[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fLnCP2gfD433UL8DZDC7mUVfFQG-aQ80AuI4DCRxgCIE":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":27,"gutenbergSummary":30,"gutenbergTranslators":31,"gutenbergDownloadCount":34,"aiDescription":35,"preamble":36,"content":37},1736,"Kostajan kourissa","Riverton, Stein (oik. Sven Elvestad)",1884,1934,"1736-riverton-stein-kostajan-kourissa","1736__Riverton_Stein__Kostajan_kourissa",null,"romaani",[14],"rikos",[],"fi",1911,1919,14140,92016,false,56647,[24,25,26],"Detective and mystery stories","Krag, Asbjørn (Fictitious character) -- Fiction","Norwegian fiction -- Translations into Finnish",[28,29],"Crime, Thrillers and Mystery","Novels","\"Kostajan kourissa: Salapoliisikertomus\" by Sven Elvestad is a detective novel written in the early 20th century. The story features the protagonist, Asbjörn Krag, who is depicted as a clever and observant detective. The plot revolves around a mysterious case involving an elderly man, Åkerholm, who is reportedly tangled in a web of intrigue concerning his sudden desire to marry, compounded by troubling occurrences leading to his eventual death.  At the start of the narrative, Asbjörn Krag sits in his study, reviewing documents related to an intriguing matter when his former schoolmate, Doctor Rasch, arrives with a peculiar request concerning Åkerholm. As the doctor reveals that Åkerholm has been acting strangely and recently attempted to break off his wedding plans due to distressing experiences, the conversation sets the stage for a deeper investigation into both the old man's psyche and the secrets hidden in his home. The opening establishes a tense atmosphere, hinting at hidden dangers and potential criminal activities that will engage Krag's investigative skills as he embarks on a journey filled with suspense and mystery. (This is an automatically generated summary.)",[32,33],"Korsberg, H.","Korsberg, V.",280,"Salapoliisi Asbjørn Krag selvittää salaperäistä rikostapausta, joka käynnistyy lääkärin vierailusta. Jännityskertomus etenee hämärien salaisuuksien ja ”kolmen huoneen arvoituksen” kautta kohti tuntemattoman kostajan paljastumista.","Stein Rivertonin 'Kostajan kourissa' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 1736. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","KOSTAJAN KOURISSA\n\nSalapoliisikertomus\n\n\nKirj.\n\nSTEIN RIVERTON\n\n\nSuomentaneet\n\nV. ja H. Korsberg.\n\n\n\n\n\nPorissa,\nOtto Andersin,\n1919.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\n    I. Lääkärin kertomus\n   II. Salapoliisi alkaa toimia\n  III. Urkkijat\n   IV. Kuolleena löydetty\n    V. Vainaja\n   VI. \"Kolmen huoneen salaisuus\"\n  VII. Rouva Hjelm\n VIII. Åkerholmin kuolema\n   IX. Rouva Hjelm kohottaa huntua\n    X. Punapartainen\n   XI. Hyvin tähdätty isku\n  XII. Yhdentoista luvun toinen osa\n\n\n\n\nI\n\nLÄÄKÄRIN KERTOMUS\n\n\nMuuanna talvi iltana noin kolme vuotta sitten istui Asbjörn Krag\nkamiinan vieressä työhuoneessaan selaillen paksua asiapaperikääröä,\njonka eräs salapoliisin apua tarvitseva oli hänelle hiljattain\njättänyt. Voimakkaasti valaiseva lamppu seisoi työpöydällä, jolle oli\nasetettu erilaatuisia asiakirjoja, muutamia kellastuneita kirjeitä,\ntilejä ja erikoinen osasto sähkösanomia. Yht'äkkiä kuuli salapoliisi\novikellon soivan.\n\nHän työnsi asiapaperin syrjään.\n\nSalapoliisi huomasi heti tulijan avunhakijaksi. Hän nousi sukkelasti,\nkiersi lampun liekin alemmaksi ja sammutti sen. Sitten painoi hän\nsähkönappulaa, ja samassa leimahti viheriällä varjostettu voimakas\nsähkövalo oven kohdalla. Ovi avautui ja muuan herra astui sisään.\n\nTulija, keski-ikäinen, verevä ja lihavahko herrasmies kultasankaisine\nsilmälasineen, pysähtyi epäröivänä ja voimakkaan valon häikäisemänä\nkynnykselle huomaamatta ollenkaan Asbjörn Kragia, joka oli jäänyt\nvalokehän ulkopuolelle.\n\nKrag lähestyi hymyillen ja tervehti tulijaa voimakkaalla\nkädenlyönnillä.\n\n\"Sulje ovi, hyvä ystävä, pakkanen on kintereilläsi!\"\n\nHerra sulki kiireesti oven.\n\n\"En huomannut sinua heti tuon kirotun sähkölampun vuoksi\", sanoi hän.\n\nKrag hymyili.\n\n\"Minulla on tapana tutkia vieraitani kohdatessani heidät ensi kerran\",\nsanoi hän, \"Viisi vuotta sitten jouduin itse erään valepartaisen miehen\ntarkastettavaksi ja sen jälkeen olen pitänyt huolen siitä, että valoa\non riittävästi saatavilla. Mutta istuhan tarinoimaan. On sangen hauskaa\ntavata sinua. Viime tapaamistamme onkin jo vierähtänyt pitkä aika.\"\n\nHerra työnnettiin nojatuoliin ja Asbjörn Krag asettui hänen viereensä.\nSalapoliisi otti asiapaperit, joita hän oli tutkinut, ja heitti ne\nvälinpitämättömästi luotaan.\n\n\"Joutavaa roskaa\", murahti hän, \"nuo iankaikkiset huijaukset, joita\nminun täytyy selvitellä paremman työn puutteessa. Heitämme ne sikseen.\n-- Haluatko havannasikarin, parasta lajia, joita tässä kaupungissa on\nsaatavana?\"\n\nVieras sytytti sikaarin.\n\n\"Sinä siis tunsit minut heti?\" sanoi hän, \"sitä en olisi odottanut.\"\n\n\"Minäkö en tuntisi koulutoveriani, Karl Raschia?\" Vastasi Krag.\n\"Tosiaankin on kulunut aikoja siitä, kun viimeksi olimme yhdessä. Mutta\nkuten tiedät, ei minulla ole paljoakaan vapaata aikaa näitten\npoliisihommieni vuoksi. Ja sinusta on tullut lääkäri?\"\n\n\"Niinhän tuota on tullut. Ja työpaikakseni olen saanut Smaalenenen\nseudun.\"\n\nTohtori katsahti asiapaperiröykkiötä ja kysyi huvitettuna, mutta\nepävarmasti:\n\n\"Onko sinulla näissä paljonkin työtä?\"\n\n\"Ainoastaan vähäpätöinen juttu, johon ei kannata kiinnittää huomiota.\nNykyään ei ole kiirettä.\"\n\n\"Kenties voisit keskeyttää työsi muutaman päivän ajaksi?\"\n\nAsbjörn Krag tuli tarkkaavaiseksi. Hän nousi seisaalleen.\n\n\"Sinulla on erikoisempaakin asiaa?\"\n\n\"Niin\", vastasi tohtori, \"suoraan sanoen pyydän apua. Asia koskee\nerästä potilastani, vanhaa herraa, joka on yht'äkkiä saanut kiihkeän\nhalun mennä naimisiin.\"\n\n\"Kiusallista sairautta\", huomautti Krag leikillisesti.\n\n\"Asia on vakava\", jatkoi tohtori, \"olen sitä miettiessäni viettänyt\nmonta unetonta yötä saamatta siihen kuitenkaan minkäänlaista\nselvyyttä.\"\n\n\"Mitä sanoo poliisi?\"\n\n\"Poliisia ei voi sekoittaa tähän.\"\n\n\"Ahaa!\"\n\nKrag tuli uteliaaksi.\n\n\"Asiasi on ilahduttavassa määrässä mielenkiintoinen\", sanoi hän, \"mutta\nnyt täytyy sinun kertoa asia tarkasti alusta loppuun. En ensinkään pidä\nviittauksista.\"\n\nTohtori katsoi kelloaan.\n\n\"Sinun täytyy lähteä mukaani\", sanoi hän. \"Tunnin ja kahdenkymmenen\nminuutin perästä saapuu yöjuna etelästä. Meillä on siis vielä tarpeeksi\naikaa keskustella.\"\n\nSalapoliisi kysyi:\n\n\"Ja montako päivää luulet minun tarvitsevan valmistuksiin?\"\n\n\"Tarkkaan sitä en voi sanoa. Kolme tai neljä päivää, luullakseni\"\n\nKrag soitti. Palvelija ilmestyi heti ovelle ja sai lyhyet määräykset.\n\n\"Käsilaukku n:o 2. Itäisen radan junalla klo 10.45.\"\n\nPalvelija aikoi poistua, mutta Krag pysäytti hänet. Jokin ajatus\npälkähti hänen päähänsä, ja hän kysyi tohtorilta:\n\n\"Vaarallistako?\"\n\nTohtori näytti neuvottomalta eikä vastannut.\n\n\"No niin\", sanoi salapoliisi. \"Jens, pieni, musta lipas otetaan\nmukaan.\"\n\nPalvelija meni.\n\nKrag istuutui nojatuoliin likelle kamiinia, jossa tuli rauhallisesti\nlekotteli.\n\n\"Olen pelkkänä korvana\", sanoi hän.\n\nTohtori alkoi:\n\n\"Kvambergin herraskartano on kai sinulle tunnettu? -- Sinä nyökkäät. --\nKukapa sitä ei tuntisi, suurinta ja mahtavinta koko maassa.\nKolme kertaa on se viimeisten viidentoista vuoden kuluessa\nvaihtanut omistajaa. Noin viisi vuotta sitten muutti muuan\nruotsalais-amerikkalainen herrasmies, nimeltään Åkerholm,\npaikkakunnalle. Kvambergin omistaja oli kuollut juuri samaan aikaan\ntapaturmaisesti, -- hän oli pudonnut tornin akkunasta -- ja hänen\nsukulaisensa myivät tilan Åkerholmille. Tämä teki pieniä muutoksia\npäärakennuksessa ja järjesti huoneet oman makunsa mukaan. Alussa otti\nhän seuraelämään vilkkaasti osaa, piti pitoja ja sai monta ystävää.\nTämä omituinen vanha herra, jonka puhe on norjan, ruotsin ja englannin\nkielen sekoitusta ja joka monessa kohden muistuttaa vetelehtivää,\neläkettä nauttivaa kenraalia, oli erittäin suosittu, ja hänen kotinsa\noli tunnettu vieraanvaraisuudestaan. Mutta vähitellen kyllästyi hän\nseuraelämään ja vetäytyi syrjään. Kahden viime vuoden kuluessa ei\ntalossa ole ollut kertaakaan pitoja. Kuitenkin on hänellä muutamia\nhyviä ystäviä, joitten kanssa hän tapaa iltasin pelata korttia tai\nistua kaupungin seurahuoneella juttuja kertoilemassa. Vanhus on aika\nmestari juttujen kertomisessa; hän on liikkunut kokonaisen miespolven\najan präärioilla, ollut kullankaivajana ja viettänyt seikkailurikasta,\nrauhatonta elämää.\n\n\"Ammattini vuoksi käyn usein hänen luonaan. Hän ei pelkää mitään.\nLukemattomia kertoja on hän katsellut kuolemaa silmästä silmään.\nSamalla hän, kuten niin monet muutkin, sairastaa jonkun verran\nluulotautia, ja minut kutsutaan sen vuoksi sekä mahdollisina että\nmahdottomina aikoina. Kerran sattui, että minun täytyi jäädä yöksi\ntaloon, ja silloin sijoitettiin minut huoneeseen, joka oli\nmahdollisimman etäällä vanhuksen makuuhuoneesta. Aluksi en kiinnittänyt\nsiihen huomiotani, mutta saatuani palvelusväeltä kuulla, että vanhus\nnukkuu aina yksin ja että hän oli ankarasti kieltänyt palvelijoita\ntulemasta makuuhuoneensa viereisiin huoneisiin, herätti se minussa\nihmettelyä. Ajattelin, että vanhuksella on kenties jokin harvinaisuus\ntai arvoesine säilytettävänä...\"\n\nAsbjörn Krag keskeytti tohtorin.\n\n\"Sanoit: huoneisiin. Monessako huoneessa ei ole lupa liikkua?\"\n\n\"Päästäkseen vanhuksen makuuhuoneeseen on kulettava kahden huoneen\nläpi. Näissä kahdessa huoneessa ei ketään ole kielletty päivällä\noleskelemasta, mutta senjälkeen kun kello on illalla lyönyt kaksitoista\nja vanhus on mennyt levolle, ei kukaan saa mennä näihin huoneisiin. Hän\nlukitsee ne huolellisesti ja säilyttää avaimet itse.\"\n\n\"Missä kerroksessa ne huoneet ovat?\"\n\n\"Toisessa. Ja estääkseen ketään pääsemästä ikkunan kautta sisään hän on\nvarustanut sen piikkilankaverkolla, joka tekee mahdolliset yritykset\nmahdottomiksi.\"\n\n\"Onko olemassa mitään muuta sisäänkäytävää vanhuksen makuuhuoneisiin\nkuin kaksi mainitsemaasi huonetta?\"\n\n\"Ei. Hänen makuuhuoneensa on viimeinen talon kylkirakennuksessa.\"\n\n\"Kenties piilottelee hän kalleuksia huoneissaan. Onko hän tavallista\nrikkaampi?\"\n\n\"Sangen rikas. Rahansa hän tallettaa norjalaisissa ja ruotsalaisissa\npankeissa.\"\n\nKrag istuutui taas kamiinin viereen polttaen sikaariaan. Hän mietti.\n\n\"Seuraa sitten kertomukseni omituisin kohta.\"\n\n\"Joka varmasti alkaa vanhan Åkerholmin avioliittosuunnitelmalla?\"\n\n\"Aivan niin. Ensiksi siis muutama sana morsiamesta. Kvambergiin\ntultuasi saat nähdä hänet. Hän kuuluu keskisäätyyn, ei ole enää aivan\nnuori, mutta on silti verrattain kaunis leskirouva, joka kalliitten\npukujen vuoksi tunnetaan nimellä 'Silkkihelmi.' Miesvainajansa, puu- ja\ntukkukauppias Hjelmin eläessä matkusti hän usein ulkomailla. Heidän\nelämänsä oli ylellistä ja loisteliasta. Hjelmin kuoleman jälkeen\npidetyssä pesänselvityksessä tuli kuitenkin todetuksi, että leski\nolikin jäänyt puille paljaille. Hänen on sen jälkeen täytynyt pitää\ntarkkaa huolta toimeentulostaan, eikä sen vuoksi ole ollenkaan\nihmeteltävää, että hän tahtoo sangen mielellään ohjata purtensa siihen\nvarallisuuden rauhaisaan satamaan, jonka vanha Åkerholrn hänelle\nKvambergissa tarjoo.\"\n\nKrag nyökkäsi.\n\n\"Nyt kai tulemmekin pääasiaan?\"\n\n\"Niin teemme. Åkerholm on tarpeeksi älykäs ymmärtääkseen, ettei aiottu\navioliitto rouvien puolelta perustu yksinomaan tunteisiin. -- Noin\nkolme viikkoa sitten mainitsi Åkerholm minulle, että naimiseenmeno\ntulee tapahtumaan kahden kuukauden kuluessa, siis viimeistään joulun\naikana. Pari päivää tämän jälkeen sain minä kutsun saapua pikaisesti\nKvambergiin. Vanhus oli äkkiä sairastunut ja tällä kerralla hän oli\ntodenteolla kipeä.\"\n\nTohtori sytytti uuden sikaarin ja jatkoi:\n\n\"Vakuutan Sinulle, etten minä koko lääkärinäoloaikanani ole milloinkaan\nnähnyt niin lyhyessä ajassa tavattomasti muuttunutta sairasta.\nTerhakka, rohkeakatseinen ja voimakas Åkerholm oli nyt vapiseva vanhus\nraukka. Tapasin hänet loikomassa vastannottohuoneen sohvalla. Hänen\ntukkansa ja partansa olivat tulleet melkein lumivalkeiksi, silmät\ntuijottivat pelokkaina ja kasvot olivat aivankuin pelon laihduttamat.\nTutkin hänet heti ja huomasin hänen hermostonsa olevan sangen\nkiihtyneessä tilassa. Tein sen johtopäätöksen, että jokin voimakas\nmielenliikutus oli ollut vähillä ottaa häneltä hengen.\n\n\"Annoin hänelle rauhoittavaa lääkettä ja noin tunnin kuluttua hän\ntoipui. Tiedustelin häneltä silloin, mitä oli tapahtunut, mutta hän\nvastasi torjuen:\n\n\"'Ei mitään.'\n\n\"Määräsin hänet menemään vuoteeseen, ja vanhus lähti hitaasti\nlaahustaen ja valittaen makuuhuoneeseensa. Aioin seurata häntä, mutta\nhän kääntyi ensimäisen huoneen kynnyksellä ja, nähdessäni sangen\nvihaisen ilmeen hänen kasvoillaan, peräydyin kiireesti. Kului muutamia\npäiviä ja vanhus rauhoittui vähitellen. Jonkinlainen miettivä ilme jäi\nhänen kasvoilleen; samalla oli hän tullut hiljaiseksi ja araksi. Kävin\nuseasti vanhuksen luona, ja hän toivoi minun jäävän pitemmäksi ajaksi\ntaloon.\"\n\n\"Pyydän kysyä\", keskeytti salapoliisi, \"pysyykö hän edelleenkin\nnaimisiinmenopäätöksessään?\"\n\n\"Ei. Nyt hän ei välitä vähääkään koko asiasta.\"\n\n\"Hyvä. Edelleen.\"\n\n\"Eräänä iltapäivänä -- noin kahdeksan päivää sitten -- tarinoin\nÅkerholmin kanssa ja silloin tapahtui jotain sangen omituista. Istuin\nnojatuolissa likööriä maistellen, ja vanhus käveli edestakaisin\nlattialla polttaen piippuaan. Äkkiä kiintyi hänen huomionsa johonkin,\nhän pysähtyi kuin naulattu ja tuijotti äänettömänä ja pelokkaana\nvastaanottohuoneen seinällä olevaan suurikokoiseen peiliin. Ennenkuin\nminä ehdin estää häntä otti hän raskaan hedelmämaljakon ja heitti sen\nniin voimakkaasti peiliin, että peili ja maljakko menivät tuhansiksi\npirstaleiksi. Nousin hämmästyneenä huudahtaen: 'Herran nimessä! Mitä\ntämä merkitsee?' Hän rauhoitti minua ja asettaen vapisevat kätensä\nolkapäilleni sanoen: 'Ei mitään, ei mitään... Pyydän, jättäkää minut,\nhaluaisin olla yksin.' Ja minä poistuin.\"\n\nAsbjörn Krag nyökkäsi mietteissään.\n\n\"Osuiko sinun katseesi silloin peiliin?\" kysyi hän.\n\n\"Ei\", vastasi tohtori, \"en istunut sinne päin. Peili oli muuten vanhan\najan mallia ja melkoisen arvokas.\"\n\n\"Voitko tietää, ovatko sirpaleet säilyneet?\"\n\n\"Luullakseni voisi ne löytyä jostain rikkakasasta.\"\n\n\"Oletko puhutellut vanhusta sen jälkeen?\"\n\n\"Olen useastikin, mutta hän ei ole sanallakaan maininnut peilin\nsärkemisestä. Eilen sain minä taas kutsun saapua kiireesti Kvambergiin,\nja minä tapasin vanhuksen entistä heikontuneempana. Levottomana ja\nkuoleman kalpeana palasi hän kävelyltään kartanon puistosta.\nHoidellessani häntä kuulin hänen useasti kuiskaavan:\n\n\"'Onko hän perkele vaiko ihminen?' Tänään kävin taas tapaamassa\nvanhusta; hän oli jonkun verran parempi. Kysyin, mitä hänelle on\ntapahtunet puistossa, mutta hän vastasi torjuen: 'Ei mitään, ei\nmitään...'\n\n\"Päätin heti ilmoittaa asiasta sinulle. Teinkö siinä tyhmästi?\"\n\nKrag katsahti kelloansa ja nousi.\n\n\"Et\", sanoi hän, \"siinä sinä menettelit viisaasti, ja sen vuoksi kiitän\nsinua.\"\n\n\"Vanhus ei tiedä mitään tulostasi.\"\n\n\"Sen ymmärrän hyvin.\"\n\n\"Kvambergissä sinä kenties voisit esiintyä hermotautien\nerikoistuntijana?\"\n\n\"Tai jonakin muuna, siitä päätämme myöhemmin. Mutta nyt täytyy meidän\nlähteä, sillä juna saapuu muutaman minuutin kuluttua.\"\n\nTohtori kysyi:\n\n\"Luuletko tässä kaikessa piilevän jonkin salaisuuden, ehkä rikoksen?\"\n\n\"Epäilemättä.\"\n\nSalapoliisi meni ovelle ja huusi palvelijalleen:\n\n\"Älä suinkaan unohda pientä mustaa lipasta!\"\n\nKääntyen tohtoriin jatkoi hän:\n\n\"Oli sangen hyvä, että tulit ajoissa ilmoittamaan minulle asiasta.\nKuka lähetti pikaviestin sinulle?\"\n\n\"Åkerholmin kasvattipoika.\"\n\n\"Vai on vanhuksella kasvattipoika! Johtopäätökseni, ettei vanhus ole\nyksinäinen, oli siis oikea. -- Lähtekäämme sitten. Matkalla voit jotain\nkertoa kasvattipojasta.\"\n\nHerrat ajoivat Kristianian kadun kautta itäisen radan asemalle. Oli\npyryinen talvi-ilta.\n\n\n\n\nII.\n\nSALAPOLIISI ALKAA TOIMIA.\n\n\nAsbjörn Krag ja tohtori saivat erikoisen vaununosaston etelään\nmenevässä pikajunassa. He tekivät olonsa mahdollisimman mukaviksi ja\nsytyttivät sikaarit. Ikkuna peitettiin ja kaksoisovi työnnettiin\nkiinni.\n\n\"Olen iloinen saatuani sinut mukaani\", sanoi tohtori. \"Sinulla on\nkaiketi tavattoman paljon työtä?\"\n\n\"Riittävästi\", vastasi Krag, \"mutta kun minä saan ratkaistavakseni\nvaikean pulman, jätän kaiken muun. Ja tämä asia tuntuu olevan erikoisen\nmielenkiintoinen. No niin, se kasvattipoika...\"\n\n\"On noin 25 tai 30 vuotias nuorimies.\"\n\n\"Enemmän hänestä!\"\n\n\"Paljoa en hänestä tiedä. Ammatiltaan on hän laivanvarustaja, asuu\nkaupungin hienoimmassa osassa ja häntä pidetään etevänä liikemiehenä,\nmutta mikään erikoiskyky hän ei ole.\"\n\n\"Kansallisuus?\"\n\n\"Ruotsalais-amerikalainen, kuten kasvatusisänsäkin, joka otti hänet\nnoin 18 vuotiaana huostaansa?\"\n\n\"Mistä syystä?\"\n\n\"Varmaankin sen vuoksi, että hän oli erään Åkerholmin vanhan ystävän\npoika. Pojan isä oli kuollut Amerikassa. Åkerholm on pohjaltaan\nhyväsydäminen ihminen.\"\n\n\"Mitä sanoo kasvattipoika kertomistasi omituisista tapauksista?\"\n\n\"Hän ei sano ymmärtävänsä niitä.\"\n\n\"On päivänselvää\", jatkoi Krag, \"että vanha Åkerholm on nähnyt jotain\nsellaista, joka on ankarasti järkyttänyt häntä.\"\n\n\"Hän on vanhentunut muutamassa viikossa\", sanoi tohtori, \"varmaan on\ntulossa onnettomuus, ja se voi milloin hyvänsä viedä häneltä hengen.\"\n\n\"Voit olla hyvinkin oikeassa\", virkkoi Krag, \"joku häntä varmasti\nvaivaa, mutta kuka, kenties kasvattipoika?\"\n\n\"Aikaisemmin oli minulla sama ajatus, mutta se osottautui vääräksi. En\nvoi tietää, mitä vanhus on nähnyt tai kuullut, mutta se ainakin on\nvarmaa, että vaara uhkaa häntä talon läheisyydessä. Kummallakaan\nkerralla kasvattipoika ei ollut saapuvilla. Ensi kerralla ilmoitin minä\nhänelle asiasta puhelimella. Hän oli silloin konttorissaan kaupungissa\nja saapuessaan Kvambergiin hän oli kovin liikutettu.\"\n\n\"Häntä ei voi kuitenkaan jättää huomioonottamatta\", jatkoi Krag. \"Jos\ntässä on rikos tekeillä, mikä tuntuu olevan hyvin uskottavaa, niin ensi\nsijassa täytyy epäillä kasvattipoikaa. Hän on kaiketi vanhuksen\nainoa perijä, ja sen vuoksi luonnollisesti vastustaa hänen\navioliittopuuhiansa?\"\n\n\"Niin tekee. Mutta Åkerholm on selittänyt, että kasvattipojan\naineellinen tulevaisuus on avioliitosta huolimatta täydellisesti\nturvattu, niin rikas on ukko.\"\n\nKun Asbjörn Krag ja tohtori jäivät junasta pienelle maaseutuasemalle,\noli Åkerholmin lähettämä kyytimies hevosineen heitä vastaanottamassa.\nHerrat kääriytyivät sudennahkapeitteisiin ja kiitivät tuulen tavoin\neteenpäin kirkkaassa kuutamossa pakkasviiman leikatessa terävästi\nkasvoja.\n\nPuolen tunnin kuluttua saapuivat he muhkean puiston ympäröimään\nherraskartanoon, ja Krag kuvaili mielessään, miten talo on kesäisin\nvihreitten puitten varjostamana. Reki suhahti nopeasti suureen\npuistokäytävään, ja tohtori käski kuskin pysäyttää hevoset.\n\n\"Tähän\", huudahti hän osoittaen puistoa, jonka keskiosassa, muutamien\nlyhtyjen valossa, näkyi liikkuvan ihmisiä.\n\nTohtori kumartui kuskiin päin ja kysyi:\n\n\"Mitä ihmettä täällä puuhataan?\"\n\n\"Herra Åkerholm vain revityttää puistopaviljongin hajalle\", vastasi\nkuski.\n\nSalapoliisi huomasi kuskin hymyilevän. Hän ymmärsi sen merkitsevän\njotain.\n\n\"Menkäämme sinne\", sanoi hän. Herrat nousivat reestä ja lähtivät\nkahlaten syvässä lumessa valoa kohti. Perille päästyään pysähtyivät he\nihmettelemään omituista näkyä. Viisi tai kuusi miestä oli paraillaan\nrepimässä alas vanhaa puistopaviljonkia. Katto ja pari seinää oli jo\npurettuina. Reippain huudoin mursivat miehet lahonnutta puuainetta ja\nkokosivat jäännökset kasoihin.\n\nTurkkiin puettu valkopartainen herra liikkui kiihtyneenä edestakaisin\nvalvoen työn kulkua. Hän jakeli miehille runsaasti neuvoja ja koetti\nmahdollisimman paljon jouduttaa työtä. Miehet työskentelivät hymyillen;\nhomma näytti heidän mielestään olevan hauskaa leikkiä. Asbjörn Krag\nmuisti kuskin hymyilyn. \"Varmaan he pitävät ukkoa hupsuna\", ajatteli\nhän.\n\nTohtori osoitti valkopartaista ja kuiskasi:\n\n\"Tuo tuolla on Åkerholm.\"\n\n\"Olen jo arvannut sen.\"\n\nVanhus tunkeutui miesten joukkoon huutaen: \"Lattia ylös. Joutukaa --\nlattia!\"... Krag huomasi läheisyydessä henkilön, jota hän tähän asti ei\nollut nähnyt. Salapoliisi piilottautui kiireesti puun taakse voidakseen\nparemmin tehdä huomioitaan. Hän ymmärsi, että tämä oli Åkerholmin\nkasvattipoika. Hän oli puettu metsästyspukuun ja pitkävartisiin\nsaappaisiin. Rauhallisena ja tyyneenä seisoi hän katsellen miesten\ntouhua. Hän tuprutteli sikaariaan välinpitämätön ilme kasvoillaan.\n\nKasvattipoika huomasi tohtorin, jonka huomio oli kokonaan kiintynyt\nvanhaan Åkerholmiin. Ilme nuoren miehen kasvoilla vaihtui äkkiä.\nSilmissä liekehti viha. Samassa lähestyi hän ystävällisesti hymyillen\ntohtoria. Salapoliisi jätti piilopaikkansa.\n\n\"Tervetuloa takaisin, tohtori!\" sanoi kasvattipoika. \"Kuulin teidän\nkäyneen pääkaupungissa. Tämä herra on luullakseni...\"\n\n\"Tohtori Krag, Bengt Åkerholm\", esitti tohtori. \"Mitä ihmettä täällä on\ntekeillä?\" lisäsi hän.\n\n\"Joku on ampunut vanhusta\", vastasi kasvattipoika.\n\n\"Ampunut häntä!\"\n\n\"Niin hän ainakin väittää.\"\n\nSamassa saapui vanhus paikalle.\n\n\"Hän ei kuitenkaan uskaltanut hyökätä kimppuuni!\" huudahti hän\nhermostuneesti. \"Näin hänen tulevan paviljongista, ja kun minä lähdin\njuoksemaan häntä kohti, ampui hän minua pistoolilla.\"\n\n\"Minkätähden juoksitte häntä kohden?\" kysyi Krag.\n\nVanhus heitti nopean silmäyksen salapoliisiin ja vastasi:\n\n\"Huomasin, että hänellä oli aikomus murhata minut. Olen ennenkin ollut\nmurhaajan käsissä.\"\n\nKrag nyökkäsi.\n\n\"Ja kun laukaus ei osunut, kiirehti hän...\"\n\n\"Takaisin paviljonkiin.\"\n\n\"Ja te?\"\n\n\"Minä kiiruhdin sisään apua hakemaan. Ensimmäinen, jonka kohtasin, oli\npoikani Bengt. Hän kiirehti heti paviljonkiin.\"\n\n\"Mutta lintu oli sillävälin lentänyt tiehensä?\"\n\n\"Ei\", vastasi vanhus terävästi, \"lumessa ei näkynyt paviljongista\npoispäin johtavia jälkiä.\"\n\n\"Ja murhaaja ei kuitenkaan ole siellä\", huomautti Bengt. \"Isä on\njotenkin erehtynyt.\"\n\n\"Minä en ole erehtynyt\", sanoi vanhus ja lähti mietteissään taloon\npäin. Tohtori seurasi häntä. Asbjörn Krag ja Bengt jäivät jälemmäksi.\n\n\"Mikä on teidän mielipiteenne tässä asiassa?\"\n\n\"Isä raukka\", vastasi Bengt välttäen. \"Kenties pidätte tätä kaikkea\nkiihtyneen mielikuvituksen tuotteena?\"\n\n\"Niin teen, ja sama on kai teidänkin ajatuksenne?\"\n\n\"Minulla on päinvastainen ajatus; tapaus on hyvin kummallinen.\"\n\nBengt kääntyi hämmästyneenä.\n\n\"Te olette nopeasti muodostaneet mielipiteenne.\"\n\n\"Tapahtuma on minulla täysin selvillä.\"\n\n\"Mutta minä kaiketi tunnen kasvatusisäni paremmin kuin te ja minä olen\nvakuutettu siitä, että kaikki on pelkkää luulottelua.\"\n\n\"Millaiselta näytti vanhus silloin, kun hän saapui sisään ilmoittamaan\nrikosyrityksestä?\"\n\n\"Hän oli suunnattomasti kiihtynyt.\"\n\n\"Näin ollen tuntuu minusta äskeinen käytöksenne arvoitukselliselta. Sen\nsijaan, että olisitte rauhoittanut vanhusta, seisoitte te vallan\ntyynenä katsellen miesten työtä.\"\n\nKasvattipoika suutahti.\n\n\"Minä tiedän kyllä, mitä teen\", vastasi hän.\n\n\"Niin minäkin luulen. Ja te tulitte luullakseni ensimmäisinä\npaviljonkiin?\"\n\n\"Niin tein, mutta minä en nähnyt siellä ketään.\"\n\n\"Te kai huomasitte heti, ettei paviljongista poispäin johtavia jälkiä\nnäkynyt lumessa?\"\n\n\"Niin, ja te ette jättäneet huomauttamatta siitä seikasta\nkasvatusisälleni.\"\n\n\"En.\"\n\nAsbjörn Krag pysähtyi mietteissään, ja asettaen tuttavallisesti kätensä\nBengtin olalle virkkoi hän painavasti:\n\n\"Jäljet ovat kuitenkin olemassa.\"\n\nBengt peräytyi hämmästyneenä pari askelta.\n\n\"Mitä jälkiä tarkoitatte?\"\n\n\"Teidän\", vastasi Krag tyynesti.\n\n\"Tuli ja leimaus, minun?\"\n\nKrag ei vastannut heti. Hän katseli kauan Bengtiä, jolla oli täysi työ\nhillitessään kiukkuaan. Yht'äkkiä alkoi Krag sydämellisesti nauraa.\n\n\"Luonnollisesti\", sanoi hän, \"ovat paviljongista poispäin johtavat\njäljet teidän. Tehän olitte siellä sisässä. Kuinkapa voisitte muutoin\ntietää, ettei ketään ollut sinne piiloutunut.\"\n\nBengt nauroi myöskin, vaikka väkinäisesti. Ja kumpikin astui hymyillen\nsisään aivan kuin he olisivat palanneet hauskalta seikkailuretkeltä.\n\nHerrat kerääntyivät Åkerholmin arkihuoneeseen. Asbjörn Krag teki sen\nhavainnon, että kasvattipojan käytös teki vastenmielisen vaikutuksen.\nHänen puhetapansa oli teeskenneltyä ja murteellista kuten\nulkomaalaisen. Hän oli lihava, voimakas, yli kolmenkymmenen vuoden\nvanha mies. Åkerholm mieltyi heti salapoliisiin ja otti hänet\nkohteliaasti vastaan. Mutta näytti vanhus kärsineeltä ja itseensä\nsulkeutuneelta.\n\n\"Isä hyvä\", sanoi Bengt, \"luulen että meidän on nyt viisainta mennä\nnukkumaan.\" Bengt koetti olla rauhallinen, mutta se ei oikein ottanut\nonnistuakseen. Lähtiessään paukautti hän oven niin lujasti kiinni, että\nseinät tärisivät. Pian sen jälkeen lähti vanhuskin levolle. Hänen\nmentyään huomautti tohtori:\n\n\"Nyt meni hän niihin kolmeen huoneeseensa, joihin kukaan ei saa häntä\nseurata. Mitä arvelet?\"\n\n\"Luultavasti hän nukahtaa pian. -- Tämä on salaperäinen talo\nihmeellisine asukkaineen.\"\n\nPalvelija osoitti herroille vierashuoneen kolmannessa kerroksessa.\nTohtori heittäytyi heti väsyneenä vuoteelle, mutta salapoliisi oli\nvalpas ja jännittynyt.\n\n\"Sinä kaiketi tunnet talon?\" kysyi hän. \"Voiko täältä nähdä vanhuksen\nhuoneisiin?\"\n\nTohtori nousi ja meni ikkunan luo.\n\n\"Kas tuolla\", sanoi hän, \"näetkö viimeisiä ikkunoita kylkirakennuksen\ntoisessa kerroksessa? Siinä ovat ne kolme huonetta.\"\n\nViimeisestä akkunasta loisti valo, mutta äkkiä se sammui.\n\n\"Vanhus meni levolle\", sanoi Krag. Kääntyen lääkäriin päin jatkoi hän:\n\n\"On muuan asia, jonka sinun täytyy ennen nukkumaan menoasi toimittaa.\"\n\n\"Tulee tapahtumaan.\"\n\n\"Haet tuon koiran tänne.\" Krag osoitti ulos pimeyteen, jossa jotain\ntummaa näytti hiljakseen edestakaisin liikkuvan.\n\n\"Minkätähden?\"\n\n\"Se on välttämätöntä.\"\n\nTohtori meni.\n\nMuutaman minuutin kuluttua kuului pihalta heikkoa murinaa. Sen jälkeen\noli kaikki hiljaista. Tunnin perästä palasi tohtori iloisesti\ntepasteleva koira mukanaan.\n\nKrag odotti vielä puoli tuntia. Valot talon monissa ikkunoissa olivat\nsammuneet.\n\nSalapoliisi pisti revolverin taskuunsa ja hiipi vuorostaan pimeyteen.\nHän laskeutui alas monimutkaisia portaita, nosti oven saranoilta\ntaitavasti kuin murtovaras ja tuli pihalle. Hän veti täysin siemauksin\nraikasta yöilmaa keuhkoihinsa. Korvia kirvelevä pakkanen paukkui vanhan\ntalon nurkissa.\n\nKrag siunasi pimeyttä ja hiipi seinän vierustaa pitkin, kunnes hän tuli\nkolmannen huoneen kohdalle. Salapoliisi sai selville, että ensimäinen\nkerros kylkirakennuksessa oli melkein varastohuoneena täynnä laatikoita\nja tavarapakkoja. Yläpuolella olivat vanhuksen huoneet. Krag kuunteli\nmuutaman minuutin ajan, mutta mitään epäilyttävää ei kuulunut.\n\nKatolta johtava vesiränni oli asetettu rakennuksen nurkkaan. Krag\nkoetti kiivetä sitä myöten ylös, mutta se ei onnistunut, ja hän luisui\ntakaisin maahan. Hän yritti uudestaan ja onnistui kohoamaan toisen\nkerroksen kohdalle. Silloin kuuli hän kaukaista huutoa, joka kuulosti\nerikoisen oudolta. Salapoliisi tarttui lujemmin kiinni vesiränniin ja\nkuunteli edelleen. Huuto kuului toisen kerran. Krag odotti edelleen\ntarkkaavaisena. Taas kuului jostain kauempaa huuto ja nyt voi hän\nerottaa sanat: \"Näetkö?... Piru!\"\n\nKrag laskeutui nopeasti alas; nahka irtautui sormista. Hän kiirehti\nsille ovelle, jonka hän tullessaan oli nostanut saranoilta pois ja\nasetti sen mahdollisemman hiljaa paikoilleen.\n\nSamassa, kun hän aikoi nousta huoneeseensa vieviä rappusia, huomasi hän\nliikettä ulkorappusilla.\n\n\n\n\nIII.\n\nURKKIJAT.\n\n\nAsbjörn Krag peräytyi seinän viereen ja seisoi liikkumattomana\npaikallaan. Sysimusta pimeys ympäröi hänet. Hän tunsi ihmisen olevan\nläheisyydessään. Kului pari minuuttia.\n\nSilloin kuuli salapoliisi aivan läheltä tukahutetun pilkkanaurun. Hän\nsäpsähti.\n\n\"Mitä tekee tohtori näin myöhään ulkona?\" kuului kasvattipojan\npilkallinen ääni.\n\n\"Sen te kyllä arvaatte.\"\n\nBengt tuli ovelle. Krag huomasi, että hän oli puettu metsästyspukuun.\nSelässään oli hänellä nahkaremmillä varustettu reppu ja kädessään\npiteli hän kivääriä.\n\n\"Metsästämässäkö näin yösydännä?\" kysyi Krag.\n\nBengt, joka seisoi ovella katsellen pilkallisesti Kragia, ei vastannut.\n\n\"Kysyin teiltä\", sanoi hän, \"mitä tohtori tekee näin myöhään ulkona.\nPuistopaviljonki yksistään ei voine huvittaa teitä?\"\n\n\"Sen se kuitenkin tekee\", vastasi Krag, \"aioin juuri lähteä levolle,\nmutta tulin ajatelleeksi, että paviljongin perustuksissa voisi olla\njokin piilopaikka, jota ei purettaessa oltu huomattu.\"\n\n\"Mutta oliko välttämätöntä ottaa ovi paikoiltaan päästäksenne ulos?\"\n\n\"Minulla ei ollut avainta ja oven irroittaminen oli varsin helppoa.\"\n\n\"Herra tohtori, te käyttäydytte kuin murtovaras.\"\n\n\"Tai niinkuin salapoliisi\", vastasi Krag nauraen.\n\nBengt pureskeli huuliaan ja tarttui kivääriin pidellen sitä\nmerkitsevästi käsissään.\n\n\"Kun yösydännä näkee miehen tuolla tavoin kulkevan ovien läpi, voi sitä\nluulla rikokselliseksi. Olin vähällä ampua teidät, herra tohtori.\"\n\n\"Olen ennenkin seisonut pyssynpiipun edessä.\"\n\n\"Mutta se voi käydä hengenvaaralliseksi, ja sen vuoksi pyydän teidän\nolemaan varuillanne.\"\n\n\"No niin, ensikerralla en varmaankaan välty kuuliltanne.\"\n\n\"Ette, ellette ota seurataksenne hyvää neuvoa. Mutta tahtoisitteko olla\nniin ystävällinen, että laskette koirani vapaaksi? Hyvää yötä.\"\n\nBengt heilautti pyssyn olalleen ja lähti metsää kohden.\n\nAsbjörn Krag lähti huoneeseensa.\n\nTohtori oli odottanut jännittyneenä.\n\n\"Kuulin ääniä, kenen kanssa keskustelit?\"\n\n\"Bengtin\", vastasi Krag.\n\n\"Menikö hän ulos?\"\n\nKrag nyökkäsi.\n\n\"Minne?\"\n\nSalapoliisi viittasi kauempana häämöttävää metsää kohden.\n\n\"Oletko huomannut jotain?\"\n\n\"Olen.\"\n\n\"Merkillistäkö?\"\n\n\"Niin.\"\n\n\"Tein siis oikein pyytäessäni sinut tänne?\"\n\n\"Olen siitä kiitollinen sinulle.\"\n\n\"Tässä kaikessa piilee siis jotain vakavampaa kuin vanhuksen\nmielikuvitus?\"\n\n\"Ihan varmasti.\"\n\nKrag oli aivan tyyni. Kukaan ei olisi voinuti huomata, että hän juuri\noli palannut jännittävältä yölliseltä seikkailulta. Hän seisoi kädet\nselän takana lämmitellen kamiinin edessä.\n\n\"Suunniteltiin ilkeää rikosta\", sanoi hän, \"ja Jumala tietää, eikö se\njo ole tapahtunut.\"\n\nTohtori nousi ja tirkisteli pelokkain silmin salapoliisia.\n\n\"Ja kuka on rikollinen?\"\n\n\"Sitä en vielä tiedä, mutta huomispäivän kuluessa otan siitä selvän.\nNyt ei meillä ole muuta tekemistä kuin mennä levolle. Pyydän, laske\nkoira ulos ja hoida näitä käsiä vähän.\" Salapoliisi ojensi hymyillen\nmolemmat kätensä. Sormet olivat veriset.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKun tohtori seuraavana aamuna kymmenen tienoissa heräsi, palasi Asbjörn\nKrag juuri varhaiselta aamukävelyltään. Hän pilaili, nauroi ja oli\nsäteilevän iloinen.\n\n\"Mikä ihana talvi-ilma ja viehättävä maaseutu!\" huudahti hän\n\nTohtori hypähti ylös vuoteesta.\n\n\"Sinä olet hyvällä tuulella tänään\", sanoi hän, \"asiasi ovat kai\nhyvässä järjestyksessä?\"\n\n\"Erinomaisessa. Vanhus voi hyvin, ainakin paljon paremmin kuin eilen.\nNyt on sinulla hyvä tilaisuus tutkia, mitkä pelottavat tapaukset\nvaikuttavat hermostoon. Hyvätuulisuuteeni on syynä se, että olen saanut\nselville kolmen huoneen salaisuuden.\"\n\n\"Onko se mahdollista? Milloin se tapahtui?\"\n\n\"Yöllä, sinun nukkuessasi.\"\n\n\"Sitten on yöllä tapahtunut jotain merkillistä?\"\n\n\"Ei ollenkaan. Minä vietin yöni nojatuolissa tupakoiden ja miettien\nasiaa. Ja vihdoin oli minulla kaikki selvillä.\"\n\n\"Ja mikä on arvoituksen selitys?\"\n\n\"Jätetään se tuonnemmaksi, täytyy kiusata sinua vähäisen, mutta\naikanaan saat tietää kaikki.\"\n\n\"Siis rikos?\"\n\n\"On suunniteltu, mutta sillä ei ole mitään yhteyttä kolmen huoneen\nkanssa, joten uudet pulmat vaativat ratkaisua. Sitä ennen menkäämme\nnauttimaan vähän aamiaista.\"\n\nSalapoliisi ja tohtori tapasivat alakerrassa Åkerholmin\nkasvattipoikineen. Keskustelun aikana tuhlaili Krag ehtymätöntä\nhuumorivarastoaan ja vanhus nautti siitä. Myöskin Bengtin täytyi vasten\ntahtoaankin yhtyä nauruun.\n\nPäivä kului rauhallisesti. Iltapäivällä tuotiin Kragille laatikko,\njonka hän sanoi sisältävän kirjoja.\n\n\"Olen niin innostunut opinnoihin\", sanoi hän, \"että minulla pitää olla\nkirjat matkoillakin mukana.\" Laatikon antoi hän heti kulettaa\nhuoneeseensa.\n\nTohtori kummasteli. Hän tiesi, ettei Asbjörn Krag lukenut muita kuin\nmuutamia rikosalaa koskevia kirjoja. Hän ymmärsi, että salapoliisilla\noli jokin juoni tekeillä, ja salapoliisin lähdettyä huoneeseensa lähti\ntohtorikin sinne.\n\nKrag oli jo avannut laatikkonsa.\n\n\"Sulje ovi!\" huudahti hän tohtorille.\n\n\"Mitä kummaa sinä puuhailet?\" kysyi tohtori uteliaana.\n\n\"Järjestelen vähän kirjojani.\"\n\nTohtori tuli lähemmäksi ja huomasi, ettei laatikossa ollut muuta kuin\n-- lasipalasia, joita Krag asetteli järjestykseen.\n\n\"Katsohan näitä!\" sanoi Krag innostuneena, \"tässä ovat sirpaleet siitä\npeilistä, jonka Åkerholm murskasi.\"\n\n\"Mistä kummasta sinä ne olet saanut?\"\n\n\"Etsin niitä tänä aamuna kartanolta, ja löydettyäni ne toimitin erään\nkuljeksivan romukauppiaat ostamaan sirpaleet tallipojalta. Minä ostin\nne sitten romukauppiaalta. Itse en voinut ostaa niitä tallipojalta,\netten olisi herättänyt huomiota.\" Salapoliisi jäi mietteisiinsä. \"Tämä\nei vielä riitä. Peili täytyy saada kokonaan kootuksi.\"\n\nHän katseli pellinpalasia pudistaen päätään.\n\n\"Ihmeellinen peili, ihmeellinen peili\", puheli hän itsekseen.\n\nIltakahvia juotaessa antoi Krag tohtorin ja Åkerholmin jutella\nkeskenään ja siirtyi etemmäksi puhelemaan Bengtin kanssa.\n\nAsbjörn Krag halusi tietää muutamia Åkerholmin morsianta koskevia\nseikkoja, ja Bengt kertoi samaan suuntaan kuin tohtorikin.\n\n\"Niin ollen hän on nuori ja kaunis?\"\n\n\"Niin on.\"\n\nKrag katseli Bengtiä läpitunkevasti ja kysyi leikillisesti:\n\n\"Eikö olisi sopivampaa että te naisitte hänet?\"\n\nBengt aikoi lopettaa keskustelun poistumalla, mutta salapoliisi\npysäytti hänet.\n\n\"Minun mielestäni\", jatkoi hän, \"on kasvatusisänne suoraan sanoen liian\nvanha naimisiin mennäkseen.\"\n\n\"Samaa mieltä minäkin olen\", vastasi Bengt.\n\n\"Ihmettelempä, ettette ole vastustanut vanhuksen naimapuuhia.\"\n\nBengt viivytti vähän aikaa vastausta. Sitten sanoi hän:\n\n\"Luonnollisesti olen vastustanutkin. Mutta se on minun puoleltani ollut\njokseenkin gentlemannimaista ja hienotunteista lastua.\"\n\n\"Taloudelliselta kannalta katsottuna\", jatkoi Krag, \"tulisi teille\nolemaan etua siitä, jos tämä naimakauppa ei tulisi päätetyksi.\nPerintö --\"\n\nBengt ei voinut enää hillitä suuttumustaan. \"Millainen aasi!\" huudahti\nhän.\n\nSamassa nauroi tohtori Åkerholmin kertomukselle. Åkerholm kertoi\nparaillaan, miten hän kerran prääriolla ollessaan keikkui Villin\nhevosen selässä ajaen indiaanien kanssa puhvelilaumaa takaa.\n\n\"Ja minä en valehtele\", vakuutti hän innokkaasti, \"minä tähtäsin noin\n200 askeleen päästä elukan vasempaan silmään ja kuula sattui ihan\nsilmäterään.\"\n\nAsbjörn Krag tuli lähemmäksi ja kysyi:\n\n\"Anteeksi, ammuitteko revolverilla?\"\n\nVanhus heittäytyi nauraa kohottaen tuolin selkänojaa vasten.\n\n\"Ei, mutta kuulkaahan, mikä pyhä yksinkertaisuus! Metsästyskiväärillä\nminä ammuin.\"\n\nÅkerholm käytti häikäilemätöntä sanatapaa varsinkin, jos hän oli\ninnostunut, mutta Krag ei siitä välittänyt vähääkään. Hän hymyili vaan\nvälinpitämättömästi:\n\n\"Vai kiväärillä.\"\n\nVanhus riemastui yhä enemmän.\n\n\"Kuulkaahan tohtori!\" sanoi hän, \"te ette kaiketi ole unissannekaan\nhaistanut ruudin savua?\"\n\n\"Pistoolilla ampuminen on minun mieliurheiluani\", vastasi Krag, \"ja\nminä kykenen hyvin käyttämään sitä asetta.\"\n\n\"Sitäpä minä haluaisin nähdä.\"\n\n\"Olen käytettävänänne; pyydän odottamaan hetkisen\", sanoi hän lähtien\nhuoneesta.\n\nVähän ajan perästä palasi hän pieni lipas mukanaan. Hän avasi sen ja\notti esille kaksi kultakoristeista, sirorakenteista revolveria.\n\nVanhus tarkasteli huolellisesti aseet. Hänen arvostelunsa mukaan ne\nolivat huonoa työtä ja sopivia pikkupoikien leikkikaluiksi.\n\n\"Antakaapas nyt meille merkki taituruudestanne!\" sanoi hän ojentaen\ntoisen revolverin salapoliisille ja pitäen itse toisen.\n\nKrag kiinnitti pienen paperipalasen verannan ovipielessä olevaan\npaksuun tammilankkuun.\n\nTämän jälkeen siirtyi hän etemmäksi, tähtäsi silmänräpäyksen ajan ja\nlaukaisi. Kuula sattui paperipalaseen. \"Pyydän äskeisiä sanojani\nanteeksi!\" huudahti Åkerholm, \"ja nyt koetan minä vuorostani.\"\n\nÅkerholm sai entisen terveen värinsä poskilleen, ja hänen silmänsä\nloistivat. Hän nuuski mielihyvissään ruudinsavua. Sitten hän astui\nsamalle paikalle, jossa Asbjörn Krag oli seisonut ja ampui. Hänenkin\nkuulansa sattui paperipalaseen.\n\n\"Tuollainen laukaus on kumarruksen arvoinen\", sanoi Krag.\n\nVanhus kumarsi takaisin.\n\n\"Pelikortti!\" huudahti vanhus. \"Pelikortti tänne!\"\n\nHän otti patakolmosen ja kiinnitti sen tammilankkuun. Hän laukaisi,\nmutta kuula hipaisi vain pienen palasen kortin reunasta.\n\nTämän jälkeen ampui Krag kolme nopeasti toisiaan seuraavaa laukausta.\nTohtori tarkasti kortin ja ilmoitti, että Krag oli lävistänyt kortin\nkolme silmää. Bengt katseli ihmeissään Kragia, mutta vanhus heitti\nylenkatseellisesti revolverinsa lattialle.\n\n\"Uudenaikaisia rojukapineita!\" huudahti hän. \"Odottakaahan, niin saatte\nnähdä, mihin minun pistoolini kelpaavat.\"\n\nTohtori katseli kysyvästi Kragia. Hän ymmärsi, että Krag oli\njärjestänyt ampumakohtauksen. Minne tähtäsi hän? Tohtori aavisti, että\npian tulee jotain tapahtumaan.\n\n\n\n\nIV.\n\nKUOLLEENA LÖYDETTY.\n\n\nHerrat odottivat uteliaina vanhuksen paluuta. Bengt katseli\npatakolmosta, jonka silmät Asbjörn Krag oli revolverin kuulilla\nlävistänyt. Sillä välin siirsi Krag muitten huomaamatta tuolinsa sille\nkohdalle, joka oli ollut herrojen tähtäyspaikkana.\n\nVihdoin palasi vanhus innostuneena.\n\n\"Tätä, hyvät herrat, tätä kannattaa sanoa ampuma-aseeksi!\" huudahti hän\nnäyttäen samalla kaksipiippuista vanhanaikaista pistooliaan. Hän\ntähtäili leikillään herroja ja Asbjörn Krag, joka istui lähimpänä, sai\npistoolin piipun melkein vasten kasvojaan.\n\n\"Se on ladattu\", huusi vanhus nauraen. \"Varokaa! Jos tahdotte säilyttää\nkulmakarvanne, niin pysykää paikoillanne. Tämä on kokonaan toisenlainen\nase kuin tohtorin 'kellonperäin koristus'.\"\n\nÅkerholm potkaisi halveksivasti Kragin revolveria, joka oli jäänyt\nlattialle. Sitten kiinnitti hän ovenpieleen uuden kortin. Se oli hertta\nässä. Hän asettui tähtäysasentoon ja ampui. Kuula sattui kortin\nsilmään.\n\nHuone oli tällä välin tullut savua täyteen. Mutta vanhus näytti\nerittäin hyvin viihtyvän kirpeässä ruudin hajussa. Hän asteli ylpeänä\nAsbjörn Kragin luo odottaen tunnustusta ampumataidostaan.\n\nMutta Krag istui aivan tyynenä ja välinpitämättömänä. Hän pyysi nähdä\ntarkemmin pistoolia. Vanhus ojensi sen hänelle.\n\nSalapoliisi punnitsi sitä vaieten kädessään ja luki pistoolin perässä\nolevat kirjoitukset. Tämän jälkeen sanoi hän:\n\n\"Tämä on siis pistooli.\"\n\nVanhus oli kuin pistoksen saanut. Katsellen vihaisin silmin Kragia\nänkytti hän:\n\n\"Mitä... mitä tarkoitatte?\"\n\nKrag näytti entistäänkin välinpitämättömämmältä.\n\n\"En mitään erityistä\", vastasi hän \"Tämä on tarkka pistooli, tahdoin\nvain sanoa.\"\n\nVanha Åkerholm katseli läpitunkevasti Kragia. Omituinen, hämmästynyt\nilme ryppyisillä kasvoillaan istuutui hän suureen nojatuoliinsa.\n\nPari palvelijaa avasi ovet ja akkunat ja lehyttelivät savun ulos\nhuoneesta. Talon muut palvelijat olivat laukaukset kuultuaan hyökänneet\nsäikähtyneinä huoneeseen. Asbjörn Krag huomasi heidän katseistaan, että\nhe olivat luulleet tapahtuneen jonkin kamalan onnettomuuden. Bengt\nviittasi palvelijat poistumaan, mutta jo eteisessä alkoi kuulua\nsupatusta laukauksista ja hullusta isännästä.\n\n\"Sekä tohtori että Bengt olivat kovin säikähtyneitä\", sanoi kokki, joka\nensimmäisenä oli saapunut paikalle, \"mutta huomasitteko sitä vierasta\nherraa? Hän ei varmaankaan ole mikään äskeisen teeren poika, istui vain\nrauhallisena sikaariaan poltellen, vaikka kuulat olivat vinkuneet\nkorvien ohi.\"\n\n\"Ja hän naureskeli vain meidän saapuessamme paikalle\", lisäsi toinen.\n\n\"Mutta kenen luulette ampuneen?\"\n\n\"Vanhuksen tietysti.\"\n\nPalvelijat jatkoivat keskustelua keittiössä, ja kaikki olivat\nyksimielisiä siitä, että elämä talossa oli joutunut pois oikealta\ntolaltaan.\n\nHerrojen huoneessa tuntui vieläkin ruudin haju. Sen vuoksi ehdotti\nAsbjörn Krag siirtymistä toiseen huoneeseen, mutta Bengt vastusti\ninnokkaasti tätä, ja salapoliisista tuntui se hyvin kummalliselta.\n\n\"Miksi emme yhtä hyvin voi olla täällä?\" kysyi Bengt epäkohteliaasti.\n\"Sitäpaitsi ruudinsavu on isälle mieluista. Hän ei ole niin äärimmäisen\nhienostunut kuin kaupunkilaiset.\"\n\nKrag hymyili heikosti. Mutta vanhus oli samaa mieltä kasvattipoikansa\nkanssa.\n\n\"Istukaamme vain täällä\", sanoi Åkerholm. \"Minusta täällä on yhtä hyvä\nkuin muuallakin.\"\n\nJa herrat jäivät paikoilleen.\n\nKrag istuutui mukavasti nojatuoliin, sytytti sikaarin ja pian\nkiertelivät paksut savupilvet huoneessa. Tohtori katseli häntä\ntarkkaavaisesti. Salapoliisin silmät olivat puoliksi suljettuina aivan\nkuin hän olisi ollut uneen vaipumaisillaan. Tohtori huomasi kuitenkin,\nettä Krag tarkasteli salaisesti ja terävästi huoneessaolijoita ja että\nhän hyvin kuuli kaikki.\n\nBengt keskusteli tohtorin ja Åkerholmin kanssa laivoista\nja rahtimaksuista; hän valitteli kovin Englannin alhaisia\nhiilenkuletusmaksuja. Asbjörn Krag sanoi silloin tällöin jonkun sanan\nkeskustelun jatkoksi. Tohtorilla oli ikävä.\n\nKävellessään huoneessa edestakaisin pysähtyi Bengt aivan Kragin eteen.\n\n\"Oletteko väsynyt?\" kysyi hän. \"Eikö olisi parasta mennä nukkumaan?\"\n\n\"Ei, kiitos\", vastasi Krag, \"se on vain ohimenevää väsymystä.\"\n\n\"Joka johtuu siitä, ettette käytä öitä nukkumiseen.\"\n\n\"Mahdollisesti.\"\n\nTohtori käsitti, että Kragin väsymys oli teeskentelyä, mutta sen\ntarkoitusta hän ei voinut ymmärtää. Mitä tarkoitti revolverikohtaus?\nMiksi oli vanhus hämmästynyt ja tullut ihmettelevän näköiseksi\nkuultuaan Kragin välinpitämättömän huomautuksen? Ja miksi ei Bengt\ntahtonut lähteä ruudinsavuisesta huoneesta? Tohtori mietti näitä\nkysymyksiä, mutta ei löytänyt vastauksia niihin.\n\nVaiettuaan kymmenisen minuutin ajan kysyi Asbjörn Krag äkkiä:\n\n\"Kuulkaapas, herra Åkerholm, oletteko varma siitä, että eilen illalla\ntapaamanne mies seisoi paviljongissa ja tähtäsi teitä?\"\n\nVanhuksesta näki selvästi, että kysymys oli hänelle odottamaton ja että\nhänellä oli kiusallista vastata siihen.\n\n\"Aivan varma\", vastasi hän.\n\nKrag tuprutteli vähän aikaa sikaariaan ja kysyi taas:  \"Miten hän oli\npuettu?\"\n\nVanhus vaikeni. Viimein sanoi hän hämmästyneenä:\n\n\"Siitä minä en saanut selvää. Ja luvallanne sanoen, keskustelu\ntästä asiasta on minulle vastenmielistä. Sitäpaitsi se ei ole\ntarpeellistakaan.\"\n\n\"Anteeksi, tiedänkin jo riittävästi.\"\n\nÅkerholm siirtyi kirjoituspöydän luo. Äkkiä huudahti hän hämmästyneenä\nja peitti käsillään kasvonsa, mutta koettaen salata liikkeensä hän\nnosti nopeasti päänsä pystyyn. Tohtori aikoi rientää vanhuksen luo,\nmutta Kragin silmäys pysäytti hänet. Bengt oli vähän aikaisemmin mennyt\nviereiseen huoneeseen. Vanhus puristi kouristuksen tapaisesti\npaperipalasta kädessään ja selaili hätäisesti jotain pöydällä olevaa\nkirjaa. Tohtori ei voinut nähdä vanhuksen kasvoja, mutta hänen\nvapisevat kätensä ilmaisivat ankaraa mielenliikutusta.\n\nPuoliksi suljetuin silmin seurasi Asbjörn Krag vanhuksen jokaista\nliikettä. Viimein näytti hän löytävän etsimänsä kohdan, luki siitä\nahmien muutaman rivin ja sulki sen jälkeen äkkiä kirjan viskaten sen\npöydälle ja lähtien huoneesta. Tohtori lähti käsivarresta tukien,\nsaattamaan vanhusta. Sitä ennen ehti hän kuitenkin huomata, että Krag\nsieppasi vanhuksen kirjan pöydältä ja pisti sen näppärästi kuin\ntaskuvaras taskuunsa.\n\nKun tohtori vähän ajan kuluttua palasi takaisin, tapasi hän Bengtin ja\nAsbjörn Kragin tyyneesti keskustelemassa.\n\n\"No, seurasitteko häntä perille saakka?\" kysyt Krag.\n\n\"En\", vastasi tohtori, \"hän paukautti oven kiinni aivan nenäni edessä.\"\n\nSalapoliisi nauroi.\n\n\"Isäänne alkoi väsyttää\", sanoi hän Bengtiin päin kääntyen. \"Teillä on\nkai aikomus lähteä jonnekin, koska olette pukeutunut turkkiin?\"\n\n\"Olen lähdössä klubiin.\"\n\nKrag haukotteli.\n\n\"Toivoisin pääseväni mukaanne.\"\n\n\"Se käy kyllä päinsä. Kyytimies odottelee portilla. Entä tohtori\nRasch?\"\n\n\"Ei tule mukaan\", vastasi salapoliisi reippaasti. \"Hän tahtoo\nmieluummin jäädä tänne.\"\n\n\"Minulla ei ollut aikomusta lähteä\", lisäsi tohtori hämillään.\n\nBengtin ja salapoliisin lähdettyä tohtori rauhoittui kokonaan. Hän\nymmärsi, että Krag oli täysin selvillä asiasta.\n\n       *       *       *       *       *\n\nPikkukaupungin klubihuoneustoon oli kerääntynyt sangen kirjavaa väkeä.\nKrag ja Bengt saapuivat siksi myöhään, että seuraukset väkijuomien\nnauttimisesta olivat jo helposti havaittavissa. Bengt sai iloisen\nvastaanoton ja hän hymyili juhlallisesti.\n\nPian häipyi Krag kaupunkilaisten joukkoon. Täällä kohtasi hän lihavan\nvarapormestarin, parantumattoman juopon, jolla oli punakat pöhöttyneet\nkasvot ja jonka lääkäri oli ennustanut saavan halvauskohtauksen milloin\ntahansa. Myöskin oli siellä kaupungin poliisimestari, jonka käypänä\nnimenä oli \"Poliisi\", hiljainen herran tuherrus, kalpeana\npäihtymyksestä. Hän istui huolettomana ja vakavana tuolillaan\nkallistellen ahkerasti lasiaan ja vastaten kaikkeen, mitä hänelle\npuhuttiin: \"Epäilemättä, epäilemättä...\" Muuan eteenpäinpyrkivä\nasianajaja viittoili rajusti pitäessään pitkiä puheita, joita\nainoastaan lähinnä istuva herrasmies toisinaan kuunteli. Krag huomasi\njoutuneensa politiikkaa harrastavien herrasmiesten seuraan. Vieressään\nkuuli hän kuiskattavan: \"Meidän täytyy vastustaa...\" Tämä oli olevinaan\njonkinlainen oppositsionikiubi, jonka jäsenet olivat päättäneet sinä\niltana tutustua lähemmin toisiinsa.\n\nSilloin tällöin läheni Bengt jotakin vierasta, kilisti sekä puheli\nimarrellen hänen kanssaan ja poistui jälleen.\n\n\"Kerrassaan mainio mies\", sanoi kovaääninen asianajaja. \"Tarmokkuutensa\nkautta kohoaa hän vielä huomattavaan asemaan.\"\n\n\"Epäilemättä, epäilemättä\", vahvisti \"Poliisi.\"\n\nHalvauskohtausta odotteleva nousi ja ilmoitti olevansa samaa mieltä.\n\nBengt oli yleisenä puheenaiheena. Krag kuuli klubin puheenjohtajan\nsanovan:\n\n\"Varmasti on hänen ja hänen kasvatusisänsä välillä erimielisyyttä. Hän\nei pidä siitä, että vanhus aikoo mennä 'Silkkihelmen' kanssa naimisiin.\nJa se onkin luonnollista.\"\n\n\"Epäilemättä\", myönsi \"Poliisi\" ja tarttui lasiinsa.\n\nSeurue kurottautui kuiskailemaan pöydän yli, mutta kuiskailu oli siksi\nkovaäänistä, että Asbjörn Krag voi hyvin kuulla sanat: \"Voisihan Bengt\nitse...\"\n\nSamassa lähestyi Bengt hymyillen ja asianajaja ryhtyi heti pitämään\npuhetta korostaen huomattavasti sanat: \"Kaupungin toivo, puolueen\ntukipylväs.\" Bengt kiitteli: \"Me gentlemannit...\" Enempää ei Krag\nkuullut; hän siirtyi toisen pöydän ääreen.\n\nMutta kaikkialla politikoitiin ja ryypättiin, sillä vaaliaika oli aivan\nlähellä. Täytyi varustautua.\n\nNuoret, enimmäkseen nuoria luutnantteja, tukkukauppiaita ja joku vasta\nnimitetty konsuli, huvittelivat viereisessä huoneessa. Soitettiin\npianiinoa.\n\nÄkkiä puhkesi nuorten joukossa hillitön naurunremakka ja pari herraa\njuoksi toiseen huoneeseen kertomaan siellä tapahtuman.\n\nKapteeni, vanha Evensén oli juovuspäissään pudottanut olutpullon\npianiinon sisään. Keinuen tanssin tahdissa oli hän olutpullolla lyönyt\ntahtia, mutta pullo oli kirvonnut hänen kädestään ja lentänyt avatun\npianiinon sisään. Pudotessaan oli se katkaissut pari pianiinon kieltä\nja vajonnut niin syvälle, ettei sitä saatu pois.\n\nAsianajaja nousi pitämään puhetta isänmaalle. Monet tulivat\nliikutetuiksi ja puheen loputtua päätettiin laulaa isänmaallinen laulu.\nPianisti rupesi soittamaan, mutta samalla alkoi olut tippua pianiinon\nkoskettamien välistä ja olutpullo vaimensi kokonaan diskanttiäänet.\n\"Poliisi\", asianajaja ja pormestari muodostivat kuoron, joka kuitenkin\nlaulun kestäessä sulautui yksiääniseksi.\n\nSamassa avautui ovi äkkiä, muuan nuori tukkukauppias syöksyi sisään ja\npyysi hiljaisuutta. Juhlijat katselivat hänen kalpeita, liikutettuja\nkasvojaan. Krag ymmärsi, että jotain on tapahtunut ja hänet valtasi\nkauhea aavistus.\n\n\"Hyvät herrat\", sanoi tulija, \"on tapahtunut surullinen onnettomuus.\nMuutama minuutti sitten ilmoitettiin Kvambergista puhelimella, että\nvanha Åkerholm on kuollut. Hänen ruumiinsa on löydetty puistosta.\"\n\nLasi putosi Bengtin kädestä ja murskaantui. Kalpeana kallistui hän\novipieltä vasten.\n\n\n\n\nV.\n\nVAINAJA.\n\n\nKragin ja Bengtin saavuttua kiireesti Kvambergiin huomasivat he että\ntalo oli vahvasti valaistu. Paluumatkalla he eivät olleet vaihtaneet\nmontakaan sanaa, Yhtäkkiä kysyi Bengt: \"Mitenkä voi olla mahdollista,\nettä ruumis on löydetty puistosta?\" -- Tämä kysymys antoi\nsalapoliisille miettimisen aihetta.\n\nKalpeana ja avopäin riensi tohtori tulijoita vastaanottamaan. Hän oli\nniin hämmästynyt ja liikutettu, että hän tuskin voi puhua. Mutta Krag\net kysynyt mitään.\n\nPalvelijat auttoivat Kragin ja Bengtin ylös reestä. Lähellä seisoi\nmuutamia itkeviä naisia, joita kokki koetti rauhoitella.\n\n\"Missä vainaja on?\" kysyi Bengt.\n\n\"Arkihuoneessa.\"\n\nBengt lähti heti sinne ja Asbjörn Krag sekä tohtori seurasivat häntä.\n\nMennessä kuiskasi tohtori: \"Åkerholm on ampunut itsensä, kuula on\nsattunut suoraan sydämeen.\"\n\nSalapoliisi kiirehti ja ehti ennen Bengtiä huoneeseen. Ruumis makasi\npöydällä valkealla lakanalla peitettynä.\n\nBengt aikoi vetää peitteen syrjään, mutta Krag esti hänet.\n\n\"Malttakaahan, annetaan hänen olla rauhassa.\"\n\nBengt katseli häntä pilkallisesti ja vastasi:\n\n\"Sopiiko tämä tilaisuus mielestänne leikinlaskuun?\"\n\n\"Sopikoon tai ei, ensinnä täytyy lääkärin kuitenkin toimittaa\nruumiintarkastus, sillä vainaja on ampunut itsensä.\"\n\n\"Ampunut itsensä!\" huudahti Bengt. \"Se ei voi olla mahdollista. Minun\nymmärtääkseni on hän kuollut halvaukseen.\"\n\n\"Niin minäkin luulin\", sanoi Asbjörn Krag vetäen peitteen pois ja\njättäen kuolleen kasvot paljastamatta.\n\nVanha Åkerholm oli puettu arkipukuun. Hän makasi selällään. Oikeassa\nkädessä oli hänellä sama pistooli, jolla hän aikaisemmin illalla oli\nampunut ja jota hän vieläkin kouristuksen tapaisesti lujasti piteli.\nVainajan takissa näkyi selvästi kuulan reikä.\n\n\"Suoraan sydämeen\", kuiskasi tohtori. \"Vanhus kyllä tiesi, minne oli\ntähdättävä.\"\n\nBengt lähestyi kuollutta ja sanoi kumartuen sen yli:\n\n\"Kylmentynyt isäraukka, tällä tavalla siis tahdoit saada rauhan.\"\n\nÄänekäs itku kuului ovelta. Palvelusväki suri poismennyttä isäntäänsä.\n\nSamassa veti Asbjörn Krag peitteen vainajan kasvoilta. Bengt peräytyi\nja asetti kädet kasvoilleen.\n\nVanhan Åkerholmin kasvoja oli kamala katsella. Ne olivat jäykistyneet\nja niissä kuvastui pelokas ilme. Silmät tuijottivat aavemaisina ja suu\noli pahasti vääntynyt. Mitä olikaan vanhus nähnyt ennen kuolemaansa?\n\n\"Peittäkää hänet!\" pyysi kasvattipoika, \"nuo kasvot ovat kauheat.\"\nAsbjörn Krag veti kiireesti peitteen kuolleen yli.\n\n\"Kiellän ruumiiseen koskemasta\", sanoi salapoliisi ankarasti, \"sen\ntäytyy ehdottomasti antaa olla liikuttamatta.\"\n\nKragin määräys ei näyttänyt olevan Bengtin mieleen, mutta kuitenkin\nsanoi hän palvelijoille:\n\n\"Tehkää niin kuin tohtori määrää!\"\n\nKääntyen Kragiin jatkoi hän:\n\n\"Toivoakseni teette kaiken, mitä tässä asiassa on tehtävä.\"\n\nKrag kumarsi.\n\n\"Pyydän kiireesti valjastamaan hevosen kepeän reen eteen\", sanoi hän,\n\"minun täytyy lähettää pari sähkösanomaa.\"\n\nSen jälkeen meni hän ovelle ja sanoi:\n\n\"Kaikki muut poistukoot, paitsi ne, jotka löysivät ruumiin ja toivat\nsen sisään!\"\n\n\"Minä tulin ensiksi vainajan luo\", sanoi keittäjä.\n\n\"Ja minä kuulin laukaukset\", sanoi piharenki, joka seurasi keittäjää.\n\n\"Laukaukset?\" huudahtivat Bengt ja Krag hämmästyneinä yhtäaikaa, \"oliko\nlaukauksia todellakin kaksi?\"\n\n\"Oli\", virkkoi tohtori, \"on kuultu kaksi laukausta.\"\n\n\"Hyvä on\", vastasi Krag, \"sulkekaa ovi!\"\n\nAsiaan kuulumattomat poistuivat ja ovi suljettiin.\n\nAsbjörn Krag kuulusteli ensiksi piharenkiä.\n\n\"Tekö sanoitte kuulleenne kaksi laukausta?\" kysyi hän.\n\n\"Minä.\"\n\n\"Missä olitte silloin?\"\n\n\"Olin juuri valjastanut hevoset ja lukitsin paraillaan tallin ovea.\"\n\n\"Paljonko kello oli silloin?\"\n\n\"Tornikello oli juuri lyönyt yksitoista; seisoin silloin pihalla ja\nluin lyönnit.\"\n\n\"Olitteko yksin?\"\n\n\"Olin.\"\n\n\"Oletteko varma siitä, ettei ketään ollut läheisyydessä?\"\n\n\"Aivan varma. Silloin oli kirkas kuutamo, ja jos joku olisi ollut\npihalla liikkeellä, olisin minä kyllä hänet huomannut.\"\n\n\"Ja te siis kuulitte laukaukset?\"\n\n\"Niin. Ensin kuulin yhden laukauksen.\"\n\n\"Mistä suunnasta?\"\n\n\"Puistosta.\"\n\n\"Mitä teitte laukauksen kuultuanne?\"\n\n\"Ensin säikähdin, mutta sitten juoksin pihan toiselle puolelle, huusin\nAndresenia, keittäjää, ulos, ja silloin kuulin toisen laukauksen.\"\n\n\"Kuinka pitkä oli laukausten välinen aika?\"\n\n\"Ainoastaan muutamia sekuntteja, tuskin puolta minuuttia.\"\n\n\"Huomasitteko mitään erikoista laukauksien suhteen? Tarkoitan, kuuluiko\nensimmäinen laukaus voimakkaammin kuin toinen?\"\n\nPiharenki mietti vähän aikaa.\n\n\"Sitä minä en voi varmasti sanoa\", vastasi hän, \"mutta nyt tarkemmin\nmuistellessani tuntuu siltä kuin edellinen laukaus olisi ollut\njälkimäistä voimakkaampi. Edellinen ikäänkuin olisi kaikunut kauemmin\nilmassa.\"\n\nTohtori keskeytti kuulustelun.\n\n\"Mitä ihmettä nämä kaksi laukausta merkitsevät?\" kysyi hän, \"sillä\nruumiissahan on vain yksi kuulan reikä.\"\n\nBengt, joka kuulustelun aikana oli seisonut ikkunan ääressä kuutamoa\nkatsellen, kääntyi tohtoriin päin ja sanoi:\n\n\"Onhan tunnettu asia, että itsemurhaajat usein ampuvat koelaukauksen\nilmaan kootakseen siten rohkeutta tekoansa varten.\"\n\n\"Niin, siitä on lukuisia esimerkkejä\", lausui Krag.\n\n\"Ja sitä paitsi\", jatkoi Bengt, \"voihan myöskin otaksua, että vainaja\nensiksi tähtäsi päähänsä, mutta kuula osui harhaan.\"\n\n\"Luuletteko hänen ampuneen ohi?\" kysyi Krag.\n\n\"Käsi on hyvinkin voinut sillä hetkellä vapista. Näin ollen\" -- Bengt\notti vainajan pistoolin -- \"jos hän on laukaissut molemmat\npistoolinpiiput, täytyy niitten olla tyhjät, niinkuin ne ovatkin.\"\n\n\"Minä olen myös huomannut sen\", sanoi Krag, \"ja juuri se seikka tekee\ntapauksen salaperäiseksi.\"\n\nTämän jälkeen jatkoi salapoliisi piharengin kuulustelua.\n\n\"Mitä tapahtui sitten?\"\n\n\"Kuultuaan huutoni tuli Andresen juosten luokseni. Kerroin hänelle\nlaukauksista ja sitten lähdimme yhdessä puistoon.\"\n\n\"Löysittekö ruumiin heti?\" kysyi salapoliisi Andresenilta\n\n\"Ei\", vastasi hän, \"etsimme noin kymmenen minuutin ajan. Sitten\nhuomasin minä puitten välissä, muutaman askeleen päässä tieltä,\nhäämöttävän jotain tummaa. Kiirehdin sinne. Siellä makasi patruuna.\nRavistelin häntä, mutta hän oli kuollut. Hän on ampunut itsensä,\najattelin minä, sillä minä huomasin hänen pitelevän pistoolia\nkädessään. Huusin heti piharengille ja parille muulle miehelle ja\nkannoin heidän kanssaan vainajan sisään. -- Siinä kaikki, mitä minä\ntiedän.\"\n\nAsbjörn Krag mietti vähän aikaa. Sitten hän kysyi:\n\n\"Kävikö kukaan tapaamassa vainajaa sen jälkeen, kun me olimme lähteneet\nkaupunkiin?\"\n\n\"Minä lähdin silloin heti huoneeseeni\", sanoi tohtori, \"enkä nähnyt\nhäntä enää sinä iltana; luulin vanhuksen myöskin menneen levolle.\"\n\n\"Marianne oli nähnyt hänet\", sanoi Andresen.\n\n\"Kuka on Marianne?\"\n\n\"Hän on sisäkkö.\"\n\n\"Kutsukaa hänet tänne!\"\n\nMarianne saapui heti. Hän oli punatukkainen noin kolmenkymmenen vuotias\nnaisihminen. Hänellä oli vielä kyyneleet silmissään.\n\n\"Minulle on kerrottu, että te viimeiseksi näitte Åkerholmin elävänä\",\nalkoi Krag.\n\n\"Minä näin hänet, kun hän lähti ulos\", vastasi Marianne. \"Tultuani\nsalonkiin siistiäkseni sitä saapui hänkin sinne.\"\n\n\"Puhuiko hän mitään?\"\n\n\"Hän kysyi minulta, olivatko herrat lähteneet kaupunkiin. Vastasin\nsiihen, etten tiennyt, minne olitte lähtenyt, mutta että te jonnekin\nolitte mennyt.\"\n\n\"Edelleen.\"\n\n\"Silloin alkoi hän etsiä.\"\n\n\"Etsiä?\"\n\n\"Niin, jotain kirjaa.\"\n\nAsbjörn Krag ja tohtori katsahtivat toisiinsa.\n\n\"Löysikö hän kirjan?\" kysyi Krag.\n\n\"Ei, ja siitä hän oli kovin pahoillaan. Hän toraili kovin. 'Se oli\ntässä vähän aikaa sitten. Ovatko kaikki tämän talon tavaratkin\nnoiduttuja?' sanoi hän. Hän etsi vielä jonkun aikaa, mutta ei löytänyt\nkirjaa. Sen sijaan...\"\n\nBengt keskeytti kuulustelun.\n\n\"Mitä te puhutte?\" huusi hän, \"eikö hän löytänyt kirjaa?\" Mutta samassa\nkoetti hän tyyntyä ja jatkoi rauhallisemmin: \"Ei, ei, tämähän on aivan\nsaman tekevää. Anteeksi, ajatukseni ovat vallan sekaisin.\"\n\nAsbjörn Krag katsahti terävästi Bengtiin.\n\nMarianne jatkoi:\n\n\"Sen sijaan löysi hän... uh...!\"\n\nHän alkoi vapista ja itkeä.\n\n\"Mitä hän löysi?\"\n\nMarianne osoitti pistoolia ja änkytti pelokkaana:\n\n\"Tuon.\"\n\n\"Pistoolin siis?\"\n\n\"Niin. 'Tämä on sentään paikallaan', sanoi hän pistäen pistoolin\ntaskuunsa. Sitten hän lähti.\"\n\n\"Puistoon?\"\n\nMarianne näytti epävarmalta.\n\n\"Ei... Hän lähti pientä lehtokujaa myöten.\"\n\n\"Eikö ollut mielestänne omituista, että hän lähti niin myöhään ulos?\"\n\n\"Ei ensinkään\"\n\n\"Minkätähden ei?\"\n\nKului muutama minuutti ennenkuin Marianne vastasi. Sitten sanoi hän\nhiljaa ja ujostellen:\n\n\"Sen vuoksi, kun hän meni pienen lehtokujan kautta.\"\n\nBengt sekaantui taas keskusteluun.\n\n\"Minä en pidä tätä kuulustelua tarpeellisena\", sanoi hän. \"Sen vaikutus\nsekä palvelusväkeen että minuun on melkein raateleva.\"\n\nAsbjörn Krag ei ollut kuulevinaan huomautusta. Hän jatkoi kuulustelua.\n\n\"Minne johtaa pieni lehtokuja?\"\n\n\"Se johtaa... johtaa... Hjelmin kartanolle.\"\n\n\"Ahaa, ymmärrän, -- rouva Hjelmin, Åkerholmin morsiamen taloon.\"\n\n\"Niin\", vastasi Marianne, \"rouva Hjelm asuu aivan lähellä pientä\nlehtokujaa.\"\n\n\"Todellakin. Kiitos. En tahdo enää vaivata teitä.\"\n\nMarianne, keittäjä ja piharenki poistuivat. Mutta ovella he katsahtivat\nkostein silmin pöydällä lepäävää vainajaa.\n\nPalvelijoitten mentyä sanoi Krag Bengtille:\n\n\"Pyydän saada vainajan avaimet.\"\n\n\"Mitä tarkoitusta varten?\"\n\n\"Noudattaaksemme yleistä tapaa. Ja nyt tarkastamme samalla vainajan\nkolme salaperäistä huonetta.\"\n\n\"Mutta kunnioitus kuollutta kohtaan...\".\n\n\"Meidän täytyy.\"\n\n\"Menkäämme sitten.\"\n\nKrag otti avaimet.\n\nTohtori ihmetteli itsekseen Kragin rauhallisuutta ja varmuutta. Nyt oli\nkuuluisa salapoliisi oikeassa elementissään. Hän oli hiukan kalpea,\nmutta muuten olivat hänen kasvonsa aivan ilmeettömät.\n\n\"Katsokaahan!\" kuiskasi Bengt osoittaen kylkirakennusta, jonka\nakkunoista loisti valo.\n\n\"Aivan niinkuin hän olisi vieläkin siellä\", sanoi tohtori.\n\n\"Lähtekäämme sinne\", esitti Krag.\n\nVanhuksen ensimmäisen huoneen ovi oli lukossa. Krag etsi sopivaa\navainta. Kukaan ei lausunut sanaakaan. Oli niin hiljaista, että tohtori\nvoi hyvin kuulla sydämensä lyönnit.\n\nAsbjörn Krag keskeytti hiljaisuuden. Katsellen terävästi Bengtiä sanoi\nhän:\n\n\"Luulen, että meille kummallekin on näitten huoneitten salaperäisyys jo\netukäteen selvillä.\"\n\nLukko rasahti. Krag oli löytänyt oikean avaimen.\n\n\n\n\nVI.\n\n\"KOLMEN HUONEEN SALAISUUS.\"\n\n\nHerrat astuivat ensimmäiseen huoneeseen. Vainaja oli sisustanut sen\noman makunsa mukaisesti. Joukko erilaatuisimpia aseita, enimmäkseen\nkiväärejä ja pistooleja, riippui seinillä. Mitään salaperäistä ei\nsiellä voinut havaita.\n\nSeuraava huone oli sisustettu samaan tapaan.\n\n\"Mutta täällähän ei olekaan mitään salaperäistä\", sanoi tohtori.\n\n\"Ei minunkaan ymmärtääkseni\", vastasi Bengt. \"Ja vainajalla on kauan\nollut kuuromykkä palvelija, joka öisin nukkui ensimmäisessä huoneessa.\"\n\n\"Kuuromykkä palvelija! Sepä omituista!\" huudahti Krag.\n\n\"Niin, isä oli tullut tuntemaan hänet Amerikassa. Hän oli puoliksi\nindiaani ja hyvin uskollinen herralleen. Nyt hän on jo kuollut.\"\n\nKrag avasi oven seuraavaan huoneeseen, joka oli upeasti koristeltu.\nNurkassa, japanilaisten verhojen takana, oli vainajan sänky, jonka hän\nitse tapasi järjestää. Seinillä riippui tauluja ja valokuvia. Lattian\npeitti paksu, pehmeä matto.\n\nIhastuneina tarkastelivat herrat huoneessa olevia nähtävyyksiä.\n\n\"Ei täälläkään ole mitään salaperäistä\", huomautti tohtori.\n\n\"Mitäpä salattavaa hänellä täällä olisi ollut\", vastasi Bengt. \"Minä\nolen jo kauan tiennyt, ettei näitten huoneitten otaksuttu salaperäisyys\nitse asiassa ole muuta kuin vanhuksen omituisuutta.\"\n\n\"Sinä kaiketi tutkit huoneet tarkemmin?\" kysyi tohtori Kragilta.\n\n\"Se ei ole tarpeellista\", vastasi salapoliisi.\n\n\"Samaa mieltä minäkin olen\", sanoi Bengt. \"Tällaisen kauhistavan yön\njälkeen olemme kenties jokainen levon tarpeessa --.\"\n\nVälittämättä Bengtin huomautuksesta siirtyi Asbjörn Krag seinän luo ja\nalkoi kädellään painellen tunnustella tapetteja.\n\n\"Arvasin siis oikein\", puheli hän itsekseen.\n\nBengtille hän sanoi:\n\n\"Ei, emme varsin vielä mene levolle. Vakuutan teille, tohtori, että\ntämä huone on salaperäinen. Kuinka varovainen ja viisas vanhus onkaan\nollut!\"\n\n\"Mutta missä täällä piilee salaisuus?\" kysyi tohtori.\n\n\"Sen saat tietää sitten myöhemmin, nyt pyydän sinua auttamaan vähäsen\npienessä tarkastuksessa.\"\n\n\"Tarkastuksessa?\"\n\n\"Älähän kysele liikoja, tee vain niin kuin minä käsken! Toista sanat:\n'Näettekö?... Piru!'\"\n\n\"Näettekö?... Piru!\" toisti tohtori ihmetellen.\n\nBengt kalpeni ja katseli vihaisin silmäyksin salapoliisia.\n\n\"Kovemmin\", sanoi Krag tohtorille. \"Huuda ne sillä tavoin kuin olisit\nhenkesi edestä pakenemassa jonkun ajaessa sinua takaa!\"\n\nTohtori teki niin ja salapoliisi oli tyytyväinen.\n\n\"Huuda nyt sillä tavoin samat sanat kahden minuutin kuluttua!\" sanoi\nAsbjörn Krag ja lähti huoneesta.\n\nTohtori ei voinut ollenkaan käsittää tällaista näytelmää, mutta hän\npäätti kuitenkin noudattaa Kragin määräystä. Jäätyään kahden kesken\nBengtin kanssa valtasi hänet vastenmielinen ja puoleksi pelonsekainen\ntunne. --\n\nAsbjörn Krag oli mennyt ulos vanhuksen huoneitten akkunoitten kohdalle,\nsamaan paikkaan, jossa hän aikaisemmin oli kuullut Åkerholmin huudon.\nHän kuunteli tarkasti.\n\n\"Näettekö?... Piru!\" kuului tohtorin huuto, mutta se tuntui tulevan\njostain äärettömän kaukaa.\n\nSalapoliisi lähti takaisin. Tohtori ja Bengt odottivat häntä.\n\n\"Tuliko selvä?\" kysyi Bengt.\n\n\"Kyllä, ja nyt lähdemme puistoon.\"\n\n\"Puistoon, mitä varten sinne?\"\n\n\"Tarkastamme paikan, josta vainaja löydettiin.\"\n\n\"Onko se tarpeellista?\"\n\n\"Ehdottomasti; meille lääkäreille on tarpeellista saada tietää kaikki\ntällaisessa tapauksessa.\"\n\nKrag, joka viimeisenä lähti huoneesta, lukitsi oven.\n\n\"Kutsukaa kokki ja pari muuta miestä!\" käski hän. \"Lyhdyt mukaan!\"\n\nAsbjörn Krag pisti avaimet taskuunsa.\n\nKokki, piharenki ja eräs kolmas mies saapuivat lyhdyt mukanaan\npaikalle. Krag pistäytyi huoneeseensa ja palasi sieltä heti. Hän oli\nottanut oman lyhtynsä, jonka rakenne oli eriskummainen ja valo\nhäikäisevän voimakas.\n\n\"Siinä on yhdistetty revolveri ja salalyhty yhdeksi\", huomautti Bengt\npilkallisesti. \"Puuttuu ainoastaan poliisinmerkkejä, muuten olisi\nvarustus täydellinen.\"\n\nPortilla odotteli kuski parivaljakkoineen. Pistäen paperin salaa hänen\nkäteensä sanoi Asbjörn Krag hiljaa:\n\n\"Lennätinkonttoriin mahdollisimman nopeasti! Ja pitäkää huoli siitä,\nettä tämä sähkösanoma lähetetään kiireellisenä!\"\n\n\"Tästä löysimme herra Åkerholmin\", kuului kokin ääni puistosta. Herrat\npysähtyivät ja kokki valaisi lyhdyllään erästä puunrunkoa, josta oli\ntielle neljän tai viiden metrin matka.\n\nKrag käski miesten pysähtyä tielle. Itse meni hän puun luo. Lyhtynsä\navulla löysi hän heti lumessa paikan, jossa vainaja oli maannut.\n\n\"Hän on maannut kasvot maata vasten\", sanoi hän.\n\n\"Aivan niin\", vastasi kokki.\n\n\"Tuossa näkyvät sormen jäljet ja tuossa on vähän verta. Hän on\nheittänyt henkensä silmänräpäyksessä. Mihin aikaan te löysitte hänet?\"\n\n\"Noin kymmenen minuuttia yli yhdentoista\", vastasi kokki.\n\n\"Silloin oli kirkas kuutamo...\"\n\nSamassa hän huomasi jälkiä lumessa.\n\n\"Oliko herra Åkerholmilla hirvennahka-saappaat jaloissa?\"\n\n\"Oli.\"\n\n\"Sitten nämä ovat hänen jälkiänsä. Hän on harpannut tieltä tänne päin\naivan kuin pakeneva ja sitten -- hän on kävellyt takaperin pois päin\npuusta seitsemän askelta.\"\n\n\"Ei ole ensinkään kummallista\", huomautti Bengt, joka oli uteliaana\nseurannut Kragin puuhia, \"että vanhus raukka on kulkenut takaperin. Hän\nluonnollisesti pelkäsi, että joku voisi seurata häntä ja estäisi hänen\ntekonsa.\"\n\n\"Minä en ole sanonut, että se on kummallista\", vastasi Krag terävästi.\n\nNeljännestunnin ajan tarkasteli hän vielä lumessa olevia jälkiä ja\nsammutti sitten lyhtynsä. Kokki johdatti hänet pienelle lehtokujalle.\n\n\"Tämä siis johtaa 'Silkkihelman' asunnolle\", kysyi Krag.\n\n\"Niin, rouva Hjelmin huvilaan\", oikaisi Bengt.\n\n\"Hyvä. Kello puoli yksitoista lähti herra Åkerholm kävelylle tänne.\nKymmenen minuuttia yli yhdentoista löydettiin hänen ruumiinsa\npuistosta, siis kokonaan vastakkaiselta suunnalta. Ehtiikö\nneljässäkymmenessä minuutissa mennä tästä rouva Hjelmin huvilaan ja\ntulla sieltä takaisin sille paikalle, josta herra Åkerholm löydettiin\nkuolleena?\"\n\nKokki mietti.\n\n\"Se voisi kyllä olla mahdollista\", sanoi hän, \"mutta varmaksi sitä en\nvoi vakuuttaa. Arvelen kuitenkin, että silloin pitäisi kulkea hyvin\nkiireesti.\"\n\n\"No niin, huomenna saamme siitä tarkemman selon. Kello on jo\npuolineljä, ja kuu lakkaa pian valaisemasta, joten työskentely käy\nmahdottomaksi. Viisainta on käydä levolle.\"\n\nKrag sanoi Bengtille hyvää yötä ja nousi tohtorin kanssa rappuja myöten\ntoiseen kerrokseen.\n\nTohtorin ja Kragin huoneessa oli hiljaista ja lämmintä. Hilpeä tuli\nlekotteli kamiinissa, ja pian oli tuli myöskin herrojen sikaareissa.\n\nKrag ja tohtori istuivat vaiteliaina.\n\n\"Vanhus parka\", puheli tohtori itsekseen, \"millaisen kuoleman hän\nsaikaan osakseen.\"\n\nKrag asettui mieliasentoonsa. Puoliksi maaten puoliksi istuen loikoili\nhän pehmeässä nojatuolissa jalat kamiinin reunalla.\n\n\"Väitit eilen\", sanoi tohtori, \"että vanhuksen kolmessa huoneessa on\njoku salaisuus, mutta siellä ei ollutkaan mitään salaperäistä.\"\n\nKrag nauroi hilpeästi.\n\n\"Siellä on salaisuus, vaikka sinä et ole sitä huomannut. Minä aavistin\nsen olemassaolon jo silloin, kun sinä kävit Kristianiassa ja kerroit\nvanhuksen omituisuudesta, ja kuultuani eilen, että Åkerholmilla oli\nollut kuuromykkä palvelija, pääsin asiasta täyteen varmuuteen.\"\n\n\"Mutta Bengthän kertoi kuuromykästä sangen vähän.\"\n\n\"Se tieto, että palvelija oli kuuromykkä, oli minulle kyllin riittävä.\"\n\nHerrat vaikenivat taas ja tupakoivat.\n\nViimein keskeytti tohtori hiljaisuuden.\n\n\"Kenties Åkerholmin itsemurhan yhteydessä myös on jokin salaisuus?\"\nkysyi hän.\n\n\"Åkerholm ei ole tehnyt itsemurhaa. Hänet on murhattu.\"\n\nTohtori ponnahti ylös.\n\n\"Murhattu!\" huudahti hän. \"Ja sen sinä sanot noin rauhallisesti. Kuka\non murhaaja?\"\n\n\"Sitä minä en vielä tiedä. Vanhus sen kyllä tiesi, ja minä kysyinkin\nsitä eilen häneltä, mutta hän ei tahtonut ilmoittaa. Tarkoitan miestä,\njonka vainaja näki paviljongin luona. Hän on murhaaja.\"\n\n\"Mistä syystä ei vainaja ilmoittanut murhaajaansa?\"\n\n\"Se seikka on yhteydessä 'kolmen huoneen salaisuuden' kanssa.\"\n\nTohtori käveli kiihtyneenä edestakaisin lattialla.\n\n\"Murha\", puheli hän itsekseen, \"mikä kauhistava ajatus.\"\n\n\"Mutta ne kaksi laukausta\", sanoi hän pysähtyen Kragin eteen, \"niitähän\nei ollut kahta enempää, ja molemmat piiput Åkerholmin pistoolissa\nolivat tyhjät.\"\n\n\"Juuri nämä kaksi laukausta todistavat, että murha on tapahtunut.\"\n\n\"Sitä minä en ymmärrä.\"\n\n\"Asia on aivan yksinkertaisesti siten, että ensimmäinen laukaus oli\nÅkerholmin ja toinen murhaajan. Åkerholm ampui ensiksi murhaajaa. Ja\nsinä näyt unhoittaneen, että vainaja aikaisemmin illalla ampumataitoaan\nnäyttäessään ampui kortista silmän, joten hänen pistoolissaan oli vain\nyksi panos jälellä.\"\n\n\"Aivan niin. Sehän on päivänselvää\", myönsi tohtori.\n\n\"Ja sitäpaitsi\", jatkoi Krag, \"osoittivat jäljet metsässä, että\nÅkerholm, huomattuaan murhaajan ilmestyvän tielle, kääntyi heti\ntakaisin ja ampui, osaamatta kuitenkaan murhaajaan. Luulen hänen\nampuneen harhaan sen vuoksi, että hän oli ylenmäärin säikähtynyt.\nHuomasithan itsekin hirveän pelonilmeen vainajan kasvoilla?\"\n\nTohtori nyökkäsi.\n\n\"No niin. Ammuttuaan Åkerholm peräytyi muutaman askeleen takaisin puuta\nkohden, ja silloin sai hän kuulan rintaansa.\"\n\nTohtori istui kauan mietteissään. \"En voi käsittää\", sanoi hän, \"minkä\nvuoksi vainaja läksi keskiyöllä puistoon.\"\n\n\"En minäkään\", vastasi Asbjörn Krag, \"mutta 'Silkkihelma', tämän\ndraaman päähenkilö, selittää sen meille.\"\n\n\n\n\nVII.\n\nROUVA HJELM.\n\n\nAsbjörn Krag ja tohtori istuivat jutellen vielä tunnin ajan.\nSalapoliisi odotteli vastauksia sähkösanomiinsa.\n\nVihdoin kuuli hän kulkusien soivan. Kuski ajoi pihaan ja Asbjörn Krag\nkutsui hänet heti luokseen.\n\nSaapui kaksi sähkösanomaa, toinen Kristianiasta, toinen Amerikasta.\n\nKrag luki jälkimäisen hyvin tarkkaan ja tohtori huomasi hänen\nkasvojensa ilmeestä, että sähkösanoma sisälsi tärkeitä tietoja.\n\nVäsyneenä lähti tohtori levolle.\n\nKrag otti peilinlasinsirpaleita sisältävän laatikkonsa vaatekaapista\nSirpaleet asetteli hän varovasti lattialle, takasivut ylöspäin. Sen\njälkeen rupesi hän sovittelemaan niitä yhteen. Alussa se ei tahtonut\nonnistua, mutta siitä huolimatta hän jatkoi työskentelyään. Lopulta sai\nhän puolet peilistä kootuksi. Krag oli tyytyväinen. Jäännöspalaset\nsopivat helposti yhteen. Tarkoitus oli saavutettu. Hän sai selville,\nettä peilin takasivulta oli raapittu elohopeaa pieni neliön muotoinen\nala pois ja että se oli tehty aivan äskettäin.\n\n\"Tämä oli oivallinen saavutus\", puheli hän. \"Tämän neliön läpi on\nvainaja nähnyt jotain kauhistuttavaa.\"\n\nKrag otti esille saman kirjan, jonka hän oli illalla siepannut. Hän oli\nsilloin huomannut, että Åkerholm etsi kiihkeästi jotain erikoista\nkohtaa kirjasta. Krag ei ollut nähnyt sivunumeroa, mutta hän otaksui\nvainajan selailleen kirjaa 200 tai 250 sivun paikkeilta. Asbjörn Krag\nhaki sivun 200 ja luki siitä eteenpäin. Kirja oli englantilainen ja\nyleisesti pidetty, vaikka sen sisältö tuntuikin kepeänlaiselta. Krag\nkoetti etsiä jotain huomattavaa kohtaa tai peitettyä ajatusta\nlukemastaan, mutta mitään sellaista hän ei löytänyt. Ei ollut\nainoatakaan sanaa tai ajatusta, jolla olisi ollut pienintäkään yhteyttä\nsalaperäisten tapahtumien kanssa. Lopulta löysi hän 248 sivun\nalareunasta pari riviä. Siinä oli muuan vertauskohta, mutta\najatusyhteys niitten asioitten kanssa, joitten selvittämiseksi hän\ntyöskenteli, oli täysin selvä.\n\nSalapoliisi piilotti kirjan matkalaukkuunsa. Hän päätti mennä parin\ntunnin ajaksi levolle. Sitä ennen avasi hän ikkunan saadakseen raitista\nyöilmaa huoneeseensa. Taivas oli kirkas ja yö kylmä. Talossa oli kaikki\nhiljaista, ja hiljaista oli myöskin taloa ympäröivässä puistossa.\nAinoastaan Bengtin huoneen ikkunasta loisti vielä tuli.\n\nKrag sulki ikkunan ja veti verhot alas. Sen jälkeen lukitsi hän oven ja\nasetti kultakoristeisen revolverinsa yöpöydälle. Hän nukkui heti.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKello kymmenen seuraavana aamuna Asbjörn Krag lähti rouva Hjelmin luo.\nRouva oli jo sitä ennen saanut tiedon onnettomuustapauksesta ja oli se\nhänen omien sanojensa mukaan koskenut häneen tuskallisesti.\n\nEsiintyen lääkärinä selitti Krag olevansa velvollinen keräämään päivän\nkuluessa kaikki mahdollisesti saatavat tiedot, jotta voitaisiin\nselvittää, mikä oli ollut syynä Åkerholmin epätoivoiseen tekoon.\n\n\"Se on minulle yhtä käsittämätöntä kuin teillekin\", vastasi rouva.\n\nKrag tiedusteli, oliko hän viime päivien kuluessa huomannut Åkerholmin\nkäytöksessä mitään erikoista.\n\n\"Kahden viime viikon aikana on hän ollut kummallinen\", vastasi rouva,\n\"vaikka minä en tiedä millään tavoin rikkoneeni häntä vastaan, mutta\nkohdatessani hänet viimeksi itsemurhapaikalla, en huomannut hänessä\nmitään erikoista.\"\n\n\"Milloin oli määrä viettää häänne?\"\n\nKrag näki selvästi, että hänen kysymyksensä oli vastenmielinen ja\nkiusallinen. Vähän aikaa mietittyään rouva vastasi:\n\n\"Kuukauden perästä. Åkerholm kiirehti useat kerrat niitten\nviettämistä.\"\n\n\"Minkätähden?\"\n\n\"Sitä en todellakaan tiedä. Varsinkin viime päivinä tahtoi hän\njouduttaa häitämme, ja mainitsi samalla selittämättä tarkemmin syytä,\nettä asia oli hänelle tärkeä.\"\n\n\"Tunnetteko Åkerholmin kasvattipojan?\"\n\n\"Bengtin. Hänet tunnen varsin hyvin.\"\n\n\"Mille kannalle hän on asettanut teidän ja Åkerholmin väliseen\nsuhteeseen nähden?\"\n\n\"Hän ei ole pitänyt siitä. Hän on vastustanut sitä kaikin voimin.\"\n\n\"Luuletteko, että Åkerholmin käytös viime viikkoina oli seurauksena\nhänen alakuloisuudestaan?\"\n\n\"Åkerholm ei ollut milloinkaan alakuloinen. Hänen hyvätuulisuutensa oli\npysyväinen\", vastasi rouva.\n\n\"Anteeksi, se, mitä sanoitte, ei ollut suoranainen vastaus\nkysymykseeni.\"\n\nRouva tuli levottomaksi.\n\nLyhyen miettimisen jälkeen hän sanoi:\n\n\"Åkerholm puhui useasti katkeroituneena kasvattipojastaan. Luulen, että\nBengtin ankara vastustus sai vainajan kiirehtimään naimisiin menoa.\"\n\n\"Åkerholm siis pelkäsi kasvattipoikaansa?\"\n\n\"Ei ollenkaan, mutta minä otaksun, että hän pelkäsi jotain muuta, sillä\nviime aikoina hän puhui eräästä tapauksesta, josta hän arveli koituvan\nikävyyttä koko elämänsä loppuajaksi.\"\n\n\"Mainitsiko hän, mikä se tapaus oli?\"\n\n\"Ei, mutta jotain hyvin vakavaa se lienee ollut.\"\n\n\"Pyysittekö saada tietää sitä?\"\n\n\"Pyysin.\"\n\n\"Mitä hän vastasi?\"\n\n\"Hän sanoi täydellisesti luottavansa minuun.\"\n\n\"Toisin sanoen: hän aikoi kertoa teille kaikki?\"\n\n\"Niin.\"\n\n\"Milloin.\"\n\nRouva alkoi kävellä hermostuneesti lattialla.\n\n\"Tämä kaikki on niin kummallista\", sanoi hän.\n\n\"Kuinka niin?\"\n\n\"Minä odottelin Åkerholmin tuloa illalla.\"\n\n\"Kello yksitoista\", täydensi Asbjörn Krag.\n\n\"Niin -- miten voitte tietää sen?\"\n\n\"Aikoiko hän silloin kertoa teille elämänsä salaisuuden?\"\n\n\"Kyllä, hän oli luvannut sen, mutta hän ei tullutkaan.\"\n\n\"Minä saan siis ilmoittaa teille, että hänellä oli aikomus tulla.\"\n\n\"Niinkö? Mutta hän kuoli juuri yhdentoista aikana.\"\n\n\"Kymmenen minuuttia yli yhdentoista. Puoli yhdentoista aikaan lähti hän\nkotoaan tavatakseen teidät. Hänet oli silloin nähty pienessä\nlehtokujassa.\"\n\n\"Varmaan hän siis oli lähtenyt tapaamaan minua.\"\n\n\"Kotoa lähtiessään\", jatkoi Krag, \"ei hänellä ollut pienintäkään\najatusta tehdä itsemurhaa. Näin ollen näyttää häntä kohdanneen pienessä\nlehtokujassa jokin odottamaton tapaus.\"\n\n\"Siellä ei kukaan tapaa kulkea niin myöhään\", sanoi rouva. \"Mutta\nkuulkaapa! Te kaiketi tiedätte, missä Bengt oli silloin?\"\n\n\"Hän oli minun kanssani klubissa, ja onnettomuuden tapahduttua\nkutsuttiin meidät heti Kvambergiin.\"\n\n\"Tämä kaikki on perin omituista ja käsittämätöntä.\"\n\n\"Pidättekö todennäköisenä, että Åkerholm yhtäkkiä tietä kävellessään\nsai ajatuksen murhata itsensä ja heti poikkesi puistoon panemaan\npäätöksensä toimeen?\"\n\n\"En, se tuntuu aivan uskomattomalta. Jotakin on täytynyt tapahtua.\"\n\n\"Esimerkiksi?\"\n\n\"Arvelen hänen kohdanneen jonkun.\"\n\n\"Lehtokujassako?\"\n\n\"Niin.\"\n\nRouva tuli levottomaksi.\n\n\"Kenet hän mahdollisesti olisi voinut kohdata?\" kysyi Krag.\n\nPuoleksi pelästynyt puoleksi rukoileva ilme tuli rouvan kasvoille.\n\n\"Ettekö voi ilman minua saada asiasta selkoa?\" kysyi hän.\n\n\"Voin, kunhan vain saan tietää, kuka oli se henkilö, jonka Åkerholm\neilisiltana tänne tullessaan kohtasi\", vastasi Asbjörn Krag.\n\n\"Mistäpä minä sen tietäisin?\"\n\n\"Te tiedätte sen, sillä se mies, jonka hän lehtokujassa tapasi, tuli\njuuri teidän luotanne.\"\n\n\"Se ei ole mahdollista, sillä täällä ei silloin käynyt ketään.\"\n\n\"Kuulkaahan rouva\", kysyi Krag suorasukaisesti, \"rakastatteko\nÅkerholmia?\"\n\n\"Pidin paljon hänestä. Hän oli hieno herrasmies.\"\n\nKrag oli jonkun aikaa huomannut, että rouva katseli levottomasti ovea\nkohden aivan kuin jotain odottaen.\n\nSalapoliisi jatkoi:\n\n\"Åkerholmilla oli vihamiehiä, jotka lopulta saattoivat hänet hengiltä.\"\n\n\"Alan ymmärtää\", vastasi rouva.\n\n\"Tahdotteko auttaa minua löytämään hänen vihollisensa?\"\n\nRouva tarjosi hänelle kätensä.\n\n\"Lupaan sen\", sanoi hän sydämellisesti.\n\nKrag uskoi hänen tarkoittavan täyttä totta.\n\nPortailta kuului askeleita. Joku tuli. Rouva aikoi juosta ovelle, mutta\nKrag tarttui hänen käteensä ja pidätti hänet. Samassa ovi avautui ja\nBengt astui sisään.\n\nHäntä ei Krag ollut odottanut, ja hän ymmärsi rouvan hillitystä\nhuudahduksesta, ettei hänkään ollut Bengtiä odottanut.\n\n\"Tekö täällä?\" sanoi Bengt. \"Te näytätte ehtivän kaikkialle.\"\n\n\"Tulin tänne jäähyväisvierailulle\", vastasi Krag. \"Olin hyvä tuttava\nrouva Hjelmin miesvainajan kanssa.\"\n\n\"Vai niin, matkustatteko tänään?\" kysyi Bengt.\n\n\"Matkustan kahden tunnin kuluttua.\"\n\n\"Oletteko tyytyväinen tutkimustenne tuloksiin?\"\n\n\"Aivan tyytyväinen. Olen löytänyt sen, mitä olen etsinytkin\", vastasi\nKrag painokkaasti. Bengt rypisti kulmiaan.\n\n\n\n\nVIII.\n\nÅKERHOLMIN KUOLEMA\n\n\nKun Asbjörn Krag palasi pienen lehtokujan kautta takaisin, kierteli\nhänen aivoissaan monta ajatusta. Keskustelu rouva Hjelmin kanssa oli\ntuonut valoa moneen kohtaan, mutta pulman ratkaiseminen oli samalla\nkohdannut uusia vaikeuksia. Mitä oli Bengtillä rouva Hjelmin luona\ntekemistä? Se ainakin oli selvää, että Bengtin saapuminen oli rouvalle\nyhtä odottamatonta kuin hänellekin.\n\nPian kuuli Krag jonkun juoksevan perässään. Hän kääntyi ja näki\nnuorenpuoleisen miehen lähenevän.\n\n\"Minuako haluatte tavata?\" kysyi hän miehen päästyä lähemmäksi.\n\n\"Niin\", vastasi mies. \"Minun käskettiin antaa...\"\n\n\"Kuka käski?\"\n\n\"Rouva Hjelm. Minä olen hänen palvelijansa.\"\n\nMies katseli levottomana ympärilleen.\n\n\"Minulla on kirje\", kuiskasi hän. \"Pyydän heti lukemaan sen ja\nsenjälkeen antamaan vastauksenne.\"\n\nKrag avasi kirjekuoren ja otti siitä kauniilla naisen käsialalla\nkirjotetun seuraavasisältöisen kirjeen.\n\n_\"Minun täytyy, täytyy saada puhua kanssanne ennenkuin matkustatte.\"_\n\nKirjeessä ei ollut allekirjoitusta.\n\n\"No?\" kysyi mies hätäisesti.\n\n\"Tunnetteko kirjeen sisällön?\" kysyi Krag.\n\n\"En.\"\n\n\"Sanoitteko rouvan kirjoittaneen tämän?\"\n\n\"Hän kutsui minut eteiseen ja kirjoitti sen minun läsnäollessani.\"\n\n\"Oliko hän yksin?\"\n\n\"Oli. Ainoastaan nuori Åkerholm oli sisähuoneessa.\"\n\n\"Hyvä. Sanokaa rouvallenne, että minä täytän hänen pyyntönsä!\"\n\nMies aikoi lähteä, mutta Krag pidätti hänet.\n\n\"Tiedättekö, missä asuu herra, joka eilen illalla kävi rouva Hjelmin\nluona ja lähti vähää ennen yhtätoista pois?\"\n\nMies näytti ihmettelevän kysymystä.\n\n\"Minä en tiedä hänen asuntoansa.\"\n\nKrag hymyili onnistuneelle viekkaudelleen.\n\n\"No niin\", hän sanoi, \"se onkin samantekevää.\"\n\nSalapoliisi jatkoi matkaansa. Kvambergiin tultuaan hän tapasi tohtorin\nkartanolla. Tohtori näytti kiihtyneeltä.\n\n\"Minun täytyy heti puhua kanssasi\", sanoi hän.\n\nHerrat lähtivät sisään.\n\n\"Sinun poissaollessasi kävi poliiseja täällä.\"\n\n\"Vai niin.\"\n\n\"Niitä oli kolme kappaletta, poliisipäällikkö ja kaksi konstaapelia ja\nhe vaativat virallista tutkintoa Åkerholmin kuoleman johdosta.\"\n\n\"Hyvä on\", vastasi Krag istuutuen entiseen paikkaansa kamiinin viereen.\n\n\"Tämä tieto ei näytä olevan sinulle mikään yllätys.\"\n\n\"Ei olekaan\", vastasi Asbjörn Krag. \"Ainoastaan odottamattomat\ntapaukset voivat minua hämmästyttää ja tämä tapaus ei ole ollenkaan\nodottamaton, sillä minä itse kutsuin heidät tänne.\"\n\n\"Sinä?\"\n\n\"Niin. Estääkseni ruumiin liikuttelemisen täytyi minun sekottaa\nvirallinen poliisi asiaan ja nyt on kaikki järjestyksessä.\"\n\n\"Ja mitä itse aiot tehdä?\" kysyi tohtori.\n\n\"Matkustaa, Lähden vähän ajan kuluttua. Matkatavarani ovat jo\nlähtövalmiina.\"\n\n\"Milloin tulet takaisin?\"\n\n\"Yöllä, mutta sitä ei tarvitse muitten tietää.\"\n\n\"Ymmärrän. Sinä tahdot poistaa Bengtin epäluulot. Kun hän luulee sinun\nolevan poissa, olet sinä salaisesti hänen läheisyydessään ja pidät\nsilmällä häntä.\"\n\n\"Aivan niin. Tulen takaisin täsmälleen kello yksitoista illalla. Pyydän\nsinun huolehtivan siitä että pääsen sisään kenenkään huomaamatta.\nHuoneesi täytyy silloin olla pimeä, ja tämä köysi saatavilla, lopusta\npidän itse huolen.\"\n\n\"Teen kuten käsket\", sanoi tohtori. \"Muuten olen hyvin utelias\ntietämään, mitä johtopäätöksiä olet tehnyt keskusteltuasi rouva Hjelmin\nkanssa?\"\n\n\"En erikoisempaa.\"\n\n\"Onko hänellä mitään osaa tässä murhenäytelmässä?\"\n\n\"Siitä tuonnempana. Nyt olen onnistunut toteamaan sen, miten murha on\ntapahtunut.\"\n\nTohtori siirsi tuolinsa lähemmäksi.\n\n\"Kerrohan sitten\", sanoi hän.\n\nKrag hymyili.\n\n\"Heti, kun Bengt ja minä lähdimme klubiin, lähti Åkerholm rouva Hjelmin\nluo. Kohtausajaksi oli sovittu kello 11. Åkerholm oli silloin luvannut\nkertoa rouvalle elämänsä salaisuuden.\"\n\n\"Elämänsä salaisuuden?\" kysyi tohtori.\n\n\"Niin, salaisuuden, joka oli läheisessä yhteydessä murhan kanssa. No\nniin. Lähtiessään huomasi hän sattumalta pistoolin arkihuoneen\npöydällä, johon hän sen aikaisemmin oli unohtanut. Hän pisti sen\ntaskuunsa aavistamalta, että hän aivan pian tulisi sitä tarvitsemaan.\nTämän jälkeen hän lähti astelemaan lehtokujaa myöten. -- Kaiken tämän\ntiedät jo ennestään, eikö niin?\"\n\nTohtori nyökkäsi.\n\n\"Kuten muistanet, oli silloin kuuvalosta huolimatta jonkun verran\npimeä. Åkerholm oli kulkenut noin kaksi kolmattaosaa tiestä ja ehtinyt\nsille kohdalle, jossa tie tekee polvekkeen ja kohoaa pienelle mäen\nkukkulalle. Siinä hän pysähtyi, sillä hän näki huvilan verantaoven\naukenevan ja miehen lähtevän ulos.\"\n\n\"Rouva Hjelmin luota?\"\n\n\"Niin, ja Åkerholm luonnollisesti kummasteli sitä. Varmaankin koetti\nhän arvailla, kuka niin myöhäinen vieras mahtoi olla, ja päästäkseen\nselville siitä piilottautui hän kukkulan taakse. Nyt seurasivat\ntapaukset nopeasti toisiaan, ja muutaman minuutin kuluttua oli\nmurhenäytelmä näytetty loppuun. Tulija saapui Åkerholmin kohdalle,\nmutta pimeän vuoksi ei vainaja tuntenut häntä; Åkerholm odotti, kunnes\ntuntematon oli mennyt kappaleen matkaa ohi ja seurasi sitten hänen\njäljessään. Nyt saapui vieras lehtokujaan ja Åkerholm luonnollisesti\nodotti hänen kääntyvän oikeaan, mutta hän suuntasikin kulkunsa\nvasempaan, siis Åkerholmin puistoon. Siitä jatkoi hän matkaansa puretun\npaviljongin ohi kulkien leveää puistokäytävää, joka toisella puolella\npäättyy metsään. Åkerholm käsitti silloin, että hänen, saadakseen\ntietää, kuka tuntematon oli, täytyi kiirehtiä edelle, ja tulla häntä\nvastaan. Luonnollisesti käytti hän hyväkseen puiston oikotietä ja\nkohtasi sitten tuntemattoman omassa puistossaan. Eikö totta, tämä\nkaikki on itsestään selvää.\"\n\n\"Aivan oikein\", sanoi tohtori. \"Jatkahan!\"\n\n\"Kun Åkerholm sitten näki vieraan kasvot ja tunsi hänet, otti hän\nnopeasti pistoolin ja ampui häntä. Mutta pelon vuoksi ampui vanhus ohi\ntai sitten vain haavoitti häntä.\"\n\n\"En käsitä, mikä seikka pakotti Åkerholmin ampumaan\", keskeytti\ntohtori.\n\n\"Se, että hän oli tuntenut vieraan.\"\n\n\"Herran nimessä! Kuka hän oli?\"\n\n\"Sama mies, jota aikaisemmin oli etsitty puistopaviljongista.\"\n\n\"Ahaa, nyt ymmärrän.\"\n\nKrag jatkoi:\n\n\"Laukauksen jälkeen peräytyi vanhus aseetonna ja pelosta horjuen\nmuutaman askeleen taaksepäin, ja silloin ampui toinen kylmäverisesti\nhänet.\"\n\n\"Nyt käsitän minä kaikki aivan selvästi\", sanoi tohtori. \"Jälellä on\nsiis kysymys salaperäisen murhaajan vangitsemisesta.\"\n\n\"Olet oikeassa\", vastasi Krag. \"Arvelen hänen ilmaisevan itsensä yön\naikana, jolloin hän luulee minun olevan poissa.\"\n\n\"Miten aiot tulla takaisin?\"\n\n\"Minä poistun junasta jollakin lähiasemalla ja palaan sieltä\nhevoskyydillä. Olen luvannut tavata illalla rouva Hjelmiä, jolta toivon\nsaavani muutamia tärkeitä tietoja. Ja jos kaikki käy hyvin, sieppaamme\nvuorokauden kuluttua kiinni sen miehen, joka melkein ensimmäisenä tiesi\n'kolmen huoneen salaisuuden', saaden sen vuoksi vainajan ankaran pelon\nvaltaan ja lopuksi murhasi hänet.\"\n\nOvelle koputettiin. Bengt astui sisään. Krag huomasi hänen olevan\nsuuruksissaan.\n\n\"Tehän aijotte matkustaa?\" kysyi hän.\n\n\"Niin. Matkustan siinä junassa, joka lähtee Kvambergin asemalta tunnin\nkuluttua.\"\n\n\"Siinä tapauksessa suosittelen teille pikajunaa, joka lähtee jo vähän\naikaisemmin. Siinä on hauskempi matkustaa, koska se ei pysähdy\nväliasemilla.\"\n\nKrag ymmärsi heti, että Bengt ei ollut täysin varma hänen\nmatkustamisestaan. Jos Bengt saisi kuulla hänen matkustaneen\npikajunassa, olisi hän levollinen tietäessään hänen olevan monen\npenikulman päässä Kvambergin alueelta.\n\n\"Se sopii mainiosti\", vastasi Asbjörn Krag. \"Kiitän neuvostanne.\"\n\n\"Mutta sitä ennen haluaisin minä mainita erään ikävän seikan.\"\n\n\"Pyydän, tehkää niin.\"\n\n\"Te olette suoraan sanoen sietämättömällä tavalla tunkeutunut tämän\ntalon asioihin.\"\n\n\"Todellako?\"\n\n\"Niin. Epäilemättä on teidän ansiotanne se, että poliisi on alkanut\npenkoa vanhuksen itsemurhan syytä. Eikö asia ollut mielestänne jo\ntarpeeksi surullinen muutenkin, tarvitsematta saattaa perhettä\nskandaalin alaiseksi?\"\n\n\"Perhettä?\"\n\n\"Hänen kasvattipoikanaan on minulla oikeus sanoa ajatukseni. Sen\nlisäksi olette te loukannut erästä ystävääni.\"\n\n\"Pyydän kysyä: ketä?\"\n\n\"Poliisimestaria.\"\n\n\"Ahaa, 'Poliisia', sitä lihavaa herrasmiestä, jonka tapasimme\nklubissa.\"\n\n\"Ettekö huomannut, että minä sanoin häntä ystäväkseni. Ja te olette\nsaanut aikaan sen, ettei hän, vaan jokin poliisipäällikkö on saanut\nasian käsiteltäväkseen. En voi käsittää, miten olette saaneet tämän\njärjestetyksi.\"\n\n\"Luuletteko todellakin, että minä olen saanti tämän aikaan?\" kysyi\nAsbjörn Krag.\n\n\"Luulen.\"\n\n\"Siinä tapauksessa täytyy minun sanoa, että olette liian yksinkertainen\nvakuuttaessanne uskovanne tämän.\"\n\nKrag katsoi kelloaan.\n\n\"On parasta, että minä lähden\", sanoi hän. \"Toivon vielä ennättäväni\npikajunaan. Pyydän, että hevonen valjastettaisiin mahdollisimman\nnopeasti.\"\n\n\"Se on jo tehty.\"\n\nHerrat lähtivät.\n\nPääkäytävässä kohtasivat he saman poliisipäällikön, josta Bengt oli\nhalveksien puhunut. Hän oli pieni, jäntevä mies vaaleine kasvoineen ja\nterävine silmineen. Nähdessään Asbjörn Kragin hän kummastui ja tervehti\nhyvin kohteliaasti. Bengt ei ollut huomaavinaan tervehdystä.\n\nKrag sen sijaan tervehti poliisipäällikköä katsellen häntä terävästi ja\nmerkitsevästi.\n\n\"Tekö täällä?\" kysyi hän. \"Muistelen teidän olleen puolittain sairas\ntavatessamme viime kerralla. Miten voitte nyt?\"\n\nPoliisipäällikkö, joka heti oivalsi tilanteen, vastasi kohteliaasti:\n\n\"Kiitos huomaavaisuudestanne, herra tohtori, nyt olen minä jo hyvissä\nvoimissa.\"\n\n\"Niin\", vastasi Krag, \"senlaatuinen sairaus voi helposti uusiutua, se\nvoi kääntyä vaaralliseksikin, sen vuoksi _täytyy teidän olla\näärimmäisen varovainen_.\"\n\n\"Noudatan varoitustanne, herra tohtori.\"\n\n\"Hyvästi!\"\n\n\"Hyvästi, herra tohtori.\"\n\nAsbjörn Kragin asettuessa rekeen katseli nuori poliisipäällikkö häntä\nsalaperäisesti hymyillen. --\n\n\n\n\nIX.\n\nROUVA HJELM KOHOTTAA HUNTUA.\n\n\nAsbjörn Krag asettui mahdollisimman mukavasti rekeen. Bengt lähestyi\nhäntä ja sanoi happamen imelästi:\n\n\"Perheessämme on ollut tapana, että vieraita saatetaan kauemmaksi kuin\novelle asti. Kenties suvaitsette minun lähtevän mukaanne?\"\n\n\"Tietysti\", vastasi Krag. \"Hupaisa seura otetaan aina mielihyvin\nvastaan.\"\n\nBengt asettui rekeen. Krag tervehti vielä kerran tohtoria ja\npoliisipäällikköä, ja reki lähti liikkeelle voimakkaitten rotuhevosten\nvetämänä.\n\nMatkalla oli Bengt hiljainen ja umpimielinen. Krag sitävastoin oli\nhyvin puhelias. Hän selitti laajasti, että ympäristöllä liikkuvien,\nÅkerholmin kuolemaa koskevien huhupuheitten lopettamiseksi oli poliisin\nasiaan sekaantuminen aivan välttämätöntä. Mutta Bengt pysyi edelleenkin\nharvasanaisena. Tämän jälkeen alkoi Krag puhua Bengtistä. Hänhän oli\nnuori ja eteenpäin pyrkivä mies. Ja kun ei varojakaan puuttunut, oli\nhänellä Kragin mielestä sovelias aika etsiä itselleen morsian, esim.\nrouva Hjelm, johon Krag otaksui Bengtin kiintyneen. Nythän ei\nvanhuskaan olisi esteenä.\n\nBengt kääntyi poispäin sanoen itsekseen:\n\n\"Millainen aasi!\"\n\nMutta Krag jatkoi väsymättömästi leikinlaskuaan ja onnistui siten\nsalaamaan Bengtiltä aikeensa.\n\nHerrat saapuivat rautatien asemalle.\n\n\"Kun matkanne sattuu Kristianiaan\", sanoi Asbjörn Krag, \"niin\nkunnioittanette minuakin käynnillänne. Koetan silloin edes osaksi\nkorvata ne mielenkiintoiset päivät, jotka teidän luonanne olen\nviettänyt.\"\n\n\"Mielenkiintoiset?\" kysyi Bengt ihmetellen. \"Minusta nämä viime päivät\novat olleet tuskallisen ikäviä.\"\n\n\"No niin\", sanoi Krag taputtaen olkapäähän Bengtiä, joka ei ollenkaan\nnäyttänyt välittävän tästä ystävällisestä lähentelystä, \"puhuessani\nmielenkiintoisista päivistä tarkoitin luonnollisesti sitä, että minulla\non lääkärinä ollut oivallinen tilaisuus seurata Åkerholm-vainajan\nsairautta ja kuolemaa. Ja nyt täytyy minun jättää hauska seuranne, juna\nlähtee vajaan minuutin kuluttua.\"\n\nKun juna oli lähtenyt liikkeelle, näyttäytyi Krag vaunun akkunassa\ninnokkaasti nyökäten Bengtille, joka heti käänsi hänelle selkänsä.\n\nAsbjörn Krag istuutui ikkunan viereen katselemaan ohi kiitäviä\nmaisemia. Iloinen ilme hänen kasvoiltaan oli hävinnyt. Pitkään katseli\nhän Kvambergin seutuja, jotka häämöttivät kaukaa ja katosivat pian\nnäköpiiristä. Pikajuna sivuutti pienen Kvambergin naapuriaseman,\nkymmenen minuutin kuluttua vilahti toinenkin asema ohi ja jälellä oli\nenää yksi.\n\nKrag katsoi kelloaan. Hetken epäröityään tarttui hän nopeasti\nhätäjarruun. Juna, joka juuri oli saapunut aavalle tasangolle, pysähtyi\nheti.\n\nPikajunassa tuli suuri hämminki. Matkustajat kiirehtivät vaunusta\ntoiseen kysellen, mitä oli tapahtunut. Krag vastaili tyynesti, ettei\nollut tapahtunut mitään erikoisempaa. Hän vain tahtoi päästä pois\npikajunasta. Sitten alkoi hän kiireesti kokoilla matkatavaroitaan.\nMuuan englantilainen matkailija, joka vakavana ja äänettömänä oli\nseurannut tapausta, nousi ja puristi ihaillen Kragin kättä sanoen:\n\"All right\", ja istuutui jälleen paikoilleen.\n\nSamassa syöksyi pari pelästynyttä junailijaa vaunuun.\n\n\"Kuka on koskenut hätäjarruun?\" huusivat he yhtäaikaa.\n\n\"Minä\", vastasi Krag ja koetti pujottautua heidän ohitseen.\n\n\"Minkä vuoksi?\" kysyivät junailijat.\n\n\"Sen vuoksi, että minun täytyy poistua junasta.\"\n\nMatkailijat nauroivat. Junailijat koettivat pidättää Kragia.\n\n\"Tarpeeton junan pysäyttäminen on rautatien ohjesäännöissä ankarasti\nkielletty\", selitti toinen. \"Tämä lysti tulee teille kalliiksi.\"\n\n\"Antakaa tulla\", vastasi Krag tarjoten osoitteensa, \"minun on pakko\npoistua junasta juuri tällä kohdalla.\"\n\nMatkustajat nauroivat taas, mutta junailijat suuttuivat yhä enemmän.\n\n\"Te ette pääse ulos\", kirkuivat he, \"ja Kristianiaan saavuttuamme\npidämme huolen siitä, että joudutte poliisin huostaan.\"\n\nVastaamatta mitään avasi salapoliisi nopeasti vaunun akkunan ja heitti\nmatkatavaransa sekä turkkinsa ulos. Sen jälkeen asettui hän\nnyrkkeilyasentoon katsellen nauraen vastustajiansa. Oli helppo huomata,\nkuinka hänen valtavat käsivarsilihaksensa jännittyivät.\n\n\"All right\", mörähti englantilainen myötätuntoisesti.\n\nJunailijat hypähtivät Kragin sivulle, mutta tämä pujahti\nsalamannopeasti heidän käsistään. Hyppäys vain, ja hän oli lumihangessa\ntavaroittensa luona. Heti sen jälkeen hyppäsi hän aidan yli ja oli\nmaantiellä. Sieltä huusi hän pilkallisesti hämmästyneelle\njunamiehistölle:\n\n\"Voitte vain huoleti lähteä matkoihinne, sillä pikajunalla on\ntavallisesti kiire.\"\n\nEi auttanut muu kuin laittaa juna liikkeelle. Ikkunoihin ilmestyi\niloisia, hymyileviä kasvoja ja nenäliinat liehuivat. Mutta junailijat\nvannoivat kostavansa.\n\n\"Välistä täytyy menetellä näinkin, kun ei haluta esiintyä poliisina\",\npuheli Krag kävellessään maantietä.\n\nPian saapui hän suureen taloon ja sai sieltä kyytihevosen. Hän oli\nloistavalla tuulella.\n\nAjettuaan neljä tai viisi tuntia saapui hän Kvambergin lähettyville.\nSuoritettuaan kyytimaksun neuvoi hän kyytipoikaa ajamaan missään\npysähtymättä ja kenenkään kanssa puhelematta mahdollisimman nopeasti\ntakaisin. Katsellen tyytyväisenä runsaita juomarahojaan lupasi poika\nseurata tarkoin määräystä.\n\nAsbjörn Krag lähti suoraan rouva Hjelmin huvilaa kohden. Heti sisään\nastuttuaan huomasi hän rouvan odottaneen häntä. Rouva oli\nhermostuneempi kuin aamulla, ja sitäpaitsi hän oli itkenyt.\n\n\"Pyydän anteeksi käytöstäni aamupäivällä\", alkoi hän. \"Teidän\nilmoituksenne ja kysymyksenne olivat minulle odottamattomia, ja minä\nmenettelin ajattelemattomasti salatessani teiltä erään seikan. Kaduin\nheti lähdettyänne ja sen vuoksi lähetin kirjeen.\"\n\n\"Ymmärsin sen heti\", vastasi Krag, \"ja nyt tahtonette ilmoittaa,\nminkävuoksi Bengt tuli tänne?\"\n\n\"Vakuutan, etten tiennyt mitään hänen tulostaan.\"\n\n\"Siltä minustakin tuntui.\"\n\n\"Hänen käynnillään ei ollut muuta tarkoitusta kuin ilmoittaa\nkasvatusisänsä kuolema.\"\n\n\"Kuka oli sitten se herra, joka eilen illalla kello 11 lähti täältä ja\njonka Åkerholm kohtasi lehtokujassa?\"\n\nRouvan valtasi voimakas sisäinen taistelu.\n\n\"Voitte luottaa huoleti minuun\", sanoi Asbjörn Krag.\n\n\"Sen minä teenkin\", vastasi rouva, \"ja juuri sen vuoksi en tahdo salata\nteiltä mitään. -- Niinkuin ehkä olette kuulleet\", jatkoi hän, \"olen\nminä sekä miesvainajani eläessä että jälkeenkin päin matkustellut\npaljon ulkomailla. Matkustaminen oli intohimonani, mutta sen lisäksi\nolen minä pelannut etupäässä Ostendessa ja Monte Carlossa.\"\n\n\"Ja hävinnyt?\"\n\n\"Joskus voitin, enimmäkseen hävisin. Nyt käsitätte, jos olette\nihmistuntija, että ihminen, varsinkin nainen, joka on joutunut\npelihimon valtaan, ei ole turhantarkka seuransa valinnassa. Jouduin\nkerran Monte Carlossa ollessani kiusalliseen tilanteeseen. Selviydyin\nsiitä erään miehen avulla, mutta sen avun olen saanut kalliisti maksaa.\nSain pian selville, mitä miehiä avustajani oli -- ammattipeluri ja\nelostelija, jolla poliisi oli alituisesti kintereillään. Lähdin heti\nsieltä, mutta hän seurasi minua, ja vasta suurten uhrausten ja\nponnistusten kautta pääsin hänestä eroon. Asetuttuani asumaan tänne\ntunsin itseni turvatuksi. Sitten -- voitte arvata kauhistukseni --\nilmestyi hän äkkiä tänne. Hän esitti vaatimuksensa minuun nähden ja\ntahtoi, että minä kieltäytyisin menemästä naimisiin Åkerholmin kanssa.\nMinä käskin hänen mennä tiehensä. Eilen illalla oli meillä viimeinen ja\nankarin kohtaus. Hän saattoi minut raivostumaan ja vannoi kostavansa.\nSitten hän lähti pois yhdentoista aikana, ja minuun vaikuttaa sangen\ntuskallisesti ajatellessani, että Åkerholm piti juuri...\"\n\nItku keskeytti hänen puheensa. \"Mikä on hänen nimensä?\" kysyi Krag\n\n\"Minulle on hän tunnettu Jim Charterin nimellä.\"\n\n\"Varmaan amerikkalainen?\"\n\n\"Niin.\"\n\n\"Miten sai hän tietää teidän matkustaneen Norjaan?\"\n\n\"Sitä hän ei ole saanutkaan tietää; hän selitti kohdanneensa minut\ntäällä aivan sattumalta.\"\n\n\"Sitä juuri arvelinkin\", sanoi Asbjörn Krag. \"Minkä näköinen on Jim\nCharter?\"\n\n\"Suuri, tanakka, punapartainen ja tuikeakatseinen mies. Ikää on hänellä\nnoin 40 vuotta.\"\n\n\"Puhuiko hän milloinkaan ulkomuodostaan, esim. punaisesta tukastaan?\"\nkysyi Krag.\n\nRouva hämmästyi.\n\n\"Kyllä\", vastasi rouva, \"kerran hän mainitsi, että hänen ulkomuotonsa\non suuren rahasumman arvoinen.\"\n\nSalapoliisi ponnahti seisaalleen.\n\n\"Erinomaista\", huudahti hän. \"Tämä on ketjun puuttuva rengas!\"\n\n\"Mitä tarkoitatte?\"\n\n\"Åkerholmin kolmea huonetta.\"\n\n\"Kolmea huonetta?\"\n\nKrag lähestyi rouvaa, joka katseli häntä kysyvin katsein.\n\n\"Uskotteko todellakin, että Åkerholm on tehnyt itsemurhan?\"\n\n\"Kyllä, miksi en uskoisi...?\"\n\n\"Hänet on ampumalla murhattu.\"\n\n\"Murhattu? Kuka on murhaaja?\"\n\n\"Jim Charter.\"\n\n\"En voi käsittää...\"\n\n\"Pian käsitätte kaikki.\"\n\nRouva Hjelm painui itkien tuolin selkänojaa vasten.\n\n       *       *       *       *       *\n\nTohtori istui huoneessaan odotellen Kragin tuloa. Talossa vallitsi\ntäydellinen hiljaisuus. Tohtori avasi puiston puoleisen ikkunan ja\nsammutti lampun. Jännittyneenä istuutui hän ikkunan viereen katsellen\npimeään puistoon, jossa Åkerholm oli murhattu tuskin kaksikymmentäneljä\ntuntia sitten. Vähän ajan kuluttua huomasi hän jonkun hiipivän\nvarovasti taloa kohti. Tulija pysähtyi ikkunan kohdalle ja tohtori\nkuuli vihellyksen. Tohtori vastasi merkinantoon ja heitti alas köyden,\njonka toisen pään hän kiinnitti ikkunaan. Tulija kiipesi nopeasti\nköyttä myöten ja hyppäsi lattialle. Tohtori sytytti lampun ja huomasi\nsamalla, että tulija ei ollutkaan Asbjörn Krag.\n\nHeti johtui tohtorin mieleen Åkerholmin murhaaja, salaperäinen mies\npaviljongista, ja hänen ohimonsa jyskyttivät pelosta.\n\nHänen edessään seisoi uhkaavana ja vakavana vankkarakenteinen,\npunapartainen mies.\n\n\n\n\nX\n\nPUNAPARTAINEN.\n\n\nPunapartainen tuijotti tohtoriin, joka kääntyi kauhistuneena oveen\npäin.\n\n\"Pysykää paikoillanne!\" komensi mies.\n\nSamassa huomasi tohtori revolverin välkähtävän hänen kädessään, ja hän\njäi paikalleen. Tohtori oli suunniltaan kauhistuksesta. Mitä tahtoi\ntämä mies? Oliko hänellä aikomus murhata hänet, vai ajoiko hän Asbjörn\nKragia takaa?\n\nTohtori koetti tekeytyä pelottomaksi ja kysyi mahdollisimman ankarana:\n\n\"Mitä teillä on täällä tekemistä?\"\n\nMies ei vastannut, sen sijaan piteli hän pahanenteisesti revolveria\nkädessään. Hänen silmänsä säihkyivät.\n\n\"Tässä talossa on poliisi\", jatkoi tohtori, \"ja ellette heti paikalla\npoistu, kutsun hänet.\"\n\nMies hymyili.\n\nÄkkiä tähtäsi hän revolverillaan tohtoria ja sanoi jylisevällä äänellä:\n\n\"Kääntykää heti kamiiniin päin, tai muuten olette kuoleman oma!\"\n\nTohtori epäröi, mutta kääntyi kuitenkin. Seisottuaan vähän aikaa\nkamiiniin päin kuuli hän miehen nauravan selkänsä takana. Hän oli\nkuullut tuon saman äänen ennenkin. Äkkiä käänsi hän päänsä ja huomasi\nAsbjörn Kragin istuvan nauraen tuolilla. Pöydällä hänen edessään oli\npunainen tekotukka ja saman värinen parta.\n\nKesti hetken aikaa, ennen kuin tohtori selvisi hämmästyksestään.\n\n\"Sinä säikäytit minut puolikuoliaaksi\", sanoi hän. \"Pilasi oli kenties\nliian karkeaa.\"\n\n\"Sinähän tiesit\", vastasi salapoliisi, \"että minä tulen täsmälleen\nkello 11. Tiesit myöskin, että minun on pysyminen tuntemattomana, ja\nminun täytyi estää sinut herättämästä talon väkeä.\"\n\n\"Jumalan kiitos, että se olitkin sinä. Luulin sinua aivan toiseksi.\"\n\n\"Keneksi?\"\n\n\"Åkerholmin murhaajaksi.\"\n\n\"Se ei ollut niinkään hullusti arvattu. Äsken olin minä tosiaankin\nhänen näköisensä.\"\n\n\"Sinä olet siis nähnyt hänet?\"\n\n\"En, mutta rouva Hjelm on. Hän tuntee murhaajan.\"\n\n\"Rouva Hjelm on niin muodoin osallinen murhaan?\"\n\n\"Ei ollenkaan, hän on aivan viaton siihen, mutta tuntee kuitenkin\nmurhaajan.\"\n\n\"Oleskeleeko murhaaja vielä näillä seuduilla?\"\n\n\"Oleskelee, ja luultavasti pitää silmällä meitä. Onko tällä välin\ntapahtunut mitään erikoisempaa?\"\n\n\"Ei, Bengtkin on sinun lähtösi jälkeen pysynyt koko ajan huoneessaan.\"\n\n\"Ja nuori poliisipäällikkö?\"\n\n\"On hauska poika. Hän on pyrkinyt keskusteluun minun kanssani, ja\nnäyttää siltä, kuin hän luulisi minulla olevan jotain sanottavaa\nhänelle.\"\n\nKrag nyökkäsi.\n\n\"Mitä sanoit sinä hänelle?\"\n\n\"En mitään, mutta sen sijaan kertoi hän minulle Bengtin puhelimitse\ntiedustelleen jotain Kvambergistä eteenpäin olevilta väliasemilta.\"\n\n\"Mitä vastasit siihen?\"\n\n\"En vastannut siihenkään mitään, sillä minä en ymmärtänyt hänen\ntarkoitustaan.\"\n\n\"Hän on näppärä poika, mutta -- kuulehan!\" Hiljaiset, sipsuttavat\naskeleet kuuluivat käytävästä.\n\nTohtori aikoi ottaa revolverin, mutta Krag esti hänet.\n\n\"Se on juuri hän\", virkkoi salapoliisi.\n\nOvelle naputettiin.\n\n\"Sisään\", sanoi Krag.\n\nTulija oli nuori, siviilipukuun puettu poliisipäällikkö. Hänellä oli\nsalalyhty kädessään.\n\n\"Erinomaista!\" huudahti Krag. \"Tohtori, sammuta lamppu, muuten meidät\nvoidaan helposti huomata.\" Tohtori teki niin. Huoneessa ei ollut nyt\nmuuta valaistusta kuin kapea valojuova, joka tuli lattialla olevasta\nsalalyhdystä.\n\n\"Sain kirjeenne\", kuiskasi poliisipäällikkö, \"ja toivoakseni ehdin\najoissa.\"\n\n\"Juuri parhaaseen aikaan.\"\n\n\"Joko toiminnan aika on käsissä?\"\n\n\"Ei vielä.\"\n\n\"Hämmästyin nähdessäni teidät täällä\", sanoi poliisipäällikkö.\n\"Ymmärsin heti, että jotain on tekeillä, ja sitten selvisi minulle\nKristianian oikeusosaston salaperäinen määräys.\"\n\n\"Niin, minua ei haluttanut työskennellä yhdessä paikkakunnan juopon\npoliisimestarin kanssa\", vastasi Krag.\n\n\"Miten täällä muuten on asiat? Åkerholm on kai murhattu?\"\n\n\"Niin on, ampumalla.\"\n\n\"Bengtikö?\"\n\n\"Ei, hän on ainoastaan osallinen murhaan.\"\n\n\"Sitten ei häntä saa laskea pakenemaan. Muuten hän näkyy järjestelleen\npapereitaan kaiken päivää.\"\n\nPoliisipäällikkö meni puutarhan puoleiselle ikkunalle, johon vainajan\nja Bengtin huoneitten ikkunat hyvin näkyivät. Asbjörn Krag ja tohtori\nseurasivat häntä.\n\n\"Salalyhty sammuksiin!\" komensi salapoliisi.\n\nHuone tuli täysin pimeäksi.\n\nKrag kiersi ikkunaverhon ylös.\n\nBengtin huoneesta loisti valo, ja hänen varjonsa kuvastui\nikkunaverhoon. Hän istui pöydän ääressä liikutellen silloin tällöin\nkättään.\n\n\"Hän keskustelee jonkun kanssa\", sanoi salapoliisi.\n\nBengt nousi seisomaan ja samalla ilmestyi ikkunaverhoon toinenkin\nvarjo; suurikokoinen, metsästyspukuun puettu parrakas mies, jolla oli\nlaukku selässä.\n\n\"Kuka tuo on?\" kuiskasi poliisipäällikkö.\n\n\"Åkerholmin murhaaja\", vastasi salapoliisi,\n\n\"Hänet voisi heti vangita. Palvelijoiden huoneessa on kaksi\nkonstaapelia, jotka merkin saatuaan ovat valmiit kiirehtimään avuksi.\"\n\n\"Ei vielä.\"\n\nVarjot Bengtin akkunassa näkyivät aivan lähekkäin.\n\n\"Nyt he jättävät hyvästi\", kuiskasi tohtori.\n\nMetsästyspukuinen mies lähti huoneesta, ja Bengt saattoi häntä ovelle\nasti. Vähän ajan kuluttua hiipi tumma olento puutarhaan.\n\n\"Pitäkää huoli siitä, että Bengt ei pääse poistumaan talosta\", sanoi\nKrag poliisipäällikölle.\n\n\"Siitä saatte olla aivan varma. Hän...\"\n\nKrag oli jo ovella. Päästyään ulos huomasi hän metsästyspukuun puetun\nmiehen katoavan pimeään puistoon.\n\nSalapoliisi hiipi äänettömästi talon ohi. Oli tullut leuto ilma, joten\nlumi ei narissut kävellessä. Metsästyspukuinen saapui sille paikalle,\njosta Åkerholm oli löydetty kuolleena. Siinä hän pysähtyi ja katsoi\nympärilleen. Mutta heti hän jatkoi matkaansa, sivuutti puretun\npaviljongin, kääntyi sitten vasempaan ja kulki erästä pientä\npuistokäytävää pitkin. Krag pysytteli hänen kintereillään.\n\nÄkkiä pysähtyi mies vanhan luhistumaisillaan olevan huvimajan luo\nSalapoliisi vetäytyi kiireesti puun taakse. Mies avasi oven ja astui\nmajaan.\n\nKrag odotti viiden minuutin ajan, mutta mies ei tullut takaisin.\n\nHän jätti tähystyspaikkansa, kiersi rouva Hjelmin asunnolle ja koputti\novelle.\n\nRouva itse tuli avaamaan.\n\n\"Hän ei ole vielä käynyt täällä\", kuiskasi hän.\n\n\"Tiedän jo sen, mutta hän voi saapua aivan heti. Kiiruhtakaa sulkemaan\novi! Nyt teidän täytyy pysyä aivan tyyneenä\", sanoi salapoliisi. \"Hän\non varmaan sangen epäluuloinen.\"\n\n\"Koetan hillitä itseni. Kas, täällä on teille hyvä piilopaikka.\"\n\nRouva osoitti huoneen perällä olevaa lattiaan asti ulottuvaa oviverhoa.\n\n\"Onko teillä aseita?\" kysyi rouva levottomana.\n\nKrag näytti revolveriaan.\n\n\"Hän on taitava ampuma-aseitten käyttäjä.\"\n\nKrag hymyili.\n\n\"Minä en anna hänelle tilaisuutta näyttää taitoaan\", sanoi hän.\n\nRappusilta kuului askeleita.\n\nSalapoliisi kiiruhti oviverhon taakse. Rouva meni avaamaan ovea.\n\n\"Sinäkö, Jim?\" kuuli Krag rouvan sanovan, \"en odottanut sinua näin\naikaiseen. Sinunhan oli määrä saapua vasta kello kaksitoista.\"\n\nPunapartainen mumisi joitain käsittämättömiä sanoja ja heitti\nmetsästyslaukkunsa pöydälle.\n\n\"Tulin tänne saadakseni sinulta lopullisen vastauksen\", sanoi hän.\n\"Lähdetkö mukaan vai et?\"\n\n\"Milloin matkustat?\"\n\n\"Niin pian kuin mahdollista. Minun tehtäväni on nyt lopussa.\"\n\n\"Mikä tehtävä?\"\n\n\"Sitä sinun ei tarvitse tietää. No niin. Lähdetkö mukaani?\"\n\n\"Ja jos minä vastaan kieltävästi?\"\n\n\"Sitä sinä et uskalla tehdä.\"\n\n\"Mutta jos nyt tekisin sen?\"\n\n\"Silloin minä panisin skandaalin toimeen. Herättäisin talonväen ja\nkertoisin vähän matkoistasi, esim. eräästä kauniista heinäkuun päivästä\nMonte Carlossa.\"\n\n\"Minä en lähde sittenkään.\"\n\nPunapartainen tarttui rouvan käteen niin lujasti, että hän huudahti\ntuskasta.\n\nKrag hyökkäsi esille, ja Jim hypähti syrjään.\n\n\"Kirottu urkkija!\" huudahti Jim ja alkoi kopeloida taskujaan.\n\n\"Pois kädet taskusta! Te olette hiukan myöhästynyt.\"\n\n\"Mitä tämä merkitsee?\"\n\n\"Sitä, että ellette pysy liikkumatta paikoillanne, ammun kuulan\notsaanne.\"\n\n\"Ammutte?\"\n\n\"Niin, yhtä kylmäverisesti kuin te ammuitte Åkerholmin.\"\n\nPunapartainen kalpeni ja vaipui tuolille istumaan.\n\n\"Mitä te minusta tahdotte?\" kysyi hän.\n\n\"Sen saatte pian tietää. -- Rouva Hjelm. Pyydän, sulkekaa ovi. Minulla\non hiukan keskusteltavaa tämän miehen kanssa.\"\n\n\n\n\nXI.\n\nHYVIN TÄHDÄTTY ISKU\n\n\nJim huomasi salapoliisin tarkoittavan täyttä totta ja pysyi sen tähden\naivan liikkumattomana, mutta hirvittävä kostonhimo paloi hänen\nsilmissään. Salapoliisin revolveri oli suunnattu hänen ohimoansa kohti.\n\n\"Tämän te vielä saatte maksaa\", sähisi Jim. \"Ilmoitan heti poliisille.\"\n\n\"Rouva Hjelm\", sanoi salapoliisi, \"ottakaa takkini oikeanpuoleisesta\ntaskusta ruskea kirjekuori. Siinä on muuan paperi.\"\n\nRouva otti Kragin taskusta kirjekuoren.\n\n\"Antakaa se herra Charterille!\"\n\n\"Kirous ja helvetti! Te ette olekaan lääkäri!\" huudahti hän.\n\n\"En, vaan poliisimies, Jos teillä siis on vastustamaton halu kääntyä\npoliisin puoleen, niin -- olkaa hyvä.\"\n\nJim heitti paperin pöydälle.\n\n\"Mitä aiotte pakottaa minut tekemään?\"\n\n\"Tunnustamaan.\"\n\n\"Mitä minun pitäisi tunnustaa?\"\n\n\"Että olette Åkerholmin murhaaja.\"\n\nJim nauroi pilkallisesti.\n\n\"Te olette hullu\", sanoi hän, \"se heittiö on itse ampunut itsensä.\"\n\n\"Te olette Åkerholmin murhaaja.\"\n\n\"No niin. Olettakaamme, että minä ammuin hänet ja että minä tein sen\nitsepuolustuksesta, sillä hän ampui ensin minua.\"\n\n\"Minkätähden?\"\n\n\"Sitä minä en aio teille sanoa.\"\n\n\"Tiedättekö, Jim Charter, että Åkerholmilla oli syy pelätä teitä?\"\n\n\"Sen minä tiedän varsin hyvin.\"\n\n\"Tiedättekö myös, mikä se syy oli?\"\n\n\"Arvelen tietäväni, mutta parhaan selityksen saatte veljeltäni.\"\n\n\"Bengt on siis veljenne?\"\n\n\"Niin. Se tieto on kaiketi teille yllätys.\"\n\n\"Eipä ihan.\"\n\n\"Mutta ettekö todellakaan huomaa toimivanne typerästi? Kuinka aiotte\ntodistaa, että minä olen Åkerholmin murhaaja?\"\n\n\"Te olette jo puoleksi tunnustanut sen.\"\n\nJim nauroi.\n\n\"Vai niin\", sanoi hän. \"Typeryytenne vuoksi halutti minua pitää pientä\nlystiä kustannuksellanne.\"\n\n\"Ja unohditte todistajan.\"\n\n\"Rouva Hjelm ei tule puhumaan mitään.\" Jim heitti häneen terävän\nsilmäyksen ja lisäsi: \"Hän ei uskalla.\"\n\n\"Sen lisäksi on minulla toinenkin todistus teitä vastaan\", sanoi Krag,\n\"Mutta sen minä esitän vasta sitten, kun teidät on tehty\nvaarattomaksi.\"\n\n\"Vaarattomaksi? Te olette todellakin yksinkertainen. Kuka minut tekee\nvaarattomaksi?\"\n\n\"Minä.\"\n\n\"Nyt te olette jo naurettava. Luuletteko voivanne yksinänne vangita\nminut?\"\n\n\"Sitä ei teidän tarvitse epäillä.\"\n\n\"Ainoastaan tuo pieni revolveri pahanen estää minua lähtemästä tieheni.\nMutta jos te aiotte edelleenkin pidellä sitä kädessänne, niin täytyy\nteidän silloin toisella kädellänne sovitella minulle käsirautoja, ja se\nvoi kenties tulla teille liian hankalaksi. Voisi sattua niin, että te\njonkun ajan kuluttua heräisitte tainnuksista nenä litistyneenä, -- minä\nolisin silloin jo kaukana -- sillä minä olen vähintäin kolme kertaa\nvoimakkaampi teitä.\"\n\n\"Älkäähän hätäilkö liikoja\", vastasi Asbjörn Krag. \"Ainoastaan pienen\nmatkan päässä täältä, nimittäin Kvambergissä, on poliisipäällikkö kaksi\nkonstaapelia mukanaan. Minun tarvitsisi vain pyytää rouva Hjelmin\nmenemään ulos ja ampumaan toisella revolverillani, jolloin he olisivat\nheti täällä.\"\n\nJim rypisti otsaansa.\n\n\"Yrittäkää sitä keinoa, niin nähdään, onnistuuko se. -- Lopultakin te\nsentään taidatte olla hiukan ovela.\"\n\n\"Kiitos. Mutta koska se menettelytapa herättäisi liian paljon huomiota,\n-- lahjakkaalla veljellänne Bengtillä on hiukan epäilyksiä minun\nsuhteeni -- niin täytyy minun toimittaa vangitsemisenne paljon\nyksinkertaisemmalla tavalla.\"\n\nAsbjörn Krag lähestyi Jimiä tähdäten häntä koko ajan revolverillaan.\nJim puristi suuret luisevat kätensä nyrkkiin.\n\n\"Teillä näyttää olevan nyrkkeilijän kourat\", sanoi Krag.\n\n\"Minä olen nyrkkeilijä, sen voivat voimakkaimmat häviölle joutuneet\nneekerinyrkkeilijät Amerikassa todistaa. Varokaa siis itseänne!\"\n\nKrag siirtyi kuitenkin lähemmäksi. Hän totesi itselleen, että\ntuollaisen nyrkin isku riittäisi kaatamaan härän. Hän muutti nopeasti\nrevolverin vasempaan käteensä.\n\n\"Uskon, että olette pehmittäneet neekereitä, ja sen vuoksi uskaltaisin\nmuutaman tuhannen dollarin vedon puolestanne. -- Jättiläisen voimat!\"\n\nJim tuli hämilleen.\n\n\"Jättiläisen voimat\", jatkoi Krag, \"laaja voimakas rinta, ennen\nkuulumaton kestävyys, mutta mikäli minä ymmärrän, nopeutta ja notkeutta\npuuttuu. Se johtuu siitä, ettette ole tutustuneet uudenaikaisiin\nnyrkkeilytemppuihin, joitten käyttäminen edellyttää anatomian\ntuntemista. Mitä sanotte tästä -- --?\"\n\nSalaman nopeudella antoi Krag voimakkaan iskun Jimin alaleukaan. Jimin\nkasvot muuttuivat tuhkanharmaiksi. Suusta ja huulilta alkoi vuotaa veri\nja hän putosi pyörtyneenä lattialle.\n\nRouvan hysteerisestä huudosta välittämättä otti Krag esille käsiraudat\nja parin sekunnin kuluttua olivat ne Jimin ranteissa. Sitten otti hän\ntaskustaan kloroformipullon, kaatoi sen sisällyksen nenäliinaansa ja\nantoi Jimin hengittää sitä.\n\n\"Nyt pysyy hän vaarattomana ainakin vähän aikaa\", sanoi Krag.\n\nRouva katsoi häntä pelokkain silmin.\n\n\"Onko hän kuollut?\" kysyi hän.\n\n\"Ei, hän nukkuu\", vastasi Krag hymyillen. \"Voitte olla aivan\nrauhallinen. Tunnin kuluttua toimitan hänet täältä pois, ja sen ajan\nelää hän kokonaan unien maailmassa.\" --\n\nKrag lähti.\n\nSaapuessaan Kvambergiin huomasi hän, että Bengtin huoneen akkunasta\nloisti vielä tuli. Poliisipäällikkö ja tohtori olivat odottaneet\nkärsimättöminä.\n\n\"Saavutitko hänet?\" tiedusteli tohtori\n\n\"Jim Charter, Bengtin veli ja Åkerholmin murhaaja makaa rouva Hjelmin\ntalossa vangittuna.\"\n\nKrag kertoi lyhyesti kohtauksensa Jimin kanssa. Sen jälkeen antoi hän\nmääräykset siitä, miten edelleen oli meneteltävä.\n\nHän ja poliisipäällikkö vangitsevat Bengtin. Tohtorin ja kahden\nkonstaapelin piti sillä aikaa käydä tutkimassa sitä vanhaa huvimajaa,\njohon Krag oli nähnyt Jim Charterin katoavan.\n\nBengt istui kirjoittamassa kun Krag ja poliisipäällikkö menivät hänen\nhuoneeseensa. Krag esitteli itsensä: \"Salapoliisi Asbjörn Krag,\nKristianiasta.\"\n\nBengt tiedusteli heidän myöhäisen tulonsa syytä, ja kun\npoliisipäällikkö ilmoitti vangitsevansa hänet osallisuudesta Åkerholmin\nmurhaan, antautui hän ilman vastarintaa. Poliisipäällikkö asetti\nhänelle käsiraudat.\n\nHerrat jäivät odottelemaan tohtorin ja konstaapelin paluuta.\n\n\"Tässä löytömme\", huudahti tohtori ovella. Konstaapelit kantoivat\nsuurta vaatenippua, jota Krag heti ryhtyi tarkastamaan. Siinä oli\nomituinen ryhmä mitä erilaatuisimpia vaatteita: vanhoja nahkahousuja,\nkullalla kirjailtuja vöitä, nahkaliivejä, korkeavartisia saappaita\nj.n.e.\n\n\"Jos olisin tiennyt\", sanoi Asbjörn Krag, \"että heidän varastonsa on\nollut näin lähellä, olisi tämä murhenäytelmä saanut toisen muodon ja\nÅkerholm tullut pelastetuksi.\"\n\nEnnenkuin Bengtiä lähdettiin viemään, oli Kragilla pari minuuttia\nkestävä keskustelu hänen kanssaan.\n\nSen jälkeen sanoi salapoliisi:\n\n\"Kaikki on järjestyksessä. Viekää hänet vankilaan ja ottakaa Jim\nCharter mennessänne mukaanne. Hänen kulettamisensa on helppo tehtävä,\nsillä hän ei herää ennenkuin vankilassa.\"\n\nKatetut ajoneuvot lähtivät liikkeelle.\n\n\n\n\nYHDENTOISTA LUVUN TOINEN OSA.\n\n\n\"Tahdot tietää 'kolmen huoneen salaisuuden'\", sanoi Krag tohtorille.\n\"Tapahtumain kulku ei siis ole sinulle sitä selvittänyt. Tavallinen\nihminen on taipuvainen näkemään jokapäiväisimmätkin asiat\nyliluonnollisina. On kyllä totta, että 'kolmen huoneen salaisuus' on\nollut yhtenä osana tässä murhenäytelmässä, mutta itse asiassa oli tämä\n'salaisuus' aivan vähäpätöinen. Heti, kun olin saanut kuulla vanhuksen\nomituisesta tavasta sulkeutua huoneisiinsa, selvisi minulle syy hänen\nmenettelyynsä.\"\n\n\"Mikä se syy oli?\"\n\n\"Älähän hätäile! Tulen vielä siihenkin. Mutta eikö ollut mielestäsi\nmerkillistä, että Åkerholm, jolle hänen kasvattipoikansa oli kovin\nvastenmielinen, kuitenkin piti häntä talossaan?\"\n\n\"Sitä en ole tullut ajatelleeksi.\"\n\n\"Mutta se sinun olisi kuitenkin pitänyt tehdä. Åkerholm otti Bengtin\nkasvattipojakseen tämän ollessa noin 18 vuotias. Ei voi otaksua, että\nBengt olisi silloin miellyttänyt häntä enemmän kuin nytkään. Mutta\nsittenkin hän teki sen. Bengtillä ei ollut vanhempia eikä hän myöskään\nollut Åkerholmin sukulainen; sen vuoksi täytyy siinä olla joku\nmuu syy. Kasvattipojaksi ottamisen oli täytynyt tapahtua joko\nvelvollisuudentunnosta tai armeliaisuudesta. Se johtopäätös, että hän\noli ottanut Bengtin luokseen velvollisuudentunnosta, tuntuu\ntodenmukaisemmalta. Åkerholm oli rikas, ja ottamalla tämän nuoren\nmiehen kasvatikseen tahtoi hän hyvittää jonkin sitä ennen tekemänsä\nvääryyden.\"\n\n\"Merkillistä\", sanoi tohtori, \"että sinun selittäessäsi asian tulee se\naivan yksinkertaiseksi.\"\n\n\"Eilen illalla pääsin tästä täyteen varmuuteeni\", jatkoi Krag. \"Jos\nluemme Bengtin murhaajaksi, -- olihan hän Jim Charterin liittolainen --\nniin olemme me olleet tekemisissä kolmen murhaajan kanssa.\"\n\n\"Kolmen murhaajan?\"\n\n\"Niin: Bengtin, Jim Charterin ja Åkerholmin. Asia on nimittäin siten,\nettä Åkerholm, oleskellessaan kullankaivajana Kaliforniassa, oli tullut\npikaisuudessaan surmanneeksi Bengtin ja Jim Charterin isän, ja tätä\ntekoansa tahtoi vanhus sovittaa ottamalla Bengtin kasvattipojakseen.\nVeljekset eivät ole olleet tähän asti tietoisia vanhuksen rikoksesta.\nVasta neljä kuukautta takaperin sai Bengt siitä vihiä. Ja silloin oli\nvanhus mennyttä miestä, sillä hän joutui tekemisiin kahden kurjan\nkonnan kanssa.\n\n\"Saatuaan tietää vanhuksen salaisuuden lähetti Bengt heti kutsun\nveljelleen, joka silloin oleli eräässä pelipaikassa. Päästäkseen\npikemmin käsiksi Åkerholmin omaisuuteen päättivät veljekset yhdessä\nriistää häneltä hengen. Heidän oli toimittava nopeasti, sillä\navioliitto rouva Hjelmin kanssa oli jo päätetty asia. He keksivät\npirullisen suunnitelman. -- Kun Åkerholm sitten eräänä päivänä käveli\npuistossa, kohtasi hän aivan yhtäkkiä täydelleen Charter-vainajan\nnäköisen olennon. Kaiketi muistat vielä, kuinka kalpea ja hämmästynyt\nhän oli kotiin palatessaan?\"\n\n\"Kyllä muistan. Edelleen.\"\n\n\"Jim Charter on aivan isävainajansa näköinen\", jatkoi salapoliisi\n\"Samallainen tanakka vartalo, saman värinen parta. Sen vuoksi oli Jim\nkerskunut rouva Hjelmille, että hänen ulkomuotonsa on suuremman\nrahasumman arvoinen. Hänen tarkoituksensa oli päivänselvä. Hän pukeutui\nkullankaivajan pukuun...\"\n\n\"Varastopaikassaan vanhassa huvimajassa\", keskeytti tohtori.\n\n\"Niin. Ja nyt sai vanhus nähdä sarjan kauhistuttavia näkyjä. Salongin\nsuuressa peilissä huomasi hän erään neliön muotoisen reiän taakse\nasetetun kuvan. Otaksuin heti, että kuva oli joko murhatun tai jonkun\nhänen näköisensä. Oli siis luonnollista, että hän heti murskasi peilin.\nMeidän saapuessamme tänne oli Åkerholm juuri nähnyt kullankaivajan\nmenevän puistopaviljonkiin, josta Bengt oli avustanut hänet jälkien\nsalaamisen vuoksi kantamalla ulos. Samana iltana sai vainaja salaisen\nviittauksen lukea erään kirjan 248 sivulta sanat: 'Näettekö... Piru!'\nKun Åkerholm sitten yhdentoista aikaan lähti rouva Hjelmin luo, kohtasi\nhän lehtokujassa kullankaivajan, ja se, mitä sen jälkeen seurasi, on jo\nsinulle tunnettu.\"\n\n\"Niin\", sanoi tohtori, \"tähän asti on kaikki selvää, mutta 'kolmen\nhuoneen salaisuus' on minulle vieläkin hämärä.\"\n\nSalapoliisi hymyili\n\n\"Täytyy siis selvittää sekin\", sanoi hän. \"Bengt oli myöskin ihmetellyt\nvainajan kummallista tapaa sulkeutua kolmeen huoneeseensa, ja viimein\npäätti hän ottaa selvän siitä. Hän meni vanhuksen makuuhuoneen\nyläpuolelle olevaan tyhjään huoneeseen, jossa hän irroitti lattialankun\nja voi siten raon kautta nähdä ja kuulla kaikki, mitä alakerrassa\ntapahtui. Niin sai hän selvän salaisuudesta. Sinä vaikenet. Et siis\nvieläkään käsitä? Ymmärtänet, että rikos, jonka Åkerholm oli Amerikassa\ntehnyt, pyöri lakkaamatta hänen mielessään. Nukkuessaankaan hän ei\nvoinut vapautua siitä. Meille rikosasioihin perehtyneille on tunnettua,\nettä moni rikollinen on ilmaissut itsensä nukkuessaan aivan samoin kuin\nÅkerholmkin teki. Ennen Kvambergiin tuloani tiesin minä, että _Åkerholm\npuhui unissaan_.\"\n\nTohtori kavahti seisaalleen.\n\n\"Minussa taitaa olla koko joukon aasin vikaa\", sanoi hän leikillisesti.\n\nAsbjörn Krag nauroi sydämellisesti.\n\n\"No niin\", sanoi hän. \"Kaikki pulmat ovat nyt selvityt. Tämä päivä\nolikin erikoisen jännittävä ja mielenkiintoinen. Se oli samalla\nkertomus rehellisestä miehestä, joka tahtoi sovittaa rikoksensa, mutta\njonka kostajan käsi äkkiä ja odottamatta saavutti.\"\n\n\"Myöskin se oli kertomus näppärästä ja neuvokkaasta miehestä,\nPohjoismaitten etevimmästä salapoliisista.\"\n\n\"Jätämme kiittelemiset\", vastasi Krag vakavana. \"Jos minut asetetaan\ntämän kertomuksen päähenkilöksi, silloin on se kertomus vähäpätöisestä\nmiehestä, joka ei voinut pelastaa vanhusta murhaajan käsistä.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nKaksi vuorokautta myöhemmin Jim ja Bengt karkasivat vankilasta, ja\nennen vuoden kuluttua tuomittiin Jim, joka oli ollut osallisena\nAmerikassa tapahtuneessa suuressa junaryöstössä, sähkötuolissa\ntapettavaksi.\n\nBengtistä Asbjörn Krag ei ollut kuullut sen jälkeen mitään. Mutta\nhänellä on vaistomainen tunne siitä, että hän vielä kohtaa hänet joko\npimeässä käytävässä tai yksinäisellä tiellä.\n\nLOPPU.\n\n\n\n"]