[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fsnyrj8B4Fkbwhkd-585nFdpOAuvDbTZXPPIVae8iPt8":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":27,"gutenbergSummary":30,"gutenbergTranslators":31,"gutenbergDownloadCount":32,"aiDescription":33,"preamble":34,"content":35},1749,"Morganin miljoonat","Riverton, Stein (oik. Sven Elvestad)",1884,1934,"1749-riverton-stein-morganin-miljoonat","1749__Riverton_Stein__Morganin_miljoonat",null,"romaani",[14],"rikos",[],"fi",1908,1920,14768,96902,false,56885,[24,25,26],"Detective and mystery stories","Krag, Asbjørn (Fictitious character) -- Fiction","Norwegian fiction -- Translations into Finnish",[28,29],"Crime, Thrillers and Mystery","Novels","\"Morganin miljoonat: Salapoliisiromaani\" by Sven Elvestad is a detective novel written in the early 20th century. The story follows the famous Oslo detective, Asbjörn Krag, who finds himself embroiled in a mystery involving a music photographer and an intriguing circus performer. Set against a backdrop of curious inventions and potential crime, the plot promises suspense and clever twists that will engage fans of classic detective fiction.  The opening of the novel introduces Asbjörn Krag as he travels from Göteborg to the town of Fredrikshald, having recently solved a complicated case involving a blackmail scheme. Upon arriving, he encounters the unusual concept of a \"music photographer,\" who claims to photograph music itself - a notion that intrigues Krag. At the hotel, Krag plans to visit a local friend but is soon drawn into the peculiar activities surrounding a mysterious circus, where he learns about an enigmatic performer and an ongoing rivalry with the eccentric music professor, Professor Bloch. This initial setup hooks the reader into a world of curiosity and impending revelations, setting the stage for Krag's investigation into the strange circumstances of the town. (This is an automatically generated summary.)",[],252,"Kristianialaissalapoliisi Asbjörn Krag selvittää monimutkaista rikosvyyhtiä, joka kytkeytyy sirkusmaailmaan ja raharuhtinaan salaisuuksiin. Tarina alkaa junamatkalla Norjan rajalla ja etenee kohti salaperäisiä paljastuksia.","Stein Rivertonin 'Morganin miljoonat' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 1749. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","MORGANIN MILJOONAT\n\nSalapoliisiromaani\n\n\nKirj.\n\nSTEIN RIVERTON [Sven Elvestad]\n\n\nSuomennos\n\n\n\n\n\nPorissa,\nOtto Andersin,\n1920.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\n    I. Musiikkivalokuvaaja.\n   II. Ilveilijä.\n  III. Sirkusjohtaja.\n   IV. Raharuhtinaan sähkösanoma.\n    V. Konsulin luona.\n   VI. Salaisuus kuluneelta vuosisadalta.\n  VII. Yksinkertainen palvelija ja ilveilijä.\n VIII. Miksi.\n   IX. Kuje.\n    X. Kepponen.\n\n\n\n\nI.\n\nMUSIIKKIVALOKUVAAJA.\n\n\nRautatievaunun ikkunasta häämötti metsässä ammottava aukeama, joka\nmerkitsee Ruotsin ja Norjan välistä rajaa. Se läheni enemmän ja enemmän\nja kohta viuhui juna sen yli. Pari minuuttia myöhemmin pysähtyi se\nKornsjöhön.\n\nNiiden monien matkustajien joukossa, jotka astuivat siellä alas\nsaadakseen pienen aamiaisen norjalaisessa maassa, oli myös kuuluisa\nKristianialaissalapoliisi Asbjörn Krag. Hän oli puettuna tavalliseen\nmatkapukuun, päässään pieni skotlantilainen lakki.\n\nOli muutamia muitakin matkustajia jotka matkustivat Kristianiaan, ja\nmonet heistä tunsivat Asbjörn Kragin, muutamat edellisen kiireen\nkohtauksen jälestä, toiset jälleen ainoastaan ulkomuodosta.\n\nMutta kaikki nämä kovin ihmettelivät mitä Asbjörn Kragilla nyt on ollut\ntekemistä ulkomailla. Tai olisiko salapoliisi vain ottanut pienen\nvirkistysmatkan viimeisen jännittävän ja melkein tuloksettoman\nkamppailun jälkeen maailmanseikkailija Leo Carsten'ia vastaan.\n\nAsia oli aivan yksinkertaisesti se, että Asbjörn Krag oli ollut\nGöteborgissa, missä hän kolmen päivän ja yön jännittävän työn jälkeen\noli onnistunut selvittämään erään kovin pulmallisen tehtävän. Se oli\nerittäin arkaluontoinen kiristysjuttu, johon olivat sekaantuneet eräs\nvarieté-nainen, parooni ja nuori, kaunis paroonitar.\n\nAsian ytimenä olivat olleet muutamat vapaaherraa erittäin huonoon\nvaloon saattavat kirjeet, jotka olivat hävinneet.\n\nKoska kaupungin alueilla poliisiviranomaisilla oli silloin\nollut tärkeämpää asiaa selvitettävänä, mikä oli pakottanut\nsalapoliisilaitosta lähettämään melkein kaikki voimansa tuleen, oli\nparooni kääntynyt Asbjörn Kragin puoleen. Sanomalehtiuutisten kautta\noli hän oppinut tuntemaan hänen toimintansa poliisimiehenä, hänen\ntavattoman työintonsa ja häveliään vaiteliaisuutensa ja oli sähköttänyt\nhänelle.\n\nKrag oli heti tullut ja oli lopullakin onnistunut, kuten sanottu,\nlöytämään hävinneet harmiasaattavat kirjeet. Miten hän oli ne löytänyt\nsieltä, kieltää meiltä vaitiololupauksemme kuuluisaan salapoliisiin\nvalitettavasti tässä kertomasta. Niin paljon luulemme kuitenkin olevan\nluvan sanoa, että inhimilliseltä ja siveelliseltä kannalta katsoen ei\nhän tehnyt mitään laittomasti myöskin jos hän löysi kirjeet\nvarieté-naisen naishuoneesta, kun ei ketään ollut läsnä. Hänen\nkeksintönsä oli teräväjärkisten ja nerokkaitten johtopäätösten\ntulos ja parooni oli ihastunut, päinvastoin kuin ruotsalainen\nsalapoliisipäällikkö, jolla tosin ei ollut syytä suuresti olla\npahoillaan, samanaikaisesti onnellisesti ratkaistessaan omat\nrikosasiansa.\n\nNyt oli siis kuuluisa salapoliisi matkalla kotiin Kristianiaan hyvällä\ntuulella ja ruhtinaallinen kunnialahja lompakossaan. Mutta samalla oli\nhän niin väsynyt ja rasittunut viime päivien työstä, että hän\nmatkallaan oli päättänyt ottaa vastaan pyynnön, jonka hän oli saanut\njoku aika sitten eräältä Fredrikshaldissa olevalta ystävältä, joka oli\npyytänyt Kragia viettämään päivän eli kaksi tämän komeassa kodissa.\n\nHän tunsi nimittäin voimakasta virkistyksen tarvetta kaikkien\nponnistusten jälkeen ennenkuin hän uudestaan heittäytyisi\nsalapoliisiosaston hermojakuluttavaan työhön Norjan pääkaupungissa.\n\nJunan saavuttua Fredrikshaldiin astui Asbjörn Krag sentähden alas.\nHänen matkatavaranaan oli vaan pieni käsilaukku, sillä Asbjörn Krag\nkuului siihen ihmisluokkaan jotka inhoavat vetämästä paljon tavaroita\nmatkoillaan. Käsilaukussa oli hänellä muutamia toalettiesineitä (niiden\njoukossa erilaisia sminkkilajeja), revolveri, säiliökynä, muutamia\nsähkösanomalomakkeita sekä kauluksia ja kalvosimia.\n\nHän päätti asettua Grand hotelliin, joka on vastapäätä asemaa, koska se\noli lähinnä saatavissa.\n\nHän sai mainion huoneen ja peseytyi heti matkatomuista.\n\nHän aikoi juuri mennä soittamaan ystävällensä kun hänen korvansa äkkiä\nkeksivät ihmeellistä musikaalista ääntä. Se ei ollut minkään ennen\nkuulemansa soittokoneen äänen tapaista. Se ei ollut pianon,\nmandoliinin, viulun eikä torven. Se oli yksinkertaista, helppotajuista\nsäveltä kun soitettiin ja salapoliisi jäi vasten tahtoaan seisomaan ja\nkuuntelemaan. Siitä oli niin kauvan sitten kun hän oli kuullut mitään\nmusiikkia, ja ihmeellinen soittokone puhutteli häntä.\n\nHän pidätti erään hotellin vahtimestarin, joka sattumalta kulki ohi ja\nkysyi:\n\n-- Sanokaa minulle kuka soittaa?\n\n-- Valokuvaaja, vastasi vahtimestari ja tahtoi juosta eteenpäin,\njolloin Asbjörn Krag pidätti hänet iskemällä kiinni hänen takin\nkaulukseensa.\n\n-- Valokuvaaja? kysyi hän. Mikä valokuvaaja?\n\n-- Musiikkivalokuvaaja.\n\n-- Mitä kummia te sanotte, -- musiikkivalokuvaaja!\n\n-- Niin, se on alhaalla juhlasalissa.\n\n-- Miksi kutsutaan häntä musiikkivalokuvaajaksi?\n\n-- Siksi, että hän valokuvaa musiikkia. Ettekö ole kuullut puhuttavan\nsuuresta, uudesta keksinnöstä Coloradossa?\n\nAsbjörn Kragin tehtävään kuului olla selvillä kaikista\nuusista keksinnöistä sekä suurista että pienistä, mutta\nmusiikkivalokuvauskoneesta ei hän vielä ollut kuullut puhuttavan.\n\n-- Te tarkoitatte tietenkin tavallista puhekonetta?\n\nMutta silloin joutuivat vahtimestarin kasvot pilkalliseen hymyyn.\n\n-- Äh, ei suinkaan! Puhekonehan on vanha keksintö, mutta tämä on aivan\nuusi. Keksintö on siinä, että musiikkia voidaan valokuvata valon\nvaikutuksen avulla.\n\nAsbjörn Krag nauroi.\n\n-- Tuhat tulimmaista, sanoi hän, luulenpa etten milloinkaan ennen ole\nkuullut puhuttavan siitä. Uskallanko kysyä kuka keksijä on?\n\nVahtimestari katsoi vielä enemmän ihmeissään häneen.\n\n-- Ettekö te tunne häntä?\n\n-- En.\n\n-- Sehän on kuuluisa professori Bloch Coloradosta.\n\n-- Aha, silloin on kai keksijä itse mukana?\n\n-- Kyllä, hän se on juuri, joka on juuri soittanut juhlasalissa. Hän on\nsaapunut Norjaan valokuvatakseen norjalaisia kansansäveleitä.\n\n-- Ja senkötähden hän on asettunut Fredrikshaldiin.\n\n-- Paras herra, hänen täytyy tietenkin valokuvata Ensimäisen brigadin\nmarssin. Hän on jo valokuvannut Oscar Borgin Nordpols marssin ja useita\nmuita marsseja.\n\n-- Äsch, lörpötystä! sanoi salapoliisi. Ei voida valokuvata musiikkia.\n\nVahtimestari katsoi häneen puoliksi hämillään puoleksi hiukan\nsuuttuneena.\n\n-- Silloin ette kai tunne professori Blochia, vastasi hän. Tehän voitte\nkysyä häneltä itseltään juhlasalissa.\n\nSamassa hetkessä hiljeni musiikki ja Asbjörn Krag läksi suoraan\npuhelinkioskiin soittaakseen ystävällensä. Puhelinkioski oli juhlasalin\ntoisessa päässä. Salapoliisi huomasi muutamien vieraiden kokoontuneen\nerään mustan laatikon ympärille.\n\nOtaksuttavasti naurettavan musiikkivalokuvaajan kamera, ajatteli hän.\n\nEräs pitkähapsinen mies, tyypillisen professorin näköinen koetti\nkatkonaisella norjan-englannin kielellä selittää keksintöään\nuteliaille.\n\nAsbjörn Krag meni välinpitämättömästi ohi ja soitti.\n\nHän ei huolinut sulkea kioskin ovea joten kaikki ympärillä olijat\nsaattoivat kuulla mitä hän sanoi. Mutta koska keskustelulla ei ollut\npienintäkään merkitystä, ei ollut tarpeellista noudattaa minkäänlaista\nsalaisuutta.\n\nHän sai ystävänsä numeron ja pian sen jälkeen kuultiin rakastettava\nnaisen ääni puhelimessa.\n\n-- Tämä on Asbjörn Krag, sanoi hän, tahtoisin mielelläni keskustella\ntukkukauppiaan kanssa.\n\nNyt näkyi, että se oli ollut rouva joka oli vastannut ja että hänet\nvastaanotettiin lämpimin ja sydämellisin tervetulotervehdyksin. Mutta\nsamalla ilmoitti rouva tukkukauppiaan valitettavasti matkustaneen pois\nja ettei hän tulisi ennenkuin seuraavana päivänä.\n\nEttei hän joutavasti vaivaisi rouvaa, sanoi Asbjörn Krag sen hänen\npuolestaan sopivan aivan mainiosti. Siinä tapauksessa tulisi hän tämän\npäivän käyttämään pikku asioiden toimittamiseen kaupungilla ja\nlykkäämään käyntinsä päivän sen jälkeen.\n\nKun he sitten vielä olivat vaihtaneet jokapäiväisiä lauseparsia, loppui\nkeskustelu ja Krag pani kuulotorven pois.\n\nSamassa hetkessä rupesi professori Bloch uudestaan valokuvaamaan\nmusiikkia.\n\nKun Asbjörn Krag kuuli lähempää, ymmärsi hän, että sen täytyi olla\nparannettua laatua oleva puhekone, joka oli sen mustan laatikon\nsisässä. Ääni oli kaunissointuisempi ja sulosävelisempi kuin tavallinen\nkuiva ja sieluton puhekonesoitto.\n\nLaatikko tuntui hänestä kuitenkin tavattoman suurelta. Se oli lähemmin\nmahtavan maalikirstun näköinen ja oli ympärinsä vähintäin metrin mutta\nsangen matala. Se oli mustalla nahalla peitetty ja taiteellisesti\nkoristettu hopea- ja messinkiheloilla.\n\nJuuri nyt soitti se erästä potpouria \"Geishasta.\" Professori itse\nseisoi vieressä ja oli hän Kragin mielestä enemmän mielenkiintoisempi\nkuin laatikko.\n\nSalapoliisi arvosteli ensi silmäyksellä hänen iäkseen noin\nkuusikymmentä vuotta. Hänen hiuksensa olivat teräksen harmaat ja\nlankesivat suurissa, taiteellisissa vaikka epäselvissä kutreissa\nolkapäiden yli.\n\nMutta hänen kasvonsa olivat ilmeisen nuorekkaat ja ei ollut jälkeäkään\najan raivoavasta hampaasta, joka toisinaan tapaa piirrellä kirjaimiaan\nihmisen piirteisiin paljoa ennen vanhuutta.\n\nProfessorilla oli silmälasit ja oli puettu ei aivan moitteettomaan\nkuntoon.\n\nHän näytti ensimältä hiljaiselta ja kiltiltä ja eikä näkynyt, jos\nerotan ne pitkät hiukset, jälkeäkään hänessä humbuugia jos muuten olisi\nvoinut uskoa naurettavaa pötyä musiikkivalokuvaajasta ja Coloradossa\ntapahtuneesta keksinnöstä.\n\nMutta Asbjörn Kragin seisoessa ja kuunnellessa musiikkia ja\nkatsellessa professoria lähemmin huomasi hänen harjaantunut ja tarkka\npoliisikatseensa, että professori aivan yksinkertaisesti oli naamioitu.\n\nNaamio oli sellaisenaan mainio, mutta ei kuitenkaan niin hyvin tehty\nettei Asbjörn Krag sitä voisi nähdä. Hän tarkasti hetkisen, mutta antoi\nsitten katseen kiireesti kulkea miehestä pois hänen soittokoneeseensa.\n\nProfessori ei ollut selvästikään huomannut, että Asbjörn Krag oli\ntarkastellut häntä.\n\n-- Geisha loppui nyt, ja ympärillä olijat osottivat äänekkäästi\nmieltymystään kauniista musiikista.\n\n-- Onko se teidän oma keksintö? kysyi Asbjörn Krag.\n\n-- Yes, sir, vastasi keksijä, minun keksintöni!\n\nHän nyökkäsi ylpeästi ja laski kätensä sen päälle ikäänkuin hän olisi\ntahtonut alleviivata, että tämä oli hänen mestarituotteensa.\n\n-- Miksikä kutsutte laitosta?\n\n-- Musiikkivalokuvauskoneeksi, sir.\n\n-- Mitä se merkitsee? Voitteko valokuvata musiikkia?\n\n-- Yes... niin... minulle se ei ole mikään taito.\n\n-- Hm, tietysti gramofoonilevyjen avulla.\n\nProfessori loi häneen kopean ja loukkaantuneen katseen.\n\n-- Gramofoni on erittäin kehno keksintö, sanoi hän, kovin kehno. Minä\nvalokuvaan musiikkia, sir -- auringon valon avulla, itse valoaaltojen\navulla.\n\n-- Vai niin, se oli mielenkiintoista. Mitä aijotte te nyt tehdä\nNorjassa?\n\n-- Valokuvata kauniita norjalaisia kansanlauluja. Oh, teillä ei ole\naavistustakaan siitä, sir, mitenkä hulluja Amerikassa ollaan\nnorjalaisista kansanlauluista. Kaikissa ohjelmissa on Griegin ja\nSvendsenin nimet. Niin, ja luonnollisesti Söderman ja Gade tietysti...\n\n-- Mutta Söderman ja Gade eivät ole norjalaisia.\n\n-- Vai niin. Silloin ymmärrätte te ehkä paremmin musiikkia kuin minä,\njoka olen musiikin professori Coloradon yliopistossa!\n\nVanha mies löi ylpeästi rintaansa, ja kaikki ympärillä olevat\npuhkesivat nauruun.\n\n-- No niin, huomautti Kristianialaissalapoliisi, hänkin nauraen,\nsilloin en kannata teitä enempää. Mutta Söderman oli kuitenkin\nruotsalainen ja Gade tanskalainen, vieläkö nyt väitätte.\n\nVanha professori ei vastannut tähän mitään. Oli selvää että Asbjörn\nKrag oli häntä syvästi haavoittanut epäilemällä hänen musikaalisia\ntietojansa ja hän alkoi hiljaa ja nyreänä askaroida laatikkonsa kera.\n\n-- Kuinka pitkäksi aikaa jäätte tänne, kysyi Krag lopuksi.\n\n-- Ainoastaan kolmeksi neljäksi päiväksi.\n\n-- Tuletteko antamaan muutamia konsertteja?\n\n-- Kyllä, mutta vain yhden.\n\nKristianialaissalapoliisi meni suoraan hänen luokseen, sanoen:\n\n-- Ette saa olla loukkaantunut huomautuksistani. Konsertissa tapaamme\ntoisemme.\n\n-- Tervetuloa, sanoi musiikkiprofessori.\n\nAsbjörn Kragin tultua ylös huoneeseensa istuutui hän ja rupesi\ntupruttelemaan kubalaisia savukkeitaan.\n\nMitä se oli jota hän pelkästä sattumasta oli tavannut.\n\nVoiko amerikalainen professori olla vain joku huijari vai oliko siinä\nkaikessa jotain?\n\nAsbjörn Krag käsitti kovin hyvin, että sellainen päähänpisto kuin\nvalokuvata musiikkia valoaaltojen avulla oli sulaa, törkeää\nselkkapuhetta.\n\nTietysti oli laatikossa puhekone. Mutta miksi oli tällä laatikolla niin\nkummallinen ulkomuoto ja miksi oli musiikkiprofessori itse naamioitu.\n\nSe näytti olevan hänelle kuitenkin kaikesta tarpeettominta.\n\nAsbjörn Krag tuli lopuksi siihen tulokseen että teeskennellyllä\nmusiikerilla oli syynsä esiintyä naamiossa.\n\nSyyt saattoivat olla yksinkertaisia ja viattomia, ehkä pelkästään\nsellaisia, etteivät ne liikuttaneet ketään ulkopuolella olevaa, mutta\nAsbjörn Krag päätti kuitenkin tutkia asiaa.\n\nSitäpaitsi saattaisi se olla hänelle ajanvietettä, pieni huvitus tässä\npienessä kaupungissa, samaan aikaan kun hän odotti ystäväänsä\ntukkukauppiasta.\n\nKristianialaissalapoliisi otti aivan iloisesti uuden savukkeen ja\ntotesi samassa hetkessä jolloin hän sytytti sen että hän oli saanut\nvihiä eräästä pienestä uudesta \"affäristä\".\n\n\n\n\nII.\n\nILVEILIJÄ.\n\n\nJuuri kun Asbjörn Krag oli istuutunut ja täyttänyt huoneen\npaperossinsavulla koputettiin äkkiä hänen ovellensa.\n\nEräs virkapukuinen herra astui sisään. Se oli paikkakunnan poliisimies,\njoka vuosi sitten oli siirtynyt Kristianian poliisilaitoksesta.\n\nHe olivat olleet kovin hyviä ystäviä, ja vaikka he molemmat olivat\nkovin iloisia toisensa jälleen näkemisestä, ei heistä kumpikaan alkanut\nmeluavalla tavalla ilmaisemaan tyytyväisyyden tunnettansa.\n\n-- Ei, mutta kas, hyvää päivää Vold, sanoi Krag, oletkos sinä tässä\nkaupungissa!\n\nMolemmat herrat pusersivat toistensa kättä, ja Vold vastasi.\n\n-- Kyllä, minut on määrätty tänne vuoden yli. Menin pelkästä sattumasta\nGrand hotelliin, ja silloin sain nähdä tunnetun nimesi taululla.\n\n-- Minua ilahuttaa tavata sinut, sanoi Krag ja soitti.\n\nHän tilasi viiniä ja useita savukkeita ja pian sen jälkeen istuivat\nmolemmat ystävykset eloisaan keskusteluun kiintyneinä entisistä\nasioista.\n\n-- Ja nyt menet sinä tapaamaan tukkukauppias K:ta? kysyi Vold kun\ntärkeimmät yhteiset muistot olivat verratut ja puhuttavin uutisvarasto\nsuoritettu.\n\n-- Niin, mutta ikäväkseni kyllä en ole tavannut häntä kotona tänään.\nHän ei tule ennenkuin huomenna.\n\n-- Jonkatähden olet pakotettu kulkemaan ja puuhaamaan koko tämän\npäivän.\n\n-- Miksikäs en, vastasi Asbjörn Krag. Olen saanut juuri pienen\nyllätyksen, eli toisin sanoen erään uuden asiapirstaleen\ntutkittavakseni.\n\n-- Onko se mahdollista. Keneltä sitten?\n\n-- Ei keneltäkään. Olen hankkinut sen itse. Olen keksinyt miehen, joka\nkulkee valepuvussa. Sehän on jo jotakin pienessä kaupungissa. Luulen\nensimältä sen olevan jonkun huijarin eli seitsemänkymmenen neljännen\nluokan musiikerin.\n\n-- Ahaa, nyt minä tiedän ketä tarkotat, sanoi Vold. Sinä tarkoitat\ntietysti ilveilijää.\n\n-- Mitä? Se oli konstikas nimi. Minä luulin hänen olevan musiikerin.\n\n-- Musiikeri! Kaukana siitä. Hän on sirkustaiteilija ja clowni. Sinä et\npidä arvosi mukaisena lukea paikkakunnan lehtiä. Siellä näkisit hänet\nmainittavan.\n\n-- Huomasin suuren teltan katon tullessani hotelliin, sanoi Asbjörn\nKrag. Ehkä ystäväsi ilveilijä esiintyy siellä.\n\n-- Se pitää paikkansa.\n\n-- Mutta eikö hän ole sama joka valokuvaa musiikkia?\n\n-- Ha ha, ei, sinä olet oivallinen. Ilveilijä on tavallinen\nsirkustaiteilija ja professori Bloch taiteilija, tiedemies ja suuri\nkeksijä. Onhan toki eroa kuningas Salomon ja Jörgen hatuntekijän\nvälillä. He ovat kyllä pelkkiä katkeria vihollisia, mitä minä näytän\nymmärtäväni. Ilveilijä kokoo yleisön suurimman suosion ympärilleen, kun\ntoista valokuvausmusiikkineen pidetään hupsuna.\n\nMusiikkivalokuvaaja on toimittanut suuren soitannollisen\niltahuvituksen, joka tapahtuu huomenna.\n\nMutta kilpailusta ilveilijän ja sirkuksen kanssa saanee hän tuskin niin\npaljon väkeä että hän voi maksaa kuluja. Siksi on hän aivan huippuunsa\nraivossa ilveilijään ja raivonsa näkyy selvästi hänen ilmoituksissaan.\n\nAsbjörn Krag nauroi.\n\n-- Pienelle rauhalliselle ja idyllimäiselle kaupungillenne on suotu\ntäydellinen amerikalainen elämys.\n\n-- Niin, täydellisesti. Väestö on myöskin kovin uteliasta\nsaadessaan nähdä miten se tapahtuu. Kujeilija on uhannut paljastaa\nmusiikkiprofessori Blochin humpuukimusiikin ja professori on vuorostaan\nuhannut ampua ilveilijän. Professorihan on Villistä Lännestä.\n\n-- No niin, vastasi Krag ja asia ei tule mielenkiinnottomammaksi siitä\nseikasta, että toisella puoluelaisella on väärät hiukset ja parta --\nhän esiintyy siis naamioituna. Ja että naamio kätkee olennon tai\ntoisen, jolla varmaankin on halua pysyä poissa.\n\n-- No niin... mitä ilveilijä...\n\n-- Se ei ole ilveilijä, sanoi Asbjörn Krag, se on musiikkiprofessori.\n\nToinen nousi ylös.\n\n-- Mitä! huudahti hän. Sitä en olisi milloinkaan voinut ajatella. Miksi\nhänen pitää olla naamioituna?\n\n-- Olet oikeassa. Miksikö? Olen vakuutettu siitä, että hän näyttää\nkyllä hullunkuriselta muutenkin. Mutta nyt aijon viettää tämän päivän\nkoettamalla päästä selvyyteen siinä. Olen jo askarrellut niin kauvan\nperhenäytelmien ja muiden surullisten asiain kanssa, että suorastaan\nvirkistyn saadessani virkistää ajatuksiani aivan koomillisessa asiassa.\nKoomillinen on tämä asia, siitä ei voida väittää. Sano minulle eikö\nosoittaudu siltä, että nämä herrasmiehet toimisivat yhteisymmärryksessä\nkeskenänsä. Että kaikki vaan on toimitettu sirkuksen reklaamin hyväksi?\n\n-- Kyllä, tietysti, sanoi Vold, on mieleeni muiden muassa juolahtanut\nse epäluulo. Mutta sen on täytynyt torjua.\n\nTunnen sirkuksen johtajan aikaisemmalta käynniltä. Hän ei milloinkaan\nvoisi ruveta sellaiseen tuumaan kuin kiihottaa koko yleisö ja ehkä\ntulemalla kielletyksi antamasta muutamia esityksiä. Sitäpaitse on\nilveilijän ja Coloradolaisprofessorin vihollisuus aivan silmin nähtävä\nja oikea. Ottakaamme lehtiä ja ilmoituslehtisiä niin voit itse nähdä\nmiten on sen laita.\n\nVold meni lukuhuoneeseen ja palasi muutaman minuutin kuluttua takasin\nviimeisten paikallislehtien kanssa. Siinä oli päivän sanomalehti\n\"Halden\" ja \"Smålenens Amtstidenden\" eilispäivän numero.\n\"Amtstidendessä\" sattui silmään heti eräs valtava ilmoitus.\n\n                    SIRKUS\n                TAIKAILVEILIJÄ\n\n                     sekä\n\n         koko suuri valio-taiteilijakunta\n\n                   esiintyy\n\n         SUURESSA ENSI-LOISTO-ESITYKSESSÄ\n\n                  tänä iltana.\n\n    Huom.! Huomenna julaistaan sanomalehdissä Taikailveilijän\n    suuri Fredrikshaldille varaama yllätys.\n\n-- Hitto vieköön, sanoi Asbjörn Krag. Ilveilijä on toisin sanoin koko\nsirkuksen vetonumero. Se on kerrassaan tavatonta. Oletko nähnyt häntä?\n\n-- Kyllä ja saan todellakin tunnustaa että olen harvoin nauranut niin\nsydämmellisesti ja hillitsemättömästi kenellekään sirkusilveilijäile.\nHänellä on harvinainen varasto hyvää huumoria ja on aina uusia\nmetkujaan. Pidän sitä omituisena ettei hän ole ottanut paikkaa\nsuuremmassa sirkuksessa kuin sellaisessa kiertelevässä seurueessa\nHänestä aivan yksinkertaisesti tulisi maailmansirkuksen vetonumero.\n\n-- Ylipäänsä, sanoi Asbjörn Krag, teidän pieni kaupunkinnehan on\nmieluisten yllätyksien täyttämä. En kadu todellakaan luvatessani jäädä\ntänne. Näyttää siltä kuin tulisin viettämään täällä muutamia hauskoja\nja vaihtelevia tunteja. Me päätämme mennä siis illalla sirkukseen?\n\n-- Tietysti. Sinun pitää nähdä taikailveilijän. Hän esiintyy vaan neljä\niltaa.\n\n-- Mutta mistä yllätyksestä puhuttiin ilmoituksessa? Sen kai tiedät\npoliisimiehenä?\n\n-- Kyllä luonnollisesti. Heidän on täytynyt tehdä ilmoituksen\nyllätyksestä. Ja minähän olen ankarasti luvannut olla sanomatta\nkenellekään. Mutta sinulle...\n\nKrag nauroi.\n\n-- Tietysti, sanoi hän, täytyy sinun uskoa minulle kaikki kaupungin\npikku salaisuudet.\n\n-- Se on siinä, että taikailveilijä on luvannut viisisataa kruunua,\nniin viisisataa kruunua, humpuugitta -- sille ken voi sanoa mitä väriä\non hänen huippulakkinsa.\n\nKristianialaissalapoliisi näytti tässä hetkessä kovin hämmästyneeltä.\nHän luuli ystävänsä laskevan leikkiä. Mutta leikkiä ei hän laskenut.\nNähdessään virkaveljensä hämmästyneen katseen, uudisti hän vielä kerran\nmitä hän oli sanonut.\n\n-- Se ei tunnu minusta juuri olevan erittäin vaikeata, sanoi hän, joko\nhuippulakki on punanen eli vaikea eli sininen, tulee asia kai olemaan\nyksinkertainen määrätä värit.\n\n-- Kyliä, niin luulisi, sanoi Vold, mutta taikailveilijäkin on\nasettanut erään ehdon.\n\n-- Erään ehdon, no, antaa kuulua. Otaksuttavasti on ehto siinä että ne\njotka haluavat arvata tulevat seisomaan kasvot pois käännettyinä eli\nsuletuin silmin.\n\n-- Ei, kaukana siitä. Se tullaan arvaamaan kadulla.\n\n-- Kadulla?\n\n-- Juuri niin. Taikailveilijä ratsastaa kello 4 aamulla\nsirkustoveriensa johdattamana läpi kaupungin pääkatua. Se, joka voi\nsanoa minkä värinen on hänen huippulakkinsa, huutaa vaan:\n\nTaikailveilijä, lakkisi on valkea eli punanen taikka minkä värinen se\nnyt voi olla.\n\n-- Silloin on kai vaan yksi selitys, sanoi Asbjörn Krag, ilveilijä\nratsastaa läpi kaupungin paljain päin.\n\n-- Ei, hän on eritoten sanonut ratsastavansa lakki päässä. Jokainen saa\nluvan koettaa. Ei edes tarvitse olla kadulla voi istua omassa huoneessa\narvaamassa. Se on vaan ehtona että avaa ikkunan ja huutaa hänelle\ntunnuksen.\n\n-- Taikailveilijä, piippolakkisi on sininen...\n\nAsbjörn Krag nauroi äänekkäästi.\n\n-- Se on tietysti vaan ilveilijätemppu, päähänpisto, reklaamipisto,\nsanoi hän.\n\n-- Niin tietenkin, mutta yhdestä seikasta olen vakuutettu ja se on se,\nettä ilveilijällä on yllätys takataskussaan.\n\nVold nousi lähteäkseen.\n\n-- Tehtävä, sanoi hän. Minua odotetaan konttorissani.\n\nMolemmat poliisimiehet päättivät kohdata toisensa kello seitsemän\nillalla mennäkseen sirkukseen.\n\nSen jälkeen jäi Asbjörn Krag jälleen yksin.\n\nNyt oli hän saanut erään uuden asian mietittäväksi, nimittäin\ntaikailveilijän yllätys. Se kokonaan tuntui hänestä niin\nuskomattomalta. Hän tiesi vanhastaan etteivät kiertävät sirkusseurueet\nkoskaan huolineet toimeenpanna sellaisia omituisia, komeita reklaameja\npikkukaupungeissa. Sellaiset tavataan säästää pääkaupunkeihin.\n\nKoska hänellä ei kuitenkaan ollut mitään ajanvietettä, päätti hän\nlähteä sirkukseen saadakseen mahdollisesti pakinahetken johtajan\nkanssa.\n\nAsbjörn Krag jätti siis huoneensa.\n\nKuitenkin oli tärkeätä tietää minkä laatuinen oli mainitun hotellin\nkäytävä.\n\nSe on sangen pitkä ja kapeat ovet molemmille sivuille. Tämä on toisessa\nkerroksessa, sieltä johtavat leveät portaat ensimäiseen. Juuri näiden\nportaiden vieressä on käytävässä kuin jääkirnu, hakattu nurkka josta\nsamaten eräs ovi johtaa vierashuoneeseen. Ne henkilöt, jotka tulevat\ntämän oven kautta eivät voi nähdä mitä käytävässä tapahtuu. Sitävastoin\nvoivat ne, jotka kulkevat käytävää pitkin, kovin hyvin kuulla jokaisen\nsanan, joka tässä pienessä käytävän poikkeuksessa sanotaan.\n\nJuuri kun Asbjörn Krag jätti huoneensa kuuli hän ääntä sieltä.\n\nHän tunsi professorin äänen, mutta se tuntui hänestä kuin olisi se\nkuulunut rohkeammalta ja karskimmalta kuin juhlasalissa. Sitävastoin ei\nhän enää puhunut vanhaa englantilais-norjalaista mongerrustaan. Hän\npuhui täydellisesti puhdasta norjaa katkonaisella trondhjemin\nmurteella, mikä suuressa määrin kummastutti salapoliisia.\n\nSalaperäinen professori puhui jonkun kanssa jota ei Krag voinut nähdä\nja ei aavistanut kuka se oli.\n\nSeuraavat repliikit vaihdettiin, kaikki Asbjörn Kragin seisoessa ja\nkuunnellessa käytävässä hiljaa kuin rotta.\n\nMusiikkiprofessori sanoi:\n\n-- Hän ei tietenkään aavista mitään. Se oli vain eräs ilmaisu hänen\nuteliaisuudestaan. Näin hänen kasvoistaan, ettei hän aavistanut mitään.\n\nTähän vastasi tuntematon:\n\n-- Mutta joka tapauksessa on parasta olla varovainen, Bob. Hän on oikea\npaholainen pitämään silmät mukanaan.\n\n-- Niin, tietysti. Milloin voit odottaa sähkösanomaa?\n\n-- Kolmen tunnin kuluttua.\n\n-- Menkäämme, sanoi tuntematon käskevällä äänellä, täällä tulee joku.\n\nJoku tuli todellakin rappuja ylös ja musiikkiprofessori meni.\nTuntemattoman huoneen ovi paukahti jälleen. Coloradon professori\nkatseli ympärilleen, mutta Asbjörn Krag oli jo onnistunut puikahtamaan\neräästä oviaukeamasta, Pitkä käytävä levisi tyhjänä professorin\ntutkivalle katseelle.\n\nAsbjörn Krag oli tulevinaan suoraan huoneestaan ja meni nopein askelin\nkäytävän läpi. Kolme henkilöä kohtasi toisensa rappuaskelmassa. Se\nherra joka tuli rappuja ylös, professori sekä Asbjörn Krag.\n\nHe vaihtoivat muutamia sanoja ohikulkiessaan.\n\nAsbjörn Krag kysyi armollisen nöyrästi:\n\n-- No, herra professori oletteko valokuvannut muutamia uusia säveleitä?\n\n-- No, no sir, vastasi Coloradolaisprofessori entisellä\nmongerruksellaan. En ole valokuvannut. Olen maannut puoli päivään. Yes.\n\nKristianialaissalapoliisi tahtoi ainoastaan todeta, että professori\noli jälleen alkanut vanhan komediansa.\n\nSentähden hän meni tämän ohi ja kiirehti juhlasaliin ja heittäytyi\nsiellä erääseen lepotuoliin.\n\nKohta sitten tuli professorikin käyden lylleröiden.\n\nAsbjörn Kragista tuntui, kuin olisi professori tällä kerralla katsellut\nhäntä tarkemmin, meikeinpä tutkivasti. Se oli vaan silmänräpäys, mutta\ntällä sekuntilla keksi kristianialaissalapoliisi terävän, tutkivan\nkatseen vanhan hupakon silmissä.\n\nProfessori kääntyi musiikkikoneensa puoleen ja Asbjörn Krag kätki\nkasvonsa vanhan sanomalehden taakse.\n\nPian sitten meni musiikkiprofessori. Siiloin nousi Krag ylös tuolistaan\nja kutsui erään konttorihenkilön.\n\n-- Kuka asuu numerossa 24? kysyi hän.\n\nHän oli ohimennessään huomannut musiikkiprofessorin äsken jättäneen\ntämän huoneen.\n\nKysyttävä osotti taulua ja sanoi:\n\n-- Kuten itsekin näette, mr Burns.\n\n-- Mr Burns? Mutta eikö hän ole norjalainen. Minä ainakin kuulin hänen\npuhuvan norjaa.\n\n-- Kyllä, mutta kamalan huonoa norjaa. Jos menette illalla sirkukseen\nniin saatte itse kuulla.\n\n-- Sirkus! Mitä se merkitsee?\n\n-- Te ette siis tunne mr Burnsia? kysyi konttorihenkilö ihmeissään.\n\n-- En. Kuka on mr Burns?\n\n-- Mr Burns, hän on taikailveilijä, vastasi konttorihenkilö.\n\n\n\n\nIII.\n\nSIRKUSJOHTAJA.\n\n\nTämä ilmoitus tuli niin odottamatta, että Asbjörn Krag unohti\ntarkotuksensa sekä näytti mielenkiinnottomalta.\n\n-- Mutta sehän on kummallista, sanoi hän konttorihenkilölle, miten te\nvoitte sallia ilveilijän asua tässä ensiluokan hotellissa?\n\n-- Äsh, mitä tekemistä hotellilla on mr Burnsin yksityisasioiden\nkanssa. Hän on hieno ja täydellisesti moitteeton gentlemanni, joka ei\npidä kiinni markoistaan. Hän esiintyy melkein kuin hän voisi ostaa koko\nhotellin meiltä. Ei käy päinsä kieltää huonetta sellaiselta herralta.\n\n-- Ei mitenkään, vastasi Asbjörn Krag vetäessään käsineet käsiinsä ja\nse ei kiinnitä mieltäni ensinkään. Mutta minusta tuntuu kuin täällä\ntulisi nyt kovin eloisaa -- ensin tuo amerikalaisprofessori ja sitten\ntämä ilveilijä.\n\n-- Niin, mutta molemmat ovat huomattavia miehiä -- huomattavia miehiä.\n\n-- Mutta ovatko he verivihollisia? Siltä he ainakin näyttävät.\n\n-- Kyllä varmaan. Ja onpa se aivan kouraan tuntuvaa. Mutta herrat ovat\nsivistyneitä antamaan muutamia näytäntöjä tai sen tapaista. Kun he\nkohtaavat ruokasalissa taikka lukuhuoneessa toisensa, noudattavat he\nvain kylmähköä hiljaisuutta toisiaan kohtaan.\n\nAsbjörn Krag ei kysellyt enempää.\n\nHän jätti hotellin ja johdatti askeleensa sille avonaiselle paikalle,\nmissä hän oli nähnyt sirkusteltan.\n\nHän järjesti aivoissaan kuluneen tunnin havainnot ja löysi joukon\nkäsittämättömyyksiä ja ristiriitaisuuksia. Yhden asian oli hän\nkuitenkin todennut, nimittäin sen, että musiikkiprofessorin ja\ntaikailveilijän välillä oli olemassa salainen yhteisymmärrys.\n\nMutta miksi he olivat olevinaan verivihollisia toisten tutkiessa heitä?\n\nHe molemmat olivat selvästi norjalaisia.\n\nMutta miksikä he puhuivat tätä naurettavaa mongerrusta, mikä ei ollut\nnorjan eikä englannin kieltä ja joka varmaankin tuotti heille enemmän\npäänvaivaa kuin heidän oma äidinkielensä?\n\nMikä tarkoitus oli ilveilijän \"salaisuudella?\" Miksi koko kaupunki\narvailisi hänen piippolakkinsa värejä? Miksi hän toimittaisi tämän\nilveilyn pienessä kaupungissa? Oliko se vaan reklaamitarkoituksessa?\nMiksi oli Coloradolaisprofessori pannut puhekoneen suureen ja mustaan\nlaatikkoonsa ja kutsunut sitä uudeksi keksinnöksi, puhekonelaitokseksi\nmusiikin valokuvausta varten?\n\nMikä tarkoitus oli tällä kaikella? Ja miksi oli musiikkiprofessori\nlörpötellyt \"ettei hän ole oivaltanut epäilyksiä.\"\n\nKuka oli \"hän\" ja mikä oli tämä, jota hän ei epäillyt?\n\nMitä sähkösanomaa molemmat herrat odottivat?\n\nMiksi oli taikailveilijä peloissaan miehestä, joka tuli portaita ylös,\nettei tämä saisi nähdä häntä yhdessä musiikkiprofessorin kanssa?\n\nAsbjörn Kragin muistellessa todellista äänilajia herrain keskustelussa,\ntuli hän ajatelleeksi, jos ei tässä kaikessa, sirkusjutussa,\nmusiikkikeksinnöissä, ilveilijäkujeissa ja piippolakissa olisikaan\nkätkössä syvää ehkäpä kauheaa totta.\n\nAsbjörn Krag alkoi tuntea itsensä aivan riemastuneeksi. Nyt oli hän\ntaasen saanut asian askaroitavakseen. Hän oli täydellisesti unhottanut\nolevansa oikeastaan väsyksissä ja rikki reväistynä kaikkien Göteborgin\nponnistuksien jälkeen. Ja yhtä täydellisesti oli hän unohtanut\nystävänsä, tukkukauppiaan, jota hän tervehtisi huomenna. Hänestä ei\nollut olemassa mitään muuta kuin taikailveilijän salaisuus. Hän kulki\nverkkaan katua eteenpäin ja huomasi äkkiä kasvot, jotka hän luuli\ntuntevansa. Niin, todellakaan ei tuo ollut muu kuin vanha sirkusjohtaja\nTanto, jonka hän useita kertoja ennen oli tavannut Kristianiassa. Tanto\noli jo tuntenut salapoliisin ja tuli viistoon kadun poikki johdattaen\nkulkunsa suoraan häntä kohti.\n\n-- Kas sehän oli minulle omituinen yhteensattuma! huudahti\nhän puolitanskalaisella sekasotkulla. Niin, sanonpa yllätys.\nMetsästelemässäkö, mitä?\n\n-- Ei, vastasi Asbjörn Krag, lämpimästi puristaen ystävänsä kättä,\niloisena että sirkusjohtajan persoonassa oli tavannut vanhan tuttavan,\nolen vaan tervehtimässä erästä ystävääni, joka ikäväkseni ei tule ennen\nkuin huomenna.\n\n-- Mainiota, mainiota. Silloin täytyy teidän, hitto vieköön, käydä\nsirkuksessani, herra poliisimestari!\n\nSirkusjohtaja kutsui aina korkeita poliisimiehiä poliisimestareiksi.\n\n-- Kyllä, vastasi Asbjörn Krag. Olen jo ajatellut sitä. Minunhan pitää\ntulla katsomaan teidän suurta kuuluisuuttanne, taikailveilijää.\n\n-- Niin, sen teidän pitää tehdä. Se on koko kummallinen Pelle-Jöns. Hän\nvoi saada naurulihakset käyntiin. Niin, hän on eräs arvoitus.\n\n-- Arvoitus, herra johtaja. Mitä te sillä tarkoitatte?\n\n-- En tunne häntä. En ole ennen koskaan nähnyt häntä. Ja silloin tulee\nhän luokseni ja pyytää päästä palvelukseeni. Hän oli silloin kovin\nhieno ja ja näytti melkeinpä lähettiläältä tai muulta sellaiselta. Ja\nsiltä hän näyttää vieläkin kun hänellä ei ole ilveilijäpukuaan.\n\n-- \"Paikkaa\", sanoin minä. \"Mihin hittoon voisin teitä käyttää, nuori\nmies.\"\n\n\"Olen ilveilijä\", sanoi hän. Mutta silloin täytyi minun todellakin\nnauraa, herra poliisimestari, sillä en milloinkaan elämässäni ollut\nnähnyt ilveilijää niin kummallisin totisin kasvoin.\n\nNähdessään minun epäilevän hänen komiikkerikykyään, sanoi hän voivansa\nantaa näytteen samassa. No niin, se ei ollut hullumpaa. Ja silloin hän\nantoi näytteen ja tunnustan, etten ollut milloinkaan ennen nauranut\nniin lämpimästi kenellekään ilveilijälle. Vakuutan, herra\npoliisimestari, että olen nähnyt useita ilveilijöitä.\n\nKun olin juuri ilveilijän tarpeessa, otin palvelukseeni tämän\nlurjuksen. Ja tiedättekö mitä, herra poliisimestari. Naurettavimpia\nkaikesta olivat hänen pyytämänsä palkkiot. Mitä sanotte\nkahdestakymmenestä kruunusta illalta sellaiselle nerolle. Olisin hyvin\nvoinut maksaa sata kruunua ja sittenkin ansaita rahoja hänen\nesiintymisellään.\n\nAsbjörn Krag paloi kärsimättömyydestä saada keskeyttää puheliaan\njohtajan sanatulvan muutamilla kysymyksillä.\n\n-- Milloin, sanoi hän, milloin tämä tapahtui?\n\n-- Siitä ei todellakaan ole pitkä aika. Se tapahtui viime viikon\nkuluessa, heti kun olin tullut kaupunkiin. Suuressa loisto\nensi-iltanäytännössä oli minulla, häpeä sanoa, kehno huone. Sitten tuli\ntämä ilveilijä ja heti tuli toinen ääni kelloon. Kolmena iltana oli\nminulla täpötäysi huone. Kaikki tulivat sinne nähdäkseen ilveilijän.\n\nVoitteko ajatella, herra poliisimestari, kun minä joku aika sitten\ntarjouduin kaksinkertaistamaan hänen palkkiotaan, hänen siitä\nilmaisematta halaistua sanaa, sanoi hän vain: \"ei, kiitos.\" Oletteko\nkuulleet moista ennen, herra poliisimestari.\n\n-- En, se kuulostaa todellakin uskomattomalta.\n\n-- Niin, eikö totta. Sitä ei ole tapahtunut koskaan ennen koko\nsirkuselämäni aikana. Ja kun uudelleen kysyin häneltä, oliko se täyttä\ntotta, ettei hän tahtoisi tulla paremmin palkatuksi, vastasi hän vaan:\n\"En, kiitos! En tarvitse mitään rahoja.\"\n\n-- Ehkä ilveilijänne on varakas?\n\n-- Niin, sitä en tiedä. Hän antaa joka tapauksessa paljon rahoja\nhotelliin, jossa asuu. Ei kellään meistä ole tosiaankaan varoja asua\nensiluokan hotellissa, ei edes minulla, joka olen johtaja, vielä\nvähemmin hänen virkaveljillään, toisilla ilveilijöillä. Mutta hän --\nniin, hän aivan hyvin asettuu Grand hotelliin ja passauttaa itseään\nkuin kreiviä. Olenpa kuullut hänen juovan shampanjaa joka\npäivällisissä. Sitten kieltäytyy hän ottamasta vastaan korkeampaa\npalkkaa kun nuo vaivaiset 20 kruunua illalta, jotka myönsin, ennen kuin\nminulla oli aavistustakaan siitä onnesta, jonka hän tekisi. Miten\narvelette sen käyvän laatuun, herra poliisimestari.\n\n-- Se ei tietenkään käy ensinkään laatuun, vastasi Asbjörn Krag. Hänen\nporvarillinen nimensä on Burns, minkä minä olen nähnyt hotellin\nilmoitustaululla.\n\n-- Niin, siten hän ainakin kutsui itseään tullessaan ja pyytäessään\ntointa. Mutta minä puolestani luulen hänen nimensä olevan toisen.\nLuulen, että hän on joku valepukuinen ranskalainen kreivi.\n\nKristianialaissalapoliisi nauroi.\n\n-- Teillä on runollisuuden taipumukset, sanoi hän -- kuten kaikillakin\nsirkusjohtajilla. Miksi ranskalainen kreivi rupeaisi esiintymään\nilveilijänä jossain norjalaisessa sirkuskiertueessa.\n\nJohtaja raapi niskaansa. Ei... ei... ei... ei voi olla oikeassa, mutta\nsilloin on hän, tuhat tulimmainen minut periköön, englantilainen\nloordi.\n\n-- Sitä otaksumaa vastaan voin vetää juuri samat todistukset.\n\n-- Niin, mutta mikä hitto hän sitten on?\n\n-- Suoraan sanoen, herra johtaja, ajattelin juuri kysyä teiltä sitä\nsamaa.\n\nJohtaja peräytyi ja katsoi kauhuissaan Asbjörn Kragiin\n\n-- Ahaa, sanoi hän, luuletteko, että se on eräs sellainen.\n\n-- Sellainen?\n\n-- Niin. Suurroisto, joku karannut pankinjohtaja ehkä, huijari. Ehkä\nsalamurhaaja. Hui hai!\n\nSirkusjohtaja tuli niin liikutetuksi pelkästä ajatuksesta, että hän\nsamalla napsautti sormiaan.\n\n-- Voitte antaa tuhannen päälle, että niin on asian laita, jatkoi hän.\nPiileillä sirkusilveilijänä, olisi kai nerokkain kaikista valepuvuista.\n\n-- Ei, sitä en ainakaan usko, sanoi Asbjörn Krag. Silloin esiintyisi\nhän aivan toisella tavalla. Silloin olisi hän ainoastaan ilveilijä.\nSilloin ei hän näyttelisi gentlemannia päivällä ja ilveilijää vaan\nillalla.\n\nSirkusjohtaja raapi taasen niskaansa. -- Olette oikeassa, herra\npoliisimestari, sanoi hän. Tämä pöty suurroistosta oli tietenkin yhtä\npaksua kuin tehdä hänet englantilaiseksi loordiksi eli ranskalaiseksi\nkreiviksi. Mutta mitä te itse ajattelette, herra poliisimestari.\n\n-- En tiedä vielä oikein itsekään, mitä uskon, paras johtaja. Odotan\nvaan jotain positiivista tapahtuvan, joka voi antaa minulle tien.\nOletteko koskaan itse kysyneet häneltä syytä, miksi hän oikeastaan\ntahtoo olla ilveilijä?\n\n-- Kyllä tietenkin. Kaksi kertaa.\n\n-- Ja mitä hän vastasi?\n\n-- Ensi kerralla vastasi hän tahtovansa olla niin mielellään ilveilijä\nsiksi, että hän halusi nähdä iloisia kasvoja.\n\nSe oli tietysti pötyä ja ajateltuani muutaman päivän kysyin häneltä\ntaasen, mutta silloin hän vastasi:\n\nSiksi, että te saatte ansaita rahoja, herra johtaja.\n\nMutta samalla katsoi hän minuun niin kylmästi ja torjuvasti, että minä\nkokonaan kadotin haluni kysellä häneltä enempää.\n\n-- Miten pitkäksi aikaa hän tulee jäämään luoksenne?\n\n-- Ah, neljäksi päiväksi vaan.\n\n-- Mihin hän sitten menee?\n\n-- Sitä en todellakaan tiedä, herra poliisimestari.\n\n-- Ettekö ole kysyneet häneltä?\n\n-- Huomaan, että te ette tunne taikailveilijää, vastasi johtaja. Jos\nolisitte keskustelleet kerrankin hänen kanssaan, niin tulisitte heti\nhuomaamaan, miten toivotonta on sekaantua hänen yksityisasioihinsa.\nHui, hän voi katsella vaikka jonkun läpi.\n\n-- Mutta miksi kutsutaan häntä taikailveilijäksi?\n\n-- Siksi, että hän esiintyy ilveilijänä eräässä koomillisessa\nosotelmassa. Ah, se on hirveän hauska. Saatte itse nähdä, jos tulette\nillalla, herra poliisimestari.\n\n-- Hänkö se on, joka on asettanut tämän kujeilun. Salapoliisi katsoi\nylös ja uhkaili leikillisesti sormillaan.\n\n-- Kas vaan sellaista vainua. Oletteko jo ehtineet haistaa sen. Mutta\nsehän ei tapahdu ennenkuin ylihuomenna.\n\n-- Minä kysyin, hänkö sen on keksinyt?\n\n-- Jösse, niin, varmaan on hän sen keksinyt. En ole oikein perillä\nsiitä, mitä se on, mutta ymmärrän, että se tulee olemaan sirkukselleni\nvaltava reklaami. Niin, se on todellakin ihmeellinen mies. Tulen\nsuremaan itseni kuoliaaksi, hänen jättäessään minut.\n\nMolemmat herrat olivat tämän keskustelun aikana kävelleet hitaasti\nkatua eteenpäin ja lopuksi tulleet sähkösanoma-asemalle.\n\nTässä pysähtyi Asbjörn Krag.\n\n-- Kuulkaa nyt, mitä minulla on sanottavana, sanoi hän. Te ette saa\nkertoa kenellekään siitä, mistä olemme puhuneet tämän kävelyn aikana.\n\n-- Vannon mielelläni valan, etten tunne teitä.\n\n-- Se ei ole ensinkään tarpeellista, vaan päinvastoin typerää, herra\njohtaja. Saatte mielellänne kertoa jokaiselle, että olette aivan äsken\ntavanneet tunnetun salapoliisi Asbjörn Kragin Kristianiasta, joka\nsattumalta oleskelee täällä tervehtiäkseen erästä ystäväänsä.\n\n-- Mitä! Minä luulin että sanoitte...\n\n-- Niin, minä sanoin, että te ette saa puhua mistä olemme keskustelleet\ntoisin sanoen taikailveilijästä.\n\n-- Ymmärrän, ymmärrän. Mutta saanko luvan kertoa taikailveilijälle,\nettä olen puhunut kanssanne, herra poliisimestari.\n\n-- Varsin kernaasti, jos se teitä huvittaa. Mutta älkää ennen kaikkea\nantako hänen saada epäilyksiä siitä, että minulla on muita ajatuksia\nhänestä paitsi hänen ominaisuuksistaan harvinaisen hauskana\nilveilijänä.\n\n-- Ymmärrän.\n\n-- Niin, hyvästi sitten, herra johtaja. Illalla tavataan. Minun täytyy\nnyt mennä sähkösanoma-asemalle.\n\n-- Hyvästi, hyvästi, herra poliisimestari, tervetuloa.\n\nSähkösanoma-asemalla oli Asbjörn Kragilla keskustelua kahden kesken\nvirkaatekevän assistentin kanssa.\n\nKrag esitti poliisimiesoikeutensa ja kysyi oliko viime päivien kuluessa\ntullut mitään sähkösanomaa mr Burnsille Grand hotelliin.\n\nNiin pian kun oli kysymyksessä rikoksen keksiminen, tai rikollisten\naikeiden estäminen, ovat sähkösanoma-asemat velvollisia avustamaan\noikeuden apulaista.\n\nSähkölennätinvirkamies vastasikin avomielisesti salapoliisin kaikkiin\nkysymyksiin.\n\nSitten kertoi hän Burns-nimen viime päivinä usein esiintyneen sekä\nlähetetyissä että vastaanotetuissa sähkösanomissa.\n\nSamalla hetkellä jolloin kristianiaiaissalapoliisi oli saanut tämän\ntiedon, huusi joku toimitushuoneesta lähetinhuoneeseen:\n\n-- Sähkösanoma Burnsille, Grand hotell.\n\nEräs lähetti tuli juosten. Kristianiaiaissalapoliisi antoi\nlennätinvirkamiehelle merkin ja tämä sanoi:\n\n-- Anna tänne sähkösanoma!\n\nSe ei ollut vielä kokoonkääritty ja virkamies luki äänekkäästi:\n\n    Burns, Grand hotelli,\n                           Fredrikshald!\n\n    Viimeinen ruusu vai Geisha?\n\n                         Pierpont Morgan.\n\nSähkösanoma oli laadittu englanniksi ja lähetetty South Alloa,\nSkottland.\n\nAsbjörn Krag otti hämmästyksissään askeleen taaksepäin, nähdessään\nallekirjoituksen: Pierpont Morgan, erään maailman rikkaimman miehen.\n\n\n\n\nIV.\n\nRAHARUHTINAAN SÄHKÖSANOMA.\n\n\n-- Eipäs ole vähempää kuin Pierpont Morgan, sanoi Asbjörn Krag, niin\npian kun oli selvinnyt yllätyksestä, jos oikein muistan, asustaa suuri\namerikalainen raharuhtinas juuri Skotlannissa. Mutta varmuuden vuoksi\ntiedustelen sähköteitse.\n\nHän istuutui ja kirjoitti sähkösanoman.\n\nSe oli aivan lyhyt ja kuului:\n\n        Scotland Yard, Lontoo.\n\n    Missä asuu Pierpont Morgan?\n\n            Salapoliisi Krag,\n              Fredrikshald.\n\nTämä sähkösanoma lähetettiin heti.\n\nAsbjörn Krag luki vielä kerran Burnsille tulleen sähkösanoman, mutta se\nnäytti hänestä yhtä salaperäiseltä ja käsittämättömältä kuin ensi\nkerrallakin, jolloin lennätinvirkamies sen oli lukenut. Ainoastaan\nallekirjoitus, tämä mahtava nimi, tuntui hänestä mahdottomalta,\nollakseen totta ja näytti täydellisesti hypnotisoineen hänet. Saattoiko\nse olla maailmankuulu miljonääri. Mitä tekemistä oli maailman\nrikkaimmalla miehellä erään kiertävän sirkusilveilijän kanssa?\n\nMitä saattoi muuten merkitä tuo kummallinen kysymys? Olivatko molemmat\ntarkoitetut \"Viimeinen ruusu\" ja \"Geisha\" nimet musiikkikappaleita?\n\nÄkkiä muisti Asbjörn Krag kuulleensa amerikalaisen musiikkiprofessorin\nkoneen soittavan \"Geishaa\", mutta olisiko tuolla naurettavalla\nhumpuukimestarilla jotain tekemistä mahtavan raharuhtinaan kanssa.\nAikoiko tämä ehkä ostaa hänen keksintönsä? Muutenhan ei sähkösanoma\nollut osoitettu Coloradolaismiehelle, vaan Burnsille, ilveilijälle.\n\nJa kokonaan Asbjörn Kragista tuntui se niin mielettömältä ja\ntarumaiselta, että hän oli vähältä epätoivoinen.\n\nLennätinvirkamies huomasi hänen onnettomuutensa ja kysyi miten hän\nvoisi olla avuksi.\n\n-- Lähettäkää ennen kaikkea sähkösanoma osotetulle, mr Burnsille, sanoi\nAsbjörn Krag, niin saamme nähdä, mitä hän vastaa. Sähkösanoma on\nmuodostettu kysymykseksi. Viimeinen ruusuko vai Geisha?... Pierpont\nMorgan. -- En ole koskaan kuullut hullumpaa.\n\nSähkösanoma lähetettiin eräällä lähetillä Grand hotelliin.\n\nLennätinvirkamiehellä sattui olemaan hallussaan vielä kopio eräästä\nsähkösanomasta, jonka Burns omakätisesti päivää ennen oli lähettänyt\nPierpont Morganille, South Alloaan.\n\nHän otti esille kopian.\n\nSe kuului englannista käännettynä:\n\n    \"Montako nuottia? Burns.\"\n\nAsbjörn Krag nauroi äänekkäästi lukiessaan tämän sähkösanoman.\n\nMontako nuottia?\n\nSkottlandin ja Fredrikshaldin välillä suoritettiin siis säännöllisesti\nmusikaalista sähkösanomavaihtoa. Mr Burnsin sähkösanomahan \"Montako\nnuottia?\" oli suoranainen kysymys ja mr Morgan sen sijaan saapuu\nuudella kysymyksellä: \"Viimeinen ruusu vai Geishako?\"\n\n-- Tämä musiikkikieli on tietenkin sovittu jo etukäteen,\najatteli Kristianialaissalapoliisi. Sitä on mahdoton selvitellä\nsalamerkkikirjatta.\n\n-- Pelkään, että tulen tekemään vielä ihmeellisempää, sanoi\nlennätinvirkamies, etsiessään erilaisia mr Burnsin viime päivinä\nlähettämien sähkösanomien kopioja.\n\nMuutamissa sähkösanomissa puhuttiin yksinomaan \"Viimeisestä ruususta\"\neli \"Geishasta.\" Mutta toisin sanoen oli se sekotettu käsittämättömällä\ntavalla.\n\nEräs sähkösanoma kuului:\n\n    Pierpont Morgan,\n                      South Alloa.\n\n    Joko Viimeinen ruusu Fredrikshaldissa,\n    Geisha mahdollisesti Antwerpenissä.\n\n                           Burns.\n\nAsbjörn Kragin miettiessä tätä sähkösanomaa, soitettiin puhelimella\nGrand hotellista.\n\nSe oli mr Burns, joka tahtoi lähettää sähkösanoman, jonka hän\npuhelimessa saneli.\n\n-- Se on tietysti vastaus Pierpont Morganin viimeiseen kysymykseen,\najatteli Krag, joka osottautuikin oikeaksi, sillä naissähköttäjän hetki\nmyöhemmin tullessa sisään sähkösanoman kanssa, näki salapoliisi\ntaikailveilijän sähköttäneen:\n\n    Morgan,\n            South Alloa.\n\n    Hyvät toiveet Geishalla.\n\n                  Burns.\n\n-- Se tuntuu ainakin vastaukselta, mutisi Krag, eikä se myöskään ole\nmikään tarkotukseton sanayhdistelmä. On selvää, että mies Skottlannissa\ntoivoo jotakin. \"Viimeinen ruusu\" tarkoittaa erästä asiaa ja \"Geisha\"\njotain toista, Nyt hän on saanut tietää \"Geishalla\" olevan hyviä\ntoiveita.\n\nMutta mitä nämät molemmat nimitykset tarkoittivat, sitä oli\nkristianialaissalapoliisin mahdoton saada selville.\n\nHän päätti mennä takaisin hotelliin sekä aikoi juuri ottaa jäähyväiset\nrakastettavalta lennätinvirkamieheltä kun toimistohuoneesta\nilmoitettiin kaksi uutta sähkösanomaa saapuneen.\n\nMolemmat olivat Asbjörn Kragille.\n\nLennätinvirkamies jätti ne hänelle henkilökohtaisesti. Krag ei ollut\nodottanut muuta kuin erästä sähkösanomaa -- Scotland Yardin vastausta,\nja siksi katsoi hän kummastuksella saapuneita sähkösanomia.\n\nHän avasi ensimäisen.\n\nSe oli Lontoosta, ja kuului:\n\n    Salapoliisi Krag,\n                      Fredrikshald.\n\n    Miljonääri Pierpont Morgan asuu huvilassaan\n    South Alloassa, Skottlandissa.\n\n                                   Smyth.\n\nKristianialaissalapoliisi tiesi varsin hyvin kuka Smyth oli. Hän oli\ntavannut mr Smythin eräällä Lontoon matkalla ja oli sitäpaitsi\nlehdistä ja poliisiraporteista saanut kuulla hänen urotöistään. Hän oli\nScotland Yardin salapoliisiosaston päällikkö.\n\nEi siis ollut ollenkaan epäilystä siitä, että amerikalainen\nraharuhtinas oli sähköteitse yhteydessä molempien norjalaisten\nhuijarien kanssa Fredrikshaldissa.\n\nTäytyi tietenkin olla tärkeitä asioita, sillä muussa tapauksessa ei kai\nsaattanut olla mahdollista, että tuo rikas mies antautuisi sellaiseen\nyhteyteen.\n\nKrag pudisti päätään.\n\nHän oli täydellisesti selvillä siitä, ettei hänellä koskaan ennen ole\nollut niin arvoituksellista salaisuutta ratkaistavanaan. Eihän ollut\nolemassa edellytyksiä, yhteyttä eikä selvitystä. Ainoat, mitä hänellä\nolivat hallussaan, olivat naurettavimpia päähänpistoja ja kujeita:\nilveilijä, huijariprofessori sekä joukko sekavia sähkösanomia. Mistä\nhänen oli etsittävä ensimäinen säije, joka auttaisi häntä avaamaan\nsolmua?\n\nHän avasi toisen sähkösanoman, josta hän heti näki, ettei lähettäjä\nvoinut olla sama, koska hänen nimensä oli sähkösanoman ulkopuolella.\nEnnen lukemistaan heitti hän nopean silmäyksen allekirjoitukseen.\n\nSe oli salapoliisipäälliköltä.\n\n    Kääntykää heti konsuli Bingin puoleen\n    Fredrikshaldissa, tärkeässä asiassa.\n\n                            Päällikkö.\n\n-- Kas niin, ajatteli Krag hymyillen, nyt viivyttää minua todelliset\n\"asiat\". Olen tuskin ehtinyt vaivaamaan päätäni Taikailveilijän\nmystillisten urotöiden kanssa, kun aivan uusi juttu tulee romahtaen\npäälleni. Alanpa melkein uskoa, että tässä pienessä pikkukaupungissa on\nreippaalla salapoliisilla suurempi käytäntö kuin Kristianiassa. Krag\nkysyi lennätinvirkamieheltä kuka konsuli Bing oli ja missä saisi häntä\ntavata.\n\nLennätinvirkamies sanoi:\n\n-- Konsuli Bing on kaupunkimme rikkaimpia miehiä. Hän on hyvin\nkiintynyt taiteeseen. Hänellä on suuri kallisarvoinen kirjasto, jossa\non koko joukko harvinaisuuksia ja sitäpaitsi aivan pieni taulugalleria,\nmikä on erittäin arvokas. Hän asuu suuressa, kauniissa kivitalossa,\ntätä katua suoraan. Luulisin hänen olevan kotona juuri tähän aikaan.\n\n-- Minut on Kristianian salapoliisipäällikkö käskenyt käymään hänen\nluonaan, selitti Krag. Onko hän jossain riidoissa, eli voiko hän\ntoisella tavalla tarvita käytettäväkseen poliisia.\n\n-- Hän! huudahti lennätinvirkamies hämmästyneenä. Hän on rehellisin\nmies maailmassa, hänellä ei ole ollut, sikäli kun minä tiedän, koskaan\nrettelöitä kenenkään kanssa. Ja sen varallisuuden kanssa, joka hänellä\non, olisi sekin aivan tarpeetonta, jatkoi hän hienolla hymyllä.\n\n-- Mutta jokin on joka tapauksessa tullut epäkuntoon, väitti Asbjörn\nKrag. Onko konsuli vanha mies?\n\n-- Ei, hän on keski-ikäinen mies. Harvinaisen hieno gentlemanni; paljon\nmatkustanut ja hyvin sivistynyt. Tulette varmaankin saamaan\nkäynnillänne hänen luonaan hyötyä ja iloa, ellei hän voikaan antaa\njotain tehtävää ratkaistavaksenne. Minä otaksun että te kai sitä eniten\nhaluatte?\n\n-- Kieltämättä, vastasi Asbjörn Krag, mutta joka tapauksessa ei voi\nolla mahdotonta etteikö hänellä ole jotain aivoissaan.\n\n-- Oli miten tahansa, niin täytyy minun totella määräyksiä. Näin sanoen\notti hän jäähyväiset ja meni.\n\n\n\n\nV.\n\nKONSULIN LUONA.\n\n\nSillä tiedolla, jonka lennätinvirkamies oli hänelle antanut, ei Asbjörn\nKragin ollut vaikeata löytää konsuli Bingin komeata taloa, vanhaa\nkivitaloa edelliseltä vuosisadalta antiikkityylissä.\n\nHän astui suureen juhlasaliin, jossa palvelija pian otti hänet vastaan.\n\nEi montaakaan sekuntia sen jälkeen tuli komeasti puettu herra\nsympatisine ulkomuotoineen rynnäten ulos ottaakseen vastaan hänet.\nAsbjörn Krag ymmärsi, että sen täytyi olla konsulin itse. Hänen\nkasvonsa olivat hetkisen suurimman yllätyksen leimaamat.\n\n-- Ja täällä, huudahti hän lämpimästi puristaen Kragin kättä, sitä saan\nsanoa nopsaksi toimitukseksi. Näyttää melkein kuin teidät olisi\nlähetetty sähköteitse.\n\n-- Melkein, vastasi Krag hymyillen, ja minä ymmärrän konsulin\nsähköttäneen minulle.\n\n-- Niin luonnollisesti; Sähkötin kaksi ja puoli tuntia sitten\nKristianian Salapoliisille. Ehkä olette tullut tänne lentokoneella.\nTeitähän voi uskoa kaikesta.\n\n-- Ei, olen ollut täällä koko päivän, selitti\nkristianialaissalapoliisi. Olin vain sattumalta sähkäsanoma-asemalla ja\nheti sain erään sähkösanoman päälliköltäni, joka käski minua\nsilmänräpäyksessä etsimään teidät.\n\n-- Aha, vai niin. Tässä meillä onkin selitys. Mutta kaikin mokomin,\nolkaa hyvä ja astukaa sisään. Täällä seisomme todellakin ja juttelemme,\njoten unhotamme ettei juhlasali juuri ole oikea keskustelupaikka.\nAsbjörn Krag riisui takkinsa ja hattunsa ja seurasi konsulia\nerinomaisen rikkaasti ja aistikkaasti sisustetun huonerivin läpi. He\nastuivat työhuoneeseen, joka oli varustettu kelvolla, vanhalla\nmahongihuonekalustolla. Seiniä koristivat kirjat kauniissa ja\ntaiteellisissa kansissa.\n\nAsbjörn Krag käsitti heti tulleensa kovin rikkaan miehen kotiin.\n\n-- Uskallanko kysyä miksi olette kunnioittaneet pientä kaupunkiamme\nkäynnillänne? alotti konsuli istuttuaan ja sytytettyään sikarinsa. Ehkä\nerehdyn otaksuessani läsnäolonne olevan jonkinlaisessa yhteydessä minun\nasiani kanssa?\n\n-- Kyllä, vastasi Asbjörn Krag, teette todellakin erehdyksen, herra\nkonsuli. Aina siihen asti kun nyt olen häilynyt täydellisessä\ntietämättömyydessä siitä että teillä ylipäänsä olisi jotain asiaa jonka\nminä voisin auttaa tutkimalla sitä.\n\nOlen täällä pelkästään yksityisasioissa vaikka saankin tunnustaa, että\ntäällä oleskelemieni tuntien aikana olen tullut kosketuksi erääseen\nosaan suhteista jotka ovat antaneet minulle päänvaivaa. Kaikki tämä ei\nole kuitenkaan tekemisissä teidän asianne kanssa, herra konsuli, mutta\nolen kovin utelias saadakseni tietää miksi olette kutsuneet minut\ntänne.\n\nKonsuli karisti tuhkan sikaristansa ja valmistui kertomaan.\n\nAsbjörn Krag huomasi kunnon miehen olevan hiukan neuvottomana siitä\nmiten hän alottaisi.\n\n-- Ennen kaikkea pyydän saada mainita, sanoi konsuli, että olen\nlähettänyt sanan teille siksi että olen kuullut niin paljon hyvää\nteistä.\n\nAsbjörn Krag kumarsi\n\n-- Sitäpaitsi pyydän saada osottaa tämän asian vaativan sekä\nteräväjärkisyyttä, viisautta että hienotunteisuutta -- ominaisuuksia\njoita erittäin ihailen teissä.\n\nKonsuli kakisti ja jatkoi sitten.\n\n-- Siitä vähästä mitä olette nähnyt kotiani, sanoi hän, olette\nmahdollisesti voineet ymmärtää minun harrastavan taidetta. Muiden\nmuassa olette nähneet joukon kallisarvoisia tauluja ja sitäpaitsi\nomistan pienen valitun kirjaston, jonka kerskumatta uskallan väittää\nmaan arvokkaimmiksi.\n\nAsbjörn Krag nyökkäsi myöntymykseksi ja katsoi ihastuneesti seiniä\npitkin, jossa kalliit sidotut kirjat olivat pitkissä kunnioitusta\nherättävissä riveissä.\n\n-- Asiani, jatkoi konsuli, koskee juuri erästä taideteosta, erästä\ntaulua. On koetettu varastaa erästä kallista aivan korvaamatonta\ntaulua.\n\nKristianialaissalapoliisi, joka ei juuri ollut erittäin kokenut\nkaunotaiteissa, kysyi aivan äkkiä:\n\n-- Taulu?\n\n-- Niin.\n\n-- Onko tämän taulun nimi \"Viimeinen ruusu?\"\n\n-- Ei, vastasi konsuli sydämellisesti nauraen.\n\n-- Onko sen nimi ehkä \"Geisha\" eli sen tapaista?\n\nKonsuli katsoi hiukan kummastuneena salapoliisiin ja vastasi.\n\n-- Ei suinkaan, kaukana siitä, herra Krag.\n\n-- No niin! Sehän oli vain eräs ajattelematon päähänpistoni. Olen\nnimittäin aivan täpötäysi päivän ihmeellisistä elämyksistä. Mutta nyt\nkokoon ne kaikki yhteen erääseen aivojeni nurkkaan ja lukitsen ne\nsisälle. Nyt tahdon antautua ainoastaan teidän asianne huomioon, herra\nkonsuli... siis; teiltä on yritetty varastaa eräs taulu?\n\n-- Niin.\n\n-- Ja tämä yritys epäonnistui.\n\n-- Sitä en tiedä vielä, herra salapoliisi. Se riippuu teistä.\n\n-- Mitä minusta?\n\n-- Niin, asia on nimittäin siten, ettei yritys ole vielä lahonnut. Nyt\nkerron miten se tapahtui.\n\nNoin kolme viikkoa sitten sain kirjeen eräältä tuttavaltani Lontoossa.\nHän sanoi kahdelta taholta aijotun tehdä ponnistuksia varastaa\narvokkain tauluni ja että minun täytyi olla varuillani.\n\nAluksi otin sen täydellisesti levollisesti. Enhän tuskin voinut\najatellakaan mahdollisuutta, että tauluni voitaisiin varastaa tässä\npienessä rauhallisessa kaupungissa.\n\nMutta silloin tapahtui pari asiaa jotka tekivät sen että minä aloin\nvaromaan.\n\nPalvelijani kertoivat epäiltävän näköisten miehien ruvenneen\nhiiviskelemään taloni ympärillä. Olipa eräs näistä hyväkkäistä kerran\npidätetty työhuoneeni oven vieressä. Kun häneltä kysyttiin, mitä\nhänellä oli siellä tekemistä, sanoi hän tulleensa sisälle kootakseen\nköyhille.\n\nHän näytti myöskin oikean, erään papin allekirjoittaman listan mutta\nsittemmin olen saanut selville, että tämä lista oli väärä. Kysymyksessä\noleva pappi ei koskaan ollut lähettänyt sellaista listaa.\n\nNyt voitte mahdollisesti väittää, herra salapoliisi, miehen olleen vain\ntavallisen petkuttajan, mutta tätä vastaan puhuu se asianhaara, että\nkukaan toinen koko kaupungissa ei ollut saanut osakseen listaa jonka\nkanssa hän kulki.\n\nTämä osoittaa toisin sanoen, että lista oli hänen itsensä\nkokoonkyhäämä, ainoastaan saadakseen tekosyyn sen tapauksen varalta\nettä hänet yllätettäisiin taloni epäluulonalaisessa läheisyydessä, tai\nkerroksessani. Emmekö ole yhtä mieltä siinä?\n\n-- Täydellisesti, vastasi Asbjörn Krag, mutta eikö ole tapahtunut\nmitään kouraantuntuvampaa?\n\n-- Kyllä yöllä eli aamulla, ja niin pian kun olin päässyt selville\nsiitä sähkötin teidät.\n\nKuten voitte ymmärtää on tässä kysymys tavattoman arvokkaasta taulusta.\nSaatte nähdä sen sitten, mutta voin nyt sanoa toistaiseksi sen nimen.\nSe on van Dyck'in oma muotokuva. Sanokaamme sen arvoksi satatuhatta eli\nenemmän. Se on kallein taideteos ja raha-arvoltaan enemmän kuin kaikki\nmuut taideteokset yhteensä.\n\nSellaista ihanaa taideteosta suojatakseen täytyy noudattaa erikoisia\nvarmuustoimenpiteitä.\n\nOlen sentähden hankkinut itselleni kullatun teräskehyksen, jonka olen\nantanut vääntää seinään kiinni sinkilöillä, jotka ainoastaan joku seppä\neli perinpohjin oppinut murtovaras voisi irroittaa.\n\n-- Ja nämät sinkilät löysitte tänään irtiotettuina?!\n\n-- Aivan oikein. Selittämättömän vaiston ja saamieni varoitusten\nuskollisen levottomuuden johtamana päätin tänään aamulla katsella\ntaulua hiukan lähemmin. Silloin näin, että kaikki neljä sinkilää oli\nmelkein poikki leikattuja, eli oikeammin sanoen, halkiviilatut,\nmutta oli se tehty niin hienosti että oli mahdoton huomata sitä\ntarkastelematta lähemmin.\n\nTaulu oli niin irroitettu että sen kovin hyvin saattoi temmata alas\nseinältä.\n\n-- No mitä te sitten teitte? kysyi Asbjörn Krag.\n\nKonsuli tiesi mitä hän tarkoitti ja vastasi hymyillen.\n\n-- Vain erään asian.\n\n-- Te sähkötitte salapoliisille?\n\n-- Kyllä, sähkötin teille. Läksimpä itse matkaani sähkösanomineni ja\nsanoin palvelijoilleni odottavani luokseni erästä ylioppilastoveriani\nKristianiasta.\n\n-- Ja edelleen?\n\n-- Muuten en tehnyt yhtään mitään. Talossani ei ollut ketään joka oli\nselvillä minun keksineen sen, että sinkilät ovat halki sahatut.\n\n-- Ja te ette ole tehnyt mitään taululle?\n\n-- Ei tietenkään. Se riippuu täydellisesti samassa asussa jonka tänä\naamuna löysin.\n\n-- Epäilettekö jotain? jatkoi Asbjörn Krag.\n\n-- En, ketäpä minä voisin epäillä. Vanha taloudenhoitajattareni on\nollut perheeni palveluksessa kaksikymmentä vuotta.\n\n-- Ei ketään voida sulkea epäilyksistä, huomautti Krag.\n\n-- Ei, kuuletteko! Vanha nainen! Hän ei ymmärrä muuten hajuakaan\ntaiteesta.\n\n-- No niin, mutta on kai muitakin palvelijoita? jatkoi Krag,\nesimerkiksi se nuori mies, joka juuri oli täällä sisällä.\n\nKonsuli nauroi äänekkäästi.\n\n-- Voin vakuuttaa teille, että Sören -- häntä kutsutaan todellakin niin\n-- on suurin hölmö mitä minulla milloinkaan on ollut palveluksessani.\nHän on varmaankin ollut täällä noin neljätoista päivää, joten en oikein\ntarkoin tunne häntä, mutta olen jo saanut selväksi itselleni tulevan\ntarpeelliseksi panna hänet pois. Hän on aivan tyhmä. Hän on koko talon\nnaurettavuus. Mitä te muutoin ajattelette! Niin nuori mies olisi jo\nniin perehtynyt pyhän taiteen mysterioihin että hän ryhtyisi\nvarastamaan kalliita tauluja. Ja lisäksi olisi niin hyvä vainu että hän\nvalitsisi juuri kaikkein arvokkaimman. Ei, se on aivan uskomatonta.\nSaadaksenne tilaisuuden kontroleerata olenko oikeassa käsityksessä,\nkutsun hänet sisälle.\n\nKonsuli soitti,\n\nPian sen jälkeen tuli palvelija sisään. Hän näytti todellakin aivan\nharvinaisen typerältä. Hänen kasvoissaan oli lammasmaisen tuijottava\nnäkö, jonka Kristianialaissalapoliisi heti näki.\n\nKonsuli sanoi.\n\n-- Kuules nyt, Sören, tuo nyt sisään vähän portviiniä, makeata kuten\ntiedät.\n\nSören nosti päätään, katsoi hetkisen isäntäänsä ja vastasi:\n\n-- Portviiniä?\n\nTämä kysymys tuli niin idioottimaisesti että Asbjörn Krag purskahti\nnauruun.\n\n-- Niin, tietenkin, huusi konsuli kiukuissaan, lähde vaan matkoihisi,\nturska! Seisotko sinä ja nukut, häh?\n\nPalvelija käänsi selkänsä seurueelle ja meni mutisten ovesta.\n\n-- No miltä tuntui? kysyi konsuli.\n\n-- Olen vain ihmeissäni miten olette kestänyt niin kauan tuon naudan\nkanssa, vastasi kristianialaissalapoliisi.\n\n-- Niin, olette oikeassa, mutta ei ole ollenkaan helppo saada\npalvelukseensa kunnollisia palvelijoita. Ennen pidettiin kunniana olla\npalvelijana rikkaalla ja mahtavalla miehellä. Nyt näytetään pitävän\nhäpeänä ja häväistyksenä. Siksi tunkeutuukin vain kaikkein tyhmimpiä.\n\nKonsuli nousi.\n\n-- Menkäämme nyt katsomaan taulua, sanoi hän.\n\n-- Jättäkäämme arkipäiväiset pikku surut ja vastukset ja maailman\ntyhmät palvelijat. Menkäämme ja unohtakaamme pienet asiamme, hetkiseksi\nvoidaksemme häiritsemättä siirtää itsemme nauttimalla tästä\ntaideteoksesta. Tulkaa herra salapoliisi.\n\nKonsuli meni edellä ja salapoliisi seurasi häntä.\n\nLopuksi tulivat he erääseen pieneen salonkiin, kalustettuna vanhaan\nhollantilaistyyliin. Seinillä riippui vanhojen mestarien tauluja.\nKullattu laatta kehyksen alimmalla lastalla ilmoitti taiteilijan nimen.\n\nToisella poikittaisseinällä riippui aivan yksinään taulu\nsilkkipoimutelman peittämänä.\n\nKonsuli veti poimutelman pois.\n\nKristianialaissalapoliisi katsahti taulua ja peräytyi.\n\n\n\n\nVI.\n\nSALAISUUS KULUNEELTA VUOSISADALTA.\n\n\nEi koskaan hän ollut nähnyt niin kamalia kasvoja kuin tällä omalla\nmuotokuvalla oli.\n\nKorkea, keltainen otsa, suuret mustat silmäparit sekä punainen suu\nleveävarjoisen baretin alla.\n\nKorkea otsa, vihaiset, tuimat silmät ja paksut lihavat huulet antoivat\nkasvoille melkein epäinhimillisen julmuuden leiman.\n\n-- Jos tämä on van Dyckin oma muotokuva, sanoi Asbjörn Krag, niin on\ntaiteilija ollut rohkeampia miehiä mitä milloinkaan on elänyt. Sillä\nkysyy rohkeutta jättää jälkimaailmalle itsestään sellainen omituisuus.\n\n-- Olette oikeassa -- vastasi konsuli, ihastuneena katsellen kauniita\nkasvoja. Mutta se on kuitenkin ihana taideteos. Katsokaa noita varjoja,\nnäitä silmiä vihaisine katseineen ja katsokaa tätä kummallisessa\nhymyssä olevaa suuta. Eikö tähän hymyilyyn ole kätkeytyneenä eräs\nkadonneen vuosisadan salaisuus.\n\n-- Rohkeuteni melkein värisee sitä katsellessa, vastasi salapoliisi. Se\non todellakin tehnyt minuun voimakkaan vaikutuksen, ne ovat\nomituisimmat kasvoi mitkä milloinkaan olen nähnyt. Salapoliisi meni\nlähemmä ja näki nyt kehyksen alimmalla listalla olevan:\n\n            VAN DYCK.\n\n          Oma muotokuva.\n\nKonsuli jatkoi;\n\nKerran kävi luonani Antwerpenin maalausgallerian johtaja. Hän tarjosi\nminulle heti taulusta 150,000 guldenia. Mutta mitä minä teen rahalla.\nEn tahdo milloinkaan erota tästä ihanasta taideteoksesta. Meidän\nkerääjäin salaisuus on juuri se, herra salapoliisi, että kun me olemme\nsaanut taideteoksen, tulee se olemaan melkein osa meistä. Me emme voi\nedes ajatella mahdollisuutta erota eli kuolla siitä. Se on keräilyn\nkorkein voima. Ja voitte kuvitella pelästystäni huomatessani, että\ntaulu tänään aamusella oli puoleksi leikattu seinältäni.\n\nMinä vaan en ymmärrä, sanoi Asbjörn Krag, miksi varas on yrittänyt\nottaa koko taulun teräskehyksineen; sen sijaan että hän aivan\nyksinkertaisesti olisi leikannut kankaan.\n\n-- Sanon miksi, vastasi konsuli. Asia on niin, että minä, osittain\npelastaakseni palvelijoitani olemasta kihokynsisiä ja osittain\nestääkseni ihanan taulun leikkaamista kehyksistä, olen antanut\nsijoittaa tunnetun sähkölaatan kankaan taakse -- aivan samaa\njärjestelmää jota nyt on alettu käyttämään Parisin, Antwerpenin ja\nVatikaanin galleerioissa. Niin pian kun kangasta kosketetaan, vielä\nvähemmin metallilla, alkavat hätäkellot soida koko talossa.\nSähköaparaatilla ei ole kuitenkaan minkäänlaista yhteyttä kehyksen\nkanssa ja varastaakseen taideteoksen täytyy siis ottaa kaikki tyyni.\n\n-- Miksi tämä tuolin selkämys on sijoitettu heti taulun alle? kysyi\nAsbjörn Krag.\n\nKonsuli hymyili.\n\n-- Niin, eikö totta sanoi hän. Se on aika juonikkaasti ja näyttää\nluonnolliselta. Sen ovat tehneet roistot. He eivät ole uskaltaneet\nluottaa, että sinkilät, niin poikkisahattuina kuin ovatkin, voisivat\nkannattaa tauluja, ja sentähden ovat he varmuuden vuoksi panneet tämän\ntuolin selkämyksen tueksi. Minä en ole koskenut siihen.\n\n-- Siinä olette todellakin tehneet oikein, sanoi Krag ja lisäsi. Me\ntulemme sen kautta uskottelemaan varasta ettemme ole nähneet mitään.\n\nKrag veti tuolin pois.\n\nTaulu riippuu kuitenkin paikallaan.\n\nSitten pani salapoliisi tuolin takaisin paikallensa. Hän alkoi sitten\ntarkasti tutkia taulun kullattua kehystä sekä sinkilöitä, jotka pitivät\nsitä seinässä kiinni.\n\nLujat sinkilät olivat sahatut poikki erinomaisen hienolla ja terävällä\nviilalla.\n\nSalapoliisi löysi muutamia viilanlastun jyväsiä teräskehyksellä ja\nlattialla. Muuten ei ollut ainoatakaan jälkeä löydettävä lurjusmaisesta\nyrityksestä.\n\n-- Viilaus on suoritettu niin erinomaisen hienosti, sanoi Krag, etten\nminä, ellen olisi parempia selvitellyt, olisi voinut uskoa sen\nsuoritetun partaveitsellä, joka voisi lävistää terästä. Olen monissa\ntilaisuuksissa ennenkin nähnyt sellaista viilanlastua, mutta on aina\nmyöskin ilmennyt perillä olleen ammattitaitoisen kansainvälisen\nsuurroiston. Uskottavasti on kai tässäkin sellaiset suhteet.\n\n-- Jokainen sinkilä, jatkoi hän, on sahattu kymmenesosan millimetrin\npäästä. Ja itse asiassa se mikä on jälellä, ei ole parempi kuin\ntavallinen ohut silkkipaperi ja koska teräs ei ole kimmoisaa, tarvitaan\nainoastaan tuupaisu saadakseen irrotetuksi koko kehyksen.\n\n-- Aivan oikein. Se on minunkin mielipiteeni.\n\n-- Mutta miten roistot ovat päässeet sisään ja saaneet suorittaa tämän,\non minulle kuitenkin arvoitus. Luultavasti ovat he työskennelleet\nyöllä. Heidän täytyy olla salaliitossa jonkun kanssa joka on\ntalossanne. Kuulkaa hetkinen, herra konsuli, teidän tulee pitää\nvalppaasti silmällä tuota jöröjukka palvelijaa. Minua ei ihmetyttäisi,\nvaikka hän olisi viisaampi kuin luulittekaan.\n\nKonsuli mutisi jotain, että hän pitää täydellisesti uskomattomana, että\ntyhmällä Sörenillä olisi mitään tekemistä tämän rikoksen kanssa, mutta\nhän ei luvannut kuitenkaan päästää häntä näkösältä.\n\n-- Minä en muuten ymmärrä, huomautti Krag, mitä iloa saattoi olla\nnäillä konnilla tästä taideteoksesta. He voivat mahdollisesti myydä sen\nmuseoon, silloin heidät heti huomataan, ja en usko myöskään kenenkään\nyksityisen uskaltavan kainostelematta ostaa varastettua tavaraa.\n\n-- Silloin täydellisesti erehdytte, sanoi konsuli.\n\n-- Olen vakuutettu siitä että nämä varkaat, jotka nyt ovat toimineet,\novat suunnitelleet mitä viekkaimmalla tavalla.\n\nAjatelkaamme sitä mahdollisuutta, että he joku aika sitten ovat\nkääntyneet jonkun rikkaan kerääjän puoleen, monimiljonäärin, sillä se\nvoi olla tietysti vaan monimiljonääri, joka on kehottanut ostamaan niin\nkalliita taideteoksia. Mutta mitä te ajattelette.\n\nKonsulin sanoissa monimiljonääristä oli Asbjörn Krag peräytynyt ja\nhämmästyksen ja yllätyksen piirre levisi hänen kasvoilleen. Eräs ajatus\noli juolahtanut hänen aivoissaan.\n\n-- Ei mitään, vastasi hän vain. Olkaa hyvä ja jatkakaa, herra konsuli.\n\n-- Siis minä toistan vieläkin kerran että me voimme otaksua erään\nroistoista kääntyneen jonkun ulkolaisen rikkaan miehen puoleen.\n\nHe ovat tietysti itse sanoneet saaneensa vihiä kovin hienosta\nafääristä.\n\nFredrikshaldissa on eräs mies, jolla on taulu jonka hän mielellään myy\nhuonojen raha-asiain vuoksi.\n\nOlisi epäedullista norjalaisen luotolle jos tulisi tietoon, että hän on\npakotettu myymään kauneimman ja kuuluisimman taideteoksen. Mutta koska\nhän joka tapauksessa on pakotettu myymään sen, vaatii hän --\nväittivät roistot sen tapahtuvaksi, suurimmassa salaisuudessa.\n\nHän on valinnut silloin heidät välittäjiksensä ja he ovat luvanneet\nhankkia hänelle taulun.\n\nSanokaamme viidestä tuhannesta punnasta.\n\nTähän on siis asianomainen suostunut.\n\nSitten he aivan yksinkertaisesti varastavatkin minulta taulun, mies saa\ntaulunsa ja maksaa sen.\n\nTietysti täytyy hänellä joka tapauksessa olla epäluulo, ettei se ole\ntapahtunut kunniallisella tavalla. Mutta koska se koskee hänen suurta\nluottoansa, hänen voimaperäistä keräilyintoaan, näyttelee moraali\nainoastaan vähempiarvoista osaa. Katsokaa meillä kerääjillä on kykyä\nsiihen, niinpian kuin se koskee mielenkiintoista, harvinaista\ntaideteosta.\n\nMutta, kuten sanottu, ainoastaan kovin rikas mies voi antautua\nsellaisiin pieniin seikkailuihin. Mies, jonka taloudellinen asema on\nkova kuin kallio, voi toivoa satunnaisen laittomuuden seurauksia\nsuurella tyyneydellä. Katsokaa esimerkiksi vaan Rockefelleria, jota\nturhaan on syytetty kaikista maailman ajateltavissa olevista\nrikoksista.\n\nAsbjörn Krag nousi\n\n-- Te mainitsitte erään nimen, herra konsuli, sanoi hän. Te mainitsitte\nRockefellerin. Mutta miksi ette sanonut jotain toista, esimerkiksi\nPierpont Morgan?\n\n-- Mielelläni, vastasi konsuli ja nyökkäsi myöntävästi. Hän on muuten\nkovin mielenkiintoinen taiteesta ja kovin sydämmetön.\n\nAsbjörn Krag oli tullut tahdottomasti ajatelleeksi Pierpont Morganin\nsähkösanomaa taikailveilijälle, konsulin kehittäessä varasteoriaansa.\nOlisiko todellakin keskenäistä yhteyttä näiden molempien asioiden\nvälillä.\n\n-- On kuitenkin kovin uskallettu yritys, johon arvoisat herrat ovat\nryhtyneet, sanoi Asbjörn Krag. Yrityksen ensi osan ovat he todellakin\nsuorittaneet mainiolla tavalla, nimittäin sahaamalla taulua kiinni\npitävät sinkilät.\n\nMutta vielä on monia vaarallisia asioita suoritettavana. Ensinnäkin on\ntaulu kuletettava kerroksestanne, herra konsuli, ja teidän täytyy\ntunnustaa, ettei se ole helposti tehtävissä.\n\nEdelleen on jotenkin suuri kangas kuletettava ulos maasta, ja näette\nsiis, herra konsuli, että varkaat työskentelevät edeltäpäin tehdyn\nsuunnitelman mukaan, jonka pitää toteuttaa pienimmässäkin\nyksityisseikassa.\n\nLuulen, että tällä kerralla voimme tyytyä siihen, että annamme\nvartioida taulua sekä yöt että päivät.\n\n-- Sitä kaikkea olen jo ajatellut, vastasi konsuli, ja olen siihen\ntarkoitukseen pestannut väkeä johon voi luottaa.\n\n-- Erinomaista, sanoi Asbjörn Krag. Ei kestä kauan ennenkuin roistot\njatkavat suunnitelmansa toteuttamista. Tavalla tai toisella täytyy\nheidän luonnollisesti tulla ilmi muiden muassa siitä seikasta, etteivät\nhe ole saaneet selville meidän huomanneen sinkiläin sahausta. Ja\nsitten, herra konsuli, sitten tulee meidän vuoromme tarttua.\n\nHerrat olivat nyt menneet takasin konsulin työhuoneeseen, mihin\nyksinkertainen palvelija tuli sitten hetken kuluttua aivan\nkutsumattomana.\n\nJuuri hänen astuessaan sisään huudahti Asbjörn Krag innoissaan:\n\n-- Niin, sen saan sanoa, herra konsuli, etten milloinkaan koko\nelinikänäni ole nähnyt moista yksityisgalleriaa.\n\nJa tuo ihana von Dyckin oma muotokuva uhmailee kaikkea selitystä.\n\n-- Niin, se on tosi, vastasi konsuli joka heti oli mukana ilveilyssä,\nmutta siksi olenkin ylpeä kokoelmastani. Mitä sinä tahdot Sören?\n\n-- Olen tuonut viinin.\n\n-- Se on hyvä. Senhän näen itsekin. Mitä muuta tahdot?\n\n-- Niin mielelläni pyytäisin päästä vapaaksi illalla.\n\n-- Mitä! Sinullahan oli juuri vapautta joku päivä sitten, ja et ole\nollut täällä enempää kuin neljätoista päivää. Luuletko sinä, että siinä\non pontta ja perää?\n\nYksinkertainen Sören näytti täydellisesti lohduttomalta.\n\n-- Onko isoäitisi ehkä kuollut? kysyi konsuli. Eli haudataanko\nisoisäsi?\n\n-- Ei, herra konsuli?\n\n-- Vai ei. Ne tapaavat olla sinun tavallisia päähänpistojasi. No, mikäs\nsitten on?\n\n-- Tahtoisin mielelläni nähdä taikailveilijän.\n\n-- Oho! Sinä tahdot mennä sirkukseen! Ja siksi olet valmis jättämään\nminut närkästyksissä toisetta palvelijatta.\n\n-- Niin, herra konsuli, vastasi tyhmä Sören ja tuijotti lammasmaisin\nilmein suoraan ikkuna-aukkoon.\n\nKonsuli aikoi käskeä hänet ulos nuhdesaarnalla, mutta äkkiä pidätti\nhänet Asbjörn Krag, ja sanoi.\n\n-- Äsh, antaa hänen mennä sirkukseen, paras konsuli, nuorison tarvitsee\nhuvitella itseään hiukan siiloin tällöin. Se ei vahingoita.\n\nKonsuli katsoi salapoliisiin, joka tarkoituksella iski silmää.\n\n-- No niin, sanoi hän hetken miettimän jälkeen, sinä saat mennä sitten\nsirkukseen.\n\n-- Kiitos, herra konsuli.\n\nSören jää kuitenkin seisomaan. Silloin joutui konsuli suunniltaan.\n\n-- Sinä olet helvetin nauta, Sören, sanoi hän, miksi et lähde\ntallustelemaan.\n\n-- Olisi eräs asia, herra konsuli.\n\n-- Mitä --! Vieläkö enemmän?\n\n-- Kyllä, tuolia ulkona seisoo eräs mies, joka tahtoo puhua konsulin\nkanssa. Hän sanoo olevansa verhoilija ja että me olemme käskeneet tulla\nhänet luoksemme.\n\nKonsuli nousi.\n\n-- Se on tosi. Etkö voinut saada sitä suustasi heti, tyhmyri. Anna\nhänen tulla sisälle.\n\n-- Se on eräs vartijoistani, selitti konsuli.\n\n-- Joka esittää verhoilijaa, lisäsi salapoliisi, joten varkaissa ei\nherää mitään epäluuloa hänen todellisesta hommasta.\n\nKonsuli nyökkäsi.\n\nSamassa astui työpukuinen mies huoneeseen.\n\n-- Aha, eikös olekin Brående, sanoi konsuli. Oli hyvä, että tulitte\ntäsmälleen. Oletteko valmis ryhtymään työhönne!\n\nMies veti hymyillen pensseliparin ja liimapannun esille.\n\n-- Kyliä, sanoi hän. Mistä alotan?\n\n-- Hollantilaisessa salongissa. Mutta onko teillä toista joukossanne?\n\nMies pani liimapannun lattialle, pisti kätensä taskuun ja veti esilie\nrevolverin.\n\n-- Joka reikä ladattuna, sanoi hän.\n\n-- Mainiota, mainiota. Te ymmärrätte mitä asia koskee. Luulenpa, että\non parasta jos alatte lattian korjauksella. On hiukan linoleumia, jota\nvoitte tekemättä vahinkoa purkaa ja paikata jälleen. Mutta muistakaa\neräs asia, Brående. Pitäkää tarkasti silmällä von Dyckin muotokuvaa.\n\n-- Olkaa rauhallinen siitä, herra konsuli. Varmaankaan ei hänellä ole\nenää hauska näyttäytyä katselemaan, mutta minä kyllä kestän sen kanssa,\nja uskaltaisipa joku niin....\n\nNäin sanoen veti työläinen jälleen revolverinsa,\n\n-- Se on hyvä, se on hyvä, vastasi konsuli, menkää nyt hollantilaiseen\nsalonkiin ja ryhtykää työhönne.\n\nTyömies meni.\n\n-- Minä ihailen todellakin teidän viisaita valmislelujanne, sanoi\nAsbjörn Krag.\n\n-- Tehän olette yhtä hyvä kuin joku salapoliisi.\n\n-- Mutta lyönpä vetoa, vastasi konsuli, että olette jo saaneet selville\njäljen, herra salapoliisi.\n\n-- Olette oikeassa, vastasi Asbjörn Krag. -- Olen todellakin löytänyt\njäljen.\n\n\n\n\nVII.\n\nYKSINKERTAINEN PALVELIJA JA ILVEILIJÄ.\n\n\nKonsuli hymyili.\n\n-- Minä voin sen uskoa, sanoi hän, kaikesta mitä olen kuullut ja\nlukenut teistä, ja uskottavasti löydätte uusia huomioita herättäviä\njälkiä tutkiessanne taloani lähemmin.\n\n-- Ei tarvitse tutkia taloanne enempää kuin olemme jo tehneet, herra\nkonsuli, vastasi Asbjörn Krag.\n\n-- Mitä --! Ettekö etsi jälkiä eli sormenpainaimia? Ettekö edes mittaa\nhuonettani ristin rastin ja näytä ajattelevalta?\n\n-- En, vastasi Asbjörn Krag. Sitä en aijo todellakaan tehdä. Niin\ntekevät poliisit ainoastaan huonoissa romaaneissa.\n\n-- Saan todellakin sanoa, että se kuuluu sukkelalta. Mitä te sitten\naijotte tehdä?\n\n-- Aijon mennä ulos kuulemaan hiukan soittoa.\n\n-- Oh, todellako. Ja sitten?\n\n-- Sitten aijon syödä päivällistä. Onkin jo jotenkin myöhäistä.\n\n-- Ja sitten.\n\n-- Sitten olen aikonut mennä sirkukseen katsomaan Taikailveilijää.\n\nKonsuli näpsäytti sormiaan.\n\n-- Taikailveilijää, huudahti hän. Suostutteko, että teen seuraa. Olen\nkuullut paljon puhuttavan tuosta rakkarista, ja mielelläni tahtoisin\nnähdä hänet lähemmältä. Hänhän on muuten ilmoittanut tuottavansa\npienelle rauhalliselle kaupungillemme suuren ja originellin yllätyksen.\nJos käsitän tilannetta oikein niin ei mikään varas tule sen revolverin\nsuun ohitse, eli kuinka...\n\n-- Ei varmaankaan. Tapaamme siis sirkuksessa?\n\n-- Kyllä, vastasi Asbjörn Krag, tapaamme Taikailveilijän luona.\n\nAsbjörn Krag otti nyt hyvästit ja läksi suoraan Grand hotelliin.\n\nKuten hän oli odottanutkin oli Coloradolaisprofessori juhlasalissa\nkeksintönsä vieressä.\n\nKrag tervehti häntä ystävällisesti, ja kysyi onko hän valokuvannut\nmitään uutta kappaletta.\n\n-- Ei, vastasi professori, ei vielä.\n\nKristianialaissalapoliisi istuutui lepotuoliin ja pyysi professorin\nsoittamaan \"Geishan\" jonka hän oli kuullut jo edelläpuolenpäivän ja\njoka oli kuulunut niin muhkealta ja kauniilta.\n\nColorodolaismies oli heti kernas, ja pian sen jälkeen kuului, \"Geishan\"\nvilkas iloisuus kummallisesta koneistosta.\n\nVäkeä virtaili paikalle ja rupesi kuuntelemaan, ja ihailuhuutoja kuului\nympäriltä.\n\n\"Geishan\" tauotessa, kysyi kristianialaissalapoliisi puoleksi\nvälinpitämättömästi levittäen sanomalehden kasvojensa eteen.\n\n-- Voisiko saada hieman saksalaista musiikkia, herra professori.\n\n-- Kernaasti. Mitä haluatte kuulla?\n\n-- \"Viimeistä ruusua\" esimerkiksi. Asbjörn Krag antoi lehden hetkiseksi\nlaskea, ja hän huomasi musiikkiprofessorin rahtusen perääntyvän.\n\n-- Sitä säveltä minulla ei ole, vastasi hän, selkä Kragin kääntyneenä.\n\nSitten hän tuli ynseäksi ja vastenmieliseksi, ja kieltäytyi enää\nsoittamasta vieraille. Hän sulki koneensa ja meni huoneeseensa.\n\nAsbjörn Krag meni kuitenkin ruokasaliin, ja söi myöhäisen päivällisen.\n\nSitten joi hän salongissa kahvia, puheli vieraiden kanssa sitä ja tätä\nja tuprutteli voimakkaimpia sikaarejansa.\n\nVihdoin tuli aika lähteä sirkukseen.\n\nSuuri teltta oli täpötäysi katsojia.\n\nAsbjörn Krag tapasi ystävänsä Voldin, nyökkäsi konsulille ja istuutui\nmaneesin toiselle sivulle.\n\nSitten alkoi esitys erittäin mielenkiintoisin numeroin.\n\nOli hevosia ja silmänkääntäjiä ja voimistelijoita j.n.e. kaikki vanhaa\ntavallista lajia -- jopa huonon puoleista, kuten useimmin tapaakin olla\nkiertelevän maaseutuseurueen kanssa.\n\nMutta sitten tuli ohjelman viimeinen numero, illan vetonumero,\nkoomillinen pantomiini jota kutsuttiin \"Valencian ilveilijä\" seitsemän\nilveilijän esittämänä. Taikailveilijä etunenässä.\n\nKuusi ilveilijää olivat koristettuna tavallisella tavalla, maalatuin\nsydämmin, kelloja selässä ja paloviinapulloja vatsan päällä,\ntärkkipaidat housuina y.m. temppuja jotka huvittavat galleriaa.\n\nMutta seitsemäs ilveilijä, Taikailveilijä oli fantastisin.\n\nHän esitti luurankoa.\n\nHänen trikonsa oli aivan valkea, selkäranka ja kaikki luunikamat\nmaalatut päällepäin.\n\nOli julmaa ja omituista katsella tämän luurankomiehen tekevän\nkujeitansa.\n\nNäytelmä esitettiin niin viattomasti, niin nurinkurisesti, niin\nmielipuolen koommillisesti, ettei Asbjörn Krag muistanut nähneensä\nsellaista. Hän nauroi äänekkäästi useita kertoja, ja hänen täytyi\ntunnustaa että joka tapauksessa Taikailveilijä oli huvittava.\n\nMyrskyävän suosionosotusten jälkeen, joilla tervehdittiin koommillisia\nnäytöksiä, täytyi Taikailveilijän antaa ylimääräisen numeron.\n\nHän alkoi sen tavanmukaisella tavalla:\n\nOlisiko ketään yleisön joukossa olevaa herraa, joka tahtoisi astua\nesille ja avustaisi häntä?\n\nEräs mies kiipesi heti pitkän maneesin reunan yli ja hitain askelin\nmeni näyttämölle.\n\nHän näytti niin peräti tyhmältä ja yksinkertaiselta että yleisö puhkesi\nheti nauruun.\n\n-- Mille te nauratte? Asbjörn Krag näki nyt ihmeekseen, ettei mies\nollut kukaan muu kuin konsulin idioottinen palvelija Sören.\n\nKristianiaiaissalapoliisi loi silmäyksen konsuliin yli maneesin.\n\nMahtava mies näytti tyytymättömältä palvelijansa uhkateosta.\n\nSitten alkoi Taikailveilijä ylimääräisen numeronsa, jolloin hän\nosoittautui olevansa etevä noitataiteilija.\n\nYleisön hilpeyden noustessa loihti hän kummallisimpia esineitä Sörenin\ntaskuista. Hän veti munia, rahoja, kirjeitä, paperikaistaleita, koreja\nja jopa kaikkein viimeiseksi suuren hanurin.\n\nSören oli kaikista näistä niin kummallisin kasvoin, että yleisö\nväänteli itseään naurusta.\n\nVarmaankaan ei mieliala koskaan ennen ollut niin korkealla\nkiertelevässä maakuntasirkuksessa.\n\nVihdoin oli numero loppunut ja tyhmä Sören sai mennä takaisin\npaikallensa.\n\nAsbjörn Krag oli viimeisten minuuttien kuluessa ollut melkein totinen.\n\n-- Etkö sinäkin pitänyt sitä huvittavana? kysyi hänen virkaveljensä,\njoka vielä oli silmät kyynelissä hillittömän naurun jälkeen.\n\n-- Kyllä, vastasi Asbjörn Krag, se oli todellakin odottamattoman\nhauskaa.\n\n-- Niin, herra jumala, ajatteles vaan kaikkia niitä esineitä, joita hän\nveti muiden taskuista. Tahtoisin antaa paljon saadakseni nähdä sitä\nvielä kerran.\n\n-- Ja minä, vastasi Krag, tahtoisin antaa paljon saadakseni tietää mitä\nTaikailveilijä jätti tuon tyhmän Sörenin taskuihin.\n\n\n\n\nVIII.\n\nMIKSI.\n\n\nSirkusnäytännön loputtua vaihtoi Asbjörn Krag muutamia sanoja konsulin\nkanssa teltan ulkopuolella.\n\nHe päättivät tavata toisensa jälleen seuraavana päivänä.\n\nHän jätti hyvästit ystävällensä Voldillekin, vaikka he ennen olivat\npäättäneet yhdessä syödä palasen hotellissa.\n\nKragilla oli nyt aivan liian paljon miettimistä voidakseen oikeastaan\nnauttia seurueen ilosta.\n\nVihdoin jäi hän yksin paperosseineen ja ajatuksineen.\n\nEi mikään häntä häirinnyt.\n\nPieni kaupunki oli mennyt levolleen, kadut lepäävät tyhjänä, ja Krag\npääsi täällä kuulemasta kotiinpalaavien kahvilavieraiden huutoja ja\nmelua, jota ei tapahtunut Kristianiassa.\n\nHän istuutui ja ryhtyi ajattelemaan tilannetta.\n\nHän oli tullut varmaan epäluuloon, että syy Taikailveilijän ja\nmuusikkiprofessorin samaniltaiseen esiintymiseen tällä Fredrikshaldissa\noli aivan yksinkertaisesti konsulin van Dyck muotokuva.\n\nHän oli saanut erään epäluulon. Mutta siinä olikin kaikki.\n\nHänellä ei ollut mihinkään tosiasialliseen turvattavaa.\n\nHän epäili Sören palvelijan uskomatonta tyhjyyttä.\n\nJos Sören todellakin oli kanssarikollinen salaliitossa, näytti hän\nosaansa niin viisaasti ja taitavasti kuin ammattitaitoinen näyttelijä.\n\nMikä se oli joka puhui Sörenin olevan juonessa molempien kujeilijoiden\nkanssa.\n\nEnnen kaikkea oli se hänen silmiinpistävä, ylellinen tyhmyytensä.\n\nSitäpaitsi ei hän ollut konsulin palveluksessa täyttä neljätoista\npäivää.\n\nHän oli ottanut paikan konsulin luona paria päivää ennen kujeilijoiden\nsaapumista Fredrikshaldiin.\n\nSen lisäksi hänen esiintymisensä sirkuksessa.\n\nMiksi oli hän karannut auttamaan Taikailveilijää.\n\nHän oli tuskin ehtinyt kysymään onko yleisössä ketään, joka astuisi\nesille, ennenkuin hän oli heti valmiina.\n\nTodellisen tyhmeliinin olisi pitänyt ajatella pitemmälle.\n\nSellainen liiallinen tyhmyri hölmö jollaisena Sören oli näyttäytynyt,\nei olisi pitänyt aivan yksinkertaisesti käsittää muuta kuin jäädä\nistumaan ja tuijottamaan maneesille.\n\nJa kuitenkin oli hän ollut ensimäinen näyttämöllä.\n\nJa kuitenkin oli hän esiintynyt suurena tyhmeliininä.\n\nMiksi?\n\nSaattoi ajatella, jatkoi kristianialaissalapoliisi itsekseen tyhmän\nSörenin olevan juonessa Taikailveilijän kanssa, alias Burnsin, kuten\nhäntä toisin kutsuttiin.\n\nNämä molemmat olivat yhdessä musiikkerin kanssa -- vaikkei Krag voinut\nymmärtää mitä hyötyä hänestä heille olisi, tehneet salaliiton\ntarkoituksella varastaa van Dyckin taulu, ja myydä se monimiljonääri\nPierpontt Morganille joka oli innokas kerääjä, eikä niin tarkka\nkäyttämillään keinoilla kun hän vaan saavutti tarkoituksensa. Hän oli\ntälle kunnianarvoisalle seurueelle esittänyt suunnitelmansa kyllin\nhuomaavaisena ulkonaisiin olosuhteisiin.\n\nEnsinnäkin oli tarpeellista keinotella eräs heistä konsulin taloon, ja\nkoska olivat saaneet kuulla konsulin tarvitsevan palvelijaa, oli aivan\nluonnollista, että Sören, nuorin heistä, määrättiin hakemaan paikkaa.\n\nKoska hän itse kovin hyvin tiesi, että varkaus herättäisi epäluuloja\nuutta palvelijaa kohtaan, niin yht'äkkiä päätti hän leimata\nesiintymisensä niin perinpohjaisella tyhmyydellä ettei kenenkään\nmieleeni juolahtaisi että hänellä, tyhmyrillä, oli sormet pelissä.\n\nNiin pilkalle meni kaikki, arveli Krag, mutta kun hän sitten johtui\nkysymykseen, miksi eräs roistoista oli pukeutunut amerikalaiseksi\nmusiikkiprofessoriksi ja kulki ympärinsä naurettavan kummallisen\nfonografin kanssa ja miksi toinen oli ryhtynyt toimimaan ilveilijänä ja\ntoimeenpanemaan kummallisia kujeita kaduilla, silloin pysähtyi hänen\nymmärryksensä.\n\nSitä hän ei ymmärtänyt.\n\nSitävastoin sähkösanomasta hän hyvin selviytyi.\n\n\"Viimeinen ruusu\" oli vanha kulunut ja sentimentalinen musiikkikappale.\n\nJos tauluvarkaat ja monimiljonääri kaukana Skotlannissa olivat nyt\nsopineet salakielestä, niin saattoi hän ajatella että \"Viimeinen ruusu\"\nmerkitsi yrityksen saaneen huonon lopun ja oli epäonnistunut.\n\n\"Geisha\" sitävastoin oli iloinen reipas operetti.\n\nSe saattoi merkitä heidän vehkeilyjensä onnistuneen.\n\nJos molempien musiikkikappaleiden nimet vaihdettaisiin niiden\noikeisiin merkityksiin saisi monimiljonäärin viimeinen sähkösanoma\nmerkityksensä.\n\n-- Olivatko varkaat epäonnistuneet vai onnistuneet.\n\nTaikka joka monimiljonäärin salakielellä kuului.\n\n\"Viimeinen ruusu\" vaiko \"Geisha\"?\n\nSiihen oli Burns vastannut:\n\nParhaat edellytykset \"Geishalla\".\n\nJoka toisin sanoin voitiin kääntää näin.\n\n\"Paraat edellytykset onnellisella päättymisellä.\"\n\nTämä sähkösanoma lähetettiin siis tänään puolenpäivän tienoissa, jatkoi\nKrag ajatuksiaan, ja edellytti johtopäätöksen olevan oikean, koska\nsaavutetut tulokset myöskin todella olivat loistavia, koska molempien\nkonnien oli onnistunut sahata terässinkilät, jotka olivat kiinnittäneet\ntaulun kehykset.\n\nAsbjörn Krag löysi siis pieniä kohtia mistä hän voi saada menemään\nkaikki yhteen.\n\nMutta tällä välin ammottivat taaskin suuret aukot mistä kaikki voisi\nhäipyä tyhjyyteen.\n\nMitä esimerkiksi merkitsi se, että koko kaupunkia kehotettiin\nsirkuskulkueen aikana kaduilla arvailemaan Taikailveilijän piippolakin\nvärejä?\n\nSitävastoin ymmärsi hän, että Sörenin esiintyminen sirkuksessa sopi\nkovin hyvin kaikkeen siihen.\n\nTietysti roistojen piti neuvotella keskenään. Mutta kukaan ei saanut\naavistaa ilveilijän ja konsulin palvelijan olevan juonessa keskenään.\nMiten he saattaisivat tavata toisiaan kenenkään sitä huomaamatta tässä\npienessä juorupesässä.\n\nMikä oli luonnollisempaa kuin antaa tämän kohtauksen tapahtua yleisön\nnenän edessä, ilman ettei ainoakaan elävä sielu voisi uskoa sitä muuksi\nkuin tavalliseksi sirkuspilaksi.\n\nSuosionosotushuutojen ja naururäähkäyksien takia ei kukaan voinut\nkuulla mitä molemmat miehet näyttämöllä keskustelivat.\n\nTaikailveilijän suu kävi alituisesti kuin pyörän keppi. Hän loihti\nesille erillaisia kapineita palvelijan taskusta ja näiden esineiden\nkera saattoi kovin hyvin olla tärkeitä tiedonantoja.\n\nSamaten oli ilveilijän erittäin helppo pistää yksi taikka toinen tieto,\nmääräys eli selitys palvelijan taskuun eli suullisesti antaa hänelle\nhaluamiaan neuvoja.\n\nTässä salaperäisessä asiassa oli siis monta mahdollisuutta, monta\narvoitusta, monta käsittämättömyyttä joiden ratkaiseminen näytti\nmahdottomalta.\n\nMutta ennenkuin Asbjörn Krag tänä yönä meni levolle, uskoi hän kuten\nlopuksikin keksineensä langan, joka auttaisi häntä avaamaan koko\nsotkeutuneen solmun.\n\n\n\n\nIX.\n\nKUJE.\n\n\nKoko seuraava päivä kului Asbjörn Kragin tulematta arvoituksen\nratkaisussa rahtuakaan lähemmäksi. Hän teki erilaisia uusia huomioita,\nmutta ei mikään niistä näkynyt vahvistavan hänen teoriaansa, että\nBurnsin, musiikkiprofessorin ja Sörenin välillä oli salaliitto,\ntarkoituksella varastaa van Dyckin omamuotokuva.\n\nHänellä oli useita keskusteluja konsulin kanssa mutta ei ollut\nonnistunut keksimään mitään uutta.\n\nHollantilaisessa salongissa pidettiin öin ja päivin vahtia. Vahdit\ntulivat ja menivät säännönmukaisessa järjestyksessä mutta eivät olleet\nhuomanneet minkäänlaista väkivallanyritystä kallista taideteosta\nkohtaan. Eräs oli maalari, eräs verhoilija ja eräs koristelija. Ei\nmilloinkaan ennen oltu korjattu niin usein tätä salonkia, ja palvelijat\nrupesivat uskomaan että konsuli aivan äkkiä oli saanut ajatuksiinsa\nkorjata uudestaan kauniin kerroksensa huoneet -- jotain jota ei niin\nharvoin ollut tapahtunut.\n\nKonsulin maku oli nimittäin kovin vaihtelevainen ja palvelijat olivat\nsentähden tottuneet kaikkeen joka koski korjauksia ja muutoksia.\n\nAsbjörn Krag katseli silloin tällöin sähkölennätintoimistossa, mutta ei\nyhtäkään uutta sähkösanomaa tullut Skotlannin monimiljonääriltä eikä\nBurnskaan ollut lähettänyt mitään matkaan.\n\n-- Tilannetta voidaan pitää muuttumattomana, ajatteli Krag. Mutta jos\nmr Burnsin viimeinen sähkösanoma olikin merkinnyt varkauden\nedellytyksien olevan parhaimpia niin odottaa tietysti nyt rahapohatta\nkaukaa vaan ratkaisevaa tietoa joko kepposen epäonnistumisesta tahi\nmyöskin, että molemmat \"komissionit\" olivat onnistuneet saamaan\n\"kaupan\" kuntoon.\n\nMutta silloinhan täytyy ratkaisevienkin tapauksien olla lähellä\ntuloaan.\n\nAsbjörn Krag ei voinut vapautua siitä käsityksestä, että hänen\nolettamuksensa oli oikea ja että hän oli tullut oikeille jäljille.\n\nHän harkitsi asiaa kohta toisensa jälkeen eikä voinut keksiä muuta\ntyydyttävää selitystä erilaisista tapauksista ja elämyksistä.\n\nKiitos olkoon hänen johtopäätöksiensä, jotka nimittäin usein saivat\nparhaan aineellisen perustelun, jota ilman ne häilyisivät vapaaseen\nilmaan täydellisen tarkoituksettomina. Mutta koska ei ilta eikä yökään\ntuonut mukanaan mitään ratkaisevaa, päätti Asbjörn Krag harjoittaa\npuhdasta peliä ja hinata sotalipun.\n\nTämä tyyneys saattoi hänet levottomaksi kuten aina tunnetaan\nvastenmielistä mieltä tiedettäessä, että viholliset hiipivät ympärinsä\nyön pimeydessä.\n\nHän ilmoitti siis virallisesti kaupungin poliisiviranomaisille konsulin\ntaidegalleriaan suunnitellussa varkaudesta. Oli tarkoitus varastaa eräs\nhänen kallisarvoisimmista ja kauneimmista tauluistaan.\n\nHän ei kuitenkaan maininnut mitään siitä, että oli jo huomattu van\nDyckin oman muotokuvan miltei seinästä sahatuksi.\n\nAsbjörn Krag asettui yhteyteen poliisimestarin kanssa, joka suurella\nviisaudella ja mielenkiinnolla otti asian vastaan.\n\nHän antoi määräyksiä vahtien asettamisesta osittain konsulin asunnon\nlähelle, osittain niille teille jotka johtivat kaupungista ulos sekä\nrautatieasemalle että höyrylaivalaiturille.\n\nKonstaapelit olivat saaneet tarkkoja määräyksiä pidättää jokainen joka\nmahdollisesti yritti lähteä kaupungista mukanaan tauluja, eli muita\nsellaisia epäiltäviä esineitä.\n\nAsbjörn Krag toimi jälleen siten että näistä puuhista puhuttiin\nsirkuksessa.\n\nHän antoi levittää tietoa, että konsuli oli Amsterdamista saanut\nvarotuskirjeen, joka koskee tulevaa varkautta ja että hän tästä syystä\noli ryhtynyt tarpeellisiin toimenpiteisiin.\n\nOli kirjoitettu että kallisarvoinen taulu luultavasti varastettaisiin\nkahdentenakymmenentenäneljäntenä päivänä, jolloin varkaat\nsaapuisivat kaupunkiin. Koska juuri tänä päivänä kirjoitettiin\nkahdeskymmenesneljäs, oli konsuli tullut kovin hermostuneeksi.\n\nKahdennenkymmenennen neljännen päivän oleskeli Asbjörn Krag koko päivän\nkonsulin talossa.\n\nKoko kaupunki oli jännityksessä Taikailveilijän tuloa odotellessa.\n\nKristianilaiaissalapoliisi oli täydellisesti vakuutettu ettei mr Burns\nollut toimittanut tätä koomillista ja vaivalloista kujeilua ilman\nettei hänellä ole määrättyä tarkoitusta sillä.\n\nEhkä juuri silloin tapahtuisi ratkaisu?\n\nAsbjörn Krag päätti pitää tarkkaa silmää mystillisestä ilveilijästä.\n\nMuuten oli kaupunki tänään täydellisesti huvien ja uutuuksien täyttämä.\n\nEnsinnäkin aamusella saapui tieto itse konsulilta suunnitellusta\nvarkaudesta.\n\nSe tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta ja siitä keskusteltiin\nlaveasti.\n\nSitten tehtiin se huomio, että amerikalainen professori tehdäkseen\nreklaamia, kulki siellä täällä pihoissa kummallisen keksintönsä kanssa\nja soitti.\n\nHän kokosi ympärilleen kokonaisen uteliaan joukon ja kaikki pitivät,\nettä hänen pelinsä soi kauniisti, minkätähden oli selvää, että hän\nsamana iltana antamaansa konserttiin saisi hyvän huoneen.\n\nSiten saattoi kaupungin asujaimisto huvitella itseään odottaessaan\nTaikailveilijän fantastisia kujeita. Sen lisäksi tuli sirkusnäytäntö\nillalla sekä professori Blochin esiintymän Työväen yhdistyksen\nhuoneustossa kummallisine keksintöineen, jossa hän muun muassa\nsoittelisi kappaleita, joita hän oli valokuvannut valo- ja ääniaaltojen\navulla.\n\nFredikshaldille lupasi tulla aivan iloinen päivä. Jo varahin rupesi\nkansa kääntymään kaduille missä Taikailveilijän tiedettiin esiintyvän.\n\nSe mikä erittäin kiinnitti Kragin mieltä oli se, että hän oli\ntoimittanut kulkueen konsulin talon ohi. Tapahtuisiko ulkona jotain?\n\nOlisiko ehkä aika väkivallan-yritykselle van Dyckin muotokuvaa vastaan\ntullut juuri tässä hetkessä? Kristianialaissalapoliisi oli huomauttanut\nolosuhteista ja olivat he molemmat päättäneet konsulin akkunasta\nseurata Taikailveilijän retkeä kaikkein suurimmalla huomiolla ja eikä\nsekunniksikaan päästää ketään näkösältä.\n\nAsbjörn Krag ja konsuli olivat istuutuneet erään pöydän viereen\nhuoneeseen, jonka seinä oli hollantilaisen salongin seinän vieressä\njossa Dyckin muotokuva oli.\n\nOli vaikeata nähdä hollantilaisen salongin pienien ruudukkojen läpi ja\nhe olivat sentähden luvanneet istua täällä.\n\nMutta taulugallerian ovi oli avoinna. Ja siellä kulki vartija\nedestakaisin, jättiläismäinen metsänvartia Pebensen, jonka konsuli oli\nottanut palvelukseensa sitä tarkoitusta varten sekä Brående ja eräs\ntoinen mies.\n\nKulkueen saapumisen kellonlyönti lähestyi.\n\nKonsulin talon ikkunoista saattoi nähdä ainoastaan joen yli johtavalle\nsillalle.\n\nÄkkiä kuultiin melua ja huutoa sieltä päin ja silta oli pian telmivän\nja kirjavan parven täyttämä.\n\nSe oli fantastinen kulkue, joka lähestyi leikiten ja meluten.\nTaikailveilijää oli kummallista katsella omituisessa puvussaan. Hänellä\noli päässään piippolakki, johon kaikkien katseet olivat tähdätty.\n\n-- Piippolakki on punanen, sanoi Krag, sitähän ei ole erittäin vaikea\nnähdä.\n\n-- Ei, se on keltainen, vastasi konsuli.\n\n-- Mitä! Onko se keltainen. Uskallan lyödä pääni pantiksi että se on....\n\n-- Sininen! huudahtivat molemmat yhdessä, johon he lisäsivät:\n\n-- En ole milloinkaan nähnyt moista! Piippolakki oli todellakin tullut\nsiniseksi, mutta lähi hetkeksi jälleen muuttanut väriään. Milloin oli\nse vihreä, milloin punainen, milloin keltainen, milloin violetti. Kun\nTaikailveilijä nauravan ja meluavan ihmisjonon seuraamana tuli suoraan\nkonsulin ikkunan alle, ymmärsi Asbjörn Krag heti mistä värivaihtelu\njohtui.\n\nIlveilijä oli aivan yksinkertaisesti verhonnut koko piippolakin\nlasiprismoilla, jotka tulvaavassa auringonvalossa säteilivät kaikissa\nsateenkaaren väreissä. Oli siis aivan mahdotonta sanoa minkävärinen\nTaikailveilijän piippolakki oli.\n\nKeskeymättä huusi kansa hänen ympärillään.\n\n-- Se on punanen!\n\n-- Lakki on sininen!\n\nJotkut olivat vielä riivatuimpia ja huusivat.\n\n-- Ei, se on liidun valkea!\n\n-- Se on sysimusta!\n\nÄkkiä pysähtyi kulkue konsulin ikkunan ulkopuolelle ja kansa alkoi heti\nhuutaa:\n\n-- Miksi me tässä pysähdymme?\n\n-- Jatka, ilveilijä;\n\n-- Me emme tahdo mitään tungosta!\n\nAsbjörn Krag oli äärimäisessä jännityksessä. Nyt tapahtui se mitä hän\nkoko ajan oli pelännyt?\n\nMiksi hän muuten olisi pysähtynyt konsulin talon edustalle?\n\nKristianialaissalapoliisi seurasi jännitetyn tarkkaavaisena jokaista\nilveilijän pienintäkin liikettä. Konsuli teki samoin. Molempien katseet\nolivat kiinnitetyt tuohon kadulla olevaan kummalliseen olentoon.\n\nAsbjörn Krag huomasi, että ilveilijä oli tällä kohdalla naamioitu.\n\nMiksi?\n\nMuuten oli hän pukeutunut fantastiseen ilveilijäpukuun, mutta sininen\nsilkkinaamio kätki hänen kasvojensa piirteet.\n\nJa nyt vallitsi äkkiä hiljaisuus, sillä ilveilijä oli ruvennut tekemään\nkonstejaan ja loihti yleisön ihastukseksi ympärillä olevien taskuista\nrahaa ja muita esineitä.\n\nMutta hiljaisuudesta kuuli Krag ja konsuli sisään musiikkiprofessorin\nkoneen säveleitä.\n\nKonsuli sanoi hymyillen:\n\n-- Minä pidän melkein liikuttavana kuulla kuinka tuo musiikkiprofessori\nraukka taistelee ylivoimaa vastaan noilla äänillään, mutta se on turha\nvaiva. Niin taiteilijaelämälläkin on tragediansa.\n\n-- Kuka tietää -- ehkä tuo vanha raukka nyt seisoo ja itkee\ntappiotansa. Mutta kas tuolla! Nyt lähtee kulkue jälleen matkoihinsa.\n\nJa todellakin. Ilveilijä oli nyt lopettanut sepittämänsä esityksen\nja kulki verkalleen eteenpäin telmivän ja meluavan väkijoukon\nseuraamana...\n\nAsbjörn Krag kääntyi pois ikkunasta.\n\n-- Olette tehneet virheen, sanoi konsuli hiljaa. Tämä ei ollut selvästi\nmuuta kuin reklaami päähänpistoa. Te olette varmaankin ollut hiukan\nepäluuloinen. Kristianialaissalapoliisikin alkoi tuntea itsensä\nepävarmaksi.\n\nSilloin herätti heidän huomiotaan aivan karkea ääni läheisestä\nhuoneesta, hollantilaisesta salongista.\n\nSe oli meikein huuto, se oli pikemmin mylvintä, kivun, raivostuksen ja\nkauhun kiljuntaa.\n\nJa kiljuntaa seurasi kirouksia.\n\nAsbjörn Krag ja konsuli hyökkäsivät niin nopeaan hollantilaiseen\nsalonkiin, että he olivat vähällä panna toisensa oven rakoon..\n\nSiellä seisoi jättiläismäinen metsänvartija kohotetuin käsin ja\nrevolveri heilui toisessa kädessä. Hän tuijotti raivoisasti eteensä ja\nhänen katseensa oli kiintyneenä ainoaan seinällä olevaan pisteeseen.\n\n-- Taulu! kirkui hän. Hieno taulu on poissa!\n\nJa tosiaankin.\n\nMissä van Dyckin nerokas muotokuva riippui ennen, mistä tuo kummallinen\nhymy, tuo menneen vuosisadan arvoitus ennen oli tervehtinyt myöhempien\naikojen lapsia, siinä ei ollut nyt mitään!\n\nTaulu oli poissa -- teräskehys -- kaikki tyyni!\n\n-- Varastettu! mutisi kristianialaissalapoliisi väräjävin äänin. Mutta\nmiten... miten... Oh, se on kauheata!\n\nKonsuli ainoastaan seisoi ja hajamielisesti tuijotti tyhjään\nseinäpintaan.\n\nHän oli kuoleman kalpea.\n\n\n\n\nX\n\nKEPPONEN.\n\n\nKaikki he seisoivat pari sekuntia kuin halvattuina.\n\nAsbjörn Krag oli ainoa, joka sai tajuntansa.\n\nHän ryntäsi heti ovelle, sai käsiinsä konstaapelin, määräsi\nTaikailveilijän heti vangittavaksi. Ilveilijä ei ollut vielä ehtinyt\nkovinkaan pitkälle ja hetken kuluttua näki kristianialaissalapoliisi\nvangitsemisen toimitettavan. Asbjörn Krag tiesi nyt toimineensa\ntäydellisesti laittomasti ja äkkipikaisesti, mutta kalliin taulun\nvarkaus oli hänet niin yllättänyt, että hän tuskin tiesi mitä\nhän tekisi. Hän piti muuten tätä vangitsemista jokseenkin\ntarkoituksettomana. Huudoin ja meluin sekä poliisia vastaan\nsuunnattujen kompasanoin vietiin Taikailveilijä raatihuoneelle joen\ntoiselle puolelle.\n\nKristianialaissalapoliisi kääntyi sitten jälleen hollantilaiseen\nsalonkiin, missä konsuli ja jättiläismäinen metsänvartija kulkivat\nedestakaisin aivan surun ja kauhun repiminä.\n\n-- Miten olette hoitanut vartioimistanne! huudahti Asbjörn Krag\nsuuttuneesti.\n\n-- Vartioimistani, sanoi metsänvartija ihmeissään. Olen hoitanut sitä\nniin hyvin kuin olen osannut, olen ollut täällä koko ajan.\n\n-- Mutta on mahdotonta, että te koko ajan olette voineet kiinnittää\nhuomiotanne tauluun.\n\n-- En, se on totta. Minun myöskin täytyi tietysti katsoa\nTaikailveilijän kujeita ja kun minä seisoin ja katselin erään pienen\nruudukon läpi, on varas ollut täällä. Mutta minä en ole mitään kuullut\nja luultavasti ette tekään, herra salapoliisi. Tehän istuitte\nviereisessä huoneessa.\n\nAsbjörn Krag tunsi näiden sanojen pisteleväisyyden eikä hän tiennyt\nmitä vastaisi, sanoi vain:\n\n-- Taikailveilijä... Niin hänet olen antanut vangituttaa.\n\nKonsuli kääntyi hänen puoleensa.\n\n-- Nyt vahvistautuu siis kaikki, sanoi hän, jota olen koko ajan.\nepäillyt, kaikki tuo pöty Taikailveilijästä, palvelijastani,\nkatusoittaja raukasta oli vain järjettömyyttä. Mehän molemmin panimme\nmerkille ilveilijän esiintymisen hänen tehdessään konstejaan tuolla\nulkona. On aivan mahdotonta epäillä häntä osalliseksi varkauteen.\n\nKristianialaissalapoliisi ei vastannut. Hän meni ainoastaan sille\npaikalle jossa kallis taulu oli riippunut ja rupesi tarkasti tutkimaan\nsitä.\n\nSe oli voimakkaalla nykäisyllä irroitettu sahatuista sinkilöistä.\n\nMutta miten, kuka ja milloin?\n\nOli olemassa ainoastaan yksi ovi hollantilaiseen salonkiin ja se johti\njuuri samaan huoneeseen missä konsuli ja Krag olivat istuneet ja\nkatselleet Taikailveilijän kujeita.\n\nAsbjörn Krag huomautti tästä samalla laskeutuen kyyryillensä lattialle\nhaeskellen jälkiä.\n\n-- Varas on siis aivan rauhallisesti kulkenut ohitsenne taulu kädessä\nSe kuuluu uskomattomalta eli kuinka. Hänen on täytynyt tehdä sekä\nitsensä, että taulun näkymättömäksi.\n\nEpätoivoissaan katsoi kristianialaissalapoliisi kattoa kohden ikäänkuin\nhän olisi uskonut että joku näkymätön enkeli oli lentänyt pois taulu\nsiipiensä alla.\n\nEi voida väittää etteikö kaikki sekä konsuli, salapoliisi että\nmetsänvartija olisi masentuneet. Heidät oli petetty jolloin\nmystillisellä ja tutkimattomalla tavalla.\n\nSalapoliisin jatkaessa tutkimuksiaan, ja metsänvartijan vain seisoessa\nja tuijottaessa tyhjää seinää kuin hän olisi nähnyt kummituksen, rupesi\nkonsuli nappailemaan vielä ironisempaa säveltä.\n\n-- Ettekö aijo vangita toisiakin epäilemiänne. Esimerkiksi tyhmää\npalvelija raukkaa, joka teidän mielipiteenne mukaan arvostelee\nflaamilaisen taiteen korkealle, ettei hän kavahda tehdä varkauttakaan\nsentähden.\n\nVoin soittaa hänelle, siten käy se helposti. Eikö totta, että teille on\nharvinaisen mukavaa soittaa väkeä jota aijotte vangita?\n\nKonsuli soitti ja hetken kuluttua näkyi Sörenin lammasmaiset kasvot\novenaukeamasta.\n\n-- No, kysyi konsuli, sinäkö olet varastanut taulun?\n\nMutta Sören vastasi aivan samalla tavalla kuin oli ollut puhetta\nportviinistä tuijottaen samalla joka taholle ja kertasi:\n\n-- Taulun?\n\n-- Niin. Eli oletkos ketään nähnyt menevän tästä huoneesta taulu\nkädessä? Taulu joka on vähintäin sadantuhannen arvoinen, ymmärrätkö?\n\nMutta silloin hymyili palvelija taasen leveää ja tyhmää hymyään. Sitten\nsanoi hän:\n\n-- Taulun?\n\nKristianialaissalapoliisi kiihtyi niin tästä kaikesta tyhmyydestä ettei\nollut kaukana että hän olisi rynnännyt palvelijan kimppuun ja antanut\nhänelle aimo selkäsaunan.\n\nKonsuli jatkoi: -- Jos te tahdotte vangita hänen, niin olkaa hyvä.\n\n-- Ei kiitos, vastasi Asbjörn Krag, ei vielä.\n\n-- Vai niin, eikö todellakaan. Ehkä olette ystävällinen ja ilmoitatte\nmilloin aika on tullut, joten voin heti soittaa hänet.\n\n-- Kyllä kiitos, vastasi Krag, sanon sen kyllä.\n\n-- Voit mennä, sanoi konsuli palvelijalle ja tämä katosi.\n\nSamassa hetkessä kuultiin jälleen kaihoisia säveleitä amerikalaisen\nhuijauskeksinnöstä.\n\nHän soitteli edelleen konsulin talon edustalla olevalla avonaisella\npaikalla.\n\n-- Tahi soittajan! jatkoi konsuli leikkiä luodakseen. Ehkä haluatte\nvangita hupakko raukan -- huudan hänelle heti akkunasta.\n\nAsbjörn Krag aikoi vastata, mutta kuuli hän silloin puhelimen soivan\nkonsulin työhuoneessa.\n\nKonsuli meni sisälle ja vastasi:\n\nHeti senjälkeen kuuli Krag hänen sanovan: -- Kristianialaissalapoliisi,\nte saatte puhua hänen kanssaan... Kuinka? Ei suinkaan, hänellä ei ole\nmitään tekemistä...\n\nAsbjörn Krag riensi puhelimeen. Se oli poliisikonttorista.\n\n-- Nyt olemme kuulustelleet Taikailveilijää, sanoi mies.\n\n-- Vai niin. No mitä hänellä on sanottavana?\n\n-- Ei mitään. Se ei ollut Taikailveilijä?\n\n-- Mitä! Eikö se ollut mr. Burns?\n\n-- Ei, se oli itse sirkusjohtaja.\n\n-- Miten asian laita on?\n\n-- Niin, nyt saatte puhua hänen itsensä kanssa.\n\n-- Oletteko te se, herra poliisimestari, kuuli Krag johtajan\ntanskalaisen äänen puhelimessa.\n\n-- Puhutte salapoliisi Kragin kanssa.\n\n-- Hyvä, hyvää päivää, herra poliisimestari. Tämä olen minä, onneton\nmies raukka... Minut on vangittu.\n\n-- Missä ilveilijä oli ja miten olette joutuneet tähän tilanteeseen?\nkysyi Asbjörn Krag.\n\n-- Kyllä, siitä tulen puhumaan. Loistava ilveilijä tuli viime hetkessä\nsairaaksi. Siinä minä olin. Mitä tekisin. Kaiken reklaamin tähden\nkujeiden täytyi tapahtua, ja koska minulla ei ollut ketään sopivaa\nmiestä Burnsin tilalle, olin itse pakotettu menemään taloon. Mr. Burns\nantoi minulle tarpeelliset ohjeet, piippolakin ja kaikki tyyni ja minä\nitse pidin sitä kummallisena pilana. Voin sanoa teille, että olen\nnuoruudessani esiintynyt ilveilijänä joten osaan sen taidon... Mutta\nmiksi minut on vangittu?\n\n-- Kuulkaa nyt, huusi Krag puhelimessa, missä on Taikailveilijä juuri\nnyt. Hänet piti vangittaman.\n\n-- Ah, paras herra poliisimestari, hän makaa sairaana hotellissa, Grand\nhotellissa... Mutta nyt tahtoo poliisimestari täällä puhua kanssanne,\nherra poliisimestari.\n\nNyt tuli ensimäinen ääni jälleen puhelimeen.\n\n-- Olemme juuri puhuneet hotelliin ja portieri sanoi Taikailveilijän,\nmr. Burnsin kadonneen jäljettömiin. Hän meni joku tunti sitten\nhuoneeseensa ja pyysi portieria noutamaan lääkäriä, koska hän tunsi\nitsensä todella sairaaksi. Hän sanoi aikovansa mennä heti sänkyyn. Kun\nlääkäri puoli tuntia myöhemmin koputti hänen ovellensa, ei kukaan\nvastannut. Ovi oli lukittu. Tultiin levottomaksi, ja portieri ja\ntohtori päättivät murtaa lukon. Kun he vihdoinkin saivat lukun auki ja\navasivat oven, pelkäsivät he melkein nähdä kuuluisan ilveilijän\nmakaavan kuolleena eli tuntemattomana sängyssään. Mutta miten suureksi\ntulikaan heidän hämmästyksensä, kun he sensijaan löysivät huoneen\ntyhjänä. Sänky oli liikuttamattomana, pakasit olivat huolellisesti\nladotut erääseen huoneen nurkkaan, pöydällä oli muutamia seteleitä\nmaksuna viime viikon laskusta. Mutta mr. Burns oli poissa. Se kuuluu\nmystilliseltä vai kuinka herra salapoliisi?\n\n-- Hm... niin... Johtajan voitte kuitenkin laskea. Tulen heti\npoliisiasemalle. Asbjörn Kragilla oli pari poliisikonstaapelia kadulla.\nHän avasi ikkunan ja viittasi heille.\n\nKonstaapelit astuivat samaan aikaan salapoliisin kanssa hollantilaiseen\nsalonkiin.\n\nKonsuli katseli heitä kummastuksella.\n\n-- Mitä tämä merkitsee? kysyi hän.\n\n-- Se merkitsee sitä, että on tulossa uusi vangitseminen, vastasi\nAsbjörn Krag. Konstaapelit tunsivat kuuluisan salapoliisin ja odottivat\njännityksellä noudattaakseen hänen määräyksiään.\n\n-- Tahdotteko nyt, jatkoi Krag, olla ystävällinen ja soittaa\npalvelijanne, herra konsuli, kuten lupasitte joku hetki sitten?\n\nKonsuli soitti, ja palvelija yksinkertaisine kasvoineen näyttäytyi\njälleen ovessa.\n\n-- Vangitkaa hänet, sanoi Krag, nyt saa olla loppu komedian kanssa,\nnuori mies.\n\nMutta Sören oli yhtä tyhmä ja vastasi vain:\n\n-- Komedian?\n\nToinen poliisi tarttui nyt hänen käteensä ja tahtoi viedä hänet\nmukanaan. Nuori mies rupesi nyt surkeasti itkemään.\n\n-- Miksi pitää minun raastupaan, sanoi hän nyyhkyttäen. Enhän ole\ntehnyt mitään. Mistä minua syytetään?\n\n-- Teitä syytetään osallisuudesta konsulin kalliin taulun varkauteen.\n\n-- Taulun? kysyi palvelija.\n\nAsbjörn Krag seisoi ja kuunteli.\n\n-- Mitä kuuntelette? kysyi konsuli.\n\n-- Musiikkia.\n\n-- Mitä musiikkia?\n\n-- Meidän hyvän ystävämme amerikalaisen valokuvauksellista musiikkia,\nherra konsuli. Salapoliisi avasi ikkunan ja nyt saattoivat he kaikki\nkuulla, vaikkakin kaukaa, Coloradolaisprofessorin musiikkikoneiston\nsäveleitä.\n\n-- Hän on nyt kauempana, sanoi konsuli, hän ei ole tuolla alhaalla.\n\n-- Niin, aivan oikein. Hän seisoo ja soittaa nyt jonkun toisen talon\nulkopuolella, joka on lähempänä rautatieasemaa. Emmekö menisi alas\nkuulemaan häntä?\n\n-- Mielihyvin.\n\nKonsuli oli jälleen tullut totiseksi: hän näki nyt, että\nkristianialaissalapoliisi oli tehnyt uusia löytöjä ja että hän\ntyöskenteli määrätyn suunnitelman mukaan.\n\nHe läksivät kadulle ja ennen pitkään saapuivat sen talon kohdalle jossa\nColoradolaisprofessori soitteli.\n\nYmpärillä oli muutamia kovin ihastuneita lapsia sekä pari\ntäysikasvuista henkilöä.\n\nProfessorin nähdessä molempien herrojen tulon, sanoi hän:\n\n-- Tällä tavalla saa suuri taiteilija ansaita leipänsä -- niin ei\nainoastaan suuri taiteilija vaan suuri keksijä, maailman suurimpia...\n\nSanottuaan tämän, puristi hän surullisesti kiharoitaan ja kyyneleet\nvuolaina valuivat poskille.\n\n-- Soittamanne kappale on ihana, sanoi Krag, mennen samalla lähemmäksi\nrakastettavasti hymyillen. Mikä sen nimi on?\n\n-- Geisha.\n\n-- Vai niin, se on kovin kaunis.\n\nSalapoliisi ja konsuli olivat nyt ehtineet aina musikantin tykö, joka\nseisoi ja molemmin käsin piti laatikkoaan. Tilaisuus oli kovin sopiva\nja samassa hetkessä oli Asbjörn Krag varustanut ne käsirautaparilla.\n\nColoradolaisprofessori otti nyt voimakkaasti pari askelta taaksepäin ja\nkoetti päästä vapaaksi, mutta ainoa täten saavuttama vaikutus oli se,\nettä raudat leikkasivat ranteita, joten veri rupesi juoksemaan.\n\nKrag vihelsi lähellä olleelle konstaapelille ja tämä kiirehti paikalle\nja otti professorin kainaloonsa. Hän yritti tehdä vastarintaa, mutta\nkonstaapeli oli vahva kuin karhu eikä kestänyt kauvaa ennenkuin hänen\ntäytyi nöyrtyä ja antautua armoille.\n\nHän näytti kovin koomilliselta sillä hänen peruukkinsa oli irtautunut\nja oli nyt vinossa oikealla korvalla. Peruukin alta pisti esiin\nlyhyeksi leikattu, punertava tukka. Mies rupesi myöskin kiroomaan ja\nvannomaan trondhjemin murteella.\n\nKuitenkin soitti soittokone edelleen \"Geishan\".\n\nSe oli juuri alottanut iloisella säveleellä kun Krag veti revolverinsa\nja voimakkaalla revolverintukin iskulla löi laatikon rikki.\n\nKoneisto surisi, säveleet kuuluivat käheinä ja rosoisina ja lopuksi oli\nkaikki hiljaista.\n\nAsbjörn Krag tarttui heti painavaan laatikkoon ja onnistui vihdoin\nmurtamaan sen kokonaan.\n\nKaikkein ylimpänä oli kiinnitetty pieni täydellisesti uutta rakennetta\noleva fonograafi, mikä ei suinkaan ollut \"professorin\" keksintö.\n\nMuuten täytti koko tilan -- van Dyckin oma muotokuva.\n\nKonsuli, saadessaan nähdä kallisarvoisen taideteoksensa, huusi ääneensä\nilosta.\n\nColoradolaisprofessori vietiin pois. Hän kuohui raivosta ja huusi\nkaikella sillä pilkalla, jonka hän saattoi saada ääneensä:\n\n-- Mutta _häntä_ ette saa kiinni. -- Taikailveilijää!\n\n-- Mitä tarkoitatte? kysyi salapoliisi.\n\n-- Niin, enkö tiennyt, että te olette suuri nauta pohjianne myöten! Me\ntunsimme kyliä teidät! Hän tunsi teidät! Hän on pettänyt teitä\nennenkin! Nyt on hän taasen vetänyt teitä nenästä! Hän on jo hävinnyt.\nÄrsyttääkseni teitä sanon kuka hän oli! Taikataiteilija ei ollut\nenempää eikä vähempää kuin teidän vanha ystävänne _Leo Carsten_.\nHyvästi, herra salapoliisi ja nukkukaa hyvin.\n\nPaljastettu professori vietiin nyt pois ja Asbjörn Krag seisoi hetkisen\nja mietti.\n\nHän ei kuullut edes konsulin kuohuvia ja sydämmellisiä kiitoksia. Ei\nollut todellakaan aikaa kuunnella kiitoksia niinkauvan kuin rohkein\nmaailman suurroisto oli vielä vapaalla jalalla.\n\nLeo Carsten vapaudessa -- se oli samanlaista kuitu alituinen\nrauhattomuus ja epävarmuus, hänet täytyi saada pauloihinsa, maksoi mitä\nmaksoi.\n\nKrag katsoi kelloaan.\n\nSuurrosvon ei ollut vielä voinut ennättää jättää kaupunkia. Sitäpaitsi\nolivat sekä rautatieasema, höyrylaivalaituri ja kaikki muut\nulosjohtavat tiet hyvin vartioidut. Epäilemättä oli konna jo selvillä\ntästä ja oli enemmän kuin todennäköistä että hän antautuisi seikkailuun\njuoksemalla suoraan poliisin käsiin.\n\nLeo Carsten oleskeli kaupungissa. Mutta missä?\n\nHän oli kadonnut hotellista.\n\nHänen aivonsa työskentelivät korkeapaineella ja äkkiä kiisi\nsalamannopea ajatus hänen päässään.\n\nKiiruusti puristi hän konsulin kättä jäähyväisiksi ja läksi sitten\nnopein askelin suoraa tietä Grand hotelliin.\n\nSalapoliisi oli tullut ajatelleeksi kahta ominaisuutta jotka olivat\nominaisia Leo Carstenille: osittain hänen hämmästystä herättävää\nvalepukeutumiskykyään, osittain hänen melkein ainoaa laatua olevaa\nrohkeuttaan. Oli tapahtunut ennen, että rikolliset joita ajettiin\ntakaa, aivan rauhallisesti olivat istuutuneet niin asianomaisen nenän\neteen, että heitä oli vaikea löytää. Olipa pyhä Thomas Busch lausunut\nkerran, ettei hän milloinkaan tuntenut itseään niin turvalliseksi kuin\nsilloin, kun hän valepuvussa saapui poliisiasemalle. Asia oli ainekin\ntutkimisen arvoinen.\n\nEi yhtäkään junaa ja venettä ollut saapunut salapoliisin jätettyä\nhotellin. Jos siis joku uusi matkustaja oli tällä ajalla äkkiä\npistäytynyt johonkin kaupungin hotelliin tai pensionaattiin, olisi ehkä\nsyytä nähdä tätä.\n\nPortieri istui yksinään juhlasalin vieressä olevassa pienessä huoneessa\nja luki lehteä kun Asbjörn Krag astui sisään.\n\n-- No, alotti salapoliisi tervehdittyään, olen kuullut oivallisen mr.\nBurnsin kadonneen.\n\n-- Ah niin, vastasi portieri salaperäisin katsein, oletteko kuulleet\nmilloinkaan niin kummallista. Kumpahan hänelle ei vaan olisi tapahtunut\nmitään onnettomuutta.\n\nKrag nauroi.\n\n-- Kummallinen mies siinä suhteessa joka sitä ennen jättää rahoja\npöydälle suorittaakseen laskunsa... Asbjörn Krag oli tällä ajalla\nsilmäillyt matkustajataulun nimiä, löytämättä kuitenkaan sitä mitä hän\netsi. Hän tunsi pettyneensä mutta kysyi kuitenkin varmuuden vuoksi.\n\n-- Onko tänään tullut ketään uusia vieraita?\n\nPortieri pudisti päätään.\n\n-- Ei, sanoi hän, nyt ovat huonot ajat. Toimintakausi ei ole vielä\nalkanut... Ehkä, se onkin tosi, Södersen & Algårdin matkustaja on\nsaapunut tänään matkalaukku- ja kapistusjoukkoineen. Hän aikoo purkaa\nne juhlakerroksessa.\n\n-- Soo, tunnetteko hänet?\n\nPortieri tuumii hetkisen.\n\n-- Niin, olen hänet nähnyt kiireimmiten, sillä en ollut sisällä\nhänen tullessaan... Se on oikein lihavahko, paljaspäinen herra\nsilmälaseineen. Sehän on suuri liike kuten tiedätte, herra salapoliisi,\nsuurin laatuaan Norjassa, ja heillähän on matkassa monta matkustajaa.\nKahdesti vuodessa on heillä tapana tulla tänne ja asettua\njuhlakerrokseen. Tänä vuonna ovat he kuitenkin viipyneet hiukan\nkauemmin kuten tavallista, mistä se riippuneekin. Nyt on hän kuitenkin.\n\nKas, täällä hän muuten on rappusilla... Ei, tuota herraa en muista\nnähneeni ennen.\n\nEräs paksu, paljaspäinen herra kultasankaisine silmälasineen ja\nkorkeine vilttihattuineen tuli hitaasti ja läähättäen portaita alas.\nMatka oli selvästi ollut vaivaloinen, sillä hän oli punanen ja\nhiestynyt, ja alituisesti kuivasi otsaansa nenäliinalla.\n\nAsbjörn Krag koetti näyttää välinpitämättömältä, mutta hänen sormensa\npuristivat taskussa voimakkaasti revolverintukkia. Hän oli ottanut\nvaarin vieraan lasisilmistä.\n\nNe olivat heikosti kaarevat ja loistivat valossa. Ne toisin sanoin\nkätkivät kasvojen osan, jota ei voitu naamioida.\n\nKrag astui palvelijan hämmästykseksi suoraan lihavan ja läähättävän\nherran luo ja hymyillen kohotti hattuaan.\n\n-- Ei, mutta kas, sanoi hän, tämän saan sanoa olevan mieluisan\nkohtauksen.\n\nVieras tarkasteli häntä ihmeissään ja kumarsi, kasvoissa puoleksi\nkysyvä ilme.\n\n-- Anteeksi, sanoi hän, mutta eikö tämä ole erehdys?\n\n-- Ei suinkaan. Nimeni on Asbjörn Krag, salapoliisi Kristianiasta.\nMuistan kovin hyvin että olemme tavanneet täällä kerran ennenkin ja on\nollut kovin miellyttävä yhdessäolo, herra Bernt.\n\n-- Ei, te aivan selvästi erehdytte. Nimeni ei ole Bernt, vaan...\n\n-- Niin, niin, nyt minä muistan. Teidän nimenne... teidän nimenne on...\nHän näytti etsivän muististaan.\n\n-- No, mikä on nimeni? jatkoi toinen halveksivin hymyilyin.\n\nKrag astui askeleen lähemmäksi\n\n-- Niin, nyt se on minulla. Teidän nimenne on Leo Carsten.\n\nJos pommi olisi pudonnut rauhalliseen juhlasaliin, olisi se tuskin\naikaansaanut suurempaa hämminkiä kuin se mikä seurasi näitä sanoja.\nSalamannopealla kädenliikkeellä oli Krag vetänyt hatun ja temmannut\npaljaspäisen peruukin teeskennellyn kauppamatkustajan päästä, mutta\nsamassa hetkessä näkyi jotain kiiltävän suurroiston kädessä. Hän\nväistyi vaistomaisesti sivulle ja seuraavalla sekunnilla kuului pamaus\njoka kajahti koko hotellissa. Kuula lipaisi keveästi salapoliisin\ntoista poskea, mutta samalla oli Asbjörn Kragikin kohottanut\nrevolverinsa.\n\nVahtimestari oli rynnännyt paikalle ja portieri huusi täyttä kurkkua\npoliisia. Salapoliisi oli melkein päättänyt, että jos niin\ntarvittaisiin, ampuisi hän suurroiston, mutta ennenkuin hän oli ehtinyt\nkäyttää asettaan näki hän ihmeekseen Leo Carstenin lysähtävän kokoon ja\nuupuvan lattialle. Krag laski revolverinsa ja kumartui alas, mutta\nsamassa hetkessä ponnahti suurrosvo ylös, notkeana ja vahvana kuin\ntiikeri ja syöksyi salapoliisin päälle. Yllätys oli tapahtunut niin\nkavalasti ja tullut niin odottamatta, ettei Asbjörn Krag ehtinyt\nasettua vastarintaan. Roiston raudanlujat sormet puristautuivat hänen\nkurkkuunsa ja kaikki musteni silmissä. Silloin luuli hän äkkiä\nkuulleensa jalanjälkien melua, hän tunsi hyvin tunnetun äänen -- Voldin\n-- silloin irtautui ote hiljaa hänen kaulastaan ja hän vapautui\nvoimakkaalla nykäyksellä epämieluisasta syleilystä.\n\nJuhlasali tarjosi varsinaisen näyn hävityksen kauhistuksesta. Pöydät ja\ntuolit olivat kumossa ja lattialla makasi vielä kaksi tarjoilijaa jotka\nolivat tahtoneet sekaantua taisteluun, mutta saaneet maksun vaivoistaan\nLeo Carstenin nyrkkeilynyrkeistä. Ja eräässä nurkassa, Voldin\njättiläismäisten käsien puristuksessa, seisoi Leo Carsten, maailman\nsuurroisto, vangittuna norjalaisessa pikkukaupungissa. Hän oli kalpea\nkuin kuolema, mutta hänen mustissa silmissään oli ylpeän halveksivainen\nilme.\n\nAsbjörn Krag sanoi vain iroonisella kumarruksella: -- Ehkä kiellätte\nvielä tunnustamasta tuttavuuttanne Leo Carstenin kanssa?\n\n       *       *       *       *       *\n\nAsbjörn Kragin keksintörikkaus ja vertaamiskyky olivat vielä kerran\nviettäneet voittoaan ja konsuli oli erittäin iloinen ja kiitollinen\nlöytäessään jälleen aarteensa.\n\nTämän kaiken yhteys oli Kragille ollut kerrassaan selvä niinpian kuin\nhän oli saanut poliisikonttorista tiedon Taikailveilijän katoamisesta.\n\nSuoritetussa kuulustelussa osottautuivat hänen johtopäätöksensä olleen\noikeita. Leo Carsten kieltäytyi tietenkin vastaamasta kaikkiin\nkysymyksiin, mutta hänen kanssarikollisensa tunnustivat avomielisesti,\nhuomatessaan pelin menetetyksi.\n\nTietysti oli Leo Carsten ollut alkuunpanijana. He olivat ällistyttäneet\namerikalaista miljonääriä sillä, että konsuli Fredrikshaldissa kaikessa\nsalaisuudessa tahtoi muuttaa taulunsa rahaksi, koska hän oli joutunut\nrappiolle. Krag kysyi professorilta -- joka näkyi olevan ennen\nrangaistu trondhjemilainen -- mitä sähkösanoma merkitsisi, ja sai\nvastaukseksi, että he olivat uskotelleet miljonäärille olevansa kaksi\nvälittäjää. Carsten sähköttäisi \"Geishan\" jos Morganin anomus\nhyväksyttäisiin ja \"Viimeinen ruusu\" jos kilpailija saisi valtin\nkäteensä. Sillä tavalla olivat he kiertäneet hintaa ylös.\n\nOli helppo asia keinotella Sören konsulin taloon, koska tämä juuri\ntarvitsi palvelijaa. Sitten oli Sörenin ollut helppo sahata sinkilät.\n\nCarsten esiintyi ilveilijänä yksinkertaisesti siksi, että poliisi oli\nhäntä innokkaasti etsinyt, ja luuli, että häntä kaikkein viimeiseksi\netsittäisiin ilveilijän valepuvun alta. Sitäpaitsi edisti tämä hänen\nesiintymisensä huomattavalla tavalla heidän suunnitelmiaan.\n\nKujeet kaduilla vetäisivät määrätyllä ajalla kaikkien huomion\npuoleensa. Kaikki tietysti rientäisivät ikkunoihin katsellakseen\nkummallista näytelmää ja sentähden ilveilijäkin -- kaikki Carstenin\nosotuksesta -- oli pysähtynyt konsulin ikkunan ulkopuolelle ja\nalottanut konstinsa ainoastaan viivyttääkseen katselijoita niinkauan\nkuin mahdollista.\n\nKaikki oli onnistunut onnellisesti. Palvelija oli ottanut tilaisuudesta\nvaarin, jolloin konsuli, salapoliisi ja metsänvartija olivat kasvot\nikkunanruutuihin painettuina ja meteli oli kovaäänisin, ja aivan\nyksinkertaisesti hiipinyt sisälle ja temmannut taulun alas.\n\nHänen oli onnistunut näkymättömänä tulla sen huoneen läpi missä konsuli\nja salapoliisi istuivat, eteiseen, jossa musiikkiprofessori odotteli.\n\nTaulu oli piilotettu \"musiikkikoneistoon\", joka oli valmistettu juuri\ntähän tarkoitukseen, ja \"professori\" oli onnistunut lähtemään saaliinsa\nkanssa herättämättä mitään huomiota. \"Professorin\" esiintyminen oli\ntietenkin ollut alusta loppuun pelkkää komediaa. Ja suunnitelma oli\nyhtä yksinkertainen kuin nerokaskin, sillä tällä tavalla voitiin taulu\nosittain kovin helposti kulettaa maasta pois -- eihän kenenkään päähän\npälkähtänyt epäluuloja suuremmoista keksintöä kohtaan ja osittain\npääsivät konnat leikkaamasta kangasta kehyksestä. Sellainen menettely\nolisi mahdollisesti voinut alentaa taulun arvoa ja tehnyt heille\nmahdottomaksi saada sitä myydyksi.\n\nOli aikomus, että Leo Carsten tapaisi saksalaisessa kaupungissa parin\nagenttejaan. Sitten he lähtisivät South Alloaan tauluineen ja\nnostaisivat palkkion miljonääriltä.\n\nSamaten oli heidän suunnitelmansa se, että Leo Carsten viime hetkessä\nsairastuisi ja luovuttaisi osansa jollekin toiselle.\n\nSören kuten \"musiikkiprofessorikin\" tuomittiin tästä ja useista muista\nomallatunnollaan olleista rikoksista useamman vuoden kuritustyöhön,\njota he vielä kärsivät.\n\nMitä Leo Carsteniin tulee, lähetettiin hänet New-Yorkiin, missä hän\nvihdoinkin sai sovittaa monet rikoksensa sähkötuolissa...\n\nKristianian salapoliisi ihmetteli kovin sitä osaa, jota miljonääri oli\noikeastaan näytellyt tässä asiassa, mutta jotta hän joka tapauksessa\nsaisi tietää miten asia oli päättynyt, lähetti hän seuraavan\nsähkösanoman:\n\n        Pierpont Morgan,\n                         South Alloa. Skottland.\n\n    Viimeinen ruusu.\n\n                               Asbjörn Krag,\n                               Salapoliisi.\n\n\n\n"]