[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fuNr8wv_MqtQQM0VOZQelW11dgdaH6eHS5LqfIoc3etM":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":27,"gutenbergTranslators":28,"gutenbergDownloadCount":29,"aiDescription":30,"preamble":31,"content":32},1747,"Raamatun tutkisteluja II","Russell, Charles T.",1852,1916,"1747-russell-charles-t-raamatun-tutkisteluja-ii","1747__Russell_Charles_T.__Raamatun_tutkisteluja_II","Aika on lähestynyt","tietokirja",[],[],"fi",1889,1912,89468,601460,false,56729,[23,24],"Bible -- Criticism, interpretation, etc.","Jehovah's witnesses -- Controversial literature",[26],"Religion/Spirituality","\"Raamatun tutkisteluja 2: Aika on lähestynyt\" by C. T. Russell is a religious study written in the early 20th century. This work serves as part of a series exploring the prophetic timelines and interpretations based on biblical texts, focusing on revelations regarding God's plan for humanity and the significance of various spiritual ages. In it, Russell elaborates on the urgency and expectation of the times as they pertain to the Second Coming of Christ and the establishment of God's kingdom.  The opening of this volume sets the stage for a deep examination of God's appointed times and epochs, emphasizing that understanding these periods is crucial for recognizing the current spiritual climate. Russell begins with an assertion that many believers have become complacent, losing sight of the importance of awaiting the advent of the divine plan. He encourages readers to engage earnestly with scripture, implying that profound insights and revelations are reserved for those who are spiritually vigilant and receptive to the unfolding of God’s prophetic timeline. Through this framework, the text invites further exploration of biblical chronology and prophetic significance as the author presents a basis for understanding contemporary spiritual developments. (This is an automatically generated summary.)",[],389,"Teos on raamatunselitysteos, joka tarkastelee profeetallisia aikakausia ja raamatullista ajanlaskua. Se analysoi muun muassa pakanain aikoja, Kristuksen tulemista ja esittää laskelmia maailmanhistorian merkittävistä vuosiluvuista raamatullisten ennustusten valossa.","Charles T. Russellin 'Raamatun tutkisteluja II' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 1747. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen\nulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön\nja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan on tuottanut Projekti Lönnrot.","RAAMATUN TUTKISTELUJA II\n\nAika on lähestynyt\n\n\nKirj.\n\nCharles T. Russell\n\n\n\n\n\nWatch Tower Bible and Tract Society,\nBrooklyn. N.Y., U.S.A.\n\nKansainvälinen Raamatuntutkijain Yhdistys,\nHelsinki, Suomi, 1912.\n\n\n\n\n\n\n      \"Vanhurskasten tie paistaa niinkuin nouseva aurinko,\n      kasvaen vähitellen, kunnes päivä paistaa\n      kaikessa kirkkaudessaan.\"\n\n      \"Herran kasvoilta koittavat virvoituksen ajat; ja hän\n      lähettää Jeesuksen Kristuksen, -- hänet oli taivaan\n      pidettävä kaiken ennalleenasettamisen aikoihin asti,\n      joista Jumala ammoisista ajoista asti on puhunut kaikkien\n      pyhien profeettainsa suun kautta.\" \"Te, veljet, ette ole\n      pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät\n      niinkuin varas.\" Apt. 3: 19--21; 1 Tess. 5: 4.\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\nRaamatun tutkisteluja.\n\nENSIMÄINEN LUKU.\n\nJUMALAN MÄÄRÄÄMÄT ERITYISET AJAT JA AIKAKAUDET.\n\nJumalan määräämät ajat ja aikakaudet. -- Minkä tähden ne eivät ole\nselvemmin määrätyt. -- Ne ilmaistaan aikanaan. -- Harras halu tuntea\ntulevat ajat ja aikakaudet ansaitsee tunnustusta. -- Adventistien\nerehdykset. -- Profeetallisten aikojen varsinainen tarkotus. --\nNykyinen asemamme. -- Tulevan luvun tarkotus.\n\nTOINEN LUKU.\n\nRAAMATULLINEN AJANLASKU.\n\nAjanlaskun tarpeellisuus ennustusten ymmärtämiseksi. -- Raamatun\nantamia välttämättömiä vuosilukuja. -- Aadamin luomisesta vuoteen 1873\nj.K. oli kuusituhatta vuotta. -- Raamatullisen ajanlaskun esittäminen\nsuurissa ajanjaksoissa. -- Niiden yksityiskohtainen tutkiminen. --\nLuomisesta siihen päivään, jolloin vedenpaisumus oli kuivanut. --\nLiittoon asti Aabrahamin kanssa. -- Lain antamiseen asti. -- Kaanaan\njakamiseen asti sukukuntien kesken. -- Tuomarien aikakausi. --\nKuninkaiden aikakausi. -- Hävityksen aikakausi. -- Vuoteen 1873 j.K. --\nMissä tämä ajanlasku eroaa piispa Usherin ajanlaskusta, joka on otettu\nenglantilaiseen Raamattuun. -- Herramme syntymisen oikea vuosiluku.\n\nKOLMAS LUKU.\n\nAIKAENNUSTUKSEN TOTEUTUMINEN KRISTUKSEN ENSIMÄISESSÄ TULEMISESSA.\n\nSeitsemänkymmentä viikkoa Danielin ennustuksessa. -- Tapahtumia joita\nennustettiin sattuviksi sinä aikana. -- Messiaksen tulemisen aika\nllmotettu ja periaate määrätty sen tavan kautta, jolla se on ilmotettu.\n-- Avain toisiin aikaennustuksiin. -- Kristuksen ristiinnaulitsemisen\naika llmotettu -- Israelin erityinen suosio lopetettu vanhurskaudessa,\nmutta jatkettu yksityisille. -- Kaikkein pyhimmän voiteleminen. -- Hätä\nvuodatettu yksin jätetyn yli.\n\nNELJÄS LUKU.\n\nPAKANAIN AJAT.\n\nMitä pakanain ajoilla tarkotetaan. -- Niiden alku. -- Niiden pituus. --\nNiiden loppuminen vuonna 1914. -- Näihin liittyviä tapahtumia. -- Näitä\nseuraavia tapahtumia. -- Kirjaimellinen ja esikuvauksellinen aika. --\nHuomiota herättävä esikuva (tyyppi). -- Nykyisiä merkkejä. -- Jumalan\nvaltakunta tulee kukistamaan pakanain hallituksen. -- Siksi on\nedellinen perustettu ennenkuin jälkimäinen loppuu -- ennen vuotta 1914.\n-- Syyt miksi pakanain hallitus sitä vastustaa. -- Miten ja milloin\nkaikki lopullisesti tulevat ilolla ottamaan vastaan sen. -- Kaikkien\nkansojen toivo on tuleva.\n\nVIIDES LUKU.\n\nMEIDÄN HERRAMME PALAAMISEN JA ILMESTYMISEN TAPA.\n\nYhtäpitäväisyys Herramme toisen tulemisen ja jumalallisen suunnitelman\nmuiden osien kanssa. -- Millätavoin ja milloin Seurakunta tulee\nnäkemään hänet. -- Millätavoin ja milloin Herran kirkkaus on niin\nilmestyvä, että kaikki liha yhdessä näkee sen. -- Näennäisesti\ntoistensa kanssa ristiriidassa olevat ilmotukset näytetään olevan\nkeskenään yhtäpitävät. -- Hän tulee \"niinkuin varas\". -- \"Ei nähtävällä\ntavalla\". -- Ja kumminkin \"sotahuudolla\". -- \"Äänillä\". -- Ja \"suuren\npasuunan äänellä\". \"Hän on ilmestyvä tulenliekissä kostamaan\". -- Ja\nkumminkin on hän tuleva \"samalla tavalla\", kuin hän meni pois. --\nProfetallisen ajan tärkeys tämän yhteydessä osotettu. -- Millä tavalla\nnykyiset merkit ovat sopusoinnussa kaiken tämän kanssa.\n\nKUUDES LUKU.\n\nMAAN SUURI RIEMUVUOSI.\n\nMooseksen ennustamat \"ajat, jolloin kaikki ennalleenasetetaan\". --\nVuosiluku niiden alkamiselle ilmaistu. -- Ne eivät voi alkaa ennenkuin\nsuuri Ennalleenasettaja on tullut. -- Todistuksia laista. --\nVakuuttavia totuuksia profeetoista. -- Johdonmukaisia johtopäätöksiä\nniistä, yksitellen ja yhteisesti tarkastettuina. -- Nykyisten merkkien\nyhtäpitäväisyys näiden kanssa.\n\nSEITSEMÄS LUKU.\n\nRINNAKKAISET ARMOTALOUDET.\n\nJuutalainen aika evankeliajan esikuva. -- Merkillinen rinnakkaisuus eli\nvastaavaisuus näiden kahden armotalouden välillä. -- Kuitenkin eivät ne\nerilaiset. -- Kristillisen ajanjakson, vastakuvan, korkeampi etevyys.\n-- Lihallisen ja hengellisen Israelin keskinäinen vertailu. -- Tärkeitä\nrinnakkaisuuksia tarkastettu. -- Etenkin ajanrinnakkaisuuksia otettu\nhuomioon. -- Lihallisen Israelin suosion aikoja. -- Heidän suosiosta\nerottamisensa aika. -- Ennustuksissa näytetty epäsuosion ajan olevan\nsuosion ajan pituisen. -- Apostolinen todistus, että heidän epäsuosion\naikansa on hengellisen Israelin korkean kutsumisen aika. -- Evankelisen\najan pituus siten välillisesti, mutta selvästi näytetty, --\nRaamatullisen ajanlaskun, riemuvuositodistuksen pakana-aikain ja\ntoisien ennustuksien sopusointu sen kanssa, mitä nämä rinnakkaisuudet\nopettavat, on vastaansanomaton, lopullinen ja vakuuttava.\n\nKAHDEKSAS LUKU.\n\nELIJA ON ENSIN TULEVA.\n\nTämän tärkeän ennustuksen suhde toiseen tulemiseen. -- Osittainen ja\nesikuvauksellinen toteutuminen Johannes Kastajassa, -- Oikea\ntoteutuminen. -- Näky pyhällä vuorella, -- Ihmeellisiä vastaavaisuuksia\nElijan, esikuvan ja vastakuvauksellisen Elijan välillä. -- Aika on\nkäsissä. -- Katsaus. -- Elijan seuraaja, Eliisa.\n\nYHDEKSÄS LUKU.\n\nSYNNIN IHMINEN -- ANTIKRISTUS.\n\nAntikristuksen täytyy kehittyä, ilmestyä ja kukistua ennen Herran\npäivää. -- Vastakkainen mielipide tästä asiasta tarkastetaan. --\nProfeetallinen kuvaus. -- Hänen syntymisensä. -- Hänen nopea\nkehityksensä. -- Historian kuvaus ja Raamatun esitys käyvät yhteen. --\nHänen valtakuntansa on matkimista. -- Hänen päänsä ja suunsa\nhuomattavat. -- Hänen suuret pöyhkeilevät rienaamisensa. -- Hänen\nTienaavat oppinsa. -- Miten hän on hävittänyt Korkeimman pyhiä. --\nHänen tuhatvuotinen hallituksensa. -- Antikristus lyöty hengen\nmiekalla. -- Hänen kuolinkamppailunsa ja loppunsa.\n\nKYMMENES LUKU.\n\nAIKA ON LÄHESTYNYT.\n\nEi mikään ole estämässä. -- Kristuksen vallan pystyttäminen, se työ,\njota nyt tehdään. -- Ennustuksen todistus yhtäpitävä. -- Maailman\nviisaat näkevät paljon. -- Vartioivat pyhät näkevät selvemmin. --\nTärkeää kaikille pitää silmät auki oikeaan suuntaan.\n\n\n\n\nRaamatun Tutkisteluja.\n\n\nKristityt ihmiset ovat yhä enemmän heränneet näkemään sen tosiasian,\nettä aikamme suuri epäuskon aalto tunkeutuu kristillisyyteen. Tämä ei\nkuitenkaan ole sellainen häväisevä jumalankieltäymys, jota edustivat\nThomas Paine ja Robert Ingersoll, vaan hienostuneempi epäusko, joka\nesiintyy kaikissa aikamme opeissa, ja joka tekee vaaran niin paljon\nväijyvämmäksi.\n\nSeikka on se, etteivät ainoastaan suuremmat korkeakoulut heikennä\nsivistyneempien uskoa, vaan myöskin yleiset koulukirjat, ja erittäinkin\nne, joita käytetään oppikouluissa, terottavat samaten epäluottamusta\nraamattua kohtaan sen kanssa ristiriidassa olevien oppien kautta. Jos\njoku meidän aikamme yliopistollisen sivistyksen saanut kansalainen\nselittäisi uskovansa raamattuun henkeyttämänä kirjana, saisi hän\nosaksensa pilkkaa tovereittensa puolelta -- pilkkaa, jota harvat\ntahtoisivat tai voisivat kärsiä. Korkeintaan tavattaisiin harvalukuinen\njoukko, joka selittäisi, että he uskovat, että Jeesus ja hänen\napostolinsa olivat vilpittömiä, joskin he tekivät suuren erehdyksen\nkäyttäessään opetuksessaan lauseita Vanhasta Testamentista ikäänkuin ne\nolisivat olleet hengen elähyttämiä.\n\nSellainen usko Jeesukseen ja hänen apostoleihinsa ei ole uskoa\nensinkään, sillä jos meidän aikamme \"korkeat kriitikot\" ovat kyllin\nviisaita ymmärtämään, milloin Herra ja hänen apostolinsa erehtyivät\nviitatessaan Vanhaan Testamenttiin, silloin ovat nämä meidän aikamme\nmiehet sopivia tulemaan meidän johtajiksemme -- ollen enemmän hengen\nelähyttämiä kuin Jeesus ja hänen apostolinsa.\n\nKun seuramme on nähnyt aikamme tarpeen, koettaa se kaikin voimin\nhillitä virtaa ja pystyttää Herran \"lippua kansojen eteen.\" Se on\ntoimittanut painosta joukon raamatun tutkisteluja (joista tämä on yksi)\nkaikkien yhteiskuntien kristittyjä ihmisiä varten, jotta niitä\nkäytettäisiin auttavana kätenä kaikille ymmälle oleville kysyjille,\njoiden käsiin nämä kirjat Jumalan johdolla joutuneekin. Niitä voidaan\nostaa joko suorastaan seuran varastosta tai sen kolportööreiltä, jotka\ntarpeen mukaan lähellä ja kaukana levittävät näitä auttavia käsiä.\n\nKristittynä miehenä tai naisena on sinulla joko lapsia tai sukulaisia,\nnaapureita tai ystäviä, joihin sinulla on vaikutusta, ja jotka ehkä\nkysyvät neuvoa, sanoen: \"Kuinka voimme tietää, että löytyy Jumala?\" tai\n\"Mikä todistaa, että Raamattu on hengen elähyttämä kirja?\" Ei ole\nkauvemmin viisasta kutsua niitä ymmärtämättömiksi kysymyksiksi tai\nsanoa: \"Oletko epäilijä?\"\n\nKuinka pätevä olisitkaan vastaamaan näihin samoin kuin useihin toisiin\nkysymyksiinkin, niin ei sinulla ehkä ole tarvittavaa aikaa tai\ntilaisuutta siihen. Kuinka sopivaa onkaan silloin ottaa kirjahyllyltä\nkysymyksessä olevaan aineeseen sopiva osa ja sanoa kysyjälle: Istuudu\nja lue, ja kysymykseesi olet saava täydellisen ja tyydyttävän\nvastauksen, ja jos epäilyksesi vielä heräävät, tule silloin jälleen ja\nlue sama uudelleen.\n\nEhkä olet epwortliiton, kristillisen endeavoryhdistyksen tai jonkun\nmuun nuorisoliiton jäsen. Ehkä sinua kehotetaan lyhyesti käsittelemään\njotakin raamatullista ainetta. Kuinka sopivaa onkaan silloin valita\njoku näistä tutkisteluista (jotka käsittelevät melkein kaikkia aineita)\nja löytää siitä sopivat raamatun paikat lueteltuina. Saarnaajat\nkäyttävät niitä sillä tavalla, kun he valmistavat erityisiä saarnoja\ntai esitelmiä.\n\nMe pyydämme kaikkia kristityitä ihmisiä kaikissa yhteiskunnissa\nyhtymään meihin työssä ojentaa näitä \"auttavia käsiä\" kasvavalle\nsukupolvelle. Ainoankin ystävän pelastaminen epäilyksistä ja\nepäuskosta, maksaisi tuhatkertaisesti näiden tutkistelujen hinnan.\n\n\n\n\nENSIMÄINEN LUKU.\n\nJUMALAN MÄÄRÄÄMÄT ERITYISET AJAT JA AIKAKAUDET.\n\nJumalan määräämät ajat ja aikakaudet. -- Minkä tähden ne eivät ole\nselvemmin määrätyt. -- Ne ilmaistaan aikanaan. -- Harras halu tuntea\ntulevat ajat ja aikakaudet ansaitsee tunnustusta. -- Adventistien\nerehdykset. -- Profeetallisten aikojen varsinainen tarkotus. --\nNykyinen asemamme. -- Tulevan luvun tarkotus.\n\n\nKuten \"Aikakausien Suunnitelmassa\" meidän tarkotuksenamme oli osottaa\njumalallisen toimenpiteen huomatuimmat ulkopiirteet ihmiskunnan\npelastamiseksi puhtaasti Raamatun kannalta, niin on tämän niteen\npäämäärä näyttää, perustuen samaan alkulähteeseen, että suunnitelman\neri piirteillä on tarkalleen määrätyt ajat ja aikakaudet\ntäytäntöönpanemistansa varten; että suunnitelman mennessä eteenpäin on\njokainen uusi piirre toteutunut tarkalleen määrättynä aikana; sekä että\n_aika on nyt lähestynyt_ kärjistyäkseen maan kaikkien sukukuntien\nsiunaamiseksi. -- 1 Moos. 28: 14; Gal. 3: 16.\n\nEvankeliumin ajan pitkien vuosisatojen kuluessa on seurakunta Herransa\nopetuksen mukaisesti rukoillut: \"Tulkoon valtakuntasi; tapahtukoon\ntahtosi maankin päällä niinkuin taivaassa.\" Mutta, uneliaitten lasten\ntavoin, kun aika tuli pitkäksi, ovat monet kokonaan unohtaneet näiden\nsanojen sisällyksen, niin että ne nyt näyttävät kuolevan heidän\nhuulillaan. Kaikille, joiden sydän vielä on kiintynyt Herraan, me\nhuudamme Apostoli Paavalin sanoilla: \"Jo on hetki teidän unesta nousta,\nsillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun uskoon tulimme.\nYö on loppuun kulumassa ja (tuhatvuotiskauden) päivä lähestyy.\" (Room.\n13: 11.) Niin se on oven edessä. Taivasten valtakunta on nyt\nlähestynyt, ei sikiö- tai alkutilassaan kuten Herramme ensimäisessä\nadventissa (Matt. 3: 2), vaan siinä merkityksessä kun hän sanoo sen\nvielä tulevan (Joh. 18: 36, 37) -- \"voimassa ja suuressa kunniassa.\"\n\nKuitenkin ainoastaan ne, jotka ovat huolellisesti tutkineet Aikakausien\nSuunnitelmaa, ovat valmistuneet ottamaan vastaan tämän niteen opetuksen\nJumalan määräämien aikojen ja aikakausien suhteen tämän suunnitelman\neri piirteitten kehityksessä, ja niiden lopullisessa täyttymisessä. On\ntoivottavaa, ettei kukaan ryhdy tämän tutkimiseen ennenkuin on\nkauttaaltaan ymmärtänyt edellisen niteen opetuksen. Muutoin ei siitä\ntule hänelle ruokaa aikanaan. Totuus on ainoastaan silloin ruokaa\naikanaan, kun me olemme valmistuneet ottamaan vastaan sitä. Lapsi ei\nvoi ennen ryhtyä ratkaisemaan matemaattisia tehtäviä ennen kuin hän\nensin on oppinut käyttämään kuvioita ja kieltä. Niin on myös\njumalallisen totuuden laita: se on rakennettu askel askeleelta, ja\nvoidaksemme ymmärtää sitä, täytyy meidän seurata Jumalan määräämää\njärjestystä -- huolellisesti, koetellen jokaista uutta ottamaamme\naskelta Raamatun avulla, kuitenkaan pelkäämättä ottaa sitä, kun olemme\nsaaneet sille varman pohjan. Ainoastaan niitä, joilla on luja luottamus\nJumalaan, ja jotka kaikista epäilyksistä ja vastaan sanomisista tekevät\nlopun sanoilla: \"Niin sanoo Herra\", voi Jumalan henki johtaa eteenpäin\nkulkevaan totuuteen, kun aika sitä varten on tullut -- johtaen heitä\nuusissa ja suojellen heitä niissä vanhoissa asioissa, joita sama\ntotuuden ojennusnuora voi hyväksyä ja lujittaa.\n\nAinoastaan sellaisia on Jumalalla aikomus johtaa. Aikakauden lopussa,\njoka on elonkorjuun aika, on paljon totuutta kypsynyt ilmitulemista\nvarten, jota Jumala entisinä aikoina ei ole tehnyt tunnetuksi edes\nuskollisimmille ja uhrautuvaisimmille lapsilleen. Profeetta Habakkuk\nselittää (2: 3) ettei ennustus, joka koskee Jumalan suunnitelman ihanaa\ntäyttymystä, tule _lopun ajalla_ pettämään, ja muutamille Jumalan\nlapsille tulee se puhumaan niin selvää kieltä, että he tulevat\nkykeneviksi, kuten on määrätty, piirtämään sen tauluille, niin että\ntoiset tämän avun kautta voivat sen lukea selvästi. Daniel selittää\nmyös (12: 4, 9, 10), että tieto on kasvava, sekä että viisaat (uskon\nkautta) voivat ymmärtää ennustuksen.\n\nMeidän tarkotuksenamme tässä ei ole ennustaa, käyttäen inhimillistä\nmielikuvitusta alkulähteenä, eikä missään suhteessa mennä yli sen, mitä\non kirjotettu pyhässä Raamatussa. Sentähden, syrjäyttäen kaikki\ninhimilliset viisastelut, me koetamme ammentaa yksinomaan jumalallisen\ntotuuden lähteestä, pyrkien selittämään ennustuksia tulevien ja toteen\nkäyneitten ennustusten valossa. Me tahdomme tämän selvästi piirtää\ntauluille, jonka Jumala tosin käski sulkea sinetillä, ja jota sentähden\nei ole voitu ymmärtää ennen tätä lopun aikaa, mutta johon hän antoi\nvakuutuksen, että se _silloin_ tultaisiin ymmärtämään.\n\nTässä niteessä me esitämme ketjun todistuksia Jumalan määräämistä\najoista ja aikakausista, tutkien tarkkaan Raamatun perustuksella\njokaisen kohdan, koska ne, kokonaisuudessaan suhtautuen toisiinsa kuten\nrenkaat ketjussa, kertovat niin laajakantoisesta ja syvälle ulottuvasta\nsuunnitelmasta sekä sellaisesta sopusoinnun täydellisyydestä, että\nuutteran ja vilpittömän tutkijan täytyy selvästi huomata, miten paljon\nne ovat yläpuolella ihmisen ajatuksen leveyttä ja syvyyttä, eivätkä\nsentähden voi olla inhimillistä alkuperää.\n\nMe huomaamme, että evankeliumiaikakauden loppua samoin kuin juutalaisen\naikakauden loppua kutsutaan elonkorjuuksi (Matt. 9: 37; 13: 24, 30,\n39.) Nämä molemmat kestävät neljäkymmentä vuotta. Me näemme myös, että\nprofeetallisten todistusten säteet huomattavalla tavalla kohdistuvat\nerittäinkin tämän aikakauden elonkorjuuseen, johon myöskin koko\njuutalaisen aikakauden valo -- koska sillä oli esikuvauksellinen luonne\n-- yhdistyy kirkkaaksi polttopisteeksi. Tässä valossa me voimme nyt\nselvästi nähdä Jumalan majesteetilliset askeleet, ei ainoastaan\nmenneiden aikakausien kuluessa, vaan myös hänen suunnitelmansa\nnykyisessä toimeenpanemisessa. Ei kuitenkaan siinä kyllin. Vaan kuten\nhän lupasi osottaa meille tulevia asioita (Joh. 16: 13), niin me näemme\nnyt ihmeellisellä tarkkuudella hänen viisaan huolenpitonsa kaikkien\nihmisten siunaamiseksi koittavan tuhatvuotiskauden kuluessa -- vieläpä\nsen ihanaan täyttymiseen asti \"kaiken ennalleenasettamisessa\". Me\nnäemme monen suuren ja ihmeellisen tapahtuman kohdistuvan tähän\nelonkorjuuseen. Silloin tulee tuo suuri hädän aika, Jehovan päivä,\nAntikristuksen lopullinen ja täydellinen kukistuminen ja suuren\nBabylonin lankeaminen, alku juutalaisten suosion palaamiseen, meidän\nHerramme toinen adventti ja hänen valtakuntansa pystyttäminen sekä\npyhien ylösnouseminen ja palkitseminen.\n\nMe huomaamme ennustuksista, että tämän elonkorjuuajan alku ja loppu\novat selvästi osotetut, samoinkuin ne tapaukset, joiden aika on tällöin\ntäyttyvä. Tämän niteen tarkotuksena on kiinnittää huomio profeetallisen\najan eri piirteisiin ja seurata ajan tapahtumia niiden huippukohtaan\nasti. Voidakseen ottaa vastaan sen todistuksen, täytyy lukijalla olla\nkorvat kuulla (Ilm. 2: 7; Matt. 11: 15), ja täytyy hänen päättää\nnöyrästi syrjäyttää monia omistamiaan mielipiteitä huomatessaan,\netteivät ne ole sopusoinnussa Jumalan sanan kanssa. Me olemme\nvakuutetut, että ne, joilla on tällainen mieli, ja jotka\nkärsivällisesti, huolellisesti ja järjestyksessä lukevat tämän kirjan\nläpi, tulevat epäilemättä saamaan siitä suurta siunausta. Jos hyvä ja\nvilpitön sydän ottaa nämä opetukset vastaan, niin me vakuutamme, että\nniistä on tuleva voima erottamaan sellaisia maailmasta ja kypsyttämään\nheidät nisun tavoin aittaa varten. Meidän käsityksemme mukaan on Herra\nmäärännyt näiden ennustusten ilmitulemisen nyt juuri virkistämään ja\nkypsyttämään ja erottamaan pyhiä, kuten nisua rikkaruohoista, tänä\nelonkorjuun aikana.\n\nSe, jonka on sallittu katsoa Jumalan suuremmoiseen aikakausien\nsuunnitelmaan, joka niin selvästi esittää tarkkaan järjestetyn\njumalallisen suunnitelman syvän tarkotuksen ja ihmeellisen kantavuuden\nkuten se edellisessä niteessä on esitetty, saa varmaankin armon kokea,\nmitä Jumala suunnitelmansa aikojen ja aikakausien suhteen on suvainnut\nilmottaa. Sen huomio näihin asioihin on tuleva monin verroin\nsuuremmaksi kuin ainoankaan toisen edellisinä aikakausina, jolloin ei\nole nähty niitä suuria siunauksia, jotka ovat olleet varattuna\nkaikille. Uskolliset Jumalan lapset ikävöivät tietää, milloin kunnian\nKuningas tulee, ja pimeyden ruhtinas sidotaan; milloin valon lapset\nloistavat kuten aurinko ja pimeys tulee hälvenemään; milloin pyhät\nsaavuttavat täydellisyyden Jumalan lapsina, ja huokaava luomakunta\nvapautetaan katoavaisuuden siteistä; milloin taivaallisen Isän ihana\nluonne on hämmästyvälle maailmalle täydelleen ilmenevä, taivuttaen\nkaikkien vanhurskautta rakastavien sydämet ylistykseen, rakkauteen ja\nkuuliaisuuteen.\n\nSiltä jolla ei ole tällaista toivomusta, puuttuu harrastusta ja\nymmärrystä Jumalan suunnitelmaan. Apostoleilla, profeetoilla ja\nenkeleillä on ollut tämä halu ja ovat he innokkaasti tutkineet _aikaa_,\njonka Jumalan henki on määrännyt profeettain kautta. Ja Jumalalle on\nmieleen tällainen harrastus hänen lapsiensa puolelta; ja joskaan tätä\ntoivomusta ei kenenkään suhteen tähän asti ole voitu tyydyttää, koska\nei ole ollut sovelias aika, niin ei Jumala kuitenkaan ole tällaista\nharrastusta vastustanut. Päin vastoin kutsuu hän tiedustelevaa Danielia\nsuuresti rakastetuksi, ja vastaa hänen kysymykseensä niin pitkälle kuin\noli mahdollista hänen suunnitelmansa mukaan.\n\nTällaista tiedustelemista ei sentähden pidä pitää sopimattomana\ntunkeutumisena Jumalan salaisuuksiin. Jumala tahtoo, että meillä olisi\ntällainen harrastus hänen suunnitelmiinsa, ja kehottaa meitä \"tutkimaan\nRaamatuita\", ja \"ottamaan vaarin profeetallisesta sanasta\", jotta me\nolisimme oikeassa suhteessa totuuteen ja voisimme sen nopeasti omistaa,\nkun sen _aika on tullut_. Salaiset asiat kuuluvat Jumalalle, mutta\nilmotetut meille ja meidän lapsillemme ijankaikkisesti. (5 Moos. 29:\n29). Jos me sentähden tarkkaan pysymme kiinni Jumalan sanassa välttäen\njoutavia arveluja, niin on meillä luja pohja jalkaimme alla. Jos\nJumalan suunnitelma ja ajat ja aikakaudet eivät ole ilmotetut\nRaamatussa, niin ei kukaan voi niitä löytää; eikä Jumala ole\nprofeettainsa ja apostoliensa kautta ilmottanut mitään, jonka hän olisi\naikonut ijankaikkisesti kätkeä. Aikanaan ja jumalallisen suunnitelman\npiirteitten, sen aikojen ja aikakausien mukaisesti ilmotetaan nämä\nasiat valvoville. Kuitenkaan ei suunnitelmaa kokonaisuudessaan eikä\nsiihen kuuluvia aikoja voitu ymmärtää, ennenkuin oli tullut tätä varten\nmäärätty aikakausi, \"lopun aika\". (Dan. 12: 9, 10). Ja muistakaamme,\nettä ennenkuin on tullut Jumalan aika ilmottaa hänen salaisuuksiaan, ei\ntieto eikä hurskaus voi niitä keksiä. Joskin ennustukset vuosisatoja\novat olleet kaikkien silmien edessä, _ei_ niitä _ole voitu_ avata, eikä\nlukea niiden salaisuuksia ennenkuin oikea aika on tullut.\n\nKun muutamat hänen oppilaistaan tulivat meidän Herramme luokse\ntiedustellakseen Jumalan valtakunnan pystyttämisen aikaa, ennenkuin\naika oli tullut sen paljastamista varten, vastasi hän: \"Ei teidän tule\ntietää aikoja tai hetkiä, jotka Isä on valtansa nojalla määrännyt.\"\n(Ap. t. 1: 7). Toisen kerran sanoi hän saman aineen suhteen: \"Siitä\npäivästä tai hetkestä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa, eikä\nmyöskään Poika, vaan ainoastaan Isä. Olkaa varuillanne, valvokaa ja\nrukoilkaa, sillä ette tiedä milloin se aika tulee... Mutta minkä teille\nsanon, sen sanon kaikille: _valvokaa_.\" -- Mark. 13: 32, 33, 37.\n\nNäitä Herramme sanoja ei voi niin ymmärtää, ettei Isää lukuunottamatta\nkukaan _koskaan_ saisi tietää näistä ajoista ja aikakausista. Yhtä\nvähän todistavat ne sitä, ettemme _nyt_ voisi tietää näitä aikoja ja\naikakausia, kuin ettei meidän Herramme nyt voisi niitä tietää. Ja se\ntosiasia, että Isämme suunnitelman pääpiirteet, samoin kuin hänen\naikansa ja aikakautensa, nyt selvästi erotetaan, todistavat\neittämättömästi, että me elämme pahan hallituksen lopun aikoja, ja\ntuhatvuotiskauden aamusarastuksessa, jolloin tieto oli kasvava ja\nymmärtäväiset tulisivat sen ymmärtämään. (Dan. 12: 4, 10.) Ellei\nennustuksia koskaan voitaisi ymmärtää, niin ei olisi ollut mitään\njärjellistä syytä niiden antamiseen.\n\nNämä Mestarimme lausunnot osottavat, että Jumala ei ole jättänyt\nsuunnitelmiensa eri osia oman onnensa tai sattuman varaan, vaan on\nhänellä tarkoin _määrätyt_ ajat ja aikakaudet jokaista suuren työnsä\npiirrettä varten. Ja hänen ääretön voimansa ja viisautensa takaa sen,\nettei tule tapahtumaan mitään erehdystä tai viivytystä.\n\nNämä sanat terottavat siis sen ajatuksen, että tähän aikaan asti ei Isä\nollut ilmaissut suunnitelmansa yhteydessä olevia aikoja ja aikakausia\nkellekään, ei edes meidän Herrallemme Jeesukselle. Kaukana siitä\nyleisestä mielipiteestä, että meidän Herramme olisi soimannut näiden\naikojen ja aikakausien etsimistä ja harrastamista, _kieltäen_\nmainituilla sanoilla sellaisen tutkimisen, on totuus ennemmin päin\nvastainen. Hänen sanansa osottavat selvästi, että joskaan heidän _ei\nnyt_ annettu tietää aikoja ja aikakausia, tulisi aika, jolloin ne\nolisivat tärkeästä merkityksestä, ja jolloin ne ilmotettaisiin niille,\njotka silloin valvoisivat. Tietäen sen tosiasian, että nämä jonakin\naikana paljastettaisiin, ja että niillä _silloin_ tulisi olemaan suuri\nmerkitys, hän kehottaa heitä \"_olemaan varuillaan_\":, eikä jättäytymään\nvälinpitämättömyyteen niiden suhteen, vaan \"_valvomaan_\", lakkaamatta,\njotta he voisivat tietää milloin oikea aika oli tullut.\n\nNe, jotka aikakauden kuluessa ovat _valvoneet_, joskaan eivät ole\nsaaneet nähdä kaikkea sitä, mitä ovat odottaneet, ovat yhtä kaikki sen\nkautta tulleet suuresti siunatuiksi ja maailmasta erotetuiksi. Se, joka\nelää tätä varten _määrättynä aikana_, ja joka on tottelevaisesti\n\"_valvonut_\", on tunteva, näkevä, \"ymmärtävä\", eikä jää tiedottomaksi\ntämän \"elonkorjuu\"-aikakauden ihmeellisistä tapauksista. Se, joka\njonakin aikana laiminlöisi valvomisen, menettäisi niitä siunauksia,\njoille Mestari pani niin suurta arvoa, ja osottaisi se, että tämän\nmaailman hyvyys ja tämän elämän aineelliset huolet ja nykyiset\nharrastukset ovat sellaisen niin soaisseet, että hän laiminlyö\nlupauksensa täysin vihkiytyä Herralle ja etsiä ensin Jumalan\nvaltakuntaa ja tulevaa elämää.\n\nApostolit Pietari ja Paavali kiinnittävät huomiota näihin asioihin --\naikoihin ja aikakausiin. Pietari selittää (2 Piet. 1: 16), ettemme me\nole seuranneet tekaistuja taruja; että hän näki kirkastusvuorella kuvan\nKristuksen tulevan valtakunnan kirkkaudesta siinä ihanassa \"_näyssä_\",\njossa Mooses, Elijas ja Jeesus esiintyivät säteilevissä puvuissa.\nMooses esitti vanhan ajan arvokkaita (Hebr. 11: 38--40), joista tulee\ntaivaan valtakunnan maalliset edustajat, ja Eli ja esitti tämän\nevankeliumin aikakauden \"voittajia\". Kokonaisuudessaan esitti näky\ntulevaa kirkkautta, kun vanhurskaitten kärsiminen on loppunut ja armon\nmukainen valinta päättynyt. Vaikkakin Pietari kertoo tämän näyn,\nterottaa hän kuitenkin profeettain todistuksen tärkeyttä, sanoen: \"Sitä\n_lujempi_ on meillä nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin kun\notatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta\nkynttilästä, kunnes päivä valkenee.\" (2 Piet. 1: 19.) Hän tiesi\nhyvin, ettei _silloin_ kukaan vielä voisi ymmärtää ennustuksia\nkokonaisuudessaan ja sentähden täytyi pyhien olla valvovassa asemassa\n-- ei tähystellen pilviä, vaan kaikkien niitten asioitten toteutumista,\njoista Jumala oli puhunut kaikkien pyhäin profeettainsa kautta\nennalleenasettamisen suhteen, ja \"ennalleen asettamisen _ajoista_\",\njotka muodostavat niin laajan ja huomattavan osan heidän\ntodistuksissaan. Hän vakuuttaa meille, että ennustukset ajan vieriessä\ntuovat meille yhä uusia totuuksia, _kunnes_ päivä valkenee.\n\nApostoli Paavali selittää: \"Aikakausista ja määräajoista ei teille,\nveljet, ole tarvis kirjottaa; itsehän varsin hyvin tiedätte, että\nHerran päivä tulee kuin varas yöllä. [Hiljaa, huomaamatta on se tuleva,\neivätkä monetkaan sinä aikana tiedä, että he elävät siinä.] Kun\nsanovat: 'Nyt on rauha, ei hätää mitään', silloin yllättää heidät\nyhtäkkiä perikato, [äkisti tai nopeaan verrattuna menneen\nkuudentuhannen vuoden hitaaseen kulkuun, kuten meidän päiväämme\nkutsutaan höyryn ja sähkön nopeaksi päiväksi -- ei äkkiä kuten salama,\nvaan äkkiä], _niinkuin synnytyskipu_ raskaan vaimon. -- -- -- Mutta te,\nveljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät\nniinkuin varas\". 1 Tess. 5: 1--4.\n\nKaikilla \"veljillä\" on kynttilä, ennustuksen varma sana, josta Pietari\npuhuu. Tämä kynttilä on kuten valo pimeässä paikassa; ja niin kauvan\nkuin he pysyvät oikeina veljinä, ollen uskovia, alistuvia ja nöyriä\nsanan tutkijoita, eivät he koskaan tule olemaan pimeydessä. _He_ saavat\nkoko ajan tarvittavan määrän totuutta ravinnokseen kuten ruokaa\n_aikanaan_. Ei koskaan ole sellaisten, jotka ovat eläneet sopusoinnussa\nJumalan kanssa, tarvinnut elää tietämättöminä välttämättömistä\ntotuuksista ja vaeltaa pimeydessä maailman kanssa. Aabraham ja Lot\ntiesivät _ennakolta_ Sodoman hävityksestä. Jumala sanoi: \"Kuinka minä\nsalaisin Aabrahamilta sitä, mitä minä teen?\" (1 Moos. 18: 17.) Noa\ntiesi kyllin ajoissa vedenpaisumuksesta voidakseen rakentaa arkin, Ja\n_vieläpä päivä_, jona hänen piti mennä arkkiin, oli hänelle ilmotettu.\nEnsimäisenä adventtina tiesivät Simeon ja Anna ja idän viisaat odottaa\nMessiasta. Itse asiassa oli odotus silloin yleinen. (Luukk. 2: 25--38;\nMatt. 2: 2; Luukk. 3: 15.) Ja jos Jumala siten toimi palvelijain\nhuonekunnan kanssa, jättäisikö hän lasten huonekunnan vähemmälle?\nMeidän Herramme ja Päämme on sanonut: \"En enää sano teitä\npalvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä mitä hänen herransa tekee; vaan\nsanon teidät ystäviksi, sillä _minä olen ilmottanut teille kaikki, mitä\nolen kuullut Isältäni_.\" (Joh. 15: 15.) Varmaankin on meidän Herramme\n_aikanaan_ tietävä ajat ja aikakaudet, koska juuri hänen tulee\ntoimeenpanna suunnitelman suoritus, ja varmaankin on hän, _ellei hän\nole muuttunut, ystävilleen, pyhilleen_, niille, jotka seisovat häntä\nlähellä ja ottavat osaa hänen työhönsä, tekevä suunnitelman tunnetuksi.\n\nYhtä varmasti kuin on kirjotettu: \"Ei Herra Jehova tee mitään, ellei\nhän sitä ilmota palvelijoilleen profeetoille\" (Am. 3: 7), ja yhtä\nvarmasti kuin suurin osa hänen ilmotuksistaan heille ei ollut heitä\nvarten, vaan meitä, evankeliumin aikakauden Seurakuntaa varten (1 Piet.\n1: 12), yhtä varmasti eivät hänen uskollisensa tule olemaan pimeydessä,\nvaan tietävät, milloin Herran päivä on tullut. Se ei yllätä heitä kuten\nvaras tai paula -- huomaamatta; siliä he valvovat, ja heillä tulee\nolemaan luvattu valo näistä asioista aikanaan.\n\nApostoli selittää myöskin minkä tähden \"veljet\" tulevat tietämään ajat\nja aikakaudet, eivätkä tule olemaan pimeydessä. Hän sanoo: \"Sillä\nkaikki te olette valon lapsia ja päivän lapsia.\" (1 Tess. 5: 5.)\nSellaiset ovat siinneet totuudesta, ja kehittyvät totuudessa yhä\nenemmän ja enemmän aina täyteen päivään asti, joka kuuluu heille.\n-- Jaak. 1: 18; Joh. 17: 17, 19.\n\nHuomaa, miten tarkoin sanat _he_ tai _ne_ ja _te_, näissä samoin kuin\ntoisissa Raamatun kohdissa, erottavat mainitut kaksi luokkaa toisistaan\n-- pyhät maailmasta. Se tieto, joka pyhillä tulee olemaan Herran\npäivänä, asetetaan sen tietämättömyyden vastakohdaksi, jossa maailma\ntulee olemaan tulevien tapausten merkityksen ja tarkotuksen suhteen.\n\"Ei _teille_, veljet, tarvitse kirjoittaa.\" \"Kun _he_ sanovat: 'Nyt on\nrauha, eikä hätää mitään', silloin yllättää _heidät_ yhtäkkiä\nperikato... eivätkä he pääse pakoon. Mutta _te_, veljet, ette ole\npimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää _teidät_ niinkuin varas;\nsillä _te_ olette valon lapsia.\" \"Mutta\", sanoo Herra, \"pitäkää vaari\nitsestänne, ettei sydämenne raskaudu päihtymyksestä ja juoppoudesta ja\ntämän elämän huolista, niin että se päivä äkkiarvaamatta yllättää\n_teidät_ niinkuin paula; sillä se kohtaa kaikkia _niitä_, jotka asuvat\nkoko maan pinnalla. Valvokaa siis [itseänne ja myös profeetallista\nsanaa] joka aika ja rukoilkaa, että _teidät_ katsottaisiin arvollisiksi\npelastumaan tästä kaikesta, joka on tuleva, ja voisitte seisoa Ihmisen\nPojan edessä.\" -- Luukk. 21: 34--36.\n\nTästä seuraa siis, että jos Jumalan lapsi, joka elää Herran päivänä, on\npimeydessä ja tietämättömyydessä näiden asioitten suhteen, niin täytyy\nhänen joko elää maallisen elämän yltäkylläisyydessä ja maailman hengen\nhurmaamana tai raskauttavat häntä tämän elämän huolet. Kummassakin\ntapauksessa laiminlyö hän valvomisen ja lampun pitämisen puhtaana ja\npalavana ja öljyn astiassaan -- s.o. Jumalan sanan sydämessään ja\nmielessään ja totuuden hengen itsessään.\n\nJoskin paljon siitä, mitä profeetat olivat ennustaneet, oli yhteydessä\naikojen ja aikakausien kanssa samoin kuin suunnitelman yksityisosien\nkanssa, niin tunnustivat he kuitenkin tietämättömyytensä niihin\nennustuksiin nähden, joita he julistivat. (Katso Dan. 12: 8; Hes. 20:\n49; Matt. 13: 17; 1 Piet. 1: 10--12.) Esitettyinä hämärin lausein ja\nkuvannollisella kielellä, sekä liitettyinä tulevaisuuden tapauksiin,\noli heidän silloin mahdoton niitä ymmärtää. Siten, ennakolta\nkirjotettuina, todistivat ne jumalallisesta ennakolta tietämisestä ja\njärjestämisestä, ollen niille opiksi, jotka elivät niiden täyttymisen\naikana, joskaan ne eivät olleet niiden julistajia varten. (Room. 15:\n4.) Ne odottivat jumalalliseen suunnitelmaan ja inhimilliseen\nhistoriaan liittyneitten eri piirteitten kehittymistä, jotka Jumalan\ntoimenpiteitten mukaisesti tulisivat avaamaan ne, ja rikastuttamaan\nkärsivällisiä, etsiviä Jumalan lapsia \"ruualla aikanaan\" koettelemusten\nja vaikeusten hetkinä \"pahana päivänä\" -- hädän päivänä, jolla tämä\naikakausi tulee päättymään, ja jolloin uusi aika tai hallitus sarastaa.\n\nIhmeellinen nykyajan keksintö, joka hyvin sopii kuvaamaan jumalallista\njärjestelmää profeetallisiin aikoihin nähden, on n.k. yhdistetty\naikalukko, jota muutamat suurimmat pankit käyttävät. Toisten\nyhdistettyjen lukkojen tavoin on avain tai kädensija aina lukossa\nkiinni. Tarvitaan määrätyt erityiset liikkeet, jotka ainoastaan lukon\nkäyttäjä tuntee, jotta lukko avautuisi, jolloin pieninkin poikkeus\noikeasta menettelytavasta, tekee avaamisen monimutkaisemmaksi ja\nvaikeammaksi. Yhdistetty aikalukko sisältää lisäksi sen omituisuuden,\nettä pankkiholvin oveen liitetyn kellolaitoksen avulla voidaan ovet\nillalla niin sulkea, ettei kukaan voi niitä avata ennen kuin määrättynä\ntuntina seuraavana aamuna; ja silloinkin ainoastaan käyttämällä sitä\nainoaa oikeaa lukolle määrättyä yhdistystä, joka suljettaessa on\nedeltäpäin määrätty.\n\nSamalla tavalla on taivaallinen Isämme sinetillä sulkenut monta\nsuunnitelmansa piirrettä yön kuluessa hänen suurella aikalukollaan,\njoka oli niin asetettu, ettei sitä voitu avata ennenkuin \"ajan\ntäyttyessä\" -- suuren ennalleenasettamispäivän aamuna. Ja silloin\nJehovan Voideltu, jolla on \"avain\", ja joka ymmärtää lukkoon kätketyn\nyhdistyksen, \"avaa, eikä kukaan ole sulkeva.\" (Ilm. 3: 7.) Hän avaa\nmeille antamalla meille tiedon profeetallisen avaimen käyttämisestä,\njotta ne, jotka etsivät ijäisen viisauden aarteita, voisivat ne löytää.\nJa me voimme avata jumalallisen viisauden aarteita nyt, koska aamun\nhetki on tullut -- joskin on aikaista eikä maailma näe vielä valoa.\nMutta ainoastaan ottamalla huolellisesti vaarin määräyksistä, ja\nsovittamalla avaimen suuren Rakentajan viittausten mukaisesti, aarteet\navautuvat meille.\n\nTämä kuvaus soveltuu todellakin koko Jumalan suunnitelmaan sen kaikissa\nosissa, sillä jokainen totuuden piirre ja jokainen ennustus ovat\nainoastaan osia suuresta yhteydestä, joka nyt on avattu, koska on aamu\n-- koska suuren aikalukon salvat ovat otetut pois. Ja tämä suuri\nyhtymä, kun se kerran on avattu, paljastaa täydelleen ja suuremmoisesti\njumalallisen viisauden, vanhurskauden, rakkauden ja voiman kätketyt\naarteet. Se, joka avaa, tulee totisesti tuntemaan Jumalan paremmin kuin\nkoskaan ennen.\n\nTutkikaamme sentähden Raamattua kunnioittavalla mielellä, jotta me\noppisimme, mitä Jumala näkee hyväksi opettaa meille aikojen ja\naikakausien suhteen. Koska hän äskettäin on tehnyt meille selväksi\nsuunnitelmansa suuret ulkonaiset piirteet, niin voimme syyllä odottaa,\nettä hänen aikansa on tullut johtaa meitä hänen aikojensa tuntemiseen.\nKuluneina aikoina olivat ajat ja aikakaudet viisaasti kätketyt, ja\npyhät säilyttivät siten rohkeutensa, koska aika oli pitkä; mutta kun\nsuunnitelma alkaa lähetä ihanaa täytäntöään, on pyhien etuoikeus saada\ntietää siitä, jotta he voisivat nostaa päänsä ja iloita, tietäessänsä,\nettä heidän vapautuksensa lähestyy. (Luuk. 21: 28.) Aikojen\npaljastuminen lopun ajalla on oleva pyhille hyödyksi ja virkistykseksi,\nkun sitä vastoin niiden aikaisempi paljastuminen olisi vahingoittanut\nja masentanut.\n\nMeidän Jumalamme on selvästi järjestyksen Jumala. Jokainen työ, jonka\nhän tekee, on sopusoinnussa tarkkaan ennakolta tehdyn suunnitelman\nkanssa; ja hänen määrätyillä ajoillaan ja aikakausillaan on tärkeä\nmerkitys ja huomattava osa tässä suunnitelmassa. Huomaa, että Jeesus\nsyntyi määrättynä aikana. \"Kun _aika oli täytetty_, lähetti Jumala\nPoikansa.\" (Gal. 4: 4.) Ei ennemmin, eikä myöhemmin, vaan juuri ajan\ntäytyttyä. Meidän Herramme ensimäinen saarna koski aikaa. Hän tuli \"ja\nsaarnasi Jumalan valtakunnan evankeliumia ja sanoi: '_Aika on\ntäyttynyt_, -- -- --; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi'.\" (Mark.\n1: 15.) \"Kristus kuoli kun aika oli tullut.\" (Room. 5: 6.) \"Hän\nherätettiin kuolleista kolmantena päivänä (ennakolta määrättynä aikana)\n_kirjotusten mukaan_.\" (1 Kor. 15: 4.) Hänen palveluksensa aikana hänen\nvihollisensa koettivat lakkaamatta ottaa hänet kiinni, mutta he eivät\nvoineet tehdä sitä, \"_sillä hänen hetkensä ei ollut vielä tullut_.\"\n-- Joh. 7: 30.\n\nProfeetallisia aikoja ei annettu uteliaisuuden tyydyttämistä varten,\nvaan sanan tutkijoille, jotta heille olisi mahdollista tuntea\nennustetut tapaukset, _kun niiden aika oli tullut_. Siten esimerkiksi\nennustukset ilmasivat ensimäisen adventin tai tulemisen ajan ja tavan,\nmutta sitä ei voitu ymmärtää ennen kuin Kristus oli tullut. Silloin se\noli avuksi niille, jotka huolellisesti tutkivat Kirjotuksia,\ntunteakseen ihmisessä Jeesuksessa Kristuksen, jonka Jumala oli\nlähettänyt suunnitelmansa ja ennustusten mukaan. Aivan samalla tavalla\nmääräävät ennustukset toisen tulemisen ajan ja tavan, kun on tullut\naika ymmärtää niitä tapauksia, jotta ne auttaisivat meitä tuntemaan\nhänen päivänsä, kun se on tullut -- sen tapausten järjestyksen ja ajan\nvaatimukset. Jos huolellisesti lukee Vanhan Testamentin kirjotuksia,\nniin ei voi olla näkemättä sitä huomattua asemaa, joka niissä\nomistetaan aikamääräyksille, ja päivälleen asti kohdistuvaa tarkkuutta,\njoskin ne usein näyttävät kuuluvan hyvin vähäpätösiin tapauksiin. Mutta\nperusteellinen tutkija on huomaava, että nämä eri päivä- ja\naikamääräykset ovat renkaita ihmeellisessä todistusketjussa, jotka\nsuurella tarkkuudella viittaavat kahteen maailman historian\nihmeellisimpään ja tärkeimpään tapaukseen: maailman Lunastajan ja\nHerran ensimäiseen ja toiseen tulemiseen ja kaikkiin niiden kanssa\nyhteydessä oleviin tapauksiin.\n\nSe seikka, että enemmistö kristityistä on välinpitämätön näiden\nasioiden suhteen, ei ole mikään hyväksyttävä perustus niille, jotka\nrakastavat hänen ilmestymistään, [tulemistaan], ja toivovat hänen\nhyväksymistään, jotta he myöskin vajoaisivat samankaltaiseen laimeuden\ntilaan.\n\nTulee muistaa, että lihallinen Israel, Jumalan, \"ystäviä\"\nlukuunottamatta, loukkautui _eikä tuntenut etsikkoaikaansa_ (Luukk. 19:\n44), sekä että profeetat ovat ennustaneet kuinka _molemmat_ Israelin\nhuoneet loukkaantuvat -- sekä nimellinen juutalaisten huonekunta että\nnimellinen kristittyjen huonekunta. (Jes. 8: 14.) Ainoastaan \"jäännös\"\nkummankin armohallituksen elonkorjuun lopussa on valmis ottamaan\nvastaan ja ymmärtämään niitä totuuksia, joiden aika on tullut, ja voi\nsen kautta päästä nauttimaan niitä erityisiä etuja ja oikeuksia, jotka\nsarastava uusi armohallitus tuo mukanaan. Tämän aikakauden lopussa\ntulee sentähden jokaisen yksityisen kristityn pitää huolta siitä, että\nhän kuuluu tuohon \"jäännökseen\" eikä tuohon laimeaan, huolettomaan ja\nvälinpitämättömään nimikristilliseen seurakuntaan, joka varmasti tulee\nloukkaantumaan, kuten profeetat, Herra ja apostolit ovat ennustaneet,\njota lihallinen Israeli esikuvasi, ja jonka Raamattu selittää olevan\nhenkisen Israelin varjon tai esikuvan.\n\nMutta kuten aika-ennustukset aikanaan tulevat olemaan suuresta\nmerkityksestä, osottaessaan niitä Jumalan suunnitelman eri piirteitä,\njotka kuuluvat elonkorjuuseen, j.n.e., niin on myöskin totta, että\ntieto meidän Herramme tulemisen ja ilmestymisen tavasta, on erittäin\nvälttämätön. Me pyydämme, että lukija tullessaan tähän kohtaan ainetta,\nkiinnittää siihen erityistä huomiota. Ja kaiken tämän tiedon pohjana\ntäytyy olla pyhyyttä ja nöyryyttä, jonka täytyy raivata tietä sen\nvastaanottamiselle, tekemällä Jumalan lapsen kykeneväksi raivaamaan\nsydämestään ennakkoluulot ja ahkerasti tarkastamaan ja tutkimaan sitä,\nmitä on ilmotettu. Näin tapahtui Jeesuksen ensimäisessä tulemisessa.\nAinoastaan vakavat, vihkiytyneet ja hiljaiset voivat erottaa ajan ja\ntavan. Maailmanmieliset ja raskautetut, nuo yltäkylläiset, eivät voi\nhuomata ennustuksia eikä niitä aikain merkkejä, jotka osottavat niiden\ntäyttymistä, ennenkuin elonkorjuu on ohi ja erityisen suosion kesä\npäättynyt.\n\nJuutalaisen aikakauden lopussa tai \"elonkorjuussa\" olivat todella\nnöyrät ja vilpittömät \"oikeat israelilaiset\" odotuksessa, joka\nhuomattavalla tavalla erotti heidät ylpeistä, maailman mielisistä ja\nitsevanhurskaista heidän ympäristöstään, niin etteivät he ainoastaan\nolleet paremmin valmistuneet ottamaan vastaan Jumalan suunnitelmaa\nsellaisena kuin hän oli sen järjestänyt, mutta myös herkemmät kuulemaan\nja tutkimaan totuutta, kun he tulivat kosketukseen sen kanssa. Ja\nsamalla kun meidän Herramme torjui luotaan itseensä tyytyväiset,\nsoimaamishaluiset, virheitä etsivät ja viisastelevat fariseukset\nhämärillä tai väistelevillä vastauksilla, oli hänellä aikaa ja\nharrastusta tehdä totuuden selväksi sen nöyrille ja totisille\netsijöille. (Matt. 13: 10--17; 16: 1--4; Mark. 7: 1--23; Luuk. 18:\n18--30; Joh. 1: 45--51; Luukk. 24: 13--32 ja 33--49; Joh. 20: 24--28;\n21: 1--12.) Ylpeät ja itsekylläiset ja kaikki, jotka seurasivat heitä,\nkompastuivat (Matt. 15: 14), kun sitä vastoin nöyrät ja totuutta\njanoavat vakavasti etsivät totuutta. (Matt. 13: 36; Mark. 4: 10.)\nNäille Herra selitti hämärät lausuntonsa sanoen: \"_Teille_ Jumalan\nvaltakunnan salaisuus on annettu, mutta noille ulkopuolella oleville,\n[ei _todellisille israelilaisille_], kaikki tulee vertauksissa, jotta\nhe näkevin silmin näkisivät, eivätkä huomaisi, ja kuulevin korvin\nkuulisivat, eivätkä ymmärtäisi.\"\n\nSiten on myös tämän aikakauden lopussa. Totuus erottaa nyt samoin kuin\nsilloinkin vilpittömät ja nöyrät ja johtaa heitä eteenpäin siihen\ntietoon, jonka aika nyt on tullut, ja vahvistaa ja valaisee heitä,\njotteivät he nimikristillisyyden suuren enemmistön kanssa kompastuisi,\nkun sitä vastoin haaleat ja itseensä tyytyväiset hylkäävät ne totuudet,\njoiden aika on nyt tullut, koska heitä sokaisee heidän sydämensä nurja\ntila. Siksipä heidät hyljätään kelpaamattomina tulemaan Herran\nmorsiameksi. -- Ef. 4: 1; I Kor. 9: 27.\n\nMonet ovat joutuneet suureen eksytykseen luullessaan, etteivät Jumalan\ntyöt ja hänen suunnitelmansa ole sanottavammasta merkityksestä, sekä\nettei Jumala vaadi mitään muuta kuin kristillisen luonteen hyveitä,\njoka paraiten säilytetään pysymällä tietämättömyydessä. Miten eri\ntavalla esittääkään Raamattu tämän seikan! Se neuvoo meitä ei\nainoastaan viljelemään kristillisen luonteen hyveitä, vaan lakkaamatta\nsäilyttämään sellainen sydämen tila, joka tekee meidät kykeneviksi\nerottamaan totuuden -- ja erittäinkin tuon suuren totuuden meidän\nHerramme läsnäolosta, kun sen aika oli tullut -- ja kun\narmohallituksessa tulisi muutos tapahtumaan. Armohallitukseen kuuluvat\ntotuudet ovat yhtä tärkeät tämän aikakauden lopussa kuin ne olivat\njuutalaisen aikakauden lopussa. Ne, jotka silloin eivät voineet erottaa\ntotuutta, jonka aika oli tullut, eivät myöskään voineet ottaa vastaan\nniitä armon-etuja, joiden aika oli tullut. Ja samalla tavalla on\ntämänkin aikakauden lopussa: ne, jotka eivät huomaa niitä totuuksia,\njoiden aika nyt on tullut, koska epäusko ja maailmallisuus ovat\nheidät soaisseet, eivät voi tulla osallisiksi niistä erityisistä\narmon-eduista, joiden aika nyt on tullut. Ne eivät ole voittajia,\neivätkä siis kelvollisia Kristuksen morsiameksi. He eivät voi\ntulla osallisiksi pyhien perinnöstä Kristuksen kanssa hänen\nkanssaperillisinään. Nykyisten epäsuotuisten olosuhteitten tähden\nmuodostaa totuus uskomme koetuskiven Jumalaa kohtaan, joka totuus\nviikatteen tavoin erottaa kelvolliset kelvottomista -- nisun lusteista.\n\nProfeetallisten aikojen tutkiminen on joutunut huonoon huutoon niiden\nväärien sovittelujen perustuksella, joita Kristuksen toisen tulemisen\n\"adventistit\" ynnä toiset ovat tehneet, jotka eivät ole saaneet nähdä\nniiden tapausten toteutuvan, joita he ovat odottaneet tapahtuvan heidän\nmäärääminä aikoina. Me näemme kuitenkin, että Jumalan suunnitelmaan\nkuului näiden asioiden kätkeminen kaikilta muilta, paitsi määrätyltä\nluokalta, antamalla häväistyksen ja pilkan joutua tämän aineen osaksi,\nestäen siten tämän maailman viisaita ja ymmärtäväisiä käsittämästä\nniitä. (Matt. 11: 25.) Tämä oli, sitä emme epäile, yhtä paljon\nsopusoinnussa jumalallisen suunnitelman kanssa kuin Jeesuksen\nlähettäminen Nasaretiin, halveksittuun paikkaan, jotta häntä\n\"nimitettiin nasaretilaiseksi\" (Matt. 2: 23), vaikkakin hän\ntodellisuudessa oli syntynyt tuossa kunniakkaassa Betlehemin\nkaupungissa. Kuten maailman viisaat ja ymmärtäväiset siihen aikaan\nsanoivat: \"Saattaako mitään hyvää tulla Nasaretista?\" niin huutavat\nmonet näinä aikoina, kun on puhe profeetallisesta ajasta tai jostakin,\njoka on jollakin tavalla tekemisissä Kristuksen toisen tulemisen\nkanssa, se on \"adventismia\", ikäänkuin he tahtoisivat sanoa: \"Voiko\nadventismista tulla mitään hyvää?\" -- vaikkakin he myöntävät, että\nmonet ennustukset, jotka sisältävät aikamääräyksiä, eivät vielä ole\ntäyttyneet, ja että Herran toinen tuleminen on Raamatun huomatuin aine.\n\nMe tunnemme suurta myötätuntoa sekä ensimäisiä adventisteja\n(juutalaisia) kohtaan että toisia adventisteja kohtaan, joskin\nainoastaan muutamat niin hyvin edellisistä kuin jälkimäisistä ovat\nkäsittäneet ne totuudet, joita he ovat olleet niin lähellä, ja joita he\nkuitenkaan eivät ole voineet käsittää, koska niin hyvin edellisiä kuin\njälkimäisiä on soaissut heidän _väärä odotuksensa_. Meidän ystävämme\nadventistit eivät ole kyenneet käsittämään Herramme toisen tulemisen\ntapaa eikä tarkotusta, sellaisena kuin Raamattu sen opettaa; siksipä he\neivät ole odottaneet saavansa nähdä häntä \"sellaisena kuin hän on\",\nvaan sellaisena kuin hän _oli_. He luulevat, että hänen tulemisensa\ntarkotus on sellainen, että se täyttää, pyhiä lukuunottamatta, kaikki\nmuut kauhulla ja pelolla; että hänen tarkotuksensa on koota valitut,\nhävittää muut ihmiskunnan jäsenet ja polttaa koko maailma. Omaksuen\ntällaisen käsityksen, käyttävät he profeetallisia aikoja ruoskana\nkurittaakseen ja ajaakseen ihmiskuntaa Jumalan puoleen. Mutta maailma\nkatseli tyynesti tätä ja sanoi, että he olivat tyhmiä haaveilijoita, ja\nettä jos löytyy Jumala, niin on hän varmaan sekä järjellisempi että\nvanhurskaampi. Maailman iva tuli yhä katkerammaksi ja katkerammaksi,\nkun heidän yhä uudistuvat ennustuksensa aineen katoamisesta ja\nmaailmoiden häviämisestä eivät pitäneet paikkaansa. Täten me olemme\ntulleet siihen tilaan, että sellaisetkin kristityt, jotka hyvin\ntietävät, että ennustuksilla ja aikamääräyksillä on suhteellisesti\nhuomattava asema jumalallisessa ilmestyksessä; epäuskoisella hymyllä\nkuuntelevat puhetta näistä aineista tai suorastaan julkisesti\nylenkatsovat niitä. Mutta autuas on se,\n\n    \"Ken tyynnä maailman pilkan kantaa vaan.\n    Ei vainon alle vaivu hän.\n    Ei saa hänt' tuska tuima turtumaan,\n    ei myöskään juonet Saatanan.\"\n\nMutta Jumala ei antanut aikaennustuksia sellaista tarkotusta varten,\neikä hän tule koettamaan käännyttää maailmaa sellaisella tavalla; sillä\nhän etsii sellaisia rukoilijoita, jotka häntä hengessä ja totuudessa\nrukoilevat (Joh. 4: 23), eikä sellaisia, jotka häpeävät palvella häntä.\nJos hänen aikomuksensa olisi ollut pelottamalla pakottaa ihmisiä\ntottelevaisuuteen, olisi hän keksinyt jonkun onnistuneemman tavan kuin\najan julistamisen -- kuten ystävämme adventistit ovat osottaneet.\nProfeetallista aikaa ei annettu tekemään maailmaa rauhattomaksi, eikä\nylipäänsä maailmalle missään suhteessa, vaan valistamaan, vahvistamaan,\nlohduttamaan, kehottamaan ja johtamaan Seurakuntaa (valituita) vaikeina\naikoina maailmanajan lopulla. Sentähden on kirjotettu: \"Jumalattomat\neivät näitä tottele (ymmärrä), mutta ymmärtäväiset ottavat näistä\nvaarin.\" Näille siitä tulee \"ruokaa aikanaan\" joka muun ravinnon\nyhteydessä vahvistaa niitä, jotka sitä käyttävät, niin että voivat\n\"_kestää_ pahana päivänä\" -- sinä hädän päivänä, jolla tämä aikakausi\npäättyy. Se auttaa heitä käsittämään ihmeellisiä tapahtumia heidän\nympärillään, etteivät menehdy pelvosta ja vavistuksesta, eivätkä tule\nsekaantumaan niihin päätelmiin ja tieteisiin, joita väärin sillä\nnimellä kutsutaan -- ja joista se päivä tulee olemaan tulvillaan.\nSitten voivat he myös kuluttavan tulen [hädän] alla todistaa Jumalasta\nja hänen suunnitelmastaan ja opettaa kansaa -- osottaa Jumalan\nsuunnitelman lopulliseen ihanaan päämäärään, kohottaen pelastuksen\nlipun kansojen eteen. -- Jes. 62: 10.\n\nTämä on aikaennustuksen tarkotus. Kuinka tärkeä ja välttämätön se\nonkaan, jotta Jumalan ihminen olisi täydellinen, täysin varustettu\ntällä ajalla. Ilman näitä profeetallisia ajantodistuksia voisi olla\nmahdollista, että näkisimme tapahtumat Herran päivänä tietämättä niistä\nmitään tahi tuntematta velvollisuuksiamme ja oikeuksiamme sinä aikana.\nÄlköön sentähden kukaan tosi-vihkiytynyt pitäkö ala-arvoisina näitä\nprofeetallisia ajantodistuksia. Ne ovat aijotut johtamaan sanojamme ja\ntekojamme Tuhatvuotispäivän aikaisessa aamusarastuksessa, ennen\nauringon nousua, maailman ja nimikirkon nukkuessa tietämättöminä ja\nhuolettomina niistä armotaloudenmuutoksista, joita nyt tapahtuu. Nämä\nprofeetalliset ajanmääräykset olivat suureksi osaksi keinoja Jumalan\nkädessä vetämään kirjottajan huomion täydellisemmin ja huolellisemmin\njumalallisen suunnitelman muihin osiin. Näille ajanmääräyksille\nomistettu huomio ei voi olla tuottamatta pysyväistä hyötyä tutkijalle.\nNe eivät ainoastaan ilmota hänelle \"nykyistä totuutta\", vaan antavat\nmyös voimaa ja elävää todellisuutta kaikille raamatullisille\ntotuuksille, todistamalla että kaikki Jumalan suunnitelmat ovat\nyhteisvaikutuksessa _aikaan_ ja _tapaan_ nähden hänen ihanien\naikomuksiensa kehittämisessä.\n\nNiiden ennustuksien epäonnistuminen, joita adventistit, jotka ottivat\nmäärätäkseen ajan maailman polttamiselle y.m., y.m., tekivät, on\nkoskenut enemmän odotettujen tapahtumain luonnetta kuin aikaa.\nJuutalaisten tavoin erehtyivät he odottaessaan _väärää asiaa oikealla\najalla_. Tämä oli toinen syy heidän kykenemättömyyteensä selvästi\nymmärtää totuutta, mutta pääsyy tähän oli se seikka, ettei aika vielä\nollut tullut sen selvemmälle paljastamiselle. Ja kumminkin oli aika\npyhien herättämiselle tutkimaan Herran ilmestymistä -- aika mennä Ylkää\nvastaan ja aika pettymykselle ennen hänen oikeaa tuloaan -- johon\nkaikkeen viitattiin Herramme vertauksessa kymmenestä neitseestä, kuten\nedempänä tulemme sen osottamaan. Niinkuin edellisessä osassa on\nnäytetty, on se tuli, joka tulee kuluttamaan maan Herran päivänä,\nesikuvauksellinen, eikä kirjaimellinen. Seuraavassa luvussa osotetaan,\nettä niiden muutamien aikaennustusten sovelluttamiset, jotka\nennustukset adventistit erehdyttävinä hylkäsivät, eivät olleet\nerehdyksiä, vaan oikeita, ja että ne selvästi ilmottavat tämän ajan\nesikuvauksellista tulta -- joka jo palaa.\n\nAdventistit, jotka työskentelivät sen vaikeuden alaisina, että\nodottivat kirjaimellista maan palamista, koettivat pakottaa kaikkia\nerilaisia profeetallisia aikajaksoja yhteiseen päättymispäivään --\npäälle päätteeksi tavalliseen vuorokauteen. Täten tekivät he väkivaltaa\ntoisille ennustuksille saadaksensa niitä sopimaan yhteen ja päättymään\nsamaan aikaan toisten kanssa. Tuo selvempi käsitys, joka meillä nyt on\njumalallisesta suunnitelmasta, ilmaisee erilaisien ajanennustuksien\nvälillä vallitsevan täydellisen yhtäpitäväisyyden, eikä ole ollenkaan\ntarpeellista kääntää tahi tehdä väkivaltaa muutamille niistä,\nsaadakseen niitä sopimaan yhteen toisien kanssa. Kun me seuraavassa\nluvussa alamme tarkastella johtavia ennustuksia, emme rakenna mitään\njärjestelmää tahi selitystapaa, jonka mukaan koettaisimme sovitella\nkaikkia profeetallisia aikakausia, vaan me seuraamme huolellisesti\njokaista eri aikakautta sen loppuun, ja vasta sen jälkeen kudomme\nyhteen sen järjestelmän eli suunnitelman, jonka salaisuuksien suuri\nIlmottaja täten ilmaisee. Tällöin huomataan, että järjestys ja\nsopusointu Jumalan suunnitelmassa aikaan ja aikakauteen nähden ovat\nyhtä ilmeiset kuin ne ihanat piirteet tässä suunnitelmassa, jotka\nedellisessä osassa havaittiin ja jotka ovat piirretyt aikakausien\nkartalle. Ja kun suuri maailmanaikakausien kello lyö profeetallisella\nkellotaululla määrätyt tunnit, tulevat ennustetut tapahtumat\ntoteutumaan yhtä varmasti kuin sekin, että Jumala etukäteen on ne\nilmottanut.\n\n\n\n\nTOINEN LUKU.\n\nRAAMATULLINEN AJANLASKU.\n\nAjanlaskun tarpeellisuus ennustusten ymmärtämiseksi. -- Raamatun\nantamia välttämättömiä vuosilukuja. -- Aadamin luomisesta vuoteen 1873\nj.K. oli kuusituhatta vuotta. -- Raamatullisen ajanlaskun esittäminen\nsuurissa ajanjaksoissa. -- Niiden yksityiskohtainen tutkiminen. --\nLuomisesta siihen päivään, jolloin vedenpaisumus oli kuivanut. --\nLiittoon asti Aabrahamin kanssa. -- Lain antamiseen asti. -- Kaanaan\njakamiseen asti sukukuntien kesken. -- Tuomarien aikakausi. --\nKuninkaiden aikakausi. -- Hävityksen aikakausi. -- Vuoteen 1873 j.K. --\nMissä tämä ajanlasku eroaa piispa Usherin ajanlaskusta, joka on otettu\nenglantilaiseen Raamattuun. -- Herramme syntymisen oikea vuosiluku.\n\n\nTässä luvussa esitämme raamatullisen todistuksen siitä tosiasiasta,\nettä v. 1872 päättyessä kaksituhatta vuotta oli kulunut Aadamin\nluomisesta. Siitä johtuu, että me vuodesta 1872 olemme eläneet\nseitsemännessä vuosituhannessa tahi Tuhatvuosikaudessa -- jonka\nedellinen osa, \"Herran päivä\", \"hädän päivä\" tulee olemaan todistajana\ntämän maailman valtakuntien kukistumiseen ja Jumalan valtakunnan\npystyttämiseen koko taivaan alle.\n\nAjanlasku on sitäpaitsi tarpeellinen perustukseksi profeetallisten\naikakausien tutkistelemiselle. Meidän täytyy ensinnäkin päästä\nvarmuuteen siitä, millä paikalla me nykyään ajan virralla olemme.\nVoidaksemme määrätä tämän, täytyy meillä olla luotettavia vuosilukuja\nlaskelmaa varten. Siksi alotamme ajanlaskulla. Ja täydellisen\nihmishistorian ajanlasku täytyy välttämättömästi alkaa ihmisen\nluomisesta.\n\nSitä ajanmäärää, joka on kulunut ihmisen luomisesta, arvostellaan eri\ntavalla. Niiden keskuudessa, jotka omaksuvat Raamatun tiedonannot, ei\nvoi olla suuria mielipiteiden eroavaisuuksia, mutta niiden joukossa,\njotka hylkäävät ne, ovat eroavaisuudet äärettömät, vaihdellen\nkymmenestätuhannesta aina satoihintuhansiin vuosiin asti. Näitä\notaksumisia perustetaan tosiseikkoihin, jotka antavat ainoastaan heikon\ntuen sellaisille liijoitetuille ja ylen rohkeille johtopäätöksille.\nEsimerkiksi se seikka, että on löydetty piikivisiä nuolenpäitä Sveitsin\nja Irlannin turvesoista melkoisesta syvyydestä maan pinnan alla,\notetaan _todistukseksi_, että nuolenkärkien nykyinen paikka kerran on\nollut maanpintana, ja että turvesuo vähitellen on kasvanut niiden\nympäri ja päälle; ja sellaiselle kasvamiselle tarvittava aika,\nlasketaan nykyisen vuosisadassa tapahtuvan kasvamisen mukaan, joka on\nhyvin vähäinen. Jos heidän edellytyksensä olisivat tosia, todistaisivat\nne luonnollisesti, että ihminen on ollut olemassa satoja tuhansia\nvuosia sitten. Mutta toiset geoloogit (maanpinnantutkijat) osottavat,\nja hyvillä syillä, näiden turvesoiden kerran olleen niin veteliä, että\nnuolenpää saattoi helpostikin vajota melkoiseen syvyyteen vähitellen,\nmuutamissa sadoissa vuosissa.\n\nEsitämme toisen esimerkin: -- \"Pohjatutkimuksien kautta Niilinlaakson\nmutaisessa maassa keksittiin kaksi poltettua tiilikiveä, toinen\nkymmenen, toinen kahdentoista sylen syvyydessä. Jos me maalaamme\nvuotuisen kerrostumisen paksuuden, jonka virta muodostaa, kahdeksaksi\ntuumaksi vuosisadalta, on meidän laskettava toiselle näistä\ntiilikivistä ikää 12,000 vuotta ja toiselle 14,000 vuotta.\n_Vertailevien laskelmien nojalla_ otaksuu Burmeister (eräs kuuluisa\ngeoloogi) että on kulunut seitsemänkymmentäkaksituhatta vuotta siitä,\nkun ihminen ensin esiintyi Egyptin maalla; ja Draper (toinen tunnettu\ngeoloogi) laskee eurooppalaiselle ihmiselle, joka eli viimeisen\njääkauden aikana, ikää yli 250,000 vuotta.\" [Prof. N. Joly kirjassaan\n\"Ihminen ennen metalleja\".]\n\nLuonnollisesti me, jos _me laskisimme_ aivan samalla tavalla kuin nämä\n_suuret_ miehet tekevät, tulisimme samanlaisiin _suuriin_ tuloksiin.\nMutta eräät meistä ovat siksi oppimattomia, että voivat panna\nkysymykseen, eikö ole luultavampaa, että Niilin mutakerrostumat ovat\nolleet hyvin säännöttömiä kuten toistenkin virtojen, jotka väliin\nmuuttavat jokiuomaansa ja huuhtovat pois melkoisen osan äyräistään\nyhden ainoan tulvan aikana. Edelleen muistamme vedenpaisumuksen Noan\npäivinä, jota ei ainoastaan Raamatussa nimenomaan mainita, vaan joka on\nsäilynyt pakanakansojen vanhimmissa perimätiedoissa. Mitenkähän paljon\nmutaa ja jätteitä _vedenpaisumus_ onkaan synnyttänyt noiden kahdeksan\ntuuman lisäksi vuosisadalta. Me ihmettelemme myös, miksi ei näiden\n_suurien_ nerojen mieleen ole juolahtanut se, mikä on luonnollinen asia\nmuille, jotka eivät ole _liian suuria_, että kaksi tiilikiveä, heitetyt\ntuohon \"_mutaiseen maahan_\" aikana, jolloin se oli veden peittämä ja\npehmeä, vajoaisivat melkoisen syvälle omasta painostaan, erittäinkin\nkun niiden tiheys on niin paljon suurempi, kuin mutaisen maan. Mitä\nerotukseen syvyydessä näiden kahden tiilikiven välillä tulee, olisi\n_oppimattomalle_ henkilölle paljon mahdollisempaa otaksua, että toinen\nputosi mutaan syrjälleen tahi päälleen, ja toinen lappeelleen ja vaipui\nniinmuodoin hitaammin, kuin ajatella, että ihmiset, jotka elivät\nkahdentuhannen vuoden ajanetäisyydellä toisistaan, olisivat tehneet\nkaksi aivan samanlaista tiilikiveä.\n\nEi ole monta vuotta sitten, kun löydettiin ihmisen luuranko paikasta,\njoka oli ollut osa Missisippivirran uomaa, ja eräät geoloogit alkoivat\nlaskea, miten monta tuhatta vuotta _mahdollisesti_ oli kulunut niiden\nmonien muta- ja maakerrosten perustuksella, jotka peittivät\nluurankoa. He luulivat saaneensa erittäin arvokkaan mallikappaleen\nhistoriantakaisesta ihmisestä. Mutta sitten löydettiin useita jalkoja\nluurangon alta, osia n.s. \"ruuhesta\", sellaista, jota käytettiin\nMissisipillä vähemmän kuin viisikymmentä vuotta sitten, joka\nkokonaan kumosi heidän laskelmansa ja säästi ihmiskunnan uudesta\n_todistuksesta_, että maailma on satojatuhansia vuosia vanhempi, kuin\nmitä Raamattu opettaa.\n\nMe jätämme yhteensoveltumattomat ja kokonaan epäluotettavat arvelut,\njoita muutamat geoloogit ovat tehneet tässä ajanlaskua koskevassa\naineessa ja käännymme ihmiskunnan historiaan saadaksemme valaistusta.\nMutta mitä löydämme? -- Vanhimpain pakanakansojen historiaa ei voi\nselvästi johtaa taaksepäin edes kolmeatuhatta vuotta. Sen takana on\nkaikki hämärää, epätietoista, tarunsekaista, satumaista, epäluotettavaa\nperimätietoa. Roomalainen historia ei johda niin kauvas taaksepäin,\nkoska on ainoastaan kaksikymmentäseitsemän sataa vuotta siitä kun Rooma\nperustettiin, ja sitäpaitsi ovat sen ensimäiset vuosisadat verhotut\nperimätietojen epävarmuuteen. Kolmetuhatta vuotta takaperin\nbabylonilaisessa, syrialaisessa ja egyptiläisessä historiassa vievät\nmeidät aikaan, jossa muistiinpanot ovat katkonaisia ja syvän\nhämärän verhoamia. Sama aikamäärä Kiinan historiassa vie meidät\nTsjen-hallitsijasukuun, jolloin kiinalaisen historian tapahtumat\n\"alkavat tulla luotettavimmiksi.\" Kreikassa, joka on ollut tunnettu\nsivistyksestään viimeksi kuluneiden kolmentuhannen vuoden aikana, jossa\nennen muita odottaisimme löytävämme tarkkaa historiaa, -- mitä\nlöydämme? Me huomaamme sen vuosiluvut tarkoiksi viimeisten\nkahdenkymmenenkuuden vuosisadan kuluessa, mutta ei kauemmas. Sen takana\non aika, joka on tunnettu Kreikan \"jumalaistarullisen tahi\nhistoriantakaisen\" ajan nimellä.. Ainoa järjellinen ja yhtäjaksoinen\nkertomus niistä kolmesta ensimäisestä tuhannesta vuodesta, jona ihminen\non elänyt maan päällä, on Raamatussa; ja tämä asianhaara sopiikin\nyhteen sen vaatimuksen kanssa, että se on jumalallista alkuperää, ollen\nJumalan johdon ja varjeluksen alainen.\n\nNiinkuin on historian laita, niin on vuosilukujenkin; maailmalla ei\nole, lukuunottamatta Raamattua, mitään keinoa johtaa ajanlaskuaan\nkauvemmaksi kuin vuoteen 776 e.K. Tämän aineen suhteen viittaamme Yale\nCollegen professorin, Fisherin, lausuntoon. Hän sanoo: \"Tarkka tapa\nmäärätä vuosilukuja, saavutettiin vähitellen. Ajanjaksojen keksiminen\noli tarpeellinen tätä tarkotusta varten. _Ensimäinen määrätty aika_\ntapahtumien päiväämisellä vahvistettiin Baabelissa -- Nabonassarin\naikakautena 747 e.K. Kreikkalaiset (noin vuodesta 300 e.K.) laskivat\naikansa ensimäisestä muistiinkirjotetusta voitosta olympialaisissa\nleikeissä 776 e.K. Näitä leikkejä pidettiin joka neljäs vuosi. Jokainen\nolympikausi oli siis neljän vuoden ajanjakso. Roomalaiset alkoivat\nvasta muutamia vuosisatoja Rooman perustamisesta laskea aikansa _siitä_\ntapauksesta alkaen, s.o. v:sta 753 e.K.\"\n\nLisätodistuksena siitä, että monet kaukaisen muinaisajan historioista\novat niin täynnä mielikuvituksia ja tarumaisia perimätietoja, että ne\novat arvottomia ajanlaskullisia vuosilukuja varten, eivätkä mitenkään\nansaitse huomiota sellaisina, lainaamme tähän amerikkalaisesta\nCyclopaediasta (tieto-sanakirjasta) kirjotuksen _Ajanlasku_.\n\n\"Vanhain kansain historiat, jollemme tee poikkeusta hebrealaisiin\nnähden, menevät taaksepäin tuhansia tahi miljoonia vuosia tarullisiin\naikakausiin; ja vielä sittenkin, kun muistiinpanot alkavat saada\nhistoriallisen leiman, ovat ristiriitaisuudet erittäin suuret. -- --\nAssyrialaisten, babylonialaisten ja egyptiläisten kirjotukset ovat\ntehdyt kuolleilla kielillä ja käyttävät aikoja sitten vanhentuneita\nkirjainmerkkejä. -- -- Kreikkalaiset ja roomalaiset vuosiluvut voidaan\nylipäänsä hyvin todeta ensimäiseen olympikauteen asti, v. 776 e.K., ja\nkonsulaatin pystyttämiseen, v. 510 e.K. Aika tätä ennen perustuu\noikeastaan perimätietoihin tai taruihin. Herodotukseen voidaan luottaa\nsiinä, mikä koskee hänen aikakauttaan, noin 450 e.K. ja sataa tai\nparisataa vuotta aikaisemmin.\"\n\nClinton sanoo, eräässä teoksessa kreikkalaisesta ajanlaskusta (siv.\n283): \"Se historia, jota hebrealaiset kirjotukset sisältävät, esittää\nihmeellisen ja miellyttävän vastakohdan kreikkalaisten varhaisempien\ntiedonantojen rinnalla. Viimeksi mainituissa voimme työläästi huomata\nainoastaan muutamia tosiasioita, joita runoilijat ovat meille\nsäilyttäneet, jotka sitten runon ja tarun koristamina jättivät\njälkeensä sen, mitä suullisen perimätiedon kautta olivat ottaneet\nvastaan. Hebrealaisen kansan aikakirjoissa on meillä luotettavia,\naikalaisten hengen johdolla kirjotettuja kertomuksia. Mitä he ovat\njättäneet jälkeensä, tulee niinmuodoin meille moninkertaisella\nuskottavaisuudella ja vahvistuksella. Heillä oli apunaan jumalallinen\nilmotus kirjottaissaan tosiasioista, joissa heidän todistuksensa\ninhimillisinäkin todistajina olisi ollut pätevä.\"\n\nRaamattu, Jumalan lahjottama historiamme kolmesta ensimäisestä\nvuosituhannesta, on ainoa teos maailmassa, joka, alkaen Aadamista --\nensimäisestä ihmisestä, jota historia, joku muistomerkki tahi kirjotus\nmainitsee, jonka nimi, samoin kuin aika hänen luomiselleen ja\nkuolemalleen, on mainittu, ja jonka jälkeläisiä voidaan seurata nimi\nnimeltä ja ikä ijältä seuraavissa polvissa lähemmä neljän tuhannen\nvuoden aikana, -- antaa meille selvän ja yhden jaksoisen kertomuksen\nsiihen aikaan asti, jolloin yleistä historiaa voidaan pitää riittävän\ntodennäköisenä. Niinkuin tulemme näkemään ulottuu raamattukertomus\nKyyroksen ensimäiseen vuoteen, 536 e.K., kyllin todennettuun ja\nyleisesti hyväksyttyyn vuosilukuun. Siinä katkeaa raamatullisen\najanlaskun yhtäjaksoisuus -- paikassa, josta alkaen yleiseen historiaan\nvoidaan luottaa. Jumala on siten pitänyt huolta, että hänen lapsillaan\non selvä ja yhden jaksoinen kertomus nykyiseen aikaan asti. Vieläpä\nRaamattu ennustuksillaan täydentää historiaa aina \"kaiken\nennalleenasettamisen\" täyttymiseen asti seitsemännen vuosituhannen\nlopussa, josta ijankaikkisen autuuden uusi aikakausi tulee alkamaan.\nRaamattu onkin sentähden ainoa alkutietokirja maailmassa, joka esittää\nkatsauksen ihmiskunnan historiaan kokonaisuudessaan. Se vie meitä\nkadotetusta paratiisista Genesissä (1 Mooseksenkirjassa)\njälleenasetettuun paratiisiin Ilmestyskirjassa ja seuraa ihmiskunnan\ntietä aina ijankaikkisuuteen asti. Yhdistettyinä, tarjoavat Raamatun\nhistoria ja sen ennustukset panoraamallisen tai seikkaperäisen taulun\nmaailman tapahtumain koko kulusta aina ihmisen luomisesta ja\nlankeemisesta hänen sovittamiseensa ja ennalleenasettamiseensa asti.\nRaamattu on sentähden kaiken historian johtotähti ja perustus. Ilman\nsitä, niinkuin todenmukaisesti on sanottu, olisi historia \"vesistöjen\nkaltainen, jotka juoksevat tuntemattomista lähteistä tuntemattomiin\nmeriin\", mutta sen johdolla voimme seurata näitä virtoja niiden\nlähteille asti, vieläpä enemmän, voimme huomata niiden ihanaa\npäättymistä ijankaikkisuuden valtameressä.\n\nRaamatusta ainoastaan voimme sentähden odottaa löytävämme kertomuksen,\njoka asettaa paikoilleen soveltumattomat aikakaudet ja ajanlaskulliset\nsäännöttömyydet, joita maailmanhistorian vuosikirjat ensi katsauksella\nosottavat -- asettaa ne sopusointuun keskenään ja luonnon aikakausien\nkanssa.\n\nKun alotamme kysymyksellä: Kuinka pitkä aika on ihmisen luomisesta? on\nmeidän oltava ja olemmekin vakuutetut, että hän, joka antoi ennustukset\nja sanoi, että niitä tultaisiin ymmärtämään lopun ajalla, on Sanassaan\npitänyt huolta vuosiluvuista, jotka ovat tarpeellisia asettamaan näitä\nennustuksia oikeille ajoille. Kuitenkin se, joka odottaa löytävänsä\nnämä asiat niin selvästi esitettynä, että pintapuolinen lukija, tahi\nepärehellinen epäilijä tulisi niistä vakuutetuksi, tulee huomaamaan\npettyneensä. Jumalan ajat ja aikakaudet ovat ilmotetut sillä tavalla,\nettä ne tänä aikana ovat vakuuttavia ainoastaan niille, jotka\ntuttavuutensa kautta Jumalan kanssa kykenevät erottamaan hänen\nluonteenomaisia tapojansa. Todistukset ovat annetut, \"jotta _Jumalan\nihminen_ olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.\" (2\nTim. 3: 17.) He tietävät hyvin, että kaikilla poluilla, joilla heidän\nIsänsä johtaa heitä, heidän on vaellettava uskossa eikä näkemisessä.\nJokaiselle, joka on valmis siten vaeltamaan, toivomme olevamme\ntilaisuudessa askel askeleelta osottamaan varmoja esityksiä Jumalan\nsanasta -- jotka antavat vahvan perustuksen järkevälle uskolle.\n\nEmme tahdo tässä vertailla Septuagintan (Vanhan Testamentin\nkreikkalaista käsikirjotusta) ja hebrealaisen Vanhan Testamentin\nkirjojen arvoa, tahi niiden eroavaisuuksia ajanlaskullisissa\nvuosiluvuissa y.m. Me tyydymme ja toivomme lukijankin kanssamme\ntyytyvän siihen huomautukseen, että edellinen on Egyptissä laitettu\nkäännös, kuu sitä vastoin jälkimäinen on alkuperäinen heprealainen\nasiakirja. Tämä asianhaara yhteydessä sen kanssa, että hebrealaiset\ntaikauskoisella kunnioituksella varjelivat jokaista kirjainta ja\npiirtoa pyhässä kirjassa, antavat varman todistuksen hebrealaisen\nalkutekstin luotettavaisuudesta. Asiantuntijat hyväksyvät sen yleisesti\nja me seuraamme myös tässä sen vuosilukuja y.m.\n\nTässä esitämme todistuksen siitä, että Aadamin luomisesta _vuoteen_\n1873. j.K. oli kulunut kuusi tuhatta vuotta. Ja vaikkakaan Raamattu ei\nsisällä mitään suoranaista tiedonantoa siitä, että seitsemäs\nvuosi-tuhat tulisi olemaan Kristuksen hallituksen aikakausi,\nennalleenasettamisen suuri sabbattipäivä maailmalle, niin ei tuo\nkunnianarvoinen perimätieto kuitenkaan ole järjellistä pohjaa vailla.\nIsraelille, tyypilliselle kansalle, annettu laki, joka määräsi, että\nkuuden päivän työtä ja vaivaa seuraisi yhden päivän virkistys ja lepo\nheidän askareistaan, näyttää sopivalla tavalla esikuvaavan niitä kuutta\ntuhatta vuotta, joiden aikana koko luomakunta kärsii ja huokailee\nsynnin ja kuoleman orjuudessa (Room. 8: 22), josta se turhaan koettaa\nvapautua, ja sitä suurta Tuhatvuotispäivää, jolloin ne, jotka tekevät\ntyötä ja ovat raskautetut, saavat tulla Kristuksen Jeesuksen, heidän\nsielujensa paimenen ja piispan luokse, ja voivat hänen kauttansa saada\nrauhaa ja virvotusta ja ennalleenasettamista, jolloin, hänen kalliin\nverensä ansion kautta, he voivat katua ja löytää syntein\nanteeksiantamusta. Esikuvauksellisena seitsemäntenä päivänä kysyi hän\nsairaalta mieheltä: \"Tahdotko tulla terveeksi?\" ja vastaukseksi hänen\nuskolleen ja tottelevaisuudelleen antoi hän hänelle voimaa ottaa\nsänkynsä ja mennä. (Katso Joh. 5: 6--9 kuin myös Matt. 12: 10, 13; Joh.\n7: 23; Luuk. 13: 11--16; 14: 1--5.) Samalla tavalla antityypillisenä\nSabbattina, Tuhatvuotiskautena, ilmotetaan koko maailmalle, että \"_joka\ntahtoo_\" hän voi saada ijankaikkisen elämän ja terveyden, jos hän\nosottaa sitä varten määrättyä uskoa ja tottelevaisuutta.\n\nEmme saa jättää huomioonottamatta jo aikasemmin (I Osassa, 8 luvussa)\nhuomautettua asiaa, että _päivä-sana_ on epämääräinen ja merkitsee\nainoastaan joko pitempää tai lyhempää ajanjaksoa. Apostoli Pietari\nviittasi siihen, että seitsemäs tuhatvuosikausi maailman historiassa\ntulisi olemaan seitsemäs päivä Jumalan laskussa, sanoen: \"Mutta tämä\nyksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että yksi päivä on Herran\nedessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä.\n-- -- Mutta Herran päivä on tuleva\" j.n.e. -- 2 Piet. 3: 8, 10.\n\nJos siis seitsemäs tuhatvuotiskausi maailman historiassa on ajanjakso,\njoka erityisesti osotetaan olevan Kristuksen hallituksen aikakausi,\ntulemme, osottaessamme, että se alkoi v. 1873, todistamaan, että me\n_nyt jo_ olemme _siinä aikakaudessa_. Tämä johtaa mieleemme, mitä jo\nedellisessä osassa näytimme, kuinka Raamattu osottaa Tuhatvuotiskauden\neli Herran päivän aamu-sarastuksen olevan synkän ja myrskyisen ja\ntäynnä hätää ja vaikeuksia maailmalle ja nimikirkolle, vaikka sen\nensimäinen sarastus tulee olemaan täynnä virkistystä ja mielihyvää\npyhille, jotka ammentavat lohdutusta ja rauhaa heille evankeliumissa\nannetusta toivosta, joka ankkurin lailla tunkee hädän ajan toiselle\npuolelle ja tarttuu lujasti Tuhatvuotiskauden auringonnousun ja\nihanuuksien kalliisiin lupauksiin. He näkevät hädän päivän toisella\npuolella luvatun ihanan hallituksen siunauksineen.\n\nMaailman yleinen tila tänä päivänä ja vuoden 1873 jälkeen, nopeasti\nkehittynyt sosialismi, nihilismi ja kommunismi, joiden julkilausuttu\ntarkotus on olevien hallitusten kukistaminen, ja maailman omaisuuden\nuusi jakaminen, eivät suinkaan ole ristiriidassa sen kanssa, mitä me\nodotamme, joskin muutamissa suhteissa näissä asioissa on paljon\nsellaista, jota lakia, järjestystä ja rauhaa rakastavat täytyvät\nsyvästi paheksua. Ainoastaan ne, jotka näkevät, että tuleva laittomuus\nja hätä ovat Jumalan välikappaleita vielä täydellisemmän lain ja\njärjestyksen ja pysyvämmän rauhan pystyttämiseksi, tulevat vapautumaan\nvallalla olevasta pelosta kun nämä asiat tapahtuvat.\n\nMutta seitsemännen tuhannen tahi Tuhatvuotiskauden osottaminen ei ole\nainoa asia, joka tekee ajanlaskun arvokkaaksi; sillä vaikka tulemme\nosottamaan useita ennustussarjoja, jotka ovat aivan riippumattomia\najanlaskusta, niin on tämä kumminkin se mittapuu, jonka mukaan toisia\nennustussarjoja tutkitaan ja vahvistetaan. Se täydellinen\nyhtäpitäväisyys näiden kahden ennustusluokan välillä, joista toinen\nriippuu, toinen ei riipu ajanlaskusta, ei ole ainoastaan voimallinen\ntodistus mainitun sovelluttamisen oikeudesta, vaan myös sen ajanlaskun\noikeudesta, joka tuo ilmi tämän sopusoinnun. Tätä voi verrata avaimeen.\nSe avain, joka aukasee vaikeasti avattavan aarrearkun, on varmasti\noikea avain. Seuraavassa esitetty ajanlasku yhdistää sopusointuun\nerikaltaiset profeetalliset lauselmat, jotka koskevat Kristuksen\nvaltakuntaa ja sen pystyttämistä, näyttämällä niiden keskinäisen\njärjestyksen ja ajan. Ajanlasku on se varsi eli kahva, jonka kautta\nkaikki profeetalliset ajanmääräykset, avaimen lehden eri osien lailla,\npysyvät koossa ja käsitellään.\n\n\n\nLyhyt Ajanlaskun katsaus vuoteen 6000 asti maailman luomisen jälkeen\n\n\nSeuraavaa lyhyttä katsausta ajanlaskullisiin aikakausiin voitanee\noikeudella nimittää raamatulliseksi ajanlaskuksi, koska yksinomaa\nraamatullista alkulähdettä on seurattu Kyyroksen ensimäiseen vuoteen\nasti, 536 e.K., jonka asiantuntijat ylimalkaan hyväksyvät ja pitävät\noikeana vuosilukuna. Tähän päättyy raamatullisen ajanlaskun lanka --\nvähän myöhemmin sitä aikaa, jolloin maailman historia alkaa tulla\nluotettavaksi. Tämä on itsessään ihmeellinen todistus Jumalan johdosta\nja huolenpidosta auttaa meitä ainoastaan siinä, jossa emme voi itseämme\nauttaa.\n\n\nAadamin luomisesta\n\n    Vedenpaisumisen päättymiseen.............. 1656 vuotta\n    Siitä Aabrahamin kanssa tehtyyn liittoon .  427   \"\n    Siitä Israelin lähtemiseen Egyptistä ja\n      lain antamiseen.........................  430   \"\n    Siitä Kaanaan jakamiseen..................   46   \"\n    Tuomarien aikakausi.......................  450   \"\n    Kuninkaiden aikakausi.....................  513   \"\n    Autiona olemisen aika.....................   70   \"\n    Siitä vuoteen 1...........................  536   \"\n    Siitä vuoteen 1873........................ 1872   \"\n                                      Yhteensä 6000   \"\n\nKun me tarkastamme näitä jaksoja kutakin erikseen, voinee lukija laskea\nne itsekseen, jotta näkisi, mitenkä vahva perustus uskollemme on pantu\nJumalan sanaan. Tulemme huomaamaan kaksi aukkoa Vanhan Testamentin\nhistoriallisessa kertomuksessa, mutta kun sitte huomaamme Jumalan\nUudessa Testamentissa pitäneen huolta silloista, jotka johtavat näiden\naukkojen yli, on se lisäävä luottamustamme siihen, että Jumala on niin\njärjestänyt alkulähteen, että hänen aikansa ja hetkensä olivat\npeitetyt, kunnes hänen määrätty aikansa niiden ilmottamisesta oli\ntullut, -- aivan niinkuin hän oli tehnyt toistenkin totuuksien kanssa,\nkuten jo on huomautettu.\n\nTahdomme nyt tarkastella edellisiä aikajaksoja kutakin erikseen ja\nsiinä järjestyksessä missä ovat ylempänä merkityt, Kyyroksen\nhallitukseen asti. Pitäkää Raamattu käsillä ja tarkastakaa jokainen\note, että ottaisitte tämän vastaan Jumalan, eikä ihmisten sanana.\n\n\nAjanlasku Aadamin ajasta siihen päivään jolloin vedenpaisumus päättyi.\n\n    \"Adam oli 130 ajastajan vanha, ja\n    siitti pojan ja kutsui hänen nimensä\n    Set\" -- 1 Moos. 5: 3..................  130 vuotta\n    \"Set oli 105 ajastajan vanha ja\n    siitti Enoksen\" -- 1 Moos. 5: 6.......  105   \"\n    \"Enos oli 90 ajastajan vanha ja\n    siitti Kenanin\" -- 1 Moos. 5: 9.......   90   \"\n    \"Kenan oli 70 ajastajan vanha ja\n    siitti Mahalaleelin\" -- 1 Moos. 5: 12 .  70   \"\n    \"Mahalaleel oli 65 ajastajan vanha ja\n    siitti Jaredin\" -- 1 Moos. 5: 15......   65   \"\n    \"Jared oli 162 ajastajan vanha ja\n    siitti Eenokin\" -- 1 Moos. 5: 18......  162   \"\n    \"Eenok oli 65 ajastajan vanha ja\n    siitti Metusalan\" -- 1 Moos. 5: 21....   65   \"\n    \"Metusala oli 187 ajastajan vanha ja\n    siitti Lamekin\" -- 1 Moos. 5: 25......  187   \"\n    \"Lamek oli 182 ajastajan vanha ja\n    siitti pojan ja kutsui hänen nimensä\n    Noa\" -- 1 Moos. 5: 28, 29.............  182   \"\n    \"Noa oli 600 ajastajan vanha, koska\n    vedenpaisumus tuli maan päälle\"\n    -- 1 Moos. 7: 6.......................  600   \"\n    Yhteensä Aadamin luomisesta _siihen\n    päivään_ kunnes vesi _kuivui_   ____\n    -- 1 Moos. 8: 13...................... 1656   \"\n\nEi voi pyytää mitään yksinkertaisempaa ja päivälleen tarkempaa kuin\ntämä on. Tarkastakaamme nyt seuraavaa jaksoa.\n\nAjanjakso vedenpaisumuksesta liittoon Aabrahamin kanssa, heti Taran,\nhänen isänsä kuoltua.\n\n    \"Sem siitti Arfaksadin kahta vuotta\n    vedenpaisumuksen jälkeen\"\n    -- 1 Moos. 11: 10.....................    2 vuotta\n    \"Arfaksad oli 35 ajastajan vanha ja\n    siitti Salan\" -- 1 Moos. 11: 12.......   35   \"\n    \"Sala oli 30 ajastajan vanha ja siitti\n    Eberin\" -- 1 Moos. 11: 14.............   30   \"\n    \"Eber oli 34 ajastajan vanha ja siitti\n    Pelegin\" -- 1 Moos. 11: 16............   34   \"\n    \"Peleg oli 30 ajastajan vanha ja siitti\n    Regun\" -- 1 Moos. 11: 18..............   30   \"\n    \"Regu oli 32 ajastajan vanha ja siitti\n    Serugin\" -- 1 Moos. 11: 20............   32   \"\n    \"Serug oli 30 ajastajan vanha ja siitti\n    Nahorin\" -- 1 Moos. 11: 22............   30   \"\n    \"Nahor oli 29 ajastajan vanha ja siitti\n    Taran\" -- 1 Moos. 11: 24..............   29   \"\n    \"Tara oli 205 ajastajan vanha ja kuoli\"\n    -- Moos. 11: 32.......................  205   \"\n                                   Yhteensä 427   \"\n\nTämäkin on hyvin yksinkertasta ja tarkkaa. Mutta seuraavaa jaksoa ei\nole niin helppo seurata; sillä suora ajanlaskullinen polveutuma\nkatkaistaan israelilaisten lähtöön asti Egyptistä. Niinmuodoin olisi\nvallan mahdotonta mennä eteenpäin, elleivät Paavali ja Stefanus,\nJumalan puhetorvina, antaisi meille yhdistävää rengasta.\n\n\nAjanjakso liitosta Aabrahamin kanssa lain antamiseen.\n\nPaavali selittää tämän ajanjakson pituuden olleen\nneljäsataakolmekymmentä vuotta (Gal. 3: 17). Liitto sisälsi lupauksen\nKaanaan maan ijankaikkisesta omistamisesta, ja vaikka se useita kertoja\nuudelleen vahvistettiin Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille, oli se\nkumminkin aina sama liitto. (Katso 1 Moos. 12: 7, 8; 13: 14--18; 26: 3,\n4; 35: 9--12; 46: 2--4; 50: 24.) Kuten näkyy vertailusta 1 Moos. 12:\n1--5, 7 ja Apt. 7: 2--5 välillä, tehtiin liitto (edelläkäyneen\nlupauksen mukaan), niinpian kun Aabraham täydellisesti oli noudattanut\nniitä ehtoja, joiden nojalla hänen piti saaman sen: s.o., kohta kun hän\noli astunut Kaanaan maahan, joka tapahtui heti hänen isänsä kuoltua.\nHän kuoli matkalla Kaanaasen, Haranissa. Kun meillä siten on\nStefanuksen sanojen kautta vahvistettu vuosiluku liiton tekemiselle --\nkohta Taran kuoleman jälkeen -- ja kun meillä sen lisäksi on Paavalin\nsana, että laki annettiin neljäsataakolmekymmentä vuotta liiton\njälkeen, täyttyy tällä tavoin aukko Vanhan Testamentin ajanlaskussa\nUuden Testamentin kautta. Mutta lukekaamme kertomusta huolellisesti,\njotta näkisimme miten huolellisesti yhdistämissilta on rakennettu.\n\n\"Ja Herra _oli_ sanonut Aabrahamille [ennen kun hän jätti Mesopotamian,\nkaldean Urin]: Lähde maaltas ja suvustas ja isäs huoneesta [veljiesi\ny.m. luota] siihen maahan, jonka minä sinulle osotan; ja [jos siten\nteet] teen minä sinut suureksi kansaksi\", j.n.e. (1 Moos. 12: 1, 2.\nVertaa Apt. 7: 2.) Tämä osottaa sen, että Jumala oli _ehdottanut_\nliittoa Aabrahamille ennen Taran, hänen isänsä kuolemaa, ja ennen kun\nhän muutti Haran'iin tahi Karran'iin. Oli kuitenkin ehto, jossa\nkysyttiin Aabrahamin uskoa ja tottelevaisuutta, ennen kun liitto\ntodella voitiin tehdä. Tämä ehto sisälsi sen, että hänen piti osottaa\nluottamustansa lupaukseen jättämällä synnyinmaansa ja sukunsa\nmennäkseen siihen maahan, johon häntä oli käsketty menemään. Tämän\nAabraham teki, ja kun hänen vaimollaan, hänen veljensäpojalla Lotilla\nja hänen ijäkkäällä isällään oli sama usko ja halusivat seurata häntä\nmyötä- ja vastoinkäymisissä, sallittiin se heille, ja nuo neljä\nläksivät matkalle lupauksen maahan. Hänen isänsä Tara kuoli matkalla,\nHaran'issa, jonka jälkeen Aabraham tuli Kaanaasen, siellä\nvahvistaaksensa ja solmitakseen liiton. Niinkuin Stefanus selitti\nIsraelille: -- \"Ja kun hänen isänsä oli kuollut, käski Jumala hänen\nmuuttaa siihen maahan, jossa te nyt asutte.\" \"Niin Aabraham läksi\n[Haran'ista], _niinkuin Herra hänelle sanonut oli_\", (Apt. 7: 4; 1\nMoos. 12: 4) ja liitto tehtiin kohta sen jälkeen, kun hän oli tullut\nmaahan (Moos. 12: 5--7.) Niinmuodoin on meillä vuosiluku liitolle, ja\nneljänsadankolmenkymmenen vuoden alkamiselle määrätty välittömästi\nseuraamaan Taran kuoleman jälkeen, ja täydellinen ajanlaskullinen ketju\nlain antamiseen asti. Ensimäinen piirre laissa oli Passah-juhla, joka\nasetettiin samana päivänä, jolloin Israel lähti Egyptistä. -- 2 Moos.\n12: 41--43, 47, 50, 51.\n\nTämän kanssa yhtäpitävästi luemme: \"Israelin lasten eleleminen, jotka\nEgyptissä asuivat, oli neljäsataakolmekymmentä vuotta; ja tapahtui\nneljänsadankolmenkymmenen vuoden päätyttyä, _vieläpä samana päivänä\ntapahtui_, että Herran sotajoukot läksivät Egyptin maasta\". -- 2 Moos.\n12: 40--42, 51. (engl. kään.)\n\nMuutamat voivat pitää Mooseksen ja Paavalin tietoja eriävinä (2 Moos.\n12: 40--42 ja Gal. 3: 17.) Toisen mukaan oli Israelin lasten asuminen\nEgyptissä neljäsataakolmekymmentä vuotta, ja toisen mukaan oli\nneljäsataakolmenkymmentä vuotta liitosta Aabrahamin kanssa lain\nantamiseen. Voisi silloin olettaa, että jos oli ainoastaan\nneljäsataakolmekymmentä vuotta Aabrahamin tulosta Kaanaan maahan lain\nantamiseen, täytyi Israelin lasten asuminen Egyptissä olla paljo\nlyhyempi. Mutta huomattava on, ettei sanota, että Israelin eleleminen\nEgyptissä oli neljäsataakolmekymmentä vuotta, vaan että koko se aika,\njolloin tämän kansan, joka myös asui Egyptissä, eleleminen kesti, oli\nneljäsataakolmekymmentä vuotta: -- \"Israelin lasten eleleminen, jotka\nEgyptissä _asuivat_, oli neljäsataakolmekymmentä vuotta.\" Eleleminen,\njota tässä tarkotetaan, alkoi kun Aabraham ensin tuli Kaanaan maahan.\n(Hebr. 11: 8, 9.) Israel eleli Aabrahamissa ja Iisakissa ja Jaakobissa,\nsamoin kuin Levi antoi kymmenyksiä Melkisedekille, kun hän vielä oli\n_isänsä kupeissa_. -- Hebr. 7: 9, 10.\n\nLiitto Aabrahamin kanssa astui voimaan kohta kun hän, jätettyänsä\nHaran'in tahi Karran'in, astui jalkansa Kaanaaseen, lupauksen maahan.\nSiitä hetkestä oli hän, ja hänen kanssaan koko syntymätön Israel\nlupauksen perillisiä ja _oleskelioita_ eli toivioretkeläisiä, odottaen\nJumalaa, että hän täyttäisi lupauksen. Tämä eleleminen oli kestänyt\npäivälleen neljäsataakolmekymmentä vuotta, kun Israel läksi Egyptistä\nja sai lain ensimäisen piirron, passah-juhlan asettamisen. Mooseksen ja\nPaavalin tiedonannot tarkottavat sentähden aivan samaa ajanjaksoa,\njoten heidän kauttansa saamme varman todistuksen siitä, että liitosta\nAabrahamin kanssa lain antamiseen oli neljäsataakolmekymmentä vuotta.\nPaavali pani erityistä painoa sille asianhaaralle, että passah-juhlaa\noli pidettävä lain antamisen alkuna (jota myös Mooseskin osottaa, 2\nMoos. 12: 42, 43, 47, 50), ja Mooses painosti erityisesti ajanjakson\ntäsmällisyyttä päivälleen.\n\nNiinmuodoin on meillä kolmas ajanjakso selvästi määrätty. Ja jos otamme\nhuomioon sen täsmällisyyden aivan päivälleen, jolla Herra antaa meille\ntämän renkaan ajanlaskun ketjussa, herättää tämä meissä varmaa\nluottamusta, etenkin ajatellessamme, ettei tällä täsmällisyydellä ollut\nsuurtakaan merkitystä entisajan seurakunnalle, vaan olikin se\ntarkotettu ainoastaan nykyajan käyttöä varten.\n\n\nAjanjakso Egyptistä lähdöstä Kaanaan maan jakamiseen sukukuntien\nkesken.\n\nIsraelin neljääkymmentä vuotta, tahi \"kiusauksen päivää korvessa\" (5\nMoos. 8: 2; Ps. 95: 8--10; Hebr. 3: 8, 9) seurasi kuusi-vuotinen sota\nKaanaassa ja maan jakaminen sukukunnille. Yksi vuosi, kuukausi ja viisi\npäivää kului heidän lähdöstään Egyptistä heidän lähtöönsä Sinailta\nParaniin (4 Moos. 33: 3; 10: 11--13.) Ja silloin sieltä, Kades\nBarneasta Paranin korvessa, vakoojat lähetettiin. (4 Moos. 13: 4--27;\n32: 8--13.) Eräs näistä, Kaleb, sanoi, kun hän pyysi osaansa maan\njakamisessa (Joos. 11: 23; 10: 42): \"Minä olin neljänkymmenen\najastaikainen, kun Mooses, Herran palvelija, minut lähetti\nKades-Barneasta vakoamaan maata, ja minä toin hänelle jälleen\nvastauksen. -- -- Ja nyt katso, Herra on antanut minun elää, niinkuin\nhän oli sanonut. Tämä on _viides ajastaika viidettäkymmentä sittekun\nHerra näitä sanoi_ Moosekselle, kun Israel vaelsi korvessa. Ja katso,\nminä olen _tänäpäivänä_ viiden ajastajan vanha yhdeksättäkymmentä.\"\n(Joos. 14: 7, 10.)\n\n[Me otamme lukuun ainoastaan kokonaisia vuosia, koska tarkempi lasku on\nmahdoton. Välistä, niinkuin ylempänä, ovat vuodet jonkun murto-osan\npitemmät. Ja toiset taas ovat jonkun murto-osan lyhemmät, kuten\nSedekian hallitus. Sedekian sanotaan hallinneen 11 vuotta (2 Aikak. 36:\n11, Jerem. 52: 11); kumminkin selviää värsyistä 4--7:mään jälkimmäisessä\nluvussa, että hänen todellinen hallituskautensa oli kymmenen vuotta,\nneljä kuukautta ja yhdeksän päivää. Me uskomme, että nämä vuosien\nmurto-osat tasottavat toisensa, ja vakaumuksemme on, että Herra on\njohtanut ja järjestänyt sen. Sitä tukee ne tulokset ja johtopäätökset,\njotka siitä johtuvat ja täsmällisyys päivälleen suurissakin\najanjaksoissa, kuten on huomautettu. Esimerkkejä Jumalan järjestyksestä\nja täsmällisyydestä, katso 1 Moos. 7: 11; 8: 13; 2 Moos. 12: 40, 41.]\n\nSiten huomataan, että maan vakoamisesta sen jakamiseen sukukunnille oli\nneljäkymmentäviisi vuotta, niinkuin Joosua todistaa, ja vähän yli\nvuoden lähdöstä vakoojien lähettämiseen, joka tekee neljäkymmentäkuusi\nkokonaista vuotta ja muutamia kuukausia yli aina Egyptistä lähdöstä\nmaan jakamiseen asti. Koska ensimäiset neljäkymmentä näistä vuosista\nvietettiin korvessa, niinkuin monesta raamatunpaikasta näkyy, etenkin\nApt. 7: 36 ja Hebr. 3: 9, vietettiin jälelläolevat kuusi vuotta maan\njakamiseen Kaanaassa valloittamalla ja omistamalla luvattu maa.\n\n\nTuomarien aikakausi.\n\nMe tulemme nyt ajanlaskun vaikeimpaan osaan, ajanjaksoon maan\njakamisesta Saul'in voitelemiseen kuninkaaksi. Sitä kutsutaan\ntavallisesti tuomarein aikakaudeksi, vaikkei tuomarinvirka ollutkaan\nyhtämittaisesti täytetty. Tuomarien kirjassa ja 1 Samuelin kirjassa\noleva kertomus mainitsee yhdeksäntoista jaksoa, jotka yhteensä\nkäsittävät lähemmä neljäsataaviisikymmentä vuotta; mutta ne ovat niin\nyhteydettömiä ja katkonaisia, sekasia ja niin suuressa määrässä\nsotkeutuneet, ettemme niistä voisi saada esille mitään varmaa tulosta,\nja olisimme pakotetut lopettamaan tutkimuksemme tähän, niinkuin toiset\novat tehneet, ellei Uusi Testamentti täyttäisi, mitä tässä puuttuu.\nPaavali ilmottaa, että kun Jumala oli jakanut heille maan arpomisen\nkautta \"antoi hän heille tuomareita [noin] neljänsadanviidenkymmenen\nvuoden kuluessa Samuel profeettaan saakka. Ja sitten he anoivat\nkuningasta, ja Jumala antoi heille Saulin.\" -- Apt. 13: 19--21. (Ruots.\nkään.)\n\nVanhassa Syrialaisessa Uuden Testamentin käännöksessä, joka\non vanhempi kaikkia kreikkalaisia käsikirjotuksia, kuuluu tämä:\nNeljänsadanviidenkymmenen vuoden kuluessa antoi hän heille tuomareita\nSamuel profeettaan asti -- joka oli viimeinen tuomareista. Apostolin\ntiedonantoa tämän tuomarien aikakauden pituudesta, pidämme erityisesti\naijottuna ratkaisuna tälle asialle. Ainoastaan kahdessa tapauksessa --\nnoissa neljässäsadassakolmessakymmenessä vuodessa liitosta lakiin, ja\ntässä tuomarien ajassa, -- on jonkun verran epätietoisuutta Vanhan\nTestamentin ajanlaskussa, mutta molemmat jaksot ilmotetaan selvästi\nUudessa. Onko ajateltava, että tämä olisi ollut ainoastaan sattuma?\nEikö ole järkevämpää otaksua että Jumala ensin kätki asian, jättämällä\nVanhan Testamentin kertomuksen epätäydelliseksi ja sittemmin täytti\nUudessa Testamentissa sen, mitä puuttui, jotta määrätyn ajan tullessa,\nkun huomio kiintyisi siihen, ne, joilla olisi kylliksi halua\nvertailemaan tiedonantoja, löytäisivät puuttuvat renkaat täydennettyinä\nsellaisella tavalla, joka on omiaan herättämään luottamusta suureen\najanmäärääjään.\n\n\nKuninkaitten aikakausi.\n\nSaulin hallitus käsitti sen nelikymmenvuotisen ajan, joka seurasi\nviimeistä tuomaria, kunnes David voideltiin kuninkaaksi, niinkuin\nylempänä on osotettu; ja hänen jälkeensä on helppo löytää Davidin suvun\nkuninkaiden hallituskausia Aikakirjoissa, kuten seuraa:\n\n    Saulin \"aikakausi\" (eng.) Apt 13:21... 40 vuotta\n    David   hallitsi . 1 Aikak 29: 27..... 40   \"\n    Salomo     \"     . 2 Aikak 9: 30...... 40   \"\n    Rehabeam   \"     . \"   \"  12: 13...... 17   \"\n    Abia       \"     . \"   \"  13:  2......  3   \"\n    Asa        \"     . \"   \"  16: 13...... 41   \"\n    Josafat    \"     . \"   \"  20: 31...... 25   \"\n    Joram      \"     . \"   \"  21: 20......  8   \"\n    Ahasia     \"     . \"   \"  22:  2......  1 vuoden\n    Atalia     \"     . \"   \"  22: 12......  6 vuotta\n    Joas       \"     . \"   \"  24:  1...... 40   \"\n    Amasia     \"     . \"   \"  25:  1...... 29   \"\n    Usia       \"     . \"   \"  26:  3...... 52   \"\n    Jotam      \"     . \"   \"  27:  1...... 16   \"\n    Ahas       \"     . \"   \"  28:  1...... 16   \"\n    Hiskia     \"     . \"   \"  29:  1...... 29   \"\n    Manasse    \"     . \"   \"  33:  1...... 55   \"\n    Amon       \"     . \"   \"  33: 21......  2   \"\n    Josia      \"     . \"   \"  34:  1...... 31   \"\n    Joakim     \"     . \"   \"  36:  5...... 11   \"\n    Sedekia    \"     . \"   \"  36: 11...... 11   \"\n                                 Yhteensä 513   \"\n\n\nSeitsemänkymmentä hävityksen vuotta.\n\nTämä vie meitä siihen ajanjaksoon, jolloin maa oli autiona, ja joka\nkesti seitsemänkymmentä vuotta ja päättyi kansan palaamisella\nBaabelista Kyyron ensimäisenä vuonna, 536 e.K. (Katso 2 Aikak, 36: 20,\n23.) Tämä vuosiluku on oikeaksi taattu maailmanhistoriassa, ja\nraamatullinen ajanlasku ei jatku kauvemmaksi.\n\n\nAjanjakso Israelin lasten Babelista palajamisesta vuoteen 1873 j.K.\n\nAjanjaksoa juutalaisten palajamisesta Baabelista, heidän maansa\nseitsenkymmenvuotisen hävityksen lopulla, Kyyron ensimäisestä vuodesta\nalkaen, siihen vuoteen, joka on tunnettu vuodeksi 1, ei raamatullinen\nkertomus käsittele. Mutta, niinkuin yllä on mainittu, todistaa maailman\nhistoria sen olevan 536 vuotta pitkän ajanjakson. Ptolemeus, oppinut\nkreikkalais-egyptiläinen, maamittari ja tähteintutkija, on varmasti\nvahvistanut nämä numerot. Oppineet ovat yleisesti hyväksyneet ne, ja ne\novat tunnetut Ptolemeuksen kanoonin (ohjeen) nimellä.\n\nNiinmuodoin olemme löytäneet selvän ja yhtäjaksoisen ajanlaskullisen\nketjun luomisesta kristillisen ajanlaskun alkuun vuoteen 1 -- kaikkiaan\nneljäntuhannen sadankahdenkymmenkahdeksan (4128) vuoden pituisen\najanjakson, joka yhteensä kristillisen ajanlaskun tuhannen\nkahdeksansadan seitsemänkymmenkahden vuoden kanssa tekee kuusituhatta\nvuotta luomisesta vuoteen 1873 j.K.\n\n\nVertailu tämän ajanlaskun ja Usherin ajanlaskun välillä.\n\nEhkä joku haluaisi tietää, missä kohdin yllä kerrottu ajanlasku eroaa\nsiitä ajanlaskusta, joka on reunamuistutuksena tavallisessa (engl.)\nraamatunkäännöksessä ja joka on tunnettu Usherin ajanlaskun nimellä.\nNäiden kahden erotus seitsenkymmenvuotiseen hävitykseen on\nsatakaksikymmentäneljä (124) vuotta. Tämän erotuksen muodostaa neljä\neri aikaa 18, 4, 2, ja 100 vuotta -- kuten seuraa:\n\nUsher asettaa hävityksen seitsemänkymmentä vuotta _kahdeksantoista\nvuotta_ aikasemmaksi yllä esitettyä, s.o. ennen Sedekian, Juudean\nviimeisen kuninkaan kukistumista valtaistuimelta -- koska Baabelin\nkuningas otti monta kansasta vangiksi sillä ajalla. (2 Aikak. 36: 9,\n10, 17, 21; 2 Kunink. 24: 8--16.) Hän tekee nähtävästi sen, ei\nmitenkään tavattoman, erhetyksen, että hän laskee nämä\nseitsemänkymmentä vuotta _vankeuden_ ajaksi, sen sijaan että Herra\nselvästi selittää niiden olevan maan _hävityksen_ seitsemänkymmentä\nvuotta, jotta maa olisi \"autiona, ettei kukaan siellä asuisi\".\nSellainen ei ollut asian laita ennen Sedekian kukistumista. (2 Kunink.\n24: 14.) Mutta se hävitys, joka seurasi Sedekian kukistumista, oli\ntäydellinen; sillä vaikka halvimpia maakunnassa jätettiin viinamäen\nmiehiksi ja peltomiehiksi (2 Kun. 25: 12), niin pakenivat nämäkin pian\n-- \"koko kansa, sekä suuret, että pienet\" -- Egyptiin, sillä he\npelkäsivät kaldealaisia (värssy 26). Tässä ei voi mikään epätietoisuus\ntulla kysymykseenkään; ja sen tähden on, laskettaessa aikaa _maan\nhävittämiseen_, otettava lukuun kaikki ajanjaksot Sedekian hallituksen\nloppuun, niinkuin me olemme tehneet.\n\n_Neljän vuoden_ erotus on Joram'in hallituksessa. Usher sanoo sen\nkestäneen neljä vuotta, kun Raamattu sanoo sen kestäneen kahdeksan\nvuotta. -- 2. Aikak. 21: 5; 2 Kun. 8: 17.\n\n_Kahden vuoden_ erotuksesta tapaamme toisen Ahaksen hallitusajassa,\njonka Usher sanoo olleen viisitoista, Raamatun sanoessa sen olleen\nkuusitoista vuotta. (2 Aikak. 28: 1 ja 2. Kun. 16: 2.) Toinen on\nJoaksen hallituksessa, jonka Usher laskee kolmeksikymmeneksiyhdeksäksi\nvuodeksi, Raamatun sanoessa sen olleen neljäkymmentä vuotta. -- 2. Kun.\n12: 1; 2. Aikak. 24: 1.\n\nNämä erotukset ovat selitettävissä ainoastaan sen otaksumisen kautta,\nettä Usher seurasi tahi koetti seurata Josefusta, erästä juutalaista\nhistoriankirjottajaa, jonka vuosilukuja nyttemmin yleisesti pidetään\nhuolimattomina ja virheellisinä. Me luotamme yksinomaan Raamattuun,\nuskoen, että Jumala on oma tulkkinsa.\n\nLukuun ottamatta näiden kahdenkymmenenneljän vuoden eroa kuninkaitten\najassa on vielä toinenkin eroavaisuus yllä esitetyn raamatullisen\najanlaskun ja Usherin ajanlaskun välillä, nim. _sata vuotta_ tuomarien\najassa. Tässä eksyttää Usherin tuo silmiinpistävä virhe 1 Kun. 6: 1,\njossa sanotaan, että Salomonin neljäs hallitusvuosi oli\nneljässadaskahdeksaskymmenes vuosi Egyptistä lähtemisen jälkeen. Se on\nnähtävästi oleva viisi sataa kahdeksankymmentä ja johtui se\nmahdollisesta virheellisestä jäljennöksestä; sillä jos me Salomon\nneljään vuoteen lisäämme Davidin neljäkymmentä ja Saulin ajan\nneljäkymmentä ja ne neljäkymmentäkuusi vuotta Egyptistä lähtemisestä\nmaan jakamiseen, saamme satakolmekymmentä vuotta, jotka, vähennettynä\nneljästäsadastakahdeksastakymmenestä, antaisivat jäännökseksi\nainoastaan kolmesataaviisikymmentä vuotta tuomarien ajaksi niiden\n_neljän_sadanviidenkymmenen vuoden sijaan, jotka Tuomarienkirja ja\nPaavali mainitsevat, kuten ylempänä on näytetty. Hebrealainen kirjain\n\"_dalet_\" (4) on hyvin paljon \"_he_\" (5) kirjaimen näköinen, ja\notaksutaan virheen johtuneen siitä, mahdollisesti jäljentäjien\nerhetyksestä. Ensimäinen Kun. 6: 1 tulisi siis kuulua\nviisisataakahdeksankymmentä vuotta ollakseen täydellisessä\nsopusoinnussa toisten tiedonantojen kanssa.\n\nSiten oikasee Jumalan Sana ne muutamat vähäpätöset erhetykset, jotka\ntavalla tai toisella ovat sinne pujahtaneet. On muistettava\nyllämainittujen aukkojen olevan siinä ajanjaksossa, joka täydellisesti\ntäydennetään Uuden Testamentin henkeyttämän todistuksen kautta.\n\nSiis, Usherin pitäessä vuotta 1 4005:nä Aadamin luomisesta,\noli se todellisuudessa, niinkuin olemme näyttäneet vuosi 4129\nraamatunkertomuksen mukaan, joten siis selviää, että vuosi 1872\nj.K. on maailman luomisesta vuosi 6000, ja v. 1873 j.K. on\nseitsemännentuhatvuotiskauden alku, seitsemäs milleniumi tahi seitsemäs\ntuhatvuotispäivä maan historiassa.\n\nNiinmuodoin on yksin Raamatusta otettu ajanlasku alkaen luomisesta\nriittävästi todettuun yleiseen historiaan asti selvä ja vahva ja antaa\nsamalla todistuksen jumalallisen kaitselmuksen erityisistä\nmuistiinpanotavoista, sen kätkemisestä ja sen vähitellen tapahtuvasta\npaljastamisesta, kun aika on tullut. Ja tämä yhdistettynä luotettaviin\nvuosilukuihin kristillisessä ajanlaskussa ja muutamiin vuosisatoihin\nennen sitä, tekee meille mahdolliseksi tarkalleen määrätä sen paikan,\nmissä me nyt olemme ajan virralla. Ja me alamme toivehikkaasti nostaa\npäämme ylös ja iloita, kun aavistamme että todellakin olemme\nsiirtymäisillämme seitsemännen vuosituhannen ihanaan aikaan -- jos\nkohta huomaammekin, että sen alku tulee olemaan pimeä ja täynnä hätää,\nniinkuin profeetat ovat ennustaneet, ja että rajuilmanpilvet alkavat\nkokoontua ja pimetä.\n\n\n\nHerramme syntymisen vuosiluku.\n\n\nKuudennella vuosituhannella alkoi kirkko laskea ajan Herramme\nsyntymästä ja määräsi vuosiluvun A.D. (Anno Domini, Herramme vuosi,\nkristillisen ajanlaskun v. 1), niinkuin se nyt on, s.o. 536 vuotta\nKyyroksen, Persian kuninkaan ensimäisestä vuodesta. [Vuoden A.D.\nmääräsi jo neljännellä vuosisadalla Dionysius Eksiguus ja muut sen ajan\noppineet, vaikka se ei tullut yleiseen käytäntöön, ennenkuin\nkuudennella vuosisadalla.] Se asianhaara, onko tässä osattu\noikeaan tahi ei, ei vaikuta tässä ylempänä esitettyyn\najanlaskuun, joka osottaa, että nuo kuusituhatta vuotta Aadamin\nluomisesta päättyivät vuodella 1872 j.K.; tämä on nimittäin\nkahdeksantoistasataaseitsemänkymmentäkaksi vuotta sen vuoden\njälkeen, joka merkitään A.D., ja Kyyroksen ensimäinen vuosi oli\nviisisataakolmekymmentäkuusi vuotta ennen tätä vuotta (A.D.), olkoonpa\ntämä sitte ollut Herramme syntymävuosi tahi ei.\n\nEmme kentiesi voi selittää tätä paremmin kuin viivalla ja sen\nyläpuolella olevalla tähdellä, joka esittää A.D:tä v. 1 -- näin siis:\ne.K.--------*--j.K. Otaksu, että viiva esittää maailman historian\nkuuttatuhatta vuotta Aadamin luomisesta vuoteen 1873 j.K.; ja\nesittäköön tähti kääntymäpistettä e.K:n ja j.K:n välillä. Tämän pisteen\nsiirtäminen puolelle ja toiselle, ei muuta ajanjakson pituutta\nkokonaisuudessaan, joskin se muuttaa vuosien nimitykset. A.D. pisteen\nmuuttaminen vuoden taaksepäin tekisi jakson e.K. vuotta lyhemmäksi ja\njakson j.K. vuotta pitemmäksi, mutta e.K. ja j.K. vuosien _summa_\ntulisi edelleenkin olemaan sama, sillä mitä otetaan toiselta osalta se\ntulee lisäksi toiselle osalle. Tutkikaamme nyt kumminkin lyhyesti\nHerramme syntymisen vuosilukua, koska se tulee olemaan hyödyksi\ntutkimuksillemme edempänä.\n\nOn tullut tavaksi oppineiden keskuudessa myöntää, että yleisesti\nhyväksytty A.D. (v. 1) on neljä vuotta väärin, että Herramme syntyi\nneljä vuotta ennen sitä vuotta, jota nimitetään A.D:ksi, s.o.\nvuonna 4 e.K. Ja tätä päätelmää ovat tavallisen englantilaisen\nraamatunkäännöksen toimittajat seuranneet. Me emme voi myöntää, että\nv. 4 e.K. oli Herramme syntymisen todellinen vuosiluku. Päinvastoin\nhuomaamme hänen syntyneen ainoastaan yhden vuoden ja kolme kuukautta\nennen tavallista ajanlaskuamme, nim. Lokakuussa v. 2 e.K.\n\nTavallinen syy, minkä vuoksi useimmat väittävät, että vuosi 1 olisi\nollut asetettava neljä vuotta taaksepäin määrätäkseen tarkalleen\nVapahtajamme syntymäajan, on ollut halu saada se yhtäpitäväksi eräiden\ntietojen kanssa, joita juutalainen historiankirjottaja Josefus on\nantanut Herodes Suuren hallitusajan pituudesta. Erään hänen\ntiedonantonsa mukaan näyttää siltä kun Herodes olisi kuollut kolme\nvuotta ennen sitä vuotta, jota pidetään vuotena 1. Jos tämä olisi\ntotta, todistaisi se selvästi, että Herramme syntyi v. 4 e.K.; sillä\njuuri tämä Herodes käski tappamaan Betlehemin pienet lapset ja hänen\nkäsistään lapsi Jeesus pelastettiin. (Mat. 2: 14--16.) Mutta onko tämä\nJosefuksen tiedonanto luotettava? Onko totta, että Herodes kuoli neljä\nvuotta ennen A.D.? Me vastaamme kieltävästi: Josefuksen tiedonannot\neivät yksin muodosta riittävän luotettavaa lähdettä tämän kysymyksen\nratkaisemiseksi, koska hän on tunnettu ja tunnustettu olevan vähemmän\ntarkka tiedonannoissaan, mitä vuosilukuihin tulee.\n\nMutta tämä mielipide on voittanut alaa; vuosiluku 4 e.K. on tullut\nyleisesti hyväksytyksi ja historiallisia tapauksia ja vuosilukuja on\ntäytynyt venyttää, jotta kävisivät yhteen ja tukisivat tätä päätelmää.\nMuiden esitettyjen todistuksien muassa, että v. 4 e.K. oli oikea\nvuosiluku, oli eräs kuunpimeneminen, jonka Josefus sanoo tapahtuneen\nvähää ennen Herodeksen kuolemaa. Kaikki, mitä tästä kuunpimenemisestä\ntiedetään, on kuten seuraa: Herodes oli pystyttänyt suuren kultaisen\nkotkan temppelin portin yläpuolelle. Kaksi etevää juutalaista,\nnimiltään Mathias ja Juudas, houkuttelivat eräitä nuoria miehiä\nrepimään alas sen. He tekivät tämän ja heidät vangittiin ja mestattiin.\nTehdäkseen asian selväksi kertoo Josefus, että samalla aikaa oli\ntoinenkin Mattias, ylimmäinen pappi, joka ei ollut sekaantunut\nmeteliin. Hän lisää senjälkeen: \"Mutta Herodes otti tältä Mattiakselta\npois hänen ylimmäispappiutensa ja poltti sen toisen Mattiaksen, joka\noli nostanut metelin, tovereineen elävänä, ja samana yönä oli kuun\npimeneminen.\" Tämä on kirjoitettu muistiin ikäänkuin Herodeksen\nviimeisinä esiinpistävinä tekoina, joka tapahtui aikana, joka\nJosefuksen mukaan mahdollisesti vastaa v. 4 e.Kr., ja joka myös\ntarkottaa sitä samaa vuosilukua mainitulla pimenemisellä.\n\nMutta kun joskus neljäkin kuunpimenemistä sattuu samana vuonna, on\nilmeistä, ettei, paitsi erinomaisten olosuhteiden vallitessa,\ntuollaisen tapahtuman muistiinmerkitseminen todista mitään. Siinä missä\naika yöstä, aika vuodesta ja pimenemisen suuruus yhteisesti ovat\nilmotetut, kuten muutamissa tapauksissa on tehty, on muistiinpanolla\nsuuri arvo vuosilukujen määräämisessä; mutta tässä tapauksessa ei\nesiinny mitään semmoista; niinmuodoin ei muistiinpano todista\nkerrassaan mitään, mitä ajanlaskuun tulee. Josefus mainitsee tosin\njonkun paaston, jota mahdollisesti olisi pidetty ennen tuota tapausta,\nmutta mikä paasto, tahi miten kauvan sitä ennen se oli, sitä ei\nmainita.\n\nNyt tapahtui kuitenkin, että v. 4 e.K. oli ainoastaan _yksi_\nkuunpimeneminen, kun taas v. 1 e.K. sattui kolme kuunpimenemistä.\nPimeneminen v. 4 e.K. oli ainoastaan osittainen (kuusi digitiä tahi\nainoastaan puolet kuun kehästä oli peitossa), kun sitä vastoin vuonna 1\nkaikki kolme olivat kokopimenemisiä -- koko kuun kehä oli pimeä, ja\nluonnollisesti kauemman aikaa. Tämän kautta herätti tapaus suurempaa\nhuomiota. Jos siis pimenemiskertomuksella on minkäänlaista merkitystä,\nei se ainakaan anna tukea tuolle aikaisemmalle vuosiluvulle 4 e.K.\nHerodeksen kuolinvuotta ei, kaikeksi onnettomuudeksi, kukaan luotettava\nhistoriankirjottaja mainitse. Josefus mainitsee muutamia tärkeitä\nkohtia hänen historiastansa ja muutamien tapauksien vuosiluvun, mutta\nnämä eivät ole luotettavia. Eräiden hänen tiedonantojensa mukaan olisi\nHerodes kuollut v. 4 e.K., mutta toisia vuosilukuja ei voi sovittaa\nyhteen tämän kanssa. Esimerkiksi, hänen kuolemansa sanotaan tapahtuneen\nhänen ollessaan seitsemänkymmenen vuoden vanhan. Hänet tehtiin\nGalilean maaherraksi v. 47 e.K. Josefus sanoo hänen silloin olleen\nkahdenkymmenenviiden vuoden vanhan. (Muinais. 149: 2.) Tämän mukaan\nolisi hänen syntymävuotensa 72 e.K. (47 ynnä 25.) Hänen kuolemansa\nseitsemänkymmenen vuoden ijässä olisikin silloin v. 2 e.K. vuoden 4\ne.K. sijasta.\n\nTämän yhteydessä saattaa olla paikallaan kiinnittää huomiota siihen\nristiriitaan mielipiteessä, joka vallitsee oppineiden keskuudessa\nHerodeksen kuoleman todellisesta vuosiluvusta, että jokaiselle siten\nselviäisi, ettei ole mitään pätevää syytä otaksua että 4 e.K. olisi\nainoa vuosiluku, joka on yhtäpitävä Matt. 2: 14--16 kanssa. Faussettin\nBible Encyclopaedia [Raamatullinen yleistiede] ilmottaa Herodeksen ijän\nolleen noin kaksikymmentä vuotta, kun hänet nimitettiin maaherraksi.\nSilloin olisi hänen kuolemansa seitsemänkymmenenvuoden ikäisenä\nsattunut vuonna 2 j.K. Chamber'in Cyclopedia ja Smithin Bible\nDictionary sanovat hänen ikänsä silloin olleen viisitoista vuotta, joka\nlykkäisi hänen kuolemansa vuoteen 7 j.K. Appleton'in Cyclopediassa\nsanotaan Ajanlaskua koskevassa luvussa: \"Josefus antaa myös\nvuosilukuja, mutta hän on aivan liijaksi huolimaton, jotta häntä\nvoitaisiin ottaa huomioon.\"\n\nSiirrymme nyt esittämään raamatullisen todistuksen tästä asiasta, joka\non lähempänä tavallista ajanlaskua ja osottaa, että Herramme syntyminen\ntapahtui ainoastaan yksi vuosi ja kolme kuukautta ennen Tammikuuta\nvuonna 1. Tämän me tutkimme näin:\n\nHerramme virka-aika kesti kolme ja puoli vuotta. Nuo\nkuusikymmentäyhdeksän esikuvauksellista vuosiviikkoa (Dan. 9: 24--27)\npäättyivät hänen kastamiseensa ja voiteluunsa Messiaaksi ja siitä alkoi\nviimeinen eli seitsemäskymmenes viikko (viimeiset seitsemän suosion\nvuotta Israelille.) Hänet tapettiin _keskellä_ tätä seitsemättäkymmentä\nviikkoa, kolme ja puoli vuotta hänen virkansa alkamisesta. Hänet\nristiinnaulittiin, niinkuin tiedämme pääsiäisaikana noin Huhtikuun 1:nä\npäivänä, jonakin vuonna. Nuo hänen virkansa kolme ja _puoli_ vuotta,\njotka päättyivät Huhtikuussa, olivat niinmuodoin täytyneet alkaa noin\nLokakuun tienoissa, jonakin vuonna. Ja lokakuu jonakin vuonna on\nniinmuodoin täytynyt olla hänen todellinen syntymäkuukautensa, sillä\nhän _ei viivytellyt_ virkansa alkamista, niin pian kun hän oli\ntäyttänyt kolmekymmentä vuotta; ja lain mukaan (jonka alla hän oli\nsyntynyt ja jota hän totteli) ei hän voinut alottaa ennenkun hän oli\nkolmekymmenvuotias, niinkuin luemme: \"Ja Jeesus oli, kun alkoi\nesiintyä, noin kolmekymmenvuotias\", j.n.e.\n\nJohannes Kastaja oli kuusi kuukautta vanhempi Herraamme (Luukk. 1: 26,\n36), niinmuodoin oli hän täysi-ikäinen (kolmekymmenvuotisena lain\nmukaan -- 4 Moos. 4: 3; Luukk. 3: 23 j.n.e.) ja alkoi saarnata kuusi\nkuukautta ennen kun Herramme saavutti täysi-ikäisyyden ja alotti\nvirkansa. Johanneksen viran alottamisen vuosiluvun sanotaan selvästi\nolleen \"viidentenätoista keisari Tiberiuksen [Rooman kolmannen\nkeisarin] hallitusvuonna.\" (Luukk. 3: 1.) Tämä on selvä ja määrätty\nvuosiluku, josta ei voi syntyä pienintäkään epäilystä. Tiberius tuli\nkeisariksi keisari Augustuksen kuoltua, Rooman 767 vuotena, joka oli\nv. 14 j.K.\n\nMutta ne, joita Josefuksen väärät tiedonannot Herodeksen kuolemasta\novat eksyttäneet ja jotka pitävät Jeesuksen syntyneen v. 4 e.K.\nollakseen sopusoinnussa Josefuksen kanssa, tapaavat tässä Luukkaan\nantamassa, selvästi määrätyssä vuosiluvussa vaikean esteen, ja\nkoettavat saattaa tämänkin sopimaan käsityksensä kanssa noista 4:stä\nvuodesta e.K. Saavuttaakseen tämän päämäärän väittävät he Tiberiuksen\nalkaneen käyttää valtaa noin kolme tahi neljä vuotta ennen Augustuksen\nkuolemaa ja ennenkuin hän oli täydellisesti asetettu keisariksi. He\nväittävät, että hänen hallituksensa voidaan mahdollisesti laskea tuosta\nvuosiluvusta.\n\nMutta sellaiset otaksumiset tulevat näyttäytymään perättömiksi.\nJokainen, joka tahtoo tutkia asiaa historiasta, tulee sen huomaamaan.\nOn kyllä totta, että Augustus korotti Tiberiuksen hyvin korkeaan\nasemaan, mutta se ei ollut _neljä_ vuotta ennen Augustuksen kuolemaa,\nniinkuin tuo otaksuma vaatisi, vaan _kymmenen_ vuotta sitä ennen, v. 4\nj.K. Mutta se valta, jolla hän silloin varustettiin, oli ainoastaan\nsellainen, jota muutkin ennen häntä olivat omistaneet. Se ei ollut\nsanan missään merkityksessä keisarillinen valta, eikä sanan missään\nmerkityksessä voi sanoa hänen \"_hallituksensa_\" silloin alkaneen. Hän\noli ainoastaan vallanperijä. Ei edes liijottelemallakaan voitane sanoa\nhänen hallituksensa alkaneen ennen Augustuksen kuolemaa ja ennenkun\nroomalainen senaatti oli asettanut hänet virkaan, vuonna 14 j.K.\n\nHistoria sanoo: \"Keisari, joka lisääntyvän ikänsä vuoksi tarvitsi\napulaista, otti Tiberiuksen pojakseen v. 4 j.K., jolloin hän _uudisti_\nhänen tribunivaltansa.\" -- Luku _Tiberius, Rees'in Cyclopedia_.\n\n_Raamatullista ajanlaskua_\n\n\"Hän [Augustus] päätti niinmuodoin sallia hänen [Tiberiuksen] ottaa\nosaa hallitukseen. Tämä muodollinen virkaan asettaminen antoi hänelle\nsamanlaisen aseman kuin Agrippa vanhuksella oli ollut viimeisinä\nvuosinaan, ja epäilemättä tätä pidettiinkin alkuasteena keisarikunnan\nensimäiselle sijalle. _Vallanperimyksen_ ohjelma oli selvästi viitattu:\nTiberius oli saanut käskyn asettua paikalleen senaatin, kansan ja\nsotajoukon etupäähän.\" Pojaksi ottaminen, joka tapahtui tänä aikana, on\npäivätty 27 p. Kesäkuuta (A.U.C. [Rooman perustamisen jälkeisenä\nvuotena] 757) -- v. 4 j.K. -- -- _Merivalén History of the Romans_\n(Appleton's), Nide IV, siv. 220, 221.\n\nMeillä on siis täysin painavia todistuksia siitä, ettei keisari\nTiberiuksen ensimäinen hallitusvuosi alkanut kolme tahi neljä vuotta\nennen Augustuksen kuolemaa; ja että se arvo, joka mainitaan tulleen\nhänen osakseen Augustuksen hallituksen aikana, annettiin hänelle\nkymmenen eikä neljä vuotta ennen Augustuksen kuolemaa, eikä se myöskään\nmissään suhteessa ollut keisarillinen arvo.\n\nVoimme sentähden pitää vuosilukua Luukkaan 3: 1 ei ainoastaan ainoana,\njoka Uudessa Testamentissa annetaan, vaan myös aivan eittämättömänä.\nAsiasta ei voi olla minkäänlaista epätietoisuutta niillä, jotka ovat\nsitä tutkineet. Tiberius tuli hallitukseen v. 14 j.K. Hänen\nhallituksensa viidestoista vuosi on sentähden vuosi 29 j.K., jona\nvuonna, niinkuin Luukas (3: 1--3) sanoo, Johannes alotti virkansa.\nKoska siis Herramme kolmaskymmenes syntymäpäivä ja hänen virkansa\nalkaminen oli Lokakuussa, ja koska Johanneksen syntymäpäivä ja hänen\nvirkansa alkaminen sattui täsmälleen kuusi kuukautta aikasemmin, seuraa\nsiitä silloin, että Johannes alotti virkansa keväällä noin Huhtikuun\n1:nä päivänä -- niin pian kun hän oli täysi-ikäinen; sillä Jumalan\nsuunnitelmat pannaan aina toimeen täsmällisesti aikaan nähden. Johannes\noli siis kolmekymmenvuotias v. 29 j.K., noin 1:nä päivänä Huhtikuuta;\nniinmuodoin oli hän syntynyt v. 2 e.K. [Johdoksi niille lukijoille,\njotka ovat tottumattomia laskemaan vuosilukuja, huomautamme sitä\nasianhaaraa, että vuoden 29 j.K. alussa olikin vasta kulunut 28\nkokonaista vuotta, kahdeskymmenesyhdeksäs oli ainoastaan alkanut.] noin\nensimäisenä päivänä Huhtikuuta. Ja Jeesuksen syntyminen, kuusi\nkuukautta myöhemmin, on täytynyt tapahtua vuonna 2 e.K. noin 1:nä\npäivänä Lokakuuta.\n\nEdelleen on selvä, vahva todistus siitä, että Jeesus ristiinnaulittiin\nperjantaina 3 p. Huhtikuuta vuonna 33. Se asianhaara, että hänen\nristiinnaulitsemisensa tapahtui Nisan kuun neljännentoista päivän\nloppupuolella, ja että tämä päivänmäärä harvoin sattuu Perjantaiksi,\nmutta v. 33 j.K. sattui siksi, vahvistaa tämän päivämäärän niin\ntäydellisesti, että Usherkin, joka piti v. 4 e.K. Jeesuksen\nsyntymävuotena, oli pakotettu myöntämään hänen ristiinnaulitsemisensa\ntapahtuneen v. 33 j.K. Vertaile Usherin vuosilukuja tavallisen (eng.)\nRaamattukäännöksen reunamuistutuksissa Luuk. 2: 21 ja Matt. 2: 1\nlukujen kohdalla hänen vuosilukuihinsa Matt. 27 ja Luukkaan 23 lukujen\nkohdalla. Kun ristiinnaulitsemisen vuosiluku on 33 j.K. seuraa, että\njos Jeesus olisi ollut syntynyt vuonna 4 e.K., olisi hän ollut 36\nvuotta vanha kuollessaan; ja hänen toiminta-aikansa hänen\nkolmannestakymmenennestä vuodestaan kolmanteenkymmenenteenkuudenteen\nvuoteen olisi ollut kuusi vuotta. Mutta selvää on, että Herramme\ntoiminta käsitti ainoastaan kolme ja puoli vuotta. Ja tämä yleisesti\ntunnustettu asia todistetaan Danielin ennustuksessa Messiaksen\ntappamisesta _keskellä_ Israelin suosion seitsemättäkymmenettä viikkoa.\n\nNäin tulee taas todistetuksi, että Jeesuksen syntyminen tapahtui noin\nyksi vuosi ja kolme kuukautta ennen tavallista ajanlaskua, v. 1, sillä\nkun hänen toimintansa päättyi hänen ollessaan kolmenkymmenenkolmen ja\npuolen vuoden vanha, 3:tena päivänä Huhtikuuta v. 33 j.K., niin löytää\nhelposti hänen syntymävuotensa menemällä taaksepäin vuosilukuun, joka\non kolmekymmentäkolme ja puoli vuotta aikasemmin Huhtikuun 3:matta\npäivää v. 33 j.K. Kolmekymmentäkaksi vuotta ja kolme kuukautta ennen\n3:matta päivää Huhtikuuta v. 33 j.K. olisi 3:mas päivä Tammikuuta v. 1,\nja vielä siitä taaksepäin yksi vuosi ja kolme kuukautta vie meidät\n3:teen päivään Lokakuuta v. 2 e.K., joka tulee olemaan Herramme\nsyntymäpäivä ja vuosi Betlehemissä. Erotus kuunajan, jota juutalaiset\nkäyttivät, ja nykyään yleisesti käytetyn auringonajan välillä tulee\nolemaan muutamia päiviä, jottemme saata olla aivan varmoja, oliko tuo\ntäsmällinen päivä mahdollisesti Syyskuussa, noin 27:nnen päivän\ntienoissa, mutta 1:nen päivä Lokakuuta on _likipitäin_ oikea. Yhdeksän\nkuukautta taaksepäin tästä vie meidät joulun aikaan v. 3 e.K., joka on\nse vuosi, jolloin Herramme jätti sen kirkkauden, joka hänellä oli Isän\nluona, ennenkuin maailma oli [luotu], ja muuttuminen ihmisluontoon\nalkoi. On todennäköistä, että tämä oli alkujaan syynä joulun\nviettämiseen Joulukuun 25 päivänä. Jopa eräät kirkkohistorian\nkirjottajat väittävät, että joulujuhlaa alkujaan vietettiin muistoksi\nGabrielin ilmestymisestä Neitsyt Marialle. (Luuk. 1: 26.) Varmaa on,\nettei keskitalvenpäivämäärä sovi oikein hyvin yhteen Raamatun\nselityksen kanssa, että Jeesuksen syntymisen aikana paimenet olivat\nkedolla laumoineen.\n\n       *       *       *       *       *\n\n            Kruununi.\n\n    Oon kruunusta kirkkaasta kuullut.\n    Min' valmisti Herrani mun.\n    Sen saan mä, kun morsiamekseen\n    On Jeesus vaan ottanut mun.\n\n    Hän kalliisti osti sen kruunun,\n    Kun ristillä uhrautui,\n    Ja haavoihin, pistävään kruunuun.\n    Mun tähteni antautui.\n\n    Jos kaikki tään maailman kruunut\n    Nyt tarjona oisivat nuo,\n    Ne hylkäisin, kauniimman kruunun.\n    Ja kirkkaamman, ylkäni suo.\n\n    Oi, ettei vaan maalliset maineet\n    Mun syäntäni kahlita vois,\n    Et kruununi, taivahan aarteet,\n    Mun voittoni -- tuhlaisin pois;\n\n    Ei taistella kruunustain tahdon,\n    Vaikk' ottelu ankara lie;\n    Jos taistelun jättänen kesken --\n    Niin kruunaus toivon se vie.\n\n    Oi, Jeesus, kun loppuun sa kestit,\n    Niin tunnet nyt kunnian tiet;\n    Ja voittamaan muitakin autoit --\n    Oi riemua, voittoon mun viet!\n\n    En taistella tarvinne kauvan,\n    Kun koittavi autuuden koi.\n    \"Jo riennä, ja kruunusi kanna\",\n    Näin Herrani kutsu jo soi.\n\n    Ah, silloin ma kruununi lasken\n    Sun jalkoihis, armahimpain:\n    \"Sä Herra oot johtanut kaikki,\n    siks' kunnia sulle myös vain.\"\n\n\n\n\nKOLMAS LUKU.\n\nAIKAENNUSTUKSEN TOTEUTUMINEN KRISTUKSEN ENSIMÄISESSÄ TULEMISESSA.\n\nDan. 9: 23--27.\n\nSeitsemänkymmentä viikkoa Danielin ennustuksessa. -- Tapahtumia, joita\nennustettiin sattuviksi sinä aikana. -- Messiaksen tulemisen aika\nilmotettu ja periaate määrätty sen tavan kautta, jolla se on ilmotettu.\n-- Avain toisiin aikaennustuksiin. -- Kristuksen ristiinnaulitsemisen\naika ilmotettu -- Israelin erityinen suosio lopetettu vanhurskaudessa,\nmutta jatkettu yksityisille. -- Kaikkein pyhimmän voiteleminen. -- Hätä\nvuodatettu yksin jätetyn yli.\n\n\n\"Niin ota nyt vaari sanasta, että näyn ymmärtäisit. Seitsemänkymmentä\nviikkoa on määrätty kansallesi ja pyhälle kaupungillesi, niin\nylitsekäyminen lopetetaan, ja synnit peitetään, ja pahat teot\nsovitetaan, ja ijankaikkinen vanhurskaus tuodaan edes, ja näky ja\nennustus suljetaan, ja kaikkein pyhin voidellaan. Niin tiedä\nnyt ja ymmärrä, että siitä ajasta, kun käsky annetaan, että\nheidän pitää jälleen kotia palaaman ja Jerusalem rakennettaman,\nPäämieheen Kristukseen asti on seitsemän viikkoa, niin myös\nkaksi-seitsemättäkymmentä viikkoa [7 ja 62 = 69 viikkoa], joina kadut\nja muurit jälleen rakennetaan, vaikka surkialla ajalla.\"\n\n\"Ja kahden viikon perästä seitsemättäkymmentä surmataan Kristus, mutta\nei itsensä edestä [engl. kään.] ja [erään] Päämiehen kansa tulee ja\nkukistaa kaupungin ja pyhän, [roomalaisen Päämiehen -- Tiituksen\nsotajoukko], niin että ne loppuvat, niinkuin virran kautta, ja sodan\nloppuun asti pitää sen hävitettynä oleman. Mutta hän [Messias]\nvahvistaa monelle liiton yhdessä viikossa [seitsemäntenäkymmenentenä\neli viimeisenä suosionliiton viikkona]; ja keskellä viikkoa lakkauttaa\nuhrin ja ruokauhrin; ja siksi että kauhistukset ovat levitetyt\nkaikkialle, on hän [Messias] tekevä sen [Jerusalemin] autioksi aina\nloppuun asti [siksi kun kaikki on täytetty] ja se mikä on määrätty\n[Jumalan suunnitelmassa] vuodatetaan yksin jääneiden yli [kansan\nyksinjääneiden yli, jota edustettiin Jerusalemin kautta].\"\nDan. 9: 23--27.\n\nTämän ennustuksen ilmaistessa juutalaisen aikakauden \"elonkorjuun\"\nalkua ja meidän Herramme läsnäoloa siinä pääelonkorjaajana, on useita\ntoisia ennustuksia, jotka paljoa selvemmin osottavat evankelisen\naikakauden \"elonkorjuun\" alkua, jossa Herramme samalla tavalla,\ntoisessa tulemisessaan, tulee olemaan pää-elonkorjaaja. Tämän\nennustuksen toteutuminen valaisee ennustuksen toteenkäymistä ylimalkaan\nja määrää myös tärkeän kohdan eräässä toisessa ennustuksessa, jonka\nedempänä tulemme osottamaan.\n\nMonien yhtyneiden ennustusten määrätessä ja todistaessa Kristuksen\ntoisen tulemisen vuosiluvun, oli tämä ainoa, joka ilmaisi ajan hänen\nensimäiselle tulemiselleen. Jos tämän täyttyminen selvästi todetaan,\ntulee se olemaan meille apuna laskiessamme ja arvostellessamme niitä\nennustuksia, jotka tarkottavat hänen toista tulemistansa. Sentähden\nannamme tässä tilaa tälle täyttyneelle ennustukselle, kuin myös siitä\nsyystä, että on välttämätöntä ymmärtää muutamat tässä ennustuksessa\nmäärätyt vuosiluvut niiden ennustuksien yhteydessä, jotka tarkottavat\ntoista tulemista, joita tullaan käsittelemään edempänä kirjassa.\n\nDaniel oli saanut nähdä monta näkyä, niinkuin kerrotaan hänen\nennustuksensa 2:ssa, 4:ssä, 7:ssä ja 8:ssa luvuissa. Kaikki nämä\nnäyttivät pakana- eli ei-juutalaisten valtakuntien suurta enentymistä\nja edistymistä; mutta hänellä oli Israelin etu mielessä, eikä hän ollut\nsaanut mitään tietoa Israelin tulevaisuudesta. Hän tiesi kumminkin\nJeremian ennustuksesta (Jer. 29: 10; 2 Aikak. 36: 20--23), että Juudan\nmaan autiona oleminen jatkuisi seitsemänkymmentä vuotta; ja\ntietäessään, että tämä aika pian oli kulunut (Dan. 9: 2.) rukoili hän\ninnokkaasti Jumalan suosion palaamista Israelille (värssyt 17--19), ja\nylläoleva oli Jumalan vastaus hänelle enkelin kautta.\n\nSe määrätty aikakausi Israelin historiassa, jota tässä osotetaan, on\n_seitsemänkymmentä viikkoa_, joka lasketaan määrätystä alkukohdasta\n-- nimittäin siitä käskystä, joka annettiin \"Jerusalemin\nennalleenasettamisesta ja rakentamisesta\" (huomaa! ettei tämä koskenut\ntemppeliä.) Tänä aikakautena tulisi suuria asioita toimitettaviksi: --\nKaupunki rakennettaisiin uudelleen epäsuotuisissa oloissa (Neh. 4),\nahdingon aikoina; synti tulisi päättymään sen kautta, että pahuus\nsovitettiin; ja vanhurskaus (vanhurskaaksi tekeminen) tulisi\ntoimeenpantavaksi -- ei sellainen, joka vuosi vuoden jälkeen\nsaavutettiin härkien ja kauristen veren kautta, vaan todellinen ja\n\"ijankaikkinen vanhurskaus\", joka aikaan saataisiin Kristuksen uhrin\nkautta. Danielille ilmotettiin myös, että hän, joka toimeenpanisi\nparemman uhrin, senkautta _lakkauttaisi_ Lain esikuvalliset uhrit ja\nruokauhrit.\n\nTänä aikakautena oli Messias, Israelin kauvan odotettu Lunastaja,\ntuleva, ja seitsemän viikkoa ja kaksi ja kuusikymmentä viikkoa eli\nkuusikymmentäyhdeksän viikkoa oli ilmotettu kuluvan Messiaksen\nläsnäoloaikaan asti. Ja tämän jälkeen hän tulisi tapettavaksi, mutta ei\nitsensä tähden. Siksi tulisi Messiaksen tulemisen jälkeen olemaan\njälellä yksi viikko, viimeinen, seitsemäskymmenes tästä luvatusta\nsuosiosta, ja keskellä tätä viikkoa, niin oli ennustettu, tulisi hän\nlakkauttamaan esikuvaukselliset uhrit antamalla \"henkensä vikauhriksi.\"\n-- Jes. 53: 10--12.\n\nNämä seitsemänkymmentä viikkoa, eli neljäsataayhdeksänkymmentä päivää\nmerkitsivät neljääsataayhdeksääkymmentä vuotta, jokaisen esikuvallisen\npäivän merkitessä yhtä vuotta. Ja se seikka, että tämä ainoa\najanennustus, joka suoranaisesti koskee ensimäistä tulemista, täyttyi\n_tällä tavalla_. antaa avaimen eräisiin toisiin ennustuksiin, jotka,\nkuten edempänä tullaan näyttämään, ovat olleet kätkettyinä\nesikuvauksellisiin lukuihin -- _päivä vuoden asemesta_ -- siksi kun\nmäärätty aika niiden ymmärtämiselle on tullut. Tämä ennustus oli niin\nlaadittu, että Daniel ja toiset juutalaiset voisivat, jos niin\ntahtoivat, pitää sitä mahdottomana ja aikaa myöten unohtaa se; tahi oli\nniillä mahdollisuus muistaa se, jotka \"_odottivat_ Israelin\nlohdutusta\", ja jotka otaksuivat ajan olleen esikuvauksellisen, kuten\nHesekiel. (Luku 4: 6.) Varmaa on, että sellaiset, jotka olivat\nuskollisia, ymmärsivät odottaa Messiasta. On kirjotettukin, että kaikki\nodottivat häntä (Luuk. 3: 15), vaikkakaan kaikki eivät kyenneet\nottamaan häntä vastaan sillä tavalla, kun hän tuli. Huomattava on, että\nne kuusikymmentäyhdeksän esikuvauksellista viikkoa, eli neljäsataa\nkahdeksankymmentäkolme vuotta luetaan _Messiakseen, Ruhtinaasen_, eikä\nJeesuksen syntymiseen Betlehemissä. Heprealainen sana _Messias_, joka\nvastaa kreikkalaista sanaa _Kristus_, merkitsee _voideltua_, ja on\npikemmin arvonimi kuin nimi. Jeesus ei ollut Voideltu, Messias,\nKristus, ennenkuin kasteensa jälkeen. Vertaa Apt. 10: 37, 38 ja Matt.\n3: 16. Hänet voideltiin Pyhällä Hengellä kohta noustessaan vedestä.\nTämä tapahtui, kun hän oli saavuttanut miehuusijän, joka oli\nkolmekymmentä vuotta lain mukaan, jonka alla hän oli syntynyt, ja jonka\nalaisena hän ja jokainen juutalainen oli, kunnes hän lopetti lain\nvallan täyttämällä sen vaatimukset -- \"nauliten sen ristiin\". Sentähden\nulottuvat tämän ennustuksen kuusikymmentäyhdeksän viikkoa hänen\nkasteeseensa ja voiteluunsa, josta ajasta, eikä ennemmin, hän oli\nMessias, Kristus, Voideltu. Siksi päättyvät ne kuusikymmentäyhdeksän\nviikkoa eli neljäsataakahdeksankymmentäkolme vuotta syksyllä v. 29 j.K.\nJa siinä täyttyi se osa ennustuksesta, joka sanoo: \"Siitä ajasta kuin\nkäsky annetaan ulos, että Jerusalem pitää jälleen rakennettaman (Dan.\n9: 25), Messiakseen, [voideltuun], Päämieheen asti, on seitsemän\nviikkoa, niin myös kaksi seitsemättäkymmentä [kuusikymmentäyhdeksän]\nviikkoa.\" Alkaen siitä, täyttyi, niinkuin huomaamme, seitsemäskymmenes\nviikko muiden mukaisesti -- laskemalla vuosi päivän asemasta.\n\nUseimmat, jotka ovat kirjottaneet tästä aineesta, ovat laskiessaan tätä\naikakautta alkaneet Artakserkseksen seitsemännestä vuodesta, kun\nEsralle (Esra 7: 7--14) jätettiin tehtävä, jonka he pitävät Kyyroksen\nkäskyn sovelluttamisena. (Esra 1: 3; 5: 13; 6: 1--12.) Huomattava on\nkumminkin, että Kyyros käski rakentaa Herran huoneen -- templin ja\nesikartanon muurin. Mutta toinen käsky annettiin Nehemialle\nArtakserkseksen kahdentenakymmenentenä vuotena, nimittäin _rakentaa\nuudelleen Jerusalemin muurit_, jotka siihen aikaan olivat rappiolla,\n(Neh. 2: 3--8; 6: 15; 7: 1.) Juuri tästä käskystä, \"ennalleenasettaa ja\nrakentaa Jerusalem\", on Danielin ennustus päivättävä. Koko kertomus\nsopii yhteen tämän kanssa. On ainoastaan yksi asia joka näyttää puhuvan\ntätä vastaan. Siinä Jesajan ennustuksessa, joka koskee tätä käskyä, oli\nennustettu Kyyroksesta, ei ainoastaan: \"Hän on päästävä minun vankini\nvalloilleen\", vaan myös: \"Hänen pitää rakentaman minun _kaupunkini_\"\n(Jes. 45: 13). Tähän näennäiseen vastaväitteeseen vastaamme näin: se\nsana, joka tässä on käännetty sanalla kaupunki, on _ir_ ja merkitsee\nmuureilla ympäröityä paikkaa. Me luulemme tässä tarkotettavan temppelin\nesikartanon muureja, ja sen kanssa pitävät yllämainitut tosiseikat yhtä\nSama sana _ir_ on käännetty sanalla _(esi-) kartano_ [englantilaisessa\nRaamatussa] 2 Kun 20: 4.\n\nNehemian suorittaman tehtävän vuosiluvuksi mainitaan tavallisesti 445\ne.K. Mutta Tri Hale'n kronolooginen teos (sivut 449 ja 531) ja Tri\nPriestlie'n väitöskirja \"Evankelistain Yhtäpitäväisyydestä\" (\"Harmony\nof the Evangelists\", sivut 24--38) osottavat, että tämä tavallinen\nmielipide on väärä, sekä että tämä tapahtui yhdeksän vuotta\naikaisemmin. Siten on siis meillä vuosi 454 e.K. todellinen vuosiluku\nNehemian tehtävälle; ja tämän päivämäärän kanssa on Danielin ennustus\n(luku 9: 25) yhtäpitävä, mikäli se koskee käskyä asettaa ennalleen ja\nrakentaa Jerusalem.\n\nKoska kuusikymmentäyhdeksän viikkoa (7 ja 62) eli\nneljäsataakahdeksankymmentäkolme vuotta ulottuvat _Messiakseen_\n(Voideltuun), Päämieheen asti niin me vähennämme tästä\nkuudenkymmenenyhdeksän esikuvauksellisen viikon ajanjaksosta eli\nneljästasadasta kahdeksastakymmenestäkolmesta (483) vuodesta\nneljäsataaviisikymmentäneljä (454) vuotta ennen Kristusta, Jerusalemin\nennalleenasettamis- ja rakentamiskäskyn oikeana vuosilukuna ja jäännös\n-- 29 j.K. -- on oleva se vuosi jona Voideltu (Messias) oli ilmestyvä.\nTämä on täydellisesti yhtäpitävä sen kanssa, mitä olemme osottaneet,\nnimittäin, että Johannes kastoi Jeesuksen ja sai hän Hengen voitelun v.\n29 j.K. noin 3 päivä lokakuuta, jolloin hän oli kolmenkymmenen vuoden\nvanha hänen syntymisensä oikean vuosiluvun mukaan, kuten edellisessä\nluvussa on näytetty.\n\nMeidän Herramme virka käsitti _kolme ja puoli vuotta_ ja päättyi hänen\nristiinnaulitsemisellaan passah-juhlan aikana, keväällä v. 33 j.K.\nTässä toteutti hän täydellisesti ennustuksen, joka koski jälellä\nolevaa, eli viimeistä viikkoa (viimeiset seitsemän vuotta) luvatusta\nsuosiosta, ja jossa sanotaan: \"kuudenkymmenenyhdeksän (7 ja 62) viikon\n_perästä_ on Messias kuoletettava, mutta ei itsensä tähden\" [Lause:\n\"mutta ei itsensä tähden\", on sanottu eri tavoilla eri käännöksissä,\njoista meillä on useita edessämme, mutta meidän mielestämme on tämä\nkäännös paras ja selvin.] -- \"_keskellä_ [jälellä olevaa 70:tä]\n_viikkoa_ on hän lakkauttava uhrin ja ruokauhrin.\"\n\nNe uhrit, joita uhrattiin lain mukaan, lakkasivat siihen; ei siten,\netteivät papit senjälkeen olisi uhranneet eläimiä, suitsutusta, y.m.,\nsillä näiden uhraaminen jatkui vuosi vuodelta, mutta Jehova ei\nhyväksynyt niitä, eivätkä ne missään suhteessa olleet uhreja synnin\ntähden. Sitten kun totinen uhri oli tullut, kun meidän Herramme Jeesus\n\"poisti synnin uhraamalla itsensä\" (Hebr. 9: 26), ei Jehova kauvemmin\nvoinut tunnustaa mitään muuta hänelle uhrattua uhria, eikä myöskään\nsellaisten tarpeellisuutta.\n\nSiellä, ristillä, täytti Messias, joka oli uhrannut itsensä kolme ja\npuoli vuotta, tehtävänsä (Joh. 19: 30), ja \"päätti\" siten \"synnin\",\nteki täyden ja täydellisen sovinnon Jumalan kanssa ihmisten pahuuden\ntähden tuoden siten ihmissuvulle _ijankaikkisen_ vanhurskauttamisen\nsynnistä sen esikuvauksellisen vuotuisen vanhurskauttamisen sijaan,\njonka esikuvauksellinen kansa, Israel, esikuvien kautta sai aikaan.\nMessiaksen kuolema oli myös \"sinetti\", joka takaa kaikkien näkyjen\nja ennustuksien täyttymisen tulevat siunaukset ja \"kaiken\nennalleenasettamisen ajat, joista Jumala on ammoisista ajoista asti\npuhunut kaikkien pyhäin profeettainsa suun kautta\" (Apt. 3: 21.) Nämä\nlupaukset, sekä aabrahamilainen liitto, että uusi liitto, vahvistettiin\neli lujitettiin \"hänen omalla kalliilla verellänsä\" -- (Luuk. 22: 20; 1\nKor. 11: 25), joka puhuu paremmin puolestamme kuin härkäin ja kauristen\nveri -- puhuu ijankaikkisesta vanhurskauttamisesta ja synnin\npoistamisesta kaikille niille, jotka ottavat hänet vastaan. Ja\nseitsemännenkymmenennen eli juutalaisten suosion viimeisen viikon\njälkimäisellä puoliskolla -- niinä kolmena ja puolena vuotena, jotka\nalkoivat helluntaina -- tulivat hänen seuralaisensa, tämän kansan\n\"kaikkein pyhimmät\" voidelluiksi Jumalan pyhällä hengellä niinkuin\nMessiaskin oli tullut voidelluksi kuudennenkymmenennenyhdeksännen\nviikon lopussa.\n\nTällä tavoin täytettiin tämän ennustuksen 24 värssyn määräykset:\n\"Seitsemänkymmentä viikkoa on määrätty [erotettu] _sinun kansallesi_ ja\npyhälle kaupungilles -- (a) niin ylitsekäyminen lopetetaan, ja synnit\npeitetään, ja pahat teot sovitetaan ja ijankaikkinen vanhurskaus\ntuodaan edes -- (b) ja näky ja ennustus suljetaan, -- (c) ja kaikkein\npyhin voidellaan.\" Ennustuksessa ei ollut mitään, joka osotti, että\nkoko tämä toimi lykättäisiin viimeiseen \"viikkoon\", jolloin Messias\nolisi läsnä; ja epäilemättä käsittivät he tämän sisältävän suuren\nparannuksen siveellisessä suhteessa _heidän puoleltaan_, joka\nvalmistaisi heitä Messiasta varten, ja heidän kansakuntansa\nvoitelemisen hänen allensa \"kaikkein pyhimmäksi\" kansaksi, siunatakseen\nkoko maailmaa. He eivät olleet oppineet, vuosisatojen kokemuksien\nkautta, että _he_ olivat voimattomat poistamaan syntiä ja sovittamaan\npahojatekoja, ja että vaadittaisiin täydellistä lunastusuhria sen\nsuuren työn aikaansaamiseksi, jotta synnit pyyhittäisiin pois ja\ntuomitut vanhurskautettaisiin.\n\nVaikka Danielin ennustus näyttikin, että Messias tulisi tapettavaksi\nkeskellä viimeistä viikkoa, niin ei se näyttänyt, että hänen kansansa\nsuuri joukko tulisi olemaan _epäpyhiä_, ja että he sentähden tulisivat\nhyljätyiksi, kuten heille kävi keskellä sitä viikkoa. (Mat. 23: 38.)\nToinen profeetta on sanonut: Hän on täyttävä työn ja _keskeyttävä_ sen\nvanhurskaudessa (oikeudenmukaisesti) (engl.); ja kaikki tuli täytetyksi\nJeesuksen virantoimituksen viimeisenä puolena viikkona (kolmena ja\npuolena vuotena), lukuunottamatta kaikkein pyhimpäin voitelemista.\nMutta mitenkä on seitsemännen viikon, niiden kolmen ja puolen vuoden\nylijäämän kanssa, jotka ulottuivat ristin tuolle puolen? Lupasiko ehkä\nJehova erottaa seitsemänkymmentä suosion viikkoa Israelin hyväksi,\nantaen todellisuudessa ainoastaan kuusikymmentäyhdeksän ja puoli? Ensi\nsilmäyksellä näyttää siltä, etenkin kun muistamme, että Jeesus\nainoastaan viisi päivää ennen kuolematansa, \"keskellä viikkoa\", itki\nkaupungin tähden ja hylkäsi sen sanoen: \"Teidän huoneenne jätetään\nteille autioiksi.\" Mutta ei niin; Jehova tiesi alusta alkaen\nminkälainen loppu oli; ja kun hän lupasi seitsemänkymmentä viikkoa,\ntarkotti hän myös sitä. Niinmuodoin täytyy meidän odottaa löytävämme\nsuosion ulottuvan tätä kansaa kohtaan kolmen ja puolen vuoden aikana\nristiinnaulitsemisen jälkeen, huolimatta siitä, että he silloin\nkansakuntana jätettiin autioksi.\n\nEtteivät israelilaiset kansana olleet soveliaita ottamaan vastaan\nparahinta eli hengellistä suosiota (eikä myöskään maallista suosiota),\nosotettiin sen kautta, että he hylkäsivät Messiaksen, niinkuin Jumala\njo edeltäpäin oli nähnyt ja sanonut; siten ei ollut minkäänlaiseksi\nhyödyksi heille jatkaa heidän koetustaan, kansana katsottuna, yli\nseitsemänkymmenenviikon puolivälin, ja se keskeytettiin eli katkaistiin\nsiinä, kun heidät jätettiin \"autioiksi\" -- suljettiin pois suosiosta.\nHeidän aikakautensa loppupuolella (kolme ja puoli vuotta) suosio\n_suurennettiin_, vaikka se rajotettiin \"jäännökseen\", \"pyhimpiin\",\npuhtaimpiin eli soveliaimpiin, joita ainoastaan se voi hyödyttää. (Jes.\n10: 22, 23. Vertaa _Room_. 9: 28.) Suosion suurentuminen oli siinä,\nettä tämä jäännös kolmen ja puolen vuoden aikana tuli yksinomaan\nolemaan huomion ja lähetystyön esineenä niiden suurempien etujen\nohella, joita henkinen hallituskausi tarjosi, työ, joka alkaen\nopetuslapsista helluntaina, todennäköisesti ulottui jokaiseen tämän\nkansan tuleentuneeseen vehnään tänä erityisenä suosion aikakautena.\nKatso Apt. 2: 41 ja 4: 4 ensimäisien päivien tuloksen suhteen. Juuri\ntästä syystä, vaikkakin Jeesus oli maistanut kuoleman kaikkien tähden,\nja iloinen sanoma oli julistettava kaikille, käski hän opetuslapsien\n\"alkaa Jerusalemissa.\" Eivät he myöskään saaneet jättää tätä erikoista\ntyötä eivätkä tarjota uuden hallituksen suosiota kenellenkään muille,\nennenkuin ne kolme ja puoli vuotta siitä _suosiosta, joka oli luvattu\nIsraelille_, olivat täyttyneet -- ennenkuin Jumala erityisesti lähetti\nsen pakanain yhtä hyvin kuin juutalaistenkin luo. -- Apt. 10.\n\n_Kristuksen ensimäinen tuleminen_ 79\n\nKorneliuksen kääntymisen varmasta vuosiluvusta voivat kronoloogit\nainoastaan arvaamalla päättää; ja niinmuodoin arvellaan sen eri\nlaskelmain mukaan tapahtuneen vuosien 37 ja 40 välillä j.K.; mutta\nkatsoen siihen selvään ennustukseen, jota nyt tarkastamme,\nemme epäile sen tapahtuneen syksyllä v. 36 j.K.; sillä tällöin\npäättyivät nuo Israelin suosion seitsemänkymmentä viikkoa eli\nneljäsataayhdeksänkymmentä vuotta. Koska suosio yksinomaan heitä\nkohtaan lakkasi silloin, oli aivan paikallaan lähettää evankeliumi\npakanoille. Israelilaiset eivät tämän jälkeen olleet suljetut\nevankeliumista, mutta heitä kohdeltiin samoin kuin pakanoita, vaikka\nennakkoluulot epäilemättä aiheuttivat sen, että jäännös tuli vähemmän\nsuotuisaan asemaan. Koska \"pyhimmät\" jo olivat tulleet valituiksi, ei\nevankeliumi enää rajottunut israelilaisiin yksistään, vaan oli avoinna\njokaiselle olennolle, jolla oli kuulevat korvat.\n\nNoiden seitsemänkymmenen viikon kuluttua tuli se hätä ja vaiva, joita\nmainitaan 26 ja 27 värs. loppuosissa. Roomalainen päämies tuli ja\nhävitti todellakin kaupungin ja temppelin, ja virran lailla jätti hän\njälkeensä kauheaa hävitystä ja turmiota. Ja Messias, jonka he\nhylkäsivät, on sallinut monenlaatuisen pahan kohdata tätä kansaa siitä\nlähtien, ja tulee yhä sallimaan sen \"loppuun asti\", kunnes he ovat\nsaaneet riittämään asti; siksi kun hän on sanova: \"Puhukaat suloisesti\nJerusalemille ja saarnatkaa sille, että sen aika on täytetty, että sen\nrikokset ovat annetut sille anteeksi.\" (Jes. 40: 2.) Sillä aikaa on se,\n_joka on määrätty_, vuodatettava tämän yksinjääneen (eli tämän hyljätyn\nkansan yli), kunnes heidän murheensa mitta on täytetty -- siihen\npäivään, jolloin he tulevat sanomaan: \"Siunattu olkoon hän, joka tulee\nHerran nimeen.\" Jumalalle kiitos, tämä Israelin vapautus on nyt\nkoittamaisillaan, ja vaikkei heidän hävityksensä ja hätänsä vielä ole\npäättynyt, niin tulee hetki hetkeltä se aika lähemmäksi, jolloin suomut\nputoavat heidän ennakkoluulojen sokaisemista silmistään, ja he saavat\nnähdä hänet, jota ovat pistäneet, ja he tulevat itkemään häntä,\nniinkuin esikoista itketään. -- Sak. 12: 10.\n\nKoska monet lukiessaan tätä nyt tarkastettua paikkaa ovat joutuneet\nhämilleen ja erehdykseen sen johdosta, että ovat kykenemättömiä\nymmärtämään profeetallisen sanan järjestystä, ja sekottavat Päämiehen\nMessiaksen roomalaisen päämiehen kanssa j.n.e. niin kehotamme tarkasti\ntutkimaan tätä paikkaa, sillä tavoin kuin se on järjestetty tämän luvun\nalussa, huomioonottamalla sulkumerkit ja selittävät huomautukset\nhakasien sisällä.\n\n    Oi Herrani kallis, mun aarteni oot,\n    Mun toivoni, turvani ain'!\n    Kaikk' huoleni entiset unhottukoot,\n    Sun kuoloas katselen vain.\n\n    Kun tahtoni tahtohos haudannut oon,\n    On tahtosi silloin myös mun.\n    Oi Herra, sun voimasi vahvistakoon\n    Mua täyttämään tahtoas sun!\n\n    Kun aamusi armahin koittamaan saa,\n    Yön usvat jo haihtuvat nuo,\n    Ei silloin oo taistoa uuvuttavaa,\n    Sun valtasi rauhankin tuo.\n\n    Ah, kuinka mä Herra sua kiittänenkään,\n    Kun kutsusi korkean sain\n    Sun laumaasi pienoiseen yhdistymään\n    Ja luonasi viipymään ain! --\n\n\n\n\nNELJÄS LUKU.\n\nPAKANAIN AJAT.\n\nMitä pakanain ajoilla tarkotetaan. -- Niiden alku. -- Niiden pituus. --\nNiiden loppuminen vuonna 1914. -- Näihin liittyviä tapahtumia. -- Näitä\nseuraavia tapahtumia. -- Kirjaimellinen ja esikuvauksellinen aika. --\nHuomiota herättävä esikuva (tyyppi). -- Nykyisiä merkkejä. -- Jumalan\nvaltakunta tulee kukistamaan pakanain hallituksen. -- Siksi on\nedellinen perustettu ennenkuin jälkimäinen loppuu -- ennen vuotta 1914.\n-- Syyt miksi pakanain hallitus sitä vastustaa. -- Miten ja milloin\nkaikki lopullisesti tulevat ilolla ottamaan vastaan sen. -- \"Kaikkien\nkansojen toivo\" on tuleva.\n\n\n[Koska tässä luvussa käsitelty aine on hyvin läheisessä yhteydessä\naineen kanssa ensimäisen osan 13:ta luvussa, tulee lukijalle olemaan\nsuureksi avuksi käydä uudelleen läpi mainittu luku, ennenkuin hän alkaa\ntämän luvun.]\n\n\"Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat\ntäyttyvät.\" -- Luuk. 21: 24.\n\nLauselmaa \"pakanain ajat\" käytti Herramme siitä väliajasta maan\nhistoriassa, joka on Jumalan tyypillisen valtakunnan, Israelin\nvaltakunnan poisottaminen (Hes. 21: 25--27.) ja sen antityypin, Jumalan\ntotisen valtakunnan alkamisen ja päättymisen välillä, kun Kristus\ntulisi \"kirkastettavaksi pyhissänsä ja kaikkien niiden ihailtavaksi,\njotka uskovat sinä päivänä.\"\n\nTällä väliajalla tulisi pakanalliset hallitukset pitämään valtiutta\nmaan päällä; ja Israel, sekä lihallinen että hengellinen, on ollut ja\ntulee olemaan näille valloille alamainen, siksi kun heidän aikansa on\npäättynyt. Vaikka Jumala ei ole hyväksynyt tahi määrännyt näitä\nhallituksia, niin antaa hän kuitenkin niiden olla hallituksessa. Toisin\nsanoen, hän on erityisiä tarkotuksia varten sallinut heidän valtaansa\nmäärätyn ajan.\n\nMaan herraus annettiin alkuperäisesti Aadamille, jotta hän vallottaisi\nsen sekä omistaisi ja hallitsisi sitä vanhurskaudessa. (1 Moos. 1: 28.)\nAadam ei pystynyt tähän, ja synnin kautta rikottu herraus otettiin\nhäneltä pois. Sen jälkeen sallittiin enkelien hallita. Mutta sen\nsijaan, että olisivat kohottaneet langennutta sukua, niin tapahtui,\nettä muutamat \"eivät säilyttäneet valta-asemaansa\", vaan lankesivat\nylitsekäymiseen. Vedenpaisumuksen jälkeen ilmotti Jumala Aabrahamille\naikomuksensa tuoda tarvittavan avun syntiselle kuolevalle suvulle hänen\njälkeläisensä kautta, herättämällä heidän keskuudestaan suuren\nlunastajan, hallitsijan ja opettajan, sanoen: \"Sinun siemenessäsi pitää\nkaikki kansat maan päällä siunattaman.\"\n\nTämä oli aikaisin hengen antama viittaus kansallisesta yleisvallasta\nmaan yli. Ja tullen Jumalalta, sisälsi tämä viittaus tuon hallitsijan\nerityisen sopivaisuuden ja aivan ominaisen etevyyden kaikkien muiden\nyli. Siksipä tulisi olemaan koko ihmiskunnalle hyödyllistä kuulua\nsellaisen hallitsijan alle. Kieltämättä tämä lupaus Aabrahamille täytti\nhänen jälkeentulevaistensa, israelilaisten sydämet ja mielet ja\ntunnettiin hyvin heidän heimolaistensakin, moabilaisten ja edomilaisten\nkeskuudessa. On luultavaa, että muut kansat tulisivat tuntemaan\nsellaisen kansallistoivon, ja niin ollen emme voi epäillä, että ylpeys\nherättäisi heissä halun tulla tuoksi etevämmäksi kansaksi ja pitää\nhallussaan yleisvaltaa, koska hekin pitäisivät itseään joka suhteessa\nyhtä kykenevinä ja soveliaina hallitsemaan ja opettamaan ja siten\nsiunaamaan kansoja, kuin joku Aabrahamin jälkeläisistä.\n\nIsraelin toivo saavuttaa maailmanvalta, ei kansojen toivon ja tahdon\nperustuksella, vaan Jumalan tahdon ja mielen ja hänen heidän hyväkseen\nilmotetun valtansa perustuksella, näytti levinneen muihinkin kansoihin.\nKaikissa tapauksissa huomaamme, että nuo pakanalliset kuninkaat ja\nkansat ottivat vastaan valtansa suosionosotuksina niiltä jumalilta,\njoita he palvelivat. Ja sama ajatus huomataan vieläkin jokaisessa\npienemmässä hallitsijassa ja ruhtinaassa yhtähyvin kuin mahtavimmissa\nkuninkaissa ja keisareissa. Vaikka kuinkakin heikkoja sielun ja ruumiin\npuolesta, vaikka kuinkakin paheellisia ja kelvottomia hallitsemaan,\nolkoonpa sitten itseään eli toisia, vallitsee heitä melkein\nmielettömässä määrässä se ajatus, että Jumala erityisesti on valinnut\nheidät ja heidän perheensä hallitsemaan ja \"SIUNAAMAAN\" (?) koko maata.\nTätä oppia, jonka syvät rivit ovat omaksuneet, toitotetaan mitaleissa,\nrahoissa ja valtiopapereissa sanoilla: \"Jumalan armosta -- kuningas.\"\n\nSillä lailla, Israelin odottaessa ja toivoessa luvattua herrautta maan\nyli ja kun he monta kertaa luulivat olevansa hyvin lähellä toivonsa\ntoteutumista, erityisesti David ja Salomo kuninkaiden aikana, tuli\nyleisvallan halu yleiseksi toisissa kansoissa. Aikoessaan ottaa pois\nkruunun Israelilta, kunnes lupauksen oikea siemen tulisi ottamaan\nvallan, päätti Jumala antaa pakanallisten valtakuntien ottaa\nhallitusvallan ja tehdä kokeita maailman hallitsemisessa, jotta maailma\nmyös oppisi huomaamaan turhuuden omissa itsehallitusponnistuksissaan,\nniin kauvan kuin se on nykyisessä syntisessä tilassaan. Niinkuin hän\noli antanut Aadamin menetetyn herrauden enkeleille osottaaksensa heidän\nkelvottomuuttaan hallitsemaan ja siunaamaan maailmaa, niin jätti hän\nnyt tämän herrauden pakanoille antaaksensa heidän koettaa eri tapojaan\nilman hänen avustustansa. Näitä erilaisia kokeiluja sallii Jumala\narvokkaina ja tarpeellisina opetuksina, jotka täyttävät välillä olevat\najat, kunnes Herran Voideltu, jolla on siihen oikeus, tulee ottamaan\nvallan ja täyttämään kaikki hänen armolliset aikeensa.\n\nKoska lihallinen Israel oli esikuva hengellisestä Israelista,\nevankelisesta seurakunnasta, jota myös kutsutaan tässä korkeammassa\nmerkityksessä \"kuninkaalliseksi papistoksi ja pyhäksi kansaksi\" (1\nPiet. 2: 9), ja joka määrättynä aikana tulee hallitsemaan ja siunaamaan\nkaikkia kansoja, niin oli heidän valtakuntansa samalla tavalla eräissä\nsuhteissa Kristuksen valtakunnan esikuva. Niinmuodoin kun Jumalan aika\ntuli jättää maailmanvalta pakanoille, oli johdonmukaista, että hän\nensin ottaisi pois esikuvauksellisen kruunun Israelilta, ja sitten\nlakkaisi antamasta tunnustustaan esikuvaukselliselle valtakunnalle.\nTämän hän teki, selittäen että he olivat osottautuneet kelvottomiksi\nkorotettaviksi yleisvaltaan, koska heissä siinä määrin kun olivat\nsaavuttaneet kunnioitusta kansana, pääsi valtaan tapain turmelus,\nturhamaisuus ja epäjumalisuus. Tämä tapahtui kuningas Sedekian päivinä\nja jumalallinen käsky lausutaan profeetan sanoissa: -- \"Näin sanoo\nHerra Jehova: pane pois kuninkaallinen otsakoriste ja ota kruunu\npäästäsi. Se, mikä nyt on, ei ole pysyvä sellaisena. Alennettu pitää\nylennettämän ja korkia alennettaman. Minä tahdon sen (kruunun)\nkukistaa, kukistaa, kukistaa; eikä se ole enää oleva, kunnes hän tulee,\njolla on siihen oikeus ja hänelle minä sen annan.\" -- Hes. 21: 24--27.\nTämä kruunun eli vallan kukistaminen on tapahtunut. Kruunu siirrettiin\nensin Baabeliin, senjälkeen meedilais-persialais valtakuntaan, sitten\nmakedoniaan ja lopullisesti Roomaan. Näiden valtojen luonteen,\njommoisena se historian lehdille piirretään, olemme huomanneet\ntäydellisesti pitävän yhtä profeetallisien kertomuksien kanssa,\nsellaisina kuin ne kuvataan Nebukadnesarin näyssä suuresta\nkuvapatsaasta ja Danielin näyssä neljästä petoeläimestä. Tämä Israelin\nvallan kukistettu tila tulisi jatkumaan, kunnes Kristus, Israelin ja\nkoko maan valtaistuimen oikea perillinen, joka osti sen omalla\nkalliilla verellänsä, tulisi ottamaan vallan. Hänen valtansa tulee,\nniinkuin olemme nähneet, olemaan maailman viides yleisvalta, Jumalan\nvaltakunta koko taivaan alla. Mutta erotukseksi neljästä edellisestä\nvallasta, jotka sallittiin määrätyksi ajaksi, ja jotka sentähden\ntunnustettiin, joskaan niitä ei hyväksytty, tulee tämän hyväksymään ja\nvahvistamaan Jumala, hänen edustajanansa maan päällä. Se tulee olemaan\nJumalan Valtakunta, Jehovan Voidellun Valtakunta. Se pystytetään\nvähitellen suuren hädän aikana, jolla evankelinen aika tulee päättymään\nja jossa nykyiset hallitukset tulevat täydellisesti kukistettaviksi\nhäviten suuressa sekasorrossa.\n\nTässä luvussa esitämme Raamatun todistuksen siitä, että täydellinen\nloppu pakanain ajoista, s.o. täydellinen loppu heidän sallituille\nvalloilleen, on saavutettu vuonna 1914, ja että tämä päivämäärä tulee\nolemaan äärimäinen raja epätäydellisien ihmisien hallitukselle.\nHuomattakoon, että jos tämä osotetaan olevan Raamatussa varmasti\ntodistettu tosiseikka, niin se todistaa:\n\nEnsimäiseksi, että silloin Jumalan valtakunta, josta Herramme opetti\nmeitä rukoilemaan: \"Tulkoon valtakuntasi\", on saavuttanut täydellisen\nmaailmaakäsittävän vaikutuksen, ja että se silloin tulee olemaan\npystytetty eli vahvasti perustettu maan päälle, nykyisten hallitusten\nraunioille.\n\nToiseksi todistaa se, että hän, jonka oikeus on siten ottaa valta,\nsilloin tulee olemaan läsnä maan uutena hallitsijana; eikä sitä\nainoastaan, vaan se todistaa, että hän tulee olemaan läsnä melkoisen\najan ennen tätä päivämäärää; sillä näiden pakanallisien hallituksien\nkukistumisen suoranaisena syynä on se, että hän särkee niitä kuin\nsaviastioita (Ps. 2: 9; Ilm. 2: 27.) ja pystyttää niiden sijaan oman\nvanhurskaan hallituksensa.\n\nKolmanneksi todistaa se, että joku aika ennen 1914 vuoden loppua, tulee\nKristuksen, Jumalan tunnustaman Seurakunnan, \"Kuninkaallisen papiston\",\n\"Kristuksen ruumiin\" viimeinen jäsen kirkastettavaksi Pään kanssa;\nsillä jokainen jäsen tulee hallitsemaan Kristuksen kanssa, ollen hänen\nkanssaan valtakunnan kanssaperillinen, ja valtakuntaa ei voida\npystyttää, jos yksikään jäsen puuttuu.\n\nNeljänneksi todistaa se, että tästä ajasta alkaen Jerusalem ei\nkauvemmin tule olemaan pakanain tallattavana, vaan tulee nousemaan\njumalallisen epäsuosion tomusta ja tuhkasta kunniaan, sillä \"pakanain\najat\" tulevat silloin olemaan päättyneet eli täyttyneet.\n\nViidenneksi todistaa se, että silloin tai aikaisemmin, Israelin sokeus\nalkaa poistua; sillä se \"paatumus\" joka \"osaksi\" on kohdannut heitä,\noli jatkuva ainoastaan \"_siksi_ kun täysiluku pakanoista on mennyt\nsisälle\" (Room. 11: 25), eli, toisin sanoen, siksi kun täysi luku\npakanoista, jotka tulevat Kristuksen ruumiin jäseniksi tahi hänen\nmorsiamekseen, on tullut täydelleen valituksi.\n\nKuudenneksi todistaa se, että se suuri \"ahdistuksen aika, jommoista ei\nole ollut siitä saakka, kun ihmiset rupesivat olemaan\", tulee tämän\njälkeen alkamaan ja saavuttamaan huippukohtansa koko maailmaa\nkäsittävän ja hallitsevan anarkian kautta. Se asiain tila, jota\nvertauskuvannollisella kielellä sanotaan meren raivoaviksi aalloiksi,\nsulavaksi maaksi, kaatuviksi vuoriksi ja palaviksi taivaiksi, on\nsilloin alkava. Silloin ovat ihmiset oppineet olemaan hiljaa ja\ntuntemaan, että Jehova on Jumala, ja että hän tulee korotettavaksi maan\npäällä. (Ps. 46: 11.) Ja hädän pahoin pitelemä ihmiskunta alkaa silloin\nantaa tunnustuksensa uusille taivaille ja uudelle maalle rauhaisine\nsiunauksineen. Ja ensimäisenä tulee tämän tekemään Herran Voideltuun,\nja hänen oikeudenmukaiseen ja vanhurskaaseen hallitukseensa nähden se\nJumalan lasten joukko, joka on tullut suuren vaivan kautta -- se\nluokka, joka merkitään m:llä ja t:llä Aikakausien kartalla (katso myös\nsivuja 281--292, I osassa); senjälkeen, juuri pakanain ajan päättyessä,\nlihallinen Israel ja lopulta koko maailma.\n\nSeitsemänneksi todistaa se, että tämän vuoden jälkeen on Jumalan\nvaltakunta maan päällä järjestetty voimassa, ja on se silloin lyövä ja\nmusertava pakanallisen kuvan (Dan. 2: 34) -- se on tekevä tyhjäksi\nnäiden kuninkaiden vallan. Sen oma voima ja valta tulee pystytettäväksi\nsitä mukaan kun se vaikutuksiensa ja keinojensa kautta musertaa ja\nhajottaa \"olemassa olevat vallat\" -- maalliset ja kirkolliset -- raudan\nja saven.\n\n\n\nPakanain aikojen alkaminen 606 e.K.\n\n\nMeidän Herramme sanat: \"kunnes pakanain ajat täyttyvät\" sisältävät,\nettä pakanain ajoilla täytyy olla lopullisesti määrätty raja; sillä\nrajattomasta, määrättömästä ajanjaksosta ei voitaisi sanoa, että se\ntäyttyisi. Niinmuodoin oli pakanahallituksella alkunsa, se tulee\nkestämään _määrätyn ajan_ ja tulee päättymään määrättynä aikana.\n\n[Se kreikkalainen sana, joka tässä on käännetty sanalla _aika_ on\n_kairos_, joka merkitsee _määrättyä aikaa_. Se on sama sana, joka on\nkäännetty sanalla \"aika\" tai \"ajat\" seuraavissa paikoissa: Ilm. 12: 14;\nApt. 3: 19 ja 17: 26. Sana \"hetkiä\" Apt, 1: 7 johtuu samasta\nkreikkalaisesta sanasta.]\n\nNäiden pakanain aikain alkaminen ilmotetaan selvästi Raamatussa. Jos se\nsiis _samaten_ ilmottaa meille pakanain vallalle määrätyn tai sallitun\najan pituuden, voimme ehdottomalla varmuudella tietää milloin tämä\nvalta on päättyvä. Raamattu ilmottaakin tämän määrätyn ajan, joka on\ntäyttyvä; mutta se ilmotettiin semmoisella tavalla, ettei ollut\nmahdollista ymmärtää sitä, silloin kun se kirjotettiin, eikä myöskään\nennenkuin aika oli kulunut ja historian tapahtumat heittivät valonsa\nsen yli, ja silloinkin voivat ainoastaan ne ymmärtää, jotka valvoivat\neivätkä olleet maallisten murheiden raskauttamia.\n\nRaamatussa on selvä ja vahva todistus siitä, että pakanain ajat\nsisältävät 2520 vuoden ajanjakson, vuodesta 606 e.K. aina vuoteen 1914\nj.K. Tämä pakanallisille hallituksille suotu maailman valta alkoi,\nniinkuin jo näimme, Nebukadnesarista; ei silloin kun hänen\nhallituksensa alkoi, vaan silloin kun Herran esikuvauksellinen\nvaltakunta lakkasi, ja koko maailman herraus jätettiin pakanain käsiin.\nPakanain ajat alkavat juuri siitä vuodesta, jolloin Jumalan\nesikuvauksellisen valtakunnan kruunu otettiin pois sen viimeiseltä\nkuninkaalta, Sedekialta.\n\nProfeetan sanain mukaan (Hes. 21: 25--27) otettiin kruunu Sedekialta,\nja Nebukadnesarin sotajoukot piirittivät Jerusalemin ja hajottivat sen\nraunioiksi ja oli se siinä tilassa 70 vuotta -- ennalleenasettamiseen\nasti Kyyroksen ensimäisenä vuotena. (2 Aikak. 36: 21--23.) Vaikka\nJerusalem silloin rakennettiin uudelleen ja vangit palasivat, ei\nIsraelilla enää milloinkaan ole ollut kuningasta siitä alkaen\nnykyaikaan asti. Vaikka Kyyros asetti heidät ennalleen maahansa ja\nyksilölliseen vapauteen, kuuluivat he kansana toinen toistaan\nseuraavien persialaisten, makedonialaisten ja roomalaisten alle. He\nolivat näiden viimeksi mainittujen ikeenalaisia Herramme ensimäisen\ntulemisen aikana; Pilatus ja Herodes olivat keisarin edustajia.\n\nNämä tosiasiat edessämme voimme vaikeudetta löytää vuosiluvun pakanain\naikojen alkamiselle, sillä Kyyroksen hallituksen ensimäinen vuosi on\nhyvin selvästi määrätty -- sekä maailman että uskonnon historia\nsattuvat erinomaisella tarkkuudella yhteen Ptolemaioksen kaanonin\nkanssa, jonka mukaan se on v. 536 e.K. Ja jos 536 e.K. oli se vuosi,\njolloin nuo Jerusalemin autiona olemisen seitsemänkymmentä vuotta\npäättyivät ja juutalaisten ennalleenasettaminen alkoi, niin seuraa\nsiitä, että heidän valtakuntansa kukistettiin määrälleen\nseitsemänkymmentä vuotta ennen vuotta 536 e.K., se tahtoo sanoa 536\nynnä 70, eli 606 e.K. Tämä antaa meille vuosiluvun pakanain aikojen\nalkamiselle -- v. 606 e.K.\n\nKun tiedämme, että Jumala näille maallisille eli pakanallisille\nhallituksille antoi vallan määrätyksi ajaksi, tiedämme myös samalla ei\nainoastaan, että ne tulevat särkymään ja kukistumaan ja että Kristuksen\nvaltakunta tulee niitä seuraamaan, kun niiden ajat ovat loppuun\nkuluneet, vaan myös, ettei Jumala tule ottamaan valtaa heiltä,\nantaakseen sitä Voidellullensa; ennenkuin tämä valtalupa kuluu loppuun\n-- \"kunnes pakanain ajat täyttyvät\". Niinmuodoin asetetaan meidät juuri\ntässä varuillemme sitä väärää luuloa vastaan, johon paavikunta on\njohtanut maailman -- että Jumalan valtakunta _pystytettiin_\nhelluntaina, ja täydennettiin, kun, niinkuin väitetään, Rooman\nvaltakunta käännytettiin kristinuskoon (paavilaisuuteen); ja paavikunta\nsaavutti sekä maallisen että hengellisen herrauden maailmassa. Me\nnäemme tästä pakanain aikoja koskevasta ennustuksesta, että tämä\nroomalaisen kirkon tekemä väite, ja jota protestantit enemmän tai\nvähemmän kannattavat, on väärä. Me näemme, että ne kansat, joita sekä\nkatolilaiset että protestanttilaiset nimittävät kristityiksi kansoiksi\nja joiden valtaa he kutsuvat kristikunnaksi (s.o. Kristuksen\nvaltakunnaksi), eivät ole sellaisia. Ne ovat \"tämän maailman\nvaltakuntia\", ja kunnes niiden \"ajat\" ovat täyttyneet, ei Kristuksen\nvaltakunta voi ottaa hallitusta, vaikka se tulee järjestäytymään ja\ntekemään valmistuksia sitä varten niinä vuosina, jotka ovat lähinnä\npakanain aikojen loppua; kun sitä vastoin toiset vallat tulevat\nhorjumaan, särkymään ja joutuvat anarkiaan.\n\nEvankelisella aikakaudella on Kristuksen valtakunta ollut olemassa\nainoastaan alkuasteellaan, alennuksessaan, ilman valtaa eli oikeutta\nhallita -- ilman kruunua, omistaen ainoastaan lupauksen valtikan. Sitä\nei maailma ole tunnustanut ja on se ollut niiden \"esivaltojen\"\nalaisena, \"jotka ovat\" -- nim. pakanallisien valtakuntien. Ja niin on\ntaivaan valtakunnan perillisen oltava siihen määrättyyn aikaan asti,\njolloin heidän on Kristuksen kanssa yhdessä hallittava. Sen hädän\naikana, joka päättää tämän aikakauden, tulevat he korotettaviksi\nvaltaan, mutta heidän vanhurskas hallituksensa ei voi alkaa ennenkuin\nvuoden 1914 päättyessä -- kun pakanain ajat ovat kuluneet loppuun.\nSiksi on Seurakunnan velvollisuus kärsivällisesti odottaa sen\nvoittoriemulle ja ihanalle hallitukselle määrättyä aikaa; pitää itsensä\nerillään tämän maailman valtakunnista, vieraina, toivioretkeläisinä ja\nmuukalaisina, ja tulevan valtakunnan perillisinä, tulee heidän pitää\nsitä toiveidensa ja toivomuksiensa keskipisteenä. Kristittyjen on\noltava selvillä näiden valtakuntien todellisesta luonteesta, ja tulee\nheidän, samalla kun pysyttelevät niistä erillään, osottaa niille\ntarpeellista kunnioitusta ja tottelevaisuutta, koska Jumala on sallinut\nniiden hallita. Niinkuin Paavali opettaa: \"Olkoon jokainen sille\nesivallalle alamainen, jonka vallan alla hän on. Sillä kaikki esivalta\non Jumalalta; se esivalta, joka on, se on Jumalan asettama.\" -- Room.\n13: 1.\n\nEi myöskään lihallinen Israel voi tulla omistamaan sille kauvan\nluvattua perintöään ennenkuin sillä ajalla, vaikka valmistavia\ntoimenpiteitä tulee sitä ennen tehtäviksi; sillä Jumala ei tule\npystyttämään olkoonpa maallista eli hengellistä puolta valtakunnastaan\nennenkuin tämä valtalupa pakanoille on kulunut loppuun.\n\nKruunu (herraus) otettiin pois Jumalan kansalta (niinhyvin\nhengelliseltä kuin lihalliselta siemeneltä) kunnes pakanain ajat\npäättyvät -- Messiaksen ihanassa läsnäolossa, joka on oleva ei\nainoastaan \"juutalaisten Kuningas\", vaan \"koko maailman Kuningas sinä\npäivänä\". Toiset saattavat kenties ajatella, että kruunun poisottaminen\nIsraelilta oli lupauksen rikkomista: \"Valtikka ei poistu Juudalta, eikä\nlainantaja hänen jaloistansa siihen asti kun Shiloh tulee.\" (1 Moos.\n49: 10, engl.) Huomaa kumminkin, että on ero _kruunun_ ja _valtikan_\nvälillä; sillä vaikka kruunu hävisi Sedekian päivinä, ei valtikka,\nniinkuin tulemme näkemään, poistunut ennenkuin kuusisataa\nkolmekymmentäyhdeksän vuotta sen jälkeen -- kun Herramme Jeesus Juudan\nsuvusta ja Daavidin lihallisesta siemenestä tuli, Jumalan hyväksymänä,\nkauvan luvatun maan valtikan oikeaksi ja ainoaksi perilliseksi.\n\nJumalan Aabrahamille annettu ja Iisakille ja Jaakobille uudistettu\nlupaus oli, että heidän jälkeläisistään oli tuleva se suuri vapauttaja,\njoka ei ainoastaan tulisi siunaamaan ja korottamaan heidän sukuaan\nmaailmassa, vaan \"_siunaisi kaikki_ sukukunnat maan päällä.\" Yhteen\naikaan näytti siltä, kuin Mooses, suuri lainantaja ja vapauttaja, olisi\nollut tuo luvattu; mutta hän selitti profeetallisesi kansalle:\n\"Profeetan, _minun kaltaiseni_ on Herra herättävä teille veljistänne\",\ntäten viitaten siihen, että hän oli ainoastaan esikuva siitä, jonka\npiti tuleman. Ja Mooses kuoli. Sen jälkeen rajotti lupaus: \"Valtikka ei\npoistu Juudalta\" toivomukset tähän heimoon. Ja kaikki muut heimot\nliittyivät jossain suhteessa Juudaan, aina sen mukaan, kuinka he\nuskoivat Jumalan lupauksiin, joiden mukaan siunausta voitiin odottaa\nJuudan yhteydessä, kun aika tulisi.\n\nKun kuningas Daavid nousi lupauksessa nimitetystä heimosta, johtivat\nhänen voittonsa suuriin odotuksiin valtakunnan laajenemiseen nähden,\njonka vaikutus leviäisi ja käsittäisi maailman ja _alistaisi_ kaikki\nkansat lain alle. Ja kun Salomon maailmankuulu viisaus ja suuruus\nolivat korkeimmillaan näytti todella siltä, että _yleisvallan_ kruunu\noli jo melkein heidän käsissään. Herran lupaus Daavidille _hänen\nkupeensa hedelmästä_ herättää erään, joka ainaisesti istuisi hänen\nvaltaistuimellaan, oli rajottanut lupauksen Juudan heimolle _yhteen\nsukuun_ ja sellaiseen sukuun, joka jo istui Israelin valtaistuimelle.\nJa kun Salomon suuri temppeli oli rakennettu ja sen sadat laulajat ja\npapit tarjosivat valtavan näyn; kun Salomon viisaus ja rikkaus olivat\nsaavuttaneet maailmanmaineen; kun kuninkaat lähettivät hänelle lahjoja\nja halusivat hänen suosiotaan; ja kun rikkaan Arabian kuningatar tuli\nlahjoilla nähdäkseen kuuluisinta ja merkillisintä kuningasta, jonka\nmaailma oli tuntenut, oli helposti ymmärrettävä, että juutalaisten povi\npaisui toivosta ja ylpeydestä, kun se kauvan odotettu hetki Aabrahamin\nsiemenen korottamiseksi ja kaikkien kansojen siunaamiseksi heidän\nkauttaan näytti olevan aivan käsillä.\n\nKatkera oli heidän pettymyksensä kun Salomon kuoleman jälkeen\nvaltakunta jakautui ja lopulta kokonaan kukistui, ja kansa, joka oli\nodottanut hallitsevansa ja siunaavansa kaikkia kansakuntia Jumalan\npyhänä kansana, vietiin vankina Baabeliin. \"Baabelin virtain tykönä me\nistuimme ja itkimme, koska me Siionia muistimme.\" Ps. 137.\n\nMutta vaikka kruunu otettiin pois, s.o. _valta_ hallita itseäänkään,\notettiin heiltä, niin ei _oikeutta_ hallitsemaan (valtikkaa), joka oli\nJumalan lupauksen alkuperäinen sisältö, otettu pois. Vaikka maailman\nvalta annettiin Nebukadnesarille ja hänen seuraajilleen, niinkuin\nesitettiin suuressa kuvassa ja neljän suuren petoeläimen kautta, tulisi\nse sittenkin jatkumaan ainoastaan rajotetun ajan. Alkuperäinen lupaus\nIsraelille oli täytettävä -- kruunu otettiin pois, mutta valtikka jäi,\nkunnes Shiloh tuli. Tätä osotettiin Sedekian tuomiossakin: \"Ota kruunu\npäästäsi, minä tahdon sen kukistaa _kunnes_ hän tulee, _jolla on siihen\noikeus_, ja hänelle minä sen annan.\"\n\nSamalla kuin Aabrahamin kanssa tehty liitto lupasi maailman\nhallitsemisen ja siunaamisen tapahtuvaksi hänen siemenensä kautta,\nrajoitti ja supisti Israelin, Aabrahamin lasten, kanssa tehty\nlakiliitto tämän aabrahamilaisen liiton niin, että ainoastaan ne, jotka\nkokonaan ja täydellisesti tottelivat lakia, voivat vaatia eli oli\nniillä jonkinlaista oikeutta toivoa osallisuutta Aabrahamin liitossa\nluvattuun hallitsemiseen ja siunaamiseen. Tämän asian tilan\nkäsittäminen johti farisealaisten lahkon perustamiseen. Nämä vaativat\nlain jokaisen yksityiskohdan virheetöntä täyttämistä, \"luottivat\nitseensä, että olivat _vanhurskaita_ ja halveksivat toisia\", kutsuen\nheitä \"publikaaneiksi ja syntisiksi\" ja itsiään \"Aabrahamin lapsiksi\",\nsen luvatun vallan perillisiksi, joka tulisi siunaamaan maailman.\n\nMeidän Herramme selvä, vakuuttava opetus oli osittain suunnattu\nfarisealaisten erehdykseen. He luulivat, että lain ulkonaisien muotojen\ntarkka vaarinottaminen oli lain kirjaimen ja hengen täydellistä\ntäyttämistä. Meidän Herramme opetti, minkä nyt kaikki kristityt\ntietävät, että laki, kokonaisuudessaan katsottuna, on niin\nmajesteetillisen täydellinen, ja ihminen niin langennut ja\nepätäydellinen, sekä siinä määrin ulkoapäin tulevien kiusauksien, niin\nhyvin kuin sisällisten heikkoustenkin ahdistama, että oli aivan\nmahdotonta kenellekään heistä täydellisesti pitää tätä lakia, tahi\nvaatia aabrahamilaista siunausta. Meidän Herramme moitetta\nfarisealaisuutta kohtaan, ei ole kumminkaan ymmärrettävä siten, että\nhän olisi jollakin tavalla muistuttanut heitä sentähden, että koettivat\npitää lain nuhteettomasti; eikä hän nuhdellut heitä siitäkään, etteivät\ntäydelleen voineet pitää sitä lakia, jota ei yksikään epätäydellinen\nihminen voi pitää. Mutta hän nuhteli heitä ulkokultaisuudesta, kun\npettivät itseään ja muita täydellisyyden ja pyhyyden vaatimuksella,\nvaikka he, yhtähyvin kun muutkin, näkivät sen olevan pääasiallisesti\nulkopuolista puhdistamista, sydämiensä yhä ollessa saastaisia ja\nvihkiytymättömiä. Hän moitti heitä siitä, että heillä oli ainoastaan\njumalisuuden muoto ja palvelivat huulillaan, sydämiensä ollessa kaukana\nJumalasta. Oli siis niin, kuten Herramme ja Paavali selittivät, _ettei_\nkukaan heistä todella pitänyt, tahi todellisesti _voinut_ pitää lakia\ntäydellisesti. (Joh. 7: 19; Room. 3: 20), vaikka he tosin olisivat\nvoineet päästä paljoa lähemmäksi sen vaatimuksien täydellistä\ntäyttämistä, kuin mihin he tulivat.\n\nHerramme ei ainoastaan sanoilla selittänyt lain täydellisen sisällön\nolevan: \"Rakasta Herraa Jumalaasi _koko_ sydämestäsi ja _koko_\nsielullasi ja _koko_ voimallasi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi\",\nvaan _osotti_ hän sitä _elämällään_, antautumalla täydelleen Jumalan\ntahdon ja suunnitelmien alaiseksi, karttaen kaikkia omia suunnitelmia,\ntarkotusperiä tahi omaansa etsimistä -- sydämensä syvimmästä halusta\ntehden Jumalan tahdon _koko_ sydämellään, sielullaan ja voimallaan ja\nrakastaen lähimmäistään niinkuin itseään -- tehden tämän kaiken\n_kuolemaan_ asti.\n\nNiinmuodoin, täyttämällä lain ehdot -- lain täydellisen tottelemisen\nkautta, jota ei kukaan epätäydellisestä ihmissuvusta _voinut tehdä_ --\n_tuli_ Herramme Jeesus _kaikkien niiden siunauksien perilliseksi, jotka\nolivat luvatut Israelin kanssa tehdyssä lakiliitossa Siinain vuorella;\nja samalla osotti hän olevansa_ AABRAHAMIN SIEMEN, _jolle aabrahaminen\nlupaus kokonaisuudessaan nyt kuului_. Herramme voitti siten itselleen\n_valtikan_ (luvatun oikeuden maailman hallitsemiseen), josta\nvuosisatoja oli luvattu, että sen oli voittava joku Juudan sukukunnasta\nja Daavidin suvusta ja että se oli hänelle annettava. Sen suuren\npalkinnon, joka läpi vuosisatojen oli ollut Israelin toivon,\npyrkimyksien ja ikävöimisen esineenä, voitti lopulta Jalopeura [väkevä]\nJuudan sukukunnasta. Shiloh, suuri rauhanrakentaja, oli tullut: hän,\njoka ei ainoastaan rakentanut rauhaa Jumalan ja ihmisten välillä\nverensä kautta ristillä, kun hän lunasti langenneen ihmissuvun siitä\nkuolemantuomiosta, joka oikeudenmukaisesti lepäsi kaikkien yli, vaan\nmyös joka, kun hän ottaa suuren valtansa, halliten kaikkien kuninkaiden\nKuninkaana ja herrojen Herrana, on poistava kaiken väärän ja pahan ja\nsynnin ja rakentava rauhan pyhyyden vahvalle perustukselle. -- Hän on\nRauhan Ruhtinas.\n\nKun valtikka [oikeus] liiton mukaisesti siirtyi Herrallemme\nJeesukselle, _lakkasi_ tämä lakiliitto; sillä kuinka Jumala enää,\nmillään ehdoilla olisi voinut _tarjota_ toisille sitä palkintoa, jonka\nShiloh jo oli voittanut? Niinmuodoin teki, niinkuin apostoli selittää,\nKristus lopun laista [lakiliitosta], \"naulaten sen ristille.\" -- Kol.\n2: 14.\n\nNäin voitti Rauhanruhtinas alamaisilleen sekä syntein anteeksiantamisen\nettä ennalleenasettamisen, ja rakensi ijankaikkisen valtakunnan\nsellaisen oikeuden perustukselle, jota ei millään muulla tavalla voitu\nsaavuttaa. Näin täyttyi ennustus: \"Ei valtikkaa oteta pois Juudalta,\neikä lain opettajaa hänen jaloistansa [kupeistansa], _siihen asti_ kuin\nSankari (Shiloh) tulee.\" Silloin se poistui Juudalta annettaissa\n\"Jalopeuralle [väkevälle, korkealle korotetulle henkiolennolle, kunnian\nHerralle] Juudan sukukunnasta\", joka nyt omistaa tämän valtikan [tahi\nomistusoikeuden valtaan] kuninkaiden Kuninkaana ja herrojen Herrana.\n\nSeitsenkymmenvuotisen vankeudenkin jälkeen, kun muutamat palasivat ja\nrakensivat jälleen temppelin ja kaupungin muurit, oli sellaisia, jotka\npitivät Jumalan lupauksia kunniassa ja jotka \"odottivat Israelin\nlohdutusta.\" Nämä keräytyivät Juudan sukukunnan ympärille, muistaen\nJumalan lupausta, että Lainantaja, Lunastaja, suuri Shiloh, tahi\nrauhanrakentaja, oli tuleva tästä suvusta. Mutta oi! kun tuo rauhaisa,\njoka verensä kautta ristillä rakensi rauhaa ja sovintoa syntein tähden,\ntuli, ylenkatsoivat ja hylkäsivät he hänet, sillä he eivät odottaneet\nsuurta ylimmäistä pappia, vaan suurta sotapäällikköä.\n\nShiloh, joka on saanut valtikan ja kaiken vallan ylösnousemisessaan,\nkuuliaisuutensa tähden kuolemaan asti, on varmasti siunaava Israelin\nensin -- mutta ei lihallista Israelia, sillä eivät kaikki ole oikeita\nisraelilaisia, joita lihan jälkeen niin kutsutaan. (Room. 9: 6.)\nShiloh, _perillinen_, etsii ja löytää sellaisia, jotka ovat Aabrahamin\nlapsia hengen mukaan -- sellaisia, jotka ovat Aabrahamin kaltaisia\nuskossa ja kuuliaisuudessa -- tullakseen hänen nimellään kutsutuksi\nkansaksi. (Apt. 15: 14.) Ja \"sen _jälkeen_\" [kun hänen valitun\nseurakuntansa kokoominen on täyttynyt -- elonkorjuussa tahi evankelisen\najan lopussa, pakanain aikojen päättyessä], on hän palauttava suosionsa\nja on hän jälleen rakentava Israelin, ja lopulta kaikkien maan kansojen\nrauniot paremmalle perustukselle kuin mitä koskaan ihmissydän on voinut\naavistaa. Hän, joka nyt omistaa valtikan -- \"jonka oikeus on\" hallita\n-- on pakana-aikojen päättyessä saava kruununkin; \"ja hänelle kansat\novat alamaiset.\" (1 Moos. 49: 10.) Valtikka, tahi \"kaiken vallan\ntaivaassa ja maan päällä\" omistusoikeus, annettiin hänelle\nylösnousemisessaan, mutta hän odottaa Isän määrättyä aikaa,\npakana-aikojen päättymistä -- ennenkuin hän ottaa suuren valtansa ja\nalkaa ihanan hallituksensa. -- Katso Ilm. 11: 17, 18.\n\nNyt on pidettävä muistissa tuo aikasemmin löydetty pakana-aikojen\nalkamisen vuosiluku -- nim. v. 606 e.K. -- ryhtyessämme tutkimaan sitä\ntodistusta, joka osottaa niiden pituudeksi 2520 vuotta. Siten ne\npäättyvät vuonna 1914.\n\nEmme voi odottaa tämän olevan noin vain pinnalla. Jos niin olisi ollut,\nolisi se myös ollut tunnettu ennen määrättyä aikaa. Se on annettu\nsellaisella tavalla, että se on ollut kätketty lopun aikaan asti. --\nDan. 12: 4, 10.\n\nHerramme sanat: \"Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes\npakanain ajat täyttyvät\", eivät ainoastaan osottaneet rajotettua ja\nmäärättyä aikajaksoa pakanain vallalle, vaan antavat ne aihetta\najatukseen, että joskin hengellinen Israel kuten lihallinenkin ovat\nolleet näiden pakanallisien valtojen alaisina, nämä _ajat_ kumminkin\novat jollakin tavalla maallisen Jerusalemin yhteydessä ja sovellutetaan\ntämä aika niinhyvin tähän kaupunkiin kuin lihalliseen Israeliin. Niinpä\nherää ajatus: onko ehkä mahdollista, että Jumala edeltäkäsin julisti\njotakin, Israelin historiaa koskevaa, joka antaa meille tarkan mitan\nnäistä ajoista, joita Herramme tarkottaa? Tähän me vastaamme\nmyöntävästi.\n\nJos nyt avaamme kolmannen Mooseksen kirjan, löydämme siellä julistuksen\nmaallisista ja ajallisista siunauksista ja kirouksista. Jos Israel\nuskollisesti tottelisi Jumalaa, tulisivat he siunatuiksi ennen muita\nkansoja; ellei tulisi erinäisiä vaikeuksia heitä kohtaamaan. Lopuksi\nluemme: \"Ja minä vaellan teidän keskellänne ja olen teidän Jumalanne,\nja te olette minun kansani. -- -- -- Mutta jos ette kuule minua, ettekä\ntee kaikkia näitä käskyjä, -- -- -- niin minä asetan minun kasvoni\nteitä vastaan, ja viholliset lyövät teidät, vihamiehenne hallitsevat\nteitä.\" \"Te kylvätte siemenenne turhaan ja teidän vihollisenne syövät\nsen.\" -- -- \"_Jollette vielä sittenkään kuule minua, niin minä lisään_\n(jatkan edelleen) _sen seitsemän kertaa_ (aikaa engl. kään. mukaan),\nrangastakseni teitä, teidän synteinne tähden.\" 3 Moos. 26: 12, 14, 16,\n17, 18, 21, 24, 28.\n\nTämä uhkaus _seitsemän ajan_ rangastuksesta toistetaan kolme kertaa. Ne\nerilaiset rangastukset, joita mainitaan noiden _seitsemän ajan_ edellä,\ntarkottavat eri vankeuksia: assyrialaista, moabilaista, filistealaista\ny.m., y.m., joiden kaikkien aikojen kuluessa Jumala yhä holhosi heitä.\nHänen menettelytapansa heidän kanssaan oli: \"käsky käskyn päälle,\nsääntö säännön päälle, vähä täällä, vähä siellä\" (Jes. 28: 10),\nkumminkaan hän ei päästänyt heitä, ja kun he katuivat ja huusivat\nhänen puoleensa, kuuli hän heitä, vastasi heille ja pelasti\nheidät vihollisistaan. (Tuom. 3: 9, 15.) Mutta kun sitte nämä\nkuritusrangastukset näyttäytyivät tehottomiksi, sovellutti hän heihin\nnuo uhkaamansa seitsemän aikaa; kruunu otettiin ainaiseksi pois, ja\nIsrael, samoin kuin koko maailma alistettiin petoeläintenkaltaisten\nvaltojen alaisiksi _seitsemäksi ajaksi_. Sillä tavalla tapahtui heille\nJumalan varotuksen mukaan: \"Jollette vielä sittekään [entisistä\nkurituksista huolimatta] kuule minua, rankasen minä teitä _seitsemän\naikaa_.\"\n\nSe yhteys, jossa uhkaus \"_seitsemästä ajasta_\" esiintyy, ilmasee, että\nse sisältää lopullisen rangastuksen kerta kaikkiaan tälle kansalle,\n_senjälkeen kun_ muut, erilaiset kuritukset kerta toisensa jälkeen\neivät voineet pysyväisesti parantaa heitä. Tuolla _seitsemän ajan_\nrangastuksella tulee olemaan tarkotettu vaikutuksensa, nöyryyttäen\nperinpohjin heidät Herran edessä ja siten valmistaen heitä ottamaan\nvastaan hänen siunauksiaan. Nämä _seitsemän aikaa_ tarkottavat\nsentähden sitä _aikakautta_, jolloin pakanat hallitsisivat heitä. Ja\nepäilemättä tarkotti Herramme tätä seitsemän ajan aikajaksoa, kun hän\npuhui \"pakanain _ajoista_.\"\n\nSe aika, jolloin pienemmät vankeudet ja rangastukset jättivät tilaa\ntälle suurelle \"seitsemän ajan\" kansalliselle rangastukselle oli\nsilloin, niinkuin jo olemme osottaneet, kun heidän viimeinen\nkuninkaansa, Sedekia, kukistettiin -- jonka ajan jälkeen on ollut\nkeskeytymätön, pitkä kurituksen aika -- nuo ennustukset \"seitsemän\naikaa\" tahi 2520 vuotta.\n\nRaamatussa käytetään \"aika\" sanaa merkitsemään yhtä vuotta, olkoon\nvuosi sitten kirjaimellinen tahi esikuvauksellinen; mutta sinä aikana,\njolloin ennustus lausuttiin, oli mahdotonta tietää, oliko se aika, jota\ntarkotettiin kirjaimellinen tahi esikuvauksellinen. Profeetat koettivat\nkyllä uutterasti, vaikka turhaan, ottaa selvää mitä aikaa, tahi\n_minkälaista aikaa_ [kirjaimellista eli esikuvauksellista], Henki\nosotti. (1 Piet. 1: 11.) _Esikuvauksellinen_ vuosi lasketaan Raamatussa\nkuuvuoden mukaan -- kaksitoista kuukautta, kussakin kolmekymmentä\npäivää tahi kaikkiaan kolmesataakuusikymmentä päivää -- kukin päivä\nmerkiten yhtä vuotta. Siten merkitsee yksi \"aika\" tahi yksi vuosi,\njos se on esikuvauksellinen, kolmesataakuusikymmentä (360)\nesikuvauksellista päivää, ja \"seitsemän aikaa\" tekee kaksituhatta\nviisisataakaksikymmentä (360X7=2520) esikuvauksellista päivää, tai 2520\nkirjaimellista vuotta.\n\nKysymys, joka nyt esiintyy, on: Olivatko nämä seitsemän aikaa\nkirjaimellisia tahi esikuvauksellisia? Tarkotettiinko niillä seitsemää\nvuotta tahi kahtatuhatta viittäsataakahtakymmentä vuotta? Me vastaamme:\nNe olivat esikuvauksellisia aikoja, 2520 vuotta. Niitä ei voida\nkäsittää seitsemänä kirjaimellisena vuotena, sillä Israelilla oli monta\npitempiaikaista vankeutta -- niin esim. palvelivat he Mesopotamian\nkuningasta kahdeksan vuotta (Tuom. 3: 8), moabilaisten kuningasta\nkahdeksantoista vuotta (Tuom. 3: 14), kuningas Jabinia kaksikymmentä\nvuotta (Tuom. 4: 2, 3), filistealaisia kerran neljäkymmentä vuotta ja\ntoisen kerran kahdeksantoista vuotta (Tuom. 13: 1; 10: 7, 8),\nlukuunottamatta heidän seitsemääkymmentä vuottaan Baabelissa. Kaikki\nnämä jaksot olivat paljon pitemmät kuin \"seitsemän aikaa\" tahi\nkirjaimellista vuotta, mutta kun tätä \"seitsemän ajan\" jaksoa kumminkin\nmainitaan viimeisenä, suurimpana ja lopullisena rangastuksena, todistaa\ntämä, että esikuvauksellista, eikä kirjaimellista aikaa tarkotetaan,\nvaikka se hebrealainen sana, joka on käännetty \"_seitsemäksi kerraksi_\"\nsuomalaisessa ja seitsemäksi ajaksi englantilaisessa Raamatussa 3:nessa\nMoos. 26: 18, 21, 24, 28, on sama sana, joka Dan. 4: 13, 20, 22, 29 on\nkäännetty sekä suomalaisessa että englantilaisessa seitsemäksi ajaksi.\nOmituista on myös, että se toistetaan neljä kertaa molemmissa\npaikoissa. Nebukadnesariin nähden olivat ne kirjaimellisia vuosia,\nmutta, kuten tulemme näkemään, olivat sekä Nebukadnesar että hänen\n\"seitsemän aikaansa\" esikuvauksellisia.\n\nNuo Nebukadnesarin alennuksen \"seitsemän aikaa\" (Dan. 4: 13, 20--23)\n_osottautuivat_ seitsemäksi kirjaimelliseksi vuodeksi, koska ne\ntodellisuudessa sinä aikana menivät täytäntöön, ja samalla tavalla on\nIsraelin ja koko maailman nöyryyttäminen niiden \"valtojen alle, jotka\novat\", _osottautunut_ olevan seitsemän esikuvauksellista aikaa --\nkaksituhatta viisisataakaksikymmentä kirjaimellista vuotta. Tämä jakso\non nyt, kahtakymmentäkuutta vuotta lukuunottamatta (tämä kirjotettiin\nv. 1888), täyttynyt, ja voimia on nykyään liikkeellä joka haaralla,\njotka viittaavat siihen, että pakanain hallitus tulee päättymään ja\nijankaikkisen vanhurskauden ja kaikki uuden liiton siunaukset alkavat\ntulla Israelin ja koko huokaavan luomakunnan osaksi.\n\n\nIsraelin seitsemän ajan päättyminen.\n\nTämä Israelin rangastuksen pitkä jakso (\"seitsemän aikaa\", tahi 2520\nvuotta), on pakanain hallituksen \"pakanain aikojen\" jakso. Koska,\nniinkuin jo olemme osottaneet, \"pakanain ajat\" alkoivat v. 606 e.K. ja\ntulevat jatkumaan kaksituhatta viisisataakaksikymmentä vuotta, niin ne\ntulevat päättymään vuonna 1914 (2520-606=1914.) Silloin tulevat ne\nsiunaukset, jotka ovat merkittynä saman luvun jälkimäisessä osassa (3\nMoos. 26: 44, 45) täyttymään. Jumala on muistava ja Israelille täyttävä\nsen liiton, joka tehtiin heidän isäinsä kanssa. -- Room. 11: 25--27.\n\nTätä voitanee muutamille esittää selvemmin seuraavalla tavalla:\n\n    Israelin kurituksen \"seitsemän aikaa\" =..... 2520 vuotta\n    Ne alkoivat, kun hallitus annettiin\n    pakanoille, joka, niinkuin olemme\n    osottaneet, oli 606 e.K. Niinmuodoin\n    oli v:een 1 e.K............................   606   \"\n    heidän ajastaan kulunut, ja jäännös osottaa\n    päättymisvuoden kristillisen ajanlaskun\n    mukaan, nim................................  1914\n\nTodistukseksi siitä, että yhtä päivää yhden vuoden sijasta _käytetään\nRaamatussa_ esikuvallisessa ennustuksessa, esitämme seuraavat\ntapaukset, jotka ovat sillä tavalla täyttyneet: -- (a) Vakoojat saivat\nharhailla neljäkymmentä päivää etsiessään Kaanaata (eng.), joka oli\nesikuva Israelin neljäkymmenvuotisesta vaelluksesta korvessa. (4 Moos.\n14: 33, 34.) (b) Kun Jumala tahtoi ilmottaa Israelille Hesekielin\nkautta vaikeaa vastuksen aikaa, antoi hän profeetan tehdä sen\nesikuvalliseksi, selittäen: \"Kunkin päivän teen minä sinulle vuodeksi.\"\n(Hes. 4: 1--8.) (c) Siinä ihmeellisessä ja täyttyneessä ennustuksessa\nDan. 9: 24--27, jota tutkimme edellisessä luvussa, jossa osotetaan\nHerramme voitelemisen aikaa, kuin myös sitä seuraavaa seitsemää suosion\nvuotta Israelille, joiden keskellä Herramme tapettiin, on käytetty\nesikuvauksellista aikaa: jokainen päivä esikuvauksellisissa\nseitsemässäkymmenessä viikossa merkitsi yhtä vuotta, ja se tuli\ntäytetyksi siten, (d) Edelleen ilmaistaan Dan. 7: 25 ja 12: 7\npaavikunnan voiton ajanjaksoa kolmeksi ja puoleksi ajaksi, ja tämä\ntäyttyi, niinkuin tiedämme (ja tässä osassa näytämme) tuhannessa\nkahdessasadassakuudessakymmenessä vuodessa (360 x 3 1/2 = 1260.) Samaa\njaksoa mainitaan Ilmestyskirjassa: luvussa 12: 14 mainitaan sitä\nkolmeksi ja puoleksi ajaksi (360 x 3 1/2 = 1260); luvussa 13: 5\nnimitetään sitä neljäksikymmeneksikahdeksi kuukaudeksi (30 x 42 =\n1260); ja luvussa 12: 6 kutsutaan sitä tuhanneksi kahdeksisadaksi\nkuudeksikymmeneksi päiväksi. Näiden ennustuksien täyttyminen tulee\ntuonnempana tarkemmin tutkittavaksi. Nyt lienee kylliksi pitää\nmielessä, että Hengen käyttämä sana \"aika\" toisissa paikoissa on\nyhdenmukainen sanan nykyisen käytön kanssa; että esikuvauksellisessa\nennustuksessa yksi aika on esikuvauksellinen vuosi, jossa on\nkolmesataakuusikymmentä vuotta; ja se tosiseikka, että nuo kolme ja\npuoli aikaa, joita on käytetty määräämään luopuneen kirkon voittoaikaa\non täyttynyt tuhannessa kahdessasadassa kuudessakymmenessä vuodessa,\nvahvistaa oikeaksi sen säännön, jonka mukaan nuo pakanallisen\nhallituksen \"_seitsemän aikaa_\" ovat lasketut (360 x 7 = 2520), ja\ntodistaa niiden päättyvän v. 1914; sillä jos kolme ja puoli aikaa on\n1260 päivää (vuotta), niin täytyy seitsemän aikaa olla määrälleen kaksi\nkertaa niin paljon, nim. 2520 vuotta.\n\nJos Israelin \"seitsemän aikaa\" olisivat tulleet täytetyiksi\nkirjaimellisessa ajassa (seitsemässä vuodessa), olisivat ne siunaukset,\njoita Jumala oli taannut ehdottomassa liitossaan heidän isäinsä kanssa,\nmyös täyttyneet. (Katso 3 Moos. 26: 45 ja Room. 11: 28.) Mutta niin ei\nkäynyt. He eivät vielä milloinkaan ole saaneet nauttia näistä\nsiunauksista; ja Paavali sanoo (Room. 11: 25, 26), ettei tämä liitto\ntule täyttymään ennenkuin valittu evankelinen seurakunta, Kristuksen\nruumis, heidän lunastajanaan on tullut täydelliseksi. Kristuksen ja\nhänen morsiamensa kautta tulee liitto toimeenpantavaksi. \"Vaan tämä on\nse liitto, jonka minä teen Israelin huoneen kanssa niiden päiväin [s.o.\nrangastuksen seitsemän ajan] _jälkeen_, sanoo Herra: minä annan minun\nlakini heidän sydämeensä, ja kirjotan sen heidän mieliinsä; ja minä\ntahdon olla heidän Jumalansa ja heidän pitää olla minun kansani. Ja he\neivät enää opeta kukin lähimmäistänsä ja kukin veljeänsä, sanoen:\ntuntekaat Herraa; sillä kaikki he tuntevat minun, heidän pienistänsä\nsuuriin asti, sanoo Herra. Sillä minä olen antava heidän rikoksensa\nanteeksi, enkä ole heidän syntejänsä enää muistava\". (Jer. 31: 33, 34;\nHebr. 10: 16, 17.) Näinä päivinä [suosion ajalla, joka seuraa\nrangastuksen seitsemää aikaa] ei enää sanota: isät söivät happamia\nviinamarjoja ja lasten hampaat ovat heltyneet. Vaan \"kukin [joka kuolee]\non oman syntinsä tähden kuoleva, ja joka syö happamia viinimarjoja, sen\nhampaat heltyvät.\" -- Jer. 31: 29,30.\n\nEnnalleenasettaminen noiden seitsemänkymmenen vuoden päätyttyä\nBaabelissa ei merkinnyt vapautumista pakanahallituksesta; sillä siitä\nasti olivat he veroa maksava kansa. Tämä ennalleenasettaminen tarkotti\npikemmin tämän kansan koossapitämistä, koska Messias oli sille\ntarjottava. Israelin ollessa pakanahallituksen alaisena ja sitä\nsilmällä pitäen selitti Herramme, että he yhä tulisivat olemaan\ntallattavina, kunnes pakanain ajat päättyisivät eli täyttyisivät.\nMaailma on sen tosiasian todistajana, että Israelin rangastus pakanain\nhallitessa keskeytymättä on jatkunut vuodesta 606 e.K., ja että se yhä\njatkuu, eikä ole syytä odottaa heidän uudelleen järjestymistänsä\nkansaksi ennen v. 1914, noiden \"seitsemän ajan\" -- 2520 vuoden\npäätyttyä. Mutta kun tämä heidän kansallisen rangastuksensa pitkä aika\nnyt lähenee loppuansa, voimme huomata selviä merkkejä siitä, että\nalastoin viikunapuu alkaa kukoistaa, joka taas merkitsee pahuuden\ntalvikauden olevan päättymäisillään ja tuhatvuotisen kesän, sen kesän\nlähestymistä, joka on täydelleen asettava heidät ennalleen luvattuun\nperintöönsä ja kansalliseen riippumattomuuteensa. Se seikka, että\nsuuria valmistuksia nyt on tekeillä ja suuria toiveita vallitsee\nIsraelin kansan palaamisesta omaan maahansa, on jo itsessään voimakas\ntodistus siitä, mitä Raamattu sanoo tästä asiasta. Tämän tapahtuman\nmerkityksestä katso Ensim. Osa siv. 345--358.\n\n\n\nVielä toisenlainen todistus.\n\n\nToinen näkökohta pakanain ajoista esitetään meille Dan. 4:ssä luvussa.\nIhmisen alkuperäinen hallitus koko maan yli, sen hallituksen\npoisottaminen, ja varmuus sen ennalleenasettamisesta, joka on alkava\npakana-aikain loppuessa, valaistaan tässä selvällä tavalla unessa,\njonka Nebukadnesar näki, Danielin selityksessä, ja sen täyttymisessä\nNebukadnesariin nähden.\n\nNebukadnesar näki unessansa: \"katso, puu seisoi keskellä maata, ja sen\nkorkeus oli suuri. Se puu suureni ja vahvistui ja sen korkeus ulottui\ntaivaaseen, ja se näkyi kaiken maan ääreen. Sen lehdet olivat kauniit\nja sen hedelmät suuret, ja siinä oli elatusta kaikille; sen alla\nlöysivät kedon eläimet varjoa ja sen oksilla asuivat taivaan linnut, ja\nsiitä elätti kaikki liha itsensä. Ja katso, pyhä vartija tuli alas\ntaivaasta. Hän huusi voimallisesti, ja sanoi näin: hakatkaa puu poikki\nja karsikaa sen oksat ja riipikää sen lehdet, ja hajottakaa sen\nhedelmät; paetkoon eläimet sen alta ja linnut sen oksilta. Kuitenkin\njättäkää sen juurten runko maahan, mutta rautaisissa ja vaskisissa\nkahleissa hän kedolla ruohossa taivaan kasteessa kastukoon, ja eläinten\nkanssa saakoon hän maan ruohosta osansa. Hänen inhimillinen sydämensä\non muuttuva, ja eläimen sydän on hänelle annettava, kunnes seitsemän\naikaa häneltä kuluu. Vartijain neuvossa on tämä päätetty ja pyhäin\njulistusta on tämä asia sitä varten, että elävät tietäisivät Ylimmäisen\nvallitsevan ihmisten valtakunnat ja antavan ne, kelle hän tahtoo, ja\nalhaisimman ihmisistä siihen ylentävän.\"\n\nTämä ihmeellinen puu kuvasi ihanuudessaan ja kauneudessaan ensimäistä\nhallitusta maan yli, joka annettiin ihmissuvulle, sen edustajalle ja\npäälle, Aadamille, jolle Jumala sanoi: \"olkaa hedelmälliset ja\nlisääntykää ja täyttäkää maa, ja tehkää se alamaiseksenne; ja\n_vallitkaa_ kalat meressä, ja taivaan linnut, ja kaikki eläimet, jotka\nmaan päällä liikkuvaa.\" (1 Moos. 1: 28.) Ihmisen alkuperäinen ihanuus ja\nse valta, joka hänen käsiinsä oli pantu, oli todellakin ylevä. Se\nkäsitti koko maan siunatakseen, elättääkseen, suojellakseen ja\nturvatakseen kaikkia eläviä olentoja. Mutta kun synti tuli maailmaan,\ntuli käsky hakata puut poikki, ja ihmissuvun ihanuus, kauneus ja valta\notettiin pois; ja alempi luomakunta ei enää saanut turvaa, suojelusta\nja siunausta sen vaikutuksesta. Kuolema hakkasi poikki suuren puun ja\nhajoitti sen hedelmät ja lehdet ja alempi luomakunta jäi silloin ilman\nherraansa ja hyväntekijäänsä.\n\nMitä ihmiseen tuli, oli kaikki mahdollisuus kadonneen hallituksen\ntakaisin voittamiseksi toivottomasti kadonnut. Mutta niin ei ollut\nJumalan näkökannalta. Hallitus johtui alkuperäisesti hänen\nsuunnitelmastaan ja oli hänen suosiollinen lahjansa, ja vaikkakin hän\noli antanut käskyn puun kaatamisesta, jäi kumminkin juuri -- Jumalan\naikomus ja suunnitelma ennalleenasettamisesta -- jälelle joskin\nsidottuna vahvoilla kahleilla, ettei se alkaisi kasvaa, ennenkuin\nJumalan määräämä aika oli tullut.\n\nSamoin kuin unessa kuva vaihtui puun kannosta mieheksi, joka on\nalennettu eläinten seuraan ja heidän kaltaiseksensa, menettäen järkensä\nja kaiken ihanuutensa; samoin näemme ihmisen, maan langenneen,\nalennetun herran: hänen ihanuutensa ja valtansa ovat poissa. Aina siitä\nasti kun tuomio julistettiin, on sukukunnalla ollut osansa eläinten\nkanssa, ja ihmissydän on tullut eläimelliseksi ja alennetuksi. Miten\ntodenmukainen kuvaus onkaan, kun tarkastamme sitä puolisivistynyttä,\nvilliä tilaa, missä ihmiskunnan suuri joukko menneinä aikoina ja vielä\nnykyhetkellä on, ja ajattelemme, miten se pieni vähemmistökin, joka\nahkeroitsee voittamaan alaspäin vievää suuntaa, ainoastaan rajotetussa\nmäärässä onnistuu siinä, ja silloinkin suurilla taisteluilla ja\nlakkaamattomilla ponnistuksilla. Suku täytyy pysyä alennuksessaan,\npahan hallituksen alla, kunnes se opetus on saavutettu, että Korkein\nhallitsee ihmisten valtakuntaa ja antaa sen, kelle hän tahtoo. Ja niin\nkauvan, kun ihmiset ovat tässä alennetussa tilassa, sallii Jumala\njonkun heidän alhaisimmista luonteistaan hallita heitä, jotta heidän\nkatkera kokemuksensa tulisi heille pysyväiseksi hyödyksi\ntulevaisuudessa.\n\nDanielin ennustus toteutui: me luemme että \"tämä kaikki kohtasi\nkuningas Nebukadnesaria\", ja että hän tässä mielettömässä, alennetussa,\neläimellisessä tilassa harhaili eläinten joukossa, kunnes hänen\n_seitsemän aikaa_ [seitsemän kirjaimellista vuotta hänen tapauksessaan]\noli kulunut umpeen. Danielin selitys unesta koskee sen täyttymistä\nainoastaan Nebukadnesariin nähden; mutta se asianhaara, että unta, sen\nselitystä ja täyttymistä niin tarkasti kerrotaan tässä, todistaa siinä\nolevan tarkotuksen, miksi sitä kerrotaan. Ja sen ihmeellinen\nsopivaisuus tuon jumalallisen päätöksen selitykseksi, jonka mukaan koko\nsuku asetetaan pahan vallan alle rangastukseksi ja ojennukseksi, jotta\naikanaan Jumala asettaisi sen ennalleen ja korottaisi sen\nvanhurskauteen ja ijankaikkiseen elämään, oikeuttaa meitä otaksumaan\nsen olevan aijotun esikuvaksi.\n\nUni ja sen täyttyminen Nebukadnesariin nähden, on erityisesti huomiota\nansaitseva, kun muistamme, että hänet tehtiin ihmisvaltaa edustavaksi\njohtavaksi _pääksi_ (Dan. 2: 38) ja, maan herrana, puhutteli profeetta\nhäntä melkein samanlaisilla sanoilla, kuin Jumala alussa Aadamia:\n\"Sinä, kuningas, olet kuningasten kuningas, jolle taivaan Jumala on\nantanut valtakunnan, voiman, väkevyyden ja kunnian; ja missä vaan on\nasumassa ihmisten lapsia, kedon eläimiä ja taivaan lintuja, on hän ne\nantanut sinun käteesi, ja on pannut sinut kaikkein näiden haltijaksi.\"\n(Dan. 2: 37, 38. Vertaa 1 Moos. 1: 28.) Sittemmin sai Nebukadnesar\nsynnin tähden kärsiä nuo rangastuksen \"seitsemän aikaa\", jonka jälkeen\nhänen järkensä alkoi palata, ja hänen ennalleenasettamisensa valtaan\ntapahtui. Hänet asetettiin jälleen valtakuntaansa, ja vielä suurempi\nihanuus annettiin hänelle, sitte kun hän oli oppinut sen tarpeellisen\nopetuksen, johon hän viittaa seuraavilla sanoilla:\n\n\"Näiden päivien lopulla nostin minä, Nebukadnesar, silmäni taivaaseen\npäin, ja ymmärrykseni palasi minuun jälleen, ja minä kiitin Ylimmäistä,\nja minä ylistin ja kunnioitin häntä, joka elää ijankaikkisesti, jonka\nvalta on ijankaikkinen valta, ja hänen valtakuntansa pysyy suvusta\nsukuun. Ja kaikki maan asukkaat ovat hänen rinnallaan mitättömän\nvertaiset, ja hän tekee miten tahtoo, taivaan joukoille, maan\nasukkaille, eikä ole sitä, joka estää hänen kättänsä, ja sanoisi: 'mitä\nteet?' Siihen aikaan palasi ymmärrykseni minuun, ja valtakuntani\nkunniaksi palasi loisteeni ja kauneuteni minulle...; ja minä pantiin\njälleen valtakuntaani, ja erinomainen suuruus lisättiin minulle. Nyt\nminä, Nebukadnesar, kiitän, ylistän ja kunnioitan taivaan kuningasta,\nsillä kaikki hänen työnsä ovat totuus, ja hänen tiensä oikeus, ja hän\nvoipi ylpeydessä vaeltavia nöyryyttää.\"\n\nNebukadnesarin alennus oli esikuva ihmiskunnan alennuksesta petomaisien\nhallituksien alle seitsemänä esikuvauksellisena aikana eli vuotena.\nLaskemalla päivän vuodeksi saamme 2520 vuotta hänen ajastaan eteenpäin.\nJa huomattava on, että tämä täydellisesti vastaa niitä seitsemää aikaa,\njoita ennustettiin Israelille ja jotka, niinkuin olemme nähneet,\npäättyvät 1914. Sillä juuri tämän Nebukadnesarin aikana Israel vietiin\nvankeuteen Baabeliin, kun Jumalan valtakunnan kruunu otettiin heiltä\npois, ja heidän seitsemän aikaansa alkoivat.\n\nTämän kanssa täydellisessä sopusoinnussa näyttää Jumala Danielille nämä\npakanalliset hallitukset, kuvaten niitä yhtä monena petona, kun sitä\nvastoin Jumalan valtakunta niiden päätyttyä esitetään annettavaksi\n_eräälle, joka on ihmisen pojan kaltainen_.\n\nEllei ollut tarkotus tällä tavoin kuvata pakana-aikojen alennusta ja\najan pituutta, emme tiedä syytä, miksi tämä palanen pakanallisen\nkuninkaan historiasta olisi kirjotettu muistiin. On totta, että hänen\nseitsenvuotinen alennuksensa sattuvasti kuvaa ihmiskunnan alennusta. On\nmyös totta, että Jumala on luvannut hallituksen ennalleenasettamisen\nmaan yli. Kolmanneksi on totta, että nuo _seitsemän_ esikuvauksellista\npakana-aikaa (2520 vuotta) päättyvät täsmälleen silloin, kun ihmiskunta\non oppinut tuntemaan alennuksensa ja nykyisen kykenemättömyytensä\nedullisella tavalla hallita maailmaa, ja on oleva valmis Jumalan\nvaltakunnalle ja hallitukselle. Ja tuo yhdenmukaisuus kuvauksessa\npakottaa siihen vakaumukseen, että Nebukadnesarin seitsemällä vuodella,\nsamalla kun ne kirjaimellisesti täyttyivät häneen nähden\npersoonallisesti, kumminkin oli suurempi ja laajempi merkitys\nkuvauksena niistä seitsemästä esikuvauksellisesta ajasta, jona\npakanahallitus, jota hän kuvasi, olisi kestävä.\n\nTarkkaa vuosilukua Nebukadnesarin alennuksesta ei ole annettu, eikä se\nolekaan tarpeellista, sillä hänen alennuksensa aika oli esikuva,\ntyyppi, pakanahallituksesta kokonaisuudessaan, joka alkoi, kun Jumalan\nesikuvauksellisen valtakunnan kruunu otettiin pois Sedekialta. Tämä\npakanahallitus on ollut petoeläimellistä alusta pitäen, sen ajat ovat\nolleet määrätyt; sen rajat on Jehova asettanut, eikä niitä voida\nsiirtää.\n\nMiten virkistyttävä onkaan se tulevaisuus, joka avautuu näiden\nseitsemän ajan loputtua. Petomaiset, pakanalliset vallat eivät tule\nenään tallaamaan, sortamaan ja huonosti hallitsemaan Israelia eikä\ntämän kansan esittämää ihmismaailmaakaan. Jumalan ja hänen Kristuksensa\nvaltakunta tulee silloin olemaan pystytettynä maan päällä, ja Israel ja\nkoko maa siunataan hänen oikeudenmukaisen ja vanhurskaan valtansa alla.\nSilloin, tuon lupauksen ja toivon juuri, joka ensin istutettiin\nEdenissä (1 Moos. 3: 15.) ja vietiin virran yli ja istutettiin\nuudelleen Israeliin, esikuvaukselliseen kansaan (1 Moos. 12: 1--3),\ntulee jälleen versomaan ja kukkimaan.\n\nSe alkoi versota Herramme ensimäisessä tulemisessa, mutta määrätty\nvuodenaika ei ollut tullut, jolloin sen tuli kukkia ja kantaa siunattua\nhedelmäänsä kaiken ennalleenasettamisessa. Mutta pakana-aikain lopulla\neivät varmat kevään merkit tule puuttumaan, ja runsas tulee kesän\nhedelmä olemaan, ja siunattu se syksyn sato, joka korjataan ja\nnautitaan niinä ihanina ijankaikkisina ikäkausina, jotka sitte\nseuraavat. Silloin tulee maan alkuperäinen herra ennalleenasetetulla\njärjellä uudelleen asetettavaksi arvoonsa, ja vielä suurempi ihanuus ja\nkauneus on hänelle annettava, kuten esikuvalle tapahtui, ja hän on\nkiittävä, kunnioittava ja ylistävä taivaan Kuningasta.\n\nHuomaammekin jo, miten ihmiskunnan järki alkaa palata. Ihmiset heräävät\njonkinlaiseen tuntoon alentumisestaan ja alkavat tarkastella, miten\nheidän on parannettava tilaansa. He ajattelevat, neuvottelevat ja\ntekevät suunnitelmia parantaakseen tilaansa, johon ovat tyytyneet\npetoeläimellisten valtain aikoina. Mutta ennenkuin tulevat niin\npitkälle, että tunnustavat Jumalan ja hänen valtansa yli kaiken, tulee\nheillä vielä olemaan yksi hulluuden kohtaus, taistelu, josta tulevat\nheräämään heikkoina, avuttomina ja uupuneina, mutta järki siksi\nennalleenasetettuna, että he tunnustavat ja taipuvat hänen valtansa\nalle, joka tulee jälleen pystyttämään kauvan kadoksissa olleen\nhallituksen tuolle kokemuksen sekä hyvän ja pahan tiedon kestävälle\nperustukselle.\n\nTotisesti odottaa se suuria asioita, joka meidän laillamme väittää,\nettä lähinnä tulevien kahdenkymmenenkuuden vuoden (laskettuna vuodesta\n1888) perästä kaikki nykyiset hallitukset tulevat hajotettaviksi ja\nkukistettaviksi; mutta me elämme erityisessä ajassa ja tavattomana\naikana, Herran päivänä, jolloin kaikki kulkee nopeasti; ja on\nkirjotettu: \"Sillä sanansa on Herra toteuttava maan päällä ja\ntoteuttava sen rutosti.\" (Katso I Osa 15 lk.) Viimeisten yhdentoista\nvuoden aikana on näistä asioista saarnattu ja on niitä julkaistu\npainosta pääasiallisesti siten kun niitä tässä ylempänä on esitetty; ja\ntänä lyhyenä aikana on vaikutuksien ja järjestelyjen kehitys maan\nvahvimpien valtakuntien murtamiseksi ja kukistamiseksi ollut aivan\nihmeellinen. Tällä ajalla on Kommunismi, Sosialismi ja Nihilismi\nsaavuttanut elinvoimaisen muodon ja aiheuttavat nyt jo suurta\nlevottomuutta maailman ylhäisten ja hallitsijain keskuudessa, joiden\nsydämet nääntyvät pelosta ja odotuksesta, mitä maailman yli on tuleva,\nsillä nykyisiä valtoja järkytetään kovasti, ja tulevat ne suurella\npauhinalla häviämään.\n\nTämän vahvan raamatullisen todistuksen perustuksella pakana-aikoihin\nnähden, pidämme vahvistettuna totuutena, että tämän maailman\nvaltakuntien lopullinen lakkaaminen ja Jumalan valtakunnan täydellinen\npystyttäminen tulee olemaan todellisuus kohta vuoden 1914 jälkeen.\nSilloin tulee se rukous, jota Seurakunta on rukoillut siitä asti kun\nHerramme meni pois: \"Tulkoon valtakuntasi\", kuulluksi; ja sen viisaan\nja oikeudenmukaisen hallituksen aikana tulee koko maa täyttymään Herran\nkunnialla -- tiedolla ja vanhurskaudella ja rauhalla (Ps. 72: 19; Jes.\n6: 3; Hab. 2: 14) ja Jumalan tahto on tapahtuva \"_maankin päällä\nniinkuin taivaassa_.\"\n\nDanielin tiedonanto, ettei Jumalan valtakunta tule pystytettäväksi\nsenjälkeen, kun tämän maailman vallat ovat hajonneet, vaan niiden\naikana, kun ne ovat olemassa ja kun niillä vielä on valta, ja että\njuuri Jumalan valtakunta on musertava ja hävittävä kaikki nämä\nvaltakunnat (Dan. 2: 44), ansaitsee erityistä huomiotamme. Samoin on\nollut kaikkien näiden petoeläimen kaltaisten valtakuntien kanssa: ne\nolivat olemassa ennen kun ne saavuttivat maailmanvallan. Babylon oli\nolemassa aikoja ennen kun se valloitti Jerusalemin ja sai vallan (Dan.\n2: 37, 38); Meedo-Persia oli olemassa ennen kun se voitti Babylonian;\nja niin on ollut kaikkien valtakuntien laita; niiden on ensin täytynyt\nolla olemassa ja omistaa suurempi valta ennen kun ovat voineet voittaa\ntoisia. Niin myös Jumalan valtakunta on ollut olemassa alkiomuodossa\nkahdeksantoista vuosisataa; mutta se on ollut muun maailman kanssa\nalistettuna \"niiden valtojen alle, jotka ovat\", ja jotka \"ovat Jumalan\nasettamat.\" Ennen kun nämä seitsemän aikaa päättyvät, ei Jumalan\nvaltakunta voi saavuttaa maailmaakäsittävää valtaa. Kuitenkin täytyy\nsen, kuten toistenkin, saavuttaa kyllin suuri valta näiden valtojen\nkukistamiseksi ennen kun se tuhoaa ne.\n\nNiinmuodoin ottaa Herramme tänä \"Jehovan päivänä\", \"hädän päivänä\"\ntähän asti uinuneen suuren valtansa ja hallitsee kuninkaana, ja tästä\njuuri aiheutuu hätä, vaikkei maailma aluksi tule sitä sillä tavoin\nkäsittämään. Varmaankin tulevat pyhät olemaan osallisina tässä työssä,\nnykyisten valtakuntien kukistamisessa. Kirjotettu on: \"Tämä kunnia on\nkaikille hänen pyhillensä\" nim. \"Heidän kuninkaittensa sitominen\nköysiin ja heidän jalompiensa rautakahleisiin\" -- vahvoihin kahleisiin.\n(Ps. 149: 8, 9.) \"Ja joka voittaa ja ottaa minun tahtomistani teoista\nloppuun asti vaarin, sen minä annan pakanoita vallita -- ja hän on\nkaitseva heitä rautaisella sauvalla, niinkuin saviastioita\n(valtakuntia) särjetään.\" -- Ilm. 2: 26, 27; Ps. 2: 8, 9.\n\nMutta se suuri ero, jota edellisessä olemme osottaneet, ja joka on\nolemassa Jumalan valtakunnan luonteen ja maailman petoeläinten\nkaltaisten valtakuntien luonteiden välillä, valmistaa meitä näkemään\neron taistelutavoissa. Voittamisen ja kukistumisen tapa, tulee suuresti\neroamaan jokaisesta tavasta, jolla valtakuntia on kukistettu. Hän, joka\nottaa suuren valtansa hallitakseen, esitetään esikuvauksellisesti (Ilm.\n19: 15) sellaisena, _jonka suusta_ lähti terävä miekka, \"jolla hän on\nlyövä kansoja. Ja hän on kaitseva heitä rautaisella sauvalla.\" Tämä\nmiekka on _totuus_ (Efes. 6: 17); ja nykyään eläviä pyhiä kuin myös\nmonia maailmastakin käytetään nyt Herran sotilaina eksytyksien ja pahan\nkukistamisessa. Mutta älköön kukaan malttamattomasti otaksuko tässä\ntarkotettavan maailman _käännyttämistä rauhallisella tavalla_; sillä\nmonet Raamatunpaikat, niinkuin Ilm. 11: 17, 18; Dan. 12: 1; 2 Tess. 2:\n8; Psalmit 149 ja 47, opettavat jotakin aivan päinvastaista.\n\nÄlkää niinmuodoin hämmästykö, jos me seuraavassa luvussa esitämme\ntodistuksia siitä, että Jumalan valtakunnan pystyttäminen jo on\nalkanut, että aika sen vallan alkamiseksi on ennustuksessa osotettu\nolevan v. 1878, ja että \"sota Jumalan Kaikkivaltiaan suurena päivänä\"\n(Ilm. 16: 14), joka tulee päättymään kohta v. 1914 jälkeen nykyisten\nhallitustoimien täydellisellä kukistumisella, jo on alkanut. Jumalan\nsanan kannalta katsoen on sotajoukkojen kokoominen selvästi\nhuomattavissa.\n\nJollei ennakkoluulot estä näköämme, voimme, kun olemme saaneet Jumalan\nsanan kaukoputken oikealla tavalla asetetuksi, selvästi nähdä useain\ntapahtumain luonteesta, jotka ovat määrätyt tapahtuviksi tänä \"Herran\npäivänä\", että olemme keskellä näitä tapahtumia, ja että \"Hänen vihansa\nsuuri päivä on tullut.\"\n\nTotuuden miekka, joka jo on terotettu, tulee lyömään jokaisen pahan\njärjestelmän, jokaisen pahan tavan -- oli se sitten porvarillinen,\nyhteiskunnallinen tahi kirkollinen. Vieläpä voimme nähdä, että lyöminen\non jo alkanut: ajatusvapaus ja ihmisen kansalliset ja uskonnolliset\noikeudet, jotka kauvan ovat olleet näkymättömissä kuninkaitten ja\nkeisarien, paavien, kirkko- ja pappienkokouksien, perimätietojen ja\nuskontunnustuksien alla; pidetään arvossa ja astuvat voimaan ennen\nkuulumattomalla tavalla. Sisäinen taistelu kuohuu jo; eikä tule kauvan\nviipymään, ennen kun se kuluttavan tulen lailla puhkeaa esiin, ja\ninhimilliset järjestelmät ja eksytykset, jotka vuosisatoja ovat\nkahlehtineet totuutta ja sortaneet huokaavaa luomakuntaa, täytyvät\nsulaa siinä. Niin totuus -- ja laajalle levinnyt ja kasvava tieto siitä\n-- on se miekka, joka tekee rauhattomiksi ja haavottaa monien maiden\npäät. (Ps. 110: 6.) Kumminkin, mikä siunaus piileekään tämän hädän\nalla: se tulee valmistamaan ihmiskuntaa täydellisemmin käsittämään\nvanhurskautta ja totuutta Vanhurskauden Kuninkaan hallitessa.\n\nKun ihmiset lopultakin huomaavat oikeuden tulleen ojennusnuoraksi ja\nvanhurskauden luotinauhaksi (Es. 28: 17), tulevat hekin oppimaan, että\nainoastaan oikeuden ankarat säännöt voivat vakuuttaa heille ne\nsiunaukset, joita he kaikki halajavat. Ja yllin kyllin kyllästyneinä\nomiin töihinsä ja itsekkäisyytensä kurjiin hedelmiin, tulevat he ilolla\ntervehtimään ja mielellään alistumaan sen vanhurskaan hallituksen alle,\njoka ottaa hallitusohjakset; ja siten on, niinkuin on kirjotettu\n\"kaikkien pakanain toivo tuleva\" (Hag. 2: 7.) -- Jumalan valtakunta,\nHerran voidellun ehdottoman ja rajattoman hallituskauden aikana.\n\n       *       *       *       *       *\n\n                Herran päivä.\n\n    Nyt nuolen lailla maailmaan on tieto iskenyt,\n    Mi kruunupäitä peljättää ja järkkymäänkin saa.\n    Sen taivaan Herra itse on jo ammoin päättänyt,\n    Ja nyt sen täyttymistä vaan, maat, taivaat vartoaa.\n\n    On totuus miekka terävä. Se kaiken katkoaa,\n    Mi väärää on ja valhetta ja ylpeätä vaan.\n    Se vuoret korkeet kohta vaan jo aivan tasottaa,\n    Ja tomusta se korottaa nuo nöyrät lapset maan.\n\n    Ei toinen toistaan sortaa saa, ei vääryys kukoistaa;\n    Ja luontokappaleetkin nuo nyt irti päästetään,\n    Kun, huokaukset niidenkin jo taivoon kohoaa,\n    Ja rauha kaikkein keskuuteen niin kauniist' säädetään.\n\n    Oi, armas aika autuas, kun Herra hallitsee!\n    Kun sopusointu, rakkaus saa vallan päällä maan;\n    Kun toinen toistaan palvelee ja helläst: hoitelee;\n    Ja Herralle soi ylistys kautt' maailmoiden vaan!\n\n\n\n\nVIIDES LUKU.\n\nMEIDÄN HERRAMME PALAAMISEN JA ILMESTYMISEN TAPA.\n\nYhtäpitäväisyys Herramme toisen tulemisen ja jumalallisen suunnitelman\nmuiden osien kanssa. -- Millätavoin ja milloin Seurakunta tulee\nnäkemään hänet. -- Millätavoin ja milloin Herran kirkkaus on niin\nilmestyvä, että kaikki liha yhdessä näkee sen. -- Näennäisesti\ntoisiensa kanssa ristiriidassa olevat ilmotukset näytetään olevan\nkeskenään yhtäpitävät. -- Hän tulee \"niinkuin varas\". -- \"Ei nähtävällä\ntavalla\". -- Ja kumminkin \"sotahuudolla\". -- \"Äänillä\". -- Ja \"suuren\npasuunan äänellä\". \"Hän on ilmestyvä tulenliekissä kostamaan\". -- Ja\nkumminkin on hän tuleva \"samalla tavalla\", kuin hän meni pois. --\nProfetallisen ajan tärkeys tämän yhteydessä osotettu. -- Millä tavalla\nnykyiset merkit ovat sopusoinnussa kaiken tämän kanssa.\n\n\nNopeasti loppuaan kohti rientävät pakanain ajat, joita juuri\nkäsittelimme, samoin kuin varmuus Seurakunnan toivon täyttymisestä\n_ennen_ niiden loppua, terottavat sellaisien ikävöimistä, jotka\nodottavat Israelin lohdutusta. Sellaiset isoavat ja janoavat mitä ikänä\nIsämme lienee ilmottanut profeettain kautta \"elonkorjuusta\", tämän\naikakauden lopusta eli päättymiskaudesta -- nimikirkon elävien jäsenten\nkeskuudessa tapahtuvasta vehnän erottamisesta lusteista ja ajasta,\njolloin ne, jotka voittavat, tulevat muuttumaan ollakseen Herransa\nkanssa ja tullakseen Herransa ja päänsä kaltaisiksi. Mutta jotta\nvoisimme huomata järkevyyttä siinä, mitä ennustus opettaa näistä,\nsyvällistä mielenkiintoa herättävistä asioista, on aivan välttämätöntä,\nettä meillä on selvät mielipiteet sekä Herramme toisen tulemisen\n_tarkotuksesta_ että _tavasta_, jolla hän on ilmestyvä. Me toivomme\nkaikkien nykyisten lukijain tulleen vakuutetuiksi Ensimäisen osan\nlukemisen kautta, että tulemisen tarkotus on saattaa sovintoon\n\"jokaisen, joka tahtoo\" Jumalan kanssa sen hallitsemisen ja opettamisen\nja kurinpidon kautta, jota nimitetään tuomitsemiseksi ja siunaamiseksi.\nTärkeää on sentähden nyt tietää Herramme tulemisen ja ilmestymisen\ntapaa, ennen kun menemme eteenpäin tutkimaan elonkorjuun aikaa y.m.\nTutkijan on tarkasti pidettävä muistissa Herramme palaamisen tarkotus,\ntutkiessaan tulemisen tapaa, ja nämät molemmat, kun hän ryhtyy ajan\ntutkimiseen. Tämä on välttämätöntä vastapainoksi niille väärille\nmielipiteille, joita useat entuudestaan omistavat, ja jotka perustuvat\nvääriin käsityksiin Herramme tulemisen sekä tarkotuksesta että tavasta.\n\nKäsitä ja pidä mielessä niin varmasti kuin mahdollista mitä jo on\nosotettu, nim., että Jumalan suunnitelma on yksi ainoa sopusointunen\nkokonaisuus, joka toteutetaan Kristuksen kautta; ja että se, mitä\ntoimitetaan toisessa tulemisessa, suhtautuu siihen, mitä toimitettiin\nensimäisessä tulemisessa kuin seuraus syyhyn: se on, että suuri\nennalleenasettamistyö, joka kuuluu toiseen tulemiseen, on ensimäisessä\ntulemisessa täytetyn pelastustyön johdonmukainen seuraus, jumalallisen\nsuunnitelman mukaisesti. Sentähden on Herramme palaaminen _toivon\nsarastus maailmalle_, aika suosionsiunauksien jakamiselle, joka\nsaavutettiin pelastuksen kautta -- ja evankelinen aika on vaan\ntuollainen väli-aika, jona aikana Kristuksen morsian valitaan\nottaakseen osaa Herransa kanssa suureen ennalleenasettamistyöhön, jonka\nhän tulee toimeenpanemaan.\n\nJa koska Kristuksen Seurakunta, joka on kehittynyt\nevankeliaikana, tulee olemaan Herransa kanssa osallisena suuressa\nennalleenasettamistyössä Tuhatvuotiskautena, on selvää, että Kristuksen\nensimäinen toimenpide toisessa tulemisessa on valitun seurakuntansa\nkokoominen, johon profeetta viittaa (Ps. 50: 5) kun hän sanoo: \"Kootkaa\nminulle minun pyhäni, jotka ovat tehneet liiton kanssani uhrin kautta.\"\nTämä kokoominen tahi elonkorjuu tehdään silloin, kun aikakaudet\ntunkeutuvat toisiinsa. Toinen aikakausi, Tuhatvuotiskausi, alkaa,\nniinkuin tulee näytettäväksi, neljäkymmentä vuotta ennen, kun toinen,\nevankelikausi, päättyy. (Katso I osa sivut 267--270; 234--237; sekä\nAikakausien karttaa.) Tänä elonkorjuuaikana ei tulla ainoastaan\nerottamaan vehnää lusteista evankelisessa nimiseurakunnassa, ja\nkorjaamaan ja kirkastamaan vehnäluokkaa, vaan poltetaan (hävitetään)\nmyös lusteet (lusteina, matkiessaan vehnää) -- ei kuitenkaan yksilöinä,\nsillä hävityksen tuli on esikuvauksellinen samoin kuin lusteetkin ja\n\"maan viinipuun\" turmeltuneiden hedelmien (inhimillisen kunnianhimon,\nsaituuden ja itsekkäisyyden) korjaaminen ja hävittäminen. Nämä hedelmät\novat kasvaneet ja kypsyneet vuosisatojen kuluessa tämän maailman\nvaltakunnissa ja erilaisissa porvarillisissa ja yhteiskunnallisissa\njärjestöissä ihmisten keskuudessa.\n\nVaikka me käsitellessämme ainetta Herramme tulemisesta näytimme, että\ntuleminen olisi henkilökohtainen, täytyy meidän jälleen varottaa\ntutkijaa ajatuksen sekaannuksesta tutkiessaan kahta Herramme\nnäennäisesti vastakkaista lausetta: \"Katso, minä olen teidän kanssanne\njoka päivä maailman (_aionos_, aikakausien) loppuun asti\" ja: \"_Minä\nmenen_ valmistamaan teille sijaa -- -- --, ja _minä tulen takasin_ ja\notan teidät tyköni.\" (Matt. 28: 20; Joh. 14: 2, 3.) Seuraava pieni\ntapaus saattaa valaista näiden kahden lupauksen yhtäpitäväisyyttä: Eräs\nystävä sanoi toiselle juuri kun heidän piti erota toisistaan: Muista,\nettä olen kanssasi koko matkalla. Millä tavalla? Ei suinkaan\npersoonallisesti; sillä juuri silloin he astuivat eri juniin\nmatkustaakseen eri suuntiin kaukaisiin paikkoihin. Tarkotus oli,\netteivät he rakkaudessa, muistelemisissa ja osaaottavaisuudessa olisi\ntoisistaan erotettuina. Samanlaisessa, vaikka paljon täydellisemmässä\nmerkityksessä on Herra aina ollut Seurakuntaansa lähellä, hänen\njumalallisen voimansa tehdessä hänelle mahdolliseksi valvoa, johtaa ja\nauttaa heitä alusta loppuun asti. Mutta emmepä nyt tarkastakaan\nHerramme läsnäoloa kuvannollisessa merkityksessä, vaan hänen toista\nläsnäolemisensa ja ilmestymisensä tapaa, \"kun hän tulee sinä päivänä\nkirkastettavaksi pyhissään ja ihmeteltäväksi kaikissa uskovissa.\"\n\nRaamattu opettaa, että Kristus palaa hallitsemaan, että hänen on\nhallittava, kunnes hän on kukistanut kaikki viholliset -- kaikki\nvastustajat, kaiken, joka on tuon suuren ennalleenasettamisen tiellä,\njonka hän tulee toimeenpanemaan -- jolloin viimeinen vihollinen, joka\nkukistetaan, on kuolema (1 Kor. 15: 25, 26); ja että hän tulee\nhallitsemaan tuhatta vuotta. Sentähden onkin niinkuin olla pitää, kun\nennustuksessa huomaamme annetun paljon enemmän tilaa toiselle\ntulemiselle ja sen tuhatvuotiselle voittorikkaalle ihanalle\nhallitukselle ja pahan kukistamiselle, kuin ensimäisessä tulemisessa\npelastukseen määrätyille kolmellekymmenelleneljälle vuodelle. Ja\nniinkuin olemme huomanneet ennustuksen koskettelevan kaikkia erilaisia\ntärkeitä kohtia näiden kolmenkymmenenneljän vuoden aikana, alkaen\nBetlehemistä ja Nasaretista sappeen ja etikkaan, hänen vaatteensa\njakamiseen, ristiin, hautaan ja ylösnousemiseen asti, niin huomaamme,\nettä ennustus samalla tavalla koskettelee eri kohtia hänen\ntuhatvuotisessa läsnäolossaan, etenkin sen alkamista ja loppua.\n\nHerramme toisen tulemisen aika tulee kestämään paljon kauvemmin kuin\nensimäinen. Hänen ensimäisen tulemisensa tehtävä täytettiin vähemmässä\nkuin kolmessakymmenessäneljässä vuodessa, kun sitävastoin tarvitaan\ntuhatta vuotta sen tehtävän suorittamiseksi, joka on määrätty\ntehtäväksi toisessa tulemisessa. Ja siten saattaa yhdellä silmäyksellä\nnähdä, että vaikka ensimäisen tulemisen tehtävä ei ollut vähemmän\ntärkeä kuin toisen tulemisenkaan -- niin, vaikka se oli _niin tärkeä,\nettei_ toisen tulemisen tehtävä _milloinkaan olisi ollut mahdollinen\nilman sitä_ -- niin ei se kumminkaan ollut niin monipuolinen, eikä\nsiitä niinmuodoin ollut niin paljon kerrottavaakaan, kuin toisen\ntulemisen tehtävästä.\n\nTarkastellessamme toista tulemista emme saa, enemmän kuin\nensimäisenkään tulemisen aikana odottaa, että kaikki ennustukset\ntulisivat osottamaan jotain erittäin vaiherikasta kohtaa Herramme\ntulemisessa ja kiinnittämään ihmisten huomion siihen tosiasiaan, että\nhän on läsnä. Jumala ei tavallisesti menettele sillä tavalla; niin ei\nollut ensimäisessäkään tulemisessa. Messiaan ensimäistä tulemista ei\nosottanut mikään äkillinen tahi hämmästyttävä todistus, joka olisi\npoikennut asiain tavallisesta järjestyksestä, vaan se ilmotettiin ja\ntodistettiin ennustuksen asteettaisen täyttymisen kautta, josta\najatteleva vaarinottaja saattoi huomata, että tapaukset, jotka olivat\nodotettavissa, täyttyivät määrätyllä ajalla. Ja samalla tavalla tulee\nolemaan toisessakin tulemisessa, Onkin vähemmän tärkeää, keksiä\ntarkalleen se silmänräpäys, jolloin hän tuli, kuin että voimme erottaa\nsen tosiasian, että hän on läsnä, kun hän on tullut. Ensimäisenkin\ntulemisen aikana oli tärkeää voida huomata hänen läsnäolonsa, ja mitä\npikemmin, sitä paremmin, mutta paljon vähemmästä merkityksestä oli\ntarkalleen tuntea hänen syntymisensä aika. Tarkastellessa toista\ntulemista ajatellaan liian usein itse tulemista ja saapumisen hetkeä,\nkun sitä vastoin olisi ajateltava sitä _läsnäolemisen aikana_, kuten\nensimäinenkin tuleminen oli. Tuo määrätty silmänräpäys, jolloin\nläsnäolo on alkava, tulee silloin näyttämään vähemmän tärkeältä, ja\nhänen tarkotuksensa ja tehtävänsä, hänen läsnäolemisensa aikana, tulee\nsilloin olemaan suuremman huomion esineenä.\n\nMeidän on muistettava, ettei Herramme enää ole ihminen: että hän\nihmisenä antoi itsensä ihmisten lunastukseksi, koska hän juuri sitä\ntarkotusta varten oli tullut ihmiseksi. (1 Tim. 2: 6; Hebr. 10: 4, 5;\n1 Kor. 15: 21, 22.) Hän on nyt korkealle korotettu jumalalliseen\nluontoon. Sentähden sanoo Paavali: \"Jos olemmekin tunteneet Kristuksen\nsemmoisena kuin hän oli lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää [siten\nhäntä] tunne.\" (2 Kor. 5: 16.) Hän nousi kuolleista eläväksitekevänä\n_henkenä_. (1 Kor. 15: 45) eikä ihmisenä, maasta maallisena. Hän ei\nenää ole ihminen missään merkityksessä, eikä missään määrässä; sillä\nemme saa unohtaa, mitä olemme lukeneet (Katso I Osa luku 10) -- että\nluonteet ovat erilaiset ja selvään erotetut. Koska hän ei enää missään\nsuhteessa eikä missään määrässä ole ihminen, emme saa odottaa häntä\nihmisenä palaavaksi, niinkuin ensimäisessä tulemisessa. Hänen toinen\ntulemisensa tulee tapahtumaan toisella tavalla ja toista tarkotusta\nvarten.\n\nHuomioon ottamalla, että Herramme _muuttuminen_ inhimillisestä\njumalalliseen luontoon ylösnousemisensa jälkeen oli vielä suurempi\nmuuttuminen kuin se, joka tapahtui noin kolmekymmentäneljä vuotta\naikasemmin, kun hän pani pois sen kirkkauden, joka hänellä oli ollut\nhenki-olentona ja \"tuli lihaksi\", saattaa tulla suureksi hyödyksi, jos\nme hyvin tarkasti ja yksityiskohtaisesti otamme tutkisteltavaksi\njokaisen hänen tekonsa niinä neljänäkymmenenä päivänä ylösnousemisensa\njälestä, ennen kun hän meni \"Isän luokse\"; sillä se on näiden\nneljänkymmenen päiväin Jeesus, joka on tuleva jälleen, eikä _ihminen_\nKristus Jeesus, joka antoi itsensä lunastajaksemme kuolemassa. Hän joka\noli 'kuoletettu lihassa' oli myös tehty eläväksi _hengessä_. -- 1 Piet.\n3: 18.\n\n[Herramme kuoletettiin lihallisena tahi inhimillisenä olentona, mutta\nherätettiin kuolleista henkiolentona. Ja koska Seurakunta tulee\n\"_muuttumaan_\", tullakseen Kristuksen kaltaiseksi, on selvää, että se\nmuuttuminen, joka tapahtui Päälle, oli samankaltainen kuin se, joka\nodottaa niitä, jotka voittavat, jotka myös tulevat muuttumaan\ninhimillisestä henkisiksi luonnoksi ja tehdään hänen kaltaisikseen,\n\"osallisiksi jumalallisesta luonnosta\". Niinmuodoin saattaa seuraavan\nkertomuksen pyhien muuttumisesta sovelluttaa heidän Herraansakin, nim.:\n-- \"Häpeässä kylvetään, kirkkaudessa herätään; heikkoudessa kylvetään,\nvoimassa herätetään; kylvetään luonnollinen ruumis, herätetään\nhengellinen ruumis.\"]\n\nToisessa tulemisessaan ei hän tule ollakseen alamainen niille\nvalloille, jotka ovat; maksamaan keisarille veroa ja kärsimään\nnöyryytystä, vääryyttä ja väkivaltaa; vaan tulee hän hallitsemaan,\nkäyttämällä kaikkea voimaa taivaassa ja maan päällä. Hän ei tule\nalennuksensa, ihmisen ruumiissa, jonka hän otti kuoleman kärsimyksien\ntähden, ja joka oli alempi hänen entistä ihanaa ruumistansa (Hebr. 2:\n9); vaan kirkkaassa henkisessä ruumiissaan, joka on Isän \"olemuksen\nperikuva\" (Hebr. 1: 3); sillä kuuliaisuutensa tähden aina kuolemaan\nasti, on hän nyt korkealle korotettu _jumalalliseen luontoon_ ja\nJumalan kaltaisuuteen, ja on hänelle annettu nimi yli kaikkien nimien\n-- lukuunottamatta Isän nimeä. (Fil. 2: 9; 1 Kor. 15: 27.) Apostoli\nnäyttää, \"ettei vielä ole ilmotettu\" inhimilliselle ymmärryksellemme\nminkä kaltainen hän on; niinmuodoin emme tiedä minkälaisiksi tulemme,\nkun meidät tehdään hänen _kaltaisikseen_, mutta me (Seurakunta) voimme\niloita siitä vakuutuksesta, että me kerran tulemme olemaan hänen\nluonaan, hänen kaltaisinaan ja näemme hänet _sellaisena kuin hän on_ (1\nJoh. 3: 2) -- ei sellaisena kuin hän oli ensimäisessä tulemisessaan,\nalennuksessa, kun hän oli pannut pois entisen ihanuutensa ja tullut\nköyhäksi meidän tähtemme, että me hänen köyhyytensä kautta tulisimme\nrikkaiksi.\n\nJos me tarkastamme sitä ymmärtäväisyyttä ja viisautta, joka ilmeni\nniissä menettelytavoissa, joilla Herramme ilmotti läsnäolonsa\nopetuslapsilleen ylösnousemisensa jälkeen niinkuin sitä ennenkin, on\ntämä auttava meitä muistamaan, että hän tulee käyttämään samoja\nviisaita menettelytapoja ilmottautuessaan toisessakin tulemisessa, sekä\nseurakunnalle että maailmalle -- menettelytapoja, jotka eivät\nvälttämättömästi tarvitse olla samanlaisia, mutta jotka molemmissa\ntapauksissa ovat hyvin sovelletut hänen tarkotuksilleen. Hänen\ntarkoituksensa ei ole tehdä ihmisiä rauhattomiksi tahi kuohuttaa heidän\ntunteitaan, vaan _todistaa_ heidän rauhalliselle ja tyyneelle\narvostelukyvylleen niitä suuria totuuksia, joita hän tahtoo terottaa\nheille. Herramme ensimäinen tuleminen ei ollut sellainen tapaus, joka\nherätti hämmästystä, melua tahi rauhattomuutta. Miten hiljaa ja\nvaatimattomasti hän tulikaan! Vieläpä niin suuressa määrässä, että\nainoastaan ne, joilla oli _uskoa_ ja _nöyryyttä_, saattoivat tuossa\nhalpasyntyisessä lapsessa, murheiden miehessä, nöyrien ja alhaisten\nystävässä ja lopulta ristiinnaulitussa tuntea kauvan odotetun\nMessiaksen.\n\nOlihan luonnollista, että ilmotus hänen läsnäolostaan ylösnousemisen\njälkeen tulisi herättämään suurempaa ihmettelyä, etenkin kun ottaa\nhuomioon hänen muuttuneen luontonsa. Kumminkin täytyi tosiasiain hänen\nylösnousemisestaan, sen tosiasian yhteydessä, että hänen luontonsa oli\nmuuttunut, tulla täysin ilmotetuksi, ei tällä kertaa koko maailmalle,\nvaan valituille todistajille, joiden tuli antaa siitä luotettava\ntodistus jälkeentuleville sukupolville. Jos se olisi tullut koko\nmaailman tietoon, olisi tuo todistus, meidän aikaamme jouduttua,\nollut paljon vähemmän luotettava, koska se olisi voinut hämmentyä\nihmis-aatteisiin ja tullut sekotetuksi heidän perimätietojensa kanssa.\nSiten totuus mahdollisesti olisi voinut tuntua melkein tahi kokonaan\nuskomattomalta. Mutta Jumala uskoi sen ainoastaan valituille,\nuskollisille ja arvokkaille todistajille; ja kun tarkastelemme\nkertomusta, huomannee jokainen, miten täydellisesti _tarkotus_\nsaavutettiin, ja miten selvä, varma ja vakuuttava se todistus\nKristuksen ylösnousemisesta ja muuttumisesta on, joka heille\ntarjottiin. Huomaa myös sitä huolellisuutta, jolla hän karttoi\ntarpeettomasti pelästyttää heitä tahi tehdä heitä rauhattomiksi\nilmottaessaan tahi esittäessään heille näitä suuria totuuksia. Ja ole\nvakuutettu, että sama viisaus, ymmärrys ja taito tulee ilmenemään siinä\ntavassa, jolla hän toisessa tulemisessa ilmaisee ihanan läsnäolonsa.\nRauhallinen kylmä ymmärrys tulee kaikissa tapauksissa näistä\nvakuutetuksi, vaikka maailma ylipäänsä tarvinnee ankaran kurinpidon\nkautta tulla saatetuksi siihen oikeaan mielialaan, jota vaaditaan\ntodistuksen vastaanottamiselle, jota vastoin ne, joiden sydämet ovat\noikeat, saavat tämän siunatun tiedon aikasemmin. Kaikkia todistuksia\nhänen ylösnousemisestansa ja muuttumisestansa hengelliseksi luonnoksi\nei annettu opetuslapsille samalla kertaa, vaan sitä mukaan kun\njaksoivat niitä kantaa, ja sillä tavalla, joka oli omiaan tekemään\nheihin syvimmän vaikutuksen.\n\nNiiden kolmen ja puolen vuoden aikana, kun Herramme virkatoimi kesti,\nolivat opetuslapset uhranneet ystävät, nimen ja maineen, elinkeinonsa\ny.m. levittääkseen tietoa Messiaksen läsnäolosta ja hänen valtakuntansa\npystyttämisestä. Mutta heillä oli ymmärrettävästi kypsymättömät\najatukset Mestarinsa korottamisen tavasta ja ajasta, ja heidän omasta\nluvatusta korottamisestansa hänen kanssaan. Mutta toiselta puolen ei\ntäydellinen tieto ollutkaan silloin tarpeellinen; oli kylliksi, että he\nuskollisesti ottivat askeleen kerrallaan, sitä mukaan, kun aika sen\nottamiselle tuli. Niinpä ilmotti Mestari heille vähän kerrallaan sitä\nmukaan kun he kykenivät ottamaan vastaan sen. Ja toimensa loppupuolella\nsanoi hän: \"Minulla on vielä paljo sanomista teille, mutta ette voi nyt\nkantaa sitä; mutta kun hän tulee, totuuden Henki, opastaa hän teidät\nkoko totuuteen -- -- ja tulevaiset asiat hän julistaa teille -- -- hän\nopettaa teille kaikki ja muistuttaa teille kaikki, minkä olen sanonut\nteille.\" -- Joh. 16: 12, 13; 14: 26.\n\nKuka voi kertoa sitä suurta pettymystä, jota he tunsivat, vaikka heitä\nmahdollisimman paljon oli asestettu sitä vastaan, kun he näkivät hänet\näkkiä otettavan pois heiltä ja häpeällisesti ristiinnaulittavan\npahantekijän lailla -- hänet, jonka valtakuntaa ja kirkkautta he olivat\nodottaneet ja julistaneet, ja jotka ainoastaan viisi päivää ennen hänen\nristiinnaulitsemistaan näyttivät heistä olevan niin lähellä\ntoteutumistansa. (Joh. 12: 1, 12--19.) Ja vaikka he tiesivät, että hän\noli väärin syytetty ja vastoin lakia ristiinnaulittu, ei se muuttanut\nsitä asiaa, että heidän kauvan kytenyt kansallinen toivomuksensa saada\nmaallinen kuningas, joka ennalleenasettaisi heidän kansansa valtaan ja\nvaikuttavaan asemaan, yhtähyvin kun heidän yksityisetkin toivomuksensa,\nsuunnitelmansa ja tuulentupansa tärkeistä viroista ja korkeista\nkunniapaikoista valtakunnassa, kaikki äkkiä sortuivat, tuon asiain\nepäsuotuisan kääntymisen kautta, kun heidän kuninkaansa\nristiinnaulittiin.\n\nMestari tiesi kyllä miten hyljätyiksi, päämäärää vailla oleviksi ja\nhämmästyneiksi he tuntisivat itsensä; sillä niin oli kirjotettu\nprofeetan kautta: \"Minä lyön paimenen, ja lampaat hajotetaan.\" (Sak.\n13: 7; Mark. 14: 27.) Ja niinä neljänäkymmenenä päivänä, jotka olivat\nhänen ylösnousemisensa ja taivaaseenastumisensa välillä, oli hänen\ntärkein huolenpitonsa koota heitä jälleen ja uudelleen vahvistaa heidän\nuskoansa häneen odotettuna Messiaksena, todistamalla heille, että hän\noli ylösnoussut, ja ettei hän ylösnousemisensa jälestä, jos kohta hän\nsäilyttikin saman yksilöllisyyden, enää ollut ihminen, vaan korotettu\nhenkiolento, \"jolla oli kaikki voima taivaassa ja maan päällä\". --\nMatt. 28: 18.\n\nHän antoi heille tiedon ylösnousemisestaan vähitellen -- ensin vaimojen\n(Maria Magdalenan, Johannan, Marian, Jaakopin äidin ja Salomen ja\nmuiden heidän kanssaan olleiden -- Mark. 16: 1; Luuk, 24: 1, 10)\nkautta, jotka aikaiseen tulivat haudalle voitelemaan hänen ruumistaan\nhyvänhajuisilla yrteillä. Heidän aprikoidessa kenen he saisivat\nvierittämään kiven pois haudan ovelta, katso, silloin oli maanjäristys,\nja kun he tulivat perille, huomasivat he kiven poisotetuksi, ja Herran\nenkeli istui sen päällä, sanoen: \"Älkää te peljätkö; sillä minä tiedän,\nettä etsitte Jeesusta, ristiinnaulittua. Ei hän ole täällä; hän on\nnoussut ylös, _niinkuin hän sanoi_. Tulkaa, katsokaa paikkaa, jossa hän\non maannut. Ja menkää nopeasti sanomaan hänen opetuslapsilleen, että\nhän on noussut kuolleista. Ja katso, hän käy teidän edellänne\nGalileaan; siellä saatte nähdä hänet.\" -- Matt. 28: 5--7.\n\nNäyttää siltä kuin Maria Magdalena olisi eronnut toisista vaimoista ja\nkiiruhtanut kertomaan Pietarille ja Johannekselle mitä oli tapahtunut\n(Joh. 20: 1, 2), toisten mennessä kertomaan sitä toisille\nopetuslapsille, ja kun hän oli eronnut heistä, näkyi Jeesus toisille\nvaimoille tiellä, sanoen (Matt. 28: 9, 10): \"Terve teille!\" Ja he\nmenivät hänen tykönsä, syleilivät hänen jalkojaan ja kumarsivat häntä.\nSilloin Jeesus sanoi heille: \"Älkää peljätkö; menkää ja viekää sana\nveljilleni, että he menisivät Galileaan [heidän kotipaikalleen], ja\nsiellä he saavat minut nähdä.\" Ja pelolla ja ilolla juoksivat he\nilmottamaan sitä toisille opetuslapsille. Hämmästyksen, neuvottomuuden,\nilon ja pelvon sekavilla tunteilla, ja hämmästyneinä muutoinkin,\ntiesivät he tuskin miten heidän piti kertoa tuota iloista ja\nihmeellistä tapahtumaa. Kun Maria kohtasi Pietarin ja Johanneksen sanoi\nhän surullisesti: \"Ovat ottaneet Herran pois haudasta, emmekä tiedä,\nmihin ovat panneet hänet.\" (Joh. 20: 2.) Toiset vaimot kertoivat, että\nolivat haudalla nähneet enkeli-näyn, jotka enkelit olivat sanoneet\nhänen elävän (Luuk. 24: 22, 23), ja sitten, miten Herra sen jälkeen oli\ntullut heitä vastaan tiellä. -- Matt. 28: 8--10.\n\nOpetuslasten enemmistö piti nähtävästi heidän kertomustaan ainoastaan\ntaikauskoisena luulotteluna riippuen kiihotetusta mielikuvituksesta,\nmutta Pietari ja Johannes sanoivat: \"Me tahdomme mennä omin silmin\nnäkemään\"; ja Maria palasi heidän kanssaan haudalle. Kaiken minkä\nPietari ja Johannes näkivät oli, että ruumis oli poissa, että\nkäärinliinat olivat huolellisesti kokoonkäärityt ja poispannut, ja että\nkivi oli vieritetty haudan ovelta. Hämillään ollen he läksivät sieltä,\nmutta Maria jäi sinne itkien. Hänen siinä itkiessään kumartui hän\nhautaan ja sai nähdä kaksi enkeliä, jotka sanoivat: \"Vaimo, mitä\nitket?\" Hän vastasi: \"Ovat ottaneet Herrani pois, enkä tiedä, mihin\novat panneet hänet.\" Tämän sanottuaan hän kääntyi taaksepäin ja näki\nJeesuksen siinä seisovan, eikä tietänyt, että se oli Jeesus. Jeesus\nsanoi hänelle: \"Vaimo, mitä itket? Ketä etsit?\" Tämä luuli häntä\npuutarhuriksi ja sanoi hänelle: \"Herra, jos sinä olet vienyt hänet\npois, sano minulle mihin olet pannut hänet, niin minä otan hänet.\"\nSilloin sanoi Herra hänelle tuolla vanhalla tutulla äänellä, jonka hän\nsamassa tunsi: \"Maria!\"\n\nTämä oli kylliksi varmentamaan hänen uskoaan enkelin sanomaan, että hän\noli noussut ylös, joka tähän asti oli tuntunut hänestä unelmalta tai\nsadulta; ja ihastuksissaan hän huudahtaa: \"_Rabbuni_!\" Hänen ensimäinen\nmielijohteensa oli syleillä häntä ja viipyä hänen läheisyydessään,\nmutta Jeesus antoi hänen lempeällä tavalla ymmärtää, että nyt hänellä\noli hyvin tärkeä tehtävä toimitettavana. Marian oli nyt todistettava\nhänen ylösnousemisestaan ja kiiruhdettava viemään tietoa siitä ja\nvahvistamaan toisien opetuslasten uskoa, niiden jotka vielä epäilivät\nja olivat epätietoisia, sanoen: \"Älä minuun koske, [kreik. _haptomai_,\nsyleillä] (älä pysähdy osottaaksesi nyt rakkauttasi) sillä en ole vielä\nmennyt ylös Isäni tykö; [tulen vielä jonkun aikaa olemaan luonanne];\nmutta mene veljieni tykö ja sano heille, että menen ylös minun Isäni\ntykö ja teidän Isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne\ntykö.\" (Joh. 20: 17.) Toisien vaimojen kautta oli hän samaten\nlähettänyt heille sanan, että hän kohtaisi heidät Galileassa.\n\nSenjälkeen saavutti hän kaksi noista murheellisista ja hämmentyneistä\nopetuslapsista, matkalla Jerusalemista Emmaukseen, ja kyseli syytä\nheidän suruunsa ja alakuloisuuteensa. (Luuk. 24: 13--35.) Ja toinen\nheistä vastasi: \"Oletko sinä Jerusalemissa ainoa muukalainen, joka et\ntiedä mitä siellä on tapahtunut näinä päivinä?\" Ja hän sanoi heille:\nMitä? Ja he sanoivat hänelle: Sitä, mikä tapahtui Jeesukselle,\nnasaretilaiselle, joka oli profeetta, voimallinen teossa ja sanassa\nJumalan ja kaiken kansan edessä, kuinka ylipappimme ja hallitusmiehemme\nantoivat hänet tuomittavaksi kuolemaan ja ristiinnaulitsivat hänet.\nMutta me toivoimme hänen olevan sen, joka oli lunastava Israelin; mutta\nonhan kaiken tämän ohessa tänään kolmas päivä siitä, kun tuo tapahtui.\n[Tässä muistui luultavasti heidän mieliinsä Joh. 2: 19, 21, 22.] \"Ovatpa\nmyös muutamat naiset joukostamme saattaneet meidät ihmetyksiin. He\nkävivät aamulla varhain haudalla, eivätkä löytäneet hänen ruumistaan ja\ntulivat ja sanoivat myös nähneensä näyn, enkeleitä, jotka olivat\nsanoneet hänen elävän. Ja muutamat niistä, jotka olivat meidän\nkanssamme, menivät haudalle ja havaitsivat olevan niin, kuin naiset\nolivat sanoneet, mutta häntä he eivät nähneet.\"\n\nOliko ihme, että he olivat hämmästyneet? kuinka kummalliselta kaikki\ntuntui! Miten omituisia ja mieltä liikuttavia olivatkaan nämä\nviimeisten päiväin tapahtumat olleet!\n\nSilloin piti muukalainen heille herättävän saarnan ennustuksista,\nnäyttäen heille, että juuri se, joka oli tehnyt heidät niin\nalakuloisiksi, olikin sitä, mitä profeetat olivat ennustaneet samasta\nMessiaksesta: että ennenkuin hän saattoi johtaa ja siunata ja nostaa\nIsraelia ja koko maailmaa, piti hänen ensin lunastaa heidät omalla\nelämällään siitä kuoleman kirouksesta, joka tuli heidän kaikkien yli\nAadamin kautta, ja että heidän Mestarinsa sittemmin Jehovan herättämänä\nelämään ja kirkkauteen, tulisi täyttämään kaikki mitä hänestä oli\nkirjotettu profeettain kautta hänen tulevasta kirkkaudestaan ja\nkunniastaan, yhtä varmasti kuin hän oli täyttänyt ne ennustukset, jotka\nkoskivat hänen kärsimyksiään, alennustaan ja kuolemataan. Ihmeellinen\nsaarnaaja! ja ihmeellinen saarna oli tämä! Se herätti uusia ajatuksia\nja odotuksia ja toiveita. Kun he lähestyivät kylää pakottivat he häntä\njäämään heidän luokseen, sillä ilta oli joutunut ja päivä oli kulunut.\nJa hän meni sisälle olemaan heidän kanssaan, ja kun hän oli ateriallaan\nheidän kanssaan otti hän leivän, siunasi, taittoi ja antoi heille.\nSilloin aukenivat heidän silmänsä. Ja hän katosi heidän näkyvistään.\n\nVasta sinä hetkenä he tunsivat hänet, vaikka olivatkin kulkeneet ja\nkeskustelleet ja aterioineet yhdessä. He eivät tunteneet häntä\nnäöltään, vaan tuon vaatimattoman teon kautta, kun hän tuolla entisellä\ntavallisella tavalla siunasi ja taittoi leivän, siten lujittaen heidän\nuskoaan siihen, josta jo olivat kuulleet -- että hän oli noussut ylös\nja näkyisi heille jälleen.\n\nSilloin nousivat nuo kaksi hämmästynyttä ja ylen onnellista opetuslasta\nylös samalla hetkellä ja palasivat Jerusalemiin, sanoen toisilleen:\n\"Eikö sydämemme ollut palava meissä, kun hän puhui meille tiellä ja\nselitti meille kirjotuksia?\" Saavuttuaan Jerusalemiin tapasivat he\ntoisetkin täynnä iloa sanoen: \"Herra on todella noussut ylös ja\nilmestynyt Simonille.\" Ja itse he kertoivat mitä oli tapahtunut tiellä,\nja kuinka olivat hänet tunteneet, kun hän taittoi leivät. Luultavasti\nolivat melkein kaikki siellä sinä iltana; kodit ja toimet ja kaikki\nmuut unohdettiin -- Maria Magdalena sanoo ilokyynelin: Minä tunsin\nhänet samassa tuokiossa, kun hän mainitsi nimeni -- en voinut uskoa\nenkelin vakuutusta sitä ennen, ja toiset naiset kertoivat mitä\nihmeellistä heille oli tapahtunut sinä aamuna ja miten hän oli tullut\nheitä vastaan. Sitten oli Simonilla kertomuksensa kerrottavana; ja nyt\noli tässä kaksi todistajaa lisäksi Emmauksesta. Mikä monivaiheinen\npäivä! Eipä ihmettä, että heistä oli mieluista kokoontua joka viikon\nensimäisenä päivänä keskustelemaan asiasta ja johdattamaan muistiin\nkaikkia niitä asianhaaroja, jotka olivat tämän ihmeellisen tapauksen,\nHerran ylösnousemisen, yhteydessä, saadakseen sydämensä \"palaviksi\" yhä\nuudelleen ja uudelleen.\n\nKun tuo pieni riemastunut ja ylen onnellinen seurue oli näin\nkokoontuneena, ja kerrottiin toisilleen yhteisiä kokemuksia, seisoi\nHerra Jeesus itse äkkiarvaamatta heidän keskellänsä ja sanoi heille\n(Luuk. 24: 36--49): \"Rauha olkoon teille!\" Mistä hän oli tullut? Kaikki\nsellaiset kokoukset pidettiin salassa, lukittujen ovien takana, koska\nhe pelkäsivät juutalaisia (Joh. 20: 19, 26), ja tässä oli äkillinen\nilmiö ilman näkyväistä saapumista, ja he peljästyivät luullen näkevänsä\nhengen. Silloin lohdutti hän heitä, sanoi heille etteivät peljästyisi\nvaan rauhottuisivat, ja näytti heille kätensä ja jalkansa, sanoen:\n\"Minä se olen itse. Kosketelkaa minua ja katsokaa, sillä ei hengellä\nole lihaa ja luita, kuten näette minulla olevan.\" Mutta kun he ilon\ntähden eivät vielä uskoneet, vaan ihmettelivät, sanoi hän heille: \"Onko\nteillä täällä mitään syötävää?\" Niin he antoivat hänelle kappaleen\npaistettua kalaa, ja hän otti ja söi heidän nähtensä. Silloin hän avasi\nheidän _mielensä_, heidän ymmärryksensä silmät, ja selitti heille\nkirjotukset ja näytti laista ja profeetoista että kaikki tämä oli\ntapahtunut niinkuin oli ennustettu. Mutta Tuomas ei ollut heidän\nseurassaan, kun Jeesus tuli (Joh. 20: 24), ja kun toiset opetuslapset\nkertoivat hänelle nähneensä Herran, ei hän tahtonut sitä uskoa, vaan\nsanoi: \"Ellen näe hänen käsissään naulain jälkiä, ja pistä kättäni\nhänen kylkeensä, en usko.\"\n\nKahdeksan päivää oli kulunut ilman uusia ilmestymisiä ja heillä oli\nollut aikaa kaikessa rauhassa ajatella ja puhella niistä, joita oli\ntapahtunut tuona merkillisenä päivänä. Kun opetuslapset silloin taas\nolivat koolla, kuten ennenkin, seisoi Jeesus heidän keskellänsä\nniinkuin ensimäisenä iltana, sanoen: \"Rauha olkoon teille!\" (Joh. 20:\n26.) Tällä kertaa oli Tuomas mukana, ja Herra puhui hänelle sanoen:\n\"Ojenna sormesi tänne ja katso käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se\nkylkeeni, äläkä ole epäuskoinen vaan uskovainen.\" Hän antoi siten\ntietää, että hän tiesi mitä Tuomas oli sanonut, ilman että kukaan oli\nkertonut siitä, ja antoi Tuomaalle nyt sen todistuksen, jota hän oli\nvakuutuksekseen halunnut; ja ilolla vastasi Tuomas: \"Herrani ja\nJumalani!\"\n\nTämän jälkeen mahtoi kulua jotensakin pitkä aika ennenkuin saivat\nminkäänlaisen ilmotuksen Herran läsnäolosta. Opetuslapset, jotka olivat\ngalilealaisia, alkoivat ajatella kotia ja tulevaisuutta; ja muistaen\nHerran tervehdyksen naisten kautta, että hän kulkisi heidän edellään\nGalileaan, menivät he sinne. Luultavasti matkalla sinne tuli hän heitä\nvastaan eräällä vuorella, kuten Matteus kertoo. He olivat hämmästyneet.\nHe eivät enää tunteneet samaa tuttavallista luottamusta häntä kohtaan\nkuin ennen Hän näytti niin suuressa määrässä muuttuneen entisestään\nristiinnaulitsemisensa jälkeen --- hän näyttäytyi ja hävisi niin\nomituisilla ajoilla ja paikoilla: hän ei enää näyttänyt olevan \"ihmisen\nKristuksen Jeesuksen\" kaltainen; sentähden, sanoo Matteus, he\n\"kumarsivat häntä -- mutta muutamat epäilivät.\" Muutaman sanan\nsanottuaan \"hävisi\" Herra heidän näkyvistään, jättäen heidät\nihmettelemään, mitä sen jälkeen tulisi tapahtumaan. Jonkun aikaa\nGalileaan palattuaan ei mitään tavatonta tapahtunut, ei minkäänlaista\nviittausta Herran läsnäolosta. Epäilemättä he tulivat yhteen puhelemaan\nasiain tilasta ja ihmettelivät miksi hän ei näyttäytynyt useimmin\nheille.\n\nHeidän näin odotellessa tuntuivat päivät ja viikot pitkiltä. He olivat\naikoja sitten jättäneet elämän tavalliset toimet seuratakseen Herraa\npaikasta paikkaan, oppien häneltä ja saarnaten muille: \"Taivasten\nvaltakunta on lähestynyt.\" (Matt. 10: 5--7.) Ei heillä ollut halua\nmennä entisiin toimiinsa; ja toisaalta, miten menettelisivät he Herran\ntyön kanssa? He ymmärsivät aseman kyllin selvään tietääkseen, etteivät\nkauvemmin voineet, niinkuin tähän asti saarnata, että valtakunta oli\nlähellä, sillä kaikki kansa tiesi, että heidän Mestarinsa ja\nKuninkaansa oli ristiinnaulittu, eikä kukaan, heitä itseään\nlukuunottamatta, tienneet hänen ylösnousemisestaan. Kun nyt kaikki\nyksitoista tällätavoin olivat huolestuneita ja murheissaan, odottain\njotain, eivät itsekään tienneet mitä, sanoi Pietari: Ei käy päinsä\njäädä toimettomuuteen; minä palaan entiseen kalastaja-ammattiini; ja\nniistä toisista sanoi kuusi: Me tahdomme tehdä saman; me menemme\nkanssasi. (Joh. 21: 3.) Ja luultavasti ottivat toisetkin entiset\ntoimensa.\n\nKuka saattaisi epäillä, ettei Herra näkymättömänä ollut heitä lähellä\nmonta kertaa, heidän keskustellessansa, johtaen asianhaarain kulun\nheidän parhaakseen? Siinä tapauksessa, että onnistuisivat hyvin, ja\nliikehommat nielisivät kaikki heidän harrastuksensa, tulisivat he pian\nmahdottomiksi korkeampaa palvelusta varten; mutta jos ei heillä olisi\nminkäänlaista menestystä, tulisi se näyttämään pakottamiselta.\nSenvuoksi valitsikin Herramme tavan, joka samalla antoi heille sen\nopetuksen, minkä hän usein antaa seuraajilleen, nim. että hän voi, jos\nhäntä haluttaa, järjestää menestymisen tahi epäonnistumisen heidän\nahertamisissaan, mihin suuntaan tahansa.\n\nVanha kalastajaliike järjestäytyi uudelleen. He kokosivat venheensä,\nverkkonsa y.m. ja läksivät ensimäiselle pyyntiretkelleen. Mutta he\ntyöskentelivät kaiken yötä saamatta ainoatakaan kalaa ja alkoivat\ntuntea itseään alakuloisiksi. Aamulla seisoo eräs muukalainen rannalla,\nhuutaa heille ja kysyy minkälainen onni heillä on ollut. Huono onni!\nEmme ole mitään saaneet, vastaavat he. Koettakaa uudelleen, sanoi\nmuukalainen. Heittäkää verkko tällä kertaa veneen toiselle puolelle. Ei\nse mitään toimita, muukalainen, me olemme koettaneet molemmin puolin\nkoko yön, ja jos kaloja olisi toisella puolella, tottakai niitä silloin\nolisi toisellakin puolella. Mutta tahdomme kumminkin koettaa uudelleen,\nettä saat nähdä. He tekivät niin ja saivat mahdottoman saaliin. Miten\nkummallista, sanoi joku; mutta vilkas ja tunteellinen Johannes löysi\nkohta oikean säikeen ja sanoi: Veljet, Herra ainoastaan voisi tehdä\ntämän. Ettekö muista kansanjoukon ravitsemista j.n.e.? Se on varmasti\nHerra, joka oli rannalla, ja tämä on uusi tapa, jonka hän on valinnut\nilmestyäksensä meille. Eikö teistäkin ole aivan samanlaista kuin\nsilloin, kun hän ensi kerran kutsui meitä? Silloinkin olimme tehneet\ntyötä koko yön, emmekä mitään saaneet, kunnes hän huusi meille sanoen:\n\"Heittäkää verkkonne ulos saalista varten!\" (Luuk. 5: 4--11.) Niin,\nvarmasti tämä on Herra, vaikk'emme, hänen ylösnousemisensa jälkeen, voi\ntuntea häntä näöltään. Hän näyttäytyy nyt niin monessa muodossa; mutta\nme tunnemme joka kerran hänen jostain erityisestä seikasta, kuten\nnytkin, kun hän tahtoo johdattaa muistiimme jonkun merkkitapauksen\nentisen tuttavuutemme ajoilta.\n\nKun he tulivat maihin, huomasivat he Jeesuksella olevan sekä leipää\nettä kalaa, ja saivat sen opetuksen, että hänen johtonsa ja\nhuolenpitonsa alaisina ja hänen palveluksessaan ei heiltä puuttuisi\nmitään. (Luuk. 12: 29, 30.) He eivät kysyneet häneltä, oliko hän Herra;\nsillä tässä tilaisuudessa, niinkuin muissakin, olivat _heidän\nymmärryksensä silmät_ avatut. He tunsivat hänet, kuitenkaan ei\nluonnollisilla silmillä, vaan ihmetyön kautta. Sitten seurasi tämän\nsuloisen hetken opetus, jolloin Jeesus uudelleen vakuutti Pietarin\nedelleenkin olevan otollisen, vaikkakin hän oli kieltänyt Herran, jota\nasiaa hän oli katunut ja itkenyt. Hän sai uudelleen tietää mestarinsa\nrakkaudesta ja jatkuvasta oikeudestaan saada ravita lampaita ja\nkaritsoja. Olemme kuulevinamme Herran sanovan: Et tarvitse enää palata\nkalastaja-ammattiisi, Pietari. Minä kutsuin sinut kerran ihmisten\nkalastajaksi, ja kun minä tiedän sinun sydämesi yhä vielä olevan\nuskollisen ja innokkaan, uudistan sinun tehtäväsi ihmisten kalastajana.\n\n\"Ja kun hän oli syönyt heidän kanssaan (eng. R. reunam.), kielsi hän\nheitä lähtemästä Jerusalemista ja käski heitä odottamaan Isältä sen\nlupauksen täyttymistä, josta olette -- hän sanoi -- minulta kuulleet.\nSillä Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä\nmuutamia päiviä tämän jälkeen!\" (Apt. 1: 4, 5.) Niinmuodoin läksivät he\nJerusalemiin, niinkuin heille oli sanottu, ja täällä hän, neljäkymmentä\npäivää hänen ylösnousemisensa jälkeen, viimesen kerran kohtasi heidät\nja puheli heidän kanssaan. He rohkasivat mielensä tällä kertaa ja\nkysyivät häneltä siitä valtakunnasta, jonka hän oli luvannut heille,\nsanoen: \"Herra, tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat Israelin\nvaltakunnan?\" Tämä ajatus valtakunnasta olikin viimeisenä jokaisen\njuutalaisen mielessä. Senmukaan kun he ymmärsivät, tulisi Israel\nolemaan ensimäinen kansoista Messiaksen hallituksen alla. Eivät he\ntienneet pitkistä pakanain ajoista, eivätkä he vielä nähneet, että\nparas siunaus oli tullut otetuksi pois lihalliselta Israelilta (Matt.\n21: 43; Room. 11: 7), ja että he itse tulisivat uuden (hengellisen)\nIsraelin, tuon kuninkaallisen pappeuden ja pyhän kansan jäseniksi,\njonka kautta, Kristuksen ruumiina, maailman siunaaminen olisi tuleva.\nHe eivät vielä ymmärtäneet mitään tästä. Kuinka olisivat sitä voineet?\nEiväthän he vielä olleet saaneet lapseuden pyhää Henkeä, vaan olivat\nyhä kirouksen alaisia; sillä vaikkakin Lunastaja oli toimittanut\nlunastusuhrin, ei sitä vielä muodollisesti ollut kannettu meidän\npuolestamme Kaikkeinpyhimpään, itse Taivaaseen. (Joh. 7: 39.)\nNiinmuodoin ei Herramme antanutkaan selittävää vastausta heidän\nkysymykselleen, vaan sanoi ainoastaan: \"Ei teidän tule [nyt] tietää\naikoja, tai hetkiä, jotka Isä on valtansa nojalla määrännyt, _vaan te\nsaatte voimaa_, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te tulette olemaan\nminun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Judeassa ja Samariassa\nja maan ääriin saakka.\" -- Apt, 1: 7, 8. [Tämä luvattu voima tahi kyky\ntietää ja ymmärtää aikoja ja hetkiä ja kaikkea, joka kuuluu oikeaan\n_todistamiseen_, koskee koko Seurakuntaa alusta loppuun; ja pyhän\nHengen johdolla ja voimassa on pidetty huolta ruuasta aikanaan, mitä\ntulee suunnitelman jokaiseen piirteeseen, että olisimme hänen\ntodistajiansa tämän ajanjakson loppuun. -- Vertaa Joh. 16: 12, 13.]\n\nHerra, joka käveli yhdessä heidän kanssaan, kohotti, kun he saapuivat\nÖljymäelle, kätensä ja siunasi heitä ja hän erosi heistä ja kohosi\n\"heidän nähtensä ja hänet vei pilvi pois heidän näkyvistänsä.\" (Luuk.\n24: 48--52; Apt. 1: 6--15.) He alkoivat nyt nähdä vähän enemmän Jumalan\nsuunnitelmasta. Herra, joka tuli alas taivaasta, oli palannut Isän\ntykö, niinkuin hän oli sanonut heille kuolemansa edellä -- oli mennyt\nvalmistamaan heille tilaa ja oli tuleva takasin ottamaan heitä\nluokseen, -- oli matkustanut pois kauvas saadakseen luvatun valtakunnan\nja tullakseen takasin (Luuk. 19: 12); ja sillä aikaa tulisi heidän olla\nhänen _todistajiaan_ koko maan päällä kutsuakseen ja valmistaakseen\nkansaa, joka ottaisi vastaan hänet, kun hän tulisi kirkastettavaksi\npyhissänsä ja hallitsemaan kuninkaiden Kuninkaana ja herrain Herrana.\nHe näkivät, että heidän uusi tehtävänsä julistaa koko luomakunnalle\ntulevaa kuningasta taivaasta, jolla olisi \"kaikki voima taivaassa ja\nmaan päällä\", oli paljon tärkeämpi tehtävä kuin se, jota olivat\ntoimineet edellisinä vuosina, kun he julistivat \"ihmistä Kristusta\nJeesusta\" ja seurasivat häntä, joka oli \"ylenkatsottu ja ihmisten\nhylkäämä.\" Heidän ylösnoussut Herransa oli todella muuttunut, eikä\nainoastaan henkilölliseen ulkomuotoonsa nähden, olihan hän esiintynyt\nvälin toisella, välin toisella tavalla ja paikalla, senkautta\nilmaisten, että hänellä oli \"kaikki voima\" -- vaan oli hän myös\nmuuttunut olentoonsa eli luontoonsa nähden. Nyt hän ei enää kääntynyt\njuutalaisten puoleen tahi näyttäytynyt heille; sillä hänen\nylösnousemisensa jälkeen ei kutkaan muut kun hänen ystävänsä ja\nseuraajansa nähneet häntä millään tavalla, Hänen sanansa: \"Vielä vähän\naikaa, niin maailma _ei enää_ näe minua\", täyttyivät siten. (Joh. 14:\n19.)\n\nTällä tavalla perustettiin apostolien ja ensimäisen seurakunnan usko\nHerran ylösnousemiseen. Heidän epäilyksensä haihtuivat ja heidän\nsydämensä iloitsivat; ja he palasivat Jerusalemiin ja olivat alinomaa\nrukouksissa ja anomisissa ja kirjotuksien tutkimisessa, odottaen Isän\nlupaamaa lapseutta ja pukemistansa hengellisellä ymmärryksellä ja\nerityisillä ihmeitätekevän voiman lahjoilla, joiden kautta kykenivät\nvakuuttamaan todellisia israelilaisia ja helluntaina perustamaan\nevankelisen Seurakunnan. -- Apt. 1: 14; 2: 1.\n\nVaikkei Herramme toisessa tulemisessaan tule ilmottamaan läsnäoloaan\nsamalla tavalla, kun hän teki näinä neljänäkymmenenä päivänä\nylösnousemisensa jälkeen, on meillä kumminkin hänen vakuutuksensa,\n\"etteivät veljet ole pimeässä.\" Niin, vieläpä enemmän: me tulemme\nsaamaan jotain avuksi, jota heillä ei ollut, eikä voinutkaan olla näinä\nneljänäkymmenenä päivänä, nim. \"_voimaa_ ylhäältä\", joka on johtava\nmeitä ymmärtämään jokaista totuutta, jonka ymmärtämiselle aika on\ntullut, ja joka, lupauksen mukaan, on _tulevat_ asiat ilmottava.\nNiinmuodoin tulemme, kun aika on tullut, saamaan täydellisen\nymmärryksen ajasta ja tavasta hänen ilmestymisellensä ja siihen\nkuuluvista asianhaaroista, ja jos me oikein huolellisesti vakoilemme ja\ntarkkaamme näitä, eivät ne tule olemaan vähemmän vakuuttavia kuin\ntodistukset Herramme ylösnousemisestakaan, joka annettiin ensimäiselle\nSeurakunnalle, vaikka ne tulevat olemaan toisen laatuisia.\n\nEttä Herramme toisessa tulemisessaan _voisi_ ottaa ihmismuodon ja sillä\ntavalla näyttäytyä ihmisille, niinkuin hän näyttäytyi opetuslapsilleen\nylösnousemisensa jälkeen, on epäilemättä varma asia; ei vaan siksi,\nettä hän näyttäytyi ihmismuodossa noina neljänäkymmenenä päivänä, vaan\nkoska henkiolennot entisaikoina kykenivät esiintymään ihmisinä\nnäkyväisessä muodossa ja erilaisissa muodoissa. Mutta sellainen\nilmestyminen ei olisi sopusoinnussa Jumalan suunnitelman hengen kanssa\nmuissa suhteissa eikä myöskään niiden viittauksien kanssa, joita\nRaamattu antaa hänen ilmestymisensä tavasta, niinkuin saamme nähdä.\nHerran suunnitelma onkin sen sijaan antaa hengellisen valtakuntansa\nilmottautua, toimia ja ilmaista läsnäolonsa ja valtansa inhimillisten,\nmaallisten välikappalten kautta. Aivan niinkuin tämän maailman ruhtinas\nSaatana, vaikka näkymättömänä ihmisille, harjottaa laajaa\nvaikutusvaltaa maailmassa sellaisien kautta, jotka ovat hänelle\nalamaisia ja joita hänen henkensä johtaa, samalla tavalla tulee uusi\nRauhanruhtinas, Herrakin, pääasiallisesti vaikuttamaan ja ilmottamaan\nläsnäolonsa ja voimansa ihmisten kautta, jotka ovat hänelle alamaisia\nja kuuluvat hänelle, ja joita hänen henkensä johtaa.\n\nLuonnollisilla silmillä näkeminen ja luonnollisilla korvilla kuuleminen\nei ole ainoaa näkemistä ja kuulemista. \"Ei kukaan [ihminen] ole Jumalaa\nsellaisella tavalla milloinkaan nähnyt\" ja kumminkin ovat kaikki\nJumalan lapset nähneet hänet ja tunteneet hänet ja seurustelleet hänen\nkanssaan (Joh. 1: 18; 5: 37; 14: 7.) Me _kuulemme_ Jumalan kutsun,\nmeidän \"korkean kutsumme\" (engl. kään.), me _kuulemme_ Paimenemme\näänen, ja me _katselemme_ alinomaa Jeesusta ja _näemme_\nvoittopalkinnon, elämän kruunun, jonka hän on luvannut -- emme\nluonnollisella näkemisellä ja kuulemisella, vaan ymmärryksellämme.\nPaljon kalliimpi on se näky, jonka saamme kirkastetusta Herrastamme\nhengellisestä, korkealle korotetusta kirkkauden Kuninkaasta,\nLunastajastamme sekä Kuninkaastamme, ymmärryksemme ja uskomme silmillä,\nkuin se näky, jonka luonnollinen silmä hänestä sai ennen helluntaita.\n\nHerrallemme oli välttämätöntä siten ilmottautua opetuslapsilleen\nylösnousemisensa jälkeen, mutta ei niin hänen toisessa tulemisessansa.\nHänen tarkotuksensa tulee silloin saavutetuksi paremmin toisella\ntavalla. Entisellä tavalla ilmestyminen toisessa tulemisessa olisi itse\nasiassa sen päämäärän vahingoittamista, johon silloin pyritään.\nOpetuslapsille näyttäytymisen tarkotus, ylösnousemisensa jälkeen, oli\nvakuuttaa heitä, että hän, joka oli kuollut, on elävä ijankaikkisesti,\njotta he voisivat mennä ulos hänen ylösnousemisensa todistajina (Luuk.\n24: 48), ja jotta heidän todistuksestansa tulisi vahva perustus\ntulevien sukupolvien uskolle. Koska ei kukaan ihminen saata otollisella\ntavalla tulla Jumalan luokse saamaan lapseuden pyhää Henkeä, ilman\n_uskoa_ Kristukseen, tuli välttämättömäksi, ei ainoastaan apostolien\ntähden silloin, vaan kaikkien tähden sittemmin, että _todistukset_\nhänen ylösnousemisestansa ja muuttumisestansa olisivat sellaisia, joita\n_luonnolliset ihmiset saattoivat käsittää ja ymmärtää_. Kun he olivat\ntulleet osallisiksi pyhästä Hengestä ja ymmärsivät hengellisiä asioita\n(Katso 1 Kor. 2: 12--16), olisivat he voineet uskoa enkeleitä haudalla,\nettä hän oli noussut ylös kuoleman tilasta, vaikkakin olisivat nähneet\nihmisen Kristuksen Jeesuksen lihallisen ruumiin vielä makaavan\nhaudassa, mutta eivät niin ennen sitä -- ruumiin täytyi olla poissa\njotta usko hänen ylösnousemiseensa tulisi mahdolliseksi heille. Kun\npyhä Henki oli tehnyt heidät kykeneviksi erottamaan hengellisiä\nasioita, olisivat he voineet uskoa profeettain todistuksen, että hänen\ntäytyi kuolla ja että hän oli _nouseva ylös kuolleista_, ja että hän\noli tuleva korkealle korotetuksi kirkkauden Kuninkaaksi, ilman että hän\nolisi tarvinnut _näyttäytyä ihmisenä_ ja pukeutua erilaisiin ruumiisiin\nlihasta, että he voivat koskettaa häntä, ja _nähdä_ hänen nousevan\ntaivaasen. Mutta kaikki tämä oli tarpeellista heille ja kaikille\nluonnollisille ihmisille. Uskon kautta tulemme Jumalan luokse hänen\nkauttansa ja saamme syntein anteeksiantamisen ja lapseuden Hengen,\njotta voimme ymmärtää sitä, mikä on hengellistä.\n\nSilloinkin kun Herramme, ottamalla ihmismuodon j.n.e., koetti poistaa\nuskon _luonnollisia_ esteitä, _vakuutti_ hän opetuslapsia ja teki\nheidät _todistajiksi_ toisille, ei luonnollisen tuntonsa ja näkönsä\nkautta, vaan puhelemalla heille Raamatusta: \"Silloin hän avasi heidän\nymmärryksensä käsittämään kirjotukset. Ja hän sanoi heille: 'Niin on\nkirjotettu, että Kristuksen oli kärsittävä ja kolmantena päivänä\nnoustava kuolleista ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on\nsaarnattava hänen nimessään kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.\n_Ja te olette todistajia näihin_'.\" (Luuk. 24: 45--48.) Pietari\nmainitsee myös selvästi tämän tarkotuksen ja sanoo: \"Hänet Jumala\nherätti kolmantena päivänä ja _antoi hänen näkyvässä muodossa\nilmestyä_, EI KAIKELLE KANSALLE, vaan meille, Jumalan ennen\nvalitsemille todistajille, jotka söimme ja joimme hänen kanssaan sen\njälkeen kun hän oli noussut kuolleista. Ja hän käski meidän saarnata\nkansalle ja todistaa, että hän [ylösnoussut Jeesus] on se, jonka Jumala\non määrännyt elävien ja kuolleitten tuomariksi.\" -- Apt. 10: 40--42.\nYlösnousemisensa jälkeen tuli Herrallemme kysymykseksi, mikä\nilmestymistapa parhaiten täyttäisi hänen tarkotustaan, nim. saada\nylösnousemisensa ja luontonsa muuttumisen tunnetuksi opetuslapsillensa.\nTällöin oli ainoastaan kysymys siitä, mikä asiainhaarain mukaan olisi\nsoveliainta. Jos hän olisi näyttäytynyt tulenliekkinä, niinkuin enkeli\nnäyttäytyi Moosekselle palavassa pensaassa (2 Moos. 3: 2), olisi hän\ntosin voinut puhella heidän kanssaan, mutta sillä tavoin ilmotettu\ntodistus ei likimainkaan olisi ollut niin vakuuttava, kuin se tapa,\njonka hän valitsi, ei apostoleille enemmän kuin maailmallekaan, jolle\nheidän oli todistettava.\n\nJos hän olisi esiintynyt henkiolennon ihanuudessa, niinkuin enkeli\nnäyttäytyi Danielille (Dan. 10: 5--8), olisi kirkkaus ollut suurempi\nkuin minkä todistajat olisivat voineet kestää. Olisivat nähtävästi\nsäikähtäneet niin, etteivät olisi voineet ottaa vastaan minkäänlaista\nopetusta häneltä. Kellenkään muille kuin Paavalille ei Herra\nnäyttäytynyt sillä tavoin; mutta Paavali säikähti niin sitä kirkkautta,\njota hän ainoastaan vilahdukselta näki, että hän lankesi maahan sen\nkirkkauden sokaisemana, joka oli kirkkaampi keskipäivän aurinkoa.\n\nTutkistellessamme sitä ilmestymistapaa, jota Herramme käytti näinä\nneljänäkymmenenä päivänä, näimme, että hän _näyttäytyi_ valituille\ntodistajilleenkin ainoastaan muutamia kertoja, ja silloinkin vaan vähän\naikaa. Jos koko se aika, jona hän näyttäytyi, olisi supistettu yhden\npäivän osalle, niiden neljänkymmenen sijaan, jolloin hän silloin\ntällöin hetkisen näyttäytyi, olisi siitä tuskin tullut kahtatoista\ntuntia yhteensä, tahi kahdeksaskymmenes osa koko ajasta. Näin ollen on\nselvää, että hän _näkymättömänä_ oli heidän luonaan noin\nseitsemänkymmentäyhdeksänkahdeksattakymmentä osaa näistä\nneljästäkymmenestä päivästä. Ja silloinkin, kun hän ilmestyi heille, ei\nhän milloinkaan näyttäytynyt (paitsi kerran Tuomaalle) juuri\nsellaisena, jonka kanssa he kolmen vuoden aikana olivat olleet niin\ntutut, ja jonka ainoastaan muutamia päiviä takaperin, olivat nähneet.\nEi kertaakaan mainita, että olisivat tunteneet hänet tutuista kasvojen\npiirteistä, tahi edes edellisen kerran ilmestymisestä.\n\nMaria luuli häntä \"puutarhuriksi.\" Noille kahdelle Emmauksen tiellä oli\nhän \"muukalainen.\" Kalastajille Galilean tiellä oli hän myös\nmuukalainen ja samoin yhdelletoista ylä-salissa. Joka tilaisuudessa\nhänet tunnettiin teoistaan, sanoistaan tahi äänensä tutusta soinnusta.\n\nTuomaan selitettyä, ettei hän uskoisi muuta todistusta, kuin minkä\nluonnollisella näöllään ja kuulollaan voisi tajuta, salli Herra tosin\ntämän hänelle, mutta hän nuhteli samalla häntä lempeästi sanoen:\n\"Sentähden että näit minut, uskot sinä. Autuaita ovat ne, jotka _eivät\nnäe ja kuitenkin uskovat_.\" (Joh. 20: 27--29.) Se todistus, joka\nvetosi luonnolliseen näkemiseen, ei ollut vahvin, autuaampia ovat ne,\njotka ovat valmiit ottamaan vastaan totuuden niiden todistusten\nnojalla, joilla Jumala kulloinkin vahvistaa sen.\n\nHän ei siten osottanut ainoastaan, että hänellä nyt oli kykyä\nnäyttäytyä monella eri tavalla ja erilaisissa muodoissa, vaan myös,\nettei mikään niistä ruumiista, joita he näkivät, ollut hänen kirkas\nruumiinsa, vaikkakin hänen ylösnousemisensa ja läsnäolonsa siten\nilmaistiin heille. Erilaiset ruumiinmuodot ja pitkät väliajat, jolloin\nhän oli näkymättömänä läsnä ilman minkäänlaista ulkonaista merkkiä,\nteki sen tosiasian otaksuttavaksi, että vaikka heidän Herransa ja\nopettajansa oli elävä, eikä vielä ollut mennyt Isän luokse, niin oli\nhän nyt henkiolento, joka todella oli näkymätön inhimillisille\nsilmille, mutta jolla oli kyky ilmaista läsnäolonsa ja voimansa monella\neri tavalla sen mukaan kun hän tahtoi.\n\n[Sitä pientä tapausta, jota Luukas mainitsee (4: 30), ei voi verrata\nhänen ilmestymiseensä ja häviämiseensä ylösnousemisensa jälestä. Mitä\nLuukas tässä kertoo, ei ollut häviämistä siinä tarkotuksessa, että hän\ntuli näkymättömäksi kansalle. Se oli ainoastaan taitava ja reipas\nkäännös, jonka kautta hän teki tyhjäksi vihollistensa murhayrityksen.\nEnnenkuin he ennättivät panna toimeen tuumansa hänen tappamiseksensa,\nkääntyi hän ja meni heidän keskitsensä, jolloin ei kellään ollut\nrohkeutta tahi voimaa tehdä hänelle pahaa, kun hänen hetkensä ei vielä\nollut tullut.]\n\nSen ruumiin ja niiden vaatteiden luominen, joissa hän esiintyi heille,\nsiinä samassa huoneessa, jossa he olivat koolla, oli epäilemätön\ntodistus siitä, ettei Kristus enää ollut ihminen, vaikkakin hän\nvakuutti opetuslapsillensa, että se ruumis, jonka he näkivät, ja jota\nTuomas kosketti, oli todellinen ruumis lihaa ja luuta, eikä mikään näky\ntai haamu ainoastaan. Ihmisenä hän ei voinut tulla huoneeseen ovea\navaamatta, mutta henkiolentona saattoi hän tulla, ja siellä loi hän\nsilmänräpäyksessä ja puki päälleen sellaisen ruumiin lihasta ja\nsellaiset vaatteet, joita hän piti sovelijaina aijottua tarkotusta\nvarten.\n\n[Älköön kukaan liian hätäilemällä otaksuko, että tässä seuraamme\nSvedenborgilaisuutta, spiritismiä tahi mitään muuta _ismiä_. Seuraamme\nyksinkertaisesti apostoolista kertomusta, jonka johdonmukaisesti\nyhdistämme. Sen suuren eron, joka on Raamatun opin ja sen\njäljittelemisen välillä, jonka Saatana on julkaissut, ja joka on\ntunnettu spiritismin nimellä, näemme selvästi, ja tulemme sitä jossain\nseuraavassa osassa tutkimaan. Tässä lienee tarpeeksi huomauttaa, että\nspiritualismi väittää välittävänsä yhteyttä vainajien ja elävien\nihmisten välillä, jotavastoin Raamattu hylkää sen (Es. 8: 19) ja\nopettaa, että sellaisia tiedonantoja, jotka olivat _tosia_, ovat\nainoastaan henkiolennot antaneet, sellaiset kun enkelit ja Herramme;\neikä Herrammekaan niitä antanut ollessaan \"_ihminen_ Jeesus Kristus\",\neikä silloinkaan, kun hän oli kuollut, vaan ylösnousemisensa\nmuuttumisen jälkeen, kun hänestä oli tullut elämääantava henkiolento\ntahi eläväksitekevä Henki.]\n\nEmme myös hetkeksikään voi hyväksyä eräiden esittämää mielipidettä,\nettä Herramme avasi ovet kenenkään huomaamatta; sillä kertomuksessa\nsanotaan aivan selvästi, että hän tuli ja seisoi heidän keskellänsä,\n_kun ovet olivat suljetut_ -- ja luultavasti hyvinkin huolellisesti\nteljetyt ja salvatut -- \"koska he pelkäsivät juutalaisia\". -- Joh. 20:\n19, 26.\n\nSitä totuutta, että hänen luontonsa oli muuttunut, huomautettiin\nsittemmin vielä sen tavan kautta, jolla hän meni heidän näkyvistänsä:\n\"hän _katosi_ heidän näkyvistänsä.\" Lihaa ja luuta y.m. oleva\nihmisruumis vaatteineen, joka _äkkiä_ näyttäytyi ovien ollessa\nsuljettuina, ei mennyt ulos oven kautta, vaan tuli aivan\nyksinkertaisesti _näkymättömäksi_ tahi hajosi samoihin alkuaineisiin,\njoista hän oli luonut sen muutamia silmänräpäyksiä aikaisemmin. Hän\n_katosi heidän näkyvistänsä_, eivätkä he enää _nähneet_ häntä, kun\nliha, luut ja vaatteet, joissa hän oli ilmestynyt, hajaantuivat, vaikka\nhän epäilemättä jatkuvasti oli heidän luonaan -- näkymättömässä\nmuodossa; niinkuin hän enimmäkseen oli näinä neljänäkymmenenä päivänä.\n\nErityisissä tapauksissa, erityisien tiedonantojen ilmottamista varten,\non Jumala antanut samanlaisen kyvyn toisille henkiolennoille,\nenkeleille, jotka ovat voineet esiintyä ruumiissa, jotka ovat olleet\nlihaa ja luuta, aivan ihmisinä, jotka söivät ja joivat ja puhelivat\nniiden kanssa, joita he opettivat aivankuin Herramme teki. Katso 1\nMoos. 18; Tuomarit 6: 11--22; 13: 3--20 ja huomautuksia näihin\npaikkoihin I Osa siv. 220--222.\n\nSe kyky, jota Herramme ja kysymyksessä olleet enkelit osottivat\nluodessaan ja jälleen tehdessään tyhjäksi ne vaatteet, joissa he\nilmestyivät, oli yhtä yli-inhimillinen kuin niiden ruumiidenkin\nluominen ja tyhjäksi tekeminen, joissa he näyttäytyivät; ja ruumiit\nolivat yhtä vähän heidän kirkkaat hengelliset ruumiinsa kuin\nvaatteetkaan, joita he kantoivat. Onhan muistettava, että saumattoman\nihokkaan ja muutkin vaatteet, jotka olivat Herramme päällä ennen\nristiinnaulitsemista, olivat roomalaiset sotamiehet jakaneet keskenään,\nja että käärinliinat jätettiin kokoonkäärittyinä hautaan (Joh. 19: 23,\n24; 20: 5--7), niin että ne vaatteet, joissa hän näyttäytyi mainituissa\ntapauksissa, täytyivät olla erityisesti luodut ja luultavasti\nsopivimmat kutakin tilaisuutta varten. Kun hän esim. näyttäytyi\npuutarhurina Marialle, oli hänellä todennäköisesti sellainen puku\nyllään, joita puutarhureilla oli tapana käyttää.\n\nHerra antoi selvästi ymmärtää, että ne ruumiit, joissa hän näyttäytyi,\nolivat todellisia ruumiita, eikä vaan näköhäiriöitä, kun hän söi heidän\nsilmäinsä edessä ja kehotti heitä koskettamaan itseään ja katsomaan,\nettä ruumis todellakin oli lihaa ja luuta, sanoen: \"Miksi olette\nhämmästyksissä? -- -- Katsokaa käsiäni ja jalkojani ja nähkää, että\nminä se olen itse. Kosketelkaa minua ja katsokaa, sillä _ei hengellä\nole lihaa ja luita_, kuten näette minulla olevan.\"\n\nToiset kristityt vetävät hyvin järjettömiä johtopäätöksiä tästä\nHerramme lausunnosta, mikäli se koskee hänen käyttämäänsä todellista\nruumista lihasta ja luusta. He pitävät tuota käyttämäänsä ruumista\nhänen henkiruumiinaan ja selittävät henkiruumiin olevan lihaa ja luuta\nja aivan ihmisruumiin kaltaisen, sillä eroituksella, että jotain\nmääräämätöntä, jota he nimittävät hengeksi, juoksee sen suonissa veren\nasemesta. He eivät näy ottavan huomioon Herramme ilmotusta, ettei se\nollut mikään henkiruumis -- ettei henkiolennolla ole lihaa ja luita.\nLienevätkö myöskin unohtaneet Johanneksen lausunnon \"ettei ole vielä\nkäynyt ilmi mitä meistä tulee\", mikä henkiruumis on, ja ettemme tule\nsitä tietämään ennenkuin olemme muutetut ja tehdyt hänen kaltaisikseen\nja saaneet nähdä hänet sellaisena kuin hän on, eikä sellaisena kuin hän\noli (1 Joh. 3: 2). Unohtanevatko myös apostolin selvän selityksen,\n\"ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa?\" ja hänen\nvakuutuksensa, että _sen_ tähden kaikkien, jotka tulevat perillisiksi\nKristuksen kanssa, täytyy myös _muuttua_? -- 1 Kor. 15: 50, 51.\n\nMonella kristityllä on se käsitys, että Herramme kirkas hengellinen\nruumis on aivan sama ruumis, joka ristiinnaulittiin ja laskettiin\nJoosefin hautaan. He odottavat, kun saavat nähdä Herran\nkirkkaudessansa, tuntevansa hänet haavain arvista, jotka hän sai\nGolgatalla. Tämä on suuri erehdys, joka kyllä selviää, jos\nhiukkasenkaan ajattelemme. Ensinnäkin todistaisi sellainen olettamus,\nettei hänen ylösnousemusruumiinsa olisikaan ihana ja täydellinen, vaan\narpien rumentama. Toiseksi todistaisi se, että me kumminkin tiedämme\nminkälainen henkiruumis on, vaikka apostoli sanoo jotakin aivan\npäinvastaista. Kolmanneksi todistaisi se, että lunastuksemme hinta on\notettu takasin, sillä Jeesus sanoi: \"Lihani annan, jotta maailma saisi\nelämän\". Juuri hänen lihansa, hänen _elämänsä ihmisenä_, hänen\nihmisyytensä uhrattiin pelastukseksemme. Ja kun hän jälleen herätettiin\nelämään Isän voiman kautta, ei häntä herätetty ihmisolennoksi; sillä\n_sen_ hän oli uhrannut hinnaksi ostaakseen meidät. Ja jos tämä hinta\nolisi otettu takaisin, olisimme vielä kuoleman kirouksen alaisina, ja\nilman toivoa.\n\nMeillä on yhtä vähän syytä otaksua, että Herramme henkiruumis hänen\nylösnousemisensa jälkeen, on inhimillinen ruumis, kuin että hänen\nhenkiruumiinsa ennen ihmiseksi tulemistansa olisi ollut inhimillinen,\ntaikka että toisilla henkiolennoilla on inhimilliset ruumiit; sillä\nhengellä ei ole lihaa eikä luita; ja, sanoo apostoli Pietari, Herramme\n\"kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä\".\n(1 Piet. 3: 18).\n\nMeidän Herramme inhimillinen ruumis otettiin kumminkin\nyliluonnollisella tavalla pois haudasta; sillä jos se olisi jäänyt\nsinne, olisi se ollut ylitsepääsemättömänä esteenä opetuslasten\nuskolle, heille kun ei vielä oltu opetettu hengellisiä asioita, sillä\nhenki \"ei ollut vielä annettu.\" (Joh. 7: 39.) Emme tiedä, mitä siitä on\ntullut. Tiedämme vaan, ettei se joutunut maatumaan tahi turmeltumaan.\n(Apt. 2: 27, 31.) Hajaantuiko se kaasuiksi, tahi onko se kätketty\njohonkin Jumalan rakkauden, Kristuksen tottelevaisuuden ja meidän\nlunastuksemme suurena muistomerkkinä, ei tiedä kukaan; -- eikä\nsellainen tieto ole tarpeellinenkaan. Me tiedämme, että Jumala jollain\nihmeellisellä tavalla kätki Mooseksen ruumiin (5 Moos. 34: 6; Juud. 9);\nja että Jumala _muistomerkkinä_ ihmeellisellä tavalla säilytti\nturmeltumasta mannan kultaisessa astiassa, joka oli asetettu arkin\narmoistuimen alle todistuksen majassa, ja että tämä oli esikuva\nHerramme lihasta, taivaan leivästä. (2 Moos. 16: 20, 33; Hehr. 9: 4;\nJoh. 6: 51--58.) Meitä ei niinmuodoin tule hämmästyttämään, jos Jumala\nvaltakunnassa tulee näyttämään maailmalle sen liha-ruumiin, joka\nristiinnaulittiin kaikkien edestä, kun se annettiin lunastukseksi\nheidän tähtensä, mutta joka ei tarvinnut turmeltua, vaan säilyi\nijankaikkisena todistuksena äärettömästä rakkaudesta ja täydellisestä\ntottelevaisuudesta. Ainakin voi olla mahdollista, että Joh. 19: 37 ja\nSak. 12: 10 voivat toteutua sillä tavalla. Ne, jotka huusivat:\n\"Ristiinnaulitse hänet!\" tulleevat kentiesi vielä todistajina\ntunnustamaan sen ruumiin samaksi ruumiiksi, jonka läpi peitsi ja naula\novat pistäneet ja orjantappurat haavottaneet.\n\nJos otaksuisi, että Herramme ihana ruumis oli liha-ruumis, ei millään\ntavalla voisi selittää hänen omituista ja äkillistä ilmestymistään\nnoina neljänäkymmenenä päivänä hänen taivaaseenastumisensa edellä.\nMiten voi hän niin äkkiä näyttäytyä ja taasen hävitä? Mistä johtui,\nettä hän melkein alituisesti pysyi näkymättömänä näiden neljänkymmenen\npäivän aikana? Ja mikä oli syynä, että hänen ulkomuotonsa joka kerralla\noli niin muuttunut, etteivät tunteneet häntä samaksi, joka oli\nnäyttäytynyt heille jollakin edellisellä kerralla, tahi siksi, joka\noli heille kaikille niin hyvin tunnettu ja rakastettu ennen\nristiinnaulitsemistaan, joka oli tapahtunut ainoastaan muutamia päiviä\nsitä ennen.\n\nEi käy päinsä sanoa yksinkertaisesti, että nämä ilmestymiset olivat\nihmetöitä, sillä silloin olisi mainittava joku hyöty tahi\nvälttämättömyys ihmetöiden tekemiseksi. Jos hänen ruumiinsa\nylösnousemisensa jälkeen olisi ollut lihaa ja luita ja sama ruumis,\njoka ristiinnaulittiin, kaikkine piirteineen ja arpineen, _miksi_ teki\nhän ihmetöitä, jotka eivät ollenkaan tukeneet sitä asiaa, vaan\npikemmin, kuten näemme, olivat omiaan opettamaan päinvastaista? --\nettei hän enää ollut ihminen -- lihaa ja luita -- vaan henkiolento,\njoka taisi tulla ja mennä tuulen tavalla, ettei kukaan tiennyt mistä\nhän tuli tahi minne hän meni, mutta joka opettamista varten ilmestyi\nihmisenä _erilaisissa_ liha- ja luuruumiissa, jotka hän loi ja teki\ntyhjäksi sitä mukaan kun tilaisuus vaati?\n\nEnnen ristiinnaulitsemistaan oli Herramme ollut tuttavallisella\nkannalla opetuslapsiensa kanssa, mutta ylösnousemisensa jälestä oli hän\nenemmän itseensä sulkeutunut heidän suhteensa, vaikkakin hän rakasti\nheitä yhtä paljon kuin ennen. Epäilemättä tapahtui tämä huomauttaakseen\nheille perusteellisella tavalla siitä arvokkaisuudesta ja kunniasta,\njoka seurasi hänen korkeaa korotustaan, ja vaikuttaakseen heissä\ntarpeellista kunnioitusta hänen persoonaansa ja valtaansa kohtaan.\nVaikkei Jeesukselta ihmisenä koskaan puuttunut sitä arvokkaisuutta\nolennossa, joka vaatii kunnioitusta, oli kumminkin suurempi\nerilläänoleminen välttämätön ja sopiva senjälkeen, kun hän oli\nmuuttunut jumalalliseksi luonnoksi. Sellaista arvokkaisuutta on Jehova\naina vaariinottanut luotuja olentoja kohtaan ja onkin se paikallaan.\nTämä varovaisuus huomataan Herramme kaikissa puheluissa opetuslapsiensa\nkanssa, ylösnousemisensa jälkeen. Ne olivat hyvin lyhyitä, niinkuin hän\noli sanonut: \"En minä enää puhu paljoa teidän kanssanne.\"\n-- Joh. 14: 30.\n\nNiille, jotka uskovat, että taivaallinen Isämme on henki eikä ihminen,\nei pitäisi olla vaikeaa käsittää, että meidän Herramme Jeesus, joka on\nkorotettu Jumalalliseen luontoon, ja joka ei ole ainoastaan Jumalan\nsiveellinen kuva, vaan todellisuudessa \"_Isän olemuksen perikuva_\", ei\nenää ole ihminen, vaan henkiolento, jota ei kukaan ihminen ole nähnyt,\neikä voi nähdä, ihmeen tapahtumatta. On aivan yhtä mahdotonta ihmisille\nnähdä Herran Jeesuksen verhoamatonta kirkkautta, kuin heille on nähdä\nJehovaa. Ajattele hetkisenkään, mitenkä henkisen kirkkauden pelkkä\nheijastus vaikutti Moosekseen ja Israeliin Siinailla. (Hebr. 12: 21; 2\nMoos. 19; 20: 19--21; 33: 20--23; 34: 29--35.) \"Niin hirmuinen oli se\nnäky\", niin valtava ja peljästyttävä, että Mooses sanoi: \"Olen\npeljästynyt ja vapisen.\" Ja vaikka Moosesta vahvistettiin\nyliluonnollisella tavalla, voidakseen nähdä Herran kirkkautta, niin\nettä hän neljänäkymmenenä päivänä ja neljänäkymmenenä yönä, yksin\nJumalan kanssa, hänen kirkkautensa varjostamana, ilman ruokaa ja\njuomaa, otti vastaan ja kirjotti jumalallisen lain (2 Moos. 34: 28),\nsai hän, kun hän halusi nähdä Jumalaa kasvoista kasvoihin, tietää: \"Et\nsinä taida nähdä minun kasvojani; sillä ei yksikään ihminen, joka minun\nnäkee, taida elää.\" (2 Moos. 33: 20.) Kaikki mitä Mooses koskaan on\nnähnyt, oli sentähden _näky_, joka esitti Jumalaa, mikään muu ei ollut\nmahdollista. Tämä soveltuukin apostolien lausuntojen kanssa: \"Ei kukaan\n[s.o. _ihminen] ole milloinkaan nähnyt Jumalaa_\"; hän on kuolematon,\nnäkymätön Kuningas _jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi\n[koskaan] nähdä_. (1 Tim. 6: 15, 16.) Mutta selvästi sanotaan, että\nhenkiolennot voivat nähdä ja näkevät Jumalan. -- Matt. 18: 10.\n\nJos Herramme vielä on \"_ihminen_ Kristus Jeesus, joka antoi itsensä\nlunnaiksi kaikkien edestä.\" (1 Tim. 2: 5, 6) -- jos hän, kun oli tullut\nkuoletetuksi lihassa, herätettiin jälleen lihassa, eikä, niinkuin\napostoli selittää, elämää antavana henkenä -- silloin hän, sen sijaan\nettä olisi korotettu korkeammalle enkeleitä ja kaikkia nimiä, mitä maan\npäällä mainitaan, on vielä ihminen. Jos hänellä vielä on palvelijan\nmuoto, jonka hän otti päällensä kärsiäkseen kuoleman jokaisen edestä,\nja jos hän on vielä vähän alempi enkeleitä, ei hän koskaan voi nähdä\nJumalaa. Mutta miten mahdoton onkaan sellainen mielipide, kun sitä\ntäydellisesti tarkastetaan apostolisen todistuksen valossa. Ajattele\nmyös, että jos Herramme liha, joka läväistiin ja jota naulat, peitsi ja\norjantappurakruunu haavoittivat, ja johon kärsimys on painanut\nleimansa, on hänen ihana ruumiinsa, ja jos arvet ja riutuneet\ninhimilliset piirteet muodostaisivat erottamattoman osan Herramme\nkorotetusta olemuksesta, ei hän likimainkaan olisi kaunis, vaikka kohta\nrakastaisimme haavoja, joita hän sai meidän tähtemme. Ja jos hänellä\nsiis on epätäydellinen, arvettunut, rumentunut ruumis, ja jos meidän on\ntultava _hänen kaltaisikseen_, eikö siitä seuraisi, että ne apostolit,\njoita ristiinnaulittiin, mestattiin, kivitettiin kuoliaiksi,\npoltettiin, leikattiin kappaleiksi, joita petoeläimet repivät, samoin\nkuin ne, joita tapaturma on kohdannut, samaten jokainen kantasivat\nhänen ruumiinvikojaan ja arpiaan. Ja eikö taivas, tämän käsityksen\nmukaan, tarjoaisi mitä epämiellyttävimmän näyn -- ijankaikkisesti.\nMutta asia ei ole niin, eikä kukaan voisi kauvemmin omaksua niin\njärjetöntä ja epäraamatullista mielipidettä. Henkiolennot ovat\ntäydellisiä joka suhteessa. Sen johdosta terottaakin apostoli\nSeurakunnan jäsenille, jotka ovat taivaallisen tahi hengellisen\nkirkkauden ja kunnian perillisiä, että [olento] katoavaisuudessa\n[kuolemassa] kylvetään, katoamattomuudessa herätetään; häpeässä\nkylvetään [huolien, surujen y.m. murtamana], kirkkaudessa herätetään;\nheikkoudessa [haavoineen, arpineen y.m.] kylvetään, voimassa\nherätetään, kylvetään sielullinen [kirjaimellisesti eläimellinen]\nruumis, herätetään hengellinen ruumis; -- -- ja että niinkuin meissä on\nollut maallisen [Isän] kuva: niin meissä on myös oleva taivaallisen\n[Herran] kuva (Kor. 15: 42--51.) Herramme Jeesus otti meidän tähtemme\nmyöskin maallisen kuvan vähäksi ajaksi, että hän voisi lunastaa meidät.\nMutta ylösnousemisessaan tuli hänestä taivaallinen Herra (Room. 14: 9),\nja me tulemme pian, jos olemme uskollisia, omistamaan taivaallisen\nHerran kuvan (hengelliset ruumiit), niinkuin meissä nyt vielä on\nmaallisen herran, Aadamin, kuva (maalliset ruumiit.)\n\nMuistakaamme miten kävi Paavalille -- tullaksensa apostoliksi, täytyi\nhänen olla _todistaja_ -- täytyi hänen nähdä Herra ylösnousemisensa\njälestä. Hän ei ollut niitä, joka näki Jeesuksen ylösnousemisen\nilmestykset ja läsnäolon noina neljänäkymmenenä päivänä; niinmuodoin\nsuotiin hänelle erityisesti vilahdukselta nähdä Herraa. Mutta hän ei\nnähnyt Herraa sellaisena kuin toiset -- puettuna lihaan ja\nerimuotoisiin vaatteisiin. Ja ainoastaan silmäys Herramme\nverhomattomaan ihanaan olentoon kaatoi hänet maahan sellaisen\nkirkkauden sokaisemana, joka on \"kirkkaampi auringon loistoa\npuolenpäivän aikana\", josta sokeudesta ainoastaan ihmetyö saattoi hänet\nparantaa ja antaa hänelle vaikkakin vaan osittaisesti näön. (Apt. 9:\n17, 18.) Eiköhän Paavali nähnyt Herraa sellaisena kuin hän _on_ --\nhenkiolentona? Ja eiköhän Herramme noina neljänäkymmenenä päivänä\n_näyttäytynyt_ sellaisena kuin hän _oli_, s.o. niinkuin hän ennen oli\nollut niitä erityisiä tarkotuksia ja syitä varten, joita jo on\nosotettu? Eikä ole mitään syytä epäillä tätä. Mutta Herralla oli eri\ntarkotus, jonka vuoksi hän näyttäytyi tällä tavalla Paavalille, samoin\nkuin hänellä oli eri tarkotus, jonka mukaan hän toimi, kun hän eri\ntavalla näyttäytyi toisille. Tätä tarkotusta osottaa Paavali sanoen:\n\"Mutta kaikkein viimeiseksi hän _näyttäytyi minullekin_, joka olen\n_ikäänkuin_ KESKEN [ennen aikaan] SYNTYNYT.\" (1 Kor. 15: 8.) Niinkuin\nHerramme ylösnouseminen merkitsi hänen _syntymistänsä_ kuolleista\nhengellisen olemassaolon täyteen täydellisyyteen (Kol. 1: 18; Room. 8:\n29), niin esitetään tässä ja muuallakin Seurakunnan, Kristuksen\nruumiin, ylösnousemista, syntymiseksi. Meidän syntymisessämme tahi\nylösnousemisessamme henkiolentoina me saamme nähdä Herran sellaisena\n_kuin hän on_, niinkuin Paavali näki hänet; mutta me, jotka silloin\nolemme _muuttuneet_ tahi syntyneet henkiolennoiksi, emme tarvitse\nkaatua maahan tahi tulla sokeiksi Herramme kirkkaan olennon\nnäkemisestä. Paavalin sanat tarkottavat, että hän näki hänet\n_sellaisena_ kuin me tulemme näkemään hänet -- \"_sellaisena kuin hän\noli_.\" Hän näki hänet sellaisena kuin Kristuksen ruumiin kaikki jäsenet\ntulevat näkemään hänet, mutta ENNEN OIKEAA AIKAA, ennenkuin hän oli\nsyntynyt kuolleista ja niinmuodoin ennenkuin hän saattoi kestää sitä;\n-- kumminkin \"_sellaisena_\" kuin jokainen, joka on niin syntynyt, tulee\naikanaan hänet näkemään.\n\nMooses, tullessaan alas vuorelta ilmottamaan lakiliittoa Israelin\nlapsille, oli uuden liiton suuremman Lainantajan ja Välimiehen esikuva,\njoka toisessa tulemisessaan astuu esille hallitsemaan ja siunaamaan\nmaailmaa. Mooses oli siis esikuva Seurakunnasta kokonaisuudessaan,\njonka päänä Herramme on. Mooseksen oleminen Herran läheisyydessä sai\nhänen kasvonsa loistamaan niin, ettei kansa voinut katsoa häneen, ja\nhänen oli sentähden pidettävä peitettä, esikuvaten täten Kristuksen\nhengellistä kirkkautta. Tämä valaisee sitä kohtaa, jota juuri\ntarkastamme. Kristus omistaa todellisen ihanuuden ja kirkkauden, on\nIsän olennon perikuva, ja meidän on tultava hänen kaltaisikseen, eikä\nkukaan ihminen voi nähdä tätä kirkkautta. Millä tavalla Lain antaja\ntulleekaan näyttäytymään maailmalle, kun Herran kirkkaus tulee ilmi,\nvarmaa on vaan, ettei henkiolentojen kirkkautta tulla näkemään. He\ntulevat puhumaan peitteen läpi -- verhon takaa. Tätä ja paljon muuta\ntarkotettiin Mooseksen peitteellä. -- 2 Moos. 34: 30--33.\n\nSiinä määrässä kuin me omistamme aineelle huolellista tutkimusta,\ntulemme yhä enemmän näkemään sitä jumalallista viisautta, joka ilmeni\nsiinä tavassa, jolla Herramme ylösnousemus ilmotettiin apostoleille,\njotta heistä tulisi täydellisesti vakuutettuja, luotettavia todistajia,\nja jotta hiljaiset maailmassa voisivat ottaa vastaan heidän\ntodistuksensa ja uskoa, että Jumala herätti Herramme kuolleista --\njotta he voisivat tuntea hänet, joka oli kuollut; mutta nyt elää\nijankaikkisesti, ja uskoa ja tulla Jumalan luokse hänen kauttansa. Ja\nkun me katselemme häntä totuuden pyhän Hengen johdolla, laajenee\nmielemme, ja me emme enää näe hänessä ihmistä Kristusta Jeesusta, vaan\nvoiman ja kunnian Herran, joka on osallinen jumalallisesta luonnosta.\nJa siten me tunnemme hänet, jonka tulemista ja valtakuntaa Seurakunta\nniin vakavasti on rukoillut ja odottanut. Eikä kukaan, joka käsittää\nhänen suuren korottamisensa, voi hänen toisessa tulemisessaan\nodottaa ihmistä Kristusta Jeesusta siinä liharuumiissa, joka oli\nvalmistettu uhriksi ja haavotettiin ja _annettiin_ kuolemaan meidän\nlunastukseksemme. Ei myöskään tule odottaa, että hän toisessa\ntulemisessa tulee \"näkymään\" tahi _ilmestymään_ erilaisissa liha- ja\nluu-ruumiissa maailmalle -- tämä oli tarpeellista näille varhaisille\n_todistajille_. mutta ei ole nyt enää. Hän tulee, kuten saamme nähdä,\nilmottamaan toisen läsnäolonsa aivan erilaisella tavalla.\n\nSiitä, mitä olemme huomanneet henkiolennoista ja heidän tavastaan\nilmaista itseään menneinä aikoina, näemme selvästi, että jos Herramme\ntoisessa tulemisessaan ilmestyisi sillä tavalla, että hän joko avaisi\nmaailman silmät, jotta voisivat nähdä hänen kirkkautensa, niinkuin hän\nteki Paavalille ja Danielille, tahi ottaisi ihmisruumiin, olisi tämä\nvahingoksi sille suunnitelmalle, jonka hän on ilmaissut Sanassaan. Jos\nhän näyttäytyisi kirkkaudessaan maailmalle, kun heidän silmänsä\nyliluonnollisella tavalla tehtäisi kykeneviksi näkemään hänet, tulisi\nvaikutus olemaan lamauttava suuren valtavuutensa vuoksi, ja jos hän\nsitä vastoin näyttäytyisi _ihmisenä_, olisi tämä alentavaa hänen\narvolleen ja maailma saisi sen kautta alhaisemman käsityksen\njumalallisesta luonnosta ja muodosta, joka ei olisi yhtäpitävä\ntodellisuuden kanssa. Ja koska ei kumpikaan tapa näytä tarpeelliselta\neikä edulliselta nykyään, niin emme voi otaksua, että kumpaakaan näistä\ntavoista tultaisiin käyttämään.\n\nPäinvastoin on meidän odotettava, että Kristus-henkilö tulee\nilmestymään ihmissuvun lihassa samalla tavalla kuin silloin, kun Herra\n\"_tuli lihaksi_\" ja asui ihmisten keskuudessa, kun Jumala oli\nilmestynyt hänen lihassansa. Ihmisluonto on, kun se on täydellinen ja\nsopusoinnussa Jumalan kanssa, _Jumalan kuva_ lihassa; niinmuodoin oli\nalkuperäisesti täydellinen Aadam Jumalan kuva ja niin oli täydellinen\nihminen Kristus myös. Siten saattoi hän sanoa opetuslapselleen\nFilippukselle, joka pyysi saada _nähdä_ Isää: \"Joka on nähnyt minut, on\nnähnyt Isän\" -- on nähnyt Jumalan kuvan lihassa, \"Jumalan ilmestyneenä\nlihassa.\" (engl. kään.)\n\nSamoin tulevat myös ihmissuvun jäsenet ylipäänsä, siinä määrin kuin he\nvähitellen jälleen saavuttavat, kauvan kadoksissa olleen Jumalan kuvan,\nolemaan luonnollisia kuvia Isästä ja Kristushenkilöstä. Kohta\ntuhatvuotiskauden alussa tulee olemaan, niinkuin olemme nähneet,\ntäydellisiä ihmisolentoja maailman nähtävänä (I Osa, siv. 350--355):\nAabraham, Isak ja Jaakob ja pyhät profeetat, jotka jo ovat tulleet\nkoetelluiksi ja hyväksytyiksi, tulevat olemaan \"ruhtinaita\" ihmisten\nseassa, hengellisen, näkymättömän valtakunnan näkyväisiä edustajia.\nNäissä tulee Kristus ilmestymään -- _heidän lihassaan_ -- niinkuin Isä\noli ilmestynyt hänen lihassaan. Ja sitä mukaan kun \"se, joka tahtoo\"\nsaavuttaa täydellisyyttä ja taipuu täydelliseen sopusointuun Kristuksen\ntahdon kanssa, tulee jokainen sellainen tulemaan Jumalan ja Kristuksen\nkuvaksi ja jokaisessa sellaisessa tulee Kristus ilmestymään.\n\nTäydellinen ihminen, joka on luotu Jumalan kuvaksi siveellisessä\nsuhteessa, saattaa, kun hän kerran on kokonaan pyhittänyt itsensä\nJumalalle, täydellisesti käsittää Jumalan pyhän Hengen ja Sanan; ja\nkirkastettu Seurakunta on opastava häntä. Epäilemättä tulevat myös näyt\nja ilmestykset ja tiedonannot ylipäänsä hengellisen valtakunnan ja sen\nmaallisen edustajien välillä olemaan esteettömämpiä ja yleisempiä kuin\nmitä ne ennen milloinkaan ovat olleet -- enemmän sen tapaisia kuin\nkanssakäyminen Eedenissä oli, ennenkuin synti toi mukanaan kirousta ja\nerottamista Jumalan suosiosta ja yhteydestä hänen kanssaan.\n\nEi siis ole olemassa mitään, järjen enemmän kuin Raamatunkaan kannalta,\njoka vaatisi Herramme toisessa tulemisessa näyttäytymään erilaisissa\nliha- ja luuruumiissa. Ettei sellainen menettelytapa ole tarpeellinen,\nselviää siitä menestyksestä, mikä Saatanan valtakunnalla on ollut, joka\nvaikuttaa ihmisien kautta välikappaleinaan. Ne, jotka ovat mielistyneet\npahan ja eksytyksen henkeen, edustavat suurta, näkymätöntä ruhtinasta\ntäydellisimmässä määrässä. Hän ilmestyy siten heidän lihassaan, vaikka\nitse onkin ihmisille näkymätön henkiolento.\n\nKristus-henkilön jäsenet tulevat, kun ovat tulleet muutetuiksi ja\ntehdyiksi osallisiksi Jumalallisesta luonnosta, olemaan henkiolentoja\nyhtä varmasti kuin Saatanakin on sellainen ja yhtä näkymättömiä\nihmisille. Heidän toimintansa tulee tavaltaan olemaan samanlainen,\nmutta suora vastakohta luonteeseen ja tuloksiin nähden. Heidän\nkunniakkaat jäsenensä, jotka eivät ole tietämättömyyden ja heikkouden\norjuuttamia kuten suurin osa Saatanan palvelijoista, vaan täydellisiksi\ntehtyjä ja \"todella vapaita\", tulevat toimimaan älykkäällä ja\nsopusointuisella tavalla vapaasta valinnasta ja rakkaudesta, ja heidän\nluottamustoimensa tulevat olemaan palkintoja vanhurskaudesta.\n\nHerramme läsnäolo tulee ilmestymään _maailmalle_ \"suuren voiman ja\nkirkkauden\" ilmiöinä, ei kumminkaan ainoastaan luonnollisille silmille\nvaan sen ymmärryksen silmille, siinä määrässä kuin ne avautuvat\nhuomaamaan niitä suuria muutoksia, joita uusi Hallitsija tulee\naikaansaamaan. Hänen läsnäolonsa ja oikeudenmukainen hallituksensa\ntulee näkymään sekä niissä rangastuksissa että niissä siunauksissa,\njotka tulevat vuotamaan maailmaan hänen hallituksestansa.\n\nKauvan ja yleisesti on uskottu, että hätä ja vaikeudet tulevat\njumalattomille pahuuden rangastuksena. Koska tämä näytti olevan\nluonnollinen ja oikea laki, ovat ihmiset ylipäänsä omaksuneet tämän\nmielipiteen, ajatellen sen olevan niinkuin olla tulee, vaikkei\nolisikaan niin. Ankara todellisuus todistaa kumminkin Raamatun kanssa,\nettä menneisyydessä saivatkin jumaliset useimmiten kärsiä vaikeuksia ja\nvaivoja. (2 Tim. 3: 12.) Mutta \"hädän päivänä\", sinä neljänkymmenen\nvuoden aikana, joka johtaa Messiaksen hallituksen alkuun, asiaintila\ntulee olemaan päinvastainen. Sinä päivänä tulevat pahat voimat\nkumottaviksi, ja asteettain pystytetty oikeudenmukaisuus tulee pian\naikaansaamaan tekojansa vastaavan koston niille, jotka tekevät pahaa,\nja siunauksia niille, jotka tekevät hyvää. -- \"Tuska ja ahdistus\njokaisen pahaa harjottavan ihmisen sielulle -- -- -- mutta kirkkaus ja\nkunnia ja rauha jokaiselle, joka harjottaa sitä mikä hyvää on\" -- tänä\n\"vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päivänä, hänen, joka\nantaa kullekin tekojensa mukaan.\" -- (Room. 2: 9, 10, 5, 6.) Ja koska\nnyt on niin paljon sellaista, joka on pahaa, tulee kosto aluksi olemaan\nhyvin laajaperäinen, jota seuraa \"ahdistuksen aika, jommoista ei ole\nollut siitä saakka, kun ihmiset rupesivat olemaan.\" Tällä tavalla,\nkostossa, hädässä ja vihassa kansojen yli, tulee Jumala ilmottamaan\nmaailmalle, että armotalouksien ja hallitsijain vaihdos on tapahtunut.\nJa tällä tavalla, \"kun Herran tuomiot kohtaavat maata, niin maan piirin\nasukkaat oppivat vanhurskautta.\" (Jes. 26: 5--11.) He tulevat oppimaan,\nettä uuden asiaintilan vallitessa ne, jotka tekevät oikein, korotetaan,\nja jotka tekevät pahaa, estetään ja rangastaan. Joka tahtoo saada\nselvän profeetallisen todistuksen tästä valtakunnasta ja sen\ntoiminnasta nöyrien, oikeutta harrastavien, köyhien, tarvitsevaisten ja\nsorrettujen hyväksi, ja yksinoikeuksien [monopoolien] ja jokaisen\nvääryyteen ja sortoon perustuvan järjestelmän kumoamisesta ja\ninhimillisten olosuhteiden yleisestä tasottamisesta, lukekoon tarkasti\npsalmit 72: 1--19; 37: 1--14.\n\nMeidän kuninkaamme tulee täten ilmestymään vähitellen: toiset tulevat\nnäkemään hänet varemmin kuin toiset, mutta lopulta: \"kaikkien silmät\nsaavat nähdä [_horao_ -- huomata] hänet.\" (Ilm. 1: 7.) Mutta \"hän tulee\npilvissä\"; ja hädän pilvien raskaina ja pimeinä riippuessa, ja vuorien\n[tämän maailman valtakuntien] vapistessa ja kaatuessa, ja maan\n(järjestettyjen yhteiskuntien) horjuessa, hajotessa ja sulaessa,\nalkavat muutamat huomata sitä, minkä me nyt julistamme olevan lähellä\n-- että Jehovan suuri päivä on tullut; että kansojen hädän ja vihan\npäivä on alkamaisillansa, ja että Jehovan Voideltu on ottamaisillansa\nsuuren valtansa alkaakseen työnsä, tehdäkseen oikeuden ojennusnuoraksi\nja vanhurskauden luotinauhaksi. (Jes. 28: 17.) Ja \"hänen on hallittava\nkunnes\" hän on _kukistanut_ ne kaikki vallat ja lait maan päällä, jotka\novat ristiriidassa taivaassa vallitsevien lakien kanssa.\n\nSiinä määrin kuin hätä enenee, tulevat ihmiset, vaikka turhaan,\nhakemaan turvaa maan \"luolista\" ja vuorenrotkoista, sen suurista\nkallioista ja linnoituksista (vapaamuurarikunnasta, Odd\nFellow-seurasta, ammattiyhdistyksistä, ammattikunnista, trusteista\n[jonkun kauppahaaran etevimpien liikkeiden yhdistyminen yhteisen\nkeskushallinnon alaisiksi] ja kaikenlaisista maallisista ja\nkirkollisista yhtymistä), sekä vuorilta (hallituksilta) maan päällä;\nsanoen: \"Kaatukaa meidän päällemme [peittäkää, suojelkaa meitä] ja\nkätkekää meidät valtaistuimella istujan kasvoilta ja Karitsan vihalta!\nSillä heidän vihansa suuri päivä on tullut.\" -- Ilm. 6: 15--17.\n[Tarkotus on turvaa, eikä turmiota. Tavallinen mielipide, että tämä\npaikka opettaa, että pahat ihmiset voivat saada kyllin uskoa\nrukoilemaan todellisten vuorten kaatumista, on mahdoton. Todellinen\ntäyttymys on jo alkamaisillansa: suuret, rikkaat, eikä vähemmän köyhät,\netsivät vuorilta, luolista ja rotkoista suojaa, kun hädän yhä\nuhkaavampi rajuilma, jonka kaikki näkevät, on nousemaisillansa.]\n\nRahan epäjumaloiminen, joka on saattanut koko maailman mielettömäksi,\nja jolla tulee olemaan niin silmiinpistävä osa hädän aikana, kun ei\nainoastaan rahojen kokoaminen, vaan myös niiden säilyttäminen tulee\ntuottamaan murhetta, tulee perinpohjin kukistettavaksi, kuten näemme\nJes. 2: 18--21; Hes. 7: 17--19.\n\nHädän suuren päivän tulevat kaikki tuntemaan, ja sen myrskyltä tulevat\nkaikki etsimään suojaa, vaikka harvat tulevat näkemään, että Herran\ntuomiot, jotka silloin kohtaavat maata, ovat tuloksia hänen\n_läsnäolostansa_, hänen valtuutensa pystyttämisestä ja hänen lakiensa\npakollisesta sovelluttamisesta. Aikaa myöten tulevat kumminkin kaikki\ntuntemaan [\"näkemään\"] kirkkauden Kuninkaan; ja kaikki, jotka silloin\nrakastavat vanhurskautta, tulevat ilomielin tottelemaan häntä ja\ntäydellisesti mukautumaan hänen vanhurskaisiin vaatimuksiinsa.\n\nSe tulee olemaan koston päivä kaikille, jotka viekkaudella tai\nväkivallalla, joskus lain nimellä ja sen vahvistuksella, väärällä\ntavalla ovat anastaneet toisten oikeuksia tahi omaisuutta. Kosto tulee\nniinkuin olemme nähneet _Herralta kansanjoukkojen_ kapinaan nousun\n_kautta_.\n\nAhdistuksissansa, vastahakoisina luopumaan yhdestä markasta tahi\ntynnyrin alasta maata tahi kauvan omistetusta ja kauvan epäämättömästä\nitseottamasta oikeudesta tahi arvosta, tulevat monet etsimään suojaa\ntähänastisista mahtavista -- porvarillisista, yhteiskunnallisista ja\nkirkollisista -- laitoksista, edistääkseen ja suojellakseen etujansa,\ntietäen, että yksin ollen täytyy heidän kaatua. Mutta nämät eivät voi\nheitä auttaa Herran vihan päivänä. Lähestyvä taistelu ja kosto saa\nkaikki kansat vaikeroimaan, sillä tulee olemaan hädän aika sellainen,\njota ei koskaan ole ollut sitten kun ihmisiä on ollut -- eikä myöskään\nenää tule olemaan. _Hänen tähtensä_ he tulevat vaikeroimaan; koska\nhänen tuomionsa luonnollisella tavalla ovat aikaansaaneet suuren hädän;\nsiksi että Herra nousee maata peljättämään ja hävittämään siinä\nvallitsevaa turmelusta. (Jes. 2: 21.) Niin laajakantoisiksi tulevat\ntuomio ja hätä, ettei kukaan voi niitä paeta. Lopuksi tulee jokainen\nsilmä huomaamaan muutoksen ja näkemään, että Herra hallitsee. Hätä\nvoisi huomattavasti vähentyä, jos ihmiset viipymättä huomaisivat toimia\noikeuden ja tasa-arvoisuuden periaatteiden mukaisesti, ja luopuisivat\nkaikista entisaikojen epäoikeutetuista etuoikeuksista, vaikka ne\nolisivatkin lain vahvistamat; mutta tätä ei itsekkäisyys tule\nmyöntämään ennenkuin hätä tulee musertamaan ja kukistamaan ylpeät,\nnöyryyttämään mahtavat ja korottamaan hiljaiset.\n\nMutta vasta sitten, kun suuri hädän päivä lähestyy loppuansa, vasta\nsitten kun pakanalliset valtakunnat ovat jauhetut tomuksi ja kokonaan\npoistetut tieltä, ettei niiden sijaa tule löytymään (v. 1914 kuten\nedellisessä luvussa on näytetty) -- vasta sitten kun suuri Baabeli on\nkokonaan kukistettu ja sen vaikutus maailmaan tehty tyhjäksi, -- tulee\nihmissuvun suuri enemmistö näkemään asiain tilan. Silloin he tulevat\nnäkemään, että se suuri hätä, jonka läpi he ovat kulkeneet, oli juuri\nse, mitä kuvauksellisesti esitetään \"taisteluksi kaikkivaltiaan Jumalan\nsuurena päivänä\" (Ilm. 16: 14); että siinä määrässä, kuin ovat\nmyötävaikuttaneet eksytykseen ja vääryyteen, ovat he taistelleet uuden\nvallan ja uuden Maailmanhallitsijan lakia ja voimaa vastaan; ja että\nsiinä määrässä kuin heidän kielensä ja kynänsä ja kätensä ja\nvaikutuksensa ja varansa ovat käytetyt tukemaan _oikeutta_ ja totuutta\njoka asiassa, siinä määrässä he ovat taistelleet Herran puolella.\n\nToiset oppivat pikemmin tuntemaan hädän merkityksen kuin toiset, koska\novat oppivaisempia. Ja koko tämän hädän kuluessa, tulee löytymään\nniitä, jotka tulevat todistamaan syyn, josta tämä aiheutuu, todistamaan\nettä Herran läsnäolo ja hänen valtakuntansa pystyttäminen, joka on\npimeyden valtojen vastakohta, on hädän ja yhteiskunnan huojumisen ja\nkukistumisen todellinen syy, ja osottavat, että kaikki, jotka asettuvat\ntotuutta ja vanhurskautta vastaan, ovat uuden valtakunnan vihollisia,\nja että heidän, jos eivät vaan kiireesti alistu, on kärsittävä\nhäpeällinen tappio. Kumminkaan eivät joukot, tavallisuuden mukaisesti,\ntule välittämään viisaista neuvoista, ennenkuin ovat tulleet\ntäydellisesti nöyryytetyiksi uuden valtakunnan rautavaltikan alle, ja\nvasta lopulta tulevat he huomaamaan toimintatapansa mielettömyyden.\n\nVarsinaista opettajaa ja valonkantajaa (Matt. 5: 14), totista\nSeurakuntaa, Kristuksen ruumista ei jätetä pimeyteen oppiakseen\nHerransa läsnäolon sen vihan ja voiman ilmestymisen kautta, joka tulee\nopettamaan tämän asian maailmalle. Seurakunnan valaisemisesta on\nerityisesti pidetty huolta. Vahvan profeetallisen sanan kautta,\njoka loistaa kynttilän tavalla pimeässä huoneessa, on sille\nselvällä ja varmalla tavalla ilmotettu, mitä on odotettavissa. (2 Piet.\n1: 19.) Profeetallisen sanan kautta ei sitä ainoastaan varjella\nalakuloisuudesta ja tehdä taitavaksi voittamaan niitä koetuksia, ansoja\nja loukkauskiviä, jotka ovat erittäin vallalla \"pahana päivänä\", jotta\nse voittajana voisi seisoa hyväksyttynä Jumalan edessä, vaan tulee\nhänestä maailman valonkantaja ja opettaja. Seurakunta tulee tällä\ntavoin kykeneväksi osottamaan maailmalle hädän syytä ja ilmottamaan\nuuden hallitsijan läsnäoloa ja julistamaan uuden armotalouden\nperiaatteita, suunnitelmaa ja tarkotusta ja opettamaan maailmalle, mitä\nsen, asiain näin ollen, olisi parasta tehdä. Ja vaikka ihmiset eivät\ntule välittämään osotuksista, ennenkuin hätä pakottaa heitä näkemään\nalistumisen olevan viisainta, tulee se olemaan heille suureksi avuksi\noppiessaan tätä opetusta. Juuri tätä \"jalkojen\" tai Seurakunnan\nviimeisten jäsenten tehtävää, joiden on julistettava vuorilla\n(valtakunnissa), että _Kristuksen hallitus on alkanut_, tarkotetaan\nJes. 52: 7.\n\n\n\nNäennäisesti ristiriidassa olevia Raamatun paikkoja.\n\n\nRaamatussa on muutamia lausuntoja Herramme palaamisen ja ilmestymisen\ntavasta, jotka, kunnes ovat tulleet kyllin tarkkaan tutkituiksi,\nnäyttävät puhuvan toisiansa vastaan. Ja epäilemättä ovat ne olleet\nomiaan Jumalan tarkotuksen mukaisesti kätkemään totuuden, kunnes oikea\naika sen ymmärtämiselle on tullut; eikä se silloinkaan ole kaikille,\nvaan ainoastaan tuolle vihkiytyneiden erityiselle luokalle, jolle se\noli aijottu.\n\nEsimerkiksi, Herramme sanoi: \"Katso, minä tulen _niinkuin varasi_.\" ja\n\"niinkuin kävi Noan _päivinä_, niin käy myös ihmisen pojan päivinä\n[hänen läsnäolonsa päivinä]: he söivät, joivat, naivat ja naittivat\";\n\"eivätkä _tietäneet_, ennenkuin vedenpaisumus tuli.\" Ja kun fariseukset\nkysyivät Jeesukselta milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän\nheille ja sanoi: \"Ei Jumalan valtakunta _tule nähtävällä tavalla_\" --\nHm. 16: 15; Luuk. 17: 26, 27, 20; Matt. 24: 38, 39.\n\nNämä raamatunpaikat ilmottavat ja valaisevat selvästi Herramme\ntulemisen tapaa. Ne osottavat, että hän tulee olemaan läsnä,\nnäkymättömänä, ja sen ohella tulee toimittamaan työn, josta maailma\njonkun aikaa tulee olemaan täydellisessä tietämättömyydessä. Hänen\ntulonsa täytyy siis tapahtua hiljaisella tavalla, kokonaan maailman\ntietämättä, aivan \"_kuin varas_\" tulee, meluamatta tahi tekemättä\njotain sellaista, joka saattaisi herättää huomiota. Niinkuin Noan\npäivinä maailma hoiti asioitaan, antamatta vähääkään häiritä itseään ja\nvähääkään uskomatta Noan saarnaa tulevasta vedenpaisumuksesta, samalla\ntavalla tulee maailma, Herran päivän alkupuolella, uskomatta hänen\nläsnäoloonsa ja tulossa olevaan hätään menemään menoaan vähääkään\nvälittämättä sellaisesta saarnasta, kunnes hädän suuressa\nvedenpaisumuksessa vanha maailma -- asiain vanha järjestys -- hukkuu,\nhäviää, valmistaakseen tilaa uuden järjestyksen, Jumalan valtakunnan,\ntäydelliselle pystyttämiselle koko taivaan alle. \"Niinkuin kävi Noan\npäivinä, niin käy myös ihmisen Pojan (_läsnäolon_) päivinä.\"\n\nToiselta puolen löydämme sellaisia raamatunpaikkoja, jotka ensimäisellä\nsilmäyksellä näyttävät olevan suorassa ristiriidassa näiden kanssa;\nkuten esimerkiksi: \"Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta\n_käskyhuudon_, ylienkelin _äänen_ ja Jumalan _pasuunan kajahtaessa_.\"\n-- \"Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa tulen\nliekissä ja kostaa niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole\nkuuliaisia Herramme Jeesuksen evankeliumille.\" -- \"He [maailma]\n_näkevät_ Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella\nvoimalla ja kirkkaudella.\" -- \"Katso, hän tulee pilvissä, ja _kaikkien\nsilmät saavat nähdä hänet_.\" -- 1 Tess. 4: 16; 2 Tess. 1: 7, 8; Matt.\n24: 30; Ilm. 1: 7.\n\nTotuuden etsijöinä ei meidän kelpaa sanoa mitä näihin paikkoihin tulee,\nettä _useammat_ niistä näyttävät tukevan sitä mielipidettä, mikä meistä\non parempi, ja sitten jättää kaikki muut huomioonottamatta. Ennenkuin\nolemme saaneet sellaisen käsityksen, jossa Raamatun jokainen lausunto,\nkysymyksessä olevasta asiasta, tulee kylliksi kuulumaan, emme saa olla\nvarmat päässeemme totuuden perille. Yksi ainoa Jumalan lause on yhtä\ntotinen, ja yhtä luja perustus uskolle kuin sata lausetta. Olisikin\nymmärtäväisempää etsiä sopusointuista käsitystä, kuin tehdä\nyksipuoliseen tulkintaan perustuvia johtopäätöksiä ja opinsuuntia,\nsiten pettäen itseään ja muita.\n\nYlipäänsä eivät kristityt ollenkaan vaivaa itseään saadakseen näitä\nlauseita sopusointuun, ja siksi ovat heidän käsityksensä yksipuolisia\nja vääriä. Jälkimäinen lauseryhmä on yhtä varma kuin ensimäinenkin ja\nopettaa näennäisesti suoran vastakohdan Herramme tulemisen ja läsnäolon\nhiljaiselle, huomaamattomalle, varasmaiselle tavalle. Paitsi näitä\nlausuntoja, saamme vielä kaksi muuta valaistusta hänen tulemisensa\ntavalle, nimittäin: \"Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen,\non _tuleva_ SAMALLA TAVALLA kuin te näitte hänen taivaaseen\nmenevänkin\", ja: \"Niinkuin salama lähtee idästä ja näkyy länteen\nsaakka, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva.\" (Apt. 1: 11; Matt. 24:\n27.) Tullakseen oikeaan tulokseen, on näillekin annettava oikea arvo.\n\nAinettamme tutkiessa on meidän huomattava kaksi asiaa: Herramme ilmotti\nvarmuudella, ettei hänen valtakuntansa tule nähtävällä tavalla ja että\nhänen tulemisensa, hänen läsnäolonsa olisi _niinkuin_ varkaan ja\nvaatisi terävää ja tarkkaa huomiota sen ilmisaamiseksi ja näkemiseksi.\nJa toiseksi, että kaikki ylempänä olevat raamatunpaikat, joita on\nkäytetty tukemaan Herramme ulkonaista, näkyväistä ilmestymistä, ovat\nlausutut _hyvin kuvauksellisella kielellä_, lukuunottamatta sitä, joka\nsanoo hänen tulevan samalla tavalla kuin hän meni pois. Kuvauksellisten\nlausuntojen täytyy aina, kun niitä tulkitaan, taipua suoranaisempien,\nkirjaimellisempien mukaan, niin pian kun niiden kuvauksellinen luonne\ntulee ilmi. Milloinka vaan kirjaimellinen tulkinta tekee väkivaltaa\njärjelle ja saattaa myös paikan suoranaiseen ristiriitaan _sanan\nmukaisesti käsittävien_ Raamatun paikkojen kanssa, on sellaista paikkaa\npidettävä kuvauksellisena. Kuvauksellisuutta on siinä koetettava\ntulkita sopusoinnussa selvästi havaittavien suoranaisten ja\nkirjaimellisten paikkojen kanssa, samoin kuin ilmotetun suunnitelman\nyleisen luonteen ja tarkotuksen kanssa. Kun kuvaukselliset paikat\nymmärretään kuvauksellisiksi ja tulkitaan sen mukaan, selviää meille\nihana sopusointu kaikkien näiden lausuntojen välillä. Tarkastakaamme\nnyt niitä ja huomatkaamme, miten täydellisesti ne pitävät yhtä niiden\npaikkojen kanssa, jotka eivät ole kuvauksellisia.\n\n\"Itse Herra on tuleva alas taivaasta _käskyhuudon, Ylienkelin äänen_ ja\nJumalan _pasuunan kajahtaessa_.\" -- (1 Tess. 4: 16.) Ääni ja pasuuna,\njoita tässä mainitaan, vastaavat kaikin puolin samoja kuvia\nIlmestyskirjan 11: 15--19: -- \"Seitsemäs enkeli pasunoi; niin kuului\ntaivaassa suuria _ääniä_, jotka sanoivat: 'Maailman kuninkuus on tullut\nHerramme ja hänen Voideltunsa omaksi, ja hän on hallitseva\nijankaikkisuuksien iankaikkisuuksissa -- -- Ja pakanakansat ovat\nvihastuneet, mutta sinun vihasi on tullut, ja tullut on aika tuomita\nkuolleet'\", j.n.e. Samoja tapauksia tarkotetaan Danielin ennustuksessa:\n-- \"Siihen aikaan nousee [ottaa hallituksensa] Mikael [Kristus]\n-- -- -- ja se on oleva ahdistuksen aika, jommoista ei ole ollut siitä\nsaakka, kun ihmiset rupesivat olemaan, -- -- -- ja useat jotka maan\ntomussa makaavat, heräävät.\" Mainitessaan äänistä ja pasuunasta, liittää\nPaavali tiedonannon: \"ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin.\" 2\nTim. 4: 1 selittää hän edelleen, että Kristus on tuomitseva eläviä ja\nkuolleita sekä ilmestymisensä että valtakuntansa kautta; ja elävien\nkansojen tuomitsemisen alkamista kerrotaan kaikkialla suurimman hädän\najaksi, mikä koskaan on ollut. -- Dan. 12: 1.\n\nSiten tarkottavat Paavali, Johannes ja Daniel selvästi samaa aikaa,\nHerramme ilmestymisen aikaa ja hänen valtakuntansa pystyttämistä\nkeskelle tuota suurta hätää ja niitä tapahtumia, jotka käyvät sen ajan\nedellä ja alkavat sen. Kaikki kolme esittävät samoja seurauksia\nMikaelin nousemisesta, äänistä ja pasuunasta, nim. hätää ja vihaa\nkansojen yli sekä kuolleiden ylösnousemista. Huomaa tämän jälkeen\nkuvausta:\n\n\"KÄSKYHUUDOLLA.\" Se kreikkalainen sana, joka tässä käännetään\n\"käskyhuudolla\" on _keleusma_, joka merkitsee _herätys_- tahi\n_kehotushuutoa_. Huuto käsittää julkista tiedonantoa, joka ei ole\naijottu muutamille harvoille yksityisille, vaan sekalaiselle yleisölle.\nSen tarkotuksena on joko pelästyttää ja tehdä rauhattomaksi tahi auttaa\nja kehottaa. Taikka saattaa sillä olla erilainen vaikutus toiseen, ja\nvastakkainen vaikutus toiseen luokkaan, aina asianhaarojen ja suhteiden\nmukaan.\n\nAsiain tila maailmassa viimeksikuluneiden viidentoista vuoden aikana,\nvastaa sattuvalla tavalla tätä kuvaa. Liikkeitä on herännyt kaikkialla\nmaailmassa, jotka sisältävät kehotuksen kaikille heräämään\ntietoisuuteen oikeuksistansa ja etuoikeuksistansa ihmisinä ja\nmiettimään keskinäisiä suhteitaan, periaatteita, joille ne ovat\nperustetut, ja tarkotusperiä, joita niiden kautta on saavutettava.\nMissä on se sivistynyt kansa maan päällä, joka ei ole kuullut huutoa,\nja kokenut sen vaikutusta! Koko sivistynyt maailma on muutamien\nviimeisten vuosien kuluessa tutkinut kansallistaloutta,\nkansalaisoikeuksia ja yhteiskunnallisia vapauksia enemmän kuin koskaan\nennen ihmissuvun historiassa; ja ihmiset kehottavat toisiaan ja heitä\nkehotetaan enemmän kuin ennen koskaan tutkimaan näitä asioita pohjaa\nmyöten. Se kehotushuuto, joka pantiin liikkeelle tiedon lisääntyessä\nihmisten keskuudessa, ja on piirittänyt koko maan, ja sen vaikutuksesta\nyhtyvät ihmiset yhteen, sellaisten miesten kehottamina ja avustamina,\njoilla on päätä, ja jotka ovat kyllin lahjakkaita tavotellakseen sekä\ntodellisia että luuloteltuja oikeuksia ja vapauksia ja taistellakseen\nniiden puolesta. Ja siinä määrässä kuin heidän järjestönsä kasvavat ja\nmonistuvat, tulee huuto äänekkäämmäksi ja kestävämmäksi ja tuossa\ntuokiossa tulee se niinkuin on ennustettu, johtamaan siihen suureen\nhädän aikaan, jolloin kapina vallitsee vihastuneiden kansain\nkeskuudessa. Tätä tulosta kertoo profeetta kuvaavasti: -- \"Vuorilla on\nniinkuin suuren kansan kohina. Kuule kokoontuneiden kansakuntain\nkohinaa! Herra Sebaot on sotajoukkoa tarkastamassa.\" -- Jes. 13: 4.\n\n\"YLIENKELIN ÄÄNI\" -- on toinen sattuva, samansisältöinen kuva. Nimi\n\"ylienkeli\" merkitsee _ylin lähettiläs_; ja meidän voideltu Herramme\nitse on Jehovan Ensimäinen Lähettiläs -- \"liiton Lähettiläs.\" (Mal. 3:\n1.) Daniel tähtää samaan henkilöön ja kutsuu häntä Mikaeliksi, joka\nnimi merkitsee _kuka on niinkuin Jumala?_ -- sopiva nimi hänelle, joka\non \"Isän olennon oikea perikuva\", ja hänen valtansa ja voimansa\nedustaja. Ylienkelin ääni merkitsee Kristuksen valtuutta ja hallitusta.\nTämä kuva esittää siis Kristusta ottamassa hallitusta käsiinsä tahi\nalkamassa hallitustansa ja antamassa ulos käskyjänsä, julkisia\nasetuksiansa, ilmottaen armotalouden vaihdosta sovelluttamalla\nvaltakuntansa lakeja.\n\nDaniel lausuu saman ajatuksen toisella tavalla, kun hän sanoo: \"Siihen\naikaan _nousee_ Mikael\", se suuri ruhtinas. Nousee merkitsee, että hän\nottaa vallan, jakaa käskyjä. Katso \"nousee\" Jes. 2: 19, 21. Toisen\nvalaistuksen tähän kuvaukseen antaa David, joka profeetallisesti sanoo\nKristuksesta: \"Hän antaa äänensä kuulua ja maa sulaa.\" Suuri hätä tulee\nesiintymään, ja maa (järjestetty yhteiskunta) tulee sulamaan ja\nhajoamaan hallinnon muutoksen kautta, joka tulee astumaan voimaan, kun\nuusi Kuningas antaa kuulua käskevän äänensä. Hänen käskystänsä täytyy\nkaikkien eksytyksille perustettujen järjestelmien kaatua, olivatpa ne\nsitten miten vanhoja tahi hyvin varustettuja ja vahvistettuja tahansa.\nMiekka, joka käy ulos hänen suustansa, on aiheuttava hävityksen:\nkaikinpuolinen totuus joka asiassa on tuomitseva ihmiset, ja hänen\nvaltansa ja toimintansa aiheuttaa pahan ja eksytyksen kukistumisen\nkaikissa sen tuhansissa muodoissa.\n\n\"JUMALAN PASUUNA.\" Monet näyttävät ajattelemattomasti omaksuvan\nsen käsityksen, että tämä pasuuna tulee olemaan ääni ilmassa\nkirjaimellisessa merkityksessä. Mutta tämä näyttäytyy olevan\njärjetön odotus, kun huomaa Paavalin tässä tarkottavan samaa, jota\nIlmestyskirjan kirjottaja nimittää \"seitsemänneksi pasuunaksi\",\n\"viimeiseksi pasuunaksi\" kuvannollisien pasuunien _sarjassa_. (Ilm. 11:\n15; 1 Kor. 15: 52.) Todistus siitä, että molemmat tarkottavat samaa\npasuunaa, huomataan niiden tapahtumien selostuksessa, joita molemmat\nmainitsevat tapahtuviksi sen yhteydessä. Paavali mainitsee\nylösnousemisen ja Jumalan valtakunnan pystyttämisen \"Jumalan pasuunan\"\nyhteydessä ja Johannes mainitsee samat asiat, jos kohta enemmän\nyksityisseikkoja myöten. On selvää, että on oikein kutsua \"seitsemättä\"\ntahi \"viimeistä\" pasuunaa Jumalan pasuunaksi, kun muistamme, että ne\ntapaukset, joita Ilmestyskirjassa mainitaan kuuden edellisen pasuunan\naikana, tarkottavat ihmiskunnan toimia, kun taas seitsemäs erityisesti\ntarkottaa Jumalan töitä ja käsittää \"Herran päivän.\" Koska kuusi\nensimäistä pasuunaa olivat kuvauksellisia, -- ja senhän tunnustavat\nyleisesti tulkitsijat ja oppineet, jotka vähänkään ovat Ilmestyskirjaa\nselitelleet -- olisi se järjen ja tavallisen ymmärryksen loukkaamista\nodottaa, että seitsemäs, viimeinen sarjassa, tulisi olemaan\nsananmukainen, korvilla kuultava ääni ilmassa. Eikä sitä\nainoastaan, vaan olisi se menettänyt sopusoinnun Herran tavallisien\nmenettelytapojen kanssa, samoin kuin Raamatun lausuntojen kanssa,\njoista huomaa hänen tulevan _salaisesti_; sillä ei varas milloinkaan\npuhalla pasuunaan ilmottaakseen tuloaan.\n\nSeitsemän pasuunaa Ilmestyskirjassa ovat kaikki kuvauksellisia ja\nosottavat seitsemää suurta ajanjaksoa ja niiden tapahtumia. Näiden\ntutkistelemisen jätämme seuraavaan osaan. Tässä lienee kylliksi\nmainita, että me nyt juuri olemme keskellä niitä tapauksia, jotka\nilmaisevat seitsemännen pasuunan soimista. Suuret äänet, tiedon lisäys,\nvihastuneet kansat, j.n.e. aikaennustusten yhteydessä, todentavat tämän\ntosiasian. Monta tapausta tulee vielä sattumaan, ennenkuin viimeinen\npasuuna lakkaa soimasta, kuten esim. pyhien ja profeettain\npalkitseminen, kaikkien kuolleiden ylösnouseminen j.n.e. Sanalla sanoen\nse käsittää Kristuksen koko tuhatvuotisen hallituskauden, kuten ilmenee\nniistä tapauksista, jotka sinä aikana tulevat ilmi. -- Ilm. 10: 7; 11:\n15, 18.\n\nSiten huomaamme, että \"käskyhuuto\", \"Ylienkelin ääni\" ja \"Jumalan\npasuunaa\", ovat kaikki esikuvia, jotka nyt ovat täyttymäisillänsä.\nHuomaa myöskin tarkkaan, että jokainen edellä viitatuista ennustuksista\n(Dan. 12: 1; Ilm. 11: 15; 1 Tess. 4: 16) selittää, että Herra on läsnä\nnäiden mainittujen tapahtumien aikana. Ne lausuttiinkin juuri sitä\nvarten, että ne ilmaisisivat sen tavan, jolla hänen _näkymätön\nläsnäolonsa_ ilmotettaisiin niille, jotka uskovat profeetalliseen\nsanaan. Paavali sanoo: \"Herra on _tuleva alas_ käskyhuudon, äänen,\npasuunan _kajahtaessa_.\" Johannes sanoo, että tämän maailman\nvaltakunnat tulevat hänen omikseen näiden tapausten aikana; ja Daniel\nsanoo: \"Siihen aikaan nousee (on _läsnä_) Mikael, se suuri Ruhtinas\"\n[Kristus] ja ottaa suuren valtansa. Sentähden, jos me saatamme erottaa\nkäskyhuudon, äänet ja suuren pasuunan karjunnan, voimme odottaa niissä\nlöytävämme merkkejä, emme siitä, että Herra pian tulee, vaan ennemmin\nsiitä, että hän on tullut ja on läsnä, ja siitä, että elonkorjuutyö,\nvehnän korjaaminen ja lusteiden polttaminen jo on käynnissä. Pian\nsaamme nähdä aikaennustuksien yllin kyllin todistavan tätä. Kumminkaan\nei luonnollinen näkö, vaan ainoastaan uskon silmä saattaa, vahvan\nprofeetallisen sanan kautta, huomata hänen läsnäolonsa ja hänen tekonsa.\n\nTämän yhteydessä tulee ottaa huomioon eräs toinen seikka, nimittäin,\nettä \"käskyhuuto\", \"Ylienkelin ääni\", ja \"Jumalan pasuuna\", sellaisina\nkun ne ylempänä ovat selitetyt, kaikki ovat aseita evankeliumi-ajan\nelonkorjuutyössä. Jos sentähden emme näe ainoastaan näiden esikuvien\ntarkotusta, vaan ennakolta lausuttujen _tuloksien_ todella tapahtuvan,\non meillä lisätodistus siitä, että olemme oikealla tavalla tulkinneet\nesikuvat ja että nyt elämme tässä ajanjaksossa, jota kutsutaan\n\"elonkorjuuksi\", jossa evankeliumi-aika ja tuhatvuotiskausi tunkeutuvat\ntoistensa alueelle -- toisen lähestyessä loppunansa ja toisen\nvähitellen sarastaessa. Monet eivät tarvinne opastusta huomatakseen\n_erottamistyön_, joka nyt tapahtuu todellisesti vihkiytyneiden ja\nnimikristittyjen välillä. Monet saattavat nähdä, että kuvauksellinen\ntuli jo on alkanut levitä ja saattavat erottaa kansan \"käskysanan\" tai\n\"sotahuudon\", uuden Kuninkaan Immanuelin herrauden ja ne tapahtumat,\njoita kutsutaan \"seitsemänneksi pasuunaksi\", hädän pilvet, joissa Herra\ntulee, ja joista ja joissa hänen valtansa tulee ilmestymään -- kun hän\nlaskee kaikki valtansa alle.\n\nOlemme jo (I Osassa siv. 273) kiinnittäneet huomiota siihen, että\nelonkorjuun tunteminen sellaisena kuin se todellisesti jatkuu, on\ntodistus Herran läsnäolosta, koska hän selitti tulevansa ylimmäksi\nelonkorjuumieheksi ja koko työn johtajaksi, ja että tämä tulisi olemaan\nhänen ensimäisiä tehtäviänsä. -- \"Katso: valkoinen pilvi, ja pilvellä\nistui ihmisen pojan näköinen, päässään kultainen kruunu ja kädessään\nterävä sirppi. -- -- Ja pilvellä istuva heilautti sirpillään maan\npäällitse, ja maa tuli leikatuksi.\" -- Ja _elonaikana minä_ sanon\nleikkuumiehille: \"Kootkaa\" j.n.e. (Ilm. 14: 14, 16; Matt. 13: 30.)\nElonkorjuutyö tulee viemään neljäkymmentä vuotta, ennenkuin se on\ntäydelleen toimitettu, ja tulee päättymään vuonna 1914. Sen eri osat\ntulevat pantaviksi toimeen vähitellen, mutta kaikki sen päivät ovat\n\"ihmisen Pojan päiviä\" -- Herramme läsnäolon ja vallan päiviä, jonka\nkaikki lopulta huomaavat, mutta alussa ainoastaan se luokka, josta\napostoli ilmottaa -- \"Te veljet, -- ette ole pimeydessä.\"\n\n\"TULENLIEKISSÄ.\" -- Tämä, järjestyksessä lähinnä seuraava\nesikuvauksellinen lause on helposti ymmärrettävä, jos muistetaan jo (I\nOsassa siv. 381--384) selitettyä merkitystä esikuvauksellisesta tulesta\ny.m. Se kuuluu näin: \"Herramme Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa\nenkelin kanssa tulen liekissä ja kostaa niille, jotka eivät tunne\nJumalaa eivätkä ole kuuliaisia Herramme Jeesuksen evankeliumille.\" -- 2\nTess. 1: 7, 8.\n\nYmmärrämme että tämä, lausuttuna tavallisella kielellä, merkitsee, että\nHerramme päivänä (tuhatvuotiskautena) hänen läsnäolonsa, tulee\nilmotettavaksi maailmalle hänen henkisen herrautensa (taivaalliselta)\nkannalta siinä vihassa ja niissä rangastuksissa, jotka tulevat\nkohtaamaan pahaa ja niitä, jotka tekevät pahaa. Se tulee olemaan\nkuluttavainen viha, jota esikuvauksellinen _tuli_ osottaa, ja se ei\ntule jättämään jälelle pahojen järjestelmien juuria eikä oksia,\neksytyksiä, sortoa tahi tahallisia syntisiä; ja kaikki ylpeät ja\nkaikki, jotka pahaa tekevät, tulevat korsina poltettaviksi tänä\ntuhatvuotispäivänä. Sen alussa -- tänä \"elonkorjuun aikana\" -- tulee\ntämä tuli palamaan erittäin rajusti ja hävittämään ylpeyttä ja pahaa,\njotka nyt kasvavat niin rehevästi. Onnelliset ovat ne, jotka voivat\nantaa ylpeytensä ja paheensa poltettaviksi, etteivät itse tulisi\nhävitetyiksi ja tyhjäksi tehdyiksi (\"toisessa kuolemassa\"),\nniinkuin selvästi tulee käymään muutamien vastustajien kanssa\ntuhatvuotiskautena. Juuri tästä ajasta me luemme: \"Sillä katso, se\npäivä tulee palava niinkuin pätsi; ja kaikki ylönkatsojat ja kaikki\njumalattomat tulevat akanoiksi, ja heidät on polttava tuo tuleva päivä,\nsanoo Herra Sebaot, niin ettei se jätä heille juurta eikä oksaa.\" --\nMal. 4: 1.\n\nHänen \"voimansa enkelit\", hänen valtansa lähettiläät tahi\nvälikappaleet, ovat erilaatuisia; ja siten kutsuttakoon ja sellaisina\npidettäköön kaikkia niitä erilaatuisia välikappaleita, sekä eläviä että\nelottomia, joita Herra tulee käyttämään kukistaessaan nykyisiä pahoja\njärjestelmiä ja kurittaessaan niitä, jotka tekevät pahaa.\n\nKun nyt Herran viha tahi kosto siten tulee ilmenemään leimuavana\ntulena, kuluttavana hätänä, sellaisena, jota ei ennen ole nähty -- niin\nyleisenä ja laajalle levinneenä ja niin tuhoavana pahuudelle -- tulevat\nvanhurskaus ja vanhurskaat suosituiksi. Siinä määrässä, kuin tämä\nJumalan toimintatapa tulee enemmän silmiinpistäväksi, tulevat ihmiset\ntekemään sen johtopäätöksen, että uusi valta on ohjaamassa ihmiskunnan\nasioita, ja tällä tavalla tulee Herramme _läsnäolo_ kaikkien\nkuninkaiden Kuninkaana ilmestymään maailmalle. \"Hän on ilmestyvä tulen\nliekissä ja kostaa [sekä] niille, jotka eivät tunne Jumalaa [jotka\ntodellakaan eivät ole tuttuja Jumalan kanssa, eivätkä tottele\nevankeliumin ääntä, jota kaikki jossain määrin omistavat ja myöskin\nniille, jotka vaikka tuntevat Jumalan] eivät ole kuuliaisia Herramme\nJeesuksen Kristuksen evankeliumille.\"\n\nTuhatvuotiskauden kurituksen, lisääntyvän valon ja edullisten\nasianhaarain vallitessa, tulevat kaikki saamaan niin selvän tiedon\ntotuudesta ja vanhurskauden tiestä, etteivät voi puolustautua\ntietämättömyydellä tahi että heiltä puuttuisi kykyä totella totuutta;\nja ne, jotka itsepäisesti _jäävät_ Jumalan ja vanhurskauden\nvihollisiksi, tulevat rangastukseksi saamaan _ijankaikkisen perikadon_\n[hävityksen tahi tyhjäksitekemisen, josta ei ole mitään ylösnousemusta]\nHerran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta.\n\n\"SUURELLA VOIMALLA JA KIRKKAUDELLA\". -- Nyt järjestyksessä seuraava\nlausunto selittää, että maailma saa nähdä ihmisen Pojan _tulevan_,\nennenkuin hänen valtakuntansa on täysin pystytetty tahi kaikki hänen\nkanssaperillisensä ovat kootut ja korotetut hänen kanssaan. Ja kaikki\nmaailman kansat tulevat valittamaan, kun he näkevät hänen tulevan: --\n\"He näkevät ihmisen Pojan tulevan suurella voimalla ja kirkkaudella.\"\n\nNyt jo näkee maailma hädän pilvien vetäytyvän kokoon ja pimenevän; se\nhuomaa, että voima, jolle se ei voi vertoja vetää, nyt on toiminnassa\nihmisten tärkeissä asioissa; lähellä oleva tulevaisuus näyttää\nnykyiseltä näkökohdalta katsottuna, pimeältä ja uhkaavalta kaikille\nniille, joilla on kylliksi tarkkanäköisyyttä huomaamaan tapausten\nsuuntaa. Ajattelevaiset eivät voi olla huomaamatta sitä\nitsepintaisuutta, joilla kysymykset oikeasta ja väärästä,\noikeudenmukaisuudesta ja oikeudettomuudesta _tunkeutuvat_ hänen\ntarkastettavaksensa ja _vaativat_ yksityisten mielipiteittensä\nlausumista. Monet erottavat uuden Maailmanhallitsijan kirkkautta ja\nvoimaa, mutta kun pilvet ja pimeys ympäröivät häntä, eivät he huomaa\nKuningasta itseään. Ihmiset näkevät _pilvet_ ja näkevät sentähden hänen\ntulevan pilvissä suurella voimalla ja kirkkaudella, [voiman ja\nvanhurskauden kirkkaudella], mutta he eivät tunne _häntä_.\nVasta sitten, kun pilvet ovat purkaneet rakeita ja leimauksia\n(Ps. 18: 13, 14) masentaakseen ihmisten ylpeyttä ja itsekkäisyyttä ja\nennakkoluuloja, hajaantuvat pilvet ja Kristuksen läsnäolon täydellinen\nmajesteettisuus ja kirkkaus tulevat ilmi. Jos ihmiset tahtoisivat\npysähtyä ja kuunnella Herran ääntä, joka nyt johtaa oikeuden kulkua ja\nantaa varotuksia lähestyvästä kostosta, voitaisiin torjua\nonnettomuuksia lähimmässä tulevaisuudessa; mutta \"Jumala puhuu tavalla\nkahdellakin, vaikkei sitä huomioon oteta. -- -- Silloin avaa hän\nihmisten korvat [hädän päivän jyrisemisellä] ja lukitsee niille annetun\nvarotuksen, kääntääksensä ihmistä pahasta teosta, ja varjellaksensa\nmiestä ylpeydestä.\" -- Joh. 33: 14--17.\n\n\"Katso, hän tulee pilvissä\" ja, silloin, kun aika on tullut, \"kaikkien\nsilmät saavat nähdä hänet\" [erottaa hänet], huomata hänen läsnäolonsa,\nvoimansa ja valtuutensa; ja kaikkien täytyy taipua sen alle, joko\nmielihyvällä tahi vastahakoisesti, kunnes Saatana vähäksi aikaa\npäästetään irti tuhatvuotiskauden lopussa. Kun täydellisen kokemuksen\nsaavutettua, heidän halullisuutensa tai haluttomuutensa täydelleen\nkoetellaan ja haluttomat tulevat hävitettäviksi -- toisessa kuolemassa,\njota kuvauksellisesi kutsutaan tulijärveksi. -- Ilm. 21: 8.\n\nMe näemme siis, että kaikki nämä kuvaukselliset kertomukset Herramme\ntulemisen tavasta, ovat täydellisesti sopusoinnussa suorien\ntiedonantojen kanssa, jotka selittävät, että hänen läsnäolonsa jonkun\naikaa tulee olemaan salainen, josta ainoastaan ne tietävät, jotka\nvalvovat.\n\n\n\nSamalla tavalla.\n\n\nMitä sisältää nyt enkelin lausunto Herramme poismenon suhteen -- Apt.\n1: 11 -- \"Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva\nsamalla tavalla kuin te näitte hänen taivaaseen menevänkin?\"\n\nTämä tekstin tarkka tutkiminen tulee valasemaan sen sopusoinnun edellä\nlausutun kanssa. Monet arvelevat tämän paikan kuuluvan näin: Niinkuin\nte _näitte_ Herran menevän taivaaseen, samalla tavalla te _näette_\nhänen tulevan takaisin. Sellaisien on luettava se uudelleen ja\nuudelleen, kunnes huomaavat ettei siinä sanota, että ne, jotka näkivät\nhänen menevän pois, _näkevät_ hänen tulevan takasin, tahi että kukaan\nmuukaan _näkee_ hänen tulevan. Tässä sanotaan ainoastaan, että _tapa_\njolla hän tulee, on oleva _samanlainen_ kuin se, jolla hän meni pois.\nMillä tavalla hän sitte meni pois? Tapahtuiko se suurella komeudella ja\noliko se suuri julkinen esiintyminen? Tapahtuiko se pasuunoiden äänillä\nja korkealla, kaikuvalla huudolla, Herran olennon säteillessä\nylenluonnollisessa ihanuudessa ja kirkkaudessa? Siinä tapauksessa on\nmeidän odotettava, että hän tulee takasin \"_samalla tavalla_.\" Eikö se\npäinvastoin tapahtunut niin hiljaa ja salaisesti, että ainoastaan hänen\ntarkotuksensa saada täydelleen luotettavia todistajia saavutettiin? Ei\nketkään muut, kuin hänen uskolliset seuralaisensa nähneet häntä,\neivätkä tietäneet mitään koko asiasta. Hänen lausuntoaan (Joh. 14: 19):\n\"Vielä vähän aikaa, niin maailma ei enää näe minua\", ei ole koskaan\nnäytetty vääräksi; sillä eivät muut kuin veljet nähneet edes hänen\nilmestyksiänsä ylösnousemisensa jälestä, eivätkä kutkaan muut olleet\ntodistamassa hänen taivaaseen astumistansa. Ja _samalla tavalla_ kuin\nhän meni pois (hiljaa, salaisesti maailmaan nähden ja kaikkien muiden,\npaitsi seuralaisiensa, tietämättä), _tällä samalla tavalla_ hän tulee\ntakasin. Ja niinkuin hän poismennessään nosti kätensä ja siunasi heitä,\nsamoin myös kun hän tulee jälleen, jotta heidän ilonsa olisi\ntäydellinen, kuten hän sanoi: \"Minä tulen takasin ja otan teidät\ntyköni\"; \"Minä olen näkevä teidät, ja teidän sydämenne on iloitseva,\neikä kukaan ota iloanne teiltä pois.\" -- Luuk. 24: 50, 51; Joh. 14: 3;\n16: 22.\n\nEnkeli näytti myös panevan erityistä painoa siihen, että se, joka oli\ntuleva jälleen, oli \"_sama Jeesus_\" -- sama, joka jätti sen kirkkauden,\njoka hänellä oli Isän luona, ennenkuin maailma oli, ja tuli ihmiseksi\n-- tuli köyhäksi, että me tulisimme rikkaiksi; sama Jeesus, joka kuoli\nGolgatalla; sama Jeesus, joka nousi kolmantena päivänä elämää antavana\nhenkenä; sama Jeesus, joka oli todistanut _muuttumisensa_ noiden\nneljänkymmenen päivän aikana -- _tämä_ sama Jeesus nousi nyt\nkorkeuteen. Ja se on sama Jeesus, jossa on tapahtunut kaksi\nluonteenmuutosta, ensin henkiluonnosta ihmisluonnoksi, senjälkeen\nihmisluonnosta jumalalliseksi luonnoksi. Nämä luonteenmuutokset eivät\nole hävittäneet hänen yksilöllisyyttänsä. Hänen henkilöllisyytensä\nsäilytettiin, kuten enkeli tällä tavoin vakuuttaa meille, joko sitten\nymmärrämme tahi emme syitä siihen; ja vaikka emme enää tule tuntemaan\nhäntä lihassa (ihmisenä), vaan on meidän muistettava hänen\nkorotustansa, että hän nyt on jumalallista, henkistä luontoa, ja saamme\nodottaa hänen tuloansa sellaisella tavalla, joka on sopusoinnussa tämän\nmuuttumisen ja korottamisen kanssa, on meidän kumminkin muistettava,\nettä hän on _sama rakkaudesta rikas Jeesus_, ja ettei hän tässä\nsuhteessa ole muuttunut. Se on \"tämä sama Jeesus, jonka, joskin läsnä\nneljäkymmentä päivää ylösnousemisen jälkeen, ainoastaan opetuslapset\nnäkivät, ja ainoastaan lyhyitä hetkiä, joka toisen läsnäolonsa aikana\ntulee olemaan yhtä näkymätön maailmalle kuin neljänäkymmenenä päivänä\nennen taivaaseen astumistaankin. On muistettava, ettei hän enää tule\nantautumaan uhriksi, eikä siis enää tarvitse käyttää uhriksi\nvalmistettua ihmisruumista.\" (Hebr. 10: 5.) Se aika on nyt mennyt, hän\nei kuole enää, vaan tulee nyt hallitsemaan ja siunaamaan ja nostamaan\nlunastettua sukua.\n\nHerramme antoi meille erinomaisen ihanan valaistuksen siitä tavasta,\njolla hänen läsnäolonsa tulee ilmenemään, kun hän sanoi: \"Kuten kirkas\nvalo nousee idästä ja valaisee länteen asti, niin on Ihmisen Pojan\nläsnäolo oleva.\" (Matt. 24: 27.) Että useimmissa tämän värssyn\nkäännöksissä on erehdytty käyttämään sanaa salama, kun tarkotetaan\nauringon valoa, on selvää; sillä ei salamoista voida sanoa, että ne\nlähtevät idästä ja näkyvät länteen. Ne tulevat yhtä usein muistakin\nilmansuunnista; ja harvoin, tokko milloinkaan välähtävät koko taivaan\nyli. Auringon kirkas valo, joka aina nousee idästä ja näkyy länteen\nsaakka, on kuvaus Herrasta, ja ainoa, joka sopii yhteen hänen sanansa\nkanssa. Kreikkalainen sana _astrape_, jota tässä käytetään, näkyy\nolevan väärin käännetty tässä tekstissä, kuten Luukkaankin\nkertomuksessa (Luuk. 17: 24), jossa sama sana esiintyy. Eräs toinen\ntapaus, jossa Herramme käyttää _astrape_ sanaa, on Luukkaan 11: 36,\njossa sitä käytetään jonkun valon valaisemisesta ja engl. käännöksessä\nkäännetään \"kirkkaasti loistavaksi.\" Kääntäjissä syvälle juurtuneet\nväärät käsitykset Herramme tulemisesta ja ilmestymisestä aiheuttivat\nsen erehdyksen, että _astrape_ sana käännettiin \"salamaksi.\" He\nuskoivat, että hän ilmestyisi äkkiä, salaman tavalla, eikä vähitellen,\nnousevan auringon valon tavalla. Mutta miten ihanasti kuvaakaan\nauringon nousu totuuden ja siunauksen vähitellen tapahtuvaa enentymistä\nhänen läsnäolonsa päivänä. Herra asettaa tässä kuvassa ne, jotka\nvoittavat, yhteyteen itsensä kanssa sanoen: \"Silloin vanhurskaat\npaistavat kuin aurinko heidän Isänsä valtakunnassa.\" Ja profeetta, joka\nkäyttää samaa kuvaa sanoen: \"Vanhurskauden aurinko on koittava ja\nautuus [oikeastaan parannus] hänen siipiensä alla.\" Päivä sarastaa\n_vähitellen_, mutta pian on täysi, kirkas päivänvalo kokonaan poistava\npahan, tietämättömyyden, taikauskon ja synnin pimeyden.\n\n_Parusia_ sanan virheellinen käännös on edelleen ollut omiaan\nhimmentämään tätä paikkaa. Wilson'in Emphatic Diaglott'issa ja Prof.\nYoung'in käännöksessä on se käännetty _läsnäololla_; Rothesham'in\n_saapumisella_ ja yleisissä käännöksissä _tulemisella_. Ja vaikka\ntarkastetun käännöksen tekstissä (tämä koskee englantilaista käännöstä)\non säilytetty väärin käännetty -- _tuleminen_ -- niin tunnustetaan\nkumminkin reunamuistutuksessa, että \"_läsnäolo_\" on tämän kreikkalaisen\nsanan oikea merkitys. [Suomalaisen raamattukäännöskomitean tekemässä\nsuomennoksessa on sama sana ensi kerran, mitä suomentajan tuntemiin\ntavallisiin raamatunkäännöksiin tulee, 1 Joh. 2:28 käännetty\n_läsnäoloksi_ (läsnäolonsa aikana). Ikävä kyllä on tämäkin totuuden\nsäde jälleen himmennetty Engl. Bibliaseuran uudessa Raamatun\npainoksessa, jossa muuten kyllä ylimalkaan on seurattu uutta\nkäännöstä.] Kreikkalainen sana _parusia_ merkitsee aina henkilöllistä\nläsnäoloa, tullutta, saapunutta; eikä sitä koskaan ole ajateltava\ntulossa olevaksi. Kysymyksessä oleva teksti opettaa siis, että niinkuin\n_auringonvalo_ vähitellen nousee, niin on ihmisen Pojan _läsnäolo_\nvähitellen tehtävä tiettäväksi tahi ilmotettava.\n\nTähän esitykseen yhdisti Herramme varotuksen sanan, jotta voisimme olla\nvaroillamme eräitä vääriä mielipiteitä vastaan, joita tultaisiin\nesittämään jotakuinkin hänen toisen tulemisensa aikoina saadakseen\nhänen Seurakuntansa harhateille. \"Katso, minä olen edeltäpäin sanonut\nsen teille. Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa',\nniin älkää menkö sinne ulos, tahi: 'Katso, hän on kamarissa', niin\nälkää uskoko. Sillä niinkuin kirkas valo [aurinko] lähtee idästä ja\n[vähitellen] näkyy länteen saakka, niin on ihmisen Pojan _läsnäolo_\noleva.\" Tällä tavoin varottaa Herramme meitä kahta eksytystä vastaan,\njotka nopeasti leviävät meidän päivinämme. Toinen niistä on se, että\nHerramme on tuleva _lihassa_ Palestiinan korvessa eli erämaassa; ja\ntässä uskossa ovat monet vaeltaneet sinne ja odottavat saavansa nähdä\nJeesuksen _lihassa_ ristiinnaulitsemisesta johtuneine _arpineen_.\nOdottamalla häntä sellaisena kuin hän _oli_ eikä \"sellaisena kuin hän\non\" tekevät he suuren erhetyksen ja sokaisevat itsensä totuudelle,\nkuten juutalaiset ensimäisen tulemisen aikana. Nämä väärät odotukset\naiheuttavat tätä luokkaa kirjaimellisesti tulkitsemaan profeetan\nlauseen (Sak. 14: 4): \"Ja hänen jalkansa seisovat sinä päivänä\nÖljymäellä\", j.n.e. [Me jätämme tämän ennustuksen tutkistelemien\ntoiseen tilaisuuteen.] Väärien odottamisien sokeuttamina eivät he näe,\nettä \"jalat\" tässä paikassa ovat kuvauksellisia, yhtä varmasti kuin Ps.\n91: 12; Es. 52: 7; Ps. 8: 7; 110: 1; Ef. 6: 15; 5 Moos. 33: 3 ja\nmonessa muussa paikassa. Jos he tietäisivät _mitä_ heidän on\nodotettava, eivät he matkustaisi Jerusalemiin etsimään _ihmistä_\nKristusta Jeesusta; sillä korkealle korotettu kuningas tulee niinkuin\nauringon valo, ja hän tekee läsnäolonsa ja vaikutuksensa tunnetuksi\nkoko maailmalle. Sentähden: \"Älkää menkö ulos.\" Jos he sanovat: \"Katso,\nhän on kamareissa, niin älkää uskoko.\" Spiritismi, joka aina on esillä\npettämässä jäljittelemisillänsä, ja on aina valmis käyttämään\nedistyneitä totuuksia valkeuden pukimena (2 Kor. 11: 13, 14), ei ole\narkaillut väittäessään, että me nyt elämme kahden armotalouden\nvälisessä murrosajassa, ihanan aikakauden sarastuksessa. Muun sellaisen\nmukana opettavat muutamat heistä myös, että Kristus on _läsnä_, ja emme\nepäile heidän kohdakkoin antavan _istuntoja_, joissa tulevat väittämään\nnäyttävänsä häntä _kamareissa_. Jos eksytys tulee esiintymään tässä\ntahi jossakin toisessa muodossa, niin muistutelkaamme Herran sanoja ja\ntorjukaamme sellaiset väitteet väärinä, tietäen, ettei hän sillä tavoin\n_ilmaise_ läsnäolonsa, vaan \"niinkuin auringonvalo\", joka vähitellen\nnousee -- on \"Vanhurskauden aurinko nousemassa parantavine säteineen.\"\n\n\n\nHerramme parusia elonkorjuussa.\n\n\nKreikan kieli on hyvin tarkka kieli; seikka, joka paljon korottaa sen\narvoa totuuden tarkan ilmaisemisen välikappaleena. Kuitenkaan ei\ntoisille kielille käännettäessä ole noudatettu tätä sanarikkautta.\nNiinpä esimerkiksi käytetään englantilaisessa Raamatussa sanaa _come_\n(tulla) kolmenkymmenenkahden kreikkalaisen sanan sijasta, joilla\njokaisella on oma pieni hieno ajatussävynsä. Esim. _epistemi_ merkitsee\nyllättää, niinkuin Luukkaan 21: 34 -- \"yllättää teitä äkkiarvaamatta\";\n_synerkkomai_ merkitsee kokoontua tahi tulla kokoon; niinkuin 1 Kor.\n11: 18 -- kokoontua seurakunnan kokoukseen; _proserkkomai_ merkitsee\nlähestyä tahi käydä eteen, niinkuin Hebr. 4: 16 -- \"Käykäämme sen\ntähden pelottomasti armoistuimen eteen\"; _heko_ merkitsee _saapumista_\ntahi sitä, mikä _on tullut_, silloin kun tuleminen on tapahtunut,\nniinkuin Joh. 2: 4 -- \"Minun aikani ei ole vielä tullut\"; _enistemi_\nmerkitsee _olla läsnä_ ja on käännetty siten, paitsi lauseissa:\n\"Vaaralliset ajat tulevat\" -- olemaan läsnä; ja 2 Tess. 2: 2 --\n\"Ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä\" -- läsnä. Parousia merkitsee\nmyös _läsnäoloa_ eikä ole koskaan käännettävä tulemalla (saapuminen,\ntuleminen) niinkuin tavallisessa engl. käännöksessä, jossa se kahdessa\npaikassa on käännetty läsnäololla. (2 Kor. 10: 10; Fil. 2: 12.)\nWilson'in \"Emphatic Diaglott'issa\", joka on erittäin arvokas Uuden\nTestamentin käännös, käännetään sana parusia oikein sanalla _läsnäolo_\nmelkein joka kohdassa, missä sana esiintyy.\n\nNoita kahta kreikkalaista sanaa _heko_ ja _parusia_ ja niiden käytäntöä\nUudessa Testamentissa tahdomme nyt tällä kertaa tarkastaa, etenkin\njälkimäistä; sillä oikea käsitys noiden merkityksestä levittää valoa\nHerramme tulemisen tavalle, niiden paikkojen kautta, joissa ne\nesiintyvät, kuin sitä vastoin tavallinen, mutta väärä käännös himmentää\njuuri sitä paikka, jota sen tulisi valaista.\n\n[Sana parusia esiintyy kaksikymmentäneljä kertaa kreikkalaisessa\nUudessa Testamentissa ja käännetään tavallisessa englantilaisessa\nkäännöksessä ainoastaan kaksi kertaa (2 Kor. 10:10; Fil. 2:12.) oikein\nsanalla _läsnäolo_. Toiset paikat, joissa se on käännetty väärin\n_tulemisella_ (saapumisella) ovat seuraavat: -- Matt. 24: 3, 27, 37, 39; 1\nKor. 15:23; 16:17; 2 Kor. 7:6, 7; Fil. 1:26; 1 Tess. 2:19; 3:13; 4:15\n5:23; 2 Tess. 2:1, 8, 9; 2 Piet. 1:16; 3:4, 12; 1 Joh. 2: 28; Jaak.\n5:7, 8. -- Suomalaisissa raamatunkäännöksissä on _parusia_ käännetty\n_läsnäolona_ vanhassa käännöksessä 2 Kor. 10:10; Fil. 1:26 ja 2:12;\nsuomalaisen raamattukäännöskomitean suomennoksessa 2 Kor. 10:10 ja 1\nJoh. 2:28, sekä Englannin ja ulkomaan Biblianseuran uudessa Raamatussa\nainoastaan 2 Kor. 10:10. Kahdessa viimemainitussa käännöksessä on\n_parusia_ Fil. 2:12 käännetty sanalla _luona_. Kaikissa muissa kohdissa\non näissä Raamatuissa _parusia_ käännetty _tulla_ sanalla.]\n\nOllen selvillä parusian oikeasta merkityksestä --_ei tulevana_,\nmatkalla olevana, vaan _läsnäolevana, saapumisen jälestä_ -- tahdomme\nnyt tutkistella muutamia paikkoja, joissa sanaa käytetään. Ja näistä\ntulemme oppimaan, ettei _läsnäolo_ välttämättömyydellä tarkota, että\nläsnäolevaa nähdään, vaan että sana myöskin käytetään sellaisesta, joka\non läsnä, mutta näkymättömänä. Niin saattoivat esim. enkelit,\nhenkiolennot olla läsnä luonamme, vaikka näkymättöminä, kuten Herramme\noli _läsnä_ maailmassa ja usein opetuslapsiensa luona neljänäkymmenenä\npäivänä ylösnousemisensa jälkeen, maailman tahi opetuslapsien häntä\nnäkemättä, paitsi niissä harvoissa tapauksissa, joista jo olemme\nmaininneet. Nämä päivät olivat yhtä hyvin osa hänen _parusiansa_\n(läsnäolonsa) ajasta, kuin edelliset kolme ja puoli vuotta olivat sitä\nolleet.\n\nSiinä keskustelussa, joka oli ennen opetuslasten kysymystä Matt. 24: 3,\noli Herramme ennustanut temppelin hävittämistä ja lihallisen Israelin\nhylkäämistä siihen päivään asti, jolloin he ilolla tunnustaisivat hänet\nMessiaakseen ja sanoisivat: \"Siunattu olkoon hän.\" Hän oli sanonut\nopetuslapsilleen, että hän menisi pois ja tulisi takasin ottamaan\nheidät luokseen. Hän nimitti heidän aikaansa sen aikakauden\n\"elonkorjuuksi\" tahi lopuksi ja hän oli kertonut heille tulevasta\n\"elonkorjuusta\" hänen toisen tulemisensa aikana. (Matt. 9: 37, 38; 13:\n39, 40.) Epäilemättä ajatellen sitä, että ainoastaan harvat tunsivat\nhänessä ensimäisessä tulemisessaan luvatun Messiaksen, tahtoivat he\ntietää, _miten_ hänet varmasti saattaisi tuntea toisessa tulemisessansa\n-- luultavasti odottaen, että hänen toinen tulemisensa sattuisi heidän\naikanansa. Siitä heidän kysymyksensä: Mikä on oleva sinun _parusiasi_\n[läsnäolosi] ja ajanlopun merkki? [Mikä on sen ilmaiseva?]\n\nSen johdosta, että he pyrkivät sekottamaan juutalaisen ajan\nlopputapahtumia eli elonkorjuuta, jossa he jo itse olivat, evankelisen\narmotalouden silloin vielä tulevaisuudessa olevaan elonkorjuuseen eli\nloppuun, ilmotti Herramme jokseenkin seikkaperäisen selostuksen niistä\ntapauksista, joiden piti sattua sitä ennen, ja ilmotti sillä, että\ntulisi kulumaan melkoinen aika hänen ensimäisen ja toisen tulemisensa\nvälillä, vaikkei hän kumminkaan antanut heille selvää käsitystä sen\npituudesta; sillä ei hän edes itsekään tiennyt, miten pitkä se aika oli\noleva. -- Matt. 24: 36; Mark. 13: 32.\n\nHerramme vastaus värssyissä 1:tä 14:ta käsittää koko evankelikauden; ja\nhänen sanoillansa värssyissä 15:ta 22:teen on kaksinkertainen sovitus\n-- kirjaimellisesti tarkottavat ne juutalaisen ajan loppua ja\nkuvauksellisesti tämän evankelikauden loppua, josta juutalainen oli\nvarjo. Värssyt 23--26 sisältävät varotussanan vääristä kristuksista, ja\n27 värssyssä tulee hän heidän kysymykseensä hänen _parusiastansa_ ja\nselittää [oikein käännettynä]: \"Niinkuin kirkas valo [auringon valo]\ntulee idästä ja loistaa länteen saakka, niin on Ihmisen Pojan _parusia_\n[LÄSNÄOLO] oleva\". Auringonvalon läsnäolo tulee silmänräpäyksessä,\nmutta ääneti; ja sen läsnäolon huomaavat ne ensin, jotka ovat\nvalveilla.\n\nMe palaamme myöhemmin tutkimaan välilläolevia osia Herramme puheesta ja\nkiinnymme nyt hänen vastauksensa toiseen kohtaan heidän kysymyksensä\nsuhteen värssyissä 37--39. Hän sanoo: \"Niinkuin oli Noan päivinä, niin\non ihmisen Pojan _parusiassa_ [LÄSNÄOLOSSA] oleva\". Huomaa, ettei\nvertaus koske Noan _tulemista_ ja Herramme _tulemista_, eikä myöskään\nvedenpaisumuksen _tulemista_ ja Herramme _tulemista_. Noan _tulemista_\nei ollenkaan kosketella; eikä myöskään mainita Herramme _tulemista_,\nsillä niinkuin jo on mainittu ei _parusia_ merkitse _tulemista_, vaan\n_läsnäolemista_. Tässä siis asetetaan vastakkain aika, jolloin Noa oli\nläsnä kansan seassa _ennen_ vedenpaisumista, ja aika, jolloin Kristus\non läsnä maailmassa, toisessa tulemisessa, _ennen_ tulta -- nuo\nerinomaiset vaikeudet Herran päivänä, joilla tämä aika päättyy.\n\nJa vaikkakin ihmiset olivat pahoja Noan päivinä ennen vedenpaisumista\nja tulevat olemaan pahoja Herramme läsnäolon aikana, ennenkuin hädän\nkuuma tuli tulee heidän ylitsensä, niin _ei tämä_ kumminkaan ole se\nvertauskohta eli yhtäläisyys, jota Herramme tarkottaa; sillä pahuutta\non ollut yllin kyllin joka aikana. Vertauskohta mainitaan selvästi ja\nhuomataan helposti, jos luetaan tarkkaan. Kansa, lukuunottamatta Noan\nperhettä, vaelsi tietämättömyydessä tulevasta rajuilmasta, _eikä\nuskonut_ Noan ja hänen perheensä todistusta, ja niinmuodoin he \"_eivät\ntienneet_\"; ja tämä on vertauskohta. _Niin_ on myös ihmisen Pojan\nLÄSNÄOLO oleva. Ei muut, kuin ne, jotka kuuluvat Jumalan perheeseen,\ntule tällöin uskomaan; toiset _eivät tule tietämään_ mitään, ennenkuin\nyhteiskunta, sellaisenaan kuin se nykyään on järjestetty, alkaa sulaa\nkuumuudesta, sen ajan hädässä, joka nyt seisoo oven edessä. Tämä\nvalaistaan sanoilla: \"Niinkuin ihmiset olivat näinä päivinä _ennen_\nvedenpaisumusta: söivät ja joivat ja naivat [Luukas lisää (17: 28):\nistuttivat ja rakensivat] siihen päivään asti, jona Noa meni arkkiin\neivätkä tietäneet... niin on myös ihmisen Pojan _parusiassa_\n[läsnäolossa] oleva\". Ihmisen Pojan _läsnäolon_ aikana on maailma\nsentähden menevä entistä menoaan, syöden, juoden, istuttaen, rakentaen\nja naiden -- joita kaikkia ei mainita minään syntisinä asioina, vaan\nmerkkinä heidän _tietämättömyydestänsä hänen läsnäolonsa suhteen_ ja\nsiitä hädästä, joka tulee vallitsemaan maailmassa. Tämä on siis\nHerramme vastaus opetuslasten kysymykseen: Mikä on sinun _parusiasi_,\nläsnäolosi ja maailmanlopun tunnusmerkki? Pääasiallisesti sanoo hän: Ei\ntule olemaan mitään merkkiä maailmallisille joukoille; he eivät tule\ntietämään minun läsnäolostani ja armotalouden muutoksista. Ainoastaan\nvähemmistö tulee tietämään siitä ja Jumala tulee heitä opettamaan\n(tavalla, jota tässä ei selitetä) ennenkuin annetaan jotain merkkiä\n(jotain viittausta), jota maailmalliset voisivat erottaa.\n\nLuukkaan selostelu samasta puheesta (Luuk. 17: 26--29), vaikk'eikään\nsamoilla sanoilla, on täysin yhtä pitävä. Luukas ei käytä sanaa\n_parusia_, mutta hän lausuu aivan saman ajatuksen, kun hän sanoo:\n\"Niinkuin kävi _Noan päivinä_, niin käy myöskin _ihmisen Pojan\npäivinä_\" -- hänen läsnäolonsa päivinä. Ei _ennen_ hänen päiviänsä,\neikä myöskään hänen päiviensä _jälestä_, vaan hänen _päivinänsä_ on\nmaailma syövä, juova, menevä naimisiin, ostava, myyvä, istuttava ja\nrakentava. Nämä Raamatun paikat opettavat siten selvästi, että Herramme\ntulee olemaan läsnä tämän ajan lopulla, aivan tuntemattomana maailmalle\nja näkymätön sille.\n\nJa vaikka ei enää tule olemaan mitään _vedenpaisumusta_, joka tulisi\nhävittämään maan (1 Moos. 9: 11), niin on kirjotettu, että koko maan\npitää minun kiivauteni tuli syömän (Sef. 3: 8); -- ei kirjaimellista\nluonnollista maata kummassakaan tapauksessa, vaan nykyisen _asiain\ntilan_ kummassakin tapauksessa. Hävitys aikaansaatiin edellisessä\ntapauksessa hukuttamalla kaiken kansan, paitsi Noan perheen,\njälkimäisessä tapauksessa polttamalla kaikki muut, paitsi Jumalan\nperheen kuvauksellisessa tulessa -- suuressa hädässä Herran päivänä.\nJumalan uskollisia lapsia pidetään arvokkaina välttämään kaikkea sitä,\njoka on tuleva maan yli (Luuk. 21: 36); ei välttämättömästi ottamalla\nheidät pois maasta, vaan tekemällä heidät _tulenkestäviksi_ kuten tämän\nasian esikuvassa tapahtui niille kolmelle miehelle, jotka kävivät\nkeskellä seitsemänkertaisesti kuumennettua uunia, ja joiden vaatteissa\nei ollut edes tulen käryäkään, koska yksi, joka oli Jumalan Pojan\nkaltainen, oli heidän kanssaan. -- Katso Dan. 3: 19--25.\n\nTahdomme nyt tämän jälkeen tutkia raamatunpaikkoja, jotka opettavat,\nettä monet Seurakunnassa jonkun ajan tulevat olemaan tietämättömiä\nHerramme läsnäolosta ja tämän ajan elonkorjuusta ja päättymisestä,\nvaikka hän todellisesti on läsnä ja elonkorjuu on käynnissä.\n\nViimeiset värssyt Matt. 24, värssystä 42 alkaen ovat hyvin merkitseviä.\n37:ssä värssyssä oli Herramme osottanut, ettei maailma tulisi tietämään\nihmisen Pojan _parusiasta_. Hän sanoo: \"Valvokaa siis, sillä ette tiedä\nminä päivänä Herranne tulee [_erkkomai_-- saapuu].\" Jos joku odottaisi\nvarasta määrätyllä ajalla, olisi hän yllä ja valvoisi, ettei tulisi\nyllätetyksi; samalla tavalla on teidän alituisesti oltava valveilla,\naina valmiita ja aina tarkastettava ensimäistä _läsnäoloni_ merkkiä.\nVastaukseksi kysymykseenne: _Milloin_ nämä tapahtuvat? kehotan teitä\nvaan pitämään silmät auki ja olemaan valmiit, ja kun minä saavun, kun\nminä _olen läsnä_, tulen antamaan tiedon siitä kaikille, jotka ovat\nvalvovia ja uskollisia, ja ainoastaan niillä on oleva oikeus tietää\nsiitä. Kaikkien muiden täytyy ja tulee olla pimeydessä ulkona, ja\nheidän on opittava kuten maailma tulee oppimaan ja maailman kanssa ---\nhädän kautta.\n\nKuka _siis_ [\"elonkorjuussa\"] on se uskollinen ja älykäs palvelija,\njonka hänen Herransa on paneva [Codex Sinaiticuksessa ja Vatikanuksessa\non: \"on paneva\"] palvelusväkensä yli antamaan heille ruokaa ajallaan?\nAutuas on se palvelija, jonka hänen Herransa tullessaan [_erkkomai --\nsaapuessaan_] tapaa näin tekemästä. Totisesti sanon minä teille: \"hän\nasettaa hänet kaiken omaisuutensa yli!\" Koko äärettömän kallis totuuden\nvarasto on avattava sellaisille uskollisille palvelijoille, jotta he\nvoisivat asestaa ja varustaa ja ravita koko uskon huonekuntaa.\n\nMutta, jos palvelijan sydämen suhde ei ole oikea, tulee hän sanomaan:\nMinun Herrani viipyy [_ei ole saapunut_] ja alkaa ehkä lyödä [sortaa ja\nvastustaa] kanssapalvelijoitansa [niitä, jotka ovat erimieltä hänen\nkanssaan; jotka selittävät päinvastoin: -- Minun Herrani ei viivy, vaan\n_on tullut, on läsnä_.] Sellaiset voinevat syödä ja juoda kohtuuttomien\nkanssa [juopua maailman hengestä]; mutta sen palvelijan Herra on tuleva\n[kreik. heko -- on saapunut] sinä päivänä, joka ei ole odotettu, ja\nsinä hetkenä, jona se palvelija _ei tiedä_, ja on hakkaava hänet pois\n[ottava pois häneltä hänen etuoikeutensa olla yksi niistä\npalvelijoista, jotka antavat ruokaa ajallansa huonekunnalle] ja antava\nhänelle osansa ulkokullattujen kanssa. [Vaikka hän ei ole ulkokullattu,\nvaan oikea palvelija, saa hän, koska hän on uskoton ja raskautettu,\nosansa ulkokullattujen kanssa niissä hämmennyksissä ja vaikeuksissa,\njotka tulevat Baabelin yli.] \"Siellä on oleva itku ja hammasten\nkiristys.\"\n\nYlläoleva raamatunpaikka, jos sitä huolellisesti tutkitaan, opettaa\nselvästi, että tämän ajan lopulla tulee olemaan luokka, joka kieltää,\nettä Herra _on läsnä_, (ei sitä, että hän joskus tulee, vaan että\nhän on tullut) ja lyö tahi epäystävällisesti vastustaa niitä\nkanssapalvelijoita, joiden on päinvastoin opetettava -- että Herra on\ntullut. Herramme sanoo selvästi kumpiko on uskollinen, totuutta\nrakastava palvelija ja kumpi eksynyt. Tuo uskollinen, jonka hän tapaa\nantamasta ajanmukaista \"ruokaa\", tulee korotettavaksi ja saamaan\ntäydellisemmän hoitajavallan totuuden aarreaitassa ja lisätyn kyvyn\ntuoda sitä sieltä esille huonekunnalle, kun taas uskoton tulee\nvähitellen erotettavaksi ja vetäytyy likempään yhteyteen ulkonaisten\ntunnustajien ja ulkokullattujen kanssa. Ja huomaa, että uskoton tällä\ntavoin hakataan pois tai erotetaan, sillä ajalla, jota _hän ei tunne_\n-- elonkorjuu aikana -- kun hänen Herransa todellisesti on _läsnä_,\nhänen tietämättään, etsimässä ja kokoamassa jalokiviänsä. -- Matt.\n13:30; Ps. 50: 5; Mal. 3: 17; Matt. 24: 31.\n\nOlemme tässä seikkaperäisiä ainoastaan näyttääksemme, että Herramme,\nvastaukseksi opetuslasten kysymykseen hänen toisen läsnäolonsa\ntuntomerkeistä, opetti ettei maailma eikä uskottomat palvelijat\ntietäisi siitä mitään, ennenkuin hädän kiivas tuli oli ainakin alkanut.\nJa uskolliset tulevat ilmeisesti _näkemään hänen olevan läsnä_\nainoastaan uskon silmillä -- sen kautta, jota ennen on kirjotettu\nheidän opetukseksensa, jotta he käsittäisivät sen, kun aika on tullut.\nJokainen asia, joka koskee nykyistä totuutta, kuuluu hänen\n\"omaisuuteensa\" ja uusiin ja vanhoihin aarteisiin, joita Herramme on\nkätkenyt meille ja nyt runsaasti lahjottaa meille. -- Värssyt 45--47.\n\nSen ohella kun Herramme, näin edeltäpäin merkeistä kertomalla, piti\nyltä kyllin huolta siitä, että Seurakunta voisi tuntea hänen\nläsnäolonsa, kun se aika tuli, vaikkeivät tulisi näkemään häntä\nluonnollisilla silmillä, varotti hän meitä myös huolellisesti\npetoksista, joita nousisi -- petoksista, jotka tulisivat näyttämään\nniin uskottavilta, että ne saattaisivat, jos mahdollista, eksyttää\nvalitutkin. Mutta se ei ole mahdollista, sillä kaikki valitut\nvaarinottavat varotuksen vakavasti ja koettavat ahkeruudella tutustua\nhänen läsnäoloansa ennustaviin merkkeihin tarkaten niiden täyttymistä.\nNe, joilla on toisenlainen mieli, eivät kuulu valittuun luokkaan.\nAinoastaan voittajat tulevat hallitsemaan Herran kanssa. Näitä petoksia\non jo olemassa, niinkuin seuraavassa luvussa tulemme näyttämään, ja ne\neksyttävät monia. Mutta, Jumalalle olkoon kiitos, valitut ovat\nedeltäpäin tulleet varotetuiksi ja asestetuiksi, eivätkä voi tulla\neksytetyiksi eikä joutua epätoivoon. Vaikkakin pilvet ja pimeys\nympäröivät häntä, tuntevat he hänen läsnäolonsa ja iloitsevat siitä,\nettä heidän vapautuksensa lähestyy. Jos joku sanoisi teille: Katso,\ntäällä on Kristus [jossain määrätyssä _paikassa_], älkää uskoko. Ja jos\nhe sanovat teille: Katso, hän on erämaassa, niin älkää menkö ulos, tai\nkatso, hän on kamareissa, älkää uskoko; sillä niinkuin [samalla tavalla\nkuin] kirkkaasti paistava valo vähitellen tulee ja täyttää maan, _niin\non hänen läsnäolonsa oleva_. (Matt. 24: 23, 26, 27.) Se tulee, kuten\nedeltäkäsin on sanottu, ilmestymään totuuden valon kautta -- jokaista\nasiaa koskevan totuuden kautta, niinkuin nyt näemme sen niin nopeasti\nja ihanasti kehittyvän. Vielä muutama vuosi, niin on vanhurskauden\naurinko täydelleen noussut parantavine sateineen siunatakseen ja\nnostaakseen kuolemaan vajonnutta maailmaa.\n\nNiiden todistuksien perustuksella, joita on esitetty tässä ja\nedellisessä ja seuraavissa luvuissa, voimme aivan empimättä ilmottaa\nsen sydäntä ilahduttavan tiedonannon, että evankelikauden elonkorjuu on\nkäsissä, ja että Mestari jälleen on läsnä ylimpänä elonkorjaajana -- ei\nlihassa niinkuin juutalaisten elonkorjuussa, vaan vallassa ja\nkirkkaudessa, \"korkealle korotettuna\" jumalallisena Kristuksena, jonka\nihana ruumis nyt on \"Isän olennon perikuva\", vaikka hänen ihana\nolentonsa on peitetty inhimillisiltä silmiltä. Hän on alkamaisillansa\nvanhurskaudellista hallitustansa; hänen totuuden viikatteensa erottaa\nnisun lusteista; hän kokoo sydämen ja mielen yhteyteen hengellisen\nIsraelin kypsät esikoishedelmät; ja pian on valittu \"ruumis\"\ntäysilukuisena hallitseva ja siunaava maailmaa.\n\nTämä tiedonanto tehdään tässä, jotta lukijalla, kun menemme eteenpäin,\nolisi selvempi käsitys siitä, mitä aikaennustukset eritoten osottavat,\nkun ajanlaskullista tietä tulee näytettäväksi, että elonkorjuun aika\nkaikkine siilien yhdistettyine tapauksineen _nyt_ on tullut, ja että\nkaikki ennustuksien mukaisesti on tapahtumaisillansa.\n\nSiten huomaamme, että nämä aikaennustukset ja koko tuo tarkkuus, jolla\nmeille ilmotetaan Herramme ilmestymisen tapaa, ja sitä seuraavia\nasianhaaroja, eivät olleet tarkotetut tekemään maailmaa rauhattomaksi,\neikä tyydyttämään tyhjää uteliaisuutta, eikä myöskään herättämään\nnukkuvaa nimiseurakuntaa; vaan ne annettiin, jotta ne, jotka eivät nuku\neivätkä ole maailmasta, vaan jotka ovat valveilla, vihkiytyneitä ja\nuskollisia ja vakavasti tutkistelevat Isänsä suunnitelmaa, saisivat\ntarpeellisen opetuksen sattuvien tapahtumien merkityksestä, eivätkä\nhapuilisi pimeässä niiden _asioiden_ suhteen, _joita ei millään muulla\ntavalla voi varmuudella tuntea_ -- nim. elonkorjuun, suuren\nElonkorjaajan läsnäolon, oikean vehnän puimisen ja seulomisen, hädän\naikana tapahtuvan lusteiden yhteensitomisen ja polttamisen y.m.\nsuhteen.\n\n\n\nPilkka ennustettu.\n\n\nApostoli Pietari kertoo mitenkä muutamat uskottomista palvelijoista ja\nulkokullatuista tulevat esiintymään pilkkaajina Herran läsnäolon\naikana, aivan kuten pilkattiin Noan päivinä (2 Piet. 3: 3, 4, 10, 12.)\nHuomaa, että Apostoli kirjotti Seurakunnalle, ja että ne pilkkaajat,\njoista hän kertoo, ovat nimiseurakunnassa ja tunnustavat olevansa\ninnostuneita Herran työstä ja suunnitelmasta ja sellaisia siis, jotka\nuskovat, että hän _joskus on tuleva_. Se pilkkaaminen, josta kerrotaan,\nkohdistuu juuri esilläolevaan asiaan ja esiintyy, kuten me saamme\nnimikristityiltä kuulla ja tulemme kuulemaan, milloinka vaan Herraa\nmainitaan ja elonkorjuutyötä esitetään. Kristityt ylipäänsä, kunnes\novat asiaa tutkistelleet, kuvittelevat kirjaimellista tulta, pasuunia,\nääniä j.n.e., ja että he saavat nähdä Herran tulevan alas pilvissä\nloistavalla aineellisella ruumiilla. Kun he silloin kuulevat puhuttavan\nhänen näkymättömästä _läsnäolostansa_, eivät he malta, kun ovat niin\nkiinni maallisissa suunnitelmissansa ja maailmanhengen juovuttamia,\ntutkia asiaa, jota pitävät varmana, vaan sivuuttavat kysymyksen\ntutkimiselle arvottomana.\n\nSe on juuri tällaista luokkaa, jotka tunnustavat olevansa kristittyjä,\njota apostoli tarkottaa, sanoessaan: \"Viimeisinä päivinä\n[evankelikauden viimeisinä vuosina -- elonkorjuuaikana] tulee\npilkkaajoita, jotka vaeltavat omien himojensa [suunnitelmiensa,\ntieteisoppiensa j.n.e.] mukaan sanomaan: '_Missä_ on lupaus hänen\n_parusiastansa_ [läsnäolostansa]? Sillä onhan siitä asti, kun isät\nnukkuivat pois, kaikki pysynyt niinkuin se on ollut luomisesta alkaen'.\"\nKun heitä muistutetaan Herramme lausunnosta (Matt. 24: 37--39; Luuk.\n17: 26), että _hänen päivinään_, hänen _läsnäolonsa_ päivinä kaikki\nmenisi entistä menoaan; ja että, niinkuin Noan aikana, ihmiset\nsöisivät, joisivat, naisivat, istuttaisivat ja rakentaisivat; ja että,\nniinkuin silloin, maailma _ei tietäisi_ hänen läsnäolostansa, eikä\nymmärtäisi lukea niiden suurien ja pian tapahtuvien muutoksien\nmerkkejä, jotka ovat kynnyksellä, on heillä liian suuri kiire\nottaakseen todistus huolellisen tarkastuksen alaiseksi ja jatkavat\npilkkaamista.\n\nAh, sanoo Pietari, he unohtavat sen suuren muutoksen, joka tapahtui\nNoan päivinä; ja sitten kuvailee hän tulella sitä valtaavan ahdistuksen\nhyökyaaltoa, joka pian on vyöryvä koko maailman yli ja perinpohjin\nkaatava kumoon kaikki maalliset ja kirkolliset hallitukset [taivaat]\nsaaden koko yhteiskuntarakennuksen [maan] sulamaan -- ja jättäen\njälkeensä anarkiiaa ja yhteiskunnallista sekasortoa, jota on kestävä\nkunnes uudet taivaat [uusi hallitusvalta -- Jumalan valtakunta] ovat\ntäydellisesti pystytetyt, samoin kuin uusi maa [uusi yhteiskunta\njärjestettynä uudelle ja paremmalle, rakkauden ja tasa-arvoisuuden\noikeudenmukaiselle perustukselle]. Apostoli huomauttaa sitten (värssy\n8) että tämä Herran _läsnäolon_ päivä, jota Seurakunta niin kauvan on\ntoivonut ja odottanut, on tuhatta vuotta kestävä päivä -- Kristuksen\nhallituksen tuhatvuotiskausi.\n\n10:ssä värssyssä vakuuttaa hän meille, että \"Herran päivä _on tuleva\n[kreik. heko] niinkuin varas_\" [huomaamatta, salaa; se tulee olemaan\nläsnä toisten pilkatessa ja lyödessä niitä kanssapalvelijoita, jotka\nilmottavat totuuden]. Apostoli kehottaa sen jälkeen pyhiä pysymään\nerillään maailmasta; ettei politiikka, rahanansio j.n.e. saisi niellä\nheitä, vaan että he kiinnittäisivät pyrkimyksensä korkeampiin asioihin.\nHän sanoo: \"Kun nyt Jumalan suunnitelman mukaisesti nykyiset maalliset\nsuhteet ovat ainoastaan hetkellisiä ja tulevat pian antamaan tilaa\nparemmalle järjestykselle, millaisia tuleekaan meidän olla, kaikessa\npyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa? _odottaen_ [engl. Raam.\n_tarkastaen_] Jumalan päivän läsnäoloa [_parusiaa_]\" -- etsien\ntodistuksia (merkkejä) siitä, että hän on tullut.\n\nJa, kiitetty olkoon Jumala, hän on niin yltäkyllin pitänyt huolta\nmeistä, että kaikki hurskaat, jotka _odottavat_ sitä päivää, tulevat\ntietämään siitä ennenkuin vihan tuli täydellisesti puhkeaa. Paavalin\nkautta vakuuttaa hän meille, ettei ketään valon lapsista jätetä\npimeyteen, niin että se päivä tulisi heidän ylitsensä äkkiarvaamatta.\n(1 Tess. 5: 4.) Me näemme siis vaikka jo olemmekin Herran _läsnäolon_\npäivässä ja suuren hädän tulen alussa, että tulee käymään kuten\nkuvauksellisesti on näytetty (Hm. 7: 1--3.) Myrskyä pidetään aisoissa,\nkunnes Jumalan uskollisten lasten \"otsaan on painettu leima\", s.o.\nkunnes nämä ovat olleet tilaisuudessa saamaan selvän ja oikean\nkäsityksen _ajasta, läsnäolosta_ y.m., joka ei ainoastaan tule antamaan\nheille lohdutusta, ja olemaan heille suojana, vaan tulee myös olemaan\n_tunnusmerkkinä_, leimana eli todistuksena heidän lapseudestansa, johon\nHerramme viittasi, kun hän lupasi, että pyhä Henki uskollisille\n\"_tulevaiset_ ilmottaisi\" -- Joh. 16: 13.\n\nMuutamat käsittävät kirjaimellisesti Pietarin lausunnon, että \"taivaat\nhehkuen hajoavat ja katoavat ryskeellä\", samoinkuin apostoli\nJohanneksen kertomuksen Ilmestyskirjassa samasta tapauksesta,\nsamantapaisella kuvauksella: \"Taivas poistui niinkuin kirja, jota\nkääritään kokoon.\" Luulisi kumminkin yhden ainoan silmäyksen ylöspäin\ntuhansiin tuikkiviin tähtiin, jotka loistavat miljoonien peninkulmien\navaruudessa, pelkkää tyhjyyttä välillänsä, jota ei voi kääriä kokoon\neikä sytyttää tuleen, tuokiossa todistavan tarpeeksi vakuuttavasti\nsellaiselle, että ovat erehtyneet, kun pitävät näitä lausuntoja\nkirjaimellisina -- vakuuttaen heitä, että heidän odotuksensa\nkirjaimellisesta täyttymisestä on aivan mahdoton.\n\nSiten on Jumala pitänyt salassa ihmiskunnalta, pasuunien,\näänien, tulen y.m. kuvien kautta, tiedon (joka ei ollut aijottu\nmaailmallismielisille, vaan ainoastaan vihkiytyneiden pyhien \"pienelle\nlaumalle\") elonkorjuusta, Herran läsnäolosta, hänen hengellisestä\nvaltakunnastansa j.n.e.; ja kumminkin järjesti hän ne niin, että ne,\nkun aika tulisi, tulisivat puhumaan selvästi ja painavasti sille\nluokalle, jolle hän tämän tiedon oli aikonut. Ja samoin kuin\nensimäisessä tulemisessa, saatetaan nytkin sanoa samanlaiselle\nvihkiytyneelle luokalle toisen tulemisen aikana: \"Teille Jumalan\nvaltakunnan salaisuus on annettu, mutta noille ulkopuolella oleville\nkaikki tulee vertauksissa -- kuvauksissa ja himmeissä lauseissa --\njotta, vaikka onkin Raamattu edessänsä, sitä ei muut kuin vihkiytyneet\ntodellisesti voisi nähdä ja ymmärtää.\" -- Mark. 4: 11, 12.\n\nMaailma ei ole tietämätön niistä ennen kuulumattomista seikoista ja\ntapauksista, joita nykyaikana tapahtuu, ja niiden enentyvästä\nmerkillisyydestä vuosi vuodelta; mutta kun he eivät näe tuota\nsuuremmoista päämäärää, täyttää tämä kaikki vaan heidän mielensä\nsynkillä aavistuksilla tulevasta pahasta. Niinkuin oli ennustettu,\novat he peloissansa, odottaen sitä, joka on tuleva maailman yli; sillä\nnyt jo ovat taivaan vallat (nykyiset hallitsevat vallat) alkaneet\njärkkyä.\n\n\n\nProfeetallisen ketjun yhdistäminen.\n\n\nEdellisessä luvussa esitimme todistuksia, joista ilmeni, että \"pakanain\najat\", tahi heidän valtuutensa, tulevat täydellisesti päättymään kohta\nv:n 1914 jälkeen, ja että ne kaikki silloin ovat kukistuneet ja\nKristuksen valtakunta kokonaan pystytetty. Siten on selvästi määrätty,\nettä Herran on oltava läsnä ja pystytettävä valtakuntansa sekä\nkäytettävä suurta valtaansa musertaakseen kansoja kuten saviastioita;\nsillä \"näiden kuninkaiden päivinä\" -- ennen heidän kukistumistansa --\ns.o. ennen vuotta 1914 -- on taivaan Jumala pystyttävä valtakuntansa.\nJa se _on musertava ja hävittävä kaikki muut_. (Dan. 2: 44.) Ja\nyhtäpitävästi tämän kanssa näemme ympärillämme todistuksia siitä, että\nnykyisten hallitusten lyöminen, järkyttäminen ja kukistaminen on\nalkanut, valmistuksena sen valtakunnan pystyttämiselle -- vahvalle\nhallitukselle -- \"joka ei voi järkkyä.\"\n\nSeuraavassa luvussa esitetään Raamatun todistus siitä, että 1874 oli\nEnnalleenasettamisaikojen alkamisen ja siis Herramme palaamisen oikea\nvuosi. Siitä vuodesta alkaen on hän toteuttanut lupauksensa niille,\njotka ovat oikeassa valvomistilassa: -- \"Autuaat ovat nuo palvelijat,\njotka heidän Herransa tullessaan, tapaa valvomasta; totisesti sanon\nteille: hän vyöttäytyy ja asettaa heidät aterioitsemaan ja menee ja\npalvelee heitä.\" (Luuk. 12: 37.) Niin, hän on aukaissut meille\nkirjotukset, osottaen meille totuuden nykyisestä ihanasta luonteestaan,\nhänen tulemisensa tarkotuksen, tavan ja ajan sekä hänen ilmestymisensä\nluonteen uskon huonekunnalle ja maailmalle. Hän on kiinnittänyt\nhuomiomme niihin ennustuksiin, jotka selvästi antavat meidän tietää,\nmillä kohdalla nykyään olemme ajan virralla, ja näyttänyt meille\njärjestyksen työsuunnitelmassaan tänä elonkorjuun aikana. Hän on ensi\nsijassa näyttänyt meille, että nyt on pyhien korjuu, aika heidän\ntäydelliselle kypsymisellensä ja heidän erottamisellensa lusteista, ja\ntoiseksi, että nyt on aika maan viinipuun kypsymiselle ennenkuin sen\nhedelmä poljetaan Jumalan Kaikkivaltiaan vihan viinikuurnassa. -- Ilm.\n14: 1--4, 18--20.\n\nMutta vaikka lukijalle näin ilmotetaan, mitä seuraavassa luvussa\ntullaan todistamaan, ei hänen tule odottaa saavansa nähdä sellaisia\nraamatunpaikkoja, joissa nämä asiat ja vuosiluvut ovat selvästi\nkirjotetut. Päinvastoin on hänen muistettava, että kaiken tämän on\nHerra _salannut_ sellaisella tavalla, ettei sitä ole voitu ymmärtää tai\noikein käsittää, ennenkuin oikea aika oli tullut, ja silloinkin\nainoastaan voivat sen ymmärtää hänen vakavat, uskolliset lapsensa,\njotka pitävät totuutta rubiineja kalliimpana, ja jotka ovat halukkaat\netsimään sitä, niinkuin hopeata etsitään. Totuutta on, hopean lailla,\nei ainoastaan kaivettava kaivoksesta, vaan myös puhdistettava,\nerotettava kuonasta, ennenkuin sen arvoa saatetaan käsittää. Se, mitä\ntässä muutamalla sanalla mainitaan, tulee kohta kohdaltaan\ntodistettavaksi; ja joskin monet tulevat uskomaan tiedonantojamme\nvaivaamatta itseään hakemalla todisteluja Raamatusta, niin ei\ntodellinen totuuden etsijä tule sitä tekemään. Hänen tulee, mikäli\nmahdollista, tehdä jokaisen kohdan, jokaisen johtopäätöksen, jokaisen\ntodistuksen omakseen, suoraan Jumalan Sanasta, etsimällä kaikki\nyhdistyspaikat, ja siten on hänen tultava vakuutetuksi esitetyn asian\ntodenmukaisuudesta.\n\nVaikka Herramme hankkii ja palvelijat kantavat esille sitä, jota\nsanotaan \"ruokaa ajallansa palvelusväellensä\" [uskon huonekunnalle], on\nkumminkin jokaisen, vahvistuakseen siitä, syötävä omasta puolestansa.\n\n\n\n\nKUUDES LUKU.\n\nMAAN SUURI RIEMUVUOSI.\n\nMooseksen ennustamat \"ajat, jolloin kaikki ennalleenasetetaan\". --\nVuosiluku niiden alkamiselle ilmaistu. -- Ne eivät voi alkaa ennenkuin\nsuuri Ennalleenasettaja on tullut. -- Todistuksia laista. --\nVakuuttavia totuuksia profeetoista. -- Johdonmukaisia johtopäätöksiä\nniistä, yksitellen ja yhteisesti tarkastettuina. -- Nykyisten merkkien\nyhtäpitäväisyys näiden kanssa.\n\n\n    Totisesti sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei\n    pienintäkään kirjainta eikä yhtäkään piirtoa katoa laista,\n    ennenkuin kaikki on _tapahtunut_. -- Matt. 5: 18.\n\nAinoastaan silloin, kun me näemme tyypillisen tahi esikuvauksellisen\nluonteen Jumalan menettelytavassa Israelin suhteen, voimme saada oikean\nkäsityksen tämän kansan merkillisestä historiasta, tahi ymmärtää, miksi\nprofeetat ja Uuden Testamentin kirjailijat ovat panneet muistiin heidän\nhistoriansa tarkemmin kuin kaikkien muiden kansojen. Niissä on Jumala,\nniinkuin Uuden Testamentin kirjailijat ovat osottaneet, antanut\nsattuvia valaistuksia suunnitelmistaan sekä Seurakunnan että maailman\nsuhteen. Heidän Tabernaakelijumalanpalveluksensa, joka oli niin\ntarkasti määrätty jumalallisesti annetussa laissa, vertavuotavine\nuhrieläimineen ja kaikkine omituisine määräyksineen, heidän juhlansa ja\npyhäpäivänsä, heidän sabbattinsa ja kaikki heidän uskonnolliset\nmenonsa, osottavat esikuvina niitä vastaaviin paljon suurempiin\ntodellisuuksiin (antityyppeihin), jotka olivat korkeampia ja\nsuuremmoisempia kuin nämä varjot. Ja apostoli Paavali vakuuttaa meille,\nettä nämä vastakuvat (antityypit) tulevat olemaan täynnä siunausta\nihmissuvulle, kun hän sanoo, että laki on vain \"_tulevan hyvän_\" varjo\n(Hebr. 10: 1; 8: 5; Koi. 2: 17); Herramme vakuuttaessa meille\nyllämainituissa lauseissa, että kaikki se hyvä, jota esikuvataan,\nvarmasti tulee täyttymään.\n\nKumminkin on meidän, tutkistellessamme esikuvia, huolellisesti\nharkittava sitä erehdystä, jonka useat hyväntahtoiset henkilöt tekevät,\njotka, nähdessään Raamatussa olevan merkillisiä esikuvia, menevät niin\npitkälle, että he käsittelevät jokaista luonnetta ja tapausta\nRaamatussa esikuvauksellisena joutuen siten väärälle tolalle pelkästä\nuteliaisuudesta ja kekseliäisyydestä. Me emme rakenna niin epävarmalle\nperustukselle, kun tutkimme juutalaisen lain menoja, jotka erityisesti\novat annetut esikuviksi ja apostolitkin ovat ne sellaisiksi\nselittäneet. Emme voikaan sivuuttaa näitä esikuvia omistamatta niille\ntarpeellista huomiota ja huolellisesti tutkimatta, mitä ne opettavat.\nVielä vähemmin voimme omistaa aikaa aprikoimisiin tahi uskomme\nrakentamiseen pelkille arveluille.\n\nKun Herramme sanoi, ettei ainoakaan kirjain tahi piirre laista\nhäviäisi, kunnes se tulisi täytetyksi, niin ei hän ainoastaan\ntarkottanut liittovelvollisuuksien täyttämistä, jotka kuuluivat\nkaikille niille, jotka olivat tämän lakiliiton alaisia, ja jonka\ntäyttymyksen hän itse suoritti antamalla oman henkensä heidän\nedestänsä, vaan hän tarkotti jotakin enemmän: hän tarkotti sen lisäksi,\nettä kaikki ne siunaukset, jotka siinä olivat esikuvauksellisesti\nlausutut, tulisivat myös varmasti täytetyiksi niiden vastakuvissa.\n\nKaikissa juutalaisissa menoissa, ei Jumala ole antanut ilmaista\nainoatakaan tarkotuksetonta esikuvaa tahi sellaista, joka häviäisi\ntäyttymättä; ja kaikkien näiden esikuvien pitäminen, suorittaminen\njatkui, kunnes niiden täyttäminen _ainakin oli alkanut_. Kaikkia\nesikuvia täytyi alituisesti uudistaa, kunnes vastakuva tuli näkyviin;\nsillä esikuvan pitäminen ei ole sama kuin sen täyttäminen. Täyttäminen\nsaavutetaan, kun esikuva lakkaa, todellisuuden, vastakuvan korvatessa\nsitä.\n\nNiin tuli esimerkiksi passah-karitsan teurastaminen täytetyksi\nKristuksen, \"Jumalan Karitsan\" kuolemassa, ja sen kautta alkoi\nerityinen siunaus vastakuvauksellisille esikoisille, evankelikauden\nuskovaisille. Se siunaus, jota tämä esikuva kuvaa, ei ole vielä\ntäydellisesti täyttynyt, vaikka sen täyttyminen alkoi Kristuksen,\nmeidän Pääsiäislampaamme kuolemalla. Sillä tavalla näyttäytyy jokainen\nlaissa määrätty meno olevan täynnä esikuvauksellista merkitystä. Se\ntarkkuus, jolla jokainen esikuvien yksityiskohta oli suoritettava koko\njuutalaisena aikana, antaa täyden merkityksen Herramme ylempänä\nlainatuille sanoille -- että jokainen pieni asianhaara, jokainen piirre\nja kirjain, on yhtä tarkasti täytettävä, kuin se oli huolellisesti\npidettävä lain menoissa.\n\nTässä luvussa aijomme tutkia sitä esikuvallista piirrettä Mooseksen\nlaissa, joka on tunnettu riemuvuoden nimellä, ja näyttää, että se oli\naijottu esikuvaamaan suurta ennalleenasettamista, ihmissuvun nostamista\nlankeemuksesta, joka tulee toimitettavaksi tuhatvuotiskautena; että se\nrakenteeltaan oli valaistuksena tulevalle ennalleenasettamiselle ja\nettä se siinä tavassa, jolla aika sen pitämiselle määrättiin, antaa\nohjeita profeetallisen ajan laskemiselle, joka, kun se oikein\nymmärretään ja sovellutetaan, selvästi ilmaisee _ajan vastakuvan\nalkamiselle_, ennalleenasettamiselle. -- Apt. 3: 19--21.\n\nKoska riemuvuosi oli osa laista ja koska sen uudistaminen tahi\npitäminen ei täytä sitä, ja koska Herramme selitti, ettei esikuva\nvoinut hävitä täyttymättä, ja sitäpaitsi, koska tiedämme, ettei\nsellaista, kaiken ennalleenasettamista, jota on ennustettu \"kaikkien\npyhien profeettojen suun kautta maailman alusta\" ja jota riemuvuodella\nesikuvattiin, vielä ole tapahtunut, niin tiedämme, että se\ntulevaisuudessa on _täyttyvä_.\n\n\n\nIsraelin Riemuvuosi.\n\n\nRiemuvuosi oli levon ja virkistyksen sabbatti sekä kansalle että\nmaalle, jonka Jumala heille antoi. Se oli tärkein sabbattien eli\nlepoaikojen jaksossa. [Sana \"sabbat\" merkitsee _lepoa_.] Heillä oli\nsabbatti-_päivä_ joka seitsemäs päivä; ja kerran vuodessa saavuttivat\nnämä esikuvaukselliset sabbatit klimaksin -- s.o. seitsemää tällaisen\nsabbatin jaksoa, jotka siten tekivät yhteensä neljäkymmentäyhdeksän\npäiväisen aikakauden (7X7=49) seurasi _Riemupäivä_, viideskymmenes\npäivä (3 Moos. 23: 15, 16), juutalaisten kesken tunnettu helluntain\nnimellä. Se oli ilon ja kiitoksen päivä.\n\nSabbatti-_vuosi_ sattui joka seitsemäs vuosi. Sinä vuonna sallittiin\nmaan levätä, eikä mitään laihoja saatu kylvää. Näiden sabbatti- [lepo-]\nvuosien klimaks saavutettiin samalla tavalla kuin helluntai tahi\nviideskymmenes sabbatti-päivä. Seitsemän sabbattivuotta, käsittäen\nseitsemän kertaa seitsemän vuotta tahi neljäkymmentäyhdeksän vuotta\n(7X7=49) tekivät yhden sabbattivuosijakson, ja sitä seuraava vuosi,\n_viideskymmenes vuosi oli Riemuvuosi_.\n\nTarkastakaamme nyt, mitä Raamattu kertoo siitä ja huomatkaamme, miten\nsopivasti se kuvaa suurta ennalleenasettamisvuosituhatta.\n\nKun Israelin lapset tulivat Kaanaaseen, jaettiin maa heidän kesken\narvan kautta heidän heimojensa ja sukujensa mukaan. Senjälkeen saattoi\nmenestys enentää, tahi vastoinkäyminen vähentää heidän yksityistä\nomaisuuttaan, miten aina sattui. Jos joku henkilö velkaantui, saattoi\nhän tulla pakotetuksi myymään osansa, jopa koko omaisuutensakin ja\nperheineen menemään orjuuteen. Mutta Jumala piti yltäkyllin huolta\nniistä, joille ei käynyt hyvin: hän piti huolta siitä, etteivät\nsellaiset epäsuotuisat olosuhteet jatkuneet ainaisesti, vaan että\nkaikki heidän keskinäiset asiansa -- velat ja saatavat -- laskettiin\nainoastaan Riemuvuoteen, jolloin kaikki vapautettiin vanhoista\nvelkasitoumuksista j.n.e. alkaakseen uudelleen seuraavaa\nviisikymmenvuosikautta.\n\n[Jotakuinkin samanlainen toimenpide _konkurssilain_ yhteydessä on\nhuomattu sopivaksi meidän ajallemme ja maallemme (Amerika), jossa siten\non annettu tunnustusta samalle periaatteelle. Siitä ei sentähden seuraa\nettä velan kuolettaminen joka _viideskymmenes vuosi_ ja juutalainen\n_muoto_ soveltuisivat paremmin meille kuin nykyinen tapa; sillä\njuutalaisiin nähden, eivät aika, asianhaarat y.m. _erityisesti_ olleet\nheitä itseään, heidän hyötyään ja asioitaan varten, vaan olivat ne\n_erityisiä_ profeetallisia kuvauksia ja opetuksia, jotka tarkoittivat\nJumalan suunnitelmaa ja sen kehitystä tulevaisuudessa.]\n\nSiten oli jokainen viideskymmenes vuosi, joka laskettiin heidän\ntulostansa Kaanaaseen, israelilaisille riemuvuosi, ilon ja\nennalleenasettamisen aika, jolloin hajaantuneet perheet jälleen\nyhdistettiin ja kadotetut kodit ja tilat annettiin takasin. Eipä\nihmettä, että sitä nimitettiin Riemuvuodeksi. Jos omaisuutta oli myyty\nvelasta, saattoi sellaista myymistä pitää kiinteimistön luovuttamisena\nseuraavaksi Riemuvuodeksi; ja sen myymähinta riippui siitä, oliko\nseuraava Riemuvuosi lähellä tahi kaukana.\n\nTästä lakimääräyksestä kerrotaan 3 Moos 25: 10--16 ja kuuluu näin: \"Ja\nteidän pitää sen viidennenkymmenennen vuoden pyhittämän, ja julistaman\nvapautta maassa kaikille niille, jotka siinä asuvat; sillä se on teidän\nRiemuvuotenne; silloin pitää kunkin saaman takasin oman perintömaansa\njokainen sukunsa omaisuuden... Jos jotakin myöt lähimmäisellesi,\ntaikka ostat jotakin häneltä niin älköön toinen toistansa pettäkö.\nVaan vuosien luvun jälkeen Riemuvuodesta pitää sinun ostaman\nlähimmäiseltäsi, ja vuodentulon jälkeen pitää hänen sinulle myömän.\nJota useammat vuodet ovat sitä enemmän korota hinta, mitä harvemmat\nvuodet ovat sitä enemmän alenna hinta; sillä vuoden tulojen luvun\njälkeen myöpi hän sinulle.\"\n\nTämä järjestys, jonka Jumala antoi heille Mooseksen heidän johtajansa\nja esikuvauksellisen valittajan kautta, oli itsessään siunattu asia,\nmutta se esikuvasi suurempaa siunausta, joka oli Jumalalla mielessä --\nkoko ihmiskunnan vapauttamista synnin velasta ja sen ikeestä ja\norjuudesta, Kristuksen meidän Herramme, tuon suuren välittäjän ja\nLunastajan kautta, jota Mooses esikuvasi. (5 Moos 18: 15). Juuri tällä\ntavoin esikuvissa, Mooses kirjotti Kristuksesta ja niistä siunauksista,\njotka tulevat hänen kauttansa (Joh. 5: 46; 1--46) -- tuosta suuresta\nennalleenasettamisesta ja suuresta Riemuvuodesta, joka on tuleva koko\nkatoavaisuuden ikeen ja synnin orjuuden alla huokaavalle ihmissuvulle.\n\nJos varjo tuotti esikuvaukselliselle kansalle onnea ja iloa, niin on\ntodellisuus, todellinen ennalleenasettaminen tuottava ääretöntä riemua\nja on todellisesti tuleva ihanaksi Riemuvuodeksi kaikelle kansalle --\nkoko maailmalle, Israel siihen luettuna, jota maailmaa tämä kansa juuri\nesikuvasi, samoin kuin sen papisto Seurakuntaa \"kuninkaallista\npapistoa.\" Joskaan meillä ei olisi varmoja tietoja siitä, että asia on\nniin, eikö olisi kyllin syytä olettaa, että sama ääretön rakkaus, joka\npiti nuolta Israelin ajallisesta menestyksestä, tuosta \"uppiniskaisesta\nkansasta\", paljon enemmän huolehtisi koko maailman pysyväisestä\nmenestyksestä, maailman, jota Jumala niin rakasti, että hän lunasti\nsen, heidän vielä syntisinä ollessaan. Ja tässä lienee paikallaan\nhuomauttaa seikasta, jota myöhemmin tarkemmin osotetaan, että\nniinkuin israelilaiset eräässä suhteessa esikuvasivat uskovaisia\nevankelikautena, niin esittivät he toiselta puolen katsoen, kaikkia,\njotka tulevana aikakautena uskovat Jumalaan ja jättäytyvät hänen\njohdettaviksensa. Ja juuri siinä merkityksessä me nyt tarkastamme\nheitä. Heidän liittonsa, joka oli vahvistettu härkäin ja kauristen\nverellä, esikuvasi uutta liittoa, joka on vahvistettu parempien uhrien\nverellä, jossa maailman sovinto tulevan ajan suhteen on aikaansaatava.\nHeidän sovintopäivänsä ja syntiuhrinsa, esikuvasivat, vaikka olivatkin\nainoastaan sille kansalle ja sen syntien edestä, \"parempia uhreja\" ja\ntodellista sovitusta \"koko maailman syntien edestä.\" Mutta huomaa,\nettei Riemuvuosi ollut Israelin papistolle joka esikuvasi (evankelista\nSeurakuntaa), vaan _ainoastaan yleiselle kansalle_, sillä papisto ei\nsaanut mitään omaisuutta, eikä niinmuodoin voinut kadottaa mitään, eikä\nsaada mitään takasinkaan. Riemuvuosi oli koko kansalle, paitsi\npappisheimolle, eikä sentähden esikuvannut niitä siunauksia, jotka\ntulevat Seurakunnan \"Kuninkaallisen Papiston\" osaksi, vaan\nennalleenasettamissiunauksia -- maallisia siunauksia --, jotka, kun\naika on tullut, tulevat kaikkien niiden osaksi, jotka uskovat ja\nseuraavat Jumalaa.\n\nSe, mitä tämä esikuva opettaa, on täydellisesti yhtäpitävä sen\nopetuksen kanssa, jonka saimme tutkiessamme Aikakausien jumalallista\nsuunnitelmaa. Se osottaa ilmeisesti \"niitä aikoja, jolloin kaikki\nasetetaan ennalleen ja joista Jumala on ammoisista ajoista asti puhunut\n(engl. Raam. kaikkien) pyhien profeettain suun kautta.\" Mooses oli yksi\nprofeetoista; ja tässä puhuu _hän_ erityisesti ihmisen alkuperäisen\ntilan ja vapauden ennalleenasettamisesta, joka niin kauvan on ollut\nkadoksissa, myytynä synnin alle. Esivanhempaimme erehdyksestä\nkadotettiin kaikki: kaikki oikeudet menetettiin ja kaikki tulivat\nSynti-tyrannin orjiksi ja olivat kykenemättömiä vapautumaan.\nKatoavaisuuden orjuus -- kuolema -- on surkealla tavalla rikkonut\nperhepiirin. Kiitetty olkoon Jumala luvatusta lunastajasta! Riemuvuosi\non kohta käsissä, ja pian saavat Kuoleman vangit ja Synnin orjat\njälleen alkuperäisen perintönsä maan -- Jumalan lahjan Jeesuksen\nKristuksen, uuden liiton välittäjän ja vahvistajan kautta.\n\nVaikka esikuvauksellisena Riemuvuonna saatiin nauttia useista\nvapauksista ja siunauksista heti, meni todennäköisesti suurin osa\nvuodesta asioiden selvittelemiseen ennenkuin kaikki olivat saaneet\ntäydelleen takasin vapautensa, oikeutensa ja omaisuutensa. Niin myös\nvastakuvassa, tuhatvuotisessa ennalleenasettamisajassa. Se tulee\nalkamaan perinpohjaisilla uudistuksilla, tullaan huomaamaan oikeuksia,\nvapautta ja omaisuuksia, jotka kauvan ovat olleet kadonneina näkyvistä;\nmutta täydellinen _kaiken sen_ ennalleenasettaminen (tottelevaisille),\n_joka alkujaan on ollut kadotettu_ tulee vaatimaan koko tämän\nennalleenasettamisajan -- tuhatta vuotta.\n\nVarmaa on, ettei mitään Riemuvuoden vastakuvaa vielä ole ollut; ja\nHerramme lausunnon perustuksella olemme myös yhtä varmat, ettei esikuva\nsaattanut hävitä täyttymättä: \"Mutta pikemmin taivas ja maa katoavat,\nkuin yksikään lain piirto häviää.\" (Luuk. 16: 17.) Mutta _näyttää_\nsiltä, kuin tämä paikka laista olisi hävinnyt. Totta on, että esikuvaa,\njota pidettiin säännöllisesti joka viideskymmenes vuosi, niin kauvan\nkun israelilaiset olivat omassa maassaan, ei ole pidetty Baabelin\nvankeuden jälkeen. _Näyttää_ sentähden siltä kuin tämä kohta laista\nolisi \"hävinnyt\" ilman edes täyttymisen _alkuakaan_. Mitä meidän on\nsanottava tästä Herramme sanojen näennäisestä ristiriitaisuudesta?\nMutta onko todella niin? Tahi voidaanko löytää Riemuvuoden vastakuvaa,\njoka alkaa siitä, missä viimeksi pidetty esikuvallinen riemuvuosi\npäättyi? Kyllä, vastaamme; selvästi merkitty vastakuva alkoi juuri\nsiinä kohdassa ja suuremmassa ja suuremmoisemmassa asteikossa, niinkuin\nvastakuvien laita on. Me näemme todellisesta täyttymisestä, että\nesikuvaan sisältyivät _jaksot_ niin hyvin kuin Riemuvuodetkin, joihin\nne kohosivat, ja että samaa _menettelytapaa_ (kertolaskua), jonka\nkautta esikuvauksellinen Riemuvuosi saatiin selville, oli käytettävä\nlaskiessa aikaa vastakuvallekin -- maan suurelle Riemuvuodelle. Kun\nviimeinen esikuvauksellinen Riemuvuosi oli pidetty ja päättynyt, _alkoi\nse suuri jakso kulua_, jonka päättyessä vastakuvauksellinen Riemuvuosi\neli ennalleenasettamiskausi oli alkava.\n\nOlemme jo maininneet sabbattiaikojen laskemistavan -- että nimittäin\nkertomalla sabbattia eli seitsemättä päivää seitsemällä (7X7=49)\nsaatiin helluntai, näitä seuraava Riemupäivä; ja kertomalla\nseitsemännen vuoden seitsemällä (7X7=49) saatiin se jakso, joka johti\nviidenteenkymmenenteen tahi Riemuvuoteen. Jos me nyt sovellutamme samaa\nperiaatetta, on selvää, että tullaksemme suureen vastakuvaan, jota\netsimme, on meidän kerrottava samalla tavalla Riemuvuosi omalla\nluvullaan -- s.o. kertoa viideskymmenes vuosi viidelläkymmenellä. Siis\non vastakuvauksellinen jakso tämän kertolaskutavan mukaan, jota meille\ntässä opetetaan, laskettava kertomalla esikuvauksellinen riemuvuosi\ntahi viideskymmenes sabbattivuosi viidelläkymmenellä, samoin kuin\nsiihen tullaksemme kerroimme seitsemännen vuosisabbatin seitsemällä. --\n3 Moos. 25: 2--13.\n\nJos me seuraamme tätä jumalallista ilmotettua laskutapaa, avautuu\nmeille ihmeellisiä tuloksia, jotka vakuuttavat meitä, että meillä on\noikea avain ja että me käytämme sitä niinkuin Hän, joka on laatinut\ntämän jalokivilippaan, on aikonut. Kun kerromme viisikymmentä kertaa\nviisikymmentä, saamme tuon pitkän ajan kaksituhatta viisisataa vuotta\n(50X50=2500) sen suuren _jakson_ pituudeksi, joka alkoi kulua, kun\nIsraelin viimeinen esikuvauksellinen Riemuvuosi päättyi ja joka on\nkohoava huippuunsa suuressa vastakuvauksellisessa Riemuvuodessa. Me\ntiedämme, että sellainen jakso on täytynyt _alkaa kulua_, kun esikuva\nlakkasi; sillä jos ei ainoakaan kirjain tahi piirto laissa saattanut\nhävitä ilman että täyttyminen edes alkoi, ei Riemuvuotta -- esikuvaa,\njoka oli paljon enemmän kuin kirjain tahi piirto, todellakin suuri ja\ntärkeä kohta laissa, voitu antaa hävitä, ennenkuin oikea aika oli\ntullut, jolloin sen vastakuva oli alkava. Ettei Riemuvuoden vastakuva\nmissään tapauksessa alkanut, kun Israelilaiset lakkasivat pitämästä\nsitä, on selvää. Me voimme siis olla varmat, että suuremmoinen _jakso_\nsilloin alkoi _kulua_. Uusi pitkä jakso alkoi silloin, vaikka Israel ja\nkoko maailma ovat tietämättömiä sekä siitä, että suuri jakso on ollut\nkulumassa, että siitä suuresta vastakuvauksellisesta Riemuvuodestakin,\njolla se tulee päättymään. Emme saa odottaa, että tuo suuri\nRiemuvuosien Riemuvuosi on alkava tämän _jakson_ jälkeen, vaan että se\nvastakuvana on ottava viidennenkymmenennen tahi jakson viimeisen\nRiemuvuoden paikan. Vastakuva ei milloinkaan _seuraa_ esikuvansa\njälessä, vaan ottaa sen paikan samana vuonna. Niinmuodoin on 2500:das\nvuosi, joka tulee olemaan suuri 50:nes riemuvuosi, vastakuva,\ntodellinen Riemuvuosi tahi ennalleenasettaminen. Mutta vuoden sijasta\nesikuvassa tulee tämä olemaan suurempi; se tulee olemaan suuren\ntuhatvuotisriemukauden -- tuhatvuotiskauden alku. Aivan samalla tavalla\non käynyt jokaisen esikuvan täyttymiseen nähden, johon _aikaa_ on\nsisältynyt. Niinpä tapahtui pyhän Hengen helluntaivuodatus\nesikuvauksena helluntaipäivänä -- eli viidentenäkymmenentenä päivänä.\nKristus, meidän passah-uhrimme kuoli samana iltana, jona\nesikuvauksellinen lammas määräyksen mukaan oli tapettava -- päivää\naikasemmin tahi päivää myöhemmin ei käynyt päinsä. Samalla tavalla ei\ntässäkään kelpaa vuosi jälkeen tahi vuosi ennen 2500:taa, vuodeksi,\njoka päättää esikuvauksellisen jakson; vaan juuri tämä vuosi,\nalkaen lokakuussa v. 1874 on täytynyt alkaa vastakuvan tahi\nennalleenasettamisajat.\n\nEsikuvan pitäminen ei voinut lakata ennenkuin alettiin laskea suurta\n(50X50) jaksoa. Se tärkeä kohta, josta meidän on otettava selvää, on\nsiis _tarkka vuosiluku_, jolloin Israelin kansa piti viimeisen\nesikuvauksellisen riemuvuoden. Sitten kun tämä vuosiluku on tullut\nvarmasti vahvistetuksi, on hyvin yksinkertainen asia laskea suuri jakso\nviisikymmentä kertaa viisikymmentä tahi kaksituhattaviisisataa vuotta\nja siten lopullisesti määrätä vuosiluku, maan suuren Riemuvuoden --\nkaiken ennalleenasettamisaikojen alkamiselle.\n\nMutta meidän on valmistauduttava näkemään ainoastaan alkutapahtumia\ntästä äärettömän suuresta tehtävästä, kaiken ennalleenasettamisesta.\nEsikuvauksellisen Riemuvuoden ensimäisinä päivinä toimitettiin\nverrattain vähän; ja samalla tavalla on meidän odotettava näkevämme\nainoastaan vähän tulevan suoritetuksi suuren tuhatvuotiskauden alussa,\nsen ensimäisinä vuosina. Ensimäinen työ esikuvauksellisena Riemuvuotena\noli luonnollisesti koettaa ottaa selvää entisistä oikeuksista ja\nomistamisista sekä saada selville, mitä nykyään puuttui. Tehdessämme\ntämän vertailun, on meidän odotettava vastakuvassa juuri sitä, mitä\nnäemme ympärillämme tapahtuvan; sillä me olemme jo, kuten kohta\nosotetaan, suuressa vastakuvauksellisessa riemukaudessa, ja olemme\nolleet siinä lokakuusta v. 1874. Mitä näemme ympärillämme? Me näemme,\nettä kansa alkaa ruveta etsimään alkuperäistä Jumalan lahjottamaa\nperintöään, ja ottamaan selvää nykyisistä puutteista, oikeuksista\nj.n.e. jolloin monet tietämättömyydessä ja itsekkäisyydessä vaativat\nsellaistakin, joka kuuluu toisille; ja että ne, joilla jotakin on,\nkoettavat säilyttää itselleen niin paljon kuin voivat -- joka aiheuttaa\ntoraa, riitaisuutta, lakkoja ja työmiesten sulkemista työstä,\nsuuremmalla tahi pienemmällä oikeudella ja vääryydellä molemmin puolin,\nkaikki asioita, jotka lopullisesti ovat jätettävät Kristuksen\ntuomittaviksi, niinkuin riitaisuudet lain aikana vietiin Mooseksen\nratkaistaviksi, ja Mooseksen jälkeen niille, jotka istuivat Mooseksen\nistuimella (Matt. 23: 2.) Lähtekäämme nyt, tietoisina näistä\njohtopäätöksistä ja odotuksista, etsimään sitä vuosilukua, jonka Jumala\nilmeisesti on kätkenyt meille tässä esikuvassa, \"jotta tietäisimme,\nmitä Jumala on meille lahjottanut\", ja jota nyt on aika ymmärtää.\n\nMeillä ei ole mitään _suoranaista_ tiedonantoa Raamatussa\nisraelilaisten esikuvauksellisten Riemuvuosien pitämisestä, joka\nnäyttäisi, mikä oli viimeinen, joka pidettiin. Me pidämme sen\nRiemuvuoden vuosiluvun, joka oli lähinnä ennen Baabelm vankeutta ja\nmaan seitsenkymmenvuotista autiona oloa viimeisenä, kahdesta syystä:\nEnsinnäkin se ei voinut olla autiona olemisen jälestä, koska varmaan\n_esikuva_ silloin lakkasi, \"katosi\", sillä kun maa oli autiona\nseitsemänkymmentä vuotta ja kansa vankeudessa vieraassa maassa, niin\nRiemuvuosi, joka sattui johonkin aikaan näinä seitsemänäkymmenenä\nvuotena, _täytyi jäädä pitämättä_. Tarvitaan ainoastaan silmäys\nnähdäkseen, että käskyt ja määräykset Riemuvuoden pitämisestä eivät\nvoineet tulla täytetyiksi, kun he kansana olivat vankeudessa, ja maa\noli autiona. Siten me näemme, että esikuva katosi joko silloin tai\nennen tätä autionaoloaikaa. Jälkeenpäin se ei voinut tapahtua. Ja\nmilloin tahansa esikuvan pitäminen lakkasikaan, on suuri vastakuvan\njakso pakosta alkanut vieriä. Yksi ainoa pitämättä jäänyt esikuva\nilmaisi, että _esikuva oli lakannut_, ja että se jakso, joka johtaa\nvastakuvaan, oli alkanut. Sitäpaitsi eivät israelilaiset Baabelin\nvankeuden jälkeen enää koskaan täydellisesti omistaneet maata; he ja\nheidän maansa ovat siitä asti olleet pakanain vallan alla.\n\nToiseksi: Jokaisesta tätä ennen sattuneesta vankeudesta pelasti Jumala\nheidät vihollisistansa kyllin ajoissa, jotta he ennättäisivät takaisin\nomaan maahansa pitämään Riemuvuotta, ja siten jatkaakseen sitä\nesikuvana oikeaan aikaan asti, kunnes suurta (50X50) jaksoa alettaisiin\nlaskea; sillä heidän edelliset vankeutensa eivät milloinkaan, niinkuin\nnäyttää, kestäneet neljääkymmentä vuotta kauvemmin, joten he siis\nriemuvuosijärjestyksen mukaisesti saattoivat tulla vapaiksi ja kukin\nsaada takasin perintönsä kunakin Riemuvuonna. Sitäpaitsi, kun kohta\ntulemme näyttämään, että, laskemalla noiden Baabelin seitsemänkymmenen\nautiona olemisen vuoden alusta, suuri jakso päättyy vuotena 1875, tulee\nkaikille selviämään, ettei se voinut alkaa ennen Baabelin vankeutta;\nsillä jos me ajattelemme sen alkaneen ainoastaan yhtä riemuvuotta\naikasemmin, johtuisi siitä, että jakso päättyisi viittäkymmentä vuotta\nennen 1875:tä, nim. 1825, ja varmastikaan ei sinä vuonna alkanut mikään\nennalleenasettamisen Riemukausi.\n\nSiten vakuutettuina, ettei viimeinen esikuvauksellinen riemuvuosi,\njosta suuri (50X50) jakso lasketaan, ollut ennen _eikä voinut olla_\nBaabelin vankeuden _jälkeen_, ja että se siis, joka oli lähinnä ennen\nvankeutta, oli viimeinen esikuvauksellinen riemuvuosi, ja että sen\n_päätyttyä_ suuri hiljainen jakso alkoi kulua, menemme nyt määräämään\ntarkkaa aikaa viimeiselle esikuvaukselliselle Riemuvuodelle,\nseuraavalla tavalla: --\n\nKoska vuosisabbattijärjestelmä oli yhteydessä heidän _maansa_,\nKaanaan, ja heidän perintö-osansa kanssa, siinä olisi ensimäistä\nneljäkymmentäyhdeksänvuotisjaksoa, joka johti ensimäiseen riemuvuoteen,\nalettava laskea heidän tulostansa Kaanaaseen. Tämä hyvin perusteltu\notaksuma saa täyden vahvistuksen Herran sanassa: \"Kun te tulette siihen\nmaahan, jonka minä teille annan, niin maa pitäköön Herralle lepoa.\nKuusi vuotta pitää sinun peltosi kylvämän, ja kuusi vuotta viinimäkesi\nleikkaaman, ja sen hedelmät kokooman, mutta seitsemäntenä vuonna [tulon\njälkeen maahan] pitäköön maa Herralle sen suuren lepopyhän, jona ei\nsinun pidä kylvämän sinun peltoasi, taikka leikkaaman sinun\nviinimäkeäsi.\" Siis alkoi se jakso, jossa oli seitsemän kertaa\nseitsemän, tahi neljäkymmentäyhdeksän vuotta (7X7=49) _heti_ kulua, ja\nviideskymmenes vuosi tulon jälkeen Kaanaaseen oli ensimäinen\nesikuvauksellinen Riemuvuosi.\n\n[Muutamat ovat esiintuoneet sen ajatuksen, että kun kuusi vuotta kului\nsotiin, ennen kuin maan jakaminen päätettiin, ei riemujaksojen\nlaskeminen voinut alkaa sitä ennen. Mutta ei, he tulivat maahan, kun\nmenivät Jordanin yli, ja käsky kuuluu: \"Kun te tulette siihen maahan\",\neikä: Kun te olette jakaneet maan. Maa jaettiin pala palalta näiden\nkuuden vuoden aikana, mutta he eivät saaneet _omistaa_ koko maata näinä\nvuosina, eikä jonkun aikaa sen jälkeenkään -- ennenkuin viholliset\nolivat karkotetut, joka ei eräissä suhteissa koskaan tapahtunut. (Katso\nJosua 18: 2, 3; 17: 12, 13; 23: 4, 7, 13, 15). Siis jos olisivat\njättäneet jaksojen laskemisen alottamisen kunnes täydellisesti olisivat\nomistaneet koko maan, eivät he milloinkaan olisi voineet sitä alkaa.]\n\nMe näemme kääntymällä ajanlaskulliseen tauluun, että 969 vuotta kului\ntulosta Kaanaaseen aina seitsenkymmenvuotiseen autiona oloon asti.\n\n    Maan jakamiseen.............   6 vuotta\n    Tuomarien aikakausi......... 450   \"\n    Kuninkaiden aikakausi....... 513   \"\n                        Yhteensä 969   \"\n\nMe saamme tietää montako riemuvuotta olivat pitäneet siihen asti\njakamalla 969 vuotta 50:nellä. Viisikymmentä sisältyy yhdeksäntoista\nkertaa 969:sään, joten se siis oli riemuvuosien luku, ja jälellä olevat\n19 vuotta ilmottavat meille, että yhdeksästoista, joka oli viimeinen\nesikuvauksellisista Riemuvuosista, oli juuri yhdeksäntoista vuotta\nennen maan autiona olemisen ja heidän, Baabelin vankeudessa olonsa\nalkua, ja yhdeksänsataaviisikymmentä vuotta Kaanaaseen tulon jälkeen.\n\nSiis silloin, tasan yhdeksäntoista vuotta ennen heidän maansa\n\"seitsenkymmenvuotista autiona oloa\" viimeisen riemuvuoden --\nyhdeksännentoista loputtua -- _alettiin laskea_ suurta 2500 vuoden\n(50X50=2500) jaksoa; ja tulee olemaan aivan yksinkertainen asia saada\nselville, milloin nämä 2500 vuotta päättyivät ja milloinka siis\nkahdestuhannesviidessadas vuosi, suuren vastakuvauksellisen riemuajan\nalkaminen, alkoi. Niinkuin seuraa: --\n\n    Viimeisestä tahi yhdeksännestätoista\n    Riemuvuodesta maan autionaolemiseen................  19 vuotta\n    Autiona olemisen aika..............................  70   \"\n    Siitä ajasta, jolloin Kyyro asetti Israelin kansan\n    ennalleen, siihen vuoteen, jota nimitetään A.D.\n    (Anno Domini -- Herramme vuosi).................... 536   \"\n                                                       ____\n    Siis heidän viimeisestä riemuvuodestaan vuoteen 1 . 625   \"\n    Niiden vuosien lukumäärä, joita tarvitaan v:sta 1\n    täyttämään 2500 vuotisjaksoa...................... 1875   \"\n    Viimeksi pidetystä Riemuvuodesta --                ____\n                                              Yhteensä 2500   \"\n\nSiten huomaamme, että _kahdestuhannesviidessadas_ vuosi alkoi v. 1875\nalussa, joka juutalaisen porvarillisen ajan mukaan laskettuna (3 Moos.\n25: 9) alkoi noin lokakuussa 1874. Jos siis suuri riemuaika olisi\nkestänyt vaan _yhden vuoden_, olisi se, esikuvansa lailla, alkanut\nlokakuussa 1874, 2499 vuoden lopulla, ja päättynyt lokakuussa 1875.\nMutta tämä ei ole esikuva, vaan todellisuus: se ei ollut _riemuvuosi_,\nvaan vastakuvauksellinen aika _kaiken ennalleen asettamisen tuhatta\nvuotta_, jotka alkoivat lokakuussa 1874.\n\nSiten näemme, ettei Israelin Riemuvuosi ainoastaan selvästi ja\nnimenomaan esikuvannut suuria \"_kaiken ennalleenasettamisaikoja_,\njoista Jumala on puhunut kaikkien pyhäin profeettainsa suun kautta\nmaailman alusta asti\", vaan ilmaisee myöskin sen laskemistapa yhtä\nselvästi vuosiluvun maan suuren Riemuvuosikauden alkamiselle. Jos emme\nomaksu näitä päätelmiä, emme huomaa muuta vaihtoehtoa, kuin että tämä\nesikuva hävisi täyttämättä, vaikka Herramme mitä varmimmin sanoi, ettei\nniin voinut käydä -- että maan ja taivaan olisi helpompi hukkua kuin\nainoankaan kirjaimen tahi rahdun häviäminen täyttymättä. (Matt. 5: 18.)\nMe omaksumme ne tosiasiat, jotka tällä tavalla ovat jumalallisesti\nilmotetut, miten hämmästyttäviä ne johtopäätökset ovatkaan, jotka\nniistä järjellisesti täytyvät johtua.\n\nMutta mitkä ovat ne päätökset, joihin näistä Raamatun opetuksista\ntullaan? Ajatelkaamme järjen kannalta, mitä tästä täytyy seurata, ja\nkatselkaamme sitten, antavatko toiset Raamatun paikat tukea, taikka\nvastustavatko ne näitä johtopäätöksiä. Ensiksi päätämme, että kun hetki\non tullut ennalleenasettamisaikojen alkamiselle, niin silloin on hetki\nmyös tullut _suuren ennalleenasettajan_ läsnäololle, Tämä olisi hyvin\njärkevä väitös, mutta siitä tulee paljon enemmän kuin väitös, kun\napostolin varma, henkeyttämä lausunto vahvistaa sen sanoessaan: \"_jotta\n(kun_ engl. Raam.) Herran [Jehovan] kasvoilta, _koittaisi virkistyksen\najat_... ja hän lähettäisi teitä varten määrätyn Kristuksen Jeesuksen.\nHänet oli taivaan otettava vastaan ja pidettävä niihin aikoihin asti,\n_jolloin kaikki asetetaan kohdalleen (ennalleen)_ ja joista Jumala on\nammoisista ajoista asti puhunut pyhäin profeettainsa suun kautta.\" --\nApt. 3: 19--21.\n\n[Se ajatus, joka on pohjana tälle lausetavalle, on tavallinen meillä ja\noli paljon tavallisempi itämaalla muinoin; kasvonsa näyttäminen oli\nmerkki hyväntahtoisuudesta, ja selkänsä kääntäminen oli epäsuosion\nmerkki. Niin oli kirjotettu Herrastamme ensimäisessä tulemisessa, että\n\"me peitimme kasvomme\" häneltä, s.o. hävettiin eikä tahdottu tunnustaa\nhäntä. Samalla tavalla sanotaan Jehovasta, \"ettei hän tahtonut katsella\nsyntiä\" ja peitti kasvonsa syntiseltä. Mutta nyt, kun _lunastushinta_\non maksettu, odottaa Jehova määrättyä aikaa, ollakseen armollinen.\nSilloin hän ei enää tule olemaan epäsuosiollinen ihmisille, eikä\nkohtele heitä syntisinä, kääntäen selkänsä, vaan tulee lähettämään\nheille virvotusta kasvoistansa, suosiotansa, ja tulee lähettämään\nJeesuksen, asiamiehensä kaiken ennalleenasettamisessa. Sama ajatus on\nenglantilaisessa laulussa: \"Käännä kasvosi puolemme, niin kaikki on\nvaloisaa\".]\n\nAinoastaan tässä henkeyttämässä lausunnossa, on meillä selvä todistus,\nettä _hetki on tullut_ Herramme toiselle tulemiselle, kun _hetki oli\ntullut_ ennalleenasettamisaikojen alkamiselle, s.o. lokakuussa 1874,\nniinkuin riemuvuosijärjestelmästä ilmenee. Näyttää todella olevan\nepäilemätöntä, että Riemuvuosi, kaiken muunkin tavalla tässä\narmotaloudessa järjestettiin \"_meidän_ sovitukseksemme, [_meidän_\nopetukseksemme], jotka olemme joutuneet maailman loppuaikoja elämään.\"\n(1 Kor. 10: 11.) Yksi asia näyttää selvältä -- ellei se ole hyödyksi\nmeille, on se tähän asti ollut melkein hyödytön; sillä Raamattu\nilmottaa meille, etteivät juutalaiset milloinkaan täydellisesti ja\noikealla tavalla pitäneet esikuvaa, edes yhdeksänätoista ensimäisenä\nRiemuvuonna. (3 Moos. 26: 35.) Heille oli epäilemättä melkein\nmahdotonta hillitä voitonpyyntiään. Se järjestettiin kaikkien\nennustusten ja esikuvien tapaisesti, epäilemättä heittämään valoa,\nmilloin ja missä sitä tarvittiin vanhurskasten tielle -- johtamaan\nKristuksen ruumiin \"jalkoja\".\n\nMuistutelkaa nyt, mitä näytettiin edellisessä luvussa Herramme\npalaamisen ja ilmestymisen tavasta, ettette loukkautuisi väärien\nkäsityksien johdosta, mitä tähän kohtaan tulee. Muistakaa myös, että\n\"niinkuin oli Noan päivinä, niin on myös ihmisen Pojan _läsnäolo_\n[kreik. _parusia_] oleva; sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä\nennen vedenpaisumista -- -- _eivätkä tietäneet_ -- -- -- niin on myös\nihmisen Pojan läsnäolo oleva.\" (Matt. 24: 37--39.) Muistakaa myös, mitä\nme jo olemme oppineet henkeyttämästä lähteestä, että nimittäin\nainoastaan ne, jotka uskollisesti pitävät katseensa kiinnitettyinä\nvahvaan profeetalliseen sanaan ja rakastavat ja odottavat hänen\nilmestymistänsä, _saattavat_ huomata hänen läsnäolonsa, kunnes hän\nilmaisee sen maailmalle \"tulen liekissä ja kostaa\" -- suuren hädän\naikana. Se asianhaara siis, ettei _hänen läsnäolonsa ole_ tunnettu eikä\nyleisesti huomattu maailman, eikä edes kristittyjenkään keskuudessa, ei\nmillään tavalla vastusta tätä totuutta. Maailma ei usko ennustuksiin,\neikä luonnollisestikaan saata nähdä mitään sen valossa. Ja haaleat\nkristityt (ja sellaisia on suurin enemmistö) eivät kiinnitä mitään\nhuomiota \"vahvaan profeetalliseen sanaan\"; ja useat, jotka tunnustavat\nvalvovansa, lukevat ennustuksia vanhojen ja kauvan suosittujen\neksytyksillä värjättyjen silmälasien läpi ja surkean taikauskon\nhimmentämillä silmillä. Kaikkien sellaisten on mentävä suuren Lääkärin\nluokse saamaan vähäsen nöyryyden silmävoidetta (Ilm. 3: 18) ja kerran\nkaikkiaan heitettävä pois inhimillisten perimätietojen värjätyt\nsilmälasit ja kaikki omat ja toisten tieteisopit, jotka eivät ole\nyhtäpitäviä Jumalan Sanan todistuksen kanssa.\n\nMutta ei maailman tietämättömyys ja epäusko tahi se haalea\nvälinpitämättömyys ja ennakkoluuloisuus, jota suuri enemmistö\nkristityiksi tunnustautuvia osottavat, tule olemaan kompastuskivinä\nJumalan valituille -- niille, jotka yksinkertaisella lapsellisella\nuskolla ottavat vastaan hänen siunatun sanansa todistuksen. Sellaiset\neivät voi kompastua; eikä myöskään ole mahdollista, että _he_ voisivat\neksyä. Uskonsa kautta ja Jumalan johtamina tulevat sellaiset voittamaan\nkaikki. Älkää peljätkö, te kallisarvoiset jalokivet, jotka Herra itse\non valinnut, nostakaa päänne ja iloitkaa, tietäen, että teidän\npelastuksenne, teidän korotuksenne ja kirkkautenne lähestyy. -- Luuk.\n21: 28; 12: 32.\n\nToinen asia, jota oli syytä odottaa, jos ennalleenasettamisajat\ntodellakin alkoivat 1874, ja jos Herramme toisen läsnäolon aika silloin\noli tullut, oli se, että niiden, jotka valvoivat, tuli nähdä muutamia\nhuomattavia merkkejä siitä, mitä Raamattu sanoo olevan hänen\nläsnäolonsa ajan ensimäisiä toimenpiteitä. Tähän kuuluu evankelisen\najan hedelmän korjaaminen, hänen valittuinsa kokoominen (hengelliseen\nyhdistykseen ja yhteyteen) ja ainakin muutamia valmistavia\ntoimenpiteitä Kristuksen valtakunnan pystyttämiseksi. Muutamiin näihin\nmerkkeihin olemme jo lyhykäisesti viitanneet; mutta tässä kohdassa on\nniin paljon huomattavaa, että me jätämme sen käsittelyn seuraavaan\nlukuun. Seurakunnan elonkorjuu on totisesti jo käsissä. Vehnää\nerotetaan parhaillaan lusteista; ja asiat maailmassa alkavat\nkiireellisesti järjestyä Kristuksen valtakunnan pysyväistä\npystyttämistä varten. Ennustetut merkit tulevat täydellisesti sillä\ntavalla ja siinä järjestyksessä, jossa niistä on edeltäkäsin sanottu,\nselvästi ilmotettaviksi niille, jotka valvovat; mutta tämän jätämme\ntällä kertaa -- sillä me tahdomme ensin tuoda esille toisia\nprofeetallisia todistuksia. Lienee kylliksi tässä sanoa, että\n\"viikate\" tämän ajan \"elonkorjuussa\" on totuus, samoin kuin se oli\njuutalaistenkin \"elonkorjuussa\"; ja \"enkelit\" eli lähettiläät, jotka\nnyt käyttävät viikatetta, ovat Herran opetuslapset eli seuraajat,\nvaikka muutamat heistä nyt, niinkuin silloinkin hyvin vähän aavistavat,\nsen työn suuruutta, jota _he_ toimittavat.\n\n\n\nVakuuttavia profeetallisia todistuksia.\n\n\nVaikka yllämainittu todistus, sellaisena kuin se seisoo, on vahva ja\nselvä, esitämme nyt _profeetallisen todistuksen_, joka vahvistaa sen,\nettä aloimme laskea suuren (50X50) jakson oikeasta kohdasta.\nTaivaallinen Isämme tiesi, millä pelvolla ja vapistuksella meidän\nuskomme ottaisi vastaan näitä ylenmäärin suuria ja kalliita lupauksia,\nsentähden hän onkin moninkertaisesti vahvistanut sen jo itsessään lujan\ntodistusten ketjun, joka meillä on laissa, antamalla lisätodistuksia\nprofeettainsa kautta. Ja meidän kallis Lunastajamme ja Herramme, joka\nojentaa meille tämän ketjun, ja jonka _läsnäoloa_ tämä todistus osottaa\nmeille, näyttää sanovan, kun hän tulee luoksemme tuhatvuotispäivän\nvarhaisessa aamusarastuksessa, niinkuin hän kerran sanoi Pietarille\n(Matt. 14: 25--32): \"Sinä heikko-uskoinen, miksi sinä epäilet? Tiedä,\nettä olen henkiolento, jota eivät ihmissilmät enää näe. Minä ilmotan\nitseni tällä tavoin Sanan lampun valossa ymmärryksesi silmille, että,\nkun tulevina päivinä olen kävelevä maailmanhädän äärettömän\nmyrskyisellä merellä, _sinä_ et tarvitsisi peljätä, vaan voisit olla\nturvallisella mielin.\" Muista, minä se olen, äläkä pelkää sentähden.\n\nTämä todella ihmeellinen profeetallinen vahvistus, jota nyt lähdemme\ntarkastamaan, oli kätkettynä omaan yksinkertaisuuteensa, kunnes käsitys\nja sovitus Riemuvuoden esikuvauksellisuudesta, sellaisena kuin se\nylempänä on esitetty, antoi sille merkityksen.\n\nSitä seitsenkymmenvuotista ajanjaksoa, jota tavallisesti kutsutaan\nBaabelin _seitsenkymmenvuotiseksi vankeudeksi_, nimitetään Raamatussa\nmaan _seitsemäksikymmeneksi autiona olon vuosiksi_. Tästä autiona\nolemisesta oli Jumala jo ennakolta sanonut profeetta Jeremian kautta\nnäillä sanoilla: -- \"Ja koko tämä maa on oleva autiona ja\nkauhistuksena, ja... saavat palvella Baabelin kuningasta\nseitsemänkymmentä vuotta.\" (Jer. 25: 11.) \"Sillä näin sanoo Herra: kun\nBaabelille on täysin seitsemänkymmentä vuotta kulunut, etsin minä teitä\nja toteutan teissä minun hyvän sanani, tuottaen teidät tähän\npaikkaan.\"; (Jer. 29: 10.) 2:ssa Aikak. 36: 17--21 on tämän ennustuksen\ntäyttyminen kerrottu; ja syyksi, _miksi_ se juuri oli seitsemänkymmentä\nvuotta ja miksi maa tehtiin kokonaan _autioksi_, mainitaan seuraavaa:\n\"Niin hän saattoi heidän päällensä Kaldealaisten kuninkaan\n[Nebukadnesarin, Baabelin kuninkaan]. ... Ja ne, jotka olivat miekalta\npääsneet, vietiin Baabeliin; ja he olivat hänen ja hänen poikainsa\norjat siihen asti kunnes Persialaiset pääsivät valtaan: että\ntäytettäisiin Herran sana, puhuttu Jeremian suun kautta, -- _siksi kuin\nmaa oli maksanut sabbattinsa. Sillä koko hävityksen aikana oli lepo,\nsiihen asti kuin seitsemänkymmentä ajastaikaa täytettiin_.\"\n\nTästä näemme, että Israel oli laiminlyönyt oikealla tavalla pitää\nsabbattivuotensa, joista Riemuvuodet olivat tärkeimmät. Oli todellakin\nniin erinomaisen ahneelle kansalle vaikea koetus totella taivaallista\nKuningasta, kun heitä käskettiin antamaan maan levätä, antamaan takasin\nentisille omistajille maapalstoja, jotka olivat ansaitut ja joita oli\nmonta vuotta omistettu, ja antaa palvelijoille heidän vapautensa\ntakasin -- etenkin, kun tottelevaisuutta vaan käskettiin, eikä\npakottamalla pakotettu. Jumala oli edeltäkäsin varottanut heitä\nMooseksen kautta, että jos he olisivat tottelemattomia niitä lakeja\nvastaan, joita he kansana olivat velvoittautuneet tottelemaan,\nrankaisisi hän heitä siitä. Samassa luvussa, jossa hän puhuu\n_seitsemän_ (kerran) _ajan_ rangastuksesta pakanavallan alla,\nsanoo hän heille myös, että jos he laiminlöisivät vuosisabbatit,\nrankaisisi hän heitä siitä _jättämällä heidän maansa autioksi_. (Ja\n_seitsenkymmenvuotinen autiona oleminen_, oli myös todellisesti\n_seitsemän pakana-ajan_ alkaminen, kuten jo on näytetty.) Herran uhkaus\nkuului näin: \"Maanne on tuleva kylmille ja kaupunkinne raunioiksi.\nSilloin kelpaa maalle (saa maa) sabbattinsa, niinkauvan kuin se autiona\non ja te olette vihollisten maalla, -- -- -- _koska_ se ei saanut pyhää\npitää teidän sabbattivuosinanne, kun te asuitte siellä.\" -- 3 Moos. 26:\n33, 34, 35, 43.\n\nJumala salli vähäksi ajaksi heidän puoli tiehen menevää, ja puolesta\nsydämestä lähtevää tottelevaisuuttansa, mutta otti heidät lopulta\nkokonaan pois maasta, teki sen autioksi, ettei sinne jäänyt yhtäkään\nasukasta, ja antoi sille _täyden luvun_ Riemuvuosia -- ei ainoastaan\nniistä, joita he vaillinaisesti olivat pitäneet, vaan myös koko siitä\nmäärästä tulevaisuudessa, joka hänen järjestyksensä mukaan oli kuluva,\nkunnes vastakuvallinen Riemuvuosikausi, ennalleenasettamis- eli\ntuhatvuotiskausi oli alkava. Ja koska esikuvauksellisien Riemuvuosien\n_kokonaisluku_, jotka olivat aijotut pidettäviksi ennen vastakuvan\nalkamista, siten todistetaan olleen seitsemänkymmentä, annetaan meille\nvielä toinenkin tapa, jolla voimme laskea ajan vastakuvan alkamiselle.\nTämän ennustuksellisen ilmotuksen mukainen laskeminen koko riemuvuosien\nluvusta on yksinkertainen ja helppo; ja, niinkuin olemme odottaneetkin,\nkäyvät nämä tulokset _täydellisesti_ yhteen niiden kanssa, joita jo\nolemme saaneet lain osottamalla laskutavalla.\n\nKun koko luku on seitsemänkymmentä, ja Israel piti niistä puolinaisesti\nyhdeksäntoista ennen autiona olemista, seuraa, että jälellä olevat\nviisikymmentäyksi (70-19=51) osottavat ajan viimeistä, Israelin\nvajanaisesti pitämästä riemuvuodesta, suureen vastakuvaan.\nMutta huomaa tässä eroavaisuutta laskutavassa. Lain vahvistamalla\nlaskutavalla laskimme tulevaiset, yhtähyvin kuin menneetkin\nneljäkymmentäyhdeksänvuotisjaksot _lisäämällä_ viidennenkymmenennen eli\nRiemuvuoden; sillä laki esittää asiat sellaisina kun ne olisivat\nolleet, jos israelilaiset olisivat pitäneet ne oikealla tavalla. Mutta\nennustus kertoo asiat juuri sellaisina, kuin ne todellisuudessa tulevat\ntapahtumaan. Muistakaamme, että nyt tutkimme _profeetallista_\nlausuntoa, ja niinmuodoin on meidän laskettava nämä jaksot sellaisina,\nkuin ne todellisuudessa _ovat olleet_ -- neljäkymmentäyhdeksän vuoden\njaksoja ilman Riemuvuosia; sillä israelilaiset eivät pitäneet\nainoatakaan Riemuvuotta heidän yhdeksännentoista Riemuvuotensa jälkeen.\nYhdeksällätoista ensimäisellä jaksolla oli Riemuvuodet, mutia\nseuraavilla viidelläkymmenelläyhdellä ei niitä ole ollut; meidän on\nsiis laskettava viisikymmentäyksi neljäkymmentäyhdeksän vuotista\njaksoa, tahi 2,499 vuotta (49X51=2499) viimeisestä Israelin kansan\npitämästä esikuvauksellisesta Riemuvuodesta vastakuvaan. Tämä laskelma,\nollen kokonaan riippumaton toisesta, päättyy tarkalleen samoin kuin\nylempänä tarkasteltu lain laskutapa -- lokakuuhun 1874.\n\nEsittäkäämme tämä viimeinen todistus muutamien tähden toisessa muodossa\nseuraavalla tavalla: -- Täysi luku riemukausia, joita Jumala oli\nmäärännyt, oli seitsemänkymmentä, kuten selvästi näkyy ilmotuksista\nmaan _seitsenkymmenenvuotisen autiona olemisen syystä_. Tämä käsittää\nniinhyvin niitä, joita Israel oli pitänyt tyydyttävällä tavalla, ja\njoita oli, kuten olemme nähneet, yhdeksäntoista, kuin myös niitä,\njoiden sitten piti seuraaman, vastakuvaan asti. Tahdomme nyt laskea ne\nkaikki niiden alusta, tulosta Kaanaseen, ja katsella mihin ne\npäättyvät.\n\n    19 jaksoa Riemuvuosineen (kukin 50 vuotta).........  950 vuotta\n    51 jaksoa ilman riemuvuosia (kukin 49 vuotta)...... 2499   \"\n    70 jaksoa käsittävät siis ajan joka on............. 3449   \"\n\nTämä 3499 vuoden aikakausi, laskettuna Kaanaaseen tulosta, päättyy,\nkuten yllämainittukin lokakuuhun vuonna 1874 seuraavasti:\n\n    Kaanaaseen tulosta maan jakamiseen.................    6 vuotta\n    Tuomarien aikakausi kuningas Sauliin...............  450   \"\n    Kuninkaiden aikakausi..............................  513   \"\n    Autionaolemisen aika...............................   70   \"\n    Ennalleenasettamisesta A.D:hen.....................  536   \"\n    Vuosien koko luku siihen vuoteen, joka on tunnettu  ____\n    nimellä A.D. (vuosi 1)............................. 1575   \"\n    Vuosi A.D. jälestä, joita vaaditaan täyttämään 3449\n    vuoden pituista yllämainittua aikakautta on 1874\n    täyttä vuotta, jotka päättyvät (juutalaisten aikana)\n    lokakuussa,........................................ 1874   \"\n    70 jakson aikakausi, kuten yllä on osotettu,\n    riemujärjestelmän alusta Kaanaaseen tullessa\n    kunnes vastakuva, suuri riemukausi eli              ____\n    ennalleenasettamisajat alkoivat lokakuussa 1874.... 3449   \"\n\nJohdonmukainen päätös on helposti tehty, jos nämä asiat otetaan vastaan\njumalallisena järjestelynä. Ja jos ne eivät ole Jumalan järjestämiä,\nmistä ne sitten tulevat? Me emme _lisää_ niitä henkeyttämään Sanaan; me\nainoastaan löydämme ne _siinä_ kaikessa yksinkertaisuudessaan ja\nihanuudessaan, ja kaiken muun kallisarvoisen ja runsaan aarreaitasta\ntulevan ravinnon lailla, jota Herramme nyt tarjoaa lupauksensa mukaan\n(Luuk. 12: 37), on tämä ravinto \"vahvaa ruokaa\" -- jota ei ole\nerityisesti aijottu \"pienille lapsille Kristuksessa\", vaan\nkehittyneimmille, \"joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet\"\n(Hebr. 5: 14) erottamaan ja panemaan arvoa tälle ravinnolle \"aikanaan.\"\nJos nämä asiat eivät ole jumalallista järjestelmää, mistä johtuvat ja\nmitä varten ovat sitten nuo kaksinkertaiset todistukset, jotka\nvastaavat ja vahvistavat toisiansa niin täydellisesti? Tullaksenne\nvakuutetuiksi niiden jumalallisesta järjestelystä, tulee huomata, ettei\nnäitä autionaolemisen seitsemääkymmentä sabbattivuotta millään muulla\npaikalla eikä millään muulla tavalla saada käymään yhteen suuren\nRiemukausijakson (50X50) kanssa. Koettakaa sitä. Tutkikaa sitä.\nOtaksukaa _yksi_ ainoakaan joko erehdys tahi muutos niissä\nyhdeksässätoista Riemuvuodessa, joita Israel piti; otaksukaa, että\nkahdeksantoista (yksi _vähemmän_) tahi kaksikymmentä (yksi _enemmän_)\noli kulunut ennenkuin seitsenkymmenvuotinen autionaoleminen alkoi.\nLaskekaa, ja Te saatte nähdä, ettei näitä _kahta todistussarjaa_, jotka\nniin täydellisesti käyvät yhteen sen todistuksen kanssa, että vuosi\n1875 (alkaen lokakuussa 1874) on ennalleenasettamisaikojen alkamisvuosi\nja niinmuodoin se vuosiluku, jonka jälkeen voimme tietää, etteivät\ntaivaat enää pidätä Herraamme, suurta ennalleenasettajaa, voida\npakottaa käymään yhteen missään muussa kohden, tekemättä väkivaltaa\nitsellensä, ajanlaskulle ja toisille ennustuksille, joita emme tähän\nasti ole tutkineet.\n\nJos nämä ajanennustukset opettavat jotain, niin opettavat ne sen, että\nsuuri Riemukausi, kaiken ennalleenasettamiskausi, on alkanut, ja että\njo olemme tuhatvuotiskauden alussa samoin kuin evankelikauden\n\"elonkorjuussa\" -- jotka ajat tunkeutuvat toistensa alueelle\nneljäkymmentä vuotta -- \"vihan päivässä.\" Olemme jo (vuonna 1888,\njolloin kirja kirjotettiin), eläneet neljätoista vuotta tätä vihan\nneljäkymmenvuotispäivää; ja varustukset taistelua varten edistyvät\nnopeasti. Samalla menolla kuin nykyään tulevat seuraavat\nkaksikymmentäkuusi vuotta (laskettuna vuodesta 1888) olemaan riittävän\npitkä aika kaiken sen toimittamiselle \"mikä on kirjotettu.\"\n\nÄlköön kukaan lukijoistamme hätiköimällä otaksuko, ettei ympärillämme\nole ennalleenasettamismerkkejä, taikka, ettei Vanhurskauden aurinko\nvielä kultaa Sionin vartiotorneja ja valaise maailmaa. Ajatelkoon hän\npäinvastoin, että me jo olemme siinä päivässä, jolloin se, mikä on\nsalattua, alkaa tulla päivän valoon; ja muistakoon hän, että ensimäinen\nennalleenasettamistyö oikeastaan on sen vanhan ja lahoneen rakennuksen\nalasrepimistä, joka seisoo sillä paikalla, johon uusi on rakennettava.\nMuista, että hellinkin lääkäri usein ensimäiseksi työkseen aukasee\nhaavat, puhdistaa ja sahaakin pois, aina potilaan tilan mukaan, jotta\nparantuminen tapahtuisi sitä perusteellisemmin. Että sellainen\naiheuttaa tuskaa, ja ettei potilas aina sillä kertaa käsitä sen\ntarpeellisuutta, tuskin tarvinnee kellekään huomauttaa; ja niin on\nsuuren Lääkärin, Ennalleenasettajan ja Elämänantajan ja hänen työnsä\nkanssa: hän haavottaa parantaakseen, ja hätä ja seulominen\nSeurakunnassa ja maailmassa on vaan tarpeellista leikkaamista ja\npuhdistamista ja erittäin tärkeä osa ennalleenasettamistyössä.\n\nEsikuvassa oli puhallettava riemupasuunaa, kun Riemuvuosi alkoi,\nilmottaakseen vapautta maassa sen _kaikille_ asukkaille. (3 Moos. 25:\n10.) Vastakuva aletaan (esikuvauksellisen) \"seitsemännen pasuunan\" eli\n\"Jumalan pasuunan\", \"viimeisen pasuunan\" soidessa. Se on todella suuri\npasuuna; se ilmottaa vapautta jokaiselle vangille; ja vaikkakin se\nensin merkitsee monen loppuun kuluneen vaatimuksen ja oikeuden\nluopumista, ja yleistä sekasorron aikaa sekä vanhojen tapojen\nhöllentyrnistä, j.n.e., niin on sen täysi sisällys, kun se oikein\nkäsitetään, _hyviä uutisia \"suuresta ilosta, joka on tuleva kaikille\nkansoille_.\"\n\nTämän liikkeen ollessa vielä alussaan, tulee jokainen, joka kuulee\nuuden armotalouden riemupasuunan, vallatuksi jostakin sen monista\näänistä, eikä lainaa korvaansa enää millekään muulle äänelle. Joku\nhuomaa tarpeelliseksi ja anoo uudistuksia hallitustoimissa, seisovien\nsotajoukkojen ja niiden aiheuttamien painostavien verotaakkojen\npoistamista. Toinen anoo ylimystön kunnianimien poistamista ja tahtoo,\nettä jokainen mies on saava miehuullisien ominaisuuksien mukaisen\ntunnustuksen. Toiset anovat maanomistusjärjestelmän poistamista ja\nvaativat, että maata niinkuin alussa on omistettava tarpeen ja kyvyn\nmukaan ja siinä määrin kuin haluaa viljellä sitä. Toiset vaativat\nraittiusreformeja ja koettavat kielto- ja muiden lakien kautta, joita\nSeurat lain ja järjestyksen pystyttämiseksi valvovat, kahlehtia sitä\nsuurta pahaa, jota juoppoudeksi nimitetään, ja alkavat sitoa niiden\nkäsiä, jotka rakkaudesta rahaan ovat valmiit kietomaan, orjuuttamaan ja\nturmelemaan vertaisiansa, jotka, iskien petohampaansa heidän\nheikkouksiinsa ahmivat ja elävät loistavasti heidän verestänsä. Toiset\nperustavat ihmisystävällisiä ja julmuutta vastustavia seuroja\nestääkseen niitä, joilla on siihen tilaisuutta, tekemästä pahaa\nheikoille ja sellaisille, jotka ovat toisista riippuvaisia. Toiset\nperustavat seuroja vastustaakseen pahaa ja turmelevaa kirjallisuutta.\nToiset perustavat väärennyksiä vastustavia seuroja, tarkastaakseen\nravintoaineiden väärentämistä ja paljastaakseen, syyttääkseen ja\nrangastakseen niitä, jotka suuremman voiton halusta väärentävät\nravintoaineita, vieläpä tekevät ne terveydellekin vahingollisiksi.\nLakeja laaditaan kansan hengen ja terveyden suojelemiseksi.\nKaivostyömiehien on saatava raitista ilmaa, maksoi mitä maksoikaan;\nheillä täytyy olla kaksi uloskäytävää tulenvaaran tähden. Työmiehet,\njotka ovat kykenemättömiä auttamaan itseään ja valitsemaan työpaikkoja,\novat yleisien lakien huolenpidon esineinä. Heidän palkkojansa ei enää\nvoida maksaa milloin työnantaja haluaa ja kauppapuotiosotuksilla, vaan\nlaki vaatii nyt, että heidän on saatava palkkansa ainakin joka\nneljästoista päivä selvässä rahassa. Heitä ei enää saa tunkea\nasuntoihin, joissa olisivat alttiita tulenvaaran sattuessa, joko\npalamaan kuoliaiksi tahi hyppäämällä ulos tekemään itsensä\nraajarikkoisiksi koko loppu-ijäkseen; sillä hengenpelastusportaita\ntäytyy lain mukaan löytyä, ja jokaisesta kuolemantapauksesta tahi\nruumiin vammasta, joka on aiheutunut huolimattomuudesta työnantajan\npuolelta, on tämä edesvastuussa, ja voidaan häntä rangasta joko\nsakoilla, vahingonkorvauksella tahi vankeudella. Rikkaita yhdistyksiä,\njotka omistavat rautatie- ja höyrylaivaliikenteitä, pakotetaan pitämään\nhuolta _kansan_ hengestä ja eduista, köyhien samoin kuin rikkaittenkin.\nNämä uudistukset ovat tuloksia kansain herättämisestä tiedon ja\nvapauden riemupasuunan kautta, eikä niitä voida laskea pelkäksi\nhyväntahtoisuudeksi parempiosaisten puolelta. Sillä vaikka kaikki\nne, suositussa tahi rikkaitten luokassa, joilla on myötätuntoa\nkanssa-ihmisiään kohtaan, ja sellaiset, jotka rakastavat vanhurskautta,\nsaattavat iloita näistä alkavista uudistuksista ja tekevätkin sen,\nantavat kumminkin toiset, ja ne ovat enemmistönä, hyvin vastahakoisesti\nperään ja ainoastaan pakosta. Totta on, etteivät sellaiset lait vielä\nole saavuttaneet mitään täydellisyyttä, eivätkä vielä ole yleisiäkään;\nmutta ne alotteet, joita olemme huomanneet, ilahduttavat sydämiämme ja\novat enteinä siitä, mitä on odotettavissa nöyrän ja vaatimattoman\nkorottamisesta, ja ylpeän alentamisesta, kun riemujärjestelmät ovat\ntäydessä toimessa. Tämä kaikki on osa siitä uudistusliikkeestä, joka\nalkaa maan suuren Riemukauden. Ja vaikka paljon on vaadittu ja paljon\non vähitellen myönnetty, niin eivät kumminkaan keisarit ja kuninkaat ja\nkuningattaret -- valtiolliset, yhteiskunnalliset, uskonnolliset ja\nraha-asiat -- tahdo alistua tuon suuren tasottamistyön alaisiksi tänä\nriemu- tahi ennalleenasettamisaikana ilman suurta ja vakavaa\nvastustusta, ilman sellaista taistelua, jonka Raamattu näyttää olevan\noven edessä, ja joka, vaikka onkin vaikea, on välttämätön ja lopulta\ntulee johtamaan hyvään.\n\nTietämättömät ja kiihkeät ajavat tosin joskus \"_vapautta_ maassa\"\nmahdottomassa määrässä liian pitkälle; ja kumminkin on kaikki tämä osa\nvälttämättömästä riemukiihkosta, jonka tietämättömyys ja sorto\nmenneisyydessä ovat aiheuttaneet. Eivät muut kuin Herran \"pieni lauma\"\nole tietoisia ennalleenasettamisen valtavasta kannattavuudesta. Nämä\novat pienempiä muutoksia, ihmisten vähemmän tärkeiden asioiden kuntoon\npanemista, mutta he näkevät myös sellaista, jota ei voida nähdä muulta,\nkuin Jumalan Sanan kannalta -- että suuren Orjaisännän, Synnin, valta\ntulee riisuttavaksi, että kuoleman vankila tulee avattavaksi, ja\njokaiselle vangille annettava vapaalippu, joka on allekirjotettu suuren\nLunastajan ja Ennalleenasettajan, Jumalan Pojan kalliilla verellä,\nHänen, joka ottaa pois maailman synnin. Iloisia sanomia _tulevat_ nämä\n_olemaan_, ei ainoastaan niille, jotka elävät, vaan myös niille, jotka\novat haudoissansa. Ennen tämän suuren Riemukauden loppua saattaa\njokainen ihmisolento tulla kokonaan vapaaksi, mennä takasin ihmisen\nensimäiseen tilaan, joka oli \"sangen hyvä\" ja saada takasin Kristuksen\nkautta kaiken, joka Aadamissa kadotettiin.\n\n       *       *       *       *       *\n\n        Riemuvuosi.\n\n    Soittaos torvehen.\n    Soi laulu riemun, soi.\n    Kas kaikkein kansojen\n    nyt onnen päivä koi:\n    On Riemuvuosi tullut nyt,\n    koht' synnin valta päättynyt.\n\n    Jeesuksen veri tuo\n    velkamme pyyhki pois.\n    Riemun se myötään suo,\n    jotta vaan laulu sois:\n    On Riemuvuosi tullut nyt,\n    koht' synnin valta päättynyt.\n\n    Karitsaa kiittämään,\n    synnit mi maailman\n    ottaa pois tykkänään.\n    Kuullos siis lauluan:\n    On Riemuvuosi tullut nyt,\n    Koht' synnin valta päättynyt.\n\n    Joukko, mi myytihin\n    hinnatta kuolohon,\n    saa elon takasin.\n    Jeesus sen taannut on:\n    On Riemuvuosi tullut nyt,\n    koht' synnin valta päättynyt.\n\n    Pasuna seitsemäs\n    taivaisen tiedon tuo:\n    Kas aika autuas\n    vapaiksi vangit luo:\n    On Riemuvuosi tullut nyt,\n    koht' synnin valta päättynyt.\n\n\n          Kerran.\n\n    Kerranpa valkeus paistaa.\n    Kerran on rauha vaan.\n    Sielu saa rauhaa maistaa,\n    pimeys kun poistetaan.\n    Taivasta kohti katso\n    kuinka jo kirkastuu!\n    Pilvien kautta loisto\n    silmiisi tunkeutuu.\n\n    Kerranpa tuuli vieno\n    Kuumeesi pyyhkii pois,\n    jotta vaan tuoksu hieno\n    tielläsi aina ois.\n    Kerran ei myrskyt vieri.\n    Kerran on rauha vaan.\n    Kerran ei kyynel kieri,\n    Ei sorra murheetkaan.\n\n    Toivottu valkeus kerran\n    voittavi synkeyden.\n    Tunkeutuu ääni Herran\n    myös kautta hautojen.\n    Ällös sä pelkää yötä,\n    jos kuinka synkkä lie.\n    vaan katso päivän työtä,\n    loistoon, kun koht' sun vie.\n\n    Kerran ei pilvet varjoo.\n    Kerran jo poistuu yö.\n    Sen taivaan Herra tarjoo,\n    hetkensä kun vaan lyö.\n    Poistuvi murheen haamu.\n    Päättyvi synkkä tie.\n    Kerranpa riemun aamu\n    sun täyteen päivään vie.\n\n\n\n\nSEITSEMÄS LUKU.\n\nRINNAKKAISET ARMOTALOUDET.\n\nJuutalainen aika evankeliajan esikuva. -- Merkillinen rinnakkaisuus eli\nvastaavaisuus näiden kahden armotalouden välillä. -- Kuitenkin ovat ne\nerilaiset. -- Kristillisen ajanjakson, vastakuvan, korkeampi etevyys.\n-- Lihallisen ja hengellisen Israelin keskinäinen vertailu. -- Tärkeitä\nrinnakkaisuuksia tarkastettu. -- Etenkin ajanrinnakkaisuuksia otettu\nhuomioon. -- Lihallisen Israelin suosion aikoja. -- Heidän suosiosta\nerottamisensa aika. -- Ennustuksissa näytetty epäsuosion ajan olevan\nsuosion ajan pituisen. -- Apostolinen todistus, että heidän epäsuosion\naikansa on hengellisen Israelin korkean kutsumisen aika. -- Evankelisen\najan pituus siten välillisesti, mutta selvästi näytetty. --\nRaamatullisen ajanlaskun, riemuvuositodistuksen, pakana-aikain ja\ntoisien ennustuksien sopusointu sen kanssa, mitä nämä rinnakkaisuudet\nopettavat, on vastaansanomaton, lopullinen ja vakuuttava.\n\n\nEdellisessä on kosketeltu sitä asianhaaraa, että Jumalan menettelytapa\nIsraelin kansaa kohtaan oli esikuvauksellista laatua. Kumminkin on\nainoastaan harvoilla kylliksi käsitystä siitä, miten täydellinen tämä\nesikuva oli. Monet ovat epäilemättä huomanneet, että apostolit, etenkin\nPaavali, kristillisen Seurakunnan opettamisessa usein ottavat huomioon\neräitä silmiinpistäviä näkökohtia esikuvasta ja vastakuvasta\njuutalaisessa ja kristillisessä armotaloudessa. Mutta apostolin opin\nlähemmästä tarkastelemisesta huomaa, ettei hän käytä ainoastaan\nmuutamia hajanaisia kuvauksia juutalaisesta taloudesta, vaan että hän\nterävällä perustelemiskyvyllänsä esittää koko juutalaisen järjestelmän\nJumalan asettamaksi (jolloin hän kokonaan sivuuttaa vanhimpien\nperimätiedot, jotka eivät kuuluneetkaan tähän järjestelmään) ja\nnäyttää, että se kaikissa piirteissään esikuvasi silloin alussaan\nolevaa kristillistä armotaloutta ja selvimmin kuvasi Seurakunnan kulkua\nevankelikaudella, sekä osotti sen ihanaa työtä tuhatvuotiskautena.\n\nMonet arvelevat, että juutalainen ja kristillinen aika itse asiassa\novat aivan sama aika, ja että Jumala on alkanut valita kristillistä\nSeurakuntaa aivan ihmisen ensimäisestä olemassaolon ajasta asti. Tämä\non vaikea erehdys, joka hämmentää ja estää monen totuuden oikean ja\nselvän käsittämisen. Jeesus oli kristillisen Seurakunnan pää ja\nedelläkävijä, joka seurakunta on hänen ruumiinsa. (Ef. 5: 23; Koi. 1:\n24); niinmuodoin ei kenkään ennen häntä voinut olla Seurakunnan\njäsenenä. Jos joku oli käynyt hänen edellänsä, ei häntä mitenkään\nvoitaisi kutsua _edelläkävijäksi_. \"Taivaallista kutsumusta\" tulla\nhänen kanssauhraajakseen ja lopulta kanssaperillisekseen hänen\nkanssansa ei julistettu menneinä aikoina. (Ef. 3: 2, 5, 6.) Hyvät\nmiehet, jotka elivät ja kuolivat ennen lunastuksemme _todellista\nmaksamista_ kalliilla verellä, eivät tienneet mitään tästä\n\"ylhäisestä kutsusta.\" Ja koska Jumalan lahjat ja kutsumukset, ovat\nansaitsemattomia suosionlahjoja, ei heille, jotka kuuluvat toisiin\naikoihin, tapahdu mitään vääryyttä, kun ei samaa suosiota tarjota\nheille. Suosio niitä kohtaan, jotka elivät menneinä aikoina, samoin\nkuin niitä kohtaan, jotka elävät tulevassa ajassa, oli ja on kutsumus\nmaallisiin kunniapaikkoihin ja maalliseen ihanuuteen ja ijankaikkisesti\nkestävään elämään maallisina (ihmis-) olentoina: evankelisen ajan\nsuosion ollessa kutsun taivaallisiin kunniavirkoihin ja ihanuuteen,\n_luonnon muuttumiseen_ inhimillisestä jumalalliseen, ja voimaan ja\nvaltaan taivaassa ja maan päällä, Kristuksen kanssaperillisinä ja\napulaisina. Ja koska \"Seurakunta, joka siten kutsutaan ulos, erotetaan\nmaailmasta ja kehitetään tänä aikana, tulee olemaan Jehovan aseena\nhänen suuren aikakausisuunnitelmansa täydellisessä toimeenpanemisessa\n-- suunnitelman, joka käsittää kaikkien etuja, ei ainoastaan\nihmiskunnan, vaan kaikkien luotujen taivaassa ja maan päällä -- ovat ne\nvalmistukset totisesti olleet ihmeellisiä, jotka menneinä aikoina\ntehtiin sen jäsenien kasvattamista ja opettamista varten. Eikä ole\nollut vähemmän ihmeteltävä se huolenpitokaan, jolla näitä, jotka ovat\ntänä aikana kutsutut jumalallisen kirkkauden _perillisiksi_, on\nkouluutettu, pidetty kurissa, johdettu ja suojeltu pitkällä, vaikealla,\nkapealla tiellä, jonka heidän Herransa ja Edelläkävijänsä ensin avasi,\nja jonka askeleissa heitä on neuvottu astumaan -- hänen esimerkkiänsä\nseuraten.\" -- 1 Piet. 2: 21.\n\nHerramme käytti virka-aikansa kolme ja puoli vuotta kootakseen\nIsraelista, kouluuttaakseen ja opettaakseen niitä harvoja opetuslapsia,\njoiden tuli muodostaa kristityn Seurakunnan sydän. Kun hän oli\njättämäisillänsä heidät yksin maailmaan, lupasi hän lähettää heille\npyhän Hengen, jonka koko aikakautena tuli johtaa Seurakuntaa kaikessa\ntotuudessa ja ilmottaa heille tulevaiset ja pitää heillä tuoreessa\nmuistissa, mitä hän oli opettanut -- joka lupaus alkoi toteutua\nHelluntaina. On myös kirjotettu, että kaikki enkelit ovat palvelevia\nhenkiä lähetetyt niitä varten, jotka saavat autuuden periä (Hebr. 1:\n14), ja että Herramme pitää erityisesti huolta heistä aikakauden\nloppuun asti. (Matt. 28: 20.) Apostolien kaikki kirjotukset ovat\nkirjotetut Seurakunnalle, eikä maailmalle, niinkuin eräät näyttävät\najattelevan; ne ovat täynnä _erityisiä_ neuvoja, kehotuksia ja\nvarotuksia, jotka ovat tarpeellisia ainoastaan pyhille, jotka tällä\najalla vaeltavat kaidalla tiellä. Ja Herramme ilmestyksen, jonka Jumala\nantoi hänelle, kun hän oli mennyt kunniaan sisälle, lähetti hän ja\nosotti [_osotti_ -- esitti merkeissä, esikuvissa, j.n.e.]\nSeurakunnallensa palvelijansa Johanneksen kautta. (Ilm. 1: 1.) Meille\nsanotaan myös, että ne ennustukset, joita pyhät miehet ennen muinoin\nilmottivat, eivät olleet heitä itseään varten, eikä myöskään muille\nheidän aikanansa, vaan yksinomaan kristillisen seurakunnan opettamista\nvarten. -- 1 Piet. 1: 12.\n\nTässä luvussa aijomme näyttää, että koko juutalainen kansa, koko tänä\naikana, itsensä tietämättä toimi Jumalan johdon alla, antaakseen meidän\nopetukseksemme esikuvan koko pelastussuunnitelmasta sen kaikissa\nosissa, niinkuin juuri äskettäin näimme sen Riemuvuosien osottavan\nsuunnitelman täyttymistä maan kaikkien sukukuntien siunaamisessa.\n\nKäyttämällä hyväksemme totuuden tavara-aitan tavaroita, joita on niin\nrunsaasti varattu Seurakunnan hyväksi, ravitsee Jumalan Henki meitä ja\njohtaa meitä vähitellen lähemmäksi ja yhä täydellisempään käsitykseen\nhänen suunnitelmastansa siinä määrässä ja niin pian kun tämä tieto on\nmeille tarpeellinen. Ja tästä suuresta varastoaitasta antaa Jumala nyt\nmeille paljon erityistä valoa ja erityistä ravintoa, joka meille juuri\nnyt on tarpeen vaatimaa tänä \"elonkorjuun aikana\" ajan päättyessä.\nKoska Jumala sellaisella tavalla on hellinyt ja runsaasti pitänyt\nhuolta kristillisestä Seurakunnasta, enemmän kuin kaikista muista\nihmisistä menneinä ja tulevina aikoina, miten tärkeä mahtaneekaan hänen\nmielestään tämä tieto olla meille, ja miten innokkaasti meidän onkaan\nkäytettävä sitä hyväksemme.\n\nVaikk'emme tässä luvussa tahi tässä osassa aijo _yksityiskohtaisesti_\ntutkistella esikuvauksellisia piirteitä Jumalan menettelytavasta\nIsraelin kanssa, niinkuin se esitettiin todistuksen majassa ja\ntemppelissä, ja jumalanpalvelustoimituksissa ja uhreissa, y.m.\nkehotamme nyt lukijaa tarkkaavasti huomaamaan muutamia erittäin selviä\nja silmiinpistäviä _yhtäläisyyksiä_ juutalaisen ja kristillisen\narmotalouden välillä esikuvana ja vastakuvana; sillä kaikkia sitä, mitä\nSeurakunta todellisuudessa kokee ja toimii, esikuvattiin juutalaisessa\nSeurakunnassa. Ja monet näistä vastaavista piirteistä ovat rinnakkaisia\nei vaan luonteensa puolesta, vaan myös verrannolliset _aikaankin_\nnähden. Heidän kansallishistoriassansakin ja monen yksityisenkin tähän\nkansaan kuuluvan elämässä löydämme yhtäläisyyksiä, joihin Raamattu\nviittaa. Toisia näistä ovat kristilliset ajattelijat aikoja sitten\nhuomanneet, ja toiset ovat jääneet kokonaan sivuutetuiksi. Tässä\navautuu meille ihana ja hedelmällinen kenttä ajatukselle ja\ntutkimukselle.\n\nPaavali kutsuu juutalaista Seurakuntaa \"luonnolliseksi Israeliksi\" ja\nkristittyä Seurakuntaa \"Jumalan Israeliksi.\" (1 Kor. 10: 18; Gal. 6:\n16.) Voimme sentähden oikeuden mukaisesti nimittää näitä luonnolliseksi\nIsraeliksi ja hengelliseksi Israeliksi. Apostoli huomauttaa myös\nhengellisen huoneen korkeammasta tasosta, kun hän kertoo luonnollisen\nIsraelin huoneen [perheen] olevan _palvelijoiden_ ja hengellisen\nIsraelin olevan _lasten_ huoneen. (Hebr. 3: 5, 6; Room. 8: 14.)\nLuonnollisen huonekunnan jäsenet olivat hengellisen huonekunnan\nkunnioitettuja palvelijoita eri tavoilla, mutta pääasiallisesti siinä,\nettä he tietämättään, Jumalan johdolla, kuvannollisella tavalla\nkuvasivat hengellisiä asioita, jotka, jos niitä oikein tutkitaan ja\nhuomataan, tulevat olemaan suureksi siunaukseksi ja valaistukseksi\nlasten huonekunnalle.\n\nMolemmissa tapauksissa on, Jumalan kannalta katsoen, löytynyt sekä nimi\nIsrael että todellinen Israel, vaikka ne ihmisten silmissä ovat\nnäyttäneet samalta; nimi ja todellisia jäseniä ei ole voitu selvästi\nerottaa ennenkuin heidän aikansa lopussa tahi elonkorjuu-ajassa,\njolloin se totuus, jonka aika silloin on tullut ja joka silloin tuodaan\npäivänvaloon, toimittaa erottamisen ja ilmaisee ketkä ovat todellista,\nketkä kuuluvat ainoastaan nimi-Israeliin. Luonnollisesta huoneesta\nsanoo Paavali: \"Eivät kaikki ne, jotka polveutuvat Israelista [ovat sen\nnimisiä], ole silti Israel.\" (Room. 9: 6); ja Herramme antaa\ntunnustuksen samalle ajatukselle, kun hän Natanaelista sanoi: \"Katso,\n_todella_ israelilainen, jossa ei ole vilppiä\", ja myöskin, kun hän\nelonkorjuu-ajalla erotti todelliset nimi-israelista ja nimitti\nedellisiä arvokkaaksi vehnäksi ja jälkimäisiä ainoastaan ruumeniksi --\nvaikka, suhteellisesti, vehnää oli ainoastaan kourallinen ja ruumenet\nkäsittivät melkein kaikki, jotka kuuluivat siihen kansaan.\nSamanlaisessa tapauksessa ja samanlaisella kuvauksella esitetään\nhengellisen Israelin nimi- ja todellisia jäseniä evankelikautena; ja\nheidän erottamisensa on myös elonkorjuussa, evankelikauden lopulla.\nSilloin tulee ainoastaan vehnä, suhteellisesti pieni luku, \"pieni\nlauma\" -- erotettavaksi hengellisen nimi-Israelin suurista joukoista,\nkun suuri enemmistö, joka on lusteita eikä oikeata vehnää, tulee\nhyljättäväksi arvottomina parhaimmalle suosiolle, johon he olivat\nkutsutut, eivätkä tule laskettaviksi Herran jalokivien joukkoon. --\nRoom. 9: 27; 11: 5; Luuk. 12: 32; Matt. 3: 12; 13: 24--40.\n\nLuonnollisen Israelin pää oli Jaakob, lisänimellä Israel (ruhtinas); ja\nhän perusti _kahdentoista_ poikansa kautta sen huoneen, joka kantoi\nhänen nimeään, Jaakobin huoneen, _Israelin_ huoneen. Niin on\nhengellisen huoneenkin: sen perustaja Kristus, perusti sen\n_kahdentoista_ apostolinsa kautta; ja tämä huone kantaa myös\nperustajansa nimeä -- Kristillinen Seurakunta. Aikaan nähden kutsui\nJumala luonnollisen Israelin ensin, mutta mitä tulee suosioon ja\ntoteutumisen aikaan nähden, tulee hengellinen Israel ensimäiseksi.\nSiten tulevat ensimäiset viimeisiksi ja viimeiset ensimäisiksi. (Luuk.\n13: 30.) Raamattu osottaa selvästi näitä kahta Israelin huonetta,\ntoinen, ollen Aabrahamin luonnollista siementä, toinen Jehovan --\ntaivaallisen Isän -- hengellistä siementä, jota Isää Aabraham\nesikuvasi.\n\nToiset tulevat sokeiksi tärkeille totuuksille sen kautta, että\notaksuvat nimityksen \"molemmat Israelin huoneet\" tarkottavan\nluonnollisen Israelin molempia osastoja, maan jakamisen jälkeen,\nSalomonin pojan, Rehabeamin päivinä. Sellaisia tarvitsee ainoastaan\nmuistuttaa siitä, että Baabelin vankeuden jälkeen, ennalleen\nasetettaessa Palestiinaan, kaikki israelilaiset, kaikista heimoista,\njotka silloin olivat vankeina koko meedo-persialaisessa maailman\nvaltakunnassa, siihen luettuna Syyria eli Babylonia, saivat vapauden\npalata omaan maahansa, jos niin tahtoivat. (Esra 1: 1--4.) Monet\nuskollisista israelilaisista _kaikista_ heimoista, jotka pitivät\narvossa Jumalan lupauksia pyhän maan ja pyhän kaupungin yhteydessä,\npalasivat eri kaupunkeihin Palestiinassa. Juudan heimo, pääheimo, jolla\noli kuninkaan virka, ja jonka alueella Jerusalem, pääkaupunki,\nsijaitsi, otti tietysti johtavalla tavalla osaa sen ennalleen\nrakentamisessa; mutta tämän Baabelista palaamisen jälkeen ei Israel\nenää ollut jaettu kansa, vaan asui yhdessä kuten alusta, yhtenä ainoana\nkansana ja oli tunnettu samalla alkuperäisellä Israel nimellä. -- Katso\nNeh. 11: 1, 20; Esra 2: 70.\n\nTästä huomautetaan uudelleen Uudessa Testamentissa. Herra ja apostolit\npuhuvat luonnollisesta Israelista niinkuin _yhdestä_ kokonaisesta.\nPaavali sanoo, että _Israel_ tavotteli, mutta että ainoastaan \"jäännös\"\nhuomattiin arvolliseksi. (Room. 10: 1--3; 9: 27; 11: 5--12, 20--25;\nApt. 26: 7.) Kun Herra sanoi, että hän oli \"lähetetty [kaikkien, yhden\nja saman] Israelin huoneen kadonneiden lammasten luokse\"; mutta koska\nhän ei tahtonut sallia opetuslastensa mennä Palestiinan ulkopuolelle\netsimään heitä (Matt. 10: 5, 6; 15: 24), on selvää, että ne, jotka\nelivät Palestiinassa, edustivat koko Israelia. Pietarikin puhuu\nluonnollisesta Israelista niinkuin _yhdestä_ huoneesta; ja puhuessaan\nIsraelin kansalle Jerusalemissa, sanoi hän: \"Tietäköön siis koko\nIsraelin huone\", j.n.e. Jakob puhuu myös kahdestatoista sukukunnasta,\nniinkuin yhtenä kansana. (Apt. 2: 36; Jaak. 1: 1.) Monet kaikista\nheimoista asuivat Palestiinassa ja monet kaikista heimoista asuivat\nympärillä olevien kansojen keskuudessa. Niinpä tapasi Paavali\nisraelilaisia, joille hän saarnasi, melkein jokaisessa kaupungissa,\njossa hän kävi Vähässä Aasiassa ja Italiassa, mutta heitä pidettiin\naina samana kansana; ainoa toinen Israel oli hengellinen Israel.\n\nJumala teki erityisiä liittoja tahi lupauksia näille molemmille\nIsraelin huoneille. Kaikki lupaukset luonnolliselle huoneelle olivat\n_maallisia_, kaikkien lupausten ollessa hengelliselle huoneelle\n_taivaallisia_. Vaikka lupaukset luonnolliselle Israelille olivat (ja\nvielä ovat) suurenmoisia ja kallisarvoisia, tunnetaan lupaukset\nhengelliselle Israelille \"parempien lupauksien\" ja \"_suurempien_ ja\nkallisarvoisempien lupauksien nimellä.\" (Hebr. 8: 6; 2 Piet. 1: 4.)\nLuonnolliselle huoneelle sanottiin: \"Jos te nyt minun ääneni kuulette\nja pidätte minun liittoni, niin olette minulle kallis omaisuus,\nkalliimpi kaikkia muita kansoja, sillä koko maa on minun; ja olette\nminulle papillinen valtakunta ja pyhä kansa.\" Ja vaikka koko Israel\nvastasi ja sanoi: \"Kaikki mitä Herra puhunut on, me tahdomme tehdä\"\n(2 Moos. 19: 5--8), eikä sittemmin pitänytkään liittoansa, tulevat\nkumminkin uskolliset heistä, jotka vakavasti ahkeroitsivat\nheikkoudessaan pitämään sitä, \"päämiehiksi [ruhtinaiksi] kaikkeen\n_maailmaan_\", Jumalan valtakunnan maallisen puolen jäseniä. -- Katso I\nOsa, Luku 14.\n\nHengelliselle huoneelle sitävastoin kuuluu: \"Rakentukaa itsekin\n_hengelliseksi huoneeksi_, pyhäksi papistoksi uhraamaan hengellisiä\nuhreja [sanaa _hengellisiä_ uhreja sanan edessä tässä tekstissä (värs.\n5) ei ole vanhimmassa kreikkalaisessa käsikirjoituksessa --\nSinailaisessa. Että niin ollen onkin oikein, on aivan selvää, kun\najattelemme, ettei ole hengellisiä asioita, joita uhrataan, vaan\nmaallisia tahi inhimillisiä etuoikeuksia, oikeuksia j.n.e.], jotka\nJeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia... Te olette\nvalittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, hänen omaisuudekseen\ntullut kansa, julistaaksenne sen täydellisyyksiä, joka on pimeydestä\nkutsunut teidät ihmeelliseen valoonsa; Te, jotka ennen ette olleet\nmikään kansa, mutta _nyt_ olette _Jumalan kansa_.\" -- 1 Piet. 2: 5, 9,\n10.\n\nLuonnollisella Israelilla oli, Jumalan määräyksestä, käsillä tehty\ntodistuksen maja, joka itsessään, sekä kaikissa jumalanpalveluksissaan\noli esikuvauksellinen. (Hebr. 9: 1, 2, 9, 10.) Mutta hengellisellä\nIsraelilla on \"_oikea_ [vastakuvallinen] maja, jonka on rakentanut\nHerra eikä ihminen.\" (Hebr. 8: 2.) Esikuvauksellisen majan palvelukseen\noli määrätty esikuvauksellinen papisto, jonka päänä oli Aaron, joka\nkantoi esille esikuvauksellisia uhreja esikuvauksellisen kansan\nsynneistä ja toimitti esikuvauksellisen puhdistuksen tahi\nvanhurskauttamisen vuosittain. Vastakuvauksellisella majalla on oma\npapistonsa, joka kantaa esille parempia uhreja (Hebr. 9: 23), jotka\ntodellisesti ja ainaiseksi ottavat pois maailman synnit. Ja meidän\nHerramme Jeesus on tämän papiston pääpappi -- tunnustuksemme [tahi\njärjestömme] Ylimmäinen pappi -- ja Seurakunnan jäsenet, jotka ovat\nhänen ruumiinsa, ovat alipappeja. Koko nimiseurakunta ei ole tätä\npapistoa -- vaan totinen Seurakunta, uskolliset Kristuksessa\nJeesuksessa, jotka seuraavat suuren Ylimmäisen pappimme jälkiä\nuhraamisessa.\n\nToinen, silmiinpistävä piirre tästä Raamatussa huomautetusta\nvastaavaisuudesta esikuvana ja vastakuvana on, että molemmat Israelin\nhuoneet (luonnollinen ja hengellinen) vietiin vankeuteen Baabeliin.\nTämä tulee selvemmin näkyviin kun me seuraavassa luvussa ennätämme\ntarkastamaan \"suurta Baabelia, joka on porttojen äiti.\" (Ilm. 17: 5,\n6.) Tässä kiinnitämme vaan huomiomme vastakuviin. Luonnollinen Israel\nvietiin vankeuteen kirjaimelliseen Baabeliin, joka oli rakennettu\nkirjaimellisen Eufrat virran varrelle, kun sitävastoin evankelikauden\nsalaperäinen eli vertauskuvallinen Baabeli, joka vei vankeuteen\nhengellisen Israelin, kuvataan sijaitsevan salaperäisen Eufratin\nvarrella. Esikuvassa tulivat temppelin kultaiset astiat poisviedyiksi\nsananmukaiseen Baabeliin ja häväistyiksi siellä; vastakuvassa tulivat\nkallisarvoiset, jumalalliset (kultaiset) totuudet, jotka kuuluvat\ntotisen temppelin, Seurakunnan, palvelukseen (1 Kor. 3: 16, 17; Hm. 3:\n12) muutetuiksi kauvas pois paikoiltaan salaperäisen Baabelin\nväärentäminä ja väärin sovittamina. Niinkuin kirjaimellinen Baabeli on\nrakennettu Eufrat virran varrelle, joka oli sen rikkauden ja\nvarallisuuden varsinainen avustaja, ja jonka kukistuminen tapahtui\nvirran veden poisjohtamisen kautta. Samalla tavalla salaperäinenkin\nBaabeli sijaitsee monien vesien (kansojen ja kansakuntien) keskuudessa,\non niiden kannattama, ja sen kukistuminen tulee ennustuksien mukaisesti\nsen kautta, että tuki ja kannatus, kansa johdetaan pois sen yhteydestä.\n-- Hm. 16: 12.\n\n\n\nRinnakkaisia aikoja varjon ja todellisuuden -- esikuvan ja vastakuvan\nvälillä.\n\n\nNyt tulemme tämän esikuvauksellisen vastaavaisuuden ihmeellisimpään\npiirtoon, nim. ajankysymykseen, joka jokaisessa kohdassaan todistaa ja\nvahvistaa ne vuosiluvut, joita riemuvuodet ilmaisevat, samoin kuin\najanlasku ja ennustettu pakana-aikain päättyminen ilmottavat. Ja juuri\nsiitä erityisestä syystä käsitellään tätä ainetta tässä, jotta tämän\nihmeellisen rinnakkaisuuden varma vakuuttavaisuus lisäisi\nja vahvistaisi Jumalan lasten uskoa ajankysymykseen hänen\nsuunnitelmassansa, jota varten se ilmeisesti oli tarkotettu. -- Hebr.\n9: 9, 23; 10: 1.\n\nKaikista ennustuksista ja ajantodistuksista ei mikään ole niin\nsilmiinpistävä ja vakuuttava kuin tämä. Mitä se opettaa, on\nhämmästyttävää, oman yksinkertaisuutensa tähden, ja tulee vakuuttamaan\nnöyrien sydämiä. Ei siinä kyllä, että luonnollinen Israel kaikkine\nuskonnollisine menoineen oli esikuvauksellinen, vaan oli juutalainen\n_aika_ esikuva evankelisesta _ajasta_. Ne ovat aivan yhtä pitkät ja\nvastaavat toisiansa; niin että, jos me näemme ja käsitämme juutalaisen\najan, sen pituuden ja omituisuudet sen elonkorjuussa eli lopulla,\nsaatamme tietää evankelikauden, sen vastakuvan, tarkan pituuden, ja\nvoimme ymmärtää, mitä ja milloin meidän on odotettava evankelikauden\nelonkorjuussa. Mutta koettakaamme nyt osottaa tämä; sillä vaikka\nvoisimmekin yleisien periaatteiden kannalta pitää tämän varmana ja\nsanoa, että koska eri tapauksilla juutalaisessa ajassa on\nvastaavaisuutensa evankeliajassa, niin pitäisi olla _aikaankin_ nähden\nsamalla lailla, niin ei Jumala kumminkaan ole jättänyt meitä\n_otaksumaan tätä_, vaan on hän selvästi, vaikka välillisesti,\nilmottanut tämän meille.\n\nPaavali sanoo meille, että Jumala sulki luonnollisen huoneen suosiosta\nhengellisen huoneen valitsemisen aikana; ja että kun hengellinen huone\non tullut kokonaan valituksi, tulee Jumalan suosio palaamaan\nluonnolliselle huoneelle. Hän sanoo: \"Sillä minä tahdon veljet\n[Seurakunnan eli hengellisen huoneen veljet] -- jottette olisi itse\nmielestänne viisaita -- ilmaista teille tämän salaisuuden, että\n[luonnollista, lihallista] Israelia on osaksi kohdannut paatumus, joka\non kestävä _kunnes_ pakanat täysilukuisina [Tätä lausetta 'pakanat\ntäysilukuisina', ei ole sekotettava aikaisemmin esiintyneeseen\n'pakanain ajat'. Pakanain ajat on se ajanjakso, jonka aikana pakanain,\nniinkuin on näytetty, on sallittu hallita maailmaa, kun 'pakanat\ntäysilukuisina' tarkottaa _täyttä lukua_, joka tulee valittavaksi\npakanoista täydentämään evankelista Seurakuntaa -- joka 'jäännöksen'\nkanssa, joka on valittu israelilaisista, (apostolit siihen luettuina)\ntulee muodostamaan Kristuksen Seurakunnan, pyhän kansan, kuninkaallisen\npappeuden, Jumalan valtakunnan, ja joille maan valtakunnat ja vallat\ntulevat annettaviksi.] ovat tulleet Jumalan valtakuntaan; niinkuin on\nkirjotettu: [Luvattu] Pelastaja on tuleva Siionista [joka on\nKristushenkilö -- meidän Herramme, pää, ja jäännös eli harvat\nuskolliset molemmista nimi-Israelin huoneista, jotka muodostavat hänen\nruumiinsa, Seurakunnan], hän on poistava kaiken jumalattomuuden\nJaakobista. Ja sillä tavoin on koko Israel pelastuva (sillä tämä on\noleva minun liittoni heidän kanssaan), _kun minä otan pois heidän\nsyntinsä_. Evankeliumiin nähden [korkeaan kutsuun nähden tänä aikana]\nhe kyllä ovat vihollisia [hyljättyjä] teidän tähtenne [jotta teillä\nolisi etuoikeus ja perisitte parhaimmat, lupauksien hengelliset osat];\nmutta valintaan nähden [jonka kautta he tulivat valituiksi saamaan\nerityisiä maallisia suosionosotuksia Jumalalta, jotka olivat luvatut\nheidän isälleen, Aabrahamille, ja hänen luonnolliselle siemenelleen],\novat he rakastettuja isien tähden; sillä armolahjojaan ja kutsumistansa\nJumala ei kadu.\" On varmaa, että mitä Jumala on luvannut, se tulee\ntäytettäväksi. Tietäen lopun alunpitäen, ei Jehova milloinkaan tehnyt\nsellaista liittoa, jota hän olisi tarvinnut tahi tahtonut rikkoa. Tässä\nennustuksessa antaa apostoli meille viittauksen evankelikauden\npituudesta näyttämällä, että se alkoi luonnollisen Israelin\nhylkäämisellä ja että se tulee päättymään sen ennalleenasettamisella\nsuosioon. Jos me yhdistämme Paavalin ja Pietarin lausunnot (Room. 11:\n27 ja Apt. 3: 19, 20) saamme nähdä, että aika suosion palaamiselle\nIsraelille tulee olemaan ennalleenasettamisaikojen alkupuolella,\nHerramme toisessa tulemisessa. Paavali sanoo, että suosion palaaminen\nIsraelille tapahtui kun Jumala _ottaa pois heidän syntinsä_, jonka\nPietari sanoo hänen tekevän virvotuksen -- eli ennalleenasettamisen\naikoina, jotka tulevat silloin, kun Herramme tulee toistamiseen, kun\neivät taivaat enää kauvemmin pidätä häntä.\n\nVuosiluvun Herramme toiselle tulemiselle ja ennalleenasettamisaikojen\nalkamiselle olemme jo näyttäneet olevan 1874. Meidän on sentähden\nodotettava näkevämme merkkejä Jumalan suosion palaamisesta\nluonnolliselle Israelille, kohta vuoden 1874 jälkeen; ensimäisenä\nkohtana ennalleenasettamistyöstä. Ja toden totta me olemme nähneet\nsuosion alkaneen palata heille. Jokainen uusi esimerkki Israelin\nsokeuden poistumisesta ja Jumalallisen suosion palaamisesta heille on,\nkatsottuna apostolisen sanan valossa, uusi todistus siitä, että\nevankelikausi on loppumaisillansa, ja että \"pieni lauma\" on melkein\ntäysilukuinen. Mutta meillä on vielä sen lisäksi todistuksia, jotka\nilmaisevat _tarkan vuosiluvun_, jolloin suosio on palaava Israelille.\nNiin paljon olemme ainoastaan nähneet, että ajanmäärä luonnollisen\nIsraelin hyljätylle tilalle, on erityisen suosion määrä muille,\ntarkottaen kutsua toisia (pakanoita) olemaan kanssaperillisiä\nKristuksen kanssa, joka kutsu päättyy ennalleenasettamisaikojen\n_alussa_; mutta ei kuitenkaan, (kuten toiset ennustukset osottavat)\n_heti_ tämän ajan alettua.\n\nMutta pysähdy hetkiseksi -- älköön mitään väärinkäsitystä syntykö tästä\nkohdasta; kun _kutsu_ korkeaan etuoikeuteen saada tulla Seurakunnan\njäseneksi, Kristuksen morsiameksi ja kanssaperilliseksi lakkaa, ei\nsillä suinkaan ole sanottu, että on varmaa, että kaikki, jotka ovat\nsaaneet kutsun, sentähden olisivat arvollisia tulemaan valituiksi;\n\"sillä useat ovat _kutsutut_, mutta harvat _valitut_\", syystä, että\nainoastaan harvat täyttävät kutsumuksen ehdot. Eikä se myöskään\nsisällä, ettei muita armonetuuksia tarjottaisi niille, jotka eivät enää\nsen jälkeen saa korkeaa kutsua. Asia on niin, että kun tämä \"korkea\nkutsu\" lakkaa, niin se on siksi, että aikakausien suunnitelman suuri\nPerustaja on saanut melkein valmiiksi sen osan suunnitelmastaan, joka\noli aijottu suorittavaksi evankelikautena -- nim. evankelisen\nSeurakunnan, Kristuksen morsiamen, valitsemisen. Kaikkia ihmisiä ei\nkutsuttu tähän korkeaan kunniaan. Erityisesti ilmotetaan meille, että\nJumalan aikomus oli valita tätä tarkotusta varten ainoastaan rajotettu\nmäärä, \"pieni lauma\", verrattuna ihmissuvun joukkoihin. Kun kylliksi\nmonta on kutsuttu ja kutsumisen aika menee umpeen, eikä enää ole\nsoveliasta pidentää _tätä_ kutsua toisiin, tulee yhä olemaan\nmahdollista niille, jotka jo ovat kutsutut ja jotka ovat ottaneet\nkutsun vastaan, tehdä kutsumuksensa ja valitsemisensa lujaksi,\nuskollisesti vaariinottamalla liittonsa, joka sisältää kokonaisen\nvihkiytymisen Jumalalle kuolemaan asti; ja tulee heille myös yhä\nedelleen olemaan mahdollisuuksia epäonnistumaankin tässä. Tämä kutsu,\njoka välttämättömästi päättyy, kun tarpeellinen määrä on tullut\nkutsutuiksi, joista suosittu \"pieni lauma\", \"Kristuksen ruumis\",\ntäydennetään, ei likimainkaan ole Jumalan rakkauden, suosion ja\nkutsumisen rajana. Sen päättyminen tulee ainoastaan sulkemaan\ntaivaallisen eli \"korkean kutsun.\" Sillä kun tämä kutsu päättyy, kun\ntämä ovi tilaisuuteen ja suosioon suljetaan, alkaa toinen ovi auveta --\novi mahdollisuuteen ja tilaisuuteen astua pyhyyden tielle, ja sillä\nkulkea eteenpäin -- ei jumalalliseen luontoon, johon evankelinen\nSeurakunta kutsuttiin, vaan ijankaikkisesti kestävään elämään ja\ntäydellisyyteen ihmisinä. -- Katso I Osaa, lukuja 10 ja 11.\n\nMutta me tahdomme nyt käsitellä _tarkkaa vuosilukua suosion_\npalaamiselle Israelille, joka näyttää tarkan ajan taivaallisen kutsun\npäättymiselle -- jonka vuosiluvun jälkeen Israel alkaa vähitellen nähdä\nja saada todistuksia yhä suuremmassa määrässä jumalallisen suosion\npalaamisesta ja josta vuosiluvusta myös Jumalan kutsu taivaallisiin\nkunniapaikkoihin tulee lakkaamaan, ja ainoastaan ne, jotka jo ovat\nkutsutut, tulevat omaamaan etuoikeuden tämän palkinnon voittamiseen\nuskollisuutensa kautta elämän loppuun asti. --\n\nJumala kutsui luonnollisen Israelin, hengellisen Israelin lailla\nolemaan hänen erityisenä aarteenaan kaikkien muiden kansojen edellä\n(toinen on maallinen aarre ja esikuva toisesta, joka on taivaallinen\naarre.) Erotettuna maailmasta saivat he Jumalalta ottaa vastaan\nerityistä suosiota kahdeksantoistasataa neljäkymmentäviisi (1845)\nvuotta. Tämä ajanjakso alkoi heidän _kansallisen elämänsä_ alkamisella,\nJaakobin, viimeisen patriarkan kuoltua, jolloin heidät vasta\ntunnustettiin kansaksi ja nimitettiin \"Israelin kahdeksitoista\nsukukunnaksi\", joka oli kansallisnimitys. Katso 1 Moos. 49: 28; 46: 3;\n5 Moos. 26: 5. Nämä kahdeksantoistasataa neljäkymmentäviisi kansallisen\nelämän ja suosion vuotta päättyivät, kun he hylkäsivät Messiaksen --\nvuonna 33 -- kun hän, viisi päivää ennen ristiinnaulitsemistaan,\nesiintyi heille heidän kuninkaanaan ja, kun eivät ottaneet häntä\nvastaan, selitti: \"_Teidän huoneenne jää teille autioksi_.\" (Matt. 23:\n38.) Tämä, heidän suosionsa loppu, jolloin heidän lankeemuksensa aika\nalkoi, jatkuen kolmekymmentäseitsemän vuotta (37), päättyi vuonna 70\nheidän kansallisen yhteiskuntajärjestelmänsä samoin kuin heidän\nkaupunkinsa, temppelinsä j.n.e. täydellisellä hävittämisellä.\nHuomattava on kumminkin, että Jumala antoi suosionsa jatkua tämän\nkansan yksityisille senkin jälkeen kun kansa kansana oli tullut \"pois\nhakatuksi\"; sillä evankeliumin kutsu oli _rajotettu_ tämän kansan\nyksityisiin jäseniin kolmen ja puolen vuoden aikana helluntain jälkeen,\nKristuksen kuoleman jälkeen -- saavuttamatta Korneliusta, ensimäistä\npakanoista, joka tuli tämän suosion esineeksi (Apt. 10), ennen kun tämä\naika oli kulunut. Tähän päättyivät täydelleen nämä seitsemänkymmentä\nsuosion viikkoa, jotka Danielin kautta olivat luvatut, niinkuin oli\nkirjotettu: \"Ja hän on vahvistava liiton monelle yhdessä viikossa.\"\n(Dan. 9: 27.) Tämä seitsemäskymmenes vuosiviikko alkoi Herramme\nkasteesta; hänen ristiinnaulitsemisensa osotti, niinkuin oli\nennustettu, sen keskikohtaa, ja suosio rajotettiin luonnolliselle\nIsraelille sen loppuun asti.\n\nTämän kansallisen suosion pitkänä aikakautena (1845 vuoden kuluessa),\njolla ajalla toiset kansat syrjäytettiin, sai Israel sekä kuritusta\nettä siunauksia. Mutta rangastuksetkin heidän synneistänsä olivat\ntodistuksia ja osia Jumalan isällisestä huolenpidosta heitä kohtaan.\nHän lähetti heille hätää ja salli heidän usein joutua vankeuteen, kun\nhe unhottivat hänet eivätkä totelleet häntä; mutta kun he katuivat ja\nhuusivat Herran puoleen, kuuli hän heitä aina ja vapautti heidät.\nTämän kansan koko historia, sellaisena kun sen kertovat toinen\nMooseksenkirja, Josuan kirja, Tuomarit, Aikakauskirjat ja Samuel,\ntodistaa, ettei Jumala kauvan kätkenyt kasvojansa heiltä, ja että hänen\nkorvansa aina oli avoinna heidän katumushuudoillensa -- siihen päivään\nasti, kun heidän huoneensa jätettiin heille autioksi. Ja silloinkin\nantoi Jumala heille anteeksi entistä enemmän lähettämällä heille oman\nPoikansa olennossa kauvan luvatun Messiaksen, Lunastajan, meidän\nHerrassamme. Tämän kansan sopimattomuus olemaan kauvemmin hänen\nerityisenä aarteenaan tahi missään suhteessa edustamaan Jumalan\nvaltakuntaa maan päällä, ilmeni siinä, että hylkäsivät tuon pyhän,\nviattoman ja tahrattoman, sekä siinä, että toivoivat siihen sijaan\nsaada murhaaja vapautetuksi.\n\nSiten tuli, heidän sopimattomuutensa vuoksi, heidän suurimman suosionsa\naika heidän hylkäämisensä ja heidän suosiosta lankeemisensa ajaksi. Ja\ntuo suurin suosio päästä kanssaperilliseksi Messiaksen kanssa, jonka\nIsrael, lukuunottamatta \"_jäännöstä_\" (Jes. 1: 9; 10: 22, 23; Room. 9:\n28, 29; 11: 5) täten kadotti sokeutensa ja sydämenkovuutensa tähden,\ntarjottiin uskovaisille pakanoille; ei pakanallisille kansoille, vaan\njokaisen kansan vanhurskautetuille uskovaisille -- vaikka suosiota\nalussa, eli kolmen ja puolen vuoden aikana, rajotettiin yksinomaan\nuskovaisille Israelin kansasta. Soaistuja, kuten olivat kansana,\nkansallisennakkoluulojen kautta, menee suuri palkinto, joka tarjottiin\nheille ensin, mutta johon olivat arvottomia, pyhälle kansalle,\nomaisuuskansalle, johon kuuluu arvollinen \"jäännös\" heidän kansastaan,\nynnä toisia, joita on kutsuttu pakanallisista kansoista, joita he\njulkeassa ylpeydessään hylkäsivät \"koirina.\" Ja Jumalan luvattu suosio\nei tule palaamaan heille kansana poistaakseen heidän sokeuttaan ja\ntuodakseen heille kansojen esikoisena maallisia siunauksia, _ennen\nkuin_ \"omaisuuskansan\" täysi luku on tullut kutsutuiksi pakanoista --\n_ennen kuin_ täysi luku pakanoita on tullut tähän korkeampaan suosioon.\n\nSiten ei, niinkuin Paavali selitti (Room. 11: 7) luonnollinen Israel\nsaavuttanut sitä, jota se tavotteli, nim. suurinta suosiota. Heidän\nluullessaan suurimman armon olevan maallisissa siunauksissa ja\nsydämensä ylpeydessä vaatiessaan tätä suurinta suosiota luonnollisena\nesikoisoikautenansa, jota lisäksi töillänsä olivat ansainneet,\nkompastuivat he sokeudessaan tähän suurimpaan suosioon ja hylkäsivät\nsen, koska se oli otettava vastaan _armona_ Kristuksen kautta. Niinkuin\nDavid oli ennustanut, tuli heidän pöytänsä -- joka oli niin runsaasti\nvarustettu rikkailla lupauksilla ja siunauksilla, joita tarjottiin\nheille _Kristuksen kautta_ -- heille \"paulaksi ja ansaksi ja\nkompastukseksi ja kostoksi\", heidän sydämensä kovuuden tähden. (Room.\n11: 9, 10; Ps. 69: 23--29.) Kristus, joka tuli lunastamaan heitä ja\njoka olisi korottanut heitä ihanimpaan asemaan kuin he koskaan olisivat\nkyenneet toivomaan tahi aavistamaan, oli heidän ylpeydellensä\nkompastuskivi ja pahennuksenkallio. -- Room. 9: 32, 33; Jes. 8: 14.\n\nKumminkin oli Israelin sokeus ainoastaan \"osittainen sokeus (tahi\npaatumus)\", eikä näön täydellinen kadottaminen; sillä lain, profeettain\nja apostolein todistukset olivat kaikille avoinna niin hyvin\njuutalaisille kuin pakanoille; ja evankelikauden aikana on jokainen\njuutalainen, joka vaan on tahtonut päättäväisesti poistaa\nennakkoluulojen kalvon ja nöyrästi ja kiitollisuudella ottaa vastaan\nJumalan armon pakana-veljiensä tavalla, saattanut tehdä niin. Kumminkin\novat ainoastaan harvat voineet tehdä tämän; eikä mitään _suosiota_\nanneta heille, eikä mitään _erityistä_ toimenpidettä tule tehtäväksi\nvakuuttaakseen heitä kansana totuudesta ja voittaakseen heidän\nennakkoluulojaan, ennen kuin täysi luku pakanoita on tullut sisälle;\ntahi toisin sanoen, ennen kuin hengellinen Israel on täysilukuinen.\n\nSen jälkeen kun he hylkäsivät Messiaksen -- senjälkeen kun heidän\nhuoneensa jätettiin autioksi -- ei Israelilla ole ollut mitään\ntodistuksia Jumalan suosiosta. Juutalaiset täytyvät itsekin myöntää,\nettä heidän kyyneleensä ja huokauksensa ja rukouksensa ovat jääneet\nvastauksetta; ja niinkuin heidän profeettainsa ennustivat, ovat he\ntulleet sananlaskuksi ja pilkkapuheeksi kansain keskuudessa. Vaikka\nJumala ennen oli kuullut heidän rukouksensa ja katsonut heidän\nkyyneleihinsä ja asettanut heidät jälleen omaan maahansa ja alati\nsuosinut heitä, niin ei hän sen jälkeen ole välittänyt heistä eikä ole\nosottanut heille _minkäänlaista suosiota_. Siitä saakka, kun he\nsanoivat: \"Hänen verensä tulkoon meidän ja meidän lastemme yli\", ovat\nhe olleet alituisen, lakkaamattoman kurituksen alaisina: heidät on\nhajotettu kaikkien kansojen keskuuteen ja kaikkialla on heitä vainottu\nniin kuin oli ennustettu. Nämä ovat tosiseikkoja, joita jokainen voi\nlukea historian lehdillä. Kääntykäämme nyt profeettain puoleen ja\nkatsokaamme millä tarkkuudella näitä tosiseikkoja ennustettiin, ja mitä\nsamoilla profeetoilla on sanottavaa heidän tulevaisuudestansa.\n\nHerra sanoo profeetta Jeremian kautta (16 luku), sitten kun hän oli\nantanut heidän tietää, kuinka he olivat hyljänneet hänen: \"Sentähden\nminä heitän teidät pois tästä maasta siihen maahan, jota te ette tunne,\nette te eikä teidän isännekään, ja siellä saatte palvella muita jumalia\n[hallitsijoita] päivät ja yöt; koska _en minä anna teille armoa_\"\n(Värssyt 9--13.) Tämä aika tuli, kun he hylkäsivät Messiaksen. Miten\nsananmukaisesti tämä uhkaus on tullut täytetyksi, sitä voivat kaikki\narvostella, ja täytyy heidän itsensä se myöntää. Tämä ennustus ei voi\ntarkottaa mitään heidän entisistä vankeuksistansa naapurikansojen --\nsyyrialaisten, babylonilaisten y.m. keskuudessa. Sellaista otaksumaa\nestävät sanat: \"Maahan, jota te ette tunne, ette _te eikä teidän\nisänne_.\" Aabraham tuli Kaldean Urista -- Babyloniasta -- ja Jaakob\nSyyriasta (5 Moos. 26: 5.) Heidän hajottamisensa kaikkien kansojen\nkeskuuteen heidän 1845 vuotisen suosionsa lopulla, eikä mikään muu\nheidän vankeuksistansa sovi näihin selviin sanoihin -- maahan, josta\nette _te_ eikä teidän isänne mitään tiedä. Siis ilmenee tästä, sen\nyhteydessä, ettei heille _mitään suosiota osotettaisi_, että tämä\nennustus aivan varmasti tarkottaa Israelin nykyistä hajaantumista\nkaikkien kansojen keskuuteen.\n\nMutta vaikka Jumala erotti heitä kaikesta suosiosta vähäksi aikaa, ei\nhän kumminkaan tule jättämään heitä tähän hyljättyyn tilaan ainaiseksi,\nvaan sanoo -- Jer. 16: 14, 15: \"Katso päivät tulevat, sanoo Herra,\nettei enää sanota: 'Niin totta kuin Herra elää, joka toi Israelin\nlapset Egyptin maasta', vaan: 'Niin totta kuin Herra elää, joka toi\nIsraelin lapset pohjan maasta [Venäjältä, jossa melkein puolet\nhebrealaisesta rodusta asuu], ja kaikista maakunnista, joihin hän oli\nheidät ajanut.' Sillä minä palautan heidät omalle maallensa, jonka minä\nannoin heidän isillensä.\"\n\nVoisimme tuoda esille monen monta paikkaa profeetoista ja apostoleilta\nJumalan suosion lopullisesta palaamisesta Jaakobille, eli\nluonnolliselle Israelille, sitten kun täysi luku pakanoista, joita\ntarvitaan \"Kristuksen ruumiiseen\" on valittu, mutta etsivä lukija\nsaattaa itsekin etsiä näitä paikkoja konkordans'in tahi\nrinnakkaisteksti-Raamatun avulla. Jaakobin lausunto, Apt. 15: 14--16,\nja Paavalin lausunto Room. 11: 26 ovat paikkoja Uudessa Testamentissa,\njotka hyvin selvästi puhuvat tästä suosion ennalleenasettamisesta\nIsraelille. Mutta ensin on heidän tyhjennettävä kurituksensa\npohjasakka; ja tämä lausutaan tässä ihmeellisessä ennustuksessa\nseuraavalla tavalla (Jer. 16: 18) \"Minä kostan heille ensin [ennenkuin\nsuosio tulee] _kaksinkertaisesti_ heidän rikoksensa ja syntinsä.\" Se\nhebrealainen sana, joka tässä on käännetty sanalla \"kaksinkertaisesti\",\non _mishneh_ ja merkitsee toista osaa, toistamista. Näin ymmärrettynä\nmerkitsevät profeetan sanat, että se aika, joka kuluisi heidän\nhylkäämisestänsä siihen asti kun heidät jälleen otettaisiin suosioon,\nolisi sen ajan toistamista eli _kaksinkertaistuttamista_, jona he\nolivat nauttineet suosiota entisen historiansa aikana.\n\nHeidän suosionsa aikakausi oli siis heidän kansallisen olemassaolonsa\nalkamisesta Jaakobin kuoltua heidän suosionsa loppumiseen Kristuksen\nkuolemassa v. 33 j.K. tuhat kahdeksansataa neljäkymmentäviisi (1845)\nvuotta; ja silloin alkoi heidän \"kaksinkertaisennsa\" (_mishnehnsa_) --\ntämän ajanjakson toistaminen eli kaksinkertaistuttaminen, tuhat\nkahdeksansataa neljäkymmentä viisi (1845) vuotta _ilman suosiota_.\nTuhat kahdeksansataa neljäkymmentäviisi vuotta vuodesta 33 j.K. näyttää\nvuoden 1878 olevan epäsuosionajan loppuvuoden. V. 33+1845=1878.\n\nKaikki, mikä näissä ennustuksissa koskee entisyyttä, on tullut\nsilmiinpistävällä tavalla täytetyksi, ja voimme odottaa, että jotain\nmerkkejä Jumalan suosion palaamisesta luonnolliselle Israelille\n(\"Jaakobille\") näyttäytyisi vuonna tahi noin vuonna 1878. Sellaisen\nmerkin löydämmekin siinä seikassa, että juutalaisille on nyt myönnetty\nPalestiinassa oikeuksia, joita heiltä vuosisatoja on ollut kielletty.\nJa juuri tuona vuonna -- vuonna 1878, kun heidän \"kaksinkertaisensa\"\noli täynnä ja aika oli tullut Jumalan suosion palaamiselle tälle\nkansalle -- pidettiin \"Berliinissä suurivaltojen kokous\", jossa Loordi\nBeaconsfield (juutalainen) silloinen Englannin ensimäinen ministeri\n(premieriministeri) oli sieluna ja näytteli pää-osaa. Siinä Englanti\notti jonkunlaisen holhousvallan Turkin aasialaisien maakuntien yli,\njoiden joukossa Palestiinakin on; ja turkkilainen hallitus muutti\nlakejansa vieraisiin alamaisiin nähden, joka melkoisesti paransi niiden\njuutalaisten tilaa, jotka silloin asuivat Palestiinassa ja avasi osaksi\ntoisillekin tien asettumaan sinne asumaan oikeudella omistaa\nkiinteää omaisuutta. Sitä ennen oli juutalainen ainoastaan \"koira\"\nmuhamettilaisen hallitsijansa potkujen, tuuppimisien ja rääkkäämisen\nesineenä ja elämän tavallisimmat oikeudet olivat häneltä kielletyt\nmaassa, joka oli hänelle pyhä muistoineen entisyydestä ja lupauksineen\ntulevaisuudesta.\n\nSamalla aikaa kun ovi Palestiinaan tällä tavoin avattiin heille, alkoi\nkiivas vainoaminen Rumaniassa ja Saksassa ja etenkin Venäjällä, jossa\nse vielä jatkuu ja on kasvamassa. Toinen toistaan seuraavien\nlakimääräysten kautta ovat näiden valtojen hallitukset riistäneet\nheiltä oikeudet ja etuoikeudet ja sitäpaitsi ovat he saaneet kärsiä\njoukkojen väkivaltaisuuksista, kunnes ovat olleet pakoitetut muuttamaan\npois suurin joukoin. Mutta tämä vainoaminen on epäilemättä myös\nsuosiota, koska sen tarkotus tulee olemaan ja on ollut pakottaa heitä\nluomaan katseensa Jerusalemiin ja lupauksiin, ja muistuttamaan heitä,\nettä he ovat eräiden suurien, rikkaiden maallisien lupauksien perijöitä.\n\nMutta meidän on muistettava, että 1878 oli ainoastaan käännekohta\nsuosion palaamiselle luonnolliselle Israelille. Me olemme jo,\ntutkiessamme \"pakanain aikoja\" huomanneet, että Jerusalemia ja sen\nkansaa tullaan edelleenkin tallaamaan -- pakanat tulevat sitä\nhallitsemaan ja sortamaan \"_kunnes_ pakanain ajat ovat täyttyneet\", ja\nniinmuodoin, vaikka suosion aika jo oli ollut ja alkoi vuonna 1878,\neivät juutalaiset tule otettaviksi _täyteen suosioon_ ennenkuin vuonna\n1914. Siten tulee heidän uudelleen suosioon ottamisensa tapahtumaan\nvähitellen, samoin kuin heidän lankeemisensakin siitä tapahtui\nvähitellen. Merkillistä on myös, että nämä kaksi, heidän lankeemisensa\nja jälleen kohoamisensa aikakautta ovat aivan yhtä pitkät. Lankeeminen\ntapahtui vähitellen kasvavalla nopeudella, _kolmenkymmenenseitsemän\nvuoden_ aikana, vuodesta 33 j.K., jolloin suosio heitä kohtaan kansana\nlakkasi, vuoteen 70, jolloin heidän kansallinen olemassaolonsa päättyi,\nmaa tehtiin autioksi ja Jerusalem hävitettiin perinpohjaisesti.\nHistoria osottaa siis heidän lankeemisensa alkamisen ja päättymisen,\nennustuksen osottaessa heidän korottamisensa alkamista ja loppumista --\n1878 ja 1914 -- joten 37 vuoden tarkka rinnakkaisuus on huomattavissa.\nTämä on lisäksi osa heidän, profeetan mainitsemasta, _mishneh'sta_\n(\"kaksinkertaisesta ajasta\").\n\nVaikka juutalaisen ja evankelikauden käännekohdat siten ovat selvästi\nosotetut olevan 33 ja 1878 j.K., Israelin hylkäämisen ja jälleen\nsuosioon ottamisen kautta, niin tunkevat kumminkin molemmat nämä ajat\ntoistensa alueille. Kun siten juutalaisen aikakauden käännekohta oli\nsaavutettu, _tunkeutui_ se sen jälkeen loppuunsa asti silloin alkavan\nevankelikauden alueelle, kuten heidän suosionsa palaaminen, joka on\ntuhatvuotiskauden ensimäisiä tapahtumia, käsittää evankeliumikauden\nlopun eli elonkorjuuajan. Kolmenkymmenenseitsemän vuoden aikana\n(vuodesta 33 j.K., israelilaisten suosion loppuun kansana, vuoteen 70\nj.K., heidän yhteiskuntansa täydelliseen kukistumiseen) olivat he,\nlukuunottamatta uskollista jäännöstä, lankeamassa, ja uskovaiset\npakanat nousemassa -- juutalainen aika, oli loppumassa ja evankelinen\naika alkamassa; ja kolmenkymmenen seitsemän vuoden aikana (1878-ta\n1914:ta) tekee evankelikausi loppuansa, ja ahdistuksen aika koittaa ja\ntulee kristikunnan yli, lukuunottamatta uskollista jäännöstä, samalla\nkun Israelin ja kaiken kansan ennalleenasettamistyö on valmistuksen\nalaisena. Toisin sanoen: vuosiluvut 33 ja 1878 ilmaisevat _milloin_,\nitsekunkin, uuden aikakauden työ alkoi, vaikka edellisen aikakauden\nelonkorjuun ja jätteiden eli kelpaamattomien hävittämisen, sallittiin\njatkua kolmekymmentäseitsemän vuotta molemmissa tapauksissa. Siten ovat\nnäiden kahden armotalouden toisiensa alueille tunkeutuminen samoin kuin\njuutalaisen ja kristillisen aikakauden päätekohdat selvästi merkityt.\n\nKaksipuolinen toimi kuuluu molemmille näille toisiensa alueille\ntunkeutuville aikakausille: vanhan alasrepiminen ja uuden järjestelyn\neli talouden pystyttäminen. Ja koska juutalainen aika ja kansa olivat\nvaan varjoja eli esikuvia, on meidän odotettava, että tämän tulokset\ntulevat paljon laajaperäisemmiksi, kuin ne olivat; ja niin me saamme\nnähdäkin ne. Tätä kaksipuolista työtä osotetaan profeetta Jesajan\nlausunnossa: \"Sillä (1) koston päivä oli mielessäni, ja (2) lunastuksen\nvuosi oli tullut.\" -- Es. 63: 4.\n\nNämä eivät ole minkäänlaisia nerokkaasti ajateltuja vastaavaisuuksia,\njoita on järjestetty soveltumaan yhteen tosiseikkojen kanssa; sillä\nmonet näistä rinnakkaisuuksista ja muista totuuksista nähtiin\nennustuksista ja niistä saarnattiin, kuten yllä on esitetty, useita\nvuosia ennen 1878 -- joka vuosi ilmotettiin olevan Israelin suosion\npalaamisen aika, ennenkuin se tuli ja ennenkuin mikään tapaus oli sen\nsiksi merkinnyt. Tämän teoksen kirjottaja antoi ulos vihkosien muodossa\nnäitä Raamatusta tehtyjä johtopäätöksiä jo keväällä v. 1877.\n\nTodistus saattoi tuskin olla vahvempi ja kumminkin salattuna tänne\nasti, kun _aika on tullut_ tiedon lisääntymiselle ja viisaat [oikeassa\ntaivaallisessa opissa] tulevat ymmärtämään. Me tiedämme tarkan\nvuosiluvun Israelin hylkäämiselle -- niin, itse päivänkin; että heillä\ntulisi olemaan _mishneh_, tai kaksinkertainen aika selittää profeetta\nselvästi; että tämä rinnakkaisaika on tuhat kahdeksansataa\nneljäkymmentä viisi vuotta pitkä, ja että se päättyi v. 1878, olemme,\nluullaksemme, selvästi osottaneet; ja että suosio oli tämän vuoden\ntunnusmerkkinä on eittämätön tosiseikka. Ja muistakaa myös, että juuri\nheidän \"kaksinkertaisen\" aikansa päätyttyä julkaisi professori\nDelitzsch hebrealaisen Uuden Testamentin käännöksensä, joka jo on\ntuhansien juutalaisten käsissä ja herättää paljon mielenkiintoa. Ja\nmuistakaa, edelleen, että suurin kristillinen liike hebrealaisten\nkeskuudessa apostolien päivien jälkeen, Rabinovitsj'in ja muiden\njohtamana, on parastaikaa hereillä Venäjällä. Ja alkoi se melkein yhtä\nkauvan aikaa vuoden 1878 jälkeen, jolloin Israelin \"_kaksinkertainen_\"\naika päättyi, kuin oli Israelin hylkäämisestä vuonna 33 j.K. pakanoiden\nherättämisen aikaan asti.\n\nMuistelkaa nyt apostolin sanoja, jotka selvästi osottavat, että he\nolivat suljetut jumalallisesta suosiosta ja _maallisista, heille vielä\nkuuluvista, liitoista_. tai lupauksista, _kunnes_ täydellisyys\neli täysi luku pakanoita on tullut sisälle -- _evankelisen\nkutsumisen loppuun asti_ -- ja te saatte nähdä, että 1878 on syvää\nmielenkiintoa herättävä vuosiluku ollen yhtä tärkeä hengelliselle kuin\nluonnollisellekin Israelille. Koska, kuten silloinkin ei kukaan muu\nkuin Herramme Jeesus tuntenut lakikauden loppumisen ja evankelikauden\nalkamisen merkitystä (apostolitkin tunsivat sen ainoastaan osittain ja\nnäkivät sen hämärästi helluntaihin asti) niin voimme nyt odottaa, että\nainoastaan Kristuksen ruumis, voideltu kun on samalla hengellä, on\nselvästi näkevä evankelikauden päättymisen ja sen erittäin tärkeän\nmerkityksen. Juutalaisparat, ja monet, jotka tunnustautuvat\nkristityiksi, eivät tiedä edes vielä siitä suuresta armotalouden\nmuutoksesta, joka tapahtui ensimäisessä tulemisessa -- juutalaisen ajan\npäättymisestä ja evankelikauden alkamisesta.\n\nJa samoin on nytkin ainoastaan harvat, jotka tietävät, tai tulevat\ntietämään, kunnes ulkonaiset merkit todistavat sen heidän\nluonnollisille silmillensä, että me nyt olemme evankelikauden lopulla\ntahi elonkorjuussa, ja että vuosi 1878 osotti niin tärkeää kohtaa, kun\nmitä se osotti. Eikä ollut tarkotettukaan, että muut kun uskollinen\nvähemmistö näkisi ja tietäisi eikä olisi pimeydessä maailman kanssa. --\n\"Teille on annettu tietää\", sanoi Herramme.\n\nMutta jotkut voinevat kentiesi sanoa: Kyllä Jeremia todellakin oli\nHerran profeetta, jonka todistus \"mishnehstä\" tahi Israelin kokemuksien\nkaksinkertaistuttamisesta on suuressa määrässä huomattava, mutta\nkumminkin pitäisimme todistuksen vielä varmempana, jos joku muukin\nprofeetta olisi maininnut siitä samasta. Sellaisille vastaamme, että\nyhdenkin luotettavan profeetan ilmotus on hyvä ja yltäkylläinen\nperustus uskolle, ja että monet tärkeimmistä todistuksista Herramme\nensimäisestä tulemisesta olivat yhden ainoan profeetan ennustamia;\nmutta siitä huolimatta on Jumala, joka on laupeudesta rikas ja hyvin\narmahtavainen, ottanut huomioon meidän heikkouskoisuutemme, ja\nvastannut sydämemme rukoukseen jo ennakolta, lahjottaessaan meille\nuseamman kuin yhden todistuksen.\n\nKääntykää nyt Sakarjan ennustukseen (9: 9--12.) Profeetallisessa näyssä\nkulkee hän Jeesuksen rinnalla, kun hän ratsastaa Jerusalemiin -- vuonna\n33 j.K. -- viisi päivää ennen hänen ristiinnaulitsemistaan (Joh. 12:\n1--15) ja kansalle huutaa profeetta: \"Iloitse suuresti, sinä Siionin\ntytär, ja riemuitse, sinä Jerusalemin tytär! Katso, kuninkaasi tulee\nsinulle; hän on vanhurskas, auttaja, ja köyhä, ja ratsastaa aasilla ja\naasintamman varsalla.\" Huomaa näiden sanojen selvää toteutumista --\nMatt. 21: 4--9, 43; Joh. 12: 12--15; Luuk. 19: 40--42. Jokainen\nerityinen kohta täytettiin, huutamiseen asti. Kun kansa huusi:\nHosianna! pyysivät Fariseukset Jeesusta nuhtelemaan heitä, mutta sen\nhän epäsi sanoen: \"Jos nämä olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat.\"\nMiksi? Siksi, että oli ennustettu, että huudettaisiin, ja jokainen\nkohta ennustuksessa oli täyttyvä. Antakoon tämä tarkkuus ennustuksien\ntäyttymisessä yksityiskohtia myöten luottamusta tämän ja toisien\nprofeettojen lausuntoihin edelleenkin.\n\nLyhykäisesti kosketeltuansa huonoja seurauksia heidän kuninkaansa\nhylkäämisestä (Sak. 9: 10), puhuttelee profeetta heitä Jehovan nimessä,\ntäten: \"Palatkaa takasin linnaan (Kristuksen luo), te, jotka toivossa\nvangitut olette. _Jo tänäkin päivänä_ ilmotan minä, että minä tahdon\n_kaksinkertaisesti_ sinulle maksaa.\" Sana \"kaksinkertaisesti\" on tässä\nsama sana, jota Jeremia käyttää -- \"mishneh\" -- toistaminen tai toinen\nsamanlainen osa. Israelilaiset olivat vuosikausia olleet roomalaisen\nikeen alaisia, mutta he olivat, kuten sanotaan \"toivon vankeja\"; he\ntoivoivat tulevaa kuningasta, joka vapahtaisi heidät ja korottaisi\nheidät luvattuun herrauteen maan yli. Nyt oli heidän kuninkaansa,\nheidän vahva linnansa, tullut, mutta niin hiljaisena ja vaatimattomana,\netteivät he sydämensä ylpeydessä voineet nähdä hänessä sellaista\nvapauttajaa. Ja vielä suuremmassa määrässä he olivat synnin vankeja, ja\ntällä Vapauttajalla oli mielessä myös tämä suurempi pelastus. Herramme\noli ollut heidän luonaan kolme ja puoli vuotta, täyttäen Raamatun\nennustukset heidän nähtensä, ja nyt tuli viimeinen ja lopullinen koetus\n-- ottaisivatko he hänet, Herran voidellun, vastaan kuninkaanansa?\nProfeetan sanasta käy selville, että Jumala ennakolta tiesi heidän\nhylkäävän Messiaksen: -- \"Jo tänäkin päivänä ilmotan minä, että minä\ntahdon kaksinkertaisesti sinulle maksaa.\"\n\nTämä ennustus ei ainoastaan poista kaikkia epäilyksen mahdollisuuksia,\netteikö tässä olisi kysymyksessä tuollainen kaksinkertaistuttaminen --\nettä toinen puoli kuritusta olisi lisättävä heidän entisiin\nkokemuksiinsa, sen johdosta, että he hylkäsivät Messiaksen -- vaan\nosottaa se myös _tarkalleen päivän_, jolloin tämä toinen puoli alkoi,\nja saattaa profeetta Jeremian tekemät, ja Herramme sanain kautta\ntodetut johtopäätökset: \"Teidän huoneenne jää teille autioksi\",\nmoninkerroin vahvemmiksi, tarkemmiksi ja selvemmiksi.\n\nMuistelkaa Herramme sanoja tältä ajalta ja tässä yhteydessä: --\n\"Jerusalem, Jerusalem, sinä joka tapat profeetat ja kivität luoksesi\nlähetettyjä, kuinka usein olen tahtonut koota lapsiasi, samoin kuin\nkana kokoaa poikueensa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.\nKatso, _teidän huoneenne jää teille autioksi_. Sillä minä sanon teille:\ntästälähin ette näe minua, ennenkuin [sydämestänne] sanotte: Siunattu\nolkoon Herran nimessä tuleva.\" (Matt. 23: 37--39.) Luemme myös, että\ntämän koetusajan viimeisenä päivänä, \"kun hän tuli lähemmäksi\n[ratsastaen aasilla] ja näki kaupungin, itki hän sitä ja sanoi: 'Jospa\ntietäisit sinäkin tänä päivänä, mitä rauhaasi kuuluu! Mutta nyt\n[sentähden] se on _salattuna silmiltäsi_'.\" (Luuk. 19: 41, 42.)\nKiitetty olkoon Jumala, nyt kun toinen puoli heidän \"kaksinkertaisesta\"\nmitastaan on täytetty, voimme nähdä, että tämä sokeus alkaa poistua. Ja\ntämä antaa pyhille iloa omastakin puolestaan, sillä he huomaavat, että\nKristuksen ruumiin kirkastuminen lähenee.\n\nMutta meidän rakkaudesta rikas Isämme, joka nähtävästi tahtoi vakuuttaa\nmeitä ja vahvisti sydämiämme kaikkea epäilystä vastaan tähän kohtaan\nnähden, joka ratkaisee ja todistaa niin paljon, on lähettänyt meille\ntietoja Israelin _kaksinkertaisesta_ mitasta toisenkin korkeasti\nkunnioitetun palvelijansa, -- profeetta Jesajan kautta.\n\nProfeetta asettuu tulevaisuudessa sen ajan loppupäähän, jolloin heidän\n\"kaksinkertainen\" mittansa (mishnehnsa) on täytetty -- v. 1878; ja\nkääntyen meihin, jotka nyt elämme, ilmottaa hän meille Jumalan sanoman\nsanoen: \"Lohduttakaa, lohduttakaa, minun kansaani, sanoo teidän\nJumalanne. Puhukaa sydämellisesti Jerusalemille ja julistakaa sille,\nettä sen _sotimisen aika on päättynyt_, että sen pahateko on maksettu,\nettä se on _kaksinkertaisesti_ saanut Herran kädestä kaikkien syntiensä\ntähden.\" -- Jes. 40: 1, 2. [Se hebrealainen sana, joka tässä on\nkäännetty sanalla kaksinkertaisesti on _kefel_, joka merkitsee\nsellaista _kaksinkertaista_, joka on käännetty kahtia keskeltä.]\n\nSe, joka tutkii ennustuksia, pankoot merkille, että profeetat lausuvat\nennustuksiansa eri kannoilta: välin he puhuvat tulevaisesta tulevana ja\ntoisen kerran asettautuvat he tulevaisuuteen ja puhuvat siltä kannalta;\nniinpä esim. Jesaja puhuessaan Herramme syntymisestä, asettuu seimen\nääreen, jossa Jeesus makasi, kun hän sanoo: \"Lapsi _on_ meille\nsyntynyt, poika _on_ meille annettu, ja hänen hartioillansa _on_\nherraus; j.n.e.\" (Jes. 9: 5.) Psalmien kirjaa ei voida ymmärtävällä\ntavalla lukea, jollei tätä asianhaaraa oteta huomioon. Parempaa\nvalaistusta tälle asialle, että nimittäin profeetat asettuvat eri\nkannoille aikaan nähden, ei voida antaa, kuin nämä kolme mainittua\nennustusta, jotka koskevat Israelin \"kaksinkertaista\" mittaa. Jeremia\nennusti, että ne päivät _tulisivat_, jolloin Jumala hajottaisi\nheidät kaikkien kansojen sekaan, ja että kun he olivat saaneet\n_kaksinkertaisesti_, kokoaisi hän heidät jälleen paljon valtavamman\nvoiman ilmauksen kautta heidän hyväkseen, kuin silloin kun he tulivat\negyptiläisestä orjuudesta. Sakarja puhuu ikäänkuin eläisi hän sinä\naikana, kun Kristus tarjoutuu Israelille heidän kuninkaanaan, ja sanoo\nmeille, että siinä, _juuri sinä päivänä_ alotettiin laskea heidän\n\"kaksinkertaista\" mittaansa. Jesaja seisoo rinnallamme vuonna 1878 ja\nkiinnittää huomiomme siihen, että Jumalalla on jo järjestetty, määrätty\ntai _vahvistettu aika_ suosionsa palauttamiselle Israelille, ja että\ntämä määrätty aika alkaisi \"_kaksinkertaisen_\" mitan kuluttua, joka\nvastaisi sitä ennen elettyä suosion aikaa; ja hän sanoo meille, että\nmeidän nyt on ilmotettava Israelille tätä suloista sanomaa, että sen\nkaksinkertainen mitta on täynnä, sen vahvistettu aika täytetty. Tulisi\ntodella vaikeaksi päättää, mikä näistä kolmesta ennustuksesta on vahvin\ntahi tärkein. Ne ovat kaikki tärkeitä, ja jokainen niistä olisi jo\nitsessään vahva; mutta kaikki yhdessä muodostavat ne ihmeellisesti\nvahvan kolminkertaisen ketjun Jumalan nöyrille, etsiville, luottaville\nlapsille.\n\nVakuuttavaisuus näissä profeetallisissa lausunnoissa vahvistuu, kun\nmuistamme, että nämä profeetat eivät ainoastaan eläneet ja kirjottaneet\nsatoja vuosia toisistaan erotettuina, vaan myös, että he kirjottavat\nasioita, jotka olivat aivan vastakkaisia niille, mitä juutalaiset\nodottivat. Totisesti ilman uskoa ja _sydämeltä hitaita_ uskomaan\nkaikkea sitä, mitä Jumala on puhunut profeettain kautta, ovat ne, jotka\neivät tässä selvässä ja sopusointuisessa todistuksessa voi nähdä\nJumalan sormea ja toimenpidettä.\n\nJos joku väittää, ettei Berliinin kokous ja sen päätös olleet mitään,\njoka kyllin selvästi ilmaisi Jumalan suosion palaamista Israelille,\nvastaamme, että se oli paljon selvempi merkki suosiosta, kuin Herran\ntoimenpide ratsastamalla Jerusalemiin oli epäsuosion merkki. Ei\nkumpaakaan pidetty sinä aikana, kun se tapahtui, minkään ennustuksen\ntoteuttamisena. Ja tänä päivänä on niitä, jotka tietävät\nkaksinkertaisen täyttymisestä, tuhatta kertaa useampia kuin niitä,\njotka ennen helluntaita tiesivät, että kaksinkertainen tahi toinen osa\n_alkoi_ silloin. Siten näemme, että se lapsi, jonka Simeon sanoi olleen\npannun _lankeemukseksi ja nousemukseksi_ monelle Israelissa (Luuk. 2:\n34) tuli juuri _lankeemukseksi_ tai loukkauskiveksi luonnolliselle\nIsraelille kansana; ja me olemme nähneet, mitenkä hän hengellisen\nIsraelin päänä ja Päällikkönä tulee olemaan Vapauttaja, tulee jälleen\npystyttämään luonnollisen huoneen ja asettamaan ennalleen kaikki, kun\nsen \"määrätty aika\" sen \"kaksinkertainen mitta\" on täytetty; ja nyt\nnäemme kaksinkertaisen mitan täytetyksi ja suosion alkavan saapua\nIsraelille. Kun me huomaamme nämä Isämme Sanan toteutumiset, laulakoon\nsydämemme: --\n\n    Sä pienoinen lauma, Raamattu on\n    Sun uskosi pohja, tuo horjumaton.\n\nKun siten huomaamme Israelin lankeemuksen suosiosta, ja mitä he sen\nkautta ovat kadottaneet, ja syyn tähän kaikkeen, älkäämme unohtako,\nettä he tässäkin esikuvasivat hengellistä nimi-Israelia, ja että samat\nprofeetat ovat ennustaneet, että _molempien_ Israelin huoneiden piti\nkompastuman ja lankeaman: \"Hän on oleva loukkauskiveksi ja kompastuksen\nkallioksi _molemmille_ Israelin huonekunnille.\" -- Jes. 8: 14.\n\nYhtä varmasti, kuin luonnollista nimi-Israelia on kohdannut hylkääminen\nja lankeeminen, kuten olemme nähneet, yhtä varmasti tulee myös\nhylkääminen ja lankeeminen kohtaamaan hengellistä nimi-Israelia,\nEvankelista nimi-Seurakuntaa, ja samanlaisista syistä. Toisen\nhylkäämistä ja lankeemusta kuvataan Raamatussa yhtä elävästi kuin\ntoisenkin. Ja myöskin yhtä varmasti, kuin luonnollisen Israelin jäännös\npelastettiin sokeudesta ja lankeemuksesta nöyryyden ja uskon kautta,\ntulee myöskin samanlainen jäännös hengellisestä nimi-Israelista\npelastettavaksi nimi-joukkojen sokeudesta ja lankeemuksesta tämän ajan\n\"elonkorjuussa\" tahi lopussa. Siten tulevat todellisen seurakunnan,\nKristuksen ruumiin viimeiset jäsenet, erotettaviksi nimiseurakunnasta\n-- yhdistettäviksi ja kirkastettaviksi Pään kanssa. Nämä (se jäännös,\njoka valittiin luonnollisesta Israelista sen lankeemisessa sekä\nevankelikauden harvalukuiset uskolliset, käsittäen sen lopulla elävän\njäännöksen), muodostavat yksin totisen \"Jumalan Israelin.\" Nämä ovat\nnuo Valitut -- vanhurskautetut, uskon kautta Kristuksen lunastustyöhön\nkutsutut kanssa-uhraamiseen ja kanssaperillisyyteen Kristuksen kanssa,\njotka totuuden henki on valinnut uskon kautta totuuteen ja pyhitykseen,\nja jotka ovat olleet uskolliset kuolemaan saakka. Tämän joukon\nvalitsemisen loputtua, tämän ajan elonkorjuussa, saattaa odottaa\nmelkoista liikettä vehnän ja lusteiden välillä; sillä paljon\njumalallisesta suosiosta johtuneesta hyvästä, jota myönnettiin\nerityisesti _uskollisten harvalukuisten_ tähden, tulee vedettäväksi\npois nimijoukoilta, kun pieni lauma, jonka kehitykseksi ne myönnettiin,\non täysilukuinen.\n\nMeidän on odotettava, että tässä, samoin kuin esikuvauksellisessa\njuutalaisessa elonkorjuussa, tulee olemaan sellaista erottamista, joka\ntoteuttaa profeetan sanat: \"Kootkaa minulle _pyhäni_, jotka tekevät\nliiton kanssani uhrin kautta.\" (Ps. 50: 5.) Ja niinkuin vuosi 33 osotti\n_juutalaisen nimi_-huonekunnan, järjestelmänä katsottuna, jättämistä\nepäsuosioon, hajaannukseen ja kukistumiseen, niin osotti vastaava\nvuosiluku 1878, _hengellisen nimi_-Israelin epäsuosion, hajaannuksen ja\nkukistumisen alkamista, josta meillä on enemmän sanottavaa seuraavassa\nluvussa.\n\n\n\nMatemaatillinen todistus.\n\n\nOtaksuen, että yllä esiintyvä todistus on riittävä ja tyydyttävä,\nmenemme nyt ajanlaskullisesti todistamaan: ensimäiseksi, että\njuutalainen aika, Jaakobin kuolemasta siihen ajankohtaan, jolloin\nheidän huoneensa jätettiin autioksi, josta heidän _kaksinkertaisensa_\ntai toinen puolensa alettiin laskea oli tuhat kahdeksansataa\nneljäkymmentaviisi vuotta pitkä; ja toiseksi, että _kaksinkertainen_\npäättyi vuonna 1878, ja että aika silloin oli tullut suosion\nalkamiselle -- jolla me siten tulemme todistamaan, että tämä vuosiluku\nilmaisi evankeliajan suosion loppumista.\n\nJälkimäinen kohta ei itse asiassa tarvitse mitään todistusta; sillä,\nkoska oli totta, että Herramme kuoli vuonna 33, on helppo asia lisätä\ntuhat kahdeksansataa neljäkymmentäviisi vuotta vuoteen 33 nähdäksemme,\nettä 1878 oli se vuosi jolloin aika oli tullut suosion alkamiselle\nIsraelille edellyttäen, että voimme todistaa ensimäisen väitteemme että\najanjakso jolloin Israel odotti Jumalan lupauksien täyttymistä, _hänen\nsuosiossansa_, oli tuhannen kahdeksansadan neljänkymmenenviiden vuoden\naika.\n\nTämän ajanjakson pituus näytetään täydellisesti siinä luvussa, joka\nkäsittelee ajanlaskua, lukuunottamatta yhtä kohtaa, nimittäin aikaa\nJaakobin kuolemasta aina lähtöön asti Egyptistä. Tämä ajanjakso on\nollut hyvin omituisella tavalla kätketty tai peitetty näihin aikoihin\nasti; ennenkuin se huomattiin, oli juutalaisen ajan pituus tuntematon;\neikä ilman sitä oltaisi voitu sen kaksinkertaistuttamista mitata, jos\nkohta ennustukset kaksinkertaisesta olisivat tulleet huomatuiksi ja\nkäsitetyiksi.\n\nAjanlasku ei tee mitään vaikeuksia Jaakobin kuolemaan asti, mutta tästä\nvuosiluvusta alkaen Egyptistä lähtöön asti ei ole minkäänlaisia\ntäydellisiä tiedonantoja. Useita murusia annetaan siellä ja täällä,\nmutta mitään yhdenjaksoista lankaa ei anneta, jonka kautta pääsisimme\nvarmuuteen. Juuri siitä syystä täytyi meidän ajanlaskua tarkastaessamme\ntällä kohdalla kääntyä Uuteen Testamenttiin. Siellä saimme apua\nhenkeyttämältä apostolilta, joka ilmottaa meille yhdistävän renkaan.\nTällä tavoin opimme tuntemaan, että neljänsadan kolmenkymmenen (430)\nvuoden aika kului liitosta, joka tehtiin niihin aikoihin kun Tara,\nAabrahamin isä, kuoli aina Israelin lähtöön asti Egyptistä.\n\nMe löydämme kätketyn ajan Jaakobin kuolemasta Israelin Egyptistä\nlähtöön, tarkalla tavalla: ensin laskemalla ajan Taran kuolemasta\nJaakobin kuolemaan ja sitten vähentämällä ne vuodet, noista\nneljästäsadastakolmestakymmenestä vuodesta, jotka ovat Taran kuoleman\nja Egyptistä lähdön välillä, seuraavalla tavalla:\n\nAabraham oli seitsemänkymmenen viiden (75) vuoden vanha, kun liitto\nhänen kanssaan tehtiin Taran kuoltua (1 Moos. 12: 4), ja Iisak syntyi\nkaksikymmentäviisi (25) vuotta sen jälkeen. (1 Moos. 21: 5.) Siis:\n\n    Liitosta Iisakin syntymiseen...............  25 vuotta\n    Iisakin syntymisestä Jaakobin syntymiseen\n    (1 Moos. 25: 26)...........................  60   \"\n    Jaakobin syntymisestä hänen kuolemaansa\n    (1 Moos. 47: 28)........................... 147   \"\n    Yhteenlasketut vuodet liitosta Aabrahamin   ___\n    kanssa Jaakobin kuolemaan.................. 232   \"\n    Liitosta siihen päivään, jolloin Israel\n    jätti Egyptin (2 Moos. 12: 41),\n    pääsiäisjuhlan aikana...................... 430   \"\n    Tästä on vähennettävä aika liitosta\n    Jaakobin kuolemaan......................... 232   \"\n    Aika Jakobin kuolemasta lähtöön             ___\n    Egyptistä oli siis......................... 198   \"\n\nSiten ovat kaikki vaikeudet laskea Israelin kansallisen olemassaolon\najan pituus poistettu. Kätketty aika Jaakobin kuolemasta Egyptistä\nlähtöön oli epäilemättä tarkotuksella kätketty, kunnes aika sen\nnäkemiselle oli tullut. Tähän me liitämme nyt Ajanlaskullisessa\ntarkastuksessa esitetyt ajanjaksot, seuraavasti:\n\n    Jaakobin kuolemasta lähtöön Egyptistä..........  198 vuotta\n    Israelin korvessaolo...........................   40   \"\n    Kaanaan jakamiseen.............................    6   \"\n    Tuomarien aikakausi............................  450   \"\n    Kuninkaiden aikakausi..........................  513   \"\n    Autiona olon aika..............................   70   \"\n    Kyyroksen ensimäisestä vuodesta vuoteen 1......  536   \"\n    Yhteensä Jaakobin kuolemasta Anno Dominiin,.... ____\n    tahi vuoteen 1 meidän ajanlaskuamme............ 1813   \"\n    A.D. 1:stä ristiinnaulitsemiseen passah-juhlan\n    aikana, keväällä vuonna 33 j.K. -- täysiä\n    vuosia, juutalaista kirkollista aikaa..........   32   \"\n    Koko aikakausi, jolloin Israel suosiossa ja     ____\n    tunnustettuna ollen odotti valtakuntaa......... 1845   \"\n\n[Juutalainen kirkkovuosi alkoi keväällä; ja passah-juhla sattui jokaisen\nuuden (kirkollisen) vuoden ensimäisen kuukauden viidentenätoista\npäivänä.]\n\nLöytääksemme heidän _kaksinkertaisen_ aikansa toisen osan pituuden,\njonka ajan kuluttua heidän suosion aikansa oli tullut, ja se todellakin\nalkoi, ja jolloin suosio todella alkoi siirtyä pois hengellisestä\nnimi-Israelista, laskemme tuhat kahdeksansataa neljäkymmentäviisi\n(1845) vuotta keväästä vuonna 33 j.K. ja saamme passah-juhlapäivän\nvuonna 1878. Heidän jälleennousemisensa vuodesta 1878 _vuoteen_ 1915\n(pakana-aikain loppuessa), sen Kuninkaan suosiossa, jonka he\nhylkäsivät, ja jonka he tällä ajalla tulevat tunnustamaan, vastaa\npituudellaan heidän kolmekymmentäseitsemän vuotista lankeemistaan,\nsiitä päivästä, jolloin heidän huoneensa jätettiin _autioksi_, vuonna\n33 j.K. heidän täydelliseen kukistumiseensa kansana v. 70.\n\nOlemme jo tarkastaneet useita huomattavia rinnakkaisuuksia juutalaisen\najan, varjon tahi esikuvan ja evankelisen ajan, todellisuuden tahi\nvastakuvan välillä, ja tässä olemme me juuri nyt todistaneet uuden\nsamanlaisen: _Molempien aikakausien pituus vastaa toistaan\ntäydellisesti_ -- evankelinen Seurakunta kutsutaan Israelin \"mishneh'n\"\ntai heidän epäsuosionsa toisella puoliskolla. Samalla kertaa, kun\ntoiset vastaavaisuudet ovat silmiinpistäviä, koskee tämä erityisesti\nnäiden kahden ajan lopputapahtumia, niiden \"elonkorjuuta\",\nelonkorjaajia, sitä työtä, jota molempien elonkorjuuaikoina toimitetaan\nja niille omistettua aikaa, jotka kaikki ovat omiaan antamaan meille\nselvän katsauksen siitä työstä, joka tulee toimitettavaksi siinä\nelonkorjuussa, joka on tämän ajan lopussa. Huomaa tarkoin niitä\nvastaavaisuuksia, jotka ovat näiden kahden elonkorjuun välillä, kun\nlyhykäisesti kertaamme ne: --\n\n\n\nKatsaus rinnakkaisuuksiin elonkorjuussa.\n\n\nJuutalainen aika päättyi \"elonkorjuuseen\", jossa Herramme ja Apostolit\ntoimittivat sen työn, niiden hedelmäin korjuun, joiden siemenen Mooses\nja profeetat olivat kylväneet. \"Nostakaa silmänne (sanoo Jeesus) ja\nkatselkaa vainioita, kuinka jo ovat valkoiset leikattaviksi.\" \"Minä\nolen lähettänyt teidät leikkaamaan sitä, johon ette ole työtä panneet;\nmuut ovat työn tehneet, ja te olette päässeet heidän työalalleen.\"\n(Joh. 4: 35--38.) Evankelisen ajan loppua kutsutaan myös elonkorjuuksi:\n-- \"Elonaika on maailman (aikakauden) loppu.\" \"Elonaikana minä sanon\nleikkuumiehille: Kootkaa ensin lusteet ja sitokaa ne kimppuihin\npoltettaviksi -- -- mutta nisut korjatkaa aittaani.\" -- Matt. 13: 39,\n30.\n\nJohannes ennusti sitä työtä, joka oli toimitettava juutalaisessa\nelonkorjuussa, ja sen seurauksia, sanoen (Matt. 3: 12): \"Hänellä on\nviskimensä kädessään, ja hän puhdistaa puimatanterensa ja kokoaa\nnisunsa [todelliset israelilaiset] aittaansa [kristilliseen\nseurakuntaan]; mutta ruumenet [kelvottomat tästä kansasta] hän\npolttaa sammumattomalla tulella\" -- (hätä, joka kulutti heidän\nkansallisuutensa.) Tällöin tapahtui kaste pyhällä Hengellä ja\ntulella -- pyhä Henki, joka tuli \"totisten israelilaisten\"; yli\nhelluntaina, ja tuli, se hätä, joka kohtasi kaikkia toisia, niiden\nkolmenkymmenenseitsemän vuoden aikana, jotka seurasivat heidän\nhylkäämistänsä. (Matt. 3: 11.) Tässä hädässä Israel _kansana_\nhävitettiin, mutta ei yksilöinä. Ilmestyskirjan kirjottaja kertoo tämän\najan elonkorjaamisesta terävällä totuuden viikatteella, koska\n_elonkorjuuaika_ on tullut, ja näyttää, että se on kahtalaista työtä,\njosta toinen tarkottaa maan viinipuuta, erotukseksi totisesta Isän\nistuttamasta viinipuusta, Kristuksesta Jeesuksesta ja hänen\njäsenistänsä tahi oksistansa. (Joh. 15: 1--6.) Tämän ajan elonkorjuuta\nsanotaan vehnän ja lusteiden korjuuksi (Matt. 13: 24--30, 36--39);\njuutalaisen ajan elonkorjuuta kutsuttiin vehnän ja ruumenien korjuuksi.\nJa samoin kuin silloin ruumenia oli suuressa määrässä enemmän, samalla\ntavalla näyttää myös kaikissa muissa paikoissa silmiinpistävä\nyhdenkaltaisuus ja rinnakkaisuus edellyttävän, että lusteita tulee\nolemaan paljon runsaammin kuin vehnää tässä elonkorjuussa.\n\nJuutalainen elonkorjuu, yhteensä neljänkymmenen vuoden ajanjakso, alkoi\nHerramme opetusviran alkaessa vuonna 29 ja päättyi vuonna 69 vähää\nennen nimi-Israelin hylkäämistä ja kukistumista ja heidän kaupunkinsa\nhävittämistä, jonka roomalaiset aikaansaivat vuonna 70. Ja tämän ajan\nelonkorjuu alkoi Herramme läsnäololla maan suuren riemuvuoden alkaessa\nvuonna 1874, niinkuin 6:ssa luvussa näytetään, ja päättyy vuonna 1914,\nvähää ennen pakanavaltojen kukistumista, ollen samoin neljänkymmenen\nvuoden ajanjakso -- siis vielä lisäksi eräs ihmeellinen yhtäläisyys\nnäiden kahden ajan välillä.\n\nJuutalainen elonkorjuu alkoi Herramme opetusvirkaan astumisella, ja\nvaikka Jumalan suosio poistui heidän nimijärjestelmästänsä kolme ja\npuoli vuotta myöhemmin, jonka jälkeen hätä runteli tätä järjestelmää\nkolmekymmentäkuusi ja puoli vuotta, jatkui kumminkin erityinen suosion\nosotus tämän kansan yksityisille jäsenille, ja kutsu Kristuksen\nkanssaperillisyyden korkeaan kunniaan lähetettiin nimenomaan heille\nkolmen ja puolen vuoden aikana siitä, kun Herramme hylkäsi heidät ja he\nhylkäsivät hänen -- jonka kautta lupaus Danielille toteutui (Dan. 9:\n27), että suosiota osotettaisiin hänen kansallensa täydellisesti\nseitsemänkymmenen viikon loppuun asti, jonka viikon keskellä Messias\ntapettiin. Lupaus täytettiin koko totiselle vehnälle, samalla kun se\n_järjestelmä_, joka ympäröi tätä vehnää, tuomittiin ja hyljättiin\nkeskellä sitä viikkoa. Juutalaisen ajan vehnänkorjuu kesti monta\nvuotta, alkaen Herramme virkaan astumisella, vaikka kaikki erityinen\nsuosio lakkasi kolme ja puoli vuotta Kristuksen kuoleman jälkeen. Tämän\nkansan hätä (tuli) alkoi aikaiseen palaa, mutta palo ei saavuttanut\nsuurinta raivoansa ennenkuin melkein kaikki vehnä oli korjattu aittaan.\n\nSamanlaisia ajanjaksoja on huomattavissa tämän nyt päättyneen\najanjakson elonkorjuussa, jotka vastaavat ilmiöitä edellisessä\nelonkorjuussa. Syksy vuonna 1874, jolloin riemuvuosijaksot ilmasevat\najan tulleen Herramme läsnäolemiselle, vastaa hänen kasteensa aikaa ja\nvoitelemista pyhällä Hengellä, jolloin hän tuli Messiaaksi,\nRuhtinaaksi, (Dan. 9: 25) ja alkoi toimittaa juutalaista elonkorjuuta.\nKevät vuonna 1878 (kolme ja puoli vuotta myöhemmin) vastaa sitä\nvuosilukua, jolloin Herramme omisti kuninkuuden, ratsasti aasilla,\npuhdisti temppelistä rahanvaihtajat ja itki nimiseurakunnan tahi\nvaltakunnan tähden ja jätti sen alttiiksi hävitykselle, ja se ilmasee\nsen ajan, jolloin nimi-seurakunta- (tahi kirkko-) järjestelmät\n\"oksennettiin ulos\" (Ilm. 3: 16), josta ajasta alkaen ne eivät enää ole\nJumalan puhetorvia taikka missään määrässä hänen tunnustamiansa. Ja ne\nkolme ja puoli vuotta, jotka seurasivat kevättä vuonna 1878, jotka\npäättyivät lokakuussa vuonna 1881, vastaavat niitä kolmea ja puolta\nvuotta, jolloin suosio jatkui yksityisiä juutalaisia kohtaan heidän\nsuosionsa seitsemännenkymmenennen viikon loppupuoliskolla. Samoin kuin\nesikuvassa tämä vuosiluku -- kolme ja puoli vuotta Kristuksen kuoleman\njälkeen -- osotti kaiken erityisen suosion päättymistä juutalaisia\nkohtaan ja suosion alkamista pakanoille, samalla tavalla meistä vuosi\n1881 osottaa erityisen suosion päättymistä pakanoille -- \"korkean\nkutsun\", tai kutsun omistamaan niitä siunauksia, jotka kuuluvat tälle\najalle -- kutsun kanssaperillisyyteen Kristuksen kanssa ja jumalallisen\nluonteen osallisuuteen. Ja niinkuin olemme nähneet, on tämän ajan\ntunnusmerkkinä suuri liike juutalaisten keskuudessa kristillisyyteen\npäin, tunnettuna \"Kisjinevi-liikkeen\" nimellä. Ja nyt on tulossa hätää\nja koettelemuksia nimi-kristillisyyden osaksi, mutta myrskyä\npidätetään, kunnes kaikki vehnä on korjattu, kunnes Jumalan lähettiläät\novat leimanneet hänen palvelijainsa otsat (ymmärryksen) totuudella. --\nIlm. 7: 3.\n\nVastaavaisuudet tässä ja juutalaisessa elonkorjuussa ovat osottautuneet\nerinomaisen selvästi esiintyviksi siihen nähden, mitä on saarnattu.\nJuutalaisen elonkorjuun ensimäisinä kolmena ja puolena vuotena oli\nHerrallamme ja opetuslapsilla erityisenä tekstinänsä _aika_ ja\nMessiaksen _läsnäolo_. Heidän julistuksensa kuului: \"Aika on täytetty\",\nlunastaja on tullut. (Mark. 1: 15; Mat. 10: 7.) Samoin oli myös\ntässäkin elonkorjuussa: vuoteen 1878 muodostivat aikaennustukset ja\nHerran läsnäolo, pääasiassa niinkuin ne tässä ovat esitetyt, vaikkeivät\nnäin selvästi, sanomamme aineen. Sen jälkeen on työ laajennut, ja\ntoisien totuuksien käsittäminen on selvinnyt ja puhdistunut; mutta\nsamat tosiseikat ja raamatunpaikat, jotka opettavat samaa _aikaa_ ja\nsamaa _läsnäoloa_, seisovat siinä kumoamattomina ja eittämättöminä.\n\nSamoin kuin se suosio, jota jatkuvasti osotettiin yksityisille\nisraelilaisille, senjälkeen kun heidän nimi-huoneensa suljettiin\nsuosiosta, ei tarkottanut heidän _nimi-kirkkojärjestelmänsä_\nkäännyttämistä ja uudistamista, eikä heidän ruumeniensa muuttamista\nvehnäksi, vaan oli yksinomaa aijottu erottamaan ja korjaamaan joka\nainoan tuleentuneen vehnäjyvän, samoin ei jatkuva ja runsas suosio\n(nimittäin totuudenvalo) nykyajassa ole tarkotettu käännyttämään\nkokonaisia lahkoja tai aikaansaamaan kansallisia uudistuksia, vaan\npäinvastoin kokonaan erottamaan vehnäluokan lusteluokasta. Molemmat\novat kasvaneet rinnakkain vuosisatoja, ja _sekottamaton_, pelkkää\nvehnää oleva lahko on tuntematon; mutta nyt elonkorjuussa tulee\nerottaminen tapahtumaan, ja selkkaukset tulevat olemaan hirvittäviä.\nMonessa tapauksessa se tulee merkitsemään maallisen ystävyyden\nylösnyhtämistä, monen hellän siteen repimistä; ja juuri _totuus_ tulee\naikaansaamaan tämän erottamisen. Herran ennustus \"elonkorjuusta\"\nensimäisessä tulemisessa tulee olemaan paikallaan nykyiseenkin\nelonkorjuuseen nähden. (Katso Mat. 10: 35--38; Luuk. 12: 51--53.)\nSamoin kuin silloin totuus aiheutti eripuraisuutta isän ja pojan,\ntyttären ja äidin, anopin ja miniän välillä, tulee nyt taaskin\nviholliset usein kuulumaan omaan huonekuntaan. Sitä ei voi välttää. Ne,\njotka rakastavat rauhaa ja lepoa enemmän kuin totuutta, tulevat\npantavaksi koetukselle, ja ne, jotka rakastavat totuutta yli kaiken,\nhyväksytään voittajiksi -- aivan kuin juutalaisessa \"elonkorjuussa.\"\n\nJuutalaisessa elonkorjuussa olivat sanansaattajat, jotka airueina\nlähetettiin julistamaan Kuninkaasta ja tulleesta valtakunnasta,\nalhaista sukua olevia miehiä, ilman arvonimiä, ja ne, jotka vastustivat\nsanomaa, olivat ylimmäiset papit, kirjanoppineet, fariseukset ja\njumaluusoppineet; ja niinkuin voimme odottaa, on nytkin: sokeimmat ovat\nsokeiden taluttajia, jotka juutalaisten esikuviensa lailla \"_eivät\ntunne_ etsikkonsa _aikaa_.\" -- Luuk. 19: 44.\n\n_Läsnäolo_ oli heillä toinen suurista koetuskohdista, ja _risti_ oli\ntoinen. Johannes Kastaja huusi heille: \"_Keskellänne_ seisoo se, jota\nette tunne.\" Kumminkaan eivät muut, kuin oikeat israelilaiset kyenneet\nnäkemään sitä totuutta, että Messias oli läsnä; ja näistä useat\nkompastuivat ristiin; sillä vaikka olivat alttiit ottamaan vastaan\nJeesuksen vapauttajana, teki heidän ylpeytensä heidät vastahakoisiksi\nottamaan vastaan häntä _Lunastajana_. Samoin on nytkin.\nKristuksen _läsnäolo_, parhaillaan tapahtuva \"elonkorjuu\" ja\nnimitunnustajajoukkojen hylkääminen ovat kiviä, joihin monet\nkompastuvat; ja suurta Pelastajaa, jonka tulemista ja valtakuntaa monet\novat rukoilleet (niinkuin juutalaisetkin), eivät he tahdo tunnustaa.\nJälleen saattaa totuuden mukaisesti sanoa: \"Keskellänne seisoo se,\njota ette tunne.\" Ja jälleen tulee Kristuksen risti koetukseksi,\nkompastus- tai koetuskiveksi aavistamattomalla tavalla; ja monet, monet\nkompastuvat nyt siihen sanoen: Me tahdomme tunnustaa Kristuksen\n_Vapahtajaksemme_, mutta me hylkäämme hänet Lunastajana ja\nVapaaksiostajana.\n\nVarmastikin on kaikkien, jotka huolellisesti tarkastavat asiaa,\ntunnustettava, että todistukset Herramme läsnäolosta (henkiolentona ja\nsiis näkymättömänä) ovat suuremmat ja selvemmät niitä todistuksia,\njoita juutalaisilla oli hänen läsnäolostansa lihassa ensimäisessä\ntulemisessa. Ja nyt eivät Herran läsnäolontodistukset ainoastaan ole\ntäydemmät, täydellisemmät ja lukuisammat, vaan ajan merkit\nympärillämme, jotka ilmasevat, että elonkorjuutyö on käymässä, ovat\npaljon silmiinpistävämmät ja vakuuttavammat niille, joiden silmät ovat\nvoidellut silmävoiteella (Hm. 3: 18), kuin asianlaita oli ensimäisessä\ntulemisessa, kun Herramme Jeesus, kourallinen seuraajia kanssaan,\npaljon vastuksen ja monen epäsuotuisan asianhaaran vallitessa julisti:\n\"_Aika on täyttynyt_; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi\" --\nMessias on tullut, suuren Jehovan Lähettiläs, täyttääkseen teille\nkaikki ne lupaukset, jotka ovat annetut teidän isillenne. Oliko ihme,\nettä ainoastaan mieleltään nöyrät saattoivat ottaa vastaan nöyrän\nnasaretilaisen suurena Vapauttajana, tai noita nöyriä miehiä ilman\nminkäänlaisia arvonimiä hänen hallituksensa jäseninä, -- sellaisina,\njotka kerran olisivat kuninkaita ja ruhtinaita hänen kanssaan.\nAinoastaan harvat saattoi nähdä hänessä, joka ratsasti aasilla ja itki\nJerusalemin yli, sen suuren Kuninkaan, josta Sakarja oli ennustanut,\nettä Sion tulisi ottamaan vastaan hänet Kuninkaana riemuhuudoilla.\n\nEnsimäisessä tulemisessa nöyryytti hän itsensä ja otti ihmismuodon ja\nluonteen (Hehr. 2: 9, 14) voidakseen senkautta toimittaa meidän\nlunastuksemme antamalla itsensä lunastushinnaksi. Hän on nyt korkealle\nkorotettu eikä enää kuole; ja toisessa tulemisessansa on hän, puettuna\nkaikella voimalla (Fil. 2: 9), korottava \"ruumiinsa\" ja sitten jakava\nmaailmalle sen ennalleenasettamissiunauksen, jonka hän _osti_ sille\nensimäisessä tulemisessansa omalla kalliilla verellään. Muista, ettei\nhän enää ole lihaa, vaan henkiolento, ja on pian muuttava ja kirkastava\njäseninään ja kanssaperillisinään kaikki uskolliset seuraajansa.\n\nJuutalaiselle huonekunnalle esiintyi Jeesus kolmella eri tavalla --\nYlkänä (Joh. 3: 29), Elonkorjaajana (Joh. 4: 35--38) ja Kuninkaana\n(Mat. 21: 5, 9, 4.) Kristitylle huonekunnalle esiintyy hän samaten\nkolmella tavalla. (2 Kor. 11: 2; Ilm. 14: 14, 15; 17: 14.)\nJuutalaiselle huonekunnalle tuli hän Ylkänä ja Elomiehenä heidän\nelonkorjuunsa alussa (hänen opettajavirkansa alkaessa); ja juuri\nristiinnaulitsemisensa edellä esiintyi hän heidän Kuninkaanaan ja\nharjotti kuninkaallista valtaa langettamalla tuomion heidän ylitsensä,\njättäessään heidän huoneensa autioksi ja esikuvauksellisesti\npuhdistamalla heidän temppelinsä. (Luuk. 19: 41--46; Mark. 11: 15--17.)\nAivan samalla tavalla on tässäkin elonkorjuussa ollut: Herramme\nläsnäolo Ylkänä ja Elonmiehenä huomattiin ensimäisenä kolmena ja\npuolena vuotena, vuodesta 1874 vuoteen 1878. Siitä ajasta on\neittämättömällä tavalla ilmennyt, että aika oli tullut vuonna 1878,\njolloin kuninkaallisen tuomion piti alkaman Jumalan huoneesta. Tätä\ntarkottaa Ilm. 14: 14--20, ja Herramme esitetään _kruunattuna_\nElonkorjaajana. Vuosi 1878, joka on rinnakkaisvuosiluku hänen\nesikuvassa ottamastansa vallasta, _osottaa_ selvästi _ajan_ meidän\nnykyisen, hengellisen, näkymättömän Herramme valtaanastumiselle\nkaikkien kuningasten Kuninkaana, ajan, jolloin hän ottaa suuren\nvaltansa hallitaksensa, joka hallitus ennustuksessa on likeisessä\nyhteydessä hänen uskollistensa ylösnousemisen kanssa ja hädän ja vihan\nalkamisen kanssa kansojen yli. (Ilm. 11: 17, 18.) Tällöin, niinkuin\nesikuvassa, alkaa tuomio nimiseurakunnan yli, senkautta että nimi\n_järjestelmät_ (ei kansat) tuomitaan hävitettäväksi, jotka järjestelmät\nulkonaisesti edustavat totista Seurakuntaa -- \"ruumista.\" Tämä on myös\ntodellisen temppelin, todellisen Seurakunnan, Kristuksen ruumiin --\nvihkiytyneen luokan -- puhdistaminen. (1 Kor. 3: 16; Ilm. 3: 12.) Tämä\npyhitetty tahi _temppeli_-luokka nimiseurakunnassa on samassa suhteessa\nnimiseurakuntaan kokonaisuutena, kuin kirjaimellinen temppeli oli\npyhään Jerusalemin kaupunkiin kokonaisuutena. Kun kaupunki oli tullut\nhyljätyksi, tuli temppeli _puhdistetuksi_; samalla tavalla on\ntemppeliluokka nyt puhdistettava: jokainen itsekäs, lihallinen ajatus\nja kaikki maailmallisuus on heitettävä ulos, jotta temppeli, Jumalan\npyhän Hengen asunto -- elävän Jumalan temppeli -- puhdistuisi.\n\nErityinen tehtävä vuoden 1878 jälkeen on ollut julistaa Kuninkaan\nkäskyä: \"Lähtekää siitä (Baabelista) ulos, te minun kansani, jottette\ntulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin hänen vitsauksiansa\nkärsiä.\" (Ilm. 18: 4.) \"Paetkaa, paetkaa, lähtekää sieltä, älkää\nsaastaiseen koskeko! lähtekää sen keskeltä, puhdistakaa itsenne, te\n[kuninkaallinen Papisto] Herran kalujen kantajat!\" -- Jes. 52: 11.\n\nToinen selvästi esiintyvä kohta, jossa ensimäinen ja toinen tuleminen\novat toistensa kaltaisia, on yleinen tunne, että vapauttaja on tarpeen\nja kansain keskuudessa laajalle levinnyt vaikutus, että pelastus on\njollain tavalla pian tuleva -- toisien ajatukset näistä asioista\nlähenevät muutamissa suhteissa totuutta. Mutta joka tapauksessa ovat ne\nharvat, jotka kykenevät näkemään Pelastajan, ja asettuvat hänen\nlippunsa alle totuuden palveluksessa. Juutalaisessa elonkorjuussa\nmenivät monet ulos Herraa vastaan sinä aikana, jolloin kaikki\n\"odottivat\" häntä (Luuk. 3: 15), hänen syntymänsä aikana, kolmekymmentä\nvuotta ennen hänen voitelemistansa Messiaaksi hänen virkansa alkaessa:\nja samalla tavalla oli myös vastaava odotus ja liike monien\nkeskuudessa, (joita sittemmin kutsuttiin adventisteiksi), jota eräs\nbaptistiveli nimeltä William Miller, Amerikassa, ja Hr. Volff ja muut\nEuropassa ja Aasiassa johtivat. Tämä liike nousi huippuunsa vuonna\n1844, tasan kolmekymmentä vuotta ennen vuotta 1874, jolloin Kristus,\nYlkä ja Elonkorjaaja todella tuli, niinkuin Riemuvuodet opettavat.\nTässä tapaamme vieläkin yhden sattuvan aika-rinnakkaisuuden näiden\naikojen välillä; sillä kysymyksessä olevat kolmekymmentä vuotta\nvastaavat täydellisesti kolmeakymmentä vuotta Jeesuslapsen syntymästä\nMessiakseen voideltuun -- kun hän kolmenkymmenen vuoden ikäisenä\nkastettiin ja sittemmin astui esille Ylkänä ja Elonkorjaajana. -- Matt.\n3: 11--13; Joh. 3: 29.\n\nMolemmissa tapauksissa tapahtui pettymys, jota seurasi kolmenkymmenen\nvuoden odotusaika, jolloin kaikki nukkuivat ja ainoastaan muutamat\nharvat molemmissa tapauksissa heräsivät _oikeaan_ aikaan huomatakseen\nMessiaksen läsnäolon. Molempien huonekuntien suuret nimijoukot eivät\nhuomaa etsikon aikaa, koska ovat ylenraskautetut ja haaleat ja\nlaiminlyövät kehotuksen valvoa ja rukoilla. Siten toteutuu\nprofeetan lausuma ennustus: -- \"Hän on oleva loukkauskiveksi ja\nkompastuksenkallioksi molemmille Israelin huonekunnille.\" (Jes. 8: 14.)\nLuonnollinen huone loukkaantui, koska olivat tehneet tyhjäksi Jumalan\nlain tottelemalla perimäsääntöjä (Mark. 7: 9, 13), eikä heillä sen\nvuoksi ollut oikeaa käsitystä ensimäisen tulemisen tavasta ja\ntarkotuksesta. Tästä syystä olivat he valmistumattomia ottamaan vastaan\nhäntä sillä tavalla, kun hän tuli, ja siten he loukkaantuivat häneen ja\nhänen uhritoimitukseensa. Hengellisen nimi-Israelin joukot\nloukkaantuvat nyt samaan kallioon ja samasta syystä. He ovat\ninhimillisten perimätietojen ja lahkollisten ennakkoluulojen sokasemat,\njotka estävät heitä saamasta oikeaa valoa Jumalan sanasta, ja sen\njohdosta ei heillä ole oikeaa käsitystä Herran toisen tulemisen tavasta\nja tarkotuksesta. Ja tässäkin on Kristuksen risti, oppi lunastuksesta,\nkoetuskivi kaikille. Tarkkaa huomiota ansaitsee sekin, ettei kumpikaan\nhuone saattaisi loukkaantua tai kompastua olemattomaan kallioon. Kallio\non nyt olemassa, ja nimijärjestelmät kompastuvat, loukkaantuvat ja\nmusertuvat; samalla kuin \"oikeat israelilaiset\", niinkuin\nensimäisessäkin tulemisessa, henkilökohtaisesti huomaavat ja ottavat\nvastaan kallion, ja kapuamalla tälle totuudelle tulevat he nostetuiksi\nkorkealle yli kompastuvien joukkojen, jotka hylkäävät sen.\n\nNe, joiden ymmärryksen silmät ovat valaistut, eivät kompastu; mutta kun\nhe siihen sijaan nousevat Kalliolle, saattavat he siltä korkeammalta\nnäkökannalta, jonka se tarjoaa, paljon selvemmin nähdä Jumalan\nsuunnitelman sekä menneisyyden että tulevaisuuden -- nähdä sellaisiakin\nasioita, jotka ovat sanoin sanomattomia, Seurakunnan tulevasta\nkirkkaudesta ja maan juhlapäivästä. Ne, jotka luottavat Herraan, eivät\nkoskaan joudu häpeään.\n\nTämän rinnakkaisuuden koko voimaa ei saata nähdä, jollei huomaa, että\nriemuvuosijaksot ja pakanain ajat osottavat, edelliset sen\nneljäkymmenvuotisen ajanjakson alkua, jälkimäiset sen loppua, jotka\nalaosastoissaan niin täydellisesti vastaavat juutalaisia\nrinnakkaisuuksia. Ei ole mikään mielikuvitus, että juutalainen ja\nkristillinen aika muodostavat esikuvan ja vastakuvan -- apostolit ja\nprofeetat todistavat niiden keskinäistä yhdenmukaisuutta. Emme myöskään\nluota yksinomaan rinnakkaisuuksiin todistukseksi nykyiselle\nkristillisen armotalouden elonkorjuulle: tämä elonkorjuu on, niinkuin\njo olemme näyttäneet, myöskin toisella tavalla ilmaistu -- niinhyvin\nsen alku kuin loppukin. Riemuvuosijaksot osottavat, että se aika,\njolloin Herramme Jeesus olisi läsnä ja alkaisi ennalleenasettamistyön,\nolisi syksyllä vuonna 1874. Ja ylempänä kosketeltu rinnakkaisuus\nnäyttää, että tämä vuosiluku (1874) täydellisesti vastaa Jeesuksen\nvoitelemista Messiaaksi juutalaisen \"elonkorjuun\" alkaessa ensimäisessä\ntulemisessa. Pakanain ajat osottavat, että nykyisten hallitusten\nhallitusvalta päättyy vuoden 1914 loppuessa, jonka jälkeen näiden\nhallitusten kukistumisen täytyy pian tapahtua; ja rinnakkaisuus\nylempänä näyttää, että tämä aika, 1914, vastaa täydellisesti vuotta 69,\njonka jälkeen (vuoden 70 loppuessa) juutalaisen yhteiskuntajärjestyksen\ntäydellinen kukistuminen seurasi. Mahdollisesti voitanee siis kysyä\nkaikkeen tähän nähden: Ovatko nämä rinnakkaisuudet aikaan nähden\nainoastaan satunnaisuuksia, tai ovatko ne saman jumalallisen käden\njärjestämiä, joka järjesti luonnollisen huonekunnan muutkin asiat\nvarjoiksi tämän armotalouden todellisuuksista?\n\nEi, ne eivät ole satunnaisia: epäilemättä on sama kaikkiviisas Jumala,\njoka antoi meidän tietää ajanlaskun kautta, että Aadamin luomisesta oli\nkulunut kuusituhatta vuotta vuoteen 1873, ja että seitsemäs tuhannes,\ntuhatvuosikausi silloin alkoi; joka riemuvuosijaksojen kautta ilmotti\nmeille, että Herra tulee olemaan läsnä ja että ennalleenasettamisajat\ntullevat alkamaan syksyllä 1874; ja niinkuin pakana-aikojen kautta\nnäytettiin meille, ettemme saa odottaa, että nämä asiat tapahtuisivat\nkiireellisesti, vaan näöltään luonnollisien keinojen kautta tulisivat\ntoimitettaviksi neljäkymmentä vuotta kestävänä ajanjaksona -- on Herra\nnäissä rinnakkaisissa armotalouksissa, joiden pituuden Israelin\n\"kaksinkertainen\" määrää, antanut meille todistuksia, jotka eivät\nainoastaan itsessään selvästi osota Herran läsnäoloa, elonkorjuuta ja\nennalleenasettamista (joka alkaa suosiolla luonnolliselle Israelille),\nvaan antavat samalla _todistuksen_, joka osottaa toiset profeetalliset\ntodistukset ja ajanlaskun oikeiksi. Sillä selvästi huomattakoon, että\njos ajanlaskua tahi jotakin näistä ajanjaksoista muutetaan vuodenkaan\nverran, niin on tämän rinnakkaisuuden kauneus ja voima hävinnyt.\nEsimerkiksi jos ajanlaskua muutetaan vuodenkaan verran, joko lisäämällä\ntai vähentämällä -- jos me pitennämme sanokaamme kuningasten tahi\ntuomarien aikaa vuoden taikka teemme toisen niistä vuotta lyhyemmäksi\n-- on koko rinnakkaisuus turmeltunut. Jos me lisäisimme vuoden, tulisi\nIsraelin ensimäisen ajanjakson pituudeksi 1846 vuotta, ja\nkaksinkertainen tai vastaava toinen osa tulisi päättymään _vuotta\nmyöhemmin_, jota vastoin riemuvuosijaksot tällaisen muutoksen kautta\najanlaskussa, tulisivat päättymään vuotta aikaisemmin, s.o. vuonna\n1873, joka taasen muuttaisi 6000 vuoden päättymisen vuoteen 1871, kun\ntaasen pakanain ajat eivät mitenkään tulisi siitä muuttumaan. Kaikki\nsaattavat nähdä, että sopusointu tai rinnakkaisuus tällä tavalla\nkokonaan turmeltuisi. Taikka jos yksi ainoakaan vuosi vähennettäisiin\njostain ajanlaskun laskelmasta, tulisi sekasorto yhtä suureksi, vaikka\nmuutos kysymyksessä olevissa ajanjaksoissa tulisi käymään\npäinvastaiseen suuntaan. Sillä tavoin vahvistavat nämä erilaiset\najanennustukset toisiansa molemminpuolisesti, samalla kun rinnakkaisuus\nnäissä molemmissa armotalouksissa juottaa yhteen niiden todistukset.\n\nNe, jotka vähänkin tuntevat niitä laskelmia joita \"toisen tulemisen\nadventistit\" muiden muassa ovat tehneet profeetallisista ajanjaksoista\ny.m. lienevät huomanneet, että me käsittelemme näitä asioita aivan eri\ntavalla kuin he. He koettavat tavallisesti saada kaikki ennustukset\npäättymään yhteen ainoaan määrättyyn vuosilukuun. Heidän väärät\nodotuksensa johtavat heitä siihen. He odottavat että muutamat harvat\nsilmänräpäykset tulevat todistamaan koko sen ohjelman suorittamisen,\njoka todellisuudessa tulee käsittämään tuhatta vuotta -- Herran\ntulemisen, ylösnousemisen ja maailman tuomion. Ja heidän odotuksensa\non, että nämä muutamat silmänräpäykset tulevat päättymään sillä, että\nmaailma poltetaan poroksi. Ymmärtääksensä ja omistaaksensa niitä\nennustuksia, jotka osottavat eri vuosilukuja Jumalan suuren\nsuunnitelman eri asteilla, tulisi heidän ensin ymmärtää \"Aikakausien\nSuunnitelma\" ja Herran toisen tulemisen oikea tapa. Mutta suuren\nenemmistön on heidän oppinsa ja ennakkoluulonsa liiaksi soaissut\nkäsittääkseen tätä. Kun he koettavat sovittaa ennustusta väärien\nodotuksiensa mukaisiksi, johtaa tämä usein vääntelemisiin,\nvenyttämiseen ja lyhentämiseen, aina sitä mukaan kuin tarve vaatii,\nkoettaessansa saada kaikki ennustukset päättymään yhteen ainoaan\nerityiseen vuosilukuun. Näiden ystävien on herättävä harhaluuloistansa\ntässä suhteessa; sillä heidän odotuksensa ovat toinen toisensa jälkeen\njääneet toteutumatta, meidän ja heidän tietäessä, ettei kaikkia niitä\nennustuksia, joita he ovat käyttäneet, voida ulotuttaa tulevaisuuteen,\nvaan kuuluvat ne menneisyyteen, jonka vuoksi he nyt ovat täytyneet\nhyljätä ne. Ne ovat täyttyneet mutta toisella tavalla, kuin he\nodottivat, ja he eivät tiedä sitä.\n\nSitä vastoin ovat ne ennustukset, joita tässä on esitetty, samoin kuin\nne, joita myöhemmin tullaan käsittelemään, vapaat kaikesta käsin\ntehdystä, olkoonpa sitten venyttelemisestä tahi vääntelemisestä ja\npyöristelemisestä. Me esitämme ne yksinkertaisesti sellaisina kuin me\ntapaamme ne Jumalan sanassa. Ja niille, jotka Jumalan suuren\n\"Aikakausien Suunnitelman\", mukaan osaavat oikein odottaa, on helppoa\nhuomata, miten erityiset profeetalliset ketjut sopivat yhteen sen\nkanssa ja mittaavat sen. He huomaavat sen, toinen toisessa ja toinen\ntoisessa tärkeässä kohdassa; ja niille, jotka erottavat niin paljon,\nosottaa ja todistaa tämä rinnakkaisuus juutalaisen ja kristillisen\narmotalouksien välillä yli kaiken mahdollisen epäilyksen, että kaikkien\ntoistenkin profeetallisten ennustusten sovelluttaminen on oikeutettu.\n\nEnnustuksissa annetut ilmotukset Jumalan suunnitelman ajanjaksoista\nsaattaa verrata arkkitehdin erikoispiirrustuksiin; ja juutalaisen\narmotalouden rinnakkaisuuksia hänen ääriviivapiirrustuksimsa. Otaksu,\nettä meillä olisi jonkun rakennusmestarin erikoispiirrustukset taloa\nvarten, mutta ei olisi itse pääpiirustusta, ja istuutuisimme tekemään\npääpiirustuksen näiden erikoispiirrustuksien mukaan ja sitte saisimme\narkkitehdilta hänen ääriviivapiirrustuksensa tulevaa rakennusta varten\n-- jos vertailu sen ja oman piirrustuksemme välillä, joka oli tehty\nerikoispiirrustuksien mukaan, osottaisi, että kaikki kulmat ja mitat\nolisivat aivan samanlaiset olisimme aivan vakuutetut, että olemme\nkäsittäneet oikein erikoispiirrustukset. Samoin tässä: se piirustus,\nesikuva eli varjo evankelikaudesta, joka annetaan meille juutalaisessa\najassa ja ennustuksien ja tapahtumain tätä taustaa varten esikuvatussa\nvarjopiirrustuksessa, antaa meille niin varman vakuutuksen\njohtopäätöksiemme oikeudesta, kuin voimme vaatia, vaeltaessamme vielä\n\"uskossa, eikä näkemisessä.\"\n\nToiset profeetalliset todistukset, joita emme vielä ole tutkineet, ovat\nmyös, niinkuin tulemme huomaamaan, täydellisessä sopusoinnussa näiden\nrinnakkaisuuksien kanssa. Eräs näistä todistuksista, Danielin päivät,\nosottaa suurta siunausta vihkiytyneille, jotka eläisivät 1875 ja\neteenpäin -- siunausta, joka todella alkaa täyttyä Jumalan Sanan\ntotuuksien suurenmoisessa paljastumisessa siitä ajasta alkaen. Hänelle,\njoka on kutsunut meitä pimeydestä ihmeelliseen valoonsa, olkoon kunnia!\n\nMuista, että juutalaisen elonkorjuun _neljäkymmentä vuotta_ päättyivät\nLokakuussa v. 69 j.K., ja että sen jälkeen seurasi kansan täydellinen\nkukistuminen. Samalla tavalla tulevat evankelisen aikakauden\nneljäkymmentä vuotta päättymään Lokakuussa 1914, ja että samoin,\nvälittömästi sen jälkeen, on n.k. \"Kristikansojen\" kukistuminen\nodotettavissa. \"Yhdessä hetkessä\" on tuomio kohtaava niitä. -- Ilm. 18:\n10, 16, 19.\n\n\n\n\nKAHDEKSAS LUKU.\n\nELIJA ON ENSIN TULEVA.\n\n\nTämän tärkeän ennustuksen suhde toiseen tulemiseen. -- Osittainen ja\nesikuvauksellinen toteutuminen Johannes Kastajassa, -- Oikea\ntoteutuminen. -- Näky pyhällä vuorella. -- Ihmeellisiä\nvastaavaisuuksia. Elijan, esikuvan ja vastakuvauksellisen Elijan\nvälillä. -- Aika on käsissä. -- Katsaus. -- Elijan seuraaja, Eliisa.\n\n\n    \"Katso, minä lähetän teille Elijan, tuon profeetan, ennenkuin\n    se suuri ja peljättävä Herran päivä tulee. Ja hän kääntää isäin\n    sydämet lasten puoleen, ja lasten sydämet heidän isäinsä puoleen,\n    etten minä tulisi ja löisi [s.o. muutoin minä tulen ja lyön]\n    maata kirouksella\". Mal. 4: 5, 6.\n\nTutkistellessa todistuksia, jotka osottavat ajan olevan käsissä\nMessiaksen valtakunnan pystyttämiselle maan päälle, emme saa jättää\nhuomioonottamatta sitä ennustusta, joka näyttää, että Elijan tuleminen\ntapahtuu sitä ennen.\n\nTekstimme lausuntotapa on omituinen. Ajatus näyttää olevan, että Elijan\ntehtävä tulee olemaan _kääntää_ vanhemmat nöyrään, lapsenkaltaiseen\ntilaan ja että, tehtyänsä heidät taipuvaisiksi ja oppivaisiksi, kuten\npienet lapset ovat, kääntää heidän sydämensä eksytyksistä, synnistä ja\nuskottomuudesta ja saattaa heidät jälleen sopusointuun \"isäinsä\" kanssa\n-- nimitys, jonka hebrealaiset antavat _uskollisille_ patriarkoilleen\nja profeetoilleen.\n\nMalakian ennustus, viimeinen sanoma, jonka Jehova lähetti Israelille,\nnäyttää tehneen syvän vaikutuksen heihin -- etenkin kaksi viimeistä\nlukua, jotka erityisesti tarkottavat Messiaksen tuloa ja niitä\nerityisiä koettelemuksia, joita Herran läsnäolon päivä toisi mukanansa.\n(Katso Mal. 3: 1--3, 13--18; 4: 1--6.) Päättäen tästä, että\nkoettelemukset tulisivat olemaan aivan erikoista laatua, saivat he\nlohdutusta kahdesta viimeksi mainitusta värssystä, jotka lupasivat,\nettä profeetta Elija, joka kerran on käännyttänyt koko kansan Baabelin\npalveluksesta Jumalan palvelukseen, tulisi takasin valmistamaan heitä,\nennenkuin se vaikea koettelemuksen aika alkaisi, jonka Messiaksen\ntuleminen toisi tullessaan.\n\nTämä ennustus ei _täyttynyt_ Herramme ensimäisessä tulemisessa -- ei\nMessiakseen enemmän kuin Elijaaseenkaan nähden. Epäilemättä ennustus\ntarkottaa toista tulemista; \"Liiton Lähettilään\" tulemista kunniassa ja\nvoimassa; ja suuren hädän ja koettelemuksen päivää Herran päivänä sinä\naikana. Kristuksen esiintyminen esikuvaukselliselle Israelille ja sen\nsuuri hätä, joka kohtasi heitä kansana, kun he hylkäsivät hänet, oli\nkumminkin, niinkuin Jumala oli ennustanut ja aikonut, varjo, joka\nmonessa yksityiskohdassa valaisi tässä ennustuksessa esitettyjä\nasioita. Johannes Kastaja teki, Elijan hengessä, Israelille työn, joka\noli luvatun Elijan tehtävän kaltainen, mutta hän ei onnistunut siinä;\nja seuraus oli, että hätä (kirous) tuli tämän kansan yli. Oikean\nElijan, jota profeetta tarkottaa, oli tehtävä suuri työ koko \"maalle\",\nvalmistaakseen koko ihmiskuntaa toista tulemista varten; ja hän tulee\nmyös aluksi epäonnistumaan, ja seurauksena siitä tulee suuri hätä\n(kirous) kohtaamaan koko maata.\n\nProfeetan mainitsema Elijan tuleminen tapahtuu \"_ennen kuin_\" tämä\n\"suuri ja peljättävä Jehovan päivä tulee\". [Katso I osaa, Luk. 15.] Ja\nkoska, niinkuin juuri osotimme, Jehovan suuri päivä alkoi vuonna 1874,\nja tulee jatkumaan neljäkymmentä vuotta ja päättymään, kun pakanain\najat päättyvät, maailman ja Saatanan vallan täydellisellä\nkukistumisella koko maan päällä ja Immanuelin -- Kristuksen, Jeesuksen\nja hänen pyhiensä -- pukemisella täydellisellä vallalla ja\nhallituksella, on meille tärkeätä tässä osottaa, että _Elija on\ntullut_. Hänen ei ole onnistunut käännyttää maailman sydämiä\nlapsenkaltaisuuteen ja oikeaan vanhurskauden ymmärtämiseen; ja\nsentähden tulee suuri hädän aika, niinkuin Jumala ennakolta näki ja\nennusti. Sen kautta tulee Jumala vaikeiden ja katkerien kokemuksien\nkautta opettamaan ihmiskunnalle läksyjä, joita heidän on kunnollisesti\nopittava, valmistuakseen kiitollisuudella ottamaan vastaan\nKristushenkilön -- Jehovan Lähettilään uudessa liitossa -- kaikkine\noikeudenmukaisine järjestelyineen, lakeineen, j.n.e., jotka kuuluvat\ntähän liittoon.\n\nEnsimäisessä tulemisessa tuli, niinkuin juuri olemme nähneet, monet\nJumalan lupauksista täytetyiksi pienemmässä määrässä yksityiselle\nkansalle, Israelille, valaisemaan suurempia ja suuremmoisempia\ntodellisuuksia, jotka tulevat toimeenpantaviksi Kristuksen toisessa\ntulemisessa. Ja samoin kuin ihmetyöt, parantamiset j.n.e. esittävät\nsuuria asioita, jotka tulevat tapahtumaan tuhatvuotiskautena, ja\nHerramme ratsastaminen aasilla esitti suuremman vallan, majesteetin ja\nkunnian ottamista toisessa tulemisessa, kaikkien kuninkaiden kuninkaana\nja herrain Herrana, samalla tavalla esitti _ihminen_ Kristus Jeesus,\nja hänen pieni oppilasjoukkonsa, kirkkauden Herraa, korkealle\nkorotettuna, yhdistettynä pyhiensä, hänen morsiamensa ja\nkanssaperillistensä kanssa toisessa tulemisessa. Ja juuri siten\nJohannes Kastaja ja hänen opetuslapsensa, jotka olivat samassa\ntoimessa, hänen kanssaan ja alaisinaan, koettaessaan käännyttää\nIsraelia ja valmistaa heitä ottamaan vastaan Messiasta, _esittivät\noikeaa Elijata_ (todellista kristillistä Seurakuntaa), jonka työ on\nollut _koettaa_ käännyttää maailmaa ennen Messiaksen -- hengellisen\nkirkkauden Herran ja kaikkien kuninkaiden Kuninkaan tulemista\nmaailmaan. Johannes Kastajan, joka tuli Elijan hengessä ja voimassa, ei\nonnistunut puhdistaa (reformeerata) Israelia, ja seuraus siitä oli\n(Matt. 17: 12), että Israel hylkäsi Jeesuksen lihassa ja tuotti\nylitsensä suuret \"_koston päivät_\", hätää ja vihaa (Luuk. 21: 22.)\nSamoin on käynyt, vaikka laajemmassa määrässä, _oikea ja suurempi\nElija_ on epäonnistunut käännyttäessään ja valmistaessaan maailmaa\nvastaanottamaan kirkkauden Kuningasta, ja on nyt, seurauksena siitä,\nsuuri vihan päivä tuleva maailman yli sulattamaan, pehmittämään ja\nnöyryyttämään kaikkia ja valmistamaan heitä sydämestänsä huutamaan: --\nHosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Jehovan nimeen!\n\nSiten näkee, että _Seurakunta lihassa_ (Kristushenkilö lihassa -- Pää\nja ruumis) on _kirkkauden Seurakunnan_, Jehovan voidellun, Elija tahi\nedelläkävijä. Ei nimiseurakunta, vaan oikea vihkiytynyt Seurakunta,\njoka haudan tuolla puolen tulee olemaan suuri Voideltu Lunastaja, --\njuuri tämä muodostaa Elijan. Sen kutsumus on rangasta eksytyksiä ja\nsyntiä ja viitata kirkkauden valtakuntaan. Herramme Jeesus ja apostolit\nja sen jälkeen kaikki uskolliset Kristuksessa Jeesuksessa, kuuluvat\ntähän suureen vastakuvaukselliseen Elijaaseen, profeettaan tahi\nopettajaan -- samaan luokkaan, (Pää ja ruumis), joka piankin on\nmuodostava kirkkauden Kuninkaan. Se työ, jota seurakunta nyt toimittaa,\non ainoastaan valmistus tulevaa työtä varten mikäli se koskee maailman\nreformeeraamista (uudistamista). Kuninkaallisessa asemassaan on\nSeurakunta tekevä maailman puolesta sen, mitä se ei onnistunut tekemään\nElijaana, opettajana.\n\nÄlköön meitä käsitettäkö väärin: me olemme tätä ennen osottaneet, ettei\nole ollut Jumalan suunnitelman mukaista käännyttää maailmaa\nevankelikautena. Hänen tarkotuksensa ei ollut sellainen, vaan hänen\naikomuksensa oli ainoastaan, että Seurakunnan valitseminen ja\nkoetteleminen tapahtuisi nyt ja maailman siunaaminen Seurakunnan,\nKristushenkilön kautta tapahtuisi tätä seuraavassa aikakaudessa. Siinä\nei ole mitään ristiriitaa kun sanomme, että Elija (Kristus lihassa) _on\nkoettanut_ käännyttää maailmaa ja epäonnistunut siinä, paitsi mitä\nosittaisiin uudistuksiin tulee; sillä vaikka Jumala tiesi ja ennakolta\nsanoi, että tehtävämme maailmassa enimmäkseen epäonnistuisi paitsi\npienen lauman valitsemisessa, antoi hän kumminkin Herramme kautta\ntehtäväksi _koettaa_ kääntää maailmaa, kun tämä sanoi: \"Menkää kaikkeen\nmaailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille\", koska hän\ntiesi näillä ponnistuksilla olevan hyvän vaikutuksen meihin itseemme.\nKoska tunnemme hänen ennustaneen nykyistä epäonnistumistamme, mutta\ntulevaa menestystämme, voimme iloita silloinkin kun näemme, miten\nme kuluneina kahdeksanatoista vuosisatana olemme verrattain\nepäonnistuneet, tietäen, ettei todellisen Elija-luokan työ ole ollut\nturhaa, vaan on saanut palvella jumalallista tarkotusta kehittämällä\ntodellista Seurakuntaa, todistaen maailmalle -- joka todistus tulee\nolemaan hyödyksi maailmalle määrättynä aikana.\n\nJohannes Kastaja ei ollut todellinen maahan palannut Elija, eikä\nSeurakuntakaan sitä ole; mutta samoin kuin oli totta, että Johannes\ntoimitti Elija-tehtävän Israelille (Luuk. 1: 17), valmistaakseen heitä,\nja esitti Herraa lihassa, niin on tämä myös totta Seurakunnasta -- se\ntoimittaa ennustetun Elija-tehtävän maailmalle \"Elijan hengessä ja\nvoimassa\" ja ilmottaa Herramme toista tulemista melkein samoilla\nsanoilla, joita Johannes käytti ensimäisessä tulemisessa: \"Keskellänne\nseisoo se, jota te ette tunne. Hän on se, joka minun jälkeeni tulee,\njoka minun edelläni on ollut.\" -- Joh. 1: 26, 27.\n\nKaikki eivät voineet ottaa vastaan Johanneksen todistusta, tai\nkäsittää, että hän oli edelläkävijä Kuninkaalle lihassa. Jos he\nolisivat käsittäneet sen, olisivat he sen kautta valmistuneet ottamaan\nvastaan Jeesusta Messiaksenansa. Kaikille niille, jotka hyväksyivät\nJohanneksen sanoman ja ottivat vastaan sen ja ottivat todella vastaan\nKristuksen, _teki_ Johannes oikean Elija-tehtävän. Niinkuin Herramme\nsanoi heille Johanneksesta (Matt. 11: 14): \"Jos _tahdotte uskoa_: Hän\non Elijas, joka oli tuleva\"; vaikkakaan Johannes ja hänen tehtävänsä,\neivät täydellisesti täyttäneet ennustusta Elijaasta, niinkuin ei\nHerrammekaan _lihassa_ täyttänyt kaikkea mitä oli ennustettu\nMessiaksesta. Hän oli kaikille, jotka saattoivat ottaa vastaan hänet,\nJehovan Voideltu, vieläpä ennenkuin hän oli edes päättänyt\nuhritointansa, tahi tullut kirkastetuksi tahi palannut toimittamaan\nsuurta virkaansa Messiaksena tahi Lunastajana. Johannes itse,\nensimäisessä tulemisessa, oli todella jossain määrin kehitys siitä\nesikuvasta, joka alkoi Elija henkilössä ja tehtävässä; ja Johanneksen\ntehtävä ensimäisessä tulemisessa esikuvasi Seurakunnan lopputehtävää\ntoisessa tulemisessa. Tämän jäsenet, Kristuksen jalat lihassa --\nElijaan jalat -- julistavat valtakuntaa. (Jes. 52: 7.) Niille, jotka\n\"_voivat_ vastaanottaa sen\", ilmotamme kirkastetun Kristushenkilön\nvaltakunnan käsissä olevaksi; ja samoin olemme \"_niille, jotka voivat\nvastaanottaa sen_\", osottaneet ennustettua vastakuvauksellista Elijata.\nLuultavasti eivät toiset tule \"vastaanottamaan sitä\", vaan odottanevat\nedelleen, että joku yksityinen henkilö on tuleva täyttämään Malakian\nennustukset, eivätkä niinmuodoin \"tunne etsikkonsa aikaa\", ennenkuin se\nsuuri hädän päivä palaa niinkuin uuni.\n\nSiis huomaa, että Elijan (Kristus-henkilön lihassa) epäonnistuminen\nkäännyttäessään ja ennalleenasettaessaan maailmaa oli yhtä paljon\nennakolta aavistettu seuraus kuin Johanneksen epäonnistuminen Israelia\nkäännyttäessänsä. Siitä huolimatta tulee kumminkin sama Elija-luokka,\nkirkastettuna ja puettuna vallalla, tuhatvuotiskautena, siunaamaan ja\nopettamaan maailmaa ja asettamaan ennalleen kaikki, niinkuin on luvattu\nkaikkien pyhäin profeettain suun kautta (Apt. 3: 19--21); ainoastaan\nnimeen ja yhtäläisyyteen nähden tulee Elija-esikuva lakkaamaan\nmaallisen kilparatamme päätyttyä. Sopusoinnussa tämän kanssa olivat\nHerramme sanat vastaukseksi opetuslasten kysymykseen: \"Miksi sitten\nkirjanoppineet sanovat, että Elijan pitää tulla ensin?\" Herramme ei\nvastauksessaan anna täydellistä selitystä siitä, että Elija oli esikuva\nja Johannes oli sen jatkona ja samalla kertaa sen esikuvauksellinen\ntäyttymys, j.n.e., -- asioita, joita opetuslapset eivät silloin olleet\nvalmistuneet ymmärtämään ja joiden ymmärtämiselle ei ollut aikakaan\nsilloin tullut; ja Herramme lisää sentähden, osottaessaan Johanneksen\n_epäonnistumista_ täyttäessään osaksi ennustusta: \"Elija kyllä\n[vanhimmat käsikirjotukset jättävät pois sanan _ensin_] tulee ja\nasettaa kaikki kohdalleen.\" (Matt. 17: 11.) Nähtävästi oli hänellä\nmielessä oma ihana tehtävänsä tulevana aikana, kun hän on yhdistettynä\nkirkastetun \"ruumiinsa\" kanssa, jonka evankelikausi oli valitseva ja\nkoetteleva. Hänen katseensa tunki esiripun taakse, tuhatvuotiskauteen,\nja hän näki Elija-luokan otetuksi ylös tulisissa vaunuissa suuressa\nkirkkaudessa ja voimassa -- henkisesti korotettuna.\n\n_Naista_ käytetään kuvana, kun on kysymys Seurakunnasta yksin,\nerotettuna Herrastaan ja Päästään. Erotettuna ja erillään Herrastansa,\nYljästä, on hän kihlattu neitsyt. Mutta tässä tapauksessa käytetään\nkuvana miestä, Elijata, koskei se tehtävä, jota esikuvataan, ole\nSeurakunnan tehtävä erotettuna Herrastansa, vaan molempien yhteinen\ntehtävä. Herramme oli Seurakunnan edelläkävijä lihassa ja\n(Elija-henkilön) pää yhtä varmasti kuin hän on voittavan Seurakunnan --\nKristus-henkilön -- pää. On useita toisia tapauksia, jolloin miestä\nkäytetään kuvana, kun molempien -- Kristuksen Jeesuksen ja hänen\nruumiinsa, Seurakunnan -- _yhteistä_ tehtävää esikuvataan: esimerkiksi\nAaron ja kaikki hänen jälkeläisensä ylimmäispapillisessa virassa\nesittivät Herraa, ja alipapit hänen ruumiinsa jäseniä; Melkisedek\nesitti samalla tavalla _koko ruumista_ kirkkaudessa; samoin Mooses,\nDavid ja Salomo. Niinmuodoin on Raamatun kanssa sopusoinnussa käyttää\nElijata kuvana esittämässä Kristuksen ja seurakunnan _yhteistä_\ntehtävää.\n\nJos ajattelemme sitä luokkaa, jota Elija kuvasi, miten selvän\nkaunopuheinen olikaan se \"_näky_\", jonka Herra salli kolmen\nopetuslapsen nähdä kirkastusvuorella. (Matt. 17: 1--9.) Se oli näky,\njoka koski tulevaa valtakuntaa, sanoo meille Pietari (2 Piet. 1:\n16--18). Herramme, kirkastettuna, esiintyi säteilevänä heidän\nsilmissään, Mooseskuvan esittäissä Moosekselaista eli laki-armotaloutta\nja Elija kuvan esittäissä evankelista- tahi kristillistä armotaloutta.\nMolemmat taloudet tähtäävät ja osottavat ja puhuvat Kristuksen uhrista\nja kärsimyksestä ja siitä kirkkaudesta, joka on tuleva.\n\nEnnenkuin jätämme tämän aineen, tahdomme osottaa muutamia piirteitä ja\ntapauksia profeetta Elijan, esikuvan, elämässä ja verrata niitä\nSeurakunnan, vastakuvauksellisen Elijan, historiaan, yhtäläisyyksiin,\njotka varmastikin tulevat hämmästyttämään kaikkia, jotka eivät ole\nniitä ennen huomanneet. Että vertaus tulisi havainnolliseksi, asetamme\nnämä yhtäläisyydet rinnakkaisiin sarakkeisiin.\n\nNämä yhtäläisyydet ovat silmiinpistävät eivätkä ole satunnaisia. Ja se\nseikka, että Elija oli tuleva ennen sitä suurta päivää, ja että me\n_nyt_ Seurakunnassa olemme löytäneet vastakuvauksellisen Elijan, johon\nprofeetta Malakia viittasi, on pidettävä _uutena_ todistuksena siitä,\nettä aika on käsissä -- että Herran suuri päivä on tullut. Mutta paitsi\ntätä on tässä esikuvassa toisien raamatunpaikkojen todistamia\nviittauksia, jotka ovat aijotut pyhien opastamiseksi ja valmistamaan\nheitä toimittamaan tehtävänsä hyvin ja vahvistamaan ja ylläpitämään\nheitä sinä myrskyisenä päivänä, joka jo on aivan käsissämme.\n\nMeitä ei ollenkaan haluta kuvata synkkää taulua: mieluummin tahtoisimme\najatella ja osottaa sitä ihanuutta, joka seuraa suurta vihan päivää, ja\nsarastavan tuhatvuotispäivän iloja, kuin kaikkea masentavaa lähimmässä\ntulevaisuudessa, joka käy täydellisen auringon nousun edellä. Mutta on\ntärkeää, että pyhiä ainakin jossain määrin edeltäkäsin varotetaan\nkohtaavista tapauksista, etteivät he niiden sattuessa kauhistuisi tahi\njoutuisi epätoivoon, vaan, edeltäkäsin varustettuina, kykenisivät\nottamaan vastaan niitä; ja myöskin että täydellisemmin voisivat antaa\narvoa niille siunauksille, joista he nykyään nauttivat, että he\nkaikella ahkeruudella toimisivat, niin kauvan kun _on_ päivä; sillä\ntulee yö [paljon pimeämpi aika verrattuna nykyseen, jota kutsutaan\npäiväksi], jolloin ei _kukaan voi tehdä työtä_. -- Joh. 9: 4.\n\nNykyinen pieni hetki, ennen rajuilmapilvien puhkeamista maailman yli on\nsuuressa määrässä sopiva aika Elija-luokan työlle ja vastaa\nmyötäkäymisen päiviä sekä Elijan että Johanneksen elämässä. Se on\nsopiva aika henkilölliselle kasvamiselle armossa ja tiedossa kuin myös\ntotuuden levittämiselle -- suotuisin aika, mitä koskaan on tunnettu.\nMiten aikaset totuuden etsijät, berealaiset esimerkiksi, olisivatkaan\niloinneet sellaisista apuneuvoista, joita me nyt omistamme\ntäydellisissä ja painetuissa rinnakkaisraamatuissa, konkordansseissa\n(aakkosellisissa selityskirjoissa kaikkiin Raamatun sanoihin),\nhistoriallisissa teoksissa, encyklopedioissa (yleistieteissä),\nsanakirjoissa ja muissa arvokkaissa apu-teoksissa, joita myydään\nsellaisiin hintoihin, että niitä voidaan hankkia, ja jotka ovat\nmaksuttomasti käytettävinä yleisissä kirjastoissa, keskinkertaisissakin\nkaupungeissa. Ja tähän kaikkeen tulee vielä lisäksi sarastavan\ntuhatvuotispäivän enenevä valo ja kaikkien luokkien kyky ymmärtävällä\ntavalla lukea ja ajatella omasta puolestaan. Sellaisilla apuneuvoilla\nja sellaisien asianhaarojen vallitessa saattaa oppia Jumalan sanasta ja\nsuunnitelmista enemmän yhdessä päivässä kuin ennen oli mahdollista\noppia koko vuodessa epäsuotuisempina aikoina. Eikä myös milloinkaan ole\nollut aikaa, joka olisi ollut niin suotuisa kristilliselle toiminnalle,\ntahi joka niin olisi innostanut kristilliseen ahkeruuteen ja\ntarmokkaisuuteen kuin tämä aika on tuolle ihanalle elonkorjuu-sanomalle\nHerran läsnäolosta ja iloselle ilmottamiselle lähenevästä\nvaltakunnasta.\n\nJos me tahdomme matkustaa paikasta paikkaan tapaamaan uskovaisia,\nvoimme ennättää yhtä paljon viikossa, kuin Paavali olisi ennättänyt\nkuukaudessa, tahi pitemmässä ajassa, ja paljoa mukavammin. Jos me\ntahdomme saarnata Sanaa suullisesti, voimme tehdä sitä kenenkään meitä\nhätyyttämättä tahi peljästyttämättä (Sefanja 3: 13); ja me elämme\najassa, jolloin kansain joukot voivat lukea ja kirjottaa, jota\nainoastaan hyvin harvat saattoivat tehdä entisinä aikoma, ja jolloin\npainettu evankeliumi on halpahintaista, mukavaa ja usein vaikuttavampaa\nkuin suulliset esitelmät. Altis sydän saattaa siten saada aikaan paljo\nenemmän kuin Akvila ja Priskilla saattoivat tavallansa ja heidän\najallansa samoilla ponnistuksilla. Me saatamme saarnata sekä\npainattamalla että kirjottamalla meidän aikamme ihmeellisien\npostijärjestelmien kautta, ystäville ja tuntemattomille ympäri koko\nmaailmaa, ja melkein maksuttomasti.\n\nMutta apostoli vakuuttaa, tarkottaen nimiseurakuntaa viimeisinä\npäivinä, että \"on tuleva aika, jolloin _eivät kärsi_ tervettä oppia\".\n(2 Tim. 4: 3.) Vaikka tämä sana nyt on tosi samalla tavalla kuin se\nvuosisatojen kuluessa on ollut tosi, tulee se kumminkin saamaan paljon\nvahvemman ja selvemmän toteutumisen tulevaisuudessa. On totta nyt,\nettei nimikirkko kärsi saarnaajia, jotka ovat välinpitämättömiä heidän\nuskontunnustuksistaan ja \"saarnaavat Sanaa\", \"kaiken Jumalan neuvon\"\n[koko Jumalan suunnitelman]; vaan, koska \"heidän korvansa syhyvät\",\nrakastavat he inhimillisiä aprikoimisia kehitysopista, ja tieteitä,\njoita väärin siksi nimitetään, enemmän kuin Jumalan Sanaa. Ja\nkumminkin, kun eivät saata estää puhdasta oppia, kärsivät he sitä\njossain määrässä -- paljon suuremmassa määrässä kuin Rooma olisi\nkärsinyt sitä kukoistuksensa päivinä.\n\nVähää ennen niitä sanoja, joita olemme tässä esittäneet, viittaa\napostoli suoraan vaarallisiin aikoihin tämän aikakauden viimeisinä\npäivinä (2 Tim. 3: 1--13) ja osottaa sitä pöyhkeyttä, nautinnonhalua\nja hyvän ylönkatsomista, joka on sen ajan tunnusmerkkiä, sen\nmuodollisuutta, ahneutta, ylpeyttä ja kiittämättömyyttä; ja hän\nselittää että (_Seurakunnassa_) pahat miehet ja (totuudesta) harhaan\njohtavat opettajat menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen muita\nja itse eksyen viisasteluillaan. Ja koska apostoli erityisesti ajatteli\nja kirjotti viimeisistä päivistä, eikä keskiajasta, olemme varmasti\noikeutetut kysymään, eikö ainoastaan vähän matkan päässä edessämme ole\naika, näinä \"viimeisinä päivinä\", jolloin ei tervettä oppia missään\nsuhteessa _kärsitä_ tahi sallita.\n\nVaikka nyt on suuressa määrässä totta, ettei kenenkään sallita ostaa\ntahi myydä [tehdä kauppaa totuuden kanssa] tavallisissa kauppahalleissa\ntahi synagoogoissa, paitsi niiden, joilla on pedon merkki tahi sen\nnimen luku (Ilm. 13: 17), ovat kokonaan vihkiytyneet kumminkin\noppineet, että suuremmoiset muotitemppelit, joita kirkoiksi kutsutaan,\neivät ole välttämättömämpiä evankeliumin saarnaamiselle nyt, kuin ne\nolivat apostolienkaan päivinä, ja etteivät mahtavat urut ja hyvin\nharjotetut laulukuorot ole välttämättömiä keinoja vetämään puoleensa\nkansan tarkkaavaisuutta; sillä nyt, niinkuin kristinuskon alkuaikoina,\nkuuntelee yleinen kansa mielellään evankeliumia katujen kulmissa,\ntoreilla tahi jos se tulee painettuna postissa. Kysymys on: eikö tämä\nIlmestyskirjan ennustus sisältäne jotain enemmän kuin mitä nykyaikana\nolemme kokeneet, ja eikö se Paavalin sanain mukaan sisällä, että aika\non tuleva, viimeisinä päivinä, jolloin tervettä oppia ei _ollenkaan\nkärsitä_? Eiköhän kokemuksemme tässä suhteessa tulle jossain määrin\nolemaan sama, kuin Johannes Kastajan (esikuvan), joka heitettiin\nvankeuteen? Toisin sanoen: mitä saatamme odottaa nykyisen, verrattain\nsuotuisan ajan -- vaikkei sekään ole ilman vaikeuksia -- ja tulevan\nonnellisen vastustamattoman vanhurskauden ajan välillä? Tuleeko aika\nedelleenkin olemaan niin suotuisa kuin nykyinen on työlle viinimäessä\n-- tahi suotuisampi tai vähemmän suotuisa? Tarkatkaamme mitä nämä\nesikuvat opettavat; sillä koska Herramme suuntaa huomiomme niihin,\nolemme oikeutetut pitämään esikuvauksellisena mitä ikinä tapaamme joko\nElijan tahi Johanneksen elämässä ja kokemuksessa, joka hyvin näyttää\nsopivan yhteen Seurakunnan kokemuksen kanssa ja todistavan sen tulevaa\nmaallista kulkua.\n\nElija erosi tämän maallisen elämän vaiheista tulisissa vaunuissa; joka\nkuvasi sitä hengellistä ihanuutta ja korotusta, joka maallisen\nkilpajuoksun päättyessä odottaa niitä Seurakunnan jäseniä, jotka ovat\njälellä ja elävät viimeisinä päivinä. Mutta meidän on myös muistettava,\nettä hänen poisottamisensa tapahtui tuulispään tahi myrskyn kautta; ja\nmyrsky on hädän esikuva samoin kuin tuliset vaunut kuvaavat voittoa ja\nihanaa pakoa hädästä.\n\nJohannes Kastajan viimeisten kokemuksien tunnusmerkkinä on vielä\nselvempi hädän piirre. Vaikka kansa ei totellut häntä (Matt. 17: 12),\nniin tunnustettiin hänet vähän aikaa Jumalan palvelijaksi ja\nprofeetaksi (Joh. 5: 35); mutta sitten kun hän oli ilmottanut\nMessiaksen läsnäolon, alkoi hänen vaikutuksensa pian vähetä, niinkuin\nhän oli todistanut käyvän, kun hän sanoi Kristuksesta: \"Hänen on\nkasvettava, mutta minun tulee vähetä\". Niin on oleva tämänkin ajan\nlopussa: Johannes-luokan (Elija-luokan) tehtävä päättyy ilmottamalla,\nettä taivaanvaltakunta on käsissä, ja että Kuningas on läsnä. Tämä on\nnyt tapahtumaisillansa; ja Johanneksen todistus kelpaa sanasta sanaan\nja samalla voimalla nyt Herramme toisen tulemisen aikana:\n\"_Keskellänne_ [läsnä] seisoo se, jota ette tunne\", \"hänellä on\nviskimensä kädessään, ja hän puhdistaa puimatanterensa ja kokoaa\nnisunsa aittaan; mutta ruumenet hän polttaa sammumattomalla tulella\" --\nsuuren hädän aika -- Joh. 1: 26; Matt. 3: 12.\n\nSamoin kuin Johannes väheni -- kun hänen erityinen tehtävänsä,\nsanomansa esiintuominen, oli suoritettu -- samoin on Seurakuntakin\nlihassa vähenevä, kun sen viimenen sanoma on esitetty, kunnes sen\nviimenen jäsen on laskenut vihkiytyneen elämänsä alttarille ja mennyt\nesiripun kautta kirkkauteen ollakseen sen jälkeen ihanan, hallitsevan\nKristushenkilön jäsen. Niinkuin Johannes sanoi, että Jeesuksen tuli\nkasvaa, voimme mekin nyt, kun todellista valtakuntaa ollaan\npystyttämäisillään, luottamuksella sanoa, että Kuningas on läsnä, ja\nettä hänen valtakuntansa tulee kasvaa, kunnes se täyttää maan. Ja\nJohanneksen ilmotus \"elonkorjuusta\" -- vehnän korjuusta ja akanain yli\ntulevasta hädästä -- saa myös vastaavan täyttymisen nykyisessä ajassa.\n\nJohannekselta riistettiin vapaus kohta senjälkeen, kun hän oli\nesittänyt sanomansa, ilmotettuaan tuosta _Läsnäolevasta_ ja hänelle\nuskotusta tehtävästä; ja hänet heitettiin vankeuteen, kun hän oli\nnuhdellut kuningasta luvattomasta yhteydestään naisen kanssa (Matt. 14:\n4). Ja vaikka uskolliset Jumalan lapset usein ovat osottaneet, että\nyhteys Seurakunnan ja valtiomahdin välillä ei ole paikallansa ja että\nsitä Raamatussa kutsutaan aviorikokseksi (Ilm. 17: 5), ja vaikka\nmaailma suureksi osaksi on vetäytynyt pois Seurakunnista, jatkuu\nkumminkin yhteys, ja Raamattu näyttää viittaavan, että lähestyvän hädän\naikana nimikirkot [tai seurakunnat], oman tunnustuksensa mukaan\nKristuksen neitsyeet, tulevat seisoman maan kuninkaiden puolella ja\nyhtyvät heihin; ja totinen Seurakunta tulee esikuvansa, Johannes\nKastajan, lailla olemaan kansalle vastenmielinen ja siltä tulee\nriistettäväksi vapaus uskollisuutensa ja eksytyksien vastustamisen ja\ntuomitsemisen tähden.\n\nJohannesta samoin kuin Elijatakin, vainosi nainen -- jolloin kuningas\npalveli asiamiehenä ja aseena: totiselle Seurakunnalle on käynyt kuten\nsen esikuville ja samalla tavalla tulee epäilemättä käymään sen kanssa\ntulevaisuudessakin -- jolloin naista esittää nimiseurakunta ja\nkuningasta maalliset hallitukset. Eikä siinä kyllin, että ennustus\nosottaa likempää yhteyttä näiden kahden välille, kuin mikä nyt on\nolemassa, vaan jokainen tarkkanäköinen tarkastaja saattaa nähdä, että\npääasiallisin _nostovipu_, jota kuninkaallinen ylimystö käyttää\nhyväkseen joukkoja hallitessaan, on se taikausko, että Jumala on\nmäärännyt nämä \"suuret miehet\", vaikka usein ovatkin heikkolahjasia ja\npaheellisia, hallitsemaan heitä; ja että kapinaan nouseminen\nhirmuvaltaa ja vääryyttä vastaan sekä oikeuden, vapauden ja\nyhdenvertaisuuden oikeuksien vaatiminen on Jumalan tahdon\nvastustamista. Niinmuodoin käy hallituksien ja kirkkojen pyrkimys\njulkista tahi salaista yhtymistä kohti keskinäiseksi menestymiseksi\ntulevassa rajuilmassa.\n\nEikä siinä kyllin, vaan tulee tuleva taistelu kaikissa sivistyneissä\nmaissa ylimysten ja joukkojen välillä olemaan siinä määrin ennen\nkuulumaton, aivan erilainen kaikkia, mitä ennen on nähty, että\ntyynimieliset, vanhoilliset, uskonnollisystävälliset henkilöt, peläten\nyhteiskunnan täydellisesti menevän perikatoon sekasorrossa ja\nanarkiassa, luonnollisesti tulevat pitämään yksinvaltaa, sortoa ja\npakkoa parempana, kuin mitä tahansa muuta, joka varmasti on pahempaa.\nLuonnollisesti tulevat sellaiset yhtymään kirkkoon ja valtioon,\nrikkauteen ja ylimystöön, yhteisien ponnistusten kautta pidättämään ja\nestämään välttämätöntä yhteentörmäystä -- \"sotaa Jumalan,\nKaikkivaltiaan, suurena päivänä\".\n\nLopuksi tulevat nähtävästi ainoat poikkeukset tästä menettelytavasta\nrauhan ja totisen uskonnon ystävien joukossa olemaan ne, joille\nkaikkien kuningasten Kuningas suvaitsee Sanansa kautta ilmottaa\nsuunnitelmansa (Joh. 16: 13), ja jotka täydellisesti luottavat hänen\nviisauteensa ja rakkauteensa kuin myös hänen kykyynsä antaa kaiken\nvaikuttaa hänen lupauksiensa toteuttamiseksi. Ainoastaan sellaiset\nvanhoilliset ja järjestystä rakastavaiset, jotka näkevät mikä merkitys\ntulevalla yhteiskunnallisella mullistuksella _täytyy_ olla Jumalan\nsuunnitelmassa, vanhentuneiden järjestelmien poistamisessa, joiden aika\non mennyt, ja maailman valmistamisessa, suuren tasottamistoimen kautta,\ntuhatvuotiskauden vanhurskaudellista hallitusta varten, kykenevät\nkäsittämään asiain tilan ja toimimaan sen mukaisesti. Mutta näitä\ntullaan käsittämään väärin, ja heidän ponnistuksillensa osottaa asiain\noikeaa tilaa, ja ainoaa ja oikeaa parannuskeinoa, tulevat nähtävästi ne\npanemaan esteitä, jotka eivät näe ihanaa lopputulosta, ja jotka,\nvastahakoisia kun ovat luopumaan omasta tahdostansa, ajatuksistansa ja\nsuunnitelmistansa, eivät kykene näkemään Jumalan suunnitelmia. Kun\nestäviä, supistavia ja pakottavia toimenpiteitä katsotaan\ntarpeellisiksi, eivät sellaiset toimenpiteet ainoastaan tule\nsuunnattaviksi työväenjärjestöihin ja julkaisuihin, jotka ajavat heidän\nasiaansa, olkoonpa kysymys heidän oikeuksistansa tahi kärsityistä\nvääryyksistä, vaan myös muita sellaisia kohtaan, jotka osottavat\nJumalan suunnitelmaa ja todellista syytä ja ainoaa parannuskeinoa\nkansakuntien suureen hätään. Niin, se aika ei todennäköisesti ole\nmonenkaan vuoden päässä, jolloin estäviä toimenpiteitä tullaan tekemään\njokaista pyhimysten ponnistusta vastaan levittäessään iloista sanomaa\ntulevasta valtakunnasta, kaikki sillä perustuksella, että kaikkien etu\nja yleinen hyöty vaatii tätä.\n\nSiten tulevat ennustukset toisessa psalmissa täyttymään ja luultavasti\nlopulta katkerammalla tavalla kuin nyt saattaa kuvaellakaan, vaikka se\njo on osittain toteutunut ruumiin Päälle. -- Apt. 4: 25--29. Sama\nvälttämättömyys sananvapauden supistamiseksi valtiollisissa ja\nyhteiskunnallisissa kysymyksissä, tulee luultavasti kohtaamaan vapautta\nlausua ajatuksiansa uskonnollisissakin kysymyksissä, jotka todellisesti\novat kaiken vapauden perustuksena. Ei olisi ihmeteltävää, jos \"vahva\nhallitus\" monarkiia, jonakin päivänä tulisi korvaamaan nykyistä suurta\nAmeriikan tasavaltaa; ja on aivan luultavaa, että yksi ainoa yhteinen\nuskonto tulee pidettäväksi kohtuullisena ja tulee julistettavaksi,\njosta poikkeavaa opetusta tullaan pitämään valtiollisena rikoksena,\njota käsitellään ja rangastaan sen mukaan. Sellainen vaino tämän\naikakauden lopussa, ei ainoastaan muodostaisi yhtä rinnakkaisuutta\nlisää juutalaiselle elonkorjuulle (Apt. 4: 10--13, 23--30; 5: 29--41;\n11: 19), vaan antaisi se myös laajemman ja syvemmän merkityksen\napostolien Paavalin ja Johanneksen sanoille (2 Tim. 4: 3; Ilm. 13: 17)\nsekä totisen Seurakunnan maallisen matkan loppua valaiseville\nesikuville, sellaisina kuin ne esitetään Elijan ylösottamisessa\ntuulispäässä ja Johannes Kastajan vangitsemisessa ja mestauksessa.\n\nKaksi opetusta me voimme eduksemme saada tästä, osottakootpa sitte\ntulevaiset tapahtumat, että olemme lukeneet profeetallisen todistuksen\noikein tai väärin, ja ne ovat nämä: ensiksikin tulee meidän olla\nniin valmistetut, niin asestetut, niin perinpohjin varustetut\nvoittamattomalla totuudella, että vaino ainoastaan voi vaikuttaa meissä\nsuurempaa uutteruutta viekottelematta meitä yllätyksen tai pelvon\nkautta alentamaan lippumme tunnussanaa tai antautuman, kun maailman\nkuninkaat nousevat ja kansain uskonnollisten ruhtinaiden kanssa\nkokoontuvat meitä vastaan ja niitä totuuksia vastaan, joista Jumala on\nsuonut meille etuoikeuden todistaa hänen palvelijoinaan ja\nlähettiläinään (1 Joh. 3:1); toiseksi tulee sellaisien ajatuksien\ntulevaisuudesta verrattuina etuihin nykyisyydessä olla omiaan\ninnostamaan jokaista vihkiytynyttä Jumalan lasta käyttämään\nahkeruudella nykyisiä suuria elonkorjuutilaisuuksia ja etuisuuksia,\nmuistaen, että \"elonkorjaaja saa palkan\" yhtä varmasti kuin se, joka on\nistuttanut ja kastellut, ja että tämä nyt on paras aika _korjata\nhedelmiä_ ijankaikkista elämää varten. Tämä nykyisen ajan pieni rauha\nsuurempine vapauksineen ja etuineen kaikella tavalla on jumalallisesti\njärjestetty, jotta Jumalan totisten palvelijoiden merkitseminen\n(totuuden) leimalla heidän otsaansa (ymmärrykseensä) tapahtuisi. --\nIlm. 7: 3.\n\n    \"Vain hetkinen, niin päiv' on laskenut,\n    Ja loisto kirkas kohta poistunut.\"\n\nMestari sanoi: \"Niin kauvan kuin _on_ päivä, tulee meidän tehdä sen\ntekoja, joka lähetti minut; tulee yö, jolloin ei kukaan voi tehdä\ntyötä. Älkää toimittako sitä ruokaa, joka katoaa, vaan sitä ruokaa,\njoka pysyy ijankaikkiseen elämään\".\n\nNäemme siis sen ajan nyt olevan, että profeetta Elija on tullut, ennen\nHerran suurta ja ihanaa päivää, niinkuin oli ennustettu. Ja me kuulemme\nhänen viimeisen todistuksensa Johanneksen tavoin sanovan: \"Keskellänne\nseisoo se, jota te ette tunne\" -- hänellä on viskimensä kädessään, ja\nhän puhdistaa puimatanterensa ja kokoaa nisut aittaansa, mutta lusteet\nhän polttaa [lusteina -- eikä ihmisinä] tulella, jota on mahdoton\nsammuttaa, suuren hädän aikana -- kirouksessa, joka välttämättömästi on\ntuleva valmistamaan tietä suurelle kuninkaiden Kuninkaalle. _Hänen_ on\nkasvettava, mutta Elija on vähentyvä ja lopulta kokonaan sidottava.\nEmme ainoastaan kuule tätä todistusta muutamilta Elija-luokkaan\nkuuluvilta nyt, vaan jokainen, joka kuuluu Elija-luokkaan tulee ennen\npitkää julistamaan tätä sanomaa ja toimimaan Elija-työssä. Ainoastaan\nsellaiset, jotka sillä tavalla ovat uskolliset, tulevat kuulumaan\nkirkastettuun Elijaaseen, ja sallitaan heidän ottaa osaa kaiken\nennalleenasettamistyöhön, joka tuhatvuotiskautena tulee kruunattavaksi\nsuuremmoisella menestyksellä. _Elija_ nimellä on syvä merkitys. Se\nmerkitsee _Jehovan Jumala_ [Voimallinen]. Se on siten sopiva nimitys\nHerran Voidellulle, jonka suurena tehtävänä tulee olemaan kaiken\nennalleenasettaminen, josta Jumala on puhunut kaikkien pyhäin\nprofeettainsa kautta maailman alusta alkaen.\n\nEnnenkuin jätämme tämän aineen, huomautamme lyhyesti, että profeetta\nElija matkansa päässä kutsui Elisan, joka uhrattuansa, jätti kaikki ja\nseurasi Elijata ja tuli hänen jälkeisekseen profeetaksi, kun Elija\notettiin pois tuulispäässä; hän sai Elijan päällysvaatteen, merkiksi,\nettä tämä valtuus ja melkoinen määrä hänen henkeänsä ja voimaansa\nsiirtyi hänelle. (1 Kun. 19: 16.) Ja koska Elija esitti Kristuksen\nruumista lihassa -- voittavaa seurakuntaa, määrättyä joukkoa, -- onkin\njärkevää otaksua, Elisankin esittäneen jotain luokkaa, luokkaa, joka\ntulee olemaan syvässä sopusoinnussa Elija-luokan kanssa ja yhteydessä\nsen kanssa seuraamaan Herran johdatusta; ja kumminkin luokkaa, joka ei\ntule odottamaan tulevansa kirkastetuksi. Nämä tulevat hädän\n\"tuulispään\" kautta erotettaviksi Elija-luokasta, mutta tulevat siitä\nhuolimatta säilyttämään jonkun verran innostusta ja tulevat\nsiunatuiksi. Elijan mentyä pois, tuli Elisa rohkeaksi ja voimalliseksi,\nniin että sen ajan jumaluusoppineet (\"profeettain pojat\") sanoivat:\nElijan henki lepää nyt Elisan yli!\n\n_Elisa_ nimen merkitys on _voimallinen vapauttaja_, ja Elisan\nelämänradan tuntomerkkinä olikin ennalleen asettamistyö. Tämä\nesikuvaa epäilemättä sellaiselle luokalle kuuluvaa tehtävää,\njoka tulevaisuudessa tulee olemaan toimellisena aseena\nennalleenasettamistyössä tehden sitä silloin kirkastetun Seurakunnan\nvoimassa. Muiden ihmeellisien tekojen mukana, joita Elisa toimitti,\nparansi hän veden, ettei se enään aikaansaanut kuolemantapauksia tahi\nmaan hedelmättömyyttä; lisäsi köyhän lesken öljyä, jotta hän saattoi\nmaksaa velkansa; herätti Sunamilaisen vaimon pojan elämään; ja kun oli\nkallis aika maassa, ja jumaluusoppineiden (\"profeettain poikien\")\nkeitos padassa huomattiin olevan myrkytetyn, ettei kukaan voinut siitä\nsyödä, niin paransi hän sen ja teki siitä terveellistä ruokaa. Hän\nsaattoi leivän, jota ei ollut kuin muutamille, yllin kyllin riittämään\nsuurelle joukolle. Hän paransi Naaman'in spitalista. Hän oli myös\nJumalan edustaja Jehua voideltaessa, jonka tuli, Herran sanan mukaan\nElijan kautta, kokonaan tuhota Ahabin kuninkaallinen perhe, Jesabel\nsiihen luettuna, samoin kuin kaikki hänen pappinsa. -- 2 Kun.\n2: 19--22; 4: 1--7, 18--44; 5: 1--10; 9: 1--37; 10: 28.\n\nEi ole vaikea näissä Elisan töissä huomata niissä ilmenevää suurta\nyhtäläisyyttä juuri sen ennalleenasettamistyön kanssa, joka kohta on\nodotettavissa, kun totuuden vesi ei enää ole epäterveellistä eksytyksen\njohdosta vaan jo itse lähteellään parannetaan Jumalan sanan selvemmän\nymmärtämisen kautta; jolloin köyhiä autetaan antamalla iloöljyä\nmurheellisen hengen asemasta; jolloin kuolleet asetetaan jälleen\nelämään; jolloin kalliina aikana, ravinto (totuus) tehdään\nterveelliseksi ja runsaaksi; ja jolloin ne vallat ja järjestelmät,\njoita Ahab ja Jesabel ja kaikki, jotka ovat yhtä mieltä heidän kanssaan\nJumalaa vastaan, tulevat kerta kaikkiaan ja perinpohjin\nkukistettaviksi.\n\n\n\n\nYHDEKSÄS LUKU.\n\nSYNNIN IHMINEN -- ANTIKRISTUS.\n\nAntikristuksen täytyy kehittyä, ilmestyä ja kukistua ennen Herran\npäivää. -- Vastakkainen mielipide tästä asiasta tarkastetaan. --\nProfeetallinen kuvaus. -- Hänen syntymisensä. -- Hänen nopea\nkehityksensä. -- Historian kuvaus ja Raamatun esitys käyvät yhteen. --\nHänen valtakuntansa on matkimista. -- Hänen päänsä ja suunsa\nhuomattavat. -- Hänen suuret pöyhkeilevät rienaamisensa. -- Hänen\nrienaavat oppinsa. -- Miten hän on hävittänyt Korkeimman pyhiä. --\nHänen tuhatvuotinen hallituksensa. -- Antikristus lyöty hengen\nmiekalla. -- Hänen kuolinkamppailunsa ja loppunsa.\n\n\n    \"Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla.\n    Sillä se päivä ei tule ennenkuin luopumus tapahtuu ja\n    laittomuuden ihminen ilmestyy, tuo kadotuksen lapsi.\"\n    -- 2 Tess. 2: 3.\n\nNäiden apostoli Paavalin varmojen sanojen johdosta ilmenee, että\nsellainen luonne, jota hän kutsuu \"Synnin Ihmiseksi\", on esiintyvä\nennen Herran päivän tulemista, (jonka olemme osottaneet jo alkaneen\nkoittaa), ja on siis välttämätöntä tarkastaa, onko sellaista luonnetta\nvielä esiintynyt. Sillä jos sellainen luonne, jota Paavali ja toiset\napostolit niin huolellisesti kuvaavat, ei ole vielä tullut, ovat\nyllämainitut Paavalin sanat pidettävät kaikkien toisien todistuksien\nkieltämisenä, todistuksien, jotka koskevat Herran läsnäoloa ja hänen\nvaltakuntansa pystyttämistä juuri _nyt_. Ja tämä kieltäminen pysyy\njärkähtämättömänä todistuskappaleena, kunnes on esiintynyt se, joka\nkaikissa suhteissa vastaa profeetallista kertomusta Synnin ihmisestä.\n\nAivan selvästi ilmotetaan, ei ainoastaan, että tämän Synnin ihmisen\nensin on noustava, vaan että se on kehittyvä ja edistyvä, ennenkuin\nHerran päivä tulee. Ennen Kristuksen päivää ovat sen vallan edistyminen\nja vaikutus täytyneet saavuttaa huippunsa ja olla vähentymässä;\nHerramme _läsnäolon_ kirkkaan valon kautta hänen toisessa\ntulemisessansa, tuhotaan tämä Synnin ihminen täydelleen. Meidän on\notettava huomioon edellämainitut asianhaarat, nähdäksemme, soveltuuko\ntämä varotus Paavalin aikaiselle Seurakunnalle vielä meidänkin\npäivinämme. Nyt, kahdeksantoista vuosisadan perästä, väitetään jälleen,\nettä Kristuksen päivä on tullut. Siksi herää tärkeä kysymys: Lieneekö\njotain, jota Paavali sanoi oikaistessansa tessalonikkalaisten\neksytystä, todistamassa tätä väitettä vastaan nyt?\n\nApostolin kehotuksista Seurakunnalle tarkastelemaan Herran palaamista\nhuomioonottamalla vahvaa profeetallista sanaa, ja sitä huolellisuutta,\njolla hän osotti Kristuksen läsnäolemisen merkkejä, hänen tekojensa\nluonnetta sinä aikana j.n.e., ilmenee, hänen pitäneen yhtä tärkeänä,\nettä Seurakunta voisi tuntea Herran läsnäolon kun hän tulisi, kuin\netteivät he tulisi viekotelluiksi siihen eksytykseen, että hän oli\ntullut, ennenkuin aika hänen läsnäolollensa olisi käsissä. Joutua tähän\njälkimäiseen eksytykseen, tämän aikakauden varhaisessa alussa, asetti\nheidät, jotka omaksuivat sen, alttiiksi antikristus-_periaatteen_\npetokselle, joka jo silloin vaikutti; kun taas kykenemättömyys tuntea\nHerran päivää ja hänen läsnäoloansa aikana, jolloin hänen läsnäolonsa\naika on käsissä, asettaa ne, jotka eivät saata häntä tuntea, yhä\nedelleen alttiiksi Antikristuksen petoksille ja väärille opeille ja\ntekevät heidät sokeiksi tämän ajan suurille totuuksille ja erityisille\neduille. Tästä johtuu apostolin huolenpito Seurakunnasta tämän\naikakauden sekä alku- että loppupuolella ja hänen varotuksensa: --\n\"Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla\". Tästä\njohtuu myös hänen huolellinen kuvauksensa Synnin ihmisestä, että se\naikanansa tulisi tunnetuksi.\n\nKun kristityt tämän aikakauden lopulla ovat taipuvaiset unohtamaan\nlupauksetkin Herran palaamisesta, ja kun muistavat sen, ajattelevat he\nsitä ainoastaan pelvolla ja surullisilla aavistuksilla, niin odotti\nvarhainen Seurakunta innokkaasti ja ilolla sitä, heidän toiveittensa\ntoteuttajana, uskollisuutensa palkintona ja heidän murheidensa\nlopettajana. Siksi olivat sen ajan uskovaiset valmiit tarkasti\nkuuntelemaan jokaista oppia, joka sanoi, että Herran päivä olisi joko\nhyvin lähellä tahi tullut; ja olivat siis vaarassa tulla petetyiksi\nsiinä kohden, jolleivät vaan hyvin huolellisesti tutkineet mitä\napostolit opettivat tästä aineesta.\n\nTessalonikan Seurakunta, joka oli saanut vaikutuksia muutamien vääristä\nopetuksista, että Herra nimittäin oli palannut ja että he elivät hänen\npäivänänsä, uskoivat nähtävästi tämän mielipiteen olleen yhtäpitävän\nsen kanssa, mitä Paavali oli opettanut heille ensimäisessä kirjeessään,\njossa hän oli sanonut (1 Tess. 5: 1--5), että Herran päivä oli salaa\nhiipivä heidän ylitsensä ja huomaamatta kuin varas yöllä, ja että,\nvaikkakin toiset hapuilisivat tietämättömyydessä siitä, eivät pyhät\nkumminkaan olisi pimeydessä tästä asiasta. Kun Paavali sai tietää\nheidän langenneen siihen arveluttavaan eksytykseen, että luulivat\npäivän Herran läsnäolemiselle jo tulleen, kirjotti hän heille toisen\nkirjeen, joka pääasiallisesti tarkotti tämän erehdyksen korjaamista.\nHän sanoo: \"Mutta mitä tulee Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen\nja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä,\nveljet, ettette anna minkään hengen eikä sanan eikä minkään muka meidän\nlähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte\nmielenne maltin, ettekä niiden peljästyttää itseänne, ikäänkuin Herran\npäivä jo _[enestemi] olisi käsissä_. Älkää antako kenenkään vietellä\nitseänne millään tavalla. Sillä se päivä _ei tule ennenkuin_ luopumus\n[apostasi] tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, tuo kadotuksen\nlapsi, tuo vastustelija, joka korottaa itsensä yli kaiken, jota\njumalaksi [voimakkaaksi hallitsijaksi] tahi jumaloitavaksi nimitetään,\nniin että asetakse Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.\nEttekö muista, että minä, kun vielä olin luonanne, sanoin tämän teille?\nJa nyt te tiedätte mikä häntä pidättää, niin että hän [Kristus] vasta\n[määrätyllä] ajallaan ilmestyy. Laittomuuden salaisuus [Kristusta\nvastaan] on näet jo vaikuttamassa; jahka vain tulee poistetuksi se,\njoka tätä nykyä pidättää; niin _silloin_ ilmestyy tuo laiton, jonka\nHerra Jeesus on tappava suunsa hengähdyksellä ja tuhoava\n[_parousiansa_] läsnäolonsa ilmestyksellä.\" Paavali saattoi kirjottaa\nnäin varmasti synnin ihmisen kehittymisestä ennen Herran päivää, koska\nhän oli lukenut Danielin ennustusta, johon Herrammekin viittasi (Matt.\n24: 15); ja todennäköisesti myös, koska hän itse \"näyissään ja\nilmestyksissään\" oli saanut nähdä sen suuren hävityksen, jonka tämä\nluonne aikaansaisi Seurakunnassa.\n\nOn huomattava, ettei Paavali käyttänyt sellaisia vastaväitteitä,\njoita nykyaikana kernaasti tuodaan esille sitä väitettä vastaan, että\nHerran päivä on alkanut. Hän ei sanonut: \"Oi teitä mielettömiä\ntessalonikalaisia, ettekö te tiedä, että kun Kristus tulee ovat\nsilmänne näkevät hänet ja korvanne ovat kuulevat Jumalan kauhistuttavan\npasuunan äänen? ja että sen lisäksi todistaa tätä huojuvat hautapatsaat\nja haudasta kohoutuvat pyhimykset?\" Eikö ole itsestään selvää, että jos\nsellainen huomautus olisi ollut paikallaan, ei Paavali olisi viipynyt\nkäyttämästä näin yksinkertaista ja helposti saatua vastaväitettä? Ja,\nsitäpaitsi eikö se asianlaita, ettei Paavali käyttänyt tätä todistusta,\ntodista, ettei sellainen todistus ole, eikä voisi olla, totuuteen\nperustuva?\n\nSe seikka, että Paavali koettaessaan niin tarmokkaasti oikaista heidän\nerhetystänsä, esitti ainoastaan tämän vastalauseen heidän väitteesensä,\ntodistaa selvästi, että hän piti heidän käsitystänsä ylipäänsä\nHerran päivästä oikeana -- että se saattoi alkaa monen ollessa\ntietämättömyydessä siitä, ja että se saattoi tulla ilman ulkonaisia\ntunnusmerkkejä. Mutta hänen vastalauseensa ainoa perustus oli, että\n_ensin_ on lankeemus tuleva, ja tämän lankeemuksen johdosta, Synnin\nihmisen kehitys -- joka, mikä se sitte mahtanee olla (joko yksityinen\nhenkilö tahi suuri antikristillinen järjestelmä, jonka hän täten\noleellistuttaa) on nouseva, kukoistava ja alkava taantua -- _ennen_\nHerran läsnäolon päivää. Siis, jos ei tämä ainoa vastalause, jonka\nPaavali esitti, enää tee estettä -- jos me selvästi voimme nähdä\nluonteen olevan todella olemassa, jonka historia jokaisessa\nyksityiskohdassaan vastaa profeetallista kuvausta Synnin ihmisestä\nolemisensa alusta alkaen nykyiseen aikaan asti -- silloin ei Paavalin\ntekemä _ainoa_ vastaväite, joka oli aivan paikallaan sinä aikana, enää\nole mikään tehokas todistus sen väitteen todenmukaisuutta vastaan, että\nme elämme Herran päivänä, Herran läsnäolon päivänä. Ja lisäksi, jos\nSynnin ihminen voidaan ilmeisesti huomata, jos hänen syntynsä,\nkehityksensä ja taantumisensa selvästi saatetaan nähdä, tulee siitä\nvielä yksi sitova todistus siihen, mitä edelliset luvut ovat\nopettaneet, nimittäin, että me elämme Herran päivänä.\n\n\n\nEnnustuksen kuvaus hänestä.\n\n\nSe, joka tutkii ennustuksia, huomaa, että pyhät kirjat kauttaaltaan\nselvästi esittävät Synnin ihmisen, ei ainoastaan antamalla selvää\nkuvausta hänen luonteestaan, vaan myös näyttämällä ajat ja paikat hänen\nalkamisellensa, kehittymisellensä ja taantumisellensa.\n\nTätä luonnetta kuvataan hyvin voimakkaasti niissä nimityksissäkin,\njoita henkeyttämät kirjailijat antavat sille. Paavali kutsuu sitä\n\"laittomaksi\", \"synnin (laittomuuden) ihmiseksi\", \"laittomuuden\nsalaisuudeksi\" ja \"turmeluksen\" (tahi \"kadotuksen\") lapseksi; Johannes\n\"Antikristukseksi\"; profeetta Daniel kutsuu sitä \"hävityksen\nkauhistukseksi\" (Dan. 11: 31; 12: 11); ja meidän Herramme mainitsee\nsamaa luonnetta \"hävityksen kauhistuksena, josta oli sanottu profeetta\nDanielin kautta\" (Matt. 24: 15) ja jälleen \"pedoksi\". (Hm. 13: 1--8.)\nTätä samaa luonnetta esikuvattiin myös pienen sarven kautta, s.o.\nvaltaa, joka nousi hirmuisen pedon päästä, jonka Daniel näki\nprofeetallisessa näyssä, jolla sarvella oli silmät ja suu, joka puhui\nsuuria asioita, ja joka edistyi ja taisteli pyhiä vastaan ja sai voiton\nheistä. (Dan. 7: 8, 21.) Johannes näki myös tämän luonteen ja varotti\nSeurakuntaa sitä vastaan, sanoen: \"Te olette kuullut, että Antikristus\ntulee.\" Senjälkeen antoi hän heille neuvoja, miten heidän oli\nkartettava Antikristuksen vaikutusta. (1 Joh. 2: 18--27.) Ilmestyskirja\nsisältää myöskin suureksi osaksi seikkaperäisen esikuvauksellisen\nennustuksen tästä samasta Antikristuksesta -- vaikkakin me tässä\nainoastaan luomme silmäyksen tähän asiaan jättämällä sen käsittelyn\njohonkin seuraavaan osaan.\n\nNämä erilaiset nimitykset ja lyhyet kuvaukset ilmasevat halpamaista,\nviekasta, ulkokultaista, hirmuvaltaista ja julmaa luonnetta, joka\nkehittyy keskellä kristittyä Seurakuntaa; ensin madellen eteenpäin ja\nylös aivan vähitellen, sitten nopeasti nousten valtaan ja vaikutukseen,\nkunnes saavuttaa maallisen vallan, rikkauden ja kunnian huipun --\nsillaikaa käyttäen vaikutustansa totuutta vastaan ja pyhiä vastaan ja\nomaksi suurenemiseksensa, ja lopuksi vaateliaasti väittäen omistavansa\nerinomaisen pyhyyden ja vallan ja voiman Jumalalta.\n\nTässä luvussa on aikomuksemme osottaa, että tämä Synnin ihminen on\njärjestelmä eikä yksityinen henkilö, kuten monet näyttävät otaksuvan;\nettä, niinkuin Kristushenkilöön kuuluu totinen Herra ja totinen\nSeurakunta, niin on Antikristus matkimisjärjestelmä, johon kuuluu väärä\nherra ja luopunut seurakunta, jonka jonkun aikaa sallitaan esittää\ntotuutta väärässä valossa, harjottaa vilppiä ja _matkia_ todellisen\nHerran ja hänen Seurakuntansa valtaa ja tulevaista hallitusta ja\njuovuttaa kansat väärillä väitteillä ja vaatimuksilla.\n\nToivomme voivamme jokaiselle tunnontarkalle lukijalle tyydyttävällä\ntavalla todistaa, että tuo suuri, Paavalin mainitsema apostasi, tahi\nluopuminen, on tullut, ja että tällä synnin ihmisellä on ollut\nkehityksensä, on istunut \"Jumalan temppelissä\" (todellisessa, eikä\nesikuvauksellisessa), on täyttänyt kaikki apostolien ja profeettain\nennustukset hänen teoistaan, luonteestaan, y.m., on ilmestynyt ja on\nnyt, vuodesta 1799 alkaen häviämäisillänsä Herran suun hengen\n(totuuden) kautta ja tulee _täydellisesti tuhottavaksi_ tänä Herran\nvihan ja ilmestymisen päivänä koston tulessa, joka jo on alkanut\nliekehtiä.\n\nIlman vähintäkään halua halventaa toisten käsitystä pidämme kumminkin\ntärkeänä osottaa muutamia mahdottomuuksia, jotka esiintyvät tavallisen\nmielipiteen yhteydessä Antikristuksesta, että tätä asiaa koskevan\ntotuuden arvo ja järjellisyys esiintyisivät oikealla tavalla\nvastakohtana sille ahdasmieliselle käsitykselle, että joku yksityinen\nsananmukainen _ihminen_ tulisi toteuttamaan kaiken sen, mitä Raamattu\nennakolta lausuu tästä luonteesta. Tämä ihminen, sanotaan, tulee niin\nlumoomaan koko maailman, että hän muutamissa lyhyissä vuosissa tulee\nsaavuttamaan kaikkien ihmisten kunnioituksen ja _jumaloimisen_, jotka\nihmiset olisivat niin helposti petettävät, että he uskovat tämän miehen\nolevan Jumalan ja uudelleen rakennetussa juutalaisessa temppelissä\npalvelisivat häntä Kaikkivaltiaana Jehovana. Kaikki tämä tulee\ntapahtumaan salaman nopeudella -- kolmessa ja puolessa vuodessa,\nsanotaan, väärin käsittäen esikuvauksellisen ajan kuin väärin tulkiten\nesikuvauksellisen \"ihmis\"-käsitteen. Satumaiset runoelmat ja\nhullunkurisimmat lastenmielikuvitukset eivät likimainkaan vastaa niitä\nliioteltuja mielipiteitä, joita muutamilla Jumalan kalliilla lapsilla\non, jotka kompastuvat Paavalin sanain _kirjaimelliseen_ tulkitsemiseen,\nja tulevat sen kautta itse soaistuiksi useille kallisarvoisille\ntotuuksille ja sokaisevat toisia, jotka eksytyksien johdosta, eivät\nkykene näkemään tätä valossa, jota ennakkoluulot eivät himmennä. Miten\nsuuri myötätunto meillä onkaan heitä kohtaan, pakottaa heidän \"sokea\nuskonsa\" hymyilemään, kun he todenteolla luettelevat Ilmestyskirjan\nerilaisia esikuvia, joita eivät ymmärrä, sovelluttaen niitä väärällä\ntavalla kirjaimellisesti _ihme-ihmiseensä_. Tässä suurimmassa\nepäilysten aikakaudessa, minkä maailma on tuntenut, on hän, väittävät\nhe, kolmen ja puolen vuoden lyhyellä ajalla, näkevä jalkainsa juuressa\nkoko maailman, palvellen häntä Jumalana, kun roomalaisien Caesarien,\nAleksanderin, Napoleonin, Muhamedin, ja muiden, oli kahlattava veressä\nja käytettävä monta kertaa kolme ja puoli vuotta saavuttamatta\ntuhannennenkaan osan siitä, mitä tästä _ihmisestä_ väitetään.\n\nJa kumminkin oli kaikilla näillä vallottajilla suuren tietämättömyyden\nja taikauskoisuuden edut apunansa, meidän nykyään eläessämme\nolosuhteissa, jotka ovat erittäin epäedulliset sellaisen viekkauden ja\npetollisuuden kehittymiselle; päivänä, jolloin kaikki, mikä on\n_salattua_, ilmaistaan ennen kuulumattomalla tavalla; päivänä, jolloin\nkysymyksessä oleva petos on varsin eriskummallista ja naurettavaa,\ntullakseen huomioonotetuksi. Meidän aikamme suunnassa on itse asiassa\nkunnioituksen puute ihmisiä kohtaan, olkootpa sitten miten hyviä,\nlahjakkaita ja kelvollisia tahi olkoon heillä mitä luottamus- ja\nvalta-paikkoja tahansa. Niin suuressa määrässä on tämä totta enemmän\nkuin koskaan ennen, että on tuhatta kertaa uskottavampaa, että koko\nmaailma tulee kieltämään, että _Jumalaa_ ollenkaan _on olemassa_, kuin\nettä milloinkaan tultaisiin palvelemaan kanssa-ihmistä Kaikkivaltiaana\nJumalana.\n\nTätä asiaa ajateltaessa on suurena esteenä se ahdas käsitys, joka\ntavallisesti on vallalla _jumala_ sanan merkityksestä. He eivät huomaa,\nettä kreikkalainen lauseparsi _teos_ (jumala) ei aina tarkota Jehovaa.\nSe merkitsee _voimallista henkilöä_, hallitsijaa, ja etenkin\nuskonnollista tahi papillista hallitsijaa. Uudessa Testamentissa\nkäytetään _teos_ sanaa harvoin muutoin kuin Jehovasta, koska apostolit\nharvoin, tuskinpa ollenkaan puhuivat vääristä uskonnoista ja sentähden\nharvoin koskettelivat heidän pyhiä hallitsijoitaan tahi jumaliaan.\nKumminkin käytetään seuraavissa raamatunpaikoissa sanaa _jumala (teos)_\nmuista kuin korkeimmasta olennosta, Jehovasta -- nim. Joh. 10: 34, 35;\nApt. 7: 40, 43; 17: 23; 1 Kor. 8: 5.\n\nJos on selvillä kreikkalaisen _teos_ sanan laajakantoisuus, näkee\nkohta, että apostolin lausunto Antikristuksesta -- että hän tulee\nasettumaan Jumalan temppeliin esiintyen _Jumalana_ -- ei\nvälttämättömästi merkitse, että Antikristus koettaisi kohottautua\nJehovan yli, tahi edes asettua Jehovan paikalle. Se sisältää\nyksinkertaisesti sen, että hän tulee esiintymään uskonnollisena\nhallitsijana harjottaen valtaa toisten uskonnollisten johtajien yli,\nväittäen itsellänsä olevan hallitsijaoikeuden. Vieläpä kohottaa hän\nitsensä seurakunnassa, joka on Jumalan totinen temppeli, väittäen\nomistavansa vallan ja herruuden sen ensimäisenä ja valtuutettuna\njohtajana ja toimien sen mukaisesti. Kun kreikan kielessä _teos_ sanaa\nkäytetään Jehovan erisnimenä, on sillä tavallisesti määrätty artikkeli,\nmutta yllämainituissa raamatunpaikoissa, jotka tarkottavat _toisia_\nJumalia, ja kysymyksessä olevassa tekstissä (2 Tess. 2: 4), joka\ntarkottaa Antikristusta, ei ole sellaista määräystä.\n\nKun näkee tämän selvästi, on suuri loukkauskivi raivattu tieltä pois,\nja silloin on valmis etsimään tämän ennustuksen toteutumista oikeassa\nsuunnassa: huomata Antikristus, mutta ei sellaista, joka väittää\nolevansa Jumala, vaatien itseänsä sellaisena palveltavaksi, vaan\nsellainen, joka väittää olevansa kirkon ensimäinen, ylin opettaja,\nsiten riistäen kunnian Kristukselta, joka on Jumalan määräämä Pää,\nHerra ja Opettaja.\n\nHyvin omituista on myös sekin, että ne, jotka käsittävät synnin ihmisen\nkirjaimellisella tavalla, ylipäänsä kuuluvat niihin, jotka uskovat että\nhän tulee ennen tuhatvuotista valtakuntaa, ja tarkkaavat ja odottavat\nHerran tulemista _nyt minä hetkenä tahansa_. Miksi eivät kaikki saata\nnähdä mitä Apostoli tarkottaa, kun hän selvästi selittää, ettei Herran\npäivä, (hänen läsnäolonsa päivä) saata tulla eikä sitä ole odotettava\nennen kun Synnin ihminen on ilmestynyt? Tarvittiin yli neljäkymmentä\nvuotta entisen juutalaisen temppelin rakentamista varten ja varmasti\ntarvittaisiin ainakin kymmenestä kahteenkymmeneen vuoteen rakentaakseen\nentistä ehompaa, uutta temppeliä Jerusalemiin, jonne he odottavat\nkirjaimellisen ihmisen asetettavaksi ja siellä palveltavaksi Jumalana.\nMiksi sitten ne, jotka uskovat näin, odottavat Herran tulevan _nyt\nmillä hetkellä tahansa_? Sellainen ajatus ei pidä yhtä enemmän järjen\nkuin Apostolin ennustuksenkaan kanssa. Johdonmukaisuus vaatii että he\njoko herkeävät odottamasta Herran tuloa millä hetkellä tahansa taikka\nherkeävät odottamasta tulevaa Synnin ihmistä; sillä Herran läsnäolon\npäivä ei saata tulla ennenkuin luopumus (apostasia) on tapahtunut ja\nennenkuin Synnin ihminen on kehittynyt ja ilmennyt tästä luopumuksesta.\n\nMutta kun saamme oikean käsityksen apostolin sanoista ja oikeat\nkäsitykset Herramme tulemisen _tavasta_ emme tapaa mitään\nepäjohdonmukaisuuksia ja ristiriitaisuuksia, vaan vakuuttavan\nsopusoinnun ja yhtäpitäväisyyden. Ja sellaista mielipidettä lähdemme\ntässä nyt esittämään. Sen raamatullisuutta on lukijan itsensä\nkoeteltava.\n\nNe erilaiset nimitykset, joita annetaan tälle järjestelmälle, ovat\nilmeisesti esikuvauksellisia. Ne nimitykset eivät ole sellaisia, jotka\ntarkottavat ketään yksityistä henkilöä, vaan kuvaavat turmeltuneen\nuskonnollis-porvarillisen yhteiskunnan luonnetta, joka on kehittynyt\nnimikristillisessä seurakunnassa ja joka sen kautta, että on kavalasti\nvastustanut Kristusta, Päätä, ja hänen todellista Seurakuntaansa, hänen\nruumistaan, hyvällä syyllä ansaitsee _Antikristuksen_ nimen. Sellainen\n_järjestelmä_ saattoi toteuttaa kaikki ennustukset Antikristuksesta tai\nSynnin ihmisestä, kun sitävastoin yksityinen ihminen ei olisi voinut\nsitä. Sitäpaitsi on ilmeistä, ettei antikristillinen järjestelmä ole\nmikään pakanallinen oppijärjestelmä, kuten muhamettilaisuus tahi\nbramanismi; sillä kristillinen seurakunta ei ole milloinkaan ollut\nsellaisen järjestelmän alaisena, eikä yksikään näistä järjestelmistä\njohda alkuansa Kristillisestä Seurakunnasta. Ne ovat nyt ja ovat aina\nolleet riippumattomia kristillisestä Seurakunnasta.\n\nSen järjestelmän, joka täysin vastaa annettua henkeyttämää kuvausta,\ntäytyy olla tunnustukseltaan kristillisen ja sisältää suuren enemmistön\nsellaisia, jotka sanovat olevansa kristittyjä. Ja sen on oltava\njärjestelmä, joka johti alkunsa oikean kristillisen uskon apostasiasta\neli luopumisesta -- sitäpaitsi sellaisesta luopumisesta, joka oli\nsalainen ja peitetty, kunnes asianhaarat suosivat sen vallan\nanastamista. Sen salainen alkaminen tapahtui jo apostolien päivinä, --\nmuutamien opettajien halussa olla suurimmat.\n\nEmme tarvitse etsiskellä kauvan löytääksemme luonnetta, joka täydelleen\ntäyttää kaikki vaatimukset; luonnetta, jonka historia, sellaisena kuin\nmaalliset aikakirjojenkirjottajat ja sen omat lumotut palvelijatkin sen\nesittävät, on pilkusta pilkkuun yhtäpitävä profeetallisien kuvauksien\nkanssa Antikristuksesta. Mutta kun me väitämme, että ainoa järjestelmä,\njonka historia sopii yhteen näiden ennustuksien kanssa, on paavikunta,\nälköön meitä käsitettäkö väärin, niinkuin me sillä tahtoisimme sanoa,\nettä jokainen roomalais-katolilainen tunnustaja on synnin ihminen; tahi\npapit, taikka edes roomalaisen kirkon paavitkaan ovat, tai ovat olleet,\nAntikristus. Ei kukaan yksityinen _ihminen_ ole se Antikristus, se\n\"Synnin ihminen\", jota ennustuksessa kuvataan. Paavit, piispat ja muut,\novat korkeintaan osia eli jäseniä antikristillisessä järjestelmässä.\nSamoin kuin kaikki kuninkaalliset papit ovat ainoastaan jäseniä\ntotisessa Kristushenkilössä, Jeesuksen ollessa päänä, ja samalla\ntavalla kuin he nykyisessä tilassaan yhdessä muodostavat\nvastakuvallisen Elijan, vaikkei kukaan yksityinen heistä ole Elija tahi\nse Kristus, joka on ennustettu. Huomaa edelleen, ettei Rooman kirkko,\npelkkänä kirkollisena järjestelmänä, ole Synnin \"Ihminen\" eikä sitä\nmilloinkaan ole kuvattu _ihmisenä_ s.o. _miehisenä_ olentona.\nPäinvastoin on aina _nainen_ se kuva, jota käytetään esittämään\npäästään ja herrastaan eronnutta seurakuntaa tahi kirkkoa. Totisen\nSeurakunnan kuvana on \"puhdas neitsyt\", kun luopunutta Seurakuntaa, joka\non poikennut alkuperäisestä puhtaudestaan ja uskollisuudestaan\nHerraansa kohtaan, kuvauksellisesti kutsutaan \"portoksi.\" Samoin kuin\ntotinen \"neitsyt\" Seurakunta edelleen tulee olemaan sitä aikakauden\nloppuun asti, jolloin hän tulee yhdistettäväksi Herransa kanssa ja\nottamaan hänen nimensä -- Kristus -- samalla lailla ei luopunut\nseurakunta ollut Antikristus tahi Synnin ihminen [s.o. mies] ennenkuin\nhän yhtyi herransa ja päänsä, paavin kanssa, joka tekeytyi Kristuksen\nsijaishallitsijaksi, ja tuli uskonnolliseksi _vallaksi_, jota väärin on\nnimitetty kristikunnaksi -- joka merkitsee Kristuksen valtakuntaa.\n\nPaavikunta on tämän väärän valtakunnan nimi, ja se perustettiin väärin\nsovitetulle totuudelle -- sille totuudelle, että Seurakunta on kutsuttu\nolemaan kuninkaina ja pappeina Jumalan edessä ja hallitsemaan maan\npäällä. Mutta hallitsemisen aika ei ollut vielä tullut: evankelinen\naika ei ollut määrätty tätä tarkoitusta varten, vaan Seurakunnan\nvalitsemista, kehittämistä, järjestämistä, nöyryyttämistä ja\nuhripalvelusta varten, vaeltamaan Herransa jäljissä, odottaen\nkärsivällisesti ja kärsien siihen aikaan asti, joka on määrätty\nluvatulle korottamiselle ja ihanalle hallitukselle --\ntuhatvuotiskautena.\n\nHerra näki edeltäkäsin, että nimikristillisyys leviäisi koko maailmaan\nja sitten, kun se tulisi yleiseksi, omistaisivat sen useat, jotka\npitivät sen muodoista ilman että syventyivät sen opin henkeen. Hän näki\nennakolta, että siinä määrässä kun suuri luku sellaisia yhtyisi\nSeurakuntaan, tulisi maailmanhenki, joka on itsensäkieltämisen ja\nitsensäuhraamisen hengen vastakohta, niiden mukana Seurakuntaan: että\nsiten sinne tunkeutuva itsekkäisyys ja halu tulla suureksi ja hallita,\nei tarvitsisi kauvan odottaa, ennenkuin tilaisuus siihen tarjoutuisi;\nettä Seurakunta siten koettaisi hallita maailmaa ennen oikeaa aikaa --\ntahi oikeammin, että se maailmallinen aines, joka tulisi Seurakuntaan,\ntekisi vaikutuksensa tuntuvaksi ja totisen Seurakunnan nimessä ottaisi\nhaltuunsa maailman maallisen vallan, jonka Jumala oli luovuttanut\npakanoille, ja joka ei voi kokonaan siirtyä totisen Seurakunnan käsiin\nennenkuin pakanain aikojen loputtua, vuonna 1914.\n\nJa niin on tosiasiassa käynyt: kun nimikirkko kasvoi luvussa, alkoi se,\nkunnianhimoisten miesten opetuksien ja esimerkin vaikutuksesta luopua.\nHe katselivat yhä suopeammin sitä valtaa ja maallista vaikutusta, jota\nsuuri joukko ja rikkaus toivat mukanaan. Vähitellen maailmallistui\nSeurakunnan henki, ja tämän maailman ansioita haluttiin. Kunnianhimo\nkuiskasi: -- Jos suuri roomalainen valtakunta kaikkine valtoneen ja\nvaikutuksineen, sotajoukkoneen ja rikkauksineen vaan ottaisi\nSeurakunnan siipeinsä alle, miten kunniakasta ja ylevää olisikaan\nsilloin olla kristitty! Miten pian eikö silloin pakanain vaino\nlakkaisi! Silloin olisi meidän vallassamme, ei ainoastaan herättää\nheissä pelkoa, vaan myös pakottaa heitä yhtymään Seurakuntaan, ristiin\nja Kristuksen nimeen. He tuumailivat kai edelleen: Nähtävästi ei ole\nJumalan tarkotus, että Seurakunnan aina on oltava alamainen maailmalle\nja sen vainottavana; apostolin sanat: \"Ettekö tiedä, että pyhät tulevat\ntuomitsemaan maailmaa?\" eikä vähemmin Herran lupaukset, että meidän on\nhänen kanssaan hallittava, ja monet ennustukset, joissa puhutaan\nSeurakunnan hallitsemisesta, ilmasevat selvästi, että Jumala tahtoo\nniin. On kyllä totta, että apostoli kirjotti, että Herramme ensin\npalaisi ja korottaisi Seurakunnan ja neuvoi meitä \"_odottamaan_\"\nHerraa; mutta, (tuumivat he) monta vuosisataa on nyt kulunut, emmekä\nnäe mitään merkkejä Herran tulemisesta. Meidän on ymmärrettävä\napostolien jonkun verran erehtyneen. Meistä on selvää, että me voimme\nja meidän tulee käyttää kaikkia keinoja saadaksemme maallinen hallitus\nkäsiimme ja voittaa maailma Herralle. Aivan välttämätöntä on myös\n(ajattelivat he) että Seurakunta saa _päämiehen_ -- joka edustaa\npoissaolevaa Herraa ja edustaa Seurakuntaa maailman edessä --\npäämiehen, joka ottaa vastaan maailman kunnioituksen, toimii Kristuksen\nvallalla ja hallitsee maailmaa \"rautavaltikalla\" niinkuin profeetta\nDaniel oli ennustanut. Tällä tavoin, vähittäisen ajatustoiminnan\nkautta, joka kehittyi vuosisatojen kuluessa, katosi vähitellen\nnäkyvistä toivon todellinen pohja Seurakunnan korottamiselle\nhallitsemaan ja siunaamaan maailmaa -- nimittäin Herran toinen\ntuleminen -- ja uusi toivo anasti sen paikan -- toivo menestymisestä ja\nsuuruudesta ilman Herraa, useiden, toisiaan seuraavien, paavien\nylipäällikkyydellä ja johdolla. Ja sillä tavalla, juonien ja vehkeiden\nkautta, ja vaihtamalla ystävyyden osotuksia maailman kanssa, muuttui\nSeurakunnan toivo vääräksi toivoksi, petolliseksi paulaksi, jonka\nkautta Saatana johti sitä toisesta vääryydestä ja eksytyksestä toiseen\nsekä opissa että elämässä.\n\nSe kohta, jolloin luopumus kehittyi \"synnin ihmiseksi\" oli silloin,\nkun paavillinen pappisvalta korotti itsensä useiden toisiansa\njärjestyksessä seuraavien paavien ylipäällikkyyden alaiseksi, vaatien\nmaailman hallitsemista ja sekaantuen siihen Kristuksen tuhatvuotisen\nvaltakunnan nimessä, jonka hallituksen se uskotteli olevansa. Se oli\npetollinen, väärä valtakunta, miten vakavia asioita muutamat sen\njärjestelmistä ja tukipylväistä lienevät tarkottaneetkaan. Se oli\nAntikristuksen, vaikka he kuinkakin väittivät ja uskoivat sen olleen\ntotisen, Jumalan Kristuksen kirkkaus, kunnia ja valta maan päällä. On\nerehdys otaksua, että omantuntonsa mukaan toimiminen aina on oikeuden\nmukaista toimintaa. Jokaisella eksytykselle rakennetulla järjestelmällä\non epäilemättä yhtä monta lumottua, rehellisesti tunnontarkkaa\nseuraajaa kuin sillä on ulkokullattuja, tahi enemmänkin. Tunnontarkkuus\non siveellistä suoraluontoisuutta ja on riippumaton tiedoista.\nTietämättömät pakanat seuraavat omaatuntoansa, rukoillessansa ja\nuhratessansa epäjumalille; Saul, jolla oli väärät tiedot, toimi\nomantuntonsa mukaan, vainotessaan pyhiä, ja samoin on monen\ntietämättömän Paavilaisenkin kanssa; hyvällä omalla tunnolla he tekivät\nväkivaltaa ennustuksille, vainosivat totisia pyhiä ja järjestivät\nsuuren antikristusjärjestelmän. Satoja vuosia ei paavikunta ainoastaan\nole pettänyt maailman kuninkaita, oikeuksiinsa ja luuloteltuun\njumalalliseen valtaansa nähden, ja hallinnut heitä, vaan\nSeurakuntaankin, Jumalan temppeliin, jossa Kristus yksin on\ntunnustettava pääksi ja opettajaksi, on se tunkeutunut ja väittänyt\nolevansa oikea opettaja ja lainantaja ja tässä se on pettänyt kaikki,\npaitsi pientä vähemmistöä, erinomaisella menestymisellään ja\nsuurisanaisilla vaatimuksillaan. \"Koko maailma ihmetteli\" -- hämmästyi,\npettyi, hämmentyi -- \"kaikki ne, joiden nimet eivät olleet kirjotetut\nKaritsan elämänkirjaan\", ja muutamat, joiden nimet olivat kirjotetut\nJumalan pyhien joukkoon, hämmentyivät kovin. Ja tämä petos oli sitä\nvahvempi, koska sen kunnianhimosten suunnitelmien tekeminen tapahtui\nhitaasti, ja ne vielä hitaammin toteutettiin. Se ulottui vuosisatojen\nläpi ja oli kunnianhimon muodossa salaisesti vaikuttamassa jo Paavalin\naikana. Se oli menettelytapa, jonka kautta lisättiin vähän eksytystä\nedelliseen -- täydennettiin toinen kunnianhimoinen selitys toisen\nselityksellä, ja lisäksi jollakulla toisella kauempana ajassa. Tällä\npetollisella tavalla kylvi ja kasteli Saatana eksytyksen siemeniä ja\nkehitti suurimman ja vaikutusvaltaisimman järjestelmän, minkä maailma\nmilloinkaan on tuntenut -- Antikristuksen.\n\nNimellä \"Antikristus\" on kaksinkertainen merkitys. Se merkitsee\nensiksi: Kristusta _vastaan_; toiseksi: Kristuksen _sijasta_ (s.o.\nvalheellinen jäljittely). Ensimäisessä merkityksessä on se yleinen ja\nvoidaan käyttää jokaisesta vihollisesta, joka vastustaa Kristusta.\nTässä merkityksessä olivat Saul (sittemmin Paavaliksi kutsuttu) ja\njokainen juutalainen ja jokainen muhamettilainen ja kaikki roomalaisen\nvaltakunnan pakanalliset keisarit ja asujamet antikristuksia --\nKristuksen vastustajia. (Apt. 9: 4.) Mutta Raamattu ei käytä sanan\ntässä merkityksessä nimeä _Antikristus_. Se sivuuttaa kaikki sellaiset\nviholliset ja käyttää _Antikristus_ nimitystä sen ylempänä mainitussa\ntoisluokkaisessa merkityksessä, nim. Kristusta _vastaan_, s.o.\nsellaisena, joka esittää Kristuksen väärässä valossa, jäljittelee\nhäntä, _anastaen_ oikean Kristuksen _sijan_. Johannes huomauttaa siten:\n\"Te olette kuulleet, että [_se_] Antikristus [Kreikan kielessä on\nmäärätty artikkeli] tulee. Niin onkin nyt monta Antikristusta\nilmaantunut.\" (1 Joh. 2: 18, 19.) [Kreikan kieli tekee eron _sen_\nerityisen Antikristuksen, ja useiden vähempien sellaisien välillä.] Ja\nJohanneksen huomautukset sen jälkeen ilmasevat, ettei hän tarkota\nkaikkia Kristuksen ja Seurakunnan vastustajia, vaan erityistä\nsellaisien luokkaa, jotka, vaikka vielä tunnustavatkin kuuluvansa\nKristusruumiiseen, Seurakuntaan, olivat hylänneet totuuden periaatteet,\nja siksi eivät ainoastaan asettaneet totuutta väärään valoon, vaan\nmaailman silmissä ottivat totisen Seurakunnan sijan ja nimen -- ja\nsiten oikeastaan jäljittelivät oikeita pyhiä. Johannes sanoo näistä:\n\"Meistä he ovat lähteneet, mutta meikäläisiä he eivät olleet\"; he eivät\nedusta meitä vaikka onnistuisivatkin pettämään maailmaa ja itseään\ntässä. Samassa epistolassa selittää Johannes, että hänen\nmainitsemillaan monilla antikristuksilla, on [_tuon erityisen_]\nAntikristuksen henki.\n\nTämä on siis se, mitä meidän on odotettava ja minkä me tapaamme\npaavikunnassa: emme Kristuksen _nimen_ vastustamista, vaan Kristuksen\nvihollisen tai vastustajan siinä, että se vääryydellä kantaa hänen\nnimeänsä, jäljittelee hänen valtakuntaansa ja valtaansa, asettaa hänen\nluonteensa ja suunnitelmansa ja oppinsa väärään valoon maailman edessä\n--- todella mitä pahin vihollinen ja vastustaja -- paljon pahempi\njulkista vihollista. Ja muistettakoon, että tämä on totta, vaikkakin\nmuutamat niistä, jotka ovat tyytyneet tähän järjestelmään, ovat hyvällä\nomallatunnolla menneet harhaan -- \"eksyttäen ja itse eksyen.\"\n\nNäiden viittauksien jälkeen synnin ihmisestä, _mikä_ ja _kuka_ se on ja\najasta ja paikasta ja asianhaaroista, joista se on etsittävä, siirrymme\nmuutamiin historiallisiin todistuksiin, jotka toivomme mukaisesti\neittämättömästi todistavat, että jokainen ennustus Antikristuksesta on\ntullut täytetyksi paavillisessa järjestelmässä tavalla ja siinä\nlaajuudessa, joka, kun ajattelee tämän ajan valistusta, kuten kaikkien\non tunnustettava, ei koskaan enää saattaisi uudistua. Tilan puute\npakottaa meitä tässä supistamaan aineemme ainoastaan lyhyesti\nmainitsemaan muutamia kohtia historiallisien todistuksien suuresta\njoukosta. Olemme myöskin yksinomaan seuranneet tunnetusti\nluotettuja historioitsijoita ja useissa tapauksissa kääntyneet\nroomalais-katolilaisien kirjailijoiden puoleen, saadaksemme heidän\ntodistuksensa tai myöntymisensä.\n\n\n\nSeikat, jotka aiheuttivat synnin ihmisen alkamisen.\n\n\n_Suuri luopumus_. -- Kysymme ensin: Sanooko historia mitään Paavalin\nennustuksen toteutumisesta, kun hän puhuu suuresta luopumisesta\nalkuperäisestä yksinkertaisuudesta ja puhtaudesta Kristillisen\nseurakunnan opissa ja elämässä, ja pahan, kunnianhimoisen suunnan\nsalaisesta toiminnasta Seurakunnassa, _ennen_ paavikunnan, Synnin\nihmisen, kehitystä -- s.o. ennen paavin tunnustamista kirkon pääksi?\n\nKyllä hyvin selvästi: Paavillisen pappisvallan olemassaolo ei alkanut\nennenkuin useita vuosisatoja sen jälkeen kun Herramme ja apostolit\nolivat perustaneet Seurakunnan. Ja välillä olevasta ajasta me luemme.\n-- [Fisher'in Universal History, Siv. 193.]\n\n\"Kun Seurakunta kasvoi luvussa ja rikkaudessa, rakennettiin\nkallisarvoisia rakennuksia palvomista varten; jumalanpalvelukset\ntehtiin monimutkaisemmiksi; kuvanveistoa ja maalausta käytettiin\napukeinona hartauden edistämiseksi. Pyhimysten ja martyyrien jäännöksiä\nhoidettiin ja palveltiin pyhimpänä omaisuutena; uskonnollisia\nsäännöksiä monistettiin; ja kristillisien keisarien aikana [neljännellä\nvuosisadalla] seurakunta papillisine henkilökuntineen ja vaikuttavine\nkirkonmenoineen, omisti paljon siitä mahtavuudesta ja loistosta, joka\noli ollut sen pakanallisen järjestelmän tuntomerkkinä, jonka se oli\ntunkenut tieltään pois.\"\n\nToinen historioitsija sanoo [White'n Universal History, sivu 156]:\n\"Samalla kertaa [kun kristinusko tehtiin keisarikunnan uskonnoksi\nneljännellä vuosisadalla] jatkui _suuri ja yleinen turmelus, joka oli\nalkanut kaksi vuosisataa aikaisemmin_. Taikausko ja tietämättömyys\nlaski hengellisien käsiin vallan, jota he kaikin tavoin käyttivät oman\nvaltansa suurentamiseksi.\"\n\nRapin lausuu, että \"kristinusko viidennellä vuosisadalla alennettiin\ninhimillisten mielijohteiden paljouden kautta; yksinkertaisuus sen\nhallituksessa ja kurissa muuttui pappisvalta-järjestelmäksi; ja sen\njumalanpalveluksessa käytettiin pakanuudesta lainattuja juhlamenoja.\"\n\nMosheim seuraa kirjassaan _Kristinuskon Historia_ (\"History of\nChristianity\") Seurakunnan luopumusta alkuperäisestä\nyksinkertaisuudestaan ja puhtaudestaan askel askeleelta syvään\nalennukseen, joka nousi korkeimmilleen \"Synnin ihmisen kehityksessä.\"\nEi voi huomata, näkikö hän Antikristuksen tahi ei, mutta hän on\nmestarillisella tavalla seurannut \"pahuuden salaisuutta\" seurauksissaan\nSeurakunnassa neljännen vuosisadan alkuun asti -- jolloin kuolema äkkiä\nkeskeytti hänen työnsä. Tilan puute estää meitä tässä näyttämästä\notteita hänen mainiosta, laajasta teoksestaan, mutta me suosittelemme\nsitä kokonaisuudessaan erinomaisen opettavaisena, mitä tämän aineen\nkäsittelyyn tulee. Lordin \"_Old Roman Worldista_\" (Vanha Roomalainen\nMaailma), otamme tähän lyhyen ja sattuvan kuvauksen Seurakunnan\nhistoriasta neljän ensimäisen vuosisadan aikana, joka selvästi ja\nvarmasti esittää sen vähitellen tapahtuvaa taantumusta ja sen nopeaa\nlaskeutumista, sen jälkeen kun apostolin mainitsema este oli tullut\npoistetuksi tieltä. Hän sanoo: --\n\n\"_Ensimäisellä vuosisadalla_ ei kutsuttu monta viisasta tahi\njalosukuista. Mitään suuria nimiä ei ole tullut meidän tietoomme; ei\nviisaustieteilijöitä tahi valtiomiehiä tahi aatelismiehiä tahi\nkenraaleja tahi kuvernöörejä tahi tuomareja tahi maistraattihenkilöitä.\nEnsimäisellä vuosisadalla ei kristityillä ollut kyllin suurta\nmerkitystä tullakseen yleisen vainoamisen esineeksi hallituksen\npuolelta. Eivät olleet edes vetäneet puoleensa yleistä huomiota. Kukaan\nei kirjottanut heitä vastaan, ei edes kreikkalaiset filosoofitkaan.\nEmme lue vastalauseista tai puolustuksista kristittyjen omalta\npuolelta. Heillä ei ollut riveissään suuria miehiä, oppiin tahi\ntaitoihin tahi rikkauteen tahi yhteiskunnalliseen asemaan nähden.\nHistoriassa ei tavata niukempaa kuin Seurakunnan aikakirjat\nensimäisellä vuosisadalla, mitä suuriin nimiin tulee. Kumminkin\nmonistui tällä vuosisadalla kääntyneiden luku jokaisessa kaupungissa,\nja perimätiedot kertovat, että ne, jotka olivat etevämpiä, melkein\nkaikki apostolit niihin luettuina, kärsivät marttyyrikuoleman.\n\n\"_Toisella vuosisadalla_ ei esiinny muita suurempia nimiä kuin\nPolykarpus, Ignatius, Justinus Marttyyri, Clemens, Melito ja\nApollonius, piispoja, jotka eivät pitäneet suurta ääntä, tahi\npelkäämättömiä marttyyrejä, jotka puhuttelivat laumojaan yläkerran\nsaleissa, ja joilla ei ollut mitään maallisia arvonimiä, ja jotka\nolivat kuuluisat luonteensa pyhyydestä tahi vaatimattomuudesta ja\nvilpittömyydestä ja mainitaan kärsimyksiensä ja uskonsa tähden. Me\nluemme marttyyreistä, joista muutamat kirjoittivat arvokkaita\nväitöskirjoja ja puolustuskirjotuksia; mutta heidän joukossansa emme\ntapaa henkilöitä arvoluokista. Oli häpeällistä olla kristitty muodin ja\nvallan silmissä. Varhainen kristillinen kirjallisuus on puollustavaa\nlaatua ja sen opettavainen luonne on yksinkertainen ja käytännöllinen.\nSeurakunnan _keskuudessa_ oli kynäsotaa, voimakas hengellinen elämä,\nvilkas toiminta, suuria hyveitä, mutta ei minkäänlaisia ulkonaisia\nriitoja, eikä maallista historiaa. Se ei ollut vielä hätyyttänyt\nhallitusta tahi valtakunnan suuria yhteiskunnallisia laitoksia. Oli\npieni joukko puhtaita nuhteettomia miehiä, jotka eivät tavotelleet\n_yhteiskunnan hallitsemista_. Mutta he olivat vetäneet puoleensa\nhallituksen huomion ja merkitsivät siksi paljon, että heitä vainottiin.\nHeitä pidettiin uskonkiihkoilijoina, jotka koettivat hävittää\nkunnioitusta olevia yhteiskuntalaitoksia kohtaan.\"\n\n\nJärjestely vallan tavottelemiseen.\n\n\"Tällä vuosisadalla _luotiin kaikessa hiljaisuudessa_ seurakunnan\nyhteiskuntarakennus. Järjestetty toveruus vallitsi jäsenien\nkeskuudessa; piispat olivat tulleet vaikutusvaltaisiksi, eivät\nyhteiskunnassa, vaan kristittyjen keskuudessa; hiippakuntia ja\nseurakuntia perustettiin; erotusta tehtiin kaupungin ja\nmaalais-piispojen välillä; edustajia eri kirkoista kokoontui\nkeskustelemaan uskonnonkysymyksistä tahi tukahuttamaan nousevaa\nkerettiläisyyttä; hiippakuntajärjestelmää kehitettiin ja kirkolliset\nvallat alkoivat yhdistyä; diakooneja alettiin laskea korkeampaan\npapistoon kuuluviksi; pannaan julistamisaseita taottiin; lähetystyötä\nharjotettiin; kirkon juhlat luotiin; useat johtavat henget omistivat\ngnosticismin [Kristinuskon ensimäisillä vuosisadoilla olemassa oleva\nlahko, joka sekotti Kristuksen oppeja Platon maailman viisauden\nkanssa]; katekeetti-kouluissa opetettiin uskoa järjestelmällisesti;\nkaste- ja sakramenttimuodollisuuksilla oli suuri merkitys; ja\nmunkkilaitos tuli yleiseksi. Seurakunta _laski siten perustuksen\ntulevalle yhteiskuntarakennuksellensa ja vallallensa_.\n\n\"_Kolmas vuosisata_ näki kirkon vielä mahtavampana laitoksena.\nSäännölliset kirkonkokoukset kokoontuivat valtakunnan suuriin\nkaupunkeihin; piispajärjestelmä tehtiin täydelliseksi; kirkon\nuskonnolliset tavat lueteltiin tarkasti; suuret jumaluusopilliset koulut\nvetivät tutkivia henkiä luokseen; opit _järjestettiin_ [s.o.\nmääriteltiin, rajotettiin ja muodostettiin tunnustuskirjoiksi ja\nuskontunnustuksiksi]. Kristinusko oli saavuttanut sellaisen laajuuden,\nettä sitä oli joko vainottava tahi oli se laillistutettava; etevät\npiispat hallitsivat kasvavaa kirkkoa; kuuluisat [jumaluusopin] tohtorit\ntutkivat kysymyksiä [filosofiian ja vääryydellä kutsutun tieteen\nalalla], joiden kanssa kreikkalaiset koulut olivat työskennelleet;\nkirkkorakennuksia suurennettiin ja juhla-aterioita alettiin pitää\nmarttyyrien kunniaksi. Kirkko läheni nopein askelin asemaa, joka\npakotti itselleen ihmiskunnan huomion.\n\n\"_Vasta neljännellä vuosisadalla_ -- kun keisarillinen vaino oli\nlakannut; kun Konstantin [roomalainen keisari] oli kääntynyt, _kun\nkirkko yhtyi valtioon_; kun itse ensi ajan usko oli turmeltunut; kun\ntaikausko ja turha tieteily olivat tunkeutuneet uskollisten riveihin;\nkun piispat tulivat hovimiehiksi; kun kirkot tulivat sekä rikkaiksi\nettä loistaviksi; kun pappeinkokoukset tehtiin valtiollisen vaikutuksen\nalaisiksi; kun monakistit [munkit] olivat pystyttäneet väärän\nsiveellisyysperiaatteen; kun politiikka [valtioviisaus] ja dogmatiikka\n[uskonsääntö-oppi] kulkivat käsi kädessä ja keisarit pakosta sovittivat\nkirkolliskokouksien käskyjä -- alkoivat _arvoluokkiin kuuluvat miehet_\nliittyä kirkkoon. Kun kristinusko tuli hovin ja ylempien luokkien\nuskonnoksi, käytettiin sitä tukemaan juuri sitä pahaa, jota vastaan se\nalkujaan pani vastalauseen. Kirkko ei ainoastaan ollut pakanallisien\neksytyksien läpitunkema, vaan omisti se paljon itämaalaisen\njumalanpalveluksen juhlamenoja, jotka olivat sekä yksityiskohtaisia\nettä suurenmoisia. Kirkot tulivat neljännellä vuosisadalla yhtä\nloistokkaiksi kuin epäjumalan palveluksen vanhat temppelit.\nMonilukuisia ja loistokkaita juhlia pidettiin. Kansa riippui kiinni\nniissä, koska he saivat vaihtelua ja lepoa työstä. Marttyyrien\nkunnioitus toi kuvia kirkkoon -- joka oli lähde yleiseen\nepäjumalanpalvelukseen tulevaisuudessa. Kristinuskoa toitotettiin\nkomeilla juhlamenoilla. Pyhimyksien kunnioittaminen läheni heidän\njumaloimistansa, ja taikausko korotti Herramme äidin ehdottoman\npalveluksen esineeksi. Ehtoollispöydistä tuli komeita alttareja, jotka\njäljittelivät juutalaisia uhreja. Marttyyrien jäännöksiä säilytettiin\npyhinä amuletteina (salaisina suojelijoina pahaa vastaan.) Munkkielämä\nkypsyi myös suuremmoiseksi katumus- ja sovitusjärjestelmäksi.\nJoukottain munkkeja vetäytyi erilleen autioihin ja syrjäisiin\npaikkoihin ja antautuivat hyödyttömiin velvoituksiin, turhiin\npaastoihin, rukouksien luettelemiseen ja itseparannukseen. He olivat\nsynkkiä uskonvimmaisia ihmisiä, jotka laiminlöivät elämän\nkäytännölliset puolet.\n\n\"Kunnianhimoinen ja maallismielinen papisto etsi arvoa ja\nkunnianosotuksia. Vieläpä vierailivat ruhtinaiden hoveissakin ja\ntavottelivat maallisia kunniapaikkoja. Heitä ei enää ylläpidetty\nuskovaisten vapaehtoisilla antimilla, vaan säännöllisillä tuloilla,\njoita hallitus myönsi, tahi vanhoista [pakanallisista] temppeleistä\nperityllä omaisuudella. Rikkaat tekivät suuria testamenttimääräyksiä\nkirkolle, joita papisto hoiti. Nämä lahjotukset olivat\ntyhjentymättömänä rikkauden lähteenä. Kun omaisuus kasvoi ja uskottiin\npapiston huostaan, tulivat nämä välinpitämättömiksi kansan tarpeille --\nkun kansa ei enää ylläpitänyt heitä. He tulivat laiskoiksi,\nvaateliaiksi ja riippumattomiksi. Kansa suljettiin pois kirkon\nhallituksesta. Piispasta tuli mahtava henkilö, joka tarkasti ja asetti\nvirkaan papistonsa. _Kirkko oli yhtynyt valtioon_ ja uskonnollisia\nopinkappaleita pantiin käytäntöön hallituksen miekalla.\"\n\n\nEri-asteinen, mahtipontinen pappisvalta asetettiin, jonka keskuksena\noli Rooman piispa.\n\n\"Uskonasioissa määräsi keisari, ja papisto vapautettiin valtion\ntaakoista. Tunkeilu kirkollisiin virkoihin oli suuri, kun papisto\nharjotti niin suurta valtaa ja tuli niin rikkaaksi; ja henkilöitä\nkorotettiin suuriin piispanvirkoihin, ei hurskautensa ja taitonsa\nperustuksella, vaan vaikutusvaltansa johdosta rikkaisiin. _Seurakunnan\ntehtävä katosi alentuvaan yhtymiseen valtion kanssa_. Kristillisyys oli\nkomeilua, jumalanpalvelusmenoja, valtion käsivarsi, tyhjää tieteilyä,\ntaikauskoa ja muodollisuutta.\"\n\nSiten on tämä suuri luopumus uskosta, jota apostoli Paavali ennusti,\ntoteennäytetty historiallinen tosiasia. Kaikki historian kirjottajat\ntodistavat siitä, nekin jotka hyväksyvät vallananastamisen ja kiittävin\nsanoin mainitsevat yrityksen tärkeimpiä toimivia henkilöitä. Valitamme,\nettä tilanpuute supistaa esityksemme ainoastaan muutamiin sattuvimpiin\nlausuntoihin. Luopumus, joka käsitti vuosisatoja kestävän ajanjakson,\ntapahtui niin asteettain, että niiden, jotka elivät sen kestäessä, oli\npaljon vaikeampi huomata sitä kuin meidän, jotka näemme sen\nkokonaisuudessaan. Tämä oli sitä petollisempaa, kun jokainen järjestely\ntehtiin, jokainen askel eteenpäin, vaikutukseen ja valtaan\nSeurakunnassa, ja koko maailmassa, otettiin _Kristuksen nimessä_ ja,\nkuten julkisesti selitettiin, kirkastaaksensa häntä ja täyttääkseen\nhänen Raamattuun kirjotettuja suunnitelmiansa. Sillä tavoin kehittyi\nsuuri Antikristus -- totisen kristinuskon vaarallisin, viekkain ja\nuutterin vastustaja, ja tosi pyhien perkeleellisin vainooja.\n\n\n\nEste poistettu.\n\n\nApostoli Paavali sanoi edeltäkäsin, että tämä vääryyden periaate olisi\nsalaisessa toiminnassa jonkun aikaa, niinkauvan kun jotain oli tiellä,\nkunnes se, esteen poistuttua, saisi vapaasti ja nopeasti kulkea\neteenpäin kehittyäkseen Antikristukseksi. Hän sanoo: \"Jahka vain tulee\npoistetuksi se, joka tätä nykyä pidättää.\" (2 Tess. 2: 7.) Mitä\nhistorialla on näytettävä, joka toteuttaisi tämän ennustuksen? Se\nnäyttää, että Antikristuksen nopean kehittymisen esteenä oli se, että\nhalutulla paikalla oli jo toinen. Roomalainen valta ei ollut ainoastaan\nvalloittanut maailmaa ja antanut sille valtiotiedettä ja lakeja, vaan,\ntietäen, että uskonnolliset taikauskot olivat vahvimmat siteet, joilla\nse saattoi pidättää ja johtaa kansaa, oli se omistanut tavan,\njoka johti alkunsa Baabelista, sen suuruuden ajalta maailman\nhallitsijattarena. Tämä tapa oli, että keisaria pidettäisiin sekä\nhengellisten että maallisten asioiden johtajana ja hallitsijana. Tämän\ntueksi väitettiin keisarin olevan puolijumalan, joka jossain suhteessa\npolveutui heidän pakanallisista jumalistansa. Sellaisena tuli hän\njumaloimisen esineeksi ja hänen kuvapatsaitaan rukoiltiin; ja\nsellaisena sai hän myös nimityksen _Pontifeks Maksimus_ -- s.o.\nensimäinen pappi tahi Korkein hengellinen hallitsija. Ja tämä on juuri\nse arvonimi, joka annetaan roomalaisen kirkkovallan paaveille ja jonka\nhe vaativat itsellensä, sen jälkeen kun Antikristus oli saavuttanut sen\n\"voiman, valtaistuimen ja vallan\", joka oli kuulunut Rooman entisille\nhallitsijoille. -- Ilm. 13: 2.\n\nMutta vanhalla pakanallisella Roomalla ja Baabelilla oli ainoastaan\npapillisen vallan runko verrattuna siihen monimutkaiseen ja laajaan\nkoneistoon, säädöksineen oppiin ja elämään nähden, jonka paavillinen\nRooma, heidän suunnitelmiensa voitokas jälkeläinen, oli keksinyt. Sillä\non nyt, vuosisatoja kestäneen kavalan ja taitavan menettelyn jälkeen\nniin lujitettu valta, että se vielä tänäkin päivänä, jolloin sen\nulkonainen valta on murrettu ja siltä on ryöstetty maallinen hallitus,\njohtaa maailmaa ja hallitsee salaisesti valtakuntia, verhon takaa,\nperusteellisemmin kuin roomalaiset keisarit koskaan hallitsivat heidän\nvaltansa alla olevia kuninkaita. Roomalaisille keisareille on annettava\nse tunnustus, ettei yksikään heistä, ollessaan Pontifeks Maksimus eli\nKorkein hengellinen hallitsija, milloinkaan harjottanut sellaista\nhirmuvaltaa, jota muutamat heidän jälkeläisistänsä paavillisella\nistuimella ovat käyttäneet. Tästä sanoo Gibbon [vol. II. nid. siv. 85]:\n\"On myönnettävä, että mestattujen protestanttien luku yhdessä ainoassa\nmaakunnassa oli suurempi ja yhden ainoan hallituksen aikana nousi\n_paljon korkeammalle_ aikasempien marttyyrien lukua kolmen vuosisadan\naikana [koko] roomalaisessa valtakunnassa.\" Sen ajan tavan mukaan\nsuosivat he niitä jumalia, jotka enimmin olivat kansan mieleisiä, mutta\nkaikkialla, minne he sotajoukkoineen kulkivat, kohdeltiin voitettujen\nkansojen jumalia ja jumalan palvelusta tavallisesti kunnioituksella.\nNiin oli esimerkiksi Palestiinassa, jossa, vaikka se oli roomalaisen\nvallan alla, keisarillinen _Pontifeks Maksimus_ kunnioitti uskonnon ja\nomantunnon vapautta. Siten osotti hän, ollen uskonnollisena\nhallitsijana, sääliväisyyttä kansaa kohtaan ja myötätuntoa\nkansallis-jumalille.\n\nNäemme siis, että esteenä Antikristuksen aikaisemmalle kehittymiselle\noli se seikka, että hengellisen ylivallan halutulla istuimella istuivat\nmaailman tunnetusti vahvimman vallan edustajat, ja tietoisuus siitä,\nettä jokainen tähän suuntaan menevä uskallettu yritys julkisesti\nosottaa kunnianhimoaan, olisi saattanut heidät maailman herrain vihalle\nalttiiksi. Niinmuodoin vaikutti tämä väärä kunnianhimo aluksi\nsalaisuudessa ja kielsi itsellänsä olevan minkäänlaisia aikomuksia\nkoettaa voittaa valtaa tahi herruutta, kunnes suotuisa tilaisuus\ntarjoutui -- nimikirkon tultua suureksi ja vaikutusvaltaiseksi, ja\nkeisarivallan mentyä pirstaleiksi valtiollisten riitaisuuksien kautta,\nkun se alkoi kallistua häviötänsä kohti.\n\nRooman valta oli nopeasti laskevassa tilassa ja sen voima ja yhteys\nolivat jaetut kuuden keisarillisen vallanhakijan välillä, kun\nKonstantin tuli keisariksi. Ja että hän hyväksyi kristinuskon ainakin\nosaksi, vahvistaakseen ja vakuuttaakseen valtaansa, on todenmukainen\notaksuma. Tästä kohdasta sanoo historia: --\n\n\"Hyväksyikö Konstantin sen [kristinuskon] vakuutettuna sen totuudesta\ntahi valtiollisista syistä, on kysymyksenalainen seikka. Varmaa on,\nettä tämä uskonto, vaikka roomalainen valtiomahti sitä hiljaisuudessa\nainoastaan halveksi, tahi todellisesti vainosi, oli levinnyt kansan\nkeskuuteen, että Konstantin hyväksymällä sen, lujitti sotamiesten\nmieltymyksen itseensä... Maailmallinen kunniantunto osotti tien\nkeisarin ottamalle askeleelle, kun hän selitti olevansa kristitty, eikä\nKristuksen henki, joka sanoi: Minun valtani ei ole tästä maailmasta.\nKonstantin teki siitä valtion uskonnon, ja sen perästä huomaamme sen\nvaikutuksen maallisten asioiden tahraamaksi... Mitään erityistä piispaa\nei pidetty koko seurakunnan päänä, mutta keisari oli sinä itse asiassa.\nSiinä asemassa kutsui hän myös kokoon _Nikean kirkolliskokouksen_,\nasetuttuansa riitakysymyksessä Athanasiuksen ja Ariuksen välillä\nviimeksimainittua vastaan. _Kirkolliskokous oli samaa mieltä keisarin\nkanssa_.\" [Willard'in Universal History, Siv. 163.]\n\n\"Mitä etuja mahdettiinkaan saada hankkimalla keisarillinen proselyytti\n[käännynnäinen], varmaa on, että hän erosi enemmän purppuran loiston\nkautta kuin suuremman viisauden tai hyveiden kautta niistä monista\ntuhansista alamaisistansa, jotka olivat omistaneet kristinuskon\nopit.... Hänen hallituskautensa sama vuosi, jona hän kutsui kokoon\nNikean kirkolliskokouksen, tahrattiin hänen vanhimman poikansa\nmestaamisen kautta. Kirkon kiitollisuus on korottanut anteliaan\nsuojelijan hyvät puolet ja antanut anteeksi sen heikot puolet, joka\nasetti kristinuskon roomalaisen maailman valtaistuimelle.\" [Gibbon, II\nnid. siv. 269.]\n\nTässä siis, Konstantinin hallituksen aikana vaihtui valtakunnan\nvastustus kristinuskoa kohtaan suosioksi, ja keisarillinen Pontifeks\nMaksimus tuli itsiänsä _siksi tunnustavan_, mutta todellisuudessa\nluopuneen Kristuksen Seurakunnan suojelusherraksi; hän tarttui sitä\nkäteen ja auttoi sitä loistavaan paikkaan, jossa se nautti\nkansansuosiota, ja josta se sittemmin, kun keisarivalta heikkeni,\nsaattoi asettaa oman edustajansa maailman uskonnolliselle\nvaltaistuimelle Ensimäiseksi hengelliseksi hallitsijaksi -- _Pontifeks\nMaksimukseksi_.\n\nMutta erehdys on, kuten useat tekevät, otaksua, että seurakunta tällä\najalla oli puhdas (neitsyeellinen) seurakunta, joka äkkiä huomasi\nitsensä korotetuksi sellaiseen arvoon ja valtaan, jotka tulivat hänelle\npaulaksi. Asianlaita onkin aivan päinvastainen. Niinkuin jo mainittiin,\noli suuri luopumus tapahtunut alkuperäisestä puhtaudesta ja\nvaatimattomuudesta ja vapaudesta. Sen piirissä oli nyt erilaisien\nuskontunnustuksien kahlehtimia, kunnianhimoisia puolueita, jotka olivat\npakanallisen filosofiian eksytyksien ja menojen kaltaisia, koristetut\nuseilla totuuksilla ja vahvistetut ja yhteenliitetyt ijankaikkisen\nvaiva-opin kautta. Tämä oli vetänyt seurakuntaan mahdottoman joukon\nseuraajia joiden luku ja vaikutusvalta olivat _suuriarvoisia_\nKonstantiinille, ja joita sen mukaan kunnioitettiin ja käytettiin. Ei\nkukaan sellainen maailmanihminen ole milloinkaan todenteolla ajatellut\nryhtyä ajamaan nöyrän, Kristus-kaltaisen \"pienen lauman\" -- totisen\nvihkiytyneen Seurakunnan -- asiaa, jonka jäsenien nimet ovat kirjotetut\ntaivaassa. Se kansansuosio, jonka Konstantin saavutti sotilailtaan,\njosta historiankirjottajat mainitsevat, on aivan toista kun\nkansansuosio ristin todellisilta taistelijoilta.\n\nTodistaaksemme tätä kerromme mitä historia sanoo hengellisen\nyhteiskunnan tilasta Diokletianuksen, Konstantiinin edeltäjän aikana,\njoka hallituksensa loppupuolella, siinä luulossa, että kristityt\nväijyivät hänen henkeänsä, närkästyi heihin ja vainosi heitä käskemällä\nhävittämään Raamatuita ja lähettämään piispoja maanpakoon ja lopulta\nmääräämällä, että sellaiset, jotka vastustivat näitä käskyjä,\ntapettaisiin. Gibbon [II. nid. siv. 53 ja 57] sanoo tästä ajasta: --\n\n\"Diokletianus ja hänen kanssahallitsijansa uskoivat usein tärkeimmät\nvirat sellaisille henkilöille, jotka julkisesti ilmaisivat inhonsa\njumalien palvelukseen, mutta jotka olivat osottaneet omaavansa\nsellaisia ominaisuuksia, jotka tekivät heidät sopiviksi valtion\npalvelukseen. Piispat omistivat kunniakkaan aseman kukin maakunnassaan\neikä ainoastaan kansa, vaan itse hallitushenkilötkin kohtelivat heitä\nhuomaavaisuudella ja kunnioituksella. Melkein kaikissa kaupungeissa\nhuomattiin vanhat kirkot riittämättömiksi antamaan tilaa proselyyttien\n(käännynnäisien) kasvavalle luvulle; ja vanhojen sijaan rakennettiin\nkomeampia ja tilavampia rakennuksia uskovaisten julkisia\njumalanpalveluksia varten. Sitä tapain ja periaatteiden turmelusta,\njota Eusebius niin kovin valittaa, saattaa pitää ei ainoastaan\nseurauksena, vaan todistuksena siitä vapaudesta, jota kristityt\nnauttivat ja käyttivät väärin Diokletianuksen hallituksen aikana.\nMenestys oli veltostuttanut kurinpidon. Viekkautta, kateutta ja\nepäsopua oli jokaisessa seurakunnassa. Proselyytit tavottelivat\npiispanvirkaa, joka päivä päivältä tuli heille yhä enemmän halutuksi\npäämääräksi. Piispat, jotka kilpailivat toistensa kanssa kirkollisesta\netusijasta, näyttivät esiintymisestään päättäen tavottelevan\nhirmuvaltaista maallista valtaa kirkon hallituksessa; ja se vilkas\n_usko_, joka vielä erotti kristityt pakanoista, osottautui paljon\nvähemmin heidän elämässään kuin heidän riitakirjoituksissaan.\n\n\"Kertomus Samosatan Paavalista, joka oli Piispana Antiokiassa,\nItämaiden ollessa Odenatuksen ja Senobian käsissä, saakoon tässä\nvalaista sen ajan tilaa ja luonnetta. [Vuonna 270 j.K.] Paavali piti\nkirkon palvelusta hyvin tuottavana virkana. Hänen kirkollinen\nhallituksensa oli rahanahne ja lahjanottaja; hän kiristi ahkerasti\nlahjoja varakkaimmilta uskovaisilta, ja käytti omiin menoihinsa\nmelkoisen osan yleisistä tuloista. [Arvostelijat väittävät, sanoo\nGibbon, että Paavali oli keisarillinen _Dusenario_ tahi prokuraattori,\nkahdensadan _sestertian_ vuosipalkalla, -- joka on lähemmä 400,000\nmarkkaa.] Hänen ylpeytensä ja ylellisyytensä teki kristinuskon\nvihattavaksi pakanain silmissä. Hänen neuvoshuoneensa, hänen\nvaltaistuimensa, loistavat juhlamenot, joilla hän esiintyi\njulkisuudessa, anovien joukot, jotka pyysivät hänen huomiotansa, monet\nkirjeet ja anomukset, joihin hän saneli vastauksensa, ja alituinen\nkiire liikeasioissa, joihin hän oli sotkeutunut, olivat kaikki\nseikkoja, jotka paremmin olisivat sopineet maallisen hallitushenkilön\nkuin nöyrän piispan asemalle. Kun Paavali puheli kansallensa\nsaarnastuolista, jäljitteli hän aasialaisten viisastelijoiden\nkuvannollista puhetapaa ja näytelmätaiteellisia liikkeitä,\nylenmääräisten mieltymyksen osotuksien kaikuessa tuomiokirkossa hänen\njumalallisen puhetaitonsa ylistykseksi. Niille, jotka vastustivat hänen\nvaltaansa tahi kieltäytyivät imartelemasta hänen turhamaisuuttaan, oli\nAntiokian esipappi julkea, ankara ja taipumaton, mutta papistoaan\nkohtaan oli hänen kurinpitonsa leväperäinen ja hän tuhlasi kirkon\naarteita heille.\"\n\nSiten poistettiin Konstantinin hallituksen aikana kaikki esteet, ja\npaavikunnan järjestämä nimiseurakunta Rooman piispan ollessa ylipäänä,\npaavina -- saatiin, niinkuin tulemme näkemään, hyvin pian aikaan.\n\n\nAntikristuksen nopea kehitys.\n\nPaavillisen pappisvallan nopea kehittyminen, Konstantinin liityttyä\nsiihen, muodostaa hyvin merkillisen piirteen sen historiassa. 'Tämän\nmaailman ruhtinas' piti sanansa, kun hän lupasi antaa valtaa ja voimaa\nvastalahjaksi, jos häntä kumartaisi ja rukoilisi. (Mat. 4: 8, 9.)\nMilanin julistuksen kautta antoi Konstantin lain voiman kirkon\nomistuksille, ja kristityt saivat takasin ennen menetetyn\nkiinteimistönsä. Toinen julistus, vuonna 321, myönsi oikeuden\ntestamentin kautta lahjottaa omaisuutta kirkolle, Konstantinin itsensä\nnäyttäessä hyvää esimerkkiä, mitä anteliaisuuteen tulee, ja\ntuhlaillessa omaisuutta ja kultaa avoimin käsin kristitylle papistolle.\nTätä keisarin esimerkkiä seurasi tuhannet hänen alamaisistaan, joiden\nlahjat eläessään ja lahjotukset kuolinhetkellään valuivat kirkon\naarreaittaan. White sanoo [White'n Universal History, siv. 155]:\n\n\"Rooman seurakunta osotti jo aikaseen tahtovansa hallita toisia\n[seurakuntia toisissa kaupungeissa ja maissa], niin hyvin monilukuisten\nkääntyneitten kuin rikkautensa perustuksella, kuin myös sillä\nperustuksella, että se sijaitsi pääkaupungissa. Monet seikat\nmyötävaikuttivat lisäämään sikäläisen piispan vaikutusvaltaa; vaikka\nhänen ylivaltaansa ja kunnianhimoansa jonkun aikaa ankarasti\nvastustettiin. Hallituspaikan muuttaminen [Roomasta Konstantinopoliin,\nKonstantinin aikana, vuonna 334] enensi länsimaisen seurakunnan valtaa\nsen kautta, että piispasta tehtiin maistraatin pääjäsen. Tähän tulee\nlisäksi vielä Gratianuksen ja Valentinianuksen vahvistama tapa vedota\nRoomaan, sekä useat pyhiinvaellusmatkat Pietarin ja Paavalin ja toisten\nmarttyyrien haudoille.\"\n\nKonstantinin kuoleman jälkeen näytti roomalaisen keisarikunnan\nvaihteleva onni edistävän luopuneen kirkon nousemista ja Antikristuksen\nkehittymistä; sillä siihen asti ei vielä oltu saatu toimeen yhtymistä\nyhden pään tahi paavin alle, jota olisi pidetty Kristuksen sijaisena\neli sijaishallitsijana. Konstantinin jälkeiset keisarit Teodosiukseen\nasti, pitivät itsiänsä edelleen Jumalan valtuuttamina kirkon\nylipäällikköinä. Vaikkei yksikään valtakunnan tuhannesta\nkahdeksastasadasta piispasta vielä ollut valmis _anomaan tunnustusta_\nylipappina tahi paavina, olivat monet kumminkin tähystelleet tätä\npalkintoa. Keisareille osotettiin, miten perusteeton heidän\nvaatimuksensa kantaa arvonimeä _Pontifeks Maksimus_ oli, väittäen, että\nkoska he palvelivat kuolleita pyhimyksiä, oli heidän annettava näiden\neläville edustajille -- piispoille -- samanlainen kunnioitus. Siitä\nhuolimatta puhuivat keisarit julistuksissaan valtakunnasta\njumalallisena pappisvaltana ja itsestänsä jumalallisina henkilöinä.\n[Katso Gibbon II. nid. siv. 108.]\n\nAika Rooman piispan vallalle ja ylipäällikkyydelle läheni nopein\naskelin. Viidenkymmenen vuoden kuluessa siitä kun kristinusko oli\nsaanut laillisen vahvistuksen, oli hänen rikkautensa ja arvonsa\npiispana valtakunnan pääkaupungissa ja maailman suurimmassa\nkaupungissa, hyvin suuret. Ammianus, senaikainen historiankirjottaja,\njoka kirjottaa hänen rikkaudestaan ja koreilemishalustaan, sanoo: \"Hän\nvoitti Kuninkaat loistossa ja komeudessa, ajeli upeissa ajopeleissä,\nkäytti mitä hienoimpia vaatteita ja oli kuuluisa ylellisyydestänsä ja\nylpeydestänsä.\" Hallitusistuimen asettaminen Konstantinopoliin, se\nseikka, että Rooma oli altis pohjoisista tulevien raakalaisten\nhyökkäyksille, sotapäällikköjen ja maaherrojen alituinen muuttaminen\nnopeasti rappeutuvassa valtakunnassa aiheuttivat sen, että Rooman\nkirkon piispa tuli olemaan pysyväisin ja enimmin kunnioitettu virkamies\nsiellä; ja hänen vähitellen kasvava kunniansa ja vaikutusvaltansa\nkasvoivat vielä lisäksi senkin kautta, että loistava keisarillinen\nhovi, hänen kilpailijansa, muutettiin Konstantinopoliin, kuin myös sen\nkunnioituksen kautta, joka kaikilla maailman kansoilla oli itse Rooman\nnimeäkin kohtaan.\n\nValaistaksemme tätä, mainitsemme, että kun Vandaalit vuonna 455\nhyökkäsivät Roomaan ja ryöstivät sen, ja hätä ja hävitys vallitsi\nkaikkialla, käytti Leo, Rooman piispa, hyväkseen tilaisuutta\nesittääkseen kaikille, sekä raakalaisille että roomalaisille, että hän\nvaati hengellistä valtaa. Julmille ja taikauskoisille raakalaisille,\njoihin kaikki, mitä olivat ympärillänsä nähneet, oli tehnyt syvän\nvaikutuksen, huusi Leo, puettuna paavilliseen pukuunsa: \"Varokaa\nitseänne! Minä olen Pyhän Pietarin seuraaja, jolle Jumala on antanut\ntaivaan valtakunnan avaimet, ja jonka seurakuntaa eivät helvetin\nportitkaan saata voittaa; minä olen Jumalan vallan elävä edustaja maan\npäällä; minä olen Caesar, kristitty Caesar, joka hallitsee rakkaudessa,\njolle kaikkien kristittyjen on osotettava uskollisuutta; minä pidän\nkädessäni helvetin kiroukset ja taivaan siunaukset; minä vapautan\nkaikki alamaiset uskollisuudesta kuninkaille; minä annan ja minä otan\npois, jumalallisen valtani oikeudella, kristikunnan kaikki\nvalta-istuimet ja ruhtinaskunnat. Varokaa, ettette saastuta sitä, jota\nminä olen saanut näkymättömältä kuninkaaltanne; niin taivuttakaa\nniskanne minun edessäni ja rukoilkaa, että Jumalan viha kääntyisi\npois.\"\n\nKunnioitusta nimeä ja paikkaa kohtaan käytti Rooman paavi ahkerasti\neduksensa. Ja pian tahtoi hän saada hallita kaikkia muita piispoja,\nmaaherroja ja hallitsijoita. Kohta vaati hän ei ainoastaan koko\nmaailman kirkollista valtaa, vaan myös maallista valtaa; oikeutta\nkruunaamaan ja ottamaan pois kruunua, asettaa virkaan ja panna pois\nviralta kaikkia vanhan roomalaisen vallan hallitsijoita, pitäen tätä\nsinä oikeutena ja perintönä, joka oli tullut Rooman kirkolle, jolle,\nkuten väitettiin, Jumala oli antanut koko maailman vallan. Näitä\nvaatimuksia esitettiin tuontuostakin ja vihollismieliset ja kateelliset\npiispat kumosivat ne jälleen, joten on mahdotonta määrätä varmaa\nvuosilukua niiden alkamiskohdaksi. Mitä omaan käsityskantaan tulee,\nväittää paavikunta tulleensa järjestetyksi apostolien päivinä ja sanoo\nPietarin olleen ensimäisen paavin; mutta tämä ei ole ainoastaan\ntodistamaton väite, vaan historia kieltää sen kokonaan. Historia\nnäyttää, että vaikka _väärä kunnianhimo_ vaikutti salaisesti pitkän\naikaa, estettiin sitä kehittymästä Antikristukseksi ja esittämästä\nsellaisia julkisia vaatimuksia, kunnes roomalainen valtakunta alkoi\nhajota.\n\nTästä ajasta alkain olemme nyt tekemisissä Antikristuksen kanssa, jonka\nvähitellen tapahtuva _kehitys ja järjestyminen_ salaisuudessa\nvaikuttavasta kunnianhimosta muodostavat sopivan alkunäytöksen siihen\nkauhistuttavaan luonteeseen, joka esiintyi kaikessa loistossaan\nsenjälkeen kun tavoteltu valta oli vallotettu -- vuodesta 539 vuoteen\n1799, 1260 vuotta. Tästä ajanjaksosta lasketaan kolme ensimäistä\nvuosisataa tämän maallisen vallan nousemiseen; kolme viimeistä sen\nlaskemiseen uskonpuhdistuksen ja sivistyksen vaikutuksesta; ja välillä\noleva seitsemän vuosisadan aika käsittää paavikunnan loistokauden ja\nmaailman keskiajan tai \"pimeät aikakaudet\", jotka olivat täynnä\nviekkautta ja petoksia Kristuksen ja totisen evankeliumin nimessä.\n\nEräs roomalais-katolilainen kirjailija vahvistaa täydellisesti sen,\nmitä lausuimme tästä asiasta, ja me esitämme tässä hänen sanansa,\nhuolimatta niiden vahvasta värityksestä, vakuuttavana todistuksena.\nHehkuvalla innostuksella kertoessansa paavikunnan kohoutumista\nmaalliseen valtaan, jonka ohella kertoo sen olevan taivaallista\nalkuperää olevan kasvin, joka senvuoksi nopeasti kehittyi ja kohosi\nmaailmassa, sanoo hän:\n\n\"Paavien maallisen vallan kohoaminen tarjoaa mielelle tavattomimman\nilmiön, mitä ihmiskunnan aikakirjat esittävät ihmeteltäväksemme ja\nihailtavaksemme. Myötävaikuttavien asianhaarojen ihmeellisen yhtymän\nkautta kasvoi uusi voima, uusi valta, hiljaa ja varmasti roomalaisen\nvaltakunnan raunioille, joka oli ojentanut valtikkansa kaikkien\nkansojen yli tahi hankkinut itsellensä kunnioitusta melkein kaikilta\nkansakunnilta, kansoilta ja sukukunnilta, jotka elivät sen mahtavuuden\nja loiston aikana. Ja tämä uusi voima, mitätöntä alkuperää, tunki\njuuret syvemmälle ja harjotti pian laajempaa hallitusta kuin se valta,\njonka jättiläismäiset rauniot se näki pirstaleina ja lahoavan mullassa.\nItse Roomassa kasvoi Pietarin seuraajan valta rinnakkain keisarin\nvallan kanssa ja sen suojaavassa varjossa; ja paavien kasvava\nvaikutusvalta oli sellainen, että korkeamman hengellisen hallitusmiehen\nmahtavuus todennäköisesti pian tulisi himmentämään keisarillisen\npurppuran loiston.\n\n\"Konstantinuksen tekemä hallitusistuimen muuttaminen länsimaista\nitämaille, Tiiberin historiallisilta äyräiltä Bosporin ihanille\nrantamille laski varman perustuksen _ylivallalle, jonka todellisesti\nsaattaa laskea alkaneen tästä vaiherikkaasta muuttamisesta_. Melkeinpä\nsiitä päivästä alkaen hylkäsivät Rooman ne, jotka olivat nähneet tämän\nmahtavan sukukunnan syntymän, nuoruuden, loiston ja rappeutumisen,\njotka olivat kantaneet sen nimeä, kotkineen, silloisen tunnetun\nmaailman kaukaisimpiin seutuihin, ja jotka olivat nähneet niiden\nvähitellen luopuvan, jotka saivat periä sen maineen. Ja sen kansa,\njonka keisarit jättivät raakalaisten helppohintaiseksi saaliiksi ja\nhävityksille alttiiksi, kun sillä ei enää ollut uskallusta vastustaa\nheitä, näki Rooman piispassa holhoojansa, suojelijansa, isänsä. Vuosi\nvuodelta sai paavien maallinen valta varmemman muodon ja kasvoi\nvoimassa, ilman väkivaltaa, ilman verenvuodatusta ja ilman viekkautta\nasianhaarojen valtavan voiman kautta, joka oli ikäänkuin Jumalan käden\nkautta.\"\n\nRoomalais-katolilaisten tällä tavoin esittäissä paavikunnan kasvamista\npakanallisen Rooman raunioille ikäänkuin kristinuskon voittokulkuna,\netsivät ne, joille kristinuskon oikea henki on tuttu, turhaan tämän\nhengen jälkeäkään Seurakunnan häväistyksessä ja sen epäpyhässä liitossa\nmaailman kanssa. Eikä myöskään saata se, joka on tosikristitty, niissä\neduissa, jotka joutuivat sille tietämättömyyden, taikauskon,\nonnettomuuksien ja erilaisten ajanvaiheiden kautta, joista Rooman\nkirkko hyötyi, nähdä merkkiäkään jumalallisista toimenpiteistä sen\nhyödyksi. Yhtä vähän saattaa hän roomalaisen seurakunnan korottamisessa\nmaalliseen valtaan ja loistoon, keksiä minkäänlaista totiselle\nSeurakunnalle annetun Jumalan lupauksen toteutumista korottaa hänet\n_määrätyllä ajalla_ -- Antikristuksen tultua ja mentyä; sillä totinen\nSeurakunta ei tule korotetuksi veren tahraamalle, rikoksien\nhäpäisemälle valtaistuimelle, jommoinen paavikunnan valtaistuin\nalunpitäin on ollut; eikä totinen Kristus milloinkaan tarvitse\nmääräillä maallisia kuninkaita vahvistamaan tahi puollustamaan\nvaltaansa. Ne, jotka Raamatun kautta ovat tutustuneet todelliseen\nKristukseen ja hänen ruumiiseensa, totiseen Seurakuntaan, ja myös\nniihin periaatteisiin, joille hänen valtakuntansa tulee perustettavaksi,\nja tarkotukseen, jonka vuoksi se tulee pystytettäväksi, saattavat\nhelposti tuntea ne merkit, jotka erottavat Kristuksen totisen\nseurakunnan sen väärästä jäljittelystä.\n\nMutta älköön kukaan ajatelko, että Kristuksen totinen seurakunta, edes\nnäinä turmeluksen aikoina, oli sammunut, eli hävinnyt nähtävistä.\n\"Herra tuntee omansa\" kaikkina aikoina ja kaikissa olosuhteissa. Vehnän\nlailla sallittiin sen kasvaa lusteiden peittämällä pellolla; kullan\nlailla se oli sulatuskauhassa, koeteltiin ja puhdistettiin ja \"tehtiin\nsopivaksi pyhien perinnöstä valossa.\" On totta, että tuo suuri joukko,\njoka nimitti itsensä kristityksi, hankki itselleen mitä huomattavimman\npaikan historian lehdillä; mutta epäilemätöntä on, että muutamat harvat\nuskolliset, vainoista huolimatta ja keskellä pahuuden salaisuuden\npetollisia temppuja, vaeltaen korkean kutsunsa arvoisina pantiin\nlepoon, ja Jumala kirjotti heidän nimensä sen katoamattoman kruunun\nperillisiksi, joka on heille talletettu taivaissa.\n\nSiten osotetaan selvästi aikakausien lehdillä se tosiasia, että tämä\nsynnin ihminen, Antikristus, oli syntynyt Roomassa; ja että hän, saaden\nalussa tosin vastustusta, vähitellen kohottausi voimaan; ja että hän,\nkuten Danielin ennustuksessa sanotaan, \"pienen sarven\" lailla pisti\nesille vanhan roomalaisen pedon, tämän \"suuren ja kauhean pedon\"\npäästä, jolle pedolle Daniel ei saattanut keksiä nimeä, jolla oli\nsellainen valta haavottaa ja turmella. Ja kun menemme eteenpäin, saamme\nnähdä, että Antikristuksen historia vastaa täydellisesti, ei ainoastaan\nDanielin ennustusta, vaan kaikkia ennustuksia, joita hänestä on\nmuistiin kirjotettu.\n\n\n\nAntikristuksen luonne, historian kertomuksen mukaan.\n\n\nSen jälkeen kun nyt olemme näyttäneet, missä Antikristus on\nlöydettävissä, menemme vertailemaan paavikunnan luonnetta, niiden\nRaamattuun merkittyjen ennustuksien kanssa, jotka kuvaavat\nAntikristuksen eli synnin ihmisen luonnetta ja tekoja.\n\nToiset saattanevat kysyä, onko oikein sivuuttaa Rooman keisareja,\n(jotka väittävät olevansa korkeimpia hengellisiä hallitsijoita)\nkutsumatta heidän järjestelmäänsä Antikristukseksi, käyttämällä tätä\nnimeä yksinomaan järjestetystä paavillisesta järjestelmästä. Me\nvastaamme: se on aivan oikein; ja me osotamme jälleen Antikristus sanan\nmäärittelemiseen, jollaisena sitä Raamatussa käytetään, joka ylempänä\non annettu, nim. _olla jonkun paikalla_, toimia _jonkun asemesta_.\nOllakseen hengellinen valtakunta: on sen, tämän hengellisen valtansa\nnojalla, vaadittava maailman valtojen hallitusta; sen täytyy olla ei\nainoastaan vastustajan vaan matkijan, joka esittää ja sanoo olevansa\nKristuksen valtakunta ja harjottaa sellaista valtaa, jollaisen Jumalan\nmäärätyllä ajalla tulee omaamaan oikea Kristushenkilö, kirkastettu ja\ntäydellinen Seurakunta, ainoan todellisen pään ja Herran -- oikean\n_Pontiteks Maksimuksen_ alla.\n\nEi sillä hyvä, että paavikunta väittää olevansa se kirkastettu\nKristuksen valtakunta, jonka Herra, apostolit ja profeetat ovat\nluvanneet, vaan se sovittaa itseensä ja järjestyksessään seuraaviin\npäihinsä (paaveihin), jotka, kuten se väittää, ottivat Kristuksen\npaikan, tämän valtakunnan pontifekseinä, päällikköinä tahi kuninkaina,\nkaikki ne paikat ennustuksissa, jotka kuvaavat Kristuksen\ntuhatvuotisvallan ihanuutta. Ja heidän \"pettäessänsä [muita] ja\ntullessaan (itse) petetyiksi\" (väärien oppiensa kautta, jotka ovat\nkehittyneet vähitellen, synnillisen suuruudenhalun seurauksena,\nvuosisatojen kuluessa) ovat paavit erä erältä keksineet kaikkien niiden\narvonimet, jotka ovat kuuluneet pappisvaltaan, heidän loistavat\npukunsa, valtavasti vaikuttavat juhlamenot, suurenmoiset tuomiokirkot\njuhlallisine, kunnioitusta herättävine jumalanpalveluksineen, mittapuun\nmukaan, joka mahdollisimman likipitävästi kävisi yhteen heidän\ntekemänsä väitteen kanssa -- niin että loistavat ympäristöt ja puvut ja\njuhlamenot, niin paljon kuin heistä riippui, vastaisivat sitä\nkirkkautta ja loistoa, jota profeetat ovat kuvanneet.\n\nEsimerkiksi, psalmissa 2: 12 kuuluu: \"Antakaat suuta Pojalle, ettei hän\nvihastuisi, ja te hukkuisitte tiellä, sillä hänen vihansa syttyy pian.\"\nTässä ei käsketä suutelemaan sananmukaisesti, vaan että on halukkaasti\nalistuttava Herran alle, ja sopii se nykyaikaan, jolloin, valmistuksena\ntotisen Kristuksen suureen ja oikeaan tuhatvuotishallitukseen, maan\nkuninkaita ja suurmiehiä valtiollisessa, yhteiskunnallisessa,\ntaloudellisessa ja kirkollisessa suhteessa koetellaan ovatko halullisia\ntai haluttomia taipumaan niiden vanhurskaiden lakien alle, joiden aika\nnyt on tullut astua voimaan. Ne, jotka vastustavat vanhurskautta,\nasettuvat tämän kirkkauden kuninkaan valtikkaa vastaan, ja kaikki\nsellaiset kukistetaan suurena hädän aikana, jolla uuden kuninkaan\ntuhatvuotishallitus alkaa: \"jotka eivät tahtoneet minua kuninkaakseen,\ntuokaa tänne, ja mestatkaa minun edessäni.\" Luuk. 19: 27. \"Hänen\nvihollisensa nuolevat tomun\" -- tulevat voitetuiksi.\n\nAntikristusta edustava pää, paavi, sovitti tämän ennustuksen\njäljittelemäänsä valtakuntaan ja antoi valtansa suuruuden päivinä\nkuninkaiden ja keisarien kumartua hänen edessänsä niinkuin Kristuksen\nedessä ja suudella hänen suurta varvastansa -- ja tätä pidettiin tuon\nennustuksen täyttymisenä. On hyvin tavallista, että kirjailijat ja ne,\njotka tutkivat ennustuksia, sivuuttavat tämänlaiset väitteet,\nomistamatta niille erityistä huomiota, mutta sen sijaan etsivät ja\nerityisesti välittävät sellaisista, jotka kuvaavat epäsiveellisyyttä,\nAntikristuksen tuntomerkkeinä; mutta tässä he suuresti erehtyvät, sillä\nrikoksellisia on ollut yltäkyllin jokaisessa ajassa, eivätkä ne\ntarvitse mitään erityistä kuvaamista ennustuksissa, sellaista kun\nAntikristuksesta annetaan. Jos vaikka voitaisiinkin todistaa, että ne,\njotka ovat kuuluneet paavijärjestelmään, ovat olleet oikeita\nsiveellisyyden malleja, olisi tämä siitä huolimatta yhtäpitävä sen\nluonteen kanssa, jonka Raamattu esittää suurena Antikristuksena -- sinä\njäljittelemisenä, joka anastaa itsellensä ne arvonimet, etuoikeudet,\noikeudet ja sen kunnioituksen, joka kuuluu Herran Voidellulle.\nJäljittelynä on se samoin väärin esittänyt Jumalan suunnitelmaa \"pienen\nlauman\" tahi Seurakunnan valitsemiseen nähden nykyisenä aikana; ja on\nse kokonaan työntänyt syrjään Seurakunnan todellisen toivon ja Herran\ntoimenpiteen maailman siunaamiseksi Kristuksen tuhatvuotiskautena --\njonka se esittää toteutuneen sen omassa hallituksessa.\n\nNiitä huonoja seurauksia sellaisesta vääntelystä ja Jumalan\nsuunnitelman väärästä esityksestä voidaan tuskin arvostellakaan. Niissä\non ollut kaikkien väärien oppien suoranainen syy ja lähde, joita,\ntoinen toisensa jälkeen, esiintyi tukemaan Antikristuksen oppia ja\nenentämään hänen kunniaansa ja arvoansa. Ja vaikka uskonpuhdistus,\nkolmesataa vuotta takaperin, johti Raamatun tutkistelemisen ja\najatusvapauden aikaan ja paljon pahan ja monen eksytyksen hylkäämiseen,\noli kumminkin jäljitteleminen pantu toimeen niin taidokkaalla ja\nyksityiskohtaisella tavalla ja täydellisenä kaikkiin osiinsa ja\nvalmistuksiinsa nähden ja oli niin perinpohjin pettänyt koko maailmaa,\nettä Lutherkin ja monet muut, jotka paavikunnassa olivat nähneet suuren\nluopumuksen seurauksen -- ennustuksen Antikristuksen -- tuomitessaan\npaavikuntaa järjestelmänä, pitivät kiinni siitä väärästä opista, joka\njohti niihin eksytyksiin opissa ja elämässä, jotka olivat sille\nominaisia. Aina tähän päivään asti suosii protestanttisien lahkojen\nsuuri enemmistö Antikristuksen oppia, että Kristuksen valtakunta _on\npystytetty_. Toiset ovat koettaneet tehdä paavikunnan tavalla --\njärjestämällä kirkkokuntansa jonkun henkilön ylipäällikkyyden\nalaiseksi -- toisten korvatessa tätä päätä pappien kokouksella tahi\nkirkkoneuvostolla; mutta kaikki he ovat yhteisesti sen petollisen\neksytyksen vankeja, joka on saanut alkunsa siitä, että Antikristuksen\nalotteesta on Raamatun oppeja tulkittu väärällä ja harhaan vievällä\ntavalla -- että nimittäin _Kristuksen vallan hallitus_ on nyt, eikä\ntulevaisuudessa. He kieltävät Antikristuksen lailla tulevan aikakauden\nja ovat tämän järjestelmän tavalla huolimattomia pyhyyden kehityksestä\nuskovaisten keskuudessa ja pikemmin uutteria sen työn toimittamiseen\n(maailman kääntymiseen) nähden, joka kuuluu tulevalle aikakaudelle --\nsiihen määrään asti, että useinkin ovat valmiit esittämään Jumalan\nsanan ja suunnitelman väärässä valossa ja keksimään oppeja\nsäikyttääkseen ja ajaakseen maailmaa jumalisuuden ulkonaiseen\ntunnustamiseen; ja yhtä vähän pelkäävät he käyttää epäilyttäviä ja\nmaallisia tapoja tehdäksensä erilaiset järjestelmänsä mitä\nhoukuttelevimmiksi _kääntymättömille_, joita he Antikristuksen lailla\nylpeydestä halukkaasti laskevat heille kuuluviksi, voidakseen näyttää\nsuurta jäsenlukua.\n\nSellaisille on vaikeaa nähdä, että paavikunta on Antikristus. Kuinka he\nvoisivatkaan sitä, kun ei heidän uskonsa vielä ole vapaa myrkystä, ja\nkun heidän järkensä vielä suureksi osaksi on itse Antikristuksen\neksytyksen ytimen sokaisema. Kristuksen tuhatvuotisvaltakunnan suuruus\nja välttämättömyys ja sen työ, maan sukukuntien siunaaminen, ovat\nnähtävät, ennenkuin saatetaan käsittää tai oikein arvostella\nAntikristusjäljittelyn suuruutta, tai sitä vahinkoa, minkä se\ntotuudelle on tehnyt, ja sen tuhoavaa ja saastuttavaa vaikutusta\nnimiseurakunnassa eli nimikirkossa.\n\nKenenkään ei tarvitse ihmetellä tämän jäljittelyn täydellisyyttä, kun\najattelemme, että se on _Saatanan työtä_, ja kun se on toimitettu\nRaamatussa esitettyjen esikuvien ja kuvauksien mukaan tulevasta\nihanuudesta. Kun tuo suuri vastustaja näki, että aika Seurakunnan\nvalitsemiselle oli tullut, ja että ne suuret totuudet, joita Herra ja\napostolit olivat istuttaneet, pian voittivat alaa kaikkien\npakanallisten uskontojen suhteen, etsien hiljaiset kaikkialta, koetti\nhän turmella Seurakunnan puhtauden ja johtaa toisille ja väärille\nurille sen, mitä se ei voinut tukahuttaa. Siten on Antikristuksen\nriemukulku, samoin kuin hänen nykyinen valtansa, todella ollut Saatanan\nseuraamista. Mutta tässä näemme Jumalan viisauden; sillä kun\nAntikristuksen menestyminen näytti ennustavan Jumalan suunnitelman\ntappiota, oli se oikeastaan, vaikka tietämättään, asia joka\nmyötävaikutti hänen suunnitelmansa menestymisen lujittamiseen; sillä\nmillään muulla tavalla eivät _todellisesti vihkiytyneet_ olisi voineet\ntulla niin perusteellisesti koetelluiksi ja heidän uskollisuutensa\nJumalan sanaa kohtaan niin tarkoin tutkituksi kuin sallimalla tämän\nsuuren jäljittelemisen.\n\nKertomuksessaan pappisvalta-järjestelmän synnystä Seurakunnassa,\nosottaa _Mosheim_ tätä jäljittelemistä hyvin selvästi, näillä sanoilla,\nI nid. siv. 337: --\n\n\"Niin kauvan kun oli pienintäkään todennäköisyyttä jälellä, että\nJerusalem jonkun kerran jälleen nostaisi päänsä tomusta, eivät\nkristittyjen opettajat ottaneet itselleen mitään arvonimiä tahi\nerityistä arvokkuutta, eivät ainakaan muunlaisia kun aivan\nvaatimattomia ja yksinkertaisia; mutta kun Hadrianus [vuonna 135 j.K.]\noli varmentanut tämän kaupungin kohtalon, eikä juutalaisilla enää\nsaattanut olla kaukaisintakaan toivoa vanhan hallituksensa\npystyttämisestä, _alkoi_ näiden samojen paimenten ja seurakunnan\npalvelijain keskuudessa _se toivomus voittaa alaa, että heidän laumansa\nuskoisivat heidän olevan juutalaisen papiston oikeuksien seuraajia_.\nPiispat ottivat sentähden tehtäväksensä terottaa sitä mielipidettä,\nettä heidän asemansa oli samanlainen kuin juutalaisten suuren\nylimmäisen papin oli, ja että he _siis omistivat kaikki ne oikeudet,\njotka kerran olivat kuuluneet juutalaiselle pontifeksille_. Tavallisen\npapin tehtävät väitettiin samalla tavalla, vaikka täydellisemmässä\nmuodossa, siirtyneen kristillisen Seurakunnan vanhimmille; ja lopulta\nasetettiin diakoonit samalle kannalle leviittojen tahi alempien\nkirkonpalvelijain kanssa.\"\n\n          ANTIKRISTUKSEN PÄÄ JA SUU.\n       Hänen suuret pöyhkeilevät sanansa.\n\nPaavi (kukin paavi vuoroonsa) on väärän seurakunnan _pää_, joka\nseurakunta on hänen ruumiinsa, samoin kuin Kristus Jeesus on totisen\nseurakunnan _pää_, joka seurakunta on hänen ruumiinsa. Koska pää on\nruumiin edustaja, ja sen _suu_ puhuu ruumiin puolesta, huomaamme,\nniinkuin voimme odottaakin, että tämä puoli Antikristuksesta saa\nhuomattavan sijan Raamatun kuvauksessa. Danielin 7: 8, 11, 25, ja Ilm.\n13: 5, 6, kiintyy huomiomme erityisesti Antikristuksen suuhun, hänen\nparhaampana tuntomerkkinänsä. Daniel sanoo tällä sarvella olleen\n\"silmät kuin ihmisen silmät\" -- älykkäisyyden ja pitkänäköisen\npolitiikan kuva. Tämä \"_sarvi_\" tulisi erilaiseksi kaikkia muita\nvaltoja; se tulisi olemaan viisaampi, taitavampi muita valtoja, jotka\nkoettivat hallita maailmaa; sen voima tulisi ennemmin olemaan silmien\n(tiedon) johtamassa suussa (sanoissa) kuin ruumiillisessa voimassa.\nEikä kukaan, joka tuntee paavivallan historiaa, saata kieltää, niiden\nkuvien, joita käytetään kuvaamaan sen valtaa ja menettelytapoja, olevan\nhyvin sattuvia.\n\n\"Ja sille annettiin suu puhuakseen suuria sanoja ja rienauksia, ja\nsille annettiin valta toimia neljäkymmentä kaksi kuukautta. Ja se avasi\nsuunsa Jumalaa rienaamaan, rienatakseen hänen nimeään ja hänen\nmajaansa, ja niitä, jotka taivaassa asuvat.\" \"Hänhän puhuu sanoja\nkorkeinta vastaan.\" -- Tim. 13: 5, 6; Dan. 7: 8, 25.\n\nOn muistettava, että nämä ovat kuvannollisia lauseparsia, jotka\nkuvaavat sitä luonnetta, joka ilmeni ja niitä vaatimuksia, joita\nvertauskuvallisella \"pedolla\" (hallituksella) ja vertauskuvallisella\n\"sarvella\" (vallalla) oli, joka sarvi nousi vanhasta roomalaisesta\npedosta eli vallasta. Toisissa suhteissa oli paavikunta uusi valta\n(\"peto\"), riippumaton vanhasta roomalaisesta vallasta; ja toisissa\nsuhteissa oli se sarvi tahi valta toisien valtojen joukossa, jotka\nnousivat tästä valtakunnasta, jolla jonkun aikaa oli muut\nsarvet eli vallat yliherruutensa alla. Raamattu esittää sen\nvertauskuvauksellisesti molemmilta näiltä näkökannoilta katsottuna,\nsiten varmimmin ilmastakseen missä, ja mikä se on.\n\nAntikristuksen suuret pöyhkeilevät sanat eli rienaamiset kestävät koko\nhänen pitkän elämänsä ajan. Sanalla \"rienata\" on meidän päivinämme\nainoastaan raaka merkitys, ikäänkuin sillä tarkotettaisi karkeimpia\nkiroilemisen ja Jumalan sanan turhaanlausumisen muotoja. Mutta oikeassa\nmerkityksessään saattaa sanaa \"rienata\" käyttää _jokaisesta_ Jumalan\n_kunnian loukkaamisesta_. Bouvier määrittelee sen näin: _Rienausta_,\n(engl. blasphemy) on sanoa Jumalasta jotain, joka sotii hänen\nluonnettaan vastaan eikä kuulu hänelle -- ja kieltää sitä, mitä hänelle\nkuuluu. -- Katso Webster'in Unabridged Dictionary, luvut _Blasphemy_ ja\n_Blasphemously_. Ja todistukseksi, että Raamatussa käytetään sanaa\n\"rienata\" tässä tarkotuksessa, huomattakoon sitä tapaa, jolla Herramme\nja fariseukset käyttivät sitä: \"Juutalaiset vastasivat: 'Hyvän teon\nvuoksi emme kivitä sinua, vaan _rienauksen_ tähden, ja koska sinä, joka\nolet ihminen, teet itsesi Jumalaksi.' Jeesus vastasi heille: -- --\n'kuinka sanotte hänelle, jonka Isä on pyhittänyt ja lähettänyt\nmaailmaan: Sinä rienaat; _sentähden että sanoin:_ Minä olen Jumalan\nPoika'?\" -- Joh. 10: 33, 34, 36. Katso myös Mark. 14: 61--64.\n\nKun tämä \"rienata\" sanan oikea käsitemääritys on saatu, miten selvää\nonkaan yksinkertaisellekin ymmärrykselle, että paavikunnan suuret\npöyhkeilevät sanat ja tekopyhät väitteet kaikki poikkeuksetta ovat\nolleet rienaamisia. Jäljitellyn Jumalan valtakunnan pystyttäminen oli\nJumalan hallituksen loukkaamista, karkeaa rienaamista ja hänen\nluonteensa ja suunnitelmansa ja sanansa asettamista väärään valoon.\nJumalan luonnetta s.o. hänen _nimeääm_, rienattiin tuhansien\neriskummallisien julistuksien, käskykirjojen ja säädöksien kautta,\njoita hänen nimessään annettiin ulos, jota teki pitkä sarja sellaisia,\njotka väittivät olevansa sijaishallitsijoita tahi \"huoneenhaltioita\",\nedustaen hänen Poikaansa; ja Jumalan majaa, totista Seurakuntaa,\nrienattiin sen väärän järjestelmän kautta, joka sanoi olevansa sen\npaikalla -- joka sanoi, että sen uskolliset jäsenet muodostivat totisen\nja ainoan Jumalan majan eli Seurakunnan. Mutta kuunnelkaamme mitä\nhistorialla on kerrottavaa näistä suurista pöyhkeilevistä sanoista,\nnäistä rienaavista itsekylläisyyksistä, joita eri paavit Antikristuksen\npäinä ollen, lausuivat ja hyväksyivät.\n\nEräässä teoksessa, jonka nimi on: \"Paavi, Kristuksen sijainen,\nkirkon pää\", ja joka on kuuluisan roomalais-katolilaisen, Monsigneur\nCapel'in kirjottama, on luettelo, jossa on ei vähemmän kuin\nkuusikymmentäyhdeksän rienaavaa arvonimeä, joita on annettu paaville;\nja huomattakoon, etteivät ne ole pelkästään kuolleita arvonimiä\nentisajoilta, sillä paavikunnan etevin nykyään elävä kirjailija on\nkoonnut ne. Me esitämme luettelosta seuraavaa: --\n\n    \"Kaikista päistä jumalallisin.\"\n    \"Kaikkien isien pyhä isä.\"\n    \"Kaikkien pappien korkein pontifeks.\"\n    \"Kristinuskon tarkastaja.\"\n    \"Ylipaimen -- paimenten paimen.\"\n    \"Kristus voitelun kautta.\"\n    \"Aabraham patriarkan arvon perustuksella.\"\n    \"Melkisedek arvonsa puolesta.\"\n    \"Mooses valtansa puolesta.\"\n    \"Samuel tuomarinviran puolesta.\"\n    \"Ylimmäinen pappi, korkein piispa.\"\n    \"Piispojen ruhtinas.\"\n    \"Apostolien perillinen; Pietari voimansa puolesta.\"\n    \"Taivaan valtakunnan avaimenkantaja.\"\n    \"Täydellä voimalla ja vallalla varustettu pontifeks.\"\n    \"Kristuksen sijainen.\"\n    \"Yksinvaltias pappi.\"\n    \"Kaikkien pyhien kirkkojen ylipää.\"\n    \"Yleisen seurakunnan päällikkö.\"\n    \"Piispojen piispa, s.o. itsevaltainen pontifeks.\"\n    \"Herran huoneen johtaja.\"\n    \"Apostolinen herra ja kaikkien isien isä.\"\n    \"Esipappi ja opettaja.\"\n    \"Sielunlääkäri.\"\n    \"Kallio, jota eivät helvetin portit voita.\"\n    \"Erehtymätön paavi.\"\n    \"Jumalan kaikkien pyhien pappien ylin pää.\"\n\nPaitsi tätä pitkää arvonimien sarjaa, joista yllämainitut ovat\nesimerkkejä, esittää kirjailija seuraavan otteen eräästä kirjeestä,\njonka pyhä Bernhard, Klairvaux'n Apotti, kirjotti paavi Eugenius\nIII:lle, vuonna 1150: --\n\n\"Kuka sinä olet? -- Ylimmäinen pappi, korkein piispa. Sinä olet\npiispojen ruhtinas, sinä olet apostolien perillinen. Sinä olet Aabel\nhengellisen (korkeimman) valtasi puolesta, Noa hallituksesi puolesta,\nAabraham patriarkka arvosi puolesta, järjestyksen puolesta Melkisedek,\nAaron arvoisuuden puolesta, Mooses vallan puolesta, Samuel tuomariviran\npuolesta, Pietari voiman puolesta, _Kristus voitelun kautta_. Sinä olet\nse, jolle taivaan avaimet ovat annetut, jolle lampaat ovat uskotut. On\ntosin toisia taivaan ovenvartijoita ja toisia laumojen paimenia; mutta\nsinä olet niin paljon ihanampi heitä, kuin sinä sen ohella, eri\ntavalla, ennen muita olet perinyt molemmat nämä nimet. -- -- -- Toisten\nvalta on rajotettu määrättyjen rajojen sisäpuolelle: sinun valtasi\nulottuu niidenkin yli, joilla on valtaa toisten yli. Etkö sinä silloin\nvoi, kun on oikeudenmukainen syy, sulkea piispalta taivas, panna hänet\npois piispan viralta ja luovuttaa hänet saatanalle? Tämä sinun\noikeutesi on muuttumaton, niinhyvin avaimiin nähden, jotka ovat sinulle\nannetut, kuin lampaisiin nähden, jotka ovat sinun hoitoosi uskotut.\"\n\nKaikki nämä rienaavan imartelevat arvonimet ovat annetut roomalaisille\npaaveille ja ovat he vastaanottaneet ne mieltymyksellä ja erinomaisella\nmielihyvällä, aivan kuin heille oikeuden mukaan tulevina.\n\nPaavi Bonifasius VIII:nelta on meillä seuraava käsky, joka vielä on\nyleisessä laissa: \"Me selitämme, sanomme, määräämme, julistamme, että\njokaisen inhimillisen olennon _autuudelle_ on _välttämätöntä_ olla\nroomalaiselle pontifeksille alamainen.\" Paavi Gregorius VII, joka\nvuonna 1063 määräsi, että paavia kutsuttaisi kaikkien _isien isäksi_,\ntekee seuraavan johtopäätöksen 1 Moos. 1: 16 tueksi paavillisille\nvaatimuksille: \"Jumala teki kaksi suurta valkeutta taivaan vahvuuteen:\nsuuremman valkeuden päivää hallitsemaan ja vähemmän yötä hallitsemaan;\nmolemmat suuret, mutta toinen suurempi. '_Taivaan vahvuuteen_, se on\nyleinen kirkko, teki kaksi suurta valkeutta' hän perusti kaksi\nvirka-arvoa, jotka ovat paavillinen valta ja kuninkaan valta, mutta se,\njoka hallitsee päivää, se on hengellistä, on suurempi; mutta se, joka\nhallitsee lihallisia kappaleita, on pienempi; sillä niinkuin aurinko on\nerilainen kuuta, niin eroavat paavit kuninkaista.\" Toiset paavit ovat\nhyväksyneet tämän tulkinnan, joka paljon on edistänyt uskoa paavin\nsuurempaan etevyyteen.\n\nFlorensin arkkipiispa, pyhä Antonius, viitattuaan Ps. 8: 5--9: \"Sinä\nteit hänen vähää vähemmäksi enkeleitä\", j.n.e., ja sovitettuaan sen\nKristukseen, siirtää sovituksen paaviin seuraavin sanoin: -- \"Ja koska\nhän jätti meidät ruumiillisella läsnäolollansa, jätti hän sijaisensa\nmaan päälle, s.o. korkeimman pontifeksin, jota kutsutaan paaviksi, joka\nmerkitsee isäin isä; niin että näitä sanoja saatetaan syyllä sovittaa\npaaviin. Sillä paavi on, niinkuin Hostiensis sanoo, suurempi ihmistä,\npienempi enkeleitä, koska hän on kuolevainen; kumminkin on hänen\nvaltansa ja voimansa suurempi. Sillä enkeli ei saata pyhittää\nKristuksen ruumista ja verta, eikä myöskään vapauttaa tahi sitoa, jonka\nvallan korkein aste kuuluu paaville; eikä enkeli saata määrätä tahi\nmyöntää synninpäästöä. Hänet on kruunattu kirkkaudella ja kunnialla;\nylistyksen kunnialla, sillä häntä ei kutsuta ainoastaan autuaaksi, vaan\nkaikkein autuaimmaksi. Ketä epäilyttäisi kutsua sitä autuaaksi, jonka\nkorkein kunnia on korottanut. Hän on kruunattu kunnioitusosotuksen\nkunnialla, jotta uskolliset suutelisivat hänen jalkojansa. Suurempaa\nkunnianosotusta ei saata olla. -- '_Kumartakaa hänen jalkainsa\nastinlaudan edessä_!' (Ps. 99: 5.) Hän on kruunattu vallan suuruudella,\nsillä hän saattaa tuomita kaikkia ihmisiä, mutta kukaan ei saata häntä\ntuomita, ellei huomata uskosta luopuneeksi [Antikristuksen uskosta\ntietenkin]. Sentähden on hän kruunattu kolmenkertaisella kultakruunulla\nja 'asetettu käsitekojensa herraksi', hallitsemaan ja vallitsemaan\nkaikkia alamaisia. Hän avaa taivaan, lähettää syyllisen helvettiin,\nvahvistaa valtoja ja järjestää koko papiston.\"\n\nLateranin kokous antoi ensimäisessä istunnossaan paaville nimityksen\n\"maailmankaikkisuuden ruhtinas\"; toisessa istunnossaan nimitti se häntä\n\"papiksi ja kuninkaaksi, jota kaiken kansan on kumarrettava ja joka on\nhyvin Jumalan kaltainen\", ja viidennessä istunnossa sovitti se\nennustuksia Kristuksen ihanasta hallituksesta Leo X:een seuraavin\nsanoin: \"Älä itke sinä Siionin tytär, sillä katso, Jalopeura Juudan\nsuvusta, Daavidin juuresta; katso Jumala on sinulle herättänyt\nVapahtajan.\"\n\nFerrarin _Ecclesiastical Dictionarystä_ (kirkollisesta sanakirjasta),\njoka on tunnettu arvokas roomalais-katolinen lähde, esitämme seuraavan\nsupistetun ääriviivapiirroksen paavillisesta vallasta, sellaisena kun\nse on _papa_ (paavi) sanan alla, toisessa luvussa: --\n\n\"Paavilla on sellainen arvokkaisuus ja ylevyys, ettei hän ole\npelkästään ihminen, vaan Jumalan kaltainen, ja Jumalan sijainen\n[edustaja]... Paavi on sentähden kruunattu kolminkertaisella kruunulla,\ntaivaan, maan ja helvetin kuninkaaksi. Niin, paavin korkeus ja valta\neivät ole ainoastaan taivaallisten, maallisten ja maanalaisten\nkappalten yläpuolella, vaan hän on myös enkelien yläpuolella ja heitä\netevämpi; jotta jos olisi mahdollista että enkelit saattaisivat eksyä\nuskosta tahi omistaa eriäviä mielipiteitä, saattaisi paavi tuomita ja\nasettaa heidät pannaan... Hänellä on sellainen arvokkaisuus ja valta,\n_että hän istuu samalla tuomioistuimella Kristuksen kanssa_; niin että\nmitä ikänä paavi tekee, näyttää se lähtevän Jumalan suusta... Paavi on\nniinkuin Jumala maan päällä, Kristuksen uskollisien ainoa ruhtinas,\nkaikkien kuninkaiden suuri kuningas, jolla on vallan täydellisyys;\n_jolle maan ja taivaan valtakunnan hallitus on uskottu_.\" Hän lisää\nedelleen: -- \"Paavilla on niin suuri valtuus ja voima, että hän saattaa\nmuodostella, selittää ja tulkita jumalallista lakia.\" \"Paavi saattaa\njoskus vastustaa jumalallista lakia supistamalla sitä, selittämällä\nsitä, j.n.e.\"\n\nSiis Antikristus ei ainoastaan koettanut vahvistaa Seurakunnan valtaa\n_ennen_ Herran _aikaa_, vaan oli hänellä kyllin rohkeutta koettaa\n\"vastustaa\" ja muodostaa jumalallisia _lakeja_ sitä mukaan kun hänen\ntarkotuksilleen oli soveliasta. Miten selvästi hän tällä tavoin\ntäyttikään ennustuksen, joka enemmän kuin tuhatta vuotta aikasemmin\nselitti: -- \"Hän aikoo muuttaa _ajat_ ja _lain_.\" -- Dan. 7: 25.\n\nEräässä käskykirjeessä eli julistuksessa, selittää Sekstus V: --\n\n\"Ijankaikkisen Kuninkaan mittaamattoman vallan antama valtuus Pyhälle\nPietarille ja hänen seuraajilleen, on kaikkien maallisien kuninkaiden\nja ruhtinaiden valtaa ylempänä. Se langettaa muuttumattoman tuomion\nheidän kaikkien yli. Ja jos hän huomaa jonkun heistä vastustavan\nJumalan asetuksia, kostaa hän ankarammin heille, kukistaen heidät\nvaltaistuimeltansa, miten mahtavia lienevätkään, ja syöksee heidät\nkopeilevan Lusiferin palvelijoina maan syvimpään paikkaan.\"\n\nEräs paavi Pius V:n käskykirje nimeltään: -- \"Englannin kuningattaren,\nElisabetin, ja hänen liittolaistensa kiroustuomio ja pannaan paneminen\n-- ynnä siihen liittyvät muut rangastukset\", kuuluu seuraavasti: ---\n\"Hän, joka korkeudessa hallitsee, jolle on annettu kaikki valta\ntaivaassa ja maan päällä, antoi ainoan pyhän, yhteisen apostolisen\nkirkon ja seurakunnan (jonka ulkopuolella ei mitään pelastusta ole)\nPietarin, apostolien ruhtinaan, ja Pietarin seuraajan, Rooman Piispan\nhaltuun, että sitä hallittaisiin täydellisellä vallalla. Hänet yksin\nhän teki kaikkien kansojen ja valtakuntien ruhtinaaksi, repimään,\nsärkemään, hukuttamaan, kukistamaan, istuttamaan ja rakentamaan.\"\n\nPyhä Bernhard väittää, \"ettei kukaan paitsi Jumalaa, ole _paavin\nkaltainen_, ei taivaassa eikä maan päällä.\"\n\n\"Keisari Konstantin\", sanoo paavi Nikolaus I, \"lahjotti paaville\nnimityksen Jumala: sentähden ollen Jumala, ei häntä kukaan ihminen\nsaata tuomita.\"\n\nPaavi Innosentius III sanoi: -- \"Paavilla on totisen Jumalan paikka;\"\nja kanoninen laki nimittää reunamuistutuksessa paavia: \"Meidän Herra\nJumalamme.\"\n\nInnosentius ja Jakobatius sanovat, että \"paavi voi tehdä melkein\nkaikkia mitä Jumala voi tehdä\", Desiuksen hyljätessä sanan _melkein_\ntarpeettomana. Jakobatius ja Durand selittävät, \"ettei kukaan uskalla\nsanoa hänelle, yhtä vähän kuin Jumalallekaan: 'Herra mitä sinä teet'?\"\nJa Antonius kirjotti: --\n\n\"Hän [paavi] saa määrätä mitä yhteiseen hyvään tulee ja raivata\npois tieltä mikä estää tätä tarkotusperää, niinkuin paheita,\nväärinkäytöksiä, jotka vierottavat ihmisen pois Jumalasta... Ja tämä\nJeremian 1: 10 mukaan. [Tässä omistetaan taas Antikristukselle\nennustus, joka kuuluu Kristuksen tuhatvuotisvaltakuntaan]: 'Katso, minä\npanen sinun tänäpänä kansain ja valtakuntain päälle, repimään,\nsärkemään, hukuttamaan ja kukistamaan', mitä paheisiin tulee;\n'rakentamaan ja istuttamaan', mitä hyveisiin tulee... Mitä paavin\nvaltaan tulee niiden yli, jotka ovat helvetissä, joita kuvataan kalojen\nkautta meressä (Ps. 8. --) koska, niinkuin kalat alituisesti ajautuvat\nsinne ja tänne meren aaltojen mukana, nekin ovat, jotka ovat\nkiirastulessa, rangastuksen kärsimyksien liikuttamia -- on Jumala\npannut paavin alle kalatkin meressä, se on, ne, jotka ovat\nkiirastulessa, että hän antaisi heille helpotusta synninpäästön kautta.\n\n\"Pakanatkin ovat paavin alle annetut, joka johtaa maailmaa Kristuksen\nsijassa. Mutta Kristuksella on täysi valta jokaisen luodun yli. Paavi\non Kristuksen sijainen, eikä kukaan saata luvallisesti kieltäytyä häntä\ntottelemasta, niinkuin ei kukaan saata kieltäytyä tottelemasta\nJumalaa.... Paavi saattaa rangasta pakanoita ja raakalais\nkansoja... Ja vaikka pakanoita ei saata rangasta hengellisellä\npannaanjulistamisrangastuksella ja muilla sellaisilla rangastuksilla,\nsaattaa kirkko kumminkin rangasta heitä rahallisilla rangastuksilla ja\nruhtinaat saattavat rangasta heitä myös ruumiillisesti... Kirkko\nsaattaa, välillisesti, rangasta juutalaisia hengellisillä\nrangastuksilla, julistamalla pannaan kristittyjä ruhtinaita, joiden\nalamaisia juutalaiset ovat, _jos nämä laiminlyövät rangasta heitä\najallisilla rangastuksilla_, kun he tekevät pahaa kristityille... Jos\njoidenkuiden kääntymyksiä _haluttaisiin_, saattaa heitä pelottamalla ja\nruoskimalla pakottaa, ei tosin ottamaan vastaan uskoa, mutta olemaan\nvastustamatta uskoa omapäisen tahtonsa kautta. Uskottomien\nkäännyttämisessä on Jumalan tuomiota seurattava.\"\n\nTässä on esimerkki siitä miten eksytys opissa kasvattaa vääryyttä.\nIhmisiä saattaa helposti johtaa harjottamaan kaikenlaista julmuutta ja\nsortoa, kun vaan ensin tulevat vakuutetuksi, että he sellaisia\nilkitöitä tekemällä, tulevat enemmän Jumalan kaltaisiksi -- Jumalan\nseuraajiksi. Ihmeellistä on, että ihmiset ovat niinkin ystävällisiä ja\nsiivoja kuin ovat, kaikkien niiden väärien ja kauheiden käsityksien\nvallitessa Jumalan suunnitelmasta ihmiskuntaan nähden, joilla Saatana\non sokaissut ja lumonnut heidät paavillisen eksytyslähteen kautta, ja\njohtanut heidät tielle, josta heidän langennut luontonsa pitää. Jatkaen\nlisää sama kirjailija: --\n\n\"Paavin valtaa harjotetaan myös kerettiläisten ja lahkolaisten yli,\njoita myös kuvataan härjillä, koska he vastustavat totuutta ylpeyden\nsarvilla. Jumala on asettanut nämäkin paavin jalkain alle rangastaviksi\n_nelinkertaisella tavalla_, nim. pannaan julistamisen, mestaamisen,\nmaallisen omaisuuden riistämisen ja sotilaallisen vainoamisen kautta.\nKumminkin pidetään heitä ainoastaan silloin kerettiläisinä, kun he\nkieltäytyvät muuttamasta turmiotatuottavia oppejaan ja ovat valmiit\nitsepäisesti puolustamaan niitä... Paavi saattaa määrätä ja valita\nkeisarin. Keisari on paavin palvelija (ministeri), ollessansa samalla\n_Jumalan_ palvelija, _jonka sijainen paavi on_; sillä Jumala on\nmäärännyt keisarin paavin palvelijaksi... Minusta aivan oikeudella\nsanotaan, että paavilla, Kristuksen sijaisella, on yleinen tuomiovalta\nhengellisissä ja maallisissa asioissa koko maailmassa _elävän Jumalan\nsijasta_.\"\n\nSeuraavat lausunnot paaveista, jotka eräs huomattu englantilainen\nkirjailija H.G. Guinnessen on ottanut Foks'in teoksesta \"Acts and\nMonuments\" (Asiakirjoja ja muistomerkkejä), ansaitsevat huomatun\npaikan; ja sydämestämme saatamme yhtyä tämän kirjailijan arvosteluun\ntästä järjestelmästä, jonka suusta lähtee sellaisia puheita, kun hän\nsanoo: -- \"Jos 'se, joka ylentää itsensä on alennettava', mikä alennus\nsaattaa olla tällaisen itsensä ylentämisen vertainen, kun tämä on?\"\n\n\"Jonkatähden, koska sellainen valta on annettu Pietarille ja minulle\nPietarissa ollen hänen seuraajansa, ken on se koko maailmassa, jonka ei\nole oltava tottelevainen minun säädöksilleni, minun, jolla on sellainen\nvalta taivaassa, helvetissä ja maan päällä, elävien ja myöskin\nkuolleiden seassa... Sen tuomiovallan nojalla, joka kuuluu tälle\navaimelle, on minun valtani täydellisyys niin suuri, että kaikkien\nmuiden ollessa alamaisia -- niin itse keisarienkin on alistettava\nminulle tekojensa toimeenpanemisen -- minä yksin en ole kenenkään\nluodun olennon alamainen, en, en edes oman itsenikään; siten on minun\npaavillinen majesteettini aina vähentymätön; minä seison kaikkien\nihmisien yli, jota heidän kaikkien on toteltava ja seurattava, jota ei\nkukaan ihminen saa tuomita eikä syyttää mistään rikoksesta, kukaan muu\nei saa panna minua viralta pois kun minä itse. Kukaan ei saa julistaa\nminua pannaan, ei edes vaikka seurustelisin pannaan julistettujen\nkanssa; sillä ei mikään voi sitoa minua; jolle ei kukaan saa\nvalehdella, sillä se, joka valehtelee minulle on kerettiläinen ja\npannaan julistettu henkilö. Siten osottautuu, että se pappeuden\nsuuruus, joka alettiin Melkisedekissä, juhlallistutettiin Aaronissa,\ntäydellistytettiin Kristuksessa, tuli edustetuksi Pietarissa,\n_korotettiin yleiseen tuomiovaltaan ja ilmestyi paavissa_. Niin että,\ntämän minun _pappeuteni korkeamman arvon kautta_, jossa minun alleni\nkaikki on annettu, minussa näyttää hyvin toteutuvan, mitä sanottiin\nKristuksesta: 'Sinä olet pannut kaikki hänen jalkainsa alle.'\n\n\"Samoin on myös ymmärrettävä, että tämä kirkon piispa aina on hyvä ja\npyhä. Niin, jos hän vaikka lankeaisi miesmurhaan taikka aviorikokseen,\nsaattaa hän tehdä syntiä, mutta sittenkään ei häntä saateta syyttää,\nvaan pikemmin suotava anteeksi Simsonin murhan, hebrealaisten varkauden\nja muiden laisina. Koko maa on minun hiippakuntani, ja minä olen\nkaikkien ihmisten hengellinen tuomari, kun minulla on kaikkien\nkuninkaiden Kuninkaan valta alamaisten yli. Minä olen kaikki kaikessa\nja kaikkien yli, niin että Jumalalla itsellään ja minulla Jumalan\nsijaisella, molemmilla on sama konsistorio (piispanoikeus), ja minä\nkykenen tekemään melkein kaikkea, mitä Jumala voi tehdä. Kaikissa,\nmissä minua haluttaa, on minun tahtoni pidettävä järkevänä, sillä minä\nsaatan lain kautta vapauttaa laista ja väärästä tehdä oikean\nparantamalla ja muuttamalla lakeja. Miksi, jos näitä, mitä minä teen,\nei sanota ihmisen tekemäksi, vaan Jumalan -- _miksi muuksi saatatte\ntehdä minut kuin Jumalaksi?_ Jos taas, Konstantin kutsuu ja laskee\nkaikki esipapit jumaloiksi, näytän minä siis, ollen ylempänä kaikkia\nesipappeja, tämän syyn nojalla, _olevan ylempi kaikkia Jumalia_. Jonka\nvuoksi ei ole ihme, jos minun vallassani on muutella aikaa ja aikoja,\nmuuttaa ja kumota lakeja, päästää kaikesta, _niin, vieläpä Kristuksen\nkäskyistäkin_; sillä kun Kristus käskee Pietarin pistämään miekkansa\ntuppeen ja varottaa opetuslapsiansa käyttämästä minkäänlaista\nulkonaista väkivaltaa kostaakseen itsiänsä, kirjotan minä, paavi\nNikolaus, Ranskan piispoille ja kehotan heitä vetämään ulos maalliset\nmiekkansa... Ja koska Kristus itse oli läsnä häissä Galilean Kaanaassa,\nkiellän minä, paavi Martin, etevyydessäni hengellistä papistoa olemasta\nläsnä hääjuhlissa, tai myös menemästä naimisiin. Sen lisäksi, koska\nKristus käskee meitä lainaamaan voittoa toivomatta, enkö minä, paavi\nMartin, päästä siitä? Miksi puhuisin murhasta; kun saatan toimia niin,\nettei murha ole murha tahi miestappo, jos lyö pannaan julistetun\nkuoliaaksi? Samaten luonnon lakeja ja apostoleja kohtaan, niin myös\napostolien asetuksiin nähden, minä saatan päästää ja päästän; sillä\nmissä he asetuksissansa käskevät, että pappi on pantava viralta pois\nhuorinteon vuoksi, muutan minä, Sylvesterin valtuuden nojalla, tämän\nkäskyn ankaruuden, huomioon ottaen, että ihmisten mielet ja samoin\nruumiit ovat heikommat nyt, kuin ne silloin olivat... Jos teitä\nhaluttaa kuulla lyhyesti lueteltuina kaikki sellaiset tapaukset, jotka\noikeastaan kuuluvat minun paavilliselle tuomiovallalleni, ja jotka\nnousevat viiteenkymmeneenyhteen kohtaan, joihin älköön kukaan muu kuin\nminä itse sekaantuko, tahdon luetella ne.\" [Sitte seuraa luettelo.]\n\n\"Koska nyt olen kyllin selittänyt valtaani maan päällä, taivaassa,\nkiirastulessa, miten suuri se on ja kuinka täydellinen se on, kun saa\nsitoa, päästää, käskeä, luvata, valita, vahvistaa, vapauttaa, tehdä\ntehdyn tekemättömäksi j.n.e. niin tahdon nyt vähän puhua rikkauksistani\nja suurista omistusalueistani, että jokainen saisi nähdä minun\nvarallisuuteni ja ylellisen runsauden -- korkoja, kymmenyksiä, veroja;\nminun silkkini, minun purppuraiset piispanhiippani, kruununi, kultani,\nhopeani, helmeni ja jalokiveni, läänitykseni ja maatilani. Sillä\nminulle kuuluu ensinnäkin Rooman keisarillinen kaupunki; Lateranin\npalatsi, Sisilian kuningaskunnan minä omistan; Apulia ja Kapua ovat\nminun. Samoin Englannin ja Irlannin kuningaskunnat, eivätkö ne ole,\ntahi eikö niiden tulisi olla veronalaisia minulle? Näihin lisään myös,\npaitsi muita läänejä ja maita sekä Itä- että Länsimailla, pohjasta\netelään, näiden valtojen nimet.\" [Tässä seuraa pitkä luettelo.] \"Miksi\nminä tässä puhuisin jokapäiväisistä tuloistani, esikoishedelmistäni,\nannaateistani, piispan viitoistani, anekirjeistäni, käskykirjeistäni,\nrippituoleistani, vapautus- ja käskykirjeistä, testamenteista,\netuoikeuksista, vero-oikeuksista, kirkollisista eläkkeistä,\nuskonnollisista laitoksista ja semmoisista, jotka kaikki nousevat\nmelkosiin rahamääriin... ja vaan osaksi saatetaan arvata, mitä nämä\ntuottavat minun aarrearkkuihini... Mutta miksi minä Saksasta puhun, kun\nkoko maailma on minun pitäjäni, niinkuin kirkkolain opettajat sanovat,\nja jota kaikki ovat velvolliset uskomaan. Sen tähden, minä lopetan\nniinkuin minä alotin, käskien, selittäen, julistaen, että _jokaisen\nihmisolennon autuudelle on välttämätöntä olla minulle alamainen_.\"\n\nMonet meidän aikanamme uskovat, että tämä paavikunnan kehuskeleminen\nkuuluu ainoastaan kaukaiseen menneisyyteen, ja että suuri muutos on\ntapahtunut tässä järjestelmässä viime aikoina; mutta hiukkanenkaan\najatusta ja huomiokykyä osottavat, että nämä paavikunnan mielipiteet\nedelleen ovat muuttumattomat. Meidän on myös muistettava paavikunnan\nainaisen väitteen olevan, että sen opit ovat muuttumattomat; että\npaavien ja kirkonkokouksien päätökset ovat _erehtymättömät_; ja että\nnykyinen katolinen kirkko vielä pitää pyhinä noita päätöksiä, jotka\nhuokuvat rienausta Jumalaa kohtaan ja hänen pyhiensä vainoamista.\nMuutos paavikunnassa on ainoastaan vallan kadottaminen, joka\naikaansaatiin sen heräämisen kautta, joka ilmeni uskonpuhdistuksessa.\nTahto on vielä tallella, mutta kyky tehdä sitä on rajotettu tiedon ja\nvapauden lisäännyttyä, jossa Raamattu on ollut pääasiallinen tekijä,\nAntikristus \"tehdään vähitellen voimattomaksi\" totisen Kristuksen \"suun\nhengen\" -- hänen Sanansa kautta. Pian tulee Immanuelin _läsnäolon_\nkirkas valo perinpohjin hävittämään tuon suurisuisen jäljittelemisen,\nja täydellisesti pelastamaan maailman niistä kahleista, joissa sen\npetolliset väitteet ja eksytykset ovat pitäneet sitä.\n\nEsimerkkinä nykyajan pöyhkeilemisestä huomattanee, että nykyinen paavi\nnoustessaan paavilliselle valtaistuimelle otti arvonimen Leo XIII ja\nkohta sen jälkeen nimitti itsensä: \"_Leo de triba Juda_\" -- s.o.\n\"Juudan suvun jalopeura\", joka on yksi todellisen pään arvonimistä. Hän\nei siis ole, mitä pöyhkeileviin vaatimuksiin tulee, jälellä niistä,\njoilla oli sama virka pimeällä keskiajalla.\n\nSeuraava muodollisuus nimeltä \"_rukouspalvelus_\" on vielä osa niistä\nmenoista, jotka ovat yhdistetyt uuden paavin virkaanasettamiseen. Uusi\npaavi, Valkosiin puettuna, monilukuisten kimaltelevien jalokivien\nkoristelemana, punasissa kengissä, joissa solkien asemesta on suuret,\nkultaiset ristit, talutetaan alttarin ääreen, jossa hän polvistuu. Sen\njälkeen \"nousee paavi ja hänen pitäessä paavinhiippaa päässään,\nnostavat kardinaalit hänet ja asettavat hänet alttarivaltaistuimelle\nistumaan. Eräs piispoista polvistuu, ja _Te Deum'in_ [O Jumala me\nylistämme sinua] laulaminen alkaa. Sill'aikaa suutelevat kardinaalit\npaavin jalkoja, käsiä ja kasvoja.\" Eräässä, paavillisessa rahapajassa\ntehdyssä rahassa, joka esittää tätä juhlamenoa, on sanat: \"Sitä, jonka\nhe loivat, rukoilevat he.\"\n\nKardinaali Manning, paavikunnan etevin edustaja Englannissa, hyväksyy\nseuraavan pykälän katolisessa uskossa, johon hän kiinnittää yleisön\nhuomion: --\n\n\"Me selitämme, väitämme, määräämme ja lausumme, että jokaisen ihmisen\nautuudelle on välttämätöntä olla roomalaiselle pontifeksille\nalamainen.\" Ja eräässä painetussa esitelmässä esittää hän paavin\nlausuvana: \"Minä väitän olevani korkein tuomari ja ihmisten\nomientuntojen johtaja; maanviljelijän, joka kyntää peltoansa, ja\nruhtinaan, joka istuu valtaistuimella; perheen, joka elää\nyksityiselämän varjossa, ja lakimiehen joka laatii lakia valtakunnille.\nMinä olen oikean ja väärän ainoa, viimenen, korkein tuomari.\"\n\nEmmehän myöskään, tarkastaessamme uudenaikaisia esimerkkejä paavikunnan\n\"pöyhkeilevistä turhuuden sanoista\", saa sivuuttaa Roomassa vuonna\n1870 pidetyn yleiskristikunnallisen kokouksen eli vatikaanisen\nkirkolliskokouksen merkillistä päätöstä paavin erehtymättömyydestä.\nTosin on ennen silloin tällöin tapahtunut, että ylpeämieliset paavit\novat väittäneet olevansa erehtymättömiä; ja piispat ja ruhtinaat,\njotka tahtoivat imarrella heidän ylpeyttään, olivat todella nimittäneet\nheitä sellaisiksi selityksessään: \"Sinä olet toinen Jumala _maan\npäällä_;\" mutta, paavilliselle kokoukselle tällä valistuneella\nyhdeksännellätoista vuosisadalla oli sallittu rauhallisesti ja\nkylmäverisesti ilmottaa maailmalle, kuinka suuri tämä \"jumala maan\npäällä\" on -- että hän on _melkein_ yhtä täydellinen kuin toinen Jumala\ntaivaassa; että hän yhtä vähän kuin toinenkaan, saattaa erehtyä; että\npaavi _ex cathedra_ (paavillisen valtuutensa) lausunnoissa on\n_erehtymätön_ -- ei saata erehtyä.\n\nÄänestys toimitettiin 13 päivänä heinäkuuta 1870, ja 18 päivänä\njulistettiin päätös muodollisesti, juhlamenoilla suuressa Pyhän\nPietarin kirkossa Roomassa. Seuraavaa Tri J. Cummingin Lontoossa\nantamaa selostusta tapahtumasta luettanee mielenkiinnolla.\nHän sanoo: --\n\n\"Paavi oli antanut laitattaa suurenmoisen valtaistuimen itäisen akkunan\neteen Pietarinkirkossa ja koristautunut täydellisellä jalokivien\nkimaltelulla ja oli kirjavissa puvuissa olevien kardinaalien,\npatriarkkain ja piispojen ympäröimänä aikaansaadakseen loistavan\nnäytelmän. Hän oli valinnut varhaisen aamuhetken ja itäisen akkunan --\nettä nouseva aurinko heittäisi säteensä kokonaan hänen loistolleen ja\nsen kautta valo taittuisi ja heijastuisi hänen timanteistaan,\nrubiineistaan ja smaragdeistaan niin, että hän näyttäisi olevan, ei\nihminen, vaan se, miksi päätös julisti hänet, sellainen, jolla oli\nkaikki Jumalan kirkkaus... Paavi asettui aikaseen paikalleen itäisen\nakkunan ääressä -- -- -- mutta aurinko kieltäytyi -- -- paistamasta.\nSynkkä sarastus muuttui yhä syvemmäksi ja syvemmäksi hämäräksi.\nHäikäisevää virvaloistoa ei saatettu esittää. Luulotellun Jumalan\nvanhat silmät eivät nähneet lukea päivän valolla ja hänen oli\nlähetettävä noutamaan kynttilöitä. Kynttilän valo rasitti liiaksi hänen\nnäköhermojaan, ja hänen oli jätettävä lukeminen eräälle kardinaalille.\nKardinaali alkoi lukea yhä pimetessä, mutta hän ei ollut ennättänyt\nmontakaan riviä, ennenkuin pikimustasta pilvestä iski sellainen leimaus\npunasta tulta ja kuului sellainen jyräys, jota ei Roomassa ennen ole\nkuultu. Kauhu valtasi kaikki. Lukeminen taukosi. Eräs kardinaaleista\njuoksi vavisten ylös tuoliltansa huutaen: 'Se on Jumalan ääni, joka\npuhuu Siinain jylinällä'.\"\n\nAntikristuksen rienaavien vaatimuksien joukossa on muistettava useita\nsen opeista, erityisesti oppia messusta, josta aijomme huomauttaa\neräässä myöhemmässä osassa. Me sivuutamme pyhimyksien ja Marian\npalvomisen ja kiinnymme muutamiin vielä surkeampiin eksytyksiin.\n\n_Kirkon erehtymättömyys_ oli ensimäisiä ja raivasi tietä toisille. Se\nesitettiin, ennenkuin paavinvalta tuli tunnustetuksi. Se on ollut mitä\nvakavimmanlaatuinen harhaoppi ja on sulkenut tien eksytyksien\noikaisuille, kun niitä jälkeenpäin huomattiin. Se on asettanut\nkirkonkokouksien päätökset kaiken tutkimuksen ja vastaväitteen\nyläpuolelle, vaikka niitä olisi tehty järjen tahi Raamatun\nperustuksella ja on tehnyt inhimillisen tietämättömyyden ja\nväärinkäsitykset _ojennusnuoraksi uskolle_, Jumalan sanan -- Raamatun\n-- asemesta; sillä kun kerran oli myönnetty, että kirkolliskokous oli\n_erehtymätön_ (ei voinut erehtyä), oli kaikki taivutettava\nyhtäpitäväksi sen kanssa. Ja jokainen kirkolliskokous piti pakollisena\nvelvollisuutenaan, ettei tekisi mitään päätöksiä, jotka olisivat\nristiriidassa edellisien kirkonkokouksien päätöksien kanssa; ja ne,\njotka tekivät toisin, olivat vaarassa joutua hyljätyiksi. Siis ei voitu\neksytystä, kun se kerran oli tullut vahvistetuksi, kieltää eikä edes\njättää. Raamattua ja järkeä oli selitettävä ja väännettävä, jotta\nsopisivat yhteen erehtyväisten ihmisten _erehtymättömien_ päätöksien\nkanssa. Eipä ihme, että huomattiin tarvittavan hyvin asiantunteva\njumaluusoppinut tulkitsemaan Raamattua saadakseen sitä sopimaan yhteen\nerehtymättömien päätöksien kanssa. Eikä myöskään ihme, että Antikristus\nviisauksissaan --\n\n_Karkotti Raamatun maanpakoon_. Paavikunnan historia osottaa selvästi,\nettä samalla kertaa, kun se julkisesti tunnusti kunnioittavansa\nRaamattua Jumalan sanana, on se pitänyt sitä syrjässä ja pitänyt omia\n_erehtymättömiä sanojansa_ etusijassa. Mutta ei sillä hyvä; vaan se on\ntäydellisesti julistanut Jumalan Sanan pannaan, sopimattomana ja\nvaarallisena kansan luettavaksi, jotta heidän omilla erehtymättömillä\nsanoillansa olisi yksin päätösvalta. Se tiesi kyllä Raamatun olevan\nvaarallisen sen vallalle ja että se alituisesti tuomitsi sen rienaavia\nvaatimuksia.\n\nPaavikunnan vallan päivinä kohdeltiin kansan Raamatun omistamista tai\nlukemista rikoksena. Kirjapainotaito ja opin yleinen henkiinherääminen,\njoka oli sen seuraus noin viidennellätoista vuosisadalla, vaikutti,\nettä Raamattu nousi ylös siitä kuolleitten kielien haudasta, jossa\nAntikristus oli pitänyt sitä niin kauvan kätkössä, kieltäessänsä sen\nkääntämistä ankarien rangaistusten uhalla. Ja kun valvovan\nitsenäisyyden henki levitti sitä vieraille kielille kansan keskuuteen,\nei Raamatun polttaminen ollut mitään tavatonta; ja pitkät ja äänekkäät\nolivat ne säälimättömät kiroukset, jotka lähtivät Vatikaanista niitä\nitsekylläisiä syntisiä kohtaan, jotka uskalsivat kääntää, antaa ulos ja\nlukea Jumalan sanaa.\n\nKun Wycliffe antoi ulos käännöksensä, lähetti paavi Gregorius Oxfordin\nyliopistolle Englannissa käskykirjeen tuomitsemaan kääntäjää\nsellaisena, joka on \"langennut kammottavanlaiseen jumalattomuuteen.\"\nTyndalen käännös tuomittiin myös; ja kun Luther julkaisi saksalaisen\nkäännöksensä, lähetti paavi Leo X käskykirjeen häntä vastaan. Kumminkin\nmeni työ ihanasti ja varmasti eteenpäin: Raamatulla piti olla\ntäydellinen ylösnouseminen ja oli aijottu valaisemaan ihmisiä\njokaisessa kansassa ja kielessä. Vähitellen käsitti Rooman kirkko tämän\nja päätti sentähden sallia Raamatun kääntämisen uusille kielille, mutta\nsen tuli toimittaa katolilaiset kääntäjät katolilaisilla selityksillä.\nNäitä painoksia ei kumminkaan olisi jätettävä kansan käsiin, paitsi\nsiellä missä pelättiin heidän saavan protestanttisia käännöksiä.\nReimiläinen käännös selittää tämän.\n\nSeuraava osottaa muutamien _selityksien_ luonnetta Reimiläisessä\nkäännöksessä -- jonka kumminkin on alkanut poistaa tieltään Dowaylainen\n_käännös_, joka on hyvin edellisen kaltainen, mutta selitykset ovat\nvähemmän ankarat. Eräs selitys Matteuksen 3 l. kohdalla kuuluu:\n\"Kerettiläisiä saattaa ja tulee rangasta ja polkea; ja saattaa ja tulee\nyleisen vallan, joko hengellisen taikka maallisen, rangasta taikka\nmustata häntä.\" Gal. 1: 8 kohdalla kuuluu: \"Katolilaiset eivät saa\nsäästää omia vanhempiaankaan, jos ne ovat kerettiläisiä.\" Muistutus\nHebr. 5: 7 kohdalla kuuluu: \"Protestanttisen Raamatun muuttajat\n(kääntäjät) ovat muutettavat helvetin syvyyteen.\" Ja selitys Ilm. 17: 6\nkuuluu: \"Mutta protestanttien verta ei kutsuta pyhien vereksi, enemmän\nkuin varkaiden, miestappajain ja muiden pahantekijöiden, jonka\nvuodattamisesta oikeuden käskystä, ei minkään valtakunnan tarvitse olla\nedesvastuussa.\" Seuraavat ovat muutamia rajotuksia, joita tehtiin, kun\nhuomattiin, ettei Raamatun lukemista saatettu kokonaan estää. Index\nExpurgato'in neljäs sääntö sanoo:\n\n\"Jos joku oli kyllin röyhkeä lukemaan tahi omistamaan Raamattua ilman\nkirjallista lupaa, ei hän voi saada synninpäästöä, ennenkuin hän\nensin on jättänyt sellaisen Raamatun virkaatekevälle piispalle.\nKirjakauppias, joka myy kansalle kansankielisiä Raamatuita tahi jollain\ntavalla luovuttaa niitä sellaisille, joilla ei tällaista lupaa ole,\novat menettäneet kirjain arvon... ja on piispan saatettava hänet\nsellaisiin muihin rangastuksiin, joihin piispa huomaa syytä olevan,\nrikoksen laadun mukaan.\"\n\nTridentiinien kokous selitti istunnossaan vuonna 1546: --\n\n\"Hillitäkseen uhkarohkeita mieliä, päättää kokous että asioissa, jotka\nkoskevat uskoa ja siveellisyyttä ja kaikessa joka kuuluu kristillisen\nuskon voimassa pysyttämiseen, älköön kukaan, luottaen omaan\narvostelukykyynsä, uskaltako vääntää pyhiä kirouksia oman\nkäsityskantansa mukaisiksi, ristiriitaan sen kanssa, mitä pyhä äiti,\nkirkko on suosinut ja vielä suosii, jonka oikeus on päättää oikeasta\nmielipiteestä.\"\n\nPius VII käskykirjeestä raamattuseuroja vastaan, annettu 29 päivä\nkesäkuuta 1816, Puolan arkkipiispalle, esitämme seuraavaa: --\n\n\"Meitä on todellakin mitä vastenmielisimmin koskettanut tuo erinomaisen\nviekas keksintö, jonka kautta kaivetaan maa itse uskonnon perustuksien\nalta; ja senjälkeen kun me, asian suureen tärkeyteen nähden, olemme\nneuvotelleet arvoisien veljiemme, kardinaalien ja pyhän roomalaisen\nkirkon kanssa, olemme me, mitä suurimmalla huolella ja tarkkuudella\nharkinneet minkälaisiin toimenpiteisiin meidän ylimmäispapillisen\nvaltamme olisi syytä ryhtyä auttaakseen ja poistaakseen tieltä\ntämä _rutto_ niin paljon kuin on mahdollista... Itsestänne olette\njo osottaneet palavaa halua löytää ja tehdä tyhjäksi nämä\nuudistuspuuhaajien jumalattomat salajuonet; siitä huolimatta kehotamme\nteitä, virkamme kanssa yhtäpitävästi uudelleen ja uudelleen, että mitä\nikänä te saatatte toimia _vallan_ kautta, järjestää _neuvojen_ kautta\ntahi saada aikaan _valtuutenne_ kautta, se teidän olisi suurimmalla\nahkeruudella toimitettava... Kerettiläisten painattama Raamattu on\nlaskettava toisien kiellettyjen kirjojen joukkoon Indeksin sääntöjen\nmukaan.\"\n\nSama paavi antoi vuonna 1819 käskykirjeen Raamatun käyttämistä vastaan\nirlantilaisissa kouluissa. Siitä esitämme seuraavaa:\n\n\"Paavin pyhän neuvoskunnan korviin on tullut tieto, että vääräoppisten\nvaroilla kannatettuja Raamattukouluja on perustettu Irlannin melkein\njokaiseen osaan; joissa kokemattomat kummastakin sukupuolesta imevät\nturmiota tuottavien oppien kuolettavaa myrkkyä... Kaikkia mahdollisia\nponnistuksia on sentähden tehtävä pitämään nuorisoa pois näistä tuhoa\ntuottavista kouluista... Ahkeroikaa kaikella voimalla pidättämään\npuhdasoppista nuorisoa saamasta tartuntaa niistä -- joka päämäärä,\ntoivoni mukaan, helposti saavutetaan perustamalla katolilaisia kouluja,\nkaikkialle hiippakunnassanne.\"\n\nTässä meillä on avomielinen tunnustus siitä, mikä on ollut todellinen\ntarkotus katolilaisten seurakuntakoulujen perustamisella Isossa\nBritanniassa ja Pohjois-Amerikassa, nim. katolilaisten aseman\npuolustaminen. Antikristuksen tarkotus ei ole tarjota yleiselle\nkansalle sivistystä. Tietämättömyys ja epäusko ovat paavikunnan\nlinnotuksia; ja ne vuosisadat jolloin sen valta oli parhaimmillaan,\nkäsittäen sen aikakauden, joka on tunnettu varsinaisena pimeänä\nkeskiaikana, todistavat tämän. Pappien sivistystä \"rajotuksineen\" ei\nlaiminlyöty; mutta ettei millään tavalla pidetty huolta kansan\nsivistämisestä ja kasvattamisesta, on se syvä tietämättömyys, joka\nvallitsee katolisissa maissa, todistuksena. Koulut ja Raamatut ovat\naina olleet vihollisia, joita Antikristus ei ole voinut kärsiä, ja\nniitä ei suvaittaisi, jolleivät olisi tulleet välttämättömiksi --\nniihin on kuitenkin heitettävä väärä valo Antikristuksen olemassaolon\nsäilyttämiseksi.\n\nLeo XII käskykirjeestä roomalaiskatoliselle papistolle Irlannissa,\nvuonna 1825, esitämme seuraavaa:\n\n\"Ei ole mikään salaisuus teille, kunnianarvoiset veljet, että eräs\nseura, Raamattuseuraksi yleisesti nimitetty, rohkeasti levittäikse yli\nkoko maailman. Ylenkatsoen pyhien isien perimätietoja ja vastustaen\ntridentiinisen kokouksen tunnettua päätöstä, on tämä seura koonnut\nkaiken voimansa ja suunnannut kaikki keinonsa yhteen ainoaan\ntarkotusperään: Raamatun kääntämiseen, tai oikeammin sanottuna\nväärentämiseen, kaikkien kansakuntien omalle kielelle.\"\n\nEdellinenkin paavi Pius IX lausui sydänsurunsa niistä voitoista, joita\ntämä Antikristuksen suuri vihollinen, Raamattu, voitti kaikkialla. Hän\nsanoi: \"Kirotut olkoot etenkin nämä erinomaisen viekkaat ja petolliset\nseurat, joita kutsutaan Raamattuseuroiksi, ja jotka heittävät Raamatun\nkokemattoman nuorison käsiin.\"\n\nOnhan totta, että roomalaiskatolinen täysivaltainen neuvoskunta\nBaltimooressa vuonna 1886 päätti, että hyväksyttyä Raamattua\nsallittaisiin käyttää Yhdysvaltojen katolisissa kouluissa. Tämä ei\nkumminkaan ilmaise minkäänlaista muutosta Antikristuksen todellisessa\najatustavassa; se on vaan eräs lisäpiirre sen kaukonäköisestä\nvaltioviisaudesta tämän maan vapaudenhenkeen nähden, joka inhoo\nsellaisia rajotuksia. He tiesivät vallan hyvin, ettei erityisesti\nhaluttu _Raamattua_, vaan _vapautta_; ja tutkimus onkin osottanut, että\nnyt, kaksi vuotta myöhemmin, Raamattua ei ole löydettävissä katolisissa\nkouluissa koko ympäristöllä.\n\nOppi ihmisen myötäsyntyneestä, itsellään olevasta kuolemattomuudesta\n(että inhimillinen olemassaolo, kerran alettuaan, ei milloinkaan saata\nlakata) oli toinen hedelmällinen, kreikkalaisesta filosofiiasta\nlainattu eksytys. Ja sitten kun se oli tullut hyväksytyksi, johti se\nluonnollisella tavalla siihen johtopäätökseen, että jos olemassaolo\naina _on jatkuva_, täytyy Raamatun lausunnot sellaisten hävityksestä,\njotka loppuun asti pysyvät tahallisina syntisinä, toinen kuolema, y.m.\nselittää niin, että ne _tarkottavat_ aivan päinvastoin kuin mitä ne\n_sanovat_, nim. ijankaikkisesti kestävää elämää jossain muodossa. Tämän\njälkeen oli helppo päättää, että tämä olemassaolo pahoille täytyi olla\nelämää kärsimyksissä; ja tuskat maalaeltiin usein kirkon seinille\nväreillä ja innokkaat papit ja munkit kuvailivat niitä sanoilla. Tätä\neksytystä oli sitä helpompi istuttaa kääntyneisiin, kun kreikkalaiset\nfilosoofit (sen ajan tieteiden, taiteiden ja filosofiian etevimmät\njohtajat -- ja joiden aatteet, kuten Josefus osottaa, olivat jollain\ntavoin alkaneet vaikuttaa juutalaisuuteenkin) kauvan olivat suosineet\nja opettaneet rangastuksesta, joka kuolemassa tulisi pahojen osaksi.\nKumminkin olkoon heidän kiitoksekseen sanottu, etteivät he koskaan\nalentuneet niin kauhealla tavalla rienaamaan Jumalan luonnetta ja\nhallitusta, kuin Antikristus oli opettanut maailmalle. Seuraava\njärjestyksessä oli määrätä paikka tälle vaivalle ja kutsua sitä\nhelvetiksi ja etsiä _sheolia, haadesta ja gehennaa_ koskevia\nraamatunpaikkoja, jotka kuvaavat niitä kahta asiaa, jotka ovat synnin\ntodellinen palkka nim. ensimäinen ja toinen kuolema -- ja taidolla\nsovittaa näitä ja Herramme vertauksia, ja ilmestyskirjan vertauskuvia\nlumotakseen itseään ja koko maailmaa tähän asiaan nähden, ja mitä\npahimmalla tavalla mustata ja häväistä Jumalan, meidän kaikkiviisaan ja\narmosta rikkaan taivaallisen Isämme luonnetta ja suunnitelmaa.\n\nOppi _kiirastulesta_ eli puhdistamisesta keksittiin lieventämään ja\ntekemään tuota kauheaa annosta siedettävämmäksi ja antamaan samalla\nkertaa Antikristukselle suurempaa valtaa kansan yli. Tämä väitti\nomistavansa taivaan ja helvetin avaimet ja saattavansa lieventää\nkiirastulen rangastuksia; eikä ainoastaan Aadamilaisesta synnistä ja\nsen kautta perityistä heikkouksista, vaan myöskin tahallisesti\ntehdyistä ehdollisista synnin rangastuksista. Minkälainen valta tämän\nkautta annettiin tietämättömän kansan yli, on helposti ajateltavissa --\netenkin kun keisari ja maailman mahtavat tunnustivat ja taipuivat\npetturien edessä.\n\n_Sielumessuja_ eli messuja kuolleille seurasi sitten; ja sekä rikas\nettä köyhä piti velvollisuutenaan maksaa, ja maksaa hyvin saadakseen\nnäitä. Messujen vaikutuksen, kiirastulen vaivojen helpottamiseksi,\nväitetään olevan kaikkivaltiaan -- ettei edes Jehova taikka Kristus\nsaattaneet siihen kajota. Tästä tuli suuri tulolähde Antikristukselle;\nsillä papit eivät unohtaneet muistuttaa kuoleville, jos ne olivat\nvarakkaita, miten sopivaa oli jättää runsaita lahjotuksia messuiksi\nheidän itsensä edestä -- siinä tapauksessa, että heidän omaisuutensa\nperijät laiminlöisivät pitää huolta siitä. Ja tänäkin vuonna on\nsentapasia kehotuksia näkynyt roomalaiskatolisissa sanomalehdissä,\nvaatien annettavaksi vähemmin rahaa kukkasiin hautajaisissa, jotta\nvoitaisiin käyttää enemmän messuiksi kuolleille.\n\n_Synninpäästö_ teki tulonsa paavikirkkoon jonkun verran ennen\n\"ristiretkiä.\" Tiedämmehän miten synninpäästöä tarjottiin palkinnoksi\nhankkiakseen vapaehtoisia näitä \"ristiretkiä\" eli \"pyhiä sotia\" varten.\nPaavillisen julistuskirjan mukaisesti eivät ne, jotka ottivat osaa\nnäihin pyhiin sotiin, ainoastaan saisi anteeksi entisiä syntejä, vaan\nansaitsisivat he niin paljon enemmän, että se riittäisi peittämään\ntulevaisuudessakin tehtyjä syntejä; ja tällä tavoin tulisivat\nturvatuiksi eräitä kiirastulivaivoja vastaan. Roomalaiskatoliset\nsanovat meille, ettei tämä synninpäästö ole tarkotettu olemaan lupana\ntekemään syntejä, vaan on palkinto ansiosta, joka laskee hyväksi tahi\n_peruuttaa_ jonkun määrän vaivan päiviä tai vuosia kiirastulessa; niin\nettä jos jonkun ihmisen synnit tekisivät hänet syypääksi tuhannen\nvuoden kärsimyksiin, ja hän, yhdellä kertaa, tahi eri tilaisuuksissa,\nhankkisi itsellensä tuhannen vuoden määrän synninpäästöä, joko rahalla\ntahi palveluksilla paavikunnalle tahi katumusharjotuksia toimittamalla,\npääsisi hän vapaaksi; jos hän voi lukea hyväksensä, s.o. jos hänen\ntulopuolellansa olisi yhdeksänsadan vuoden synninpäästö, olisi hänen\nkärsittävä sata vuotta; ja jos synninpäästö huomattiin melkoista\nsuuremmaksi määrättyjä rangastuksia, tulisi hän todennäköisesti\nluettavaksi pyhimykseksi, jolla olisi erityinen vaikutusvalta\ntaivaassa, ja jota saattoi palvella ja rukoilla. Esimerkkinä\ntällaisesta on Ludvig, ristiretkeilijä, Ranskan kuningas. Hänet tehtiin\npyhimykseksi ja häntä palvellaan nyt ja rukoillaan Pyhän Ludvigin\nnimellä.\n\nOnhan todella ero tämän käsityksen välillä synninpäästöstä ja\nsynninteko-luvan välillä; ja kumminkin on tämä ero hyvin pieni; sillä\npaavikunta määräsi erilaisista tavallisista synneistä jonkun määrän\nkärsimyksiä; eikä ainoastaan tehtyjä syntejä saatettu tällä tavoin\npoistaa, vaan nekin, joilla oli syytä uskoa tulevaisuudessa tekevänsä\njonkunlaisia syntejä, saattoivat tällä tavoin jo edeltäkäsin hankkia\nitselleen hyveitä, jotka poistivat synnit. Sitäpaitsi löytyy niin\nkutsuttu \"_plenääri_ [täydellinen, kokonainen] synninpäästö\", ja varmaa\non, että sitä pidetään kaikkia syntejä, menneitä ja tulevia,\npeittävänä.\n\nTämän tavan käyttäminen vielä nykyaikana näyttää melkein mahdottomalta.\nKatolilaisilla on määrättyjä rukouksia, joiden toistaminen joka\nkerralla oikeuttaa heille synninpäästön joksikin ajaksi; ja\nuseamman kerran toistaminen suojelee heitä, kuten väittävät,\nrangastuskärsimyksiä vastaan pitkäksi aikaa. Siten myönnetään\nneljänkymmenen päivän synninpäästö niille, jotka sanelevat rukouksen:\n\"_Ole tervehditty pyhä kuningatar_!\" mutta sen sijaan kahdensadan\npäivän synninpäästö niille jotka lausuvat \"_Pyhän neitsyen litanian_;\"\nja niille, jotka lausuvat rukouksen: \"_Siunattu olkoon neitsyt Marian\npyhä, tahraton ja kaikkein puhtain sikiäminen_\", lasketaan sadan vuoden\nsynninpäästö j.n.e., j.n.e. Minkälaiseen turmelukseen tämä rienaava\noppi johti pimeänä keskiaikana, jolloin synninpäästöä uutterasti\ntarjottiin rahalla tahi apuna uskomattomien ja kerettiläisten\nvainoamisessa, saattaa helposti ymmärtää.\n\nRikoksille, joita rikkaat ylipäänsä tekivät, jotka _saattoivat_ maksaa\nrunsaasti, asetettiin äärettömät rangastukset, kun sitävastoin\nköyhempien luokkien keskuudessa vallalla olevat ilkeimmätkin rikokset\nannettiin helposti anteeksi. Niinpä maksoi avioliitto luonnollisten\nsisarustenlapsien välillä 25,000 Smk. kun vaimon- tai isän-murha maksoi\nainoastaan 100 Smk. Spanheim sanoo: \"Synninpäästö oli se rahapaja, joka\nlöi rahaa roomalaiselle kirkolle; paavien irstaitten sisarustenlasten\nja äpärälapsien kultakaivos; paavillisien sotien voima; varat velkojen\nmaksamiseen ja paavillisen ylellisyyden ehtymätön lähde.\"\n\nJärjestääkseen tätä liikettä laitettiin asteettainen rangastuslista\nerilaisia syntejä varten -- niin ja niin monta päivää tahi vuotta\nkiirastulessa jokaisesta; ja vastaava hinta-taksa järjestettiin myös,\njotta niiltä, jotka ostivat synninpäästön murhasta tahi varkaudesta,\nlapsentaposta, aviorikoksesta, väärästä valasta tahi muista synneistä,\nsaatettiin ottaa eri hintoja taksan mukaan. Täten poistettiin\nkatumusharjotusvelvollisuus ja väheni eli lakkasi kiirastulen tuskat\nriippuen Antikristuksen edustajan mielivallasta. Emme saata ihmetellä,\nettä kansa pian alkoi saada sen käsityksen, että niin ja niin paljon\nrahaa maksoi niin ja niin paljon syntejä.\n\nNiin laajalle levisi rikoksellisuus tämän synninpäästökaupan kautta,\nettä parempien luokkien suuttumus heräsi kirkkoa vastustamaan. Ihmiset\nalkoivat saada silmänsä auki, ja he näkivät papiston, kirkon\nkorkeimmista viranomaisista alkain aina alhaisimmalla arvoasteella\noleviin virkailijoihin asti olevan korviaan myöten synneissä.\n\nSamoin kuin on pimeimmillään juuri ennen rajuilman puhkeamista, niin\noli sekin aika, joka oli lähinnä ennen uskonpuhdistusta, siveellisessä\nsuhteessa pimein hetki Antikristuksen pimeässä hallituksessa. Silloin\nalkoi julkinen ja häpeämätön synninpäästökauppa tuntua ilettävältä\nja johti Lutheria ja toisia uutteria paavilaisia asettamaan\nkysymyksenalaiseksi ja tutkimaan koko järjestelmää sekä siveelliseltä,\nettä myöhemmin tieteisopilliselta kannalta. Lopulta pääsi Luther\nperille -- että paavikunta todella oli Antikristus. Ja kun hän oli\nkeksinyt tämän, osotti hän pelkäämättä muutamia vertauskuvia\nIlmestyskirjasta, ja näytti niiden soveltumista ja osittaista\ntäyttymistä paavillisessa pappisvallassa.\n\nHyvin tunnetun pappismiehen Lyman Abbottin mukaan esitämme seuraavaa\ntästä asiasta. Hän sanoo:\n\n\"Muiden ehtojen joukossa, joilla synninpäästöä myönnettiin enemmän kuin\nnyt, olivat rahalahjat kirkolle. Tämä kauppa nousi korkeimmilleen\nkuudennentoista vuosisadan alussa Leo X aikana, joka antoi ulos\nsynninpäästöä kaikille, jotka rahoilla tahtoivat auttaa Pyhän Pietarin\n[kirkon] rakentamista Roomassa. Hänen paras asiamiehensä\nsynninpäästökaupassa Saksassa oli eräs Juhannes Tetzel. Tetzelin\nkuuluisat paheet eivät estäneet hänen nimittämistänsä näiden\nsynninpäästöjen kantajaksi puhtaimmille sieluille, eivätkä mitkään\nliijottelut näyttäneet hänestä liian suurilta, kunhan ne vaan tuottivat\nrahaa hänen arkkuunsa. Hän selitti, että sillä punasella ristillä, joka\nseurasi häntä minne ikinä hän meni, oli yhtä suuri voima kuin\nKristuksen ristillä -- ettei ollut syntiä niin suurta, ettei hän voisi\nantaa anteeksi sitä. 'Synninpäästö ei ainoastaan pelasta eläviä, vaan\nmyös kuolleita. Samassa silmänräpäyksessä, kun rahat kilahtavat kirstun\npohjaan, pääsee sielu kiirastulesta ja lentää vapaana taivaaseen.'\nSellaisia olivat useat hänen rienaavista selityksistään.\nJärjestelmällinen hintaluettelo laitettiin. 'Monivaimoisuus maksoi\nkuusi dukaattia; kirkonryöstö ja väärä vala yhdeksän; murha kahdeksan;\nnoituus kaksi.' Tämä julkinen ja häpeemätön kauppa johti enemmän kuin\nmikään muu uskonpuhdistukseen. Synninpäästöä myönnettiin yhä, ei\nainoastaan hartausharjoituksista ja osanotosta jumalanpalvelukseen,\nvaan myös raha-avustuksista kirkolle; mutta yleinen ja julkinen\nsynninpäästön kauppa on nyt suurimmaksi osaksi poistettu Rooman\nkirkosta.\"\n\nEräs toinen kirjailija kertoo Tetzelin puheista edelleen,\nseuraavasti: --\n\n\"Tulkaa tänne, ja minä olen antava teille asianomaisesti sinetillä\nvahvistetut kirjeet, joiden kautta nekin synnit, joita vast'edes\nhaluatte tehdä, tulevat kaikki anteeksi annetuiksi teille. Ei ole\nmitään niin suurta syntiä, ettei synninpäästö saattaisi pyyhkiä sitä\npois. Maksakaa vaan, maksakaa vahvasti, ja te saatte anteeksi. Te\npapit, aatelismiehet, kauppiaat, vaimot, neitoset, nuorukaiset,\nkuunnelkaa edesmenneitä vanhempianne ja ystäviänne, jotka huutavat\nteille pohjattomasta kuilusta: 'Me kärsimme kauheaa vaivaa;\nvähäpätöinen almu vapauttaisi meidät. Te voitte antaa, ettekö tahdo!'\nKymmenellä groschenilla (noin 1 markalla) saatatte vapauttaa isänne\nkiirastulesta. Meidän Herra Jumalamme ei enää ole meille Jumalana --\nHän on antanut kaiken vallan paaville.\"\n\nSeuraava on jätetty jälkimaailmalle kopiona niistä kaavakkeista,\njoita Tetzel käytti -- joihin ostajan nimi, hänen syntinsä j.n.e.\ntäytettiin: --\n\n\"Herramme Jeesus Kristus armahtakoon sinua... ja päästäköön sinut\nkaikkein pyhimmän kärsimyksensä kautta. Minä, sen apostolisen vallan\nvoimassa, joka on minulle uskottu, päästän sinut kaikista...\nylitsekäymisistä, synneistä ja rikoksista, joita lienet tehnyt, vaikka\nkuinka suuret ja kauhiat ovat ja mitä laatua lienevätkään... Minä\npäästän sinut niistä vaivoista, joita sinun olisi kärsittävä\nkiirastulessa... Minä asetan sinut ennalleen kasteesi viattomuuteen ja\npuhtauteen, että kuolemanhetkellä vaivanpaikan portit ovat sinulta\nsuljetut ja paratiisin portit ovat avoinna sinulle. Ja jos sinä elät\nkauvan, jatkuu tämä armo muuttumatta loppuun asti. Isän, pojan ja pyhän\nHengen nimeen. Amen. Veli, Juhana Tetzel, asiamies, on omakätisesti\nallekirjoittanut tämän. -- -- --\"\n\nMiten tällä hetkellä lienee asianlaita, emme voi sanoa, mutta me\ntiedämme, että muutamia vuosia takaperin, oli painettuja\nsynninpäästökirjeitä oheenliittyvine hintoineen kaupan, pöydillä,\nmuutamissa suurissa roomalais-katolisissa kirkoissa Meksikossa ja\nKuuballa.\n\n\n\n\"Ja sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät\"\n-- \"Hävittää Korkeimman pyhiä\".\n\n\nOnko totta, että paavillisella matkimisvaltakunnalla oli valtaa ja\nkäyttikö se sitä Jumalan totisesti vihkiytyneitä lapsia kohtaan\nja voitti heidät -- \"hävitti heidät\" pitkänä sortamis- eli\n_musertamis_-aikana, johon hebrealainen teksti viittaa? Me vastaamme:\nKyllä; jokainen keino, jota saatettiin ajatella, käytettiin musertamaan\nja tukahduttamaan totisen kristillisyyden henkeä (Joh. 8: 36; Gal. 5:\n1; 2 Kor. 3: 17) ja asettamaan sen sijaan Antikristuksen hengen, opit\nja muodot. Alussa se olikin vähemmin suoraa hyökkäystä uskollisia\nkohtaan, kuin pitkällistä, kestävää, _musertavaa_ sortoa, joka\nerityisemmin kohdistui opettajiin, jotka tekivät vastarintaa; kuluttaen\nloppuun monen kärsivällisyyden jopa uskonkin. Tästä kestävästä\ntukahduttamisesta ja kiusaamisesta on meillä selvä esimerkki\nrippituolilaitoksessa, jonka kautta Antikristus ei ainoastaan ottanut\nselvää jokaisesta sanasta ja vastalauseesta tätä järjestelmää vastaan,\njoka oli lausuttu ripitettävän läsnäollessa, vaan myös uhaten\ntulevaisia rangastuksia, pakotti hänet tunnustamaan jokaisen oman\najatuksen ja katumaan jokaista tekoa, joka oli suunnattu tätä\njärjestelmää vastaan. Tämä laitos sai sitäpaitsi pian sellaista tukea\nmaallisen vallan puolelta, että jokaista kirkkoa vastaan lausuttua\nvastaväitettä saatettiin pitää kavalluksena maallista valtaa vastaan,\njota kannatettiin paavillisen valtuuden kautta.\n\nPaavikunnan suurvallan alkuaikoina oli kansa kokonaisuudessaan joko\nkirkon nimijäseniä tahi pakanoita; ja kaikilta, jotka tunnustivat\nKristusta, vaadittiin, että he seuraisivat niitä tapoja ja sääntöjä,\njoita vähitellen kohoutuva pappisvalta oli määrännyt. Kun eksytys, joka\naina on ollut yleisempi kuin totuus, kerran oli korotettu\nvaikutusvaltaan ja voimaan, ajoi se totuutta takaa, julisti sen pannaan\nja saattoi sen huonoon maineeseen, ja samoin kaikki ne, jotka sitä\nsuosivat. Tämä oli aika, jolloin, niinkuin Ilmestyskirjassa kuvataan,\ntotinen Seurakunta, (vaimo) pakeni erämaahan -- yksinäisyyteen, (Ilm.\n12: 6) -- ollen hyljätty olento uskollisuutensa tähden totuutta ja\nSeurakunnan totista Herraa ja Päätä kohtaan. Tänä aikana, jolloin\nluopiot korotettiin ruhtinaiksi, saivat totiset, uskolliset pyhät\nkokea, mitä Herra oli sanonut, että heillä, ja kaikilla, jotka\ntahtoivat elää jumalisesti (tänä nykyisenä aikana) oli odotettavana\nvainoa. Anoppi oli miniää vastaan, isä poikaa ja veli veljeä vastaan ja\nihmisen viholliset olivat usein hänen oma huonekuntansa. Saattaako\najatellakaan jotain, joka olisi enemmän omiaan hävittämään tahi\nmusertamaan Korkeimman pyhiä kuin sellainen vuosisatoja jatkuva\nmenettelytapa oli.\n\nSaadaksemme käsitystä tämän vainon julmuudesta ja säälimättömyydestä,\non meidän jälleen käännyttävä historian puoleen.\n\nKristittyjen vainot pakanallisen Rooman aikana eivät ole verrattavissa\nvainoihin paavillisen Rooman aikana. Niitä ei ollut niin monta, ne\nolivat enemmän rajotettuja laajuudeltaan eivätkä olleet niin kovin\nvaikeita. Aikasempien kristittyjen puolelta kerrotaan, että useimmat\nniistä esivaltahenkilöistä, jotka maakunnissa toimivat keisarin tahi\nsenaatin valtuuttamina ja joiden käsissä oli valta elämän ja kuoleman\nyli, käyttäytyivät sivistyneiden ja hyvin kasvatettujen miesten lailla,\njotka kunnioittivat oikeuden periaatteita. He kieltäytyivät usein\nepämiellyttävästä vainoamisesta, he epäsivät syytöksiä kristittyjä\nvastaan ylenkatseella (kuten Pilatus ja Herodes koettivat tehdä\nHerraamme nähden -- Luuk. 23: 14--16, 20, 22; Matt. 27: 24) tahi\nesittivät syytetyille kristityille laillisia keinoja, joilla voisivat\npäästä asiasta. Useimmin, jos vaan oli mahdollista, käyttivät he\nvaltaansa auttaakseen kristityitä kuin sortaakseen heitä; ja\npakanalliset tuomioistuimet olivat usein heidän varmin pakopaikkansa\njuutalaisia syyttäjiänsä vastaan. [Katso Gibbon II. nid. siv. 31--33]\nJulma vaino ilkeämielisen hirmuvaltiaan, Neron, aikana, joka antoi\npolttaa muutamia kristittyjä, kääntääkseen yleisön epäluuloja\nitsestään, on pimeimpiä lehtiä pakanallisen Rooman historiassa. Mutta\nhänen uhrinsa olivat _verrattain_ harvat. Pakanallisen vainon esineinä\nei ollut yhteiskuntia, vaan yksityisiä ihmisiä. Nämäkin, johtavien\nedustajien vainoamiset eivät johtuneet mistään varmasta,\nkumoamattomasta päätöksestä hallituksen puolelta vastustaa\nkristinuskoa, vaan olivat ennemmin seurauksia hillittömistä, taikauskon\naiheuttamista levottomuuksista kansan keskuudessa, jonka äänekkäitä\nvaatimuksia viranomaiset pitivät välttämättömänä totella rauhan ja\njärjestyksen hyväksi. Useita esimerkkejä tästä tulee esille sekä\napostoli Paavalin, että toisien apostolien elämän juoksussa. -- Katso\nApt. 19: 35--41; 25: 24--27; 26: 2, 3, 28. Laajimmatkin vainot\nroomalaisien keisarien aikana eivät kestäneet kauvan, paitsi\nDiokletianuksen aikainen, joka kesti vaihtuvalla kiivaudella kymmenen\nvuotta. Näiden vainojen välillä oli usein pitkät ajat rauhaa ja lepoa.\nKeisarien aikana ei kristinuskoa, vaikka olikin vainojen ahdistama,\nkokonaan hävitetty, vaan saattoi se, niinkuin olemme nähneet, iloita\nsuuresta edistymisestä.\n\nMiten erilaiset olivatkaan paavikunnan vainot, jotka eivät ainoastaan\nkäyneet käsiksi etevimpiin vastustajien joukosta, vaan heihin kaikkiin,\nja jonka vainot eivät kestäneet ainoastaan muutamia kuukausia, vaan\ntaukoamatta! Se, mikä pakanallisien keisarien aikana oli ollut\nohimenevän vihan tahi raivon purkausta, järjestettiin paavien aikana\nsäännölliseksi järjestelmäksi, jota uskonvimma ja vehkeilevä\nkunnianhimo elähdytti -- ja saatanallinen uutteruus, tarmo ja julmuus\ninnostutti, joka ei löydä vertojaan ihmiskunnan historiassa. Luopunut\nseurakunta pani pois hengen miekan ja tarttui valtion käsivarteen ja\nkäänsi sen lihalliset aseet säälimättömällä raivolla jokaista heikompaa\nvastustajaa kohti, joka oli sen kunnianhimon tiellä; sen liehakoidessa,\nimarrellessa ja pettäissä niitä, joilla oli valta, kunnes se voitti\nheidän suosionsa ja luottamuksensa ja anasti heidän paikkansa ja\nvaltuutensa.\n\nSekä pakanuus että kerettiläisyys joutuivat silloin vainon esineiksi --\netenkin viimeksi mainittu. N.k. kristillinen papisto, sanoo Edgar,\n\"tulkitsi väärällä tavalla juutalaisen perimätiedon lakeja ja\njuutalaisen historian tapahtumia, herättääkseen epäkristillisellä ja\nhalpamaisella tavalla vainon pahan hengettären kreikkalaisen ja\nroomalaisen (pakanallisen) taikauskon jäännöstä vastaan.\n\n\"He repivät alas _monijumalisuuden_ vanhan rakennuksen ja käyttivät sen\ntulot kirkon, valtion ja sotilaskunnan hyväksi... Pakanuus karkotettiin\nroomalaiselta alueelta... Pakko astui ylipäänsä vakaumuksen sijaan ja\nkauhu evankeliumin sijaan. Oikein hävettää lukea eräästä Symnachuksesta\nja Libaniuksesta, noista kahdesta pakanallisesta puhujasta, miten he\nkehottavat puhumaan _järjelle_ ja käyttämään _todistelua_ uskontoa\nlevittäessä, kun taas eräs Teodosius ja eräs Ambrosius, kristillinen\nkeisari ja kristillinen piispa, vaativat väkivaltaa ja pakottamista.\"\n\nKun Konstantinista tuli Rooman yksinvaltias, oli hän halukas\nsuvaitsemaan kaikkia uskontoja, niinkuin näkyy Mediolanumin kokouksen\nkuuluisasta julistuskirjasta, joka myönsi _uskonnonvapauden_ jokaiselle\nyksityiselle henkilölle Rooman valtakunnassa. Kristillisen Seurakunnan,\njoka niin kauvan oli ikävöinyt vapautta edellisien vainojen aikana,\nolisi luullut tervehtivän sellaista askelta ilolla, mutta niin ei ollut\nasianlaita. Kristinuskon oikea henki oli mennyttä, ja kirkon päämäärä\noli nyt niin pian kuin mahdollista korottautua tukahuttamalla jokaisen\nvapauden kipinän ja saattamalla kaikki allensa. Siten, sanoo Gibbon\n[II. nid. siv. 236], \"onnistui hänen [Konstantinin] hengellisten\npalvelijain pian vähentää esivaltahenkilön puolueettomuuden ja herättää\nproselyytin innon... ja hän sammutti rauhan ja suvaitsevaisuuden toivon\nsillä hetkellä kun hän kokosi kolmesataa piispaa palatsin muurien\nsisälle.\" Keisaria houkuteltiin julistamaan, että ne, jotka asettuivat\ntämän hengellisen kunnan mielipiteitä vastaan uskonasioissa, saisivat\nvalmistautua kiireelliseen maanpakoon. Ja heidän päätöksillään\nselitettiin olevan jumalallinen valta. Suvaitsemattomuuden henki kasvoi\nkatkeraksi ja säälimättömäksi vainoksi. Konstantin antoi ulos kaksi\nrangastuslakia kerettiläisyyttä vastaan, ja hänen esimerkkiänsä\nseurasivat hänen seuraajansa -- Valentinianus, Gratianus, Theodosius,\nArkadius ja Honorius. Theodosius julkaisi viisitoista, Arkadius\nkaksitoista ja Honorius kokonaista kahdeksantoista tällaista asetusta.\nNämä ovat otetut theodosianiseen ja justinianiseen lakikokoelmaan,\npapillisille ja keisarillisille laatijoille häpeäksi.\n\nSe, mitä Antikristus suvaitsi kutsua kerettiläisyydeksi (jossa oli\npaljon totuutta ja oikeaa, joka koetti säilyttää jalansijaa) luettiin\nepäuskoa pahemmaksi, ja molempia vastustivat kuninkaat, keisarit ja\njumaluusoppineet; ja inkvisitioni vainosi molempia, etenkin ensin\nmainittua. Kun noin kahdennentoista vuosisadan alussa tieteiden\nelpyminen alkoi, ja ihmiset alkoivat herätä \"pimeiden aikojen\" unesta\nja rauhattomista unista, tunsivat ne, joiden mielistä totuus ei vielä\nkokonaan ollut häipynyt, kehotusta toimintaan, ja totuuden lippu\nkorotettiin vastustamaan Antikristuksen karkeampia eksytyksi. Silloinpa\nAntikristuksen vainoamishenki heräsi raivoisaan toimintaan\nmusertaakseen vastustuksen.\n\nKuninkaat ja ruhtinaat, jotka pelkäsivät valtaistuintensa\nturvallisuutta, jos he jollain tavalla olivat joutuneet paavin\nepäsuosioon, ja joiden valtakunnat saatettiin panna pelätyn\npannaanjulistuksen alaisiksi, jos he taikka heidän kansansa\nkieltäytyivät ehdottomasti tottelemasta paavin käskyjä, saivat valalla\nvannoa _juurineen hävittävänsä kristillisyyden_ ja kehotettiin heitä\npuhdistamaan maanäärensä kerettiläisestä väärennyksestä tiluksiensa\nkadottamisen uhalla; ja ne aatelismiehet, jotka laimiinlöivät antaa\napuansa vainoamiseen, kadottivat sen kautta läänityksensä. Kuninkaat ja\nruhtinaat eivät sentähden vitkastelleet totellessansa paavikunnan\nkäskyjä, ja aatelismiehet ja heidän seuralaisensa olivat heidän\nkäytettävinänsä, valmiina auttamaan hävittämistyössä.\n\nEnnen tätä heräämistäkin, jo vuonna 630, pakotti Toledon\nkirkolliskokous Espanjan kuninkaan valtaistuimelle noustessaan\nvannomaan, ettei hän tule suvaitsemaan minkäänlaisia kerettiläisiä\nalamaisia Espanjan maanäärissä; ja selitti, että se hallitsija, joka\nrikkoisi sellaisen valan olisi \"kirottu ijankaikkisen Jumalan kasvoin\nedessä ja tulisi polttoaineeksi ijankaikkiselle tulelle.\" Mutta\nsellaisten vaatimusten kauhea sisältö nähtiin täydellisemmin, kun\nherääminen alkoi, ja Antikristus oli saavuttanut valtansa huipun.\n\nOxfordin neuvosto jätti vuonna 1160 erään valdensisiirtolaisseurueen,\njoka oli matkustanut Gascognesta Englantiin, maalliselle vallalle\nrangastavaksi. Kuningas Henrik II antoi senjohdosta julkisesti piestä\nheitä, miehiä ja naisia, polttaa merkin heidän poskeensa tulikuumalla\nraudalla, ja ajaa heidät puoli-alastomina ulos kaupungista keskellä\ntalvea; eikä kukaan saanut osottaa heille sääliväisyyttä tahi tehdä\nheille pienintäkään palvelusta.\n\nFredrik, Saksan keisari, tuomitsi vuonna 1224 kaikenlaisia\nkerettiläisiä elävinä roviolla poltettaviksi, heidän omaisuutensa\nmenetetyksi, ja heidän jälkeentulevaisensa, jos eivät tulisi\nvainoojiksi, kunniattomiksi. Ludvig, Ranskan kuningas, antoi vuonna\n1228 ulos lakeja kerettiläisyyden hävittämisestä, ja ne pantiin\nankaruudella täytäntöön. Hän pakotti Raimondia, Toulousen kreiviä,\nalkamaan hävityssotaa kerettiläisiä vastaan alueellaan, eikä siinä\nsaisi sääliä ystävää tahi aatelismiestäkään.\n\nSen vallan ensimäinen anastus, joka asteettain kehittyi\npaavikuntajärjestelmäksi, tapasi vastustusta; mutta tämä vastustus tuli\nainoastaan muutamien harvojen uskollisten puolelta, joilla oli hyvin\nvähän vaikutusvaltaa siihen maailmallismieliseen, kaikkinielevään\nhyökyaaltoon nähden, joka syöksyi seurakunnan yli. Muutamat, kun he\nhuomasivat eksytyksen, vetäytyivät kaikessa hiljaisuudessa luopumisesta\npalvellakseen Jumalaa omantuntonsa mukaisesti, vainonkin uhalla.\nErityisesti huomattavat näistä olivat muutamat, joita jälestä päin\nnimitettiin valdenseiksi, albigenseiksi, wykliffilaisiksi ja\nhugenoteiksi. Näillä oli, vaikka saivat eri nimiä, niin paljon\nkuin voimme arvostella, yhteinen alkuperä ja yhteinen usko.\n\"Valdensianismi\", sanoo Rainerous (3: 4), huomattu inkvisiittori\nkolmannellatoista vuosisadalla, \"on vanhin kerettiläisyys; ja on\nmuutamien luulojen mukaan ollut olemassa aina [paavi] Sylvesterin\npäivistä asti, ja toisien mukaan apostolien päivistä asti.\" Sylvester\noli paavina, kun Konstantin oli keisarina ja tunnustautui\nkristinuskoon; ja siten näemme, ettei totuus ole ollut ilman edustajia,\naina alusta aikain; ja vaikka olivatkin halpoja ja vähäpätöisiä,\nasettuivat he rohkeasti vastustamaan paavikuntaa, ja paavilaisia oppeja\nkiirastulesta, kuvien palveluksesta, pyhimyksien rukoilemisesta,\nNeitsyt Marian palvelemisesta, kuolleiden edestä rukoilemisesta,\ntranssubstantiationista (leivän ja viinin muuttumisesta Kristuksen\nruumiiksi ja vereksi), pappien naimattomuudesta, synninpäästöstä,\nmessuista j.n.e. hyljäten pyhiinvaellukset, juhlat, pyhän savun\npolttamisen, hautaamisen vihittyyn maahan, vihkiveden käytön,\npapillisen puvun, munkkilaitoksen y.m. ja pitivät kiinni siitä, että\noli omistettava pyhän Raamatun oppi roomalaisen kirkon perimätietojen\nja vaatimuksien sijasta. He katsoivat paavin olevan kaikkien\neksytyksien lähteen ja väittivät, että syntien anteeksiantamista\nsaadaan ainoastaan Jeesuksen ansion kautta.\n\nNäiden ihmisten usko ja teot olivat askel uskonpuhdistukseen päin ja\neksytyksien vastustamista aikoja ennen Lutherin päiviä; ja heitä ja\nmuita, jotka vastustivat katolilaisuutta, ajettiin takaa, vihattiin, ja\npaavin tiedustelijat vainosivat heitä raivolla, joka ei tietänyt\nminkäänlaisesta armahtavaisuudesta. Lukuisimmat protestantit, jotka\nvastustivat paavikuntaa, olivat valdensit ja albigensit; ja kun\ntieteellinen herääminen kolmannellatoista vuosisadalla tuli, loisti\ntotuus esille pääasiallisesti näiden joukosta, vaikka se heijastui ja\nlausuttiin selvemmin Wykliffen, Hussin, Lutherin ja muiden kautta. Ja\nheidän oppinsa, joita koruttomuus, siveellisyys ja yksinkertaisuus\nkannattivat, loistivat sitä kirkkaammalla valolla silloista korotettua\npaavikunnan suurenmoista ylpeyttä ja huutavaa epäsiveellisyyttä\nvastaan.\n\nJuuri silloin paavit, kirkolliskokoukset, jumaluusoppineet, kuninkaat,\nristiretkeilijät ja inkvisiittorit yhdistivät perkeleellisen voimansa\nhävittääkseen jokaisen vastustajan ja sammuttaakseen sarastavaa valoa.\nPaavi Innosentius III lähetti ensin lähetyssaarnaajia niihin piireihin,\njoissa alhigensien opit olivat voittaneet jalansijaa, saarnaamaan\nroomalaista oppia, tekemään ihmetöitä j.n.e. mutta kun hän huomasi nämä\nponnistukset turhiksi, julisti hän ristiretken heitä vastaan ja tarjosi\nkaikille, jotka tahtoivat ottaa osaa siihen, anteeksiannon kaikista\nsynneistä ja matkapassin suoraan taivaaseen, tarvitsematta kulkea tietä\nkiirastulen kautta. Täysin uskoen, että paavilla oli valta antaa\nluvattuja palkintoja, kokountui puoli miljoonaa miestä Ranskasta,\nSaksasta ja Italiasta -- ristin lipun ympärille katolisuuden\npuollustukseksi ja kerettiläisyyden hävittämiseksi. Nyt seurasi sotien\nja piirityksien sarja, jota kesti yli kahdenkymmenen vuoden ajan.\nBeziers'in kaupunki voitettiin väkirynnäköllä vuonna 1209, ja asujamet,\nluvultaan kuusikymmentätuhatta, tapettiin ikään tai sukupuoleen\nkatsomatta miekalla, useiden historiankirjottajain kertomusten mukaan.\nNiiden veri, jotka pakenivat kirkkoihin ja jotka pyhät ristiritarit\nsiellä murhasivat, juoksi alttarien ympärillä ja tulvi kaduilla.\n\nVuonna 1211 piiritettiin Lavaur. Maaherra ripustettiin hirsipuuhun, ja\nhänen puolisonsa heitettiin kaivoon ja ruhjottiin kivillä. Asukkaat\ntapettiin ilman erotusta; neljäsataa poltettiin elävinä. Languedocin\nkukoistava maakunta hävitettiin, sen kaupungit poltettiin ja sen\nasujamet laastiin pois tulella ja miekalla. Satatuhatta albigensia\nlasketaan kaatuneen yhtenä päivänä; ja heidän ruumiinsa pantiin\nkokoihin ja poltettiin.\n\nKaikki nämä kauheat verityöt ja häpeällisyydet toimitettiin uskonnon\nnimessä; Jumalan ja kirkon kunniaksi, kuten julkisesti selitettiin,\nmutta todellisuudessa ylläpitääkseen Antikristusta, joka istui Jumalan\ntemppelissä [seurakunnassa] ja näytti olevansa Jumala -- mahtava\nhenkilö -- joka kykeni voittamaan ja tuhoamaan vihollisensa. Papisto\nkiitti Jumalaa hävitystyöstä, ja kiitoslaulu Jumalalle Lavaurin\nihanasta voitosta sepitettiin ja laulettiin. Beziersin kauheaa\nverilöylyä pidettiin taivaan näkyväisenä tuomiona albigenssilaisten\nkerettiläisyydestä. Ristiretken osaa-ottajat olivat aamulla\njumalanpalveluksessa, ja viettivät lopun osaa päivästä Langnedocin\nhävittämisessä ja sen asujainten murhaamisessa.\n\nOn kumminkin muistettava, että näitä julkisia ristiretkiä albigenssejä\nja valdensseja vastaan tehtiin ainoastaan koska n.k. \"kerettiläisyys\"\noli voittanut vahvan jalansijan näiden yhdyskuntien melkoisissa osissa.\nOlisi suuri erehdys otaksua, että ristiretket olivat ainoat vainot; tuo\näänetön, alituinen yksityisten _musertaminen_, jota yhteenlaskettuna\nsaatettaisiin laskea tuhansissa, koko paavikunnan laajalla alueella,\njatkui tasaisesti -- hävittäen Korkeimman pyhiä.\n\nKaarlo V Saksan keisari ja Espanjan ja Alamaitten Kuningas, vainosi\nuskonpuhdistuksen ystäviä kaikkialla laajassa valtakunnassansa.\nWorms'in valtiopäivien tukemana julisti hän Lutherin ja hänen\npuoltajansa ja hänen kirjansa pannaan; ja tuomitsi kaikki, jotka\nauttaisivat Lutheria tahi lukisivat hänen kirjojansa, menettämään\nomaisuutensa, valtion pannaan ja maankavallusrangastukseen.\nAlankomailla olivat ne, jotka yhtyivät Lutheriin, mestattavat ja naiset\nelävinä haudattavat tahi, jos olivat uppiniskaisia, roviolla\npoltettavat. Vaikka tämä summittainen laki keskeytettiin, jatkui\nkumminkin kuolemantyö kaikissa kauheissa muodoissaan. Alban herttua\nkehui mestanneensa 18,000 protestanttia kuudessa viikossa. Paolo laskee\nne, jotka Alankomailla mestattiin uskonsa tähden 50,000:ksi; ja Grotius\nilmottaa belgialaisten marttyyrien luvun olleen 100,000. Kaarlo kehotti\nkuolinvuoteellaan ollessaan poikaansa Filip II jatkamaan ja päättämään\nhänen alkamaa työtänsä: kerettiläisten vainoamista ja hävittämistä --\njota neuvoa Filip ei ollut hidas seuraamaan. Hän yllytti ja lietsoi\nraivolla vainoamishenkeä ja lähetti protestantteja erotuksetta tahi\narmotta liekkeihin.\n\nRanskan kuninkaat Frans ja Henrik seurasivat Kaarlon ja Filipin\nesimerkkiä innossaan katolilaisuuden hyväksi ja kerettiläisten\nhävittämiseksi. Verilöylyt Merindol'issa, Orange'ssa ja Parisissa ovat\nvoimakkaita esimerkkejä heidän innostaan Antikristuksen asialle.\nVerilöylyn toimittaminen Merindol'issa, jonka Ranskan kuningas\nsuunnitteli ja ranskalainen parlamentti hyväksyi -- uskottiin sen\npresidentille, Oppeda'lle suoritettavaksi. Valtakirjansa nojalla sai\npresidentti tappaa kansan, polttaa kaupungit, hajottaa maahan\nvaldensilaisten linnotuksia, joita asui suuret määrät tällä seudulla.\nRoomalaiskatolilaiset historiankirjottajat myöntävät, että tämän\nvaltakirjan nojalla tuhansia, miehiä, naisia, lapsia surmattiin,\nkaksikymmentäneljä kaupunkia hajotettiin raunioiksi, ja maa jäi\nautioksi ja hävitetyksi. Miehiä, naisia ja lapsia pakeni metsiin ja\nvuorille löytääkseen sieltä turvaa. Heitä ajettiin takaa ja tapettiin\nmiekalla. Monia, jotka jäivät kaupunkeihin, tapasi sama tahi vielä\nvaikeampi kohtalo. Viisisataa naista viskattiin erääseen latoon, joka\nsytytettiin, ja kun muutamat heistä hyppäsivät ulos akkuna-aukoista,\notettiin heidät vastaan peitsenkärjillä. Naisia raiskattiin ja lapsia\nmurhattiin vanhempiensa nähden, heidän voimatta mitään tehdä\nsuojellakseen niitä. Muutamia syöstiin alas jyrkänteiltä ja toisia\nkuljetettiin alastomina katuja pitkin.\n\nVerilöyly Orange'ssa vuonna 1562 oli samanlainen kuin Merindol'issa ja\nkatolilaiset historiankirjottajat kuvaavat sitä hyvin tarkasti. Paavi\nPius IV:n lähettämä italialainen sotajoukko määrättiin surmaamaan\nmiehiä, naisia ja lapsia; ja käskyä noudatettiin kauhealla julmuudella.\nAseettomat kerettiläiset tapettiin miekoilla, syöstiin alas kallioilta,\nheitettiin koukkujen ja tikarien terille, hirtettiin, paistettiin\nhiljaisella tulella, ja annettiin alttiiksi kaikenlaiselle häpeälle ja\nkiduttamiselle.\n\nPariisin verilöyly Pyhän Bartholomeuksen päivänä, elokuun 24 päivänä\n1572 oli julmuudessaan samanlainen kuin Merindol'in ja Orange'n, mutta\nse oli suurempi ja laajempi. Tätäkin verilöylyä ovat katolilaiset\nhistoriankirjottajat kuvanneet, joista eräs, Thuanus, mainitsee sitä\n\"rajuna julmuutena, johon ei löydy vertaa koko entisenä aikana.\"\nMyrskykellon soiminen keskiyön aikana elokuun 23 päivänä oli\nhävitystyön ilmotusmerkki, ja kauhistuttavat näytökset Merindol'issa ja\nOrange'ssa uudistettiin jälleen vihattuja hugenotteja vastaan.\nSeitsemän päivää kesti kuolemankarnevaali; veri tulvaili kaupungissa;\nsurmatut pinottiin linnanpihalle, ja kuningas ja kuningatar katselivat\nniitä suurimmalla mielihyvällä. Amiraali Colignyn ruumista kuljetettiin\npitkin katuja, ja Seine-joki oli täynnä uivia kuolleita ruumiita.\nTiedonannot kuolleiden luvusta vaihtelevat 5,000:sta 10,000:teen.\nHävitys ei rajottunut ainoastaan Parisiin, vaan levisi laajalle ympäri\nRanskan valtiota. Päivää ennen oli erityisiä sanansaattajia lähetetty\njoka taholle käskemään yleisen verilöylyn toimeenpanemista hugenotteja\nvastaan. Samoja kohtauksia sattui siis melkein kaikissa maakunnissa, ja\nkuolleiden luku arvostellaan 25,000:sta 70,000:teen.\n\nNäistä kauheista verinäytelmistä oli Antikristukselle mitä suurin\ntyydytys. Paavi ja hänen hovinsa olivat haltioissaan riemusta\nkatolilaisuuden voitosta valdensilaisuudesta Merendol'issa, ja\njumalaton Oppeda sai nimen \"uskon puollustaja ja kristinuskon sankari.\"\nRanskan kuningas saapui messuun ja toimitti siellä juhlallisen\nkiitoksen voitosta ja hugenottien mestaamisesta Pariisissa.\nTämä väkivaltasurma, jonka ranskan kuningas, parlamentti ja\nroomalaiskatoliset alamaiset hyväksyivät, tapahtui luultavasti paavin\nja paavillisen pappisvallan suoranaisesta kehotuksesta. Että he\nsuuressa määrässä ainakin hyväksyivät sen ilmenee siitä, että uutinen\notettiin vastaan suurella riemulla Paavilaisessa hovissa. Paavi\nGregorius XIII meni suuressa juhlakulkueessa Pyhän Ludvigin kirkkoon\nkantamaan Jumalalle kiitosta ihmeellisestä voitosta. Hän julisti\nsamassa riemuvuoden ja lähetti lähettilään Ranskan hoviin, joka paavin\nnimessä ylisteli \"sitä urostyötä, jota kauvan oli ajateltu ja\nonnellisesti oli suoritettu uskonnon hyväksi.\" Kuningas lyötti\nmuistorahan verilöylyn muistoksi, jossa oli kirjotus: \"_Pietas\nexecitavit justitiam_\" -- Hurskaus herätti oikeuden.\n\nMuistoraha tapahtuman muistoksi lyötiin myös paavillisessa rahapajassa\npaavin käskystä. Eräs näistä on näytteillä Memorial Hall'issa\nFiladelfiassa. Sen toisella puolella on korkokuva paavista, ja seuraava\nkirjotus lyhennettynä: \"_Gregorius XIII, Pontifex Maximus Anno 1_\" --\nensimäinen hänen paavinvaltansa vuosi, s.o. 1572. Toisella puolella on\nkuvattuna hävityksen enkeli, jonka vasemmassa kädessä on risti ja\noikeassa kädessä miekka, ja sen edessä näkyy joukko maahan kaadettuja\nhugenotteja ja pakenevia miehiä, naisia ja lapsia, joiden kasvot ja\nruumiin asennot ilmasevat kauhua ja epätoivoa. Sen alla ovat sanat\n\"_Ugonottorum Strages 1572_\" -- jotka merkitsevät \"Hugenottien\nsurmaaminen 1572.\"\n\nPärttylinpäiväyötä kuvaava taulu ripustettiin Vatikaaniin. Sen\nyläpuolella oli koriste, johon latinaksi oli kirjotettu sanat, jotka\nmerkitsivät: \"_Paavi hyväksyy Colignyn kohtalon_.\" Coligny oli eräs\nhugenottien etevä johtaja ja ensimäisiä niistä, jotka kaatuivat. Kun hän\noli surmattu, erotettiin pää ruumiista, ja lähetettiin kuningattarelle\n(joka antoi palsamoida sen ja lähetti sen voitonmerkkinä Roomaan),\nroskaväen laahatessa hänen ruumistaan pitkin Parisin katuja. Kuningasta\nkohtasi sen jälkeen katumuksen kauhut, joista hän ei toipunut\nmilloinkaan. On kirjoitettu muistiin, että hän sanoi uskotulle\nlääkärilleen: \"Minä en tiedä, mitä minulle on tapahtunut, mutta minun\nsieluani ja ruumistani värisyttää ikäänkuin olisin kuumeessa. Jokainen\nsilmänräpäys, valvoessani tai nukkuessani, olen näkevinäni silvottuja\nruumiita näyttäytyvän minulle kauhistuttavilla, veren peittämillä\nkasvoilla.\" Hän kuoli kauheassa tuskassa, verisen hien peittämänä.\nVuonna 1641 julisti Antikristus \"uskonnollisen uskonsodan\" Irlannissa\nja kehotti väestöä väkivallalla surmaamaan protestantteja kaikilla,\nheidän vallassaan olevilla tavoilla. Hurmaantunut kansa kuunteli käskyä\nniinkuin Jumalan ääntä, eivätkä hidastelleet toimittaa tehtäväänsä.\nProtestanttista verta juoksi koko Irlannissa, taloja poltettiin\nporoksi, kaupunkeja ja kyliä hävitettiin melkein kokonaan. Muutamia\npakotettiin murhaamaan omia sukulaisiansa ja sitte päättämään omat\npäivänsä, -- ja viimeset sanat, jotka tulivat heidän korviinsa, olivat\npappien vakuutukset, että heidän kuolinhätänsä oli ainoastaan alkua\nijankaikkisiin tuskiin. Tuhansittain kuoli viluun ja nälkään\nkoettaissaan paeta muihin maihin. Cavan'in kreivikunnassa oli tie\nkahdentoista eng.. peninkulman pituudelta kauttaaltaan tahrattu\nhaavotettujen pakolaisten verisillä jäljillä; hurjasti takaa-ajetut\nvanhemmat jättivät paetessaan kuusikymmentä lasta, ja selitettiin, että\njos joku jollain tavalla auttaisi näitä pieniä, haudattaisiin heidät\nniiden rinnalle. Seitsemäntoista aika-ihmistä haudattiin elävänä\nFermaugh'ssa ja seitsemänkymmentäkaksi Kilkenny'ssa. Yksistään Ulsterin\nmaakunnassa tuli 154,000 protestanttia joko surmatuksi tahi Irlannista\nkarkotetuksi.\n\nO'Niel, Irlannin pääpiispa, nimittää tätä \"pyhäksi ja\noikeudenmukaiseksi sodaksi\", ja paavi (Urbanus VIII) antoi ulos erään\nkäskykirjeen, päivätty toukokuussa vuonna 1643, jonka kautta hän takasi\n\"täydellisen ja ehdottoman synninpäästön\" kaikille niille,\n\"jotka ritarillisesti ottivat osaa kerettiläisen tartunnan\nruttotautihapatuksen hävittämisessä juuriaan myöten.\"\n\n\n\nInkvisitioni tahi \"pyhä virka\".\n\n\nDominikukselle, inkvisitionin johtavalle hengelle luetaan kunnia tämän\nhelvetillisen laitoksen keksimisestä, vaikkakin Benediktus, joka haluaa\nantaa Pyhälle Dominikukselle sen kunnian (?) että hän oli ollut\nensimäinen pää-inkvisaattori, on epävarma kummassako tämä _aate_ ensin\nheräsi, itse paavi Innosentiuksessako tahi Pyhässä Dominikuksessako.\nPaavi Innosentius III alkoi sitä ensin toteuttaa vuonna 1204.\n\nPyhä Dominikus oli hirviö ilman minkäänlaista sääliväisyyden tunnetta,\njonka suurimpana huvituksena näytti olevan onnettomien tuskat.\nRistiretkellä albigenssejä vastaan johti ja kehotti hän risti kädessä\npyhiä sotilaita murhaamaan ja hävittämään. Inkvisitioni, tahi \"pyhä\nvirka\" on nykypäivänä roomalaiskatolisen kirkon oikeuslaitos, joka\nottaa selvää, estää ja rankasee kerettiläisyyttä ja muita rikoksia,\njotka kohdistuvat Rooman kirkkoon. [The Chair of St. Peter, Siv. 589.]\nMutta Dominikuksen aikana ei sillä ollut laillista oikeuslaitosta,\neivätkä kidutusaseetkaan olleet päässeet siihen täydellisyyteen, jonka\nne sittemmin saavuttivat. Dominikus keksi kyllä ilman sellaisia\nkoneitakin keinoja vääntääkseen niveliä sijoiltaan, raadellakseen\nhermoja ja haavottaakseen uhriensa jäseniä, sekä polttaakseen paalussa\nniitä, joiden vakaumusta mikään muu ei ollut järkyttänyt, ja jotka\neivät tahtoneet luopua uskostaan ja vapaudestaan.\n\nPaavi Innosentiuksen valtuuttamana rankasemaan omaisuuden takavarikkoon\nottamisella, maanpaolla ja kuolemalla niitä kerettiläisiä, jotka\neivät tahtoneet ottaa vastaan hänen evankeliumiaan, yllytti\nDominikus maallisia viranomaisia ja alempaa kansaa surmaamaan\nkerettiläisiä valdenssejä; yhdessä ainoassa tilaisuudessa jätti hän\nsatakahdeksankymmentä albigenssiä liekkeihin. Sellaisesta\nuskollisuudesta Antikristuksen palveluksessa hänet korotettiin\npyhimykseksi, ja roomalaiskatolilaiset palvelevat ja rukoilevat häntä\nvielä tänäkin päivänä. Roomalainen breviario (eräänlainen rukouskirja)\nkiittelee, Dominikuksesta puhuen, \"hänen ansioitaan ja oppejaan, jotka\nvalistivat kirkkoa, hänen nerokkaisuuttaan ja hänen kunnollisuuttaan\nkukistaessaan toulousilaiset _kerettiläiset_, ja monia hänen\nihmetöitään, joihin kuului kuolleidenkin herättäminen.\" Roomalainen\nmissali tai messukäsikirja (joka käsittelee Herran ehtoollisen\njakamiseen yhdistetyn jumalanpalveluksen) ylistelee hänen ansioitaan ja\nrukoilee aineellista apua hänen välityksensä kautta. Tällä tavalla\nAntikristus yhä vielä kunnioittaa ja pitää arvossa uskollisia urhojaan.\n\nOlisi aivan mahdotonta lyhykäisesti antaa lähimaistakaan käsitystä\ninkvisitionin kauhuista tai siitä hirveästä pelosta, jota kansalla oli\nsitä kohtaan. Niitä, jotka eivät äänekkäästi ylistelleet Antikristusta\ntahi, jotka uskalsivat tehdä huomautuksen hänen tapojaan vastaan,\nepäiltiin kerettiläisyydestä. _Sellaisia_ saatettiin, ilman että heille\nsiitä mitään edeltäkäsin ilmotettiin ja ilman minkäänlaista\nmahdollisuutta avunsaantiin lain puolelta panna vankilaan rajattomaksi\najaksi, kunnes sopiva tilaisuus tutkimusta varten tuli -- jolloin sekä\nsyyttäjä että syytös olivat heille usein yhtä tuntemattomat. Näiden\ntutkimuksien käsittely tapahtui salaisesti; ja kidutusta käytettiin\nusein tunnustusten pakottamiseen. Ne kidutuskeinot, joita käytettiin,\nolivat melkein kaikki liian julmia, että niitä olisi mahdollista uskoa\ntosiksi tänä vapaana aikana ja tässä vapaassa maassa; kumminkin on\ntodistuksia, jotka vahvistavat näiden todellisuuden, joita eivät edes\nkatolilaisetkaan historiankirjottajat saata kieltää; ja kun turhaan\nkoettavat puolustella niitä, antavat ne ainoastaan siten vahvistuksen\ntodistuksille. Kidutuskoneet, inkvisitionin jäännökset, joita vielä on\ntallella, tekisivät kieltämisen turhaksi. \"Pyhä virasto\" käytti\nlääkärejäkin valvomassa kidutusta ja lakkauttamaan sen, jos näytti\nluultavalta, että kuolema tekisi lopun kärsimyksistä. Uhrin sallittiin\nosaksi toipua, että kidutusta saatettaisiin jatkaa toisen, jopa\nkolmannenkin kerran. Tämä kidutus ei aina ollut rangastusta\nkerettiläisrikoksista; sen tarkotuksena oli ylipäänsä pakottaa\nsyytettyjä tunnustamaan, peruuttamaan tahi kietomaan muita, aina\nasianhaarojen mukaan.\n\nAina nykyiseen vuosisataan asti, sen jälkeen kun inkvisitioni oli\nkadottanut paljon kauhuistansa, oli se vielä hirmuinen. Napoleonin\nsotien kuvaaja mainitsee, kertoessansa kuinka hänen sotajoukkonsa\nvallottivat Toledon, ja miten silloin inkvisitionivankila avattiin\nsattumalta, seuraavaa:\n\n\"Haudat näyttivät avautuvan ja kalpeita haamumaisia olentoja astui\nesille kopeistaan joista virtasi ulos haudan haju. Tuuheat, rinnalle\nriippuvat parrat ja kynnet, jotka olivat kasvaneet, kunnes olivat\nlinnun kynsien tapasia, rumensivat luurankoja, joiden rinnat ensi\nkerran moniin vuosiin vaivalla hengittivät raitista ilmaa. Monet heistä\nolivat muuttuneet raajarikkoisiksi, eteenpäin painunein päin ja\nkäsivarret ja kädet riippuen jäykkinä ja voimattomina. He olivat olleet\nsuljettuina luoliin, jotka olivat niin matalat, etteivät voineet seisoa\nsuorina; ja kaikesta siitä hoidosta huolimatta, jota (kenttä-) lääkärit\nheille omistivat, kuolivat monet heistä samana päivänä. Seuraavana\npäivänä tutki kenraali Lasalle huolellisesti paikan useiden\nesikuntaupseeriensa seuraamana. Kidutus-aseiden luku oli saanut\ntappotantereesenkin tottuneet miehet kauhusta värisemään.\n\n\"Maanalaisen holvin eräässä sivusyvennyksessä, joka oli yksityisen\ntutkintosalin vieressä, seisoi eräs munkkien valmistama puukuva\nesittäen neitsyt Mariaa. Kullattu sädekehä ympäröi hänen päätään, ja\noikeassa kädessä oli hänellä lippu. Ensi silmäyksellä näytti kaikista\nepäilyttävältä, että hänellä, silkkihameesta huolimatta, joka laskeutui\nhänen olkapäiltään syviin laajoihin poimuihin, oli jonkunmoinen\nrintahaarniska. Lähemmin tarkasteltaessa huomattiin, että etupuoli\nruumista oli täynnä erittäin teräviä nauloja ja pieniä, kapeita\nveitsenteriä, molempien lajien kärjet käännettyinä katsojiin päin.\nKäsivarsissa ja käsissä oli niveliä, ja koneisto väliseinän takana pani\nkuvan liikkeeseen. Eräs inkvisitionin palvelijoista pakotettiin\nkenraalin käskystä panemaan _koneen_, niinkuin hän sitä kutsui,\nkäymään. Kun kuva ojensi käsivartensa, ikäänkuin hellästi painaakseen\njonkun sydäntään kohti, annettiin erään puolalaisen grenadöörin\ntäyteläisen laukun palvella elävän uhrin sijasta. Kuva syleili sitä\nlujemmin ja lujemmin ja kun mies jälleen käskystä antoi kuvan hellittää\nkäsivartensa ja asettua entiseen asentoonsa, oli laukku kahden tai\nkolmen tuuman syvyydeltä läpipistetty ja jäi riippumaan nauloihin ja\nveitsenteriin.\"\n\nKaikenlaatuisia \"venytyslaitteita\" keksittiin ja käytettiin\nkidutuskeinoina. Erästä yksinkertaisimpaa tapaa selitetään seuraavasti:\nKun uhrilta oli riisuttu kaikki vaatteet, sidottiin käsivarret selän\ntaakse kovalla nuoralla, josta hänet sitte nostolaitteen avulla\nnostettiin ylös, niin etteivät hänen jalkansa, joihin oli kiinnitetty\npainoja, tavanneet lattiaan. Onneton laskettiin monet kerrat alas, ja\nvedettiin jälleen äkillisellä nykäyksellä ylös, jonka kautta hänen\nkäsivartensa ja jalkansa vääntyivät sijoiltaan, nuoran, jolla hän oli\nripustettu, leikatessa syvälle hänen värisevään lihaansa, aina luihin\nasti. Eräs muisto sellaisista Kristuksen nimessä tehdyistä kauheuksista\ntuli äskettäin yleisön tietoon. Erään raamattuseuran painohuoneusto\nRoomassa alkoi tulla liian ahtaaksi, jonka vuoksi vuokrattiin suuri\nhuone läheltä Vatikaania. Iso ja omituinen rengas katossa veti huomion\npuoleensa ja tutkimuksien kautta kävi ilmi, että se huone, jossa nyt\npainetaan Raamattua -- \"hengen miekkaa, joka on Jumalan Sana\", jonka\nkautta Antikristus jo on tehty \"_voimattomaksi_\" sortamaan ja\nhävittämään pyhiä -- on juuri sama huone, jota inkvisitioni käytti\nkidutushuoneena; rengasta katossa oli nähtävästi käytetty venyttämään\nmonta suukapulalla varustettua vankiraukkaa.\n\nNe, joita oli havaittu kerettiläisiksi, tuomittiin usein niin\nkutsuttuun \"uskonnonpannaan.\" Kirkollinen hallitus jätti tuomitun\nmaalliselle vallalle, papiston teeskennellessä armahtavaisuutta,\nrukoillen maistraattia osottamaan laupeutta syytettyä kohtaan, ja\nristiä kohottaen vannottivat uhria peruuttamaan ja pelastamaan nykyisen\nja tulevan elämänsä. Maistraatin henkilökunta näytteli hyvin osaansa\neivätkä osottaneet minkäänlaista armahtavaisuutta, paitsi sellaisia\nkohtaan, jotka peruuttivat; he voittivat sillä tavalla arvonimet \"uskon\npuollustaja\", \"kerettiläisten hävittäjä\" ja niitä seuraavat siunaukset.\nTuomittu \"kerettilänen\" talutettiin, puettuna keltaseen nuttuun, joka\noli kirjavaksi kirjaeltu koirien, käärmeiden, liekkien ja perkeleiden\nkuvilla, mestauspaikalle, sidottiin paaluun ja jätettiin liekeille\nalttiiksi. Torquemada, toinen pääinkvisiittori, oli huomattava\nesimerkki Antikristuksen hengestä. Roomalaiskatoliset kirjailijat\nmyöntävät, että hän poltatti kymmenentuhatta kaksisataakaksikymmentä\n(10,220) henkilöä, miehiä ja naisia, elävältä. Llorente, joka kolmen\nvuoden aikana oli inkvisitionin pääsihteerinä, ja jonka käytettävänä\nsiis oli asiakirjalliset todistukset, osottaa vuonna 1817\njulkasemassaan selostuksessa (4 nidettä), että vuosien 1481 ja 1808\nvälillä, _yksin_ tämän \"pyhän viraston\" käskystä, ei vähemmän kuin\n31,912 henkilöä poltettiin elävältä ja lähes 300,000 kidutettiin ja\ntuomittiin tekemään katumusrangastuksia. Jokaisella katolisella maalla\nEuroopassa, Aasiassa ja Amerikassa oli inkvisitioninsa.\n\nEmme tässä saata seurata Antikristuksen vainoja kaikkea sellaista\nkohtaan, joka näytti uskonnolliselta tai valtiolliselta vapaudelta.\nLienee kylliksi sanoa, että tämä vaino ulottui kaikkiin maihin, joissa\npaavikunnalla oli jalansijaa -- Saksaan, Hollantiin, Puolaan,\nItaliaan, Englantiin, Irlantiin, Skotlantiin, Ranskaan, Espanjaan,\nPorttukaaliin, Abyssiiniaan, Intiaan, Kuubaan, Meksikoon ja muutamiin\netelä-amerikkalaisiin valtioihin. Tila ei salli meidän kertoa\nyksityisiä tapauksia, joista ilmenisi, että useat marttyyreista todella\nolivat pyhiä ja sankareja, joilla hirmuisimpien kärsimyksiensä\nkestäessä oli kylliksi armoa avuksensa, jotka usein saattoivat,\nkuollessansa tuuma tuumalta, laulaa ylistys- ja kiitoslauluja totisen\nSeurakunnan totiselle Päälle ja, hänen tavallaan rukoilla vihollistensa\nedestä, jotka, niinkuin hän ennakolta oli sanonut, vainoisivat heitä\nhänen tähtensä. [Niille, jotka haluavat lähempiä tietoja näistä\nkauheista ajoista ja kohtauksista, suosittelemme Macaulayn, History of\nEngland; Motleyn, Dutch Republic; D'Aubigné'n, History of the\nReformation (löytyy ruotsinkielellä); White, Eighteen Christian\nCenturies; Elliot on Romanism; ja Fox'in Book of Martyrs.]\n\nSamasta syystä emme myöskään saata ruveta yksityiskohtaisesti kertomaan\nkaikista erilaisista julmista, ilettävistä sydäntäsärkevistä\nkidutuksista, joita muutamat Herran jalokivistä saivat kärsiä\nuskollisuudestansa vakaumustaan kohtaan. Ne, jotka nähtävästi\nperusteellisesti ovat tutkineet tätä ainetta, ovat laskeneet, että\npaavikunta viimeksi kuluneiden kolmentoista vuosisadan aikana suoraan\ntahi välillisesti on aiheuttanut _viidenkymmenen miljoonan ihmisen_\nkuoleman. Ja varmasti saatetaan sanoa, että inhimillistä ja\nsaatanallista nerokkaisuutta on jännitetty aivan äärimmäisyyteen asti\nkeksiäkseen uusia ja kauheita kidutustapoja Antikristuksen sekä\nvaltiollisille että uskonnollisille vastustajille; viimeksi mainittuja\n-- kerettiläisiä -- vainottiin kymmenkertaisella raivolla. Paitsi\ntavallisimpia vainoamisen ja tappamisen muotoja, niinkuin venyttämistä,\npolttamista, veteen hukuttamista, miekalla hakkaamista, nälkää, nuolien\nja pyssyjen kanssa ampumista, miettivät pirulliset sielut millä tavoin\nsaattaisivat vaikuttaa ruumiin herkimpiin ja arimpiin osiin, jotka\nparhaimmin tuntevat tuskallisinta kipua; sulattua lyijyä kaadettiin\nkorviin, kieli leikattiin poikki ja lyijyä kaadettiin suuhun; pyöriä,\njoihin oli kiinnitetty veitsenteriä, järjestettiin niin, että uhrit\nhitaasti hakattiin kappaleiksi; hohtimia ja pihtejä kuumennettiin ja\nkäytettiin ruumiin arkoihin osiin; silmiä puhkaistiin; sormien kynsiä\nnyhdettiin pois tulikuumilla raudoilla; reikiä porattiin kantapäihin,\njoista uhrit sitten sidottiin; toisia pakotettiin hyppäämään alas\nkorokkeilta alempana kiinnitettyihin rautapiikkeihin, joissa he\ntuskasta väristen hitaasti kuolivat. Toisien suut täytettiin ruudilla,\njoka sytytettynä räjähdytti heidän päänsä kappaleiksi; toisia taottiin\nkappaleiksi alasimilla; toisia kiinnitettiin palkeisiin ja pumputtiin\nheihin ilmaa kunnes halkesivat; toisia tukahdutettiin kuoliaaksi oman\nsilvotun ruumiinsa kappaleilla; toisia virtsalla, ulostuksilla y.m.,\ny.m.\n\nToiset näistä pirullisista julmuuksista olisivat aivan uskomattomia,\nelleivät olisi niin varmasti todettuja. Ne näyttävät, mitenkä syvälle\nihmissydän saattaa vajota pahuudessa; ja kuinka sokeiksi oikealle ja\njokaiselle hyvälle tunteelle ihminen saattaa tulla _väärän ja\njäljitellyn uskonnon vaikutuksesta_. Antikristuksen henki alennutti ja\nteki maailman eläimelliseksi, samoinkuin totisen Kristuksen henki ja\ntotinen Jumalan valtakunta olisi kohottanut ja jalostuttanut\nihmisten sydämet ja teot; -- ja niinkuin ne tulevat tekemäänkin\ntuhatvuotiskautena. Tämä osottautuu vähässä määrässä sivistyksen\nedistymisessä ja oikeuden ja ihmisyyden lisääntyessä senjälkeen kun\nAntikristuksen valta on alkanut vähentyä ja alettiin kuulla ja\nkuunnella Jumalan sanaa, vaikka vähänkin.\n\nEmme todella saata ajatella mitään, joka olisi ollut enemmän omiaan\npettämään ja sortamaan ihmiskuntaa. Jokaista turmeltunutta taipumusta\nja jokaista langenneen ihmisen heikkoutta on käytetty hyväksi; jokaista\nalhaista intohimoa on yllytetty ja koetettu käyttää eduksi, ja näiden\nintohimojen tyydyttämistä on palkittu. Tällä tavoin houkutteli ja\nvoitti paavikunta uskolliset ystävänsä paheellisten joukosta, ja ne\ntaas, joilla oli jalompi mielenlaatu, voitettiin toisella tavalla --\nulkonaisen ja tekopyhän hurskauden, itsensäkieltämisen ja kristillisen\nrakkauden kautta, joka ilmeni heidän luostarilaitoksissaan, mutta jotka\nolivat omiaan johtamaan useita heistä pois hyveiden tieltä.\nYlellisyyttä rakastavat ja turhamaiset saivat runsaan tyydytyksen sen\nloistosta ja juhlakulkueista, sen komeilusta ja uskonnollisista\nmenoista; toimintahaluiset sen lähetystyössä ja ristiretkissä;\nirstailijat sen synninpäästössä; ja julmat tekopyhät sen toimenpiteissä\nvastustajain sortamiseksi.\n\nKauhulla ja ihmettelyllä kysymme itseltämme: Miksi kuninkaat ja\nruhtinaat ja keisarit ja kansa ylipäänsä sallivat sellaisia ilkeyksiä?\nMiksi eivät he aikaa sitten nousseet ja kukistaneet Antikristusta?\nVastaus on Raamatussa. (Ilm. 18: 3): Kansat olivat _juopuneet_\n(huumaantuneet), ne olivat joutuneet pois suunniltaan juomalla sitä\n_sekotettua viiniä_ (väärän ja totisen opin sekotusta), jota luopunut\nseurakunta heille antoi. Paavikunta petti heidät julkeilla\nväitteillään. Ja totta puhuen he ovat vasta osaksi heränneet tästä\nhorroksesta, sillä vaikka kruunattujen päiden lähettiläät,\npolvistuessaan paavin edessä, eivät enää puhuttele häntä \"Jumalan\nkaritsana, joka ottaa pois maailman synnit\", eivätkä myöskään ajattele\nhäntä \"Jumalana, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä\", eivät\nhe kumminkaan likimainkaan huomaa sitä totuutta -- että paavikunta on\nollut ja on Saatanan tekemä, totisen valtakunnan jäljittely.\n\nKuninkaiden ja sotilasten väsyessä sellaiseen petomaiseen\ntyöhön, ei pyhä (?) pappisvalta väsynyt; ja me huomaamme, että\nyleinen kirkolliskokous Sienassa vuonna 1423 selitti, että syy\nkerettiläisyyden levenemiselle maailman eri osiin oli _inkvisiittorien\nleväperäisyydessä_ -- Jumalan häpäisemiseksi, katolisuuden vahingoksi\nja sielujen turmioksi. Ruhtinaita kehotettiin, Jumalan laupeuden\nnimessä, _kokonaan hävittämään_ kerettiläisyyden, jos he tahtoisivat\nvälttää jumalallista kostoa; ja täydellinen synninpäästö luvattiin\nkaikille, jotka tahtoivat ottaa osaa hävitystyöhön tahi hankkia aseita\nsitä varten. Nämä määräykset luettiin kirkoissa joka sunnuntai. Ja ne\nroomalais-katoliset jumaluusoppineet ja historiankirjottajat, jotka\nkäyttävät kynäänsä tuohon epäpyhään tarkotukseen puhdistaakseen,\nkannustaakseen ja ylistääkseen kerettiläisyyden vainoamista, eivät ole\nharvat. Bellarmine, esimerkiksi selittää, että apostolit ainoastaan\nsiitä syystä pidättäytyivät kääntymästä maallisen vallan puoleen, kun\nei heidän aikanaan ollut kristityitä ruhtinaita. Tohtori Dens, kuuluisa\nroomalais-katolilainen jumaluusoppinut, antoi ulos jumaluusopillisen\nteoksen vuonna 1756, jota meidän päiviemme paavilaiset pitävät\nmääräävänä auktoriteettina, erityisesti heidän oppikouluissaan, joissa\nsille annetaan samanlainen arvo kuin Blackstonelle englantilaiseen\nsivilioikeuteen nähden. Tämä teos huokuu vainoa läpeensä. Se\ntuomitsee kerettiläisyyden suosijoita menettämään omaisuutensa,\nmaanpakolaisuuteen ja vankeuteen, joilta elämä on riistettävä ja\nkristillinen hautaus kiellettävä.\n\n_Eräs vahvistetuista kirouskaavakkeista_, joka on painettu\npaavillisessa virastossa, ja jota on käytettävä protestantteja vastaan,\nkuuluu seuraavasti: --\n\n\"Kirotkoon Kaikkivaltias Jumala ja kaikki hänen pyhänsä heitä sillä\nkirouksella, jolla perkele ja hänen enkelinsä ovat kirotut.\nHävitettäköön heidät elävien maasta. Tulkoon kurjin kuolema heidän\nylitsensä, ja astukoot elävinä pohjattomaan kuiluun. Hävitettäköön\nheidän siemenensä maan päältä; hukkukoot he nälän, janon ja\nalastomuuden ja kaiken kurjuuden kautta. Olkoon heillä kaikki vaiva ja\nrutto ja kidutus. Kaikki mitä heillä on, olkoon kirottu. Olkoot he aina\nja kaikkialla kirotut. Puhuen ja vaijeten olkoot he kirotut. Sisältä ja\nulkoa olkoot kirotut. Kiireestä kantapäähän olkoot kirotut. Sokeutukoot\nheidän silmänsä, kuuroutukoot korvansa, tulkoot suunsa mykiksi,\ntarttukoon heidän kielensä kitalakeensa, älköön heidän kätensä toimiko,\nälköön heidän jalkansa astuko. Kaikki heidän ruumiinsa jäsenet olkoot\nkirotut. Olkoot kirotut seisoen tahi maaten, nyt ja ijankaikkisesti; ja\nsammukoon siten heidän valonsa Jumalan edessä tuomion päivänä. Tulkoot\nhaudatuiksi koirien ja aasien kanssa. Nälkäiset sudet syökööt heidän\nruumiinsa. Perkele ja hänen enkelinsä olkoot heidän seuralaisensa\nijankaikkisesti. Amen, Amen; tapahtukoon niin, tapahtukoon niin.\"\n\nTämä on paavilaisuuden henki; ja kaikki, joilla on totisen Kristuksen\nhenki, saattavat helposti tuntea niin kurjan jäljittelyn.\n\nKoska opin eksytykset ovat kaikkien näiden elämän eksytyksien\nperustuksena, on epäilemätöntä, jos vaan asianhaarat taasen olisivat\nsuotuisat, ja koska opit ovat muuttumattomat, että niiden paha\nhenki ja pahat hedelmät saattaisivat uudelleen piankin esiintyä\nsamanlaisissa vääryyden, sorron, taikauskon, tietämättömyyden\nja vainon ilmenemismuodoissa; ja kaikkia ajateltavissa olevia\nkeinoja käytettäisiin tuon _jäljitellyn_ Jumalan valtakunnan\nennalleenasettamiseksi, säilyttämiseksi ja laajentamiseksi.\nTodistaaksemme tätä esitämme muutamia tapahtumia, jotka äskettäin\nsattuivat tulemaan tietoomme: --\n\nAhuehuetitlanissa, Guerrorossa, Meksikossa murhasivat alkuasukkaat\nkylmäverisesti erään maassasyntyneen protestanttisen lähetyssaarnaajan,\nnimeltä Aabraham Gomezin ja kaksi apulaista elokuun 7:nä päivänä vuonna\n1887 erään roomalaisen papin, isä Vergaran alotteesta, jonka kerrotaan\nedellisenä päivänä messujumalanpalveluksessa kehottaneen kansaansa\nantamaan varottavan esimerkin tuon Saatanan palvelijan suhteen, joka\noli tullut heidän keskuuteensa; lisäten että he aivan turvallisesti\nsaattaisivat \"tappaa hänet\" ja luottaa saavansa suojelusta\npoliisipäälliköltä samoin kuin papiltakin. Papin sana oli laki tuolle\ntietämättömyyteen ja pimeyteen vajonneelle kansalle ja maallisille\nviranomaisille. Lähetyssaarnaajaraukan silvottua ruumista laahattiin\nläpiammuttuna ja rikkihakattuna pitkin katuja, kaikenlaisen\nilkeämielisyyden esineenä, _varotukseksi muille_. Mitään hyvitystä ei\ntästä voitu saada.\n\nNew-Yorkilainen lehti _Independent_ kiinnitti huomion tähän\nveriseen murhanäytelmään, johon _Freeman_, eräs vaikutusvaltainen\nroomalaiskatolinen lehti New-Yorkissa antoi seuraavan vastauksen: --\n\"He [protestanttiset lähetyssaarnaajat] näkevät kunniallisten ihmisten\npolvistuvan _Angeluksen_ soidessa ilmestyksen ja ihmiseksitulemisen\nkunniaksi. Raamattu, sanovat he, tulee pian poistamaan sellaisen\n'taikauskon.' Kynttilä palaa Jumalan äidin kuvan edessä. 'Haa! huutaa\nlähetyssaarnaaja, me tulemme kohta opettamaan pimitettyä kansaa,\nhävittämään tämän vertauskuvan (symboolin)!' ja niin edespäin. Jos\nmuutamien harvojen tämänlaisten lähetyssaarnaajien murhaaminen pitäisi\ntoisia hänen kaltaisiaan kotonansa, olisimme melkein -- me paavilaiset\nolemme niin pahoja! -- valmiit sanomaan: 'Jatkakaa tanssimista; olkoon\nilo ylimmillään'!\"\n\nEräs pappi nimeltään G.G. Moule kertoo ikävän tapahtuman, joka on\nkierrellyt sanomalehdistössä, vainoista Madeirassa, jossa Robert Kelley\nja ne, jotka hänen työnsä kautta olivat kääntyneet, jotka yhdessä\nlapsiensa kanssa, yhteensä lähemmä tuhatta henkeä, saivat kärsiä\nmaanpakolaisuutta rangastukseksi, että olivat ottaneet vastaan hivenen\ntotuutta.\n\nNiin kutsutussa protestanttisessa Preussissa on pastori Thummel tullut\nvangituksi \"roomalaiskatolisen kirkon loukkaamisesta.\" Hän oli antanut\nulos lentokirjasen, jossa hän arvosteli paavikuntaa, ja eräs\n\"loukkaavista\" huomautuksista siinä oli, että paavikunta on luopumus,\n\"rakennettu taikauskolle ja epäjumalanpalvelukselle.\"\n\nKaroliinin-saaret olivat äskettäin riitakapulana Preussin ja Espanjan\nvälillä, ja paavi antoi nimittää itsensä riidanratkaisijaksi,\nsovittamaan kiistaa. (Tässä on paljon, joka muistuttaa hänen entistä\nvaltaansa riidanratkaisijana tahi kansojen korkeimpana tuomarina.)\nPaavi päätti asian Espanjan hyväksi. Sotalaiva, viisikymmentä sotilasta\nja kuusi pappia lähetettiin samassa Espanjasta. Perille tultua otettiin\nMr Doane, amerikkalainen lähetyssaarnaaja vangiksi, ja erotettiin\nkokonaan kääntyneistä ainoastaan siitä syystä, että hän kielsi\njättämästä lähetystyötään ja omaisuuttaan papeille; ja sentähden, että\nsaaret nyt kuuluivat Espanjalle ja Espanja kuului paaville, eikä muuta\nkuin paavin uskontoa saatettu suvaita.\n\nEräs herrasmies, entinen roomalais-katolinen, ja tekijän ystävä,\nkertoo, että äskettäin matkustaessaan Etelä-Amerikassa, ryhdyttiin\nhäntä viskaamaan kivillä, ja hänen täytyi paeta, henkeään peläten,\nkoska hän ei tahtonut paljastaa päätänsä eikä polvistua, roomalaisten\npappien kulkiessa kaduilla kantaen ristiä ja rippileipää. Ja eräs\nsamanlainen tapaus, jolloin papit löivät, kansa rääkkäsi kolmea\namerikkalaista ja poliisit vangitsivat heidät Madridissa Espanjassa\nsamanlaisesta rikoksesta, on epäilemättä usealla, jotka lukevat\npäivälehtiä, tuoreessa muistissa.\n\n_The Converted Catholic_ (\"kääntynyt katolilainen\") ottaa eräästä\nroomalais-katolisesta lehdestä _The Watchman_ (Vartija) St Louisissa,\nMissourissa, seuraavaa:\n\n\"Protestanttilaisuuden! Sen haluaisimme mestata ja neljäksi jaotella.\nHaluaisimme seivästää sen ja ripustaa se variksenpesiksi. Haluaisimme\nrepiä sen rikki pihdeillä ja polttaa sitä kuumilla raudoilla.\nHaluaisimme täyttää sen sulatetulla lyijyllä ja upottaa sen helvetin\ntuleen sadan sylen syvyyteen.\"\n\nMenneisyyden valossa katsottuna, on hyvin luultavaa, että sellaisessa\nhengessä _The Watchmanin_ toimittaja, jos hänellä vaan olisi valtaa,\npian ulottaisi uhkauksensa \"_protestanttilaisuudesta_\" protestanttisiin\nhenkilöihin.\n\nBarcelonassa Espanjassa poltettiin äskettäin hallituksen käskystä suuri\nluku Raamatuita -- luonnollisesti roomalaisen kirkon alotteesta.\nSeuraava, joka on käännetty _Katolilaisesta lipusta_, paavilaisuuden\nsikäläisestä äänenkannattajasta, osottaa, että teko hyväksyttiin. Lehti\nsanoo: --\n\n\"Jumalalle kiitos, että me vihdoin alamme palata niihin aikoihin,\njolloin niitä, jotka levittivät kerettiläisiä oppeja rangastiin\nvarotukseksi muille. -- Pyhän inkvisitionin oikeusistuin on pian\npystytettävä. Sen hallitus tulee olemaan ihanampi ja tulee saavuttamaan\nrunsaampia tuloksia kuin menneisyydessä. Katolilainen sydämemme tulvii\nuskoa ja innostusta; ja ääretöntä iloa, jota tunnemme, kun alamme\nkorjata hedelmiä nykyisestä taistelustamme, on mahdotonta kuvailla.\nMikä ilopäivä onkaan meille, kun näemme kirkon vastustajain\nkieriskelevän inkvisitioonin liekeissä!\"\n\nKehottaakseen uuteen sotaretkeen kerettiläisyyttä vastaan, sanoo sama\nlehti: --\n\nUskomme olevan paikoillaan julaista niiden pyhien miesten nimet,\njoiden käsien alla niin monet syntiset kärsivät, jotta hyvät\nkatolilaiset _kunnioittaisivat heidän muistoansa_: --\n\n        Torquemada'n kautta --\n    Elävältä poltettuja miehiä ja naisia............. 10,220\n    Poltettuja in effigie............................  6,840\n    Muihin rangastuksiin tuomituita.................. 97,371\n        Diego Deza'n kautta --\n    Elävältä poltettuja miehiä ja naisia.............  2,592\n    Poltettuja in effigie............................    829\n    Muihin rangastuksiin tuomituita.................. 32,952\n        Kardinaali Jeminez de Gisneros'in kautta --\n    Elävältä poltettuja miehiä ja naisia,............  3,564\n    Poltettuja in effigie............................  2,232\n    Muihin rangastuksiin tuomituita.................. 48,059\n        Adrian de Elorencia'n kautta --\n    Elävältä poltettuja miehiä ja naisia.............  1,620\n    Poltettuja in effigie............................    560\n    Muihin rangastuksiin tuomituita.................. 21,835\n                     -- -- --\n    Elävältä poltettujen miesten ja naisten\n    yhteenlaskettu luku 45 pääinkvisiittorin\n    aikana........................................... 35,534\n    Yhteenlaskettu luku poltettuja in effigie.......  18,637\n    Muihin rangastuksiin tuomittujen yhteenlaskettu\n    luku............................................ 293,533\n                                                    ________\n                                      Kokonaissumma  347,704\n\n\n\nPaavillinen tuhatvuotiskausi.\n\n\nSamoinkuin totisen Kristuksen totinen valtakunta tulee kestämään\ntuhatta vuotta, saattaa paavillinen jäljittely laskea tuhatta vuotta\nsuurimman kukoistuksensa ajaksi, joka alkoi vuonna 800 ja päättyi tämän\n[yhdeksännentoista] vuosisadan sarastaessa, toteuttaakseen Ilm. 20\nennustetun tuhatvuotisen hallituskauden. Ja tämän jälkeistä aikaa,\njolloin paavikunta vähitellen on kadottanut kaiken maallisen valtansa,\njolloin se on ollut monen häväistyksen esineenä niiden valtojen\npuolelta, jotka ennen olivat sen tukipylväitä, ja jolloin siltä\nmelkoisesti on riistetty alusmaita, tuloja ja vapauksia, joita se\nkauvan on pitänyt ominaan ja joita se kauvan on omistanut, pitävät\nkatolilaiset Ilm. 20: 3, 7, 8 kertomana \"vähänä aikana\",\ntuhatvuotiskauden lopulla, jolloin Saatana tulee päästettäväksi irti.\n\nJa ne vuosiluvut, jotka ilmasevat paavikunnan tietämättömyyden,\ntaikauskon ja petoksien tuhatvuotiskauden, ovat selvästi merkityt\nhistoriassa. Eräs roomalais-katolinen kirjailija [The Chair of St.\nPeter] lausuu tämän uskonnollisen vallan alkamisesta: \"Pyhä roomalainen\nvalta alkoi oikeastaan silloin kun paavi Leo vuonna 800 kruunasi Kaarlo\nsuuren länsimaiden kuninkaaksi.\" [\"_Pyhä roomalainen valtakunta_\" oli\nkeskiajan suuren valtiollisen laitoksen nimenä. Sen alkuunpanijana oli\nKaarlo suuri. Fisherin Universal History, Siv. 262 kertoo siitä\nseuraavasti: \"Teoriassa oli se maailman vallan ja maailman kirkon\nyhdistelmä -- jakamaton yhdyskunta, keisarin ja paavin ollessa taivaan\nmääräämät (?) maalliset ja hengelliset ylimmäiset päät. Ja koska\npaavit, ollen Kristuksen sijaisina, voitelivat keisarit, seuraa, että\nhe olivat sen oikeat päät.\"]\n\nVaikka paavikunta oli järjestetty uskonnolliseksi järjestelmäksi aikoja\nennen ja oli \"pystytetty\" maalliseenkin valtaan vuonna 539, oli Kaarlo\nSuuri kumminkin se, joka todellisuudessa antoi paaville _maallisen\nvallan ja muodollisesti tunnusti sen_. Samoinkuin Kaarlo Suuri oli\n\"pyhän roomalaisen valtakunnan\" ensimäinen keisari, vuonna 800, niin\noli Frans II viimeinen, ja hän luopui vapaaehtoisesti siitä arvonimestä\nvuonna 1806. [Marengon tappelun kautta 1800, ja Austerlitzin, 1815,\noli Saksa kaksi kertaa Napoleonin jalkain juuressa. Päätulos\nviimeksimainitusta tappiosta oli Reininliiton perustaminen ranskalaisen\nhallitsijan turvissa. _Tämä tapaus teki lopun vanhasta saksalaisesta\ntai [pyhästä] roomalaisesta valtakunnasta_, joka oli ollut olemassa\ntuhatta vuotta yhtä mittaa. -- White'n Universal History, Siv. 508.]\nSamoinkuin paavikunta ennen vuotta 800 kohosi roomalaisen \"pedon\"\n(kansan) ja sen sarvien (valtojen) tukemana, on se vuodesta 1800 ollut\nsyösty maallisesta vallasta kuninkaiden ja valtojen yli, ja ne, jotka\nsitä ennen tukivat sitä, ovat haavottaneet ja ryöstäneet sitä. (Ilm.\n17: 16, 17.) Nykyhetkellä, vaikka se vielä on kunnioituksen ja\nsuosionosotuksien esineenä ja vielä laajalti hallitsee kansojen\nomiatuntoja, suree paavikunta kaiken sen kadottamista, joka vähänkin\nvivahtaa maalliselle vallalle.\n\nTämän aineen huolellinen tutkija saattaa erottaa neljä enemmän tai\nvähemmän silmiinpistävää vaihetta Antikristuksen kehityksessä ja\nkohoamisessa ja luvultaan yhtä monta vaihetta, jotka selvästi ilmasevat\nsen kukistumista. Nuo neljä kehitysjaksoa ovat:\n\n1. Väärän kunnianhimon salaisen toiminnan alkaminen Paavalin aikana,\nnoin vuonna 50, oli lähtökohtana.\n\n2. Paavikunta \"synnin ihminen\" _järjestettiin_ pappisvallaksi,\nvähitellen noin vuodesta 300 vuoteen 494; s.o. seurakunnan tila\nmuutettiin järjestetyksi, ja paavit tunnustettiin olevan Kristusta\nedustava Pää, joka hallitsi seurakunnassa ja kansoja.\n\n[Paavikunta taisteli kauvan voittaakseen yliherruutta kirkon päänä ja\nsai vähitellen tunnustusta ja valtaa; ja että tämä valta yleisesti\ntunnustettiin jo vuonna 494 ilmenee selvästi katolilaisen kirjailijan\nteoksesta _The Chair of St. Peter_, siv. 728. Yksityiskohtaisesti\nkerrottuansa eri kirkolliskokouksien, piispojen, keisarien, y.m.\nlausuntoja roomalaisesta piispasta korkeimpana ylimmäisenä pappina,\nyhdistää hän lausuntonsa seuraavasti:]\n\n[\"Nämä sanat kirjotettiin niin kaukana taaksepäin ajassa kuin Herramme\nvuonna 494... Ylipäänsä on siis selvää, että Pyhän Pietarin istuimen\n[Rooman hiippakunnan] esipiispa viidennellä vuosisadalla oli ennättänyt\n_kehityksessä_ niin pitkälle, että paavia kaikkialla pidettiin\nkristillisen yhteyden keskipisteenä -- Jumalan seurakunnan korkeimpana\nhallitsijana ja opettajana, piispojen ruhtinaana, lopullisena riidan\nratkaisijana, jonka puoleen vedottiin kirkollisissa asioissa kaikilta\nmaailman haaroilta, ja oli hän kaikkien yleisien kirkolliskokouksien\ntuomari ja Välittäjä, joissa hän oli puheenjohtaja lähettiläittensä\nkautta.\"]\n\n3. Aika, jolloin paavit _alkoivat_ harjottaa maallista hallitusta ja\nvaltaa, oli, kuten myöhemmin tulee osotettavaksi, vuonna 539. (Katso\nIII Osa, 3 luku.)\n\n4. Kohoamisen aika, vuonna 800, jolloin, niinkuin jo näytettiin, \"pyhä\nroomalainen valtakunta\" perustettiin, ja paavi itse, kruunatessaan\nKaarlo Suuren keisariksi, tunnustettiin kuningasten kuninkaaksi,\nkeisarien keisariksi, \"toiseksi Jumalaksi maan päällä.\"\n\nPaavikunnan vaikutusvallan vähentymisen neljä vaihetta ovat: --\n\n1:ksi. Uskonpuhdistuksen aikakausi, jonka saattaa sanoa alkaneen noin\nvuonna 1400 Wykliffen kirjotuksilla -- joita Huss, Luther ja muut\nseurasivat.\n\n2:ksi. Napoleonin menestymisen aika, paavien alennus ja Frans II\nlopullinen luopuminen arvonimestä: \"pyhän roomalaisen valtakunnan\nkeisari\". v. 1800--1806.\n\n3:ksi. Vuosi 1870, jolloin paavin alamaiset ja Italian kuningas\nlopullisesti erottivat paavin Rooman ja n.k. kirkkovallan\nhallituksesta, jonka kautta Antikristus on jätetty kaikkea maallista\nhallitusta vaille.\n\n4. Tämän jäljitellyn pappisvallan lopullinen tuhoaminen lähellä sen\n\"vihan\" ja tuomion \"päivän\" loppua, joka jo on alkanut -- ja joka tulee\npäättymään, niinkuin ilmenee \"pakanain ajoista\" vuoden 1914 loppuessa.\n\n\n\nSaattaako epäillä.\n\n\nOlemme seuranneet Antikristuksen syntyä apostasiasta, eli\n\"luopumuksesta\" alkaen kristillisessä Seurakunnassa; olemme kuulleet\nhänen rienaavat väitteensä, että hän on Kristuksen valtakunta ja hänen\npaavinsa on Kristuksen sijaishallitsija -- \"toinen Jumala maan päällä.\"\nOlemme kuulleet hänen pöyhkeilevät rienaamisensa, kuinka hän on\nomistanut arvonimiä ja oikeuksia, jotka kuuluvat totiselle Herrain\nherralle ja Kuninkaiden kuninkaille; olemme nähneet kuinka julmalla\ntavalla hän täytti ennustuksen: \"Hän hävittää pyhiä\"; olemme nähneet,\nettä totuus, tukahdutettu ja väärennetty, olisi kokonaan tullut\nhaudatuksi eksytyksien, epäuskon ja pappisjuonien alle, jos ei Herra\noikealla ajalla olisi tullut väliin, herättämällä uskonpuhdistajia ja\nsiten auttanut pyhiänsä -- niinkuin on kirjotettu: \"Ja ymmärtäväiset\nkansassa neuvovat monta; mutta he kaatuvat miekkaan ja tuleen,\nvankeuteen ja ryöstöön kauvan aikaa. Mutta kaatuessansa saavat he vähä\napua.\" -- Dan. 11: 33, 34.\n\nSaattaako, nähdessään kaikki nämä todistukset, epäillä, etteivätkö\napostolit ja profeetat, pyhän Hengen opettamina, olisi puhuneet\npaavikunnasta, kertoen seikkaperäisesti, kuten tekevät, sen\nsilmiinpistävistä luonteenominaisuuksista? Me ajattelemme, ettei\nkenenkään puolueettoman mieleen saata jäädä mitään epäilystä siitä,\netteikö paavikunta olisi Antikristus, synnin ihminen; ja ettei kukaan\nyksityinen ihminen voisi kyetä täyttämään ennustusta. Paavikunnan\nkuulumaton menestys jäljitettynä Kristuksena, joka on pettänyt koko\nmaailmaa, on täysin määrin toteuttanut Mestarimme ennustuksen, kun,\nkosketeltuansa omaa hylkäämistänsä sanoi: \"Jos tulee toinen\n[pöyhkeillen] omassa nimessään, niin _hänet te otatte vastaan_.\" --\nJoh. 5: 43.\n\nMonet lienevät epäilemättä huomanneet, että me ainettamme käsitellessä\nylipäänsä olemme karttaneet kosketella paavien ja toisien viranomaisten\nkonnamaisuuksia ja karkeampia siveellisyysrikoksia kuin myös niitä\nmustia tekoja, joita jesuitat ja muut salaiset seurat ovat tehneet\n\"_tarkotuksen_\" saavuttamiseksi toimiessaan kaikenlaisissa\nsalapoliisin toimissa paavikunnan hyväksi. Olemme tahallamme\njättäneet sellaiset pois, ei sentähden, ettei se olisi totta, sillä\nroomalais-katolilaisetkin kirjailijat tunnustavat paljon siitä; vaan\nsentähden, ettei todistelumme kaipaa näitä asianhaaroja. Olemme\nosottaneet, että paavillinen pappisvalta (vaikkakin siihen kuuluisivat\nsiveellisesti puhtaimmat ja oikeudenmukaisimmat ihmisten joukosta --\njoita he kumminkaan eivät olleet, kuten historia todistaa) on synnin\nihminen, Antikristus, se jäljittely, joka väärällä tavalla on esittänyt\nKristuksen tuhatvuotista valtakuntaa, ollen taitavasti järjestetty\njäljittely pettämistä varten.\n\nMacaulay'n, englantilaisen historiankirjottajan sanat, ovat omiaan\nosottamaan, että on sellaisia, jotka ilman erityistä profeetallista\nvaloa, saattavat nähdä tahallisen petollisuuden paavikunnan\nihmeellisessä järjestelmässä; järjestelmistä ihmeellisimmän\n_jäljittelyn_ Jumalan valtakunnasta, joka valtakunta on pian tuleva.\n\nHän sanoo: -- \"On mahdotonta kieltää roomalaisen kirkon järjestysmuodon\nolevan _inhimillisen_ [me sanoisimme saatanallisen] _viisauden\ntodellisen mestarinäytteen_. Todella, ei mikään muu kuin sellainen\njärjestysmuoto saattanut ylläpitää sellaisia oppeja, sellaisia\nhyökkäyksiä vastaan. Kahdentoista vuosisadan monivaiheisen vuoden\nkokemus, neljänkymmenen sukupolven valtiomiesten älykkäisyys ja uuttera\nhuolenpito ovat saattaneet tämän järjestysmuodon sellaiseen\ntäydellisyyteen, että kaikista laitoksista, joita on keksitty\nihmiskunnan pettämiseksi ja sortamiseksi, tällä järjestysmuodolla on\netusija.\"\n\n\n\nAntikristuksen lopullinen tuho.\n\n\nMe olemme seuranneet paavikuntaa nykyaikaan, Herran päivään --\nImmanuelin _läsnäolemisen_ aikaan asti. Tämä synnin ihminen on\nkehittynyt, on suorittanut kauhistuttavan tekonsa ja Hengen miekka --\nJumalan Sana on kaatanut sen. Kristuksen suun henki on tehnyt hänet\n_voimattomaksi_ julkisesti ja yleisesti vainoamaan pyhiä, kuinka suuri\nhalu hänellä olisikin; ja nyt kysymme: Mikä on lähinnä järjestyksessä?\nMitä sanoo apostoli Antikristuksen lopusta?\n\n2 Tess. 2: 8--12 selittää apostoli Paavali Antikristuksesta: -- \"Jonka\nHerra Jeesus on _tappava_ suunsa hengähdyksellä ja tuhoava\n_tulemuksensa [parousiansa, läsnäolonsa] ilmestyksellä_.\" Totuuden valo\ntulee tunkemaan kaiken läpi. Saattamalla päivän valoon oikean ja\nväärän, tulee se aiheuttamaan tuon suuren taistelun näiden\nperiaatteiden ja niiden inhimillisten edustajain välillä -- joka tulee\nolemaan syynä tuohon suureen hädän ja vihan aikaan. Tässä taistelussa\ntulee vääryys ja paha kaatumaan, ja oikeus ja totuus voittamaan. Kaiken\nmuun pahan kanssa, joka kerran kaikkiaan tulee täydellisesti\ntuhottavaksi, hävitetään Antikristus, johon melkein kaikki, mikä on\npahaa opissa ja käytännössä, on yhdistetty. Juuri tämä kirkas valo,\ntämä Herran läsnäolon auringon valo, tulee aiheuttamaan 'hädän päivän',\njonka kautta ja jonka aikana Antikristus, kaikkien muiden pahojen\njärjestelmien kanssa tulee tuhottavaksi. \"Jonka läsnäolo [aika, jolloin\nhän on olemassa] tapahtuu Saatanan vaikutuksesta [tarmosta ja\ntoimellisuudesta] kaikella valheen voimalla ja tunnustuksin ja ihmein\nja kaikella vääryyden viettelyksillä niille turmioksi, jotka joutuvat\nkadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen,\njotta olisivat pelastuneet. Ja sentähden Jumala on lähettävä heille\nvoimallisen eksytyksen, niin että uskovat valheeseen, jotta kaikki ne\ntuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuuteen, vaan mielistyneet\nvääryyteen\", arvottomiksi tulemaan osallisiksi Tuhatvuotiskauden\nhallituksesta Kristuksen kanssaperillisinä.\n\nMeidän mielestämme nämä sanat sisältävät, että Herramme _läsnäolon_\naikana (nykyaikana -- vuodesta 1874) tulee perkele, niin hyvin tämän\nantikristillisen järjestelmän (joka on Saatanan parhaimpia aseita\npettääkseen maailmaa ja hallitakseen sitä) kuin myös kaikkien muiden\nkeinojensa kautta, koettamaan vimmatulla tavalla vastustaa asiain uutta\njärjestystä, joka tulee nyt pystytettäväksi. Hän tulee käyttämään\nhyväkseen pienintäkin seikkaa ja ihmiskunnan kaikkia perittyjä\nheikkouksia ja kaikkea sen itsekkäisyyttä voittaakseen heidän sydämensä\nja kätensä ja kynänsä tässä lopullisessa taistelussa vapautta vastaan\nja totuuden täydellistä kirkastumista vastaan. Ennakkoluuloja tullaan\nherättämään siellä, jossa, jos totuus nähtäisiin selvästi, ei\nennakkoluuloja voisi olla; ja intohimoista harrastusta tulee\nsytytettäväksi ja puolueyhdistyksiä tulee perustettaviksi, jotka\ntulevat pettämään ja eksyttämään useita. Ja tämä tulee tapahtumaan ei\nsentähden, ettei Jumala olisi tehnyt totuutta kyllin selväksi johtamaan\ntäysin vihkiytyneitä, vaan koska heillä, jotka tulevat petetyiksi, ei\nollut täyttä vakavuutta mielessä etsiessään ja käyttäessään sitä\ntotuutta, joka oli valmistettu heille \"ruuaksi ajallansa.\" Ja tällä\ntavoin tulee ilmenemään, että se luokka, joka tuli harhaan johdetuksi,\nei ottanut vastaan totuutta _rakkaudesta itse totuuteen_, vaan pikemmin\ntavan tai muodon vuoksi tai pelosta. Ja apostoli näyttää vakuuttavan,\nettä tässä Antikristuksen lopullisessa kuolemantaistelussa tulee,\nvaikkakin hän näyttää voittavan lisättyä valtaa maailmassa uusien\nsotajuonien, petoksien ja yhdistelmien kautta, kumminkin maailman oikea\nHerra, kaikkien kuninkaiden Kuningas _läsnäolonsa_ aikana saamaan\nvoiton; ja että hän vihdoin, suuren hädän aikana, perinpohjin tuhoaa\nAntikristuksen ja ainaiseksi tekee lopun hänen petoksistansa.\n\nMinkälaiseksi saatamme odottaa tämän lopputaistelun muodostuvan, siitä\nvoimme antaa ainoastaan viittauksia, suurimmaksi osaksi perustuen\nvertauskuvauksellisiin esityksiin samasta asiasta Ilmestyskirjassa. Me\nodotamme, että koko maailmassa vähitellen tulee muodostumaan kaksi\nsuurta puoluetta -- joista molemmista uskolliset, voittavat pyhät\ntulevat pysymään erossa. Näissä kahdessa suuressa leirissä, tulee\ntoisella puolella olemaan sosialisteja, vapaa-ajattelijoita,\nuskottomia, tyytymättömiä ja totisia vapauden ystäviä, jotka alkavat\nsaada silmänsä auki näkemään asianhaaroja, jotka koskevat valtiollista\nja uskonnollista kehnoa hallitusta ja itsevaltiutta; toiselta puolen\nyhdistyvät vähitellen inhimillisen vapauden ja yhdenvertaisuuden\nviholliset -- keisarit, kuninkaat, aateliset; ja sisimmässä\nsopusoinnussa näiden kanssa tulee olemaan Jumalan valtakunnan\njäljittely, Antikristus, joka tukee näitä ja jota maan maalliset\nitsevaltiaat tukevat. Me odotamme myös, että Antikristuksen\nvaltioviisaus tulee jossain määrin muodosteltavaksi ja lievennettäväksi\nvoittaakseen takasin sopusointuun ja käytännölliseen yhteistyöhön (ei\noikeaan yhteyteen) äärimmäiset kaikista protestanttisista liitoista,\njotka nyt jo ikävöivät _nimi-yhdistymistä_ toisiensa ja Rooman kanssa,\nunohtaen, että ainoa totinen yhdistys on totuuden jatkuvasti kehittämä,\neikä uskontunnustuksien, kirkolliskokouksien ja kirkkolakien\nmuodostama. Niin mahdottomalta kuin tämä yhteistoiminta protestanttien\nja katolilaisten välillä toisten mielestä tuntuukin, näemme selviä\nmerkkejä sen nopeasta lähestymisestä. Sitä joudutetaan paavikunnan\nsalaisen yllytyksen kautta kansansa keskuudessa, jonka kautta sellaisia\nvaltiomiehiä, jotka ovat halukkaita yhteistoimintaan paavikunnan\nkanssa, autetaan korkeisiin virkoihin hallitustoimissa.\n\nKohta voidaan odottaa lakeja, joiden kautta vähitellen henkilöllinen\nvapaus tulee rajotettavaksi _pakottavia asianhaaroja syyttäen_ ja\nyleistä hyvää silmällä pitäen; kunnes erä erältä, lopultakin tulee\nvälttämättömäksi muodostaa jonkunlainen \"_yksinkertainen\nuskonnonlaki_\"; ja sillä tavoin saattavat kirkko ja valtio tulla\njossain suhteessa yhdistetyksi Pohjoisamerikan Yhdysvaltojen\nhallitukseen nähden. Näillä laeilla, niin yksinkertaisiksi kuin\ntulevatkin sopiakseen kaikille \"_puhdasoppisille_\" (s.o. yleisille)\nuskonnollisille katsantokannoille, tulee olemaan sellainen sisällys,\nettä ne tulevat tukahduttamaan ja estämään enempää kasvamista armossa\nja siinä tiedossa, joka nyt on \"ruokaa aikanansa.\" Tekosyynä tähän\ntoimenpiteeseen tulee luultavasti olemaan alempien ja itsenäisten\nluokkien puolelta uhkaavan sosialismin, epäuskon ja valtiollisten\nrauhattomuuksien vastustaminen.\n\nNähtävästi tulee lähimmässä tulevaisuudessa, osana sen vaivasta,\nvieläpä ennen kun suuri hätä tänä \"vihan päivänä\" on puhjennut\nmaailmassa ja kukistanut maan koko yhteiskuntarakennuksen\n(valmistuksena uudelle ja paremmalle järjestykselle, joka on luvattu\ntotisen Kristuksen hallitessa) -- olemaan vaikea tutkimisen ja\nkoettelemuksen hetki tosi-vihkiytyneelle Seurakunnalle, monessa asiassa\nniin kuin oli paavikunnan voittopäivinä; vainoamistavat tulevat\nainoastaan olemaan hienontuneemmat, ja paremmin sopimaan nykyajan\nsivistyneimpien menettelytapojen kanssa. Piikeillä ja pihdeillä ja\npiinapenkeillä tulee olemaan pilkan ja suuren ylenkatsomisen,\nvapauksien rajottamisen ja yhteiskunnallisen, taloudellisen ja\nvaltiollisen boikottaamisen muoto. Mutta tästä ja niistä uusista\nyhdistelmistä, joita Antikristus tulee muodostamaan tässä lopullisessa\ntaistelussa oikean Tuhatvuotisvaltakunnan pystyttämistä vastaan, on\nmeillä enemmän sanomista toisessa tilaisuudessa.\n\nTätä lukua lopettaissa tahdomme uudelleen kiinnittää lukijan huomion\nsiihen, että paavikunta on Antikristus, ei siveellisen kehnoutensa\nperustuksella, vaan koska se on totisen Kristuksen ja totisen\nValtakunnan _jäljittely_. Koska eivät kykene huomaamaan tätä, tulevat\nuseat protestantit vietellyiksi yhteistoimintaan paavikunnan kanssa sen\nvastustaessa totista Kirkkauden Kuningasta.\n\n       *       *       *       *       *\n\n        Herran johdossa.\n\n    Hän johdattaa. Oi turvaisaa\n    On tietää: Herra johdattaa!\n    Jos missä oon, tie jyrkkenee,\n    Hän voimallansa auttelee.\n         Hän johdattaa, hän johdattaa!\n         Hän kädellänsä johdattaa,\n         Oi että häntä seuraisin,\n         Jok' ystäväin on rakkahin!\n\n    Jos kuljen kautta korpien\n    Tai riemun kukkatarhojen,\n    Kautt' myrskyjen tai tyynien,\n    Niin kuljen Herraan turvaten.\n         Hän johdattaa, hän johdattaa!\n         Hän kädellänsä johdattaa,\n         Oi että häntä seuraisin,\n         Jok' ystäväin on rakkahin!\n\n    Kun tartun kouraas' auttajain,\n    Sun teitäs kuljen rohkeest' ain';\n    Oon onnellinen matkallain,\n    Kun Herra johtaa taluttain.\n         Hän johdattaa, hän johdattaa!\n         Hän kädellänsä johdattaa!\n         Oi että häntä seuraisin,\n         Jok' ystäväin on rakkahin!\n\n    Kun sitten loppuu tehtäväin,\n    -- Sun voimas auttoi päivittäin --\n    En pelkää kuolon virtaakaan,\n    Kun sieltäin autat nousemaan.\n         Hän johdattaa, hän johdattaa!\n         Hän kädellänsä johdattaa!\n         Oi että häntä seuraisin,\n         Jok' ystäväin on rakkahin!\n\n\n\n\nKYMMENES LUKU.\n\nAIKA ON LÄHESTYNYT.\n\nEi mikään ole estämässä. -- Kristuksen vallan pystyttäminen, se työ,\njota nyt tehdään. -- Ennustuksen todistus yhtäpitävä. -- Maailman\nviisaat näkevät paljon. -- Vartioivat pyhät näkevät selvemmin. --\nTärkeää kaikille pitää silmät auki oikeaan suuntaan.\n\n\nAika on lähestynyt Lunastajan valtakunnan pystyttämiselle. Tämä on\nedellisten lukujen yhtäpitävä todistus. Ei mikään ole estämässä.\nMe elämme nyt seitsemännessä vuosituhannessa -- alkaen lokakuusta\nvuonna 1872. Pakanallisten valtakuntien hallitusvalta loppuu vuonna\n1914. Suuri vastakuvauksellinen Riemuvuosikausi, kaikkien\nennalleenasettamisajat, alkoivat vuonna 1874, jolloin hetki myös oli\ntullut suuren Ennalleenasetajan läsnäolemiselle. Hänen palaamisensa\ntapa ja hänen tekojensa luonne nykyaikaan asti ovat tarkasti\nyhtäpitävät ennustuksien yksityisseikkoja myöten. Tämän armotalouden\nlopputapahtumat, joita olemme tilaisuudessa huomaamaan, vastaavat\ntäydellisesti juutalaista esikuvaa. Elija on tullut ja vastaanotetaan\nkuten on ennustettu; ja ennustettu kirous -- suuri hädän aika --\nlähestyy jo. Synnin ihminen on ilmestynyt kaikessa inhottavassa\nrumuudessansa ja on jo melkein tullut ennustetun matkansa päähän.\nKauvan luvatun Messiaksen valtakunnan pystyttäminen on siis se suuri\ntapaus, joka lähinnä on tulossa. Eikä se ole ainoastaan tulossa, vaan\nsen pystyttäminen tapahtuu jo. Pimeyden ruhtinaan -- \"tämän maailman\nruhtinaan\" -- vallan alla olevien, tämän maailman valtakuntien\nperustuksien välttämättömän horjuttamisen ja kukistumisen huomaavat\njossain määrin tämän maailmankin lasten luonnolliset silmät. Mutta\nluonnollisesti ne, jotka tarkastelevat nykyisiä tapahtumia Jumalan\nSanan kaukoputken läpi, näkevät ne selvemmin, ja kun se on oikein\nasetettu, saattaa se kaukaiset esineet näyttämään läheisiltä ja tekee\nJumalan lapset kykeneviksi erottamaan pieniä yksityiskohtia, joita\nluonnollinen silmä ei saata erottaa, yhtä hyvin kuin suuria\npiirteitäkin, joita maailman valtiomiehet ja viisaustieteilijät\nainoastaan himmeästi huomaavat. Maailmanviisaatkin saattavat nähdä\nvaikeuksia aiheuttavan kuohunnan yhteiskunnassa, kun tietämättömyyden\nvalta antaa tietä suuremmalle yleiselle tiedolle ja suuremmalle\nhenkilölliselle itsenäisyydelle. Ja vaikka he turhaan toivovat, että\njoku tuntematon ja odottamaton suotuisa käänne tapahtuisi, nääntyvät\nkumminkin, niinkuin Raamattu kuvaa, heidän sydämensä pelvosta ja\nodottaessa sitä, joka on tulevaa maan yli -- koska he näkevät, kuinka\nvertauskuvaukselliset taivaat nyt järkkyvät, ja huomaavat, että\nsellainen järkkyminen ja eksytyksen vallan, taikauskon ja kansain\nuskonnollisten kahleiden poistaminen on tuova mukanaan väkivaltaa ja\nanarkiaa. Mutta Jumalan näkökannalta katsottuna, jolta uskon\nhuonekunnan valvovilla jäsenillä on etu nähdä, ei ainoastaan hädän\nvaikeutta, vaan myöskin niitä siunatuita tuloksia, joita Jumalan\nsallimuksesta tulee hyväksemme Tuhatvuotisen valtakunnan alkamisen\nkautta näkyy kaikki selvemmin. Ja tämä lohdutus korvaa yllinkyllin\nkaiken hädän, jos kohta me tulemme taikka rakkaimpamme tulevat siitä\nosallisiksi.\n\nEttä me nyt tästä tiedosta saamme lohdutusta, emmekä tarvitse olla\nepäilyksessä ja tietämättömyydessä, oli vaan osa siitä tarkotuksesta,\njota varten ajanennustukset annettiin. Toinen tarkotus oli, että me,\ntämän valtakunnan edustajina ihmisten seassa, tietäisimme niistä\nsuurista armotalousmuutoksista, joita nyt tapahtuu, ja voisimme\nmaailmalle todistaa Jumalan suunnitelmasta y.m., todistus, joka,\nvaikkei sitä nyt oteta huomioon, tulee ennen pitkää olemaan sille\nsuureksi hyödyksi ja auttamaan sitä pikemmin tuntemaan Herran läsnäolon\nsuurena vihan päivänä, joka nyt lähenee. Myöskin oli tarkotus, että\nuskolliset siten, Jumalan Sanan asestamina ja vahvistamina, voisivat\nseisoa lujina, silloin kun niin monet tulevat lankeamaan epäuskoon ja\nmonenlaisiin petollisiin eksytyksiin, joita pian tulee tulvimaan\n\"kristikansan\" yli. Samoin tarkotti se myös antaa voimaa ja pontta koko\naikakausien suunnitelmalle: sillä tavallinen kokemus on näyttänyt,\nettä, vaikka Jumalan armollinen suunnitelma maailman siunaamiseksi\nSeurakunnan kautta, Tuhatvuotiskautena, ensimäisellä silmäyksellä\ntäyttää hänen uskollisten lastensa sydämet ihastuksella ja herättää\nheidän intoansa ylenmäärin, on heillä kumminkin, kun heidän\nponnistuksensa toisten valistamiseksi otetaan kylmyydellä vastaan, ja\nhe huomaavat, että ainoastaan verrattain hyvin harvoilla on \"korvat\nkuulla\", taipumusta vetäytyä lepoon, rauhassa nauttiakseen kalliista\ntiedosta tavalla, joka tuottaa vähimmän pilkkaa ja vastustusta.\n\nTuntien tämän meidän luonnollisen heikkoutemme, on Herra antanut meille\naikaennustuksia kannustimeksi ja tehdäkseen meidät täysin eläviksi ja\nheränneiksi, ja pitämään meitä toimellisina palveluksessaan. Kun me jo\nelämme \"elonkorjuu ajassa\", on Herran palvelijain käytettävä aikansa,\npalveluksensa ja ajatuksensa elonkorjuutyöhön, koska juuri heidän,\napostolien tavoin ensimäisessä tulemisessa, on toimitettava\nelonkorjuutyö. (Joh. 4: 35--38.) Koettakaamme jokainen puolestamme\ntehdä minkä voimme, kuuliaisina suuren Yli-elonkorjaajan käskyille.\nMutta erityisesti silmällä pitäen tapahtumien aikaa ja järjestystä\ntässä \"elonkorjuussa\" on meidän huomautettava lukijalle tämän teoksen\nseuraavaa osaa, jossa johtopäätökset edellä mainituista ja muista\naikaennustuksista kootaan yhteen polttopisteeseen, ja erilaiset\nennustetut merkit ja vahvistavat todistukset Mestarin läsnäolosta ja\nhänen työnsä jatkumisesta esitetään todistaen, että -- \"lopun aika\" on\ntullut; että Valtakunnan ja Odottamisen Päivät ovat päättyneet; että\nPyhäkön puhdistaminen on täytetty; että suurta elonkorjuutyötä tehdään;\nettä Israelin kokoaminen on huomattavissa; että taistelu Jumalan\nKaikkivaltiaan suurena päivänä lähestyy; ja että Jumalan ihanan\nvaltakunnan täydellinen pystyttäminen määrätyllä ajalla, pakanain\naikain lopulla, on eittämättömästi varma; ja näyttäen edelleen pyhien\ntehtävää elonkorjuu-aikana; osottaen korkean kutsun päättymistä, ja\nniiden pyhien \"muuttumista\" jotka \"elävät ja ovat jätetyt jälelle\"; ja\nosottaen myös, että suuri pyramiidi Egyptissä (Gizen luona) on eräs\nJumalan todistaja (Jes. 19: 19, 20), jonka ihmeellinen sanoma kokonaan\nja täydellisesti todistaa Jumalan aikakausien suunnitelman aikoineen ja\nhetkineen.\n\n\n\n"]