[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fQ5iFUQMstc_Czjt5ArGrXbOsoRZhVCd51HLQun5OR90":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":7,"slug":8,"bookId":9,"genreRaw":7,"genre":10,"themes":11,"origin":12,"language":14,"yearPublished":15,"yearPublishedTranslation":16,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":20,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":27,"gutenbergTranslators":28,"gutenbergDownloadCount":30,"aiDescription":31,"preamble":32,"content":33},1787,"Scipion unennäkö","Cicero, Marcus Tullius (106-43 e.Kr.)",null,"1787-cicero-marcus-tullius-scipion-unennako","1787__Cicero_Marcus_Tullius__Scipion_unennäkö","tietokirja",[],[13],"klassikot","fi",-51,1905,3118,20230,false,57105,[22,23],"Scipio Aemilianus, P. Cornelius (Publius Cornelius), Africanus minor, 185 B.C. or 184 B.C.-129 B.C. -- In literature","Scipio, Africanus, approximately 236 B.C.-183 B.C. -- In literature",[25,26],"Classics of Literature","Philosophy & Ethics","\"Scipion unennäkö\" by Marcus Tullius Cicero is a philosophical dialogue written in the first century BC. In a dream vision, Roman general Scipio Aemilianus meets his deceased grandfather and journeys through the cosmos, witnessing Earth's insignificance among nine celestial spheres. He hears the music of the spheres and learns about virtue, duty, and the soul's immortal destiny. This cosmological tale explores humanity's place in the universe from a Stoic perspective, blending astronomy with philosophical reflection. (This is an automatically generated summary.)",[29],"Hidén, K. J. (Karl Julius)",342,"Filosofinen teos kuvaa Scipio Aemilianuksen näkemää unta, jossa hänen isoisänsä opastaa häntä hyveelliseen elämään ja isänmaalliseen palvelukseen. Tekstissä tarkastellaan sielun kuolemattomuutta, kosmoksen rakennetta sekä maallisen maineen ja kunnian katoavaisuutta.","M. Tullius Ciceron 'Scipion unennäkö' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 1787. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","SCIPION UNENNÄKÖ\n\nKirj.\n\nM. Tullius Cicero\n\n\nSuomentanut\n\nT:ri K.J. Hidén, roomalaisen filologian dosentti\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nOy Weilin & Göös Ab,\n1905.\n\n\n\n\n\n\n      Von des Lebens Gütern allen\n      Ist der Ruhm das höchste doch;\n      Wenn der Leib in Staub zerfallen,\n      Lebt der grosse Name noch.\n          Tapfrer, deines Ruhmes Schimmer\n          Wird unsterblich sein im Lied;\n          Denn das ird'sche Leben flieht,\n          Und die Todten dauern immer.\n\n                    _Schiller_ Das Siegesfest.\n\n      Vaan täytymyst' ei minun kieltää sovi,\n      Ja se, se Karthagonkin hautaan vei;\n      Niin säätää jumalat, ja tuonen ovi\n      Se vielä kerran aukee Roomallei.\n      Niin, Rooma, kerran vahvat muuris murtuu,\n      Maan tasalle sun kuulu kansas sortuu,\n      Se Iliaan on kohtaloa vaan!\n      Mut käyköön niinkin, tulkoon kuolo vainen,\n      Kun kansassa vaan henk' on roomalainen,\n      Meit' alentamaan voimaa tarvitaan.\n\n                _P. Cajander_ Scipio Africanus.\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\nAlkulause.\nM. Tullius Ciceron elämä ja teokset.\nScipion unennäkö.\n\n\nLyhennyksiä\n\n C. = Gaius\n L. = Lucius\n M. = Marcus\n P. = Publius\n Q. = Quintus\n Tib. = Tiberius.\n\n\n\n\nAlkulause.\n\n\nCiceron kyhäämä katkelmana säilynyt Scipion unennäkö (Somnium\nScipionis) ilmestyy täten suomeksi siinä muodossa, kuin olen käännöksen\naiemmin yliopistollisilla luennoilla esittänyt.\n\nSuomennokseni perustuu kaikkialla G. Meissnerin julkaisemaan tekstiin\n(M. Tullii Ciceronis Somnium Scipionis erklärt von Dr. Carl Meissner.\n4 verb. Aufl.. Leipzig 1897).\n\nHelsingissä, kesäkuulla 1905.\n\n_K.J. Hidén_.\n\n\n\n\nM. Tullius Ciceron elämä ja teokset,\n\n\nM. Tullius Cicero syntyi tammikuun 3 p. v. 106 e.Kr. lähellä Arpinumin\npikkukaupunkia (nyk. Arpino kaakkoon päin Koomasta). Saatuansa Roomassa\nyhdessä nuoremman veljensä Quintuksen kanssa huolellisen kasvatuksen\nhän esiintyi jo v. 81 julkisesti puhujana ja saavutti vähitellen yhä\nsuuremman maineen varsinkin sen jälkeen, kuin hän oli harjoitellut\nopintoja Kreikassa vv. 79-77. Hän otti nyt enemmän kuin ennen osaa\nvaltiolliseen elämään, tuli v. 75 quaestoriksi sekä kohosi nopeasti\nläpi kaikkien virka-asteitten, jotta hän huolimatta siitä että oli\nnousukas (_homo novus_) pääsi konsulin virkaan vuodeksi 63\nvarhaisimpana lain myöntämänä ikävuotena. Konsulina Cicero paljasti\nCatilinan vallankumoukselliset aikeet sekä kukisti valtiolle perin\nvaarallisen salaliiton. Tällöin Cicero oli kohonnut valtiollisen\ntoimensa kukkuloille, mutta tämän jälkeen elämä hänelle tarjosi vain\npettymyksiä ja vastoinkäymisiä.\n\nCiceron täytyikin jo v. 58 lähteä maanpakoon Roomasta. Kuitenkin hän\nseuraavana syksynä kutsuttiin takaisin, jolloin Rooman kansa suurella\nriemulla otti hänet vastaan. Seuraavat vuodet hän toimi etenkin\npuhujana sekä Forumilla että senaatissa saavuttamatta kumminkaan\naikaisempaa vaikutustaan. V. 51 hän joutui prokonsulina hoitamaan\nCilician maakuntaa vuoden ajan. Kun Cicero Ciliciasta palasi Roomaan,\noli kansalaissota Caesarin ja Pompeiuksen välillä alkanut. Kauan\nepäröityään hän lähti Pompeiuksen luo Kreikkaan. Pharsaluksen\nratkaisevan taistelun jälkeen v. 48 hän jälleen palasi Italiaan sekä\nsai helposti Caesarilta armahduksen. Muuttuneet olot vaikuttivat nyt\nsen että Cicero toistaiseksi pysyi aivan erillään valtiollisesta\nelämästä omistaen kaiken aikansa vain kirjallisille ja tieteellisille\nharrastuksilleen. Vasta Caesarin murhan jälkeen Cicero taasen astui\nvaltiolliselle taistelutanterelle asettuen kaikella voimallaan mahtavaa\nAntoniusta vastaan. Mutta sen johdosta hänenkin nimensä myöhemmin\njoutui valtiopannaan julistettujen joukkoon ja murhamiehet yllättivät\nhänet Caietan luona (nyk. Gaëta) joulukuun 7 p. v. 43 e.Kr.\n\nJoskin Cicero valtiollisen toimintansa johdosta useinkin on joutunut\nankaran arvostelun alaiseksi, on hän puhujana ja kirjailijana\nsaavuttanut yleisen tunnustuksen sekä katoamattoman maineen. Hänen\nmerkityksensä omalle ajalleen sekä jälkimaailmalle on etenkin siinä,\nettä hän helposti tajuttavassa, miellyttävässä muodossa Rooman kielellä\non esittänyt eetillisesti ja esteettisesti etevämmän kreikkalaisen\nsivistyksen tuotteita ja tuloksia sekä johdonmukaisella, puhtaalla ja\nsointuvalla kielenkäytöllään kohottanut latinan kielen täydellisyyteen,\njosta tuli esikuva pitkiksi ajoiksi.\n\nCiceron kirjallisten tuotteiden lukumäärä on melkoisen suuri.\nTavallisesti hänen jälkeenjättämänsä kirjoitukset jaetaan seuraaviin\nryhmiin: _puheet; retoriset kirjoitukset; filosofiset teokset;\nkirjeet_.\n\n\nMuutama sana Scipion unennäkö nimisestä kyhäelmästä.\n\nSe kyhäelmä, jolle vanhastaan on annettu nimi Somnium Scipionis, kuului\nalkujaan loppuosana Ciceron valtiollis-filosofiseen teokseen Valtiosta\n(De republica). Samoin kuin monessa muussa suurelle yleisölle aiotussa\nteoksessa Cicero puki esityksensä vuoropuhelun muotoon saadakseen\naikaan enemmän eloa ja havainnollisuutta. Koko teoksen päähenkilö sekä\nesityksen varsinainen kannattaja on kuuluisa P. Cornelius Scipio\nAemilianus Africanus Minor. Hänen maatilalleen muka kokoontuvat v. 129\ne.Kr. useat läheiset ystävät niink. C. Laelius Sapiens, Q. Aelius\nTubero, L. Eurius Philus y.m., jotka hänen johdollaan ryhtyvät\nkeskustelemaan parhaimmasta valtiomuodosta, sen perusteista ja sen\nedellytyksistä. Valitettavasti kyllä tämä 6 kirjaa käsittävä teos jo\nmuinaisuudessa joutui kadoksiin. [Vasta v. 1820 Vatikanin kirjaston\nhoitaja kardinaali Angelo Mai löysi suuren osan tätä teosta eräästä\npergamenttikäsikirjoituksesta, johon oli kirjoitettu uutta tekstiä\npoisraavitun alkuperäisen tekstin päälle.]\n\nAinoastaan osa kuudennesta kirjasta n.k. Somnium Scipionis on säilynyt\nsen kautta, että eräs oppinut tutkija Macrobius 5:nnen vuosisadan\nalkupuolella varusti tekstin pitkillä selityksillä. Macrobius myös\nmainitsee, mistä unennäön kertominen oli aiheutunut. Erään Laeliuksen\ntekemän huomautuksen johdosta oli Scipio lausunut että ansiokkailla\nmiehillä kuoltuaan on suuremmat palkinnot tulevassa elämässä tarjona,\nkuin maallinen olo koskaan saattaa heille antaa, sekä väitettään\nperustellut kertomalla erään aikoja sitten näkemänsä unen. Samoin kuin\nCicero koko teoksensa esikuvana on pitänyt Platonin samannimistä\nteosta, hän myös tätä kohtaa varten on saanut mallin kreikkalaisen\nkirjan loppuosasta. Aihettaan on Cicero hyvin onnistuneesti käsitellyt,\njoten tämä pieni kirjanen runollisen kauniilla kielellään,\nmiellyttävällä esityksellään sekä ihanteellisilla ajatuksillaan\nkaikkina aikoina on herättänyt huomiota.\n\n\n\n\nSCIPION UNENNÄKÖ\n\n\n1. Kun olin saapunut Afrikaan ollakseni, kuten tiedätte, sotatribunina\nneljännessä legionassa konsuli Manius Maniliuksen johdolla [_M.\nManilius_ konsuli v. 149 e.Kr.], ei minulle mikään ollut mieleisempää\nkuin kohdata kuningas Masinissa, joka pätevistä syistä oli perheemme\nlikeinen ystävä. Tultuani hänen luokseen, syleili tuo vanhus minua\npurskahtaen itkuun ilosta, katsahti heti sitten taivasta kohti sekä\nhuudahti: \"Kiitän sinua, Aurinko ylevä, sekä teitä, muut taivaalliset,\nsiitä että minä, ennenkuin tästä elämästä erkanen, saan nähdä\nvaltakunnassani ja kattoni alla P. Cornelius Scipion, jonka pelkästä\nnimestä uudestaan elvyn; niinpä ei koskaan mielestäni häivy tuon\nmainion ja voittamattoman sankarin muisto.\" Sittemmin kysyin häneltä\nvaltakunnastaan ja hän taasen minulta valtiollisista oloistamme, ja\npaljon puhellessamme molemmin puolin kului tämä päivä meiltä loppuun.\n\nJälkeenpäin taasen nauttiessamme kuninkaan komeasta ateriasta jatkoimme\nkeskusteluamme myöhään yöhön saakka, kun, näette, ukko ei puhunut\nmuusta kuin Africanuksesta sekä johdatti muistiin kaikki hänen sekä\ntekonsa että sanansa. Kun sitten erosimme mennäksemme levolle,\ntavallista sikeämpi uni valtasi minut, koska olin matkastani väsynyt\nsekä olin valvonut myöhään yöhön. Tällöin Africanus -- luullakseni sen\njohdosta, minkä olimme puhuneet; sattuuhan ylipääten että ajatuksemme\nja keskustelumme unessa aikaansaavat jotain semmoista, niinkuin Ennius\nkertoo Homerukseen nähden [_Q. Ennius_, synt. v. 239, kuol. v. 169\ne.Kr.], josta hänen tiettävästi hyvin usein valveillaan oli tapana\najatella ja puhua -- tällöin Africanus ilmestyi eteeni siinä muodossa,\nmikä oli minulle tuttu enemmän hänen kuvastaan kuin hänen itsensä\nkautta. [_P. Cornelius Scipic Africanus Maior_, Hannibalin voittaja,\nkuol. v. 185 e.Kr.] Kun hänet tunsin, säikähdyin, mutta hän lausui:\n\"Rohkaise mieltäsi, Scipio, ja jätä pelkosi, kerro jälkimaailmalle,\nmitä sinulle sanon!\"\n\n2. \"Näetkö tuon kaupungin, joka minun kauttani pakoitettu tottelemaan\nRooman kansaa uudistaa edelliset sotansa eikä saata olla rauhallisena?\n-- hän näytti, näette, minulle Karthagon korkealta, tähtirikkaalta,\nloistavalta ja ylen kirkkaalta paikalta -- tämän piiritykseen sinä nyt\nsaavut melkein tavallisena, alhaisarvoisena sotamiehenä. Tämän olet\nkukistava, kahden vuoden sisässä konsuliksi valittuna, ja olet itse\nkauttasi sen nimen itsellesi hankkiva, mikä sinulla edelleen on minulta\nperittynä. Mutta kun olet Karthagon hävittänyt, olet triumfiretken\nviettänyt, olet ollut censorina sekä lähettiläänä käynyt Egyptissä,\nSyyriassa, Vähässä-Aasiassa ja Kreikassa, valitaan sinut toistamiseen\npoissa olevana konsuliksi ja päätät mahtavan sodan: hävität, näet,\nNumantian. Mutta kun triumfivaunuilla Capitoliumille ajat, tapaat\nvaltion tyttäreni pojan aikeiden hämmentämänä. [_Tib. Sempronius\nGraochus_.]\n\n\"Tällöin sinun, Africanus, tulee isänmaallesi osoittaa henkesi, nerosi\nynnä neuvokkaisuutesi loistavat edut. Mutta siihen aikaan nähden\nhuomaan kohtalonvoimain tien epämääräiseksi. Sillä kun elinaikasi on\nennättänyt seitsemän kertaa kahdeksan täydellistä auringon kiertokulkua\nja nämä molemmat luvut, joista kumpaakin eri syistä pidetään\ntäydellisenä, luonnollisessa ajankulussa ovat aikaansaaneet kohtalon\nsinulle määräämän summan vuosia [s.o. 56 vuotta], niin koko valtio\nkääntyy yksin sinun ja sinun nimesi puoleen, sinuun senaatti, sinuun\nkaikki kunnon kansalaiset, kaikki liittolaiset ja Latinalaiset\nkatselevat, sinä olet oleva ainoa, josta kansalaisten onni riippuu, ja,\nlyhyesti sanottuna, diktaattorina tulisi sinun järjestää valtion oloja,\njos välttäisit sukulaistesi murhakäsiä.\" Kun tällöin Laelius huudahti\nja muutkin kiivaasti vaikeroivat, lausui Scipio hieman hymähtäen: \"St!\npyydän teitä, älkää herättäkö minua unestani, vaan kuulkaa hetkinen\nvielä seuraavaa.\"\n\n3. \"Mutta jotta sinä, Africanus, olisit innokkaampi valtion parasta\nturvaamaan, niin tiedä: kaikille, jotka isänmaansa ovat pelastaneet,\nsitä auttaneet ja edistäneet, on taivaassa määrätty varma paikka, missä\nautuaallisina voivat nauttia ikuista elämää. Sillä kaikesta, mikä\nmaailmassa tapahtuu, ei mitään ole mieleisempää sille korkeimmalle\njumalalle, mikä koko maailmaa hallitsee, kuin ne ihmisten oikeuden\npohjalle perustamat yhteydet ja yhdistykset, joita yhteiskunniksi\nkutsutaan. Näitten johtajat ja ylläpitäjät ovat täältä lähteneet ja\npalaavat tänne jälleen.\"\n\nTällöin minä, vaikka olin pelästynyt enemmän omaisteni salajuonista\nkuin kuolemanpelosta, kuitenkin kysyin, elikö hän itse ja isäni Paulus\n[_L. Aemilius Paulus Macedonicus_] sekä kaikki muut, joita luulemme\nkuolleiksi. \"Niin tosiaan\", vastasi hän, \"nämä elävät, jotka ovat\nlentäneet ruumiinsa kahleista ikäänkuin vankilasta, mutta teidän niin\nsanottu elämänne on kuolema. Etkö näe isäsi Pauluksen tulevan\nkohdallesi?\" Kun hänet näin, vuodatin kyynelvirran, hän taasen\nsyleillen ja suudellen esti minut itkemästä.\n\nJa heti kuin tukahuttaen itkuni jälleen saatoin ryhtyä puhumaan,\nlausuin: \"Pyydän, jalo, paras isäni, koska tämä on todellinen elämä,\nkuten kuulen Africanuksen sanovan, miksi viivyn maan päällä? enkö\nkiiruhda tullakseni tänne luoksenne?\" \"Ei niin\", vastasi hän. \"Sillä\njoll'ei se jumala, jolle koko tämä näkemäsi avaruus kuuluu, ole\nvapauttanut sinua noista ruumiisi kahleista, niin tie tänne ei saata\nsinulle avautua. Ihmiset, näet, ovat luodut sillä tarkoituksella, että\nkatselisivat tuota palloa, minkä näet keskellä tätä avaruutta, tuota\nniin sanottua maata, ja niille on annettu sielu muodostettu niistä\nikuisista tulista, joita nimitätte tähtisykeröiksi ja tähdiksi ja jotka\npallonmuotoisina ja pyöreinä jumalallisten sielujen elvyttäminä\nihmeellisellä nopeudella täyttävät piirinsä ja kiertokulkunsa.\nSentähden tulee sinun, Publius, ja kaikkien hurskaitten pysytellä\nsielua ruumiin vankeudessa eikä hänen käskemättään, joka sen on teille\nantanut, muuttaa ihmiselämästä, jott'ette näyttäisi paenneen jumalan\nmääräämää inhimillistä tarkoitusta. Mutta, Scipio, noudata niinkuin\ntämä isoisäsi ja minä, isäsi, oikeutta ja hurskautta, mikä vanhempien\nja sukulaisten suhteen on tärkeä ja isänmaahan nähden varsin\nsuurenarvoinen. Tämä elämä on tie taivaaseen ynnä niitten seuraan,\njotka jo ovat eläneet ja ruumiillisuudesta irtaantuneina asuvat sitä\npaikkaa, jonka näet -- siellä oli, näette, liekeistä heijastuva ylen\nkirkkaasti hohtava piiri -- ja jota te, kuten Kreikkalaisilta olette\noppineet, maitoradaksi [s.o. linnunrata] nimitätte.\" Sieltä\nkatsellessani näytti minusta kaikki muu kirkkaalta ja ihmeelliseltä.\nSielläpä oli semmoisia tähtiä, jommoisia emme koskaan ole täältä\nnähneet, ja semmoinen oli kaikkien suuruus, ett'emme sen vertaista\nkoskaan ole aavistaneet, ja niistä oli se pienin, mikä etäisimpänä\ntaivaasta lähinnä maata loisti vieraalla valolla. Mutta tähtipallot\nvoittivat helposti maapallon suuruudessa. Ja nytpä itse maa näytti\nminusta niin pieneltä, että minua paheksutti valtakuntamme, mikä sillä\nmuodosti ikäänkuin pisteen.\n\n4. Kun kauemmin maata silmäilin, lausui Africanus: \"Pyydän sinua,\nkuinka kauan mielesi on maahan kiintynyt? Etkö toki katsele,\nminkälaisiin avaruuksiin olet saapunut? Kaikki on yhdistetty yhdeksällä\npiirillä tai oikeammin pallolla, joista yksi, taivas, on äärimäinen.\nTämä ympäröi kaikkia muita ja on itse korkein jumala, joka käsittää ja\nkoossa pitää muita; siihen ovat kiinnitetyt nuo tähdet, jotka kiertävät\nikuisilla radoillaan. Sen alle ovat järjestetyt nuo seitsemän\ntaivaankappaletta, mitkä liikkuvat päinvastaiseen suuntaan kuin taivas;\nyhden pallon niistä muodostaa se tähti, jota maan päällä nimitetään\nSaturnuksen tähdeksi. Sen jälkeen on tuo niin kutsuttu Jupiterin tähti\nihmissuvulle onnekas ja siunausta tuova; sitten tuo punertava ja maalle\npeloittava, jota Marsin tähdeksi nimitätte; alapuolella sen jälkeen\nAurinko käsittää melkein keskikohdan, kaikkien muiden valojen johtaja,\nhallitsija ja ohjaaja, koko maailman sielu ja johtava perus, joka on\nniin suuri, että se valaisee ja täyttää kaikki valollaan. Tätä\nseuraavat tovereina toiselta puolen Venuksen rata, toiselta\nMercuriuksen, ja alimmassa piirissä kiertyy Kuu auringon säteiden\nvalaisemana. Alla taasen ei ole mitään muuta kuin kuolevaista ja\nkatoavaista paitsi jumalan armosta ihmissuvulle annettuja sieluja.\nSillä se mikä on keskimäinen ja yhdeksäs, Maa, ei liiku ja on alin, ja\nsitä kohti pyrkivät kaikki kappaleet painovoimansa johdosta.\"\n\n5. Kun hämmästyksessäni tätä silmäilin, huudahdin toinnuttuani: \"Mitä,\nmikä mahtava ja kuitenkin suloinen sävel se on, mikä korviani täyttää?\"\n\"Tämä on\", virkkoi hän, \"se sävel, mikä aikaansaadaan juuri noitten\npiirien kierrolla ja liikkeellä; se on muodostettu erilaisista,\nkuitenkin määrätyssä suhteessa erotetuista intervalleista sekä kehittää\nsopusuhtaisesti monenlaisia sävelyhtymiä yhdistämällä korkeita ääniä\nmataliin. Sillä eihän niin mahtavia liikkeitä voida aikaansaada\nhiljaisuudessa ja luonto vaikuttaa sen, että äärimäinen toiselta\npuolelta soi matalasti, toiselta puolelta taasen korkeasti. Sen\njohdosta tuon korkean, tähdikkään taivaan kulku tapahtuu kimeällä ja\nkorotetulla soinnulla, koska sen liikunto on kiihkeämpi, erittäin\nkumealla sitä vastoin tapahtuu kuun kulku, se kun on alin. Mutta maa,\nyhdeksäs tähti, pysyy aina liikkumatonna yhdellä ja samalla paikalla,\ntäyttäen maailman keskikohdan. Nuo kahdeksan rataa taasen, joista\nkahdella on sama luonto, aiheuttavat seitsemän äänivälien erottamaa\nsointua, luku mikä on melkein kaikkien seikkain yhdysside. Tätä ovat\noppineet ihmiset jäljitelleet kielisoittimilla ja laulelmilla sekä\nsiten avanneet itselleen paluumatkan tähän paikkaan, niinkuin kaikki\nmuut, jotka oivallisilla hengenkyvyillä varustettuina ihmiselämässä\novat viljelleet jaloja harrastuksia. Tämän soinnun vaikutuksesta\nihmisten korvat käyvät kuuroiksi. Eihän mikään aisti teissä ole\nvähemmän tarkka; niinpä se heimo, mikä asuu sillä paikalla, missä Niili\nvarsin korkeilta vuorilta syöksyy Catadupa nimisiin putouksiin, on\nkuuloaistia vailla mahtavan pauhinan johdosta. Mutta koko\nmaailmanrakennuksen ylen nopsan liikunnon takia kehkeää täällä sointu\nniin mahtava, että ihmiskorvat eivät saata sitä käsittää, samoin kuin\nette osaa katsella aurinkoa vastaan, vaan näkönne tarkkuus käy\ntehottomaksi sen säteistä.\" Tätä minä kummastelin, mutta käänsin\nkuitenkin silmäni yhä uudestaan maata kohti.\n\n6. Silloin lausui Africanus: \"Huomaan sinun yhäti vielä tarkastelevan\nihmisten asuinsijaa ja kotipaikkaa. Jos tämä nyt näyttää sinusta\npieneltä, niinkuin se todellakin on, niin käännä aina mielesi tähän\ntaivaalliseen ja ylönkatso kaikkea maallista. Sillä mitähän ylistystä\nihmiskielin tai mitä tavoitettavaa mainetta saatat saavuttaa? Näet että\nmaan päällä asutaan harvoilla, kapeilla paikoilla ja että noittenkin\nasuttujen pilkkujen välissä on autioita erämaita sekä että maan\nasukkaat eivät ainoastaan ole niin hajallaan, ett'ei mikään tieto saata\nlevitä heidän kesken toisten luota toisille, vaan myös osaksi elävät\nvastakkain, osaksi vierekkäin, osaksi vielä viistoon teistä; niiltä\nette varmaan voi mitään mainetta odottaa.\n\n\"Mutta huomaat että tuo sama maa on ikäänkuin muutamien vyöhykkeiden\nrajoittama ja ympäröimä ja näet että näistä kaksi on keskenään peräti\nerisuuntaista sekä kumpaiseltakin puolelta aivan taivaannapoihin\nrajoittuen jään vallassa ja että taas keskimäinen, tuo laajin, on\nauringonvalon polttama. Kaksi on asuttavaa, joista tuo eteläinen, jonka\nasukkaat ovat teidän vastajalkaisenne [antipodit], ei ensinkään ole\nrotunne yhteydessä ja tämä taas toinen pohjoiseen suuntautuva, missä\nasutte, huomaappas, kuinka vähäinen osa siitä kuuluu teille. Sillä koko\nasumanne maa, joka kapenee napoihin päin ja levenee sivuille, on\ntavallaan pieni saari sen meren keskellä, jota maan päällä nimitätte\nAtlantin mereksi tahi Isoksi mereksi tai Valtamereksi, ja näet\nkumminkin, kuinka vähäpätöinen se on huolimatta mahtavasta nimestään.\nSaattoiko sinun nimesi taikka jonkun toisen meikäläisen nimi juuri\nnäistä asutuista ja tunnetuista maista kulkea Kaukasuksen yli, jonka\ntuolla näet, taikka Gangeksen poikki? Kukapa nimesi kuulee muissa\nnousevan tai laskevan auringon etäisissä maissa tahi pohjolan ja etelän\nseuduilla? Jos tämän kaiken jätät lukuunottamatta, huomaat totta\ntosiaan, kuinka ahtaissa rajoissa maineenne saattaa levitä. Ja ne\ntaasen, jotka teistä puhuvat, kuinka kauan heillä on puhelahja?\"\n\n7. \"Vieläpä, jos vastaisten ihmisten jälkisuku mielisi herkeämättä\njättää jälkeläisilleen jokaisen meikäläisen maineen, jonka se on\nperintönä saanut isiltään, niin emme kuitenkaan vedenpaisumusten ja\nmaailmanpalojen takia, joitten välttämättömästi pitää tapahtua\nmääräaikana, voisi saavuttaa pysyväistä kunniata, saatikka sitten\nikuista. Vaan mitä hyötyä sinulla on siitä, että ne, jotka myöhemmin\nsyntyvät, sinusta puhuvat, kun eivät ne sitä tee, jotka ennen sinua\novat syntyneet? -- nämä eivät olleet harvemmat luvultaan ja olivat\nvarmaan paremmat ihmiset -- varsinkin kun juuri niistä, joille nimemme\nsaattaa kuulua, ei yksikään kykene muistissaan käsittämään edes yhtä\nmaailmanvuotta. Ihmiset tosin tavallisen käsityksen mukaan määräävät\nvuodenajan yksinomaan auringon, se on yhden ainoan tähden kiertokulun\nperusteolla, mutta kun kerrassaan kaikki tähdet ovat palautuneet siihen\nkohtaan, mistä kerran ovat lähteneet, sekä pitkien välimatkain perästä\naikaansaaneet saman koko taivaan aseman, niin silloin voidaan tätä\ntodellakin nimittää vuoden kiertokuluksi; tuskin uskallan sanoa,\nmontako ihmissukua siihen sisältyykään. Sillä vasta silloin kuin\naurinko, niinkuin se kerran muinoin ihmisille näytti pimenevän ja\nsammuvan, kun, näette, Romuluksen sielu kohosi juuri näihin\navaruuksiin, vasta silloin kuin aurinko samalta puolelta ja samaan\naikaan toistamiseen on pimennyt, saatat pitää maailmanvuotta\ntäydellisenä kaikkien taivaankappalten ja tähtien palattua\nlähtökohtaansa. Tiedä, ett'ei kahdeskymmenes osakaan tuommoisesta\nvuodesta vielä ole suoritettu. [Maailmanvuosi n. 12000 vuotta.]\n\n\"Siksipä, joll'et toivo mitään paluuta tähän paikkaan, johon suurten,\neteväin miesten koko pyrkimys kohdistuu, kuinka vähäinen onkaan sitten\ntuo maine ihmisten keskuudessa, mikä saattaa ulottua tuskin yhden\nvuoden pikkuosan yli? Niin ollen, jos tahdot kohottaa katseesi ylöspäin\nsekä pitää tätä asuinsijaamme ja ikuista kotipaikkaamme silmämääränäsi,\net saa turvautua yleisön puheisiin etkä panna elämäntoivoasi maallisiin\npalkintoihin. Omilla viehätyksillään vetäköön nimenomaan hyve sinut\ntodelliseen kunniaan, kaikki tuommoinen puhe taasen rajoittuu näkemiesi\nseutujen ahtaisiin aloihin eikä koskaan kenestäkään ole ollut ikuinen:\nse häviää ihmisten kuoltua ja katoaa jälkeläisten unohdettua.\"\n\n8. Kun hän tämän oli lausunut, vastasin: \"Tosiaan Africanus, jos nyt\nisänmaataan hyvin palvelleilla on ikäänkuin ura avoinna päästäkseen\ntaivaaseen, tahdon nyt vielä paljoa virkeämmin ponnistaa niin suuren\npalkinnon toivossa, vaikka lapsuudesta asti olen astunut isäni ja sinun\njälkiäsi enkä mainettanne pilannut.\" Ja hän jatkoi: \"Ponnista sinä sekä\nole vakuutettu siitä, ett'et sinä ole kuolevainen, vaan tämä ruumiisi:\nsillä ethän ole se, minkä tuo muotosi osoittaa, vaan kunkin ihmisen\nsielu sepä on ihminen eikä se muoto, mikä sormella saatetaan näyttää.\nTiedä siis että olet jumala, jos muuten se on jumala, joka meissä elää,\ntuntee, muistaa, joka niin johtaa, ohjaa ja liikuttaa sitä ruumista,\njonka johtoon se on asetettu, kuin tuo korkein jumala tätä maailmaa; ja\nniinkuin se on iankaikkinen jumala, joka liikuttaa osaltaan katoavaista\nmaailmaa, niin ikuinen sielu liikuttaa heikkoa ruumista.\n\n\"Sillä se, mikä aina liikkuu, on ikuinen; mikä taasen liikuttaa jotakin\ntoista ja mikä itse joutuu liikkeelle toisen vaikutuksesta, lakkaa\nvälttämättömästi elämästä, kun liikunto lakkaa. Ainoastaan se, mikä\nitsestään liikkuu, ei konsanaan myöskään lakkaa liikkumasta, koska se\nei konsanaan jätä itseään. Vieläpä on se muille liikkuville olioille\nliikunnon lähde ja alkusyy. Alkusyy taasen on alkuperää vailla, sillä\nalkusyystä ovat peräisin kaikki, itse alkusyy taas ei saata mistään\nmuusta syntyä; eihän se olisi mikään alkusyy, mikä toisaalta\naiheutuisi. Mutta jos se ei milloinkaan ala, ei se myös milloinkaan\nlopu. Sillä jos alkusyy häviää, se ei uudelleen synny toisesta eikä\nitsestään luo jotain toista, jos välttämättömyyden pakosta alkusyystä\nkaikki alkaa. Siitä seuraa että liikunnon alkusyy johtuu siitä, mikä\njuuri itse itsensä liikuttaa; se taas ei saata syntyä eikä liioin\nkuolla, tahi muuten täytyisi koko taivaan sortua kokoon ja koko\nluomiston pysyä paikallaan eikä saavuttaa mitään voimaakaan, jonka\nvaikutuksesta se uudelleen joutuisi liikkeelle.\"\n\n9. \"Kun siis on ilmeistä että se on ikuinen, mikä itsestään liikkuu,\nkukapa kieltää että tänlainen luonto on annettu sieluille? Eloton on,\nnäette, kaikkinainen olio, mikä joutuu liikuntoon ulkonaisesta\nvaikutuksesta; mikä taas on elävä olento, se kulkee sisäisestä ja\nomasta liikutuksestaan. Tämähän on sielun omituinen luonnonlaatu ja\nolemus; jos se on ainoa kaikista olioista, mikä itsensä liikuttaa, niin\nse varmaan toiselta puolen ei ole syntynyt ja toiselta puolen on\nikuinen.\n\n\"Käytä sinä tätä sielua mitä jaloimpiin toimiin! jaloimmat taasen ovat\nponnistukset isänmaan hyväksi, ja sielu, mikä niihin on käytetty ja\nrasitettu, liitelee nopeammin tähän asuinpaikkaamme, omaan\nkotisijaansa. Ja se tekee tämän pikemmin, jos se silloin, kuin se on\nruumiiseen suljettu, kohottautuu ylöspäin sekä sen ulkopuolella olevaa\ntarkkaillen mikäli mahdollista erottautuu ruumiillisuudesta. Sillä\nniiden sielut, jotka ovat antautuneet ruumiin nautintoihin sekä\nikäänkuin tekeytyneet sen palvelijoiksi ja aistillisten, nautintoja\nnoudattavien himojen vaikutuksesta loukanneet jumalain ja ihmisten\noikeuksia, ajetaan ruumiista päästyään maan ympäri eivätkä palaja tähän\npaikkaan, ennenkuin ovat kuljeskelleet hätyytettyinä useita\nvuosisatoja.\"\n\nHän poistui luotani, minä taasen heräsin unestani.\n\n\n\n"]