[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fR-dQrEcuZZJCHoXCzI6z9YQKs-qZ_ON0hkYu4s3vw6s":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":28,"gutenbergTranslators":29,"gutenbergDownloadCount":30,"aiDescription":31,"preamble":32,"content":33},1786,"Hajamietteitä kapinaviikoilta II","Aho, Juhani",1861,1921,"1786-aho-juhani-hajamietteita-kapinaviikoilta-ii","1786__Aho_Juhani__Hajamietteitä_kapinaviikoilta_II","Kolmas ja neljäs viikko","tietokirja",[],[],"fi",1918,null,35081,244298,false,57084,[23,24],"Communism -- Finland","Helsinki (Finland) -- History",[26,27],"History - European","History - Modern (1750+)","\"Hajamietteitä kapinaviikoilta 2/3\" by Juhani Aho is a reflective work likely written in the early 20th century. This piece seems to capture the tumultuous atmosphere of the Finnish Civil War, focusing on the author's observations and thoughts regarding the conflict. Through a blend of personal commentary and social critique, it likely explores the complexities of political ideologies, the struggles of the working class, and the human cost of revolution.  The opening of the work presents a vivid account of the environment in which the characters find themselves, set against the backdrop of winter in Finland amidst a civil war. The narrator reflects on the stark contrasts between the past and the present, observing the consequences of the uprising on both societal norms and individual lives. With sentiments of nostalgia for a more peaceful time, the narrator grapples with the moral implications of the ongoing struggle, expressing a desire for understanding and reconciliation amid the chaos. Emphasizing diverse perspectives, from passionate revolutionaries to concerned citizens, the beginning serves to illustrate the deep divisions and complex emotions that define this period. (This is an automatically generated summary.)",[],320,"Teos on päiväkirjanomainen kuvaus Suomen sisällissodan tapahtumista punaisessa Helsingissä vuonna 1918. Se tallentaa havaintoja ja tunnelmia sodan kolmannen ja neljännen viikon ajalta, tarkastellen vallankumouksen ilmapiiriä, huhuja ja arjen epävarmuutta.","Juhani Ahon 'Hajamietteitä kapinaviikoilta II' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 1786. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen\nulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön\nja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan on tuottanut Juha Kiuru ja Projekti Lönnrot.","HAJAMIETTEITÄ KAPINAVIIKOILTA II\n\nKolmas ja neljäs viikko\n\n\nKirj.\n\nJUHANI AHO\n\n\n\n\n\nPorvoossa,\nWerner Söderström Oy,\n1918.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYSLUETTELO:\n\nMaanantaina 11 p:nä helmikuuta.\n  Sovinnollisella mielellä.\n  Kaunokirjailijat haaveilevat.\n  Vaikutelma Siltasaarelta.\n  Rauha solmittu.\n  \"Haapalainen on porvari\".\n  Mitä se kaikki kuuluu meihin?\n  Uusia \"neuvostoja\".\n  \"Kuulumatonta raakuutta\" -- kenen?\n  Tyypillinen yllytyskirjoitus.\n  Kansanvaltuuskunta -- Washingtonin kabinetti.\n  Ruvetaan jo syömään rukiin siementä.\n  Kaarti ottaa omansa, mistä saa.\n  Rahalla ja valheella.\n\nTiistaina 12 p:nä helmikuuta.\n  He ja me.\n  Entinen \"vapauden aika\" ja nykyinen.\n  Tahrivat, tuhrivat.\n  Ryöstösotaa tämä on.\n  Pääasia.\n  Pakopirtillä.\n  Tanssitaan -- veri vuotaa.\n  Verikoston vaistot.\n  Omantuntoni ovea kolkutetaan.\n  Ylösalaisin.\n\nKeskiviikkona 13 p:nä helmikuuta.\n  Millaisen punakaartilaisen pitäisi olla.\n  Virastoveli rintamaveljelle.\n  Vielä hirmutekojen rankaisemisesta.\n  Puolueettomat venäläiset.\n  Korpilaki.\n  Ei pidä vaivata valtiota.\n  \"Eteenpäin!\"\n  He toivovat.\n  Ihmiskalastusta.\n  Raitiovaunut ja vallankumous.\n\nTorstaina 14 p:nä helmikuuta.\n  Kun voitamme, kuinka sitten?\n  Maaseudulla.\n  Hyvä mies ammuttu.\n  Viranhakijoita.\n  Vanhaa kaunaa.\n  Heidän vaikeutensa.\n  Virkamiesten vastarinta.\n\nPerjantaina 15 p:nä helmikuuta.\n  Aivan niinkuin ainakin.\n  Suurista miehistä.\n  Senaattori runoilee.\n  Kiristystä tulossa.\n  \"Mitä varten?\"\n  Tuhatvuotinen valtakunta.\n\nLauantaina 16 p:nä helmikuuta.\n  Muuan päivä.\n  Sotarunoudesta.\n  Muuan seikkailu.\n  \"Naputtaa vain!\"\n  Punainen idylli.\n  Pikkueläjät.\n  Seynin tapaan.\n  Trotski onnittelee.\n  Ei tule apua.\n  Punakaartin raportteja.\n  En kernaasti uskoisi.\n\nSunnuntaina 17 p:nä helmikuuta.\n  Kaivopuistossa.\n  Tuppurainen ja tappurainen.\n  Vankien toivo.\n  Juttuja esimerkin miehistä.\n\nMaanantaina 18 p:nä helmikuuta.\n  Antonius Caesarin ruumiin ääressä.\n  Venäläisten lähtö.\n  Punainen lippu on verilippu.\n  Onnellisia miehiä.\n  Veljeytymisestä ja sisartumisesta.\n\nTiistaina 19 p:nä helmikuuta.\n  Tyynnyttelyä.\n  Lohduttava tieto.\n  Punakaartilaisen palkka.\n  Valtiopäivämies voidaan panna viralta.\n  Tokoi on yhä enemmän helisemässä.\n  Yliopiston vuoro.\n  Koko hyvin.\n  Senaattori taas runoilee.\n  Iivo Härkönen senaatissa.\n  Kahnauksia.\n  Vielä autolla ajajista.\n\nKeskiviikkona 20 p:nä helmikuuta.\n  Kiukuttelua.\n  Manner evästelee.\n  Mikä meitä mahdollisesti odottaa.\n  Ohjeita \"tuomareille\".\n  Punaisen armeijan muonitus- ja vaatetushuolet.\n  Orjatsalo ennustaa.\n  Matala moraalimme.\n\nTorstaina 21 p:nä helmikuuta.\n  Kätilö Manner.\n  Siviilijutut saavat levätä.\n  Venäläisten irtaimisto.\n  Aito meikäläistä.\n\nPerjantaina 22 p:nä helmikuuta.\n  Diplomaattinen kirjeenvaihto.\n  Vihdoinkin.\n  Tokoin toimia ja toiveita.\n  Suuria lapsia.\n  Lauantaina 23 p:nä helmikuuta.\n  Uutispörssi.\n  Pohjalaista sisua.\n  Sota kuin sota.\n\nSunnuntaina 24 p:nä helmikuuta.\n  Ruvetaanko ottamaan panttivankeja?\n  Hämärtää.\n  Mitä olisi tehtävä tämän kansan valistamiseksi?\n\nMaanantaina 25 p:nä helmikuuta.\n  Tämän päivän tietosato.\n  Rovasti Kössi Ahmala.\n  Saksa auttaa meitä varmasti.\n  Valtiosääntö.\n\nKeskiviikkona 27 p:nä helmikuuta.\n  Kaikki hyvin.\n  Inhimillisiäkin tunteita.\n  Tervehdys valkoisesta Suomesta.\n\nTorstaina 28 p:nä helmikuuta.\n  Ei ole päässyt.\n  Kuinka ryssät Ilmajoella riisuttiin aseista.\n\nPerjantaina 1 p:nä maaliskuuta.\n  Ruotsalaisten oikea käsi ja vasen.\n  Setelisota.\n  Olevinaan oikein sukkelaa.\n  Helsingin kaupungin rakennusmailla.\n\nLauantaina 2 p:nä maaliskuuta.\n  Toteutui pikemminkin.\n  Pakko-otto alkaa.\n\nSunnuntaina 3 p:nä maaliskuuta.\n  Kokous senaatintorilla.\n\nMaanantaina 4 p:nä maaliskuuta.\n  Suomi luovutettu Venäjälle.\n\nTiistaina 5 p:nä maaliskuuta.\n  Terrori täydessä käynnissä.\n  Ruotsalaiset sovintoa hieromassa.\n  Tarkastuksia kahviloissa.\n  Ojankaivuun talvella.\n  Nurmijärven Punikit ja punikit.\n  Narsissit ja tulpaanit.\n  Muistutus sopimattomasta käytöksestä.\n\nKeskiviikkona 6 p:nä maaliskuuta.\n  Välivaltioaatteesta.\n  Onko Suomi ostanut vapautensa halvalla?\n  Olemmeko marionetteja?\n  Ei vielä \"kyyhkysiä\".\n\nTorstaina 7 p:nä maaliskuuta.\n  Työmiehet, tehkää rauha!\n  Meitäkin pelätään\n\nPerjantaina 8 p:nä maaliskuuta.\n  Meitä rohkaistaan.\n  Päät pystyyn!\n\nLauantaina 9 p:nä maaliskuuta.\n  Jotain on tekeillä.\n  Punaisten puhelinpuheluja.\n  Vapauttaja saapuu.\n\n\n\n\nMaanantaina 11 p:nä helmikuuta.\n\n\nSovinnollisella mielellä.\n\nKaunis, talvinen päivä. Olisipa ajat niinkuin oli ennen, menisin\nhiihtämään. Nyt se ei ole sallittua. Saisit kuulan kylkeen. Eivät edes\nlapsetkaan, pikkutytötkään, saa hiihdellä Kaivopuistossa. Porvarien\ntäytyy tuntea köyhälistön valtaa. Raitioliike on vihdoinkin alkanut.\nSuurella vaivalla ne ovat saaneet sen käyntiin. En ole ikinä nähnyt\nlaiskempaa tahtia työssä, kuin heidän sytiessään lunta raiteilta.\n\nMenen Rautatietorin kautta Eläintarhaan. Ihana ilmako vaikuttanee, että\nsaan sovinnollisuuden puuskan. Koetan uskotella itselleni, että tästä\nsittenkin tulee jotain hyvää. En tiedä, mitä se olisi. Jos ne sittenkin\nvoisivat pitää pyörät käynnissä ja rattaat voiteessa, jos ne voisivat\nsaada uutta verta virtaamaan vanhan yhteiskunnan suoniin, epäkohtia\nkorjatuksi, maailman parannetuksi. Sieltä alhaalta päin se sittenkin\nkansojen elämänneste pursuaa. Tosi homma ja halu ja harrastus niillä\non; tarkoitan: heissä on paljon niitä, joilla sitä on. Ne näkevät vain\npäämaalin, johon ne pyrkivät, niillä ei ole ehkä käsitystä keinojensa\ntuomittavaisuudesta. Ne kai kyllä, ainakin jotkut valistuneemmat\nja herkemmät, valittavat, että ikävä kyllä täytyy tehdä sellaista,\nmikä ei ole aivan oikein, mutta ne puolustautuvat sillä, että muu ei\nauttanut. Suuri, pyhä aate ja asia vaatii ja oikeuttaa tavallisen tien\nsyrjäyttämiseen. Ne eivät näe muuta kuin sen. Ne ovat siinä samanlaisia\nkuin kaikki muut fanaatikot tässä maailmassa. Suurimmalla osalla ei ole\nehkä aavistustakaan siitä, että oikeuden ja laillisuuden ja isänmaan\nasian ja sen semmoisen loukkaamista on tapahtunut. Mistä heillä olisi\nse tieto? Onko heitä siihen kasvatettu? Ja kun heillä ei sitä ole, niin\novathan he oikeastaan syyntakeettomia eikä heitä voi tuomita, vielä\nvähemmän rangaista.\n\nAseman edustalla seisoi rivi punakaartilaisia, nähtävästi lähdössä\njollekin rintamalle. Joukossa oli kyllä huligaanityyppejä ja raakoja\nnaamoja, roikaleita ja retkuja, joilla näytti olevan jostain vallattuja\nvieraita pukuja. Mutta oli siellä myös kovin rehellisiä, kunnon\ntyömiehiä, vanhempia perheenisiä, jotka olivat siisteissä, omissa\npyhävaatteissaan. Olivat kuin vaimojensa matkalle, työansiolle,\nvarustamia. On juotu lähtökahvit, on istutettu lapsia polvella,\nheitetty hellät hyvästit, sytytetty savuke ja kivääri olalla remmissä\nniinkuin mikäkin työase lähdetty astumaan. Tyttö huutaa jälkeen:\n\"Isä, saanko tulla tuomaan kahvipullon?\" Pitkänsillan kautta ja\nläpi Kaisaniemen huurteisen puiston astelee isä taisteluun \"asian\",\nköyhälistön, kaikkien maiden köyhälistöjen ja samalla Suomen, oman\nSuomen, työväen tasavallan puolesta. Se on liikuttavaa, se on\nsemmoisenaan kaunista. Minunko _täytyy_ pitää heitä vihamiehinä,\nkaiken sen vihamiehinä, joka minullekin on kallista ja joka kallis\non minulle samaa kallista kuin heillekin, eikä ole eroa oikeastaan\nmuuta kuin että keinot, tapa ovat toisella toiset. Ikävä kyllä kovin\ntoiset, perinjuurin, sovittamattomasti. Soisin heidän tähtensä, että\nheidän tapansa olisi oikea ja minun väärä. Kärsin jo edeltäpäin siitä\npettymyksestä, minkä tämä hullun yritys heille, tuolle tuollaiselle\nmiehelle, on tuottava. Hän ei ehkä koskaan palaa retkeltään eikä saa\nnähdä kaiken loppua. Vaimo ja lapset odottavat isää kotiin, tuomisinaan\nvapaus ja oikeus ja leipä. Ja sieltä ei tullutkaan muuta kuin isän\nkylmentynyt ruumis, otsassa kiväärin kuula, ja puute ja nälkä ja\nentistä kovempi kurjuus.\n\n*\n\nKaunokirjailijat haaveilevat.\n\nMenin erään kirjailijan luo, jossa tapasin myös erään toisen. Paljon\nkeskustelua asian aatteellisesta puolesta, erittäinkin siitä, onko\nkapinallisia rangaistava vai armahdettava ja missä määrin, onko\npahan poistamiseksi organismista leikkaus parempi kuin hoitaminen,\nparanteleminen. Se on kansanpsykolooginen kysymys, johon ei ole helppo\nvastata. Se on oleva loppuselvityksen vaikeimpia ratkaistavia.\n\nMutta kuinka meneteltäneekin, siitä olimme selvillä, että meidän,\nkirjailijain, on asetuttava yhteiskunnan säilyttäjäin ensi riviin.\nMeidän on jätettävä -- tämä on vain minun tunnelmani tällä hetkellä --\n_kauno_kirjallisuus ja omistettava voimamme kansan syvimpien rivien\nvalistamiseen, alkeellisimpien totuuksien heille selvittämiseen. Ei nyt\nole aika runoilla tunteista ja rakkaudesta ja pienestä persoonallisesta\nitsestämme. Miksei siitäkin, kun se henki tulee, mutta minä en luule,\nettä se henki enää tuleekaan, vaan että meidät valtaa aivan toinen\nhenki, että maalimme on oleva toinen, että inspiratio vie meitä uusille\naloille, ulkopuolelle itseämme, että meissä on syntyvä uusi herätys\nja uusien aiheiden ja aatteiden velvoitus ja pakotus. Me olemme\nkirjallis- ja kielellisteknillisesti jo sangen korkealla, meillä on\nmitä suurimmat edellytykset tulla kuulluiksi, jos meillä on jotain\nsanomista. Me emme voi pysyä syrjässä elämästä, meidän täytyy antautua\nsen palvelukseen, elää mukana, tuntea mukana, tulkita, opettaa, sanalla\nsanoen: ottaa itsellemme kanta isänmaan asiassa, mikä tahansa, kunhan\nei vain syrjästäkatsojan ja itseämme analysoivan. Aika tarvitsee\nmeitä. Meidän täytyy löytää rintamamme. Ja minä luulen, että ei kestä\nkauan, ennenkuin meillä on oleva kirjallisuudessamme aivan toinen\nhenki kuin tätä nykyä. Me vanhemmat emme ehkä enää tule uutta luomaan,\nmutta joll'emme me, niin tekevät sen varmaan nuoret. Vaikka lähteehän\nuudistus vanhoista yhtä usein kuin nuorista.\n\nOn muuten luultavaa, että syntyy useita keskenään aatteellisesti\ntaistelevia kaunokirjailijakouluja. Minä tulen kai pysymään\nsäilyttävänä, mutta se suuri tuleva kansalliskirjailija on\nmahdollisesti sosialismin ja uudistavan kumouksen mies.\n\nMinulla ei puolestani tuntuisi tällä haavaa pitävän olla tehtävää sen\nsuurempaa kuin valheellisuuden paljastaminen, missä sen tavannenkin. Se\non nyt suuri intohimoni ja se luultavasti tulee määräämään kirjallisen\ntoimintani suuntaviivat loppuiäkseni. Minulle ei tule enää olemaan\nkauneuden intohimoa, vaan totuuden. Jos voisin, niin ajaisin valhetta\nja vääryyttä ja vääristelyä takaa, missä ikinä sen tapaan, iskisin\nsiihen haukkana ilmassa, vainoisin mäyräkoirana kettujen luolissa maan\nalla -- mikäli siivet kantaa ja hampaat kestää.\n\nEiköhän valheellisuus, vilpillisyys, epäritarillisuus, julmuus ole yksi\nSuomen kansan kaikkein pimeimpiä puolia?\n\nInnostuimme näistä keskustellessamme niin pitkälle, että olisi saatava\npainolakiin pykälä rangaistuksista tahallisen valheen levittämisestä,\nvaikkei olisikaan asianosaista kantajaa. Ainoastaan sillä lailla voisi\nehkäistä sitä tietoisesti valheellista yllytystä, joka myrkkyvirtana\nvaluu varsinkin sosialistisista lehdistä. Sillä mahdollisesti\nvoitaisiin säästyä lakkautuksista ja ennakkosensuurista ja se olisi\nvoimakas ase valistuneen hallituksen käsissä. Hätäkeino tosin,\nväliaikainen. Jos mieli saada perinpohjaisempaa muutosta, täytyisi\nolla äänenkannattaja, joka säälimättä, uupumatta paljastaisi valheita\nja oikaisisi niitä. Sellainen lehti pitäisi olla halpahintainen ja sen\npitäisi saada avustusta yleisistä varoista ja koota palvelukseensa\nparhaat kynät. Totuus olisi mobilisoitava. Mitenkään muuten ei ole\nmahdollista kasvattaa kansaa itseänsä hallitsemaan ja joutumasta\nyksipuolisen määrätietoisen kiihoituksen uhriksi. Sellaisen\nlaiminlyönnin seuraukset ovat nyt näyttäytyneet kaikessa kauheudessaan.\n\nTämä on tietysti osalta haavetta, jota on ylen vaikea toteuttaa. Sillä\nmikä on totuus ja mikä on valhe? Missä ovat ne, jotka voivat asettua\nkaikessa niin yläpuolelle, etteivät sieltä itse horjahda milloin\nhyvänsä? Tuntuu kuitenkin kuin pitäisi voida semmoisia löytää, ainakin\netsiä. Tuntui kuin sellainen arvostelun ja tuomionteon suunta pitäisi\nkehittyä itsestään, olojen pakosta sellaisessa yhteiskunnassa, jossa\nei ole muuta kuin puolueita, puoluemieltä, puolueoikeutta. En lue\nyhtään kirjoitusta, en kuule lausuttavan ainoatakaan ajatusta, jossa\nen huomaisi kieroutta, väärään kasvamista, siveellistä värisokeutta ja\njota en huomaisi siinä tai siinä kohdassa pitäväni oikaista.\n\n*\n\nVaikutelma Siltasaarelta,\n\nPalasimme kirjailijatoverin kanssa Siltasaaren kautta. Lujien miesten\nastuntaa, uhmailevia hartioita, pullistuvia pohkeita -- tavattomasti\nalkuperäistä voimaa, joka ei näytä olevan kotonaan täällä, vaan jonka\npitäisi olla jossain auran kuressa, lapion varressa, tukkimetsässä\nkirvestä heiluttamassa. Täällä se vaikuttaa tyhmältä uhmalta,\nhyödyttömältä, hävittävältä voimalta, siellä maalla se on tuottavaa\nvoimaa ja siellä on sen oikea paikka. Siellähän siitä suurin osa nytkin\non, mutta mitä se siellä nyt tekee? Tuhoo itseään, hävittää sitä maata,\njota se luulee rakentavansa.\n\n*\n\nRauha solmittu.\n\nTuli tieto, että rauha on solmittu Venäjän ja Saksan välillä. Miten\ntämä vaikuttaa meidän asiaamme? Saako Venäjä nyt vapaat kädet menetellä\nmeidän kanssamme, niinkuin tahtoo?\n\n*\n\n\"Haapalainen on porvari.\"\n\nPunaisen Ristin ambulanssi saa Haapalaiselta passin ja menee\nKouvolaan tarjoamaan apuansa. Se pysäytetään ja hajoitetaan. Vedotaan\nHaapalaisen, ylipäällikön, antamaan passiin. Vastataan: \"Haapalainen on\nporvari.\"\n\n*\n\nMitä se kaikki kuuluu meihin?\n\nEilisessä \"Työmiehessä\" oli pääkirjoituksena \"Maailman vallankumouksen\naamukoitossa\" -- sunnuntailukemista aito Työmiesmäiseen henkeen.\nSen on kirjoittanut tavallista parempi kynä, nimimerkki Y--ö. Hän on\nnähtävästi vilpitön mies, aatteellinen sosialisti, joka uskoo siihen,\nmitä sanoo. Hän perustelee aatteellisesti kapinan välttämättömyyttä.\nTäällä toteutetaan nyt zimmerwaldilaista ohjelmaa. Internatsionale\nteki sodan ajaksi välirauhan, \"linnarauhan\" porvarillisten kanssa.\nSiitä on nyt tehtävä loppu. Kunkin maan proletariaatin oli julistettava\n_sota_ maansa riistävälle porvaristolle, mutta _rauha_ juoksuhautojen\ntakana näiden maiden porvaristojen uhrikaritsoina oleville\ntyöläisille, veljille. On ryhdyttävä taisteluun rauhan puolesta, ilman\naluevaltauksia ja jälkikorvauksia. Ei saa liittää maita väkivaltaisesti\ntoisiinsa, ei solmita pakon avulla taloudellisia liittoja j.n.e.\n\nTämä uuden internatsionalen ohjelma on -- niin väittää kirjoittaja --\nnoussut maailmansodan kauhujen keskellä taas pelottavaksi peikoksi\nimperialistisille vallanpitäjille. Se aate on kasvanut ja levittänyt\nsiipiään yli savuavien raunioiden kaikkiin maihin. Sen tunnussanat\novat otetut Venäjän rauhanohjelmaksi. Kirjoittaja on tietävinään, että\nnämä aatteet ovat saamassa jalansijaa muuallakin. \"Hetkinen vain ja me\nolemme maailmansodan pyörteistä siirtyneet maailman vallankumouksen\naallokkoon. Historian Nemesis on kostava niille, jotka ovat syypäitä\nkansain miljoona-murhiin.\" Kansat ovat pyyhkäisevät pois vallasta\nsellaiset vallat ja hallitukset, jotka ovat syypäitä suurimpaan vereen,\nviattomaan verenvuodatukseen, minkä ihmiskunnan historia tuntee.\n\nSe on tietysti kaikki oikein ja totta, vaikka kai lieneekin aikaista\nennustaa, tulevatko \"suuret lakot ja joukkojen liikehtimiset, jotka\nkävivät Venäjän vallankumouksen edellä, saamaan yleiseurooppalaisen\nluonteen\" ja tulevatko \"kansat pyyhkäisemään pois vallasta nuo luokat\nja hallitukset\". Mutta käyköön kernaasti, ainakin minun puolestani,\nkuinka ohraisesti tahansa kaikille niille kansoille ja kansanluokille,\njotka ovat syypäät tähän maailmansotaan, jos sen syntipukkeja nyt\nyleensä on mahdollinen löytää. Uskon kuitenkin, että kärsineet aikanaan\ntulevat jakamaan oikeutta kärsimystensä aiheuttajille.\n\nMutta mitä se kaikki kuuluu meihin? Minkätähden sotaporvariston\nkurituksen täytyi alkaa meistä, kohdistua meihin ennen kuin oikeihin\nsyyllisiin? Miksi meihin ollenkaan? Emmehän me ole alottaneet emmekä\nkäyneet mitään sotaa, kaikkein vähimmin maailmansotaa. Miksi siis alkaa\nsen hallituksen ja sen yhteiskunnan kukistamisella, joka on kaikista\nviattomin siinä suhteessa? Jos kapitaali yleensä käy sotaa, ei sitä\nainakaan käy meidän kapitaalimme. Kyllä meidän rahamiehemme kernaasti\nsijoittaisivat säästönsä muuanne kuin pommitehtaihin ja ottaisivat\nvoittonsa muualta kuin aseurakoista. Ja miksi ruveta kukistamaan\nkapitaalia maassa, jossa sitä on niin mitättömän vähän kuin meillä? Jos\nmaailman vallankumouksen aamunkoitto alkaa näin täältä päin, ei ole\nsuuria edellytyksiä siihen, että sen oikeudenmukainen päivä koskaan\nvalkeaa. Maailman vallankumoushan nousee täältä päin noustessaan\nväärinpäin vuoteestaan, perä edellä, ja se on sille huono enne.\n\nKirjoittaja uskoo toisin. Hän on varma siitäkin, että\n\"sosialidemokraatisen tietoisuuden läpitunkemat joukot\" pystyvät\nmenestyksellisesti \"kaikkiluovalla työllään rakentamaan uusia\narvoja, luomaan uutta yhteiskuntaa, kansojen veljesliittoa, jossa\nvelvollisuudet ja oikeudet ovat suorassa suhteessa.\" Tietysti meilläkin\n-- se on nähtävästi hänen vilpitön uskonsa, hänen polemisoidessaan\nsitä porvarillista kirjailijan väitettä vastaan, että \"joukot eivät\nvoi muuta kuin hävittää.\" Jään jännityksellä odottamaan suomalaisia\ntuloksia suomalaisesta zimmerwaldilais-sodasta maailman rauhan puolesta.\n\n*\n\nUusia \"neuvostoja\".\n\nOn asetettu \"Kouluneuvosto\" entisen kouluylihallituksen tilalle.\nSiinä on kaksi jaostoa, toinen kansakouluasioita, toinen oppikoulujen\nasioita varten. Edellistä johtamaan on jo olemassa miehet ja naiset\n(J. Pärssinen, Hulda Salmi, R. Penttinen ja Y. K. Laine -- ketä sitten\nlienevätkään). Jälkimäiseen kykeneviä ei nähtävästi vielä ole löydetty.\naf Ursin on kutsuttu kouluneuvoston puheenjohtajaksi, mutta ei ole\nottanut tointa vastaan, heikentyneen terveytensä vuoksi; hän \"toivoo\"\nkuitenkin pian paranevansa.\n\nNe aikovat asettaa myöskin erityisen \"Taideasiain neuvoston\". Kuka\nsitä tullee johtamaan? Mahdollisesti joku \"Kurikan\" piirustajista?\nKirjallisuuden etuja edustamaan ovat tietysti itsemäärätyt hra Irmari\nRantamala ja rouva (neiti?) Maiju Lassila.\n\n*\n\n\"Kuulumatonta raakuutta\" -- kenen?\n\nEilisessä \"Työmiehessä\" on seuraava kuvaus otsakkeella \"Kuulumatonta\nraakuutta\", joka, ellei se ole kokonaan keksitty, voi olla kuvaus\njostain teosta, jonka punaiset itse joko ovat tehneet tai jonkalaista\ntulevat tekemään.\n\n    Olemme jo aikaisemmin kertoneet siitä rääkkäyksestä, jonka\n    uhriksi joutui Lylyn työväenyhdistyksen puheenjohtaja.\n\n    Kun lahtarit olivat mainitun miehen vanginneet, niin lähdettiin\n    häntä suuren lahtarijoukon ympäröimänä kuljettamaan jäälle.\n    Siellä häntä eräässä avannossa virutettiin useampaan kertaan.\n    Tämän jälkeen olivat lahtarit vaatineet mieheltä tunnustusta,\n    mitä, on tietymätöntä. Mutta sitä he eivät nähtävästi saaneet,\n    koska he sen jälkeen leikkasivat häneltä sormen poikki.\n    Petomaisuus jatkui kuitenkin edelleen ja olivat lahtarit nyt\n    tulella kärventäneet miehen takaraivoa. Lopuksi olivat miesparan\n    tuskat lopettaneet, ampuen hänet. Tämä kuulumaton petomaisuus ei\n    loppunut vielä tähän. Hurtat olivat ottaneet miehen jäsenkirjan\n    ja naulanneet sen kolmituumaisella naulalla hänen rintaansa ja\n    lähteneet sen jälkeen raahaamaan ruumista kelkassa pitkin kylää.\n\nYllä oleva epäilyni siitä, että tässä nähtävästi voi olla kysymys\njonkun punaisen teon peittämisestä, ei ole suinkaan aiheeton,\nsillä tuossa samassa n:ossa myönnetään, että punaiset Porissa ovat\nampuneet -- 11 vankia. Tätä tekoa vastaan panevat Porin sotilaspiirin\nsotilaat kyllä vastalauseensa ja vaativat teon johdosta tutkintoa ja\nrangaistustoimenpiteitä, joita jään odottamaan ja jotka olen oikeutettu\nkatsomaan olemattomiksi, kunnes saan lukea oikeuden tuomiosta ja sen --\ntäytäntöön panosta.\n\n*\n\nTyypillinen yllytyskirjoitus.\n\nLiimaan tähän tyypillisen yllytyskirjoituksen eilisestä \"Työmiehestä\".\nSen on kirjoittanut joku \"Kaisu L--ki\". On syytä silloin tällöin\nvastaisten vertailujen varalle merkitä muistoon tällaisia purkauksia,\njoista niin voimakkaasti tuulahtelee se ilmapiiri, jossa he elävät ja\njota hengittävät.\n\n    Vallankumouksen hetki on Suomen köyhälistölle lyönyt. Taistelun\n    -- unohtumattomain uhrauksien hetki. Suomen nälässä, vilussa,\n    näännyttävässä puutteessa ja kurjuudessa viruvalle köyhälistölle\n    on koittanut ratkaiseva hetki -- _kaikki_ voittaa tai\n    _kaikki_ menettää. Kuinka on se suoriutuva tässä taistelussa?\n    Voittajana vai voitettuna? Joskin tuhansien katsetta tällä\n    hetkellä kirkastaa toivon kirkas välke, niin tuhansien katseet\n    ovat yksin surujen ja kadonneen toivon verhoon peitetty,\n    epäilykset jäytää niiden monien sielua, joille sosialismin\n    uutta yhteiskuntaa ja elämää luova evankeliumi ei vielä ole\n    kirkastunut. -- Mutta sittenkin, keskellä näiden synkkien\n    epäilyksien ja surujen, voimakkaana rakentaa uutta uskoa\n    turtuneisiin rintoihin, kärsimysten uuvuttamiin sieluihin,\n    köyhälistön vallankumouksen punaviiri, sen heräävän taistelun\n    voitokas merkki. Suomen porvaristolle on koittanut tilinteon\n    päivä -- ratkaiseva tuomion hetki sille anastajaluokalle, joka\n    kansan kamppaillessa nälkäkuolemahautojen partaalla tuotti\n    kansalle leivän asemasta kiväärejä ja murha-aseita, tähdätäkseen\n    ne maansa köyhälistöläissankarien rintoihin työn karkeuttamain\n    kätten kurottuessa anomaan leipäpalaa nääntyville omaisilleen\n    -- rakkaimmilleen. Suomen riistoon ja rosvoukseen humaltunut\n    porvaristo ilkkui oman kansansa työväenluokan kärsimyksille ja\n    osti kansanvaroilla vieraasta maasta rautakuulia ja murha-koneita\n    kansan nälkää tyydyttämään. Suomen murhaajaporvaristoa ei\n    liikuttanut nääntyvien vanhuksien toivottomat huokaukset, ei\n    pienoisten lapsosten rukoilevat vaikerrukset, ei koko Suomen\n    köyhälistön sielusta henkivä tuskanhuuto -- antakaa meille\n    leipää! antakaa elämää! Ei! Suomen porvariston sydän oli jäätynyt\n    kylläisten patojen ääressä, se oli jähmettynyt hautaakin\n    kylmemmäksi, sillä se vastasi kansan tuskanhuutoihin ivanauruin\n    ja murhaavin nuolin. Niin, se vastasi -- ja niitti itselleen\n    kansansa kirouksen, voimakkaan, koko yhteiskuntaa tärisyttävän\n    kirouksen ja se oli sen ansainnut, sillä sen rikokset ei olisi\n    voinut enää raskaammin kansaansa häväistä, sen kärsimyksiä\n    pilkata ja elinvoimaa tuhota. Asevoimin se tahtoi hukuttaa kansan\n    elämänvaatimukset, sen arimmatkin pyyteet elämän oikeuksistaan.\n\n    Epätoivoin, viimeisellä hetkellä Suomen työväki vasta tarttui\n    aseisiin, turvatakseen itseään porvariston murhaamiskiihkoa\n    vastaan, porvariston uhatessa hukuttaa leipää anovat\n    köyhälistöläisjoukot verivirtoihin ja kuoleman pimentoihin,\n    vaimentaakseen kuoleman kauhulla nälkäisten huulilta leivän\n    vaatimukset. Mutta kirouksen kylvö niittää vain kirousta, sen\n    sai Suomen porvaristo kokea ja se saa varmasti sen katkeruudella\n    katua -- joskin liian myöhään. Suomen köyhälistö on jo ottanut\n    itselleen määräämis- ja hallintovallan yhteiskunnassa, joskin\n    taistelun kalliilla hinnalla ja suunnattomilla uhrauksilla,\n    uhraten proletariaatti-sankarit luokkasodan verisille kentille,\n    nuoret elämät kapitalismin kylvämille ryöstövainioille. Mutta\n    ne uhrit vielä haudoissaankin luovat katkeamattoman taistelun\n    voivoituksen köyhälistöläistovereille. Ja ne, jotka nyt kiroten\n    huutavat veristä kostoa köyhälistön vallankumoukselle, ne\n    vaikenevat vallankumouksen tuottaman siunauksen edessä, kunhan\n    vain porvariston aukomat verivirrat köyhälistön voittaessa\n    ehtyvät, kapitalismin sytyttämät vihan roihut yhteiskunnallisilla\n    uudistuksilla ovat sammutetut. Köyhälistö ei ole koskaan käyttävä\n    voittoaan katkeraan kostoon -- ei, vaan yhteiskunnallisia\n    kirveleviä haavoja parantavaan siunaukselliseen uudistustyöhön\n    yhteiskuntamaailman luomiseksi onnelliseksi ja todellisia\n    elämänarvoja vastaavaksi -- vastaavaksi uuden maailman\n    köyhälistön ihanteita.\n\n*\n\nKaikki kelpaa ja joutuu heillä yllytyksen palvelukseen.\nKaunokirjalliset palat, runot, novellit, ovat läpeensä\ntendenssikirjallisuutta. Siinä suhteessa olisi porvarillisilla\naatteittensa ja asiainsa ajajilla heiltä tavattomasti opittavaa.\nEilen oli \"Työmiehessä\" kirjallisestikin verrattain mukiinmenevä\nkuvaus (\"Kurjien yöpuu\", kirj. Feeli M--n) miehestä, jonkinlaisesta\nJuudas Iskariotista, joka puutteen ajamana pettää aatteensa, liittyy\nsuojeluskuntaan, tappaa entisen toverinsa ja omantunnonvaivoissaan\nlopulta hirttäytyy.\n\n*\n\nKansan valtuuskunta -- Washingtonin kabinetti.\n\nYhtämittaa elää minussa psykolooginen uteliaisuus varsinkin johtajiin\nnähden siitä, mitä miehiä he oikein ovat, ovatko puhtaita itsetietoisia\nseikkailijoita, vai missä määrin he ovat itsepetoksensa uhreja. Enkä\nminä aina voi torjua sitä uskoa, että he todella ovat sammakoita,\njotka puhaltauvat häriksi. He huumaavat itseään omalla luulo- ja\ntekosuuruudellaan. He kuvailevat olevansa jotain aivan erinomaista.\nNähtävästi on tässä aito suomalaista pikkuitserakkautta ja piilevää\nsuuruudenhulluutta, joka silloin tällöin puhkeaa esiin ja jota\njoukkojen ainaiset hyvähuudot eivät suinkaan ole omiansa vaimentamaan.\n\nHeidän oma äänenkannattajansa \"Suomen kansanvaltuuskunnan tiedonantaja\"\njulkaisee tänään kirjoituksen \"Työväen hallitus ja sen tehtävät\", joka\nalusta loppuun on äitelintä itsensä kehumista. Tässä muutamia näytteitä:\n\n    Työväen hallitus eli \"Suomen Kansan Valtuuskunta\", kuten sen\n    virallinen nimi kuuluu, ei voi ylpeillä loistavilla nimillä.\n    Tosin on eksynyt joukkoon muutamia maisterin, tohtorin ja\n    tuomarin arvon saaneita miehiä, vaan pääasiassa on hallitus\n    kokoonpantu kovan elämänkoulun käyneistä henkilöistä, jotka\n    ovat katsoneet syvälle ihmiskunnan kurjuuden kuiluun, oman\n    voiman miehistä, jotka raskaan työn lomassa ovat hankkineet\n    teoreettiset tietonsa ja käytännöllisesti kypsyttäneet niitä\n    moninaisissa yhteiskunnallisissa luottamustoimissa. Se edustaa\n    karaistua, koeteltua voimaa, varmaa kestävyyttä ja horjumatonta\n    päättäväisyyttä.\n\n    Tämä Suomen tasavallan ensimäinen vallankumoushallitus\n    muistuttaa monessa suhteessa Yrjö Washingtonin kabinettia, noita\n    työnkaraisemia, ahavoittuneita lännen miehiä, joille korkeasti\n    oppinut europalainen valtioviisas nauroi, mutta jotka sillaikaa,\n    kun vanha maailma pudisteli epäilevästi päätään, tekivät\n    väsymättömästä työtä ja kykenivät ei ainoastaan hallitsemaan,\n    vaan luomaan perusteet maailman mahtavimmalle ja rikkaimmalle\n    tasavallalle.\n\nSemmoisia poikia ne uskovat olevansa: karaistuja, koeteltuja, kestäviä,\nvoimakkaita, päättäväisiä. Minä uskallan pudistaa päätäni, mutta he\nuskovat Washingtonin miesten malliin luovansa perusteet mahtavalle ja\nrikkaalle Suomen työväen tasavallalle ameriikkalaiseen malliin. He\nnähtävästi todella sitä uskovat. He asettavat itselleen kysymyksen:\nOnko se (Kansanvaltuuskunta) tässä tehtävässään onnistuva? ja vastaavat\nehdottomasti: On!\n\n    Se on onnistuva, ei viisautensa eikä voimansa vuoksi, vaan\n    ennen kaikkea sen vuoksi, että sen pyrkimykset johtuvat\n    historiallisesta välttämättömyydestä ja ovat sopusoinnussa\n    suurten joukkojen, yhteiskuntamme valtavan enemmistön\n    taloudellisten etujen ja siveellisten vaatimusten kanssa.\n\n    Että voitto on oleva vallankumouksen, siitä tuo joka päivä\n    todistuksia. Palavan vallankumouksen innostuksen valtaamana\n    rientää joka päivä punaisten lippujen juurelle miehiä ja --\n    _naisia_ paljon enemmän kuin voidaan ottaa vastaan. Aseistaminen\n    sujuu nopeasti. Ei mitään pelkoa, ei mitään epäilystä, ei mitään\n    erimielisyyttä, rintama on eheä ja luja kuin kraniittivuori.\n\n    Niskoittelevain virkamiesten rintama on kyetty yhdessä viikossa\n    murtamaan. Rautatie, posti, sähkölennätin toimii Etelä-Suomessa\n    jo säännöllisesti. Rahavaikeuksia ei ole. Viljaa on tullut\n    Venäjältä ja nykyisen sopimuksen mukaan saadaan sitä niin paljon\n    kuin vain keritään omilla junilla noutamaan. Vallankumous on\n    -- samalla kun se on virittänyt uutta tulevaisuuden toivoa,\n    -- avannut joukon uusia elämänmahdollisuuksia. Kun tähän\n    lisäämme, että porvaristo ja sen rahalla ostetut joukot, jotka\n    taistelevat vain rahakukkaron, kuolleen pääoman puolesta, ne\n    eivät voi koskaan leikata työväen lihaa, leikkaamatta samalla\n    omaa lihaansa; ne eivät voi koskaan hävittää työväen luokkaa\n    hävittämättä oman elämänsä edellytyksiä, sillä työväenluokan\n    häviö merkitsee koko yhteiskunnan kuolemaa.\n\n    Porvariston voitto on kansan itsemurha!\n\n    Siinä uskossa, että Suomen kansa ei ole sortuva minkään\n    Mannerheimin joukkojen pistimiin, vaan on tämän raskaan ajan\n    läpi vaeltava uutta elämää kohti, siinä uskossa tehdään yötä ja\n    päivää väsymätöntä luomistyötä \"Kansanvaltuuskunnan\" kaikilla\n    osastoilla, rakennetaan uutta Suomea.\n\n*\n\nRuvetaan jo syömään rukiin siemeniä.\n\nYllä selostetussa kirjoituksessa kehaistaan, että \"viljaa on tullut\nVenäjältä ja että sitä saadaan niin paljon kuin vain keritään omilla\njunilla noutamaan.\" Seuraavassa kirjoituksessa sitä kuitenkaan ei\nenää sanotakaan saatavan, \"vaikka kansanvaltuuskunta onkin ryhtynyt\ntarmokkaisiin toimenpiteihin viljan saamiseksi Venäjältä. Pietari\ntarvitsee itsekin paljon viljaa\". Ja mitä tekee kansanvaltuuskunta? Se\nantaa määräyksen, jolla _puolet_ ensi syksyä varten varatusta _rukiin\nsiemenestä_ takavarikoidaan. \"Jos tarve vaatii, niin tämä syödään.\"\nEpäilemättä tarve tulee vaatimaan, että syödään puolet ja toisetkin\npuolet.\n\n*\n\nKaarti ottaa omansa mistä saa.\n\nSyödään nähtävästi mielin määrin, vatsan täydeltä, kun kerran on\npäästy viljavarain herroiksi. Kaarti ei näe hyväksi noudattaa\nkorttijärjestelmää. Intendenttilaitos koettaa heitä siihen mielinkielin\ntaivutella. Tietystikin turhaan, sillä kaarti ei varmaankaan välitä\nkiertokirjeistä, koska elintarvelautakunnatkaan eivät sitä tee. Ne\ntakavarikoivat eri paikkakunnilla omaan lukuunsa eivätkä ilmoita\nvaltuuskunnalle takavarikoidun tavaran laadusta eikä määrästä.\nNäkyvätpä ottavan sitä asemiltakin ohi kulkevista junista. Mutta täällä\nHelsingissä vaimot jonottavat kärsivällisesti ja uskovat, että Tokoi\nlopulta kaikki hyvin toimittaa.\n\n*\n\n\"Tiedonantaja\" ilmoittaa senaatista löytyneen papereita, joista muka\nkäy selville, että Tukholmassa on toiminut \"telegatsioni\", joka\nennen rauhanneuvottelujen alkamista on \"puuhannut saadakseen Saksan\nvaltaamaan Ahvenanmaan\". Entä sitten?\n\n*\n\nRahalla ja valheella.\n\nMistä porvaristo on saanut miehiä taistelemaan vääryyden puolesta?\nkysyy \"Työmies\" tänään. On nähtävästi yhä edelleen hyvin kiusallinen\ntosiasia, että lahtareita on niin paljon. Tilasto kuulemma osoittaa,\nettä varsinaisia kapitalisteja on maassamme mitättömän vähän verrattuna\n\"varsinaisiin\" eri työaloilla ahertaviin kansalaisiin. Mutta \"rahalla\nsaa ja hevosella pääsee\". Kapitalistimme ovat _ostaneet_ itselleen\nmiehiä. Miehet ovat rahalla maksetut. Ei sentään kaikki. Toiset on\nsaatu mukaan \"valheilla ja inhoittavilla, mädännäisyyttä uhkuvilla\nvääristelyillä\"; nämä ovat henkisesti kehittymättömiä, konttoristeja,\npieniä virkailijoita, jopa koululaisiakin, yleensä \"sivistyneistöön\"\nkuuluvia, joita on saatu liittymään mukaan saarnaamalla huligaaneista\nja anarkismista. Näitä koettaa \"Työmies\" kääntää puolelleen. \"Ettekö\nole tulleet ajatelleeksi sitä seikkaa, että tarvitaanko noita\nhuligaaneja ja anarkisteja vastaan niin pirulliset varustukset kuin\ntykit ja kiväärit, granaatit ja kuularuiskut? Mistä näitä huligaaneja\nnoin mahdottomasti olisi voinut yhtäkkiä ilmestyä?\"\n\nNiin, mistä? Se on kysymys, josta kai moni muukin kuin \"Työmies\" nyt\npäätään punoo.\n\nRintamalla olleet punakaartilaiset kai muuten voisivat \"Työmiehelle\"\nilmaista, onko sen takana vain konttoristeja ja koululaisia. Kyllä\nsiellä näyttää olevan hiukan kovakouraisempaakin väkeä, lienevätkö\nsitten rahalla ostetuita.\n\n*\n\nHe ja me.\n\nTänään on 18 astetta pakkasta. Siellä ylhäällä pohjoisessa, rintamalla,\non kai vielä kylmempi. On noloa istua lämpimässä huoneessaan auringon\npaistaessa sisään ja kahvikupin ja aamutupakan ääressä lukea lehteään,\nainoata, mikä on saatavana, tätä vastenmielisen valheellista\n\"Tiedonantajaa\", jonka on käynyt ostamassa katukulmassa naukuvalta\npojalta.\n\nSiinä on tutut kirjasimet, tuttu koko ja tuttu paperi -- \"Helsingin\nSanomain\", joiden painossa sitä väkivaltaisesti painetaan. On surkeaa\nnähdä oma hevonen vieraissa valjaissa, vieraan ruoskan alla. Missä\nkunnossa sen Erkko kerran löytänee.\n\nMutta vielä kiusallisempaa on nähdä nuoruutensa haaveet ja mieliaatteet\nväärennettyinä ja turmeltuina, ylösalaisin asetettuina. Niinkuin\ntänäänkin kirjoituksessa: \"Me lopetamme herravallan ja annamme kansalle\nvapauden.\" Herravallan lopettamista tai ainakin rajoittamista ja\nkansanvallan laajentamista sitä meikäläisetkin olemme kaiken ikämme\nharrastaneet. Merkitsihän K.P.T. aikoinaan ei ainoastaan \"koko\nprogrammi toimeen\", mutta myöskin \"kansan pyhää tahtoa\".\n\nEihän oikeastaan periaatteessa pitäisi olla mitään muistuttamista\nsitä vastaan, miten heidän hallituksensa, kylläkin kaunisniminen,\nSuomen Kansanvaltuuskunta, tehtävänsä paperilla ilmaisee. \"Se ei\nkohoa korkealle jalustalle, jakaakseen käskyjä kansalle. Se odottaa\nvain kansan tahdon ilmaisua pannakseen kansan tahdon täytäntöön.\nSe julistaa kansan ainoaksi auktoriteetiksi, ainoaksi todelliseksi\nmajesteetiksi. Se lopettaa kaiken virkavaltaisuuden niin ylhäälle kuin\nalhaallekin. Ei ole olemassa mitään virka-armeijaa eikä virkamiehiä\nentisessä merkityksessä, on vain kansan luottamusmiehiä, jotka kansa\nuseassa tapauksessa itse valitsee yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden\nperusteella ja jotka toimivat ja täyttävät tehtävänsä kansan välittömän\nvalvonnan alla. Vanha virkakoneisto on siirtynyt iäksi muinaismuistojen\njoukkoon ja sijalle on astunut toveri, kansan luottamusmies.\"\n\nSellaiseksihan mekin ennen kuvittelimme suomalaista, demokraatista\nhallitusta ja kansallista suomenmielistä virkamiestä. Saimme nyt nämä,\njotka hutiloivat kaiken ehkä iäksi. Taka-askeleena tästä, kun kaikki on\npäättynyt, luultavasti kehittyy vielä entistäkin lujempi ja pönäkämpi\nvirka- ja harvainvalta. Meitä luultavasti kyllä tullaan hallitsemaan\nentistä hiukan suomemmin, mutta samalla huonommin.\n\n*\n\nEntinen \"vapauden aika\" ja nykyinen.\n\nKirkkoihin taitavat ihmiset vielä saada vapaasti kokoontua, mutta\nen tiedä, uskalletaanko yhtyä yksityisiin hartausseuroihin. Kaikki\nmuut harrastukset täytyy hoitaa salaa. Olihan se aikaa sekin ryssän\naika, kun esim. Kirjailijaliiton ja Kirjallisuuden Seuran ja yleensä\nkaikkien seurojen kokouksissa kökötti poliisi oven suussa -- usein\nhyvinkin häpeissään. Nyt, jos ehkä saisikin milisiltä samalla ehdolla\nluvan kokouksen pitoon, ei kuitenkaan kenenkään kunnia sallisi tehdä\nilmoitusta kokouksesta. Ennemmin kokoonnutaan salaa hajottamisen ja\nvangitsemisenkin uhalla.\n\nOli tänään Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran valmistusvaliokunnan\nkokous. Kapinallinen seura, kymmenkunta miestä, hiipi eri\naikoina takaovesta ja takateitä kellarikerran kautta johonkin\nvarastohuoneeseen, ettei vain Ritarihuoneen edustalla tepastelevat\nkiväärimiehet saisi vihiä työväen tasavaltaa uhkaavista salahankkeista.\nKokouksessa keskusteltiin runoista ja saduista ja sen semmoisista.\nMenin varomattomasti kyllä ikkunaan. Vartija, hyvin tärkeän näköinen,\ntotinen ja velvollisuudentuntoinen, huomasi minut ja loi minuun tuiman\nryppykulmakatseen. Hän oli keksinyt \"lahtarin\", joka mene tiedä vaani\nties minkä kuularuiskun takaa. Siellä olisi muuten ollut kylläkin\nturvallista ampua vanhojen kirjavarastopinkkojen takaa. _O tempora!_\nBobrikoffin aika oli \"vapauden aikaa\" nykyisyyden rinnalla.\n\n*\n\nKuuluisi saavan ostaa ryssiltä kuularuiskuja, jos olisi rahaa. Ne\nnähtävästi alkavat realisoida pesäänsä. Turun kasarmilla myödään\nsaappaita 50 markasta pari. Suksia saisi hyviä ja halpoja.\n\n*\n\nTahrivat, tuhrivat.\n\nMyöhään yöhön kuuluu senaatin talosta tulet tuikkavan. Siellä ne hiki\nhatussa istuvat ja laativat lakeja ja ottavat haltuunsa virastoja\nja laitoksia toisen toisensa perästä. Ovat laativinaan, ottavinaan.\nOvat touhussa kuin lapset talosilla ollessaan. Ei se ole totta, eikä\nsiitä totta tule. Niillä on ohjat, niillä läiskää ruoskat puuhevosen\nselkään, ne huutavat ja manaavat ja ne tekevät mielikuvituksessaan\nhuimaavia retkiä niinkuin Peer Gynt -- valehdellen niinkuin hänkin,\nkäyttäen miten kuten toisten aatteita ominaan. Sillä nämä heidän\nmielikuvitusretkensäkin ovat varastettuja porvareilta. Ne hakevat\nlaatikoista vanhojen virastojen alotteita ja ottavat osan ja jättävät\ntoisen, tahrien, tuhrien ja pannen omiaan väliin.\n\n*\n\nTämä on kaikin puolin niin tragikoomillista, niin hullunkurisen totista\nja totisen hullunkurista, että on suorastaan anteeksiantamatonta, ettei\nkukaan sano järjen ja rauhan sanaa. Mutta eihän tässä voi. Ja hyvä kai\non, että saavat näytellä kappaleensa loppuun. Ei ole epäilystäkään,\nettä siitä tulee loistava, murheellinen fiasko.\n\n*\n\nRyöstösotaa tämä on.\n\nTämä on kuin jotain vanhan ajan villi- ja valloittajaheimon\nryöstösotaa: Tullaan maahan, ryöstetään, poltetaan, syödään, hävitetään\nkuin vihollismaata, otetaan mistä saadaan. Sitten palataan omalle\nmaalle ja jätetään rauniot savuamaan. Mutta yhtäkkiä huomataan,\nettä on oltukin omassa maassa. Luultiin hävitettävän vierasta, ja\nhävitettiinkin omaa.\n\n*\n\nPääasia.\n\nNe nyt _ottavat_ rahaa ja ruokaa. Fyysillisesti väkevämpi vain\nmuitta mutkitta ottaa, mistä saa. Hän ei voi muuta, hänen _täytyy_,\nsillä hetkellinen hätä ja tarve ei voi valita keinoja. Ei voi eikä\ntarvitsekaan. Kun on rajoitettu varasto, jota ei osattu jakaa tasan,\nniin että kaikki olisivat saaneet yhtä paljon, jaetaan se nyt näin:\nse ottaa, joka ensin ehtii, ja työntää heikommat syrjään. Eiköhän\ntässä pohjalla ollut kaiken alkuunpanijana vain se vaisto, että\ntäytyi joutua ja takavarikoida elintarpeet voimakkaimmalle, ottaa\nne, ryöstää ne ja viedä ja jättää laari tyhjäksi. Hoitakoot porvarit\nasiansa, kuolkootkin. Kunhan _me_ elämme. He elävätkin ehkä viikon pari\nkauemmin, jos sitäkään. Siinä se todellinen kannustin, se ei ole ehkä\ntietoista, ainoastaan vaistomaista. Siinä sivussa hoidetaan politiikkaa\nja ajetaan köyhälistön asiaa, mutta se ei ollut sittenkään pääasia.\nPääasia oli saada kaapatuksi leipä porvarin suusta. Viimeisen kannikan\nvienee kaarti ja aseettomat omatkin saanevat nuolla näppejään.\n\n*\n\nPakopirtillä.\n\nOlin eilen illalla rovasti Mannermaan luona, hänen pienessä huoneessaan\nerään pihan perällä. Siellä oli myös piispa Koskimies. Olivat\npohjoisen hiippakunnan päämiehet täällä etelässä kuin \"pakopirtillä\",\nison vihan aikuisella, kuin erämaassa Suomen pääkaupungissa. Oltiin\nsitä mieltä, että punaiset ennen vaikka voittakoot kuin että heidän\nkanssaan ruvettaisiin minkäänlaista rauhaa hieromaan. Jos antautuisimme\nhiukankaan, niin tämä pian taas uudistuisi. Parempi, että pysyy\nleppymätön sotakanta ja siveellinen rintama ehjänä, kuin että ruvetaan\ntinkimään ja kompromissaamaan. Sitten voidaan puhtain aattein ja\npuhtain lipuin lähteä valloittamaan takaisin, mitä olemme menettäneet.\nTätä väkivaltaa ei saa koskaan tunnustaa, vaikka siihen täytyisikin\nväliaikaisesti ja pakollisesti alistuakin.\n\n*\n\nTanssitaan -- veri vuotaa.\n\nTäällä kuulutaan tanssittavan joka ilta, kaikissa kasarmeissa, kaikissa\ntyöväen huoneustoissa, Smolnassa, ehkä Säätytalolla, mahdollisesti\nsenaatin linnassakin. Työväen talot ovat kaikkialla maallakin\nmuuttuneet tanssitaloiksi, jo kauan sitten. Agitatsiokokouksia,\njotka päättyvät tanssiin. Johto ei pane sille mitään sulkuja. Se\nnähtävästi suosiikin näitä orgioita, sillä eivät ole ne tilaisuudet\nvain viattomia toverikarkeloita. Kansalle annetaan _se_ vapaus. Mitään\nsiveellistä tai aatteellista kuria ei vaadita, kunhan valtiollinen\npuoluekuri pysyy lujana. Nuorukaiset ja neidot tanssivat ja tottelevat,\näänestävät niinkuin käsketään ja saavat siitä palkakseen vapauden\nviettää illatsuita pyhänä ja arkena ilman mitään kontrollia. Se on\nsitä lajiaan _panem et circenses_... Avaan ikkunani, kuuluu jostain\nsotilassoittokunnan valssin soitto. Se kuuluu joka ilta, jo ennen\nauringon laskua. Toisia viruu verissään rintaman metsissä, kanuunat\nammuvat ja kuularuiskut rätisevät...\n\n*\n\nVerikoston vaistot.\n\nJos punaiset voittavat ja heidän valtansa jää joksikin aikaa olemaan\neikä ole muita keinoja sen kukistamiseksi, syntyy varmaankin\nporvarillinen salaterrori. Tulee syntymään uusia Schaumanneja.\nMannerin, Tokoin ja muiden täytyy ympäröidä itseänsä lujalla\nhenkivartiostolla. Kysyin eräältä papilta, miten hänen tuntonsa ja\noikeudentuntonsa suhtautuisi semmoisiin tekoihin tyranneja vastaan.\nHänen silmänsä välähti, sitten hän virkkoi: \"Se on nyt niin, että\nihmisen oikeudentunnon täytyy purkautua tavalla tai toisella,\nepänormaalisestikin, ellei muuten voi.\" Ihmisessä piilee verikoston\nja omankäden tuomio-oikeuden ja lainkäytön vaisto herätäkseen\nvuosisatainkin unesta.\n\n*\n\nOmantuntoni ovea kolkutetaan.\n\nKuinka me nyt noita punaisia tuominnemmekin, kironnemmekin, omituista\nkuitenkin on, että kirous sittenkään ei tahdo oikein karskahtaa. Tämä\non rangaistus eikä siitä pääse, että tämä on rangaistus \"syntiemme\"\ntähden. Että rangaistus olisi tasapainossa \"rikosten\" kanssa, sitähän\nei tahtoisi myöntää. Mutta kai näillä seurauksilla on ollut syynsä.\nKaikki, mikä tapahtuu, on mekaanista loogillisuutta. Onhan muuten monen\nmonta kertaa myönnetty, että emme ole tehneet läheskään kaikkea, mitä\nolisi pitänyt, emme edes, mitä olisimme voineet. Laiminlyönti-syntejä\nkatsotaan yleensä niiksi pienemmiksi, mutta talouden hoidossa on sitä\nrappiolle päästävä, vetelä, saamaton isäntä suuri syyllinen. Me emme\nolleet kyenneet tätä taloamme aikain kuluessa hoitamaan niin, ettei\ntätä olisi tullut. Ei se lopultakaan ole kaikki kiihoitusta. Emme ole\nosanneet emmekä ymmärtäneet tehdä \"oikeutta kaikille\". Tulemmeko sitä\nvoitettuammekaan tekemään? Menneisyyden varjot yhtyvät tulevaisuuden\nvarjoihin ja päämme päällä vaakkuu pessimistinen pimeä.\n\n*\n\nYlösalaisin.\n\nTänään tuli luokseni eräs tuttava, otti taskustaan leikkeleen jostain,\nniinkuin otaksuin, rintaman takaa salaa tulleesta maaseutulehdestä, ja\nluki:\n\nSuomen historiasta tunnetaan, että vieraiden maiden sotajoukot ovat\naikoinaan tässä maassa tehneet kamalata tuhoa. Taloja ovat hävittäneet,\nkarjan tuhonneet tai vieneet mennessään, asukkaat ajaneet metsään,\ntallanneet viljavainiot, surmanneet rauhallisia asukkaita ja muuta\ntuhoa tehneet. Mutta se kansantaloudellinen hävityksen määrä ei vetäne\nvertoja sille hävitykselle, mitä (he) tämän puolentoista viikon\naikana ovat tehneet. (Heidän) rikkomat rautatiesillat ja muu heidän\naikaansaamansa tuho on markoissa laskien varmasti paljon suurempi, kuin\nmitä aikoinaan esim. ison vihan kauhut tälle kansalle tuottivat.\n\n-- Epäilemättä, vaikka lieneekin vaikea arvioida ison vihan kauhuja\nmarkoissa ja penneissä.\n\nToverini jatkoi:\n\n(Heidän) hävitysvimma ei näet rajoitu ainoastaan rautateihin ja\nsiltoihin. Sillä mikäli on kerrottu, ovat (he) maaseudulla tuhonneet\nasukkaiden omaisuutta, rosvoten asukkailta kaikki elintarpeet,\nsiemenviljaa myöten. Lisäksi karjan ottavat navetoista, lampaat\nläävistä ja siat -- mitä niitä vähän jälellä, onkin -- läteistä, kaikki\nmitä suinkin saavat mukanaan kuljetettua, lainkaan välittämättä siitä,\nmillä tavalla rauhalliset asukkaat tulevat toimeen, elävätkö vai\nkuolevatko nälkään. Näin menettelevät he asukkaiden kanssa, jotka ovat\nomia kansalaisia, puhuvat samaa kieltä. Julmemmin ei voi ajatella enää\nminkään vihollisen menettelevän.\n\nMoista menettelyä, moista tuhoa ja turmaa tuovaa julmuutta harjoittavat\n(he) arvatenkin n.s. strategisista syistä. Se on kuitenkin\nmaailmanlopun strategiaa, joka kostaa myös tekijöilleen. Se on\njulmuutta, määrätöntä julmuutta, josta kärsimään joutuvat etupäässä\nviattomat ihmiset, vaimot ja lapset, joilla nykyiseen asiaintilaan ei\nole ollut varsinaisesti mitään osuutta. Sellainen on sydämettömyyttä,\njollaista lienee maailman sodassakin sattunut vain joitain kertoja.\nMutta jos sellaista sattuikin, sai se aina maailman sanomalehdistössä\nankaran vastustuksen osakseen. Sellainen menettely onkin tuomittavaa.\nEi kansalaissotakaan oikeuta sellaiseen julmuuteen, jollaista (he)\nharjoittavat hävittäessään asumuksia, ryöstämällä viljan ja karjan ja\nsiten saattaen viattomat ihmiset hätään ja kurjuuteen.\n\nMutta moiset tuhotyöt eivät kohdistu ainoastaan nykyajan ihmisiin ja\nnykyisiin oloihin, vaan on niillä vastaisuuteenkin nähden ratkaiseva\nvaikutus. Ajatellaan esim. maanviljelystaloja, joista viedään karja\nja siemenvilja pois, miten ne pääsevät vastaisuudessakaan elämään?\nMoniksi vuosiksi menettävät sellaiset talot maataloudellisen\ntuotantokykynsä ja vielä aikana, jolloin pitäisi kaikki voimat\nponnistaa elintarvetuotannon lisäämiseksi, aikana, jolloin ei mistään\ntavarasta ole niin puute kuin juuri elintarpeista. Julmuuksillaan he\ntahtovat siis tuhota maan maanviljelystä ja tehdä tuottavan toiminnan\nmahdottomaksi. Niin raskaita koettelemuksia tahtovat he kaikkien\nonnettomuuksien lisäksi tälle kansalle ja etupäässä sen tuottavalle\nluokalle aikaansaattaa. He tahtoisivat saada maasta, tai ainakin sen\neri alueista erämaita hävittämällä taloudellisen viljelyksen ja sen\navulla vuosien aikana kokoonsaadut hedelmät. Raakalaisia ovat. Monin\nkerroin nimensä arvoisia.\n\n-- Niin ovat. Raakalaisia ovat.\n\nToverini katsoi minuun hetken aikaa toinen silmä sirrallaan ja virkkoi:\n\n-- Täällä on sitten mitalin toinen puoli. Seuraavassa on esitys siitä,\nmiten toisella puolella menetellään:\n\nNälkiintyneille ihmisille, vaimoille ja lapsille ovat he jakaneet\nomista vähistä eväistään leipäpalasen, auttaneet asukkaita palaamaan\nasuinsijoilleen, joilta he ovat vainoa pakoon lähteneet. Sellainen\nmenettely on kaiken kiitoksen arvoista ja osoittaa se, että he... ovat\nsäilyttäneet kalliin avun, inhimillisyyden tunteen... Sen tunteminen\non opettanut heitä avuttomia auttamaan ja oikeutta tekemään. -- Mutta\nvielä toisestakin syystä on tällä menettelyllä kaikkea tunnustusta\nansaitseva puolensa, sillä nimittäin, että tuotantolähteitä,\nolivatpa ne maita, tehtaita tai mitä muita laitoksia tahansa, ei ole\nhävitettävä, vaan mitä tarkimmin suojattava ja saatettava ne käyntiin\nja niiden kautta saatava luoduksi tärkeitä taloudellisia arvoja. Tämä\nvarsinkin elintarvetuotannon alalla on monin verroin tärkeätä, että\nnäin menetellään, sillä tottakai me aiomme elää vielä kansalaissodan\njälkeenkin ja elää entistä paremmin... Mutta näin ei suinkaan tapahdu,\njos tuotantolähteet hävitetään tai turmellaan. Käyntiin ne on saatava\nja paljoa paremmin kuin tähän asti on ollut asian laita. Tähänastinen\nkokemus onkin osoittanut, että he tässä suojelustehtävässäkin ovat\nonnistuneet sillä tavalla, että ovat ripeästi ja rohkeasti etenemällä\nsaaneet estetyksi toisten katalat hävitysaikeet. Rosvojen on ollut\nmonasti suin päin paettava pahateostaan ja sillä tavalla ovat\nrauhalliset maalaiset säästyneet hävitykseltä ja roistontöiltä.\nMaalaiset saavat olla kiitollisia siitä, että heidän omaisuutensa\non säilynyt. Ja varmaa on, että tämä menettely saa aina täyden\ntunnustuksen, jota vastoin toisten inhat konnuudet tulevat kaikki\nvähänkin ajattelevat kansalaiset tuomitsemaan.\n\nKoskaan ei mikään vihollinen liene tässä maassa sellaista taloudellista\ntuhoa aikaan saanut. Mutta tämä kaikki innostakoon meitä kaikkia\nponnistamaan voimiamme, että moisista yhteiskunnan vihollisista\npäästäisiin ikiajoiksi rauhaan. Saataisiin rauhassa kehitellä ja\nkasvatella yhteiskunnallisia ja valtiollisia oloja tällä nurkalla\nsellaisiksi, että kansa olisi oloihinsa tyytyväinen.\n\nKysyin, mikä lehti se oli ja miten hän oli saanut sen käsiinsä.\nToverini ojensi minulle leikkeleen. Se oli tämänpäiväisestä\n\"Työmiehestä\".\n\n-- Se, mitä sinä luulet sanotuksi punaisista, on sanottu valkoisista\nja päinvastoin. Ne ovat valkoiset, jotka vievät karjan ja ryöstävät\nsiemenviljan, ja punakaartilaiset ne, joille maalaiset saavat olla\nkiitollisia siitä, että heidän omaisuutensa säilyy.\n\n*\n\nMillaisen punakaartilaisen pitäisi olla.\n\nOlemmehan jo hiukan alkaneet kuulla, miten siellä punaiset sotaa\nkäyvät, millaiset ovat heidän sotalakinsa, miten he kohtelevat\naseettomia ja vankeja, miten ryöstävät, polttavat, surmaavat,\ntelottavat ja kiduttavat. Ja me tietysti saamme tietoomme vain\nmurto-osan siitä, mitä tehdään ja tapahtuu. Kaikessa tapauksessa\nalkaa meillä olla jotenkin selvä kuva siitä tyypistä, joka on nähty\nja tunnettu perikuvallisen punakaartilaisen nimellä. Semmoiseksi,\nkuin miksi hän on osoittautunut, emme olisi häntä toivoneet mekään,\njotka olemme hänen vihollisensa. Sen kansan vuoksi, johon kuulumme,\nolisimme suoneet hänet toisenlaiseksi. Niin olisivat nähtävästi\nsuoneet johtajatkin. Heille on tyypillinen punakaartilainen nähtävästi\nollut katkera pettymys. Aatteen sotilas ei kaikesta päättäen vastaa\nihannetta, minkä heikäläiset idealistit ovat tahtoneet hänestä\nitselleen luoda. Yksi näistä idealisteista on nähtävästi Yrjö Mäkelin.\nHän tekee nyt kaikki voitavansa vielä viime hetkessä puhaltaakseen\nmiehiin oman paremman henkensä. Hänellä on tänäisessä \"Tiedonantajassa\"\nkirjoitus \"Aseellinen mies\", jossa hän ottaa esittääkseen kapinan\nja kapinasotilaan mallikuvan ylhäiseltä, miltei akateemiselta\njuhlapuhujakannalta. Hän maalaa meille molemmat oman paatoksensa\nväreillä.\n\nTausta, jota vastaan hänen ihannemiehensä asetetaan seisomaan, on\nkylläkin komea. Hän on jo kauan ollut selvillä siitä, että työläiset\nkautta maan tulisivat vaihtamaan työaseensa kivääreihin. Oli\nvalittavana vain joko alistettu asema tai nouseminen vastarintaan.\nJa Suomen työväki valitsi _yksimielisesti_ jälkimäisen vaihtoehdon.\nHän on varma siitä, että historia on hyväksyvä tämän Suomen työväen\nmenettelyn. Historia hyväksyy aina välttämättömyyden, ja tämä jos\nmikään oli _välttämätöntä_.\n\nHistoria hyväksyy työväen vallankumouksen kuitenkin eräällä ehdolla,\nsillä, että se voi hyväksyä sen tavan, millä asestettu työväki panee\nsen toimeen. \"Sinun _toiminnastasi_ se riippuu yksinomaan, toveri,\njoka kivääriä kannat\", huudahtaa Mäkelin ja asettaa hänet jalustalle\nsemmoisena kuin hän soisi hänen olevan.\n\nPunakaartilaisen tulee Yrjö Mäkelinin hahmottelemana olla 1)\n_valiomiehen_, kaikista alhaisista vaistoista vapaan henkilön\nja moraalisesti korkealle kehittyneen yksilön; 2) siveellisiltä\nominaisuuksiltaan paljoa etevämmän vastustajaansa, jos hän mielii tämän\ntodella ja lopullisesti voittaa; 3) ei kostonhaluisen; 4) toverikuria\npyhänä pitävän; 5) lujan ja järkähtämättömän niitä kohtaan, jotka\nuhkaavat työläisten elämisen oikeutta, j.n.e., mutta 6) lempeän\nja oikeudenmukaisen kaikkia niitä kohtaan, jotka tahtovat pysyä\nsyrjässä tästä nyt syttyneestä taistelusta. Hänen tulee toimia niin,\nettä sotajalalle nousemista kauhistuneetkin ovat lopulta pakotetut\ntunnustamaan, että hän on 7) jalo ja ylevämielinen, oikeudentuntoinen\nja ritarillinen. Hänen, vallankumouksen sotilaan, on pyrittävä siihen,\nettä ase työläisen kädessä ei ole sorron välikappale, vaan kaikkien\naseettomien turvaamisväline, hänen tulee suojella kaikkia työn luomia\narvoja, pitää kurissa hylkyaineksia, joita niitäkin myönnetään olevan,\nmutta jotka (tietysti) ovat porvarillisen, kapitalistisen järjestyksen\nluomat.\n\n_Jos_ hän, punakaartilainen, on kaikkea tätä ja vielä vähän muutakin,\njos hän kykenee säilyttämään puhtaana vallankumouksen punaisen lipun,\nsilloin on tulevaisuus, lähinkin tulevaisuus heidän ja silloin \"voidaan\njokaisesta laukauksesta asettua vastuunalaiseksi historian jumalan ja\nkansainvälisen köyhälistön edessä.\"\n\nMutta ellei hän nyt olekaan sellainen eikä tule toimimaan niinkuin\nY.M. toivoisi? Jos hän ei olekaan mikään valiomies, henkisesti ja\nsiveellisesti vastustajaansa korkeammalla, jos hän on kostonhaluinen,\nkuriton, julma ja puolueellinen toisin ajattelevia kohtaan,\nepäritarillinen, aseettomien kauhu j.n.e., jos hän ei ole eikä\nhänestä tule kaikkea sitä, mitä hänen pitäisi olla ja miksi tulla\n-- kuinkas silloin käy sen asian, joka on pantu hänestä riippumaan?\nY.M.:n resonemangin mukaan ei historian silloin tarvitse antaa sille\nhyväksymistään.\n\nEn olisi Yrjö Mäkelininä uskaltanut asettaa kaikkea tuon yhden\nkortin, punakaartilaisen korkeiden siveellisten avujen, varaan. Mutta\nuhkapeliähän tämä on ollut kaikki.\n\nNiinkuin jo sanoin: olisin tietysti suomalaisena ylpeä, jos suomalainen\npunakaartilainenkin seisoisi aatteellisesti ja siveellisesti sillä\njalustalla ja sitä taustaa vastaan, minkä Y.M. hänelle asettaa ja\nluo. Mutta jos hän olisikin sellainen, vaikka millainen -- hän on\nvirittänyt kansalaissodan, kulkee ja taistelee venäläisen riveissä,\nkylki kyljessä kiinni maansa peri- ja verivihollisen kanssa, kantaa\nnurjaa kilpeä isänmaataan vastaan, saattaa sen sanomattomaan turmioon\nja hätään, turmelee oman asiansa, toimii tietämättään taantumuksen\npalveluksessa -- vaikka hän olisi persoonallisesti pyhimys ja Herran\nenkeli, ei mikään historian jumala voi kruunata häntä sädekehällään,\nainoastaan kietoa säälin ja surkuttelun kuolinliinan hänen, erehtyneen\nja harhaanjohdetun, ympärille.\n\n*\n\nVirastoveli rintamaveljelle.\n\nLeikkaan ja liitän tähän päiväkirjaani seuraavan, erään \"Veljesi\nvirastossa\" kirjoittaman \"Kirjeen kaartilaistoverille\", joka hyvin\nvalaisee nuoren vallankumouksellisen, nähtävästi herkän ja runollisen\n\"sielun\" mielipiteitä ja mielentilaa. Se on nähtävästi vilpitön esitys\nilman varsinaista vääristelyä ja agitatsiotarkoitusta. Semmoisena sillä\non melkoinen psykoloogisen asiakirjan arvo. Siitä näkyy m.m. mikä suuri\nmerkitys varsinkin nuorten kumouksellisen mielialan kehittymisessä oli\nsillä aina toistetulla ja uskonkappaleeksi käyneellä valheella, että ne\nolivat porvarilliset, jotka alottivat ja että aseihin tarttuminen oli\nmuka välttämätöntä itsepuolustusta.\n\nKunnon veli!\n\nTämä on merkillistä. En tahdo saada sitä päähäni, että sinä olet\nsotilas ja minä virkamies. Joka aamu, kun havahdan virastohuoneen\nsohvalla, hierasen silmiäni ja kysyn itseltäni: mitä minä täällä teen?\n-- Mutta sitten muistan sinut ja teidät kaikki, tuhannet toverimme\nsiellä pakkasen kynsissä Pohjolan hangilla, ja heti selviää minulle\ntehtäväni: olen sen koneiston palveluksessa, jonka on vastattava\n\"selkäpuolen järjestämisestä\". Kavahdan pystyyn ja käyn käsiksi\npapereihin, joilla saan valuttaa mustetta teidän vuodattaessa vertanne\nvalkohangille. --\n\n-- -- -- Kun tuntuu olevan hetken rauha yön tunneilla, pistän paperille\njoitakin mietteitä, joita aivoissani kuumeisina pyörii.\n\nKummallinen on tämä kumous. Ei osannut sitä tuollaiseksi kuvitella.\nKuvauksissa, joita luimme, oli etualalla suuret mielenosoitukset,\nvaltavat kansanjoukot, katusulut, taistelu poliiseja ja sotaväkeä\nvastaan, muutaman vuorokauden hurja temmellys ja sitten ratkaisu:\nvoitto tai tappio. Nyt ei ole niin. Miksi? Siksi, että se temppu\nsuoritettiin meidänkin puolestamme Pietarissa jo lähes vuosi sitten\nja silloin keskeneräiseksi jäänyttä kumousta korjattiin jonkun kerran\nkesällä, kunnes sitten marraskuun vallankumous loi bolshevikitoveriemme\njohdolla työväen vallankäytön.\n\nMuistathan, kuinka sydäntämme sykähdytti viime kevättalvella tulleet\ntiedot, että kukistettu oli verisen tsaarin valta. Salamana iski\nsilloin mieleemme, molempien mieleen yhtaikaa: entä meillä? Mitä teemme\nme? Onhan niin paljon kumottavaa täälläkin! -- Tuo ajatus mielessä\nsyöksyimme tuhansin tovereinemme työpaikasta kadulle ja Siltasaarta\nkohti ohjasimme askeleemme. Lähdimme tunnussanaa hakemaan.\n\nMuistathan, että meitä kohtasi pettymys. Meille ei osoitettu\nvälittömästi kumottavaa. Sen sijaan, kuten niin monesti ennenkin,\nsaimme hyväksyä joukon ponsia. Kyllä ne vaatimukset, sen myönsimme,\noikeita olivat: valtiollinen kansanvalta, kunnallinen äänioikeus,\ntorpparien vapautus, työväen lait, vanhuudenvakuutus! Ja kyllähän me\nsenkin ymmärsimme, että kun kerran oli kokoontumassa eduskunta, jossa\noli sosialistinen enemmistö, niin olisihan hyvä, jos voisi tehdä\nvallankumouksellisia päätöksiä muodon puolesta ihan laillisesti!\nAlistuisivat vastustajammekin helpommin, sanottiin. Lienee totta,\nmutta kyllä minä sydämestäni yhdyin sen vanhan työtoverin hartaaseen\nkiroukseen, että \"olisi nyt edes ajettu ne valtuusherrat ulos.\" --\nOlisi tosiaankin sietänyt.\n\nMutta saimmehan toki jotain tyydytystä mekin. Saimme tapella itsellemme\n8 tunnin työpäivän, saimme olla mukana valtavissa mielenosoituksissa\nja poistimme poliisin. Tämä \"reformi\" tuntui silloin minusta aika\nlailla mitättömältä, mutta nyt ymmärrän, kuinka tärkeä se temppu oli.\nOlihan poikki se porvarien palvelussapeli. Ja olihan meidän poikia\ntutustumassa siihen koneistoon, jonka langoissa koko suurkaupunki on --\naika tarpeellinen asia nyt.\n\nMutta mitäpä minä sinulle historiaa latelemaan rupean.\nVoithan ajatuksissani itsekin kerrata viime kesän tapahtumat:\neduskuntaenemmistömme taistelun porvarien matalaa jarrutusta ja\nKerenskin hallituksen kierouksia vastaan; suuret mielenosoitukset,\njoilla ajettiin eduskunnassa läpi kunnallinen äänioikeus ja 8 tunnin\nlaki; valtalain hyväksyminen ja eduskuntamme hajoitus. -- Ja silloin,\nkuten hyvin muistanet, meille alkoi vasta selvitä, mitä vallankumous\ntodella vaatii. Meidän vaistomme sanoi, että nyt on _jotain_ tehtävä\ntai nylkevät porvarit meidän selkänahkamme lopultakin -- eivät\ntietenkään itse sitä nylkytyön likaisinta osaa viitsi suorittaa, vaan\npalkkaavat sitä varten lahtareita! Meidän vaistomme, proletaarinen\ntuntomme sanoi, että _taistelua on nyt jyrkennettävä_. -- Mutta onko se\nsosialidemokraattista? kysyttiin. Meillä oli taikainen kunnioitus tuota\nsanaa kohtaan. Olihan sen nimessä meille, työn uuvuttamille raatajille,\nauennut aatteiden ja ihanteiden taivas. Se oppi oli antanut käsiimme\nelämän ymmärtämyksen avaimen. Historian porvarisvalheet paljastuivat,\nluonnon ihmeet selkenivät ja kapitalismin ovela riistokoneisto\noli alastomana edessämme. Ei ollut sitä kysymystä, johon emme oli\nsosialidemokratialta vastausta saaneet. Ja vaikka eivät kirjamme\nyksityiskohtaista opastusta joka asiaan antaneetkaan, niin antoivat\nlehtemme lisää ja oma järki sanoi loput.\n\nNyt me kysyimme siltä rakkaaksi käyneeltä sosialidemokratialtamme:\neikö ole meillä muuta pelastusta miekkojaan hiovia lahtareita vastaan\nkuin ammattiyhdistysten aseettomat järjestöt, järjestöjen kokoukset ja\nmielenosoitukset sekä edustajaimme sanasota porvarien parlamentissa?\nMeillä oli, kuten muistat, tovereita, jotka sanoivat, että siinä se on\nkaikki. Vakuuttivat vielä, että se riittää, ja kielsivät \"hosumasta\" ja\n\"haaveilemasta\".\n\nMutta me emme uskoneet niitä. Parempi tuntomme sanoi, että niin ei\nvoi olla. Ja me otimme esille kirjamme. Tutkimme Kautskya: \"Tie\nvaltaan\", \"Yhteiskunnallinen vallankumous\", luimme Marxin puheita ja\nsuomennoksia venäläisten tovereitten artikkeleista. Ja meille valkeni\n_vallankumouksellinen sosialidemokratia!_ Me ymmärsimme \"laillisen\"\ntaistelun merkityksen, mutta me näimme myös sen rajat. Me saimme\nvahvistuksen oman vaistomme äänelle, joka sanoi, että aseistettu\nvastustaja on vain aseilla masennettavissa. Me totesimme, että\nvallankumouksen saavutusten takaamiseksi on tärkeimpiä tehtäviä _työtä\ntekevän kansan aseistaminen_ kaiken varalta.\n\nJa me liityimme kaartiin. Kuinka minua naurattaakaan porvarien\npuheet, että me kaartilaiset muka olisimme olleet innostuneita (!)\nsotilaallisiin harjoituksiin ja sotalaitokseen! Me, sodan viholliset,\njyrkät antimilitaristit, aseitten riisumisen vaatijat, mekö olisimme\nniitä himoinneet? Hyi semmoisen ajattelijoillekin. Eikä ne harjoitukset\nmeitä miellyttäneet. Muistat, kuinka niitä väliin kiroilimme. Mutta me\nymmärsimme, että jos missä, niin tarvitaan sotilaallisessa toimensa\njärjestystä ja kuria. Siksi alistuimme harjoituksiin.\n\nIkävä kyllä kävi aseistautuminen hitaasti. Käsitykseni on, että jos\nolisimme ennättäneet aseistautua edes yhtä rintaa lahtarien kanssa, ei\nehkä tätä sotaa olisi syttynytkään. Ne olisivat taipuneet tyydyttäviin\nuudistuksiin ja kansamme olisi säästynyt sisällissodan hävityksiltä.\nMutta, vielä kerran: ikävä kyllä, emme voineet saada riittävästi\naseita. Pietarissa kukkoili Kerenski. Sitä totteli suuri osa sotaväkeä\nja enimmäkseen vain rahalla ostaen saimme aseen tapaisia -- jos saimme\nollenkaan. Porvarit sen sijaan saivat niitä mistä lienevät saaneetkaan.\nSaksasta, Ruotsista, Venäjältäkin, jopa täkäläisiltä upseereilta ja\npimeiltä sotilailta ostaen.\n\nHuolestuneina ja kasvavalla kiukulla katselimme niiden röyhkeilyä.\nPalavasti odotimme käännettä, joka meille antaisi turvaa niiden\nteurastaja-aikeita vastaan. Odotimme, odotimme. Jo tuli marraskuun\nvallankumous Venäjällä ja sen heikko heijastus meillä: suurlakko.\nMuistathan, kuinka silloin kirosimme sitä, ettei menty pitemmälle.\nRaskaasti arvostelimme puolueemme luottamushenkilöitä. Voimme vieläkin\nsitä asiaa arvostellen ajatella. Mutta historia vasta ratkaisee,\nolisiko silloin ollut parempi kuin nyt. Ymmärrän kyllä esitetyt syyt:\nmeillä varsin vähän aseita, puolueemme keskuudessa ei sellaisen\ntoiminnan välttämättömyys vielä selvinnyt -- ja yhtä ja toista muuta.\n\nMutta mitä siitä enää. Asiat ovat niinkuin ovat. Sen olen\nmaterialistisen historiankäsityksen koulussa oppinut. Pääasia on,\nettä Suomen työväelle, koko puolueemme laajoille joukoille, toki\nsen jälkeen kävi selväksi yksi suuri totuus, se että nyt on edessä\nratkaiseva ottelu. Porvaristo tahtoo hinnalla millä tahansa masentaa\ntyöväen liikkeen. Se tahtoo maamme valtiollisesta itsenäisyydestä tehdä\nrahamyllyn, joka kulassivoitot kymmenen-, satakertaisiksi kohottaa.\nTalonpojillekin se uskotteli kultaista tulevaisuutta voikauppojen\nkautta. Sen tiellä oli vain sosialidemokratia. Hinnalla millä tahansa\noli se lyötävä maahan.\n\nVasta suurlakon jälkeen selvisi kaikille Suomen porvarien\nverenkarvainen sisu. Niiden lehdet purkivat sappea ja valoivat myrkkyä.\nKostoa, kostoa, kostoa! Niin ne huusivat. Sama, vaikka hienompaan\nmuotoon pukeutuneena, oli sävy niiden edustajapuheissa. Muistathan,\nveljeni, kuinka eduskunnan lehterillä ilta- ja yökausia istuen\nkiroilimme kuunnellessamme niiden tekopyhää julkeutta. \"Järjestyksen\"\nnimessä ne julistivat aikovansa lahtarikaartit laillistuttaa -- ja\nolivathan ne jo sen salassa tehneetkin. Ja meidän kaartimme ne sanoivat\nmuka \"laittomina\" hajoittavansa.\n\nAsema kävi selväksi. Kysymys oli vain ajasta. Jännitys kasvoi. Koetimme\nkiireisesti saada varustuksemme kuntoon. Mutta sittenkin, kuten kai\naina, tuli taistelu yllättävänä vyörynä yllemme. Lahtarit lähtivät\nliikkeelle ja meidän täytyi iskeä.\n\nJa sinä olet nyt rintamalla! Sinä, anti-militaristi ja lempeäluontoinen\nnuorukainen, sinä vuodatat verta ja uhraat veresi työväen asian\npuolesta. Minä kadehdin sinua. -- Sinä voit arvostella ankarastikin\nmeitä, konttorien kirjoittajia, ettemme tee enemmän hyväksesi, eikä\nvain sinun, henkesi uhraavan veljesi, mieskohtaiseksi hyväksi, vaan\nasiamme hyväksi. En kadehdi sinun kärsimyksiäsi, sillä olen ihminen.\nSinä sen sijaan voit kadehtia minun lämmitettyä huonettani. Kun sanoin\nkadehtivani sinua, tarkoitin sitä, että tahtoisin mieluummin antaa\nhenkeni kentällä, kuin kantaa ajatusta, että ehkä emme tee kyllin\nvoimaperäistä työtä täällä.\n\nMinä virkamiehenä! Ajattele, kuinka naurettavaa! Minä, runollinen\nsielu, jolle korkeat paperipinkat ovat tuiki vastenmieliset, minä istun\nnyt viheriäverkaisen pöydän ääressä, vanhojen kirjain ja tomuisten\nasiakirjakaappien keskellä! Mutta, herran kiitos, ne vanhat kirjat\nja paperit saavat meidän puolestamme olla rauhassa. Emme ole tulleet\ntänne niitä käännelleiden byrokraattien koneellista työtä matkimaan.\n_Me olemme luomassa uutta_. Meidän täytyy, kuten sanottu, pitää huolta\nselkäpuolen järjestämisestä. Työt on saatava käyntiin, liikenne\npidettävä kunnossa, työväen valta siviilihallinnossa vakiinnutettava,\nkansalle ja armeijalle saatava leipää ja taisteluvälineitä. Kaikki tuo\non tehtävä tai on edessä turmio. Siksi käy kuumeinen työ kanslioissa,\nsiksi täytyy meidän pelata byrokraattia ja siksi istun nyt täällä,\ntappelen kynälläni sekä puhelimen ääressä. Ja samalla kuvittelen\njoukkojamme huurteisissa metsissä vaanivien lahtarisissien luodeille\nalttiina.\n\nOn aamuyö. Täytyy vetäytyä muutamaksi tunniksi tuohon sohvalle, jotta\npää olisi taas aamulla selkeänä. Olen aatoksissa luonasi ja -- ehkä\nvielä taistelen rinnallasikin!\n\nTervehdä tovereitasi.\n\n*\n\nVielä hirmutekojen rankaisemisesta.\n\nSosialistien paremmisto on aina vaatinut, että yksityisten rikoksia ja\nhirmutekoja ei saa kirjoittaa puolueen laskuun. Mellakat ja ryöstöt\novat tuomittavat ja rangaistavat. Ja niitä kyllä ohimennen tuomitaankin\nja _luvataan_ rangaista, mutta niin pian kuin tuomion välttämättömyys\non myönnetty, seuraa säännöllisesti pitkä puolustuspuhe, jossa\nkoetetaan selittää ja ymmärtää, ja lopulta pannaan kaikki porvarien\nsyyksi. Kun eduskunnassa oli esillä välikysymys Turun mellakoista,\noli siellä yksi ainoa sosialisti, joka todella tuomitsi niitä, kaikki\nmuut \"ymmärsivät\". Merkitsen taas sellaisen tapauksen muistiin.\nEräässä kirjoituksessa tämän päivän \"Tiedonantajassa\" on puheen\nollessa sodan raakuuksista, seuraava lause: \"Emme voi emmekä tahdo\nväittää, että jokainen punakaartilaisen teko olisi puolustettava,\n_joskin_ se on ymmärrettävä.\" Mutta jos _jokainen_ punakaartilaisen\nteko on ymmärrettävissä, on se kai myöskin anteeksiannettavissa ja\ntulee luultavasti anteeksi annettavaksikin. En ole ainakaan nähnyt\nmainittavan ainoatakaan tuomiota, vielä vähemmän sen täytäntöön panoa,\njonka näin totean, en tiedä joko monennenkin kerran.\n\n*\n\nPuolueettomat venäläiset.\n\nKun eräässä salaa levitetyssä lehtisessä \"joukko Helsingin\npuolueettomia venäläisiä\" kääntyy venäläisten sotilaiden puoleen\nantaen heille tietoja valkoisten etenemisestä ja punaisten mieshukasta\nja kehottaen heitä pysymään erillään valkoisen ja punaisen Suomen\nvälisestä sodasta, huudahtaa \"Tiedonantaja\" sen johdosta: \"Konnat\nkäyttävät konnan keinoja... Me toivomme, että venäläiset toverimme\npitävät huolen siitä, etteivät heidän vähemmän itsetietoiset\nasetoverinsa takerru Suomen porvariston niin katalasti virittämiin\nansoihin\", ja vaatii \"sellaisten sepustusten levittäjät kiinni\notettaviksi ja saatettaviksi hyvin ansaittuun rangaistukseen\nvallankumouksen vahingoittamisesta.\"\n\n*\n\nKorpilaki.\n\nMitä sanottaneekaan seuraavasta oikeuden periaatteesta, jonka lausuu\njulki eräs Taavi Korpi hallituksen äänenkannattajan tänpäiväisessä\nn:ossa:\n\n\"Oikeusistuin on muutettava kansanvaltaasemmaksi, sikäli kuin se\nvoidaan muuttaa näillä voimilla. Luokkatuomio on hävitettävä, niin että\nei edes nykyisin vallassa oleva työväestö harjoita luokkatuomioitaan\nniitä kohtaan, jotka ovat nyt meidän vihollisiamme. _Kuitenkin olkoon\nsyrjäytetty oikeuskäsite aikana, mitä me nyt elämme_. Siinä muodossa,\nettä meidän pitäisi kohdella vastustajiamme hellävaroin, koska he\novat tehneet itsensä syypäiksi niin suureen verenvuodatukseen, mitä\nnykypäivinä tapahtuu.\"\n\n*\n\nNyt on Suomen Pankin Kotkan konttorikin saatu toimimaan, kun on saatu\nkassat \"inventtoiduiksi\". Inventtoiminen = sisäänmurto.\n\n*\n\nEi pidä vaivata valtiota.\n\nJotkut punaiset kunnat ovat nähtävästi kääntyneet hallituksen puoleen\nlaina-anomuksilla. Raha-asiain osasto vastaa valtuutetun J. Kohosen\nkautta kiertokirjeellä, että vaikka porvarillinen kunnalliskomento\nonkin saattanut kuntain raha-asiat kurjaan tilaan, jopa useilla\nseuduin, tyhjentänyt kuntien kassat ihan tyhjiksi, kuntien kuitenkin\non parasta itse hoitaa taloudelliset asiansa eikä yksinomaan kääntyä\nvaltion puoleen laina-anomuksillaan. Toveri Kohonen antaa pari hyvää\nneuvoakin kuntien finanssien parantamiseksi. Työttömiä on ohjattava\nhyödylliseen ja suunnitelmalliseen työhön, tuloja tuottavia yrityksiä\non perustettava (ei kuitenkaan sanota mitä) -- noin vain ilman muuta,\nyhtäkkiä. \"Tällä tavoin vahvistetaan suuresti vallankumouksen asemaa ja\nturvataan sen saavutukset.\"\n\n*\n\n\"Eteenpäin!\"\n\n_Irmari Rantamalalla_ on tänään \"Työmiehessä\" komea, asian paatosta\nuhkuva, voimakkain rytmein vyöryvä, runoilijan innoituksen sanelema\nkirjoitus \"Eteenpäin\". Hän yleensä rähisee ja väittelee, väärentää ja\nvalehtelee, on ilkeä, on ilmiantaja, kummallinen sekoitus kaikenlaista,\nminulle henkilönä ja kirjailijana arvoitus. Hän on sitä sekavaa, mitä\nhänen mammuttiromaaninsa -- Harhama. Tässä muutamia otteita:\n\nEteenpäin!\n\nSillä mitään muuta tietä ei enää ole. Takana ovat portit kiinni\nmuuratut. Paluutiet ovat haudoiksi avautuneet. Takana on kuolema. Ei\nole siis enää muuta käskyä kuin: Eteenpäin!\n\n-- Viime kesäisten pulien aikoina lausuin eräälle: \"Kansalaissota on\novella.\" \"Niinkö luulette?\" kysyi kuulijani. \"Aivan varmasti.\"\n\nJa niin on nyt kutsuttu eteemme onnettomuus. Se on kutsuttu maillemme\nyhdistyneen porvariston voimalla. Tuho ja turma on astunut tähän maahan\nporvariston tahdosta ja käskystä. Kun riistävän luokan sokeat laumat\ntarttuivat aseisiinsa, oli verinen haamu loihdittu ulos piilostansa.\nOrjuutettu työväen luokka tajusi, mikä tuho ja turma oli sen eteen\nasetettu. Sillä työväenluokalle oli porvariston aseistautumisena\nlausuttu luja: Kädet ylös! Kautta maan kuului työväen luokalle\nriistäjien luja ja armoton käsky: Polvillenne!\n\nMikä turman ja tuhon käsky! Mikä onnettomuuksien ja tuskien sana!\nKaikki sovittelut oli haudattu. Kaikki rauhan sanat oli paareille pantu\nja hautausmaalle viety. Työväen edessä oli vaali elämän ja kuoleman\nvälillä, vaan ilman miettimisaikaa, harkintaa, ilman armoa ja ehtoja.\nSen työväen piti antaa nopea vastaus ja se ei voinut antaa muuta kuin\nyhden ainoan vastauksen:\n\nAseisiin!\n\nSillä muuta vastausta ei voitu antaa, jos mielittiin elää.\nAseistautuneen orjuuttajan edessä oli valittava joko kahleet käsiin tai\npistin olalle. Kädet tarttuivat silloin kivääreihin. Orjajoukko nosti\npistinmetsän olallensa, sillä muuta se ei voinut tehdä.\n\nEteenpäin!\n\nSillä nyt oli riistävän luokan pakoituksesta astuttu se askel, jota\nei voida koskaan takaisin astua. Kaikki paluutiet oli tuhottu. Kaikki\nsillat takana on veteen hajoitettu. Elämän toivo oli enää ainoastaan\nedessä. Takana on orjan häpeällinen kuolema. Työväestöllä ei enää\nvoinut olla itsellensä muuta kuin yksi ainoa käsky, käsky:\n\nEteenpäin mars!\n\nSe käsky kuuluu nyt köyhälistön povesta äänettömänä ja lujana, kuin\ntulisi se vuorien ytimien lujasta hiljaisuudesta. Työn kovettamat\nkourat puristuvat yhä tiukemmin aseen ympärille. Rauhallisen\ntyömiehensä majan ovelle oli porvaristo kutsunut tuhon. Se oli käskenyt\npaljon kärsineen orjansa kantamaan vapautensa idut hautaan. Ei ole\nsilloin muuta tietä kuin:\n\nEteenpäin!\n\nHistorian sortokausi hajoaa. Kuoleva aika vavahtelee kuolintuskissansa.\nHautansa ääressä seisova riistoluokka on syössyt maan veriin, huutanut\ntaivaalle pimeyden ja yön. Veren, kaiken hinnalla se on päättänyt\ntäyttää oman hautansa työläisluokan vapaudella.\n\nEteenpäin!\n\nJokainen harha-askelkin taapäin on nyt askel orjuutta ja kuolemaa\nkohti. -- Pieninkin epäilys on jo askel armotonta tuomaripyöveliä\nkohti. Köyhälistön aseistuneiden rivien yllä vaakkuvat yön mustat\nkorpit.\n\nEteenpäin!\n\nPois kyselyt, pois kaikki. Korvat ovat nyt tukitut, sillä orjuuttajan\nkorva on muulloinkin kiveä orjansa äänelle. Jalka yhä lujemmin\ntaistelupaikan maaperään, sillä ainoastaan orjansa miekan ääntä kuulee\norjuuttajan korva. Takana on ainoastaan vapauden hauta. Vapaus on\nedessä. Sitä kohti.\n\nEteenpäin!\n\n-- -- --\n\nEteenpäin! Sun luo, vapaus, sun luo!\n\nKaikki muut käskyt ovat meille kuolleet. Kaikki muut äänet maailmassa\novat meille haudatut. -- -- -- Takanamme odottavat meitä orjuuttajiemme\nkahleet. Siellä istuvat julmat tuomarit, verimaljat valmiina kädessä.\nVain sinun luonasi on meillä elämä ja maailma luvassa. Yhä päättävämmin\nsiis:\n\nEteenpäin!\n\nYhä tiheämmin riviin eteenpäin! Koko maailman köyhälistö katsoo tänne,\nodottaa. Ei väsymystä. Sortaja on kutsunut aseet olallemme. Yhä\nlujemmin siis käsi niihin kiinni, siksi kunnes suureen päämääräämme\non päästy! Näkymättöminäkin täytyy niiden voida tehdä näkyviä tekoja.\nAhtaimpiinkin soppiin pakoitettuna täytyy niiden jaksaa tehoita halki\nmaan, laajoille aloille. Valittavana ei ole muuta kuin joko riistäjien\nsäätämä orjuus ja kuolema, tai sitten niillä aseilla ja verellä ostettu\nvapaus ja elämä. Ei siis ole myös mitään muuta käskyä, ei muuta\ntunnussanaa kuin raudanluja:\n\nEteenpäin!\n\n*\n\nHe toivovat.\n\nPunaisten pysäyttäminen Vilppulassa, josta oli seurauksena, että\nheidän aikeensa saada haltuunsa Haapamäen--Pieksämäen rata ja\nsiten eristää Pohjanmaan ja Karjalan joukot, on heille nähtävästi\nkatkera pettymys. \"Työmiehessä\" lohduttelekse eräs strateegi\nkuitenkin sillä, että vaikka liikuntamahdollisuus linjalla\nHaapamäki--Pieksämäki--Elisenvaara--Viipuri vielä onkin lahtarien\nkäsissä, sen käyttäminen kuitenkin nyt on käynyt vaaranalaiseksi, koska\nse milloin tahansa voi katketa useammasta kohtaa.\n\n*\n\nIhmiskalastusta.\n\nTuskinpa sitä numeroa, jossa ei kalastettaisi ihmisiä, milloin verkko-,\nmilloin syöttipyydyksillä, koetettaisi vuoroon pelotella, vuoroon\nhoukutella, joskaan ei porvarillisia, niin ainakin pikkuporvarillisia.\nKoulunopettajia, ylioppilaita ja koulunuorisoa taistelee murha-ase\nojennettuna työväkeä vastaan, teurastaen säälimättömästi. Heitä, kurjia\nkouluherroja on kohdeltava köyhälistön vihollisina. Rautatien alempaa\nvirkakuntaa ei uhata, vaan koetetaan houkutella sillä, että heillä on\nkaikki voitettavana vallankumoukselta. Kirjoittaja ei tahdo jaksaa\nmitenkään ymmärtää, kuinka pikkuvirkailija \"sokaistuna, kärsimyksistä\nhuolimatta, yhä edelleen on valmis kumartamaan ja palvelemaan sitä\nherraa, joka häntä on säälimättä nälkäpalkalla ilman oikeuksia\npakottanut tekemään työtä kapitalistien hyvinvoinnin takia.\"\n\n*\n\nEräässä kirjoituksessa \"Miksi oikeuskäsitteet ovat alkaneet horjua\"\nkoetetaan työväen aktiivista esiintymistä puolustaa m.m. sillä, että\nporvaristokin on aktiivisesti vastustanut eräitä kansanvaltaisia\nlakeja m.m. elintarvelakia, joka syntyi eduskunnassa sosialistien\ntoimesta. Sitä lakia ovat vastustaneet ja rikkoneet kaikki tuottajat,\nelintarvelautakunnat, jopa maan hallituskin. \"Jos tuollaisia tapauksia\nnähdessään myöskin työväestö joskus horjahtaa pois oikeuden poluilta,\nei sitä tarvitse ensinkään pitää ihmeteltävänä.\" Siis jotakuinkin\nnäin: kun porvaristo rikkoi elintarvelakia, saa työväki tehdä\nvallankumouksen. Mooseksen laki salli ottaa hampaan hampaasta, työväki\non ottanut koko pään.\n\n*\n\nRaitiovaunut ja vallankumous.\n\nOlen tässä kenkiäni säästääkseni ajellut raitiotiellä kaikessa\nviattomuudessa, kuitenkin ihmetellen, että niin monet kulkevat\njalkaisin. Joku huomautti minulle että raitiolla ajaminen on\nkapinallisten kassan lisäämistä ja että raitioliikettä joka on\ntakavarikoitu vallankumouksen hyväksi, siis on boikotattava.\nVaikka en luulekaan, että raitioteiden tulot missään tapauksessa\nriittävät menoihin, eikä teolla ole käytöllistä merkitystä, on se\nperiaatteellisesti aika reippaasti tehty. Sillä on ainakin kauas\nkantava kasvattava vaikutus. Lapsi pyrkii vaunuun niinkuin ennenkin.\nÄiti jatkaa jalkaisin matkaansa ja selittää hänelle syyn, miksei hän\nnouse vaunuun. Lapsi tulee luultavasti ikänsä muistamaan tapauksen ja\nopetuksen. Pitäisi vain olla samalla matkustamatta rautatiellä, olla\nkäyttämättä sähköä, kaasua ja vettä ja puhelinta ja syömättä Tokoin\nviljaakin. Onhan juttu pulmallinen. Joku tahtoi minulta vastausta\nkysymykseen: kummallako tavalla edistän enemmän omaa asiaani: olemalla\najamatta raitiovaunussa ja käyttämättä vihollisen nopeita kulkuneuvoja\nvastavallankumoukselliseen toimintaani vaiko kuluttamalla kenkiäni\nja siten tekemällä itselleni vahinkoa ja hidastuttamalla samalla\ntoimintaani? En osannut vastata muuta kuin: Yksi taitaa enemmän kysyä\nkuin j.n.e. En rohkene kuitenkaan väittää, että tämä olisi oikea\nvastaus kysymykseen. Ihailen kaikessa tapauksessa niitä, jotka jaksavat\npitää aatteen lipun _niin_ korkealla, että kulkevat lumisohjussakin,\nennenkuin nousevat vaunuun. Siellä on muuten runsaasti tilaa tätä nykyä.\n\n*\n\nKun voitamme, kuinka sitten?\n\nOn oikeastaan ollut joutavaa väitellä siitä, kuka tämän taistelun\nalotti ja kenen oli syy. Eihän voi olla epäilystäkään siitä, mistä\npäin hyökkäys tuli. Onhan meidän sosialidemokraattisella liikkeellä jo\naikoja sitten, miltei alunpitäenkin, ollut tappelua hierova, kimppuun\nkäyvä luonne. Se pääsi alkuvauhtiinsa ensimäisen vallankumouksen,\nmarraskuun suurlakon aikana. Se tosin silloin yhdessä muiden\nkanssa vain pysähytti pyörät, mutta tyytyi vain pakosta panemaan\nne jälleen liikkeelle. Pian yritetään uudelleen! siihen uhkaukseen\npäättyi suurlakko ja siitä aikoi aktiivisen toiminnan valmistelu,\nsen höyrypannun lämmittäminen, jonka kone nyt puhkuu. Senjälkeen se\nmäärätietoisesti pyrkii kumoukseen. Kumous, vallankumous, väkivaltainen\nvallananastus on ollut sen teoretikoiden tietoisena suunnitelmana.\nTämän teorian toteuttajain menettelytapana on aina ollut asettaa uusi\npäämaali, niin pian kuin joku oli saavutettu, ettei vain pysähdyttäisi\ntähän rauhalliseen saavutukseen. Ensin suurlakko, sitten alinomaiset\npikkulakot, alinomainen ryntäily ja jalkakampipolitiikka eduskunnassa,\njoka tilaisuuden agitatoorinen hyväkseen käyttäminen. Kuta enemmän\nannettiin, sitä enemmän vaadittiin. Kuta enemmän porvarillinen\nyhteiskunta, taistelua välttääkseen, väistyi, sitä kiinteämmin oli\nsosialidemokratia sen kintereillä niinkuin susilauma ahdistamassa\nhirveä, antamatta sen hetkeäkään hengähtää. Tämä kaikkihan on todettu\njo tuhat kertaa, mutta todettakoon vielä tuhatyhdennen kerran. Viimein\ntäytyi ahdistetun pysähtyä ja antautua taisteluun. En sano sitä\npäivitellen, sillä sellainenhan on aina maailmanmeno. Uusi ryntää,\nvanha puolustakse ja turha on tulla siitä senttimenttaaliseksi. Se on\nvoitto, joka ratkaisee ja voiton antaa voima ja ennen kaikkea elinvoima.\n\nMe varmasti _nyt_ voitamme, mutta voitammeko seuraavallakin kerralla,\njoka varmasti tulee? Mutta voitimmepa tai tappasimme, ei täällä meillä\nnyt ratkaista kapitaalin ja työn maailmantaistelua, ei lopullisesti\nedes tätä omaamme. Tulipa Suomesta länsimainen porvarillinen tasavalta\ntai hetkiseksi itämais-bolshevistinen kommissaarivalta, ei se, niinkuin\njohtajat omahyväisyydessään laumoilleen uskottelevat, vaikuta mitään\nmuuanne, tuskin edes Ruotsiinkaan asti.\n\nHeidän heikoin kohtansa on se, että he voittaenkaan eivät saa\ntoteutetuksi omia ihanteitaan. He tahtovat pystyttää kansanvallan,\ntyöväen tasavallan, mutta heidän kömpelöissä ja samalla heikoissa\nkäsissään siitä syntyy työväen diktatuuri, tirannius, ehkä hirmuvalta,\njoka kaatuessaan kaataa.\n\nMutta mitä tulee, jos me porvarit voitamme? Siinä vasta koetetaan,\nmihin porvarillinen yhteiskunta kykenee. Voittomme on meille\nvaarallisempi kuin tappio, sitä vaarallisempi kuta helpompi se on.\nTulemmeko lainkaan olemaan uuden tilanteen tasalla? Sallin itseni sitä\nepäillä. Mekin luultavasti iskemme yli maalin, kurkotamme kuuseen ja\nkapsahdamme katajaan. Olemme siinäkin suhteessa \"katajainen kansa\".\nTouhuamme, riitelemme, rähisemme, niinkuin ukot kirkonkokouksessa, ja\njoku kirkkoherra sanelee päätöksen pöytäkirjaan, tukenaan ja takanaan\njoku korkea-arvoinen tuomiokapituli.\n\nOn siis verrattain vähän merkitystä sillä, kuka alotti ja kuka lopetti.\nKaikki riippuu siitä, mitenkä asiat järjestetään sen jälkeen, kuin\nniitä päästään järjestämään.\n\n*\n\nMaaseudulla.\n\nSain kuulla jotain oloista maaseudulla, m.m. Tuusulassa. Siellä ovat\npunaiset pitäneet kotitarkastuksia joka huvilassa, on etsitty aseita,\nm.m. Hjeltien Lepolasta, Eero Järnefeltiltä ja Jean Sibeliukselta,\njoilta on saatu joitain vanhoja muistomiekkoja ja seinäkoriste-aseita.\nHe eivät saa olla missään telefooniyhteydessä edes keskenään. Joka tien\nhaarassa on vartija, joka vaatii passia. Kun Sibelius aamukävelyillään\nsäveltää, pysäytetään hänet, ja täytyy hänen näyttää passi jollekin\nJärvenpään kartanon muonamiehen pojalle. Suuri säveltäjä on heille vain\ntavallinen porvari.\n\n*\n\nHyvä mies ammuttu.\n\nSuurtilan omistaja A. Aminoff Ruovedellä on ammuttu. Lienee matruusien\ntyötä. Hän oli kansan mies, kuntansa asioita lämpimästi harrastava,\nhoiti hyvin väkeään ja alustalaisiaan, oli tehnyt melkoisia\nlahjoituksia m.m. keuhkotaudin vastustamisen hyväksi. Tapasimme usein\ntoisemme Päivälehden aikoina. Vaikka olikin ruotsinmielinen, kallistui\nhän silloisiin nuoriin.\n\n*\n\nViranhakijoita.\n\nKaikenlaisten virkojen hakijoita kuuluu seisovan pitkät jonot\nsenaatin käytävissä. Kun tuollaiselle jonolle ilmoitettiin, että\nkelpoisuusehtona jonkun viran saamiseen vaaditaan todistus viiden\nluokan oppimäärästä, kuului tyytymätöntä murinaa: \"Otetaan siis\nsittenkin vain herroja!\"\n\n*\n\nVanhaa kaunaa.\n\nSiihen aikaan kun sosialidemokratia, uuden eduskunnan kokoontuessa,\notti ensi askeleitaan julkisessa valtiollisessa elämässä, joutuivat\nsilloiset edustajat -- syystä kylläkin -- persoonallisenkin arvostelun\nalaisiksi. Heistä tehtiin melkolailla pilkkaa, raakaa, epähienoa ja\nepäonnistunuttakin, niinkuin meillä herrasväen on tapana tyhmästi\ntehdä pilaa talonpojasta, \"tuppeliinista\", moukasta. Semmoinen aina\närsyttää, katkeroittaa ja herättää pitkää vihaa. Nousukas on aina arka\narvostaan. Kuinka kauan tuollainen kauna ja viha jäytää mielissä, näkyy\ntänpäiväisen \"Tiedonantajan\" pääartikkelista, jossa sanotaan m.m.:\n\nKun yksikamariset valtiopäivät kokoontuivat, ja työläisten\nedustajat asettuivat lainlaatijain joukkoon, otti porvarillinen\nsanomalehdistö tehtäväkseen pilkata ja saivarrella yksityiskohtia\nheidän esiintymisessään, asettaen naurunalaiseksi koko valtiopäivät,\nsyystä että edustajien joukossa oli työläisiä. Sanottiin, että kaikki\ntodellinen lainlaatijatyö kävi mahdottomaksi sellaisten pätemättömien\nainesten mukana ollessa. Sosialidemokratisten edustajain sanoja ja\nlauseita morkattiin, heidän henkilökohtaisia ominaisuuksia herjattiin\nja heidän yrityksensä esiintuoda ja puoltaa valitsijainsa mielipiteitä\nselittivät porvarislehdet kerrassaan epäonnistuneiksi.\n\n*\n\nHeidän vaikeutensa.\n\nEilinen \"Vapaa Sana\" kuvaa valaisevasti sitä tukalaa asemaa, johon\nkapinalliset ovat joutumassa.\n\nParhaan kuvan kavaltajien tukalasta asemasta saapi lukemalla tarkoin\nheidän sanomalehtiensä pääkirjoituksia. Niistä käy empimättä selville,\nettä heidän omassa leirissään ei nähtävästi suurin osa hyväksy\nvenäläismallista sorto- ja hirmuhallitusta, vaan olisi halunnut pysyä\nrauhallisen ja laillisen parlamentaarisen toiminnan kannalla. Niiden\nsävy kohdistuu oikeastaan enemmän omien joukkojen kiihoittamiseen\nja uskon vahvistamiseen, kuin uhkailuun ja kerskailuun laillisen\nyhteiskunnan kannattajia vastaan.\n\nAnarkisteillamme on kestettävänä vaikeuksia, jotka yksinäänkin\ntulevat heidät ennen pitkää kukistamaan. Niinpä on heidän rahallinen\nja taloudellinen asemansa mahdoton. Ne miljoonat, jotka he ryöstivät\nSuomen pankista, ovat pian käytetyt, ja silloin tulee turmiollisena\neteen se rahapula, jonka poistamiseksi he nyt jo ponnistavat kaikkensa.\nKruununveroja ei heille makseta, suurten tulojen veroja he eivät tule\nsaamaan penniäkään, kunnallisveroja ei makseta liioin ollenkaan,\nsillä mitään laillista taksoitusta tai ulosotto-tointa ei voida\nnyt harjoittaa, vaan muuttuu sekin rosvoukseksi. Heti kun valmiina\nolevat setelit ovat käytetyt, rupeavat he luultavasti painamaan \"omaa\nrahaa\", mutta kansantaloudellisen lain mukaan häviää silloin heti\nviimeinenkin oikea raha käytännöstä jäljettömiin, eikä sitä saada\nliikkeeseen millään mahdilla. Suomen pankin ulkomaisia saatavia eivät\nhe saa mistään muualta perityksi kuin korkeintaan Venäjältä, ja heidän\nmaksumääräyksiään ei hyväksy ainoakaan pankki muualla ulkomailla.\nKun Suomen pankin kultakassa ja kaikki arvopaperit ovat laillisen\nhallituksen käsissä, toisin sanoen, koko Suomen pankki sen hallussa,\nei anarkistijoukkio voi keksiä mitään finanssisuunnitelmaa, jolla\nolisi vähintäkään menestymismahdollisuuksia. Jo siitä, ettei heillä\nole minkäänlaista valuuttaa uusien seteleidensä arvovastikkeeksi ja\ntakuuksi, seuraa, että tuota rahaa ei ainoakaan järkevä kansalainen, ei\npunaisinkaan kaartilainen, voi millään luottamuksella vastaan ottaa.\n\nToinen vaikeus johtuu elintarvepulasta. Kun koko se osa maatamme, jossa\nelintarpeita vielä oli, on hallituksemme vallassa, ei Uudenmaan lääni\nsekä puolet Turun ja Porin sekä Hämeenläänistä ymmärrettävästi voi\nhankkia lähestulkoonkaan sitä elintarvemäärää, joka siellä tarvitaan.\nJulkinen salaisuus on, että vilja Helsingissä on jokseenkin lopussa\nja että ne määrät, mitä punakaarti saa siemenviljaa maaseudulta\nrosvotuksi, eivät riitä edes sen omien joukkojen ruokkimiseksi.\nTuoretta lihaa ei ole ollut enää pitkään aikaan saatavissa ja\nmaitomyymälät joutuvat sulettaviksi ennenpitkää, sillä maalta ei\nmaitoa enää tule. Me hallituksen uskolliset kannattajat kestämme tämän\ntyynesti, mutta mielenkiintoista on nähdä, miten siihen suhtautuvat\nHelsingin kymmenet tuhannet työttömät, jotka jo nyt kärsivät kurjuutta\njohtajiensa hirvittävän kevytmielisyyden vuoksi.\n\nKolmas vaikeus on siinä, että koko yhteiskuntakoneistomme seisoo\nauttamattomasti. Ne oppimattomat ja sivistymättömät voimat, jotka\nhe ovat haalineet kokoon apureikseen, eivät pysty mihinkään muuhun\nkuin armottomasti sotkemaan kaikki. Silläkin alalla on edessä ehdoton\nromahdus, jota he eivät voi millään asevoimalla välttää.\n\nNeljäs vaikeus on siinä, että he eivät ole herroja omassa\nleirissäänkään. Mitä punakaarti tahtoo, se on komissarien täytettävä\nvastaan sanomattomasti. On suorastaan sääli nähdä sitä liehittelyä,\njolla he kaartiansa kohtelevat. Voittamatonta surua ja murhetta\nnäyttää johtajille tuottavan myös se, että kaikista varoituksista ja\nopetuksista huolimatta tämä kaarti yhä jatkaa yksityistä kostoansa\nlaillisen yhteiskuntamme palvelijoita vastaan, käyttäen edelleenkin\n\"rangaistuksena\" kylmäveristä murhaamista.\n\nRauhallisesti voimme odottaa tämän \"vallankumouksen\" päättymistä: sen\nloppu on selvin sanoin määritelty Suomen voimassa olevassa rikoslaissa.\n\n*\n\nVirkamiesten vastarinta.\n\nValtion virkamiesten lakko ei anna rauhaa \"Työmiehelle\", uudestaan\nja uudestaan se siihen palaa. Kun virkamiehet aikoinaan palvelivat\nBobrikoffia, Seyniä ja Borovitinoffia, mikseivät he nyt palvele\nManneria ja Tokoita? Esivalta kuin esivalta, ei toinen laillisempi eikä\nlaittomampi kuin toinenkaan.\n\nVertailu ei oikeastaan aivan pahasti onnu, sillä ei olisi pitänyt\nsilloinkaan palvella. Olisi pitänyt silloinkin tehdä lakko niinkuin\nnyt. Mutta se, mikä silloin jäi tekemättä, se tehdään nyt. Erehdys\nkorjataan, on vahingosta viisastuttu. Vertailu ei onnu siinäkään, keitä\nne palveltavat ovat, joita \"Työmies\" vertaa toisiinsa. Totean, että he\nitse vertaavat omaa hallitustaan Bobrikoffin ja Seynin vastaaviin.\n\nJ. K--la väittää tämänpäiväisessä \"Työmiehessä\", että lahtarit\npuhkaisevat uhriensa silmät pistimillä ennen pään murskaamista ja\nhakkaavat vielä elävältä jalat poikki, lisäten: \"Ei mikään peto ole\nniin julma kuin porvari, jonka kukkaroon kosketaan.\"\n\n*\n\nPerjantaina 15 p:nä helmikuuta.\n\n\nAivan niinkuin ainakin...\n\nTämä kaikki on kyllä niin verisen totista, tai sanoisinko niin\nkuolemankalpean kaameaa -- mutta joskus tarjoutuu kuitenkin joku\nkoomillinen näky tai tapaus, joka väkisinkin vetää mielen hilpeäksi.\nOn virkistävää nähdä porvarin esiintyvän aatelismiehenä kaikkine hänen\neleineen ja sosialistin porvarina vastaavine eleineen.\n\nKullervo Manner on eilen avannut Suomen työväen tasavallan ensimäiset\nvaltiopäivät niinkuin konsanansa joku valtionhoitaja, presidentti tai\nkuningas. Ja kaikki on muutenkin niillä valtiopäivillä käynyt samaan\nmalliin ja tahtiin kuin niillä porvarillisilla valtiopäivillä, joiden\npuhemiehenä Mannerkin kerran toimi -- lukuunottamatta juhlallista\njumalanpalvelusta, jota ei ole pidetty.\n\nHeidän duumansa kokoontui takavarikoidussa entisen eduskunnan\nHeimolassa. Sen nimenä on Työväen Pääneuvosto. Siellä on samat\ntuolit, samat pöydät, samat penkit ja osaksi samat penkinpainajatkin;\nluultavasti samat vahtimestaritkin ottamassa vastaan päällysvaatteita\neteisessä ja jakelemassa asiakirjoja pulpeteille. Lain leijonaa tuskin\non siirretty sijoiltaan, ellei se mahdollisesti itse ole kääntynyt päin\nseinää tai verhoutunut punaiseen lippuun. Lehdet eivät mainitse, oliko\nlehteriyleisöä ja millaista saapuvilla ja oliko keitään ulkomaiden\ndiplomaateja läsnä.\n\nKullervo Manner, tämän tasavallan presidentti, avaa istunnon (sitä\nnimitetään, vaatimattomasti kylläkin, \"kokoukseksi\" à la Lundson)\nja pitää puheen. Hän seisoo, luultavasti vesilasi vierellään,\nsamalla paikalla, missä Svinhufvud vajaa kuukausi sitten. Hänen\ntakanaan hallituksen tuoleilla mahdollisesti ovat ottaneet sijansa\nmuut hallituksen jäsenet. Hänen ryhtinsä on komean etukumara, katse\nluja, ääni syvä. Puhe on painettu hallituksen sanansaattajan ensi\nsivulla niinkuin ainakin valtaistuinpuheet. Se on tyyni ja arvokas,\nniinkuin suuren valtiomiehen puheen tuleekin olla. Se tekee lyhyesti,\nasiallisesti ja aito-porvarillisparlamenttaariseen tapaan ja tyyliin\nselkoa hallituksen toimenpiteistä, luoden suuntaviivoja tulevaisuutta\nvarten.\n\nSyvältä ovat vallankumouksen voitot jo järkyttäneet Suomen\nyhteiskuntaa. Porvarillisen yhteiskuntajärjestyksen monet valta-asemat\nja voimakeinot on riistäjäluokalta temmattu. Niitten virkavalta on\nhuomattavalta osaltaan kukistettu ja avattu tie vallankumouksellisen\nkansanvallan hedelmälliselle vaikutukselle. Maan valtiollinen\nkeskusvalta ja sen elimet ovat työväen käsissä. Kunnallisen vallan\nkäyttö on niinikään työväenluokan vankoissa kourissa. Vallankumouksensa\nsuurten tarkoitusten puolesta toimimaan on työväki nyt kerran pannut\nnuo vuosisatojen kehityksen luomat elimet, tarpeettomat niistä\npoispyyhkäisten ja toisiin valaen työväenluokan tarpeitten mukaisen\nuuden sisällön.\n\nVallankumous hävittää vanhaa ja lahonutta. Porvariston luokkalait on\nsuistettu voimastaan ja vaikutuksestaan. Tilalle on ehditty luoda\njoukko köyhälistön eri kerrosten taloudellista ja henkistä vapautta\nturvaavia säädöksiä ja siten vakiinnutettu Suomen köyhälistön\nvoittoisaa etenemistä lopullista vapautumistaan kohti. Paljon on tässä\nvielä työtä. Se on oleva lähimpäin aikojen päätehtävä.\n\nNe tehtävät, mitkä vallankumous on asettanut työväen elimien\nsuoritettaviksi, eivät ole helpot. Porvariston valtakausi jätti\njälkeensä äärimmilleen kärjistyneen elintarvekurjuuden. Kapitalistit\nja niiden virkakätyrit koettavat saattaa koko yhteiskuntakoneiston\nseisaukseen, ja häiritä kansan uudestiluovaa työtä. Näiden suurten\nvastusten voittaminen on epäilemättä lähiaikoina kysyvä erityisesti\nvallankumouksen ylimmän valtaelimen, Työväen Pääneuvoston, kaikkea\ntarmoa.\n\nSuomen työväen suuren vallankumouksen yhtenä tärkeimpänä päämääränä\non rakentaa kukistetun herravallan raunioille valtiollisen\nkansanvallan korkea rakennus. Se on tapahtuva _uuden valtiosäännön_\nsäätämisellä. Niin pian kuin julmat kansan viholliset ovat koko\nmaassa voitetut, on Suomen kansalle tarjottava tilaisuus yleisellä\nkansanäänestyksellä hyväksyä itselleen uusi valtiosääntö. Tästä\naikoo Kansanvaltuuskunta lähimmässä tulevaisuudessa esittää Työväen\nPääneuvostolle perustuslakiehdotuksen, jonka kautta luotaisiin maahan\ntodellinen kansaneduskunta sekä varma pohja kaiken työtätekevän kansan\ntulevaisuudelle. Näin voidaan varmimmin edistää Suomen työtätekevän\nkansan suurten joukkojen yhteisonnen lähentymistä.\n\nValheellista parjausta on siis se vastavallankumouksellisten syytös,\nettä työväki tavottelisi vähemmistövaltaa. Vallankumouksellinen\ntyöväenluokka edustaa tosiasiassa kansan enemmistön asiaa, puoltaa\npalkkatyöläisiä, torppareja, maaseudun maatonta köyhälistöä ja\npikkuviljelijöitä, kaupunkien kurjalistoa ja muita suurkapitalistien\nriistämiä. Kaikille näille taisteleva työväki suuria uhreja kantaen\nvalloittaa paremman elämän perustukset.\n\nVallankumouksellinen taistelu ei ole päättynyt. Raskaat ponnistukset\novat vielä edessä. Kansan viholliset saavat apua ulkomaisilta\nkapitalistiryhmiltä muodossa ja toisessa. Se on hidastuttanut työväen\nlopullisen voiton saavuttamista. Mutta työtätekevän kansan asia ei voi\nsortua. Sen voitto on historiallinen välttämättömyys. Sen taistelu on\nelimellinen osa köyhälistön kansainvälistä vapausliikettä. Sen takia se\non voitokkaana etenevä.\n\nKasvakoon Suomen työtätekevän kansan taistelujoukko! Lisääntykööt sen\nvoimat! Mukaan kaikki, joille kansan yhteisonni on rakas! Siten on\nvallankumouksen voitto taattu ja sen saavutukset turvatut!\n\nToverit! Pääneuvoston jäsenet! Teillä on tärkein asema työväen suuren\nvallankumouksen asian valvomisessa. Kansanvaltuuskunnan puolesta\ntervehdin Teitä, toverit, nyt alkaessanne työnne.\n\nTämän jälkeen käy kaikki voidellusti ja virallisesti niinkuin\nkonsanaan. Nimenhuudon toimitettua valitaan Pääneuvoston\npuheenjohtajaksi tov. V. Perttilä ja varapuheenjohtajiksi K. Tuominen\nja A. Lehto. Sihteeriksi oli tähän istuntoon kutsuttu Väinö Jokinen.\nPuhemiesneuvoston -- sekin siis on -- on tehtävä ensi kokoukselle\nehdotus sihteerin toimen järjestämisestä.\n\nJuhlatilaisuudesta ei puutu sähkösanomaakaan. Sen on lähettänyt Hangon\nsos. dem. työväenneuvosto.\n\nNäiden alkuvalmistelujen jälkeen alkaa asiain käsittely.\nKansanvaltuuskunnan jäsenten puolesta esitetään kokoukselle kirjelmä,\njossa he jättävät paikkansa Työväen Pääneuvoston päätösvaltaan. \"Jos\ntahdotte, toverit, toisia miehiä vallankumoushallituksen tehtäviä\ntäyttämään, niin sanokaa se millä hetkellä tahansa yhteisten\njärjestöjemme kokousten kautta, ja on heti jokainen meistä valmis\nsiirtämään ohjat kenelle te määräätte.\"\n\nKokous lähettää kirjelmän vasta perustettavaan perustuslakia laativaan\nvaliokuntaan kehoituksella, että Kansanvaltuuskunta siihen saakka,\nkunnes asia palaa valiokunnasta, hoitaa keskeymättä edelleen tointansa.\n\nSen jälkeen esitetään kokoukselle Kansanvaltuuskunnan esitys, sisältävä\nehdotuksen Työväen Pääneuvoston _Perussäännöiksi_. Ehdotus lähetetään\nlyhyen keskustelun jälkeen valiokuntaan.\n\nKokoukselle esitetään vielä Kansanvaltuuskunnan Sisäasiain Osaston\nvaltuutetun ehdotus _Punaisen Kaartin palkkauskysymyksestä_. Asia\nlähetetään lyhyen keskustelun perästä sota- ja talousvaliokuntaan\nlähemmin harkittavaksi.\n\nKansanvaltuuskunnan Oikeusosaston puolesta esitetään kirjelmä, jossa\nkunnioittaen ehdotetaan, että Työväen Pääneuvosto kiireellisimpinä\nkäsittelemiensä asioitten joukkoon asettaisi Vallankumouksellisen\nYlioikeuden nimittämisen.\n\nEsitys lähetetään valiokuntaan.\n\nPäätetään asettaa viisi eri valiokuntaa, nim. perustuslaki-,\nvaltiovarain-, _ulkoasiain-_, sota- ja talousasiain- sekä\nlakivaliokunnat, joihin kaikkiin jäsenetkin valitaan.\n\nUlkoasiainvaliokuntaan valitaan diplomaatit: Hanna Karhinen, A. Sirén,\nLaakkonen, Iivarinen ja Engström. Varalta: A. Huotari ja Blomqvist.\n\nIstunto päättyy klo 9.15 i.p. --\n\nSelostusta lukiessani valtaa minut, vanhan valtiopäiväreferentin,\nmiellyttävä, turvallinen tunne siitä, että kaikkihan täällä näkyy\nalkavan käydä niinkuin ainakin ja että suottahan minä olen tainnut\nhätäillä ja harmitella, että maan asiat muka menevät päin mäntyyn.\nMaan \"toverit\" näyttävät osaavan hoitaa maan asioita aivan niin kuin\nmaan \"isät\" ennen vanhaan. Eihän ne ole mitään vallankaappaajia ja\n-anastajia. \"Jos tahdotte, toverit, toisia miehiä, on heti meistä\njokainen valmis siirtämään ohjat kenelle te määräätte.\" Sehän on\nsilkkaa parlamenttarismia. Eihän ne istukaan pistinten varassa!\nSiellähän ei ole kuin 5 punakaartilaista. Ja niin pian kuin me\nkansan viholliset olemme voitetut, pääsemme kaikki yleisellä\nkansanäänestyksellä hyväksymään itsellemme uuden valtiosäännön.\n\nLahtarit siellä Pohjanmaalla, jos tietäisitte... laskekaa pian aseenne\nja tulkaa äänestämään!\n\n*\n\nSuurista miehistä.\n\nYrjö Mäkelin sanoo tänään joukon kärkeviä sanoja meille porvareille\nsiitä, että me huokailemme: \"Anna meille profeetta, anna meille\njohtaja!\" Meillä on ollut suuren persoonallisuuden kaipuu ja me\nolemme sitä varsinkin viime aikoina ruikuttaneet. \"Olisipa meillä\nvain Mechelin vielä keskuudessamme -- ovat porvarit näinä aikoina\nusein huokaisseet.\" Porvarit otaksuvat, että joku semmoinen\nelävä persoonallisuus voisi puhaltaa henkeä heidän kuolintautia\nsairastaneeseen luokkaansa. Kyllä heillä on käytettävänään henkisiä\nkykyjä, mutta eivät ne mitään silloin enää saata toimittaa, kun koko\nluokan historiallinen tilinteon hetki on koittanut.\n\nTotta onkin, että meiltä on puuttunut johtavia miehiä. Totta, että\nentiset ja uudet johtajat eivät ole olleet tehtävänsä tasalla. Onhan\ntässä huokailtu, jos lie haikailtukin, että mistä saadaan sekään Suomen\ntasavallan presidentti, kun sen valitsemisen aika tulee.\n\nLuulen kuitenkin, että Y. M. liian aikaisin iloitsee siitä, että\nporvarillisten johtajan-etsintä on oleva turha. Miehiä ilmestyy aina,\nkun niitä tarvitaan, joskaan ei heti ensi hätään, niin ainakin toiseen.\nVenäläisen sorron vastustamis-aikana ei tarvittu niin paljon miestä\nkuin mieltä. Mieltä oli, sitkeää ja lujaa rintamaväkeä, joka oli joka\npaikassa eikä oikeastaan missään. Muita päitä pitemmät päät olisi pian\nkatkaistu. Ne, mitä oli muita näkyvämpiä, ne poistettiinkin, mutta ei\nvastarinta siitä sanottavasti kärsinyt. Saattoipa olla parempikin,\nettei vasituista kapteenia ollut, jonka varaan ja komentoon olisi\nheittäydytty -- niin miehistö tunsi sitä suuremman vastuun ja kehittyi\nvähä itsekukin siihen tehtävään, jota se tämän viimeisen tingan tullen\nnyt suorittaa valtiolaivaamme pelastaessaan.\n\nKun tämä sota puhkesi, niin tarvittiin kuitenkin välttämättä\nsen johtajakin, ja ylipäällikkö putosi kuin pilvistä, tuli\nsuomalais-kansallisen suuren nousun etumies sieltä, mistä häntä\nkaikkein vähimmin olisi voinut odottaa -- Venäjän rintamalta.\nKuka tämän maan suomalaisista oli ennen kuullut puhuttavankaan\nMannerheimista? Mannerheim tuli, näki ja -- voittanut hän ei vielä\nole, mutta voittaa varmasti. Siinä on nyt _se_ huokailtu ja haikailtu\nsuurmies sillä sijalla, joskaan ei Kustaa Vaasa, niin ainakin Vaasan\nKustaa. Kun hän on tehtävänsä suorittanut ja kun ilmestyy uusia\ntehtäviä, jotka mahdollisesti eivät ole hänen, nousee varmaankin\naikanaan uusia miehiä. Mäkelin ilkkuu meitä liian varhain Mechelinien\npuutteesta.\n\nHeillä on toisin -- kehuu Mäkelin. Heillä on niin hyvin asiat, että\nhe eivät suuria miehiä tarvitse eivätkä kaipaa. Epäilen sitä tosin,\nluulen, että heidän valtiollinen ja strateeginen asemansa olisi\nhiukan toisin, jos valtuuskunnassa ja esikunnassa ei olisi Manner\nja Haapalainen. Mutta olkoon, että riittää, kun he kaikki ovat vain\n\"rintamaväkeä\" ja \"heidän yhteinen käskijänsä on historiallinen\nvälttämättömyys\".\n\nSe ajoi heidät liikkeelle. Jokainen kunnon toveri ryhtyi uusissa\noloissa täyttämään hänelle määrättyä velvollisuutta. N.s. johtajat\nsaivat käskyn ja tekivät työtä käskettyä. Ja tulevat edelleenkin sitä\nkäskyä noudattamaan, \"sillä me olemme päättäneet yhdessä taistella ja\nvoittaa\".\n\nMutta jos on niinpäin parempi, niin juuri sitenhän on myöskin\ntapahtunut porvarillisellakin puolella. Rintaman takaa ei tänne paljoa\nkuulu, mutta on kuulunut sentään jotain. Pohjalaisten talonpoikien\nluja tempaus, valkoisen Suomen nousu -- mitä se on muuta kuin\nhistoriallisen välttämättömyyden aikaansaamaa _kansan_ nousua, jossa\njokainen kunnon kansalainen täyttää hänelle määrättyä velvollisuutta.\nSiellä siis samoin kuin täällä. Mutta siellä _sen lisäksi_ Mannerheim\n-- täällä Svetsnikoff. Alussa ei sielläkään ollut suurmiehiä, ei edes\njohtomiehiä. Mutta kun tarvittiin, jo tuli. Rukous: \"Anna meille\nprofeetta, anna meille johtaja!\" kuultiin.\n\nSosialistit ovat kaikessa laskeneet väärin, arvioineet kieroon,\nkaikessa erehtyneet Suomen kansasta, luultavasti siitäkin osasta, jota\nhe luulevat tuntevansa ja vielä johtavat.\n\nLiitän tähän enemmittä omittani Yrjö Mäkelinen kirjoituksen\nennustukselliset loppusanat:\n\n\"Johtajia porvaristolle ei ilmesty enää. Niitä on voinut, erinäisin\nedellytyksin, ilmestyä vain luokan historiallisena nousuaikana.\nMutta nyt elää porvaristo surkeata laskeutumisaikaa ja siksi se\nkykenee synnyttämään vain rosvopäälliköitä, -- mitkä järjestynyt\ntyöväki, ihmiskunnan yhteisen hyvän takia, pyytää sulkea punakaartin\nsuosiolliseen huolen pitoon.\"\n\n*\n\nSenaattori runoilee.\n\nLieneekö koskaan mikään senaattori tai muu hallitusmies julaissut\nrunojaan virallisessa lehdessä, Keisari Nero kai olisi, jos siihen\naikaan olisi ollut sellaisia julkaisuja. Tapauksen harvinaisuuden\nvuoksi kopioin tähän Suomen kansanvaltuuskunnan oikeusasiain\nvaltuutetun Suomen kansanvaltuuskunnan \"Tiedonantajassa\" tänään\njulkaiseman runon:\n\n    KANSAN OIKEUS.\n\n    Kirj. _L. Letonmäki_.\n\n    Saa hautaan jo luut tahot siirtää\n    tuon rikkaitten oikeuden.\n    Punakaartien pistimet piirtää\n    lain uuden nyt Suomellen.\n\n    Pois hautahan oikeus rikkaan\n    ja kirous kiveksi sen!\n    Ajan uuden ja toivehikkaan\n    luo kumous köyhillen.\n\n    Laki uus, ole sorretun suoja\n    ja siunaus köyhien,\n    ole ihmisyys-viestin tuoja\n    säde kärjessä pistinten!\n\n*\n\nKiristystä tulossa.\n\nVäkivaltaisuus ja kaikkinainen pakotus yhä laajenee. Ei näy enää\nolevan rahaa tilausten maksamiseen, koska tavaroita aletaan rekviroida\nväkisin. Niinpä uhataan kauppaliikkeiltä, jotka kieltävät liikeluoton\nHelsingin kaupungin sähkö-, kaasu- ja vesijohtolaitoksilta, kieltää\nsähkö, kaasu ja vesi. Samoinhan voidaan ja kai tullaankin tekemään\nyksityisillekin. Otetaan pois välttämättömimmät elämisen ehdot, mikä on\nsamaa kuin panna kidutuspenkille se, joka ei hyvällä suostu. Kaikessa\ntaistelutaktiikassa, sekä ulkoisella että sisäisellä rintamalla, näkyy\nvenäläiset menettelytavat. Eläkäämme siis pimeässä ja kantakaamme vettä\nnaapurin kaivosta, niin kauan kuin sitä siellä on. Aurinkoa he eivät\nsentään voine sulkea kivimäkeen.\n\n*\n\nMieli pyrkii kuohahtamaan ja kauhistumaan jokaisesta uudesta väkivallan\nilmauksesta, niinkuin se joka kerta olisi jotain uutta. Se on\noikeastaan turhaa itsensä kiusaamista, turhaa lisäsyiden kasaamista,\nsillä onhan itse pääfaktumi, koko tämä kaappaus, jo semmoisenaan\ntarpeeksi suuri rikos.\n\n*\n\n\"Mitä varten?\"\n\n\"Mitä varten?\" Ne kysyvät lehdissään yhtä mittaa, udellen ja ihmetellen\nkaikenlaista, etupäässä sitä, mitä varten se ja se ei ole mukana, ei\nole kutsua noudattanut, vaikka uudet taivaat ja uudet maat häämöittävät\naivan piha-aidan takana, ei muuta kuin tulee ja ottaa. Tänään kysytään\n(eräs \"Jukka --la\"), miksi toinen köyhä taistelee toista köyhää vastaan.\n\nMitä etuja tavoittelee köyhä talonpoika, muutaman lehmän velkainen\nisäntä, jolla pienen, huonosti viljellyn maatilkkunsa päällä on lahonut\nasuntorähjä ja sen nurkissa joukko puolirääsyisiä, raihnaita lapsia\nnälkäänsä parkumassa ja odottamassa sitä aikaa, jolloin he kykenevät\nkulkemaan nokisten tehtaitten porteille työvoimaansa kaupalle, isän\nja äidin vääntyessä vaivaistalolle? Mitä etuja tavoittelee hän,\nliittyessään taistelemaan kapitalistiluokan elostelijoin luokkaetujen\npuolesta, joista eduista ei hän eikä hänen lapsensa koskaan saa\nvähääkään nauttia?\n\nItsensä uhraaminen taistelutantereella vaatisi vissejä edellytyksiä.\nMutta mitään sellaisia edellytyksiä ei köyhällä talonpojalla tähän\ntaisteluun lähtiessään ole ollut, eikä tule olemaan.\n\nKun taisto lakkaa, -- jos ne voittaa, joiden etujen puolesta hän\ntaistelee, riistää kapitalisti talonpojan putipuhtaiksi, vie metsät,\npellot, kaikki mitä hänellä on ja ajaa hänet perheineen maantielle.\nSe käy sitä helpommin, mitä loistavamman voiton he riistäjilleen\ntaistelevat. Mitä varten siis he taistelevat?\n\nSiihen ei tuon mukaan kylläkään näyttäisi pitävän olla mitään syytä. Ja\nkuitenkin he taistelevat siellä, ei vain pikkutilalliset, vaan myöskin\ntorpparit, mäkitupalaiset, itselliset, joilla on senkään verran maata,\nettä ovat saaneet mahtumaan siihen neljä kiveä pirtin neljän nurkan\nalle. Olisivatko ne kaikki vain harhaan johdettuja ja yllytetyitä?\nNähtävästi niillä on joku hämärä, vaistomainen aavistus ja tunne siitä,\nettä suomalainen kapitalismi sittenkin voi tarjota heille etuja, joita\nvenäläis-suomalainen bolshevismi ei voi. Ja olisiko niin, että heillä\non jotain tunnetta siitäkin, mitä sanotaan isänmaaksi, Suomeksi, ja\nettä heillä sen etujen valvomisesta on myöskin itselleen etua?\n\n*\n\nTuhatvuotinen valtakunta.\n\nOli minullakin nuoruudessani ja on välistä vieläkin romahtaneista\nihanteista huolimatta haaveita ikuisesta rauhasta ja tuhatvuotisesta\nvaltakunnasta. Niitä on kaikilla. Niitä oli keisari Nikolaillakin,\nkeisari Wilhelmillä, Wilsonilla y.m., y.m. On aivan ihmeellisesti\npinttynyt ja ihmiskunnan veriin syöpynyt se haave. Siihen pyritään\nkaikkia teitä. Tämän maailmansodan, tämän meidän pikku sodankin\nsaavutusten päämääränä on se uusi Jerusalemi. Sen ihanuuksia ylistelee\ntänään eräs kirjoittaja \"Työmiehessä\" kirjoituksessa \"Vanha ja uusi\nmaailma\". Annan hänen haaveilla ja haaveilen hänen kanssaan:\n\nUuden mullistuksen mukana muuttuu myös koko maailmanjärjestys. Orjuuden\nkahleet katkotaan. Kaikkialla pääsevät vapauden tuulet nyt esteettä\npuhaltelemaan.\n\nEntinen kurjuus häviää. Vastakohdat tasoittuvat. Ei nähdä enää\nyltäkylläisyyttä ja loistoa ja sen rinnalla mitä kurjinta köyhyyttä.\nJokaisessa kodissa vallitsee hyvinvointi ja kodin sulous. Vanhuksetkin\nsaavat elämänsä loppuun asti yhteiskunnan varoilla nauttia lastensa\nparissa kodin viehätyksestä, eikä niinkuin vanhassa maailmassa elää\nelämänsä surulliset loppupäivät vaivaistalon kurjuudessa.\n\nTyöläinen ei saavu, kuten entiset kapitalistien \"koneet\", työstään\nkotia toivottomana, allapäin ja uupuneena, vaan reippaana ja ilomielin,\ntietoisena, että hän ei luo enää rikkauksia yksityisille, vaan että\nhänen työnsä tulokset tulevat kaikkien hyödyksi. Tunnuslauseena on\n\"kaikki kaikkien hyväksi\".\n\nNälästä ei ole pelkoa, sillä maata eivät omista enää mahtavat\nkartanonherrat ja talonisännät, jotka vain omiksi tarpeikseen\nmaata viljelevät. Maa on jaettu tuhansille köyhille, jotka innolla\nsitä viljelevät. Entisistä soistakin on siten tehty lainehtivia\nviljavainioita.\n\nRauha vallitsee myös tässä uudessa maailmassa. Kansat ovat lyöneet\ntoisilleen veljenkättä. Aseet, ja varustukset ovat ikuisesti tuhotut.\nKauhulla muistellaan entisen maailman sotia, jolloin kruunupäiden\nkäskystä kansat syöksyivät repimään, raastamaan, tappamaan toisiaan.\nNyt vasta ovat silmät täydelleen auenneet näkemään senkin hulluuden.\n\nTasa-arvoisuus vallitsee yhteiskunnassa. Kukaan ei ole toista\nmahtavampi, eikä kykene häntä sortamaan. Kenkään ei nauti etuoikeuksia.\nKaikki ovat vastuunalaisia teoistaan yhteiskunnalle.\n\nKorkealla liehuu uudessa maailmassa lippu, johon on kirjoitettu sanat:\nVapaus! Veljeys! Tasa-arvoisuus! -- -- --\n\nHymni ei pääty tähän. Siinä on loppusäe, joka murskaa tunnelman ja\npainaa sen tavallisen yllytysartikkelin tasalle.\n\nTyöläinen, sinä olet tarttunut aseeseen luodaksesi uuden maailman.\nTiedä, että jos aseesi lasket ennen kuin voitto on saavutettu, niin se\nmerkitsee vaipumista vielä kurjempaan vanhaan kapitalistiseen maailmaan.\n\nLopun olisi pitänyt kuulua jotenkin näin: \"Työläinen, sinä olet\ntarttunut aseeseen luodaksesi uuden maailman. Tiedä, että jos aseesi\nlasket etkä siihen enää koskaan tartu, niin se merkitsee, että olet\nastunut ensi askeleen vanhan kapitalistisen maailman kukistamista\nkohti.\"\n\n*\n\nKuulen automobiilin porhaltavan ikkunani ohitse. Mihin pysähtynee,\nkenet vienee? Kuuluu laukaus meren jäältä. Joku kaupunkiin tai täältä\npois pyrkiväkö siellä sai surmansa?\n\n\n\n\nLauantaina 16 p:nä helmikuuta.\n\n\nMuuan päivä.\n\nPäiväni kuluvat jotakuinkin tähän tapaan, ja samoin luultavasti\nhyvin monen muun. Heti herättyäni menen ulos saadakseni käsiini\n\"Tiedonantajan\". Kun on tottunut saamaan aamulla sanomalehtensä,\ntäytyy se olla, kunhan on. Sen saan Eiran kulmasta, raitioteiden\nristeyksestä, missä värisevä poika kuuluttaa sitä haikean surullisella\näänellä. Ei ole siinä mitään vallankumouksen riemua, ei edes tavallista\nsanomalehtipojan tyrkyttelyintoa. Joka aamu odotan, etten enää saisi\nlehteä; se olisi merkki siitä, että jotain on mennyt epäkuntoon;\njoskus on poika poissa, mutta löytyy tavallisesti jo Tehtaankadun ja\nKapteeninkadun kulmasta. Vallankumous siis jatkuu.\n\nAvaan lehden ja silmäilen otsakkeita, varsinkin sotatietoja. Niistä\nei tule hullua hurskaammaksi, niinkuin yleensä ei suuren sodankaan\nsähkösanomista. Omituista muuten, kuinka vähän tätä nykyä välittää\nsiitä, mitä suurilla rintamilla tapahtuu. Varsinkin nyt, kun itäisellä\nrintamalla ei enää taistella. Yhtä ja toista voi kuitenkin lukea rivien\nvälistä. Tehotakseen täytyy valheellisissakin tiedonannoissa olla\njotain totta, ainakin siteeksi. Eikä ole niin viisasta valehtelijaa,\nettä hän voisi yhtämittaa _johdonmukaisesti_ valehdella. Vaikka\nne eivät puhukaan tappioistaan, eivät ne myöskään voi lakkaamatta\ntiedottaa olemattomista voitoistaan.\n\nLehden saatuani palaan kotiin ja luen sen alusta loppuun kaikkine\nilmoituksineen ja kuulutuksineen ja teen niistä lyhyitä merkintöjä\nlaajentaakseni niitä sitten illan tullen, jolloin on hyvää aikaa, kun\nei saa liikkua ulkona. Olisi nyt aikaa totisempaankin kirjalliseen\ntyöhön, mutta mieli on näissä niin kiinni, ettei voi tehdä mitään\nluovaa työtä, irrottautua mihinkään mielikuvitukselliseen. Ainoastaan\nkoneellinen työ sujuu, minkä sujuu. Muiden laita näyttää olevan sama.\nTapasin tiedemiehen, joka ei sanonut osaavansa muuta kuin tehdä\nmerkintöjä ja muistiinpanoja kirjallisuudesta.\n\nPäivät menevät sitten suurimmaksi osaksi käynteihin tuttavien luona. En\nole koskaan juossut niin paljon kylää kuin tätä nykyä. Valitsen milloin\nminkin tuttavan \"uhrikseni\". Liikun enimmäkseen omassa kaupunginosassa\nja välttelen keskikaupunkia ja pääkatuja. Ihmiset tietävät yleensä\nverrattain vähän semmoista, jota voisi pitää täysin varmana. Huhuja\ntietysti on liikkeessä mitä hurjimpia, melkein aina meille porvareille\nedullisia, jotka sitten osoittautuvat perättömiksi ja ovat tuottaneet\nvain pettymystä. Silkkipaperisanomat, \"Vapaat Sanat\", ovat sentään\njotenkin luotettavia. Tavallisesti ovat niiden tiedot ehtineet levitä\njo suullisesti. Ne tulevat iltahämyssä pudoten kirjelaatikkoon\nties mistä. Levittäjät eivät kuulu tietävän toisistaan eivätkä\nmonistuspaikoista, joita nähtävästi on useampia. Seuraavana aamuna,\njoskus samana iltana, vien jo saamani johonkin toiseen paikkaan,\njossa ne kiertävät perheestä perheeseen. Lehtisiä tulee kahdenlaisia:\n\"Vapaat Sanat\" ja eräs toinen julkaisu, jossa etupäässä selostetaan\nvenäläisten lehtien tietoja. Näitä saa ihme kyllä ostaa, vaikkeivät\ntiedot suinkaan aina ole vallankumoukselle ystävällisiä. Itäänpäin ei\nnäy olevan sensuuria, ennenkuin Valkoset sen panevat toimeen. Niin pian\nkuin venäläiset lehdet eivät saavu, on se kai merkki siitä, että yhteys\non katkaistu. Toistaiseksi ne ikävä kyllä nekin saapuvat säännöllisesti.\n\nIllalla tulee sitten \"Työmies\". On melkein fyysillisesti vastenmielistä\nottaa se käteensäkään. Kysyn usein itseltäni:\n\nKuinka on mahdollista tietoisesti, päivästä toiseen, viikosta\nviikkoon, lakkaamatta pääkirjoituksissa, alakerroissa, uutisissa,\nvalehdella ja vääristellä, peittää ja pimittää? Miten jaksavat\nihmisten aivot alinomaa pysyä vihan vireessä, niin ettei edes oman\nhenkensä virkistykseksi joskuskaan sano tunnustuksen, ymmärtämyksen\nja sovinnollisuuden sanaa vihollisesta? Semmoinen \"sisu\" on minulle\nsielullinen arvoitus.\n\nJoskus täytyy irtautua tästä kaikesta ja koettaa lukemalla saada\nviedyksi ajatuksensa muuanne. Olen m.m. lukenut Romain Rollandin Jean\nChristophea. Nyt vasta oikein ymmärrän, mikä verraton ystävä on hyvä\nkirja, joka niinkuin sairaanhoitaja varovasti kulettaa potilasta\nsairaalan puutarhassa, häntä kainalosta tukien ja osoitellen näköaloja\ntuolla tuonnempana. Tämä teos on kyllä pitkä, mutta kun ei se vain\nloppuisi ennen kuin tämä kapina.\n\nHyvä uni kestää hetken, sitten herää taas tähän pahaan todellisuuteen.\nTäytyisi koettaa keksiä itselleen jotain käsityötä. Otin\nkalastusvehkeeni esille ryhtyäkseni niitä korjailemaan. Ei ollut tarmoa\nsiihenkään, avasin laatikon kannen ja painoin kiinni. Mistä minä\ntiedän, tulenko niitä enää tarvitsemaan, perhojani ja uistimiani?\n\nIlta kuluu miten kuten, enimmäkseen näitä yksitoikkoisia mietteitä\npaperille pannessa.\n\nKiertomatkoillaan toisten luona tapaa siellä toisia, jotka liikkuvat\nsamoilla asioilla, tuomassa ja hankkimassa tietoja ja niitä\nvertailemassa toisiinsa. Usein kuulee hauskoja, hullunkurisia juttuja\npunaisten hölmöläisyyksistä, mutta yhtä usein myöskin järkyttäviä ja\njännittäviä kertomuksia murhista, kotitarkastuksista, pakoretkistä,\nvältetyistä vaaroista. Olen pannut merkille, kuinka vähän ihmiset\npurkavat tunteitaan, osoittavat kauhistustaan tai inhoaan, olkoonpa\ntapaus kuinka pöyristyttävä tahansa. Kuinka pian ihminen mukautuu ja\njaksaa sulattaa melkein mitä tahansa! Oli ennen suuri tapaus, jos auto\ntai raitiovaunu ajoi jonkun kuoliaaksi. Nyt otetaan, ellei se koske\nlähintä tuttavapiiriä, tieto murhasta tavallisena kuolemantapauksena.\nMutta kyllä kai viha ja kosto jää jäytämään ja puhkeamaan\naikanaan. Hampaat pureutuvat yhteen. Tyyneyden takana on sitkeää\npäättäväisyyttä kestää loppuun asti. Meilläkin on paljon saksalaista\n\"durchhalten\"-henkeä. Kunhan olisi myöskin heidän \"maulhalten\"-henkeään\n-- mutta siinä suhteessa emme ole saksalaisen hengen läpitunkemia.\nJos punaisilla olisi tiedustelutoimi vähänkään järjestetty, kyllä\nporvarillisten hankkeet helposti olisivat heidän tiedossaan. On aivan\nuskomatonta, miten nimiäkin mainiten puhutaan toimihenkilöistä,\nasekätköistä, siellä ja siellä piilevistä senaattoreista,\nsuojeluskuntalaisten varustuksista ja semmoisista. Ihmiset tekeytyvät\npikkutärkeiksi, kehuvat itse toimillaan ja tiedoillaan toisten toimista.\n\nMutta yleensä on porvarillisten ryhti ja kuri ja solidaarisuus\nhyvä, Heissä piilee ominaisuuksia, pelottomuutta, päättäväisyyttä,\nuhrautuvaisuutta, jotka tavallisina aikoina tuskin ollenkaan tulevat\nesiin. Suomen kansassa oleva teräs nähtävästi jalostuu ja karaistuu,\nluvaten hyvää.\n\nVähä väliä saa kuulla kertomuksia, kuinka tyynesti ja rauhallisesti\nihmiset esiintyvät vaikeimmissakin tilanteissa. Niistä selvittyään\nkertovat he niistä lystimäisesti, hirtehishumoristisesti tai\nvälinpitämättömästi, niinkuin ei mitään erikoista olisi tapahtunut,\nvaikka henki usein on vaappunut puukon kärellä. On jouduttu punaisten\nvangiksi ja heidän tuomioistuimensa eteen, on kohdeltu heitä ylpeästi\nja halveksivasti, tehty heistä homeerista pilaa. Toiset ovat pyytäneet\nkotitarkastajia istumaan ja tarjonneet tupakkaa, jopa kahviakin, ja\njutelleet ja pitäneet heille pitkiä esitelmiä tämän vallankumouksen\njärjettömyydestä. Kun kuolema on ollut edessä, ovat monet antaneet\nampua itsensä silmää räpäyttämättä, armoa anomatta. Kun Thomén\nveljekset teloitettiin -- on joku näkijä lausunut -- kuolivat he kuin\nkuninkaat, seisoen jäykkinä kuin patsaat, ainoastaan ystävällisellä\nhymyllä toisiaan rohkaisten.\n\nMikä suunnaton aihevarasto tämä aika tuleville runoilijoille ja\nkirjailijoille jännittäviä tapauksia, kauniita ja draamallisesti\njärkyttäviä tapauksia! Kun täälläkin niin, mitä sitten rintamilla,\nkun sieltä kerran viestit vierivät. Mikä heikompiakin luonteita\nlujentavasti kasvattava merkitys tällä taistelulla ei ainoastaan nyt\neläviin ja mukana oleviin, vaan myöskin vastaisiin polviin, jotka\nsaavat siitä vaikutelmansa sitä kuvaavan kirjallisuuden valossa!\n\nEnkä _minä_, jos muuten siihen kykenisinkin, kuitenkaan usko, että\nvoisin tämän ajan sankaruuksia intomielin ylistää. Kuka voittaneekin,\naina on se veli, joka veljeä vastaan taistelee, veli, joka veljen\ntuhoo. Ei ole kansalaissodasta, ei luokkasodasta ylevän ja ylentävän\neepoksen aiheeksi.\n\nTässä ei sittenkään ole, ainakaan vielä näin läheltä katsoen, mitään\ntraagillisesti suurta ja sovittavaa. Ei ymmärretä, ei kunnioiteta,\nei säälitä vastustajaa. Ei nähdä toinen toisessa muuta kuin\nkapinoitsijoita, maanpettureja, roistoja, ryöväreitä, sortajia. Nyt\nvasta luokkaviha alkaakin. Nyt se kytee porvareissakin, jotka ennen\novat olleet siitä vapaammat. Suomen kansa on auttamattomasti halennut\nkahtia. En ole saanut -- varsinkaan tavallisilta, keskinkertaisilta\nihmisiltä molemmissa leireissä -- juuri mitään vastakaikua\nyrityksilleni koettaa selittää, etsiä lieventäviä asianhaaroja,\nen tavannut mitään valkoisen ja punaisen intohimon välitunnetta,\njoka säälisi, ymmärtäisi ja antaisi anteeksi. Ei se tunne pääse\nitsessänikään kuin poikkeustiloissa vallalle, silloin vain, kun olen\nvarma voitostamme. Viha ja katkeruus kihelmöi minussakin, niin pian\nkuin vähänkään epäilen, ettemme selviä tästä voittajina. Ainoastaan\nsilloin huomaan voivani olla \"jalomielinen\", kun luulen itselläni\nolevan siihen varaa voittajana. Mutta voittajan jalomielisyyttä en ole\nkoskaan voinut pitää minään eetillisesti ylevänä ominaisuutena.\n\n*\n\nSotarunoudesta.\n\nTällä taistelulla on jo runoilijansa. Olen nähnyt näytteitä punaisten\npurkauksista. Luultavasti on valkoisellakin puolella Tyrtaionsa. Mutta\nei sodan aikainen sotarunous ole muuta kuin pamflettirunoutta. Se\nkyllä yllyttää ja innostaa, mutta ei jalosta. Se on sotahuutoa, se on\nvain yhden rintaman runoutta. Täytyy peräytyä kauas nykyhetkestä, ajan\npitkän perspektiivin taa kuvatakseen sotaa Vänrikki Stoolin henkeen.\n\"Kulneffia\" ei nyt kukaan voisi kirjoittaa, \"Viaporia\" kyllä. \"Tag allt\nhvad mörker finns i graf och allt hvad kval i lif och bilda dig ett\nnamn däraf och det åt honom gif\" -- Kaikk' ota haudan synkeys ja tuska\nelämän, tee niistä hälle nimitys. Häväistys, patto maan, niin nimi\nkurjan olkohon. Se on toistaiseksi meidän voimakkain, meitä hallitsevin\ntunteemme tästä sodasta.\n\nRunebergkin rakensi samantapaiselle kiro-paatokselle \"vänrikeistään\"\nainoastaan -- yhden.\n\n*\n\nEräs tuttavani on käynyt katsomassa ruumiita koleraparakilla. Punaisten\nuhreilta ovat monelta päät murskatut ja ruumiit ovat alastomiksi\nryöstetyt.\n\n*\n\nMuuan seikkailu.\n\nTapasin erään valtiopäivämiehen, joka oli venäläiseksi meriupseeriksi\npuettuna päättänyt eräiden toisten kanssa koettaa päästä kotipuoleensa.\nJostain syystä oli lähtö häneltä jäänyt, mutta toiset olivat lähteneet.\nVenäläisen upseerin saattamana he olivat onnistuneetkin pääsemään\nmääräpaikka-asemalle. Siellä he jossain asemahuoneessa uutimien\nsuojassa riisuivat sotilaspukunsa ja saivat ne kätketyksi, paitsi\nerästä lakkia, joka kiireessä oli tullut heitetyksi uunin päälle ja\nhuomattiin asemasillalta. Miehet joutuivat kiinni ja paikallinen\nvartio tuomitsi heidät vakoojina ammuttaviksi. Valtiomiesten joukossa\noli kuitenkin inhimillisempi mies, joka tahtoi pelastaa heidät ja\nsai aikaan, että vangitut lähetettiin Viipuriin, saattajana sama\nmies, joka edelleen halusi pelastaa heidät. Se onnistuikin, vaikka\nsuurien vaikeuksien jälkeen. Kun saattaja vei vankinsa miliisiin\nja pyysi passitusta Helsinkiin, antoi miliisimies hänelle kolme\nkiväärinpatruunaa, yhden kutakin vankia kohti, ärjäisten: \"Siin' on\npassi lahtareille!\" Saattaja otti patruunat, mutta ei niitä käyttänyt.\nVihdoin onnistuttiin vangit saada siirretyiksi Helsinkiin. Viipurissa\nolivat he vankilasta toiseen kuletettuina tavanneet m.m. vangituita\nkaupunginvaltuusmiehiä, m.m. arkkitehti L. Ikosen. Jotka sittemmin\nsurmattiin.\n\n*\n\n\"Naputtaa vain!\"\n\nJuttu, jonka eri muunnoksissa ja erilailla höystettynä, olen kuullut\nusealta taholta:\n\nErään rouvan palvelijatar ilmoittaa lähtevänsä, sillä hän oli\nvastaanottanut viran senaatissa. \"Mitäs Manda siellä tekee?\" -- \"Minä\nkirjoitan koneella puhtaaksi.\" -- \"Onko Manda ennen kirjoittanut\nkoneella puhtaaksi?\" -- \"En ole.\" -- \"Eikö se ole vähän vaikeaa ja\noutoa?\" -- \"Naputtaa vain.\" -- \"Entä oikeinkirjoitus ja niin poispäin?\"\n-- \"Naputtaa vain.\"\n\nTämmöisiä kaskuja kiertää loppumattomasti.\n\n*\n\nEntinen senaatin puhtaaksikirjoittaja, vanha neiti, tapaa\nvahtimestarin, joka vielä on toimessaan: \"Onko minun liivejäni näkynyt\nsiellä kammarissani?\" -- Vahtimestari: \"Liivit on poissa ja kello on\nmyös poissa ja neidin huoneessa keitetään priimuksella sekä puuroa että\npotaattia ja niihin hienoihin papereihin kääritään voileipiä ja muuta\nruokaa.\"\n\n*\n\nPunainen idylli.\n\nNäin aika nätin kohtauksen tänään Pohjoismaiden pankin edustalla.\nNuori, kaunis vartijamies joi kahvia, jota hänelle oli tuonut hienoon\nturkkiin, silkkisukkiin ja ruskeihin uusiin kenkiin puettu punatyttö.\nSillaikaa kun poika myhäillen joi kahvia, piteli neiti keikaillen hänen\nkivääriänsä toisella kädellä, toisessa tarjotin.\n\n*\n\nPikkueläjät.\n\nYrjö Mäkelin luo tänään tulevaisuuden kuvan siitä, mitä olisi\nodotettavissa, jos porvaristo voittaisi. Kysymys tehdään\npuolueettomille pikkueläjille, jotka tahtovat pysyä erillään\nkansalaissodasta ja joiden sympatiiat kallistuvat porvarillisten\npuolelle. Jos porvaristo voittaisi, tulisi maamme heti saamaan\nkannettavakseen vakinaisen sotalaitoksen: armeijan ja laivaston, ja\nkaiket siitä johtuvat rasitukset: köyhyyttä, kirousta, siveellistä\nrappeutumista, hirvittäviä veroja j.n.e.\n\nKun sotalaitoksella ja sen kauhuilla näin pelotetaan, ei tietysti\nsamassa henkäyksessä käy kehottaminen liittymään omaan jo olemassa\nolevaan punakaarti-armeijaan, vaikka nähtävästi olisi hyvä halu. Se\nolisi vähän liiaksi kouraantuntuvaa. Mutta jos ei voi näitä pikkueläjiä\nkehottaa tarttumaan aseihin, niin voivat he kuitenkin tehdä palveluksen\nasialle toisella tavalla.\n\nTe, puolueettomat pikku eläjät, mahdollisesti kysytte, mitä teidän\ntulisi tehdä. No hyvä! Emme vaadi teitä astumaan rintamaan. Ne paikat\ntäytetään luokkatietoisilla sankareilla, jotka tahtovat uhrata oikean\nasian puolesta kaikkensa, henkensäkin. Ja sellaisia sankareita on\nmeillä tarpeeksi asti, joten emme tarvitse lisää väkeä. Te siis,\njoille tässä puhutaan, te saatte kernaasti jäädä rauhan toimiin ja\njatkaa jokapäiväistä, hiljaista, ahertelevaa elämäänne. Ainoa, mitä\nteiltä odotetaan ja toivotaan, on se, että kaikkialla _ilmaisisitte\nsiveellisesti kannattavanne niitä_, jotka nyt ovat nousseet taisteluun\nkansan vapauden polkijoita, vähäväkisten orjuuttajia vastaan. Jos\neri paikkakunnilta maassamme alkaisi voimakkaana kuulua rauhallisten\npikkueläjien _vaatimus, että vastavallankumouksellisten tulee laskea\naseensa_, kävisi näille mahdottomaksi jatkaa taistelua. Nyt ne käyvät\nsitä muka teidänkin nimissänne, teidänkin valtuuttaminanne, vaikkakaan\nette ole heille mitään valtuuksia antaneet. Lopettakaa se heidän\nvalehtelemisensa, te puolueettomat pikkueläjät. Sanokaa julki, että\nvastavallankumouksellisilla ei ole lupa vedota teidän kannatukseenne.\n\nTaktiikka ja tekniikka on tässä sodassa aivan sama kuin suuressa\nsodassa. Sielläkin koetetaan saada puolueettomilta valloilta ainakin\nsiveellistä kannatusta. Saa nähdä, kuinka kauan nuo pikkueläjät todella\npysyvät puolueettomina tällä puolella rintaman. Tuolla puolella sen he\njo aikoja sitten lienevät puolueettomuudestaan luopuneet.\n\n*\n\nSeynin tapaan.\n\nSeyn aikoinaan muistaakseni lopetti partiopoikaliikkeen jotenkin\nsamantapaisella julistuksella kuin millä Suomen kouluneuvosto nyt sen\ntekee:\n\nKoska on lasten vanhempia, jotka ovat sallineet lastensa liittyä\npartiojärjestöihin aavistamatta näiden joutuvan täten vedettäviksi\nluokkasodan liekkeihin, on kouluissa tarkoin varottava, ettei\npartioliikkeen puolelta enään voida jatkaa mainittua kiihoitustyötä.\nKoulujen opettajistoa varotetaan ehdottomasti ja edesvastuun uhalla\npysymään erossa puuhista, jotka tarkoittavat oppilaiden yllyttämistä\nmuodossa tai toisessa vallankumousta vastaan. Koulujen oppilaita\nkehoitetaan valvomaan, ettei vastavallankumouksellinen kiihoitustyö saa\njalansijaa koulun rauhoitetulla alueella.\n\nUudenaikaista on, että Kouluneuvosto kääntyy suoraan oppilaiden puoleen\nvaatien heitä _valvomaan_ (s.o. tovereitaan vakoilemaan), ettei\nkiihoitustyö saa heidän keskuudessaan jalansijaa.\n\n*\n\nSulussa olevien ja työväestön haltuunsa ottamien liikkeiden lakossa\nolleita virkailijoita uhataan saattaa syytteeseen ja rangaistukseen\nvallankumoustuomioistuimista annetun lain kaikella ankaruudella.\n\n*\n\nTrotski onnittelee.\n\nVenäjän Brest-Litovskin rauhanneuvottelulähetystön nimessä\nlähettää ulkoasiain kansankomisario Trotski onnittelunsa Suomen\nvallankumoukselliselle työväelle, jossa m.m. sanotaan:\n\nMe onnittelemme Suomen sankarillista työväen luokkaa, joka riisti\nvaltiollisen vallan porvariston käsistä. Tämä nuori pohjoinen\ntasavalta, sen sivistynyt ja järjestynyt proletariaatti tulee\nmuodostamaan sosialistisen taloudellisen mallivaltion. -- -- -- Uudet\ntyöläisten yksimielisyyden siteet yhdistävät tästä lähtien vapaan\nSuomen vapaan Venäjän kanssa. Meillä on yhteiset vihollisemme ja\nyhteiset ystävämme; yhteiset periaatteet ja yhteinen tie. Sama voima\npanee sydämemme sykkimään. Eläköön vapaa, sosialistinen, veljellinen\nSuomi!\n\n*\n\nEi tule apua.\n\nTäällä näin eristettynä ollessa on vaikea tietää mitään varmaa, kuinka\nsuuressa määrin työväki oikeastaan kannattaa kapinaa. Ei innostus\naseelliseen toimintaan sentään mahtane olla aivan yleinen, koska\n\"Tiedonantajakin\" myöntää olevan puolueen jäseniä, jotka \"suhtautuvat\nvastenmielisesti koko nykyiseen vallankumoukseen\". Se on helposti\nymmärrettävissä -- sanotaan -- joskaan ei hyväksyttävissä. Kun\nkerran on lähdetty vallankumouksen tielle, niin on jokaisen tehtävä\nvoitavansa, ettei asiain hoito joutuisi rempalleen ja auttamattoman\nsekamelskan valtaan. Sentähden olisi kaikki kunnalliset laitokset, koko\nyhteiskunnallinen koneisto saatavat käyntiin.\n\nOlisihan ne... pitäisihän tässä, -- mutta mikä ihme siinä on, että\nkangertelee ja äksyilee? Lähetetään kiertokirjeitä, ukaaseja kaikille\ntahoille venäläiseen tapaan, mutta ei tule apua...\n\n*\n\nPunakaartin raportteja.\n\nTaavetin asemalla on ollut taistelu, jossa valkoisia on kaatunut 10 ja\nhaavoittunut useita. Punakaartilaisia haavoittui -- 1.\n\nPohjois-Satakunnassa on ollut useita tunteja kestänyt taistelu.\nMannerheimiläisiä kuuluu olleen 2000 ja punakaartilaisia ainoastaan\nmuutamia satoja. Punakaartilaisia kaatui 26 ja haavoittui \"jokunen\".\nPunakaartilaisten täytyi \"hieman\" perääntyä.\n\nNämä ovat tyypillisiä punakaartilaisraportteja. Heiltä kaatuu yhä\nedelleenkin, useita tunteja kestäneissä taisteluissakin, vain enintään\nkaksi ja haavoittuu \"jokunen\". Ei sentään aina; huomaan vielä raportin,\njonka mukaan Vilppulan rintamalla kaatui 1 ja haavoittui \"muutamia\".\nValkoiset pakenivat silloin Ruoveden Pekkalaan, jota vastaan hyökätessä\nkaatui kokonaista 3 punakaartilaista, mutta haavoittui taaskin vain\n\"jokunen\". -- Vielä yksi sotatieto, sitten riittäköön toistaiseksi:\nLoviisan ympäristössä olevien talojen isännät ovat \"ruoskan kanssa\najaneet renkiään tappeluun punakaartia vastaan\".\n\n*\n\nMiksen antaisi runoilija-haaveilijan taas vaihteeksi puhua ja purkaa\nmieltään:\n\n_Päivän noustessa._\n\nPäivä nousee...\n\nKimmeltävät vuorten huiput kohouvat auringon hehkussa kylpein.\nPunertavat jättihonkien latvat...\n\nOn hätä yön pimeillä peikoilla. He tahtovat auringon mustiin pilviinsä\npeittää ja yhä yön valtiaita olla...\n\nVaan ei! Ei mikään sen nousua voi estää!\n\nSe kultaa synkät pilvet purppurapunallaan ja mahtavana, voittoisana\nkohoaa niiden yli...\n\nHaa!... Jo on hetkenne tullut, te yön mustat peikot! Nyt tuomiolle\nkäykää... Me tahdomme kärsimyksemme kostaa vapaina tuhatöisen\npimeytenne kahleista...\n\nTerve, sinä nouseva säihkyvä päivä!\n\nTerve, sä nousevan päivän kansa!\n\nLohtua tuo'os miljooniin murtuneisiin mieliin...\n\nParantaos syvät, vertavuotavat haavat...\n\nLeppoisana paistaos siellä missä inehmo auransa kurjessa astuu...\n\nSuuri, odotettu ikuisuuden päivä... Me pyydämme sulta paljon...\npaljon... Rauhaa... leipää... ja elämänarvoa. Me pyydämme\nkärsimystemme loppua ja vapauden kultaista kesää.\n\nSiksi siunaamme sua, suuren kaivatun päivän nousu!\n\nEino Launis.\n\n*\n\nEn kernaasti uskoisi.\n\nTämmöisenä kiihkon aikana on yleistä, ehkä ymmärrettävääkin, että\ntahdotaan painaa villaisella kaikkia omia hairahduksia, jopa\nrikoksiakin. Me olemme enkeleitä, he ovat perkeleitä, he tekevät\nkaikkea mahdollista pahaa, me emme _voi_ menetellä muutoin kuin\nniinkuin hyvä ja oikein on. Meidän puolellamme ei tahdota kuulla\npuhuttavankaan mistään meikäläisten tekemistä julmuuksista, kaikki\nsellainen on heidän lehtiensä keksimää valhetta. En ole niitä, jotka\ntahtovat painaa villasella, en usko että valkoiset ovat enkeleitä.\nHeidän seurakuntansa on kai sekin sekalaista niinkuin kaikki muutkin\nseurakunnat. Punaisten levittämissä jutuissa _voi_ olla joissakin\njotain perää. Vapauttaakseni itseni yksipuolisuuden syytöksestä panen\ntähän niistä muutamia; jo siksikin, että lehden lukijakunta ne uskoo\ntosiksi ja että ne luultavasti tulevat olemaan monen yllytyksen\npohjana. Omasta puolestani en tietysti voi uskoa niitä, ennenkuin on\nvarmoja todistuksia niistä tai samantapaisista. Mutta _jos_ ne ovat\nosaksikaan tosia, olen yhtä ihannetta köyhempi. Jos se olisi siellä\nusein uudistuva ilmiö, olisin keppikerjäläinen.\n\n\"Työmies\" kertoo:\n\nViime tiistaina oli Länsi-Pohjassa kahakkaa punakaartilaisten ja\nvalkokaartilaisten välillä. Tällöin oli eräs punakaartilainen joutunut\nvalkokaartilaisten vangiksi, mutta sittemmin päässyt vapaaksi. Hän on\nkertonut, että kun hän joutui valkokaartilaisten käsiin, olivat ne\nsitoneet hänen kätensä selän taakse ja alkaneet lyödä häntä kiväärillä\npäähän sekä lausuneet: \"emme me sinua tapa, mutta kidutamme.\"\nHänen tilansa on arveluttava. Eräältä punakaartilaiselta olivat\nvalkokaartilaiset ryöstäneet 400 mk rahaa ja vaatteet.\n\nKokemäeltä lähti porilaisten edellä tiedustelumatkalle Lauttakylään\nkokemäkeläinen työmies Kalle Kantanen. Hän kuitenkin joutui lahtarien\nvangiksi. Lahtarit panivat hänet rautoihin ja pieksivät sitten\nuhriaan sekä muutoinkin rääkkäsivät mitä petomaisimmalla tavalla.\nMutta silloin vasta saavutti heidän julmuutensa huippukohdan, kun\nhe huomasivat porilaisten joukkojen tulon ja käsittivät jäävänsä\nnäiden kanssa taistelussa alakynteen. Raudoissa oleva ja muutoinkin\nliikuntakyvyttömäksi saatettu vanki jätettiin erääseen toht. Engdahlin\nhuoneeseen, jonka ovi pantiin kiinni ja sen päälle lippu, jonka mukaan\nhuoneessa piti olla säilytettävänä vihainen koira. Eikä tässä vielä\nkyllin, vaan he lisäksi suunnittelivat sellaisen pirullisen juonen,\nettä sen täyttyessä heidän laskelmainsa mukaisesti vangitun auttajat\nolisivat tulleet tämän teloittajiksi. Lahtarit nimittäin asettivat\nvoimakkain panoksin ladatun kaksipiippuisen haulikon kiinteään\nasentoon, tähtäys vankia kohti, ja sitoivat liipasimista narut oveen\nniin, että kun sitä avattiin, molempain piippujen täytyi ehdottomasti\nlaueta ja panosten surmata vangitun. Jokainen voi käsittää, millaisia\nkauhun ja jännityksen hetkiä tämä sai viettää katsoessaan kuolemaa\nsilmiin, jonka omat ystävät olisivat voineet tuottaa apua tuodessaan.\nOnneksi kuitenkin nämä tunkeutuivatkin sisälle kokonaan toista tietä\nkuin ihmispedot olivat laskeneet ja vapauttivat vangitun, joka saatiin\nraudoista irti vasta sepän luo vietynä. Raudat ovat tuodut muistoksi\nPoriin.\n\nOtaksuttuna, että täntapaisia tekoja on tehty, on muistettava, että ne\nvoivat olla punaisten vastaavien tekojen aiheuttamia. Mutta siinäkin\ntapauksessa --?\n\n*\n\nKaivopuistossa.\n\nTalvinen aamupäivä viehätti minut kävelylle. Lähdin Kaivopuistoon päin.\nSiellähän on sentään hiukan luontoa ja puita ja lumihankea. Tämmöisinä\npäivinä oltiin ennen Seurasaarella päin hiihtelemässä. Kaivopuistossa\nliikkuu sunnuntairouvia lapsineen ja kelkkoineen. Kuulen, kuinka\nhe kiukuttelevat sitä, että pikkutytötkään eivät saa siellä\nkäyttää suksia. Semmoinen kielto on todella olemassa. Voihan vielä\n\"strategiselta\" kannalta katsoen ymmärtää, että hiihtäminen kaupungin\nympäristössä on kiellettävä, mutta lasten pikku-urheilun estäminen on\npikkumaista kiusantekoa.\n\nPistäysin erään tuttavan luo, hänen kauniiseen uuteen kotiinsa, jonka\nhän äsken on sisustanut. Pidettiin pieni \"kotitarkastus\". Kaikki oli\nhienoa ja uutta. Onnittelin häntä, että hän oli saanut kotinsa tähän\nkuntoon.\n\n\"Niin, mutta eihän tiedä, kuinka kauan tämän saa pitää. Tuntuu kuin\nei se olisi vielä omani.\" -- \"No, kolmen viikon päästä se on omasi.\"\nEn uskonut itsekään, että meillä vielä kolmen viikon päästä oltaisiin\nsiinä, että yksityinen omistusoikeus olisi turvattu. Saattaa siihen\nmennä kolme kuukauttakin.\n\n*\n\nTuppurainen ja tappurainen.\n\nMielenkiintoisin puoli tässä touhussa on minusta yhä se, miten he\nkoettavat järjestää sen yhteiskunnan hoitoa, jonka he ovat ottaneet\nhaltuunsa. Sodallahan ei voi olla mitään itsetarkoitusta, sen\ntarkoituksenahan on päästä hoitamaan otettavaa saalista. Ovathan ne\njulistaneet koko joukon asetuksia milloin minkin laitoksen haltuun\nottamisesta ja uudestijärjestämisestä. Nyt on taas ilmestynyt pitkä\n\"ohjesääntö\" tehtaiden ja liikkeiden hoidosta ja valvonnasta, kun\nne ovat saatetut käyntiin kansanvaltuuskunnan suostumuksella.\nTehtaiden sekä teknillinen että rahallinen valvonta tulee jonkunlaisen\ntehdaskomitean valvonnan alaiseksi. Se valvoo yksin raaka-aineiden ja\ntilauksienkin hankintaa. Ohjesäännöissä on parikymmentä pykälää, jotka\nkaikki tarkoittavat työväen etujen turvaamista, mutta ei ainoatakaan,\njohon kapitaali, osakkeenomistajat, voisivat turvautua. Tehtaiden ja\nliikkeiden hoidossa ja valvonnassa ei sillä, joka on pannut niihin\nrahansa, näytä olevan mitään sanomista. On vain määrätty, että\nkonttoripäällikkö \"on vastuussa\" liikkeen rahavaroista ja tehtaan\nomaisuudesta ja on hänen sitä varten esitettävä -- takuu. Mistä tuo\nsatoihinkin tuhansiin nouseva takuu saadaan? Kuka sen punaisten\nkonttoripäällikölle antaa? Kelvanneeko siksi toveri tuppurainen toveri\ntappuraiselle? Muita ei liene saatavissa.\n\n*\n\nVankien toivo.\n\nEn ole muistaakseni koskaan ennen huomannut kuritushuonevankien\nesiintyvän sanomalehdissä etujaan valvomassa. Tänään sen tekevät Turun\nkuritushuonevangit _in corpore_. He ilmituovat riemunsa sen johdosta,\nettä heidät on luvattu vapauttaa. Se kuitenkin on tapahtunut eräillä\nehdoilla ja niissä on jotain, \"joka on saattanut kovin surulliseksi\nuseita vankeja. Se on se, että vain sellaiset vangit päästetään\nvapaiksi, joita ei katsota yhteiskunnalle vaarallisiksi. Huomautamme\ntähän, että jos meitä vankeja lasketaan vain sen perusteella vapaaksi,\nmiten vanhan keisarivallan virkailijat ovat puolueellisuudessaan\nmeitä raporteissaan mustanneet, niin ei meillä ole monellakaan toivoa\nvapauteen päästä heti.\"\n\n*\n\nJuttuja esimerkin miehistä.\n\nEräs pohjalainen saaristolais-vanhus, seitsemättä vuosikymmentä käyvä\nukko, joutui poikansa kanssa kiistaan siitä, kumpi heistä lähtee\nVaasaan ryssiä vastaan. Ukko oli taipumaton ja sanoi: \"Minä olen 50\nvuotta odottanut tilaisuutta saadakseni ajaa ryssät maasta. Kun se nyt\nvihdoin tapahtuu, menen minä nyt. Mutta jos minä kuolen, tule sinä\nsitten ja maksa ryssälle minunkin puolestani.\"\n\nYlistarosta kerrotaan (V. Sanoille) seuraava tapaus: Kun tammik. 20\np:nä oli taistelu kuumimmillaan, mutta pappilan piharakennuksesta oli\njo saatu ryssät pois, meni 78-vuotias ukko Iisakki Leppälahti sulkemaan\nsanotun rakennuksen ovia. Silloin äkkäsi Iisakki ylikamarin välikaton\npäälle piiloutuneen ryssän, joka ojensi kiväärinsä vanhusta kohti\nampuakseen hänet. Ukko oli kuitenkin ryssää nopeampi, sieppasi halon\nja iski sillä ryssää käsivarteen, niin että kivääri tuli kolinkolia\nalas. Mutta solttu oli varannut toisenkin kiväärin ja pesuvadillisen\npatruunia. Sen huomattuaan iski ukko toisen kerran, jolloin ryssä alkoi\npuhua bohusta ja antautui. Tultuaan alas antoi hän ukolle kiväärinsä\nja patruunansa. Ne ottikin ukko huostaansa ja kuletti vangin yhteiseen\nvankileiriin.\n\n*\n\nAntonius Caesarin ruumiin ääressä.\n\nJoku päivä sitten oletin, että kuvaukset valkoisten muka harjoittamista\njulmuuksista luultavasti piankin tulisivat antamaan tekstiä\nagitatsio-artikkeleihin. Tänään onkin \"Tiedonantajassa\" jo ensimäinen\nnäyte siitä, miten tätä ainehistoa tullaan käyttämään. Yrjö Mäkelin\nalkaa pääartikkelina olevan kirjoituksensa \"Pysähdy, kuuntele,\nmieti!\" näin: \"Pöyristyttävät ovat olleet sanomalehtien kertomukset\nlahtarikaartilaisten julmuuksista. Ja vielä niitäkin hirvittävämpiä\nkertomuksia kulkee kansan keskuudessa suusta suuhun.\" Ja sitten seuraa\nkirjoitus, joka tarkoitukseltaan ja sävyltään muistuttaa Antoniuksen\npuhetta Caesarin ruumiin ääressä. Sen näennäisenä tarkoituksena on\nhillitä kansan koston vimmaa. Kun en tunne miestä, menen niin pitkälle,\nettä myönnän hänen ehkä olevan vilpittömän ja todella tarkoittavan\nrauhoittamista. Mutta mikä kirjoituksen tarkoitus liekin, sen vaikutus\non varmaan oleva päinvastainen, omansa viemään vastatekoihin, kun\nkirjoittaja yhtä mittaa uudistaa kuvaukset valkoisten julmuuksista ja\nuskoo ne ilman muuta tosiksi. Pari näytettä:\n\nMuuan toverimme oli kaatunut taistelussa lahtareita vastaan. Hänen\nruumiinsa jäi virumaan lahtarien hallussa olleelle alueelle. Lahtarit\nkatkasivat ruumiin kaulan kirveellä ja potkivat irtonaista päätä.\nSiten kertovat lehdet. Se kertomus on omansa kuohuttamaan mieltä. Ja\nkostonajatus kihoaa aivoihin. Mutta sittenkin: eihän tässä taistelussa\nnyt ole kysymys kuolleen miehen päästä.\n\nEi ole! Revittäkööt lahtarit kaatuneiden toveriemme ruumiita vaikkapa\nkoirillaan. Se ei enää kuulu meille siinä mielessä, että sen seikan\ntakia pitäisi ryhtyä joihinkin vastatoimenpiteisiin. Ruumiiden\nhäpäiseminen ei ratkaise sitä asiaa, josta taistelua käydään. Tapaus\non vain surullinen sivuilmiö. Ja meidän tulee varoa, ettemme omasta\npuolestamme aiheuta sellaisia sivuilmiöitä. Rikolliset saatettakoot\ntuomioistuimen eteen. Mutta pois yksityinen kosto.\n\nEhkä hän sittenkin on vilpitön. Sillä samalla hän jälleen vaipuu\nhaaveilemaan tuhatvuotisesta valtakunnasta toteutettuna, mitä meihin\ntulee, tämän kansalaissodan kautta. Eikä sen saavuttamiseen hänen\nmielestään vaadita muuta kuin että tuohon valtakuntaan astuvien\n_täytyy_ olla yleviä ja hyviä.\n\nMutta olemmeko ja tulemmeko sitä olemaan? Valmistaako Y.M. omiaan\nsiihen yhä puhaltamalla sodan intohimojen liekkiin? Hän tuntee huonosti\n-- vaiko liiankin hyvin? -- ihmisten heimot, jotka väräjävät vain\nvaistojen mukaan. Kun hän loihtii esille vihollisen kaikki pahat teot,\npoistaa manttelin ja osoittaa Caesarin haavoja, ei auta enää vallalle\npäässyttä raivoa vaimentaa sanomalla: elkäähän sentään raivostuko,\nelkää kostako pahaa pahalla.\n\nJoukot värähtävät vastaan omalla tavallaan, vaistomaisesti,\nvastustamatta. Ei mikään kuri voi, tai voi ainakin vain hyvin heikosti,\nsitä estää. Valkoistenkin puolella on, niinkuin kerrotaan, ollut vaikea\nhillitä sotilaita lynkkaamasta vankeja heidän nähtyään punaisten\nveritöitä tai niistä kuultuaan. Tämä sota tulee nähtävästi olemaan\nhyvin verinen ja katkera, ja raaka molemmin puolin. Meissä piilee vielä\nraakalaisheimojen verikostovaistoa. Meitä ei ole koskaan kasvatettu\nritarillisuuteen. Eivätkähän suuret sivistyskansatkaan ole, Jumala\nparatkoon, näyttäneet meille esimerkkiä.\n\n*\n\nVenäläisten lähtö.\n\nY. Sirola ja E. Torniainen ovat äsken käyneet Venäjän työväenneuvoston\nkokouksessa Pietarissa viemässä täältä sinne terveisiä. Heidän\npuheessaan puhutaan useassa paikassa Suomen riippumattomuudesta ja\nitsenäisyydestä, jonka venäläisten toverien kautta olemme saaneet.\nNäyttää kuin sieltä päin olisi tahdottu saada jotain vakuutusta\ntästä riippumattomuudesta. Venäläisten vastauksessa ei anneta\nmitään sellaista vakuutusta, toivotaan vain menestystä molempien\nmaiden köyhälistöjen _yhteiselle_ taistelulle. Ehkä erehdyn, ehkä\ntervehdyskäynnin tarkoituksena olikin vain värvätä väkeä niiden\nvenäläisten sijaan, jotka täältä joka päivä kuuluvat valuvan kotiinsa,\ntai vaikuttaa entisten tänne jäämiseen.\n\n*\n\nNyt näinkin eräästä silkkipaperista, jossa selostetaan haastattelua,\nmikä N. Vjekillä on ollut Sirolan kanssa, millä asioilla hän siellä on\nliikkunut. \"Suomalaiset työläiset eivät ollenkaan kiirehdi venäläisten\njoukkojen poistumista; sitä vaativat vain porvarit. Venäläiset lähtevät\nkyllä, kun katsovat sen tarpeelliseksi.\"\n\n*\n\nPunainen lippu on verilippu.\n\nTämä päivä toi tietoja uusista punamurhista. Arkkitehti V. Penttilä on\nviety asunnostaan Grankullassa ja ammuttu. Hän ei ollut millään tavalla\nottanut osaa mihinkään \"vastavallankumoukselliseen\" toimintaan. --\nLohjalla on surmattu useita henkilöitä, m.m. pappi Tuori, joka makasi\nsairaana vuoteessaan. -- Eräs nuori ylioppilas Trygve Boldt on kadonnut\nmatkalla, jolle hän jonain viestinviejänä lähti isoisänsä lehtori B.\nNybergin asuntoon Hafsuddenissa lähellä Porvoota. Hän oli Topeliuksen\ntyttärentyttären poika, etevä, hieno nuorukainen. Hänestä ei ole\ntoistaiseksi muuta tietoa kuin että hänet on nähty jossain siellä\njoutuneen punaisten vangiksi.\n\nPunainen lippu on verilippu. Sen tahratulla pohjalla ei Suomen\nleijonavaakuna koskaan saa liehua. En koskaan voisi pitää sitä\nkatollani. Lippukysymyksemme on ratkaistu.\n\nLippumme on oleva sinivalkoinen.\n\n*\n\nOnnellisia miehiä.\n\nOlin tänään tohtori Z. Castrénin luona Siltasaarella. Hänen\njohtamansa Työväenopisto ei tietysti sekään voi toimia. Työväellä on\nnyt muuta tehtävää kuin vastaanottaa sivistyksellisiä herätyksiä.\nTeki virkistävän vaikutuksen tavata tämä tyyni filosoofi. Useiden\nmuiden kanssa työskentelee hän komiteassa yhteiskunnallisten olojen\nparantamiseksi, joka pohtii edistysmielisiä alotteita tulevaisuuden\nvaralta.\n\nOnnellisia Arkimedeksiä, jotka kaikesta huolimatta voivat ajatella\nympyröitään.\n\n*\n\nVeljeytymisestä ja sisartumisesta.\n\nEn ollenkaan ihmettele sitä vaikutusta, mikä venäläisillä tovereilla\non ollut meidän työläisiin, sitä veljeytymistä ja sisartumista, mikä\ntäällä vuosien kuluessa on niin lujaksi rakentunut. Venäläinen on\nsuuri hypnotisoija ja erinomainen agitaattori. Hän kourasee sydämen\npohjasta hyvätuulisuudellaan ja herttaisuudellaan ja lumoaa pian\nomalla uskollaan. Venäläiset \"uskovat\" tavattoman voimakkaasti, ovat\nenemmän kuin mitkään muut valmiit uhrautumaan uskonsa puolesta. He\nosaavat tavattomassa määrässä vakuuttaa, äänellä, silmillä, ilmeellä\nja eleillä. Heidän jokapäiväinen \"jej bohunsa\" tulee, kaikkein\ntavallisimmassakin vakuutuksessa, ilmeisesti valehdellessakin, heidän\nsisimmästään syvänä rintaäänenä niinkuin urkujen sisälmyksistä, usein\npaksuna, voimakkaana bassona.\n\nKun ne tekevät propagandaansa milloin uhaten, milloin houkuttelevasti\nlivertäen, paatoksin ja kyynelinkin, on vaikutusta vaikea torjua,\nvaikka olisi varuillaankin. Tiedän sen joistakin omistakin\nkokemuksistani.\n\nAjatella nyt meikäläistä työläistyttöä, aikana, jolloin kaikki hänen\nhenkensä liitokset ovat lauenneet, joutuneena pulskan, puheliaan,\njoutilaan, politikoivan, lahjovan, halailevan, suutelevan matruusin\nkäsiteltäväksi, vuosikausien kuluessa, joka-iltaisilla kävelyillä,\ntanssiaisissa, kulkueissa. Tarvitsee vain nähdä hänen täydellisen,\nautuaan antaumisensa, kun hän jollain esplanaadin sohvalla istuu\nritarinsa vierellä, miltei lepää hänen sylissään. Eivät meidän omat\njäykät nuorukaisemme koskaan olisi saaneet luoduksi sitä määrää\npunatyttöjä, minkä matruusit kesäisessä Helsingissä ovat värvänneet\nvallankumouksen armeijaan.\n\nTätä tietä on varmaan bolshevismi suuressa määrin tunkenut Sörnäisten\ntyöläiskoteihin. Ehkei aatteista ole paljoakaan puhuttu eikä niillä\nvaikutettu, mutta persoonallinen mieltymys sen aatteen ajajiin on\nrotuvastenmielisyyttä vähentäen tehnyt työtä aatteen hyväksi. On menty\nnäiden hyvien ja herttaisten miesten mukana, minne ne ovat vieneet.\nOlen nähnyt sitä vaikutusta maaseudullakin, vallityöseuduilla,\neivätkä sen alaisiksi joutuneet suinkaan ole olleet kaikki tavallisia\nsotaleirityttöjä. Turhaan ovat omat pojat tapelleet. Vaikka ovat\nantaneetkin ryssille selkään, on ryssä kuitenkin lopulta vienyt\ntytön. Naisilla, \"morsiamilla\", on varmaan suuri osuus kansallisessa\nluhistumisessa, roturaja-aitain repimisessä. Tehdastytöt ovat vieneet\nsuosiollisuutensa koteihinsa, asuntokasarmeihin työläiskorttereissa\nja valmistaneet maa-alaa yhteenliittymiselle, jonka hyväksi johtajat\npuolestaan ovat toimineet omalla propagandatyöllään. Tytöille on\nvenäläinen sotilas sulhanen, pojille hän on veli, ja niin on entisestä\nvihollisesta tullut sukulainen, jonka kanssa käydään nujertamaan\nvihattua naapuria, omaa porvaria, ja valtaamaan hänen taloaan.\nNaisten kanssa kaulakkain, miesten kanssa käsikkäin, sormet sormien\nlomassa -- on näky, jonka saattoi nähdä kaikissa kulkueissa Helsingin\nkaduilla, ja siitä on sitten siirrytty vallihautoihin rintamalle,\ntoiset sairaanhoitajattarina, toiset sotilaina. Siinä olisi paljon\nainehistoa vallankumouksen yksityis- ja luokkapsykologiaa harrastavalle\ntutkijalle, sekä tiedemiehelle että kaunokirjailijalle.\n\n*\n\nTyynnyttelyä.\n\nKun porvarillinen hallitus oli vallassa, käytiin sen kimppuun\nlakkaamatta siitä, ettei se voinut hankkia elintarpeita. Eivät\nmitkään sen ponnistukset saaneet tunnustusta, ei mitään vaikeuksia\notettu huomioon. Nyt sitä syytetään siitäkin, että se tahallaan\nkärjisti elintarvepulaa muka kokoamalla varastoja Pohjois-Suomeen\nomiin sotilastarpeihinsa. Kavalampaa, ilkeämpää ja samalla tehovampaa\nsyytöstä tuskin voi tehdä, ja miten se on vaikuttanut jonottaviin\nnaisiin, sen olen omin korvin kuullut.\n\nNyt on toinen äänensävy. Nyt odotetaan kärsivällisesti ja uskotaan\nvilpittömästi, että Tokoi kyllä hankkii. Uskotaan kaikki, mitä\nhän uskottelee. Ensimäinen juna on jo lähtenyt Siperiaan hakemaan\nviljaa ja seuraavia on aikomus lähettää jo viikon lopulla. Ja että\nne sieltä myöskin palaavat, siitä ei liene tällä haavaa epäilystä\nainoallakaan oikeauskoisella sosialistilla, paitsi asianomaisilla\njohtajilla itsellään. Sillä he eivät suinkaan ole niin optimistisia,\nkuin miltä ovat näyttävinään. He näkyvät pelkäävän, että \"työväki\nkyllästyy odotukseen ja kohdistaa tyytymättömyyden ja vihan omaa\nkansanvaltuuskuntaansa kohtaan\". Siinä pelossa lausutaan harras\ntoivomus, että \"toverit käsittävät nykyisen ajan vakavuuden ja\ntilanteen merkityksen ja ymmärtävät menetellä tyynesti ja harkitusti\najan vaatimuksia vastaavalla tavalla\". Usein toistuvasta mielten kuohun\nrauhoittamisesta päättäen sitä nähtävästi on siellä paljonkin olemassa.\n\n*\n\nLohduttava tieto.\n\n\"On vain yksi vihollinen, jota talonpoika pitää vaarallisena -- se\non vihollinen, joka pyrkii uhkaamaan hänen kotinsa rauhaa. Kotinsa\nkynnyksellä taistelee talonpoika leijonan rohkeudella ja hänen vihansa\nkotinsa vihollista kohtaan on yhtä palava, kuin hänen rakkautensa isien\nturpeeseen on syvä.\"\n\nNämä rivit ovat tänpäiväisestä \"Tiedonantajasta\" -- ihme kyllä siitä,\nsillä kun samalla myönnetään että porvaristo osaa näitä talonpojan\nsielunelämän vaistoja käyttää taitavasti hyväkseen, luulisi omillekin\nlukijoille käyvän ilmi, mikä voimakas vastustaja juuri näistä\ntalonpojista kokoonpantu valkoinen armeija todella on. Kaikessa\ntapauksessa on lohdullista täällä, jossa ei mitään tiedä, saada\nviholliselta itseltään tietoja hengestä ja mielialasta siellä kaukana.\n\n*\n\nPunakaartilaisen palkka.\n\nVallankumouksellisten eduskunta s.o. Työväen Pääneuvosto on ollut\nkoolla pari kertaa ja sen ensimäisenä ja tärkeimpänä tehtävänä on\nollut punakaartilaisen palkan määrääminen. Vakinaisessa palveluksessa\noleva saa 450 mk kuussa sekä ruuan. Sen lisäksi hän saa 100 mk kuussa\nvaimonsa elatukseksi ja 25 mk kuussa lasta kohden, joka tekee 450 + 100\n-- sanokaamme keskimäärin 4 lapsen osa yhteensä 100 mk = mk.\n\n*\n\nValtiopäivämies voidaan panna viralta.\n\nEilisessä istunnossa hyväksyi Pääneuvosto heidän\n\"valtiopäiväjärjestyksensä\" perussäännöt. Se ei ole pituudella pilattu,\nvain 8 §:ää. Merkittävimpiä säännöksiä on siinä se, että asianomainen\njärjestö joka on edustajan valinnut, voi milloin hyvänsä katsoo syytä\nolevan panna viralta vanhan ja valita uuden, jos ennen valitun ei enää\nkatsota ansaitsevan järjestön luottamusta.\n\n*\n\nSuomen Pankki avaa tästä puoleen pano- ja ottotilejä kaikissa\nkonttoreissaan. Liekö ketään vallankumouksen pysyväisyyteen niin\nluottavaa kapitalistia, joka uskaltaisi uskoa rahansa laitoksen\ntalletettavaksi, joka alkoi toimintansa sisäänmurrolla.\n\n*\n\nTokoi on yhä enemmän helisemässä, minkä jälleen mielihyvällä merkitsen\nmuistiin. Kuta \"pahhee heille, sitä parree meille.\" Jostain syystä\nminulla on erityisen paha silmä sitä runnaria kohtaan. Tänään on hän\ntavallista hermostuneempi. Hänelle on tehty ilmoituksia, että erinäiset\nkaartin osastot ja muut elintarvelautakunnista riippumattomat ryhmät\nkaikista varoituksista huolimatta ovat tehneet omavaltaisia elintarpeiden\ntakavarikoimisia ja kulettaneet pois muille paikkakunnille määrätyn\nviljan -- _usein suuriakin määriä_. Suurin osa Venäjältä tänne\nsaapuneista viljavaunuista on takavarikoitu ennen määräpaikkaansa\nsaapumista. Helsinkiin osotetusta maidosta on osa matkalla takavarikoitu\ntai kokonaan kadonnut ja Helsingin pieniltä lapsilta, jotka aina ovat\nsaaneet maitoa niukalti, uhkaa maito loppua kokonaan.\n\nTokoi tavallisuutensa mukaan \"ymmärtää kyllä\" -- olisi jo aika siitä\nlakata -- että elintarpeiden puute usein pakottaa omavaltaisiinkin\ntoimiin, mutta toiselta puolen on muistettava, -- sanoo hän --\nettä jos näin alulle päässyt vallattomuus saa jatkua, joutuu eri\npaikkakuntien työläiset taistelemaan elintarpeista keskenään. Ellei\njärjestystä ja annettuja kehoituksia noudateta, käy Kansanvaltuuskunnan\nElintarveasiain Osaston toiminta _kokonaan mahdottomaksi_ ja _sijaan\nastuu täydellinen anarkia_. \"Toverit, kaartilaiset ja työläiset! Me\n_pyydämme_ (!) teitä vallankumouksen menestyksen nimessä säilyttämään\njärjestyksen. Ellette luota nykyisiin toimihenkilöihinne, niin\n_valitkaa uudet_, joihin luotatte, mutta säilyttäkää järjestys.\"\n\nOn kuin hän jo suunnittelisi jotain pakoretkeä, niinkuin rotta jo\netsisi reikää, mistä putkahtaa pois uppoavasta laivasta.\n\n*\n\nYliopiston vuoro.\n\n\"Nyt on tullut yliopiston vuoro\", sanottiin ennen, kun Bobrikoff ja\nSeyn, tosin siinä ehtimättä onnistua, kurottivat kouransa yliopiston\nkurkkuun. Nyt voi sanoa saman vallankumouksellisista. Eräässä\nkirjoituksessa (joku, joka merkitsee itsensä \"Yliopistomiehiä\")\nesitetään vaatimus, että yliopiston henki, siinä vallinnut järjestelmä,\non kokonaan muutettava ja että sitä varten on perustettava erityinen\nyliopistoneuvosto, joka hoitaisi sen asiat, samoinkuin kouluneuvosto\ntulee hoitamaan koulujen ja taideneuvosto taiteelliset asiat\nkansanvaltaiseen suuntaan. Kirjoituksessa koetetaan houkutella\nvaltapaikkaisia dosentteja mukaan. Muuten on kirjoituksessa kylläkin\nasiallista se, mitä siinä on lainattua siitä kritiikistä, mikä jo kauan\nsitten on tullut yliopiston osaksi suomenmieliseltä taholta.\n\n*\n\nKoko hyvin.\n\nLuen ilokseni \"Tiedonantajan\" uutisen, että valkokaartilaiset\nKuhmoisissa ovat olleet aseistetut \"koko hyvin\". Jos niin on ollut\nKuhmoisissa, niin kai myöskin on samoin rintaman muillakin osilla.\n\n*\n\nSenaattori taas runoilee.\n\nSenaattori L. Letonmäki runoilee taas, tehneekö sitten jotain muutakin.\n\n    YLI KUOLEMAN KENTTIEN.\n\n    Kirj. L. Letonmäki.\n\n    Täm' on tehtävä tehdas-orjan,\n    työn lyöttämän vanhuksen:\n    \"Nyt eespäin te työläisnuoret\n    yli kuoleman kenttien.\"\n\n    Täm' on vaatimus työläisvaimon\n    laps' rinnoilla nälkäinen:\n    \"Isät eespäin ja eespäin pojat\n    yli kuoleman kenttien!\"\n\n    Täm' on kentälle sortuvan huuto,\n    pyhä huokaus viimeinen:\n    \"Nyt eespäin, toverit, eespäin\n    yli kuoleman kenttien!\"\n\n    Täm' on maailman kansojen käsky\n    proletaarien miljoonien:\n    \"Ylös, eespäin, sorretut orjat,\n    yli kuoleman kenttien!\"\n\n    \"Maan herruus te vallatkaatte\n    ja vapaus kansoillen!\n    Nyt eespäin! Elämä kutsuu\n    yli kuoleman kentien!\"\n\nEipä siltä, että runo runona ei olisi mukiinmenevä mukailu jostain\neinoleinoisesta.\n\n*\n\nIivo Härkänen senaatissa.\n\nKuulin kerrottavan, että Karjalan tuntija kirjailija livo Härkönen\noli kutsuttu senaattiin asiantuntijana antamaan tietoja Venäjän ja\nSuomen välejä ja tilejä selvittämään asetetulle suomalais-venäläiselle\nsekakomitealle. Iivolle oli annettu takuu koskemattomuudesta hengen ja\nvapauden puolesta. Hän meni senaattiin kirjoineen ja karttoineen.\nHäneltä pyydettiin ja saatiin tietoja Vienan-Karjalan väestöoloista ja\nmaantieteestä pohjaksi keskusteluille sen liittämisestä Suomeen.\nKomiteassa olisi pitänyt olla enemmistö liittämisen puolella. Gylling\noli m.m. tiedustellut, uskoiko Härkönen porvarien suostuvan rauhaan,\njos saisivat Karjalan ja ryssät vietäisiin maasta. Härkönen ei liene\nosannut vastata sitä eikä tätä. Gylling oli ollut hermostunut ja sanonut,\nettä kaikki menee helvettiin. En ole päässyt tarkistamaan kertojani\ntietoja. Kerron ne vain huhuina. Kai Härkönen aikoinaan juttuaa asiasta\nautentisesti.\n\n*\n\nKahnauksia.\n\nYhä useammin kuulee huhuja kahnauksista punaisten ja harmaiden veljien\nvälillä. Punaiset uhkaavat puhdistaa kasarmit ja ottaa ne itse\nhaltuunsa, kun ryssät eivät lähde heidän rintamalleen. Pitävät heitä\nsen vuoksi vastavallankumouksellisina. Muuan joukko lähti luovuttamatta\naseitaan, joita sanoivat tarvitsevansa kotonaankin. Terijoella ne\nheiltä ryöstettiin. Kahakassa oli kaatunut kaksi matruusia. Jotkut\npalasivat Helsinkiin antamaan raporttia välikohtauksesta. Heidän\nkäsityksensä sikäläisistä suomalaisista tovereista oli, että nehän\neivät ole mitään vallankumouksellisia, vaan tavallisia rosvoja.\n\n*\n\nVielä autolla ajajista (ks. I: 53).\n\n\"Pois eestä talonpoika, päästä herra helvettiin!\" -- ivaa kansanhuumori\nköyhän puolesta ylpeätä rikasta. Huutaja on varma siitä, että ajahan\naikasi, kyllä tiedän, mihin lopulta päädyt. Minä väistyn ja jään\ntiepuoleen, sinä ajat ohi ja -- perille. Siitäkö lie syöpynyt veriini\ntaikauskomainen pelko kaikkien kellossa ja selkäkenossa ajavien\nlopullisesta kohtalosta. Enkä minä ole, ainakaan omasta kohdastani,\nonnistunut kokoamaan montakaan poikkeusta säännöstä, että ylpeys käy\nlankeemuksen edellä. Tunsin nuoruudessani virkamiehen sitä vanhaa\nratsupiiskakantaa, jonka edessä talonpojan vielä 1870--80-luvullakin\npiti seista hatuttomin päin ulkonakin. Se herra ajoi aina kellossa,\nkarkuutti edelle, otti hevoset majataloista, vaikka tuli myöhemmin,\noli sanalla sanoen mahtava mies, jonka edessä kaikkien täytyi\ntietää huutia, mutta ei hoitanut asioitaan sen paremmin kuin että\nvaillingin vuoksi menetti virkansa ja elättelihe vanhoilla päivillään\nkalastuksella -- muuten kylläkin lievä helvetti, kun kalavesi oli hyvä.\n\nKun autot alkoivat tässä maassa riehua ihmisten kauhuna ja talonpoika\nhevosineen ja rattaineen tuon tuostakin löysihe ojan takaa männiköstä,\nkirahti varmaan moni hammas ja kuului kitkerä manaus. En ole voinut\noikein koskaan sietää autoja, en silloinkaan, kun itse selkäkenoherrana\nolen kiitänyt ohi hullaantuneiden hevosten ja huutavien ja huitovien\neukkojen. Jos minulla olisi ollut oma auto, olen varma siitä, että\njo aikoja sitten olisin -- perillä. Ryssät olivat tuonnoisna vuonna\neräällä kalaretkellä vähällä takavarikoida sekä automme että meidät. Ja\nniin on minussa yhä kasvanut taipumus pudistaa epäilevää ja varoittavaa\npäätä kaikille, jotka mahtavoivat voimavaunun notkuvilla patjoilla ja\nkietovat pölyhajuunsa pikkueläjät.\n\nKun Seyn pönäkkänä loistoautossaan pyyhkieli Helsingin katuja, niin\ntapasimme ilkkumasta: aja, mitä ajat, on sinullakin vielä matkasi\nmäärä! Ja tuli hänenkin tielleen se, joka otti omansa. Niin otti\nBorovitinowinkin, ja kaikki ne ylen ylpeät kenraalit ja amiraalit.\nOtti keisarinkin, jonka hänenkin näin autossa ajavan, kuitenkin niin\nsurkeana, kuin olisi jo jotain pelännyt.\n\nTakavuosina ajoivat autoissa humalaiset ylioppilaat, nuorukaiset\nja neidot niin, että oli ilkeä nähdä. Se oli sitä aikaansa, ylen\nkevytmielistä ilonpitoa Suomen surullisimpina päivinä.\n\nSitten alkoivat matruusit ja muut tavaritsit pistimet tanassa pitää\ntämän kaupungin katuja kilpa-ajo- ja ampumaratanaan. Missä nyt\najanevat, ei niitä ainakaan näy niinkuin ennen.\n\nSvinhufvudkin ajoi jonkun aikaa. Se oli kai se sama pahan onnen auto,\njolla Seyn ja Borovitinov olivat ajaneet. Ei hänellä tosin ollut sitä\nuhmaavaa ärsyttävää ryhtiä, mikä yleensä autossa ajavilla suurilla\nherroilla. Hänet näki vain vilahdukselta, kuomista lasin läpi. Auto\nmuistutti vähän vankivaunua. Kun hän astui ulos senaatin rappujen\nedessä, hän hymyili hyväntahtoisesti ja nyökäytti päätään, mutta näytti\nolevan hiukan hämillään. Ajattelin: kunhan ei mitään tapahtuisi hyvälle\nmiehelle tuossa pirun kelkassa. Mutta tapahtuipa kuin tapahtuikin.\nAjakoon hän kuitenkin kernaasti taas autolla, kun palaa. Autolla ajo on\nnyt vähän siinäkin, kuinka ajaa ja kuka ajaa.\n\nNyt ajavat punaiset aivan niinkuin matruusit ennen, pyssyineen ja\npistimineen retkuen pitkin ja poikin sekä sisä- että ulkopuolella,\nedessä ja takana, likasuojustenkin päällä vatsallaan. En luule, että\nhekään hyvänsä edellä ajavat.\n\nÄlkööt vain valkoiset kerran tänne tultuaan ajako niinkuin punaiset.\n[Lisäys jälkeenpäin: Ne ajoivat melkein niinkuin punaiset.]\n\n*\n\nKiukuttelua.\n\nMitä kaikkia historiallisia näytelmiä, suurin osa kotimaisia, --\nfarssejakin, sillä farssikin voi välistä olla historiallinen näytelmä\n-- onkaan meillä esitetty Kansallisteatterissa, sekä sen sisässä\nettä sen ulkopuolella talon vielä lyhyen olemassaolon aikana.\nIsänmaalliset juhlat, kansalais- ja puoluekokoukset, Bergbom- ja\nIida Aalberg -juhlat, itsenäisyysjuhlat, vallankumoushuumausjuhla,\njossa venäläinen amiraali esittää eläköönhuudon vapaalle Suomelle\n-- ja sitten puoliviralliset, puoleksi sinne pakotetut venäläiset\nkeisarilliset baletit ja entisen rakastajattaren Kjesinskajan\nnäytännöt ja viimein rouva Seynin hyväntekeväisyysiltamat, jotka\ntäytyi antaa pitää valtioavun menettämisen pelossa. Toiset ylpeätä\nitsetuntoa herättäviä, toiset kansallista häpeää kirvellyttäviä.\nSiellä pullistihe keisarillisessa aitiossa Seyn seurueineen, siellä\nnähtiin Maksimoff, Stahovitsh suomalaisten senaattorien kera y.m.,\ny.m. Siellä on kajahtanut \"Maamme\", \"Herää suomi\", Karjala, Die Wacht\nam Rhein, Marseljeesi, Internationale. Ja nyt on kansallinen pyhättö\nja suomalaisen taiteen temppeli punaisten ja ryssien juhlamielen\npurkupaikkana, maansa pettäneiden ja kansansa kavaltaneiden. Eilen\nsiellä oli bolshevistinen juhlakokous, jossa puhujina esiintyivät\nKullervo Manner, Aleksandra Kollontay ja Oskari Tokoi.\n\nRouvan puhe on tänään selostettuna \"Tiedonantajassa\". Puhuja kehui\nsillä, että bolshevikit olivat ainoa puolue Venäjällä, joka suoraan\nja avonaisesti asettui kansojen täyden itsemääräämisoikeuden kannalle\nja tunnusti myöskin Suomen itsenäisyyden. Mutta mitä merkitsee tämä\nitsenäisyys meille, kun päämääränä samalla on kaikkien kansallisten\nrajain asevoimalla hävittäminen, ja kun ne rajat todella tätä nykyä jo\novat hävitetyt meidän ja Venäjän väliltä, mikäli se on ollut heille\nmahdollista? Jos Suomen kansalla olisi itsemääräämisoikeus, ei rouva\nKollontay olisi voinut esiintyä Kansallisteatterin näyttämöllä ilman\njohtokunnan lupaa. Kollontay on valloittaja- ja sortajakansan edustaja,\nseisoo pistinten varassa ja puhuu niiden päältä. Sillä venäläisellä\nsotamiehellä, joka tuki meidän sortajiamme ennen ja joka nyt itse\nmeitä sortaa, ei ole muuta eroa, kuin että edellisellä oli tahraisessa\nsinellissään olkalaput, joita jälkimäisellä vielä tahraisemmassaan\nei ole. Niin että kyllä se on yhtä pitkää kuin leveätä, mitä meidän\n_siltä_ taholta saamaamme itsenäisyyteemme tulee. Ja tämmöisen liiton\njuhlaa vietetään Suomen Kansallisteatterissa. Miksei Aleksanterin\nteatterissa tai matruusiklubissa tai Uspenskin katedraalissa?\n\n_Niissä_ olisi ollut oikea paikka puhujattaren ylistellä _venäläisen_\nsosialismin tähänastisia saavutuksia. Kollontayn kehunta niistä\nkäy samaan henkeen ja tyyliin kuin meikäläisten ylistely omia\nsaavutuksiaan. Sota on lopetettu, teurastus on lakannut, ja se on muka\nbolshevikien ansio. Sopinee kysäistä, onko taistelun lopettaminen\n_sen_ ansio, jonka vastataistelija on saanut siihen tilanteeseen,\nettei hän enää _kykene_ taistelemaan, vaan antautuu täydellisesti\narmoille? Ja mitä lopettamista se on, kun, niinkuin Kollontay kehahtaen\nsanoo lopettamista vain tempuksi, manööveriksi, kun \"tarkoituksena on\notollisen tilaisuuden tullen _alottaa uudestaan\"?_\n\nMonesta muusta bolssiensa \"saavutuksesta\" kehui Kollontay. Maakysymys\non m.m. ratkaistu. Miten? Vallankumous _nujersi_ aateliston ja\nmaanomistajain riistämisvallan. Siis otti vain. Kai pitäisi nyt\nmeilläkin meneteltämän samoin. Ottaako maa talonpojilta, ainakin\ntalonpojilta_kin_, sillä on sitä vähän maata niilläkin, ja antaako\nmaattomille? Mutta olisiko meidän maattomilla kykyä ja halua ja\npääomaa sitä viljellä? Uusi torpparilaki olisi pian sen osoittanut\nilman vallankumouksen väliintuloa. Meillä mennään mieluummin\ntukkitöihin ja tehtaihin kuin ruvetaan raatamaan. Ehkä valmiit\ntalot kuitenkin kelpaisivat, jos karja ja muu irtaimisto seuraisi\npakkoluovutuksessa mukana. Ja juuri niin kai lienee tapahtunut\nVenäjällä. Entisistä rengeistä, päiväläisistä ja torppareista tulisi\ntalollisia ja päinvastoin. Maan _omistajat_ muuttuisivat, mutta eivät\nmaan_omistusolot_. Sekin olisi sitä ryssäläistä yhtä pitkää kuin\nleveääkin.\n\nNyt hän lähtee viemään tätä vallankumoustaan muuhunkin Euroopaan,\njos nyt meitä enää voi sanoa Euroopaksi -- vaikka se muukin Eurooppa\nkorkeine kanuunakulttuureineen? -- nyt hän lähtee täältä sinne. Meidän\nKansallisteaatterimme oli ensimäinen pysäkki sillä matkalla. Ehkä\ntapausta tullaan pitämään ainakin pikkuisena merkkitapauksena Suomen\nhistoriassa. Toinen kestikievari on kai oleva ooppera Kustaa Aadolfin\ntorin varrella Tukholmassa, jollei tie sitä ennen nouse pystyyn.\nPysyisi kotonaan ja kypsyttäisi omenansa, ennenkuin lähtee raakiloitaan\nkaupalle ympäri kaiken maailman kyliä. Hänen omainkin ilmoitustensa\nmukaan on siellä vielä yhtä ja toista keskeneräistä. Sillä paitse tuota\nmaakysymyksen ratkaisuaan ei bolshevismi siellä ole saanut aikaan muuta\nkuin että on olemassa jonkunlainen valtion kontrolli teollisuudessa --\njota siellä ei enää ole olemassa. Sitäkin hän suosittelee Suomelle. Ja\nlopuksi tietysti loistavinta venäläistä saavutusta, vallankumousta,\nparlamenttarismin kukistamista, joka \"ei vie kansanvaltaisuuteen, sillä\nsiinä porvaristolla olisi mahdollisuus ylläpitää valtaansa.\"\n\nMannerin ja Tokoin puheita ei tänään vielä selosteta. Huomenna saanen\nnähdä, mitä heillä on ollut sanottavana suuressa juhlakokouksessa\nKansallisteaatterissa.\n\n*\n\nManner evästelee.\n\nKansanvaltuuskunnalla on eilen vähää ennen juhlakokousta\nKansallisteaatterissa ollut juhlallinen istunto senaatissa, jossa ovat\nolleet saapuvilla Venäjän toimeenpanevan keskuskomitean ulkomaille\nmatkustavat jäsenet. Siellä ovat samoin kuin sitten illalla teatterissa\nManner ja Kollontay esittäneet suurvaltiollisen kaksinlaulun. Manner on\nlaulanut venäläisen vallankumouksen ylistystä, Kollontay suomalaisen.\nManner kiittää venäläisiä siitä opista, jota he ovat antaneet\n_käytännöllisessä_ (ks. yllä) kumouksellisessa työssä; Kollontay\nilmaisee ihastuksensa siitä rohkeudesta ja sankariudesta, jolla täällä\nkamppailua käydään.\n\nManner evästää vieraita matkalle. Hän lähettää Kollontayn mukana\nterveisiä Eurooppaan, varsinkin Skandinaviaan, että niiden maiden\ntyöläiset ponnistelisivat, jotta näiden maiden kapitalistit eivät\npääsisi ainakaan helposti hyökkäämään meidän niskaamme. Jos Suomen\ntyöväki saa olla rauhassa vieraiden hyökkäyksiltä, tulee se kyllä\nomin voimin (s.o. venäläisten avustamana) kukistamaan porvariston\nvastavallankumouksellisen rintaman. Hän ei siis tyydy tähänastiseen\nliittolaiseensa venäläiseen, vaan hakee apua kaikilta vierailta\nkansanvalloilta Suomen porvaria vastaan. Se on kaikkien maiden\nköyhälistöjen \"yhtymistä\". Mutta jos tuo porvariparka pyytää apua\nmuiden maiden porvaristoilta, on se maanpetturuutta.\n\nKollontay kukertaa omalta oksaltaan vastaan ja tarjoo\nagitatsiomatkallaan rinnallaan paikan myöskin Suomen työväestön\nedustajille, joiden pitäisi tulla Länsi-Euroopan työväelle selittämään\nsuomalaisten toverien taistelua.\n\nTämmöisiä kiertueita siellä Suomen senaatin täysintuntosalissa\nsuunnitellaan. Eiväthän mitkään _paikat_ tosin ole pyhät, onhan\nkirkkojakin häväisty, tehty temppeleistä hevostalleja ja ryöväreitten\nluolia. Olihan Suomen kansan pyhimpien tunteiden loukkaamista\nBobrikoffin ja Seynin aikakin.\n\nHeidän jälkeensä tuuletettiin senaatin tupia. Suursiivouksen tarpeessa\nne tulevat olemaan tämänkin jälkeen: niissä kuulutaan asuttavan,\nkeitettävän, tiskattavan, tupakoitavan ja rähjättävän. Mutta enemmän\nkuin ulkonaisen siivouksen tarpeessa, ne ovat sen maanpetturillisen\nhengen poistuulettamisen tarpeessa, joka niiden ilmaa nyt saastuttaa.\nSillä paikat ovat toki ainakin jossain määrin pyhät nekin.\n\n*\n\nMikä meitä mahdollisesti odottaa.\n\nAnarkisti-lehti Rab. Znamja kirjoittaa: \"Meidän on viipymättä\nryhdyttävä puhdistamaan Helsinkiä vastavallankumouksellisista. Me\nkehoitamme kaikkia matruuseja ja sotamiehiä viipymättä muodostamaan\nvallankumouksellisia joukko-osastoja ja pommit sekä kuularuiskut\nkäsissä heti ryhtymään kotietsinnöihin kaikissa taloissa, asunnoissa,\nkellareissa, ullakoilla, varastoissa, ravintoloissa, kahviloissa,\nhotelleissa sekä hallinnollisissa ja kunnallisissa laitoksissa\ntarkoituksella juurineen hävittää vastavallankumouksellisten\npesäpaikat. Meidän tulee paikalla surmata kaikki kansan viholliset,\nvalkokaartilaiset ja heidän puoltajansa. Meidän ei tarvitse odottaa\nSmolnan tai paikallisten edustuslaitosten kehoituksia ryhtymään\nitsepuolustukseen. Hävittäkää siis porvariston pesät. Ampukaa\nvallankumouksen viholliset. Vain voimalla ja säälimättömällä terrorilla\nme voimme hävittää kaikki orjuutemme eri muodot.\"\n\n*\n\nOhjeita \"tuomareille\"\n\nSuomen kansanvaltuuskunnan oikeusasiain osasto julkaisee tänään monen\npalstan pituiset ohjeet rikosasiain oikeudenkäyntijärjestyksestä\nvallankumousoikeuksissa. On koko joukko uusille tuomareille nähtävästi\nhyvinkin tarpeellisia määräyksiä, neuvoja ja ohjeita. Alku on aina\nvaikeaa, mutta ehkä se siinä menee, kun miehet tottuvat.\n\nNiinkuin porvarillisiin oikeuksiin ei vallankumousoikeuteen tarvitse\nhaastattaa todistajia lautamiehen kautta, vaan voi jokainen itse\nhaastattaa todistajansa. -- Valaa ei oteta, riittää, kun todistaja\non _vakuuttanut_ puhuvansa totta. -- Liekö käytännössä jo ruvennut\ntapahtumaan toisin, koska katsotaan tarpeelliseksi muistuttaa, että\npäätöstä tehdessä eivät asialliset _eikä yleisö_ saa olla läsnä. --\nOn ehkä myöskin ollut aihetta vaatimukseen, että \"oikeuden edessä on\nesiinnyttävä siivosti\".\n\nTottahan on, että meidän porvarillinen oikeudenkäyttö on ollut\nhirvittävän hidasta. Nyt pannaan tuomareille uusi kurssi. -- \"Jotta\noikeudenkäyttely vastaisi tarkoitustaan, täytyy sen tapahtua\n_nopeasti_, mikäli mahdollista yhtä päätä loppuun asti.\" Enintään saa\npäätöksen antaminen lykkäytyä seuraavaan päivään.\n\nOn nähtävästi ollut tuiki tarpeellista huomauttaa, että \"päätös on\nlaadittava siten, että jos syytetty tuomitaan, käy selville, _minkä_\nrikoksen asianomainen on tehnyt.\"\n\nOikeus voi takavarikoida tuomitun omaisuuden, koska voi olla tarjona\nse vaara, että sakkoon tuomittu itse tai muut hävittävät hänen\nomaisuutensa.\n\nTuomarin tulee olla \"inhimillinen, mutta ei hempeämielinen.\"\n\"Kansanmiehen omantunnon ja kansan oikeuskäsityksen mukaan\npunnittakoon, kuka on syyllinen ja kuka ei, ja hänen terveen järkensä\nmukaan mitattakoon, mikä rangaistus kulloinkin on kohtuullinen.\"\n\nLoppuhuomautuksena lausutaan, että elköön missään tapauksessa\nannettako oikeudenkäytön kompastua vanhojen turhantarkkojen muotojen\nja kaavamaisuuksien tavotteluun, vaan olkoon oikeus, kuten sen nimikin\nkuuluu, vallankumousoikeus, _omantunnon ja kansan väärentämättömän\noikeustajunnan tarmokas tuomioistuin_.\n\nMikähän nyt sitten lienee se kansanmiehen omatunto ja väärentämätön\noikeustajunta? Kai ne ovat jonkunlaisia vastakohtia herrasmiehen\nomalletunnolle ja oikeustajunnalle.\n\nMutta kuinka tahansa: jos ei oikeudenkäytön puolueettomuus perustu\nmuuhun kuin siihen, ollaan ilman lain turvaa, niinkuin tietysti ollaan\njo muutenkin. Siitä ei siis ole syytä päivitellä, vaikka sitä aina vain\ntulee tehneeksi.\n\n*\n\nPunaisen armeijan muonitus- ja vaatetushuolet yhä suurenevat. Varsinkin\nvaatekappaleiden jakelutapa näyttää synnyttäneen tyytymättömyyttä. Otan\ntietoni eräästä yleisesikunnan omasta kiertokirjeestä. Kaikki tahtovat\nyhtä paljon vaatteen apua, mutta kun toisilla on enemmän omia vaatteita\nkuin toisilla, tulevat toisen varustukset paremmiksi kuin toisen. Siitä\non syntynyt \"ristiriitoja\". Niiden sovittamiseksi on päätetty, että\nsotilaan on hankittava vaatteensa itse siten, että hänen palkastaan\nvedetään pois hänen saamansa vaatekappaleen hinta. Mitähän sanonevat\neukot kotona siitä, että heidän avustuksensa näin vähenee? On myös niin\nhullusti, että niinkuin esikunta sanoo, kysymys palkastakin on vielä\nratkaisematta sentähden, että tuhannet muut kysymykset on täytynyt\nratkaista sen edellä vallankumouksen \"onnistumiselle tärkeämpinä\ntekijöinä.\"\n\nArveluttava pula on siis olemassa, mutta esikunta koettaa päästä\nsiitä sillä, että huudahtaa: \"Eteenpäin siis... jatkuvaa uljuutta,\nuhrautuvaisuutta ja kärsivällisyyttä\" j.n.e.\n\n\"Toverillisesti Yleisesikunta. Ali Aaltonen.\"\n\n*\n\nOrjatsalo ennustaa.\n\nNäyttelijä-kirjailija-seikkailija Aarne Orjatsalo on liittynyt\nkapinallisiin. Hän esiintyy nyt köyhälistön ystävänä. Tämän päiväisessä\n\"Tiedonantajassa\" on häneltä kirjoitus \"Vailankumouksen tie\", joka\nei ole mitenkään erikoinen. Siteeraanmahan kuitenkin seuraavan:\n\"(Porvarillisten) omat joukot varmasti kääntyvät heitä vastaan. Ja\ntilinteon päivä on heidän joukossaan oleva ankarampi ja kenties\nverisempi, kuin mitä se nyt on meidän rintamallamme.\"\n\n*\n\nMatala moraalimme.\n\nKun sota puhkesi ja täällä alotettiin valli- y.m. varustukset, ja kun\ntehtaat, tosin puoliväkisin, muutettiin venäläisiksi asetehtaiksi ja\nmuita sotatarvetilauksia suorittamaan, kun monen monet yksityiset\nrupesivat urakoitsijoina kokoamaan suuria voittoja, ja kun\nliikkeiden osakkeilla sitten harjoitettiin pörssikauppaa ja kaikkein\nisänmaallisimmat miehet ja naiset sulloivat ruplia taskuunsa nähtävästi\ntuntematta siitä mitään isänmaallisen tai eetillisen omantuntonsa\nvaivoja, tulin usein ajatelleeksi, miten matalaa moraalimme sittenkin\non. Kaikille oli kyllä selvää, että Venäjän voitto olisi meidän\ntuhomme, että sen ase- ja muiden varastojen kartuttaminen oli omaan\nrintaan kerran tähdättävän puukon takomista, teroittamista. Eihän\ntietysti voitu harjoittaa mitään julkista agitatsiota vastarinnan\naikaansaamiseksi. Mutta olisi voinut toivoa, että tässä asiassa jos\nmissään olisi muodostunut maanalainen passiivisen vastarinnan rintama.\nNiin ei tapahtunut, vaan päin vastoin toimittiin oman voiton toivossa\naktiivisesti venäläisen voiton hyväksi, vieläpä sittenkin, kun jääkärit\nolivat niiden ammusten yletettävissä, joita täällä valmisteltiin.\n\nSanotaan ehkä, että oli pakko, että täytyi pelastaa maan teollisuus,\nettä tehtaat muuten ehkä olisivat joutuneet kokonaan venäläisten\nkäsiin. Saatiinhan edes jotain pelastetuksi, estetyksi venäläistä\ntyöväkeä tänne tulemasta. Olkoon niinkin. Mutta alistumis- ja\nmyöntyväisyyspolitiikkaa tämä oli, ei vähimmässäkään määrin\nperustuslaillista. Olisi siinä varmaan voitu saboteerata, jos olisi\ntahdottu, mutta oli mukavampi pistää rahat taskuunsa. Ei ole tämäkään\nhistoriamme kauniita lehtiä. Liikeveljeys venäläisten kanssa vei\nsiihen, että rahakas venäläinen kundi Helsingin myymälöissä oli\nsuosittu, kun suomalainen köyhempi tuskin siedetty. Omaksuttiin\nvenäläiset liiketavat lahjuksineen ja väärine laskuineen. Ei ne ole\nvain punaiset, jotka ovat \"veljeilleet\".\n\nOn katkerahko kohtalon iva, että ne vallihaudat ja muut varustukset,\njoita me porvarillisesta rakennusmestariurakoitsijasta ja pikkupomosta\ngulashi- ja pörssikeinottelija-miljoonamieheen saakka olemme olleet\nkaivamassa, nyt ovat punaisten parhaita tukipaikkoja, joista ne\nmeitä uhkaavat ja jotka ovat meidän valloitettavat verellämme. Ja\nniin katkeran kitkerää kuin se onkin, täytyy myöntää oikeaksi, mitä\neräässä \"Työmiehen\" tänäisessä kirjoituksessa \"Venäläiset ja me\"\n(joka _muuten_ tietysti on täynnä valhetta ja vääristelyjä) sanotaan:\n\"Suomen porvaristo antoi passiivisen kannatuksen Venäjän sortovallan\nniille toimenpiteille, joilla meitä näännytettiin. Ja kylläpä he vallan\nhyvässä sovussa tasasivat venäläisten sotarosvojen kanssa valtion\nvarustustöissä kähveltämänsä varat ja veivät kaikenlaisilla verukkeilla\nmonen työläisen palkat...\" En tiedä, onko totta, mutta pelkään pahoin,\nettä on totta, mitä lehti vielä väittää: että \"urakoitsijat ovat\nilmoittaneet venäläisille töiden teettäjille, että ei tarvitse maksaa\ntyöläisille niin paljon kuin siellä ensiksi suunniteltiin.\"\n\nJa vallityömiehet poloiset, ne punaiset, jotka noita hautoja kaivoivat,\nkaivoivat niitä luultavasti omiksi haudoikseen. Ehkä piankin heidän\nverensä vuotaa niissä virtanaan.\n\n*\n\nKätilö Manner.\n\nEilen, kun selostin rouva Kollontayn puhetta Kansallisteatterissa,\nei Mannerin puhe, johon se oli vastaus, vielä ollut julkaistu.\nTänään se täyttää kuusi palstaa \"Tiedonantajassa\". Se on oikein\njymypuhe, ohjelmapuhe, laadittu ja lausuttu samaan tyyliin kuin minkä\ntahansa suuren maan pääministerin. Siinä vedetään sen hallitusmuodon\nsuuntaviivat, jonka kansanvaltuuskunta aikoo antaa Suomen kansalle. Kun\ntämä asiakirja kai aikoinaan tulee olemaan pykäliin pantuna valmiina,\njätän puheen siltä kohdaltaan selostamatta. Maistiaisiksi kuitenkin\nmuutamia kohtia.\n\nManner on ajatellut, että uuteen valtiomuotoon tulisi kuulua\nmääräykset, joiden kautta määrätty luku Suomen äänioikeutettuja\nkansalaisia, esim. 10,000, olisi oikeutettu tekemään kansan\neduskunnalle vaatimuksen, että siitä ja siitä asiasta on laadittava\nsellainen ja sellainen laki. Ne 10,000 saisivat jättää joko valmiin\nyksityiskohtaisen tai _ylimalkaisen_ ehdotuksen. Ja kansaneduskunta\nolisi velvoitettu tuota 10,000 kansalaisen lainsäädäntöalotetta\nkäsittelemään ja siitä päätöksensä tekemään. Jos eduskunta kaikinpuolin\nhyväksyisi noiden 10,000 tekemän ehdotuksen, niin asia tulisi sillä\njo päätökseen. Mutta jos muutettaisiin ehdotusta jonkun verran, niin\nkansa taas yleisellä äänestyksellä voisi ratkaista, hyväksyykö se tuon\n10,000:n tekemän alkuperäisen vaiko kansaneduskunnan siitä muokkaaman\nehdotuksen. \"Demokraatiseen järjestykseen tulee kuulua myös sen, että\nkansaneduskunnan muistakin päätöksistä, jotka eivät ole lähteneet\nsuoraan kansan alotteesta, voidaan vedota yleiseen kansan äänestykseen.\"\n\nKymmenentuhatta kansalaista -- tai sanokaamme kymmenen agitaattoria,\njotka saavat kokoon kukin tuhat nimeä, -- voisi siis milloin\ntahansa pakottaa eduskunnan käsittelemään päähänpistojaan ja vaatia\nmahdollisesti koko kansan vähäväliä niistä äänestämään. Mikä kunta\ntahansa voisi saada eduskuntaan nurkkapatrioottiset alotteensa.\nSemmoisia alotteita voisi kerääntyä satoja. Kansanvalta sortuisi\nvarmasti ennen pitkää omiin hameihinsa.\n\nEttä meillä sosialismi on ollut salaisesti pyrkimässä yksityisen\nomistusoikeuden lakkauttamiseen, siitä on ollut oireita havaittavissa\nMannerin puheessa vaatimus siitä tuodaan julki.\n\nSamoinkuin Kollontay venäläisen vallankumouksensa kehuu Manner\nomansa saavutuksilla. Hän vertaa vallankumoustaan, ja kai samalla\nmyös itseään, sen ylintä toimihenkilöä, _kätilöön_, joka vapauttaa\nsynnytystuskissaan olevan yhteiskunnan ja sen kohdusta kirvoittaa\nterveen, elävän ja voimakkaan uuden yhteiskunnan. Se on jo\nkirvoittanutkin jotain. Se on jo \"verrattain vähällä vaivalla\"\nkaatanut yhteiskunnan ylirakenteen ja nyt se tosiasiallisesti\nhallitsee tässä maassa ja pitää hallussaan valtiovaltaa, käyttäen\nsitä tarkoitusperiensä hyväksi. \"Samalla se myös kaikella voimallaan\npyrkii eteenpäin ja askel askeleelta ottaa käsiinsä myös yhteiskunnan\ntaloudellista valtaa. Se on ottanut valvontansa alle taloudellisen\nelämän eri aloja. Tehtaita pannaan jo käyntiin työväen omilla toimilla.\nTyöväen luottamusmiehiä pannaan niitä ohjaamaan ja teknillisesti\nhoitamaan, taloudellisesti järjestämään. Samaten maatiloja jo tässä\nmaassa monin paikoin työväen järjestöt luottamusmiestensä ja tilojen\nalustalaisten välityksellä hoitavat. Näin valtiollisen vallankumouksen\nsuurten saavutusten ohella _taloudellinen_ vallankumous askel\naskeleelta menee eteenpäin ja sillälailla valmistaa sitä perustusta,\njolla työväen tulevaisuuden vallan tulee seistä, jotta se olisi\npysyväinen ja varma.\"\n\nPysyväinen ja varma. Ei ole milloinkaan ollut paremmin paikallaan\nvertaus vuoresta, joka synnytystuskissaan puhkuen loi naurettavan\nhiiren... Ei vain tahdo nauru naurulle tuntua, vaikka koettaisikin.\n\n*\n\nSiviilijutut saavat levätä.\n\nKansanvaltuuskunnan oikeusasiain osasto ei nähtävästi tahdo\njättää oikeudenhoitoa retuperälle. Se ilmoittaa kanslistinsa Tyko\nVarto'n kautta, että kaikki raastuvan- ja kihlakunnan oikeuksissa\n(miksei myös hoveissa ja senaatissa?) keskeneräisiksi jääneet\nrikosluontoiset asiat ovat tutkittavat ja tuomittavat sen paikkakunnan\nvallankumousoikeudessa, missä ne ovat tapahtuneet.\n\n\"N.s. siviiliasiain, eli juttujen, joiden pohjana ei ole rikosta,\nkäsittelystä ja oikeuslaitoksista tulee piakkoin julkaistavaksi\nerityinen laki, joten sellaiset jutut saavat levätä siihen asti.\"\n\nOn hyvä, että ne saavat vielä vähän aikaa levätä, sillä olisi muuten\ntainnut tulla ylivoimainen urakka vallankumousoikeuksien juristeille.\nVelkahakemusjutut kai voinevat tulla piankin ratkaistuiksi, niin pian\nkuin julaistaan laki yksityisen omistusoikeuden poistamisesta. Kun\nei velkoja saa omistaa mitään, ei hän myöskään voi vaatia olematonta\nomaansa takaisin -- jos on porvari. Jos hän on sosialisti, hän\nluultavasti sekä voi että saa.\n\n*\n\nVenäläisten irtaimisto.\n\nIlmoitetaan, että kaikki Venäjän sotalaitoksen hallussa oleva irtain\nomaisuus, samaten kuin aseet, ampumavarat ja elintarpeet ovat\nsiirtyneet Suomen kansanvaltuuskunnalle. Ei mainita, onko siirto\ntapahtunut oston kautta, vai onko kysymyksessä suurenmoinen lahjoitus,\nsillä kai tuon tavaran arvo lähennellee miljaardia. Jos se on kauppa,\non se kai tavallinen velkakauppa, sillä milläs meidän punaisemme\nmaksaisivat, kun ei ole millä maksaa kaartilaisten palkkojakaan.\nJos se on lahja, niin se on lahja Suomen valkoiselle kansalle, joka\nvoitettuaan ottaa sen sotasaaliina punaisilta.\n\nEi sanota, kuuluvatko laivatkin irtaimistoon. Nähtävästi eivät. Eikähän\nniitä toistaiseksi voitanekaan lukea irtaimistoon, ne kun ovat vahvasti\nkiinni jäätyneinä Kruunuvuoren selällä. Vaan ehkä Mannerheim ne\naikanaan \"irtauttaa.\"\n\n*\n\nAito meikäläistä.\n\n\"Tiedonantaja\" on saanut käsiinsä jonkun koneella kirjoitetun\nkiertokirjeen, jossa m.m. kehoitetaan \"kaikkia kansalaisia, niin miehiä\nkuin naisiakin, panemaan tarkoin muistiin ne henkilöt, jotka punaisten\npalveluksessa ovat unhottaneet, mitä heidän isänmaansa ja kunniansa\nheiltä vaatii, niin että he, kun tilin päivä piakkoin lähenee, saavat\nansaitun rangaistuksen rikoksistaan.\"\n\nLehti puolestaan uhkaa sen johdosta:\n\n\"Siis kuinka herrasväkeä vain huvittaa. Punaisten rintamalinjojen\nsisäpuolella lienee vielä suurin osa kapitalistiluokan palveluksessa\nolevia. Punaisten pitämään muistikirjaan voisi niin ollen tulla myöskin\nmerkityksi melkoinen määrä intiviitejä sen suuren tilinteonpäivän\nvaralta.\"\n\nSanon näistä ja noista: yhtä luuta vuohen sarvi. Kosto on meidän\nkansallisimpia ominaisuuksiamme kiro- ja vainovuosien ajoilta ja paljoa\naikaisemmilta ja myöhemmiltä. Voittipa kuka hyvänsä, epäilemättä tulee\nloppulitviikki molemmin puolin tapahtumaan juuri tässä hengessä.\n\n*\n\nDiplomaattinen kirjeenvaihto.\n\nTämän päivän suuri uutinen on diplomaattinen kirjeenvaihto Ruotsin\npääkonsulin ja kansanvaltuuskunnan välillä. Konsuli on Venäjän armeijan\nja laivaston täkäläiselle aluekomitealle jättänyt kirjelmän, jossa\nhän Suomen riippumattomuuteen ja Venäjän demobilisoimiseen vedoten\nlausuu sen Saksan, Ranskan, Englannin, Hollannin, Tanskan ja Norjan\nhallitusten tukeman toivomuksen, että venäläiset joukot siirrettäisiin\npois Suomesta. Se helpoittaisi suuresti sisäisen rauhan aikaansaamista\nja siten myös tämän verenvuodatuksen lopettamista, joka nyt järkyttää\nmieliä koko sivistyneessä maailmassa.\n\nTästä kirjelmästä on venäläinen aluekomitea antanut tiedon\nkansanvaltuuskunnalle, joka siihen vastaa, niinkuin näyttää,\naluekomiteankin puolesta. Vastaus on sävyyn ja tyyliin nähden\naito Manner-Sirolaa, jotka ovat sen allekirjoittaneet. Siinä\nväitetään, että venäläisten täällä viipyminen ei suinkaan häiritse\neikä loukkaa tai uhkaa riippumatonta Suomea. Päinvastoin Venäjän\nkansankomissaarien neuvosto on kaiken aikaa mitä selvimmin osoittanut\nkannattavansa Suomen riippumattomuutta ja jalosti tukenut Suomen\nkansan vapautta ja oikeutta, myöskin viime aikoina, jolloin täällä\nvastavallankumoukselliset ainekset valitettavasti ovat tavantakaa\naiheettomasti hyökänneet kansallemme myötätuntoisten venäläisten\nsotaväenosastojen kimppuun.\n\nTämän jälkeen seuraa Suomen kansan puolesta ankara vastalause Ruotsin\nAhvenanmaan valtausta vastaan sekä sitä vastaan, että Ahvenanmaalle on\nlaskettu maihin suomalaisia vastavallankumouksellisia. Tämä menettely\non ristiriidassa Suomen riippumattomuuden kunnioittamisen kanssa ja on\nSuomen alueellisen koskemattomuuden ja kansamme itsenäisyyden loukkaus.\n\nPää- ja ulkoasiain ministerit Manner ja Sirola ovat terhakoita poikia,\nniskakarvat pystyssä. Heidän diplomaattinen tyylinsä muistuttaa\nvenäläisten toverien kursailematonta kirjoitustapaa, jota vanhan koulun\ntyyliniekat hioittuine ja sorvattuine sanontoineen varmaankin jäävät\nsuu auki ihmettelemään. Niin puhuu ainoastaan se, jolla on voimakeinot\ntakanaan tukemassa sanojen tehoa. Ja onkinhan heillä takanaan\nvallankumouksen punainen armeija sekä Venäjällä että täällä kotona.\nHe voivat riippumattoman Suomen puolesta itse ratkaista, kuinka kauan\nvenäläisten sotavoimain täällä viipyminen vielä on välttämätön.\n\nJohtaako tämä diplomaatinen sananvaihto siihen, että Ruotsi jättää\nAhvenanmaan, vai julistaako se sodan kansanvaltuuskunnalle? Luultavasti\nse ei johda kumpaankaan, vaan jää keskustelu vastaukseksi kysymykseen.\n\n*\n\nVihdoinkin.\n\nHaapalainen vaatii, vihdoinkin, rikoksellisten, anarkististen ainesten\npoistamista kaartistaan. Hän on pakotettu myöntämään, että armeijassa\non semmoisia, jotka käyttävät tilaisuutta hyväkseen yksityisten\netujensa ajamiseen ja ovat valmiit ase kädessä käymään rosvouksiin,\nmurhiin, ryöstöihin ja muihin konnantekoihin. Ne ovat riisuttavat\naseista, vangittavat ja rangaistavat. Kielletään myös langettamasta\nkuolemantuomioita eikä saa tehdä sitä edes vankeihin nähden. Kuinkahan\nmonta tuollaista tekoa siis lieneekään jo tehty? Ja mitä ajatellevat\nrehelliset työläiset tällaisista paljastuksista?\n\n*\n\nTokoin toimia ja toiveita.\n\nSiinä suuressa juhlakokouksessa, joka tiistaina pidettiin\nKansallisteatterissa, esiintyi puhujana myöskin O. Tokoi. Hänen\npuheensa on julaistu vasta tänään. Sen aiheena on \"Elintarvepula\nja vallankumous\", ja on tietysti erikoisesti omansa kiinnittämään\nporvarinkin mieltä, sillä jos Tokoi saa leipää, putoaa siitä kai\nmurunen pöydän alle meille porvari-koirillekin. Vaikka eihän tiedä.\nTokoin sanoissa, että \"työväen ei tarvitse kuolla nälkään yhtään\ntuntia aikaisemmin kuin herrojenkaan\", on jotain kätkettyä uhkaa. Jos\ntulee tiukka, porvari luultavasti saa kuolla jo päivää ennen. Ettei\nmeitä tulla säälimään, jos niin kireälle ottaa, siihen valmistaa Tokoi\nmielipidettä omissa piireissään syytöksillään, että elintarvepula\nEtelä-Suomessa on hallituksen tahallisesti järjestämä. Se ei ole\nainoastaan puhdistanut tätä osaa Suomea elintarpeista ja koonnut niitä\npohjoiseen, vaan myöskin \"tietoisesti tukkinut kaikki kauppatiet, ettei\nulkoapäin olisi mitään apua saatavissa.\"\n\nHänen omat toimensa kauppateiden avaamiseksi ovat vain toiveita ja ne\ntoiveet ovat niin vähäiset, että hän pelkää tulevan ajan, \"jolloin\ntyöväki itse huutaa alas sen hallituksen, jonka se on asettanut,\nkäsittämättä niitä vaikeuksia, joissa me elämme.\" Amerikka on kuitenkin\njotain luvannut, se ei ainakaan tahdo, että \"Suomen työväki kuolee\nnälkään.\" Ja ystävä Venäjä on myös luvannut. Siellä harhailee \"350\nvaunulastia meidän jo ennen ostamaamme viljaa, ja on _koetettu_\nryhtyä toimenpiteihin näiden karkulaisten kiinni saamiseksi ja tänne\npalauttamiseksi. Mutta se ei ole helposti järjestettävissä, sillä\nVenäjän kulutuskeskuksissa myös kärsitään nälkää. Pietari, jonka läpi\nelintarpeet ovat kuljetettavat, on itse monta kertaa, ei päiviä,\nvaan jopa viikkokausia ilman leipää.\" Pietarissa käydessään on Tokoi\nnäillä asioilla nähnyt, että työläisillä ei ole ollut leivänmurua\npistää suuhun ja siitä huolimatta heitä elähyttää ja innostuttaa\nvallankumouksellinen mieliala. \"He uskovat vallankumouksen lopulliseen\nvoittoon, he kestävät kohtalonsa, _purevat kaalia ja kurkkua_. Se on\nkerrassaan ihailtavaa. Siinä suhteessa meillä on heistä hyvin paljon\nopittavaa.\"\n\nNiin Tokoi. Venäjän vallankumous on nyt kaalin ja kurkun varassa. Mutta\nkun meillä ei ole viimeisenä varana edes sitäkään.\n\nVenäläiset lupaavat ja lupaavat. Venäjän liikeasiain komissario,\ntoveri Nevsky, on antanut Tokoin valtuutetulle täydet oikeudet käydä\nkaikilla Venäjän rautatieasemilla _etsimässä_ tänne lähetettyjä\nviljavaunuja ja antanut määräykset kaikille virkamiehille, että heidän\non avustettava hänen lähettiläitään. Punaisen kaartin ylipäällikkö on\nantanut määräyksen, että Punaisen kaartin on tarvittaessa avustettava\nviljalasteja perille toimitettaessa. \"Venäläiset _ovat siis luvanneet_\nkaikkea sitä avustusta, minkä suinkin ihmiskäsi saattaa antaa.\n_Toivomme_, että jo läheisessä tulevaisuudessa seuraukset tulevat\nnäkyviin, mutta _mahdollista on, että meidän täytyy_ sittenkin monta\nkertaa tässä vallankumoustaistelussa _nähdä suorastaan nälkää_.\"\n\nEivät nämä punaiset toiveet todella ole valoisat. Olisihan luullut\npitävän hiukan ottaa huomioon, mihin eväät riittävät, ennenkuin lähti\nvallankumouksen taipaleelle. On nyt myöhäistä hiki hatussa hääriä\nympäri Venäjän valtakuntaa hakemassa syötävää, joka luultavasti jo\naikoja sitten on pistetty parempiin suihin.\n\n*\n\nSuuria lapsia.\n\nSaksalaisten tänne tulosta ei kuulu mitään. On kyllä huhuja, että\nSuomenlahden suun ohi on kulkenut pohjoiseen suuri saksalainen\neskaaderi ja että Danzigista on lähtenyt liikkeelle kuletuslaivoja.\nMeikäläisten voiton varmuus minua hiukan huolettaa. Täällä jo jaetaan\nVenäjää meidänkin hyväksemme. Kuolan niemimaa ja koko Viena meille!\nRaja Nevaa myöten, jopa sen ylikin. Inkeri ja Viro! Niinkuin Googin\nennustuksessa on suunniteltu!? Näin taannoin kartan, jossa meidän\nrajamme oli nauhoin ja nuppineuloin senmukaisesti merkitty. Mutta\nvoihan _mielikuvituksessaan_ nuolaistakin, ennenkuin tipahtaakaan.\nLapsena sain sokerin maun suuhuni, kun vain suljin silmäni ja sitä\najattelin. Olemme monessa suhteessa suuria lapsia.\n\n*\n\nUutispörssi.\n\nHuhut tapahtumista rintamilla ovat niin ristiriitaisia, että ne lopulta\nmenettävät kaiken mielenkiintonsa. Kuinka monta kertaa lieneekään Pori\nja Turku valloitettu ja Tampere \"pian\" otettu ja liikeyhteys Pietariin\nkatkaistu. Varmuudella emme oikeastaan tiedä mitään muuta kuin että\nrintama seisoo jotenkin ennallaan kulkien Porin pohjoispuolelta\nTampereen pohjoispuolelle, sieltä Padasjoelle, Heinolaan, Mikkelin\neteläpuolelle, Antreaan ja rajalle. Junat ainakin yhä kulkevat täältä\nTampereelle, Turkuun, Poriin ja Pietariin.\n\nMutta kuinka vähän luotettavia tiedot ovatkin, ei niitä ilmankaan\ntule toimeen. Kerään niitä, kirjoitan kaikki kuulemani muistiin ja\nharjoitan niiden kanssa vaihtokauppaa. Meillä on muutamilla tuttavilla\noikea uutispörssi, johon kokoonnumme kerta pari päivässä noteeraamaan\nvapaustaistelun kurssia. Siihen kuuluu etupäässä eräässä suuressa\ntalossa asuvia koulumiehiä. Eräs sanomalehdenpäätoimittaja ja\nvaltiopäivämies on asunut talossa, poissa kotoaan, koko kapinan ajan.\nHän ei ole liikkunut sieltä muuta kuin kerta saunassa. Hänellä on veli,\nhänkin valtiopäivämies, joka on kosketuksissa toisten tietotoimistojen\nkanssa ja saa sieltä tietonsa. Samoista lähteistä alkuisin olevat\ntiedot kohtaavat usein toisensa eri henkilöjen kantamina. Aamupäivällä\nkäyn tavallisesti ensi kerran tuossa paikassa. Iltapäivällä kokoontuu\nuutisklubi mieslukuisampana. Silloin saapuu sinne eräs yliopettaja\nlukemaan meille venäläisiä lehtiä, joiden avulla voimme seurata\nvarsinkin Venäjän tapahtumia. Ne ovatkin tätä nykyä suurarvoisia, kun\nSaksa taas alkaa hyökätä itää kohti. Samat tiedot ovat sitten lyhyemmin\nesitettyinä silkkipaperilehtisissä.\n\nTänään kerrottiin A. Gripenbergiltä Tukholmasta tulleen salaisen\nsähkösanoman, jonka mukaan Vaasaan on saapunut suomalainen laiva\n\"Arcturus\" tuoden 12 tykkiä, 35,000 kivääriä ja 1 milj. patruunaa ja\n100 jääkäriä. Viikon päästä on odotettavissa toinen laiva, joka tuo\nraskasta tykistöä.\n\nKevein askelin kuljin siis tänä iltana kotiin. Ehkä rintamat vähitellen\nalkavat etelääntyä, kun saavat aseita.\n\n*\n\nPohjalaista sisua.\n\nSain tänään kuulla kertomuksen pohjalaisesta sisusta. Eräs tuttavani\noli kirjoittanut kuulleensa sen eräässä saunassa Tampereella. Toinen\npunainen oli siitä ihaillen puhunut toiselle punaiselle. He olivat\nsaaneet vangiksi joitakin pohjalaisia, joilta riisuttiin vaatteet,\nennenkuin heidät vietiin ammuttaviksi. \"On ne perkeleen poikia ne\npohjalaiset; eivät olleet millänsäkään, pyysivät vain jättämään sukat\njalkaan, ettei tulisi nuha ammuttaessa. Sitten osoittivat sydämen\nkohtaa: 'Siinä on pilkka, ammu siihen, jos osaat.'\"\n\n*\n\nSota kuin sota.\n\nOlin tähän saakka uskonut, että jos täytyisi valita kahden pahan\nvälillä, kahden kansan välisen ja kansalaissodan välillä, jälkimäinen\nolisi rauhanystävän kannalta tuomittava paljon ankarammin kuin\nedellinen ja katsottava vieläkin valitettavammaksi. Luen sen vuoksi\nmelkoisella hämmästyksellä \"Arbetet\"-lehdestä väitteen, että\n\"tietoiset\" työläiset, samalla kuin he ovat kironneet maailman\nsotaa ja jokaista muuta sotaa eri kansain kesken, aina ovat samalla\ntunnustaneet, että kuitenkin on sota, joka köyhälistön mielestä on\noikeutettu: luokkasota, köyhälistön oma sota sortajiaan vastaan, sen\nsota vapautumisensa puolesta.\n\nOnko se siis vain sodan tarkoitusperä, joka ratkaisee sen oikeutuksen?\nSota itsessään ei ole hyvä eikä paha. Mutta onhan kansojenkin sodilla\ntarkoitusperänsä, joita sotaakäyvät kansat pitävät yhtä oikeuttavina\nkuin luokat omiaan. Ja jos luokkasota on oikeutettu yhdelle luokalle,\nniin on se kai toisellekin, porvaristollekin. Jos se oikeutus riippuu\nvain tarkoitusperistä, silloin voi porvaristokin alkaa sodan, milloin\nesim. pelkää hyökkäystä tai sortoa työväen puolelta. Luultavasti\ntuleekin vielä taisteltavaksi monta porvariston vapautussotaa\nköyhälistön vallananastussotien jälkeen. Tämä meidän sotamme on jo\nsemmoinen. Maailmanrauhan rakentaminenhan on muka imperialistienkin\npäämääränä, vaikka heidän sotansa todellisuudessa on vain ryöstösotaa.\nSamoin tämmöisten luokkaryöstösotienkin kuin tämän meidän. Kaikki\nsotivat ovat susia lammasten vaatteissa.\n\n*\n\nJaa, nythän on taas lauantai-ilta. On täysikuu. On kulunut vasta neljä\nviikkoa, yksi taivaallinen kuukausi siitä, kuin tämä alkoi.\n\nMontako kertaa kalpeat kasvot tuolla ylhäällä saanevat kääntyä päin ja\npois, ennenkuin on maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Kai monta ja\nvielä monenkin monta.\n\n*\n\nRuvetaanko ottamaan panttivankeja?\n\nTulee niin paljon tietoja murhista ja tihutöistä maaseudulla, useimmat\nminulle outoja henkilöitä, etten ole tullut tehneeksi niistä enää\nmuistiinpanoja. Joskus taas kumotaankin tiedot. Etäämpää tietysti tulee\ntietoja niukemmin, vaikka siellä kai tapahtuu vielä enemmän, rintamain\nläheisyydessä. Tällä haavaa pelätään varsinkin panttivankien ottoja,\njopa pogromejakin, joita poistuvien matruusien luullaan panevan toimeen.\n\n\"Työmiehen\" kirjoituksetkin tulevat yhä verisemmiksi ja kiihkoisemmiksi.\n\n*\n\nHämärtää.\n\nEn huomaa, että ihmiset näissäkään vaikeissa oloissa olisivat entistä\nparemmat, jalommat, eivät edes yksityisessäkään elämässään. Lieköhän\nmontakaan, jotka käyvät tilille itsensä kanssa. Me olemme kaikin\npuolin oikeassa, he ovat kaikin puolin väärässä. Koston tunne kehittyy\nsiveelliseksi velvollisuudeksi. Se on olevinaan oikeuden tunnetta, se\npukeutuu ihmisten sitä itsekään aavistamatta siihen vaippaan. Jotkut\nkyllä sanovat: tietysti ovat vain johtajat rangaistavat, muille on\nannettava, mikäli mahdollista, armahdus. \"Mikäli mahdollista\" on\nhyvin venyvä. Minusta tuntuu, minä suoraan sanoen jo pelkään meidän\npuolestamme, sittenkuin olemme voittaneet, ettemme kykene korjaamaan\nvoittomme hedelmiä niinkuin pitäisi. Näissä mietteissäni ollen on\nminulla ollut surullinen sunnuntai. En ole käynyt ketään tapaamassa.\n\nTäytyisikö kuitenkin johonkin ryhtyä?\n\n*\n\nMitä olisi tehtävä tämän kansan valistamiseksi.\n\nOlisi ryhdyttävä isänmaalliseen taisteluun ja toimintaan kansan\neetillisen kasvatuksen, laillisuuden, oikeuden ja totuuden puolesta\nisänmaattomuutta, laittomuutta, vääryyttä, valhetta ja siveettömyyttä\nvastaan.\n\nSillä yhteiskuntamme kaikki vanhat perustukset tätä nykyä horjuvat.\nEivät vain ulkonaiset ja näkyvät, vaan vieläkin enemmän sisäiset,\naatteelliset, ihanteelliset, siveelliset. Suomessa ei ole koko maan\nyhteistä hallitusta, ei järjestystä, ei oikeutta, ei oikeuden, hengen\neikä omaisuuden turvaa. Vallitsemassa ja hallitsemassa on mielivalta\nväkivallan ja raa'an voiman turvin.\n\nOn jo kauan ollut selvillä, että tämäntapaiseen tultaisiin ja mikä\nsiihen oli vievä. Olkootpa ulkonaiset aineelliset syyt siihen olleet\nkuinka suuret tahansa, epäkohdat, vääryydet kuinka räikeät tahansa,\nsota ja sen seuraukset venäläisine tartuntoineen niin vaikuttavat kuin\nne ovat olleetkin --, pääsyyt ovat kuitenkin paljoa syvemmällä. Se oli\nSuomen kansan pohjimmainen hengen pohja, joka ei kestänyt. Kun rakennus\nkaatuu, ei se ole ainoastaan sen myrskyn syy, joka sitä sysäsi, vaan\nitsensä perustuksen, joka oli heikko.\n\nSuomen kansan valistuksellinen, sivistyksellinen perustus ehkä\nlopultakin on jossain määrin kestävä ne sysäykset joita sen sille\nrakentama vuosisatainen yhteiskunta nyt saa kokea, mutta _kun_ se\nkuitenkin _saattoi_ siinä määrinkin pettää, kuin jo nyt on tapahtunut,\non itse pohjassakin ja juuri siinä vika niin suuri, että se on\nuusittava ja vastaisen, ehkä jo huomisen lopullisen romahduksen vaara\nmitä pikimmin torjuttava.\n\nTätä vaaraa ei saada torjutuksi yksinomaan millään lujalla\njärjestysvallalla, ei tarmokkaimmallakaan hallituksella,\nei kansanvaltaisimmallakaan hallitusmuodolla, ei myöskään\nlaajaperäisimmillä yhteiskunnallisilla uudistuksilla. Uusinnan täytyy\nalkaa mielistä, sydämistä, kansan omasta hengestä. Yksityisten,\nryhmien, luokkien maailmankatsomus on rakennettava uudelle tai\noikeastaan vanhalle pohjalle.\n\nKaikki eetilliset, oikeudelliset, valtiolliset ja yhteiskunnalliset\nkäsitteet ovat suuressa osassa ihmisiä tätä nykyä täysin sekaisin.\nMurhat, rosvoukset, valheellisuus, vääristely, alhaisimmat intohimot,\nkaikkinainen väkivalta, vallan anastus, sorto ja pakko ovat tunnustetut\noikeutetuiksi taistelukeinoiksi oman asian ajamisessa. Hirvittävintä\non, että itsessään mitä parhainten ja oikeutetuimpien pyrkimysten\nperille ajamiseksi kehnoin keino näyttää olevan parhain. Oikeata,\nrehellistä, totta semmoisenaan ei enää ole olemassa, ainoastaan\nsilloin sekin ehkä omaksutaan ja siihen vedotaan, kun se hyödyttää; se\nkielletään ja hyljätään, kun sen luullaan vahingoittavan. Sodan moraali\non jo kauan ennen sotaa ollut kansamme moraali.\n\nTämä siveellinen sekaannus on suurin siinä osassa kansaamme, joka\nlähti kumouksen ja kaappauksen tielle, mutta ei ole mitään takeita\nsiitä, että sama oppi ei ole saava, ja on jo saanutkin, tunnustajiaan\ntoisessakin osassa kansaamme. Nykyisestä punaisesta sorrosta kärsiviä\nuhkaa siitä vapautuneina vaara ruveta mittaamaan samalla mitalla,\nmillä heille mitattiin. Sisäinen sota-aikainen turmelus ei rajoita\nkansan siveellistä selkärankaa jäytävää työtään ainoastaan toiselle\npuolelle rintamaa, vaan pyrkii leviämään ruttona kaikkialle, ja on jo\nlevinnytkin.\n\nOn noustava, kun tästä vähänkin selvitään, nopeaan, tarmokkaaseen\ntyöhön ja taisteluun ikuisten eetillisten, oikeudellisten,\naatteellisten, yhteiskunnallisten ja valtiollisten, sanalla sanoen\nvanhojen tunnustettujen inhimillisten ja kansallis-isänmaallisten\nihanteiden puolesta, joista Suomi tähänkin saakka on elänyt. On\nnoustava juuri silloin, kun ne kielletään ja niitä uhataan -- ja kun\nvielä on aika.\n\nOn ryhdyttävä niiden levittämiseksi sisäiseen lähetystyöhön niinkuin\nmustimmassa pakanamaassa, jossa niistä ei mitään tiedetä eikä niiden\nmukaan eletä. Kansastamme on puristettava pois valhe, se on uudelleen\nimpregnoitava totuudella. On alotettava aakkosista, sillä suuri osa\nmeidän kansastamme on ne unhottanut, jos se koskaan vielä lienee niitä\ntuntenutkaan.\n\nEpäilen sitä. Epäilen sitä nykyhetken kauheat harhat silmiemme edessä.\nSillä tietämättömyyttä, harhaantumista tämä kaikki pohjaltaan on.\n\nMikä pimeyden pohjola tämä muka valon ja vapauden kotimaa onkaan!\nEihän osa Suomen kansasta ole selvillä edes siitäkään, että se\non oma erikoinen kansa, jonka on saatava elää elämäänsä vieraan\nsiihen sekautumatta, että sillä on isänmaa, jota ei ole jätettävä\nvihollisen valtaan. Eihän sillä ole aavistustakaan lakipohjaisen\nyhteiskuntajärjestyksen ensimäisistä ehdoista, ei eduskunnallisesta\ntoiminnasta, todellisesta kansanvallasta, henkilön ja omistusoikeuden\nloukkaamattomuudesta, se ei tunnusta mitään muuta kuin luokkaedun\nja luokkamoraalin, tuskinpa enää sitäkään, sillä pian kai hajoaa\nsosialistiemme oma luokkakansakin pieniksi hetkellisiä riistanajojaan\nharjoittaviksi villiheimoiksi, käyden samaa kehitystä kohti kuin sen\nemämaassa Venäjällä.\n\nJa tämän kansan pitäisi kyetä _luomaan_ itselleen ja jälkeentulevilleen\nuutta Suomea, vapaata itsenäistä valtiota, ja siihen upi-uutta\nyhteiskuntaa?\n\nKansaamme on opetettava, neuvottava, totutettava, kädestä pitäen\ntalutettava pois siltä harhapolulta, jolle se on joutunut, takaisin\nomaan kotiinsa. Kai vitsaakin tarvitaan, ja vitsankäyttäjät yhdessä\nvitsausten kanssa kyllä tulevat tekemään tehtävänsä, ja tehkööt _ne_\nsen. Mutta opetus, neuvonta, kasvatus, valistustyö seuratkoon kuritusta.\n\nKansamme eetillisessä, opillisessa, käytöllisessä kasvatuksessa on\ntäytynyt tapahtua hirveitä laiminlyöntejä, koska se on voinut kasvaa\nsiinä määrin väärään, kuin nyt toteamme tapahtuneen. Tämä laiminlyönti\non korjattava. Työ ei ole kädenkäänteessä suoritettu, mutta alku\non tehtävä. Kaikkien, jotka siihen tuntevat vähänkin kykyä ja\nkutsumusta, on pantava itselleen velvollisuus, asevelvollisuus sisäisen\nturmeluksemme vihollista vastaan. Ei riitä enää tähänastinen toiminta,\nei kirkko, koulu ja muu virallinen ja puolivirallinen valistustyö. On\nryhdyttävä aivan erikoiseen, ylimääräiseen valistustyöhön, vanhain\nalkeellisimpien totuuksien ja ihanteiden selvittämiseksi ja uudelleen\njuurruttamiseksi kansamme sieluun, kaikkein pimeimpien kolkkien\nvalaisemiseksi. On alotettava mitä sitkein, määrätietoinen, uupumaton,\nkeskeytymätön toiminta siveelliseksi, tiedolliseksi, opilliseksi,\nvaltiolliseksi, yhteiskunnalliseksi valistamiseksi. Sen työn tulee\nolla yhtäällä positiivisesti rakentavaa totuuden työtä, toisaalla\nalasrepivää valheen valloitusten hävittämistä.\n\nTähän tehtävään on koottava kansamme parhaat henkiset kyvyt, sen\nkorkein äly, sen toimintatarmoisin voima.\n\nOlen ajatellut, että näitä voimia kokoamaan ja keskittämään olisi\nperustettava seura, järjestö, miksi häntä nimittänemmekin, joka heti\nkohta, kun tarpeelliset varat ovat koossa, ryhtyisi tehtäväänsä.\nTehtäväthän ovat moninaiset ja yhtä moninaiset niiden toteuttamiskeinot\npuhutun ja kirjoitetun sanan avulla. Käytettävinä olevat voimat ja\nvarat kai tulisivat määräämään, kumpaanko olisi kulloinkin turvattava.\nToistaiseksi luulisimme olevan helpomman saada kirjallisia voimia.\nMeillä on paljon kynämiehiä, joille nykyiset tapahtumat varmaankin\novat antaneet voimakkaan sisäisen sysäyksen valistukselliseen\nagitatsiotyöhön yllä esitetyssä tarkoituksessa. Ne olisivat saatavat ja\nvarmaan saadaankin liikkeelle: tietomiehet ja tiedemiehet, professorit,\ntohtorit, lehtorit, maisterit, opettajat, kirjailijat, runoilijat,\nsanalla sanoen kaikki aatteen miehet, ihanteiden miehet, papit ja\nmaallikot.\n\nMuissa sivistysmaissa suorittavat suurimmatkin ja parhaimmat kyvyt ja\nkynät tällaista aatteellista kansanvalistustyötä sekä sanomalehdistössä\nettä muussa kirjallisuudessa, varsinaisen toimintansa ohella. Meillä\nsitä ei ole tehty siinä määrin kuin olisi ollut suotava. Nyt on\nsellaisen toiminnan aika tullut. Nyt on aika astua korkeuksista\nlaaksoihin, aikakauskirjoista ja yläluokan julkaisuista aina\nsanomalehtien alikertoihin. Ei saa jättää ammattisanomalehtimiesten\nja puolueitten palveluksessa toimivien kynämiesten yksinomaiseen\nvaraan edes sellaistakaan heille tavallaan kuuluvaa työtä kuin on\njokapäiväinen taistelu sosialistis-anarkistista valheen rintamaa\nvastaan. Sillä nyt ei ole kysymys vartiopalveluksesta, vaan\nhyökkäyksestä, läpimurtamisesta, eikä saa olla herraa maalla enemmän\nkuin merelläkään.\n\nEi olisi aluksi lähdettävä liikehtimään laajemmalti kuin mihin\nvoimia ja varoja riittää. Olen ajatellut, että repivä ja rakentava\ntyö olisi aluksi suoritettava sanoma- ja lentolehdistön avulla.\nKirjoitukset olisivat laadittavat siihen sävyyn ja suuntaan, että niitä\nvoitaisiin tarjota sanomalehdille, etupäässä maaseutulehdille eri\nosissa maata, päivä-, viikko-, kuvalehtiin, kaikkiin, halpahintaisiin\naikakauskirjoihin, mihin niitä vain saataisiin sijoitetuksi. Olen\nvarma siitä, että ainakin porvarilliset lehdet puolueisiin katsomatta\nmielellään julkaisevat tällaista lukemista, kun sen hankkiminen heille\nei mitään maksa, ja vaikkapa, vähän maksaisikin. Jolleivät lehtien omat\npalstat riittäisi, voitaisiin niitä seuran avustuksella laajentaa.\nVoitaisiin lehtien mukana myös tarjota julaistavaksi pitempiäkin\nkirjoituksia erikoisina liitteinä ja sunnuntainumeroina, jotka voisivat\nolla sisällöltään samat eri lukija-alueilla. Maaseudulla luetaan\nmuutakin kuin sosialistista kirjallisuutta, kun sitä on saatavana.\nMaaseutulehdet tunkevat sosialististenkin lukijain luo, niiden\navulla pääsisivät maan parhaat kirjailijat aatteineen yhtämittaiseen\nkosketukseen heidän kanssaan, vaikkeivät lukijat aluksi kuuluisikaan\nheidän varsinaiseen lukijakuntaansa.\n\nOlisi siis kysymyksessä oikeastaan saada aikaan toimisto, toimitus\nkansaa valistavien sanomalehtikirjoitusten hankkimiseksi. Tuo toimitus\nei tarvitseisi olla kovinkaan monimiehinen. Siinä pitäisi kuitenkin\nolla edustettuna vissit välttämättömät alat: uskonto, etiikka,\nyhteiskunta- ja valtio-oppi, kaunokirjallisuus, runous -- eri alain\nedustajat pitäisivät huolta omaan alaansa kuuluvain kirjoitusten\nhankkimisesta. Erikoisen tärkeänä tehtävänä olisi _päivän tapahtumien\nkäsittely_ niiden aatteiden valossa, joiden ajamista tämä toiminta\ntarkoittaa. Kuta aktualisempi teksti, sitä vaikuttavampi saarna -- ja\nsitä tekstimateriaalia tarjoutuu varmaan tulvimalla. Kiireellinen tarve\nvaatisi, että suunnaton valheiden, intohimojen, vääristelyjen, vihan ja\nharhaoppien likalättö suoranaisella polemisella ja agitatorisellakin\ntavalla edes jossain määrin saataisiin ajetuksi pois ja kansanhenki\npuhdistetuksi ja desinfisoiduksi.\n\nVastatkoot eetillisen kansan kasvatuksen, yhteiskunnan tukemisen,\nlaillisuuspohjan uudelleen rakentamisen, siveellisen suursiivouksen\nystävät: onko aika tähän toimintaan ryhtyä?\n\n_Jos_ on -- sanon: _kun_ on -- niin tällaista toimintaa, tällaista\nvalistustyötä varten tarvitaan ennen kaikkea varoja ja paljon\nvaroja. Pelkkä innostus ja hetkellinen avustushalu pian lakkaa, jos\ntoimihenkilöt ja kirjoittajat eivät saa vaivoistaan täyttä korvausta.\nKun varoja on, saadaan työvoimiakin, ensin niitä, jotka esikuntana\njohtavat sotaretkeä, ja sitten niitä, jotka sotaa käyvät.\n\nOlisi vedottava niihin, jotka voivat uhrata, jotka voivat hankkia nämä\nvarat. Uskon, että varakkaat kansalaiset kaikista puolueista kilvan\nrientäisivät tätä työtä tukemaan. Koemerkintä osoittaisi, voidaanko\nollenkaan lähteä suunnitellulle retkelle sitä valhetta, pimitystä,\nyllytystä ja anarkiaa vastaan, joka ei ole voitettu sillä, että\nlaillinen järjestys on asevoimin palautettu. Hirviöllä, joka pitää tätä\nmaata puristuksessaan, on sata päätä ja tuhat kouraa.\n\nKun varat on saatu kokoon, kutsuttaisiin varain antajat muodostamaan\nsitä elintä, seuraa, yhtiötä, joka ne hoitaa ja käyttää ja antaa\ntarpeelliset toimintaohjeet.\n\n\n\n\nMaanantaina 25 p:nä helmikuuta.\n\n\nTämän päivän tietosato:\n\nMannerheimilta on tähän saakka puuttunut aseita, mutta nyt hän on niitä\nsaanut. Se on ollut syynä siihen, että rynnistys on viipynyt. Samassa\non myös ollut joitakin punaisten pesiä, m.m. Varkaus, jotka on täytynyt\npuhdistaa. Varkaus vallattiin vasta viime perjantaina. Punaiset\nolivat tehneet itselleen siellä suojuksia jäästä ja rautapellistä. --\nPohjanmaalla ovat heränneet antaneet oman erikoisen julistuksensa.\nSota on saanut heidän keskuudessaan melkein uskonsodan luonteen.\n-- Ruokavaroja on nyt saatu rintaman taa, mutta rahasta on puute.\nTehtaat antavat shekkejä. -- Juna, joka kuukausi sitten vei täältä\neräät senaattorit, oli vähällä joutua tuhon omaksi. Tietämättä sen\ntulosta olivat valkoiset miinoittaneet radan, sillä odotettiin punaista\njunaa, eikä voitu enää saada annetuksi tietoa. Joku jääkäri lähti sitä\nvastaan, mutta ei ehtinyt poistamaan miinaa. Pysäyttääkseen junan hän\nampui veturia. Juna pysähtyikin, mutta veturi, tenderi ja yksi vaunu\nehtivät kuitenkin räjähtää. Senaattorien vaunu säilyi. -- Punaiset ovat\nOtavan koululla silponeet uhreiltaan nenät ja puhkaisseet silmät. --\nEräs opettajatar Anna Hyvärinen Karttulassa on pitänyt puheen erään\nkaatuneen valkoisen haudalla ja tullut salaa ammutuksi matkalla sieltä.\n-- Joku 70-vuotias asemapäällikkö Viipurin puolessa on ripustettu\npuuhun ja siihen ammuttu; ruumiissa useita kuulia.\n\n*\n\nRovasti Kössi Ahmala.\n\nKun työläiselle vuodesta vuoteen joka päivä heidän lehdissään ja\nkirjasissa ja kokouksissa on uskoteltu, että niin pian kuin me vain\notamme tämän maan asiat hoitoomme ja tartumme itse peräsimeen, niin\nmaailma kyllä muuttuu, koittaa vapautuksen päivä, saapuu onnen aika,\non tuhatvuotinen valtakunta ovella, niin eihän ole oikeastaan ihme,\nettä he lopulta ovat ottaneet uskoakseen. Ja kun omat miehet nyt ovat\nolleet ohjaksissa jo kuukauden päivät, niin tuumii yksinkertainen\ntyömies: nyt kai se luvattu maa jo alkanee häämöittää -- minullekin.\nJa hän kuvittelee sen maan rieskan ja hunajan itselleen vuotavaksi\nsiten, että hänen omat osansa edes jossain määrin ehoutuvat\nporvarillisesta entisestään sillä tavoin, että hänen tarvitsee tehdä\nhiukan vähemmän työtä ja että hän saa hiukan enemmän palkkaa. Muulla\ntavoin toteutuvaksi, muita päämääriä tavoittelevaksi hän ei ole osannut\nuutta aikaa ajatella. Tasa-arvoisuudet ja sen semmoiset aatteelliset\npäämäärät -- niistä hän välittää vähemmän, jos ollenkaan.\n\nJa niinpä nyt -- kertoo \"Tiedonantaja\" -- tulvii sekä valtion että\nkunnan virastojen pöydille lukuisia kirjelmiä, joissa \"vedoten\ntyöväestön valta-asemaan, anotaan palkka- y.m. sopimusten parantamista.\nSemmoisia palkankorotuspyyntöjä on kansanvaltuuskunnalle tullut m.m.\nuseilta eri paperiteollisuustyöaloilta.\"\n\nMutta kun valtuuskunta, ei voi maksaa edes kaartinsa palkkoja, ei\nsillä tietysti ole varoja korottaa siviilityömiesten palkkoja. Se ei\nvoi sitä ajatellakaan. Nykyinen kiireellinen tilanne estää hallitusta\nottamasta edes käsittelynkään alaiseksi niin mitättömiä asioita kuin\ntyöväen palkkakysymyksiä. Se levittää käsiään, kohauttaa olkapäitään\n-- sanoo kai: tjah! sanoo: tjeh! -- on kohtelias, valittaa, myöntää\nkyllä, ikävä kyllä, että palkat ovat aivan mitättömät, ne tietysti\nvaatisivat korjausta j.n.e. -- mutta koettakaahan, hyvät ystävät ja\nkylänmiehet, nyt toistaiseksi työskennellä -- entisen palkkaperustan\nmukaan. Ja jottei siinä sen enempää mukistaisi, tai toverillisesti\nturistaisi, niin lopetetaan keskustelu melkoisen töykeästi niinkuin\nparas porvaripomo entisinä pahoina aikoina: \"On aivan mieletöntä, että\n_tällaisena_ aikana, jolloin ratkaistaan suuria yhteiskunnallisia\nkysymyksiä, te sekoitatte niihin myös palkkakysymykset. Hyvästi,\ntoverit, näkemiin siksi, kunnes tilanne on edes jossain määrin\nselventynyt!\" Tämmöinen on henki ja osaksi sanaiset sanatkin eräässä\nKansanvaltuuskunnan Työasiain Osaston kiertokirjeessä \"kaikille\npaperiteollisuus- ja puuhiomotyöläisille\".\n\nEnnen aikaan isäntä usein vei jäykkäniskaisen renkinsä tai\ntorpparinsa papin pakeille saamaan nuhteita ja neuvoja ja ojennusta.\nSosialisti-isännällämme ei ole mieliä pehmittävää pappia varanaan,\nmutta hänellä on herrashenkinen aatteen mies, akitaattori,\nsanomalehtimies, joka pannaan sepittämään sovittava ja selittävä\nyleväaatteinen artikkeli hallituksen äänenkannattajaan, antamaan\npalkankorotuksen sijasta puoluemoraalia, leivän sijasta sanoja. Hän\nvaatii \"uhrautuvaisuutta ja itsekieltäymistä\". \"Tuossa tuokiossa,\njo ennen alkaneen taistelun ratkaisemistakaan ei sovi odottaa\nkovin kouraantuntuvaa aineellista hyvyyttä ja mahdottomia olojen\nparannuksia. 'Keltaisen linnan' valtauksen luulevat pintapuolisesti\najattelevat ainekset saattaneen jo runsauden sarven ylitse vuotamaan...\nAineellisella elämällä on omat järkkymättömät lakinsa, joita mikään\ntaikurikäsi ei saata mielivaltaisesti muutella. Vasta pitkien\najanjaksojen perästä voi aineellisen hyvinvoinnin edellytykset\npäästä siunausta tuottamaan. Siihen mennessä voidaan lohduttautua\nniillä _aatteellisilla saavutuksilla_, joita vallankumous on niin\nhuomattavasti tuottanut ja yhä tuottaa... Siitä syystä on meidän joka\npaikassa teroitettava mieliin: uhrautuvaisuutta ja itsekieltäytymystä,\nsanankuul... (ei, hän sanoo:) toverit!\"\n\nTämä sosialistinen valtion palkkapaimen puhuu tovereille juuri\nniinkuin paras porvarirovasti sanankuulijoilleen ja saa luultavasti,\ntoivottavasti, evankeliumistaan hyvän elatuksensakin. Hänen nimensä on\nKössi Ahmala.\n\n*\n\nPanen vain ohimennen merkille, että Aarne Orjatsalo taas vilahtaa\nesiin. Hän on kirjoittanut \"Tiedonantajaan\" kirjoituksen \"Ihanteensa\npettävä nuoriso\" -- pettävä siihen nähden, ettei se ole liittynyt\nvallankumoukseen. Aarne arvostelee sangen ylimalkaisesti ja\ntylsäkärkisesti nuorison tähänastista opetusta. Hän on parempi\nnäyttelijä kuin sosialipolitikko ja moralisti. Se hänestä tähän\notteeseen.\n\n*\n\nSaksa auttaa meitä varmasti.\n\nSe on tämän päivän suuri uutinen. Sen Venäjälle panemien rauhanehtojen\n4:s kohta kuuluu:\n\n\"Venäjän on solmittava pikainen rauha Ukrainan tasavallan kanssa.\nUkraina ja Suomi ovat mitä pikimmin puhdistettavat venäläisestä\nsotaväestä ja punakaartista.\"\n\n*\n\nValtiosääntö.\n\nKansanvaltuuskunnan ehdotus Suomen valtiosäännöksi, josta äsken\notin maistiaisia Mannerin puheen mukaan, on nyt ilmestynyt pykäliin\npantuna. Niitä on kaikkiaan 83. Tavallaan se on sympaatinen tekele,\nsillä se on mitä peittelemättömin luokkaperustuslaki, jossa ei edes\nkoetetakaan tehdä oikeutta muille kansanluokille kuin työväenluokalle.\nSe on köyhälistön rehellinen vallananastus- ja itsevaltiuslaki,\nsen täydellisen ylivallan kaappaus, pantuna pykäliin sen tilanteen\nainaiseksi pysyttämiseksi, joka tällä haavaa on olemassa.\n\nSe on siinä naivisuudessaan voittamaton, vastustamaton. Se tuotti\nminulle jo ensi-lukemisessani vilpitöntä huvia ja hauskuutta, jonka\nuudistamistakaan en henno kieltää itseltäni selostamalla sen parhaita\npaikkoja. Tulen luultavasti usein lueskelemaan sitä virkistyksekseni.\n\nMonen muun tavallisen, jokapäiväisen vapauden (sanan-, kokoontumis-,\nuskonnon-) ohella, joita vapauksia tapaa kaikissa paremmissa\nuudenaikaisemmissa perustuslaeissa, on tähän perustuslakiin otettu\nnimenomainen säännös myöskin _lakkovapaudesta_. Se on laajennettu\nniin suureksi, että lakkoa vastaan on mahdoton ryhtyä minkäänlaisiin\nehkäisytoimenpiteisiin, muodostuipa se melkein millaiseksi tahansa,\nsillä julkisen vallan ase- ja järjestysvoiman ei ole sallittu millään\ntavoin sekaantua työriitaisuuksiin. Työväelle on perustuslaissa\nmyönnetty oikeus (sanoisinpa melkein: annettu kehoitus) kehoittaa\n(toisin sanoen: kiihoittaa) työstä luopumiseen; sen täytyy saada\nasettaa lakkovahteja, sillä on oikeus yllyttää vieromaan (s.o.\nboikottaamaan) lakonalaista liikettä ja sen isännistöä, avustajia ja\ntavaroitakin. Valtion täytyy siis, pukeutuipa tämä vapaus millaisiin\nmuotoihin tahansa, seisoa ristissä käsin.\n\nKansaneduskunnasta -- joka kansan edustajana käyttää sen korkeinta\nvaltaa, asettaa m.m. ylemmät virkamiehet ja tuomarit ja ratkaisee\nmelkein kaikki asiat sekä pienet että suuret -- tulee pysyvä virasto\nà 200 virkamiestä. Se kokoontuu vuosittain sekä lain määräämänä että\nmääräämättömänä aikana, milloin vain enemmistö sen tarpeellisena pitää,\nja lopettaa tai on lopettamatta istuntonsa oman päätöksensä mukaan.\nSe voi kyllä hajoittaakin itsensä, jos niinkuin tulisi sille päälle.\nSen kaikki valiokunnat voivat ja joidenkuiden tuleekin työskennellä\nvaltiopäiväin väliajoillakin. Se on oikea ammattipolitikkojen eläke- ja\nkasvatuslaitos.\n\nÄänestys on julkinen, kun pöytäkirjaan on merkittävä, mitä ehdotusta\nmikin äänestäjä kannattaa. Tämä tietysti sitä varten, että edustajiin\nnähden voitaisiin harjoittaa puoluepakotusta ja riistää heiltä\nmahdollisuus pienimpäänkin itsenäisen mielipiteen ilmaisuun.\nEduskunta valvoo ylintä hallintoa, jota hoitaa sen valitsema Suomen\nKansanvaltuuskunta erään valiokuntansa, n.s. valvojavaliokunnan kautta,\njonka jäsenten tulee olla läsnä kansanvaltuuskunnan istunnoissa. Niissä\nistunnoissa on valvojavaliokunnan jäsenellä oikeustehdä muistutus, jos\nkansan valtuuskunta tekee päätöksen, joka valvojain mielestä poikkeaa\nsiitä, mitä kansaneduskunta asiassa _todennäköisesti päättäisi_. Se\nvoi siis sanoa senaatilleen milloin tahansa: top! ja jos senaatti ei\ntottele, vaan pitää oman päänsä, panee se eduskunnan sanomaan: top\ntykkänään!\n\n\"Kansaneduskunnan on varjeltava ja vahvistettava Suomen vapautta,\nkoskemattomuutta ja puolueettomuutta ja hankittava niille takuita.\" Jos\nniin hullusti kävisi, että Suomea uhkaisi sodan vaara taikka muuten\nvieraan vallan tunkeutuminen Suomen alueelle, \"_koettakoon_ eduskunta\nsaada sellaisen onnettomuuden vältetyksi, ja jos se sittenkin tapahtuu,\nmahdollisimman pian palautetuksi Suomen koskemattomuuden\". Millä\nkeinoin tämä \"koettamisen\" epäonnistumisen jälkeinen koskemattomuuden\npalauttaminen tapahtuu, siitä pikkuasiasta ei ole säädöstä\nvaltiosäännössä, mutta näyttää siltä, ettei se missään tapauksessa\ntule tapahtumaan aseiden avulla, koska valtiosäännössä ei ole\nviittaustakaan sotalaitoksen järjestämisestä. Että kuitenkin on aikomus\nSuomen vapauden varjelemiseksi ja vahvistamiseksi ryhtyä joihinkin\ntoimenpiteihin, käy selville siitä, että yllä mainituissa tapauksissa\neduskunta voi rajoittaa kansalaisten oikeuksia ja vapauksia kieltämällä\nheitä oleskelemasta maassa ja sieltä pois matkustamasta, lakkauttamalla\npaino- ja kokoontumis- jopa lakkovapaudenkin, johon kaikkeen kuitenkin\nvaaditaan eduskunnan suostumus.\n\nMitäs hauskaa minä sitten vielä löytäisin tästä asiakirjasta? Se on\nkyllä sitä tulvillaan, joka pykälä, ja pula onkin oikeastaan, mitä\nsiitä poimisin. Joo, pykälä 43! Vaikkei ulkonaista vihollista vastaan\nnähtävästi olekaan tarvis mitenkään valmistautua, niin teroitetaan\nvaltiomuodossa sitä enemmän sen välttämättömyyttä sisäistä vihollista\nvastaan. Tämä valtiosääntö voidaan siinä olevan säännöksen mukaan (§\n28) muuttaa, selittää tai kumota uudella, kansaneduskunnan säätämällä\nperustuslailla, jos kansa yleisessä äänestyksessä sen vahvistaa. Mutta\nsiitä huolimatta, että sellainen laillinen tie on olemassa... -- se,\nmitä nyt siteeraan, ei ole näyte mistään \"Työmiehen\" artikkelista, vaan\non löydettävänä valtiomuodosta, jonka 43 § kuuluu sanasta sanaan näin:\n\n\"Jos niin _uskomatonta tapahtuisi_, että itse kansaneduskunta\n_julkenisi_ syrjäyttää koko tämän valtiosäännön tahi ilmeisesti\ntahallaan rikkoa tässä perustuslaissa olevia määräyksiä saadakseen\naikaan harvainvaltaisen järjestyksen maassa, niin kansa _nouskoon_\nja _linjoittakoon_ sen eduskunnan sekä pitäköön huolen, että kolmen\nkuukauden sisällä toimitetaan valtiosäännön mukaiset kansanedustajain\nvaalit. Näissä vaaleissa valitut kansanedustajat kokoontukoot\nvaltiopäiville yhden kuukauden sisällä ja ensi tehtäväkseen antakoot\nkansalle kukin allekirjoittamansa juhlallisen vakuutuksen, jossa\nsanotaan: 'Ellen kansanäänestyksessä hyväksytyn valtiosäännön mukaista\nkansanvaltaa uskollisesti edusta, olen kansan tuomion ansaitseva'.\"\n\nTurmelisin valtiosääntöehdotuksen loppuvaikutusta, jos tätä\nselostustani jatkaisin. Ehkä saa siihen vielä julkisuudessakin palata.\nSe tulee näet otettavaksi kansanäänestyksen alaiseksi. Odotan riemulla\nsitä päivää. Se tulee pian, jos kansanvaltuuskunta pitää puheensa,\n\"mahdollisimman pian, jo tänä keväänä, koko maassa.\"\n\n*\n\nKaikki hyvin.\n\nYhteytemme valkoisen Suomen kanssa on tähän saakka ollut melkein\nolematon. Ainoastaan silloin tällöin on sieltä päässyt joitain tietoja\ntänne päin. Tänään kuitenkin kerrotaan senaattori Arajärveltä Vaasasta\ntulleen pikalähetin pankinjohtaja Vikstenille. Sen mukaan on t. k.\n18 p:nä tullut Vaasaan 44,000 kivääriä, 80 kuularuiskua ja 30 milj.\npatruunaa. Ei pidä ryhtyä minkäänlaisiin sovitteluihin. Mannerheim\nalkaa voida ruveta liikehtimään. -- Berliinissä ovat asiat hyvin\nhoidetut. Sieltä on siis varmasti apu odotettavissa.\n\nNäistä kai punaisetkin jotain tietävät. Eräs henkilö oli ollut jollain\nasialla senaatissa Haapalaisen luona. Sirola oli syössyt sisään tukka\npystyssä ja huudahtanut Haapalaiselle:\n\n\"Jos tietäisit, mitä minä tiedän, leikkaisit kurkkusi.\"\n\n*\n\nInhimillisiäkin tunteita.\n\nAnnan taas vastapuolen purkaa tunteitaan, kun ne tunteet ovat\ninhimillisiä. Semmoisia on kummallakin puolella rintaman, kaikilla\nmaailman rintamilla. Eikä niihin voi kuitenkaan mitään rakentaa. Sääli\nja ymmärtämys ovat vain hetkellisiä tunnelmaperhoja, jotka ilmojen,\nylä- ja alailmojen, raa'at intohimo-tuulet pyyhkäisevät olemattomiin.\nHänkin, joka sairaalassa tunnelmoi näin, voi huomenna jossain\nkokouksessa kiihoittaa kimein äänin, hurjin liikkein, kiihkein elein\njatkettavaan taisteluun ja verenvuodatukseen aatteensa ja asiansa,\n\"ihmiskunnan tulevan onnen\" puolesta. Mutta saakoon hänen parempi\nminänsä sentään sananvuoron.\n\n    _Aatteen uhrit_.\n\n    Siinä he nukkuvat, nuoret, lapselliset kasvot, ja vanhat, aatteen\n    ja työn uurtamat keski-ikäisten miesten piirteet valkoisilla\n    patjoilla.\n\n    Minulla on yövuoro haavoittuneiden sairaalassa.\n\n    Punaisen paperin ympäröimänä sähkölamppu valaisee himmeästi\n    sairaalan salia.\n\n    Ensi vuoteella lepää tuon tuostakin hieman valittaen\n    vaaleakiharainen suomalainen. Hänen suuria sinisiä silmiään\n    peittävät tummenneet silmäluomet. Hän on ollut ensimäisenä\n    ryntäämässä, hän on vaikeasti haavoittunut ja vaikean taistelun,\n    vilustumisen, valvomisen ja syömättömyyden aiheuttama väsymys on\n    nostanut kuumeen punan hänen nuorille, kauniille poskilleen.\n\n    Hänen vieressään makaa tyynenä keski-ikäinen työmies. Suomalainen\n    sitkeys ja pelottomuus kuvastuu hänen vakavissa, vaaleissa\n    kasvoissaan. Hänen käsivartensa on pahoin ruhjottu, vaan hän ei\n    koskaan valita. Hänellä on vaimo ja lapset, mutta köyhälistön\n    onni on ollut hänelle heitä vielä rakkaampi ja hän on hetkeä\n    miettimättä pannut henkensä alttiiksi yhteisen kansansa edun\n    vuoksi.\n\n    Minä seison kauan hänen vuoteensa ääressä ja ihailen\n    suurenmoisinta puolta kansani luonteessa, tyyneyttä,\n    rehellisyyttä ja kestävyyttä.\n\n    Hänen vieressään lepää ihan lapsellinen poika. Muistan, miten hän\n    nauraen sanoi päivällä: \"Äitimuori kielsi minua menemästä Savon\n    rintamalle, vaan minä karkasin.\"\n\n    Herttainen, aurinkoinen hymy valaisi hänen tätä sanoessaan noita\n    pyöreän pehmeitä poikamaisia piirteitä.\n\n    Tuon lapsen rinnalla nukkuu iloinen hymy huulilla reipas\n    keski-ikäinen mies. Hän on salin ilopilleri ja politikoitsija.\n    Sauvansa varassa hän kulkee kaiket päivät viereisissä huoneissa\n    synnyttäen hauskoilla sanasutkauksillaan kaikkien kasvoilla\n    leveän hymyn.\n\n    Minun täytyy hymyillä, kun katselen hänen hauskoja kasvojaan,\n    hänen nukkuessaan siinä rauhallisena.\n\n    Salin toisessa päässä voihkii kaunis kalpea, tumma nuorukainen.\n    Hänellä on hirveä haavakuume, hän hourailee. Vähän välistä hän\n    mutisee: \"ruutia on, kaikki on kunnossa, ampukaa noita vietävän\n    valkokaartilaisia!\"\n\n    Hän on kolme viikkoa ollut yhtämittaa rintamalla. Hänen\n    käsivartensa on ihan mäsäksi ammuttu. Se täytyy leikata poikki.\n    Hoitajat seisovat ääneti hänen vuoteensa ääressä. He eivät voi\n    hänen tuskiaan lieventää. Kyyneleet nousevat kuumina silmiini.\n    Tuo nuorukainen on minusta kuin pyhä. Hän on uhrannut itsensä\n    elämän hymyillessä kauniimpana hänen verevillä nuorilla\n    poskillaan. Nyt on hän kalpea ja laiha, mutta minusta hän on\n    entistä kauniimpi. Kärsimykset ovat jalostuttaneet hänen kasvonsa.\n\n    Yhä edelleen kuljen vuoteen äärestä vuoteen ääreen. Näen samat\n    tyynet, kärsivät kasvot, samat nuoret, tuskien uurtamat piirteet.\n    Toiset hikoilevat poltoissaan, sähkövalossa näkyy kimmeltäviä\n    hikipisaroita heidän otsallaan. Ne ovat kuin aatteen välkkyviä\n    jalokivikoristeita heidän ylevillä kasvoillaan. He ovat taistelun\n    kruunaamia ylimyksiä, nuo ihmiskunnan tulevaisuuden onnen\n    puolesta uhrautuneet työmiehet.\n\n    Toisessa salissa nukkuvat suomalaisen köyhälistön avuksi\n    rientäneet lättiläiset.\n\n    Peitteiden alta näkyvät pitkät komeat vartalot, valkoista patjaa\n    vastaan välkkyy heidän tuuhea, tumma tukkansa.\n\n    Tuossa lepää haavoittunut nuorukainen, jonka kasvot ovat\n    kauniit kuin kreikkalaisen jumalan kuvapatsaan. Tuossa on\n    pyöreäpiirteinen veikeä kuularuiskunhoitaja, tuossa solakka\n    tarkk'ampuja ihanine huulineen. Tuossa on välkkyvän ruskea\n    kiharatukka, tuossa pieni, laihahko ukrainalainen, panssarijunan\n    hoitaja, jonka mustat kulmakarvat ovat tuskaisina yhteen\n    puristetut. Hänellä on haava päässä ja se vaivaa häntä kovin.\n\n    Hän hymyilee väsyneesti päivisin tummien viiksiensä alta. Hän on\n    kuin suuri haaveksiva lapsi, itämaalaisine mustine silmineen,\n    raskaine pitkine silmäripsineen.\n\n    Minä muistan persialaisia kuunvalaisemia hiekka-aavikkoja,\n    loppumattomine taivaanrantoineen, kuulen kumeata barbaarista\n    soittoa ja salaperäistä aavikon tuulen huminaa. Minä kuvittelen\n    rajattomia asioita, kun katselen häntä valkoisten haavasiteitten\n    ympäröidessä hänen norsunluun väristä otsaansa ja kalpeita\n    poskiaan.\n\n    Siinä on ihmeisiin uskova itämaa, satuihin luottava lapsi,\n    mielikuvitus ja usko, marttyyrisuus ja itämaalaisen fakiirin\n    kuolemaa pelkäämättömyyttä! Venäjä on jo itämaata, arvaamattomien\n    tapahtumien ja mahdollisuuksien maa, suurenmoinen kiihkossaan,\n    peloittava vaihtelumahdollisuuksissaan, kiehtova, houkutteleva,\n    puistattava kuin öinen aavikko jalopeuroineen, tukahuttavine,\n    hiekkapilviä nostattavine etelätuulineen, ihmeitten yrttien ja\n    huumaavien kukkien maa, mustimman taantumuksen ja äärimmäisimmän\n    vallankumouksen kehto! Oi, sinä Venäjä, jota Länsimaa ei koskaan\n    täysin tajua, sillä Länsimaa on järjen. Venäjä on tunnekuohujen\n    tyyssija.\n\n    Venäjällä versoo epäluotettavin hyötypolitiikka, vehkeily ja\n    itsekkyys, Venäjällä ovat kuolleet historian suurenmoisimmat\n    urhot, jaloimmat ihmisystävät ja loistavimmat älyniekat!\n\n    Tätä kaikkea aattelen katsellessani ukrainalaisen, aromaanlapsen,\n    tummia säännöllisiä kasvoja. -- -- --\n\n    Hänen kasvonsa ovat tuskan hiessä: Minä pyyhin niitä. Se liike\n    näkyy rauhoittavan häntä ja hän sulkee silmänsä.\n\n    Katselen hänen sulkeutuneita silmiään. Minä tiedän, että hänestä\n    on tuleva täydellinen rampa. Liikkumishermo on pilaantunut.\n\n    Hän on tullut vieraalta maalta, vieraalle maalle, sen maan\n    vapautta puolustamaan. Hänen kansallisuuttaan ovat vuosisatoja\n    venäläiset taantumukselliset yrittäneet hävittää pois maailmasta\n    asettaen sen viimeisessäkin maailmansodassa Riian rintamalle\n    tahallaan kuolemaan ilman ampumatarpeita, ilman muonaa. -- -- --\n\n    Kuljen pitkän tyhjän salin läpi eteisen poikki yksityiseen\n    huoneeseen.\n\n    Nuori kaksikymmentäkolme vuotta vasta täyttänyt lättiläinen viruu\n    siinä tautivuoteella.\n\n    Hänen säärihermonsa on poikki ammuttu. Näen hänen korkean otsansa\n    kastanjanruskeine suortuvineen. Hänen nenänsä on voimakkaan\n    kaareva, suu ilmaisee miehekkyyttä ja mielenlujuutta. Päivällä,\n    kun tuskat joskus lauhtuvat, muistan hänen rohkean hymynsä\n    ruskeitten, sirojen viiksien alta, kun hän sanoo: \"Ei mitään\n    hätää.\"\n\n    Hän ei voi tuskiltaan nukkua öisin. Nytkin hän valvoo. Kumarrun\n    hänen ylitsensä ja kysyn venäjäksi:\n\n    \"Särkeekö jalkaa paljon.\"\n\n    \"Hieman\", hän vastaa huoaten.\n\n    \"Koettakaa nukkua!\"\n\n    \"En voi.\"\n\n    Hieron hänen kipeää jalkaansa.\n\n    Hänen rinnastaan nousee helpoituksen huokaus.\n\n    Minä sivelen viileällä kädelläni viihdyttäen hänen kuumaa\n    otsaansa. Hän sulkee silmänsä.\n\n    \"Pitää nukkua\", sanon minä hyväillen kuin pienelle lapselle.\n\n    \"En voi.\" -- -- --\n\n    Uneksin sanoin kuvaamattomia kauniita unelmia tuon jalopiirteisen\n    lättiläisen vapaustaistelijan vuoteen ääressä. Venäjän ihanimpia\n    ilmiöitä näen ruhjoutuneena ja miten monta tuhatta ja miljoonaa\n    on tuota ihanaa kansaa sorrettu ja tapettu vuosina 1905--1918!\n\n    Lättiläisten verilöylyt ovat maailman kuuluisat julmuudessaan.\n\n    Oi, sinä elämän kuningatar, sinun sydämettömyytesi on ollut\n    rajaton. Miksi sinä haaskaat ihmiskunnan hyvettä ja autat eloon\n    vain rumuutta ja alhaisuutta?\n\n    Haavoittunut lättiläinen nukkuu kuin hyvä lapsi.\n\n    Minä irroitan käteni hänen kädestään ja hiivin hiljaa pois.\n\n    Eteisen penkille istahdan ja itken, itken ääneti ja ahdistavasti.\n\n    Kauhea on ihmiselämä!\n\n    Ei mitään kaunista, ei mitään uutta synny ilman hirveitä tuskia\n    ja verenvuodatusta.\n\n    Istun kauan kasvot käsien varassa.\n\n    Välskäri tulee tohveleineen suuresta salista eteiseen.\n\n    \"Mitä mietitte?\"\n\n    \"En mitään\", sanon minä ja tukahutan tunnelmani.\n\n    Se on minulle liian kaunis, etten voi sitä jokaiselle kertoa.\n\n    Kotkassa 14.2.1918.\n\n                                   _Elvira Villman-Eloranta_.\n\n*\n\nTervehdys valkoisesta Suomesta.\n\nSain ohimennen muutamiksi hetkiksi käsiini pari valkoisen Suomen\nsanomalehteä (\"Iikka\" ja \"Savotar\"), jotka jollain tavalla olivat\nkulkeutuneet tänne ja kiertävät nyt kädestä käteen, kuluen matkallaan\nhauraiksi kuin taula. Niitä silmäillessä avautuu yhtäkkiä aivan\ntoinen, kaukainen, ammoin eletty maailma. Jokainen rivi, olipa\nsitten pääkirjoitus, uutinen tai ilmoitus, tarjoo aivan erikoista\nviehätystä. Herää kuin unesta. Siellä on senaatti, jonka toimia\nselosteitaan. Siellä on vanha järjestys, siellä ollaan ja eletään\njokseenkin niinkuin täällä ennen. Ei aina ymmärrä kaikkea. Samuli\nSario puolustaa jostain syystä Mannerheimia ja kehoittaa tyytymään ja\nymmärtämään. On siis ollut jotain kahnausta -- kuinkas muuten, sillä\nollaanhan Suomessa, joskin valkoisessa. Kiireessä ehdin painaa mieleeni\njoitakin uutisia. Mannerheim käskee ottamaan aseet pois kaikilta\nyksityisiltä. Siellä on tietysti sielläkin punainen vaara, pelko heidän\nnousustaan selän takana. Useissa kunnissa on kova elintarvepula,\nsillä ulkoa ei ole saatu mitään. Pyydetään luovuttamaan viljaa ja\nmuita elintarpeita. -- Edv. Björkenheim on elintarvepäällikkönä. --\nPakollista asevelvollisuutta pannaan parhaallaan toimeen. Ei ole\nsiis vapaaehtoista tietä saatu tarpeeksi miehiä. -- Ovat siellä\nkapinallisille keksineet nimen \"punaryssät\". -- Vaasassa on ollut\nsuuret juhlalliset Oulussa kaatuneiden vaasalaisten hautajaiset, joissa\nMannerheim on ollut mukana. Renvall on laskenut senaatin puolesta\nseppeleen ja Sola laulanut. -- Enempää en saanut tietää, lehti oli\nluovutettava toiselle.\n\n*\n\nSaksalaiset ovat nyt edenneet Venäjällä niin pitkälle, että Englannin\nja Ranskan lähetystöt ovat katsoneet pitävänsä poistua Pietarista\nSuomen kautta. Jos täällä olisi vallinnut säännölliset olot, olisivat\nlähetystöt luultavasti jääneet tänne sen sijaan, että nyt siirtyvät\nRuotsiin, tänne Suomen tasavallan puolueettomalle alueelle täältä\nkäsin seuratakseen tapahtumain kehitystä Venäjällä. Olisimme siis\nvoineet heille suojaa antamalla tehdä näille suurvalloille huomattavan\npalveluksen, josta meillä varmaankin olisi ollut suurta hyötyä; ainakin\nolisimme saaneet viljaa. Jos saksalaiset tulevat tänne, emme ole enää\npuolueeton maa eivätkä lähetystöt voi jäädä tänne, ja me joudumme\nmonenlaisiin selkkauksiin. Siinäkin yksi monesta muusta punaisten\naiheuttamasta onnettomuudesta.\n\n*\n\nMeidän eteläinen rintamamme on nyt lopullisesti hajalla, sittenkun\nvalkokaartilaiset ensin olivat hajaantuneet Porvoon tienoilla ja nyt\ntoinen osasto antautunut Kirkkonummella ja tuotu tänne, jossa ovat\nvankeina jollakin koululla. Ruotsin konsuli on ollut välittämässä ja\nsaanut aikaan, ettei vankeja ole surmattu -- ainakaan vielä.\n\n*\n\nJoku kauppias on käynyt erän meikäläisen johtomiehen luona puhumassa\nsovinnosta, mutta ei ole voinut esittää mitään ehtoja eikä hänellä\nmyöskään ole ollut mitään valtuuksia. Häntä neuvottiin kääntymään\nMannerheimin puoleen.\n\n*\n\nEi ole päässyt.\n\nManner, Tokoi, Sirola ja Haapalainen ovat kuulemma olleet Pietarissa\nrauhan solmiamisen johdosta. Tokoi on pyytänyt Suomen puolesta saada\nottaa osaa rauhanneuvotteluun Brest-Litovskissa, mutta ei ole häntä\npäästetty sinne. Meidän asioitamme siellä päin valvovat jo toiset\nmiehet.\n\n*\n\nKuinka ryssät Ilmajoelta riisuttiin aseista.\n\nIlmajoelta kerrotaan hupainen juttu venäläisten aseista riisumisesta.\nIlmajokisilla ei ollut kuin joitakin kymmeniä kiväärejä. Miehet\nvarustautuivat seipäillä ja piirittivät hämärissä kasarmin.\nKiväärimiehet olivat eturivissä, seiväsmiehet taampana. Joku Anttilan\npoika meni vaatimaan antautumista. Venäläiset pyysivät tunnin\nmiettimisaikaa. Sillaikaa odotti poika ja nukahti. Tämä erinomainen\nrauhallisuus vakuutti venäläisiä siitä, että niin tyynen miehen takana\ntäytyy olla suuri sotavoima, ja he ilmoittivat antautuvansa. Poika\nhuusi kiväärimiehet sisään, ja niin alettiin venäläisiä riisua aseista,\njotka kannettiin ulkona oleville seiväsmiehille.\n\n*\n\nRuotsalaisten oikea käsi ja vasen.\n\nRuotsalaisia oikeistososialisteja on saapunut Suomeen jonkinlaisissa\nrauhanvälittämistarkoituksissa. Heitä on haastateltu Tampereella. He\novat ilmoittaneet olevansa vallankumousta vastaan. Varsinkaan he eivät\nvoi hyväksyä sellaista verenvuodatusta kuin täällä nyt tapahtuu. Siksi\nhe pyrkivät saamaan aikaan \"demokraatista rauhaa (?)\" -- Suomen työväen\nja porvariston välillä. Ruotsin pääministeri on taipuvainen ryhtymään\nrauhan välittäjäksi. Ruotsalaiset ovat antaneet meikäläisten toverien\ntietää, ettei Ruotsissa ole odotettavissa mitään valtavampia työväen\nliikehtimisiä.\n\nKai on tämän lähetystön tulon vaikutusta, että kansanvaltuuskuntakin on\nryhtynyt pesemään puhtaaksi käsiään viattomasti vuotaneesta verestä. Se\njulkaisee pitkän kirjoituksen \"Julmuuksia vastaan\". Se on vaikeroiva\nja avuton. Valtuuskunta, s.o. varsinainen vallankumoushallitus, jonka\nvastuulla kaikki tapahtuu, myöntää viimeinkin peittelemättä, että\nse oikeastaan ei kykene mihinkään punakaartia vastaan. Sillä ei ole\nmitään pakkokeinoja käytettävänään. Se uhkaa erota, ellei kaarti\nosoita pystyvänsä ylläpitämään kunnollista toverikuria. Kirjoituksessa\ntunnustetaan, mikä jo kyllä muutenkin on tiedetty, että vankeja on\nsurmattu yksityisenkin kostonhimon tyydyttämiseksi tai luovutettu\nepämääräisten tutkijakuntain käsiin. Johtajat eivät siis enää saa\nsammumaan sytyttämäänsä paloa ja turhaa on ruotsalaistenkaan tulla enää\nvesiruiskuineen. Jos sieltä olisi tullut kuularuiskuja, alkaisi meillä\nkai jo pian olla rauha. Mutta sen sijaan ovat ruotsalaiset asestettuina\nastuneet maihin Ahvenanmaalla ja _sitä_ rauhoittaakseen ottaneet\nhaltuunsa valkoistenkin, venäläisiltä valtaamat, kuularuiskut.\n\n*\n\nSetelisota.\n\nSuomen Pankki täällä julistaa juhlallisesti, että se ei koskaan\ntule lunastamaan niitä pankinjohtaja Arajärven nimellä varustettuja\nmaksulippuja, joita jotkut \"Vaasassa asustavat yksityiset herrasmiehet\"\novat ryhtyneet julkaisemaan. Semmoiset \"setelit\" ovat kokonaan\narvottomia ja yleisöllä on syytä olla niiden suhteen varuillaan, sillä\nniiden vastaanottajat eivät tule niillä mitään tekemään.\n\nPresiis samaa on kai Suomen Pankki siellä julistanut. Suomen Pankki\ntäällä -- Suomen Pankki siellä -- minä herra -- sinä herra -- mikä on\noikea seteli -- mikä väärä? -- mikä on totuus? kysyi Pilatuskin ja pesi\nkätensä.\n\nTämä tragedia on _myöskin_ komediaa.\n\n*\n\nOlevinaan oikein sukkelaa.\n\nOtsakkeella \"Suomen herrat tutkimassa turkkilaisia haaremeja\" julkaisee\n\"Tiedonantaja\" jonka toimittaja myöhemmin tehtyjen tutkimusten\nmukaan oli vanha kyynikko Eetu Salin, N. Vjekin uutisen, että Suomen\nlähetit \"tohtorit\" Mikkola ja Kalima ovat saapuneet Konstantinopoliin\nilmoittamaan Turkin hallitukselle, että Suomi on tullut itsenäiseksi\nvaltioksi.\n\n*\n\nHelsingin kaupungin rakennusmailla ei vallankumouksellinen siviili\nkuri näytä olevan sen lujempi kuin sotilaskuri punakaartissa. Oman\nvirallisen tiedonannon mukaan ei työhön saavuta aikanaan heti kellon\nsoitua, siellä laiskotellaan, poistutaan ilman asiaa, kuljetetaan pois\ntyökaluja, harjoitetaan kaikenlaista ilkivaltaa -- josta kaikesta nyt\nmitä jyrkimmin kielletään. \"Kuitenkin on kahvilla käynti sallittua\nehdolla, että se _ilman turhia viivyttelyjä toimitetaan_.\"\n\nTyöaika viikossa on 46 tuntia, joten siis on ollut olemassa ainoastaan\n7 tunnin ja 20 minuutin työpäivä ja tähänastisten laiskottelujen kanssa\narviolta 6 tunnin -- joka kylläkin näkyy siitä siivosta, missä kadut ja\ntorit ovat.\n\n\n\n\nLauantaina 2 p:nä maaliskuuta.\n\n\nToteutui pikemminkin kuin olisi odottanut oletukseni sairaanhoitajatar\nElviira Willman-Elorannasta. Äsken hän istui ja itki säälin kyyneleitä\nhaavoittuneiden vuoteiden ääressä, nyt hän hautuumaalla kiroo, rienaa\nja kiihoittaa jatkuvaan taisteluun ja uuteen verenvuodatukseen:\n\nSaavumme hautuumaalle. Tekopyhä lukkari laulaa ruikuttaa jonkun\nvirallisen, kiusottavan tyhmän virren. Nuori teeskentelevä pappi puhua\npapattaa laulavalla äänellä ihmiselämän kirjavuudesta ja Jumalan\nlaupeudesta.\n\nMinua suututtaa.\n\nNousen haudan partaan takaiselle penkereelle ja sanon joukolle:\n\n\"Sankarien haudoilla ei kelpaa itku eikä voihkina, vaan uhka ja\nlupaus lopettaa se työ, jonka sankarit ovat aloittaneet. Me emme\nturvaudu rukoilemaan. Sitä olemme jo tuhansia vuosia tehneet. Nälällä\nja sorrolla on Jumala meitä siitä palkinnut. Nyt puhukoot teot, nyt\nlaulakoot tuliputket. Nyt kirjoitetaan maailman raamattu uudella\nkielellä, järjen ja tekojen kielellä.\n\n\"Ruikuttavan virren sijasta laulakaamme 'Kansainvälinen työväenmarssi'.\"\n\nJa joukon rinnasta nousee sata-ääninen laulu:\n\n    Työn orjat, sorron yöstä nouskaa!\n    Maan ääriin kuuluu kutsumus.\n\nViimeiset laulun säveleet aaltoilevat yli rinteitten. Työläisjoukon\nsilmät kirkastuvat, läheiset henkilöt hymyilevät rohkaistuina.\n\nItkulla ei sua muistettane.\n\nSaattue rientää kotia uuteen taisteluun, sillä nyt on teon ja toimen\naika.\n\nHän on tyypillinen punaisten hysteerikko. Eikä näitä henkensä ja\ntunteittensa tasapainon menettäneitä kostottaria ole vain yksi, eikä\nniitä ole vain punaisella puolella.\n\n*\n\nPakko-otto alkaa.\n\nSe hermostunut mieliala, joka kuvastuu yllä olevassakin, näyttää yhä\nenemmän voittavan alaa. Heidän sanomalehtiensä kirjoitusten sävy\non yhä kiihkeämpi, kaikki vanhat vihapuheet vallankumouksen muka\nvälttämättömyydestä toistetaan joka numerossa, milteipä joka palstalla,\nja uutta keksitään. Luultavasti on rintaman kiristys pohjoisessa\nalkanut tuntua ja ilmaisekse tälläkin tavoin. Sen murtamiseksi\nehdotetaan ja yritetään jos jonkinlaisia keinoja. Muuan kirjoittaja\nvalittaa, ettei rintaman takana ole oikeita tietoja täältäpäin.\nSiellä muka uskotaan, että tällä puolella on vain julmia huligaani-\nja rosvojoukkoja, jonka vuoksi sinne olisi saatava selvitetyksi,\nettä täällä on kysymys vain järjestyneen ja luokkatietoisen\ntyöväen toiminnasta. Olisi myös saatava selvitetyksi, kuinka _hyvä\njärjestys_ vallitsee niissä seuduin, jotka ovat vallankumouksellisten\njoukkojen hallussa. Samassa kirjoituksessa kehoitetaan jouduttamaan\n\"kauhistuttavan veljesverivirran tukkeamista ja rauhallisiin oloihin\npalaamista\" -- siten, että \"yhä tehokkaammin annetaan kannatusta\nkansanvaltuuskunnalle ja sen pyrkimyksille.\"\n\nParas todistus aseman kiristymisestä on, että Punaisen Kaartin\nesikunta heittää houkuttelunsa ja innostuttelunsa ja _käskee_ tänään\nkaupungin työmailla työskentelevät miehet, 18-50 ikävuoteen saakka,\nPunaisen Kaartin riveihin, siis pakko-otolla sotapalvelukseen. Kun ei\nkai vapaaehtoisia ole ilmaantunut tarpeeksi, täytyy siis turvautua\npakolliseen asevelvollisuuteen, josta Vaasan senaattia ei ole kyllin\nankarasti voitu tuomita.\n\nEi ole sitä periaatetta, jota sosialismi meillä ei olisi pettänyt, ei\nsitä sen ihannetta, jota se ei olisi tallannut jalkoihinsa.\n\n*\n\nKokous senaatintorilla.\n\nTänään oli suuri herätys- ja rohkaisukokous senaatintorilla, jossa\npuhuivat Sirola, Haapalainen ja Tokoi. Teki mieleni kurkistaa\nleijonaluolaan ja nuuskia sen ilmaa. Tulen sieltä juuri. Luulin, että\ntungoksen vuoksi saisin kääntyä takaisin Stockmanin kulmasta tai\nettä minut muuten käännytettäisiin. Mutta pääsin aivan puhujalavain\njuurelle. Väkeä oli vain pienet ryhmät, vaikka on sunnuntai ja\nliikkeellä paljon muutakin väkeä kuin heidän omaansa.\n\nEi ollut havaittavissa mitään erikoista innostusta. Nämä tämmöiset\ntorikappaleet ovat nähtävästi jo vanhoja. Esiintyjät eivät saaneet\nsyntymään mitään tunnelmaa, ei niitä jyriseviä hyvä- ja alashuutoja,\njoita ennen. Haapalainen koettaa saada seurakuntaa milloin\nhurraamaan, milloin nauramaan, mutta ei saavuta vastakaikua. Heikot\nsuosionosoitukset tulevat kuin tilattuina. Hän kehuu vallankumousta\nniinkuin mustilainen markkinoilla koniaan, lautaselle lyöden,\nkarkuutellen sitä sinne tänne, kelloja helistellen ja koreita ohjia\nkohotellen. On voittoja, on saavutuksia, on innostusta, on rahaa ja\nruokaa, on aseita, ampumavaroja, onpa myrkkykaasujakin. Hänen ryhtinsä\non hyvä, mutta sanain sisältö onttoa, niinkuin tavallisesti vanhoilla\nviinamiehillä. Minusta tuntuu kuin esiintyisi hän viimeisiä kertojaan,\npitäisi lähtösaarnaa.\n\nSirola oli jo puhunut, kun tulin, mutta ei hänenkään puheensa kuulu\nolleen enemmästä kotoisin.\n\nSiirryin kuulemaan Tokoita. Hän oli kasvoiltaan entistä punaisempi,\nteki samalla rasittuneen, hermostuneen ja pinnistetyn vaikutuksen.\nEikähän tuo ihme olisikaan; väsyy sitä vähemmästäkin. Hän puhuu\nkuitenkin aina hyvin ja asiallisesti, vaikka valehtelisikin. Hän lyö\nreilusti asiakirjat ja setelit pöytään, eikä niitä heti voi väittää\nvääriksi. Hänellä oli nytkin kerrottavana suuria asioita, niin\nsuuria, että päätä huimasi. Hän vakuutti, että nyt on lopullisesti\nsaatu Venäjältä Suomen itsenäisyyden tunnustus ja paljon muutakin.\nKuukaudessa on Suomen työväki saanut aikaan sen, mitä sen porvaristo\nei ole kyennyt aikaansaamaan tuhannessa vuodessa. Maalisk. 1 p:nä\non Pietarissa allekirjoitettu sopimus Suomen ja Venäjän välien\nselvityksestä molempien sosialististen tasavaltain välillä. Venäjän\npuolesta luovutettiin siinä Suomelle heti kaikki Venäjän valtion ja\nvenäläisten valtiolaitosten Suomessa omistama tai hallinnossaan pitämä\n_kiinteä omaisuus_, kuten maatilat ynnä muut maa- ja vesialueet,\nrakennukset, tehtaat, lennätinlaitos, linnoitukset, majakat y.m.\nsekä Venäjän hallituksen sodan aikana ja sitä ennenkin täällä\npakkoluovuttama valtion, kuntain ja yksityisten omaisuus.\n\nLisäksi luovutti Venäjä Suomelle, tosin vain ehdollisesti, _arvokkaan\nsatama-alueen Jäämeren rannalla_ ja sinne Suomen tähänastiselta rajalta\nulottuvan _laajan maa-alueen_, joka on suurempi kuin Uudenmaan lääni.\nSatama siellä on läpi vuoden jäistä vapaa ja rantavesissä erittäin hyvä\nkalastuspaikka. Kun sinne rakennetaan rautatie, tarjoutuu sen kautta\nkoko Pohjolalle uusia tulolähteitä.\n\nSamalla saatiin Suomen aluksille vapaa pääsyoikeus kaikkiin\nvenäläisiin satamiin ja kanaviin, mikä on askel kaupan ja merenkulun\ninternatsionalisoimiseen.\n\nEi vielä ratkaistu kysymystä siitä, tuleeko osa Vienan ja Aunuksen\nKarjalaa liitettäväksi Suomeen. Tämäkin kysymys oli jo vireillä, mutta\nlykättiin erityisen alakomitean valmistettavaksi.\n\nTämän on Suomi nyt muka saanut, mutta mitä se on antanut vastikkeeksi,\nniinkuin sen varmaan on täytynyt tehdä, sitä ei Tokoi ilmaissut.\nKomealta se sittenkin kuului ja ehkä se kaikki vielä saadaankin,\nvaikkei _tämä_ kauppa pitäisikään. Molemmat, sekä meidän bolshevikit\nettä Venäjän, vaihtavat ja myövät tavaraa, joka ei ole heidän omaansa.\n\n*\n\nEräs nimenmuutto \"Tiedonantajassa\": \"Nimeni ei ole enää mikään\n'Sandström', vaan Vilho Henrik Jalonsoi.\"\n\n*\n\nSuomi luovutettu Venäjälle.\n\nEn ole näissä muistiinpanoissani tähän saakka vielä käyttänyt\nKansanvaltuuskunnasta nimitystä Kansankavalluskunta, jota, ja\nainoastaan sitä, käytetään \"Vapaissa Sanoissa\" ja muissa lehtisissä.\nKapina maan laillista hallitusta vastaan ei aina ole maansa\nkavaltamista. Eikä vieraan vallan apuun turvautuminenkaan sitä ole.\nMutta jos joku osa kansasta luovuttaa maansa vieraan valtaan niin\nkuin kansanvaltuuskunta nyt on tehnyt, on se sen herjausnimensä\ntäysin ansainnut. Ja se on nyt tapahtunut siinä asiakirjassa,\njota kansankavalluskunta kutsuu \"Sopimukseksi Venäjän ja Suomen\nsosialististen tasavaltain välillä.\"\n\nEilisessä torikokouksessa selosteli Tokoi tätä sopimusta siinä mielessä\nkuin siinä olisi Suomen vapauden ja itsenäisyyden tuleva lopullinen\nturva. Tosiasiallisesti se olisi kummankin niiden hauta, jos sopimus\njäisi pysyväksi. Mutta vaikkei jäisikään, on maankavallus tapahtunut\ntosiasia, tämän kapinan lopullinen tulos.\n\nMitä Suomi tämän kauppakirjan mukaan saa?\n\nVenäjän Federatiivisen Neuvostotasavallan Kansankomissarien Neuvosto\nluovuttaa -- korvausta vastaan, siis myömällä hinnasta, joka\nvastedes määrätään, -- Suomen Sosialistiselle Työväentasavallan\nKansanvaltuuskunnalle, näiden, vapaitten Tasavaltain ystävyyden ja\nveljeyden lujittamiseksi, kaiken Venäjän Tasavallan tai Venäjän\nvaltiolaitosten omistaman tai hallinnossaan pitämän entisen Suomen\nSuuriruhtinaanmaan alueella sijaitsevan kiinteän omaisuuden, kuten\nmaan, vesialueet, kaupungeissa olevat tontit, rakennukset, tehtaat,\nkuin myös lennätinlaitokset, rautatiet, linnoitukset, majakat, loistot\nja reimarit.\n\nSuomen Työväentasavalta saa _ostaa_ ja _suostuu_ ostamaan muutakin\nVenäjän Neuvostotasavallalle kuuluvaa ja entisessä Suomen\nSuuriruhtinaanmaassa sijaitsevaa omaisuutta, ja nauttii Suomen\nSosialistinen Työväentasavalta tällöin etuosto-oikeutta, _mikäli se ei\nloukkaa_ Venäjän Federatiivisen Neuvostotasavallan _etuja_.\n\nSe ei kuitenkaan ole Suomi semmoisenaan, Suomen kansa\nkokonaisuudessaan, joka saa kaiken tämän. Siitä erotetaan päältä pois\nkaikki se, minkä Suomen ja Venäjän asiain selvittely-komitea suvaitsee\nmäärätä, ja annetaan se työväen järjestöille. Suomen työväki saa siis\nitselleen, jos tahtoo, ja tietystikin se tahtoo, esim. Viaporin, kaikki\nHelsingin venäläiset kasarmit ja tontit.\n\nVielä saa Suomi kaikki Suomen valtiolle, kunnille tai yksityisille\nkuuluvat Venäjän hallituksen ennen sotaa tai sodan aikana rekviroimat\nlaivat niiden _nykyisessä_ kunnossa. Samoilla perusteilla luovutetaan\nkaikki muukin rekviroitu omaisuus mikäli sitä sopimusta päätettäessä\n_on_ entisen Suomen Suuriruhtinaanmaan alueella.\n\nNämä saa Suomi ilman korvausta. Ryssä ei, kumma kyllä, pyydä mitään\nmaksua niistä laivoista, jotka se jo on turmellut käyttökelvottomiksi,\neikä se anna takaisin niitä, jotka se jo on täältä ehtinyt korjata\nomaan taiteensa tai vielä korjaa, ennenkuin sopimus tulee lopullisesti\nallekirjoitetuksi.\n\nEdelleen saa Suomi kauppa-aluksilleen kaikiksi ajoiksi vapaan ja\nesteettömän pääsyn kaikkiin Venäjän meri-, järvi- ja jokisatamiin,\nankkuripaikkoihin ja kanaviin sekä mainituille aluksille vapaan ja\nesteettömän tavaran lastaus- ja purkamisoikeuden sekä luotsilaitoksen\nkäytön.\n\nSitten Suomi saa sataman Jäämeren rannalla. Neuvostotasavalta luovuttaa\nnäet Suomen Työväentasavallan täydelliseksi omaisuudeksi näin\nmääritellyn alueen (jos paikallinen väestö vapaasti kysyttynä ilmoittaa\nsiihen suostuvansa): Venäjän ja Suomen välinen valtakunnanraja kulkee\ntästedes Korvatunturista nykyisellä Venäjän ja Suomen välisellä\nrajalla linjassa Petsamonjoen lähteelle, sieltä Petsamonjoen itäistä\nvedenjakajaa kiertäen Muotkavuonon ja Kalastajaniemen yli suorassa\nlinjassa Jäämeren rannalle Sopuskan luona.\n\nJa lopuksi saa Suomi niiden maiden ja tavarain ja aineellisten etujen\nlisäksi, joiden saaminen on meille ollut rohkeana tulevaisuuden\nunelmana, vielä jotakin, josta emme ole rohjenneet koskaan edes\nunelmoidakaan:\n\n1) Suomalaista alkuperää oleville Venäjän kansalaisille Venäjällä\ntaataan samanlaiset oikeudet kuin muillakin sen maan kansalaisilla on;\n2) Suomen kansalaiset Venäjällä nauttivat samoja yksityisoikeuksia,\nkansalaisvapauksia ja _kunnallisia_ oikeuksia kuin sen maan omilla\nkansalaisilla on; ja 3) niille Suomen kansalaisille Venäjällä, jotka\nkuuluvat työväenluokkaan tai talonpoikaisväestöön, joka ei käytä\nvierasta työvoimaa, myönnetään kaikki Venäjän kansalaisille kuuluvat\n_valtiolliset_ oikeudet.\n\nSuomalainen Venäjällä oleskeleva työmies voi siis ottaa osaa esim.\npresidentin vaaliin ei ainoastaan omassa tasavallassaan, vaan myöskin\ntulevassa Venäjän tasavallassa.\n\nKaiken tämän nyt Suomi saa.\n\nJa mitä se kaikesta tästä saa maksaa?\n\nNäiden \"vapaitten tasavaltain ystävyyden ja veljeyden lujittamiseksi\"\nSuomen tulee ensiksikin, korvaukseksi saamistaan irtaimistoista ja\nkiinteimistöistä, rautateistä, majakoista, loistoista ja reimareista\nantaa pois kaikki Suomen valtion tai Suomen valtiolaitosten omistama\ntai hallinnossaan pitämä Venäjän Neuvostotasavallan alueella sijaitseva\nkiinteä omaisuus, kuten maan, vesialueet, kaupungeissa olevat tontit,\nrakennukset, tehtaat, kuin myös _rautatiet_, majakat, loistot ja\nreimarit -- siis Valkeasaaren--Pietarin ratakin, joka tähän saakka on\nollut Suomen valtionrautateiden kannattavin osa.\n\nSuomen tasavalta ei saa omakseen niitä sen alueella olevia Venäjän\nkiinteimistöjä, jotka ovat tälle välttämättömät diplomaattisen,\nkonsuli- ja kauppaedustuksen rakennuksia ja henkilökuntaa, kuin myös\nsivistys- ja valistus- sekä parantolalaitoksia varten. Kuinka paljon\ntaloja ja maa-aloja se kaikkiin näihin tarkoituksiinsa tarvitsee, sen\nse määrää itse ja voi siis toisella kädellä pidättää melkein kaikki\nkiinteimistöt, mitkä se toisella kädellään luovuttaa. Se voi vaatia\nvaikka koko Viaporin vastaiseksi merikylpyparantolan paikaksi.\n\nSuomen tasavalta saa lennätinlaitoksen, mutta sen täytyy samalla\nluovuttaa Venäjän käytettäväksi Suomen alueella oleva sähkölennätin,\nposti ja maantiet. Vielä jää Venäjälle viideksikymmeneksi vuodeksi\neksterritorialioikeudella kolme Suomen kautta kulkevaa ja Pietariin,\nTukholmaan, Newcastleen ja Fredericsiin yhdistävää lennätinjohtoa sekä\nyksi yhtämittainen ja suora johto Pietari--Vartoniemi--Aleksandrovsk\n(Muurmannilla), joka johto kulkee Viipurin, Kuopion, Kemin ja\nRovaniemen kautta, sekä pidätetään Venäjälle ne oikeudet, mitkä Venäjän\nvaltiolla nyt on tanskalaisen yhtiön kanssa tekemänsä sopimuksen\nperusteella Uudestakaupungista Ruotsiin Ahvenanmaan saariston kautta\nkulkevaan kolmeen kaapeliin. Nämä johdot pitää Venäjä hallussaan\nniinkuin ennenkin eikä Suomella ole niiden alueilla mitään sanomista.\nNe alueet tulevat olemaan osa Venäjää Suomen sisällä.\n\nSuomi saa kaistaleen Jäämeren rannikkoa _jos_ alkuasukkaat, venäläiset\nja lappalaiset, siihen suostuvat. Mutta sen täytyy samalla luovuttaa\nVenäjälle \"täydelliseksi omaisuudeksi\" osa Suomen omaa aluetta,\nSuomenlahden rannalla sijaitseva Inon linnakkeen alue ja vakuuttaa\nvälttämätön kauttakulkuyhteys mainittuun linnakkeeseen.\n\nVenäjän toisella kädellä antaessa ja heti toisella ottaessa ei Suomelle\nsiis jää juuri mitään muuta aineellista omaisuutta kuin ehkä joitakin\npilalle pidettyjä laivoja ja likaisia kasarmeja pääkaupungissa ja\nsiellä täällä maaseudulla.\n\nJonka lisäksi sille sisäisestä riippumattomuudestaan ja ulkonaisesta\nitsenäisyydestään ei jää niin mitään. Sillä siinä 13:nnessa pykälässä,\njonka mukaan suomalaiset saavat täydet yhteiskunnalliset ja\nvaltiolliset oikeudet Venäjällä, joita emme ole koskaan tavoitelleet\nja joilla emme mitään tee, myönnetään venäläisille Suomessa vastaavat\noikeudet. Tuon pykälän 3:s kohta kuuluu:\n\n_Suomen Sosialistinen Työväentasavalta sitoutuu puolestaan myöntämään\nmahdollisimman helpoilla ehdoilla täydet valtiolliset oikeudet Venäjän\nFederatiivisen Neuvostotasavallan kansalaisille Suomessa erityisesti\nhuomioon ottaen liikkuvan työtätekevän väestön edut._\n\nJa tietää tämä pykälä sitä, että samoin kuin punaiset venäläisten\naseellisella avulla nyt koettavat valloittaa Suomea itselleen, he\nvastedes, milloin tahansa, voivat sopimuksen mukaisesti suorittaa\nsaman valloituksen ilman aseitta, äänestyslipun avulla, kutsumalla\ntänne Pietarista joitakin junantäysiä venäläisiä työmiehiä\ntäyttämään vaaliuurnia. Eikä siihen tarvitse kutsuakaan täältä,\njoku Venäjän tuleva hallitus voi omasta alotteestaan lähettää tänne\näänestäjiä ratkaisemaan kysymystä Suomen tulevasta valtiomuodosta,\nvalituttaa tänne mieleisensä eduskunnan ja presidentin, ottaa Suomen\n\"itsenäisyyttä\" omalla tavallaan hoitaakseen.\n\nSemmoinen on se kauppakirja, jolla kansankavalluskunta on myönyt maansa\ntakaisin Venäjälle ja jonka vahvistamiseksi suomalaista työväkeä yhä\nedelleen ajetaan rintamille. Sitä kirjoitettaessa on Bobrikoffin henki\nseisonut tuolin takana ehtoja kuiskaamassa.\n\nSe olisi, selittävillä kuvilla varustettuna, ilmalaivalla lennätettävä\nrintaman yli valkoiseen Suomeen, siellä tiedottamaan, keitä vastaan ja\nkenen ja minkä puolesta he entisen lisäksi tästä lähtien taistelevat.\n\n*\n\nTerrori täydessä käynnissä.\n\nYhä enemmän alkaa tämä sota näyttäytyä siksi, mitä se kai alkujaan ja\nsyvimmältään olikin: ryöstö- ja rosvosodaksi, jonka päälle koetettiin\npyyhkiä aatteellisuuden vernissaa. Ainakin sitä käydään yhtä paljon\nnäissä kahdessa hengessä. Sillaikaa kun heidän hallituksensa on\nlaativinaan lakeja ja tekevinään parannuksia ja kun joukko naivimpia\nja rehellisempiä ja aatteellisesti innostuneita työläisiä taistelee\nhyvässä uskossa muka vapautuksensa puolesta, on olemassa enemmän tai\nvähemmän omin päin toimivia joukkoja, joilla ei ole mitään muuta\ntarkoitusta kuin ryöstäminen, saalistaminen ja tappaminen. Heistä se\nalkoi tämä ja he siihen yhä enemmän painavat leimansa. Ryöppyämällä\nalkaa saapua tietoja mitä kauheimmasta terrorista maaseudulla.\nOrimattilassa on viimeisten tietojen mukaan riehunut lentävä\npunakaartilaisosasto, joka on surmannut 11 henkeä. Sieltä kerrotaan\nm.m., että Pakaan kylässä pakoittivat punakaartilaiset agronoomi Uljas\nHardénin lähtemään heitä kyyditsemään kirkonkylään. Hänen ruumiinsa\nlöydettiin myöhemmin metsästä tienvierestä. Vainajan isä, maanviljelijä\nG.A. Hardén, jo hyvin iäkäs mies, kävi kolme kertaa Orimattilan\ntyöväenyhdistyksen talolla tiedustelemassa poikansa kohtaloa.\nMitään selvyyttä hän ei saanut. Kolmannella kerralla hänet ja hänen\nmukanansa ollut eräs toinen, Otto Putkisto -niminen Pakaan isäntämies,\nvangittiin. Omaisille ei heidän kohtalostaan mitään tietoa annettu. Nyt\non asia selvinnyt. Orimattilan joessa talviongella olleen kalamiehen\nkoukkuun tarttui -- maanviljelijä Hardénin ruumis. Kun punakaartilaiset\nvihdoin antoivat suostumuksensa ruumiin joesta nostamiseen ja\nhautaamiseen, toimitettiin joenjäähän hakatusta avannosta naarauksia.\nTällöin löydettiin vielä punakaartilaisten vangitseman kahdeksan\nhenkilön ruumiit. -- Suodenniemellä on pappi ammuttu. Ruumis on\njäädytetty ja virsikirja kainalossa nostettu kirkon seinää vasten. --\nKymin tehtaalla on surmattu useita henkilöitä.\n\n*\n\nRuotsalaiset sovintoa hieromassa.\n\nTäällä on ollut lähetystö ruotsinmaalaisia oikeistososialisteja,\njotka olivat ilmaisseet halunsa päästä yhteyteen joidenkuiden\nporvarillistenkin kanssa, mieluummin joidenkuiden sellaisten kanssa,\njotka eivät varsinaisesti ole ottaneet osaa valtiolliseen elämään.\nHeidän välittäjämiehensä kysyi minultakin, haluaisinko tavata heitä.\nMeidän oli silloin ja silloin mentävä Seurahuoneelle. Pormestari\nLindhagen otti meidät vastaan vuoteessa maaten, sairaana. Myöhemmin\nsaapuivat huoneeseen myöskin muut, puoluesihteeri Möller ja hra\nThorberg.\n\nOli melkoinen ulkonainen ero näiden miesten ja meikäläisten\nsosialistipomojen välillä; nämä olivat hienonpuoleisia herroja.\n\nLindhagen ilmoitti heidän saapuneen kahdenlaisessa tarkoituksessa,\nhumanitaarisessa ja valtiollisessa. Heillä oli aikomus järjestää\nsairaanhoitoa ja samalla koettaa vaikuttaa siihen, että sodankäyntitapa\ntulisi inhimillisemmäksi, Siihen meidän puoleltamme tietysti\nvastattiin suurella kiitoksella. Mutta siihen loppuivatkin yhtymäkohdat.\n\nHeidän otettuaan puheeksi rauhantekomahdollisuudet kävi ilmi, että\nheidän mielestään olisi myönnettävä amnestia kaikille muille paitsi\nmurhamiehille ja varsinaisille rikollisille.\n\nMe selitimme, että johtajiin ja aktiivisesti s.o. aseellisesti mukana\nolleihin nähden amnestia ei voisi olla annettavissa. Teroitimme\nsamalla sitä, että me, yhtä vähän kuin muutkaan porvarilliset tällä\npuolen rintaman, emme voi ottaa mitään rauhan alotetta, vaan ovat\nkaikki välitysyritykset esitettävät Mannerheimille, jo siitäkin\nsyystä, että täältä päin lähtenyttä sovittelualotetta voitaisiin\nselittää yritykseksi pelastaa oma henkemme. Kysymystä amnestiasta\nja uudesta hallitusmuodosta he olivat ajatelleet ratkaistavaksi\nyleisellä kansanäänestyksellä. Sen mukaan olisi siis tehtävä rauha\nensin, nähtävästi ilman mitään ehtoja, ja jätettävä ne sitten\nkansanäänestyksen saneltaviksi -- tuntui ilmeisesti, että tämä oli\ntäkäläisten toverien inspiroimaa. Kansanäänestystä odottaessa kaikki\nsyylliset voisivat kulkea vapaina kukaties kuinka kauan rankaisematta.\n\nRuotsalaiset näyttivät olevan erikoisesti huolissaan tulevien\nkenttäoikeuksien oikeudenkäytöstä. Emme tietysti voineet muiden\npuolesta antaa mitään takeita, vaikka lausuimmekin omasta puolestamme,\nettemme hyväksy mitään kostotoimenpiteitä. Se meidän puolestamme\nmyöskin lausuttiin, että katsoimme välttämättömäksi suuria reformeja\nkapinan päätyttyä.\n\nNimitys \"kapina\" ei heitä muuten näyttänyt miellyttävän, vaan oli tämä\nsäännöllistä kansalaissotaa tai ainakin vallankumousta. En huomannut\nheissä erikoista paheksumista sen johdosta, että venäläiset olivat\nmukana.\n\nRuotsalaisille oli kaikesta päättäen syötetty kaikenlaista, m.m.\nettä porvarillisilla olisi aikomus voitettuaan panna toimeen\ntaantumuksellinen vallankaappaus. Samoin olivat he nähtävästi siinä\nkäsityksessä, että vallankumoukseen oli ollut pakko ryhtyä sellaisen\nkaappauksen pelossa. Vakuutimme, että sellaisesta ei ole ollut eikä\ntulisi olemaan kysymystäkään. Meidän täytyi myöskin kumota, en tiedä\nsitten millä menestyksellä, tuo aina uudistuva valhe, että hallitus\naikoja ennen vallankumouksen puhkeamista oli lähettänyt elintarpeita\nPohjanmaalle ja että aseita oli lähetetty elintarpeiden nimellä, y.m.s.\n\nHeidän puheistaan kävi ilmi, että kapinan johtajat olivat olleet\npakotetut siihen vasten tahtoaan, etteivät he henkensä menettämisen\nuhallakaan olleet voineet olla siihen liittymättä. Se tuotiin esiin\nkuin jonkinlaisena lieventävänä asianhaarana heidän suhteensa. Siihen\nhuomautettiin meidän puoleltamme, että siinä tapauksessa, jos sellainen\nvaara heitä todella uhkasi, olisi ollut komeampaa sitä uhmata antamalla\nvaikka oma henkensä kuin ostaa sen säilyminen tuhansien muiden hengellä.\n\nKun kuvaavana esimerkkinä siitä, millaisten sosialistien kanssa tässä\nmaassa oltiin tekemisissä, kerrottiin, että punakaarti jo ennen\nkapinan alkamista oli ajanut sosiaalihallituksen sen huoneustosta ja\ntehnyt siitä itselleen kasarmin, näytti se melkoisesti selventävän\nheille kysymystä sen järjestysvallan aikaansaamisen tarpeellisuudesta,\nmihin hallitus ennen kapinaa, oli ryhtynyt. Meidän vastauksemme summa\nsiitä, millä ehdoilla rauha voisi solmeutua, oli palautuminen _status\nquo'hon_, tilaan ennen kapinaa, sekä mahdollisimman laaja amnestia.\n\nTapaamisemme jäi tietysti tuloksettomaksi. Ruotsalaisten piti vielä\nsamana iltana tavata kansanvaltuuskuntaa, mutta tuskinpa heidän\nvälittelynsä sielläkään onnistuu paremmin.\n\nEräs heistä sadatteli Valpasta, joka oikeastaan on pääsyyllinen, mutta\nnyt on vetäytynyt syrjään ja luultavasti pääsee vapaaksi kaikesta\nvastuusta. Meidän puoleltamme vastattiin, että jos muut, niin kyllä\nhänkin aikanaan on saava ansaitun palkkansa.\n\n*\n\nTarkastuksia kahviloissa.\n\nMitä järkeä lienee siinäkin, että yhtäkkiä punakaartilaiset ryntäävät\nkahvilaan, asettavat vartijat ovelle, komentavat kädet ylös ja tutkivat\nkaikkien taskut, etsien muka \"Vapaita Sanoja.\" Kuuluu tietysti asiaan,\nettä joku laukauskin pamahtaa, joku lamppu menee rikki, rappausta\ntipahtaa katosta. Täntapainen kohtaus on ollut joku päivä sitten\nBrondinin kahvilassa.\n\n*\n\nMannerheimin rintamalla, niin kerrotaan, vallitsee hyvä henki.\nMannerheim on julistanut, että nyt alkaa varsinainen taistelu Suomesta\nja ettei hän tule lepäämään, ennenkuin koko Suomi on valloitettu ja\n_lisäksi vielä Venäjän Karjalakin_.\n\nNähtävästi kiristyvät kiristymistään venäläisten ja punaisten\nvälit. Joku Shishko, en nyt muista mikä heidän päällikkönsä hän on,\non sähköttänyt Scheimannille Pietariin pyytäen häntä tulemaan ja\njärjestämään heidän asioitaan täällä, sillä suomalaiset katsovat kaikki\nomakseen ja kohta meille ei suoda ilmaakaan hengittääksemme.\n\n*\n\nNyt lentelee ilmassa tavallista enemmän tietoja sotanäyttämöltä.\nHajanaisia ne ovat eikähän niihin ole liioin luottamista. Olen kerännyt\nniitä muistikirjaani koko sarjan ja kopioin niitä tähän muutamia.\n\nPälkäneeltä tulleet haavoittuneet ovat kertoneet, että punaisten\nasema on toivoton, että yleinen hajaannus on olemassa. Siellä\nmakaa sadoittain haavoittuneita avuttomina metsissä. Punaiset ovat\nperääntyneet Pälkäneeltä Valkeakoskelle. -- Porissa on ollut,\nkymmenkunta kilometriä pohjoiseen päin, kovia taisteluja, ja on\nkuulunut ankaraa tykkien pauketta. Punaisia pakenee pois rintamalta\nja kaupungista Poriin pyydetään apua, mutta ei saada. -- Tampereenkin\npohjoispuolella taistelut ovat kääntyneet punaisille lopulliseksi\nhäviöksi, koska venäläisten päämaja siellä on siirretty Riihimäelle ja\nHelsinkiin. -- Riihimäellä valmistetaan uutta rintamaa, Mahdollisesti\nhe jättävät Tampereen enemmittä taisteluitta. -- Tampereelta on\nlähtenyt venäläinen sotilasjuna eteläänpäin ja riisuttu aseista. --\nPunainen kaarti Riihimäellä on riisuttu aseista, kun on kieltäytynyt\nlähtemästä rintamalle. -- Tampereella hermostuneisuus yhä lisääntyy.\nPunaiset pitävät vartioita ullakoillakin. Hiekkasäkkejä kuletetaan\nkaduille. -- Punakaartin esikunnalle sähkötetään, että Turkua ja sen\nsaaristoa uhkaavat vakavasti valkoiset ja ruotsalaiset, jotka tulevat\nAhvenanmaalta. Sinne pyydetään pikaista apua, jota ei kuitenkaan\nvoida antaa. -- Punaisten pohjoisen rintaman päällikkö Karjalainen\non saanut eron ja vangittu. Tampereen raportissa nimitetään häntä\n\"Pohjoisen rintaman kuoletuskenraaliksi\". -- Suodenniemelle pyydetään\nlähettämään apua \"vaikka helvetistä\", sillä lahtarit hyökkäävät\njulmasti. -- Orivedellä ovat punaiset tilanneet rusinoita, jotta miehiä\nvoisi hyvitellä rusinasopalla ja saada heitä menemään rintamalle. --\nVilppulassa punaiset ovat ampuneet johtajiaan eivätkä mene taisteluun,\neikä ole apua, vaikka itse Haapalainen siellä agiteeraa, karkaavat jo\nsinne mennessään.\n\n*\n\nTapasin tänään erään tuttavan suurtilallisen rouvan. Hän oli perin\nsurkeassa mielentilassa. Punaiset hallitsevat tilalla, ottavat halkoja\ntarpeisiinsa, ajavat kartanon hevosilla, vievät maidon, ovat murhanneet\nheidän pehtorinsa. \"Viekööt mitä vievät, kunhan jättäisivät hengen.\"\nSiellä on tilojen ylinnä isäntänä eräs muonamiehen poika.\n\nRouvan mies ja poika piilevät jossain maaseudulla, mutta ovat vaarassa\njoutua milloin hyvänsä kiinni.\n\nZ. Höglund, yksi ruotsalaisten punaisia, joka täällä ollessaan asui\nkomeasti Seurahuoneella ja jolta siellä ryöstettiin tavarat, m.m.\ntoverien lahjoittama kultakello, on Ruotsissa kertonut matkastaan\nsinne. Kuvaus voi olla kylläkin oikea. Matkalla mukana olleiden\npakolaisten joukossa vallitsi rajaton katkeruus Suomen vallankumousta\nja sen kannattajia kohtaan. Kun radio-sähkösanoma ilmoitti kenraali\nMannerheimin julistuksesta, että kaikki vallankumoukselliset ovat\ntuomittavat kuolemaan, niin tervehdittiin sitä hyväksymishuudoilla.\nEräskin vanha rouva, hurskaan näköinen, jalokivet sormissa, huudahti:\n\"Sepä oli kaunista!\"\n\n*\n\nAarne Orjatsalo väittää nähneensä seuraavaa, jonka otan tähän, vaikka\nolenkin taipuvainen epäilemään, näkivätkö valkokaartilaiset todellakin\nnuo merkit.\n\n\"Seison taistelurintaman sivussa. Olen lähtenyt Punaisen Ristin merkin\nsuojassa avustamaan niitä, jotka ovat haavottuneet, niitä, jotka eivät\nenää ole ystäviä eivätkä vihamiehiä, vaan ainoastaan ihmisiä ja veljiä.\nNäen kolme Punaisen Ristin merkillä varustettua laupeudensisarta ja\nmuutamia saman merkin suojassa toimivia miehiä. Haavoittuneita on\njo paljon keräytynyt. Kuumeisella kiireellä annetaan heille apua\nja koetetaan lievittää heidän tuskiaan. Siinä on kaatuneita ja\nhaavoittuneita molemmista kansalaisarmeijoista. Mutta yhtäkkiä ilmestyy\nporvarikaartilainen osasto. He _näkevät_ merkit. Heille huudetaan:\n'Täällä toimii laupeuden sisaret'. Alkeellisin vaisto sanoisi: 'Nuo\novat puolueetonta joukkoa.'\n\n\"Mutta mitä näin. Nuo pyssyillä ja dum-dum-kuulilla varustetut alkoivat\nkivääritulen ja ampuivat joka ainoan sisaren ja veljen. Ja lisäksi\nvielä joitakuita jo ennestään haavoittuneita, puoleksi sidottuja.\n\n\"Tämän olen omin silmin nähnyt. En olisi sellaista koskaan todeksi\nuskonut.\"\n\n*\n\nOjankaivuun -- talvella.\n\nErityisenä tikkuna punaisten silmissä on tietysti se yleisö, joka\ntäällä huoletonna, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut, kuljeskelee\npäivät päästään katuja pitkin sinä aikana, kun se on heille sallittua.\nTuota yleisöä on entistä runsaammin päivisinkin liikkeellä syystä,\nettä virastot ja liikkeet seisovat. Mutta tätä ei nyt punaisten\n\"yhteiskunta\" voi sietää, \"tällaista vetelehtijäin joukkoa ja tuhlata\nvähiä ruokatarpeitaan niille. Se on saatava mukaan yhteiskuntaa\nhyödyttävään työhön. Katuyleisö on kertakaikkiaan mobilisoitava\nyhteiskunnan hyväksi\". Kirjoittaja \"Työmiehessä\", joka käyttää tuota\nkomeata nimeä Orjanheimo, työntää hallituksen tarkemmin ajateltavaksi,\nmiten tämä katuyleisön mobilisoiminen käytännössä toteutetaan.\nItselläänkin hänellä kuitenkin on aate. Elintarpeita kuluttava\ntyhjäntoimittajajoukko on pantava niitä tuottamaan. \"Kuokka ja lapio\nkouraan, oli se sitten herra tahi narri, ylhäinen tai alhainen, ja\nkääntämään maata peruna- y.m. viljelystä varten, ojittamaan peltoa,\nlantatunkioita levittämään.\"\n\nJoutaisihan tästä hyvinkin maantöihin ja olisin iloinen, jos minutkin\nsinne jonnekin lähetettäisiin. Jospa olisi mennä pyytämään passia\nlantapatteritöihin. Mutta nythän on vasta maaliskuun 6:s päivä, lumi\npeittää pellot, laaksot, vuoret, maassa on kai myös routa. Niin on\nainakin täällä, Helsingin ympäristössä, miten lie sitten maaseudulla.\nEi ainakaan vanhana pahana porvarillisena aikana ollut tapana ryhtyä\nojankaivuun, perunan viljelykseen ja iantatunkioiden levittämiseen\nvielä tähän vuodenaikaan. Mutta ehkä maat sulavat siihen mennessä,\nkun valkoiset tulevat. Suosittelen aatetta katuyleisön maatöihin\nmobilisoimisesta sen hallituksen huomioon, joka _silloin_ on olemassa.\nTämän johdosta muuten tuumittiin meidän talon miesten kesken, ettemme\nensi kesänä tee muuta kuin tuotamme elintarpeita: kalastelemme.\n\n*\n\nNurmijärven Punikit ja punikit.\n\nJos muistatte, niin toimitettiin Impivaarassa Nurmijärvellä ennen\nmuinoin ankara härkäin teurastus, niinkuin Seitsemässä Veljeksessä\nkerrotaan, ja siitä oli monet merkilliset seuraukset. Nyt on siellä\ntulossa yhtä ankara lehmäin lopetus. Punikit ovat tuominneet 2,500\npitäjän Punikkia kuolemaan, koska niille, ynnä yhteensä 150 hevoselle,\nei voida antaa \"rehukorttia\" rehuvarojen vähyyden vuoksi. Näiden\neläinten karjoista valitsemista varten pitäjä on jaettu neljään\npiiriin. Karsimisen toimittaa 3-miehinen joukkue, joka määrää, mitkä\neläimet on lopetettava tai pitäjästä pois toimitettava. Karsimisessa\notetaan huomioon hevosiin nähden ikä ja viallisuus, lehmäin nähden\nlypsykyky, siitosarvo ja ikä. Karsimisessa mahdollisesti tulevia\n\"ristiriitoja\" -- arvaapa sen, että siinä tulee Vendla-muorien suut\nsoimaan -- käsittelee 8-miehinen tutkijakunta, joka saa käyttää\n\"ammattitaitoista\" apua, jos tarpeelliseksi katsoo.\n\nMainitun toimenpiteen kautta teurastettaviksi tulevat eläimet saa\nomistaja, joko itse tai elintarvelautakunnan välityksellä, kuljettaa\nkulutuskeskuksien elintarvelautakunnille. Muut eivät saa lihaa\nkuljettaa. Jos karjan omistaja itse omiksi tarpeikseen suolaa lihaa,\non se sitä ennen punakaartilaisen läsnäollessa punnittava ja paino\nilmoitettava elintarvelautakunnan kansliaan.\n\nMinä tahtoisin olla Nurmijärvellä, kun tämä rankaisuretkikunta kulkee\nJukolasta Jukolaan kivääreineen ja kuularuiskuineen.\n\n*\n\nNarsissit ja tulpaanit.\n\nTäntapaisia salakirjoituskirjeitä saapuu ja kiertelee vähä väliä. Tämä\non lähetetty Porista 3/III 1918.\n\n\"Olen jättänyt kaiken politiikan ja alkanut harrastaa ainoastaan\nkukkaislyökkien hoitamista ikkunoissa: tulpaanien ja narsissien.\nEdelliset nuutuivat jo kovien merituulien puhaltaessa luoteesta päin ja\nnyt ne, kun pohjoisesta suoraan porotti, ovat kokonaan kuoleutuneet.\nOli aikomus saada tänne uusi lähetys tulpaaneja, mutta olen kysynyt\nasemalta, ja sanotaan, että lyökit ovat karisseet tiellä pois vaunusta;\nei mitään ole tullut perille.\"\n\n*\n\nMuistutus sopimattomasta käytöksestä.\n\nRaumalta annetaan seuraava ajankuva (3/III 1918): \"Kahdeksas luokka\nlopetti koulunsa 28/II ja ajoivat tavanmukaista ajoaan ympäri\nkaupunkia. Heti levisi punaisten joukkoihin huhu, että nyt lahtarit\najavat rintamalle, ja illalla, kun iloiset lapset olivat kokoontuneet\njuhlaa pitämään, ympäröitiin talo, asestetut miehet ryntäsivät sisään,\njopa ottivat kaksi poikaa pihalle 50:n askeleen päästä ammuttaviksi.\nKuitenkin muutettiin tuomio siten, että seuraavana aamuna kaikki pojat\nkäskettiin tuomioistuimen eteen, jossa sitten saivat muistutuksen --\nsopimattomasta käytöksestä.\"\n\n*\n\nVälivaltioaatteesta.\n\nHuhut saksalaisten tulosta Ahvenanmaalle yhä varmistuvat. On suuri\ntapaus, että he ainakin _ovat_ Suomessa. Kun he kerran ottavat sen\nasian hoitoonsa, he hoitavat sen, sitä kesken jättämättä. Ei ole\ntietoja, millaisia joukkoja he siellä laskevat maihin. Puhutaan\nvain 800 miehestä, ja sitä parempi kuta vähemmän. Jo pelkkä heidän\ntulonsakin luultavasti vaikuttaa ratkaisevasti. Karhu lyöpi kämmeniinsä\nja karjaisee, niin karja kaikkoo mölisten. Turku lienee heidän helppo\nvallata, saapuessaan sinne jäänmurtajalla tai jäätä myöten kevein\njoukoin.\n\nMinä tässä muuten viisastelen samalla tavalla kuin \"Vapaan Sanan\"\nsuurpolitikko ja strateegi, joka tyylistä päättäen on sama kynäilijä,\njoka ennen kapinaa eräissä ruotsalaisissa iltalehdissä esiintyi\nsuurella varmuudella ja suurella asiantuntemuksella meikäläisenä\nNörregaardina. Hän tiesi tarkalleen, milloin ja mistä Hindenburg\nhyökkää ja jos Hindenburg sitten hyökkäsi, sanoi hän: 'sanoimmehan\nme sen', tai jos Hindenburg ei siten ja siten hyökännyt, sanoi hän:\n'Hindenburg ei tosin hyökännyt, niinkuin me olimme odottaneet,\nmutta' j.n.e. -- aina siis kuitenkin 'Hindenburg ja me' tai 'me ja\nHindenburg'. Samoin hän nyt lueskelee Mannerheimin ajatuksia. Suon\nhänelle kernaasti sen ilon, että Mannerheimin päärynnistys ei tapahdu\nTamperetta vastaan, vaan jossain Lahden ja Pietarin välillä. Kun rata\nsiltä väliltä katkaistaan, putoo sitten Tampere itsestään kuin kypsä\nhedelmä puusta.\n\nHän suunnittelee muuten suurta historiallisesti merkityksellistä\ntulevaisuutta Suomelle. Tai ei oikeastaan _hän_, sillä onhan niistä\njo ennenkin kannuja valettu ja olihan aate sen lennokkaan hymnin\naiheena, jonka rouva Maila Mikkola esitti itsenäisyysjuhlassa\nKansallisteaatterissa. \"On todella enemmän kuin todenmukaista, että\nSaksa ei ole kieltävä meiltä apuaan. Saksan suoranainen voitto sodasta\nVenäjän kanssa on se ketju bufferttivaltioita, Ukraina, Puola,\nLiettua, Kuurinmaa, Liivinmaa, Viro ja Suomi, jonka se on luonut\nitsensä ja itäeuroppalaisen raakalaisvallan väliin. Kaikkia näitä\nvaltioita vastaan on Suurvenäjä suunnannut uuden valloitussodan siinä\nmuodossa, että se koettaa niissä toteuttaa bolshevistisen ohjelman.\nPuola, Liettua, Kuurinmaa, Liivinmaa ja Viro ovat jo pelastetut\nraakalaisen kourista. Ukrainasta, joka jo näytti olevan hukassa, on\nkohta puolet jo valloitettu eikä loppusuoritukseen enää menne montakaan\nviikkoa. Että Saksa pitää huolen siitä, ettei Suomi putoa pois tästä\nbufferttivaltioiden systeemistä, on itsestään selvää.\"\n\nOlisihan todellakin suurenmoista, jos tämä bufferttivaltioaate\ntoteutuisi ja että mekin olisimme siinä mukana, aatetta avustamassa\nja aatteen avustamana. Mekin yhdessä muiden kanssa osana elävästä\neurooppalaisesta kiinanmuurista slaavilaista aasialaisuutta vastaan.\nKai tämän muurin sisäpuolelle, linnan ulkopihaksi, tulisi Venäjän\nKarjalakin ynnä Kuola ja Lappi ja Jäämeren ranta. Kaljua päätäni\nhuimaa. Hei, kuinka minä silloin vuokraisin lohikosken siellä jossain\nja rakentaisin kalasaunan ja hymiseisin siellä kantelonkielin ylistystä\nmaailmansodalle ja bolshevismille ja kansankavalluskunnalle, joiden\nkaikkien välillisen-välitöntä ansiota se olisi! Yksi minun aina\nskeptillistä päätäni kuitenkin epäilyttää. Näistä välivaltioista\ntulisivat Ukraina ja Puola ja mitkä kaikki, olemaan slaavilaisia tai\npuolislaavilaisia, ja veri on vettä sakeampaa. Olisiko niistä pitkään\naikaan vielä suojaksi ainakaan Suomelle, joka on niin kaikin puolin\ntoista maata.\n\nSaksan pitäisi tietysti seisoa selkärankana. Mutta tuleeko esim. Viro,\ntodella suomensukuisesti kansallinen Viro, koskaan olemaan Saksan\nluotettava ystävä, niin kauan kuin sen maa on parooneilla?\n\nNiin että -- mutta miksei tähän aikaan voisi tuuditella itseään\nuskomisensa uskomiseen. Nyt ovat ryssät vielä täällä meidän kurkussamme\ntai ainakin ne härisevät uhaten milloin vain karata siihen. Komentaa\nheitä: kush! marsh! -- ja portti kiinni jälkeen iankaikkisesti ja\npiikkilanka-aita väliin ja vartija portille, joka sinivalkoisen\nkoppinsa äärestä voi kädellä viitaten sanoa: seis, tähän saakka, mutta\nei edemmä!! Ja he pääsisivät vain pashaalustamalla täällä käymään!\n\n*\n\nOnko Suomi ostanut vapautensa halvalla?\n\nTämä sama kirjoittaja toteaa mielihyvällä, että Suomi tulee\nsuoriutumaan vähin kärsimyksin maailmansodan ja venäläisen\nvallankumouksen tuottamista kärsimyksistä verraten siihen, mitä esim.\nUkraina ja muut entisen Venäjän osat. \"Vaikka vapaussotamme kestäisi\nvielä kolme kertaa kauemmin kuin jo on kulunut, olisi Suomi sittenkin\nostanut vapautensa halvalla.\" Mitä halpuuteen tulee, on siitä sentään\nehkä hiukan ennenaikaista mitään sanoa, ennenkuin tämä sota todella on\npäättynyt ja ennenkuin nähdään, minkä laskun Saksakin meille esittää.\n\n*\n\nOlemmeko marionetteja?\n\nNäistä ja monista muista syistä pyrkii minulla, ja olen huomannut samaa\nmonissa muissakin, mieli pysymään masentuneena. Ei niinkään paljon\nsiitä, että lailliset olot eivät, ainakin ennen kesää, ja varsinkin\n(ei enää _jos_, vaan) _kun_ Saksa tulee, palaisi. Mutta sitten vasta\nne vaikeudet oikein alkavat. Se, _että_ tämä tapahtui, on mielestäni\nkaikista raskainta. Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Ja milloin tahansa\nse semmoinen voi taas uudistua. Ei ole mikään mahdotonta maailmassa,\njossa _voi_ puhjeta sellainen sota kuin nykyinen maailmansota. Järkensä\nkai siinäkin oli, mutta en voi enkä edes tahdokaan sen tarpeellisuutta\nja välttämättömyyttä käsittää ja tunnustaa. Ihmiset, kansat, ovat kai\nvain marionetteja joidenkuiden maanalaisten pirujen näytännöissä,\nheitä vedetään ja potkitellaan jonkun yläilmaisen lapsilauman huviksi,\njosta se on hauskaa. On kuin jossain pilvilinnoissa pidettäisiin\nhauskaa, ilkuttaisiin näytelmällä, jonka tendenssinä on osoittaa, että\nihmisten aivoitukset ovat pahat hamasta lapsuudesta ja että ainoastaan\nvedenpaisumus voi pelastaa ja uudistaa sen, mikä on uudistuksen\narvoista. Onko meidän kansallamme joidenkuiden muiden eläväin joukossa\npaikkamme arkissa sen jollakin orrella? Ja kenellä meistä on onni\nedustaa kansaansa siinä vesijätössä, joka sitten aukeaa Araratin\nympärillä?\n\n*\n\nEi vielä \"kyyhkysiä\".\n\nToisesta toiseen: täällä on lennellyt tuon tuostakin aeroplaaneja.\nNiitä luullaan \"kyyhkysiksi\", mutta ne ovat olleet vain venäläisten\nvariksia, jotka ovat lähteneet täältä ja palanneet tänne. Milloin näkyy\nse \"kyyhkynen\", joka tulee mereltä ja palajaa sinne, merkkinä siitä,\nettä vedet laskeutuvat.\n\n*\n\nTyömiehet, tehkää rauha!\n\nPorvarillisista piireistä koetetaan nähtävästi mikäli voidaan vaikuttaa\ntyöväkeen, aseman heille selvittämiseksi, mutta tietysti hyvin huonolla\nmenestyksellä. Kuilu on niin suuri, on ollut jo kauan, ettei sen yli\nmikään voi hypätä. He eivät usko ketään muuta kuin omiaan, eivät\nkouraantuntuvimmatkaan tosiasiat vaikuta. Eräs hyvää tarkoittava\nasianharrastaja kävi muutama päivä sitten luonani ja pyysi minulta\njotain asemaa selittävää ja valaisevaa kirjoitusta, jota monistettuna\nlevitettäisiin. Kirjoitin seuraavan, vaikken usko, että se mitään\nauttaa. Tämmöiset olisivat saatavat rintamamiehille, mutta heidän\nkanssaan on tietysti tuiki mahdoton päästä minkäänlaiseen kosketukseen.\n\n_Työmiehet, tehkää rauha!_\n\nSaksalaiset ovat astuneet maihin Ahvenanmaalla ja aikovat sitä\ntietä tulla Suomeen pitämään huolta siitä, että Saksan ja Venäjän\nvälinen rauhansopimus tulee toteutetuksi meihinkin nähden. Elleivät\nvenäläiset sotilaat ja punakaartilaiset poistu Suomesta ja venäläinen\nvallankumouksellinen agitatsio täällä lakkaa, pakottaa Saksa siihen\nasevoimalla. Tämä pakotus tulee tietysti kohtaamaan niitäkin, jotka\nnäiltä joukoilta saavat apua \"isällisessä taistelussamme\".\n\nKuinka Saksa tulee sitä varten toimimaan? Nähtävästi siten, että\nse nousee maihin Turussa, tai Raumalla, tai Porissa, mahdollisesti\nmyöskin Etelä-Suomessa, jonne Räävelistä on pikainen pääsy. Ehkä\nmaihinnousu tapahtuu kaikissa näissä paikoissa, rautatiet vallataan\nja joukot kuletetaan punakaartilaisjoukkojen selkään. Vallan pienillä\nretkikunnilla Saksa tunki viimeksi Narvaan ja Kieviin. Eivät mitkään\nmeikäläislaumat ja muutamat venäläiset kanuunat kestä vanhain\nharjoitettujen saksalaisten joukkojen ja heidän tykistönsä painoa.\n\nSamalla kuin saksalainen tulee venäläisiä vastaan, lähtee Suomen\nlaillisen hallituksen armeija liikkeelle omista tukikohdistaan\nrintamalla Pori--Antrea. Mannerheimilla on nyt tarpeeksi miehiä ja\nampumatarpeita ja nähtävästi hän on odottanut tätä hetkeä iskeäkseen.\n\nYksinomaan venäläisillä aseilla aseistettua suomalaista punakaartia,\njonka riveissä ja johdossa yhä taistelee venäläistä väkeä ja venäläisiä\nupseereja, luultavasti siis vaaditaan luovuttamaan aseensakin\nrauhansopimuksen täyttämistä varten. Ellei niin tapahdu, alkaa Saksa\nsotatoimensa. Punakaarti joutuu näin puristukseen kahdelta puolelta\neikä voi olla epäilystäkään siitä, kuinka taistelu tulee päättymään.\nEllei kaarti luovuta aseitaan, kehoituksen siitä saatuaan, tullaan se\nkaiken todennäköisyyden mukaan tuhoamaan viimeiseen _taistelevaan_\nmieheen. Aseellisen vallankaappauksen asia on menetetty ja jo\nalkuaankin mieletön seikkailu päättyy omaan surkeuteensa.\n\nSe oli punakaarti yhdessä vallanhimoisten ja vastuuttomien,\nkevytmielisten johtajain kanssa, joka lähti tämän veljessodan veriselle\ntielle. Kaartin takana ei ollut läheskään koko Suomen työväki eikä sen\nhommia alkuaan kannattanut kuin vähemmistö sosiaalidemokraatisessa\neduskuntaryhmässä. Vähitellen kaarti kuitenkin kasvoi ja\nvallankumoukseen liittyi huumattuna ja pakotettuna yhä suurempi osa\ntyöväkeäkin.\n\nPunaisten tappio on siis myös työmiehen ja hänen asiansa tappio. Hän\nei tule suoranaisesti saavuttamaan mitään siitä, mitä ehkä luuli\nvallankumouksen kautta saavuttavansa. Sen vallananastus on oleva\nsille vallanmenetys. Vaara pyörii, että menetetään sekin, mikä jo oli\nsaavutettu parlamenttaarista tietä. Taantumus kyllä jo vaanii. Mutta\ntoivokaamme, että se saadaan torjutuksi.\n\nSe kuitenkin riippuu tällä hetkellä ennen kaikkea työväestä itsestään,\nsiitä, miten se tulee esiintymään siinä lopputilityksessä, mikä nyt\naseiden avulla lähipäivinä suoritetaan. Kuta verisempi viimeinen ottelu\ntulee olemaan, sitä kovemmat ehdot panee voittaja. Kuta kauemmin\ntappelua ja hyödytöntä verenvuodatusta jatkuu, sitä suuremmat tulevat\nolemaan verivelat ja sotakulut, jotka voitettu saa maksaa. Saksalainen\non armoton ja häikäilemätön herra -- se näkyy siitä, miten hän\nmenettelee Venäjällä.\n\nJos Suomen työväki laskee aseensa ja sota siihen päättyy, ei\nloppusuoritus saksalaisten ja talonpoikiemme puolelta tule saamaan sitä\nrankaisuretkikunnan luonnetta, mikä varmaan tulee tapahtumaan, jos\nhyödyttömästi, itsepintaisesti ja epätoivon vimmalla vuodatetaan verta\n_vielä sittenkin, kun asia jo on menetetty_.\n\nSuomen talonpojat eivät ole tarttuneet aseihin Suomen työväkeä vastaan,\nei sosiaalidemokratiaa ja sen suuria ja monessa kohden hyväksyttäviä\naatteita vastaan. Se on ensi kädessä lähtenyt liikehtimään\nkarkoittaakseen maasta Suomen kansan vanhan vihollisen ja sortajan ja\nlopullisesti vapauttaakseen maansa tästä vieraasta vallasta. Sitten\nse on lähtenyt liikkeelle rangaistakseen niitä, jotka ryöväsivät,\nmurhasivat ja edelleen sitä tekevät, jotka anastivat vallan kansalta\nitseltään, kansalta kokonaisuudessaan, sen omalta valitsemalta\neduskunnalta ja tämän eduskunnan asettamalta hallitukselta. Se tahtoo\nkukistaa sen hirmu- ja diktaattorivallan, joka teki sopimuksen\nsamanlaisen venäläisen vallan kanssa, sopimuksen, joka myöntää\nvenäläisille täydet kunnalliset ja valtiolliset oikeudet Suomessa.\nToteutettuna se sopimus olisi tiennyt Suomen liittämistä Venäjään monta\nvertaa lujemmilla siteillä kuin koskaan tsaarivallan aikana, kuin\nmikään seyniläinen yhdenvertaisuuslaki. Suomen tasavallan itsenäisyyden\nmenettämistä vastaan suurin osa Suomea tätä nykyä taistelee silloinkin,\nkun sen täytyy taistella ei vain venäläisiä, vaan myös toisia\nsuomalaisia vastaan.\n\nNäitä kansan vihollisia, näitä isänmaan pettureita ja maan kavaltajia,\nsamalla kuin myöskin tavallisia rikoksentekijöitä vastaan lähti Suomen\nkansan valtavin osa liikkeelle, ja ne se musertaa kaikella voimalla\nja kaikilla keinoilla, jotka sota sille tarjoo. Kun kapinalliset\nturvasivat vieraaseen voimaan, olivat heidän kukistajansakin pakotetut\npyytämään apua saadakseen sietämättömän olotilan päättymään ja samalla\nmyös kansan pelastetuksi nälkäkuolemasta. Sillä saksalainen ei tuo\ntullessaan vain lyijyä, niinkuin venäläinen on tuonut, vaan myöskin\nleipää, jota Tokoi uskotteluistaan huolimatta ei ole voinut eikä voi\nhankkia.\n\nNämä vihollisensa kansanvallan valkoinen armeija liittolaisensa kanssa\nmusertaa. Se rankaisee yllyttäjät, alotteen ottajat, kapinaliikkeen\ntoimeenpanevat johtajat rikoslain kaikella ankaruudella. Eikä\nsuoranaisia murhamiehiä, telottajia, rääkkääjiä, ryöstäjiä, aseettomien\nampujia voi mikään armahdus kohdata. Kansan oikeudentunto vaatii tämän\nsovituksen.\n\nMutta suomalaisen työmiehen, varsinaisen vallankumouksellisen sotilaan\nrankaisemista ei voittaja tule vaatimaan. Ennenkuin se ryhtyy\nlopulliseen aseelliseen suoritukseen, tulee se varmaan tarjoamaan\nrauhaa ja unhotusta kaikille, jotka _silloin_ heittävät aseensa eivätkä\npakota enempään hyödyttömään veljen veren vuodatukseen.\n\nRatkaiskoon jokainen aseihin tarttunut työmies, tahtooko hän itse vetää\npäällensä oman kuolemansa ja asiansa menetyksen. Heidän menettelystään\ntulee riippumaan työväenasian kohtalo pitkäksi aikaa. Kuta vähemmällä\nverenvuodatuksella suoriudutaan ja kuta nopeammin lailliset olot\npalaavat, sitä nopeammin ja sitä voimakkaammin alkaa uudistustyö.\nValkoinen armeija ei taistele reformeja vastaan, vaan reformien\nmahdollisuuden puolesta. Kansa tulee vaatimaan, että torpparikysymys\nsaa torppareille suotuisan ratkaisun, että tilattomat saavat maata,\nmissä se suinkin on mahdollista, että maa- ja teollisuustyöväestön\nasemaa parannetaan mitä edistysmielisimpään suuntaan. Porvarillinenkin\nyhteiskunta on tämän taistelun kautta oppinut näkemään, mitä sen oma\netukin siinä suhteessa vaatii.\n\nKäsittääkö aseihin tarttunut työväki, mitä _sen_ etu nyt juuri vaatii?\nLaskeeko se aseensa vai aikooko se pakottaa keisari Vilhelmin joukot\njatkamaan sotaa Suomessa, kun se on jo lopettanut sen Venäjällä?\n\nKyllä Hindenburg pian tästä Suomen rintamasta selviää. Tulkaa\njärkiinne, työmiehet, ymmärtäkää oma etunne, jos ette muutakaan\nymmärrä! Älkää päästäkö taantumusta maahan! Älkää jatkako hyödytöntä,\nrikollista sotaa -- kun ette kuitenkaan voi mitään voittaa! Vaatikaa\njohtajanne neuvottelemaan rauhasta. Voitte vielä saada kunniallisen\nrauhan. Jolleivät johtajat ota alotetta, ottakaa itse. Heittäkää\naseenne turhan teurastuksen ja sissisodan välttämiseksi, joka on\nhyödyttömin ja julmin kaikista sodista. Olette liian hyviä kuollaksenne\njohtajienne ja yllyttäjienne puolesta, joita ette kuitenkaan voi\npelastaa. Jääkää elämään asianne, isänmaanne, vaimojenne ja lastenne\ntähden. Säästäkää itsenne, säästäkää myös kansalaisenne, veljenne,\ntoverinne, sillä toisellakin rintamalla on omaa lihaanne ja luutanne.\nTalonpoikakin on työmies.\n\nAjakaa keskuudestanne idän vieras, niin kääntyy lännen vieraskin\nrajalta eikä paina niskaanne rautakouransa iestä.\n\nTyömiehet, tehkää rauha, kunniallinen rauha, kun sen vielä voitte saada.\n\n*\n\nMeitäkin pelätään.\n\nKukapa olisi uskonut, että meistä olisi olemassa niin minkäänlaista\nsotilaallista vaaraa kenellekään, meistä, jotka aina olemme olleet\ntoisten voimakkaampien puristuksessa, meistä, joiden tätä nykyä täytyy\nhoilata miehiä merentakaisia auttamaan itseämme omaa itseämmekin\nvastaan. Tottahan on, että, jos on totta, mitä historia kertoo, me\nkerran \"hakkasimme päälle\" niin että sitä vieläkin muistetaan siellä,\nmissä se tapahtui. Kun kerran Kalle Kajanderin kanssa pyöräilimme\nSaksassa ja istuimme siellä tiepuolessa Reinin rannalla ja nenäkkäät\npikkupojat tekivät meistä pilkkaa eivätkä eronneet meistä, meidän ei\ntarvinnut muuta kuin olaista kätemme, pyöristää silmämme ja pyöristää\nkulmakarvamme ja huutaa: \"hakkaa päälle!\" niin heti hävisivät kuin\nakanat tuuleen -- mennessään pitkää nenää näyttäen. Mutta hämmästyn\nminä kuitenkin, ja tunnen samalla melkoista kansallista ylpeyttä\nlukiessani sähkösanoman Kristianiasta näin kuuluvan: \"Suurkäräjillä\nkäsitellessään sotilasasioita on sotaministeri lausunut, että niiden,\njotka luulevat, ettei Norjan sotaväkeä mitenkään tarvittaisi, on\nhuomattava, että venäläisen vaaran sijaan on astunut suomalainen vaara,\nsillä Suomen nykyisen hallituksen päämääränä näyttää selvästi olevan\nsataman hankkiminen Pohjois-Norjassa.\"\n\nOnhan siis toki hyvä, että on edes jokukaan, joka meitäkin pelkää. Ja\nkukapa tietää, mikä hakkapeliittapeto meissä yhäkin piilee.\n\nNappaamme pian nenän Norjan naamasta, Nordkapin. Vesisaarikin pitää\nolla meidän. Röyhistän siis suursuomalaista rintaani ja otan yksintein\nkoko Finnmarkenin ja Jellivaaran samalla kuin Vienan Karjalan ja\nPietarin, josta kaikesta tulee \"suomalainen mahti, jok' ei oo kenenkään\nmuun.\"\n\n*\n\nMeitä rohkaistaan.\n\nLuultavasti on muissakin kuin minussa alkanut ilmaantua pessimismiä\nsiitä, että mitään ratkaisua ei kuulu, koska \"Vapaa Sana\"\ntänpäiväisessä n:ossaan käy mieliä rohkaisemaan ja heikkoja\nkurittamaan. Selostanpa tuota kirjoitusta saadakseni vereni\nvirkeämmiksi. Eihän tässä paljon ole muustakaan motsionista.\n\nSuomi ja Saksa ovat tehneet rauhan ja allekirjoittaneet oikein\nsopimuksen siitä. Suomi on näet kuuluen Venäjään ainakin muodollisesti\nollut sodassa Saksan kanssa. Se on komeaa. _Me_ ja _he_ olemme\ntehneet rauhan. Sen sopimuksen mukaan Saksa on työskentelevä siihen\nsuuntaan, että kaikki vallat tunnustavat Suomen riippumattomuuden.\nSuomi puolestaan sitoutuu olemaan luovuttamatta vieraalle vallalle\nmitään aluettaan. Saksa lupaa tulla palauttamaan tässä maassa laillisen\njärjestyksen. Ja minkä Saksa lupaa, sen se pitää. Aivan lähimmässä\ntulevaisuudessa on meillä siis -- \"V. Sanan\" kirjoittajan mukaan --\nodotettavissa saksalaisen retkikunnan maihin nousu Suomessa; joka\nretkikunta yhdessä Mannerheimin joukkojen kanssa on tekevä lopun\nkansankavalluskunnan yrityksestä saattaa Suomi jälleen Venäjän syliin.\nMannerheimin armeijan liikehtiminen on alkanut. Se sitoo jo punaisten\nkaikki voimat ja estää ne häiritsemästä saksalaisten maihin nousua.\nKaikki on hyvin. \"On siis aiheeton porvarillisten naurettava pessimismi\nsiitä, että Mannerheim parissa päivässä ei ratkaissut vapaussotaa.\nOlisi varmaan hyödyksi yleiselle hyvinvoinnille, jos tämä lievimmin\nsanoen siviili tapa katsoa sotilaallisia asioita ei taas vielä\nkerran pääsisi täällä vallalle. Elkäämme nyt panko päähämme, että\nsaksalaisten maihin nousu tulee tapahtumaan Helsingissä elkäämmekä\nmäärätkö itsellemme päivää, milloin sen tulee tapahtua. Elkäämme\nmyöskään kuvitelko, että vihollisen karkoittaminen maasta suoritetaan\nkolmen päivän kuluessa siitä, kuin maihin nousu on tapahtunut. Ei\nsaa antaa mustalle murheelle valtaa, jos kaikki ei käy, niinkuin\njokainen on laskenut hiljaisessa mielessään. Muistettakoon m.m.\nmillaisista välimatkoista on kysymys. Olkaamme edelleen tyytyväiset,\njos Etelä-Suomen puhdistus on loppuun saatettu maaliskuun kuluessa. Jo\nsekin olisi hyvin kaunis saavutus. Luottakaamme joukkoihimme ja heidän\njohtajiinsa elkäämmekä ajatelko ja puhuko niinkuin ämmät.\"\n\n*\n\nPäät pystyyn!\n\nOlen saanut käsiini myöskin toisen lehtisen samasta asiasta, jonka\nliitän tähän päiväkirjaani meikäläisten mielialoja kuvaavana\nasiakirjana:\n\n    Monistakaa! Levittäkää!\n\n    _Päät pystyyn, Porvarit!_\n\n    Meiltä rintamantakaisilta porvarillisilta vaaditaan tällä\n    hetkellä, että pysymme alallamme, otamme vastaan sen, minkä kukin\n    päivä tuo muassaan, ja rohkealla tulevaisuudenluottamuksella\n    pidämme päämme pystyssä. Mutta tämä tehtävä näyttää käyvän\n    joillekin ylivoimaiseksi.\n\n    Vai ettekö ole tavanneet noita, jotka käyvät kaduilla ja\n    taloissa valittamassa: \"eihän vapautuksesta mitään tule\" -- --\n    -- \"eihän kenraali Mannerheim saa mitään aikaan\" -- -- -- \"eihän\n    porvarillisilla ole miehiä eikä aseita\" -- -- --?\n\n    Sellaiset henkilöt kylvävät ihmisten mieliin masennuksen myrkkyä\n    hetkellä, jolloin ensi sijassa ja ennen muuta kysytään rohkeaa\n    luottamusta ja tyyntä odottamista.\n\n    Mutta eikö sitten _totuutta_ ole katsottava avoimesti silmiin?\n    Onko siitä apua, että oloja kuvitellaan toisenlaisiksi kuin ne\n    ovat?\n\n    _Totuutta_ juuri on katsottava avoimesti silmiin. Tehkäämme juuri\n    sitä. Kieltämätön totuus on,\n\n    että kenraali Mannerheim, joka tuli hallituksen järjestyksen\n    ylläpitämiseksi keräämien joukkojen päälliköksi puolitoista\n    viikkoa ennen kapinan alkua, on saanut pystyyn todellisen\n    sotaväen;\n\n    että tälle sotaväelle on saatu huomattavat määrät ampuma-aseita\n    ja -tarpeita,\n\n    että tämä sotaväki on puhdistanut kapinallisista sen osan Suomea,\n    mikä on Porin, Tampereen, Mäntyharjun ja Viipurin pohjoispuolella;\n\n    että tämä sotaväki on loistavasti torjunut kaikki suomalaisten\n    ja venäläisten punaisten yritykset murtaa sen rintaman, tuottaen\n    punaisille raskaita tappioita;\n\n    että tämä sotaväki on valmis tekemään hyökkäyksensä Etelä-Suomen\n    vapauttamiseksi punaisten hirmuvallasta, _niin pian kuin oikea\n    aika siihen tulee_, ja päällikkö sen johdosta antaa käskynsä.\n\n    Mitä on sanottava, kun sellaiset henkilöt, joilta ei muuta\n    vaadita, kuin että he pysyvät alallansa, käyvät taloissa\n    selittämässä, että tämä kaikki ei ole mitään -- -- --?\n\n    Otettakoon vielä huomioon, että porvarilliset -- eduskunnan\n    enemmistö ja hallitus eivät olleet millään tavoin valmistautuneet\n    kansalaissotaan; oli vain ryhdytty toimenpiteisiin --\n    riittämättömiin -- siinä tarkoituksessa, että voitaisiin estää\n    venäläisten väkivaltaisuuksia, kun he poistuisivat täältä, sekä\n    sellaisten epäjärjestysten uusiutumisesta kuin Turussa y.m.\n    sattuneiden;\n\n    että sitä vastoin punaiset kaartit sitten marraskuun kapinan\n    olivat valmistaneet vallankaappausta ja siinä tarkoituksessa\n    hankkineet aseita (Rahjan lähetykset!) ja tehneet\n    liittosopimuksia.\n\n    Kun ottaa tämän kaiken huomioon, on sanottava, että maamme\n    vapauden puolustajat, kenraali Mannerheimin johdolla, tähän asti\n    ovat loistavasti täyttäneet tehtävänsä.\n\n    Eihän ole syytä epäillä, etteivät he kaikella tarmolla\n    suorittaisi tehtäväänsä loppuun, kunhan emme me rintamantakaiset\n    porvarit siihen häiritsevästi sekaannu.\n\n    Mutta siinä se vaara onkin!\n\n    Kaikki täältä päin, välillisesti tai välittömästi, annetut\n    kehoitukset jouduttaa ratkaisua voivat vain tuottaa turmiota.\n    _Me_ emme voi arvostella, milloin ratkaisun oikea hetki on\n    tullut. Me emme ollenkaan tunne niitä seikkoja -- sotilaallisia\n    -- enempää kuin poliittisiakaan -- jotka sen määräävät. Sen vain\n    näemme, että ulkopoliittinen asema on tänä odotuksen aikana\n    muodostunut meille verrattomasti edullisemmaksi kuin olemme\n    uskaltaneet toivoakaan. Venäjän bolsheviikkihallituksen on ollut\n    pakko allekirjoittaa rauhansopimus, joka kieltää sitä millään\n    tavoin avustamasta meidän punaisiamme. Bolshevismin päivät\n    näyttävät jo Venäjälläkin olevan luetut; muualla maailmassa\n    sosialistien suuri enemmistö, porvarillisista puhumattakaan,\n    jyrkästi tuomitsee heidän hirmupolitiikkansa. Suomi ei heidän\n    valtaansa jää -- ellei sitä siihen saata suhteellisesti rauhassa\n    elävien porvarien kärsivällisyyden ja rohkean luottamuksen puute.\n\n    _Päät pystyyn siis, porvarit!_ Rintaman tälle ja tuolle\n    puolelle levitköön tieto, että kyllä me kestämme, vaikkapa\n    kauemminkin. Kansamme käy nyt etujoukon taistelua eurooppalaisen\n    oikeusjärjestyksen ja kultuurin puolesta aasialaista mielivaltaa\n    ja barbariaa vastaan. Siinä taistelussa älkööt ainakaan ensiksi\n    sortuko Etelä-Suomen porvarilliset.\n\n    8.III.1918.\n\n                                     _Kansalaisia_.\n\n\n\n\nLauantaina 9 p:nä maaliskuuta.\n\n\nJotain on tekeillä.\n\nUlkona merellä, joka avautuu tuossa ikkunani edessä, en ole viime\npäivinä nähnyt ainoatakaan laivaa. Ennen niitä siellä tuli ja meni,\nvarsinkin pienempiä hinaajalaivoja länteen päin, välittäen kulkua\nluultavasti Porkkalaan ja Makilon linnoitukseen. Jotain lienee tekeillä\nja tulossa.\n\n*\n\nPunaisten puhelinpuheluja.\n\nKäydessäni tavallisessa tietojen vaihtopaikassani sain siellä seuraavan\npaperin. Joku on onnistunut kuuntelemalla kaappaamaan katkelmia jostain\ntelefoonikeskustelusta joka jollain tamperelaisella päälliköllä on\nollut jonkun täkäläisen kanssa.\n\n\"Ei käy päinsä, täällä menee hiiteen, mahdotonta. Lähettäkää Kuruun\n1500 miestä. -- Mistä me lähetämme? -- Turusta tuli 1000, mutta eivät\nole koskaan kivääriä käsitelleet. Aseita olisi, mutta niin ruostuneita,\nettä mies saa päivän putsata. Tulkaa itse tänne järjestämään, jos\nosaatte paremmin. Miehet pitävät aina kokouksen, lähtevätkö rintamalle\nvai ei; ja elleivät lähde, ei pirukaan saa lähtemään, kun ei ole\nkylliksi asevoimaa pakoittamassa. Hyrskymurron suosituksesta päässyt\npunaiseen ristiin spioni, piru tietää mikä on. -- Älkää päästäkö\nkäsistä, lähettäkää taivaaseen. -- Viisi konsuleista! Lähetin\nulkolaisia etelään. Menkööt helvettiin, kun saan junan takaisin. Nähty\nkolme' ilmalaivaa, vaikkei meillä pitäisi olla kuin yksi\".\n\n-- \"Nyt se leikki on alkanut, saatana, perkele, jumal'aut! Sinne\nsinäkin menit Helsinkiin, kun tiesit ison höyryn alkavan. Semmoisia\nsaatanoita te olette kaikki. Lupasin Kanervalle puolikkaan konjakkia,\njos se kerrankin saisi jotakin toimeksi. -- Säästäkää srapnellia,\nmaksavat 1000 mk kpl eikä niitä ole enää paljoa\". --\n\n\"Lahtarit hyökkäävät kaikilla rintamilla yhtaikaa, paitsi me\nVilppulassa. Yritimme kovasti Vilppulan siltaa, mutta emme saaneet.\nLaittakaa tilaa haavoittuneille. Ikaalisissa kärsitty suuria\ntappioita. Kaupunkia eilen määrätty piirittämään 1500 miestä.\nKurusta kuuluu kanuunanpauketta. Miehet riitelevät, tahtovat samat\npalkat kuin päällikötkin. -- Koeta rauhoittaa, ei nyt semmoisia\njoudeta järjestämään. Tässä piru perii, jos vielä ruvetaan palkoista\nriitelemään. Kaikki miehet rintamalle maanantai-aamuna, vanhat miehet\nja naiset vahtiin ja muihin töihin. Naisia ei vielä toistaiseksi\nlähetetä rintamalle. Naiskaartiin kirjoittautunut 520, lemmensisaria\n150. -- -- --\"\n\n*\n\nVapauttaja saapuu.\n\nEnsimäinen \"kyyhkynen\"! Se tuli mereltä, luultavasti Räävelistä. Se\nei ollut venäläinen varis, se oli todella saksalainen \"kyyhkynen\".\nSe leijaili korkealla ilmassa, kierrellen, kaarrellen kauan aikaa\nkaupungin yllä. Sitten se palasi sinne, mistä oli tullut. Saksalaiset\nsiis varmasti ovat tulossa jossain. He tulevat, mutta kuinka\nmonilukuisina? Onko heillä mukanaan suomalaisia? En voi tällä hetkellä\nsanoin kuvailla sitä tunnetta, minkä tunsin, kun näin ilmalinnun\nsiivissä mustat ristit. On elämyksiä, joihin voi eläytyä vasta\nvähitellen. Se oli uuden ajan viesti, mutta mikä on oleva se uusi aika?\n\n\n\n"]