[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fVpilPuNZK5Y18T60OKxWOMAhPFDI5yXrKAjzyshNO3o":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":27,"gutenbergSummary":30,"gutenbergTranslators":31,"gutenbergDownloadCount":33,"aiDescription":34,"preamble":35,"content":36},1729,"Hänen ylhäisyytensä seikkailu","Riverton, Stein (oik. Sven Elvestad)",1884,1934,"1729-riverton-stein-hanen-ylhaisyytensa-seikkailu","1729__Riverton_Stein__Hänen_ylhäisyytensä_seikkailu","Salapoliisiromaani","romaani",[14],"rikos",[],"fi",1908,1922,14300,94559,false,56604,[24,25,26],"Detective and mystery stories","Krag, Asbjørn (Fictitious character) -- Fiction","Norwegian fiction -- Translations into Finnish",[28,29],"Crime, Thrillers and Mystery","Novels","\"Hänen ylhäisyytensä seikkailu: Salapoliisiromaani\" by Sven Elvestad is a detective novel written in the early 20th century. The story follows Asbjörn Krag, the chief of police in Kristiania, who engages with a seemingly ordinary man named Karl Adolf Boman after he has experienced a bizarre and violent incident. The book is likely to appeal to readers interested in classic detective stories with a focus on intrigue and the unraveling of crime.  At the start of the novel, Karl Adolf Boman visits the office of Asbjörn Krag to recount a strange adventure he had the previous evening. Boman, a working-class man, explains how he was approached by a well-dressed stranger who requested his help with a malfunctioning motor. This seemingly simple task soon led to an assault in a mysterious apartment after Boman was knocked unconscious. As the narrative unfolds, Boman's account reveals a web of deception and danger, prompting the keen investigator Krag to delve deeper into the circumstances surrounding the attack and the identity of the enigmatic assailant. (This is an automatically generated summary.)",[32],"Jotuni, Einar",230,"Norjalainen salapoliisiromaani seuraa etsivä Asbjörn Kragia, joka ryhtyy selvittämään moottoriveneen kuljettajan kokemaa salaperäistä hyökkäystä. Kristianiaan sijoittuva kertomus punoo yhteen varkauksia ja nerokkaita kaappauksia.","Stein Rivertonin 'Hänen ylhäisyytensä seikkailu' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 1729. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen\nulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön\nja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ SEIKKAILU\n\nSalapoliisiromaani\n\n\nKirj.\n\nSTEIN RIVERTON\n\n\nSuomentanut\n\nEinar J.\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nKustannusliike Minerva Oy,\n1922.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\n    I. Bentsiinimoottori.\n   II. Polkupyöräilijä.\n  III. Se on hän.\n   IV. Silmästä silmään.\n    V. Täydellinen gentlemanni.\n   VI. Valoa pimeyteen.\n  VII. Varastettu hevonen.\n VIII. Nerokas kaappaus.\n   IX. Kuusituhatta puntaa.\n    X. Loppusananen.\n\n\n\n\nI\n\nBENTSIINIMOOTTORI.\n\n\nEräänä aamuna astui Kristianian salapoliisipäällikkö Asbjörn Kragin\nkonttoriin ja, työntäen edellään keski-ikäistä, hyvinpuettua miestä,\nsanoi hymyillen:\n\n\"Kas tässä tuon teille vähän työtä.\"\n\nJa kääntyen miehen puoleen jatkoi hän:\n\n\"Kertokaa nyt tälle herralle kummalliset seikkailunne.\"\n\nTämän sanottuaan poistui salapoliisipäällikkö, ja mies, jonka hän oli\ntuonut mukanaan, jäi yksin Asbjörn Kragin konttoriin.\n\nSalapoliisi nousi, ojensi hänelle tuolin ja pyysi häntä istuutumaan.\n\nMies oli, kuten sanottu, jokseenkin hyvin puettu puhtaine kauluksineen\nja kalvosimineen. Hänen karkeista käsistään päätteli Asbjörn Krag\nkuitenkin hänen kuuluvan työläisluokkaan. Hänen kasvonsa olivat\nleveähköt ja täyteläiset, ja hiukan lammasmaiset silmät eivät\nilmaisseet mitään erikoista älykkyyttä. Hän oli parraton ja aivan hänen\nvasemman silmänsä yläpuolella huomasi salapoliisi suurehkon, punaisen\narven.\n\nMies istui hiukan ujona väännellen hattuaan käsiensä välissä, eikä\ntuntunut oikein tietävän kuinka alottaisi. Auttaakseen häntä kysyi\nsalapoliisi:\n\n\"Teidän päällenne on hyökätty. Näen siitä merkin ohimossanne.\"\n\nMies kohotti päätään ja sanoi:\n\n\"Niin, juuri sentähden olen tänne tullutkin.\"\n\n\"Mikä on nimenne ja ammattinne?\" kysyi Krag edelleen.\n\n\"Nimeni on Karl Adolf Boman\", vastasi mies. \"Minulla ei oikeastaan ole\nmitään vakinaista työpaikkaa, vaan ansaitsen elatukseni korjailemalla\nkoneita y.m. Sitäpaitsi olen kuljettajana eräässä moottoriveneessä.\nSopivinta lienee kutsua minua siis metallityöläiseksi.\n\n\"No kertokaapa minulle nyt seikkailunne mahdollisimman\nyksityiskohtaisesti.\"\n\nMies alkoi kertoa:\n\n\"Aina eilisiltaan saakka olin varma siitä, ettei minulla ole mitään\nvihamiehiä, mutta nyt en todellakaan tiedä mitä ajatella. En ole\nkoskaan tietääkseni tehnyt kenellekään pahaa. Elän aivan itsekseni ja\nteen työtäni. Päivisin olen joko merellä tai korjailen koneita.\nTultuani iltaisin kotiin lakaisen pihamaan -- olen näet myöskin\nportinvartija -- ja illan vietän aina kotonani, perheeni keskuudessa,\njoten elämäni on mahdollisimman tasaista ja säännöllistä. Voin myöskin\nmainita, vaikka se ei kuulunekaan asiaan, että olen naimisissa, ja että\nminulla on kaksi alaikäistä lasta.\n\n\"Toissa iltana tulin kotiin klo 8. Olin ollut korjaamassa erään\nbygdöläisen perheen moottoria. Istuessani parhaillaan syömässä\nillallista, koputti joku ovelle, ja vaimoni avattua oven astui\nhuoneeseen hienostipuettu herrasmies.\n\n\"'Onko nimenne Boman?' kysyi hän.\n\n\"'Kyllä', vastasin minä nousten ruokapöydästä.\n\n\"'Minulla olisi teille vähän työtä', sanoi herra, 'mutta sillä olisi\nkiire, se täytyy tehdä aivan heti.'\n\n\"Sanoin, että olin tullut juuri kotiin matkalta, ja että tarvitsisin\nhieman levätä.\n\n\"'No, siellä ei ehken niin kovin paljon työtä olekaan', sanoi hän\nhymyillen, 'sitäpaitsi saatte hyvän maksun vaivoistanne. Minulla on\neräs bentsiinimoottori, joka on joutunut epäkuntoon, ja kuultuani\neräältä tuttavaltani teidän olevan spesialistin tällä alalla, tulin\nheti teidän luoksenne pyytämään apuanne.'\n\n\"En halunnut päästää käsistäni näin hyvää ansiomahdollisuutta, vaan\notin hattuni ja lähdin herran mukaan.\"\n\nMiehen päästyä näin pitkälle kertomuksessaan keskeytti Asbjörn Krag\nhänet kysymällä:\n\n\"Onko 'tuo hieno herra', kuten häntä kutsuitte, kertomuksenne\npäähenkilö?\"\n\nBoman osoitti merkitsevästi päätään ja sanoi:\n\n\"Kyllä, se oli juuri hän, joka...\"\n\n\"Hyvä, hyvä. No niin, siinä tapauksessa voitte selostaa hiukan hänen\nulkomuotoaan. Oliko hän nuori vai vanha? Kuinka hän oli puettu?\"\n\n\"Hän näytti noin 30-35 vuotiaalta. Hänellä oli ruskea kokoparta ja hän\nkäytti kultasankaista lornettia. Vartaloltaan oli hän kookas ja\nsolakka.\"\n\n\"Ja puku?\"\n\n\"Niin, se oli kaikkein kummallisinta. Hänellä oli yllään purjehduspuku\nja lakki, jossa oli purjehdusseuran merkki.\"\n\n\"Miksi se sitten teistä oli niin kummallista?\"\n\n\"Sen käsitätte kyllä saatuanne kuulla kertomukseni loppuun.\"\n\n\"No niin, te menitte siis hänen kanssaan?\"\n\n\"Niin tein. Hän suuntasi aluksi kulkunsa rantaa kohti, ja minä luulin\nluonnollisesti saavani jonkun venemoottorin korjattavaksi. Mutta niinpä\nei käynytkään. Jouduttuamme Drammenintielle kutsui hän luokseen\nohiajavan ajurin ja pyysi minun nousemaan rattaille. Kysyttyäni häneltä\nmatkamme määrää, vastasi hän: 'Ajamme Thorvald Meyerinkadun 164:än.'\n\n\"'Siunatkoon, onko moottorinne niin kaukana kaupungilla?' 'On', vastasi\nhän, 'se on viety sinne korjattavaksi.' Minusta tuntui se kyllä hiukan\nkummalliselta, mutta en kysellyt enää tarkemmin. Hänkin istui koko\nmatkan ajan aivan vaiti. Mikäli muistan, ei hän katsahtanut kertaakaan\nminuun. Hänen partansa minua hiukan oudostutti -- ehkäpä se olikin\nirtoparta.\"\n\n\"Jatkakaa vain\", sanoi salapoliisi kärsimättömästi, \"siitä voimme\nkeskustella myöhemmin.\"\n\nMiehen kertomus alkoi nähtävästi tuntua salapoliisistakin\nmielenkiintoiselta.\n\nBoman jatkoi:\n\n\"No niin, pitkän ajomatkan jälkeen tulimme vihdoin Thorvald\nMeyerinkadulle ja vaunut pysähtyivät nr. 164:n kohdalle. Ajuri sai\npalkkansa ja lähti. Minä menin herran kanssa taloon. Noustuamme\nkolmanteen kerrokseen pysähtyi seuralaiseni. Kerroksessa oli kaksi\novea. Toisella seisoi: _Leskirouva Hansen_ ja toisella _Tarkastaja\nBjercke_.\n\n\"Herra otti taskustaan avaimen ja avasi sillä leskirouva Hansenin\nasunnon oven. 'Asun täällä', sanoi hän. 'Vai niin...', sanoin minä\nvain, mutta itsekseni ihmettelin, kuinka niin hieno herra, joka lisäksi\nkuului kuninkaalliseen purjehdusseuraan, asui niin kovin syrjäisessä\npaikassa.\n\n\"Tulimme pitkään eteiskäytävään. Naulakossa riippui naisten\npäällysvaatteita. Eteisestä astuimme suureen huoneeseen, joka oli\nhienosti sisustettu -- ainakin minun mielestäni.\n\n\"Herra pyysi minua painamaan puuta, ja minä istuuduinkin oven vieressä\nolevalle tuolille.\n\n\"Herra ei tuntunut tästä oikein pitävän, ja viittasikin minua\nistuutumaan suureen, keskellä lattiaa seisovaan nojatuoliin.\n\n\"'Miksi istutte niin syrjässä? Käykää peremmälle!' sanoi hän.\n\n\"Tein kuten hän käski.\n\n\"Näin jouduin istumaan selin siihen oveen, jonka kautta olimme tulleet,\nja jota hän ei ollut vielä ehtinyt sulkea.\n\n\"Tuolin täytetty selkänoja oli niin korkea, etten olisi voinut nähdä,\nmitä selkäni takana tapahtui, vaikka olisinkin kääntänyt päätäni.\n\n\"'Missä on moottori', kysyin kummastuneena.\n\n\"'Saatte aivan pian nähdä sen, odottakaapa nyt vain rauhassa hetkinen.'\n\n\"Minä istuin hiljaa tuolillani hänen hyöriessään edestakaisin\nhuoneessa. Lattialla oli paksuja mattoja, joten en voinut kuulla hänen\naskeleitaan.\n\n\"Kun useita minuutteja kului, ilman että mitään erikoista oli\ntapahtunut, katsoin parhaaksi huomauttaa, ettei minulla ollut paljon\naikaa, ja etten ollut vielä ehtinyt syödä illallistakaan, joten olisi\naika ryhtyä jo työhön.\n\n\"Huomautukseni tuntui hiukan kummastuttavan häntä ja hän sanoikin.\n\n\"'Todellakin. Ettekö ole vielä syönyt illallista? Sepä ikävää. Jos\nolisitte huomauttanut siitä minulle aikaisemmin, olisimme voineet\npistäytyä johonkin ravintolaan illastamaan.'\n\n\"'Kuinka kauan luulette korjauksen kestävän?' kysyin kärsimättömänä.\n\n\"'Oh, tuskin tuntia, puoltatoista kauempaa', vastasi hän.\n\n\"Sitten työnsi hän syrjään erään oviverhon, ja avasi oven viereiseen\nhuoneeseen.\n\n\"Samassa kuulin heikkoa moottorin surinaa. Koska huoneessa oli aivan\nhiljaista, kuulin sen sangen hyvin ja kiinnitin huomioni sen omituiseen\nsointuun.\n\n\"'No niin, siellä on moottori', ajattelin minä. Tunsin myöskin heikkoa\nbentsiinin hajua. Se oli siis bentsiinimoottori.\n\n\"Herra meni viereiseen huoneeseen ja sulki oven jälkeensä.\n\n\"Äkkiä olin kuulevinani melua takaani. Aioin juuri kääntyä katsomaan,\nmikä äänen aiheutti -- -- kun samassa sain voimakkaan iskun päähäni ja\nmenetin tajuntani, Isku oli ollut pehmeä, mutta samalla voimakas;\nluulen melkein, että minua lyötiin hiekkapussilla. Lyönnin\nvaikutuksesta menetin, kuten sanottu, tajuntani täydelleen noin pariksi\nminuutiksi. Sitten olin tuntevinani, että joku märkä, luultavasti\nkloroformiin kastettu liina painettiin suutani vasten ja minä vaivuin\nsyvään uneen.\"\n\n\n\n\nII\n\nPOLKUPYÖRÄILIJÄ.\n\n\nMiehen päästyä näin pitkälle kertomuksessaan nousi Asbjörn Krag ja\nalkoi kävellä edestakaisin huoneessaan.\n\nHän katsahti tarkkaavaisesti suojattiinsa, ja jos hänellä lienee\nollutkin joitakin epäilyksiä miehen kertomuksen todenperäisyydestä,\nkatosivat ne heti. Mies ei voinut olla valehtelija.\n\n\"Käsitän kyllä, että epäilette kertomustani valheeksi\", sanoi mies,\n\"eikä se olekaan lainkaan kummallista, sillä en olisi koskaan luullut,\nettä vanhollisessa Kristianiassa voisi sellaista tapahtua.\"\n\n\"Jatkakaa vain kertomustanne\", sanoi salapoliisi, \"uskon teitä.\"\n\nMies jatkoi:\n\n\"Kun kloroformiin kastettu liina painettiin suutani vasten, tunsin\nmenettäväni tajuntani. Koetin kyllä kaikin voimin nousta ylös, mutta\nminut painettiin väkivallalla takaisin tuolilleni. Kloroformikin alkoi\njo vaikuttaa ja vähitellen kävivät ponnistukseni heikommiksi ja\nheikommiksi, käteni herpautuivat ja sitten menetin tajuntani\ntäydelleen. Mutta ennenkuin pyörryin, näin vilahduksen miehen\nkasvoista, kasvoista, joita tummine, kylmine silmineen en ole koskaan\nunohtava.\"\n\n\"Mies ei ollut siis sama, joka toi teidät huoneeseen?\"\n\n\"Ei, hänellähän oli kokoparta.\"\n\n\"Oletteko siis aivan varma siitä, että huoneeseen oli tullut joku\nkolmas henkilö?\"\n\n\"En voi muutenkaan tapahtumaa selittää. Lyönti...\"\n\n\"Niin lyönti\" mutisi salapoliisi. \"Mutta meidän täytyy ottaa huomioon\nmyöskin se seikka, että purjehduspukuinen herra oli mennyt viereiseen\nhuoneeseen jo ennenkuin saitte iskun.\"\n\n\"Aivan oikein, ja se, joka antoi minulle iskun, tuli eteiseen johtavan\noven kautta.\"\n\n\"Kuinka kauan aikaa kului siitä hetkestä, jolloin purjehduspukuinen\nmies meni viereiseen huoneeseen, siihen, jolloin saitte iskun?\"\n\n\"Aikaa!\" sanoi mies, \"voidaan puhua sekunneista, mutta ei ajasta.\"\n\n\"No niin, sekunnitkin ovat aikaa. Siis kuinka monta sekunttia\nsuunnilleen? Kenties minuutin verran?\"\n\nMies ajatteli.\n\n\"Niin, ehkenpä sentään hiukan enemmänkin.\"\n\n\"Siis ainakin minuutti?\"\n\n\"Niin.\"\n\n\"Se tieto on sangen tärkeä\", sanoi salapoliisi.\n\nSitten antoi hän miehelle paperia ja kynän ja pyysi häntä kyhäämään\njonkunlaisen pohjapiirustuksen huoneista. Salapoliisi auttoi miestä ja\nhetken kuluttua oli piirustus valmis.\n\n\"Voi siis olla mahdollista, että purjehduspukuinen mies, ja se, joka\nantoi teille iskun, on sama henkilö\", sanoi salapoliisi silmäiltyään\npiirustusta tarkasti.\n\n\"Valeparranhan voi riisua vähemmässä kuin puolessa minuutissa. Siinä\ntapauksessa on hän temmaissut sen kasvoiltaan viereisessä huoneessa,\njuossut sitten siihen huoneeseen, jossa te istuitte, ovien C:n ja A:n\nkautta, ja antanut teille iskun. Oliko lattialla mattoja?\"\n\n\"Oli, vieläpä sangen paksujakin.\"\n\n\"Ja te katselitte koko ajan ikkunaan päin?\"\n\n\"Niin.\"\n\n\"Sitä enemmän on meillä syytä olettaa, että sama henkilö on koko ajan\nollut toimessa. Huomasitteko katsoa kuinka tummakasvoinen mies oli\npuettu?\"\n\n\"En, sitä en ehtinyt nähdä.\"\n\n\"Me voimme siis täydellä syyllä olettaa, että rikoksen on tehnyt\nainoastaan yksi henkilö. Se helpottaa suuresti työtämme. Olkaa hyvä ja\njatkakaa. Kuinka paljon luulette kellon suunnilleen olleen saadessanne\niskun?\"\n\n\"Luulen sen olleen kymmenen tienoilla. Koska ikkunoiden kierrekaihtimet\nolivat puoleksi alasvedetyt, vallitsi huoneessa hämärä, joka esti minua\ntarkkaan huomaamasta huoneen sisustusta. Sitäpaitsi pyörryinkin heti\niskun saatuani, joten voi sattua, etten nyt heti muistakaan kaikkea\nnäkemääni. Tapahtumastahan on nyt jo aikaa kaksi päivää.\"\n\n\"Kaksi päivää\", huudahti salapoliisi kummastuneena, \"miksi ette\nilmoittanut tapauksesta poliisille aikaisemmin?\"\n\n\"Siksi, etten voinut. Tullessani tajuihini tuntui pääni hirveän\nraskaalta. Istuin hetken tuolillani voimatta liikuttaa jäsentäkään, ja\nkoetin muistutella, mitä oli tapahtunut. Ensin petti muistini, mutta\näkkiä selveni minulle kaikki, ja minä hypähdin tuoliltani, juoksin\nikkunalle ja vedin kierrekaihtimet ylös. Ulkona oli jo hieman pimeämpi,\nmutta, kuten tiedätte, eivät kesäyöt täällä kovin pimeitä olekaan.\nLiikenteestä kaduilla voin päättää kellon olleen kahdentoista\ntienoilla. Olin siis laskujeni mukaan ollut tajuttomana noin\npuolitoista tuntia.\n\n\"Ensimmäiseksi kiintyi huomioni siihen, että olin yksin huoneessa.\nTartuin suureen, raskaaseen maljakkoon, joka oli pöydällä, käyttääkseni\nsitä aseena, jos päälleni hyökättäisiin uudelleen.\n\n\"Maljakko kädessä astuin nopeasti toiseen huoneeseen. Ovi oli raollaan.\nSielläkään ei ollut ketään, olin siis yksin koko huoneustossa.\n\n\"'Mutta missä on moottori', ajattelin. Olinhan selvästi kuullut sen\nsurinan ja tuntenut bentsiinin hajua. Ei jälkeäkään moottorista!\nNäyttipä vielä siltä kuin huoneessa ei olisi koskaan moottoria\nollutkaan. Huone oli nähtävästi ruokasali, ja sangen hienosti\nkalustettu. Pöydällä oli kahvipannu ja kaksi kuppia. Kaikki tuntui\nminusta yhä arvoituksellisemmalta ja suunnaton kauhu valtasi minut.\nAinoa ajatukseni oli päästä pois tästä salaperäisestä huoneesta.\nTunnustelin ovea, joka johti eteiseen. Se oli lukittu.\n\n\"Juoksin takaisin huoneeseen, jossa olin pyörtynyt. Ja nyt huomasin\njotain, jota en aikaisemmin hämmennyksessäni ollut pannut merkille.\nNojatuolin vieressä seisoi pieni, soikea salonkipöytä. Pöydällä oli\nsuuri, keltainen kirjekuori. Vaistoni sanoi, että se oli tarkoitettu\nminulle. Tartuin kirjekuoreen ja aivan oikein, se oli todellakin\nosoitettu minulle.\"\n\n\"Ja mitä löysitte kirjekuoresta?\" kysyi salapoliisi innokkaasti.\n\nVastauksen asemesta otti mies taskustaan suuren, keltaisen kirjekuoren,\nja ojensi sen salapoliisille.\n\n\"Kas tässä, olkaa hyvä ja katsokaa itse!\"\n\nSalapoliisi veti kirjekuoresta esiin kaksi paperia.\n\nToinen oli aivan uusi viidenkymmenenkruunun seteli ja toinen oli kirje.\n\nAsbjörn Krag luki kirjeen ääneen. Se kuului seuraavasti:\n\n    Jos haluatte välttää kostoani, niin menkää heti kotiinne,\n    jossa teitä odotetaan. Jos kerrotte kenellekään viimeyön\n    tapahtumista, ei henkenne ole penninkään arvoinen.\n\n\"Hm, ei mitään allekirjoitusta\", sanoi salapoliisi.\n\n\"Olipa se kova uhkaus\", lisäsi hän hetken kuluttua.\n\n\"Voitte hyvin ymmärtää, että ensin säikähdin suunnattomasti\", jatkoi\nmies. \"Pistin kirjeeni taskuuni ja koetin avata eteiseen johtavan oven.\nTämäkin ovi oli lukittu, mutta avain oli suulla. Aukaisin oven ja\nastuin eteiseen. Sielläkään ei ollut ketään. Naulakossa riippui naisten\npäällysvaatteita. Ulko-ovi voitiin avata sisältäkäsin ja hetken\nkuluttua olin kadulla.\n\n\"Vetäessäni täysin siemauksin raikasta yöilmaa keuhkoihini käsitin\nvasta, kuinka raskasta ja ummehtunutta huoneessa ollut ilma oli ollut\nja hetken kuluttua hävisi epämiellyttävä huimaus ja päänsärkykin.\n\n\"Pelkäsin kovasti saavani kokea vielä lisää hengenvaarallisia\nseikkailuja ja olin kovin kiihtynyt. Koetin joutua mahdollisimman pian\nkotiini, sillä kirjeessähän sanottiin, että minua odotettiin siellä ja\npelkäsin, että sielläkin olisi tapahtunut jotain.\n\n\"Saavuin kotiin klo 12. Tuskin olin ehtinyt avata oven, kun vaimoni\nitkien kavahti kaulaani ja nyyhkytti:\n\n\"'Jumalan kiitos, että tulit. Luulimme, ettet enää koskaan tulisi\ntakaisin kotiisi.'\n\n\"En ruvennut lähemmin kertomaan seikkailuistani, vaan pyysin heti\nruokaa, sillä olin, kumma kyllä, hirveän nälissäni.\n\n\"Syödessäni hautoi vaimoni kivistäviä ohimoitani märällä liinalla.\nKuten näette, herra salapoliisi, on toinen puoli päätäni vieläkin\nkovasti turvoksissa, tunnenpa vielä vähän tuskiakin.\n\n\"Hoivatessaan minua sanoi vaimoni:\n\n\"'Rauhoituimme kyllä hiukan saatuamme kirjeen, mutta koko päivän olimme\nhirveässä pelossa, kun emme tienneet lainkaan missä olet.'\n\n\"Hypähdin tuoliltani niin kiivaasti, että kääreet putosivat lattialle\nja huudahdin.\n\n\"'_Koko päivän!_, Oletko tullut hulluksi. Minähän läksin kotoa vasta\nkolme tuntia sitten.'\n\n\"'Kolme tuntia sitten', sanoi vaimoni. 'Sinähän lähdit kotoa eilen\nillalla klo 9.'\n\n\"'Monesko päivä tänään on?' kysyin minä.\n\n\"'Etkö tiedä sitä, rakkaani', vastasi vaimoni. 'Tänään on 16:s päivä\nheinäkuuta.'\n\n\"Ällistyin suunnattomasti kuullessani sen. Nyt vasta käsitin maanneeni\ntajuttomana tuossa kirotussa huoneustossa _kokonaisen yön ja päivän_.\"\n\n\"Mistä kirjeestä vaimonne puhui?\" kysyi salapoliisi.\n\n\"Tästä\", vastasi mies laskien pöydälle kokoonkäärityn paperin.\n\nKrag otti sen ja luki:\n\n    \"Miehenne tulee tänään kotiin.\"\n\n\"Tässä ei myöskään ole mitään allekirjoitusta, mutta se on kirjoitettu\nsamalla käsialalla kuin huoneesta löytämänne kirje. -- No, kerroitteko\nsitten vaimollenne seikkailunne?\"\n\n\"En, en kertonut hänelle mitään, vaan valvoin koko yön koettaen\nselvittää mielessäni yön kummallisia tapahtumia. Noustuani ylös aamulla\npäätin vakavasti ilmoittaa asiasta poliisille. Olen rehellinen mies,\nherra salapoliisi, ja pelkkä ajatuskin siitä, että vaikenemalla voisin\njoutua välillisesti avustamaan jotain rikosta, on minulle tuiki\nvastenmielinen.\"\n\nMies nousi ja puristi suuret, karkeat kätensä nyrkkiin.\n\n\"Ja sitäpaitsi\", jatkoi hän, \"en pelkää ketään koko avarassa\nmaailmassa. Olen nuorena ollut mukana monessa vaarallisessa\nseikkailussa Amerikan preerioilla, enkä aio antaa suotta säikytellä\nitseäni.\n\n\"Olette nyt siis kuullut kertomukseni. Teidän asianne on ratkaista\narvoitus, ja koska nähtävästi olemme tekemisissä häikäilemättömien\nroistojen kanssa, turvaudun teidän apuunne. Menettelenkö siinä oikein?\"\n\nAbsjörn Krag puristi lämpimästi miehen karkeata kättä, ja sanoi:\n\n\"Olette tehnyt aivan oikein ilmoittaessanne asiasta poliisille. En\nkäsitä vielä lainkaan, mikä oli syynä roistojen raakaan kohteluun teitä\nkohtaan, mutta aloitan tutkimuksemme heti ja toivottavasti onnistumme\nyhteisvoimin vielä selvittämään tämän sotkuisen vyyhdin.\"\n\n\"Kuinka voin auttaa teitä?\" kysyi mies.\n\n\"Ensin on meidän tutkittava tuo salaperäinen huone. Se on ensimmäinen\ntukikohta tutkimuksissamme.\"\n\nSalapoliisi oli tehnyt muutamia pikaisia muistiinpanoja miehen\npäätettyä kertomuksensa. Nyt pani hän muistikirjansa kiinni ja pisti\nsen taskuunsa.\n\nSitten istui hän hetkisen miettiväisenä.\n\n\"Sangen salaperäistä\", mutisi hän. \"Mitähän tässä oikein on tekeillä?\nTiedättekö itsellänne olevan vihamiehiä?\"\n\n\"En ainoatakaan.\"\n\n\"Teillä ei myöskään liene mitään arvoesineitä, jotka olisivat\nvarastamisen arvoisia?\"\n\nHyväntahtoisesti hymyillen käänsi mies taskunsa nurin.\n\n\"Olen yhtä köyhä kuin rehellinenkin\", sanoi hän.\n\nSalapoliisi avasi kirjoituspöytänsä laatikon ja pisti taskuunsa ladatun\nrevolverin.\n\n\"Varmuuden vuoksi\", mutisi hän, \"ja nyt lähtekäämme.\"\n\nHeidän seisoessaan kadulla odottamassa raitiotievaunua, huudahti Boman\nyht'äkkiä hämmästyneenä:\n\n\"Polkupyöräilijä!\"\n\n\"Polkupyöräilijä?\" kysyi Krag, \"onko sellainenkin mukana leikissä?\"\n\n\"Muistin yht'äkkiä vielä erään seikan, joka on myöskin ehken jossain\nyhteydessä seikkailujeni kanssa\", vastasi mies. \"Ollessani matkalla\ntänne poliisiasemalle, oli eräs pyöräilijä vähällä ajaa minut kumoon.\nKatsokaapas vain housujani, niissä on kyllä vielä jälkiä\nyhteentörmäyksestä.\"\n\n\"No, mutta millä tavalla luulette tämän olevan yhteydessä\nseikkailujenne kanssa?\"\n\n\"Kylläpä vain, hän käyttäytyi niin kummallisesti.\"\n\n\"Kuka hän?\"\n\n\"Polkupyöräilijä. Hän hypähti alas pyörältään ja pyysi kohteliaasti\nminulta anteeksi. Ja koska minä yleensä olen vähän liiankin\nhyväntahtoinen tämäntapaisissa tilanteissa, sanoin vain:\n\n\"'Oh, ei tee mitään. Vahinko ei tule kello kaulassa', mutta silloin\nsanoi polkupyöräilijä tarttuen käsivarteeni omituisen vakavasti:\n\n\"'Tämä oli paha enne. Teidän olisi parasta kääntyä -- _itsenne\ntähden_!'\n\n\"Ja samassa lähti hän taas liikkeelle.\"\n\n\"Sepä saakelia\", huudahti salapoliisi kiivaasti. \"Minkänäköinen oli\nmies?\"\n\n\"Hän oli pitkähkö, vaaleaverinen, punapartainen.\"\n\n\"Ja silmät?\"\n\n\"Ei\", vastasi Boman hymyillen ymmärtäväisesti. \"Ne eivät olleet mustat,\nvaan aivan vaaleansiniset.\"\n\n\n\n\nIII\n\nSE ON HÄN.\n\n\n\"Vaaleansiniset silmät, siinä tapauksessa ei se ollut hän\", sanoi\nsalapoliisi.\n\n\"Ei\", vastasi mies, \"sillä _hänen_ mustat, kylmät silmänsä tuntisin\nvaikka tuhansien joukosta. Mutta eikö tuo kohtaus polkupyöräilijän\nkanssa tunnu teistäkin kummalliselta?\"\n\n\"Teitä pidetään silmällä\", vastasi salapoliisi, \"se on aivan varmaa.\nLuulenpa melkein, että tarkkaavat silmät seuraavat nytkin jokaista\naskeltanne. Teissä, tai teidän ympäristössänne piilee joku salaisuus.\nSuuri, kummallinen salaisuus.\"\n\n\"Josta minulla ei ole aavistustakaan.\"\n\n\"Mutta jonka me vielä selvitämme\", sanoi salapoliisi.\n\nSamassa kiiti ohitse ajuri. Krag pysäytti sen, ja miehet nousivat\nrattaille.\n\n\"Thorvald Meyerinkatu 164\", sanoi Krag kuskille, \"mutta nopeasti.\"\n\nAjuri, joka kyllä tiesi, kuka hänen rattaillaan istui, heilautti\nsirosti piiskaansa ja vaunut lähtivät liikkeelle pysähtyen noin\nneljännestunnin nopean ajon jälkeen suuren, viisikerroksisen kivitalon\nedustalle.\n\nKrag käski ajurin odottaa, ja lähti suojattinsa kanssa taloon.\n\nHe nousivat kolmanteen kerrokseen, ja sinne päästyä osoitti Boman\nerästä porsliinista nimikilpeä, johon oli kirjoitettu:\n\n    _Leskirouva Hansen_.\n\n\"Täällä se tapahtui\", sanoi hän hiukan vavahtelevalla äänellä, josta\nvoi päättää, että hän oli hieman hermostunut ja jännityksissään.\n\nAsbjörn Krag soitti ovikelloa, ja he odottivat pari minuuttia, mutta\nsisältä ei kuulunut ääntäkään.\n\nSensijaan aukeni vastapäinen, tarkastaja Bjercken asunnon ovi ja eräs\nnaishenkilö kurkisti ovesta sanoen:\n\n\"Hän ei varmaankaan ole kotona.\"\n\n\"Kuka?\" kysyi salapoliisi.\n\n\"Leskirouva Hansen. Ettekö etsi häntä?\"\n\n\"Emme, tahtoisimme tavata erästä hänen vuokralaisistaan.\"\n\n\"He eivät myöskään liene kotona.\"\n\n\"Sepä ikävää\", vastasi salapoliisi. \"Meillä olisi ollut kiireellistä\nasiaa... purjehdusseurasta\", lisäsi hän sitten.\n\n\"Vai niin\", sanoi nainen nähtävästi ymmärtämättä viittausta.\n\n\"Ettekö ole nähnyt häntä tänään?\" kysyi Krag vielä kerran. \"Tarkoitan\npurjehdusseuraan kuuluvaa herraa.\"\n\nNainen katsoi kummastuneena salapoliisiin sanoen:\n\n\"Ei, lienette varmaankin erehtynyt.\"\n\n\"Ei, kyllä hän asuu varmasti täällä.\"\n\n\"Kyllä olette sittenkin varmasti erehtynyt. Leskirouva Hansenilla ei\nole ketään purjehdusseuraan kuuluvaa vuokralaista. Hänen luonaan asuu\nvain eräs nuori ylioppilas ja eräs konttoristi -- ainakin mikäli minä\ntiedän. Mutta tuoltahan hän tuleekin itse, ellette usko minua, voitte\nkysyä häneltä.\"\n\nNaisen pää katosi ja ovi iskeä rämäytettiin vihaisesti kiinni.\n\nToisesta kerroksesta kuului raskaita askeleita, ja hetken kuluttua tuli\nnäkyviin vanha, lihavahko naishenkilö, jolla oli yllään rypistynyt,\nvanhanaikainen silkkikappa. Hänellä oli kädessään suuri joukko\npaketteja, josta päättäen hän tuli kaupungilta ostoksilta.\n\nHän tuijotti kummastuneena miehiin, jotka seisoivat hänen asuntonsa\noven edessä.\n\n\"Leskirouva Hansen, ellen erehdy?\" kysyi Krag kohottaen hattuaan.\n\n\"Kyllä, nimeni on Hansen\", vastasi nainen, \"mutta olen ehtinyt vuokrata\njo huoneet.\"\n\n\"Huoneet?\" kysyi Krag kummastuneena, \"ei ole kysymys lainkaan\nhuoneista.\"\n\n\"Vai niin, luulin teidän tulleen huoneita vuokraamaan\", vastasi nainen\navaten ulko-oven. Hän oli niin lihava, että hänen ruumiinsa täytti koko\noviaukon.\n\n\"Olkaa hyvä ja astukaa sisään\", sanoi hän, \"haluatte kai keskustella\nkanssani?\"\n\n\"Kyllä, kiitos.\"\n\nKrag ja Boman astuivat eteiseen.\n\nSalapoliisi katseli tarkasti ympärilleen. Boman oli puhunut totta.\nNaulakoissa riippui vain naisten päällysvaatteita.\n\n\"Vuokralaiseni ei ole kotona. Voimme siis mennä hänen huoneeseensa;\nolen näet vuokrannut kaikki huoneeni\", sanoi leskirouva.\n\nRouva Hansen avasi oven, ja miehet astuivat _ensimmäiseen_ huoneeseen.\n\n\"Tuossa on se\", sanoi Boman osoittaen korkeata nojatuolia, joka seisoi\nkeskellä lattiaa.\n\nKrag astui huoneen perälle ja avasi viereiseen huoneeseen johtavan\noven.\n\nHuone vastasi täydellisesti Bomanin kuvausta.\n\nLeskirouva pyysi herroja istuutumaan, ja salapoliisi valitsi\nistuimekseen tuon korkeaselkäisen nojatuolin.\n\nKrag mietti hetkisen, kuinka hän viisaimmin voisi esittää asiansa\nleskirouvalle.\n\nTähän asti oli hän toiminut jokseenkin avoimesti, vaikka epäilikin\nBomania ja itseään vakoiltavan. Hänen vaununsa odottivat ulkona, hän ei\nollut muuttanut ollenkaan ulkonäköään, ja oli ajanut Thorvald\nMeyerinkadulle suoraan poliisiasemalta. Hänelle olisi sangen helppoa\nsalata ammattinsa leskirouvalta. Sitäpaitsi voisi hän kenties pettää\nturvattinsa salaperäisiä vihollisia, jos hän saisi uskotelluksi heille\nitsellään olevan aivan väärät käsitykset heidän rikoksensa\nvaikuttimista.\n\nSentähden sanoikin hän kääntyen leskirouvan puoleen:\n\n\"Meillä on rouvalle kovin ikävää asiaa.\"\n\n\"Vai niin\", sanoi leskirouva levottomana ja istuutui salapoliisia\nvastapäätä, \"pankki ei tahdo odottaa siis enää, vai...?\"\n\n\"Ei, ei ole kysymys teistä itsestänne, vaan teidän vuokralaisistanne.\"\n\n\"Kandidaatista?\"\n\n\"Ei, siitä toisesta. Tarkoitan purjehdusseuraan kuuluvaa herraa. Häntä,\njoka asuu näissä huoneissa. Hänen nimensä on...\"\n\n\"Carstensen\".\n\n\"Aivan niin, Carstensen, kuninkaallisen purjehdusklubin jäsen. Kuinka\nkauan on hän asunut luonanne?\"\n\n\"Hän vuokrasi nämä huoneet kaksi päivää sitten.\"\n\n\"Tunsitteko hänet ennestään?\"\n\n\"En, en ole koskaan nähnyt häntä ennen. Hän maksoi etukäteen puolen\nkuukauden vuokran.\"\n\n\"Ovatko hänen tavaransa täällä?\"\n\n\"Eivät vielä. Hän sanoi muuttaneensa tänne Mossista. Hänen tavaransa\ntulevat vasta parin kuukauden kuluttua. Hänellä on aina purjehduspuku\nyllään.\"\n\n\"Mihin aikaan päivästä vuokrasi hän huoneet?\"\n\n\"Kello kaksitoista päivällä.\"\n\n\"Oletteko nähnyt häntä sen jälkeen?\"\n\nLeskirouva, joka luonnollisesti oli kovin hämmästynyt kysymyksistä,\nvastasi hiukan viivytellen.\n\n\"Kun hän oli maksanut vuokran ja kysellyt minulta hiukan yhtä ja\ntoista, lähti hän ulos.\"\n\n\"Mitä hän kyseli teiltä?\"\n\n\"Hän kysyi, olenko kotona koko päivän.\"\n\n\"Ja mitä vastasitte?\"\n\n\"Sanoin illalla käyväni tervehtimässä sisartani. Sitten kysyi hän,\nmilloin aioin lähteä, ja kuinka kauan tulisin viipymään poissa kotoa.\nSanoin lähteväni klo 8 ja tulevani takaisin klo 1/2 11.\"\n\nKrag ja Boman loivat toisiinsa merkitsevän katseen, ja salapoliisi\nkuuli Bomanin mutisevan puoleksi itsekseen:\n\n\"Kello puoli yhdeksän oli hän minun luonani.\"\n\n\"Mutta olette kai nähnyt hänet senjälkeen?\" kysyi salapoliisi.\n\n\"Kyllä, näin hänet vielä kerran senjälkeen\", vastasi leskirouva.\n\n\"Milloin?\"\n\n\"Tultuani sisareni luota kotia eilen illalla.\"\n\n\"Hän ei siis ollut täällä yötä?\"\n\n\"Ei.\"\n\n\"Kuinka paljon oli kello tullessanne kotiin sisarenne luota?\"\n\n\"Noin yksitoista.\"\n\n\"Mitä hän sanoi silloin?\"\n\n\"Tapasin hänet eteisessä\", selitti leskirouva. \"Hän tuli juuri\nruokasalista. Hän tervehti ensin kohteliaasti ja kysyi sitten, oliko\nminulla ollut hauska sisareni luona.\"\n\n\"Eikö mitään muuta?\"\n\n\"Kyllä, sitten sanoi hän matkustavansa Mossiin 11.10:n junalla ja\nviipyvänsä siellä noin päivän. Hän kertoi asettaneensa huoneeseensa\njoitakin tieteellisiä koneita, ja kielsi jyrkästi minua menemästä\nsinne.\"\n\n\"Koneita?\"\n\n\"Niin, niin hän sanoi. Sitten lukitsi hän oven ja meni ulos. Senjälkeen\nen ole nähnyt häntä, mutta hän on kyllä tullut jo takaisin Mossista.\"\n\n\"Mistä sen tiedätte?\"\n\n\"Hän on ollut huoneissaan. Kun aamulla koettelin huoneen ovea, oli se\nauki, ja kuten näette on hän vienyt pois koneensa.\"\n\nSalapoliisi ja Boman vaihtoivat taas merkitsevän silmäyksen.\n\n\"_Oletteko nähnyt koneet_?\" kysyi Krag.\n\n\"En\", vastasi leskirouva, \"mutta hänhän sanoi, että ne olivat täällä,\nmutta nyt ovat ne poissa.\"\n\n\"Ja oletteko koettanut avata ovia hänen poissaollessaan?\"\n\nLeskirouva tuli hiukan levottomaksi.\n\n\"En\", vastasi hän epävarmasti.\n\nAsbjörn Krag otti esille poliisimerkkinsä, ja kun vanha rouva näki sen,\nhuudahti hän pelästyksestä.\n\n\"Kuten näette, olemme poliiseja\", sanoi Krag. \"Ellette puhu totta,\nvoitte saada siitä ikävyyksiä.\"\n\n\"Olen vain nainen\", nyyhkytti leskirouva.\n\n\"Vai niin, olette siis koettaneet päästä hänen huoneisiinsa?\"\n\n\"Kyllä.\"\n\n\"Johtuiko halunne vain uteliaisuudesta?\"\n\n\"Olen vain nainen\", nyyhkytti leskirouva toistamiseen.\n\n\"Onnistuitteko pääsemään sisään?\"\n\n\"En, sehän se juuri kummallisinta onkin. En saanut ovia auki. Tämän\nhuoneen ovi oli lukittu sisältäpäin, ja toinen oli varustettu\nerikoisella varmuuslukolla, joten minun täytyi luopua yrityksistäni.\nMutta mitään muuta en ole tehnyt, sen vannon...\"\n\nLeskirouva alkoi itkeä ja Krag uskoi hänen puhuneen totta.\n\n\"Tahtoisin vain huomauttaa teille\", sanoi salapoliisi, \"että tämä\nherra\" -- hän osoitti Bomania -- \"on joutunut vakavan ryöstöyrityksen\nuhriksi tässä huoneessa toissa iltana, juuri siihen aikaan, jolloin\nolitte sisartanne tervehtimässä.\"\n\n\"Varjelkoon! Ryöstöyritys! Minun huoneessani!\" huudahti leskirouva\nkauhuissaan.\n\n\"Niin\", sanoi salapoliisi, \"teidän vuokralaisenne, joka ei ole\nmikään virkamies, ja jonka nimi ei ole Carstensen, on jollain\nkäsittämättömällä tavalla saanut tietää, että tällä herra Bomanilla oli\nhallussaan suurehko rahasumma, jonka hänen piti antaa esimiehelleen.\"\n\nBoman hypähti hämmästyneenä pystyyn aikoen tehdä vastaväitöksiä, mutta\nKrag loi häneen merkitsevän silmäyksen, ja -- Boman ymmärsi.\n\n\"Noin 2000 kruunua olisi joutunut julkean roiston käsiin, ellei herra\nBoman olisi ollut kyllin varovainen piiloittaakseen rahoja sukan\nsisään. Ryöväri ei huomannut etsiä rahoja sieltä, vaan luuli, että\nherra Boman oli jättänyt rahat kotiinsa. Luulen, ettei n.k. herra\nCarstensen tule enää koskaan tänne\", lopetti salapoliisi, \"joten voitte\nhuoleti vuokrata huoneen jollekin toiselle.\"\n\nLeskirouva pudisti vain päätään. Hän oli niin pelästynyt poliisin\näkillisestä sekaantumisesta hänen yksityisasioihinsa, ja niin\nkauhistunut kaikesta kuulemastaan, ettei voinut virkkaa mitään.\n\n\"Ovatko kaikki näissä huoneissa olevat esineet teidän?\" kysyi Krag.\n\n\"Kyllä\", vastasi leskirouva.\n\n\"Siis myöskin tämä?\" kysyi salapoliisi ottaen pöydältä liinan ja\nhaistellen sitä.\n\n\"Se on yksi ruokaliinoistani\" vastasi rouva Hansen heti otettuaan sen\nkäteensä. Mutta samassa heitti hän sen lattialle.\n\n\"Mikä inhoittava haju\", huudahti hän.\n\n\"Siihen on tiputettu kloroformia\", selitti salapoliisi, \"älkää\nhaistelko sitä liiaksi, muuten voitte menettää tajuntanne pian.\"\n\nRouva heitti ruokaliinan eteiseen.\n\nKrag nousi lähteäkseen.\n\n\"Ei sanaakaan käynnistämme kenellekään\", sanoi hän.\n\n\"En kerro siitä kenellekään, siitä saatte olla aivan varma\", vakuutti\nleskirouva.\n\n\"Ja jos _hän_ kaikesta huolimatta vielä tulisi tänne käymään, tulee\nteidän lähettää heti siitä minulle tieto.\"\n\n\"Teen kuten käskette, herra salapoliisi.\"\n\nKun molemmat miehet olivat tulleet portaisiin, sanoi Krag:\n\n\"Rouva Hansen on varmasti syytön.\"\n\n\"Niin minäkin luulen. Mutta tuo n.k. Carstensen ei kai enää uskalla\ntulla takaisin.\"\n\n\"Eipä tiedä. Kaikesta päättäen lienee hän kyllin häikäilemätön\ntehdäkseen senkin, jos se on hänen etujensa mukaista.\"\n\nHetken kuluttua istuivat he jälleen vaunuissa, jotka kiidättivät heidät\ntakaisin keskikaupungille.\n\n\"Oletteko päässyt selville salaisuudesta?\" kysyi moottorityömies.\n\n\"En vielä\", vastasi salapoliisi.\n\n\"Mihin aiotte nyt ryhtyä?\"\n\n\"Aion lähteä käymään kotonanne.\"\n\n\"Luuletteko löytävänne sieltä jotain selvitystä arvoitukseen?\"\n\nAsbjörn Krag vastasi:\n\n\"Miehellä, joka kutsuu itseään Carstenseniksi, on täytynyt olla\nerittäin pakottavia syitä pitää teitä 12 tuntia vankinaan, muutoin ei\nhän ikinä olisi ryhtynyt niin uhkarohkeaan tekoon. Henkilökohtaisen\nkoston, samoinkuin ryöstöaikeenkin voimme jättää huomioonottamatta.\nMutta sitten on vielä jälellä mahdollisuus, että miehellä oli tekeillä\nrikos, jonka teidän läsnäolonne olisi voinut estää, tai ainakin tehdä\nonnistumisen epävarmaksi. Ettekö voi kuvitella mitään paikkaa\nläheisyydessänne, jossa rikos, jonka läsnäolonne voisi estää, olisi\nmahdollinen?\"\n\n\"En\", vastasi Boman heti. \"En voi kuvitellakaan mitään sellaista\nmahdollisuutta. Kuinka voisin _minä_, tavallinen työläinen, joka en\ntunne juuri ketään perheeni ja lähimmän ympäristöni ulkopuolelta, estää\njotain rikollista toteuttamasta suunnitelmiaan?\"\n\n\"Se ei merkitse mitään, te voitte itse siitä tietämättänne olla esteenä\nhänen aikeilleen.\"\n\n\"Mutta vaikkapa olisi niinkin\", väitti Boman, \"vaikka rikos minun\nvankina ollessani olisi tapahtunutkin, olisi sen täytynyt olla tavaton\nrikos, sillä ei kukaan uskaltaudu sellaiseen uhkarohkeaan seikkailuun,\nellei hänellä ole siitä vaivoja ja vaaroja täysin korvaavia etuja, ja\nkuitenkaan emme ole kuulleet mitään rikoksesta.\"\n\n\"Usein sattuu niin, että suurimmista rikoksista emme saa tietää\nmitään\", sanoi Krag antaen ajurille merkin pysähtyä. He olivat\nsaapuneet Torikadulle.\n\nKrag ja Boman laskeutuivat vaunuista. Salapoliisi pyysi Bomania\nkävelemään hiukan edellä, sillä hän arveli, ettei ollut viisasta\nnäyttäytyä yhdessä.\n\nBoman käsitti heti, mitä hänen oli tehtävä, ja lähti kävelemään\nnopeasti, kertaakaan taakseen katsomatta, kotiaan kohti. Salapoliisi\nseurasi vähän matkan päässä jälempänä.\n\nHe tulivat Karl Johaninkadulle. Päiväkävelyaika oli juuri parhaillaan\nja bulevardi kuhisi täynnään iloisesti rupattelevaa, kesäpukuista\nyleisöä.\n\nÄkkiä kiintyi salapoliisin huomio jälleen Bomaniin, joka oli tehnyt\näkillisen liikkeen, ikäänkuin olisi väkijoukossa huomannut jonkun,\njonka näkeminen hämmästytti häntä. Hän kääntyi sanoakseen jotain\nsalapoliisille, mutta Krag viittasi häntä vain kävelemään rauhallisesti\neteenpäin. Boman ymmärsikin merkin ja käveli välinpitämättömän\nnäköisenä edelleen, mutta hänen katseensa seurasi erästä pitkää,\nhienosti puettua herraa, joka hiljalleen käveli pitkin katua\nvälittämättä kiinnittää huomiotaan työläispukuisen miehen liikkeisiin.\nHerra oli tummaihoinen, keski-ikäinen mies, jolla oli teräväpiirteiset,\ntarmoa ja tahdonlujuutta ilmaisevat kasvot. Heikko väristys kulki läpi\nsalapoliisin ruumiin, kun hän käveli miehen ohitse, ja sai nähdä\nvilauksen tämän mustista, kylmistä silmistä.\n\nHetken kuluttua astui Krag Bomanin rinnalle.\n\nBoman oli hyvin kiihtynyt ja kuiskasi osoittaen pitkää, hienoa herraa,\njoka juuri kulki kadun poikki:\n\n\"Se on hän! Tunsin hänet heti.\"\n\n\n\n\nIV\n\nSILMÄSTÄ SILMÄÄN.\n\n\n\"Oletteko varma siitä?\" kysyi salapoliisi nopeasti.\n\n\"Aivan varma.\"\n\n\"Seuratkaa häntä, mutta älkää olko tuntevinannekaan minua\", käski Krag.\n\nPitkä, hieno herra seisoi nyt raitiotiepysäkillä Grand Hotellin\nedustalla.\n\nRaitiotievaunu tuli pitkin Munkedaminkatua, ja herra astui vaunuun.\nKirkkaassa auringonpaisteessa näki salapoliisi hänen istuutuvan vaunun\npenkille.\n\nBoman kiipesi myöskin vaunuun ja istuutui vastapäätä herraa.\n\nJuuri vaunun lähtiessä liikkeelle hyppäsi Krag takasillalle. Sieltä voi\nhän, tulematta itse huomatuksi, pitää silmällä sekä herraa että\nBomania.\n\nBoman oli nähtävästi hiukan hermostunut, ja katseli lakkaamatta herraa,\njoka ei näyttänyt häntä edes huomaavankaan.\n\nBoman tervehti ja herrasmies vastasi hiukan kummastuneen näköisenä\nhänen tervehdykseensä ikäänkuin ihmetellen, miksi mies, jota hän ei\nlainkaan tuntenut, tervehti häntä.\n\n\"Jos se on _hän_, niin on hän ainakin mainio näyttelijä\", ajatteli\nsalapoliisi.\n\nKrag, joka ammattiaan harjoittaessaan oli myös kehittynyt eteväksi\nihmistuntijaksi, näki Bomanin kasvojen ilmeestä, että tämä tuli hetki\nhetkeltä yhä varmemmaksi asiastaan. Mutta tumma herrasmies ei antanut\nyllättää itseään, vaan oli yhtä välinpitämättömän näköinen kuin\nennenkin.\n\nVaunun pysähtyessä Hansteninkadulla, nousi herra poistuakseen. Boman\nseurasi häntä. Herrasmies laskeutui vaunusta lähtien kävelemään. Boman\naikoi tehdä samoin, mutta Krag viittasi häntä pysähtymään.\n\n\"Oletteko aivan varma...?\" kysyi salapoliisi.\n\n\"Kyllä\", vastasi Boman. \"Seuraanko häntä edelleen?\"\n\n\"Ei, menkää kotiinne, ja jättäkää tämä asia minun huolekseni. Jos\ntarvitsen teitä, niin lähetän kyllä siitä tiedon. Siihen saakka voitte\nolla kotonanne.\"\n\n\"Milloin luulette tarvitsevanne minua?\"\n\n\"En tiedä vielä. Kenties siinä kuuden tienoilla tänä iltana.\"\n\nKrag oli koko keskustelun ajan tarkasti seurannut tummaa herrasmiestä\nkatseellaan.\n\nBoman ajoi raitiovaunulla kotiinsa Asbjörn Kragin jäädessä yksin\njatkamaan takaa-ajoa. Tumma herrasmies ei katsonut kertaakaan taakseen,\nvaan käveli huoletonna edelleen.\n\nÄkkiä, nähdessään matkansa varrella tupakkakaupan, jonka ikkunaan oli\nasetettu näytteille paljon kuva- ja pilalehtiä, pysähtyi hän, ja\nhetkisen mietittyään meni hän kauppaan.\n\n\"Vai niin\", tuumi Krag itsekseen. \"Tuon tempun kyllä tunnen. Katuovesta\nsisään, ja takaovesta ulos ja -- takaa-ajajat ovat eksytetyt. Ei\nystäväni, se temppu ei onnistukaan tällä kertaa.\"\n\nKrag käveli suoraan puotia kohti ikäänkuin hänellä olisi ollut asiaa\nsinne, ja vain sen takia olisi astunutkin alas raitiovaunusta.\n\nKun hän oli astunut sisään ja sulkenut oven, loi hän nopean silmäyksen\nympärilleen. Krag oli hyvä havaintojentekijä, ja silmänräpäyksessä oli\nhän saanut tarkan kuvan myymälästä sen pienimpiä yksityiskohtia myöten.\nKaksi seikkaa kummastutti häntä erikoisesti. Ensiksi: tumma herrasmies\nseisoi rauhallisena tiskin ääressä, ja toiseksi: mitään takaovea ei\nkaupassa ollut. Myymälään pääsi ainoastaan katuoven kautta.\n\nKrag astui tiskin luo ja pyysi pari hyvää sikaria. Hän tarkasteli\nhuolellisesti useita eri lajeja saadakseen ajan kulumaan. Sill'aikaa\noli tumma herrasmies tehnyt ostoksensa ja poistui myymälästä\nkunnioittamatta salapoliisia ainoallakaan silmäyksellä. Krag seisoi\ntiskin ääressä selin oveen. Hän kuuli herran takanaan kovin\nponnistuksin koettavan työntää ovea kiinni.\n\n\"Sepä jäykkä ovi\", kuului tämä sanovan.\n\n\"Niin, sitä on hiukan vaikea sulkea\", sanoi omistaja.\n\n\"Kas niin, johan se menikin\", sanoi herra saatuaan kovasti painamalla\noven vihdoinkin kiinni. Krag näki hänen lähtevän kävelemään hiljalleen\npitkin katua myymälän ikkunan ohi. Hänen varjonsa lankesi myymälän\nlattialle.\n\nKrag oli nyt myöskin ehtinyt valita sikarinsa ja maksaa ne. Lähtiessään\nkysyi hän kauppiaalta:\n\n\"Tunnetteko herran, joka äsken lähti ulos?\"\n\n\"En tiedä hänen nimeään, mutta silloin tällöin käy hän ostamassa\npaperosseja täältä. Hän asuu varmaankin jossain näillä tienoin\",\nvastasi tupakkakauppias.\n\nKrag laski, että herran lähtemisestä oli kulunut juuri sen verran\naikaa, että hän voi sopivan välimatkan päässä huomaamatta seurata tätä.\nHän tarttuikin sentähden ovenripaan aikoen lähteä.\n\nMutta ovipa ei auennutkaan.\n\n\"Ovi on todellakin aika hankala\", mutisi Krag riuhtaisten rajusti.\n\nMutta ovi oli ja pysyi kiinni, eikä hänen riuhtomisestakaan ollut\nmitään apua.\n\nÄkkiä ymmärsi hän koko jutun.\n\n\"Mikä aasi minä olinkaan\", mutisi hän.\n\nSitten kääntyi hän tupakkakauppiaan puoleen sanoen:\n\n\"Ovi on lukossa.\"\n\n\"Lukossa? Mahdotonta!\" huudahti tämä hypäten myymäläpöydän yli avuksi.\n\nMutta hänkään ei saanut ovea auki.\n\nHe tutkivat yhdessä lukon.\n\n\"Se kirottu ovi on mennyt umpilukkoon\", sanoi tupakkakauppias\nkiukuissaan.\n\nSalapoliisille selvisi heti, että tumma herrasmies oli päästäkseen\ntakaa-ajajastaan hyvin yksinkertaisesti _teljennyt hänet\ntupakkakauppaan_. Huolimatta kiukustaan täytyi salapoliisin melkein\nihailla sitä näppärää, joskin häikäilemätöntä tapaa, jolla mies oli\npäässyt livistämään.\n\nKrag tunsi kuitenkin lukkojen rakenteen tarkemmin kuin paraskaan\nmurtovaras. Oli kaksi esinettä, joita Krag ei koskaan unohtanut ottaa\nmukaansa, ja jotka hänen pitkänä ja seikkailurikkaana virka-aikanaan\nmonta kertaa olivat päästäneet hänet pälkähästä, sama nikkelöity\nbrowninki, ja nippu teräksisiä tiirikoita. Nyt otti hän tämän nipun\ntaskustaan, ja parin minuutin kuluttua oli ovi auki.\n\nTupakkakauppias oli aivan ällistynyt. \"Teitähän voisi\", sanoi hän,\n\"luulla melkein... he... he... murtovarkaaksi. Kas vain, kuinka\nnäppäriä kapineita.\"\n\nSalapoliisi ei tuhlannut aikaa vastaamiseen, vaan kiiruhti kadulle.\n\nTumma herrasmies oli luonnollisestikin ehtinyt jo kadota.\n\nKrag ei kuitenkaan menettänyt vielä toivoa päästä hänen jäljilleen, ja\nhänen mieleensä vilahti heti kokonainen sarja keinoja, jotka eivät\nolleet monimutkaisia, eivätkä vaikeita, mutta jotka, jos niitä osasi\nkyllin nopeasti ja taitavasti käyttää, voivat johtaa vielä oikeille\njäljille.\n\nKadunkulmassa seisoi poliisi.\n\nKatu oli muuten aivan tyhjä, joten poliisin oli pitänyt kiinnittää\nhuomionsa niihin harvoihin, jotka olivat kadulla kulkeneet.\n\nHän viittasi miehen luokseen. Tämä tunsi heti salapoliisin ja teki\nkunniaa.\n\n\"Oletteko seissut jo kauan tässä kulmassa?\" kysyi salapoliisi.\n\nPoliisi, peläten saavansa nuhteita jostain laiminlyönnistä, vastasi:\n\n\"En, tuskin 4-5 minuuttia kauempaa. Odotan juuri toista konstaapelia\npäästämään minua vahdista.\"\n\n\"Hyvä, oletteko pitänyt silmällä niitä henkilöitä, jotka sillä aikaa\novat kulkeneet tästä ohi?\"\n\n\"En luule kenenkään päässeen ohitseni ilman, että olisin huomannut\nhänet.\"\n\n\"Noin 3-4 minuuttia sitten tuli tuolta tupakkakaupasta eräs pitkä,\ntumma, hienostipuettu herra. Näittekö hänet?\"\n\n\"En kyliäkään nähnyt hänen tulevan tupakkakaupasta, mutta pari\nminuuttia sitten kulki tästä ohi eräs pitkä, hienostipuettu herra, ja\nkääntyi sitten tuossa kadunkulmauksessa.\"\n\n\"Se on juuri hän, jota etsin.\"\n\n\"Niin, kiinnitin huomioni erikoisesti häneen.\"\n\n\"Miksi _erikoisesti häneen?\"_\n\n\"Kulkiessaan jokseenkin nopeasti ohitseni ja huomatessaan minut, kuulin\nhänen mutisevan: 'Kas, sepä perhanaa.' Tuntui melkein siltä kuin hän\nhuomatessaan minut olisi tullut epämiellyttävästi yllätetyksi.\"\n\nSalapoliisi riemuitsi kuullessaan konstaapelin sanat. Hän ymmärsi\nvarsin hyvin syyn herran huudahdukseen.\n\n\"Näittekö, minne hän meni?\"\n\n\"Näin hänen kääntyvän kadunkulmasta ja kulkevan sitten lähimmälle\npoikkikadulle. Siellä kadotin hänet näkyvistäni.\"\n\nSalapoliisi muisti nyt tupakkakauppiaan sanoneen, että herra nähtävästi\nasui näillämain, koska usein kävi ostamassa paperosseja hänen\ntupakkakaupastaan. Krag tunsi kaupungin kuin omat taskunsa. Hän tiesi\nviereisessä korttelissa olevan erään toisen tupakkakaupan, ja koska\ntumma herra usein osti tupakkansa juuri siitä kaupasta, johon Krag oli\ntullut teljetyksi, asui hän todennäköisesti molempien tupakkakauppojen\nvälillä.\n\n\"Kummalla puolen katua hän kulki?\" kysyi salapoliisi vielä.\n\n\"Vasemmalla\", vastasi konstaapeli.\n\nAsbjörn Krag mietti hetkisen.\n\n\"Tunnetteko hyvin nämä paikat?\" kysyi hän sitten.\n\n\"Kyllä\", vastasi konstaapeli, \"olen jo useamman vuoden pitänyt vahtia\naina näillä tienoin.\"\n\n\"Silloin arvattavasti tunnette ne henkilöt, jotka asuvat _oikealla_\npuolen katua?\"\n\n\"Useimmat ainakin.\"\n\n\"Tiedättekö, asuuko esimerkiksi tuossa talossa, jota nyt osoitan,\nketään nuoria naisia?\"\n\n\"Nuoria naisia?\" kysyi poliisi ällistyneenä. \"Kyllä, toisessa\nkerroksessa asuu järjestysmies Winter, jolla on viisi naimatonta\ntytärtä.\"\n\n\"Vai niin, hänet tunnenkin. Hänen tyttärensä käyvät kai jossain\ntyössä?\"\n\n\"Ei, eivät kaikki. Kolme heistä on melkein säännöllisesti aina\nkotosalla. Kaksi heistä antaa piano-, ja kolmas laulutunteja. Siinä\ntalossa käy aina tavaton melu!\"\n\n\"Hyvä on.\"\n\nSalapoliisi nyökkäsi ja lähti nopeasti kävelemään kohti sitä taloa,\njota oli äsken osoittanut. Hän soitti ovikelloa järjestysmies Winterin\novella, ja hänet päästettiin heti sisään, mutta sitä ennen oli hän jo\nmielihyvikseen ehtinyt huomata, että asunnon ikkunaan oli kiinnitetty\nkatupeili. Hän otti nyt huomioon naisten tavallisen heikkouden,\nuteliaisuuden, sillä Asbjörn Krag oli ennenkaikkea etevä psykologi.\nHänen takaa-ajamansa henkilöhän oli pitkä, hienosti puettu, komea\nherrasmies. Siitä syystä olikin hän vakuutettu siitä, että naisten\nhuomio oli kiintynyt tähän.\n\nJärjestysmies ei ollut itse kotona, mutta hänen viisi tytärtään, jotka\nKrag myöskin tunsi, ottivat hänet riemuiten vastaan.\n\nKrag selitti lyhyesti asiansa. Hän sanoi etsivänsä erästä ystäväänsä,\njonka tiesi asuvan näillä tienoin, mutta ei löytänyt hänen asuntoansa,\nkun ei tiennyt talon numeroa. Mutta tämä hänen ystävänsä sattui nyt\nolemaan oikein muhkea mies, oikea naisten sankari. Hän kulki varmasti\nusein tästä ohi. Hän oli pitkä, tumma, hienosti puettu, ja käytti\nharmaata, leveälieristä huopahattua.\n\nMutta neitoset, ollen loukkaantuvinaan, vakuuttivat yhteen ääneen,\netteivät he olleet sellaista herraa nähneetkään. Vanhin, jonka iän voi\njokseenkin selvästi jo lukea niistä pikku rypyistä, joita aika oli\nhänen kasvoihinsa uurtanut, sanoi teeskennellen:\n\n\"Hyi, kuinka olette ilkeä, herra Krag!\"\n\nMutta salapoliisi arvasi heti neitosten tietävän asiasta enemmän kuin\nhe tahtoivat tunnustaa, ja hänen yhtämittaa selitettyään asian olevan\nhänelle hyvin tärkeän, antoivat neitoset vihdoin perää. Nyt selittivät\nhe kaikki taas kilvan, että olivat kyllä nähneet tuon komean herran,\njoka oli niin \"ihastuttava\" -- paljon, paljon ihastuttavampi kuin herra\nKrag --, ja että herra asui vastapäisessä talossa. Eräs vanha, ilkeä\nämmä hoiti hänen talouttaan.\n\nNeitoset halusivat nyt korvaukseksi saada lähempiä tietoja\n\"ihastuksestaan\", mutta salapoliisi torjui hymyillen heidän\nvaatimuksensa, ja, selittäen itsellään olevan kovan kiireen, jätti\nneitosille hyvästit.\n\nVastapäiseen taloon tultuaan sai hän helposti tietää, että vanha,\nkiukkuinen ämmä asui kolmannessa kerroksessa.\n\nAsbjörn Krag soitti ovikelloa. Ovella ei ollut mitään nimikilpeä, mutta\nse ei kummastuttanut salapoliisia lainkaan.\n\nVanha, ruma muija tuli avaamaan hänelle ovea.\n\n\"Onko herra kotona?\" kysyi Krag.\n\n\"Ei\", vastasi muija aikoen rämäyttää oven kiinni aivan hänen nenänsä\nedessä, mutta Asbjörn Krag oli ehtinyt pistää jalkansa ovenrakoon.\n\n\"Ei, mutta kuulkaas\", sanoi hän kovalla äänellä, \"oletteko aivan varma,\nettei hän ole kotona?\"\n\nMuija katseli häntä halveksivasti.\n\n\"Ettekö kuullut, mitä sanoin\", ärähti hän kiukkuisesti.\n\n\"No, no, rauhoittukaahan\", sanoi Krag tunkeutuen ovesta eteiseen.\n\"Ellei hän ole kotona, saanen ainakin kirjoittaa hänelle pari riviä.\"\n\nHän aikoi eteiseen päästyään avata ensimmäisen näkemänsä oven, mutta\nmuija tarrasi hänen käsivarteensa.\n\n\"Ei sinne!\" huusi hän.\n\n\"Vai niin. _Hän_ on siis siellä\", ajatteli Krag.\n\n\"No minne minä saan sitten mennä?\" kysyi hän.\n\nVastaamatta avasi muija erään toisen oven, ja salapoliisi astui sisään.\n\nHän pysähtyi hämmästyneenä.\n\nHuone oli tavattoman hienosti kalustettu salonki. Hienokaiverteiset,\nsilkillä päällystetyt huonekalut, marmoriveistokset ja taulut\ntodistivat kaikki omistajan hienoa kauneusaistia.\n\n\"No, kirjoittakaa nyt\", sanoi muija tylysti, mutisten itsekseen jotain\n\"hävyttömistä miehistä.\"\n\nKrag istuutui pöydän ääreen ja alkoi töhertää jotain paperipalalle.\nHänen aivonsa työskentelivät keksiäkseen keinon, jolla hän voisi\nhoukutella muijan ulos, saadakseen sitten hetkisen yksin tarkastella\nhuonetta.\n\nÄkkiä hän säpsähti. Eräs oviverho aivan hänen edessään vedettiin\nnopeasti syrjään. Krag hypähti pystyyn.\n\nHänen etsimänsä mies seisoi hänen edessään. Pitkä, tumma herra oli\npuettu viimeisen muodin mukaiseen hienoon aamupäiväpukuun. Hän\ntarkasteli salapoliisia vakavin ilmein, ja tämän katse, vastoin hänen\ntahtoaankin, väisti miehen mustia silmiä.\n\nMiehen syvä, soinnukas ääni kalskahti kovalta hänen kumartaessaan ja\nsanoessaan:\n\n\"Nimeni on _Thomas Busch_; kuinka voin palvella teitä, herra\nsalapoliisi?\"\n\n\n\n\nV\n\nTÄYDELLINEN GENTLEMANNI.\n\n\nAsbjörn Krag aikoi vastata, mutta muija keskeytti hänet alkaen\npuolustella itseään, koska oli Thomas Buschin äkkiä ilmestyttyä\nnäyttämölle joutunut Kragin silmissä valehtelijaksi.\n\nBusch kääntyi silloin hänen puoleensa kumartaen teeskennellyn\nkohteliaasti ja sanoi, äänessään hitunen ivaa:\n\n\"Mylady, ehken olette kyllin rakastettava jättääksenne meidät kahden.\"\n\nHappamin ilmein laahusti muija ulos rämäyttäen oven kiukkuisesti kiinni\nperässään.\n\nThomas Busch hymyili.\n\n\"Hän on minun taloudenhoitajattareni\", sanoi hän, \"toivon teidän suovan\nhänelle anteeksi. Hän on hiukan huonolla tuulella, kun olin kyllin\nrohkea ryhtyäkseni arvostelemaan hänen valmistamiaan pasteijoita, --\njoiden valmistuksessa hän muutoin on mestari.\"\n\nAsbjörn Krag, joka tämän pienen perhekohtauksen kestäessä oli ehtinyt\nkoota ajatuksensa, päätti jatkaa keskustelua Thomas Buschin aloittamaan\nsävyyn ja vastasi:\n\n\"Luonnollisesti. Minä ymmärrän täydelleen hänen huonon tuulensa.\"\n\n\"Pidänkin häntä palveluksessani vain hänen pasteijoittensa vuoksi\",\njatkoi Busch. \"Hänen taitonsa saa minut pitämään häntä korkealla\nkaikkien muiden naisten yläpuolella. Mylady on saanut kasvatuksensa\nRanskassa, ja sai pasteijareseptin itsensä Louis Philippin\nhovikokilta.\"\n\nAsbjörn Krag jatkoi keskustelua entiseen hiukan pilkallisen\nkohteliaaseen tapaan haluamatta pahoittaa tuon hienon veitikan mieltä.\n\n\"Kuinka onnellinen olettekaan te, joka saatte sellaisia pasteijoita!\"\n\n\"Niin, minä olenkin onnellinen\", sanoi Busch ilman että vakavuus olisi\nhetkeksikään väistynyt hänen kasvoiltaan.\n\nNyt arveli Krag keskustelun kaipaavan jo muutosta, ja sanoikin\nsenvuoksi:\n\n\"Emmeköhän ole jo laskeneet kylliksi leikkiä noista epäonnistuneista\npasteijoista?\"\n\nThomas Busch kohautti ikäänkuin ihmetellen kulmakarvojaan ja katsoi\nsalapoliisiin. Tällä hetkellä muistutti hän ylpeää aatelismiestä, joka\nalentuu keskustelemaan nousukkaan kanssa.\n\n\"Rakas ystävä\", sanoi hän, \"minä en laske koskaan leikkiä.\"\n\nJa ikäänkuin osoittaakseen toivovansa keskustelun päättyvän tähän ja\nepämieluisen vieraansa lähtevän, veti hän taskustaan hienokaiverteisen,\numpikuorisen kultakellon. Sitten veti hän tuolin pöydän viereen ja\nistuutui, liikkeissään hienous, jonka voi omata vain sellainen henkilö,\njoka koko ikänsä on liikkunut hienoimmissa seurapiireissä.\n\nKrag huomasi, että hänellä oli jaloissaan kirjaillut silkkitohvelit ja\nsilkkisukat. Hänen ylellisen hieno pukunsa pisti silmään omituisena\nvastakohtana hänen vakaville kasvoilleen, joista huokui miehekäs\nlevollisuus ja voima.\n\n\"Palataksemme asiaan --\" jatkoi Busch, \"mistä rikoksesta minua oikein\nsyytetään?\"\n\nKysymys tuli jokseenkin yllättävänä, mutta Krag kykeni säilyttämään\nmielenmalttinsa täydellisesti. Hän arvasi Buschilla olevan jonkun\nmäärätyn suunnitelman.\n\nNyt tarvitsi Krag kaiken mielenmalttinsa ja näyttelytaitonsa voidakseen\nluonnollisesti näytellä loistavaa komediaa noiden terävien silmien\nhuomaamatta petosta.\n\nHän kohottautui sentähden, otti arvokkaan asennon ja sanoi\nrauhallisesti:\n\n\"Thomas Busch, arvaan, että haluatte jälleen näytellä viatonta\nkaritsaa, mutta tällä kertaa ei se ole onnistuva teille. Teidän\nepäillään yrittäneen ryöstää rahaa köyhältä työläiseltä, jolla sitä\nsattui olemaan jonkunverran mukanaan.\"\n\n\"Ryöstää?\" kysyi Busch välinpitämättömästi. \"Kuinka suuren summan\nväitetään minun yrittäneen ryöstää?\"\n\n\"Miehellä oli kaksituhatta kruunua mukanaan. Ne olivat hänen\nesimiehensä rahoja.\"\n\n\"Kaksituhatta kruunua\", murahti Busch koetellen peittää haukotustaan.\n\"Rohkenenko vaivata teitä kysymällä miehen nimeä?\"\n\n\"Hänen nimensä on Karl Johan Boman, metallityöläinen ammatiltaan.\"\n\n\"Ahaa, se oli siis se mies, joka tuijotti minuun niin hävyttömästi\nraitiovaunussa?\"\n\n\"Niin, se oli hän, joka istui teitä vastapäätä. Hän tunsi teidät heti,\nja voisi vaikka vannoa, että olette sama mies, joka hyökkäsitte hänen\npäälleen.\"\n\n\"Rohkenenko kysyä edelleen, kuinka tämä hyökkäys tapahtui?\"\n\n\"Kerron sen teille mielelläni\", vastasi Krag, \"vaikkakin tiedän, että\nte tunnette asian yhtä hyvin kuin minäkin. Tarkkaan tutkittuani\ntapausta (Krag pöyhisti rintaansa mahtavasti) olen päässyt asian\nperille, ja voin liikaa kehumatta itseäni sanoa tuntevani sen aivan\nyksityiskohtia myöten.\"\n\nThomas Busch nyökkäsi hyväksyvästi, ja Krag kertoi tapauksen sellaisena\nkuin oli sen Bomanilta kuullut, lisäten siihen kuitenkin jutun\nkahdestatuhannesta kruunusta, jotka Boman muka oli kätkenyt sukkaansa.\n\n\"Siis en minä kaikista yrityksistäni huolimatta onnistunut saamaan\nnoita kahtatuhatta kruunua?\" kysyi Busch Kragin lopetettua\nkertomuksensa.\n\n\"Ette kylläkään, onnellisen sattuman kautta sai miesparka pitää\nrahansa, mutta se ei lievennä rangaistusta, jonka rikoksestanne olette\nsaapa\".\n\nBusch kumartui salapoliisin puoleen ja kysyi:\n\n\"Luuletteko todellakin minun aikoneen varastaa nuo kaksituhatta\nkruunua?\"\n\n\"Poliisilla on syytä luulla asian olevan kuten kerroin.\"\n\n\"Typerä poliisi.\"\n\nBusch oli hypähtänyt pystyyn, mutta hillitsi itsensä heti jälleen, ja\njatkoi:\n\n\"Olen maailmanmies, enkä aio sallia loukattavan itseäni.\"\n\nErehtyikö Krag? Eikö kaikesta huolimatta mielihyvän ilme hetkeksi\nkuvastunut Buschin vakavilla kasvoilla?\n\nOliko Krag todellakin onnistunut johtamaan viekkaan vastustajansa\nharhaan?\n\nBusch nousi tuoliltaan, otti teeskennellyn kohteliaasti salapoliisin\nkäden kainaloonsa ja sanoi:\n\n\"Näytänpä teille jotakin.\"\n\nHän astui muutamia askeleita eteenpäin ja pysähtyi erään\nmarmoriveistoksen eteen.\n\n\"Ihastuttava pikku kapistus\", sanoi hän, \"se maksoi 3000 liraa. Ostin\nsen kerran Italiasta.\"\n\nSitten osoitti hän seinällä riippuvaa, hienoissa kullatuissa kehyksissä\nolevaa taulua.\n\n\"Se on Zornin maalaama\", sanoi hän. \"Sen ostin seitsemän kuukautta\nsitten eräältä taidekauppiaalta Göteborgista. Se maksoi minulle 4800\nkruunua.\"\n\nHän kulki taideteokselta toiselle mainiten aina hinnan, jonka hän\noli saanut maksaa niistä kustakin. Kun he olivat lopettaneet\ntarkastuksensa, vei hän salapoliisin kirjoituspöytänsä luo. Sitten\navasi hän erään omituisilla mosaikkikoristuksilla koristetun laatikon\nja otti sieltä Keskuspankin shekkikirjan.\n\n\"Yhdellä ainoalla shekillä\", sanoi hän, \"voin milloin tahansa nostaa\nnoin 7000-8000 kruunua, siis nelinkerroin sen summan, jonka väitätte\nminun yrittäneen varastaa työmieheltä. Haluatteko todistuksia?\"\n\n\"En, mitäpä niillä tekisin\", vastasi Krag teeskennellen olevansa kovin\nhämmästynyt kaikesta näkemästään ja kuulemastaan.\n\n\"No, ja mitä pidätte taidekokoelmastani?\" kysyi Busch. \"Uskotteko\nvieläkin, että minä, joka uhraan tuhannen toisensa jälkeen sellaiseen,\nvoisin alentua hyökkäämään köyhän työläisen kimppuun ryöstääkseni hänen\nvaivaiset kaksituhatta kruunuansa?\"\n\nKrag ymmärsi nyt, että hänen suunnitelmansa oli onnistunut. Buschilla\nei ollut aavistustakaan siitä, että salapoliisi epäili aivan toisten\nsyiden vaikuttaneen tuon n.k. \"ryöstöyrityksen\", mutta hän tahtoi saada\nvoittonsa vielä täydellisemmäksi ja sanoikin sentähden pilkallisesti:\n\n\"Tuollainen keräilykuume nielee suuria summia.\"\n\nThomas Busch hätkähti, mutta hillitsi itsensä ja sanoi jälleen:\n\n\"Olen maailmanmies, enkä aio sallia loukattavan itseäni.\"\n\nNähtyään Kragin \"hämmennyksen\" yhä kasvavan, kysyi hän äkkiä:\n\n\"Mitä varten oikeastaan tulitte tänne?\"\n\n\"Tulin tänne vangitakseni teidät.\"\n\nBusch heilautti kättään huolettomasti.\n\n\"Sen olette luonnollisesti täysin oikeutettu tekemään. Mutta minä\nvaadin todistuksia. Ja te tiedätte kyllä, herra salapoliisi, kuinka\nvaarallista on vangita henkilö, jonka syyllisyyttä ei voida todistaa.\"\n\n\"Hyvä, Thomas Busch, olette saapa todisteita aivan kylliksi.\"\n\nBusch vilkaisi jälleen kelloaan.\n\n\"Suonette anteeksi\", sanoi hän, nyökäten oveen päin.\n\nKrag ymmärsi vihjauksen.\n\n\"Toivon tämän kohtaamisemme olevan viimeisen\", sanoi Busch.\n\nAsbjörn Krag lähti. Busch käänsi hänelle selkänsä, eikä ollut\nhuomaavinaan hänen hyvästelyään.\n\nItsekseen muristen avasi muija hänelle oven. Ulos päästyään mutisi\nKrag:\n\n\"Ohoh, rakas ystävä, olenpa nyt johtanut sinut sittenkin harhaan.\nLuulet minun juoksevan ympäri kaupunkia nuuskimassa parin tuhannen\nkruunun ryöstöyrityksen tekijää, mutta minäpä vainuankin tässä olevan\ntoisen, vähän suuremman rikoksen tekeillä. Nyt luulet johtaneesi minut\nharhaan, mutta siinäpä erehdyt!\"\n\nKrag meni ensin poliisiasemalle, ja keskusteltuaan hetkisen\npoliisipäällikön kanssa, kutsui koolle joukon parhaita apulaisiaan.\n\nPidettiin neuvottelu. Krag kertoi lyhyesti kokemuksensa ja Busch\npäätettiin asettaa tarkan silmälläpidon alaiseksi.\n\nKolme salapoliisia pukeutui valepukuihin ja sijoittui Thomas Buschin\nasunnon läheisyyteen.\n\nEräs heistä maalasi reklaamitaulua läheisen myymälän seinään. Toinen\npukeutui puutarhuriksi, ja kolmas opetteli ajamaan polkupyörällä\nBuschin talon edustalla.\n\nSalapoliisien oli pidettävä Buschin asuntoa silmällä, ja jos Busch\ntulisi ulos, oli heidän seurattava häntä.\n\nSitten hankki Krag hiukan lisätietoja Buschista. Tällä oli todellakin\nmuutaman tuhannen kruunun suuruinen summa talletettuna Keskuspankissa.\n\nSitten lähetti Krag pikasähkösanoman Pariisiin, jossa tiesi Buschin\nviimeksi oleskelleen, ja tunnin kuluttua sai hän seuraavasisältöisen\nvastauksen:\n\n    Kristianian salapoliisiosasto.\n\n    Kysymänne Thomas Busch on ennen Pariisiin tuloaan oleskellut\n    Madridissa esiintyen siellä nimellä parooni Bizerta. Hänen täytyi\n    erään kaksintaistelun takia poistua Espanjan pääkaupungista ja\n    senjälkeen asettui hän Pariisiin esiintyen norjalaisena\n    taidehistorioitsija Thomas Buschina. Poliisin huomio kiintyi pian\n    häneen, mutta on hän todistusten puutteessa saanut toistaiseksi\n    olla vapaalla jalalla. Hän seurustelee hienoimmissa seurapiireissä.\n    On hyvin vaarallinen henkilö, joka ei kavahda mitään. Häntä\n    epäillään Parisissa murhasta, osakekeinottelusta, pelipetoksesta\n    ja vakoilusta.\n\n                                                     _Lépine_.\n\n\nKrag hymyili. Thomas Busch oli halunnut todisteita. Krag päätti tehdä\nnyt parhaansa kootakseen rikollista vastaan mahdollisimman sitovia\ntodisteita, ettei, kuten usein ennen, oltaisi pakoitettuja todisteiden\npuutteessa laskemaan rikollista vapaaksi, huolimatta siitä, että hänen\nsyyllisyytensä oli ilmeinen.\n\nKoska kello oli vasta 7, ja Asbjörn Kragin ei tarvinnut odottaa\nlähetettyjen salapoliisien raporttia ainakaan ennen puolta yhdeksää,\npäätti salapoliisi pistäytyä tapaamassa näytelmän tähänastista\npäähenkilöä, Karl Bomania. Olihan sitäpaitsi mahdollista, että tämän\nkotoa voisi löytää jotain, joka helpottaisi arvoituksen ratkaisua.\nUseinhan kaikkein vähäpätöisimmiltä näyttävät pikkuseikat saattavat\njohtaa suurimpiin tuloksiin, ja Krag oli päättänyt selvittää\narvoituksen mihin hintaan hyvänsä, sillä hän aavisti, ettei tässä ollut\nkysymys ainoastaan poliisilaitoksen maineesta, vaan oli ajoissa\nehdittävä torjua uhkaava vaara.\n\nKrag joutui perille klo 8:n tienoissa.\n\nPortinvartijan asuntoa ei ollut vaikea löytää, sillä ovella oli\nkauasnäkyvä messinkinen nimikilpi.\n\nSalapoliisi koputti ovelle, ja ystävällinen naisenääni vastasi\n\"sisään.\"\n\nAstuttuaan sisään joutui salapoliisi valoisaan keittiöön, jossa kaikki\noli siistiä ja hyvässä järjestyksessä. Bomanin vaimo -- salapoliisi\narvasi, että se oli hän -- istui tuolilla lieden ääressä ommellen.\nKiiltävä, kuparinen kahvipannu porisi iloisesti tulella, ja\narkihuoneessa leikki keskenkasvuinen poika hiukan itseään nuoremman\nsisarensa kanssa.\n\n\"Rouva Boman, vai kuinka?\" kysyi salapoliisi.\n\nVaimo kohottautui tuoliltaan ja vastasi myöntävästi. Hän työnsi\nompelutyönsä sivuun ja pyysi salapoliisia astumaan sisään. Sitten käski\nhän lapset keittiöön ja sulki oven.\n\nHuone oli erittäin kodikas; kaikki oli yksinkertaisuudestaan huolimatta\npuhdasta ja somaa todistaen, että asukkaat olivat uutteraa ja siistiä\nväkeä.\n\n\"Miehenne ei liene kotona, huomaan minä\", sanoi Krag.\n\n\"Ei\", vastasi vaimo, \"mutta odotan hänen tulevan millä hetkellä\ntahansa. Hän lähti ulos tärkeälle asialle, ja sanoi, että ellei hän\nehtisi kotiin kello kahdeksaksi, lähettäisi hän sanan. Kello on kai jo\npian 8, joten tullee hän pian.\"\n\n\"Kello on hiukan yli puoli kahdeksan\", sanoi salapoliisi katsoen\nkelloaan. \"Ellei rouvalla ole mitään sitä vastaan, niin odotan, kunnes\nmiehenne tulee kotiin. Haluaisin mielelläni keskustella hiukan hänen\nkanssaan.\"\n\nVaimo osoitti hänelle tuolin ja hän istuutui.\n\n\"Luultavasti arvaatte syyn tänne tulooni\", jatkoi Krag. \"Miehenne on\njoutunut raa'an pahoinpitelyn uhriksi, mutta ei ole viipyvä kauan\nennenkuin saamme syyllisen kiinni.\"\n\n\"Kuulutteko ehkä poliisiin?\" kysyi vaimo.\n\n\"Kyllä\", vastasi Krag hymyillen. Hän arveli, ettei Boman syystä tai\ntoisesta ollut kertonut hänestä mitään vaimolleen, ja piti sentähden\ntarpeettomana ilmoittaa nimeään tälle.\n\n\"Silloin olette ehkä sen salapoliisin ystäviä?\"\n\n\"Minkä salapoliisin?\" kysyi Krag.\n\n\"Tarkoitan sitä herraa, jonka puoleen mieheni kääntyi, hänen nimensä\noli kai Asbjörn Krag.\"\n\n\"Mutta sehän olen juuri minä. Minun nimeni on Asbjörn Krag.\"\n\nVaikka pommi olisi räjähtänyt rauhallisessa huoneessa, ei vaimo olisi\nvoinut säikähtyä enemmän kuin kuullessaan salapoliisin sanat.\n\nHän tuijotti aivan hämmentyneenä salapoliisiin ja änkytti;\n\n\"Oletteko _te_ Asbjörn Krag? Te -- -- -- ei -- mutta sehän on\nmahdotonta.\"\n\nKrag hypähti pahaa aavistaen pystyyn.\n\n\"Jos _te_ olette Asbjörn Krag\", jatkoi vaimo, \"niin miksi Herran\nnimessä sitten tulette kysymään, onko mieheni kotona?\"\n\nKrag tunsi ensin itsensä hiukan hämmentyneeksi, mutta yht'äkkiä selvisi\nhänelle koko tapaus.\n\n\"Mihin aikaan miehenne lähti ulos\", kysyi hän vakavana.\n\n\"Hän lähti kello 6, heti saatuaan lähettämänne sanan.\"\n\n\"Lähettämäni sanan\", mutisi Krag.\n\nTuska viilsi hänen sydäntään.\n\nHän ei ollut lähettänyt mitään sanaa.\n\n\n\n\nVI\n\nVALOA PIMEYTEEN.\n\n\nTuntui kuin vaimo olisi voinut lukea salapoliisin ajatukset. Hän alkoi\nitkeä, ja hänen päänsä vaipui pöydänreunaa vasten.\n\n\"Hän on joutunut nyt taas noiden ilkeiden ihmisten käsiin\", nyyhkytti\nhän, \"vaikkei hän koskaan ole kenellekään pahaa tehnyt. En ymmärrä,\nmiksi he vainoavat häntä.\"\n\nAsbjörn Krag lohdutti häntä.\n\n\"Koettakaa nyt rauhoittua\", sanoi hän, \"miehenne ei voi olla kaukana,\nja vaikka hän olisikin joutunut vainoojiensa käsiin, eivät he uskalla\ntehdä hänelle mitään pahaa. Kuka toi hänelle sanan?\"\n\n\"Eräs virkapukuinen poliisi.\"\n\n\"Minkänäköinen hän oli?\"\n\n\"En voi tarkoin kuvailla hänen ulkonäköään, sillä hän seisoi koko ajan\nhämärässä porttikäytävässä.\"\n\n\"Sanoiko hän tulevansa minun lähettämänäni?\"\n\n\"Sanoi, otin itse hänet vastaan. Hän sanoi Asbjörn Kragin lähettäneen\nterveisiä ja käskeneen mieheni tulla luokseen.\"\n\n\"Ja miehenne lähti ilman muuta?\"\n\n\"Niin, mitäpä hän olisi voinut muutakaan tehdä. Eihän hän voinut\nepäillä petosta, kun sanantuojana oli virkapukuinen poliisi. Sitäpaitsi\nsanoi hän juuri lähtiessään: 'Kello on kuusi; se sopii. Krag sanoi\nlähettävänsä minulle tiedon kuuden tienoilla'.\"\n\nKrag muisti nyt todellakin sanoneensa niin Bomanille erotessaan tästä\nraitiotiepysäkillä. Jonkun Thomas Buschin miehistä oli täytynyt kuulla\ntämä, ja he olivat kyllin häikäilemättömiä käyttääkseen tietoa\nhyväkseen.\n\n\"Mieheni lähti hevosella\", sanoi vaimo.\n\n\"Näittekö vaunut?\"\n\n\"En, mutta avonaisen keittiön ikkunan kautta kuulin mieheni sanovan\nkonstaapelille: 'Ahaa, teillä on vaunut. Sepä mainiota'.\"\n\nAsbjörn Krag ymmärsi nyt, ettei hänellä ollut hetkeäkään hukattavana,\njos hän aikoi ajoissa ehkäistä sen rikoksen, joka -- siitä hän oli\nvarma -- kätkeytyi tämän salaperäisen ihmisvarkauden taakse.\n\nRauhoittaakseen levotonta, itkevää vaimoa, sanoi hän tälle lähtiessään.\n\n\"Lupaan teille, että ennen puoliyötä on miehenne oleva\nvahingoittumattomana luonanne.\"\n\nMutta kävellessään nopein askelin pitkin katuja ei hän ollut yhtä\ntoivehikas kuin portinvartijan asunnossa oli teeskennellyt olevansa.\n\nHuomaamattaan pysähtyi hän hetkeksi ja huudahti itsekseen:\n\n\"Boman poissa. Jäljettömästi kadonnut. Herra Jumala, kuinka pääsenkään\ntämän sotkun perille!\"\n\n\"Vakoojat!\" välähti yht'äkkiä hänen mieleensä. Hänen täytyi heti saada\ntietää, jos Busch oli poistunut asunnostaan.\n\nMuutaman minuutin kuluttua oli hän Hanstengadenilla. Hän pysähtyi\npikkupuodin edustalle, jossa pitkätukkainen nimikilpimaalari oli juuri\nlopettanut työnsä ja parhaillaan kokoili työkaluajaan aikoen lähteä\npois.\n\n\"Valmis?\" kysyi Krag hermostuneena.\n\n\"Kyllä\", vastasi valepukuinen salapoliisi. \"Thomas Busch on lähtenyt\nulos.\"\n\n\"Äskettäinkö?\"\n\n\"Niin, noin viitisen minuuttia sitten. Hän ajoi pitkin Drammenintietä.\nPolkupyöräilijä seuraa häntä.\"\n\nSalapoliisi osoitti suuntaa, jonne Busch oli mennyt, ja Kragin terävä\nsilmä eroitti heti hienon, keltaisen hiekkajuovan, joka kapeana viiruna\nluikerteli pitkin katua silmänkantamattomiin.\n\n\"Mainiota\", sanoi Krag, \"juokse heti hakemaan ajuria.\"\n\n\"Nimikilpimaalari\" jätti heti työkalunsa ja lähti esimiehensä asialle.\n\nVakooja numero 2, puutarhuri, saapui nyt paikalle.\n\nKrag käski hänen lähteä heti ilmoittamaan kaikille vapaina oleville\nsalapoliiseille poliisiasemalle, että heidän oli koetettava ottaa selko\najurista, joka oli vienyt Bomanin pois kotoaan.\n\n\"Ottakaa siitä selko, maksoi mitä maksoi\", sanoi hän. \"Käyttäkää\nrevolvereja, jos on tarpeen. Sill'aikaa seuraan minä Buschia. Tapaamme\npoliisiasemalla klo 12.\"\n\nHän hyppäsi vaunuihin, jotka olivat juuri saapuneet, ja käski ajurin\najaa nopeaa vauhtia pitkin keltaista hiekkajuovaa.\n\nHiekan oli Buschin perästä seuraava salapoliisi laskenut mukanaan\nolevasta laatikosta valumaan kadulle opastaakseen toiset salapoliisit\njäljilleen.\n\n\"Ajanko niin pitkälle kuin viivaa riittää?\" kysyi ajuri, nuori, vilkas\npoikanen. Hänestä oli tämä ihanaa urheilua.\n\n\"Aja vaan, ja ajakin nopeasti\", vastasi Krag.\n\nKuskipoika sylkäisi kouriinsa, läimäytti hevosta piiskalla, ja niin\nlähdettiin liikkeelle vauhtia, joka ei liene ollut aivan lakipykälien\nmukaista. Mutta kyytipoika tiesi, kuka hänen rattaillaan istui, ja\nnauroi vaan nähdessään poliisien merkitsevän hänen numeronsa\nmuistikirjoihinsa sakoittaakseen häntä liian hurjasta ajosta. Poliisit\neivät nimittäin ehtineet tuntea vaunuissa istuvaa salapoliisia.\n\nTuntui siltä kuin ei keltainen hiekkajuova loppuisi koskaan. Ajettiin\njo kaupungin ulkopuolella, ja yhä luikerteli keltainen hiekka kapeana\njuovana eroittuen kirkkaalla värillään selvästi tien valkoisesta\ntomusta.\n\nMatkan kestäessä oli salapoliisilla hyvää aikaa kiinnittää päällensä\ntekotukka ja -parta, ja kaupungin ulkopuolelle jouduttua ei vaunuissa\nenää istunutkaan tunnettu kristianialainen salapoliisi Asbjörn Krag,\nvaan vanha, punanenäinen herrasmies, joka nähtävästi matkusti\nkaupungista takaisin maakartanolleen.\n\nLysaker-vuonon lähellä tulivat Thomas Buschin vaunut vastaan.\n\nBusch ajoi kumipyöräisissä Victoriavaunuissa. Hän istui vaunuissaan\nyksin nojautuen mukavasti tyynyjä vasten ja tuprutellen mahtavia\nsavupilviä havannastaan. Hän ei välittänyt vähääkään vastaantulevasta,\nvanhasta, punanenäisestä maalaispohatasta, eikä tälläkään ollut mitään\nhalua pysähtyä.\n\nHetken kuluttua tuli polkupyöräilijä vastaan. Ei hänkään, vaikka joka\npäivä tapasikin Kragin, olisi tuntenut tätä valepuvussa, ellei Krag\nolisi antanut hänelle merkkiä.\n\nPolkupyöräilijä jarrutti, mutta Krag huusi vain:\n\n\"Seuraa häntä edelleen!\"\n\nPolkupyöräilijä lähti heti jälleen liikkeelle.\n\nVaunut seurasivat keltaista juovaa aina erään pienen sekatavarakaupan\nedustalle Lyseakerissa.\n\nKaupassa sai salapoliisi tietää, että \"mies, joka ajoi\nVictoriavaunuissa\", oli käynyt puhuttelemassa erään pikku höyryaluksen\nkapteenia. Kapteenin nimi oli Davidsen ja höyrypurren \"Flink\". Kapteeni\nasui eräässä aivan puodin lähellä olevassa talossa.\n\nSalapoliisi koputti kapteenin asunnon ovella, ja tapasikin tämän\nkotona.\n\nAsbjörn Kragin jäätyä kahden kesken kapteenin kanssa huoneeseen, alkoi\nhän kapteenin sanomattomaksi hämmästykseksi ilman muuta riisua\nnaamioitaan. Nyt, kun Thomas Busch oli poissa, ei hän enää tarvinnut\nirtotukkaansa, punaista nenäänsä eikä tekopartaansa.\n\nKapteeni luuli ensin joutuneensa jonkun hullun kanssa tekemisiin, ja\naikoi heittää salapoliisin kadulle, mutta kun tämä näytti\npoliisimerkkiään, tuli toinen ääni kelloon.\n\nKrag kertoi ajavansa takaa erästä rikollista, ja että tämä rikollinen\nei ollut kukaan muu kuin se tumma herrasmies, joka oli äsken tullut\nkylään ajaen hienoissa Victoriavaunuissa ja käynyt kapteenin luona.\n\n\"Tarkoitatteko herra Buschia\", huudahti kapteeni kauhuissaan, \"tuota\nhienoa herraa, joka asuu Kristianiassa?\"\n\n\"Häntä juuri\", vastasi salapoliisi. \"Häntä epäillään osallisuudesta\nryöstöön. Mitä asiaa oli hänellä teille?\"\n\n\"Hän halusi vuokrata laivaani.\"\n\n\"Teidän pientä, 'Flink'-nimistä höyrypurttanneko?\"\n\n\"Niin.\"\n\nKapteeni meni ikkunan luo ja osoitti merelle ankkuroitua, pientä,\nsievää höyrypurtta.\n\n\"Laiva on aika soma. Siinä on salonkikin, ja minä vuokraan sen usein\npienille seurueille, jotka haluavat tehdä pienen, virkistävän\nmerimatkan kesähelteessä. Herra Busch vuokrasi sen muutamien ystäviensä\nkanssa.\"\n\n\"Milloin aikovat he lähteä merimatkalle?\" kysyi salapoliisi.\n\n\"Huomenaamulla kello yhdeksän. Hän tulee silloin tänne kolmen ystävänsä\nkanssa.\"\n\n\"Ja minne aikovat he mennä?\"\n\n\"Johonkin aivan lähelle. Luultavasti maatilalleen.\"\n\n\"Onko Buschilla maatila vuonon varrella?\"\n\n\"Kyllä, Buudevuonon rannalla. Se on pieni karjatalo, jonka hän on\nrakennuttanut metsään, vuonon rannalle.\"\n\n\"Sanoiko hän niiden ystäviensä nimet, jotka tulisivat hänen kanssaan?\"\n\n\"Ei, mutta hän kutsui erästä heistä lähetystösihteeriksi. Hänellä\nlienee jotain aivan erikoista asiaa, ainakin mikäli minä ymmärsin.\"\n\nSalapoliisi tuli tarkkaavaiseksi.\n\n\"Erikoista asiaa\", sanoi hän. \"Kertoiko hän siitä mitään lähemmin?\"\n\n\"Kyllä. Hän sanoi ottavansa mukaansa maalle erään sairaan ystävänsä.\"\n\n\"Erään sairaan ystävänsä?\"\n\n\"Aivan niin. Senvuoksi pyysi hän minua valmistamaan salonkiin vuoteen.\"\n\nKragin mieleen välähti heti Boman. Olisiko mahdollista, että he\naikoisivat kätkeä hänet huvilaan? Mutta mitä hyötyä heillä siitä olisi?\n\n\"Onko teillä miehistö laivalla, kapteeni?\" kysyi salapoliisi.\n\n\"Kyllä. Meitä on neljä miestä, minä ja lämmittäjät. Enempää emme\ntarvitse.\"\n\n\"Haluaisin kuitenkin pyytää teiltä paikkaa laivallanne.\"\n\nKapteeni katsoi häneen nauraen.\n\n\"Kysynkö Buschilta, jos hän suostuu siihen?\"\n\n\"Sitä ette luonnollisesti saa tehdä.\"\n\n\"Hän suuttuu huomatessaan jonkun vieraan päässeen tunkeutumaan mukaan.\"\n\n\"Hänen ei tarvitse saada tietää siitä mitään. Onhan teillä laivallanne\nvarmaankin joku loukko, johon voitte kätkeä minut.\"\n\n\"Hänellä on terävät silmät.\"\n\n\"Minulla on kiire\", sanoi salapoliisi jyrkästi. \"Kyllä tai ei! Jos\nkieltäydytte, tulette luultavasti osalliseksi suureen rikokseen, jos\ntaas myönnytte, täytyy teidän olla kokonaan minun puolellani. Annan\nteille viisi minuuttia ajatusaikaa.\"\n\n\"En tarvitse mitään ajatusaikaa\", sanoi kapteeni reippaasti, \"olen\nkäytettävissänne.\"\n\n\"Hyvä. Mutta te ette millään ehdolla saa mainita kenellekään\nsopimuksestamme.\"\n\n\"Se on itsestään selvää.\"\n\n\"Ei perheenne, eikä kukaan laivan miehistöstä saa tietää mitään. Ja\nmitä Buschiin taas tulee, niin älkää olko tietävinänne lainkaan koko\nasiasta, tapahtuipa sitten mitä hyvänsä.\"\n\n\"Selvä.\"\n\n\"Voitteko toimittaa minut aikaisin huomenaamulla laivalle niin, ettei\nkukaan saa siitä vihiä?\"\n\n\"Kyllä. Jos tulette tänne huomenaamulla kello kahdeksan, niin minä\npidän kyllä huolta piiloittamisesta.\"\n\n\"Päätetty siis?\"\n\n\"Päätetty.\"\n\nSopimus vahvistettiin kädenlyönnillä, ja Asbjörn Krag meni sitten\ntakaisin vaunuihinsa, jotka odottivat ulkopuolella.\n\nSekatavarakauppias seisoi juuri myymälänsä ovella, kun Kragin vaunut\nvierivät pois. Hän ei ollut uskoa omia silmiään. Tullessaan kylään oli\nherra ollut vanha, punanenäinen ja parrakas, ja lähtiessään ajamaan\ntakaisin kaupunkiin, hyppäsi hän yhdellä loikkauksella vaunuihin ja oli\naivan nuoren näköinen. Tässä oli pirulla sormensa pelissä?\n\nPaluumatkalla kävi salapoliisi ajatuksissaan vielä kerran koko jutun\nkohta kohdalta läpi, mutta hänen täytyi myöntää, ettei hän kaikista\nponnistuksistaan huolimatta ollut vielä päässyt askeltakaan lähemmäksi\narvoituksen ratkaisua. Hän ei ymmärtänyt Thomas Buschin menettelyn\n_syitä_. Hänen aivonsa työskentelivät kuumeisesti. Olisipa hänellä\nollut edes aikaa kylliksi, mutta asian kehittyessä nopeasti, ei hän\nollut ehtinyt edellisestä arvoituksesta selviytyä, ennenkuin toinen jo\ntuli hänen ratkaistavakseen, ja tämä teki asian vielä salaperäisemmäksi\nja sotkuisemmaksi.\n\nHän oli hyvin kiihtynyt ja käski ajurin ajaa suoraan kaupungin\nkeskustaan mahdollisimman pian. Saadakseen ajan kulumaan ja antaakseen\naivojensa levätä hetkisen, viittasi hän luokseen erään sanomalehtipojan\nja osti iltalehdet.\n\nHän silmäili nopeasti tuoreimmat uutiset ja luki jonkun ilmoituksen ja\nsähkösanoman sieltä täältä, ilman mitään järjestystä.\n\nEi mikään kyennyt herättämään hänen mielenkiintoaan. Äkkiä pysähtyi\nhänen katseensa erääseen paikallisilmoitukseen, joka sisälsi kaksi\npäivämäärää. Se oli aivan tavallinen uutinen, jossa ei ollut\nsalaperäisyyden varjoakaan, eikä hänen huomionsa olisikaan kiintynyt\nsiihen, ellei siinä olisi ollut noita kahta päivämäärää. Niihin kiintyi\nhänen huomionsa pitkäksi aikaa ja hänen aivonsa työskentelivät\ntulisella kiireellä.\n\n_Silloin selvisi hänelle yht'äkkiä koko juttu_.\n\nArvoitus oli selvinnyt aivan yht'äkkiä, kuten pimeys, jonka kirkas\nvalonsäde halkaisee.\n\nHän kääräisi sanomalehdet kokoon ja ilmoitti ajurille uuden osoitteen,\njonne tämän oli ajettava.\n\nNyt selvisi salapoliisille Thomas Buschin aikomukset. Tällä hetkellä\noli hänelle kaikki muu yhdentekevää.\n\nHän oli päässyt harvinaisen häikäilemättömän rikossuunnitelman perille.\n\n\n\n\nVII\n\nVARASTETTU HEVONEN.\n\n\nSalapoliisi ajoi jälleen portinvartijan asunnolle saadakseen\nkeskustella Bomanin vaimon kanssa.\n\nMiehen katoaminen oli saattanut koko perheen elämän aivan pois\ntolaltaan. Boman ei ollut vieläkään antanut mitään tietoja itsestään,\nja onneton vaimo piti häntä jo kuolleena. Sekä hän että lapset olivat\naivan epätoivoisia, ja verestävät silmät todistivat heidän itkeneen\nsitten Kragin viimekäynnin.\n\nSalapoliisi koetti lohduttaa vaimoa sanomalla tämän miehen\nhuomenaamulla ainakin jo varmasti tulevan kotiin.\n\n\"Mutta tehän lupasitte, että hän tulisi jo ennen puoliyötä\", nyyhkytti\nvaimo.\n\n\"Sen tein kylläkin\", vastasi salapoliisi, \"mutta silloin en vielä\ntiennyt sitä, mitä nyt tiedän.\"\n\n\"Mitä sitten?\"\n\n\"Eräs rikos on tekeillä\", vastasi Krag, \"harvinaisen häikäilemätön ja\nrohkea rikos, jollaista tuskin enää meidän päivinämme voisi pitää\nmahdollisenakaan.\"\n\n\"Mutta mitä miehelläni on tuon rikoksen kanssa tekemistä?\"\n\n\"Ei yhtään mitään. Hän ei edes aavista mitä on tekeillä. Mutta ne\nroistot, jotka toimeenpanevat rikoksen, pitivät parhaana piiloittaa\nmiehenne kahdeksitoista tunniksi. Muussa tapauksessa olisi hän\ntietämättään voinut ehkäistä heidän tuumansa.\"\n\n\"Silloin ovat he varmasti jo tappaneet hänet. Bhuu--u-uu--.\"\n\n\"Ei\", vastasi salapoliisi. \"Sitä he eivät ole uskaltaneet tehdä. Häntä\npidetään ainoastaan kätkettynä johonkin ja huomenaamulla kello\nyksitoista on hän jälleen luonanne... Eikö miestänne muuten pidetty\ntaitavana moottorinhoitajana?\"\n\n\"Kyllä. Hänellä oli hyvin tuottava toimi moottorinkuljettajana eräässä\nsuuressa moottorissa, joka nyt, parooni D:n vieraillessa\npaikkakunnalla, on annettu hänen käytettäväkseen.\"\n\n\"Parooni D:n? Hänhän asuu Bygdössä?\"\n\n\"Niin, ja moottori on Frognerkilenissä.\"\n\nSalapoliisi katsoi Bomanin pikku poikaa, joka oli seissut äitinsä\nvieressä ja kuullut koko keskustelun. Poikanen näytti reippaalta ja\nälykkäältä.\n\n\"Sinä kai tiedät, missä moottorivene sijaitsee?\" kysyi salapoliisi.\n\n\"Kyllä\" vastasi poika.\n\n\"Haluatko tulla mukaani näyttämään sen minulle?\"\n\nPoika tempasi hatun päähänsä.\n\nVaunut odottivat kadulla, eikä kulunut monta minuuttia ennenkuin Krag\nja poika olivat jo Frognerkilenissä.\n\nMatkalla kertoi pikku veitikka parooni D:n lähettäneen edellisenä\niltana kirjeen, jossa käski Bomanin laittamaan moottoriveneen kuntoon\nhuomenaamuksi pientä huviretkeä varten.\n\n\"Ja mitä äitisi vastasi siihen?\" kysyi Krag.\n\n\"Hän vastasi, ettei tiennyt varmaan, jos isä tulisi siksi kotiin, joten\nparoonin olisi paras hankkia huomiseksi itselleen toinen kuljettaja.\nOnhan aina muitakin kuljettajia saatavissa, mutta parooni on hyvin\nkiivas ja suuttuu aina kun jotain vastoinkäymisiä sattuu.\"\n\n\"Hyvä on\", vastasi Asbjörn Krag, \"äitisi on menetellyt viisaasti.\"\n\nSalapoliisi tarkasteli innokkaasti kapeata, siroa moottoria. Siinä oli\nepäilemättä voimakkain kone koko vuonolla. Koneet täyttivät melkein\npuolet koko veneestä.\n\n\"Se on jo kunnossa\", sanoi poika.\n\n\"Kunnossa?\"\n\n\"Niin, huomenaamuista retkeä varten. Katsokaa, messinkiosat on\nkiilloitettu ja säiliöt ovat täynnä.\"\n\nHän osoitti takaistuinta.\n\n\"Tuossa\", jatkoi hän, \"on paroonin tapana istua, ja tuossa seisoo isäni\nohjaamassa.\"\n\n\"Eikö moottorissa tavallisesti useampia olekaan?\"\n\n\"Kyllä. Paroonilla on tavallisesti mukanaan pari palvelijaa. Joskus\npääsen minäkin mukaan, ja silloin autan isääni koneen hoidossa.\"\n\n\"Sinä olet kelpo poika\", sanoi salapoliisi. \"Tule nyt, lähdemme jo\ntakaisin, alkaa tulla jo pimeäkin.\"\n\nJätettyään pikku veitikan ohimennessään kotiin, jatkoi salapoliisi\nmatkaansa poliisiasemalle.\n\nBuschia seuranneet kolme vakoojaa jättivät ensin raporttinsa.\n\n\"Pyöräilijä\" kertoi seuranneensa Buschia takaisin tämän asunnolle,\nBusch oli pysynyt kotonaan koko illan, ja häntä oli käynyt tapaamassa\nkaksi miestä, jotka eivät kuitenkaan viipyneet kauan hänen luonaan.\nKello puoli kahteentoista mennessä ei Busch ollut poistunut\nasunnostaan.\n\n\"Noiden herrojen nimet ja osoitteet?\" kysyi Krag.\n\nSalapoliisi ojensi paperiliuskan esimiehelleen.\n\nSiihen oli hän merkinnyt miesten nimet ja osoitteet.\n\nSenjälkeen tuli niiden salapoliisien vuoro, joille oli annettu määräys\netsiä se ajuri, joka oli vienyt Bomanin pois kotoaan.\n\nAinoastaan yhdellä salapoliiseista oli erikoisemman mielenkiintoista\nkerrottavaa. Hän kertoi eräistä varastetuista vaunuista.\n\n\"Kello viisi iltapäivällä\", kertoi salapoliisi, \"tilattiin erään\najurin, Peder Karlsenin, omistama umpinainen vaunu Rosenborg-kartanoon.\nVanha, valkopartainen herra nousi vaunuihin ja käski ajurin ajaa\nrautatieasemalle. Mutta vaunujen tullessa rautatievaunutallin luo,\nkäskikin herra pysähtyä erään kahvilan edustalle. Herrasmies laskeutui\nvaunuista ja meni kahvilaan. Ajuri odotti ulkona noin viitisen\nminuuttia. Sitten tuli kahvilanomistaja ulos pyytäen ajuria avuksi\nkantamaan vanhan herran matkakirstua.\n\n\"Ajuri, joka, tuntien hevosensa siivoksi, ei pelännyt sen lähtevän hänen\npoissaollessaan minnekään, jätti ohjakset irralleen vaunuihin ja lähti\nisännän kanssa kahvilaan.\n\n\"Kahvilan etuhuoneessa, joka oli kadun puolella istui vanha herra\nrauhallisesti juoden maitoa.\n\n\"'Jaha, siinähän olettekin jo', sanoi hän ajurin tullessa sisään, 'oli\nhyvä, että tulitte kantamaan kirstuani. Tulkaa mukaani. Se on täällä\nsisällä.'\n\n\"Ajuri seurasi, epäilemättä petosta.\n\n\"Osoittaen suurta, raudoitettua kirstua, joka oli taaemman huoneen\nnurkassa, sanoi herra:\n\n\"'Tuossa se on, mutta odottakaapa hetkinen.'\n\n\"Hän meni toiseen huoneeseen ja sulki oven perästään.\n\n\"Ajuri odotti pienessä huoneessa melkein kymmenen minuuttia, mutta kun\nherraa ei kuulunut takaisin, lähti hän ulos katsoakseen hevostaan.\nMutta hevonen oli kadonnut vaunuineen päivineen.\n\n\"Ajuri säikähti luonnollisesti hirveästi, sillä hevonen ei ollut hänen\nomansa. Hän huusi kahvilanomistajaa, joka tulikin juosten paikalle.\n\n\"Yhdessä he sitten tutkivat koko korttelin, peläten hevosen lähteneen\nyksin liikkeelle, mutta missään he eivät nähneet jälkeäkään vaunuista.\nNe olivat ja pysyivät poissa. Vanha, valkopartainen herra ei myöskään\ntullut takaisin, ja miehet alkoivat epäillä hänen varastaneen vaunut.\nKahvilanomistaja sanoi, ettei hän tuntenut vanhaa herraa. Tämä oli vain\nyhden ainoan kerran, eilen, ollut hänen kahvilassaan ja pyytänyt saada\njättää sinne matkakirstunsa säilytettäväksi. Hän lupasi noutaa sen\nmyöhemmin.\n\n\"Kahvilanomistaja avasi nyt matkakirstun ja molempien suureksi\nhämmästykseksi huomasivat he sen olevan täynnä tiiliä.\n\n\"Petos oli nyt ilmeinen, ja surullisin mielin lähti ajuri kotiinsa\nilmoittamaan onnettomuudesta isännälleen. Tämä nosti luonnollisesti\nasiasta hirveän melun ja päätti ilmoittaa heti varkaudesta poliisille.\n\n\"Hänen juuri aikoessaan lähteä poliisiasemalle soi puhelin. Hän tarttui\npuhelintorveen ja miehenääni kysyi:\n\n\"'Onko isäntä itse puhelimessa?'\n\n\"'Kyllä', vastasi hän.\n\n\"Ääni jatkoi:\n\n\"'Tiedättekö jo, että teiltä on tänään varastettu hevonen vaunuineen?'\n\n\"'Kyllä.'\n\n\"'Sekä hevonen että vaunut ovat postikonttorin edustalla. Menkää pian\nhakemaan ne sieltä.'\n\n\"Samassa kilahti loppusoitto, ennenkuin ajuri ehti kysyä edes puhujan\nnimeä.\n\n\"Ajuri otti onnettoman renkiparkansa mukaansa ja he ajoivat yhdessä heti\npostikonttorille ja löysivät todellakin hevosen vaunuineen talon\nedustalta. Kysellessään ihmisiltä saivat he tietää hevosen seisseen jo\nrunsaan puolituntia kadulla.\n\n\"Vaunujen sisästä löysi ajuri tyynyltä kirjekuoren, joka sisälsi 25:n\nkruunun setelin, sekä paperilapun, johon oli kirjoitettu: 'Kiitos\nlainasta'.\"\n\n\"Näittekö kirjeen?\" kysyi Krag.\n\nSalapoliisi ojensi esimiehelleen kirjeen, ja Krag näki heti, että se\noli kirjoitettu samalla käsialalla kuin se, jonka Boman oli saanut.\n\nVarkauden syy selvisi nyt hänelle. Yksinkertainen Boman parka oli viety\nkotoaan _juuri noilla varastetuilla vaunuilla_. Luultavasti oli hänet\nnukutettu sitten umpinaisissa vaunuissa ja viety varmaan piilopaikkaan.\n\nRoistot olivat kyllin uhkarohkeita varastaakseen keskellä kirkasta\npäivää vaunut, ettei ajuri olisi voinut kertoa mitään poliisille.\n\nKello oli jo yksi yöllä ja Kragin ympärille oli kokoontunut lauma\nsalapoliiseja, jotka odottivat hänen määräyksiään. Salapoliisipäällikkö\noli nimittäin luovuttanut asian johdon Asbjörn Kragille. Kaikki\nluulivat saavansa jatkaa Bomanin etsimistä ja Thomas Buschin vahtimista\nvielä koko yön, ja hämmästyivätkin sentähden suuresti, kuullessaan\nKragin sanovan:\n\n\"Tänä iltana emme voi tehdä enää mitään. Huomenna jatkamme työtämme.\nKolme teistä saa lähteä huomenaamulla kello 1/2 9 patrullimoottorilla\nmerelle. Teidän täytyy varustaa moottori valmiiksi lähtemään minä\nhetkenä hyvänsä täyttä vauhtia merelle. Teidän on parasta ankkuroida\njonkun suojaavan kallioniemekkeen taakse, josta sitä ei näy\nmerellepäin.\"\n\n\"Ketkä meistä saavat tämän tehdäkseen\", kysyttiin.\n\n\"Onko joukossanne ketään, joka tuntee 'Flink'-nimisen höyrypurren?\"\n\n\"Lysakerilaisen matkailijapurren. Minä ainakin tunnen sen\", sanoi eräs\nsalapoliiseista.\n\n\"Minä myös\", kuului vielä kaksi ääntä yht'aikaa.\n\n\"No silloin voitte te kolme ottaa sen homman osallenne. Minä olen itse\n'Flinkillä.' Heti kuultuanne siellä ammuttavan, tulee teidän täyttä\nvauhtia lähteä liikkeelle ja vallata laiva.\"\n\n\"Hyvä\", vastasivat salapoliisit lähtien laittamaan patrullimoottoria\nlähtövalmiiksi ja sitten lepäämään muutamaksi tunniksi.\n\n\"Entä me muut?\" kysyi Harald Brede, Kragin ystävä ja oppilas. \"Mitä me\nsaamme tehtäväksemme?\"\n\n\"Kello on nyt yksi\", vastasi Krag, \"tarvitsette kai hiukan lepoakin.\"\n\n\"Äsh! Eikö Buschia ole vartioitava?\"\n\n\"Ei tarvitse. Voitte kutsua kaikki salapoliisit sisään.\"\n\n\"Jatkamme siis Bomanin etsimistä?\"\n\n\"Niin.\"\n\n\"Entä mitä te itse aiotte tehdä?\" kysyi Brede edelleen.\n\n\"Aion nukkua\", vastasi Asbjörn Krag.\n\nSilloin hymyili Harald Brede, sillä hän tiesi nyt, että Krag oli\npäässyt salaisuuden perille.\n\n\n\n\nVIII\n\nNEROKAS KAAPPAUS.\n\n\nSeuraavana aamuna sovittuun aikaan tapasi Asbjörn Krag kapteeni\nDavidsenin höyrypursi \"Flinkillä.\"\n\nKapteeni oli valmistanut kaikki jo etukäteen. \"Olen antanut lomaa\nperämiehelleni\", sanoi hän, \"tuossa on hänen virkapukunsa. Koettakaapa\nsopiiko se teille.\" Krag veti nutun ylleen. Se sopi mainiosti. \"Ja\nsitten saatte toimittaa myöskin perämiehen tehtävät\", sanoi kapteeni\nhymyillen, \"ja te, joka tunnutte olevan niin sukkela muuttamaan\nulkomuotoanne, voisitte myöskin korjailla naamaanne hiukan enemmän\nmerimiesmäiseksi.\"\n\nSe olikin pian tehty. Pari minuuttia peilin edessä ja Asbjörn Krag oli\nmuuttunut ahavoituneeksi, vereväksi merikarhuksi.\n\n\"Ha -- ha -- haa\", nauroi kapteeni, \"mainiota. Voisinpa vaikka lyödä\nvetoa, ettei itse Thomas Buschkaan tuntisi teitä nyt.\"\n\nMutta hän tuli pian vakavaksi jälleen, kun Krag otti mukana tuomastaan\npikku laukusta esille kaksi browningpistoolia.\n\n\"Toinen on teille\", sanoi salapoliisi, \"toisen pidän itse.\"\n\n\"Onko pistooli panostettu?\"\n\n\"Luonnollisesti. Sen saatte kyllä huomata sitten, kun tulee aika\nkäyttää sitä.\"\n\nTyytyväisen näköisenä pisti kapteeni pistoolin taskuunsa. Krag ymmärsi\nnyt, että rehti kapteeni oli täydellisesti hänen puolellaan.\n\nKello puoli yhdeksän saapui Thomas Busch vaunuilla erään toisen herran\nseurassa laivalle. Busch tapasi kapteenin laivan kannella. Krag\nseisoi perämiehen puvussaan aivan heidän vieressään kiilloittaen\nkangastilkulla messinkiä. Hän kuuli jok'ainoan sanan Buschin ja\nkapteenin välisestä keskustelusta.\n\n\"Minun sairas ystäväni\", alkoi Busch, ja hänen äänensä oli tyyni ja\nrauhallinen kuten aina, \"minun sairas ystäväni tulee moottoriveneellä.\nTuon hänet itse laivalle. Mutta kun en halua hänen joutuvan kärsimään\npitkästä matkasta avonaisessa moottoriveneessä, haluaisin teidän\nlähtevän nyt jo liikkeelle ja ajavan meitä odottaen edestakaisin\nPääsaaren edustalla.\"\n\n\"Lähdemme heti liikkeelle\", vastasi kapteeni tehden kunniaa.\n\nBusch vilkaisi ohimennen salonkiin, jonne oli valmistettu vuode hänen\nsairasta ystäväänsä varten.\n\n\"Hyvä on\", sanoi hän. \"Luultavasti haluaa ystäväparkani laskeutua\nlevolle heti laivaan tultuaan. Hän ei ensi silmäykseltä näytä niin\nkovin sairaalta, sillä tavattoman tahdonvoimansa avulla pysyttelee hän\npystyssä kovista tuskistaan huolimatta. Ystävä raukka! Yht'äkkiä voi\nhän kuitenkin lysähtää aivan kokoon.\"\n\n\"Karboolia\", mutisi salapoliisi itsekseen puhdistaessaan messinkiä.\nKapteeni vei aina Buschia puhutellessaan kätensä lakin reunaan ja oli\nkaikin tavoin tavattoman kohtelias.\n\nAstuessaan maihin takaisin, kysyi Busch vielä kerran:\n\n\"Oletteko siis aivan selvillä tehtävistänne, kapteeni?\"\n\n\"Täydellisesti\", vastasi kapteeni, huutaen heti senjälkeen\nkonehuoneeseen:\n\n\"Valmis!\"\n\nAlhaalta kuului räminää, ja pieni, siro pursi alkoi hiljalleen keinua\nja nytkäytellä köysiään.\n\nThomas Busch nousi seuralaisineen jälleen vaunuihin ja lähti ajamaan\nkaupunkiin päin.\n\nSalapoliisi oli tarkastellut salaa myöskin Buschin seuralaista. Hän\nhuomasi, että tällä oli vaaleansiniset silmät.\n\n\"Ahaa\", ajatteli hän, \"siinähän meillä on polkupyöräilijä, joka ajoi\npyörällään Bomanin kumoon.\"\n\nHän huomasi myöskin, että sinisilmäinen herrasmies oli hiukan kalpea ja\nhermostunut. Nähtävästi ei hän ollut yhtä varma seikkailun\nonnistumisesta kuin tuo aina yhtä rauhallinen Thomas Busch.\n\n\"Flink\" kiisi nopeasti merelle kulkien kohti Pääsaarta.\n\nMatkalla luki Asbjörn Krag vielä kerran sen sanomalehdestä\nirtileikkaamansa uutisen, joka oli johtanut hänet oikeille jäljille.\nKaikessa suppeudessaan kuului se seuraavasti:\n\n    Parooni D, (nimi oli mainittu kokonaan) joka t.k. 15:tenä\n    päivänä aikoi käydä tutkimassa Pääsaaren mielenkiintoisia vanhoja\n    linnanraunioita, mutta sai silloin esteen, lähtee sinne\n    huomenaamupäivällä.\n\n\"T.k. viidentenätoista päivänä istui paroonin moottorinkuljettaja\nnukutettuna korkeaselkäisessä nojatuolissa Thorvald Meyerinkadun\nvarrella; tänään on hän samassa tilassa jossain muualla\", ajatteli\nsalapoliisi, \"ja tästä kaikesta saamme kiittää Thomas Buschia. Bomanin\nviransijainen paroonin moottorissa on luonnollisesti Buschin miehiä.\"\n\nKello yhdeksän alkoi jännittävä seikkailu.\n\n\"Flink\" oli käynyt aina Vippetangenissa saakka, ja tuli nyt hiljalleen\ntakaisinpäin.\n\nKrag seisoi laivan komentosillalla tähystellen ympäristöä.\n\nMerellä näkyi olevan hyvin vähän laivoja liikkeellä. Siellä täällä\nmuutamia purjeveneitä ja pari moottoria. Aamu oli vielä niin varhainen,\nettei liikenne ollut ehtinyt päästä vauhtiinsa.\n\nKrag tähysteli Pääsaarelle päin ja huomasikin vihdoin eräässä\nsuojaisessa paukamassa poliisimoottorin, joka oli niin täydellisesti\nrantakallioiden peitossa, että ainoastaan henkilö, joka tarkoin tiesi,\nmistäpäin sitä oli etsittävä, voi huomata sen.\n\nSitten katsoi hän taas Frognerkileniin päin.\n\nJa kas, siellähän porhalsikin pieni moottori jo suoraan \"Flinkiä\"\nkohti.\n\nEräs toinen moottori, aivan yhtä suuri kuin edellinen, tuli\npäinvastaiselta suunnalta.\n\n\"Flinkin\" kapteeni lähestyi salapoliisia ja kysyi tältä:\n\n\"Mitä tässä oikein on tekeillä?\"\n\n\"Varkaus ja kiristys.\"\n\n\"Varkaus? Aikooko herra Busch varastaa moottorin?\" kysyi kapteeni\ntähystellen moottoria, joka vinhaa vauhtia kiiti siintävällä selällä.\n\n\"Ei\", vastasi Krag. \"Hän aikoo varastaa jotain muuta.\"\n\n\"Mitä sitten?\"\n\n\"Erään ihmisen.\"\n\n\"Ihmisen!\" huudahti kapteeni aivan ymmällään. Hän aikoi kysellä asiasta\nlähemmin, mutta Krag keskeytti hänet sanoen:\n\n\"Sen arvasinkin. Nyt se alkaa.\"\n\nKapteeni tähysteli hänen osoittamaansa suuntaan. Paroonin moottori oli\npysähtynyt yht'äkkiä.\n\n\"Kiikari!\" huusi salapoliisi.\n\nKapteeni ojensi hänelle kiikarin.\n\nKiikarilla voi salapoliisi eroittaa helposti moottoriveneessä olevat\nhenkilöt. Näytti kuin siellä olisi tapahtunut jotain odottamatonta.\nMoottorinkuljettaja puuhaili koneensa vieressä, mutta ei kyennyt\nsaamaan sitä käyntiin.\n\n\"Kirottu lurjus\", mutisi salapoliisi.\n\nSitten kävi kaikki aivan kuten hän oli aavistanutkin. Näytti kuin\nmoottorinkuljettaja olisi selitellyt peräsimessä olevalle paroonille,\nettä moottori oli mennyt rikki, ja että he olivat nyt aivan avuttomia.\nParooni nousi istuimeltaan ja näytti olevan hyvin kiukuissaan.\n\nSilloin sai moottorinkuljettaja jonkun onnellisen päähänpiston. Hän\nehdotti jotain paroonille, ja tämä nyökkäsi myöntyvästi. Juuri samalla\nhetkellä kiiti toinen moottori heidän ohitseen. Siinä istui Thomas\nBusch ystävineen. Salapoliisi tunsi heidät hyvin. Huomattuaan paroonin\nmoottorinkuljettajan viittaavan hänelle, pysäytti Busch oman\nmoottorinsa. Ryhdyttiin keskusteluihin, ja kiikarillaan eroitti\nsalapoliisi aivan hyvin henkilöt ja näki, kuinka Thomas Busch kumarsi\nsyvään tervehtiessään ylhäistä ulkomaalaista.\n\n\"Olen aivan kuulevinani heidän keskusteluttakin, niin selviä ovat\nheidän eleensä. Thomas Busch tarjoaa apuaan, ja koska koneenkäyttäjä,\ntuo kirottu lurjus, väittää kivenkovaan, ettei moottoria voida korjata\nmerellä, suostuu parooni kiitollisena ottamaan vastaan tarjotun avun.\"\n\nParoonin moottoriin heitettiin hinausköysi, ja Thomas Buschin moottori\npantiin taas käyntiin.\n\nAsbjörn Krag ihmetteli hiukan tätä, mutta kun Busch muutaman minuutin\nkuluttua seisautti jälleen moottorinsa, selvisi Kragille koko näytös.\nBuschin moottori kulki muutaman metrin taaksepäin ja keskustelut\nparoonin ja rikollisen välillä jatkuivat edelleen.\n\nBusch nousi seisomaan, selitteli paroonille jotain, ja kumarsi jälleen.\n\nHän koetti nähtävästi saada ylhäisen ulkomaalaisen vakuutetuksi siitä,\nettä moottorivene, olipa se sitten kuinka hieno ja kallisarvoinen\ntahansa, oli kuitenkin aina epävarma, ja voi milloin tahansa jättää\nomistajansa pulaan. Jos parooni haluaisi käyttää hyväkseen hänen pikku\npurttaan, niin voisivat palvelijat ja kuljettaja soutaa paroonin\nmoottorin takaisin kaupunkiin. Hän pitäisi kunnianaan saada saattaa\nhänen ylhäisyyttään mihin hyvänsä, ja sitäpaitsi olisi hänellä\nkäytettävissään pieni höyrypursikin tuolla Pääsaaren luona.\n\nHänen ylhäisyytensä hymyilee armollisesti ja ottaa kiitollisena kutsun\nvastaan. Hänen ylhäisyytensä on hiukan turhamainen, eikä halua joutua\nmihinkään ikävään ja naurettavaan tilanteeseen. Busch auttaa häntä\nkohteliaasti ja hän astuu tämän moottoriin.\n\nSenjälkeen pannaan Buschin moottorin kone jälleen käyntiin ja paroonin\npalvelijat soutavat rikkoutuneen moottoriveneen takaisin kaupungin\nrantaan.\n\n\n\n\nIX\n\nKUUSITUHATTA PUNTAA.\n\n\nMoottoriveneen ehdittyä niin lähelle höyrypurtta, että Krag tunsi\nkaikki moottorissa olevat, lähti hän komentosillalta mennen alas\nsalonkiin.\n\nSiellä oli kaikki valmiina ottamaan vastaan ylhäisiä vieraita. Whisky\nja soodapullot seisoivat pöydällä ja pienellä tarjoilupöydällä oli\nlisää virkistysjuomia. Krag huomasi siellä myöskin erään korin, joka\noli täynnä pitkäkaulaisia samppanja- ja likööripulloja.\n\n\"Nuo roistot\", ajatteli salapoliisi, \"kaikki heidän rikoksensa\ntapahtuvat suunnitellun hienosti ja harkitusti.\"\n\nHän viittasi kapteenin luokseen.\n\n\"Onko revolverinne käsillä?\" kysyi hän.\n\nKapteeni Davidsen taputti hymyillen taskuaan vetäen revolverin\nkiiltävän kahvan taskusta esille.\n\n\"Ettekö ole hermostunut?\"\n\n\"En vähääkään. Olin viisi vuotta sitten kukistamassa neekerikapinaa\neräässä new-orleansilaisessa laivassa\", vastasi hän, \"se oli toista,\nse!\"\n\n\"Hyvä on. Pysytelkää vieressäni. Kun Thomas Busch saapuu laivalle,\npyytää hän luultavasti saada sulkea ovet ja jäädä paroonin ja toverinsa\nkanssa kolmen kesken salonkiin. Älkää olko epäilevinänne mitään, mutta\npysytelkää täällä läheisyydessä. Heti kuultuanne salongissa ammuttavan,\ntulee teidänkin ampua joku laukaus täällä kannella.\"\n\n\"Ketä kohti?\"\n\n\"Ei ketään. Ampukaa ilmaan vain. Se on sovittu merkki.\"\n\n\"Hyvä on. Sen minä kyllä muistan. Mutta mitä teen sitten?\"\n\n\"Sitten koetatte haalia kokoon miehenne, ja kiiruhdatte salonkiin.\"\n\n\"Niin, mutta jos ovi on lukossa?\"\n\n\"Silloin murratte oven. Jos se on välttämätöntä, niin särkekää vaikka\nkoko salongin seinä.\"\n\nKapteeni näytti hiukan huolestuneelta.\n\n\"'Flink' on hieno ja kallis laiva\", mutisi hän, \"ja sitäpaitsi ei se\nole omani.\"\n\n\"Hyvä kapteeni\", vastasi Krag, \"te saatte luonnollisesti täyden\nkorvauksen kaikista vahingoista. Tällaisessa tapauksessa ovat\naineelliset vahingot aivan toisarvoinen seikka. Muistakaa, että\nihmishenkiä on kysymyksessä.\"\n\n\"Voitte luottaa minuun, herra salapoliisi.\"\n\n\"Hyvä on, mutta nyt kuulen moottorin lähestyvän. Menkää nyt kannelle ja\ntoivottakaa vieraat tervetulleiksi laivaanne. Olkaa ystävällinen ja\nkohtelias, kuten tavallisesti.\"\n\n\"Entä te?\" kysyi kapteeni, \"mitä aiotte te tehdä?\"\n\n\"Minä piiloudun tänne\", sanoi salapoliisi ryömien pöydän alle.\nPöytäliina ulottui aina lattiaan saakka.\n\nAsbjörn Kragin juuri ehdittyä piilottautua pöydän alle, kuului Thomas\nBuschin ääni.\n\n\"Kapteeni Davidsen\", huusi hän, \"kapteeni Davidsen, missä olette?\"\n\n\"Täällä\", vastasi kapteeni kiiruhtaen kannelle.\n\nKoska salongin ovi oli auki, kuuli salapoliisi piilopaikkaansa\njok'ainoan sanan, joka kannella lausuttiin.\n\nMoottorivene oli nyt saapunut aivan höyrypurren viereen, ja\nensimmäisenä hyppäsi purteen Thomas Busch.\n\nHän astui laivan portaalle ja ojensi kätensä paroonille, joka ei\ntuntunut olevan oikein perehtynyt tällaisiin kiipeämisiin.\n\nParooni hymyili vain alentuvaisen armollisesti.\n\nVihdoin pääsi hän kannelle ja ojennellen jäykkiä jalkojaan sanoi:\n\n\"Tämähän on todellakin soma laiva, soma pieni laiva.\"\n\nKohta tämän jälkeen hyppäsi myöskin Thomas Buschin apuri, sinisilmäinen\nmies laivaan.\n\nThomas Busch viittasi salonkiin päin ja pyysi paroonia astumaan sisään.\n\n\"Kiitos, kiitos\", vastasi tämä. \"Tekisi todellakin hyvää saada hiukan\nlevähtää kaiken tämän puuhan jälkeen. Ikävä, että moottoriveneeni meni\nrikki. Niin, sillätavoin käy, kun ottaa viransijaisen. Muuten minulla\nonkin moottorinkuljettajana oikein kelpo mies. Hänen nimensä on Boman.\nHän on varmaan sairastunut, mies parka.\"\n\n\"Mies parka\", mutisi Busch säälivästi. \"Jos teidän ylhäisyytenne\nhaluaa, lähetän hyvin mielelläni jonkun miehistäni korjaamaan\nmoottoria.\"\n\n\"Ei, tuhannen kiitosta vaan!\" vastasi hänen ylhäisyytensä istuutuen\nsalongin pöydän ääreen. Asbjörn Krag näki piilopaikastaan hänen\nhienojen kiiltonahkakenkiensä kärjet.\n\n\"Haluaako teidän ylhäisyytenne mennä maihin Pääsaarella?\"\n\n\"Ei, kiitos\", vastasi parooni. \"Luulen jättäväni sen toiseen kertaan.\nPelkään pahasti, etten saa koskaan nähdä noita kuuluisia raunioita. Nyt\nsain jo toisen kerran tyhjin toimin lähteä takaisin.\"\n\n\"Sepä ikävää\", vastasi Busch. \"Teidän ylhäisyytenne haluaa ehkä mennä\nmaihin Bygdössä. Mehän voisimme ohjata pikku purtemme merikylpylän\nlaituriin. Sopiiko se herra paroonille?\"\n\n\"Kyllä\", vastasi hänen ylhäisyytensä kiitollisena, \"se sopii mainiosti.\nOlen hyvin kiitollinen teille tarjouksestanne, herraseni.\"\n\n\"Annan kapteenille määräyksen ohjata Bygdöseen\", sanoi Busch mennen\nkannelle.\n\nHetken kuluttua lähti pursi täyttä vauhtia liikkeelle.\n\nThomas Busch tuli takaisin salonkiin ja sulki huolettomana oven\njälkeensä. Krag kuuli lukon napsahtavan hiljaa.\n\n\"Ahaa\", ajatteli hän, \"nyt luulee hän saaneensa linnun satimeen.\"\n\nPari minuuttia keskustelivat herrat kaikenlaisista yleisistä asioista.\n\nÄkkiä hätkähti parooni. Hän oli avonaisista peräikkunoista tullut\nsilmäilleeksi maisemaa.\n\n\"Minne ihmeelle laivanne oikein kulkee? Minusta tuntuu kuin emme\nkulkisi lainkaan Bygdöhön päin. Bygdöhän on takanamme ja me etenemme\nhetki hetkeltä yhä kauemmas siitä.\"\n\n\"Minä en periaatteellisista syistä sotkeudu koskaan asioihin, jotka\nkuuluvat kapteenille, eivätkä minulle\", sanoi Busch nousten. \"Haluaako\nteidän ylhäisyytenne nauttia jotain virkistyksekseen?\"\n\n\"Ei, kiitos\", vastasi parooni, \"mutta sensijaan haluaisin kernaasti,\nettä laiva ohjattaisiin Bygdöhön.\"\n\n\"Kapteeni tuntee kuitenkin seudun paremmin kuin yksikään meistä.\"\n\n\"Mutta joka tapauksessa olemme jo kaukana Pääsaarelta\", sanoi parooni\nyhä levottomampana, \"ja etenemme yhä enemmän Bygdöstä.\"\n\nHän oli selvästi alkanut epäillä jo hiukan rakastettavia isäntiään.\n\nAsbjörn Krag kyyrötti yhä edelleen pöydän alla odottaen jännittyneenä,\nmitä tuleman piti.\n\nÄkkiä nousi parooni sanoen:\n\n\"Aion pistäytyä hiukan kannella.\"\n\nHän aikoi avata oven, mutta Thomas Busch esti hänet siitä.\n\n\"Siellä tuulee aika navakasti\", sanoi hän.\n\n\"Se ei ole totta\", vastasi parooni kiivaasti, \"näenhän itse, että meri\non melkein tyyni. Sitäpaitsi ei tee mitään, vaikka siellä hieman\ntuulisikin.\"\n\n\"Olen lukenut sanomalehdistä, että teidän ylhäisyytenne terveys kärsii\nNorjan raa'asta ilmastosta.\"\n\nParooni hämmästyi ja kiivastui enemmän.\n\nHän sanoi:\n\n\"Pidän kyllä itse huolen terveydestäni. Käytöksenne, herraseni, tuntuu\nminusta lievimmin sanoen kummalliselta.\"\n\n\"Todellakin\", sanoi Busch hymyillen.\n\n\"Pois tieltä\", huusi parooni, \"minä vaadin teitä päästämään minut\nkannelle. Pois tieltä, sanon minä!\"\n\n\"Älkää kiivastuko, herra parooni.\"\n\n\"Mutta, herraseni, tehän kohtelette minua aivan kuin olisin vanki.\"\n\n\"Siinäpä se, herra parooni. Se olitte te, joka käytitte ensin tuota\nsanontatapaa -- enkä minä.\"\n\n\"Mitä se tahtoo sanoa?\"\n\n\"Herra parooni sanoi meidän kohtelevan häntä aivan kuin vankia.\"\n\n\"Niin, siltä tuntuu ainakin.\"\n\n\"Herra parooni on aivan oikeassa.\"\n\n\"Mitä tarkoitatte?\"\n\n\"Tarkoitan sitä mitä sanonkin. _Herra parooni on todellakin vankimme_\",\nvastasi Thomas Busch rauhallisesti ja kylmäverisesti kuten aina.\n\nSalongissa vallitsi muutamia sekuntteja täydellinen hiljaisuus, joka\nAsbjörn Kragista tuntui ikuisuudelta.\n\nVihdoin katkaisi hiljaisuuden parooni D:n soinnuton nauru.\n\n\"Hyvä\", ajatteli Krag, \"parooni koettaa pysyä kylmäverisenä. Siitä on\nhänelle hyötyä tässä tilanteessa.\"\n\n\"Minä huudan apua\", sanoi parooni.\n\nTuli jälleen aivan hiljaista, ja Krag kuuli vain heikon napsahduksen,\njoka syntyy, kun revolverin hana vedetään ylös. Thomas Busch oli\nvetänyt revolverinsa esille.\n\n\"Sen jätätte kauniisti tekemättä\", sanoi Busch, \"minulla on kunnia\nilmoittaa teidän ylhäisyydellenne, että kapteeni, samoinkuin koko\nmiehistökin, on minun väkeäni, joka tottelee pienintäkin viittaustani.\nSitäpaitsi -- jos pidätte liian kovaa melua, ammun teidät.\"\n\n\"Haha. Tämäpä on kaunis juttu. Millaisten roistojen joukkoon olenkaan\njoutunut!\"\n\n\"Herra parooni!\"\n\n\"Roistot!\" raivosi parooni.\n\n\"Kuuletko, Charlie\", sanoi Busch pilkallisesti, kääntyen sinisilmäisen\napurinsa puoleen. \"Hauska poika, vai mitä?\"\n\nCharlie hymyili rasittuneesti. Koko tapaus ei tuntunut olevan hänelle\nmieleen, mutta täytyihän hänen olla mukana niin kauan kuin oli\nesimiehensä käskynalainen.\n\n\"Kirottuja kiristäjiä!\"\n\n\"Hienoa seuraa todellakin\", jatkoi Busch entiseen pilkalliseen\ntapaansa. Hän käänteli revolveria kädessään.\n\n\"Minua ilahduttaa\", jatkoi hän sitten, \"ettei teidän ylhäisyydellänne\nole revolveria mukanaan. Olen kuullut kehuttavan herra paroonia\nmainioksi ampujaksi.\"\n\n\"Minne aiotte viedä minut?\" kysyi parooni.\n\n\"Olen antanut määräykseni kapteenille.\"\n\n\"Minulla on tällä haavaa mukanani satasen puntaa\", sanoi parooni. \"Ja\nsitäpaitsi voin luvata teille kahdensadan punnan maksuosoituksen, jos\nviette minut heti takaisin Bygdöhön.\"\n\n\"Jossa herra parooni käskee ensimmäisen vastaantulevan poliisin\npidättää meidät.\"\n\n\"Ei\", vastasi parooni vihaisesti. \"Sitä en tee. En halua nähdä nimeäni\nminkään skandaalin yhteydessä kaikissa Norjan sanomalehdissä.\nVarjelkoon! Jos saataisiin tietää, että olen antanut muutamien\nkiristäjien vetää itseäni nenästä, syntyisi siitä hirveä melu. Ei,\nsiihen ei minulla ole minkäänlaista halua, herraseni! Aateliskunniani\nkautta vannon jättäväni teidät rauhaan, jos suostutte ehdotukseeni.\"\n\n\"Mahdotonta\", vastasi Busch.\n\n\"No, lupaan neljäsataa puntaa.\"\n\n\"Vaivainen ropo! Vaikka jättäisimme kaikki vaivamme ja vaaraamme\nhuomioonottamatta, ei mainitsemanne summa olisi sittenkään puoltakaan\nsiitä summasta, jonka olemme kiinnittäneet tähän yritykseen.\"\n\n\"Paljonko vaaditte siis?\"\n\n\"Olin ajatellut pyytää viittätuhatta puntaa käteisellä. Teidän\nylhäisyytennehän on yksi Englannin rikkaimmista miehistä.\"\n\n\"Lurjus!\"\n\n\"No sanokaamme kuusituhatta puntaa sitten.\"\n\n\"Sitä ette saa minulta koskaan!\"\n\n\"Sitä emme koskaan olleet uskoneetkaan saavamme, teidän ylhäisyytenne.\nMutta herra paroonin sukulaiset maksaisivat kyllä vieläkin enemmän\nsaadakseen teidät takaisin.\"\n\n\"Viemme nyt teidät, herra parooni, erääseen varmaan piilopaikkaan,\njosta -- sen voin sanoa jo etukäteen -- ette pääse pois ennenkuin\nkuudentuhannen maksuosoitus on kädessäni. Ja elleivät teidän\nsukulaisenne syystä tai toisesta haluaisi maksaa meille pyytämäämme\nsummaa kyllin pian, niin voimmehan kiirehtiä heitä lähettämällä\nesimerkiksi jonkun herra paroonin sormista silloin tällöin\nspriipurkkiin pantuna. Ettekö luulisi sen keinon tepsivän, herra\nparooni?\"\n\n\"Te olette todellakin suuri rikollinen\", mutisi parooni kauhuissaan.\n\"Te olette todellakin aivan kypsä hirtettäväksi.\"\n\n\"Kiitos kohteliaisuudestanne!\"\n\n\"Roisto!\"\n\n\"Ei, kuuleppa, Charlie. Eikös olekin hieno poika? Luulenpa, että on\naika napauttaa häntä hiukan. Tuleppa hiekkapussinesi!\"\n\nHetki oli lyönyt. Nyt oli salapoliisin vuoro astua areenalle.\n\nNopeasti kuin pantteri syöksyi hän esiin ja ampui laukauksen ilmaan.\n\nHän tiesi, millä puolella salonkia rikolliset olivat, ja\nbrowningpistooli kummassakin kädessään voi hän pitää heidät aisoissa.\n\nSinisilmäinen peräytyi kauhuissaan takaisin. Itse Thomas Buschkin\nmenetti hetkeksi mielenmalttinsa nähdessään edessään salapoliisin\ntähtäävän häntä revolverilla ohimoon ja kuullessaan tämän sanovan:\n\n\"_Peli on menetetty, Thomas Busch_!\"\n\n\n\n\nX\n\nLOPPUSANANEN.\n\n\nSamassa kajahti kannelta kapteenin ampuma laukaus.\n\nSitten tuli aivan hiljaista.\n\nKone oli pysähtynyt.\n\nParooni D:llä oli kyllin mielenmalttia käsittääkseen heti täydellisesti\nmuuttuneen tilanteen.\n\nHän tarttui nopeasti Thomas Buschin oikeaan käteen ja kiersi rannetta\nvoimakkaasti sisäänpäin. Kimeästi kiljaisten pudotti rikollinen\nrevolverinsa.\n\n\"Jos liikahdatte vähääkään\", huudahti Krag Buschille, \"niin ammun\nteidät kuin koiran.\"\n\nThomas Busch seisoi aivan hiljaa, mutta hänen silmänsä liikkuivat\nlevottomasti esineestä toiseen, ikäänkuin etsien pelastusta.\n\nSillä aikaa koetti kapteeni miehistöineen päästä salonkiin.\n\nLukko murrettiin ja ovi nostettiin saranoiltaan.\n\nSeuraavassa hetkessä seisoi kapteeni Asbjörn Kragin rinnalla.\nHänelläkin oli revolveri kädessään.\n\nTilanne oli voitettu.\n\nJättiläiskokoinen kapteeni kiersi kätensä Thomas Buschin hoikan ruumiin\nympärille, ja Krag itse pani tälle käsiraudat.\n\nSinisilmäinen Charlie oli niin kauhuissaan, että kykeni tuskin omin\nvoimin pysymään pystyssä, vielä vähemmin yrittämään minkäänlaista\nvastarintaa.\n\nKun parooni huomasi, minkä käänteen asiat olivat saaneet, purskahti hän\nääneen nauramaan.\n\n\"Very well\", sanoi hän kylmäveriseen englantilaiseen tapaansa,\n\"oletteko hyvä ja ohjaatte laivan Bygdöhön.\"\n\n\"Kurssi Bygdöhön\", huusi kapteeni salongin ovesta.\n\nSamassa hetkessä kuului kannelta huutoa ja melua. Poliisivene oli\nsaapunut.\n\n\"Ketä siellä on?\" kysyi parooni.\n\n\"Poliiseja\", vastasi Krag.\n\n\"Ei, älkää antako heidän tulla tänne. Ei mitään skandaalia!\"\n\nKrag antoi poliiseille määräyksen pysyä toistaiseksi omalla laivallaan.\n\nParooni D. tuli nyt salapoliisin luo ja puristi hänen kättään\nlämpimästi sekä lupasi hänelle runsaan rahapalkinnon. Samoin kirjoitti\nhän muistiin kaikkien niiden poliisien nimet, jotka olivat auttaneet\nAsbjörn Kragia tämän työssä.\n\nParooni katseli hymyillen rikollisia.\n\n\"Ammutaanko heidät heti?\" kysyi hän, \"vai hirtetäänkö heidät?\"\n\n\"Ei kumpaakaan, teidän ylhäisyytenne\", vastasi Asbjörn Krag, \"Norjassa\nei tuomita ketään ilman tutkimusta.\"\n\n\"Silloin pääsee hän kyllä vapaaksi\", mutisi parooni.\n\n\"Ei\", vastasi Krag, \"minä vastaan kyllä siitä, että hän saa\nansaitsemansa rangaistuksen.\"\n\n\"Mutta hänen rikoksensahan kohdistui minuun ja minä en aio asettaa\nhäntä syytteeseen.\"\n\n\"Ettekö?\" kysyi Krag.\n\n\"En, sillä edellytyksellä, ettei Bomanille ole tehty mitään\nväkivaltaa.\"\n\n\"Mutta sehän on mahdotonta, herra parooni!\"\n\n\"Varjele taivas! Täytyisikö minun esiintyä todistajana? Luuletteko\nminulla olevan kylliksi aikaa olla täällä niin kauan kuin oikeusjuttu\nkestää ja antaa selvittelyjäni ja syytöksiäni ja Herra tiesi mitä! Aion\nmatkustaa Norjasta kolmen päivän perästä. Jos asiasta nousee\noikeusjuttu, lausutaan nimeni aina tämän skandaalin yhteydessä.\nSanomalehdet pistävät nokkansa yksityiselämääni ja -- arvaan kyllä,\nkuinka käy. Pilalehdissä kuvataan minut luonnollisesti haraksi, jota\nkaksi maantierosvoa hinaa nuorassa perässään. -- Ei, kiitos, siihen\nminulla ei ole minkäänlaista halua. Sitäpaitsi -- meillehän ei ole\nkenellekään koitunut tästä mitään vahinkoa! Päinvastoin olemme saaneet\nkokea mielenkiintoisen seikkailun. Ja minä olen saanut varoituksen\nkäyttäytyä varovaisemmin vastaisuudessa. Mitä muuta? Ei mitään! Antaa\nniiden lurjusten livistää!\"\n\n\"Mahdotonta! Asia joutuu oikeuteen. Poliisi on jo tehnyt tehtävänsä.\"\n\nLaiva oli saapunut Bygdön merikylpylän rantaan.\n\nBusch oli tarkkaavaisesti kuunnellut keskustelun loppua.\n\nÄkkiä sanoi hän:\n\n\"Hänen ylhäisyytensä on oikeassa. Tästä nousee hirveä skandaali. Ja\nluultavasti tulee se maksamaan yhden ihmisen hengen.\"\n\n\"Ihmishengen\", huudahtivat salapoliisi ja parooni yht'aikaa, \"mitä\ntarkoitatte?\"\n\nThomas Busch hymyili.\n\n\"Oletteko unohtaneet rakkaan ystävämme Karl Adolf Bomanin?\" kysyi hän.\n\n\"Emme\", vastasi Krag, -- \"päinvastoin. Hänet vapautetaan aivan pian.\"\n\n\"Te erehdytte\", vastasi Busch. \"Paitsi minua, ei maailmassa ole ketään,\njoka kykenisi vapauttamaan hänet. Luonnollisesti löydetään hänet kyllä\njoskus, mutta pelkään, että hän on silloin jo kuollut. Hän on nimittäin\nsaanut niin voimakkaan annoksen nukutusainetta, että hänet täytyisi\nherättää jo.\"\n\n\"Te olette perkele\", sähisi Krag, \"mutta älkää iloitko voitostanne\nliian aikaisin.\"\n\n\"Miksi en iloitsisi, jos rohkenen kysyä?\"\n\n\"Sentähden, että poliisin parhaat vainokoirat ovat liikkeellä etsimässä\nBomania.\"\n\n\"Sellainen poliisi -- -- --\"\n\n\"Älkää olko niin ylimielinen, rakas herra Busch\", sanoi Krag.\n\"Käsiraudat kilisevät ranteissanne. Se on 'tuo tyhmä poliisi', joka on\nhankkinut ne teille.\"\n\nBusch katsoi häneen, mutta ei vastannut.\n\nParooni astuessaan maihin kääntyi Asbjörn Kragin puoleen sanoen:\n\n\"Pitäkää vankeja silmällä sillä aikaa kun olen maissa. Neuvottelen\nviranomaisten kanssa asiasta.\"\n\nAsbjörn Krag kumarsi vaieten.\n\nHän ymmärsi, että parooni tahtoi neuvotella _oman maansa_ viranomaisten\nkanssa.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKävi kuten hän oli arvellutkin.\n\nParooni pyysi viranomaisia painamaan koko jutun villaisella. Hän tuntui\npitävän koko tapausta hauskana, romanttisena seikkailuna.\n\nNäyttipä melkein siltä, kuin olisi Thomas Busch etukäteen ottanut\nhuomioon kaikki mahdolliset käänteet asiassa, sillä hän naureskeli ja\nlaski leikkiä koko neuvotteluajan, ja vaikka hänen kätensä olivatkin\nkytketyt raudoilla toisiinsa, ei se vähentänyt lainkaan hänen\niloisuuttaan.\n\nKun parooni D. ei halunnut haastaa Buschia oikeuteen, ilmaisi tämä\nBomanin olinpaikan.\n\nKaksi poliisia lähetettiin heti Buschin ilmoittamaan paikkaan, joka\nsijaitsi kaupungin lähellä ja -- Boman löydettiin todellakin eräästä\ntyhjästä huoneustosta.\n\nHänet oli tainnutettu vaunuissa ja senjälkeen viety erääseen Buschin\nmonista piilopaikoista, sekä ilmoitettu, että hänet oltiin löydetty\npyörtyneenä kadulta.\n\nBoman ei poliisien herätettyä hänet, tiennyt lainkaan missä oli, ja\nkuinka oli sinne joutunut.\n\nHän oli hyvin väsynyt oltuaan niin kauan tajuttomana, mutta muutoin oli\nhän aivan terve ja vahingoittumaton. Ja kun hänelle sitten tarjottiin\nhyvä paikka parooni D:n palveluksessa, sekä suurehko summa rahaa\nkorvaukseksi kärsimyksistään, ei hänelläkään ollut enää minkäänlaista\nhalua nostaa oikeusjuttua Thomas Buschia vastaan.\n\nKun oikeusjutusta molempien asianomaisten luovuttua syytteestään ei\nnäyttänyt tulevan mitään, ei Asbjörn Kragilla ollut muuta tehtävää kuin\nlähettää Busch vankilaan, jossa tällä oli vielä monta syntiä\nselvitettävänään.\n\nSalapoliisi antoikin kahden konstaapelin tehtäväksi viedä Busch\nrikostovereineen poliisiasemalle. Itse lähti hän saattamaan Boman\nparkaa kotiinsa, jossa tätä varmaankin jo levottomina odotettiin. Krag\nnäki Buschin apureineen nousevan vaunuihin ja sijoittuvan molempien\npoliisien väliin. Busch nosti ivallisesti hymyillen hattuaan\nsalapoliisille, ja vaunut vierivät pois.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKun Krag noin tunnin kaluttua saapui poliisiasemalle, koski hänen\nensimmäinen kysymyksensä Thomas Buschia.\n\nSalapoliisipäällikkö katsoi hymyillen Kragia.\n\n\"Rakas Krag\", sanoi hän katseessaan veitikkamainen ilme, johon\nkuitenkin sekoittui hiukan levottomuuttakin, \"pelkäänpä, että teidän\nolisi paras ottaa hiukan virkavapautta. Busch on kummitellut\nmielessänne niin kauan, että... mutta mikä teille nyt yht'äkkiä...?\"\n\nKrag oli tullut kuolonkalpeaksi ja vaipunut eräälle tuolille. Hänen\nmieleensä oli äkkiä tullut hirveä epäilys, ja hän tunsi, kuinka kylmä\nhiki suurina pisaroina kihosi hänen otsalleen.\n\n\"Mitä on tapahtunut?\" kysyi salapoliisipäällikkö pahaa aavistaen,\n\"koettakaa rauhoittua.\"\n\nNäytti siltä kuin olisivat salapoliisipäällikön sanat saaneet Kragin\nmielenmaltin ja sen tavattoman tahdonvoiman, jonka hän omasi, jälleen\npalautumaan.\n\nHän hypähti äkkiä pystyyn ja hänen nyrkkinsä puristuivat\nsuonenvedontapaisesti.\n\n\"Rauhoittua\", sanoi hän värisevin äänin, \"rauhoittua, vaikka joka hermo\nvielä värisee kamppailun jännityksestä. Luulette minua varmaankin\nhermoheikkoiseksi nahjukseksi, mutta kuulkaapa, kuinka asian laita on:\nThomas Busch on jälleen liukunut käsistämme, ja pelkäänpä, että hänen\nrikostensa lukumäärä on vielä lisääntynyt yhdellä.\"\n\nHän kertoi lyhyesti salapoliisipäällikölle asiain kulun, ja nyt oli\ntämän vuoro raivostua. Hän juoksi suoraan puhelimeen aikoen tiedustella\nasiasta, kun puhelin samassa kilauttikin merkkisoiton. Hän tarttui\npuhelintorveen.\n\nKarkea miehenääni ilmoitti puhuttavan ajuriasemalta. Mies kertoi, että\nmuutamat ajurit olivat huomanneet erään isännättömän ajurihevosen\nkuljeskelevan pitkin katua vetäen perässään katuloassa irtonaisia\nohjaksia. Miehet olivat pysäyttäneet hevosen, ja avattuaan vaununoven\nkohtasi heidät kummallinen näky. Vaunuissa makasi kaksi tajutonta\nmiestä. Toinen oli puettu poliisin virkapukuun ja toinenkin oli\nilmeisesti poliisi, vaikka hänellä ei ollutkaan yllään poliisin takkia\neikä kypärää. Virkapukuisella poliisilla oli ollut ranteissaan\nkäsiraudat, joista hänet kuitenkin oli kohta vapautettu. Miehet oli\nviety erääseen kahvilaan, jossa he olivat pian tulleet tajuihinsa\njälleen. He olivat jo tulossa poliisiasemalle jättämään raporttia\ntapauksesta.\n\nSalapoliisi heitti kuulotorven paikalleen ja kääntyi Asbjörn Kragin\npuoleen, joka oli tarkkaavaisesti kuunnellut keskustelua.\n\n\"Niin, niin. Asia on nyt aivan selvä. -- Voi, herra Jumala\" -- Hänen\nkätensä puristuivat jälleen nyrkkiin. \"Hyvin suunnattu töytäys päällä\nsydänalaan -- -- -- nyt selvenee minulle koko juttu -- -- -- hänhän on\nmainio nyrkkeilijä. Jo kaksi kertaa on hän jo ennen onnistunut\nvapautumaan käsiraudoista. Hän on mestari käyttämään tiirikkaa ja\nviilaa ja on liukas kuin ankerias. Sitten on hän hyvin yksinkertaisesti\nlainannut poliisin takin ja kypärän, ja kruunatakseen vielä tekonsa, on\nhän pilkallaan kiinnittänyt käsirautansa tajuttoman miesraukan\nranteisiin. Sitten on hän pyytänyt ajuria pysähtymään luultavasti\njonkun pikkukahvilan edustalle ja sanonut, että toinen vangeista on\näkkiä sairastunut ja tarvitsee jotain vahvistavaa. Luultavasti on hän\nsitten tekeytyen hyvin ystävälliseksi yksinkertaista ajuria kohtaan,\nsaanut tämän tyhjentämään kanssaan pari lasia, jotka vaikuttivat sen,\nettä ajuriparka vieläkin istuu jossain nurkkakahvilan penkillä. Ja\nsitten on hän luikkinut tiehensä.\"\n\nKrag aikoi juuri vetää palton ylleen lähteäkseen ulos, kun käytävästä\nkuului raskaita askelia. Poliisikonstaapelit astuivat sisään tehden\nkunniaa.\n\n\"Meidät yllätettiin...\", alkoi toinen.\n\nKrag viittasi kärsimättömänä heitä pitämään suunsa kiinni.\n\n\"Minä tiedän sen. Tiedän, että olin aika aasi, kun luotin muihin kuin\nitseeni. Mutta nyt ei ole aikaa selvittelyihin. Aluksi täytyy meidän\nmiehittää kaikki rautatieasemat, laivalaiturit ja tiet. Harald Brede,\nJärven, oletteko siellä...!\"\n\nViisi minuuttia myöhemmin oli koko Kristianian poliisivoima liikkeellä.\n\nMutta Asbjörn Kragin mieltä ahdisti omituinen tunne siitä, että hän\nkaikista yrityksistään huolimatta menettäisi pelin.\n\n       *       *       *       *       *\n\nPäivä kului ilman että Thomas Buschista tai hänen seuralaisestaan\nsaatiin mitään tietoa.\n\nKun Asbjörn Krag väsyneenä ja masentuneena illalla myöhään tuli kotiin,\nnäki hän hämärän työhuoneensa kirjoituspöydällä hänelle osoitetun\nkirjeen.\n\nHän viritti valon.\n\nTarkastellessaan kirjekuorta hätkähti hän.\n\nTämän käsialan olisi hän tuntenut vaikka tuhansien joukosta. _Kirje oli\nThomas Buschilta_.\n\nHän avasi kuoren ja luki:\n\n    Herra Salapoliisi!\n\n    Sallikaa minun onnitella Teitä hyvin suunnitellun ja\n    toimeenpannun kaappauksen johdosta! Sensijaan täytyy minun\n    ikäväkseni tunnustaa, etten voi lausua samaa kiitosta\n    oppilaistanne poliiseista, jotka eivät tunnu olevan perillä\n    nyrkkeilytaidon alkeellisimmistakaan tempuista. Sitäpaitsi\n    haluaisin neuvoa Teitä. Kun ensi kerran aiotte ryhtyä taisteluun\n    Thomas Buschia vastaan, on Teidän välttämättä hankittava paremmat\n    käsiraudat, sillä ne, jotka minulla tänä aamuna oli kunnia\n    ottaa vastaan lahjaksi Teiltä, eivät, anteeksi suoruuteni,\n    kelpaa mihinkään. Sentähden lähetänkin ne Teille poliisin\n    mukana takaisin. En halua pahastuttaa Teitä, herra salapoliisi,\n    kertomalla lähemmin paostani, sillä se voisi kiihdyttää Teidän\n    luullakseni ennestäänkin hiukan järkkynyttä hermostoanne ja\n    sitäpaitsi lienette päässyt siitä täyteen selvyyteen jo ennenkuin\n    poliisitkaan ehtivät siitä Teille ilmoittaa. Jos olisitte ollut\n    vähemmän ylimielinen, olisin ehken vieläkin vankinanne, mutta\n     -- \"ylpeys käy lankeemuksen edellä\", herra salapoliisi!\n    Voin kertoa teille edelleen, että tätä kirjoittaessani olen jo\n    kaukana Kristianiasta. Kuten minulla jo oli kunnia ilmoittaa\n    Teille, herra salapoliisi, eivät poliisinne ole mielestäni kyllin\n    valppaita, ja ilman erikoisempia vaikeuksia pääsinkin lähtemään\n    Kristianiasta etelään menevässä pikajunassa. Arvelen olevan syytä\n    nuhdella poliiseja leväperäisyydestä.\n\n    Kuten ymmärtänette, herra salapoliisi, olen nyt poissa\n    ulottuviltanne. En luule kannattavan sähköittää\n    vangitsemismääräystäni maailman ääriin, sillä olen matkoillani\n    tehnyt sen masentavan huomion, että poliisi on jokseenkin yhtä\n    typerä joka palkassa. En luule lähitulevaisuudessa palaavani\n    Kristianiaan, etenkin koska terveyteni kaipaa lauhkeampaa\n    ilmastoa.\n\n    Muistanette, herra salapoliisi, varoittaneenne minua\n    halveksimasta poliisia. Käskitte minun muistaa, että poliisi oli\n    kuitenkin kyennyt kiinnittämään käsiraudat ranteisiini.\n\n    Hyvä, herra salapoliisi. Muistan sen kyllä!\n\n    Toivottavasti tapaamme vielä joskus, ja silloin saatte huomata,\n    ettei muistini petä!\n\n                                          _Thomas Busch_.\n\nAsbjörn Krag antoi kätensä vaipua hiljalleen pöydälle ja tuijotti\nmiettiväisenä synkkään yöhön. Taivas kaareutui tummana ja tähdet\neroittuivat kirkkaina tummaa taustaa vastaan. Kaikki oli niin hiljaista\nja rauhallista, ettei olisi luullut mitään rikoksia olevankaan\nmaailmassa.\n\nSalapoliisi oli kuitenkin vakava, sillä hän aavisti, että häntä\nodottivat uudet vaarat, uudet seikkailut.\n\n\n\n"]