[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fCtTRQAcZOhLDGeB6cvfhsAPnCZlrWXSsZfXOMcI2FDE":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":16,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":20,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":23,"gutenbergSummary":29,"gutenbergTranslators":30,"gutenbergDownloadCount":32,"aiDescription":33,"preamble":34,"content":35},1723,"Elias Lönnrotin matkat II: 1841-1844","Lönnrot, Elias",1802,1884,"1723-lonnrot-elias-elias-lonnrotin-matkat-ii-1841-1844","1723__Lönnrot_Elias__Elias_Lönnrotin_matkat_II_1841-1844",null,"muistelmat",[],[],"fi",1902,73301,479961,false,56497,[22],"Finland -- Description and travel",[24,25,26,27,28],"Archaeology & Anthropology","Biographies","History - Other","Language & Communication","Travel Writing","\"Elias Lönnrotin matkat II: 1841-1844\" by Elias Lönnrot is a historical account written in the early 20th century. This work focuses on the travels and observations of Lönnrot, who is known for his contributions to Finnish literature and language studies, particularly during his expeditions in the early 19th century. The book chronicles Lönnrot's linguistic research and cultural encounters in various parts of Finland and Russia, along with his experiences documenting the languages and dialects of the regions he visited.  The opening of the book introduces Lönnrot's travels beginning in 1841, emphasizing his mission for linguistic research, particularly in the Karjala region. As he embarks on his journey, Lönnrot encounters various challenges with passports and encounters with locals, illustrating the hospitality and complexity of interactions he faces along the way. Through personal diary entries, he details his observations of local customs, languages, and the socio-political landscape he navigates, setting the tone for an insightful exploration of language and culture amidst the backdrop of his travels. (This is an automatically generated summary.)",[31],"Hahl, Jalmari",314,"Kokoelma Elias Lönnrotin matkakertomuksia, päiväkirjoja ja kirjeitä vuosilta 1841–1844. Teos sisältää havaintoja ja kuvauksia tutkimusmatkoilta eri puolilta Suomea, Karjalaa ja Arkangelia.","'Elias Lönnrotin matkat II: 1841-1844' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 1723. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Jari Koivisto ja Projekti Lönnrot.","ELIAS LÖNNROTIN MATKAT II: 1841-1844\n\n\n\nSuomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 98. Osa. II.\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nSuomal. Kirjallis. Seuran Kirjapainon Osakeyhtiö,\n1902\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS\n\nEsipuhe.\n\nKYMMENES MATKA vv. 1841-42.\n\n     Yleiskatsaus.\n  1. Päiväkirjasta 12.III.41.\n  2. Päiväkirjasta 15.III.41.\n  3. Päiväkirjasta 19.III.41.\n  4. Arkiaterinrouva Törngrenille 20.III.41.\n  5. Tohtori Rabbelle 20.III.41.\n  6. Akademikko Sjögrenille 21.III.41.\n  7. Päiväkirjasta 22.III.41.\n  8. Päiväkirjasta 24.III.41.\n  9. Päiväkirjasta 26.III.41.\n 10. Päiväkirjasta 27.III.41.\n 11. Päiväkirjasta 30.III.41.\n 12. Tohtori Rabbelle 30? 31.III.41.\n 13. Päiväkirjasta 1.IV.41.\n 14. Päiväkirjasta 3.IV.41.\n 15. Tohtori Rabbelle 3.IV.41.\n 16. Päiväkirjasta 4-5.IV.41.\n 17. Kirje tohtori Lönnrotilta 8.IV.41.\n 18. Päiväkirjasta 9.IV.41.\n 19. Päiväkirjasta 11.IV.41.\n 20. Päiväkirjasta 17.IV.41.\n 21. Tohtori Rabbelle 30.VII.41.\n 22. Tohtori Rabbelle 19.VIII.41.\n 23. Tohtori Rabbelle 31.VIII.41.\n 24. Kyrön-matka.\n 25. Tohtori Rabbelle 31.X.41.\n 26. Päiväkirjasta 4.XI.41.\n 27. Arkiaterinrouva Törngrenille 11.XI.41.\n 28. Tohtori Rabbelle 12.XI.41.\n 29. Päiväkirjasta 17.XI.41.\n 30. Päiväkirjasta 24.XI.41.\n 31. Päiväkirjasta 7.XII.41.\n 32. Päiväkirjasta 17.XII.41.\n 33. Päiväkirjasta 23.XII.41.\n 34. Päiväkirjasta 26.XII.41.\n 35. Päiväkirjasta 31.XII.41.\n 36. Päiväkirjasta 13.I.42.\n 37. Päiväkirjasta 28.I.42.\n 38. Ote T:ri Lönnrotin kirjeestä 3-5.II.42.\n 39. Tohtori Rabbelle 5.II.42.\n 40. Päiväkirjasta 28.III.42.\n 41. Päiväkirjasta 2-.IV.42.\n 42. Akademikko Sjögrenille 23.III.42 (v.l.) = 4.IV.42 (u.l.).\n 43. Päiväkirjasta 5.IV.42.\n 44. Tohtori Rabbelle 2.V.42 (v.l.) = 14.V.42 (u.l.).\n 45. Kuolasta Kemiin 4.V.42.\n 45. Päiväkirjasta 4.V.42.\n 46. Akademikko Sjögrenille 2.VI.42.\n 47. Tohtori Rabbelle 24.VI.42.\n 48. Ylioppilas Adolf Törngrenille 26.VI.42.\n 49. Arkiaterinrouva Törngrenille 26.VI.42.\n 50. Maisteri Ståhlbergille 28.VI.42.\n 51. Tohtoreille Aspille ja Borgille 26? 28.VI.42.\n 52. Tohtori Rabbelle 1.VII.42.\n 53. Valtioneuvos Rafnille (konsepti) 1.VII.42.\n 54. Pastori Stockflethille 4.VII.42.\n 55. Tohtori Rabbelle (konsepti) 4? 5.VII.42.\n 56. Tohtori Rabbelle 11.VII.42.\n 57. Tohtori Rabbelle 15.VII.42.\n 58. Tohtori Rabbelle 23.VII.42.\n 59. Tohtori Rabbelle 3.VIII.42.\n 60. Tohtori Rabbelle 4.VIII.42.\n 61. Arkiaterinrouva Törngrenille 18-19.VIII.42.\n 62. Matkakertomus.\n 63. Akademikko Sjögrenille syysk. lop. 42.\n 64. Tohtori Rabbelle 8.X.42.\n 65. Tohtori Rabbelle alussa lokak. 42.\n\nYHDESTOISTA MATKA v. 1844.\n\n  1. Tohtori Rabbelle 21.VII.44 (v.l.) = 2.VIII.44 (u.l.).\n  2. Lehtori Zittingille 13.VIII.44.\n  3. Tohtori Rabbelle 16.VIII.44.\n  4. Lehtori Ståhlbergille 24.VIII.44.\n  5. Tohtori Rabbelle 27.VIII.44.\n  6. Tohtori Rabbelle 14 & 18.X.44.\n  7. Rehtori Snellmanille (osittain konseptia) lop. lokak. 44.\n  8. Lehtori Zittingille alussa marrask. 44.\n  9. Tohtori Rabbelle 12.XI.44.\n 10. Rehtori Snellmanille 29.XI.44.\n 11. Tohtori Rabbelle 3.XII.44.\n 12. Pastori Sirénille 6.XII.44.\n 13. Pastori Sirénille 6.XII.44 (v.l.).\n 14. Tohtori Rabbelle 18.XII.44.\n 15. Nimineuvos von der Hagenille lop. helmik. 45.\n\n\n\n\nEsipuhe.\n\n\nTämä nyt ilmestyvä \"Lönnrotin matkojen\" II:nen osa liittyy suoranaisena\njatkona I:seen, mutta toiselta puolen eroavat vuosien 1841-1844 matkat\nniin paljon aikaisemmista, että näiden matkakertomusten julkaiseminen\neri osana näytti sopivalta. Toimitustyö on ollut samoissa käsissä\nkuin edellisen osankin ja suoritettu samalla tavalla. Kuitenkin\nvenäjänkielisten sanain kirjoittamisessa on tässä osassa osaksi\npoikettu edellisessä noudatetusta menettelytavasta. Kun niitä\nkymmenennen matkan kirjeissä esiintyy verraten tiheässä, etenkin\nyleis- ja erisnimiä, on ne yhdenmukaisuuden saavuttamiseksi\nkirjoitettu nykyaikuisemmin, niin että Lönnrotin osaksi vaihtelevasta\nkirjoitustavasta huolimatta suhuäänteet on merkitty z:llä, zh:lla,\nsh:lla, tsh:lla, shtsh:llä ja venäjän y y:llä. Sen joka haluaa\nottaa selkoa Lönnrotin transskriptionista, on siis turvautuminen\nkäsikirjoituksiin.\n\nMitä teokseen liittyviin karttoihin ja henkilöluetteloon tulee, on\nvähäsen poikettu alkuperäisestä suunnitelmasta. Suomen kartan asemasta\non käytännöllisistä syistä pidetty parempana Pohjoissuomea ja Lappia\nesittävä kartta, ja henkilöluetteloon on otettu kaikkien, eikä vaan\ntärkeimpien, matkakertomuksissa esiintyvien henkilöiden nimet. Lyhyitä\nelämäkerrallisia tietoja on annettu Lönnrotin läheisistä ystävistä ja\nmuutamista huomattavista henkilöistä sekä suomalaiselle lukijalle\noudommista ulkomaalaisista. Kartat on toimittanut ylioppilas J.O.\nGranö, luettelon allekirjoittanut. [Henkilöluettelo ja kartta jätetty\npois tästä e-kirjasta.]\n\nHelsingissä syyskuulla 1902.\n\n                        Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sihteeri.\n\n\n\n\n\n\nKYMMENES MATKA vv. 1841-1842.\n\n\n\n\n[Saatuansa julkaistuksi tärkeimmän osan runosaaliistansa, eepilliset\nja lyyrilliset runot, kääntyi Lönnrotin huomio yhä enemmän\nkielentutkimukseen. Tammikuussa 1841 hän yhdessä norjalaisen\nkielentutkijan, pastori Nils Stockflethin kanssa läksi pitkälle\nkielitieteelliselle tutkimusmatkalle aikoen Aunuksen kantta matkustaa\nVenäjän- ja Norjan-Lappiin, vieläpä mahdollisesti samojeedienkin luo.\nYhdessä Stockflethin kanssa matkusti L. Ilomantsiin, josta yksin jatkoi\nmatkaa Salmin ja Veskelyksen kautta Petroskoihin. Mutta kun L. ei ollut\nrajalla saanut asianomaista tarkastustodistusta passiinsa, keskeytyi\nmatka täällä. L. palasi takaisin kotimaahan, oleskeli kesällä m.m.\nLaukossa ja läksi vasta syksyllä, tällä kertaa M.A. Castrénin seurassa,\nSuomen-Lappiin. Castréniin yhtyi L. Kemissä, josta tutkijat yhdessä\nmatkustivat Inariin, käväisivät Stockflethia tapaamassa Karasjoella\n(Norjan-Lapissa) sekä tekivät sen jälkeen talvella 1842 pitkän ja\nvaivalloisen matkan Paatsjoen, Kuolan, Kannanlahden, Koudan, Kieretin,\nKemin ja Solovetskoin kautta Arkangeliin, jonne saapuivat toukokuun\nlopussa. Huomattuansa samojeedinkielen tutkimuksen itsellensä\nhyödyttömäksi L. luopui Arkangelissa tämän kielen tutkimusyrityksestä,\nerosi Castrénista ja kääntyi heinäkuussa kotimatkalle kulkien osaksi\nvesitse osaksi maitse Onegan, Kargopolin ja Vyitegran kautta\nLotinapeltoon. Lotinapellosta käsin teki L. vielä muutamia viikkoja\nkestävän tutkimusmatkan vepsäläisten luo Ojattivirran latvoille. Kotiin\nhän saapui lokakuussa.]\n\n\n\n1.\n\n[Päiväkirjasta.]\n\n\n                                 Säämäjärvi, 12 p:nä maaliskuuta 1841.\n\nTulin erääseen pappilaan. Minut vastaanotettiin kaikella sillä\nteeskentelemättömällä hyväntahtoisuudella ja vieraanvaraisuudella, mitä\nköyhät ihmiset voivat osottaa. Kahvia keitettiin ja pyytämällä\npyydettiin juomaan kolmas kuppi. Valitettiin, ettei juuri silloin\nsattunut olemaan talossa teetä. Jos ei muuta puutu, niin siitä pulasta\npian on päästy, minä ajattelin, ja hain laukustani esille tötterön,\njonka onneksi olin säilyttänyt, vaikka viimeinen suomalainen kyytimies\nei ollut tahtonut kyyditä minua rajatullin ohi ilman että olin\ntyhjentänyt vaelluskumppani-pahasestani, s.o. laukustani, kaikki\ntakavarikonalaiset tavarat. Pullo kerrattua viinaa, jonka Ilomantsin\npappilan vieraanvarainen väki oli minulle evääksi antanut, jätettiin\ntäten melkein täysinäisenä rajan toiselle puolelle, mutta teetä ja\nsokeria minun oli sääli. Jos tulliherra tahtoo ne ottaa, niin ottakoon,\najattelin. Mutta kyytimies tuumi: \"Viis teidän teestänne ja\nsokeristanne, mutta jos minut saadaan kiinni kyyditsemästä teitä\nkiellettyine tavaroinenne, niin otetaan minulta hevonenkin.\" Sitten hän\nkertoi tarinan miehestä, joka joutui kiinni yrittäessään salaa tuoda\nrajan yli vähän kahvia. Sekä kahvi että reki ja hevonen oli otettu\ntakavarikkoon, ja samoin olisi käynyt omistajankin, ellei hänellä olisi\nollut niin notkeat ja lujat jalat, että vahvasta lumesta huolimatta,\njoka esti häntä ajamasta takaa, pääsi pakoon metsään. Erään toisen\nhevonen oli otettu siitä, että miehen taskusta oli löydetty pullo\nviinaa. Tämä kaikki ei kuitenkaan minua pelästyttänyt, tahdoin pitää\nteeni ja kahvini, ja sen sainkin viimein tehdä sillä ehdolla, että\nmaksaisin miehen hevosen, jos se niiden takia otettaisiin\ntakavarikkoon. Ja tultuamme tulliasemalle, tulliherra osotti laukulleni\nsellaista ylenkatsetta, ettei edes suonut sille katsettakaan. Täten\nminulla oli tallella tee-tötteröni, jonka nyt annoin papin rouvalle\nauttaakseni häntä pulastaan. Heti \"samovari\" oli toimessa ja tee\nvalmis, jota sitten juotiin runsaat määrät. Samovari, teekeittiö on\nvenäläinen sana ja merkitsee: itsekiehuttaja. Oli kaksi tällaista\nabderalaista kaivoa talossa. Ettei niiden itsekiehuttavaa ominaisuutta\nkuitenkaan tule ottaa niin aivan vakavalta kannalta, sen huomaa\nedellämainitusta. Ennenkuin minulta oli saatu teetä, ne itse eivät\nkyenneet sitä keittämään. -- Seuraavana päivänä juotiin aamupäivällä\nsekä teetä että kahvia, mutta kun pappi illalla kysyi vaimoltaan, miksi\nhän ei jo tuonut pöytään teetä, vastattiin tähän: sahara net [ei ole\nsokeria], jolloin sananlasku: \"viittä vaivanen vajalla, ei yhtä\nsianlihoa\", juolahti mieleeni. Tällöin aikaisemmin kuolemaan tuomittu\nsokerivarastonikin tuli hyvään tarpeeseen.\n\nSe, joka ei omin silmin ole nähnyt sitä sokkelomaista rakennustapaa,\njota rahvas Venäjän-Karjalassa ja Aunuksen kuvernementissa\nkäyttää, ei mistään selityksestä voi saada siitä selvää käsitystä.\nVarakkaanpuoleiset perheet asuvat kaksikerroksisissa taloissa, joiden\nkummassakin kerroksessa on 2-3 asuinhuonetta. Kummallakin on porstua\n(sintso), mistä portaat johtavat ylös ja alas. Sitäpaitsi on erityiset\nvarastohuoneet, 2-3 luvultaan, ja niihin mennään mainituista\nsintsoista. Toiset alemmasta sintsosta alaspäin johtavat portaat vievät\npihalle, toiset navettaan ja talliin. Ylemmästä sintsosta johtavat\nyhdet portaat alasintsoon, toiset talliin ja navettaan ja vielä\nkolmannet ullakolle. Paitsi aittoihin viepi jommastakummasta ovi\nvajaankin (sarajaan). Jos nyt siis asuu yläkerrassa ja pimeässä lähtee\ntuolle vaaralliselle retkelle alas, niin täytyy joko monivuotisen,\npaikalla asumisen kautta saavutetun kokemuksen nojalla olla hyvin\ntottunut paikkoihin tai myöskin auttamattomasti joutua eksyksiin.\nMinulle sattui kerran että ainakin neljännestunnin ajan harhailin\neksyksissä suojasta suojaan. Viimein katsoin olevani hukassa ja aioin\njuuri paneutua pitkäkseni eräässä huoneessa olevalle kovanpuoleiselle\nesineelle, jos mahdollista nukkuakseni ja täten odottaakseni seuraavan\npäivän valkenemista; harmissani en tahtonut huutaa apua. Silloin tuli\nmuuan naiseläjä palava päre kädessä ja pelasti minut kurjasta\ntilastani. Olin silloin navetassa, allani oven suussa oleva vanha\nheinähäkin puolisko.\n\n\n\n\n2.\n\n[Päiväkirjasta.]\n\n\n                                 Petroskoi, 15 p:nä maaliskuuta 1841.\n\nAunukselaiset, jotka puhuvat suomea, sanovat puhuvansa _Lyvvin_ kieltä.\nTämän sanan johto lienee etsittävissä venäläisestä sanasta ljudi\n[luetaan ljuudi, merkitsee ihmiset, väki], varsinkin kun itse kansan\nnimenä tämän ohella on _lyydiköt_. Tähän kieleen on paljo sekoittunut\nvenäläisiä sanoja, sekä tarpeellisia että tarpeettomia. Sanojen muoto\neroaa sitäpaitsi hieman suomalaisesta. Muodot _kävyn, kävyä_ vastaavat\n[suomen] muotoja _käyn, käyä_, elatiivin pääte _-s_ vastaa suomalaista\npäätettä _-sta_; paremban, suurembamks; andan ja annan; yhtelle; tuoda;\nnähdä; _netsi -in_ tämä; _äiänkö netsis_(tä) _heposes_(ta,) (tästä\nhep.) _andoit_? -- _hätken (hätki)_ = viikon (kauan); _oletko k.\nlinnasch_?; -- _hura_ = vasen; _hura käsi_: -- _parsi_ = hirsi, tukki;\n-- _nygö_ = nyt; -- _järelle, järille_ = jälelle; _pohatembat_ =\npohatammat; -- _siiritse_ = sivutse; -- _kaaritsee, kaarita_ =\nhaiskahtaa; _mutakat_ = vorot, rosvot: -- _pertsukka_ = sormikas; --\n_arta, ardan_ -- ulku; -- _meresi_ = rysä; _liippi_ = huovi; --\n_elgentää, ellentää_ = ymmärtää; -- _kudama_ = mikä, joka; _kudamas\ntulet_: -- _rääpyskä, rääpöi_ = muikku; -- _ääreh_ = pois; _meni\nääreh_; -- _työlöitä, suoloita, maaloita_ = töitä j.n.e.; --\n_päiväläinen_ = kasakka; -- _kivilöinen_ = kivonen, kivyt; -- _jupka_ =\nhame; -- _kaluin_ = kaivin; -- _nenka_ = muka (aivan, vastauksissa),\nsyntynyt sanoista _niin ikään_; -- _nenkoinen, nenkoma_ = semmoinen: --\n_myö, työ, hyö -- hyö kävväh_; -- _andasin_; -- topia[-, nominatiivi]\n_topiu_ pitkä. -- _Paikan ranta_ = huivin reuna.\n\nSamoin kuin Suomessa, täälläkin kieli jonkun verran vaihtelee eri\npitäjissä. Vuokkiniemen ja Repolan murteet ovat karjalan ja aunuksen\nsekoitusta.\n\nOma erityinen murteensa on _vepsänkieli_, jota saamaini tiedonantojen\nmukaan puhutaan Solttijärvessä, 60 virstaa etelään Petroskoista. Sitä\nlyydikköläiset tuskin ollenkaan ymmärtävät. Jos joku puhuu\nymmärtämättömästi, annetaan hänelle soimuunimi vepsäläinen. Lyytiköt\neroavat pohjoisista bogosteista, Lindajärvestä, Repolasta,\nRukavaavasta j.n.e.; näitä sanotaan lappalaisiksi.\n\n\n\n\n3.\n\n[Päiväkirjasta.]\n\n\n                                Petroskoi, 19 p:nä maaliskuuta [1841].\n\nIhmeellisen huono mulla on onni passieni tautta. Tultuani 30\npeninkulmaa Kajaanista huomasin vasta Ilomantsissa, että kielenkääntäjä\noli, kääntäessään passin venäjäksi, supistanut kahden vuoden ajan\nkahteen kuukauteen. Passin ollessa tällainen, en voinut luottaa sen\nkelpaavaisuuteen Venäjällä ja lähetin sen Stockflethin mukana, joka\nsilloin erosi minusta, takaisin, pyytäen uutta. Mutta kun kuvernööri\n[Lagerborg] oli poissa Oulusta juuri kirjeeni saapuessa sinne, oli vain\nveitsellä raapittu pois sana mesetsa (kuukautta) ja kirjoitettu goda\n(vuotta) sijaan. Tämä temppu oli tehty niin taitavasti, että melkoinen\nreikä, jotenkin numeronollan kokoinen, oli goda sanan rinnalle\nilmestynyt poisraavitun sanan sijalle. Kun kuitenkin viimeinkin tahdoin\npäästä rajan toiselle puolelle, en malttanut toistamiseen anoa uutta\npassia, vaikka se täten korjattuna itse teossa saattoi olla entistään\nhuonompi. Tosin kielenkääntäjä passin alareunaan oli kirjoittanut\ntodistuksen, että passi oli voimassa kaksi vuotta, mutta\nkielenkääntäjän sanoilla on enimmäkseen merkityksensä käännöksessä,\neikä siinä, mitä hän sen ohella todistaa. Näin ollen saavuin\nTulomajärven pitäjän Kollatselän kylässä olevaan rajatulli-taloon.\nRajatullivirkamies (tamozhnik) oli edellisenä yönä palannut matkalta\nAunuksesta. Hän oli vielä vuoteessa, kun päivällisaikaan tulin perille\nja tahdoin näyttää passiani, noudattaen asetusta, joka oli luettavana\npassin takasivulla ja joka määräsi, että se oli ensi rajatullissa\nnäytettävä. \"Se on tarpeetonta\", näin kuului yhä vielä vuoteessaan\nvenyvän herran vastaus. Ei laukkuakaan tarkastettu, niin että kirjani\nja paperini saivat olla rauhassa ja minäkin esteettömästi sain jatkaa\nmatkaani. Tämä kun tapahtui rajaa pitkin, oli minulla huvi 55 virstan\npäässä kulkea toisen tulliaseman kautta, joka oli Veskelyksen\nkirkonkylässä. Siellä ei tulliherra ollut kotona, vaan oli, kuten\nkerrottiin, matkustanut viemään takavarikkoon otettuja tavaroita\nPetroskoihin. Täälläkään ei tarvinnut avata laukkua, kun sotamies uskoi\nkyytimieheni vakuutusta, ettei se sisältänyt muuta kuin kirjoja. Näin\ntulin tänne Petroskoihin 15:ntenä päivänä maaliskuuta ja vein passini\nseuraavana päivänä poliisikamariin. Luulin että kaikki oli hyvällä\nkannalla, mutta eilen, 18:ntena päivänä, sain poliisikamarista sanan\ntulla sinne. Siellä poliisimestari (gorodnitshij) julisti minulle,\nettei minulla ollut oikeutta sillä passilla oleskella täällä, vaan että\nminun oli lähdettävä takaisin rajan yli. \"Minkä tähden?\" -- \"Sen\ntähden, ettei sitä ole näytetty rajatulliasemalla.\" Selitettyäni syyn,\nmiksi siinä ei ollut rajatullimestarin nimikirjoitusta, ei tulos ollut\nparempi kuin että minun täytyi lähteä kaupungista joko hyvällä tai\npahalla. Sieltä menin kuvernöörin luo, toivoen hänen kauttansa saavani\nasiani paremmalle tolalle. Mutta tämäkin toivo petti. Sen verran etua\nsaavutin kuitenkin, ettei minun tarvinnut matkustaa takaisin koko\nmatkaa, vaan ainoastaan lähteä lähimmälle rajatulliasemalle, mistä\nsaatuani tulliherran tarkastuskirjoituksen saatoin palata. Näin lakia\nnoudatetaan. Minun olisi siis pitänyt riidellä siksi kun olisin saanut\ntarkastustodistuksen Kollatselässä, tai myöskin Veskelyksessä odottaa\ntulliherran paluuta, jotta olisin päässyt tekemästä tuote 86 virstan\npituista matkaa edes takaisin. Mutta miten olisin voinut edes aavistaa\nsellaista? -- Mennessäni kuvernöörin luo otin mukaani tohtorinkirjeen\nsekä muutamia muita asia-papereita, niillä tarvittaessa todistaakseni,\netten matkustanut väärällä nimellä. Näitä minun ei kuitenkaan tarvinnut\nnäyttää. Oltuaan vähän aikaa poissa huoneesta kuvernööri palasi ja\npyysi minua käymään sisälle rouvansa luo, joka muka oli sairas. Tämä\nkaiketi oli, ajattelin heti itsekseni, jonkunmoinen koe (eli\nlääkintätieteellinen tutkinto), jonka piti näyttää, olinko todella\nlääkäri. Seurasin kuvernööriä sinne, ja rouva kertoi minulle --\nsaksaksi -- että hän vilustuksen jälkeen jo kolme viikkoa oli ollut\npahoinvoipana: oli ollut kuumetta, verenvuotoa nenästä y.m. Kysyttyäni,\nmiksi hän ei ollut kutsuttanut oman kaupungin lääkäreitä -- näitä\nkuuluu olevan kokonaista kolme -- vastattiin vaan, ettei sitä oltu\ntehty, kun oli odotettu taudin muuten paranevan. Tästä sain vielä\nvarmemman vakaumuksen siitä, että tauti oli pelkkä veruke, jonka\navulla joko tahdottiin saada tilaisuus nauraa kummallisella\nmatkustaja-hölmöllä tai asettaa hänet koetukselle lääkintätieteessä.\nJos tarkoitus oli edellinen, saatoin hyvin vastata heidän\ntoivomuksiansa, sillä ollen hämilläni koko tutkistelun johdosta, puhuin\nsaksaa erinomaisen huonosti enkä tahtonut muistaa edes tavallisimpia\npuheenparsia. Täyttääkseni jälkimäisen tarkoituksen istuuduin ja\nkirjoitin reseptin -- erästä hiostavaa teetä -- pyytäen lähettämään\napteekkiin: sinne se luultavasti ei koskaan tullut, vaan joutui kaiketi\nkotilääkärin käsiin. Olisipa ollut hyvä, jos en olisi ollut niin\nhämilläni, niin että olisin voinut panna rouvan itsensä koetukselle ja\ntodistaa hänelle, ettei hän ollut sairas. Mutta kun saksa minulta sujui\nniin huonosti, luovuin koko aikeesta. Palattuamme kuvernöörin\nhuoneeseen, pyysin saada jäädä kaupunkiin ainakin 3-4 vuorokaudeksi,\nennenkuin matkustin rajatulliasemalle. Tähän suostuttiin.\n\n\n\n\n4.\n\nArkiaterinrouva Törngrenille.\n\n\n                                 Petroskoi, 20 p:nä maaliskuuta 1841.\n\nArvoisa Professorinrouva!\n\nKoska Te itse velvotitte minua joskus kirjoittamaan, missä oleskelen ja\nmiten voin, ja koska aina siitä perin kun viime kesänä läksin Laukosta,\nolen laiminlyönyt tämän velvollisuuden täyttämisen, tahdon nyt\nlyhykäisesti kuvata, miten olen viettänyt tämän ajan. Kohtaamatta\nmitään sanottavaa viivytystä matkalla tulin Kajaaniin, missä muutamaksi\nkuukaudeksi taas ryhdyin virkatehtäviini. Ticklénin, Aspin ja minun\nvälillä ennen tapahtuneen sopimuksen mukaan tapasimme toisemme 11:ntenä\npäivänä syyskuuta tarkastusmatkoillamme paikkakunnalla, missä\nlääkäri-piirimme rajatuksin yhtyvät. Tohtori M. Lindfors, jonka\nlääkäri-piiri niinikään rajoittuu samoihin seutuihin, oli hänkin\nluvannut samaan aikaan saapua paikalle, mutta ei tullutkaan. Me muut\nolimme siellä yhdessä kaksi ja puoli vuorokautta. Meillä oli sangen\nhauskaa; oleskelimme sisällä, sillä ulkona satoi lunta lakkaamatta.\nNiistä tuoreenpuoleisista terveisistä, jotka Laukosta toin Ticklénille,\nhän oli suuresti mielissään. Ellei hän jo itse ole kirjoittanut, saan\nnyt lähettää häneltä vastaterveisiä. Sekä ulkonäön että muun puolesta\nhän on vallan kuin ennen. Hän voi muuten vallan hyvin ja on ostanut\nitselleen oman talon vallan läheltä Raahea. Tämän kohtaamisemme aikana\npäätettiin muun muassa ruveta julkaisemaan _Suomi_-nimistä\naikakauskirjaa, jolle sitten kirjevaihdon kautta saatiin useita\navustajia.\n\nJoulukuun alussa tuli norjalainen kirkkoherra Stockfleth rouvineen\nKajaaniin. Rouva asui Paltamon pappilassa, ja Stockfleth itse opiskeli\nsuomea minun luonani. Kuukauden kuluttua hän ja minä yhdessä\nmatkustimme Karjalaan, mistä hän 12:ntena päivänä helmikuuta palasi,\nnoutaen vaimonsa Paltamon pappilasta ja matkustaen äärimäiseen Lappiin,\nminne hän kaiketi maaliskuun loppupuolella saapunee. Luultavasti hän\nnyt jo vähitellen on perillä. Minä taas jatkoin Karjalasta matkaani\ntänne, asun nyt täällä erään venäläisen papin luona ja noudatan paastoa\nhänen ja hänen rouvansa kanssa. Tästä paastoamisesta voin niin hyvin,\nettä toivoisin sitä jatkuvan pitkin vuotta, eikä vaan pääsiäiseen.\n\nTäältä lähden muutaman päivän kuluttua maalaispitäjiin. Huhtikuun\nlopulla luulen saapuvani Vienanmeren rannalla olevaan Kemin\nkaupunkiin, josta olen aikonut ensi avovedellä matkustaa Arkangeliin.\nViimemainitusta paikasta lähden Venäjän-Lappiin, missä olen aikonut\nkoko kesän tutkia heidän kieltänsä. Syksyllä tulen Kuolan kautta\nNorjan-Lappiin, missä sopimuksen mukaan taas tapaan Stockflethin. Vasta\ntämän jälkeisenä talvena palaan Suomeen ja toivon kohta sen jälkeen\nsaavani tilaisuuden käydä Laukossa Teidän perhettänne tervehtimässä.\n\nJos kohta jo olen ollut täällä 5 vuorokautta, olen niin vähän liikkunut\nkaupungilla, ettei minulla ole paljoa muuta siitä sanottavaa kuin että\nse on kooltaan niin suuri kuin kaksi kolmannesta Helsinkiä, että kadut\novat hyvin leveät, toreja on useita, useita kivitaloja, muuten muhkeita\npuutaloja, joista monet ovat kaksikerroksiset; lisäksi kaupungissa asuu\nkuvernööri, piispa, kolme lääkäriä y.m. Kaupunki on vallan Äänisjärven\nrannalla. Ympäristön kylissä, lukuun ottamatta ihan lähimpiä, puhutaan\nsuomea, mutta kaupungissa enimmin venättä. Paaston aikana täällä\neletään siten, että ensiksi kello 8 a.p. juodaan joko 3 kuppia kahvia\ntai 5-6 kuppia teetä, sitten kello 1 syödään annos lihalientä ynnä\nleipää sekä annos keitettyä kalaa ynnä leipää. Illalla kello 6 juodaan\n5-6 kuppia teetä, ja kello 8 tai 9 illalla syödään toistamiseen vallan\nsamoja ruokia kuin päivälliseksi. Näin on ollut viiden vuorokauden\naikana, ja samaa ruokajärjestystä luultavasti saisin noudattaa\npääsiäiseen asti, jos niin kauaksi jäisin tänne. Rikkaissa taloissa\nsanotaan kuitenkin paastonkin aikana yltäkylläisesti nautittavan\nluvallisia ruoka-aineita.\n\nTänään kastettiin kirkossa muuan saksalainen luterinuskoinen\nkreikanuskoon; minun teki kovasti mieli mennä kirkkoon katselemaan tätä\njotenkin harvinaista seremoniaa, mutta kun posti lähtee huomenna ja\nminulla on useita kirjeitä kirjoitettavana, päätin jäädä kotia.\n-- -- -- -- --.\n\n                                              Olen yhä edelleen\n                                                Kunnioittaen\n                                        Teidän nöyrin palvelijanne:\n                                               Elias Lönnrot.\n\n\n\n\n5.\n\nTohtori Rabbelle.\n\n                               Petroskoi, 20 p:nä maaliskuuta 1841.\n\nRakas veli!\n\nJotta jäljellä oleva osa Venäjän Historiaa kerrankin tulisi painoon,\nlähetän nyt Sinulle käsikirjoitusta pyytäen, että sen painatuksesta\nsopisit Vaseniuksen kanssa, miten itse parhaaksi näet. Osa\nkäsikirjoituksesta on vielä korjaamatta, ollen siinä kunnossa missä se\non lähtenyt G. Ticklénin kädestä. Puhu Akianderin, Ståhlbergin tai\nCajanin tai jonkun muun kanssa, jonka vaan saat työhön taipumaan, että\nhän tekisi tarpeelliset korjaukset, josta vaivasta saisi kymmenen\nkappaletta tai enemmänkin koko historiaa. Akianderiin olisi sitäpaitsi\nturvauduttava, että hän antaisi käytettäväksi ne korjaukset, jotka hän\nKaramsinin suuren historian mukaan on tehnyt Herrman'in Venäjän\nhistoriaan. Tätä viimemainittua näet Ticklén juuri on noudattanut.\nMikäli nämä korjaukset koskevat vielä painamatonta osaa, olisi ne ennen\npainatusta tehtävä käsikirjoitukseen, ja muut, jotka koskevat jo\npainettuja arkkeja, olisi pantava lyhyenä liitteenä teoksen loppuun.\nSaattaisipa tapahtua niin, että vaikka monet harmia herättävät paikat\npyhitäänkin pois, kuitenkin useita sellaisia jää jäljelle, jotka ovat\npainoasiamiehelle vastenmielisiä. Mutta jos ei niin kirjavaa\nkäsikirjoitusta kuin kysymyksessä olevasta tietysti tulee, kaikkine\nsiihen tehtävine korjauksineen, sovi laskea herra painoasiamiehen\nkouraan, niin lienee välttämätöntä kirjoituttaa se kokonaan puhtaaksi.\nTämän kaiketi tekisi Ostrobothniensis [pohjalainen] Bäckvall, jos saa\nvaivoistaan kirjaa joitakuita kappaleita tai myös rahamaksua, mikä\nhänelle saattaa olla vielä tervetulleempaa, hän kun on hyvin varaton.\n\nJoka tapauksessa on parasta, että ennen painatuksen alkamista hankitaan\npainatuslupa, mitä varten jo painetut arkit sekä vielä painamatta oleva\nosa lienee tarkastettavaksi jätettävä, jotta koko teokselle saataisiin\npainatuslupa yhdeltä ainoalta painoasiamieheltä. Tässä seuraa mukana\neri lehdelle kirjoitettu esipuheentapainen ynnä sisällysluettelo.\nToivomukseni oli ollut saada tämän sisällysluettelon sijaan teoksen\nalkuun sellainen lyhyt sisällyksen supistus kuin Suomen Historiassa\n(Cajanin tekemä) on. En ole rohjennut vaivata häntä ehdottamalla, että\nhän sen tekisi, hän kun paraikaa taitaa suoritella tutkinnoitaan; mutta\njos hänellä tai jollakulla toisella olisi aikaa ja halua sellaisen\nkirjoittamiseen, olisi se sangen hyvä asia. Oma aikani kuluu niin\nkokonaan suomen, venäjän ja lapin kielioppiin, etten ehdi toimia mitään\nmuuta. Kun kysymyksessä olevan historian painatusta ei siis sic\nstantibus rebus [asioiden niin ollen] niinkään pian voida panna edes\nalkuun, ja kun sanomalehti- ja muita tilaajoita niin usein on petetty\nlupauksilla heidän maksamiensa rahojen korvauksesta, ei saattane olla\nhaitaksi ilmoittaa jossakin helsinkiläisessä lehdessä heikkouskoisten\nvahvistukseksi, että luvatun korvauksen saannista on hyviä toiveita.\n\nSiitä hyvästä tarjoumuksestasi, että raha-asioissa voin turvautua\nSinuun, olen Sinulle suuresti kiitollinen. Matkaani varten olen tosin\nvarannut itselleni jonkun verran rahoja, mutta en vielä voi tietää,\nonko niitä riittämään asti. Mutta niistä 150 pankko-ruplasta, jotka\nlupasin Vesilahden kappalaiselle Kustaa Ticklénille siitä vaivasta,\nmikä hänellä on ollut Mehiläistä varten kirjoittamastaan Venäjän\nHistoriasta, en vielä ole maksanut enempää kuin puolet, joten 75 ruplaa\nvielä on maksamatta. Pyydän Sinua lähettämään ne hänelle minun\npuolestani, kun hän nyt on tehtävänsä loppuun suorittanut.\n\nStockflethista erosin Ilomantsissa. Sieltä matkustin Tohmajärven,\nPälkjärven, Kuskealau, Impilahden, Salmin, Tulomajärven. Veskelyksen,\nSäämäjärven ja Viidanan seurakuntien kautta tänne. Täällä nyt olen\nollut 5-6 vuorokautta ja aion parin vuorokauden kuluttua taas lähteä\nliikkeelle vähitellen matkustellakseni kokoilemassa, mitä filologisessa\nsuhteessa voi olla saatavissa. Näin tulen Vienanmeren rannalla\nsijaitsevaan Kemiin, mistä ensi avovedellä lähden Arkangeliin. Siellä\nen viivy pitkään, vaan lähden matkaamaan Kuolaa kohti Venäjän-Lapin\nkautta, missä aion viettää koko kesän. Kuolaan luulen saapuvani vasta\nmyöhään syksyllä, ja sieltä lähden meren rannikkoa pitkin Vesisaareen\nja Alattioon; jommassakummassa näistä paikoista tulen tapaamaan\nStockflethin. Alattiosta sitten palaan suoraa tietä Tornion ja Oulun\nkautta Kajaaniin. Jotenkin tällainen on matkasuunnitelmani. Tosin se\ntuntuu vievän paljon aikaa, mutta olen tottunut työskentelemään\nmatkoilla, joten ajanhukka ei tulle aivan suuri. Lapin kielen\ntunteminen on minulle oleva hyvin tärkeä sanakirjayrityksessäni, jos\nsiitä aiotaan enempää kuin pelkkää tunnettujen sanojen ja niiden\nkäännösten luettelemista. Jopa toivoisin ainakin sen verran perehtyväni\nsamojeedienkin kielen perusteihin, että tietäisin, olisiko siitä suurta\nvoittoa saavutettavissa suomenkielelle. Mutta siihen ei vielä riittäne\naikaa, kun sellainen tutkimus, jos siitä toivoisi joitakin määrättyjä\ntuloksia, yksinään veisi aikaa ainakin puolen vuotta. Täytyisi\nnäet opiskella kieltä, josta ei edes vielä tietääkseni ole\nkirjoitettu yhtään kielioppia. -- Koska yliopiston sanakirjalliset\nkäsikirjoituskokoelmat tähän asti ovat olleet Renvallilla ja hän nyt\non Herrassa nukkunut, niin ne olisivat ajoissa takaisin vaadittavat.\nMitä fraseologiseen puoleen tulee, niissä kaiketi on paljo sellaista,\nmitä Renvall ei ole käyttänyt. -- Siitä etumaksusta, jonka suoritat G.\nTicklénille, saat tähän liitetyn kirjeen mukaisesti Wichmannilta noin\n300 ruplaa. Lähetä varmuuden vuoksi niistä 200 ruplaa minulle\nArkangeliin, niin että siellä toukokuun keskivaiheilla voin ne saada.\nVasenius lupasi minulle Suomenmaan kartan siitä korjausluvusta, jonka\nsitä toimitettaessa suoritin. Jos se nyt on saatavissa (värillisenä),\nniin anna kirjansitojan sovittaa se matkalle sopivaan muotoon ja tehdä\nsiihen kotelo, ja lähetä sitten sekin Arkangeliin, sillä minulla ei ole\nLapinmaasta muuta kuin huono, käsin piirretty kartta; Vaseniuksen\nkartassa näet ovat Lapinkin seudut kuvattuina. Kemistä olen lähettävä\nannokseni Suomeen. Se on vain puhtaaksikirjoitusta vailla. Terveisiä.\n\n                                                       Veljesi\n                                                    Elias Lönnrot,\n\n\n\n\n6.\n\nAkademikko Sjögrenille.\n\n\n                                 Petroskoi, 21 p:nä maaliskuuta 1841.\n\nKorkeasti kunnioitettu ja laajamaineinen Herra Kolleegineuvos!\n\nSen matkan Venäjän-Lappiin, josta minulla oli kunnia viime kesänä\nmainita Teille, olen nyt ottanut jo tehdäkseni. Mutta vaikka jo enemmän\nkuin kaksi kuukautta sitten läksin Kajaanista, en vielä ole ehtinyt\netemmäksi kuin tänne Petroskoihin. Olin aikonut jo viime syksynä lähteä\ntälle matkalle, mutta minua tuli odottamattani Kajaaniin tervehtimään\npastori Stockfleth, joka siellä viiden viikon ajan opiskeli suomea ja\nsieltä seurasi minua Ilomantsiin, mistä hän, minun saatuani kahdeksan\nviikkoa olla hänen seurassaan, palasi Kajaanin, Oulun ja Tornion kautta\nLappiin. Minä taas läksin Aunuksen suomalaisten luo Salmiin,\nTulomajärveen, Veskelykseen ja Säämäjärveen, joilla seuduin jonkun\naikaa olen tutkinut heidän murrettaan ja monasti ollut harmissani sen\nvenäjän-sekaisuudesta. Jos kohta suomenkieli onkin kovin rumentunutta\nTurun seuduilla, se on kuitenkin verrattomasti puhtaampaa kuin tämä\nAunuksen kieli. Säämäjärven papilta sain v. 1804 slavonilaisilla\nkirjakkeilla painetun aunuksenkielisen katkismuksen. Sen kieli on\nseuraavanlaista; Ensimäine kysyndu. Midämyö sinä sanottos ristikansu?\n-- Sanon: Sidämyö, mi minä uskon jumalah meiän spaasale syndyle, i pien\nhänen pyhitetyn sakonan. -- Toinen kysyndu. Mih opastav ristitysen\nviero? -- Sanon: Opastov joga toves, i joga hyvän laaindah i mill\nväljättu sanottu kniigois pagisioin i apostoloin; a lyhembi raadi minun\nmustondah kai se kirjutottu lujas vieros meiän ristikansoin, kudam luja\nmieles pien, i konsu pidän se sill manerille lugen: uskon yhteh jumalah\nisäh, i muidu. -- -- Näin jotenkin kuului tämä eriskummainen teksti\npapin tulkitsemana. Elatiivi-sijan pääte -ta näyttää kokonaan menneen\nhukkaan, ja kun inessiivin päätteessä oleva a niinikään on jäänyt\npois, ovat molemmat sijat nyt samanlaiset ja päättyvät s:ään.\nKonsonantti-yhtymät mb, nd, ht (hd) y.m. pysyvät enimmäkseen\nmuuttumattomina silloinkin kun tavu tulee suljetuksi. Minun\nei vielä ole onnistunut tässä murteessa huomata jälkiäkään\npersonaali-suffikseista. Mutta useiden alkuperäisten omituisuuksien\nolemassaolon olen aika-ajoin pannut merkille. Niinpä esim. karjalaista\nmonikonpäätettä -loita käytetään yksitavuisissakin sanoissa: suoloita,\ntyöläitä (= soita, töitä), sitäpaitsi tapaa sellaisia diminutiiveja\nkuin kivilöinen, mäkilöinen, jokiloinen y.m., jotka luultavasti itse\novat johtuneet kielessä ennestään olevista diminutiiveistä kiviö,\nmäkilö, jokilo. Useampitavuisistakin a-päätteisistä adjektiiveista\nkomparatiivi usein muodostuu e:llä: _pohatembat, matalembat_ pro\n_pohatammat, matalammat_. Pois sanaa vastaa kaikkialla _ääreh_, josta\nvirolainen sana _ärra_ luultavasti on johtunut; sanotaan myös _järelle,\njärille_ eikä jälelle, jälille, kuten virossa _järrele_. Rahvas sanoo\nkieltänsä erotukseksi suomen kielestä lyvvin kieleksi. Tämän sanan\nnominatiivi on luultavasti lyyti -- ainakin olen joskus kuullut tätä\nkansaa sanottavan lyytiköiksi, lyytikköläisiksi. -- Lyyti sana taas\njohtunee venäläisestä ljudi sanasta.\n\nParin päivän kuluttua lähden täältä taas maalle ja luulen toukokuun\nalussa olevani Kemissä, sieltä ensi avovedellä matkustaakseni\nArkangeliin. Koko kesän aion viettää Venäjän-Lapissa ja sitä seuraavan\ntalven Norjan-Lapissa. Jos olisi olemassa kieliopillisia tai muita\napuneuvoja samojeedein kielen opiskelemiseen, olisin halukas ensin\nmuutamaksi kuukaudeksi lähtemään lähimpien samojeedein luo, mutta niin\nneuvottomana kuin nykyä sinne tulisin, en saattaisi paljoa oppia heidän\nkielestään siinä lyhyessä ajassa, jonka siellä voisin viipyä. Mutta jos\nolisi olemassa jonkunlainen samojeedin kielioppi tai joku muu kirja\ntällä kielellä, ja jos ne olisivat saatavissa kirjakaupasta, pyydän\nTeitä hyväntahtoisesti lähettämään sen minulle Arkangeliin, missä vielä\ntoukokuun keskivaiheilla tulen oleskelemaan. Tässä tapauksessa pyydän\nTeitä siitä vastaiseksi suorittamaan maksun. Lappalaisia kirjoja on\nminulla varattuna joltisestikkin, ja olen saanut pastori Stockflethilta\nlupauksen, että hän lähettää minulle toisia Arkangeliin.\n\nPyydän sanomaan terveisiä Kolleegineuvoksettavelle ja olen edelleen\n\n                                                  kunnioittaen\n                                              nöyrin palvelijanne\n                                                  Elias Lönnrot.\n\nJ.K. Rahvaassa tavallinen Venäjän kirkon ristimänimien lyhentäminen\nnäyttää tukevan sitä ajatusta, että kreikanusko ennen on ollut Suomessa\nsangen laajalti levinneenä. Paikannimet, sellaiset kuin Sakkola,\nAhtola, Mikitta, Kostala, Harola, Hurola, Vakkala, Kuismavaara, Larila,\nLarinsaari, Kesterinsaari, Toppana, Nastola, Jormas, Jormaa y.m.\ntuntuvat johtuvan venäläisistä ristimänimistä; Sakko (Zacharias), Ahto\n(Autonomus), Mikittä (Nicetas), Kosta (Constantinus), Haro (Chariton),\nHuro (Gurij), Vakka (Vakaa), Kuisma (Kosmus), Lari (Hilarion), Nesteri\n(Nestor), Toppana (Stephanus), Nasto (Anastasius), Jorma ja Jormu\n(Hermolaus).\n\n\n\n\n7.\n\n[Päiväkirjasta.]\n\n\n                                   Petroskoi. 22 p:nä maaliskuuta 1841.\n\nEilen olin kekkereissä erään alilääkärin luona -- ylhäisempien luo en\nole rohjennut mennä edes tervehdyksille peläten, että he joko olisivat\nliian ylhäisiä, tai minä liian alhainen. Aluksi minulle tarjottiin\nryyppy viinaa (puhdistettua), sitten kahvia, sitten teetä, sitten\njonkunlaista \"räämiä\" eli kiiseliä, renikoita, pähkinöitä ja erästä\ntoista sisushedelmälajia (orjhi kedrovyje, [setripähkinöitä]). Sen\njälkeen pelattiin korttia ja napupeliä. Viinaa tarjottiin silloin\ntällöin, mutta kun kieltäydyin sitä nauttimasta sanoen sitä liian\nväkeväksi, laitettiin minulle lasi totia. -- Koko vierailu kesti kello\n6:sta 1/2 10:en.\n\n-- Palasin juuri hetki sitten kotia seminaarilaisten kasarmista. Siellä\nheitä asui noin kolmekymmentä 5-6 kamarissa. He ovat kaikki\n(luultavasti) lähiseutujen pappien ja diakonien poikia. Useat heistä\npuhuivat lyvvinkieltä. Seminaaria he käyvät aina kymmeneen vuoteen ja\nlukevat saksaa ja ranskaakin, paitsi latinaa, kreikkaa ja hepreaa.\nOpetuksen tulee tapahtua lyvvinkielelläkin, mutta etupäässä venäjäksi.\nLogiikka ja retoriikka ovat ainakin nimeltään tunnettuja tieteitä,\nhistoria ja maatiede hieman tutumpia. Päättäen seminaarikurssinsa\npäättäneistä diakoneista, joiden kanssa olen puhunut, en puolestani voi\nantaa mitään hyvänpuoleista arvosanaa tälle oppilaitokselle. Latinan\npuhumistaitoa pidetään erinomaisen taitavuuden merkkinä. --\nSeminaarilainen saattaa jättää pappissäädyn.\n\nTänään 22:ntena päivänä maaliskuuta toimitin matkalaukkuni katsastuksen\nja havaiisin, että sen sisällyksenä olivat seuraavat esineet:\n\nAliosastossa:\n\n1. Mustejauhoja ja muita musteen aineksia. 2. Kyniä, lyijykyniä,\nlakkaa. 3. Kummilakkaa ja piipunhelakittiä. 4. Hieman lääkkeitä. 5.\nTötterö sisältävä teetä. 6. Samallainen sokeria sisältävä. 7. Muutama\nkartuusi tupakkaa. 8. Merenvahapiippu varsineen. 9. Irtonainen\npiipunvarsi. 10. Pari partaveistä. 11. Vähä sinistä verkaa housujen\npaikkaamista varten. 12. Monenlaisia nappeja. 13. Kompassi. 14. Kaksi\nmustepullon tulppaa. 15. Kanteleen kieliä. 16. Taulapala. 17.\nKiiltonahkaiset saappaat.\n\nYläosastossa ja viidessä taskussa:\n\n18. Laatikko sisältävä: kynäveitsen + neuloja + teräskyniä + lyijykyniä\n+ lakkaa + sinetin + hammasluita (piipun) + limsiöitä. 19. Puhdasta\npaperia ja lappalaisia kantasanoja. 20. Saippuaa. 21. Käytännössä oleva\npartaveitsi. 22. Huilu. 23. Paitoja, kaikkiaan kahdeksan kappaletta.\n24. Musta hännystakki. 25. Mustat housut ja mustat siikkiliivit. 26.\nNeljä paria sukkia. 27. Musta kaulahuivi. 28. Sama vaalea, huilun\nympäri käärittynä. 29. Kirjesalkku. 30. Toinen mustepullo\n(sivutaskussa). 31. Beckerin Suomen kielioppi. 32. Renvallin sama. 33.\nRenvallin Suomal. Sanakirja. 34. Hupelin Virol. Sanakirja. 35. Rask,\nLappsk sproglaere. 36. Stockfleth, sama ynnä kirjainoppi. 37.\nStockfleth, Lappalainen aapinen. 38. Stockfleth, edellisen\nnorjankielinen käännös. -- 39. Stockfleth, lappalainen alttarikirja. --\nKirjeitä. -- 40. Stockfleth, Mateus ja Markus lapinkielellä. 41.\nKalevala. 42. Kanteletar. 43. Suomalaisia arvoituksia. 44 Suomalaisia\nsananlaskuja, omia. 45. Sanoja, hovineuvos Aspin kokoamia. 46.\nAunukselainen katkismus. 47. Mehiläinen, laulaja. 48. Venäläinen\nsanakirja, Schmidtin tekemä. 49. Venäjän kielioppi. 50. Geitlinin Ryska\nöfningar. 51. Virsikantele. 52. Nuotteja. 53. Venäjän kartta. 54.\nVanhan-Suomen kartta. 55. Suomen kielioppi (käsi-kirj.) 56. Tohtorin\narvokirja. -- Zakrefskin kirjoitus. \"Oldskrift\"-seuran jäsenen\narvokirja.\n\nPaitsi laukkua:\n\n57. Laatikko, sisältävä: tulukset tulitikkuja + muste-pullon + toisen\nkynäveitsen + kovaisimen neuloja ja lankaa + sakset; kaikki tämä\ntupakkakukkarossa. 58. Arkipiippu. 59. Hopearahoja sisältävä kukkaro.\n60. Sama kuparirahaa sisältävä. 61. Erityinen laatikko joka päivä\nkäytettävinä olevia kirjoja varten. 62. Arkivaatteet.\n\n\n\n\n8.\n\n(Päiväkirjasta.)\n\n\n                            Petroskoi, 24 p:nä maaliskuuta 1841.\n\nEilen annoin diakoni Aleksei Maksimovitsh Kotkozerskille toimeksi\nlähettää minulle saapuneet kirjeet Kemiin. Sitä varten tarvittiin\nseuraava kirjoitus:\n\n[Venäjänkielinen valtakirja.]\n\nKirjeet oli määrä lähettää Arkangeliin. [Nähtävästi myöhemmin lisätty\nlause, alleviivattu.]\n\nMuuten olin gorodnitshiin luona eilen noutamassa passiani ja\nlähteäkseni aiotulle matkalle (katso maaliskuun 19:ttä päivää). Passin\nsain takaisin samankuntoisena kuin olin sen jättänyt, mutta erään\nkirjoituksen alle minun täytyi panna nimeni. En varmaan tiedä, mitä se\nsisälsi, mutta luulen että se oli sitoumus, jossa lapasin 'omasta\nehdostani, ilman asianmukaisten pakkokeinojen apua' pian matkustaa\nVeskelykseen tai palata Suomeen.\n\nKävin sitten puodissa ja ostin itselleni 1 1/2 puutaa\nkartuusi-tupakkaa, joka oli pantuna kuuteen tukkuun. Se maksoi kaikki\nruplan ja viisi kopeekkaa hopeata. 25 ruplasta, jotka annoin\nkauppamiehelle, pyysin saada pientä hopearahaa takaisin. Hän antoi\nkolmenruplan rahoja sekä joukon kolikoita, joita yhteensä olisi pitänyt\nolla 21 rupl. 35 kop. pankki-arvoa; mutta sainkin ainoastaan 17 rupl.\n85 kop., s.o. noin hopearuplaa vähemmän. Kun kauan laskettuani niitä ja\nhänen oltuansa poissa näkemästä, huomautin tätä, hän antoi minulle\nhopearuplan lisää ollenkaan väittämättä vastaan ja punastumatta.\n\nEilen kävin sitäpaitsi katsomassa kaupungin merkillisyyksiä. Olin muun\nmuassa \"savotassa\" [ruukissa], joka on eteläpuolella varsinaista\nkaupunkia, ja jonka siitä erottaa oja. Mutta siellä en nähnyt muuta\nmerkillistä kuin sulatettua rautaa sekä sen valamista erityisiin\nupokkaisiin; sitten palasin sieltä. Tämä savotta on kuin toinen\nkaupunki, yhtä laaja.\n\nDiakonin, isäntäni, perheen ruokajärjestys on seuraava: kello 8 aamulla\n2-3 kuppia kahvia tai 4-5 kuppia teetä, tai joskus kumpaakin. Sitten\nkello 1 leipää, kalalientä ja kalaa -- kiiskiä, joskus madetta ja\nahventa. Sitten kello kuusi 5-6 kuppia teetä ja kello 8 tai 9\nillallista, joka kauttaaltaan on päivällisen kaltainen. Itse he aamulla\nnukkuvat kello 8:an, paitsi silloin kun diakonin aikaisemmin täytyy\nmennä kirkkoon. Mutta näinä päivinä hän on ollut _kirkkosairas_ ja\nkirjoittanut jonkunlaista saarnaa, joka hänen ensi sunnuntaina on\npidettävä kirkossa. Sillä hän on vaivannut minua enemmän kuin millään\nmuulla, sillä melkein joka uuden rivin kirjoitettuaan hän lukee koko\nsaarnan alusta, saadakseen aina lähinnä seuraavan rivin oikeaan\nyhteyteen kokonaisuuden kanssa. Jos hän siis kirjoittaa 10-12 riviä\nvuorokaudessa, niin saa kuulla hänen toistelevan saarnaansa yhtä monta\nkertaa. Kaikeksi onneksi se ei vielä ole pitempi kuin että kaikki on\nlopussa neljä minuuttia kestäneen lukemisen jälkeen.\n\n\n\n\n9.\n\n[Päiväkirjasta.]\n\n\n                               Veskelys, 26 p:nä maaliskuuta 1841.\n\n_Lyvvinkielessä_ en ole kuullut adessiivia käytettävän paikallisessa\nmerkityksessä, vaan ainoastaan possessiivisessa ja mediatiivisessa.\nMinull on hyvä hebonen, ajoi hebosell; mutta: venet ajelehti _järves_\n(ei järvellä). Hiero (= kylä) on järven rannas (ei rannalla).\nIllatiivi; kyläh, rantah; inessiivi, elatiivi: kyläs, randas (muotoja:\nkyläst, randast ei kuule); datiivi: kyläl, randal (tuskin koskaan:\nkylält, randalt); -- _jalgan_ musikka matkaa. Praeterlatiivi: kylätse,\nrandatse. Genitiivi; kylän, randan. -- Andan, andat, andab, infinit.\nandada, maksada, vetädä, seisoda. -- _Sikä_ -- siellä; _täkä_ = täällä;\n_kier_, gen. _kieran_ = kerta, kerran; _dielo l. djelo_ = asia (ascha);\n_saara_ = haara (tiensaara); hiero = kylä; _tjsuura_ = puoli; _parttu,\nsylty_ = partta, syltä; _kerdu_ = kerta; j.n.e.; oiked, korked,\ngen. oikedan, korkedan = oikea, korkea; -- lakedat suot. --\nPossessiivi-sufTikseista tuskin on jälkiäkään, vaan sanotaan: minun\npoika, minun poigal [g:n yläpuolelle kirjoitettu j, g:tä pois\npyyhkimättä] -- poikani, pojallani; -- _reki, regen; joki, jogen_. --\nYleensä tämä lyvvinkieli on suuressa määrin venäläisillä sanoilla\nsekoitettua, jos kohta ani harva suomalaisien kylien rahvaasta ymmärtää\nvenättä. Se on väliasteena viron kieleen.\n\n\n\n\n10.\n\n(Päiväkirjaata.)\n\n\n                                Veskelys, 27 p:nä maaliskuuta [1841].\n\nNyt siis olen kulkenut yhdeksän peninkulmaa tänne takaisin. Tamozhnoi\nei nytkään ole kotona, vaan minun täytyy odottaa häntä, tiesi kuinka\nkauan. Talonpoika Gustrief Viitanassa puhui Petroskoin oppilaitoksista.\nSekä kimnaasista että seminaarista, hän sanoi, voi päästä Pietarin\nyliopistoon. Mutta se, mitä viimemainitussa opetetaan on niin ylevää,\nettä monen pää ei sitä kestä. Useimmat tulevat mielenvikaan. Ainoastaan\nharvoilla on se onni, että tämän välttävät, mutta niitä on ani harvoja.\n\nEnnakkoluuloa ja taikauskoa. Muuan isä oli riihessä kironnut poikaansa\n\"perkeleen vietäväksi\". Heti paikalla paholainen oli korjannut pojan\nhuostaansa, niin ettei häntä enää näkynyt. Turhaan etsittyään oli isä\npuolen vuotta sen jälkeen eräältä tietäjältä saanut sen neuvon, että\nmenisi erääseen paikkaan monen peninkulman päähän siitä ja siinä\nkutsuisi poikaansa nimeltä. Tuumasta toimeen. Hän saapui paikalle. Koko\najan olivat pahat henget häntä kaikkialla johdattaneet. Jos missä\noltiin ruvettu aterialle siunaamatta ruokaa, pahat henget olivat\nsyöneet kaiken ruuan pöydästä ja jättäneet sijaan jonkunlaista\npirunpihkaa, jonka rahvas hyvällä maulla oli syönyt luullen sitä\ntodelliseksi ruuaksi. Sic discitur! [Näin opitaan.]\n\nMuuan Kiteen mies oli matkustanut Petroskoihin. Häneltä oli kolme\nvuotta sitten kotoa varastettu pois hänen kuusivuotias poikansa. Nyt\nhän oli kuullut tämän poikansa olevan jonakin pikenttinä Petroskoissa\nja matkustanut sinne. Mutta tämäkin matka oli turha.\n\n\n\n\n11.\n\n[Päiväkirjasta.]\n\n\n                                   Veskelys. 30 p:nä maaliskuuta 1841.\n\nOdotettuani täällä lähes viisi vuorokautta tamozhnoi saapui kotia viime\nyönä. Vastikään tulin passineni hänen luotaan. Ei sanonut voivansa\nsiihen merkitä, että se oli hänelle näytetty. Sanoi puhuneensa\nkuvernöörin kanssa nimen kirjoittamisesta passeihin, jotka hänelle\ntuodaan nähtäviksi, mutta kuvernöörinkin olleen sitä mieltä, että ne\noli tarkastettava Rajajoella tai Pietarissa eikä täkäläisellä\nraja-asemalla. Tshto delatj? [= Mitä tehdä?] Täytyy kait matkustaa\ntakaisin Suomeen, sillä muuten saattaa käydä niin, että minut Kemistä,\njos minun onnistuisi päästä sinne, ajetaan pois tai lähetetään\npakkokyydillä takaisin. Sitäpaitsi mikä nurkkakirjuri tahansa voisi\nminut petkuttaa, kun passin toisella puolella nimenomaan on sanottuna,\nettä se, jonka passia rajalla ei ole tarkastettu, on omalla\nkustannuksellaan takaisin lähetettävä.\n\nAunuksen kieltä: [lyhyt sanaluettelo].\n\nOn merkillistä ja on monasti niin ollut, että odottamattomat pikku\nseikat ovat pakottaneet minut suuresti poikkeamaan määrätyistä\nsuunnitelmista. Kuvernöörin tai tamozhnoin typeryys -- muuksi en sitä\nvoi sanoa -- estää minua nyt lähtemästä Lappiin ja samojeedien luo.\nMutta luultavasti on minulle tai myöskin muuten hyödyllistä, etten\npääse sinne. Hyvästi siis taaskin joksikin aikaa, Venäjä! Lähden\ntakaisin Suomeen. Sortavalassa päätetään lähemmin, missä kevät on\nvietettävä.\n\nVeskelyksen tamozhnoi oli eräältä mieheltä ottanut takavarikkoon 2\npuutaa kahvia ja sokeritopan. Lisäksi hän oli pakottanut talonpojan\nhevosineen rekineen tulemaan Säämäjärvelle ja kulkemaan useiden talojen\nja kylien ohi. Sieltä mies oli yöllä karannut ja väittää nyt, ettei\nhän ole se, joka oli salaisesti tuonut maahan kahvia. Kahdetkymmenet\nvieraatmiehet kutsuu tamozhnoi saapuville todistamaan, että mies oli\nrikoksesta kiinni saatu, mutta jokikinen heistä antaa väärän\ntodistuksen, ja mies pääsee vapaaksi. O mores! [= Oi näitä tapoja!]--\nVäärää valaa ei pidetä niin suurena syntinä, ettei sitä, hieman\nvaivaamalla niskalihaksiansa kumartaessaan pyhimyksenkuvan edessä,\nvoitaisi hyvittää. Ja kun väärän valan tekijälle tavallisesti annetaan\nhyvä maksu, ei ole kummallista, että hän ottaa päällensä tuon\npienen vaivan.\n\nAunuksen rahvas ei nautitse mitään ennen 12:ta päivällä. Toinen ateria\nsyödään illalla, joskus välilläkin. Kalalientä -- kalaa -- muikee\nrieppo -- keitinrieppo -- lohko -- paistikkaita (batsoita).\nKvassiinkin pannaan suolaa ja sitä syödään lusikalla. -- Tavallisesti\nsyödään samana päivänä kypsennettyä leipää, jopa monenlaista. Sitä on\nkolmea tai neljää eri lajia sunnuntaisin, ja siinä touhussa naiset\nhäärivät varhaisesta aamusta päivällisiin saakka, niin että kylläkin\npistää vihaksi etenkin talvisaikaan, kun pellit heidän tähtensä\nalituisesti ovat auki.\n\nMurteet ovat hieman erilaiset eri pogosteissa. Salmissa, Suojärvellä ja\nSuistamolla kieli alkaa lähennellä suomea. Impilahdella kieli on vielä\npuhtaampaa, tai oikeammin sanottuna: tuntuu kuin siellä olisi kaksi\nkieltä: toinen, jota rahvas, etenkin kreikanuskoinen, keskenään puhuu,\nja toinen, jota se puhuu vallasihmisten ja suomalaisten kanssa.\nSellaista kaksinaiskieltä saattaa osaksi muuallakin huomata. Näin on\nesimerkiksi Pohjanmaan pitäjissä ja Taalain maakunnissa ruotsin laita.\nSama omituisuus havaitaan virossakin: tämän vuoksi Rosenplänter\njossakin paikoin \"Beiträge\" kirjaansa valittaa, ettei hän monivuotisten\ntutkimusten jälkeen ymmärtänyt, mitä virolaiset keskenään puhuivat.\nKanteleessa olevia suomalaisia lauluja ymmärrettiin vain puolittain\nHyrsylään asti, mutta viimemainitussa paikassa niitä kuunneltiin yhtä\ntarkkaavaisesti kuin Suomessa.\n\nMissä Turun murre jättää pois lyhyen a:n ja ä:n, siinä aunukselainen\nmuuttaa ne u:ksi, y;ksi, esim. muita, äiä, muit, muitu, näit, näity.\n-- Inessiivi on osaksi niin sulautunut yhteen elatiivin kanssa, että\nmyöskin sanotaan _siit_ pro siellä, toisissa paikoin _sie,\nsikä; tuos_ pro tuolla, _tää_ pro täällä.\n\nSuomelle outoja konsonantteja: venäjän tjs, tj, zh sekä muut\nkaksoiskonsonantit hyvin tavalliset sanojen alussakin: _tjsura,\nbriha, spravia, skaatteri_ y.m. Tavattomia sanoja; _mindloinen_ =\nentinen; _roscha_ = kasvot; _tjirppaa_ = [kärsiä, sietää], _mollotit_\nmolemmat; _pahmas_ s. o. \"viis nellikkö kakraa\"; _salkku_ = pussi,\nväitsi; _hevotso_ = tamma; _toimistoa_ = toimittaa; _nenkoma,\nnenkoinen_ = semmoinen; _plotniekka_ = nikkari. -- _Niekka_ sana\nliitetään yleisesti muiden sanojen jälkeen; sanotaanpa esim.\npohmelniekaksi pohmelossa olevata. -- _Tsamotsa_ = laukku.\n\n\n\n\n12.\n\nTohtori Rabbelle.\n\n\n               [Veskelykseu seuduilla, 30? 31 p:nä maaliskuuta 1841.]\n\nRakas Veli!\n\nTaannoin kirjoitin Sinulle Petroskoista pyytäen 200 ruplaa Arkangeliin.\nLuullakseni et vielä ole kerinnyt niitä lähettämään ja riennän sen\nvuoksi peruuttamaan koko tilaukseni. Merkilliset passi-hankaluudet\nsaivat aikaan, että en saanut lupaa jatkaa matkaani. Passillani on oma\nhistoriansa, jonka nyt tahdon lyhyesti kertoa. [Kertomus on usein\nkohdin sanamuodoltaankiu sama kuin ylempänä päiviikirjan otteissa.]\n-- -- -- -- --\n\nSaavuin sitten Veskelykseen. Sikäläinen tulli-inspehtori oli oppinut\npuolalainen, joka puhui kotitarpeiksi sekä saksaa että latinaa, sanoipa\nennen puhuneensa frankogallienkin kieltä, jota hän ei kuitenkaan enää\nliene osannut paljoa paremmin kuin allekirjoittanutkaan. Hän kutsui\nminut sekä päivällisille että kahville, joita en pyytänyt, mutta ei\nsanonut voivansa merkitä tarkastetuksi Suomessa annettua passia, jota\nei ensin ollut Pietarin Suomalaisessa Passivirastossa näytetty tai\nainakin merkitty Rajajoella tarkastetuksi. Kun sanoin Petroskoin\nkuvernöörin nimenomaisen tahdon olevan että hän todistaisi\nkirjoituksellaan passin rajalla näytetyksi, niin hän nauroi ja sanoi,\nettä juuri sama kuvernööri oli sanonut, että hänellä ei ole oikeutta\nkirjoittaa muihin suomalaisiin passeihin kuin äsken mainittuihin. Minun\nolisi siis ollut lähdettävä joko Rajajoelle tai Pietariin, mutta päätin\nmieluummin tällä kerralla jättää koko samojeedi- ja Lapin-retken kuin\nkuluttaa aikaani kiertelemällä rajapaikasta toiseen. Näin ollen saavun\ntäältä vähitellen, ainakin toukokuussa, Helsinkiin. Sitä ennen aion\nkäydä katsomassa maata ja kuulemassa kieltä Käkisalmen seuduilla ja\nViipurin ympäristöllä, joissa paikoin en ennen ole ollut. Aunuksen\nmurretta olen nyt jonkun verran tutkinut, mutta ainakin kuukausi olisi\nminun vielä pitänyt oleskella täällä; tuon onnettomuutta tuottavan\npassini vuoksi en kuitenkaan tahtonut pidentää siellä oloani.\nSitäpaitsi on riennettävä Sortavalaan lähettämään kieltoja sekä Sinulle\nettä muille, joita olen pyytänyt kirjoittamaan minulle Arkangeliin.\n\n[Jatko 15:ntenä.]\n\n\n\n\n13.\n\n[Päiväkirjasta.]\n\n\n                                   Syskyjärvi, 1 p:nä huhtikuuta 1841.\n\nHyrsylässä tapasin matkustaessani Petroskoihin väkeä, joka riiteli tai\nmelkein tappelikin pihalla. Pahasti juopunut konovola [kuohari] loikoi\npenkillä pirtissä. Siitä hän putosi vähitellen permannolle: ensin\nretkahti vasen jalka, sitten pää ja yläruumis, viimein koko mies,\nheräämättä. -- Palatessani näin taaskin pihalla tappelun prikashtshikan\nja smotrjakan [= pehtoorin ja voudin] välillä. Jälkimäinen tuli viimein\npirttiin kasvot verissä. Pyysi sitten emännältä viinaa, mutta kun hän\nnäytti saaneen tarpeeksi ennestään, emäntä ei antanut. Oltuaan muutaman\nhetken poissa hän palasi, mukanansa puoli tuoppia rommia, jota hän\nkerskaten näytti emännälle ja sanoen: olenko minä sitten halpa mies,\neikö minulla ole valkoista porsliini-teekannua ja kahvipannua?\nTeekannun hän heti pani käytäntöön ja tarjosi sitten minullekin useita\nkupillisia. Sitten hän terjosi minulle kaksi kuppia totia. Tällävälin\nolivat muuan puuseppä (plotniekka) ja seppä tulleet seuraamme lisäksi.\nKumpikin heistä oli jo ennestään päissään, ja he juopuivat vielä\nenemmän smotrjakan rommiputelista. Plotniekka tahtoi väkisin ottaa\nminulta piipun polttaakseen sillä. Hän oli, kuten he kaikki muutkin,\nvenäjän-uskoa eikä luultavasti ollut koskaan ennen polttanut. Kun hän\nlakkaamatta kiusasi minua pyynnöllänsä, annoin viimein, otettuani sitä\nennen pois imukkeen. Lopuksi hänen päänsä meni vallan sekaisin, niin\nettei hänestä ollut kenellekään vaivaa. Seppäkin oli sikahumalassa ja\nmeni tiehensä vihaisena, kuten tuntui, siitä, että minä osasin\nloitsurunoja yhtä hyvin, ehkäpä paremminkin kuin hän itse, vaikka hän\nkovin ylvästeiikin tiedoillaan.\n\nSeuraavana päivänä talon isäntä läksi kolmella hevosella Sortavalaan.\nSovin hänen kanssaan kyydistä sinne: 6 ruplaa 12:lta peninkulmalta.\nPian seuraamme liittyi neljäs Sortavalaan matkustava henkilö. Yömajassa\nKäsnäsessä tuli vielä lisää kaksi hevosta, niin että koko seurueeseen\nnyt kaikkiaan kuuluu kuusi hevosta. Muuan tyttö ja vielä kasvava poika\ntapasivat meidät yömajassa ja pyysivät päästä meidän seurassa\nSortavalaan. He kulkivat näet jalkaisin. Heidän vanhempansa olivat\nRantasalmelta noin kuusitoista vuotta sitten lähteneet Aunuksen\nseuduille. Tyttö oli silloin viety mukaan kapaloissa; poika taas, joka\noli syntynyt Venäjällä, ei koskaan ollut nähnyt Suomea. Vanhempiensa\ntahdosta he nyt olivat matkalla Rantasalmelle; kuten näytti, he sen\ntekivät varsin vastenmielisesti. Kieleltään, puvultaan ja koko\nulkonaiselta käytöstavaltaan he olivat aunukselaisia. Vanhemmat olivat\njääneet heidän jälkeensä Aunukseen. Isä, joka oli elättänyt itseään\nräätälinammatilla, oli viime talvena tullut sokeaksi.\n\nRavintolassa: Muuan herrasmies: \"Kuuleppa, ihminen!\" -- Ei mitään\nvastausta. -- \"Kuuletko, ihminen, mitä sanon!\" Ravintolanneiti: \"Ketä\nherra tarkoittaa ihmisellä?\" -- \"Juuri sinua, kirottu ihminen\". --\n\"Sanon herralle, etten minä ole mikään ihminen.\" -- Siis paitsi\nDiogeneen kukkoa yksi kaksijalkainen, höyhenetön olento lisää, joka ei\nole ihminen, minä ajattelin.\n\n\n\n\n14.\n\n[Päiväkirjasta].\n\n\n                                Sortavala, 3 p:nä huhtikuuta 1841.\n\nImpilahdelta minua kyyditsi muuan mies, joka oli kotoisin kymmenen\nvirstan päässä Suistamon kirkolta olevasta Kokonvaaran kylästä. Hän\npuhui suuresta taitavuudestaan kanteleen soitossa. Nyt juuri hän oli\nopettamassa Impilahdella asuvaa sisarensa poikaa soittamaan, minkä\nvuoksi sanoi pääsiäiseen asti viipyvänsä sisarensa, kestikievarin\nemännän, talossa.\n\nGromoffin Jänisjärvellä kulkevat tukkilautat sisältävät jokainen\nkymmenen tuhatta tukkia; näiden ei edes ole asetettu päitä toistensa\nylitse, vaan joka tukki on itsekseen ja niitä ympäröi kolminkertainen\ntarha, tehty tukeista, jotka vitsoilla ovat toisiinsa kiinnitetyt. Koko\nlautta täyttää melkoisen suuren, pyöreän alan järvellä. Edellä\nsoudetaan lujatekoista, pienempää lauttaa, jolta lasketaan sitten\nankkuri pohjaan pitämään lauttaa paikallaan. Köydellä ja vipukelalla\nhinataan sitten isompi lautta pienemmän luo ja sitten samoin eteenpäin.\nKöyden sanottiin olevan puolta virstaa pitemmän. Vipukela sanottiin\n_vorotaksi_. Viime kesänä uitettiin noin seitsemänkymmentä tuhatta\ntukkia jaettuina seitsemään lauttaan. Lautalla liikkumiseen kuuluu\ntarvittavan suurta tottumusta ja notkeutta.\n\nLauluja Väinämämöisestä kuuluu vielä olevan Suistamon tienoilla, ei\nkuitenkaan varsin paljoa. Mitä mainittu kyytimies niistä tiesi, oli\nseuraava:\n\n    Ele ammu Väinämöistä;\n    Jospas ammut Väinämöisen\n    Ilo ilmalta katovi,\n    Laulu maalta laukiavi;\n    Ilo ilmassa parempi,\n    Laulu maalla laatusampi.\n\n\n\n\n15.\n\nTohtori Rabbelle.\n\n(Jatkoa 12:nteen.)\n\n\n                                   Sortavala, 3 p:nä huhtikuuta 1841.\n\nEdellisen osan tätä kirjettä kirjoitin eräässä Veskelyksen lähikylässä,\nneljä vuorokautta takaperin. Nyt olen saapunut Sortavalaan ja lähden\ntaas huomenna täältä. Passirettelöt johtuvat luultavasti siitä, että\nsanat _Gränsetull eller hevakning_ (rajatulli tai vartio) on käännetty\nvenäjäksi sanoilla _tamozhnja ili zastova_. jotka sanat kyllä\nlukumääränsä puolesta vastaavat ruotsin sanoja, vaan eivät\nmerkitykseltään, kun näet sekä tamoznja että zastova merkitsevät\ntullitoimistoja; rajanvartiopaikka taas ei ole mikään tullipaikka.\nHuvittaisi kuulla asianomaisten selitystä, mutta varmaa vaan on, että\nuuden säännöksen tultua kaikkien muiden passeista on rettelöity\nsamoin kuin minunkin. En koetellut, mitä apua lahjoista olisi ollut\nvaaditun tarkastustodistuksen puutteessa, vaan melkein jo kadun, etten\nsitä tehnyt. Mutta kun minua jyrkästi käskettiin joko Rajajoen tai\nSuomalaisen Passitoimiston kautta matkustamaan Kajaanista Arkangeliin,\nei tullut mieleeni koetella kolmannen, suoremman tien mahdollisuutta.\n-- Ole hyvä ja sano terveisiä Ståhlbergille ja pyydä häntä terveisten\nohessa antamaan Cajanille tieto, että pian saavun Helsinkiin. Muutoin\njompikumpi tai ehkä kumpikin voisi tulla kirjoittaneeksi minulle\nosotteena Arkangeli. -- Mitä Venäjän Historiaan tulee, jonka johdosta\nSinulle Petroskoista annoin toimia, niin olisipa oivallista, jos olisit\nsaanut jonkun ryhtymään työhön; ellet ole, lienee minun tehtävä se itse\ntultuani sinne, vaikka en hyvin joutuisi. -- Terveisiä tutuille!\n\n                                               Harras ystäväsi\n                                               Elias Lönnrot.\n\n\n\n\n16.\n\n[Päiväkirjasta.]\n\n\n                            Karmala, 4 ja 5 p:nä huhtikuuta 1841.\n\nAunuksen kieltä.\n\n[Neljättä sataa sanaa sisältävä sanaluettelo.]\n\n\n\n\n17.\n\nKirje tohtori Lönnrotilta.\n\n[\"Borgå Tidning\" v. 1841. 31 n:o.]\n\n\n                              Sortavala, 8 p:nä huhtikuuta 1841.\n\nSen matkan suhteen, jonka aioin tehdä lappalaisten ja samojedien\npariin, on toteutunut suomalainen sananparsi: _kauas käetään,\nporstuasta palataan_. Tultuani Petroskoihin ja jätettyäni passini\npoliisikamariin, minut kutsuttiin sinne muutaman päivän kuluttua ja\nminulle selitettiin, että minut oli lähetettävä takaisin Suomeen.\nKysyttyäni: miksi? poliisimestari (gorodnitshii) näytti minulle\nmääräyksen, joka on painettu uusien passien toiselle sivulle ja on näin\nkuuluva: \"Saavuttaessa venäläiseen kuvernementtiin on tämä passi\nnäytettävä lähimmässä rajatullikamarissa tai vartiopaikassa, jotta se\nasianomaisesti tarkastetuksi merkittäisiin, ja tulee se, jonka passin\nhuomataan olevan sellaista kirjoitusta vailla, omalla kustannuksellaan\ntakaisin lähetettäväksi.\" Määräys oli jotenkin selvä ja minun passini\noli todellakin niitä kovaosaisia, joissa tuota kirjoitusta ei ollut.\nOlin kyllä Salmin ja Tulomajärven pitäjien välillä poikennut\nKollatselän kylässä olevaan rajavartioon, mutta en ollut saanut mitään\ntarkastustodistusta passiini. Rajavartion päällikkö oli edellisenä yönä\npalannut matkalta Aunuksesta ja oli vielä makuulla, kun päivällisaikaan\nsaavuin passineni ja tahdoin sitä hänelle näyttää. \"Nje nada\" [ei ole\ntarpeellista] hän vastasi minulle vuoteestaan, ja tämän kuultuani\npoistuin hänen luotansa. Kun tieni seurasi rajaa, oli minulla 55:n\nvirstan pituisen matkan perästä Veskelyksen pogostassa toinen\nrajavartio edessäni. Sikäläinen tullivirkamies oli vähää ennen lähtenyt\nPetroskoihin viemään jotain takavarikkoon otettua kahvia. Hänen\nkasakkansa kyllä kysyivät laukkuani, mutta eivät ollenkaan passiani,\njoka siis täälläkin jäi tarkastamatta. Näin ollen saavuin sitten\nPetroskoihin, missä sitten gorodnitshii julisti äsken mainitun\ntuomionsa. Vedin tosin esiin puolustuksekseni minkä voin ja toivoin,\nollen viaton siihen, että passi oli vailla tarkastuskirjoitusta,\nsaavani jonkunlaista lievennystä, mutta hän sanoi, ettei voinut\npäätöstänsä muuttaa. Sieltä läksin kuvernöörin luo ja kerroin taas\nsiellä, miten en rajalla ollut voinut saada passiani tarkastetuksi.\nMutta hänkin oli samaa mieltä kuin gorodnitshii. Muutamien mutkien\nperästä saavutettiin sentään se myönnytys, että pääsin matkustamaan\nilman asianmukaista kruununkyytiä, ja vielä lisäksi, että saavuttuani\nrajalle saatoin siellä tarkastuttaa passini ja sitten palata. Mutta\npyyntööni, että matkustajien tai postin välityksellä olisin saanut\ntämän asian toimittaa, hän ei suostunut, vaan sanoi välttämättömäksi,\nettä omassa persoonassani saavuin asianomaiseen paikkaan. Taisipa hän\nvähän alussa epäilläkkin, olinko se, joksi passi osotti. Sillä hetken\nvalmistelun jälkeen, jolloin hän oli poissa huoneesta, hän kutsui minut\nsisälle rouvansa luo tutkittavaksi lääkintätieteessä. Rouva näet oli\nolevinaan sairas ja tahtoi muka sairautensa johdosta kysyä minulta\nneuvoa, vaikka kaupungissa on kolme omaa lääkäriä. Tästä kokeesta\nsuoriuduin siten, että kirjoitin hänelle reseptin, joka sitten\nluultavasti jätettiin kaupungin lääkärikolleegin tarkastettavaksi. --\nViivyttyäni kaikkiaan yhdeksän vuorokautta tässä kaupungissa tein\nsäädetyn matkan 9:n peninkulman päässä Petroskoista olevaan Veskelyksen\nrajavartiopaikkaan saadakseni passini asianmukaisesti tarkastetuksi.\nMutta tultuani sinne, huomasin, että minua oli peijattu, sillä\nrajanvartija ei sanonut voivansa kirjoittaa tarkastustodistustaan\nmuihin passeihin kuin niihin, jotka oli tarkastettu Pietarin\nSuomalaisessa Passivirastossa: sen puoleen hän neuvoi minua kääntymään\ntai ainakin matkustamaan Rajajoelle. missä hänen luulonsa mukaan tämän\ntarkastustodistuksen mahdollisesti voi saada. Kun näytin hänelle tämän\nkirjeen alussa mainitun määräyksen venäläistä käännöstä. joka säätää,\nettä passit ovat rajalla näytettävät ja merkittävät, hän sanoi\nasetuksen määräävän, että passit ovat tarkastutettavat tamozhnja'ssa\ntai zastovassa, mutta ettei rajavartioasema ole kumpaakaan, vaan että\nse on yksistään vartiopaikka eikä tullilaitos, mitä mainitut sanat\nainakin hänen selityksensä mukaan merkitsevät. Sittemmin kaulin\nkerrottavan, että kaikki muutkin passit, jotka olivat kirjoitetut uuden\nmallin mukaan, oli jätetty rajavartiostoissa tarkastuskirjoituksitta.\nEn voi muuta ajatella, kuin että rajatullikamari ja vartiosto todella\novat väärin käännetyt sanoilla tamozhnja ja zastova [edellinen sana on\nsanakirjassa käännettynä sanalla _tullikamari_, jälkimmäinen sanalla\n_tullipuomi, tullihuone_. Kirjoittajan huomautus], tai että joku muu\nväärinkäsitys on syynä tähän rettelöimiseen. Sillä tuskinpa tarkoitus\nlienee, että esim. sen, joka Kajaanista aikoo matkustaa Kemiin, ensin\ntäytyy lähteä Rajajoelle tai Pietariin. Joku neuvoi minua rajalla,\nettä jättäen passin tarkastuttamatta olisin Veskelyksestä\nmaaseutupitäjien kantta matkustanut Kemiin ja Arkangeliin olettaen,\nettei siellä oltaisi niin tarkkoja, mutta kun arvelin saaneeni\ntarpeeksi tästä karkoitusretkestä, en tahtonut heti joutua toisen\nsamanlaisen alaiseksi, vaan jätin ainakin ensi talveksi sikseen koko\nLapin-matkan ja palasin omaan maahan, missä kuitenkin on parasta olla.\nNäin kuljeskellessani edes takaisin passineni minulla kuitenkin oli\nhyvä tilaisuus tutkia aunuksen murretta, enkä siinä suhteessa kadu näin\nkeskeytettyä matkaa. Mainittuun murteeseen on sekoittunut ainakin\nkolmannekseksi venäläisiä sanoja, siinä on muutamia omia\ntaivutusmuotoja ja joukko alkuperäisiä omia sanoja, joita suomen\nkielessä Suomen rajojen sisällä ei ole, jota vastoin suomen kielen\nsanoista puolet ovat sille outoja. Venäjän kaikki suhuäänteet ovat\njotenkin tavallisia, niin että selvästi kuulee eron z, zh, c. sh\näänteiden välillä. Missä suomen kielen k, p, t katoavat tai muuttuvat\nedellisen konsonantti-äänteen vahvikkeeksi, ne aunuksessa tavallisesti\nmuuttuvat g:ksi. b:ksi, d:ksi, joiksi ne sitäpaitsi monessa muussakin\ntapauksessa muuttuvat. Sanan alussa ei kaksi tai kolme konsonanttia\ntuota ääntämiselle mitään vaikeutta. Nominien lopussa olevat lyhyet a\nja ä äänteet muuttuvat yleisesti u:ksi ja y:ksi: _kerdu, äijy, pitky,\nparttu_ j.n.e. = kerta, äijä, pitkä, partta. Sellaiset sanat kuin\n_lakea, korkea, hopea_ j.n.e. äännetään muutamilla seuduin _lakeda,\nkorkeda, hopeda_, mikä seikka näyttää tukevan aikaisempaa luuloani, että\nsellaiset sanat oikeastaan ovat johdannaisia kielestä kadonneista\nsanoista _laki, korki, hopi_ ja näiden infinitiivi-sijasta. Useat sijat\novat aunuksen kielessä lakanneet olemasta erityisinä muotoina; niinpä\nesim. sekä inessiivi (talossa) että elatiivi (talosta) molemmat kuuluvat\n_talos_, samoin sekä adessiivi että ablatiivi kuuluvat _talol_, vaikka\nadessiivin asemessa joka tapauksessa kernaimmiten, käytetään inessiiviä.\n-- Mutta riittäköön jo tämä, ja jos haluat saada enemmän tietoja\naunuksen kielestä, niin voit saada ne, kun toukokuussa tulen Porvooseen,\nsillä nyt olen päättänyt täältä lähteä Käkisalmen ja Viipurin seuduille,\nsieltä kesäkelillä jatkaakseni matkaani Helsinkiin, missä sitten aion\nviipyä lukukauden loppuun. -- Kun olen kuullut, että \"Borgå\nTidningissä\" on ollut julkaistuna tietoja näin kiireisesti päättyneestä\nmatkastani, olen kirjoittanut tämän oikaisuksi.\n\n                                                   E. L.\n\n[Tarkoitettu uutinen oli luettavana saman vuoden 22:nnessä eli\nmaaliskuun 20:nnen päivän numerossa ja kuului näin; \"Sortavalasta\nkirjoitetaan toht. Lönnrotin, joka on saanut vuoden virkalomaa\njatkaaksensa vaelluksiaan Pohjois-Venäjän suomalaisten heimojen\nkeskuudessa, tämän kuun 4:ntenä p:nä kulkeneen kaupungin kautta\nmatkalla Petroskoihin. Sieltä hän jatkaa mutkaansa koillista kohti,\nniin että hän tulee viettämään tulevan kesän samojeedien luona heidän\nmaassaan, josta hän syksyllä siirtyy Lapinmaahan talveksi, ja aikoo\nsitten keväällä 1842 palata Kajaaniin. Käyköön matkansa onnellisesti,\nja uudet tulokset tieteen ja suomalaisen kirjallisuuden hyväksi\npalkitkoot jalon matkustajan väsymättömän toiminnan!\"]\n\n\n\n\n18.\n\n[Päiväkirjasta.]\n\n\n        Karmala (tuomari Grotenfeltin), 9 p:nä huhtikuuta [1841].\n\n_Konnunsuon oikeutta_ kuulutaan istuttavan Savossa (Iisalmella)\nmuutamissa paikoin. Kansa kokoontuu (erityisenä aikana vuodesta?).\nKannetaan esille vesisanko ja lapio. Nämä kuuluvat edustavan\nmustepulloa ja kynää. Yhdestä tehdään tuomari, jostakusta toisesta\npöytäkirjuri j.n.e. Nyt aljetaan tutkia kunkin henkilön käytöstä\nviimeisten Konnunsuon käräjien jälkeen. Kaikki pannaan pöytäkirjaan,\njona on maa. Se, jonka silloin huomataan suhteessa tai toisessa\nviettäneen moitittavaa elämää, saa sen mukaan tuomionsa. Toiset\nhäpeäkseen kielletään ottamasta osaa Konnunsuon oikeuteen, toiset\nsaavat jonkun muun rangaistuksen. Mutkailemisia ei kuulu puuttuvan. --\nLuultavasti tämä oikeus on jäännös suomalaisten muinaisesta\nyhteiskuntaelämästä, vai miten? Mistä tämä nimi? -- Tuota oikeutta\nkannattaisi panna käytäntöön monessa paikoin! Se vivahtaa hieman\nRitvalan Helkaan.\n\n\n\n\n19.\n\n[Päiväkirjasta.]\n\n\n                                    Karmala, 11 p:nä huhtikuuta 1841.\n\nSotaväen-otto kuuluu Vanhassa Suomessa alkaneen vasta Paavalin aikana.\n-- Sitten Aleksanterin aikana muuan maatilan omistaja, nimeltä Kopjeff,\nnosti kysymyksen siitä että rahvas maaorjien ehdoilla oli saatava\nmaatiloihin kiinnitetyksi. Monet olivat kannattaneet ehdotusta, mutta\nmuuan alempi virkamies, nimeltä Emmin, joka palveli Viipurin\nkuvernementinhallituksessa, oli muita pontevammin sitä vastustanut.\nSiunattu olkoon hänen muistonsa! Hänestä oli sittemmin tullut\nkuvernööri. Maatilain omistajat eivät vielä olleet voineet mielensä\nmukaan korottaa veroja; heidän alustalaisiaan pidettiin joka suhteessa\nkruunun talonpoikain veroisina, eroa oli vaan se, että kruunu oli\nsiirtänyt omistusoikeutensa heille. Sittemmin olot valitettavasti ovat\nmuuttuneet.\n\nLisä-olettama Sammosta. Eikö Pohjolan väki juuri olisi voinut olla\nslaaveja, joilla tietysti oli _sam bog_? [luetaan: sam-bog, merkitsee:\nitse jumala]. _Saariola, Sariola_ (saari, muuan maa) johtuisi sanoista\n_tsarj, tsarstvo_ [luetaan: tsar; tsarstvo, edell. merkitsee: tsaari,\nkeisari; jälk.: valtakunta]. Sekin sopii hyvin, että suomalaiset siinä\ntapauksessa olivat Pohjolalle veroa maksavia.\n\n\n\n\n20.\n\n[Päiväkirjasta.]\n\n\n                                 Jaakkima, 17 p:nä huhtikuuta 1841.\n\n_Mitteleminen, mittaaminen_ on temppu, jonka suomalainen rahvas tekee\nuseissa taudeissa, kohtauksissa ja muissa (tilaisuuksissa), milloin ei\ntiedetä muita ehdottoman varmoja parannuskeinoja. Peukalon ja etusormen\nvälisellä vaaksan- eli korttelinmitalla mittaillaan järjestänsä potilaan\nruumis, vasemman jalan isostavarpaasta oikean käden peukaloon, sekä\noikean jalan isostavarpaasta vasemman käden peukaloon, niin että\nmittaukset käyvät ristiin navan kohdalla; samanlainen mittaus\ntoimitetaan selän puolella alhaalta alottaen. Vielä tehokkaammin\nvaikuttaa mittaus, kun se toimitetaan leipälapiolla, ja kaikkein\ntehokkaimmin, kun se tapahtuu ruumiskirstun palasilla (tai kuolleen\nluilla). Mittaus toimitetaan mieluimmin reppänän alla tuvassa tai\npaikassa, missä ruumista on pidetty. -- Animaalista magnetismia.\n\n_Hiereleminen, hierominen_ on toinen parannustemppu, joka toimitetaan\nsaunassa siten, että peukalolla ja muilla sormilla nipistellään kaikkia\nruumiin kohtia, etenkin sellaisia, missä on jänteitä (viipuloita,\nvimpeleitä). Hierojattaret näyttävät luulevan, että nämä jänteet ovat\njoitakin asiaankuulumattomia kovettumia, ja he nypistelevät niitä\ntarmon takaa. \"Kylläpä on teissäki (teiänki ruumiissa) viipuloita\".\nHierontaa kestää puoli tuntia.\n\n\nSatu.\n\n(Alkup. suomeksi.)\n\nRepo ja Pakkanen löivät veikan, ettei saisi pakkanen, jos kuinka\nyrittäisi, revolle mitään. Pakkanen rupesi kovaksi, että jo kaikki\nvarpuset ja harakatki kuoli. Jo viimein repoki tunsi, eikä saattanut\njuosta jäykistyksestä. Niin viskautu tien viereen pitkäksi ja sano:\n_huh hellettä_, vaan pakkanen kun kuuli helteestä valittavan, heitti\nsamassa palelemisensa ajatellen, ei mitään revolle voivansa, vaan\nsuotta vaivaavan itsensä.\n\nPoika pakkanen kerskasi itsensäkin voivan miehen tappaa, jota aika\npakkanen ei sanonut uskovansa. Niin löivät veikan. Poika pakkanen\nrupesi palelemaan, ja kun mies siitä ei ollut millänsäkään, niin viimen\ntunkeusi poveen. Vaan sielläpä kuoli pian itse. Kuka lie veikan\nmaksanut? -- Poika p[akkanen] kerskasi jo tappaneensa miehen. Aika\npakkanen kysyi: minlaisen? Kerjäläisukon. -- Sen kyllä taisit tappaa,\nvaan mene'pä tapa oikea talonpoika nahkaturkissaan. -- Niin meni ja sai\njo mainitun lopun.\n\n\"Spanska Flugan'issa\", sectio antepenultimassa, on muun muassa\nlausuttuna se arvelu, että rahvaan runoniekat olisivat kykenevät\nvirsien sepittämiseen. Mutta siihen he eivät kelpaa, sillä eivätpä he\nedes osaa käyttää kieltä, kun ryhtyvät virsiä sepittämään. Tai ainakin\non sitten suomalaiseen virsi-metriikkaan vallan toiset lait kuin\ntähänastiset saatettava voimaan.\n\nJaakkimassa ja Kurkijoella: _talvisäitse, jäitse, alastomaa,\nmahottomaa. Olenee, tulenee. Siintä, luonta_. Siin' se seisoo j.n.e.\n\n\n\n\n21.\n\nTohtori Rabbelle.\n\n\n                             [Laukko.] 30 p:nä heinäkuuta 1841.\n\nOli ikävää, että käsikirjoitus joutui hukkaan, minkä sain tietää\nkirjeestäsi ja \"Finlands Allmänna Tidningissä\" olevasta kuulutuksesta.\nKoska jo olin ehtinyt hukata konseptikirjoitukseu enkä tämän lisäksi\nvoinut luulla muuta, kuin että käsikirjoitus oli löydetty ja\nasianomaiselle toimitettu, kun siitä löytäjille ei ole mitään muuta\nhyötyä, niin aloin tehdä uutta kirjoitusta, jonka toivoin saavani\nvalmiiksi täksi postipäiväksi; tämä toive ei kuitenkaan ole toteutunut.\nMutta ensi postipäivänä voit varmasti sitä odottaa. Tämä tutkimus, joka\nkäsittelee _Suomen kielen kieliopillisia omituisuuksia_, on paisunut\nniin laajaksi, että yksi vihko siitä yksistään luultavasti täyttyy.\nVarmuuden vuoksi aion edellistä tutkimusta, sen alku kun on jo\npainettu, kirjoittaa uudestaan sen verran kuin on tarpeen, jotta se\nsopivalla tavalla voitaisiin keskeyttää; tämän uusinnoksen niinikään\nolen lähettävä ensi postissa. Ennenkuin sitten jatkan uudestaan\nkirjoittamista, tahtoisin saada tiedon siitä, eikö käsikirjoitusta jo\nole löydetty. Samalla kertaa kun hyväntahtoisesti annat minulle tuon\ntiedon, pyydän saada kuulla Sinun ajatuksesi siitä, voinkohan Oulun\nkuvernöörin antamalla passilla ensitalvena lähteä matkalle Norjan- ja\nVenäjän-Lappiin ynnä niiden lähikaupunkeihin. Jos luulet tätä\nepävarmaksi yritykseksi, niin ole hyvä ja hanki minulle passi\nkenraalikuvernööriltä ja asetuta se kelpaavaksi vaikka lokakuuhun\nv. 1842, sillä vaikka luultavasti aikaisemmin palaan, ei voi haitata,\nettä passi on otettu pitemmäksi ajaksi. Jos sitä tarvitaan ja voidaan\nsaada niin aikaisin, että se saattaisi olla minulla elokuun\nloppupuoliskolla täällä, niin varsin tunnetun hyvyytesi nojalla toivon\nsaavani sen tänne tai myöhemmin Kajaaniin.\n\nPalovakuutusyhtiöltä saamani velan korkojen maksua varten kirjoitan\nWichmannille, että hän Sinulle lähettää 120 ruplaa. Kun tilani\nKajaanissa nyt on myyty, luulen jo tänä vuonna voivani maksaa pois koko\nvelan, mutta kuu se ei kuitenkaan voi tapahtua ennen syyskuuta, olen\npitänyt parempana vielä tällä kertaa maksaa ainoastaan korot. -- Viime\nperjantaina Hvasser rouvansa kanssa matkusti täältä. He olivat täällä\nainoastaan neljä vuorokautta. Heidän seurassaan olivat professorinrouva\nFattenborg ja hänen vävynsä taiteilija Legler.\n\nTerveisiä vanhuksilta; molemmat voivat hyvin. Agapetuksen päivällä ukko\ntäyttää 69 vuotta, ja sitä päivää hieman vietetään. Etkö silloin voisi\nkäväistä täällä; sen tiedän, että olisit erittäin tervetullut. Mutta\njollet tänä vuonna voi sitä tehdä, niin ainakin tulevana vuonna on\ntäällä sinä päivänä toimeenpantava suuri lääkintätieteellinen kokous.\n\nTerveisiä lähettää hyvälle rouvallesi, äidillesi, veljellesi ja\ntuttaville\n\n                                                   veljesi\n                                                Elias Lönnrot.\n\nJ.K. Venäjän Historiaa en vielä ole saanut valmiiksi lähetettäväksi.\n\n\n\n\n22.\n\nTohtori Rabbelle.\n\n\n                                      [Laukko.] 19 p:nä elokuuta 1841.\n\nSaatuani viime kirjeesi kautta tiedon, ettei kadonnutta käsikirjoitusta\nole löytynyt, olen kiireisesti koettanut toistamiseen kirjoittaa sen,\nmikä puuttuu, ja lähetän sen tässä samalla. Kun minulla täällä ei ole\nGananderin arvoituksia, en ole voinut kirjoitukseeni panna niiden\nlukumäärää, enkä myöskään niiden painoaikaa, minkä Sinä arvattavasti\nvoit tehdä, ja ellet voi, niin jääkööt ilman. Koko kirjoitukseni Sinun\npitäisi läpikäydä ja korjata, sillä olen siinä viheliäisesti\nhutiloinut. Muutamat arvoituksista lienevät niin typerät, ettei niitä\ntarvitse painattaa; ne voit pyyhkiä pois, sillä juuri sen varalle\nkäänsin niitä 10 yli 200:n.\n\nLisiä suomenkielen kielioppiin minulla olisi hieman valmiina jatkoa\nvarten, mutta lähetän ne vasta sitten kun niitä karttuu vähän\nrunsaammalta. Törnegren kiirehtii lähtöänsä, sen vuoksi kirjoitan\ntällaisia harakanvarpaita tähän kirjeeseen. Pari tai kolme viikkoa\nviivyn vielä täällä. -- Terveisiä vaimollesi ja muille omaisillesi.\n\n                                                  Tuus\n                                              Elias Lönnrot.\n\n\n\n\n23.\n\nRabbelle.\n\n                                           [Laukko,] 31 elokuuta 1841.\n\nRakas Veli!\n\nVielä olen täällä Laukossa ja viivyn täällä vielä niin kauan, että jos\nSinulla on jotakin tärkeää kirjoittamista, kirje vielä saattaa tavata\nminut täällä.\n\nVenäjän Historian, Sananlaskut ja \"Suomeen\" tulevat lappalaislauseet\nlähetän, jos en aikaisemmin, niin ainakin ylioppilas Törngrenin muassa.\nViime viikolla kävin Kyröskoskella soutaen ja jalan. Laukosta sinne ei\nole matkaa enempää kuin viisi peninkulmaa, ja jos tahtoo kulkea jalan,\nei ole edes niinkään pitkältä. Terveisiä vaimollesi ja omaisillesi.\n\n                                                      Tuus\n                                                  Elias Lönnrot.\n\nLisensiaatti Törnegrenin muassa lähetin pari viikkoa sitten korvausta\nhukkuneen käsikirjoituksen sijaan. Luultavasti hän sen jo on perille\njättänyt.\n\n\n\n\n24.\n\nKyrön-matka.\n\n\n[Ei oikeastaan ollut keräys- eikä tutkimusretkiä, vaan pieni\nvirkistysmatka kesken kirjallisia töitä tutkimusmatkain välillä.\nSiihen nähden kuvaus siitä voitaneen ottaa mukaan, täydentämään\naukkoa, joka muuten syntyisi Aunuksen ja seuraavan matkan välille.]\n\nPäätöksemme tehdä Laukosta toivioretki Kyröskoskelle saatoimme\nviimeinkin panna täytäntöön. Kello 10 aamupäivällä elokuun 24;ntenä\nläksimme liikkeelle Jaakkaanlahdesta pienellä veneellä, joka vähää\nennen matkaamme oli sinne tuotu puutarhan rannasta. Laukossa on\noikeastaan kolme maallenousupaikkaa: puutarhan ranta, Kallioranta ja\nJaakkaa. Ensinmainittua, joka on kaakkoon pihasta parin sadan askeleen\npäässä, käyttävät Vesilahdesta tulevat veneet, ja siinä pidetään,\npaitsi useita pieniä veneitä, suurta seitsensoutuista kirkkovenettä,\njoka vallan vastoin lakia ja yleistä tapaa lepää arkipäivinä ja tekee\ntyötä lepopäivinä. Mutta kun tämä sapatinrikkominen tapahtuu pyhää\ntarkoitusta varten, niin olisi ohimennen sanoen väärin siitä tuomita\nvenettä; sitä pikemmin voi verrata mieheen, joka itse ei voinut uskoa,\nmutta joka hartioillaan kantoi uskovaisia kahlauspaikan yli siten\nansaitaksensa autuuden. Tehköön se yhä edelleen työtänsä sunnuntaisin,\nja havaittakoon ne, joita se kantaa, kerran yhtä vanhurskaiksi ja yhtä\nviattomiksi kuin se! -- Kaksi viimemainittua maallenousupaikkaa on\nniiden käytettävinä, jotka Tampereelta, Pirkkalasta ja muutamista\nVesilahden kylistä vesitse kulkevat Laukkoon. Kallioranta on lännen ja\nlänsipohjan välillä 3-4 sadan jalan päässä pihasta [Toiseen paperiin,\njohon L. on nähtävästi alkanut kirjoittaa tätä matkamuistelmaa\nuudelleen lopulliseen muotoonsa, hän on lisännyt tähän kohtaan: \"Tältä\nKallioltahan tai, kuten jotkut kertojat ovat tietävinään, hiukan\ntuonnempaa, Laukon muinainen isäntä, Klaus Kurki, kun oli perättömästä\nepäluulosta polttanut rouvansa, nuoren Eliinan, ja Vapahtaja itse\npersoonallisesti oli ilmoittanut hänelle tämän viattomuuden, oli ajaa\nkarauttanut järveen ja sinne hukuttaunut.\"] ja Jaakkaa kahta vertaa\netempänä niityn takana pohjoisessa. Nämä molemmat paikat erottaa\ntoisistaan näpeän virstan pituinen, tiheämetsäinen Päidenniemi, mutta\npuutarhan rannasta ne molemmat erottaa se kannas, jolle Laukon kartano\non rakennettu ja joka laajenee runsaasti puolen peninkulman pituiseksi\nniemimaaksi itään Laukosta. Mitä nyt kaikella tällä on tekemistä\nKyrön-matkan kanssa, kysynee lukija hieman tyytymättömänä. Mutta\nkärsivällisyyttä! Eihän mitään taloa rakenneta ilman tarpeellista\nperustusta, ja matkakertomuksessa täytyy olla mainittuna matkan\nlähtökohta. Kolmen miehen -- ylioppilaat Adolf Törngren, -- Frans von\nBecker ja allekirjoittanut -- lykkäsimme veneen vesille Jaakkaasta, ja\nkun oli myötätuuli, käytettiin veneen etukeulaan kiinnitettyä\nkoivunlimoa purjeena. Hyvää vauhtia kiidimme ulos lahdesta, jätimme\npian vasemmalle puolelle metsäisen Päidenniemen ja korkean, muinoin\nvaaramista rikkaan Summassaaren oikealle. Soudimme sitten Palhon\nsaarten ohi oikealta puolelta, Anian niemen taas jääden [soutajan]\nvasemmalle kädelle, ja saavuimme päivällisaikaan Kaivantaan, kaitaan\nvirtaiseen salmeen, joka on toinen reitti, mitä myöten Vesilahden\njärvet ja niistä viimeksi Sorvanselkä laskevat vetensä Pirkkalan\njärveen. Toinen, Vuolteen l. Sotkansalmi on runsaan virstan päässä\nKaivannasta, niin että Luoto niminen saari on kummankin vesistöjen\nyhtymiskohdan välillä. Päivä oli mitä lämpimin, minkä vuoksi päätimme\nuida. Luodon rantaan saavuttuamme tämän päätöksen heti panimmekin\ntäytäntöön. Olimme nyt kulkeneet peninkulman matkan Laukosta, ja\njäljellä oli 3/4 peninkulmaa Sankilan rustholliin, jonka omistaja on\nrovastinrouva Bohm ja jossa hän sekä tuomarinrouva von Knorring\nynnä heidän omaisensa asuvat. Koko Sankilan väki oli edellisellä\nviikolla käynyt Laukossa onnittelemassa sen isäntää hänen nimi- ja\nsyntymäpäivänään, jolloin hän täytti 69:nnen ikävuotensa. Silloin meitä\noli pyydetty tulemaan katsojiksi näytäntöön, jonka Pirkkalan\nvallassäätyläiset 24 päivänä aikoivat toimeenpanna. Toverini nousivat\nsen tähden maihin Sankilassa, sieltä Sankilan herrasväen kanssa\nmennäkseen Raholaan, jossa tilaisuutta varten sovitettu teatterihuone\noli. Minä allekirjoittanut, arvellen nähneeni kylliksi kaikenlaisia\nnäytelmiä maailmassa, päätin sen sijaan viettää iltapäivän ja yön\nkauniilla Nokian rälssitilalla, jolla tätä nykyä on sama omistaja kuin\nLaukolla. Talo on eteläpuolella Nokian virtaa, muutaman kivenheiton\npäässä samannimisen kosken yläpuolella. Viheriöivän lehtimetsän ylitse\nnäkee matkan päästä virran toiselta puolelta yläosan Pirkkalan pitäjän\nuutta kivikirkkoa, ja lähempänä kuin tämä, on eräällä niemellä Viikin\nherraskartano, korkeintain puolen virstan päässä Nokiasta. Jos jättää\nViikin kartanon vasemmalle ja luo katseensa suoraan alempana olevan\nniemen poikki, avautuu itäänpäin mitä kaunein näköala Pirkkalan\njärvelle, jossa on siroitettuina useita lehtimetsää kasvavia saaria.\nEnsin näkee Nokian virran yläosan, jossa keskellä virtaa on pieni\nsaari, sitten Viikin alapuolella olevan niemen ja sitten peninkulman\npituisen järven saarineen; sen toisessa päässä on vapaakaupunki\nTampere, jota ei kuitenkaan näe täältä. Pian kuitenkin olen nyt\nkyllikseni katsellut tätä näköalaa, kun jo pari tuntia olen odottanut\nmatkakumppaneitani kotia näytäntöhuveista ja sen tähden joka rivin\nkirjoitettuani olen luonut silmäni samalle järvelle. Tuottaakseni\nsilmilleni lepoa tästä alituisesta katselemisesta, läksin kävelemään\navaraan, runsasvaraiseen puutarhaan. Kulkiessani erästä käytävää\npitkin, kuulin jonkun huutavan nimeäni. Katsahdin taakseni, ottaakseni\nselville, mistä ääni tuli, mutta en voinut huomata muita eläviä\nolentoja kuin muutamia vasikoita, ja minun täytyi siis uskoa, että ne\nolivat minut tunteneet, kuu sitävastoin vähää ennen olin luullut, että\nnäytännössä olijat olivat palanneet minun sitä aikaisemmin huomaamatta.\nEdellinen yöni oli ollut niin uneton, etten moneen aikaan sellaista\nollut viettänyt. Eipä paljoa puuttunut, etten nähnyt kummituksia,\nainakin luulin monta kertaa kuulevani niitä. -- Teatterissa käyneet\npalasivat noin 3:n aikaan iltapäivällä, seurassaan ylioppilas Reinholm,\njoka hänkin aikoi käydä Kyrössä. Becker oli vallan surkean näköinen,\nnenä punaisena ja silmät vettä vuotavina, -- seurauksia nuhasta ja\nyönvalvonnasta, vaikka me selittelimme niitä muiden seikkojen\nseurauksiksi. Sinä päivänä ei hänen ollut ajattelemistakaan matkan\njatkamista, minkä vuoksi päätimme odottaa seuraavaan. Beckerin silmät\nolivat seuraavana päivänä samanlaiset tai huonommat kuin edellisenä,\njonka vuoksi hänen täytyi jäädä meistä jäljelle. Me muut ajoimme ensin\nHaapaniemeen peninkulmaa mukiinmenevää ratastietä. Metsää, vainioita,\nkyliä -- Haaviston kylä virran toisella puolella -- ja paljo veräjiä.\n-- Haapaniemestä 1 1/2 virstaa Kuloveden poikki Siuron sahalle ja\nmyllylle. Sieltä jalan Miharin lahtea kiertäen peninkulman matkan\npäässä olevaan Mahnalaan. Ensin on neljännespeninkulman päässä Siurosta\noikealla kädellä Hasa. Vesitie olisi ollut paria virstaa lyhyempi.\nPolut olivat mukiinmeneviä ja niiden varsilla oli torppia ja taloja.\nLopuksi 1 1/2 virstaa maantietä. -- Miharin oja ja silta. -- Mahnalassa\njoimme kahvia. -- Kyrön kirkolle peninkulma maantietä -- mäkistä. --\nKyrön vesijakso -- ensin Alhoselkä, sitten Laitilan ja Kyrön joet -- on\nvasemmalla puolella tietä, joskus metsikön peittämänä. Kirkolta 4\nvirstaa koskelle, puoleksi maantietä, puoleksi huonoa myllytietä.\nPappilansilta joen poikki virstan matkan päässä kirkolta. Koski\nkiertelee idästä länteen tai oikeammin koillisesta lounaaseen.\nEnsimäinen kolmasosa koskea syöksyy 45 asteen kulmana ja näytti ensin,\nmatkan päästä nähdessämme sen, lämpiämässä olevalta saunalta, joka on\nsavun peitossa. Sen molemmin puolin on korkeita kallioita ja\nhiekkamäkiä, joiden harjoilla kasvan metsää. Toiset kaksi kolmannesta\nkoskea ovat, lukuunottamatta vähäistä jyrkempää askelmaa, loivemmat\nputoukseltaan. Jyrkempi putous kulkee oikeastaan kahta uraa, joista\npohjois- tai luodepuolella oleva leveämpi nyt oli vaan parin sylen\nlevyinen, mutta on kevättulvien aikana enempää kuin kahta vertaa\nleveämpi. Toinen ura kulki vuoren yli ja siinä vaahdoten hyppeli juuri\nniin paljo vettä, että kolme myllyä siitä sai riittämään asti.\nMolempien koskenhaarojen välillä korkea kalliosaari. Pohjoispuolella\nkaikkiaan 6 myllyä, 4 jyrkimmän putouksen partaalla ja vastaisella\nrannalla 3. -- Mylly- eli mylläritorppia useita.\n\n    Oupphörligt ses du ila:\n    o när får du engång hvila!\n    Andras fart tar engång slut,\n    du blott hvilar aldrig ut.\n\n    [Suomeksi melkein kuin:\n\n    Taukoomatta rientävän näyt;\n    milloin vihdoin lepohon käyt!\n    Toisten kerran raukee riento,\n    sulla ain' on sama into.]\n\nKoko kosken sanottiin olevan 15 sylen mittaisen, mutta näytti minusta\nolevan ainakin sata askelta, joka siis olisi kahta vertaa enempi.\nMetsää joka puolella. -- Sieltä pimeässä Kyrön pappilaan, nimittäin\npojan kutsumusta, hän kun -- --. Illallinen. -- Kirkkoherra 6\nvuorokautta sitten muuttanut manalle halvauskohtauksen seurauksista.\n-- Kello 10 illalla Mahnalaan. Sieltä taas samaa tietä takaisin. --\nPirkkalan, Karkun ja Kyrön rajoilla olevasta Penttilästä virstan matka\nSiuronjokea pitkin Hasalle. Rahvas kaikkialla syysaskareissaan:\npuitiin, pellavia liotettiin, hernettä korjattiin, humaloita\npoimittiin. Siuron mies, joka ei ollut tahtonut työtä tekemällä opettaa\nisännällensä pahoja tapoja ja sen vuoksi oli ryypännyt itsensä\nhumalaan. -- Ei ollut venettä. Tulimme Knuutilaan: ei sielläkään.\nIppilään: ei sielläkään. Viimein meidät huomattiin vastaiselta rannalta\nja tultiin veneellä noutamaan. Kova tuuli. Veneet täällä huonot\nverrattuina Kajaanin läänin veneisiin. Tavallisesti täällä saa huonon\nveneen, missä ei ole viskainta. Niissä istuu epävarmana. --\nHaapaniemessä söimme ja joimme kahvia. T. oli koko edellisen päivän\nollut syömättä palaakaan, hän ei edes ollut maistanut illallista ja kun\nhän ei tänäänkään näyttänyt mitään nälän merkkiä, pelkäsin todella,\nettä hän voisi saada tuon pahan tavan aina olla syömättä. Sen tähden\nsuuresti iloitsimme, kun hän nyt söi päivällistä hyvällä ruokahalulla.\n\nHaapaniemestä tulimme jalan, Nokian virta vasemmalla puolella,\nrunsaasti 3/4 peninkulmaa.\n\n\n\n\n25.\n\nTohtori Rabbelle.\n\n\n                                    Oulu, 31 p:nä lokakuuta 1841.\n\nRakas veli!\n\nMuutaman päivän oleskeltuani täällä Oulussa olen valmis lähtemään\nsuoraa päätä lappalaisten pariin, kun vaan saan sitä ennen\nMathiaksen Kemistä mukaani. Venäjän Historian käsikirjoituksen\nlähetän nyt samalla. Ole hyvä ja jätä se sensuurin tarkastettavaksi\n(edelliset kuusi arkkia lienevät niiden ohella jätettävät), ja puhu\nsitten Waseniuksen (tai jonkun toisen) kanssa painatuksesta. Jos\npainatuspalkka voidaan suorittaa siten, että painattaja koko\nhistoriasta tulisi saamaan määrätyn luvun kappaleita (siis myöskin\nennemmin painetuista arkeista), tämä olisi parasta; mutta ellei hän\nnäihin ehtoihin suostu, täytynee hänelle maksaa rahassa. Tahtonet kai\nmyöskin pyytää Wulffertia postissa lähettämään tämän loppuosan\nVenäjän Historiaa \"Mehiläisen\" 1840 vuoden tilaajille. Postilaitos on\nsaanut puolelta vuodelta maksan Mehiläisen levittämisestä ja sillä on\nollut tilaisuus ainoastaan puolen vuoden aika toimittaa Mehiläisen\nlähettämistä tilaajille, minkä vuoksi ei liene kohtuuton toivomus, että\nse nyt vaatimatta lisää postimaksuja lähettäisi nämä korvauskappaleet.\nEsipuheen-tapaisen Sananlaskuihin, jotka Törngreniltä luultavasti olet\nsaanut, lähetän tässä. Olisi hyvin toivottava asia, että v. Becker\nsaataisiin sananlaskujen tarkastajaksi, hän olisi saapa rajattoman\nvaltuutuksen korjata oikeinkirjoitusta, missä se on epätasaista tai\nmuuten kaipaa korjausta. En edes ehtinyt lukea käsikirjoitusta lävitse\nkirjoitettuani sen puhtaaksi. -- Becker lupasi minulle kerran tarpeen\nsattuessa sellaisessa suhteessa olevansa palvelukseen altis. -- Ehkäpä\nRein puolestaan suostuisi pitämään huolta Venäjän Historian\nkorjausluvusta, joka sekin olisi hyvä asia. -- Malmgrenille Kajaanissa\nsanoin lähtiessäni, että hän saaduista rahoista tilaisuuden\ntarjouduttua lähettäisi Sinulle noin 100 riksiä riikinvelkaa, jotka\ntarpeen esiinnyttyä voisit käyttää. Ehkäpä Wichmankin ensi vuonna voi\nlähettää Sinulle jonkun neljänneksen; siitä aion hänen kanssaan puhuu.\n-- En tiedä, onko Öhman Porvoossa saanut Kantelettaren kolmannen osan\nja pyytäisin Sinua tilaisuuden tarjoutuessa sitä tiedustelemaan. --\nLuulin tässä tilaisuudessa voivani maksaa palovakuutusyhtiön saatavan,\nmutta sekä kaupungintalon että maatilan ostajat eivät vielä ole\nsuvainneet antaa minulle hinnan suoritukseksi muuta kuin velkakirjoja,\nminkä vuoksi minun vastaiseksi täytyy luopua niistä tuumista. Luulen\nkuitenkin ensi syksynä saavani tämän velan puolella lyhennetyksi. Asp,\njonka luona asun, lähettää terveisiä. Hän kuten kaikki muutkin voivat\nhyvin!\n\n                                                  Elias Lönnrot.\n\n26.\n\n[Päiväkirjasta.]\n\n\n                                   Haukipudas, 4 p:nä marraskuuta 1841.\n\nSuomen kielessä on vähintäin kolmenlaisia diminutiivejä. _Sulho_\nsanasta muodostuu I. kiittävä _sulhonen_, II. halventava _sulholoinen_,\nIII. muuten vähentävä _sulhut, sulhukka_. Samoin: _jokonen,\njokiloinen (jout, joukka?)_ sanasta joki; _venonen, venoloinen, venehyt_\nsanasta venet; _heponen, hepoloinen, hevukka l. hevuska_ sanasta hepo;\n_puunen, puuloinen, puuhut_, sanasta puu: _emäntäinen, emäntälöinen,\n(emännyt)_ sanasta emäntä. -- Halventava diminutiivi on muuten\njohdettu nykyään harvoin esiintyvästä -lo, -lö -loppuisesta\ndiminutiivista (sulholo, jokilo), mistä Karjalan murre hyvin yleisesti\nmuodostaa perussanan monikkomuodot. Sanat _sulholoinen, jokiloinen_\nvastaavat siis jotenkin samoja käsitteitä kuin ne, joita\nruotsinkielessä voitaisiin ilmaista sanoilla _brudgumsaktighet_\n[sulhomaisuus], _flodaktighet_ [jokimaisuus].\n\n\n\n\n27.\n\nArkiaterinrouva Törngrenille.\n\n\n                           Kemin pappila, 11 p:nä marraskuuta 1841.\n\nJalosukuinen Professorinrouva!\n\nMonen ikävän hetken jälkeen, joina kaipaus minua vaivasi, varsinkin\nensi aikoina Laukosta erottuani, saavuin vihdoin Kajaaniin, ja olen nyt\njättänyt senkin tavatakseni täällä Kemin pitäjässä vastaisen\nmatkatoverini, maisteri Castrénin. Huomenna lähdemme täältä ja\nmatkustamme seisahtumatta Venäjän-Lappiin, jonne meillä on Rovaniemen\nja Kemijärven pitäjien kautta matkaa alku viidettäkymmentä\npeninkulmaa. Siellä olemme aikoneet viipyä kevääseen asti, jolloin\ntoukokuussa saavumme Kuolaan, ja matkustamme sieltä ensimäisellä\nlaivalla Mesenin seuduille, jotka ovat Arkangelin itäpuolella\nVienanmeren rannalla ja jossa toivomme tapaavamme ensimmäiset\nsamojeedit. Mutta vieläkö sitäkin idemmä suuntaamme retkemme, siitä\nemme vielä ole mitään päättäneet, vaan olemme sen jättäneet riippumaan\nasianhaaroista, joita sitä ennen voi sattua. Ennen muita on\nodotettavissa, että koti-ikävä ajaa meidät sieltä omaan maahan; siinä\ntapauksessa ei kävisi mahdottomaksi minun olla ensi vuonna elokuun\n18:ntena p:nä Laukossa. -- Aina siitä pitkin kun Laukosta lahdin, olen\nollut terve ja muuten päässyt tähän asti ilman mitään mainittavaa\nsattumaa. Tänään on työnäni ollut kirjeiden kirjoittaminen eräille\ntutuille; m.m. kirjoitin äsken Atelle kehotuksen, että hän ja Frans\n(von Becker) muistaisivat kirjoittaa minulle jonkun rivin Kuolaan,\njossa kirje tapaa minut, vaikkapa vasta loppupuolellakin huhtikuuta\nlähtee Helsingistä. Mutta kun hän mahdollisesti kertoo minulle vaan\nHelsingin asioita, niin olen rohjennut tähän liittää itselleni Kuolaan\nosotetun kirjekortin sen mahdollisuuden varalle, että Te suoraan\nLaukosta tahtoisitte kunnioittaa minua muutamalla rivillä. -- Toivossa\nettä Jumala varjelee herrasväen terveinä sekä tämän että monta\nseuraavaa vuotta merkitsen syvällä kunnioituksella olevani\n\n                              Teidän ja perheenne kiitollinen ja nöyrä\n                                              palvelija\n                                                   Elias Lönnrot.\n\n\n\n\n28.\n\nTohtori Rabbelle.\n\n\n                           Kemin pappila, 12 p:nä marraskuuta 1841.\n\nRakas veli!\n\nHuomisaamuna varhain lähdemme täältä (Kemin pappilasta) Rovaniemen,\nKemijärven ja Kuolajärven kautta Venäjän lappalaisiin kyliin, mistä\ntulevan helmikuun lopulla käväisemme Inarissa siellä mahdollisesti\ntavataksemme Stockflethin. Inarista palaamme Venäjän-Lappiin ja vielä\ntoukokuun alussa saavumme Kuolaan sieltä vesitse kulkeaksemme\nensin Meseniin ja ehkä vielä idempäänkin. Saimme Ehrströmiltä\n\"Suomi\"-aikakauskirjan viidennen vihkon, ja Castrén sanoo\nkirjoittaneensa Willebrandille pyytäen häntä pitämään huolta siitä,\nettä Ehrström Helsingistä saa korvaukseksi toisen kappaleen. Kun kuudes\nvihko ilmestyy, niin tahtoisitko olla hyvä ja lähettää sen Tornioon\nEhrströinille, joka lupasi pitää huolta siitä, että saamme sen Inariin.\n\"Suomi\"-kirjan tulevan-vuotinen ensi vihko saattaisi sekin, jos se\nilmestyy niin aikaisin, tavata meidät Inarissa, ja sitäpaitsi olisi\nhyvä saada Lemströmin väitöskirja Suomen kansallisrunoudesta, jos se jo\non saatavissa Helsingin kirjakaupoissa. --\n\nMorgonbladista luin, että pian aljetaan painattaa Sananlaskuja.\nOulusta lähetin niihin kirjoittamani esipuheen-tapaisen ja lausuin sen\ntoivomuksen, että olisin saanut von Beckerin kielen tarkastajaksi,\njotta siten oikeinkirjoituksen epätasaisuudet tulisivat korjatuiksi. --\nNyt ei minulla niiden suhteen ole muuta lisättävää kuin sananen\nnimestä, joka voisi, ellei keksittäisi muuta sopivampaa, olla näin\nkuuluva: Suomen kansan Sanalaskuja.\n\nTerveisiä vaimollesi ja sukulaisillesi lähettää\n\n                                                     veljesi\n                                                  Elias Lönnrot.\n\nJ.K. Eilen satoi sen verran lunta että rekikeli nyt on auttavaa, mutta\nsitä ennen oli maa aivan paljaana, nim. Oulusta Kuivaniemeen aivan\nlumetonta; Kuivaniemestä Tornioon oli niin paljo jääkaljaman jätettä\nmaantiellä, että mieluummin ajoi reellä kuin rattailla. Eilen tuli\nmuuan matkustavainen Rovaniemestä Kemiin veneellä, mutta täällä\npappilan kohdalla on kuljettu jo toista viikkoa käyden ja vähää\nylempänä hevosellakin ajaen joen yli. -- -- Eilen palasin Torniosta,\njossa olin puolentoista vuorokautta. Ehrström pyysi lähettämään\nterveisiä.\n\n                                                      Sama.\n\nKuolasta kait Mathias ja allekirj. lähetämme jotakin \"Suomeen\". Mitä\nLaukosta lähetin \"Suomea\" varten Värnhjelmin mukana, sen olet kait\nepäilemättä jo aikoja sitten saanut.\n\n                                                       Lnr.\n\n\n\n\n29.\n\n[Päiväkirjasta.]\n\n\n                                Rovaniemi, 17 p:nä marraskuuta [1841].\n\nSaavuin 6 p:nä Kemiin, kävin sieltä Torniossa ja Haaparannassa. Läksin\nKemistä 13 p:nä, lauantaina. Kemijoki oli paikoin jäätynyt, paikoin\nsulana, ja sulista kohdista nousi vahva sumu, joka vaatteille\nlaskeutuneena muuttui lumeksi tai kuuraksi. Kemin rahvas kauppaa\nharrastava, Tervolan kappelin asukkaat vähemmin, Rovaniemen taas\nenemmän. Komeileminen yleistä kaikkialla. Kieli on hieman sukua Venäjän\nkarjalalle, sekä mitä yksityisiin sanoihin että muotoihin tulee, kuten\n_mie, sie, valvattelet_ (odottelet), _hyvästä_ (Tornio) hyvästi.\n_Otethan, tullhan, käännythän_ muodot näyttävät olleen alkuperäisiä ja\nselittävät konsonantin pehmenemiset passiivin preesenissä; _kalhan,\ntullee_ (ei tulhee). _Pöyälä, pöyälet_ pro pöyällä, pöyälle. _Ottaat_\npro ottaa. _Örsä_, lyhyt, kelpaamaton reki -- _mettäilee_, metsästää --\n_tiurtaa_, vajoaa (lumeen, reestä puhuen) -- _rouikoinen_, rosoinen\n(jäästä, tiestä) -- -- [käsikir:ssa reikä] = örsä -- _säntätä_, vannoa\n-- _valvottelee_, odottelee -- _tuuttilo, tytön tuuttilo_ tytön letukka\n-- _tuppelo_ samoin -- _kiipeli_, pula: tuli kiipeli siitä. --\nPirteissä on suuret ikkunat; savupiiput samaa tyyliä kuin Vesilahdessa,\nmuutamia on uudenaikuisia, ja niissä on erityinen liesi (_piisi_ =\ntotto), missä koko illan palaa valkea.\n\n\n\n\n30.\n\n[Päiväkirjasta.]\n\n\n                             Kemijärvi, 24 p:nä marraskuuta [1841].\n\nMatka tänne: Kemistä Vanhaan 15 v[irstaa] -- Tervolaan 15 v. --\nLampelaan 18 1/2 -- Takkuseen 15; yhteensä 63 1/2 v. Raappanaan 10 v.\n-- Rautioon 15 -- Rovaniemeen 15 -- Vitikkaan 5; yhteensä 45.\nVikajärveen 22 1/2 -- Pirttijärveen 17 1/2 -- Misijärveen 15; yhteensä\n55. -- Ruopsaan 25 -- Lahenperään 10 -- Kemijärvelle 5; yhteensä 40.\n(Kyytimaksuja) 4 [rupl.] 7 [kop.]\n\nJuomarahaa Kemin pojalle 5 -- sauna Vanhassa 15 -- ruoka y.m. samassa\npaikassa 65; yhteensä 85 [kop.]. Tervolassa juomarahoja 20 -- lautta\n5 -- Raappanassa ravintoon 55 -- Korkalossa samoin 30, [yht.] 1:10. --\nPirttijärvessä 25 -- Misijärvessä 25 -- Ruopsassa 15: [yht.] 65. --\nHelmiä, neuloja y.m. Lahenperässä 3 rupl.; ravintoon 50, [yht,] 3:50.\n\n\n\n\n31.\n\n[Päiväkirjasta.]\n\n\n                                 Nousu, 7 p:nä joulukuuta [1841].\n\nKemijärvestä Sailaan 8-9 peninkulmaa tietä pitkin, jolla ei ollut\njälkeä, poikki soiden ja lampien, jotka upottivat, minkä vuoksi\nkaikkialla -- ja vielä suuremmalla syyllä, kun meitä oli kaksi\nkyyditettävää -- meidät pakotettiin ottamaan kaksi hevosta. Alituisesti\nvalitettiin, etteivät kirkonrakentamisrahat olleet tulleet seurakunnan\nhyväksi, vaikka kirkko aikoja sitten oli valmis. Herroja epäiltiin\nkuten tavallisesti. Sallan rahvas on muuten laiskaa, epäluuloista,\nveijarimaista, ryypiskelevää, runsaan maksun nylkijöitä milloin vaan\nsopii, kykenemätöntä. Marraskuun 28 p:nä saavuimme Sallaan,\nlähdettyämme 26:ntena Kemijärveltä. -- Aikomuksemme oli lähteä\nAkkalan-Lappiin, mistä muutaman päivän kuluttua Sallaan tuli 50 poroa\nja viisi lappalaista tuoden poronsarvia ja kalloja. Mutta kun useat\nSallan miehet sitä ennen olivat saaneet päähänsä, että heillä muka oli\ntoiveita päästä meitä 40:stä ruplasta Akkalaan kyyditsemään, niin he\npelottivat lappalaiset meidän suhteemme, niin etteivät nämä huolineet\nmeitä mukaansa, vaikka tarjosimme 15 ruplaa 12;sta peninkulmasta,\njonka pituisen tämän välin sanottiin olevan. Lappalaisten lähdettyä\npäätimme kiusallakin olla hankkimatta sallalaisille kyytiansiota,\nhylkäsimme kokonaan Akkalan matkan ja läksimme Nousuun, minne on 2 1/2\npeninkulmaa, sieltä kääntääksemme kulkumme Hirvaslappalaisten luo\n(Nuortiin) tai Inariin. Papin tila ja asunto, häät, talontarkastus y.m.\n\nSanoja: _vierahaja_, vierahajen, _kintahaja_ j.n.e. Rovaniemessä\naina _otet[hin]_ [käsikirjassa reikä], Kemissä samoin, Kemijärvessä,\nSallassa ja Sodankylässä -- -- [käsikirjassa reikä]. Mikä kumma se\nsiinä on, kun lapset talossa rupeevat äitinsä kieltä haastamaan,\nvaikka koko talon peret haastoa toista [lause on tällaisenaan\nkäsikirjoituksessa], sanoi muuan Jyväskylän mies, jonka vaimo oli\nkotoisin Korpilahdelta. -- Korja kertoi lappalaisesta Udjuksesta, että\ntämä metsässä oli nähnyt unta; ei kotona ole hyvä -- lähti liikkeelle\n-- järvi eteen -- ei venettä -- kulki kuivin jaloin järven yli ja käski\ntoverinsa seurata -- siinä upposi polviin asti -- kaksi tytärtä\nkuollut ja haudattu -- vaimo itkemässä -- laitatti tulen -- asettui\nhajareisin sen yli ja rupesi laulamaan -- tulee toinen tyttäristä,\njoka oli herännyt haudassa, ryömien ja hapuillen oven takana -- koirako\nlienee? Vaimo päästää sisälle, näkee oman tyttären. Kohta sen jälkeen\ntoinen tytär, mutta myyrät (hiiret) olivat kalunneet toista poskea.\nTämä tytär kuoli paria päivää myöhemmin, mutta toinen eli ja joutui\nnaimisiin. -- Nousu 2 1/2, Kuorska 2, Saukoski 3, Värjön jokea\nSaukoskelle +. Tavallisesti 3 koiraa, mustaa, yhdellä tilalla. Pirtit\nsuureksi osaksi uloslämpiäviä. _Rova_ = vanha palanut metsä, jossa jo\nuutta jäkälääki kasvaa. [Lause on tällaisenaan käsikirjoituksessa.]\n_Murharova_, kaksi peninkulmaa Martista (3 vanhaa peninkulmaa ylempänä\nSaukoskea) Kemijokea ylöspäin. -- Sota -- Venäläisiä -- Kaikki tapettu\n-- Kaksi miestä oppaiksi -- Vartija nukahtaa -- Nuo kaksi kokoavat\nkaikki nuolet -- Nyt sota -- Vihollinen tappanut kaikki -- He\nsivakoillaan ampuvat. [Lause on tällaisenaan käsikirjoituksessa.]\nJohtajaan ei voida ampua -- Kädellä vastaanotti kaikki -- Koetettiin\n[ampua] hopealla j.n.e. -- Kuikan nokka nuolennenään [lause on\ntällaisenaan käsikirjoituksessa.] -- Läpi käestä otsaan [lause on\ntällaisenaan käsikirjoituksessa.] -- j.n.e.\n\nRupesi _ostastumaan_ sitä pyssyä -- met, tet, het -- itteä -- het\ntultiin -- Sodank[ylässä:?] -- _Ei tulete_ pro tule' -- Hän _tihistyi_\nsitä kaietta: piti liian tiheänä -- _tyyiistyi_ hevoista -- hän\n_tuletee_ -- _eiäh_ = ei: _oneh_ = on. [Kappale on tällaisenaan\nkäsikirjoituksessa.]\n\n\n\n\n32.\n\n[Päiväkirjasta.]\n\n\n                                   Korvanen, 17 p:nä joulukuuta [1841].\n\n[Alku näyttäisi olevan kirjeen luonnosta, joka syystä tai toisesta on\njäänyt kesken.]\n\nRakas Veli!\n\nTäällä olemme nyt vetelehtineet viime sunnuntaista, pääsemättä suojalta\nja pyryltä paikasta pois. Olemme saaneet asunnoksemme matalan kamarin,\njoka suuresti muistuttaa Kajaanin vankilan makuuhuoneita; tämä on\nkuitenkin paljoa matalampi, ja siinä on sitäpaitsi kosolta kaikenlaisia\nomia laitoksia. Ikkuna mitättömän pieni. -- Päivän valo vielä niukempi\nkello yhdestätoista yhteen tai puoli-yhteen. -- Kaikeksi onneksi meillä\nvielä on kynttilöitä sekä vähä teetä ja kahvia; -- ruokavaroja\nrunsaammalta; homehtunut liha-reisi, taalepiimää, 2 vadillista\nkeitettyä poronlihaa, haarikka piimää, kahdeksan [? kaksi] äsken\nostettua poronjuustoa (24 killinkiä kappale), pytty voita, oma\nvoirasia, kalaa, perunoita -- --. Tämän ruuanpaljouden saannista ei\nmeillä itsellä ole mitään ansiota, sillä väki tuo aina uusia\nruokavaroja ja koreja, harvoin vieden entisiä pois. -- Aamuisin on\nensimäisenä tehtävänä kiivetä katolle peltiä avaamaan. Peltinä on\npuukansi, joka on pantu reikä-pohjaisen savutorven yläpäähän asetetun\npadan suulle. Toinen tehtävä on kahvin keittäminen, nim. niin kauan\nkuin kahvivarastoa riittää.\n\n\n\n\n33.\n\n[Päiväkirjasta.]\n\n\n                                   Korvanen, 23 p:nä joulukuuta [1841].\n\nJo olemme viipyneet täällä kymmenettä vuorokautta; jouluun ei ole muuta\nkuin kaksi päivää, ja silloin meidän pitäisi olla Inarissa. Ilma on\nkuitenkin jo asettunut, ja eilen sukset luistivat jotenkin hyvin. Eilen\nsaapui Inarista muutamia miehiä, jotka olivat viipyneet kokonaista 13\nvuorokautta matkalla, mikä hyvällä kelillä voidaan tehdä yhdessä\nainoassa; tavallisesti siihen sentään lasketaan menevän pari kolme\npäivää. Niin pitkäksi hekin olivat laskeneet matka-aikansa ja sen\nmukaan varustaneet evästä -- varomattomuus, joka vähällä oli maksaa\nheille hengen. Nälistyneinä olivat tulleet Mutenian kylään, johon\ntäältä on noin pari peninkulmaa sivullepäin.\n\nKun kaksi akkaa riitaantuu, he riitelevät siksi kunnes jompikumpi saa\nviimeisen sanan. Toverini ja minun välillä on syntynyt päinvastainen\nsuhde, jota jo on jatkunut parin päivän aika, nimittäin koe, ken voi\nolla vaiti kauemmin. Syy tähän vaiteliaisuuteen on seuraava: Viime\nsunnuntaina olin ruumiinliikettä saadakseni hiihtämässä ja ennenkuin\npalasin kotia, hänkin oli lähtenyt ulos ajelemaan porolla sekä oli\npaiskannut jälkeensä oven lukkoon, jota ulkoa ei voi avata, vaikka\navain on suulla. Nyt ei ollut muuta neuvoa kuin kuumalla vedellä\nsulattaa jää ikkunasta ja ottaa irti tämä, jotta olisi päässyt sisälle,\n-- toimenpide, jota vielä kesti, kun toveri palasi kotia. Silloin\nhuomautin, ettei hän ollut oikein menetellyt siinä, että oli paiskannut\noven lukkoon, kun lukemattomista koko viikon ajalla toistuneista\ntapauksista tiedettiin, ettei sitä ulkoa voinut avata, kun vaan avain\noli jäänyt reikäänsä. Tästä huomautuksesta hän suvaitsi suuttua, miksi,\nsitä en saata käsittää. Pari kertaa aikaisemmin hän on samanlaisista\nhuomautuksista ottanut suuttuakseen. Tervolassa hän nimittäin pudotti\nkelloni pöydältä lattiaan, jolloin sanoin, että hän olisi voinut olla\nvarovaisempi -- ja täällä hän teki saman tempun juomalasilleni, jolloin\ntulin tehneeksi jotenkin samanlaisen huomautuksen; kummallakin kertaa\nhän nämä huomautukseni pani kovasti pahakseen. -- Jos ei totuta itseään\nsietämään niin vähäisiä muistutuksia, ei siitä ikinä koidu ajan pitkään\nhyvää.\n\n\n\n\n34.\n\n[Päiväkirjasta.]\n\n\n                               [Akujärvi?], 26 p:nä joulukuuta 1841.\n\n_Morn_ [hapera, löyhä], kun lumi upottaa. _Louet, -teen_ suoja [tuulta\nvastaan]. _Siiponut_ oli mäessä = oli auttanut käsin. _Kiiraan,\nkiirata_ kiirehtiä, ajaa. _Mukka_ = mutka.\n\nJouluaatto Suomun kodassa; Suomujoki juoksee Kuolaan. -- Teetä j.n.e.\n-- Huono keli. -- Ennemmin nuotion ääressä -- parin sylen pituisia\ntukkoja, lumi luodaan pois molemmilta puolin -- taivaan laki kattona\n-- kuusen havuja alla -- keitetään, ei koskaan [lähdetä taipaleelle]\nilman pataa -- loudet -- lumivaippa -- lihaa, velliä, poronjuustoa --\npari ryyppyä. -- Toisia oli tullut myöhemmin ja asettunut nuotion\nääreen -- vaatteet läpimärät, vaikeata niitä kuivata -- katosta vuoti.\n-- Korvanen kehui härkäänsä, jonka vertaista ei muka maailmassa, --\nitse hän oli heikkonäköinen, minkä vuoksi, kuten itsekkin joskus\nmyönsi, härkä oli matkalla viekkaampi. -- Ystävällisiä tervehdyksiä\nKorvasen kamarin kattohirteen liidulla kirjoitettuna 1835 helmikuussa,\nSuomun kodassa lakilautoihin hiilellä vuodelta 1839. -- Lumi suli\nkatolta ja alkoi vuotaa sisälle. -- Pari lappalaista, Martti ja Matti,\npuhui hyvää suomea; keskenään puhuivat lappia. Markkinaväki vei voita\nInariin. -- Vene tehty Suomussa ja sillä kuljettu Kuolaan. -- Voi\npäivilöisiäni! [Nämä sanat suomeksi käsikirj:ssa.] Tapanin päivänä oli\nniin suojaa, että kirjoitin tätä istuen mäellä, sillä aikaa kun velliä\nkeitettiin. -- Satoi vähän vettä. Lunta oli muutamissa paikoin puolen\nkyynärän verta pulkan laidan yläpuolella. -- _Käsiahkio_. -- Korvasen\nporot ja ahkiot kerran varastettu Suomussa. Nyt ei enää pelännyt\nvarkautta, minkä vuoksi liika kirves jätettiin petäjän juurelle tien\nvarteen.\n\n\n\n\n35.\n\n[Päiväkirjasta.]\n\n\n                                     Inari, 31 p:nä Joulukuuta [1841].\n\nKolmantena joulupäivänä saavuimme tänne. Inarin pappila on kivenheiton\npäässä Pielpejärvestä; samanlainen järvi on -- -- -- [aukko\nkäsikirj:ssa] päin. Iso Inari on 3 virstan päässä -- päin. [Aukko\nkäsikirj:ssa.] Yltympäri metsiä. Neljättäkymmentä kirkkotupaa. Olemme\nasuneet pienessä huoneessa pappilassa, -- sivumennen sanoen huono\nrakennus. Kirkkoherralle oli rakennettu vasemmalle puolelle suuri sali\nja kaksi kamaria. Vastapäätä oli oikealla tarpeelliset ulkorakennukset\nsekä navetta uloimpana. Ei pappia eikä nimismiestä kotona.\n\n\n\n\n36.\n\n[Päiväkirjasta.]\n\n\n                                [Karasjoki, 13 p:nä tammikuuta 1842.]\n\n4 p:nä lähdimme Inarista Stockflethin luo Karasjoelle. [Matkaa on] 16\npeninkulmaa -- ensimäinen taival Tervatievaan 2 peninkulmaa --\nTenonpäähän (?) 6 peninkulmaa, Jorgastakin kesäleiriin 3. --\nJorgastakissa kamala yö savun ja vilun hikiä -- postilappalainen ja\nkaksi lastansa -- viinaa. -- 6 peninkulmaa Karasjoelle -- suunnattomia\nalamäkiä neljännestä ennen Karasjokea -- kasvot, käsivarret ja jalat\nvaarassa. -- 8 ja 9 p;nä tammikuuta satoi vettä Karasjoella. --\nLoppiaisen jälkeisenä sunnuntaina kuuntelin lappalaista saarnaa.\nKarasjoella kolme kauppiasta, jotka myivät enimmäkseen viinaa, neuloja,\nhelmiä, jauhoja, suolaa, huiveja, veitsiä, höyliä, sokeria. --\nPappilassa kaksi huonetta rautakakluunineen, joiden pellit alati ovat\nauki. Näistä se etu, että huone pian lämpiää, mutta sitten lämpö myös\npian loppuu, niin että saa takkaan lisätä puita melkein koko päivän,\nkun on kylmä.\n\nTäkäläiset lappalaiset lukevat hyvin uutta Stockflethin toimittamaa\ntekstiä, -- muutamat ovat yhdessä päivässä oppineet sen. Eilen täällä\noli pieni 7--8-vuotias tai tuskin niinkään vanha tyttö, joka luki\nsangen sujuvasti sekä Uutta Testamenttia että mitä muuta tekstiä\ntahansa. Kuitenkin tuo uusi teksti täällä oli kohdannut hieman\nvastustusta, kun oltiin saatu se väärä luulo, että vallan uusi oppi oli\nsiihen yhdistyneenä. Tahdottiin mieluummin saada norjalaisia kirjoja,\njoita ei ymmärretty. -- Jos Suomessa tahdottaisiin antaa lappalaisten\nlukea omaa äidinkieltään, niin se nyi kävisi hyvin helposti päinsä kun\nInarin lappalaiset kaikki(?) ymmärtävät Orjas-lappia ja Utsjoen-Lapin\nmurre on samaa. Mutta pieni Suomenmaa tahtoo kaiketi menettelyllään\nmuutamien lappalaistensa suhteen näyttää, mitä tekisi, jos sillä olisi\nvalta käsissä; että riistäisi valtansa alaisilta kansoilta heidän\näidinkielensä. Sen sijaan, että pappi tai pari velvotettaisiin oppimaan\nlapin kieltä, pakotetaan koko seurakuntia osaamaan suomea, jotta\nvoisivat vastaanottaa opetusta. -- Kuinka mukavasti lappalaiset kirjat\nsaataisiin vaihetetuiksi suomalaisiin, joita Norjan 4-5 tuhatta\nsuomalaista tarvitsisivat. Miksi suomalainen asutus Norjan-Lapissa\nniin suuresti lisääntyy? Sen tähden, ettei Suomen lappalaisilla ole\nyhteyttä meren kanssa, sillä meri on kuitenkin aina meri, jossa\nuiskentelee Sammon pirstaleita.\n\nEilen 12 p:nä olimme aikoneet lähteä lappalaiseen tunturikylään ja\nolimme jo tilanneet kyydin sekä panettaneet heiniä kallokkaisiin\nj.n.e., kun vieraita tuli pihaan, Hansen, Durchman ja Tvede. Matka\njätettiin sikseen. He olivat tuntureilla olleet vähällä menehtyä\ntavattomaan myrskyyn; lisäksi oli satanut vettä, joka oli kastellut\nheidät läpimäriksi. Yhteen kotvaan oli pyryttänyt niin että oli\ntäytynyt seisoa pulkassa, sillä lumi lenteli vaan maata pitkin. Lopulta\nhe olivat eksyneet toisistaan, niin että osa heistä jäi ilman opasta,\nniin ettei ollut muuta neuvona kun asettaa suunta tuulen ja\npohjantähden mukaan, joka joskus pilkotti esiin. -- Syy revontuliin:\nhohtavat aamullakin. -- Ukkosta oli kuultu ja salamaa nähty 10 p:nä\njoulukuuta Utsjoen ja Inarin välillä.\n\nTalo ja tuli. [Tämä kappale suomeksi käsikirj:ssa. Tästä loppuun\ntoisellaisella musteella, on mahdollisesti siis jonakin toisena päivänä\nkirjoitettu kuin edellinen.] Eivät tulleet kotaan yöksi, vaan tekivät\ntuonne talon vähän matkan päähän.\n\nOnpa matkatoverini saanut erinomaisen halun, tai mahdollisesti se on\nhänellä aina ollut, sekä sopivassa että sopimattomassa tilaisuudessa\nsekaantua puheeseeni. Viimein tulin Stockflethilla maininneeksi, että\nuskonpuhdistus perustui yksinomaan Raamatun oppiin. Ainakin\ntunnustuskirjat kokonaan perustuvat kirkkoisien dogmeihin, näin hän\noitis oli valmis huomauttamaan. Onneksi olin lukenut Confessio\nAugustanan ja \"Puolustuksen\", jotka aina vetoovat Raamatun kohtiin. Hän\nvaikenikin, kun sanoin varmaan tietäväni, että ne perustuvat Raamattuun\n-- entä katkismukset? Samoin oli eräänä päivänä kysymys sanasta\n_nainen_, jonka sanoin merkitsevän vaimoa (naitua). Silloinkin hän\nKalevalaan nojaten rupesi väittämään, että se myös merkitsee neitosta!\nSeuraavana päivänä hän sattui huomaamaan sanat _sata naista\nmiehellistä_ ja huudahti voitonriemuisena: eikö siis tässä paikassa\nnainen merkitse vaimoakin, vaikka Lönnrot sanoo, ettei se koskaan\nmerkitse muuta kuin tyttöä (naimatonta). Stockfleth purskahti nauruun,\nsamoin minäkin, jolloin hän vasta lienee muistanut edellisenä päivänä\njuuri väittäneeni, että nainen merkitsi samaa, mitä hän nyt tahtoi\ntodistaa.\n\n\n\n\n37.\n\n[Päiväkirjasta.]\n\n\n                                   Inari, 28 p:nä tammikuuta 1842.\n\nPerustuksena Venäjällä asuvain suomalaisten kansanheimojen kielten\ntutkimiselle on suomen ja lapin kieli välttämätön. Suomen kielessä ei\nole sibilantteja [suhuäänteitä], jotka lapin kielellä on; lapista taas\npuuttuu vokaalit y, ö, mutta sillä on lisää suomeen nähden venäjän y\n(Inarin murteessa) ja sitäpaitsi ä:hän ja o:hon vivahtavia a:n\ntoisintoja: _kalkam_ äännetään melkein kolkam, _rakis_ melkein kuin\nräkis. Lapissa on myös dualis, sitävastoin vie suomi voiton sijojen\nrunsaudessa. Mutta mitä Suomi on tehnyt tämän kielitutkimuksen hyväksi?\n\nOn melkein merkillistä, miten lappalaiset ovat omistaneet norjalaisten,\nsuomalaisten ja venäläisten perusluonteen. -- Venäjän-Karjalan puku.\n-- Kaikki säilyttäneet vilkkauden, mutta Veuäjän-puoliset enimmin.\n\n\n\n\n38.\n\nOte T:ri Lönnrotin kirjeestä.\n\n\n                                   Inari. 3 ja 5 p:nä helmikuuta 1842.\n\n[\"Helsingfors Morgonblad\" v. 1842, n:rot 36, 37.]\n\n\nI.\n\nKuluneen lokakuun viime puoliskolla matkustin Kajaanista Ouluun, missä\nviivyin vähän yli viikon, tulin sieltä Kemin pappilaan, missä tapasin\nmatkatoverini, Castrénin. Kun silloin ei rattailla eikä reellä päässyt\nkulkemaan, meidän täytyi viipyä siellä marraskuun 13:nteen päivään.\nMainittuna päivänä läksimme sieltä ja olimme saman kuun 28:nteen\npäivään saakka ponnistelleet eteenpäin 240 virstaa Sallaan eli\nKuolajärven-Lappiin, joksi seutua sanotaan, vaikka koko tässä\nseurakunnassa ei enää ole yhtään lappalaisia. Arkangelin\nkuvernementissa, Kuolan piirissä olevaan Akkalan kylään lasketaan\nSallasta olevan 140 virstaa. Sinne olimme aikoneet matkustaa, mutta kun\nainoastaan harvat tämän seudun rahvaasta olivat käyneet Akkalassa,\nolivat he keskenään päättäneet kiskoa meiltä kokonaista 50 ruplaa\npankkiseteleitä. Meidän vielä ollessamme seudulla tapahtui, että useita\nAkkalan lappalaisia tuli Sallaan myymään poronsarvia, ja kun heidän\n40-50 poroansa tuli palaamaan ilman kuormia, aioimme käyttää hyväksemme\ntilaisuutta ja matkustaa heidän seurassaan. Alussa he sanoivat olevansa\nhyvin halukkaat ottamaan meidät mukaansa, mutta kun ne sallalaiset,\njotka olivat toivoneet saavansa kyyditä meitä, kuulivat tämän, alkoivat\nhe uskotella heitä, että meidät muka oli lähetetty opettamaan heitä\nlukemaan lappalaisia kirjoja y.m. sellaista. Siitä lappalaiset niin\npelästyivät, että palasivat ottamatta meitä mukaansa, ja me valitsimme\nkiusalla toisen tien tänne Inariin. Sillä olimme kuitenkin joka\ntapauksessa aikoneet Kuolan-Lapista matkustaa tänne helmikuun\nkeskivaiheilla tapaamaan pastori Stockflethia, jolle Kemistä siitä olin\nkirjoittanut. -- Sallassa viivyimme monta päivää, olimme siellä olomme\naikana eräissä häissäkin, jotka pappi vietti naiden piikansa. Seudun\nväki on sekä tietämätöntä että tavoiltaan pilautunutta. Se lienee\nsuureksi osaksi lappalaista syntyperää, vaikka nyt on omistanut\näidinkielekseen suomen. Tähän asti heillä ei ole ollut kirkkoa eikä\npappia lähempänä kuin 80:n virstan päässä, Kemijärvellä, minne he\nlisäksi vaivaloisen matkan vuoksi ani harvoin saattoivat tulla. Mutta\nnyt he ovat äsken saaneet sekä oman kirkon että papin; vaikuttakoon\ntämä vaan parannusta heissä. Rahvaan taikauskoa valaiskoon muun muassa\nseuraava kertomus lappalaisesta Udjuksesta. Udjus oli elänyt Sallassa\n50-60 vuotta sitten, ja hänestä kerrottiin tositapahtumana, jota ei\nkukaan näyttänyt epäilevän, että hän kerran, ollessaan toisen miehen\nkanssa kaukana kodistaan, oli yöllä nähnyt unta, että jotain\nerinomaista oli tapahtunut hänen kotonaan. Heti herättyään hän oli\nsanonut toverilleen, että hänen kiireimmiten oli lähteminen kotia, ja\ntoveri päätti lähteä mukaan. He alkoivat heti kulkea halki metsän ja\ntulivat erään järven rannalle, missä ei ollut venettä, jolla olisivat\nvoineet soutaa yli. Mutta tämä ei Udjukselle tehnyt mitään estettä,\nvaan hän kulki kuivin jaloin järven yli ja pyysi toveriaan tulemaan\njäljessä, mutta tämä oli kuitenkin uponnut polviin asti veteen.\nTultuaan kotia Udjus tapasi vaimonsa itkemässä; molemmat hänen\ntyttärensä olivat kuolleet ja haudassa. Silloin hän oli pyytänyt\nvaimoansa sytyttämään tulta, liekin yli hän itse oli asettunut\nhajareisin ja oli alkanut laulaa muutamia loitsurunoja; niin oli\njatkanut jonkun aikaa, kunnes jonkunlaista ryömimistä ja rapinaa kuului\noven takaa. Vaimo oli luullut sitä heidän koirakseen ja oli mennyt sitä\nsisään päästämään, mutta huomasi suureksi hämmästyksekseen, että se\nolikin heidän vanhempi tyttärensä, joka joku päivä sitten oli kuollut\nKotvan sen jälkeen oli nuorempi tytär samoin tullut, eroa vaan se, että\nmyyrät olivat kalunneet palan pois hänen poskestaan. Tämä tytär oli\nsitten paria päivää myöhemmin kuollut toisen kerran, mutta vanhempi\nsisar oli voinut hyvin ylösnousemisensa jälkeen ja päällepäätteeksi\njoutunut naimisiinkin. -- Tästäkin kertomuksesta saattaa päättää,\nkuinka pitkälle täkäläinen rahvas on ehtinyt valistuksessa. Tosin\nsellaisia kertomuksia kuulee toisillakin seuduilla maata, mutta enemmän\npilan, kuin uskon esineenä.\n\nJos nyt katsot Vaseniukseu Suomenmaan karttaan, on sinun helppo\nSallasta eli Kuolajärveltä, jonka niminen tämä seutu on kartalla,\nseurata meitä tänne. Matkustimme ensin Kuolajoen ja Teniöjoen poikki ja\ntulimme Nousuun ja sieltä muutamien talojen kautta Lokkaan ja Korvaan.\nTätä matkaa laskettiin olevan 20 peninkulmaa. Mutta on otettava\nhuomioon, että lappalaiset laskevat peninkulmansa vähän lyhyemmiksi\nkuin mitä muualla maassa tehdään. Useimmat niistä eivät varmaankaan ole\n7-8 virstaa pitemmät. He sanovat peninkulmaa _hädnagullam'iksi_ (suom.\npeni[n]kulma), joka sana ilmoittaa etäisyyttä, jolta (tyyneellä säällä\ntai myötätuulella) voi kuulla koiran haukunnan. Korvan tilalla olimme\npuolitoista viikkoa, millä ajalla kelirikon vuoksi emme voineet\nmatkustaa. Saimme siellä käytettäväksemme huoneen-tapaisen, missä\nmuutamaa vuotta aikaisemmin oli elätetty kuutta revonpoikaa, jotka\nisännän oli onnistunut saada pyydetyiksi. Siinä oli kuitenkin avoin\ntulisija, missä valkea paloi puolen päivää. Sisässä huoneessa ei ollut\nmitään peltiä, vaan täytyi joka kerta kiivetä katolle tukkimaan\nsavureikää. Tuskin kahta tuntia saattoi nähdä päivänvalolla -- tämänkin\nvaan kun oli selkeämpi päivä, muuten ei puoltatoista tuntia kauempaa.\nRuokaa oli talossa runsaasti, teetä ja kahvia meillä oli itsellä, niin\nettä yleensä voimme sangen hyvin. Viimein läksimme matkaan 23:ntena\np:nä joulukuuta. Kyrön kylään Inarin seurakuntaa lasketaan Korvasta 130\nvirstaa, eikä tällä taipaleella ole ainoatakaan asuttua paikkaa. Ensi\nyön nukuimme metsässä kahdesta tukista tehdyn nuotion ääressä.\nSellaista nuotiota varten haetaan kuivia petäjiä, jotka pitkin\npituuttaan asetetaan päälletysten jättämällä vähän rakoa niiden väliin.\nSittenkuin halkaistuilla säleillä on saatu tuli niihin syttymään yhteen\nkohtaan, se pian leviää pitkin koko pituutta ja palaa näin aamuun asti,\nlevittäen tasaista lämpöä ympärilleen 2-3 kyynärän etäisyyteen. Lumi\nluodaan sivulle tai poljetaan ennakolta niin hyvin siitä paikasta,\nmissä hirret tulevat olemaan, kuin sivuilta, niin että nukkuvilla on\nmukava tila. Jos lunta on vahvalta, niin siitä tulee ikäänkuin\nkatoton, lumiseinäinen huone, missä valkea palaa keskellä pitkin\nhuoneen pituutta. Kylmälläkin ilmalla voi sellaisen nuotion ääressä\nnukkua vilua tuntematta: kahta paremmin se käy suojalla, kuten nyt oli.\nTosin satoi vähän lunta, niin että minun pari kolme kertaa täytyi\nherätä ja ravistaa lumi pois, mutta joka tapauksessa seuraavana aamuna\nolin yhtä tarpeeksi levännyt kuin tavallisesti.\n\n\nII.\n\nSeuraavaksi yöksi, itse jouluaatoksi, tulimme pohjoispuolella\nSompio-tunturia olevaan metsäkotaan, juuri siihen paikkaan, mistä\nSuomujoki saa alkunsa. Huoneessa oli puolen kyynärän levyinen aukko\npitkin kattoa. Joulukynttilöiden asemesta sytytettiin kelpo valkea\nkeskelle huonetta, aukon alle. Sen jälkeen keitettiin lihaa (useissa\npadoissa) ja syötiin, sitten keitettiin kahvia ja viimeksi teetä,\nainakin neljään eri kertaan. Sillä paitsi kyytimiestämme, Korvan\nisäntää, oli 3-4 muuta miestä seurassamme matkalla; heitä kaikkia\ntäytyi kestitä, eikä teekannumme vetänyt enempää kuin kuusi lasia\nkerrallaan. Eipä edes kermaa puuttunut, sillä muuan miehistä,\nSodankylän kirkkoväärtti, joka myös oli mukana, oli kotona jäähdyttänyt\nmaitoa jääksi, joka nyt sulatettiin ja käytettiin. Vaihteena tämä\njouluaatto oli mielestäni sangen hupainen. Vasta myöhään puoliyön\njälkeen nukuimme penkeille ja lattialle, jos sitä siksi voi sanoa, kun\noli permantona heinätukkojen ja petäjänoksien peittämä paljas maa.\nToinen seurue matkatovereitamme, noin 4-5 miestä, oli metsään lähelle\nkotaa tehnyt tulen, ja vietti sen ääressä yönsä, kota kun oli liian\npieni meille kaikille. Sitä seuraavaksi yöksi tulimme Kyrön kylän\nAkujärven uutistaloon, ja sitä seuraava yö vietettiin lappalaistuvassa,\nmistä ei ollut enää kuin kaksi lyhyttä peninkulmaa Inarin kirkolle.\nPerille saavuimme kolmantena joulupäivänä hyvään aikaan. -- Kyrön\nkylästä Inariin (50 virstaa) oli hyvää porotietä, kun Kyröläiset\nedellisinä päivinä olivat kulkeneet kirkolle; mutta Korvan tilalta aina\nKyröön saakka ei ollut ainoatakaan jälkeä, ja kun jokainen pulkka tässä\npainoi lunta hieman syvemmälle, niin pulkka lopulta solui 3-4 korttelin\nsyvyisessä ojassa. Sen lisäksi vesi oli noussut jäillä ja soilla.\npaikoin niin korkealle, että pulkka melkein kellui siinä. Niin pian\nkuin oltiin tultu kuivemmille paikoille, pulkkaan syntyi jääkuori, joka\nvaikutti sen. ettei poro oikein jaksanut vetää pulkkaa, minkä vuoksi\nalituisesti täytyi raapia jäätä pois.\n\nKun 1837 keväällä kävin Inarissa. oli siellä vaan kirkko ja joukko\nkurjia lappalaistupia. Nyt paikka on kokonaan muuttunut, sittenkuin se\non saanut oman papin. Kirkko on maalattu punaiseksi: papilla on omia\ntarpeitaan varten viisihuoneinen asunto. Sitäpaitsi on toinen rakennus,\nmissä on sali ja kaksi huonetta: tämä asunto on muistaakseni rakennettu\npääasiallisesti kirkkoherraa varten, joka tosin asuu Utsjoella, mutta\njonka välistä täytyy käydä tässäkin kappeliseurakunnassa. Ensi kesänä\naiotaan rakentaa käräjä- ja tuomarintnpa, jota varten parhaillaan joka\npäivä hirsiä vedätetään. Älä ihmettele, että olen maininnut ja\nselittänyt tällaisia seikkoja kuin nämä rakennukset: muilla seuduin\nniitä ei ansaitsisi mainita, mutta täällä Lapissa! Kun jonkun aikaa on\nkieriskellyt savun keskellä lappalaiskodassa, niin silloin vasta\ntuntee, minkä arvoinen kunnollinen talo on, samoin kuin voitetun taudin\njälkeen parhaiten nauttii terveydestä tai kuten aurinko, kun 18:ntena\np:nä tammikuuta taas ensi kerran sen näimme, meistä tuntui niin\nihmeellisen komealta, ettemme pitkään aikaan voineet kääntää silmiämme\nsiitä. Olimme silloin tuntureilla Inarin ja Karasjoen välillä,\npaluumatkalla jälkimäisestä paikasta.\n\nMutta olen unhottanut kertoa, että heti uuden vuoden ensi päivinä\nläksimme täältä 16 peninkulman päässä olevaan Karasjokeen, joka on\nluoteessa päin täältä Norjan-Lapissa. Siellä oleskeli Stockfleth\nrouvansa kanssa tarjoamassa seudulle papinhoitoa ja opettamassa\nrahvasta lukemaan tähän asti ilmestyneitä lappalaisia kirjojaan. Nämä\novat: koko Uusi testamentti {painettu 1840. 1152 sivua}; Mooseksen\nkirjat (otteittain) {1840, 360 s.}; rukouskirja {1840, 209 s.};\naapinen: lyhykäinen käsikirja ja Lutherin vähä katkismus. [Lisäykset\nL:n kirjeestä Rabbelle (5.II.42).] Vaikka hän oli käyttänyt latinaista\nkirjaimistoa ja muodostanut kokonaista kymmenen uutta lapissa\ntarvittavaa kirjainmerkkiä, lappalaiset kuitenkin sangen helposti\noppivat sisäluvun, muutamat yhdessä ainoassa päivässä. Opettamisessa\nhänellä oli apunaan kaksi lappalaista katekeettaa, ja itse hän oli\ntässä työssään uskomattoman innokas ja uuttera. Jumala armahtakoon\nsitä, joka ei velvollisuuttaan täytä, kuulin hänen usein kehotuksissaan\nsanovan lappalaisille, kun hän muutamain kanssa puhui norjaa, ja tämän\nsanantavan hän näyttää itse ennen muita muistavan. [Rabben saamasta\nkirjeestä, ks. seur.] Karasjoelta hän aikoi helmikuun 9:ntena p:nä\npariksi kuukaudeksi matkustaa Kautokeinoon, ja näin jatkaen samaa\ntointansa kahden vuoden ajan matkustella läpi koko Norjan-Lapin. Teimme\nsen sopimuksen, että sitten meidän kummankin sanakirjatöiden vuoksi\njonakin kesänä yhtyisimme Kajaanissa. Viimein Stockfleth aikoo\nväsyneenä matkoistaan asettua Kristianiaan, jonka yliopistoon hän\njäänee lapin ja suomen kielten professoriksi. -- On merkillistä, miten\nsuomalaiset vuosittain lisääntyvät Norjassa. Nykyään heitä siellä on 4\ntuhatta henkeä, mutta kuka tietää, kuinka lyhyessä ajassa tämä luku\nsaattaa lisääntyä kaksinkertaiseksi. S:n luona viivyimme pari viikkoa,\npalasimme sitten tänne ja täältä matkustamme Venäjän-Lappiin ja sitten\nhuhtikuussa Kuolaan. -- Kaksi viikkoa olemme nyt erään utsjokelaisen\nkatekeetan avulla lukeneet lapin kieltä. Tässä kielessä on kolme\npäämurretta; ensimäistä puhuvat Norjan lappalaiset ja Utsjoen\nseurakunnan lappalaiset Suomessa, toista puhutaan Ruotsin-Lapissa sekä\nkolmatta Venäjän-Lapissa ja Inarin seurakunnassa Suomessa. Norjalaiset\nja ruotsalaiset murteet ovat jotenkin tutkittuja ja vielä enemmän on\nniitä viljelemällä kehitetty, mutta Venäjän lappalaisten murretta\nsangen vähä. En tiedä, että tällä murteella olisi muuta kirjoitettu\nkuin \"Isä meidän\", joka on luettavana Sjögrenin muistiinpanoissa\nKemin-Lapista. Sen tähden Rask sanoo kootuissa tutkimuksissaan (2:nen\nosa, Kööpenhamina 1836, sivu 340): \"Det är i alt Fald höjligen att\nbeklage, att Russerne have gjort saa litet för Sprogets (Venäjän lapin)\nBearbejdelse\". [= On joka suhteessa suuresti valitettavaa, että\nvenäläiset ovat tehneet niin vähän kielen (Venäjän lapin)\nkehittämiseksi.] Milloinka päästänee niin pitkälle, että on\nkielioppeja, sanakirjoja ja lukukirjoja ainakin kaikista niistä\nkielistä, joita puhutaan Venäjän valtakunnan alueilla? Se olisi\nkuitenkin kaikelle muinaishistorialle ja vertaavalle kielitutkimukselle\nperin tärkeätä. -- Utsjoen murre on melkein aivan samaa kuin se, jota\nStockfleth on käyttänyt, mutta Inarin murre eroaa siitä niin paljon,\nettei rahvas täällä edes hyvin ymmärrä, mitä sille luetaan, vaikka se\npaitsi omaa kieltään kuitenkin on oppinut puhelemaan Utsjoen\nlappalaisten kanssa, niin että jokapäiväisessä puheessa toisiaan\nymmärtävät. Huomenna (6 p:nä) olen aikonut muutamaksi viikoksi lähteä\njonkun Inarin lappalaisen luo, paremmin kuin täällä pappilassa\noppiakseni kieltä. Castrén matkusti toispäivänä tunturikylään 4-5\npeninkulman päähän täältä, ja häntä odotetaan tänään tai huomenna\npalaavaksi.\n\n\n\n\n39.\n\nTohtori Rabbelle.\n\n\n                                 Inari, 5 p:nä helmikuuta 1842.\n\nRakas veli!\n\n-- -- -- -- -- [Jouluaatosta, tulosta Inariin, käynnistä Karasjoella\ny.m. kerrottu monin paikoin samoilla lauseillakin, vaan yleensä\nlyhyemmin kuin edellisessä.]\n\nTämän kuun loppupuolella matkustamme Venäjän lappalaisten luo ja\ntulemme huhtikuun loppupuolella Kuolaan, missä odotan kirjettä Sinulta.\nMiten sananlaskujen painattaminen edistyy? \"Suomi\"-aikakauskirjaa\nvarten en nyt lähetä mitään, mutta kylläkin Kuolasta, missä toivon\nsaavani paremmin aikaa. Sitäpaitsi olen kirjoittanut tutkimuksen\nlapin verbeistä, niiden alkuperästä, murteis-erilaisuuksista ja\nvertaamisesta suomeen; tämän tutkimuksen olen aikonut antaa\nTiedeseuralle ja olen Kuolasta lähettävä senkin, jos sellainen tutkimus\nsille voi kelvata, mistä tilaisuuden tarjoutuessa voisit kysyä\nSchultenin mielipidettä. -- Ole hyvä ja anna myötäseuraava kirje\nGrotille. Voit lukea sen hänen luonaan, jos siinä muutamista seikoista\nolisin kirjoittanut hieman laveammin kuin näissä Sinulle\nlähettämissäni riveissä. Sano paljo terveisiä omaisillesi ja\nvie myöskin kunnioittava tervehdykseni kenraalitirehtörille.\nFahlanderillekin Sinun tulee sanoa oikein paljo terveisiä. Miten hän\nnyt voi mielettömine elintapoineen?\n\n\n\n\n40.\n\n[Päiväkirjasta.]\n\n\n                                      Kuola, 28 p:nä [1842].\n\nErään kauppiaan luo, joka hiljan on ottanut itselleen vaimon\nKieretistä, ja jonka nuorikko heti saavuttuaan uuteen kotiin oli saanut\ntuiman nivelkolotuksen, minua pyydettiin tautia parantamaan. Kävin\nsiellä viikon päivät, useimpina päivinä kaksi kertaa, kun näet aina\noltiin niin kohteliaita, että pyydettiin minut \"tsajulle\" tai kahville.\nMutta kun tämä kuitenkin vei minulta liian paljon aikaa, ja he sitä\npaitsi olivat käyttäneet toistakin lääkäriä, nimittäin neitsyt Mariaa,\njonka papit juhlakulkueessa olivat saapuville kantaneet, niin lakkasin\nkäymästä niin usein. Eräänä päivänä en ollenkaan käynyt, ja muina\npäivinä kerran. Tuumittiin, että luultavasti olin suuttunut heihin --\nja sen tähden minun taas täytyi ruveta käymään useammin. -- Neitsyt\nMariaa pidettiin talossa 4-5 päivää, ja alituisesti hänen edessään\npaloi kynttilä. Eilen 27 p:nä hänet saatettiin takaisin kirkkoon, ja\nhänelle oli, kuten oletan, annettu useita lahjoja. Mutta kun neitsyt\nMaria ei tehnyt hänelle mitään lääkkeitä, pidettiin tärkeänä että minä\nsen ohella kävin siellä koko ajan. Toiseen taloon, viskaalille, minua\npyydettiin tulemaan hänen tytärtään katsomaan. Kieltäydyin menemästä,\nminkä vuoksi pian keksittiin se temppu, että minut eräänä iltana\npyydettiin teelle taloon. Sitten kävin siellä jonkun kerran, mutta\nlakkasin, kun käyntini olivat tehottomat; tämä selitettiin siten, että\nolin suuttunut jostakin. Edellä mainitun vaimon (kierettiläisen) tauti\ntahdottiin kaikin mokomin johtaa noitumisesta, kun hänellä Kieretisaä\noli ollut monta kosijaa, mutta oli mennyt vaimoksi Kuolan miehelle;\nainoastaan yksi -- kaznatshein [= \"räntmästarin\", rahastonhoitajan]\nrouva -- oli samaa mieltä kuin minä, että tauti johtui kovasta\nvilustumisesta. Mutta olihan minulla niin lämmin koko matkalla\ntänne, sanoi nuori vaimo, mitenkä siis saatoin vilustua?\n\nAsuinolot ikävät: kaksi huonetta, joissa lapset alituisesti\njuoksentelevat; sitä paitsi koko talon väki siellä juo teetänsä kaksi\nkertaa päivässä. Kello 9 tai 10 saa ensi kerran teetä, kello 1-3\npäivällistä, kello 6-8 toisen kerran teetä, 8-10 illallista; -- kahvia\nvarojen ja tilaisuuden mukaan. -- Meidän ensimäistä varastoamme emäntä\nnautitsi ja tarjoili, kunnes se loppui, eikä täältä tätä nykyä saa\nkahvia. Kuten muissakin pikkukaupungeissa ihmiset täälläkin elävät\nepäsovussa: gorodnitshij, munkki, vanhempi sosjedateli ja postinhoitaja\nmuodostavat yhden seurapiirin; ispravnikka, tamozhnik, utshiteli,\nsudja [= maalais-poliisipäällikkö, tullinhoitaja, opettaja, tuomari]\nj.n.e. toisen. -- Paras mies tuntuu ispravnikka olevan. Tohtori ylpeä?\nGorodnitshij kopea. -- Muuan sudjan sihteeri joutui arestiin ja\nalennettiin pisateliksi [kirjuriksi].\n\n\n\n\n41.\n\n[Päiväkirjasta.]\n\n\n                            Kildin, 2 p:nä huhtikuuta [1842].\n                            [Kuola, huhtikuussa 1842].\n\nKildin kahden peninkulman päässä Kuolasta. -- Sama kieli kuin\nMaaselässä, Lävoserossa, Semiostrovissa. Notoserossa, Synjelissä\n[toisinaan: Syngel. Genetz'illä: Songel (lapiksi: Sunjel)],\nMuotkassa, Petsingassa, Paatsjoella on eri murre. -- Sijaitsee\nylänteiden välillä. Noin 10, 12, 15 perhekuntaa, joista viisi asuu\npuutuvissa; näissä on kussakin erityinen koppi oli karsina kattiloita\nsekä juomavettä varten. [Tästä eteenpäin nähtävästi Kuolassa\nkirjoitettu, ehkä eri kerroilla.] Tämän erottaa hirsi lattiasta, jona\non hirsipalkkeja, mutta karsinassa ei ole lattiaa, 2, 3, 4 ikkunaa,\nmatalat penkit, niin että selkä kärsii pahanpäiväisesti, kun\nniillä istuu. -- Yöllä tuli sana, että kuvernööri aikoi tulla Kuolaan,\nminkä vuoksi Kildinin porot oli lähetettävä vastaan Kiitsaan. Toisilla\nvietiin kuolalaisten väkeä ja kalanpyydyksiä merelle, kun Kuolanlahti,\nmikä harvoin tapahtuu, maaliskuun keskivaiheilla sai päähänsä jäätyä.\n-- Ainoastaan lapsia jätettiin kotia, minkä vuoksi palasimme. Parista\nkolmesta kalasta meiltä vaadittiin maksua rupla, ja kuitenkin meidän\nleivästä jäi heille vähän tähteitä. Ensin meidän oli vaikea saada\nyömajaa, mikä osaksi johtui siitä, että paljo kuolalaisia\nkalastajia oli majoittaunut mökkeihin. -- Matka Kuolasta tapahtui\nsiten, että joki jäi vasemmalle. -- Oli silloin jo pimeä tuntureilla,\nkun poroni, joka kulki takimaisena, läksi toiseen suuntaan kulkemaan.\nVasta hyvän ajan päästä huomasin sen. Suurta hätää minulla ei ollut,\nsillä yö ei ollut kylmä, ja joka tapauksessa minun olisi pitänyt osata\njoelle. Kuitenkin huusin, ja toiset, jotka olivat kuulleet huutoni,\nolivat pysähtyneet. He sanoivat vastanneensakkin, mutta vastatuulelta\nen ollut kuullut mitään, vaan luulin olevani yksikseni hylättynä,\nehkäpä koko yöksi, sillä vaikka he olisivatkin alkaneet minua etsiä, ei\njälkiä olisi näkynyt tuntureilla, missä mättäät ja muut paikat olivat\npaljaat ja missä muissa paikoin oli kova hanki. Päälle päätteeksi satoi\nlunta. -- Jos tämä olisi sattunut esim. Synjelin ja Kuolan välillä,\nniin hätäni kenties olisi ollut suurempi, mutta nyt nousin ylös\npulkasta, käänsin poron ja koetin, pitäen sen turpaa maata vasten,\njohtaa sitä takaisin siihen paikkaan, mistä se oli poikennut pois --\nniin hyvin kuin tämä pimeässä ja kovalla tunturilla saattoi tapahtua.\nViimein se onnistuikin, ja saatuani poron oikealle tielle, pääsin\nhelposti toisten luo. Nämä olivat odottaneet ja huudoilla ilmaisseet,\nmissä olivat, vaikka siitä en mitään tietänyt, kun en ollut kuullut\nhuutoa.\n\nKaikki kildinalaiset, paitsi lapset, puhuvat venättäkin ja kuolalaisten\nvakuutuksien mukaan muutamat niin hyvin, ettei heitä voi erottaa\nsynnynnäisistä venäläisistä, -- mikä ei ole kummallista, kun näitä\npitkin talvea melkein joka päivä tapaa Kuolassa. -- Muuan henkilö, joka\noli oleskellut syrjäänien parissa, sanoi näiden ulkoapäin olevan\nsuuresti lappalaisten näköisiä, mutta että samojeedit ulkomuodoltaan\nmuistuttavat inkeriläisiä talonpoikia, -- muita suomalaisia hän ei\nollut nähnyt. -- Inarin murre tuntuu kaikista muista olevan\nomintakeisinta, kun näet ne Venäjän lappalaismurteet, joita tähän asti\nolemme kuulleet, lähentelevät norjalaista murretta ja Utsjoen lappia.\n-- Sen verta on varmaa, että jos olisi -- -- -- [Jäänyt kesken.]\n\nTinaamattomat kupari- jopa rautakattilatkin.\n\nLakkiaan lappalainen usein pitää riippumassa niskassa, pakkasellakin.\n\nSyngelistä oli muuan vaimokin liittynyt matkaseurueeseen vieden lasta\nKuolaan ristittäväksi. Ilman mitään \"pidätysporoa\" hän lapsi sylissä\najoi jyrkimmistäkin mäistä sangen hyvin alas.\n\nKamala kortteeri Kuolassa. Meillä on kaksi kamaria, joista toista\nlämmitetään. Kaksi poikanulikkaa juoksentelee alinomaa sisällä\nhypistellen kaikkea, mitä käsiinsä saavat; heidän äitinsä puhuu ja\nhuutaa niin, että korvia todella pakottaa. Viidestä naulasta kahvia\nlienemme juoneet viisitoista kertaa, eikä toista ole Kuolassa\nostettavissa, niin että nyt olemme vallan ilman. -- Talonväen tavaroita\non sangen paljo meidän huoneessa, jota sen tähden alati käytetään\nvarastohuoneena. -- Joka päivä täytyy heidän kanssaan riidellä pellin\nsulkemisesta, ja kuitenkin he sen sulkevat niin että saa häkää. Kylminä\naikoina saa aamuisin kauan aikaa kärsiä vilua, sillä joskus ei tehdä\nvalkeata ennen kello 10:tä tai 11:ta. Samoin harvoin saa teetä kello 8,\nvaan se välistä lykkäytyy kello 11:en.\n\nKuola on pieni kaupunki vähän ylempänä Kuolan- ja Tuulomajokien\nyhtymäpaikkaa. Europan-Venäjän pohjoisin kaupunki? Nauriita kasvaa\nsuuria, ja perunoita on muutamilla kananmunaa suurempia (ispravnikalla)\n-- muuta vihantaa ei ole, heiniä vaan joen rannoilla. Lehmiä, lampaita,\nkoiria, joilla kuljetetaan vettä ja halkoja -- usein suuret kuormat,\nmutta mies auttaa mäissä. -- Ylt'ympäri vuoria, korkeita. --\nVallassäädyn seurapiiri: tohtori, gorodnitshij, sudja, ispravnikka,\nsosjedateli (2), utshiteli, podporytshik [aliluutnantti], tamozhnik,\nstrjäptshij [viskaali], ljesnik [metsäherra], kaznatshej,\npostinjohtaja. -- Ensin, ankara tarkastus, mutta ei ollut muuta\nvaarallista tavaraa kuin aljettu sikarilaatikko. Sen vähäisen määrän\nväkevää, joka meillä vielä oli jäljellä viimeisellä kyytivalillä,\nannoimme nim. lappalaisten juoda -- tai oikeammin, he piilottivat sen\nlumeen, sillä näyttivät pelänneen, että oli kielletty vatsassaankin\nviemästä viinaa Kuolaan. -- Joka päivä kekkerit, aina seuraavana aamuna\npäänsärkyä. -- Pelataan. -- Päivälliset kello 3. Kalapiiraita 3-4 eri\nlajia. Lihaa, liemiruokia. Leivoksia. Pari tuntia pöydän ääressä. --\nSitten sauna 3;sta kopeekasta. -- Kahvia. Teetä. Liköörejä ja nalifkoja\nsekä viinaa ynnä lihaa tai kalapiirakkaa pöydällä illaksi. --\nPelinimitykset helpot oppia. Kuitenkin välistä erehdyin pahasti, kuten\nesim. kerran saneessani, että minulla oli ruutupeli, vaikka olikin\npatapeli, minulla kun näet oli vaan 7 pataa ja yksi huono ruutu\npakassa. Vaikka erehdys oli niin ilmeinen, ei minun sallittu sitä\nkorjata, vaan täytyi antaa kolmet sakot, jotka sitten kuitenkin\nsupistettiin yhteen ainoaan. Tämän johdosta strjäptshij luuli, etten\nenää ollut lääkärikäynneillä hänen tyttärensä luona, kun muka olin\nsiitä suuttunut. -- Totia ei tarjottu useimmissa paikoin, luultavasti\nrommin puutteen vuoksi. Tupakankin puute on ilmeinen. -- Tohtori osasi\nlatinaa ja vähän saksaakin, gorodnitshij saksaa, utshitel hyvin vähän\nkumpaakin; sitäpaitsi muuan merikapteeni puhui norjaa ja lisäksi Ilja\nRomanovitsh. -- Minkä vuoksi olemme täällä. -- Monet ovat vaivanneet\nminua parannuskäynneillä. Toisten luona olen käynyt, toisten luona en.\n\nLotinapellossa, Vytegrassa, ja Bjelozersk'issa, 3-4 sataa henkeä\nkussakin puhuu tshuudin l. vepsänkieltä.\n\nJoseph Boguslavl. Mesenin kihlakunnassa on syrjäänejä Olemskoin\nvolostissa Vashka-joen varsilla kolmen sadan virstan päässä Mesenistä;\nPytshkoin volostissa, 500 v.; Izhma-slobodassa tuhat (tai 900) v.\nOlemskoissa 150 sielua, Pytshkassa, 200-250, Izhmassa, 1000-2000.\nVashka-joki laskee Meseniin. -- Izhma on Tsiljmassa (kylmä).\n[Tarkoittanee nimen mahdollista johtumista suomalaisesta sanasta\nkylmä] -- Kaikki lähellä Vologdan rajaa. --\n\n       *       *       *       *       *\n\nInarissa muutin pappilasta viikoksi erääseen lappalaismökkiin 3/4.\nForster oli mukanani ja viimeisinä päivinä Schröderkin, niin että\nmeillä oli jotenkin ahdasta, varsinkin kun, paitsi meitä ja itse\ntalonväkeä, joita oli kokonaista viisi täysikasvuista henkilöä,\nlampaitakin siihen oli majoitettu. Talvityö on lappalaisilla sangen\nhelppoa. Miesten työ näyttää pääasiallisesti olevan siinä, että ostavat\nporoja, keittävät ruokaa ja välistä menevät kappaleen matkaa metsään\nporoja siirtämään. Naiset kehräävät, kutovat, valmistavat nahkoja,\nompelevat ja kuljettavat puita metsästä, sekä menevät poroja\nsiirtämään, milloin miehet eivät sitä viitsi tehdä. -- Pari kertaa\nsyötiin, ensimäinen kerta kello 9 tai 10, toinen kerta illalla; tämä on\npääateria. Lihaa ja kalaa sekä lientä, tehtyä ryyneistä, jauhoista tai\npetäjän sisäkuoresta.\n\nInarin lapin äänteet ovat vaikeita. Forsterin kieli taipui\nkeskustelussa paremmin kuin minun, esim. lausuessaan sanaa _akshu_,\njolloin saksalainen sch-äänne näyttää olevan hänellä apuna, samoin\nsanassa _kuuhoeil_, laitos, johon kehruukset ripustetaan värttinällä\nkehrättäessä. Vaikeimpia äänteitä on d, joka kuitenkin Inarissakin\ntuntuu yksinkertaistuvan t:ksi, esim. infinitiivin lopussa. --\nInarin pappilassa meillä oli katekeetta Utsjoelta, mutta minä en\nolisi tahtonut olla hänen sijassaan, sillä me ahdistimme häntä\nkysymyksillämme vuorotellen, että hän välistä luuli tulevansa vallan\npäästään pyörälle. Ääntämisen oppimista varten luin ensin hänen\nkanssaan koko Piplian-historian ja aloitin sitten Renv[allin]\nsanakirjaa, saadakseni siinä oleville suomalaisille sanoille\nlappalaiset vastineet, mutta en ehtinyt siinä kahta kirjainta\nkauemmaksi päästä. Mutta Aulivuolen [nimi kirjoitettu kahdella tavalla]\näijällä ja muilla sain, paitsi kieliopillisia seikkoja, Mat[euksen] 5,\n6 ja 7 luvun Inarin murteelle käännetyiksi, sitäpaitsi joukon\nsuomalaisia sananlaskuja ja muita puhetapoja. Ukko Haulivuoli [nimi\nkirjoitettu kahdella tavalla] tottui lopulla melkoisesti taivuttamaan\nlappalaisia verbejä ja nomineja, mutta piti sitä jotenkin rasittavana.\n\n\n\n\n42.\n\nAkademikko Sjögrenille.\n\n\n                                    Kuola, 23 p:nä maaliskuuta 1842.\n                                    Kuola, 4 p:nä huhtikuuta 1842.\n\nArvoisa Herra Kolleegineuvos!\n\nMatkastamme Inariin ja Stockflethin luo Norjaan lienee maist. Castrén\nkirjoittanut, mitä siitä voisi olla sanottavaa. Inarissa viivyimme\nvielä pari viikkoa sen jälkeen kun hän kirjoitti kirjeensä Teille,\nSieltä matkustimme Paatsjoen ja Sönnikylän (Syngel) kautta Kuolaan,\nmissä nyt muutaman viikon olemme oleskelleet opiskellen venättä, jota\ntaitamatta Venäjän-Lapissa ei ole helppo tulla toimeen. Käväisimme\ntäältä lähimmässä lappalaiskylässä, Kildinissa, mutta emme siellä\nviipyneet kauan, kun sikäläiset lappalaiset tuntuvat olevan läheisen\nKuolan hemmoittelemia, ja sitä paitsi vakuuttivat puhuvansa vallan\nsamaa murretta mitä puhutaan Maaselässä (Imandran pohjoispäässä), minne\nnyt parin päivän kuluttua olemme aikoneet matkustaa. Syngelin ja\nKildinin lappalaisten yhtäpitävien tiedonantojen mukaan Muotkan,\nPetsamon, Paatsjoen, Näytämön, Syngelin ja Notoseron lappalaiset\npuhuvat samaa murretta, huomaamatta itse mitään erilaisuutta, mutta\ntoista yhteistä murretta puhuvat Kildinin, Voronesjkin, Lävoserskin,\nSemiostrofskin ja Maaselän pogostain lappalaiset. Jokostrofskin ja\nAkkalon eli Babinskin kielestä en tähän asti ole saanut muuta tietoa\nkuin että se eroaa Maaselän ja Kildinin kielestä; luultavasti se\nliittyy edelliseen murteeseen. Vielä vähemmän tiedän Turjan\nlappalaisten kielestä; liekköhän Venäjän lapin kolmas murre vai\nliittyneekö jompaankumpaan edellisistä. Mitä lapin murteisiin tulee,\nolon tätä nykyä saanut sen vakaumuksen, etteivät ne eroa toisistaan\nniin suuresti kuin Rask on kuvitellut. Jos olisi oikein perehtynyt\njohonkin murteeseen, voisi lyhyessä ajassa oppia toisen murteen\nomituisuudet ja sangen helposti tulla toimeen. Mitä olimme\noppineet Norjan lappia, sillä saatoimme sekä Kildinissa että Syngelissä\nhelpommissa asioissa tulla toimeen, ja meidän olisi ollut kahta\nhelpompi, jos olisimme olleet oikein perehtyneet Norjan lappiin. Tuiki\ntärkeätä olisi suomalaisen kieliryhmän tutkimiselle se, että saataisiin\nVenäjän lapin murteet tarkoin tutkituiksi. Mutta siihen vaadittaisiin\nmonivuotista työtä suomalaiseltakin, joka äidinkielensä vuoksi paremmin\nsopisi sellaisen tutkimuksen suorittamiseen kuin kukaan muu. Inarinkin\nmurre vaatisi sellaista tutkiskelua, jos yleistä lapin kielioppia ja\nyleistä lapin sanakirjaa vastedes toivotaan aikaansaatavan.\n\nTäältä matkustamme nyt Maaselkään, viivymme siellä jonkun viikon ja\nsamoin Jokostrovissa tai myöskin Babinskassa. Sen jälkeen olemme\naikoneet viimeisellä kelillä lähteä Oniegaan tapaamaan arkimandritta\nVenjaminia ja tutustumaan hänen samojeedilaisiin teoksiinsa.\n\nJos suinkin käy päinsä, pyydän nöyrimmästi Teitä Oniegaan lähettämään\nminulle jonkun kunnollisen venäläisen sanakirjan, mieluimmin sellaisen,\nmissä johdannaiset ja yhdyssanat ovat mainittuina perussanojen ohella\nja sanojen korko on merkittynä. En sentään haluaisi ranskalaisella,\nvaan saksalaisella tai latinaisella käännöksellä tai ainoastaan\nvenäläisillä selityksillä varustettua. Sitä paitsi pyytäisin saada\nhyvän venäjän kieliopin ja jonkun kokoelman venäläisiä kansanlauluja.\nPyytäisin vielä lisäksi, että Te suostuisitte vastaiseksi suorittamaan\nniistä maksun, sillä en edeltä voi tietää hintaa.\n\nTäydellä kunnioituksella on minun kunnia edelleen olla\n\n                                                   Teidän\n                                              nöyrin palvelijanne\n                                                 Elias Lönnrot.\n\nJos Mateuksen evankeliumin syrjääniläinen käännös on saatavissa, pyydän\nsitäkin lähettämään Oniegaan. Karjalaista käännöstä, josta Gottlund\nOtavan II:ssa osassa antaa näytteitä, ei enää liene kirjakaupassa\nsaatavissa.\n\n                                                      Lnr.\n\n\n\n\n43.\n\n[Päiväkirjasta.]\n\n\n                                  Kuola, 5 p:nä huhtikuuta [1842].\n\nTänään tuli tuo karjalainen eukko ja kysyi, emmekö aikoneet ennen\nlähtöämme pitää Kuolan yleisölle vastakemuja; sanoi kuulleensa Kuolan\nherrain ihmetelleen, ettemme me olleet heitä koskaan kekkereihin\npyytäneet, ja lisäsi, että emäntämme kyllä pitäisi huolta\nkestityksestä. Selitin ettemme aikoneet sitä tehdä, mutta että Kuolan\nherrat, jos halusivat, voivat saada vastakestityksensä Suomessa.\nMuuten luulen että koko kekkeri-tuuma oli enemmän emäntämme omaa\nkeksintöä; toivoi näet siten saavansa tilaisuuden nylkeä meiltä\nlisämaksua, mihin hän koko täällä-olomme aikana oli osottanut suurta\ntaipumusta. Vaatteidemme pesusta hän meiltä kiskoi yli varsinaisen\nmaksun lähes 2 ruplaa, milloin milläkin nimellä, muka korjauspalkkiona,\nnappien ja nauhojen ompelemisesta sekä niiden ostamisesta. Kun\nvaatteet meille pestyinä tuotiin, ei voinut nähdä muuta kuin että neljä\nhuonoa kilpikonnankuori-nappia oli ommeltu niihin, mutta sitä vastoin\noli useita nauhoja revitty pois pesossa tai tahallaan jäljestäpäin. --\nAsuessani vuonna 1837 Filip Petrovitshin luona, vaihdoin emännän\npyynnöstä hänen kanssaan saksia. Ne sakset, jotka häneltä sain, olivat\nkuitenkin luultavasti paremmat, sillä olen yhä sen jälkeen matkoilla\nkäyttänyt niitä paperi- ja muunlaisina saksina, piipunperkaimena,\ntulipihteinä ja kynsiatuloina, eivätkä ne vieläkään ole kelvottomiksi\nkäyneet. Sen vuoksi eräänä päivänä, kun sama emäntä oli meillä, näytin\nhänelle hänen entistä työkapinettaan ja kysyin, tunsiko hän sen. Hän\nihmetteli, että minulla vielä oli tallessa samat sakset. Ja kun oletin,\nettä hänen minulta saamansa sakset jo olivat pilalle kuluneet -- sillä\nolin v. 1836 Kuusamon joulumarkkinoilla ne ostanut, joten ne eivät\nvoineet olla parasta lajia -- lahjoitin hänelle uuden uutukaiset, viime\ntalvena Karasjoella ostamani sakset. Nykyinen emäntämme oli saapuvilla\nja hänelle tuli hirveä hätä siitä, etten ollut hänelle tai hänen\ntyttärelleen mitään lahjoittanut. Selitin, että ensi kerralla, kun\ntulen Kuolaan, saatoin sen tehdä. -- Eräänä päivänä minulle muuan\nkauppias lähetti palan kanverttia, jotta siitä olisin tehnyt, kuten\ntavallisesti pyydettiin, voidetta hänen vaimonsa luuvalon vaivaamalle\njalalle. -- Kun emäntämme näki tuon palan, hän pyysi minua antamaan\nsiitä hänelle palasen ja rupesi hyvin itsepäiseksi, kun kieltäydyin.\nKun sanoin, että se olisi varkautta ja suuri synti, hän ei ollenkaan\ntahtonut sitä ymmärtää -- varma selitys siihen, minne meidän kahvimme\noli joutunut.\n\n\n\n\n44.\n\nTohtori Rabbelle.\n\n\n                                         Kemi, 2/14 toukokuuta, 1842.\n\nRakas veli!\n\nKiitos tervetulleesta kirjeestäsi, jonka Kuolaan saavuttuani sain, ja\njoka on ainoa, minkä Suomesta olen saanut aina sen jälkeen kuin sieltä\nviime syksynä läksin, jos jätän lukuunottamatta muutamat t:ri\nEhrströmiltä ja varatuomari Cajanukselta Inariin tulleet terveiset.\nKirjeesi oli päivätty 26 p:nä tammikuuta, ja aina siitä perin en ole\nmitään saanut tietää Helsingistä tai Kajaanista, Luultavasti\nolisimme Kuolaan saaneet tietoja, mutta kun eräs Sjögrenin kirje\nneuvoi meitä lähtemään arkimandritta Venjaminin luo Oniegaan\nsamojeedin-opintojamme varten, tulimme ennen aikojamme lähteneiksi\nKuolasta -- kirjeiden puolesta ennen, ei suinkaan muun. -- Lähtiessämme\nannoimme Kuolan postinhoitajalle toimeksi lähettää kaikki meille\nsaapuvat kirjeet Oniegaan. mutta kelirikon ja muun vuoksi emme itse ole\ntulleet kauemmaksi kuin Kemiin. Mielikarvaudella olemme täällä\nkatselleet kutakin tämän kautta matkustavaa postia, jossa hyvin on\nvoinut olla meille kirjeitä, mutta josta emme kuitenkaan niitä ole\nsaaneet, emme edes vilahdukselta nähneet. Sitäpaitsi olemme täällä\nkuulleet, että arkimandritta Venjamin nykyään oleskelee Arkangelissa,\njonne siis muutaman päivän kuluttua täältä meritse lähdemme. Emmekä\nsiis edes Oniegasta voi saada kirjeitämme postista, ellemme saa niitä\nArkangeliin. Arkangelissa tulemme viipymään niin kauan, että sinne\nvoimme saada kirjeen Helsingistä vastaukseksi tänä päivänä\nkirjoittamaamme kirjeeseen. Pyydän siis että muistaisit minua\nmuutamilla riveillä ja sitäpaitsi kirjeeseen sulkisit 2-3 sataa ruplaa\npankkiseteleitä, jotka matkan jatkamista varten lienevät tarpeen.\nJos Suomen lehdissä on joitakin mieltäkiinnittäviä, Suomea,\nsanomalehtikiistoja y.m. koskevia kirjoituksia, niin voisit sulkea\nkirjekuoreen sellaisia numeroita, jos niitä erityisesti on saatavissa;\nniiden painosta lisääntyneet postikulut eivät kuitenkaan merkitse\nmitään verrattuina meidän ikäväämme saada kaikenlaisia tietoja\nkotimaasta. Liitän tähän \"Suomi\"-kirjaa varten kirjoituksen _Bidrag\ntill Finsha Språkets Grammatik_ [Lisiä suomen kielioppiin]; toisesta\npitkähköstä kirjoituksesta: Resan ifrän Kola tili Kom [Matka Kuolasta\nKemiin (= n:o 45 tässä osassa)] voit itse valita, mitä katsot\nmainittuun aikakauskirjaan sopivan. Ellei siitä sovi ottaa mitään,\nniin kaiketi Arkangelista lähetän jotakin muuta, ja mainitun\nmatkakertomuksen voit siinä tapauksessa pitää omana varanasi. --\nCastrén on jotakin samantapaista kirjoitellessaan tullut kipeäksi.\nAinakin hänellä on peräpukamia, ehkäpä sitäpaitsi hieman keripukin\ntapaistakin, sillä hän ei viiteen vuorokauteen ole syönyt juuri mitään;\non kuitenkin välistä jalkeilla ja näyttää haluavan happamia ruokia.\nMinulla on kuitenkin hyvä syy toivoa, että tämä pahoinvointi pian on\nmenevä ohi. Oma terveyteni on, Jumalan kiitos, ollut sangen hyvä koko\najan. Ilmoita minulle niinikään Arkangeliin, kuinka pitkälle Venäjän\nHistorian painatus on edistynyt; olenhan velkapää toimittamaan sen\nMehiläisen tilaajille. Tiedät, missä sisareni siellä Helsingissä elää;\nanna hänelle siis jotakin kannatusta minun laskuuni, hän lienee kyllä\nsen tarpeessa, kunnes lapset tulevat hieman vanhemmiksi. Postitunti\nkieltää minua jatkamasta tätä kirjettä muulla kuin pyytämällä sanomaan\npaljon terveisiä asianomaisille.\n\n                                                      Tuus\n                                                  Elias Lönnrot.\n\nArkangelista aikoinani ilmoitan Sinulle, minne sieltä käännymme.\n\n\n\n\n45.\n\nKuolasta Kemiin,\n\nMatkakirje.\n\n\n[\"Litteraturblad för allmän medborgerlig bildning\", v. 1854, n:o 2.\nKäsikirjoituksena Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa.]\n\n                                   Kemi, 4 p:nä toukokuuta 1842.\n\nOltuamme aamupäivällä viidellä tai kuudella asianmukaisella\njäähyväiskäynnillä, sen jälkeen syötyämme päivällistä ispravnikka Ivan\nWasiljevitsh Latysheffillä, maksettuamme emännälle ja pantuamme\nmatkalaukkuihin jäljellä olevat tavaramme, olimme noin 6:n aikaan\niltapuolella huhtikuun 7:ntenä päivänä valmiit matkalle lähtemään.\nUseat tuttavistamme olivat luonamme viimeiseen jäähyväishetkeen asti ja\nmuutamat saattoivat meitä vielä päälle päätteeksi pari virstaa\nKuolajokea pitkin. Myöhään illalla, kun väki jo oli pannut maata,\nsaavuimme perille ensimäiseen kievaripaikkaan, Kiitsaan (lapin\nkielellä: Tjetjam), minne Kuolasta lasketaan matkaa 30 virstaa. Mitä\nankarimmasta pakkasesta huolimatta oli joukko ihmisiä sijoittaunut\nmäelle, ja kaikki näyttivät raskaasti nukkuvan, sillä ei yksikään pää\nliikahtanut meidän saapuessamme. Sisällä tuvassa makasi toisia\nlattialla ja penkeillä, niin tiheästi yhteensullottuina kuin suinkin.\nOli koko työ ponnistellessa perille siihen kohtaan penkkiä, johon\nisäntä meitä varten raivasi tilaa. Seuraavana aamuna jatkoimme matkaa\nja saavuimme vasta 22 virstaa kuljettuamme Voronjerutshefskaja\n(lapiksi Angisvaar) nimiseen kievaripaikkaan, ja sitten samoin\n22:n virstan pituisen matkan jälkeen Maaselän kylään (lap.\nMaase siit). Tänne olimme aikoneet jäädä pitemmäksi aikaa lähemmin\ntutustuaksemme siihen Venäjän lapin murteeseen, jota täkäläinen rahvas\npuhuu, mutta kaksi seikkaa estikin meitä toteuttamasta aijettamme.\nEnsiksi kaikki tuvat olivat täpösen täynnä väkeä, joka matkusti\nmerelle, niin että tässä hälinässä oli mahdotonta mitään tehdä, ja\ntoiseksi oli paljoa vaikeampaa täällä tulla puheessa toimeen\nlappalaisten kanssa kuin olimme aavistaneet. Tämän lisäksi ilma äkkiä\nmuuttui kovasta pakkasesta hyvin suojaksi, niin että päälle päätteeksi\naloimme pelätä kelirikkoa, varsinkin kun sitä ennen olimme aikoneet\npäästä perille Oniegan kaupunkiin, minne meillä vielä oli matkaa noin\n700 virstaa. Sen tähden emme Maaselässä viipyneet kauempaa kuin kolme\nvuorokautta. Ne huomiot, jotka tällä ajalla saatoimme tehdä\ntäkäläisestä lapin murteesta, supistuivat, yhdessä Kildinissä\naikaisemmin tekemiemme sekä niiden kanssa, jotka meillä seuraavissa\nkievaripaikoissa oli tilaisuus tehdä, yksityisiin sanoihin. Erityisten\nsananmuotojen selvillesaaminen ei ollenkaan ottanut meille\nonnistuakseen. Kerran tahdoin saada selville, miten verbiä _lokkat_,\nlukea, heillä taivutetaan, ja pyysin erästä lappalaista aluksi\nsanomaan, miten lapiksi sanotaan _ja tshitaju, ty tshitaesh, on\ntshitaet_ (luon, luet, lukee). Tähän hän vastasi: \"ty vedj tshitaesh, a\nja ne umeju tshitatj\". s.o. sinä kyllä luet, mutta minä en osaa lukea.\nSiihen asia raukesi, kun en saanut häntä ymmärtämään, ettei kysymykseni\nkoskenut itse asiaa, vaan ilmaisutapaa. Jotenkin samoin onnistuivat\nmuut kysymykset, elleivät kohdistuneet yksityisiin sanoihin, sellaisiin\nkuin esim. yö, _inn_; uni, _najer_; aamu, _idtalis_; keskipäivä,\n_käskpäiv_; ilta, _etjeldis_; tänään, _tabbi_; huomenna, _jieda_;\nylihuomenna, _jieda päiv tuokken_; eilen, _ijahta_; viikko, _nättel_;\nkuu, _man_: vuosi, _eätjs_; kevät, _gidh_: kesä, _kies_; syksy,\n_tjehts_; talvi, _talv_; sataa vettä, _aabr_; sataa rakeita,\n_tjuormast_; sunnuntai, _paspäiv_; maanantai, _vuos-ark_; tiistai,\n_maijeb-ark_; keskiviikko, _sääred_; torstai, _njieljis päiv_;\nperjantai, _päätnits_; lauantai, _suoevet_; joulu, _rostopäiv_; valkea,\n_vielg_; musta, _tjaapped_; punainen, _ruoepsed_; sininen, _sini_; puu,\n_murr_; leppä, _lääp_; lehti, _lost_; petäjä, _piets_; kuusi, _kuus_;\nhaapa, _suop_; ruoho, _raas_; lintu, _loind_: rauta, _ruuvd_; nauha,\n_lent_; lihava, _buoeides_; vaatekappale, _parv_; vyö, _av_; lumi,\n_muot_; joki, _jok_; veri, _var_; osa, _uos_; ilo, _ramuodi_; sisar,\n_vuorbben_; poika, _alg_: halko, _alg_; olka, _vuelg_; vatsa _tjuovje_;\nhenki, _vuoign_; ääni, _jiena_: sana, _saane_; hius, _vuupt_; peukalo,\n_pielk_; haka, _kaib_; polvi, _pulv_; häntä, _seib_; sauva, _sab_;\nhärkä, _ijerg_; heinä, _suoin_: paikka, sija, _saje_; käsivarsi,\n_saaji_; lattia, _laatti_; seinä, _sein_; hiili, _ivl_; ongenkoukku,\n_vunk_: merenlahti, vuono, _vuon_; mäki (vuori), _tierm_; kivi,\n_gädjke_; huttu, _hutt_; helppo (lieveä), _vuogas_; jousi, _juks_;\nsateenkaari, _termas-juks_; minne menet, _koos mennedh_; kotia, _kuodan\nvaarran_; lähden teidän kanssanne, _mun vuolgam tii guim_; minulla on\npaljo tekemistä, _muust le jennoi tuojii_; milloinka hän palaa, _kos\nsun puonjat_: en voi (tiedä) sanoa sitä teille, _jim diedh tiijin\ntsäälkhid ton tiet_: on kylmä ulkona, _tjuodkis le olgkon_; en sitä\nusko, _jim mun juord_. -- Aikaisemmin suomi ja Stockflethin teokset\nolivat olleet meillä apuna lapin-opinnoissamme, mutta täällä Venäjän\nlappalaisten parissa ei kumpikaan meitä auttanut. Venättä puhuivat\nsujuvasti sekä miehet että naiset, mutta kun taitomme tavallisessa\npuhekielessä ei yksinään riittänyt, täytyi meidän tietysti ottaa\nkirjakieli avuksi. Tätä tarkoitusta varten olin kopioinut Mateuksen\n5:nnen, 6:nnen ja 7:nnen luvun venäjänkielisen käännöksen ja luulin\nerityisettä vaikeudetta saavani ne värsyn värsyltä käännetyiksi Venäjän\nlapiksi, samoin kuin Inarissa ilman suurta vaikeutta olin saanut samat\nRaamatun luvut Inarin murteelle käännetyiksi. Mutta joka kerta kuin\nryhdyin tähän työhön, tuntui minusta kuin lappalainen ei olisi\nymmärtänyt sanaakaan siitä, mitä luin, ja seuraus oli se, ettei\nainoakaan värsy tullut käännetyksi. Inarissa tapaa sangen monta\nhenkilöä, jotka osaavat Uuden Testamentin suureksi osaksi ulkoa,\nnimittäin suomeksi, ja minkä osaavat ja sisällykseltään ymmärtävät,\nsen saattavat sitten sanoa lapin kielellä, mutta Venäjän lappalaisille\nnäyttää sekä koko Uusi Testamentti, että joka sen yksityinen lause\nolevan terra incognita [= outoa alaa].  -- Kuitenkaan ei olisi perin\nvaikeata tutkia Venäjän lapin murteita, mutta se veisi vuosia eikä vaan\nmuutamia viikkoja tai muutamia kuukausia ja vaatisi sitä paitsi Norjan\nlapin ja Inarin murteen täydellistä tuntemista. Jos äidinkielenään\nosaisi jommankumman näistä murteista, en epäile, että vähässä\najassa voisi oppia ymmärtämään Venäjän lappalaisia, jopa heidän\näidinkielelläänkin heidän kanssaan puhelemaan. Taitomme mainituissa\nmurteissa ei ollut varsin suuri, käsitti sitä paitsi enemmän\nkieliopillisia muotoja kuin sanavarastoa, ja kuitenkin monesta seikasta\nsuoriuduimme lapin kieltä käyttämällä, minkä vuoksi kyytimiehet,\nsaavuttuamme johonkin uuteen paikkaan, tavallisesti riensivät kertomaan\nväelle, että me puhuimme lappia. Professori Raskin kootuissa\ntutkimuksissa (Samlede Afhandlinger, julaistut tekijän kuoltua),\n2 osassa, siv. 336, esiintyy seuraava lausunto Norjan ja Ruotsin\nlappalaisista murteista: \"Alussa, jopa Kalmarin liiton raukeamiseen\nasti, oli Lapin kansa ja kieli yhtenä, lukuunottamatta sitä\nerilaisuutta, joka on välttämätön seuraus eri elintavoista ja\ntoisistaan etäällä olevien seutujen murteista. Mutta sittenkuin kansa\nja maa jaettiin, otettiin toisistaan etäisimmät murteet kirjakieleksi,\nnimittäin pohjoisin Norjan ja eteläisin Ruotsin murteista, ja kumpaakin\nmerkittiin mitä erilaisimmalla oikeinkirjoituksella. Tämän lisäksi\nsekaantui näihin erilaisia lisäaineksia toisella puolen norjasta ja\ntanskasta, toisella puolen ruotsista; tämän ohella on myöskin\nmahdollista, että suomalaiset, jotka asuvat Norrlanniu maakunnassa\nRuotsissa, niihin aikoihin jolloin näille seuduille tuli norjalaista ja\nruotsalaista väestöä, saattoivat jossakin määrin yhtyä ja sulautua\neteläisimpiin lappalaisiin ja vaikuttaa siten näiden kieleen. Kaikki\ntämä on siihen määrään erottanut toisistaan Norjan ja Ruotsin lapin,\nettä ne nyt näyttävät kokonaan eri kieliltä, niin että saattaa tulla\niloiseksi, kun keksii jonkun sanan, joka vielä kummassakin on vallan\nsamanlainen.\" Tämä on Raskin lausunto, mutta sellainen ei kuitenkaan\nole oikea asian laita. Huolimatta kaikesta naapurikielten,\nkirjoitustavan y.m. erilaisesta vaikutuksesta ei kuitenkaan edes\nhirjahieli Norjan ja Ruotsin lappalaisilla ole niin erilaista, ettei\nsuurin osa sanoja olisi yhteisiä, minkä vuoksi se, joka osaa toista,\nmuutaman päivän harjoituksen avulla voi tutustua toiseenkin. Katsokaa\nlintuja ilmassa j.n.e. Mat. VI: 26 kuuluu Ruotsin lappalaisessa Uuden\nTestamentin käännöksessä: _Kätjet almen låddit, äh sije saje, ähken\npajas tjuoppa, ähken tjågge laloi sis; dauk tijen almen Aitje piäbma\nsijeh. Epet kus tije le väkk puorebeh sijest_ (sanasta sanaan uotsiksi:\nser himlens foglar, icke de så, icke -- de -- heller upp skära, icke --\nde -- heller samla ladornas till -- inre: dock eder himlens Fader föder\ndem; icke i månne ären mycket bättre framför dem). [Katsokaa taivaan\n(oik. taivaalla) lintuja, eivät he kylvä, eivätkä ylös-leikkaa eivätkä\nkokoa latoihin; ja kuitenkin taivaallinen (oik. taivaassa-) isänne\nruokkii heidät. Ettekös te ole paljoa (oik. väki-) paremmat heitä?] Jos\npysyttää Ruotsin lapin oikeinkirjoituksen, niin tämä paikka kuuluu\nStockflethin käännöksessä: _Kättjat alme låddit, kilvijägjek sü äi läk,\näige lagjijägjek, äige aitidi tjäkkijägjek, ja almalalasj attjadek siin\npiebma: äppetgo tii sagga ämbo läk ko tak_; sanasta sanaan; katsokaa\ntaivaan lintuja, kylväjiä ne eivät ole, eivätkä niittäjiä, eivätkä\naittoihin-kokoojia, ja taivaallinen isänne niitä ruokkii; etteköhän te\npaljoa enempi ole kuin nämä. Jos tahtoisi lähentää näitä käännöksiä\ntoisiinsa, niin voisi Ruotsin lapin käännöksessä sanat; äh sije saje,\nähken pajas tjuoppa, ähken tjågge ladoi sis j.n.e. varsin hyvin\nvaihtaa sanoihin: sajejeh sije äh le, ähken pajas tjuoppejeh, ähken\naititi tjäggejeh, ja almelats attjete sijeb piäbma; epetkus tije sagga\näneb le ko tah: tai voisi Norjan lapin kohta kuulua myöskin näin:\nkättjat..., äi sii kilve, äige pajas tjuoppa, äige tjoakke aitidi\nj.n.e. Jotta selvemmin pistäisi silmään, kuinka paljo eroavaisuutta\nvielä jäisi mainituiden murteiden välille esimerkkikohtamme\nkäännökseen, tahdomme asettaa esimerkeiksi otetut kohdat sanan sanalta\ntoistensa alle ja tähän liittää saman Raamatun-lauseen käännettynä\nkolmannelle lapin päämurteelle, nimittäin sille, jota Inarin\nlappalaiset puhuvat:\n\n    Norjan lapiksi: Kätjat alme låddit, äi sii kilve,\n    Ruotsin lapiksi: Kätjet almen låddit, äh sije saje,\n    Inarin lapiksi: Käättjedh aalme ludtiit, eä siiji kaalve\n    N. äige pajas tjuoppa, äige tjoakke aitidi, ja\n    R. ähken pajas tjuoppa, ähken tjågge aititi, ja\n    I. eäge niitä, eäge nu'roh viist'an, ja\n    N. almalasj attjadek siin piebma; äppetgo tii sagga\n    R. almelats attjete sijeb piäbma;, epetkus tije sagga\n    I. aalmaladsj eättjet sii piäbma; äppeduv tiiji tjuovtii\n    N. ämbo läk, ko sii.\n    R. äneb le, ko sije.\n    I. äänab lääh, kuo siiji.\n\nEn epäile, ettei ainakin tämän kohdan käännöstä saataisi yhdeksi\nainoaksi, jota kaikki näitä murteita puhuvat ymmärtäisivät. Kirjassaan\n\"Beskrifning af de tili Sveriges krona lydande Lappmarker\" [Kuvaus\nRuotsin kruunun alle kuuluvista Lapin alueista] Högström mainitsee\nlapin murteista (siv. 66) seuraavaa: \"Ei juuri voi kieltää, -- näin hän\nkirjoittaa, -- että tekee senkin kokemuksen, että eri murteissa on eri\nnimet samalla käsitteellä, ja joskus eri käsite samalla nimellä; mutta\nolenpa myöskin pannut merkille, että niitä sanoja, joiden sekä tulkit\nettä kieleen perehtyneet pappismiehet ovat vakuuttaneet sen tai sen\nLapin maakunnan murteesta puuttuvan, itse sittemmin olen saanut kuulla\nlappalaisen omasta suusta, vaikka hän tosin sitä ennen kysyessäni on\nsanonut, ettei sitä ymmärrä. Että ennen muinoin tässä suhteessa usein\non petytty, saatan huomata Schefferuksesta, hän kun kertoo, että sanoja\n_varra, jocki, seipig, nisu_ y.m. jotka esiintyvät Piitimen-Lapissa,\nTornion-Lapissa vastaavat sanat _tådar, virte, oure, kab_ j.n.e.,\nvaikka sekä nämä että muut sanat kaikkialla tunnetaan ja ilmaisevat\nsamoja seikkoja, joskin on vähän eroa. Sillä _tuoddar_ merkitsee\ntunturia, mutta _ware_ vuorta, _orre_ oravaa, mutta _seipig_\npitkähäntäistä eläintä (caudatus), _kab, kawa eli acka_ aviovaimoa,\nmutta _nisu_ naista j.n.e.\" Sivulla 69: \"Muuten olen puolestani\nhuomannut, että, vaikka Lapissa on eri murteita, ero ei kuitenkaan ole\nyhtä suuri kuin ruotsissa.\" Sivulla 70 hän lausuu samasta aineesta:\n\"kuta enemmän olen perehtynyt kieleen, sitä vähemmäksi olen huomannut\nmurteiden erotuksen, samoin ettei kukaan äänekkäämmin ja enempää ole\nvalittanut niiden erilaisuutta ja niiden yhdistämistä estäviä\nvaikeuksia kuin ne, jotka kieleen ovat olleet vähimmin perehtyneitä.\"\n-- \"Ja kun muuten kaikissa niissä erimurteisissa lappalaisissa\nkirjoissa, jotka oikeinkirjoituksen puolesta kaikkein enimmin ovat\neronneet toisistaan, en ole tavannut niin suurta erilaisuutta kuin\nmuutamissa ruotsalaisissa kirjoissa, joita aika ajoin on julkaistu\nRuotsin eri maakuntain murteilla, niin en epäile, että jotakin\nerityisesti omaksuttua murretta (pitäisi kai oikeastaan olla:\nentyisesti omaksuttua kirjakieltä) aikaa myöten kaikissa Lapin\nmaakunnissa voitaisiin yhtä varmasti käyttää ja ymmärtää, kuin Pipliaa\nkoko Ruotsissa, huolimatta siitä mitä muutamilla joko tietämättömyyden\ntai ajattelemattomuuden vuoksi lienee ollutkin tai ehkä on tätä vastaan\nmuistuttamista. Ja vaikka myöntäisinkin, että rahvas jossakin Lapin\nmaakunnassa niin hyvin saattaisi ymmärtää vierasta kieltä kuin omaa\näidinkieltään, mitä en kuitenkaan kernaasti saata uskoa, niin tahdon\nkuitenkin puolustaa sitä kantaa, että heitä kuitenkin on enemmän\ntotutettava lapin kieleen kristinopin oppimisessa ja kirjallisissa\nharjoituksissaan\".\n\nTämän Högströmin lausunto tuntuu oikeastaan koskevan Ruotsin lapin\nmurteita, joihin siihen aikaan kuitenkin luettiin Inarinkin ja Utsjoen\nmurteet ja siis myöskin Norjan lappi, sillä Utsjoen kieli ei siitä\neroa, ja Ruotsin-Lapin pohjoisosissakin kieli on vielä tänä päivänä\nsama kuin Norjan lappi ja Utsjoen murre. -- Mutta sen voisi varsin\nhyvin ulotuttaa kaikkiin Ruotsissa, Norjassa ja Venäjällä esiintyviin\nlapin murteisiin. Sillä eivätpä edes Venäjän lapin murteet eroa\ntoisista niin suuresti kuin tavallisesti on kuviteltu. Niillä seuduin,\nmissä tähän asti olemme käyneet, on Venäjän lappalaisten kieli ollut\nsellaista, että olemme sitä ymmärtäneet helpommin kuin Inarin murretta.\nTurjan lappalaisen kielestä en tietysti kuitenkaan voi mitään varmasti\nsanoa, kun emme ole voineet käydä heidän luonaan. Nämä lappalaiset\nasuvat äärimäisinä idässä ja kaakossa sillä suurella niemimaalla, joka\nsijaiten Vienan- ja Jäämeren välillä on itään ja kaakkoon päin\nKannanlahdesta, Imandrajärvestä ja Kuolasta. Heitä lasketaan olevan\n5-6 sataa ja he jaetaan kolmeen yhteiskuntaan, jotka ovat: Jokonsk\n[Genetzillä: Jokonga, Sosnofka] pohjoisimpana Sveätoi Nossin kohdalla\nja siitä etelään Lumhofsk ja Sosnofsk. Lännessä Sveätoi Nossista. aina\nKuolaan asti asuu eri paikoissa Semiostrofskin lappalaisia, ja nämä\njakautuvat niiden tiedonantojen mukaan, jotka Kuolassa olivat\nsaatavissa, Kuroptafskin [Genetzillä: Kuroptjovsk, Voronensk],\nKamenskin, varsinaiseen Scmiostrofskin, Lavoserskin [Lienee sama kuin:\nLävosersk edellä. Genetzillä on Ljavozersk ja lisäksi toinen kyläkunta:\nLovozero], Woroneskin ja Kildinin yhteiskuntiin. Länteenpäin\nKuolasta elää lappalaisia Muotkassa, Petsamossa, Paatsjoessa, kuten\nmyös Nuortijäyrin ja Syngelin lappalaiset, ja etelään Maaselän,\nJokostrofskin ja Babinskin eli Akkalan lappalaiset. Useimmissa näistä\nyhteis- eli kyläkunnista on lappalaisia luvultaan satakunta tai toista\nsataa, mutta pienemmissä ainoastaan 40-50. Venäjän lappalaisten koko\nlukumäärä nousee noin 1700:an, joista ainoastaan ani harvat, Suomesta\nja Norjasta muuttaneet, viettävät paimentolaiselämää. Toiset asuvat\ntalvella noin kymmenen tai useamman perhekunnan suuruisissa kylissä,\nsamassa paikassa, hirsistä rakennetuissa, penkeillä, lattioilla ja\nuseilla pienillä lasi-ikkunoilla varustetuissa taloissa. Maaselässä\nheillä oli oikeat venäläispirtit kiukaineen ja savutorvineen sekä\nuunipatsaineen, josta seiniin kulki leveät orret. Sitä paitsi oli\nmuutamia karjalaisia savupirttejäkin. Kildinissä näimme paitsi\nhirsitupia turpeistakin kyhättyjä; nämä olivat niin sanotun kodan\nmuotoisia, tulisija keskellä ja sen yläpuolella katossa noin kahden\nkyynärän pituinen ja puolen kyynärän levyinen aukko. Kesäksi\nlappalaiset hylkäävät talvikylänsä ja muuttavat osa merenrannikolle,\nosa taas suurten jokien ja järvien rannoille, missä heillä on\nkesänviettopaikkansa. Useilla on sitä paitsi syyskalastusta varten\nerityiset paikat, missä viipyvät jouluun asti, jolloin palaavat\ntalvikyliinsä. Muinaisten persialaisten kuninkaiden tavoin siis\nkalastaja-lappalainen viettää eri vuodenajat eri paikoilla.\n\nPaitsi lappalaisia, jotka asuvat mainitulla suurella niemimaalla\nKannanlahden, Vienan- ja Jäämeren välillä, siellä on vielä useita\nvenäläisiäkin kyliä Kannanlahden ja Vienanmeren rannikkoa pitkin. Nämä\novat nimeltään Kannanlahdesta päin alkaen, ensin Porjeguba, sitten\nUmha, Kuusrjeka, Olenitsa, Salnitsa, Kaskarantsa, Varsuga, Kuusoma,\nTjavanga, Tetrina, Tjapoma, Pälitsa ja viimeksi Ponoi. Kannanlahdesta\nluetaan 90 virstaa Porjegubaan, ja Pälitsan ja Ponoin väliä sanottiin\nolevan 180 virstaa, mutta muut kylät ovat enimmäkseen 20-30 virstan\npäässä toisistaan; koko rannikkoväliä Kannanlahdesta Ponoihin on noin\n500 virstaa.\n\nNiemimaan pohjoispuoleinen merenrannikko, aina Norjan rajalle saakka,\non varsinaiselta nimeltään Murmannin rannikkoa, missä venäläiset,\nkarjalaiset ja lappalaiset läpi kesän, alkaen huhtikuusta aina elokuun\nloppuun asti, simpukoissaan -- joiksi nimittävät suuria, avoimia\nkalastajaveneitään -- toistensa kilvassa koettavat tuottaa meren\nasujamille kuolemaa ja tuhoa. Karjalaiset ja lappalaiset ovat\nenimmäkseen palkkalaisina venäläisillä, jotka antavat heille alukset,\nkalanpyydykset ja muonaa. Ainoastaan ani harvat heistä kalastavat\nitsenäisinä pyydystäjinä. Palkkalaiset laskevat voittonsa sadaksi\nruplaksi, jopa enemmäksikin, kesäkaudelta, sittenkun kaikki\nmerelle tuloon ja sieltä paluuseen yhtyneet kulungit on luettu pois.\nTätä summaa voisi pitää talonpojalle riittävänä kesän tuloiksi, mutta\nkun ottaa huomioon, että hänen peltojensa ja niittyjensä hoito sen\nkautta tulee laiminlyödyksi ja että hänen siis täytyy käyttää suurin\nosa sadasta ruplastaan ruuan ostamiseen talveksi, niin hänen voittonsa\nitse teossa muuttuu tappioksi. Mutta sellainenpa on tapa sekä\nvenäläisellä että karjalaisella rahvaalla, ei yksistään Arkangelin,\nvaan myös suureksi osaksi Aunuksen kuvernementissa, että\nkaikenlaisten vähäpätöisten raha-ansioiden vuoksi uhrataan pysyvän\ntalonpoikaisvarallisuuden varsinainen lähde -- maanviljelys. Suomessa\nharjoitetaan maanviljelystä aina 69:nteen asteeseen, Inarin\nseurakunnassa, mutta itse meren rannikolla (Kannanlahden rannoilla)\nArkangelin kuvernementissa maanviljelys ei ulotu 66:tta astetta\npohjoisemmaksi; siellä näet, 15 virstaa Kieretistä pohjoiseen, tapaa\nNilmijärven pienessä karjalaiskylässä viimeiset pellonviljelyksen\nmerkit. Mutta varsinaisissa venäläisissä kylissä, jotka kaikki ovat\nmeren rannikolla, ei maanviljelys ulotu edes niin pohjoiseen, vaan\nlakkaa toista astetta etelämpänä, Kemin kaupungin eteläpuolella. Ja kun\nnäillä seuduilla vihdoin tapaa maanviljelystä -- millaista se sitten\non?\n\nSen sijaan että Suomen talonpoika paljoa pohjoisemmilla seuduilla ja,\nkuten kaiken todennäköisyyden mukaan luulisi, huonompaan maaperään\nkylvää 5-6 tynnyriä vuosittain, pidetään täällä tynnyrin kylvöä\nerinomaisena ja 3-4 lehmää suurena karjana, kun sitä varioin Suomessa\n15-20 lehmää pidetään keskinkertaisena, Jos joku tahtoo tietää syyn\ntähän maanviljelyksen kurjaan tilaan -- jopa kurjuuteen joka suhteessa\n-- venäläisellä ja Karjalaisella rahvaalla mainituissa seuduissa, niin\nottakoon sen itse parhaan taitonsa mukaan selville; tahdon puolestani\nmieluummin tuoda esiin ajatukseni siitä, miten Suomen talonpoika\nhelpoimmiten voitaisiin saattaa samaan kurjuuden tilaan. Ensiksi:\nvieroita häntä pitämästä maata ja tilaansa yksityisenä omaisuutenaan;\nsen kautta maa ja maanviljelys pian on menettävä kaiken arvonsa hänen\nsilmissään. Toiseksi: anna hänen, vaikkapa vaan vähäisestä maksusta,\nlunastamalla saada joka puu, jonka hän metsästä tarvitsee, mutta ennen\nkaikkea, sakota häntä, kuta useammin, sitä parempi, jos hän joskus\ntulisi luvatta kaataneeksi puun, tai maksata hänellä ainakin runsaat\nlahjukset siitä; sen kautta hänen rakennuksensa joutuvat rappiolle ja\nkaikin metsän tuottama voitto häneltä on menevä hukkaan. Kolmanneksi:\nvaadi häntä suorittamaan maksunsa puhtaalla rahalla ja lisäksi hänen\nperheensä henkiluvun eikä hänen omistamansa maan mukaan: täten hän\nsaatetaan alati tavoittelemaan yksistään rahaa sieltä missä se vaan\nhelpoimmiten ja pikimmiten on saatavissa. Neljänneksi: istuta häneen\nse vakaumus, että maito vuoden toisena puoliskona on turmiollinen\nravintoaine; siten hän ei enää yhtä huolellisesti ole hoitava\nkarjaansa, vaan on sen sijaan kalastava koko kesän, ja sanoohan\nsananlasku: _Ei Jumala ole käskenyt kalanpyytäjän rikastua_. Olisi\nhelppoa tehdä näiden hyväntahtoisten neuvojen luku kaksinkertaiseksi,\nmutta kun jo annetuita pidettäneen liikanaisina, jätän kerrassaan\nkaikki maanviljelysmietteet ja siirrän lukijan murmannien pariin.\nNiiksi eli myöskin murmanskoiksi sanotaan väestöä, jota Kannanlahden ja\nOniegan välillä, jopa tuonnempanakin olevista venäläisistä kylistä ja\nkaupungeista sekä Arkangelin ja osaksi Aunuksenkin kuvernementtien\nkarjalaisista kylistä joka vuosi maaliskuun lopulla ja huhtikuun alussa\ntuhansittain tulvii jo mainitulle Jäämeren Murmannilaiselle rannikolle\ntäyttäen matkustaessaan tien pitkillä, siellä täällä keskeytyvillä\njonoilla. Tuohon jo alussa mainittuun Kiitsan väentungokseen olivat\nmurmannit syynä; murmanneja olimme jo tavanneet Kuolassa, murmanneja\ntapasimme pitkin tietä ja kaikissa kievaripaikoissa Rasnovolokim asti!\nJa kuitenkin nämä olivat vaan jälkijoukkoja, jotka myöhään olivat\npäässeet matkaan; useimmat olivat jo aikaisemmin saapuneet\nperille. Muutamat heistä kuljettivat myttyjänsä ahkioissa, joita\nkeskinkertaisen isot koirat vetivät, Herra tiesi, kuinka pitkän\nmatkan päästä; toiset vuokrasivat poroja sekä itseänsä että\ntavaroitansa vetämään; mutta useimmat kulkivat jalan, vetäen jäljessään\nniin sanottua veturia, s.o. kevyttä, ahkion muotoiseksi tehtyä rekeä.\nMoni heistä näytti olevan mitä kurjimmassa tilassa, ollen ilman\nriittävää kotoista evästä ja rahoja, millä ostaa ruokaa matkalla.\nAavistaen tulevaa hätäänsä he olivat kotoa varanneet mukaansa\nkaikennäköistä joutavaa tavaraa, kuten naisten myssyjä, päänauhoja,\nmuita nauhanpätkiä ja vaatetilkkuja, joita tarjoilivat lappalaisille\nkaupaksi; mutta ei edes lappalainen tahtonut panna niihin mitään arvoa.\nEn ymmärrä, miten he saattavat päästä perille meren rannikolle, mutta\ntoivon, että kuitenkin jollakin tavalla suoriutuivat. Eräässä paikassa\ntapasin kaksi veljestä, joista toinen oli äkkiä sairastunut\nkeuhkokuumeeseen, joka, mikäli ennakolta saatoin arvata, ei voinut\npäättyä onnellisesti. Onneksi hänellä kuitenkin oli niin paljo rahoja,\nettä ainakin muutamalle kyytivälille voi vuokrata itselleen poron,\njoka valjastettiin ahkion eteen, mihin sairas makaavaan asentoon\npeitettiin. Mutta rahojen loputtua ei veljellä kaiketi ollut muuta\nneuvona kuin itse ruveta ahkiota vetämään ja vetää veljeänsä rannikolle\nasti -- kuolemaan sinne, ellei sairas jo sitä ennen matkalla ehtinyt\nheittää henkeänsä.\n\nNiiden varalle, jotka saattoivat vuokrata itselleen poron, oli\nlappalaisia kokoontunut kievaripaikkoihin kyyditsemisellä rahoja\nansaitaksensa. Poron vaihdossa kului tavallisesti tuntikausia\nkyytimaksua tingittäessä. Kahdesta ruplasta, minkä summan lappalainen\nalussa vaati porosta, kun kyyditsisi Maaselästä 40 virstaa eteenpäin,\nmurmanni tinki kyytirahat yhteen ruplaan tai ruplaan kahteenkymmeneen\nkopeekkaan, kelin mukaan, ensiksi viisaasti kyllä tarjottuaan\nlappalaiselle ainoastaan puolet siitä tai vielä vähemmin. Useimmat\nmurmannit jättävät suuren postitien Kannanlahden ja Kuolan\nkeskivälillä, Rasnovolokin kohdalla, lähtien siitä itäänpäin\nkulkemaan; ainoastaan vähempi osa tulee Kuolaan.\n\nToistakin mahtavaa, tähän asti historiassa tuntematonta kansanlajia\nkuulin Kuolassa ensi kerran mainittavan -- _filmanneja_. Kun kartalta\nen löytänyt mitään Filmanniaa (eli Fillmanniaa), niin minun täytyi\nkuolalaisilta tiedustella tätä maata ja sen asukkaita, varsinkin kun\nnämä kummatkaan eivät vähintäkään näyttäneet olevan Murmanniaa ja\nmurmanneja huonommat, joista minun oli onnistunut jo sitä ennen\nhankkia muutamia tietoja. Filmannit asuvat Filmannin rannikolla,\njoka on länteen Murmannin rannikosta, alkaen Norjan rajan tienoilta\nsiitä, mihin viimemainittu päättyy ja ulottuen kauas ohi Nordkapista\naina Hammerfestiin saakka ja kauemmaksikin. Heidän elintapansa kuuluvat\nolevan jotakuinkin samanlaiset kuin murmannien; päivät oleskelevat\nvesillä, ja yöt joko vesillä tai saunoissa ja mökeissä, joita on\nrakennettu meren lahtien rannalle, joko puusta tai turpeista. Miten\nviettävät talveaan, siitä en voinut saada mitään täydellisiä tietoja,\nmutta luultiin heidän suureksi osaksi katoavan syksyllä, kuten\nmurmannit, joista talvella ei löydä jälkiäkään,\n\nMurmanniassa puhutaan kieltä, joka suuresti on venäjän kaltaista, mutta\nfilmanneilla kuuluu olevan oma kielensä, jonka nimi on _kakspreck_, eli\nkuten se kenties oikeammin on kirjoitettava: kakj-spreck (huom. kakj\nvenäläisillä kirjaimilla, spreck saksalaisilla). Kun matkustin varta\nvasten kielitieteellisiä tutkimuksia tekemässä, iloitsin koko lailla\nlöytäessäni tämän uuden kielen; kuka tietää, vaikka se kerran kielten\nparissa tulisi näyttelemään samaa osaa kuin sanskrit tätä nykyä. Niin\npaljo ainakin on varmaa, että se ei sisällä ainoastaan venäjän ja\nnorjan, vaan myöskin suomen ja lapin kielten perusainekset. Kuolassa\ntapasimme muutamia, jotka puhuivat kakspreckia, ja vielä matkalla\nsieltä Kannanlahteen tapasimme Rasnovolokissa kaksi porvaria, joista\ntoinen sanoi osaavansa norjaa; mutta vaikka ei sitä osannutkaan, puhui\nhän kahta paremmin kakspreckia. Mistä päin kuljet, kuului: _Hårfra du\nfara_; mikä on nimesi: _kak du heta_; kuinka monella porolla matkustat:\n_hår manga ålenej du fara_; jos haluat teevettä, niin keitän: _du tjai\nvil hafva, tak ja koga_; onko sinulla oma teekannu: _sin tjainik du\nhafva_ j.n.e. Yllä mainitussa selonteossaan, Högström puhuu\nHuotsin-Lapissa esiintyvästä kielestä, jota sanoo _porvarikieleksi_\n(borgarmålet); se on kaikesta päättäen kakspreckin murre. Muuten\nkaksprecki ei kuulu olevan mitään erittäin vaikeata kieltä oppia.\nKuolalaiset, jotka muutaman kuukauden kesällä ovat asuneet\nPilmanniassa, puhuivat sitä sujuvasti. Sattuvimpia sanoja on sana da\ntoistettuna (da, da). Jos kakspreckilainen ei ymmärrä sanaakaan siitä,\nmitä hänelle puhuu, hän sangen taitavasti pelastautuu pulastaan\nvastaamalla da, da. Kuinka suuri merkitys kakspreckilla monessa\ntapauksessa voi olla, saattavat muun muassa todistaa sanat filmanni ja\nmurmanni, joiden johto on selvä niin pian kun osaa kakspreckia. Sillä\nellei vastedes onnistu jollekulle etymologille selittää sanaa filmannit\nkreikan kielen avulla, missä tapauksessa se kumminkin olisi\nkirjoitettava philomanit, niin luulisin sen johtuvan kakspreckista ja\nmerkitsevän Ruijan (Finmarkin) rannikkoasukkaita. Samoin sana murmannit\non kakspreckilaista syntyperää ja merkitsee epäilemättä: meri\n(-?merelle-)matkustaja, ja tuo sana on sitten hajoitettu siten, että\nsiitä on saatu venäläinen sana _more_, meri, ja lappalainen sana\n_mannee_, matkustaja.\n\nJos joku ehkä arvelee, että liian kauan olen käsitellyt kakspreckin\nkieltä, niin saan puolustautua sillä, etten filologina ole voinut vaan\nmuutamalla sanalla mainita tähän asti vallan outoa kieltä; jos taas\nliian laveasti olen puhunut murmanneista ja filmanneista, niin\nmuistettakoon että Kuolan porvarit, niiltä seudulta jotenkin äsken\nläksin, luultavasti eivät tunne muiden maapallon ihmisten eloa ja oloa\nkuin omaansa, murmannien ja filmannien, tai muita maita kuin Venäjän,\nMurmannian ja Filmannian.\n\nRuijan rannikko on etenkin meille suomalaisille merkillinen siitä, että\nsiellä paitsi norjalaisia ja lappalaisia asuu noin neljätuhatta\nihmistä, joiden äidinkieli on suomi, ja jotka luultavasti vielä kauan\ntulevat sen säilyttämään, jos kohta monet valistuneetkin norjalaiset\npapit innokkaasti koettavat saada heitä lukemaan norjaa. Kuinkahan\nmonta vuosisataa maailman vielä tulee pysyä pystyssä, jotta ihminen\nedistyisi edes sen verran valistuksessa ja suvaitsevaisuudessa, että\nkyllä itse pitää omaa äidinkieltään kaikista paraana, mutta että\nmyöntää kaikille muillekin oikeuden omaansa sinä pitää, ja ettei sekä\npyynnöllä että pakolla koeta saada heitä vaihtamaan sitä toiseen. Ja\nerityisesti rohkenen kysyä norjalaisilta papeilta, miksi juuri samaan\naikaan, kun mitä innokkaimmin hommataan välineitä lappalaisten\nuskonnonopetusta varten heidän äidinkielellään, suomalaisten suhteen\nseurataan vallan päinvastaista järjestelmää? Senkö vuoksi, että\nlappalaisia on enempää kuin kahta vertaa suurempi lukumäärä? Huono syy;\nsillä että heikommallekin tehtäköön oikeutta, sitä sekä laki että\nevankeliumi opettavat. Vai senkö vuoksi, ettei heidän itse tarvitse\noppia suomea, kun jo ennestään on norja ja lappi? Sekin huono syy;\nsillä neljä tai kahdeksan sivistynyttä pappia kaiketi vähemmällä\nvaivannäöllä ja ajanhukalla oppii pakisemaan ja lukemaan vierasta\nkieltä, kuin neljä tuhatta sivistymätöntä rahvaan-henkilöä voi tehdä.\nVai kaikuuko kenties norjankieli mieluisampana Herramme korviin kuin\nsuomi? Mutta onhan Hän itse sanonut, että Hänen nimeänsä julistettakoon\nkaikille kansoille ja maailman kaikilla kielillä.\n\nMutta miksi pysähtyisin korkealla sivistysasteella olevaan Norjan\npapistoon, kun oman maamme lappalaisten uskonnonopetuksen suhteen\nkaikki nämä ja vielä useampia kysymyksiä saattaisi tehdä omalle\npapistollemme. Valitamme, tai ainakin meillä on valitettu sitä, että\nRuotsin vallan aikana äidinkieltämme sorrettiin, ja kuitenkin, niin\npian kun vapautus latinasta uskonpuhdistuksen kautta oli tapahtunut,\njoutuisasti hankittiin meidän rahvaalle sekä Raamattu että muutkin\ntarpeelliset uskonnonopetuskirjat suomen kielellä. Jos ei muun, niin\nainakin kohtuuden vaatiman kiitollisuuden siitä, mikä on meidän omaksi\nosaksemme tullut, olisi pitänyt velvottaa meidät myöntämään\nlappalaisille sama oikeus. Mutta kaukana siitä, että niin olisi\ntapahtunut. Tässä seuraa lyhyt kronologinen esitys siitä, mitä tässä\nsuhteessa on tehty. [Se, joka tästä seikasta haluaa saada lähempiä\ntietoja, katsokoon A.J. Sjögrenin kirjaa \"Anteckningar om\nFörsamlingarna i Kemi-Lappmark. H:fors 1828\", siv. 213-210 ja 368. 369.\n(Kirjoittajan huomautus).] Samaan aikaan jolloin ruotsalaiset ja\ntanskalaiset kirjoittivat lappalaisilleen hartauskirjoja heidän\näidinkielellään, meillä kirjoitettiin rovastintarkastus-pöytäkirjoja,\njoista tässä tarjoamme otteen:\n\n Vuonna 1746. Jo useimmat (lappalaiset) lukivat suomea, mutta muutamat\n              lappiakin ja aivan harvat tanskaa... Suostuttiin siihen,\n              että sielunpaimen suomen ohella käyttäisi lapin kieltä.\n\n Vuonna 1752. Pöytäkirjassa on kieli jätetty mainitsematta ja puhutaan\n              ainoastaan siitä ihanasta (?) ymmärtämyksestä, jota\n              Inarin lappalaiset osottivat tehdessään selkoa\n              kristinuskon-opinkappaieistaan.\n\n Vuonna 1760. Piispa hyväksyi sen \"hyvän asetuksen, että Utsjoella\n              pantaisiin voimaan suomen kielen käyttäminen, ollen\n              kieltä, jota jo useimmat käyttävät (?) ja jota kuitenkin\n              kaikkien on naapuriensa kanssa suoritettavan kaupan ja\n              kanssakäymisen takia ennen kaikkea pakko (?) oppia\".\n\n Vuonna 1765. Tarkastaja \"huomasi aihetta olevan vakavasti muistuttaa\n              sekä vanhempia että lapsia hankkimaan itselleen suurempaa\n              taitoa suomen kielessä, ja että vanhempien tuli puhua\n              suomea lasten kanssa\".\n\n Vuonna 1770. Huomattiin muutamien olevan jotakuinkin perehtyneitä\n              kristinopin-taitoonsa, toisten taas siinä olevan jonkun\n              verran heikompia, ja syinä kristinopin taidon heikkouteen\n              mainitaan m.m. \"suomen kielen taitamattomuus, joka johtuu\n              siitä, etteivät vanhemmat koskaan puhu suomea lastensa\n              kanssa\".\n\nTämä lyhyt ote papistomme syntiluettelosta, mitä heidän suhteeseensa\nlappalaisiin tulee, liittäköön. Ainoastaan ensimäistä, yllä mainitun\nPehr Högströmin v. 1746 pitämää tarkastusta saattaa pitää hieman\nedullisena lappalaisille, vaikkei pöytäkirjassa mitään varsinaista\nsäädetä papin velvollisuudesta oppia lappia ja tällä kielellä antaa\nlappalaisille kristinopin opetusta. Se hyvä asetus, joka mainitaan\n1760 vuoden tarkastuspöytäkirjassa, oli silloisen Lapinmaan\nkirkkoherran Henr. Vegeliuksen antama, joka oleskellessaan Lapissa\nlisäksi oli tehnyt sen huomion, että lappalaiset keskenään puhuivat\n\"koirankieltä\" -- havainto, jonka Kemin kontrahtirovasti H. Zimmerman\nkymmentä vuotta myöhemmin (1770) toimittamassaan rovastintarkastuksessa\nhuomasi oikeaksi. Mainittu Vegelius kuuluu olleen niin jyrkkä\nlappalaisuuden vastustaja, että alussa oli kieltänyt lappalaisia omissa\nhuoneissaankin hänen läsnäollessaan puhumasta \"koirankieltään\".\n\n1770 vuoden jälkeen ja nykyaikaan asti asia ei rahtuakaan ole muuttunut\nlappalaisten eduksi. Yhä vielä lappalaiset keskenään ja lastensa kanssa\npuhuvat lappalaista \"koirankieltä\" eivätkä suomea, yhä vielä heitä\nvaaditaan lukemaan suomea ja saarnataan heille suomeksi, jos kohta,\nkuten Utsjoen seurakunnassa on laita, toinen puoli huonosti ymmärtää\nsaarnaa, toinen puoli ei ymmärrä ollenkaan. Vielä tänä päivänä\ntutkitaan meidän tulevia pappeja, kuinka he taitavat 15 heprealaista\npsalmiaan, vaikka epäilemättä 15 sivua lapin kieltä niille, jotka\nsaavat paikan Lapissa, olisi monta vertaa tärkeämpää, vaikka en silti\nollenkaan tahdo halventaa heprean arvoa.\n\nMuuten on merkillistä, miten vähä menestystä sellaisilla luonnottomilla\npyrinnöillä, kuten esim. sillä, että koetetaan vieroittaa kansaa sen\näidinkielestä, tavallisesti on. Jo sadan vuoden aika ollaan joko\ntahallaan tai, kuten sopisi toivoa, kaikessa viattomuudessa ja itse\nsiitä tietämättä koetettu muuttaa Suomeen kuuluvia lappalaisia\nsuomalaisiksi, eikä vielä ole päästy pitemmälle kuin että Inarin\nlappalaiset puhuvat murtaen suomea, lukuunottamatta lapsia ja\nPaatsjoenniskan kyläläisiä, jotka eivät ole saavuttaneet edes sellaista\ntaitavuutta. Utsjoen seurakunnan suomen kielen laita on monessa\nsuhteessa paljoa huonompi kuin inarilaisten, ja samaa on sanottava\nkirjanluvusta, kristinopin taidosta ja siveellisyydestä, joista\nkaikista Inarin seurakunta ansaitsee oikeutettua kiitosta. Kuitenkaan\nen voi taata, miten syvä ja sisällinen inarilaistenkaan kristinopin\ntaito lienee, mutta ainakin sen ulkonainen, puustavillinen puoli on\nparempi kuin useimmilla Suomen seuduilla. Mahdollista on, ettei\ninarilainenkaan niin helposti voi tajuta sellaisen asian henkistä\nsisällystä, jota kuulee ja lukee vieraalla kielellä, jos kohta onkin\nhyvin tarkka siinä, että selityttää itselleen, ne sanat ja kohdat,\njoita ei ilman sitä ymmärrä. -- Olen tässä edellä puhunut esi-isiemme\nsynneistä lappalaisiin nähden ja lisään tässä vaan, että jos\nvastaisuudessa jonkun päähän pälkähtäisi vieroittaa meidät pois\näidinkielestämme, sitä ei voisi pitää muuna kuin sen Jumalan\noikeutettuna rangaistuksena, joka rankaisee lapsia isäin\npahoista teoista aina kolmanteen ja neljänteen polveen. Ja näin kauan\nharhailtuani syrjäteillä, on aika palata Kuolan ja Kemin väliselle\ntaipaleelle, ja juuri samaan Maaselän kylään, mistä toissa päivänä\neksyin ja jouduin niille syrjäpoluille, jotka tähän asti ovat minua\npidätelleet.\n\nMaaselän, ehkäpä muunkin Venäjän-Lapin lappalaiset lienevät\nkarjalaisten ja lappalaisten sekarotua; ainakin moni heistä oli vallan\nkarjalainen ulkonäöltään, vaikka ei puhunut karjalan kieltä. Sitä\npaitsi heidän kotipukunsa on sama, joka Venäjan-Karjalassa on yleisesti\nkäytännössä; rakennustavasta on jo aikaisemmin mainittu, että sekin oli\nVenäjän karjalaisten rakennustavan kaltainen. Siitä, että Venäjän\nlappalaisiin on sekaantunut karjalaisia, johtuu epäilemättä se suurempi\nyhtäläisyys suomen ja karjalan kanssa, jota Sjögren yllä mainitussa\nteoksessaan useammassa kuin yhdessä paikassa mainitsee, samoin kuin hän\nmyös (siv. 382-390) koettaa tehdä selkoa tämän sekaantumisen ajasta ja\ntodennäköisyydestä. Sen nojalla voisi myös selittää, miksi Venäjän\nlappalaisten elintavat monessa suhteessa eroavat muiden lappalaisten\nelintavoista. Niinpä esim. Kildinissa sekä koko matkalla Kuolasta\nKaunanlahteen näin naisten keittävän ruokaa, vaikka muilla\nlappalaisilla tämä tehtävä on miehillä. Rikkataival (lapiksi Riksuol)\nnimisessä paikassa, 60-70 virstaa etelään Maaselästä, muuan\nlappalaismuori leipoi leipänsä vallan venäläiseen tai karjalaiseen\ntapaan hapatetusta taikinasta ja paistoi sen uunissa. Useilla on\nkesäsijoillaan sauna, jossa kylpevät vallan vastoin muiden seutujen\nlappalaisten tapaa; ei näet edes puoleksi suomalaistunut Inarin\nlappalainen käytä saunaa. Juoma- ja keittovettä ei sulatettu lumesta,\nkuten lappalaisella on tapa, vaan sitä otettiin järvestä tai muualta,\nmissä sitä luonnostaan oli valmiina. Heidän tupansa olivat\ntavallisesti puhtaat, lattiat ja penkit pestyt, jopa monessa oli\npysyvät pöydät, kun sitä vastoin muut lappalaiset tyytyvät\npöydänkanteen, joka tilaisuutta varten, kun pöytää tarvitaan, asetetaan\nvartavasten tehdyille jaloille tai muulle alustalle. Lännempänä Kuolaa\nasuvilla Venäjän lappalaisilla on pöydän nimenä _bård_, sana, joka\nluultavasti on lainattu norjasta, jos kohta itse Norjan lappalaisilla\non sana _bävdde_ (suomal. pöytä) ja Kuolan eteläpuolella asuvilla\nlappalaisilla venäjästä lainattu _ståll_. Itse kauppa- tai voitonhimo\non Venäjän lappalaisella osaksi yhteinen Venäjän karjalaisen kanssa.\nBaldinissä tahdottiin kahdesta puolentoista korttelin pituisesta\nsiiasta kiskoa meiltä rupla, ja Maaselässä myytiin kalaa puntari\nkädessä, ja muuramet, jotka ostimme, mitattiin kupilla.\n\nPaitsi monta muuta tapasimme Maaselässä erään kuusamolaisen miehen,\njoka jo yhdeksän vuotta oli elänyt Venäjällä, mutta joka ei edes\nvaateparreltaan ollenkaan ollut ehtinyt muuttua. Hän läksi Kuolaan,\nmissä jo ennen muutamina kesinä oli tehnyt työtä laivanveistäjänä.\nKysyttyämme häneltä, oliko työansio täällä parempi kuin Suomessa, hän\nsanoi, ettei hänellä ollut syytä valittaa työpalkan huonoutta. Mutta\nkysyttyämme, eikö hän siis yhdeksässä vuodessa ollut voinut tehdä\nmelkoisia säästöjä, hän vastasi, ettei hän ollut voinut sellaisia tehdä\nsiitä syystä, että hänet, kun muutaman viikon ajan on tehnyt työtä ja\njotakin ansainnut, sen jälkeen valtaa sellainen viinan jano, ettei se\nanna hänelle mitään rauhaa, niin kauan kuin ropokin on jäljellä. Niin\npaljoa hän ei vielä ollut ehtinyt oppia venättä, että olisi huomannut\nvenäjän kielessä olevan omat kirjaimensa, joita suomessa ei ole, tai\nettä korko venäläisessä sanassa saattaa olla muullakin kuin ensi\ntavulla. Sen tähden sanat _hozjáin_, isäntä, _xozjáika_, emäntä,\n_olenj_, poro, _doróga_, tie, _vodá_, vesi j.n.e. hänen suussaan\nmuuttuivat muotoon _hósaina, hóseikka, óleni, tóroka, vóta_. Hän oli\nkuitenkin kyllin järkevä itse ymmärtämään, ettei ollut mikään mestari\nvenäjän kielessä, ja kun kysyttiin, eikö hän niin pitkässä ajassa jo\nollut ehtinyt oppia venättä, niin että olisi puhunut sitä yhtä hyvin\nkuin suomea, hän vastasi: ei se vanha kieli enää hyvästi tahdo siihen\ntaipua. Vallan toiset ajatukset taidostaan oli eräällä maankulkijalla,\nnimeltä Kurtti, joka oli kotoisin Sallan seurakunnasta Suomesta. Viisi\nvuotta sitten tapasin hänet Kannanlahdessa, jossa hän silloin oli ollut\nnoin puolen vuotta ja sillä ajalla oppinut hyvin puutteellisesti\nlausumaan muutamia venäläisiä sanoja. Mutta itsellään hänellä oli\nsuuret ajatukset venäjän kielen taidostaan, ja hän suositti\nminullekin venäjää yhtenä maailman helpoimpana kielenä. Muutamassa\nviikossa hän oli oppinut tärkeimmän, ja sanoi jo puhuvansa kieltä\nparemmin kuin itse venäläiset. Jopa hän tarjoutui niin lyhyessä ajassa\nkuin kahdessa viikossa täydellisesti opettamaan minulle venäjän kielen,\nsillä vaikka hänestä itsestään ei juuri kahdessa viikossa ollut tullut\nsellaista professoria kuin hän nyt oli, luuli hän asian minulta käyvän\npaljoa helpommin, kun saatoin panna sanat paperille, joten minun ei\ntarvinnut uskoa niitä usein pettävän muistin yksinomaiseen huostaan.\n\nMaaselässä tapasimme myöskin erään Venäjän karjalaisen, joka paraikaa\nsamalla oli Kuusamon pitäjän rajalla olevan Pääjärven seuduilla\nstarostana. Hän oli paluumatkalla Kuolasta, jossa oli omilla poroillaan\nkäynyt Pääjärveltä viemässä rahastoon vuotuiset kruununverot, jotka oli\nkantanut seudultaan, ja joita yhteensä oli noin 1800 ruplaa. Kun hän\npyysi minuakin katsomaan kuittiaan, oliko se oikea (kuka tietää, kuinka\nmoni jo sitä ennen oli tehnyt sen Kuolassa), kysyin, eikö hän siis itse\nosannut ainakin lukea kirjoitettua, ellei itse kirjoittaa. \"Mikäs\nhätä\", hän vastasi, \"starostalla silloin olisikaan, jos osaisi\nkirjoittaa ja paikalla merkitä, paljonko kukin kulloinkin maksaa ja\npaljonko hänellä vielä on jäljellä maksettavaa. Mutta nyt, kun monta\nkertaa vuodessa matkustelen ympäri piiriä veroja kokoamassa, sillä\nkaikki eivät voi maksaa kaikkea yhdellä kerralla, niin pelkään usein\nkerrassaan tulevani hulluksi, kun minun tulee muistaa, kutka ovat\nmaksaneet ja kuinka paljon kukin on maksanut, ja sitten laskea yhteen\nja verrata, onko koko summa sen suuruinen, jonka olen kantanut. Näitä\nmiettiessäni kuljen usein 5-10 virstaa paikasta toiseen niin etten\nollenkaan ole huomannut matkaa, vaan pysähdyn ja ihmettelen, että jo\nolen perillä.\" Vanhemmasta veljestään hän kertoi, että oikeastaan olisi\nollut hänen velvollisuutensa ruveta starostaksi, mutta ettei hänen\nmuistinsa ollut yhtä hyvä, minkä vuoksi hän oli selitetty\nkivulloiseksi.\n\nEn saa unhottaa muiden vähäpätöisyyksien muassa kertoa, mikä\nTantaluksen tuska meillä oli Maaselässä halutessamme kahvikupillista.\nSekä kahvia, sokeria että kahvipannu meillä oli muassa, olimmepa\nkumpikin lisäksi harjoittautuneet kahvia keittämään; vedestä ja tulesta\nei myöskään ollut mitään puutetta, mutta -- kahvi oli paahtamatonta --\nhinc illae lacrimae [siitä nämä kyyneleet]. Vaikkapa sekä\nteoreettisesti että käytännöllisesti olisimme osanneet sitä miten hyvin\ntahansa paahtaa, niin mitä kaikki tämä meitä auttoi, kun meillä ei\nollut kahvinpaahdinta, emmekä voineet toivoa, että lappalainen,\nvarsinkaan parhaillaan kestävän paaston ajalla, olisi lainannut\nkattilaansa meidän kahvimme saastutettavaksi. Eikä -- ohimennen\nsanottuna -- kumpikaan meistä ennen ollut paahtanut kahvia, sillä Pehr\nAdolph Bonsdorff vainaja vähät välitti siitä, osasimmeko vai emmekö\nosanneet kahvin paahtaa, kunhan vaan osasimme puhdistaa potaskaa ja\npolttaa loppuun hänen väkiviinansa kaikennäköisissä muissa\nkemiallisissa kokeiluissa. Jo viimeisessä kievaripaikassa ennen\nMaaselkää olimme koettaneet keksiä jotakin keinoa, päästäksemme tästä\npulasta. Valkean edessä liedellä oli irtonainen kivi, jonka tuli oli\nkuumentanut. Sille panimme kahvipapuja ja liikuttelimme niitä tikulla,\nkunnes ne alkoivat mustua, mutta kun kivi ei ollut tavallista tulikiveä\nsuurempi, vaadittiin uskomattoman pitkä aika ja suun vaiva ennenkuin\nsaatiin paahdetuksi niin paljo kuin tarvittiin neljään kuppiin. Mutta\nsittenkuin se paljon otsan-hien jälkeen oli meille onnistunut,\nlaskettiin paahdetut pavut paperille ja survottiin hienoiksi\nkirvespohjalla. En osaa varmasti sanoa, millaista tämä täten\nvalmistettu kahvi oikeastaan oli, mutta niin paljon vaivan ja\nhien jälkeen, ei saattanut muuta kuin pitää sitä, ellei juuri\nparaimmanlajisena, niin ei ainakaan paljoa huonompana. Maaselässä\njouduimme kenties vielä suurempaan pulaan, sillä siellä ei ollut\nsellaista kiveä kiukaan suulla. Mutta hätä aina keinot keksii. Meillä\noli senlaatuinen kynttilänjalka, jommoisia kaksi voidaan ruuvata kiinni\nvastatusten ja sellaisella saimme täällä kahvin paahdetuksi. Vahinko\nvaan, että sen toinen puoli oli poissa, sillä jos sekin olisi meillä\nollut, niin olisi molemmista yhteenkierrettyinä voinut saada\nmelkein kunnollisen kahvinpaahtimen. Viimein saimme isännältämme\nlainata vanhan, pienen kuparikattilan, jossa yhdellä kerralla voimme\npaahtaa suuremman määrän; kahvimme kuitenkin pahaksi onneksi paloi ja\nsai karvaan maun, luultavasti savusta, jonka keskessä avointa kattilaa\nravisteltiin. -- Monien kokeilujemme kautta, jotka muuten talven\nkuluessa olemme tehneet kahvin keittämisessä, sekä sisällä huoneessa\nettä ulkona taivasalla, olemme saavuttaneet seuraavat kokemukset: a)\nKahvi tulee sitä väkevämpää, kuta enemmän kahvijauhoja sekoittaa\nveteen, b) Niin sanottu \"sumppi\" eli sakka tosin tummentaa kahvin\nväriä, mutta muuten se tuottaa sangen vähän -- tai ei mitään --\nhyötyä, vaan päinvastoin pilaa maun, jos menettelee niin kuin\ntalonpoikaisnaisilla Suomessa on tapana, nim. että sakkavesi kerrasta\ntoiseen jää itse kahvipannuun, c) Vesi on ennen jauhojen panoa vahvasti\nkeitettävä, mutta sen jälkeen tuskin ollenkaan tai vallan vähä, d)\nKerma on ylellisyysainetta, jota vailla varsin hyvin voi olla, milloin\nsitä ei ole saatavissa, e) Kahvia voi juoda puukupeistakin, milloin ei\nole varsinaisia kahvikuppeja tai laseja, f) Kahvi selkenee itsestään,\nkun se vaan jonkun aikaa saa olla alallaan.\n\nMaaselästä läksimme iltapuolella 10:ntenä päivänä huhtikuuta, emmekä\nsinä päivänä tulleet etemmäksi kuin ensimmäisen kyytivälin,\nRasnavolokiin (lapiksi Rasnjarg), minne luettiin 22 virstaa. Murmanneja\nvarten, jotka tässä jakautuvat kahteen joukkoon, lähtien toinen Kuolaan\npäin, toinen itäänpäin kulkemaan, tänne oli Kuolasta tullut pari\nporvaria mukanaan jauhoja, leipää, kalaa ja viinaa. Menekki lienee\nollut hyvä, sillä heillä ei enää ollut mitään jäljellä muuta kuin hyvin\nvähä leipää. Itse Rasnavolokistakin matkusti seuraavana aamuna kaksi\nhenkilöä (lappalaista) meren rannalle, jäädäkseen sinne syksyyn asti.\nUseita liikuttaviakin jäähyväishetkiä olen nähnyt ja kokenut, mutta\ntuskin yhtään liikuttavampaa kuin näiden lappalaisten ero omaisistaan\noli. Jo ennenkuin ollenkaan tiesin, että matka oli edessä, näin\nnuorenpuoleisen naishenkilön salaa itsekseen useaan kertaan vuodattavan\nkyyneleitä, voimatta arvata, mikä häntä vaivasi. Mutta sittenkuin\nmatkalle aikovat olivat saaneet tavaransa järjestykseen, ja kun porot\noli tuotu metsästä, silloin vasta alkoi sisällä tuvassa perheen yleinen\nitku ja nyyhkyttäminen, rintojen ristiminen ja kumarteleminen seinillä\nriippuvien pyhäinkuvien edessä, yleinen suuteleminen ja syleileminen.\nSitten kaikki läksivät pihalle, missä toistettiin kaikki, mikä äsken\noli tuvassa tapahtunut, paitsi ristimistä, jota kuvien puutteessa\ntäällä ei voinut tehdä. Porot ahkioineen olivat vähäisen matkan\npäässä, ja sinne koko seurue toisen jäähyväiskohtauksen jälkeen\nsiirtyi, siellä taas suudellakseen ja syleilläkseen toisiaan. Sitten\nlähtevät asettuivat pulkkiinsa, joissa istuessaan heitä vieläkin kerta\nsuudeltiin ja syleiltiin; tähän asti se oli tapahtunut heidän ollessaan\nseisaalla. Ja kun vihdoinkin lähdettiin liikkeelle pihasta, istuutuivat\nmonet kotia jäävistä lähtijöiden syliin, toiset heittäytyivät\nraid-ahkioille (kuormille), ja sitten lähdettiin matkaan huimaa\nvauhtia, sillä porot, jotka varsin vähän ymmärsivät suudelmia ja\nsyleilyjä, mutta sitä paremmin tunsivat tuiman tuulen, jossa jo kauan\nolivat saaneet värjöttää, lähtivät kiitämään kaikin voimin. En siis\nvoinut nähdä viimeistä jäähyväiskohtausta, vaan palasin tupaan ja\nrupesin ajattelemaan omaa lähtöämme, jotta sinä päivänä olisimme\nvoineet päästä yhtä väliä kauemmaksi Rikkataipaleeseen (lapiksi\nRiksuol) asti, jonne 35 virstaa kuljettuamme hyvissä ajoin\nsaavuimmekin. Olisimme varsin hyvin voineet matkustaa yhden kyytivälin\nlisää, mutta kun paikka oli hyvä ja puhdas, ja lisäksi isäntä ja muu\nväki hyväntahtoiset ja kohteliaat, päätimme kernaammin jäädä tähän\nteetä juomaan ja lykätä matkan seuraavaan aamuun. Rikkataipaleen\nlappalaisella oli jotakuinkin hyvät teenjuonti-astiat, nimittäin\nporsliiniset kupit ja kannu sekä kuparinen, puolentoista kannun\nvetoinen kahvipannu. Edellisiä hän säilytti niitä varten vasituisesti\ntehdyssä pienessä arkussa, jonka kanssa jo v. 1837 olin tehnyt\ntuttavuutta. Luultavasti hänellä olisi ollut teetä ja sokeriakin --\nainakin hänellä v. 1837 oli --, mutta kun hän silloin oli minua\nkestittänyt, oli vallan kohtuullista, että me nyt vuoromme kestitsimme\nhäntä. Sen jälkeen hän kernaasti olisi laittanut meille kelpo\nillallisen, mutta valitti, että murmannit olivat syöneet kaiken hänen\nkalansa, minkä vuoksi hän nyt ei voinut tarjota muuta kuin hyvää,\nkotitekoista hapanta leipää ja suolaa sekä kalalientä, joka\noli keitetty muutamasta palasta vanhaa haukea. Seuraavana aamuna\ntoistettiin sekä teenjuonti että ateria. Sitten minua pyydettiin\niskemään suonta eräältä mieheltä, jolla oli päänsärkyä, ja kun sen olin\ntehnyt, muuan vanha eukko samassa tarkoituksessa ojensi minulle\nkätensä. Mutta koska hänessä ei suinkaan ollut liikaa verta, vaan\npikemmin päinvastoin, ja pistimeni sen lisäksi oli hirveän tylsä,\nselitin, ettei suonenisku häntä auttaisi, ja tämän hän heti uskoihin.\n\"Mutta mikä sitten minua on auttava?\" hän kysyi. \"Kuolema\", vastasi\njoku vierestä vapauttaen tällä lyhyellä neuvolla minut keksimästä\nparannuskeinoa hänen kivulloisuuteensa, joka kuitenkaan kaikesta\npäättäen ei voinut loppua ennen kuin haudassa. Lähemmin tarkastaessani\nhänen käsivarttaan, huomasin, että se väriltään oli aivan kuin\nkeltapohjaista kattuuni-kangasta, jossa tiheässä toistensa vieressä oli\npieniä kalpeita ruusuja. Jos hän olisi ollut jotakin villiä\nkansanrotua, eikä sävyisä, kristitty lappalaiseukko, olisin ensi\nnäkemältä luullut, että tämä oli erityisenlaista ihonmaalausta, mutta\nnyt en tietänyt, mitä se lie ollut. Tietysti häneltä kysyin syytä\nnoihin lukemattomiin täpliin, ja sain nyt tietää, että ne kaikki\njohtuivat _moxista_ [moxa (lue mohha): pieni, pujomarunan (artemisia\nvulgaris) lehdistä ja kärjistä valmistettu, helposti palava, keilan\nmuotoinen esine, jota ennen poltettiin iholla luuvalon, märkäpesien\ny.m.s. parantamiseksi], joita hän kivulloisuutensa vuoksi aika ajoin\noli polttanut käsivarrellaan. Luultavasti toinenkin käsivarsi oli yhtä\ntäplikäs, kuten myös niska ja eri osat hänen muuta ruumistaan, vaikka\nen sitä varmasti tiedä, kun en erityisesti tullut häneltä sitä\nkysyneeksi.\n\nRikkataipaleesta tulimme jotenkin myöhään lähteneiksi matkaan; ja kun\npäivä oli lämmin, keli raskas ja porot huonot, emme sinä päivänä\nehtineet kauemmaksi kuin 33 virstan päässä olevaan Jokostroviin\n(lapiksi: Tjueksuol), jonne iltahämärässä saavuimme. Vähää ennen meitä\noli kuusi venäläistä sotamiestä vastaiselta taholta tullen ja Kuolaan\nmatkustaen tänne saapunut ja yöpynyt. Kun tämän vuoksi tuntui tulevan\nahdasta, viivyimme täällä ainoastaan muutaman tunnin, joimme teetä ja\nsöimme illallista, minkä jälkeen yön selkään jatkoimme matkaa\nSasjeikaan, 30 virstaa eteenpäin. Tällekin taipaleelle saimme erittäin\nkuonot porot, niin että, vaikka yöllä ei voinut valittaa kelin\nraskautta, emme kuitenkaan ennenkuin kello 5 seuraavana aamuna\nsaapuneet perille, ja silloin kumpikin olimme jotenkin uniset. Sillä\njos pulkassa olisikin voinut nukkua, mikä yleensä ei juuri tahdo olla\nmukavaa, niin meitä nyt sitä paitsi häiritsi kyytimiehen alinomaa\ntoistama: prokleätoi! [kirottu, saakelin -- --] y.m. sen kaltaiset\nsoimasanat, jotka hän porolle antoi, kun ne eivät muuten\ntahtoneet juosta edelleen. Tämän lisäksi murmannit olivat ajaneet tien\nkauheille kuopille, joita tosin uusilla jäljillä oli koetettu kiertää,\nmutta nämä kulkivat niin läheltä kuopan reunaa, että valveillakin ollen\noli vaikeata estää pulkkaa niihin suistumasta. Mutta jos vähänkin\nkoetti torkahtaa, saattoi olla varma siitä, että pulkkineen päivineen\npäistikkaan syöksyi lähimpään kuoppaan, minkä jälkeen sai korviinsa\nkyytimiehen prokleätoi-huudon. Mutta mitenkä hän \"prokleätoitsikaan\"\nporojansa, yksi niistä kuitenkin väsyi niin perinpohjin, ettei tahtonut\nkulkea askeltakaan eteenpäin. Lappalainen ei lähde millekään pitemmälle\nmatkalle ottamatta mukaansa yhtä tai useampaa varaporoa, jotka\nsidottuina kukin ohjastaan kulkevat hänen oman ahkionsa tai\nkuorma-ahkion jäljessä. Sellaisen varaporon hän nyt pani väsyneen\nsijaan kuormaa vetämään ja sitoi väsyneen sen paikalle. Mutta eipä\nporo näinkään ottanut kulkeakseen edelleen, johtuipahan sitten\nylenmääräisestä väsymyksestä tai poron omista oikuista. Lappalainen\nlienee luullut jälkimäistä, sillä hän löi ja potki loikovaa poroa\nenemmän kuin mitä hentoi katsella, kunnes viimein sai sen jaloille.\nSitten hän riensi pulkkaansa ja alkoi ajaa eteenpäin, mutta vaikka poro\nsitä ennen ei ollut ehtinyt paneutua pitkäkseen, saattoi olla varma\nsiitä, että se muutaman askeleen päästä oli sen tekevä, annettuaan\nensin seisaallaan ollen valjaissaolevan poron vetää itseään kappaleen\nmatkaa eteenpäin. Lopuksi eivät auttaneet lyönnit, potkut eikä\n\"prokleätoi\", vaan poro loikoi vallan liikkumatonna ja antoi pitkänään\nlaahata itseään, jos lappalaista halutti. Silloin vasta lappalainen\nhuomasi panna väsyneen poron tyhjään ahkioon, ja sitten hän, tultuamme\njäältä maalle, sitoi sen puuhun ja jätti siihen. Olisi ollut parempi,\njos hän olisi tehnyt sen jo paljoa aikaisemmin, niin poro parka olisi\nsäästynyt näin rajulta kohtelulta, ja itse olisimme pikemmin päässeet\nperille.\n\nSasjeikassa tehtyämme epäonnistuneen kokeen nukahtaa ja nukkua\nhetkinen, läksimme viimeiselle taipaleelle, joka vielä oli\njäljellä Kannanlahteen päin, ja jota oli 30 virstaa. Nekään porot,\njotka täältä saimme, eivät olleet varsin kadehdittavat, mutta kuitenkin\npaljoa paremmat edellisiään. Peläten, etteivät porot jaksaisi, oli\nKannanlahdessa asuva porvari PahkofF, jolla on hoidonalaisina kievarit\naina Rasnavolokiin asti, lähettänyt hevosen meitä vastaan; hän oli näet\nsitä ennen saanut tiedon tulostamme mieheltä, joka kuljetti perille\nKuolan postia, ja joka ennen meitä oli lähtenyt Sasjeikasta. Hevonen\ntuli meitä vastaan, kun meillä vielä oli jäljellä Kannanlahteen kolme\nvirstaa, ja nyt saimme sanoa hyvästi poroille, kuinka pitkäksi aikaa,\nvuodeksiko, toiseksiko, taikka vielä viideksikö, elikkä kaikeksi iäksi,\nsen ainoastaan Herra tietää.\n\nEipä voi muuta kuin tuntea kaihoa, kun toista sataa peninkulmaa\nporokyydillä matkattuaan taas ensi kerran istuutuu hevosen rekeen.\nSillä jos kohta on totta, mitä J.J. Tornaeus teoksessaan \"_Beskrifning\nöfver Torneå och Kemi Lappmarker_\", Sthm 1772 [= Kuvaus Tornion- ja\nKemin-Lapista, Tukholma v. 1772] 56 sivulla sanoo, että se, joka saa\najettavakseen laiskan poron, ei voi odottaa mitään pahempaa,\nkun hänen näet täytyy väsyksiin asti sitä lyödä ja riuhtoa, niin\nporokyyti kuitenkin on \"muuten, kun on kauniit eläimet ja kunnolliset\najoneuvot, hupaisa ja miellyttävä matkustustapa, eikä näytä pahalta kun\netenkin isossa seurueessa tällä tavoin matkustaa\", kuten Högström\nedellä mainitussa selonteossaan, 108 sivulla, huomauttaa. Muuten poro\nyleensä on vankempi ja vilkkaampi syksyllä ja talvella kuin myöhemmin\nkeväällä, ja aina se panee pahakseen, jos ei saa pitää pientä ettonetta\nsekä pientä lepoa päivän valjetessa. Kahden suuriarvoisen henkisen\nominaisuuden, ymmärryksen ja muistin, puolesta se ei taida paljoa jäädä\nitse hevosesta jäljelle; ainakin mitä jälkimäiseen tulee, se kuuluu\nmuistavan tien, jota kerran ennen on kulkenut ja vielä paremmin kaikki\nsyöttöpaikat.\n\nKoko tie Kuolasta Kannanlahteen on mäetöntä, jos kuitenkin jättää\nlukuun ottamatta loivan-puolisen rinteen, jota myöten Maaselästä tullen\nlaskeudutaan Imandran järvelle, sekä viimeisen kyytivälin lähinnä\nKannanlahtea. Tällä taipaleella viisi vuotta sitten tein ensi kokeeni\nporolla-ajamisessa, ja tunsin nyt erästä mäkeä kulkiessani saman\npetäjän, jota vastaan poro silloin minut laahasi, sitä ennen pudottuani\npulkasta. Meminisse juvat. [Muistelu huvittaa.] Puoli matkaa Kuolasta\non maata ja vähäisiä järviä, sitten alkaa 90:n virstan pituinen\nImandra-järvi, joka loppuu vasta viimeisellä kyytivälillä; kuitenkin\ntällä matkalla tulee kulkemaan useiden erilevyisten nienten poikki,\nniin ettei alinomaa ole alla sama jää. Karttoihin, jotka olen nähnyt,\ntämä järvi on kuvattuna leveämmäksi kuin se itse todellisuudessa on,\nsillä se ei yleensä ole varsin leveätä. Sen lappalainen nimi sanottiin\nolevan Äävver jävr s.o. suomeksi Avarajärvi. Useat karjalaiset sanoivat\ntätä järveä Inariksi, siis samaksi kuin Inari-järveä Suomessa.\n\nMistä nimi Imandra johtunee, lienee vaikeata saada selville, ellei\nmahdollisesti voisi selittää sen tulevan sanasta Emäjärvi; sana\nemä on murteellisesti varsin hyvin voinut muuttua ima sanaksi\n(virolaiset kirjoittavat _emmä, emma ja imma_, jotka lausutaan emä,\nema, ima). Tästä ima muodosta on voinut tulla jotenkin tavallisen\njohtomuodostuksen kautta imanto (tai iminta), ja sanasta imanta-järvi\nsaadaan imandra johtopäätteellä, joka nimissä ei ole ollenkaan tavaton.\nVertaa tähän I[i]vantiira ja Lentiira sanoja, jotka tapaa järvien\nniminä Kajaanin läänissä sijaitsevassa Kuhmon kappelissa ja Aunuksen\nkuvernementin pohjoisosassa. Paitsi äidin merkitystä emä sanalla\nsuomessa on toinenkin merkitys; se näet myös tarkoittaa jotakin suurta,\njonkun perustaa tai juuria, ja järvi sana menettää usein, Venäjän\nkarjalassa j:nsä yhdyssasanoissa, esim. Paanärv pro Paanajärvi\n(johtuneeko lappalaisesta sanasta _paadne_, hammas?). Vallan\nsamanlaisen luulisin Inari (eli Enari) sanan johdon olevan, nimittäin\nlappalaisista sanoista ädne, äiti, ja jävre (eli javre), järvi, joista\nädne sanalla niinikään on ollut, jollei perus-, niin ainakin\nsivumerkityksenä suuruuden käsite, mistä lisäksi lappalainen\nja suomalainen komparatiivimuoto ädnah ja enempi tuntuvat johtuvan. Se\nseikka, että lappalaiset itse sanovat tätä järveä Anariksi, ei tuota\nmitään erityisiä vaikeuksia tälle johdolle, kun näet a, ä ja i\nlukemattomissa muissakin tapauksissa lapin kielessä vaihtelevat. Vertaa\nlisäksi norjalaiseen muotoon Indiagr, missä d ja n ovat vaihtaneet\npaikkaa ja v on muuttunut g:ksi; tämä viimeinen seikka on sama ilmiö\nkuin se, joka vielä tänä päivänä tavallisena esiintyy muutamissa suomen\nmurteissa, joissa äännetään _nakris, kakra, siekla_ pro nauris, kaura,\nseula.\n\nAjettuamme Imandraa pitkin neljäkymmentä virstaa, oli meillä sivulla\npilvenkorkuiset Umbteg vuoret, jotka läheltä Maaselkää alkaen ja kauan\nennenkuin tulimme Imandran jäälle, muutaman päivän alinomaa olivat\nnäkyvissämme. Alussa se, joka ei ennestään niitä tuntenut, ei mitenkään\nvoinut sanoa, olivatko ne vaaleita pilvenhattaroita taivaan rannalla\nvai pilviä tavoittelevia vuoria. Edellisellä kerralla täällä\nmatkustaessani, jolloin oli pilvisempi ilma, todella petyin, niin etten\nedes mitä lähimmän matkan päässä oikein tietänyt, näinkö edessäni\nvuoren harjanteen vai pilven. Ne ovat Imandran itärannalla, noin 10\nvirstaa etelämpänä Rikkataivalta, vaikka Rikkataipaleessakin näytti\nsiltä kuin ne olisivat olleet lähellä, järven vastakkaisella rannalla.\nVenäläisten antama nimi on Gibin, karjalaisten Hiipinä, lappalaisten\nUmbteg. Kuinka kauan niitä vielä olisi saattanut nähdä, sittenkuin\nviimein olimme tulleet niiden ohi, en voi sanoa, kun Jokostrovista\nlähdettyämme yö meidät yllätti, ja kun sitä paitsi päivälläkin oli\nvaikeata pulkasta katsella esineitä, jotka olivat takana. Jopa oli\nvaikeata muutamina päivinä, jolloin aurinko paistoi kirkkaammin, nähdä\nmitään edessäänkään olevan, kun näet auringon paiste heijastuneena\nsuuresta lumiaukeasta ei ollut silmille ollenkaan terveellistä. Täytyi\npitää ne kiinni ja koettaa kohdistaa katseensa yksistään poroon ja\npulkan keulapuoleen. Kun joskus tuli matkustamaan jonkun niemen poikki,\njolla näki metsää, niin tämä oli hyvin miellyttävää lepoa silmille.\n\nMetsät olivat yleensä koko tien, jota kuljimme, sangen hyvät, kasvaen\npetäjää, kuusta ja koivua. Kuolaa vielä pohjoisempana nämä puulajit\nkasvavat melkoisen korkeiksi ja suuriksi. Kildinissä, siis kahta\npeninkulmaa pohjoisemmassa, näin vallan lähellä. kylää koko metsikön\nsuorarunkoisia, korkeita koivuja, joista useimmat tyvestä olivat\nläpimitaten 4-5 tuumaa, jopa muutamat 1 1/2 korttelia. Kannanlahtea\nlähinnä olevalla taipaleella kasvoi monessa paikoin oivallista\nhirsimetsää, ja useissa puissa näin kaarnaan leikatun ylös-alaisin\nkäännettyjä ihmisen kuvia, joiden merkityksestä en voinut saada\nmitään selitystä, jos ne muuten mitään merkitsivätkään; kenties ne\nolivatkin poikien ja lasten taidonnäytteitä, kun joskus eivät olleet\nvoineet saada parempaa tehtävää kuin ruveta leikkaamaan päällänsä\nseisovia ihmisenkuvia puihin.\n\nEnnenkuin nyt siirryn uuteen maailmaan, nimittäin venäläiseen,\nsallittakoon minun jäähyväisiksi lappalaismaailmalle vielä mainita\njotakin heidän kielestään ja murteistaan. Lukuunottamatta osaa\ntunturilappalaisia, kaikki muut puhuvat oikeastaan kahta kieltä,\näidinkieltään ja sen ohella hallitsevan valtion kieltä. Suomen\nlappalaisten suomen kielestä on jo aikaisemmin puhuttu, ja yhtäläisiä\nmestareita lienevät enimmät Ruotsin ja Norjan lappalaiset ruotsin ja\nnorjan kielissä. Mutta Venäjän lappalaisten, ainakin niiden, jotka\nasuvat Kuolan tienoilla ja siitä Kannanlahteen johtavan valtatien\nvarrella, sanottiin enimmästi puhuvan venättä, niin että puheesta oli\nvaikeaa erottaa heitä synnyntävenäläisistä. Niiden tietojen mukaan,\njotka meillä oli tilaisuus saada, on Venäjän lappalaisten äidinkielessä\nkolme päämurretta, joista ensimäinen on yhteinen Kuolaa lännempänä ja\nImandra-järven ympärillä asuvilla lappalaisilla, lukuunottamatta tämän\njärven pohjoispuolella olevaa Maaselän kylää; toinen taas Maaselän ja\nKuolasta itään ja koilliseen asuvilla lappalaisilla; kolmas Turjan\nlappalaisilla, jotka asuvat ennen mainitun niemimaan itä- ja\nkaakkoisosassa, etäisimpinä Kuolasta. Norjan lappalaiset tosin eri\npaikoissa puhuvat kieltään hieman eri lailla, mutta kun tämä erilaisuus\nei ole huomattavampi, on täydellä syyllä oltu jakamatta kieltä eri\nmurteisiin. Eipä utsjokelaistenkaan kieltä tarvitse erottaa Norjan\nlapista; mutta inarilaiset puhuvat keskenään erityistä lapin murretta,\nja useimmat sitä paitsi Norjan lappia ja suomea. Suomen alalla\nesiintyvä Sompion kieli tuntuu yleensä olevan Inarin lapin kaltaista,\nvaikka siihen on sekoittunut vielä enemmän suomea. Vielä on\nmainitseminen Ruotsin lappalaisista, että heilläkin on olemassa useita\neri murteita, joille on annettu nimeksi Uumajan, Piitimen, Luulajan ja\nTornion j.n.e. murteet, mutta kun heillä nyt on sama kirjakieli,\nainakin yksi ainoa Raamatun käännös, niin nämä murteet vähitellen\nlähennevät toisiansa, lopulta muuttuen yhdeksi kieleksi, paitsi ehkä\npohjoisimmalla seudulla vallalla olevaa murretta, joka ei suuresti eroa\nNorjan lapista. Jos minun tässä sallitaan sanoa Venäjän lappalaisista\nmurteista läntistä Notoseron, pohjoista Semiostrovin ja itäistä Turjan\nmurteeksi, niin lapin murteet kaikkiaan ovat seuraavat: a) Norjan\nlappi, b) Ruotsin lappi ja c) Ruotsin lapin murteet, d) Inarin murre,\ne) Notoseron (eli Nuortijäyrin) murre, f) Semiostrovin murre ja g)\nTurjan murre. Norjan lapin murretta kuuluu puhuvan noin kymmenen\ntuhatta henkeä. Ruotsin lapin murteita kolme tuhatta (?), Inarin ja\nSompion murretta noin viisisataa, notoserolaista hieman seitsemättä\nsataa, semiostrovilaista viisi tai kuusi sataa ja turjaa neljä tai\nviisi sataa. Mutta, kuten jo aikaisemmin mainittiin, ei ole varmaa,\neikö koko Turjan murre mahdollisesti voisi liittyä jompaankumpaan\nmuista päämurteista; samoin voipi vasta tarkemman tutkistelun jälkeen\nsanoa, mihin alaosiin (kielenmuunnoksiin) muut Venäjän lapin murteet\nsaattavat jakautua. \"On joka suhteessa hyvin valitettava asia, etteivät\nvenäläiset ole mitään tehneet tämän kielen (lapin) viljelemistä\nvarten\", sanoo Rask yllämainitussa teoksessaan, II osan 340 s:lla, ja\ntähän hänen lausuntoonsa täydelleen yhdymme, lisäten vaan, että on\nvallan sama syy valittaa, että suomalaiset ovat laiminlyöneet Suomen\nlapin murteiden tutkimisen, ja sitä suuremmalla syyllä, kun juuri\nsuomalaiset oman kielensä sukulaisuuden vuoksi lapin kielen kanssa\nolisivat kaikista sopivimmat tutkimaan ja viljelemään lapin kieltä.\nMutta sellainen on vielä tapa meillä, että mennään Halikon kautta\nRuotsiin, harrastetaan kaikennäköisiä vieraita asioita ja annetaan\nsaksalaisille tai muille halukkaille tilaisuus tutkia sitä, mikä on\nmeitä lähinnä, kuten esim. lapin, jopa itse suomen kieli! Ainoastaan\nNorjan ja Ruotsin lappi ovat jotenkin hyvin tutkittuja ja muokattuja,\nmutta eivät kuitenkaan suinkaan niin perinpohjin, etteivät ne vieläkin\nantaisi paljon tekemistä filologille, joka tahtoisi vertaillen tutkia\nkaikki lapin murteet, s.o. koko lapin kielen. Mikä avara ala! -- ja\nkuinka tärkeä sellainen tutkimus olisi, sen osottakoon myös Raskin\nlausunto usein mainitussa teoksessa (II osa, 331 s.). Hän sanoo:\n\"näyttää siltä kuin Europan ja Aasian väestön ja kielen synty suureksi\nosaksi olisi etsittävissä lappalais-suomalaisesta kansanheimosta tai\nsen sukulaisheimoista, joita yhteisellä nimellä saattaa sanoa\nskyyttalaiseksi kansanroduksi. Tämän kysymyksen tutkiminen on omansa\nherättämään kielentutkijan ja historioitsijan, jopa jokaisen\nmielenkiintoa, joka haluaa tuntea sukuamme sen monia eri haaroja ja\nnäiden keskinäisiä suhteita myöten. Jo Arndt lausui sen toivomuksen,\nettä joku taitava kielentutkija ennakkoluuloitta tarkastaisi niitä\nkaikella sillä tunnollisuudella, jota ne todenmukaisina jätteinä\nkielestä, joka on ollut maailman vanhimpia, ansaitsevat.\" -- On todella\nhämmästyttävää nähdä, kuinka vähäisellä innolla ja vakavuudella\nkielentutkimusta vielä yleensä harjoitetaan, ja kuinka kaukainen se\naika vielä välttämättömästi on, jolloin kävisi mahdolliseksi uudelle\nvon Linnélle ruveta miettimään jotakin järjestelmää, joka käsittäisi\nkaikki maanpiirin ihmiskielet. Tällaisen miehen edeltäjänä tosin\nilmestyi Tanskassa joku aika sitten usein mainittu Rasmus Rask, mutta\nmitäpä hänkään voi aikaansaada, kun erikoistutkimukset olivat niin\nniukat? Hänen täytyi itse ryhtyä yksityiskielien lähempään tutkimiseen\nniiden kotimaassa ja enempi ehtiäkseen panna yövalvonnan ja rasitusten\nkautta alttiiksi terveytensä ja henkensä Intiassa. Ihmisen järjen ja\najatuskyvyn, hänen kielensä ja tekoinsa kautta Jumalan voima ihmisessä\nilmestyy, ja ihmisen ulkopuolella koko luonnossa, ja joka päivä\nkoetetaan yhä paremmin päästä tämän ilmestyksen perille; kaivetaan\nesille maan sisustat, jotta löydettäisiin muutamia ruostuneita esineitä\nmenneiltä vuosisadoilta tai muita entisaikaisen luonnon jätteitä,\nmaksetaan suuret rahat amerikkalaisesta harakasta tai grönlantilaisesta\ntikasta tai afrikkalaisesta myyrästä, samoin kuin maailman joka\nkolkasta haalituista ruohoista ja sammalista, tutkitaan, riidellään ja\nkirjoitetaan järjestä, usein niin kauan kuin sitä on itsellä kipinäkin\njäljellä; mutta kielet, ne jätetään oman onnensa nojaan ja kielten\ntutkimus sattumusten varaan. Tärkeimmät työt mitä tällä alalla on tehty\n[Huomautetaan, että tämä on kirjoitettu 12 vuotta sitten. (Kirjoittajan\nhuomautus Litteratarbladet'in lukijalle)] -- ja mistä tulevaisuudessa\nvoi toivoa koituvan joitakin hedelmiä kielten tutkimuksellekin -- ovat\nsyntyneet sivuseikkana lähetysseurojen ja yksityisten kristinuskon\nlevittäjien toimesta, joita siellä täällä ilmestyy jonkun kansan\nsekaan, joka muuten sille oudolla kielellä ei olisi voinut saada\nmitään, ei edes pintapuolista tietoa kristinopista. Yhtä satunnaista on\nse voitto, joka on tullut kielien osaksi historiallisten tutkimusten\nkautta, eikä tämä voitto kokonaisuudessaan ole suurenarvoinen, kun\nkielitieteen ei vielä ole onnistunut edes historian palkkalaisena\npäästä parempaan asemaan ja näyttää, mitä se sellaisenakin etenkin\nmuinaishistorian hyväksi kykenisi aikaansaamaan. Mutta onpa aika\nlopettaa nämä kielimietteet, vai miksi heitä tahtoisi sanoa, jotka myös\nvarsin hyvin olisivat voineet jäädä mainitsematta, sillä onhan maailma\nkuitenkin täpösen täynnä kielentutkijoita, kuten jokainen tietää, ja\nnämä ovat milloin tahansa valmiit kirjoittamaan pitkiä tutkimuksia\nkaikennäköisistä seikoista, kuten esim. siitä, onko Tacitus tai\nSallustius kirjoittanut ac vai atque, cum vai quum j.n.e. joissakin\nlauseissaan. Ei siis sanaakaan siitä enempää, vaan onpa aikomukseni\nsuosiollisen lukijan seurassa, jos hän muuten tahtoo yhtyä minuun,\nalkaa uusi retkeily Kannanlahdesta Vienanmeren rannalla olevaan\nKemin kaupunkiin.\n\nKeli on vielä jotenkin hyvä, tie sitäpaitsi ei ole 300:a virstaa\npitempi, minkä vuoksi toivon, etten liian kauan viivy matkalla, vaikka\ntosin ei voi siellä täällä välttää muutaman tunnin viipymistä. Aluksi\ntäytyykin viivähtää itse Kannanlahdessa, joka on 40-taloinen kurja\nkauppala (volost), Nivajoen oikealla rannalla sekä jotenkin lähellä\nmuutamia melkoisia vuoriylänköjä; näitä muuan karjalainen sanoi\nRistivaaraksi, Rautavaaraksi, Volosnavaaraksi ja Selednavaaraksi.\nOlipa tshinovnikkakin (virkamies) seudulla, nimittäin stanovoi,\njonka tehtäviä ja vaikutusalaa en kuitenkaan niin tarkoin tunne,\njos hänellä muuten liekkään muuta tehtävää kuin se, että on\nsijoitettu tälle paikkakunnalle ja kestitsee matkustajia. Schmidtin\nvenäläis-saksalaisesta sanakirjasta olen hakenut stanovoi sanan\nmerkitystä, mutta en ole löytänyt mitään sellaista, joka sopisi\nvirkamieheen, joten en tiedä muuta kuin että sana johtuu verbistä\n_stanovitj_, joka merkitsee asettaa, sijoittaa. Kuitenkin muistelen\njossakin kuulleeni, että hänen tehtäviinsä myös kuuluu seudun vapaana\npitäminen kielletystä (tullaamattomasta) tavarasta. Itsellä hänellä ei\nainakaan ollut luonaan sellaista, jota vähintäkään olisi voinut epäillä\nkielletyksi, sillä paitsi teetä ja ruokaa kuului hyväntahtoiseen ja\nrunsaaseen kestitykseen oikea venäläinen _vodka_ [viina], jota\nsuuremman varmuuden vuoksi myytiin ja ostettiin tarkasti suljetuissa\npulloissa säilytettynä. Paitsi häntä -- joka näytti sangen\nsäännölliseltä ja hyväntahtoiselta mieheltä -- oli seudulla vielä\npostintarkastaja eli smotriteli sekä pappi, joita meillä ei kuitenkaan\nollut kunnia nähdä.\n\nEnnen muinoin Kannanlahti lienee ollut huomattava paikka; ja suoraan\nvastapäätä ojan toisella puolella olevalla niemellä sanottiin ennen\nolleen kolmikirkkoinen luostari. Sen olivat sodan aikana njemtsit\n(karjalaiset vai norjalaiset?) hävittäneet, minkä tähden siellä nyt ei\nnähnyt muuta kuin kirkon ja ani harvoja huononpuoleisia taloja.\nLisäksi puhutaan vanhassa karjalaisessa runossa Kannanlahden (paikan\nkarjalainen nimi) tytöistä, jotka muutamat nuoret miehet olivat vähällä\nryöstää ja myydä Vienassa (Arkangelissa); tästä saattaa myös olettaa\nettä tällä seudulla ennen muinoin vallitsivat paremmat olot, sillä en\nluule, että nykyisistä Kannanlahden tytöistä saisi suuria voittoja,\nmöipä heidät sitten Vienaan tai minne muualle tahansa.\n\nKannanlahdessa meidän oli pakko jättää pulkkamme, joilla koko talven\nolimme matkustaneet Lapissa. Samoin kuin eroaa uskollisesta\nystävästään, jota kenties ei koskaan enää näe jälleen, erosin\noivallisesta pulkastani, jossa ei ollut mitään muuta vikaa kuin se,\njoka meihin kaikkiin kerran tulee, nimittäin, että kerran vanhenemme ja\nheikonnumme. Syntyisin se oli Sodankylän pitäjän Kittilän\nseurakunnasta; siellä se oli aikoinaan tehty valitusta koivusta;\njalkojen suojaksi oli siihen laitettu erityinen kate eli kuomi samasta\npuulajista ja päällystetty hylkeen nahalla. Talollinen Korvanen\nSodankylässä oli nuorempana ostanut sen rakkaalle vaimolleen, joka\nmonet vuodet oli jouluna ja pääsiäisenä sillä kulkenut Sodankylän\nkirkolle. Pyytämällä pyydettyäni Korvanen myi minulle tämän pulkan\nkuudesta pankkoruplasta, vaikka hänen vaimonsa olikin suuresti kauppaa\nvastaan. Varmasti ja vahingoittumatta tuo pulkka oli talven kuluessa\nseurannut minua ensin 18 peninkulmaa Inariin, sitten 16 peninkulmaa\nKarasjoelle Norjan-Lappiin, sitten samaa tietä takaisin Inariin,\nInarista 9 peninkulmaa Paatsjoenniskaan, sieltä edelleen 10 peninkulmaa\nSyngel-lappalaisten luo, sitten 15 peninkulmaa Kuolaan ja täältä\nkolmattakymmentä peninkulmaa Kannanlahteen. On kyllä totta, että se\nalamäissä joskus kiiruhti liiaksi, niin että minun oli vaikea pysyä\nmukana, mutta eipä se koskaan kokonaan minua hylännyt, vaikka hetkeksi\njättikin jäljelle. Loivemmissa mäissä se ei sitä tehnyt, vielä vähemmin\ntasaisella maalla.\n\nKannanlahdesta kuljimme 30 virstaa Kneäsagubaan ja sieltä toiset 30\nvirstaa Koudan kauppalaan. Kneäsaguba on köyhä, noin 25-taloinen\nkylä; sillä lienee alkujaan ollut karjalainen nimi Ruhtinan lahti,\njosta nykyinen nimi lienee venäläinen käännös, kuten kylän asukkaatkin\nolivat venäläisiä tai oikeammin venäläisten ja karjalaisten sekarotua.\nSama lienee suureksi osaksi muidenkin täkäläisen merenrannikon\nvenäläiskylien asukkaiden laita, vaikka venäjän kieli niissä tätä\nnykyä on päässyt melkein yksin vallitsevaksi. Ne monet karjalaiset\npaikannimet, joita täällä sekä useissa paikoin Venäjän-Lappia tapaa,\nkuten Maaselkä, Rikkataival, Niva-joki, Kannanlahti tai myöskin\nselvät yleisten karjalaisten paikannimien venäläiset muunnokset tai\nkäännökset, kuten Pinosero (Pienijärvi) pohjoiseen Kannanlahdesta,\nVerchosero (Korkialampi) Kannanlahden ja Kneäsaguban välillä,\nBjälosero (Valkiajärvi), Startsevosero (Ukonjärvi), Startsevaguba\n(Ukonlahti) Kneäsaguban ja Koudan välillä, Pajakanta-guba (Pajukanta),\nGlubokosero (Syvälampi) y.m. tekevät jotenkin luultavaksi, että\nKneäsagubakin on venäläinen käännös nimestä Ruhtinan lahti, joka nimi\nesiintyy Suomessa, missä sitäpaitsi on muita samanlaisia kuten Ruhtinan\nsalmi, Ruhtinan salo, Ruhtinan kivi j.n.e. Sellaisia käännöksiä ovat\nmyöskin kaiketta epäilyksettä niinet Tshornarjeka, Ljetnarjeka y.m.\nKarjalassa yleisesti käytetyistä paikannimistä Mustajoki, Kesäjoki:\nvenäläisillä näet on se tapa, että pitävät paikannimiä samanarvoisina\nkuin muita lisänimiä (epiteettejä), jotka kääntävät niin pian kuin\ntietävät niiden merkityksen. Tästä johtuu melkoinen sekavuus\nmaatieteellisessä suhteessa, mutta toiselta puolen he siitä saavat etua\nkielensä soinnukkaisuudelle, sillä vieraat paikan-nimet kuuluvat\nkuitenkin vierasperäisiltä monessa kielessä.\n\nKoutaan saavuimme sydänyöllä; jonkun aikaa kolkutettuamme meidät\npäästettiin stantsian oli kestikievarin pihaan. Vaikka pari kolme\nvanhanpuoleista naishenkilöä asui ja nukkui siinä huoneessa, johon\nmeidät päästettiin, ei meidän ollut toivomistakaan mitään vuoteen\nvalmistamista meille, minkä vuoksi paneuduimme maata lattialle\nmatkalaukkujemme, reppujemme ja vaatteidemme keskelle, ja nukuimme\nhyvin seuraavaan aamuun. Yleensä emme ole nukkuneet kunnollisesti\nlaitetussa vuoteessa sitten kun pastori Durchmanilla Inarissa.\nLappalaiset antavat toisen panna maata minne tahtoo ja laittaa\nvuoteensa niin hyvin kuin osaa; korkeintain tuovat porontaljan alle\npantavaksi; Kuolassa meillä tosin oli sänky, mutta ei likimainkaan\nkunnollista vuodetta; Kannanlahdessa makasimme kaksi yötä lattialla\nja samoin kaikissa majapaikoissa sieltä Kemiin asti, sillä ei\nyhdessäkään niistä nähnyt edes sängyn merkkiä, sitä vähemmin erityistä\nvierashuonetta.\n\nSeuraavana aamuna meitä tuli tervehtimään Koudan golovan piisari. Sekä\npiisari että golova ovat Suomessa outoja sanoja, sen tähden heti\npaikalla koetan taitoni mukaan niitä selittää. _Golova_ on jonkunlainen\nkunnallisesimies, joka piirissään selvittelee jokapäiväisiä, vähemmän\ntärkeitä asioita, ja kun hän usein itse on kirjoitustaidoton, hänellä\non apurinaan palkattu kirjuri, ja tämän nimenä on _piisari_. Piisarin\nkäynnin tarkoitus oli, mikäli saatoimme arvata, kysyä, olimmeko\nasianmukaisilla passeilla varustettuja henkilöitä; sen tähden, hänen\nistuttuaan jonkun aikaa, säästimme häneltä vaivan kysellä passejamme,\nnäyttäen ne itsestämme. Sitten panimme toimeen vähäiset aamupäivä\nkekkerit, lähetimme ostamaan viinaa, jota meillä Maaselästä\nlähdettyämme ei ollut hallussamme ollut, lainasimme toisesta talosta\nteekeittiön ja lasit itse piisarilta. Seuraamme lisäsi vielä\npostin-smotriteli, vanha rehellinen sotamies tai kersantti,\nluultavasti jälkimäinen, hän kun näet osasi lukea kirjoitettua, ehkä\nkirjoittaakkin. Sitten juotiin teetä vankasti, ja muun muassa tuli\nkysymys siitä, oliko meillä _podorozhnaa_. Tämän harmillisen sanan\nolimme jo lappalaisilta kuulleet, vaikka sillä siellä ei ollut mitään\nmerkitystä, mutta täällä ja jo aikaisemmin Kannanlahdessa ja\nKneäsagubassa se merkitsi sitä, että joko piti olla podorozhna tai\ntäytyi joka paikassa tinkiä ja riidellä tuntikaudet kyytihevosista ja\npäälle päätteeksi maksaa melkein kaksinkertaiset kyytirahat tavallisiin\nverrattuina. Kannanlahdessa stanovoi oli auttanut meidät matkaan.\nKneäsagubassa kaikki kylän miehet kokoontuivat pirttiin, missä asuimme,\nja neuvottelivat parin tunnin ajan siitä, voisivatko kiskoa meiltä\nmielin määrin kyytirahoja, vai olivatko velvolliset kyyditsemään meitä\nlaillisesta kyytimaksusta. Koudassa sana podorozhna oli ensimäisiä,\njotka kuulin perille tultaessa ja myös ensimäinen, joka aamulla\nherätessämme kajahti korviimme; eikä siinä kylliksi -- unetkin olivat\nlyhyen levon aikana enimmäkseen koskeneet podorozhnaa. Seuraavana\naamupäivänä koutalaiset sitten neuvottelivat podorozhnasta kello\n2:teen i.p., jolloin viimeinkin saimme kyytihevoset. Piisari ja\npostin-smotriteli kyllä keinottelivat ja puhuivat puolestamme, mutta\nluultavasti heitä pidettiin puolueellisina, kun olivat olleet meillä\nteevieraina. Riidan ja neuvottelun kestäessä, ja kun ei mitään\nkyytihevosia näkynyt, ajattelimme jo jäädä pariksi viikoksi Koutaan ja\ntiedustelimme huonetta, jossa olisimme voineet asua ja työskennellä,\nkunnes olisimme voineet saada postia myöten podorozhnan Kuolasta, josta\naioimme kirjeteitse pyytää tätä tärkeätä asiapaperia. Mutta viimein\ntuli mainittuun aikaan kaksi hevosta ja rekeä pihaan, ja kuultuamme nyt\ntehdyn sen päätöksen, että olimme kyydin saavat, ja kun viipymisen\nkautta parin viikon kuluttua kelirikkokin olisi voinut käydä\nhaitalliseksi matkan jatkamiselle, päätimme lähteä matkaan. Piisari\nvielä antoi meille kirjoituksen, jonka oli määrä riidatta ja\npetkutuksetta auttaa meitä pari kyytiväliä eteenpäin, kuten kävikin.\n\nKouta on muuten pieni, noin 50-taloinen kauppala; taloista useat ovat\nkaksikerroksisia ja yleensä paremmin rakennetut kuin Kannanlahdessa.\nAsema lienee kesällä hyvinkin kaunis, kun näet Koutajoki suureksi\nosaksi ympäröi kauppalan, virraten ensin etelästä pohjoiseen ja\nkääntyen sitten itään ja kaakkoon, ikäänkuin etsien uomaa lähellä\nolevaan mereen. Kouta jää siis niemelle eteläpuolelle tuota muutamina\npienehköinä koskina eteenpäin kohisevaa jokea. Seudulla näyttää olevan\nkalan saanti runsasta, sillä tähänkin vuodenaikaan oli tuoretta lohta\nkaupan. Ostimme 23 naulan painoisen lohen, jota sitten useiden\nseuraavien päivien kuluessa itsellemme keitätimme, saamatta vielä\nKemiin saakka sitä kokonaan loppuun syödyksi. Maksoimme siitä 20\nkopeekkaa pankkiarvoa naulalta. Niitytkin ja niittyalat kuuluvat Koudan\nja seuraavan, Tshornarjekan kylän ympärillä olevan erittäin hyvät,\nmutta karut muiden kauppaloiden ja kylien tienoilla, joiden sen tähden\nusein keväisin täytyy ostaa heiniä elukoilleen. Niiden hinta oli tänä\nvuonna 20-30 kopeekkaa puudalta. Sekä täällä että Kieretissä, jonne\npian lähdemme, y.m. näki muutamia kannellisia ja mastollisia,\npienehköjä laivoja rannoilla. Koudassa muutamat niistä olivat vallan\nkuivalla maalla, minne ne luultavasti veden korkeammalla ollessa olivat\njoutuneet ja missä nyt odottivat kevättulvia. Pienemmät veneet olivat\n10-12 kyynärän pituiset; itse runko oli keskeltä 7-8 kyynärän\npituudelta suoraa -- laidat yhdensuuntaiset, mutta päistä\näkkitaipeiset. Niiden kaaret olivat vankat ja pitemmän välin päässä\ntoisistaan kuin Suomessa on tavallista. Sekä veneitä että muuta\nsellaista katsella minulla oli erittäin hyvää aikaa, sillä niin pian\nkuin olin lähtenyt lappalaisten luota, ei minun enää sallittu polttaa\nsisällä huoneessa. Sen vuoksi minun täytyi joka piipullista varten,\njonka halusin polttaa, lähteä ulos taivasalle, enkä edes sitenkään aina\nsaanut rauhassa tupakoida, kun näet kylän koirat tavallisesti\nseurasivat minun haukkuen toinen toistaan äänekkäämmin. Senpä tähden\nkuljin kernaammin niin kauas, että ne jättivät minut, ja palasin\npoltettuani piipulliseni loppuun. Lopuksi rupesin tästä elintavasta\nvoimaan oikein hyvin, sillä ensikseen sain täten useammin tilaisuutta\nruumiinliikkeeseen, ja toiseksi tupakkia riitti tavallista kahta vertaa\nkauemmin. Sitä ainoastaan pelkäsin, että täten vähitellen ehkä\nunhottaisin koko polttamistaidon, sillä nyt jo kului joskus useita\ntunteja, ennenkuin muistin piipun. Starovertseillä näillä seuduin on\nmuuten hyvin epäedulliset ajatukset tupakista, sillä ensinnäkin ei\nHerra kuulu luoneen koko kasvia, ja toiseksi luulevat Vapahtajan\ntarkoittaneen tupakin savua, kun hän jossakin paikassa Uutta\nTestamenttia on sanonut, että se, mikä lähtee ulos ihmisestä, on\nsyntiä. Tehdäkseni polttamisen vähemmän synnilliseksi, minun siis\nainakin pitäisi totuttaa itseni nielemään savua, minkä olen kuullut\nkäyvän päinsä ja mitä joskus olen nähnyt tehtävänkin.\n\nKoudasta 22 virstaa kuljettuamme tulimme Tshornarjekan eli Mustajoen\nnoin 30-taloiseen kylään. Tätä kauemmaksi emme sinä päivänä voineet\nehtiä, joten jäimme yöksi Tshornarjekaan ja jatkoimme seuraavana\npäivänä matkaa Kieretin kauppalaan, jonne luetaan matkaa 40 virstaa.\nSiellä täällä näillä seuduin tapaa henkilöitä, jotka ovat tulleet\nSuomen rajapitäjistä ja kääntyneet kreikanuskoon. Thornarjekassakin\ntapasimme Kuusamon pitäjästä kotoisin olevan vaimon, joka täten oli\nhylännyt entisen uskonsa, kuten hänen miehensäkkin, joka paraikaa oli\nmatkalla merelle murmannien seurassa. Kysyimme oliko hänen uusi uskonsa\nentistä parempi, johon kysymykseen hän ehkä meidän tähtemme ei\nvastannut myöntävästi eikä kieltävästi, vaan kysyi itse vuorostaan,\nemmekö mekin kääntyisi siihen.\n\nKieretti, jonne sitten tulimme, vei sekä Koudasta että Kannanlahdesta\nvoiton. Se on erään joen pohjoisrannalla, joka on samanniminen kuin\nkauppala; siellä on sekä kirkko että oma pappi, joita muissa paikoin ei\nollut aina siitä perin kuin läksimme Kannanlahdesta. Vähä sen jälkeen\nkuin olimme tulleet perille, meidät pyydettiin teelle porvari (tai\nkauppias) Saivinin, seudun varakkaimman miehen luo. Hänen tyttärensä\noli naitu Kuolaan, mutta oli heti sinne saavuttuaan ruvennut potemaan\nkovaa luuvaloa. Paitsi bogoroditsaa (neitsyt Mariaa), Kuolan pappeja\nja Kildinin lappalaisia oli minuakin käytetty hänen apunaan. Hän\nparanikin lopulta, ja lienee arveltu minun jouduttaneeni hänen\ntervehtymistään, minkä vuoksi hänen Kieretissä asuvat vanhempansa,\njotka kirjeessä olivat saaneet siitä tiedon, tahtoivat osottaa\nkiitollisuuttaan pyytämällä meidät teelle ja ehtoolla illalliselle\nsekä vielä teelle seuraavana aamupäivänä. Tyttärellä oli itsellään\nomituinen ajatus taudistaan. Hänellä oli Kieretissä ollut useita\nkosijoita, jotka kaikki olivat saaneet rukkaset, minkä vuoksi, kun hän\nsitten oli mennyt vaimoksi nykyiselle, Kuolassa asuvalle miehelleen,\nsekä hän itse että koko talo vahvasti uskoi, että joku edellisistä\nkosijoista itse puolestaan tai kaikki yhdessä olivat noituneet häneen\ntämän taudin. Sen tähden oli ensin turvattu Kildinin lappalaisten\napuun, ja kun se ei auttanut, kannettiin kirkosta suuri Marian kuva,\njonka edessä joukko vahakynttilöitä lakkaamatta monta vuorokautta\npaloi. Samaan aikaan kun neitsyt Maria, minäkin olin hänen lääkärinään.\nKoetin kyllä vakuuttaa hänelle ja muille, ettei tauti johtunut\nnoitumisesta, vaan vallan yksinkertaisesti matkalla sattuneesta\nvilustumisesta Kieretissä vietettyjen häiden tuottaman rasituksen ja\nyönvalvonnan jälkeen, mutta sellaista ei kukaan ottanut uskoakseen.\nUseissa toisissakin potilaissa, jotka joskus ovat pyytäneet neuvoani,\nolen näillä seuduilla tavannut sen uskon vallitsevana, etteivät heidän\ntautinsa ole johtuneet luonnollista syistä; siitä syystä he myöskin\nharvoin tahtovat parantaa itseänsä luonnollisella tavalla, vaikka\nheille voisikin määrätä jotakin lääkettä seuduilla, missä ei ole\napteekkia eikä mitään lääkkeitä saatavissa. Kuolassa ei ollut apteekkia\neikä täällä Kemissäkään, vaikka tämä kaupunki on ainakin kahta vertaa\nsuurempi ja neljää kertaa väkirikkaampi kuin Kajaani Suomessa. Onpa\nmyös yleinen puute eräänlaisesta väestä, jota Suomessa on yllin kyllin,\nnimittäin kuppareista ja suoneniskijöistä. Ne harvat tämänlaiset\nkirurgit, jotka tapaa, ovat tavallisesti Suomesta kotoisin. Koska\npaperi, josta tätä matkakertomusta varten olen tehnyt vihon, pian alkaa\nolla lopussa, tahdon sanoa loput sanottavastani lyhyesti ja ainoastaan\nluetella ne kylät, joiden kautta kuljimme Kieretistä Kemiin\nmatkustaessamme. Nämä ovat: ensin Vehkoseron (Vehkajärven)\nkievaripaikka 14 virstan päässä Kieretistä, siitä 8 virstaa Typykkään\neli Puolimaahan, edelleen 18 virstaa Kälkäjärveen eli Pajariin, 22\nvirstaa Sarviniemeen eli Pulteriin, 12 virstaa Pilsijärvem, 17 v.\nKakaraan, 40 v. Ponkamaan, 28 v. Kesäjokeen ja 22 v. Kemin kaupunkiin.\nPaitsi Ponkamaa ja Kesäjokea muut olivat pieniä karjalais-kyliä, joissa\nkansa kuitenkin välttävästi puhui venäjääkin, kuten ponkamalaiset ja\nkesäjokelaiset siitä korvaukseksi välttävästi puhuvat karjalaa.\n\nNiin pian kuin toisella kyytivälillä Kieretistä päin olimme tulleet\nKemin kihlakunnan alueelle, oli tien varressa rappeutuneita\nvirstantolppia. Mutta koska tätä tietä ainoastaan talvella käytetään,\nja kun sitä on sama verta järviä ja lampia kuin maata, olivat pitkät\nmatkat välistä ilman virstantolppia. Muuan kyytimiehistä, jolta\neräällä pitkällä jäätaipaleella piloillani kysyin, miksi siinä ei ollut\nyhtään virstantolppaa, sanoi niitä pystytetyn lähimmälle rannalle\nvastapäätä sitä kohtaa, missä niiden jäällä pitäisi olla. Mutta\nläheisimpään rantaan saattoi välistä olla virsta tieltä. Muuten sekä\nkyytimies että minä emme voineet olla toista mieltä kuin että pylväiden\npystyttäjä oli menetellyt sangen hyvin siinä, ettei ollut niitä jäälle\nasettanut, vaan rannalle, vaikkei kukaan tiellä kulkeva niitä sieltä\nvoinut nähdä. Muunlaisiakin merkkipylväitä näkee tien varressa,\nnimittäin ristejä, mutta ainoastaan lähempänä kyliä. Varsinkin Kieretin\nympäristössä niitä oli viljalti, ja ne olivat jonkun pystyttämiä, joka\noli tahtonut sovittaa entiset syntinsä. Nämä ristit ovat osaksi\nluonnollista kokoa, osaksi niin suuria, että Goljatillekin niillä olisi\ntilaa.\n\nKarjalaisissa kylissä talot eivät olleet niin yhteen paikkaan\nsullottuina kuin venäläisissä. Karjalaisissa kylissä näki oikeita\naitoja ja pirteissä rukkeja, jota kapinetta täkäläisissä venäläisissä\nkylissä emme ole nähneet, sillä täällä naiset vielä käyttivät ikivanhaa\nvärttinää. Petkutuksen sijaan karjalaisissa kylissä tuli kerjuu. Niin\npian kuin oli saanut turkit yltään, oli ympärillämme ei ainoastaan\nlapsia, vaan usein täysikäisiäkin naisia, jotka kumartelivat edessämme\nja rukoilivat meiltä miilostia, s.o. almua. On huomattava, että sekä\ntäkäläisen venäläisen että karjalaisen rahvaan naiset eivät vielä ole\nharjaantuneet niijaustaitoon, minkä vuoksi kahta paremmin ja useammin\nkumartelevat. Kaskia ja kaskeksi hakattua metsää näimme siellä täällä\ntien varsilla karjalaisissa kylissä, muuten lakkaamatta havumetsää,\nloppumattomiin järviä ja lampareita. Koutaa etelämpänä emme enää\nnähneet koiraa käytettävän kuljetuseläimenä, mutta siihen asti\nyleisesti, lukuunottamatta lappalaisia, jotka tulevat poroillaan\ntoimeen. Kuitenkin olen sittemmin kuullut, että itse Kemissä ja vielä\nkauempana olevassa Sumassa ajetaan koirilla.\n\nKesäjoessa, Kemiä lähinnä olevassa kylässä, emme ensin illalla olleet\nsaada yömajaa, jota emme kievaritalossakaan saaneet, eikä seuraavana\npäivänä annettu hevosia. Vihdoin viimein, ja kun ei enää jaksanut\nkuulla noita alinomaisia sanoja _podorozhna, prokonj_ y m., Castrén\nläksi kello 12 päivällä jalkaisin kulkemaan Kemiin vievää tietä,\ntoivoen sieltä saavansa joko podorozhnan tai hevosen, mutta minä jäin\ntavaroitamme vartioimaan. Mutta joko nyt aljettiin pelätä, kun meitä\noltiin viivytelty, vai muutenko, mutta kohta tuotiin sen jälkeen pihaan\nkaksi hevosta, ja niin minäkin läksin matkaan. Viidennen ja kuudennen\nvirstantolpan välillä saavutimme Castrénin. Se hevonen, jolla minä\najoin, väsyi kuitenkin taipaleella, vaikka enimmäkseen ajettiin\nkäymäjalkaa. Viimeiset viisi virstaa lähinnä Kemiä minun siis täytyi\nvuorostani kulkea jalan. Huolimatta sellaisesta kyydistä kyytimies ei\ntyytynyt 60 kopeekkaan peninkulmalta (tavallinen maksu on ainoastaan 50\nkopeekkaa), vaan vaati enempää, ja minun täytyikin lopulta se hänelle\nantaa, päästäkseni hänestä erilleni.\n\nVastedes, jos aika ja olot myöntävät, olen kirjoittava talven kuluessa\nLapissa tehdyistä matkoista, mutta olen nyt ensin tahtonut kertoa tästä\nmatkan osasta, kun lappalaismatkoista kuitenkin aikaisemmin muut ovat\npaljon kirjoittaneet. -- Kirjeiden lopussa joskus on tapana anteeksi\npyydellen syyttää kiirettä, hutiloimista y.m., ja täysi syy on\nminullakin samoja seikkoja pyytää anteeksi. Nämä muistiinpanot ovat\nsyntyneet osaksi pulkassa, osaksi tupakoimiskävelyillä, ja lisäksi ovat\nvenäjä ja lappi näinä aikoina siihen määrään panneet pääni pyörälle,\netten hyvällä tahdollakaan ole voinut saada kunnollista kokoon.\n\nKemi, 4 p:nä toukokuuta 1842.\n\n                                                 E. Lönnrot.\n\n\n\n\n45.\n\n[Päiväkirjasta.]\n\n\n                                    Kemi, 4 p:nä toukokuuta 1842.\n\nKirjeemme, eli oikeammin kirjeet, joita olemme odottaneet useilta\ntahoilta, ovat tuottaneet meille melko lailla harmia. Kotona ei tässä\nsuhteessa juuri tiedä muusta harmista kuin että kirjeitä ei tule, mutta\ntäällä: ne ovat saapuneet ja postien mukana lentäneet edes takaisin,\nilman että olemme nähneet niitä vilahdukseltakaan. Tämän tähden meillä\nei myöskään ole voinut olla tietoja Suomesta puoleen vuoteen.\nEnsimäisen päätöksemme mukaisesti aioimme viipyä Kuolassa toukokuun\nalkuun asti, ja sinne meidän siis oli määrä saada postimme lähetetyksi.\nMutta sittenkuin Sjögren samojeedin kielen opintojamme varten oli\nneuvonut meitä arkimandritta Venjaminin luo, jonka luultiin asuvan\nRistiluostarissa (Krestnoi Monastyrj) lähellä Oniegaa, päätimme\nolla meritse matkustamatta Kuolasta Arkangeliin ja sen sijaan matkustaa\nmaitse, voidaksemme aikaisemmin ryhtyä samojeediin. Lähtiessämme\npyysimme Kuolan postinhoitajaa lähettämään takaisin kirjeemme Oniegaan,\nminkä hän lupasikin ja minkä luultavasti jo on tehnyt, vaikka emme\nvielä niitä ole saaneet, kun yhä tähän saakka olemme viipyneet Kemissä.\nJa nyt on mahdotonta matkustaa sitä tietä, maantietä ei ole, ja\nsitäpaitsi Venjamin asuukin Arkangelissa, jonne täältä paljoa\nmukavammin voimme matkustaa vesitse. Paitsi Kuolaan osotettuja\npostilähetyksiä pyysin Sjögreniä lähettämään minulle muutamia kirjoja\nOniegaan. Kauan olemme mietiskelleet, miten voisimme nuo kirjeet saada,\nja viimein sellaisten henkilöiden neuvosta, joiden luulisi tietävän,\nmiten täällä tällaisissa asioissa on menetteleminen, olemme leimatulle\npaperille laatineet seuraavan [kirjoituksen]:\n\n-- -- -- -- -- [Venäjänkielinen pyyntö Oniegan postikonttoriin, että\nL:lle ja C:lle Oniegaan saapuneet postilähetykset lähetettäisiin\nedelleen Arkangeliin.]\n\n\n\n\n46.\n\nAkademikko Sjögrenille.\n\n\n                                  Arkangel, 2 p:nä kesäkuuta 1842.\n\nKorkeasti oppinut, laajalti kuuluisa herra Kolleegineuvos!\n\nOlen Teille hyvin kiitollinen kirjoista, jotka täällä Arkangelissa\nvastaanotin ynnä arvoisasta kirjeestänne viimeksi kuluneen huhtikuun 14\n(26) päivältä. Emme ollenkaan tulleet kulkeneiksi Oniegan kautta, kun\nKemissä saimme sen tiedon, että arkimandritta Venjamin nykyään\noleskelee Arkangelissa, jossa jo olemmekin hänet tavanneet hyvää\nterveyttä nauttivana. Hän vastaanotti meidät erittäin hyväntahtoisesti\nja selitti olevansa halukas antamaan meille samojeedin kielen opetusta,\nkuitenkin pannen ehdoksi, ettemme ilman hänen erityistä lupaansa saisi\nilmaista siitä mitään toisille, emme suullisesti emmekä kirjallisesti.\nEdeltäkäsin hän kuitenkin parina iltana meidän kanssamme lyhyesti kävi\nläpi kielioppinsa, ja tästä luulin huomaavani, että samojeedin kielen\nsukulaisuus suomen kanssa, jos sitä on olemassa, kuitenkin on niin\nkaukainen ja vähäinen, ettei minun ollenkaan maksa vaivaa opiskella\nsitä kieltä. Ei yksikään laskusanoista ollut suomen laskusanojen\nkaltainen, ei edes samassa määrin kuin venäjän _pjatj, semj, sto,\ntysjatsha_ vivahtavat suomalaisiin viisi (viiti), seitsemä, sata,\ntuhansi, ja sama oli pronominienkin laita. Eräältä täällä asuvalta\nsamojeedilta olen sitäpaitsi kysynyt useita yksityisiä sanoja, mutta\nminun ei sitenkään ole onnistunut havaita huomattavampaa yhtäläisyyttä.\nJa tähän olen vastaiseksi lopettanut samojeedin kielenopintokurssini,\nsillä sen oppimisesta minulle aiheutuvaa ajanhukkaa pidän jotenkin\nhyödyttömänä, varsinkin kun vastedes, sittenkuin Venjaminin on\nonnistunut saada kielioppinsa, sanakirjansa ja evankeliumit\npainetuiksi, ja vielä enemmän, sittenkuin Teidän ja Castrénin\ntutkimusten tulokset tulevat tunnetuiksi, vähemmällä vaivalla ja\najanhukalla voin oppia samojeedin kieltä sen verran kuin minulle\nkäy tarpeelliseksi. Jätän siis samojeedit ja lähden täältä\nvepsäläisten luo niille seuduille, missä heitä Teidän kirjoituksienne\nmakaan on tavattavissa; täten toivon saavani paljoa suuremman sadon\nsuomen kieliopille ja sanakirjalle kuin samojeedin kielestä olisi\nvoinut odottaa. Vepsäläisten keskuudessa aion viipyä myöhäiseen syksyyn\nasti, minkä jälkeen Aunuksen ja Sortavalan kautta talveksi palaan\nkotia. Mutta jos saisin tilaisuuden s.o. virkavapautta, matkustaisin\nkernaasti sitä seuraavana kesänä Viroon ja Kuurinmaalle, koska\nvirolaisista kirjoista ei kuitenkaan voi oppia viroa niin, että\nluotettavasti voisi tätä kieltä verrata suomeen. Toivomukseni näet\nolisi aikaansaada suomen, aunuksen, vepsän, viron ja lapin kielen\nvertaileva kielioppi, ainakin sellainen, joka käsittelisi eri\nmuotojen etymologiaa ja muuten muoto-oppia. Ja sitäpaitsi olisi\nsanakirjallisessakin suhteessa näiden kielten tarkka vertaaminen\ntoisiinsa välttämätön asia, koska usein ei voi saada selville sanojen\nalkumerkitystä tarkastamalla vaan yhtä ainoata näistä kielistä, ja\nkoska ne sitäpaitsi saattavat rikastuttaa toinen toistansa. -- Lapin\nkielessä niinikään työni jäi puolitekoiseksi -- jospa edes\npuolitekoiseksi -- niin että minun kaiketi yhden talven aikana pitäisi\nliikkua heidän parissaan. Sen verran voitin kuitenkin tänä talvena,\netten käyttäessäni painettuja apukeinoja lapin kielen oppimisessa enää\nniin helposti kuin muuten olisi voinut tapahtua, johdu harhaan usein\npuutteellisen oikeinkirjoituksen takia, ja tähän tulokseen minun\nvastaiseksi on tyytyminen. {Puolitoista tai kaksi viikkoa minun vielä\ntäyty viipyä täällä kirjeiden vuoksi, joita odotan Suomesta.} [Tämä\nlause konseptista.] Matkani täältä tulee suuntautumaan Kargopolin\nkautta Vyitegraan ja sieltä etelään, ja sitten palaan Lotinapellon\npiirikunnan kautta Äänisjärven lounaispuolisille seuduille. Ainakin\nAunuksesta olen mielihyvällä ilmoittava Teille, kuinka tämä matka saa\nluonnistuneeksi. Olen suuresti kiitollinen vepsäläisten asuinpaikkoja\nkoskevista tiedoista, jotka kahdessa viimevuotisessa kirjeessänne olen\nsaanut, ja joista minulla nyt on niin suuri hyöty.\n\nKuten halusitte, en nyt lähetä rahoja ostamistanne kirjoista, vaan\nmerkitsen ne muistiin, kunnes taas olette muuttanut Pietariin, miksi\najaksi kenties voin saada tietää myöskin, miten suuret postikulut\nniiden lähettämisestä olivat. Kirjat olivat minulle kahta\ntervetulleemmat, kun Castrén ja minä täällä tulemme eroamaan eri\nteille, niin että toisen meistä muuten olisi täytynyt jäädä ilman\nvenäläistä sanakirjaa; täällä Arkangelissa näet ei ole mitään\nkirjakauppaa. Jos Te tämän kirjeen saavuttua vielä sattuisitte asumaan\nPietarissa, pyytäisin vielä Vyitegraan saada lähetetyksi pienen kirjan,\nnimittäin Grammatika finskago jasyka sotshinennaja G. Okulovym,\npetshat. 1836 Tipogr. Akademii Nauk [= Suomen kielen kielioppi. Tehnyt\nG. Okulov, pain. 1836 Tiedeakatemian kirjapainossa].  -- Tämän\nkieliopin olemassa-olosta tuskin ennen tiesin, mutta nyt se on minulla\nlainana Venjaminilta; kopioin siitä sen, mikä erityisesti koskee\naunusta, kun pelkään, että jo asutte maalla ja etten siis voi saada\nitse kirjaa.\n\nSyvimmästi kunnioittaen olen edelleen\n\n                                              nöyrin palvelijanne\n                                                 Elias Lönnrot.\n\n47.\n\nTohtori Rabbelle.\n\n\n[Suurimmaksi osaksi julkaistu \"Helsingfors Morgonbladin\" n:roissa 57,\n59-61 v. 1842.]\n\n                                     Arkangel, 24 p:nä kesäkuuta 1842.\n\nVeli hopea!\n\nEnsiksi saan onnitella Sinua toisen nimipäiväsi johdosta, sillä\ntarvitsematta turvautua almanakkaan muistan, että tämän kuun 24:s päivä\nja Juhanan päivä sattuvat yhteen. Eipä Sinun pidä luulla, että Juhanan\npäivä meillä täällä on ollut vallan muiden päivien kaltainen. Tosin\npääsiäinen ja puolet helluntaita pujahtivat ohitsemme, niin että vasta\njäljestä muistimme ne, mutta sama ei ollut juhannuksen laita. Sillä\nisäntämme, ravintoloitsija N.N, joka jo kolmen viikon kuluessa on\npyytänyt meitä joskus kunnioittamaan häntä käynnillämme, sattui saamaan\nvihdoin tänään tämän kunnian osakseen. Kestityksestä ei luultavasti\nolisi loppua tullut, mutta meidän itsepäisyytemme ja tuo sopimaton\nvierailuaika, kello 11 a.p., pelastivat meidät tällä kertaa, niin että\npääsimme -- Castrén puolellatoista ja minä puolellakolmatta stakanalla\noikeata nimipäiväkahvia. Koko nämä loistavat kekkerit sitäpaitsi saivat\nlystikkään-surullisen käänteen, josta meille oli enemmän hyötyä kuin\nitsepäisyydestämme ja kaikesta muusta. Sillä juuri kun isäntä, joka\nnähtävästi aikaisemmin sydämensä pohjasta oli viettänyt juhannusta,\nmitä innokkaimmin pullo kädessä kehotteli meitä nauttimaan, tuli hänen\nrakas vaimo-käpysensä sisälle, tempasi tuon loistavan kalleuden rakkaan\naviopuolisonsa kädestä eikä edes tyytynyt tähän voitonmerkkiin, vaan\npantuaan sen varmaan talteen, ilmestyi uudelleen saapuville, riisui\nmieheltään sekä takin että liivit ja pani hänet näin sänkyyn nukkumaan\nasian päälle, minkä jälkeen minä sanoin hyvästi; Castrén oli jo hetkeä\naikaisemmin sen tehnyt.\n\nKesäkuun 8:ntena päivänä kirjoittamasi kirjeet saimme saman kuun\n21;ntenä. Ne tuottivat meille suuren ilon, jota niitä seuraavat\nsanomalehdet vielä lisäsivät, samoinkuin se silminnähtävä parannus,\njota Vaseniuksen sanomalehti tosin joka vuosi on luvannut, mutta jota\nse itse teossa vasta tällä vuosikerrallaan on alkanut osottaa. Mutta\nseikka, joka vielä enemmän kuin \"H:fors Tidningarin\" osottama\nkatumus ja parannus, on omansa ilahuttamaan meitä lääkäreitä ja\npuolilääkäreitä, johon kunnianarvoisen säätymme jälkimäiseen osastoon\nallekirjoittaneella lienee kunnia lukea itsensä kuuluvaksi, on Suomen\nLääkäriseuran keskustelemuksien julkaiseminen. Eipä tuo uusi\nruumiinavausta koskeva ohjesääntökään lähemmän tutustumisen jälkeen\ntunnu olevan niin kauhea, joksi huhu edeltä sitä tiesi mainita. Tosin\nse alussa tuottaa vähän enemmän työtä ruumiinavauksissa kuin mitä tähän\nasti tavallisesti on ollut, eikä muutamille meistä, allekirjoittanut\nniihin luettuna, liene niin helppoa ilman erityistä tutkimista edes\nlöytää rinta- ja vatsahermoja y.m., mutta tähän pieneen tai suureen\nvaivannäköön kernaasti alistuttakoon, jotta saataisiin nuo tärkeät\nsanat: \"Niin totta kuin j.n.e.\" varmemmin perustelluiksi kuin mitä\ntähän asti kuuluu joskus olleen laita. -- On vahinko, että \"Suomen\"\ntilaajat tänä vuotena ovat vähentyneet kokonaisella 100:lla. Mutta kun\nei kuitenkaan saata pitää tätä vähennystä tarpeeksi suurena\nmielenosotukseksi, voinee tähän kohtaloon alistua, ja näin ollen\nkehottaisin jatkamaan tämän aikakauskirjan julkaisemista ja tahdon\nmielelläni suorittaa osani sekä painatuskuluista että kirjoituksista,\njälkimäisistä tietysti mitä mittaan tulee. Toivonpa että kaikki hyvän\nasian vuoksi kernaasti sen tekevät. Mutta jos joku siihen olisi\nhaluton, niin huomautettakoon hänelle, etteivät painokulut ole mitään\nmuuta kuin etumaksu, joka ylipainoksen myymisellä vastedes varmaankin\nvoidaan korvata. \"Suomen\" tämänvuotisissa kirjoituksissa luulisi toki\njokaiselle olevan arvokasta harrastuksen aihetta, jopa niidenkin\nvaralle, jotka tuskin tietävät, että on olemassa mitään muuta \"Suomea\"\nkuin nuoremman Bergströmin [paperossit?] tai korkeintain tuo toinen\nyhtä sauhuinen [laitos], joka kuuluu Suomen Tullilaitokselle. [Alus??\n-- Kohta kuuluu Ruotsiksi: \"-- -- -- tillochmed för dem, som knappast\nveta, att det finns till något annat Suomi, än Borgström j:rs,\neller på sin höjd dertill det andra likaså rökaktiga, som tillhörer\nF. Tullstyrelsen\".]\n\nKiitos paljosta Venäjän Historian tähden näkemästäsi vaivasta.\nKorjausluku näyttää olevan huolellisesti tehty, mistä sen lukija on\nsaapa erityisen kiitoksen. En ole tähän asti voinut löytää mitään\nsuuria painovirheitä. Ostappa nyt minun laskuuni tätä kirjaa viisi\nkappaletta, nidota ne samoin minun laskuuni ja anna niistä sitten yksi\nvaltioneuvos von Haartmanille, toinen professori Reinille, kolmas\nlehtori Akianderille, neljäs asessori, t:ri Rabbelle ja lähetä\ntilaisuuden tarjoutuessa viides Vesilahden kappalaiselle, Kustaa\nTicklénille, ja kuudes, jonka olin vähällä unhottaa, arkiateri\nTörngrenille, vie myöskin terveisiä kaikille; tilaa voittaakseni olen\nne sullonut näin yhteen, nimittäin terveiset, mutta toivon auliilta\nhyvyydeltäsi, että ne ennen lähettämistä asianomaisesti erotetaan\nkunnioittaviin ja ystävällisiin.\n\nMatkastani Kemiin kirjoitin viime kirjeessäni, niin ettei siitä enää\nole mitään mainittavaa. Kemissä olimme kelirikon ajan, joka\nkerrassaan juurtajaksain viivytti meitä siellä toukokuun 19:nteen\npäivään asti. Kemistä ei kulje mitään kesämaantietä; tämän tähden\nmeidän täytyi odottaa ensi tilaisuutta päästäksemme meritietä\nArkangeliin, missä arkimandritta Venjamin, jonka luo meidän oli\nmeneminen samojeedin-tutkimustemme vuoksi, paraikaa oleskeli. Astuimme\nsiis ensi veneeseen, joka läksi kulkemaan Kemistä, 60:n virstan päässä\nsiitä isossa saaressa olevaan, suureen Solovetskoin luostariin. Kemi,\njosta juuri olen lähtemäisilläni, on nuori, vaan vanhanpuoleisen ja\nrappeutuneen näköinen kaupunki. Sen nykyinen ikä on 70 vuotta, joka\nkaupungin iäksi ei vastaa 70 päivää ihmisen ikää. Muuten se on valinnut\nitselleen paikan hieman pohjoiseen Kemijoesta ja muodostaa siinä\nhevosenkengän muotoisen kaaren pienen lahden ympäri, johon joen\nvähäinen haara ja eräs toinen oja laskee virraten kaupungin läpi.\nTalojen luku mainitaan 1841:n vuoden _Mysljatsheskov'issa_,\n(kalenterissa) 316:ksi ja asujanten luku 1726:ksi, mutta sen mukaan\nkuin monet kemiläiset arvelivat, on molemmissa näissä luvuissa\ntinkimisen varaa. -- Kaduilla on kesän aikaan mahdotonta ajaa, minkä\ntähden koko kaupungissa ei kuulu olevan kääsejä, sitä vähemmin troskia\ntai vaunuja. Voineeko niitä pitkin ajaa kuormavankkureilla, en tiedä,\nmutta oletan että se kuitenkin suurimmassa hätätilassa voisi käydä\npäinsä. Jalkalaisia varten on jotenkin hyviä, leveitä, puisia\nkatukäytäviä, vallan kuten täällä Arkangelissa; eroa on korkeintain se,\nettä ne täällä useissa paikoin ovat kadun keskikohdalla, ajotiet\nkummallakin puolen. Useita muitakin kuin allekirjoittanutta ovat\nHelsingin kivikatukäytävät harmittaneet, jotka muka olisi jo aikoja\nsitten pitänyt poistaa, ellei arvoisa suutarienammatti olisi pannut\nvastaan, mutta kun nyt lähemmin ajattelen asiaa, ne kuitenkin ovat\nainakin sataa kertaa paremmat kuin kaikki puukäytävät, joista jalka\npitemmällä kävelyllä sanomattomasti kärsii, kun variatio delectat\n[= vaihtelu tuottaa mielihyvää] kokonaan on niistä erotettu, ja samat\nnosto- ja laskulihakset lakkaamatta saavat olla yksin työssä, kunnes\nväsyvät, mikä hyvinkin pian tapahtuu, ne kun jäävät niin kokonaan\nvierustoveriensa apua ja tukea paitsi. -- Lisähankaluutena\non puukäytävistä se, että ne sateisella säällä ovat lokaiset ja\nniljakat. Mutta tämä riittäköön jo siitä ja itse Kemistä, joka ei\nansaitse pitempää kuvausta.\n\nVeneessä, johon nyt olimme astuneet, oli paitsi meitä Kuolan\nispravnikka, nimineuvos Ivan Latyshev, johon jo Kuolassa olimme\ntutustuneet ja jonka olimme huomanneet kunnon mieheksi; minun oli\nonnistunut jotakuinkin parantaa hänen kronillis-reumatis-hypokondriset\nvaivansa, niin että hän ainakin nyt, ja pari viikkoa sitten, kun palasi\nArkangelista, sanoi olevansa vapaa tautinsa kahdesta edellisestä\naineksesta, potien ainoastaan vähässä määrin viimeistä. Muutamia\nbohumoltsejakin (pyhiinvaeltajia) oli veneessä, ja niiden joukossa pari\nnaista, jos oikein muistan, kotoisin Jaroslavin kuvernementistä. He\nolivat jo talvikelillä tulleet Kemiin, sieltä lähteäkseen, kuten\nsanottiin, sielunsa autuuden vuoksi, laajalti kuuluisaan luostariin;\npäätarkoituksena useimmilla sellaisilla pyhiinvaeltajilla lienee\nkuitenkin se, että luostarimatkojen varjolla saavat kuljeksia ympäri\nmaata ja elättää itseään kerjäämisellä. Huonompi onni kuin näillä\nkahdella naisella oli ollut eräällä pyhissävaeltavalla miehellä, joka\nniinikään oli kotoisin Venäjän sisäosista. Vähän hänen Kemiin tulonsa\njälkeen oli tässä kaupungissa tehty vähäinen kirkonvarkaus, mistä\nsyystä hän ja pari kemiläistä oli vangittu luulossa, ettei kukaan muu\nkuin he ollut mainittua varkautta toimeenpannut. Kun eräässä\ntilaisuudessa sanoin gorodnitshij'lle, ettei Suomen laki salli vangita\nketään henkilöä niin löyhäin epäluulojen nojalla, ei hän, vaikka oli\nsangen taitava ja järkevä virkamies, tahtonut ymmärtää, mitä väärää\nsiinä oli. Kuitenkin kaksi vangituista varmasti on syytöntä, ja\nmahdollisesti kolmaskin.\n\nAina 30:n virstan päähän Kemistä oli saaria siellä täällä matkan\nvarrella; sitten tuli eteen avoin meri, jota olisi jatkunut luostarin\nrantaan asti, ellei jää olisi suvainnut vielä venyä luostarin\nedustalla. Saatoimme siis pitää itseämme onnellisina, että pääsimme\nedes johonkin rantaan; meidät näet päästettiin maihin 15 virstan päässä\nluostarista erääseen pikku saareen, joka on jotenkin lähellä isoa\nluostarisaarta. Sieltä lähetettiin noutamaan luostarista hevosia ja\nrattaita, jotka viimein kokonaiset kuusi tuntia odotettuamme näkyivät\ntulevan. Luostarissa viivyimme lähes viikon, jossa viipymisessä jää\nensi päivinä uskollisesti piti meille seuraa. Ja meren tultua\navoimeksi, emme koskaan tahtoneet saada tilaisuutta päästä etemmäksi,\nkun ei Arkangelin puolelta tullut yhtään laivaa tai venettä,\njos kuinkakin odotimme. Viimein, kun tämä odotus kävi liian pitkäksi,\nvuokrasimme toukokuun 26:ntena päivänä veneen ja soutajia Arkangelin\npuoliselle, 7-8 peninkulman päässä olevalle lähimmälle mannermaalle,\nja tätä vuokraamista sitten jatkui pitkin rannikkoa kylästä kylään, yhä\nvaan ispravnikan seurassa.\n\nKuvauksen ylenmäärin komeasta ja rikkaasta luostarista lykkään\ntoistaiseksi, kun vasta tapaamme. Paitsi varsinaista, 25 virstan\npituista ja keskimäärin 10 virstan levyistä luostarisaarta, nimeltä\nSolovetskoi, on luostarilla hallussaan kaksi muuta, vallan lähellä\nolevaa, melkoista saarta, nimeltään Ansero ja Muksalma, ja lisäksi 30\npientä saarta pitkin rannikkoja. Odottaessamme läksimme eräänä päivänä\nAnseroon. Suurien troskien eteen valjastettiin meitä varten kolme\nhevosta, ja näissä troskissa ajoimme ensin mukiinmenevää maantietä\npitkin, jonka oli virstanpylväät sivulla, 15 lukuaan. Tien varressa\nnäki siellä täällä lampien rannoille rakennettuja tupia, joissa\nluostarin kalastajat kesäaikaan asuvat. Tällaisia pieniä lampia kuuluu\nnäissä kolmessa saaressa olevan yhteensä kokonaista 44. Tuottavinta\nkalastusta harjoitetaan kuitenkin tietysti ulkorannikoilla. Rannassa,\njohon maantie päättyi, oli vierastupa sekä syrjemmässä muutamia muita\ntupia. Tämän pienen, paraikaa asumattomana olevan kylän silmälläpito\noli uskotta Tverin kuvernementistä kotoisin olevalle munkille. Hän oli\nTverin karjalaisia ja puhui karjalaa, joka oli enemmän meidän\ntavallisen suomenkielen kaltaista kuin se, mitä puhutaan Vuokkiniemessä\nja Repolassa, missä, etenkin viimemainitussa paikassa, karjalaan on\nsekoittunut aunusta. Tämä mies kertoi, minkä jo ennestäänkin tiesin,\nettä Tverin kuvernementissä on monta ja suurta karjalaista kylää.\nHieman kyselin heidän elintapojaankin, jotka näyttivät olevan\nsuureksi osaksi samat kuin yleensä Venäjän karjalaisilla. Karjalaisia\nlaulujakin hän kertoi heillä olevan, sellaisia, joita laulettiin\nleikittäessä ja muuten koolla oltaessa. {Siitä harrastuksesta, jota\ntämän keskustelun kuluessa kaiketi osotin hänen maalaisiaan kohtaan,\nhän näytti tuntevan velvollisuudekseen jollakin tavoin lausua\nsuopeuttaan minua kohtaan, ja kysyi siis, eikö minun tehnyt mieli\nkääntyä pravoslavniin [oikeaoppiseen] uskoon. Vastasin, että minulla se\njo ennestään oli, lukuunottamatta muutamia vähempiarvoisia\nsivuseikkoja, ja sitten erosimme, kun vene, jonka oli määrä viedä\nmeidät neljän virstan levyisen salmen yli, jo odotti laiturin ääressä.}\n\nAnserossa, jonne nyt saavuimme, oli kaksi Solovetskoin alle kuuluvaa\npienempää luostarirakennusta, nekin kivestä tehdyt kuten itse\nemäluostari. Toinen näistä, joka on ristitty samannimiseksi kuin itse\nsaari, oli noin virstan päässä rannasta pienen sisäjärven rannalla,\njonka nimi niinikään oli Ansero (Anzero) [s.o. Anozero: Anzero], mutta\njolla ennen muinoin lienee ollut karjalainen nimi, Hanhijärvi, josta\nsitten, koska venäjästä puuttuu h kirjain, ensin on voinut syntyä\nAnj-ozero, ja sitten nykyinen supistunut muoto Anzero. {Siellä,\nluostarissa nimittäin, emmekä järvessä, tapasimme keisarin\nentisen sivus-ajutantin jonkinmoisessa maanpaossa. Hän kantoi nyt\nluostaripukua, oli pitkäpartainen ja niin kovin nöyrä olennoltaan, että\ntuskin tahtoi istuutua meidän läsnäollessamme. Muuten ollen hyvin altis\npalvelukseen ja kohtelias, hän itse hommasi teekeittiön kiehumaan,\npannen omalla kädellä hiiliä torveen. Hän puhui saksaakin, vaikka ei\njuuri paremmin kuin me itse, ja sanoi tulleensa karkoitetuksi\npääasiallisesti siitä syystä, että kerran oli pälkähtänyt hänen\npäähänsä viheltää ulos eräs Pietarin hoviteatterin näyttelijä;\nkuitenkin on luultavampaa, mitä muut kertoivat, että hänen\nkarkoituksensa oli aiheutunut useista säädyttömyyksistä tai\nsäännöttömästä elämästä yleensä. Hän sanoi nimensä olevan Shumskij,\nmutta oli luostarissa enemmän tunnettu nimellä Araktsejef, minkä\nnimenvaihdon sanoi johtuvan siitä, että oli ollut kuuluisan Araktsevin\nkasvattipoika. En ollut siihen asti, kun hänet tapasin, kuullut\nhäntä toisella nimellä mainittavan, ja yhdistin siihen nimeen\njonkinmoisen ylhäisyyden, niin että hänen suuri \"Demüthigung'insa\"\n[nöyryytyksensä] teki minuun kahta suuremman vaikutuksen. Paitsi\nvapaita huoneita ja vapaata elantoa luostarissa hänelle oli keisarin\narmosta myönnetty käsirahaa 100 ruplaa pankkiseteleitä kuukaudessa, ja\nhän tuntui pääasiallisesti olevan varsin tyytyväinen tilaansa.}\n\nToiseen tässä saaressa olevaan haaraluostariin luetaan Anserosta neljä\nvirstaa. Se sijaitsi korkealla, joka taholle jotenkin jyrkänkaltevalla\nkukkulalla, jolta oli mitä ihanin näköala laajalti salmien, selkien,\nsaarien, metsien ja järvien yli. Emme olleet kuulleet tätä paikkaa\nsanottavan muuksi kuin \"Galghofi'iksi\" ja luulimme tämän nimen johtuvan\njotenkin samanlaisesta ruotsalaisesta sanayhdistyksestä \"galghof\"\n[hirsipuu-hovi] ja kahta suuremmalla syyllä, kun luostarin\naikakirjoissa on luettavana, että ruotsalaiset muinaisina sota-aikoina\nolivat lähettäneet tännekkin partioretkeilijöitä piirittämään ja\nryöstämään jo silloin rikasta luostaria. Mutta samoin kuin ruotsalaiset\nsilloin pettyivät odotuksissaan, mekin nyt pahasti petyimme nimen\nalkuperän johtamisessa, sillä nimi Galghoff (Golgof) ei johtunut\nruotsista, ei karjalasta eikä venäjästä, vaan suorastaan hepreasta ja\nmerkitsi samaa kuin Golgatha meillä, jonka sanan kuitenkin varsin hyvin\nruotsiksi voisi kääntää sanalla \"Galghof\". {Täällä Golgathassa\ntapasimme toisen karkoitetun henkilön, entisen upseerin, joka\nsotapalveluksensa aikana oli jonkun aikaa elänyt Suomessakin, Hänkin\noli antanut parran kasvaa ja kävi nyt luostaripuvussa ja oli muuten\niloinen ja hauska. \"Eto prekrasno\" [tämä on somaa] hän usein virkkoi\nvastauksien johdosta, jotka meiltä sai Suomea koskeviin kysymyksiinsä,\nmutta vähemmin \"prekrasnoa\" hänestä varmaankin oli, että hän oli vailla\nsekä piippua ja tupakkia että polttamislupaa. Mutta koska kolmannen\nseikan laita ei kuitenkaan liene ollut niin varsin ankara, ispravnikka\nlahjoitti hänelle ensimäisen ja toisen, ja allekirjoittanut, mitä\netenkin keskimäiseen puutteeseen tulee, koetti varojensa mukaan auttaa\ninspravnikkaa. Sekä tällä entisellä upseerilla että Shumskij'lla\noli vapaus mennä mielin määrin kävelemään luostarin muurien\nulkopuolellekin, mutta emäluostarissa oli toisia todellisia\nluostarivankeja, joilla ei ollut samaa etua, vaan jotka alituisen\nvalvonnan alaisina olivat huoneisiinsa suljettuina. Oli\nuseita muitakin, jotka vanhemmat tai sukulaiset olivat lähettäneet\npuoleksi tai koko vuodeksi luostariin parantumaan, ja toisia, jotka\näiti tai isä jonkun pyhän lupauksen johdosta oli luostariin jättänyt.\nNiinpä ainakin ajuri, joka kyyditsi meitä Anseroon, kertoi, että\näitinsä oli uhrannut (matj pozhertvovala) hänet luostariin, kun hän\nvielä oli pieni lapsi. Että sellaisilla luostariuhreilla ja\nparannuskokelailla oli tavallinen luostarivapaus, minun tuskin\ntarvitsisi mainita, ellen vähää ennen olisi puhunut luostarivangeista.}\n\nMatka luostarista tänne ei ollut vailla vähäisiä vastuksiaan. Suuria\njäälohkareita eli oikeammin pieniä jääsaaria ajelehti meressä, ja ne\nolivat muutamissa paikoin sulloutuneet niin tiheään yhteen, ettei\nollenkaan päässyt pujottelemaan välitse, vaan että täytyi vetää vene\nniiden yli. Muutamissa paikoin näimme hylkeiden sukeltavan esiin\nvedestä, usein vallan lähellä venettä, ja muutamia soutajat ampuivat,\nmutta ilman menestystä. Pahempi leikki hylkeillä on kestettävänä\nsyksyllä, jolloin jää alkaa asettua. Ne kokoontuvat suuriin parviin,\nmuutamiin tuhat ja enemmänkin. Emät kasvattavat suurilla jäälohkareilla\npoikiaan, kunnes nämä oppivat hyvin uimaan. Mikäli tuuli tai virta ajaa\nsellaisia jäälohkareita rantaan, talonpojat ovat varuillaan, käyvät\nsitten suoraa päätä nuija kädessä lauman kimppuun ja toimeenpanevat\nkauheat tappajaiset. Uimataitoon täydelleen perehtyneet emät kyllä\nkoettavat saattaa poikansa turviin murhanuijalta, mutta hylkeenpojat,\njotka eivät ollenkaan osaa tai puutteellisesti osaavat uida, tarttuvat\nveteen tultuansa taas kiinni jäänlaitaan ja riippuvat siinä, kunnes\nnuijanisku tekee lopun niiden nuoresta elämästä. Joskus sattuu, kun\ntalonpojat mitä innokkaimmin toimittavat kauheata verilöylyään, että\ntuuli tai luode ajaa jäälohkareen ulos rannasta, ja silloin murhaajat\nitse helposti voivat joutua kuoleman saaliiksi, sillä kun heidän alussa\non täytynyt hiipien lähestyä, he eivät ole voineet ottaa venettä\nmukaansa. Hyvä on, jos joku silloin rannalta huomaa onnettomuuden ja\nrientää pelastamaan, tai jos tuuli ehtii kuljettaa heidät jollekin\ntoiselle rannalle, ennenkuin keskellä tuhoamiansa uhreja itse ovat\nehtineet surmalle antaa elämänsä uhriksi.\n\n29:nnen päivän illalla tulimme tänne Arkangeliin ja majoittausimme\nispravnikan neuvosta venäläiseen ravintolaan, jossa siitä asti olemme\nasuneet. Tosin toisena tai kolmantena vuorokautena muuan saksalainen,\nnimeltä Sturtzer, jonkun täkäläisen pankin sihteeri, tuli luoksemme ja\nilmoitti, ettei muka ollut arvomme mukaista asua venäläisessä\nhotellissa, minkä jälkeen hän tuli oikeaan aineeseensa, nimittäin että\nsaisimme huoneen, ruokaa ja palvelusta hänen luonaan, ja hyväksi aluksi\nhän kutsui meidät ilmaiseksi päivällisille. Mutta isäntä, joka\nniinikään näytti halukkaasti pitävän meitä luonaan, vei meidät talonsa\nkolmanteen kerrokseen ja tarjosi meille kaksi oikein siistiä huonetta\nynnä palvelusta sekä ruokaa pari kertaa päivässä, määräten tästä\njotenkin kohtuullisen hinnan, nimittäin ruplan vuorokaudelta\nkummaltakin. Kuitenkin menimme Sturtzerin päivällisille, katselimme\nhuoneita ja tiedustelimme hintaa; hän määräsi 30 hopearuplaa vallan\nsamoista eduista, joista hotellinisäntä pyysi ainoastaan 17 rupl. 15\nkop. hopeaa, eli 60 ruplaa pankkiseteleitä. Päälle päätteeksi\nSturtzerin huoneet olivat huonommat, ja näköala niistä oli\nrikkatunkiolle päin, kun meillä sitävastoin täällä on koko kauppatori\nja kahden virstan levyinen Vienajoki silmiemme edessä. Kiitimme siis\nnäytepäivällisistä ja päätimme jäädä asumaan hotelliin, vähät välittäen\nsiitä, kuinka sopivaa tai sopimatonta se saattoi olla herra Sturtzerin\nmielestä. Tämä päätöksemme ei liene suuresti häntä miellyttänyt, sillä\nhän ei sitten monasti ole käynyt luonamme, mihin saatammekin olla\ntyytyväiset. Hän näet puhui kaikennäköisistä aineista niin että täytyi\nolla mitä kristillisin kärsivällisyys, jos mieli jaksaa sitä kuunnella.\n\nToisena päivänä täällä oloamme menimme arkimandritta Venjaminin luo,\njonka piti opettaa meille samojeedin kieltä. Hän otti meidät kylläkin\nkohteliaasti vastaan, lupasipa antaa meille samojeedin opetusta, mutta\npelkäsi, että me levittelisimme hänen tietojaan, ennenkuin hänen\nsamojeedilaiset teoksensa olisivat ehtineet tulla painetuiksi, minkä\nvuoksi hän toisella tai kolmannella kerralla hänen luonaan käydessämme\ntoi esiin pitkän asiakirjan konseptin, joka sitten oli puhtaaksi\nkirjoitettava leimatulla paperilla ja jonka kautta meidän oli\nsitoutuminen siihen, ettemme ilman hänen erityistä lupaansa,\nsuullisesti emmekä kirjallisesti ilmaisisi mitään tulevasta samojeedin\nkielen taidostamme muille. Mitä minuun tulee, olisi voinut olla\nyhdentekevää, olisinko allekirjoittanut sellaisen sitoumuksen vai en,\nmutta Castrén, joka varsinaisesti aikoo ryhtyä samojeedin kieleen,\nolisi sellaisen sopimuksen kautta varsin ikävällä tavalla sitonut\nkätensä. Tuo paperi onkin vielä allekirjoittamatta, ja minä puolestani\njätän nyt kernaasti samojeedin kielen, sillä tulevathan Sjögren ja\nCastrén pian kunnollisemmin sitä tutkimaan. Sen sukulaisuus suomen\nkanssa tuntuu lisäksi olevan niin vähäinen ettei mitenkään maksa\nvaivaa suomen vuoksi sitä kieltä tutkia. Ei edes ainoakaan lukusanoista\nkaukaisestikkaan vivahda suomen lukusanoihin, ja sukulaiskielissä\ntavallisesti kuitenkin lukusanat sekä pronominit osottavat suurempaa\nyhdenkaltaisuutta. _Ápäi_ on yksi, _sidhed_ 2, _njaara_ 3, _tiátah_ 4,\n_samliangn_ 5, _måttah_ 6, _si'uh_ 7, _sidniät_ 8, _haveieuh_ 9,\n_ju'uh_ 10, _jurah_ 100, _jujurah_ 1000. Mutta mitä yhtäläisyyttä\nnäillä on lukusanojen yksi, kaksi, kolme j.n.e. kanssa? Castrénilla on\ntäällä meikein joka päivä ollut luonaan muuan samojeedi, jolta hän muun\nmuassa on pannut muistiin joukon sanoja, mutta hyvin harvoilla\nnäistäkään on yhtäläisyyttä vastaavien suomen sanojen kanssa. Kuitenkin\non niitä muutamia, mutta vaikeata on vielä sanoa, tuleeko niitä\nuseampia kuin mitä heprea ja kreikka tässä suhteessa on tarjonnut.\nTosin tulee kahden kielen sukulaisuutta arvosteltaessa enemmän pitää\nsilmällä koko kielen rakennetta kuin yksityisiä sanoja, mutta tässäkin\nsuhteessa olettamusta samojeedin ja suomen sukulaisuudesta kohtaa suuri\nvaikeus siinä, että suomessa ja sen sukulaiskielissä sanan ensimäinen\ntavu on teräväkorkoinen, jota vastoin tämä tavu samojeedin kielessä\nnäyttää voivan olla korkoa vailla. Koska kuitenkin joka suhteessa on\nennenaikaista antaa mitään varmaa lausuntoa samojeedin sukulaisuudesta\nsuomen kanssa, niin teen parhaiten luopumalla kaikista lisäjutelmista\ntässä aineessa. Tämän kysymyksen kuitenkin toiset aikanansa\nasianmukaisesti selvittävät. -- Yllämainitulla arkimandritalla on nyt\nkäsikirjoituksena valmiina 1:ksi samojeedin kielioppi 2:ksi\nsamojeedin kielen sanakirja, 3:ksi neljän evankeliumin käännös. Tämä\nvoisi aluksi riittää, sittenkuin hän on saanut teoksensa painetuiksi.\nmutta pahaksi onneksi hän ei näy huomanneen samojeedin kielessä juuri\nmuita äänteitä kuin ne, joita voi merkitä venäjän kirjaimilla, jotka\nkuitenkaan eivät riitä merkitsemään edes kaikkia suomen kielen\näänteitä, ainakaan eivät h, y, ä, ö äänteitä, ja samojeedin kielessä\nlienee vielä enemmän äänteitä, joita varten venäjässä ei ole kirjaimia.\n-- Muun muassa Castrén on samojeedilta saanut pari samojeedilaista\nlaulua, jotka, kummallista kyllä, runomitaltaan suuresti vivahtavat\nvanhoihin iislantilaisiin kaksijalkaisiin säkeisiin. Hän parhaillaan\nkääntää niitä Morgonbladia varten.\n\nJätettyäni samojeedin kielen lähden nyt täältä suoraa päätä vepsäläisen\nluo, joiden kielestä minulla on odotettavissa paljoa suurempi voitto\nsuomen kieliopille ja sanakirjalle; näin tekemään Sjögrenkin on jo\nennemmin ja nyt taas keväällä minua kehottanut. Vepsäläiset asuvat\netelään ja lounaiseen Äänisjärvestä Aunuksen, osaksi myöskin Novgorodin\nkuvernementissa. Mainituille seuduille lähden nyt mitä pikimmin, ja\neroan siis täällä kumppanistani Castrénista, joka Sjögrenin\nkehotuksesta ja omasta päätöksestään paraikaa varustautuu lähtemään\nPonoin seuduilla asuvien, niin sanottujen Turjan lappalaisten luo;\ntämä seutu on merkittynä kaikilla kartoilla, lukuunottamatta Kindbladin\nja muita nimettömiä karttoja. -- Koska minun vepsäläisten parissa\nollessani on läpikäyminen suomen koko sanavarasto, saadakseni vastaavat\nvepsäläiset sanat, sekä koska minun muuten kieliopin vuoksi on lähemmin\nperehtyminen heidän kieleensä, huomaat helposti, että tarvitsisin\npuolentoista kuukautta virkavapauden pitennystä, varsinkin kun passini\non voimassa lokakuun 29:nteen päivään, joka Venäjällä sattuu vasta\nmarraskuun 10:nneksi päiväksi. Jos voi toivoa sellaista pidennystä,\nniin anna minulle siitä tieto ja osota kirje Lotinapeltoon (v Ladejnoe\nPole Olonetskoj gubernii), jonne joko itse saavun tai josta tiedustelen\nkirjeitä syyskuun keskivaiheilla. Posti Helsingin ja Lotinapellon\nvälillä ei luultavasti viivy viikkoa kauempaa. Jos silloin voit\nlähettää jatkoa Morgonbladiin, H:fors Tidningar'iim j.n.e., niin kaikki\ntämä tietysti on hyvin tervetullutta. Tänne saamissani lähetyksissä\nMorgonbladia oli aina 41:nteen numeroon, H:fors Tidningaria 44:nteen,\nLääkäriseuran keskustelemuksia ja \"Suomi\"-kirjaa kampaakin kaksi\nvihkoa.\n\nVielä vaivaisin Sinua muutamien kirjojen tilaamisella, jotka sitten\nvastedes voinen saada. Ne olisivat: 1. Samlede tildels utrykte\nAfhandlinger af R.K. Rask, utgivne efter Forfatterens Død af H.K.\nRask, 3:dje Delen [= R.K. Raskin kootut, osaksi julkaisemattomat\ntutkimukset, tekijän kuoltua ulosantanut H.K. Rask, 3:s osa] sekä mitä\nsitäpaitsi tästä teoksesta on ilmestynyt. Ensimäinen ja toinen osa\nminulla on ennestään, joten niitä ei tarvitse lähettää. 2. Raskin\npalkittu teos: Undersoegelse om det Islændske og Fomnordiske Sprogets\noprindelse [= Tutkimus iislannin ja mumaisskandinavialaisen kielen\nalkuperästä]. 3. Lexicon Lapponicum, E. Lindahl et J. Öhrling. Holmiæ\nMDCCLXXX [= Lappalainen Sanakirja, toimittaneet E. Lindahl ja J.\nÖhrling, Tukholmassa 1780]. Numeroilla 1 ja 2 merkitsemäni ovat\nkaiketi tavallista kirjakauppatietä saatavissa Köpenhaminasta, mutta\n3:nnen, jota osaa ennen kaikkea tarvitsisin, on laita se, että sitä ei\nole munalla kuin Tukholman Kirkollis-Osaston arkistossa, jonka osaston\nesimies on valtioneuvos Ihre. Ehkä Arvidssonin, jos Sinulla olisi aikaa\nhäntä pyytää siihen, onnistuisi hankkia se minulle, mistä hinnasta\ntahansa.\n\nSinua ja vaimoasi saan sydämellisesti kiittää osanottavasta\nhyvyydestänne ja hyväntahtoisuudestanne sisartani ja hänen lapsiansa\nkohtaan. On luonnollista, että hän kivulloisuutensa kestäessä ja lasten\nvielä ollessa pieninä, tarvitsee toisten apua, ja koska minä olen\nlähinnä velvollinen auttamaan, pyydän Sinua silloin tällöin puolestani\nantamaan hänelle jotakin raha-apua hänen välttämättömiin tarpeisiinsa.\n-- Siihen Sinulle annan täten avoimen valtakirjan, tehden ainoastaan\nsen rajoituksen, etteivät mainitut raha-avut saa olla niin runsaat,\nettä hän niiden kautta voisi tottua unhottamaan, itse olevansa lähinnä\nHerraa lähin velvollinen itseänsä auttamaan. -- Muiden muassa on\nminulla synnyinseudullani, Karjalohjalla, vanhimman veljeni leski\nlapsinensa, jolle tahtoisin lähettää vähän rahoja. Mutta kun nämä\ntulisivat suotta viipymään Karjan postikonttorissa, mistä hän,\ntottumaton kun on, ainoastaan suurella vaivalla voisi ne saada, olen\nhänelle tähän kirjeeseen sulkenut 50 pankkoruplan osotuksen\nnostettavaksi Sinulta, ja pyydän Sinua nyt hyväntahtoisesti jättämään\ntämän summan joko hänelle itselleen tai hänen valtuuttamalleen\nhenkilölle, sillä Karjalohjalta tulee usein väkeä Helsinkiin.\nTämän suljetun kirjeen, jossa siitä annan hänelle tiedon, voit\njättää sisarelleni ja pyytää häntä antamaan sen jollekulle\nkarjalohjalaiselle, tai ellei näitä nyt tulisi Helsinkiin, saattaa\nkirjeen lähettää postissa osotettuna Karjalohjan nimismiehelle. Viime\nvuonna en tullut lähettäneeksi mitään, minkä vuoksi nyt olen korottanut\nsumman 50 ruplaksi, jotka hän varsin hyvin tarvitsee.\n\nPaljon terveisiä Rouvallesi, äidillesi ja veljellesi sekä muille\ntuttaville lähettää\n\n                                         Ystäväsi ja veljesi\n                                            Elias Lönnrot.\n\n(Jatkona seuraa n:o 52.)\n\n\n\n\n48.\n\nYlioppilas Adolf Törngrenille.\n\n\n[Käännetty E. Nervanderin edellä mainitusta kirjasta, ss. 89-94.]\n\n                                   Arkangeli, 26 p:nä kesäkuuta 1842.\n\nRakas veli'\n\nKiitos kirjeestäsi, jolla minua muistit, ja jonka täällä Arkangelissa\nsain. Se oli kahta tervetulleempi, kun oli melkein ainoa, jonka\nlähdettyäni Suomesta olen saanut, sillä paitsi Sinua ja Rabbea ei\nkukaan muu ole kirjoittanut, tai ainakaan en ole saanut heidän\nkirjeitänsä. Tulinkin lähteneeksi Kuolasta aikaisemmin kuin olin\naikonut, minkä tähden en vielä ole voinut saada niitä kirjeitä, jotka\non osotettu Kuolaan. Tämän aikaisemmin tapahtuneen matkalle-lähdön syyn\ntaisin jo mainita edellisessä kirjeessäni. Se aiheutui eräästä\nSjögrenin kirjeestä, jossa hän neuvoi meille samojeedin opettajaksi\nvenäläistä arkimandrittaa Venjaminia, jonka sanoi oleskelevan lähellä\nOniegaa olevassa luostarissa. Mutta saavuttuamme kuudettakymmentä\npeninkulmaa matkustettuamme Kemiin, saimme tietää, että mainittu\nsamojeedin kieltä taitava arkimandritta oleskeli Arkangelissa eli\nArkangelskissa, joksi venäläiset tätä kaupunkia sanovat. Sen tähden,\nkuin myös kelirikon vuoksi viivyimme Kemissä kokonaisen kuukauden ja\nmatkustimme Vienanmeren yli tänne, missä nyt niinikään olemme olleet\nkuukauden. Kuuden peninkulman päässä Kemistä on saaressa suuri ja rikas\nluostari, nimeltä Solovetskoi, jossa viivyimme viikon ajan, kun ei\nollut mitään tilaisuutta sieltä päästä matkaa jatkamaan. Viimein\nvuokrasimme itsellemme veneen ja soutajia meitä viemään lähimmälle\nmannermaalle, hinasimme itseämme sitten jäälohkareiden välitse kylästä\ntoiseen ja saavuimme viimein 29:ntenä päivänä toukokuuta tänne. Täällä\nolemme paitsi mainittua arkimandrittaa tavanneet useita samojeedeja ja\nmeillä on siis ollut hyvä tilaisuus oppia sitä kieltä, askeltakaan\neteenpäin matkaamatta. Mutta päättäen siitä vähästä, mitä samojeedin\nkieltä olen oppinut, se eroaa niin paljon suomesta, ettei siitä\nluullakseni ole mitään voittoa saavutettavissa suomen kieliopille ja\nsanakirjalle. Sen tähden jätänkin koko samojeedin kielen oman onnensa\nnojaan, ja lähden täältä vepsäläisten luo Aunuksen kuvernementtiin ja\nNovgorodin kuvernementin pohjoisosaan. Nämä vepsäläiset näet asuvat\netelään ja lounaiseen Äänisjärvestä Vyjtegran, Lotinapellon, Tihvinin\nja Bjälozerskin seuduilla, jotka voit löytää Venäjän kartalta. Siellä\ntulen oleskelemaan kenties talvikelin tuloon asti, jos nimittäin saan\nvirkavapauteni pidennetyksi, edes puoleksitoista kuukaudeksi, mistä\nasiasta olon Rabbelle kirjoittanut. Muuten minulle tähän asti myönnetty\nvirkavapaus päättyy syyskuun lopussa. Etten nyt siis voi odottaa niin\nlevollista ja hauskaa kesää kuin Laukossa viettämäni viime suvi oli,\nsen huomaat helposti, ja 18:ntena päivänä elokuuta olen, Jumala tiesi,\nmissä. Muistappa sinä päivänä minunkin puolestani tyhjentää malja\nvanhan isäsi onneksi, kun en itse suullisesti voi sitä tehdä. Mutta\nmiksipä en voisi itsekkin suullisesti sitä tehdä -- ja siitä olen kyllä\nhuolen pitävä -- mutta tarkoitin, etten voi tehdä sitä itse Laukossa.\nJo edeltäkäsin pyydän Sinua lausumaan kunnioittavan tervehdykseni\nvanhemmillesi ja lisäksi pyydän, ettet unhota tervehtiä Tickléniä ja\nmuita tuttavia, jotka kenties parhaillaan Laukossa nauttivat kesän sekä\nkestiystävyyden suloa.\n\nJo viime syksynä suorittamasi logices-tutkinnon johdosta onnittelen\nSinua ja pyydän tähän onnitteluun saada lisätä vielä melkoisen määrän\nhyvää, jos, kuten kirjeesi antaa aihetta olettamaan, tällä lukukaudella\nolet suorittanut venäjän tutkinnon. En minä Kallen tavoin tahdo epäillä\nsuoritetun logices-tutkinnon todellisuutta; pikemmin pelkään, että\ntäten karttuneiden tutkintojen kautta yönvalvonnalla voit heikontaa\nterveyttäsi. Mitkä tutkinnot sitten toveri Frans (von Becker) on\nsuorittanut; tutkiiko hän vielä yhtä uutterasti kemiaa kuin viime\nkesänä? -- Tulevan syyskuun keskivaiheilla aion pistäytä Lotinapellon\npostikonttooriin ja toivon saavani kunnian siellä vastaanottaa Sinulta\nmuutaman rivin ynnä tietoja Laukosta ja muistakin kuten esim. mitä\nSjöman tätä nykyä hommaa ja toimii jätettyään yliopistopaikkansa, ja\nmiten Kalle Moskovassa voipi. Oletan hänen oleskelevan Moskovassa,\nvaikka en sitä varmasti tiedä, kun hänellä oli aikomus lähteä\nHarkovaan. Tämän epätietoisuuden vuoksi en liioin voi hänelle\nkirjoittaa, niin että häneltä itseltä saisin tietoja.\n\nArkangelin kaupunki, jossa paraikaa kirjoitan tätä venäläisen\nravintolan kolmannessa kerroksessa, on melkoinen, mutta sitä ei\nkuitenkaan likimainkaan voi verrata Helsinkiin, vaikka sen pituutta\nsanotaankin olevan 7 virstaa. Tämä pituus, josta varmaankin voisi\ntinkiä pois 2 virstaa, kulkee sitäpaitsi kaariviivaisena Vienajoen\nrantaa myöten, joka joki tällä kaupungin kohdalla on runsaasti kahden\nvirstan levyinen. Kaupungin leveys on hyvin vähäinen. yhteensä\nainoastaan 1/2 virstaa. Kirkkoja täällä on kokonaista 13, kaikki\nkivestä rakennettuja; taloja lasketaan olevan 1380, asukkaita 10,500,\nsaksalaisia ja englantilaisia paljo. Kemi oli huono kaupunki, Tampere\non sitä monta vertaa etevämpi. -- Tähän tahdon tällä kertaa lopettaa,\nja kun jo ylempänä olen kehottanut Sinua terveisiä sanomaan, saan nyt\nvaan mainita olevani\n\n                                             uskollinen veljesi\n                                               Elias Lönnrot.\n\nJ.K. Varsinaisen kuoren sisään olen pannut toisen, johon, paitsi\npaikannimeä, olen kopioinut Sjögrenin kirjeestä päällekirjoituksen,\njoten se lienee luotettava. Jos kirjoitat minulle, voit käyttää sitä,\nmutta kirjeesi pitäisi lähettää Laukosta syyskuun alussa tai\nHelsingistä viikkoa myöhemmin. Kuitenkin voi kirje, jonka kuoreen on\nkirjoitettu pelkkä ruotsalainen osote, myös tulla perille.\n\n\n\n\n49.\n\nArkiaterinrouva Törngrenille.\n\n\n[Suomennettu ennenmainitusta E. Nervanderin kirjasta, ss. 83-89.]\n\n                                    Arkangeli, 26 p:nä kesäkuuta 1842.\n\nKorkeasti kunnioitettu, jalosukuinen professorinrouva!\n\nEnnenkuin vielä ehdin jättää postiin myötäseuraavaa kirjettä\nAdolfille, oli minulla tänään ilo vastaanottaa Teidän arvoisa kirjeenne\nhuhtikuun 8:nnelta päivältä. Adolfin kirjeessä olen maininnut syyn\nsiihen, että aikaisemmin kuin ensin olin aikonut, tulin lähteneeksi\nKuolasta. Sen tähden en tahdo sitä tässä toistaa, enkä myöskään muuta,\nminkä jo Adolfin kirjeessä olen sanonut. Ikävintä minusta on, ettei\nminulla ole mitään toivoa olla edes oman maan rajojen sisällä 18:ntena\npäivänä elokuuta tänä vuonna, vaan olen silloin, kuten nytkin,\netäällä sieltä ja vallan yksin, kun maisteri Castrén, jonka seurassa\ntähän asti olen matkustellut, nyt palaa täältä Venäjän lappalaisten\nluo. Tämän ajatteleminen on välistä tuntunut niin masentavalta, että\nei paljoa ole puuttunut siitä, etten ole palannut täältä suoraa tietä\nSuomeen ja Laukkoon. Enkä vielä tiedä, eikö se olisi parasta;\nmutta kuu Sjögrenkin useat kerrat on neuvonut minua tutkimaan\nvepsäläisten kieltä, ja kun en toiste yhtä helposti voi saada siihen\ntilaisuutta, olen nyt päättänyt siihen ryhtyä ja tehdä sitä niin paljon\nkuin 2-3 kuukaudessa voin ehtiä. Muuten ei minun ole onnistunut\nenempää kuin Kallenkaan tottua venäläiseen elämään, jopa vielä\nvähemmin, kun luultavasti en ole oikein perehtynyt edes meidän omaan\nherrasväen-elämään. Tosin (täälläkin) on monta sangen kunnioitettavaa\nhenkilöä, mutta ulkomaalaisella on tavallisesti se paha onni, ettei\nniin helposti osaa heidän pariinsa, vaan ensiksi hän tapaa\nhylkyvaahdon, joka aina kelluu pinnalla. Erään ispravnikka Latyshevin\nesim. opimme Kuolassa tuntemaan sangen rehelliseksi ja kunnon mieheksi.\nVirka-asioissa hän jonkun aikaa meitä myöhemmin tuli Kemiin, ja\nmatkusti sieltä meidän seurassamme tänne asti. Täällä otimme majaksemme\nvenäläisen ravintolan, jossa huoneesta, ruuasta ja kahvista kolmena\nensimäisenä tai puolenakolmatta vuorokautena saimme maksaa 15 ruplaa\nkahdelta hengeltä. Kahvista esim. vaadittiin 60 kopeekkaa lasilta, ja\nminä tietämättömyydessäni join usein kaksi lasia. Puodeissakin siitä\nsaa maksaa 1 ruplan 20 kopeekkaa naulalta ja sokerista 1 ruplan.\nVenäläiset juovat yleensä vähän kahvia, mutta teetä kahta enemmän,\ntavallisesti 4-5 juomalasia erältänsä joka aamu ja ilta, johon\nnautintojärjestykseen minäkin nyt olen jotakuinkin tottunut. --\nKolmantena vuorokautena täällä-olomme aikana tuli luoksemme muuan\npankinsihteeri, joka puhui saksaa, ja koetti selittää meille, ettei\nmeidän ollut sopivaa asua ravintolassa, minkä sopimattomuuden\nvälttämiseksi hän tahtoi tarjota meille kortteerin ja täyden hoidon\nluonaan; aluksi hän kutsui meidät päivällisille, joissa sitten lähemmin\nsaatoimme asiaa punnita. Mutta ravintolamme isäntä, joka lienee\naavistanut, mitä tämän tuntemattoman vieraan käynti tarkoitti, vei\nmeidät heti hänen mentyänsä kahteen talonsa kolmannessa kerroksessa\nolevaan huoneeseen ja tarjosi niitä ynnä ruokaa kahdesti päivässä sekä\npalvelusta jotenkin kohtuullisesta hinnasta, nimittäin ruplasta\npäivässä kummaltakin. Pankinsihteerin luo kuitenkin menimme\npäivällisille, ja kun hän vallan samoista eduista vaati 70 ruplaa\nhopeaa eli 105 ruplaa pankinseteleitä molemmilta yhteensä\nkuussa, jäimme hotelliin asumaan, tietysti suuresti kiittäen\nnäytepäivällisistä, joita ei suinkaan sopinut halveksia. Sen jälkeen\nhän ei ole osottanut erityisesti ikävöivänsä seuraamme; tähän olemmekin\nkoko tyytyväiset, sillä tuo mies luuli tietävänsä kaikki ja puhui sen\njohdosta enemmän kuin mitä ainakaan meillä oli kärsivällisyyttä\nkuunnella. Emme ole mekään sittemmin olleet hänen luonaan muuta kuin\nkerran, ja muiden käyntien suhteen olemme olleet vielä säästäväisemmät;\ntämä on tapahtunut ainakin kolmesta syystä. Ensiksi emme kumpikaan puhu\nsaksaa ja venättä niin hyvin ja sujuvasti, että voisimme olla taitoomme\ntyytyväiset; toiseksi eivät pukuvarastomme lappalaismatkojemme jälkeen\njuuri ole parhaassa kunnossa, ja jos missä, niin Venäjällä toteutuu\nsananparsi: höyhenistänsä lintukin tunnetaan; kolmanneksi eivät\nsellaiset vierailut meitä ollenkaan hyödytä, vaan päinvastoin\nvahingoittavat, kun ne turhanpäiväisesti veisivät meiltä aikaa, jota\ntuskin tahtoo riittää tutkimuksiin. Mutta täällä Arkangelissa ihmiset\nnäyttävät ihmettelevän, ettemme käy vieraissa tai ainakin mene\njoillekin kunniatervehdyksille, eivätkä voi ymmärtää, miten saamme\najan kulumaan. Eilen kohtasin kadulla erään Bohuslav nimisen\nkuvernementinsihteerin, joka viime talvena kävi Kuolassa, ja joka puhuu\nlatinaa, hän kun ennen on ollut ylioppilaama Vilnassa. Hän rupesi\nmoittimaan minua siitä, etten ollut käynyt hänen luonaan. Hänen\nseurassaan oli vanhanpuoleinen herra, joka taas puhui saksaa, ja joka\nalkoi tutkistella matkani ja täällä-oloni tarkoitusta, minkä hänelle\nselitin. Sitten hän kysyi, oliko minulla tuttavia. -- Eipä ole ketään\nennestään. \"Onko teillä siis suosituksia jonkun luo?\" -- Ei, sillä en\nerityisesti halua saada tuttavuuksia enkä siis tarvitse mitään\nsuosituksia. -- \"Oletteko käynyt kuvernöörin puheilla?\" -- En, sillä\nkun minulla ei ole mitään hänen kanssaan tekemistä, en ole\nturhanpäiten tahtonut häntä käynnilläni vaivata. -- \"Mutta jos joitakin\nvastuksia sattuisi matkalla, niin kuitenkin olisi hyvä, että olisi\nkäynyt hänen luonansa.\" -- Toivon passini nojalla pääseväni vastuksitta\nAunuksen kuvernementtiin, jonne kenties huomenna lähden. -- \"Ettehän\nole Venäjän alamainen?\" -- Miten suvaitsette; olen kotoisin Suomesta,\nja Venäjän keisari on meidän suuriruhtinas. -- Tähän päättyi tuo lyhyt\nkuulustelu, ja minun kaiketi myös on aika lopettaa tämä kirje, minkä\nteen toivottamalla Teille ja perheellenne paljon iloa ja hupia kesän\naikana, ja ennen kaikkea sen ehtona, yhä jatkuvaa hyvää terveyttä.\nTulkoon uudesta rakennuksesta, johon perheenne nyt muuttaa, moniksi\nvuosikausiksi yhtä hauska kuin vanhasta, tai, jos on mahdollista,\nsuuremman mukavuutensa vuoksi vielä hauskempi! Saatuani Teidän\nkirjeestänne tietää, että Kalle nyt on Moskovassa, olen nyt kirjoittava\nhänelle.\n\nSyvimmästi kunnioittaen olen edelleen Teidän nöyrin palvelijanne\n\n                                                      Elias Lönnrot.\n\n\n\n\n50.\n\nMaisteri Ståhlbergille.\n\n\n                              Arkangeli, 28 p:nä kesäkuuta 1842.\n\nVeli hopea!\n\nKiitos kirjeestäsi huhtikuun 9:nneltä päivältä; sain sen melkein\ntäällä-oloni viimeisenä päivänä. Tulimme lähteneeksi Kuolasta, vastoin\nalkuperäistä suunnitelmaamme, jo huhtikuun alussa, ja matkustimme\nKannanlahden ja Kemin kautta sekä Vienanmeren yli Arkangeliin, eli\nkuten tätä seutua täällä sanotaan, Arkangelskii. Syynä tähän\naikaisempaan lähtöön oli eräs Sjögrenin kirje, joka neuvoi meille\nsamojeedin kielen opettajaksi erään täällä asuvan venäläisen\narkimandritan, Venjaminin. Tämä mies on pitkän aikaa ollut samojoedien\nlähetyssaarnaajana, on kirjoittanut samojeedin kieliopin ja sanakirjan\nja kääntänyt samojeediksi neljä evankelistaa; kaikki tämä on vielä\nkäsikirjoituksena. Hänen opettamisensa laita oli kuitenkin hieman\nniin ja näin, sillä hän näytti pelkäävän, että mahdollisesti\nsaattaisimme varastaa häneltä kunnian siitä, että oli ollut tai oleva\nensimäinen, joka julkaisi jotakin tuota tähän asti tutkimatonta kieltä\nkoskevaa. Hän tahtoi sen tähden, että meidän piti allekirjoittaa pitkä\nsitoumus, joka oli estävä meidät toisille ihmisille suullisesti tai\nkirjallisesti siitä mitään ilmaisemasta, mutta sellaisiin tyhmyyksiin\nemme tahtoneet suostua, ja kahta vähemmällä syyllä, kun täällä\nkesälläkin asuu samojeedeja, joilta yhtä hyvin ja tarkemmin voi oppia\nsitä kieltä. Muuan heistä onkin melkein joka päivä käynyt Castrénin\nluona, ja häneltä Castrén on pannut kirjaan joukon samojeedilaisia\nsanoja ja muita kieltä koskevia seikkoja. Mutta mikäli siltä jo\nmainitulta arkimandritalta olen oppinut, samojeedien kieli niin\nsuuresti eroaa suomesta, ettei minua ollenkaan hyödytä kauempaa\nopiskella sitä kieltä. Ei edes yksikään lukusanoista ollut suomen\nlukusanain kaltainen, ja melkein sama on kaiken muun laita. Jätän nyt\nsiis koko samojeedin kielon, ja lähden täältä vepsäläisten luo, jotka\nasuvat Aunuksen kuvernementin etelä- ja Novgorodin kuvernementin\npohjoisosassa. Siellä tulen viipymään myöhäiseen syksyyn asti, ehkäpä\ntalvikelin tuloon, ja käyn syyskuun keskivaiheilla Lotinapellon\npostikonttorissa, missä muiden kirjeiden muassa toivon tapaavani\nmuutaman rivin Sinultakin. Tämän paikkakunnan venäläinen nimi kuuluu:\nLadejnoe Pole Olonetskoj gubernii. Sjögren kehotti minua jo toissa\ntalvena (1841) tutkimaan heidän kieltänsä ja on näinäkin aikoina\nkehotustansa toistellut. Castrén on näinä päivinä varustellut itseään\nmatkalle Penoin tienoilla asuvien Turjan lappalaisten luo, missä aikoo\nviipyä syyskuuhun ja silloin palata Arkangeliin, saadakseen lähempiä\ntietoja Siperian retkikunnasta ja toivomistaan matkarahoista. Hänkin\nlähtee tälle väliaikaiselle lappalaismatkalle Sjögrenin kehotuksesta.\n-- Forster saavutti meidät vasta Inarin pappilassa, ja siellä taas\nerosimme hänestä puolentoista viikon yhdessäolon jälkeen; tästä ajasta\nallekirjoittanut hänen kanssaan vietti enemmän kuin puolet\nlappalaiskodassa, missä kahtema viimeisenä päivänä olimme leivättä;\nmuuta ruokaa kuitenkin oli tarpeeksi. Hän matkusti toisen saksalaisen\nluonnontutkijan, t:ri Schraderin, kanssa Inarista Norjaan.\n\n                                                 [Elias Lönnrot.]\n\n\n\n\n51.\n\n\nTohtoreille Aspille ja Borgille Ouluun.\n\n\n                        [Arkangeli, 26? 28 p:nä kesäkuuta 1842.]\n\nRakkaat Veljet!\n\nJuuri alkaessani tätä kirjettä mieleeni johtui onnellinen ajatus,\nnimittäin jättää Avellanille kirjoittamani kirje avoimeksi ja pyytää\nTeitä ennen sen lähettämistä Kajaaniin sulkemaan se. Siten pääsen\nkirjoittamasta uudelleen 3-4 sivua joutavaa, sillä voitte lukea ne\nmainitusta kirjeestä. Rabbelle kirjoitin Kemistä jotenkin pitkän\nkirjeen kertoen matkastamme Kuolasta Kemiin, ja arvelen, että hän\ntavallisella alttiudellaan joko Morgonbladissa tai \"Suomi\"-kirjassa\ntarjoaa siitä annoksen yleisölle, jos kohta varsin vähän pidän siitä,\nettä sellaisia juorujuttuja julkaistaan kuin esim. Sallan papin\nyhteydestä piikansa kanssa Morgonbladissa allekirjoittaneen Inarista\nlähettämässä kirjeessä joku aika sitten oli luettavana. Kuitenkaan en\ntahdo syyttää Rabbea tämän julkaisemisesta, sillä kirjoitin silloin\nkirjeitä muillekin Helsinkiin. Ja olipa muuten sen jutun laita miten\ntahansa, sillä eipä ollut minun vallassani tehdä hänestä mamsellia,\ntuskin neitsyttä tai emännöitsijää, sittenkuin hän niin surkeasti oli\npolttanut kahvimme, ettei se juuri kelvannut mihinkään. Kuitenkin\nmeidän täytyi siihen tyytyä Inariin asti, missä Durchmanien luona\ntulimme kaikin puolin hyvin varustettuun taloon. Stockflethilta voitte\nsanoa kaupunkilaisillenne terveisiä. Lappalaistensakkin parissa hänellä\nOulu ja Suomi olivat rakkaassa muistossa. Lappalaisille hän saarnasi\nMooseksen lain koko voimalla tehden sen innolla, jota nyt enää harvoin\nmeidän maassa tapaa. Hänen rouvansakkin oli onnellinen ja tyytyväinen,\nkuten luultavasti harvat meidän naisista moisissa oloissa olisivat.\nTämä oli melkein ruhtinaallista, ensin oli aamiainen ja sen edellä\nkahvia, sitten teetä, päivällinen j.n.e., viinejä pöydässä. Ainoa,\nmitä vailla tämä -- tai mikä ainakin puuttui tästä ruhtinaallisuudesta,\noli ruokaryyppy ja thodium [toti] illalla. Stockflethista oli tullut\nsellainen antivodkisti [viinan vastustaja] ja antitodiaani [todin\nvastustaja] että saarnatuolistakin luki pitkät läksyt vakuuttaakseen\njokaiselle, että nuo aineet olivat vahingollisia. Kuitenkin toivon,\nettä hänen intonsa on asettuva, kun hän taas tulee Ouluun (ja\nKajaaniin); eivätpä hänen saarnansa tehneet mitään vaikutusta\nminuunkaan, minulla näet paraikaa on totilasi edessäni ja juon siitä\naimo kulauksen Teidän ja kohta sen jälkeen Suomen Lääkäriseuran\njulkaisujen terveydeksi toisen. Kolmatta seikkaa, nimittäin uutta\nobstruktsioni- -- suokaa anteeksi -- obduktsioni-säädöstä varten minun\nvalitettavasti täytyy tehdä lasi lisää. Mutta se ei voi olla haitaksi,\nsiitäkin syystä, että Castrén nyt tulee eroamaan (katsokaa Avellanin\nkirjettä) ja huomenna olen vallan yksin, minkä vuoksi mielestäni on\nparempi viettää huomispäivä kupariseppäin seurassa kuin vallan yksin.\nPyydän mitä hartaimmin Teitä tervehtimään kaikkia tuttavia Oulussa.\nRavanderin piippu on tänne saakka ollut minulla uskollisena kumppanina;\ntäällä minun vaan täytyi korjauttaa kansihelat, jotka matkoilla ovat\nmenneet rikki. Tällöin tapahtui se onnettomuus, että kultaseppä\nviilasi pois osan poron häntää ja sarvia sekä yhden leimamerkin\nkokonaan, ja huolimatta tästä vaivannäöstään hän oli niin kohtelias,\nettei kiskonut minulta enempää kuin 2 ruplaa.\n\n                                                  Veljenne\n                                               Elias Lönnrot.\n\n\n\n\n52.\n\nTohtori Rabbelle.\n\n\n(46:nnen jatkoa.)\n\n                        [Arkangeli,] 1 p:nä heinäkuuta [1842].\n\nJ.K. {Tämän jälkikirjoituksen päivänmäärästä näet, että aika\ntäälläkin kiitää kuten muualla maailmassa. Kun tämän virstanpituisen\nkirjeen alkuun kirjoitin \"24 p:nä kesäkuuta\", luulin viikkoa\nmyöhemmin olevani kaukana näiltä seuduilta, mutta olenkin nyt vallan\nsamassa paikassa kuin silloin, tai se on vaan eroa, että nyt viipymättä\nja ensi tilassa lähden Arkangelista. Castrén matkusti täältä\ntoissa-iltana; hän ei ollut vallan terve, sillä hänen vatsansa on jo\nkauan ollut kapinoivalla kannalla. Kuitenkin hän itse toivoi ja niin\nminäkin, että paikallaan-istuvan elämän vaihto liikkuvampaan\nelintapaan, keinuminen Jäämeren aalloilla ja vielä suuremmassa määrin\nsuolavesikylvyt pian palauttavat hänen sisäisen tasapainonsa. Päivää\nennen hänen lähtöänsä määräsin hänelle lääkkeeksi magnesiaa ja\nrabarberia sekajauheena ja lähetin reseptin apteekkiin. Hetken kuluttua\npoika palasi ilmoittaen, ettei tätä lääkettä voinut saada. Minusta\ntuntui kummalliselta, että kieltäydyttiin antamasta niin viatonta\nlääkettä, ja että tämä lisäksi tapahtui samassa apteekissa, josta jo\nmainitulle Kuolan ispravnikalle ja muutamille tänne matkustaneille\nVuokkiniemen miehille aikaisemmin oli määräykseni mukaan annettu\nlääkkeitä, jotka muun muassa sisälsivät opiumia ja kalomellia. Sen\ntähden lähetin pojan uudelleen apteekkiin, kirjoitettuani reseptin alle\npaitsi nimeä sanat _Provintsialnyj lekar, doktor meditsiny_\n[piirilääkäri, lääkintätieteen tohtori] ja vielä paremman vaikutuksen\nvuoksi annoin mukaan tohtorin arvo-kirjani ankarasti varoitettuani sitä\nlikaamasta. Mutta sekään ei auttanut; poika palasi tohtorin-kirja ja\nresepti muassaan. Tietysti tällaiset tyhmyydet minua suututtivat,\nvarsinkin kun vuokkiniemeläiset samalta seudulta tai ainakin samasta\nmaasta, missä nyt ei annettu magnesiaa eikä rabarberia, voivat, kuten\nheitä syystä syytetään, hankkia arsenikkia koko Suomen rahvaalle.\nKuitenkaan en tahtonut asiasta tehdä enempää, jotta minua ei\nolisi viivytelty lähtemästä aiotulle matkalleni, vaan pyysin Castrénia\ntyytymään annokseen tuhkaa, jota uunista voi saada reseptittä, ja jota\nhän sitten siivilöi ja nautti muutamia annoksia. Mutta tänään kello 10\na.p. sain käskyn tulla kello 3 i.p. poliisikamariin. Tietysti minun\ntäytyi totella käskyä; pukeuduin sitä varten hännystakkiin, pistin\npassin ja tohtorin-diplomin taskuun ja tulin lyönnilleen paikalle.\nSeisottuani siellä tunnin ja neljänneksen tuli luokseni muuan\nkirjuri näyttäen paperia, josta näin, mikäli venäjänkielisestä\nkirjoituksesta sain selkoa, että joku seudun lääkäreistä oli kieltänyt\napteekkaria antamasta lääkkeitä minun määräyksieni nojalla, ellei\ntiedetty, olinko laillisesti oikeutettu lääkkeiden määrääjä. Jotta\nolisi voitu saada tämä tieto, minun täytyi poliisikamariin jättää sekä\npassi että diplomi, joita ei voi saada ennenkuin ensi maanantaina,\nylihuomenna on näet sunnuntai, ellei niitä huomenna anneta takaisin.\nLääkäryyteni vainoaa minua täten lakkaamatta tuottaen minulle sekä\najanhukkaa että muuten ikäviä neuvonpyyntöjä ja määräämisiä ja vielä\npoliisikamarissa käyntejä ja muuta, jonka lisäksi se nyt pari\ntai kolme päivää viivyttää lähtöäni. Eipä sentään haitanne päästä\nlaillisesti oikeutetuksi lääkäriksi Arkangeliin kun ennen \"ex usu\"\n[käytännössä] kauan olen ollut lääkärinä osalla Arkangelin läänin\ntalonpoikaisväestöä, nim. Vuokkiniemen ja muiden karjalaisten seutujen\nasujamilla. -- Täkäläiset lääkärit muuten nimeltäänkin ovat minulle\ntuntemattomat, kuu en ole käynyt heidän enkä muidenkaan luona. Siihen\non syy ollut ainakin nelinkertainen: 1:ksi minulla ei heidän kanssaan\nole mitään tekemistä; 2:ksi en puhu venättä enkä saksaa niin hyvin,\nettei heillä joka päivä olisi tilaisuutta kuulla toisten puhuvan\nmainittuja kieliä paljoa paremmin; 3:ksi alkavat vaatteeni\nLapin-matkojen jälkeen hieman lappilaistua, niin ettei niissäkään ole\nmitään näytettävää, 4:ksi tarvitsen aikani parempaan kuin turhiin\nvierailuihin. -- Eräänä päivänä kohtasin äkkiarvaamatta kadulla erään\nkuvernementinsihteerin, nimeltä Bohuslav, joka viime talvena oli\nkäymältä Kuolassa, ja joka puhuu latinaa, hän kun ennen on opiskellut\nVilnan yliopistossa. Hän moitti minua, kun en ollut käynyt häntä\nkatsomassa, jota tekemään hän muisteli jo Kuolassa kehottaneensa minua.\nHänen seurassaan oli vanhanpuoleinen herrasmies, joka puhui saksaa ja\ntahtoi tietää, oliko minulla tuttavia tällä seudulla, mihin vastasin\nkieltävästi. Sitten hän kysyi, eikö minulla siis ollut suosituksia\nkenenkään nähdä, johon vastaus niinikään tuli kieltävä; lisäsin vielä,\netten juuri välittänyt tuttavuuksista, ja että sen tähden vallan hyvin\nsaatoin olla ilman kaikkia suosituksia, matkapassia lukuunottamatta.\nLopuksi häntä huvitti tietää, olinko käynyt kuvernöörin luona;\nsiihen hän sai minulta kolmannen kieltävän vastauksen ynnä sen\nselityksen, että en turhaan ollut tahtonut vaivata kuvernööriä\nkunniatervehdyksillä, kun minulla ei ollut mitään asiata hänelle.\n\"Mutta\", hän sanoi, \"jos matkalla sattuisi ikävyyksiä, olisi hyvä, että\nolisi käynyt kuvernöörin luona.\" Selitin hänelle, että minun oli tapana\nuseimmiten matkustaa ilman ikävyyksiä ja että sitäpaitsi muutaman\npäivän kuluttua olin siirtyvä Aunuksen kuvernementtiin ulkopuolelle\narkangelilaisten ikävyyksien piiriä. Sitten oli meidän kaikkien määrä\nmennä Bohuslavin luo, mutta matkalla muistui mieleeni, että Castrén\ntällä aikaa voi saada sanan laivasta, ja että hänen ehkä täytyisi\nlähteä jäähyväisittä, minkä vuoksi pyysin anteeksi ja erosin seurasta.}\n\nSinulla voisi olla syytä odottaa jonkinlaista kuvausta Arkangelin\nkaupungista, mutta edellä saamastasi Kemin kuvauksen kokeesta helposti\nhuomaat, että olen hyvin huono kuvaaja ja ettei minun siis ollenkaan\npitäisi ryhtyä siihen aineeseen. Tahdon siis ainoastaan ohimennen\nmainita, että Arkangelin sanotaan olevan 7 virstaa pitkä, mutta että\nminä pidän kaupunkia kyllin suurena, ilman että sen pituudessa\nvälttämättömästi tarvitsee olla tuo pyhä seitsenluku. Sitäpaitsi tämä\npituus ei ole suorana viivana, vaan seuraa Vienajoen kaareilevaa\nrantaa, joka eteläpuolella muodostaa puoliympyrän kaupungin ympärille.\nLeveys on kaikkialla niin mitätön, että sitä tuskin ansaitsee mainita.\nYleensä sitä ei ole enempää kuin puoli virstaa, tokko edes niinkään\npaljoa. Pohjoispuolella kaupunkia on pelkkiä soita, ja niitä on itse\nkaupungissakin useiden suurten korttelien laajuudelta. Kivitaloja on\nuseita, sekä julkisia että yksityisiä, ja kokonaista 13 kirkkoa; näissä\nen ole käynyt, paitsi saksalaisessa. Kaupungin edustalla, länteen tai\nluoteeseen päin, on pieni, asuttu saari, joka muodostaa oman pienen\nkaupunkinsa nimeltä Sollombol. Nykyään se on lähes puolen-virstan\npituisella, soimille rakennetulla sillalla yhdistetty kaupunkiin, mutta\ntäällä-olomme alussa sinne soudettiin veneellä. Siellä ovat kruunun ja\nmuut suuret laivat suureksi osaksi vallan lähellä rantaa; pienemmillä\nlaivoilla lasketaan aina kaupungin satamaan asti. Lähempänä kuin\nSollombol on pieni, sievä, metsää kasvava saari, jolla on ollut etu\nsaada jonakin muistona Pietari Suuresta säilyttää koskemattomana\nluonnon antama, vihreä kaunistuksensa. Pietarin päivänä, joka pian\nlähestyy, kuulutaan saman hallitsijan muistoa siellä joka vuosi\nvietettävän. Vienan linnoituksen luona, 15 virstan päässä täältä\nJäämerelle päin, sanotaan erään Pietarin omin käsin istuttaman koivun\nkukoistavana viheriöivän. Aina siihen asti kun se täytti sadannen\nvuotensa sen luona oli pidetty kunniavahtia, mutta sitten oli arveltu\nsen seisovan kyllin varmasti jaloillaan ja vahti oli poistettu.\nLuultavasti tämän ylhäisen esimerkin rohkaisemina useat Arkangelin\nasukkaat ovat istuttaneet samaa puulajia pihoihinsa, mutta kunnollisia\npuutarhoja ei tapaa missään eikä edes mitään lehtokujaa, joka kuitenkin\nerittäin hyvin koristaisi ainakin pitkää rantakatua. Asukkaiden luku\nmainitaan 1841:n vuoden kalenterissa 10,544:ksi, ja talojen luku\ntoisessa paikassa l,385:ksi, toisessa l,398:ksi, joka erotus kuitenkin\non mitätön verrattuna useihin muihin samassa kalenterissa esiintyviin.\nNiinpä esim. Vilnan talojen luku eräässä paikassa mainitaan l,122:ksi,\ntoisessa l,955:ksi, ja kuitenkin molemmat tiedonannot perustuvat samaan\nlähteeseen: _Statistitsheskija tablitsy Ministerstva Vnytrennyh del_\n1840! [Sisäasiain ministeriön tilastotaulut.] Asukkaiden joukossa on.\ntäällä joukko saksalaisia ja englantilaisia, joilla on omat kirkkonsa.\nKauppa näyttää olevan vilkasta, ja sitä harjoitetaan kursailematta\nsunnuntai-aamupäivinäkin. Joka päivä istuu torilla aamusta iltaan\nainakin satakunta akkaa, koreissa, kirstuissa ja niinimatoilla\nolevat romu-kauppatavaransa levitettyinä yli koko torin. Muiden\nmieltäkiinnittävien tavarain joukossa siellä tapaa suuria\nmyttyjä suomalaisia hameita, nimittäin talonpoikaishameita, joita\nmyydään 2-5 ruplasta. Ne ovat Vuokkiniemen laukkukauppiaiden tänne\ntuomia; nämä näet Suomessa ovat vaihettaneet ne itselleen huiveihinsa\nja muuhun joutavaan rihkamaan. Kun eräälle vuokkiniemeläiselle\nihmettelin näiden hameiden paljoutta ja mainitsin pelkääväni, että he\npian panevat meidän talonpoikaistytöt putipuhtaaksi kaikesta\nhameen-nimellisestä, hän sanoi, ettei niiden paljoutta tänä vuonna\nollenkaan tarvinnut ihmetellä, sillä muina vuosina, niinpä viimekin\nvuonna, se oli ollut ainakin kahta vertaa suurempi. Paitsi näitä\njokapäiväisiä markkinoita, pidetään suuremmat markkinat joka tiistai,\njolloin monessa paikoin todella täytyy turvautua kyynäspäihinsä\npäästäkseen kansanjoukon läpi. Kahden virstan levyisellä\nVienajoellakin on hyvin vilkas liike. Näitä pyöreitä, muodottomia\nsoimia, jotka ovat yhtenä ainoana suurena lastiruumana, on viime\naikoihin asti suuri määrä saapunut Vologdan ja Perman kuvernementeistä.\nNiiden kansi on tavallisen, ei varsin kaltevan talonkaton näköinen,\njonka harja kulkee pitkittäin. Vaikka tämä kansi siis on kalteva, ei\nsivuilla ole mitään rintanojaa, joka estäisi veteen putoamasta. Niitä\nsoudetaan kymmenellä tai useammalla parilla suunnattoman suuria airoja,\nja myötätuulella olen nähnyt 7-8 pientä venettä täysine purjeineen\nkiinnitettävän niiden eteen. Nämä purret tietysti on pantu riviin\ntoinen toisensa jälkeen ja ne vetävät soima-möhkälettä jäljessään.\nNämä soimat eivät palaa lastin purkamisen jälkeen, vaan ne myydään\ntäällä noin 400 pankkoruplasta kappale; lähtöseudulla niistä kuuluu\nmaksettavan kaksi tuhatta. Täällä tapaa vielä toisenlaisiakin aluksia,\nniin sanottuja \"kajukkeja\" [L. kirjoittaa: \"kajugor\"], joissa niinikään\non kupera, rintanojaton kansi. Niiden rakenne on paljoa taitavampi kuin\nsoimain, jos kohta ne silti ovat yhtä oudot ainakin tottumattoman\nsilmille. Nekin ovat kotoisin maan sisäosista, minne taas palaavat.\n\n{Siitä, mitä minun on ollut kunnia kertoa Arkangelista huomannet,\nettei se mitenkään kestä vertailua Helsingin kanssa. Niin -- luulenpa\nettä Viipurikin vaihdosta häviäisi, ainakin mitä tulee kieliin, sillä\ntäällä puhutaan ainoastaan venättä, saksaa ja englannin kieltä, mutta\nViipurilla on sitäpaitsi suomi ja ruotsi, jos kohta tätä viimemainittua\nviipurilaisten kielistä joku aika sitten ei voinut varsin\nsuurenarvoiseksi arvostella. Ainoa etu, mikä suomalaisilla kaupungeilla\nluullakseni olisi odotettavissa vaihtokaupasta Arkangelin kanssa, olisi\nvapaus saada edesvastauksetta ryypiskellä, ja tämäkin etu olisi vaan\nniin sanottua huonompaa väkeä varten. Sillä mitä parempaan väkeen tulee\nsekä meillä että muualla, niin sen vapautta tässä kohden ensinnäkään ei\nole niin rajoitettu, ja toiseksi olisi hyvin väärää ja valheellista\nväittää tai salaviittauksin huomauttaa, että parempi väki Arkangelissa\nja muissa venäläisissä kaupungeissa, joissa olen käynyt, millään\ntavalla kunnostaisi itseään liiallisella väkevien nauttimisella --\npikemmin on asianlaita päinvastainen. Mutta sen sijaan huonompi väki\nosaa kahta enemmän käyttää hyväkseen oikeuttaan, eikä ole mitään\ntavatonta, että illoin kadulla näkee ihmisiä, jotka eivät tiedä, minne\npäin heidän on kääntyminen, tai jos sen tietävät, eivät saa jalkoja\ntottelemaan päätä. Jopa vaimojen ja tyttöjenkin olen nähnyt rannalla\nVienajoelle uhraavan nauttimiensa ylenpalttisuutta. Mutta enpä koskaan\nole nähnyt poliisin tai poliisin-apurien sekaantuvan asiaan.}\n\nCastrénin äskettäin jättämä samojeedi oli luonani ja käänsi\nolutpullollisesta ja muutamasta kolikosta \"Isä meidän\" rukouksen\nsamojeediksi. Jos joskus vaihteen vuoksi tahtoisit rukoilla samojeedin\nkielellä, niin se voi käydä päinsä seuraavasti:\n\n    Manje Nisjevoo, hujngi tanjä numganah. Puirji nim jan-\n       Meidän Isä, joka olet taivaissa. Sinun nimi ol-\n    lomda'a. Puirji vaaruvoodar tuta'a. Puirji jir eän-\n       koon pyhitetty. Sinun valtakunta lähestyköön. Sinun tahto ta-\n    gu'u husjer numgana tarem jaana. Manje njeanju\n       pahtukoon kuten taivaassa niin myös maan päällä. Meidän leipä\n    tuirvaj tah njena tjukujääle. Manje ateuna'a haa-\n       jokapäiväinen anna meille tänäpäivänä. Meidän velat anna an-\n    jengo husjer manji haajenguva manje ateunjasa. Njin\n       teeksi kuten me anteeksi annamme meidän velallisille. Älä\n    sjidrna vaankan ghauro. Sjidrna vaadrla vaajukujjintkata.\n       meitä kiusaukseen johda. Meidät päästä pahasta.\n    Aviända puirji vaaruvoodar tadha nuihar tadha savoo jilept-\n       Sillä sinun valtakunta ja voima ja kunnin ijan-\n    siaamban. Amin.\n       kaikkisesti. Amen.\n\nJoksikin ohjeeksi samojeedilaisten sanojen ääntämiseen saan lisätä,\nettei p, b ja v äänteiden monessa tapauksessa samojeedissa vielä ole\nonnistunut erota erityisiksi konsonantti-äänteiksi, minkä vuoksi\nvälistä kuulin _puirji_ välistä _buirji_ tai _vuirji_, tai myös\nainoastaan _puirj, buirj, vuirj_. Toinen samanlainen epäselvä\nkonsonantti-äänne oli se, jonka olen merkinnyt dr:llä, ja joka oli\nyhtä paljon d kuin r, mutta ei kumpaakaan puhtaasti, joten kuulin\nmilloin _vaarla_ milloin _vaadla_. Sillä äänteellä, joka on merkitty\ngh:lla, on täysi vastineensa venäläisessä h:ssä, joka on meidän g:n ja\nh:n välinen äänne. Vokaaleista mainitakseni oli usein vaikeata erottaa\na:ta ja o:ta, mikä niinikään venäjässä usein sattuu. Niinpä samojeedi\nminusta tuutui sanovan milloin manje, milloin monje eli månje; o:lla\nnäet olen merkinnyt ruotsalaista å äännettä. Ui diftongia olen\nkäyttänyt merkitsemään u:n, ui:n ja i:n välillä häälyvää\nvokaaliäännettä, kuten esim. sanassa _tuirvaj_, joka kuului milloin\nturvaj, milloin tuirvaj tai tirvaj, jopa kerran turuvaj. Tämän\nvokaaliäänteen merkitsemiseen venäjän y olisi hyvin soveltunut; myös\nvenäjän 'ja' sopisi osottamaan toista, a:n ja ä:n välistä\nvokaaliäännettä; esim. _njeänju_ sanan voisi kirjoittaa njanju. -- {En\ntiedä, voitko edes näiden oikeinääntämisohjeiden nojalla muodostaa\nitsellesi yllämainitusta kelvollisen \"Isä meidän\" samojeedin kielellä;\nsen vaan tiedän, että tuo pätkä on maksanut minulle pullon olutta, ja\ntämän saat tavatessamme Helsingissä maksaa takaisin \"in natura\" [=\n\"luonnossa\"] tai myöskin kahdella kupilla kahvia.} -- Sittenkuin\nsamojeedi oli lopettanut \"Isä meidän\" rukouksen, annoin hänen\ntaivutella verbejä samojeediksi, ja kaiken, minkä siten sain, saat nyt\nkaupan päällisiksi. _Oornam_ oli: syön, _oornan_ syöt, _oorna_ syö,\n_oorngaua_ syömme, _oorngaudhe_ syötte, _oornaa_ syövät; _oorngamtsj_\nsöin, _oornganesj_ söit, _oorngasj_ söi, _oorngauetsj_ söimme,\n_oorngaudhetsj_ söitte, _oorngaitse_ söivät; _oortam_ olen\nsyövä, _oortan_ olet syövä, _oorta_ on syövä, _oortaua_ olemme syövät,\n_oortaudhe_ olette syövät, _oortaa_ ovat syövät; _oor_ syö,\n_oorngaudhe_ syökää. Kielteinen muoto kuului: _njim oor_ en syö, _njin\noor, nji oor, mon. njive oor, njidhe oor, nji oor: njimtse oor_ en\nsyönyt, _njinese oor, njise oor, mon. njivetse oor, njidhetse oor,\nnjitse oor; njim orta_ en ole syövä, _njin oria, nji oria, mon. njive\norta, njidhe orta, njii orta_ tai myös _orta, ort_ joka personassa.\nPersonat kuuluvat: _monj_ minä, _puirj_ sinä, _puthong_ hän, _monje_\nme, puirji te, _puthonga_, he, joista kuitenkin monj ja monji sanassa\nuseimmin äännetään a kuin o. Samojeodiiaisilla verbeillä on dualikin,\nkuten on lapinkin laita; tämän dualin kuitenkin tässä kernaasti jätän\nmainitsematta. itse _oorda eli oorta_ syödä, on luultavasti sama kuin\nlappalainen _borrat_ ja suomalainen _purra_, vaikka aika ne on yhdestä\nalkuperäisestä sanasta täten erottanut. Itse konjugatsionin muodot\ntarjoisivat hauskoja vertauskohtia lapin ja suomen kanssa, mutta\ntoivoon, että muut vastedes tekevät sen täydellisemmin kuin minulla\nsiihen nyt olisi tilaisuutta, jätän kaikki sellaiset kernaasti sikseen,\nsillä en edes tunne kaikkien samojeedin aikamuotojen ja modien lukua.\nJos oikein muistan, Venjamin sanoi samojeedissa olevan kokonaista\nkolme preteritiä; ehkä hän kuitenkin oli saanut niitä niin monta\njonkinlaiseksi korvaukseksi sijoista, joita hän, kuten tuntui, oli\nlaskenut liian niukalta, hän kun luki prepositsioneiksi useat\nsijapäätteet.\n\n{Jos olet malttanut lukea tätä pitkää kirjettä tähän asti, niin suo nyt\nlopulla anteeksi, että se on niin ikävän pitkä. Huomaat, ettei sitä\nalussa oltu aiottu niin laveaksi, mutta ikävä yksinäisyys Castrénin\nlähdettyä on liittänyt lehden toiseen, ilman että enää edes tiedän,\nmistä olen voinut niin pitkältä kirjoittaa, ja tiedänkin, ettei se\njuuri ole minkään arvoista.\n\nKun en tiedä, miten Rafn'ille Kööpenhaminaan lähetettävä kirje on\nosotettava, pyydän Sinua kuoreen sulkemaan myötäliitetyn kirjeen, joka\nalkaa S.H.T:llä, ja lähettämään sen joko mainitulle Rafnille tai\njollekulle toiselle, joka mahdollisesti voisi täyttää siinä esittämäni\npyynnön. Minun olisi pitänyt toimittaa sellainen kirje Kristianiaan,\nmutta siellä minulla ei ole ketään edes nimeltä tuttua. Vielä kerran\nlähettää terveiset\n\n                                                 ystäväsi\n                                               EUas Lönnrot.\n\nJ.K. Tuskinpa käynee päinsä, että nyt hakisin virkavapautta pariksi\nvuodeksi lisää; niin ollen täytynee minun siis joksikin aikaa taas itse\nryhtyä virkaani toimittamaan.\n\n                                                    Lnr.}\n\n\n\n\n58.\n\nValtioneuvos Rafnille Kööpenhaminaan.\n\n(Konsepti.)\n\n\n                                  Arkangeli, 1 p:nä heinäkuuta 1842.\n\nS. H. T.\n\nVaikka olen Teille tuntematon, rohkenen vaivata Teitä, arvoisa herra,\nseuraavalla nöyrällä pyynnöllä. Verratakseni suomen kieltä lappiin\ntarvitsisin K. Leemin lappalaista sanakirjaa, jonka saamisesta meidän\nmaassa minulla ei ole mitään toivoa. Mutta koska mainittu kirja\nmahdollisesti olisi saatavissa joltakin Köpenhaminan antikvariselta\nkirjakauppiaalta, saan pyytää Teitä, arvoisa herra, kehottamaan\njotakuta sellaista kirjakauppiasta, että, jos mahdolliseksi käypi,\nhankkisi minulle mainitun kirjan ja lähettäisi sen Helsinkiin\nasessorille, tohtori Rabbelle, jolta kotia palattuani sen saisin.\nSamalla saan huomauttaa, että mainittu tohtori Rabbe kirjan saatuaan\nlähettää maksun sekä siitä että lähetyskuluista.\n\nHartaasti kunnioittaen on minulla kunnia piirtää\n\n                            Teidän, korkeasti kunnioitettu herra,\n                                         nöyrin palvelijanne\n                                            Elias Lönnrot\n\n\n\n\n54.\n\nPastori Stockflethille.\n\n(Konsepti).\n\n\n                               [Arkangeli, 4 p:nä heinäkuuta 1842.]\n\nEn saata kylliksi kiittää Veljeä ja Vaimoasi meille osottamastanne\nhyvyydestä, ja koska kokemus on minulle opettanut, etteivät minulta\nonnistu sellaiset kuin esim. kiitollisuuden osotukset, niin jätän koko\njutun sikseen, ja tahdon tässä vaan lyhyesti kertoa Veljelle\nmatkoistamme, jotka olemme tehneet erottuamme Karasjoelta. Durchmanilla\nviivyimme sen jälkeen muutaman viikon, millä ajalla viikoksi muutin\nasumaan erään Inarin lappalaisen mökkiin voidakseni paremmin kuin\npappilassa oli tilaisuutta, päästä Inarin kielen murreomituisuuksien\nperille. Tein muutamia kieliopillisia muistiinpanoja ja käänsin sen\nlisäksi Inarissa ollessani Mateuksen evankeliumin 5, 6 ja 7:nnen luvun\nsekä useita suomalaisia sananlaskuja ja lausetapoja Beckerin\nlauseopista. Inarin murre ei niin varsin paljoa eroa Norjan lapista,\nettei kumpaakin puhuville yhteinen kirjakieli olisi mahdollinen.\nKaikkialla kuunneltiin hartaasti, kun luin ääneen jotakin Veljen\nkirjoista ja sanottiin, että ymmärrettiin sisällys, jos kohta\nyksityiset sanat eivät aina olleet tuttuja. Tämä johtuu kuitenkin\nosaksi siitä, että kaikki Inarin miehet osaavat Norjan lappia. --\nTässä muutamia Inarin murteen omituisuuksia: Deklinatsionit, --\nKonjugatsionit. -- Kirjainopin suhteen on mieleeni juolahtanut se\najatus, että missä kk pehmenee g:ksi (jokka, joga), se ei oikeastaan\nole kk vaan k (aspireerattu k), minkä vuoksi Inarin murteessa on vaan\nyksi h (joha), mutta sanoissa _akka_ (aakka), akka j.n.e. Samoin gieta,\ngieda. -- Mietteeni lapin verbeistä keskeytyivät, ja niin on niiden\nlaita ollut tähän asti, kun minulla viime aikoina on ollut niin paljo\ntyötä venäjästä, etten ole ehtinyt tehdä mitään muuta. Mutta olen\nuudelleen ryhtyvä niihin, jollen aikaisemmin, niin ainakin\nK[ajaanissa], ja jos minun onnistuisi saada selville, kuten toivon,\nlapistakin yksi ainoa alkuperäinen konjugatsioni, ja jos pääsisin sen\njäljille, miten molemmat nykyiset konjugatsionin muodot siitä ovat\nsyntyneet, kopioin kernaasti huomioni tulokset ja lähetän Veljelle.\n-- Inarista matkustimme Kuolaan, sieltä Kannanlahteen ja Kemiin, mistä\nVienanmeren yli olemme tulleet tänne Arkangeliin. Niistä Venäjän lapin\nmurteista, joita kuulimme matkallamme, olen hieman kirjoittanut\n_Suomi_-kirjaan. Ne eivät läheskään eroa Norjan lapista niin paljoa\nkuin ainakin minä tähän asti olen luullut, ja sen nojalla, mitä nyt\nitse olen kokenut, tahdon kernaasti yhtyä Veljen lausuntoon, että\nNorjan lappi on itsenäisin ja paras kaikista lapin murteista. Suokoon\nvaan Jumala Veljelle terveyttä ja voimia vielä kauan työskennellä sen\nhyväksi. Piplian-historian luin läpi Utsjoen katekeetan kanssa, ja jos\nVeljeä huvittaa tietää, mitä huomautuksia hän silloin teki, niin panen\nne tähän Veljen nähtäväksi. Ne ovat varmaankin vähäarvoisia.\n\n    s.  2. r. 19. mærkak -- mærkkan\n        4. 17. saddulaggak 63. 8. celki\n        7. 19. nisson\n        8. 13. likkatalat\n       10. 15. gallod\n       18. 21. du -- dån\n       19.  9. Moses -- Noa\n           20. nulid -- såggid\n           21. arvetet -- arvet\n       26. 21. gålmas -- gålma\n       28. 17. nieidaid\n       44. 11. gadai -- viegai\n       51. 17. bardnai\n       53.  1. luoddui\n           20. bordi\n       54.  4. sån -- dån\n       55. 10. vielljai\n       56. 20. dåbbe\n       57.  3. kamelin\n       58.  7. jugastet\n       62. 14. akkan\n       62. 19. divvra\n       64. 10. akkan\n       70.  7. vielljasad\n           11. åudal\n       77.  6. niegadi\n       78. 16. cæggim\n       79. 25. savcai\n       84. 20. lokkamest\n       87. 20. su -- sunji\n       97. 13. ja 16. buokai\n           17. bagjelest\n      104. 18. buoides\n      105. 11. noaides\n           18. lasses\n      116. 10. ouddi\n      138.  7. njahnest\n      140.  5. lækgo -- læk\n      142. 12. ouddi\n      162.  3. balvvi\n      168.  8. rajid\n\nTäällä Arkangelissa olemme tavanneet samojeedeja, ja meillä oli\ntilaisuus oppia heidän kieltään, matkustamatta etemmäksi, varsinkin\nkun muuan venäläinen arkimandritta Venjamin, joka on kääntänyt\nevankeliumit samojeedin kielelle, kirjoittanut kieliopin ja toimittanut\nsillä kielellä sanakirjan -- kaikki vielä käsikirjoituksina -- on\nsuostunut meille antamaan opetusta. Mutta koska Pietarin Tiedeakatemia\non päättänyt toimeenpanna retkikunnan, jolla on muun ohella\ntarkoituksena Siperian kielten ja myös samojeedin kielen tutkiminen, ja\njohon ei ainoastaan Sjögren, vaan myöskin toverini Castrén kokonaiseksi\nkolmeksi vuodeksi on tuleva osanottajaksi, en puolestani pidä\ntarpeellisena, että nyt opiskelen sitä kieltä, kun myöhemmin vähemmällä\nvaivalla voin käyttää muiden töiden tuloksia. Castrén on innokkaasti\nalottanut mainitun kielen tutkimisen jo täällä -- ja mitäpä minä sitten\nteen? Totta puhuakseni, en juuri todenteolla ole mitään tehnyt, mutta\nlähden pian täältä vepsäläisten luo Aunuksen kuvernementtiin sekä\nVologdan ja Novgorodin kuvernementtien pohjoisosiin, missä viivyn koko\nkesän ja palaan loka- tai marraskuussa Kajaaniin. Ole hyvä ja kirjoita\nminulle joskus Kajaaniin.\n\n\n\n\n55.\n\nTohtori Rabbelle.\n\n(Konsepti.)\n\n\n                         [Arkangeli, 4? 5 p:nä heinäkuuta? 1842.]\n\nEllen lokakuun alkupäiviksi ehtisi Kajaaniin, tahdon koettaa olla\nainakin paljoa myöhemmin sinne tulematta, itse taas ryhtyäkseni\nvirkaani toimittamaan toivoen sen ohella voivani hieman harjoittaa\nsanakirjatyötäkin. Pidän itseäni vielä enemmän velvoitottuna taas\njonkun aikaa itse hoitamaan virkaa, kun muuten voisin unhottaa pois\nkoko lääkintätieteen, ja kun minun sitäpaitsi on tarpeellista taas joku\nkesä matkustella Virossa, koettaakseni sieltäkin saada jotakin hyötyä\nsuomen kielelle. Mainitset, että loput V[enäjän] H[istoriaa] jo on\nlähetetty tilaajoille, mistä huolenpidostasi saan Sinua kiittää. Mutta\nkun saattaisi käydä niin, etteivät tilaajat tiedä, mistä heidän tulee\nsaatavansa periä, niin pitäisi jossakin sanomalehdessä (S.[uomen]\nV.[irallisessa] L.[ehdessä]) heille antaa siitä ilmoitus, ja ehkäpä\nSinä sen jo olet tehnytkin. -- Uusi ohjesääntö kaiketi kyllä aluksi\ntuottaa muillekin kuin allekirjoittaneelle paljon päänvaivaa, sillä\nemme kaikki niinkään helposti taida saada selville rinta- ja\nvatsahermoja y.m., mutta -- -- -- [Keskeytyy tähän.]\n\n\n\n\n56. 2\n\nTohtori Rabbelle.\n\n\n[Suurimmaksi osaksi \"Helsingfors Morgonbladissa\" v. 1842,\nn:oissa 80, 81.]\n\n                        Pertominskin luostari, 11 p:nä heinäkuuta 1842.\n\n{Rakas veli!\n\nNyt saat taas hetkeksi jättää puolitoistasataa hommaasi ja valmistautua\nlukemaan läpi peninkulman pituisen kirjeen, sillä aion jäädä tänne koko\npäiväksi, eikä minulla nyt ole mitään muuta tehtävää kuin kirjoittaa\nkirjeitä, ja kun Arkangelista äskettäin kirjoitin useille muille\ntuttaville, tahdon nyt kasata kaikki yksistään Sinun päällesi.\nKuitenkin voin edeltäkäsin ilmoittaa Sinulle, että jos muut toimet\ntarkoin ottavat aikasi, vallan hyvin voit jättää tämän, mikä seuraa,\nlukematta, sillä siten et Sinä menetä mitään, enkä minäkään,\nsillä se ei tule sisältämään mitään toimitettavia, joiden tähden\nerityisesti haluaisin, että sen lukisit läpi. Ainoa, mitä sanomalehtien\nja muutamien Sinun lähettämiesi rivien kanssa olisi hauska\nsyyskuun keskivaiheilla saada Lotinapeltoon, on Lenströmin Suomen\nkansallis-runoutta käsittelevä kirja, jos se on Helsingissä saatavissa,\nsillä Ruotsista ei maksa vaivaa sitä tilata. Muita toimitettavia\nminulla nyt ei ole.}\n\nMuistat kaiketi edellisestä kirjeestäni, että passini ynnä muut\nasiakirjani vaadittiin jätettäviksi poliisikamariin Arkangelissa sekä\nsyyn siihen. Tämä tapahtui heinäkuun 1:senä päivänä ja 5:ntenä sain ne\nvihdoinkin takaisin. Ehkäpä jonkunlaiseksi korvaukseksi siitä, että\nviittä päivää aikaisemmin olin saanut seisoa tunnin ja neljänneksen\npoliisikamarissa, ilman että kukaan ajattelikaan pyytää minua istumaan\ntai kysyä asiaani, vaikka minut kuitenkin poliisipalvelijalla oli sinne\nkutsutettu, poliisimestari nyt omassa korkeassa persoonassaan toi ne\nminulle ynnä lääkäripravdan minulle myöntämän oikeuden harjoittaa\nlääkärintointa niin paljon kuin halusin ja tilaisuutta siihen saattoi\ntarjoutua. Mutta sinä puolena päivänä, jonka tämän jälkeen siellä\nviivyin, ei valitettavasti mitään sellaista tilaisuutta tarjoutunut,\nminkä tähden läksin matkaan voimatta ollenkaan käyttää hyödykseni tuota\nkorkeata suosiota. Se erinomainen kunnia, joka tuli osakseni sen\nkautta, että poliisimestari itse kävi luonani, vaikutti, että\nravintoloitsija heti, kun minut sen jälkeen näki, ainakin kolmeen\nkertaan mittaili minua katseillaan kiireestä kantapäähän -- \"majorque\ncoepi videri\" [= ja rupesin näyttämään suuremmalta]. Luulenpa että hän\nsiitä sai mokoman ajatuksen antaa minun maksaa puolentoista ruplaa\nvuorokaudelta, mikä tapahtuikin; en suinkaan huomauta tätä minäkään\nliioiteltuna hintana pitäen vaan sen tähden, että se alkuperäisestä oli\nkorotettu 50:llä prosentilla. Tämän lisäksi hän lähtöhetkellä huomautti\nminulle, että sellainen \"blahorodie\" [= vnpaasukuisuus] kuin\nallekirjoittanut nyt oli, ei voinut matkustaa ilman lautasia,\nhaarukkaa, etikkaa, y.m., mitkä kaikki tarpeet, ennenkuin tuskin oli\nehditty kysyä, tahdoinko niitä, tulivat pannuiksi eväslaukkuuni,\ntietysti käteistä maksua vastaan. Jotta ei erohetkemme sitten olisi\ntullut varsin kuiva, hän käski tarjoilijan tuoda esiin pari stakanaa\ntotia, toisen itseään, toisen allekirjoittanutta varten, joista\nylimääräinen laskuni sai vielä ruplan 20 kopeekan suuruisen lisäyksen,\nilman että tuota ainetta nauttiessani edes olin voinut aavistaa, että\nminä olin maksava todin, eikä hän. Tämäkin olkoon sanottu siinä\ntarkoituksessa, ettei se mitenkään ole katsottava tuon sävyisän isännän\nmoitteeksi, vaan ainoastaan osotteeksi naurettavasta tavasta vallan\nkursailematta maksattaa toisella se, mitä itse hänelle tarjoaa. Kaikki\ntämä johtui nyt kaupungin poliisimestarin kunnioittavasta käynnistä,\njonka oikea syy kuitenkin oli seuraava. Viime kuluneina viitenä päivänä\noli tapahtunut poliisimestarin vaihdos ja edellisen sijaan oli Kemin\ngorodnitshij määrätty tätä virkaa hoitamaan, -- perin rehellinen,\nlakiin vankasti perehtynyt mies, jonka luona erityisestä\nsyystä olin tullut useasti käyneeksi ollessani Kemissä. Hänen\npienelle, kauniille, nelivuotiaalle tyttärelleen näet oli tapahtunut se\nonnettomuus, että kuumalla vedellä oli korventanut rintansa ja\nvatsansa. Ensi hädässä oli tosin noudettu kaupungin oma lääkäri, joka\noli määrännyt käytettäväksi tavallista palohaavan voidetta. Mutta kun\nse ei tarpeeksi tehokkaasti vaikuttanut, ja kun tiedettiin minun\ntulleeni kaupunkiin suoraa päätä lappalaisten parista, lähetettiin\nminuakin noutamaan ja minulta kysyttiin, enkö tietänyt mitään keinoa,\njoka olisi voinut lieventää tuota ylen tuskallista kipua. Tiesin sen\nmelkoisesti lauhtuvan, jos vaan onnistuisi sulkea ilma palaneista\npaikoista tarkemmin kuin voiteen avulla kävi päinsä, minkä tähden\nkäskin levittämään paksun kerroksen ruisjauhoja kaikkiin polton\nvahingoittamiin paikkoihin. Tästä oli se onnellinen, jopa odottamaton\nseuraus, että kipu heti lakkasi, ja Anjoska luuli olevansa terve kuten\nennen, sekä tahtoi jo muutamaa tuntia myöhemmin nousta vaivalloisesta\nvuoteesta, mitä tietysti hänelle kuitenkaan ei voitu sallia.\nHuolimatta kaikesta tästä en kuitenkaan odottanut muuta kuin että\nhänessä seuraavana päivänä olisi melkoinen kuume, mutta suureksi\nhämmästyksekseni kuume kokonaan jäi tulematta, ja sittenkuin oltiin\nonnistuttu jotakuinkin kiinnittää jauhoside, Anjoska hartaasti\npyydettyään viimein sai luvan lähteä vuoteesta. Jo kolmantena päivänä\nhän äitinsä kanssa oli lyhyellä vieraskäynnillä kaupungissa ja parani\nseuraavina päivinä paranemistaan; ainoastaan pahimmin palaneisiin\npaikkoihin muodostui vähä märkää. -- Tämän Kemissä täten solmitun\ntuttavuuden nojalla isä ei pitänyt kunniaansa ja arvoansa alentavana\nitse tulla luokseni tuomaan perille iloista tietoa, että minulle oli\nmyönnetty oikeus reseptillä apteekista saada, jos siksi tuli, muutakin\nkuin magnesiaa ja rabarberia. Näitä rohdoksia, kuten luultavasti\nmuistanet, oli aikaisemmin kieltäydytty antamasta, minkä tähden\nCastrénin täytyi syödä tuhkaa.\n\nSamana iltana oli bohumoltseja (pyhiinvaeltajia, luostarivieraita)\nkuljettavan, pienenlaisen laivan määrä lähteä Solovetskoin luostariin,\nja minä nyt ollen lähtövalmis päätin lähteä mukaan aikoen sieltä Suman,\nUikujärven (Vygozeron) ja Poventsan kautta tulla Vyitegraan. Mutta kun\nmyöhemmin illalla menin laivaan, huomasin, että sen omistaja, muuan\nArkangelin läheisyydestä kotoisin oleva talonpoika, oli huomannut\nedulliseksi lykätä seuraavaan aamuun matkansa ja sen sijaan juoda\nitsensä hutikkaan, minkä vuoksi minäkin huomasin itselleni\nedulliseksi palata kortteeriini ja siellä viettää yöni. Kello 8\nseuraavana aamuna laivan oli määrä lähteä liikkeelle, mutta minä\nsaavuin kylläkin ajoissa, vaikka tulin tuntia myöhemmin, ja sain\nsittenkin vielä odottaa kaksi tuntia ennenkuin ankkuri vihdoin\nnostettiin. On tavallista, että jokainen Arkangelista lähtevä,\nbohumoltseja kuljettava laiva ennen lähtöä rannassa siunataan. Niinpä\nnytkin kannelle ilmestyi pari munkkia, jotka lukivat pitkiä rukouksia\nlähtijäin menestykseksi. Muutamat Solovetskoin munkeista viettävät\nkoko vuoden Arkangelissa, jossa luostarilla on suuri kivitalo ja\nkirkko. Talo on muilla vuokrattuna ja kirkkokin taitaa tuottaa\nmelkoisesti tuloja niiden lahjoista, jotka siellä hartauttansa\nharjoittavat. Sittenkuin munkit kannella olivat lopettaneet\nrukouksensa, ja arkangelilaiset bohumoltsit olivat ehtineet jaella\nasianmukaisen määrän jäähyväissuudelmia sukulaisille ja ystäville,\nnostettiin ankkuri ja purje. Suuri osa bohumoltseja oli ensi kertaa\nmastokkaassa, kannellisessa laivassa; -- tämä ynnä ero yhä vielä\nrannalla seisovista sukulaisista ja tuttavista saattoi heidät\nhyvin alakuloisiksi, jota alakuloisuutta kohta seuraavat\nsurullisen-lystikkäät merikipu-kohtaukset eivät voineet haihduttaa.\nIkäänkuin tarttuman kautta minunkin mieleni valtasi tyhjän\nyksinäisyyden tunne, synkkämielisyyteen vivahtava ikävä, jommoista\nkukin luultavasti joskus on tullut kokemaan, jos vieraalla seudulla on\nkokonaan ollut erotettuna kaikista tuttavista. Kotiseudulla, jopa\nulkomaillakin tutuissa seuroissa ollen useimmat ihmiset onneksi kyllä\novat vapaat sellaisesta synkkämielisyyden-tunteesta, tai niin\nsanoakseni -- sielun tyhjyydestä, joka itsessään ei ole muuta kuin\nohimenevää sieluntautia, mutta joka useammin toistuen saattaa muuttua\npysyväksi synkkämielisyydeksi ja onnellisimmassa tapauksessa päättyy\nherännäisyyteen. Mitä minun synkkämielisyyteeni tulee, sillä ei ollut\nmitään sellaisia seurauksia, sillä se oli jo melkoisesti asettunut\nmyöhemmin iltapäivällä ja loppui kokonaan juotuani ensimäisen lasin\nteetä, vaikka vastaisuuden varalle join 4-5 stakanaa sitä paitsi.\nTuuli, joka ensin hiljalleen oli ajanut meitä edelleen, taukosi\nkokonaan illan suussa, niin ettei laiva liikkunut paikaltaan.\nPoistaakseen tämän pahan seurue päätti nousta seisomaan ja ristiä\nrintojaan. Useiden, jotka jo sattuivat seisomaan, täytyi luonnollisesti\nensin istuutua sitten asianmukaisesti voidakseen nousta seisomaan. Minä\npuolestani arvelin riittävän, kun paljastin pääni ja otin piipun\nsuustani, sillä en vielä ole oppinut rinnanristimistä niin, että\ntuntija ei voisi huomata vasta-alkajaa. Ristimisen jälkeen\ntoimeenpantiin rahankeräys, mihin seremoniaan minä paremmin saatoin\nottaa osaa, jos kohta en tietänyt, kenen hyväksi kolehti kerättiin,\nSolovetskoin luostarilleko, meren ja tuulen jumalilleko vai laivurin\ntaskuun. Luulin kuitenkin sen tarkoittavan rahauhria luostarille ja\nannoin siis kernaasti viisi kopeekkaa hopeaa, ainoan hopearahan, sillä\nkaikki olivat suorittaneet antovelvollisuutensa pelkällä kuparirahalla.\nLaivuri, yllä mainittu talonpoika, oli erään laivassa olevan toverinsa\nkanssa pitkin päivää ottanut lukuisia aimo naukkuja Johannes Kastajan\nmuiston kunniaksi, hänen nimipäivänsä kun näet vanhan ajanlaskun mukaan\nsattui juuri siksi päiväksi. Laiva oli vallan täyteen sullottu\nbohumoltseja ja heidän romuaan, mutta laivurin oli onnistunut tiheiden\nryyppyjensä avulla suuresti lieventää tämän tuottamaa haittaa, ja asia\nparani jokaisesta seuraavasta kulauksesta, niin että hän nyt varmaankin\nolisi voinut ottaa muutaman tusinan bohumoltseja lisää, jos heitä vaan\nolisi ollut tarjona ja jos heillä olisi ollut tilaa seisoa. Mutta\npuoliyön aikaan tämä viinanväkinen muistojuhla sai surkean lopun.\nLaivuri oli hetkeä aikaisemmin käskenyt kaksitoista-vuotiaan poikansa\ntäyttää muutamia puolityhjiä vesilekkereitä raittiilla vedellä niin\nkauan kuin sitä Vienajoesta oli saatavissa. Poika täytti isänsä käskyn,\njopa vähän enemmänkin, sillä erehdyksestä hän tuli Vienan vedellä\ntäyttäneeksi puolityhjän viinanassakankin. Sitten tapahtui hetken\nkuluttua, että isän taas piti ottaa ryyppy ja tarjota samanlainen\ntoverilleen. Ensin hän ei ollut löytää koko nassakkaa, sillä se oli\nsiirretty kauemmaksi tavallisesta paikastaan, omistajansa\nläheisyydestä; jonkun aikaa haeskeltuaan hän kuitenkin vesilekkereiden\njoukosta huomasi sen perin tutun muodon. Jo se seikka, että\nviinanassakka oli joutunut niin huonoon seuraan, sai häneltä maalle\nkirouksen, mutta pahempi tuli kohta jäljessä. Muutoksesta hän ei vielä\ntietänyt mitään, vaikka hieman ihmetteli sitä, että nassakka vielä oli\ntäysi, ja näytti luulevan huonosti kunnioittaneensa Johanneksen\nmuistoa; mutta mitä ei vielä oltu tehty, se saattoi vasta tapahtua. Hän\nkaatoi siis lasiin aimo ryypyn ja ojensi sen toverille. Mutta tämän\nolivat sen monet edeltäjät niin päästä sekoittaneet, ettei hän edes\nsuutaan irvistämällä osottanut huomaavansa uuden, onnettoman aineen\nlisäystä. Eipä hän tavallisella puheella nyt enää ollenkaan olisi\nvoinut sitä ilmaista, kun hänen puhe-elimensä olivat joutuneet niin\npahaan epäjärjestykseen, että ainoastaan suuresti ponnistamalla sai\nkielensä taipumaan muutamiin yksinkertaisimpiin sanoihin; sillä\nmyöhemmin illalla hän oli joka ryypyn mukana nielaissut yhden tai pari\nkirjainta, minkä vuoksi jäljellä oleva aapisto oli hyvin köyhä. Sitten\nlaivuri kaasi itselleen ryypyn ja tyhjensi sen pohjaan. Mutta hänen\nmaku- ja puhe-elimensä olivat vielä paljoa paremmassa kunnossa kuin\ntoverin. Ensin hän irvisteli, lausui sitten voimakkaan kirouksen\nVienalle ja sen vedelle, kaasi sitten puoli-raivoissaan koko pilatun\naineen järveen ja sai lopuksi käsiinsä \"causa mali'n\" [pahan\nalkuunpanijan], jota nyt alkoi piestä niin perinpohjaisesti,\nettä täytyi kääntää silmänsä pois, kun ei onnistunut ehkäistä\nhänen intoansa. Poika kyllä saattoi ansaita selkäsaunan monesta\nmuusta seikasta, mutta väärästä aiheesta hän sen nyt sai, sillä\nnassakkaa täyttäessään hän itse oli alhaalla veneessä, jonne joku\nmatkustajista laidan yli ojensi hänelle lekkereitä ja niiden joukossa\nviinanassakankin, kuten luulen, tahallansa, jotta isä ei voisi jatkaa\njo jotenkin tarpeeksi viettämäänsä \"prazdnikkaa\". Muuan naisista, joka\nonneksi voittamansa merikivun jälkeen oli nukahtanut kajuutan portaille\nja viime kohtauksesta herännyt, kysyi, mitä poika oli tehnyt, kun häntä\nniin pahoin pideltiin. Saatuaan tietää syyn siihen ja kuultuaan, että\nkoko viinavarasto oli kaadettu kannen yli, hän ilmaisi sydämensä iloa\nsiitä sanoilla \"slava hohu\" [Jumalan kiitos!] mihin \"slava bohuun\" me\nmuut kernaasti yhdyimme, vaikka se vaan yhä enemmän katkeroitti\nlaivuria, varsinkin kun keisarin syntymäpäivää, joka seurasi\nJohanneksen päivää, valitettavan vedenlisäyksen vuoksi ei enää voitu\nviettää niin kuin olisi pitänyt.\n\nIltapuolella 7:ttä päivää olimme noin 80:n virstan päässä Arkangelista\npienen joen laskupaikalla, {kolme virstaa Nenokot'in kylän eli\nvolostin edustalla.} Koska meri oli vallan tyynenä, päätettiin laskea\nankkuri ja odottaa tuulta. Se paikka, missä nousimme maihin, oli mitä\nkauneimpia: ranta jyrkkä, sen alapuolella pieni oja ja toisella\npuolella, aivan kuin varjona taulussa, kapea hiekkasärkkä joen ja\nmeren välissä. Koko ranta oli vallan kuin täyteen kylvettynä villejä\nruusuja ja sitäpaitsi ruohoa ja niin monenlaisia kukkia, että ne hyvin\npäiväkaudeksi olisivat voineet tarjota tutkittavaa kasvitieteilijälle.\nMaihin noustua tehtiin jyrkän rantatörmän juurelle pitkä jono tulia,\nja joka tulella näki pian patoja, kahvipannuja ja teekeittiöitä\ntäydessä touhinassa. Minulla kun ei ollut omaa teekeittiötä, jouduin\nteekannuineni naiskolmikon pariin, jotka hyväntahtoisesti tarjoutuivat\nsamovaristaan (teekeittiöstään) kaatamaan mieleni mukaan vettä\n{kannuuni}. Sittemmin minusta ilman erityistä kutsua tavallisesti tuli\nheidän vesivieraansa, niin kauan kuin yhteistä matkaa kesti, {mutta\neipä sitä kestänyt niin monta päivää enää.} Kun tee oli juotu ja\nillallinen syöty, jokainen alkoi ajatella yösijaansa, ja kun en\nkauempaa voinut viipyä naisten seurassa, menin kappaleen matkaa\nylemmäksi metsään, heitin kauhtanani ylitseni ja koetin nukkua. Mutta\nennenkuin uni vielä oli ehtinyt puolitiehen silmiini, huomasin olevani\nniin suunnattoman suuren hyttysparven ympäröimänä, että hyvin\nymmärsin, miten vaikeaksi nukkuminen oli tuleva. Tiesin vanhastaan,\nettä tupakan savu on kauhistus hyttysille ja starovertseille, minkä\ntähden panin piipun kuntoon ja aloin polttaa tarmon takaa. Ne tosin sen\nkestäessä hieman poistuivat, mutta koska en vielä ole voinut harjoittaa\nitseäni polttamaan nukkuessani, vaan piippu päinvastoin vähää ennen\nunen tuloa pyrkii sammumaan, niin se nytkin sammui juuri kun olin uneen\nvaipumaisillani, ja hyttyset karkasivat uudistetuin voimin kimppuuni.\nOi jospa ne toki olisivat olleet vähää enemmän \"starovertsejä\" ja\nnoudattaneet paraillaan kestävää Pietarin-paastoa! Mutta mitä tulee\npaastoamiseen, ne siinä kohden olivat niin jyrkkiä protestantteja kuin\nsuinkin, joten en nähnyt muuta mahdollisuutta kuin paeta ja muuttaa\nmakuusijani törmän alle ja niin lähelle vettä kuin suinkin. Mutta\nsiellä ei enää ollut nurmikkoa, vaan ainoastaan vahvalti hiekkaa, johon\ntäytyi kaivautua niin hyvin kuin taisi ja peittää muu osa ruumistaan\nkauhtanalla. Kun ainoastaan pieni määrä hyttysiä oli uskaltanut tulla\njyrkkää hietatörmää alas, ja kun nekään eivät nyt enää niin helposti\npäässeet kimppuuni, voin nyt vaipua uneen ja häiritsemättä nukkua\nseuraavaan aamuun. Noustuani ei ollut ollenkaan helppoa saada hieno\nhieta pois sekä povesta ja taskuista että suusta, nenästä, silmistä ja\nkorvista; kuitenkin mitättömän helppoa verrattuna koko yön kestävään\nsotaan miljoonia hyttysiä vastaan. Suuri osa bohumoltseja loikoi vielä\nryhmittäin siellä täällä muodostaen omituisen kuvan, joka luultavasti\nei paljoa eronnut siitä, jonka tarjoaa kaatuneiden sankarien peittämä\ntaistelutanner.\n\n8:nnen päivän aamuna meillä oli kova vastatuuli, jota luultavasti oli\nkestävä koko seuraavan päivän ja joka varmaankin oli pidättävä meidät\ntässä paikassa. Ensi työkseni hain itselleni jotain sopivaa paikkaa,\njossa yli päivän häiritsemättä saatoin loikoa ja lukea. Jo edellisenä\npäivänä tosin olin löytänyt jotenkin hyvän sellaisen paikan, nimittäin\nluonnon laatiman, villien ruusupensaiden ympäröimän lehtimajan, mutta\nkun laivurin pojat siellä häiritsivät minua kilvan hyttysien kanssa,\njoita jälkimäisiä kuitenkin päiväsaikaan tupakansavulla voin pitää\ntarpeellisen matkan päässä itsestäni -- näin ei ollut edellisten laita\n--, niin oli minun nyt etsiminen uusi huoneisto, missä toimessa hieman\nhaeskeltuani onnistuin paremmin kuin olin voinut edes toivoa. Vähäistä\nylempänä kohosi ojan varrella vallan ojan reunassa korkea kumpu, jonka\nharjalla muutaman neliösylen alalla kasvoi suuria ja pieniä koivuja\nsekä näiden ympärillä ja seassa villiä ruusupensaita. Mutta kun kummun\nympärillä oleva löysä, syvä hieta ei tarjonnut mitään varmaa\njalansijaa, se kun usein vieri vieden jalat pari askelta takaisin\nmukanaan yhden eteenpäin yritetyn askeleen asemesta, niin kohoaminen\ntähän suojapaikkaan, kuten moni muu kohoaminen tässä maailmassa, ei\nollut varsin helppoa. Kun minun viimein oli onnistunut saada kiinni\njostakin juuresta tai oksasta, oli minun ryömien tunkeuminen\nviidakkoon, jonka turvissa sitten sain vaivastani runsaan palkinnon.\nSiellä minulla oli paitsi paljoa muuta, laiva ja koko bohumoltsikenttä\nsilmieni edessä, mutta eivätpä laivurin pojat eivätkä muut tietäneet,\nminne olin kadonnut. Mainitut pojat olivat muuton suureksi harmikseni\nkaikkialla. Nuoremmalta en koskaan saanut syödä rauhassa, sillä hän\ntahtoi joka palaa haukatessani tietää, miltä se maistui, eikä tyytynyt\nsiihen vakuutukseeni, että kaikki maistui oivallisen hyvältä, vaan\ntahtoi omilla makuelimillään päästä siitä vakaumukseen. Tämä ei olisi\nmerkinnyt mitään, jos ruokavasuni olisi ollut varustettu paastoa\nvarten, jota vielä muutama päivä oli noudattaminen, mutta\nvalitettavasti siinä oli kookas lihamakkara ynnä puoli yhtäläistä\nkunnioitusta herättävää juustoa, joita kumpaakaan pravoslavnilaiset\nPietarin- ynnä muina paastoina eivät katsele kaikkein suopeimmin\nsilmin. Oli siis etuni mukaista olla levittelemättä näitä kielletyitä\nruokalajeja kaikkien nähtäville, kun vastoinkäyminen, joka matkalla\nsaattoi esiintyä, taikauskoisuudessa olisi voitu lukea minun laskuuni\nsen tähden että rikoin paaston. Onneksi huolellinen isäntäni\nArkangelissa oli pannut ruokavakkaani savustetun lohenpalasen, mutta\nsittenkuin se oli syöty, ei ollut muuta neuvona kuin luulotella\npojalle, että lihamakkarakin oli kalaa, jonka venäläistä\nkalatieteellistä nimeä en kuitenkaan hänelle ilmaissut.\nJuuston taas muutin valaskalan palaseksi ja kalana poika sitä söi\nhyvällä maulla, niin usein kuin muuten ojensin hänelle palasen.\nVanhempi poika ei ollut niin perso ruokavakalle, mutta hääri sitä\nuutterammin teekannuni ympärillä. Tuntui siltä kuin he olisivat\nkeskenään sovinnolla jakaneet nämä molemmat tungettelutilaisuudet. Tee\nei tosin ole ainetta, jota ei paaston aikana voisi nauttia yhtä hyvin\nkuin muina aikoina, mutta matkalla on tarpeeksi siinä, että saa olla\noma pikenttinsä, eikä juuri haluta toimittaa tätä virkaa vielä muille,\nkaikkein vähimmin pahanilkisille pojille ja muulle sellaiselle\nmoskaväelle. Tupakanpoltostakin muuan miehen loikkari bohumoltseista\naikoi huomauttaa, että se muka oli syntiä. Muuan kersantti, tai joku\nsellainen, otti sillä kertaa puolustaakseen minua ja tupakkaa sanoen\ntietävänsä, ettei Raamattu missään paikassa kiellä tupakoimista. Mutta\nitsensä päihdyttäminen viinalla tai muulla väkevällä on Raamatun mukaan\nsyntiä, lisäsin minä varta vasten huomautuksen tekijälle, joka\nlähtöhetkellä Arkangelissa oli ottanut toisenkin lähtöryypyn liikaa.\nHuolimatta kaikista näistä selityksistä ja kalan muodonmuutoksista en\nkuitenkaan onnettomuuden satuttua juuri olisi voinut tulla mihinkään\nparempaan luokkaan luetuksi kuin Paavali Maltan edustalla tapahtuneen\nhaaksirikon jälkeen (Apost. teot 28:4), mutta saatoinhan kuitenkin\nlohduttaa itseäni ajattelemalla, että minä kuitenkin sataa kertaa\nenemmän olisin ansainnut sellaisen nuhteen, jonka maltalaiset hänelle\nantoivat.\n\nIllalla jatkui samaa vastatuulta, joka koko päivän oli puhaltanut\nripoittaen ylitsemme ajohietaa ennen mainitulta, ojan toisella puolella\nolevalta hietaharjulta. Läksin hyvin vastenmielisesti tyyssijastani, ja\npäätin, kun ruusuja yltäkyllin kasvoi ympärillä, laittaa itselleni\nvuoteen ruusuista, kerrankin kokeakseni, miltä tuntuu \"levätä\nruusuilla\" sanan täydellisessä merkityksessä, sillä sen tiesin\nennestään, että niin kuin vuoteensa laatii, niin nukkuu. Mutta pian\nhuomasin suureksi mielipahakseni, ettei ruusuvuodekkaan kelpaa, kun\non hyttysien ympäröimänä. Sen tähden minun taas täytyi siirtyä\nentiselle hietavuoteelle. Tämä muuten ei ollut huonompi sattuma, sillä\nseuraavana aamuna noin 3:n ja 4:n välillä meidät herätti laivurin\nraaka, pasuunantapainen huuto _povetr_, ja vaikka tämä huuto\nkaikuihin ukkosenjyrinän tapaisena pitkin rantaa, en kuitenkaan tiedä,\nolisiko se voinut kuulua korviini siihen paikkaan, mihin illalla ensin\nolin paneunut maata. Silmänräpäyksessä kaikki väki nousi ylös, ja\nkohta sen jälkeen syntyi kalinaa ja räminää padoista, kattiloista,\nteekeittiöistä, ruokavakoista, vesilekkereistä y.m., jotka kaikki\njoutuisasti muutettiin laivaan. Kiireessä oli muuan naisista tullut\nsitoneeksi huivinsa niin huonosti, että ensimäinen hieman kovempi\ntuulenpuuska lennätti sen pois, ensimäiseksi uhriksi, joka laivurin\nviinan jälkeen vedelle tehtiin. Mutta huolimatta laivurin\nkuulutuksesta, ei ollutkaan mikään \"poveätr\", vaan huono laitatuuli,\njoka sävyisästi keinutteli meitä edelleen rannikkoa pitkin. Ei edes\nukkonen, jonka päivän kuluessa moneen kertaan kuulimme jyrähtelevän,\nkyennyt hankkimaan meille parempaa tuulta, vaikka sitä puoleksi\ntoivoimme, puoleksi pelkäsimme. Koko sen päivän, seuraavan yön ja\nsuuren osan sen jälkeistä päivää vietimme laivassa, ilman että meitä\nmihinkään vietiin maihin. Tästä tuli etenkin naisille pitkä piina-aika,\nsillä laiva oli vailla sellaisia laitoksia, jotka olisivat saattaneet\nkaikki maallenousut tarpeettomiksi. Oli surkeata nähdä heidän\nalakuloisuuttansa: pilan ja hymyn asemesta oli etenkin toisena\npäivänä kuolemankaltainen hiljaisuus vallannut heidän huulensa. Ei\nnähty ainoankaan teekeittiön nyt tulevan liikkeelle, vaikka tähän\nasti ei yhtäkään aamua eikä iltaa ollut kulunut ilman niiden\nsuitsutusuhria. Laivuri oli puoli-raakalainen, joka mitä suurimmalla\nvälinpitämättömyydellä neuvoi heitä käyttämään laivan porrasta\nkaikennäköisiin kokeiluihin, näyttäen heille siinä itse hyvää\nesimerkkiä. Mutta ikäänkuin hänen välinpitämättömyytensä toisten\nkärsimyksistä ei olisi riittänyt, nousi matkustajien joukosta esiin\nnuori mies, joka ivallaan uskollisesti avusti laivuria, ja toisena\navustajana hänellä oli vanhempi poikansa; tämä tiesi kertoa, että\nvälistä kreivittäriäkin on laivassa, ilman että sen tarvitsee\nerityisesti laskea rantaan. Paitsi mainittua ivaajaa, joka hyvin olisi\nansainnut tulla valokuvatuksi, oli matkustajien joukossa useita sangen\nomituisen näköisiä henkilöitä. Yksi vastasi täydelleen sitä\nmielikuvaani, jonka olin itselleni muodostanut pahantekijästä, toisessa\nluulin näkeväni elävän kuvan ulkokullaisuudesta, ja laivurin vaimon\nkasvoista luin mitä likeisimmän sekoituksen tyhmyyttä ja hölmöyttä,\njättääkseni mainitsematta monta muuta merkillisyyttä.\n\n10:ntenä päivänä tuuli alkoi puhaltaa vastaan, juuri kun olimme virstan\npäässä erään joen suusta, mihin laivuri viimeinkin aikoi päästää\nmatkustajat maihin. Koetettiin luovaella sinne tämä virstan matka,\nmutta tuo vanha laivahylky kulki vaan laitatuuleen, nousematta\nrahtuakaan, mistä oli se seuraus, ettemme päässeet luvattuun maahan.\nKäännöksissä laivuri pauhasi kuin paholainen ja jakeli komentojaan\noikealle ja vasemmalle. Muutamat niistä lankesivat minunkin osalleni\nniin vähän kuin ymmärsinkin hänen laivurinkieltään, minkä tähden\ntapahtui niin, että joskus jännitin purjenuoraa sen sijaan, että olisi\npitänyt höllittää. En ihmettele, että hän suuttui sellaisista törkeistä\nerehdyksistä, mutta minullakin puolestani oli syytä suuttua minulle\nuskotuista toimista, minkä vuoksi lopuksi käskin hänen herjetä minulle\nkomentosanojaan jakelemasta, ja suuntaamaan niitä niille, jotka häntä\nparemmin ymmärsivät; lisäksi selitin, etten sen enempää tahtonut olla\ntekemisissä hänen purjenuoriensa ja purjeidensa kanssa. Tämän selityksen\njälkeen, johon liittyi muutamia toisen luokan kohteliaisuussanoja,\nkuten durak [= hölmö, tolvana] ja sentapaisia, mitkä sillä hetkellä\nsatuin muistamaan, laivuri muuttui jotenkin kohteliaaksi, jopa\npyysi minulta anteeksi; mutta minä olin jo sitä ennen tehnyt sen\npäätöksen, että ensi tilaisuudessa eroaisin hänestä ja koko\nbohumoltsein joukosta ja että muuten loppumatkakseni valitsisin\nmaatien, jos kohta sillä ei juuri ollut useita etuja tarjottavana;\nnäin aioin ainakin järjestää matkani Oniegaan asti. Tilaisuus siihen\ntarjoutui ennenkuin edes olin voinut odottaa. Sillä kun laivurin ei\nonnistunut luovaellen viedä meitä perille jäljellä olevaa virstaa joen\nsuulle, eikä ankkuri pidellyt laivaa, ja kun naiset kyynelisin ja\nkyynelettömin silmin häntä ahdistivat, että hän armosta ja\narmahtavaisuudesta laskisi maihin, hän katsoi syytä olevan purjehtia\nkokonaista 15 virstaa takaisin pienen Pertominskin luostarin satamaan,\njonne hän varsin hyvin puolta vuorokautta aikaisemmin ohikuljettaessa\nolisi voinut poiketa, jos olisi edes vähänkään tahtonut noudattaa\nmatkustajien toivomusta. Täällä nousimme maihin vähää ennen iltamessua,\nja koko bohumoltsi-seurue meni ylös luostariin olemaan läsnä\nvetshernja'ssa (iltamessussa). Harvoin tuo pieni luostarikirkko lienee\nollut niin täyteen sullottuna väkeä kuin nyt. Vetshernja alkoi heti\nkello 6:n jälkeen, ja sitä jatkui kokonaista kolme tuntia tavallisine\nrukouksineen, lauluineen ja lukuineen, joihin lisäksi tuli erityisiä\ntilapäisiä menestyksen toivotuksia bohumoltseille. Useimmat näistä\nostivat itselleen pienet vahakynttilät, jotka sytytettiin palamaan ja\nkiinnitettiin täten pyhäinkuvien eteen, missä vaan oli tilaa niitä\nkiinnittää. Näiden kynttiläin paljous olisi voinut muuttaa pimeimmän\nyön päiväksi; mutta muuttikin nyt itse teossa kirkkaan päivän himmeäksi\nhämäräksi, tarjoten kuvan hyvän ja pahan välisestä taistelusta. Sillä\nkuten nämä sata tai pari sataa kynttilää eivät voineet tyhjäksi tehdä,\nvaan ainoastaan himmentää päivän valoa, samoin pahakin himmentää hyvää,\nmissä pahan ei onnistu kokonaan päästä sen sijaan vallalle. Kaksi\nkolehtia, yksi kummassakin kirkossa, kannettiin; ne eivät kuitenkaan\ntuottaneet muuta kuin noin 50 ruplaa, kun suurin osa pani pelkkää\nkuparirahaa. Yö vietettiin luostarin rannalla, ja seuraavana aamuna\ntaas ilmaantui myötätuuli, niin että laiva saattoi nostaa ankkurin.\nMutta minä en enää mennyt laivaan, vaan jäin siihen ja toivotin\nseuralle parempaa onnea jäljellä olevalle matkan puoliskolle kuin sitä\nennen oli ollut. {Sydämeni ei kuitenkaan liene suuresti ottanut osaa\ntähän toivotukseen, sillä kahden ensi tunnin kuluessa, jolloin mitä\nsuotuisin myötätuuli kuljetti poistunutta laivaa, vähä puuttui, etten\nolisi suonut sille vallan päinvastaista suuntaa, tosin en minkään\nkateudentunteen nojalla, vaan jotta ei taikausko olisi saanut aihetta\nlukea tähänastista, huono-onnista matkaa sen syyksi, että minä, epäpyhä\nhenkilö, olin mukana laivassa, tai ainakin lihamakkarani ja\ntupakkapiippuni syyksi, jos kohta nämä viimemainitut olivatkin niin\nperin viattomat. Mutta noin pari tuntia laivan lähdettyä syntyi\ntodellinen myrsky, jota yhä vaan kestää ja joka on tuonut minulle\ntilaisuuden koko sydämestänikin toivovani, ettei mikään onnettomuus\nkohtaisi tuota kallista lastia. Mutta pelkään kaiken toivoni olevan\nturhan, jos laiva tämän myrskyn aikana on aavalla merellä eikä\nturvallisessa satamassa, ja tämä pelko on toisillakin. Muuten tunnen\nitseni nyt taas bohumoltseista erottuani jotenkin yksinäiseksi, ja\njonkunlaisella kaiholla olen monta kertaa muistellut tuota kaunista\nnaiskolmikuntaa, jonka seurassa edellisenä päivänä niin usein olin\njuonut teetä. Tosin heitä olin suuresti säälinyt, kun eivät koko\nvuorokauteen päässeet maihin, mutta tämä seikka vaan kahta enemmän\nkiinnitti huomioni heihin. Kun en koskaan muista kysyä ihmisten nimiä\nja kun sen lisäksi tavallisesti unhotan nimet, jotka sattumalta saan\nkuulla, en nyt ollenkaan voi sanoa, mitkä heidän nimensä olivat,\nja keitä olivat, joko kauppiaan- vai porvarintyttäriä, vai\nyksinkertaisesti hattua ja myssyä kantavia piikoja. Mutta jospa heillä\nolikin viimemainittu arvo, tahdon kunnioittaa heidän usein minua\nkohtaan osottamaansa hyväntahtoisuutta, jonka mielikuvitus kuitenkin\nhelposti saattaa kaksinkertaiseksi, sillä kaiken osanoton, jota\nmuukalainen saa kokea, hän tavallisesti näkee suurennuslasin lävitse.\nSen tähden neuvon jokaista, joka muuten tahtoo kuunnella neuvoani,\nettei koskaan ynseästi kohtele lapsia ja muukalaisia; molemmat\ntarvitsevat monessa seikassa toisten neuvoa ja hyväntahtoista\nosanottoa. Muukin bohumoitsi-seurue on nyt muistossa saanut\nmiellyttävämmän muodon kuin missä se äsken havainnollisesti oli\nesiintynyt. Ivaajasta on tullut ajattelematon, vallaton nuorukainen,\npahantekijästä synkkä, umpimielisen näköinen mies, ulkokullatusta\ntullut ijäisestä onnestaan epävarma sielu, höpelöstä laivurin vaimosta\nmiltei itse hyväntahtoisuus ja hyvyys, hänen äsken harmittavista\npojistaan tavallisia lapsia, ja laivurista itsestä ankara, mutta\nrehellinen mies, kuten hän taitaa ollakkin. Ainakin hän oli sangen\ntyytyväinen ja kiitti minua kun puolesta matkasta maksoin sen, mikä oli\nmäärätty koko matkasta, moni muu näet vielä Jumalan ilmasta, joka oli\nviivyttänyt matkaamme, ja kuka tietää mistä kaikesta, ainakin noina\ntavanmukaisina \"juomarahoina\" olisi voinut kiskoa minulta enemmän. Näin\nsiis muisto astuu sovittajana minun ja bohumoltsien väliin, ja luulen\nmuiston kaikkialla kernaasti näyttelevän sellaista sovittajan ja\nkaunistajan osaa menneisyyden ja nykyisyyden välillä, ja että yleensä\ntulee paljo tinkiä pois siitä, minkä muisto kuvaa kauniiksi tai myöskin\n-- mikä kenties olisi edullisempaa -- heti tinkiä pois jokunen määrä\nnykyhetken tukaluuksista, jotta sen kuva sitten olisi yhtäpitävämpi\nmuiston kopion kanssa. Tämä muiston menetystapa on muuten sangen\nonnellinen ja tervetullut ihmiselle, jolla nykyhetken pahuudesta\ntavallisesti on \"satis superque\" [= kylliksi, jopa liikaakin] ilman\nettä hänen vielä kerta tarvitsee kokea sitä muistoissaan, joka olisi\nsamaa kuin saada nykyisen kuormansa lisäksi tuntea samalla entistenkin\nkatkeruus ja paino.}\n\n[Jatkona seuraava n:ro.]\n\n\n\n\n57.\n\nTohtori Rabbelle.\n\n[Edellisen jatkoa,]\n\n\n[\"Helsingfors Morgonblad\" 1842, n:o 84.]\n\n                                       Oniega, 10 p:nä heinäkuuta 1842.\n\nLuostarissa, johon olin jäänyt, viivyin koko päivän, heinäkuun 11:nnen,\nja minulla oli silloin aikaa sekä ikävään että luostarin erittäin\nkauniin aseman katselemiseen kuten myös edellisen kirjeen\nkirjoittamiseen. Pertominski on kolmannen luokan luostareita ja lienee\nkaikkein pienimpiä, sillä johtajalla eli strojitelilla on ainoastaan\nkaksia munkkia paitsi itseään; heitä on siis kaikkiaan kolme, ja\npienemmällä lukumäärällä tuskin mitään luostaripalvelusta voitaneen\ntoimittaa. Kuitenkin tällä luostarilla oli, paitsi vanhaa, tätä nykyä\nkäyttämätönnä olevaa puurakennusta kirkkoineen ja kammioineen, kolme\nerityistä kivirakennusta ja sitäpaitsi vielä puutalo, jossa luostarin\nharvat työmiehet asuivat. Tämä luostari on valinnut itselleen erityisen\nkunnioituksen esineeksi kahden edesmenneen Solovetskoi-munkin muiston,\nnimittäin Vassianin ja Jonan, jotka useiden muiden henkilöiden kanssa\nkesällä 1561 hukkuivat kalkkilastin mukana matkustaessaan Arkangelista\nSolovetskoihin. Heidän kuolleet ruumiinsa lienevät aallot kuljettaneet\nPertominskin läheisyyteen, tai luostari on jostakin toisesta, minulle\ntuntemattomasta syystä valinnut heidät suojeluspyhimyksikseen.\nSaapuessani luostariin olin ensi toimekseni käynyt strojitelin luona,\nja kun oli teenjuonnin aika, hän tarjosi minulle teetä, huomauttaen\nettä minun Pyhän Hengenkin kunniaksi piti juoda kuppi, kun aioin\npäättää juontini toiseen kuppiin. Olin Arkangelissa hankkinut itselleni\nputelin rommia ja pyysin siis hänet seuraavana päivänä teelle luokseni,\nmutta hänpä ei tullutkaan, vaan lähetti puolestaan toisen munkeistaan.\nMuuten minua kohdeltiin vieraanvaraisesti niinä puolenatoista\nvuorokautena, jotka siellä olin, mutta pari bohumoltsia, toinen\nTambovan, toinen Tverin kuvernementista, jotka paluumatkalla\nSolovetskoista olivat poikenneet tänne, eivät likimainkaan saaneet\nsamaa vieraanvaraisuutta osakseen. He saivat istua penkillä sillä\naikaa, kun strojiteli, kaksi munkkia ja minä söimme, eikä heitä edes\nsen jälkeen pyydetty istuutumaan pöydän ääreen, vaan saivat penkillä\nistuen pitää hyvänään, mitä oma ruokapussi tarjosi; ainoastaan maitoa\nheille annettiin erityisestä pyynnöstä. Samoin kuin suuri osa muita\nbohumoltseja, eivät nämäkään näyttäneet olevan muuta kuin etuoikeutta\nnauttivia kerjäläisiä, tai mikä on jotenkin samaa: passitettuja\nmaankulkijoita. Kun eri luostarien juhlat sattuvat niin eri aikoina ja\neri paikkakunnilla, on tällaisella väellä mitä paras tilaisuus\nkuljeskella luostarien väliä toisesta kuvernementista toiseen ja\ntoisesta päästä Venäjää toiseen, sillä aikaa elättäen itseään\nkerjäämällä almuja; sävyisät talonpojat maalla ja porvarit kaupungeissa\nkernaasti heitä auttavat hyvän bohumoltsilaisasian vuoksi, jonka tähden\nhe sanovat liikkuvansa. Sitäpaitsi moni almunantaja kuiskaa bohumoltsin\nkorvaan, ettei tämän pidä unhottaa luostarissa rukoilla hänenkin\nsyntiensä puolesta, joita näet sekä meillä että muuallakin maailmassa\nkullakin ihmisellä aina on ylimäärinkin. Sellaisen käsityksen olen\nsaanut näistä vaeltavista ritareista, mutta toivon, ettei se olisi\ntosi, tai että se sopisi niin harvaan kuin suinkin.\n\nHeinäkuun 12:ntena päivänä kuljin luostarin hevosella ja rattailla\nluostarista kahdentoista virstan päässä olevaan Krasnagoran kylään.\nTosin ei ollut varsinaista tietä, mutta hietainen merenrannikko oli\nniin tasainen, jommoisen en ollut pitkään aikaan nähnyt minkään\nmaantien olevan. Toinen pyörä kulki tosin useimmiten vedessä, ja kun\nmyrsky puhalsi mereltä, pärskyi rannan vaahtoa vallan pyrynä päälleni.\n\"Mutta kyllä kesä kasteensa kuivaa\", eikä tämä pyryttäminen ollut sitä\nvaarallisempaa kuin että perille saavuttuani olin yhtä kuiva kuin\nlähtiessäni luostarista. Korvaukseksi lyhyestä Pietarin-paastosta, joka\nparia päivää aikaisemmin oli loppunut, oli nyt koko Krasnagora juonut\nitsensä humalaan ja ylläpiti yhä vielä jatkuvasti päihtymystään.\nMinun ei onnistunut huomata ainoatakaan selvää miestä ja surkuttelin\nsuuresti tuota kaunista seutua, jolla oli asujamina sellaista\nmoskajoukkoa. Jos näkyväisessä maailmassa tahtoisi saada kuvan\nhelvetistä, en luule että yksikään olisi sopivampi kuin se, minkä\njuopunut kylä tarjoaa. En kuitenkaan tahtoisi suositella sitä\nsaarnatuolissa käytettäväksi, koska kuulijoiden joukossa voisi olla\nsellaisia, jotka suin päin tahtoisivat syöksyä sellaiseen helvettiin.\nKievarinpitäjä pyysi saada nähdä passini, ja oli sitten lukevinaan\nsitä, mutta ei huomannut että se, mitä luki, oli ruotsia, ennenkuin\nsanoin, että venäläinen käännös oli toisella sivulla, ja siitä hän\nkuitenkin yhtä vähän viisastui kuin ruotsalaisesta alkukirjoituksesta.\nKuitenkin hän oli hieman selvempi muita miehiä mäellä, luultavasti\nsiitä syystä, että oli valittu kylän paras mies kievarinpitäjäksi.\nSeuraavissa kylissä väki oli raitista ja työssä. Kolmanteen kievariin\njäin yöksi ja sain kunnollisen patjan alleni, etu, jota en ollut\nnauttinut siitäperin kuin läksin Kuolasta, lukuunottamatta kahta\nKannanlahdessa viettämääni yötä; tämän vuoksi olen tullut toimeen\nnukkumalla milloin lumessa tai hiedassa, milloin permannolla ja\npenkillä, ja yhden yönalun ruusuilla. Mutta eipä yhtään näistä\nleposijoista voi verrata tavalliseen polstariin. Kun näiden pohjaisten\nseutujen kievareissa ei ole sänkyjä eikä sänkyvaatteita vieraita\nvarten, onkin useimmilla näiden seutujen venäläisillä herroilla\ntapana ottaa mukaansa matkoille omat sänkyvaatteet, ja siinä\ntekevät sangen viisaasti siksi kun kievarit täälläkin saavat\ntarkoituksenmukaisemman järjestysmuodon, tai kun kansa muuton tulee\noppineeksi paremmin pitämään huolta matkustajien mukavuudesta. Sen\nkuntoisina kuin näiden seutujen kievarit ovat, ne eivät kestä mitään\nvertailua meidän kestikievareihin, sillä ainoastaan poikkeustapauksessa\nniissä on erityinen vierashuone, kun ne sitävastoin meillä vain\npoikkeuksellisesti sitä ovat vailla.\n\nTäällä Oniegassa minulle ei edes annettu kortteeria kievarissa, vaikka\nei ennestään ollut mitään matkustajia. Minun onnistui kuitenkin\n{toisaalla}, erään eläkettä nauttivan tullintarkastajan luona saada\njonkunlainen kamari, missä kookas uuni anastaa suuren osan muutenkin\nahtaaksi hakattua huonetta; {ja jos minut olisi luotu puolta korttelia\npitemmäksi, olisi minun nyt pakko lakkaamatta käydä kyyryssä, ellen\ntahtoisi joka askeleella lyödä päätäni orteen. Sen lisäksi sillä on\nonneton asema kyökin ja talonväen omien huoneiden välillä, minkä tähden\nsiitä lakkaamatta kuljetaan läpi, niin että tuskin voin kirjoittaa tätä\nkirjettä sisällyksen puolesta yhtenäisesti. Ja tästäkin, ei suinkaan\nkadehtittavasta asunnosta parhaillaan aiotaan karkottaa minut pois.\nsillä emäntä on kuullut, että Arkangelista odotetaan kaupunkiin\nreviisoria, ja haluaa, että sitä ennen matkustaisin pois, jotta hän\nvoisi käyttää hyväkseen etua saada tämä uusi vieras luokseen\nmajoitetuksi, minkä tähden hän ainakin jo 6-8 kertaa on kysynyt milloin\naion lähteä matkaan.} Ettei kortteerihommissa satu näitä ikävyyksiä\nkaikissa kaupungeissa, sen todistavat Kemi ja Arkangeli, missä meillä\noli täysi syy olla tyytyväisiä kortteeriimme ja isäntäväkeemme.\n{Kuolassakin olisimme toisaalla voineet saada paremman kortteerin kuin\nse oli, johon asetuimme, sillä siinä pari poikanulikkaa sisarensa ja\näitinsä kanssa, s.o. koko talonväki alituisesti oli meidän\nvastuksinamme. Varsinkin Kemissä saimme paitsi hyvää huonetta sangen\nhyväntahtoisen emännän, 60:n tai 70:n vuotiaan neitosen, jonka iloksi\nemme kuitenkaan koskaan voineet tarpeeksi syödä. Nykyiseenkin,\nvähävenäläiseen emäntääni saattaisi huolimatta kaikesta hänen\nhommastaan ja juoksentelemisestaan huoneessa, olla varsin\ntytyväinen, ellei hän niin usein kysyisi, milloin aion matkustaa, ja\njos ei hän sitäpaitsi antaisi minulle kuorittua maitoa kerman asemesta.\nKaupungin lääkäri kyllä heti alussa pyysi minua muuttamaan luokseen,\nmutta kun hänellä käytettävänään ei ollut muuta kuin kaksi pientä\nhuonetta, ja kun minä sitäpaitsi en aikonut kauan viipyä, kiitin häntä\nystävällisestä tarjouksesta ja jäin siihen paikkaan, missä olin tullut\navanneeksi laukkuni. Sen sijaan hän on kahta uutterammin pyytänyt\nminut teelle, kahville ja päivällisille luokseen ja on kaikessa\nosottautunut hyväksi ja avuliaaksi. Hän on opiskellut Pietarissa ja\npuhuu paitsi äidinkieltään sekä latinaa että saksaa jopa ranskaakin,\nlatinaa tavallista paremminkin ja paremmin kuin minä sitä nyt enää\nmuistan.}\n\nKrasnagorassa valjastettiin kaksi hevosta vetämään minua ja laukkuani,\njonka viimemainitun hätätilassa mies voi kantaa selässään. Minä en\nollenkaan pannut vastaan, kun laki puoltaa kahden hevosen kyytiä yhtä\nhenkilöä varten, ja kun sitäpaitsi mitä pikimmin tahdoin päästä tuosta\njuopuneesta kylästä. {Mutta kun kuitenkin joskus sattuu, että yksi\nhenkilö, jolla ei ole erityistä kuormaa, saa ajaa yhdellä hevosella,\npyysin seuraavassa kievarissa valjastamaan vaan yhden hevosen, ja\nkievarinpitäjä sanoi riippuvan omasta tahdostani ajaakko yhdellä vai\nkahdella hevosella. Siis aluksi valjastettiin yksi hevonen, mutta kun\ntämä oli tapahtunut, huomattiin, että kylässä oli toisia hevosia, jotka\njuuri olivat vapaina, ja minun oli ottaminen niistä yksi lisää.} Näin\najoin sitten koko matkan kahdella hevosella, jopa Tamitskajan\nkievarissa tahdottiin antaa minulle kokonaista kolme hevosta,\nhuomauttaen, että tie oli hietaista, kuten paikoittain olikin, mutta\ntällaista menettelyä vastustelin ja riitelin niin voitokkaasti, että\nheidän lopulta täytyi taluttaa kolmas hevonen pois. Paitsi kyytirahoja,\njotka nyt on määrätty kolmeksi kopeekaksi hopeaa hevosparista\nvirstalta, saa olla valmis maksamaan hieman lisää juomarahoja, joiden\nmaksamista alati muistutellaan, ja saa kuulla sietämätöntä\nkerjäilemistä. Muutamissa paikoin tahdottiin jo ennen talosta lähtöä\nmäärätä, paljoko minun piti antaa juomarahaa. Kuinkahan monta kuutta\nparia vitsoja näillä seuduin tarvittaisiin ja kuinkahan kauan\nvitsametsiä riittäisi tarpeeseen, jos Suomen juomarahojen pyyntiä\nkoskeva laki täällä pantaisiin voimaan; tällaisiin mietteisiin minulla\nusein oli aihetta. Tie kulki kaikkialla sangen kauniiden seutujen\nkautta, joissa oli vuoria ja mäkiä, järviä, puroja, ojia, viheriöiviä\nlehti- ja havumetsiä. Käkikin, jota Arkangelissa ollessani en ollut\nkuullut, kukkui vielä muutaman kerran jäähyväisiksi keväälle,\nsurumielisen valituksen sen ja oman poistumisensa johdosta. Kyytivälit\nolivat 20-30 virstaa pitkiä, useimmiten aivan ihmisasunnottomia.\nEräällä kyytivälillä minua puolitiessä kohtasi toinen kyyditsijä, ja\nkyytimiehet sopivat keskenään kuormiensa vaihtamisesta, niin että\nkumpikin saattoi saamansa osa mukanaan palata kotiansa, vaihdos, jonka\ntähden sain maksaa kaksinkertaiset juomarahat. Vastaan tullut\nmatkustaja oli \"piisari\" (kirjuri), joka kuormia vaihdettaessa\nvälttämättömästi tahtoi vetää pari savua piipustani, ja siihen minun\nlopulta täytyikin myöntyä, jos kohta olenkin varsin vähän tyytyväinen\nsiihen, että kaikennäköiset ihmiset tahtovat polttaa minun piippuani.\nSe tapa on täällä jotenkin yleinen, tshinovnikkainkin keskuudessa, että\notetaan piippu toisen suusta, vedetään siitä muutama savu ja sitten\ntaas pistetään se entiseen paikkaansa. Lieneekö se perintöä tupakan\nsynnyinmaasta, jossa villit jotenkin samalla tavalla menettelevät\npolttaessaan rauhanpiippua? Lappalaisillakin sama tapa on jotenkin\nyleinen, kuten myös talonpojilla useilla Suomen seuduilla, vaikka sen\npitäisi olla kielletty, se kun on jotenkin yhtä hylättävä kuin ne\ntavalliset suutelemiset, joita hännystakilliset talonpojan- ja\nrusthollarinpojat muutamissa paikoin Uuttamaata sunnuntai-aamuin\nkirkkomäellä uutterasti viljelevät.\n\nTänne Oniegaan tulin 13:ntena päivänä heinäkuuta ja lähden nyt\nviipymättä matkaan. Kaupunki ei ole kylä eikä kaupunki, vaan molempien\nvälimuoto eikä minusta tunnu olevan Kajaania rahtuakaan parempi. Muuten\nse sijaitsee kuivalla hietaisella paikalla, koilliseen Oniegajoesta.\nPaitsi kirkkoa ei ole yhtään kivirakennusta, vaan ainoastaan huonoja\npuutaloja, ani harvat vähän paremmat. Niiden luku on muuten ilmoitettu\n237:ksi ja asukkaiden l,448:ksi, mutta minusta tuntuu kuitenkin,\nkuin varakonsuli Granherg-vainajan vakuutus, ettei hän tahtoisi\nvaihtaa markkinatakkiaan koko Kajaanin kaupunkiin, voitaisiin\nsovittaa Oniegaankin, asukkaita lukuunottamatta.\n\n[Kirjeen jatkona oli vielä seuraava numero.]\n\n\n\n\n58.\n\nTohtori Rabbelle.\n\n[Edellisen jatkoa.]\n\n\n[Suomennettu alkuperäisen käsikirjoituksen mukaan. Julkaistu ruotsiksi\n\"Saimassa\" 1845, n:oissa 40-42, mutta tyyliä, kuten lausetapoja y.m.\nsiellä täällä muutellen ja paikoin esitystä lyhennellen.]\n\n                                         Kargopoli 23 heinäkuuta 1842.\n\n18;ntena päivänä läksin Oniegasta ja tulin viime yönä kello 12 tänne,\nmatkustettuani siis hieman viidettä vuorokautta 350:tä virstaa, eli\naivan matkustussäädöksien mukaan 80 virstaa päivässä. Ei ollut niin\nhelppo päästä matkaan Oniegasta, mutta syynä matkalle-pääsyn\nvaikeuteen oli jotakin vallan toista kuin mikä meidän kaupungeissa\nusein viivyttää matkustajaa puolen päivää kauemmin kuin hän on\najatellut, niin että tämän hukkaan menneen ajan sitten kyytihevoset,\nusein kyytimiehetkin selkinensä saavat maksaa. Ei mikään aamiainen,\npäivällinen eikä muu sellainen homma lumoavalla kilinällään lyhentänyt\ntunteja minuuteiksi eikä viivyttänyt lähtöä, vaan ensiksikin oma\nepäröimiseni, matkustaisinko Poventsan vai Kargopolin kautta ja\ntoiseksi kyydin saannin vaikeus. Oniegan ja Poventsan välistä tietä ei\nyksikään niistä, joiden neuvoa minulla oli tilaisuus kysyä, voinut sen\nparemmin kuvata kuin että tietä ei ollenkaan ollut, että näiden\npaikkojen väliä luettiin olevan alku kolmattasataa virstaa, ja että\nensin oli seurattava merenrannikkoa muutama peninkulma Kalgatshihan\nkylään, siellä poikettava erääseen starovertsiläiseen luostariin,\nnimeltä Nikitski, ja sitten kuljettava jalan kylästä kylään tai\nkorkeintain ratsain. Kargopoliin menevä tie tunnettiin paremmin, kun\nsinne näet vie Äänisjoen rantaa pitkin kulkukelpoinen kesämaantie.\nMuutamat taisivat pitää sitä parempana kuin se olikaan, minkä vuoksi,\nkysyessäni parasta tapaa päästä Poventsaan, neuvoivat minua\nmatkustamaan sinne Kargopolin ja Vyitegran kautta, sukkela\nhysteronproteron [takaperoinen], kun aikomukseni ja pyrkimykseni juuri\noli matkustaa Poventsan kautta Vyitegraan. Laskin, mikäli sellainen\nedeltäkäsin käy päinsä, että matka Poventsan kautta tehtynä tulisi\nkahta vertaa halvemmaksi, kun aina saattoi toivoa pääsevänsä vesiteitse\nPoventsasta Vyitegraan, jota vastoin Kargopolin kautta tehtynä matka\nolisi kahta mukavampi ja nopeampi. Ollessani kahden vaiheilla en\nkoskaan ole vetänyt arpaa, vaan antanut sattuman johtaa, enkä tiedä\nmuuta kuin että se kiitollisena tästä luottamuksesta aina on ohjannut\nminut oikealle tolalle.\n\nLähtöni edellisenä päivänä kerrottiin, että muutamia Malasjuikan\nmiehiä, joka seutu on kolme peninkulmaa Oniegasta Poventsaan päin,\noleskeli kaupungissa, ja että hyväksi aluksi voin heidän\nkanssaan vesitse kulkea tämän osan matkaa. Lähetin siis erään pojan\netsimään ja kutsumaan puheilleni jonkun heistä. Poika oli jonkun aikaa\nhaeskeltuaan löytänyt heidät ja palasi ilmoittaen, että talonpojat\nolivat luvanneet tulla. Mutta huolimatta tästä lupauksesta ei ketään\nheistä tullut. Seuraavana aamuna kuulin, että stanovoi, eräänlainen\ntullintarkastaja, aikoi matkustaa samojen talonpoikien veneessä\njollekin virkamatkalle Malasjuikaan tai sen läheisyyteen. Menin sen\ntähden hänen luokseen sopimaan paikasta hänen seurassaan, mutta hän\nsanoi veneen jo ilman minua olevan tarpeeksi lastatun, joten toivoni\ntällä tavalla päästä liikkeelle raukesi. Erityisen soudun saamisesta ei\nollut mitään toivoa, kun kaikki miehet olivat työssä sahoissa ja\nmuualla; suuremman veneen vuokraaminen monine soutajineen oli kallista,\neikä minulla siis ollut erityisen suurta halua siihen. Olisipa vielä\nvoinut päästä eteenpäin muutaman kyytivälin ratsastamalla, mutta kun\nkuumuus oli vallan sietämätöntä, ja kun minulla paitsi laukkua\noli eväsvakka, josta en vielä hennonnut erota, hylkäsin koko\nsuunnittelemani Poventsan-matkan ja aloin taas ajatella Kargopolin\ntietä. Menin siis kievarinisännän luo ja pyysin hevosta tai hevosia\nensi taipaleelle, mutta hän selitti, ettei ollut velvollinen antamaan\nhevosia koko sille tielle, vaan ainoastaan Arkangeliin ja Kemiin\nvieville teille. Mutta ostettuani häneltä paperia ja purjelankaa --\nhän näet samalla oli kauppias --, ja kun en ollut tinkinyt pois\nkopeekkaakaan hinnasta, hän lupasi erityisestä suosiosta iltaan kello\n10:ksi toimittaa minulle pari hevosta. Aikaisemmin hän ei sanonut\nvoivansa sitä tehdä, sekä Arkangelin postin tähden, jonka oli määrä\nlähteä, että kovan kuumuuden vuoksi, joka ylen määrin olisi rasittanut\neläimiä. Nyt pälkähti päähäni muuan ajatus, nimittäin se, että ostaisin\nitselleni pienen veneen, ja sillä, riippumatta hevosista, kuumuudesta,\nkyytimiehistä ja kievarinisännistä, soutaisin perille Kargopoliin ja\nehkäpä sieltä vielä eteenpäin Latjshe- ja Bosjeozeron kautta lähelle\nvepsäläisten asuinpaikkoja. Jos olisin soutanut 50-60 virstaa päivässä,\ntätä matkustamistapaa ei olisi kestänyt viikkoa kauempaa. Mutta sitten\nkuulin kerrottavan, että Äänisjoessa paitsi muutamia pieniä koskia\nmonessa paikoin on sangen vuolas virta, joista paikoista olisi\nkäynyt vaikeaksi, ehkäpä mahdottomaksikin päästä veneellä ylöspäin\nkulkemaan, ja sen tähden taas tämä ajatus sai mennä menojaan,\nennenkuin saatoin sitä hyväkseni käyttää.\n\nJo edellisenä päivänä oli ollut erään varapostimestarin tai\npostimestarin-apulaisen (pomoshtshnik) luona, jonka rouva oli kotoisin\nSuomesta, joten hän vielä puhui ruotsia jotenkin yhtä auttavasti kuin\nmillä sitä kirjoitan. Tämän rouvan luokse menin nyt taas, pyytäen\nhäntä kuulustelemaan, eikö koko kaupungista voisi saada hevosta tai\nparia, ensimäiselle taipaleelle. Hän lähetti tiedustelijoita, mutta ei\nmitään kyytiä ollut saatavissa; jollakulla tosin oli ollut hevonen,\nmutta ei rattaita, toisella rattaat, mutta ei hevosta, ja minä\ntarvitsin niin hyvin toista kuin toistakin. Lopuksi saatiin kuitenkin\npari vaimoihmistä, jotka lupasivat soutaa minut ensimäiset 16 virstaa\njokea pitkin ylöspäin. Näin vihdoinkin kello 4:n aikaan iltapäivällä\npääsin liikkeelle, oltuani koko sen päivän ja suuren osan edellistä\nsekä aivoineni että jalkoineni liikkeessä saavuttaakseni tämän tuloksen\nja käytettyäni paitsi omaa valppauttani useiden muidenkin toimintaa,\nminkä vuoksi toista vuorokautta alinomaa olin kulkenut kolikoita\ntaskussa juoma- tai prenikkarahoiksi. Täällä näet juomarahat jaetaan\neri sukupuolien mukaan, niin että miehistä puhuen sanotaan \"na vodku\"\n[viinaa varten] ja naisista \"na präniki\" [prenikkoja varten]. -- Alussa\nluulin sanojen \"na vodku\" kelpaavan kummastakin sukupuolesta\npuhuttaessa ja käytin niitä naisillekin antaessani, mutta tämän\nkieliopillisen pukin he itse taikka muut huolellisesti korjasivat\n\"na präniki'ksi\".\n\nÄsken mainittu vara-postinhoitajan rouva oli syntynyt Loviisan\nkaupungissa, ja sitten joutunut naimisiin Viipuriin erään\npuuseppä-mestarin kanssa ja tämän kuoltua toisen kerran nykyisen\nmiehensä kanssa, joka silloin oli palvellut sotaväessä Suomessa. Ollen\nhänen maalaisensa ja saadakseni puhua jotakin kieltä, jota osasin\npuhua, hain hänet, sittenkuin lääkäriltä olin kuullut hänen\nolemassaolonsa. Oli juuri sunnuntai-iltapäivä, ja minä tapasin\nhänet pöydällä olevan ruotsinkielisen Raamatun äärestä. Tervehdyksien\njälkeen hän kysyi, mikä nimeni oli, ja kuultuaan sen, hän oli aikoja\nsitten kuolleen äitinsä kertomuksen nojalla tietävinänsä, että olimme\nsukulaisia, sillä jonkun vaahteran, koivun tai muun puun juuri [Lönnrot\n(= vaahteran juuri)-nimen johdosta tehty sanasutkaus] oli ollut nimi,\njosta hänen äitinsä usein oli puhunut, ja jonka omistaja muka kuului\nsukuun. Kun hänen sukutieteelliset muistelmansa olivat hyvin sekavat,\nepäilen suuresti, olisiko yhteinen esi-isä voinut olla lähempi henkilö\nkuin vanha Aatami, varsinkin kun hänen sukunsa oli ruotsalaista ja\nminun sukuni suomalaista alkuperää. Tästä huolimatta, ja jotta emme\nolisi päästäneet tilaisuutta käsistämme, rupesimme umpimähkään\nserkuksiksi, joten minun miltei ainoa keinotekoinen serkkuni asuu\nVenäjällä. Sen päälle juotiin kahvia ja sitten hän näytti\nminulle kirjastoaan, joka oli sijoitettu vanhan seinäkaapin päälle, ja\njonka useimmat ruotsinkieliset kirjat olivat peruja hänen isoisältään;\ntämä oli edellisellä vuosisadalla ollut Suomen pappeja. Paitsi jo\nmainittua koko-Raamattua siinä oli Uusi Testamentti ja kokonaista kolme\nvirsikirjaa, luultavasti niin monta sen tähden, ettei laulaminen\nyhdestä ainoasta kirjasta olisi käynyt yksitoikkoiseksi ja ajan pitkään\nväsyttäväksi. Saadakseen Uuden Testamentinkin kappaleiden luvun\nkolmeksi, oli hänen mielikuvituksessaan onnistunut vanhasta\nsaksalaisesta lukukirjasta saada saksankielinen Uusi Testamentti, enkä\nminä tätä harhaluuloa poistanut, varsinkin kun lukukirja sen kautta\narvossa yleni eikä alentunut, ja kun korjauksesta ei hänellä eikä\ntoisilla olisi ollut mitään hyötyä. Erään latinaisilla kirjaimilla\npainetun kirjan johdosta hän valitti, että tytöt hänen aikoja sitten\nmenneessä nuoruudessaan eivät saaneet oppia latinaa, ja kysyi, oliko\nasianlaita yhä vielä sama. Rauhoitin häntä ilmoittamalla, että Suomessa\ntytöille tätä nykyä annetaan riittävät latinankin perusteet, jopa siinä\nmäärin, että monet talonpoikaistytötkin lukevat sitä yhtä hyvin kuin\näidinkieltään, minkä kaiken totuuden mukaisesti saatoin sanoa, kun\ntiesin, mitä hän tarkoitti latinalla; {ja hänen latinaansa näytti ennen\narvossa pidetty latinalaisuus toisillakin supistuvan.}\n\nTämän kirjaintarkastuksen aikana hän sai sekä tilaisuuden että aikaa\nkertoa, ettei hän, kuten moni muu Suomesta Venäjälle naitu, ollut\nluopunut vanhempiensa uskosta, vaikka hänen nyt kokonaista kaksitoista\nvuotta oli täytynyt olla nauttimatta Herran ehtoollista, kun\nluterilaista pappia ei ollut Arkangelia lähempänä. Kuitenkin hän näytti\nomaksi varakseen toimeenpannun Lutherin opin lisäpuhdistuksen kautta\nlähentäneen sitä hieman kreikkalaiseen kirkkoon päin, nim. määräten\npääsiäisen edellisen, seitsenviikkoisen paaston ankarasti\nnoudatettavaksi talossaan; tämän paaston laiminlyömistä Suomessa hän\npiti suurena syntinä, sillä miksi sen nimenä meidän kirjoissa olisi\npaasto, ellei sen tähden, että ihmisten sen kuluessa tuli paastota.\nMutta toisia kolmea kreikkalaisen kirkon paastoa, kuten myös\nmaanantai-, keskiviikko- ja perjantai-paastoa hän ei ollut katsonut\ntarpeelliseksi noudattaa, ja hänen miehensä, jos kohta kuului\noikeauskoiseen kirkkoon, olisi toivonut, ettei hän olisi katsonut syytä\nolevan noudattaa edes tuota yhtä pitkää paastoa, sillä täytyihän hänen\nvatsansa sen vuoksi kokonaista seitsemän viikkoa -- jotka voivat\nvastata neljäätoista tavallista -- elää kuin lakkautuspalkalla.\nPakollisen ehtoollisen laiminlyömisensä johdosta rouva teki minulle\njotenkin pulmallisen teologisen kysymyksen, eikö hän pysymällä\nluterilaisessa uskossaan voisi nauttia sakramenttiä kreikkalaisessa\nkirkossa. En oikeastaan tietänyt, mitä minun piti vastata rakkaalle\nserkulleni tähän kysymykseen, varsinkin, kun en tietänyt, oliko\nvenäläisellä papilla edes oikeutta päästää ehtoolliselle muunuskoista.\nAnnoin siis hänelle sen neuvon, että ensin kääntyisi venäläisen papin\npuoleen, ja että luulin voivani, jos hän luvan saisi, hyvällä\nomallatunnolla hänelle vakuuttaa, että ehtoollinen silläkin tavalla\nnautittuna olisi yhtä tervetullut ja tehokas kuin jos luterilainen\npappi olisi sitä hänelle jakanut. Sillä hetkellä hän ei ollut oikein\ntyytyväinen venäläiseen pappiin, kun tämä, mikäli hän luuli tietävänsä,\nkoko kesän pitkän oli jättänyt rukoilematta sadetta, minkä pahan\nlaiminlyönnin vuoksi hänen perunamaansa nyt oli kuihtumaisillaan. Mutta\nJumala, joka ilman rukouksiamme ja muuta ansiotammekin pitää huolta\nmeistä ja perunamaistamme lähetti vielä samana iltapäivänä, ja\nennenkuin oikein olimme ehtineet juoda teetämme loppuun, vähäisen\nsateen ikäänkuin sen runsaamman vedentulon enteenä, joka sittemmin\nseurasi, ja joka kaiketi hyvin riitti jälleen saattamaan hänen mielensä\nsovinnolliseksi pappia kohtaan. Muuten hän oli niin mieltynyt Venäjään,\nettä vakuutti, ettei leskeksikään jäätyään muuttaisi takaisin Suomeen,\nvaikka olikin ilman lapsia ja sukulaisia. Vähäisillä parannuksilla,\njoita väsymättömän hallituksen huolenpidolta kyllä oli odotettavissa,\nVenäjästä hänen luultensa pian oli tuleva maailman paras maa, ja minä\nsaatoin vaan toivottaa sille siihen onnea ja pikaista edistymistä,\ntoivoen vuoron sitten tulevan meidän maalle. Muutamien asioiden laita\nhänen mielestään ei vielä ollut aivan hyvä, ja sellaisina hän mainitsi,\nettei oltu annettu hänen nimenään olla Öberg, jonka oli isältään\nperinyt, vaan että oltiin muutettu se Eberh'iksi, jos kohta hän oli\nnähnyt paljon vaivaa pitääkseen sen muuttumattomana, jopa usein tavaten\nluetellut siihen kuuluvat kirjaimet Ö-b-e-r-g. Olisin voinut joksikin\nlohdutukseksi hänelle kertoa, että me korvaamme tämän nimien\nvääristelemisen kirjoittaessamme ruotsalaisilla kirjaimilla venäläisiä\nnimiä; mutta kun tiedän, että toisten osallisuus onnettomuudessa\nmonelle on kaikkein voimakkain lohdutuskeino, huomautin hänelle, että\nmelkein saman pahan onnen alaiseksi oli joutunut minunkin nimeni, josta\ntavallisten ihmisten kirjoitustavan mukaan venäjäksi tulee Lenrot,\nlue Lennrott, ja Oulun passinkääntäjän (maisteri Ståhlen)\nääntämisopillisten tuumien mukaan kolmitavuinenkin sana Lënruut, lue\nLjonn-ru-utt.\n\nTämän pitkän syrjähypyn aineesta, joka varsinaisesti oli suunniteltu\nmatkakertomukseksi, mutta josta, jos jatkuu kuten on alkanut, ei näy\ntulevan mitään, toivon kaikkein suosiollisimmin antavasi anteeksi.\nKoska tiedän, että Sinua huvittaa kuulla maalaisistamme, niin hyvin\nmiehistä kuin naisista, en ole voinut olla laajemmalti mainitsematta\nOniegassa tekemääni sellaisen henkilön löytöä. Ja vielä on minun heti\npaikalla esittäminen Sinulle toinen henkilö, joka, jos kohta ei ole\nmaalaisemme, silti on yhtä kunnianarvoinen. Samassa talossa, missä\njuodessani äsken mainitun rouvan kahvia ja teetä olen pannut pari\ntämän kirjeen sivua lörpötyksiä täyteen, asui mieshenkilö, joka puhui\njotenkin hyvin sekä ruotsia että suomea, hän kun oli kauan aikaa\noleskellut useilla seuduilla Suomessa. Hän sanoi nimensä olevan\nTiesenhausen ja oli oman luulonsa mukaan kuurilainen parooni. Mutta\ntämä todellinen tai luuloteltu paroonin-arvo ei ollut auttanut häntä\nmuuhun kuin äärimmäiseen kurjuuteen, jossa nyt eli, sillä \"työtä tehdä\nhän ei jaksanut (tai ei tahtonut) ja kerjätä hän ei kehdannut\", vallan\nkuten uskottoman huoneenhaltijan laita oli (Luukk. XVI:3). Lääkäri oli\ntaipuvainen luulemaan, että hän jonkun toisen yhtäläisyyden vuoksi\nmainitun, evankeliumissa esiintyvän voudin kanssa oli erotettu jostakin\nalemmasta siviilivirasta, jossa ennen oli ollut, mutta miten sen laita\nlie ollutkaan, hän ei ainakaan siinä ollut mainitun voudin kaltainen,\nettä olisi hankkinut itselleen ystäviä väärästä mammonasta. Hän oli\nennen siviilivirkaansa palvellut sotaväessä aliupseerina ja ottanut\nosaa sekä Ranskan, Suomen että Turkin sotiin, mutta siinä univormussa,\njohon puettuna nyt hänet ensi kerran näin, oli verrattomasti useampia\nhuonosti parannettujen haavain arpia kuin sen verhoamassa ruumiissa,\nolipa näitä kuinka monta lienee ollutkin. Toisen kerran hän tuli\nluokseni pyhäpukuunsa puettuna, jossa siinäkin oli enemmän paikkoja\nkuin mitaljeja. Kysyin, miksi hän ei ollut koettanut saada jonkunlaista\neläkettä virkavuosien nojalla, joita oli viidettäkymmentä, mutta\n\"kerjätä hän ei kehdannut\", varsinkin kun luuli itsellään vielä olevan\ntarpeeksi voimia valtiota palvellaksensa, minkä vuoksi sanoi Arkangelin\nkuvernööriltä anoneensa jotakin sopivaa virkaa, mutta saaneensa\nainoastaan sen vastauksen, että hänen tuli jättää sisälle\nhakemuksensa, kun joku sellainen virka tuli avoimeksi. Mutta avoimia\nvirkoja ei täällä ilmoiteta sanomalehdissä, minkä vuoksi ne vielä\nhelpommin kuin postinhoitajan- ja jotkut muut virat meillä menevät\nhalukkailta käsistä. Äärimmäisen hädän pakottamana hän nyt oli alkanut\nkyhätä kaikkein alamaisinta anomuskirjaa keisarille, pyytäen siinä\neläkettä tai virkaa, ja kertoi, ettei tämän tärkeän työn takia ollut\nnukkunut hetkeäkään sen aamun edellisenä yönä, jolloin kävi luonani.\nTarjosin hänelle rommiryyppyä veden kanssa, mutta vastoin luuloani ja\nkaikkea tavallisuutta, hän ei ollut mikään väkevien ystävä,\nminkä vuoksi hän vaan, ikäänkuin tehdäkseen minulle mieliksi, maistoi\nsitä hieman. Hänen esiintymistavassaan ilmeni hiukkanen paroonimaisuutta\nrepalaisen takin alla, joten melkein aloin uskoa, ettei hänen säätyänsä\nkoskeva tiedonantonsa ollut kaikkea perustusta vailla. Tämä\nparoonimaisuus oli siirtynyt hänen vaatteiden puolesta yhtä\nhuonosti varustettuun vaimoonsa eli paroonittareensa. Sillä tämä\nhänen vaimonsa oli muiden muassa ollut minulle avuliaana kyydin\nhankkimisessa, ja kun hänen juoksuistaan tarjosin hänelle kymmentä\nkopeekkaa hopeaa \"na präniki\", hän kieltäytyi sitä vastaanottamasta.\nMilloin tällaista kieltäymistä muuten olisi tapahtunut, en\nkokemuksestani muista, sentähden hän nyt sai jäädä aivan ilman, sillä\nmuuta \"souvenir'ia\" [muistolahjaa] minulla ei ollut hänelle jättää.\n\nPaitsi näitä kahta, ruotsia puhuvaa henkilöä oli vielä muuan\nHelsingistä kotoisin oleva aliupseerin vaimo, joka niinikään osasi tätä\nkieltä, ja sitäpaitsi sanottiin vielä pari muuta samanlaista, Suomesta\nkotoisin olevaa henkilöä asuvan kaupungissa, mutta heitä tavatakseni\nminulla ei kuitenkaan ollut tilaisuutta. Mutta ajattelin: Kun pienessä\nOniegassa, jossa on tuhat tai puolitoista tuhatta asukasta, asuu\nkokonaista neljä vaimoa, jotka ovat Suomen synnynnäisiä, kuinka monta\nsiis lieneekään muilla, paremmilla seuduilla. Kuulinpa niitä\nArkangelissakin olevan, mutta en sattunut ainoatakaan tapaamaan.\n\nNyt luulen Sinunkin, ja kenen tahansa, jonka vielä mahdollisesti voit\nantaa lukea tämän kirjeen, tarpeeksi kiusaantuneen hommatessani lähtöä\nOniegasta, ja voipa siis olla aika kertakin päästä liikkeelle ainakin\nensimäiselle taipaleelle. Sen puolitiessä näin useita sahoja ja\nvastapäätä Oniegaa vielä toisia sellaisia; muistelen niitä olevan\nkaikkiaan kahdeksan, ja kaikki ovat rikkaan arkangelilaisen\nkauppahuoneen Brandtin omia. Toisen kyytivälin ajoin hevosella, ja\nsilloin sattui se onnettomuus, että kaikki teeastiat tärinästä menivät\npieniksi sirpaleiksi. Irtausipa Arkangelissa ostamani messinkisen\ntee- tai kahvikannunikin nokka juotoksestaan. Tämän vahingon kuitenkin\nparia päivää myöhemmin runsaasti korvasi kokonaisen 25:n hopearuplan\nlöytö, joiden olemassaoloa en enää tietänyt, ennenkuin löysin rahat\neräästä kätköstä. Seuraavat kolme taivalta soudatin itseni taas\nveneellä Äänisjokea pitkin, ja sitten ajoin kaikki jäljelläolevat tänne\nasti. Osalla tätä matkaa toisena soutajattarista oli tyttö, jota luulin\n14- tai 15-vuotiaaksi lapseksi, kunnes kuulin hänen jo toista vuotta\nolleen naimisissa. Kolmessa tai neljässä kohdassa tie kulki joen poikki\nja seurasi muuten yleensä korkeata, jyrkkää joenparrasta niin läheltä,\nettei ollut muuta kuin puoli askelta syvyyteen, josta useinkaan ei edes\nmikään aitaus ajajaa erottanut. Lukuunottamatta kahta ensimäistä\ntaivalta, ei aina 150 virstan päähän Oniegasta ole vuorta eikä mäkeä,\nvaan pelkkiä niittyjä molemmin puolin jokea ynnä kyliä, muutama virsta\nväliä. Heinänkasvu oli niityillä mitä rehevintä, tavallisesti kyynärän\nkorkuista, ja se oli monasti siihen määrään anastanut tienkin alueen,\nettei tiestä näkynyt jälkeäkään. Monissa paikoin näkikin vielä\nkuluneesta talvesta säästyneitä heinäpieleksiä. Jos kohta rehua on näin\nrunsaasti, rahvas ei kuitenkaan pidä enempää kuin keskimäärin 8-10\nlehmää ja 2 hevosta tilalla, mikä seikka minusta tuntui omituiselta\nverratessani meidän maan talolliseen, joka varsinkin pohjoisilla\nseuduilla kahta vertaa niukemmilla heinävaroilla elättää kahta vertaa\nsuuremman karjan. Pellot lupailivat hyvää satoa ja näyttivät muuten\nsangen riittäviltä. Kunnollisia ojia en yhdelläkään niistä nähnyt\nPellavamaita ei silmäni tavannut ennenkuin 150 virstan päässä\nOniegasta, mutta hamppumaita monessa paikoin jo sitä ennen. Maaperä,\njoka yhtä etäälle Oniegasta oli ollut savimultaa, muuttui siitä lähtien\nenemmän hiedansekaiseksi, ja metsissä näki nyt uutta puulajia,\nlehtikuusta (listvennitsa), jota komeaa, rakennusainekseksi kelpaavaa\npuuta, leveysasteesta päättäen, Suomessa pitäisi kasvaa aina Vaasan ja\nKuopion tienoille, ehkäpä pohjoisempaankin asti; meidän maan\nilmanalahan sentään on lauhkeampi kuin vastaavalla leveysasteella\nidässä.\n\nKahvaan rakennukset olivat ulko- ja sisäpuolelta samanlaiset kuin\nVenäjän karjalaisilla ja niillä Venäjän pohjoisseuduilla, joilla tällä\nmatkallani aikaisemmin olen käynyt. Sellaisessa rahvaan rakennuksessa,\njossa kalkki tarpeelliset huoneet, paitsi saunaa ja riihtä, ovat yhteen\nrakennettuina, on ensinnäkin korkeat portaat ja sitten jotenkin pimeä\nporstua, missä on neljä tai viisi ovea. Yksi niistä vie pirttiin,\ntoinen avaraan vajaan, muut erityisiin pieniin varastohuoneisiin\neli kamareihin. Sitäpaitsi porstuasta johtavat portaat alas\nsokkelorakennukseen, jonka muodostavat navetta, talli, kanakoppi,\nlammasnavetat ja vasikkain karsinat, mitkä kaikki suureksi osaksi\nsijaitsevat mainitun suuren vajan alla. Voi olla varma siitä, ettei\nosaa takaisin, jos asuntoa lähemmin tuntematta pimeässä joutuu tähän\nrakennussokkeloon, kuten joskus on tapahtunut allekirjoittaneelle, kun\nerehdyksestä varsinaisten ulkoportaiden asemesta on astunut alas\ntoisia. Vajassa on toinenkin, suurempi ovi; siitä voidaan ajaa sisälle\nkokonainen heinäkuorma siltaa pitkin, joka tästä ovesta johtaa maahan.\nPirtti on huone, jonka tavallinen pituus, kuten myös leveys, on noin 3\nsyltä. Sen huomattavin sisustusesine on suuri nelikulmainen muuri eli\nkiuas, joka on sijoitettu jommallekummalle puolelle ovea: se on joko\nsavutorvellinen tai savutorvea vailla; jälkimmäisessä tapauksessa savu\nsaa hakea itselleen ulospääsyn katossa olevasta aukosta. Kiukaan\nulkokulmasta ja tämän ylänurkkauksesta lähtee kaksi vaakasuoraa,\nkorttelin levyistä lankkua, toinen tuvan pituus-, toinen\npoikkisuuntaan, jotka muodostavat keskenään suoran kulman kulkien ja\npäättyen vasta seinään. Ne ovat noin kolme kyynärää korkealla\nlattiasta, mutta usein matalammallakin, niin että on pakko hieman\nkumartaa niiden tähden. Siinä, mihin nämä lankut päättyvät, kulkee yhtä\nkorkealla vähän leveämmät lankut seinustaa pitkin. Sekä edellisillä\nettä jälkimäisillä pidetään kaikenlaisia pieniä esineitä, veitsiä,\nhöyliä, nävereitä, kovaisimia, laskutauluja y.m. Mutta niiden\nalapuolella on seinässä nauloja, joihin voidaan ripustaa lakkeja,\nkintaita ja muita vaatekappaleita. Vateja ja lautasia varten on\njossakin seinässä erityinen pieni hylly. Pitkin seiniä on sitäpaitsi\nkolmea korttelia korkealla permannosta niin leveät penkit, että\nhätätilassa voi niillä maata, jos kohta kernaimmiten valitaan\nlattia makuuta varten ja penkki istuttavaksi. Penkit ovat siitäkin\nsyystä hieman epämukavat makuusijoiksi, ettei niiden koko pituudelta\njuuri voi löytää paikkaa, joka olisi vapaa vedosta; venäläisissä\npirteissä näet on useampia pieniä ikkunoita, tavallisesti kuusi, joista\ntoinen on vetoisempi toista. Tapa näytti ennen vaatineen, etteivät\nnämä ikkunat saaneet olla yhtä suuret; kaikissa vanhemmissa pirteissä\nnäet on päätyseinän keskimäinen ikkuna vähän suurempi kuin muut saman\nja toisten seinien ikkunat, jotka tavallisesti ovat parin korttelin\nlevyiset ja puolentoista korttelin korkuiset. Tätä nykyä on kuitenkin\naljettu tehdä ikkunat sekä suuremmat että muuten keskenään yhtä suuret.\nErityisiä tuoleja tapaa harvoin, mutta aina matalan, parin kyynärän\npituisen ja puolentoista kyynärän levyisen pöydän, jossa on laatikko\nalla. Mitään muuta erityistä huomattavaa näissä talonpoikaistuvissa ei\nole, paitsi kolmen kyynärän pituiset ja usein yhtä leveät lauteet,\njotka ovat kiinni oviseinässä kolmea kyynärää korkealla tai\nkorkeammallakin lattiasta; näitä lauteita käytetään makuusijoina,\nvarsinkin talvis-aikana niitä käyttävät vanhat ihmiset, jotka pitävät\nlämpimästä ja sen tähden usein kiukaallekin laativat leposijansa.\nLisäksi on venäläisen rahvaan ansaituksi kiitokseksi mainittava, että\nnämä pirtit eli talonpoikaistuvat aina pidetään siisteinä ja puhtaina\npaljoa suuremmassa määrässä kuin mitä meidän omalle rahvaalle\nuseimmilla seuduin on tullut tavaksi. Lattiakin on puhdas, ja\npienimmätkin rikat lakaistaan heti ainakin viisi tai kuusi kertaa\npäivässä pois. Sitäpaitsi huone on vapaa pytyistä, tiinuista,\nkaukaloista, vesikorvoista ja muusta sellaisesta romusta, mitkä on\nasetettu vasituisiin paikkoihinsa porstuaan tai muualle. Koirat eivät\nkoskaan saa tulla sisälle ja ovat pienistä penikoista pitäen niin\ntottuneet siihen, ettei edes leipäpalalla voisi houkutella niitä\ntulemaan kynnyksen yli, joka niille on ja pysyy \"non plus ultra'na\"\n[ylipääsemättömänä]. Seinillä näkee tavalliset messinkiset pyhäinkuvat\ntai myös pieniä öljymaalauksia, tavallisesti muiden mestarien tekemiä\nkuin juuri Rafaelin, ja missä on joku kamari, on tavallisesti,\npaitsi pyhäinkuvia, seinillä joukko piirroksia, enimmäkseen\nuskonnollisaiheisia ja usein jotenkin hullunkurisia. Yksi kuvaa pelkkiä\npyhimyksiä ja enkeleitä, toinen hännäkkäitä piruja ynnä muita hornan\nhenkiä, kolmas pääenkeli Mikaelin ja lohikäärmeen välistä taistelua,\nmissä jälkimäinen tietysti joutuu alakynteen; toiset taas jotakin\nmuuta. Yhteen sellaiseen oli kuvattu paratiisilintu, jolla oli\nihmiskasvot ja siipien kärjessä pitkät sormien kaltaiset kynnet;\nerityisesti huomautettiin, että paratiisilinnun oikea nimi oli sireeni.\n\nKoko venäläinen talonpoikaisrakennus on muodoltaan pitkä ja kaita;\nusein siinä on joku erityinen ulkoneva rakennus kyljessä. Pirtti\npäätyseinineen on aina rakennuksen toisessa päässä, ja tämä pää, aina\nkylä- tai maantielle päin, joka talojen välillä ollen näyttää\nsäännölliseltä kadulta. Muutamissa rakennuksissa on kaksi kerrosta\nasuinhuoneita ja joskus tämän lisäksi ullakkohuone ja tästä\nkadunpuolelle ulkoneva parveke. Mutta herraskartanoita, jotka meillä\nkoristavat maaseutua, ei täällä ollenkaan näe, eikä yhtään ainoata\npunaiseksi maalattua taloa; eivät edes kirkot ole maalattuja, vaan\nkaikilla rakennuksilla on puun luonnollinen väri. Lisäksi kaipaa\nvihannestarhoja ja tupien edustalla vihreitä nurmikkoja, jotka\nsuomalaisille talonpoikaistuville antavat erityisen kodikkaisuuden\nleiman. Mutta sen kautta, että talot venäläisissä kylissä ovat yhtä\nsuuren välin, 4-5 sylen päässä toisistaan, sekä päätypuolet rivissä\ntielle päin, näyttävät täkäläiset venäläiset kylät sangen\nsäännöllisiltä, seikka, joka meidän talonpoikaiskyliä rakennettaessa\nvarmaankaan ei ole johtunut kenenkään mieleen. -- Humalistoja en matkan\nensi puoliskolla Oniegasta tänne päin nähnyt, mutta sen jälkeen näin\nniitä kyllä, vaikka ne eivät olleet erityisen isoja.\n\nAidat, missä niitä oli, olivat puolitiehen asti hämäläistä tekotapaa,\nmutta siitä lähtien sekarakennetta, toisin paikoin karjalaiseen, toisin\ntaas hämäläiseen tapaan tehdyt, tai oli niissä vaan kaksisylisiä\naidaksia puolen tai koko korttelin välillä toisistaan, asetettuina\npäällitysten vaakasuoraan; näin oli laita etenkin teiden varsilla.\nYleensä ne olivat huonoa tekoa ja niin matalat, että ihmettelin, miksi\nei hevonen, joka kulki läheisellä laitumella, noussut aidan yli\nohra- tai kaurapeltoon, missä vähemmällä vaivalla olisi voinut saada\nvatsansa täyteen. Tuntui siltä kuin hevosia olisi pidättänyt sama pelko\nkulkemasta aidan yli kuin koiria menemästä kynnyksen yli pirttiin.\nNiiden hataruutta en niin suuresti ihmetellyt, kun en missään näillä\nseuduin nähnyt edes merkkiä sikain hoidosta; nämähän tarkastusmiehet\nuutterilla tarkastuskäynneillä koettelevat aitojen tiheyden. Eivätkä\naidat yleensä täällä ole yhtä tärkeät kuin Suomessa, kun on tavallista\nettä kylä pitää yhteisen paimenen karjoillaan, jotka kaikki käyvät\nyhtenä laumana laitumella. Paimenet palkataan tavallisesti koko kesäksi\nja voivat kylien suuruuden mukaan laskea 50-80 ruplaa vaivoistaan,\njollei susi vaan näitä tuloja vähennä, Saman tavan olen kuullut\nvallitsevan Inkerissäkin, jonne joka kevät lähtee Suomesta, Viipurin\nja Mikkelin lääneistä joukko miehiä palkkautumaan paimeniksi.\n\nNyt alkavat muistelmani tältä matkalta melkein kokonaan tyhjentyä,\nsillä sellaisia pikkuseikkoja kuin kyntöaseiden, haravien ja\nviikatteiden rakennetta, joka ei muuten poikkea siitä, mikä Karjalassa\non yleistä, en katso sen arvoisiksi, että niistä puhuisin, varsinkin\nkun hengessä saatan havaita, että pyydät päästä sellaisia lukemasta.\nMaantienkin kuvaus tulisi sekin kuivempi kuin tie itse nyt pari päivää\nkestäneen sateen aikana monin paikoin on ollut; sitäpaitsi kaikki\nmaantiet ovat jossakin määrin toistensa kaltaiset ainakin siinä, että\novat pitkät ja kapeat.\n\nKuljettuani noin 200 virstaa Oniegasta tulin suurelle postitielle,\njoka Arkangelista, Holmogoryn, Kargopolin, Vyitegran, Lotinapellon,\nUuden-Laatokan ja Pähkinälinnan kaupunkien kautta johtaa Pietariin. Se\nsaattaa kilpailla meidän parempien maanteiden kanssa, kuitenkin\nlukuunottamatta kaikkein paraita Viipurin, Oulun ja muutamien muiden\nläänien maanteitä. Venäläisillä maanteillä on meidän maanteiden\nrinnalla se etu, että kievarit eli stantsiat ovat vallan lähellä tien\nvieressä, niin ettei tarvitse poiketa virstaa tai paria metsään niitä\netsimään, kuten meillä joskus tapahtuu. Tien viereiset aidat eivät ole\nniin lähellä tietä kuin meillä on tavallista, vaan noin 2-3 sylen\npäässä maantien ojista. En tiedä, purjetaanko ne vielä lisäksi\ntalveksi, kuten kuitenkin luulen, mutta ellei niin tehdä, niin\nsittenkään ei voi niiden etäisyyden vuoksi melkoisia lumikinoksia\nkokoontua tielle. Onko siitä etua vai hankaluutta, että kievarit\ntavallisesti ovat kahdenkymmenen virstan, jopa pitemmänkin matkan\npäässä toisistaan -- siis kahta etempänä toisistaan kuin meillä --, sen\nseikan hevosystävät ratkaiskoot. Mutta odottamatta heidänkään\ntuomiotaan, ja huomioon ottaen, että laillinen kyytihevonen, missä tie\nja kuormakin ovat lailliset, varsin hyvin jaksaa juosta kaksi\npeninkulmaa yhtä mittaa, luulisin sopivaksi, että meidän kievarit\nsijoitettaisiin hieman pitemmän matkan päähän toisistaan kuin nyt\nuseimmissa paikoin on laita. Tästä olisi sekä matkustajalle että\nkyytimiehelle etua, edellisellä kievareissa-viivynnän väheneminen,\njälkimäisellä kyytivuorojen harveneminen.\n\nKyytimaksuna on nyt rahamnuuton jälkeen kolme kopeekkaa hopeaa\nvirstalta hevosparista, tai viisi kopeekkaa toista ruplaa paperirahaa\npeninkulmalta. Se on meillä siis vielä ainakin viittäkymmentä huokeampi\nsadalta kuin Venäjällä, sillä venäläinen kyytijärjestys määrää aina\nkaksi ja usein kolme hevosta, missä meillä varsin hyvin tullaan toimeen\nyhdellä. Kolme hevosta täytyy kahden matkustajan ottaa esim. kelirikon\naikana keväällä ja syksyllä, samoin jos kummallakin on eri\nmatkalaukkunsa tai jos yhteinen matkalaukku sattuu olemaan vähän\nsuurempi. Kun tähän vielä lukee maksun matkustus-lipusta (podorozhna),\nniin kyytimaksu tästä kasvaa, jopa melkoisestikkin. Ilman\npodorozhnaa taas on vaikea päästä perille, ja on sen lisäksi kokonaan\nriippuvainen kyyditsijäin mielivallasta. Ajoneuvoista ei suoriteta eri\nvuokraa, ja se olisi meilläkin viimeksi tapahtuneen kyytimaksun\nkorotuksen jälkeen varsin hyvin voinut jäädä pois, sillä maksettaessa\nse vaan tuottaa rettelöitä ja sekaannusta, ja jokainen tietää, että\nkyytimies, jos asia hänestä riippuisi, kernaasti maksaisi muutaman\nkopeekan peninkulmalta siitä edusta, että saisi kyyditä matkustajaa\nomilla ajopeleillään, se kun aina käy vähemmällä vaivalla ja\nsitäpaitsi päästäisi hänet ratsain kulkemasta takaisin, mikä varsinkaan\ntalvipakkasella ei ole kaikkein miellyttävintä. Mutta samoin kuin moni\nmuu seikka, on meillä määräys ajoneuvojenkin vuokrasta perintöä niiltä\nviisailta miehiltä, jotka ennenmuinoin istuivat valtiopäivillä.\n\nJos kohta täkäläisen kyytimaksun laskeminen onkin niin mutkatonta, kun\nnäet tarvitsee ainoastaan kertoa virstaluku kolmella, otetaan kuitenkin\nlaskulauta halukkaasti käteen ja lasketaan tuo summa sen avulla.\nVenäläisen laskulaudan monia edullisia ominaisuuksia olen huomannut\nsen epäkohdan vähentävän, että se totuttaa ihmisen sen 60-70:n\nnuppien vuoksi kokonaan unhottamaan oman \"nuppinsa\", niin ettei\nyksinkertaisimmissakaan laskunteoissa käytetä päätä, jos vaan voidaan\nsaada laskulauta käsille, ja missäpä sitä ei olisi saatavissa, se kun\non todellinen \"vade mecum\" [= alituinen kumppani]. Niinpä minun\nkerta oli kievarinisännälle maksettava 25 virstan kyyti \"na paru\"\n[= parista]. Lasku oli mitä yksinkertaisin, sillä eihän vaadita paljoa\nvaivaa keksiä, että 3 kertaa 25 on 75, ja että maksu siis on 75\nkopeekkaa hopeaa. Mutta hän laski kauan lautansa ääressä, pani ensin\n2 ruplaa 50 kopeekkaa pankkiseteleitä, lisäsi puolen kopeekan\nylennyksen virstalta, joten 25 virstalta tuli 12 1/a kopeekkaa,\nyhteensä 2 ruplaa 62 1/2 kopeekkaa paperirahaa; tämä sitten muutettiin\nhopeaksi, jota hänen suureksi ihmeekseen tuli täsmälleen 75 kopeekkaa,\nkuten heti alussa olin sanonut, minkä vuoksi hän ei voinut muuta kuin\nkiitellä päässälasku-taitoani, sanomalla \"njemtsi umny\", s.o.\n\"saksalaiset ovat viisaita\". Tulin antaneeksi hänelle kourallisen\ntupakkaa ja pari sikaria, hän kun oli polttaja, ja kun ei hänellä juuri\nsattunut olemaan mitään poltettavaa. Tästä pienestä lahjasta hän oli\nniin kohtelias, että uudestaan laskulaudallaan todisti, ettei minulta\noltu liikoja rahoja kiskottu, asia, jota en ollenkaan ollut epäillyt,\nmutta joka tuotti hänelle vielä niin paljon hommaa, että toinen\nsikareista siinä kului melkein loppuun. Enemmän kuin kaikki muu\nihmetytti minua tässä se, ettei hän ennestään tuntenut kyytimaksun\nsuuruutta sekä pankkiseteleinä että hopeana, mutta ehkäpä hän sen\ntiesikin ja tahtoi ainoastaan minun tähteni niin perinpohjin sen\nlaskea.\n\nIson postitien varrella kievarit olivat jotenkin hyvässä kunnossa;\nniissä oli erityiset vierashuoneet, kuten jo aikaisemminkin Oniegan\ntien varrella. Eräässä niistä tilasin päivällisen ja sain paitsi\nkeitettyjä munia hyvää taalepiimää, joka muuten täällä on\nharvinaisen-puoleinen ruokalaji; en näet muista missään muualla minulle\nsitä tarjotun, jos kuitenkin jätän lukuunottamatta erään Arkangelissa\nasuvan santarmiupseerin Simonov'in, joka varta vasten Castrénille ja\nminulle oli käskenyt rouvansa laittaa taalepiimää, hän kun oli elänyt\nSuomessa ja tiesi mainitun ruokalajin siellä olevan tavallisen.\n\nOniegan ja Kargopolin välisten seutujen väestö ei ole niin kaunista\neikä vilkasta kuin pohjoisemmilla seuduilla, joilla ennen olen\nmatkustellut, mutta sen sijaan hyvää ja ystävällistä, niin ettei\nminulla ole vähintäkään syytä olla siihen tyytymätön. Uskottiinpa\nminut monissa paikoin kunnialliseksi mieheksi, vaikka en aina\nkulkenutkaan passi ja podorozhna kädessä. Enpä tahdo enkä voi\nmuidenkaan seutujen väestöä moittia passin kysynnästä -- meilläkin se\njotenkin tavallisesti kohdannee ulkomaalaisia --, mutta kuitenkin tuo\nalituinen passin kyseleminen tuntuen osottavan sitä epäluuloa,\nettä matkustajaa pidetään mitä pahimmanlaisena maankulkijana,\ntottumattomasta on sangen väsyttävää. Pertominskistä lähdettyäni olen\nnyt saanut tupakoida rauhassa, ilman että minua joka piipullisen tähden\npidetään \"ristimättömänä pakanana\", kuten starovertseillä on tapana.\nOniegan ja Kargopolin välisellä matkalla ovat useimmat kyytimiehetkin\nitse polttaneet, ja iloissani siitä olen tarjonnut heille tupakkaa,\nniin että lopuksi itse olin vähällä jäädä ilman. Eräässä paikassa ei\nsallittu minun edes lapsille antaa muutamia kolikoita korvaukseksi\nyömajasta ja ruuasta, joista ei tahdottu ottaa maksua, ja monessa\nmuussakin paikassa, missä kuitenkin olen maksanut, rahvas näytti olevan\ntottumatonta ottamaan maksua maidosta ja muusta ruuasta, minkä kerralla\nsyö. Väärin ulkomaalainen tekisi Suomen kansalle, jos raakamaisesti\nsivistyneen uusmaalaisen talonpojan tai myöskin Viipurin läänin monin\npaikoin sivistymättömäin talonpoikain mukaan tekisi tuomitsevan\narvostelunsa koko kansasta, ja sama vääryys kohtaisi Venäjän kansaa,\njos tahtoisi samalla mitalla arvostella sitä Vienanmeren rannikoiden\nväestön mukaan. Kuoleman alituinen näkeminen, vaikkapa vain kalan ja\nhylkeen kuoleman, on tehnyt Vienanmeren kalastajan kovaksi, ja kauppa,\njota hän sen ohella harjoittaa, on saattanut hänet oman hyödyn\nkatsojaksi. Maanviljelys sitävastoin on lauhduttanut maan sisemmissä\nosissa asuvien luonnon, ja kun itse eivät ole maksaneet puhdasta rahaa\nleivästään, eivät he niin huolellisesti laske kopeekkoja sen joka\npalasesta. Tämä eri elintapojen vaikutus ihmisten mielenlaatuun lienee\nnäyttäytynyt aina Kainin ja Abelin ajoilta alkaen, ja sitä havaitsee\nvielä vähin kaikkialla. Joka paikassa maanviljelijät ovat rahvaan paras\nja kunnollisin osa, ja lukuunottamatta sen hyväntekevää vaikutusta\nkansanluonteeseen, luulen ettei valtio koskaan voi tarpeeksi rohkaista\nmaanviljelyksen harjoittajia, se kun on kansan hyvinvoinnin varsinainen\nlähde. Minusta on usein tuntunut kuin ainoastaan maanviljelys ja\nkarjanhoito tarvitsisivat valtion kehottavaa kannatusta, muut\ntavalliset elinkeinot vain hyvää suvaitsemista. Jos puunrunko on terve,\nniin oksat kyllä kasvavat ilman erityistä kasvattamista, ja koko puu\nsaa terveen, vihreän ulkonäön, ilahuttaa silmää ja tarjoaa varjoa\nvaeltajalle, -- Näihin ylimääräisiin mietteisiin, joilla kaiketi on se\nhyvä puoli, etteivät ole liian pitkät, antoi minulle aihetta näiden\nseutujen väestön miellyttävä luonne. Oniegan ja Kargopolin\nväliseuduilla maanviljelys on rahvaan pääelinkeino, minkä ohella\nlähempänä Kargopolia näin kaskia ja kaskinurmikkoja tien varressa.\nEräässä paikassa, Vladitshenskassa, hieman toista sataa virstaa\ntännepäin Oniegasta, oli suolankeittimökin, joka kuitenkin, päättäen\nsotilasvartiostaan, oli kruunun oma. Tämä tehdas oli hyvin\nyksinkertainen. Alhaalla kuoppa, jossa vestaalien [= alituista] tulta\npidettiin vireillä yhtenään viskaamalla siihen karkeita polttopuita, ja\nkuopan yläpuolella noin 8 kyynärän pituinen ja yhtä leveä, puolen\nkyynärän korkuinen rautalaatikko, johon vesi johdettiin suolalähteestä\nränniä myöten. Mikäli vesi haihtuu ilmaan ja suola tivistyy, sikäli\ntämä kauhalla otetaan pois. Nenokotskassa Arkangelin ja Oniegan välillä\nolin jo aikaisemmin tavannut samanlaisen suolankeittimön, eroa oli vaan\nse. että siinä oli kaksi sellaista laatikkoa, joiden viikossa sanottiin\ntuottavan valmista suolaa yhteensä 500 puntaa. Suola oli hyvää,\npuhdasta ja valkeata.\n\nKaskenviljelys, josta mainitsin, on luultavasti perintöä täällä ennen\nasuneilta vepsäläisiltä tai karjalaisilta, joiden muinaiseen\nasuskelemiseen täällä viittaavat sekä paikannimet ynnä muut seikat,\nedelliset käännettyinäkin ja muutettuina. Niinpä esim. Bosje-ozero ei\nliene muuta kuin käännös Pyhäjärvestä [pyhä lapiksi = hasse], jotenkin\ntavallisesta suomalaisesta järvennimestä, ja Latshe-ozero on kenties\nyhtä tavallisen suomalaisen Latvajärvi-sanan väännös. Muutaman\npeninkulman päässä Oniegasta tännepäin oli kokonainen kylä, jonka nimi\noli Karelskaja, vaikka siellä nykyään ei enää ole ollenkaan\nkarjalaisia. Tuntuu siltä kuin kaikki karjalaiset eivät olisi\nmuuttaneet pois, vaan osaksi sekaantuneet tulokkaihin, sillä nykyisessä\nväestössä näkee monet aitokarjalaiset kasvonpiirteet. Lisäksi rahvaan\nvähempi kauneus ja vilkkaus johtunee sellaisesta sekaannuksesta, sillä\nkarjalaiset eivät ole yhtä kaunista ja vilkasta väkeä kuin venäläiset\ntai slaavilaiset yleensä.\n\nVielä muutama sana itse Kargopolista. Se on nykyäänkin melkoinen\nkaupunki, mutta kuuluu ennen olleen paljoa suurempi, kunnes se viime\nvuosisadalla paloi, minkä jälkeen se ei koskaan ole päässyt entiseen\nkukoistukseensa. Kuitenkin lasketaan täällä vielä olevan vähä viidettä\nsataa taloa ja kaksituhatta asukasta sekä emäntäni tiedonannon mukaan\n22 kirkkoa, joista minun ei kuitenkaan ole onnistunut huomata muuta\nkuin noin puolet, mikä seikka luultavasti johtuu siitä, että hän on\nottanut lukuun luostarin kirkot; täällä näet on kaksi kivistä\nluostarirakennusta. Kirkotkin ovat suuremmaksi osaksi kivestä monine\nkupuineen sekä sangen muhkeat, mutta muita kivirakennuksia en ole\nnähnyt useita. Ne virkamiehet, gorodnitshij, lääkäri ja sträptshei,\njoiden luona olen käynyt, ovat kaikki olleet sangen ystävällisiä.\nGorodnitshij on entinen upseeri, joka on oleskellut Suomessakin ja\ntuntee meidän kaupungit Torniota myöten; lääkäri, liivinmaalainen, on\nsuorittanut tutkintonsa Tartossa, mutta valittaa olevansa\nunhottamaisillaan saksankielen, vaikka ei vielä 15-20 vuodessa ole\nehtinyt oppia venättä niin, ettei muukalaisuutta huomaisi hänen\nääntämisessään. Sträptshein luo minut kutsuttiin toistamiseen\nvakuuttamaan, että hänen appensa silmiin tullutta kaihta ei voitu\nleikkauksetta parantaa.\n\nLääkärin ilmoituksen mukaan olin 120 virstan päässä tapaava\nvepsäläisiä, ja joka tapauksessa on mahdollista, että parin vuorokauden\nkuluttua istun heidän parissaan suomalainen sanakirja kädessä. Sitten\nSinun ei enää tarvitse odottaa tai pelätä saavasi kirjeitä minulta,\nainakaan ei ennen syyskuun loppua eikä luultavasti silloinkaan näin\nraskasasuista. Koska hevonen jo on noudettu laitumelta, minun\nvalitettavasti täytyy tulla syypääksi siihen taloudelliseen virheeseen,\nettä jätän viimeisen sivun tyhjäksi. Voi itse hyvin, tervehdi rouvaasi,\nsukulaisiasi ja kaikkia tuttavia.\n\n                                                    Tuus\n                                                Elias Lönnrot.\n\nPilkut ja kirjoitusvirheet lukija suvaitkoon korjata!\n\n\n\n\n59.\n\nTohtori Rabbelle.\n\n\n[Saima 1846, n:ot 7, 9. Tähän suomennettu alkuperäisestä kirjeestä.]\n\n                  Polkovan stantsia [= kievari] 3 p:nä elokuuta 1842.\n\nHeinäkuun 28:ntena päivänä läksin Kargopolista jättäen sangen hyvän\nmajapaikan, joka minulla oli porvari Mishaininin luona. Ainoa vika,\njoka huoneellani oli, oli sellainen kukkaruukkujen paljous jokaisella\nneljällä ikkunalaudalla, että ainoastaan niiden kauneuden vuoksi täytyi\nmenettää osa päivän kauneudesta. Tiistaina 26:ntena päivänä myrskyili\nkoko päivän, myrsky tempasi yhden ikkunoista auki, sai kiinni yhden\nkukoistavista kaunottarista ja tahtoi viedä hänet mukaansa, sillä\n\"voima rakastaa kauneutta\", mutta sen täytyi pian luopua aiotusta\nryöstöstä, kun huomasi saaliinsa liian vähän yli-ilmaiseksi, minkä\nvuoksi vallan hiljaa päästi sen alas ikkunan edustalla olevalle\nvihreälle nurmikolle, mistä ketteräjalkainen emäntä taas sen pelasti ja\npalautti entiseen paikkaansa yhtä vahingoittumattomana kuin ennen tuota\nlyhyttä ilmaretkeä. Eipä siis voimakkaan myrskynkään onnistunut\nhankkia minulle enempää valoa. Jo Kemissä ja Arkangelissa näytti\nrakkaus ikkunoissa pidettäviin kukkasiin olevan sangen suuri, aivan\nkuten meillä rakkaus kukkasiin ilmenee huoneiden seinustoilla olevissa\nkukkatarhoissa. Yleensä voisi tehdä sen huomautuksen, että näiden\npohjoisten seutujen venäläinen väestö ei pane paljoa huolta\nasuntojensa ulkopuoliseen somuuteen, vaan sijoittaa sen asemesta\nkernaasti kaikki asunnon sisälle. Siitä syystä ei ole varsinaisia\npuutarhoja kaupungeissa, ei mitään kyökkikasvitarhoja eikä vihreitä\nnurmikoita portaiden edessä maaseuduilla, vaan likaa, savea, lastuja,\ntukkeja ja kiviä kaikkialla. Sen tähden on maalattuja taloja\nkaupungeissa sangen harvassa eikä maalla rahvaalla ollenkaan.\n\nEmäntä oli hyvyydessään kertonut rakkaalle aviopuolisolleen että minä\nolin sävyisimpiä vieraita, mitä heidän talossaan pitkiin aikoihin oli\nollut. Enkä totisesti heillä pitänyt suurta melua, sillä niinä harvoina\npäivinä, jotka siellä viivyin, joko kävelin kaupungilla tai ollessani\nkotona kokoilin muistelmia sitä pitkää kirjettä varten, jolla minun oli\nkunnia Kargopolista Sinua tervehtiä ja johon tämä kirje taitaa liittää\nyhtä pitkän jatkon. Sitäpaitsi pyysin emäntäni ynnä hänen miehensä\nkerran kahville, täten korvatakseni sen vaivan, jota hän oli nähnyt\nkahvin paahtamisessa, jauhamisessa ja keittämisessä. Mutta vieraita,\njotka olisivat voineet talonväkeä häiritä, minulla ei koko aikana ollut\nluonani, sillä muuan viralta pantu podljesnitshij (forstermeister\n[metsäherra]), joka eräänä iltapäivänä tuli luokseni tarjoutuen\nkanssani jakamaan kyytiä Pietariin, ei ollenkaan ollut meluavaa lajia.\nNiinä muutamina tunteina, jotka hän viipyi luonani, sain kuitenkin\ntarpeekseni hänen seurastaan, niin etten edes siinä tapauksessa, että\ntodella olisin matkustanut Pietariin, olisi erittäin toivonut sen\njatkumista. Hän näytti olevan niitä herrasmiehiä, jotka ottavat\ntavalliset aamu-, päivällis- ja iltaryyppynsä ja välillä ylimääräiset\nnaukut ajan ja tilaisuuden mukaan. Ainakin hän nyt oli hyvässä\nhutikassa, kuten tuntui, vaikka hän itse lienee ollut toista mieltä,\nkun hetken poltettuaan ja lörpöteltyään kysyi, eikö saisi ottaa\nnaukkua. \"Kak vam ugodno\" [= kuten haluatte] minä vastasin\najattelemattakaan hänelle sellaista tarjota, mihin minulla sitäpaitsi\nei olisi ollut tilaisuutta, kun ei minulla ollut viinaa. Mutta hän oli\nkauan luonut himokkaita katseita pöydällä olevaan puolentuopin\nvetoiseen pulloon ja kysyi hetken kuluttua, eikö minulla ollut lasia.\nOsotin hänelle pullon läheisyydessä olevaa lasia, minkä jälkeen hän\ntämän täytti ja tyhjensi sitten minun menestyksekseni lasillisen\nhapanta kaljaa eli kvassia, josta nielikin vahingossa ainakin kolme\nneljättäosaa. Eipä edes stakana kahvia, jonka kohta sen jälkeen saatoin\nhänelle tarjota, liene täydelleen voinut korvata tätä ikävää erehdystä,\nja kohta sen jäljestä hän huomasi syytä olevan lähteä luotani ja hakea\njotakin parempaa paikkaa. Useampaa kertaa hän ei tullut luokseni, sillä\ntämä ainoa käynti taisi tuottaa hänelle sen vakaumuksen, ettei minusta\nolisi saanut hauskaa matkakumppania.\n\nEmännän hyvän suosituksen tähden isäntä päätti omassa persoonassaan ja\nomalla hevosella kyyditä minut hyvän palan matkaa Ishaivaan asti, jonne\naioin pysähtyä. Tätä hänen omakohtaista kyyditystänsä ei ollut\nviiteentoista vuoteen tullut yhdenkään matkustajan osaksi, kuten hän\nusein matkalla minulle vakuutti. Mutta ei siinä kyllä; lähdettäessä\nemäntä oli antanut hänelle mukaan kaksi puolentoista korttelin vetoista\nviinapulloa, joiden sisällystä isäntä matkalla alituisesti tahtoi\ntarjota minulle. Kun en pitkään jaksanut kestää tätä hänen\nhyväntahtoisuuttaan, oli hän vielä lisäksi niin hyvä, että usein itse\ntyhjensi senkin, mikä minun olisi ollut velvollisuus tyhjentää.\nVäliajat hän lyhensi alituisesti ylistämällä hevostaan ja sitä lähinnä\nvaimoaan, niin ettei hän tuskin ollenkaan kerinnyt itseensä, ja\nolisihan hänkin ansainnut muutamalla sanalla tulla muistetuksi. Ainoa,\nminkä itsestään tiesi kertoa oli pääasiallisesti se, että nimi\nMishainin oli hänen yksinään, ja että tämä nimi oli tunnettu koko\nmatkustavalle maailmalle. Pelkältä ylenpalttiselta kiitokselta, jota\nlateli hevosellensa, hän unhotti melkein kokonaan ajaa sitä, tai piti\nkaiketi syntinä, millään lailla kehottaa niin oivallista hevosta\nenempää kuin mitä se itse halusi liikkua, minkä vuoksi juhta\nenimmäkseen vitkalleen käyden sai kuunnella kiitostaan. Mitä emäntään\ntulee, hän tosin oli sangen hyväntahtoinen, säännöllinen, taloutensa\nhyvin hoitava, hiljainen emäntä, mutta hänellekin vähempi ylistely\nolisi voinut riittää, jos kohta minunkin on mainitseminen, että hän oli\ntoinen emäntä, jonka majasta pitkiin aikoihin olin kaivaten lähtenyt;\nyhtä hyväntahtoisesta kemiläisestä emännästä kerroin edellisessä\nkirjeessä.\n\nLäksimme Kargopolista eräänä iltapäivänä, ja kun tuo hyvä Mishainin\nsanoi, ettei hän edes kotonaankaan tavallisesti saanut unta öisin, ja\nkun hevosella kenties oli sama tapa, tai kun se ainakin jaksoi\nparemmin liikkua tänä vuorokauden aikana kuin paahtavalla päivällä,\najoimme koko yön paitsi milloin hevosta syötettiin. Joka syöttöpaikassa\nMishainin välttämättömästi tahtoi juoda teetä, josta hän lähinnä viinaa\nsuuresti piti. Minä taaskin, ollen kolmantena tässä seurassa, olin\nunillani ja olisin kernaasti nukkunut vaikka hänen ja hevosen puolesta,\nmutta siihen en koskaan saanut tilaisuutta tuon alituisen teenjuonnin\nvuoksi, johon minun oli ottaminen osaa. Eräässä paikassa hän oli\nsattunut suututtamaan emännän, mistä syystä, en tiedä, kun en ollut\nkuullut hänen toransa alkua, minä kuu heräsin keskellä sitä. Eipä\nMishaininkaan tietänyt sen syytä, vaan luuli hänen torumisensa\naiheutuneen tyhjästä tai siitä, että emäntä äkkiä oli saanut\ntorumistuulen; torua hän saikin kauan häiritsemättä, sillä tuo hyvä ja\nhidas Mishainin ei rahtuakaan välittänyt hänen puheestaan, vaan poltti\ntupakkaa, joi teetä, otti väliin ryypyn ja tarjosi toisen isännälle,\nvallan samoin kuin vanha hevonen ei katso maksavan vaivaa lainata\nkorvaansa haukkuvan koiran nalkutukselle, vaan kulkee tietään edelleen\nsiitä välittämättä. Rupesin siis arvailemaan eukon suuttumuksen syytä,\neikä tämä luultavasti ollut muu kuin se, että Mishainin vielä jäljellä\nolevasta toisesta viinapullosta oli tarjonnut hänen miehelleen, tämän\npaikan isännälle, niin ettei tämä seuraavana päivänä niin helposti\nvoinut löytää tietä heinäniitylle. Se seikka että isäntä rupesi\npuolustelemaan välinpitämätöntä Mishaininia, saattoi vielä\nluultavammaksi, että emännän paha tuuli oli sellaisesta aiheutunut. Ei\nyksistään sanoin, vaan voimakkaammillakin keinoilla hän tahtoi\nvakuuttaa vaimolleen, että tämä syyttä torui, minkä vuoksi kerran\nkiireisesti nousi pöydän päästä, missä oli istunut, kiiti lentävän\nsontiaisen tavoin permannon yli aikoen emännälle opettaa ihmistapoja,\nmutta saatuaan jo kätensä asianomaiseen asentoon sitä varten, hän\nmalttoi mielensä ja pysäytti iskunsa. Tästä mielenosotuksesta oli\nkuitenkin se seuraus, että vaimo jätti torumisensa ja rupesi sen sijaan\nitkemään, mistä ei edes miehensä enää tahtonut häntä estää.\n\nNoin 80 virstan matkan jälkeen molemmat viinapullot olivat tyhjät ja\nMishainin sanoi nyt haluavansa palata kotia, joten maksoin hänelle\nkyytirahat ja sain muutaman miehen kyyditsemään itseni jäljellä olevat\n40 virstaa Ishaivaan. Puolitiessä näin ensimäisen lammen Oniegan\njälkeen sekä lammen rannalla \"pustinkan\" s.o. kirkon sekä papin ja\n\"ponomarin\" talon, jotka molemmat viimemainitut eivät missään suhteessa\neronneet tavallisista talonpoikaisasunnoista. Kaikki muutkin pappilat\novat näillä seuduin olleet muiden talonpoikaistalojen näköiset,\nainakaan ei ulkoa päin katsoen ole ollut mitään eroa. Ponomarin\n(lukkarin) taloon jäimme yöksi ja ajoimme seuraavana aamupäivänä\nIshaivaan. Aina 20 virstan päässä Ishaivasta olevalle pustinkalle asti\ntie oli mäetöntä ja muuten sangen hyvää, sitten se muuttui mäkiseksi,\nepätasaisemmaksi, jopa lokaisemmaksi kuin maantien meillä sallitaan\nolla. Ishaivan volostissa (seurakunnassa), joka on pietarilaisen\nkauppiaan Gromovin aluskuntaa, poikkesin likaiseen Suurtannas\nnimiseen kylään: se sijaitsi puolen virstan päässä syrjässä tiestä.\nSain siellä erään talonpojan talossa asunnokseni kamarin, joka oli\nvarsinaisen navetan yläpuolella. Laki ei ollut korkeammalla lattiasta\nkuin että nipin napin saattoi seisoa, ja paitsi tätä mataluutta siinä\nvielä oli onneton orsi pitkinpuolin. Ikkunoita oli luvultaan kaksi,\nmutta ne eivät yhteensä vastanneet enempää kuin yhden tavallisen\nikkunan kolmannesta, kun kumpikin oli vaan yhden ruudun suuruinen,\nvaikka se kuitenkin oli asianmukaisesti jaettu kuuteen osaan. Vanha,\nkäytännöstä poistettu pesutuoli oli pöytänä, ja tuolina sekä sänkynä\nolkipolstari, joka kahtena ensimäisenä päivänä oli lattialla\nleveällään, mutta sittemmin muutettiin jonkinlaiselle lavalle, joka oli\nsaatu kuntoon seinämälle, rikkoutuneita pyttyjä, kaukaloita ja\nhuhmareita alustana. Eräänä yönä, jolloin satoi rankasti, minut herätti\nvähemmin miellyttävällä tavalla suihkukylpy, joka katosta tulvi\nylitseni, mutta toisina öinä sain nukkua rauhassa, kunnes paimentorvi,\nkarjan lähtiessä liikkeelle alakerrassa olevasta navetasta, minut\nherätti, elleivät kärpäset jo vähää aikaisemmin olleet ehtineet\nkarkoittaa unta silmistäni. Kärpäsiä oli huoneen edellämainitun aseman\nvuoksi siihen majoittunut niin kosolta, ettei taitavinkaan\nkärpästappaja useassa päivässä olisi voinut niitä sukupuuttoon\nhävittää. Minä en voinut ajatellakkaan taisteluun ryhtymistä niiden\nkanssa, aseeton kun olin, ja kun minun sitäpaitsi täytyi käyttää aikani\nvepsänkielen tai sen täällä vielä tavattavissa olevan jäännöksen\ntutkimiseen.\n\nIshaivan volostiin, vepsäksi Isarv (iso arvio?), kuuluu useita pieniä\nkyliä. Sellaisia luettiin seuraavat kaksitoista: Suurtannas.\nTshogaontannas, Beresniek, Prangat, Dubin, Kropangut, Korga, Kirjan,\nMatinkund, Mitänkund, Papinkund, Ortinkund. Ainoastaan viidessä\nensinmainitussa vielä puhutaan paitsi venättä vepsänkieltä, muista se\non sukupuuttoon kuollut. Ja kun näissä viidessä kylässä lapsetkin\nkeskenään tätä nykyä puhuvat enemmän venättä kuin vepsää, ei ole\nvaikeata edeltä aavistaa, että vepsän kieli vuosisadan kuluttua\nainoastaan taruna elää rahvaassa. että nimittäin heidän esi-isänsä\nennen muinoin ovat puhuneet jotakin muuta kieltä kuin venättä. Jo nyt\nrahvas ihmetteli, että joku kymmenkunta vuotta sitten oli ollut vanhoja\nihmisiä, jotka eivät olleet osanneet muuta kuin vepsää, mutta kuinka\npaljoa enempi näillä vanhoilla ihmisillä, jos sadan vuoden kolattua\nnousisivat haudoistaan, olisi syytä ihmetellä, kun huomaisivat, etteivät\nheidän jälkeläisensä kolmannessa tai neljännessä polvessa osaa\nsanaakaan esi-isäinsä kieltä. Tuskin on katoavaisuuden tuhatlukuisista\nmuodoista mitään, mikä minun mielelleni tuntuisi lamauttavammalta ja\nraskaammalta kuin kielen häviäminen tai täydellinen unhottuminen toisen\nkielen takia. Se että tätä niin harvoin tapahtuu, antanee tämänlaiselle\nkatoavaisuudelle niin painavan merkityksen. Kuitenkin näyttää\nyleisesti tapahtuvan, että kieli, jota vähänpuoleinen lukumäärä ihmisiä\npuhuu, ja jonka aluetta kaikilta tahoilta ympäröi toinen kieli,\nvähitellen syrjäytyy tämän toisen vaikutuksesta... samoin kuin käy\nsyksyllä järven, jonka rannat ja matalammat lahdet ensin jäätyvät,\nmutta joista jää vähitellen leviää ja joku aika sen jälkeen sulkee\nvielä avoimen selänkin. Sitävastoin on olemassa esimerkkejä siitä, että\nkieli, vaikka pienempikin määrä ihmisiä sitä puhuu, kauan pysyy yllä,\njos eri kielet sitä ympäröivät; silloin ei yksikään ympäröivistä\nkielistä ole kyllin voimakas sitä syrjäyttämään. Kaiken kirjallisen ja\nvirallisen merkityksen puute sitäpaitsi helpommin aiheuttaa kielen\nperikadon, samoin kuin perustan ja kulmakivien puute vaikuttaa, että\ntalo pian hajoaa. Kielen varsinainen perusta on sen kirjallisuus, joka\nei ainoastaan ole omansa kauemmin säilyttämään kieltä, vaan joka\nsilloinkin, kun se ei voi estää kielen lopullista häviämistä, itsessään\njättää jäljelle siitä ihanoita, katoamattomia raunioita. Näin on\nkreikan, latinan, sanskritan ja muiden vanhojen kielten laita, jotka\nvielä elävät näiden-kielisessä kirjallisuudessa, vaikka muuten ovat\naikoja sitten rauhaan menneet. Miten kirjallisuus itsepäisesti\ntaistelee kielen häviämistä vastaan elävien parista, sitä todistanee\nmitä selvimmin keskiajalla jatkunut pitkä taistelu latinan ja\nitaliankielen välillä, kuten myös nykyisen ranskan- ja englanninkielen\nhullunkurinen oikeinkirjoitus, joka suureksi osaksi ei ole muuta kuin\nsellaista kirjallisuuden torylaisuutta [kuninkaallis-vanhoillisuutta].\n\nMitä nyt erityisesti tulee vepsän häviämiseen Ishaivasta, se on\ntapahtunut jotenkin seuraavasti. Ishaivan väestön on ollut pakko\nkauppansa ja muiden kosketuksiensa vuoksi ympärillä asuvan rahvaan\nkanssa oppia tämän kieltä puhumaan; sama venäjän oppimisen tarve sillä\non ollut voidakseen puhua virkamiestensä ja pappiensa kanssa,\nmaatilan-omistajien ja näiden voutien kanssa; valmistaaksensa ainakin\nlapsillensa paremman tilaisuuden oppia venättä, on muutaman onnistunut\nvaimokseen saada venäläinen rahvaannainen; venäläisen äidin lapset\novat luonnollisesti puhuneet äidinkieltään, ja naapurit ovat kernaasti\nsuoneet, että heidänkin lapsensa aikaisin ovat oppineet venättä\npuhumaan, kun ovat huomanneet että heillä siitä on monta etua,\näidinkielestään, vepsästä, taas ei mitään -- sillä kukapa huomaisi\nsiinä piilevän edun, että saa puhua äidinkieltään, jota pidetään yhtä\nvälttämättömänä luonnon velvollisuuslahjana kuin itse kielielintä ja\nolentonsa muita elimiä. Jos vieras kieli kerran pääsee siihen\nmaineeseen, että se on parempi kuin äidinkieli, niin on paljo, jopa\nenin osa valmistusta jo tehty vieraan kielen voimaan pääsemiseksi.\nVanhemmatkin henkilöt koettavat silloin oppia sitä, kysyvät kieltä\ntaitavilta naapureiltaan ainakin seitsemän kertaa, miten joku sana\nkuuluu, unhottavat sen yhtä usein, mutta lopulta se kuitenkin\nhäviämättömästi tarttuu muistiin. Jotenkin sellainen on luonnon koulu\nvieraan kielen oppimisessa. Ilman erityisiä kielenopettajia,\nkielioppeja, sana- ja lukukirjoja tämä koulu tekee tehtävänsä, missä se\nkerran olosuhteiden suopeudesta on tullut käytäntöön, jopa paljoa\nsuuremmassa määrin kuin mitä kaikki maailman kielimestarit, kieliopit\nja muut keinot voivat aikaansaada, sillä näiden kuitenkin harvoin\nonnistuu saada äidinkieltä kokonaan pois hävitetyksi ihmisten aivoista,\nvaikkapa niiden joskus onnistuukin saattaa ihmiset nurjamielisiksi\näidinkielelleen. Talossa, jossa Suurtannaan kylässä asuin, oli paitsi\nvanhaa väkeä kaksi poikaa ja kaksi tytärtä. Vanhempi pojista oli\nnaimisissa ja hänellä oli useita lapsia. Näistä henkilöistä puhuivat\nukko, nuorempi poika, molemmat tyttäret ja vanhemman pojan lapset\nvepsää, mutta muori, joka nuorena oli oppinut sen vanhemmiltaan, oli\ntyttönä palvellut ummikkovenäläisillä ja oli sillä aikaa onnistunut\nosaksi unhottamaan pois vepsän kieltä, minkä hän melkoisena ansiona\nkertoi minulle. Hänen vanhemman poikansa laita oli ollut jotenkin sama,\nkuitenkin hän oli vielä täydellisemmin unhottanut vepsän kielen, minkä\nvuoksi ei koskaan sitä puhunut. Talon keskustelukielenä tietysti oli\nvenäjä, jota kaikki puhuivat paremmin kuin vepsää. Melkein sama oli\nlaita toisissa taloissa, kuten myös, mikäli minulle vakuutettiin,\nneljässä muussa kylässä, joissa vepsää vielä puhuttiin. Ei ollut siis\nihmeellistä, että asioiden näin ollen suuri osa sanoja oli venäläistä\nsyntyperää. Kieliopillinen muoto oli hieman paremmin pysynyt, samoin\nkuin taulun kehykset kauimmin vastustavat katoavaisuutta, ja kuin\nluuranko jää jäljelle kaiken lihan kadottua. Näin sekaantuneen kielen\ntutkimiseen, jos kohta sekin saattoi tuottaa jonkunlaista hyötyä, en\nkatsonut voivani uhrata muuta kuin ne kolme tai neljä vuorokautta,\njotka täällä viivyin. Tärkeimpinä tällä ajalla tekeminäni\nkieliopillisina havaintoina pidän sitä seikkaa, että viimeinkin luulen\nsaaneeni jossakin määrin selville, miksi Karjalan (tai Savon) murre\ntaivuttaa verbejä: _tulen, tulet, tulloo, mänen, mänet, männöö_ j.n.e.\neikä: tulen, tulet, tulee, mänen, mänet, mänee. Täällä lausuttiin e\nniin e:n, o;n tai ö:: välisenä seka-äänteenä, että oli mahdotonta\nkummallakaan vokaalilla erityisesti sitä merkitä. Tämän omituisen\nepäselvän vokaaliäänteen suomen kieli nykyään on hylännyt\nja on muuttanut sen e:ksi, paitsi Karjalan murretta, joka siitä on\nsaanut sekä e:n että o:n tai ö:n; e:n, kun äänne on lyhyt, o:n tai ö:n,\nkun se on pitkä. Venäjän-Karjalan murre on muuttanut sen o:ksi tai\nö:ksi niissäkin tapauksissa, kun se, olematta pitkä, on avoimessa\ntavussa, joten siinä on muodot olova, tulova, mänövä j.n.e.\n\nSuurtannaan väki oli erittäin hyväntahtoista ja vieraanvaraista.\nTavallisena ruokana oli jotenkin hyvänmakuinen ryyniliemi, johon oli\nsekoitettu jonkunlaisia vihanneksia ja maitoa, tämän lisäksi vahvaa,\nuunissa paistettua munakokkelia, maitoa, leipää ja kahdenlaisia\nleivoksia. Väliruuaksi tuotiin niin paljo mesimarjoja, mansikoita,\nsuomuuramia ja mustikoita, etten mitenkään olisi jaksanut kaikkia\nsyödä, vaikka minulla olisi ollut kaksi suuta ja vatsaa. Enemmän\nkuitenkin kuin marjojen paljous, minua ihmetytti se, että\nkieltäydyttiin ottamasta niistä maksua. Ainoastaan milloin lapset\nsuoraan kantoivat niitä eteeni, sain maksaa, kuu lapset kuitenkin\nselvemmin käsittävät havainnollisia kolikoita kuin abstraktista\nvieraanvaraisuutta. Eikä itse ruuasta ja asunnosta oltu odotettu\nmaksua, joten minulla oli koko työ saada tuo hyvä väki ottamaan\nkuusikymmentä kopeekkaa vuorokaudelta, jotavastoin usein sekä Suomessa\nettä Venäjällä olen saanut vaatiman mukaan maksaa kaksinkertaisesti\nruuasta, jonka ei olisi pitänyt maksaa edes puolta siitä, mitä\nvepsäläisten ruuasta maksoin. Usein johtui mieleeni viime kyytimieheni\nlausunto vepsäläisistä, että he olivat \"prostoi narod\" (yksinkertaista\nväkeä). Kuinka paljoa parempi kuitenkin on tämä yksinkertaisuus kuin se\nelämäntaito, joka tuskin antaa tulta piippuun maksutta! Nykyinen alueen\nomistaja, Gromov, oli täällä yhtä kuuluisa kuin hän on alustalaistensa\nkeskuudessa Suomessa. Hän näyttääkin ansaitsevan tämän hyvän maineensa\nsen vaurauden vuoksi, jota on osannut ylläpitää alustalaisiensa\nkeskuudessa sekä Suomessa että Ishaivassa, kun sitä vastoin toisten\nmaatilanherrain silmämääränä on se, miten parhaiten voisivat\nperinpohjin köyhdyttää väkensä; näin on yleensä, mutta tunnustusta\nansaitsevia poikkeuksia tavataan sekä meillä että muualla.\n\nTuo sävyisä väestö, nimittäin miespuoliset henkilöt, oli maanantaina,\nelokuun 1:senä päivänä, viettänyt \"prazdnikkaa\" erään lähikylän\nkapakassa ja oli siellä nauttinut väkeviä myöhäiseen iltaan asti.\nAuringon jo laskettua ja minun hankkiessani maatapanoa, tunkeutui\nulkoa hälinää korviini kamariin. Riensin portaille ja näin vallan\nlähellä kaksi sankaria täydessä käsikähmässä. Heidän riitelynsä kävi\nniinä lyhyinä väliaikoina, jolloin eivät tapelleet, venäjäksi, ja\nsitten seurasi taas muutama aito-vepsuläinen korvapuusti. Lapsia ja\nnaisia oli sulloutunut ikkunoihin ja portaille huvitetuin katsein\ntähystellen tappelijoita -- \"sillä miehen rohkeus on naiselle rakas\".\nYhden ainoan naisen näin itkevän; luultavasti hän oli sen riitapukarin\nvaimo, joka oli saanut poskensa veriin. Koska en pitänyt tätä kohtausta\npelkkänä kukko- tai härkätaisteluna, joiden katseleminen, kuten\ntunnetaan, soveltuu sivistyneelle ihmiselle, niin menin, osottaen\nvelvollista kunnioitusta sivistykselle, jonka vähäpätöisenä edustajana\nminun täällä oli itseäni pitäminen, pian takaisin kamariin, tahtoen\nsiten ikäänkuin ilmaista, ettei tappelu antanut aihetta mihinkään\niloon. Vai olisiko minun päinvastoin pitänyt yrittää saada riitelijät\nerotetuiksi? Mutta minulla on luonnosta suuri kammo kaikkia tappeluita\nvastaan, ja sitäpaitsi tein ennen muinoin ylioppilasaikanani Turussa\nsen kokemuksen, että kun muuan ihmisystävällisistä tovereistani kerran\ntahtoi ruveta rauhanvälittäjäksi eräässä tappelussa, hän ei kaikista\nponnistuksistaan huolimatta saavuttanut muuta kuin jotenkin vähän\nihmisystävällisen korvapuustin itselleen, minkä jälkeen erosi\nsiitä seurasta vaipuakseen filosofillisiin mietteisiin ihmisen\nsynnynnäisestä tyhmyydestä, joka estää häntä kuuntelemasta järjen ja\nsäädyllisyyden ääntä, silloin kun kumpaakin enimmin tarvitsisi. Minun\nmietteeni Suurtannaan tappelun kestäessä ja jälkeen koskivat krouveja,\nkapakoita, kirkonkyliä, markkinoita ja kaikkia viinannauttimispaikkoja.\nOi, kuinka ne kaikki yhä enemmän edistävät sen pahan levenemistä, jota\ntyhjentymättömästä viinalähteestä tulvii ihmislauman yli! Sen jälkeen\najatukseni kiiti Kajaaniin, kohdistuen apteekkari Malmgreniin. Kysyin\nhäneltä kerran, miksi hän oli lopettanut viinakauppansa, johon hänellä\nkuitenkin oli kolminkertainen oikeus: apteekkarina, kauppiaana ja\nporvarina. \"Kahtena täällä-oloni ensimäisenä vuonna\", hän vastasi,\n\"harjoitin viinakauppaakin ja sain siitä monta sataa ruplaa voittoa\nvuodessa, mutta sitten sattui eräänä sunnuntai-iltapäivänä, että näin\nusein juopuneita miehiä, jotka rähisivät kadulla. Ei kellään muulla\nkuin minulla silloin ollut Kajaanissa viinaa myytävänä, minkä vuoksi\nminun täytyi pitää itseäni tuon pahan varsinaisena alkuunpanijana.\nPyysin Jumalalta anteeksi menneisyyttäni ja tein samalla sen päätöksen,\netten koskaan enään myisi viinaa, tuottipa kuinka suuren voiton\ntuottikin, ja näin olen lopettanut sen kaupan.\" Mutta on niin harvoja\nesimerkkejä tällaisesta oman edun uhraamisesta toisten hyväksi, että\nsaa matkustaa kymmeniä peninkulmia ja sittenkin pitää itseään\nonnellisena, jos havaitsee jotakin sellaista. Vastaisesta asianlaidasta\non valitettavasti esimerkkejä viljalti, minne tahansa kääntyykin.\nLäheltä Kajaania tunnen rikkaan talonpojan, joka toiseksi vuodeksi\nerotti renkinsä yksistään sen vian nojalla, että tämä vuoden kuluessa\nollut nauttinut palkkaansa viinana. Tosin hän oli pestatessaan\ntietänyt, ettei renki maistanut viinaa, mutta oli ennenkin ollut\ntekemisissä sellaisten henkilöiden kanssa ja saanut heistä mieleisiänsä\nihmisiä. Hänen tässä suhteessa noudattamansa menetystapa oli seuraava:\nensin hän pyysi heidät silloin tällöin juomaan kupin kahvia, siirtyi\nsitten sokerin- ja romminsekaisiin puoli-kuppisiin, sitten\nviinansekaisiin ja viimein tuli pelkkään viinaan. Mutta jos renki\njonkun aikaa itsepäisesti vastustikin sekoittamattoman sokuriviinan\nnauttimista, niin se ei merkinnyt paljoa, kun hän vaan oli oppinut\nkuluttamaan palkkansa kahvipunsseihin siten vapauttaen isäntänsä vuoden\nlopulla maksamasta puhdasta rahaa. Jos renki oli oikein reima mies,\njuotti isäntä hänellä osan seuraavankin vuoden palkasta, ja niin\nedelleen, minkä kautta renki joutui jonkunmoiseen isännän ja viinan\norjuuteen. Olen myös tuntenut niin sanottuja parempia ihmisiä, jotka\nhalveksien sekä siveellistä että maallista lakia ovat kilvoitelleet\nlikaisessa krouvarinammatissa. ja toisia, jotka muutamista\nsovituista eduista ovat luovuttaneet sen palvelijoilleen tai muille\nkäskyläisilleen: olen tuntenut niin sanottuja rouvia, jotka kortteli\ntoisessa ja pullo toisessa kädessä kotonaan ovat myyneet viinaa, sillä\nvälin kun mies kirkossa (viran vaatimuksesta) on saarnannut juoppoutta\nja kaikkia paheita vastaan. Mutta voipi jo olla aika lopettaa tai\nkorkeintain enää lisätä, että jos lailla ja asetuksilla mitään voidaan\naikaansaada sellaisten seikkain ehkäisemiseksi kuin kapakoitseminen ja\nviinannautinto, niin pitäisi sivistyneen ihmisen edesvastaus olla\nsuurempi kuin sivistymättömän rahvaan, sillä edellisen rikoskin on\nsuurempi. Tosin lienee lainsäädännön periaatteita se, että lain pitää\nolla sama kaikille, mutta vaikka täydesti kunnioitankin tätä\nperiaatetta, en luule sillä olevan mitään pätevyyttä Herran laissa, joka\nilmaisee petiaatteensa sanoilla: \"Kelle paljo annetaan, siltä myös\npaljo tullaan vaatimaan.\" Ja vaikka inhimillinen laki koettaakin olla\nmitä uskollisin tälle periaatteelleen, että nimittäin rangaistuksen\nsamasta rikoksesta tulee olla sama kaikille, niin sen ei kuitenkaan\nkoskaan onnistu sitä sellaisena toteuttaa, sillä kovemmin -- monta\nvertaa kovemmin -- rangaistus kohtaa sitä, jonka viimeinen lehmä tai\nlammas myydään korvaamaan hänelle tuomittua kymmenen ruplan sakkoa,\nkuin sitä, joka yltäkylläisyydessään pitää samaista kymmentä ruplaa\nvarsin mitättömänä rahana. Ei tosin kuitenkaan varallisuutta voida\npanna sakotuksen perustaksi, ensiksikään ei siitä syystä, että tuomari\nei voi tuntea varallisuussuhteita, ja toiseksi sentähden, että on niin\npaljo ihmisiä, joilla ei ole mitään omaisuutta, ja jotka siis mitään\nvahinkoa tuntematta voisivat antaa sadanneksen tai kymmenenneksen tai\nkaikki sakkoihin.\n\n[Jatkona on seuraava.]\n\n\n\n\n60.\n\nTohtori Rabbelle.\n\n(Edellisen jatkoa.)\n\n\n[Saima 1846 n;o 27. Tähän suomennettu alkuperäisestä kirjeestä.]\n\n                                        Vyitegra 4 p:nä elokuuta 1842.\n\nTiistaina, elokuun 2:sena päivänä läksin vieraanvaraisesta Ishaivasta.\nLaskettiin 110 virstaa Vyitegraan, jonne kortteeritaloni vanhempi poika\nsuostui minut kyyditsemään. Mutta tätä kyytiä varten hän ei voinut\nantaa muuta kuin pari huonoa hevoskaakkia, jotka töin tuskin yhdeksässä\ntunnissa jaksoivat juosta 35 virstaa Polkovan kievariin, mistä hän\npalasi, jättäen minut siihen. Luottaen Mishaininin vakuutukseen, että\nkaikkialla seitsemästä kopeekasta virstalta, jopa vähemmästäkin saatoin\nsaada hevosen, en ollut Kargopolissa hankkinut itselleni podorozhnaa,\nminkä vuoksi kievarin smotriteli ei antanut minulle mitään\nkyytihevosia. Talonpojat taas vaativat ainoastaan viisi ruplaa 24\nvirstan matkasta seuraavaan kievariin. Minä tarjosin kahta ruplaa ja\nlupasin käydä koko tien, kun vaan sain hevosen laukkuani varten. Mutta\nkyytiä en saanut näillä ehdoilla, kun oltiin laskettu, että minun\nlopulta kuitenkin oli maksaminen enempi. Olin odottanut kello 8:sta\nillalla kello 2:en seuraavan puolipäivän ohi, pääsemättä minnekkään.\nViimein kohtasin sotilaan, joka suostui kantamaan laukkuani, toinen\nnosti ruokavakan päänsä päälle, ja tällä komealla sotilaskyydillä\nläksin Polkovasta, suutuksissani sanomatta hyvästi yhdellekään\nihmiselle, sillä kirjoitettu on: \"Missä he eivät ota teitä vastaan,\npudistakaa tomu jaloistanne ja jättäkää se huone.\" Onneksi tapasimme\nkolme virstaa kuljettuamme paremman kylän, missä taipuisampi talonpoika\nantoi minulle jäljelläolevalle 21 virstalle hevosen 1 ruplasta 60\nkopeekasta, miksi olin tinkinyt kyytirahat hänen ensin määräämistään\n2:sta ruplasta jotta minua ei olisi pidetty aivan tyhmänä. Seuraavassa\nkievarissa, Konetskajassa, oli vähällä käydä aivan yhtä vaikeaksi\npäästä eteenpäin. Samasta matkasta, 24 virstasta, jotka sieltä\nlaskettiin Bjelorutsheikaan, vaadittiin taas viisi ruplaa kahdelta\nhevoselta, yhdellä ei sanottu suostuttavan kyyditsemään. Koska oli\nilta, aloin juoda teetä ja pahoillani huonon kyytilaitoksen vuoksi,\njoin vallan yksinäni sen lisäksi lasin totia. Aioin jäädä tähän yöksi\nja sitten käyttää seuraavan aamupäivän kyydin tinkimiseen, sekä\npahimmassa tapauksessa luopua ruokavakasta, ottaa laukun selkääni ja\ntäten jalan kulkea perille Vyitegraan, sillä olinpa järkähtämättömästi\npäättänyt, etten maksaisi enempää kuin kolme kopeekkaa hopeaa\nvirstalta. Mutta ollessani näissä mietteissä, ja ennenkuin olin ehtinyt\npanna maata, muuan mies tuli luokseni ja sanoi olevansa halukas\nkyyditsemään minut seuraavaan kievariin 2 ruplasta 50 kopeekasta, jos\nheti olin valmis lähtemään. Avosylin vastaanotin tarjouksen, jos kohta\naluksi en voinut hyvin ymmärtää, miten tuuli niin äkkiä oli kääntynyt,\nja miksi hän välttämättömästi tahtoi matkustaa yöllä. Hänen mentyänsä\nkysyin sen talon emännältä, johon olin yöksi poikennut, millaisesta\nmiehestä hän kävi, ja kun emäntä ei tietänyt hänestä mitään pahaa, en\nenää pelännyt hänen kanssaan lähteä yön selkään matkaan. Vielä enemmän\npelkoni haihtui, kun huomasin, että hänen ilman minuakin oli pakko\nsamaa tietä kyyditä \"pravlenie'n prikas'in\" [kunnallishallituksen\nmääräyksen] mukaan perille \"zemskij sosjedateli\" (virkamies, joka\njotenkin vastaa meidän siltavoutia); tästä kyydistä hän ei olisi saanut\nkopeekkaakaan, jotavastoin hän nyt minulta tuli siitä saamaan laillisen\nmaksun. Sama sosjedateli matkusti vielä seuraavasta kievarista\nVyitegraan, ja hänen seurassaan minut kyyditettiin kernaasti, kun\nmaksoin täyden kyydin molemmista hevosista. Tosin viimeinen kyytimies\nlisäksi tahtoi vaatia minulta rahoja \"na vodku\", mutta kun neuvoin\nhäntä toverini sosjedatelin puoleen, huomauttaen, että tämä puolestaan\nvarsin hyvin saattoi hänelle nuo rahat antaa, hän jätti minut rauhaan,\nvarsinkin kun minä, paremmin tukkiakseni hänen suunsa, pistin siihen\nkokonaisen sikarin. Äsken mainitun talon vieraanvaraisuudesta voit\nsuunnilleen saada kuvan seuraavasta. Siinä Konetskajan talossa, missä\njoin teetä, nimittäin omaa teetäni oman sokerin kera, tarjosin\nemännälle, siitä vaivasta, että oli keittänyt veden, ainakin 5-6 kuppia\nja jätin hänelle vielä pari sokerinpalaa ja yhden sitruunan seuraavia\nteenjuonteja varten. Mielestäni tässä oli tarpeeksi hänen vaivoistaan,\nsekä puolesta tai koko jumprusta kermaa, jonka häneltä olin saanut;\nkysyin kuitenkin varmuuden vuoksi, mitä olin velkaa. \"Tshto polozhite\"\n(mitä tahdotte antaa), kuului vastaus, minkä vuoksi katsoin olevan\nsyytä antaa hänelle kymmenen kopeekkaa. Tämän tein vähän harmissani\nsiitä, että olin tullut hänelle antaneeksi teetä, sokeria ja sitruunan.\nMeilläkään vieraanvaraisuus valtateiden varsilla ei erittäin ole\nhuomattavissa, kuitenkaan en luule, että missään edes yleisimpien\nmaanteiden varrella -- Viipurin lääniä kenties lukuunottamatta -- niin\nhelposti löytäisi paikkaa, missä suostuttaisiin samanmoisessa\ntapauksessa ottamaan maksua kermatilkasta; veden taas, sekä keitetyn\nettä keittämättömän, maksaminen ei edes voine tulla kysymykseen, ilman\nettä emäntä loukkautuisi, minkä vuoksi se ei edes Viipurin läänissä ole\nsaanut sijaa kievarin hintaluettelossa. Myöskin edellisessä kievarissa,\nPolkovassa, minulle sanottiin \"tshto polozhite\", mutta huomautettiin\nsitten maksaessani, että minun oli \"polozhiminen\" vähä enempi kuin\nitse olin ymmärtänyt, vaikka luulin sen tehneeni jo sitä ennen jotenkin\nriittävästi, kuu olin maksanut lähes kaksinkerroin enemmän, kuin Kuolan\nispravnikan näin matkallamme Kemistä Arkangeliin tavallisesti maksavan\nruuasta ja yömajasta. Koska tämä oli ensi kerta koko matkalla, jolloin\nmaksaessani ruuasta kuulin tuon muuten kyllä tavallisen sanan\n\"pribavite\" (antakaa lisää), maksoin kernaasti vielä 20 kopeekkaa,\nmihin sitten nähtävästi oltiin tyytyväisiä, koskapa en saanut enempää\nmuistutuksia. Kuitenkin olin tässäkin paikassa tarjonnut samalle\nisännälle, joku nyt \"pribavitti\" minua, monta kuppia teetä, sillä teen\njuominen yksinänsä ei näillä seuduin ollenkaan käy päinsä, kun\nalituisesti näkee ympärillään joukon vieraita, jotka tulevat saapuville\nvarta vasten teenjuontiin, samoin kuin meillä koirat kernaasti\ntunkeutuvat sinne, missä näkevät jonkun syövän. Näiden teevieraiden\nkiitokseksi tulee mainita, ettei yksikään rouva Suomessa voisi keksiä\nniin säästäväisiä sokeripalasia, etteivät he viidellä sellaisella\nvoisi juoda 3-4 kuppia teetä, minkä vuoksi tämä tarjoilu ei suuresti\nkuluta sokeria, etu, joka matkoilla merkitsee paljon. Tee on tätä\nnykyä niin yleisesti käytännössä näiden seutujen rahvaalla, että sitä\npidetään kurjana paikkana, missä ei olisi teekeittiötä, teekannua ja\nkuppeja. Tämä teen yleinen käyttäminen lienee myös syynä siihen, että\nse kaupunkien ravintoloissa on ihmeteltävän halpaa. Vyitegrassa\nollessani tilasin itselleni kerran teetä kaupungin etevimmässä\nravintolassa. Tuotiin eteeni kannu teetä, toinen kuumaa vettä, stakana\njotenkin hyvää kermaa ja sokeria teevadilla. Join 5-6 stakanaa\noivallista teetä lukiessani sanomista Orléansin herttuan surullisesta\nkuolemasta, ja arvatkaa, mitä tee maksoi! Luulin sen vähintään maksavan\npuolentoista ruplaa, minkä vuoksi todella hämmästyin, kun koko kemuista\nynnä kaupan päällisiksi sikarista pyydettiin ainoastaan 60 kopeekkaa;\nja samaan maksuun joku toinen, jos olisi ollut mukanani, olisi voinut\njuoda myös 5-6 stakanaa, sillä niin paljo varmaankin jäi jäljelle, mitä\nen jaksanut juoda, mutta mitä jätettä ravintoloissa tavallisesti ei\noteta lukuun.\n\nEdellisestä voit huomata, ettei sovi kehua Ishaivan ja Vyitegran\nvälistä väestöä. Toivon kuitenkin, että sillä voi olla paremmatkin\npuolensa, ja hyvin mielelläni niitä nyt mainitsisin, jos minun vaan\nonnistuisi sellaisia huomata. Mutta tahtoopa olla niin, että\nmuukalainen, jonka sitäpaitsi on vaikea lausua ajatuksiaan kansan\nkielellä, havaitsee etupäässä huonot puolet. Paras on pohjalla, kuten\nsanotaan, mutta pohjaan asti ei pääse kiireisesti ohikulkiessaan. Yhtä\nnäistä hyvistä puolista en kuitenkaan voi jättää mainitsematta,\nvarsinkaan, kun meillä yleensä tietääkseni väärin tässä suhteessa\ntuomitaan venäläisiä, tarkoitan omistusoikeuden turvallisuutta.\nJos tahtoisi arvostella suomalaisia sen mukaan, mitä muutamat\nhuonokuriset soturit ovat voineet tehdä Pommerissa tai muilla\nvierailla seuduilla, niin jokainen helposti huomaa, ettei arvostelu\nvoisi olla varsin suopea eikä oikea. Kuitenkin moni meillä on tottunut\nyhtä löyhien perusteiden nojalla arvostelemaan koko Venäjän kansaa.\nKukapa ei tämän johdosta muistaisi valtioneuvos Calonius-vainajata\nja hänen piippuansa. Varmaa on, päättäen niistä Venäjän seuduista,\njoilla tähän asti olen matkustellut, että yleinen kunnioitus\nomistusoikeutta kohtaan kaikkialla on ollut yhtä hyvä kuin meilläkin,\njopa parempi kuin monella yksityisellä seudulla, kuten Lapualla,\nKuortaneella j.n.e. Vaasan läänissä, missä kyytipoikien koko yö\ntäytyy seisoa vartijoina kyytikärryjensä ääressä tai panna ne\nlukon taakse, jotta ei varastettaisi pyöränkiskoja, ja missä\nkestikievarinemännän täytyy siirtää matkustajan piippu ja tupakkapussi\nikkunalta kamariin, jotta ei löytäisi seuraavana aamuna ikkunalasiaan\nrikottuna, ja jotta matkustaja ei menettäisi tavaroitaan. Sellainen oli\nlaita mainituilla seuduilla syksyllä 1832; toivokaamme että nyt\nkymmenen vuoden kuluttua asiat ovat paremmalla kannalla!\n\nIshaivasta alkaen näin siellä täällä kurjasti rakennettuja\nherrastaloja, joiden alustalais-talonpojat ovat maaorjia. Juuri siinä,\nmissä niitä alkoi näkyä, näytti väestön vauraus olevan vähenemässä,\nainakin huomasi sitä ennen näkemäänsä siisteyteen ja puhtauteen nähden\nsuuren erotuksen. Olin luullut, että Ishaiva vepsäläisen alkuperänsä\ntähden oli poikkeuksena venäläisen talonpoikaisväestön puhtaudesta,\nmutta huomasin sittemmin, että Ishaiva vaan oli likaisuuden jyrkkänä\nalkuna. Saattavatko herrastalot matkaansaada tällaisen vaikutuksen\nkansaan? -- odottaisi juuri päinvastaista, jos muuten esimerkillä on\nmitään voimaa. Kurkijoen pitäjässä Viipurin lääniä kysyin kerran\njärkevältä ja muuten jotakuinkin hyvissä varoissa olevalta\nherraskartanon talonpojalta, miksi hän asui elukan tavoin eikä\nollenkaan välittänyt siisteydestä. Hän sanoi, ettei rohjennut, sillä\njos rakentaisi itselleen hieman paremman tuvan tai muuten näyttäisi\nmuita kuin mitä suurimman kurjuuden merkkejä, niin pehtori Puputti\nkyllä osaisi hänet siitä verottaa ja ennen pitkää siihen määrään\nköyhdyttää, että saattoi kiittää onneaan, kun voi asua edes niin kuin\nnyt asui. Saattaneekohan tämä vastaus selittää syyn täkäläistenkin\nalustalais-talonpoikain vähempään puhtauteen, vai onko syy etsittävä\nmuualta, kuten esim. jotenkin luultavasta vepsäläisten sekoittumisesta\ntäkäläiseen venäläiseen väestöön?\n\nPolkovan kievari on suuren sisäjärven, Kolskoje-ozeron (Kuolajärven)\nrannalla, ja vähää ennen olin ajanut Kemarjekan (Kemijoen) yli, jonka\nsanottiin saavan alkunsa Kemaozerosta (Kemijärvi), nämä kaikki, kuten\nmonet muut, nimiä, jotka näillä seuduilla ovat ennen täällä asuneiden\nvepsäläisten tai karjalaisten jättämiä peruja. Kahdella viimeisellä\ntaipaleella tie kulki milloin toisella, milloin toisella puolen Marian\nkanavaa (Marinskaja kanava), joka yhdistää Äänisjärven, vieläpä\nSuomenlahden Bjelozeroon ja Sisä-Venäjän jokiin. Liike tällä kanavalla\noli erittäin vilkasta, sillä kaikkialla silmää kohtasivat pitkät jonot\nmastollisia ja kannellisia laivoja. Minulla, joka en koskaan ennen\nollut nähnyt sellaista kanavaa sulkuineen ja muine laitoksineen, oli\ntäällä paljo nähtävää. En tiedä, kuinka monta sulkuja kaikkiaan on,\nmutta teen niiden seutujen lukuisista vuorista ja maista sen\njohtopäätöksen, että niiden luku varmaankin on sangen suuri.\nTirehtöreillä ja muilla virkamiehillä oli vallan lähellä toisiaan\nupeat, keltaisiksi maalatut talonsa sulkupaikoilla. Olipa puutarhakin\njonkun sellaisen rakennuksen ääressä.\n\nVyitegran kaupunki on suurimmaksi osaksi itäpuolella Vyitegran jokea,\njoka lounaasta virtaa kaupunkiin ja tekee sitten suorankulman virraten\nkaupungista luoteiseen suuntaan. Hieman yläpuolella mutkaa on pitkä,\nkapea saari, joka jakaa joen kahteen haaraan, pienempään, joka on\nsaaren kaakkoispuolella, ja suurempaan, joka juoksee luoteispuolitse.\nEdellisessä on sulku, Oniegan puolella viimeinen, jälkimäisessä vahva\npato ja tämän yli johtava silta. Saaren alapäätä koristaa kaunis\nkoivuistutus, ja lyhyttä tietä, joka johtaa sululta padolle,\nsievä koivukuja. Muutaman sadan askeleen päässä alapuolella joen\nmutkaan joen yli johtava silta portteineen, tai miksikä niitä\nkanavanrakennussanastossa nimitettäneenkään; tämän sillan saattaa\nkelaamalla nostaa laivojen läpikulkiessa. Alapuolella siltaa on kapea,\näsken mainittua, sulun läheistä vielä pitempi saari, ja saaren\nlounaisesta rannasta silta vastakkaiselle rannalle. Tuskin tarvitsee\nmainita, että Vyitegran kaupungilla on erittäin kaunis asema. Yltympäri\nnäkee pieniä ylänköjä, peltoja, niittyjä, vihreitä lehtimetsiä ja itse\nkaupungissa, paitsi jokea, puron, joka kaupungin alapäässä yhtyy\njokeen. Kivitaloja on useita, sekä yksityisiä että julkisia, ja\nsitäpaitsi useita oikein siistiä puutaloja. Näistä, puotien luvusta\nja kesäaikaan vilkkaasta liikkeestä päätän, että kaupungista\nvastaisuudessa tulee paljoa huomattavampi kuin se nyt on. Nyt lasketaan\ntaloja olevan ainoastaan 246 ja asukkaita 2,470. Kaupungissa on useita\nsuuria toreja eli laitumia, kaduilla on huonot puiset sivukäytävät,\neivätkä ne ole kivillä lasketut eivätkä muuten tasaiset. Joen mutkassa\nja vasemmalla rannalla on ainoastaan muutama talo, niiden joukossa\nbolnitsa eli sairashuone. Kaikissa kaupungeissa Kuolasta alkaen olen\ntavannut sellaisia yleisiä, pieniä sairashuoneita, joita piirilääkäri\nhoitaa. Niissä on vaan aivan harvoja sänkyjä ja näistäkin on aina\nsuurempi osa ollut käyttämättä.\n\nVyitegran sairashuone oli suurin laatuaan, siinä kun oli lähes\nkaksikymmentä sänkyä kolmeen huoneeseen jaettuina. Sairaita ei\nkuitenkaan ollut useampaa kuin neljä. Piirilääkärillä on apunaan\nsairashuoneen hoitamisessa yksi tai pari kirurgi-apulaista, joilla on\npienet vuosipalkat. Jos sellaisten sairashuone-laitosten katsottaisiin\nvoivan tuottaa joitakin etuja paitsi mitä meidän lääninsairaalat\ntuottavat, ei pitäisi meilläkään olla niin vaikeata niitä aikaansaada,\nelleivät lisäisi lääkärien lukua tai muuten tulisi valtiolle kalliiksi.\nMitä kirurgi-apulaisiin tulee, pitäisi niitä voida saada vähäisellä\nmuutoksella rokottajista; mitä taas tulee piirilääkärin vähäsen\nlisääntyneeseen vaivaan, ellei hän katsoisi saavansa täydellistä\nkorvausta siitä edusta, että asuinseudullaan olevassa sairashuoneessa\nparemmin voisi hoitaa ja valvoa tauteja kuin muuten useinkin käy\npäinsä, niin voisihan hän vielä saada muuta lisäetua, kuten esim.\nvapaat asuinhuoneet laitoksessa. Sitäpaitsi hän on ennestään\nvelvollinen hoitamaan köyhiä potilaita ilmaiseksi. On selvää\nettä lääninsairaaloita pitäisi olla niinkuin ennenkin, ja että näihin\npienempiin sairashuoneisiin päästettäisiin ainoastaan sellaisia\npotilaita, joiden taudit olisivat helpommin parantuvia.\n\n\n\n\n61.\n\nArkiaterinrouva Törngrenille.\n\n\n[Nervanderin kirjassa ss. 95-98. Täydennykset konseptista.]\n\n                         Lotinapelto, 18 ja 19 p:nä elokuuta 1842.\n\nKorkeasti kunnioitettu Professorinrouva!\n\nKun tänään ajatuksineni olen enemmän Laukossa kuin missään muualla\nmaailmassa, en malta olla kirjallisestikkin tervehtimättä Perhettänne.\nKuten alla olevasta päivänmäärästä näkyy, on tänään professorin\nnimipäivä ja mikä vielä enemmän merkitsee: 70:s syntymäpäivä. Viikko\nsitten hankin itselleni sen viettämistä varten pullon \"Haut-Sauterne,\ntrès-fin\" viiniä, kuten nimilipussa on painettuna, ja tämän pullon olen\nnyt melkein yksin juonut tyhjäksi. Ja sen ainoan lasin, joka vielä on\njäljellä, tyhjennän pantuani pisteen tämän lauseen loppuun, sydämestäni\ntoivottaen onnea professorille ja koko perheelle ja luottavasti\ntoivoen, että ainakin jonakin seuraavana joko professorin tai toisten\nnimi- ja syntymäpäivänä minullakin on oleva kunnia personallisesti olla\nläsnä. Vähällä olin saada viettää tämän päivän huonossa laivassa ja\nrappiolle joutuneen {viralta pannun, juopottelevan} forstermeisterin\neli metsäviskaalin -- ainoan siihen sattuneen sivistyneen henkilön --\nseurassa, mutta viime yönä tuuli kääntyi, minkävuoksi jo kello 2\niltapäivällä saavuin tänne Lotinapellon kaupunkiin, eroten sekä\nviskaalista että laivasta, jotka molemmat hyvän tuulen kiidättäminä\npurjehtivat Pietariin, {minun jäädessäni tänne.}\n\nEnempää en eilen ehtinyt kirjoittaa sen tähden, että muutaman tunnin\nkuluessa juotuani loppuun viinipullon, tuli teenjuontiaika ja heti sen\njälkeen aika juoda joku lasi punssia. Mutta koska en vielä oikein ole\noppinut juomaan punssia yksinäni -- ainakaan en mitään iloa saaden --\nniin oli minun sitä varten hankkiminen itselleni seuraa. Eipä\nminulla ollut kaupungissa ainoatakaan tuttavaa, jonka olisin voinut\npyytää luokseni, mutta asuinhuoneeni, paras, minkä kauan etsittyäni\nsain, on niin hyväosainen, että on sen huoneen takana, jossa isäntä\nynnä kaksi {kolme} majoitettua sotamiestä asuvat. Lähetin ostamaan\npullon rommia tai aarakkia, vai mitä se lie ollut, ainakin se maksoi\nruplan hopeaa, kuten aarakki meillä, ja pyysin isännän ja sotamiehet\n{-- kolmas ei ollut kotona --} sitä juomaan huoneeseeni. Toinen\nsotamiehistä oli puolalainen, toinen vähävenäläinen, isäntä oikea\nvenäläinen ja minä suomalainen, niin että seura oli sekalaisempaa\nlaatua kuin herrasväellä itsellään luullakseni voi olla samana päivänä\nLaukossa. Tyhjensimme pullon iloiten ja riemuiten ja vieraani yhtyivät\nkaikkiin {sydämellisiin} toivotuksiini {professorin menestykseksi,\nminkä vuoksi sanoin heidän olevan juomingeissa luonani.} Mutta nyt\naamuhetkellä ei ainoastaan allekirjoittaneella, vaan myöskin\narvoisilla vierailla on vähä päänsärkyä, kuten usein tapahtuu hyvien\nkekkereiden jälkeen. Isäntä oli hetki sitten luonani ja kysyi, enkö\nvoinut antaa hänelle jotaki, joka päätä \"selittäisi\" {\"pään\nparannuksia\"}, mutta sanoin, että tänään oli sellainen päivä, jona hän\nei {yhtä vähän kuin muutkaan} voinut saada minulta tippaakaan. Mutta\nkoska pidin itseäni velvollisena jollakin tavoin parantelemaan heidän\npäitänsä, annoin heille muutaman kolikon ja käskin heidän niillä\nkaupungilta hankkia, mitä halusivat. He ovat nyt tehneet sen sillä\nmenestyksellä, että emäntä hataran oven lomitse kuuluu olevan hieman\nhappamissaan miehensä aikaisesta hutikasta; kuitenkin hän keitti\nminulle jotenkin hyvää kahvia, joten luulen hänen olevan hieman\nsuopeamman minulle, vaikka minun täytyykin pitää itseäni syynä siihen\npahaan, josta hän miestään torui.\n\n{Arkangelista kirjoitin Teille, jos oikein muistan. Siellä erosin\nCastrénista, joka siihen asti ollut matkatoverinani. Hänen oli\nmatkustaminen takaisin lappalaisten luo, mutta minun tehtävänäni taas\noli matkustaa vepsäläisten alueille, joiden parissa osaksi, mutta\nenimmäkseen matkalla olen tähän asti ollut.} Arkangelista läksin\nheinäkuun 9:ntenä päivänä, matkustin ensin 15 peninkulmaa vesitse,\nsitten maitse 12 peninkulmaa Oniegaan, sieltä 35 peninkulmaa Kargopolin\nkaupunkiin, ja Kargopolista 23 peninkulmaa Vyitegran kaupunkiin.\nMolemmat viimemainitut kaupungit ovat samoin kuin Lotinapelto, jossa\nnyt olen, jotenkin sellaiset kuin Tampere, mutta Oniega paljoa\nhuonompi. {Puolitiessä} Kargopolin ja Vyitegran välillä oleskelin\njonkun aikaa Ishaiva nimisessä vepsäläisessä kylässä, joka on aivan\nkeskellä puhtaita venäläisiä kyliä. {Vepsän kieli on suomen kielen\nkaukainen sukulainen, eroten siitä melkein saman verran kuin viron\nkieli. Mutta koska olen lukenut hieman viroa ja sen lisäksi talvella\nlappalaisten parissa hieman opin puhumaan lappia, ja koska vepsässä,\nmilloin se eroaa suomesta, usein on virolaisia ja lappalaisia sanoja,\nniin saatoin sangen hyvin puhua vepsäläisten kanssa heidän omalla\nkielellään. Samassa Ishaiva nimisessä kylässä} vepsän kieli kuitenkin\noli sukupuuttoon kuolemaisillaan, sillä pienet lapsetkin jo puhuivat\nkernaammin venättä kuin vepsää. Sen tähden en viipynyt kauan sillä\nseudulla, vaan päätin lähteä etsimään jotakin toista seutua, missä\nvepsän kieltä puhutaan puhtaammin. {Läksin siis matkaan, kuten sanoin,\nensin maitse Vyitegraan ja sieltä laivalla 3 peninkulmaa Marian kanavaa\nmyöten, sitten toiset 3 peninkulmaa Äänisjärven eteläpohjukan yli,\nsitten 15 peninkulmaa Syvärijokea pitkin tänne Lotinapeltoon. Koko aika\noli vastatuuli, minkä vuoksi laiva tällä 21 peninkulman pituisella\nmatkalla viipyi kokonaista 10 vuorokautta. Kajuutan oli vuokrannut pari\nnaista, joten minä en saanut paikkaa muualla kuin laivanruumassa,\nherneitä, jauhoja, ryynejä ja muita aineita sisältävien säkki- ja\nmattokasojen päällä. Samassa paikassa oli paitsi minua edellä mainittu\nviskaali sekä Puolan rajoilta, Mohilevin kuvernementistä kotoisin oleva\nvanhanpuoleinen nainen. Tämä nainen oli päättänyt käydä Venäjän\nluostareissa ja tuli viimeksi Solovetskoista, missä oli hartauttaan\nharjoittanut. Viskaalin oli onnistunut virasta erotuksensa jälkeen\nvapautua melkein kaikesta maallisesta omaisuudestaan. Ainoan jäännöksen\nsiitä -- puoleksi kuluneen kauhtanan -- hän myi Vyitegrassa, ja\nryypiskeli ahkerasti niin kauan kuin rahoja kesti. Mutta matkan\nviimeisinä päivinä hänen oli sula pakko viettää raitista elämää, ja sen\najan hän oli jotenkin kunnollinen matkakumppani. Vahinko vaan, että\nhänen raittiutensa pian lienee pakko muuttua todelliseksi paastoksi,\nsillä hänen eväänsä olivat kutistumaisillaan viimeiseksi suupalaksi,\nkun eilen erosin hänestä. Loppumatka järvellä, jos kohta hidas, ei\nkuitenkaan ollut niin ikävä, kun lakkaamatta tuli vastaan suuria ja\npieniä laivoja. Eipä juuri kulunut puolta neljännestuntia, ilman että\nuseita sellaisia tuli meitä vastaan, usein yhdeksän ja kymmenen\nperätysten. Niin vilkasta liikettä tuskin olin voinut kuvitella, mutta\nen kuitenkaan sitä pidä niin ihmeellisenä, kun ajattelen, että Marian\nkanava yhdistää Suomenlahden ja Pietarin Volgan ja Kaspian meren\nkanssa.}\n\nTäältä minulla on enää vain muutamia peninkulmia ensimäisiin\nvepsäläisiin kyliin, jonne olen aikonut vielä tänään lähteä ja viipyä\nsiellä kuukauden tai puolentoista. Sieltä palaan taas tänne ja sitten\nehkä suoraa tietä Suomeen, jonne maisteri Castrénista erottuani -- hän\nkun Arkangelista palasi lappalaisten luo -- olen alkanut tuntea vielä\nsuurempaa ikävää kuin sitä ennen.\n\nToivotan Teille ja perheenne muille jäsenille terveyttä ja menestystä\nkunnioittavaisimmin merkiten edelleen olevani\n\n                                        Teidän ja perheenne\n                                            nöyrin palvelija\n                                                  Elias Lönnrot.\n\nToivon voivanne, arv. professorinrouva, antaa anteeksi niihin\nolosuhteisiin nähden, joissa tätä kirjettä kirjoitan, siinä alusta\nloppuun asti ilmenevän suuren huolimattomuuden. Siinä toivossa sen vien\nnyt postiin, vaikka hetki sitten jo olin repiä rikki.\n\n\n\n\n62.\n\nMatkakertomus.\n\n\n[Tämä matkakertomus on painettuna \"Uudessa Suomettaressa\" v, 1843,\nnumeroissa 3, 6-7, 12-13, tosin suomenkielisenä, mutta kun se ei ole\nLönnrotin alkuperäisesti suomeksi kirjoittama, vaan toisen henkilön\ntekemä käännös, on se tähän lainattaessa muutettu nykykieliseen\nmuotoon.]\n\nLotinapellossa.\n\n9:ntenä päivänä elokuuta läksin Vyitegrasta vesimatkalle pienenlaisessa\naluksessa, jommoisia sanotaan soimiksi. Vyitegrasta Äänisjärvelle\nluetaan matkaa 30 virstaa, joista ensi kolmannes on jokea ja kaksi\nkolmannesta kanavaa. Tämä on enimmäkseen suora kuin linja ja noin sadan\naskelen levyinen. Kanavan kapeuden ja vilkkaan liikkeen vuoksi alusten\nei olo lupa kulkea levitetyin purjein, vaan niitä vedätetään reunaa\nmyöten kulkevilla hevosilla pitkästä, purjepuuhun kiinnitetystä\nköydestä. Hevosten kuljettava tie oli kaita kuin meillä kylien väliset\npolut, eikä sitä näyttänyt rattailla kuljetun. Vähän loitompana\nkanavasta oli toinenkin tie, jota vastaan tulevat hevoset kulkivat.\n\nKauan aikaa tuumin, millä keinoin alukset vastakkain tullen\nselvenisivät toisistaan, sillä kummankin aluksen kulkiessa samaa puolta\noli köysien juostava ristiin, ellei jompikumpi päästäisi köyttänsä\nirti, mihin taas luulin aikaa menevän hukkaan koko joukon. Mutta samoin\nkuin moni muu mietiskely maailmassa on aivan turha, niin ei minunkaan\nmietteeni tässä kohden ollut minkään arvoinen. Ei kumpikaan laiva\npäästänyt köyttänsä irti, köydet eivät kuitenkaan käyneet ristiin, eikä\najanhukkaa tullut kummallekaan. Muuta taikaa koko asiassa ei ollut kuin\nse, että toisen aluksen hevonen pysähdytettiin vähäksi aikaa, jolloin\ntoinen alus kulki vetäjähevosen pysähtymisestä vennoksi jääneen,\nveteen uponneen köyden päällitse ja poikitse. Edellinen alus ei\nkuitenkaan tullut aikaa menettämään sekään, sillä hevosen seisoessakin\nse juosta jollotti vielä entistä vauhtiansa, mikä juuri olikin syynä\nköyden löysenemiseen, kun näet aluksen ja hevosen väli näiden\nrinnakkain tultua lyheni eikä köysi enää ollut kuten edellä\npingoittuneena.\n\nKanavan suussa Äänisjärven rannalla on pieni kylä nimeltä Tshernoi\nPessok, jonka asukkaat ovat parhaasta päästä rampeutuneita sotamiehiä.\nSiitä luetaan 30 virstaa Äänisjärven poikki Syvärijoen suuhun, jossa\non pieni Vosnesenie niminen kauppala. Syvärijoen yläpäästä luetaan\nLotinapeltoon 150 virstaa.\n\nHyväkö vai paha onni lie matkakumppanikseni saattanut Kargopolissa\ntapaamani metsäherran, joka oli muutamaa päivää myöhemmin minua\ntullut Vyitegraan ja tingannut itsensä samaan alukseen, jossa minäkin\nolin. Aluksen peräkajuutta oli jo luvattu eräille Pietariin\nmatkustaville naisille, jotka olivat edeltäkäsin menneet Vosnesenieen\nalusta odottamaan. Meillä ei siis ollut muuta olosijaa kuin laivan\nkansi tai lastihuone, jossa viimemainitussa, jauho-, suurima- ja\nhernekulien päällä vielä oli sen verta tilaa, että saattoi olla\npitkällään ja hätätilassa istuakkin. Tämä annettiin nyt meille asua, ja\ntästä piti meidän saada kirjasto, ruokahuone, makuusija j.n.e. Tätä\nerinomaista asuntoamme emme kuitenkaan saaneet kahden pitää. Niin\nsanottu bohumoltsi eli luostareissakulkija nainen, kotoisin Mohilevin\nkuvernementistä ja paraikaa Solovetskoin luostarista palaava, tuli\nkolmanneksi.\n\nEnsimäisillä 30:llä virstalla Tshernoi Pessokiin viivyimme lähes 10\ntuntia, sillä aluksen päällysmies, joka toivoi suurta apua\nmyötävirrasta, oli palkannut yhden ainoan vetäjähevosen, ja senkin mitä\nkehnoimman. Hevonen oli vielä niin viisas, ettei varsin paljoa\nruvennut voimiansa ponnistelemaan, hyvin älyten virran avulla\nvähemmälläkin pääsevänsä. Vähän ennen tuloamme Tshernoi Pessokiin,\nhöyrylaiva oli ennättänyt lähteä toisia, ennen meitä tulleita aluksia\nehdättämään, mikä oli sitä pahempi, kun sitten nousi niin kova myrsky,\nettä meidän sekä itse höyrylaivankin täytyi pysähtyä kolmeksi päiväksi\ntuulen asettumista odottamaan. Tällä ajalla paikalle saapui 50:en\nalukseen, jotka kaikki kulkivat Pietariin; jopa palaaviakin kulki\nainakin sama määrä, jollei enempikin.\n\nPaikalla oli hyvä kapakka, jonka tähden odottaminen ei käynyt\nmetsäherralle varsin ikäväksi. Viinassa ollen hän sokerteli saksaakin,\njota selvänä ei ottanut sanaakaan puhuakseen. Kovemmin päihdyttyään jo\npuhui aivan uutta kieltä, jota minä en ensinkään ymmärtänyt, enkä luule\nmuidenkaan ymmärtäneen. Ymmärtämistä puhuja ei itse näyttänyt\ntoivovankaan, sillä kenenkään kysymättä tai vastaamatta hän lörpötteli\ntuota kieltänsä pitkät ajat, kunnes vaikea yskä aina viimein keskeytti\npuheen. Mutta yskän lakattua alkoi hänen kielillä-puhumisensa taas\nuudelleen. Minua hän siinä tilassa ollessaan aina sanoi Karl\nIvanitsh'iksi, eikä taas hetken päästä muistanut, vaikka kuinka useasti\nolisin oikean nimeni maininnut.\n\nEräänä iltana höyrylaiva jo viimeinkin päästi meidät tästä ikävästä\nodotuksesta, ottaen sekä meidät että seitsemän muuta laivaa jälkeensä.\nSeuraavana aamuna tulimme Vosnesenieen. Tämä on kylä eli pikkukaupunki,\njossa on useita kauppapuoteja ja vähintäin neljä viinin myyntipaikkaa\nkoreine kyltteineen ja kadulta käytävine ovineen. Näiden puotien\nluvusta voisi päättää tässä kylässä viiniä paljonkin juotavan ja\nluulla, ettei sitä tältä paikalta muuanne kuljeteta, sillä kaikilla\ntämän kautta kulkevilla laivoilla on matkansa varrella parempiakin\nostopaikkoja, kuten Vyitegra, Lotinapelto ja Uusi-Laatokka. Yksin\nKiinan teelläkin oli eri myymälänsä, ja sekä kauppiasten että tavaran\nsuhteen Vosnesenie on paljoa isompi kauppapaikka ja ansaitsee paljoa\nparemmin kaupungin nimen kuin sekä Kuola että Oniega. Täällä vaan\nmuutaman tunnin viivyttyämme läksimme Syvärijokea pitkin matkustamaan\nLotinapeltoa kohti.\n\nTämä matka oli erittäin ikävä sentähden, että tuuli oli kaiken aikaa\nvastainen, ja että meidän monet kerrat täytyi olla ankkuri pohjassa.\nÖisin jopa päivinkin tuulen hieman lauhtuessa kuljimme kuitenkin\nmyötävirtaan aina vähän eteenpäin, vaikka kulku oli niin hidasta, että\ntuskin huomasimme aluksen olevan liikkeellä. Toisinaan koetimme\nsoutamalla edistää vauhtia, mutta airot olivat niin isot, että miehen\noli vaikea yksin sellaista kalua liikutella. Viimein laivan päällysmies\npalkkasi enemmän soutumiehiä, joille maksettiin 1 rupla 60 kopeekkaa\npaperirahaa miestä kohden 33:lta virstalta. Näiden soutajien joukossa\noli muuan vanha sotamies, joka oli elänyt Suomessa 20 vuotta ja puhui\nniin selvään meidän kieltä, että luulin häntä Suomessa syntyneeksi.\nPalaavia aluksia tuli alinomaa vastaamme, emmekä voineet olla niitä\nkadehtimatta nähdessämme niiden vahvaa vauhtia kulkevan myötätuulta,\nniin että vaahto kuohui kokan ympärillä. Monta monituista kertaa\nkaduin, etten ollut lähtenyt matkaan maitse, ja opin tarpeeksi\ntuntemaan, että sillä, joka tavallisella aluksella vedelle yrittää,\ntulee olla vahva evässäkki ja hyvästi aikaa.\n\nMelkein samanlaiset ajatukset kuin minulle taisivat kumppanini\nmetsäherrankin mieleen johtua; hän näet Vosneseniesta lähdettäessä ei\nollut ottanut mukaansa viinaa enempää kuin yhden pullon, joka loppui jo\ntoisena päivänä. Hänen oli pakko pari päivää olla aivan vesiselvänä, ja\noli sillä ajalla sangen siisti ja iloinen kumppani. Kun hänellä vielä\noli tuota kallista evästä, laskettiin kerran meidän alhaalla ollessa\nlaivan ankkuri, ja laiva oli kääntynyt tuulen suuntaan. Kannelle\ntultuani kysyin heti päällysmieheltä, minkätähden myötätuulen tultua ei\njo nostettu purjeita? \"Njet jeshtshoo!\" [ei vielä] tämä vastasi, ja\nheti arvasin aluksen ankkurin laskettua kääntyneen tuulen mukaan.\nKumppanini ei kuitenkaan päästänyt päällysmiestä niin vähällä, vaan\nkiusasi kaikella tavoin purjeita nostamaan. Päällysmies sanoi, että\npurjeet nostettuamme tulisimme kulkemaan takaisin emmekä eteenpäin.\nMetsäherra ei uskonut tätä, vaan sanoi laivan perän olevan kulkemamme\nmatkan puolella ja arveli peräpuolesta puhaltavaa tuulta myötäiseksi.\nTätä ei päällysmieskään voinut vääräksi todistaa, mutta sanoi,\nviimeinkin päästäksensä itsepäisestä kiistelijästä, että peräsin tämän\nmaatessa -- oli muutettu kokkaan, mistä metsäherran väärä luulo oli\naiheutunut. Tämän kumppanini tajusi paremmin kuin että alus oli\nkääntynyt, ja jätti viimeinkin päällysmiehen ja purjeet rauhaan.\n\nKolmantena päivänä aluksen seisoessa hän läksi joenvartta myöten maisin\nastumaan ja oli sillä matkalla löytänyt kapakan ja viinaa eräästä\nkylästä, josta yöllä hänet tapasin ja kuljetin takaisin alukseen.\nKerran läksin minäkin maalla käymään aikoen läheisestä kylästä ostaa\nmaitoa, mutta sitä ei myyty nyt kesäpaaston aikana. Maidon asemesta\nannettiin rokkaa ja sanottiin sen muka olevan maidon veroista. Kun\noltiin kuultu minun olevan kotoisin Suomesta eli Lihvlandiasta, joksi\ntäkäläinen rahvas mainitsee meidän maata kernaammin kuin tavallisella\nvenäjänkielisellä Finlandia nimellä, mitä sen näyttää olevan vaikea\nlausua, alettiin minua \"saltatiksi\" ostella, sillä sotaväenotto oli\ntaas tulossa. En kuitenkaan ruvennut, vaikka tarjottiin hyvääkin\nhintaa. Näillä mailla pidetään muzhikkana [talonpoikana] jokaista, joka\nvaan ei ole virkapuvussa tai muuten erittäin hyvissä vaatteissa, tai\njoka ei jaksa haukkua ja kiroilla vahvasti. Sotamiehen ostamisen\nSuomesta tosin jo on esivalta kieltänyt, mutta tämä kauppa käypi vielä\nsillä tavalla, että Suomesta salaa palkattu mies muuttaa Venäjälle\nasumaan näin mennen sotamieheksi. Jos siis en tullutkaan tässä\nkylässä kovin suureen arvoon ylennetyksi, niin olen toisaalla saanut\ntämän vähäarvoisuuden ylenmäärin palkituksi. Sillä kun oltiin kuultu,\nettä minä olin kieliä tutkimassa ja kun sen johdosta oltiin kysytty,\njoko montakin ennestään osasin, on monikin, vastattuani jo seitsemää\nkieltä vähin taitavani, tuuminut, että minun enää tarvitsee oppia\nainoastaan kaksi kieltä päästäkseni kenraaliksi, sillä yhdeksää kieltä\npitää kenraalin osata, ja ken yhdeksää kieltä osaa, pääsee tämän\nrahvaan luulon mukaan välttämättömästi kenraaliksi. Tähän korotukseeni\ntaidat, veikkoseni, minulle onnea toivottaa, mutta en luule siitä\nmitään tulevan, kun olen päättänyt, etten viitsi enää ruveta kahta\npuuttuvaa kieltä oppimaan. -- Syvärijoen varret olivat kaikki hyviä\nheinämaita, vaikka harvoin näin niittyä raivattavan, sillä täkäläinen\nrahvas on vielä karjanhoidossa suuresti takapajulla. Kyliä oli myös\njoen rannoilla kuta kuinkin, missä tiheämmin, missä taas harvemmin.\n\nViidessä päivässä kuljettuamme 150 virstaa tulimme viimeinkin\nLotinapeltoon (Ladeinoje Poleen). Täällä ensi työni oli huoneen\nhankkiminen; sen sainkin hyvän aikaa etsittyäni, mutta talonväen kanssa\nyhdessä asuttavan. Peläten aluksen, kauemmin etsiessäni, ennättävän\nlähteä pois ja vielä vievän kapineenikin mukaansa, sillä päällysmies\noli sanonut viipyvänsä tässä paikassa korkeintain puolen tuntia, minun\ntäytyi asunnokseni valita kaikin puolin huono huone, jossa ikkunalasit\nolivat rikki ja paikatut, lattia likainen, muukin siivo samanlaista; en\nvielä päälle päätteeksi saanut olla yksinäni. Rantaan palattuani kysyin\nkuitenkin eräältä mieheltä, eikö hän tietänyt minulle parempaa asuntoa\nneuvoa. Heti mies oli valmis neuvomaan, ja vei minut omaan taloonsa,\nluvaten minulle siinä erään kamarihökkelin. Sekään tosin ei ollut\npaljoa parempi edellistä huonettani, mutta oli kuitenkin siitä\netuisampi, ettei minun tarvinnut muiden kanssa yhdessä asua. Siihen\nkannatin siis kapineeni ja erosin metsäherrasta, josta minulla matkalla\noli ollut milloin ristiä ja vastusta, milloin hauskuutta ja hupia.\nMonta hänen kaltaistansa hienon ruuan nautitsemiseen mieltynyttä\nhenkilöä olen ennen häntä ja hänen jälkeensä tavannut, jotka muuten\novat olleet hyvänluontoisia ja kunnioitustakin ansaitsevia, ja niitä\nnäytti tämäkin mies parka olevan, sillä selvällä päällä hän oli sangen\nhauska kumppani, eikä väkeviä nautittuaankaan reuhannut, kuten\ntoisenluontoisilla juomareilla on tapana. Puheittensa mukaan hänellä\noli rikas veli, jonka luo paraikaa oli matkalla. Hyvin näyttikin mies\nparka jo apua tarvitsevan, sillä kaikki kapineensa olivat kutistuneet\nvähemmiksi kuin sen, joka sanoi: omnia mea mecum porto (kaiken\nomaisuuteni kannan ylläni). Saadakseen tarpeeksi evästä hän möi\nKargopolissa viimeisen liikanaiseksi katsottavan esineensä, hyvän\nkauhtanan, 6:sta hopearuplasta, vaikka se oli toisenkin verran\narvoinen. Metsäherrasta erottuani päätin käydä kaupungin lääkärin\nluona, jonka sanottiin olevan nuori naimaton mies. Vaan saamani\nväärän neuvon mukaan tulin erään kenraali-okruzhnoin luo, missä\nmainittu lääkärikin paraikaa oli iltaseurassa; en tietysti olisi\ntullut häntä täältä hakemaan, ellen olisi luullut hänen siinä asuvan.\nItse kenraali, noin keski-ikäinen mies, jota luulin lääkäriksi, tuli\nvastaani etuhuoneessa ja kysyi, mitä asiaa minulla oli. Sanoin olevani\nlääkäri Suomesta ja täällä tuttavien puutteessa tulleeni hänen\nluonansa käymään. \"Minä en, Jumalan kiitos, ole lääkärin tarpeessa\",\nsanoi kenraali. \"En minäkään. Jumalan kiitos, ole lääkärintyön\ntarpeessa!\" vastasin minä, \"mutta ollen itse lääkäri luulin melkein\nvelvollisuudekseni käydä kaupungin lääkärin luona.\" Salin ovi sattui\nolemaan raollaan, ja sieltä astui nyt ulos oikea lääkäri, joka oli\nnuori, pulska mies. Häneltä sain sitten, paitsi muuta, tietää, ettei\nhän asunut tässä, vaan toisessa paikassa, missä pyysi minua seuraavana\npäivänä käymään luonaan. Puoleksi suutuksissani siitä, että asiani oli\nnäin epäonnistuneesti suoriutunut, läksin siitä heti uuteen\nmajatalooni, keitätin \"tsajua\" ja panin sitten maata.\n\n20:ntenä päivänä läksin Lotinapellosta vepsäläisiä tapaamaan. Sen tien,\njoka vei ensimäiseen Shamal (ven. Shamenets) nimiseen kylään,\nsanottiin olevan niin huono, ettei sitä muka voinut rattailla kulkea,\nminkä tähden jätin lääkärin luo liiat kapineeni ja otin majatalossani\nasuvan vanhan vähävenäläisen vääpelin laukkuani kantamaan ja astuin\nitse rinnalla. Tämä toverini oli kuitenkin niin onnettoman heikko, että\nhänen täytyi joka toisen virstan päässä levätä, vaikka laukku ei ollut\nkovin raskas. Ilta alkoi jo olla käsissä tullessamme kylään, johon muut\nlukivat 12, kumppanini 15 virstaa Lotinapellosta. Vaan tässä kylässä ei\nvielä puhuttu sanaakaan tshuudin (liuvin, liudin, lyydin, vepsän)\nkieltä, minkä tähden vielä samana iltana läksin toiseen kylään, nimeltä\nVarbal (ven. Varbenets), johon oppaani luki 20, muut 15 virstaa\nedellisestä kylästä. Vasta puoliyön aikaan tulin perille, ja yövyin\ntaloon, jonka isäntä oli _barin_ (herra). Talossa oli asuinhuoneita\nkaksi, nimittäin tupa ja yläkerrassa huone, joka ei ollut tupaa\nparempi. Tässä kylässä puhuttiin jo vepsän kieltä ja barin alkoi\nkiusata minua jäämään luokseen asumaan. Ruuasta ja asunnosta määrättiin\nrupla päivältä, ja opettajaksi hän neuvoi minulle vanhan, puolisokean\nukon, jolle palkaksi pantiin 50 kopeekkaa päivältä. Tähän siis jäätyäni\naloin ensi työkseni ukolta kysellä vepsäläisten kylien nimiä, toivoen\nsillä tavoin tutustuvani sekä ukkoon että seutuihin. Mutta mikä\nliekkään ukon päähän pistänyt, lieneekö minua kyselemiseni vuoksi\nvihamieheksi tai vakoilijaksi pelännyt, hän ei vastannut kysymyksiini\neikä sanonut mihinkään puuttuvansa minun kanssani. Barin hankki heti\ntoisen opettajan, jolle määrättiin 70 kopeekkaa viiden tunnin\nopetuksesta päivässä, mutta tämäkin rupesi päivän luonani oltuansa\njuonittelemaan, minkä tähden päätin lähteä koko kylästä ja siirtyä\netemmäksi, varsinkin kun tässä kylässä vielä puhuttiin yhtä paljo\nvenättä kuin vepsää, ja kun toivottavaa oli, että jälkimäistä kieltä\nsisempänä maassa puhtaammin puhuttiin; vepsäläisiä näet sanottiin\nasuvan noin 10 peninkulman laveudelta.\n\nOlipa vielä toinenkin syy, jonka vuoksi en ruvennut tässä paikassa\nkauempaa viipymään, nimittäin se, että barin ynnä hänen vanhempi\npoikansa alinomaa polttivat tupakkaani, joka, vielä päivän tai kaksi\nheidän luonansa viivyttyäni, olisi kokonaan loppunut ja olisi\npakottanut minut tupakkapaastoon. Eikä ollut kumma, että hän niin\nahkerasti tupakoi, sillä tupakan poltanta olikin ainoa asia, jossa hän\nerosi naapureistaan talonpojista, ellemme herruuden merkiksi vielä lue\nsitäkin, ettei hän mielellään ottanut vepsää puhuakseen. Itse hän\nkuitenkin itseään \"herraksi\" kerskaili, sanoen käskettävänään olevan\nkokonaista kuusi \"sielua\". Mutta ei samovaria (teekeittiötä) eikä\nkirjavaa paitaa edes ollut hänellä, mitkä ylellisemmän elannon merkit\non kaikilla varakkaanpuoleisilla talonpojilla. Vaikka tämä barin jo\nkerran oli lukea tavaillut passiani, niin piti se vielä, kaiketi sen\nvuoksi, ettei ensi luennalla lie oikein selvää siitä saanut, uudelleen\nluettaa, kun kylän kautta sattui kulkemaan eräs kirjoitusta taitava\nvirkamies, \"zemskij sosjedatel\". Kun barin tämän lukiessa kuuli\nSolovetskoin arkimandritankin passiini allekirjoituksensa panneen, niin\ntaisi arvoni barinin silmissä jo kohota koko joukon, jonka vuoksi alkoi\nuudestaan kiusata luoksensa jäämään, luvaten tehdä oloni kaikin puolin\nmieluisaksi. Entiset opettajanikin, jotka vasta olivat olleet niin\ntylyt ja vastahakoiset, tarjoutuivat nyt taas opettajikseni, minkä\nkerkisivät. En kuitenkaan sanonut jääväni. Kun nyt huomattiin,\nettei muu auttanut, ruvettiin minua matkan ja sisempien kylien\nvaarallisuudella hirvittelemään; sanottiin, etten sieltä ikinä hengissä\nolisi palaava, sillä noiden kylien asukkaat ynnä niissä elävät\nkarkulaiset muka yhden ainoan \"sinikon\" vuoksi olivat valmiit mieheltä\nhengen ottamaan; tämän vuoksi minua kaikella tavoin neuvottiin olemaan\nsinne lähtemättä.\n\nVaikka arvelinkin osaa näistä mainituista tyhjiksi pelotuksiksi, joilla\nbarin vaan koetti pysyttää minut luonansa asumassa, tekivät ne\nkuitenkin minuun siksi suuren vaikutuksen, etten aivan pelotta noita\nkyliä ajatellut. Mutta toiselta puolen tupakan kulutus, alinomainen\nrähinä ja räiske alatuvassa, minua, outoa vierasta, katsomaan alinomaa\ntunkeutuvan rahvaan hälinä tekivät oloni tässä paikassa ikäväksi ja\nkaikella tavoin hankalaksi. Jos nämäkin ikävyydet olisin jaksanut\nkärsiä, niin oli vielä suurempi vastus lapsista, jotka lakkaamatta\njuoksivat luonani, pyytäen milloin huilua soittamaan, minkä kerran\nolivat kuulleet minun tekevän, milloin heille oudoilla tulitikuilla\ntulta raapaisemaan. -- Muutamille kerran mieliksi tehtyäni olin sitten\npääsemättömissä uusista kuulijoista ja katsojista. Jos näistä Egyptin\nvaivoista jo karttuisi kuusi, niin voisin seitsemäntenä ja kaikkein\nsuurimpana mainita hirmuiset määrät russakoita, joita oli niin\nrunsaasti, että 20:n virstan päässä laukkuani niistä siivotessani ne\nvielä peittivät kokonaisen porstuan lattian, enkä vielä tälläkään ollut\nnäistä tovereistani päässyt, sillä jonkun ajan kuluttua löysin niitä\nvielä koko lauman huilun torvesta. Kaikkien näiden vaivojen alaisena\nollen tein lujan päätöksen lähteä toisiin kyliin, enkä olisi kovin\nepäröinyt lähteä suurempiinkin vaaroihin kuin minkä täällä sanottiin\nminua uhkaavan. -- Varbal oli muuten mitä ihanimmalla paikalla kahden\njärven välissä, joiden välillä juoksi pieni joki. Talot oli rakennettu\nkahden puolen tätä jokea, ei yhteen ryhmään, kuten venäläisissä kylissä\non tavallista, vaan suomalaiseen tapaan kukin talo eri paikkaansa.\n\nVarbalasta tulin Pietsalan (ven. Petsenets) kylään ja siitä Karhelaan\n(ven. Karhenets). Varbalasta luettiin yleensä Karhelaan 15 virstaa,\nmutta oppaani luki Varbalasta Pietsalaan 6 ja siitä Karhelaan 15\nvirstaa, niinmuodoin saaden koko matkan 21 virstaksi. Näillä seuduin\näkkinäinen matkustaja aina saa maksaa enemmän kuin mitä matkan\nvarsinainen pituus oikeuttaa; sillä matkat eivät aina ole mitatut, ja\noikeuden puolustus on vaikea. Karhelassa oli kirkko ja oma pappi, ja\nkun tämä sanoi kernaasti rupeavansa minulle vepsän kieltä opettamaan,\npäätin jäädä hänen luoksensa joksikin ajaksi. Hänellä oli tupa ja\nkamari, jossa paraikaa asui kaksi maanmittaria. Näiden pappi kuitenkin\nsanoi parin päivän perästä lähtevän pois ja lupasi kamarin sitten\nminun asuttavakseni. Kolmen tunnin opetuksesta päivässä, ruuasta ja\nasunnosta kuukauden ajalla määrättiin yhteensä 50 paperiruplaa, josta\nrahasta pappi vielä lupasi minut palatessani omilla hevosillaan kyyditä\nLotinapeltoon. Kaikki tämä oli minulle hyvin mieleistä, kunnes\nhuomasin, ettei pappi itsekkään ylen paljoa osannut vepsää, ja että\nhänen opetuksensa pikemmin olisi tietojani sekoittanut kuin\nselvittänyt. Sen tähden erosin tästä opettajasta ja otin opettajakseni\ntoisen, nimittäin erään vanhan sokean akan, joka oli lastenhoitajana\nlukkarilla (ponomarilla). Mutta tämän virkansa tähden eukon ei käynyt\nmuuttaminen pappilaan, vaan täytyi minun käydä lukkarilla opetusta\nhäneltä saamassa. Lukkari itse ja hänen vaimonsa olivat ulkotöillä,\njoten sainkin eukon kanssa päivät päästänsä rauhallisesti keskustella.\nLukkarin lapsia oli kaksi eukon hoidettavina, ja toisinaan tuotiin\nhänen valvottavakseen lapsia toisistakin taloista, muun väen lähtiessä\nmetsään, ja niiden huuto olisi kylläkin häirinnyt, ellei eukko olisi\nniitä totuttanut niin kuuliaisiksi, että hänen kiljaistessaan yhden\nainoan sanan: movtsi! (vaiti!) kaikki heti herkesivät itkemästä ja\nheittivät muunkin jyräkän. Harvassa lienee enää meidän aikoinamme\nopettajaa, jolle oppilaat saisivat nauraa niin kuin minun täytyi nauraa\ntämän eukon kompuroimisilla hänen hoitaessaan lapsia, vaikka eukko\nparka kyllä oli tottunut sokeana liikkumaan. Ääneen en kuitenkaan\nuskaltanut tässäkään koulussa nauraa enempää kuin ennen alkeiskoulussa,\njossa esim. muistan opettajan kerran kääntäneen latinaisen lauseen: non\nomnibus licet esse docti näin: ei kaikkien oppineiden ole lupa syödä,\nkun me pojat olisimme sanoneet: ei kaikkien ole lupa oppineita olla.\nSana _esse_ latinassa merkitsee sekä _olla että syödä_, samoin kuin\nmuutamissa muissakin kielissä olemista ja syömistä ilmaistaan samalla\nsanalla, kenties sen vuoksi, että syöminen on varmin merkki siitä, että\njoku on olemassa, tai ettei monen ihmisen olemassaololla näytä olevan\nmuuta tarkoitusta kuin syöminen. Mielelläni tahtoisin tietää, eikö\nmaailmassa ole sellaistakin kieltä, jossa juomista ja olemista vastaisi\nsama sana. Mutta näitä puhellessani unhotan kokonaan opettajani, josta\nvielä on vähä sanomista. Niin esim. on eukon kiitokseksi mainittava,\nluulen hänen muutamassa päivässä oppineen kielioppia enemmän kuin\nmainitun papin koko 56-vuotisessa elämässään. Nimisanoja tutkiessamme\nminun ei koskaan tarvinnut kysyä genitlivisijaa, sillä heti hän sanoi\nnominatiivin jälkeen jonkun toisenkin sijan, tavallisimmasti monikon\nnominatiivin, esim. _toores, -ehet_, tuores: _pivdus, -udyset_, saalis;\n_kaste, -stket_, kaste; _suvy, -vgat_, sulka; _ikkun, -knat_, ikkuna.\nVerbeistä puhuessamme taas hän tottui heti muistuttamattani sanomaan\ninfinitiivin ja preesensin yksikön ensimäisen persoonan, esim. _kasva,\nkasvan_, kasvaa; _volmitsen, -ta_, valmistaa, ja alkoi monesti itse\ntaivuttaa sanoja. Niin kysyttyäni mikä langeta \"pa vasjemu\" [teidän\nkielellä] oli, hän sanoi: _langeta, langtan, lagtai, langtah,_ j.n.e.\nEi kuitenkaan pidä kummeksia, että hänkin toisinaan erehtyi tai ettei\nheti voinut minua johdattaa oikealle tolalle. Niin esim. kun\ntaivutettaessa sanaa: _lugeda_, lukea, kysyin, miten \"minun pitää\nlukea, minun on luettava, minun tulee lukea\" [?] kuului hänen\nkielellänsä, hän vastasi: kah! _langeskanden_. Samalla tavoin:\n_tegeskanden_, minun pitää tehdä [?]; _langteskanden_, minun pitää\nlangeta [?]. Lähes kolme vuorokautta pidin tätä -skanden, -skandet\nj.n.e. -loppuista muotoa varsinaisena futuuri-muotona, niinkuin\nkieliopin tutkijat viime aikoihin asti venäjänkin kielessä ovat\npitäneet verbin infinitiivin ja edellä olevien _budu_ tai _stanu_\nmuotojen yhtymätä varsinaisena tulevan ajan muotona. Mutta sitten asiaa\ntarkemmin mietittyäni tulin asian oikeille jäljille ja huomasin, että\npäätteellä _-skanden_ loppuva muoto ei ollutkaan muuta, kuin erityinen\n_verbum inchoativum_, joka suomen ja viron kielestä on kadonnut\nvarmaankin ruotsin ja saksan kielen vaikutuksesta. Kuitenkin päätin sen\nottaa tekeillä olevaan kielioppiini, vaikka koko verbi ei pääsisikään\nsitä etemmäksi. Toivon kuitenkin, että tätäkin hylättyä sananmuotoa,\nkun se joutuu kielioppiin, kenties ruvetaan käyttämään, samoin kuin\nrefleksiiviverbiä, joka jo oli katoamaisillaan, nyt jo alkaa näkyä\njoka suomalaisessa kirjassa. Sitäpaitsi olen vielä siinä uskossa, että\nvaikka kieliopin on muodostuttava kielen mukaan, niin on kielenkin\nmuutamissa paikoin edellisen mukaan mukautuminen, Kieli näyttää\nminusta monessa kohdin ymmärtämättömältä lapselta ja kielioppi sen\nymmärtävämmältä opettajalta, jonka tulee taivuttaa hoitolaisensa lajin\nyhteisten lakien alaisiksi ja kehittää omin päin toimeen tulevaksi.\nJos hoitolainen kauniisti ja vioitta kasvaa, ei hoitajalla ole muuta\ntehtävää kuin edistää sen varmistumista; mutta jos hoidokas rupeaa\nharhateille poikkeamaan, niin se on oikaistava niin pian ja niin\nsävyisästi kuin mahdollista. Suomen kielessä katson harhatieksi tai\nepäoleellisuudeksi sitäkin, että inkoatiiviverbin merkitys, mikä ennen\non lausuttu yhdellä, ilmaistaan kahdella sanalla, kuten esim. ruveta\nkäymään, ruveta tulemaan, ruveta lankeamaan, ja preesensissä: rupean\nkäymään, r. tulemaan, r. lankeamaan, eikä niin kuin ennen käyskätä,\ntuleskata, lankeeskata ja preesensissä: _käyskännen, tuleskannen,\nlankeeskannen_. Mutta mistä voimme sitten niin varmasti päättää\ninkoatiiviverbin suomen kielessä olleen? Siitä, että se on\nheimokielissä, lapissa ja vepsässä, ja toiseksi siitä, että suomessa\nvieläkin on näistä inkoatiiviverbeistä johdettuja sanoja, kuten\n_käyskentelen, tuleskentelen, lankeeskentelen_, jotka eivät ole\nsyntyneet muista kuin alkuperäisistä: _käyskännen, tuleskannen,\nlankeeskannen_.\n\nKarhelan papin luona asuin ensimäisen viikon hänen pienessä tuvassaan,\njossa paitsi minua asustivat hän itse, hänen rouvansa ja nelivuotias,\ntyttärensäpoika, piika, eräs \"prikashtshikka\", pieni punainen koira,\nmusta kissa ja sen kaksi pientä poikasta. Viimein maanmittareilta\nloppui työ, nimittäin samalla tavalla kuin usein meidänkin maassa, että\nkylien rajoista nousi riita, jonka ratkaisua etsittiin aina\nKeisarillista Senaattia myöten, millä ajalla työ keskeytyi.\nMaanmittarien lähdettyä minä muutin kamariin, jossa nyt sain aivan\nyksinäni asua lopun aikaa, mikä kaikin paikoin on suuriarvoinen etu, ja\netenkin näin matkoilla ja alinomaa rahvaan hälinässä oltua aivan\nverraton asia. Viimeinen päivä vaan piti olla papin ja hänen perheensä,\nkoiran ja kissojen parissa, siitä syystä, että tupaa, jossa tähän asti\nolivat asuneet, nyt ruvettiin purkamaan ja uudesta rakentamaan.\nKamarini \"jumalatshogassa\" eli kuvanurkassa oli koko joukko\nkaikenlaisia, ei kovin sievin käsin tehtyjä \"jumalia\", ja oven\nyläpuolella ratsasti Ali Pasha. Kaikki nämä kunnioitettavat\nherrasmiehet näyttivät jo täysinpalvelleilta, ja jos minun vallassani\nolisi ollut, olisin vapauttanut heidät jokaisen virasta, antanut\ntäyden palkan eläkkeeksi ja myöntänyt oikeuden kantaa virkapukua.\nSamoin olisin tehnyt huoneen kahdelle tuolille, joista toisessa ei\nollut kuin kolme jalkaa, niin ettei enää jaksanut seinää vastaan\nnojautumatta pysyä pystyssä, ja toisen jalkojen parantaja oli tehnyt\nniin huonoa työtä, että sekin oli aivan kelvoton.\n\nPappi itse oli 56-vuotias mies, vakaa ja hiljainen luonteeltaan. Hänen\njokapäiväinen pukunsa ei ollut talonpoikien pukua ollenkaan parempi;\neikä häntä voinut heistä erottaa muusta kuin pitkästä, selässä\nriippuvasta palmikosta. Hän kävi vaimonsa ja piikansa kanssa kaikissa\nulkotöissä, jonka tähden oli päivin harvoin kotona; minun täällä\nollessani näet paraillaan lopeteltiin heinäntekoa ja sitten seurasi\nelonleikkuu, herneiden puinti ja marjojen poiminta. Kotoisallakin\nollessaan hän toimitteli kaikenlaisia pihatöitä, kuten saunan\nlämmitystä, veden noutoa, marjojen siivousta y.m.s. Ei olekkaan siis\nkumma, että hänellä näiltä töiltänsä ei ollut aikaa paljoa kirjallisiin\nhuvituksiin hurvitella. Hän osasi kuitenkin lukea venättä ja slavoniaa\nkuta kuinkin, taisipa kirjoittaakkin. Kerran kirjoja käsille ottaessani\nhänkin tuli siihen, katsoi niihin ja, nähtyään etteivät ne olleet\nvenäjänkielisiä, kummeksi, että kirjoja on painettu muillakin kuin\ntällä yhdellä kielellä. Näin oppineita opettajia oli joku aika sitten\n(ja lieneekö vielä nytkin) muutamia meidänkin maassa. Niinpä kertoi\nCastrén matkoillaan Suomessa kerran tavanneensa pappismiehen, joka\nsuomen kieliopista ja kirjakielestä puhuttaessa oli kummeksinut, miksi\nx ei kelvannut suomen kirjaimeksi, ja oli kysynyt, mitä tämä _vokaali_\noli pahaa tehnyt, kun sitä niin vainottiin! Minulla oli venäjänkielinen\nUusi Testamentti, ja sitä pappi luki ahkerasti, sanoen, ettei koko\nheidän kirkollaan ollut muuta pyhää kirjaa kuin evankeliumit slavonian\nkielellä, jota hän taas ei näyttänyt aivan hyvin ymmärtävän.\n\nPapin rouva taisi olla vähän nuorempi miestänsä; hän kulki rahvaan\nmukana kaikissa töissä, marjassa, verkkoja laskemassa j.n.e.\nTyöpaikan loitompana ollessa minä jäin yksin kotimieheksi, kuitenkin\nsillä ehdolla, että sain käydä lukkarissa edellä mainitun opettajani\nluona, kun vaan lähtiessäni muistin panna oven lukkoon. Näinä päivinä\nrouva aina pani minulle päivällisruuan jo lähtiessään valmiiksi, toisen\nosan, kuivan ruuan, kaappiin, ja toisen, keittoruuan, uuniin lämpimänä\npysymään. Uuniin pantuja herkkuja oli kookas kahvipannukin, jonka\naamulla keitti täyteen ja sijoitti uuniin hautumaan. Taitavat\nkahvinkeittäjä-rouvat arvaavat sanomattanikin, kuinka hyvää tämä\nrupeamamäärin hautunut kahvi oli, eikä ollutkaan erittäin ikävä sanoma\nse, jonka papin rouva eräänä aamuna minulle ilmaisi, nimittäin kahvin\nloppuneen ja toista saatavan vasta kun joku sattui käymään kaupungissa.\nTyöhön lähtiessänsä hän kuitenkin iloisen näköisenä sanoi kahvipannun\nolevan entisellä paikallansa ja entisessä voimassaan. Kysyessäni, mistä\nhän jo oli kerinnyt saada uutta kahvia, hän vastasi tietävänsä keinon,\nmillä ainoattakkaan kahvinjyväsettä kahvia saada, ja lähemmin asiaa\ntutkittuani huomasin tämän keinon siksi, että hän oli paahtanut\nohranjyviä kahvin asemesta ja niistä tehnyt keiton. Kun rouva näin\nkahvin asemesta keitti ohria, piti minunkin ruveta jotakin \"jatketta\"\nhommaamaan, sillä suureksi murheeksi tupakkani alkoi vähenemistään\nvähetä, enkä tietänyt muuta neuvoa tämän lähestyvän puutteen\npoistamiseksi kuin että keräsin perunan lehtiä, kuivasin ja sekoitin\nniitä tupakkaani, toivoen tämän sekoituksen avulla pysyväni tupakassa\nsiksi kunnes ilmaantui joku Lotinapeltoon-matkustaja, jolla olisin\nvoinut tuottaa uutta tupakkaa.\n\nJo edellä mainitsin, että papilla oli nelivuotias tyttärenpoika\nluonansa. Tämän lapsen pilasi mummo, papin rouva, aivan asian alkaen ja\nikäänkuin tahallansa. Joka aamu poika herättyänsä alkoi huutaa ja itkeä\nminkä jaksoi, ja sitä jatkoi pitkin päivää, milloin vaan ei heti tehty\nhänen mieltänsä myöten, polki jalkaa, kiljui ja nakkeli vihan vimmassa\nmummoansa ja ukkoansa kivillä ja esineillä, jotka vaan käteensä sai.\nMinä uskalsin muistuttaa eukolle, että nuo juonet pitäisi pojasta\nvitsalla ottaa. Hän sanoi jo sitäkin koetelleensa, mutta ei minkään\nauttaneen. En luulekkaan vitsan sillä tavalla käytettynä kuin papin\nrouva sitä käytti, kenenkään kädessä parantavan lapsia, vaan pikemmin\npahentavan. Hän näet ei ruvennut poikaa kurittamaan ennenkuin joutui\nsellaiseen vihan vimmaan, että kuritus oli pikemmin kostamista kuin\noikaisemista, eikä hän silloin katsonut millä lyödä hotaisi poikaa,\nvitsallako vai korennollakin. Sitten lepyttyänsä taas imarteli huutavaa\npoikaa ja hyväili entistään viittä pahemmin eikä kieltänyt, jos poika\nolisi mitä tahtonut. Teenjuontiin eukon piti aina saada poika, jospa\ntällä tuvassa tai ulkona oli kuinkin mieluinen muu huvitus. Nämä kestit\npoika kuitenkin aina lopetti itkulla ja kiukuttelemisella, kun muka ei\nvielä ollut tarpeeksi sokeria saanut, ja monasti minua tämä eukon\nriehuminen pojan kanssa suututti paljoa pahemmin kuin kaikki ikävyydet\n\"barinan\" luona olivat minua vaivanneet, -- Paljoa paremmin sokea\nopettajani kasvatti ponomarin eli lukkarin lapsia, jotka heti eukon\nhuutaessa _movtsi_ olivat hiljaa kuin hiiren poikaset.\n\nPyhät vietettiin näilläkin seuduilla alituisella syömisellä ja\njuomisella; viimemainitulla, milloin juotavaa oli, sillä viinaa on\ntäällä vähempi ja sitä pidetään kalliimmassa hinnassa kuin Suomessa.\nElokuun 27:ntenä päivänä oli suuri pyhä Kekjärven kylässä, jonne\nkirkolta tulee 3-4 virstaa matkaa. Venäjällä ja Suomessakin on\nkreikanuskoisissa pitäjissä joka kylässä oma kirkkonsa (säässynä) ja\njokaisella tämmöisellä kirkolla oma suojeluspyhänsä, joku mies- tai\nnaispyhimysvainaja. Tämän pyhimyksen nimipäivänä kylällä on iso juhla,\njohon keräytyy rahvasta 10 ja useammankin peninkulman päästä, ja\nsemmoinen oli tämäkin Kekjärven juhla, johon minäkin läksin. Kirkko oli\npienessä saaressa, ja meidän tullessa saari oli melkein täynnä väkeä.\nVaikka tilaa oli sangen vähä, uitettiin saareen hevosiakin. Se tuntui\nminusta hieman kummalliselta, mutta myöhemmin sain tietää, että kaikki\nsaaressa olevat eläimet tulivat osallisiksi papin rahvaalle\nantamasta siunauksesta, ja että hevosetkin täten siunauksen voiman\nvastaanotettuaan sen jälkeen pääsivät vapaiksi ampumisista ja muista\nvammoista. Mitä loitsija ennen teki paholaisen avulla, sen nyt pappi\nsai aikaan pyhällä toimituksella, ja täten näin, miten pakanallinen\nharhaluulo oli muuttunut kristilliseksi epäuskoksi. Saaressa ei ollut\nmuuta syötävää kuin renikoita, joita muuan mies myi kirkon ovella, mutta\nsitä enempi syötävää oli järven rannoilla olevissa kylissä. Jos mihin\ntaloon menit, oli ruokaa pöydällä ja syödä täytyi vaikka väkisinkin.\nKotiin tultuamme papin rouva teetä juodessamme moitti kekjärveläisten\nkömpelyyttä ja typeryyttä, mainiten esimerkkinä tästä törkeydestä\nsenkin, etteivät olleet älynneet tarjota hänen miehelleen viimeistä\nteesarkkaa, jota rouva näytti paranna osana pitävän. Kohta hän\nkuitenkin itse johdatti mieleeni sananlaskun: _kattila pataa soimaa,\nmusta on kylki kummallakin_, sillä teeveden juotua sanoi olevan\nitsellänsä tärkeätä toimittamista tuvassa, jonka tähden toi minulle\nmaljan lämmintä vettä ja pitkän pyyhinliinan käskien minua kuppeja\npesemään. Tätä hän nähtävästi ei pitänyt minäkään älyttömyyden\nmerkkinä.\n\nSamalla viikolla kuin Kekjärven juhla vietettiin, oli kirkonkylässäkin\nsamanlainen juhla, ja sen lisäksi ponomari vielä piti leikkuutalkoon.\nKaikissa näissä pidoissa minua vaivattiin alinomaisella syömisellä ja\n\"tshajun\" juomisella, niin että koko ilo minulle muuttui suureksi\ntuskaksi. Eikä sillä vielä hyvä: hyvästä kestitsemisestä piti minunkin\npuolestani jollakin tavoin osottaa heille hyväntahtoisuutta ja soittaa\nhuilua. Soittoon he eivät ollenkaan kyllästyneet, kiusasivat vaan yhä\nuudestaan soittamaan. Monet monituiset kerrat kaduin, että olin mokoman\nkapineen mukaani ottanut, monasti teki mieli viskata koko tämä\nilon-aiheuttaja nurkkaan. -- Mutta en muistakaan vastuksista ollut\naivan vapaa. Kaikkia oudonpuoleisia matkustajia, jotka eivät liiku\nmeluten ja herroiksi, luullaan täällä heti karkulaisiksi tai muiksi\npahantekijöiksi, enkä minäkään voinut päästä aivan vapaaksi tästä\nepäluulonalaisuudesta. Niinpä heräsin eräänä yönä kamarissani isosta\nhälinästä, joka kuului ulkoa, mutta panin uudelleen maata, kun en\narvannut ryminän syytä. Vasta seuraavana aamuna kuulin papilta, että\nhumalaisia miehiä oli käynyt siellä koko joukko tahtoen tulla minua\nsitomaan, kun muka olin mikäkin passiton \"razboinikka\" [rosvo].\nSuurella vaivalla pappi oli saanut heidät tästä aiheestaan luopumaan.\n\nVielä voisin luetella useampiakin tämänlaatuisia ikävyyksiä, jotka nämä\npidot ja kokoukset minulle tuottivat. Mutta paljo niistä oli hyötyäkin.\nNiissä opin rahvaan koossa ollessa maata ja tapoja paremmin tuntemaan,\nmikä muuten näin kiireisenä työaikana olisi ollut vaikeampaa. Näiden\nseutujen rahvas on yleensä solakka- ja suoravartaloista, ja jotenkin\nsievännäköistä. Puvut olivat melkein samanlaiset kuin Aunuksessa,\nsamoin oli maatöidenkin laita. Viljelyskasveja olivat ruis, ohra,\nkaura, herne, papu ja jokunen määrä perunaa. Enimmäkseen kylvettiin\npeltoon, metsää taas hyvin vähän perattiin. Karjanhoito ei täällä,\nsamoin kuin on laita Syvärijoen seuduilla, ollut suuresti edistynyt\nAatamin karjankaitsennasta. Rautapataa en muista nähneeni koko näillä\nseuduilla. Ruokaa valmistettiin saviruukuissa, jotka pantiin uuniin.\nMuu keittäminen tapahtui sillä tavoin, että tulessa kuumennettuja kiviä\npantiin vesiastiaan siksi että vesi rupesi kiehumaan.\n\nKun kielioppia ja sanakirjaa koskevat tutkimukset, joita tällä kertaa\npidin tärkeimpinä, olivat vieneet kaiken aikani, en kerinnyt paljoa\nmuuta keräämään. Satuja, sananlaskuja ja arvoituksia panin kuitenkin\nkirjaan jonkun määrän, ja olisin kenties saanut laulujakin, joita\nluulen tälläkin rahvaalla olevan (sillä laulajia oli useampiakin,\nvaikka eivät nyt ruvenneet laulamaan), ellei olisi tullut poislähtö\nennenkuin opin kieltä sujuvasti käyttämään ja ymmärtämään. Tässä\nkielessä on monta etua, ja siitä suomenkielen tutkija saapi monta\nhyvää selitystä ja viittausta. Näytteeksi panemme tähän seuraavat\nvepsänkieliset palat.\n\nMateuksen VI:nnen luvun alku vepsän kielellä.\n\n 1. Vardeikatois andelta milostinad teiden rahfhan aigan, siks\n    mise hei teid nähtais: muga ei liene teile nahradad tatas\n    teiden taivhalises.\n\n 2. I muga kons andad milostinan, ala torvta itseis kohtas, kut\n    litsemeerad tehtais sinagogois i irdal, mise kiitaisiba heid\n    rahvas. Toden sanun teile: hei saiba use itselesoi nahradan.\n\n 3. Sinä se andle milostin muga, mise hur käsi sinun ei nägeis,\n    min tegeb oiged.\n\n 4. Da lineb milostin sinun nähmatoi, i taat sinun nägeb\n    nähmatoman andab sinei nägymisen.\n\n 5. I kons rist(i)toi, ala ole kut litsemeerad, kudamet ljubitas\n    sinagogois i irdal seisuteldas ristmähäs, mise nähtais rahvas.\n    Praudan pagisen teile: hei otiba use itseles nahradan.\n\n 6. Sinä se kons ristitoi, mäne perthe itseis, i salpta itseis\n    veräjäd, i ristte itseis tatale, kudam ei nägy, a taat sinun\n    nägeb ei -- nägymisen andab sinei nägymisen.\n\n 7. Risttes se algat sanelkoi lisniad, kut keelitajad: netse hei\n    duumaitas, mi äijis vaihis itseis linetai kuuldud j.n.e.\n\n       *       *       *       *       *\n\nVerbejä taivutetaan vepsän kielessä seuraavaan tapaan: _tegen, teget,\ntegeb, tegemai, tegetei, tegeha t. tehtav_ (s.o. teen, teet, tekee,\nteemme, teette, tekevät). _Tegemoi, tegetei, tegese, tegemoisei,\ntegeteisei, tegebasei t. tehtasei_ (s.o. teen itseni, teet itsesi\nj.n.e.).\n\n_En tege, emai tehkoi_ (s.o. en tee, emme tee).\n\nTehnen, _tehnen_; en tehne, _emai tehnekoi_, en tehne, emme tehne;\n_tehneisin_, ehkä tehnen. _Tehnusimoi, tehnusitei, tehnusihese,\ntehnusimoisei, tehnusiteisei, tehnusiheisei_, olisin tehnyt itseni,\nolisit tehnyt itsesi j.n.e.\n\nTästäkin vähästä näytteestä lukija saattaa arvata, että vepsän kielen\nverbit ovat paljoa muotorikkaammat kuin suomenkielessä. Emme nyt aio\ntoisia lukijoita enemmillä esimerkeillä rasittaa; saattaisimme senkin\nhyvin mainitsematta jättää, että konsonanttiäänteet s, ts, n, t, ynnä\nmuutamat muut välistä ääntyvät kuten meillä, välistä taas kuin sh,\ntsh, nj, tj, niin myös vokaalit välistä puhtaina, välistä taas\nepämääräisinä, esim. a pikemmin kuin ä, jos kohta a:äänne voittaa.\n\n-- -- -- -- -- -- -- -- -- --\n\nHelsingistä saatuani ankaran kirjeen, jossa minua käskettiin joutumaan\ntakaisin virkaani toimittamaan, minun täytyi ennen aikojani lähteä\nVepsän maasta ja palasin Aunuksen, Salmin, Impilahden ja Sortavalan\nkautta suoraan Kajaaniin.\n\n\n\n\n63.\n\nAkademikko Sjögrenille.\n\n(Konsepti)\n\n\n[Ilman päivänmäärän ja paikan ilmaisua.]\n\n                                       [Syyskuun lopulla 1842.]\n\nKorkeasti kunnioitettu Kolleegineuvos!\n\nPäätettyäni tällä kertaa tutkimukseni vepsäläisten parissa, saan\nmuutamalla sanalla ilmoittaa Teille jospa en juuri muuta, niin ainakin\nsen, että olen paluumatkalla. Olin pyytänyt virkaloman pidennystä\nkuudeksi viikoksi, hieman paremmin ehtiäkseni tutkia vepsän\nkielen omituisuuksia, mutta lääkärin puutteessa, joka olisi sillä aikaa\nollut sijaisenani Kajaanin piirissä, minulta tämä pidennys kiellettiin,\nminkä vuoksi minun nyt täytyy kiiruhtaa kotiin lokakuun alkuun.\nVepsäläisten parissa en tullut Karhelan (Kargenets) kylää kauemmaksi,\nmissä asuin paikkakunnan papin luona. Sitä ennen tosin olin tavannut\nIshaiva nimisen vepsäläiskylän, joka on Kargopolin ja Vyitegran\nvälillä, mutta kun kieli siellä paraikaa oli sukupuuttoon\nkuolemaisillaan, viivyin siellä vaan muutaman päivän. Mainittu Karhelan\npappi olisi ruvennut opettajakseni, mutta kun pian huomasin, ettei hän\nitse ollut aivan perehtynyt vepsän kieleen, otin opettajakseni erään\npuolisokean, vanhan sotamiehen-lesken, jonka kanssa kävin läpi\nvenäläisen sanakirjan merkiten vepsäläiset sanat, mikäli hänen\ntietojaan riitti. Sitäpaitsi panin kirjaan häneltä ja muilta tusinan\nverran satuja, käänsin Mateuksen evankeliumin 5:nnen, 6:nnen, 7:nnen ja\n8:nnen luvun sekä lauseparsia venäjän kieliopin lauseopista ja muista\nkirjoista. Vaimo asui paikkakunnan ponomarin talossa, joka ponomari\noli syntynyt 30 virstaa kauempana Ojatin toisella rannalla Ladvan\nkylässä ja joka eukon ohella oli opettajanani. Suurinta mielenkiintoa\nminussa herättivät vepsän kielen verbien muodot. Jotenkin seuraavaan\nkaavaan sain verbien taivutuksen. Indikatiivin preesens: _salptan, -at,\n-ah, -amai, -atei, -taha t. salpatas_, suomeksi: suljen, suljet,\nsulkee, j.n.e.; kielteiset muodot: _en, et, ei salpta, emai, etei, eba\nsalpakoi_; refleksiiviset: _salptamoi, -atei, -ase, -amoisei, -ateisei,\n-asei t. salpatasei_, kielt.: _en j.n.e. salpakoi, emai j.n.e.\nsalpakoisei_, Indikat. imperfekti: _salpsin, -sii, salpas, salpsimai,\nsalpsitei, salpsiba t. salpattihe_; kielteiset: _en j.n.e. salptaske,\nemai j.n.e. salptasket_; refleks.: _salpsimoi, -itei, -the, -imoisei,\n-iteisei, -ihoisei t. salpattihesei_; kielt.: _en j.n.e. salptaskete,\nemai j.n.e. salptaskemisei_. Indikat. perfekti: _minä, einä, hän\nsalpanu, mö, tö, hö salpatud_. Tästä huomaa, että vepsäläinen\nkonjugatsioni on rikkaampi kuin sekä suomalainen, virolainen että\nlappalainen. Perfekti, jonka moni sanoi olevan merkitykseltään\nvallan imperfektin veroisen, lienee venäjän jäljittelyä. Kuulinpa\nvielä matkalla Kargenetsista Lotinapeltoon sellaisen imperfekti-muodon\nkuin lauseessa: kun sinä _maksneisit_, mutta en saanut selville, missä\nsuhteessa se eroaa muodoista _maksnet ja maksaisit_, jotka molemmat\nesiintyvät suomessa. On muuten hyvin vaikeata tutkia jonkun kielen\nmuotoja, kun on pakko välittäjäkielenä käyttää muodoista köyhää\nvenättä. Ellei suomi olisi sen vertaa auttanut minua vepsää\ntutkiessani, tuskin olisin saanut esille konjunktiivin preesensiä,\nsillä miten asettelinkaan venäläisiä sanoja, joilla konjunktiivin\nkäsitettä ilmaistaan en aluksi saanut vastaukseksi muuta kuin: _Budu\nminä tegen, hot tegen, kut tegen_ j.n.e. Sitävastoin olin erehtyä\nfutuurin suhteen, sillä venäjän _budu tai stanu_ sanojen avulla\nmuodostettu n.s. futuuri tosin käännettiin _ja budu sdelatj_ muodolla\nminä _lienen tegemaha_, mutta mieluummin muodolla _minä tegeskanden_,\nsamoin kaikista muista verbeistä: _opendaskanden_ minä alan opettaa,\n_voiskanden_, alan voida j.n.e. Minulla oli jo pari päivää se väärä\nluulo, että vepsä vastoin muita suomalaisia kieliä oli muodostanut\nitselleen futuurin, mutta huomasin sitten, että sillä lapin tavoin on\nvasituinen inkoatiivimuoto, jonka suomi ja viro ovat menettäneet\n(ruotsin ja saksan vaikutuksesta, joissa sellaista muotoa ei ole?).\n_Minä sanoskanden_, lapiksi _sarnosgoadam; lugeskanden: logaskoadam_.\nMielestäni tämä muoto on otettava suomen kielioppiin, vaikkei se\ntulisi sitä laajempaan käytäntöön; mutta syytä on toivoa, että se\nkieliopista voi siirtyä kieleen, sillä tuntuuhan siltä kuin\nrefleksiivimuoto, jonka v. Becker ensiksi otti kielioppiinsa, olisi\ntullut yleisemmin tunnetuksi (sillekin osalle Suomea [tämä kirjoitettu\nseuraavan sivulauseen yläpuolelle rivien väliin]), vaikka se\nenemmälle kuin puolelle Suomea sitä ennen oli tuntematon. Suurimmalla\ntodenmukaisuudella voi päättää, että suomessakin ennen on ollut\ninkoatiivinen verbi, sillä ensiksi lapissa ja vepsässä se on ja\ntoiseksi tuntuvat tavalliset johdannaismuodot _meneskendelen,\nlueskendelen_, jotka tosin ovat menettäneet inkoatiivisen\nmerkityksensä, saavan synnystään kiittää tätä inkoatiivia.\n\nSijamuodoiltaan vepsä on aunuksen, lapin ja viron tavoin suomesta\npaljon jäljessä, ja tuntuu siltä kuin suomalaiset jo erottuaan\nheimolaisistaan olisivat muodostaneet lukuisat taivutussijansa.\nVepsässä en saanut selville muita sijoja kuin nominat. _lähte_, kaivo,\ngenet. _lähtken_, allat. _lähtkele_, illat, _lähtkehe_, infinit.\n_lähtet (t. lähtket)_, possess. _lähtkel_, instrukt. _lähtken_, mon.\n_lähtken_. Muotoja _lähtken ked, lähtkespäi, lähtkelpäi, lähtkehe-sai_\nen pidä tavallisina sijoina, kun _ked, päi, sai_ eivät yhdy\nadjektiivoihin.\n\nDiminutiiveja.\n\nSuffiksit vepsänkieli enimmäkseen on menettäneet, ne esiintyvät\nkuitenkin personaalipronomineihin ja _itse_ pronominiin sekä, jos kohta\nharvoin, muihinkin sanoihin liittyneinä. Vakuutettiin -- -- --\n\nPartikkeleista näytti olevan todellinen puute, ellei tahtonut käyttää\nvenäläisiä partikkeleita. Eipä missään viljelemättömässä kielessä\nniitä liene suurta varastoa.\n\nLappi, vepsä ja suomi ovat menetelleet eri tavoin lyhentäessään sanoja:\nlappi on jättänyt pois päätteitä, vepsä (kuten myös viro) jonkun\nkeskellä sanan vartaloa olevan vokaalin, suomi päätteessä olevan\nkonsonantin. Vepsäl. _andlen, maksnen, salptan, langten_.\n\nSanakirjallisessa suhteessa _laittaa_: vepsäl. _lajin_, torua,\nnuhdella, ven. _lajat_.\n\n\n\n\n64.\n\nTohtori Rabbelle.\n\n(60:nnen jatko.)\n\n\n                                       Koivikko, 8 p:nä lokakuuta 1842.\n\nEnempää en Lotinapellossa ehtinyt kirjoittaa, enkä vepsäläisten parissa\nsenkään vertaa; täällä oli syynä se, että aikani meni vepsän kielen\ntutkimiseen, mutta Lotinapellossa minun oli viettäminen arkiateri\nTörngrenin 70;ttä syntymäpäivää. Tämä vietto tapahtui muuten kelpo\ntavalla, mutta miten, sen saat toiste tietää. Sitten matkustin\nvepsäläisten luo, oleskelin siellä aina syyskuun loppuun, ja kun\nkirjeestäsi sain tiedon, että minun oli rientäminen kotia Kajaaniin,\nläksin viimeinkin kotimatkalle, jolla nyt paraikaa olen ja toivon 3-4\nvuorokauden kuluttua vahingoittumattomana sinne perille saapuvani.\nMuistelmiani olostani venäläisten ja vepsäläisten parissa voin toiste\nKajaanista kirjoitella ja pyydän nyt ainoastaan anteeksi, etten voinut\npalata Helsingin kautta ja suullisesti onnitella Sinua Fransiskuksen\npäivänä. Jos ensi talvena tarjoutuu mahdollisuutta muutamaksi viikoksi\npoistua Kajaanista, niin varmasti käyn sinua Helsingissä tervehtimässä.\nSitä ennen olen _Suomi_-kirjaa varten kirjoittava jotakin vepsästä,\nniin pian kuin saan siihen tilaisuuden.\n\nTervehdi tuttavia, äläkä unhota muutamilla riveillä ilahuttaa\n\n                                            rehellistä ystävääsi\n                                              Elias Lönnrotia.\n\n\n\n\n65.\n\nTohtori Rabbelle.\n\n\n                     [Matkalla Kajaaniin, alkupuolella lokakuuta 1842.]\n\n[Saapui Helsinkiin 14 p:nä lokakuuta 1842. Kirjeen saajan muistiinpano.]\n\nRakas veli!\n\nSjömania myöten kirjoitin joku päivä sitten Sinulle kirjeen ja lähetin\nsamalla jatkoa Vyitegraan asti ulottuviin matkamuistelmiini.\nMatkasta sieltä vepsäläisten luo, olosta heidän parissaan ja\nkotimatkasta voisi tosin olla koko joukko kirjoittamista, mutta kun\nvepsäläisten luona jouduin niin kovaan työhön heidän kieltänsä\ntutkiessani, ettei jäänyt ollenkaan aikaa kirjoittelemiseen, ja\nkun sen jälkeen aika kiireellä olen sieltä kotia matkustanut. niin\nkaikki matkamuistelmat näiltä ajoilta vielä ovat paperille panematta.\nSiksi ne kaiketi jäänevätkin, ellen palattuani Kajaaniin mahdollisesti\nSuomi-kirjaan saisi kyhätyksi jotakin kirjoitusta olostani vepsäläisten\nparissa. Heidän kielensä on vielä jotakuinkin suomen kaltaista, niin\nettä muutaman viikon kuluttua opin sitä puhumaan paremmin kuin venättä\npuolessa vuodessa. Koko joukon aineksia vepsän oppimista varten\nkokosin, kuitenkaan en niin paljoa, että siihen voisin olla\ntyytyväinen, pääsemättä vielä toista kertaa joskus vastedes heidän\nluokseen.\n\nEnnenkuin saat käsiisi nämä rivit, olen jo Kajaanissa, tosin\nkahta viikkoa myöhemmin kuin minun oli määrä; toivon kuitenkin,\nettä tämä viipymys minulle annetaan anteeksi. Nyt pyydän Sinua\nHelsingin kirjakaupoista kysymään teosta _Visa Reperta und\ngerichtlich-medizinische Gutachten von J. Berndt_; jos se on\nsaatavissa, niin pyytäisin Sinua, että lähettäisit sen postissa minulle\nsamoin myös _Wistrand'in_ kirjan _Handhok i Forensiska Medicinen_.\n\nLappalaista lusikkaa, jonka olisin lähettänyt Sinulle jo Fransiskuksen\npäiväksi, jos se vaan olisi käynyt päinsä, pyydän Sinua nyt pitämään\nhyvänäsi, lappalaismuistona. Rikkaat lappalaisperheet syövät yleensä\nsellaisilla lusikoilla. Suomen-Lapissa ne kuitenkin tätä nykyä ovat\nharvinaisia, mutta yleisemmät Norjan tunturilappalaisilla. Terveisiä!\n\n                                             Rehellinen ystäväsi\n                                                Elias Lönnrot.\n\n\n\n\n\n\nYHDESTOISTA MATKA V. 1844.\n\n\n\n\n[Tälle viimeiselle tutkimusmatkalleen Lönnrot läksi saatuansa v. 1844\nkirjallisia ja tieteellisiä töitänsä varten pitkän virkavapauden.\nHaluten vertailevaa tutkimusta varten lähemmin tutustua viron kieleen\nL. läksi kesäkuun lopulla sanottuna vuonna Viroon, ensin Helsingistä\nmeren yli Tallinnaan ja sieltä Tarttoon, jossa hän viipyi elokuun\nloppupuoleen opiskellen viroa. Tehtyänsä vielä seitsenviikkoisen\ntutkimusmatkan Tarton eteläpuolisiin seutuihin L. palasi lokakuun\n12:ntenä p:nä Tarttoon, kopioi sitten sikäläisiä sanakokoelmia ja läksi\njoulukuun alussa kotimatkalle Pietarin kautta. Kulkien läpi Viron\npääasiassa jalan, L. joutui paluumatkallansa aikomattansa vatjalaisten\nluo, jossa muistoonpani joukon runoja. Pietarissa jonkun alkaa\nviivyttyänsä palasi L. alussa vuotta 1845 rautatietä Helsinkiin ja\nsieltä kotiin Kajaaniin.]\n\n\n\n\n1.\n\nTohtori Rabbelle.\n\n\n                   Tartto, 21 p:nä heinäkuuta (2:na elokuuta) 1844.\n\nRakas Veli!\n\nJos olisin viihtynyt huonommin tällä puolen merta tai jos ei aikani\nolisi mennyt viron kielen tutkimiseen, olisin kaiketi jo monta viikkoa\nsitten kirjoittanut Sinulle, kuten olisi ollut myös velvollisuuteni.\nMutta mainittu kieli on siihen määrään pitänyt minut työssä, että tämä\nkirje kuitenkin on ensimäinen, jonka Suomeen lähetän, vaikka jo\nseitsemättä viikkoa olen ollut Virossa. Merimatkani jälkeen viivyin\npari päivää Tallinnassa, matkustin sitten sieltä itään pastori Ahrensin\nluo Kuusaloon; hän on sen äsken julaistun viron kieliopin tekijä, jonka\nSuomalaisen Kirjallisuuden Seurakin on saanut. Hän vallan hämmästyi\nhuomatessaan kirjojeni joukossa vähää ennen Seuralle lahjoittamansa\nkirjan. Joku päivä tuloni jälkeen hänen täytyi lähteä yleiseen\npappien-kokoukseen Tallinnaan, minkä vuoksi minäkin läksin sieltä pois\nMaria Magdalenan seurakuntaan, joka sijaitsee puolitiessä Tarttoon\npäin. Siellä viivyin hieman toista viikkoa ja tulin sitten vähitellen\ntänne Tarttoon, missä nyt paljoa liikkumatta kaupungilla olen asunut\nsamassa paikassa neljättä viikkoa. Onkin, harvoja poikkeuksia\nlukuunottamatta, satanut koko ajan ja lisäksi ollut kylmä, niin että on\nvoinut pitää itseään onnellisena, kun on ollut katto pään päällä.\nParin päivän kuluttua olen aikonut lähteä täältä etelämpään,\nkäytännöllisestikkin perehtymään siihen, minkä täällä teoreettisesti\nolen oppinut. Kuten tiedät entuudesta, viron kielessä ei ole ainoastaan\nkaksi murretta, vaan myöskin kaksi kirjakieltä, Tallinnan ja Tarton\nmurteet, joihin molempiin tahtoisin perehtyä niin hyvin kuin yhdessä\nkesässä on mahdollista. Sekä oikeinkirjoituksen että muunkin puolesta\nviro melkoisesti eroaa suomesta; eipä edes vepsä eroa siitä enempää.\nVokaalisointua ei ole Tallinnan virossa, ja ainoastaan jälkiä siitä on\nolemassa Tarton murteessa. Varmasti pitkiä vokaaliäänteitä kielessä ei\nole muualla kuin ensi tavussa, jossa ne merkitään yhdellä ainoalla\nvokaalilla, paitsi silloin kun samassa tavussa seuraa yksi konsonantti,\njolloin pitkä vokaaliäänne merkitään kahdella vokaalilla, esim. _noor_,\nnuori, genit. _nore_, eikä noore. Sen tähden on välttämätöntä lyhyttä\nvokaalia merkittäessä kirjoittaa seuraava konsonantinmerkki\nkahdenkertaiseksi, esim. _emmä_, äiti, _kalla_, kala, jotka äännetään\n_emä, kala_, mutta jotka äännettäisiin eema, kaala, jos ne\nkirjoitettaisiin yhdellä m:llä ja l:llä. Kaikissa muissa tavuissa,\njoissa suomessa on pitkä vokaaliäänne, on virossa niin epämääräinen\nlaajuus, ettei vokaalia voi sanoa pitkäksi eikä lyhyeksi. Virolaiset\nitse (nimittäin filologit) sanovat sitä korolliseksi. Suomen ie, uo, yö\nkuuluvat virossa pitkinä e, o, ö äänteinä, mutta niitä kuulutaan\nsentään muutamilla seuduin äännettävän enemmän suomen tapaan.\nNomineilla on yhtä monta sijaa kuin suomessa ja sen lisäksi kaksinainen\nmonikko, nimittäin määrätty ja epämääräinen. Verbit taas ovat\nsuomalaisia verbejä paljoa köyhemmät, kun näet sekä konjunktiivin\npreesens että koko optatiivi puuttuvat (varsinainen optatiivi\nnimittäin, sillä se, mitä virolaiset optatiiviksi sanovat, ei ole muuta\nkuin suomen konjunktiivin imperfekti). Vielä on huomattava, että\ninfinitiivistä on harvoja sijoja käytännössä, eikä partisipin\nperfektejä ollenkaan voida sijoitella kuten suomessa. Refleksiiviverbiä\nei ole.\n\nSamoin kuin me suomalaiset luulemme viron oikeinkirjoituksesta, että se\non vallan hullunkurinen, samaa useimmat virolaiset puolestaan luulevat\nmeidän oikeinkirjoituksestamme. Kuinka suuri ero niiden välillä on\nolemassa, osottakoon esim. se seikka, että virolainen kirjoittaisi\nsuomalaisen sananparren: _ei salli savinen pelto piian pitkiä hameita,\nkoriata kuokkijata, sukan vartta valkiata_ seuraavaan tapaan: _ei salli\nsavvine peldo pian pitkiä hammeida, korriada kokiada, sukka varta\nvalgiada_; mutta sellaisena kuin se suomessa kirjoitetaan hän sen\nääntäisi: _ei salli saavine peltto piian pitkiä haameitta, kooriatta\nkookkiatta, suugan vartta valkkiatta_.\n\nVaikka minulla vielä on lähes 200 paperiruplaa taskussa, täytyy minun\nkuitenkin pyytää Sinua olemaan hyvä ja ensi tai toisessa postissa\nlähettämään minulle 50 ruplaa hopeaa, sillä asuntoni ja ruokani ovat\nmaksamatta ja sitäpaitsi minun on ostaminen koko joukko kirjoja, joita\nHelsingissä ei ole saatavissa. Kahden viikon kuluttua olen palannut\neteläiseltä retkeltäni, ja jos minun silloin vielä onkin pari päivää\nodottaminen kirjettäsi, toivottavasti voin sen pian saada. Täältä\nmatkustan sitten Pernoon ja sieltä Tallinnaan, mistä kaiketi syyskuun\nlopulla tai lokakuun alussa saan palanneeksi Helsinkiin, kuten toivon.\nVirolaisia kirjoja olen jo ostanut hyvän kasan (30 luvultaan).\nHalunneeko Seura sellaisia, esim. toista painosta Hupelin sanakirjaa ja\nkielioppia, jotka täältä voisin saada, kuten myös virolaisen Raamatun?\n\nTähän liitetyssä kirjeessä olen pyytänyt Aspia lähettämään seuraavan\nneljänneksen [vuosipalkkaani] Sinulle (paitsi 25 ruplaa hopeaa[?] jotka\nhän lähettää Kuopioon). Lähetä siis se hänelle postissa.\n\nTartosta tai Pernosta kaiketi taas annan itsestäni elonmerkkejä, kun\nolen palannut lättiläiseltä rajalta. Muuan tohtori Fählmann, joka on\nkirjoittanut nuo ihanat sadut sekä myöskin viron kieliopin Oppineen\nSeuran julkaisuissa, on täällä melkein joka päivä minulle opettanut\nviron kieltä. Paha kyllä minulle, hänen aikansa kuluu niin\nyksityispotilaiden hoitoon (noin 70 sairasta päivässä), etten voi\nsaada hänen opetustaan niin paljoa kuin tahtoisin, kun siten häntä\nliiaksi vaivaisin. -- Tervehdi rouvaasi ja sukuasi!\n\n                                                   Tuus\n                                               Elias Lönnrot.\n\nMerkitse Tarttoon osotettuun kirjeeseen _poste restante_\n[postikonttoriin jäävä], sillä voisi sattua, että viipyisin\nlättiläisellä rajalla kauemmin kuin mitä nyt olen aikonut.\n\n\n\n\n2.\n\nLehtori Zittingille.\n\n(Konsepti.)\n\n\n[Lyhentäen julkaistu ruotsiksi \"Saiman\" 36:nnessa n:rossa v. 1846.]\n\n                                     Tartto, 18 p:nä elokuuta 1844.\n\nRakas Veli!\n\nUseita viikkoja olen nyt täällä koettanut saada selvää viron\nkieliopista, mikä on huononpuoleisesti onnistunut. Kuitenkin toivon\nlopulta siinä pääseväni \"ins Reine\" [= oikealle tolalle] s.o. löytäväni\nne erityiset kielenlait, joiden vaikutuksesta viro on eronnut suomesta.\nKieliopeista ei suinkaan ole puutetta. Niistä on kaksi, jotka viime\nvuonna samaan aikaan ja riippumatta toisistaan ovat ilmestyneet,\nnimittäin Tartossa asuvan tohtori Fählmannin ja Kuusalan pastorin\nAhrensin julkaisemat jotenkin tyydyttävää käytännöllisessä suhteessa,\nmutta kielen sisäisten lakien esittämisessä ne ovat puutteelliset. Tätä\nesitystä onkin melkoisesti vaikeuttanut se seikka, että Virossa ei\nainoastaan puhuta, vaan myös kirjoitetaan ja painetaan kahta murretta,\nnimittäin Tallinnan viroa ja Tarton viroa, jotka huomattavasti eroavat\ntoisistaan sekä aineksen puolesta, kuten laita on enimmästi Suomen\nmurteiden, että myöskin muodollisesti. Nämä murteet ovat muinaisina\naikoina pitkällisten sotien kestäessä, myöhemmin pappien ja muuttojen\nvaikutuksesta sekoittuneet, niin että tätä nykyä usein tapaa toisen\nmuotoja toisessa. Jos niiden eroavaisuudet olisivat olleet suuremmat,\nniin sellaista sekoitusta ei niin helposti olisi voinut syntyä, mutta\nkun niiden välinen erotus ei ole suurempi kuin esim. ruotsin ja\ntanskan välinen, ei se ole voinut estää toista murretta puhuvia\nlukemasta ja ymmärtämästä toisella murteella painettuja kirjoja. Kun\nTallinnan-kielinen kirjallisuus on verrattomasti rikkaampi kuin Taiton\nviron, niin etenkin Tarton-puolinen virolainen kernaasti käyttää\nhyväkseen sitä, mitä huomaa Tallinnan virolaisella. Päinvastoin käy\nharvemmin, osaksi sen tähden että Tarton virolla on vähempi\ntarjottavaa, osaksi myös siitä syystä, että Tallinnan virolainen\nkatselee toista murretta yhtä halveksien kuin rikkaampi tavallisesti\nkatselee köyhempää naapuriaan. Tallinnan viroa puhuukin seitsemää\nvertaa suurempi määrä kuin Tarton viroa, sillä kaikkiaan 622,000:sta\nvirolaisesta, johon lukuun koko kansan joku vuosi sitten laskettiin\nnousevan, puhuu jälkimäistä tuskin satatuhatta henkeä.\n\nMitä tulee virolaiseen kirjallisuuteen, niin sitä on filologisia ja\nhistoriallisia, poikkeuksetta saksaksi kirjoitettuja tutkimuksia ja\nvirolaisia kansankirjoja. Jos kohta viimemainitut, kuten meidänkin\nkansankirjat, enimmäkseen ovat sisällykseltään hartauskirjallisuutta,\nniin niissä tapaa muitakin, jopa sellaisia, joita suomalainen rahvas\nvahingokseen on vailla. Olen poikkeuksetta ostanut itselleni kaikki\ntapaamani virolaiset kirjat, ja minulla lienee niitä nyt noin 60 eri\nkappaletta. Aikaa saaden kaiketi olen koettava muodostella niitä\nsuomalaista rahvasta varten. Etevin virolainen kansankirjojen tekijä\noli rovasti Masing vainaja, joka asui lähellä Tarttoa. Mutta sen\nvuoksi, ettei hän joka rivillä maininnut raamatunlauseita eikä muuten\nulkokullaillut, ja sen vuoksi, että hän koetti kirjoittaa kieltä niin\nkuin sitä puhutaan eikä vanhaan hartauskirjain kuluneeseen tapaan,\nhäntä kohtasi herrnhutilaisten (= heränneiden) opettajien ja näiden\nkuulijain puolelta suuri vastustus koko hänen elinaikansa. Näitä hänen\nkirjojaan alussa jotenkin vähän kysyttiin, mutta sittenkuin rahvas\nhuolimatta mainittujen opettajien ponnistuksista oli ehtinyt saada sen\nvakaumuksen, että Masingin kirjoitukset olivat oivalliset lajiaan,\nruvettiin niitä niin halukkaasti hankkimaan, ettei niitä enään moneen\nvuoteen ole voitu löytää ainoatakaan kappaletta kirjakaupasta.\nMuutamia olen kuitenkin saanut toisilta henkilöiltä, ja tohtori\nFählmann, yllämainittu, joka samalla on Tarton Oppineiden Seuran\nesimies, on luvannut hankkia minulle vielä muutamia lisää. Mainittu\nmies, joka paitsi esimiehentointansa, hoitaa sairaita enimmin kaikista\ntäkäläisistä lääkäreistä (60-70 potilasta päivässä, paitsi useita\nmuita, jotka käyvät kotona hänen luonansa), on samalla vironkielen\nlehtori yliopistossa ja hoitaa dietetiikan ja farmakologian\nprofessorin-virkaa, tämän paikan ollessa avoinna. On siis helppoa\narvata, kuinka paljon aikaa hän voi käyttää ylimääräisiin toimiin,\nmutta siitä huolimatta hän melkein joka päivä on antanut minulle\nvironkielen opetusta. Tällainen käy päinsä ainoastaan täkäläistä\nelintapaa noudattaen, kun ei pidetä iltaa päivään kuulumattomana\naikana, jota ei voi parempaan käyttää kuin korttipeliin ja todin\njuontiin. Kaikki, jotka meillä valittavat riittämättömiä tulojaan ja\nliikaa työtään, voisivat täällä oppia paljon uutta, nimittäin esim.\nettei ole mitään riittämättömiä tuloja, vaan että se, mitä niiksi\nsanotaan, ei ole muuta kuin turhien menojen eufemistinen nimi.\nSamanlainen teennäisnimi on myös \"liiallinen työ\" eikä se yleensä\nmerkitse muuta kuin mitä tavallisesti sanotaan tyhjäntoimittamiseksi.\nIsäntäni, nimineuvos Hagen, elää vaimoineen ja 7-8 lapsineen sangen\nsievästi sillä vähäpätöisellä palkallaan, jota yliopiston piirustuksen\nopettajana nauttii, ja kuitenkin useimmat elintarpeet täällä ovat\nmelkoista kalliimmat kuin meillä (sokuri esim. 1 rupl. 20 kop.,\nkahvi 1 rupl. 50 kop.) Mutta kukapa meillä suostuisi täkäläiseen\npäiväjärjestykseen: aamulla kuppi kahvia (vahvasti sikurinsekaista) ja\nsen kanssa pari korppua; kaksi ruokalajia päivälliseksi, joka syödään\nkello puoli 1, siihen kuuluva lasi olutta: illallista ei ollenkaan,\nvaan sen sijaan 3-4 kuppia teetä ynnä pari pientä voileipää? Yksi\nainoa kerta monen viikon kuluessa ollaan juotu iltapäiväkahvia, ja tämä\ntapahtui erinomaisesta aiheesta, nimittäin sen johdosta, että lapset\npalasivat maalta, missä sukulaisten luona olivat viettäneet kesänsä.\nTotia tai muita väkeviä ei ollenkaan käytetä. Vieraissa käydään\naniharvoin eikä sitä varten koskaan tehdä sitä suurempia\nvalmistuksia kuin talossa muuten on tapana; tarjotaan vaan 3-4 kuppia\nteetä ynnä voileipiä. Siellä, minne minua on kaupungilla kutsuttu,\non menetelty samoin tai on korkeintain juotu lasi viiniä sen lisäksi;\nainoastaan illallispöydässä muutamissa paikoin juodaan useampi lasi.\nMinulle on kuitenkin muutamissa paikoin tarjottu ruokaryyppykin. Totia\nen moneen aikaan edes ole nähnyt, lukuunottamatta muuatta iltaa,\njolloin join sitä lasin erään ruotsalaisen merikapteenin luona, joka\ntätä nykyä on sen höyrylaivan kapteenina, joka kulkee Tarton, Pihkovan\nja Narvan väliä.\n\nTäältä olen nyt aikonut matkustaa lättiläiselle rajalle tutkimaan\ntarttolais-viroa. Sieltä palaan tänne ja alan vähitellen matkustaa\ntakaisin kotimaahan Pernon kautta Tallinnaan ja Helsinkiin j.n.e.\nSuuresti kyllä kaipaan kotia, mutta vielä enemmän sitä, että saisin\nviron-kurssini niin suoritetuksi, ettei minun uudestaan tarvitse\nmatkustaa tänne, kuten kaiketi vielä kerta täytyy käydä lappalaisten ja\nvepsäläisten luona, saadakseni aikaan suomen, viron, vepsän ja lapin\nvertailevan kieliopin. Kun minulla ei ole mitään erityistä kerrottavaa\ntoisille sikäläisille tovereille, en nyt kirjoita heille, vaan olkoon\ntämä kirje \"commune bonum\" [= yhteistä omaisuutta]. Kernaasti olisin\nkirjoittanut laajemman kirjeen, mutta viro ei tahdo antaa minulle aikaa\nkirjeiden kirjoittamiseen. Tämä on nyt kolmas kirje, jonka Virosta\nlähetän.\n\nViikko sitten kirjoitin Aspille Ouluun ja pyysin häntä lähettämään\nSinulle 70 ruplaa neljännesvuotis-palkastani, joka on nostettavissa\nsyyskuun ensi päivinä. Jos Frans nyt voi päästä kouluun, pyydän Sinua\netukäteen suorittamaan sisäänkirjoitusmaksun. Lokakuussa kaiketi olen\nluonanne ja olen silloin korvaava sen. Tervehdi myöskin rouva Vikmania\nja ilmoita hänelle tätä samaa.\n\n                                            Ystäväsi ja veljesi\n                                               Elias Lönnrot.\n\n\n\n\n3.\n\nTohtori Rabbelle.\n\n\n\n                                        Tartto, 16 p:nä elokuuta 1844.\n\n[Merkitty saapuneeksi perille 24 p:nä elok.]\n\nRakas Veli!\n\nSen sijaan että minun tunti, jopa kaksikin sitten, olisi pitänyt alkaa\ntämän kirjeen kirjoittaminen, olen käyttänyt ajan viroon, niin etten\ntoivo saavani monta riviä kokoon ennen postitunnin päättymistä. Kuten\nhuomaat, olen yhä vielä Tartossa. Tohtori Fählmann, Virolaisen\nOppineiden Seuran esimies, kehotti minua jäämään seuran kokoukseen,\njoka oli toissa päivänä, ja johon minutkin kutsuttiin. Sitä kesti kello\n7:stä i.p. kello 12:en yöllä. Ensin esimies luki lyhyen esityksen\nSeuran menestyksestä, toiveista ja muusta seuran tilasta siitäperin kun\nseuralla viime kesäkuun alussa oli viime istuntonsa. Sen jälkeen\nmerkittiin luetteloihin muutamat lahjoitetut kirjat ja luettiin\nmuutamia kirjeitä mikäli Seuraa koskivat. Vielä luettiin julki pastori\nHollman[n]in jättämä tutkimus virolaisista nomineista, ja t:ri Hansen\nesitti pääkohdat kirjoittamastansa tutkimuksesta, jonka tarkoituksena\noli Herodotoon mainitsemien Skyyttain maan paikannimien lähempi\nmäärääminen. Sama Hansen piti pöytäkirjaa, kun sihteeri juuri\noli matkalla Inkerissä ja Aunuksen kuvernementissä. Kaiken tämän\nkestäessä poltettiin sikaria ja juotiin ensin teetä ja sitten\nviinitotia, mikä näyttää olevan hyvä keino estämään sitä jäykkyyttä,\njoka muuten tavallisesti pyrkii pujahtamaan sellaisiin seuroihin. Seura\nei kokoonnu yliopistoon, vaan aina yksityiseen taloon. Viimeisellä\ntunnilla syötiin perinpohjainen illallinen, minkä jälkeen jokainen\nmeni kotiansa, paitsi Fählmannia, jonka kai vielä oli käytävä jonkun\npotilaansa luona; näiden hoidossa yksistään hänellä olisi kylliksi\ntehtävää, ilman että kiusaisi itseään Oppineiden Seuran esimiehen\ntoimella, opettamalla minua ja viron luennoilla yliopistossa, sillä hän\non samalla yliopiston vironkielen lehtori, ja lisäksi hän luennoitsee\ndietetiikkaa ja farmakologiaa, joiden tieteiden avoimeksi julistettua\nprofessorinvirkaa hän hoitaa. Kaiken tämän hän ihmeteltävällä tavalla\nehtii toimittaa ja kirjoittelee sitäpaitsi vironkielisiä kirjoituksia\n\"Marahva kalenderiin\" ja saksankielisiä Seuran keskustelemuksiin.\nParasta, mitä tähän asti on kirjoitettu viron kieliopin alalla, on hän\ntehnyt, ja se on painettuna mainituissa keskustelemuksissa. Kaikista\nlääkäreistä hänellä näillä seuduin on lukuisimmat hoidokkaat (60-70\npotilasta päivässä, joiden luona hän joka päivä käy kaupungilla, paitsi\nniitä, jotka käyvät hänen kotonaan ja joiden kanssa hän on\nkirjevaihdossa). Hän on meidän ikäisemme mies, iloinen, suora,\nhyväntahtoinen ja avulias kaikessa, minkä vaan voi toimittaa. Seuran\nkokouksessa minä lupasin seuraavaan \"Sitzungiin\" [istuntoon] kirjoittaa\nvertailevan viron ja suomen muoto-opin, jos suinkin ehtisin. Pyysin\noikeutta kopioida Seuran sanakirjakeräelmät, mihin kernaasti\nmyönnyttiin, ja johon sittemmin sain toisenkin oikeuden; olen näet\ntähän asti unhottanut kertoa, että minä olin yksi äsken valittuja uusia\njäseniä. Heti palattuani lättiläiseltä rajalta, jonne nyt aion\nmatkustaa, ryhdyn sanakirja-ainesten kopioimistyöhön. Siihen kai menee\nmonta viikkoa, mutta se on välttämätöntä, kun useimmat virolaiset sanat\nesiintyvät suomessakin, jos eivät kaikissa, niin kuitenkin jossakin\nmurteessa, ja kun näin suurin määrin niitä saa kootuiksi, se tietysti\non parempi, kuin niiden noukkiminen yksitellen.\n\nKun sekä Fählmann että Hansen ovat lahjoittaneet minulle muutamia\nvirolaisia kirjoja, joita en kirjakaupasta ole saanut, ja ovat\nluvanneet hankkia minulle useampia, ja kun minäkin tahtoisin heille\nantaa jotakin, pyydän Sinua, että jätät alla olevan luettelon\nThunbergille ja kehotat häntä lähettämään ne, mikäli ovat saatavissa,\nkonsuli Böninghille Tallinnaan pyytäen häntä sieltä postissa\nlähettämään ne minulle tänne Tarttoon. Muutamia minulle tulevia Sinulla\nniistä lienee kotonasi; sen tähden en lähetä tilausta suoraan\nThunbergille, vaan pyydän Sinua katsomaan, mitkä Sinulla on hallussasi;\npyyhi ne pois luettelosta ja anna sitten sekä kirjat että luettelo\nThunbergille.\n\n[Mainittu tilausluettelo:]\n\nHyödyllinen Huvitus luomisen töistä; 2 kappal. Ajanviete Lapsille.\nKultala; 2 kpl. Haaksirikko. Hyödyllisiä kertomuksia yhteiselle\nkansalle: 2 kpl. Luvun lasku oppi Boreniukselta. Tomas Kempin 4 kirjaa\nKristuksen jälkeen seuraamisesta. Biblian Historia. Vanhan ajan\nHistoria Ahlholmilta. Ilolaulu Jesuksesta. Suomenkielinen Wirsikirja.\nSuomalaisia Sanalaskuja. Suomalaisia Arvoituksia. Kalevala. Kanteletar.\nMehiläinen 1836, 37, 39, 40, Suomen historia ja Venäjän historia,\njolleivät seuraa Mehiläisen mukana. Kotilääkäriä 2 kpl. Suomi, kaikki\nvuosikerrat. Renvallin kielioppi, Vikströmin kielioppi. Vhaelin\nkielioppi. Hippingin kirja Saksanmaasta. Gottlundin: Taciti Omdömen\nöfver Finnarne. -- Jos tämän lisäksi voisit lähettää Saima-lehden,\nMaamiehen ystävän ja Helsingfors Tidningar, vaikkapa muutamia muitakin\nsanomalehtiä kesäkuun keskivaiheilta, niin sitoudun jättämään ne\nvahingoittumattomina takaisin Helsingissä, niin pian kuin olen\npalannut. Ne tulevat kaikki kait helposti Tallinnaan ja sieltä\nraskaamman postin mukana tänne, kun vaan pyydetään Böninghiä\nsuorittamaan ennakolta postikulut, jotka sitten Tallinnassa itse tahdon\nmaksaa hänelle takaisin. Joskus odotan saavani Sinulta kirjeen sekä\ntietoja siitä, mitä vieraita Sinulla nyt on Kalliolinnassa, sekä muita\ntilapäisiä uutisia. Terveisiä asianomaisille!\n\n                                           Uskollinen veljesi\n                                             Elias Lönnrot.\n\n\n\n\n4.\n\nLehtori Ståhlbergille.\n\n(Konsepti?)\n\n\n[Aaltosulkujen { } välissä olevaa vastaa \"Saiman\" 44:nnessä n:rossa\n1844 ruotsiksi julkaistu \"Ote t:ri Lönnrotin kirjeestä, joka on\npäivätty Tartossa elok. 27:ntenä 1844\", joka kuitenkaan ei ole sanasta\nsanaan yhtäpitävä tämän kanssa.]\n\n                                   Tartto, 24 p:nä elokuuta 1844.\n\nRakas Veli!\n\nKun nyt taas epäilemättä olet Viipurissa, lähetän sinne tämän\ntervehdyskirjeeni. Viime kuukausien kuluessa aioinkin Sinulle\nkirjoittaa, mutta lykkäsin sen aina toistaiseksi, kun en varmaan\ntietänyt, missä silloin oleskelit, Nurmeksessa, Kajaanissa vai\nViipurissa. Varmaankin muilta olet jo kuullut, että olen matkustanut\ntänne Viroon. Täällä Tartossa olen jo puolentoista kuukautta tutkinut\nviroa ja etenkin viron kielioppia, joka nyt vihdoinkin on alkanut\nselvitä minulle. Etenkin sen tähden on minun näissä opinnoissa oltava\ntarkka, että vastedes, jos joskus siihen saan aikaa, voisin tällä\ntaholla olla valmistautunut työhön, jota usein olen ajatellut,\nnimittäin vertailevan suomen, viron, vepsän ja lapin kieliopin\nkirjoittamiseen. Sen verran saksaa näyttää täkäläinen saksalainen\nympäristö minuun mättävän, että voin kirjoittaa sellaisen teoksen\nsaksaksi, jollei sen julkaiseminen ruotsiksi kannattaisi.\n\n{Täkäläiset virolaisuuden ystävät ovat eri mieltä viron sukulaisuudesta\nsuomen kanssa, toiset kun pitävät sitä suomen tyttärenä, toiset sen\nsisarena. Minä puolestani olen taipuvampi jälkimäiseen mielipiteeseen,\nkun näet kahdesta pahasta, pilatusta sisaresta ja lapsesta, kernaammin\nvalitsee edellisen. Jopa on pälkähtänyt muutamien päähän pitää muuatta\nhyvin turmeltunutta viron murretta, nimittäin liivin kieltä, jota\njokunen sata Salis-joen suulla ja Angernin rannikolla asuvaa henkeä\npuhuu, kaikkien suomalaisten kielien tai suomalaisheimojen kielien\nkantaäitinä. -- Kuitenkin on harrastus viime aikoina enemmän kääntynyt\nkielen filologiseen muovailemiseen. Viime vuosina on ilmestynyt\nkaksittainkin viron kielen muoto-oppeja, toinen erään pastori Ahrensin,\ntoinen Fählmannin julkaisema. Viimemainittu asuu täällä Tartossa; hän\non usein käynyt luonani ja opettanut minulle viroa. Uutta virolaista\nsanakirjaa varten on täkäläisellä Oppineiden Seuralla suuria keräelmiä,\njotka minä olen päättänyt kopioida, ja olen jo siihen pyytänyt\nja saanut luvan. --\n\nMissä suhteessa viro pääasiallisesti eroaa suomesta? a) Vokaalisointu\npuuttuu kokonaan, minkä vuoksi sanan jälkitavuissa on yksinomaan kovia\nvokaaleja, b) Pronominaali-suffikseja ei ole, paitsi muutamissa\nharvoissa sanoissa, missä kolmannen persoonan suffiksi esiintyy, mutta\nnämä sanat ovat poikkeuksetta muuttuneet adverbeiksi, c) Nominatiivi\npäättyy useimmissa sanoissa konsonanttiin silloin kuin se suomessa\npäättyy vokaaliin; ainoastaan milloin kaksitavuisissa sanoissa\nkorollinen vokaali on lyhyt, päätteenä on vokaali, ja sama on laita\nadessiivin, ablatiivin, inessiivin ja elatiivin, ja erityisissä\ntapauksissa myös infinitiivinkin. d) Komitatiivia, instruktiivia,\nprolatiivia ja essiiviä ei ole, mutta niiden sijaan on muuan\nterminatiivi-sija, esim. _rinnani_, rintaan asti, _polveni_, polveen\nasti, sekä -ga-päätteinen sija, joka lähinnä vastaa suomen\nkomitatiivia, esim. _käega_, kädellä, _Jumalaga_, Jumalan kanssa, e)\nMonikolla on, lukuunottamatta nominatiivia, tavallisesti\nkaksinkertaiset sijat, joista toisella sarjalla on erityinen\nkollektiivinen merkitys, f) Verbeillä ei ole konjunktiivin preesensiä,\noptatiivia eikä refleksiivistä taivutusta, ja ne ovat muutenkin suomen\nverbejä köyhemmät (infinitiivin sijojen, johdannaisten puolesta), g)\nSanoissa tapahtuu usein sisäheitto, esim. _nuhtlen_, nuhtelen,\n_viimne_, viimeinen; tütred, [tyttäret], _kambrid_, [kamarit]; tämäkin\nriippuu korosta ja heittyneen vokaalin viereisistä konsonanteista, h)\nViron täytyy useimmiten turvautua partikkeliin, milloin suomi voi\nkäyttää gerundioita ja partisipeja. i) Adjektiivi jää muutamissa\ntapauksissa taipumatta, ja passiivin partisipin preteeriti on aina\ntaipumaton j.n.e. Ainoastaan lyhemmyys on virolla etuna suomen\nrinnalla. Kun virossa on monta yksitavuista sanaa, jotka suomessa ovat\nkaksitavuiset, viro sopii paljoa paremmin uudenaikaiseen runouteen} ja\nkonsonanttiset päätteet yksitavuisiin loppusointuihin. Viro on\ntrokeista kieltä, minkä vuoksi sijapääte usein jätetään pois ja pitkä\nvokaali lyhennetään, milloin sana sijapäätteen liityttyä muuttuisi\ndaktyyliseksi tai pitkän vokaalin kautta spondeiseksi. Sama on lapin\nlaita. -- {Virolainen kirjallisuus on samoin kuin suomalainen -- köyhä.\nKuitenkin on olemassa useita hyvänpuoleisia kansankirjoja, joita\npalattuani olen aikonut ruveta suomeksi muokkailemaan.\n\nKoska sanakirja-työ -- nimittäin kopioiminen -- vie ainakin\npuolentoista kuukautta, ja kun sitäpaitsi pariksi viikoksi olen aikonut\nmatkustaa lättiläiselle rajalle, voidakseni siellä paremmin tarkastaa\nviron Tarton-puolista murretta, niin tulen näillä seuduilla vielä\nviipymään pari kuukautta} ja toivon siis mitä pikimmin postissa saavani\nSinulta moniaita rivejä. Jos olet käynyt Kajaanissa, niin ilahuta minua\nsikäläisilläkin uutisilla. En ole 4-5 kuukauteen kuullut mitään sieltä,\nenkä tähän saakka ole Virossa-oloni aikana saanut riviäkään Suomesta,\nkun olen laiminlyönyt ilmoittaa olopaikkaani ystävilleni. {Koska\npaluuni kotimaahan kaikesta päättäen ei voi tapahtua ennen loka- tai\nmarraskuuta, on hyvin mahdollista, että minun on palaaminen Pietarin\ntai Viipurin kautta. Kotia palattuani aion asettua yhteen paikkaan\nkahdeksi vuodeksi ja} [\"Saimassa\" jatkuu: \"koettaa, kuinka pitkälle\nsuomen sanakirjan työssä siten kerkiän. Sitten kait minun taas on\ntehtävä muutamia kuukausia kestävä virkistysmatka Lappiin tai\nvepsäläisten luo, niin että jaksan istua jäljellä olevat kaksi\nvuotta.\"] tehdä sanakirjaa, mutta en vielä tiedä, olenko tekevä sen\nKajaanissa vai olenko koko virkalomani ajaksi muuttava Kuopioon, missä\nkuitenkin joskus paremmin voisi virkistyä toverien parissa. Mikä Sinun\nmielestäsi olisi parempi? -- Cedervaller pyysi minulta lupaa lainata\njoitakuita kohtia Mehiläisestä painatettaviksensa. Tässä se nyt seuraa:\n\n[Mainittu luvanantokirjoitus].\n\nPainotarkastus-virastoon jätetään kaikki kirjoitukset leimaamattomalle\npaperille laadittuina, joten tämä siis kelvannee. -- Kuitenkin hänen\ntulee antaa minulle muutamia kappaleita ilmaiseksi; sen voit hänelle\nmainita.\n\nTervehdi rouvaasi, Ahrenbergia rouvineen, Ignatiusta, Judenia ja muita\ntuttavia.\n\n                                              Ystäväsi ja veljesi\n                                                 Elias Lönnrot.\n\n\n\n\n5.\n\nTohtori Rabbelle.\n\n\n                                  [Tartto, 2? p:nä elokuuta 1844.]\n\n[Merkitty saapuneeksi perille 4 p:nä syysk. 1844.]\n\nRakas veli!\n\nViime lauantaina sain kirjeesi ynnä useita muita kirjeitä Suomesta,\nniiden joukosta kajaanilaisiakin. Rahoista saan erityisesti kiittää;\nnykyhetkeksi jopa kahdeksi kuukaudeksi edelleen olen niiden kautta\nrunsaasti varattu, ja olisin luultavasti koko matkaakin varten, ellei\nminun pitäisi ostaa useita kirjoja, joista Bopp'in \"Grammatik über die\nSanscritsprache\", jonka eilen tilasin, yksin maksaa 15 hopearuplaa.\nVirolaisia kirjoja minulla jo on ainakin 70 erinimellistä, ja useista\nkaksoiskappale, toinen näet Porvoon lukiota varten, lehtori Öhmanin\ntoivon mukaisesti. -- Valtioneuvos Krusen luona näin äsken ihka uuden\nmustalaiskielen kieliopin ja lukukirjan, joiden olemassaolon johdosta\nhän kiroili ja pauhasi, kun tekijä, muuan berliiniläinen, sitä varten\noli käyttänyt hänenkin kokoelmiansa vähintäkään häneltä lupaa\nkysymättä. Valtioneuvos oli näet lähettänyt mustalaiskeräelmänsä sinne\ntarkastettaviksi ja sitten saadaksensa ne takaisin, mikä nyt olikin\ntapahtunut, vaikka vallan odottamatta painetussa muodossa. Sama Kruse\non historioitsija, arkeologi, vähän filologi, kirjailija, sanalla\nsanoen monipuolinen mies. Hänen poikansa, joka on ylioppilas, oli\nloma-ajalla käynyt Helsingissä, Hämeenlinnassa, Tampereella y.m. ja\npalasi joku viikko sitten ilman että oli voinut toimittaa isänsä\nantamaa päätehtävää, nimittäin että olisi piirustuttanut Lapista\nlöydetyn vaa'an (tai vaakakupin), punnuksineen, väreineen,\nruostepilkkuineen j.n.e., mistä vaa'asta professori Hällström-vainaja\nTiedeseuran keskustelemuksissa antaa kuvauksen. Hän näytti minulle\nuseita erilaisia vaakakuppeja, jotka oli kerännyt Virosta, Liivinmaalta\nja kaikkialta; niistä, joita ei ollut voinut saada, hän oli hankkinut\nitselleen piirustukset; ainoastaan lappalainen vaaka puuttui hänen\nsuureksi huolekseen. Nyt hän pyysi minua tekemään Helsinkiin palattuani\nkaiken, minkä voin, hankkiakseni hänelle siitä uskollisen piirustuksen.\nJos mahdollisesti tietäisit, missä tätä vaakaa säilytetään, niin teetä\nminun kustannuksellani siitä piirustus ja lähetä se tänne, jotta Kruse\nsaisi yölepoa. Senkin vuoksi haluaisin jo täällä ollessani saada\nhankituksi tuon piirustuksen Kruselle, kun sitä helpommin saisin\ntilaisuuden kopioida hänen kokoelmansa virolaisia sanoja, jotka hänellä\non välilehtisessä Hupelin sanakirjassa. En epäile, ettei hän ilman\nsitäkin anna minulle lupaa siihen, mutta luulen hänen tekevän sen kahta\nkernaammin, jos hankin hänelle tuon kallisarvoisen vaakakuvan.\n\n_Suomea_ varten voisin kyllä kirjoittaa jonkun kirjoituksen, esim.\nvertauksen viron ja suomen välillä, mutta ilmestyykö Suomi siis\ntodella? -- Kun Castrénin syrjäänin kielioppi on painosta ilmestynyt,\nniin lähetä minulle sitä pari kappaletta tänne. Nehän voisi lähettää\nKirjallisuuden Seuran vapaakirjeoikeudella, varsinkin kun tarkoitukseni\non antaa toinen kappale täkäläiselle Oppineiden Seuralle.\n\nNäihin aikoihin olen yhä vaan etymologiselta kannalta vertaillut viroa\nsuomeen. Samoin kuin lapin kielessä on korolla virossa tärkeä osa, ja\ntrokee on sanojen soinnullisuuden perusmittana, minkä tähden pääte\nusein niellään, ja pitkä vokaali lyhennetään, niin pian kuin sana sen\nkautta muuttuisi daktyyliseksi tai spondeiseksi.\n\nKun paperia näyttää riittävän, ja kokonainen tunti on jäljellä\npostiajan päättymiseen, niin tahdon tässä mainita muutamia\npääasiallisia omituisuuksia, joiden puolesta viro eroaa suomesta.\n[Jotenkin samoin kuin 4:nnessä.] -- -- -- -- --\n\nHuomenna, wenn es nicht regnet [= ellei sada vettä], matkustan\netelämpään, palaan kahden viikon päästä ja ryhdyn sanakirja-ainesten\nkopioimistyöhön. Palatessani minua kait odottaa postissa muutama rivi,\nehkäpä sanomiakin.\n\nValtioneuvos [v. Haartman, lääkintöhallituksen ylitirehtööri] kirjoitti\nminulle pyytäen minua mittaamaan hänen tarpeeseensa muutamia virolaisia\nkalloja, minkä tähän liitetyssä kirjeessä lupaan tehdä.\n\nKeitä nyt on luonasi Kalliolinnassa? Tervehdi rouvaasi ja sukulaisiasi\n-- Castrénia ja kaikkia muita tuttavia. Grotille olen ostanut ne kaksi\nkirjaa, jotka hän pyysi minun ostamaan, mutta kolmatta puolalaista\nkirjaa en ole saanut\n\n                                              Veljesi ja ystäväsi\n                                                 Elias Lönnrot.\n\n\n\n\n6.\n\nTohtori Rabbelle.\n\n\n[Puolisulkujen { } väliset kohdat konseptista.]\n\n                               Tartto, 14 p:nä lokakuuta 1844.\n\n[Merkitty saapuneeksi perille lokakuun 26:ntena s.v.]\n\nRakas Veli!\n\nVaellukseni Tarton-virolaisten parissa maaseudulla kesti lähes\nseitsemän viikkoa niiden kahden asemesta, joilla lähteissäni olin\nluullut tulevani toimeen. Toissa iltana vihdoinkin palasin, luin ensin\ntervetulleen kirjeesi, senjälkeen useita muita, joista osa oli\nKajaanistakin. Eilen lueskelin sanomia koko päivän ja kait minun vielä\non hukattava päivä niiden takia. Sinun ja Thunbergin lähettämät kirjat\nolen saanut ja kiitän Sinua niiden vuoksi näkemästäsi vaivasta.\nMuutamat niistä olen jo antanut Fählmannille ja ylihuomenna, kun\nSeuralla on kokouksensa, annan loput Seuralle.\n\n                                              (18 p:nä lokakuuta.)\n\nNäin pitkälle ehdin neljä päivää sitten, ja syynä, minkä tähden en\nkerinnyt pitemmälle, oli postitunnin loppuminen sillä välin kun jotakin\nmuuta oli sattunut minua viivyttämään. [Konseptissa: \"-- -- syynä\n-- -- oli se, että tahdoin kirjoittaa puhtaaksi muutamia arkkeja\ntarttolais-murretta koskevia kieliseikkoja, voidakseni antaa ne\ntäkäläiselle Seuralle, kuten toissapäivänä teinkin.\"] Toissapäivänä\nOppineella Seuralla oli taas kuukausikokouksensa. Se pidettiin\nyksityishuoneistossa kuten ennenkin ja kesti klo 7:stä tai 1/2 8:sta\nklo 12:en. Istunnossa luki 1:ksi esimies Fählmann kirjoituksen\nvironkielen pehmeistä (muljeeratuista, dileeraavista) konsonanteista,\njommoisia suomessa ei ollenkaan ole -- sekä muutamia kirjeitä. 2:ksi\npastori Körber muutamista kiinni-muuratuista ihmisistä [Konseptissa:\n\"-- -- muutamain kiinni-muurattujen ihmisten luurangoista.\"], joita oli\nlöydetty Riiassa ja muualla. 3:ksi tohtori Hansen teki selkoa erään\nvanhan historiallisen käsikirjoitus-kokoelman sisällyksestä.\nSitäpaitsi neuvoteltiin tulevan-vuotisesta \"Marahva Kalender'ista\".\nSeura on nim. jo perustamisestaan asti pitänyt huolta erään\n\"Marahwa Kalender\" nimisen kansankirjan toimittamisesta ja\njulkaisemisesta. Siinä on tavallisesti 5-6 arkkia, alussa almanakka ja\nsitten muutamia opettavaisia {vironkielisiä} kirjoituksia rahvaalle\n{mikäli mahdollista, sivellettyinä uskonnollisella pohjavärillä.}\nNeuvottelu koski etenkin siihen otettavien kirjoitusten sisällystä. Kun\nsiitä ei voitu mitään lähempää päätöstä tehdä, niin valittiin\nkalenteritoimikunta, joihin tulivat kuulumaan Fählmann, pastori Geheve\nja Christiani. Sittenkuin kaikki tämä turhantarkoitta muodollisuuksitta\noli päätetty, teetä ja viinitotia nauttien ja sikareja poltellen,\nsyötiin perinpohjainen illallinen, minkä jälkeen kukin erosi lähtien\nkotiinsa. {Eiköhän meidänkin Seura näin vapaassa muodossa tulisi\nvilkkaammaksi?}\n\nSellaisen kalenterinhan kuin yllämainittu meidänkin Seura voisi\njulkaista vuosittain? Sen ohessa ei taitaisi haitata Seuraamme, jos se\njonkun verran omistaisi tarttolaisen ulkonaista muotoa.\n\nSanakirja-keräelmät sain eilen, ja ne ovat suuremmat kuin olin\nodottanutkaan. Niiden kopioimiseen kuluu kait puolitoista kuukautta,\nvaikkapa hyvinkin ahkerana olisin. Tämä on hyvin ikävää, kun minulle jo\nalkaa tulla halu palata kotiin päin. \"Aber tshto delatj?\" [= mutta mitä\ntehdä?] Puolitekoisin töin tällä alalla en kuitenkaan tahtoisi palata;\nsen vuoksi minun täytynee päättää jäädä tänne, vaikkapa päätökseni\ntähden olisikin pakko puoleksi repaleisena palata Pietarin kautta. {Ole\nhyvä ja lähetä minulle taas rahoja, niin paljo kuin Sinulla on\npalkkaani neljänneksestä jäljellä, sillä kyllä kaikki tarvittaneen.}\n\nTarton murteen deklinatsioni- ja konjugatsioni-muodot ovat melkoisesti\nyhtäpitävämmät suomen kanssa kuin Tallinnan murteen muodot, mikä\non hyvinkin merkillistä, kun päinvastainen asianlaita olisi\nluonnollisempi.\n\n    {Suomea:    Tarton viroa:    Tallinnan viroa\n\n    silmä         silm             silm\n    silmän        silmä            silma\n    silmää        silmä            silma\n    silmälle      silmäle          silmale\n    silmällä      silmäl           silmal\n    silmältä      silmält          silmalt\n    silmähän      silmä            silma\n    silmässä      silmän           silmas\n    silmästä      silmäst          silmast\n    silmäksi      silmäs           silmaks\n    silmänä       silmän           silmana\n    silmätä       silmätä          silmata.}\n\nItse maakin on Tarton eteläpuolella enemmän Suomen luonnon kaltainen\nkuin on laita Tallinnan ja Tarton välisien järvettömien ja\nvuorettomien seutujen, joiden kautta kuljin.\n\nPuolen seitsemättä viikkoa kestäneellä kiertomatkallani\ntarttolais-murteen alueella kävin aina lättiläisten rajalla aivan\nlähellä Valk'an kaupunkia ja palasin sieltä Wõrun kaupungin kautta.\nKaikkialla minua kohtasi sangen vieraanvarainen kohtelu pappiloissa,\nainoissa herraspaikoissa, missä kävin. Sillä vaikka maa onkin täpösten\ntäynnä herraskartanoita, en näissä käynyt, osittain sen tähden että\nniissä ei ollut mitään minulle välttämättömän tarpeellista, osittain\nharmissani ollen niiden harjoittamasta talonpoikain sorrosta. -- Papit\nolivat poikkeuksetta oppinutta väkeä, pitivät saksalaisia teologisia\naikakauskirjoja ja seurasivat tarkoin aikaansa. Myöskin näyttivät\nkaikki olevan hyvissä varoissa. Kuitenkin tahtoisin tuhat ruplaa\npalkkana kernaammin olla pappina Suomessa kuin täällä kymmentuhannen\npalkalla, kun varmaankin ehtisin kuolla ennenkuin tottuisin\nvälinpitämättömänä katselemaan moisioiden herrain sortaman rahvaan\ntilaa. Talonpojiksi heitä tosin sanotaan, mutta he ovat kuitenkin aivan\nsamassa tilassa kuin herraskartanoiden torpparit meillä, vieläpä\nhuonommassakin, sillä meikäläisellä torpparilla saattaa kuitenkin olla\njäljellä toivo saada aikaa voittaen omakseen itsenäinen tila, mutta\nvirolaiselle talonpojalle se on mahdotonta. Huonommat heillä on\nasunnotkin kuin köyhimmällä suomalaisella torpparilla. Eräässä\nkapakassa tuli muuan puoleksi juopunut talonpoika luokseni\nkrouvi-kamariin ja rupesi puhumaan kaikenlaista. Käskin hänen mennä\nulos, lisäten, etten kärsinyt juopunutta miestä luonani. Silloin hän\nalkoi itkeä ja pyysi, etten panisi sitä niin pahakseni, kun\njuopotteleminen kuitenkin oli ainoa, millä voivat hankkia itselleen\niloa, _sest kui Roots meid enne orjiks teggi_ (siitä perin kuin Ruotsi\nmuinoin meidät orjiksi teki). Luultavasti hän Roots'illa tarkoitti\nsaksalaisia ritareja. -- Lopuksi minun täytyy taas pyytää sinua\nlähettämään minulle mitä [palkkani] neljänneksestä on jäljellä, sillä\nluultavasti Asp jo sen on lähettänyt. Tätä nykyä kassani on melkein\ntyhjänä, ja tarvitsen siis rahoja sekä tänne jäädäkseni että täältä\nlähteäkseni. Virolaisia kirjoja minulla jo on toista sataa; ne eivät\nkuitenkaan muodosta varsin suurta kirjastoa, kun useimmat ovat pieniä\nkirjasia. Tervehdi kaikkia tuttavia ja ennen kaikkea rouvaasi ja\nsukulaisiasi.\n\n                                                Hartain ystäväsi\n                                                 Elias Lönnrot.\n\nJ.K. Jos Castrénin syrjäänin muoto-oppi jo on päässyt painosta, niin\nlähetä minulle sitä 2-3 kappaletta. Ne voisi postikuluja säästäen\nlähettää vaikka Oppineiden Seuralle tai myöskin suoraa päätä minulle.\n\n                                                      Lnr.\n\n\n\n\n7.\n\nRehtori Snellmanille.\n\n(Konsepti;)\n\n\n[Suureksi osaksi julkaistu ruotsiksi \"Saiman\" 51:nnessa n:rossa 1844.\ntässä täydennettynä konseptin mukaan.]\n\n                           [Tartto, loppupuolella lokakuuta 1844.]\n\n{Rakas Veli!\n\nKun nyt alkaa olla puoli vuotta siitä kun toukokuun 2:sena päivänä\nKuopiossa erosimme, niin lienee aika kirjallisesti sinua tervehtiä,\nennenkuin voin tehdä sen suullisesti, mihin vielä varmaankin kuluu pari\nkuukautta, jos kohta hyvin usein muistelen sinua ja muita sikäläisiä\näijäksiä toivoen pian saavani teitä tavata. Samoiltuani lähes seitsemän\nviikkoa Tarton eteläpuolisilla seuduilla, olen nyt taas asettunut tähän\nLiivinmaan yliopistokaupunkiin, tosin en yliopiston tähden, jonka\nseinien sisällä vastaiseksi en ole ollut enkä luultavasti tule\nolemaankaan, vaan kopioidakseni muutamia sanakirjanaines-kokoelmia,\njotka ovat täkäläisen \"Oppineiden Seuran\" hallussa.}\n\nViron kielen sanavarasto tuntuu antavan melkoisen lisän meidän\näidinkielellemme, suomelle, {kuten päinvastoin suomi saattaa\nkorvaukseksi antaa vielä suuremman määrän virolle,} ja viron kielen\nlähempi tunteminen on sitä paitsi tuiki välttämätön suomen kielen\nsanakirjan kirjoittamisessa, osittain sanan alkuperäisen merkityksen\nlöytämistä varten, osittain sen vuoksi, että viron kielestä voidaan\nsaada monta alkuperäistä sanaa, joihin suomi voi aikaa myöten vaihtaa\njoukon pahasti rääkättyjä ruotsinvoittoisen suomen sanoja.\nUseista asianhaaroista tahtoisin päättää että viro muinaisina\naikoina oli kehittyneempi kieli kuin suomi. Mutta sittenkuin saksan\nkieli [Konseptin mukaan: saksalainen (= \"tysken\")] oli tullut\nmaahan ja hävittänyt virolaiselta niin yhden kuin toisenkin\n[kehitysmahdollisuuden], tuskin antaen sijaan muuta kuin vuosisatoja\nkestäneen orjuuden, kielen omintakeinen kehitys seisattui ja se alkoi\nmukautua saksan kieleen, niin että muutamia päätteitäkin omistettiin\nsaksasta, nimittäin saksalainen diminutiivi-pääte _-chen_ ja\nadjektiivi-pääte _-lich_, jotka nyt ovat virossa yleisesti\nkäytettyinä päätteinä _-kene ja -lik_. On tunnettu asia, että kielen\nsanat ajan varrella yleensä eivät pitene, vaan päinvastoin lyhenevät.\nViron kielessä sanat ovat kahdella tavalla lyhenneet siitä muodosta,\nmikä niillä on suomessa, 1:ksi eräässä sanoissa tapahtuneen sisäheiton\nkautta: _kandle_ = kantelen, _ikmä_ = itkemään, _keeldmä_ = kieltämään,\n_masma_ = maksamaan, _kauplema_ = kauppelemaan, 2:ksi päätteiden\npoisheittymisen kautta: _kirja_ = kirjan, _kirjalt_ = kirjalta,\n_kirjast_ = kirjasta, _kirja_ -- kirjaan, _kirjaks_ = kirjaksi, _kirjo_\n= kirjoja. Sellaisia muuttuneita merkityksiä kuin esim. ruotsin\nsanoilla _gök, gås, höna, sik, räf, hare_ on, milloin niitä käytetään\nihmisistä, virossa paljoa enempi kuin suomessa, olkootpa sitten\nsyntyneet saksan mukaan tai muuta tietä ikäänkuin rangaistukseksi siitä\nsynnistä, että ei sanota suoraan, mitä ajatellaan. Suomessa sellaisia\nvirheellisiä merkityksiä on harvan-puoleisesti, niin että on todellakin\nihmeteltävää, kuinka ruotsalainen kieliaisti siinä suhteessa on niin\nvähän vaikuttanut suomeen. Vielä tänä päivänä suomalainen voi sanoa\nkäki, hanhi, kana, siika, (kettu) repo, jänis, ilman että sitä\nkuullessaan tulee ajattelemaan typerää hölmöä, kömpelöä tyttöä,\nliukasta eli kavalata miestä y.m.s. tai ilman että esim. housujen\nnimityksen sijaan tarvitsee keksiä uutta. Mutta suomi on monessa\nmuussakin suhteessa kehittynyt omintakeisesti, jonka vuoksi sen\nkielioppi on säännöllisimpiä. Vai minkä muun kielen, muodoista\nvähemminkin rikkaan kuin suomi on, voimme mainita, jonka teonsanoissa\nei ole melkoinen joukko säännöttömiä, epäsäännöllisiä, vaillinaisia,\njonka pronominit eivät ole eri vartaloista kokoon-liitetyt ja jonka\ntaivutusopissa ei olisi koko joukko poikkeuksia? Kaiken tämän puolesta\nsuomen kielioppi on laatuaan melkein ainoa, jossa moista lisäkuormaa ei\nole. Syynä siihen, että suomi on pysynyt itselleen niin uskollisena, on\nensinnäkin ja etupäässä se, että suomen kirjakielen perustajat olivat\noman maan synnynnäisiä, ja että senkin jälkeen ne, jotka ovat suomeksi\nkirjoittaneet, ovat olleet lapsuudestaan asti kieleen perehtyneitä ja\nettä monet lapsina eivät ole osanneetkaan muuta kieltä. Vallan toinen\non viron kielen laita ollut. Saksalaiset, jotka nipin napin oppivat\nsitä puhumaan, ensimäisinä alkoivat käyttää sitä kirjoituksessa, ja\nsen jälkeenkin aina viime aikoihin asti kukin saksalainen, joka\nkotitarpeikseen on oppinut viroa, on luullut aiheuttavansa\nihmiskunnalle suuren vahingon, ellei kirjoittaisi muutamia kirjasia\nviroksi. Sellaisista kirjailijoista on ihka uusi keksintö, että\nvironkielessä on kaksi objektinsijaa, toinen määrättyä, toinen\nepämääräistä objektia varten, ja monet epäilevät vielä sen\ntodellisuutta, niin että käyttävät sekä puheessa että kirjoituksessa\nlausetapaa _vôttis naest_ (otti naista) eivätkä: _vôttis naese_\n(naisen, vaimon); se on merkitsevinään: meni naimisiin, vaikka ajatus\ntulee vallan toinen. Virolainen Raamatun käännöskin alkaa sanoilla:\n\"Algmisses loi Jumal taevast ja maad\" (\"alussa loi Jumala\ntaivasta ja maata\"), jonka siis pitäisi merkitä: alussa Jumala loi\ntaivaan ja maan, mutta merkitseekin: alussa Jumala oli taivaan ja maan\nluonnissa, taivasta ja maata luomassa, jättäen sanomatta, kuinka\npitkälle hän työssään tuli. Sitäpaitsi vironkielen perustajat tekivät\nsuuren virheen siinä, että ottivat ilman minkäänlaista tuntuvaa\nvälttämättömyyttä kirjakieleksi kaksi eri murretta, nimittäin Tallinnan\nmurteen ja Tarton murteen, jotka alussa tuskin niin paljoa erosivat\ntoisistaan kuin Hämeen murre Savon murteesta. Kun meillä yhden ainoan\nkirjakielen omaksumisen kautta eri murteet yhä enemmän ja enemmän ovat\nsulaneet ja sulavat yhteen, virossa suhde on ollut päinvastainen, kun\nnäet jokainen, joka kirjoittaa toisella murteella, tahtoo sen tehdä\nniin perinpohjin tarttolaisesti tai tallinnalaisesti, kuin suinkin on\nmahdollista, peläten, että häntä muuten soimattaisiin siitä, ettei\ntunne valitsemaansa murretta.\n\nSuuresti on viron kielen kehitystä ehkäissyt osaltaan myöskin\nmaaorjuus, joka vasta noin kolme vuosikymmentä sitten loppui. Kaikki\nvapaampi yhteys kansan kesken sen kautta estyi, minkä vaoksi kieli eri,\njopa naapuri-kartanoiden alueilla kehittyi erilaiseksi, näin\nmuodostuneiden eroavaisuuksien koskaan pääsemättä sulautumaan yhteen.\nNiinpä tapaa usein eräitä muotoja ja päätteitä saman pitäjänkin eri\nkylissä erilaisina. Nyt kun korkeimmasti autuas keisari Aleksanteri\npoisti maaorjuuden Viron- ja Liivinmaasta, on syntynyt vapaampi\nkeskusliike virolaisten kesken. Siitä ja varsinkin muutoista toisesta\npaikasta toiseen saattaa toivoa, että kansanomaiset erikoismuodostukset\nvastedes yhtäläistyvät. Nuoremmissa virolaisissa oppineissa onkin\nherännyt uusi halu tutkia ja kehittää kieltä, vaikka ei niin yleisesti,\nettä siitä pian voisi toivoa jotakin tärkeätä. [Konseptissa\nsivulausetta: \"vaikka -- -- -- tärkeätä\" ei ole.] {On vaan vahinko,\nettä heiltä yleensä puuttuu aikaa tai etteivät tarpeeksi tunne kieltä\nvoidakseen pian saattaa sen paremmalle kannalle.}\n\nVirolaiset sananlaskut, arvoitukset, laulut ja sadut ovat suuresti\nsuomalaisten kaltaiset, muutamat ovat melkein sana sanalta samat. Niitä\nvoisi vielä kerätä melkoisesti, vaan luultavasti ei enää toisen\nmiespolven eläissä, {mutta \"Oppineiden Seuralla\" ei ole varoja\nkeräilijän kannattamiseen (sen rahasäästö viime vuodelta oli ainoastaan\n123 rupl. 83 kop. hop.). Kuitenkin olisi nyt perin tärkeätä koota ne},\nkoska herrnhutilaiset ovat hyvin vihaisia siitä, että sellaista lorua\npitää olla maailmassa ja soisivat niiden kaikki tyyni häviävän hiiteen,\njonne ne luultavasti pian joutuvatkin. Vaikka olen jo haaskannut pari\ntiimaa tähän kirjeeseen, en malta sentään lopettaa esittämättä sinulle\nerästä virolaista runoa molempien kirjamurteiden mukaan; liitän siihen\nvirolaisen ääntämistavan suomalaisilla kirjaimilla merkittynä.\nSulkumerkkien sisällä olevia kirjaimia ei äännetä suorasanaisessa\npuheessa eikä uudemmassa runokielessä, vaan vanhoissa runoissa ne pitää\nolla täydennyksenä, koska nämä muuten tulevat runomitan puolesta\nala-arvoisiksi, ja koska kansa itse ne lisää laulaessaan. {Ne\nosottavat, että viron kieli sillä ajalla, jolloin ne syntyivät, oli\nenemmän suomen kaltaista kuin nykyään:}\n\n        Tallinnan viroksi:                Tarton viroksi:\n\n    Jo todi sõa sõnna(a),             Jo todi sõa sõnna(a)\n    vaenokeelt(a) kannetti(i);        vainokeelt(a) kanneti(i);\n    kes se toi sõa sõnuume,           kes se toi sõa sõnnume,\n    kes se kandis vaenokele?          kes se kand(i) vainokele?\n    hunt(i) toi sõa sõnnume,          sussi toi sõa sõnnume,         5\n    karro kandis vaenokele.           kahr(u) kand(i) vaenokele.\n    Kes nüüd meist lähhäp sõdda(ie):  Kes nüüd meist lähhep sõtta(he)\n    kas lähhäb issa, vai lähhäb emma  kas lähhep essä, vai lähhep emmä.\n    vai mo ainus norem vend(a),       vai mo ainus noremb vend(a),\n    kõige norem, kõige körgem?        kige noremb, kige körgemb?    10\n    {Kostsivad sõa vannemad,          {Kosteva sõa vannoma,\n    vastasivad vaenosaksad:}          vastasiva vainoherra:}\n    \"Ei so issa, ei so emma,          \"Ei so essäi; ei so emmä,\n    ei ka sinno norem vend(a);        eggä sinno noremb velli;\n    õddede sõdda(ie) minna,           sõssarde sõtta(he) minna,     15\n    vendade koddo(ie) jäda\".          velle(e) kotto(he) jäiä.\"\n    \"Oi hullud sõa vannemmad,         \"Oi hullu sõa vannemba\n    targad vaeno tallitajad!          targa vaino tallitaja!\n    mis teeb õdde sõas(se),           mes teep sõssar sas(sa),\n    värrvoke väe seas(se),            värvoke väe seas(sa),        20\n    lindipea alla lippo?              lindipeä alla lippo?\n    kuleb püssi paukuvat(a),          kulep püssi paukuvat(a)\n    arvab linna langevat(a);          arvap linna langevat(a);\n    näeb mõega läigitavat,            näep mõiga läigitävät,\n    arvab pead(a) raiutavat.\"         arvap peäd(ä) raggutavat.\"   25\n\n{Lopun laulua voit saada, jos tahdot, kun tulen Kuopioon. Tämä alku\näännettäisiin suomen oikeinkirjoituksen mukaan kuten alla olevat\nvasemmanpuolisen palstan sanat osottavat; oikeanpuolisessa on\nkäännös.}\n\n  Tarton viro äännetään:          Suomenkielinen käännös:\n\n  Jo tootii sõa sõnnaa,           Jo tuotiin soan sana'a,\n  vainokeeltä kannettii:          vainokieltä kannettiin;\n  kes se toi sõa sõnume,          ken se toi soan sanaa,\n  kes se kanti vainokeeltä?       ken se kantoi vainokieltä?\n  susi toi sõa sõnume             susi toi soan sanoman,             5\n  kahru kanti vainokeele.         karhu kantoi vainokielen.\n  Kos nyyt meist lähep sõtahe,    Kes nyt meistä lähtee sotaan,\n  kas lähep esä, vai lähep emä,   lähteekö isä, vai lähtee emä,\n  vai mu ainus nooremb veli,      vai mun ainoa nuorempi veli,\n  kiike nooremb, kiike kõrkerap?  kaiken nuorempi, kaikenkorkeempi?  10\n  {Kosteva sua vanema,            {Kostivat soan vanhemmat,\n  vastasiva vainoherra;}          vastasivat vainoherrat;}\n  \"Ei su esä, ei su emä,          \"Ei sun isä, ei sun emä,\n  eikä sinu nooremp veli;         eikä sinun nuorempi veli;\n  sõsarte sõtahe minna,           sisarten sotaan mennä,             15\n  vellee kotohe jäiä.\"            veljien kotia jäähä.\"\n  \"Oi hullu sõa vanemba.          \"Oi hullut soan vanhemmat,\n  tarka vaino tallitaja!          tarkat vainon valmistjat!\n  mes teep sôsär sôassa,          mitä tekee sisar soa&sa.\n  värvoke väe seassa,             varpuinen vRen seassa.             20\n  lintipää alla lipu?             lentta-(rihma-)pää alla lipun?\n  kuulep pyssi paukkuvata,        kuulee pyssyn paukkuvan.\n  arvap linna lankevata,          arvaa linnan lankeevan:\n  näep mõika läikittävät,         näkee miekan läikkyvän,\n  arvap päätä rakuttavat.\"        arvaa päätä raivottavan.\"          25\n\nTästäkin lyhyestä pätkästä voit huomata, mitenkä paljon virolainen\noikeinkirjoitus eroaa suomalaisesta. Kun sen saksalaiset keksijät eivät\nole tienneet, että viron kieli kirjaimista voi muodostaa kolme eri\nsanaa: _tuli, tulli, tuuli_ (jopa neljännenkin: tuulii), mistä saksa\nainoastaan kaksi: tuli, tuuli, eivät he ottaneet virossakaan käytäntöön\nuseampaa kuin nuo äsken mainitut kaksi merkitsemistapaa: {_tuli_,\nmeidän _tuuli_, ja _tulli_, meidän _tuli_ ja _tulli_.} Sen tähden\nulkomaalainen ei koskaan voi olla varma siitä, että lukee virolaista\ntekstiä oikein, kun ll, mm, nn, rr, ss ääntyvät milloin kaksin-,\nmilloin yksinkertaisina. Minna äännotään _mina_ (\"minä\") tai _minna_\n(\"mennä\"), _vallitsen_ äännetään joko _valitsen_ (\"valitsen\") tai\n_vallitsen_ (\"vallitsen\"). Laajemmalta en nyt ehdi tehdä selkoa viron\nkielen oikeinkirjoituksesta, mainitsenhan vaan, että siinä on vokaali\nõ, joka on meidän o:n ja ö:n välinen äänne, ja että vokaalin alla oleva\npiste merkitsee sitä, että souraava konsonantti äännetään pehmeästi,\nesim. oi äännetään ojl tai olj. [\"Saimassa\" õ:n asemessa on ö,\nääntiönmerkin alisia pisteitä ei ole siinä myöskään otettu huomioon.]\n\n    {Miggä le minnusta nähtu\n    kugga kumma katsotuna\n    kuin ei naitu naburihin\n    ottetu ommile maile\n    omman kukkon kuluvile         5\n    omman pihhan rikkasile\n    omman pellon peentarele\n    omman saunan lämbimiie?\n    Lekö nähtu äiä sövan\n    äia sövan äia jovan          10\n    vai vikon virruneheui\n    vetiin maile verahile\n    oudo paigoile ottetiin\n    parremb ois ommala mala\n    jua vettä roppehesta         15\n    kuin on mala verahala\n    jua tohista olluta.}\n\n[Käsikirj:ssa tämä runo on samalla palstalla kokonaan, josta päättäen\nrinnalle oli muuta ajateltu.]\n\n-- Viron- ja Liivinmaan talonpoikien tila on kaikkea muuta kuin\nkadehdittava. Kun maatilanomistajat tuskin tietävät, miten saavat\nmenemään monen sadan tuhannen ruplan suuruiset vuositulonsa, talonpojat\neivät useinkaan tiedä, mitä huomispäivänä saavat syödäksensä.\nTalonpoikien tila on ja sen täytyy pysyä sellaisena, niin kauan kuin\nainoastaan aatelisilla on omistusoikeus maahan, kuten täällä on laita.\nTalonpojat ovat nyt kokonaan samassa asemassa kuin meidän herrastalojen\nja muut torpparit monin paikoin. Jos viljelevät maatansa huolellisemmin\ntai muuten parantavat oloansa, saavat siitä palkaksensa sen, että\nulosteot korotetaan, tai että heidät häädetään, jos eivät suostu\nniitä maksamaan. Ihmetellään, että he ovat niin velttoja ja\nvälinpitämättömiä, etteivät istuta hedelmäpuutarhoja y.m., mutta ketä\nvarten he niitä istuttaisivat, sillä eivät edes saata toistella\nlausetta: \"Insere, Daphni, pyros, carpent tua poma nepotes\" [= Istuta,\nDaphnis, hedelmäpuita, kyllä poikasi pojat saavat niistä hedelmät.]\nLisäksi ihmetellään, että he ovat huolimattomia, juopottelevia ja\nväitetään, että he nykyisissäkin oloissa aivan hyvin voisivat elää\nparemmin, asua siistimmin y.m.; sitä varten kyhätään lentokirjasia,\njoiden muka pitäisi aikaansaada kaikki, mutta jotka itse teossa eivät\naikaansaa mitään, sillä niin kauan kuin juuri sairastaa, puu pysyy\nhuonona, vaikka sitä kuinka paljon tahansa laastaroisi. Äsken luin\nsanomista, että Unkarin säädyt vihdoinkin ovat myöntäneet talonpojille\nmaanomistusoikeuden. Kun Liivinmaan aatelisto tänä vuonna oli\nkokoontunut maapäiville, nostettiin samanlaisesta kysymys, mutta\nvastapuolue, joka vaati, että olot jäisivät entiselleen, voitti.\nKuitenkin aatelittomat henkilöt, joilla on hovineuvoksen arvo tai\nylempikin, saattavat ostaa itselleen maata [käsikirjoituksessa on lause\n\"köpa sig råd\", pitänee kai olla \"köpa sig jord\"], minkä vuoksi\nhallituksen -- joka ei ajan pitkään kernaasti voi nähdä, että\ntalonpojat jäävät olemaan niin sorretussa tilassa -- ellei se enää voi\nmenetellä kuten Kaarle XI puolitoista vuosisataa sitten -- luultavasti\ntäytyy korottaa jokainen talonpoika hovineuvoksen arvoon. Kaikeksi\nonneksi on minulla kielentutkimuksissani ollut niin paljo työtä, ettei\nminulla ole ollut oikein aikaa tarpeeksi suuttua siitä sortotilasta,\njossa herrat pitävät talonpoikiaan, sillä muuten olisin kait aikoja\nsitten pelkästä närkästyksestä tullut kipeäksi, ellen olisi pannut\npillejäni pussiin, kuten siinä tapauksessa olisi ollut viisainta, ja\nheti tänne tultuani palannut Suomeen. Niiden orjuutta kärsivien\nvenäläisten talonpoikien tila, joihin olen tutustunut, on kuitenkin\nverrattomasti parempi kuin täkäläisten talonpoikien. Kaikkialla heillä\ntapaa suurempaa varallisuutta, ja heidän asuntonsakkin ovat paremmat\nkuin näiden, joilla tuvissaan ei edes ole puulattiata, mikä pysyvissä\nolinpaikoissa asuvilla lappalaisillakin on. Lasi-ikkunoita ei yleensä\nnäe, tai jos ihmeeksi jollakin talonpojalla sellainen on, niin se on\nmitättömän pikkunen.\n\n\n\n\n8.\n\nLehtori Zittingille.\n\n(Konsepti; alk. suomeksi.)\n\n\n[Sulkujen ( ) väliset sanat ovat käsikirj:ssa riville, puolisulkujen\n{ } väliset rivin yläpuolelle kirjoitettuina, riviltä pois pyyhkimättä.\nPyyhkimällä tehtyjä sanain y.m. muutoksia ei ole katsottu\ntarpeelliseksi osottain]\n\n                        [Tartto, marraskuun alkupäivinä 1844.]\n\nVeljellinen Ystäväni!\n\nTänäpäivänä on minulla ollut {vähän} (melkein) liiaksikin\nilonainetta. Ensiste luin Tartun (eli Dorpatin) avisissa Saiman\nyhdistyksestä Wiipurin meren kanssa, sen jo tulleen Keisarilta\npäätetyksi, ja muutaman tunnin perästä sain syyskuun 12:tena päivänä\nkirjoitetun kirjasi, joka näihin asti oli {elellyt} (maannut)\nTallinnassa (eli Räävelissä) ja kylläpä {elelisi} (makaisi) vieläkin,\nellei Pastor Aejmelaeus olisi {tavannut postitalossa ja kovaa kyytiä\nsille tänne antanut} (sitä postista ottanut ja tänne lähettänyt). Sama\nAejmelaeus kirjoittaa minun vielä alulla joulukuuta voivan ehkä suoraan\nTallinasta Helsinkiin päästä, joka sanoma on se kolmas mieltä\nilahuttava asia ja ynnä niiden toisten kanssa kyllä olisi ansainnut\nlasin totia suuhunsa, jos olisi ketä toista, jonka seurassa\ntotitseminen luonnistuisi. Mutta toverin puutteessa pitää toisenki\ntotitta jäädä, itsenikin ilman olla. Kuitenkin ko'in palkita\ntämän vahinkoni sillä tavalla, että kahvimajassa join kaksi kuppoista\nkahvia tänäpänä puolisen päälle, kuin muut päivät olen yhdellä\ntyydyttäny. Kuopioon tultuani kyllä palkitsen vielä lopunkin. Päästön\nkanssa suoraan Tallinnasta meren poikki olkoon kuinka taliansa, niin\nkuitenkin täytyy vielä monta viikkoa siksi odottaakseni. Ehkä\ntaistellen ajan kanssa k. 5:destä aamulla k. 10:neen illalla -- nyt on\njo puolen tuntia ylikin 10:nestä -- en kuitenkaan näe saavan loppua\ntyöstäni, ennenkun alulla joulukuuta, koska ovatkin melkoisia ne\nsanakokoukset, jotka täällä oleva oppinut seura on uloskirjoittaakseni\nantanu. Provasti Helleriltä seuralle lähetetty kokous yksinänsä tekee\nlähes 800 puolen paperiarkin sivua. Siitä olen nyt kirjoittanut\nkolmannen osan, ja ne toiset vielä kirjoittamat[tomat] toki ovat\npienempiä. En kuitenkaan {huolisi} (surisi), vaikka niinkauan tulen\nviipymään täällä, jos silläkin saisin kaikki toimitetuksi, mitä toivoin\nja pitäisi. Mutta enpä taida tällä kerralla saada. Ilman muuta olisin\npitänyt käydä Pernossa pastori Rosenplänterin luona, joka 40 vuotta\nvironkieltä tutkittuansa arvattavasti olisi tainnu monessa asiassa\nminullenkin hyödyksi olla; mutta Pernoa ja Rosenplänteriä näin myöhään\nen enää tohdi muistellakaan, vaan lohduttelemme sillä, ettei aika vielä\ntähän vuoteen loppune.\n\nSanomasi Saiman entisissä voimissaan olemisesta saatti mieleni varsin\niloiseksi. Näytti kesällä Helsingissä ollessani siltä, kun ei olisi\nSaima raukalla ollut pitkää ikää taattavana. Kuin kuulin olivat monet\nkalahukset huolettomuudesta kotimaan asioissa suututtaneet\n{ylempiäkin, niin että välissä jo oli puheeksi tullut kieltää Saiman\nKuopiota alemmaksi kulkemaan} (semmoisiakin, jotka kerrassaan olisivat\ntainneet Saimalle veitsen kurkkuun pistää). Kuin nyt kuulen, eivät\nkuitenkaan suuresta kärsivällisyydestänsä ole sitä tehneet.\n\nMitä likemmäksi takasinlähtö aikani lähestyy, sitä enemmin rupean myös\nitsekin pois ikävöitsemään ja työtäni loppuun kiirehtimään. Jos ennen\nei, niin kuitenkin nyt, näen että aika ainakin on lyhytläntinnen ja\nettä vuorokaudella pitäisi olla vähimmäksi 30 tiimaa, kaikki kullakin\npäivällä toimeen saadakseni, mitä aamulla alkain toivon. Kuin moni\nkuitenkin lienee hyvillään niiden 24:n kanssa, kun sillä on, niin\npitäneehän olla samoti minunki.\n\nEn muista joko kesällisessä kirjassani olisin onnistunu sinua alettuun\nnaimiselämähäsi. Miltei, niin tahon nyt suullani sydämelläni onnistaa\nsinua siihen ja toivottaa, että senkautta tulisivat kaikki\nlapsipäivän riemut ja nuoren ajan ilot palkituksi, jotka ovat\nmenneet, paitsi muistosta, ja sitä toivotan niin itsellesi, kuin\nfrouvallesi!\n\nOlipa hyvä asia ettäs sait Fransi rukan kouluun ja jo kohta kolmanteen\nluokkaan. Näihin aikoihin pelkään hänen rupeavan alasti käymään, koska\njo kyllä kaikki vaaterepaleensa mahtavat hajalla olla. Sentähden\nkirjoitin menneellä viikolla apotheikari Wennbergille ja pyysin hänen\nantamaan rahaa siihen tarpeesen, kuin myöskin maksamaan Wichmannin\nfrouvalle, mitä olen velkaa. Jos hänellä olisi kirjain tarvesta, niin\nota niitä Karsteinilta eli muualta minun nimelläni, kyllä palatessani\nsitten maksan.\n\nOppinutseuran esimiehen, toht[o]r[i] Fählmannin, ja muiden kanssa on\nminulla aina ollut tyhjää tekemistä ja vastaamista Suomen kielen\nkirjoituslaadun (orthografian) puolesta. (He) päättävät sen aivan\nkelpaamattomaksi ja luulevat Viron kirjoituslaadun paljo paremmaksi,\nSuomellenkin sopivammaksi, sillä toteen saattaen vanhan sanan malasta\nomassa ja raiskasta toisen silmässä. Tahdotko nähdä kuinka suomi tulisi\nViron kirjotuslaadun jälkeen kirjoitettavaksi, niin saat seuraavasta\nnäytteeksi: [Kantelettaresta] II. 108. \"Penä heiti minnon emmoni\",\ntaikka I. 16.\n\n    Olli meidä, kun olligi,\n    Olli ennen aegoinansa,\n    siskoja sinnine silda.\n    veikoja venno pnnnanen.\n    Tulli tuli otti laian,        5\n    tulli toinen, toisen otti,\n    kolmansi kokkan rebbäsi\n    tulli vimeinen vihhuri,\n    seppä vei koggo vennehen.\n    Jäi veikkod veen varrahan,   10\n    joudu sormed soudimekst\n    käsivarred vardimeksi\n    peugalo perrämellaksi.\n    Soua sormed toole male,\n    kussa puud punnale paista    15\n    puud punnale, maad sinnele,\n    kivved kiildäväd vassele\n    hobbiale hongan oksad\n    kullale kukkad kannervan.\n\nMiksi sian saksaksi suomi sillä tavalla kirjoitettuna muuttuisi, kyllä\nhelposti on nähtävä, ja samanlaiseksi on se jo muuttanut Viron kielen.\nLuulisit olevan helpon tämän kirjoituslaadun kehnouden taitaa\nVirolaisillenkin näyttää, mutta peräti toisin. Ajatellevatko: parempi\noma olkinenki kuin vieraan vehnäinenki, vai kuinka, mutta aina tahtovat\nmielellään {omaa kirjoituslaatuansa paremmaksi kiittää} (puheeksi\nottaa, kuinka suomea sopimattomasti kirjoitetaan), kuin kuitenkin eivät\nymmärräkään suomea, paitsi mitä muutama on vähän Strahlmannin\ngrammatika vainajasta kuullut, niin vastaan riitelemisen siasta olen\nkäskenyt heitä ensin Suomeen tulemaan ja kieltämme paremmin oppimaan,\nsitte kirjoituslaadusta puhumaan. Seuraavilla sanoilla kirjoitti Viron\nkielen paras oppinut, provasti Masing vainaja Suomen kirjoituslaadusta\nkirjassansa \"Estnische Originalblätter für Deutsche\" (pag. VIII).\n\nMelkein yhtä Masingin kanssa ajattelee usiammat Tartussa vieläkin\nkirjoituslaadustamme, jota kyllä eivät muusta taida tunteakaan, kuin\nMasingin sanoista. Tallinnan tienoilla alkaa kuitenkin muutamia olla,\njotka tahtovat Suomen kirjoituslaatua Virollenkin, niin pastori Ahrens\n(Viron uuden Grammatikan kirjoittaja) ja eräs toinen pastori on jo\npienen kirjan nimellä: \"Toomas Vester, Lapo rahva uso ärataja Norra\nmaal\" s.o. [-- --, Lapinkansan uskon herättäjä Norjan maalla] Suomen\nkirjoitustavan jälkeen kirjoittanut ja pränttäyttänyt. -- Olisi aikaa,\ntahtoisin Tartun oppinut[-] seuralle mielellään ensi kokoukseksi jotain\nSuomen orthographiasta kirjoittaa, jos muuta hyödytystä siitä ei\nolisikaan, kuin että kirjallisestikin olisin itseni vapaantanut.\n\nLopuksi pyydän sinua tervehtämään niin niitä naispuolia herrasväestä,\njoista kirjoitat että välistä kyselevät minustakin, kuin vielä\nmuitakin. -- Jos unehuttaisitkin tämän terveheys sanomisen, niin älä\nkuitenkaan unehuta tervehtää kanssaopettajiasi ja uuden puukoulun\nopettajia. v. Beckeri pian taitaa jättää teidät, koska kerran kuuluu\nhakeneeksi itsiänsä Pelkijärvelle. Häntä tulette kyllä kaipaamaan;\nhyvä, jos saisit toisen semmoisen siaan.\n\n\n\n\n9.\n\nTohtori Rabbelle.\n\n\n                                Tartto 12 p:nä marraskuuta 1844\n\n[Merkitty saapuneeksi perille marrask. 22:ntena 1844.]\n\nRakas Veli!\n\nKiitos kirjeestäsi ja rahoista, jotka saapuivat kreivin aikaan,\nsittenkuin viime viikon ajan on vain pari ruplaa ollut taskuni\npohjalla. Silti en olisi sentään tullut pulaan, vaikka lähetyksesi\nolisikin viivähtänyt muutamaa viikkoa kauemmin, koska Fähhnann jo\nkesällä -- huomauttamattani -- sanoi minulle, että piti vain hänelle\nilmoittaa, jos joskus sattuisin rahan tarpeeseen. Tätä hänen avuliasta\nhyvyyttään minun ei kuitenkaan ole tarvinnut käyttää hyödykseni eikä\nkait tarvitsekkaan, kun Sinä nyt olet lähettänyt vallan 100 hopearupl.,\nsiten osottaen tuntevasi tarpeeni paremmin kuin minä itse. Sillä ellen\nolisi saanut enempää kuin palkkani neljänneksestä oli jäljellä, olisin\nsillä ehkä suoriutunut täältä Tartosta, mutta Tallinnassa olisi ollut\npakko lainata ja päälle päätteeksi olisin ehkä saanut kulkea sinne\njalkaisin, jota minun nyt ei tarvitse tehdä, ellen muuten niin tahdo.\nKuun lopulla saanen työnikin päättymään, nim. sikäli kuin se tällä\nkerralla on mahdollista, sillä kaikesta päättäen minun on parin vuoden\nkuluttua tultava taas muutamaksi kuukaudeksi täydentämään mitä nyt olen\ntehnyt. Sillä täällä ei ole ainoastaan Seuralla sanakirjatyön aineksia,\nvaan papeilla maaseuduilla vielä enempi, ja ne minun täytyy saada\ntoisella kerralla, kun aika nyt ei sitä myönnä.\n\nÄsken kävin kirjakaupassa, maksoin sanskritan kieliopin, josta meni\n13 rupl. 87 1/2 kop. hopeata, sekä ostin muutamia saksalaisia\nkansankalentereita ja erään \"Neues Devisenbuch oder 1300 Devisen auf\nLiebe, Freundschaft, Erinnerung j.n.e.\" [Uusi mietelmäkirja eli\n1,300 mielilausetta rakkaudesta, ystävyydestä, muistoista y.m.]\nnimisen kirjan, jota olen aikonut Kalliolinnan suomalaisen\nmietelauselma-tehtaan vastaiseen kirjastoon. Oletko muuten saanut jo\njotakin luoduksi, vai onko monipuuhainen elämä kesällä estänyt sitä\nenempää ajattelemasta?\n\nViikko takaperin sain Tallinnasta kirjeen pastori Aejmelaeukselta,\njoka arveli voivani päästä vielä joulukuussa suoraan meren poikki. Sen\nvuoksi matkustan täältä Tallinnaan, mutta surkeasti siellä petyn, jos\nminun sieltä täytyy kääntyä Pietariin menevälle tielle, sillä\nTallinnasta luetaan kolme peninkulmaa enempi Pietariin kuin täältä,\njota paitsi luultavasti en voi päästä ylimääräisen postin mukana, vaan\nsaan erittäin vuokrata hevoset, ja se tulee kahta vertaa kalliimmaksi.\nKävipä kuinka kävi, niin jotka nyt sain, luulen tulevani toimeen, kun\nminulla ei täällä ole aikaa tuhlata paljoa niistä. Tehtäväni olen nyt\njakanut joka päivä ennätettäviin määriin, ja saan usein aamuin klo\n5:stä ruveten istua myöhäiseen iltaan keritäkseni määräni päähän, ja\njos pistäydyn Ehrenstolpella, Fählmannilla tai jonkun muun luona,\ntahtoo aina jäädä tähdettä seuraavaksi päiväksi. Samoin käy myöskin,\njos kirjoitan pitkähkön kirjeen, jonka vuoksi olen ollut\nvierailemisessa ja kirjeenvaihdossa hyvin säästeliäs.\n\nKalenteri-toimikunnan kokoukseen on Fählmann kutsunut minut kahdesti,\njolloin on päätetty, mitkä kirjoitukset otettaisiin virolaiseen\nkansankalenteriin seuraavaksi vuodeksi. Toimikunta on nähdäkseni ollut\nkirjoitusten valinnassa hyvin tunnollinen, mikä onkin hyvä kalenterin\nonnistumisen ja sitä julkaisevan Seuran arvon vuoksi. Fählmann on itse\nankara virolainen, koska viro on ollut ainoa kieli, mitä hän\nkymmenenteen ikävuoteensa asti on osannut puhua. Mutta ei ainoastaan\nkieli tule seulonnan alaiseksi, vaan myös kirjoitusten sisällys,\nvarsinkin, ettei niistä tulisi pietistisiä eikä epä-pietistisiä. Viime\nkerralla, jolloin oltiin koossa pastori Geheven luona, ratkaistiin koko\ntulevanvuotisen kalenterin asia, ja siihen otettaviksi hyväksyttiin\n\n1:ksi kirjoitus talonpojan ajanjaosta, nimittäin mitä töitä hänen\nmilläkin viikolla vuoden kuluessa on otettava huomioon taloudessaan;\n\n2:ksi Europan maidon yleiskuvaus, jonka on kirjoittanut Võrun tohtori\nKreutzwald, (Edellisen kirjoittaja oli, jos oikein muistan, pastori\nKnüpffer);\n\n3:ksi pari hengellistä runoa ja muuan siveyttä opettava, eri\nhenkilöiden sepittämiä.\n\n4:ksi leikillinen kertomus \"Kribus krabus\", joka on Fählmannin omaa\ntekoa. Siinä kerrotaan talonpojasta, joka toi lautakuorman kaupunkiin\nja möi sen puuseppä Toll'ille. Mutta kun puusepällä ei ollut aikaa\nsaattaa häntä kotiinsa, niin hän kuvasi hänelle talonsa ulkomuodon ja\nselitti, mitä katuja ja poikkikatuja hänen oli sinne tullakseen\nkulkeminen. Talonpoika lähti, mutta poikkesi matkalla rihkamakauppaan\nostamaan jotakin. Siellä häneltä unohtui sekä nikkarin nimi että hänen\ntaloonsa vievä tie. Kun hän kadulla parhaillaan kynsii korvallistaan\nauttaakseen muistoaan, tulee pari koulupoikaa koulusta. Mies kysyy\ntoiselta, eikö hän tietäisi sanoa sen herran nimeä, joka oli ostanut\nhänen lautansa, ja missä hän asui. Kuinka minä sen tietäisin? poika\nvastasi. Mutta toinen oli hiukan sukkelampi ja puuttui puheeseen: En\nminäkään tiedä, mutta tuossa talossa asuu muuan herra, jolla on iso\nkirja, nimeltä _Kribus krabus_; jos hän siitä avaa lehden, jonka nimi\non _lirum larum lomps_, niin siinä on sanottuna, missä mikin asuu koko\nmaailmassa. Näin selittäen hän neuvoi miehen opettajansa kotiin. Mies\nmeni sinne ja kysyi, eikö hän tahtoisi olla hyvä ja ottaa esille kirjaa\n_Kribus krabus_. Ja kun opettaja tuokion katseli häntä silmät\nselällään, hän uudisti pyyntönsä ja teki kait sen vielä kerran, kunnes\nopettaja sanoi jollekulle sisällä olevalle: der Kerl ist toll [mies on\nhullu]. Kuultuaan sanan _toll_ mies ei enempää tarvinnut muistaaksensa\npuusepän nimen, vaan pyysi häntä vielä katsomaan, missä haettavansa\nasui. Sen hän, kun asiansa perille nyt päästiin, saikin tietää ja läksi\nmatkaan lautakuormineen suuresti vain kummastellen merkillistä kirjaa,\njossa kaikki inhimillinen tieto, kuten hän luuli, oli koossa. Fählmann\nsanoo tosiaan näin tapahtuneen täällä Tartossa, mutta muut väittävät\nFählmannin itse sepittäneen jutun, samoin kuin Nervander meillä välisti\nsepittelee moisia hullunkurisia kertomuksia.\n\nTerveisiä Rouvallesi ja omaisillesi!\n\n                                                       Tuus\n                                                     E. Lönnrot.\n\nKoko Rosenplänteriliä-käynti ja Pernon-matka on nyt täytynyt heittää\nmielestäni, kun työni on täällä kestänyt näin kauan.\n\n\n\n\n10.\n\nRehtori Snellmanille.\n\n(Konsepti.)\n\n\n                                    Tartto, 29 p:nä marraskuuta 1844.\n\nRakas Veli!\n\nVaikka muutamia [viikkoja] sitten kirjoitin sinulle, on minun se taas\ntehtävä sen ilon johdosta, joka minulla äsken oli, kun täällä Tartossa\nvallan odottamatta tapasin meille kaikille varsin tutun maalaisemme,\nkonsuli von Böninghin Tallinnasta. Hän tuli tänne pari päivää sitten ja\nmatkusti hetki sitten edelleen Liivinmaan sisäosiin, mistä toista\ntietä palaa Tallinnaan. Tämä kuitenkin on vähemmän tärkeätä kertoa\nkuin että hän jätti minulle sinulle osotetun tukun, jossa on\nmonenlaisia virolaisia kansankirjasia, jotka on aiottu annettaviksi\nKuopion lukion kirjastolle. Samanlaisen tukun hän antoi minulle Porvoon\nlukion kirjastolle jätettäväksi. Joulu- ja tammikuussa ne kait minun\nmukanani tulevat perille. Hän lupasi Tallinnaan palattuansa postissa\nlähettää Kuopion lukiolle hieman toista sataa rahaa sisältävän\nrahakokoelman, jota varmaankin tervetullutta lahjaa siis siellä\nvoitte odottaa. Olet kaiketi sanomista lukenut hänen edellisistä\nlahjoituksistaan lukioiden ja muihin kokoelmiin, mutta pitäisipä sinun\nsaada tavata häntä itseänsä ja kuulla, kuinka suuresti hän harrastaa\nkaikkea isänmaan vastaista vaurastumista. Ehkäpä onkin välttämätöntä,\nettä jonkun aikaa on ollut poissa isänmaasta, jotta oikein voisi panna\nsiihen arvoa ja ottaa osaa sen menestykseen. Vanha sananlasku \"Oma maa\nmansikka, muu maa mustikka\", sekin edellyttää, että tulee saada kokea,\nmillaista muualla on. Jos taas ei ole kiintynyt isänmaahan, vaan jättää\nsen ynnä koko maailman tuuliajolle tai kuten kernaammin sanotaan:\n\"Jumalan haltuun\", mikä jälkimäinen saattaa olla kylläkin hyvää, vaikka\nJumalaa mielestäni pitäisi vaivata ainoastaan sillä, mihin itse emme\nkykene, -- niin ei kysytä sitä eikä sen tulevaisuutta eikä mitään\nmuuta, mikä ulottuu ihmisen oman maallisen onnen ulko- ja yläpuolelle,\njos kohta niin monet kirkonkellon soitot joka päivä muistuttavat, että\nkaikki tämä on pelkkää tomua. Suo anteeksi, että minä, joka olen neljä\nkertaa ylioppilasaikanani saarnannut, näin pian taas olen kokonaan\neksynyt saarnaamaan. Pikemmin minun pitäisi toivottaa, että\nkansalaisille tekemääsi kehotusta, antamaan apua Kuopion lukion\nstipendirahastoa varten, niin paljo kuin suinkin noudatettaisiin. Kun\nse äsken mainituista lahjoista päättäen näkyy vaikuttaneen maan\nulkopuolellekin, en epäile, että se kotimaassakin tulee tai on tullut\nkuulluksi. Vanha suomalainen sananlasku sanoo: \"joka köyhiä holhoo, se\non Jumalan apumies\", ja tätä voi varsin hyvin sanoa niistäkin, jotka\nedistävät köyhempien oppilaiden menestymistä oppilaitoksessa, niin että\nsilläkin taholla tie on kaikille avoinna tulla Jumalan avustajaksi eli\napurimieheksi.\n\nBöninghin tänne tultua minulla oli ilo taas tavata oman maan mies ja\nnainen, nimittäin valtioneuvos Wulffert ja hänen rouvansa, jotka\nkumpikin viime kesänä ovat käyneet Saksassa ja tätä tietä palaavat\nkotimaahan, Luultavasti hänen matkastansa tulee olemaan seurauksena\nhyödyllisiä muutoksia rakkaan isänmaamme postilaitoksessa. Sitäpaitsi\ntäällä asuu muuan maalaisemme, översti Ehrenstolpe, jonka luona\nsäännöllisesti joka sunnuntai ja joskus viikollakin olen käynyt. Hän on\nsamannimisen Oulun entisen maaherran poika, ja hänen talonsa on, paitsi\nvieraanvaraista kohtelua, senkin vuoksi ollut minulle rakas, että\nsiellä puhutaan ruotsiakin. Nyt on juuri sunnuntai-ilta, ja minua on\nerityisesti pyydetty sinne tulemaan, mutta kun olen kuullut, että sinne\ntänä iltana tulee koolle suurehko seura aiottuihin tanssijaisiin, ja\nkun ainoa takkini, ollen jo \"emeritus\" [= täysinpalvellut] paraiten\nsopii kotiseinien sisälle (tai joskus pieneen seuraan), olen minäkin\npäättänyt tehdä samoin ja kirjoittaa sinulle, sen kun voin tehdä\npaitahihasillani. En enää viivy täällä pitkään, olen näet viikon\nlopulla aikonut lähteä liikkeelle suoraan Pietarin kautta palatakseni\nSuomeen. Vielä en tiedä, jalanko kuljen vai ajaen, ja tämä saa riippua\nkukkaroni varoista, jotka ovat selviävät, kun olen ehtinyt suorittaa\nkaikki maksuni ja lisäksi ostaa muutamia kirjoja, jotka täytyy ennemmin\nostamieni kanssa joka tapauksessa kuljettaa hevosella.\n\nBöninghin kanssa kävin täällä, joku päivä sitten, erään eläkettä\nnauttivan pastori Brandin luona ja sen jälkeen olen yksin käynyt häntä\ntervehtimässä. Hän on monta kertaa käynyt Suomessa ja oli kirjoittanut\nvalmiiksi kertomuksen viime matkastaan; sen hän luki meille ääneen.\nTämä matka ei kuitenkaan ollut ulottunut Helsinkiä, Porvoota, Loviisaa,\nViipuria, Turkua ja Ahvenanmaata ulommaksi. Matkakuvausta oli kylläkin\nhauska kuulla. [Keskeytyy tähän.]\n\n\n\n\n11.\n\nTohtori Rabbelle.\n\n\n                                Tartto, 3 p:nä joulukuuta 1844.\n\nRakas Veli!\n\nJotta et vallan odottamatta tapaisi minua Helsingissä, saan nyt\nilmoittaa, että tänä päivänä olen ostanut itselleni ison tavaralaatikon\nja myös alkanut siihen panna tavaroitani, lähettääkseni ne erään ajurin\nmukana kaikki Pietariin. Itse on kuitenkaan ole voinut siihen paneutua,\nja kun kukkaroni ei kernaasti salli minun matkustaa postin mukana, eikä\nmikään ole sen ikävämpää kuin istuminen vuokra-ajurin rattailla, jotka\nkahdeksan vuorokautta kulkevat käymäjalkaa tuota vähän yli\nkolmeenkymmeneen peninkulman nousevaa Tarton ja Pietarin väliä --, niin\nolen aikonut kulkea jalan, ainakin Pietariin. Tämä sitäpaitsi vapauttaa\nminut toisestakin kulungista, joka olisi välttämätön, jos ajaisin,\nnimittäin turkkien ostosta.\n\nValtioneuvos WuIfFertilta, joka Saksan matkaltansa palaten rouvineen\njoku päivä sitten saapui tänne, saan sanoa sinulle terveisiä.\nLuultavasti hän kuitenkin on Helsingissä ennenkuin tämä kirje.\n\nSanakirjalliset kopioimistyöni olen jo niin pitkälle suorittanut, että\nnyt enää on jäljellä kaksi pienenlaista vihkoa. Kun lisäksi olen\naikonut läpikäydä ne jotenkin kiireisesti, toivon ensi lauantaina\nvoivani sanoa Tartolle hyvästi! Jo edeltäkäsin iloitsen siitä osaksi\nsen tähden, että jokainen askel sen jälkeen vie minut lähemmäksi\nHelsinkiä, osaksi sen vuoksi, että 8:n viikon istumatyön jälkeen taas\npääsen liikkeelle. Juuri ensi lauantaina loppuu passinikin kestoaika\nuuden ajanluvun mukaan, mutta kun täällä seurataan vanhaa, saan\ntietysti käyttää hyväkseni 12 päivää. Toivon, ettei Pietarissa huomata\ntai huomauteta erotusta.\n\nKonsuli von Böningh kävi täällä äsken ja kehotti erästä tuttavaansa,\nkauppias Werneriä, kaikessa olemaan minulle avulias lähtöhommissani,\nmistä olen hänelle suuresti kiitollinen, kun minulta itseltäni,\nperehtymätön kun olen ajuri- ja muihin oloihin, varmaankin päivä tai\npari olisi kulunut, ennenkuin olisin saanut kaikki näin hyvään kuntoon\nkuin nyt.\n\nOppineiden Seuran sihteeri, tohtori Sachsendahl on pari viikkoa sitten\npalannut matkaltansa; hän on nuori, hyvin hauska mies, jonka kanssa\nusein olen käynyt seuran kirjastoa tarkastamassa. Muutamia\nkaksoiskappaleita harvinaisen-puoleisia kirjoja olen aikaisemmin sieltä\nsaanut lahjaksi, ja tänään sain vielä kaikki 20 vihkoa Rosenplänterin\n\"Beiträge\"-julkaisua, josta ei otettu maksua, vaikka tarjosin. Itse\nteossa tämä olikin hyvä asia, sillä kukkaroni olisi siitä tullut\nmelkein tyhjäksi; Rosenplänter itse näet myy ne 60 paperiruplasta, ja\ntäälläkään niiden hinta luultavasti ei olisi ollut paljoa pienempi.\nAlkujaan ne maksoivat kokonaista 100 ruplaa, nimittäin 5 ruplaa joka\nvihko. --\n\nPian minut kutsutaan teelle, ja tahdon sitä ennen päättää tämän\nkirjeen, sillä sen jälkeen minun on vieminen se postiin. Varsin oikein\nolin arvannut teekutsun suhteen, sillä pantuani pisteen edellisen\nlauseen loppuun, olen nielaissut kolme lasia teetä, ja kun postiaika\npian menee umpeen -- sitä kestää täällä kello 8:an illalla -- lopetan\ntämän kirjeen, pyytäen sinua tavallisuuden mukulan jakelemaan\nterveisiä.\n\n                                                        Tuus\n                                                    Elias Lönnrot.\n\n\n\n\n12.\n\nPastori Sirénille Pietariin.\n\n\n                                      Tartto, 6 p:nä Joulukuuta 1844.\n\nRakas Veli!\n\nViisi kuukautta oleskeltuani osaksi Tartossa, osaksi muilla seuduin\nViron- ja Liivinmaata, olen vihdoinkin valmis palaamaan Suomeen. Mutta\nkun Tallinnasta saamistani tiedoista päättäen sieltä ei enää näin\nmyöhäisenä vuodenaikana voi päästä suoraan meren yli Helsinkiin, on\nminun pakko palata Pietarin kautta, mikä muuten voi olla hyvinkin hyvä,\nkun täten saan tavata sinut ja muut sikäläiset tuttavat, mihin minulle\nei muuten niin helposti olisi tarjoutunut tilaisuutta. Nyt on\nasianlaita se, että lähetän tavarani edeltäpäin, kolmeen eri tukkuun\npantuina, ja olen neuvonut ajuria jättämään ne sinun luoksesi. Sen\nvuoksi pyydän, ettet ainoastaan vastaanota niitä, vaan että myös maksat\nkuljetuslipussa mainitun rahdin, jonka määrää en vielä tiedä. Tämä\nviimemainittu pyyntö on kyllä ikävä, mutta kun minulle on sanottu\nparemmaksi että kuljetusmaksu maksetaan vasta siellä, minne tavarat\njätetään, on minun täytynyt kääntyä puoleesi, pyytäen, ettet sitä pane\npahaksi. Pian kait itse tulen jäljessä ja olen silloin maksava takaisin\nminun tähteni suorittamasi etumaksun. Syynä siihen, etten tule\nkimsujeni ja kamsujeni keralla, on se, että olen päättänyt kulkea\njalan, sillä ajalla vielä oppiakseni lisää viroa. Koko täällä-oloni\najan on toimenani ollut viron kielen opiskelu, ja aineksien kokoaminen\naikomaani suomen, viron, vepsän ja lapin vertailevaa kielioppia varten.\nViime aikoina olen Tartossa istuskellut kopioimassa sanakokoelmia,\njotka täkäläisellä Oppineiden Seuralla on aiottua uutta viron\nsanakirjaa varten, jota muuten monta monituista vuotta saisi odotella,\nennenkuin se keritään tehdä ja painattaa.\n\nTervehdi rouvaasi, johon minulla oli kunnia tutustua viime kesänä\nmaisterien kemuissa Helsingissä, ja jos tapaat Sjögrenin, niin vie\nhänellekin terveisiä, kuten myös virkaveljellesi Zaudtille.\n\nTodellisessa ja hartaassa ystävyydessä olen edelleen\n\n                                         nöyrin palvelijasi\n                                           Elias Lönnrot.\n\nJ.K. Olen kirjoittanut Aejmelaeuksolle Tallinnaan ja pyytänyt häntä\nhankkimaan minulle 1822:n vuoden \"Näddalaleht'eä\" sekä lähettänyt\ntakaisin hänen saksan kielioppinsa.\n\nKirjoittanut Tallinnaan konsuli von Böninghille ja lähettänyt takaisin\ntukun suomalaisia sanomalehtiä.\n\n\n\n\n13.\n\nPastori Sirénille.\n\n                        Kattila, 6 [vanh. luk.] p:nä joulukuuta 1844.\n\nRakas Veli!\n\nRohkenin lähettää Tartosta tavarani Sinulle Pietariin. Itse olen jalan\nkulkenut jäljestä, niin että paraikaa olen pastori Grundströmillä\nKattilassa, jonne toissapäivänä tulin. Eilen täällä panin kirjaan koko\npäivän lauluja vatjalais-eukolta, ja tämä on vielä huomispäiväksi\nluvannut minulle työtä, niin että vasta ylihuomenna voin jatkaa\nmatkaani täältä Pietariin, jonne luultavasti ensi tiistaina saapunen.\nTällä seudulla saattaisi muuten olla paljo kerättävää ja hyödyllistä\nopittavaa, mutta kun minulla ei missään tapauksessa tällä kertaa ole\naikaa tehdä sitä edes likimainkaan perinpohjin, olen päättänyt jonakin\nkesänä muutamaksi kuukaudeksi taas tulla tänne, mitä myös pastori\nGrundström on kehottanut minua tekemään. Kun niin pian saan sinut\ntavata ja kanssasi puhua, voin tähän lopettaa nämä rivit. Tervehdi\nrouvaasi ja muita tuttavia, jotka mahdollisesti tapaat.\n\n                                                Hartain veljesi\n                                                 Elias Lönnrot.\n\n\n\n\n14.\n\nTohtori Rabbelle.\n\n\n                                 Kattila, 18 p:nä joulukuuta 1844.\n\nRakas Veli!\n\nNiin pitkälle olen nyt ennättänyt paluumatkallani, että minulla on\njäljellä tuskin 10 peninkulmaa Pietariin, jotka milloin tahansa\nkahdessa päivässä voisin kulkea, hevosella päivässäkin. Mutta täällä\nolen tavannut vatjalaisia, joiden ohi en mitenkään voi matkustaa, vähän\nottamatta selkoa heidän kielestään, ja sen lisäksi olen sattunut\npoikkeamaan ylen vieraanvaraiseen pappilaan, nimittäin Grundströmin --\nprofessori Reinin langon -- luo, josta olisi varsin vaikea erota yhden\npäivän vierailun jälkeen. Tosin passini vanhankin ajanluvun mukaan\nhuomenna menettää voimansa, mutta mainittu pastori Grundström on\nluvannut antaa minulle pastorinviraston nimessä asiapaperin, sekä panna\nsen alle kirkon sinetin, ja luulee että sillä varustettuna vaaratta\nvoin tulla Pietariin, kuten itsekkin olen taipuvainen luulemaan, kun\nVenäjällä vielä pidetään kirkkoa suuressa kunniassa.\n\nEilen kirjoittelin koko päivän muistiin häälauluja vatjalais-eukon\nsanelun mukaan. Samat laulut lienee kuitenkin jo ennenkin kirjaan\npantu, kun professori Reinillä ja sitäpaitsi akademikko Sjögrenillä on\nollut juuri sama eukko luonansa; myös Reguly on häntä laulattanut,\nmutta häneen eukko ei kuitenkaan kuulu olleen aivan tyytyväinen, vaan\nlienee sanonut häntä vasten silmiä tyhmäksi, kun hänen tietysti oli\nvaikea ymmärtää eukon kieltä.\n\nVaikka jo olen kirjoittanut täyteen monta arkkia -- kokonaista 48\npalstaa -- eukko on vielä luvannut laulaa minulle päivän lisää. Nämä\nlaulut vivahtavat Venäjän- ja Suomen-Karjalan häälauluihin, mutta\nparhaasta päästä ne ovat omintakeisia. Mitä kieleen tulee, se tuntuu\nmuodostavan väliasteen Venäjän karjalan ja Tarton viron välillä, mutta\nsiinä on kuitenkin useita omituisuuksia, joita mainituista kielistä ei\nkummastakaan tapaa.\n\nMatkani Tartosta tänne tapahtui ilman vastuksia, vaikka kuljinkin\njalan, paitsi 4 viimeistä peninkulmaa Narvasta tänne, jotka ajoin\npastori Heleniuksen hevosella, kun hän, kuten sanoi, ei tahtonut ottaa\nkantaaksensa sitä häpeätä, että olisi antanut minun jalkaisin mennä\nluotansa, niin kuin minulle muka olisi erityinen kunnia \"että\n_nuijakyydillä_ kulkea pappilasta pappilaan\". [Lainausmerkkein väliset\nsanat suomeksi käsikirjoituksessa.]\n\nMainittu pastori Helenius, Pöytyän rovastin poika, on tähän asti ollut\npastorina Narvassa, mutta on hiljan saanut 8,000 ruplan pitäjän\nVirossa, 8 peninkulman päässä Tallinnasta. Asiaa erityisemmin\najattelematta hän oli eräänä sunnuntai-iltapäivänä lähtenyt sinne\nvaalia saarnaamaan, ja seuraavana sunnuntaina sekä herrat että\ntalonpojat yksimielisesti valitsivat hänet pastorikseen, sivuuttaen\nkolme synnynnäistä virolaista, jotka kaikki niinikään olivat\nkunnollisia pappeja ja hyviä saarnamiehiä.\n\nEnnenkuin tila käy liian niukaksi, minun on tuotava esiin pääseikka,\nnimittäin että taas ensi tilassa lähetät minulle 25 hopearuplaa\nPietariin. Mutta osota kirje pastori Sirénille, sillä voisi tapahtua ja\non luultavaakin, että minun on lähteminen Pietarista, ennenkuin\nkirjeesi ehtii saapua, minkä vuoksi aion lainata pastori Siréniltä nuo\n25 ruplaa hop., jotka hän sitten sinun kirjeestäsi saa takaisin. Vaikka\nen ottaisikaan lukuun voimansa menettänyttä passia, en kuitenkaan voi\nkauempaa viipyä Pietarissa, kun siten tänä vuonna kokonaan minulta\njäisi joulu viettämättä, mikä olisi perin ikävää. Sillä täällä se on\nvasta 12 päivää myöhemmin, ja niin pitkään en kuitenkaan voisi odottaa.\nSen tähden olen koettava ainakin joulukuun 24:nneksi päiväksi päästä\nStåhlbergin luo Viipuriin, vaikka minulla ei olekkaan mitään toivoa\nsaada syödä joulupuuroa sinun luonasi. Tulevaa uutta vuotta kaiketi\nsaan yhdessä sinun kanssasi toivottaa tervetulleeksi. Älä unhota\ntervehtiä tuttavia, ja ennen kaikkia muita omaisiasi ja sukulaisiasi.\n\n                                                  Tuus\n                                              Elias Lönnrot.\n\n\n\n\n15.\n\nNimineuvos von der Hagenille.\n\n(Konsepti; alk. saksaksi.)\n\n\n                             [Helsinki, lopulla helmikuuta 1845.]\n\nOlisi ollut velvollisuuteni jo aikoja sitten antaa Teille tietoja\npaluustani Suomeen ja sitä paitsi monin kerroin lausua Teille\nvilpittömät kiitokseni, mutta sen täyttämisen olen tullut tähän asti\nlaiminlyöneeksi, osittain taas niskoilleni kasautuneiden muiden\ntehtävien vuoksi, osaksi sen vaikeuden tähden, jonka saksan kieli\nminulle yhä vielä tuottaa sekä puheessa että kirjoittaessani. Joka\nkerta milloin olen kirjottanut jotakin suomalaisille ystävilleni\nruotsiksi tai suomeksi, olen toivonut voivani tehdä sen Teillekin,\njollei puutteellinen kielen taito olisi minua siitä pidättänyt. Joka\npäivä olen kuitenkin muistellut miellyttävätä oloani ystävällisessä\nperheessänne, ja voin vielä aivan totuuden mukaan vakuuttaa, että en\nmissään ole tuntenut paremmin viihtyväni ja että en voi toivoa\nvastedeskään milloinkaan parempaa.\n\nKoko matkani Tartosta Helsinkiin onnistui hyvin. Lähdettyäni luotanne\nja Tartosta marraskuun 27:ntenä [päivämäärät vanhaa lukua] saavuin\njoulukuun 2:sena Narvaan, jossa en viipynyt kauempaa kuin päivän.\nNarvasta tulin 40 virstaa Inkerissä asuvain vatjalaisten luo, ja\noleskelin siellä joulukuun 12:nteen, vaelsin sitten eteenpäin ja\nsaavuin 15:ntenä Pietariin. Siellä olin tammikuun 2:seen; sitten\nmatkustin Viipurin, Haminan, Loviisan ja Porvoon kautta Helsinkiin,\njossa nyt olen jo neljättä viikkoa tulostani. Nyt olen kuitenkin\npäättänyt lähteä kaupungista ylihuomenna tullakseni kerran perille\nKajaaniin yksitoistakuukautisen poissaolon jälkeen taas.\n\nJollen pian unohtaisi saksan kieltä kokonaan, niin kait pian kirjoitan\nsieltä toistamiseen Teille. Ottakaa kuitenkin vielä kerta vastaan\nsydämellisin kiitokseni kaikesta minua kohtaan osottamastanne auliista\nhyvyydestä, ja viekää ne perille, sitä pyydän, myöskin rouvallenne ja\nperheellenne. Suurimmaksi osaksi olen niistä mieluisista muistoista,\nmitä minulla nyt ja epäilemättä vielä kauan on Tartosta, kiitollisuuden\nvelassa Teille, rouvallenne ja perheellenne. Jos olisin jäänyt Hornille\nasumaan, niin kenties nyt aivan toisin muistelisin Tarttoa.\n\nSydämellisin tervehdykseni rouvallenne ja lapsillenne. Sulkeutuen\nTeidän ja perheenne suosiolliseen muistoon pidän, jalosukuinen herra,\nkunnianani saada edelleen olla\n\n                                            nöyrin palvelijanne\n                                              [Elias Lönnrot].\n\nTohtori Bergistä olen puhunut lääkintälaitoksen ylitirehtöörin,\nvaltioneuvos v. Haartman'in kanssa, mutta hän ei luule ulkomaalaisen\nlääkärin voivan tulla Suomessa oikein tunnetuksi ja sanoo siitä itse\nkirjoittaneensa hänelle.\n\n\n\n"]