisest. Eik \nolik kulunn monttaka minuutti, ennengo me jälle näi vasara ja hohtme \nvilauttava ihmistem bäitte yläpualell ja se out vaimihmne töyttäs läpi \nväkijoukon, giärs nurka ymbärs ja sitt aika helinä ja krapina ja hetkem \nbääst avettim buadi ovi auk ja väki tröömäs sisällp puadihi.\n\n-- Pysytä mep pois tost troikast. Kylläs se ymmärä, ett edesvastauksehe \nhe joutuva joka sorkk, mnää sanosin Gatriinat. Ja kyll Katriinaki se \nymmärs, ettei asja näi oll laillses sortis ja ettei Kraamberi frööknäm \nbuadihi ny uskaldann menn, vaikk häne miäles sinnk kovast tek, niin \ngovast, ett hän oikke itku vääns, ko hän siin joudus toispuallk kattu \nseisoma ja kattleman, gon doise vaimihmset tekivä kaupoijas.\n\nKaikeks onneks mes sillo näin Graamberi frööknän dleevas kattu ylös ja \npistävä ittes puadihis.\n\n-- Kas niin, Gatriina, älä siin ny enäm barg, muttkom byhk silmäs ja \nnokkas ja ny me lähde stää uutt skrolla ostama. Kyll me ny uskala menns \nsinnk, ko omistaja itt om baikall.\n\nJa Katriina pyhkes silmäs ja niist nokkas ja ol nii ilonen go leivonen, \ngo mes siit kadum boiki menin Graamberi frööknäm buadihi.\n\nJa kyll siäll ol hatuj! Vaikkei niist alstandeist pualekka rehelise \nhatu nimi ansann olis. Siäll ol semssi, ett em mnää jumalistakko saa \njärkken, gui niit olis saanns sopima muuhum baikkahan go jongu seippä \nnokka, ja se ny ei oll ihme eik mikkä, jos ei niit katellesas \nymmärtänn, mikä pual niist kuulus ette ja mikä taa, mikä baabuurdim \nbualell ja mikä styyrbuurdim bualell, niingo mes sanosi, sillon go me \nviäl Saksa reisuj tei. Sillaill oikke, ja jos snää luule, ett ne \nvaimihmsekkä ain diäsivä, millk kandill nek kukim bäähäm bantti, niin \ngyll snää erhetys, sillett kyll mnää pari kertta kuulin, gon Graamberi \nfröökyn sanos jollan, gon goitt uutt hattu päähäs: \"Antteks frou, se \npual, ko ny o edes, kuulukin dakapualell.\" -- Semse ne vaimväkkette \nhepene ova.\n\nNo, ymmäräs snää se, ett siink kulus aikka vähä jumalattomast, ennengon \nGatriina semsest ylömbalttisudest löys ittelles sopeva, uude skrolla. \nKo o ylipäätäski nii, ett niild vaimihmisild mene puadkaupois kaks \nkolms se vertta aikka ko meild miähild. He valikoitteva ja andavap \npuadmiähe ladot kaike hyvyde, mitä hän hyllyildäs löytä, heijä nokkas \nallt tiskill. Mutt kon gaikk käy ymbärs, ni he huamatteva, ettei he \noikkjastas tarvittekka lainkka stää, ko het tliiva ostama, ja niis hes \nsitt silmä räpäyttämät sanovap puadmiähellt taikk handelsmannillk, ko o \nhyvängin gaupan doevos elänn, ett ei hänen davarastas ol mittä ja ovat \ntiäsäs. Nii ett kyll mnää se sano, ett om baras pyssyp pois heijä \nföleistäs, ko hep puadkaupoill ova. Ja valla järjetönd on dehd heills \nseora, ko he menevä uutt hattu taikk jotta heijä farbulaaneijas ostama. \nSillett siink kysytäm bali enemän gärsvälisytt ja rohkeuttakkin, go \nmitä armolinen gaittelmus o meill andan. Meill miähill, mnää meina.\n\nSillaill oikke. Pualtiim toisem bualendiima jälkke oikke siink kulus, \nsiink Katriina hatu valikoittemises, ja ko mnää koiti näyttä hänell \njotta semmost vareksembeljätyst, ko siäll ol klasikaapeis ja akknois ja \nsanosi, ett olis jo aik lyädk kaupp kii, niin Gatriina katos mnuu suu \nmessingis ja sanos: \"Ei sunkka snuu aikas vaam bitkäks mahdt tull. \nKattel ny näit kaunej tavaroit ja näit kaunej frouvi. -- Nääks, kuik \nkomjas tuaki on dosa.\"\n\nSemssi oikken Gatriina puhel mnuu lohdutukseksen. Ja kattli oikke mnää \njongu aikka niit tavaroit ja niit vaimihmissiäkkin, go siäll hattutten \ngimbus hääräsivä. Mutt ykstoikkoseks semne vauhkottleeminen dul aikka \nvoittai ja ikäv mnuu olis voittann, jos ei olis se klaasmestar Rumber \ntulls siihe ja ruvenn hulluijas pauhama, niingo hänen dapas o.\n\nNo ja ko mes siins sitt praakkaskle Rumberin gans, niin dlee Katriina \nmnuun dyyijön jongulaine haturäysk kädes ja puhele silmäk kirkkanp \npääs: \"Eiköst tämä olk kaunis! Ja katost, kui hyvi se sopi mnuull!\n-- -- Eks snääkin dykk, ett tämä mnää ota.\"\n\n-- Tykkä händ. -- -- Oi voi, mutt se vast ongin gaunis, mnää sanosi ja \nkoiti oll ihastunnu näköne, vaikkan oli jo nii väsynn, ettän olsi \nvahvistannk Katriinam buhe, vaikk hän sill hetkell olis flätänn vanha \nviinpannuhatum bäähäs.\n\n-- Jaaha tämä mnää sitt ota eik se olt tyyriskä. -- Mutt kuule, eks \nsnääkin dykk, ett noit kukkassi on dosa etupualell vähä liiam bali, Ja \nko ne viäl ova niingom blaastroituk kiit tähä hattuhu, ni se ei ol \noikke niingo mnää tahdoisi. Mnää anna otta nep pois ja panns siihem \nbari ruussu taikk valmu sijaha. -- Kyll tämä uus apulaine sem bian \ndeke. -- Nääks se riuskas ihmnen, gon dännp puadihin dul akkna läpitt, \no juur Kraamberi frööknä uus apulainen ja hän o oikke raar ihmne. Hänen \ngansas o hyvä kauppa tehd ja hän sano, ett pia hän nämäk kukkasep pois \nplokka ja pane pari oikken gaunist, enemä näkyvä ruussu sija.\n\nTiättvästengi mnää oli juur sama miäld kon Gatriinaki ja jos mnää \noikken dode sano, ni ei nek kukkasek, ko siins skrollas oliva, näyttänn \njuur mildä mnuunga miälestän. Hiukan gauemppa kattote oliva juur niingo \nolis hatu etupualell lyätt se Austraalian gartta, ko ol siin Heurthenin \ngoulun garttakiijas.\n\nYhtäkki se fröökyn Graamberi riuskas apulaine sitt ol riistänns se \nAustraalian gartan diähes ja neulonns sijahan gaks ruussu, kon \ngeikusiva vähä saamare nätist, ko stää hattu hiukangi häälytte!\n\nSillaill oikke. Ja mnää rupesi juur koperoittema rahapörssi \nplakkristan, go yks frou ruppe pauhama ett: \"No, mutt se nys sitt o \nvähä klookku, kon em mnää löyd hattuan mistä. Ja toho mnää se laski \nnoitten doiste hattuttem bääll.\"\n\n-- Mihist se siit olis kattomam bääss? fröökyn Graamber sanos ja rupes \nhängi stää frouvan gadonnu hattu hakema. Mimne se hatt ol? kysy häm \nbäällsem bäätteks.\n\n-- Valla uus hatt se ol. Kaks päevä takasi mnää sen doi Helsingist. Se \nol tummambruun ja siihe ol etupualell neulott orvokej koko trusa. -- Ei \nmutt tosa se ongi!\n\nJa siins samas hän siäppas kättehes se hatun, go mnää juur meinasi \nmaksa, ja Tibianderska, se uus apulaine, ol pistämäisilläs pussihi.\n\n-- Täsä kyll se o, frouv sitt jatko puhettas, mutt kuka o ottann nek \nkauni orvokis siit pois ja panns sijaha nämäk kamalaf fladaiska?\n\nJa siinäköst sitt upra tul. Kaikk huusiva, toise naurova, toise olivas \nsuuttunnu ja meijän Gatriina ja se frouv pargusivak kollotiva niingo \nmikkäkki.\n\nMutt Rumber tul ja kuiskas mnuun gorvahan ett: \"Lähd nyp poik liässuhu, \nsnää. Snuu ei olt tääll hyvä ollp piäne ajam bääst, ko ne ruppevas stää \noikkja syndpukki hakema. Ei sillo snuu viattomutes aut yhtikäm behu.\"\n\n-- Ollek vissi nii?\n\n-- On gyll vaa. Luat snää mnuuhu vaan, gyll mnää ole maailma niim bali \nnähn.\n\nMitäst täst. Mnää sai vähä äkkin gondi allen ja kyll mnää vaa luulengi, \nett hullust mnuun gäynn olis, josan olsi sinnp puadihi jäänn. Sillett \nkon Gatriina jongum bualen diimam bääst tul kotti, ni hän sanos: \"Oles \nsnää kans vaa se! Tlee mnuull avuks ko mnää uutt hattu mene ostama, \nekkäs kat se vertta perä, ett tomne erhetys olis väldett.\"\n\n-- No, mutt Katriina kuld, mikses snää itt ottannp paremi asjoist \nvaari.\n\n-- Sendähde ett mnää luati snuuhu. Omb snuull yht suures silmäp pääsäs \nko mnuullakki. Ja ko snää valla erhetyste välttämiseks olif fölis. Mutt \nsemne snää ai ole. Es kerjennk kattoma lainkka mnuu ja mnuun doimeijan, \nmuutkos vauhkottli niit nuari, kaunej frouvi vaa, niingo mikäkim böhkö \nja niingo snuun dapas o. -- En ikänäs mnää ot snuu enä kansan, go mnää \nhattu mene ostama eng ylipäätäs koskan, go mnuullk kaupandeko o edesän.\n\n-- Älä nys semssi puhel. -- Ota mar snää sendä mnuu fölihin, go se snuu \nuus skrollas vihdo viime osteta.\n\n-- En, en. Snää kuulis se ny!\n\nMnää koiti oll hyvi onnettoma näköne, vaikkan sydämesän riämutti. -- \nTämä mailm o niin glookk, nääks, ett välist joutu ilottema siitäkkin, \ngo vallan gelvottomaks julisteta johonkkin doimehe. -- Nii händ. \nSillaill oikke.\n\n\n\n\nRehtrim borti\n\n\nSiit o jo mond kymmend vuatt kulunnk, ko meijä naapurkaupungi rehtor \nheräs yks maaliskuu aamu siihe, ett häne frouas ja piikas siunasiva ja \nkläppäsiväk köökis.\n\n-- Ny o vissin giss tyhjendännk kreddsnekan daikk kaffepann giähunn \nylitt, taikk jotta muut semmost piänd tapattunnk, ko noi ihmetellä, \najattel rehtor, haukottel ja katos kelloas. -- Se ol vast pual seittmä \nja konei hänen darvinnt tänäpä ollk koulus ennengo yhdeksäld, ni hän \ngääns kylkkiäs ja koitt nukku viäl yhde hiuka.\n\nMutt siins samas avatti ovi ja häne frouas tul sisälls silmäp pystös ja \nkysys: \"Oleks herell?\"\n\n-- Ole mnää herell. Kyll te vaa siit murhett pitän olett, ett mnää \nherell ole. -- Mikä siäll ny jällt tapattunn on, gon de niin gamala \nmeno pidätt?\n\n-- Semmost meill ny o dapattunn, ett meijäm borti ovap poijes. Ei \njälkkiäkkä näy niist.\n\n-- Kuis snää sanosi? Meijäm borti! Mikk porti?\n\n-- Oikke ne meijän dalom borti. -- Nii ovak kadonnk kon gaste.\n\n-- Semne ei ol mahdolist, rehtor sanos, hyppäs ylös sängyst ja rupes \nkiiruman gautt vaatettama ittiäs. -- Kuka meijäm borti viänn olis? \nTeijä o silmisän vika.\n\n-- Ei mar olekka. Stiinam bit menemä äskö juur avamam borti ja ko hän \ndlee portivajaha, ni hän jää seisoma niin gon gohko, konei portej enä \nlainkka ollukka. Hän garas koht ilmottama mnuull asja ja sitt meni \nmnääkim bortivajaha. Ja kyll vaa asi nii o, ett kadonn ova meijäm \nborti. Ja jos es usk, ni menk kattoma.\n\n-- No mene mnää, menen gaiketakki mnää sinnk kattoma ja mnää ajattle, \nett kyll portis siäll ovap paikoillas. Ei teijä silmistän ennengä olt \ntarppeks appu oll.\n\nSe sanottuas rehtor oliki jo saanns saappas jalkkaha ja hän läks aika \nkiäru ulos ovest porteijas kattoma.\n\nMutt ei niis pali kattomist oll. Tiäsäs ne oliva. Kyll hän sen goht \nnäk, ett vaimväki tällk kertta ol oikkjas.\n\nJa nii ol sitt jällt tämäkin gaunis keväpäev rehtri elämäs alkann \nharmill ja vastongäymsell.\n\nHän men sisällk, kävel ettittakasi laattjall ja ol kiukkune, nii ett \nvallan gihis. -- -- \"Ett nep pahukse uskaldava laitta mnuullt tämmöst \nharmi ja tehd mnuu naurualaseks koko kaupungis. -- -- Mutt kyll hes \nsaava viäl kattut tätä tekkoas, se mnää takka.\"\n\nRehtor ol vähitelle saann veres kiukust kiähuma nii, ett kom biik toi \naamukaffett rehtrill, ni ei häne jalkas tahtonn enä oikken gantta händ \nja hamppat tärräsivä häne suusas, niingo häne olis kova vilu ollk, ko \nhän näk rehtri näin guahuksisas.\n\nYhtäkki rehtor sitt joi kaffes eik odottannt toist kuppiakka, niingo \nhänen dapas ai enne oli ol, muttkon giirutt tambuurihi, heitt \npäälisjaku ylles ja läks ulos. Siin ol vastpäät rehtrin dalo semnen \ngoju, misä myyttin gaffett ja nisust ja yht ja toist piänd tavara. Yks \nnuar flikk siin myymsen doimeis ol. Sen dyyijö rehtor men ja kysys \nkiukkusest \"Kuka meijän dalom borti vei tänäp aamust?\"\n\n-- Em mnää vaan diäd, herr rehtor, mittän deijäm borteistan. -- Ovak \nnep pois?\n\n-- Ova nep pois. Ja täsä ei aut mikkä vikuroittemine, muttko snää sanok \nkaunist, kukk meijän goulum bojist ne veivä. -- Kyll snää vaan diädä. \nJa koitast salat se asi, niis nääk, kuis snuun gäy. -- Kas nii, rupp \nluettlema vaa heijä nimes.\n\n-- Em mnää tiäds siit asjast mittä. Juur mnää tähän dlii. Hiljastusi \nnäättäk tänäp aamusten, go mnuun däydys ens karat hakema Reilanderi \nmummut hiäroma meijä mustri jalkka, ko --\n\n-- No niin, gyll poliisis saavas sitt tulls snuu kuulustleeman, goskas \ntee ittes noin diätmättömäks mnuu edesän, rehtor sanos ja läks toisse \nnaapurtalohon gysymä, ett olik siällk kukka nähnk, ko rehtrin dalom \nbortik korjattiin diätmättömihi.\n\nEi olls siälläkkän gukka nähns stää toimitust ja ymmärtä se, ett \nrehtrin giukk vaa yldymist päi ol tämsis olois.\n\nTurha rehtri frouaki stää koitt lauhdutta. Ei rehtor ottanns semssi \nyrityksi kuulevin gorvihis, muttkon gävel ettittakasi laattjall ja \nhokes: \"Ja ajatell, ett koko naapurkund o heijäm bualellas! Ei kukka \nilmot, kosk se on deht ja kukk se ovat tehn, vaikk hek kyll sen \ndiätävä. Ei suuri talombortej sendä nii hissuksis piilohon guljetet, \nettei stää kukka nää eik kuul.\"\n\nSemssi oikke rehtor puhel siks, ett tul aik mennk kouluhu. Siäll hän \nsitt koht juttel virkveljilles, mimse hävittömän dyä nek koulpoja \nolivat taas tehn hänell ja käsk koko opettajkunnan gokkonttuk keli 6 \nehtopuallp päättämä, mitä nyt tehdä, ett saadais syylisek kii ja mimne \nrangastus niill anneta.\n\nMutt kotti mennes hän men jäll ahdistama stää flikka, ko siin naapris \nnisussi ja muut piänd tavara myys ja käsk hänen dunnusta vaa ilma muut, \nkuka ol viänn rehtrin dalom borti.\n\nMutt flikk sääkkräs, ettei hän diäd asjast mittä.\n\nRehtor ol sendä vakutett, ett kyll se flikam baha se vaan diäs ja päätt \ntull ehtopuallppäevä koulu mennesäs händ jällk kovittama.\n\nMutt se reis jäi tekemät, sillett ko hän ehtopuallppäevä ol saannp \npaltto ylles lähtiäkses koulmatkall niin dlee hirmuse lihav, \npunaposkine madam häne ettes ja sano: \"Kuulkkast, rehtor, jos ett te \nlakk tota meijä Ruussat tuallp puadkojus ahdistlemast, ni mnää \nnäytängin deillk kaikk taevan dähde.\" Ja siins samas se mamm pist \nnyrkkis rehtri noka all. Eik se ollukka mikkäm biän luukasa, se nyrkk.\n\n-- Nii, nys sen diädätt sitt! Ja aviiseihi mnää kans kirjota, ett tek \nkäytt meijä flikka ahdistamas ja kysy siink kirjotuksesan, ett mikä on \ndarkotus oikke.\n\nSemssi ai se muij puhel ja rehtor kiitt Jumala, ett se tämä sanottuas \nläks pois tekemät se enemppä paha. Ja kyll Ruussa nys sai jääd rauhaha \nhänest.\n\nKouluhun gokkonusivas sitt vähitellen gaikk opettaja ja oliva vallam \nbois ittestäs, ko semnen gamal tyä ol teht.\n\nLatina opettaja meinas, ett koulpoja vähitelle vajovat takasi semsse \nhuligaanmaisuttehen, go sata vuatt takasi ol oll vallam bääll ja \nvoimisteluopettaja ol sama miäld. Mutt ryssän giäle maister, ko ol vanh \nmerikapteen, eik oikke hyvi osanns suami, ei sanonn mittä muut ko ett: \n\"niitä pitää tepsiä.\"\n\nJa stää miäld kyll olivak kaikk muukki. Het tiäsivä, näättäk, ett \n\"tepsiä\" ol sama ko rangast ryssä opettaja sanakirjas.\n\nNii ett \"tepsitt\" oikke siin olis mielelläs, mutt ketä? Rehtor ol jo \npitkim bäevä pitännt tutkimust poikkatten gans, mutt ei kukka heist \nollt tiätvännäskän goko jutust. Sanosiva vaa, ettei he olk kuullukka, \nett rehtorim bortik kadoksis ova. Rehtor ilmott tämä asja virkveljilles \nja kaikk myänsivä, ett se ol kiper paikk ja osott, kuis syvälttäm boja \noliva langennp pahude valttaha.\n\nLaskeno-opettaja koitt sendä sanno, ett o siin jottan gaunistakkin, go \nnep poja noi yksmiälissi ova, mutt kyll hän siit puhestas sai kuullk \nkunnjas.\n\nKo opettajatten gokkous sitt ol päättynn, ni ryssän giäle maister sanos \nrehtril, ett \"Mennäst tonn joe jäällk kattoma stää paikka, mist \noluprykkihi o jäit otett. Katota, eik siäll näy mittä jäljej niist \nporteist. Mnuu ajatuksen o, nääks, ett siit suurest avanost nes snuum \nborttis om bistett jää all ja ett nek kryssäilevä nyp Pohjalahti \nkohde.\"\n\nMitäst täst. He meniväs sitt sinn jäällk kattlema, ett näyisik siäll \nmittä jäljej porteist. Ja ol oikke siälls syvä vaot tiäviäres, ko ryssä \nopettaja sanos selväst osottavas, ett siit porti oliva laahatu \navanttoho.\n\n-- Ai, ai, niitä hunsvotteja. Kyllä niitä pitää tepsiä, ryssä opettaja \nlopett todistelus.\n\nKoko viikom bäeväs se jälkke rehtor sitt kuulustel koulum bahimiks \nvikureiks tunnetuj poikki ain golmatt luakka myäde alaspäi, mutt ei \nsyylist vaa saatt esill ja nii rehtor sitt taas käsk virkveljes \nkokkonduma ja kysys, ett mitä heijä miälestäs nyt tehdä.\n\nEi siihen gysymyksehen gukka vastann ens mittä, mutt viime \nvoimisteluopettaja kröhäs kerra ja sanos: \"Kosk he ova nii jukopäissi, \nettei het tunnust, kukk ovas syylissi, niin gärsikkö syyttömäs sitt \nsyylistem bualest ja mnää ehdota, ett joka viides poik koulun golmeld \nyliseld luakald saa rangastukse.\"\n\n-- Se on hyvä, niitä pitää tepsiä, ryssän giäle opettaja siihe sanos.\n\nMutt sillo nous laskeno-opettaja ylös ja sanos: \"Olettak te ny vallam \nböhkössi. Ruppett rangasemam boikki, vaikkett lainkkan diäd, ovak het \ntaikk jokku muu hultteme viännp portit tiähes. Semne ei käyp päis. -- \nMnää en gummingan dahd ollf fölis, ko semssi tyhmi päätöksi tehdä.\"\n\nJa laskeno-opettaja vet paltto ylles ja läks pois täydes kiukus.\n\nNe muu jäiväf fundeerama asja ja vaikk hek kaikk olivas stää miäld, ett \nturha nuuga se laskeno-opettaja o näis kysymyksis, ni hep päättiväs \nsendä odotta viäl viikko, ennengo voimisteluopettaja ehdotus pannan \ngäytänttöhö. Taita asi selvet paremi siks, he meinasiva.\n\nMutt ei se seljenn yhtikäm behu sill viikoll, ennengo vast viimesen \naamun.\n\nSillo rehtor jäll heräs siihe, ett häne frouas ja piikas siunasiva ja \nkläppäsiväk köökis. Ja ko rehtor stää heijän gohinatas hiuka aikka ol \nkuulustell, ni hän huamas, ett siäll ol miäsääniki joukos.\n\nHän nous ylös, raott kööki ovi ja sanos: \"Koittakkast oll vähä \nhiljaksis siäll. Te huudatt nii, ett häirittett koko korttelkuntta. -- \nPahustak tes siinn ny jäll äkseeratt? -- -- Jaaha, siäll o näämäs \nKytökorpiki. -- Mitä asja teili o?\"\n\n-- Toi net teijäm bortik kotti ja tlii makso ottaman, go mnää nep \npaikann ole.\n\n-- Kui, meijäm borti! -- Tekköst nes sitt veittäkki!\n\n-- Mnää oikke ne vei. Eiköst rehtor muist, ett meills syyssuvest ol \nkesknäs semmost juttu, ett ko mnuullp passa, ni mnää ota ja laita net \nteijäm borti.\n\n-- Jaa, jaa, tais kyll ollakki siit puhett.\n\n-- Ol händ. Ja ko mnää täsä tuanan gäve viämäs heini aamujunaha, ni \nmnää palates pisti nep porti rekkehen ja vei nek kotti. Ja ny ne o \nreedas ja ko ne viäl saava maali niskahas, ni ne ova niingo uude jäll.\n\n-- Pahus sendä! Miksett tet tulls sanoma meill, ett te nep porti veitt. \nNy me ole eppäill, ett koulpoja oliva viänn ne jokkehe ja tänäp heit \nolis rangast siit, jos ett te olis tuannp portej kotti.\n\n-- Vai semssi te luulitt ja meinasitt poikki rangast. -- -- No, ei olis \npaha tehn, vaikk ne junkkri olsivak kerra saann vähä ylimäärästäkki. \nKyll niitte niskas nii mond pahuden dekko o, ett ei olis lainkka \nhaitann, vaikk kerra olis heit löylytett semsestäkkin, gon ei he mittän \ndiäd! -- Ei olis tehnp paha, ei maare. -- Juu-u ja nelikymmend ja kaks \nmarkka mnää sitt vaadeisi vaevastan.\n\nRehtor makso Kytökorvem balka ja rupes sitt fundeeraman, guik \nklummiloissem baikkaha hän ny ol joutunn. Raskaill asklill hän sinä \naamunk kouluhu men ja viäl raskamall miälell hän ol, ko hän ilmott, ett \nhänem borttis oliva oll laillsill retkill ja tuaduk kottit\ntänäp  aamust. Häne ol vaikki kattos stää suuttmust, ko loist \nvoimisteluopettaja silmist ja stää sääliväist naurun garett, ko \nleikittel laskeno-opettaja suupiälis. Eik händ lainkka lohduttanns se, \nett ryssän giäle opettaja kokkouksem bäättäjäisiks sanos: \"Kaikissa \ntapauksissa niitä olisi pitänyt tepsiä.\"\n\n\n\n\nIlma vaatteit\n\n\nOn gaunis heinkuu aamu ja Lohirannan gaupungin girko- ja \nraastuvandornin gell osotta, ett uus voorkaus on doist neljänystäs \ntekemäs, ko handelsman Frangén ja maister Teinine hiljaksis kävelevät \ntänttröitteväk kottik konsuli nimipäevild.\n\nNe ova viätetyk kaikellk kunnjall, ne nimipäevä. Se konsul o semne \nmiäs, ett kyll se vaan diätä, kui juhli toimem banna, nii ett ne \njuhlild tunduva. Ja ai hän geksi jotta uutt. Niingo nykki. Eiköst se \npaha sanonn, juur ko ensmäise, enemä ehtounise viäras siink kolme \nnurkis aamull rupesiva lähtö tekemä, ett ei mar poja, ei nii sendän \ngotti lähdet. Mnää ole näättäk andann lämmittäs sauna ja hyvä löyly me \nny ota ja kylmä valelum bääll, ni me ole niin gäppjäk ko oravak, kon \ndyän doime meillt taas alkava huamen daikk oikkjastas tänäpä, jos oikke \nnuuga räkninkki tiimluvust pidetä.\n\nNo, tiätä sen, gui viäkottelev semnem buhe ol ja enin osa viäraist, \nniitte joukos handelsman Frangén ja maister Teinine jäiväkki lopettama \njuhla hyväll löylyll.\n\nNy olis kaikk oll hyvi, jos se saunreis olis päättynn löylyll ja \nkylmäll valelull, mutt konsul ol toimittann nii, ett saunam bäälls \nsaattin gaffett ja läksiryypp, taikk oikkjastas läksiryypys, sillett \njos oikken dosi sanota -- nii häppi ko stää ongi sanno -- ni ussema \nniit läksiryypyj siint tul hiuka jokase otettu ja eritottengi maistri \nja handelsmanni.\n\nSumm siit kaikest sitt oliki, ett kyll maister oikkjas ol, ko hän sanos \nhandelsman Frangénillk, ko hes siink kulkiva vinkkröite ja vänkkröiten \ngottippäi, ett kuule, veli Frangén, mnää luule, ett met tee spiraalej \nkulkkeisan. -- Tiädäks snää, veli hyvä, mikä spiraal o?\n\n-- Tiädän gyll. Semssi o laevois, handelsman vastas, ko luul spiiroist \npuhe olevas.\n\n-- Laevois! Pahus soikko, mnää luule, ett laevois ei ol yhtä spiraali! \nEi snuullk kuulem ol aavistustakka, mimne spiraal o. Nääks spiraal o \noikkjastas viiv, mutt ei se ols suar viiv --\n\n-- Mnää usko se, ettei se ols suar, muttko väär. Em mnää usk, ett koko \nmailmas o suari viivoj lainkka, ei ainakkan däll haava.\n\n-- Mnää luule, ettei räntt ruvet snuulls selittämä, mimmne spiraal \noikke o.\n\n-- Mnää luulen gans, tiädäks. -- Mennä me vaa hiljaksis sähritän gotti \nja jätetän gaikk semsek krongeli asja siks, kom bäev valkne. -- -- No, \nmutt mitä mnää juttlenga, ny o jo päev! Katost, kuik kamalast ihmissi o \nliikkell. -- Mitä snää luulek kello aja olevas?\n\n-- Seittmän dlee tosa paikka.\n\n-- Jaa-a, kaunist kyll. -- Kuule, eks snää lainkka häpp, ko snää näi \nole yälepos haaskann?\n\n-- Kattil patta soima, must on gylk kummallakki.\n\n-- Niin gyll taita ollakki. -- Jaaha, täsä erovas sitt meijän diän. Ja \nny mnuun däyty kiivet tonnt toisse voovinkkihi viäl. Se o vaevaloist, \nmutt, nääks, nämäp puadit täsä ensmäises kerrokses andava mnuull hyvä \nhyyry. -- Sillaill oikke ja hyväst ny.\n\nHandelsman läks hiljaksis nouseman drapuj ylös toissen gerroksehe.\n\nSiäll häne vanhamboja asundos ol ja nätt asumus hänell oliki. Kovast \npali niit trapuj ai ol oll häne miälestäs, nii ett oikke hengästys, \nennengom berillp pääs, mutt ny ol niingo niit olis ollt tavalist enemä. \nJa kyll vaa nii oliki, sillett tällk kertta handelsman sekos hiuka \nräkningeisäs ja jatko matkatas ylös vindills saakk. Ko hän siälls sitt \nvähä aikka haparoitt, ni hän löys vindingonttuuri ove, avo se, riisus \nvaattes ja meinas pann maat, mutt ei löytänns sänkky mistä. Hän men \nakknan dyä sillp pääll, ett häm bäästä rullkardiini ylös, nii ett näke \nparemi. Mutt sillo hän huamasiki, ett se ol vindiakkun ja ett hän ol \ntull liian gorkkjall. Hän nauro ittekselles, ko hän näi erhettyn ol ja \nläks paedallas, niingo hän ol, kulkema yhdet trapu alas taas. Huakki \nhäne sitt oliki löyttäk kamaris ove, hän ott avame oven gamana laudam \nbääld, avo ove, men oitis sänkkyhys maat ja nukus sitkjäst ja \nrauhalisest, niingo hän olis erinomasest kaikk asjas sortteerann.\n\nKell ol jämtt kakstoist, ko hän heräs siihe, ett auring paist suara päi \nhänen gasvoijas ja yks kärväne yritt menn hänen gorvahas. Hän oijendel \nhetke jäseniäs, haukottel ja rupes muistlema stää eilist juhla.\n\nOikke hauska nimipäevä ne oliva, tuumas handelsman ittekselles. -- \nOikke hauska. Ja se löyl, se ol poikka kaikem bääll. Nii ja sitt -- -- \nkuingast sitt olika? -- Nii sitt saattin gaffett ja otetti läksiryypp \nja sitt menttin gottit tiättvästengi. Mutt om mar ihmelist, kon em mnää \nlainkka muist stää kottit tulo. No, väli sill o. Kotonan mnää ole ja \nkaikk o hyvi. Ei olp pääkän gippi, ei ol, mutt ei ol ihmekä, ettei ol. \nHyväs sill on davaras, sillk konslill.\n\nHandelsman hyppäs ylös sängystäs, pist pääs pesofattihim, bes kasvos ja \nkätes ja kamppas ja rupes vaatettama ittiäs.\n\nMutt nyt tuliki vast äks ettehe. Handelsman hake ja hake, muttei löyd \nvaatteitas mistä.\n\n-- Mihi ihmesse ne ova joutunn? handelsmam puheli ittekselles. Ei ne \nolt tosa toolillk, ko mnää ne aim bane, ei ne ol naulakos ulkoven \ndykön, ei ne ol vaatekaapis eik piirongiloodas -- Mihi helkkrihi ne ova \njoutunn! -- Ahaa, kyll mnää jo ymmärä. -- Stiina o viänn ne ulos \nharjattavaks ja mnää ole nukkunn nii raskast, etten olk kuullk, ko \nStiina on gäynnt tääll.\n\nHandelsman paina soitingello nappia ja hetkem bääst tlee Stiina sisällk \nkaffeprikk käsisäs.\n\n-- Hyvä huamend, Stiina, handelsman tervettä.\n\n-- Jumal andakko. -- Täsä olis kaffett.\n\n-- Kiitoksi. -- Ja sitt Stiina tois mnuu vaatten.\n\n-- Mikk vaatte?\n\n-- Ne mnuum baremas suvivaatten -- -- -- Ei mnuullt täällk kaupungis \nolekka muit ko ne ja frakkpuku. Kaikk muu vaatte ova huvilas.\n\n-- Kyll mnää se vaan diädä. Mutt misäst ne handelsmanni suvivaattes \nsitt ova?\n\n-- No, mutt eks snää niit ol ottant tääld harjattavaks?\n\n-- En.\n\n-- Älä nys semssi puhel. -- En sunkka mnää ilma vaatteit kottit tull ol \nja ulkovi o oll lailes kii, ettei tääll varkkaitakkan gäynn ol. Mutt \nmnää en löyd niit tääld. -- Haest nys snääki voorostas niit.\n\n-- Kyll mnää luule, ett niit on durh hakkit tääld.\n\n-- Kui nii?\n\n-- Muuto vaa.\n\n-- Muuto vaa! -- Mikä vastaus semne o? San, mitäs tiädä.\n\n-- Sama se. Kyll mnää se vaa sano. -- Asja lait o nii, ett handelsman \nol paedallas, ko handelsman kottit tul aamust.\n\n-- Kuip, paedallas! -- Kuule, kumbast meist ny o hössättänns, snää \ntaikk mnää?\n\n-- Mnää en sunkka ol hössättänn. Mnää otan gosk hyvänäs valallen, ett \nko mnää tlii riäsk-kannun gans ylös trapuist, ni handelsman ol \npaedallas ulkoven dakan, ott avame ovem bääld ja tul sisällt tähä \nhuanesse.\n\n-- Jumal siunakko sendä! -- Tämä vast o jutt!\n\n-- On gyll se kamal jutt, ko yks kaupungim barhamist herroist o siin \nreedas, ett kävele ilkialastomank kaduillk keskellp päevä.\n\n-- Ilkialastoman! Ja keskellp päevä!\n\n-- No, jos mar taikk ei, jos o semne lyhkänem bait yllk, kon deill \nmiähill o. Ja kon gell o seittmä, ni se on gyll keskellp päevä näi \nsuvisell ajall.\n\n-- Men hemmetti siit, koskes mnuu edes lohduttak koit!\n\nStiina suutus ja men menoijas juur äkki. Hän diäs stää paitt, ett ei \noll väärtt ruvet odottaman dois läksingäsky.\n\nNii handelsman sitt jäll oll yksnäs ajatuksines ja harmeines. Hän gääre \npeito ymbrilles, pan gätes pääs allk, kattel kattoho ja fundeeras.\n\n-- Kyll on gaunis jutt tämä. Handelsman Frangén gävele paedallas \nkonsulild kotti edellppualpäevä voorkautt. -- Saastane sendä, ett mnää \nmeni lainkka saunaha! -- -- Nii, mnää muista se, ett em mnää viittinnp \npann vaatteit yllen, go stää kaffett tuatti, muttko istusim baedallas \npöydä viäres, join gaffett ja oti napaukse sillon dällö. -- -- Nii, ja \nsitt mnää höperö ole lähtenns siäld paedallas kryssämän gotti. -- -- \nVoi nyp perhan sendä! -- Ja net toise naurovat tiättvästengi. -- Pääsis \ntäst edes ulos ottama selkko, kuit tämä asja lait o. Mutt en mnää \nfrakis taed lähtip pökkäilemän gaduillk, ko suvipaltto ja kaikk hukas \nova. -- Jaa-a, tarvitais vaa, ett mnää tämän gaikem bääll mensi frakis \nkaduillk kävelemä. -- Sitt mnää olsin goht täyshullun girjois -- -- \nJaaha, kuka siäll on, dulkka sisäll vaa!\n\nSe ol kaupungi sanomalehden doimittaja, ko naputt ovi ja astus \nhuanessen, go hän luva sai.\n\n-- Hyvä huamend, handelsman, hän dervett.\n\n-- Jumal andakko.\n\n-- Jaaha, handelsman o väsynn. Olitt vissin gonsuli nimipäevill eilä.\n\n-- Siällän oikke oli.\n\n-- Antteks, mnää taeda häirit. Handelsmanni miäl tekis kukatiäs nukku \nviäl.\n\n-- Ei, ei, kyll mnää jo tarppeksen nukkun ole. -- Kuulukost mittä uutt \nkaupungist?\n\n-- Ei kuul. Tällaills suvisaikka ei tahds saad mistä uutissi lehtehes. \nEi tapahd juur yhtikä mittä. -- Ja jos ei viimes yä joku hull ihmnen, \ngo om bääss karkku josta laitoksest, olis näht ilkialastomant täällk \nkaupungi nurkis, ni ei meill olis juur pali mittäm bantava \nuutisosastoho.\n\n-- Meinattak panns siit tapauksest uutse lehtehenn?\n\n-- Ymmärettävästengi. -- Se o oikke makupala meillt tämsin aigoin.\n\n-- Mutt mnää sano, ett stää uutist ei saakkam bann lehtehe.\n\n-- Siunakko sendän, gui handelsman giivastu. -- Miksei stää saap pann \nlehtehe?\n\n-- Muuto vaa. -- -- Näättäk -- -- näättäk asja lait o nii, ett se hull, \nko ilkialastoman on garaillp pisin gaupungin gaduj, o likist sukku \nmnuull.\n\n-- Vai nii, vai nii. -- Mutt em me mainittis stää raukka nimeld. -- Met \ntarvitte uutissi.\n\n-- Olkkon gui hyvänäs, mutt siit ei puhut sanaka lehdes. -- Tek kuulett \nse ny. -- Ong teill muut asja?\n\n-- O oikken, dulin gysymä, ett saang mes se suure ilmotukse, jost o \nollp puhe, lehtehen?\n\n-- Saatt -- Saatt tes se. Mutt sill ehdoll, ett ei siit hullust puhut \nsanakan deijä lehdesän. -- Ong se asi sovitt?\n\n-- On. -- Kiitoksi pali vaa. Ja hyväst ny. Em mnää tahd häirit.\n\n-- No, no, stopp nys sendä! -- Saang mnää pyyttät teijän dekemä mnuullp \npiänem balvlukse?\n\n-- Miälelläs, ilmottakka vaa, olkka hyvä.\n\n-- Mnää pyydäisi, ett kon de ny menett toimituksehe, niim boikkeisitt \nmaister Teinisell ja sanoisitt, ett hän dlee tänn niim bian, go hän vaa \nsuingim bääse. Mnuull on govat tärkkjä ja kiirulist asja hänell.\n\n-- Kyll mnää hänells se sana viä.\n\n-- No, se o hyvä. Kiitoksi pali ja hyväst, hyväst.\n\nToimittaja men ja handelsman hak frakkpukus ja rupes vaatettama ittiäs. \nHän solmes juur valkost liina kaulahas, ko maister Teininen dlee \nhuanesse heng kurkus.\n\n-- Hyvä päevä, hän läähött ja hak ittelles istumbaika. -- Mihi snää ny \nmenek, kos ittes juhltamineihi olep pann?\n\n-- Jumalandakko. -- Jokisaloho lähden däst suurillp päevälisill.\n\n-- Vai sinn. -- Vai ovas siälls suurep päeväliset tänäpä. Nääks stää \nkunnallisneovost raatto, konei ol mnuu käsken. No, kyll hän saa kuullk \nkunnjas, ko mnää nää häne. -- -- Snuull on guulem därkkjä asja mnuull.\n\n-- Nii o. -- Kuule, mikä kello aik sillo ol, ko snää kottit tliit \ntänäpä aamust?\n\n-- Siins seittmäm baikoillt tais oll. -- Met tliingi yhdes.\n\n-- Vai tultti yhdes, handelsman ihmettel ja vihels pitkäst. -- Kuule, \nmuistaks, mikk vaatte mnuull oliva yllän?\n\n-- En. -- O oikke ihme, ett mnää en dahd muistap pali mittä siit kottit \ntulost.\n\n-- No, olik snuull nua vaattek, ko nys snuu ylläs ovak, konsuli \nnimipäevill eilä?\n\n-- Ei. -- Kuingast mnää näis vanhois, kulunuis vaatteisan semsse juhla \nolsin dull!\n\n-- Jaaha, no, misäst nes snuu vaattes ovak, ko snuu ylläs oliva eilä \nehtost ja tänäp aamust viäl siins seittmä nurkis?\n\n-- Mistäst mnää sen diädäisi! Em mnää niit tänäpän darvinn ol. Nämä \nmnää pani jo eilä, ennengo mnää konsuli nimipäevill läksin, doolin \ngarmills sänkkyn viäre ja siit mnää ne äskö oti yllen.\n\n-- Sillaill oikke. -- Ja stää vaatekertta, ko snuull eilä ehtost ol \nylläs, es snää nähn lainkka.\n\n-- Em mnää stää koittann hakkiakka. -- Mnuu ol kiiru tullt tännk, ko \nsemne sana tul.\n\n-- Sillaill oikke. Ja turham bäälls snää olsis stää toist vaatekertta \nhakenukki. -- Tiädäks misä se o?\n\n-- Vaatekaapisan gaiketakki se o. Sinn mnää se muistaksem bani aamust, \nko mnää kottit tlii.\n\n-- Ei. -- Es snää panns stää sinn.\n\n-- No, misä se sitt olis?\n\n-- Kyll se o semses paikas, ett snuu harmitta viäl oikken durkasest, \nkos saak kuuli, misä se o.\n\n-- No, misä se o sitt?\n\n-- Konsuli saunas se o. -- Siälls snuu vaattes ova ja siäll ova mnuungi \nvaatten. -- Mnää en löyd niit tääld mistä.\n\n-- En sunkka mes sitt ilkialastomank kottit tul ol.\n\n-- En ilkialastoman. Mutt paedallas.\n\n-- Älä nyk kamaloitas! -- Mnää lähden goht kottik kattoma, ett ovak \nmnuum barema vaatten gaapis. -- Kyll snää nyp puhele valla mahdottomi.\n\n-- Olsi ittekki ilone, jos mnää vallan dyhji täsä puhelisi. Mutt ny o \nnii, ett Stiina o nähn mnuun dleevas kottip pait vaa yllän eik mittä \nmuit vaatteit lainkka. Ja kaupungis kohista, ett kaks hullu on garann \njosta laitokset ja ova nähdyt täällk kaupungin gaduil. -- Siit \nmeinattim bann uutne huamisse lehtehengi.\n\n-- Jumal siunakko sendä! -- Kui meijä nyk käy! Mnää lähden goht kottik \nkattoma, ett ovak mnuu vaatten gaapis.\n\n-- Paras olis, kos läksisi oitis konsulild niit hakema. Mutt snää es \ntaedk kehdat. Läksisi ittekki, mutt en geht. Ja kui Herra nimes mnää \ntaeda menn edes ulos ovest täsä habiitis? Hullun girjoihi mnää koht \njoudu.\n\n-- Kuule, olik snuulls suvijakk ylläs, kos tännt tlii?\n\n-- Ol oikke.\n\n-- No, snää lainas se ny mnuull ja mnää lähde suara päät asemall ja \nhuvilahan. Siäll o mnuull vaatteit vaikk kuip pali. Vaikk em mnää \nvaatteit sitt enä niin darvittekka. Sinn mnää meina jääd viikkoks taikk \npariks, nii ett se köhin, gon däst jutust syndy kaupungis, o menn hiuka \nohitt.\n\n-- Siunakko sendä, mutt kui mnuun gäy? Ja itke mar Katriina, ko hän saa \nkuull, ett mnää ole alastomank kulkennk kaupungin gaduills \nsydämbäeväll.\n\n-- Tuls snää ja sinn mnuu huvilahan. Olla siällp piilos, seilata ja \nkalastella ja unhoten gaikk harmi. Eiköst snuu frouas ol matkoill?\n\n-- On gyll, mutt lopust viikko hän dlee kotti.\n\n-- No, hätäköst sitt o! Siks kerkke jo tämä jutt unhottuma isoks osaks.\n\n-- Se ei jääk koska unhotuksihi. Kyll se semne jutt o. -- Mutt kuule, \nkyll mnää sendä ens menen gattoma, ett ovak ne mnuu vaatten sittengi \nvaatekaapis.\n\n-- Men vaa, mutt sitt es snää kerkk junaha ekkäs pääs mnuu huvilahan \nennengo huamen dällaikka. Ja sillo mnää olen gukatiäs kaukan merells \nseilamas ja snää saap palat takasi samall hyväll ja kestäk kaike häppjä \nja pilkandeo.\n\n-- Niin gyll taita ollakki. Ei sunkka siins sitt mikkä muu aut, ko mnää \ntlee snuu fölisäs nyk koht. -- Mutt lähetäks snää Stiina sanoma meijä \nhuushollerskall, ett em mnää tulk kotti tänäpä eng kukatiäs huamenakka?\n\n-- Stiina. Kyll se o menn Jumal tiätä mihi. Se suutus kon dupakk, ko \nmnää käski se menn hemmetti.\n\n-- Mitäs käskis se sinn menn!\n\n-- No, ko se pakkas morkkama mnuu täst tämäaamusest jutust. -- Mnuull \nol harmi kylliks jo muutongi. -- Mutt huals snää Stiinast! Kyll mes saa \njongum boja siäld asemald viämä sanan deill, ett snää lähde mnuun \ngansan galastusreisull.\n\n-- Niin gyll ongi. Lähdetä sitt vaa.\n\nAsemall äijäs sitt painoiva, ostivap pileti ittelles ja pitivä ittes \ntoiseld puald juna kondukteeri vaunuhu.\n\n-- Ei meit monika nähn junahan dleevas, handelsman sanos, ko he oliva \nistunnk kondukteervaunum bengill.\n\n-- Ei valla moni, mutt kyll mnää sendä näi, ett härashööding Blomster \nnyhjäs kamreer Nyléni kylkke, nyäkkäs päätäs meit päi ja sitt ne \nriivatu naurova, hirvittliväk kesknäs.\n\n-- Piissais heill nauru vaan darppeks, ni olis hyvä. -- En mnää sans se \nenemppä, mutt sitt se nähdä.\n\nParemi nörköksis maister ja handelsman olivak, ko he vihdo viimem \nbääsivä handelsmanni huvilaha. Naapurtorpa emänd tul heit passama, \nmuttei kerjenns sendä laittama ehtot heill. Hep polttiva vaa jongum \nbaperossi lohdutuksekses ja ko se ol teht, ni hep päätivä menn maat.\n\n-- Snää saa menn vinttkamarihi huilama, se o rauhaline huane ja siäll o \nai sija reedas. -- Mnää tlee snuu saattama.\n\nHe meniväs sitt trapuj ylös huvila vinttihi, semsse suure, avonaisse \nvinttihi, jong peräll ol laudoist teht vinttkamar.\n\n-- Em mnää olt täällk käynn viäl kerttakan dänä suven, handelsman \nFrangén sanos, ko he olivap pääss ylös trapuist. -- En olk käynn ja \nsendä o, niingo mnää olsi juur hiljakkoist ollt tämses paikas. -- Misä \nhelkkris se ol? Nuap piäne akknas seinis ja tua lautkopp tuallp peräll. \n-- Mnää ole semse nähn juur hilja. -- -- Mutt misä? -- -- Misä?\n\n-- Pahustak sill väli o, misä snää semsem baika nähn ole, muttko men \nmaat ny, maister sanos, ko ol avann vinttkamari ove ja rupes riisuma \nvaatteitas.\n\n-- O sill väli, handelsman sanos ja istus kamarim böydä viäre. -- -- \nKyll mnuu se muistat täyty. -- -- Oi ny helkkar sendä! Mnää luule, ett \nmnää tiädä jo, misä semnem baikk o. -- -- Kuule, maister, älä riis \nittiäs! Älä riis! Me lähden gaupunkki.\n\n-- Oleks snää valla riivatt! Millaill mes sinnp pääse? Ja uni mnuu o.\n\n-- Seilate mes sinn mene. -- Mnuull o hyvä paatt, niingos tiädä. -- \nMnää luule, ett mnää tiädä, misä mnuu vaatten ova.\n\nEi siins sitt maistri vastustlemine auttann, muttko hän sai vettä \njakkus ja liivis ylles taas, yhtäkki ol paatt saatt klaariks ja äijäs \nseilasivat friski myättuuld kaupunkkihi.\n\nKon gaupungi ranttam bäästi, ni ei handelsman edes seilej alas ottann, \nmuttkon giirutt aika kiäru kotti vaa.\n\nJa ko sinnp päästi, ni hän ei pysännykkä ovias avaman, gon garas \nvinttihi ja tul siäld hetkem bääst takasi vaatekert sylysäs.\n\n-- Tosa nep pahukse ova, hän riämutt maistri edes. Em mnää olt tull \nilkialastomank kotti ekkäs snääkä. Mnää meni vaa hiuka liian gorkkjall \nviimisyä ja riisusi itten siäll. -- Kyll mnää ny jo kaikk muista. Ja \nnys saa Stiina laitta meill hyvä ehtoaterja ja nyp pidetä lysti, \nennengo mennä maat.\n\n-- Tehdä nii vaa, maister sanos. Muttko maat mennä, niim banna ovi \nkahte lukkuhu ja anneta avan Stiinall, ettem mek kummingam bääs \nalastomank kaduillk kävelemä.\n\n-- Sillaill oikken, daikk maata vaatte yll.\n\n-- Kui hyvänäs, ettei vaan doist kertta joudutais semssen gniippihin, \ngo met tänäp ole oll.\n\n\n\n\nEnglandilaine five o'clock-tee\n\n\nMeijä ystvän, hammaslääkär Hiätleht (Hietalehto), o hyvim berusteline \nmiäs. Ennengo hän ruppe mihinkkän dähdellisemppän doimituksehe, ni hän \nlaitta ittelles tyäohjelma, nii ett kaikk sitt mene niingo nuatette \njälkke. Ja tämän dyäohjelmas hän o valmis selittämä muillekki, jos vaa \nse tyä, ko hän otta käsilles, koske asjaomast lähimäist. Jos esimerkiks \nhammas o nytkästäv pois jongu rauka suust, ni hän ussemitte seiso piht \nkädes ja pitä uhrilles pitkä ja suurt asjandundemust todistava \nesitelmä, ennengo hän vapautta tuskist syndise raukan, go miälelläs \nsois, ett se kauhi ulosnytkäys niim bian go suingin guuluis \nmenneisyttehe. Mutt meijä ystvän hammaslääkär ei otakkan dämmöst \ntoimitust klaakkarmaisest. Hän seora valmiks ajatelttu tyäohjelmatas, \nselittä ens, millaill ja mingtähden daut o alkan, kuip pitkälttä se o \nlevinn, mingtähdem bolde tundu juur semseld, ko se tundu, millt tavall \nhän meina kiskast sen giusankapple hamppaks pois saera leukluist ja \nmillaill hän sitt menettle jos ei se lähdekkäm bois sillaillk, ko hän o \najatells suarittatt tämän doimitukse. Hän dahto, lyhkäsest sanott, ett \nsaeras oppeis kans jotta hamppambolttestas ja sendähde häm bitä pitkä \npuhettas hänell ominaisellt tavallas. Häm buhu, näättäk, nii ett sana \njuakseva häne huulildas nii ykstoikkosen dasasest, ettei siins saa yks \nsana enemän baino kon doinenga. Net tleeva häne suustas niin \ndasaväkisen jonon, ett hänem buhettas kuulustelles tlee miälehe se \npaperliusk, ko lennätingonttuurin gonest tlee ulos tasast faartti ilman \nglimbej ja klombej. Korkkendas Hiätlehdo laussette alus o hiuka \nvalittav siuääni, mutt stää ei kest muut ko yks silmäräpäys, sitt tlee \npuhe jälls siljän ja sama faartti ja nii yhtmittasen, ettem me lainkka \nymmär, kosk hän vetä henkki puhuisas.\n\nNii händ. Ihmelise ykstoikkosest häm buhu, mutt päästäkkäst se poik \nveissama, niin gyll sillo o sanoill eri arv äänembainom bualest. Sillo \nhän o niingon doine ihmne ja semmost tekstilausuja esimerkiks gluntej \nlaulates ei ol montta meijä maas eik ulkpuall meijä maa rajattenga, jos \ntott puhuta. Ja hyvä laulaja hän gans o. Tiättvästengi meill on govast \nlysti koitta matki hänem berustelisuttas ja häne ykstoikkost \npuhetappatas. Seisovan harjotuskapplen meill o näis matkimisyrityksisän \nse puhe, ko häm bit telefuunis, sillongo hän ol saann autollk kulkevi \nviärait Helsingist ja pyys heit englandilaisellt teellk kaupungim \nbarhamas trahtööris. Se puhe o erinomase sopev harjotuskappleks sengin \ndähde, ett se kaikim buali osotta, kumne hausk \"originaal\" meijä ystvän \nhammaslääkär Hiätleht o.\n\nJaaha, ja ny me anna häne seissot telefuuni edes tilamas englandilaist \nteet.\n\n-- -- Haloo, haloo, hyvä päevä, ong Aino vai, vai kuka siäll o? -- -- \nVai nii, vai nii, vai on Dagmar. Mnuull o semmost asja, ettän dahdoisin \ndilat englandilaisen deeaterja siällt teild pual kuude ajoiks, mutt \nkyll mnuu stää varten däyty välttmättömäst saadp puhutell itt emänttä, \nElmgreni frouva. Nii ett antteks ny, ihanan gaunis Dagmar fröökyn, ei \ntämä ols sunkka mikkä epäluattamukse ilmaus teit kohta, mutt kyll mar \nte ymmärätt ittekki ett -- haloo, haloo, ong se flikk mennp pois \ntelefuunist -- -- haloo, haloo -- -- -- jaaha, jaha, vai frou itt. Hyvä \npäevä, hyvä päevä. Tämä o Hiätleht. -- -- Ny o nii, ett mnää ole saann \nviärait, helsingiläissi viärait, ja, niingo Elmgreni frou hyvin diätä, \nem mnää se jälkken, go mnuu vanh huushollerskan, Edla, kual -- hän ol \nerinomase hyvä rua laittaja -- taedt tarjot ruakka viäraillen däällk \nkotonan. Mnuun däyty tämsis olois pyyttät teijä hyväks tunnettu appuan. \n-- Mnää ole meinannk käski viäran, golm henkki paitt mnuu, \nenglandilaisellt teells sinnt teijä ravindolaham bual kuude aigoin. \nNii, Elmgreni frou ei kukatiäs olk kuullp puhuttavas englandilaisest \nteest. Se o semnen gevi ehtopualisvälipala ja siin o, niingo \nnimestäkkin guulett, tee pääasi. Nii ett teet meijä sitt täyty saad, \nhyvä teet. On gaiketakkim baras käyttäk kukkasteet, stää saa kyll ostat \ntääld. Ja keitetä se tislatus vedes. Mnää lähetän deills stää varte \napteekist kaks litra tislattu vett. O valla ihmelist, kuip pali vesi \nvaikutta tee makkuhu. Mitä enemä vedes on gaikengaldassi sualoj ja muut \nroska, niingo meijän gaev-vedesän, stää huanomppa teet. Ja mitä vähemä \nsemssi sakoj o vedes, stää paremppa teet tlee. Sendähde mnää lähetän \ndeillt tislattu vett. Tiättvästengin geittäminen gans o hyvin därkki \ntoimitus. Veden däyty oli niin guuma ko suingi, mutt tee ei saa ollk \nkaua hautteills siin, muistakka se. Ja hyvä kans pääll. Mnää selitän \ndämän dee valmistukse nii nuugaste sendähde, ett tee, niingo mnää jo \nsanosi, om bääasi täsä aterjas ja sen däyty oli erikoise hyvä. Sitt \nfrou olis hyvä ja laitais paitt teet hyvä voileip-pöydä meill, nii \nhyvän, gon dep pystytt laittaman, gon de vaan dahdott. Pankka siihe \ngaikki pikku herkuj: kaviaari ja paahdettu franskaleippä, hanhemaksa, \nhummeri, palvattu lamppaliha, joku omelett esimerkiks parsomelett, ei \nsemnen guiv ja kova, muttko semne, ett parsan gapple ova upotetup \npehmjän gastikken dapassehen, gyll tiädätt, sardiinej, savustettu \nangerjaist, älkkä vaa unhottak stää ja joku aladoob. -- Jaaha, nii, ei \nenglandilaissen deehe oikkjastas kuuluis mikkä vahveve lämmin ruak, \nmuttko mnuu viäran jatkava automobiilmatkatas koht aterja jälkke, ni \nlisätä voileippöyttähä chateaubriand. Niingon diädätt, ni chateaubriand \nolis oikkjastas tehtäv härjälihast, härjä sisäfileest. Mutt konei \nmeillk kasvatet elukoj teurastust varte, ni meijän däyty tytty enemän \ndaikk vähemä näljällk kiusatuitte lehmätten daikk mullitte lihaha. Ei \nsillt taed mittä, täyty koittat tulit toime semselläkki. Mutt ottakka \nsitt vaan gaikellakki muatto sisäfileet. Teill on gaiketakkim bari \npäevä killumas ollutt sisäfileet -- -- -- Niin, niin, diättvästengin \ndeill o stää. No nii, muistakka ett leikkatt chateaubriandif fileest \nvähindäs -- kuulittak vähindäs -- kahde sorme vahvusin, nuijitt nek, \nkastatt nes sulatettu voihi ja ladott nep päälisi ja annatt ne olls \nsillaillp pari tiima, ennengo nep paisteta. Muuto ei niist tul hyvi. Ja \npaistakka ne hyvin guumas pannus kummaldakkim bualeld, mutt äkki, ei \nkaua. Händäst ong teillp persilja viäl tähä aikka vuatt, tuarett \npersilja. -- -- Jaaha, fiiniks hakattu persilja ja voit sekotettun \nyhtem banna niingon gruunuks jokase chateaubriandim bääll. Tämä o hyvin \ndähdeline asi. Nii ja sitt juusto, cheddar- ja Roquefort-juusto ja \nkeksej. Vaikk kyll asi semne o, ett Roquefort maistu parhamald meijäm \nbehmjä, happama rukkise leivän gans. Jaaha ja siin o sitt kaikk, mitä \nruakkahan dlee. Ei mar olekka sendä. Ko mnää nuugemi ajattle asja, ni \nsopi englandilaissen deehe valla hyvi viäl joku makki jälkruak. Se \nmansikasparfait, kon det taijositt sanomlehtimiäste juhlis ol \nerinomast. Tehdä semne aterjam bäättäjäisiks. -- Nii ja ruakryypy met \ntarvitten gans, vaikkei sekä oikkjastas kuul englandilaissen deehe. \nMuttko viäraill o matk edes, ni se tarvita. Mnuu miälestän on gyll \nkymmnen gerttam buhdistett viin parast, konei kerra Aalborgi akvaviitti \nols saatvis. Muttko niit o semssi ihmissi, kon dykkävä meijän \nguminviinast ja pumeransviinast, niim banna niitäkkim böyttä. Ja olutt \ntiättvästengin gans. Ny on gyll pilsner muudis, kaikk stää juava, vaikk \nse maistu pahald. Se maistu kiniinild ja stää mnää ota miälumin \ngapsleis. Mutt kyll mar stää sendä viäraillt tarjot täyty. Pankka sendä \nmnuu vartem bott tavalist, rehelist varasto-olutt pöyttähän gans. Ja \nchateaubriandim bääll me ota burgunderi. Mutt kon de avatt potu, ni \nälkkä repikk rikk stää korja kapseli, ko on gorki ymbärs. Ottakka veitt \nja leikakka vaam bäälyst siit kapslist pois, nii ett lopp jää niingo \nhelaks potum bää ympär. Sillaill o nätemb. Juusto ja jälkruam bääll met \ntarjom barast Sandemannim bortviini. -- Siinp pidäis sitt oleman gaikk. \nMnää mene viäl ajatuksisan läpi koko ohjelma. -- Sillaill oikken, gyll \nkaikk o hyvi. -- Näkemissi sitt vaa -- -- Ei mar, odottakkast hiuka, \nhyvä Elmgreni frou. -- Viäl yks asi. Se tee saa miälelläs jäädp pois \nkoko aterjast.\n\n\n\n\nKvartetin gasvatustytär\n\n\nI\n\nOl ehtopualpäev syyskuut. Inssinöör Salmela ol päättännt tyäs ja makas \nloikottel soffallp paithioillas ja sukillas. Soffa viäres ol tool ja \ntoolillp piipp, tupakkpakett, tulitikklood, kaulus, ittsolmittav \nkaulsilkk, paperveitt ja alkosaldas aukleikatt kiri. Tooli all ol \ninssinöörin doine saavas ja toine ol ovesuus kynnykse viäres. Akkna all \nol iso tyäpöyt ja siin ol paitt piirustuspaperi ja sinikopiopaperi, \nviivottimi, tushpotuj ja harpej ja niim bali kaikengaldast \ninssinöörindoimehen guulumatond sälä, ett o valla mahdotond luetell, \nmitä kaikki siinnp piirustuspöydän ol, eritottengin gon goko se tavaram \nbaljous ol nii riipi raapin go suingi. Piirongim bääll ol vesikarafiin \nja klasi, pari kalvosimi ja kärväshaav. Peräseinäll ol ulosvedettäv \nsänkk, lailes kiit teht ja peitett harma- ja kredliiniraagasellf \nfiltill. Sängy viäres ol pesokaapp. Toolej ol paitt stää, ko soffa \nviärehe ol siirrett, neli, yks siällt, toinen dääll, niingo ne olsiva \nriittaha joutunnk kesknäs.\n\nTämä huanesyyni jälkke o melkken durh sanno, ett inssinöör Salmela ol \nvanhpoik taikk oikkemi sanott naimaton miäs, sillett ei hän mikkä vanh \nviäl oll, herra nähkö. Siink kolmengymmneviiden gorvis hän vast ol \nijäldäs. Nii ett ei ikä händ painann. Ja muutongi hän ol terv ja täysis \nvoimis ja stää paitt siivo, toimeljas ja kunnjas pidett kaupungis, \nniingo ymmärtä siitäkki, ett hän nuarest ijästäs hualimat kuulus \nseorkunna vanhimppihingi. -- Sillaill oikke.\n\nInssinöör ol juur laskennk kirjam bois käsistäs ja koitt saad unem \nbäähän gii. Mutt sillo yks kärvänem bahus rupes händ ahdistama eik \nsiins sitt nukkumisest tahtonn mittän dull. Juur ko inssinöör men \nunevärppeihi, ni se ilkki elukk tul aika kiäru lenttäte ja anno \npropellis fyrist hänen gorvasas. Hetkem bääst se istatt keskell häne \nottatas, nii ett inssinöörin däydys lyädf fläjäyttä ittiäs päim \nblaneetti. Mutt ei se kärvässehe sattunn. Se ol kadonn ja inssinöör \nrupes taas nukkuma. Kuarsasiki jo hiukan, gon gärvänen daas tul ja \nrupes tutkima inssinööri nokambäät. Ja siins se sitt kohke ja \ntrasikoitt niim bali, ett inssinöör taas heräs ja koitt siäpat sen gii. \nMutt ei se toim häneld luanistann. Kärväne fyräytt siuttmennes uuden, \ngiukusen gerra inssinöörin gorvaha ja ol kadonn. Inssinööri harmitt, \nhän gattel himottevast kärväshaavi piirongim bääll, mutt konei se \nymmärtänt tull hänen dyyijös ja hän däll haava ol liia laisk lähtis \nstää ottama, ni hän goitt rauhottu ja yritt uudestas nukku. Mutt juur \nko hän ol saann unem bäähän gii, ni eiköst se kiusangappal kärväseks \nollt taas hänem gimbusas. Kolmk kertta tämnem beli viäl uudistus, mutt \nsillo oliki inssinöörin gärsvälisys kuitt. Niingo raivostunnt tiiger \nhän gimmatt seisvalles soffald, karas piirongin dyä, sai kärväshaavin \ngättes ja istatt soffan doissem bäähä vahtaman gärväst.\n\n-- Tleest, sengi julmett, kert viäl, puhel hän siin kiukuisas, mutt ei \nkärvänen dull. Se istus jumal tiäs misä, pyhkeskel klanias etukondeihis \nja ruakkos siippeijäs takakondeillas ja nauro vissingi inssinööri \nverehimoll.\n\nVihdo viime inssinöör väsys odottamissehe, hän nous ylös, paiskas \nkärväshaavi laattjall ja men akknan dyyijön gattlema näköala. Eik siins \nsunkkam bali kattlemise väärtti oll. Kuranen dakapiha pohjan ja naveta \nsein ja palane harmat pilvist syystaevast se yläpualell näköalan \ndakaseinän. Siin ol kaikk.\n\nInssinöör tul haikkjall miälell. Häne siälus pohjald sukels ylös niingo \nni mond kertta enne se ajatus, ett tämne vanhamboja eläm o sendä hyvi \nykstoikkost ja vähä niingo ilman darkotust. Toist olis, ko olis lapsi. \nMutt konei ol vaimo tull hangituks, nii mistäst stää muutakkam berhett \nsitt tliis. Ja se naimnen daas -- stää o lyst ajatell, mutt menns \nsiihem baikkaha, se on doist. -- Ei. Inssinöör pudist päätäs ja \nhuakkas.\n\nSamas knoputt joku ovehe ja ko inssinöör ol huutann: \"Sisäll\" -- ni \nhuanesse astus yläalkkeiskoulu latinan giäle opettaja. Taikk ei hän \noikkjastas sisäll astunn, muttko hän lens sisäll huanessehe aika \nfaartti, sillett likinäkönen go hän ol, ni hän gombastus luanolisest \nsiihe inssinöörin doisse saappasehen, gon gynnykse all ol, ja sai tehd \nmond hassunäköst ruumiliikett, ennengo hän jäll löys tasapainos.\n\n-- Hyvä ehtot, tiuskas hän suutuksisas, ko hän jällt tuns olevas \nvarmallp pohjall. -- Eks snää, pahus, taedt totutta ittiäs se vertta \njärjestykselle ja siivoho, ettes panis saappaitas juur kynnykse all, \nniingo miksikki ihmsembyydystykseks ja loukkaks.\n\n-- Jumal andakko, veli hyvä, juak klasi vett ja pist papeross suuhus, \nettäs rauhotu. -- Mitäst snuullk kuulu?\n\nLatinaopettaja, maister Vestberg, ei vastann isso aikka mittäm, \nbyhkeskel vaan guldpoogassi klasisilmiäs nestuukkihi ja kattel \npalanajandakka kiukkuset inssinööri. Viime hän sai klassilmäs ornaar \nkunttohon daas, pan nep päähäs, ott priisi hoppjaisest nuusktoosastas, \nnaputtel sen gantt hetke aikka, ennengo häm bist sen dakasi \nliivimblakkrihi ja sanos sitt:\n\n-- Tjaa, kyll mnuull o nyt tapattunns semmost, ett mnuun däyty pyyttä \nhiuka neuvo ystvildän: snuuld, postmestrild ja kruunufoudild, sanalls \nsanott koko meijä vanhattem boikatten gvartetild, niingo meit ystvyksi \nyhtesell nimellk kaupungis kuulem nimitetä.\n\n-- Vai nii, vai semmost snuull on dapattunn. -- Selitäst asjas vähä \nnuugemi.\n\n-- Em mnää rupp stää selittämä, ennengo mek kaikk olen gokkondunn. Se o \nhiukam bitk juttu ja mnuu miälestän on durha, ett mnää juttle sem bääst \npäähä erikses jokasell meist. -- Mutt se verra mnää sendä sano snuull, \nett mnuun däyty ottak kasvatuslapse, flikklapse. Ja tämä toim tundu \nmnuu miälestän sange edesvastuliseld ja, jos mnää totude sano, hiuka \nvasthakoseldakki.\n\n-- Kuule, jos es snää tahd stää last kasvattakses, nii gyll mnää ota \nse. -- Tul täsä juur äsköittä miälehen, ett liia yksnäist on dämne \nvanhamboja eläm, yksnäist ja ilma luanolist päämäärä.\n\n-- Mnää kiitä snuu, veli hyvä, tarjouksestas, mutt -- rehelisest \ntunnustett -- es snää mnuu miälestän gelpp lapsen gasvattajaks. Snää \nole muuto miästem barhait, mutt snuus ei olt tarppeks järjestykse \nharrastust. Mnää luule, ett snää ittekki oles sama miäld, kos vaan \ngattle hiuka ymbrilles täsä huanes. Ong tämäki nys siivo! Yks saavas \nsiällt, toinen däällt, tuall makka kärväshaav laattjall, tooli ova \nriipi raapi ja händäst tämä snuun dyäpöytäs. -- Ei, es snää kelpp \nlapsengasvattajaks. Ot koerambenikk, josas seora tahdo.\n\n-- Em mnää tykk koerist.\n\n-- Ot papukaij sitt.\n\n-- Niist saa kamala tautti.\n\n-- No, em mnää sitt enä muut tiäd, kon ganarjalinnu. Ot semne.\n\n-- Kuule, kyll mnää tykkä sendä, ett snää krymppä mnuun doevomuksen \nhyvim biäneks. Mnää pyydä last ja snää tarjok kanarjalinttu.\n\nInssinöör ol niim bahoillas, ettei hän vastann enä mittä, muttko möris \nvaa jotta ittekselles.\n\n-- Älä semsist ny hual, meill o vakavama asjak kysymykses ja ny mennän \ngruunufoudin dyyijön, goeteta saadp postmestariki sinn ja fundeerata \nyhdes, kuit tämä asi järjestetä.\n\nSe ol inssinööri miälest viissast puhutt, hän vet saappa jalkkas, pan \ngrain gaulahas ja sitt hän ol valmis lähtemä.\n\nKruunufoud osas ollk koton ja konei postmestrillakka ollk konttuuraik, \nni ol hän yhtäkkin doiste joukos ja siin istus nys sitt koko vanhattem \nboikatten gvartett kruunufoudi soffpöydä ymbärs valminp päättämä likemi \nmaistrin gasvatuslapsest. Ei oll lainkka ihme, ett äijä oliva oikke \njuhlalise näkösek, ko semne vakav asi esill ol.\n\nKo sitt maister ol jällp pyhjennk klasisilmäs nestuukkihis ja \nvalmistann järjejuaksuas ja puhelahjatas nuuskpriisill, ni hän vet \npoviplakkristas esillp preivi ja rupes puhuma:\n\n-- Mnää sain dämäm breivin dänäp. Se o mnuu vanhald, hyväld ystväldän, \nnimismiäs Harjuld, ko ny asu kaukanp Pohjamaallp, Pudasjärvem bitäjäs. \nNiingon gukatiäs tiädätt, ni hän ol ens, kolm neli vuatt nimismiähen \nMuanios; siäld hän sitt pääs yks viiskuustoist vuatt takasi johonkki \nVaasa seuduill nimismiähen doimeihi. Mutt niingon diädätt, ni se Lapi \nmaa o semne, ett se iske ainaseks kiis siihen, go sinnk kerra o \njoutunn. -- Ei kaikkihi sendä. Mutt ussemak, ko siäll ova oll, ova \nniingo noidutu, ett ei he enä tykk ollakses muuhallk ko siäll hangette \nja pakaste maas. No nii. Tämä mnuu ystvän guulus niihi Lapi hulluihi. \nEi hän dykänn enä ollakses eteläm bualells Suami. Pari vuadem bääst hän \nhak ja sai paikam Budasjärvem bitäjäs ja siäll hän nys sitt o. Mutt hän \no niin gippi, kirjotta hän, ett hän ymmärtä kualevas pia. Hänell om \nbaha sydänvika, näättäk, ja ko asja ovas semsellk kannall, ni hän gysy \nmnuuld, eng mnää pidäis huald häne dyttres kasvatuksest, sitt ko hän on \nguall. Hän girjotta, ettei hänell olk kettä semmost sukulaist, ko olis \nsoveljas se hyvän dyän dekemä eik hän usk, ett kukka häne sukulaisistas \ntahdois mittän diätäkkän däst lapsest siit syyst, ett ne varak ko hän \njättä jälkkes, ei piiss kauaks lapsen gasvatukses. -- \"Muttko snää ole \nvarakas miäs\", sano hän viimeseks previsäs, \"ja ole ilmam berhett, ni \neks snää vanha ystvyde vuaks otais pittäkses huald mnuum biänest, \nkildist flikastan. Josas suastus siihe, ni lähett sähksanom meijä \nyhtesellt tuttvallen, maister Lindqvistill, Ouluhu. Kyll hän doimitta \nmnuulls sitt koht tiädo, mitä snää vasta. Ajattel mnuun dilatan ja vast \nmyändväst ja koht! Mnää tunne, ettei mnuull olp pali aikka jälill.\"\n\nKo maister ol lopettannp puhes, ni ol huanes pitk aik hiljast, mutt \nviimen gruunufoud sanos:\n\n-- Mnää tunne hyvin dämä Harju. Me olen gans hyvät tutu ja joses snää, \nVestberg, ot flikka, ni mnää ota hänen gasvattaksen. -- Kui vanh hän o?\n\n-- Jaa, ett kui vanh hän o. -- Nääks vissi, stää asja em mnää olt tull \nlainkka ajatelluks eik Harjukam buh siit mittä. Hän ei ol huamanns \nstää, ko hän o nii saeras. -- Mutt kolm vuatt takasi me oli Oulus samas \nseoras ja ei hän sillo sanonn olevas naimsisakka viäl. Nii ett vallam \nbiän se flikk sitt o.\n\n-- No nii, mitä piäneve stää pareve. -- Otaks snää flikan daikk otang \nmnää häne? kruunufoud sanos.\n\n-- Mnää olsin gans miälelläs ottan häne, mutt ei maister andann, muttko \nsuasittel mnuullk kanarjalinttu, inssinöör valittel.\n\nPostmestar ei ollp puhunnt tähä saakk mittä, mutt ny hängi seott ittes \njutuihi ja sanos:\n\n-- Yksinäiseld tundu mnuungi elämän ai joukko ja jos hätä tliis, ni \notaisi mnääkin dämä flikklapsen gasvattaksen. Ja ko asi nys sitt o \nsemne, ett mek kaikk ole valmip pitämä huald hänest, ni mnää ehdota, \nett kasvateta häm buulaagis, tehdä hänest kvarteti flikk.\n\n-- Jaa, mutt se sopiki, huusiva inssinöör ja kruunufoud, puulaagis me \nhänen gasvata ja sitt häm bahus o, jos em met tee hänest oikken gunno \nflikka.\n\nMutt latinan giäle maister ott priisi ens ja sanos sitt\n\n-- Asi o semne, ett yhden däyty pittäk kasvatuksest kii. Jos siihen \ndoimehe seotta ittes ussema, ni summ o se, ett saada sanno: Mitä usseve \nkokk, stää huanove sopp. Ja ko mnuull ny o, niingon gaiketakkin gaikk \nmyänätt, etuoikkeus tähä lapsehe ja ko mnää ole virkam bualestakki \nmeist kaikist lapsitten gasvattajaks sopevin, ni mnää johdan dämän \nbiäne lapsen gasvatukse. Muttko mnuun däyty tunnusta, ettei mnuull ol \nmittän kokemust semste lasten gasvatukses, ko ova allk kouliä, ni mnää \nolen deillk kiitoline, jos autatt mnuu neovoillan däsä tärkkjäs toimes \nja mnää ole ilone, jos te mnuun gansan seoratt tämä lapse ruumilist ja \nhengist kehityst -- Kustanuksist em mnää puh mittä, ne ovas sivuasi. \nMnuull o, Jumalan giitos, niim bali varoj, ettei mnuun darvitt niit \najatellt täsä asjas.\n\n-- Mutt met tahdo otta ossa niihi, kruunufoud sanos, ja postmestar ja \ninssinöör vaadesiva sama.\n\n-- Siit tehdän gvarteti flikk. Siin ei aut mikkä, puhelivak kruunufoud, \npostmestar ja inssinöör, eik maistri auttann muu ko suastu heijä \nvaatimuksihis. Maister kirjott sitt sähkösanoma ja kruunufoudi \nhuushollerska sai karat kiiruste viämä stää kontuurihi.\n\n\nII\n\nOn gulunn liki kaks viikko siit ko sähkösanom lähetetti, ett lapse saa \nsäälit tleema maister Vestbergill. Täll aikka ova äijä oll ussen \ngokkondunnun valmistleema sem biäne flikklapse vastaotto. Maistri \nviärashuone o muutett valla uutte uskoho. Kaikk pehmjä matta o viätt \npois, nii ett korkkmatas om baljans, sametill päälystety meebli on gans \nsiirett toissi huaneihi ja sijaha on dull yksingertase mutt kaunis, \nsiliäp puutooli. Ymbärs huane mene rinnan gorkkeudell pualen gyynrä \nlevi, korjambunaseks maalatt paperlist ja siihe ovak kopioiduk kaikk \nnek kaunik kuvak, ko o löydett Pompeijin gaupungi lastengamarette \nraunjoist. Maister o suurell vaevall hakenn nek kuvak kirjoistas ja \nvalvonn, ett tyä o nuugasten deht. Uuniviäresells seinäll om biän \nrautsäng ja se lakana ja tyynvaaru ova niim bitsej täynn, ett kaupungi \nfrouak, ko ova maistri huushollerskald kuull niittem bitsette ja \nfarbulanettem baljoudest, pudistavap päätäs ja sanova, ett jos stää \npeli vaa jatketa ai ettippäi, ni ei siit kläpist ikänäs kelvolist \nihmist tul. Semssi oikke frouap puheleva, mutt maister ja kruunufoud ja \ninssinöör ja postmestar kattlevat tytyväisins stää lastengamari. \nKruunufoud, ko o semsest kodost lähten, ett heit o ollk kaikkjastas \nkolmttoist mukula, o ottannp pääkomenon däsä lapsehuane meebleeraukses \nkässihis. Häne määräyksestäs o sem biäne rautsängy viärem bantt \ntäyskasvust ihmist varten deht sänkk ja siin o vaa oljillt täytett \npolstar alustan. Se o lapsehoittajat varte ja se o nii yksingertasest \nvarustett sendähde, ettei hoittaja nukuis liia raskast.\n\n-- Jos niillp panna höyhembolstri ja tyyny, ni ei ne her, ko laps huuta \nyäll ja tarvitte appu, ol kruunufoud sanonn. Ja händ totelttin, go \nhänell ol kokemust näis asjois.\n\nSillaill oikke. Ja tänäpä he olivak kaikk yhdes oll ostamas lastevaunu \nja hiuka leikk-kaluj sill heijän gasvatusflikalles. Maister ja \npostmestar ol ostannk kumbiki semse vauvan, go ol pää ja käde ja jalap \nposliinist ja poskep punase ja suu niim biän ja nätt ko mansikas ja \nsilmä nii suure ja sinise, ett ko niihin gatos, niin dunnus, niingo \nolis taevas auenn niitten dakan. -- Ja niit vaatteit, ko näittem \nbosliinvauvaste yll oliva! Ne olivas silkki ja fluuri ja Jumal tiäs \nmitä. Ol niingo jotta lapsudeaikkast unenäkkö, ko niit kattell, ni \nfiini ne oliva. Mutt kruunufoud, ko näis lapsehoidoasjois paremi sisäll \nol, ol ostanns semse ihmelisen kattlandapasen, go ol riäskangeittämist \nvarten deht. Siin ol klasipotuj sisäll ja kraadklasi men läpi kanne. \nKruunufoud sanos, ett tähä aikka mailma sterilisoidan gaikk riäsk, ko \nlapsell annetta. Ja tämä rusting ol juur stää varte. Mutt inssinöör, ko \nei ymmärtänn lastehoidost yhtikäm behu, ol tuann lahjaks yhdem bari \nsuksej kepeines ja porom goipnahast tehdyk korjap piäksu. Toise oliva \nnaurann häne selkäs takank, ko hän näit kaupoijas tek ja ko ulos \npuadist tultti, niin gruunufoud kysys häneld, ett joko hän ensmäisillk \nkeleill meina menns suksima se heijäm buulaagflika seoras. Mutt \ninssinöör, ko ol kova mettmiäs ja linnustaja, vastas, ett se flikk \nopeteta suksill liikkuman goht, ko se kävelemisen gonsti oppe.\n\nNii händ. Kyll oikken gaikk ny reedas ol vastaottama stää kasvatuslast. \nJa ko äijäk kattliva ymbrilles lapsengamaris, ni het tliivas siihem \nbäätökse, ett kaikk ol hyvi rustatt ja ett eritottengi ne lapsevaunu \noliva hiäno ja patendi.\n\n-- Jaaha, sanos kruunufound lopuks -- kyll flikk saa tullk kosk hyvänäs \nja ny me ruppen davalissen duastaehtotoimituksehen. Sillett se mnää \nsano, ett tulkko meillk kasvatuslapsi vaikk ussemangi, niin \nduastaehtosest skruuvamisestan me en sittengä luav. -- Vai mitä \nmeinatt?\n\n-- Mitäst mar mes stää jätäisi. -- Ei sunkka jätetäkkä, ei millä \nmuatto, puhelivat toise.\n\nJa sitt istuttim belipöydä ymbärs, vedettin gorti ja katottin, gukk \nvastuksim belava. -- Postmestar ja kruunufoud tul pariks ja maister ja \ninssinöör toiseks. Sillaillk korti määräsivä. Ja ensmäine jako tul \npostmestri osall.\n\nMutt ennengo aljetti, ni maister sanos:\n\n-- Tällk kertta o nii hullust, ett em mnää taedt tarjott teill ehtot, \nko Lovisa men sisares hoppihäihi.\n\n-- Mitäs anno menn, räyhäs kruunufoud, ko ol kaikki säänöliste olotte \nmuutoksi vasta ja tykkäs hyväst ruast. -- Ja maistri huushollerska, \nvanh Lovisa osas laitta hyvä ruakka.\n\n-- Em mnää uskaldannk kiälttä. Mnää ole saann muutongin goitta ollk \nkaikin davoi Lovisa miäliks näit aigoj. -- Kyll mar mnää sen deill jo \njuttli, ett hän meinas jättä mnuun, go mnää hänell ilmoti, ettän otan \ngasvatustyttre ittellen.\n\n-- Nii, snää puhelis siit kerra. Ja snää saik kuulem aika ripityksengi \nviäl häneld.\n\n-- Sain gyll vaa ja kon gehtasiki sanno mnuull, ettei hän ikänäs olis \nuskonn, ett maisteriki o semne. Harjum breivi mnuun däydys antta häne \nlukki ja sittengi mnuull ol täys tyä saad häne jäämän daloho. Hän \ndykkäs, ett tlee ni levotond, ko laps kirku ja ett o ikäv katells stää \nlaiska lapsehoittajat köökis. -- Nii ett kyll mnuu on däytynn oll \nmiälin giäli Lovisan gans näit aigoj. Ei olis tullk kysymyksehengä, \nettän olsin giäldänn hän menemäst sisares hoppihäihi.\n\n-- Paha olis kaikis tapauksis oll estä hänem bääsemäst semsse juhlaha, \npostmestar tuumail.\n\n-- No nii, no nii, olkko nys sitt niingi. Paha on gans lähtik kotti \nilma ehtot. -- Mutt mikäst täsä muuka sitt autta. -- Aljetam beli.\n\nKruunufoud ol tullp pahallp päälls siit ruakjutust ja ko hän muutongi \nol kovast valmis kiukuttleema ja haukkuma vastambelajatas, jos tämä \nvaan dek jongun glummi, ni ei oll ihme, ett postmestar pelgo hallus \nmaalaskel ja hoit peliäs. Kolm ensmäist peli men sendä onnelisest ja \ntuattiva voitto kruunufoudill ja postmestarill. Mutt sitt kruunufoud \nmaalas ruuttu nii vahvast, ett postmestrin däydys mennp pikku slammihim \nbadas ja sai sill maalauksellp peli heijä hoidettavakses. Kon gaikk \njakamise ja vahetukses sitt ol teht ja päätöspeli aljetti, niin \ngruunufoud huus: Pikku slamm ruudus ja läks voitost varman leikkihi. \nHän ol hetkeks unhottanp pettymykses rua suhte ja hän vooro viheldel \nvooro veisas hyräyttel, ko hän gokos hyvillk korteillas ykstoist peli \nperäsi ittelles. Sitt hän löi piänem badam böyttähä ja kom bostmestri \nvoor tul tunnustas stää maat, ni hän lask likkohom bata kuninkkas, ko \nhän ol saannk kruunufoudild. Koht kom bostmestar ol sen dyän dehn, niin \ngruunufoud karas molemin gäsim bäähäs kii ja huakkail: \"Voi nyt taevan \ndaligynttlä, ong snuulls sualep pääsäs, postmestar.\"\n\nMutt maister, ko istus postmestri oikkjallk kädell ott sem belim \nbataässäll, löi patafrouva ulos, sai sengim beli ja tek piätin \ngruunufoudill ja postmestrill.\n\n-- Nii, siinäs nää ny, riähus kruunufoud. Eks snää muist, ett maister \nmaalas patta vahvast. Olsis säästänns sen guninkkas, ni me olsi mennk \nkunnjallk kottis, sengin daulpää.\n\n-- Ittes taulpää ole. Snää maalasip patta pari kertta.\n\n-- Nii maalasingi. Ensmäisellk kerrall korottaksem beli ja toise gerra \nilmottaksen, ett mnuull on guningas siin maas.\n\n-- Mutt snää narrasi mnuu luulema, ett snuull ol äss.\n\n-- No, mutt estäksen snuu luulemast semmost, mnää anno snuullk \nkuninkkan, sengim böhkö. Jos snuull o äss ja kuningas käsisäs, ni es \nsunkka snää kuningast pois ann, muttko jongu sohlo. Semse sohlon go \nsnää ittekki ole.\n\nKruunufoud ol nii giukkune, ett hän vallam buhis ja karas ettittakasi \nhuanes ja haukus postmestri. Postmestar koitt pittäp pualias hängi ja \nko maister ja inssinööriki sekkanusiva riittaha, nii maistri salis käve \nsillk kertta niin giukkunem buhem borin, ettei paremast puutett. Sillo \novikello soimnen dek yhtäkki lopu riidast. Maister men dambuurihi ja \ntul siäld sähkösanom kädes. Hän guittas se ens, repäs se auk ja luk:\n\n    Harju kuoli viikko takaisin. Mirjam saapuu iltajunassa.\n\n                                                Lindqvist.\n\n-- Tlee ehtojunas, huus maister ja katos kelloas. Siunakko sendän, gell \non gvartti vaillk kahdeksa. Juna on dull jo. -- Mnää kiiruta itten \nasemall. Kuit telegramm näi valla liia hiljan dlee? Jääkkän dänn \nodottama.\n\nNämä viimeses sana maister huus ovest ulos mennesäs.\n\nKruunufoud ja postmestar ja inssinöör oliva unhottannk koko peliriida \nja ihmettlivä, ett mikä siihe mahdo olls syyn, ettei he ennemi saannt \ntiätto kasvatustyttren dulost vaikk sähkösanom, niingo he näkivä, ol \nlähetett kell kahdeksald aamust. Vähitelle hes sendän dliivas siihem \nbäätöksehe, ett kyll mar linjas o oll joku vika.\n\n-- Mahta mar se lapsehoittaja ol ihmeisäs, ja suuttunnk, konei kettä \noll asemall heit vasta ottamas, kruunufoud harmittel.\n\n-- San muut, postmestar siihe sanos ja lisäs, Mirjam häne nimes sitt o, \nse meijäm buulagflika.\n\n-- Mirjam oikke näky olevas.\n\n-- Se o nätt nimi, inssinöör tuumail. Mirjam Harju, se soindu.\n\n-- Oikke hausk -- --. Kruunufoudim buhe katkes siihen, go ovikell sois \njälle ja hän giirutt avama ovi.\n\nHäne hämmästyksekses astus tambuurihi nuar, täyskasvunen, daikk \nainakkin däyskasvuse näköne, mustihi vaatetett fröökyn, gon gysys: \n\"Olettak tes setä Vestberg?\"\n\n-- En, mnää olen gruunufoud. Mnuu nimen o Åman.\n\n-- Setä Åman! Isä puhel usse sedäst. -- Hyvä ehtot -- Eik setä Vestberg \nasukkan dääll? -- Frööknäll ol vedes silmis, ko hän dek sen gysymykse.\n\n-- Asu, asu oikke hän dääll. -- Mutt antteks ny, mikäs frööknä nimi o?\n\n-- Mirjam mnää ole, Mirjam Harju.\n\n-- Siunakko sendä ja noi iso. -- -- Antteks. Kyll mar te ihmettlett, \nettei kukka oll asemallt teit vastas, mutt sähkösanom tul ny juur ja \nVestberg läks asemall. -- Tulkka sisäll. Saang mnää autta?\n\n-- Kiitoksi, kiitoksi vaa. Kyll mnää tleen doimen däsä.\n\n-- Olettak te itt kandannk kappsäkkin?\n\n-- Ole. Ei se ol raskas. Ei mnuullp olp pali tavara.\n\nTaas nousiva vedef frööknä silmihi. Mutt hän niäl kyynles, men \njärjestämän dukkatas peili edes, tarkast vaatetustas äkkknäisells \nsilmäyksell ja astus salihi.\n\n-- Saang mnää esittä: \"Postmestar Haglund ja inssinöör Salmela. \nIstuman, dehkä -- -- Mirjam o hyvä.\"\n\n-- Kiitos -- -- Voi, voi, ko setä Vestberg läks mnuun dähten asemall \nvallan durha. -- Mnää lähde vissi hakema händ.\n\n-- Ei, ei. Ei Mirjam hual lähti. Konei hän löyd Mirjami asemall, ni hän \nhake kaikk hotelli ja matkustajakodi läpitt. Kyll händ o ny mahdotont \nsaadk kässihis.\n\n-- Semse vaevan go hän näke mnuun dähten! Mnuu o miälen niim baha häne \ndähtes. Ett mnuum bitäkin goht ensmäisest hetkest alkkaten duatta \nhänellt tämmöst harmi. -- Mirjam rupes itkemä.\n\nKruunufoud ja postmestar ja inssinöör oliva onnettomi hekki ja \nkattlivat toinen doissias. He oliva valla sekasi ensiksikki sendähde, \nett heijäm biän gasvatustyttres ol muuttun melkken däyskasvuseks \nfrööknäks ja toiseks, ettei het tiätänn, mitä heijäm bit tekemän, gom \ndomne nuar flikk itke.\n\nMutt Mirjam vapautt heijän däst jälkmäisest murhest. Häm byhkes silmäs, \nkoit vettäs suus nauruhu ja sanos:\n\n-- Antteks. -- Te olett, niingo mnää nää, tiätmät mittä mnuu \nsaapumisestan dullt tännp pelama skruuvi, ja ny mnää häiritten deit \nitkullan ja valituksillan. -- Andakka antteks ja annetam beli jatku.\n\n-- Ei Mirjam häiritt meit lainkka. Me ole ilossi, ett mes saa sanno \nMirjamin dervtulluks tähä uutten gottoho. Ja mitä pelihin dlee, ni stää \nei taed jatkak, ko meit o vaan golm.\n\n-- Eng mnää sais tuli neljäneks?\n\n-- Kui, mitä? Mirjam neljäneks. -- Mep pela skruuvi.\n\n-- Nii, nii, mnää ajattlen gans, ett tep pelatt skruuvi. Kyll mnää stää \npeli taeda. Ett tet tiäd, kuis siällk kaukkases pohjoses jouduta \nottaman gaikk voima liikkell, niin dyäs ko huvituksessakki. -- Mnää \nolem belanns skruuvi kolmendoist vanhast astikk. Kon darvitti neljätt \nmiäst eik kettä muut saatt ja mnää olin goulust koton, ni isä sanos ai: \n\"Oteta Mirjam neljäneks.\" Ja kyll mnää ole nykki valmis täydendämän \ndeijä lukun.\n\nKruunufoud ja postmestar ja inssinöör kattlivat taas toinen doissias \nhämmästynynn, mutt viimen gruunufoud sanos:\n\n-- Mek kiitäm bali tarjouksest. Ja mnää luule, ett puheki ruppe sujumam \nbaremi meijän gesken, go mes skruuva. Nii ett jatketam beli sitt vaa.\n-- Ensmäinem beli meniki jo umppe, nii ett ny istu Mirjam ja mnää \nvastuksi. -- Kas nii. Mirjam o hyvä.\n\n-- Ong setä paha moittima, jos jongum bukin deke?\n\n-- On gyll vaa, postmestar siihe sanos. Mnää ole juur pääss \nlöylytyksest.\n\n-- Vai nii. Sitt täyty pelat järk kylmän.\n\nNy jatketti sitt skruuvi ja kon gaks peli ol pelatt, niin gruunufoud ol \nnii ihastuksisas Mirjamim belitaedost, ett hän nous ylös ja pit korjan \ndervetyspuhe Mirjamill ja pyys, ett juadais häne maljas. Mutt sillo hän \nhuamasiki, ettei Mirjamill oli viäl tarjott mittä ja nii hän sitt jatko \npuhettas.\n\n-- Antteks Mirjam. Snää tlee väsynnynp pitkäst matkast ja olek kukatiäs \nvilunengi ja me en anns snuull mittä virvottakses snuu. Nääks, me en \nolt tottunn naisseoraha. Mek kolmt täsä ole niingo setä Vestbergki \nvanhoj poikki ja sendähde me ole hiukan dohroj oudois olois. Mutt kyll \nmes sendä olsi ymmärtänykkin dällk kertta hoitta velvolisuksian hiukam \nbaremi, jos Lovisa, Vestbergi huushollerska, olis koton. Mutt hän o \nsisares hoppihäis ja mes saa juadk kylmä grogi eng met taedt tarjot \nsemmost snuull. Mittä lämmind, niingon deet taikk kaffett, em mes saat \ntoime. Ja, mikä paheve o, Vestberg sanos aikasemi, ettem mes saa \nruakkakan däällt tänäp ehdost. Semne o värkk ja mnää pyydä antteks. Me \nen taed auttat tätä asja.\n\n-- Kiitoksi setä puhest. Antteks pyytämine on durha. -- Eiköst jatket \npeli?\n\n-- Jatketa, jatketa.\n\nJa peli jatketti ja Mirjam maalas präiskäytt, ko siin vähä aik ol \nkimaroitt, isoslammi herttas, nii ett kruunufoud istus suu auk ja \nsilmäs seljälläs pääs.\n\n-- No, no, flikk. Ambukka, mutt ambukka hilja, pruukata sanno. -- Mnää \npelkkä, ett snää tlee liia rohkjaks.\n\n-- Mnää pelam barhaman gykyn jälkke, vastas Mirjam ja kokos vähitellen \ngaikk pelip pualelles. Isoslamm tul kotti rikkomattoman ja kruunufoud \nol ihmeisäs ja ihastunn.\n\n-- Turkane, siin o vast flikka, siin meijän gvartettflikasan.\n\n-- Valla ihmeline flikk tämä o, myänsiväp postmestar ja inssinöör, \nmaistiva grogias ja koko heijän daulvärkkis loist tytyväisytt ja riämu.\n\nKesken dätä heijä ilottemistas tlee Vestberg paltto ylls salihi ja \nsano.\n\n-- Em mnää löyd heit, eng lastehoittaja. Mitä nyt tehdä?\n\nEnnengon gukka muu on gerjenn vastaman dähä maistrin gysymyksehe, o \nMirjam nouss ylös ja kiärtännk käsivartes maistrin gaulaha ja hoke: \n\"Antteks, setä, että mnää olen dämmöst vaeva sedällt toimittann.\"\n\n-- Mi-mi-mitä tämä o? Mnää en sallikka, ett kuka hyvänäs hyppä mun \ngaulahan. Mnää ole opettaja ja mnuun däyty pittä arvon gunnjas. -- \nKukast te olett, fröökyn hyvä?\n\n-- Mirjam mnää ole -- Mirjam Harju.\n\nMirjam o jättänn äkki halamises ja väändä jäll itku.\n\n-- Mirjam! Kuingast mnää tämä ymmärä. -- Ei se ol mahdolist.\n\n-- Se o mahdolist, jyräyttä sillon gruunufoud. -- Eik snuun \ndomuttunuihi aivoihis enä pääs se ymmärys, ett me ole hiuka erhettynn \nhäne iästäs? Tämä o Mirjam ja rupp pitämä huald siit, ett hän lakka \nitkemäst. Hän o erinomane flikk ja kiltt flikk. Hän daita pelat \nskruuviakki. Maalas äskö isoslammi ja toi sen gotti niingo miäs.\n\n-- Ei se ol mnuu miälestän mikkä erinomane asi, ett tomne nuar flikk \ntaita kortti pelat.\n\n-- Voi, voi sendä. -- En mnää miälelläs kortti pel. Mnää vihan \ngorttpeli. Muttkon gunnjalise miähep pelava ja tarvitteva mnuu appuan, \nni mnää ole valmis auttama heit, vaikk se ongi mnuull vastomiälist.\n\n-- No, no, älä itk enä flikk park. Ann mnuu ny hiukan goot ajatuksen. \nMnää ole nääks valla sekasi.\n\nMaister ol jo täydes touhus klasisilmättes kimbus, puhals niihi ja \npyhkes niit nestuukkihis. Ja sitt hän ott priisi ja meinas juur sanno \njottan, gon gruunufoud räyhäs:\n\n-- Ei snuun darvitt lainkka siinf fundeerat ja koot ajatuksias. Josas \nvikuroittema ruppe, ni mnää sanon däsä teijän gaikketten guulde, ett: \n\"Älä itk, Mirjam. Snää saak kodo mnuun dykönän ja josas tahdo, ni \nlähdetän goht.\"\n\nMutt sillo maister nost toisen gätes pystö, häälyttel stää kahtikkässi \ntoiseld siuld toisell ja sanos: \"Shii\", juur niingo hän olls luaka edes \nseisonn. Ja sitt hän gäännys se nuare flikam buale ja kysys: \"Eik snuu \nisäs käskenns snuun duad mittäm breivi taikk paperi mnuull?\"\n\n-- Käsk oikke hän anttas sedäll yhdem bapertuku. Se o mnuun \ngappsäkissän.\n\nFlikk karas tambuurihi, avo kappsäkkis ja toi maistrillp paksum bingam \nbapereit. Maister luk sen, go hän ensmäiseks sai kässis ja ko hän se ol \ntehn, ni hän nous ylös, ott Mirjamin gätten gii ja sanos. \"Tervtulo, \nrakas laps. Tämä o snuu uus kotos ja snää olet tästlähi mnuun\ndyttren -- --\"\n\n-- Ja meijän muitten dytär kans, pist kruunufoud välihi.\n\n-- Mnuun dyttren, jatko maister, ja mnää toevo, ett snää, ko snuu suur \nsurus o ruvenn haihtuma, tlee oleman dytyväine oloihis. Mnää koitan \ngummingin dehdp parastan, ett nii gäveis ja mnää tiädä, se jälkken go \nmnää ole lukenns snuu isäs preivi, ett snääkin deep parhas ollakses \nmnuull miäliks. Ja jos snää joskus tykkä, ett em mnää ol, niingo mnuu \nollp pidäis snuu vasta, ni men valittama oloijas näillt toisillk: \nkruunufoudillp, postmestrill ja inssinöörill. He ovat kans luvann olls \nsnuu holhojias, mutt mnää ole lai edes snuu isäs sijas täst lähi. Ja \nnyk kert viäl: Tervtulo, Mirjam rakas. Tervtulo Jumala nimes.\n\nMirjam kiärs taas käsivartes maiston gaulaha ja maister ott hänem bääs \nkättettes väli ja suutel hän ottaha.\n\n-- Mutt es snää, laps park, ols sunkka syännykkä isso aikka, jatko \nmaister. Mnuu o ny huushollserskam bois, mutt kyll mar snää itt keitä \nittelles teet taikk kaffett ja hae ittelles muutakki ruakka tuald \nköökim bualeld. Kyll snää siäld löydä yht ja toist. Ruakkomerotte avame \novak köökin gaapim bääll ja täs saa raha, ettäs saa osta jottan gylmä \nruakka lissä ruakpuadist, ko on däsä samas talos. Se on gyll kii jo, \nmutt menp piham bualeld sisäll. Se ruakpuadi frou o hyvälaitane ihmnen, \ngyll hän anda snuull, mitä snää tarvitte.\n\n-- Eng mnää sais laittas samas ruakka teillk kaikill. Se mene melkke \nsamall vaevall. Ja mnää olen dottunn ruakka laittama. On däytynnt \ntottuk, ko mnää niim bali ole oll isän gans kahde vaa, sen jälkken gon \ndäti, isä sisar, kual kaks vuatt takasi.\n\n-- Se on oikkem buhutt, Mirjam. Täsä o raha lissä. Koit vaa laitta \nmeillk kaikill ehtot. Kyll mes snuulls sitt kovast kiitolissi ole ja \neritottengin dämä kruunufoud. Hänes o, nääks, vähä stää vikka, ett hän, \nniingo Svebelius sano katkesmuksesas, pitä vatta jumalanas.\n\n-- Älä kohis tyhji, möris kruunufoud. Peljätä meijä flikkan.\n\n-- En mnää peljäst. Kyll tes se muutongi ymmärätt, ettem mnää näi äkki \nmittä juhlruakka toime saa.\n\n-- Ymmärä, ymmärä mes se asja valla hyvi.\n\nMirjam men göökkihi ja rupes touhuma rualaittamises ja äijä ei enä \nkerjenn jatkama skruuvpeliäs. Heill ol niim bali muut ajattlemist nyk, \nko hep piäne lapse sija olivas saannk kasvatustyttreks melkken \ndäyskasvuse flikan, gon dais ruakka laitta ja skruuviakkim belat hädin \ndulle.\n\n-- Kui vanh hän oikke o? kysys inssinöör maistrild.\n\n-- Täytt viidendoist viime suven, kirjotta häne isäs.\n\n-- Händäst, kuingast se asja lait o? Hän ei olk kaiketakka avjoliitos \nsyndynn, mutt kon dull mailmaha, niingo mes sano, väärän goivu dakka.\n\n-- Ei, ei, kyll hän avjoliitos syndynn o. Häne isäs kirjotta, ett ko \nhän ol nimismiähen Muanios, ni hän nais Ruatim bualeld yhden \ngauppmiähen dyttre. Mutt tämä ol oikke fletk ihmne ja kaks vuatt häitte \njälkke hän läks kottoas yhde norjalaisen gauppmatkustajan gans. Men \nmenoijas ja jätt vuade vanhan dyttres, tämä Mirjami, ja miähes eik olk \nkoskan dakasin dull. Sendähde ei Harju-vaina tahtonn mittäm buhhu täst \navjoliitost eik moni tiädäkkän, girjotta hän, ett hän o oll naimsis. \nHän sano, ett todistukse ovap paperette joukos, mutt niit em mnää \ntiättvästengä viäl kerjenn lukema.\n\n-- Kyll me luata Harju sanoihi. -- Kaikk o sitt hyvim bäi, postmestar \npäätt.\n\n-- Ei mar olekka, kruunufoud siihe sanos. Mitä pahust me tee niitte \nlastevaunutte ja se lapsesängy ja kattlatte ja posliinvauvatten gans?\n\n-- Nii ei teijä lahjoistan mittä ol, mutt mnuu suksen ja koipkengän \ngelppavakki vähä seivakkast, kehuskel inssinöör.\n\n-- No nii. Ylppeill vähemi. Kyll snuu olis tarppeks naurett, jos Mirjam \nolisiki ollp piän laps.\n\n-- Ja naureta sittengi, sillett kyll se vaan gaupungis kuuluiks tlee, \nett inssinöör alkkuas ost suksek kahde vuade vanhallf flikklapsell, \nvaikk se sitt vasto häne luuloas muutusikin däyskasvuseks frööknäks.\n\n-- Ei riidells semsist, kruuufoud sanos, muttko sinä aikank, ko Mirjam \nlaitta ruakka, ni mes siiräm bois häne huanestas kaikk tarppettoma \nalstandi. Mutt mihi nep panna, maister?\n\n-- En ymmär. -- -- Mutt nosteta ne ny alkku vaikk mnuun dyähuanessen.\n\nJa sitt äijäs siirsivä yhtäkki lapsevaunu ja lapsesängy ja \nsterilisoimiskattla ja posliinvauvase maistrin dyähuanesse ja jatkovas \nse jälkken gaikes rauhas skruuvpeliäs.\n\nMutt köökis Mirjam kokkas, nii ett vähä henkki ol. Hän järjest \nruakpöydä oikke juhlkunttoho ja vaikkei hän niin montta lai ruakka \nkerjennykkä saaman doime, ni ol se sijan gaikk, mitä hänell ol \ntarjottavans, semssi ruakki, ko olivak kraunufoudi miäle. Ruakpuadi \nfrou ol ilmottann Miijamill kruunufoudi miälrua, nii ett ei oll lainkka \nihme, ett kruunufoud ol valla ihmeisäs ja tahkos kässiäs tytyväisydest, \nko hän näk, mitä kaikki pöydäs ol. Ja ko Mirjam lämmjäks ruaks sitt \nviäl tarjos täytetty spanjalaist sipuli, niin gruunufoud ihmettel,\nett kaittelmus, ko ihmisten gaikk kohtalo ohja, pitä sendä \nvanhoistpojistakki nii hellä huald, ett se sillon go Lovisa om bois, \nlähettä heills semsen gasvatustyttren, go heijä Mirjamis näky olevas.\n\nJa tytyväise oliva nek kolm muutakkin gvarteti jäsend, vaikkei he \nilmottannt tytyväisyttäs nii ylittvuatavast kon gruunufound.\n\nMutt Miijam pyys maistri valvoma, ettei postmestar ja inssinöör ja \neritottengin gruunufoud saat turmell händ liiallk kehumisell ja \nhemmottamisell.\n\n-- Se o oikke ajateltt. Snää olek kuulem järkeväs flikk ja mnää luule, \nett met tlee hyvin doimen doinen doisen gans, vastas maister siihe ja \nol tyytyväine hängi.\n\nKon gruunufoud ja postmestar ja inssinöör sitt yhdes seoras meniväk \nkotti, niin gruunufoud ei puhunn mistä muust ko Mirjamist, kehus händ \nkaikin davo ja sanos viime:\n\n-- Semmost kiltti flikka olis oll hausk kasvattap piänest astikk.\n\n-- Javissi, postmestar siihe sanos.\n\n-- Ei ol lainkka sanott, ett hänest sillo olis tull näin giltti flikka, \ntuumail inssinöör. Mnuu miälestän o hyvä näi.\n\n-- Miksei olis tullk, ko meit olis oll neli händ ohjamas.\n\nSeoravanp päevän ol kaupungilaisillk kovast lysti kvartetin \ngustanuksell. Nauretti stää, ett heijäm biän kasvatuslapses ol nii äkki \nsuureks kasvann ja ihmeteltti, ett mihi he nyp paneva lastevaunus, \npiäne sänkkys ja riäskkattlas ja posliinvauvases.\n\nVanhappoja ei oltt tiätvännäs semsist. He olivat tytyväissi oloihis ja \nylppjöit, kauhja ylppjöit kasvatustyttrestäs.\n\nMutt sitt käve nii, ett yks päev kruunufoud men dervettämä hyvä \nystvätäs handelsman Brummeri ja ko hän siälläkkim buhel, kui hauska \nheillp vanhoillppojill ny on, go heill on gasvaturtytär ja nii \nerinomanen gasvatustytär, ni Brummeri frou sanos:\n\n-- Älkkä ottakk stää kasvatusjuttu niin huakkjaks. Mnää en, näättäk, \nymmär lainkkan, guit te ruppet tleema siint toime, jos ett pyyd jotta \nfroua avuksen. Semse flikan gasvatukses tarvita vaimihmse appu kans.\n\n-- Omb meill Lovisa.\n\n-- On gyll ja hän o hyvä ihmne. Mutt kyll siint tarvitais joku \nsivistynn vaimihmnen gans.\n\n-- No, kaikki ny viäl.\n\n-- Nii, niin, gaikki ny viäl kruunufoud sano. Mutt saatt nähd, ett em \nmnää puhelt turhi. -- Ja sitt viäl yks asi, kuik kauan de luulett \nsaavam bittäs se Mirjamin. Mnää ole nähn häne ja hänest luppa tull \noikken gaunis flikk. Hän viädän deijän gäsistän, ajattle mnää, jo parin \ngolme vuadem bääst.\n\n-- Siunakko! Viädä meild! -- Kuka häne veis?\n\n-- Se ko nai häne.\n\n-- Nai häne! -- -- Mirjam naimsis!\n\n-- Nii juur. Semmost tapattu täsä mailmas. -- Ja olettak tek, \nkruunufoud, tull ajatelluks, ett ko hänest hiljaksis on dullk kaunis \nneitsykäine, niin de yks kaunis päev olett kaikk neli rakastunn hänehe \nja sillo vast o viimine villitys paheve ko ensmäine. Sillo on gvartett \nhajallas. Uskokka mnuu sanan.\n\n-- Kyll tef frou ossat maalat paholaise seinähä. -- Me rakastunnu \nMirjamihi! Me vanha miähe!\n\n-- Ett te ol nii rutivanhoj viäl yksikkä. -- Inssinöör o stää paitt \nviäl hyvi nuar. Parhas naimiäs.\n\nKruunufoud tul levottomaks ja kattel avuttoma näkösen Brummeri frouva, \nja tämä jatko:\n\n-- Sillaill oikke asja ova. Te vanhappoja olett nyt tavallas tullp \nperhelisiks miähiks ja teijä elämäsän on dapattuns suur muutos. \nVanhoinppoikint teill oliva vaan deijä omas surun ja murhen gannettavan \nja ilon nautittavan, mutt perheline ihmne joutu kandama myäs perhe \njäsenette murhe ja huale, niingo hän doiseld pualeld saa jakka heijä \nmenestykses ja ilos. Teijä elämän o nys saannp pali enemä sisälyst ko \nenne ja se asi teke teijä onnelisemaks ko enne. Mutt teijän däyty \ntiättäk, kruunufoud, ett perhelise ihmse elämäs o mond mutka enemän go \nyksnäise ihmse elämäs. Älkkä ottak stää kasvatukse asja niingo se olis \njotta hauska leikki. Siint tlee mond vakava kysymyst teijä ettem, bali \nvakavamppi ko luulettka.\n\n-- Te mar ny vast taedatt peljättä ihmse. -- Mnuun däyty lähti maister \nVestbergin dyäm buheleman gaikest siit, mitä te olett sanonn. -- Hyväst \nny vaa. -- Jumala halttu. -- Ei olis pois tiäld, vaikk kiitäisitt mnuu \nsiit, mitä mnää olem buhunnt teill, lisäs Brummeri frouv ja nauro.\n\nMutt ei kruunufoud kerjennk kuulema näit viimissi sanoj, hän ol sillo \njo matkall maistrin dyyjö.\n\nJa kyll äijills sitt ol tarppeks fundeeramist, kon gruunufoud ol \nselittänn, mitä kaikki Brummeri frouv ol sanonn. Sai siink kruunufoud \nkerrangin graappit tukkatas ja mond priissi maister sai pistä nokkahas, \nennengo heills selkes, ett niis Brummeri frouva jutuis om berä ja ett \nse o sange montta sortti mahdolisutt fölisäs kuljettav parsell se \nkvartetin gasvatustytär.\n\n\n\n"]