[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fDFcz2n8nYPOOIEOM5G-u9FDwhmnEPXsF6A5K2gwQ71w":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":11,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":20,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":23,"gutenbergSummary":25,"gutenbergTranslators":26,"gutenbergDownloadCount":27,"aiDescription":28,"preamble":29,"content":30},172,"Papin perhe; Hän on Sysmästä; Spiritistinen istunto","Canth, Minna",1844,1897,"172-canth-minna-papin-perhe-han-on-sysmasta-spiritistinen-istunto","172__Canth_Minna__Papin_perhe;_Hän_on_Sysmästä;_Spiritistinen_istunto",null,"naytelma",[],[],"fi",1891,31941,189556,false,13165,[22],"Finnish drama",[24],"Plays/Films/Dramas","\"Papin perhe; Hän on Sysmästä; Spiritistinen istunto\" by Minna Canth is a play in four acts written during the late 19th century. The story unfolds within the Valtari family's household, exploring themes of familial relationships, societal expectations, and personal aspirations through the lives of its members, particularly young Maiju, who dreams of becoming an actress.  The opening of this play introduces various characters in the Valtari household, including Pastor Henrik Valtari and his family. Maiju is portrayed as a spirited young girl, eagerly preparing for her siblings' return while balancing her playful nature with her responsibilities. Her mother, Elisabeth, expresses concern for the upcoming visit and insists on getting things ready. The scene builds tension as Maiju's youthful exuberance clashes with her father's expectations, revealing both her inner ambitions and the societal constraints she faces. Throughout the dialogue, humor and familial dynamics are explored, setting the stage for the unfolding drama centered around Maiju's desire to pursue acting, which challenges the traditional views held by her father and the community. (This is an automatically generated summary.)",[],438,"Kolmen näytelmän kokoelma sisältää perhedraaman Papin perhe sekä komediat Hän on Sysmästä ja Spiritistinen istunto. Teoksissa tarkastellaan sukupolvien välisiä aatteellisia ristiriitoja, vanhoillisen isän ja itsenäistyvien lasten suhdetta sekä 1800-luvun lopun yhteiskunnallisia virtauksia.","Minna Canthin 'Papin perhe'; 'Hän on Sysmästä'; 'Spiritistinen istunto'\non Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 172. E-kirja on public domainissa\nsekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia\nkirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","PAPIN PERHE; HÄN ON SYSMÄSTÄ; SPIRITISTINEN ISTUNTO\n\nKirj.\n\nMinna Canth\n\n\nOtava, Helsinki, 1920 (1891-94).\n\n\n\n\n\n\nPAPIN PERHE\n\nNäytelmä neljässä näytöksessä\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nPASTORI HENRIK VALTARI.\nELISABETH, hänen rouvansa.\nJUSSI VALTARI, heidän poikansa, ylioppilas.\nHANNA,  |  heidän tyttäriään.\nMAIJU,  |\nTEUVO RASTAS, ylioppilas.\nROUVA SAVÉN.\nNEITI VUORIO.\nMARTHA, palvelija Valtarin perheessä.\nVOSSIKKA.\nKIRJAPAINON POIKA.\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\n(Sali, vakavaan asuun sisustettu. Perällä ovi eteiseen, vasemmalla\npastorin huoneesen, oikealla ruokasaliin vasemmanpuolisesta ovesta\netunäyttämölle päin ikkuna ja korkeita kasvia. Perempänä seinäkello.\n\nMaiju heittelee palloa. Hänen käsityönsä, suuri, kirjava matto, on\npudonnut tuolilta lattiaan.)\n\nELISABETH (huutaa oikealta) Maijuu!\n\nMAIJU (keskeyttämättä). Jaha, mamma?\n\nELISABETH. Oletko siellä?\n\nMAIJU. Olen, olen.\n\nELISABETH. Tulepa tänne vähäisen.\n\nMAIJU. Koht'sillään--heti paikalla--\n\nELISABETH. Mitä sinä teet siellä?\n\nMAIJU. En juuri mitään, mamma.--En ikinäs mitään pikkuisen ... ilman\naikojani--\n\nELISABETH. Joudu sitten!\n\nMAIJU. Kyllä, kyllä. Kun minä vaan lopetan tämän ... ei se kestä enää\nminuttiakaan ... yks', kaks', kolme, neljä, viis, kuus, seitsemän,\nkahdeksan...\n\nELISABETH (tulee). Mitä maailman päivinä--? Kas niin, arvasinhan sen--\npalloa sinä taas lyöt!\n\nMAIJU. (keskeyttämättä).--yksitoista, kaksitoista, kolmetoista,\nneljätoista, viisitoista, kuusitoista, seitsemäntoista--\n\nELISABETH. Heitä nyt tuo. Hyvä lapsi, mitä sinä ajattelet, semmoinen\nkiire kun on.\n\nMAIJU.--neljäkolmatta, viisikolmatta, kuusikolmatta, seitsemänkolmatta--\n\nELISABETH. Etkö sinä kuule, Maiju?\n\nMAIJU.--kahdeksankolmatta--voih, nyt se meni! ja se oli mamman syy,\nminä olen aina ennen saanut sata täyteen, mutta kun mamma tuli siihen\nkeskeyttämään. Ei anneta minun milloinkaan rauhassa päästä yhtä ainoata\npeliä loppuun, vaikka se ei kestäisi kuin neljänneksen tuntia\nkorkeintaan.\n\nELISABETH. Sinä et ollenkaan ajattele, mitä kaikkea meillä vielä on\ntehtävänä siksi kuin Jussi ja Hanna tulevat.\n\nMAIJU. Huomiseen ennättää jos mitä.\n\nELISABETH. Onko sinulla edes matto jo valmiina?\n\nMAIJU. Tänä iltana minä sen lopetan yks' kaks'.\n\nELISABETH. Yks' kaks'! Niin sinä aina sanot ja joka kerta tulee\nkumminkin lopulta tulinen kiire.\n\nMAIJU. Mamma nyt ei hätäilisi.--Aamulla leivotaan peparkakut, niin ovat\ntuoreita ja hyviä heidän tulemaansa.\n\nELISABETH. Pane nyt pois tuo pallo, se minua ihan kiusaa.\n\nMAIJU. Panenhan minä.\n\nELISABETH. Suuri tyttö ja viitsii leikkiä vielä aivan kuin pieni lapsi.\n\nMAIJU (panee pallon pois). \"Suuri tyttö!\" Hyvä! muistaako mamma nyt,\nettä itse on sanonut minua suureksi tytöksi?\n\nELISABETH. Muistan, tietysti.\n\nMAIJU. Ettei enää sanota, kun huvituksiin pyrin: \"Mitä? Lapsihan sinä\nvielä olet!\"\n\nELISABETH. Niin, mutta sehän on vallan toinen asia.\n\nMAIJU. Mitä varten toinen asia? Joko minä olen lapsi, taikka minä en\nole lapsi--\n\nELISABETH. Eläkä nyt intä siellä suotta. Katsotaanpas tätä mattoa.\nMutta--hyvänen aika--täällähän on vielä ommeltavaa kuinka ja paljon.\n\nMAIJU. Puolessa tunnissa se on tehty.\n\nELISABETH. Ehkä minä tämän otan huostaan.\n\nMAIJU. Ei, mamma antaa tänne, kyllä minä sen itse lopetan.\n\nELISABETH. Mene sinä ennemmin asialle. Pitäisi saada toppa sokuria ja\nleiviskä kahvia kotiin.\n\nMAIJU. Eikös Martha sitä--\n\nELISABETH. Hän on laittamassa Jussin kammaria.\n\nMAIJU.. Ahah! No, menenmähän sitten minä.\n\nELISABETH. Mutta katso että antavat Helsingin electa sokuria ja prima\nvehnäjauhoja.\n\nMAIJU. Prima, sinileima--ymmärrän, herra katteini!\n\nELISABETH. Eläkä viivy kauvan.\n\nMAIJU (menee eteiseen). En!\n\nELISABETH. Semmoinen tuulihattu!\n\nMAIJU (hattu päässä, katsoo ovesta). Sanoiko mamma mitään?\n\nELISABETH. Sanoin, että--olet tuulihattu.\n\nMAIJU. Mutta enpäs ole tuulihattu. Vai olenkosta?--Mamma ottaa sen\nsanan takaisin, muuten en lähdekään.--Enhän ole tuulihattu?\n\nELISABETH. No, et ole, et. Menehän nyt!\n\nMAIJU. Ja saanko puhella puoli minuttia, jos sattuu joku tytöistä\ntulemaan vastaan?\n\nELISABETH. Kyllä puoli minuttia, kunhan et enemmän.\n\nMAIJU. Ei enemmän, puoli minuttia vaan. (Menee.)\n\nELISABETH (neuloo kiireellisesti). Henrik varmaankin nukkuu, koska\nsieltä ei kuulu mitään.\n\nMARTHA (oikealta, paljain jaloin, lyhyt hame nostettu kupeilta ylös,\nhihat käärityt yli kyynärpäiden). Nyt se on sitä myöten valmis. Minä\npuolestani en voi sille enää muuta.\n\nELISABETH. Onko lattia vaan hyväksi luututtu?\n\nMARTHA. Hyväksi, kerrassa! ja ikkunat pesty, pölyt pyyhityt, ovet ja\npihtipielet kaikki hangatut puhtaiksi. Saa kait Jussi herra tulla\nvaikka tällä hetkellä.\n\nELISABETH. Ei vielä, ennenkuin tämä mattokin joutuu.\n\nMARTHA. No, sen pitää rouvan laittaa pian.\n\nELISABETH. Niinhän olisi tarkoitus.--Mutta nyt varmaan joku tulee?\n\nMARTHA. Herra Jumala, jos tähän vielä vieraita lykkää--\n\nELISABETH. Martha, Martha! Kuinka on toinen käsky?\n\nMARTHA. Sitähän minä tässä jouvan muistelemaan.\n\nMAIJU (kukkia ja kirje kädessä). Mamma, mamma, minä sain kirjeen\nJussilta. Ette usko, mitä hän kirjoittaa, hyvä ihme, kuinka hauskaa,\nminä ihan kuolen ilosta. (Nauraa ja tanssii.)\n\nMARTHA. Onko kihloissa?\n\nMAIJU. Ei, ei, ei, hauskempaa.--hauskempaa! Koettakaa arvata.\n\nELISABETH. Hiljaa,--hiljaa, pappa taitaa nukkua.--No, mitä hän\nkirjoittaa?\n\nMAIJU. Tulevat molemmat sekä Hanna että Jussi jo tänä iltana. Ja Jussi\ntuo toverin mukanaan--mamma arvaa, kenen.\n\nELISABETH. Mistäpä minä--\n\nMAIJU. Niin, ei mamma häntä tunnekaan. Mutta minä olen laittanut\nhänelle Jussia myöten terveisiä.\n\nELISABETH. Tuntemattomalle--?\n\nMAIJU. No, niin no, kun hänkin on laittanut minulle.\n\nELISABETH. Nimi--?\n\nMAIJU. Teuvo Rastas. Eikö ole kaunis nimi? Teuvo Rastas. Mitä, mamma?\nOnko, mamma?\n\nELISABETH. No, onhan tuo.\n\nMARTHA. Meillekö tulee kortteeria?\n\nMAIJU. Meille tietysti, eikös niin, mamma?\n\nELISABETH. Kuinkas muuten. Kaiketi Jussi on häntä pyytänyt luokseen.\n\nMAIJU. Siltä se kuuluu hänen kirjeessään. Voi ihmettä, kun tulevat jo\ntänä iltana!\n\nMARTHA. Vai tänne kortteeria! Sitten on taas uusi työ! Toinen sänky\nnostettava Jussi herran kammariin, matrassit, tyynyt, peitteet alas\nvinniltä--juutas kaikkiakin.\n\nMAIJU. Martha kulta, pianhan se on tehty. Minä tulen auttamaan, jahka\nvaan olen järjestänyt nämä kukat.\n\nMARTHA. Juuri kun luulin saaneeni valmiiksi--perhana, kuinka pistää\nvihakseni. (Survaisee vihaisesti pari tuolia syrjään ja menee oikeaan.)\n\nMAIJU. Taivasten taivaat, kuinka kauniita nuo ruusut ovat. Katsokaas,\nmamma!\n\nELISABETH. Kauniita ovat.\n\nMAIJU (rallattelee).\n\n    \"Pappa tahtoi rikasta,\n    ja mamma tahtoi rakasta,\n    ja minä tahdoin komeanlaista.\"--\n\nPASTORI (ääntää vasemmalta).--Maiju!\n\nMAIJU. \"Komean kynnet ne--\"\n\nELISABETH. St!--! Hiljaa, pappa varmaan äänsi siellä.\n\nMAIJU. (herkiää ja kuuntelee). Eikä ääntänyt, mamma vaan suotta pelkää.\nTämä on ihan uusi laulu, mamma, hyvin soma. Opin sen tämä yhtenä\npäivänä pieneltä pojalta tuolla kadulla:--Kuulkaahan!\n\nELISABETH. Mutta sinä herätät papan.\n\nMAIJU. Enkä herätä, kun laulan hiljaa. (Hän laulaa ensin hiljaa, mutta\nsitten jo kohta täyteen ääneen.)\n\n    \"Pappa tahtoi rikasta,\n    ja mamma tahtoi rakasta,\n    ja minä tahdoin komeanlaista.\"--\n    Komean kynnet ne kauvaksi loistaa,\n    vaan raha on kuluvaista.\"\n\nPASTORI (kammaristaan). Maiju, Maiju!\n\nELISABETH. Näetkös nyt!\n\nPASTORI (tulee sisään). Mitä rekilauluja sinä täällä laulelet?\nSopivatko ne mielestäsi nuorelle tytölle, tuommoiset?--Koska sinä, hyvä\nlapsi, opit vähän säädyllisyyttä, koska, sano?\n\nMAIJU. En tiedä.--Ehkä sitten, kun tulen hyvin, hyvin vanhaksi.\n\nPASTORI (vakavasti). Ei, nyt sinun täytyy jo muuttaa tapoja, ja muuttaa\noikein toden perästä. Seitsentoistavuotias tyttö ei saa olla kuin\nvallaton poikanulikka. Paina se mieleesi ja katso, ettei minun\nalituisesti tarvitse sinua muistuttaa.\n\nMAIJU (painaa päänsä alas ja hypistelee kukkia).\n\nPASTORI. No niin, minä oikeastaan ajattelin lähettää sinua asialle.\nRouva Savén kysyy tässä kirjeessä, jos meille sopii tänä iltana tulla\nlähetysseuran ompelu-iltaan, ja pyytää minua siellä lukemaan tai\npuhumaan jotain.\n\nMAIJU. Tänä iltana?\n\nPASTORI. Niin, tänä iltana. Menet hänen luokseen ja sanot, että teen\nsen vallan mielelläni, mutta en voi päästä sinne ennen kuin vähän\nmyöhemmällä, tuossa kahdeksan seudussa. Te tietysti lähdette täältä\nkuuden aikaan niinkuin tavallisesti.\n\nMAIJU. Emmehän me tänä iltana voi lähteä ensinkään.\n\nPASTORI. Ette voi lähteä?--Kuinka?\n\nELISABETH. Jussi ja Hanna tulevat \"Elias Lönnrotissa\". Sinä et sitä\nvielä tiedäkään.\n\nMAIJU. Ja Jussi tuo yhden toverin mukanaan.\n\nPASTORI. Vai niin!--Vai jo ne tänä iltana--Mutta mitä se estäisi? He\nvoivat tulla sinne myös.\n\nMAIJU. He eivät tule, siitä olen varma.\n\nELISABETH. Näin ensi iltana varsinkaan.\n\nPASTORI. Miksi eivät tulisi? Saavathan nähdä siellä vanhoja tuttuja.\n\nMAIJU. Täti Savénin ja täti Emilian? Mistä he nyt välittäisivät, jotka\novat niin vanhurskaita ja ikäviä, että oikein hirvittää--\n\nELISABETH. Maiju, Maiju--!\n\nPASTORI. Kaunista! Totta tosiaan, en tiedä enää, mitä sanon. Onko\nkuultu ennen nuoren tytön suusta tuommoista herjausta,--äitinsä\nystävistä, omista kummistaan vielä lisäksi!--\"Vanhurskaita ja ikäviä!\"\nNuo ainoat sanat paljastavat koko sinun sydämesi.\n\nELISABETH. Hän on vielä niin lapsellinen ja ajattelematon, Maiju\nraukka.\n\nPASTORI. Kevytmielisyyttä tuo on, ei lapsellisuutta. Kevytmielisyyttä\nja pahanilkisyyttä.\n\nMAIJU. Ovathan nekin pahanilkisiä ja parjaavathan nekin ihmisiä.\n(Puoleksi itkien.) Ja valehtelevat ja juoruavat enemmän kuin ketkään\nmuut.\n\nELISABETH. Hillitse itseäsi, hyvä lapsi.\n\nPASTORI. Sinä tulet tänä iltana ompeluseuraan ja kerrot minun kuulleni\ntäti Savénille ja täti Emilialle, mitä olet heistä puhunut, ja pyydät\nanteeksi. Ymmärrätkös?--\n\nMAIJU (painautuu alas ja itkee kovemmin.)\n\nPASTORI (kääntyy Elisabethiin). Minä menen \"Aamuruskon\" toimistoon.\nLähetä sana, jos sattuu joku tärkeämpi asia. (Menee eteiseen.)\n\nELISABETH. Kuinka sinä menit sillä lailla puhumaan papalle?\n\nMAIJU. Kun he ovat semmoisia, minkä minä sille taidan, kun he ovat!--\nEikö mamma muista, kuinka he silloin yhdenkin kerran väittivät Anni\nTavastin ja Olga Nyströmin--\n\nELISABETH. Ooh, tuo vanha juttu!\n\nMAIJU. Niin, ja se oli kaikki pelkkää valhetta, minä tiedän sen ihan\nvarmaan,--pelkkää valhetta kaikki tyyni!\n\nELISABETH. Elä käytä semmoisia sanoja kuin--\"valhetta\". He erehtyivät--\n\nMAIJU. He valehtelivat, ihan tahallaan valehtelivat, ja sen ovat\ntehneet monta kertaa. Ja minä en pyydä heiltä anteeksi, en vaikka!\nPyytäkööt ensin he anteeksi. Anni Tavastilta ja Olga Nyströmiltä\n\nELISABETH. St, hiljaa, hiljaa! Kyllä sinun täytyy, lapseni, totella\npappaa. Ja herkiä itkemästä nyt, muuten silmäsi turpoavat. \"Elias\nLönnrot\" saattaa tulla tuossa paikassa.--Kas niin, nyt on minulla matto\nvalmis, mutta sinun kukkasi ovat vielä kaikki hajallaan. Laita ne\nvaassiin sillä aikaa, kun minä vien tätä Jussin kammariin.\n\nMAIJU. Olkoot, minä vähät! En huoli enää mistään, enkä laula enää\nmilloinkaan. Enkä ole milloinkaan iloinen. Turjotan vain ja laitan\nnaaman yhtä happameksi kuin täti Savéninkin on--sitten ei mahda papalla\nenää olla mitään sanomista. Tämmöiseksi, näin!\n\nELISABETH. Ja itselläsi mahtaa silloin olla hyvin hauska--sinä\npahankurinen lapsi.\n\nMAIJU. Katsokaa, mamma! Olenko nyt hyvin kaunis?\n\nELISABETH. Olet, vallan erinomainen. Varmaan saisit harakatkin\nnauramaan. (Menee oikeaan.)\n\nMAIJU. Mutta enköhän vaan nyt tee sitä, jota olen aikonutkin? Että\nkirjoitan tohtori Bergbomille ja pyrin suomalaiseen teaatteriin\nnäyttelijäksi? Topp! Se on päätetty asia! Martha! Mihinkä se taas on\nvienyt minulta paperit ja kynät ja musteet?--Martha, Martha, Martha!\n\nMARTHA (oikealta). Hoi, hoi? Mikä siellä on hätänä?\n\nMAIJU. Pian tänne! Niinkuin olisitte jo!\n\nMARTHA (tulee). No, herra siunaa--\n\nMAIJU. Mihin te taas olette kätkenyt minulta paperit ja kaikki\nkirjoitus-verstaat, kun niitä ei näy missään?\n\nMARTHA. Ja mitäs te niitä aina tänne kuletatte? Onko niihen paikka\nsalin pöyvällä--onkoo jo vaan? (Ottaa ne esille etagerilta, kirjojen\ntakaa.)--Tässä ne nyt ovat. (Hän tuo ne toiselle pöydälle.)\n\nMAIJU. Elkäähän menkö, saatte viedä tästä kirjeen samalla\npostilaatikkoon.\n\nMARTHA (menee sohvapöydän luokse). Kyllä olette pitänyt kaunista siivoa\ntaas. Ei totta jouva muuta kuin teijän jälkiänne korjaamaan.--Mitä\nnäitä tarvihti tähän pöyvälle riputella? Eikö ollut yhtä hyvä panna\nvaassiin heti? (Työntelee ne sikinsokin vaasseihin.)\n\nMAIJU (kirjoittaa ja lukee sitten ääneen). \"Kunnioitettava herra\ntohtori! Täten saan nöyrimmästi kysyä, jos haluaisitte ottaa minut\nsuomalaiseen teaatteriin. Olen seitsemäntoista vuotias ja täkäläisen\ntyttökoulun läpikäynyt.--Pyydän suosiollista vastausta mitä pikimmin.\nKunnioituksella: Maiju Valtari.\"--Hyvä on. (Panee sen kuoreen,\nkirjoittaa päällekirjoituksen ja painaa postimerkin päälle.) Martha,--\ntässä!\n\nMARTHA. Lindqvistinkö laatikkoon?\n\nMAIJU. Niin,--sinne, sinne! ja sukkelasti nyt.\n\nMARTHA. Ei tuossa niin kiire liene, ettei mennä kerkiä. (Menee\noikeaan.)\n\nMAIJU. Huomenna se on perillä ja ylihuomenna ehkä saan jo vastauksen.--\nJos käskee minun tulemaan heti--entä sitten? Mitä sanovat pappa ja\nmamma? Ja Hanna ja Jussi?--Ja kaikki muut?--Mitä ne sanovat?--\n\nELISABETH (tulee oikealta). Eiköhän vaan tullut \"Elias Lönnrot\", koska\nsiellä vossikat niin ajavat rantaan?\n\nMAIJU. Tehty mik' on tehty!--Kirje on laatikossa, en sitä enää saa\ntakaisin, vaikka tahtoisinkin.\n\nELISABETH. Kuuletko sinä?\n\nMAIJU. Mitä mamma sanoi?\n\nELISABETH. Hyvänen aika!' Tuolla tavallako sinä nyt olet laitellut nuo\nkukat?\n\nMAIJU. Millä ta-?--Kas, sitä Marthaa!\n\nELISABETH (järjestelee niitä). No--kyllä minä ihmettelen! Aivanhan sinä\nolet päästä pyörällä.\n\nMAIJU. Mamma, rakas kulta!--(nauraen) Marthahan ne näin laitteli.\n\nMARTHA (ovelta). Tulevat, tulevat!\n\nMAIJU. Ketkä!\n\nMARTHA. Hanna,--Jussi,--herra Jumala, vielä kysyy! Kun ovat jo pihassa.\n(Vetää päänsä takaisin.)\n\nMAIJU. Narraa!--Mamma, olisikohan--\n\nELISABETH. No, sitähän minä jo äsken sanoin.--Tuossa ne ovat!\n\nHANNA (tulee juosten eteisestä). Päivää, päivää!\n\nMAIJU. Hyvä ihme--Hanna!\n\nELISABETH. Terve! mitä sinulle kuuluu, lapsi?\n\nHANNA (juosten toisen sylistä toisen syliin). Ei kuin hyvää, paljasta\nhyvää! Olen kuin taivaassa.--Pahankuriset, kun ette tulleet edes\nvastaanottamaan.\n\nMAIJU. Mitäs, kun emme tienneet.--Oletko sinä nyt tosiaan siinä? En\ntahdo uskoa silmiäni. Hanna, annas kun katson sinua!\n\nHANNA. Katso, katso!\n\nMAIJU. Niin, sinä se olet, sinä itse! Sinä, sinä si--\n\nHANNA. Aa--aa--sinä puristat minut kuoliaaksi! Herkiä jo, hyvä lapsi,\nmuuten menee henki.\n\nELISABETH. Tule nyt tänne, että minäkin saan nähdä, tänne sohvaan\nistumaan.\n\nHANNA. Ette usko, kuinka hauskaa on päästä kotiin!--En minä malta,\nmamma, istua, en, en!\n\nMAIJU. Mutta minä kun en vieläkään tahdo saada päähäni, että Hanna on\ntuossa! Että, hän tosiaankin on tuossa! Olen kuin pyörryksissä.\n\nELISABETH.--No, ja täällä tulee Jussi. Ajattelin juuri kysyä, mihin hän\njäi. (Jussi ja Teuvo tulevat. Laskevat eteiseen tavaroitaan.)\n\nJUSSI (eteisestä). Terveisiä Helsingistä!\n\nELISABETH. Kiitos, kiitos!\n\nMAIJU (juosten eteiseen häntä vastaan). Jussi!--Jussi, Jussi, Jussi!\n\nJUSSI. Pikku harakka! Vieläkö sinä osaat lentää?--(Tuo häntä\ntanssittaen ja pyörittäen sisään.)\n\nMAIJU. Herranen aika, kuinka hauskaa! Nyt sitä pääsee elämään taas!\nOikein sydämensä pohjasta!\n\nJUSSI. Sen lupaan! Iloa ja riemua--!\n\nMAIJU. Iloa ja riemua! Ylös taivaasen asti.\n\nJUSSI. Päivää, mamma!\n\nELISABETH. Tervetultua kotiin!\n\nJUSSI. Kiitoksia! Ja tässä saan esittää mammalle toverini, Teuvo\nRastaan, joka on melkein yhdenlainen velikulta kuin minäkin.\n\nELISABETH. Tervetultua, herra Rastas!\n\nJUSSI. Käännypä tänne päin, Teuvo! Näes, tämä se on sisareni, Maiju,\naika hulivili--\n\nMAIJU. Hyi, Jussi, kun valehtelee.\n\nJUSSI. Josta isä-ukko turhaan on koettanut saada säädyllistä ja\nankara-arvoista. nuorta neitiä, englantilaiseen guvernantti-malliin.\n\nMAIJU. Elkää uskoko, herra Rastas, pelkkää lorua kaikki.\n\nTEUVO. Erinomaisen hauskaa tutustua!\n\nHANNA. Joka kohta entisellään. Ei mikään muuttunut!\n\nMAIJU. Ei, Jumala paratkoon! Ei, täällä milloinkaan muutoksia tapahdu.\nEi ole yhtä ainoata huonekalua edes ilmestynyt minun muistinaikaani. Ja\ntoinen päivä on aivan samanlainen kuin toinenkin. Ei niin että ihmeeksi\nmuuta eroitusta, kuin mikä päivällispöydässä ilmestyy, siellä kun,\nnäette, on vuoron puuroa, vuoron velliä, vuoron lihasoppaa ja niin\npoispäin.\n\nELISABETH. Kiitä luojaa siitä, lapseni.\n\nHANNA. Kyllä koti on hyvä, tiedätkös. Voi, kuinka se on hyvä! Jahkapa\nolisit vuodenkaan poikessa, Maiju, niin jo sen huomaisit.--Mutta, missä\npappa?\n\nELISABETH. Hän äsken ikään meni \"Aamuruskon\" toimistoon.\n\nJUSSI. Mitä? Kuuluuko pappa siihen lehteen?\n\nELISABETH. Ei juuri suorastaan.\n\nJUSSI. No, sitähän minäkin.\n\nELISABETH. Mutta kyllä hän siihen usein kirjoittaa.\n\nJUSSI. Vai ovat ne houkutelleet isä-ukonkin mukaan. Kas vaan!\n\nTEUVO. Onhan se vallan luonnollista.\n\nMAIJU. Kuulkaa! Teidän olisi pitänyt tulla tänne viikkoa ennemmin, niin\nolisitte saaneet tanssia suomalaisella seuralla.\n\nTEUVO. Pidättekö te tanssista, neiti. Maiju?\n\nMAIJU. Pidän! ja kovasti! Tanssisin vaikka joka päivä, varsinkin\nmasurkkaa. Siihen olen hirveästi innostunut.\n\nHANNA Ja sinä osaat? Oletko käynyt masurkkakurssin?\n\nMAIJU. E--oho! Vai pappa olisi antanut! Ei, mutta minä opin niiltä,\njotka kävivät, ja seuralla tanssin kuin mies.\n\nTEUVO. Kuin mies?\n\nMAIJU. Kuin--kuin mestari, minä tarkoitin.\n\nJUSSI. Ja mamman kuullen sinä tuosta kerskaat?\n\nMAIJU (kietoo käsivartensa Elisabethin kaulaan) Mamman kuullen.\n\nJUSSI. Eikä mamma virka mitään?\n\nMAIJU. Ei mitään.\n\nELISABETH (hymyillen). Mitäpä se auttaisi.\n\nMAIJU. Mamma ei ole vaarallinen. Mamman kuullen saa puhua jos mitä.\nToista pappa--\n\nJUSSI. No niin, hän--?\n\nMAIJU. Pappa on semmoinen luja prinsiippi-ihminen, niinkuin tiedät.\n\nELISABETH. Jotako mamma ei ole?\n\nMAIJU. On, on, tietysti, onhan mammakin. Mutta mamma on niin herttainen\nja hyvä samalla.\n\nJUSSI. Jotako pappa ei ole?--Maiju rukka, sinä puhut itsesi pussiin\nvähän väliä.\n\nMAIJU. Kuinka sinä olet ilkeä? En puhu enää mitään, koska tartutaan\nkiinni jok'ainoaan sanaan.\n\nHANNA. Se on niin Jussin tapaista. Mutta elä ole milläsikään, kyllä hän\nsiltä on hyvä poika.\n\nJUSSI. Poika? Olenko minä poika?\n\nMAIJU. Sekös pisti!\n\nJUSSI. Muistaakseni olen neljä vuotta sinua vanhempi, Hanna.\n\nHANNA. (hymyillen). Saatatpa olla, ei sitä kaikin ajoin luulisi.\n\nMAIJU. Tytöt näetkös kun kehittyvät aikaisemmin.\n\nTEUVO. Hyvä, hyvä! Mitä osaat sanoa siihen, Jussi?\n\nJUSSI. Olkaa jo vaiti!\n\nMAIJU. Niin että meitä oikeastaan--voi pitää veljeämme vanhempina.\n\nJUSSI (yrittää ottaa häntä syliin). Sinuakinko?--Pikku lasta.\n\nMAIJU (pujahtaa pois). Eläs! Minä en olekaan enää mikään \"pikku lapsi\".\nMamma sen sanoi juuri tänään. Ja kohta saatte nähdä--\n\nJUSSI. No, hei! Mitähän nyt tapahtuneekaan?\n\nMAIJU. Kohta saatte nähdä, että minulla on enemmän itsenäisyyttä kuin\nyhdelläkään teistä.\n\nTEUVO. Ahaa--emansipatioonia!\n\nJUSSI. Varjele taivas! Joko rupeavat lapsetkin elämöimään! Eikö meillä\nollut ihan tarpeeksi naiskysymyksessä?--\n\nMAIJU. Jussi! Malta sinä\n\nJUSSI. Teuvo,--tule. pois! Muuten joudumme ojasta allikkoon,--\nnaiskysymyksestä Helsingissä laps'kysymykseen täällä.\n\nMAIJU. Minä en ole mikään lapsi, kuuletko sinä--\n\nJUSSI. Tule, tule--\n\nTEUVO (seuraa). Aivanko todella--?\n\nELISABETH. Ei, mutta--Jussi! Mihinkä nyt?\n\nJUSSI. Peseytymään, mamma. Ja tavaroitamme korjaamaan.\n\nELISABETH. No niin! Minä tulen näyttämään teille laatikot, joihin\nsaatte panna vaatteenne. (Menevät eteiseen.)\n\nMAIJU. Ähä! Täytyipäs Jussin ottaa käpälämäkeen. Täytyipäs, täytyipäs!\n\nHANNA. Anna heidän mennä, ja tule sinä kertomaan, mitä kaikkea täällä\non tapahtunut sill'aikaa!\n\nMAIJU. Mutta johan sinä sen kuulit! Ei mitään! Ei tuon taivaallista!--\nSinulla tuota lienee kertomista. Sieltä suuresta, avarasta maailmasta!\nVoi, jos pääsisin minäkin--! Niin, kuule--on minulla sentään jotain.\nJotain kumman kummaa. Mutta hst! se on suuri salaisuus.\n\nHANNA. Koskeeko meidän perhettä?\n\nMAIJU. Koskee, tiedätkös. Meidän perhettä se juuri koskeekin.\n\nHANNA. Mitä se sitten on? Voi, Maiju, sano pian!\n\nMAIJU. Jotain hyvin, hyvin merkillistä. Sinä et voi aavistaa--\n\nHANNA. Elä nyt kiusaa minua. Kerro jo!\n\nMAIJU. Uskallankohan? Sitä,--näes, ei tiedä vielä yksikään ihminen,\nmuuta kuin minä itse. Sano, osaatko olla vaiti?\n\nHANNA. Vielä kysyt. Tiedät sen entiseltäkin.\n\nMAIJU.. Hst! Elä puhu niin kovaa! Ettei vaan kukaan kuulisi. Odotas,\nkun katson, eikö ole Martha tuolla oven takana. Hän siellä seisoo\nvälistä kurkkimassa. (Katsoo ruokasaliin.) Eipä ole. No niin korvas\nauki, nyt, sen sanon: (juhlallisessa asennossa)--minä aijon mennä\nteaatteriin. Ruveta näyttelijäksi, ymmärrätkös.\n\nHANNA. Sinä? Elä nyt!\n\nMAIJU. Olen jo kirjoittanut tohtori Bergbomille ja odotan vastausta\nmitä pikimmin.\n\nHANNA. Mutta, Maiju) Sinä narraat?\n\nMAIJU. Uskot tai et.--Minä en narraa.\n\nHANNA. Mitä sinä ajattelet? Tietääkö mamma?\n\nMAIJU (heittäytyy sohvaan). Ei, herran tähden, ei tiedä kukaan, johan\nsen sanoin. Ja sinä et saa hiiskahtaa sanaakaan, et ainoallekaan\nihmiselle, muista se! Sitten vasta ilmoitan papalle ja mammalle, kun\nkaikki on selvillä. Huuh uuh--tulkoon silloin koko myrsky yhtä haavaa.\n\nHANNA. Hepä kieltävät jyrkästi, siitä voit olla varma.\n\nMAIJU. Kieltäkööt! Minä menen sittenkin.\n\nHANNA. Ja milloin olet tuon päähäsi saanut?\n\nMAIJU. Oöh, se on siellä pyörinyt jo kauvan aikaa. Siitä saakka, kun\nkoulussa kerran Lucie-juhlana näyteltiin \"Prinsessa Törnroosaa\", ja\nminä siinä onnistuin niin hyvin, että kaikki ihmettelivät. Pappa oli\nvihainen, kun sai sen tietää, ja iski johtajattaren kimppuun kuin\nsyötävä--\n\nHANNA (hymyillen). Herra ihme, kuinka sinä puhut!\n\nMAIJU. Mutta \"hast du mein kirjavajalkainen vasikka gesehen\", se oli\nliian myöhäistä: minä jo tiesin, miksi minä olin luotu, ja mikä minun\ntehtäväni tässä elämässä on!\n\nHANNA. Tuosta ainoasta kerrasta sen päätät?\n\nMAIJU. Ei, laps' kulta, minä olen sen jälkeen näytellyt joka päivä.\n\nHANNA. Näytellyt? Missä? Kenen kanssa?\n\nMAIJU. Yksikseni, täällä kotona. Tai oikeammin näiden kasvien ja\nhuonekalujen kanssa. Tuo ficus tuolla on tavallisesti ollut\nrakastajana.--Komea rakastaja--eikö totta?--Ja se on minulle niin\nuskollinen--ihan niinkuin minäkin sille.\n\nHANNA. Kyllä olet lapsellinen!\n\nMAIJU. Ajatteles, mitä tapahtui kerran. Minä näyttelen Juliana\npuutarha-kohtauksessa. Olen nostanut tään nojatuolin pöydälle ja\nkiipeän sinne ylös. Karmi on ikkunalautana ja ficus seisoo Romeona\nalhaalla lattialla. En kuolemakseni tiennyt että pappa oli kotona.\nDeklameeraan sitten innoissani:\n\n    \"--Oi, armas Romeo,\n    jos lemmit, niin se suoraan lausu; tai\n    jos liian pian voitetuks' mun luulet,\n    rupean tylyks', häijyks', kiellon annan,\n    kun kosit; muuten en, en millään lailla.\"\n\n--En kuule ensinkään, kun pappa avaa oven ja seisoo takanani. \"Mitä\nkummaa sinä täällä vehkeilet?\" kaikuu karskea ääni takanani. Minä alas\nsemmoista hamppua, että olin päälleni lentää.\n\nHANNA. Noo? Ja sitten?\n\nMAIJU. Ei sen enempää.--Nostin kauniisti Romeoni paikoilleen tuonne ja\nhajoitin balkongin.\n\nHANNA (nauraa).\n\nMAIJU. Sinä vaan naurat. Mutta annahan olla, minusta vielä tulee\njotain. Jotain suurta!\n\nHANNA (vakavana). Elä, Maiju rakas, kuvittele liikoja. Jos hyvinkin\npetyt,\n\nMAIJU. Ole vaiti, minä en pety.\n\nHANNA. Sen on moni tehnyt, ja monen elämä on semmoisesta pettymisestä\nsärkynyt.\n\nMAIJU. Sinä et sitten usko, että minulla on lahjoja?\n\nHANNA. Hyvänen aika, enhän minä tiedä, näes. Minä vaan varoitan.\n\nMAIJU. Mutta kun minä vakuutan--?\n\nHANNA. No, no, saattaa sinulla olla; en kiellä enkä myönnä, ennenkuin\nnäen.\n\nMAIJU. Sepä kumma, ettei minulla olisi! Ja etten sitä itse parhaiten\ntietäisi.--Ensi tilassa minä teille näyttelen. Saapas nähdä, mitä\nsilloin sanot. Luulen, että hämmästyt.\n\nHANNA. Olen oikein utelias--\n\nMAIJU. Tuntuu ehkä vähän ilkeältä näytellä omille ihmisille,--vieraille\nolisi paljon helpompaa.\n\nHANNA. Noo, eikö se ole yhdentekevä.\n\nMAIJU. Kun ei välitä, niinkö?--Koettaa vaan ajatella, ettei ole ketään\nkatsomassa.\n\nHANNA. Vaikka niinkin.--Kuule, siellä on vieraita eteisessä.\n\nMAIJU. Taivas!--Täti Savén ja täti Emilia! Minä onneton, kun unohdin\npapan asian. Nyt minut paha perii--ihan elävänä.\n\nHANNA. Mitä se on? Mikä sinulla on hätänä?\n\nMAIJU. Mene sinne ottamaan heitä vastaan. Kylläpähän kuulet mene,\nmene!--Tästä mahtaa tulla kaunis soppa.\n\nHANNA (menee eteiseen). Tervetultua!----On, kyllä mamma on kotona----\nTänä päivänä \"Elias Lönnrotissa\"----Kiitoksia----tehkää vaan hyvin ja\nkäykää sisään----\n\nMAIJU. Mitä nyt teen? He minut tappavat varmaan. Mamma, missä mamma?\n(Juoksee ruokasaliin. Rouva Savén ja neiti Vuorio tulevat.)\n\nROUVA SAVÉN. Meitäkö Maiju niin säikähti, että juoksi pakoon?\n\nNEITI VUORIO. Meitä tietysti. Nuoret eivät suvaitse vanhoja. Sen olemme\nkokeneet ennenkin.\n\nHANNA. Hyvä täti!--Maiju varmaan meni mammaa hakemaan.--Tehkää hyvin ja\nkäykää istumaan. (Elisabeth ja Maiju tulevat.)\n\nELISABETH. Kun en muistanut minäkään tässä ilossa.--Hyvää päivää,\nRosina, päivää, Emilia.\n\nMAIJU (kumartaa ja tervehtii).\n\nELISABETH. Maiju raukka on täällä vallan onnettomana.\n\nROUVA SAVÉN. Ja mistä syystä?\n\nELISABETH. Pappa käskee häntä täti Savénin luokse asialle ja hän\nunohtaa.\n\nROUVA SAVÉN. No, minä jo ihmettelinkin, miksi en mitään vastausta\nsaanut.--Kuinka on? Tuleeko pastori meille lukemaan tänä iltana?\n\nELISABETH. Kyllä tulee, mutta vasta tuolla kahdeksan aikaan, ennemmin\nhän ei pääse.\n\nROUVA SAVÉN. Sepä vallan erinomaista! Minä luulen, että kokoukseen\ntulee paljon jäseniä tänä iltana, juuri siinä toivossa, että saavat\nkuulla pastoria.\n\nNEITI VUORIO. Me tulimme teitä hakemaan. Tietysti te lähdette mukaan\nkaikki?\n\nELISABETH. Niin, minä en oikein tiedä, mitä nämä vastatulleet sanovat.\nJaksavatko he matkan jäljestä--?\n\nNEITI VUORIO. Aina sitä jaksaa, kun vaan on halua.--Mitä arvelet,\nHanna?\n\nHANNA. Jos mamma tahtoo--\n\nMAIJU. Hanna--se on vaan pakana-yhdistyksen ompelu-ilta--(hiljaa\nnykäisten häntä). Ei mennä, elä lupaa!\n\nROUVA SAVÉN.--Ei \"pakana-yhdistyksen\", Maiju, vaan \"lähetys-seuran\".\n\nMAIJU. Niin, niin, \"lähetys-seuran\",--jossa pakanain lapsille ommellaan\nvaatteita--(hiljaa) kiellä, Jumalan luoma--kiellä!\n\nROUVA SAVÉN. Niin, siellä ommellaan vaatteita noille alastomille\nraukoille, jotka saavat kasvaa kuin metsän pedot, ilman hoitoa, ilman\nkasvatusta, kaukana kristillisten ihmisten parista.\n\nNEITI VUORIO. Villien keskessä, joilta oppivat vaan raakuutta ja\nkaikkea pahaa, etteivät ymmärrä, poloiset, hävetä edes\nalastomuuttaankaan. Eikö se ole kauheata?\n\nROUVA SAVÉN. Me olemme koettaneet tälläkin seudulla herättää sääliä\nheitä kohtaan ja pastorin avulla olemme arvon saaneet ompeluseuran\nkokoon. Siinä on nyt viisikymmentä jäsentä, kaikki hartaita\nkristityitä, jotka mielellään uhraavat aikansa ja voimansa rakkauden\ntöissä.\n\nNEITI VUORIO. Onhan meillä paljon ystäviä,--jos toiselta puolen on\npaljon vastustajiakin, jotka eivät muuta tee kuin pilkkaavat ja ivaavat\nmeidän harrastuksiamme yksin julkisuudessakin.\n\nHANNA. Ketkä on niin pahoja?\n\nMAIJU. Niin--ketkähän ne ovat niin pahoja?\n\nELISABETH. Ei tarvitse heistä välittää.\n\nROUVA SAVÉN. Ei, tietysti. Ilolla kärsimme täällä häväistystä Herramme\ntähden. Se on kunniamme. Ja tulevassa elämässä siitä palkan saavutamme.\n\nNEITI VUORIO. Se vaan on surullista, että löytyy ihmisiä, jotka ovat\nniin paatuneita--\n\nMAIJU. Että panettelevat ja juoruavat--\n\nELISABETH. Kuinka päätämme sitten? Lähdemmekö vai ei?\n\nMAIJU. Ei!--Ei lähdetä. Hannakin näyttää niin väsyneeltä.\n\nHANNA. Jospa sentään lähtisimme, niin saisimme nähdä pappaa vähän\npikemmin. Hän varmaan menee \"Aamuruskon\" toimistosta sinne suoraan?\n\nELISABETH. Niin luulen. Ja mielellään hän soisi meidän olevan siellä.\n\nHANNA. Niin, emmeköhän sitten--\n\nMAIJU. Kuullaan ensin, mamma, mitä Jussikin sanoo ja herra Rastas.\n\nELISABETH. Ehkä menet kutsumaan heitä tänne.\n\nMAIJU Kyllä!--Mutta elkää päättäkö mitään sill'aikaa. (Hän juoksee\nruokasaliin.)\n\nROUVA SAVÉN. Kuinka hauskaa, jos tulisitte sinne kaikki. Nuoret ovat\nmeitä tähän saakka ylipäätään karttaneet--mikä siihen lienee syynä?\n\nNEITI VUORIO. Meillä kun ei ole tarjota sitä, mikä lihalle ja verelle\nolisi mieluista.\n\nROUVA SAVÉN. Siinä kait se on.--Niin, niin, siinä kait se on. (Jussi,\nTeuvo ja Maiju tulevat. Edelliset tervehtivät, Teuvo esitellään.)\n\nELISABETH. Täällä on kysymys--\n\nJUSSI. Me jo tiedämme.--Maiju kertoi.\n\nELISABETH. Ja mitä teette? Tuletteko mukaan?\n\nJUSSI (hymyillen) Niin, mekö?--Ei, mamma!\n\nTEUVO. Emmehän me osaa ommella edes--emme ole käyneet yhteiskoulua.\n\nROUVA SAVÉN. Voi, eihän teidän tarvitse ommella, tulette muuten vaan.\nNäytätte että hyväksytte asian.\n\nNEITI VUORIO. Niin, ja tehdäänhän siellä muutakin, ei vaan ommella.\nKeskustellaan, luetaan. Tiedättekö, siinä on jotain mieltä ylentävää\ntuossa meidän pyrinnössämme. Minä ainakin palajan sieltä joka kerta\nparempana ihmisenä, kuin olen sinne mennyt.\n\nJUSSI. Vai niin? Kuinkahan hyväksi mahdatte sitten lopulta tullakaan?\n\nHANNA. Jussi,--käytkö ruokasaliin, minulla olisi sinulle vähän\npuhuttavaa.\n\nJUSSI. Tarpeetonta!--Minä tiedän puhumattasikin, mitä sinulla on\nsydämellä!\n\nHANNA. Hyvä Jussi--!\n\nJUSSI. En minä ole hyvä. En ole tehnyt vielä ainoallekaan\nneekeri-penikalle paitaa.\n\nELISABETH (lempeästi nuhdellen). Sinä et ole hyvä. Se kyllä näkyy.\n\nJUSSI. Ja sentään mamma minusta pitää, vaikka olenkin tällainen,--eikö\ntotta?\n\nELISABETH. Irvihammas!\n\nROUVA SAVÉN. Kello on jo paljon.--Teiltä ei sitten tule ketään?\n\nNEITI VUORIO. Kuulethan sen. Turhaa toivoakaan.\n\nHANNA: Mamma, eikö me--?\n\nELISABETH. Me lähdemme kaikessa tapauksessa.--Jääkööt nämä kotiin.\n\nMAIJU. Hanna, tule ensin tänne, kun supatan sinulle pikkuisen. (Rouva\nSavén ja neiti Vuorio sanovat jäähyväiset ja menevät eteiseen, jonne\nElisabeth heitä seuraa.)\n\nMAIJU. Anna mamman mennä heidän kanssaan, jää sinä kotiin, minä\nnäyttelen kohtauksia Noorasta sillä aikaa.\n\nJUSSI. Näytteletkö sinä kohtauksia Noorasta?\n\nMAIJU. Näyttelen,--jos sinä olet Helmerinä?\n\nJUSSI. Teuvo olkoon Helmerinä, minä ennemmin vaikka soitan tarantellaa.\n\nMAIJU. Hyvä, hyvä!--Herra Rastas on Helmerinä.\n\nTEUVO. Mutta enhän minä osaa. En ole vielä eläissäni näytellyt.\n\nMAIJU. Ei se tee mitään. Kerta ensimmäinen!\n\nELISABETH (eteisestä). No, Hanna! Me olemme jo valmiita!\n\nHANNA. Minä tulen.--Pitäkää kenraaliharjoitus tänään. Huomenna tai\njonakuna muuna päivänä näyttelette sitten oikein--niin saamme mekin\nnähdä.\n\nMAIJU. Hanna, Hanna, Enpä olisi uskonut sinua tuommoiseksi.\n\nJUSSI. Mutta, Hanna, oletko sinä hassu? Viitsit todellakin mennä sinne\nSiionin virsiä veisaamaan, noiden vanhojen akkojen kanssa.\n\nHANNA. Tulen minäkin vanhaksi aikaa voittaen. (menee.)\n\nJUSSI. Laittaisivat ensin vaatteita kylmän ilmanalan lapsille.\n\nTEUVO. Ajattelin juuri sanoa samaa.\n\nJUSSI. Ja antaisivat neekerien olla oloillaan,--niin pysyisivät ehken\npaljon onnellisempina.\n\nTEUVO. No, varmaan. Kun saisivat elää luonnollista elämää--\n\nMAIJU (etagerin luona). Kuulkaa, emmekö aloita nyt heti?--Täällä on\nkirja, herra Rastas.--Lukekaa Helmerin osaa, sillä välin kuin minä käyn\nhiukan koristelemassa itseäni. (Menee ruokasaliin.)\n\nJUSSI. Minä, tohtori Rank, istun valmiiksi tänne pianon ääreen.\n\nTEUVO. Saadaanpas nähdä, kuinka hyviä näyttelijöitä me ollaan.\n\nJUSSI. Kaiketi olet nähnyt Nooraa suomalaisessa teaatterissa?\n\nTEUVO. Olen toki! Montakin kertaa.\n\nJUSSI. Ei sitten hätää. Tee vaan niinkuin näit herra Ahlbergin tekevän.\n(Teuvo katselee kirjaa, Jussi soittelee alkua tarantellaan.)\n\nMAIJU (ruokasalista). Joko saa tulla?\n\nTEUVO. Kyllä minun puolestani!\n\nJUSSI. Minä otan sitten alusta.\n\nMAIJU (tulee sisään koristeltuna, kastrullin kansi tamburiinina).\nSoittakaa, tohtori Rank, nyt tahdon tanssia! (Jussi soittaa, Maiju\ntanssii.)\n\nTEUVO. Hitaammin--hitaammin.\n\nMAIJU. En voi toisin.\n\nTEUVO. Ei noin hurjasti, Noora.\n\nMAIJU. Juuri niin pitää olla.\n\nTEUVO. Ei, ei, se ei millään lailla käy laatuun.\n\nMAIJU (heiluttaa kastrullin kantta). Sanoinhan minä sen! (Pastori tulee\neteiseen, asettaa keppinsä ja hattunsa pois ja tulee viimein ovelle,\njossa pysähtyy katselemaan. He eivät häntä huomaa.)\n\nMAIJU. Tässä näet iloa, Kristiina.\n\nTEUVO. Rank, lakkaa soittamasta, onhan tämä selvää hulluutta. Lakkaa,\nsanon minä. (Jussi lakkaa. Maiju pysähtyy ja putoo taaksepäin Teuvon\nkäsivarrelle.)\n\nTEUVO. Tätäpä en olisi uskonut. Olethan unohtanut kaikki, mitä sinulle\nopetin.\n\nMAIJU (viskaa pois kastrullin kannen). Näetkös sen nyt itsekin?\n\nTEUVO. Tässä tarvitaan oikein johdatusta.\n\nMAIJU. Niin, näethän, kuinka tarpeellista se on. Sinun pitää johdattaa\nminua viimeiseen asti, Torvald.\n\nTEUVO, Siihen voit täydellisesti luottaa.\n\nMAIJU. Ei sinulla saa tänään eikä huomenna olla mitään muuta mielessä\npaitsi minua--et saa aukaista mitään kirjettä--et kirjelaatikkoakaan.\n\nTEUVO. Ahaa, sinä yhä vielä pelkäät tuota miestä?\n\nMAIJU. Pelkään, pelkään sitäkin.\n\nPASTORI (ovella). Mi-mitä tämä on? Maiju, oletko sinä--?\n\nMAIJU (hyppää ylös). Pappa--!\n\nJUSSI. Hyvää iltaa, pappa! Terveisiä Helsingistä!\n\nPASTORI. Hyvää iltaa!\n\nJUSSI. Toverini, Teuvo Rastas. On tullut tänne Savoon kesää viettämään.\n\nPASTORI. Terve, terve!--Mihinkä sinä menet, Maiju!\n\nMAIJU. Ajattelin--toimittaa teetä sisään.\n\nJUSSI. Me täällä harjoittelimme näyttelemistä juuri kun pappa tuli.\n\nPASTORI. Maijun tuumia, arvaamma.--Sille pistää päähän milloin\nminkinlaisia hullutuksia, joilla tuottaa minulle ainaista mieliharmia.\n\nJUSSI. Elkää toruko, pappa, tämä ei ollut mitään vaarallista. Meitä\nhauskuuttaakseen hän sen vaan teki, kun mamma ja Hanna menivät\nompeluseuraan.\n\nPASTORI. Ja sinä et mennyt, vaikka minä nimenomaan käskin?\n\nMAIJU. Kun jäi Jussikin kotiin Ja herra Rastas.\n\nPASTORI. Kuuluiko se sinuun?\n\nJUSSI. Hän ei tahtonut jättää meitä yksin näin ensi iltana. Hyvä\ntarkoitushan Maijulla siinä oli.\n\nPASTORI. Kyllä minä ne tunnen ne tarkoitukset.--Pian päällesi nyt ja\nlaita itsesi sinne,--minä tulen kohta jäljessä.\n\nJUSSI. Mutta, pappa, täytyykö hänen tosiaankin mennä?\n\nPASTORI. Täytyy. Se oli päätetty aikoja sitten.--Noh--? Mitä sinä\nviivyttelet? (Maiju menee.)\n\nPASTORI.--No niin!--Vai te olette tullut--Savoon kesää viettämän,\nherra--kuinka olikaan nimenne?\n\nTEUVO. Rastas.\n\nPASTORI. Rastas, aivan oikein.--Niin, onko aikomus tutustua Savon\nkansaan, vai muutenko vaan--?\n\nTEUVO. Olihan minulla vähän sekin mielessä--Jussi kun sitä on niin\nkehunut--\n\nPASTORI. Niin, Jussi on kovasti kiintynyt tähän paikkakuntaan. Ja--ja\nja--ja eikä se ihme olekaan. Onhan täällä paljon hyvää--paljon hyvää,\njos paljon pahaakin.--Sinä tulit muuten parhaasen aikaan, Jussi. Aivan\nkuin lähetettynä. Minulla on täällä laveat tuumat--olin juuri\n\"Aamuruskon\" toimistossa, ja pistäysin katsomaan olitko jo kotona.--\nNiin on,--laveat tuumat, joihin tarvitsen sinun apuasi.\n\nJUSSI: Onpa hauska kuulla--?\n\nPASTORI. En jouda nyt tällä hetkellä niistä puhumaan sen enempää.--\nJätetään aamuun.--Mielelläni tosin olisin tahtonut saada asiat selville\nniin pian kuin mahdollista... Mutta kun tulin heille luvanneeksi,--\nniin, mennä minun täytyy. Ei siinä auta. Jätetään aamuun, niinkuin\nsanoin. Ennätämmehän sittenkin vielä.--Ne minua siellä odottavat--\nhyvästi, siksi aikaa! (Hän menee.)\n\nJUSSI. Hyvästi, hyvästi! Mitä lienee ukolla mielessä?\n\nTEUVO. Jotain erinomaista.\n\nJUSSI. Jotain erinomaista se oli kaikesta päättäen.\n\nTEUVO. Minä arvaan.\n\nJUSSI. Noo--?\n\nTEUVO. Hän aikoo sinut naittaa.\n\nJUSSI. Ole vaiti!\n\nTEUVO. Saatpas nähdä. Hän tahtoo saada sinut kristillisen avioliiton\nturvalliseen satamaan.\n\nJUSSI. Turha vaiva! Minua se satama ei ollenkaan houkuttele.--Mutta\nmilläs lailla me vietämme tätä iltaa, kun jättivät meidät näinikään?\n\nTEUVO. Emmekö lähde kävelemään?\n\nJUSSI. Niemelle, niin! Aivan oikein. Ja otamme siellä pikku tuutingit.\n\nTEUVO. Se sopii!\n\n(Esirippu alas.)\n\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\n(Seuraava aamu. Sama huone. Elisabeth kastelee kukkia. Pastori istuu\nkiikkutuolissa ja polttaa piippua.)\n\nPASTORI. Sinun täytyy pitää Maijua paremmin silmällä. Ei antaa hänelle\nliian paljon vapautta. Eikä milloinkaan jättää häntä yksin nuorten\nmiesten kanssa. Ei millään ehdolla.\n\nELISABETH. Mutta sitä on melkein mahdoton välttää. Ja kun hän kumminkin\npiakkoin on lähetettävä ulos maailmaan.\n\nPASTORI. Mihinkä sitten?\n\nELISABETH. Noo jatko-opistoon, arvelen, niinkuin Hannakin. Johan siitä\nviime vuonna oli puhetta. Etkö muista?\n\nPASTORI. Ehkä! Mutta nyt ovat asiat kääntyneet toisin. Minulla ei ole\nvaraa kustantaa häntä jatko-opistoon. Hannankin täytyy keskeyttää--\najattelin juuri mainita sinulle siitä.\n\nELISABETH. Hannanko keskeyttää? Mutta sehän on mahdotonta. Nyt, kun\nhänellä on vaan vuosi jäljellä.\n\nPASTORI. No niin,--vuosi jäljellä! Mutta mitä se häntä oikeastaan\nhyödyttää? Opettajan paikkaa hän tuskin saa--kilpailu on jo siksi\nsuuri. Ja muussa tapauksessa ei hän niillä tiedoillaan tee juuri\nmitään.\n\nELISABETH. Hanna raukka! Kuinka hän mahtaa tulla tästä pahoilleen.\n\nPASTORI. Hm--ikävä kyllä.--Vaan minkä sille voi?\n\nELISABETH. Niin ahkera kuin hän on ollut ja niin suurella halulla kuin\nhän on koettanut edistyä.\n\nPASTORI. Ahkera hän on, sen kyllä myönnän, mutta lahjoja--niitä häneltä\npuuttuu.\n\nELISABETH. Mistä sen tiedät? Et siitä koskaan ole selkoa ottanut.\n\nPASTORI (kohottaa olkapäitään). Näkeehän sen.\n\nELISABETH. Minä luulen aivan päinvastoin. Enkä tiedä--mutta minusta on\nsuorastaan väärin pakoittaa häntä nyt lopettamaan--ja jättämään kaikki\nkesken.\n\nPASTORI. Minkä sille voi? Minulla ei ole varaa, niinkuin jo sanoin. Ja\nvelkaa en tahdo tehdä, se on vastoin prinsiippiäni.\n\nELISABETH. Mutta, hyvä Henrik, onhan meillä riittänyt tähänkin asti.--\n\nPASTORI. Tähän asti en ole tarvinnut rahoja muuanne, sen vuoksi olen\nvoinut käyttää niitä yksinomaan perheeni hyväksi. Nyt on toisin.\nYleiset asiat tarvitsevat kannatusta, nekin. Niitä ei käy enää\nlaiminlyöminen.\n\nELISABETH. Ethän niitä ole laiminlyönyt, Henrik. Tunnollisesti olet\naina hoitanut virkasi.\n\nPASTORI. Siinäpä ei ole tarpeeksi--näinä aikoina. Epäusko leviää\nleviämistään. Sanaa ei lueta,--saarnaa kuunnella, sakramenttiä\nei nautita. Yhteiskunnassa ja valtiossa liikkuu hajoittavia\naatevirtauksia. Niitä täytyy pontevasti vastustaa, muuten kukistavat\nkirkkomme tykkänään.\n\nELISABETH. Vastustaa, niin. Mutta millä tavalla?\n\nPASTORI. Etupäässä sanomalehtien kautta. Niillä on mahti ja valta\nnykyaikana. Ne ne ohjaavat yleistä mielipidettä. Vievät ihmisiä\nlaumoittain mukanaan minne tahtovat.\n\nELISABETH. Sinä et sitten luota enää kirkon omaan sisälliseen voimaan?\n\nPASTORI. Sen--sisälliseen voimaan?\n\nELISABETH. Niin, hengelliseen voimaan, minä tarkoitan.\n\nPASTORI Kyllä ymmärrän. Ja miksi en siihen luottaisi? Tietysti minä\nluotan. Mutta eihän se estä minua sanomalehden toimesta.\n\nELISABETH. Aijotko perustaa uskonnollisen aikakauslehden?\n\nPASTORI. Eikä--ei! Näitä minä vaan ajattelen, näitä tavallisia\npaikkakunta-lehtiä. Niiden kauttahan ne juuri levittävät kansaan tuota\nepäuskon myrkkyä, mutta kun me saamme ne pappien, taikka ylipäätään\nkristillismielisten haltuun, niin--Missä muuten Jussi on? Nukkuuko hän\nvielä?\n\nELISABETH. En tiedä, minä laitan katsomaan. (Menee oikeaan ja tulet\nvähän päästä takaisin.)\n\nPASTORI. Näes, nyt on asia sillä lailla, että tämä \"Aamurusko\" on\ntuottanut kustantajalleen suurta tappiota viime vuonna, ja hän aikoo\nsen vuoksi luopua siitä tykkänään, Mutta lehti on, niinkuin tiedät,\nperustettu juuri vastapainoksi noille epäkristillisille, niin\nsanotuille \"vapaamielisille\",--emmekä siis millään ehdolla voi antaa\nsen kuolla. Olemme pitäneet useita kokouksia, joissa on keskusteltu ja\ntuumailtu sinne, tänne. Ja illalla viimein päättyi siihen, että minä\nsen otin.\n\nELISABETH. Kustannettavaksesi?\n\nPASTORI. Sekä kustannettavakseni että toimitettavakseni. Kaikki tyyni\nkäy minun edesvastauksellani.\n\nELISABETH.. Mutta--kuinka sinä ennätät? meneehän aikasi ihan tarkkaan\nomissa toimissasi.\n\nPASTORI. Täytyy panna yötä lisäksi--ellei muu auta.\n\nELISABETH. Ja sitten--onko hyvä hajoittaa voimiaan? Nyt juuri kun\nkirkko niitä kysyy enemmän kuin milloinkaan tätä ennen. Siellähän\npappien tulisi työtä tehdä,--korjata epäkohtia, puhdistaa, elähyttää--\n\nPASTORI. Sitähän teemme, sitähän olemme tehneet kaiken aikaa.\n\nELISABETH. Jospa olette erehtyneet ja menneet väärään suuntaan? Minusta\nväliin tuntuu--\n\nPASTORI. Mitä tuntuu?\n\nELISABETH. Kuin olisivat vastustajamme jossakin määrin oikeassa.\n\nPASTORI. Sinä alat hermostuttaa minua.--Hekö oikeassa? Jumalan\nkieltäjät, epäuskon levittäjät. Ei sitä pitäisi puhua tuolla tavalla,\nvaikka onkin nainen.--No, tuollahan Jussi tulee. Hyvää huomenta!\nPitkäänpä sinä olet maannut.\n\nJUSSI. Pitkään.--Viivyimme kovin myöhään illalla niemellä--\n\nPASTORI. Paha tapa. Semmoista tulisi välttää.--Mutta emme nyt huoli\npuhua siitä tällä kertaa. Tahtoisin keskustella tärkeistä asioista\nkanssasi.\n\nJUSSI. Niin, pappa eilen jo mainitsi jotain semmoista.\n\nMAIJU (ruokasalista). Mammaa! Mamma tulisi tänne vähäisen! (Katsoo\novelta.) Pikipäin vaan, uunia katsomaan, että jos siellä on paras\nlämmin peparikaakuille.\n\nELISABETH. Minä tulen. (Ottaa ruiskukannun ynnä kukkaruukuista\nkeräämänsä roskat, ja poistuu oikeaan.)\n\nPASTORI. Sinäkö kirjoitit \"Suomettareen\" tässä talvella muutamia pieniä\nkertomuksia \"Jussin\" nimimerkillä?\n\nJUSSI. Minähän se olin. Pieniä kynäpiirteitä vaan--\n\nPASTORI. Arvasin juuri. Vai ne olivat sinun kirjoittamiasi.\n\nJUSSI. Pappa ne siis luki?\n\nPASTORI. Illalla ne vasta luin oikein, silloin vaan silmäilin. Mutta\nnyt hain lehdet uudelleen käsille, nähdäkseni, minkälainen kynä\nsinulla on.\n\nJUSSI. Noo ja mitä pappa sanoo siitä?\n\nPASTORI. Ooja,--hyvä vallan. Sujuva ja selvä.\n\nJUSSI. Samaa ne ovat kehuneet, toveritkin. Ja \"Suomettareen\" pyysivät\nvaan enemmän semmoisia.\n\nPASTORI. Sinulla on lahjoja, sinun pitäisi antautua tykkänään\nsanomalehti-alalle.\n\nJUSSI. Tietääkö pappa--minä olen juuri sitä ajatellut. Sepä hauskaa,\nettä tuumamme sattuivat noin yhteen.\n\nPASTORI. Minulla on jo valmiina ehdotuskin. Tämä meidän lehtemme\n\"Aamurusko\"--olet kai sitä seurannut siellä Helsingissä?\n\nJUSSI. No, enpä sanottavasti. Mutta tunnen minä sen kannan yhtä hyvin.\n\nPASTORI. Vakava, kristillismieiinen lehti.\n\nJUSSI. Niin, kyllä tiedän.\n\nPASTORI. Olemme sitä koettaneet täällä tukea yksissä miehin.\n\nJUSSI. Illalla kuulin, että pappakin on antanut siihen apuaan.\n\nPASTORI. Olen vaan kirjoittanut yhden ja toisen artikkelin. Mutta nyt\ntulen jo syksystä vallan päätoimittajaksi--\n\nJUSSI. Eikös mitä! Pappako sanomalehden toimittajaksi?\n\nPASTORI. Ja tässä suhteessa luotin juuri pääasiallisesti sinuun.\n\nJUSSI. Minuun?\n\nPASTORI. Kuules nyt, kuinka olen ajatellut.--Sinä tulisit olemaan sekä\nsihteerinä että apulaisena. Kokoilet uutisia, kirjoittelet novelleja,\n\"kaikenlaista\" ja sen semmoista, pientä, kevyttä. Pääkirjoituksista me\nkyllä pitäisimme huolen.\n\nJUSSI. Ja lehden kanta tulisi olemaan entisellään?\n\nPASTORI. Jyrkemmäksi minä sen tahdon. Lehti on tähän saakka ollut liian\nlaimea, välistä melkein väritön. Enemmän pontevuutta vaaditaan, jos\nmieli jotain vaikuttaa.\n\nJUSSI. Ei, pappa--ei ole minusta siihen toimeen.\n\nPASTORI. Miksi ei olisi? Kykenet nyt jo vallan hyvin, sen näkee\nkirjoituksistasi \"Suomettaressa\". Ja lisää totut, kun pääset työhön\noikein käsiksi.\n\nJUSSI. En minä sen puolesta epäile. Mutta minä kun olen täydellisesti\nvapaamielinen, pappa. Ja pyrkisin kehittymään juuri realistiseen\nsuuntaan; Enhän minä silloin voi kuulua konservatiiviseen lehteen,\nmillään lailla.\n\nPASTORI. Vapaamielinen, sinä--? Pyrkisit kehittymään realistiseen\nsuuntaan--? Tuohon roskatasaiseen--Mitä joutavia! Sinulla ei vielä ole\nomia, vakavia mielipiteitä. Tuolla ijällä tavallisesti häilytään sinne\ntänne. Vähän vanhenet, niin opit ymmärtämään, ettei siinä suunnassa\nmitään kehitystä hyvään ole, vaan kehitystä pahaan, itsensä\nryvettämistä. Lokaviemäriin se johtaa, ei muuhun. Vapaamielinen! Vielä\nvain! Olet saanut sen päähäsi siellä Helsingissä, kun toiset ovat\ntyrkyttäneet.--Mutta onpa sinun aika jäädä kotiin, näemmä. On\ntosiaankin!\n\nJUSSI. En minä ole enää mikään poikanulikka, pappa.--On minussa jo\nsiksi miestä, että osaan itsenäisesti ajatella ja arvostella asioita.\n\nPASTORI. No, enhän minä sitä tarkoittanut.--Tahdon vaan sanoa, että\nolet vaikutusten alainen, niinkuin nuorena ylipäätään ollaan. Mutta\nsitä paitse--mitä sinun kantasi oikeastaan tähän kuuluu? Ei sitä\nkysytä. Kirjoittelet viivan alle tai viimeisille sivuille jotain\nleikillistä päivän tapauksista tai niin poispäin. Yhtä toista, mitä\nsattuu. Keveitä, helposti sulavia pätkiä vaan. Vakavammista asioista\nsinun ei tarvitse puhua sinne eikä tänne. Saat niistä häiritsemättä\npitää omat ajatuksesi, jos niin haluat.\n\nJUSSI. Ei pappa ottaisi samoilla ehdoilla osaa vapaamielisen\nsanomalehden toimitukseen.\n\nPASTORI. Se on vallan toista. Eri asia tykkänään. Kuinka sinä voit\nverratakaan? Minulla on varmat vakuutukset, jotka perustuvat\nilmoitettuun sanaan. Ja minä olen pappina velvoitettu taistelemaan\nkirkon ja kristinuskon puolesta.--Vaan siitä emme nyt huoli riidellä.\nNiinkuin jo sanoin, sinulta ei vaadita enempää kuin antaa voit. Eikä\nsinun tarvitse puuttua näihin kysymyksiin ollenkaan. Vallan tarpeetonta\nylimalkaan, että nuoret puhuvat asioista, joita he eivät kumminkaan\nymmärrä. Parempi kun malttavat mieltänsä, siksi kuin viisastuvat ja\npystyvät niitä oikein arvostelemaan.\n\nJUSSI. Pappa aivan erehtyy tuossa. Se on juuri kritiikki, joka\non nuorten paras ase nykyaikana. Kritiikki, joka hävittää\nauktoriteetti-uskot ja ennakkoluulot kaikilla aloilla puhumattakaan\ntyhjänpäiväisistä houreista, joista ihmisparat kerrassaan päästetään\nvapaiksi.\n\nPASTORI. Kyllä kai! Lapsellista suunpieksämistä vaan, ei muuta mitään.\nMutta siitäkin täytyy tehdä loppu, ennenkuin saavat kansan villityksi.\n--No niin, päätetty asia siis! Sinä jäät kotiin ensi vuodeksi?\n\nJUSSI. Ei, pappa, heittäkää pois koko tuuma. Minä en voi kirjoittaa\nsiihen lehteen.\n\nPASTORI. Ole vaiti! Sinä voit, ja sillä hyvä. Minä takaan, ettei tule\nmitään vaikeuksia. Ja pääsethän sitä paitse erillesi, jos siksi näet.\nOtamme jonkun toisen sijaasi, sillä se on tehty. Mutta nyt koetamme\naluksi yhdessä, isä ja poika.\n\nELISABETH (tulee ruokasalista). Tuletteko ruualle? Siellä on aamiainen\npöydässä.\n\nPASTORI (katsoo kelloaan). Minä en jouda. Täytyy lähteä kirjapainoon.\nKumma, etteivät ole vielä tuoneet korrehtuuria sieltä.--Niin, Jussi,\nmieti nyt asiaa, niin huomaat itsekin, että se on hyvä kaikin puolin.--\nNoin tunnin päästä tulen takaisin, silloin toivoakseni olet jo\nselvillä. (Menee.)\n\nJUSSI. Minä en rupea siihen lehteen, en millään ehdolla! Pappa ei saa\nminua siihen, ei vaikka--! Mutta kyllä hän minua nyt kiusaa,\nluultavasti, kaiken kesää.--En tiedä kuinka siitä tekisi lopun.\n\nELISABETH. Tuskinpa hän kiusaa, jos kerran varmasti päätät. Eihän pappa\nvoi sinua pakoittaa. Tulisit muuten syömään nyt, siellä perunat\njäähtyvät.\n\nJUSSI. Ei minulla ole nälkä, enkä minä välitä.\n\nELISABETH (ottaa käsityön). Voi, kuinka olet kärsimätön. ja kuinka\nvähästä sinä joudut suunnilta pois. Olisit edes Hannan sijassa, mitä\nsilloin sanoisit!\n\nJUSSI. Hannan sijassa? Mikä hänellä on hätänä?\n\nELISABETH. Kyllä kuulet.\n\nJUSSI. Tuoltahan Hannan ääni kuuluu ruokasalista yhtä iloisena kuin\nennenkin.\n\nELISABETH. Niin--kuulukoon vaan.\n\nJUSSI. Ettäkö hän sitten salaa jotain,--ja teeskentelee iloisuutta?\n(Ruokasalin ovelle.) Hanna; tules tänne!\n\nELISABETH. Ei,--anna hänen syödä.\n\nHANNA. (tulee). Mitä tahdot, Jussi?--minä olen, mamma, lopettanut.\n\nJUSSI. Kuule--mikä sinua vaivaa?\n\nHANNA. Ei mikään.--Kuinka niin?\n\nJUSSI. Kun mamma sanoo.\n\nELISABETH. Hanna ei itse vielä tiedä koko asiasta.\n\nHANNA. Mistä asiasta?--Mamma, mistä?\n\nELISABETH. Että sinun nyt, lapseni, täytyy lopettaa kesken\njatko-opisto.\n\nHANNA. Voi, minkätähden?\n\nELISABETH. Pappa tahtoo. Papalla ei ole varaa kustantaa sinua enää.\n\nJUSSI. Sanoiko hän niin?\n\nELISABETH. Sanoi.\n\nHANNA. Ja sikseenkö sitten jäisivät kaikki luvut? Ijäksi päiviä?\n\nELISABETH. En tiedä mitään neuvoa.\n\nHANNA. Jospa voisin itse ansaita jollain tavalla?\n\nELISABETH. Millä, hyvä lapsi?\n\nHANNA. Jos saisin koti-opettajan paikan.\n\nELISABETH. Ja kaksisataa markkaa palkkaa korkeintaan. Ei sillä säästöjä\ntehdä.\n\nHANNA. Niin,--ei sillä tehdä säästöjä.\n\nJUSSI. Vai ei ole varaa! Tietäähän sen. Kun täytyy sanomalehtiä\nkustantaa. Ja hämmentää ihmisten järkeä. Eihän semmoisen \"jalon\nharrastuksen\" rinnalla ole mikään minkään arvoista.\n\nELISABETH. Jussi, elä puhu noin!\n\nHANNA. Puhtaaksikirjoitusta minä myöskin voisin toimittaa.\n\nELISABETH. Siitäkään ei suurta etua olisi.\n\nHANNA. Eikö minulle sitte aukeaisi mitään mahdollisuutta?--Eikö\nmilloinkaan?\n\nELISABETH. Rakas lappi!\n\nJUSSI. Elä ole pahoillasi, Hanna. Kyllä minä pidän sinusta huolen.\n\nHANNA. Hyvä Jussi! Sinulla on tarpeeksi huolta vielä omasta\ntulevaisuudestasi.\n\nJUSSI. Yksi vuosi enää jäljellä, eikö niin?\n\nELISABETH. Yksi vuosi.\n\nJUSSI. Sinä tulet lopettamaan jatko-opiston, luota siihen. Minä\nkustannan, minä hankin rahoja.\n\nHANNA. Kuuleeko mamma, kuinka hyväsydäminen hän on?\n\nJUSSI. Puhu siinä nyt hyvistä sydämistä!\n\nELISABETH. Mutta millä sinä, Jussiseni, rahoja hankkisit, paremmin kuin\nHannakaan?\n\nJUSSI. Työlläni. Sepä kumma, ettei tänlainen mies maailmassa työtä\nlöytäisi.\n\nHANNA (laskee kätensä hänen kaulalleen). Minäpä en ota sinun rahojasi.\nJonkun keinon vielä keksin, millä itse pystyn ansaitsemaan.\n\nJUSSI. Sinä otat, ja sillä hyvä.\n\nHANNA. Mutta enpäs ota,--enpäs.--Sinä rakas, herttainen veli!\n\nJUSSI. Elä nyt ole lapsellinen.--No niin, kas niin! Teillä aina pitää\noleman niitä tunteita.\n\nMAIJU (ruokasalista). Martha--ottaa pian pois pelliltä loput! Elkää\nantako palaa! (Tulee juosten, peparkaakku-talrikki kädessä, valkoinen\nesiliina edessä, hihat ylöskäärittynä.) Hihei! Lämpimäisiä,--\npeparkaakkuja! Missä herra Rastas? (Huutaa takaisin ruokasaliin.)\nMartha, juoskaa sanomaan, että herra Rastas tulisi tänne heti paikalla.\nKiireimmän kautta!--ei aloteta kestiä, ennenkuin hänkin tulee.--Mutta\nkatsella saatte: Jussi, käännä silmäsi tänne'--ovatko kauniita? Tekeekö\nmielesi?\n\nJUSSI. Tuohan maistaa yksi.\n\nMAIJU. Ei vielä, hyvä herra. \"Snälla barn bruka vänta.\"--Mammalle\nannetaan jo edeltäpäin, jos mamma tahtoo, ei muille.\n\nELISABETH. Mammakin malttaa odottaa.\n\nTEUVO (tulee oikealta).\n\nMAIJU. Joutukaa, joutukaa, herra Rastas! Täällä on suuret\npeparkaakku-kestit. Istukaa tuonne ja odottakaa. Nyt ne alkavat.\nMammalle ensin. Mamma saa ottaa kaksi.\n\nELISABETH. Kiitos, minä tyydyn yhteen.--\n\nMAIJU. Sitten tulee Hannan vuoro.\n\nHANNA. Kuinka monta?\n\nMAIJU. Yksi vaan!--Herra Rastas, olkaa niin hyvä!\n\nTEUVO. Kiitoksia! Ka' nehän ovat ihan lämpöisiä vielä.\n\nMAIJU. Juur'ikään uunista otetuita.--Jussi, sinä,--hyi, tuota veijaria,\nkun sieppasi kaksi.--Noo, mitä mamma sanoo? Ovatko hyviä?\n\nELISABETH. Ei sovi moittia.\n\nTEUVO.. Nämä ovat vallan mainioita.\n\nMAIJU. Niin, enkös osaa leipoa, minä? ja kun niitä tuli vielä niin\npaljon, likemmä kaksisataa, tietääkö mamma. Pellit eivät tahtoneet\nriittää mitenkään. Semmoinen siunaus oli sillä taikinalla.--Ja,\narvaatteko, mistä se tuli?\n\nHANNA. Noo?\n\nMAIJU. Kun tein taikoja! Pyöritin ruukkua yhdeksän kertaa myötäpäivää\nja luin vispatessani. kolmasti \"Isä meidän\".\n\nELISABETH. Mutta Maiju!\n\nMAIJU. Kas niin, onko sekin paha, että lukee \"Isä meidän\"? Tuossa se\nnyt nähdään. Teinpä niin tai näin, minua aina torutaan. Olkoon, sama\nse! En lue enää tuon koommin sitä rukousta.\n\nHANNA. Kuinka silloin käy peparkaakkujen?\n\nMAIJU (ottaa pallonsa esille). Käyköön kuinka hyvänsä, minä vähät!\nKoska minun ei kerran anneta--Hanna, tule leikkimään kammaripeliä.\n\nHANNA (siirtyy lähemmäksi). En minä osaa.\n\nMAIJU. Pian sen opit. Katsele, kun minä heitän.\n\nELISABETH. Taas!\n\nMAIJU. Sitten tulee Hannan vuoro.\n\nMAIJU. Taas, mamma! Pikkuruisen vaan. Olenhan minä ollut niin ahkera\ntänään.--Näes nyt, Hanna. Ensin otetaan näin: yksi, kaksi, kolme. Ja\nsitten tulee tämä: yksi, kaksi, kolme. Sitten yksi, kaksi, jne.\n\nJUSSI. Kuule, Teuvo! Mitä se oli kuin sinä matkalla puhuit \"Nuoresta\nSuomesta\"? Etkö sanonut, että tarvitsevat lisävoimia toimitukseen?\nKeneltä sen kuulit?\n\nTEUVO. Heiltä itseltään, \"Nuoren Suomen\" miehiltä.\n\nJUSSI. Milloinka?\n\nTEUVO. Aivan hiljan. Siinä juuri lähtiessäni.\n\nJUSSI. Ottaisivatkohan minut? Mitä luulet?\n\nTEUVO. Sinut? No, tietysti ottaisivat mielellä hyvällä, siitä olen ihan\npatentti.\n\nJUSSI. Mutta jospa ovat jo saaneet.\n\nTEUVO. Niin ottaisivat sittenkin. On sinun kynäsi jo siksi tunnettu.\nTahdotkos muuten, niin laitan heti sähkösanoman ja kysyn?\n\nJUSSI. Laita!--Laitapas tosiaankin!\n\nMAIJU (keskeyttää pallonlyönnin) Varro! Kuunnellaan mitä nuo puhuvat.\n(Kuuntelee, kädet ja pallo selän takana.)\n\nJUSSI. Niin saan sen asian selville heti.\n\nELISABETH. Rupeisitko sitten kumminkin sanomalehden toimitukseen,\nJussi? Ja äsken papalle niin jyrkästi kielsit.\n\nJUSSI. Mutta tämähän on vallan toista, mamma. \"Nuori Suomi\" on\nvapaamielinen. Siinä saan kirjoittaa aivan oman vakuutukseni mukaan.\nKatsella asioita omalta kannaltani. Ei, tämä on tykkänään toista!\n\nELISABETH. Vapaamielinen, sanot? Se on sitten niitä lehtiä, joita pappa\njuuri vastustaa? Niitä epäkristillisiä?\n\nJUSSI. Ei, mamma pelkää suotta. Ei se itse asiassa ole enemmän\n\"epäkristillinen\" kuin \"Aamuruskokaan\". Eroitus on vaan siinä, ettei se\npidä kristillisyyttä keppihevosenaan.\n\nELISABETH. Mutta, rakas lapsi, kun ne papan mielestä kumminkin ovat\nvaarallisia.\n\nJUSSI. Niin, minkä minä sille voin? Minun mielestäni taas hänen\nkannattamansa lehdet ovat vaarallisia siinä, että ne ihmisiä\ntyhmentävät. Eivät anna heidän vapaasti harjoittaa ajatuskykyään, vaan\nsotkevat pois entisenkin.\n\nELISABETH. Ja mitä seuraa, jos te papan kanssa joudutte vastakkaisiin\nlehtiin?\n\nHANNA. Elä päätä vielä, Jussi! Mieti huomiseen.\n\nJUSSI. Ei se miettimisestä parane. Tässä on mennyt aikaa hukkaan jo\nliiaksikin, nyt ruvetaan työhön. Oikein innolla. Ja oma minun asiani,\nei siinä kysytä lupaa keneltäkään.\n\nMAIJU (näpäyttää sormiaan.) Hyvä, hyvä! Juuri niin minäkin ajattelen.\n(Pyörähyttää ympäri ja heittää pari kertaa palloa ilmaan.) Juuri niin\nminäkin ajattelen.\n\nTEUVO. Minä siis menen.\n\nJUSSI. Mitä pikimmin.\n\nTEUVO (menee eteiseen, josta samassa laskee kirjapainon pojan sisään).\nYlioppilas Valtaria? Käy sisään.--Jussi, täällä eräs poika sinua hakee.\n\nJUSSI. Mikä asia?\n\nPOIKA. Pastori käski teitä tulemaan kirjapainoon nyt heti. Siellä on\n\"Aamuruskon\" toimittajat, ja ne tahtoisivat teitä tavata.\n\nJUSSI. Minua? Mitä ne minusta?\n\nPOIKA. En tiedä. Pastori ei sanonut muuta.\n\nJUSSI. \"Aamuruskon\" toimittajat? Kyllä en lähde.\n\nELISABETH. Et lähde?--Vaikka pappa laittoi hakemaan?\n\nJUSSI. Siellä syntyisi meille kiistaa, mamma, vieraiden ihmisten\nkuullen. Ja mitä siellä teen, kun en kumminkaan aijo ruveta heidän\nlehteensä?\n\nELISABETH. Jospa sentään kävisit edes ilmoittamassa?\n\nJUSSI. Minä kirjoitan ennemmin. (Repäisee noteskirjastaan lehden, johon\nkirjoittaa, antaa sen pojalle.) Vie tämä isälleni. (Poika menee.)\n\nELISABETH. Mitenkä kirjoitit, Jussi?\n\nJUSSI. Suoraan vaan, niinkuin asia on.\n\nELISABETH. Senkin, että olet tarjoutunut \"Nuoreen Suomeen\"?\n\nJUSSI. Sen myös.\n\nELISABETH (puoliääneen). Mitä tästä tulee!\n\nHANNA. Sinulle aukeaa lavea työala, Jussi, sanomalehden toimittajana.\n\nJUSSI. Niin, eikö totta? Nykyisenä murreaikana varsinkin, kun joka\nhaaralla vaaditaan uudistusta, ja syvää, perinpohjaista uudistusta.\n\nHANNA. Miekkoinen! Nyt pääset tietämään, mitä elämä on.\n\nJUSSI. Toisella kädellään saa heiluttaa miekkaa, toisella rakentaa.\n\nMAIJU. Niinkuin Israelin lapset Jerusalemissa Nehemian aikaan.\n\nJUSSI. Sattuva vertaus.\n\nMAIJU. Onpa se sukkelaa! Jestapoo!\n\nELISABETH. No, Maiju!\n\nMAIJU., Enhän minä sanonut kuin jestapoo. Onko se nyt mitä\nvaarallista?--jos mamma tietäisi yhden asian, niin mammakin sanoisi\njestapoo.\n\nELISABETH. Yhden asian?\n\nMAIJU. Joka on niin viisasta, niin äärettömän viisasta! Ja jota ei\ntiedä kukaan muu paitsi Hanna ja minä. Elä virka mitään, Hanna.--\"Tyst,\ntyst, lilla råtta, katten söker efter dig.\" (Heittelee palloaan.) Elä\nhiisku, hiirulainen, katti...\n\nJUSSI. Sano minulle!\n\nMAIJU. E--oho! Vai minä sanoisin En--en, en, vaikka mikä olisi. Elä\nluulekaan! (Heittelee palloa ja hyräilee.) \"Jyrkän vuoren rinnassa\nniitä kauniita kukkia kasvaa. Kahden nuoren rakkaus se palaa niinkuin\nrasva--\"\n\nJUSSI. Kuule, ketä se koskee?\n\nMAIJU. Minua! Ei ketään muuta kuin minua.--Niin, koskee se vainen\nteaatteriakin--ja yleisöä--ja suomalaista taidetta--\n\nJUSSI. No, minä jo arvaan. Sinä kai aijot näyttelijäksi.\n\nMAIJU. Hyi, Jussi, kuinka sinä olet ilkeä.\n\nHANNA. Siinä oli! Nyt on salaisuutesi ilmi.\n\nMAIJU. Että sinä saatat olla, Jussi, niin hirmuisen paha.\n\nJUSSI. Minunko syykseni sen panet? Itsehän sinä ilmoitit.\n\nMAIJU. Kukaan muu ei olisi hoksannut--\n\nELISABETH. Elä rupea hulluttelemaan, hyvä lapsi. Meillä on kylläksi\ntosissakin.\n\nMAIJU. Ei se ole hulluttelemista, mamma. Saan minä seurata\ntaipumuksiani yhtä hyvin kuin Jussikin.\n\nELISABETH. Sinä olet lapsi, mitä sinä vielä ymmärrät taipumuksistasi.\n\nMAIJU (puoli-itkussa). Niin, tuossa se taas on! Nyt mamma taas sanoo\nminua lapseksi. Mutta antaahan olla, vielä minä näytän--\n\nHANNA. Hiljaa, pappa tulee--\n\nMAIJU. Elkää edes virkkako mitään papalle. Ettehän virka?--Mamma,\nrakas, kulta--(Pakenee oikeaan samassa kuin Pastori tulee eteisestä.)\n\nPASTORI. Jussi, tämä ei ikinä voi olla sinulta täyttä totta.\n\nJUSSI. On, isä.\n\nPASTORI. Mutta sinä et tiedä, mitä teet. Et ole punninnut asiaa.\n\nJUSSI. Se on niin selvä itsestänsä, ettei sitä tarvitse järin paljon\npunnita.\n\nPASTORI (katsoo kelloaan). Ethän ole vielä kirjoittanut?\n\nJUSSI. En ole kirjoittanut, vaan pyysin Rastasta lähettämään\nsähkösanoman. Hän on siellä parast'aikaa.\n\nPASTORI. Epuuta! Laita toinen sähkösanoma heti jäljessä, jossa peruutat\ntarjouksesi.\n\nJUSSI. En minä sitä tee, isä, en missään tapauksessa.\n\nPASTORI (pyyhkii otsaansa). Tunnetko sinä, minkä hengen lapsia \"Nuori\nSuomi\" on? Oletko tarkoin seurannut sitä lehteä?\n\nJUSSI. Olen, tietysti. En siihen muuten niin halusta pyrkisikään.\n\nPASTORI. Ja sinä myöskin käsität sen tarkoitusperät?\n\nJUSSI. Täydellisesti. \"Nuori Suomi\" on vapaamielinen ja harrastaa\nedistystä.\n\nPASTORI. Niin--edistystä pahassa. Edistystä sillä tiellä, joka\nkadotukseen vie.\n\nHANNA. Ei, pappa--\n\nPASTORI. Edistystä, sanon minä, sillä tiellä, joka kadotukseen vie.\nMinä ne tunnen, nuo alasrepivät, hajoittavat pyrinnöt. Ei ole ensi\nkertaa, kun ihmishenki tekee kapinaa Jumalaa vastaan. Hylkää hänen\nauktoriteettinsa ja asettaa sijaan oman lyhyen ajatuksensa, joka ei\nulotu hetkeä kauvemmaksi, maan multaa ylemmäksi, saatikka että se\npystyisi käsittämään ijankaikkista, ilmoitettua totuutta.\n\nJUSSI. Papan mielestä pitäisi aina vaan sokeasti uskoa, mitä\ntyrkytetään, ei käyttää ajatusta eikä järkeä. Mihin ihmiskunta viimein\njoutuisi sillä tavoin? Hukkuisi varmaan omaan tyhmyyteensä.\n\nPASTORI. Sen se tekee, jos sanan valon hylkää ja heittäytyy oman\npimitetyn järkensä nojaan. Tiedätkö, minkälainen se viettävä pinta on,\njolla poloinen silloin pyörii? Minä selitän sen sinulle lyhyissä\npiirteissä.\n\nJUSSI. Olenhan kuullut tuon kaiken jo lapsuudesta saakka.\n\nPASTORI. Ihmisellinen ajatus kun on asetettu Jumalan auktoriteetin\nsijaan, seuraa siitä tahdon vapaus. Mutta ihmisen tahto on paha hamasta\nlapsuudesta, sen vuoksi ei tahdon vapaus ole muuta kuin rajattoman\nitsekkäisyyden vallalle pääsemistä. Ja niin ilmestyy kaikkien sota\nkaikkia vastaan. Jumalan maailmanjärjestys kumotaan, yhteiskunnalliset\nlait ja asetukset eivät enää merkitse mitään, jok'ainoa ihminen pyrkii\nylös kukkuloille, ei tyydy kukaan laaksossa olemaan.\n\nJUSSI. Mitä pahaa siinä, kun se vaan tapahtuu ansion ja luontaisten\nkykyjen mukaan, eikä niinkuin tähän asti, että siihen muutamilla on\netuoikeus.\n\nPASTORI. Kaikki tahtovat valtaa ja valta on sama kuin oikeus. Mitä ovat\nnuo niin sanotut uudet aatteet: naiskysymys, työväenkysymys, yleinen\näänivalta,--mitä ne muuta ovat kuin juuri itsekkäisyyden ja vallanhimon\nilmauksia? Samoja ilmauksia, joita tapaamme kautta koko ihmissuvun\nhistorian. Uutta on tässä ainoastaan se julkeus ja röyhkeys, joilla ne\nmeidän aikanamme esiintyvät, ja joille tosiaan ei tähän saakka vertoja\nlöydy.\n\nJUSSI. Ajan henki pyytää auttaa kaikkia ihmisellisiin oikeuksiinsa, se\nei salli, että toisia poljetaan, toisia nostetaan.\n\nHANNA. Niin se on, pappa, oikeudentunnosta ja ihmisrakkaudesta ne\nlähtevät sekä naiskysymys että työväenkysymys, kuinka ne silloin\nvoisivat olla kristinoppia vastaan?\n\nPASTORI. Minä puhun Jussin kanssa,--pysy sinä erilläsi asioista, joita\net kumminkaan ymmärrä ja jotka eivät sinuun kuulu. \"Pyytää auttaa\nkaikkia ihmisellisiin oikeuksiinsa\", sanot?--Mitä vielä! Tuo on vaan\ntyhjää korupuhetta, jolla paha henki itseään verhoo. Tositarkoituksena\non kiihoittaa mieliä, sytyttää intohimot tuleen valistumattomissa\njoukoissa, jotka eivät pysty arvostelemaan enemmän omaa kuin\nyhteiskunnankaan etuja, vaan hyökkäävät silmittömästi kaikkea hyvää\njärjestystä vastaan ja matkaansaavat pelkkää häviötä aivan kuin nuo\nrajut, valloillaan olevat luonnon voimat.\n\nJUSSI. Ihme ja kumma, mikä käsitys--! Kansalla, pappa, on usein monta\nvertaa enemmän tervettä järkeä kuin oppineilla ja koulunkäyneillä--\n\nPASTORI. Ei ainakaan silloin, kun se sokeasti antautuu jonkun nerokkaan\n\"johtajan\" valtaan, joka sitten käyttää hyväkseen sen intohimoja,\npäästäkseen itse niiden avulla kohoamaan. \"Yleistä äänivaltaa\",\n\"enemmistön oikeutta\" huudetaan, ja kansa luulee olevansa ohjaksissa,\nvaikka se itse teossa on vaan välikappale yhden tai muutamain\n\"johtajain\" käsissä.\n\nJUSSI. Parempiko, että olisi pappien käsissä, niinkuin katolisissa\nmaissa?\n\nELISABETH. Jussi--!\n\nPASTORI. Papit protestanttisissa maissa ovat kansan opettajia, ei\nkiihoittajia. He neuvovat tien taivaallisen isän tykö, joka antaa\nmeille kaikille voimaa kantamaan elämän suruja ja murheita. Nyt\nriistetään onnettomilta usko hänen huolenpitoonsa ja rakkauteensa,\nriistetään ijankaikkisen elämän toivo, ja--mitä annetaan sijaan? Pieniä\noikeuksia, maallisia etuja, joita yhdellä lainpykälällä voitetaan,\ntoisella menetetään. Suuri Jumala! ja näillä he luulevat ihmissydämen\nsyvimpiä tarpeita tyydyttävänsä!\n\nHANNA. Ei syvimpiä, pappa. Mutta ovathan ne siltä tärkeitä.\n\nJUSSI. Pappa näkee asiat niin peräti synkässä valossa. Ja se on\nluonnollista, tuolla kannalla kun on.\n\nPASTORI. Minä olen näitä kaikkia tarkoin ajatellut täällä\nyksinäisyydessä ja hiljaisuudessa. Pelkästä huolesta kansani ja\nisänmaani tähden olen valvonut läpeensä monet yöt. Ja yhä uudelleen\nolen tullut siihen vakuutukseen, että tämä \"uusi suunta\" ja kaikki mitä\nsiihen kuuluu, tämä löyhä \"vapaamielisyys\", tämä \"realistinen\"\nkirjallisuus, joka rypee lokaviemäreissä, että, sanon minä, tämä kaikki\nvie meidät auttamatta perikatoon, ellei ajoissa käännytä siltä pois.\nSen vuoksi päätinkin viimein ryhtyä taisteluun, minäkin, kovaan ja\npontevaan taisteluun. Ja siinä päätöksessä järkähtämättä pysyn.\n\nJUSSI. Mitä se hyödyttää, pappa? Vanhat totuudet kun kerran ovat\ntuomitut kuolemaan--\n\nPASTORI. Niinpä kuolen minä niiden kanssa. Ja nyt, valitse sinä!\nTahdotko olla oikean asian puolella, vai menetkö vastustajain riviin?\n\nJUSSI. Minulla ei ole teidän uskoanne, pappa. Katsantotapani on\ntykkänään toinen.\n\nPASTORI. Ilman verukkeita jäätkö tänne ja rupeatko auttamaan minua\n\"Aamuruskon\" toimituksessa?\n\nJUSSI. Elkää sitä vaatiko, pappa. Huomaattehan jo itsekin, kuinka\nerilainen meidän kantamme on. Tuskin voisimme ymmärtää toisiamme,\nsaatikka sitten tulla yksimielisyyteen.\n\nPASTORI. Loruja! Kaikki, mitä olen puhunut, on niin päivän selvää, että\nsen lapsikin ymmärtää.\n\nJUSSI. Minäpä kun en ajattele samalla tavalla. Mutta--turhaan me\nväittelemme--\n\nPASTORI. Sinun täytyi saada situationi selväksi, sen vuoksi puhuin. Nyt\ntiedät, mistä on kysymys, ja voit menetellä sen mukaan.\n\nJUSSI (vaikenee).\n\nPASTORI. Katkerata olisi nähdä oma poikansa niiden joukossa, jotka\nHerraa vastaan sotivat.\n\nHANNA. Pappa, rakas.--\n\nPASTORI. Vaiti, elä sinä puutu näihin. Olenhan sen sanonut, sinä et\npysty näitä arvostelemaan.\n\nELISABETH. Henrik, jätä huomiseksi tämä keskustelu, että ennätät\nrauhoittua.\n\nPASTORI. Ei, nyt se on ratkaistava, tällä hetkellä juuri.\n\nJUSSI. Lopetetaan, pappa. Emme kumminkaan voi päästä sen selvemmälle.\n\nPASTORI. Sinä et vielä ole antanut minulle vastausta.\n\nJUSSI. En tahtoisi pahoittaa teidän mieltänne, pappa. Mutta, jos\nvaaditte--\n\nPASTORI. Minä vaadin.\n\nJUSSI--niin täytyy minun sitten jyrkästi kieltää. Minä en voi muuta\nkuin pysyä vakuutuksissani, minäkin.\n\nPASTORI. Ja nuo sinun \"vakuutuksesi\" muka estävät sinua rupeamasta\n\"Aamuruskon\" toimitukseen?\n\nJUSSI. Ne estävät.\n\nPASTORI. Noh--olkoon! Mutta elä silloin pyri \"Nuoreen Suomeenkaan\".\nPysy järkiään erilläsi.\n\nJUSSI. Minkätähden? Lieneehän minulla oikeus tehdä työtä ja toimittaa\njotain maailmassa yhtä hyvin kuin muillakin.\n\nPASTORI. Epäuskoa et saa levittää kansaan. Minä sen kiellän.\n\nELISABETH. Henrik, elä kiivastu--\n\nPASTORI. Nyt minä sinulta kysyn, Jussi: aijotko sinä tämän jälkeen\nliittyä \"Nuoreen Suomeen\"?\n\nJUSSI. Siihen, tai johonkuhun muuhun vapaamieliseen.\n\nPASTORI. Ja kirjoittaa niiden henkeen?\n\nJUSSI. Niin, tietysti--samalla kannalla kun olen.\n\nPASTORI. Toisin sanoen: sinä aijot olla mukana kaikissa noissa \"uuden\najan\" pyrinnöissä, joista äsken puhuin?\n\nJUSSI. Voimieni takaa.\n\nPASTORI. Ja levittää kansaan epäuskoa ja kaikkea pahaa?--Pilkata,\nherjata uskontoa--\n\nHANNA. Ei hän sitä tee, pappa.\n\nPASTORI. Hyökätä kirkkoa vastaan, hävittää edesvastauksen ja siveyden\ntunnon--\n\nHANNA. Ei, ei--! Jussi, selvitä kantasi, näethän, kuinka väärin pappa\nsinua käsittää.\n\nJUSSI. Minä selvitän sen parhaiten työssä.\n\nHANNA. Pappa, odottakaa hedelmiä, tuomitkaa sitten vasta.\n\nELISABETH. Minä yhdyn Hannaan. Kenties me jossain määrin erehdymme,\nHenrik.\n\nPASTORI. Te puhutte sen mukaan, kuin teillä on järkeä. Kun minä näen\nkansaani syöksettävän turmioon, pitäisikö minun silloin istua ristissä\nkäsin ja epäillä omia silmiäni, siksi kuin apu on liian myöhäistä\n\nJUSSI. Turmiossa juuri ollaan parastaikaa, Ei \"uusien\" aatteiden\ntähden, vaan siitä syystä, että \"vanhat\" aatteet eivät enää pidä\nkutiaan. Koko tuo niin sanottu \"Jumalan pyhä maailmanjärjestys\" horjuu\nomasta heikkoudestaan. Ainoa pelastus on meille uusien totuuksien\nkehittymisessä.\n\nPASTORI. Viimeisen kerran, Jussi: luovutko aikomuksestasi vai et?\nAjattele tarkoin, ennenkuin vastaat.\n\nJUSSI. En luovu.\n\nPASTORI. Se onko viimeinen sanasi?\n\nJUSSI. On, pappa, se on viimeinen.\n\nELISABETH. Lopetetaan jo.\n\nPASTORI. Ei vielä. Minä myöskin tahdon sanoa viimeisen sanani.\n\nELISABETH. Henrik--\n\nJUSSI, Mikä on se sana?\n\nPASTORI. Minulla ei ole enää poikaa.\n\nHANNA. Pappa, rakas pappa--\n\nPASTORI. Minulla ei ole enää poikaa.\n\nELISABETH (nousee). Henrik! \"Miehen viha ei tee sitä, mikä hyvä on\nHerran edessä.\"\n\nPASTORI. Joka asettuu Jumalaa vastaan ja panee tehtäväkseen uskonnon\nhävittämisen kansassa, hän ei ole minun poikani, ja häneltä tuo ovi on\nsuljettu.\n\nHANNA. Armahtakaa, pappa! Eihän Jumalakaan ketään hylkää. Hän rakastaa\nkaikkia yhtä paljon. Ooh, pappa, te rikotte nyt itse Jumalaa vastaan,\nvaikka luulette olevanne oikeassa.\n\nELISABETH. Huomenna ehkä ajattelisit toisin, Henrik.\n\nPASTORI. Päätökseni pysyy: tästä hetkestä saakka ei hän, tuolla, ole\nminun lapseni.\n\nHANNA. Jos hän vaikka erehtyisikin, pappa, niin antakaa hänelle\nanteeksi. Me erehdymme kaikki, ja Jumala antaa meille kaikille\nanteeksi.\n\nPASTORI. Mene pois! Jätä minut rauhaan.\n\nHANNA. Elkää olko, pappa, kova! Te vielä kadutte.\n\nPASTORI. Mene, sanon minä.\n\nJUSSI. Hanna, herkiä!\n\nPASTORI. Olisit estänyt veljeäsi kääntymästä väärälle tielle, siellä\nkun olit häntä likempänä.\n\nHANNA. Ei hän ole väärällä tiellä, vaan ennemmin--Herra auttakoon\nmeitä--\n\nPASTORI. Sano ulos!\n\nHANNA. Ennemmin olette nyt itse joutunut harhaan.\n\nPASTORI. Sinä uskallat--\n\nELISABETH. Malta mieltäsi, Henrik, elä mene pitemmälle. Olemmehan jo\ntarpeeksi onnettomia.\n\nPASTORI. Ja minäkö siihen olen syynä? Minä, joka rankaisen Jumalan\nkieltäjää?\n\nHANNA. Ei hän ole Jumalan kieltäjä,--siinäpä se juuri on. Mutta vaikka\nolisikin,--niin, vaikka hän olisikin, pappa, ette sittekään saisi häntä\nhyljätä. Hyvä paimen jättää kaikki muut lampaat metsään ja menee\netsimään sitä, joka eksynyt on. Ja Kristus rakasti syntisiä enin--\n\nPASTORI. Tuletko sinä minua neuvomaan? Sinä--sinä minua neuvomaan? Etkö\nollenkaan ajattele--että olet siksi--liian tyhmä?\n\nJUSSI. Minun puolestani elä armoa rukoile, Hanna. Se loukkaa minua. En\nole tehnyt mitään rikosta, että täytyisi minun nöyrtyä. Isä on itse\nsärkenyt välimme, se ei kesken enää eheäksi tule.\n\nPASTORI. Semmoista kieltä hän jo käyttää. Hedelmät alkavat kypsyä.\n\nELISABETH. Viha synnyttää vihaa. Kovuus kovuutta.\n\nJUSSI. Ehkä onkin parasta että olemme järkiään vieraat toisillemme.\nSitä vapaammin saan kulkea omia teitäni.\n\nPASTORI. Nyt sen kuulette. Hän ei kaipaa sukua eikä kotia. Ymmärrettävä\nasia. Joka kerran korkeimmasta luopuu, mitä hän silloin muustakaan\nvälittää.\n\nELISABETH. Tällä hetkellä hänestä ehkä tuntuu siltä.\n\nJUSSI. Jos koti ja suku minua sitovat, niin--olen niistä ennemmin\nkuitti.\n\nHANNA (tarttuu hänen käsivarteensa). Sinä pahankurinen! Minäpä en sinua\nheitä, elä luulekaan. Riipun sinussa kiinni kuin takkiainen.\n\nJUSSI (irtautuu hänestä). Heitä irti, ei nyt ole aikaa enää--(ottaa\nlakkinsa). Saan ehkä sanoa jäähyväiset.\n\nELISABETH. Nytkö jo lähtisit?--Ei--ethän sitä tarkoittanut, Henrik?\n\nJUSSI. Minun täytyy päästä pois, mamma, heti, paikalla.\n\nELISABETH. Viivy huomiseen tai ylihuomiseen. Kaikki voi vielä muuttua.\n\nJUSSI. Elkää pyytäkö, mamma, en minä saata.\n\nELISABETH. Mutta vaatteesi, tavarasi?\n\nJUSSI. Lähettäkää ne Helsingin asemalle.\n\nHANNA. Jussi, odota, minä lähden mukaan.\n\nJUSSI. Kotoa pois? Mitä varten?\n\nELISABETH. Seuraa vaan häntä. Sinä teet oikein, Hanna.\n\nJUSSI. No niin--no, tule sitten!\n\nHANNA. Mamma jää tänne papan luokse.\n\nPASTORI. Menköön hänkin, jos haluttaa, menkää kaikki!\n\nELISABETH. ja sinutko jättäisimme yksin, Henrik?\n\nPASTORI. Yksin en jää--Jumala on kanssani.\n\nELISABETH. Sinä olisit valmis laittamaan jok'ainoan meistä pois.\n\nPASTORI. Jos Herran asia niin vaatii.\n\nELISABETH. En minä sinusta luovu, Henrik. Hyvästi, rakkaat! Jumalan\nhaltuun teidät jätän. Hyvästi!\n\n(Esirippu alas.)\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS.\n\n\n(Sama huone. Martha pesee ryömyllään lattiata ja hyräilee virttä. Maiju\ntulee oikealta, laahaa tyynyä ja peitettä mukanaan sohvalle, johon\nlaittautuu pitkäkseen.)\n\nMARTHA. Nooh--mitä kummaa! Siihenkö nukkumaan.\n\nMAIJU. Niin, kun siellä on niin paljon kärpäsiä minun kammarissani,\nettei saa rauhaa.\n\nMARTHA. Eikö sitten ole aika nousta järkiään ylös, kello kohta\nyhdeksän?\n\nMAIJU. Yhdeksän, tai kymmenen, tai yksitoista--se ei liikuta minua.\nMakaan koko päivän, aamusta iltaan, ja huomenna teen samalla tavalla,\nja ylihuomenna myös. Ja tästä lähtein joka ikinen päivä. Kuuletteko,\njoka ikinen päivä!\n\nMARTHA. Kyllähän minä kuulen. Mutta herranen aika--minkätähden?\n\nMAIJU. Sentähden, kun en viitsi nousta ylös. Kun minun ei kannata\nnousta ylös, ymmärrättekö?\n\nMARTHA. Ei kannata nousta ylös?\n\nMAIJU. Ei kannata, ei maksa vaivaa, eikä ole tarpeellista.\n\nMARTHA. Olisitte jäänyt sitten omaan kammariinne ennemmin, ettehän te\ntäällä miten, kun tulevat kotiin pastori ja rouva, hyvästä lykystä\nsattuu vielä vieraitakin käymään.\n\nMAIJU. Hiljaa nyt, että saan nukkua.\n\nMARTHA. Nukkukaa vaan minun puolestani, kyllä pidän suuni kiinni. (Hän\nluuttuaa, rymyilee tuolien kanssa ja alkaa uudelleen virttään.)\n\nMAIJU (nousee ja tiuskaisee). Hiljaa, että saan maata! Kuinka monta\nkertaa pitää sanoman yhtä samaa asiaa?\n\nMARTHA. Herra Jumala, tottahan minun täytyy huonetta siivota, ei siinä\nmikään auta. Vai vastaatteko jos jätän kesken?\n\nMAIJU. Siivotkaa sitten, mutta elkää rymytkö.\n\nMARTHA. No noh, nukkukaahan pois, minä koettelen liikkua hiljaa. (Pesee\nja jatkaa taaskin virttään. Maiju nytkähyttelee ja voihkii\nkärsimättömästi moniaita kertoja, vaan Martha ei sitä huomaa.)\n\nMAIJU (hyppää istualleen). Tarvitseeko sitä veisata silloin kun\nluuttuaa, mutta Martha varsin tekee minulle kiusaa, etten saisi nukkua.\nKaikki ihmiset ovat minulle niin pahoja ja ilkeitä, niin että--(Puhkeaa\nitkuun). Eikä ole muuta kuin pelkkää onnettomuutta ja ikävää--yhyy!--ei\nmitään muuta koko maailmassa--yhyy!--\n\nMARTHA. Voi minun päiviäni! Enhän minä tietänyt, että se teitä niin\nvaivasi, kun hiljaa tässä vaan hyräilin. Elkää nyt tuota itkekö, osaan\nkait minä olla laulamatta, jos niiks' tulee.\n\nMAIJU. Kun saisin edes kuolla, en muuta toivoisi.\n\nMARTHA. Kuolla? Hyvä Isä tokkii! Nuorella ijällä?\n\nMAIJU. Minä en kestä tätä, en. Menen järveen, lopetan itseni.\n\nMARTHA. Siunaa ja varjele tuota lasta, kuinka puhuu! Vai järveen!\nElkää, herran tähden, enää toista kertaa päästäkö suustanne semmoisia.\n\nMAIJU. Mitä varten minä sitten eläisin, sanokaa, mitä varten? Kun on\nniin ikäväkin, ettei tahdo tulla toimeen.\n\nMARTHA. Kovin te olette äreä tänä päivänä. Mikä teitä oikeastaan\nvaivaa? Ette mahda olla terve.\n\nMAIJU. Kertokaa minulle nyt jotain hauskaa, Martha. Jotain oikein\nhauskaa, joka edes naurattaisi pikkuisen.\n\nMARTHA. Kun minä vaan osaisin, niin kyllä kertoisin. Antaapahan olla--\nei, ei juohdu nyt mieleen mitään semmoista.\n\nMAIJU. Kertokaa mitä hyvänsä, vaikka kuinka hassua, kunhan vaan\nkerrotte. Minä tulen ihan hulluksi muuten tästä ikävästä.\n\nMARTHA. No vartokaahan--minä kerron satua. Tämmöistä: \"Oli ennen\nonnimanni, Onnimannista matikka, Matikasta maitopyörä, Maitopyörästä\npytikkä, Pytikästä pöytäristi, Pöytärististä ripukka--\"\n\nMAIJU. Ei sitä, ei sitä!\n\nMARTHA. \"Ripukasta rintasolki, Rintasoljesta sopukka, Sopukasta Suomen\nkirkko, Suomen kirkosta kipinä--\"\n\nMAIJU. En minä sitä tahdo, en!\n\nMARTHA. \"Kipinästä kirjanmerkki, Kirjanmerkistä meteli, Metelistä\nmeijän herra, Meijän herrasta hevukka--\"\n\nMAIJU. Heretkää--! Voi, herranen aika, kun te vielä kiusaatte minua\nihan tahallanne--\n\nMARTHA. Kas niin, nyt se itkee taas! No, jo tuli kummat, kun ei ole\napua mistään. Meni sekin Teuvo herra pois.\n\nMAIJU. Mitäs hän olisi ruvennut olemaan tämmöisessä ikävässä.--Voih,\nminä ihan kuolen!\n\nMARTHA. Kyllä ei ole Maiju nyt terve. Eiköhän olisi parasta mennä\ntohtoriin?\n\nMAIJU. Missähän mammakin on?\n\nMARTHA. Eikö liene lasten työhuoneella. Siellähän se on ollut\nmyötäänsä, siitä saakka kuin Hanna ja Jussi läksivät. Menenkö hakemaan?\n\nMAIJU (Väsyneesti). Eikä.--Antaa olla.\n\nMARTHA. Mitäs minä nyt osaisin teille neuvoa? Kuulkaapas--!\n\nMAIJU. Mitä sitten?\n\nMARTHA. Nouskaa oikein ravakasti ylös, pankaa päällenne ja menkää\nkävelemään. Noh?\n\nMAIJU. En.\n\nMARTHA. Taikka ruvetkaa työhön. Laitetaanpas yhdessä teidän kammarinne\nuuteen järjestykseen tänä päivänä. Muutetaan huonekalut, siirretään\nsohva nurkkaan ja--\n\nMAIJU. En viitsi, en vaikka--!\n\nMARTHA. Ottakaa sitten jotain muuta työtä. Korjatkaa mustan hameenne\nhelma, näkyy olevan jo rikki.\n\nMAIJU. En, en, en, en! En huoli työtä minkäänlaista.\n\nMARTHA. Mutta joka ei työtä tee, ei sen syömänkään pidä.\n\nMAIJU. Niinpä olen sitten syömättä.\n\nMARTHA. Ai, ai, ai, ai! Teitä vielä Jumala rankaisee, Maiju. Nostaa\nleivän korkealle.\n\nMAIJU. Kun minulla olisi edes jokukaan ihminen, jonka kanssa voisin\nneuvotella ja johon voisin luottaa. Mutta kun ei ole ketäkään, ei yhtä\nainoata.\n\nMARTHA. Onpa teillä pappanne ja mammanne.\n\nMAIJU. Pappa ei välitä lapsistaan mitään. Hänelle on yks' sama, jos\nmeitä on tai ei.\n\nMARTHA. Eikö välitä?--Herranen aika, kaikkia teidän päähänne pistääkin.\nVai ei välitä!\n\nMAIJU. Jospa minä kertoisin teille yhden asian, Martha. Mutta\nlupaatteko olla vaiti?\n\nMARTHA. Lupaan, tietysti.\n\nMAIJU. Kunniasanalla!\n\nMARTHA. No niin, kunniasanalla!\n\nMAIJU. Kuulkaa sitten (nousee istualleen). Se oli pappa, joka ajoi\nJussin ja Hannan kotoa pois.\n\nMARTHA. Olkaa nyt--! Pastoriko ajoi pois? Omat lapsensa?\n\nMAIJU. Niin, eikö se ole hirveätä? Sitä vartenhan minä olen itkenyt\nniin paljon näinä päivinä.\n\nMARTHA. Ilmankos se on rouvakin ollut niin suruissaan. Ja niin\nhajamielinen, ettei tiedä mitä tekee tai puhuu.--Hyvät ihmiset sentään!\nSemmoisia herttaisia lapsia, joista pitäisi olla suurin ilo hänellä.\nIhanko ijäksi ne ajettiin pois?\n\nMAIJU. Ihan ijäksi! Ajatelkaa, ihan ijäksi!\n\nMARTHA. Ja mistä syystä?\n\nMAIJU. Ei syytä tuon taivaallista. Jussiin vaan suuttui ja Jussin hän\noikeastaan taisi ajaakin. Hanna meni mukaan, kun kävi Jussia sääli, ja\nminä olisin kanssa mennyt, mutta eivät laskeneet. Pakoittavat minua\ntahallaan tekemään jotain hurjaa. Eikä olekaan enää kaukana siitä.\nSaavat sitten olla mielissään.\n\nMARTHA. Elkää, hyvä Maiju, puhuko noin yhtäkaikki. Se on ihan syntiä.\n\nMAIJU. Vaan minäpä en tämmöiseen elämään tyydy, en! (Eteisessä\nsoitetaan.)\n\nMARTHA. Menenkö avaamaan?\n\nMAIJU. Katsokaa ensin, kuka siellä on.\n\nMARTHA (menee eteiseen). Herra Rastas. Laskenko sisään?\n\nMAIJU. Laskekaa kaiken mokomin. Ja pyytäkää odottamaan siunaama hetki,\nminä pistän päälleni. (Hän juoksee oikeaan. Teuvo tulee sisään ja\nMartha heti jäljessä.)\n\nMARTHA. Parhaasen siivoon te nyt tulittekin. Käykää edes tuonne\npastorin kammariin siksi aikaa, kun saan täällä huonekalut paikoilleen.\n\nTEUVO. Enkö minä saa jäädä tänne? Vai olenko tiellä?\n\nMARTHA. No, eipä justiin. Jos herra on hyvä ja istuu tuonne sohvaan.\n\nTEUVO. Kyllä.--No, ja mitenkä täällä on jaksettu muuten? Terveenäkö on\nMaiju neiti?\n\nMARTHA. Tervennä on.\n\nTEUVO. Ja kaikki voivat hyvin.\n\nMARTHA. Hyvin, mikäs siinä!--Herra kait asuu maalla nyt?\n\nTEUVO. Maallahan minä. Lappalassa täällä likellä.\n\nMARTHA. Ooho, vai Lappalassa. Jalanko sieltä tultiin?\n\nTEUVO. Jalan, tietysti.\n\nMARTHA. Niin pitkän matkan päästä. Mutta on siinä astumista.\n\nTEUVO. Peninkulma--mitäs tuo on näin nuorelle miehelle.--Ei Maiju neiti\ntaida olla kotona?\n\nMARTHA. Kotona on. Kyllä hän tulee tuossa paikassa, kun saa vaan\nleningin päälleen.\n\nTEUVO. Vastako on noussut ylös?\n\nMARTHA. E--oho! Vai vasta noussut ylös! Kun on tok' jo leiponutkin\nmonet taikinat tänä aamuna ja tehnyt jos jotain. Rehkinyt tuolta aina\nneljästä saakka.\n\nTEUVO. Neljästä saakka? Ei vähä mitään.\n\nMARTHA. Siitä se vielä kerran maailmassa tulee rivakka emäntä taloon.\nKuka hänet sitten saaneekin.\n\nTEUVO. Niin, kukahan saanee--? Kuulkaa onko hänellä jo sulhasia?\n\nMARTHA. No, niitä nyt on jos kuin!\n\nTEUVO. Oikeinko todella?\n\nMARTHA. Ka, oikein todella. Mitäs minä siitä valehtelisin. Kaikkihan ne\novat tään kaupungin herrat rakastuneet Maiju neitiin. Ettekö ole\nkuullut?\n\nTEUVO. En.--No, ja Maiju? Kehen hän on rakastunut?\n\nMARTHA. Ei minun tietääkseni kehenkään. Aikaista tuo vielä olisikin\nMaijulle naimisiin mennä. Ennättää siihen lystiin aina. Koti tässä\nhyvä, ei muuta kuin olla lellottaa.\n\nTEUVO. Niin, vaan muistaakos Martha, kuinka Kantelettaressa sanotaan:--\n\"Vesille venosen mieli tervatuiltakin teloilta. Neidon mieli miehelähän\nkultaisestakin kodista\"?\n\nMARTHA. Onhan niitä aina hupsuja--\n\nMAIJU (tulee oikealta). Hyvää huomenta, herra Rastas. Te tulitte kuin\npelastuksen enkeli. Olin juuri kuolla ikävästä.--Martha kulta, menkää\nkeittämään kahvia, oikein hyvää kahvia,--kirkkaasen kaivoveteen, ei\nsumppiin.\n\nMARTHA. Ja mitä leipää?\n\nMAIJU. Parasta mitä löydätte Suoniosta, ja monta lajia.\n\nMARTHA. Hyvä! (Menee.)\n\nTEUVO. Vai on teillä ollut ikävä?\n\nMAIJU. Kauheasti!--En ole tiennyt mitä tehdä. Koko elämä on tuntunut\nniin tukalalta, että on täytynyt aivan itkeä.\n\nTEUVO. Hyvänen aika! Ettekö ole jaksanut näytelläkään?\n\nMAIJU. En--. En ole yrittänyt sen koommin.\n\nTEUVO. No, nyt ollaan hukassa.--Entä pallonne, eikö sekään teitä enää\nmiellytä?\n\nMAIJU. Ei vähääkään. En tiedä edes missä lienee koko pallo.\n\nNEUVO. Taskussanne varmaan.--Koetelkaapa!\n\nMAIJU. Niin, täällä se on.\n\nTEUVO. Rupeammeko heittämään kammaripeliä?\n\nMAIJU. En saata, en vaikka mikä olisi.--Voi, te ette usko, kuinka minun\non vaikea olla.\n\nTEUVO. Kun voisin teitä jollain tavalla auttaa.\n\nMAIJU. Tahtoisittekos?\n\nTEUVO. Niin mielelläni!\n\nMAIJU. Kuinka te olette kovasti hyvä.--Tiedättekö, minä juuri ajattelin\nkääntyä teihin.\n\nTEUVO. Todellakin? Sepä hauskaa.\n\nMAIJU. Eihän minulla ole ketään muuta nyt, kun Hanna ja Jussi menivät\npois. Te olette ainoa turvani.\n\nTEUVO. Luottakaa minuun, minä teen mitä suinkin voin.\n\nMAIJU. Jospa sitten koettaisin purkaa teille sydämeni.--En tiedä,\nkuinka aikaisin--\n\nTEUVO. Kuinka hyvänsä. Puhukaa luonnollisesti ja vapaasti, olenhan minä\nystävä.\n\nMAIJU. Niin, olettehan te ystävä, mitä varten minä epäilisin.--Kumma\nvaan, että sanat tahtovat takertua suuhun.\n\nTEUVO. Elkää viivytelkö, kohta ehkä joku tulee.\n\nMAIJU. Herra Rastas, voisitteko te elää tämmöisessä yksinäisyydessä ja\nhiljaisuudessa, tämmöisessä painavassa, umpinaisessa ilmassa, jossa ei\nkuule, ei kuin kärpäsen surinaa välistä? Voisitteko viihtyä täällä,\nsanokaa?\n\nTEUVO. Totta puhuen--en luule,--en ainakaan pitemmältä.\n\nMAIJU. En minäkään. Varmaan tukehdun, tai tulen hulluksi, jos tätä\nkauvemmin kestää. Sentähden tuumailin, että--\n\nTEUVO. Sanokaa pois!\n\nMAIJU. Voi, se on niin uhkarohkeata, niin tavatonta--\n\nTEUVO. Teette minut oikein uteliaaksi.\n\nMAIJU. Pelkään, että ajattelette minusta pahaa.\n\nTEUVO. En, kunniasanalla: en.--Mutta joutukaa nyt!\n\nMAIJU. Kun saisin sen kieleltäni.--En ole vielä koskaan näin\nujostellut--\n\nTEUVO. Uskallanko arvata?\n\nMAIJU. Voi, jos te arvaisitte. Koettakaapa.\n\nTEUVO. Te haluaisitte päästä täältä pois--?\n\nMAIJU. Niin!\n\nTEUVO. Minun avullani--?\n\nMAIJU. Niin, niin! Te arvaatte, minä jo näen. Te arvaatte kaikki.\n\nTEUVO. Tahtoisin vaan kuulla sen teidän omasta suustanne.--Ettekö voisi\njatkaa nyt, kun minä kerran olen alkanut!\n\nMAIJU. Ei--en minä voi vieläkään.\n\nTEUVO. Mutta miksikä ei? Olettehan te muuten aina reipas ja\npelkäämätön.\n\nMAIJU. Tämäpä on niin vallan toista, niin hirveätä--\n\nTEUVO. Vaan kuinkas me sitten pääsemme selville?\n\nMAIJU. Jatkakaa te loppuun saakka, kun kumminkin sen tiedätte. Hyvä\nherra Rastas--!\n\nTEUVO. No niin,--minä jatkan. (Ottaa Maijua kädestä.) Te haluatte\nmuutosta elämässänne--olette suostunut minuun enemmän kun muihin,\nsenvuoksi olette päättänyt ehdottaa--\n\nMAIJU. Että veisitte minut pois--että menisimme--\n\nTEUVO. Naimisiin.\n\nMAIJU (säpsähtää, heittääntyy sohvaan ja rupeaa nauramaan). Ei--herran\ntähden oletteko hupsu! Naimiseen--hyvä isä, mitä te ajattelette?--\nLuuletteko, että minä?--Ha-ha-ha-ha--\n\nTEUVO. Elkää naurako.\n\nMAIJU. Luulitteko että minä--ha-ha-ha-ha--\n\nTEUVO: Mitä luulin? Mistä minä tiedän, mikä teillä on mielessä, kun\nette sano.\n\nMAIJU. Luulitteko että minä--ha-ha-ha-ha--että minä--ha-ha-ha-ha--että\nminä kosasin teitä, ha-ha-ha-ha--\n\nTEUVO. Minä lähden tieheni, ellette herkiä nauramasta.\n\nMAIJU. Ei elkää menkö--ha-ha-ha--minä jo herkiän--ha-ha--ai, ai, kun\noikein sydämeen koskee ha-ha--elkää suuttuko, ha-ha--jo minä herkiän--\njo, jo.--Noh, nyt olen ihan vakava.\n\nTEUVO. Jos suvaitsisitte nyt ilmoittaa, mitä te sitten oikeastaan\ntarkoititte?\n\nMAIJU. Kyllä--hm, hm--en minä naura--hm, hm--minä tarkoitin, että\nmenisimme yhdessä Helsinkiin, että te veisitte minut sinne.--Mistä\nihmeeltä saitte sen päähänne, että minä--hm-hm-hm--kuinka voitte\nsemmoista ajatellakaan--?\n\nTEUVO. Ja kuinka te semmoista mitätöntä asiaa niin kainostelette?\nArvelinhan, tietysti, sitä vähän suuremmaksikin. Että menisimme yhdessä\nHelsinkiin? Mitä uhkarohkeata, tai tavatonta, tai hirveätä siinä?\n\nMAIJU. Onhan se kumminkin. Kun vanhempieni tietämättä--\n\nTEUVO. Ah, vanhempienne tietämättä? Se on toinen asia. Mutta mitä`\nvarten--?\n\nMAIJU. Kun täytyy. Kun eivät laskisi minua muuten.--Kuulkaa, minä\nkerron teille koko jutun. Tässä muutamia päiviä sitten kirjoitin\ntohtori Bergbomille, että tahtoisin päästä suomalaiseen teaatteriin. No\nniin! Eilen sain vastauksen, jossa hän pyytää minua tulemaan\nHelsinkiin, että antaisin siellä koetusnäytännön. Ennen hän ei voi\nsanoa mitään varmaa.--Minulta katosi ensin kaikki toivo. Kuinka sinne\npääsisin, mistä saisin rahaa? Mutta kun näin teidät, iski heti päähäni,\nettä te kenties--\n\nTEUVO. Nyt minä ymmärrän.\n\nMAIJU. Minä, tietysti, maksaisin teille kohta takaisin kaikki kulungit,\nniin pian kuin teaatterista vaan saan rahaa--\n\nTEUVO. Siitä ei puhettakaan--\n\nMAIJU. Ja ehkäpä Jussi ja Hannakin voivat antaa minulle sen verran--\n\nTEUVO. Milloinka te jo lähtisitte?\n\nMAIJU. Niin pian kuin mahdollista. Vaikka tänä päivänä.\n\nTEUVO (katsoo kelloaan). Kahdentoista junassa?\n\nMAIJU. Kerkiäisittekö siksi? Kyllä minä olen valmis.\n\nTEUVO. Ja te olette tarkkaan punninnut asiaa? Ettette sitten kadu\nperästäpäin?\n\nMAIJU. En missään tapauksessa. Ymmärrättehän, ettei minulla ole muuta\nneuvoa. Joko kuolla ikävään taikka karata.--Hyvällä ei pappa eikä mamma\nkoskaan antaisi minun mennä teaatteriin, ei voi panna kysymykseenkään.\n\nTEUVO. Niinpä lähdemme siis! Mutta teidän omalla edesvastauksellanne.\n\nMAIJU. Kuinka te olette kovasti hyvä! Olen elämänikäni teille\nkiitollinen--\n\nTEUVO. Mitä turhia--\n\nMAIJU. Te ette voi aavistaa, kuinka suuren avun minulle teette. En\ntiedä, tosiaan, vaikka olisin mennyt järveen lopulta--\n\nTEUVO. No, no!\n\nMAIJU. Niin, ei siihen olisi paljo tarvittu. Saatte uskoa.\n\nTEUVO. Mutta meidän täytyy nyt kiirehtiä, ettemme myöhästy. Tunti aikaa\nvaan enää.\n\nMAIJU. Taivas! Niin, tunti aikaa vaan enää.\n\nTEUVO. Minä lähden toimittamaan asioita. Tulkaa te ajoissa junalle, vai\npoikkeanko noutamaan?\n\nMAIJU. Ei, ei, paremmin pääsen täältä pujahtamaan yksin.\n\nTEUVO. Sitä juuri arvelin. Hyvästi nyt sitten niin kauvaksi. Elkää vaan\nmyöhästykö.\n\nMAIJU. Hyvästi!--Voi kuinka minua pelottaa--\n\nTEUVO. Mikä teitä pelottaa? Joko lykkää katumusta?\n\nMAIJU. Ei, ei--ilman minä vaan--Oletteko varmasti junalla kello\nkaksitoista?\n\nTEUVO. Olen.\n\nMAIJU. Hyvä! Minä myös.\n\nTEUVO. Siis: näkemään asti! Muistakaa nyt ottaa mukaan kaikki, mitä\ntarvitsette. (Menee.)\n\nMAIJU. Mukaan kaikki, mitä tarvitsette--? Mitäs minä tarvitsen?--Niin,\nkirjoja, näytelmät--\"Noora\" ja--ja, ja, ja--\"Romeo ja Julia\"--missä ne\novat? (Hakee etagerilta.) Voi, voi, missä ne ovat?\n\nMARTHA (tulee oikealta, kahvitarjotin kädessä). No--joko se vieras meni\npois?\n\nMAIJU. Jo meni.\n\nMARTHA. Eikä kahvia odottanutkaan?\n\nMAIJU. Ei odottanut.\n\nMARTHA. Mihinkä sillä semmoinen kiire oli?\n\nMAIJU. En tiedä,--voi, voi, Martha, mihinkähän te taas olette pannut\nminun kirjojani--\n\nMARTHA. Mitä kirjoja?\n\nMAIJU. Niitä, jotka tässä aina ovat olleet esillä, näytelmäkirjoja--\n\"Romeo ja Julia\", harmaat kannet, ja \"Noora\", ruskeat kannet--\n\nMARTHA. Minäkö niitä olen pannut? Nyt--kun syydätte taas kaikki\nlattiaan ja minä ikään sain järjestetyksi.\n\nMAIJU. Niitä ei ole täällä--\n\nMARTHA. Harmaat kannet ja ruskeat kannet? Ottakaahan kahvia, minä haen.\n\nMAIJU. En minä huoli kahvista--Te olette ne varmaan vienyt johonkin--\n\nMARTHA. Kyllähän minä olen vienyt!--Omilla jäljillänne--Antakaas, kun\nminäkin katson. Harmaat kannet--ja ruskeat kannet--? Mitäs nuo ovat\nteidän sylissänne?\n\nMAIJU. Missä, missä?\n\nMARTHA. Hyvä isä siunaa,--tuossa!\n\nMAIJU. Ka, siinähän ne ovat.--Mutta nyt vielä toisia \"Sirkka\" ja \"Yö ja\npäivä\"--ja--ja, ja, ja--kaikki muut näytelmät.\n\nMARTHA. Mutta mitä te niillä kaikilla yht'aikaa? Tulkaa pois juomaan\nkahvia. Jäähtyy kuppi.\n\nMAIJU. En minä huoli kahvista. Johan sanoin.--Voi, voi, kun kello on\nniin paljon, ja minun pitäisi vielä ennättää--\n\nMARTHA. Kyllä teidän täytyy juoda kahvia, vaikka ihme olisi, Kun\nkäsketään minua laittamaan hyvää ja minä koetan parastani, eikä sitten\nkukaan juo. Mitä se on? Ottakaa vaan ihan paikalla. Ettehän te vielä\nole syönyt ettekä juonut yhtikäs mitään koko päivänä.\n\nMAIJU. \"Sirkka\" ja \"Yö ja päivä\",--kun eivät juohdu nyt mieleeni muut.\nEnkä löydä edes niitäkään. Olkoot--sama se minä näyttelen näitä.--Ja\nmitäs minä sitten vielä tarvitsen. Vaatteita--? Niin, herran tähden\nvaatteita--! Päästäkää minut rauhaan siitä kahvista, kuulittehan jo,\nettä minä. en juo.\n\nMARTHA. Minäpä kaadan päällenne, ellette nyt ota hyvällä.\n\nMAIJU. Kun te vielä kiusaatte minua, vaikka näette, missä kauheassa\ntuskassa minä olen!\n\nMARTHA. No noh! Olkaa sitten juomatta, minä vähät!\n\nMAIJU. Hyvä Martha, hakekaa esille minun vaatteitani--sininen leninkini\nkonttuorista ja sadenuttu--viekää ne sinne minun kammariini valmiiksi.\n\nMARTHA. Onko teillä minne lähtö?\n\nMAIJU. Eikä ole, elkääkä kyselkö. Tehkää vaan niinkuin sanoin.\n\nMARTHA. Jumala, kuinka se on kiukkuinen tänä päivänä. (Menee oikeaan.)\n\nMAIJU. Nyt täytyy kirjoittaa papalle ja mammalle. (Ottaa esille\nkirjoituskapineet, kirjoittaa muutamia sanoja paperiin, jonka panee\nkuoreen.) Mitä he sanovat, kun tämän lukevat? Jos mamma pyörtyy ja\nkuolee? Herra jumala--jos mamma kuolee? Silloin tulen minä hulluksi.\nNiin, se on ihan varma--silloin tulen minä hulluksi.--Ei huoli ajatella\nsemmoisia.--Ei hän kuole. Rakas, hyvä Jumala, vahvista mammaa, ettei\nhän kuole. Ei hän kuole--kun minä rukoilen koko ajan, joka aamu ja joka\nilta ja monta kertaa päivässä.--Mutta pappa?--Siunaa ja varjele.--\n(Pastori tulee sisään. Maiju kirkaisee.)\n\nPASTORI. Noh? Mikä nyt on?\n\nMAIJU. Ei mikään,--ei mikään.\n\nPASTORI. Sinä säikähdit?\n\nMAIJU. Niin,--kun pappa tuli niin äkkiä.\n\nPASTORI. Ihmettä.--aivanhan sinä vapiset!\n\nMAIJU. Ei se ole mitään--kyllä se menee ohitse. Antaa olla--Pappa menee\nvaan pois--omaan kammariinsa.\n\nPASTORI. Lapsi rukka--kun et sinä vaan sairastuisi. Missä mamma on?\n\nMAIJU. En tiedä. Lasten työhuoneella taitaa olla.\n\nPASTORI. Jos lähettäisimme hakemaan.\n\nMAIJU. Ei, hyvä pappa,--ei lähetetä. Mitä varten? Kun minä olen ihan\nterve.\n\nPASTORI. No, no, ei lähetetä, ei. Koska et tahdo. Mutta ei nyt ole\noikein laita, sen kyllä näkee. Lienee sitten heikkohermoisuutta tai\nmuuta tautia. Sinä olet kai istunut täällä aivan yksin? Ja ikävöinyt,\neikö niin?\n\nMAIJU. Ikävöinyt, kauheasti.\n\nPASTORI. Voin arvata. Sinä kaipaat seuraa. Tästä lähtein täytyy sekä\nmamman että minun oleskella enemmän sinun kanssasi.--Heikkohermoisuus\nei ole mikään leikin asia. Sitä täytyy ajoissa torjua.\n\nMAIJU. Ja tuleehan se ikävästä, pappa? Minun pitäisi päästä pois\nkotoa--\n\nPASTORI. Pois kotoa? Eikö mitä! Me laitamme sinulle kodin hauskaksi.\nMitä sanot? Jos esimerkiksi rupeisimme heittämään palloa yhdessä? Eikö\nse olisi mukava? Osasin minä ennen,--siitä tosin on jo neljättäkymmentä\nvuotta. No, missä pallosi, tuopa esille, niin koetetaan. Mammakin\nihmettelee, kun tulee kotiin ja näkee meitä pallonlyönnissä.\n\nMAIJU. En minä tahdo, pappa, en--\n\nPASTORI. Et tahdo heittää palloa? Mitä sinä sitten tahdot, sano?\n\nMAIJU. En mitään. Voi--kuinka on vaikeata--\n\nPASTORI. On vaikeata. Mikä on vaikeata?\n\nMAIJU. En tiedä itsekään. En voi sanoa. Voi, rakas pappa--!\n\nPASTORI. Ei--tämä ei käy laatuun. Tässä täytyy ajoissa pitää jotain\nneuvoa.\n\nMAIJU. Pappa menisi vaan kirjoittamaan omaan kammariinsa Hyvä pappa--\nmenee nyt. Kello on jo niin paljon.\n\nPASTORI. Eikö sinulla ole mitään luettavaa? Jotain hauskaa kirjaa--?\n\nMAIJU. Ei ole.\n\nPASTORI. Varro, minä haen sinulle. (Menee kammariinsa.)\n\nMAIJU. En minä huoli, pappa--taivas, kello kohta puolivälissä--\n\nPASTORI (kammaristaan). Oletpa sinä: mielelläsi aina lukenut--(tulee).\nKas tässä. \"Uusi Genoveva eli Rosa Tannenpurista\".--erinomaisen kaunis\nja liikuttava kertomus. Muistan että itkin tavattomasti, kun sitä luin\nennen nuorempana. Toista tämä vallan kuin nuo nykyiset, realistiset\nkirjat.--Se on, näemmä, vähän pölyyntynyt siellä hyllylläni, mutta ei\nse mitään.--kun pudistellaan--noin. Nyt voit ottaa sen käteesi. Tule\nistumaan tänne. Takaan, että luet sen mielelläsi kannesta kanteen. Istu\nvaan siinä, niin. Minä jään luoksesi. Kirjoittelen täällä toisen pöydän\nluona. (Menee papereineen ja kirjoituskapineineen toisella puolen\nhuonetta olevan pöydän luokse ja istuu kirjoittamaan.)\n\nMAIJU (pudottaa kirjan lattiaan). Tämähän on vallan kauheata! (Nousee,\nkatsoo ensin kelloon, sitten vuoroin isäänsä ja oveen.)\n\nPASTORI. Nooh! Ethän sinä luekaan?\n\nMAIJU. En.\n\nPASTORI. Eikö kirja miellyttänyt sinua, vai--?\n\nMAIJU. Ei.--En välitä kirjoista--ei minua haluta--\n\nPASTORI. Kummallista--Mitäs minä sitten osaisin sinulle--?\n\nMAIJU. Ei mitään, pappa. En minä mitään tarvitse.\n\nPASTORI. Sinulla pitäisi olla jotain työtä, jotain mieleistä työtä.\n\nMAIJU. Niin--siinähän se on, pappa! Jotain mieleistä työtä--!\n\nPASTORI. Etkö tarvitse uutta leninkiä? Minä annan rahaa, niin saat\nmennä ostamaan. Se oli hyvä tuuma, eikö niin?\n\nMAIJU (nolostuen). En tiedä--ehkä oli.\n\nPASTORI. Noh--mitä nyt? Kun itse saisit mennä ostamaan? Ja valita\noikein mieleistäsi? Mamman ei tarvitsi edes tietää koko asiasta--saisit\ntehdä ihan oman pääsi mukaan.\n\nMAIJU. Ihan oman pääni mukaan--?\n\nPASTORI. Niin, ihan oman pääsi mukaan.--Ostat vaan hyvää, kestävää\nkangasta. Paljonko siihen tarvitaan? Riittääkö viisikymmentä markkaa?\nPannaan kymmenen lisää varmuuden vuoksi. Kas tuossa. Mene nyt!\n\nMAIJU. Minä menen.--Hyvästi, pappa.\n\nPASTORI. Hyvästi, hyvästi siksi aikaa!\n\nMAIJU. Pappa--!\n\nPASTORI. Niin--? Onko sinulla vielä jotain?\n\nMAIJU. Eikö pappa suutu minuun.\n\nPASTORI. En, hyvä lapsi. Kuinka sinä sitä pelkäät?\n\nMAIJU. Lupaako pappa, ettei ollenkaan suutu?\n\nPASTORI. Lupaan,--tietysti, lupaan.\n\nMAIJU. Lupaako ihan varmaan?\n\nPASTORI. Ihan varmaan.\n\nMAIJU. Hyvä. No, hyvä! Sitten voin mennä rauhassa.--Mamma ei suutu, sen\ntiedän.\n\nPASTORI. Hm--Sinä olet vielä lapsi.\n\nMAIJU. Niin, pappa, eikö totta? Lapsi minä vielä olen. Ei sovi vaatia\nminulta liian paljon ymmärrystä.\n\nPASTORI. Ei, tosin. Siinä olet oikeassa.\n\nMAIJU. Täytyy antaa minun tehdä niinkuin itse tahdon--että saan kokea\nmaailmaa--eikö niin, pappa?\n\nPASTORI. Elähän nyt huoli puhua niistä--\n\nMAIJU. Eihän pappa minua koskaan hylkää? Eikä aja kotoa pois, jos tulen\nkäymään? Eihän, hyvä pappa, eihän?\n\nPASTORI. Ei, ei, mitä sinä joutavia--? Unohdat koko leningin oston--\nmamma saattaa tulla tuossa paikassa--\n\nMAIJU. Mamma? Voi niin--mamma.\n\nPASTORI. Alapas joutua!\n\nMAIJU. Hyvästi, pappa! (Syleilee häntä rajusti ja juoksee pois.)\n\nPASTORI. Hm--En minä oikein ymmärrä sitä lasta. En ymmärrä oikein. Hän\non alusta pitäin ollut niin omituinen. (Istuu pöydän ääreen, ottaa\nkynän käteensä ja katselee kirjoituksiaan.)--Kun oli semmoisessa\nmielenliikutuksessa että melkein itki--\n\nELISABETH (tulee oikealta, sadenuttu päällä, hattu päässä; puhuu\nruokasaliin.) Kyllä,--tuokaa vaan sisään, kahvi maistuu nyt hyvältä.\n\nPASTORI. Jopa sinä olet kotona.\n\nELISABETH. Jo. (Heittää päällysvaatteet eteiseen.) Oletko kaivannut?\nMinä aina tartun kiinni siellä työhuoneella, etten tahdo päästä\nollenkaan pois. Kovasti mukavia, ne lapset.\n\nPASTORI. Että sinä sentään heität Maijua niin paljon yksin. Ei se ole\nhyvä.\n\nELISABETH. Kuinka niin? Suuri tyttö, kyllä, hän jo osaa itseään hoitaa.\n\nPASTORI. Elä ole siitä ihan varma. Onpa meillä ollut vaikeita\nkokemuksia juuri hiljan. Jos käy vielä samoin kuin--\n\nELISABETH. Sinä tarkoitat Hannaa ja Jussia?\n\nPASTORI. Niin--tietysti minä heitä tarkoitan. (Painuu papereihinsa.)\n\nELISABETH (lähestyy ja panee käden hänen olkapäällensä). Henrik--!\nTunnusta vaan! Sinä kärsit siitä, että Hanna ja Jussi ovat kotoa\npoissa?\n\nPASTORI. Entä sitten! Minä tiedän voittaa heikkouteni.\n\nELISABETH. Mutta onko se heikkoutta? Isälliset tunteet lämmentävät ja\npehmentävät sydäntä, ei niitä pidä karsiman pois.\n\nPASTORI. Välistä täytyy niin tehdä, kun Jumala vaatii. Abraham oli\nennen valmis uhraamaan poikansa, ja se luettiin hänelle\nvanhurskaudeksi.\n\nELISABETH. Jumalako vaatii? Jospa erehdyt?\n\nPASTORI. Sinä epäilet? Mutta eihän sovi sitä ihmetellä. Sinä et ole\nmilloinkaan ollut oikein luja uskossasi.\n\nELISABETH. Minua pelottaa tuo \"luja usko\", kun se niin usein on vienyt\nkristityitä suuriin erehdyksiin.\n\nPASTORI. Ennen aikaan, kun olivat vielä valistumattomia. Mitä niistä\nenää puhuu.\n\nELISABETH. Onko takeita siitä, ettei vielä tänäkin päivänä käy samoin?\n\nPASTORI. Eikös vain? Ennen ehkä menivät liian pitkälle joskus, mutta--\nNo, niin! Kaikessa tapauksessa niillä ihmisillä oli palavaa intoa, ja\nsitä, Jumala paratkoon, ei sovi sanoa monesta meidän veltostuneessa\naikakaudessamme. Tuommoinen luonto kuin Maijun--jahka se antaantuisi\noikean palvelukseen.\n\nELISABETH. Mitä?--Arveletko sinä Maijun--?\n\nPASTORI. Hän voi mennä pitkälle sekä hyvässä että pahassa. Mutta\ntiedätkös, mitä minä uskon ja toivon?\n\nELISABETH. Nooh?\n\nPASTORI. Että Jumala vielä antaa meille hänestä iloa. Moninkertaista\niloa.\n\nELISABETH. Kunpa toteutuisi se toivo!--Mistä olet muuten siihen\npäätökseen tullut?\n\nPASTORI. Näiden viimeisten tapausten johdosta. Minä seisoin lujan\nkoettelemuksen. Sitä ei jätetä palkitsematta, Elisabeth.\n\nELISABETH. Rakas Henrik--!\n\nPASTORI (katsoo kelloaan ja vertailee sitä seinäkelloon.). Se on totta!\nMinun olisi pitänyt--onkohan tuo kello yhdessä rautatiekellon kanssa?\n\nELISABETH. Kymmenen minuttia jäljessä. Pitäisikö sinun mennä junalle?\n\nPASTORI. Pitäisi. Piispa kun lähtee tänään katkismokomiteaan\nHelsingissä.\n\nELISABETH. Nytpä on jo liian myöhäistä. Et ennätä enää. Äsken jo\nsoittivat.\n\nPASTORI. Kas kun en minä kuullut.\n\nELISABETH. Nyt soittavat jo kolmannen kerran.\n\nPASTORI. Aivan oikein. Ja vihellys! Se jo läksi liikkeelle.\n\nELISABETH. Jyrinäkin kuuluu selvästi tänne saakka...\n\nPASTORI. Tyynellä ilmalla se aina kuuluu. (Martha tuo kahvia sisään.)\nNo jaa, juodaanpa sitten kahvia, koska Martha tuo.\n\nELISABETH. Laskekaa tuonne pöydälle, Martha ja menkää sitten käskemään\nMaijuakin tänne juomaan.\n\nMARTHA. Eihän se ole Maiju neiti kotonakaan. (Menee.)\n\nPASTORI. Niin ei hän ole nyt kotona. Mutta tulee luultavasti pian.\n\nELISABETH. Missä hän sitten on?\n\nPASTORI. No--se on pieni salaisuus meidän kesken, Maijun ja minun.\n\nELISABETH. Jotako minä en saa tietää?\n\nPASTORI. Tietysti et.--Eihän se silloin salaisuus olisikaan.\n\nELISABETH. Vai niin! No--hyvä, hyvä! En ole utelias. Juodaan sitten me\nkahden.\n\nPASTORI. Se oli vaan tuommoinen pieni seikka. Mutta sillä saattaa olla\näärettömän suuri merkitys kasvatuksenkin suhteen.\n\nELISABETH. Ooh--sitten se on tärkeämpätä kuin luulinkaan.\n\nPASTORI. Niin, näes, tällä tavoin pääsen minä häntä ikäänkuin\nlikemmäksi. Saan hänen lapsellisen luottamuksensa ja opin häntä\nparemmin ymmärtämään. Sitten ei ole enää vaikeata ottaa ohjaksia\nkäteensä ja viedä häntä oikeaan suuntaan.\n\nELISABETH., Ja minäkö jätetään tuosta ihan syrjään?\n\nPASTORI. Suo anteeksi, Elisabeth, mutta minä pelkään, ettei sinusta\noikein ole Maijun kasvattajaksi.\n\nELISABETH. Henrik, sinä--! Ai, ai, sitä itserakkautta.\n\nPASTORI. Jaa, jaa--!\n\nELISABETH. Mistä tämä kirje?--Papalle ja mammalle--Maijun käsialaa.\n\nPASTORI. Annapas tänne.--(Lukee.) Kuinka? Minä en ymmärrä.--\n\nELISABETH. Mitä siinä on?\n\nPASTORI. Lue!\n\nELISABETH. \"Anteeksi, voi, antakaa anteeksi! En voinut toisin tehdä,\nelämä täällä kävi liian tukalaksi. Elkää minua tuomitko kovin\nankarasti. Hyvästi, pappa ja mamma. Teidän Maijunne.\"--\n\nPASTORI. Mitä hän tarkoittaa? Mitä hän on tehnyt?\n\nELISABETH. En ollenkaan käsitä.\n\nPASTORI. Elisabeth--minä pelkään mitä pahinta.\n\nELISABETH. Jumala varjelkoon--Mitä sinä pelkäät?\n\nPASTORI. Hän oli niin liikutettu ja kummallinen. Kun nyt ajattelen,--ei\nhän ole milloinkaan ollut senlainen.\n\nELISABETH. No niin--? Mutta pahinta?\n\nPASTORI. Hän otti minulta hartaat jäähyväiset--ja vapisi kuin haavan\nlehti.\n\nELISABETH. Sinä uskot--?\n\nPASTORI. Että hän on--lopettanut itsensä, mennyt ehkä järveen.\n\nELISABETH. Ei, ei, Henrik! Ei se ole mahdollista, kuinka voit senlaista\najatellakaan. Maijuko--Mennyt järveen? Ei milloinkaan maailmassa.\n\nPASTORI. Mutta kirje, joka on kädessäsi? Mitä hän sillä tarkoittaisi?\n\nELISABETH. En ymmärrä. En osaa vielä sanoa. Jotain muuta, siitä olen\nvarma.\n\nPASTORI. Sinä et nähnyt hänen mielentilaansa, kuinka hän oli levoton ja\nsäikkyi. Hän oikein parkaisi, kun minä tulin sisään.\n\nELISABETH. Vaikka vaan! Mutta, hyvänen aika, itsemurhaa,--ei hän\nsemmoista tekoa ole miettinyt, ei kuuna päivänä. Ollaan levollisia.\nOdotetaan. Ehkä hän piankin ilmestyy.\n\nPASTORI. Näkee, kuinka vähän sinä ymmärrät Maijun luonnetta. Hänelläkö\nolisi aikaa miettimiseen? Mikä päähän pistää, sen hän tekee.\n\nELISABETH. Sinä kuvittelet turhia, Henrik. Ja pelkäät suotta.\nAjattelehan tyynesti asiaa.\n\nMARTHA (tulee oikealta). Joko minä saan viedä kahviverstaat pois?\n\nELISABETH. Kuulkaa, Martha! Millä mielellä oli Maiju täällä tänä\naamuna?\n\nMARTHA. Milläkö mielellä?\n\nELISABETH. Niin--tarkoitan--puheliko hän mitään?\n\nMARTHA. Puhelihan hän.--Paljonkin.\n\nELISABETH: Mitä hän sanoi?\n\nMARTHA. Minäkös niitä kaikkia muistan.\n\nELISABETH. Jotain kumminkin.--Koettakaa, ettekö voisi--?\n\nMARTHA. Hän vaan oli tuskainen kovin,--että uhkasi jo mennä järveenkin.\n\nPASTORI. Siinä sen kuulet!\n\nELISABETH (nousee ja siirtyy levottomana toiselle puolen huonetta.)\nMuistatteko varmaan, että hän niin uhkasi?\n\nMARTHA. Ka, minkätähden minä en muistaisi? Eihän siitä ole pitkää aikaa\nkulunut.\n\nPASTORI. Uskotko nyt?\n\nELISABETH. Mitä meidän on tehtävä, Henrik?\n\nPASTORI. Menemme ulos etsimään, joka mies. Marthakin.\n\nMARTHA. Ketä sitä etsitään?\n\nELISABETH. Maijua. Martha ottaa huivin päähänsä, niin menemme yhdessä.\n\nMARTHA. Rautatiellehän se läksi.\n\nPASTORI. Rautatielle?\n\nMARTHA. Niin, matkalaukkuun pisti vaatteita ja meni aika hamppua.\nPortilla vilkutti vossikkaa. \"Mihinkä te nyt matkustatte?\" minä kysyin,\nsiinä kun toisesta päästä kannoin laukkua. Ei virkkanut mitään ennen\nkuin istui roskissa. Silloin vasta sanoi: \"Helsinkiin\", ja samassa\nläksi hevonen ajamaan. Mutta ilman tuo lienee piloillaan.\n\nELISABETH. Kyllä Martha saa korjata kahvilaitokset pois.\n\nMARTHA. Pidetäänkö pannua kuumana Maijua varten?\n\nELISABETH. Ei tarvitse. (Martha menee.)\n\nPASTORI. Kuinka tämä on ymmärrettävä?\n\nELISABETH. Minä pelkään arvaavani. Voi, sitä lasta, sitä lasta--!\n\nPASTORI. Mitä arvaat?\n\nELISABETH. Hänellä oli semmoinen into teaatteriin.\n\nPASTORI. Teaatteriin? Olisiko hän mennyt teaatteriin, Maiju? Minun\nlapseni?\n\nELISABETH. Hän tiesi, ettemme siihen koskaan suostuisi,--varsinkaan et\nsinä. Sen vuoksi sitten otti ja karkasi. Maiju raukka.\n\nPASTORI. Raukka? Sinä häntä vielä säälit. Tuommoista, joka--joka pettää\nomia vanhempiaan, joka kevytmielisesti heittää kotinsa--\n\nELISABETH. Hän teki sen lapsellisuudesta. Muista, että hän vasta on\nseitsemäntoista vuotta.\n\nPASTORI. Lapsellisuudesta? Onko kavaluus lapsellisuutta? Vielä lisäksi\nnoin ilkeä, juonikas kavaluus, jota hän on tässä osoittanut. Onko se\nlapsellisuutta, minä kysyn.\n\nELISABETH. Sinä aina niin kiivastut.\n\nPASTORI. Sinä taas et välitä niin mitään. Sinulle on yhdentekevä,\nnäetpä lapsistasi mitä hyvään.--Kauhistun, kun ajattelen hänen\nmenettelyään. Minä hänestä pidän huolta, pelkään hänen terveyttään,\nkoetan huvittaa häntä kaikella tavalla, annan lopulta rahaakin leningin\nostoon--ja hänellä koko ajan viekkaus mielessä. Hänellä on sydäntä\nottaa nuo rahat ja käyttää niitä omiin vehkeihinsä--sillä niiden avulla\nhän tietysti pääsi matkustamaan. Eikö tämä voi tehdä ihmistä hulluksi.\n\nELISABETH. Minä en suinkaan tahdo häntä puolustaa. Mutta arvelen\nkuitenkin, että itse hän, raukka, saa kärsiä seuraukset.\n\nPASTORI. Niin saakin, se on varma. Minä tuon hänet kotiin samaa kyytiä\nkuin hän on mennytkin. Ja sitten tulee tässä toinen kurssi.\n\nELISABETH. Kuinka niin toinen?\n\nPASTORI. Ei hellyyttä enää hiventäkään eikä heikkoutta. Kovaa kuria\nvaan ja ankaraa silmälläpitoa. Yksin ei kaupungille milloinkaan ja\nlukkojen taakse, kun lähdemme kotoa pois.\n\nELISABETH. Elä mene, Henrik liian pitkälle. Semmoista vankeutta hän ei\nvoi sietää.\n\nPASTORI. Niin--minä kyllä arvaan, että sinä asetut puolelle. Mutta se\nei auta, elä koetakaan, minä varoitan jo ajoissa. Tarpeeksi kauan olet\nsinä saanut häntä hemmotella. Nyt näet, mihin se on vienyt. Kaikki\nlapset olemme menettäneet. Joka ikisen!\n\nELISABETH. Ja minuako siitä syytät?\n\nPASTORI. Sinua juuri. Ellet olisi pitänyt heitä näin helpossa, vaan\npienuudesta asti kasvattanut heitä kurissa ja Herran nuhteessa, ei\nvarmaan näin olisi käynyt.\n\nELISABETH (hiljaisesti). Parhaamman ymmärrykseni mukaan olen tehnyt,\nmuuta en voi sanoa.\n\nPASTORI. No niin,--siitä ei auta enää riidellä. Nyt tartun minä kiinni,\nja koetan parantaa mitä parantaa voi. Laita vaatteeni kuntoon hyvissä\najoin.\n\nELISABETH. Milloinka sinä jo lähdet?\n\nPASTORI. Siinäpä se! Minä en voi lähteä ennen kuin tulevan viikon\nlopussa. Huomenna alkaa rippikoulu. Ikävä seikka. Minun olisi pitänyt\npäästä heti jäljestä. (Kokoo paperinsa ja menee kammariinsa.)\n\nELISABETH. Rakas, taivaallinen isä--kuinka tämä päättyy?\n\n(Esirippu alas.)\n\n\n\n\nNELJÄS NÄYTÖS.\n\n\n(Jussin ja Hannan asunto Helsingissä. Mukavasti sisustettu huone. Ovi\neteiseen perällä, toinen ovi vasempaan. Jussin työpöytä oikeaan,\nvasempaan divaanipöytä, leposohva, kiikkutuoli j.n.e.\n\nJussi istuu pöytänsä ääressä lukien viimeistä, sivuksi taitettua\nkorehtuuria sanomalehteensä. Teuvo seisoo vieressä, katsellen toista\nkorehtuuri-sivua.)\n\nTEUVO. Hyvä, hyvä!... Mainiota!... Kissa vieköön tämä on niin sukkelaa\nja samalla niin pistävää, että tahtoisin nähdä, mitä osaavat sanoa.\n\nJUSSI. Tietäähän sen edeltäkinpäin. \"Nuori Suomi\" pilkkaa uskontoa,\nivaa kansan pyhimpiä tunteita. Sehän se on vanha virsi.\n\nTEUVO. Ha-ha-ha-ha!\n\nJUSSI. Mitä kohtaa sinä nyt luet?\n\nTEUVO. \"On ehdotettu 'Aamuruskolle' nimen muutosta. 'Iltarusko' muka\nparemmin vastaisi sen merkitystä. Tämä kuitenkin on suuri erehdys.\nSillä mitä on iltarusko? Mailleen menneen auringon viimeinen heijastus,\nvalon sammuvien säteiden ruusuinen hyvästijättö. Mutta ajatelkaamme\nsiihen sijaan aamuruskon syntyä. Päivä nousee, lähettää ensimmäiset\nkirkkaat säteensä herättämään nukkuvaa maailmaa. Pääsevätkö nämä\nperille? Ei! Yö on tuonut sumua, usvaa, mustia pilven hattaroita\ntaivaan rannalle. Näiden kosteaan helmaan vaipuu alkavan aamun\nensimmäinen kirkkaus, säteet ehtivät vaan kullata hautansa reunan.\nVasta sitten kun aurinko on saanut nämä esteet tieltään karkoitetuksi\"\n--hyvä, hyvä! \"kun aamurusko on taivaalta hävinnyt\"--sattuvasti\nsanottu.--\"vasta silloin on valon voitto täydellinen. Meidän pyhät,\nkunnianarvoiset isämme ovat niinmuodoin tyystin harkinneet työnsä\ntarkoituksen, he ovat tilansa oikein arvanneet antaessaan lehdelleen\nnimen 'Aamurusko'.\"--Ha-ha-ha ha--\n\nJUSSI. No, eikös se sitten ole niin?\n\nTEUVO. Aivan, aivan! Niin loogillista ja selvää, ettei siitä pääse\nmihinkään. Mutta mahtaa niiden naamat venyä pitkiksi tätä lukiessa.\nJa mitähän isä-ukkosi sanoo, eikö hän jo erehdy ja huuda: \"Per--\"\nha-ha-ha-ha!\n\nHANNA (tulee vasemmalta). Hiljaa, hiljaa, että Maiju saa nukkua.--Mitä\nte nauratte täällä?\n\nTEUVO. Jussin kirjoitukselle, joka tulee tämän päivän lehteen. Se on\nniin mahdottoman terävä; oletteko lukenut, neiti Hanna?\n\nHANNA. En ole, eihän se Jussi minulle näytä enää milloinkaan\nedeltäpäin.\n\nJUSSI. Mitäs sinä aina intät vastaan?\n\nHANNA. Täytyyhän minun, kun sinä et malta olla sättimättä.\n\nJUSSI. Tietysti minä sätin, koska muut minua sättivät.\n\nHANNA. Siitäkö se sitten paranee? Minusta tuo alinomainen riita on niin\nikävää.\n\nTEUVO. Vielä mitä! Ei ikävää ollenkaan. Varsinkin kun Jussi osaa antaa\nheille selkään, niin että tuntuu. Ei joudu alakynteen milloinkaan.\nPolemiikissa sinä ainakin olet mestari, Jussi, se täytyy sanoa.\n\nJUSSI. Pakostakin siihen oppii sanomalehti-miehenä. Mutta Hanna ei sitä\nhyväksy. Pitäisi aina suoda vastustajalle viimeinen sana, ei puolustaa\nitseään eikä käyttää aseita.\n\nTEUVO. Ja mikä siitä seuraisi? Luulisivat niin stuukanneensa Jussin,\nettä hän senvuoksi piti suunsa kiinni. Ja yleisö olisi samaa mieltä.\nEikä pitkää aikaa kuluisi, ennenkuin herhiläiset hyppäisivät hänen\nnenälleen kahta rohkeammin.\n\nJUSSI. Se on varma. Ei, Hanna, niinkauan kuin vähänkään kuntoa lienee,\nniin pois minä ne silmiltäni karkoitan. En muuten mies olisikaan.\n\nHANNA. Tähän saakka on kumminkin aina sanottu, että akat ne riitelevät\nja haukkuvat toisiaan. Nyt miehet ovat ottaneet akoilta viran.\n\nJUSSI. Ole nyt! Vertaatko sinä sanomalehtikiistaa akkojen\nkielen-pieksemiseen? Onhan asiassa ero.\n\nHANNA. Ei minusta ero ole niinkään suuri. Saanko nyt muuten lukea tuon\nkirjoituksesi?\n\nJUSSI. Tällä on kiire, poika odottaa eteisessä. Pianhan lehti ilmestyy,\nennätät sen lukea sittenkin. (Hän käärii kokoon korehtuurit ja antaa ne\neteisen ovelta pojalle.) Tässä, vie ne sukkelasti painoon.\n\nTEUVO (ottaa pöydältä erään kirjoituksen). Mitäs tämä on? \"Sodat\nhävitettävät, asevelvollisuus ja sotalaitos poistettavat.\"\n\nHANNA. Ai, elkää lukeko sitä!\n\nTEUVO. Ahaa neiti Hanna! Oletteko tekin ruvennut kirjoittamaan \"Nuoreen\nSuomeen\"? Sepä hauskaa.\n\nHANNA. Vaivaista hauskaa. Eiväthän ne hyvät herrat huoli minun\nkirjoituksistani lehteensä. Kaksi on jo pantu paperikoppaan. Tämä\nkolmas saa luultavasti mennä samaa tietä.\n\nTEUVO. Mutta minkätähden?\n\nHANNA. Niin, selittäköön Jussi sen asian.\n\nJUSSI. Eikö sitä jo otsakirjoituksesta arvaa ilman muita selityksiä?\n\nTEUVO. \"Sodat hävitettävät, asevelvollisuus ja sotalaitos\npoistettavat\"--niin, tätä tietysti ei käy painattaminen.\n\nHANNA. Minä en ymmärrä, miksi ei käy.\n\nJUSSI. Siksi, että kansalla täytyy olla kuntoa ja voimaa puolustaa\nitseään, jos vihollinen hyökkää maahan.\n\nHANNA. Kansalla täytyy olla kuntoa ja voimaa pysyä totuudessa. Jos\nmiestappo ja verenvuodatus on syntiä ja raakuutta, niin ei mikään\nmaailmassa oikeuta sitä tekemään. Onhan se selvä asia.\n\nJUSSI. On monta selvää asiaa, jota ei voi elämässä toteuttaa.\n\nHANNA. Täytyy voida! Pelkuruus ei saa estää.\n\nJUSSI. Pelkuruus? Mitä sinä aina sanot pelkuruus? Järki, käytännöllinen\näly--ne ne kieltävät menemästä suinpäin surman suuhun.\n\nHANNA. Sen juuri tekivät esi-isät ja sitä sanottiin urhoollisuudeksi.\nSoimaako heitä kukaan järjettömiksi, vaikka panivat henkensä alttiiksi\nisänmaan edestä?\n\nTEUVO. Ei, mutta kuulkaa nyt, neiti Hanna--\n\nHANNA. Jos Suomen kansa uskaltaisi kuolla marttyyri-kuoleman rauhan\naatteen tähden, niin eipä se silloin olisi suotta elänytkään. Suurempaa\nhistoriallista tehtävää sille tuskin voi ilmestyä.\n\nJUSSI. Mitä sanot tuohon, Teuvo? Eikö ole kaikki suoraa hulluutta.\nMutta hän ei usko minua.\n\nTEUVO. Ei, ei. Turhaa haaveilua! Ja sitäpaitse ei noista asioista sovi\npuhua julkisuudessa, neiti Hanna. Kyllä Jussi siinä on oikeassa. Mutta\nmitä koskivat teidän edelliset kirjoituksenne?\n\nHANNA. Kannattaako niistä kertoakaan? (Istuu käsityötä tekemään.)\n\nJUSSI. Niissä oli samanlaisia mahdottomia tuumia. Viimeisessä\nesimerkiksi hän väitti, että vankilaitokset kaikki ovat muutettavat\nkasvatuslaitoksiksi tai parantoloiksi. Rikokselliset ovat pidettävät\njoko moraalisesti sairaina, tai tylsinä, tai kehittymättöminä.\nHenkisestä puolesta koetetaan kyllä pitää huolta, on kouluja kaikille,\nyksin idiooteillekin, ja mielisairaille parannuslaitoksia, mutta\nsiveellinen hoito tykkänään laiminlyödään--\n\nTEUVO (hymyilee). No, no, tuo ei olisi ehkä niin hullua.\n\nJUSSI (sytyttää papyrossin). Lapsellisuutta!\n\nTEUVO. Niin, ei niitä aatteita tietysti voi toteuttaa milloinkaan.\n(Katsoo kelloaan.) Mutta kuulkaa, onko teillä jo teaatteripilettiä\ntäksi illaksi?\n\nJUSSI. Ei ole, vaan meille kuulutaan annettavankin vapaaliput, kun on\nMaijun koetusnäytäntö.\n\nTEUVO. Se on totta, se. Mutta minunpa täytyy käydä ostamassa, ennenkuin\nloppuvat.\n\nJUSSI. Tulet kait sitten tänne takaisin, että menemme yhdessä?\n\nTEUVO. Tulen, tulen. Hyvästi siksi aikaa. Menee.)\n\nJUSSI. No, Hanna?\n\nHANNA. Mitä no?\n\nJUSSI. Sinä olet pahoillasi.\n\nHANNA. Olen. Kun sinä et ollenkaan minua käsitä.\n\nJUSSI. Kyllä minä käsitän sinut, mutta sinä et käsitä minua. Kuulepas\nnyt, kun selitän sinulle asian oikein juurta jaksaen. Pane pois tuo\nompeluksesi ja kuuntele minua tarkkaan.\n\nHANNA (laskee työnsä syrjään). Nooh?\n\nJUSSI. Oletetaan, että tänne pohjoiseen tulee puutarhuri etelämaasta.\nHän ei tunne meidän ilmanalaa, vaan kylvää täällä oman maansa hienoja,\narkaluontoisia kasvia. Kuinka luulet, että niiden kylvöjen käy?\n\nHANNA. Ne eivät menesty. Tietäähän sen.\n\nJUSSI. Oikein! Ne eivät menesty. Niiden kylvämisestä ei siis ollut\nmitään hyötyä, ei hänelle eikä muille. Olemmeko siitä yhtä mieltä?\n\nHANNA. Olemme.\n\nJUSSI. Tuo puutarhuri saattoi olla hyvinkin taitava kasvien hoitaja,\nmutta kumminkin hän oli epäkäytännöllinen ja lapsellinen, kun ei\nottanut selkoa ensin maan ilmanalasta, ennenkuin meni kylvöjään\ntekemään, eikö niin?\n\nHANNA. Niin--arvatenkin.\n\nJUSSI. Ja halusta soisimme, että täällä kasvaisi rusinoita, veskunoita,\nappelsiinia, viinirypäleitä ja muuta semmoista. Mutta mikä on\nmahdotonta, se on mahdotonta.\n\nHANNA. No niin--vaan minä en ymmärrä--\n\nJUSSI. Mitäkö tämä koskee sinuun? Odotahan, me tulemme nyt siihen.\nTahtoisin, näetkös, väittää, että sinä juuri olet tuommoinen\nepäkäytännöllinen puutarhuri.\n\nHANNA. Minä? Kuinka? Millä tavalla?\n\nJUSSI. Sinä tavoittelet semmoisia aatteita ja totuuksia, jotka eivät\nmenesty tämän maapallon moraalisessa ilmanalassa. Ne kuuluvat, näet,\njohonkuhun muuhun taivaankappaleesen, jossa korkeamman elämän ehdot\novat edullisemmat. Täällä niitä on mahdoton toteuttaa.\n\nHANNA. Mutta voisimmehan kumminkin koettaa. Voisimmehan edes puhua\nniistä.\n\nJUSSI. Runoilija sen voi tehdä, niinkuin Ibsen tahi Tolstoi ynnä muut.\nHe saattavat kirjoissaan haaveilla yhtä toista mahdotonta, vaikka hyvin\ntietävät, että hukka olisi käsissä, jos heidän aatteitaan\nseurattaisiin: Tolstoi itse myöntää, että hänen oppinsa veisi\nihmiskunnan häviöön, ja Ibsenin Rosmer--niin, hän, ukko paha, on kuin\npuusta pudonnut ja vähän säikähtänyt. Ei käsitä tämän maailman\nmeininkiä ollenkaan.\n\nHANNA. Pelkään, etten minäkään käsitä.\n\nJUSSI. Mutta sanomalehden, näetkös, täytyy ottaa ihmiset semmoisina\nkuin ne ovat, ja olot semmoisina kuin ne ovat, katsoa, mikä on\nmahdollista toteuttaa, mikä ei,--ja myöskin millä tavalla mikin asia\nvoidaan perille ajaa. Lyhyesti: sen täytyy olla käytännöllinen ja\nviisas, ei haaveilla pilvien tuolla puolen eikä myöskään lyödä päätänsä\nseinään. Ymmärrätkös nyt?\n\nHANNA. Kyllähän minä ymmärrän, mitä tarkoitat. Mutta sillä tavoin\nedistytään niin kauhean hitaasti--jos edistytään ollenkaan.\n\nJUSSI. Elä rupea alakuloiseksi, pikku Hanna. Sinun täytyy heittää nuo\nkorkeat ideaalit ja tyytyä matalampiin, paljon matalampiin, muuten\ntulet mielisairaaksi. Mitä hyötyä sinulla siitä, jos välttämättä tahdot\nkotimaassa kasvaneita appelsiinia, kun niitä kumminkin on mahdoton\nsaada? Vähemmän tunnetta, enemmän järkeä, lapsi kulta--No, mitä nyt?\nMaiju siellä, luulemma, jo rymyää. Kas niin, tuossa hän on. Miks'et\nmalttanut nukkua enemmän aikaa?\n\nMAIJU (tulee väsyneen näköisenä sivuhuoneesta).\n\nHANNA. Maiju rakas, kuinka sinä jaksat näytellä illalla, kun et\nollenkaan lepää, etkä moneen yöhön ole saanut unta?\n\nJUSSI. Ja ajattele miten tärkeätä, että onnistut tänä iltana, kun on\nkoetusnäytäntö.\n\nMAIJU. Eihän ole enää aikaa, kello on jo paljon. Täytyy mennä\nteaatteriin.\n\nJUSSI. Kello on vasta kuus. Puoli tuntia ennätät vielä nukkua vallan\nhyvin.\n\nHANNA. Mene takaisin pitkällesi. Kyllä minä herätän, jos sattuisit\nnukkumaan.\n\nMAIJU. En minä enää. Antakaa minun olla täällä teidän luonanne. Jos\ntietäisitte, kuinka vaikeata se on, ette varmaankaan pakoittaisi.\n\nJUSSI. Mikä on vaikeata?.\n\nMAIJU. Se, se--. En minä hirviä kertoa.\n\nHANNA. Kyllä arvaan. Ne yölliset näyt sinua kiusaavat.\n\nMAIJU. Nehän ne kiusaavat.\n\nHANNA. Ihme ja kumma! Eikö mitään apua bromkaalista, eikä\npuolikylvystäkään, jonka tänään otimme?\n\nMAIJU. Ei mitään. Pahemmiksi vaan käyvät.\n\nJUSSI. Minkälaisia näkyjä ne ovat? Saanko kuulla? Jospa minä ne\nkarkoittaisin hyvinkin.\n\nMAIJU. Ei ne vaivaa näin kun olen ylhäällä, ja kun puhelemme yhdessä.\nMutta niin pian kuin menen levolle ja koetan nukkua--\n\nJUSSI. Silloin ne ilmestyvät?\n\nMAIJU. Silloin heti. Jos menen unenhortoon, on isä vuoteen ääressä ja\nkumartuu ylitseni. Hänellä on pitkä puukko kädessä, jolla aikoo pistää\nminua suoraan sydämeen. \"Näin uhrasi Abraham ennen poikansa Iisakin\",\nhän sanoo. Minä aina säikähdän ja vavahdan hereille.\n\nJUSSI (nauraen). Ja tuommoista unta sinä pelkäät. Jopa olet\nlapsellinen.\n\nMAIJU. Ei siinä ole vielä kaikki. Minä näen hänet välistä valveilla\nollessakin, ennenkuin menen uneenkaan. Kun painan silmät kiinni, ja\nkoetan nukkua, tunnen selvästi, että hän jo on huoneessa. Repäisen\näkisti silmät auki, ja hän tosiaankin seisoo nurkassa perällä huonetta,\nikäänkuin väijymässä; mutta kun oikein kiinteästi teroitan silmäni\nsinne, himmenee hän vähitellen, ja katoo aivan samaan paikkaan,\nseisovilta jaloiltaan.\n\nJUSSI. Näköhairahduksia, hyvin tavallisia. Ei niistä huoli olla\nmillänsäkään, Kun voisit olla pappaa ajattelematta--\n\nMAIJU. Mutta kun minä en saa häntä pois mielestäni, en vaikka mitä\ntekisin.\n\nJUSSI, Et ainakaan häntä pelkäisi, turhanpäin. Siitähän ne vaan tulevat\nkaikki nuo kuvittelut.\n\nMAIJU. Niin, miksi täytyy minun häntä niin hirveästi peljätä! En sille\nmitään voi.\n\nJUSSI. Me lähdemme huomenna lääkäriin, ehkä hän tietää jotain neuvoa.\nNyt unohdamme pois kaikki kummitukset ja puhelemme muista asioista.\n\nHANNA. Tehdään niin. Ajattelin sitä jo äsken ehdoittaa.\n\nMAIJU. Mutta eikö minun pidä jo vähitellen lähteä? Jussi, katsoppa\nkelloasi.\n\nJUSSI. Jaa-a! Ei tässä enää ole aikaa kovin vitkastella. Kymmenen\nminuttia korkeintaan.\n\nMAIJU. Voi, voi! Kuinkahan minun nyt käynee!\n\nHANNA. Joko tulee ramppi-kuume?\n\nMAIJU. Kuulkaa--yhtä teidän täytyy luvata minulle.\n\nHANNA. Nimittäin--?\n\nMAIJU. Te ette saa tulla teaatteriin tänä iltana, ette kumpikaan.\n\nJUSSI. Mitä hullua? Mekö emme saisi tulla teaatteriin?\n\nMAIJU. Ette millään ehdolla! Minä pyydän ja rukoilen: jääkää pois!\n\nHANNA. Mutta minkätähden?\n\nMAIJU. Minä suorastaan en osaisi näytellä, jos tietäisin teidän olevan\nkatselemassa. Ajattelin sitä juuri äsken tuolla.\n\nJUSSI. No, nyt tuli kummat!\n\nMAIJU. Etkö muista, Hanna? Koulun tutkinnoissakin ennen en peljännyt\nketään niin paljon kuin mammaa ja sinua.--Samoin nyt. Ei saa ketään\nomia tulla teaatteriin, kun minä näyttelen, ei ketään.\n\nHANNA. Eikö milloinkaan?\n\nMAIJU. Sitten ehkä joskus--monen vuoden päästä, kun olen käynyt\nPariisit ja muut.--Mutta tänä iltana ei varsinkaan.\n\nJUSSI. Ja täälläkö meidän pitää istua epätiedossa kaiken aikaa? Kuule--\nei se käy laatuun.\n\nMAIJU. Minä tulen kotiin heti, kun \"Ensi lempi\" on mennyt. Sitten\nistumme hauskasti yhdessä ja minä kerron tarkkaan, kuinka on käynyt.\n\nJUSSI. Niin, mutta--En minä tiedä, tokkohan me tuohon suostumme, Hanna?\n\nMAIJU. Teidän täytyy, minä sen sanon. Vai tahdotteko välttämättä tehdä\nminulle kiusaa, tahdotteko, etten onnistuisi?\n\nHANNA. Ollaan poissa, Jussi, koska hän niin vaatii. Näemmehän sen\nsitten jonkun toisen kerran.\n\nMAIJU. Hyvä, rakas Hanna, sinä olet aina kiltti. Voi, voi, kuinka sinä\nolet herttainen, minä pidän sinusta niin ihmeesti.\n\nHANNA (hymyillen). Vähälläpä on lapsen mieli hyvitetty.\n\nMAIJU. Mutta nyt alkaa jo olla kiire. (Katsoo kelloaan.) Jumaliste--\nkohta puoli seitsemän.--No, Jussi, jäätkö pois, vai et?\n\nJUSSI. Hm... Sepähän sitten nähdään.\n\nMAIJU (polkee jalkaa). Sano sukkelasti!\n\nJUSSI. Kuule--elä sinä äyski.\n\nMAIJU. Kun on niin kauheasti kiire. Nyt minun pitäisi olla jo\nteaatterilla.\n\nJUSSI. Mene sitten joutuun.\n\nMAIJU. Lupaatko jäädä pois? Hyvä Jussi?\n\nJUSSI. Sinulla on aina kaikenmoisia päähänpistoja, jotka eivät\nvelvoita, ei niin mitään. Oikein harmittaa tuommoinen--\n\nMAIJU. Lupaatko, lupaatko?\n\nHANNA. Anna myöten, Jussi, hän muuten hermostuu.\n\nJUSSI. Eikö liene jo parhaiksi hermostunut?\n\nMAIJU. Taivas, kuinka sinä minua viivytät.--Puoli seitsemän jo!\n\nJUSSI. No, mene, Jumalan luoma, mene herran nimeen.\n\nMAIJU. Ja sinä et tule?\n\nJUSSI. En. Ole rauhassa.\n\nMAIJU. Käsi päälle.\n\nJUSSI. Vielä minä sen panen alle. Ellet usko sanaa, niin--\n\nMAIJU. Käsi päälle, minä sanon! (Ottaa sen häneltä puoliväkisen.) Noh,\nnyt on hyvä kaikki.\n\nJUSSI. Hupakko.\n\nMAIJU. Nyt se siis kohta alkaa!--Voih!\n\nHANNA. No, Maiju--? Mikä vaivaa?\n\nMAIJU. Jos olisi kaikki jo ohitse! Jos olisi kello yhdeksän ja me\nistuisimme täällä levossa!\n\nHANNA. Elä rupea sitä nyt ajattelemaan. Sinä myöhästyt.\n\nMAIJU. Niin, se on totta. Täytyy lähteä, ei auta mikään! Hyvästi,\nHanna.\n\nHANNA. Hyvästi, hyvästi! Ja onnea nyt! Ole rohkea vaan, elä hätäile\nyhtään. Kyllä sinä varmaan onnistut.\n\nJUSSI. Ja ellet onnistu, niin väliäpä tällä! Ei se ole sen\nvaarallisempaa.\n\nHANNA. Käännyt jollekulle muulle alalle sitten.\n\nMAIJU. Hyvästi, Jussi! Elkää olko minulle ilkeitä huomenna lehdessänne.\n\nJUSSI. Minustako se riippuu, kun et päästä edes katsomaankaan. Antaahan\nolla, ettet vaan saisi sitä katua.\n\nHANNA. Ei hän saa, mitä sinä vielä kiusoittelet, Jussi, suotta. Riennä\nnyt, Maiju kulta.\n\nMAIJU. Hyvästi. (Menee kiireesti eteiseen.)\n\nHANNA (saattaa häntä ovelle ja tulee takaisin). Pää pystyyn! Näytä,\nettä sinussa on terästä ja rautaa.--Maiju raukka! Luuletko, että hän\nonnistuu, Jussi?\n\nJUSSI. Vaikea tietää edeltäpäin.\n\nHANNA. Mutta ellei hän nyt onnistu eikä pääsekään teaatteriin--entäs\nsitten? Pappa varmaan kieltää häneltä kodin.\n\nJUSSI. Mitäs sitten muuta kuin menee naimisiin. Teuvo on, luulemma,\nhäneen pahasti pikiintynyt. Ja Teuvo on varakas poika, voi ottaa eukon\nmilloin hyvänsä.\n\nHANNA. Hyi sinua!\n\nJUSSI. Mitä hyi? Kuule, Hanna, elä sinä halveksi naimista, se se\nkumminkin on naiselle tärkeintä kaikesta.\n\nHANNA. Senpätähden juuri siihen ei enää toimeentulon tähden mennäkään,\nvaan ainoastaan rakkaudesta.\n\nJUSSI. Mikäs estää Maijua rakastumasta Teuvoon? Semmoinen kunnon\npoika--\n\nHANNA. St! Joku tuli eteiseen. (Menee katsomaan.)\n\nJUSSI. Ja rakkaus se syttyy ja rakkaus se sammuu, mutta pääasia on,\nettä tulevat hyvin toimeen.\n\nHANNA (ovella). Ole hiljaa!--Kas, tekö siellä olittekin?\n\nTEUVO (tulee sisään). Nyt, tiedättekö, on hiisi merrassa.\n\nJUSSI. Noh?\n\nHANNA. Mitä on tapahtunut?\n\nTEUVO. Pappanne on täällä.\n\nJUSSI. Elä!--Mistä tiedät?\n\nTEUVO. Tuli vastaani kadulla. Ja hän oli mörkin näköinen kuin\nukkospilvi.\n\nJUSSI. Taidamme olla helisemässä kohta.\n\nHANNA. Elä edes naura, Jussi.\n\nJUSSI: En suinkaan tässä osaa itkemäänkään ruveta.\n\nTEUVO. Leikki siitä kumminkin on kaukana. Tietysti hän tahtoo ottaa\nMaijun pois teaatterista. Mitä varten hän muuten olisi tullut?\n\nHANNA. Niin, se hänellä mahtaa olla mielessä. Kuinka tämä. päättyy,\nJussi?\n\nJUSSI. Mitä hän sinulle puhui?\n\nTEUVO. Ei paljon mitään. Kysyi vaan teidän asuntoanne.\n\nJUSSI. Hän aikoo siis tulla tänne? Hyvä!\n\nHANNA. Jussi, ei riitaa! Rakas Jussi!\n\nJUSSI. Ei minun puoleltani ensiksi. Mutta jos hän aloittaa--ja sen hän\nluultavasti tekee--\n\nHANNA.. Niin muista kuitenkin, että hän on isäsi, että hän on juurtunut\nkiinni toiseen katsantotapaan--\n\nJUSSI. Jonka nojalla luulee olevansa oikeutettu muita sortamaan. Jos\nantaisi hänelle vallan, hän tukehuttaisi henkisesti kuoliaaksi\njok'ainoan lapsensa.\n\nHANNA. Nyt sinä olet jo täydessä vihassa!\n\nTEUVO. Hevonen pysähtyi portaiden eteen. (Katsoo ikkunasta.) Ganska\nriktigt--siellä hän on.\n\nHANNA. Pappako? (Juoksee ulos.)\n\nTEUVO. Mutta kuinkas nyt? Meidän pitäisi jo mennä teaatteriin.\n\nJUSSI. Kuulehan, kun Maiju ei anna meidän tullakaan. Mokoma visapää.\n\nTEUVO. Eikö anna teidän tulla?\n\nJUSSI. No ei. Hän muka ei osaa näytellä, jos tietää meidän olevan\nkatsomassa.\n\nTEUVO. Entäs sitten?\n\nJUSSI. Täytyy kait totella.\n\nTEUVO. Nyt ne siellä tulevat, että ovet jyskävät. Minä lähden ajoissa\ntieheni.\n\nJUSSI. Maltapas, kun sanon. Lähetä sinä meille tietoa teaatterista,\nkuinka Maijun on käynyt. Lähetä kohta, kun \"Ensi lempi\" on mennyt.\n\nTEUVO. Kyllä, kyllä. (Menee.)\n\nJUSSI. Vai niin, isä! Sinä siis uhalla tahdot koetella voimia lastesi\nkanssa. Astu esille! Minä olen valmis. (Pastori ja Hanna tulevat.)\n\nHANNA (eteisessä tullessaan). Herra Rastas meille ikään kertoi, että\npappa oli kaupungissa.\n\nPASTORI (samoin eteisessä). Jussi on kotona?\n\nHANNA. On.\n\nPASTORI. Hyvä! (Tulee sisään, sanomalehti kädessä. Hanna seuraa häntä.)\n\nJUSSI. Hyvää iltaa!\n\nPASTORI. Sinunko kynästäsi on lähtenyt tämä hävytön kirjoitus\n\"Aamuruskoa\" vastaan?\n\nJUSSI. Minun.\n\nHANNA. Tämän päivän lehdessä varmaan?\n\nPASTORI. Sinun kynästäsi? Todella sinun kynästäsi? Sitä en olisi\nkuitenkaan uskonut. Täytyy tunnustaa: minä olen niin hämmästynyt, etten\ntiedä mitä sanoa.\n\nHANNA. Voi, Jussi, mitä olet sinä kirjoittanut?\n\nPASTORI. Pitkälle olet ehtinyt vähässä ajassa. Kotona sinulla vielä oli\nhiukkasen omaatuntoa jäljellä, et silloin näin ilkeästi sentään olisi\nkirjoittanut omaa isääni vastaan.\n\nJUSSI. Ensiksikin tuo kirjoitus ei ole nimenoman teitä vastaan\nkirjoitettu, ja toiseksi--olettehan itse sanonut, ettei teillä enää ole\npoikaa, siitä seurannee, ettei ole minulla enää isää.\n\nHANNA. Pappa rakas--tulkaa istumaan tänne.\n\nPASTORI. Sinä rohkeat vielä puhua puolestasi? Sinä seisot siinä\navoimella otsalla ja katsot minua suoraan silmiin? Etkö ymmärrä edes\nhävetä?\n\nJUSSI. Tuotako kirjoitusta? En--sitä en tosiaankaan häpeä. Onhan se\nvaan vastaus \"Aamuruskon\" hyökkäykseen. Vai luulitteko saavanne\nsolvaista minua mielin määrin ja kivittää minut vaikka kuoliaaksi,\nilman että olisi teillä pelkoa vastustamisesta? Siinä surkeasti\npetyitte. Minä en ole semmoinen raukka, että minut noin ykskaks' vaan\nmuserrettaisiin ja poljettaisiin jalkojen alle. Oho--vähäpä olisi\nminussa silloin kuntoa. Ei--sana sanasta, kaksi parhaasta, siinä ei\narvella yhtään. Ette minun suutani hevillä saa tukkoon, sen lupaan.\n\nHANNA. Pappa ei kuuntele häntä, hän on vihan vallassa nyt eikä tiedä\nmitä puhuu.\n\nPASTORI. Minä en sanoisi mitään, jos rehellisesti itseäsi puolustaisit,\njos pysyisit asiassa ja koettaisit kumota väitteitämme, selittää\nkantaasi, miten parhaiten voit. Mutta totuutta on vaikea kumota,\nsiinäpä se! Sen vuoksi tartut tällaisiin aseihin. Vakavaan puheesen\nsinä vastaat ivalla ja kevytmielisellä pilkalla. Mitä luulet sillä\nvoittavasi? Naurajat saat puolellesi ja ymmärtämättömät, mutta kaikki\nne, jotka kykenevät vähänkin ajattelemaan, ne sinua halveksivat.\n\nJUSSI. Erehdytte. Teidän kirjoituksenne \"Aamuruskossa\" oli päinvastoin\nsiihen määrään typerä, ettei kannattanut muulla tavalla vastata. Te\nolette joutuneet naurun alaisiksi, mutta syyttäkää itseänne.\nKirjoituksessanne annoitte minulle mainiot aseet käteen, enkä minä ole\nniin jalomielinen, että laskisin hyvää tilaisuutta ohi menemään, koska\nkerran ollaan sodassa toisiamme vastaan. Ette sitä itsekään tekisi,\nniin Jumalan miehiä kuin olettekin.\n\nHANNA. Voi, Jussi, miksi olet noin paha?\n\nJUSSI. Siksi, että he ensin ovat olleet minulle pahoja. Ja siksi, etten\nminä ole sinuksi. Sinä sitä annat menetellä kanssasi kuinka hyvänsä,\nsinua saa huoleti solvaista ja potkia tieltä pois. Ei tarvitse urosten\npeljätä, että heitä potkaistaan takaisin. Sinä kärsit hiljaisesti ja\nnöyrästi, et avaa suutasi koskaan itseäsi puolustamaan. Mutta sano,\nmitä olet siitä kostunut? Oletko ehkä pehmittänyt heidän sydäntänsä?\nKaukana siitä--!\n\nPASTORI. Jatka, jatka! Anna tulla enemmän samaan suuntaan. Vahinko,\nettei ole äitisi täällä näkemässä ja kuulemassa minkälaisia hedelmiä\nhänen kasvatuksensa on tuottanut.\n\nJUSSI. Äitipä katseleekin minua toisilla silmin. Hän näkee, etten minä\nole juoppo enkä renttu enkä tylsistynyt, kykenemätön, pahanpäiväinen\nnahjus, jommoiseksi olisin tullut teidän käsissänne. Äidille kiitos\nsiitä, että olen saanut vapaasti kehittyä, että minulla on voimaa ja\nkuntoa jotain toimittamaan maailmassa.\n\nHANNA. Mutta ikävällä mielellä hän sinua nyt kuuntelisi, Jussi. Surua\nherättäisi hänessä jok'ainoa sanasi, ole siitä varma. Sillä hän ei\nikinä ole sinua kehoittanut näin pappaa kohtelemaan, ei esimerkillä\neikä neuvoilla.\n\nJUSSI. Ei tosin olekaan; vaan sen on oma järkeni minulle opettanut.\nOlenhan nähnyt, mihinkä ehdoton alttiiksiantamus vie. Isässä ei\nmilloinkaan olisi sorron halu päässyt noin kasvamaan, jos äiti olisi\nollut hiukan jäntevämpi eikä liiallisella lempeydellä pitkin matkaa\nantanut sille yllykettä--\n\nPASTORI. Mitä--! Minäkö sortanut?--Onko äiti valittanut--?\n\nJUSSI. Ei--hän ei ole koskaan valittanut. Hän on kestänyt ja kärsinyt,\nja alistunut ja antanut anteeksi kovat sanat ilman että pyydettiinkään.\nJa siinä hän juuri teki väärin.\n\nHANNA. Kuinka voit niin sanoa, Jussi?\n\nJUSSI. Hän teki väärin ensiksikin isää kohtaan, joka senkautta pääsi\npaatumaan itsekkäisyydessään ja kovuudessaan ja pitämään menettelyään\noikeana. Hän teki väärin meitä kohtaan, jotka hänen jälkeensä jouduimme\ntuon itsekkäisyyden ja kovuuden esineiksi.\n\nHANNA. Että sinä julkeat syyttää äitiä! Jumalan kiitos, hän ei\nkumminkaan ole tätä kuulemassa.\n\nPASTORI. Hävyttömyydelläsi ei ole enää rajaa!\n\nJUSSI. Ymmärtäkää minua oikein. Minä en sanallakaan tahdo mammaa\nnuhdella, sillä hän ei ole aavistanut mitä seurauksia hänen liiallinen\nhyvyytensä tuottaisi muille, luuli kaiken riippuvan siitä, että hän\nitse jaksoi kärsiä. Nyt täytyy minun korjata hänen erehdyksensä,\nasettua sitä jäykempään vastarintaan ja antaa jok'ainoa isku hörymättä\ntakaisin. Minä näytän sekä äidille että sinulle, millä tavalla\ntänlaisissa kohdissa on meneteltävä.\n\nHANNA. Ei, Jussi, ei, ei! Äiti on oikeassa, sinä väärässä. Ei pahaa\nvoiteta pahalla. Ei väkivaltaisuutta, ei aseita. Ei huonoja keinoja\noikealle asialle. Järkiään toisella tavalla se voitolle pääsee.\n\nJUSSI. Kyllä! Vallan toiseen kokemukseen sinunkin olisi pitänyt tulla.\n\nPASTORI. Herkiä! Sinussa asuu villityksen henki. Mainiosti osaat sinä\nsotkea ja velloa asioita. Mainiosti kääntää kaikki omaksi eduksesi,\nlykätä syyt muiden niskoille ja asettaa itsesi kauniimpaan valoon.\nToden totta! Enkö seisonut siinä jo suu kiinni ja ollut vähällä\nhämmentyä itsekin taitavasta puheestasi. Mitä sitten enää\nihmettelenkään naisia, että joutuvat sinun vaikutuksiesi valtaan,\nvarsinkin Maiju, joka on vielä nuori, kokematon, tykkänään lapsi--Niin,\nnyt olin vähällä unohtaa--missä Maiju? Kutsukaa häntä tänne puheilleni\nheti.\n\nHANNA. Maiju ei ole kotona, pappa.\n\nPASTORI. Ei kotona? Mihin hän on mennyt?\n\nHANNA. Teaatteriin. Aikoja sitten. Hänellä kun on koetusnäytäntö\ntänään.\n\nPASTORI. Kas niin! Tämä turhanpäiväinen väittely--! No, ei auta; minä\nlähden sinne.\n\nHANNA. Teaatteriin? Mitä varten, pappa?\n\nPASTORI. Estämään häntä. Minun lapseni ei saa näyttelijänä esiintyä.\n\nJUSSI. Ette kumminkaan mahda--? Sehän olisi julkinen häväistys.\n\nPASTORI. Sekö, että isä vaatii kuuliaisuutta lapseltaan? Sinulla on\nkumma käsitys kunniasta ja häpeästä. Mutta--sitä en ihmettele.\n\nJUSSI. Mitä sanottaisiin, jos vapaamielinen isä tunkisi kirkkoon ja\nväkipakolla estäisi poikaansa saarnaamasta?\n\nPASTORI. Onko se mielestäsi sama asia?\n\nJUSSI. Jotakuinkin.\n\nPASTORI. Sinun kanssasi ei kannata sanaa vaihtaa. Ole oloillasi sinä.\nMinä koetan palauttaa edes yhden lapsistani vielä oikealle tielle.\n\nHANNA. Onko taiteilijan tie sitten väärä, pappa? Onko hänen työnsä\nvähemmästä arvosta kuin muiden? Hänen rehelliset pyrintönsä--ovatko ne\ntuomittavat?\n\nPASTORI. Minä en tuomitse niitä. Kuka sen on sanonut, että minä\ntuomitsen? Olenhan päinvastoin aina myöntänyt, että taiteellakin voi\nolla merkityksensä. Ei siitä ole puhetta. Mutta minun lapseni ei saa\nnäyttelijäksi ruveta. Minä sen kiellän, ja minulla on siihen oikeus.\n\nJUSSI. Maiju raukka--mikä hänelle tulee eteen. Papiksi hän ei kelpaa,\nsaarnastuoli on siksi liian pyhä paikka, ettei se ole naisille--\n\nHANNA. Voi, elkää menkö, rakas pappa. Maiju ei sitä kestäisi, hän on\nilmankin niin heikko. Hyvä pappa, ajatelkaa häntä.\n\nPASTORI. Ajatteliko hän minua, kun karkaamalla läksi kotoa? Syntiä\nseuraa rangaistus, se hänen piti tietää. Heitä minut irti, Hanna!\n\nHANNA. Pappa, kuulkaa minua, edes tämä ainoa kerta--!\n\nJUSSI (katsoo kelloaan). Kaikessa tapauksessa olette nyt myöhästynyt.\nHän näyttelee parastaikaa.\n\nPASTORI (ryntää ulos). Se oli teidän syynne!\n\nHANNA. Mitä hän aikoo? Keskeyttääkö näytännön?\n\nJUSSI. Se voisi häneltä syntyä.\n\nHANNA. Vaan millä tavalla?\n\nJUSSI. Kuka sen tietää. Minun ei tee mieli mennä katsomaan.\n\nHANNA. Ja mitä sitten seuraa?\n\nJUSSI. Mitäkö seuraa? Suuri skandaali, arvatenkin. Perhana sentään.\n\nHANNA. Elä edes kiroa.\n\nJUSSI. Mitäs tässä muutakaan voin?\n\nHANNA. Emmekö millään tavalla saattaisi sitä estää?\n\nJUSSI. Emme nyt enää. Että minä yhtäkaikki päästin hänet menemään!\nOlisi pitänyt asettua oven eteen ja sulkea häneltä tie. Se minun olisi\npitänyt tehdä! Pöllö, mikä olin.\n\nHANNA. Ei, tyyneesti, rauhallisesti olisit puhunut. Olisit kohdellut\npappaa rakkaudella--\n\nJUSSI. Mene rakkauksinesi! Etkö jo vihdoinkin huomaa, ettei sillä\npäästä mihinkään? Voimaa täällä kysytään, ei rakkautta. Ottiko sinua\nisä lukuun ollenkaan, sano?\n\nHANNA. Ei ottanut.\n\nJUSSI. Tietääkö hän ylipäätään, että sinua on olemassakaan? Sinua tai\näitiä? Muulloin kuin milloin hän teitä halveksien sysää syrjään?\n\nHANNA. Taidat olla oikeassa. (Peittää kasvonsa käteen.)\n\nJUSSI. Hanna--? Itketkö sinä? Kuule--mitä sinä nyt joutavia? (Menee\nhänen luoksensa ja laskee kätensä hänen kaulalleen.) Elä itke, elä\nherran tähden, ei se kannata. Jopa jo! Ole ihan huoleton, kyllä minä\npidän puoliasi. Mutta sinä et saa silloin asettua minua vastaan. Muista\nse. No niin--elä itke enää. Kuule, Hanna!\n\nHANNA. Enhän minä itke.\n\nJUSSI. Itketpäs. Kas tuota, kun osaa narrata. Tiedänhän minä että\nitket, mitä sinä kiellät? Näytäpäs silmiäsi--no, näytä vaan, näytä.\nNoo--vai et sinä itke? Mikä sinua nyt oikeastaan vaivaa? Tunnusta\nkauniisti!\n\nHANNA. Minä olen tarpeeton ihminen maailmassa. Ei minulla ole sijaa\ntäällä. En sovellu elämään, en voi toimittaa mitään.\n\nJUSSI. Sinäkö tarpeeton? Hui hai! Ennen sitten kaikki muut.--Mihinkä me\nmatoset joutuisimme, ellei olisi tuommoisia lempeitä, helläsydämisiä\nolentoja kuin sinä ja äiti--jotka aina pidätte vaan muista huolta, ette\nmilloinkaan itsestänne? Voi, että minä nyt pahoitin sinun mielesi noin!\nOikein kirvelee syntistä sieluani. Pikku, herttainen muru, elä ole\nmilläsikään enää, näes, minä jo lykkään katumusta. Nyt jos pappa olisi\ntäällä, minä olisin hänelle niin hyvä, niin hyvä, niin että! Ainoastaan\nsinun tähtesi, kulta nupukka.\n\nHANNA. Lupaatkos olla? Sinä rakas, hyvä Jussi, tiesinhän, että sinä\npohjalta olet vallan toinen.\n\nJUSSI. Niin olenkin--sen tunnen nyt. Mutta siellä tulee joku.\nKirjapainon poika ehkä--Ei--?\n\n(Vosikka tulee.)\n\nVOSSIKKA. Asuuko täällä herra Valtari?\n\nJUSSI. Mitä sillä? Minä se olen.\n\nVOSSIKKA. Tämän laittoi eräs herra suomalaisesta teaatterista.\n\nJUSSI (ottaa kirjelipun ja aukaisee sen). Teuvolta!--\"Loistava\nmenestys! Seitsemän esiinhuutoa, monta monituista kukkaisvihkoa.\nIhastus yleinen!\"--No hei! Hanna, elä ole pahoillasi enää, kaikki on\nhyvin.\n\nVOSSIKKA. Tuleeko siitä vastausta?\n\nJUSSI. Ei, saatte mennä.--Odottakaa--tässä vähän juomarahaa.\n\nVOSSIKKA. Kiitän. (Menee.)\n\nHANNA. Eipä tullut siis mitään julkista skandaalia. Oli se kumminkin\nhauskaa.\n\nJUSSI. Ei tullut. Isä-ukko ei arvon ennättänyt perille ennen näytännön\nloppua. Sai pitkän nenän. Nyt pauhatkoon jäljestäpäin niin paljon kuin\nlystää.\n\nHANNA. Mutta Maiju raukka on ehkä kovalla parast'aikaa.\n\nJUSSI. Pah--hän sen kestää. Ja paetkoon tänne, jos hätä tulee.--No\nniin, siinä paha, missä panetellaan.\n\nMAIJU (tulee kukkaisvihko kädessä). Nyt se on ohitse.\n\nHANNA. Loistava menestys, esiinhuutoja, kukkakimppuja--me jo tiedämme.\n\nMAIJU. Kuka kertoi?\n\nJUSSI. Onnea vaan! Saako sinua nostaa?\n\nMAIJU. Ei,--elä, elä, Jussi.\n\nHANNA. No, miltä tuntui? Kerro!\n\nMAIJU. Jahka tästä selviän. Minä olen kuin kuumeessa vielä. Antakaa\nminulle vettä.\n\nJUSSI. Olutta sinun pitäisi juoda, tai portteria.\n\nMAIJU. Ei, vettä minä ennemmin--\n\nHANNA. Tässä.\n\nMAIJU. Kiitos. Se teki hyvää.\n\nJUSSI. Mutta et sinä ole oikein iloinen. Luulin, että sinä nyt kohoisit\nvähintäkin seitsemänteen taivaasen.\n\nMAIJU. Odota, veli hopea, ehkä tästä vähitellen kohoankin. Ja menen\nyksin tein ylös aina seitsemäänkymmenenteen. Mitäs silloin sanotte?\n\nHANNA. Eikö sinua peloittanut hirveästi?\n\nMAIJU. Peloitti alussa. Mutta niin pian kuin tulin näyttämölle ja näin\nyleisön, oli kaikki kuin pois puhallettuna. Minä unohdin koko maailman\nja sain semmoista voimaa ja intoa, että itsekin ihmettelin. Se tuli\nvarmaan siitä, että koko ajan tunsin, kuinka yleisö oli minulle\nhyväntahtoinen.\n\nHANNA. Sinä sen tunsit?\n\nMAIJU. Tunsin, selvästi. Sieltä tuli kuin sähkövirta ja se se vaikutti.\nEtte usko, millä sisällisellä riemulla minä näyttelin. Tiesin, että\nonnistuin, ja mitä paremmin sen tiesin, sitä helpommaksi kävi\nnäytteleminen. Voi, se oli vallan toista kuin näytellä tyhjille\nseinille siellä kotona.\n\nJUSSI. Sen arvaan.\n\nHANNA. Varsinkin kun oli eläviä ihmisiä vastanäyttelijänä eikä\nkasvia.--\n\nMAIJU. Ja sitten--kun huudettiin esille ja kun koko huone kaikui käsien\nläiskeistä ja hyvähuudoista, ja kukkavihkoja ojennettiin rampin yli--\n\nHANNA. Niin, mitäs se kaikki vaikutti?\n\nMAIJU. Tiedättekö, minä olin kuolla ilosta. Olisin tahtonut sillä\nkertaa puristaa koko yleisön rintaani vasten.\n\nJUSSI. So, so. Ei vähä mitään.\n\nMAIJU. Niin, vaan nyt tuntuu niin oudolta yhtäkaikki. Niin kummallisen\noudolta. En ymmärrä itsekään, mutta--Voi, jos mamma olisi täällä!\n\nJUSSI. Entä pappa!\n\nMAIJU. Ei herran tähden, pysyköön hän vaan siellä kotona.\n\nHANNA. Mitä? Sinä et siis--? (Katsoo Jussiin.)\n\nJUSSI (antaa varoittavan merkin). Niin, pysyköön hän vaan siellä\nkotona.\n\nMAIJU. Tulkaa nyt istumaan. Hanna ja minä sohvaan, Jussi kiikkutuoliin.\n\nJUSSI. Heti, paikalla. Minä otan vaan papyrossin.\n\nMAIJU. Pidä minusta oikein tukevasti kiinni, Hanna. Noinikään. Mitenkä\ntulevat ne toimeen, joilla ei ole veljeä, ei sisarta, ei ketään\nmaailmassa?\n\nHANNA. Kerro nyt vielä teaatterista jotain. Oliko paljon väkeä?\n\nMAIJU. Täysi huone. Lippu luukun päällä.\n\nJUSSI. Oho? Oikeinko todella?\n\nHANNA. Mutta kuule, miksi sinä nytkähtelet niin somasti?\n\nMAIJU. Mitenkä nytkähtelet?\n\nHANNA. Noin, tuolla tavalla. Etkö siitä itse tiedäkään?\n\nMAIJU. Tiedänhän minä. Ei se mitään. Hermostumista vaan.\n\nJUSSI. Sinun täytyy saada lasi viiniä.\n\nMAIJU. Ehkä se tosiaan vahvistaisi.\n\nHANNA. Voi, kun ei satu olemaan kotona.\n\nMAIJU. No, antaa sitten olla.\n\nJUSSI. Ei, minä menen hakemaan.\n\nHANNA. Ethän pääse puotiin enää näin myöhällä.\n\nJUSSI. Kyllä minä tiedän mistä saan. Odotatte vaan pikkuisen aikaa.\nMinä olen tuotapikaa takaisin.\n\nMAIJU. Elä huoli mennä, Jussi. Kyllä se on ohitse kohta, en minä\ntarvitse mitään.\n\nJUSSI. Tarvitset lasin viiniä ihan varmaan. Ja sitten saamme Hannan\nkanssa juoda maljasi myöskin, kuuluuhan se asiaan. Ota sinä, Hanna,\nlasit esille sill'aikaa (kääntyy ovelta). Kuulehan--taikka niin--ei hän\ntänne tule tänä iltana kumminkaan.--Eikös mitä--ei sitä tarvitse\npeljätä. (Menee.)\n\nMAIJU. Kuka ei tule?\n\nHANNA. Ei kukaan.\n\nMAIJU. Mutta ketä hän tarkoitti?\n\nHANNA. Ketä lienee tarkoittanut.\n\nMAIJU. Teuvoa vissiin.\n\nHANNA. Nojaa päätäsi tuohon minun olkapäähäni. Noin. Onko hyvä nyt?\n\nMAIJU. On.\n\nHANNA. Jos koettaisit nukahtaa hiukan. Painapa silmäsi kiinni.\n\nMAIJU. Hän sanoi peljätä... Ei tarvitse peljätä... Minkätähden hän\nsanoi peljätä?\n\nHANNA. Nuku nyt pois eläkä puhele enää. Ole vallan hiljaa.\n\nMAIJU. En minä saa unta. Saanenko koko yönä.\n\nHANNA. Jos malttaisit olla rauhassa siunaaman hetken. Et ajattelisi, et\nliikkuisi, et puhuisi.\n\nMAIJU. Kuule--mikä se oli?\n\nHANNA. Ei mikään, ei ikinäs mikään. Rupeatko sinä taas kuvittelemaan--?\n\nMAIJU. Ääniä ihan varmaan!\n\nHANNA. Kadulta ehkä. Mitä niistä välität?\n\nMAIJU. Kuule, kuule--!\n\nHANNA. Elä hätäile suotta, hyvä lapsi. Olipa tuo nyt mitä tahansa--\n\nMAIJU. Ikkunan alle pysähtyivät. (Serenaadi alkaa ikkunan takana.)\n\nHANNA. Serenaadi--! Ylioppilaat laulavat sinulle.\n\nMAIJU. Ylioppilaat? Voi, tulta, tulta! Hanna kulta, sytytetään kaikki\nlamput ja kynttilät.\n\nHANNA. Kyllä, kyllä.--Istu rauhassa sinä, minä sytytän... Ja avaan\nvielä ikkunankin.--\n\nMAIJU. Kuinka kauniisti he laulavat!\n\nHANNA. Ihmeen kauniisti. Ja kuule--siellä on katu täynnä ihmisiä.\n\nMAIJU. Voi sentään, kuinka ovat ystävällisiä. Kun tulivat vielä\nlaulamaankin. Kuule, Hanna, minä rakastan noita ihmisiä niin, niin--\nniin että tahtoisin syödä ylös heidät.\n\nHANNA. Olehan nyt vaiti. Kuunnellaan.\n\nMAIJU. En malttaisi kuunnella, kun sydän on haljeta ilosta. Tahtoisin\nettä tätä kestäisi sata vuotta, ei, tuhat, miljoonia. Juuri tämmöistä\nkuin tämä hetki on. Etkö sinäkin tahtoisi, sano.\n\nHANNA. Tsh! Ollaan hiljaa.\n\nMAIJU. Niin, ollaan hiljaa.--Mutta, Hanna--!\n\nHANNA. Mitä?\n\nMAIJU. Pitäisikö minun mennä ikkunaan kiittämään sitten kun lopettavat?\n\nHANNA. En minä oikein tiedä. Mutta eiköhän. Kyllä minä luulen.\n\nMAIJU. Voi että Jussi nyt juuri sattui menemään pois. Hän sen parhaiten\nymmärtäisi.\n\nHANNA. Kyllä se kaikessa tapauksessa olisi kohteliaampaa.\n\nMAIJU. Mutta mitä minä sanoisin? Neuvo, Hanna kulta.\n\nHANNA. Eihän sinun tarvitse muuta kuin kiittää.\n\nMAIJU. Eikö jotain semmoista, että minä tahdon koko elämän-ikäni\nrakastaa ja palvella isänmaata?\n\nHANNA. Ei, ei!--Ei! Maiju, parempi kun teet sen ilman ennenaikaisia\nlupauksia.\n\nMAIJU. Sitten kiitän vaan, niinkö? Mitä, Hanna, sano!\n\nHANNA. Eläs--! Kukahan siellä on ensimmäisessä bassossa, jolla on niin\nkaunis ääni?\n\nMAIJU. Voi, kun et sinä neuvo.\n\nHANNA. Nyt lopettivat. Jos tahdot kiittää, niin joudu sukkelasti.\n\nMAIJU. Ja sanon kuinka?\n\nHANNA. Kiitän sydämestäni--mene, mene!\n\nMAIJU (ikkunassa). Minä kiitän teitä kaikesta sydämestäni!\n\nLAULAJAT (ulkoa). Eläköön Maiju Valtari, eläköön!\n\nMAIJU (kiittää iloisesti ja hämillään). Hanna, mitäs minä nyt sanon?\n\nHANNA (nousee). Eläkööt Suomen ylioppilaat! Tulevaisuutemme turva ja\ntoivo!\n\nMAIJU. Eläkööt Suomen reippaat ylioppilaat! Tulevaisuutemme turva ja\ntoivo! Eläköön rakas isänmaa!\n\nLAULAJAT. Eläköön! (Poistuvat marssia laulaen.)\n\nMAIJU. Kuinka oli hauskaa! Ja kuinka tämä elämä sentään on ihanaa!\nHanna, pysähytetään kellon viisari tuhanneksi vuodeksi!\n\nHANNA. Luuletko että auttaisi?\n\nMAIJU. Eihän se auttaisi, ei. Täytyy antaa ajan vieriä eteenpäin. Kun\nvaan tietäisin, millä osoittaisin heille kiitollisuuttani.\n\nHANNA. Sillä, että ahkerasti koetat edistyä.\n\nMAIJU. Minä koetan! Tämän hetken muistoksi teen sen pyhän lupauksen,\nettä koko sydämestäni rakastan ja palvelen Suomen taidetta niin kauvan\nkuin elän ja että--(Pastori tulee sisään.)\n\nMAIJU (kalpenee ja hoippuu taaksepäin). Hanna, Hanna--!\n\nHANNA. Elä säikähdä! Maiju, rakas--\n\nMAIJU. Se on tuolla taas! Hanna, Hanna, se on tuolla--!\n\nHANNA. Pappa se on--pappa itse.\n\nMAIJU. Ei, haamu, sama haamu--\n\nHANNA. Se on pappa, usko minua, hän jo äsken kävi täällä, vaikka emme\nsitä sinulle sanoneet.\n\nMAIJU. Ei, ei--\n\nPASTORI. Sinä olet, näemmä, harjaantunut näyttelemisessä. Mutta elä\nluule, että minua noilla vehkeillä petät--\n\nMAIJU. Hanna! Hän tahtoo minut tappaa--\n\nHANNA. Hän pyörtyy. Pappa, voi, te säikytätte hänet kuoliaaksi--\n\nPASTORI. Teeskentelee vaan. Herkiä tuosta, Maiju, ei se kumminkaan\nauta. Sillä nyt minä sinut jo tunnen, sinä kevytmielinen lapsi.\nValehtelija, petturi, maailman kunnian pyytäjä! Niin--kunniaa sinä\npyysit, häpeän sait--\n\nMAIJU (pyörtyy).\n\nHANNA. Hän kuolee!\n\nJUSSI (tulee). Mitäs täällä tapahtuu?\n\nHANNA. Jussi, Jumalan kiitos! Tule auttamaan, tule!--Viedään hänet\ntuonne toiseen huoneesen.\n\nJUSSI. Tekö tämän--?\n\nHANNA. Joudu, joudu!\n\nJUSSI. Onko nyt hyvä mielenne? Oletteko tyytyväinen, kun saitte\nlapsenne hengiltä? (Hanna ja Jussi kantavat Maijun pois.)\n\nPASTORI. Lapseni hengiltä--sanoiko hän niin?----Mitä hänelle sitten\ntein?----En muista----En muista--pääni menee sekaisin--en muista\nmitään.----Lapseni--minä tahdon häntä nähdä--(Hän aikoo mennä\nsivuhuoneesen.)\n\nJUSSI (oikealta). Ei tänne! (Sulkee oven.)\n\nPASTORI. He sulkivat oven.--Minua eivät päästä sisään----minua, joka\nsen tein----joka olen syynä kaikkeen... Sieltä ei kuule\nhiiskaustakaan.----Miksi ovat niin hiljaa? Onko hän jo--? Miksi ovat\nniin hiljaa? Jos hän kuolee, olen murhaaja, lapseni murhaaja.----He\neivät päästä minua sisään. Minä menen kuitenkin. (Koettaa avata oven.)\n\nHANNA (estää häntä ja tulee sisään). Elkää, pappa, hän pyörtyisi\nuudelleen, jos näkisi teidät.\n\nPASTORI. Onko hän siis tointumaan päin?\n\nHANNA. On.\n\nPASTORI. Jumalalle kiitos olkoon. Minä tahdon häntä nähdä.\n\nHANNA. Ei nyt, pappa, sitten toisen kerran.\n\nPASTORI. Tulisin vaan rauhoittamaan. En minä häntä nuhtele--\n\nHANNA. Elkää, pappa, hän säikähtäisi--hän kun koko ajan on peljännyt\npappaa niin, että on nähnyt näkyjä.\n\nPASTORI. Näkyjä. Mitä näkyjä?\n\nHANNA. Kuinka pappa pitkällä puukolla on tahtonut pistää hänet\nkuoliaaksi.\n\nPASTORI. Maiju raukka!--Mutta sehän saattaa olla vaarallista semmoinen.\nEttekö te ole kysyneet lääkäriä?\n\nHANNA. Emme vielä.\n\nPASTORI. Miksi ette ole kysyneet ajoissa? Kuka tietää mitä siitä voi\ntulla? Vaikka vielä--\n\nHANNA. Mitä pappa tarkoittaa?\n\nPASTORI. Vaikka vielä kadottaisi järkensä.\n\nHANNA. Eihän toki. Jumala varjelkoon! Sehän olisi kauheata.\n\nPASTORI (istuu). Se olisi kauheata. Mutta onhan semmoista tapahtunut.--\nSinä sanoit, että hän on minua peljännyt?\n\nHANNA. On, pappa--kauheasti.\n\nPASTORI. Siihenkö olen sitten tullut--että toinen lapsistani minua\nvihaa, toinen pelkää!--ja kuitenkin olen tahtonut vaan velvollisuuteni\ntehdä--velvollisuuteni isänä ja kasvattajana. Olen tahtonut viedä heitä\nJumalan tykö.\n\nHANNA. Pappa rakas--!\n\nPASTORI. Olen tahtonut viedä heitä Jumalan tykö. Olenko siinä\nmenetellyt väärin?\n\nHANNA (kietoo kätensä hänen kaulalleen). Saanko sanoa ajatukseni,\npappa?\n\nPASTORI. Sano!\n\nHANNA. Jumala ei pakoita ketään.\n\nPASTORI. Jumala ei pakoita ketään. Se on totta. Jumala ei pakoita\nketään.--Hannaseni--etkö sinä minua pelkää?\n\nHANNA. En, pappa.\n\nPASTORI. Etkä vihaa?\n\nHANNA. Pappa--! Ei meistä kukaan teitä vihaa. Ei kukaan.\n\nPASTORI. Mutta koskihan se sinuun, kun täytyi keskeyttää jatko-opisto.\n\nHANNA. Rakas pappa!\n\nPASTORI. Koskihan, sano?\n\nHANNA. Koski--vähäisen.\n\nPASTORI. Paljonkin, arvaamma. Ehkä kärsit sinä enemmän kuin kukaan muu.\nEt sentään mitään virkkanut, et suutasi avannut.--Sinä olet äitiisi.\nYhtä lempeä ja anteeksiantavainen. Ei kuule teiltä koskaan ankaraa\nsanaa. Teillä ei ole kovuutta sydämessä, mistäpä silloin lähtisivät\nankarat sanat?\n\nJUSSI (aukaisee ovea oikealta). Hanna! Maiju tahtoo sinua.\n\nHANNA. Minä tulen.\n\nPASTORI. Odota, minä vielä puhun.--Jussi sanoi, että olen sortanut\nteitä, äitiä ja sinua--\n\nHANNA. Pappa, elkää sitä muistelko, hän sanoi sen vaan äkäpäissään.\n\nPASTORI. Ei, hän oli oikeassa, minä olen sen tehnyt. Mutta se on\ntapahtunut huomaamattomuudesta, ei tahallisella tarkoituksella. Ja nyt,\nkun silmäni ovat auvenneet--\n\nHANNA. Rakas pappa. Ettehän ole sitten enää kova Jussia ja Maijua\nkohtaan,--ettehän, rakas, hyvä pappa?\n\nPASTORI. Lapseni, anna kun syleilen sinua! Mistä sait tuon lempeytesi?\nJumalako sen antoi sinulle?--En minä ole enää kova Jussillekaan enkä\nMaijulle. Nyt sen lupaan sinulle. Mene, sano se heille. En minä ole\nenää kova. Ei sitä Jumala vaadi, sillä hän ei itsekään ketään pakoita.\n\nJUSSI (tulee oikealta). Etkö joudu jo? Hän sinua kaipaa.\n\nHANNA. Joudun! Nyt joudun.--Taivaalle kiitos, sovinto ja rauha palajaa\nperheesemme! (Menee oikeaan.)\n\nPASTORI. Jussi, tule, minä sanon sinulle pari sanaa.\n\nJUSSI. Minä tahtoisin välttää riitaa--\n\nPASTORI. Niin tahtoisin minäkin. Eletään rauhassa, unohdetaan kaikki,\nmitä on ollut välillämme viime aikoina, kaikki iskut, kaikki kovat,\nvihaiset sanat. Ollaan taas isä ja poika niinkuin ennenkin.\n\nJUSSI. Kernaasti minun puolestani, sillä tämä särkymys ja epäsopu--ei\nse ketään ilahduta.\n\nPASTORI. Vaihdetaan tästä lähtein rakkaudessa mielipiteitämme. Minä\ntoivon, että tulet minua käsittämään vielä kerran--\n\nJUSSI. Minä taas toivon, että pappa tulee käsittämään meitä nuoria ja\nnäkemään meidän pyrinnöissämme jotain hyvää ja oikeutettua. Elämä ei\nvoi pysähtyä, sen täytyy vapaasti päästä kulkemaan eteenpäin. Vanhojen\ntotuuksien täytyy väistyä uusien tieltä.\n\nPASTORI. Emme huoli nyt ruveta väittelemään. Minä toivon niinkuin\nsanoin, että tulet minua käsittämään. Mutta kuinka hyvään, olemme\nkaikessa tapauksessa isä ja poika. Emme sitä enää unohda.\n\nJUSSI. Emme suinkaan. Tahdon vaan sanoa vielä sen, ettei vanhempi\nsukupolvi saa laittaa nuorelle aituuksia eteen, sillä--(Hanna ja Maiju\ntulevat.)\n\nHANNA. Tule, tule, Maiju!\n\nMAIJU. En minä uskalla, en!\n\nPASTORI (ojentaa käsivartensa). Maiju, lapseni!\n\nMAIJU (lankeaa hänen syliinsä). Pappa!\n\nJUSSI. Sillä vapaus, se on aina pääasia.\n\nHANNA (nojautuu hänen käsivarteensa). Eipäs olekaan, Jussi! Eipäs ole\nkuin rakkaus.\n\nJUSSI (vetää häntä luokseen, katsoo häntä silmiin). Rakkaus?\n\n(Esirippu alas.)\n\n[1891.]\n\n\n\n\n\n\nHÄN ON SYSMÄSTÄ\n\nHuvinäytelmä yhdessä näytöksessä\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nRYYNÄNEN, kauppaneuvos.\nVALTER, hänen veljensä poika, varatuomari.\nKERTTU VIRNES, hänen sisarensa tytär.\nTOINI MANNER, Kertun ystävä.\nHEIKKI HELLSTÉN, Ryynäsen konttoristi.\nROUVA OKSMAN, emännöitsijä.\n\n(Sunnuntaipäivä Ryynäsen kesähuvilassa, lähellä Malmin asemaa.)\n\n\n\n(Kaunis puutarha. Oikeaan paviljonki, joka pistää ulos näyttämölle,\nniin että ikkunat molemmissa kerroksissa tulevat näkyviin.\n\nKulissien takaa kuuluu tiukujen helinää ja ajoa.)\n\nROUVA OKSMAN (tulee paviljongista). Eivätköhän tulleet?--Ka' niin,\ntuossahan ne ovat! (Menee aukasemaan veräjää.) Tervetultua, herra\nkauppaneuvos! Tervetultua, neidit!\n\n(Kauppaneuvos, Kerttu ja Toini tulevat matkapuvuissa. Palvelijat\nkantavat heidän jäljessään matkalaukkuja, jotka he kauppaneuvoksen\nviittauksesta vievät paviljonkiin.)\n\nKAUPPANEUVOS. Kiitoksia, kiitoksia, rouva Oksman! No, tässä ne nyt\novat, ne odotetut pikkulintuset. Arvatkaapa, kumpi on sisareni tytär ja\nkumpi se toinen.\n\nROUVA OKSMAN. Antakaas kun katson--no, enkö minä tuntisi! Herranen\naika, kun on aivan äitivainajansa näköinen niiltä ajoilta, jolloin hän\nmorsiamena oli. Tervetultua, neiti Virnes. Olkaa täällä aivan kuin\nkotonanne.\n\nKERTTU. Kiitoksia, rouva Oksman, meistä kyllä tulee hyvät ystävät\ntoivoakseni.\n\nROUVA OKSMAN. No, se on tietty. Kaiken varmaan.\n\nKAUPPANEUVOS. Mutta sanokaa nyt jotain neiti Mannerillekin. Vai pitääkö\nhänen jäädä ihan osattomaksi?\n\nROUVA OKSMAN. Herranen aika, eihän toki! Minä vanha kuhnailija. Suokaa\nanteeksi, hyvä neiti, ja olkaa tervetullut! Voi, minun päiviäni, kuinka\nolette sieviä molemmat. Kyllä meidän nuorilta herroilta varmaan päät\npyörälle menee, teitä nähdessä.\n\nKAUPPANEUVOS. Niin, kuulkaahan, rouva Oksman, onko paviljonki tässä nyt\ntäydessä järjestyksessä?\n\nROUVA OKSMAN. No, kyllähän sen pitäisi olla. Omin käsin olen siellä\nlaittanut kuntoon kaikki. Ja puutarhurin kanssa kannoimme sinne\nhuonekalut.\n\nKAUPPANEUVOS. Puutarhurin? Mutta osaako hän pitää suunsa kiinni?\n\nROUVA OKSMAN. Minä vakuutin, ja hän lupasi kunniasanalla.\n\nKAUPPANEUVOS. Hyvä, hyvä! Kunhan Valter vaan ei aavista mitään, vähät\nmuusta. Missä hän nyt oleskelee tällä hetkellä?\n\nROUVA OKSMAN. Hm--hm--\n\nKAUPPANEUVOS. No, no, suu puhtaaksi vaan, rouva Oksman. Ei mitään\nsalaisuuksia.\n\nROUVA OKSMAN. Mutta näin--neitien kuullen?\n\nKERTTU. Tahdotteko heti peittää meiltä totuutta, rouva Oksman? Ai, ai,\nkuinkahan käyneekään meidän ystävyytemme kanssa siinä tapauksessa?\n\nROUVA OKSMAN. Siunaa ja varjele, jos niin on, niin saatte kait sen\ntietää. Kernaasti minun puolestani: Hän nukkuu vielä.\n\nKAUPPANEUVOS. Nukkuu vielä? Ja kello on--niin, kello on kaksitoista.\nKuinka se on ymmärrettävä?\n\nROUVA OKSMAN. Täytyykö sekin sanoa?\n\nKAUPPANEUVOS. Totta kai!\n\nKERTTU. Tietysti, tietysti!\n\nTOINI. Minäkin jo tulen uteliaaksi.\n\nROUVA OKSMAN. Voi, minun päiviäni! Mutta vastatkaakin sitten itse\nseurauksista.\n\nKERTTU. Kyllä, kyllä.\n\nKAUPPANEUVOS. Ne tulkoot kaikki minun syntisen pääni päälle.\n\nROUVA OKSMAN. No, kuulkaa sitten: Hän oli _viftaamassa_ eilen illalla.\n\nKERTTU. Ooho? Vai on hän sitä sorttia. Eno, eno! Sinä olet kuvannut\nhänet vallan toisenlaiseksi.\n\nKAUPPANEUVOS. No niin, no,--mutta kuulkaahan nyt: ei hän siltä mikään\njuomari ole, saatte uskoa.\n\nROUVA OKSMAN. Ei olekaan, sen voin minäkin todistaa.\n\nKAUPPANEUVOS. Ja sitä paitse, jos hän nyt vaikka olisikin vähän\nhulivili, niin kyllä sinä hänet pian vakiintumaan saat, jahka vaan\nolette naimisissa.\n\nKERTTU. Niin,--jos minä hänestä ensinnäkin huolin, eno. En päätä vielä\nsinne enkä tänne, ennenkuin näen, minkälainen mies on.\n\nKAUPPANEUVOS. Suostutaan, suostutaan. \"Ei sikaa säkissä osteta\", sanoo\nsuomalainen sananlasku. Mut nyt sisään, hyvät naiset. Täällä ulkona\nsaattaisi Valter taikka Heikki teidät pian älytä ja silloin olisimme\nsatimessa.\n\nTOINI. Kuka on Heikki?\n\nKAUPPANEUVOS. Ooh, se on vaan konttoristini, aika velikulta, hänkin. Se\ntahtoo sanoa, hän se juuri onkin velikulta, eikä Valter, joka pohjalta\non hyvä ja rehellinen, niinkuin sen tuhannesti olen jo vakuuttanut.\nHänessä ei ole mitään muuta vikaa, kuin että hän siellä Helsingissä on\ntuhlannut rahoja vähän liiemmästi.\n\nTOINI. Ja--tuo Heikki ei siis myöskään saisi meitä nähdä?\n\nROUVA OKSMAN. Ei ole pelkoa hänestäkään. Unta hän vetää vielä, hänkin.\n\nKAUPPANEUVOS. Heikkikö? Ett'ei hän vähän häpeä!\n\nROUVA OKSMAN. No, kun he kerran molemmat olivat yhdessä matkassa\nillalla--\n\nKAUPPANEUVOS. Niin täytyy heidän myöskin maata päivällä yhtä pitkään,\narvelee rouva Oksman. Mutta kyllä minä ne junkkarit vielä opetan.\nAntaahan olla, jahka me tässä lyömme viisaat päämme yhteen. Eikös niin,\ntytöt?\n\nKERTTU. Juuri niin, eno!\n\nTOINI. Minä olen mukana! Mutta nyt menisin mielelläni purkamaan\nmatkalaukkuja.\n\nKAUPPANEUVOS. Tee se, Toini hyvä. Ja Kerttu ehkä tulee sinua auttamaan.\n\nKERTTU. Kyllä, kyllä. Mutta ensin pari sanaa, eno kulta.\n\nROUVA OKSMAN. Minä tästä lähden katsastamaan, joko siellä alkaa näkyä\nmitään epäiltävää.\n\nKAUPPANEUVOS. Menkää, rouva Oksman, ja antakaa meille heti merkki, jos\nhuomaatte jotain.\n\nROUVA OKSMAN. Kyllä. (Menee perältä oikeaan.)\n\n(Toini menee paviljonkiin.)\n\nKERTTU. Niin, eno, minä tahtoisin tietää, mistä syystä sinä oikeastaan\ntahdot niin salata tuloamme Valterilta. Olen sitä jo monta kertaa\nkysynyt, mutta sinä et koskaan anna suoraa vastausta. Tunnusta pois,\nsiinä on jotain, jota tahdot minulta peittää.\n\nKAUPPANEUVOS. Eikös vain--Mitä se sitten olisi?\n\nKERTTU. Niin, siitä juuri pyydän sinulta nyt selitystä. Sano vaan\nsuoraan kaikki tyyni. Täytyy minun kumminkin päästä siitä selville.\n\nKAUPPANEUVOS. No, onhan se niinkin.----Tulet kai sinä sen tietämään\nkumminkin----Kuinkas minä nyt sitten alkaisin?----Että sinä oikein\nkäsittäisit----tarkoitan--\n\nKERTTU. Asiaan, asiaan, eno hyvä. Kyllä minä käsitän, ei minulla ole\nollenkaan huono pää.\n\nKAUPPANEUVOS. Poika pakana,--en mä tule ja sano--erinomaisen hyvä hän\non pohjalta--\n\nKERTTU. Sen olen jo kuullut sata kertaa.\n\nKAUPPANEUVOS. Vähän hulivili vaan--\n\nKERTTU. Ja on tuhlannut paljon rahoja Helsingissä. Senkin tiedän.\n\nKAUPPANEUVOS. Mutta kunhan vaan joutuu kristilliseen avioliittoon ja\nsaa kelpo vaimon--\n\nKERTTU. Se tahtoo sanoa: kun hän saa minut.\n\nKAUPPANEUVOS. Niin juuri,--tyttöseni, kun hän saa sinut aviosiipakseen,\nniin tulee hänestä, saakeli soikoon,--oho, suo anteeksi, että kirosin--\n\nKERTTU. Ei se mitään.\n\nKAUPPANEUVOS. Niin tulee hänestä, perhana olle, kelpo mies, sen takaan.\n\nKERTTU. Mutta tästä kaikesta olet jo puhunut tuon tuostakin. Ensin\nkotona, siellä Sysmässä, sitten matkalla. Eikä se vielä selvitä, miksi\nnäin salaat häneltä tuloamme. Onko tarkoitus tehdä hänelle joku\n_surpriisi_, vai--?\n\nKAUPPANEUVOS. Ei--ei juuri sitäkään. Mutta katsopas, se poika pakana--\nhänellä--kyllä on terävä pää ja hyvä sydän, mutta hänellä on sen ohessa\nvähän kummallisia--miksi sitä nyt sanoisin--kummallisia ennakkoluuloja.\nJa kun sinä olet--olet----\n\nKERTTU.--kotoisin Sysmästä--\n\nKAUPPANEUVOS. Niin juuri! Kas, kuinka hyvin sinä asian arvaat.\n\nKERTTU. No siis: kun minä olen kotoisin Sysmästä, niin--?\n\nKAUPPANEUVOS.--niin, tuota noin--\n\nKERTTU.--niin--niin? Suu puhtaaksi, eno!\n\nKAUPPANEUVOS. Niin hän pelkää--\n\nKERTTU. Mitä hän pelkää?\n\nKAUPPANEUVOS. Hiisi tiennee, mitä hän pelkää, mutta anna että hän vaan\nnäkee nuo sinun kauniit silmäsi, ilman että arvaa, kuka sinä oikeastaan\nolet, niin ansaan hän, saakeli soikoon, joutuu. Ai, ai, nyt taisin\ntaaskin kirota.\n\nKERTTU. Sinä vaan et tahdo puhua oikein suoraan, eno--\n\nROUVA OKSMAN (tulee kiireesti). Joutuun, joutuun, varatuomari--\n\nKAUPPANEUVOS. Tule tyttöseni. (Osoittaa paviljonkiin.) Tuolta ikkunasta\nvoit tirkistellä häntä verhojen takaa, ilman että hän sinua älyää.\nPulska poika, saatpas nähdä.\n\nKERTTU. Niin, mutta, mutta--\n\nKAUPPANEUVOS. Ei mitään muttaa! (Työntää hänet paviljonkiin.)\n\nKERTTU. Mitä hän minusta pelkää--sen tahdon myöskin tietää. (Molemmat\nmenevät paviljonkiin, jonka alemmassa ikkunassa pian tulevat näkyviin.)\n\nROUVA OKSMAN. Parasta kun lähden tieheni minäkin, etten puhu itseäni\npussiin heidän kanssaan. (Aikoo mennä vasempaan.)\n\nTOINI (ilmestyy yläikkunaan.) Tähän asetan minä näkötornini.\n\n(Valter ja Heikki tulevat oikealta.)\n\nVALTER. Elkää juosko pakoon, rouva Oksman. Teitähän me juuri ajamme\njälestä.\n\nROUVA OKSMAN. Minua?\n\nVALTER. Niin, hyvä rouva Oksman. Me kun nukuimme yli aamiaisen--\n\nROUVA OKSMAN. Minä tiedän sen. Herrat tulivat myöhään kotiin.\n\nVALTER. No niin, no niin--entäs sitten! Mutta annattehan meille nyt\nruokaa yhtäkaikki?\n\nHEIKKI. Jotain suolasta.\n\nROUVA OKSMAN. Päivällinen on valmis tuota pikaa.\n\nVALTER. Onko? No, jospa sitten odottaisimme.--Ei, kuulkaa, elkää menkö\nvielä, rouva, ennenkuin kysyn yhtä seikkaa. Tiedättekö te kenties,\nmihin setä matkusti tässä toispäivänä?\n\nROUVA OKSMAN. En, herran tähden, kuinkas minä sitä tietäisin?\n\nVALTER. Mutta ettekö saisi siitä jollain tavalla selkoa?\n\nROUVA OKSMAN. Hyvä isä siunatkoon, pitäisikö minun ruveta urkkimaan\nkauppaneuvoksen salaisuuksia?\n\nVALTER. Enhän minä nyt sitäkään tarkoita, elkää säikähtäkö.\n\nROUVA OKSMAN. Suokaa anteeksi, en jouda enään puhelemaan, täytyy mennä\npäivällistä laittamaan. (Menee kiireesti pois.)\n\nVALTER. Helkkari, silläpä kiire.\n\nHEIKKI. Usko sinä vaan minua. Setäsi matkusti Sysmään tuomaan sinulle\nmorsianta.\n\nVALTER. Jos sen tietäisin varmasti, niin tieheni lähtisin täältä vielä\ntänä päivänä.\n\nHEIKKI. Olet sinä aika hupsu. Rikkaan hempukan saat ja siitä vaan\njuonittelet.\n\nVALTER. Rikkaan hempukan--joka on Sysmästä!\n\nHEIKKI. No, entäs tätä!\n\nVALTER. Joka ei osaa seurustella muiden kuin lehmien ja lampaiden\nkanssa.\n\nKERTTU (erikseen). Kylläpä osaa olla ilkeä! Eno--nyt ymmärrän sinun\nsotatemppusi. Mutta se ei kelpaa--minulla on parempi.\n\nVALTER. Maamoukka, tyhmä tallukka.\n\nKERTTU (erikseen). Maltapas, junkkari! Nuo sanat sinulle vielä syötän!\n--Kuulepas nyt, eno--\n\nVALTER. Mutta ihan vihaan sitä mokomaa jo edeltäpäin, sen vuoksi vaan\nettä häntä minulle väkisen tyrkytetään.\n\nKERTTU (erikseen). Kiitoksia, serkku! Sinä olet erinomaisen kohtelias.\n--Tule, eno, jo olen kuullut kylläksi. (Poistuvat ikkunasta.)\n\nHEIKKI. Vihaat! Mitä varten vihaat? Muista sinä vaan omia velkojasi ja\nhänen rahojaan.\n\nTOINI (erikseen). Ahaa, sinä lurjus.\n\nHEIKKI. Mitä välität siitä, jos hän \"hoastaa kuin moan moukka ja\nniistää nokkoonsa nuinikkään ja naksautteloo näppiään tällä lailla ja\nkävelöö kas näin justiin--niin, mittee sinä siitä välität, kun hänellä\nvoan on rahhoo, njäät.\"\n\nTOINI (erikseen). Tuon velikullan otan minä kuritettavakseni!\n\nVALTER. Ole kujeilematta siinä! Luuletko että tämä on leikin asia?\nOlisit vaan minun sijassani--\n\nHEIKKI. Niin olisin oikea onnen lapsi! Herran poika, jos minullakin\nolisi tuommoinen hyvä setä, joka minusta huolen pitäisi ja hankkisi\nminulle rikkaan hentun.\n\nVALTER. Sysmästä!\n\nHEIKKI. Sysmästä tai Sysmän takaa, sama se.\n\nVALTER. Ruman ja kierosilmän.\n\nHEIKKI. Yhdentekevä--vaikka olisi vielä vanha piikakin kaiken lisäksi--\nkun hän vaan olisi rikas, siinä pääasia.\n\nTOINI (erikseen). Ai, ai, poika parka, tuon puheesi sinä vielä muistat.\n(Hän katoo ikkunasta.)\n\nVALTER. Hyvä on sinun jaaritella!\n\nKAUPPANEUVOS (tulee paviljongista). Päivää, päivää!\n\nVALTER. Mitä? Onko setä jo kotona? No--Jumalan kiitos--minä kun\npelkäsin--\n\nKAUPPANEUVOS. Hartaammin vielä kiittäisit Jumalaa, jos tietäisit kenen\ntoin mukanani.\n\nVALTER. Siis kuitenkin!\n\nHEIKKI. Näet, nyt! Mitä minä sanoin?\n\nKAUPPANEUVOS. Noh? Etkö ole utelias?\n\nVALTER. En, setä.\n\nKAUPPANEUVOS. Kuule nyt, Valter. Joko sinä suostut minun tuumaani, ja\nmenet naimisiin--\n\nVALTER. Kai minä sen joskus teenkin. Kun oma aikani tulee--ja kun\ntapaan semmoisen tytön, joka minua miellyttää.\n\nKAUPPANEUVOS. Joko sinä suostut minun tuumaani ja menet naimisiin\nserkkusi, neiti Kerttu Virneen kanssa--\n\nVALTER. Joka on kotoisin Sysmästä.\n\nKAUPPANEUVOS. Joka on kotoisin Sysmästä--taikka minä en tuon koommin\nauta sinua enää rahapulassa. Niin että tee nyt, niinkuin tahdot.\n\nVALTER. Minä en suostu.\n\nKAUPPANEUVOS. Sekö viimeinen sanasi?\n\nVALTER. Se.\n\nKAUPPANEUVOS. Hyvä! Pidä sitten myöskin huoli vekselistäsi, joka lankee\nhuomenna.\n\nHEIKKI. Ai, saakeli, nyt on poika kiipelissä.\n\nVALTER. Mutta kuulkaahan nyt, setä--\n\nKAUPPANEUVOS. Minä en kuule.\n\nVALTER. Ei tuo voi olla teiltä täyttä totta.\n\nKAUPPANEUVOS. Sen tulet näkemään.\n\nVALTER. Kuinka saattaa ihminen olla niin itsepäinen?\n\nKAUPPANEUVOS. Niin, sitä minäkin ihmettelen. Kuinka saattaa ihminen\nolla niin itsepäinen, ett'ei mene naimisiin, vaikka setänsä kosii hänen\npuolestaan.\n\nVALTER. Autattehan minua nyt kumminkin tässä vekselijutussa, setä?\n\nKAUPPANEUVOS. En.\n\nVALTER. Mutta ajatelkaa, minun koko tulevaisuuteni siitä riippuu!\n\nKAUPPANEUVOS. Vaikkapa vaan! En sittenkään.\n\nVALTER. Silloin täytyy minun tehdä konkurssi!\n\nKAUPPANEUVOS. Niin, se sinulla kaiketi on edessä.\n\nVALTER. Ja minut pannaan velkavankeuteen.\n\nKAUPPANEUVOS. Voi sekin tapahtua.\n\nVALTER. Ja kaikki velkojani suuttuvat minuun silmittömästi.\n\nKAUPPANEUVOS. Tiettyä se!\n\nVALTER. He ovat luottaneet minuun, olleet minulle ystävällisiä ja\navuliaita--ja minä palkitsen heidät sillä, että matkaansaan heille\nvahinkoa. Ei, tätä häpeätä en voi kärsiä. Minä--ennemmin ammun itseni.\n\nKAUPPANEUVOS. Estätkö heitä sillä vahinkoon tulemasta?\n\nVALTER. En. Sehän se on. Ei ole asia sillä autettu. He kiroovat minun\nmuistoani. Mutta--mitä tulee minun sitten tehdä?!\n\nKAUPPANEUVOS. Noudattaa minun tahtoani ja mennä naimisiin. Silloin\npidän minä huolta veloistasi, niinkuin olen luvannut.\n\nVALTER. Sinä maksat ne kaikki?\n\nKAUPPANEUVOS. Kaikki.\n\nVALTER. Ja tuon vekselinkin, joka huomenna lankee?\n\nKAUPPANEUVOS. Sen heti ensimmäiseksi.\n\nVALTER. Olkoon menneeksi! Minä suostun.\n\nHEIKKI. No, vihdoinkin! Tuon jalon päätöksen olisit tehnyt ennemmin,\nniin vähemmällä olisit päässyt.\n\nKAUPPANEUVOS. Sinä suostut menemään naimisiin serkkusi, Kerttu Virneen\nkanssa?\n\nHEIKKI. Joka on Sysmästä kotoisin?\n\nVALTER. Suostun.\n\nKAUPPANEUVOS. Kättä päälle.\n\nVALTER. Tuossa.\n\nKAUPPANEUVOS. Hyvä on. Sanasta miestä, niinkuin muistat.\n\nVALTER. Sanasta miestä.\n\nHEIKKI. Ja sarvesta härkää!\n\nKAUPPANEUVOS. Tyttö on myöskin suostunut, jonka vuoksi olette nyt\nniinkuin kihloissa. Ja toivoakseni tulet olemaan tyytyväinen\nmorsiameesi.\n\nVALTER (katkerasti). Tyytyväinen? Siitäkö sinä välität!\n\nKAUPPANEUVOS. Kaikki on siis selvillä. Minä kutsun naiset tänne, niin\nsaatte tehdä tuttavuutta.\n\nHEIKKI. Naiset? Onko niitä siis useampia?\n\nKAUPPANEUVOS. Niitä on kaksi.\n\nHEIKKI. Hiisi vieköön! Se toinen on varmaankin minulle.\n\nKAUPPANEUVOS (koputtaa ovelle).\n\nVALTER. Elkää, setä, elkää vielä. Eihän sillä ole kiirettä.\n\nHEIKKI. Onpa tietystikin. Koputtakaa, koputtakaa, herra kauppaneuvos.\nValter palaa uteliaisuudesta nähdä suloista morsiantaan.\n\nKAUPPANEUVOS. Tulkaa tänne ulos, hyvät naiset!\n\nKERTTU (paviljongista). Tullaan, tullaan.\n\nTOINI (samoin). Heti paikalla.\n\n(Kerttu ja Toini tulevat paviljongista naurettavasti pyntättyinä.\nKerttu typerä, kankea ja kömpelö. Kävelee sisäänpäin jaloillaan ja\nnaksuttelee sormiaan. Toinilla on krinoliini ja kummallinen hattu\npäässä, hän on vanhan näköinen, imelästi teeskentelevä ja koketti.)\n\nKAUPPANEUVOS (esittelee). Tässä, rakas, Kerttu, saan esitellä sinulle\nsulhasesi, tuomari Valter Ryynäsen, ja konttoristini, herra\nHellstén'in. Neiti Virnes ja neiti Sidensnöre, hänen hyvä ystävänsä.\n\nVALTER (Heikille). Varjele taivas! Variksen pelättiähän nuo ovat.\n\nKERTTU. Ooho! Vai tämä se siittä on minun sulhasein! No, ei uskois!\nMutta pulska mies tuo näyttää olevan. Ilmankos sitä eno niin\nkiittelihhii. Passoo sitä näytellä tuttavilleen siellä Sysmässä.\n\nKAUPPANEUVOS. Hän sinua siis miellyttää?\n\nKERTTU. No, jo no tok! En muista ennen nähneinkään nuin kommeeta\npoikoo. Vai mittee tuumit sinä Ammaalia?\n\nTOINI. Pyydän--Amelie.\n\nKERTTU. Niin, niin Ameli--minun njät pit' sannoohi.\n\nTOINI. Sinua onnittelen, armas Gertrud! Sinä olet saanut turvan ja\ntukeen elämän ohdakkeisella tiellä.\n\nKERTTU. Niin, herra jesta, onpa se yhtä kaikki vähän sommoo. Mittään\narvelovat tytöt siellä kotpuolessa, kun kuulovat, että min' oon jo\nkihloissa? Eiköön nuihin käy vähän katteeks'?\n\nVALTER (Heikille). Minä kauhistun.\n\nHEIKKI. Elä ole milläsikään. Kyllä se siitä tasaantuu.\n\nTOINI. Tiesinhän sen, rakas Gertrud. Sinä kun olit suloisin ja\nviehättävin kaikista, niin olihan luonnollista, että sinut ensiksi\nvietäisiin.\n\nKERTTU. Varsinnii kun oon niin rikas pjäälle pjäätteeks'. Ei niitä\nsaantuhannen tyttöjä olekkaan joka oksalla. Sielläkään päin moailmoo\ntuskin on muita kuin minä ja tämä Ammaalia.\n\nTOINI. Pyydän--Amelie.\n\nHEIKKI (erikseen). Hänkin sadantuhannen?--Helkkari--!\n\nKERTTU. Ameli--Ameli. Ka, kun en milloinkaan muista. Mutta sitähän min'\noon aina ihmetellyt, ett'ei tuota Ammaaliaa\n\nTOINI. Pyydän--Amelie.\n\nKERTTU. Ett'ei tuota Amelita ole kukkaan kosinna.\n\nTOINI (hermostuneesti). Mistä tiedät, ett'ei minua kukaan ole kosinut?\n\nKERTTU. Noo, siitä voan sen pjäätän, kun oot jäänynnä vanhaks' piiaks'.\n\nTOINI. Minä vanha piika? Ooh, Gertrud, että sinä voit minua noin\nloukata!\n\nHEIKKI. Neiti Virnes laskee tietysti leikkiä. Eihän neiti Sidensnöre\nvielä mahda olla kahdenkymmenenkään ijässä.\n\nTOINI. Totta puhuen, herra Hellstén, jo minä olen täyttänyt\nkaksikymmentä.\n\nHEIKKI. Onko mahdollista? Te näytätte paljon nuoremmalta.\n\nKERTTU. Herra jesta! Paan pjäänihi pantiks'--että Ammaalia on lähemmä\nneljeekymmentä.\n\nTOINI (levottomana). Sinä suuresti erehdyt--taikka--ei (väkinäisellä\nnaurulla) hän laskee vaan leikkiä niinkuin äsken jo arvasitte, herra\nHellstén.\n\nHEIKKI. Selvästi.\n\nKAUPPANEUVOS (Valterille). Suutele morsiantasi kädelle. Kuinka sinä\nolet noin epäkohtelias?\n\nVALTER. Setä--minä en ikinä huoli hänestä.\n\nKAUPPANEUVOS. Et huoli? Ja sanasi annoit?\n\nVALTER. Vaikka olisin sen kahdesti tehnyt! En huoli sittenkään.\n\nKAUPPANEUVOS. Kuinka suuri se vekselisi taas olikaan, joka huomenna\nlankee?\n\nVALTER Voi, minua onnetonta!\n\nKAUPPANEUVOS. Suuteletkos morsiantasi kädelle? (Valter tekee äkkinäisen\npäätöksen, tarttuu Kertun käteen, suutelee ja heittää sen samalla irti;\nkääntyy pois ja irvistää pahasti.)\n\nKERTTU. Kappas tuota, minkä tul' ja tek'! (Pyyhkii kättään\nesiliinaansa.) Hyi tok', ett'et vähän häppii. Eihän sitä muijen nähe\nruukata nuin pussailla. Soat tok' oppia vähä immeisten tapoja, jos\nmielit, että sovussa eletään.\n\nKAUPPANEUVOS. Elä suutu, lapseni. Täälläpäin on semmoinen tapa.\n\nTOINI. Anna se hänelle anteeksi, Gertrud. Hän ei voinut hillitä palavaa\nrakkauttaan.\n\nKERTTU. Tokko lie kätein ollunna ies oikein puhaskaan. Kottoo\nlähteissäin kyllä hankasin vennään saippuan ja hiekan kanss', mutta\ntuolla kievarissa siittä likkaantuivat toas uuvelleen, kun menin\nnavettaan lehmiä kahtomaan.\n\nTOINI. Ei herrassööding Ryynänen siihen katso, koska se kumminkin oli\nsinun kätesi. Hän ei ole noita pintapuolisia ja kevytmielisiä ihmisiä,\njotka vaan ulkonaiselle loistolle arvoa panevat. Sydämmen ominaisuudet,\nne kumminkin ovat pääasia--eikö totta?\n\nHEIKKI. Oo--neiti Sidensnöre, jospa teillä minustakin olisi noin hyvät\najatukset! Silloin olisin onnellisin ihminen maan päällä.\n\nTOINI. Hyvä herra--teidän sananne ja teidän tulinen katseenne saattavat\nminut punastumaan.\n\nKAUPPANEUVOS. No niin--nyt luullakseni on kaikki hyvällä alulla,\nKerttuseni. Ja asiat saadaan selville siksi kuin Bertha sisaresi on\ntäällä.\n\nVALTER. Bertha? Kuka on Bertha?\n\nKAUPPANEUVOS. Etkö sinä sitä tiedä? Hänhän on serkkusi, Kertun sisar,\njoka kolme vuotta on oleskellut Stockholmissa. Ai, ai, niinkö vähän\nsinä olet ottanut selkoa sukulaisistasi.\n\nVALTER. Mutta ettehän ole, setä, milloinkaan puhunut hänestä.\n\nKAUPPANEUVOS. Ei ole tainnut tulla puhutuksi, kun hän on ollut siellä\nulkomailla niin kauvan.\n\nVALTER. Ja hän tulee tänne nyt?\n\nKAUPPANEUVOS. Hän tulee tämän päivän junassa. (Katsoo kelloaan.) Mitä\nhittoa! Johan kello on kohta kolme. Täytyy lähettää hevonen asemalle\nhäntä vastaan. (Menee kiireesti vasemmalle.)\n\nKERTTU. Joko se Pertta nyt tulloo? Herra jesta, onpa sommoo nähä,\nminkälaiseks' sisar on muuttunna siellä Stukholmassa.\n\nTOINI. Hänestä on varmaan tullut täydellinen suuren maailman daami.\n\nKERTTU. Osaishan se kuotailla jo ennennii. Mutta mittään tuo meinannee,\nkun minä jouvun naimisiin ennen häntä? Ja kun vielä herrassyöringin\nkanss'? Mahtaa sen pistää vihaks'.\n\nVALTER (Heikille). Hän on tuhatta vertaa kauheampi kuin osasin\najatellakaan.\n\nHEIKKI. Huoli siitä,--kuulithan että hänellä on satatuhatta.\n\nVALTER. Tuolla toisella on yhtä paljon. Miksi et pidä itseäsi esillä?\n\nHEIKKI. Juuri nyt lähdenkin valloitusretkelie. (Toinille.) Armollinen\nneiti, sallikaa minun näyttää teille kasvitarhamme ihania kukkasia.\n(Tarjoo hänelle käsivarttaan.)\n\nTOINI. En tiedä--onko sopivaa, että näin nuori tyttö kävelee\nkahdenkesken nuoren herran kanssa?\n\nHEIKKI. Olkaa huoletta, neiti, minä henkeen ja vereen asti tulen\npuolustamaan teidän kunniaanne, jos niin vaaditaan.\n\nTOINI. Jalo ritari--minä luotan teihin. (Menevät käsikädessä pois.)\n\nVALTER. Kas niin, nyt ne menivät.--Perhanan Heikki, kun jätti minut\ntähän yksin. Mitä minä hänelle nyt sanon?\n\nKERTTU (erikseen nauraen). Poika parka!\n\nVALTER (erikseen). Mikä intressantti tête à tête!\n\nKERTTU (erikseen). Ihmeen vilkas keskustelu!\n\nVALTER (erikseen). En vielä elämässäni ole ollut näin tyhjä\npuheenaineista.\n\nKERTTU (haukottelee). Tuota noin--(haukottelee uudelleen)--minua niin\nhirveest nukuttaa. (Haukottelee vielä kerran.) Eikö pitäne männä moata.\nNousinnii niin varrain ylös.\n\nVALTER (erikseen). Tuo ei ikinä ole ollut ihmisten ilmoilla.\n\nKERTTU (haukottelee yhä). Ei, mutta tämäpä vasta on merkillistä.\n\nVALTER. Menkää nukkumaan, hyvä serkku.\n\nKERTTU. Ka', teititteletkö sinä minua vielä? Sano tok', hyvä mies,\nmorsiantas' sinuks'.\n\nVALTER. Niin, kuuluisihan se oikeastaan asiaan--sukulaisuudenkin\nvuoksi.\n\nKERTTU. Se on tietty, se!--Mutta kuulehan, mikä tässä juohtui mielein.\n--Sinä vissiinni oot' hyvä tanssija?\n\nVALTER. Jommoinenkin, luullakseni.\n\nKERTTU. Koetellaanpas. Ossootko sinä jätkee?\n\nVALTER. Jätkee? Mitä se on?\n\nKERTTU. Etkö tiiä? Sehän on sitä uutta. Näinikkään sitä tanssitaan.\n(Tanssii kömpelösti, jalat sisäänpäin ja rallattelee.) Tahotko, niin\nopetan? Ei se oo vaikeeta.\n\nVALTER. Kiitoksia.--en, en, minä--\n\nKERTTU. Ossoon minä vielä muitahi tanssia. \"Hellun vaihtoo\"--ootko sitä\nnähnynnä?\n\nVALTER. En.\n\nKERTTU. Se on hyvin sommoo. Tämmöisiä askeleita siinä otetaan. (Tanssii\nja rallattelee.)\n\nVALTER. Riittää jo, riittää jo! (Erikseen.) Varjele taivas, hän hyppii\nkuin surviainen.\n\nKERTTU. Ei sitä juur' voikaan tanssia ilman paria. Mutta yhtä minun\nvielä pittää sinulle näytteek'. Se kumminnii' on sitä parasta.\n\nVALTER. Minä olen aivan tyytyväinen jo näihinkin, joita olen saanut\nnähdä. Elkää vaivatko itseänne.\n\nKERTTU. Oo hupattamatta, mittee vaivoo siinä on? Katohan piäälle.\n(Tanssii ja laulaa kimakkaasti, epäsointuun.)\n\n    \"Roatikkoon, roatikkoon\n    Vanhat piiat pannaan,\n    Roatikkoon, roatikkoon,\n    Vanhat piiat pannaan.\n    Tuon, tuon Kyöpelin vuoren taa,\n    Ettei nuita, ettei nuita pojat nähdä soa\"--\n\nVALTER (erikseen). Sanokoon setä mitä hyvänsä, mutta minun täytyy\npäästä hänestä erilleni.\n\nKERTTU (jatkaa laulua ja tanssia).\n\n    \"Tuon, tuon, Kyöpelin vuoren taa,\n    Ettei nuita, ettei nuita pojat nähdä soa\".\n\nVALTER. Lopettakaa, serkku. Minä tahtoisin puhua pari vakavaa sanaa\nkanssanne.\n\nKERTTU (läähättää). Hoastahan pois. Kyllä kuulen.\n\nVALTER. Te tiedätte, että setä tahtoo meitä menemään naimisiin.\n\nKERTTU. Ka', tiiänhän minä sen.\n\nVALTER. Mistä lienee tuo tuuma pistänyt ukon päähän.--Ymmärrättehän,\nett'ei se meitä sido kumpaakaan. Elkää suinkaan antako pakottaa\nitseänne. Punnitkaa asiaa tarkoin ja seuratkaa vaan omaa mieltänne.\n\nKERTTU. Ka', mittee se punnihtemisesta paranoo? Tyyvynhän minä sinuun.\n\nVALTER. Mutta ettehän te vielä tunnekaan minua. Ette tiedä olenko kala\nvai lintu.\n\nKERTTU. Kala vai lintu! Kovinpa luulet minua typeräks'. Et oo kala etkä\nlintu,--immeinen oot, näenhän minä tok' sen verran.\n\nVALTER. Mutta minulla on pahoja tapoja--minä juon.\n\nKERTTU. Mittee se tekköö. Juovathan ne muuttii.\n\nVALTER. Ja minulla on velkoja--niiden maksamiseen menee koko\nomaisuutenne.\n\nKERTTU. Ei tok' määkään. Kyllä minulla rahoja riittää.\n\nVALTER (epätoivossa). Jos tietäisitte, kuinka minä tuhlaan. Minä vien\nteidät ihan maantielle, teistä tulee vielä keppikerjäläinen lopulta.\n\nKERTTU. Antaa tulla. En pelekee. Kävellään siittä yhessä mieron tietä\nja lauletaan: \"Ja vaikkei ois ihtellä illallist' ja illallist' ja\nillallist', Vaikkei ois ihtellä illallist', niin kulta se olla pittää.\"\n\nVALTER (erikseen). Kas niin, nyt se vielä rupeaa siinä veisailemaan!\n(Kertulle.) Mutta eikö teitä ensinkään epäilytä mennä semmoiselle\nmiehelle, joka selvästi vaan rahojen takia ottaa teidät?\n\nKERTTU. En ook' siitä en kerrassa millänikkään.\n\nVALTER. Voi, minua onnetonta! Serkku,--kuulkaa, minä rukoilen teitä,\nantakaa minulle rukkaset!\n\nKERTTU. Rukkaset! Hui, hai! Vai minä sulle rukkaset antaisin! Ei tuu\nkysymykseenkään.\n\nVALTER. Hyvä, rakas serkku,--nähkääs, minä polvillani rukoilen teitä:\nantakaa minulle rukkaset. Sanokaa enollenne, ettette rakasta minua,\nettette voi minua kärsiä, ettette millään ehdolla huoli minua\nmieheksenne,--oi, elkää kääntykö pois, armahtakaa minua poloista, ja\nminä olen teille ijäti kiitollinen.\n\nKERTTU. Helpota, hyvä mies--herra siunaa, kun puristaa käten' ihan\nmäsäksi. Ja minkälaiseks' siinä housusikin ryvetät--kaikennäköisiä\nkujeita. Nousetko siitä!\n\nVALTER. Yksi sana vaan, ja minä päästän teidät heti. Annattehan minulle\nrukkaset, annattehan?\n\nKERTTU. Enkä anna, en, en, en, en! Uskotko sen nyt viimennii, vai\npittääkö huutoo vielä kovemmin?\n\nVALTER (nousee). Sitten ei auta muu, kuin että minä annan teille. Niin,\nse on päätetty! Minä en ikinä teidän kanssanne vihille lähde. Ennen\nistun ikäni ja aikani velkavankeudessa, jos niiksi tulee.\n\nKERTTU. Vai niin? Vai semmoinen iäni nyt kellossa onnii. Et lähe\nkanssani vihille? Sepä nähhään. Minä kun kantelen enolle, niin tiiät.\nVai rukkaset annat minulle? Hävytön! Mistä syystä? Enkö muka ole\ntarpeeks' hyvä sinulle? Mokomallekin! Mitä sinulla on minua vastaan,\nsano!\n\nVALTER. Sinä--sinä olet--idiootti.\n\nKERTTU. Iti-iti? Mikä min' oon? Sanoppa uuvelleen?\n\nVALTER. Kuurolle ei kahta saarnaa saarnata.\n\nKERTTU. Iti-iti-iti?\n\nVALTER. Idiootti.\n\nKERTTU. Itikka otti! Annahan olla, minä sanon enolle (itkien) että sinä\nhaukut minua itikan ottajaksi! (Itkee ääneen.) Ja että sinä----uhkaat\n----antaa minulle----rukkaset. (Menee itkien paviljonkiin, jonka\nikkunaan hän kohta nauravana ilmestyy ja tarkastelee salavihkaa\nValteria.)\n\nVALTER. En päivääkään minä voisi elää yhdessä tuon kanssa! Hulluksi\ntotta totisesti tulisin jo ennen iltaa. (Kävelee kiivaasti\nedestakaisin.) Tuhat tulimmaista! Kamalampaa ihmistä ei löydy koko maan\npäällä. Ja minunko pitäisi--ei, ennen vaikka hirteen! (Toini ja Heikki\ntulevat. Kerttu katoo ikkunasta.)\n\nHEIKKI. Oo, neiti Sidensnöre, jos voisitte lukea, mitä sydämeni\nsyvyydessä liikkuu--.\n\nTOINI. Hiljaa, hiljaa--herrassööding Ryynänen kuulee.\n\nHEIKKI. Mitä--hän on tosiaankin vielä täällä. Käännymmekö pois, että\nsaamme rauhassa keskustella?\n\nTOINI. Ei, ei, jääkäämme tänne, ei hän meitä häiritse. Hän näyttää\nolevan omien tunteidensa vallassa.\n\nHEIKKI. Mutta Valter--mikä sinua vaivaa? Olethan aivan pois\nsuunniltasi, veli?\n\nTOINI. Turha kysymys! Rakkauden kuumeessa hän vaan on, ettekö huomaa?\nOnnellinen te, herra herrassööding, kun olette jo löytänyt omanne.\nSallikaa minun puristaa kättänne.\n\nVALTER. Suokaa anteeksi--ei ole aikaa.--Heikki, missä on setäni?\n\nHEIKKI. Tuolla alhaalla hän näkyi kävelevän.\n\nTOINI. Sydämeni iloitsee teidän kanssanne, herra herrassööding.\n\nVALTER (erikseen). Mene hornaan! Tuo on toinen hupsu. (Menee\nvasempaan.)\n\nHEIKKI. Niin--hän on päässyt toiveittensa perille, hän. Mutta minä,\npoloinen, olen ijäisesti onneton.\n\nTOINI. Onneton? Te, herra Hellstén? Miksi niin--jos saan luvan kysyä?\n\nHEIKKI. Minä rakastan teitä, neiti Sidensnöre, rakastan ilman toivoa.\n\nTOINI. Oi--ilman toivoa--mistä sen tiedätte?\n\nHEIKKI. Te olette rikas, minä vaan köyhä konttoristi.\n\nTOINI. Onko siis rikkauteni esteenä teidän rakkaudellenne?\n\nHEIKKI. Voittamattomana esteenä. Minä en koskaan uskaltaisi pyytää\nteitä vaimokseni.\n\nTOINI. Surunne liikuttaa minua.\n\nHEIKKI. Armahin, suloisin, neiti Sidensnöre! Uskallanko päättää\nsanoistanne, että te,--ei, se on liian rohkea ajatus!\n\nTOINI. Jalo nuorukainen, olkaa hyvässä toivossa, minä tiedän keinon,\nmillä tuo este saadaan poistetuksi.\n\nHEIKKI. Te tiedätte? Oi, sanokaa se minulle, ja te teette minut\nonnellisimmaksi ihmiseksi maan päällä.\n\nTOINI. Vallan yksinkertainen keino. Ettekö itse huomaa?\n\nHEIKKI. Minä aavistan--\n\nTOINI. Noo--?\n\nHEIKKI. Mutta--tahtoisin kuulla sen teidän omasta suustanne.\n\nTOINI. Pyydän--sanokaa te ensin.\n\nHEIKKI. Amelie--te rakastatte minua!\n\nTOINI. Yhtä varmasti kuin tekin minua!\n\nHEIKKI. Ooh--\n\nTOINI. Mutta se ei meitä vielä pelasta tuosta onnettomasta rikkaudesta,\njoka asettuu väliimme kuin kamala haamu ikään.\n\nHEIKKI. Tarkoitatte siis jotain muuta keinoa? Ilmoittakaa se minulle,\nAmelie. Vaaditteko todistuksia rakkaudestani? Sanokaa vaan, ja minä\nolen valmis lähtemään vaikka tuleen teidän puolestanne.\n\nTOINI. Urhoollinen ritarini, te voisitte sen tehdä! Mutta minä en sitä\nsalli, sillä minä niin täydellisesti luotan teidän rakkauteenne. Ei,\nvaan minä raivaan esteen tieltämme pois. Uhraan koko omaisuuteni\njohonkuhun hyvään tarkoitukseen. Silloin olen yhtä köyhä kuin tekin,\njalo ritari, eikä teillä enää tarvitse olla mitään epäilyksiä. Noo--?\nEttekö ihastu tuumastani? Kuinka? Te näytätte nololta?\n\nHEIKKI. Minä--? En suinkaan. Te erehdytte--minä vakuutan.\n\nTOINI. Siis lähden heti panemaan asiaa toimeen.\n\nHEIKKI. Ei, odottakaa! Se ei käy laatuun, Amelie. Se olisi suurinta\nhulluutta.\n\nTOINI. Kuinka niin?\n\nHEIKKI. Te minun tähteni tuomitsisitte itsenne köyhyyttä kärsimään. Ei,\nsiihen en voi ikinä suostua.\n\nTOINI. Minäpä en välitä rikkaudesta, en ole siitä ikinä välittänyt. Ja\nnyt kun se on haittana meidän liitollemme, nyt sitä suorastaan inhoon.\n\nHEIKKI. Mutta malttakaa toki mieltänne.\n\nTOINI. En saa rauhaa, ennenkuin kaikki on selvillä. Hyvästi, vähäksi\naikaa, mun uskollinen ritarini, hyvästi. (Menee paviljonkiin.)\n\nHEIKKI. Mutta kuulkaahan toki--Amelie--. Perhana, noita naisia! Millä\nnyt saan hänet tuosta puuhasta talttumaan? (Kauppaneuvos ja Valter\ntulevat.)\n\nKAUPPANEUVOS. En suostu, en! Sinä olet sanasi antanut ja siitä pidän\nminä kiinni. Herra Hellstén, olkaa hyvä ja pitäkää varalta tuolla,\nmilloin neiti Bertha tulee asemalta.\n\nHEIKKI. Kyllä. (Erikseen.) Käskee minua kuin renkiä ikään.\n\nKAUPPANEUVOS. Tytön otat vaimoksesi ja sillä hyvä. Siinä ei auta enää\nvelikullatkaan.\n\nVALTER. Mahdotonta! Ihan mahdotonta! Ajatelkaa, setä hyvä--\n\nKAUPPANEUVOS. Ajatelkaa, ajatelkaa! Se on jo valmiiksi ajateltu eikä se\nsiitä enää parane. Sunnuntaina pannaan kuulutuksiin.\n\nVALTER. Ei, sanon minä--\n\nKAUPPANEUVOS. Sunnuntaina pannaan kuulutuksiin--\n\nVALTER. Ei, sanon minä!\n\nKAUPPANEUVOS. Mutta pannaanpas. Saat nähdä, että pannaan--\n\nHEIKKI (tulee kiireesti). Siellä tulee eräs nainen ratsupuvussa--eikö\nliene hän!\n\nKAUPPANEUVOS. Ratsupuvussa? Kas vaan--hänelle ei kelvannutkaan ajaa\nvaunuissa.--Herra Hellstén, menkää sanomaan rouva Oksman'ille, että\nneiti Bertha on tullut. (Menee Kerttua vastaan.)\n\nHEIKKI. Kyllä minä tässä! Juoksupoikana hän minua pitää. Mutta antaapas\nolla--kohta näytän, että olen yhtä suuri herra kuin ikinä hänkin. Niin,\nValter, katso tätä miestä! (Lyö rintoihinsa.) Hän on rikas, sadan\ntuhannen omistaja!\n\nVALTER. Entä sitten?\n\nHEIKKI. Entä sitten? Etkö tiedä, mitä seuraa? Tästä puolin minua ei\nkäsketä kuin koiraa: mene sinne, mene tuonne--vaan minä olen itse\nvuorostani käskijä ja muut saavat seisoa varpaillaan edessäni. (Menee.)\n\nKERTTU (ratsupuvussa, harso silmillä, ratsupiiska kädessä). _Bonjour,\nbonjour_, morbror! O, en sådan dum bondhäst, du sände emot mig. Den\nhade visst aldrig i verlden någon menniska ridit på.\n\nKAUPPANEUVOS. Tervetultua, tervetultua, pikku Bertha. Mitä sinulle\nkuuluu?\n\nKERTTU. Usch, den odrägliga finskan, jag har visst glömt den ren. Har\ndu ännu inte lärt dig svenska, morbror, fast du blivit kommerseråd?\n\nKAUPPANEUVOS. Kyllä sinun pitää puhua suomea, Herthaseni, muuten en\nymmärrä mitään.\n\nKERTTU. Oh, en sådan barbar du är, morbror, som inte lärt dig något\nenda kulturspråk. Men--jag skall försöka göra dig viljes. (Puhuu\njotenkin ruotsinvoittoista.) Kuka on tämä nuori herra? (Tarkastaa\nValteria pincenez'in lävitse.) Eno kulta--esittele hänet minulle.\n\nKAUPPANEUVOS. Suo anteeksi, en huomannutkaan. Hän on serkkusi, tuomari\nRyynänen, Kertun sulhanen.\n\nKERTTU. Ooh--tuleva lankoni siis! (Koskettaa sormillaan keveästi\nValterin ojennettua kättä.) Hauskaa tutustua!\n\nVALTER (ujostuu, käy hämilleen ja käyttäytyy kömpelösti). Nöyrin\npalvelijanne--minua suuresti ilahuttaa--erinomaisen suuri kunnia--\n\nKERTTU. Mutta--enkö ole nähnyt teitä Stockholmissa? Oopperassa, pari\nviikkoa sitten? Te istuitte samassa loogissa?\n\nVALTER. Mahdatte erehtyä. En ole ikinä ollut Stockholmissa.\n\nKERTTU. Ette ole ollut Stockholmissa? Sepä vahinko. Niin kaunis\nkaupunki--ja niin suuri sitten! Helsinki ei ole kuin pieni kylä sen\nrinnalla.\n\nKAUPPANEUVOS. Oho--vai pieni kylä! Meidän pääkaupunki--\n\nKERTTU (nauraen).--on vaan pieni, pieni kylä suureen maailman\nkaupunkiin verraten, eno kulta. Surkeata, mutta totta! Stockholm siihen\nsijaan--kuule eno,--minä lähden takaisin sinne aivan pian.\n\nKAUPPANEUVOS. So, so, senkö verran sinä välität meistä?\n\nKERTTU (naurahtaen). Anteeksi, eno, mutta minä en tosiaankaan enää\nviihdy täällä Suomessa.--Täällä on kaikki niin alkuperäistä ja\nihmisetkin niin sivistymättömiä, epähienoja--\n\nKAUPPANEUVOS. No, no,--no, no? Jopa sinä nyt vallan--\n\nKERTTU. Ihan totta, eno. Et usko, kuinka minua vaivasi eilen illalla\nHelsingissä, kun sattumalta jouduin erääsen seuraan--Helsingin kermaan\nmuuten--paroni Stjernvallin perheessä.\n\nVALTER. Kuinka? Paroni Stjernvallin--?\n\nKERTTU. Niin--minä ennen oleskelin paljon heidän luonaan. Mutta,\nantakaa kun kerron teille.--Siellä oli suuri seura koolla--paljon\nnuoria herroja--ja, niinkuin jo sanoin, Helsingin hienoimpia! Oh, _mon\nDieu_! Kuinka kömpelöitä ja _tafattia_, kuinka jäykkiä ja kankeita!\nEiväthän ne osaa edes kumartaa _comme il faut_. Aivan käyttäytyvät kuin\nsydänmaan ukot, jotka eivät vielä milloinkaan ole esiintyneet\nsivistyneessä _societéessä_. Niin; toden totta, eno. Suomen herroilta\npuuttuu tykkänään tuo savoir vivre, tuo eleganssi ja hienous, joka\ntekee kulturimaiden miehet niin miellyttäviksi.\n\nKAUPPANEUVOS. No, mutta Bertha, jos pääkaupungin parhaat herrat\nmielestäsi ovat noin--kuinka sanoisin--noin epäonnistuneita, niin mitä\nsitten meistä sanot?\n\nKERTTU (naurahtaa keveästi). Ooh, eno kulta, sinä olet hyvä, eihän\nsinun tarvitse ollakaan mikään kavaljeeri.\n\nKAUPPANEUVOS. Vaan--entä serkkusi, Valter?\n\nKERTTU. Niin--hän? (katselee häntä tarkkaavasti). Kertun sulhanen?\n(Nauraen.) Kuinka arasti te minua katselette! Ettehän toki pelkää\nminua?\n\nVALTER. En--en suinkaan--\n\nKERTTU. Saanko puhua suoraa kieltä, koska olemme sukulaisia?\n\nVALTER. Pyydän--tehkää se!\n\nKERTTU. Te ette loukkaannu?\n\nVALTER. En, totisesti!\n\nKERTTU. No niin, sitten sanon ensiksikin parempi ryhti! (Valter ojentaa\nitseään.)\n\nKERTTU. Sulavammat liikkeet, vilkkaampi havainto, notkeampi käytös ja\nkuulkaa te tietysti osaatte ranskaa?\n\nVALTER (hämillään). Valitettavasti--en oikein.\n\nKERTTU (uhkaa leikillisesti sormellaan). Ai, ai, hyvä serkku, teillä on\nvielä paljon oppimista. Kun tulette Stockholmiin minua tervehtimään,\ntäytyy teidän olla kaikin puolin _korrekt_.--muuten en tunnusta teitä\nlangokseni.--No, ei vaaraa, meistä kyllä tulee hyvät ystävät.\n\nVALTER. Se olisi hartain toivoni!\n\nKAUPPANEUVOS. Ehkäpä sinä, Berthaseni, otat ohjataksesi Valteria,--hän\nkun ei tunne suuren maailman tapoja.\n\nKERTTU. Te haluatte sitä, serkku?\n\nVALTER. Olisin erinomaisen kiitollinen.\n\nKERTTU. Ooh, sitten laitan minä teistä oikean salonkiherran,\nritarillisen ja huomaavaiseri erinomattainkin naisia kohtaan, niin,\nsemmoisen gentlemanin, joka ennemmin menisi surman suuhun, ennenkuin\nsanoisi naiselle epäkohteliaan sanan.\n\nVALTER. Teidän edestänne, armas serkku, olisin valmis heti kohta\nmenemään surman suuhun.\n\nKAUPPANEUVOS. Kas, kas, hyvä alku!\n\nVALTER. Anteeksi--serkku--teidän kenkänne nappi on auennut, sallikaa\nminun panna se kiinni.\n\nKERTTU. Olkaa niin hyvä. (Valter koettaa panna sitä kiinni, vaan ei\nonnistu.)\n\nKERTTU. Ettehän te saa sitä kiinni? Teidän kätenne vapisevat.\n\nVALTER. Niin, ne--vapisevat.\n\nKERTTU (nauraen). Antakaa olla, ei se nyt onnistu teille.\n\nVALTER. Kumma paikka--\n\nKERTTU. Jättäkää--jättäkää--\n\nVALTER (nousee nolona ja harmissaan). Pelkään, että pidätte minua\nkömpelönä.--Ja teillä on syytä, en ymmärrä mikä minuun on tullut tällä\nhetkellä--en koskaan ole tuntenut itseäni niin typeräksi,--minä\ntosiaankin häpeän itseäni.\n\nKERTTU. Ooh, elkää siitä niin kovin tuskitelko. Teiltä puuttuu vähän\ntottumusta, siinä kaikki.\n\nVALTER. Tahtoisin esiintyä teille edullisessa valossa, ja nyt kuitenkin\nkäyttäännyn kuin--maanmoukka.\n\nKERTTU. Olkaa huoletta, minä otan teidät mielelläni langoksi yhtä\nkaikki. Sillä minä arvaan, ettei Kerttu sisareni ole enemmän suuren\nmaailmaa ihminen kuin tekään, serkku hyvä.--Missä hän muuten on, eno?\nEnhän ole vielä nähnytkään pientä sisartani.\n\nKAUPPANEUVOS. Hän on täällä paviljongissa. Tahdotko mennä sisään? Mitä\nkummaa? Ovi on lukossa. (Kolkuttaa.) Kerttu, Kerttu!\n\nTOINI (pistää päänsä ikkunasta ulos). Hss--hss. Kerttu nukkuu--elkää\nherättäkö lapsi raukkaa.\n\nKERTTU. Mitä näen? Eikö se ole neiti Sidensnöre? _Bon jour,\nmademoiselle!_\n\nTOINI. Neiti Bertha--johan te olette saapunut. Tervetuloa, tervetuloa!\nOdottakaa--minä heti aukaisen oven. (Ilmestyy ovelle.)--Ei--herrat\neivät saa tulla sisään, kun Kerttu nukkuu.\n\nKERTTU (nyökäyttää päätään herroille). _Au revoir!_\n\n(Toini ja Kerttu poistuvat paviljonkiin.)\n\nVALTER (innostuneena). Setä, setä, kuulkaa, mitä sanon--!\n\nKAUPPANEUVOS. No, no, elähän nyt--kuulenhan minä vähemmälläkin.\n\nVALTER. Hän on hurmaava! Olen aivan pyörryksissä.--Mikä ryhti--mikä\nkäytös! Herra Jumala--en ole ikinä vielä nähnyt semmoista. Setä, setä--\nhäntä minä kosin!\n\nKAUPPANEUVOS. Ooho! Vai häntä sinä kosit? Sinä--joka olet kihloissa\nsisaren kanssa? Mene suolle--en mä paremmin sano--\n\nVALTER. Hyvä setä--elkää tehkö minua onnettomaksi. Minä en voi sille\nmitään. Minun täytyy saada Bertha. Ooh, kuinka hän on viehättävä.\nNäittekö, kuinka sulavasti ja pehmeästi hän liikkui, kuinka hänen\nkäytöksensä oli varmaa ja tottunutta--\n\nKAUPPANEUVOS. Näinhän minä, näin, näin! Ja kuulin myöskin, mitä hän\nsanoi Suomen herroista.\n\nVALTER. Joka oli aivan oikeutettua.\n\nKAUPPANEUVOS. Saattaapa olla. Mutta luuletkos että Bertha semmoisilla\nvaatimuksilia koskaan voisi tyytyä sinuun, poika parka?\n\nVALTER. Bertha ei ole niin pintapuolinen että hän minut hylkää\nkömpelyyteni tähden. Hän ottaa ensin selkoa karaktääristäni ja muista\nsisällisistä ominaisuuksistani.\n\nKAUPPANEUVOS (painolla). Teitkö sinäkin niin Kertun suhteen?\n\nVALTER. Elkää puhuko minulle enää Kertusta, setä, ellette tahdo kiusata\nminua kuoliaaksi.\n\nKAUPPANEUVOS. No, olkoon! Puhutaan sitten Berthasta. Mitä sinä tiedät\nhänen karaktääristään taikka hänen sisällisistä ominaisuuksistaan?\nTällä lyhyellä ajalla et ole niistä ehtinyt selkoa saada.\n\nVALTER. Vähät siitä! Hän on suloinen, viehättävä, kaunis kuin taivaan\nenkeli, siinä kylläksi. Kuka kysyy naisen karaktääriä? Hänen\ntenhovoimaansa ainoastaan.\n\nKAUPPANEUVOS. Pian sinä rauhoitut--tuommoinen ihastus ei tavallisesti\nkauvan kestä.\n\nVALTER. Sieluni kautta, setä, tämä kestää elämänikäni! Antakaa myöten,\nsetä, tämä ainoa kerta. Onhan teille yhdentekevä, kummanko sisaren\nkanssa minä olen naimisissa, kunhan vaan saatte minusta tasaisen ja\nvakavan aviomiehen.\n\nKAUPPANEUVOS. No, onhan tuo sitäkin.\n\nVALTER. Suostutte siis, setä, ja autatte minua eikö niin? Hurraa,\nkaikki käy hyvin! Te olette sentään kunnon ukko, setä kulta.\n\nKAUPPANEUVOS. Hiljaa, hiljaa, poika. Vielä siinä on yksi ehto.\n\nVALTER. No, ja mikä se on? Sanokaa pian.\n\nKAUPPANEUVOS. Sinä saat itse ilmoittaa asiasta Kertulle ja hankkia\nsiihen hänen suostumuksensa.\n\nVALTER. Kiusan kappale! Vieläkö minun täytyy puhella sen pöllön kanssa?\n\nKAUPPANEUVOS. So, so, hän on Berthan sisar, muista se.\n\nVALTER. No, olkoon menneeksi! Kärsin vaikka mitä, jos vaan Berthan\nomakseni saan.\n\nKAUPPANEUVOS. Hyvä on! Suostuttu siis. Minä sillä välin puhuttelen\nBerthaa puolestasi.\n\nVALTER. Kiitoksia, setä! Tuhannen tuhatta kiitosta.\n\nKAUPPANEUVOS. Säästä kiitokset siksi kuin kuulet, minkä vastauksen\ntuon.--Koeta sinä nyt saada Kerttua tänne puheillesi, minä kierrän\nsillä välin toista tietä Berthan luokse. (Menee.)\n\nVALTER. Nouse nyt luontoni lovesta, haon alta haltijan. (Koputtaa\npaviljongin ovea.) Neiti Kerttu joko olette valveilla?\n\nTOINI (tulee paviljongista). Ah, tekö täällä koputitte, herra\nherassööding?\n\nVALTER. Tahtoisin tavata Kerttu neitiä.\n\nTOINI. Anteeksi, hän pukeutuu.\n\nVALTER. Pukeutuu?\n\nTOINI. Niin, Bertha neiti ei salli hänen esiintyä äskeisessä\nkostyymissään.\n\nVALTER. Harmi! Kestääkö tuo pukeutuminen kauvankin?\n\nTOINI. Rakastuneelle odotuksen aika on pitkä. Mutta saanko luvan kysyä,\nmissä on teidän ystävänne?\n\nVALTER. Herra Hellstén? Hän ikään läksi täältä. Luultavasti hän on\njossain likitienoilla. Jos tahdotte, niin kutsun häntä.\n\nTOINI. Pyydän--tehkää niin hyvin.\n\nVALTER. Arvaanko oikein--te tahdotte puhua hänen kanssaan kahden\nkesken?\n\nTOINI (keimailee). Te ette siinä erehdy, herra herassööding.\n\nVALTER. Ymmärrän--! Elkää ujostelko. (Erikseen.) Vanha hupakko! (Menee\nperälle.) Tuollapa hän onkin. Heikki, tule tänne! Joudu!\n\nHEIKKI (tulee). Mikä on?\n\nVALTER. Neiti Sidensnöre tahtoo sinua puhutella. (Erikseen.) Olkoon\nonneksi! Minä en sinua kadehdi.\n\nHEIKKI (erikseen Valterille). On hän kumminkin toista kuin sinun\ntallukkasi. (Valter menee.)\n\nHEIKKI (rientää Toinin luokse ja suutelee häntä kädelle.) Armas!\n\nTOINI. Kaikki on selvillä. Minä olen nyt yhtä köyhä kuin tekin. Ei,\nköyhempi vielä, sillä minulla ei ole muuta kuin nämä kaksi tyhjää kättä\nja lämmin, hehkuva sydämeni. Iloitkaa, herraseni, tuo inhottava kulta\nei meitä enää erota.\n\nHEIKKI. Kuinka? Mitä tarkoitatte? Minä en ymmärrä teitä. En\ntosiaankaan.\n\nTOINI. Ettekö ymmärrä? No, kuulkaa sitten. Lahjoituskirja on tehty.\nKaikki on laillisessa järjestyksessä. Minulla ei ole enää äyrinkään\nvertaa omaisuutta.\n\nHEIKKI. Mutta--sehän on suoraa hulluutta! Kuinka--ominpäinkö te--?\n\nTOINI. Ei ominpäin,--kuinka siihen olisin pystynyt. Kauppaneuvos sen\nkirjoitti itse ja hänen huostassaan on lahjoituskirja.\n\nHEIKKI. Vai niin! Peijakas! Lahjoittakoon hän sisarensa tyttärien\nomaisuuksia, mitä hän muitten asioihin sekoittuu. Minä heti paikalla\nmenen ja otan sen häneltä pois. (Menee kiireesti.) (Toini nauraa.)\n\nKERTTU (tulee paviljongista omassa puvussaan). Mitä naurat, Toini?\n\nTOINI. Kun--kun--oh, kuinka hassua.\n\nKERTTU. Hs--hs--sulhanen tulee! (Toini menee paviljonkiin yhä nauraen.)\n\nVALTER (erikseen). Hän on tuolla!--Nyt auta taivas! (tulee rohkeasti.)\nHyvä serkku--suokaa minulle hetkisen--(säpsähtää ja ottaa pari askelta\ntaaksepäin.) Ei--mutta nythän te olette vallan toisen näköinen, Kerttu.\n\nKERTTU (vieno, luonnollinen koko olennossaan). Te halusitte minua\npuhutella, Valter?\n\nVALTER. Niin, minulla oli--mutta tulkaahan nyt ensin istumaan tänne\npenkille--. Tässä puvussa, suokaa anteeksi, mutta en voi olla sitä\nsanomatta,--tässä puvussa olette niin paljon, paljon sievempi, oi, te\nolette oikein ihmeesti sievä--\n\nKERTTU. Teillä on minulle jotain kiireellistä asiaa, luulemma?\n\nVALTER. Niin--olihan minulla--\n\nKERTTU. Puhukaa sitten, serkku.\n\nVALTER. Oikeastaan--ei sillä nyt niin hengen hätää olekaan. Voimmehan\nkeskustella aluksi jostain muusta. Minua niin kummastuttaa tämä muutos\nteissä. Että todella puku saattaa vaikuttaa niin paljon. Sitä en olisi\nuskonut.\n\nKERTTU. Te liioittelette, Valter. Muutos ei mahda olla niin suuri.\nTaikka saitte minusta kenties äsken väärän kuvan?\n\nVALTER. Niin--pahus hänet tiesi--suokaa anteeksi. Mutta joko minä olin\näsken noiduttu, taikka olen sitä nyt. Sillä en totisesti tahtoisi\ntuntea teitä samaksi.\n\nKERTTU. Jospa te ette katsellut minua oikein tarkkaan? Ette ottanut\nselkoa siitä, minkälainen minä oikeastaan olin.\n\nVALTER. Teidän on puheennekin muuttunut. Hetki sitten käytitte tuota\nkauheata Sysmän murretta.\n\nKERTTU. Anteeksi, Savon murretta se oli. Sysmässä puhutaan jokseenkin\npuhdasta kirjakieltä.\n\nVALTER. Niinkö? Mutta miksi sitten--?\n\nKERTTU. Käytin Savon murretta? Ilman vaan aikojani. Se tarttui minuun,\nkun oleskelin Savossa viime kesänä. Taikka oikeammin, minä rupesin\nharjoittelemaan sitä oppiakseni.--(Leikillisesti.) Tahdotteko, että\npuhun sitä vielä?\n\nVALTER. Elkää--taivaan tähden! (Ottaa häntä kädestä.) Pysykää nyt\ntämmöisenä kuin olette, Kerttu!\n\nKERTTU. Mutta sanokaa, mistä aijoitte minulle puhua. Olen niin\nlevoton--\n\nVALTER. Levoton? Miksi olette siitä levoton, Kerttu?\n\nKERTTU. En tiedä itsekään. Minulla vaan on niin pahoja aavistuksia.\n\nVALTER (suutelee häntä kädelle). Kerttu, loukkasinko teitä äsken? Te\nläksitte itkien luotani.\n\nKERTTU. Elkää välittäkö siitä.\n\nVALTER. Te olette vieläkin pahoillanne--\n\nKERTTU. Eikös mitä--\n\nVALTER. Olettepa, näenhän minä. Oih, mikä pöllö minä olin.--Kerttu--\nvoitteko antaa minulle anteeksi, sanokaa!\n\nKERTTU. Ei minulla ole syytä teitä nuhdella, Valter. Omaa tyhmyyttäni\nainoastaan suren.\n\nVALTER. Te ette ole lainkaan tyhmä.\n\nKERTTU. Hyväntahtoisuudesta ette tahdo sitä myöntää. Vähän aikaa sitten\nolitte toista mieltä.\n\nVALTER. Kun olin--vouhka!\n\nKERTTU. Ei, hyvä Valter, silmäni ovat nyt auenneet.~-Minä näen selvästi\nkaikki virheeni ja puutteeni. Ja minä ymmärrän teidän\nvastenmielisyytenne minua kohtaan vallan luonnolliseksi.\n\nVALTER. Te erehdytte. Te ette ensinkään ole minulle vastenmielinen.\n\nKERTTU. Äsken sen liiankin selvään osoititte. Enkä sitä ihmettele,\nsillä toisin ei voinut olla. Yksinkertainen, maalla kasvanut tyttö,\njoka oli seurustellut vaan lehmien ja lampaiden kanssa--\n\nVALTER. Anteeksi, Kerttu, anteeksi--\n\nKERTTU.--jolla ei ollut mitään ulkonaisia etuja--\n\nVALTER. Missä olivat minun silmäni, etten niitä äsken huomannut!\n\nKERTTU.--vaan oli käytöksessään kömpelö--\n\nVALTER. Se oli kaikki puvun syy.\n\nKERTTU.--joka puhui raa'asti--\n\nKERTTU. Savon murre--minä en ollut tottunut siihen.--Ei muistella enää\nniitä!\n\nKERTTU.--kuinka voisi sellainen tyydyttää nuorta, sivistynyttä herraa,\njoka on seurustellut hienojen, seuraelämään tottuneiden naisten kanssa!\n\nVALTER. Uskokaa minua, te ette ole semmoinen, joksi nyt itseänne\nkuvaatte--\n\nKERTTU. Eno teki siinä hyvin väärin, kun hän vastoin tahtoanne koetti\npakoittaa teitä naimisiin minun kanssani. Hänen olisi pitänyt ymmärtää,\nettä semmoisissa asioissa, jos missään, täytyy itsekunkin saada\nvapaasti päättää ja valita.\n\nVALTER. Vaan jospa minä nyt--vapaasta tahdostani--\n\nKERTTU. Antakaa minun puhua loppuun, Valter. Yksin ollessani tuolla\najattelin suhdettamme ja huomasin sen niin peräti vääräksi, että päätin\nkohta täyttää tahtonne ja purkaa kaikki sopimukset.\n\nVALTER. Mutta minä en siihen suostu, minä pidän niistä kiinni.\n\nKERTTU. Päinvastoin, se on teidän hartain toivonne, Valter. (Nousee.)\nTe olette minusta vapaa nyt. Tästä lähtein olemme vaan serkkuja ja--jos\nniin tahdotte--ystäviä. Me eroamme ilman katkeruutta toisistamme, eikö\nniin? (Ojentaa hänelle kätensä.)\n\nVALTER (tarttuu siihen innokkaasti ja suutelee sitä monet kerrat).\nJalomielinen, herttainen tyttö, me emme eroo, minä en päästä sinua\nvapaaksi. Sinun täytyy tulla omakseni.\n\nKERTTU. Mutta, Valter--malttakaa toki mieltänne, emme ole enää\nkihloissa. Laskekaa minut irti.\n\nVALTER. Me puhelemme vielä, istu tähän!\n\nKERTTU.. Ei meillä enää ole mitään sanottavaa toisillemme. Onhan kaikki\nselvillä.--Jääkää hyvästi, Valter! (Tempaisee itsensä vapaaksi ja menee\npaviljonkiin.)\n\nVALTER. Kerttu, elä mene, kuule, Kerttu, tule takaisin--taikka, sama\nse, minä tulen sinne. (Koettaa avata paviljongin ovea.) Ooh, hän on\nlukinnut oven, hän ei tahdo minua enää nähdä!\n\n(Kauppaneuvos ja Heikki tulevat perältä.)\n\nKAUPPANEUVOS. Mikä hiiden lahjakirja? Menkää suolle! Ei minulla mitään\nlahjakirjaa ole.\n\nHEIKKI. Hän sanoi itse jättäneensä sen teille.\n\nKAUPPANEUVOS. Hän, ja hän, ja hän! Kuka hän?\n\nHEIKKI. Neiti Sidensnöre.\n\nKAUPPANEUVOS. No, ja mitä hiivattia teillä on tekemistä neiti\nSidensnören lahjakirjan kanssa?\n\nHEIKKI. Minä vaadin sen teiltä takaisin ja minulla on siihen oikeus.\n\nKAUPPANEUVOS. En usko, ennenkuin kuulen sen häneltä itseltään.--Ja\njättäkää minut rauhaan nyt, että saan puhella Valterin kanssa.\n\nHEIKKI (vetäytyy syrjään). Nähdäänpäs, etkö kohta saa vetää sitä\nesille! Mihinkä se Amelie täältä pujahti?\n\nKAUPPANEUVOS. No, Valter--tulepa nyt tänne! Hyviä uutisia, poikaseni,\nhyviä uutisia! Sinulla on merkillinen onni naisten suhteen.--Bertha\nheti suostui tuumiisi. Sinä olit sittenkin miellyttänyt häntä.\n\nVALTER. Bertha? Kuinka? Mitä tarkoitatte, setä?\n\nKAUPPANEUVOS. Minä tein, niinkuin pyysit, ja kosin Berthaa puolestasi.\n\nVALTER. Berthaa!? Herra taivaan, mitä te nyt taas teitte, setä? Olinko\nminä pyytänyt teitä kosimaan!\n\nKAUPPANEUVOS. Etkö pyytänyt? Sepä kumma, ettet sinä pyytänyt!\n\nVALTER. Enhän minä häntä edes tunnekaan. Tuommoinen suuren maailman\nnainen--hänestä helposti voi erehtyä--hän tietysti osaa peittää\nsisällisen luontonsa--voi, kissa vieköön! Tämäpä vasta harmi!\n\nKAUPPANEUVOS. Mutta--olethan sinä rakastunut häneen yli silmien ja\nkorvien?\n\nVALTER. Ei, setä kulta, ei se ollut rakkautta, hetkellistä, ohimenevää\nhurmausta vaan. Kerttua minä rakastan, en ketään muuta, ja häntä minä\nnyt pyydän omakseni. Te olette hänen holhoojansa, setä, annattehan te\nhänet minulle, jos hän nimittäin itse suostuu minulle tulemaan?\n\nKAUPPANEUVOS. Ei--kuule nyt, poika, jommallakummalla meistä mahtaa olla\nvika tässä päänupussa, muuta en voi ymmärtää. Etkö sinä tuonoin ikään,\ntässä samassa paikassa minulle selittänyt, ettet millään mahdilla\nsuostuisi menemään naimisiin Kertun kanssa. Hän oli tyhmä, melkein\nidiootti, hän ei sinua miellyttänyt--\n\nVALTER. En tuntenut silloin hänen lämmintä, puhdasta sydäntään, hänen\nvienoa, tosinaisellista luonnettaan.\n\nKAUPPANEUVOS. Mutta hän ei ole tottunut seurustelemaan muuta kuin\nlehmien ja lampaiden kanssa--\n\nVALTER. Niin, pilkatkaa minua vaan, setä, sen olen hyvin ansainnut.\nMyönnän itse, että olin sokea, hassu, narrimainen. Mutta nyt olen\nvihdoinkin selvillä itsestäni. Bertha on kyllä kaunis ja hurmaava,\nmutta Kertun kanssa minä ainoastaan voin tulla onnelliseksi, häntä\nellen saa omakseni, en huoli kenestäkään.\n\nKAUPPANEUVOS. Mokomaa huliviliä en ole tässä maailmassa nähnyt. Toinen\nrakkaus kymmenen minutin sisään.\n\nVALTER. Ensimmäinen, setä, ensimmäinen koko elämässäni. Äskeistä ei\noteta lukuun.\n\nKAUPPANEUVOS. Mutta luuletkos, että minä rupean narriksesi! Viiden\nminutin päästä sinä taas muutat mieltä ja minun pitäisi taas tanssia\nsinun viulusi mukaan.\n\nVALTER. Elkää suuttuko, setä!\n\nKAUPPANEUVOS. Kuule nyt viimeinen sanani: joko sinä menet naimisiin\nBerthan kanssa, taikka et saa minulta sinä ilmoisna ikänä et\npenniäkään.\n\nVALTER. Sama se! En pyydäkään rahojanne. Minä heitän koko virkauran ja\nmuutan Sysmään. Rupean maanviljelijäksi.\n\nHEIKKI. Elä hupsuttele! Helpommin sinä millä muulla keinolla hyvänsä\nrahaa saat.\n\nVALTER. Ole vait', asia ei kuulu sinuun.\n\nKAUPPANEUVOS. Itsepähän kärsinee seuraukset. Minä pesen käteni.\n\nHEIKKI. Minä myös.\n\nVALTER (koputtaa paviljongin ovea). Kerttu, Kerttu! Armas Kerttu, tule,\nettä polvillani saan rukoilla sinulta anteeksi tyhmyyttäni.\n\nKERTTU (tulee entisessä puvussa muuten paitsi että hänellä on Berthan\nhattu ja huntu). Tässä olen!\n\nVALTER. Bertha!?\n\nKERTTU (nostaa huntua). Katso tarkempaan!\n\nVALTER. Ei--Kerttu!\n\nKAUPPANEUVOS. Bertha ja Kerttu samassa persoonassa!\n\nVALTER. Kuinka? Te olette siis--\n\nKERTTU. Hiukan ilveillyt kanssanne. Niin, hyvä serkku, teille annettiin\npieni läksy ennakkoluuloistanne maalaistyttöjen suhteen.\n\nVALTER. Ahaa--nyt minulle selviää. Te olette rangaissut minua, serkku,\nmutta nyt seuraa armo ja rakkaus--eikö niin?\n\nKAUPPANEUVOS. No, vaan kumpaako sinä nyt pyydät minulta, Berthaa vai\nKerttua?\n\nVALTER. Kerttua, Kerttua, johan sen sanoin. Armahin, suloisin Kerttu--\n\nKERTTU.--joka olet Sysmästä kotoisin--\n\nVALTER.--joka olet Sysmästä kotoisin, suostutko tulemaan omakseni?\n\nKERTTU. Kysytkö sitä nyt oikein vakavalla mielellä?\n\nVALTER. Aivan vakavalla mielellä?\n\nKERTTU (veitikkamaisesti). Entäpä jos ruppeen toas hoastamaan Savon\nmurretta? Mittee sinä siittä sanot?\n\nVALTER (vetää hänet luokseen). Hoastatpa mittee tahhaan, kunhan voan\noot minun!\n\nKAUPPANEUVOS. Kas niin! Sanoinhan sen, Kerttu, että sinä kyllä hänet\nvalloitat. Onnea, teille, lapset!\n\nHEIKKI. Niin, onnea! Mutta, voi taivaan tapernaakkeli! Aika lailla sinä\nannoit vehkeillä kanssasi. Minä sinun sijassasi olisin jo suuttunut.\n\nTOINI (omassa puvussaan paviljongista). Onpa tässä vähän vehkeilty\nerään toisenkin kanssa. (Niiaa.)\n\nHEIKKI. Anteeksi, neiti, en tunne teitä--\n\nTOINI (niiaa vielä syvempään). Neiti Sidensnöre, luvallanne.\n\nHEIKKI. Mahdotonta! Neiti Sidensnöre, vanha ja ruma, te--\n\nTOINI (niiaa). Nuori ja kaunis!\n\nHEIKKI. Ja oikea nimenne?\n\nTOINI. Toini Manner, Kertun paras ystävä ja kihloissa hänen veljensä\nkanssa.\n\nHEIKKI. Tämä on--hävytöntä!\n\nKAUPPANEUVOS. Ai, ai, ai, ai! Tytöt veitikat, te pidätte miehiä\npilkkananne! Siinä nyt on naisemansipatsionin seurauksia. Mutta\nmalttakaahan--!\n\nHEIKKI. Niin--kauppaneuvos on itse ollut heillä liittolaisena.\nUnohditte miehisen arvonne.\n\nKAUPPANEUVOS. Saivat minut narratuksi mukaansa. Mutta se oli\nensimmäinen ja viimeinen kerta. Tästä lähtein lupaan aina uskollisesti\npitää miesten puolta.\n\nKERTTU. Mutta olipa tää yhtä kaikki vähän sommoo, eikös ollunna, eno?\n\n[1893.]\n\n\n\n\n\n\nSPIRITISTINEN ISTUNTO\n\nIlveily yhdessä näytöksessä\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nROUVA TALLQVIST.\nHELMI VESTERHOLM, hänen sisarensa tytär.\nROUVA RAMSTEDT.\nNEITI TÖRNE.\nHERRA ORELL, meedio.\nLEHTORI VIRTALA.\nRENNE HAMMAR, ylioppilas.\nLIISA, palvelija, vanhanpuoleinen, ontuva.\n\n\n\n(Tupa. Perällä ovi. Siitä oikeaan uuni. Vasempaan ikkuna. Etulavalla\npitkä leipomapöytä. Helmi leipoo vehnäsiä, joita parilla pellillä on jo\nvalmiina kohoomassa. Liisa rasvaa uunin luona viimeistä peltiä.)\n\nHELMI. Meille tulee kiire. Joutuuko uuni?\n\nLIISA. No, jo tok'. Minä sen lakaisen heti, kun vaan olen rasvannut\ntään viimeisen peliin.\n\nHELMI. Sattuipa meille arvon hyvää hiivaa, kun noin kohottaa.\n\nLIISA. Ja niin kun se rylläsi jo pytyssäkin, että oli yli laitojen\nmennä.--Mutta kuulkaapas, Helmi neiti, se jotain tietää, se. Muistakaa\nminun sanoneeni.\n\nHELMI. Voi jesta, tuota Liisaa! Aina sillä on taikoja. No, mitähän tuo\nnyt tietäisi sitten? Antakaapa kuulla!\n\nLIISA. Naimisia se tietää, niin varmasti kuin minä olen tässä.\n\nHELMI (nauraen). Naimisia! Vieläkös vain.\n\nLIISA. Panen vaikka pääni pantiksi.\n\nHELMI. Jospa hyvinkin Liisa meiltä sitten viedään.\n\nLIISA. Minäkö? Ehei! Teidät viedään tästä talosta ennen pitkää, uskokaa\njos tahdotte.\n\nHELMI. Elkää joutavia, Liisa. Enhän minä vielä ole siinä ijässäkään.\n\nLIISA (tuo peltiä pöydän luokse). Eikö siinä ijässäkään? Vaikka olette\njuur' hempeimmillänne. Herran terttu, noita poskia ja noita silmiä!\nEnkeliks' teitä luulisi, totta tosiaan.\n\nHELMI. No niin! Kas vaan, kuinka se Liisa osaa viekastella.\n\nLIISA. Sanokaapas lystin vuoksi: eikö teitä ole vielä kukaan kosinna?\n\nHELMI. Tuommoisia nyt kysyttekään.--Eikä ole.\n\nLIISA. Eikö tosiaan?\n\nHELMI. No, ei ole, ei.\n\nLIISA. Katsokaapa minua silmiin.--No, enkös arvannut! Elkää kieltäkö\nenää, jo minä tiedän.\n\nHELMI. Hyi, kuinka olette häijy!\n\nLIISA. Ja sulhasenkin tiedän. Sanonko, kuka se on?\n\nHELMI. No, kuka?\n\nLIISA. Se nuori herra, joka teitä aina saattelee kadulla.\n\nHELMI. Nuori herra? Mikä nuori herra?\n\nLIISA. Niin, kas kuinka on olevinaan! Niinkuin ette muka tietäisi.\n\nHELMI. Sanokaapas, ketä tarkoitatte.\n\nLIISA. Se se, jonka kanssa tässä tuonoinkin puhelitte portilla. Se\nmustasilmänen, solakka nuori herra, jolla on viiksetkin. Kyllä te\narvaatte, vaikka ilman suotta kujeilette. Mikäs sen nimi taas onkaan?\nHam--Hame--Ham--\n\nHELMI. Hammar?\n\nLIISA. Hammar niin justiin.\n\nHELMI. Ahaa, vai häntä te epäilette semmoisista. Renne Hammaria.\n\nLIISA. Tunnustakaa pois, hän on kosinut teitä?\n\nHELMI. Eikä ole, ei! Kaikkia sen Liisan mieleen juohtuukin.\n\nLIISA. Mutta hän on niissä hommissa, on varmaan. Ette minua saa siitä\nuskosta luopumaan sittenkään.\n\nHELMI (hymähtäen). Kyllä te olette soma.--Mutta laittakaapas nyt se\nuuni siellä kuntoon, ne ovat jo ihan liiaksikin kohonneita tuolla\nensimmäisellä pellillä.\n\nLIISA (ottaa pitkävartisen luudan, kastaa sitä vesiämpärissä ja\nlakaisee hiilet pois uunista). Tämä tästä joutuu tuossa paikassa.\n\nHELMI (leipoo kotvan aikaa ja hyräilee).\n\nLIISA. Ketäs te nyt ajattelette?\n\nHELMI (naurahtaen). Ketäpäs minä? En ketään.\n\nLIISA. Ai, ai, ai, ai, kuinka hyvin te jo osaatte narrata.\n\nHELMI. Kuulkaapas, Liisa, mistä te sen saitte, että Renne,--että herra\nHammar minua kosisi?\n\nLIISA. Mistäkö sain? Onhan minulla silmät päässä.\n\nHELMI. Puhuvatko siitä muutkin?\n\nLIISA. Puhuvathan ne.\n\nHELMI. Voi, voi, se on paha asia.\n\nLIISA. Mitä varten paha?\n\nHELMI. Niin, nähkääs--jokohan minä nyt teille kertoisin yhtäkaikki--?\n\nLIISA. Kertokaa pois. Ei se mene sen etemmäksi.\n\nHELMI. Ja kun te sen kumminkin näytte tietävän.--No, kuulkaa nyt\nsitten, Liisa, kuinka asian laita on. Kyllähän Renne ja minä pidämme\ntoisistamme, mutta se on niin ikävää, kun täti ei voi häntä kärsiä, ja\non hänelle niin vihanen ettei Renne raukka uskalla täällä enää\nkäydäkään. Sen vuoksihan meidän sitten täytyy puhella kadulla ja\nportilla ja missä milloinkin aina satumme tapaamaan toisiamme.\n\nLIISA. No, ja minkätähden se tätinne ei häntä kärsi? Onhan se niin\npulska poika, että pois tieltä.\n\nHELMI. Niin, eikös ole sitten? Solakka-vartaloinen ja kaunis, ja\niloinen ja herttainen. Tiedättekö Liisa, hän on niin hyvä, ettei\nvarmaan koko maailmassa niin, ei ainakaan tässä kaupungissa ole toista\nhänen vertaistaan. Voi, voi, kuinka kovasti minä hänestä pidän!\n\nLIISA. Mutta minkä ihmeen takia tätinne häntä vihaa sitten?\n\nHELMI. Nähkääs, sen takia vaan, ettei hän usko spiritismiä. Ei ole\nmitään muuta syytä.\n\nLIISA. Piri--Mitä sanoitte, ettei hän usko?\n\nHELMI. Spiritismiä. Sitä uutta oppia. Eikö Liisa vielä ole siitä\nkuullut?\n\nLIISA. En eläissäni. Mitä uutta oppia se on?\n\nHELMI. Kun puhutaan henkien kanssa ja manataan niitä esille.\n\nLIISA. Ooho? Ihanko manataan esille? Olettekos nähnyt?\n\nHELMI. Enkä ole nähnyt. Mutta niin ne väittävät.\n\nLIISA. Ei tuo tok' liene totta. Ei ikinä.--Tai olisikohan tuomiopäivä\nehkä tulossa? Maailman lopun edellähän ne sanovat semmoisia ihmeitä\ntapahtuvan.\n\nHELMI. En tiedä. Täti siihen vaan on niin kovasti innostunut siitä\nlähtien kuin herra Orell tuli tänne. Hän se, näette, on mediumi.\n\nLIISA. Mikä hän on, sanoitte?\n\nHELMI. Mediumi. Semmoinen, joka saa henkiä esille tulemaan.\n\nLIISA. Ahaa--hän on toisin sanoen noita, loihtija.\n\nHELMI. Mikä lienee, mokoma. Minä olen sille miehelle niin vihanen,\netten tiedä, mitä hänelle tekisin. Ilman häntä olisi Rennen ja minun\nväli ihan selvillä ja kaikki olisi niin hyvin.\n\nLIISA. Sekö se on se laihasäärinen herra harmaissa housuissa, joka\ntäällä on viime aikoina näkynyt käyvän tätinne luona?\n\nHELMI. Se juuri.\n\nLIISA. Ooho! Vai hän se osaa henkiä manata. Missä tuo lienee sen\nkonstin oppinut?\n\nHELMI. Kaiketi Amerikassa. Siellä hän kuuluu oleskelleen monta vuotta,\nvaan on nyt tullut takaisin kotimaahan.\n\nLIISA. Ja häneenkö sitten tätinne mielestä pitäisi heti kohta uskoa?\nVaikka olisi minkälainen maailman peijuori? Mikä sen tietää? Ei, minun\nmielestäni Renne herra on ihan oikeassa, kun epäilee semmoisia\nvehkeitä. Minä hänen sijassaan tekisin ihan samalla lailla.\n\nHELMI. Renne sille vaan nauraa ja siitähän täti sitten niin suuttui.\n\nLIISA. Elkääpä olla millännekään. Se suuttumus pian menee ohi.\n\nHELMI. Voi, Liisa kulta, eihän siinä vielä ole kaikki.\n\nLIISA. Eikö vielä kaikki? No, herran tähden, kertokaa nyt sitten\nloputkin.\n\nHELMI. Kun henget ovat sanoneet--voi, voi, sehän se juuri on hulluinta.\nHyvä, rakas Liisa, mikähän soppa tästä viimein tulleekaan!\n\nLIISA. Mitä ne henget ovat sanoneet sitten?\n\nHELMI. Että minä ja tuo amerikalainen menisimme naimisiin.\n\nLIISA. Tekö ottaisitte tuon hienosäärisen mieheksenne?--Jo nyt henget\nlöpisevät turhia.\n\nHELMI. Sitä minäkin. Mutta täti on saanut päähänsä, että niin tulee\nkäymään.\n\nLIISA. Kun olisi joku, joka osaisi panna henget puhumaan toisella\nlailla.\n\nHELMI. Siinähän se on. Mutta kun täällä ei kukaan osaa sitä konstia.\n\nLIISA. Kissa kaikkiakin!\n\nRIIKKA (tulee juosten ja tempaa oven auki). Sievään ylös, Helmi neiti!\nRouva kutsui.\n\nHELMI. Mitä sinne?\n\nRIIKKA. No, siihen henkipeliin. Joutukaa nyt, siellä teitä odottavat.\n\nHELMI. Ketkä?\n\nRIIKKA. Rouva Ramstedt, neiti Törne ja herra Orell--\n\nLIISA. Käske heitä menemään hiiteen.\n\nRIIKKA. Taivas varjele, minäkö uskaltaisin! Tulkaa nyt vaan heti, ei\nteidän auta kieltäytyä.\n\nHELMI. Sano tädille, että minä en pääse, en mitenkään, kun leivät eivät\nvielä ole uunissakaan.\n\nRIIKKA. Saattaahan se Liisakin ne paistaa.\n\nLIISA. Ooho? Vai minä ne ottaisin vastuulleni? En ensinkään, liputa\nvaan tiehesi siitä.\n\nRIIKKA. Te ette sitten tule?\n\nHELMI. En.\n\nLIISA. Ei pääse leipomiselta. Johan sen kuulit.\n\nRIIKKA. Mutta saatte te taaskin toria, jahka vieraat ovat menneet.\n(Juoksee pois.)\n\nHELMI. Vähät siitä, ennemmin minä toki niitä kestän.\n\nLIISA. Nyt alkakaa tuoda peltiä uuniin.\n\nHELMI. Eihän se vaan liene liian tulinen. Jos vielä palavat meidän\nvehnäset, niin annetaan minulle kahdenkertaiset torat. (Asettaa peltiä\nlapiolle, jolla Liisa työntää ne uuniin.)\n\nLIISA. Eivät pala. Kyllä minä takaan.\n\nHELMI. Hiljaa nyt Liisa, varokaa ettei pelti kolahda, silloin ne kohta\nlaskeutuisivat. (Kumartuu katsomaan uuniin, kun Liisa asettaa sinne\npeltiä, menee sitten ja tuo toiset pellit, jotka samoin pannaan\nuuniin.)\n\nLIISA. Kas niin, olkoot nyt siellä herran rauhassa puoli tuntia.\n(Asettaa suupellin kohdalleen.)--Mutta saapas nähdä, eikö tule rouva\nkohta teitä hakemaan täältä. Minusta ihan tuntuu siltä.\n\nHELMI. Eihän tuo toki tulle!--Ja vielähän minulla on työni kesken.\nKaapinpulla leipomatta. (Kaapii veitsellä pytyn reunat.) Ohoo--täältä\ntulee meille hyvät maistiaiset, Liisa.\n\nLIISA. Kuulkaa,--nyt siellä kohoo joku rappusia ylös.\n\nHELMI. Kohotkoon vaan. Minulla ei ole aikaa henkien kanssa\nseurustelemaan, sen hän saa itse nähdä. (Hieroo kaikin voimin taikinaa,\nselin oveen.)\n\nRENNE (tulee sisään). Päivää, Helmi!\n\nHELMI. Jumala sinäkö se olitkin, Renne? Kuinka sinä uskalsit tulla\ntänne? Ajatteles, jos sattuisivat näkemään sinut ikkunasta.\n\nRENNE (reippaasti). Kun näkivät niin näkivät. Ei he kumminkaan ilenne\ntulla minua pois ajamaan. Vai mitä luulet?\n\nHELMI. Siihen ei ole takeita. Ja tiedätkös, täti saattaa olla täällä\nminä hetkenä hyvänsä.\n\nLIISA. Ei huoli pelätä. Minä menen vahtimaan. (Menee ulos.)\n\nHELMI. Mistä tiesit että minä olin täällä?\n\nRENNE. Tyttö kertoi tuolla pihalla. Ja löyhkeliinin sanoi olevan siellä\ntätisi luona. No, mitäs muuta, minä tänne.\n\nHELMI. Mutta hyvänen aika--\n\nRENNE (ottaa häntä vyötäisistä ja pyörittää ympäri). Hyvänen aika,\nhyvänen aika--Mitä sinä hätäilet--ei tässä ole vaaraa pikkuistakaan--\n\nHELMI. Eläpäs,--eläpäs--Noo, Renne sinä, ole nyt hurjastelematta.\n\nRENNE. Hurjastellaan pois, niinkauvan kuin olemme nuoria, vanhoilla\npäivillä on kyllä aikaa viisastella.\n\nHELMI. Vehnäset palavat uuniin. Herkiä!\n\nRENNE (Pitää häntä vielä kiinni vyötäisistä). Ei ne pala. Sinä narraat.\n\nHELMI. Niin, mutta Renne. Minulla on tosiaankin sydän kourassa.\n\nRENNE. Vai olet sinä ottanut sen kouraasi. Missä tarkoituksessa?\nMinulleko antaaksesi.\n\nHELMI. Ei, vaan kun pelkään että täti tulee.\n\nRENNE. Entä sitten?\n\nHELMI. Entä sitten? Kun hän näkee meidän seisovan näinikään?\n\nRENNE. Ei se mitään. Minä selitän hänelle minkä tähden me seisomme\n\"näinikään\".\n\nHELMI. Selität? Millä tavalla?\n\nRENNE. Sanon niinkuin asia on: että sinä rakastat minua ja minä\nrakastan sinua ja sen vuoksi meitä niin ihmeesti haluttaa olla näin\nsylekkäin.\n\nHELMI. Ja tiedätkö mitä silloin tapahtuu?\n\nRENNE. Ehkä antaisi hän meille siunauksensa.\n\nHELMI. Vieläkös! Hän ajaisi sinut pois. Niin, sen hän tekisi.\n\nRENNE. Ajakoon vaan. Ja ajakoon sinut myös, niin lähdemme yhdessä.\n\nHELMI. Minnekä? (Irtaantuu.)\n\nRENNE. Minne hyvänsä. \"Maa suur' ja avara\", lauletaan virsikirjassa.\n\nHELMI. Elä! Luuletko, että minä läksisin maata maailmaa kuljeksimaan\nsinun kanssasi? Eo-ho! Heittäisit vielä. (Vetäytyy kauvemmaksi.)\n\nRENNE. Kuinka sanoit?\n\nHELMI. Etkö kuullut?\n\nRENNE. Korvani varmaankin valehtelivat. Sanopa uudelleen.\n\nHELMI. Enpäs sano.\n\nRENNE. Ettäkö minä sinut heittäisin? Niinkö se oli?\n\nHELMI. Sinnepäin se vivahti.\n\nRENNE. Siitä sinun sietää saada rangaistus. (Tavoittaa häntä kiinni.)\n\nHELMI (Pakenee pöydän taakse). Renne--Sinä olet aina niin pahankurinen.\nEllet ole siivolla, niin pakenen ylös tädin luokse.\n\nRENNE. Sitä sinä et tee.\n\nHELMI. Menenpä uhallakin, kosk' et tottele.\n\nRENNE. Tiedätkös, mitä silloin tapahtuu?\n\nHELMI. Sinä karkaat tiehesi, mutta karkaa vaan.\n\nRENNE. Oho! Tämä poika ei ikinä karkuun lähde.\n\nHELMI. No, mitä pahaa sinä sitten keksit?\n\nRENNE. Ottaisin vehnäset kaikki uunista ja söisin ne suuhuni.\n\nHELMI. Elä, elä--! Et toki jaksaisi kaikkia syödä.--Ei, heretään nyt\npois, Renne hyvä, kuule, ole kiltti. Meillä olisi niin paljon\npuheltavaakin.\n\nRENNE. No, koska sinä pyydät noin kauniisti, niin--olkoon menneeksi.\n\nHELMI. Ja istutaan oikein ihmisiksi, eikö niin? Sinä tuonne ja minä\ntänne.\n\nRENNE. Ettäkö pöydän nurkka väliin? Saisit sinä tulla likemmäksikin.\n\nHELMI. Paremmin voimme keskustella, kun olemme vähän etäämmällä. Renne\nkulta, koeta nyt olla vakava. Ei tiedä, milloin taas saamme tavata\ntoisiamme.\n\nRENNE. Anna minulle edes kätesi.\n\nHELMI. Enkä anna, kun ne ovat taikinassa.\n\nRENNE. Anna minulle kätesi, minä sanon!\n\nHELMI. No, no, älä äyski, Jumalan luoma. Tuossa saat.\n\nRENNE. Molemmat, molemmat. No niin, nyt voit alkaa.\n\nHELMI. Maltatko jo kuunnella?\n\nRENNE. Sinua kuuntelen vaikka ikäni. (Suutelee hänen käsiään.)\n\nHELMI. Katsos nyt, ethän sinä rupeakaan vakavaksi.\n\nRENNE. No, herran poika!--Oikeinko minun pitää murjottaa?\n\nHELMI. Voisithan kerran olla silmänräpäyksen aikaa vehkeilemättä.\n\nRENNE. Nyt olen ihan toimessani. Mutta sano pian mitä on sydämmelläsi.\n\nHELMI. Tämä meidän suhteemme, Renne, eikö se sinua jo huolestuta?\n\nRENNE. Ei ensinkään. Riemastuttaa vaan.\n\nHELMI. Niin, mutta ajatteles--\n\nRENNE. Ajattelenhan minä: että sinä löysit minut ja minä löysin sinut\nja että meistä tulee onnellisimmat ihmiset maan päällä.\n\nHELMI. Niin, vaan eihän tätä tämmöistä voi kauvan kestää.\n\nRENNE. Tätä tämmöistä kestää kolme vuotta. Siksi tulen minä valmiiksi,\nsaan viran ja perustan oman kodin, jonne vien sinut ikuisiksi ajoiksi.\n\nHELMI. Ja kolme vuottako meidän pitäisi tätä salata tädiltä ja kaikilta\nihmisiltä?\n\nRENNE. Ahaa--sekö salaperäisyys sinua vaivaa?\n\nHELMI. Se juuri. Kun pitäisi teeskennellä ja olla, enkä minä osaa, en\nvaikka mikä olisi. Ihmiset nyt jo huomaavat, että on jotakin ja\nrupeavat vetelemään. Ja luuletkos, että voin silloin kieltää? Vielä\nvain. Liisallekin äsken ikään täytyi tunnustaa totuus.\n\nRENNE. Mitäs se haittaa. Siitähän Liisa ymmärsi laittautua pois ja\njättää meidät rauhaan.\n\nHELMI. Niin, niin. Vaan hän kertoo muille, näes, ja meistä ruvetaan\njuoruamaan.\n\nRENNE. No, mitäs muuta--me menemme kihloihin, oikein julkikihloihin,\nsillä se on autettu. Lähetämme kihlakortit ympäri, ilmoitamme\nsanomalehdissä ja kävelemme käsikynkkää kadulla. Eikös niin?\n\nHELMI. Mutta mitäs täti sanoo? Joka on sinulle niin vihanen tätä nykyä\nettä--!\n\nRENNE (iloisesti). Hän leppyy! Annahan olla, kun minä tästä rupean\nhieromaan ystävyyttä henkien kanssa.\n\nHELMI. Kuule, Renne, sinä et saa kujeilla tädin kustannuksella, minä en\nsuostu siihen.\n\nRENNE (koettaa vetää häntä luokseen). Sinulla ei ole sanan valtaa.\n\nHELMI (vastustelee). Minullako ei sanan valtaa? Sepä kumma!\n\nRENNE. Ei tässä asiassa. Minä saan kujeilla hiukkasen yhtä hyvin kuin\nmuutkin henget, jos niin sattuu. Herran poika, olenhan minäkin henki,\njos kohta minulla pohjalastina on lihaa ja verta. Eikös niin? Tule nyt\njo tänne,--eläkä ponnistele vastaan.\n\nHELMI. Elä, Renne hyvä, elä minulla on niin paha omatunto.\n\nRENNE. Paha omatunto? Mistä? Oletko sinä valehdellut, varastanut,\nmurhannut--?\n\nHELMI. En, vaan sinä kun aina pyrit minua syleilemään ja suutelemaan.\nAjatteles, mitä täti sanoisi, jos tietäisi? Hyvänen aika, minä vallan\nkauhistus.\n\nRENNE (vetää hänet nauraen luokseen). Sinä olet lapsi, ja sinulla on\nkovasti typerä omatunto.\n\nHELMI. No, Renne, Renne--mitä tuo nyt on--Renne--\n\nRENNE. Sinun omaatuntoasi pitää kasvattaa ja karaista--\n\nHELMI. Renne, minä en tahdo, kuuletko--(Renne suutelee häntä.)\n\nHELMI. Renne--hyi, sinä olet niin ilkeä, että--!\n\nRENNE. Myönnetään, myönnetään--(Pyrkii uudelleen suutelemaan häntä.)\n\nLIISA (äkkiä ovesta). Tulevat, tulevat!\n\nHELMI (hyppää ylös hämillään ja pahoillaan). Katsos nyt!\n\nRENNE. Ketkä tulevat?\n\nLIISA. Rouva ja se hienosäärinen ja koko joukko, rouva Ramstedt, neiti\nTörne ja (kääntyy Helmiin)--ellen pahasti erehtynyt niin siellä oli\nlehtori Virtala mukana. Semmoinen sakeapartanen--se ei voinut olla\nkukaan muu.\n\nHELMI. Jumala--mitä nyt teemme?\n\nRENNE. Mitäs muuta--minä esittelen heille morsiameni.\n\nHELMI (hätäisesti). Ei, ei--!\n\nRENNE. Vaan mitäs sitten?\n\nHELMI. Voi, jos sen tietäisin!\n\nRENNE. Lähdenkö pois pää pystyssä ja nostan heille hattuani ohimennen?\n\nHELMI. Ei taivaan tähden!\n\nLIISA. Minä sanon: nouskaa tuonne uunille.\n\nRENNE. Piiloonko? Hyi!\n\nLIISA. Ei auta muu.\n\nRENNE. Näkymättömäksi hengeksi? Sepä ei olisi hulluinta.\n\nHELMI. Renne--ei mitään kujeita. Muista!\n\nRENNE. Var tyst sinä ja anna minun toimia. (Sieppaa lakanan erään\nkorvon päältä.) Tuossa kapine, joka kenties on tarpeen.\n\nLIISA. Voi minun päiviäni kun sahtikorvosta otti peitteen.\n\nRENNE (nousee uunille). Ei se mitään, Hakekaa siihen toinen peite\nsijaan.\n\nLIISA. Niin, mistä sen nyt saan. (Menee.)\n\nHELMI. Renne, Renne, sinä teet meidät onnettomiksi.\n\nRENNE. Ojenna minulle pärettä tänne ja tulitikkuja.\n\nHELMI. Mitä sinä niillä?\n\nRENNE. Joutuun, joutuun, eläkä kysele.\n\nHELMI. Tässä.--Voi, Renne--!\n\nRENNE. Mene leipomaan sinä, ja ole voihkimatta. Tässä ei ole\nhätäpäivää.\n\nHELMI (menee leipomaan). Me olemme hukassa, Renne!--Kuuletkos, nyt ne\ntulevat!\n\nRENNE. Tui, tui, Helmi, tui, tui!\n\nHELMI. Hiljaa! Oletkos hullu!\n\nRENNE. Huh, huh, kuinka täällä on kuuma. Ihan minä palan totta\ntotisesti.\n\nHELMI. Mene edes etemmäksi, ettet näy...\n\nRENNE. Uu piiloon, Helmi, uu piiloon, äsäsäs!\n\nHELMI. Hyvä, rakas Renne, nyt ne nousevat portaita ylös.\n\nRENNE. Pahuus! Tuo uuni on niin hiton tulinen--\n\nHELMI. Minua ihan pyörryttää.\n\nRENNE. Ja minua polttaa--\n\nHELMI. No nyt siunaa ja varjele! (Seisoo selin oveen ja hieroo\nvehnätaikinaa kaikella voimallaan.)\n\nRENNE. Moron, moron!\n\n(Rouvat Tallqvist ja Ramstedt, neiti Törne, herra Orell ja lehtori\nVirtala tulevat. Rouva Ramstedt, neiti Törne, herra Orell ja lehtori\nVirtala tervehtivät Helmiä.)\n\nHERRA ORELL. Kun te ette tullut meidän luoksemme, niin me tulimme\nteidän luoksenne.\n\nLEHTORI VIRTALA. Luulitte meistä pääsevänne niin helposti, neiti\nVesterholm. Ehei, teidän täytyy olla mukana nyt, ei auta mikään.\n\nHERRA ORELL. Henget sen vaativat. Äsken kun alotimme istuntoa tuolla\nylhäällä, naputtelivat ne vaan: \"Helmi tänne, Helmi tänne.\" Tulee\nsitten sana, ettei hän pääse, hän leipoo alhaalla tuvassa. Mutta\nsilloinkos alkavat koputtaa, että jymähtelee huone: \"menkää tupaan,\nmenkää tupaan!\" Ette suinkaan henno meitä ajaa pois, neiti Helmi?\n\nROUVA TALLQVIST. Ei tule kysymykseenkään! Vai ajaa pois! Kun minä\nkerran olen tuonut teidät tänne.\n\nHELMI. Kyllä minä nyt jo pääsenkin ylös.\n\nHERRA ORELL. Ei, meillä oli aikomus pitää istunto täällä, se arvatenkin\noli henkien tarkoitus. Sen vuoksi toimme jo verhotkin muassamme.\n\nHELMI. Mutta eihän se käy laatuun. Hyvä täti, eihän se käy laatuun?\n\nROUVA TALLQVIST. Miks'ei? En minä tiedä, että mikään estäisi. Onhan\ntäällä vähän paha siivo, niinkuin tuvassa tavallisesti on, mutta--\n\nROUVA RAMSTEDT. Se ei ollenkaan tee mitään. Jäädään vaan tänne, koska\nhenget kerran niin tahtoivat.\n\nHERRA ORELL. Rouva Tallqvist, saanko asettaa verhot tuonne\nleipävartaasen?\n\nROUVA TALLQVIST. Vallan kernaasti.\n\nHELMI. Hyvä täti--täällä on varmaan häkääkin.\n\nROUVA RAMSTEDT. Täällä häkää? (Haistelee.) Ei ole--ei ensinkään--olkaa\nihan rauhassa. Minä siinä suhteessa olen hyvin tarkka.\n\nHELMI. Siellä ylhäällä olisi kaikin puolin parempi.\n\nROUVA TALLQVIST. Miksi et sitten tullut sinne, vaikka laitoin hakemaan?\n\nHELMI. Niin, kun minulla oli tämä leipominen.\n\nROUVA TALLQVIST. Leipominen! Tyhjiä verukkeita. Sano vaan suoraan: sinä\net tahtonut tulla. Ja kyllä minä tiedän, mikä siihen syynä on. Tiedän\nvallan hyvin.\n\nHELMI. Etten usko spiritismiin.\n\nROUVA TALLQVIST. Ja minkä tähden sinä et usko? Sentähden vaan, että\nRenne Hammar sitä halveksii ja pilkkaa, ja tietysti sinun silloin\ntäytyy tehdä samoin. Kuinkas muuten. Onhan hän sinun mielestäsi viisain\nja järkevin mies maailmassa, vaikka onkin vaan tuommoinen--\npoikanulikka. Niin, niin, niin, niin! Elä yhtään väitä vastaan. Renne\nHammar on hävytön poikanulikka, joka ei muuta tee kuin pilkkaa\nvanhempia ihmisiä. Mutta jos hän sillä luulee jotain voittavansa, niin\nhän suuresti erehtyy, sen sanon!\n\n(Muutamia kovia kolauksia kuuluu uunilta.)\n\nNEITI TÖRNE. Mikä se oli?\n\nROUVA RAMSTEDT. Siunaa ja varjele!\n\nROUVA TALLQVIST. Aivan kuin henkien naputuksia. Tavallista kovempia\nvaan.\n\nHERRA ORELL. Kummallista. Joko ne alkaisivat, ennen kuin on tehty\nkysymyksiäkään? Mutta semmoista kyllä tapahtuu joskus.\n\nLEHTORI VIRTALA. Joku varmaankin löi seinään tuolla ulkona.\n\nNEITI TÖRNE. Niin, niin! Te olette oikeassa, lehtori. Joku varmaankin\nlöi seinään.\n\nROUVA TALLQVIST. Lehtori Virtala on semmoinen epäilijä. Katsokaa vaan,\nettemme sulje teitä pois istunnostamme.\n\nHERRA ORELL. Pidetään hänet nyt mukana tämä kerta, koska hän on\nluvannut olla passiivinen. Meidän tulisi voittaa ihmisiä puolellemme.\n\nNEITI TÖRNE. Ja lehtori Virtalan me ihan varmaan voitamme. Niin, niin,\nlehtori, teidät me valloitamme vielä! (Uhkailee sormellaan.)\n\nLEHTORI VIRTALA. Jokohan?\n\nNEITI TÖRNE. Saattepa nähdä, saattepa nähdä. Jahka herra Orell vaan on\nlaittanut komeronsa valmiiksi, että pääsemme alkamaan. (Taputtelee\nkäsiään.) Voi, voi, se on niin hauskaa! Ette usko, lehtori, kuinka se\njännittää... Kun saa tietää tulevaisuutensakin.\n\nLEHTORI VIRTALA. Oletteko te, neiti Törne, saanut tietää\ntulevaisuutenne?\n\nNEITI TÖRNE. Olen, olen!\n\nLEHTORI VIRTALA. No mitä siitä ennustivat. Saako kuulla?\n\nNEITI TÖRNE (peittää silmiään, teeskentelee ujoutta). En minä ilkiä\nkertoa en, en, vaikka mikä olisi.\n\nLEHTORI VIRTALA. Sanoivatko että joudutte naimisiin?\n\nNEITI TÖRNE. Kuinka te sen arvasitte?\n\nLEHTORI VIRTALA. Ei tuo ollut vaikeata. Tietysti henget ennustavat\nnaimista kaikille naimattomille.\n\nNEITI TÖRNE. Kaikille? En usko että kaikille. Niille ainoastaan, jotka\ntodella joutuvat naimisiin.\n\nROUVA RAMSTEDT. Minua vähän pelottaa, kun en koskaan ole ollut mukana\nennen. Luuletteko, herra Orell, että ne nyt tulevat ilmestymään--\ntarkoitan oikein noin haahmossa--\n\nHERRA ORELL. Eihän sitä tiedä ennen kuin näkee. Mutta toivotaan\nparasta.\n\nROUVA RAMSTEDT. Siunaa ja varjele--minua jo vapisuttaa.\n\nLEHTORI VIRTALA. Eikö olisi parasta, että lähtisitte pois ajoissa,\nrouva Ramstedt? Varovaisuuden vuoksi. Saattaisi vaikuttaa teihin\npahasti.\n\nROUVA RAMSTEDT. Ei, ei, en minä malta lähteä. Tahdon minä nähdä yhtä\nkaikki.\n\nROUVA TALLQVIST. Olkaa huoletta, rouva Ramstedt, ei se ole hirveätä\nensinkään. Niin, ensikerran tietysti hiukan kammottaa mutta sitten\nsiihen tottuu.--Joko voimme alkaa, herra Orell?\n\nHERRA ORELL. Riippuu neiti Helmistä. Minä puolestani olen valmis.\n\nROUVA TALLQVIST. Mitä sinä viivyttelet, Helmi? Ala joutua!\n\nHELMI. Antakaa minun olla poissa, täti.\n\nHERRA ORELL. Poissa? Ei millään tavalla. Silloin ovat minun voiman\nmyöskin poissa.\n\nHELMI. Kätenikin ovat taikinassa, en minä voi tulla.\n\nROUVA TALLQVIST. Pese ne, lapsi kulta, tuolla uunin luona. Herrasväki\nkyllä suo anteeksi--näin poikkeustilassa--\n\nROUVA RAMSTEDT. Tietysti, tietysti, Ole ihan vapaudessasi, Helmi.\n\nNEITI TÖRNE. Me emme katso sinne päinkään.\n\n(Helmi pesee käsiään toisella puolen uunia.)\n\n(Renne kurottaa päätään uunilta ja nykäisee päreellä hänen päätään.)\n\nHELMI. Ai--!\n\nROUVA TALLQVIST. Mikä tuli?\n\nHELMI. Ei mikään. Ilman minä vaan--(tekee varoittavia merkkiä Rennelle.\nKotvan aikaa mykkää näyttelemistä Rennen ja Helmin välillä.)\n\nROUVA RAMSTEDT. Voi, voi, kuinka minua pelottaa!\n\nLEHTORI VIRTALA. Eikö se häiritse henkien ilmestymistä, jos pelätään ja\nsäikytään? Hermostuneita naisia ei pitäisi olla läsnä.\n\nROUVA TALLQVIST. Epäilijät ovat pahempia. Varokaa vaan, lehtori,\nitseänne.\n\nNEITI TÖRNE. Olkaa huoletta, rouva Tallqvist, hän niin hämmästyy, ettei\nkykene hiiskumaan mitään.\n\nROUVA TALLQVIST. No, Helmi, kuinka kauvan sinä niitä hankailet siellä?\nJo kait ne nyt ovat puhtaat?\n\nLEHTORI VIRTALA. Tulkaa pois istumaan tekin, neiti. Ollaan nyt kerran\nmukana me molemmat epäilijät.\n\nHERRA ORELL. Täällä on teidän paikkanne, neiti Helmi. Istukaa, olkaa\nniin hyvä. Ottakaa kaikki toisianne kädestä.\n\nROUVA TALLQVIST. No, nyt se alkaa.\n\nROUVA RAMSTEDT. Voi, voi, tulevatko ne jo esille?\n\nNEITI TÖRNE. Ei ne tee mitään, elkää pelätkö.\n\nROUVA TALLQVIST. Nyt tehkää kysymys, herra Orell.\n\nHERRA ORELL. Mitä kysyisimme ensiksi?\n\nNEITI TÖRNE. Minä sanon--!\n\nHERRA ORELL. Noo--?\n\nNEITI TÖRNE (ujostelevinaan). Niin--en minä sentään tiedä.--\n\nHERRA ORELL. Joutukaa, joutukaa--\n\nNEITI TÖRNE. Ajattelin että--jos noin ilman aikojaan vaan--\n\nHERRA ORELL. Mitä sitten?\n\nNEITI TÖRNE. Kysyisitte: milloin minä joudun naimisiin?\n\nHERRA ORELL. Kysytään ensin, joudutteko te naimisiin.\n\nNEITI TÖRNE. Niin, kysykää, joudunko minä naimisiin.\n\nLEHTORI VIRTALA. Mutta senhän te jo tiedätte, neiti Törne. Olettehan jo\nkerran ennenkin sitä kysynyt.\n\nROUVA TALLQVIST. Vai kerran! Monta monituista kertaa sitä jo on\ntiedusteltu. Mutta sama se. Kysytään vaan vieläkin.\n\nHERRA ORELL. No, siis! Vastaa meille henki, tuleeko neiti Törne\nmenemään naimisiin? Myöntävä vastaus kolme lyöntiä, kieltävä kaksi.\n(Kaksi lyöntiä kuuluu uunilta.)\n\nROUVA RAMSTEDT. Jess siunatkoon!\n\nROUVA TALLQVIST. Kaksi lyöntiä vaan. Kieltävä vastaus.\n\nNEITI TÖRNE. Se keskeytyi. Olisi kyllä lyönyt kolmannen kerran, mutta\nrouva Ramstedt kun huusi.--Kysykää uudelleen, herra Orell.\n\nHERRA ORELL. Tuleeko neiti Törne menemään naimisiin? (Kaksi lyöntiä.)\n\nROUVA TALLQVIST. Kaksi lyöntiä, ei se siitä parane.\n\nROUVA RAMSTEDT. Nyt ei ainakaan tarvitse minua syyttää.\n\nNEITI TÖRNE. Tepä ette nyt sanonutkaan, kuinka monta kertaa niiden tuli\nlyödä.--Jospa niille tuli siinä erehdys. Kysykää vielä kerran, herra\nOrell.\n\nROUVA TALLQVIST. No, hyvät ihmiset, yhtä ja samaa.\n\nNEITI TÖRNE. Eihän siinä kauvan viivy.\n\nHERRA ORELL. Myöntävä vastaus kolme lyöntiä, kieltävä kaksi. Tuleeko\nneiti Törne menemään naimisiin? (Kaksi lyöntiä.)\n\nROUVA TALLQVIST. Siinä se nyt on. Uskotteko nyt viimeinkin.\n\nLEHTORI VIRTALA. Mutta kuinka tämä on ymmärrettävä? Kun ne ennen ovat\nvastanneet myöntävästi?\n\nROUVA TALLQVIST. Mistä te sen tiedätte?\n\nLEHTORI VIRTALA. Neiti Törne itse sanoi.\n\nROUVA TALLQVIST. Hm.--Neiti Törne on kenties--ymmärtänyt väärin.\n\nNEITI TÖRNE (pahoillaan). Enpähän! Viimekin kerran kuului selvään kolme\nlyöntiä--\n\nHELMI. Tämä henki kenties narraa. Eihän niihin aina ole luottamista.\n\nNEITI TÖRNE. Niin--jospa tämä tosiaan onkin joku kelvoton henki.\n(Jymähtäviä lyöntiä.)\n\nROUVA RAMSTEDT. Siunatkoon! Mikä sille nyt tuli?\n\nHERRA ORELL. Te suututitte sen epäilyksillänne.--Hiljaa! (Lyönnit\nlakkaavat.)\n\nROUVA TALLQVIST. Kysytään nyt jotain muuta. Helmistä esimerkiksi.\n\nHELMI. Ei, ei, minä en tahdo.\n\nROUVA TALLQVIST. Vaiti sinä! Sinun tahtoasi ei kysytä.\n\nHERRA ORELL. Vastaa meille henki: Meneekö neiti Helmi Vesterholm pian\nkihloihin? (Kolme lyöntiä.)\n\nROUVA TALLQVIST. Menee! Menee kihloihin! Helmi lapseni, kuulitko sinä?\n\nHELMI. Voi, täti--ei se ollut mikään henki ei varmaankaan.\n\nROUVA TALLQVIST. Eikö henki? Etkö sinä kuullut--?\n\nHELMI. Kuulinhan minä, mutta--\n\nROUVA TALLQVIST. No, ja mikä siellä olisi kolistellut, ellei henki?\n\nHELMI. Jos lienee ollut--niin, jos lienee ollut rotta.\n\nLEHTORI VIRTALA. Aivan niin! Rotta se oli! Selvästi--siinä ei ole\nepäilemistäkään. Rotta se oli.\n\nNEITI TÖRNE. Rotta se oli! Niin, niin, rotta se oli. Ja rotta se siellä\näskenkin naputteli, kun minulle kysyttiin. Ettekö usko?\n\nROUVA TALLQVIST. Ei, minä en usko, että se oli mikään rotta, sillä\nmeillä ei ole rottia koko talossa.\n\nNEITI TÖRNE. Ei rottia? Voi, voi, niitähän on joka paikassa.\n\nROUVA RAMSTEDT. Mutta rottapa ei pidä senlaista ilvettä keskellä\npäivää, kun ihmisiä on sisässä, se on mahdotonta.\n\nROUVA TALLQVIST. Sanokaas muuta! Ja säännöllisiä vastauksiako ne\nnaputtelisivat?\n\nLEHTORI VIRTALA. Minä vaan en pääse epäilyksistäni. Jos herrasväki\nsallii, niin minä kesken kaikkea nousen tuonne uunille katsastamaan.\nSillä sieltäpäin minusta naputus kuului.\n\nHELMI. Ei, ei! Elkää menkö, elkää--minä pyydän, lehtori, elkää menkö!\n\nLEHTORI VIRTALA. Miksi panette vastaan, neiti Vesterholm? Antakaa minun\nottaa asiasta selko.\n\nHELMI. Ei, jättäkää,--te vaan suotta nuhraisitte vaatteenne siellä.\n\nLEHTORI VIRTALA. Ooh--se ei tee mitään.\n\nHELMI. Elkää menkö, hyvä lehtori, elkää menkö--siellä, siellä ... ne\nvoisivat tehdä teille pahaa.\n\nLEHTORI VIRTALA. Ne? Ketkä ne? Rotat?\n\nHELMI. Ei, ei, henget, minä tarkoitan.\n\nLEHTORI VIRTALA (nauraen). Henget! Siis te uskotte kumminkin. Tekin,\nneiti Vesterholm! Te uskotte henkiä!\n\nROUVA TALLQVIST. Niin, miks'ei hän uskoisi? Parempi hänen on luottaa\ntätiinsä kuin tuohon hulttioon, tuohon Hammariin--(Kiihkeätä kolkutusta\nuunilta.)\n\nHERRA ORELL. Henget käyvät levottomiksi. Minkä tähden keskeytettiin\nistunto? Tämmöistä häiriötä te tuotatte, lehtori Virtala.\n\nLEHTORI VIRTALA. No, kas niin. Vai minun syykseni se nyt pantiin.\n\nROUVA TALLQVIST. Istukaa nyt rauhassa. Voittehan tutkia sitten\njälestäkinpäin.\n\nLEHTORI VIRTALA. Niin kuin tahdotte, niin kuin tahdotte.\n\nHERRA ORELL. Ettekä saa puhua enää mitään.\n\nLEHTORI VIRTALA. Minä vaikenen kuin muuri.\n\nROUVA RAMSTEDT. Kysytään nyt, kuinka pian neiti Helmi menee kihloihin?\n\nHERRA ORELL. Joko neiti Helmi kuinka pian menee kihloihin? Joko tänä\npäivänä? (Kolme lyöntiä.)\n\nROUVA RAMSTEDT. Vielä tänä päivänä! Ajatelkaas! Vielä tänä päivänä!\nMutta--jospa hän jo onkin salakihloissa? Kysykääpäs?\n\nHELMI. Ei kysytä enää minusta. Kysytään nyt jo muistakin.\n\nNEITI TÖRNE. Ahaa, Helmi--sinä säikähdit. Mitä se tietää? Nyt kysytään\nuhallakin.\n\nROUVA TALLQVIST. Se on tarpeeton kysymys. Ei hän ole salakihloissa.\n\nROUVA RAMSTEDT. Antakaa meidän kysyä yhtä kaikki. Huvin vuoksi.\n\nROUVA TALLQVIST. No, jos haluttaa, kernaasti minun puolestani.\n\nHERRA ORELL. Onko neiti Helmi Vesterholm kenties salakihloissa? (Kolme\nlyöntiä.)\n\nROUVA RAMSTEDT. Kolme lyöntiä! Ooh!\n\nROUVA TALLQVIST. Se ei ole totta. Nyt mahtoi tulla joku erehdys.\n\nROUVA RAMSTEDT. Onko sulhanen läsnä? Kysytään, onko sulhanen läsnä.\n\nHERRA ORELL. Onko sulhanen läsnä? (Kolme lyöntiä.)\n\nROUVA RAMSTEDT. Nyt ei meidän tarvitse enempää kysyä. Nyt tiedämme jo!\nEi auta kieltää. Neiti Helmi, herra Orell! Toivotan onnea! Henget\njulkaisivat teidän kihlauksenne. Onnea, onnea vaan!\n\nNEITI TÖRNE. Niin, onnea! Minäkin toivotan onnea!\n\nLEHTORI VIRTALA. Saanko luvan--?\n\nHERRA ORELL. Olen aivan ymmällä--\n\nHELMI. Ei, ei, ei suinkaan--\n\nROUVA TALLQVIST. Minä vakuutan--(Tulisoihtu häilyy edestakaisin uunilla\nja kolkutuksia kuuluu.)\n\nROUVA RAMSTEDT (huudahtaa). Herrajumala--katsokaa, katsokaa! Nyt ollaan\nhukassa!\n\nROUVA TALLQVIST (hillityllä äänellä). St--hiljaa! Mainiota. Herra\nOrell, tästä tulee erinomaisen onnistunut istunto.\n\nHERRA ORELL. Ooh, minusta menee voimia--minä menehdyn.\n\nROUVA TALLQVIST. Koettakaa kestää,--kaiken mokomin.\n\nROUVA RAMSTEDT. Minä pyörryn--\n\nNEITI TÖRNE. Rotat eivät ainakaan tuota tee. Vai mitä luulet, Helmi?\n\nHELMI. Lopetetaan jo tämä istunto.\n\nROUVA TALLQVIST. Vaiti sinä!\n\nHERRA ORELL (heikolla äänellä). Te puhelette niin paljon.\n\nLEHTORI VIRTALA. Minä en ainakaan ole suutani avannut. Olen pelkkänä\nsilmänä ja koreana.\n\nROUVA TALLQVIST. Ollaan hiljaa--hiljaa--nyt se jo sammuu.\n\nHERRA ORELL. Ooh--ooh--ooh!\n\nROUVA TALLQVIST. Kuinka teidän on, herra Orell?\n\nHERRA ORELL. Huonosti. Tämä vei minulta kauheasti voimia.\n\nROUVA TALLQVIST. Mutta jatkammehan vielä? Jahka olette hiukan\nlevänneet?\n\nHERRA ORELL. En jaksaisi enää.\n\nNEITI TÖRNE. Pikkuisen vielä, herra Orell. Kenties ilmestyisi meille\nhaamujakin.\n\nROUVA RAMSTEDT. Haamuja? Ei--kuulkaa--silloin minä pakenen. Haamuja--\nhuuh--hirveätä. Ei, ei, minä säikähtäisin kuoliaaksi.\n\nHELMI. Minäkin pakenen--\n\nHERRA ORELL. Ei, istukaa. Neiti Helmi, henget eivät teitä nykäisekään,\nminä vastaan siitä.\n\nROUVA RAMSTEDT. Niin, te suojelette häntä, mutta kukas minua suojelee?\n\nLEHTORI VIRTALA. Minä sen teen, rouva Ramstedt, luottakaa minuun.\n\nROUVA RAMSTEDT. Onkos teillä valtaa niiden ylitse?\n\nLEHTORI VIRTALA. On kyllä, olkaa huoletta.\n\nROUVA TALLQVIST. Minä tahtoisin vielä selitystä,--herra Orell, ettekö\nole jo levännyt tarpeeksi?\n\nHERRA ORELL. Mihin tahtoisitte selitystä?\n\nROUVA TALLQVIST. Siihen äskeiseen. Luulen että se kumminkin oli\nerehdys. Ei Helmi ole salakihloissa.\n\nHERRA ORELL. Vastaa meille henki toden totta: Onko neiti Helmi\nVesterholm salakihloissa? Myöntävä vastaus kolme lyöntiä, kieltävä\nkaksi. (Kolme lyöntiä.)\n\nROUVA TALLQVIST. Kenen kanssa? Kuka on sulhanen?\n\nHERRA ORELL. Kuka sulhanen? (Hiljaisuus.)\n\nHERRA ORELL. Ei vastaa. Kuka sulhanen? (Hiljaisuus.)\n\nHERRA ORELL. Mitä tämä on? Kuka on neiti Helmin sulhanen? (Paperilippu\nlennähtää piirin keskeen.)\n\nHERRA ORELL. Kirje? Vastaus kirjeen kautta!\n\nROUVA TALLQVIST. Mitä siinä on? Lukekaa pian.\n\nHERRA ORELL. \"Helmi Vesterholmin sulhanen esitetään teille hetikohta,\njos lupaatte ottaa hänet suosiollisesti vastaan, ja jos rouva Tallqvist\nsuostuu antamaan sisarensa tyttären hänen omakseen.\"\n\nROUVA TALLQVIST. Suostun, suostun. Tietysti minä suostun.\n\nLEHTORI VIRTALA. Te annatte lupauksenne, vaikk'ette aavista, kuka\nsulhanen onkaan.\n\nROUVA TALLQVIST. Annan, ilman minkäänlaista epäilystä.\n\nLEHTORI VIRTALA. Ai, ai, eikö se ole varomatonta?\n\nNEITI TÖRNE. Helmiä ne henget vaan suosivat--mutta ei minua.\n\nROUVA RAMSTEDT (yksinkertaisesti). Kummallista--kun hengillä näyttää\nolevan ihan sama maku kuin ihmisilläkin.\n\nNEITI TÖRNE. Siinä tapauksessa ne mahtavat teistä pitää hyvin vähän.\n\nROUVA RAMSTEDT. Paljon mahdollista.\n\nHERRA ORELL. Vahvistanko siis hengille teidän lupauksenne, rouva\nTallqvist?\n\nROUVA TALLQVIST. Tehkää se.\n\nHERRA ORELL. Rouva Tallqvist suostuu antamaan sisarensa tyttären sille\nsulhaselle, jonka te meille esitätte. Me siis odotamme teidän\ntoimenpiteitänne.\n\nROUVA RAMSTEDT. Siihen ei suuria toimenpiteitä tarvita, jos sulhanen\non, niin kuin luulen, herra Orell itse.\n\nLEHTORI VIRTALA. Niin, kuinkahan ne aikovat häntä meille esitellä? Soma\nnähdä.\n\nROUVA TALLQVIST. St, st! Minä tiedän, mitä tulee tapahtumaan, minä\ntiedän! Henget nostavat hänet tuolineen päivineen tuonne pöydälle.\n\nLEHTORI VIRTALA. Herra Orellin? E-eihän toki?\n\nROUVA TALLQVIST. Niitä kummia on ennenkin tapahtunut.\n\nROUVA RAMSTEDT. Siunaa ja varjele! Kunhan eivät vaan minuakin nostaisi?\n\nNEITI TÖRNE. Ei, hyvä rouva Ramstedt, te olette liian lihava.\n\nROUVA RAMSTEDT. Hyvä se edes. (Kolkutusta kuuluu.)\n\nHERRA ORELL. Hiljaa, hiljaa. Henget suuttuvat, kun te puhelette niin\npaljon.\n\nRENNE (ilmestyy haamuna uunille).\n\nROUVA TALLQVIST. No nyt! Katsokaa, katsokaa--ooh!\n\nNEITI TÖRNE. Herra juumala!\n\nROUVA RAMSTEDT (parkaisee ja peittää silmänsä). Voi, minä hullu, voi\nminä hullu, kun jäinkin tänne!\n\nHERRA ORELL. Ooh, kuinka tämä vie minulta voimia, ooh, ooh--!\n\nROUVA TALLQVIST. Nojautukaa minuun, herra Orell.\n\nHELMI. Voi, voi, mitä tuo nyt on. Herkiä siellä jo kujeilemasta.\n\nROUVA TALLQVIST. Vaiti, mitä ajattelet? Henkiäkö sinä onneton rupeat\nnuhtelemaan? Katso vaan, kuinka sinun käy vielä lopulta.\n\nHELMI. Hyvä täti, lähtään pois. Minä ainakin juoksen tieheni.\n\nROUVA TALLQVIST. Koetapas--koetapas hievahtaakaan paikaltasi.\n\nHELMI. Voi, voi--!\n\nNEITI TÖRNE. Se tulee tänne, se tulee tänne! (Parkaisee.)\n\nROUVA RAMSTEDT (parkuu). Lehtori, lehtori--\n\nLEHTORI VIRTALA. Elkää hätäilkö--(Haamu laskeutuu verhon taakse.)\n\nNEITI TÖRNE. Mihinkä se hävisi?\n\nROUVA TALLQVIST. Te säikytitte sen pois.\n\nHERRA ORELL. Ooh, ooh, ooh--!\n\nROUVA TALLQVIST. Pian, pian, tuokaa vettä, hän pyörtyy.\n\nNEITI TÖRNE (tuo vettä ja valaa sitä herra Orellin päähän). Hän kuolee,\nvoi taivas!\n\nROUVA TALLQVIST (hieroo hänen ohauksiaan). Eikä kuole, olkaa\nhupsuttelematta.\n\nROUVA RAMSTEDT. Minäkin kuolen.\n\nHELMI (tuo hänellekin vettä). Ryypätkää vähän vettä, rouva Ramstedt.\n\nLEHTORI VIRTALA. Elkää enää pelätkö, johan se on poissa. (Kolkutusta\nverhon takaa.)\n\nROUVA RAMSTEDT. Tulee--tulee taas! Lehtori, lehtori--!\n\nNEITI TÖRNE. Verhot liikkuvat!\n\nROUVA TALLQVIST. Sss--elkää kirkuko!\n\nROUVA RAMSTEDT. Pois, pois, lehtori, viekää minut pois!\n\nLEHTORI VIRTALA. Rauhoittukaa, ei tässä ole hätää.\n\nNEITI TÖRNE. Näettekö, näettekö kuinka verhot häilyvät? Nyt--!\n\nRENNE (syöksee esille; kumartaa). Nöyrin palvelijanne, hyvät naiset,\nhyvät herrat!\n\nROUVA RAMSTEDT (kirkaisee ja pakenee toiselle puolen huonetta pöydän\ntaakse). Pois, pois, pois--!\n\nROUVA TALLQVIST. Herra Hammar--tekö--!\n\nRENNE (sieppaa Helmiä kädestä). Rouva Tallqvist, minä pyydän teiltä\nsisarenne tytärtä omakseni. Helmin kanssa olemme jo sopineet asiasta--\nja te olette luvannut antaa suostumuksenne--\n\nROUVA TALLQVIST. Mutta enhän minä tiennyt--\n\nHERRA ORELL. Että se oli hän. Niin, te ette sitä tietänyt, eikä\nsemmoinen lupaus sido.\n\nLEHTORI VIRTALA. Anteeksi,--te annoitte lupauksenne ilman ehtoja.\nUskallatteko pettää henkiä?\n\nNEITI TÖRNE. Pettääkö henkiä? Se olisi kauheata. Mitähän siitä\nseuraisikaan?\n\nHERRA ORELL. Kysytään hengiltä uudelleen. He kenties eivät vaatineet\nsitä täydellä todella.\n\nROUVA TALLQVIST. Ei, ei,--vaativat tai ei--minä pidän sanani\nyhtäkaikki. Ottakaa hänet, ottakaa, herra Hammar, minä näen Helmin\nsilmistä, ettei hänellä ole mitään sitä vastaan.\n\nHERRA ORELL. Mutta malttakaahan nyt--\n\nRENNE. Kiitoksia, rouva Tallqvist, kiitoksia,--\n\nHELMI. Mutta torukaa häntä ensin, täti, hän on semmoinen ilveilijä\n\nRENNE. Ei, elkää toruko, minä lupaan etten tästä lähtein enää\nmilloinkaan ilveile henkien kanssa, jos vaan annatte kaikki entiset\nsynnit anteeksi.\n\nROUVA TALLQVIST. No siinä tapauksessa annan vallan mielelläni, kaikesta\nsydämestäni.\n\nRENNE. Kunniasanalla?\n\nROUVA TALLQVIST. Kunniasanalla!\n\nRENNE. Nyt kuulet, Helmi--!\n\nHELMI. Junkkari, sinä!\n\nLIISA (tulee lakanan kanssa, jonka hän asettaa sahtikorvolle). Mitä\nhiidessä? Johan te olette tullut alas uunilta?\n\nLEHTORI VIRTALA. Ahaa--\n\nROUVA TALLQVIST. Mitä? Mitä? Oletteko kujeillut kanssamme?\n\nNEITI TÖRNE (iloisesti). Eipäs olleetkaan henget, jotka sieltä aina\nkieltäviä vastauksia minulle naputtelivat! Eivätpä arvon olleet! Jo\nminä arvelinkin--!\n\nHERRA ORELL. Tämä on--tämä on hävytöntä!\n\nLEHTORI VIRTALA (nauraen). Oivallista! Oivallista!\n\nHELMI. Täti, te annoitte hänelle jo anteeksi? Eikös niin?\n\nROUVA TALLQVIST. No, annoinhan minä ja sanassani pysyn, mutta tämä oli\nsentään vähän liian--\n\nRENNE. Te olette paras täti maailmassa!\n\nROUVA TALLQVIST. No niin, no niin! Hyvä herrasväki, pyydän teitä nyt\nsiirtymään ylös. Juodaan siellä malja näiden nuorten onneksi.\n\nLEHTORI VIRTALA. Kiitoksia, kiitoksia.\n\nLIISA. Onkos kukaan muistanut vehnäsiä katsoa?\n\nHELMI. Voi, ei! Ne ovat unehtuneet tykkönään. Otetaan pian pois\nuunista, Liisa hyvä. Kunhan eivät olisi palaneet. (Liisa ja Helmi\nottavat vehnäsiä uunista.)\n\nRENNE. Rouva Ramstedt--miksi pakenitte sinne? Tulkaa tänne muiden\nluokse.\n\nROUVA RAMSTEDT. Pois, pois, pois--elkää tulko lähelle. Lehtori Virtala,\nsuojelkaa--!\n\nRENNE. Mitä? Pelkäättekö te minua?\n\nLEHTORI VIRTALA. Sehän on Renne--Renne Hammar.\n\nROUVA RAMSTEDT. Elkää uskoko. Hän on henki, materialiseerattu henki!\n\nRENNE (nauraen). Aivan oikein! Materialiseerattu henki.\n\nLEHTORI VIRTALA. Toisin sanoen, ihminen, niinkuin te ja minä. Koetelkaa\nhänen kättään--elkää pelätkö, pidänhän minä hänestä kiinni.--No, eikös\nse ole lämmin, niin kuin ihmisen käsi ainakin? Kas niin, kunniasanalla,\nhäntä ei teidän tarvitse peljätä.\n\nHELMI. Katsokaa, kuinka meidän vehnäset ovat kauniita. Eivät ole\npalaneet yhtään.\n\nLIISA. Se ennustaa onnea nuorelle pariskunnalle.\n\nROUVA TALLQVIST. Ylös, hyvät naiset ja herrat, ylös, siellä kahvipöytä\nmeitä odottaa. Herra Orell, tehkää hyvin--\n\nHERRA ORELL. Minä en välitä--\n\nNEITI TÖRNE. Oletteko vihainen?\n\nHELMI. Leppykää, herra Orell. Kuinka raskitte olla vihainen, kun minä\nannan näin hyvää vehnästäkin kahvin kanssa?\n\nHERRA ORELL. Ooh, neiti Helmi, neiti Helmi!\n\nHELMI. Tästä lähtein olemme ystäviä, eikö totta?\n\nHERRA ORELL. Totta, totta! Tästä lähtein olemme ystäviä! Ja nyt--\nunohtukoon kaikki teidän tähtenne, neiti Helmi. Mutta sen sanon, että\nensi kerran kun teille manaan henkiä esille, niin toisin käy. Silloin\non leikki kaukana--!\n\nKAIKKI. Hyvä, hyvä!\n\n[1894.]\n\n\n\n"]