[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fPibWpmKO5e8RD2aa1cLQ-EdgNmQmUQMf9GoC_JTt7HQ":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":7,"slug":8,"bookId":9,"genreRaw":7,"genre":10,"themes":11,"origin":12,"language":14,"yearPublished":15,"yearPublishedTranslation":16,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":20,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":23,"gutenbergSummary":26,"gutenbergTranslators":27,"gutenbergDownloadCount":29,"aiDescription":30,"preamble":31,"content":32},1785,"Sokrateen puolustuspuhe","Platon (427-347 e.Kr.)",null,"1785-platon-sokrateen-puolustuspuhe","1785__Platon__Sokrateen_puolustuspuhe","tietokirja",[],[13],"klassikot","fi",-399,1898,13480,86492,false,57085,[22],"Socrates, 470 BC-399 BC",[24,25],"Classics of Literature","Philosophy & Ethics","\"Sokrateen puolustuspuhe\" by Plato is a Socratic dialogue written after 399 BC. The work presents Socrates's courtroom defense against charges of corrupting Athens's youth and impiety. Facing a jury of approximately 500 Athenian men, Socrates rejects sophisticated oratory in favor of plain speech and cross-examination. Rather than compromise his integrity to avoid punishment, he maintains his philosophical principles. The dialogue captures one of history's most famous trials and its fatal outcome. (This is an automatically generated summary.)",[28],"Aminoff, Karl Gustaf",250,"Platonin teos on kuvaus filosofi Sokrateen puolustuspuheesta Ateenan oikeuden edessä. Sokrates vastaa syytöksiin nuorison turmelemisesta ja jumalattomuudesta selittäen samalla filosofista elämäntapaansa ja totuuden etsintäänsä.","Platonin 'Sokrateen puolustuspuhe' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 1785. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan on tuottanut Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","SOKRATEEN PUOLUSTUSPUHE\n\nKirj.\n\nPlaton\n\n\nKreikan kielestä suomensi ynnä johdannolla ja selityksillä varusti\n\nK. G. Aminoff\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nKustannusosakeyhtiö Otava,\n1898.\n\n\n\n\n\n\nJohdanto.\n\n\nSallima oli määrännyt Sokrateen elämään Athenassa aikana, jolloinka\nsofistit esiintoivat ajatuksensa: _ihminen on totuuden mitta_,\nsovittaen sen myös uskontoon ja siveellisyyteen ja tullen siten\nyhteiskunnan olemassaololle vaarallisiksi henkilöiksi. Heitä vastaan\nalkoi siksi ankara reaktsiooni. Tahdottiin pelastaa uskonnon\nauktoriteetti, pelastaa vanha, vakaa moraali, tukahuttaa nuo uudet,\nalasrepivät, kriitilliset ajantuulahdukset. Mutta tässä vastustuksessa\nmeneteltiin sokeasti. Uudessa ei tehty nim. minkäänmoista erotusta;\nuusi oli uutta ja semmoisena perin poisperattava. Niin tapahtui myös,\nettä se mies, joka oli täysi vastakohta sofisteille, kuitenkin sai\nosakseen saman kirouksen kuin he. Tarkoitamme Sokratesta. Että Sokrates\noli vastakohta sofisteille, se käy jo riittävästi selville, jos\nmainitsemme, että hänen katsantoansa voi karakteriseerata kääntämällä\nsofistein periajatuksen lauselmaksi: _totuus on ihmisen mitta_.\nSokrates katsoi siis, että on olemassa objektiivista totuutta, kun\nsofistit sitävastoin kielsivät sen: hän oli positiivisen kannan mies,\nnämät negatiivisen. Mutta toiselta puolen oli hänkin asettautunut\nentistä maailmankatsantoa vastustamaan; sen toiseksi muuttamisen oli\nhän valinnut juuri elämäntehtäväkseen. Hänkin niinmuodoin oli\nreformatoorinen henkilö. Sen vuoksi kohdistui myös häneen yleinen viha\nsofisteja vastaan ja siinä määrin tavallista suuremmalla voimalla, kuin\nhän vaikutti kaikissa piireissä, yksin alhaisimmissa ja köyhimmissä, ja\nhänen ihailijainsa lukumäärä näkyi rajatta karttuvan varsinkin\nnousevassa nuorisossa, jonka käsissä valtion tulevaisuus oli.\n\nTällä kannalta katselivat Sokratesta ja hänen pyrkimystään myös ne\nmiehet, jotka oikeudessa esiintyivät Sokrateen syyttäjinä.\n\nNiinkuin tiedämme, päättyi tämä oikeudenkäynti niin, että Sokrates\ntuomittiin kuolemaan. Hän tyhjensikin pian sen jälkeen myrkkypikarin.\nMutta joskin hänen elonsa lanka näin katkaistiin, jäi hänen henkensä\nkuitenkin perinnöksi hänen oppilailleen, eritenkin Platonille. Tämä\nmies oli koko sydämellään ollut mestariinsa kiintynyt, häntä milt'ei\njumaloinut niinkuin myös hänen ylevää oppiansa, hänen filosoofista\nmaailmankatsantoansa. Sen suurenmoinen kehittäminen joutui nyt hänen\nosalleen. Sen kautta tuli hänestä myös se mies, joka Sokrateelle hänen\nkuolemansa perästä tuotti oikeutta ja tunnustusta. Tunnustuksen tuotto\non sitä enemmän käteen tuntuva, kun Platon useimmissa filosoofisissa\ndialoogeissaau panee juuri Sokrateen esittämään aatteitaan. Mutta\nvieläkin suoranaisemmin hän antoi Sokrateelle oikeutta. Häneltä on nim.\nmeillä muudan teos, joka lennättää murhaavan nuolensa nimenomaan\nSokrateen tuomitsijoihin, samalla kuin se toisaalta kirkastaa\nkristalliksi Sokrateen muiston. Tämä teos on juuri \"Sokrateen\npuolustuspuhe\".\n\nNiinkuin tavallista, piti näetsen Sokrateskin oikeudessa\npuolustuspuheen. Kuulijain joukossa oli m.m. myös Platon, ja me\nsaatamme kyllä arvata, että hän suurimmalla mielenkiintymyksellä\ntarkkasi Sokrateen puhetta sekä painoi sanat syvälle muistiinsa.\nJälestäpäin kirjoitti hän ne paperille, ja siten syntyi teoksemme.\nTietysti tämä ei saata olla mikään täydellinen jäljennös Sokrateen\npuheesta, sillä parhainkin muisti pettää; lisäksi tiedetään, ett'ei\nSokrates koskaan valmistellut puheitaan, vaan suoritti ne tilapäisesti\nja että niissä sen johdosta mahtoi olla yhtä toista muodollisessa\nsuhteessa muutettavaa. Niin ollen täytyy teoksessamme olla paljon\nPlatonin omaa ja varsinkin on esityksen muoto suureksi tai kenties\nsuurimmaksi osaksi katsottava hänen taitonsa tuotteeksi. Hänen\npihtiensä jälkiä ei kuitenkaan helposti huomaa, syystä että hän on\nmestarillisesti osannut kaikessa, puhelutavassa y.m., asettautua\nSokrateen ominaiselle kannalle. Mutta perustukseltaan on Platonin\nesitys joka tapauksessa pidettävä historiallisesti tosiperäisenä; itse\nydin siinä on Sokrateen puhumaa.\n\nKun Platon ryhtyi tämän puheen kirjoittamiseen, niin oli se todellakin\nnerollinen teko. Mitä muuta kappaletta Sokrateen elämästä esittämällä\nhän olisi paremmin saavuttanut silmämääräänsä, s.o. jälkimaailmalle\nkirkastaa Sokrateen sekä persoonallisuutta että oppia kuin esittämällä\njuuri tätä ratkaisevaa hetkeä, jolloinka hän esiintyy oikeudessa? Miten\ntoisin Platon oli saattanut luoda meille täydellisempää kuvaa\nmestaristaan ja hänen maailmankatsannostaan? Mainitussa tilaisuudessa\nyhtyvät Sokrateen ylevät persoonalliset ominaisuudet, sielun tasapaino,\nmielen hurskaus ja ihmisrakkaus kaikki sopusointuun, ja siinä\ntekee hän itse tiliä opistaan, loihtien eteemme varsinkin siveys- ja\nuskon-opillisia helmiä. Tosin eivät tuomarit osanneet näille arvoa\nantaa enempää kuin hänen persoonansa aateluudelle, mutta se on vain\nomansa kohottamaan niitä meidän silmissämme. Tuomarien arvostelun\npuute, siveellisen tajunnan hämmennys muodostavat ikäänkuin mustan\ntaustan, jolta Sokrateen valoisa henki kimmoaa sitä suuremmalla\nvoimalla näkyviimme, valaisten ja lämmittäen.\n\n\"Sokrateen puolustuspuhe\" tekee eittämättä yhtä valtavan vaikutuksen\nkuin konsanaan mikään murhenäytelmä. Itse asiassa se onkin aiheeltaan\ntäydellinen tragediia. Siinähän näemme Sokrateen, itse personoitun\nmaailmansiveellisyyden, kamppailevan sortajiensa -- valtionsorron --\nkanssa; tuomarit langettavat hänet, polkien maailman siveellistä\njärjestystä, mutta poljettunakin tämä nousee maasta: Sokrates kehittää\nolentonsa ja oppinsa siveellisen suuruuden niin mahtipontiseksi, ett'ei\nepäilystä ole siitä, kumpiko itse teossa poistuu paikalta tuomitsijana,\nkumpiko tuomittuna, tuomarien joukko vaiko Sokrates. Sokrates, hän se\non tuominnut tuomarit totuuden silmissä vikapäiksi siveelliseen\nkehnouteen, samalla kuin hän itse kirkastettuna lähtee vankilaan, mistä\nhänen henkensä kohta oli liitävä halajamilleen ylimmän sopusoinnun\nmaille.\n\nNiinkuin aihe on traagillinen, muistuttaa muotokin suuresti\nkreikkalaista tragediiaa. Teos on nim. kolmijakoinen käsittäen kolme\neri puheosuutta. Ensi puheosuudessa tapahtuu varsinainen yhteentörmäys\nSokrateen -- maailman siveellisen järjestyksen -- ja hänen\nvihamiestensä -- valtiosorron -- välillä ja päättyy Sokrateen\nsyylliseksi julistamiseen; tästä aiheutuu sitten toinen puheosuus,\njonka päättää toinen rikos tuomarien puolelta -- Sokrateen kuolemaan\ntuomitseminen, ja siitä taas kehittyy puheen kolmas osa, joka riistää\nvoiton tuomareilta Sokrateelle ja siten sovinnollisesti lopettaa\npuheemme. Emmekö tässä ehdottomasti tule muistelleiksi Kreikan suuren\ntraagikon Aiskhyloksen \"maailmantragediioja\", jotka aina kolme yhdessä\nmuodostivat n.s. trilogiian siten, että ensimäisen näytelmän toiminta\njatkui vielä toisessa ja vasta kolmannessa saatettiin päähän; myös\nhänellähän ensimäinen kappale sisälsi konfliktin, kolmas taas sovinnon.\n\n\"Sokrateen puolustuspuhetta\" saatamme ylläolevista syistä täydellisesti\nnimittää Sokrates-tragediiaksi ja asettaa sen vastakappaleeksi\nAristophaneen \"Pilville\" -- Sokrates-ilveilylle (ks. selit. 1).\n\n       *       *       *       *       *\n\nMainitsimme, että \"Sokrateen puolustuspuheessa\" on kolme eri osaa;\nniinikään viittasimme siihen, että tämän kolmijaon määrää tuomarien\nkaksi äänestystä. Kun nimittäin kummatkin asian-osaiset olivat\nmääräaikansa puhuneet, äänestivät tuomarit, niinkuin tavallista, oliko\nSokrates katsottava syylliseksi vai eikö. Kun tulokseksi oli tullut:\nsyyllinen, päästettiin molemmat puolet uudelleen puhumaan, mikäli\nheidän nyt oli tehtävä rangaistus-ehdotus; kysymyksessä oleva\noikeudenkäynti oli näetsen n.s. agan tmetos s.o. siihen rikokseen,\njohon Sokrates oli julistettu vikapääksi, ei ollut laeissa mitään\nrangaistusta määrättynä, vaan tuli tuomarien omaperäisesti määrätä se\nuudella äänestyksellä, sen jälkeen kuin asian-osaiset olivat\ntehneet ehdotuksensa. Kantajat ehdottivat nyt Sokrateelle\nkuolemanrangaistusta, joka myös tuli tuomarien uuden äänestyksen\ntulokseksi. Sokrates oli siis jo saanut lopullisen tuomionsa, mutta\nyhtäkaikki käytti hän yksityisesti vielä kolmannen kerran puheenvuoroa,\nennenkuin hänet vietiin oikeudesta pois.\n\nNäin muodostuneista puheosuuksista käsittää ensimäinen luvut 1-24,\ntoinen luv. 25-28 ja kolmas luv. 29-33.\n\nEnsimäinen puheosuus on siis pisin, kuten se myös taiteellisen\nsommittelunsa puolesta on täydellisin. Jos nim. tarkastaa sitä, huomaa,\nettä se itsessään sisältää kaikki ne eri momentit, joita sen ajan\nretoriikka vaati puheelta.\n\n_Ensinnä on exordium_, johdanto, sisältyen lukuun 1. Siinä vakuuttaa\nSokrates tulevansa totta puhumaan; samalla mainitsee hän syyn, miksi\nhänen on puhuminen yleisyydestä poikkeavalla tavalla -- koruitta,\ntilapäisin sanoin. Täten koettaa Sokrateskin sulkeutua tuomarien\nsuosioon, mutta hän tekee sen harvinaisella maltilla ja tyyneydellä,\nikäänkuin hän puhuisi jostakin kolmannesta henkilöstä eikä itsestään.\nSe on tuota koko puheen läpitunkemaa katsantoa, joka tahtoo opettamalla\nsuostuttaa tuomareita, mutta ei niin sanoaksemme kuohulla ja myrskyllä\nrynnistää heitä.\n\n_Toiseksi tulee propositio_, tehtävän esitys, joka samalla on\n_partitio_, tehtävän ositus. Luku 2 on siltä varalta. Siinä ilmaisee\nSokrates, miten hänen tehtävänään on puolustaa itseään kahdenlaisia\nsyyttäjiä vastaan: ensiksi aikaisempia syyttäjiä ja sen jälkeen\nMeletosta, Anytosta ja Lykonia vastaan. Edelleen selittää hän, miksi\nhänen on otettava myös mainitut aikaisemmat huomioon ja miksi hän ensi\ntyökseen lähtee juuri heitä kumoamaan. -- Täydellisemmissä puheissa oli\ntoisena momenttina n.s. _narratio_, asia(i)n kertominen, ja oli se\nusein hyvinkin laajaperäinen; tämä oli kuitenkin toisinaan syystä tai\ntoisesta joutava ja korvattiin, niinkuin meidän puheessamme on laita,\npropositiolla ja partitiolla, jotka jouduttivat esityksen edistymistä\nsen ydinkohtaan:\n\n_Kolmanteen_ momenttiin -- _probatioon_ eli todistukseen. Jos puhe oli\npuolustuspuhe, niinkuin kysymyksessä oleva, muodostui todistus\n_confutatioksi_ eli syytösten kumoamiseksi. Luvut 3-22 sisältävät tämän\nosan. Se on tietenkin kaksijakoinen: 1) aikaisempain syytösten\nkumoaminen, luv. 3-10, 2) myöhempäin kum., luv. 11-22. Että Sokrates\ntässä kohden enemmän kuin muualla käyttää dialektista metoodiaan, on\nluonnollista.\n\n_Neljäntenä momenttina on n.k. egressio_ eli poikkeaminen varsinaisesta\nasiasta. Kun suoranainen todistaminen oli saatettu päähän, lähti puhuja\nvanhan ajan puhe-teoriian mukaan käsittelemään sellaisia aineita, jotka\nepäsuorasti olivat omansa tukemaan hänen asiaansa. Hänen puhetaidolleen\ntarjoutui siinä suurempi vapaus, ja siksi käsittikin tämä osa\ntavallisesti puheen loistokohdan. Myös Sokrateella siivistyy tässä\npuheensa m.m. lentämään Homeroksen ikisoittimen kielille, jotka\npainuvat muutaman murrossävelmän soinnutukseen. Tämä kauneus, mikä\nSokrateella tavataan, on kuitenkin sisällistä kauneutta, sitä, jolla on\njuurensa puhujan olennon siveellisessä suuruudessa. Ulkonaista korua ja\nprameutta etsit häneltä suotta. Lyhyt on tämä osuus myös, täyttäessään\nvain luvun 23.\n\n_Viidennen_, viimeisen momentin sisältää vihdoin luku 24; se on n.s.\n_peroratio_, loppulause. Siinä oli puhujilla tapana koettaa jos\nminkinlaisilla keinoilla vaikuttaa tuomarien tunteisiin (esim. herättää\nheissä sääliä). Miten eroavasti päättää Sokrates puheensa! Hän\ntuomitsee nimenomaan yleisen tavan, koska se ei ole kaunista eikä\noikein, ja halpamielisten valitusvirsien sijasta jääpi korviin soimaan\nkristin-uskon: \"tapahtukoon sinun tahtosi, Herra.\"\n\n_Toisessakin puheosuudessa_ on eri momentteja erotettavana: luku 25 --\n_exordium_, l. 26 = _narratio_, l. 27 = _confutatio_ ja 1. 28 =\n_egressio_. Näistä sisältää exordium silmäyksen tapahtuneen äänestyksen\ntulokseen; narratiossa taas Sokrates kertoo elämänlaatunsa, jonka\npitäisi oikeuttaa hänet palkinnon saantiin rangaistuksen sijasta;\nconfutatiossa hän esittää ne syyt, joiden takia hän hylkää mahdolliset\nvastaehdotukset (vankeuden, korkeamman rahasakon, maanpaon);\negressiossa hän siivistyy leimaamaan oman työskentelynsä jumalan\nmääräämäksi ja kaikkein ylevimmäksi ihmistoimeksi.\n\nPeroratio vain siis puuttuu, mutta sen sisältää seuraava kolmas\npuheosuus, joka sekä asemaltaan että säveleeltään on siihen omansa.\n\n_Kolmannessa puheosuudessa_ kohdistaa Sokrates sanansa ensinnä niihin\ntuomareihin, jotka olivat äänestäneet hänen kuolemaan tuomitsemistaan,\nsen jälkeen toisiin. Edellisille julistaa hän heidän siveellisen\nkehnoutensa, samalla kuin hän viittaa siihen rangaistukseen, joka heitä\nodottaa (luv. 29-30). Jälkimäisille -- ystävällisille tuomareille --\nhän taas tekee selkoa siitä, miten hän nyt maailmasta eroaa omaksi\nparaakseen, ja ilmaisee toiveensa kuoleman suhteen; lopuksi kehottaa\nhän myös heitä olemaan hyvässä toivossa ynnä pyytää, että he\noikaisisivat hänen poikiaan, jos nämät vastaisuudessa ehkä\npoikkeaisivat hyveen ja totuuden tieltä (31-33).\n\n\n\n\nSokrateen puolustuspuhe.\n\n\n(Ennen ensimäistä äänestystä.)\n\n1. Minkä vaikutuksen syyttäjäni ovat teihin, Athenalaiset, tehneet, en\ntiedä; minä puolestani olen heidän vaikutuksestaan melkein unhottanut,\nmimmoinen minä olen, niin vakuuttavasti ovat he puhuneet. Totta he\neivät kumminkaan ole, sen sanoakseni, rahtuakaan puhuneet. Mutta yhtä\nheidän runsaista valeistaan olen etupäässä kummastellut, nim. sitä\nkohtaa, jossa sanoivat, että teidän tarvitsee olla varuillanne, jott'en\nminä vaan pettäisi teitä, \"taitava puhuja\" kun olen. Sillä ett'ei heitä\nhävettänyt, vaikka saattoivat ajatella, että minä heti paikalla, itse\ntodellisuudella kumoon heidät, sikäli kuin käy selville, ett'en millään\nmuotoa ole \"taitava puhuja\", tämä oli minusta nähden heidän suurin\nhävittömyytensä -- eli eivät sitä kutsu taitavaksi puhujaksi, joka\npuhuu totta; jos tämä on heidän käsityksensä, niin voisinpa hyvin\nmyöntää, että olen \"puhuja\", joskaan en heidän mittaansa. Nämät eivät\nsiis ole, kuten väitän, juuri sanaakaan totta puhuneet; mutta minulta\nkuulette sen sijaan koko totuuden. _Minun_ puheeni, Athenalaiset, ei\ntule kuitenkaan, kautta Zeuksen, olemaan somilla puheentavoilla ja\nsanoilla koristettu tai sirosti järjestetty, niinkuin näiden on ollut;\nei niin, vaan te saatte kuulla minun puhuvan valitsemattomin,\ntilapäisin sanoin; minä turvaudun nimittäin siihen, että _sanani ovat\ntodenperäiset_. Älköönkä kukaan teistä muuta lisäksi odottako; sillä\neihän näin ijäkkäälle miehelle olisi sopivaa astua eteenne nuorukaisen\ntavoin korupuheita sepittäen. Siis anon ja pyydän teiltä, Athenalaiset,\nhartaasti seuraavaa: jos kuulette minun puolustavan itseäni\nsamallaisilla puheilla, joita tapani on käyttää sekä torilla\nrahanvaihtopöytäin ääressä, missä useat teistä ovat kuunnelleet minua,\nettä muuallakin, niin älkää ihmetelkö älkääkä melua pitäkö sen\njohdosta. Sillä näin on asian laita. Ensi kerran olen nyt astunut\noikeuden eteen, vaikka jo olen seitsemänkymmenen vuoden vanha;\nluonnollisesti olen siis vieras täkäläiselle puhelutavalle. Niinkuin,\njos todella olisin vieras (-maalainen), antaisitte minulle anteeksi,\njos puhuisin sillä murteella ja sillä tavalla, joihin olisin\nkasvatukseni kautta tottunut, niin nytkin pyydän teiltä tätä -- ja\nainakin omasta mielestäni kohtuudella --, ettette ottaisi huomioonne\npuhelutapaani -- mahdollisesti on se tavallista huonompi, mahdollisesti\nmyös pahempi --, vaan ainoastaan sitä silmällä pitäisitte ja\ntarkkaisitte, puhunko oikeudenmukaisesti vai en. Sillä tämä on tuomarin\ntehtävä, puhujan taas puhua totta.\n\n2. Ensiksi olen siis, Athenalaiset, velvoitettu puolustautumaan niitä\nvaleita vastaan, joilla minua ensiksi on syytetty, ja ensimäisiä\nsyyttäjiäni vastaan, sen jälkeen myöhempiä syytöksiä ja myöhempiä\nsyyttäjiä vastaan. Sillä teille ovat minua kauvan, jo useita vuosia\nmonet syytelleet puhumatta kuitenkaan mitään totta, ja heitä\npelkään minä enemmän kuin Anytosta seuralaisineen, vaikka nämätkin\novat pelättäviä. Vaan nuotpa ovat pelättävämpiä, koska he\nlapsuuden-ijästänne pitäen ovat toimekseen ottaneet houkutella useimpia\nteistä uskomaan sitä valheellista syytöstään, \"että on olemassa muudan\nviisas mies Sokrates, joka märehtii mielessään yläilman salaisuuksia ja\non tutkinut kaikki maan-alaiset esineet sekä vääntää vääryyden\noikeudeksi\". Nämät miehet, Athenalaiset, jotka ovat levittäneet tämän\nhuhun, ovat minun pelättävät syyttäjäni. Sillä ne, jotka sen kuulevat,\narvelevat, että moiset tutkijat eivät edes tunnusta jumalain\nolemassa-oloa. Edelleen on näitä syyttäjiäni paljo ja he ovat jo pitkän\naikaa minua syytelleet; lisäksi ovat he puhuneet teille juuri siinä\nijässänne, jossa uskonne oli herkin, nim. kun olitte lapsia, muutamat\nnuorukaisia, ja ovat saattaneet täysin vapaasti syytöksiään tehdä, kun\nei ketään ole ollut minua puolustamassa. Suunnattominta on kuitenkin,\nett'ei heidän nimiään kykene tietämään ja ilmiantamaan paitsi mikäli\njoku heistä sattuu olemaan komediainkirjoittaja.[1] Mutta kutka kaikki\nkateudesta ja panettelemishalusta ovat teitä uskotelleet tai tehneet\nsitä vain uskotellakseen toisille, mitä heille itselleen on uskoteltu,\nkaikkiin näihin nähden on minun vaikein suoriutua. Sillä ei käy ketään\nheistä tänne oikeuteen haastaminen eikä tutkiminen, vaan on minun pakko\nitseäni puolustaessani niin sanoakseni varjon kanssa otella ja tutkia\nilman että kukaan kysymyksiini vastaa. Hyväksykää siis tekin\nkatsantoni, että minulla on ollut kahdenlaisia syyttäjiä: yhtäältä ne,\njotka nyt vasta ovat minua syyttäneet, toisaalta taas aikaisemmat\n(-- ne, joista tässä puhun --), ja arvelkaa minun ensinnä täytyvän\npuolustautua jälkimäisiä vastaan; sillä heidänhän te juuri olette\nkuulleet syyttävän minua aikaisemmin ja paljoa enemmän kuin myöhempäin\nsyyttäjieni.\n\nNo niin! Minun on siis itseäni puolustettava, Athenalaiset, ja\nkoetettava tällä näin lyhyellä hetkellä riistää teiltä pois se huono\najatus, jonka pitkä aika on minusta teihin juurruttanut. Mielelläni\nkyllä soisin tässä itselleni menestystä, jos se olisi sekä teille että\nminulle hyödyksi, soisin, että puolustuksellani jotakin aikaansaisin;\nmutta luulen sen olevan vaikeata, mikäli täysin tiedän, kummoista se\non. Kuitenkin käyköön, niinkuin jumala tahtoo, minun asiani on totella\nlakia ja puolustaa itseäni.\n\n3. Tarkastakaamme vielä kerran alusta pitäen, mikä syytös on\naiheuttanut minun huonon huutoni, johon Meletos luotti manatessaan\nminut oikeuteen. No niin: millaisilla puheilla ovat siis panettelijani\nminua panetelleet? Mehän nyt pidämme heitä todellisina syyttäjinä,\njotka ovat oikeuteen jättäneet valalla vahvistamansa kannekirjan, ja on\nminun sen vuoksi julkiluettava se:\n\n_Sokrates on rikollinen ja tekee turhia, mikäli hän tutkii, mitä maan\nalla ja taivaassa on ja vääntää vääryyden oikeudeksi sekä opettaa\nmuille samaa_.\n\nJotenkin tähän suuntaan käy heidän syytöksensä. Senhän olette itsekin\nomin silmin nähneet Aristophaneen komediassa, jossa muudan Sokrates\nheiluu edestakaisin kehuen astuvansa ilmassa ja laskettaen runsaasti\nmuitakin loruja, joita minä puolestani en mitenkutenkaan ymmärrä. Tätä\nen kuitenkaan sano halventaakseni sellaista tiedettä, jos joku\ntodellakin on moisissa asioissa viisas, ja sen kautta ehkä välttääkseni\nvarsin ankaria syytöksiä Meletoksen puolelta, vaan syystä ett'eivät ne\n(asiat), Athenalaiset, yhtään koske minua. Todistajiksi kutsun useimmat\nteistä itsestänne ja vaadin, että kertomalla opetatte toisianne kaikki\nte, jotka joskus olette kuulleet minun keskustelevan. Sellaisia on\nkyllä useita joukossanne. Kertokaa siis toisillenne, onko kukaan teistä\nkuuna päivänä kuullut minun hituisenkaan sentapaisista aineista\nkeskustelevan. Ja tästä voitte huomata, että niin on kaiken muunkin\nlaita, mitä ihmiset minusta kertovat.\n\n4. Vaan näistä kaikista syytöksistä ei mikään ole tosi enempää kuin\nmyöskään on paikkansa pitävää, jos joltakulta olette kuulleet, että\nminä rahasta otan kasvattaakseni ihmisiä. Muuten näyttää tämä kyllä\njalolta taidolta, jos joku kykenee ihmisiä kasvattamaan niinkuin\nLeontinilainen Gorgias, Keolainen Prodikos ja Eliiläinen Hippias.[2]\nSillä näistä matkustaa jokainen, miehet, ympäri kaupunkeja ja osaa\nhoukutella sikäläiset nuorukaiset, joilla on tilaisuus ilmaiseksi\noppilaana olostaa minkä oman kaupunkilaisensa parissa hyvänsä,\nkuitenkin hylkäämään näiden seurat ja sen sijaan olemaan heidän\nkanssaan, suorittamaan tästä hyvästä heille maksua ja päällepäätteeksi\nvielä tuntemaan kiitollisuutta. Onpa täällä heitä paitsi myös muudan\nParolainen viisas mies, jonka kaupungissa olo on tullut tietoihini.\nMinä, nähkääs, satuin kohtaamaan miehen, joka on sofisteille maksanut\nenemmän rahaa kuin kaikki muut yhteensä, nim. Kalliaan, Hipponikoksen\npojan.[3] Tältä, jolla on kaksi poikaa, kysyin: \"Kuules Kallias\", aloin\nsanoa, \"jos sinun poikasi olisivat varsoja tai vasikoita, niin\nvoisimmekohan heille hankkia tai palkata kasvattajan, joka tekisi\nheidät oivallisiksi omassa lajissaan; tämä olisi siinä tapauksessa joko\nhevoshoidossa tai maanviljelyksessä taitava mies. Mutta koska he kerta\novat ihmisiä, niin kenenkä aijot ottaa heidän kasvattajakseen? Kuka on\nasiantuntija kysymyksessä olevain ihmis- ja kansalais-avujen alalla?\nOlet luullakseni poikiesi vuoksi tätä kyllä ajatellut. Onko ketään\",\nlausuin, \"vai eikö?\" -- \"Kyllä\", sanoi hän. -- \"Kuka niin?\" lausuin\nedelleen, \"ja mistä hän on kotoisin? ja mistä hinnasta hän opettaa?\" --\n\"Euenos, Sokrates\", vastasi hän; \"hän on Paroksesta kotoisin, ja maksu\non viisi mnaata\".[4] Minä ylistin Euenosta onnelliseksi, jos hänellä\ntodellakin oli tämä taito ja niin oivasti opetti. Myös itse siis\nupeilisin ja prameilisin, jos tämän osaisin; mutta nyt, Athenalaiset,\nen osaakaan sitä.\n\n5. Tässäpä saattaa joku teistä tokaista: \"Mutta, Sokrates, miten on\nsinun laitasi? Mikä on syynä siihen, että sinua on näin paneteltu?\nSillä vaikk'et olekaan toiminut mitään yli tavallisuuden, niin ei\nkuitenkaan ole saattanut näin suurta puhetta ja huutoa syntyä, ell'ei\ntoimintasi ole jotenkuten ollut toisenmoinen kuin ihmisten yleensä.\nSano siis meille, miten laitasi on, jottemme aivan umpimähkään\nlangettaisi arvosteluamme sinusta.\" Se, joka tämän tokaisee, puhuu\nminusta nähden siinä aivan oikein; minä koetan siksi myös _teille_\nselittää, mikä minulle on tuottanut sen nimen ja sen huonon huudon,\njotka minulla on. Kuulkaa siis! Kenties tulevat jotkut teistä\nluulemaan, että lasken vain leikkiä; siitä kuitenkin olkaa varmat, minä\nsanon teille täyden totuuden. Minä, nähkääs, Athenalaiset, en ole\nsaanut tätä nimeäni muun kuin jonkunlaisen viisauden johdosta.\nMillainen on tämä viisaus? Juuri sellainen, jota ehkä voidaan kutsua\n_ihmisviisaudeksi_. Sillä itse teossa näyn olevan juuri sikäli viisas.\nNämät sitävastoin, jotka vastikään mainitsin, ovat pian-aikaa\n_enemmälti_ kuin pelkän ihmisviisauden mittaan viisaita, tai sitten en\ntiedä mitä heidän viisaudestaan sanoa. Joka tapauksessa on varmaa,\nett'ei minulla sitä ole, vaan jokainen, joka sitä väittää, valehtelee\nja puhuu minua panetellakseen. Älkää, Athenalaiset, nostako melua, minä\npyydän, älkää, vaikka teistä näyttäisinkin liian suurellisesti puhuvan.\nSillä ne sanat, jotka tulen lausumaan, eivät ole omiani, vaan suhteutan\nne lausujaan, johon voitte täysin luottaa. Mitä nimittäin \"viisauteeni\"\ntulee, niin sen, onko minussa todellakin mitään viisautta ja\nmillainen se on, todistan teille -- Delphoin jumalan avulla.[5]\nTiedättehän kyllä Kairephonin.[6] Tämä mies oli lapsesta pitäen minun\nseurustelukumppanini; hän seurasi teidän demokraattisen puolueen\nmukana, kun tämän viimein täytyi lähteä maanpakoon, ja yhdessä teidän\nkanssanne taas palasi. Myöskin tiedätte, millainen Khairephon oli,\nmiten kiivas kaikessa, johon hän kävi käsiksi. Niinpä hän myöskin\nkerran Delphoihin tultuansa arvelematta kysyi oraakelilta seuraavaa.\nÄlkää vain, kuten sanon, pitäkö melua, miehet. Hän siis kysyi, onko\nketään minua viisaampaa. Silloin vastasi Pythia,[7] ett'ei kukaan ole\nviisaampi. Tämän voi teille todistaa hänen veljensä tässä, koska hän\nitse on kuollut.\n\n6. Katsokaa nyt, miksi tämän mainitsen; tahdon nimittäin teille\nosottaa, mistä epäsuopeus minua kohtaan on aiheutunut. Minä nähkääs\noraakelin vastauksen kuultuani ajattelin itsekseni seuraavasti:\n\"Mitähän jumala sanoillaan tarkoittanee ja mitä tahtonee hän niillä\narvoitella? Minä nimittäin kyllä tiedän, ett'en ole viisas suurissa\nasioissa enempää kuin pienissäkään; mitä hän siis tarkoittanee\nsanoessaan minun olevan viisaimman? Valehdella hän tietysti ei saata,\nsillä se ei ole hänelle mahdollista.\" -- Pitkän aikaa oli minulla hänen\nsanojensa tarkoitus selvittämättä; lopulta sitten käännyin, vaikka\nvasta paljon arveltuani, seuraavalla tavalla asiata tutkimaan. Menin\nerään sellaisen luo, joka yleensä kävi viisaasta, ajatellen, että\ntäällä jos missään saattaisin kumota jumalanlauselman ja osottaa\noraakelille: \"mies tässä on kuin onkin minua viisaampi, vaikka sinä\nolet minut siksi selittänyt\". Kun tätä miestä tutkin keskustelemalla\nhänen kanssaan -- nimeähän ei minun tarvitse mainita, oli vain muudan\nvaltiomies, jota tutkiessani tein seuraavanlaisen huomion, Athenalaiset\n--, kävi minulle selväksi, että hän oli sekä useiden muiden ihmisten\nettä eritenkin omissa silmissään viisas, mutta että hän todellisuudessa\nkuitenkaan ei ollut sitä. Sen jälkeen koetin osottaa hänelle, että hän\nvain kuvitteli olevansa viisas, mutta ett'ei hän itse asiassa ollut\nsitä. Siitäpä suuttuivat minuun sekä hän että monet niistä, jotka\nkuuntelivat keskusteluamme. Poislähtiessäni arvelin itsekseni: \"tätä\nmiestä olen minä kyllä viisaampi; sillä ei kumpikaan meistä näy mitään\nkaunista ja jaloa tietävän, mutta tämä kuitenkin kuvittelee tietävänsä\njotakin, vaikkei mitään tiedä, kun sitä vastoin minä yhtä vähän\nkuvittelen tietäväni kuin itse asiassa tiedän. Tuntuupa siis siltä,\nettä minä olen juuri tämän vähäisen verran viisaampi kuin hän, että,\nmitä en tiedä, sitä en myöskään kuvittele tietäväni.\"\n\n7. Tämän jälkeen menin toisen luo, joka kävi vielä viisaammasta\nmiehestä kuin edellinen, ja tein uudelleen aivan saman huomion; ja\ntäällä jouduin taas sekä hänen että useain muiden vihoihin. Sen perästä\nkävin järjestäin useampain luona tehden surukseni ja pelokseni sen\nhavainnon, että olin vihattu; kuitenkin näytti minusta olevan\npakko pitää jumalan asiaa suurimmassa arvossa. Minun oli siis\noraakelinvastauksen sisältöä yhä edelleen tutkiakseni käytävä kaikkien\nniiden tykönä, joiden yleisesti katsottiin jotakin tietävän. Nimessä\nkoiran,[8] Athenalaiset -- minun täytyy nimittäin lausua teille totuus\n-- tottatotisesti tulin kokemaan jokseenkin seuraavaa: ne, jotka\nolivat suurimmassa maineessa, olivat minusta melkein kaikkein\npuutteellisimmat, kuu minä heitä jumalan vihjauksen mukaan tutkin, kun\nsitävastoin toiset, jotka yleensä kävivät vähempiarvoisista, tuntuivat\nolevan ymmärryksen puolesta laatuisampia. Minun täytyy esittää teille\nkoko ympärikulkuni, jonka vaivoin suoritin -- jotta oraakelin vastaus\nlopullisesti kuitenkin tulisi kumoamattomaksi. Valtiomiesten perästä\nmenin runoilijain, sekä traagillisten ja dithyrambisten että muitten\ntykö siinä mielessä, että täällä verekseltä havaitsisin itseni heitä\noppimattomammaksi. Siis otin heidän teostensa joukosta esille ne, jotka\nkatsoin heidän huolellisimmiksi luomikseen, ja kyselin heiltä, mihin\nniillä tähtäsivät, jotta minä samalla myös jotakin heiltä oppisin.\nOikeinpa minua hävettää sanoa teille totuus, Athenalaiset; kuitenkin on\nse lausuttava. Sanalla sanoen puhuivat melkein kaikki, jotka kulloinkin\nolivat läsnä, viisaammin kuin runoilijat itse niistä asioista, joista\nnämät olivat runoilleet. Havaitsin siis vähässä ajassa runoilijoihinkin\nnähden sen tosiasian, ett'eivät he viisauden avulla runoilleet\nrunoelmiaan, vaan jonkunlaisen luonnonvaiston ja jumalallisen\ninnostuksen vaikutuksesta niinkuin ennustajat ja tietäjät. Sillä myös\nnämät puhuvat paljon kaunista, mutta eivät tiedä, mitä puhuvat. Saman\nhuomasin olevan myös likipitäin runoilijain laidan. Samalla havaitsin,\nettä he runoilija-lahjansa vuoksi luulivat myös kaikessa muussa\nolevansa viisaimmat ihmiset, vaikkeivät kuitenkaan sitä olleet. Läksin\nsiis heidänkin luotaan pois siinä arvelussa, että olin heitä samassa\nkohden edellä kuin valtiomiehiä.\n\n8. Lopulta menin käsityöläisten luo; sillä itsestäni tiesin, ett'en\nsuoraan sanoen mitään taitanut, näistä sen sijaan, että kohtaisin\nheissä miehiä, jotka taisivat useita kauniita töitä. Enkä tässä kohden\npettynytkään, vaan he taisivat, mitä minä en taitanut, ja olivat minua\nsiinä määrin viisaampia. Mutta, Athenalaiset, sama vika kuin\nrunoilijoissa oli mielestäni parhaimmissa käsityöläisissäkin: koska he\noman ammattinsa alalla tekivät oivaa työtä, katsoi jokainen, että hän\noli myös muilla kaikkein tärkeimmillä aloilla viisain, ja tämä heidän\nharhaluulonsa sumensi heidän viisauttaan, niin että minä oraakelin\npuolesta kysyin itseltäni, ottaisinko mieluummin ollakseni, niinkuin\nitse olin, taitamatta heidän taitojaan, mutta myöskin vapaana heidän\ntietämättömyydestään, vaiko kumpaisessakin suhteessa ollakseni heidän\nkaltaisensa. Vastasin itselleni ja oraakelille, että minun oli parempi\nolla, niinkuin olin.\n\n9. Tämänpä tarkasteluni johdosta, Athenalaiset, olen yhtäältä\njoutanut useitten ihmisten vihan alaiseksi (ja mitä ankarimman ja\nvaivalloisimman vihan alaiseksi, niin että paljon panettelua on siitä\njohtunut), toisaalta taas saanut tämän \"viisaan\" nimen. Sillä\nläsnäolijat ovat aina kulloinkin olettaneet minussa itsessäni sitä\nviisautta, jonka olen näyttänyt toiselta puuttuvan. Mutta itse asiassa,\nAthenalaiset, näyttää vain Jumala olevan viisas, ja tarkoittaakin hän\nnähtävästi tällä oraakelinvastauksellaan sitä, _että ihmisviisaus on\njotenkin vähäarvoista, vieläpä aivan arvotonta_. Myös on ilmeistä,\nett'ei hän tahdo sanoa tätä erityisesti Sokrateesta, vaan käyttäessään\nminun nimeäni valitsee minut ainoastaan esimerkiksi, ikäänkuin hän\nsanoisi: \"se teistä, ihmiset, on viisain, joka niinkuin Sokrates on\nhavainnut, että hän itse teossa on, mitä viisauteen tulee, aivan\narvoton.\"\n\n_Ensiksi minä_ sen johdosta vielä nytkin astuskelen Jumalan mielen\nmukaan ympäri ja tutkin ja perään sekä kaupunkilaisia että muukalaisia,\njos vaan katson jonkun heistä viisaaksi; ja kun en enää pidä häntä\nsinä, autan Jumalaa näyttämällä tuolle, ett'ei hän ole viisas. Tältä\ntoimeltani ei minulla myös ole ollut aikaa mitään mainittavaa toimittaa\nvaltiollisen elämän alalla enempää kuin kotini piirissäkään, vaan olen\nköyhiäkin köyhempi tämän Jumalalle pyhitetyn palvelukseni takia.\n\n10. Mutta lisäksi ne nuorukaiset, jotka seuraavat minua vapaasta\ntahdostaan, -- ne, joilla siihen on enimmän aikaa, nim. rikkaimpain\nkansalaisten pojat -- kuuntelevat ilolla, miten ihmisiä tutkitaan; myös\nkoettavat he, minua jäljitellen, usein itsekin toisia tutkia ja\ntapaavat tällöin luulenma runsaan määrän sellaisia ihmisiä, jotka\nluulevat tietävänsä jotakin, mutta jotka todellisuudessa tietävät vähän\ntai eivät tiedä mitään. Siitäpä suuttuvat ne henkilöt, joita he\ntutkivat, minuun eikä heihin ja väittävät, että Sokrates on mitä\nhäijyin olento ja turmelee nuorisoa. Mutta kun heiltä kysyy, mitä hän\ntekee ja mitä hän opettaa, koska kerta turmelee, eivät he osaa mitään\nsanoa, vaan ovat ymmällään; mutta jotteivät _näyttäisi_ neuvottomilta,\nturvautuvat he siihen syytökseen, joka on käsillä kaikkia filosoofeja\nvastaan, mainiten, \"että hän tutkii yläilmain ihmeitä ja maan alustaa,\nei tunnusta jumalia ja vääntää vääryyden oikeudeksi.\" Sillä totuutta\neivät he luullakseni mielellään tahtoisi sanoa, nim. että he tekeytyvät\ntietäviksi, vaikkeivät mitään tiedä. -- Kunnianhimoisia, innokkaita ja\nmonilukuisia kun he, ajattelenma, ovat ja kun he sen lisäksi osaavat\npanna kokoon minusta puheita, joita uskotaan, ovat he sekä aikaisemmin\nettä nyt täyttäneet korvanne kiivailla parjauksilla. Näiden joukosta\novat nyt minun kimppuuni käyneet Meletos, Anytos ja Lykon, Meletos\nrunoilijain puolesta minua vihaten, Anytos käsityöläisten ja\nvaltiomiesten ja Lykon puhujain.[9] Sen vuoksi minua myös, niinkuin\nalussa sanoin, ihmetyttäisi, jos näin lyhyessä ajassa kykenisin\npoistamaan mielestänne tämän epäsuopeuden, sittenkuin se on varttunut\nnäin suureksi.\n\nTässä on teillä, Athenalaiset, totuus, ja olen sen lausunut julki\nsalaamatta ja peittämättä teiltä mitään, oli seikka suuri tai pieni.\nKuitenkin tiedän jotenkin varmaan, että juuri sen kautta saatan itseni\nvihatuksi. Mutta se taas todistaa, että minä puhun totta ja että juuri\ntämä on minun huono huutoni ja nämät sen syyt. Jos te joko nyt tai\nvastedes tutkitte asiaa, niin kyllä havaitsette sen tällaiseksi.\n\n11. _Ensimäisten_ syyttäjieni kanteisiin nähden riittäköön jo tämä\npuolustussanakseni teidän edessänne; tämän jälkeen koetan puolustautua\nMeletosta, tätä kunnon miestä ja isänmaan ystävää vastaan, joksi\nitseänsä sanoo, ja yleensä myöhempiä syyttäjiäni vastaan. Ottakaamme\nsiis uudelleen näidenkin kannekirja tarkastettavaksemme, koska he\ntavallansa ovat uusia syyttäjiä. Kanteensa on likipitäin seuraava:\n\n_Sokrates on rikollinen, sikäli kuin hän turmelee nuorukaisia eikä\ntunnusta valtion Jumalia, vaan toisia, uusia daimonisia asioita_.[10]\n\nTällainen on nyt heidän syytöksensä, ja sitä tahdomme kohta kohdalta\ntarkastaa.\n\nHän siis väittää minua rikolliseksi, mikäli turmelen nuorukaisia. Mutta\nminäpä, Athenalaiset, väitän Meletosta rikolliseksi, koska hän\ntotisessa asiassa laskee leikkiä ja kevytmielisesti haastaa ihmisiä\noikeuteen, ollen innokkaasti huolehtivinaan seikoista, jotka kuitenkaan\neivät kuuna päivänä ole vähemmitenkään olleet hänen sydämellään. Että\nnäin todellakin on laita, sen koetan tehdä myös teille selväksi.\n\n12. Tuleppa tänne Meletos, ja vastaa: Etköhän katso mitä tärkeimmäksi,\nettä nuorisosta tulee kunnollisinta kansaa? -- Tiettävästi. -- No hyvä,\nmainitse sitten näille miehille, kuka sitä parantaa. Luonnollisesti\nsinä sen hyvin tiedät, koska asia kerta on sydämelläsi. Sen\nturmelijanhan olet, kuten väität, löytänyt, nimittäin minut, ja sen\nvuoksi myös tuot minut näiden eteen ja syytät minua; no mainitse nyt\nmyös sen _parantaja_ ja ilmoita näille, kuka hän on... Huomaatko,\nMeletos, että olet ääneti etkä tiedä, mitä sanoa? Eikö tämä sentään ole\nsinusta häpeällistä, samalla riittävä todistus sille minun\nväitteelleni, ett'ei nuoriso lainkaan ole ollut huolenpitosi esineenä?\nVaan sano nyt kumminkin, hyvä mies, _kuka_ sitä parantaa. -- Lait. --\nMutta enhän minä, paras ystävä, tätä kysynyt, vaan mikä ihminen on\nmoiseen kykenevä, ihminen, joka toki edellytyksenä taitaa myös nämät\nlait. -- Tuomarit tässä, Sokrates. -- Mitenkä sanot, Meletos? Nämätkö\nsiis ovat omansa nuorisoa kasvattamaan ja parantamaan? -- Varsin niin.\n-- Tokkohan kaikki vaiko ainoastaan toiset, toiset eivät? -- Kaikki. --\nHyvinpä Herran nimessä puhut ja suurenpa määrän sellaisia mainitset,\njotka osaavat heitä hyvässä edistää! Entäs edelleen! Parantavatko nämät\nkuulijatkin sitä vai eivätkö? -- Myös nämät. -- Mitenkä taas on\nneuvosmiesten laita? -- Myös neuvosmiehet. -- Mutta eivätkö sitten\nkansankokousten osan-ottajat turmele nuorisoa? Vai parantavatko hekin\nkaikki sitä? -- Myös he. -- Näyttääpä siis siltä, että kaikki muut\nAthenalaiset jalostavat sitä paitsi minä, joka yksinäni turmelen.\nNäinkö tarkoitat? -- Totta totisesti niin tarkoitan. -- Varsinpa kovan\nkohtalon omaksi minut tuomitset! Vastaa minulle: Näyttääkö sinusta näin\nolevan laita, myös kun on puhe hevosista, nim. että kaikki muut ihmiset\nparantavat niitä paitsi yksi, joka ne turmelee? Vai eikö aivan\npäinvastoin vain yksi tai muutamat aniharvat, nim. ratsumestarit,\nkykene niitä parantamaan, kun sen sijaan useimmat turmelevat hevosia\nniitä pidellessään ja käyttäissään? Eikö näin ole laita, Meletos, sekä\nkun on kysymys hevosista että kaikista muista eläimistä? Kyllä varmaan,\njoko sen sitten sinä ja Anytos kiellätte tai myönnätte. Taivahainen\nolisi todellakin nuorten onnellisuus, jos yksi ainoa vain heitä\nturmelisi, kaikki muut sitävastoin hyödyttäisivät. Mutta, Meletos, sinä\nosotat yltäkyllin, ett'et koskaan ole nuorista piitannut, ja selvään\nilmaiset välinpitämättömyytesi, nim. ett'et ole yhtään väliä pitänyt\nsiitä, jonka vuoksi kuletat minut oikeuteen.\n\n13. Vielä sano meille, kautta Zeuksen, Meletos, onko parempi asua\nkunnon ihmisten seassa vaiko kunnottomien?... Vastaa, ystäväni, sillä\nen mitään vaikeata sinulta kysy. Eivätkö kunnottomat ihmiset tee\njotakin pahaa niille, joiden kanssa kulloinkin joutuvat tekemisiin,\nkunnolliset taas jotakin hyvää? -- Varsin niin. -- Onkohan siis ketään\nolemassa, joka mieluummin tahtoisi saada vahinkoa kuin hyötyä niistä,\njoiden parissa hän oleskelee? Vastaa, hyvä mies, sillä myös laki käskee\nsinua vastaamaan. Onko ketään, joka kernaammin tahtoisi saada vahinkoa?\n-- Ei suinkaan. -- No hyvä: kun olet haastanut minut tänne nuorison\nturmelemisesta ja pahentamisesta, niin onko ajatuksesi se, että teen\nsitä _tahallani_ vaiko _vasten tahtoani_? -- Tahallasi, se on minun\najatukseni. -- Mitä, Meletos? Oletko sinä, joka olet noin nuori, niin\npaljon viisaampi kuin minä, joka olen näin vanha, että sinä puolestasi\nolet havainnut pahain ihmisten aina tekevän jotakin pahaa niille, jotka\novat heidän lähin ympäristönsä, hyväin taas jotakin hyvää, kun\nsitävastoin minä edistyneeltä ymmärtämättömyydeltäni en edes sitä\nkäsitä, että, jos teen jonkun niistä, joiden parissa oleskelen,\nkunnottomaksi, niin joudun vaaraan itse saada hänen puoleltaan jotakin\npahaa kokea, -- jonka takia myös tuotan itselleni tahallani, kuten sinä\nväität, tämän niin suuren onnettomuuden? Tätä minä en usko, Meletos,\nenkä luule kenenkään muunkaan uskovan. Ei, vaan joko minä en turmele\nnuorisoa tai, jos turmelen, niin vasten tahtoani, niin että kummassakin\ntapauksessa valehtelet. Mutta jos vasten tahtoani turmelen, niin ei\nlakien mukaan saa tällaisista aiheettomista hairahduksista haastaa\ntänne, vaan on moinen otettava yksityisesti opetettavaksi ja\nvarotettavaksi. Sillä selvää on, että, jos saan oppia, lakkaan\ntekemästä sitä, mitä vasten tahtoani teen. Mutta sinäpä olet välttänyt\nseurustelemasta kanssani ja opettamasta minua; sitä et ole tahtonut\ntehdä; sen sijaan olet haastanut minut tänne, minne lakien mukaan tulee\nmanata niitä, jotka tarvitsevat rangaistusta, vaan ei niitä, jotka\nkaipaavat enempää oppia.\n\n14. Mutta, Athenalaiset, tämä on jo käynyt selväksi asiaksi, mitä\nsanoin, nimittäin, ett'ei Meletos ole näistä seikoista milloinkaan\nmitenkutenkaan huolehtinut. Yhtä kaikki sano meille, Meletos, miten\nväitteesi mukaan nuorisoa turmelen. Enkö silminnähtävästi --\nopettamalla kasvavaa polvea kieltämään valtion jumalia ja niiden\nsijasta tunnustamaan \"toisia daimonisia asioita?\" Etkö väitä tätä, että\nopettamalla sitä turmelen? -- Varsinpa niin; se on minun vakaa\nväitteeni. -- Juuri näiden jumalien nimessä, Meletos, joista nyt on\npuhe, lausu vielä selvemmin, jotta sekä minä että nämät miehet\nkäsittäisimme. Sillä minä puolestani en kykene käsittämään,\ntarkoitatko, että opetan nuorukaisia kyllä tunnustamaan _joitakuita\njumalia_ oleviksi, joten siis itsekin tunnustan jumalia olevan olemassa\nenkä ole varsinainen jumaltenkieltäjä ja sillä tavalla rikollinen,\nmutta ei samoja, joita valtio tunnustaa, vaan toisia, niin että sinä\nminua syytät tästä toisten jumalten opettamisesta; vai väitätkö, ett'en\nitse laisinkaan tunnusta jumalia ja että sitä muillekin opetan. -- Tätä\nväitän, ett'et laisinkaan tunnusta jumalia. -- Oi kumman Meletos, mitä\nvarten tätä väität? Enkö siis tunnusta aurinkoa ja kuuta jumaliksi,\nniinkuin kaikki muut ihmiset? -- Eihän mitenkään, Zeuksen nimessä,\ntuomarit, koska hän kerta arvelee auringon olevan kiveä, kuun maata. --\nAnaxagorastako nyt luulet syyttäväsi, rakas Meletos? Ja onko sinulla\nniin huonot ajatukset näistä miehistä ja katsotko heidän olevan niin\nvähän lukeneita, ett'eivät tiedä Klazomenelaisen Anaxagoraan teoksen\nolevan täynnä näitä opinkappaleita? Siis käyvät kuitenkin nuorukaiset\nminulta hakemassa näitä oppeja, joita he, jos korkeintaan maksavat\ndrakhman, useasti kyllä saattavat ammentaa itselleen orkheestran\nesityksistä, voidakseen jälestäpäin nauraa Sokrateelle, jos hän omiksi\nkeksimikseen väittäisi niitä, -- oppeja, jotka kaiken päälliseksi ovat\nniin suunnattomia.[11]\n\nMutta onko, kautta Zeuksen, todellakin ajatuksesi se, ett'en laisinkaan\ntunnusta jumalia? -- Sitä et, Zeuksen nimessä, tee, et mitenkutenkaan.\n-- Kukaan ei sinua, Meletos, usko, etpä luulenma itsekään. Minusta on\nnimittäin tämä mies, Athenalaiset, varsin julkea ja hillitsemätön ja\nhän on suoraan sanoen nostanut tämän kanteen vain julkeudesta ja\nhillitsemättömyydestä ja nuoruuden kevytmielisyydestä. Sillä tuntuu\nsiltä, kuin hän sepustaisi arvoituksen ja tekisi seuraavan koetuksen:\n\"tokkohan viisas Sokrates huomaa, että teen hänestä pilaa ja puhun\nristiin, vai onnistuuko minun vetää nenästä sekä häntä että toisia,\ns.o. kuulijoita?\" Katson nimittäin, että hän puhuu ristiin kanteessaan\naivan niinkuin hän sanoisi: \"Sokrates on rikollinen, koska hän ei\ntunnusta jumalia, vaan tunnustaa jumalia.\" Mutta niinhän puhuu vain se,\njoka laskee leikkiä.\n\n15. Katsokaa nyt kanssani, Athenalaiset, miten omituinen hänen puheensa\non minun ajatukseni mukaan. Mutta sinä vastaa meille, Meletos! Te taas,\nniinkuin alussa sanoin, muistakaa, ett'ette pidä melua, jos totutulla\ntavallani puhun.\n\nOnko mitään ihmistä, Meletos, joka kyllä tunnustaa ihmis-asioita olevan\nolemassa, mutta ei itse ihmisiä?... Hän vastatkoon, Athenalaiset,\nälköönkä tuontuosta elämää pitäkö!... Onko ketään, joka ei tunnusta\nhevosia olevan olemassa, mutta sen sijaan hevos-asioita? Tai onko\nketään, joka ei tunnusta huilunsoittajia olevan olemassa, mutta kyllä\nhuilunsoittajia koskevia asioita? Ei ole, hyvä mies; joll'et sinä tahdo\nvastata, niin sanon minä sen sinulle ja näille muille. Mutta ainakin\nseuraavaan kysymykseen vastaa: onko ketään, joka tunnustaa \"daimonisia\nasioita\" olevan olemassa, mutta ei itse daimoneja? -- Ei ole. -- Miten\nsuuren palveluksen olet minulle tehnyt, kun viimeinkin näiden\npakotuksesta vastasit! No -- etkö siis väitä minun tunnustavan ja\nopettavan \"daimonisia asioita\", olkoot sitten uusia tai vanhoja;\ntunnustanhan ainakin \"daimonisia asioita\" väitteesi mukaan, ja oletpa\nsinä tämän vieläpä valallakin vahvistanut kannekirjassasi. Mutta jos\nkerran tunnustan \"daimonisia asioita\", niin varsin on minun pakko\ntunnustaa myös daimoneja. Eikö niin?... Kyllä; minä nim. otaksun sinun\nmyöntävän, koska et vastaa. Mitä taas daimoneihin tulee, niin emmekö\narvele niiden olevan joko jumalia tai ainakin jumalten lapsia?...\nMyönnätkö vai etkö? -- Myönnän. -- Jos siis tunnustan daimoneja, kuten\nsinä väität, ja jos ensiksi daimonit ovat jumalia, niin tätäpä kaiketi\nkutsun arvoitusten puhumiseksi ja leikin laskemiseksi, tätä, että\nväität minun yhtäältä jumalia kieltävän, mutta toisaalta niitä\ntunnustavan, koska kerta daimoneja tunnustan. Jos taas daimonit ovat\njumalten lapsia, jonkunlaisia äpäriä, joita, niinkuin myös yleensä\nkerrotaan, luonnottaret tai jotkut muut olennot ovat heille\nsynnyttäneet,[12] niin mikäpä ihminen saattaisi tunnustaa jumalten\nlapsia oleviksi, mutta samalla ei itse jumalia? Sillä tämä olisi yhtä\nmieletöntä kuin jos joku tunnustaisi hevosten ja aasien sekasikiöitä,\nmuuleja, oleviksi, mutta ei itse hevosia ja aaseja. Siis, Meletos,\nsinun on täytynyt nostaa tämä kanne joko koetellaksesi meitä tai koska\net tietänyt mitään todellista rikosta, mistä syyttää. Miten voisitkaan\nkenellekään uskottaa, vaikkapa hänellä olisi vain hivenen verta\nymmärrystä, että sama ihminen yhtäältä tunnustaa daimoneja ja jumälia\nkoskevia asioita, mutta toisaalta on tunnustamatta daimoneja, jumalia\nja puolijumalia! Sehän olisi tuiki mahdotonta!\n\n16. Mutta, Athenalaiset, todistaakseni, ett'en ole Meletoksen\nsyytöksiin vikapää, en nähtävästi tarvitse pitkää puolustusta, vaan\nriittää jo tämä. Mitä taas aikaisemmin olen sanonut, että useilla\ntahoilla olen tullut runsaan vihan esineeksi, se tietäkää todeksi. Tämä\nseikka se myös minut langettaa, jos nimittäin minut langetetaan: ei\nMeletos tai Anytos, vaan yleinen epäsuopeus ja viha. Nämät ovat jo\nennen langettaneet monta muuta jaloa miestä ja luullakseni vielä\ntulevat tekemään sitä; sillä ei ole pelkoa, että minuun\npysähdyttäisiin.\n\nMutta nytpä joku kenties tokaisee: \"Etkö siis häpeä, Sokrates, moista\ntyöskentelyäsi, joka nyt uhkaa viedä sinulta henkesi?\" Tälle antaisin\nminä seuraavan kohtuullisen vastauksen: \"Et ole oikeassa, ystäväni, jos\narvelet, että miehen, jolla on edes vähäisen arvoa, tarvitsee\nkiinnittää huomiota elämän ja kuoleman vaaraan eikä vain sitä katsella,\nonko se, mitä hän tekee, oikein vai ei, onko se kunnon vai huonon\nmiehen työtä. Kehnoja olisivat tietenkin olleet sinun katsantotapasi\nmukaan kaikki ne puolijumalat, joiden päivät päättyivät Troiassa, sekä\nmuutkin että eritenkin Thetiin poika, joka siihen määrään halveksi\nvaaraa jokaisen häpeän rinnalla, että, kun hänen mielensä halasi\nHektorille surmaa ja hänen äitinsä, joka oli jumalatar, tällöin\npuhutteli häntä jokseenkin seuraavaan tapaan: 'Poikani, jos kostat\nPatroklos toverisi kuoleman ja surmaat Hektorin, kuolet itsekin; sillä\nkotipaikalla Hektorin perästä -- sanoo äiti -- joudut sinä kohtalon\nomaksi', niin hän, näistä sanoista huolimatta, ei välittänyt kuoleman\nvaarasta, vaan katsoi pelottavammaksi elää pelkurin elämää ja\nystäviänsä kostamatta, ja hän tiuskasi sen vuoksi vastineeksi: 'Heti\npaikalla Tuoni minut korjatkoon, kunhan vaan pääsen rankaisemaan\nrikollista, jott'ei tarvitsisi jäädä tänne kaarevain laivain luo\nkaikkien nauruksi ja maaemon rasitukseksi'.[13] Luuletko ehkä, että hän\npiittasi kuoleman vaarasta?\" Sillä näin on, Athenalaiset, asian\ntodellinen laita: _Sillä paikalla, jonne joku oman valintansa mukaan\nasettautuu tai jonne esimies hänet asettaa, pitää hänen minun\nmielestäni myös pysyä ja kohdata vaara tavalla, joka ei ota kuolemaa\ntai mitään muuta huomioon ennen häpeätä_.\n\n17. Kamalasti olisin siis, Athenalaiset, menetellyt, jos Potidaian,\nAmphipoliin ja Delionin luona[14] pysyin alallani siinä kuin joku\ntoinenkin ja antauduin kuoleman vaaraan sillä paikalla, minne minut\nolivat sijoittaneet ne päälliköt, jotka te olitte valinneet minua\nkomentamaan, mutta nyt sen sijaan olisin kuoleman tai minkä muun\npelosta hyvänsä väistynyt _siltä paikalta, johon sen mukaan, kuin\nluulin ja otaksuin, jumala oli minut asettanut_ määrätessään, että\nviettäisin elämäni filosofeeraamalla ja tutkimalla itseäni ja muita.\nTämä olisi kamalaa, ja silloin saattaisi todellakin syystä haastaa\nminua oikeuteen sen johdosta, ett'en tunnusta jumalia, koska kerta en\ntottele oraakelia, vaan olen peljännyt kuolemaa ja katsonut itseni\nviisaaksi, sitä kuitenkaan olematta. Sillä kuoleman pelkääminen,\nmiehet, ei ole muuta kuin itsensä viisaaksi kuvittelemista, vaikk'ei\nsitä olekaan. Ei kukaan nim. tiedä, vaikka kuolema sattuisi olemaan\nihmiselle suurin hyvä, mutta yhtäkaikki ihmiset sitä pelkäävät,\nikäänkuin varmuudella tietäisivät, että se on suurin paha. Eikö tämä\nole tuota samaa moitteellista tietämättömyyttä, joka on siinä, että\nkuvittelee tietävänsä, mitä ei tiedä? Minä, Athenalaiset, olen\nmahdollisesti juuri tässä kohden useimpia muita ihmisiä edellä ja jos\n_jossakin_ suhteessa, niin väittäisin tässä olevani toista viisaamman,\nettä, koska en varmuudella mitään tiedä Tuonen oloista, en myöskään\nkuvittele tietäväni. Mutta vääryydenteon ja tottelemattomuuden\nparempaani kohtaan, oli sitten jumalaa tai vain ihmistä kohtaan, tiedän\nkyllä olevan pahaa ja häpeällistä. Ennen sitä pahaa, josta tiedän, että\nse on pahaa, en sen vuoksi milloinkaan pelkää ja vältä sitä pahaa,\njosta en tiedä, vaikkapa sattumalta olisikin hyvää. Sen vuoksi, jos te\nnyt tahdottekin vapauttaa minut ettekä kuuntele Anytosta, joka lausui,\nettä joko minua alusta pitäen ei olisi laisinkaan pitänyt saattaa tänne\ntai että, kun se kerta on tapahtunut, myöskin on välttämätöntä määrätä\nminut kuolemaan (hän nim. väitti teille, että, jos nyt pääsisin\nvapaaksi, niin silloinpa vasta teidän poikanne seuraisivat Sokrateen\noppeja ja sen kautta kaikki perin turmeltuisivat), jos te tähän nähden\nsanoisitte: \"_Tällä kertaa_, Sokrates, emme aijo noudattaa Anytoksen\nmieltä, vaan päästämme sinut vapaaksi, kuitenkin sillä ehdolla, ett'et\nenää harjota tätä tutkimistasi ja filosofeeraa; mutta jos sinut\nkerrankin tavataan sitä tekemästä, tulee kuolema osaksesi\" --: jos\nsiis, niinkuin sanoin, näillä ehdoilla tahtoisitte päästää minut\nmenemään, vastaisin teille: \"Athenalaiset, minä tosin kunnioitan ja\nrakastan teitä, mutta toisaalta tottelen enemmän jumalia kuin teitä ja\nniin kauvan kuin ilmaa hengitän ja minulla kykyä on, en milloinkaan\nlakkaa filosofeeraamasta enkä kehottamasta ja nuhtelemasta teitä,\nkenenkä hyvänsä teistä kulloinkin vaan tapaan, vaan lausun aina\ntotuttuun tapaani: 'Hyvä mies, sinä, joka olet Athenalainen ja\nsellaisena suurimman ja viisauden ynnä voiman puolesta kuuluisimman\nvaltion kansalainen, eikö sinua hävetä yhtäältä pitää huolta siitä,\nmiten saada enimmän rahaa, mainetta ja arvoa, mutta toisaalta olla\nviisaudesta, totuudesta ja sielusi jalostuksesta välittämättä ja\npiittaamatta?'\" Ja jos joku teistä kieltää tämän ja väittää näistäkin\nkyllä huolehtivansa, en kuitenkaan päästä häntä menemään tai itse hänen\nluotaan lähde, vaan alan kysellä häneltä ja tutkia ja kumota häntä ja\njos havaitsen, ett'ei hänellä ole väittämäänsä hyvettä, soimaan häntä\nsiitä, että hän arvokkainta asiaa pitää vähimmässä arvossa, mutta\nvähempiarvoista suuremmassa. Näin olen menettelevä sekä nuorta että\nvanhaa kohtaan, kuka hyvänsä tielleni sattuu, sekä muukalaista että\nkansalaista kohtaan, kuitenkin etupäässä kansalaisia kohtaan, mikäli he\nsyntyperältään ovat minua lähempänä. Tähän kehottaa minua nimittäin\njumala, se tietäkää, ja luulenpa, ett'ei teille ja valtiollenne ennen\nole tapahtunut mitään hyvää, joka olisi ollut suuremmassa määrässä sitä\nkuin minun jumalalle omistettu työskentelyni. Sillä ympäri kulkiessani\nen muuta tee kuin taivutan sekä nuoria että vanhoja teistä siihen,\nett'ette pidä ruumiistanne ja tavaroistanne suurempaa tai yhtä\ninnokasta huolta kuin sielustanne, sen kasvattamisesta mitä\njaloimmaksi; minä huomautan silloin teille, ett'ei varoista vartu\nhyvettä, vaan hyveestä varat ja kaikki muu, mitä ihmisillä on joko\nyksityistä tahi yhteiskunnallista hyvää. Jos siis todellakin\ntällaisilla puheillani turmelen nuorisoa, niin pitäisi niiden olla\nvahingollisia; jos taas joku väittää minun toisenlaisia puheita pitävän\nkuin näitä, niin hän valehtelee. Mitä näihin tulee, Athenalaiset, niin,\nsen tahdon sanoa, kuulkaa Anytosta tai älkää kuulko, päästäkää minut\nvapaaksi tai älkää päästäkö, minä puolestani en aijo missään\ntapauksessa toisin menetellä, en, vaikkapa minun pitäisi kolmasti\nkuolla.\n\n18. Älkää pitäkö melua, Athenalaiset, vaan pysykää siinä pyynnössäni,\nett'ette pitäisi elämää puheeni johdosta, vaan kuuntelisitte;\nluullakseni myös hyödytte kuuntelemisestanne. Aijon nimittäin teille\nsanoa vielä yhtä toista muuta, jota kuullessanne mahdollisesti\ntahtoisitte huutaa, mutta älkää mitenkään tätä tehkö. Siitä olkaa siis\nvarmat, että, jos minut kuolemaan tuomitsette, minut miehen sellaisen,\nkuin teille olen kuvannut, niin ette minua enemmän vahingota kuin\nitseänne. Minua ei nim. saata Meletos eikä Anytos mitenkään\nvahingottaa, sillä heillä ei ole siihen _kykyä_; en nimittäin luule\njumalallisen oikeuden sallivan, että parempi mies kärsii vahinkoa\nhuonomman miehen puolelta. Mahdollisesti voisi hän tuottaa\nminulle kuoleman tai ajattaa minut maanpakoon tai tuomituttaa\nkansalais-arvoltani pois; mutta vaikkakin _hän_ (ja kaiketi moni\nmuukin) pitänee niitä suurina onnettomuuksina, niin en silti minä, vaan\npaljon pikemmin katson minä onnettomuudeksi tehdä sitä, jota hän nyt\ntekee yrittäessään vasten oikeutta riistää mieheltä henkeä. Nyt siis,\nAthenalaiset, en pidä puolustuspuhettani likimainkaan itseni takia,\nvaan teidän tähtenne, jott'ette minua tuomitsemalla rikollisesti\nraiskaisi sitä lahjaa, minkä jumala on teille antanut. Sillä _jos minut\nsurmaatte_, niin ette hevillä tule löytämään toista sellaista, joka\nsuoraan sanoen, miten naurettavalta tämä muuten kuuluukin, jumalan\ntoimesta on valtion kimpussa aivan kuin suuren ja jalorotuisen hevosen\nkimpussa, joka suuruuttaan on liiaksi hidasteleva ja jota sen vuoksi on\njonkun paarman tarvis herättää; -- juuri niin näyttää jumala panneen\nminut valtion kimppuun, koska kerta olen sen laatuinen mies, etten\nherkeä teitä jokaista erikseen herättämästä, taivuttamasta ja\nmoittimasta kaikkialla kanssanne istuessani päivät pitkään. Ketään\ntoista sellaista ei teille hevillä ilmesty, miehet; jos siis seuraatte\nminun neuvoani, niin säästäkää minut. Mutta tepä pian aikaa saatatte\nAnytoksen vaikutuksesta äkeissänne lyödä minua, niinkuin ne tekevät,\njoita unestaan herätetään, ja sillä tavoin kevytmielisesti tappaa\nminut, mutta sitten herkeämättä nukkua jälellä olevan elon-aikanne,\npaitsi jos Jumala teistä huolta pitää ja lähettää jonkun toisen teitä\nherättämään. Mutta että minä olen semmoinen mies, että minut voi katsoa\nlahjaksi, jonka jumala on valtiolle antanut, sen saatatte seuraavasta\nhavaita. Ei näytä nim. olevan inhimillistä se, että jo niin monta\nvuotta olen laiminlyönyt kaikki omat asiani ja sallinut kotini olla\nilman hoitoa, mutta sen sijaan aina toimin teidän paraaksenne, mikäli\nlähestyn jokaista eriksensä kuin isä tai vanhempi veli ja koetan häntä\ntaivuttaa pitämään hyveestä huolta. Jos minulla tosiaan olisi tästä\njotakin hyötyä ja maksua ottaisin näistä kehotuksistani, niin olisi\ntyöskentelyni selitettävissä; mutta näettehän nyt itsekin, että\nkantajani, jotka niin suurella hävyttömyydellä ovat tehneet kaikki muut\nsyytöksensä, eivät kuitenkaan julkeudessaan ole kyenneet sitä\nväittämään ja sitä vieraalla miehellä todistamaan, että jonakuna\nkertana olisin saanut rahaa palkakseni tai vaatinut sitä. Että totta\npuhun, sen kyllä luulenma riittävästi todistaa -- köyhyyteni.\n\n19. Nyt saattaa mahdollisesti näyttää omituiselta, että yksityisesti\nneuvoakseni kuljeksin ympäri ja näen paljon vaivaa, mutta ett'en\nsitävastoin uskalla astua teidän kansankokouksiinne valtiota neuvomaan.\nTähäu on, niinkuin monesti ja monessa tilaisuudessa jo olette kuulleet\nminun sanovan, syynä se, että minulle ilmenee jotakin jumalallista ja\ndaimonista -- juuri se, mistä myös Meletos pilkallisesti puhui\nkanteessaan. Tämä on ilmennyt minulle aina lapsesta pitäen, ääni, jonka\nkuulen ja joka, niin usein kuin sen kuulen, aina kieltää minua\ntekemästä sitä, jota aijon tehdä, mutta ei milloinkaan kehota. Tämä se\nestää minua toimimasta julkisuudessa; ja varsinpa hyväksi seikaksi\nkatsonkin, että se estää. Sillä se tietäkää, Athenalaiset, että, jos\nolisin ryhtynyt valtion toimiin, niin aikoja sitten olisin joutunut\nhukan omaksi enkä olisi voinut hyödyttää teitä enempää kuin\nitseänikään. Älkää suuttuko, jos puhun totta! Ei nim. ole ketään, joka\nsäilyttää henkensä, jos hän kunniallisesti ja miehuullisesti asettautuu\nteitä tai jotakuta toista kansanjoukkoa vastaan ja koettaa estää paljon\nvääryyttä ja laittomuutta tapahtumasta valtiossa. Sen, joka todellakin\ntahtoo taistella oikeuden puolesta, on välttämättä, jos mieli edes\nvähän aikaa pysyä hengissä, eläminen yksityisenä henkilönä, ottamatta\nosaa julkiseen elämään.\n\n20. Päteviä todistuksia tuon teille tästä, en tyhjiä sanoja, vaan, mitä\npidätte suuremmassa arvossa, tosiasioita. Kuulkaa siis, mitä minulle on\ntapahtunut, jotta tietäisitte, ett'en milloinkaan kuoleman pelosta\nvastoin oikeutta voi antaa yhdellekään perää, mutta että toisaalta, jos\nen anna myötä, samalla saatan menettää henkeni. Vastenmieliseltä ja\nikävältä tulee tosin tuntumaan se, mitä aijon teille sanoa, mutta totta\nse kyllä on.\n\nMinä en ole, Athenalaiset, muuten koskaan ollut missään valtionvirassa,\nmutta kerran olin neuvoston jäsenenä. Sattuma saattoi meidän\nAntiokhis-fyyleemme toimittamaan prytaneiaa silloin, kun tahdoitte\nlangettaa kaikki ne kymmenen strateegia, jotka eivät olleet korjuuseen\nottaneet meritaistelussa kuolleita sotureita, yht'aikaa, vaikka tämä\noli laitonta menetystä, kuten myöhemmin jokainen myönsitte. Sillä\nkertaa olin minä ainoa prytaani, joka vastustin laittomuudentekoa ja\näänestin sitä vastaan;[15] ja vaikka puhujat olivat valmiit minua\nilmiantamaan ja korjuuseen saattamaan[16] ja te heitä huudoillanne\nkehotitte siihen, katsoin kuitenkin täytyväni ennemmin laki ja oikeus\npuolellani antautua vaaran alaiseksi kuin vankilan tai kuoleman pelosta\nyhtyä teihin teidän tuumiessanne sellaista, joka ei ollut oikein. Tämä\ntapahtui aikana, jolloinka Athena vielä oli kansanvaltana. Kun sen\nperästä tuli harvainvalta, niin taas kolmikymmenmiehistö kutsutti minut\nneljän muun kera tholokseen ja määräsi meidät Salamiista tuomaan\nSalamiilaisen Leonin mestattavaksi. Moisia käskyjä antoi se usein\nuseille muillekin, koska se tahtoi rikoksilla tahrata mitä useimpia.\nTuonaan minä jälleen teossa, enkä ainoastaan sanoilla, osotin, ett'en\nkuolemasta piittaa -- joll'ei vaan ole liian törkeätä sanoa -- niin\ntutuistakaan, vaan että sen sijaan olen yksin-omaan siitä huolissani,\nmiten välttää jokaista rikoksellista ja jumalatonta tekoa. Minua ei\nnim. silloinen hallitus, vaikka olikin niin voimakas, kuitenkaan voinut\npelottaa mitään väärää tekemään; vaan kun läksimme raatihuoneelta ja\ntoiset neljä suuntasivat matkansa Salamiin saarelle sekä noutivat\nLeonin, niin minä menin omaa tietäni kotiini. Mahdollisesti olisin myös\ntämän johdosta saanut kuoleman osakseni, ell'ei mainittu hallitus kohta\nsen perästä olisi kukistunut. Nämät kertomukseni saattaa moni teille\ntosiksi vakuuttaa.\n\n21. Luulettekohan minun näin monta vuotta eläneen, jos olisin\nantautunut julkisen toiminnan alalle ja toiminut, niinkuin kelpo miehen\narvo vaatii, aina ollut oikeuden puolella ja sitä pitänyt, kuten\ntuleekin, kaikkein suurimmassa arvossa? Kaukana se, Athenalaiset; sillä\nei kenellekään toisellekaan tämä olisi ollut mahdollista. Mutta minä\nolen, niinkuin tullaan näkemään, läpi koko elämäni (sekä julkisuuden\nalalla, jos muuten olen siellä jotakin toimittanut, että yksityisessä\nelämässäni) niin menetellyt, ett'en kuuna päivänä ole kenellekään\nmitään vastoin oikeutta myöntänyt, en muille enempää kuin kenellekään\nniistä, joita panettelijani väittävät \"oppilaikseni\". Minä en ole\nyhtäkaikki ikänäni ollut kenenkään opettajana; mutta jos joku, oli hän\nnuori tai vanha, on halunnut kuunnella minua, kun puhun ja toimin\nlaillani, en ole häneltä milloinkaan sitä kieltänyt. Enkä minä myöskään\nkeskustele ainoastaan, jos rahaa palkaksi saan, mutta ole\nkeskustelematta, ell'en sitä saa, vaan samallaisesti suon sekä rikkaan\nettä köyhän minulta kysyä tai, jos hänellä siihen on mieli, vastata ja\nsen ohessa kuulla, mitä minulla olisi sanottavaa. Ja jos joku näistä\ntulee kunnon mieheksi tai ei, niin en minä oikeudenmukaisesti saata\nolla siitä vastuun-alainen, koska kerta en koskaan kenellekään ole\nmitään oppia luvannut tai todellisesti ketään opettanut. Mutta jos joku\nväittää, että hän kahdenkeskisessä puhelussa on oppinut tai kuullut\nminulta jotakin sellaista, jota eivät myös kaikki muut ole oppineet tai\nkuulleet, niin tietäkää, ett'ei hän puhu totta.\n\n22. Mutta miksikä sitten useat niin mielellänsä pitkän aikaa\npysyttäytyvät parissani? Sen olette, Athenalaiset, jo kuulleet; olen\nsanonut teille koko totuuden mainitessani, että he ilolla kuuntelevat,\nmiten niitä tutkitaan, jotka kuvittelevat olevansa viisaita,\nvaikk'eivät sitä olekaan; tämä nimittäin ei ole vastenmielistä. Mutta\ntämän on minulle, kuten väitän, _jumala toimeksi antanut_ sekä\noraakelinvastausten että unennäköjen kautta ynnä yleensä jokaisella\ntavalla, jolla muuten joku jumalallinen tahto joskus on ihmistä\nmäärännyt jotakin, mitä hyvänsä, tekemään.\n\nTämä on, Athenalaiset, totta ja helposti toteen näytettävissä. Sillä\njos minä toisia nuorukaisia nyt turmelen ja toisia olen turmellut, niin\npitäisihän toki joidenkuiden heistä, jos he vanhemmiksi vartuttuaan\novat tulleet huomaamaan, että minä annoin heille heidän nuoruudessaan\nmitenkuten huonoja neuvoja, nyt itsensä esiintyä täällä minua\nsyyttämässä ja vaatimassa minulle rangaistusta; mutta jos he eivät itse\ntahtoisikaan sitä tehdä, niin ainakin heidän omaistensa, isäin, veljien\ntai muiden sukulaisten, tulisi, jos kerta minä jotenkuten olen heidän\nomaisiinsa pahaa vaikuttanut, nyt sitä muistella. Nyt onkin, kuten\nnäen, monta heistä täällä saapuvilla: ensinnä tämä Kriton,[17] minun\nikä- ja deemos-kumppanini, tämän Kritobuloksen isä; edelleen Lysanias\nSphettolainen,[18] Aiskhineen[19] isä, ja lisäksi Antiphon\nKephisialainen,[20] Epigeneen[21] isä; muita vielä ovat nämät, joiden\nveljet ovat tässä työskentelyssäni mukana olleet: Nikostratos,\nTheodotoksen veli -- Theodotos on jo manalle mennyt eikä siis ainakaan\nhän ole voinut rukoilla tuota pysymään levossaan -- ja Paralos,\nDemodokoksen poika, jonka veli Theages[22] oli; edelleen Ademantos,\nAristonin poika, tämän Platonin[23] veli, ja Aiantodoros, tämän\nApollodoroksen[24] veli; ja voisinpa mainita teille useita muitakin.\nNäistä olisi Meletoksen pitänyt mainita joku todistajaksi etupäässä\nsilloin, kun hänellä itsellään oli puhevuoro; mutta jos kuitenkin tämä\ntuonaan häneltä unohtui, niin mainitkoon nyt todistajan -- minä kyllä\nastun syrjään siksi aikaa -- ja puhukoon, mitä hänellä mahdollisesti on\nsiihen suuntaan sanottavaa.[25] Mutta päinvastoin huomaatte,\nAthenalaiset, kaikkien olevan valmiit minua auttamaan, minua\nturmelijaa, joka heidän sukulaisilleen teen pahaa, kuten Meletos ja\nAnytos syyttävät. Jos nimittäin \"turmellut\" itse auttaisivat minua,\nolisi se kenties kyllä ymmärrettävissä; mutta kun turmeltumattomat,\njotka jo ovat ijäkkäitä miehiä -- edellisten sukulaiset -- minua\nauttavat, niin mikä muu syy saattaa heillä siihen olla kuin se oikea ja\nkohtuullinen, että tietävät Meletoksen valehtelevan, mutta minun\npuhuvan totta?\n\n23. Kylliksi jo, Athenalaiset! Mitä minä osaisin puolustustani varten\npuhua, sisältyy likipitäin siihen, mitä tässä nyt olen puhunut, sekä\nmahdollisesti muuhun samallaiseen. Kenties saattaa nyt moniahta teistä\nmuistellessaan itseään suuttua sen johdosta, että, vaikka hän\noikeudenkäynneissä, jotka ovat olleet paljon vähäpätöisempiä kuin tämä,\non runsain kyynelin anonut ja rukoillut tuomareita ynnä tuonut\nmukanansa oikeuteen omat pikkulapsensa, jotta häntä mitä enimmin\nsäälittäisiin, ja sitä paitsi useita muita sukulaisiaan ja ystäviään,\nniin kuitenkaan minä en aijo mitään tämmöistä tehdä, en, vaikkapa\nminua, kuten saattaisi luulla, uhkaa suurin vaara. Mahdollisesti käy\nsiis moni, kun hän tätä ajattelee, ynseämieliseksi minua kohtaan ja\njuuri tästä äkeissään antaa vihapäissä äänensä. Jos siis joku teistä on\ntällaisella mielellä -- minä nähkääs en pidä sitä tiettynä asiana,\nmutta jos sentään siten on, niin luulenpa, että sanani olisivat täysin\noikeutetut, jos sanoisin hänelle seuraavaa: Myöskin minulla, ystävä\nkulta, on muutamia sukulaisia; sillä minäkään en ole, käyttääkseni\nHomeroksen sanoja, \"tammesta alkujani paadesta myös en\", vaan polveudun\nihmisistä, ja siksi on minullakin sekä muita sukulaisia että,\nAthenalaiset, kolme poikaa, joista yksi jo on nuorukainen, toiset kaksi\nvielä pikkulapsia. Mutta kuitenkaan en aijo tuottaa ketäkään heistä\ntänne enkä rukoile, että te heidän takiaan minut vapauttaisitte.\nMiksikä sitten en tätä tee? Ei syynä ole liikanainen itsetietoisuus,\nAthenalaiset, eikä se, että teitä halveksisin; ei, vaan -- toinen asia\non nimittäin, voinko minä rohkeasti katsella kalmaa kasvoihin vai enkö\n-- arvelen siihen katsoen, mitä sekä oma arvoni että teidän ja koko\nvaltion arvo vaatii, ett'ei olisi kaunista, jos minä jotakin tämmöistä\ntekisin, koska jo olen näin ijäkäs mies ja minulla on se nimi, joka\nminulla on, olkoon se muuten tosi tai valheperäinen; yleisesti\notaksuttua on yhtäkaikki, että Sokrates jossakin suhteessa on useita\nmuita etevämpi. Jos siis ne teistä, jotka käyvät muita etevämmistä\nmiehistä joko viisautensa tai urhoollisuutensa tai minkä muun avun\npuolesta hyvänsä, menettelisivät sillä tavalla, olisi se häpeällistä --\ntarkoitan sillä tavalla, kuin usein olen nähnyt ihmisten menettelevän\nsilloin, kun he ovat oikeudessa, kun he, vaikkakin käyvät enemmästä\nkuin muu yleisö, kuitenkin tekevät kummia, koska luulevat saavansa\nkärsiä jotakin hirmuista, jos heiltä riistetään heidän henkensä,\nikäänkuin tulisivat kuolemattomiksi, ell'ette tuomitsisi heitä\nhengiltä. Nämät näyttävät minusta tuottavan häpeätä valtiolle, ja tulee\nkaiketikin moni muukalainen siihen käsitykseen, että ne, jotka kuntonsa\npuolesta ovat muita Athenalaisia etevämmät ja joita nämät katsovat\nitseänsä paremmiksi sekä virkamiesten valinnassa että muiden\nkunnian-osotusten jaossa, ett'eivät nämät ole akkoja laisinkaan\nparemmat. Tätä ei siis, Athenalaiset, meidän tule tehdä, jotka jossakin\nsuhteessa, missä hyvänsä, käymme enemmästä kum muu yleisö, eikä\ntoisaalta teidän sitä sallia, jos me niin menettelemme, vaan tulee\nteidän osottaa juuri sitä, että paljoa pikemmin tuomitsette sellaisen,\njoka ottaa esittääkseen näitä surunäytelmiä ja sen kautta tekee\nvaltiomme naurettavaksi, kuin sellaisen, joka esiintyy levollisesti.\n\n24. Mutta vaikk'ei katselekaan asiata arvon näkökannalta, Athenalaiset,\nniin ei minusta nähden ole oikeinkaan rukoilla tuomareita ja siten\npäästä vapaaksi, vaan pitää tuomareita opettamalla taivuttaa. Sillä ei\ntuomari istu sitä varten, että hän suosionsa jälkeen jakelisi oikeutta,\nvaan sitä varten, että hän ratkaisisi, missä oikeus on, ja on hän\nvannonutkin, ett'ei hän käytä oikeutta niiden mieliksi, joille katsoisi\nparaaksi sitä tehdä, vaan että hän tuomitsee lakien mukaan. Sen vuoksi\nme emme saa totuttaa teitä valapettureiksi enempää kuin te puolestanne\nantaa itseänne siihen totuttaa; sillä silloin emme kummatkaan\nmenettelisi hurskaasti. Älkää siis, Athenalaiset, vaatiko minua\ntekemään edessänne sellaista, jota en katso kauniiksi tai oikeaksi tai\nhurskaaksi, älkää, kautta Zeuksen, varsinkaan nyt, jolloin tämä Meletos\nsyyttää minua jumalattomuudesta. Sillä jos koettaisin taivuttaa ja\nrukouksilla pakottaa teitä johonkin vastoin valaanne, niin selvästi\nopettaisin teitä kieltämään jumalien olemassa-oloa, samalla kuin\npuolustuksellani itse itseäni ilmeisesti syyttäisin siitä, ett'en\ntunnusta jumalia. Mutta näin ei ole likimainkaan laita; sillä\ntunnustan, Athenalaiset, jumalia pikemmin kuin kukaan syyttäjistäni ja\njätän teidän ja jumalan toimeksi antaa minulle sellaisen\noikeudenpäätöksen, joka on sekä minulle itselleni että teille paras.\n\n\n(Ensimäisea äänestyksen perästä.)\n\n25. Ett'en, Athenalaiset, ole harmissani sen johdosta, mikä tässä on\ntapahtunut, että nimittäin olette tuominneet minut syylliseksi, se\njohtuu sekä useista muista seikoista että eritenkin siitä, ett'ei se,\nmikä nyt on tapahtunut, ollut minulle odottamatonta. Paljoa enemmän\nkummastelen sitä äänimäärää, joka kumpaisellakin taholla on annettu. En\nnimittäin luullut erotuksen tulevan näin vähäiseksi, vaan päinvastoin\nsuureksi; mutta nytpä, kuten näkyy, olisin päässyt vapaaksi, jos vain\nkolmekymmentä ääntä olisi langennut toisin.[26] Meletoksen syytöksestä\nolen ajatukseni mukaan päässyt vapaaksi myöskin nyt; enkä ole\nainoastaan päässyt vapaaksi, vaan on kaikille ilmeistä, että,\njoll'eivät Anytos ja Lykon olisi yhdistyneet häneen minua syyttääkseen,\nniin olisi hänen täytynyt maksaa sakkoa tuhat drakhmaa, koska hän ei\nolisi saanut viidettä osaa äänistä.[27]\n\n26. Mies vaatii nyt minulle kuolemanrangaistusta. No hyvä! mutta minkä\nrangaistuksen ehdotan sitten minä osaltani, Athenalaiset? Selvästi sen,\njonka ansaitsen? Mutta minkä siis? Mitä ansaitsen kärsiä tai maksaa sen\njohdosta, ett'ei päähäni pälkähtänyt elää rauhassa, vaan olin\nvälittämättä kaikesta siitä, josta ihmiset yleensä välittävät --\nrikkauksien kokoamisesta ja taloudenhoidosta, strateegin ja\nkansanpuhujan toimista ynnä johtavista asemista yleensä, valtiollisista\nklubeista ja valtiollisista puolueriidoista --, mikäli katsoin itseäni\ntodellakin liian hyväksi ottaakseni niihin osaa ja siten elossa\nsäilyäkseni, ja ett'en niinmuodoin kääntynyt sille uralle, missä en\nolisi teitä enempää kuin itseänikään mitenkään hyödyttänyt, vaan\nsuuntasin askeleeni sinne, missä luuloni mukaan yksityisesti saatoin\nkullekin tehdä suurimman palveluksen, ja koetin taivuttaa teitä\njokaista siihen, ett'ette pitäisi huolta mistään asiasta, joka koskee\nteitä, ennenkuin olisitte pitäneet huolta itsestänne, siitä, miten\ntulisitte niin kunnollisiksi ja järkeviksi miehiksi kuin mahdollista,\nettekä niin-ikään mistään asiasta, joka koskee valtiota, ennenkuin\nvaltiosta itsestään ja että te samalla tavalla pitäisitte kaikesta\nmuustakin huolen? Kun näin on laitani, niin mitä ansaitsen? Jotakin\nhyvää, Athenalaiset, jos yleensä todella tahdotte ansion mukaan\nmäärätä, ja lisäksi sellaista hyvää, joka soveltuu minulle. Mikä nyt on\nsopivaa \"hyväntekijälle\", köyhälle miehelle, jonka tarvitsee olla\njoutilaana voidakseen teitä kehottaa? Ei mikään ole, Athenalaiset,\nsopivampaa kuin että tällainen mies saa prytaneionissa syödä.[28]\nHänelle on se paljoa kohtuullisempaa kuin sille teistä, joka yksi-,\nkaksi- tai nelivaljakolla on voittanut Olympian kilpaleikeissä; sillä\nhän aikaansaa sen, että te näytätte onnellisilta, mutta minä, että\nolette onnellisia; toiseksi ei hän ole elatuksen tarpeessa, sen sijaan\nkyllä minä. Jos siis minun pitää vuorostani oikeuden mukaan ehdottaa\nsitä, mitä ansaitsen, niin ehdotan: syöntiä prytaneionissa.\n\n27. Mahdollisesti arvelette, että minä myös tätä sanoessani puhun\nsamallaisesti kuin tuonaan, jolloin puhuin vaikeroimisesta ja\nrukoilemisesta, nim. liian itsetietoisesti; mutta niin ei kuitenkaan\nole asian laita, Athenalaiset, vaan on se pikemmin seuraava: Minä olen\nvakuutettu siitä, ett'en tahallani ole vääryyttä tehnyt kenellekään\nihmiselle, mutta teitä en nyt saa sitä uskomaan, syystä että niin\nvähän aikaa olemme toistemme kanssa puhuneet. Sen sijaan, jos\nteillä olisi sama laki kuin muilla kansoilla, jos ette käyttäisi\nkuolemanrangaistusten käsittelyyn vain yhtä päivää, vaan useita, olisin\nluulenma kyllä saanut teidät uskomaan; mutta nyt, kun aikaa on niin\nvähän, ei ole helppoa puhdistaa itseään ankarista panetteluista. Koska\nsiis vakaumukseni on se, ett'en ole tehnyt vääryyttä kenellekään\ntoiselle, niin paljon puuttuu siitä, että tekisin vääryyttä itselleni\nja itse väittäisin omaksi vahingokseni, että ansaitsen kärsiä jotakin\npshaa, ja sen johdosta ehdottaisin itselleni jotakin sellaista. Mitähän\nnyt niin pelkäisin, että sen tekisin? Ehkäpä saada kärsiä sitä, mitä\nMeletos ehdottaa, sitä, mistä sanon, ett'en tiedä, onko se hyvää vaiko\npahaa? Paremmaksuisinko ehkä ennen sitä jotakin semmoista, jonka\nvarmaan tiedän pahaksi -- ja mitä siinä tapauksessa ehdottaisin?\nTokkohan _vankeutta_? Mutta miksi minun pitäisi elää vankeudessa ja\nolla kulloisen virkakunnan, yksitoistamiehistön, orjana? Vaiko sakkoja\nja vankeutta, kunnes ne suorittaisin? Mutta tämä tekisi saman kuin\näsken mainitsemani rangaistus, sillä minulla ei olisi rahaa millä\nmaksaa. Mutta pitääkö minun sitten kenties ehdottaa _maanpakoa_?\nMahdollisesti määräisitte minulle sen. Lujastipa tosiaankin olisin\nkiintynyt elämääni, jos olisin siihen määrään ymmärtämätön, ett'en\nkykenisi käsittämään, että, kun te, jotka olette kansalaisiani, ette\nvoi sietää minun elämäntapaani ja puheitani, vaan ne ovat tulleet\nteille liian rasittaviksi ja kiusallisiksi ja te sen johdosta nyt\nkoetatte niistä vapautua -- silloin saattavat tietysti toiset niitä\nkärsiä! Kaukana siitä, Athenalaiset! Kaunis olisi siis elämäni, jos\nnäin ijäkäsnä miehenä lähtisin maanpakolaisuuteen ja siellä eläisin\nmuuttaen kaupungista toiseen ja tullen aina pois karkotetuksi. Sillä\nsen kyllä tiedän, että, minne ikinä joudunkaan, siellä nuorukaiset\nkuuntelevat puheitani aivan niinkuin täällä; ja jos tällöin käsken\nheidät pois, niin he itse karkotuttavat minut vanhemmilla miehillä,\njoita siihen taivuttavat; ell'en taas sitä tee, niin heidän isänsä ja\nsukulaisensa ajavat minut pois juuri heidän takiaan.\n\n28. Nyt saattanee jokunen tokaista: \"Eikö sinun käy hiljaa ja ääneti\neläminen maankarussa?\" Mutta tätäpä juuri on monelle teistä kaikkein\nvaikeinta vakuuttaa. Sillä jos sanon, että tämä on tottelemattomuutta\njumalaa kohtaan ja minun sen vuoksi on mahdoton elää hiljaisuudessa,\nette usko minua, koska muka sanon toista kuin ajattelen. Ja jos taas\nsanon, että tämä sattuu olemaan vieläpä ihmisen korkein hyvä, että hän\njoka päivä keskustelee hyveestä ja muusta, josta olette kuulleet minun\nkeskustelevan, kun sekä itseäni että muita tutkin, mutta että elämä\nilman tutkimista ei ole sen arvosta, että ihmisen kannattaa sitä elää,\nniin uskotte sanojani vielä vähemmän. Näin on kuitenkin asian\ntodellinen laita minun käsittääkseni, Athenalaiset; mutta sitä ei ole\nhelppo toisille vakuuttaa. Lisäksi tulee, ett'en ole tottunut katsomaan\nitseäni mitään pahaa ansaitsevaksi. Niin, ehdottaisinpa, jos minulla\nolisi rahaa, sakkoja sen verran, kuin voisin suorittaa, sillä se ei\ntuottaisi minulle mitään vahinkoa; mutta nytpä minulla ei ole rahaa,\nell'ette tahtoisi määrätä juuri sen suuruista summaa, kuin jaksaisin\nmaksaa. Mahdollisesti, nähkääs, saattaisin suorittaa teille yhden\nhopea-mnaan;[29] sen suuruisen summan siis ehdotan. -- Mutta tämä\nPlaton, Athenalaiset, samoin Kriton, Kritobulos ja Apollodoros\nkehottavat minua ehdottamaan 30 mnaata ja lupaavat itse mennä\ntakaukseen; minä siis ehdotan sen määrän, ja takaajiksi saatte nämät\nmiehet, joihin voitte täysin luottaa.\n\n\n(Toisen äänestyksen perästä.)\n\n29. Lyhyen ajan vuoksi, Athenalaiset, hankitte niiden puolelta, jotka\ntahtovat herjata valtiotanne, itsellenne sen maineen ja syytöksen, että\nolette tappaneet Sokrateen, viisaan miehen; viisaaksi he tietysti\nkutsuvat minua, vaikk'en sitä olekaan, kaikki ne, jotka haluavat\nsoimata teitä. Jos siis olisitte vielä vähän aikaa odottaneet, niin se,\nmitä tässä olette tavoittaneet, olisi tapahtunut itsestään; näettehän\nikäni, miten se jo on etäällä elon tiellä ja lähellä kuolemaa. Tätä en\nsano teille kaikille, vaan niille, jotka ovat tuominneet minut\nkuolemaan. Näille samoille lausun vielä seuraavankin. Mahdollisesti\narvelette, Athenalaiset, että minut on langetettu sellaisten sanain\npuutteesta, joilla olisin voinut taivuttaa teitä, jos olisin katsonut\ntarpeelliseksi tehdä kaikkea ja puhua kaikkea syytöksestä\nvapautuakseni. Kaukana siitä. Tosin olen saanut tuomion osalleni\npuutteesta, mutta en sanojen puutteesta, vaan koska minulta on\npuuttunut julkeutta, hävyttömyyttä ja tahtoa puhua sellaista, mikä\nolisi ollut teille suloisinta kuulla -- kuulla minun itkevän ja\nvaikeroivan sekä tekevän ja puhuvan paljon muuta semmoista, joka omasta\nmielestäni olisi ollut arvolleni alentavaista, mutta jonka tapaista te\nnähtävästi olette tottuneet muilta kuulemaan. Mutta en tuonaan katsonut\nvaaran johdosta täytyväni tehdä mitään, joka olisi ollut vapaalle\nmiehelle sopimatonta, enkä nytkään kadu, että näin itseäni puolustin,\nvaan paljoa mieluummin tahdon sellaisen puolustuksen perästä maata\nhaudassa kuin päinvastaisen perästä elää. Sillä ei oikeudessa ole\nenempää kuin sodassakaan minun tai kenenkään muun lupa vain sitä\ntavoitella, miten päästä kuolemaa mistä hinnasta hyvänsä pakoon. Myös\ntaisteluissa on nimittäin monesti nähtävissä, että kuolemaa kävisi\nkylläkin välttäminen, jos sekä heittäisi aseensa että kääntyisi\ntakaa-ajajia rukoilemaan; ja yleensä on kaikissa vaaroissa keinoja\ntarjona, joilla voi välttää kuoleman, jos vaan julkeaa tehdä ja puhua\nkaikkea. Tämä ei ole tosiaankaan vaikeata, Athenalaiset, nim. päästä\nkuolemaa pakoon, vaan paljoa vaikeampi on päästä kehnoutta pakoon;\nsillä tämä kiitää ketterämmin kuin kuolema. Nyt on siis minut, sikäli\nkuin jo olen hidas ja vanha, hitaampi takaa-ajaja ennättänyt, minun\nsyyttäjäni sen sijaan, mikäli he ovat reippaita ja nopeita, ketterämpi,\ns.o. kehnous. Ja minä lähden täältä nyt pois, sittenkuin te olette\ntuominneet minut kuolemaan vikapääksi, mutta nämät lähtevät täältä\nniin, että totuus on tuominnut heidät kehnouteen ja vääryyteen\nvikapäiksi. Ja minä pysyn oikeudenpäätöksessä ja samoin hekin.\nMahdollisesti pitikin tämän näin käydä, ja luulenpa, että niin onkin\nparasta.\n\n30. Mutta mitä tämän perästä tapahtuu, sen tahdon teille ennustaa, te,\njotka olette langettaneet minut. Sillä olen jo siinä tilassa, missä\nihmiset eritenkin kykenevät ennustamaan. Teille siis, miehet, jotka\nolette tuominneet minut kuolemaan, sanon, että teitä kohtaa heti minun\nkuolemani jälestä rangaistus, joka, kautta Zeuksen, on paljoa vaikeampi\nkuin se kuolemanrangaistus, jonka olette minulle tuominneet. Nyt olette\nnimittäin tehneet tämän siinä luulossa, että olette päässeet tekemästä\ntiliä elämästänne, mutta itse asiassa käy teille aivan päinvastoin, se\non minun vakaumukseni. Suurempi tulee olemaan niiden lukumäärä, jotka\nvaativat teitä tilille -- tähän asti olen minä heitä pidättänyt, vaikka\nte ette ole sitä huomanneet, ja he ovat sitä työläämpiä, kuta nuorempia\novat, ja teitä sapettaa sitä enemmän. Sillä jos luulette, että ihmisiä\ntappamalla voitte estää jotakuta moittimasta itseänne siitä, ett'ette\nelä oikealla tavalla, niin ette arvostele asiata oikein. Tällä tavoin\nei nimittäin ole mahdollista siitä päästä eikä kaunistakaan; sen sijaan\non se tapa samalla kaunein ja helpoin, ett'ei sorra muita, vaan itse\nhankkeutuu mitä parhaimmaksi. Tätä siis tahdon teille, jotka olette\nminut langettaneet, ennustaa, ennenkuin eroan teistä.\n\n31. Niiden kanssa taas, jotka ovat äänestäneet minun vapauttamistani,\npuhuisin mielelläni siitä, mikä tässä on tapahtunut, niin kauvan kuin\npäällysmieheni[30] ovat toimessa, eikä minun vielä tarvitse mennä\nsinne, missä minun pitää kuolla, sittenkuin olen sinne tullut. Se aika\nviipykää vielä, Athenalaiset, minä pyydän. Sillä ei mikään estä meitä\njuttelemasta toistemme kanssa, niin kauvan kuin se on sallittu. Teille\nsiis, joita pidän ystävinäni, tahdon selittää, mitä minulle nyt\noikeastaan on tapahtunut. Sillä minulle on, tuomarit[31] -- _teitä_\nkutsun kaiketi oikealla nimellä, jos kutsun tuomareiksi -- todellakin\njotakin ihmeellistä tapahtunut. Se ennustava ääni, jonka on tapana\nsoida rinnassani, on koko edellisenä elin-aikanani alati ollut\nerityisen eloisa ja vastustanut minua varsin vähäpätöisissäkin\nseikoissa, kun olen ollut aikeissa tehdä jotakin oikeasta poikkeavaa;\nnyt on minulle, kuten itsekin näette, tapahtunut semmoista, jota moni\nehkä pitäisi ja jota todellakin pidetään äärimmäisenä pahana, mutta\nsiitä huolimatta ei jumalallinen ennemerkki ole minulle vastustusta\ntehnyt, ei aamulla kotoa lähtiessäni eikä silloin, kun astuin tänne\noikeuteen, eikä myöskään niissäkään kohden puhettani, kun aijoin\njotakin sanoa. Ja kuitenkin on se muissa puheissani kyllä usein\nkeskeyttänyt minua keskellä puhettani; mutta nyt tässä asiassa ei se\nole estellyt minua niin missäkään kohden, joko sitten olen tahtonut\ntehdä tai puhua jotakin. Minkä siis otaksun syyksi tähän? Sen aijon\nsanoa teille: näyttää siltä, että se, mikä tässä nyt on minua\nkohdannut, on ollut hyvää, eikä ole mahdollista, että olisimme\noikeassa, niin monta kuin meitä on, jotka arvelemme kuoleman olevan\npahaa. Minulla on tähän pätevä todistus; tavallisen ennemerkin olisi\nnimittäin täytynyt asettua estävästi tielleni, jos en olisi ollut\ntekemässä mitään hyvää.\n\n32. Katsokaamme myös seuraavalla tavalla, miten runsas on toivomme,\nettä se on jotakin hyvää. Kuoleman täytyy olla jompaakumpaa kahdesta\nmahdollisuudesta: joko se on olemattomuuden tila, jossa kuolleella ei\nole mistäkään mitään aistimusta, tai on se, niinkuin tavallisesti\nsanotaan, sielun siirto ja muutto tästä paikasta toiseen. Jos nyt\nkuolemassa ei ole mitään aistimusta, vaan se on kuin uni silloin, kun\nnukkuu mitään unta näkemättä, niin olisihan se ihmeen ihana voitto.\nMinä nimittäin uskon, että, jos jonkun pitäisi muiden joukosta valita\ntämä yö, se, jolloinka hän nukkui niin, ett'ei laisinkaan nähnyt unta,\nja sen yön rinnalle asettaa elämänsä kaikki muut yöt ja päivät sekä\nsitten niitä tarkastettuaan sanoa, miten monta päivää ja yötä hän on\nelämänsä kuluessa elänyt, jotka olisivat olleet parempia ja suloisempia\nkuin tämä yö -- niin uskon, ett'ei ainoastaan jokainen tavallinen\nihminen, vaan itse suurkuningaskin havaitsisi, että nämät ovat toisiin\npäiviin ja öihin verraten helposti laskettavissa. Jos siis kuolema on\nsellaista, katson minä puolestani sen eduksi, sillä ijankaikkisuus ei\nsiten näytä olevan enempää kuin yksi ainoa yö. Mutta jos kuolema taas\non jotakin semmoista kuin matkustus toiseen paikkaan ja totta on, mitä\nkerrotaan, että siellä siis kaikki vainajat ovat, niin mitähän hyvää\nvoitaisiin ajatella, joka olisi tätä suurempi? Sillä jos saapuu\ntuonelaan, sittenkuin on päässyt vapaaksi näistä tässä, jotka kutsuvat\nitseään tuomareiksi, ja tapaa ne, jotka tosiaan ovat tuomareita --\ntietenkin ne, joiden myös yleisesti kerrotaan siellä tuomitsevan,\nnimittäin Minoksen, Radamanthyksen, Aiakoksen ja Triptolemoksen,[32]\nsekä kaikki muut puolijumalat, jotka eläessään ovat olleet oikeutta\nnoudattavia, niin voisiko tämä matka olla mikään onnettomuus? Tai\nedelleen: miten paljon moni teistä siitä maksaisikaan, jos hänen\nsallittaisiin tavata Orpheus, Musaios,[33] Hesiodos[34] ja Homeros!...\nMinä puolestani olen halukas useita kertoja kuolleena olemaan, jos tämä\non totta; sillä eritenkin olisi minulle siellä-olo ihmeiksi suloista,\nkun tapaisin Palamedeen[35] ja Telamonin pojan Aiaan[36] sekä kaikki\nmuut muinaiset sankarit, jotka väärä tuomio on hengiltä saattanut, ja\nvoisin verrata omia kärsimyksiäni heidän kärsimyksiinsä: sepä ei olisi\nminun luullakseni niinkään sulotonta. Ja nyt pääasia, aikansa viettäisi\ntutkimalla ja peräämällä sikäläisiä, niinkuin olen täkäläisiin nähden\ntehnyt, ja kävisi silloin selville, kuka heistä on viisas ja kuka\nkuvittelee olevansa sitä, vaikkei olekaan. Miten paljon maksaisikaan,\ntuomarit, jos saisi tutkia häntä, joka vei suuren sotajoukon Troiaa\nvastaan,[37] tai Odysseusta tai Sisyphosta,[38] -- niin, kävisipä\nluetteleminen tuhansia muitakin, sekä miehiä että naisia, joiden kanssa\nolisi mahdottoman onnellista keskustella ja seurustella niinkuin myös\nheitä tutkia. Joka tapauksessa on selvää, ett'eivät sikäläiset tämän\nvuoksi ketään tapa; sillä paitsi sitä, että sikäläiset muissa suhteissa\novat täkäläisiä onnellisemmat, ovat he jälellä olevaksi ajakseen\nkuolemattomat -- jos muuten on totta, mitä kerrotaan.\n\n38. Vaan teidän, tuomarit, tulee toivoa hyvää kuolemasta ja vain tätä\nseikkaa pitää totena, ett'ei kunnon mies voi saada mitään pahaa\nosakseen, ei eläessään eikä kuoltuaan, ja että jumalat pitävät huolta\nhänen kohtalostaan. Ei minunkaan nykyinen kohtaloni ole mikään sattuma,\nvaan tämä on minulle selvä asia, että kuolema ja elämästä erillään-olo\njo oli minulle eduksi. Sen vuoksi ei myöskään ennemerkki minua\nmissäkään kohden pidättänyt, ja sen vuoksi olen minä puolestani myös\nkokonansa vihaa tuntematta langettajiani ja syyttäjiäni kohtaan.\nKuitenkaan eivät he tässä mielessä minua langettaneet ja syyttäneet,\nvaan koska luulivat, että he sen kautta vahingottaisivat minua. Tästä\nsaattaa heitä syystä moittia.\n\nMutta tätä yhtä asiaa tahdon kuitenkin heiltä anoa. Kun poikani ovat\ntulleet täysikasvuisiksi, niin kostakaa heille, miehet, kiusaamalla\nheitä samalla tavalla, kuin minä olen teitä kiusannut, jos he rahasta\ntai jostakin muusta mielestänne pitävät kernaampaa huolta kuin\nhyveestä, ja jos he kuvittelevat jotakin olevansa, vaikk'eivät sitä\nole, niin soimatkaa heitä, niinkuin minä olen teille tehnyt, siitä,\nett'ei heillä ole huolena se, minkä pitäisi sinä olla, ja että he\nkuvittelevat olevansa jotakin, vaikkeivät ole minkään arvoisia. Ja jos\nte tämän teette, olen saanut oikeutta teiltä, sekä itse että poikani.\nVaan nytpä jo on aika lähteä täältä, minun kuolemaan, teidän elämään;\nmutta kumpi meistä menee parempaan oloon, on salassa kaikilta paitsi\njumalalta.\n\n\n\n\nSelityksiä.\n\n\n[1] Useat Athenan komediainkirjoittajat tekivät Sokrateen ilveilynsä\nesineeksi. Näiden joukossa oli myös Athenan suurin koomikko\nAristophanes, joka \"Pilvissään\" ilveili Sokratesta. Tämän näytelmän\ntarkoituksena oli vastalauseen pano (sofistien) uudelle ajansuunnalle,\nja sen perikuvalliseksi edustajaksi oli Aristophanes valinnut juuri\nSokrateen, osaksi syystä että Sokrateen ulkomuoto oli siinä suhteessa\nhyvin kiitollinen, osaksi koska kukaan ei ollut yhtä tunnettu kuin hän.\nSokrates esiintyy siinä mietiskelevänä luonnonfilosoofina, joka ilmassa\nheiluen tähystelee tähtiä ja palvelee pilvenhattaroita jumalinaan.\nSamalla ilmenee hän miehenä, joka osaa tehdä väärästä asiasta oikean.\nS.o. hänen niskoilleen asetetaan yhtäältä mekaaninen maailmankatsanto,\ntoisaalta moraalisen tunnon löyhyys, joka ei kammoa tekemästä mitä\ntahansa oman edun vuoksi. Tämä oli tietysti Sokrateen olennon suurinta\nvääristelyä, sillä kumpaisessakin suhteessa oli hän tosiasiallisesti\nsuora vastakohta. Yleensä oli kappale omansa tehoisasti enentämään\nihmisten väärää käsitystä Sokrateesta, joskaan sen esittäminen ei\ntuonut tekijälleen toivomaansa voitonlaakeria. Toisinnetussa muodossaan\n-- tekijä lähti nim. tekemään uudestaan sitä -- on se säilynyt.\n\n[2] Mainitut miehet olivat niitä sofisteja, jotka enimmän herättivät\nhuomiota. He antoivat yksityisille henkilöille, niinkuin ainakin\nsofisteilla oli tapana, maksusta opetusta -- tapa, jota Sokrates tässä\nneljännessä luvussa iroonillisesti käsittelee. Heistä oli merkillisin\nepäilemättä _Gorgias_ Leontinin kaupungista Siciliassa. Hänen\nvarsinainen merkityksensä oli puhetaidon alalla. Hän oli niin valtaava\npuhuja, että kun hän v. 427 kotikaupunkinsa lähettinä tuli Athenaan,\nniin katsoivat tämän asukkaat juhlapäiviksi niitä päiviä, jolloinka hän\njulkisuudessa esiintyi. Hänen puheensa olivat suurimmaksi osaksi n.s.\nkorupuheita. Ne olivat täynnänsä puhekuvioita (figureja) ja\nvertauksellisia lauseparsia (metaforeja), ja tuli hän sen kautta\nkehittäneeksi ylempää, runollisuuteen nousevaa puhumistapaa. Suuresti\nvaikutti hän myös joonilaisuuden lieventämän attilaisen murteen\nlevenemiseksi. Hän eli ja vaikutti muuten harvinaisen pitkän ajan:\nkuoli vasta 105 tai 109 vuoden vanhana, oltuaan aina viime hetkiin\nsaakka täysissä hengen voimissa. Hänelle mainitaan Kreikkalaisten\npystyttäneen kultaisen muistopatsaan Delphoihin.\n\n_Prodikos_ oli kotoisin Keos saarelta. Hän oli kuuluisa synonymiikan\nalalla. Niin-ikään olivat maineessa hänen moraaliset esitelmänsä, joita\nhän piti pitkin Kreikkaa; ne olivat oikeastaan vain osia hänen \"Horai\"\nteoksestaan. Tämä sisälsi m.m. tarun tienristeikossa olevasta\nHerakleesta.\n\n_Hippiaan_ kotip. oli Elis kaupunki samannimisessä Peloponneson\nmaakunnassa. Häneltä tunsi antiikin aika etupäässä historiallisia ja\nretoorisia teoksia. Hänen monipuolinen henkensä oli sen lisäksi\nkotoutunut myös matematiikassa ja astronomiiassa.\n\n[3] _Kallias_ oli Athenan rikkaimpia, enimmän huomattuja henkilöitä.\nHänen kotinsa oli vieraanmajana vaeltaville sofisteille, joita hän\nsuosi. Tämä liikanainen vieraanvaraisuus y.m. teki kuitenkin lopun\nhänen varoistaan, niin että hän kuoli perin köyhänä.\n\n[4] _Euenos_ oli eleeginen runoilija, ja on häneltä muutamia pienempiä\nrunoja säilynytkin. Tässä meidän teoksessamme hän taas mainitaan\nsofistina ja nuorison opettajana, mutta mahtoi olla siinäkin suhteessa\nala-arvoinen, ainakin hintansa halpuudesta päättäen. Hän nim. antoi\nopetusta 5 mnaasta sen sijaan kuin esim. Protagoras maksatti itselleen\n100 mnaata. -- Mnaa, nimittäin hopea-mnaa, oli = vähää vaille 100\nmarkkaa, siis 5 mnaata = lähemmä 500 mk.\n\n[5] = Apollonin avulla.\n\n[6] _Khairephon_ oli Sokrateen hartaimpia ystäviä ja oppilaita.\nLuonteeltaan oli hän, niinkuin tässäkin mainitaan, hyvin kiivas. Kuten\nSokrates, joutui hänkin komediainkirjoittajain pilkan alaiseksi; niinpä\nesiintyy hän Sokrateen kanssa äsken mainituissa \"Pilvissä\".\nPuoluekannaltaan oli hän täysi demokraatti. Kun Athena v. 404 joutui\n30-miehistön hallittavaksi, täytyi kansanpuolueen päämiesten paeta\nmaasta; kuitenkin palasivat he jo ennen vuoden kuluttua Thrasybuloksen\njohdolla ja karkottivat vuorostaan tyrannit. Kansanpuoluelaisten mukana\npakeni ja palasi myös Kairephon.\n\n[7] _Pythia_ oli Apollonin naispappi Delphoissa, ja antoi hän Apollonin\nnimessä oraakelinvastaukset.\n\n[8] Tätä vannomismuotoa käyttää Sokrates Platonin teoksissa, aina kun\nhän koomillisesti ilmaisee hämmästystä tai vastenmielisyyttä. Sen\nkautta ei hän myöskään liioin tule turhaanlausumaan jumalain nimiä.\n\n[9] Näistä 3 miehestä oli Meletos varsinainen kantaja; toiset 2 olivat\nvain hänen avustajiaan (synegoroi).\n\nTosin laissa oli nimen-omaan määrättynä, että asianosaisten tuli\nitsensä puhua puolestaan, mutta harvoin lienevät tuomarit kuitenkin\nkieltäneet käyttämästä avustajaa (avustajia), jos kantaja tai vastaaja\nsitä pyysi. Tällainen avustaja liitti puheensa heti sen asian-osaisen\nesitykseen, jota kän auttoi. Hyvin tavallista oli, että hän puhui\npaljoa laajemmin kuin asian-osainen itse, joka usein kokonansa jätti\nasian avustajansa ajettavaksi. (Näitä avustajia käy siis useissa\ntapauksissa vertaaminen meidän asian-ajajiimme).\n\nMyös Sokrateen oikeudenkäynnissä vaikuttivat avustajat enemmän\ntuomarien päätöksiin kuin syyttäjä itse, joka näkyy olleen vain\nvähäpätöinen runoilija. Enimmän painoivat nähtävästi Anytoksen sanat\nhänen valtiollisen merkityksensä johdosta: hän oli ollut korkeimmissa\nvaltionviroissa sekä auttanut Thrasybulosta kolmikymmenmiehistön\nkarkottamisessa.\n\n[10] \"_Daimoninen asia_\" (damiónion) oli Sokrateen omaperäinen, uusi\nuskonkäsite. Se oli hänellä \"jumalan ennustava ääni\", joka varoitti\nhäntä, niin usein kuin hän aikoi tehdä jotakin väärää l. pahaa. Ne,\njotka eivät häntä käsittäneet, luulivat hänen puhuvan jostakin uudesta\njumal' _olennosta_. Itse asiassa katsoi Sokrates kuitenkin sitä vain\nJumalan välittömäksi ilmoittimeksi ihmissydämessä (välillisiä olivat\nhänestä oraakelivastaukset ja enteet) -- omantunnon jumalalliseksi\nääneksi.\n\nEttä Sokrates omaatuntoa saattoi kutsua nimellä \"daimoninen asia\",\njohtuu hänen daimoni-käsityksestään, joka sekin oli hänellä\nomaperäinen. Homeroksella on daimoni milloin = ylimalkaan jumaluus,\nmilloin = joku määrätty jumala, Hesiodos taas mainitsee sillä nimellä\nihmisten suojelijahenkiä erottaen nämät yhtäältä varsinaisista\njumalista, toisaalta puolijumalista (sankareista), ja, kuten sivulta 31\nhavaitsemme, oli olemassa sellainenkin käsitys, joka teki daimonit\njumalien äpärälapsiksi; mutta Sokrateella oli daimoni nähtävästi =\njumala, maailmaa hallitseva yksi jumala. Siis merkitsee \"daimoninen\nasia\" jumalallista, jumalasta peräsin olevaa asiaa. Mutta juuri\nsemmoiseksi katsoo Sokrates omantunnon.\n\n[11] Sokrates tarkoittaa, että, jos suoritti sisäänpääsymaksun\nteaatteriin, joka maksu korkeintaan oli 1 drakhma, niin monesti saattoi\nkuulla Anaxagoraan oppsja esitettävän niissä näytelmäkappaleissa, joita\nsiellä annettiin. Yhtäältä oli nimittäin orkheestra se paikka\nteaatterissa, missä koori ja uusimpain tutkimusten mukaan myös\nnäyttelijät esiintyivät, ja toisaalta on tunnettua, että\nnäytelmäinkirjoittajat usein punoivat kappaleisiinsa filosoofein oppeja\nja ajatelmia. Eritenkin oli niin Euripideen laita; hänen säilyneistä\ntragediioistaan näemme sen, sillä niissä kohtaa meitä filosoofinen\nmietelmä milloin koorilauluissa, milloin dialoogisissa osissa. Vielä\ntiedetään hänestä, että hän oli Anaxagoras fllosoofin oppilas, ja\nlähellä on siksi ajatus, että hän usein esitti juuri tämän oppeja. --\nAnaxagoras eli viidennellä vuosisadalla (synt. v. 500 e.Kr.). Hän\nensimäisenä lausui ajatuksen: kaiken järjestää järkiperäinen henki, ja\naikaansai sen kautta käänteen Kreikan filosofiiassa. -- Drakhma on\nvähää vaille 1 markka (1/100 mnaata).\n\n[12] Ks. selit. 10.\n\n[13] Tässä ottaa S. väitteensä tueksi esimerkin Homeroksen runoista. --\nNiinkuin merenjumalatar Thetis oli ennustanut, sortui Akhilleus Pariin\nlennättämään nuoleen pian sen jälkeen kuin hän oli Hektorin surmannut.\n\n[14] Potidaian, Amphipoliin ja Delionin taistelut tapahtuivat\nPeloponnesolaissodassa.\n\n_Potidaia_, kaupunki Khalkedikeen niemimaalla, oli heti sodan alussa\nluopunut Athenasta, joka siksi lähetti sotajoukon saattamaan sitä\njälleen alamaisuuteen. Kaupungin edustalla syntyi taistelu, joka\npäättyi Athenalaisten eduksi. Kuitenkin saivat he itse kaupungin\nhaltuunsa vasta parin vuoden piirityksen perästä. Potidaian taistelussa\noli Sokrateskin mukana, ja pelasti hän silloin nuoren Alkibiaden\nhengen.\n\n_Amphipoliin_ luona -- joka sekin oli Khalkedikeen ääressä Strymon joen\nvarrella -- taisteltiin taas kymmenen vuotta myöhemmin (v. 422).\nAthenalaisten päällikkönä oli nahkuri Kleon, Spartalaisten Brasidas;\nmolemmille päälliköille oli tämä taistelu heidän viimeisensä.\nAthenalaiset joutuivat siinä tappiolle.\n\n_Delion_ oli Apollonin pyhäkkö Boiotiassa. Täälläkin Athenalaiset\nkärsivät tappion törmättyään yhteen Boiotialaisten kanssa (v. 424).\nSokrates otti myös siihen taisteluun kunnolla osaa; vihollisia\npaettaissa mainitsee kertomus -- tosin epäluotettava -- hänen\npelastaneen Xenophonin.\n\n[15] Kleisthenes oli 6:nen vuosisadan lopulla jakanut Athenan kansan\nvaltiollisessa suhteessa 10 fyyleeseen (oik. = sukukuntaan). Kustakin\nnäistä määrättiin vuosittain arvalla 50 jäsentä senaattiin l.\nneuvostoon, jonka koko jäsenluku oli siis 500 (myöhemmin lisättiin\nfyyleiden lukumäärää, ja tuli silloin neuvoston jäseniä olemaan 600).\nKoko neuvosto ei kuitenkaan aina saattanut olla koolla, mutta\nkorvattiin se puute prytaanijärjestelmällä. Uskottiin nim. vuoroonsa\nkunkin fyylen jäsenten huostaan juoksevain asiain toimittaminen ja\nesitysten valmistaminen neuvoston kokouksiin, ja mikäli nyt fyyleitä\noli kymmenen, kesti tällaista vuoroa 35-36 päivää (karkausvuosina 38-39\np.). Tointa kutsuttiin prytaneiaksi ja sitä toimittavan fyyleen jäseniä\nprytaaneiksi. Heidän virkahuoneenaan oli skias l. tholos, jossa he\nmyöskin söivät valtion kustannuksella. He kutsuivat kokoon sekä\nneuvoston että myöskin kansan. Keskuudestaan määräsivät he arpomalla\nitselleen kuksikin päiväksi eri esimiehen, jolla oli hallussaan avaimet\nvaltion aarteistoon ja arkistoon sekä Athenan valtionsinetti, ja oli\ntämä itseoikeutettu esimies myös hänen päivänään pidetyissä\nneuvoston- ja kansankokouksissa (vasta myöhemmin tapahtui tässä kohden\nmuutos).\n\nMainittu esimiehyys osui Sokrateelle siksi päiväksi, jolloinka\nAthenalaiset kansankokouksessa tuomitsivat samalla äänestyksellä\nkuolemaan \"kaikki ne kymmenen strateegia, jotka eivät olleet korjuuseen\nottaneet meritaistelussa kuolleita sotureja.\" Tätä menetystä katsoi\nSokrates laittomaksi ja paneutui sitä vastaan, mutta menestyksettä,\nsillä muista prytaaneista ei kukaan häneen yhtynyt. Itse asiassa olikin\nstrateegien tuomitseminen kolmin kerroin laitonta. Sillä ensiksi ei\nkansankokouksella ollut valtaa tuomita heitä, vaan olivat he\nkansantuomioistuinten tuomittavia, ja toiseksi oli laeissa määräys,\nett'ei samalla äänestyksellä saanut useampia yht'aikaa tuomita;\nkolmanneksi ei strateegeille suotu, niinkuin olisi pitänyt,\ntarpeellista aikaa puolustukseen.\n\nTaistelu, jota tarkoitetaan, oli taistelu Arginusisten saarten luona,\nmissä Athenalaiset v. 406 voittivat Spartalaisten laivaston.\nAthenalaisten puolella oli johto ollut kahdeksan strateegin käsissä --\nkaikkiaan oli strateegeja kymmenen ja he muodostivat Athenan\nsotalaitoksen esimieskolleegion -- ja heitä oli myrsky estänyt\ntäyttämästä velvollisuuttaan niitä kansalaisia kohtaan, jotka\ntaistelussa olivat henkensä menettäneet. Heitä yhtäkaikki syytettiin\ntästä, ja seurauksena oli, että kuusi heistä sai päällään maksaa\nluonnon epäsuopeuden (kaksi heistä ei laisinkaan palannut Athenaan, ja\nvälttivät he sen kautta kuoleman).\n\nHuomattava on, ett'ei meidän tekstikohtamme esitä tapausta aivan\ntarkalleen, sikäli kuin Sokrates tasaluvuin puhuu kymmenen strateegin\ntuomitsemisesta.\n\n[16] Nämät ilmianto ja korjuuseen saatto olivat kaksi erinäistä,\nyleisyydestä poikkeavaa tapaa saattaa toista tuomiolle. Molempia\nkäytettiin ainoastaan, jos rikos oli ilmeinen. Mitään haastetta ei\nsilloin annettu rikolliselle; myöskin sai hän suoraa päätä, ell'ei\nhänellä ollut tarpeellisia takaajia, marssia vankeuteen ja siellä\nodottaa tuomiotaan. Erotuksena oli vain, että, kun ilmiantoa\nkäytettiin, niin kantaja vain ilmoitti rikollisen asianomaiselle\nvirkamiehelle, jonka työksi sitten itse vangitseminen jäi, sen sijaan\nkuin korjuuseen saatto tuli käytäntöön, jos itse kantaja kävi\nrikolliseen käsiksi ja kuljetti hänet virkamiehen luo.\n\n[17] Kriton oli varakas Athenalainen, joka piti hyvin tarkkaa huolta\nomaisuudestaan. Hän oli jokseenkin saman-ikäinen kuin Sokrates sekä oli\nollut nuoruudestaan asti tämän hartaimpia ystäviä. Vaikk'ei hänellä\nollut erityistä synnynnäistä taipumusta filosofliaan, näkyy hän\nkuitenkin Sokrateen vaikutuksesta sitä harrastaneen, vieläpä kerrotaan\nhänen kyhänneenkin filosoofisia kirjoitelmia. Mutta vielä suurempaa\nihastusta ja harrastusta herättivät hänessä Sokrateen käytännölliset\nelämänohjeet -- käytännöllinen filosofiia. Kun Sokrates oli tuomittu\nkuolemaan, niin valmisti hän tälle tilaisuuden pakenemaan vankilasta ja\nsiten välttämään pahantekijänkuolemaa. Mutta Sokrates hylkäsi hänen\nhyväntahtoisen suunnitelmansa, selittäen hänelle, että kansalaisen ensi\nvelvollisuus on totella lakeja. Sokrateen keskustelun hänen kanssaan on\nPlaton meille säilyttänyt \"Kriton\" nimisessä dialoogissaan, joka sekä\nhistorialliselta perustaltaan että aatesisällykseltään on läheisimmässä\nyhteydessä tämän teoksen kanssa.\n\n[18] _Sphettolainen_ = kotoisin Sphettos deemoksesta. Paitsi fyyleisiin\njakaantui Athenan kansa vielä deemoksiin. Nämät, jotka olivat\npaikallisia kokonaisuuksia, olivat vastoin edellisiä kunnallisia\nlaitelmia, ja oli niitä monta kertaa enemmän. Kleistheneen mainitaan\ntasoittaneen niiden luvun 100:ksi sekä jakaneen ne eri fyyleitä kohti\nsiten, että kukin fyylee käsitti 10 sellaista; tämä määrä lisääntyi\nkuitenkin vähitellen, läheten lopulta kahtasataa.\n\n[19] _Aiskhines_ oli Sokrateen merkillisimpiä oppilaita. Hänen\ntiedetään kirjoittaneen joukon iloisia ja havainnollisia dialoogeja.\n\n[20] _Kephisialainen_ -- Kephisia deemoksesta.\n\n[21] _Epigenes_ esiintyy Xenophonin \"Sokrateen muistelmissa\", missä\nSokrates suosittaa hänelle voimistelua.\n\n[22] _Theageesta_ kertoo Platon toisaalla, että hänellä oli heikko\nterveys ja että hänen sen vuoksi täytyi pysyttäytyä erillään\nvaltiontoimista.\n\n[23] _Platon_ = filosoofi.\n\n[24] _Apollodoros_ oli sen mukaan, kuin Platon \"Symposionissa\" ja\n\"Phaidonissa\" hänet esittää, kiihkeästi innostunut Sokrateesen. Hänellä\nolikin tästä liikanimi manikós (= intoileva).\n\n[25] Kummallakin asian-osaisella oli tavallisesti määrätty aikansa,\njonka hän (ja hänen avustajansa) sai puhua; enempi puhe oli mahdollinen\nvain, jos toinen luovutti hänelle siihen osan omasta ajastaan, kuten\nnyt tässä Sokrates on valmis Anytokselle tekemään (syrjään astumaan).\n\n[26] Tuomioistuin, joka Sokrateen asian käsitteli, oli n.s. heliaia eli\nkansantuomioistuin. Kansantuomareina olivat teoriiassa kaikki\nkansalais-arvossa olevat 30 vuotta täyttäneet Athenalaiset, käytännössä\nkuitenkin vain ne näistä, jotka olivat käyneet siksi ilmoittautumassa.\nHe muodostivat 10 osastoa, joissa oli kussakin (varajäsenten kanssa)\n500 jäsentä. Niistä käytettiin yhtä tai useampia -- välistäpä ei\ntarvittu kokonaistakaan -- aina sen mukaan, miten tärkeä-arvoinen\noikeudenkäynti oli, ja siksi on istuvain tuomarien lukumäärä lähteissä\nhyvin vaihteleva (200, 400, 500, 1,000, 1,500, 2,000 ja 2,500).\n\nSokrateella oli tuomareita 500. Diogenes Laerteelainen mainitsee nim.,\nettä Sokrateen langettamista äänesti 281, ja puheessaan Sokrates itse\nsanoo, että, jos 30 miestä olisi toisin äänestänyt, niin olisi hän\npäässyt vapaaksi; siis olisi sen mukaan 221 (= 281-60) äänestänyt\nSokrateen vapauttamista ja kokonaissumma noussut 502:teen. Kun tasainen\nluku 500 kuitenkin on todennäköisempi, on otaksuttavaa, että Sokrates\ntässäkin kohden umpimäärin puhuu 30:stä äänestä 31:den sijasta, joka\näänimäärä antaa meille luvut 281 ja 219 sekä kokonaissumman 500.\n\n[27] Jos Meletos olisi yksinänsä esiintynyt syyttäjänä, niin ei edes\nviides osa tuomareista (tässä = 100 tuomaria) olisi äänestänyt hänen\nhyväkseen. Mutta silloin olisi häntä kohdannut lain määräämä\nrangaistus: hän olisi saanut sakkoja tuhat drakhmaa (= lähemmä 1,000\nmarkkaa) ynnä kadottanut oikeuden viedä ihmisiä tuomiolle.\n\n[28] _Prytaneion_ -- uudempi Akropoliin juurella etelän puolella.\nTäällä söivät eräät papilliset virkamiehet, joita valtio elätti. Samoin\nsöivät siellä valtion kustannuksella ulkovaltain lähettiläät ynnä\njoukko muita vieraita. Näinä viimemainittuina olivat joko ne\nkansalaiset, jotka itse olivat erityisesti ansioituneet valtion suhteen\n(esim. voittaneet Kreikan juhlaleikkilöissä) tai joiden (esi-)isäin\nlaita oli ollut se. Tällainen \"ruokakumppanuus\" prytaneionissa kävi\nsuurimmasta arvon tunnustuksesta.\n\n[29] _30 hopeamnaata_ -- likemmä 3,000 markkaa. Ks. selit. 4.\n\n[30] _Päällysmiehillään_ tarkoittaa Sokrates yksitoistamiehistön\nvirkakuntaa. Tämän hallussa oli valtion vankilat ja se piti huolen\ntuomittujen ruumiinrangaistusten toimeenpanosta.\n\n[31] Tavallinen tapa, jolla tuomareita puhuteltiin, oli: \"tuomarit!\"\nTämän sijasta on kuitenkin Sokrates pitkin matkaa käyttänyt puhuttelua:\n\"Athenalaiset!\", joka puhuttelutapa tuli kansankokouksissa käytäntöön.\nNyt hän kuitenkin lausuu: \"tuomarit!\". Syy, miksikä hän ennen ei ole\nsitä tehnyt, on selvä: hän on tahtonut säästää mainittua sanaa\n\"tuomari\", kunnes kävisi selväksi, mihin määrään sitä todellisuudessa\nvoi tuomareista käyttää. Sen nimityksen saavat nyt osalleen vain ne,\njotka (molemmilla kerroilla) ovat äänestäneet hänen hyväkseen.\n\n[32] _Minos, Radamanthys ja Aiakos_ olivat uskontarujen mukaan manalan\ntuomarit. Kun ihminen kuoli, niin joutui hänen sielunsa heidän\ntutkittavakseen ja sai heiltä tuomion sen mukaan, miten he havaitsivat\nhänen maailman ilmoilla eläneen; hurskaat he laskivat \"autuasten\nsaarille\", jumalattomille taas määräsivät eri rangaistuksia. Niinpä\nesim. Sisyphos, joka oli vehkeillyt jumalia vastaan, sai\nrangaistukseksi alati vierittää kallionmöhkälettä mäkeä myöten ylös;\nkun hän juuri oli pääsemässä mäen päälle, vyöryi se aina alas, ja oli\nhänen taas uudestaan alkaminen. -- Mainittujen kolmen tuomarin lisäksi\nnimittää Sokrates (Platon) vielä neljännen, Triptolemoksen. Tämä mies\ntavataan Demeter thesmophoroksen taruissa; hän esiintyy niissä\nmaanviljelyksen ja siitä nousevan sivistyksen levittäjänä. Manalan\ntuomarina ei häntä sen sijaan muualla mainita kuin tässä. Yleensä\nkäsittelee Platon myyttejä hyvin vapaasti, ja siltä kannalta on\nselitettävä myös tämä tuomarien 4-luku.\n\n[33] _Orpheus ja Musaios_ kävivät Kreikan varhaimmista runoilijoista.\nOrpheuksen kerrotaan laulaneen ja soittaneen niin, että kuollut\nluontokin alkoi elää ja rientää häntä kuulemaan (verrattava\nsuomalaisten Väinämöiseen). Hänen nimellään kävi joukko lauluja, mutta\nvalheellisesti; ne olivat nähtävästi vasta myöhempinä aikoina syntyneet\nDionysos-palveluksen keskuudessa, niinkuin itse Orpheuskin on\nkatsottava vain tämän palveluksen olennoimaksi. -- Musaios mainittiin\nOrpheuksen oppilaaksi. Sama on tietysti sanottava hänenkin persoonansa\nhistoriallisesta todenperäisyydestä.\n\n[34] Hesiodos kävi didaktisen epoksen isästä ja pääedustajasta,\nniinkuin Homeros sankariepoksen. Hän oli Boiotialainen ja eli noin\n750-700 e.Kr. -- joli'ei nimittäin hänen persoonansa laita ole sama\nkuin Homeroksen.\n\n[35] _Palamedes_ oli Homeroksen mukaan kuninkaanpoika Euboiasta ja\nmaineessa viisautensa vuoksi. Myöhempi taru tiesi hänestä kertoa, että\nKreikan sotajoukko kivitti hänet Troiassa kuolijaaksi, sittenkuin\nOdysseus oli saattanut hänet syyttömästi epäluulon alaiseksi.\n\n[36] _Aias_ oli Homeroksen sankareita hänkin, kotoisin Salamiin\nsaarelta. Iliadin aineistoa käsittelevä \"Pikku Ilias\" niminen epos\nlauloi hänen traagillisesta lopustaan, ja on se aiheena myöskin\nSophokleen \"Aias mastigophoros\" tragediiassa. Kreikkalaiset ovat siinä\ntuominneet Akhilleuksen aseet Odysseukselle eikä hänelle, jonka\nkostoksi hän päättää surmata vääryydentekijänsä. Mutta Athene jumalatar\nestää hänet siitä sumentamalla hänen järkensä, niin että hän\nvihamiestensä sijasta syöksyykin Kreikkalaisten yhteiskarjan kimppuun\nja tuhoo sen. Kun hän sitten jälleen tulee tajuntaansa, niin hän\nkäsittää, että hänen on valittava kahden välillä: joko antautua\nhäpeällisen rangaistuksen alaiseksi tai itsensä surmaamalla pelastaa\nsankarimaineensa. Hän valitsee jälkimäisen ja työntyy miekkaansa.\n\n[37] = Agamemnon, Kreikkalaisten ylipäällikkö Troian sodassa. Hänet\nmainitsee Sokrates niinkuin myös Odysseuksen ja Sisyphoksen erinomaisen\nälynsä vuoksi.\n\n[38] Ks. selit. 32.\n\n\n\n"]