[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fye2oYtvvjMN7hZahTUB7VaCu94WVfpQlTSYQVl8_14Y":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":11,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":22,"gutenbergSummary":11,"gutenbergTranslators":23,"gutenbergDownloadCount":11,"aiDescription":24,"preamble":25,"content":26},1791,"Asbjörn Krag sotkeutuu vakoiluun","Riverton, Stein (oik. Sven Elvestad)",1884,1934,"1791-riverton-stein-asbjorn-krag-sotkeutuu-vakoiluun","1791__Riverton_Stein__Asbjörn_Krag_sotkeutuu_vakoiluun",null,"romaani",[],[],"fi",1896,1912,43806,287744,true,[],[],[],"Romaani kertoo Peter Wildestä, joka elää vuosia eristäytyneenä veneessään ennen asettumistaan maanviljelijäksi. Kertomus kuvaa norjalaisen suvun vaiheita, perhesuhteita ja onnen etsintää rannikkoseudun luonnon keskellä.","Stein Rivertonin 'Asbjörn Krag sotkeutuu vakoiluun' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 1791. E-kirja on public domainissa koko EU:n alueella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen\nk.o. maissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Juhani Kärkkäinen ja Projekti Lönnrot.","ASBJÖRN KRAG SOTKEUTUU VAKOILUUN\n\nSalapoliisiromaani\n\n\nKirj.\n\nSTEIN RIVERTON\n\n\nSuomennos\n\nEnsimmäinen painos ilmestynyt nimellä \"Salapoliisi Krag pankkirosvona\"\n\n\n\n\n\nPorvoossa,\nWerner Söderström Osakeyhtiö\n1942.\n\n\n\n\n\n\nI.\n\nARVOITUKSELLINEN BRETAGNELAINEN.\n\n\nKun Asbjörn Krag eräänä heinäkuun iltana kello seitsemän tienoissa\npalasi kotiinsa, huomasi hän kirjoituspöydällään kirjeen, joka oli\nosoitettu hänelle.\n\nNähdessään kirjekuoressa olevan leiman, levisi tyytymätön ilme hänen\nkasvoilleen. Kuoressa oli poliisilaitoksen leima. Siellä tarvittiin\nsiis taas hänen apuaan.\n\nTästä ei kuuluisa salapoliisi lainkaan pitänyt. Hänen mielenkiintonsa\noli tällä hetkellä kohdistunut erääseen sangen omituiseen juttuun, jota\nhän paraillaan selvitteli. Krag ei halunnut jakaa voimiaan\ntyöskennellessään. Hän tahtoi mieluummin selvittää jutun kerrallaan, ja\nvasta sitten tarttua uuteen. Mutta siinä tapauksessa, että poliisilla\noli joku arvoitus, jonka ratkaisussa he tarvitsivat hänen apuaan, ei\nKrag tahtonut loukata heitä kieltäytymällä avunannosta.\n\nHän repäisi kuoren auki ja tapansa mukaisesti katsahti ensin\nallekirjoitusta.\n\n-- No, tämähän on erinomaista, hän mutisi tyytyväisenä, kirje ei\nolekaan salapoliisipäälliköltä. Mahdollisesti he eivät tarvitsekaan\napuani.\n\nKirjeen oli lähettänyt eräs Kragin ammattitoveri. Boothwell-Hansen-\nniminen etsivä, mies, joka oli saanut erinomaisen käytännöllisen ja\nteoreettisen opetuksen ammatissaan ja joka sitäpaitsi oli viisas ja\nhienosti sivistynyt. Näiden ominaisuuksien vuoksi kunnioitti Krag\ntoveriaan vilpittömästi.\n\nKrag luki:\n\n    \"Rakas ystävä, olisin iloinen, jos voisit tulla luokseni\n    illalliselle tänään kello puoli yhdeksän. Siinä tapauksessa,\n    että aikasi on täpärällä, en pidätä sinua kauempaa kuin kello\n    yhteentoista. Olen koettanut saada sinua käsiini puhelimitse,\n    mutta en ole onnistunut, joten oletan, että työskentelet\n    jonkun tärkeän jutun kimpussa. Kaupungissammehan on jo paljon\n    ulkolaisia. Olenko väärässä väittäessäni, että nykyinen juttusi\n    on kansainvälistä laatua? Kuinka tahansa -- jos saat kirjeeni,\n    niin toivon, että tulet. Älä pelästy, en pyydä sinulta paljoa.\n    Haluaisin vain saada yhden neuvon. Ja jotta et olisi aivan\n    tietämätön asiasta, ilmoitan sinulle, että se koskee nuorta\n    bretagnelaista, jonka varmaankin muistat -- miestä, joka oli\n    puettu frakkiin ja silkkipyttyyn ja joka vangittiin hänen\n    yrittäessään varastaa erään köyhän naisen rahakukkaron. Hänen\n    juttunsa kehittyy yhä vaikeammaksi ja käsittämättömämmäksi\n    arvoitukseksi minulle. Siis -- odotan sinua.\n\n                                                     B.H.\"\n\nAsbjörn Krag taittoi kirjeen laskoksiinsa ja vaipui syviin mietteisiin.\nNyt hän muisti varsin hyvin nuoren bretagnelaisen, joka oli vangittu\nsilloin kuin Krag oli työskennellyt erään toisen, paljon tärkeämmän\njutun kimpussa. Tuon työnsä vuoksi hän ei silloin ollut kiinnittänyt\nerikoisempaa huomiota hienosti puettuun taskuvarkaaseen. Mutta nyt hän\nmuisti selvästi muukalaisen ulkomuodon: Hienot, hiukan hermostuneet\npiirteet, syvällä olevat silmät ja väsyneen hymyn.\n\nKrag oli sattumalta ollut salapoliisipäällikön luona juuri silloin kuin\nbretagnelainen tuotiin sinne. Siitä saattoi olla nyt noin neljätoista\nvuorokautta. Häntä ei pidättänyt siviilipukuinen poliisi, vaan\ntavallinen, virkapukuinen konstaapeli. Pidätetty oli tehnyt niin\nylhäisen ja sivistyneen vaikutuksen, että salapoliisipäällikkö\ntahtomattaan oli kysynyt:\n\n-- Mitä tämä herra on tehnyt?\n\n-- Taskuvarkaus, oli konsaapeli vastannut, röyhkeä taskuvarkaus\nkeskellä katua.\n\nMielipiteen lausuminen siitä, onko keskellä katua tahi pimeässä\nporraskäytävässä tehdyllä taskuvarkaudella mitään eroa, jääköön\nsillensä -- joka tapauksessa tuli toteennäytetyksi, että muukalainen\noli Raatihuoneen edustalla yrittänyt varastaa erään naisen taskusta\nrahakukkaron ja että hänellä oli ollut kukkaro jo kädessään silloin\nkuin hänet pidätettiin.\n\nKrag muisti samalla, että muuan pidätyksen toimittaneen konstaapelin\nlausuma ilmoitus oli tehnyt häneen omituisen vaikutuksen.\n\nKonstaapeli oli sanonut:\n\n-- Pyydän saada ilmoittaa, herra salapoliisipäällikkö, että pidätetty\nesiintyi niin röyhkeästi, että se tuntuu melkein uskomattomalta. Hän\nnäki minun seisovan lähettyvillään ja kuitenkin hän teki varkauden.\nNiin -- näytti melkein siltä, kuin hän olisi tahtonut, että varkaus\nhuomattaisiin. Ja sitten kun pidätin hänet, hymyili hän rauhallisesti.\n\nSanottuaan tämän osoitti konstaapeli pidätettyä ja huudahti:\n\n-- Katsokaa, nyt hän jälleen hymyilee!\n\nJa todellakin oli muukalaisen kasvoilla väikkynyt hiukan ivallinen,\nväsynyt hymy. Tuntui siltä kuin kaikki, mitä hänen ympärillään\ntapahtui, olisi ollut hänestä aivan samantekevää. Juuri sillä hetkellä\noli hän sattumalta avannut hienon, viimeisen muodin mukaisesti\nvalmistetun päällystakkinsa ja läsnäolijat olivat hämmästyksekseen\nhuomanneet, että vieras oli puettu frakkiin. Puku sopi hänelle kuin\nvalettu. Kaulus oli moitteeton -- samoin kuin paidanrintamuskin, jolla\nkimalteli pari timanttinappia.\n\n-- Kaikesta päätellen on hän kansainvälinen taskuvaras, oli salapoliisi\nsanonut. -- Heillä on tapana ilmestyä tänne vasta myöhemmin, mutta tänä\nvuonnahan täällä on suuri näyttely, jonka vuoksi he saapuvat\nkaupunkiimme tavallista aikaisemmin.\n\nKuulustelujen aikana muukalainen tunnusti, että hänen tarkoituksensa\noli ollut varastaa kukkaro. Hän ilmoitti nimensä. Hänen tuntomerkkinsä\nmerkittiin kirjoihin ja sen jälkeen hänet vietiin säilytysosastolle.\n\nJälkeenpäin oli salapoliisipäällikkö sanonut Asbjörn Kragille:\n\n-- Koska nuo veitikat ilmestyvät näille leveysasteille jo näin\naikaisin, on varmaa, että he vainuavat runsasta saalista.\n\nMutta Asbjörn Krag, joka koko ajan oli kiinnostuneena silmäillyt\nmuukalaisen kasvonpiirteitä, oli vastannut:\n\n-- Koko hänen olemuksensa todistaa, että hän on sangen viisas mies. En\nvoi käsittää, minkä vuoksi hän on käyttäytynyt niin kömpelösti. Asia\nolisi kokonaan toinen, jos se olisi tapahtunut talvella.\n\n-- Talvella? oli salapoliisipäällikkö kysynyt.\n\n-- Niin, Krag oli jatkanut, jos tämä olisi tapahtunut talvella ja jos\ntuo mies olisi ollut puettuna rääsyihin, olisin käsittänyt asian. Siinä\ntapauksessa olisi ollut luonnollista, että mies varastaa päästäkseen\nkaton alle ja saadakseen jotakin syötävää.\n\nSalapoliisipäällikkö ei ollut jatkanut keskustelua sen enempää tästä\naiheesta ja asian vähäpätöisyyden vuoksi ei siihen kiinnitetty sen\nsuurempaa huomiota. Myöhemmin oli Krag sattumalta kuullut, että asian\nselvittäminen oli uskottu Boothwellille.\n\nKaiken tämän Krag kävi ajatuksissaan läpi sormeillessaan Boothwellin\nkirjettä. Oikeastaan ei hänellä ollut varaa uhrata kahta tuntia näin\nmitättömän asian vuoksi. -- Mitättömän, mutisi Krag itsekseen ja\najatteli uudelleen bretagnelaisen kasvonpiirteitä. Asbjörn Kragilla oli\nomat käsityksensä mitättömiltä näyttävistä asioista. Yksinpä kaikkein\npieninkin juttu saattoi kiinnostaa häntä, kunhan se vain jollakin\ntavalla erosi niistä jokapäiväisistä rikosjutuista, joita suuressa\nkaupungissa päivittäin tapahtui. Ja Boothwell oli erikoisesti\nmaininnut, että vangittu ranskalainen oli täydellinen arvoitus. Krag\npäätti uhrata pyydetyt kaksi tuntia.\n\nHän saapui täsmälleen ja Boothwell-Hansen avasi itse hänelle oven.\nPöytä oli valmiiksi katettu ja ystävykset istuutuivat heti sen ääreen.\nBoothwell omisti hienon nuorenmiehen asunnon kaupungin parhaimmassa\nosassa.\n\n-- Lähetin taloudenhoitajattarenikin pois, Boothwell sanoi, saadaksemme\nkeskustella aivan rauhassa. Tulemme kahden varsin hyvin toimeen, vai\nmitä arvelet?\n\n-- Erinomaisesti, Krag vastasi. -- Sitäpaitsi en ole ennättänyt\nlainkaan syömään tänään. Tämähän muistuttaa jotakin juhlaa.\n\n-- Niin, on tämä ainakin parempaa kuin tavallinen vankilaruoka.\n\n-- Mitä sillä tarkoitat? Asbjörn Krag kysyi.\n\n-- Tarkoitan, toinen vastasi, että olen kutsunut tänne erään henkilön,\nmiehen, jonka muussa tapauksessa täytyy tyytyä vankilakeittiön\nantimiin.\n\n-- Vai niin -- mahdollisesti jonkun vanginvartijan?\n\n-- Ei. Kutsuin tänne erään -- vangin.\n\n-- Todellakin. Sinä siis järjestelet vangeille pieniä vapaahetkiä ja\ntarjoilet heille samalla illallisia? Siihen sinulla täytynee kuitenkin\nolla joku erikoinen syy?\n\n-- Niin onkin.\n\n-- En arvanne väärin jos oletan, että tänne kutsumasi mies on ystävämme\nbretagnelainen -- taskuvaras, joka oli puettu frakkiin?\n\n-- Olet aivan oikeassa. Hän kieltäytyi suostumasta kutsuuni.\n\n-- Sepä ihmeellistä. Ja millä syyllä lian kieltäytyi?\n\n-- Kerron sen sinulle heti. Halusin mielelläni saattaa hänet yhteyteen\nkanssasi. Olisin tahtonut sinun saavan hiukan täydellisemmän kuvan\nhänestä, kuin mitä sait edellisen, varsin lyhyen kohtauksenne aikana.\nSen vuoksi kutsuin hänet luokseni illalliselle.\n\n-- Mitä hän vastasi kutsuusi?\n\n-- Hän kävi aivan kalpeaksi, mutta ei vastannut mitään.\n\n-- Sehän on sangen omituista. Minä olisin hänen sijassaan suostunut\nempimättä.\n\n-- Niin, mutta hän kävi kalpeaksi kuin ruumis ja sitten hän kysyi.\noliko tarkoitukseni todellakin laskea hänet vapaaksi ja kutsua hänet\nillalliselle luokseni. Vakuutin asian olevan niin ja saadakseni hänet\ninnostumaan asiaan, mainitsin, että tarjoaisin hänelle tuoretta\nkaviaaria ja hyvää viiniä.\n\n\"Kaviaaria\", hän mutisi ja kävi mikäli mahdollista vieläkin\nkalpeammaksi.\n\n-- Sepä hittoa, Asbjörn Krag mutisi ja asetti lusikallisen kaviaaria\npaahdetulle leivänviipaleelle.\n\n-- Mahdollisesti hän ei pidä kaviaarista? Krag huomautti.\n\n-- Tuskinpa vain, Boothwell vastasi. -- En kuitenkaan tiedä minkä\nvuoksi hän kieltäytyi, mutta joka tapauksessa olivat kaikki pyyntöni\naivan turhat. \"Olen tehnyt rikoksen\", hän vain sanoi, \"ja haluan\nmyöskin kärsiä rangaistukseni.\"\n\n-- Siinä tapauksessa hän lienee käynyt uskonnollismieliseksi?\n\n-- Sitä en usko.\n\n-- Minkä vuoksi hän sitten käyttäytyy tuolla tavoin?\n\n-- Siinäpä salaisuus onkin, Boothwell vastasi. -- Näyttää siltä kuin\nhän olisi tipahtanut tänne suoraan taivaasta.\n\n-- Puettuna frakkiin? Boothwell nyökkäsi innokkaasti.\n\n-- Aivan sellaisena kuin hänet näit, frakkeineen, timanttinappeineen ja\nkaikkine komeuksineen... Tipahtanut pilvistä.\n\n\n\n\nII.\n\nPUNAINEN JA MUSTA TUKKA.\n\n\nTähän toverinsa viimeiseen huomautukseen ei Asbjörn Krag vastannut\nmitään. He lopettivat illallisen hiljaisuuden vallitessa eikä kumpikaan\npuhunut mitään vielä sikaareja sytytettäessä. Boothwell ei häirinnyt\nKragia, vaan ryhtyi itse valmistamaan kahvia ja asetti sitten höyryävän\nkupin ystävänsä eteen.\n\nVasta sitten Krag katkaisi hiljaisuuden. Hänen päänsä oli peittynyt\npaksuun savupilveen ja tämän savupilven keskeltä Boothwell kuuli äkkiä\nkysymyksen:\n\n-- Kuulehan, hyvä ystävä, koettakaamme päästä tämän salaisuuden perille\n-- miksi hän kutsuu itseään, tämä salaperäinen tuttavamme?\n\n-- Craonne. Hän väittää olevansa kotoisin Bretagnesta. Hän on\nkieltäytynyt vastaamasta kysymyksiin, jotka koskevat hänen ammattiaan\nja paikkaa, josta hän on tänne tullut. Voi olla niinkin, ettei hän\nolekaan bretagnelainen. Mutta kaikissa tapauksissa hän on ranskalainen,\nsillä hänen ulkomuotonsa viittaa vahvasti siihen.\n\n-- Hän on varmasti Bretagnesta, Krag vastasi, olen asunut siellä yhden\nkesän, joten tunnen heidän murteensa varsin hyvin.\n\n-- Voit olla oikeassa, mutta hänen kotipaikkansa selville saaminen\nei olekaan tässä asiassa tärkeintä. Pääasia on se, että en\nmillään ole päässyt selville siitä, kuka tuo vekkuli oikein on.\nSalapoliisipäällikkö on edelleenkin vakuutettu siitä, että herra\nCraonne on tavallinen, kansainvälinen taskuvaras, joka näyttelemällä\nyhtä tahi toista hyvin suunniteltua ilveilyä koettaa päästä pujahtamaan\nverkosta, jonne on sattumalta joutunut.\n\n-- Pelkään, että päällikkösi on väärässä. Siinä tapauksessa, että\nranskalainen on rikollinen, mikä ei ole lainkaan varmaa, on hän\nilmeisestikin nyt ensimmäistä kertaa rikoksen poluilla. Jo silloin, kun\nhänestä otettiin sormenjäljet ja kun hänet valokuvattiin, huomasin sen,\nsillä hän ei väännellyt kasvojaan tuntemattomiksi, kuten tottuneemmat\nrikolliset tekevät kun heitä valokuvataan. Päinvastoin, minusta näytti\nkuin hän olisi suurella mielenkiinnolla katsellut kaikkia kojeitamme.\nSain sen varman käsityksen, että hän ei koskaan aikaisemmin ole ollut\nsellaisessa huoneessa. Hän ei tiennyt mitenkä hän olisi käyttäytynyt.\n\n-- Tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, Boothwell jatkoi, että\nkansainvälinen rikollinen ei voi olla vangittuna useita päiviä niin\nettei hänen henkilöllisyyttään saataisi selville. Lähetimme\nbretagnelaisen tuntomerkin kaikkiin Euroopan suurkaupunkeihin. Yksinpä\npelkkien sormenjälkien avulla voidaan nyt jo muutamassa hetkessä päästä\nselville, kuka rikollinen kulloinkin on kysymyksessä. Berlinin poliisi,\njoka toimii ripeimmin, lähetti vastauksen jo neljän päivän kuluttua\nsiitä kun olin kysymykseni heille lähettänyt. Siellä ei tunnettu\nkysymyksessä olevaa \"kättä.\" Hänen tuntomerkkejään ei löytynyt Berlinin\npoliisilaitoksen suunnattomista luetteloista, joihin on merkitty kaikki\nne lainrikkojat, jotka ovat pidätetyt Saksan rajojen sisäpuolella.\nTähän mennessä olen saanut vastauksen Lontoosta, Parisista,\nKööpenhaminasta, Tukholmasta, Roomasta ja muista pääkaupungeista.\nKukaan heistä ei ole aikaisemmin ollut tekemisissä tämän \"käden\"\nkanssa. Jo tämäkin todistaa, että mies ei missään tapauksessa voi olla\nkansainvälinen rikollinen. Lisäksi sotii sellaista väitettä vastaan\nhänen koko olemuksensa, hänen käytöksensä, ja ennen kaikkea se kömpelö\ntapa, jolla hän varkautensa suoritti.\n\nPäästyäni näin pitkälle, sanoi salapoliisipäällikkö, että olisi\nviisainta jättää mies tuomioistuimen haltuun ja siten vapautua hänestä.\nMies luonnollisesti passitettaisiin yli rajan. Pyysin lykkäystä. Tuo\nhienosti puettu, hiljainen muukalainen vaikutti minusta täydelliseltä\narvoitukselta. Rupesin tuntemaan todellista mielenkiintoa häntä\nkohtaan.\n\n-- Mielenkiintoa, Krag huomautti, minusta olisi nimitys osanottoa\nparemminkin paikallaan.\n\n-- Niin, voidaanhan sitä sitenkin nimittää. En voinut saada häntä\najatuksistani ja minua kiukutti, että en pystynyt ratkaisemaan\narvoitusta, jonka tuo äkkiä ilmestynyt ranskalainen oli eteeni\nasettanut. Ryhdyin oikein todenteolla ottamaan hänestä selvää.\n\n-- Etkö ole löytänyt minkäänlaista lähtökohtaa? Krag kysyi äkkiä.\n\n-- Kyllä, toinen vastasi, mutta ainoastaan yhden. Se rajoittuu yhteen\nainoaan sanaan, vieraskieliseen haukkumasanaan \"_Fétjuk_\". Se on\nvenäjää -- roskaväen käyttämää katukieltä. Se lausuttiin Grandin\nruokasalissa toukokuun 1 päivänä kello puoli kaksitoista yöllä.\n\n-- Oh! Krag huudahti, sehän kuulostaa kiinnostavalta; mutta mitä\nyhteyttä sillä on tämän asian kanssa?\n\n-- Niin, toinen vastasi, ethän voi sitä tietää koska et ole seurannut\nasiaa lähemmin. Mutta pyydän sinua toistaiseksi painamaan mieleesi tuon\nhaukkumasanan _\"Fétjuk\"_. Käsitin tietysti heti, että koska monsieur\nCraonne pidätettiin moitteettomassa seurustelupuvussa, oli hänen\ntäytynyt saapua kaupunkiin jo aikaisemmin tai täytyi hänellä olla\nasunto jossakin. Ryhdyin sen vuoksi tutkimuksiin, jotka käsittivät\nkaikki hotellit ja matkustajakodit, vieläpä perheetkin, jotka pitävät\nvuokralaisia. Mutta missään ei tunnettu sen näköistä herraa. Myöskään\nei kukaan ole tehnyt poliisille ilmoitusta kadonneesta vuokralaisesta.\nOlen koettanut ilmoittaa sanomalehdissä -- kaikki tuloksetta. Myöntänet\nkuitenkin, että mies ei voi ilmestyä kaupunkiin niin, ettei hänestä\njotakin selvää saisi.\n\n-- Sinähän sanoit itse, Krag huomautti leikillisesti, että hän\nmahdollisesti on tipahtanut tänne pilvistä.\n\n-- Aivan niin, toinen vastasi epätoivoisesti päätään pudistaen, ja kun\nkysyin mieheltä itseltään, missä hän asui täällä Oslossa, vastasi hän\nvain ylöspäin viitaten ja päätään pudistaen.\n\n-- Oletko ottanut selvää, onko kaupunkiin tullut lentokoneita viime\naikoina? Krag kysyi hymyillen.\n\n-- Rakas ystävä, toinen vastasi tyytymättömänä, pyydän, että et laskisi\nleikkiä tässä asiassa. Olen vakuutettu siitä, että tähän sisältyy\njotakin vakavaa. Luulen, että mies on onneton. Häntä ei ympäröi\nyksinomaan salaperäisyys, vaan myöskin murhenäytelmä. Olen kysynyt\nhäneltä _kuinka kauan_ hän on ollut Oslossa ja siihen hän on vastannut:\nyhden kuukauden.\n\nAsbjörn Krag nyökkäsi.\n\n-- Sitten keksin keinon. Päätin käydä kaikissa kaupunkimme kahviloissa\nja näyttää siellä hänen valokuvaansa.\n\n-- Tunnettiinko hänet?\n\n-- Kyllä, hänet tunnettiin.\n\nBoothwell etsi papereiden joukosta kaksoisvalokuvan, jonka hän ojensi\nAsbjörn Kragille.\n\nSe oli tavallinen poliisilaitoksen rikollisesta ottama valokuva, jossa\nasianomainen henkilö oli valokuvattuna sekä edestä että sivulta.\nValokuva esitti ranskalaista sellaisena kun hän oli pidätettäessä,\nhienona, takki avoinna ja timanttinappeineen. Asbjörn Kragin täytyi\njälleen ihailla miehen hienoja kasvonpiirteitä, joista kuvastui\nsivistyneisyys ja viisaus.\n\n-- Jos tämä mies on rikollinen, Krag sanoi, niin hän on varmasti\nvaarallinen. Pidän valokuvan itseäni varten.\n\n-- Saat sen kernaasti. Näytä sitä kaikissa mahdollisissa paikoissa --\nehkenpä siten löydämme uusia jälkiä. Kuten jo sanoin, tunnettiin hänet\nvalokuvan perusteella. Ensiksi tunsi Grandin hovimestari hänet ja\nsitten vahtimestari, joka oli tarjoillut hänen pöytäänsä.\n\n-- Oliko salaperäinen ystävämme ollut siellä yksinään?\n\n-- Ei.\n\n-- No niin -- siinä tapauksessa, että hän ei ole ollut yksikseen\nsiellä, on meillä toiveita saada asia selvitetyksi.\n\n-- Hän illasti siellä erään naisen seurassa. Hovimestari muisti\nnähneensä hänet siellä kaksi eri kertaa ja kummallakin kerralla oli\nhänellä ollut sama naishenkilö mukanaan. Ja tässä kohden viittaan\nsiihen mitä tarjoilija kertoi minulle. Hänkin tunsi ystävämme ja\nsaattoi sitäpaitsi sangen tarkasti kuvata kysymyksessä olevan naisen\nulkomuodon.\n\n-- Ennen kaikkea, Asbjörn Krag keskeytti, kuuliko tarjoilija mitä\nkieltä ystävämme ja nainen käyttivät keskustellessaan?\n\n-- Kyllä, he keskustelivat ranskaksi. Niistä muutamista irrallisista\nlauseista päätellen, jotka tarjoilija sattumalta oli kuullut, olivat he\nkeskustelleet jostakin matkasta, jonka he hiljakkoin olivat tehneet.\n\n-- Minkä näköinen nainen oli?\n\n-- Hän oli keskimittainen, suunnilleen kolmenkymmenen tahi korkeintaan\nkolmenkymmenenkahden vuoden ikäinen, hiukan lihavahko, mutta kuitenkin\nkaunis. Nainen kuului siihen hiukan kuihtuneiden ja lihavuuteen\ntaipuvaisten naisten tyyppiin, jotka silti nuorempina ovat usein olleet\nhyvinkin kauniita. Hän oli ollut hienosti puettu, mutta oli hänen\npuvussaan ollut jotakin silmiinpistävää, sellaista, mikä viittaa\nomistajattarensa kuuluvan johonkin varieteehen, ja oli hänellä ollut\nloistavia ja varmaankin sangen arvokkaita koruja yllään.\n\n-- Entä hiukset? Krag kysyi äkkiä.\n\n-- Oletko tavannut kysymyksessä olevan naisen aikaisemmin? hän kysyi.\n\n-- Entä hiukset? Krag toisti.\n\n-- Niin, mitä hiuksiin tulee, toinen vastasi, niin siinä kohdin\npoikkeavat saamani ilmoitukset toisistaan. Hovimestari väittää, että\nkun nainen ensimmäisen kerran ilmestyi kahvilaan, oli hänellä ollut\nloistavan musta tukka. Toisella kerralla ei hän kiinnittänyt naiseen\nhuomiota, mutta tarjoilija väittää, että tämän hiukset olivat silloin\npunertavat.\n\nKrag hymyili.\n\n-- Sehän ei merkitse paljoakaan, Boothwell lisäsi, sillä Parisissahan\nnaiset vaihtavat hiustensa väriä yhtä usein kuin hattuakin ja tämä\nnainen on kaikesta päättäen kuulunut kaikkein nykyaikaisimpiin.\nTarjoilija kertoi edelleen, että ystävämme ja naisen keskustelu oli\nlopulta vaikuttanut hiukan kiihtyneeltä. Tarjoilijasta oli tuntunut,\nkuin tämä olisi koettanut puolustautua. Juuri silloin oli nainen\nhuudahtanut sanan _\"Fétjuk\"_. Tarjoilija oli erikoisesti painanut\nmieleensä tuon sanan. Se oli erottunut niin omituisesti\nranskankielestä.\n\n-- Eikö paria ole sen jälkeen tavattu yhdessä?\n\n-- Ei sen jälkeen. Ei kumpaakaan.\n\n-- Tämä on erittäin mielenkiintoinen seikka, Krag huomautti, ja mikäli\nkäsitän, täytyy minun sittenkin ryhtyä sitä selvittelemään. Kuten\nvarmaankin tietänet, olen viime aikoina selvitellyt erästä salaperäistä\njuttua. Siihenkin on sekaantunut nainen, jonka tuntomerkit ovat aivan\nsamat kuin äsken mainitsemasi naisen. Voi olla, että nämä molemmat\njutut, joilla ei näytä olevan mitään yhteyttä aavistamattamme saattavat\näkkiä yhtyä ja johtaa samaan päätepisteeseen.\n\n\n\n\nIII.\n\nVUORIKIIPEILIJÄT.\n\n\nMitä nyt oli tehtävä?\n\nBoothwell-Hansen oli pyytänyt ystävänsä apua syystä, että hän tunsi\nolevansa voimaton juttua selvittämään. Hän oli halukas pitämään sitä\ntavallisena taskuvarkautena, mutta sittenkin oli hänellä sellainen\naavistus, että juttuun sisältyi paljon suurempia salaisuuksia kuin ensi\nnäkemältä saattoi aavistaa. Siitä johtui, että hän tunsi jonkinlaista\nosanottoa vangittua kohtaan. Se harvinainen salaperäisyys, jolla tämä\noli ympäröinyt itsensä, täytti hänet ihmettelyllä. Ja nyt hänellä oli\nvalittavana: Antaisiko hän asian raueta mitättömänä taskuvarkautena,\nvai jatkaisiko hän tutkimuksia saadakseen selville Craonnen\nhenkilöllisyyden? Hän punnitsi mahdollisuuksiaan hän menettäisi\nharvinaisen ja mielenkiintoisen tilaisuuden, mahdollisesti\nhuomiotaherättävän paljastuksen -- viimeksimainitussa tapauksessa\nsaattaisi hän lyödä kirveensä kiveen, joutua hysteerisen ja naurettavan\nmiehen maineeseen, mikä taas oli pahinta, mitä nykyaikainen salapoliisi\nsaattoi ajatella. Sen vuoksi oli hän pyytänyt ystävänsä Asbjörn Kragin\napua.\n\nHelpotuksesta huokaisten hän huomasi, että Krag alkoi vähitellen\nkiinnostua asiasta ja kun tämä keskustelun lopulla viittasi siihen,\nettä asialla, jota hän paraillaan tutki ja monsieur Craonnella saattoi\nolla jotakin yhteyttä, tuli Boothwell-Hansen melkein liikutetuksi.\nBoothwell-Hansenin täytyi kuitenkin lähteä päivystysvuorolleen etsivään\nosastoon ja Krag lähti saattamaan häntä.\n\n-- Niin, mitä sinusta nyt on viisainta tehdä?\n\nHe olivat ennättäneet Egertorille, jossa Asbjörn Krag aikoi erota\nystävästään, kun tämä lausui äkkiä kysymyksensä.\n\n-- Olen sitä mieltä, Krag vastasi, että hänet on laskettava vapaaksi.\n\n-- Minkä vuoksi? Siksi, että et usko hänen olevan tavallisen\nrikollisen?\n\n-- Sitä en varmuudella tiedä, vaikkakin pidän sitä uskottavana.\n\n-- Mutta minkä vuoksi päästäisimme hänet vapaaksi? Eikö olisi parasta\npitää häntä edelleenkin vangittuna ja sillä aikaa koettaa paljastaa\nhänen salaisuutensa?\n\n-- Sinä erehdyt, Krag vastasi, sillä hänen tekemänsä mitätön\ntaskuvarkaus ei luonnollisestikaan voi kiinnostaa meitä. Rangaistaanko\nhäntä siitä tahi ei, on meistä aivan samantekevää. On jo onneksi\nsivuutettu se aikakausi, jolloin poliisin täytyi kiinnittää huomiotaan\nsellaisiin mitättömyyksiin. Meidän on kiinnitettävä huomiomme siihen,\nettä hän salaa jotakin. Voimme melkoisella varmuudella olettaa, että\nse, mitä hän koettaa peitellä meiltä, on paljon tärkeämpää kuin\ntaskuvarkaus, jonka vuoksi hänet on vangittu, koskapa hän suhtautuu\nniin välinpitämättömästi siihen, tuomitaanko hänet muutaman päivän\nvesileipärangaistukseen tahi ei. Ensimmäinen tehtävämme on siis ottaa\nselvää, mitä hän meiltä salaa. Koko jutun luonne, hänen salaperäinen\nkäytöksensä, viittaa siihen, että kysymyksessä on sangen monimutkainen\njuttu. Jos onnistumme hiukankaan raottamaan sitä peittävää verhoa, niin\nuskon, että hämmästymme. No niin, koettakaamme pyrkiä kohti pistettä,\njosta voimme ottaa selville, mitä juttuun kätkeytyy. Meidän on\nlöydettävä siihen pisteeseen johtava lyhin tie. Ja mies saa itse\njohdattaa meidät sinne.\n\n-- Millä tavoin? Boothwell kysyi.\n\n-- Pyydän sinua kiinnittämään huomiotasi siihen, Krag vastasi, mitenkä\ninnokkaasti mies koettaa pitää salassa sitä paikkaa, missä hän on\nasunut täällä Oslossa. Olet aivan oikeassa sanoessasi, että tuntuu kuin\nmies olisi tipahtanut suoraan pilvistä tänne. Kukaan ei tiedä mistä hän\non tullut ja missä hän on asunut. Kaikesta huomaa, että hänelle on\nollut varsin tärkeätä saada salatuksi asuinpaikkansa. Se voi merkitä\nainoastaan sitä, että samassa silmänräpäyksessä kuin saamme selville\nhänen asuinpaikkansa, voimme myöskin seurata hänen aikaisempia jälkiään\nja saada selville, mitä hän on tehnyt ennen tuota mitätöntä\ntaskuvarkautta. -- Siitä silmänräpäyksestä lähtien on meillä\nmahdollisuus saada selville salaisuus, jota hän niin innokkaasti\nkoettaa suojella. Koko hänen huoleton käytöksensä viittaa myöskin\nsiihen, että hän uskoo salaisuutensa olevan siksi suojatun, että emme\npysty sitä ratkaisemaan. Päästäksemme nopeimmin oikeille jäljille on\nmeidän kuljettava lyhintä tietä, annettava hänen itsensä opastaa meidät\noikeille jäljille. Tämä käy parhaiten siten, että laskemme hänet\nvapaaksi. Voimme huoleti uskaltautua siihen kokeeseen. Ilmoitamme\nhänelle, että taskuvarkaus oli siksi mitätön, ettei siitä koidu mitään\nrangaistusta ja sitten annamme hänen mennä.\n\n-- Ja seuraamme häntä.?\n\n-- Niin, luonnollisesti. Epäilemättä hän tulee menemään samaan\npaikkaan, mistä hän on lähtenytkin. Jos emme hetkeksikään laske häntä\nnäköpiiristämme, saamme ennemmin tahi myöhemmin hänen salaisuutensa\npaljastetuksi.\n\n-- Aivan oikein. Siitä hetkestä lähtien, kun hän poistuu\npoliisilaitokselta, on hänen jokaista askeltaan tarkasti vartioitava.\n\nAsbjörn Krag nyökkäsi. Hänen katseensa kiintyi äkkiä kahteen henkilöön,\njotka nopeasti hävisivät kadulla parveilevaan ihmistungokseen.\n\n-- Emme saa myöskään unohtaa, että häntä täytyy myöskin suojella, Krag\nhuomautti. -- Niin pian kuin hän poistuu poliisilaitokselta, uhkaa\nhäntä vaara muultakin kuin meidän taholtamme.\n\nLopuksi Asbjörn Krag pyysi ystäväänsä toimimaan siihen suuntaan, että\nranskalainen laskettaisiin vapaaksi ilman ehtoja. Siinä tapauksessa\nvastaisivat Krag ja Boothwell toimenpiteestä ja siitä, että\nvapaaksilaskemisesta olisi vastaisille tutkimuksille hyötyä. Mutta\nennen kuin ranskalainen laskettaisiin vapaaksi, täytyisi hänen\nasiassaan toimitettavat kuulustelut saattaa loppuun. Ja tässä\nkuulustelutilaisuudessa, joka tapahtuisi seuraavana aamuna kello 10,\ntahtoi Asbjörn Krag olla itse läsnä.\n\nTämän jälkeen ystävykset erosivat.\n\nAsbjörn Krag oli viitannut siihen suuntaan, että asialla, jota hän\nviime aikoina oli tutkinut, ja nuoren ranskalaisen jutulla, oli jotakin\nyhteyttä keskenään. Erottuaan ystävästään hävisi Asbjörn Krag Osloon,\nsukelsi tuon norjalaisen pääkaupungin ihmeellisiin sokkeloihin,\nkaduille ja kujille, jotka kätkevät sekä hyvää että pahaa. Uhrattuaan\njo kaksi kokonaista tuntia uuden jutun selvittelemiseen, hän palasi\njälleen entisten tutkimustensa ääreen. Kukaan ei tiennyt minne hän\nmeni. Erotessaan Boothwellista hän oli ollut puettuna tavalliseen\nharmaaseen kevätpukuun ja kantanut käsivarrellaan ohutta päällystakkia.\nKun hän seuraavana aamuna vähää ennen kymmentä ilmestyi\npoliisilaitokselle, oli hän puettuna kokonaan toisin. Hän muistutti\nenglantilaista urheilukalastajaa.\n\nHänen toisessa silmässään kimalteli monokkeli, mistä lähti ohut\nkultaketju, joka oli kiinnitetty hänen liivinsä ylimpään napinreikään.\nVaikka Asbjörn Kragilla luonnostaan oli kaunis, tumma tukka, esiintyi\nhän tänä aamuna punaisessa, hiukan villiltä vaikuttavassa tukassa.\n\nBoothwellin tervehtiessä Kragia tämä lausui:\n\n-- Olen hiukan väsynyt. Olen työskennellyt koko yön. Mutta en ole ollut\nkotona.\n\n-- Nyt puuttuu ainoastaan Baedecker, Boothwell vastasi, muuten on\nkaikki kunnossa.\n\n-- Kuulun juuri tällä hetkellä erääseen englantilaiseen, viiden\nvuorikiipeilijän muodostamaan matkailijakerhoon.\n\nHe astuivat etsivään osastoon. Kello oli nyt täsmälleen kymmenen ja\nsamalla ilmoitettiin, että salaperäinen vanki oli paraillaan matkalla\nsinne.\n\n\n\n\nIV.\n\nMIES, JOKA HALUSI OLLA VANGITTUNA.\n\n\nKun ranskalainen tuotiin sisään, olivat ainoastaan Asbjörn Krag,\nsalapoliisipäällikkö ja Boothwell-Hansen kuulusteluhuoneessa. Koska\nmolemmat salapoliisit olivat luvanneet pitää silmällä bretagnelaista,\noli salapoliisipäällikkö suostunut hänen vapauttamiseensa. Mutta\nAsbjörn Krag oli saanut omituisen päähänpiston. Boothwell-Hansenin\nehdottaessa, että ranskalainen laskettaisiin heti vapaaksi, lausui Krag\ntoivovansa, että salaperäiselle vangille nyt ainoastaan\nilmoitettaisiin, että hänet lasketaan vapaaksi, mutta että mies silti\npidettäisiin säilytysosastolla seuraavaan aamuun. Krag ei halunnut\nselittää, minkä vuoksi hän oli valinnut tällaisen muodon, mutta hänen\nehdotukseensa suostuttiin kuitenkin.\n\nRanskalainen huomasi heti, että vieras henkilö oli läsnä. Hänen\nkatseensa oli aluksi lakkaamatta kohdistettuna Asbjörn Kragiin ja tämä\npuolestaan tarkasteli mielenkiinnolla vangitun kasvonpiirteitä.\nSalapoliisin terävä huomiokyky paljasti heti sen, että vanki ei\ntarkastellut häntä vain pelkästä uteliaisuudesta, vaan että miehen\nkasvoista kuvastui sitäpaitsi lievä hämmästys. Tuntui aivan siltä kuin\nei hän olisi tuntenut oloansa täysin turvalliseksi tämän uuden henkilön\nläsnäollessa. Äkkiä juolahti Asbjörn Kragin mieleen, että vanki oli\nsaattanut huomata hänen olevan valepuvussa. Näytti siltä, kuin miehen\nkatse oli harhaillut juuri niillä kohdin, joissa tavallisimmin\nnaamioitsijat tekevät virheitä, otsalla hiusrajassa ja silmissä.\n\nSitten alkoi Boothwellin johtama kuulustelu. Asbjörn Krag oli jo\netukäteen pyytänyt häntä esittämään muutamia määrättyjä kysymyksiä.\n\n-- Te voitte joutua maasta karkoitettavaksi, Boothwell sanoi, ellette\nsuostu ilmoittamaan paikkaa, missä olette täällä asunut, sekä, minkä\nvuoksi olette tänne tullut.\n\n-- Kysymyksessä olevat seikat ovat aivan toisarvoisia teille, vanki\nvastasi -- niillä ei ole mitään yhteyttä tekemäni rikoksen kanssa,\njoten ne eivät voi sitä enempää lievittää kuin raskauttaakaan.\n\nHän puhui selvästi ja täsmällisesti.\n\n-- Olemme kääntyneet Ranskan täkäläisen lähetystön puoleen, Boothwell\njatkoi, ja heillä ei ole mitään karkoitustanne vastaan. Lähetämme\nteidät laivalla kotimaahanne ja luonnollisesti ilmoitamme tulostanne\nranskalaiselle poliisille, joten, jos teillä on siellä joitain\nsovittamattomia syntejä, joudutte sananmukaisesti suoraan leijonan\nkitaan.\n\n-- Minulla ei ole mitään pelättävää ranskalaisen poliisin taholta.\n\n-- Onko teillä muuten mitään, mitä haluatte esittää puolustukseksenne?\n\n-- Ei -- ei mitään. Olen tehnyt rikoksen täällä Oslossa ja koska kerran\nolen ollut siksi kömpelö, että olen joutunut kiinni itse teossa,\nansaitsen myöskin maan lakien sellaisessa tapauksessa määräämän\nrangaistuksen. Olen valmis sovittamaan tekoni. En voi esiintyä\nkunniallisemmin tällä hetkellä. Tuomitkaa minut. Siinä kaikki, mitä\nminulla on sanottavaa. Rikollinen ansaitsee rangaistuksensa.\n\nBoothwell hymyili.\n\n-- Tehän puhutte aivan kuin olisitte yleinen syyttäjä omassa\nasiassanne, hän sanoi. -- Mutta jos ette ole tehnyt sen suurempaa\nrikosta kuin tuon mitättömän taskuvarkauden, jossa sitäpaitsi\nepäonnistuitte, on mielestäni niinkin räikeä nimitys kuin rikollinen\nhiukan liioiteltua.\n\n-- Siinä tapauksessa lienevät yleisinhimilliset käsitteet Norjassa\ntoisenlaisia kuin muualla maailmassa ranskalainen vastasi, ja sen\nvuoksi lieneekin asialleni eduksi, että en yritä sitä kaunistella.\n\n-- Olette aivan oikeassa. Voin lisäksi vakuuttaa teille, että\noikeudenkäsittely on ehdottomasti omantunnontarkkaa ja lahjomatonta.\nEnsiksi tutkimme henkilön ja sitten itse rikoksen. Silloin kuin jotakin\nsamanlaista on havaittavissa henkilössä ja rikoksessa -- kuten\nteidänkin asiassanne -- olemme hyvin varovaisia tuomiota\nlangettaessamme. Sekä teidän juttunne, että te itse olette siksi\ntiiviin salaperäisyyden verhossa, että epäröimme langettaa tuomiota\nilman muuta. Tekisimme oikein, jos lähettäisimme teidät jonkun\nhermolääkärin luokse. Tuloksen saaminen sitä tietä kestäisi kuitenkin\nliian kauan ja sitäpaitsi koituisi siitä suuria kustannuksia ja\nvaikeuksia. Olemme tiedustelleet yleisen syyttäjän mielipidettä ja hän\nilmoitti, ettei hän halua nostaa asiastanne syytettä, koska se on aivan\nliian mitätön aiheuttaakseen sellaisia toimenpiteitä. Ja kun\npoliisillakaan ei ole mitään erikoista syytä pitää teitä vangittuna,\nolemme päättäneet laskea teidät vapaaksi.\n\nMuutos, joka tapahtui vangin kasvoilla, oli ihmeellinen. Hänen\nilmeensä, joka tähän asti oli ollut rauhallinen, melkeinpä\nvälinpitämätön, muuttui äkkiä rajattoman hämmästyneeksi. Hän astui\naskeleen eteenpäin ja tarttui aivan kuin tukea etsien edessään olevaan\nkaiteeseen. Krag katsahti silmänräpäyksen ajan hänen hyvinmuodostuneita\nsormiaan ja salapoliisista näytti kuin ne olisivat vavisseet.\n\n-- Käsitinkö sananne oikein? vanki kysyi. -- Tarkoitatteko, että asian\nannetaan raueta?\n\n-- Kyllä, Boothwell vastasi, olemme päättäneet niin.\n\n-- Ja mikä on seurauksena?\n\n-- Seurauksena on se, että aivan yksinkertaisesti laskemme teidät\nvapaaksi.\n\n-- Päästetäänkö minut siis Osloon? vanki kysyi. Hän käytti juuri sanoja\n\"päästetäänkö minut\", ja hänen äänensävynsä vaikutti siltä, kuin hän\noli pitänyt Osloa jonkunlaisena kauhujen tyyssijana.\n\n-- Kyllä, Boothwell vastasi, siinä tapauksessa, että ilmoitatte, missä\naiotte asua täältä päästyänne, saatte mennä.\n\n-- Koska?\n\n-- Huomenna, kuului vastaus. -- Teidän täytyy viipyä täällä vielä yli\nyön, mutta huomenaamulla saatte poistua.\n\nKun vanki vietiin ulos, loi hän vielä viimeisen, tutkivan silmäyksen\nAsbjörn Kragiin.\n\nSalapoliisipäällikön hämmästys oli rajaton.\n\n-- Mitään samantapaista en koskaan aikaisemmin ole joutunut kokemaan,\nhän huudahti. -- Mieshän näytti selvästi tyytymättömältä. Tuntui aivan\nsiltä kuin olisi hän tahtonut jäädä edelleenkin vangiksi.\n\n-- Tyytymättömältä on aivan liian lievä sana tässä tapauksessa, Krag\nhuomautti, sillä hän yksinkertaisesti kauhistui kuultuaan, että hän\npääsisi vapaaksi. Yksin se pelko, joka hänen kasvoillaan kuvastui\nsilloin kuin hänelle ilmoitettiin, että hänet laskettaisiin vapaaksi\nOsloon, oli varsin ihmeellinen. Mies pelkää jotakin, se on selvää, ja\ntuntuu siltä kuin häntä ajettaisiin takaa ja kuin henkilöt, jotka ovat\nhänen kintereillään, olisivat sellaisia, joilta armoa ei ole\nodotettavissa. Ja sillä tavoin saa hänen suorittamansa hullunkurinen\ntaskuvarkaus luonnollisen selityksensä. Hän halusi vain pelastaa\nitsensä. Hän teki rikoksensa mahdollisimman lähellä poliisilaitosta,\nniin, hän melkein kutsui poliisin olemaan todistajana rikoksessa.\nTekemällä sen lähellä poliisilaitosta oli hänen vihollisillaan hyvin\npienet mahdollisuudet saada selville minne hän oli kadonnut. Ja hän on\najatellut sangen viisaasti: Paikka, jossa voin Oslossa olla varmimmin\nturvassa vihollisiltani, on luonnollisesti vankila.\n\n-- Näyttää siltä kuin olisitte oikeassa, salapoliisipäällikkö myönsi,\nmutta jos häntä siis syystä tahi toisesta ajetaan takaa, niin olisihan\nollut viisainta, että hän olisi ilmoittanut sen meille, jossa\ntapauksessa olisimme voineet auttaa häntä.\n\n-- Vastaatte itse omaan kysymykseenne, Krag huomautti. -- Sanoitte\n\"syystä tahi toisesta.\" Mies ei voi puhua meille takaa-ajajistaan\nilmiantamatta samalla _syytä_, jonka vuoksi häntä vainotaan. Hän ei ole\ntahtonut ilmoittaa meille salaisuuttaan. Voitte olla vakuutettuja\nsiitä, että mainittu salaisuus on erikoinen. Olen iloinen päästessäni\nhuomenna seuraamaan hänen jälkiään. Viime päivinä on Oslossa sattunut\nmonia ihmeellisiä tapauksia. Kaupunki on täynnä salaperäisiä ihmisiä,\nvieraita kasvoja, joita en koskaan aikaisemmin ole nähnyt. Kaduilla\ntapahtuu omituisia kohtauksia. Kaupunkimme on aivan kuin salaperäisten\nihmisten markkinapaikka, omituinen, salaperäinen henki tuntuu lepäävän\nsen yllä. Nämä hämärät kevätillat ovat aivan kuin luodut kaikenlaisia\nvehkeilyjä varten. Olisi ehken viisainta laskea hänet vapaaksi huomenna\nkello viiden paikkeilla iltapäivällä -- siinä tapauksessa hän ennättää\nparaiksi Carl Johaninkadulle liikenteen ollessa siellä vilkkaimmillaan.\nSe olisi erinomaista. Tähän suostuttiin.\n\nKun Krag poistui etsivästä osastosta ja oli juuri menossa\nalakerroksessa olevan hallin poikki, tapasi hän konstaapelin, joka oli\nvienyt vangin takaisin koppiinsa. Kragista näytti siltä, kuin miehellä\nolisi ollut jotakin sanottavaa hänelle, jonka vuoksi hän pysähtyi ja\nkutsui miehen luokseen.\n\n-- Mitä nyt? hän kysyi. -- _Sanoiko_ hän jotakin?\n\n-- Kyllä konstaapeli vastasi iloisena voidessaan auttaa kuuluisaa\nsalapoliisia. -- Hänen uteliaisuutensa kohdistui teihin. Hän muisteli\nnähneensä teidän silmänne aikaisemmin, mutta ei kasvojanne.\n\nKrag hymyili ja poistui.\n\nKun hän illalla kello kahdeksan tienoissa tuli kotiinsa, istui\nBoothwell siellä odottamassa häntä. Boothwell näytti hyvin\nkiihtyneeltä. Jotakin oli tapahtunut.\n\n-- Mehän tulimme siihen tulokseen, hän sanoi, että ranskalainen ei\nmissään tapauksessa tahtonut päästä vapaaksi.\n\n-- Aivan niin, Krag vastasi heittäen ratsupiiskansa nurkkaan ja riisuen\nkäsistään. Nyt hän oli puettuna ratsastuspukuun.\n\n-- Ja sinähän pelkäsit, että meidän ehkä täytyisi _heittää_ hänet ulos\nvankilasta.\n\n-- Niin, sekään ei ole mielestäni mahdotonta.\n\n-- Siinä tapauksessa en käsitä koko juttua enää vähääkään, Boothwell\nsanoi jurosti, sillä tänä iltana teki ranskalainen epätoivoisen\nkarkausyrityksen. Hän löi vartijan maahan. Nyt hän raivoaa kuin\nmielipuoli sen vuoksi, että hänen pakonsa estettiin.\n\n... Mutta ennen tätä keskustelua oli Krag joutunut mitä omituisimpaan\nkohtaukseen erään tanskaa puhuvan, lihavahkon herran kanssa Carl\nJohaninkadulla.\n\n\n\n\nV.\n\nSOBRAL, OPAS.\n\n\nTämä on kerrottava ensiksi. Krag oli kello seitsemän paikkeilla\nillalla, tavalliseen kävelyaikaan, kulkenut muutaman kerran Carl\nJohaninkatua ylös ja alas, innokkaasti tutkien kohtaamiaan kasvoja,\njotka sukeltautuivat hänen näköpiiriinsä kadulla parveilevan\nihmismassan joukosta. Asbjörn Krag oli viime aikoina ollut ihmeellisen\nsalaperäinen. Hän oli harvoin kotona, välistä saattoi kulua useita\npäiviä hänen näyttäytynyttään siellä, hän vaihtoi hyvin usein pukimia\nja naamioita ja liikkui aina kaupungilla pysytellen enimmäkseen sen\nvilkkaimmissa osissa. Mutta hänen ei koskaan nähty keskustelevan\nkenenkään kanssa, hän ainoastaan maleksi siellä täällä, useimmiten\nvasten ihmisvirtaa, mutta hänen katseensa näytti aina etsivän jotakin\nihmistungoksen joukosta. Hänen virkatoverinsa tapasivat hänet silloin\ntällöin, mutta kukaan ei häntä tuntenut. Ja poliisilaitoksen miesten\nkeskuuteen levisi pian huhu, että Asbjörn Krag jälleen oli kiinnostunut\njohonkin ihmeelliseen asiaan.\n\nEi edes Kragin bretagnelaista kohtaan tuntema mielenkiinto voinut estää\nhäntä jatkamasta ihmeellisiä vaelluksiaan. Sattui toisinaan näiden\nkävelyiden aikana, että hän kohdisti mielenkiintonsa johonkin\nmäärättyyn, ihmismassan keskeltä tapaamaansa henkilöön ja\nseurasi jonkun aikaa tämän liikkeitä. Mutta hän jatkoi harvoin\n\"varjostamistaan\" pitempään, tavallisimmin hän kääntyi jo seuraavassa\nkulmassa ja jätti seurattavansa rauhaan.\n\nMutta silloin tällöin hän kuitenkin saattoi innostua seuraamaan jotakin\nhenkilöä kauemmankin aikaa, hän otti silloin selville asianomaisen\nnimen ja osoitteen. Sellaisissa tapauksissa olivat seurattavat melkein\naina ulkomaalaisia. Kragilla oli ihmeellinen taito eroittaa heidät\nOslon vakinaisista asukkaista.\n\nSitten tapahtui tänä iltana, että Krag kohtasi erään herrasmiehen\nEgertorilla, miehen, joka hitaasti asteli ihmisvirran mukana kohti\nYliopistoa.\n\nMiehessä ei ollut mitään erikoisen silmiinpistävää, mutta Kragin\nmielenkiinto kohdistui kuitenkin häneen ja salapoliisi lähti, sopivan\nvälimatkan päässä kulkien, seuraamaan hänen jälessään.\n\nMies, jota hän seurasi, saattoi olla noin neljänkymmenen vuoden\nikäinen. Hän oli hiukan lihavahko, lyhytkasvuinen ja puettu tummaan\npukuun, harmaajuovaiseen päällystakkiin ja korkeaan hattuun. Hänellä\noli kultasankaiset silmälasit. Huolimatta pimeydestä oli Krag selvästi\nnähnyt hänen kasvonsa, sillä mies oli kulkenut hänen ohitseen juuri\nHavannamakasiinin suurten, kirkkaasti valaistujen näyteikkunoiden\nkohdalla.\n\nKasvot olivat harmahtavat, silmät syvällä kuopissaan ja hänen nenänsä\noli suuri ja leveä. Hänen kasvonpiirteensä eivät olleet miellyttävät,\nmutta kuvastivat voimaa ja tahdonlujuutta.\n\nTätä miestä Asbjörn Krag läksi seuraamaan.\n\nNäytti siltä kuin miehellä ei olisi ollut mitään erikoista päämaalia --\nhän maleksi kuten muutkin nauttien raikkaasta kevätilmasta. Mutta\nsaavuttuaan Yliopiston kulmaan hän kääntyi äkkiä ja läksi kulkemaan,\nvastakkaiseen suuntaan. Takaa-ajettu ja -ajaja eivät näinollen voineet\nolla kohtaamatta toisiaan. Mies katsahti Kragiin, ja samalla saattoi\nhänen katseessaan huomata määrättyä, vaikkakin melkein välinpitämätöntä\nmielenkiintoa osoittavan pilkahduksen. Mieshän oli jo vähää aikaisemmin\nEgertorilla nähnyt samojen silmien tuijottavan itseensä. Tässä uudessa\nkohtauksessa ei silti tarvinnut olla mitään ihmeellistä. Kävelijäthän\nliikkuivat lakkaamatta edestakaisin kadulla ja joutuivat näinollen\nuseammankin kerran kohtaamaan toisensa. Krag kääntyi ympäri ja läksi\nhitaasti kulkemaan seurattavansa perässä.\n\nMutta erään näyteikkunan kohdalla takaa-ajettu äkkiä pysähtyi ja\nkatsahti samalla nopeasti taakseen. Hänen katseensa osui jälleen\nAsbjörn Kragiin. Mies jäi seisomaan ikkunan eteen ja näytti\nkiinnostuneena katselevan esille asetettuja tauluja. Kohtaus ei ollut\noikein Asbjörn Kragin mieleen, mieshän joutui jo kolmannen kerran\nhuomaamaan samat kasvot lähettyvillään. Mutta sattumalta kulki eräs\npoliisilaitoksen virkailija juuri samalla hetkellä siitä ohi. Krag\npysäytti hänet ja aloitti keskustelun. Näin hän oli löytänyt tekosyyn,\njonka nojalla hän saattoi myöskin pysähtyä paikalle. Hetken kuluttua\njatkoi takaa-ajettu matkaansa kertaakaan katsomatta taakseen. Krag\nlausui hyvästit toverilleen ja läksi perään.\n\nEi riitä, että takaa-ajaja seuraa \"varjostettavan\" perässä -- hänen\ntäytyy samalla painaa mieleensä monia, melkeinpä mitättömiltä näyttäviä\nseikkoja, kuten edelläkulkijan kävelytapa, mikä häntä näyttää\nkiinnostavan matkalla, kasvot, joihin hän kiinnittää huomionsa j.n.e.\nSillä tavoin saattaa takaa-ajettu paljastaa monia salaisuuksia,\ntietämättä siitä itse mitään.\n\nNyt saattoi Krag huomata takaa-ajetun vaihtavan kävelykeppiään oikeasta\nkädestä vasempaan ja seuraavassa silmänräpäyksessä taas takaisin.\nTarkoituksena lienee ollut, että liike näyttäisi satunnaiselta, mutta\nse suoritettiin sellaisella tavalla, että Krag heti päätteli sen olevan\ntarkoituksellisen -- jonkun merkin. Ja juuri samassa silmänräpäyksessä\nkulki takaa-ajetun ohi muuan pitkä, arpinaamainen mies, jonka silmiin\nilmestyi ihmettelevä katse, joka saattoi todistaa, että hän oli\nkäsittänyt merkin.\n\nSiitä huolimatta Krag jatkoi takaa-ajoa. Mutta kun hän jälleen saapui\nHavannamakasiinin kohdalle, löi joku häntä olalle ja muuan ääni lausui\nenglanniksi:\n\n-- Hei, vanha veikko, enkö arvannutkin, että se olet juuri sinä. Hyvä\nJumala, siitä onkin aikaa kun viimeksi tapasimme!\n\nAsbjörn Krag käännähti äkkiä ympäri. Hänen edessään seisoi\narpinaamainen mies. Mutta Krag ei koskaan aikaisemmin ollut tavannut\nhäntä.\n\nTuntematon puristi sydämellisesti salapoliisin kättä ja käsitteli sitä\nsamalla niin kovakouraisesti, että se oli vähällä mennä sijoiltaan.\n\n-- Muistatko vielä Kairon tyttöjä? arpinaamainen huusi niin kovasti,\nettä se alkoi herättää ohikulkevien huomiota. -- Muistatko miten\nsuurenmoisesti Zoe tanssi?\n\n-- Minä en tunne teitä, Krag vastasi kärsimättömästi. -- Te erehdytte.\nEn ole koskaan ollut Kairossa.\n\nToinen katsahti tarkemmin salapoliisia ja hänen otsalleen ilmestyi\nryppyjä.\n\n-- Mitä hittoa? hän sanoi. -- Etkö sinä ole Jimmy? Oletpa tietenkin.\n\n-- En, Krag vastasi kiukuissaan ja pudisti päätään. -- Minä en ole\n\"Jimmy.\"\n\nVihdoin näytti toinen käsittävän erehtyneensä ja poistui monin\nanteeksipyynnöin.\n\nSillä välin oli takaa-ajettu kadonnut. Salamana selvisi Kragille, että\nkoko ilveily oli toimeenpantu sen vuoksi, että takaa-ajettu voisi\nvapautua epämiellyttävästä seuralaisestaan. Kiukuissaan läksi Krag\nseuraamaan arpinaamaista miestä, mutta hänelle oli laiha lohdutus saada\nselville kuka tämä oli ja missä hän asui. Hänen nimensä oli _Sobral_ ja\nhän asui eräässä hotellissa, ollen ammatiltaan opas. Krag merkitsi\nhänen nimensä pieneen muistikirjaansa. Tähän kirjaan oli viime aikoina\nkirjoitettu useita omituisia nimiä -- ne olivat hänen päivästä toiseen\njatkuvien salaperäisten tutkimustensa ainoita toistaiseksi\nnäkyviä tuloksia. Siinä oli sellaisia nimiä kuin Fitzgerald,\nasuntokeinottelija, Bloomefter, professori, Brummer, kontrabasson\nsoittaja. Sitäpaitsi oli siinä seuraavat omituiset nimet: Fitzpocket,\nMacklidoq Crackantorphe, Streetcorner ja Dunderquarter, ja jokaisen\ntällaisen nimen jälessä oli arvonimenä: Vuorikiipeilijä. Asbjörn Krag\npudisti mietteissään päätään lisätessään kirjaansa Sobralin -- oppaan\n-- nimen ja ammatin.\n\nVielä kiukuissaan Carl Johaninkadulla sattuneesta tapauksesta saapui\nhän kotiin ja kohtasi Boothwellin. Mutta kuultuaan tämän kertomuksen\nillan tapahtumista palasi hänen luontainen huumorintajunsa jälleen. Hän\nnauroi ääneensä, melkeinpä ivallisesti.\n\n-- Sinä naurat, Boothwell sanoi, mutta minä en näe asiassa mitään\nnaurettavaa. Ensinnäkin kumoaa tapahtuma täydellisesti aikaisemmat\nolettamuksemme ja toisekseen emme tällä tavoin pääsekään selville\ntuosta kirotusta ranskalaisesta.\n\nAsbjörn Krag istuutui ja katseli kiusoittavasti ystäväänsä.\n\n-- Se on totta, hän sanoi, mehän oletimme, että monsieur Craonne\nkaikkea muuta kuin mielellään lähtisi vankilasta. Mehän uskoimme, että\nhän pitää vankilaa turvallisempana paikkana kuin Oslon katuja. Siinä\nhän saattaa sitäpaitsi olla oikeassa. Ja sitten hän tekee epätoivoisen\nyrityksen, lyö vartijan maahan ja yrittää paeta. Ja tämän kaiken\npitäisi todistaa, että mikään ei olisi hänestä mieluisempaa kuin\nvapaaksipääseminen. Tämäpä on todellakin mainiota!\n\n-- Niin, luonnollisesti -- minkä muun vuoksi hän olisi yrittänyt paeta?\nLuuletko sinä, että hän yrittää paeta vankilasta, jos kerran hän\nvälttämättä tahtoo siellä olla? Minä en ainakaan voi käsittää asiaa\nsiten.\n\n-- Mutta hyvä ystävä, Krag sanoi, tämä karkausyritys tekee\nasian päivänselväksi ja todistaa aikaisemmat olettamuksemme\npaikkansapitäviksi. Etkö pannut merkille, hän jatkoi, kuinka\nonnettomalta mies näytti kuullessaan, että hänet laskettaisiin vapaaksi\nja mitenkä hänen kasvonsa kirkastuivat silloin kuin hänelle sanottiin,\nettä hänet säilytettäisiin seuraavaan aamuun vankilassa?\n\n-- Kyllä -- sen huomasin.\n\n-- Hyvä, samassa silmänräpäyksessä hänen suunnitelmansa oli valmis. Se\noli todellakin nerokas ja hän oli vähällä saada meidät ansaan. Hänen\nsuunnitelmansa kaikessa yksinkertaisuudessaan oli siinä, että hän\npakoyrityksellään ja vartijan pahoinpitelemisellä saattaisi tilanteen\nsellaiseksi, että häntä ei voitaisi laskea vapaaksi.\n\nBoothwellin kasvot kirkastuivat.\n\n-- Selityksesi tuntuu todellakin uskottavalta, hän sanoi. -- Oletko\nvarma, että olet oikeassa?\n\n-- Siitä olen aivan vakuutettu, Krag vastasi, hänhän ei aavista mitään\nmeidän suunnitelmistamme, vaan luulee, että haluamme laskea hänet\nvapaaksi. Hän uskoo, että pidämme rikosta, jonka vuoksi hänet\nvangittiin, niin mitättömänä, ettei siitä kannata nostaa oikeusjuttua.\n\n-- Kaikkein omituisinta asiassa on se, Krag jatkoi, että minä, joka\ntavallisesti teen kaikkeni saadakseni määrätyt henkilöt lukkojen ja\ntelkien taakse, tässä tapauksessa joudun tällaisiin selkkauksiin\nkoettaessani vapauttaa erään henkilön. Minkälaisessa kunnossa\npahoinpidelty vartija on?\n\n-- Hän ei loukkaantunut vaarallisemmin, Boothwell vastasi. -- Huomenna\nhän jo voi tulla toimeensa.\n\n-- Hyvä, Krag vastasi. -- Siinä tapauksessa uskallan luvata sinulle\nkaikkien pyhimysten kautta, että tuo salaperäinen muukalainen lähtee\nvankilasta huomenna kello viideltä, vaikkapa sitten joutuisin\n_heittämään_ hänet ulos sieltä.\n\n\n\n\nVI.\n\nIHMEELLINEN VAELLUS.\n\n\nSeuraavana päivänä joutui Asbjörn Krag ihmeellisimpään kiertokulkuun\nOslon kaduilla mitä hän koskaan aikaisemmin oli tehnyt.\n\nVartijan pahoinpitelyn jälkeen oli vaikeata saada salapoliisipäällikön\nsuostumusta monsieur Craonnen vapaaksilaskemiseen. Päällikön mielestä\nmies oli hullu ja hän olisi mieluummin kuljetuttanut vaarallisen\nmuukalaisen viipymättä johonkin Ranskaan menevään laivaan. Vasta\npitkien neuvottelujen jälkeen hän suostui asiaan ja sittenkin\nainoastaan sillä ehdolla, että Krag vastaisi siitä, ettei asiasta\nkoituisi enää mitään ikäviä jälkiseurauksia.\n\nKun monsieur Craonne lopulta käsitti, että hänet, huolimatta vartijan\npahoinpitelystä sittenkin laskettaisiin vapaaksi ja ettei mitään muuta\nmahdollisuutta enää ollut, lopetti hän edellisenä päivänä alkamansa\nilveilyn näyttelemisen. Keskustellessaan ranskalaisen kanssa vähää\nennen tämän vapaaksilaskemista, totesi Krag ranskalaisen vihdoinkin\nkäsittäneen, että hänet laskettaisiin vapaaksi, jotta saataisiin\nselville, mihin hän aikoi ryhtyä. Samalla Krag mielihyväkseen totesi,\nettä ranskalainen oli vakuutettu siitä, että poliisit tiesivät hänestä\nenemmän kuin mitä he olivat ilmoittaneet. Hän uskoi ilmeisesti, että\npoliisilaitos oli saanut joitakin häntä koskevia tietoja käsiinsä.\nLisäksi näytti hänellä olevan sellainen käsitys, että Asbjörn Krag\nkuului salapoliisikuntaan (mikä todellisuudessa _ei_ pitänyt\npaikkaansa) ja päätellen siitä tavasta, millä toiset salapoliisit häntä\nkohtelivat, uskoi hän Kragin olevan Oslon etevimpiä salapoliiseja.\n\nMuuan huomautus, jonka ranskalainen keskustelun kuluessa Asbjörn\nKragille lausui, teki erikoisen vaikutuksen salapoliisiin. Monsieur\nCraonne sanoi:\n\n-- Huolimatta siitä, mitä mahdollisesti olette kuullut minusta, pyydän,\nettä ette tuomitsisi minua sen mukaan. Mutta siinä tapauksessa, että\ntiedonantajinanne ovat olleet henkilöt, jotka kutsuvat itseään\nystävikseni, ei teidän missään tapauksessa pidä uskoa heitä, sillä\nminulla ei ole ainoatakaan ystävää.\n\nMonsieur oli tähän asti ollut puettuna vaatteisiin, jotka muuan poliisi\noli hänelle toimittanut. Olisihan näyttänyt hullunkuriselta, jos hän\nolisi liikkunut vankilassa juhlapukuun puettuna. Sen vuoksi oli nyt\nratkaistava kysymys, mitä hän pukisi päälleen päästyään vapaaksi.\n\n-- Minähän en onnistunut varastamaan rahakukkaroa, ranskalainen sanoi\nAsbjörn Kragille, joten minulla vangittaessa ei ollut muita\narvoesineitä kuin timanteilla varustetut paidannappini. Voitte olla\nvakuutettuja siitä, että ne ovat oikeita ja sen vuoksi haluaisin\nmielelläni sijoittaa ne sadan kruunun suuruisen lainan vakuudeksi.\nTarvitsen hiukan rahaa.\n\nAsbjörn Krag antoi hänelle heti pyydetyn summan mainiten samalla, että\nmitään vakuutta ei tarvittu.\n\n-- Koska ja missä saan tilaisuuden maksaa velkani teille takaisin?\nranskalainen kysyi.\n\n-- _Me tapaamme vielä toisemme_, Asbjörn Krag vastasi\ntarkoituksellisesti hymyillen, jos ei tänä vuonna niin joskus toiste.\nEikö maamme kauneus ole teitäkin hurmannut? Te tulette varmasti\ntakaisin.\n\n-- Minä tulen varmasti takaisin, ranskalainen vastasi kohteliaasti. --\nNorja on ihana maa.\n\nRanskalaisen alusvaatteet oli annettu pestä sillä aikaa kun hän oli\nvankilassa. Nyt ne tuotiin hänelle hohtavan valkoisina ja hyvin\nsilitettyinä. Asbjörn Krag tarjoutui hankkimaan hänelle jonkun\ntavallisen puvun ja päällystakin, ja ranskalainen näyttikin siltä kuin\nhän aikoisi suostua tarjoukseen. Mutta sitten hän kuitenkin punnitsi\nasiaa tarkemmin.\n\n-- Nythän on jo niin myöhä, hän sanoi, että voin hyvin liikkua\nfrakissa. Minusta on parempi niin.\n\nIhmetellen oli Krag pannut merkille, että ranskalaisen käytös parin\nviimeksi kuluneen tunnin aikana oli kokonaan toisenlaista kuin\naikaisemmin. Hän ei enää näyttänyt levottomalta -- tahi sitten hän\nosasi mestarillisesti peittää sen rauhallisten ja välinpitämättömien\nkasvojensa taakse.\n\nSalapoliisipäällikön huoneessa olevan suuren peilin edessä ranskalainen\npukeutui huolellisesti. Saatuaan ylleen hienon, silkillä koristetun\npäällystakkinsa ja kiiltävän silinterinsä, muistutti hän elävästi niitä\nnuoria bulevardikeikareita, jotka hiljalleen maleksivat Bonne Nauvellin\nkerhoista Café de Parisiin. Asbjörn Krag oli nähnyt monen rikollisen\nesiintyvän herrasmiehenä, mutta ei kenenkään niinkuin tämän\nranskalaisen. Nyökättyään viimein tyytyväisenä peilikuvalleen, hän otti\nrypistyneet setelit hyllyltä, silitti ne huolellisesti, taittoi ne yhtä\nhuolellisesti laskoksiin ja pisti sitten rahat liivintaskuunsa. Sen\njälkeen näytti siltä kuin hän viivy telien olisi tarkastellut\ntaskujaan. Hän katsahti Asbjörn Kragiin.\n\n-- Vielä silmänräpäys, Krag sanoi. -- Mikäli käsitän, tunnette olevanne\nvaarassa. Teitä ympäröi joku salaisuus. Jos neuvottelisitte kanssani,\nniin mahdollisesti voisin auttaa teitä. Ettekö halua paljastaa\nsalaisuuttanne minulle?\n\nRanskalainen katsoi suoraan eteensä. Hänen silmissään oli ilme, joka\ntodisti, että hänen ajatuksensa liikkuivat jossakin muualla.\n\n-- Minulla ei ole salaisuuksia, hän sanoi viimein, mutta huomaan, että\nminulla ei myöskään ole savukkeita. Voisitteko tarjota minulle yhden?\n\nAsbjörn Krag ojensi hänelle muutamia savukkeita.\n\nRanskalainen sytytti ilmeisellä nautinnolla yhden, se oli ensimmäinen\nmoneen päivään. Hän puhalsi kokonaisen savupilven ilmaan ja näytti\nsitten jälleen miettivän.\n\n-- Minulta puuttuu vielä _jotakin_, hän sanoi.\n\n-- Mitä teiltä _nyt_ puuttuu?\n\n-- Tehän käsitätte, ranskalainen jatkoi, että kun ihminen matkustelee\nniinkin paljon kuin minä, niin silloin tarvitsee erään pienen kapineen,\njoka toisinaan saattaa olla sangen hyvään tarpeeseen.\n\nAsbjörn Krag veti taskustaan esille pienen browningin,\ntummansinertävän, kauniin aseen.\n\n-- Te tarkoittanette tällaista pientä esinettä? hän kysyi.\n\nRanskalainen puhalsi jälleen hitaasti suuren savupilven ilmaan ja\nnäytti siltä kuin hän olisi halunnut niellä yhdellä kertaa koko\nsavukkeen hyvätuoksuisen sauhun. Sen jälkeen hän taas kohdisti\nkatseensa Asbjörn Kragiin.\n\n-- Aivan oikein, hän sanoi, juuri tuollaista tarkoitin. Hän ojensi\nkätensä, mutta Asbjörn Krag piti browninkia vielä hetken.\n\n-- Jos tarkoituksenne on, hän sanoi, jälleen pyrkiä vankilaan, niin\nsehän käy varsin helposti päinsä tämän pienen esineen avulla.\n\n-- Se ei todellakaan ole tarkoitukseni.\n\n-- Voinko luottaa teihin? Krag kysyi.\n\n-- Jos se olisi ollut tarkoitukseni, ranskalainen jatkoi, niin\nuskotteko, että olisin viitsinyt pukeutua niin huolellisesti?\n\n-- Olette oikeassa, Krag sanoi ojentaen toiselle browningin, sitä en\nuskoisi. Haluatteko vaunut? hän kysyi sen jälkeen -- ilman pienintäkään\nivan häivähdystä äänessään.\n\nRanskalainen mietti silmänräpäyksen.\n\n-- Kenenkä siinä tapauksessa saan ajuriksi? hän kysyi.\n\nSalapoliisi kohautti olkapäitään.\n\n-- Ei, kiitos, ranskalainen vastasi siinä tapauksessa kävelen\nmieluummin.\n\nHe lausuivat erittäin kohteliaasti jäähyväiset toisilleen. Ranskalainen\noli vapaa, ja hän oli ilmeisesti täysin tietoinen siitä kulkiessaan\nhitaasti läpi käytävien ja hänen askeltensa kaikuessa kivisillä\nseinillä. Hänen käytöksessään oli siksi paljon luonnollista hienoutta\nja sulavaa ylhäisyyttä, että konstaapelit vaistomaisesti tekivät\nkunniaa hänen astellessaan heidän ohitseen.\n\nPäästyään alas suurille portaille, pysähtyi hän hetkeksi, sytytti\nhitaasti savukkeen ja katseli samalla ympärilleen.\n\nKello oli nyt kuusi ja mailleen painuva päivä loi viimeisiä säteitään\nharmahtavan ja torkkuvalta näyttävän Oslon ylitse. Ranskalainen veti\nsyvään henkeään. Hän katsahti taivaalle. Kevätauringon punaamat pilvet\nlepäsivät liikkumattomina kaupungin yllä. Ei tuntunut tuulen\nhenkäystäkään.\n\nPerehdyttyään ympäristöönsä astui ranskalainen joustavin askelin alas\nportaita ja läksi hitaasti kulkemaan pitkin Möllerinkatua kohti Carl\nJohania.\n\nHän ei kertaakaan katsahtanut taakseen. Näytti siltä, kuin hän olisi\nollut täysin huoleton.\n\nTällä välin oli Asbjörn Krag toista tietä poistunut poliisilaitokselta\nja seisoi nyt eräässä piilopaikassa, josta hän hyvin saattoi nähdä\nranskalaisen. Hän kiinnitti heti huomiotansa erääseen seikkaan:\nRanskalainen piti koko ajan oikeata kättään taskussa, jonne hän oli\npistänyt browningin.\n\nOllen huolellinen ja kyvykäs kaikissa toimissaan, oli Krag jo etukäteen\njärjestänyt kaikki tätä \"varjostamista\" koskevat seikat.\n\nTällaisesta vakoiluretkestä saattaa monasti muodostua sangen\nlaajaperäinen työ, se saattaa ulottua suurelle alueelle ja siihen voi\nosallistua huomattava määrä henkilöitä. Mutta jos \"varjostaminen\" on\nhuolellisesti suunniteltu, ei se herätä huomiota ja kadun tavallinen\nliikenne ei siitä häiriinny. Kukapa kiinnittäisi huomiotaan paikoillaan\nseisoviin vaunuihin, ihmisiin, jotka katselevat näyteikkunoita,\ntyöläisiin, jotka kiillottavat ovien kädensijoja j.n.e. Sillä tavoin\noli Asbjörn Krag jakanut vartiomiehensä.\n\nKun ranskalainen oli kulkenut jonkun matkaa pitkin Möllerinkatua,\nnäytti muuan kukkakauppa kiinnittävän hänen huomiotaan.\n\nHän seisoi hetken paikoillaan katsellen liikkeen näyteikkunaa.\n\nAsbjörn Kragilla näytti olevan oikea kellonkatsomisvimma tänä iltana.\n\nKello oli nyt täsmälleen 6,17.\n\nJuuri siinä silmänräpäyksessä sukeltautui muuan uusi olio siihen\nnuottaan, jota Krag paraillaan oli vetämässä.\n\nUusi tulokas oli arpinaamainen mies, jonka Asbjörn Krag edellisenä\niltana oli kohdannut.\n\n\n\n\nVII.\n\nVIELÄ MONSIEURISTA.\n\n\nOli aivan ilmeistä, että tämä uusi henkilö oli sattumalta liikkeellä\ntässä kaupunginosassa. Arpinaamaisella miehellä ei ollut täällä mitään\ntoimitettavaa, hän käveli välinpitämättömän näköisenä pitkin katua,\nkiinnittämättä huomiotaan ihmisiin, joita hän matkalla kohtasi.\n\nMutta kun hän huomasi monsieur Craonnen, tapahtui hänessä huomattava\nmuutos. Hän pysähtyi kuin naulittuna, aivan kuin täydellisesti\nyllätettynä. Sen jälkeen hän näytti olevan hyvin hämmentynyt, mikä\njohtui ilmeisesti siitä, että hän ei tiennyt, miten suhtautua äkkiä\nmuodostuneeseen tilanteeseen. Mutta hän hallitsi kuitenkin itsensä\njokseenkin nopeasti.\n\nMonsieur Craonne ei voinut olla huomaamatta miestä ja tämän\nsuunnattoman hämmästynyttä ilmettä.\n\nMitä tulee Asbjörn Kragiin, joka piilopaikastaan oli huomannut kadulla\ntapahtuneen kohtauksen, tunsi hän äkkiä voimakasta riemua. Hän oli\ntällä hetkellä saanut vahvistuksen sille olettamukselleen, että tuolla\nsalaperäisellä ranskalaisella ja omituisella jutulla, jota hän viime\naikoina oli niin innokkaasti tutkinut, oli sittenkin jotakin yhteistä.\nEllei hän olisi seisonut niin epämukavassa asennossa ja niin\nmielenkiinnolla seurannut kummankin miehen liikkeitä, olisi hän\nvarmasti ottanut muistikirjansa esille ja merkinnyt siihen\nvuorikiipeilijöiden nimien jälkeen -- monsieur Craonne, taskuvaras.\n\nSillä aikaa kun arpinaamainen mies vaivoin koki selvitä odottamattoman\nkohtauksen aiheuttamasta hämmennyksestä, näytti siltä kuin monsieur\nCraonne ei olisi ollut vähääkään hermostunut kohdatessaan ensiksi\nmainitun. Monsieur oli kuitenkin koko ajan pitänyt kättään siinä\ntaskussa, jossa ase oli, aivan kuin hän olisi pelännyt kohtaavansa\nverivihollisensa minä hetkenä hyvänsä. Yksinpä Asbjörn Krag tunsi tällä\nhetkellä olonsa hiukan omituiseksi. Hän oli tuskin koko poliisitoimensa\naikana pelännyt niin murhaa kuin tällä hetkellä, ja kun hän ei vielä\nollut päässyt salaisuuden perille, kykeni hän ainoastaan aavistamaan\npelottavan totuuden kaikessa alastomuudessaan, totuuden, joka saattoi\nnuo ihmiset niin kauhistumaan ja joka aiheutti näin monivaiheisen,\nvaaroja täynnä olevan tilanteen. Tämän teki vielä vakavammaksi se, että\nkaikki tapahtui muuten niin rauhallisessa Oslossa.\n\nÄkkiä monsieur katosi.\n\nHän oli mennyt kukkakauppaan. Hän ei katsahtanut taakseen ja\narpinaamainen mies pysähtyi muutaman askeleen päähän kukkakaupan\novesta, jääden tutkimaan muuatta viranomaisten kuulutusta -- josta hän\nilmeisestikään ei ymmärtänyt sanaakaan. Krag oli vakuutettu siitä, että\njotakin tapahtuisi -- monsieuria ei voitu jättää vartioimatta. Eikä\nhäntä jätettykään. Muuan sanomalehtipoika pysähtyi kukkakaupan\nlähettyville, vihelteli iloisesti ja tarkasteli himoitsevin silmin\nerääseen ikkunaan näytteille asetettuja herkkuja. Näinollen olivat\nkaikki vartioituja. Monsieur Craonne oli jo mennyt verkkoon, vaikkakaan\nhän ei vielä ollut ennättänyt pitkälle. Hetken kuluttua viittasi\narpinaamainen mies sanomalehtipojan luokseen ja osti tältä iltalehden.\nKun Craonne hetken kuluttua astui ulos kukkakaupasta, saattoi\narpinaamainen helposti pitää häntä silmällä sanomalehtensä takaa, jota\nhän näytti innokkaasti tutkivan. Asbjörn Krag sai samalla selityksen\nsiihen, minkä vuoksi ranskalainen oli mennyt kukkakauppaan. Hän oli\nostanut sieltä kirkkaan ruusun, jonka hän oli kiinnittänyt takkinsa\nnapinreikään. Hyräillen läksi hän uudelleen astelemaan pitkin katua.\nMikään koko maailmassa ei näyttänyt voivan riistää hänen hyvää\ntuultaan, mutta hän piti edelleen oikeata kättään taskussa. Hän kulki\nniin hitaasti, että muuan mies, joka kantoi suurta mainoskilpeä,\nhelposti saattoi huomiotaherättämättä seurata hänen kintereillään.\n\nTämän jälkeen teki Asbjörn Krag seuraavat huomiot:\n\nKun monsieur Craonne saapui Carl Johaninkadulle, oli vieläkin yhdelle\nhenkilölle ilmoitettu hänen läsnäolostaan. Mies oli sama lyhyt,\nlihavahko herra, jonka Krag myöskin oli tavannut edellisenä iltana.\n\nArpinaamainen mies antoi hänelle merkin (tällä kertaa huomasi Asbjörn\nKrag selvästi heidän kesken tapahtuneen ajatustenvaihdon), ja mies\nläksi hitaasti kulkemaan samaan suuntaan kuin monsieur Craonne, kulkien\nkuitenkin toisella puolen katua.\n\nKun monsieur ennätti Rosenkranzkadun ja Grandin kulmaan, pysähtyi hän\nhetkeksi ja katsahti ympärilleen. Mutta ei näyttänyt siltä, kuin hän\nolisi hakenut katseillaan jotakin erikoista, hän ainoastaan katseli\nihmisvilinää kokonaisuudessaan ja veti samalla mielihyvin keuhkoihinsa\nraikasta kevätilmaa.\n\nMutta tällöin oli jälleen uusi henkilö ilmestynyt verkkoon. Lyhyt,\nlihava mies oli pysähdyttänyt erään kansainvälisen makuuvaunuyhtiön\nvirkapukuisen lähetin, joka toimettomana maleksi edestakaisin kadulla.\nLihava mies antoi hänelle joitakin hätäisiä määräyksiä, jonka jälkeen\nlähetti nopeasti juoksi Cookin toimiston eteen, jääden siihen\nsormeilemaan muuatta toimiston ulkopuolelle jätettyä polkupyörää. Mutta\nkoko sen ajan, minkä hän oli kumartuneena polkupyörän ääreen, piti hän\ntarkasti silmällä monsieur Craonnea, joka paraillaan seisoi kulmassa.\n\nAsbjörn Kragin täytyi tunnustaa itselleen, että hän ei koskaan\naikaisemmin ollut nähnyt yhtä henkilöä pidettävän näin tarkasti\nsilmällä. Monsieur Craonnea seurasi tällä hetkellä kaksi eri\njoukkuetta, jotka kumpikin toimivat toisistaan riippumatta. Paitsi\nAsbjörn Kragia ja hänen miehiään, oli ranskalaisen kintereillä lisäksi\nkolme miestä, joten tämä oli täydellisesti piiritetty. Monsieur\nCraonnen seisoessa kulmassa välinpitämättömästi keppiään\nheilutellen, näytti lyhyt, lihava herrasmies odotteleman läheisellä\nraitiovaunupysäkillä seuraavaa vaunua. Toisella puolella ranskalaista\noli makuuvaunuyhtiön lähetti ja kolmannella suunnalla tutki\narpinaamainen mies Grandin ovenpieleen kiinnitettyä lämpömittaria.\n\nVihdoinkin näytti siltä, kuin monsieur Craonne olisi tehnyt\npäätöksensä. Hän ohjasi kulkunsa kohti Rosenkranzkadulla olevaa\nPeilisalin sisäänkäytävää. Samassa siirtyi arpinaamainen mies kulmaan.\nAivan kuin sattumalta ohjasi hän askeleensa makuuvaunuyhtiön lähetin\nohi. Krag saattoi selvästi havaita, että arpinaamainen antoi lähetille\njonkun määräyksen, jonka jälkeen tämä läksi kulkemaan kohti Carl\nJohaninkatua. Toinen seurasi monsieur Craonnen jälessä. Niin teki\nmyöskin Asbjörn Krag. Mikäli hän saattoi huomata, ei enempää\narpinaamainen kuin lyhyt, lihava herrakaan tunteneet häntä. Siten\nolikin Kragin helpompi seurata salaperäisten herrojen liikkeitä.\n\nPeilisalin sisäänkäytävällä pysähtyi monsieur Craonne vielä kerran.\nTeeskennellyllä välinpitämättömyydellä katsahti hän ympärilleen --\nkadun kumpaankin suuntaan. Oli erittäin merkillepantavaa, miten\nnopeasti lihava herra ja arpinaamainen saivat aihetta tutkia läheisiä\nnäyteikkunoita.\n\nKrag, joka oli valepuvussa, seisoi niin lähellä monsieur Craonnea, että\nhän helposti saattoi nähdä tämän silmissä olevan ilmeen. Ranskalaisen\nkatseista saattoi Krag lukea, että mies tunsi olonsa hiukan\nepävarmaksi, mikä todisti sitä, että tämä tiesi olevansa takaa-ajettu.\nMutta kun monsieur Craonnen tutkiva katse osui salapoliisiin, näytti\ntästä siltä, kuin ranskalaisen kasvoille olisi levinnyt iloinen hymy.\nKrag oli varma, että ranskalainen oli tuntenut hänet.\n\nJa ilo, joka ranskalaisen kasvoilla kuvastui, tuntui Kragin mielestä\nantavan vastauksen siihen kysymykseen, jonka hän tämän takaa-ajon\naikana aikana oli kerran toisensa jälkeen itselleen tehnyt:\n\n-- Mikä on minun asemani tässä takaa-ajossa? Olenko auttaja vai\ntavallinen takaa-ajaja, kuten nuo muutkin? Kiitollinen ja\nluottamuksellinen katse, joka ranskalaisen kasvoilla kuvastui, todisti,\nettä Krag ei enää ollut takaa-ajaja.\n\nHän tiesi olevansa henkilö, joka kiiruhtaa jonkun avuksi.\n\nMutta myöskin sen, joka rientää apuun, tulee olla tarkkaavainen vaaran\nollessa kintereillä ja noudattaa kaikessa varovaisuutta.\n\nMonsieur Craonne hävisi hotelliin.\n\nAsbjörn Krag oli juuri aikeissa seurata hänen jäljessään, kun samassa\nhetkessä joku laski kätensä hänen olalleen ja lausui:\n\n-- Hyvä herra Krag! Varokaa itseänne! Täällä käryää palaneelle\nkaikkialla!\n\n\n\n\nVIII.\n\nMR BRINT ASTUU ESIIN.\n\n\nKrag kääntyi äkkiä, aivan kuin hän olisi jo aavistanut vaaran olevan\nlähellä. Hänen hämmästyksellään ei ollut rajoja, kuullessaan nimeään\nmainittavan. Silmänräpäyksen verran hän kuvitteli, että puhuttelija oli\njoku toisista takaa-ajajista.\n\nMutta hämmästyksekseen joutui hän tuijottamaan kasvoihin, jotka\nkuuluivat henkilölle, jota hän ei ollut odottanut kohtaavansa täällä.\n\nMies oli keski-ikäinen, sangen hienosti puettu, ulkonäöltään\nenglantilainen herra, jonka kasvonpiirteet olivat vakavat ja katse\nläpitunkeva. Mies muistutti suuresti englantilaisia matkailijoita,\njoita matkailukauden aikana usein tapaa Oslon kaduilla ja\nseurustelupaikoissa.\n\nAsbjörn Krag tunsi miehen, mutta kiukustunut ilme, joka hänen\nkasvoilleen häivähti huomattuaan kuka puhuttelija oli, paljasti, että\nhän ei ollut erikoisen mielissään tästä kohtauksesta.\n\n-- Tekö siinä olettekin, mr Brint? Krag kysyi englanniksi. -- Mitä se\nmerkitsee, että sukeltaudutte näin äkkiarvaamatta esiin täällä?\n\n-- Olen harhaillut täällä jo pitkän aikaa. Näin teidät jo muutamia\nminuutteja sitten tuolla alhaalla kadulla. Ette huomannut minua, vaikka\nkuljin aivan teidän ohitsenne. Siitä käsitin, että teidän täytyi\nliikkua vakavissa toimissa täälläpäin.\n\nPuhuessaan ei mies katsonut Kragia kasvoihin. Hänen katseensa harhaili\nlevottomana sinne tänne, aivan kuin etsien jotain määrättyä\nkiinnekohtaa. Ja Asbjörn Kragin antaessa katseensa kohdistua samaan\nsuuntaan, kävi väristys äkkiä läpi salapoliisin ja huolimatta vaaran ja\nonnettomuuden uhasta, joka paraillaan tuntui leijailevan ilmassa,\nhuolimatta tästä takaa-ajosta ja kiihkeästä jälkien vainuamisesta -- ei\nhän voinut karkoittaa itsestään tunnetta, että tekeillä oli jotakin\nhullunkurista.\n\nHän oli huomannut, että lähettyvillä oli vielä kolmaskin takaa-ajaja.\n\nMies, jonka kanssa hän keskusteli, oli yksi heistä.\n\nSillä aikaa kuin lyhyt, lihava herrasmies seurasi monsieur Craonnea, ja\nKragin seuratessa heitä kumpaakin \"varjosti\" mr Brint koko joukkoa,\nmutta kohdisti kuitenkin huomionsa etupäässä lihavaan herrasmieheen.\n\nKaikki työskentelivät toisistaan riippumattomina.\n\nOlisi varmaankin mielenkiintoista nähdä, kun nämä kolme vakoilu\njoukkuetta vihdoin joutuisivat vastakkain ja polkemaan toistensa\nasettamia verkkoja.\n\n-- Siitä on jo pitkä aika, kun meillä on ollut ilo tavata teitä, mr\nBrint lausui.\n\n-- Niin, Krag vastasi kohdistaen katseensa toiselle puolelle, siitä on\njo useampia päiviä.\n\nSanat, jotka nyt lausuttiin, eivät olleet tarkoituksettomia, mutta\nmolemmat herrat näyttivät olevan täysin välinpitämättömiä, eikä\nkeskustelu näyttänyt kumpaakaan kiinnostavan.\n\nIhmeellinen keskustelu jatkui seuraavaan tapaan:\n\nBrint:\n\n-- Olemme odottaneet jotakin tiedoitusta teiltä.\n\nKrag:\n\n-- Tarkoitukseni olikin tulla luoksenne tänä iltana. Nyt he tiedottavat\njotakin toisilleen.\n\nBrint:\n\n-- Minä näen sen. En tunne erästä heistä, tuota jolla on arpi\nkasvoissa.\n\nKrag:\n\n-- Hän on yhteistoiminnassa tuon lyhyen, lihavan herrasmiehen kanssa.\nKuinka kauan olette seurannut häntä?\n\nBrint:\n\n-- Viimeiset neljä, viisi tuntia. Hän on sangen tärkeäarvoinen henkilö.\nMutta koska itsekin olette jäljillä, rakas Krag, merkitsee\nvaikenemisenne vain sitä, että olette itse paljon innokkaammin tutkinut\ntapausta.\n\n-- Sen voitte huoleti uskoa. Mutta olen lakkaamatta keksinyt uusia\nvaaroja, jotka ovat yhdistetyt juttuun. Mutta pian kaikki valkenee.\n\n-- Minusta tuntuu, kuin kaikki kävisi yhä synkemmäksi.\n\n-- Minkä vuoksi?\n\n-- Sen jälkeen kuin sain viimeisen tiedoituksenne, olen kadottanut\nyhdet jäljet.\n\n-- Mitkä?\n\n-- Madame Januelli on hävinnyt jäljettömiin.\n\n-- Matkustanut? Krag kysyi. -- Nyt he molemmat menevät ravintolaan, hän\njatkoi hetken kuluttua.\n\n-- Hän ei voinut matkustaa, mr Brint vastasi, sillä miehemme vartioivat\nkaikkia junia ja laivoja. Hänen täytyy sittenkin olla vielä\nkaupungissa.\n\nKrag teki muutamia nopeita laskelmia ja totesi, että nainen, josta mr\nBrint puhui, oli kadonnut näkyvistä samana päivänä kuin monsieur\nCraonne antoi vangita itsensä.\n\nMolemmat herrat lähestyivät myöskin nyt ravintolaa, johon toiset olivat\njo aikaisemmin kadonneet.\n\n-- Nyt on aika illastaa, Krag sanoi.\n\n-- Luonnollisesti, englantilainen vastasi. -- Mikään ei voisi estää\nminua illastamasta nyt. Ei mikään maailmassa.\n\nAstuessaan Peilisaliin katsahti Krag minne hänen \"ystävänsä\" olivat\nsijoittuneet. Hän huomasi heti lihavan herran ja tämän arpinaamaisen\ntoverin.\n\nLihava mies näki salapoliisin astuvan englantilaisen seurassa\nravintolaan. Samassa levisi hänen kasvoilleen ihmettelevä ja muisteleva\nilme. Näytti kuin hän olisi koettanut muistella, missä hän oli nähnyt\nsamat kasvot aikaisemmin. Muistiko hän edellisenä iltana kadulla\ntapahtuneen kohtauksen? Krag saattoi lukea hänen kasvoistaan kuin\navonaisesta kirjasta. Ilme muuttui äkkiä ivalliseksi ja samalla\nkiukkuiseksi. Hän loi Kragiin uhkaavan katseen ja syventyi sitten\ntarkastamaan viinilistaa.\n\nBretagnelainen oli istuutunut erään vihreän kaihtimen suojassa olevan\npöydän ääreen; Krag odotti jännityksellä huomaisiko mr Brint hänet --\nmutta englantilaisen mielenkiinto oli ilmeisesti kokonaan kohdistunut\narpinaamaiseen ja tämän toveriin.\n\nAsbjörn Krag ja mr Brint hakivat itselleen paikat, josta he helposti\nsaattoivat pitää silmällä heitä, tulematta silti itse liian näkyville.\n\nTäältä saattoi Asbjörn Krag nähdä myöskin pöydän, jonka ääreen\nbretagnelainen oli istuutunut.\n\nEnsinäkemältä vaikutti siltä, kuin arpinaamainen ja hänen toverinsa\neivät olisi vähääkään välittäneet ranskalaisesta, sillä he istuivat\nselin tähän. Mutta pian Krag huomasi, että he silti saattoivat koko\najan seurata monsieur Craonnen liikkeitä. Vastakkaisella seinällä oli\nsuuri, seinään upotettu peili, josta kuvastui kaikki, mitä toisella\npuolella huonetta tapahtui.\n\nHenkilön, joka haluaa pysyä piilossa, on vaarallista oleskella\npeilisalissa.\n\n\n\n\nIX.\n\nBRETAGNELAISEN ILLALLINEN.\n\n\nVaikutti siltä, kuin mr Brint, joka näin odottamatta oli sekaantunut\nleikkiin, olisi jostakin salaisesta syystä kantanut kaunaa Kragia\nkohtaan. Hän koetti useammalla tavalla johtaa keskustelua määrättyyn\nsuuntaan. Oli ilmeistä, että näillä kahdella miehellä oli jotakin\nyhteistä, joku yhteinen tehtävä, ja että mr Brint tällä hetkellä tunsi\nolonsa epävarmaksi syystä, että hänen ei onnistunut saada Asbjörn\nKragia innostumaan samaan asiaan, joka paraillaan hänen mieltään\npainoi.\n\nJa yhtä varmaa oli, että Asbjörn Kragin mielenkiinto tällä hetkellä oli\nkokonaan kohdistunut seuraamaan mitä ravintolan suuressa salissa\ntapahtui. Näennäisesti ei elämä siellä ollut mitenkään erikoista:\nsalissa istui muutamia illallisvieraita, tarjoilijat kiiruhtivat\nedestakaisin, mutta ilmassa tuntui sittenkin jännitystä ja juuri se,\nettä kaikki sujui niin rauhallisesti, teki tilanteen vielä\njännittävämmäksi.\n\nAivan kuin vakoilija, joka ottaa selkoa vihollisen linjoista ja\nmajoituspaikoista, seurasi Asbjörn Krag tarkoin vastustajiensa kaikkia\nliikkeitä. Arpinaamainen ja hänen seuralaisensa olivat jo aloittaneet\nillallisensa. Bretagnelainen tutki edelleenkin suurella mielenkiinnolla\nruokalistaa. Hän istui selin molempiin takaa-ajajiinsa, mutta sittenkin\nsaattoi lyhyt, lihava herrasmies nähdä hänen kasvonsa peilistä. Oli\naivan mahdotonta, ettei bretagnelainen olisi huomannut sitä, mutta\nsiitä huolimatta hän istui paikoillaan, aivan kuin ei olisi\naavistanutkaan mitään sellaista -- tahi aivan kuin se olisi ollut\nhänestä yhdentekevää. Mikäli Asbjörn Krag saattoi käsittää, riippui\ntuon nuorukaisen henki tällä hetkellä hiuskarvan varassa, mutta\npieninkään ilme tämän kasvoilla ei viitannut siihen, että vaaran\nläheisyys olisi häntä mitenkään häirinnyt.\n\nKrag ei voinut olla ihailematta miehen kylmäverisyyttä.\n\nVaikutti siltä, kuin bretagnelainen olisi tällä hetkellä unohtanut\nkaiken muun paitsi ruoka- ja viiniluettelon.\n\nHovimestari seisoi hänen pöytänsä ääressä. Tämä hovimestari, johon\ntavallisesti ei juuri mikään pystynyt vaikuttamaan, näytti nyt kokonaan\nvaipuneen miettimään mitenkä bretagnelaisen illallissuunnitelmat\nsaataisiin onnistumaan. Molempien miettivistä ilmeistä päätellen tuntui\nsiltä, kuin elämä ja kuolema olisi ollut riippuvainen siitä,\nonnistuttiinko valikoimaan oikea kastikelaji ja kunnollinen viinipullo,\njossa oli juuri tähän tarkoitukseen sopiva vuosiluku. Viimein näytti\nsiltä, kuin taiteellinen illallinen olisi ollut valmiiksi hahmoteltuna.\nHovimestari poistui ranskalaisen pöydän äärestä ja heti kiiruhti kaksi\ntarjoilijaa täyttämään hotellin \"sielun\" määräyksiä. Neuvottelun\nensimmäisenä näkyvänä tuloksena oli se, että ranskalaiselle tarjottiin\npienestä, huuruisesta lasista juomaa, jonka seassa uiskenteli\njääpalasia. Ranskalainen tyhjensi lasinsa sen näköisenä, kuin hän olisi\nsamalla kuunnellut taistelukentällä kaikuvan, hälytykseen kutsuvan\nsotatorven raiuntaa. Krag muisti sataa kruunua, jotka hän oli lainannut\nbretagnelaiselle. Illallisen jälkeen ei niistä varmaankaan olisi\npaljoakaan jäljellä. Krag valmistautui jo lähettämään ranskalaiselle\nkassanvahvistusta kirjekuoressa ja koetti siinä mielessä pyydystää\ntämän katsetta. Mutta se oli mahdotonta. Tämän katse oli suunnattuna\nmuualle. Monsieur Craonnella ei näyttänyt olevan aikaa ajatella\nystäviään. Vaikutti aivan siltä, kuin hän olisi kuvitellut olevansa\nyksin ravintolassa. Mutta Asbjörn Krag pani merkille, että hänen\nohimoiltaan kuvastui heikko kalpeus, joka aivan kuin säteettäin levisi\nalas kasvoille. Tämä oli ainoa, mikä hiukan paljasti toisen\nmielentilaa; mikä kertoi siitä ihmeellisestä ja hermojakuluttavasta\nuhkapelistä, johon hän oli antautunut. Mutta suurillako panoksilla\npelattiin ja mistä oli kysymys?\n\nMr Brint puhui puhumasta päästyäänkin ja viimein Krag kääntyi\npuolittain kiukuissaan hänen puoleensa.\n\n-- Niin, hän sanoi, minä myönnän, että teillä on oikeus olla\nkärsimätön, mutta en sittenkään voi nyt ruveta selittämään teille\ntoimenpiteitäni. Teidän täytyy kertakaikkiaan luottaa täydellisesti\nsiihen, että toimin silmälläpitäen teidän etujanne.\n\n-- Ja te olette selvillä siitä, mr Brint kysyi, että siten ansaitsette\nhuomattavia etuja itsellenne?\n\n-- Olen siitä täysin selvillä.\n\n-- Mutta minusta tuntuu sittenkin, kuin te olisitte viime päivinä\nlaiminlyönyt tehtävänne, jättäen niiden suorittamisen melkein kokonaan\nminulle.\n\nHän nyökkäsi arpinaamaisen ja tämän ystävän pöytään päin.\n\n-- Olen nyt jo kolme päivää seurannut noiden herrojen kintereillä,\nilman että olisin kertaakaan nähnyt teitä, herra Krag, heidän\nlähettyvillään, ja kuitenkin on juuri teille annettu tehtäväksi ottaa\nselville, mitä he täällä puuhaavat.\n\n-- Aivan oikein.\n\n-- Sitäpaitsi olen eksynyt niinkin tärkeän henkilön kuin madame\nJanuellin, jäljiltä. Minne hän on voinut kadota? Tiedättekö te sen?\n\n-- En.\n\n-- En tahdo peitellä sitä, että viime päivinä olemme joutuneet\ntakapajulle, mr Brint jatkoi, ja sitä, että se on teidän syytänne. Te\nsanoitte, että meidän on täydellisesti luotettava teihin. Niin\nteemmekin. Emme voisi mistään löytää tähän toimeen sopivampaa miestä\nkuin te -- edellyttäen, että asia kiinnostaa teitä. Mutta kun me nyt\nolemme varmoja siitä, että jokin muu juttu, jota varmaankin pidätte\ntärkeämpänä, vie aikanne kokonaan -- niin saatte suoda anteeksi, jos\ntulemme hiukan levottomiksi.\n\n-- Suon mielelläni teille anteeksi.\n\n-- Teidän välinpitämätön vastauksenne on todellakin ärsyttävä, hyvä\nherra, mr Brint sanoi kiivaasti.\n\n-- Ja teidän epäluulonne eivät todellakaan ole vähemmän kiukustuttavia,\nAsbjörn Krag vastasi.\n\nMr Brint rypisteli ruokaliinaansa. Hänen sormensa liikehtivät\nlevottomasti ja näki selvästi, että hänen oli vaikea hillitä kiivasta\nluonnettaan. Asbjörn Krag tuijotti suoraan hänen ohitseen, aivan kuin\ntoista ei olisi ollutkaan.\n\n-- Koettakaa nyt suhtautua tilanteeseen rauhallisesti, mr Brint jatkoi,\naivan kuin juuri Krag olisi ollut hermostunut. -- Emme me epäile teidän\nluotettavaisuuttanne.\n\n-- Ettekö? Krag vastasi tyhjentäen viinilasinsa.\n\n-- Emme, mutta me epäilemme, että mielenkiintonne on kohdistunut\nmuualle. Te olette sangen älykäs mies ja lienee teillä hiukan\nseikkailijan verta suonissanne. Teitä kiinnostavat etupäässä kaikki\nkummalliset jutut. Mahdollisesti ajattelette, että työ, jonka olemme\nteille uskoneet, ei ole tarpeeksi eriskummallinen. Mutta siinä\ntapauksessa voin ilmoittaa teille, että juuri tämän jutun välityksellä\nvoitte saada tilaisuuden silmäillä mitä ihmeellisimpiä salaisuuksia.\nTeidän on vain päästävä jutun ytimeen. Eikä edes sitäkään. Teidän\ntarvitsee ainoastaan avata salaisuuksien ensimmäinen ovi -- ja teidän\nhämmästyksenne on oleva rajaton.\n\n-- Sitä en ole epäillytkään, Krag vastasi.\n\n-- Hyvä. Mutta siinä tapauksessa täytyy minun sanoa teille suoraan,\nettä käytöksenne on viime päivinä ollut sellaista, joka pakottaa minua\nmuistuttamaan teille sopimuksestamme.\n\n-- No niin, Krag vastasi, tehkää se -- siten pääsemme varmaankin\nselvyyteen toisistamme.\n\n-- Me olemme selittäneet teille, mr Brint jatkoi, että ajamme takaa\nerästä kansainvälisten rikollisten muodostamaa joukkuetta. Ei\nrikollisten tavallisessa mielessä, joten sen vuoksi ei meillä ole\nmitään syytä sekoittaa poliisia asiaan. Olen seurannut tämän joukkueen\nkintereillä Lontoosta tänne. Ja saavuttuani tänne, käännyin puoleenne\nsen vuoksi, että hallitukseni salainen poliisi suositteli teitä.\n\n-- Minkä vuoksi ette vanginneet koko joukkuetta Lontoossa, koska kerran\nsaitte sen olemassaolon jo siellä selville?\n\n-- Sen te ymmärrätte itsekin aivan hyvin.\n\n-- Niin, _nyt_ minä sen ymmärrän, Asbjörn Krag vastasi.\n\nMr Brint katsahti häneen kysyvästi.\n\n-- Selitän teille, Krag sanoi. -- Ennenkuin voin koko tarmollani\nheittäytyä jotakin juttua selvittämään, on minun oltava vakuutettu\nsiitä, että tulen toimimaan joko jonkun rikoksen ehkäisemiseksi, tahi\nsitten saattaakseni rangaistukseen jonkun henkilön, joka on jo\nennättänyt tehdä rikoksen.\n\n-- _Vakoilu_ on myöskin rikollista, mr Brint sanoi.\n\n-- Kyllä, mutta ei aina. Se on ainoastaan rikos, jonka kärki on\nkohdistettu määrättyyn suuntaan. Mikäli minä nyt käsitän, oli teillä jo\nLontoossa kylliksi syyteainehistoa voidaksenne vangita joukkueen\nsiellä. Mutta te olette mieluummin halunneet tehdä vielä enemmän. Te\nolette halunneet välittömästi hyötyä näiden ihmisten kustannuksella\nsiten, että annatte heidän jatkaa vakoilemista. Te _toivotte_ sitä,\nsaadaksenne itsekin samalla joitakin arvokkaita tietoja. Ette\nodottanekaan, että minulla olisi samat ajatukset tässä asiassa kuin\nteillä.\n\nMr Brint näytti hämmästyneeltä.\n\n-- Kautta luojan, hän huudahti, rupeanpa melkein uskomaan, että...\n\nKrag keskeytti hänen puheensa naurullaan.\n\n-- Luen kauhistuneista silmistänne, mitä ajattelette, hän sanoi. -- Te\nluulette, että työskentelen omaan laskuuni, pelkäätte, että olen omasta\npuolestani taisteleva puolue, kuten nuo muutkin.\n\nHän viittasi Peilisaliin.\n\n-- Se johtaa siihen, että joudutte kaiken lisäksi vakoilemaan vielä\nminuakin, Krag jatkoi. -- Siinä tapauksessa on täällä tällä hetkellä\nneljä puoluetta, jotka vakoilevat toisiaan. Ja kaikkein hullunkurisinta\non juuri se, että asia on vakava. Katsokaahan tuon nuoren miehen\nkalpeita kasvoja. Voisi melkein luulla, että hänellä tällä hetkellä on\nkysymys elämästä tahi kuolemasta. Vaikka emme vielä ole päässeet\nväliruokaa pitemmälle, on paikalla jo neljä puoluetta. Herra yksin\ntiennee, montako niitä on sitten, kun olemme ennättäneet kahviin.\nKuulkaahan, minusta tuntuu siltä kuin joutuisimme viettämään hauskan\nillan täällä Peilisalissa.\n\n\n\n\nX.\n\nMONSIEURIN ITSENSÄHILLITSEMISTAITO PETTÄÄ.\n\n\nMr Brint kävi yhä miettivämmäksi. Mutta se ei näyttänyt tekevän millään\ntavoin lamauttavaa vaikutusta Asbjörn Kragiin. Päinvastoin hän näytti\ntulevan yhä iloisemmaksi.\n\n-- Voin vakuuttaa teille, hän sanoi, että en ole viettänyt näin\njännittävää iltaa sen jälkeen kuin viimeksi olin vuorikiipeilijäin\nkokouksessa. Nämä minuutit ovat minusta kallisarvoisia, sillä ne\nsuorastaan säteilevät jännitystä. Tilanne ei ole ainoastaan\nkaksiteräinen, vaan se on moniteräinen. Mutta mehän puhuimme\nsopimuksesta, jonka olemme tehneet. Minusta tuntuu, kuin emme enää\nolisi samaa mieltä sen sisällöstä ja tarkoituksesta.\n\n-- Ei emme pienimmälläkään tavalla, mr Brint vastasi. -- Minun täytyy\nnyt pyytää suoraa vastausta teiltä: haluatteko jatkaa yhteistyötä tahi\nettekö? Tunnustan suoraan, että tarvitsen apuanne, mutta minun täytyy\ntietää, mille kannalle asiassa asetutte. Muussa tapauksessa ei teistä\nvoi olla minulle mitään hyötyä.\n\n-- Rakas ystävä, Krag vastasi, omasta mielestäni autan teitä\nparhaillaan minkä vain voin.\n\nMr Brintin kasvojenilmeet paljastivat, että hän ei ollut ainoastaan\nhämmästynyt, vaan vieläpä aivan ällistynyt.\n\n-- Onko tarkoituksenne uskotella minulle, mr Brint sanoi, että olette\nauttanut minua antamalla koko jutun olla sellaisenaan viime päivinä?\nUskotteko sen auttaneen minua eteenpäin, että madame Januelli on teidän\nsuosiollisella avustuksellanne onnistunut haihduttamaan minut\njäljiltään?\n\n-- Sen sijaan olen johdattanut teidät uusille jäljille, Krag vastasi\nviitaten bretagnelaiseen päin, joka paraillaan mitä suurimmalla\nmielihyvällä näytti nauttivan kyljystä, huuhdellen sitä alas\nkalifornialaisella viinillä. Ensimmäisen kerran loi mr Brint\nranskalaiseen todella uteliaan silmäyksen.\n\n-- Mikä olio hän on? englantilainen kysyi ihmeissään. -- Hän näyttää\nunkarilaiselta kreiviltä, tahi espanjalaiselta...\n\n-- Erehdytte. Hän ei ole kumpaakaan, Krag vastasi. -- Juuri hänen\nvuokseen olen viime päivinä laiminlyönyt juttumme, johon me molemmat\naikaisemmin kohdistimme niin suurta huomiota. Mutta myöntänette, että\nihmisten ainainen vakoileminen on kaikkea muuta kuin mielenkiintoista\ntyötä, etenkin kun sen avulla ei näytä päästävän askeltakaan lähemmäksi\npäämaalia. Ainaista etsimistä, seuraamista, lähtevien kirjeiden\ntarkastamista, saapuvien kirjeiden tarkastamista, kaikkien lähetettyjen\nsähkösanomien sensuroimista ja vierailulle saapuneiden ihmisten\nvakoilemista.\n\n-- Mutta lopulta, lopulta, mr Brint huomautti innostuneesti, lopulta\nkaikki valkenee. Ja silloin saatte nähdä jotakin ihmeellistä,\nsellaista, jota ette ole osannut kuvitellakaan. -- Hyvä luoja, kuinka\npaljon hän juo, englantilainen huudahti äkkiä.\n\n-- Hän juo kalifornialaista reininviiniä, Krag vastasi, joka muuten,\nsivumennen sanoen, on hirvittävää. Mutta hän näyttää löytäneen oikean\nvuosiluvun. Ja jos vain onnistuu löytämään oikean vuosiluvun, on se\nviini vertaansa vailla. Mutta koska te kesken puheenne satuitte\npuhumaan tuosta miehestä, täytyy minun todellakin mainita, että me\nmahdollisesti juuri hänen avullaan löydämme ratkaisun kaikkeen.\n\n-- Päätellen siitä, mitenkä hän syö ja juo, mr Brint vastasi, lienee\nmahdotonta, että hän pystyisi mihinkään muuhun.\n\n-- Hän on ranskalainen. Luuletteko todellakin, että hän on tullut tänne\nOsloon vain syödäkseen ja juodakseen?\n\n-- No... hm... matkailukausi...\n\nKrag hymyili.\n\n-- Voisin murskata teidät omilla väitteillänne, hän sanoi. -- Meillä on\nensiksi silmiemme edessä nuo kaksi tuolla, arpinaamainen ja hänen\ntoverinsa. Sitten seuraavat neljä rajattoman hullunkurista\nvuorikiipeilijää. Sen jälkeen kuin varhaisessa nuoruudessani luin\nmaamiehenne Dickensin teoksia, ei minulla ole ollut samantapaista\nkäsitystä elämän hullunkurisista kohtaloista kuin nyt niinä hetkinä,\njotka olen viettänyt näiden ihmisten keskuudessa. Mutta kun te kysytte\nminulta, minkä vuoksi nuo ihmiset ovat tulleet tänne, voisin todellakin\nvastata teille omilla sanoillanne: No... hm... matkailukausi...\n\nOli aivan ilmeistä, että mr Brintin tyytymättömyys kasvoi hetki\nhetkeltä. Mutta kuten englantilaiset yleensä, ei hänkään antanut\nmielentilansa vaikuttaa ruokahaluunsa. Ja kun nuori ranskalainen, joka\noli niin itsepintaisen mielenkiinnon kohteena, lopullisesti tuntui\nantautuneen nauttimaan ruokalistan ääressä viettämiensä hetkien\ntuloksia -- ja kun molemmat toisetkaan pelin osanottajat eivät\nnäyttäneet kieltäytyvän pöydän antimista -- ja kun kaunis ravintola oli\nmelkein tupaten täynnä hienoa yleisöä, kuten tavallisesti -- ei näkynyt\nminkäänlaista todistetta sille Kragin väitteelle, että tällä hetkellä\noltaisiin varsin mielenkiintoisen tilanteen seuraajina. Päinvastoin,\nteräväsilmäisinkään huomioidentekijä ei olisi voinut havaita Peilisalin\ntämäniltaisessa elämässä mitään tavallisuudesta poikkeavaa.\n\nJa sittenkin tapahtui juuri nyt jotakin. Ja juuri Asbjörn Krag huomasi\nensimmäiseksi, että jotakin erikoista oli tekeillä. Hän käsitti\ntilanteen merkityksen aivan jokapäiväisen tapahtuman avulla, mutta\nsalapoliisille olikin erikoisen mielenkiintoista panna merkille\nmitättömiltä näyttäviä, jokapäiväisiä tapauksia ja niistä tehdä omia\njohtopäätöksiään.\n\nViimeksi kuluneen neljännestunnin aikana hän oli englantilaisen\nkärsimättömyyden houkuttelemana kiusannut tätä yhä enemmän ja enemmän.\nMahdollisesti se oli salapoliisin itsensä tunteman hermostuneisuuden\nyksi ilmenemismuoto, mahdollisesti oli Krag itsekin kiihoittunut. Joka\ntapauksessa ei hän hellittänyt, ennen kuin englantilainen lopulta\nvalmistautui lopettamaan kaiken.\n\n-- Olkoon sitten niin, mr Brint sanoi, voinhan itsekin selviytyä tästä\nlabyrintista. Haen itselleni uusia apulaisia. Mutta jos tämän\ntakaa-ajon aikana sattuisin uudelleen joutumaan kanssanne kosketuksiin,\nniin pyydän teitä muistamaan, että erosin teistä raivostuneessa\nmielentilassa.\n\n-- Älkää lähtekö tässä psykologisessa silmänräpäyksessä, hän sanoi. --\nSaattaisi sattua, että jo seuraavassa hetkessä joutuisitte katumaan\ntoimenpidettänne.\n\nEnglantilainen katsoi kysyvästi salapoliisiin,\n\n-- Jos käyttäytymiseni on saanut teidät raivostumaan, Krag jatkoi, niin\njohtuu se siitä, että minä en kertakaikkiaan voi sallia, että ihmiset\nsekaantuvat minun työskentelytapoihini.\n\n-- Mitä työskentelytapoihinne tulee, mr Brint vastasi, niin tuntuu\nminusta todellakin siltä, kuin ne rajoittuisivat siihen, että\nkohdistatte mielenkiintonne jokapäiväiseen, vähemmän kiinnostavaan\nravintolayleisöön ja erittäinkin tuohon keikarimaiseen suursyömäriin.\nEn voi enää pitää teitä apulaisenani. Minulla on muita asioita\ntoimitettavana, olen viimeiset kolme vuorokautta ollut aina liikkeellä,\nkuin mikäkin metsästyskoira. Ja vaikkakaan takaa-ajostani ei olisi\nollut mitään hyötyä, ei vaivaiset kolme vuorokautta sittenkään merkitse\npaljoakaan englantilaiselle herrasmiehelle. Minä aion jatkaa.\n\nAsbjörn Krag painoi hänet hiljaa mutta varmasti uudelleen tuolille. Ja\nsamalla kun hän varovaisesti osoitti oikealla sormellaan arpinaamaiseen\nja tämän toveriin päin, hän sanoi hiljaa:\n\n-- Kuten varmaankin huomannette, emme tällä hetkellä ole turhan takia\ntäällä.\n\nIlmeisesti oli jokin erikoinen seikka ruvennut kiinnostamaan lyhyttä,\nlihavaa herrasmiestä. Hän kohotti päätään.\n\nSalapoliisi ja englantilainen istuivat siksi kaukana arpinaamaisesta ja\ntämän toverista, että heidän oli mahdoton kuulla, mistä toisessa\npöydässä keskusteltiin. Muuan pieni, virkapukuinen hotellilähetti kulki\nhitaasti ohi lihavan herrasmiehen ja lausui tälle jotakin --\nluultavasti jonkun nimen. Mies liikahti levottomasti ja pysäytti\nlähetin. Lihava herra kysyi lähetiltä jotakin, johon tämä nyökäten\nvastasi. Tämän jälkeen vaihtoivat arpinaamainen ja hänen toverinsa\nmerkitsevän silmäyksen. Sitten lihava herra laski lautasliinan\nkädestään ja läksi astelemaan kohti eteistä. Lähetti seurasi hänen\njäljessään. Jokainen, joka sattumalta oli tullut kiinnittäneeksi\nhuomiotaan tähän pieneen välinäytökseen, uskoi, että lihavaa herraa oli\ntultu hakemaan puhelimeen. Mutta Asbjörn Krag suhtautui tapahtumaan\nkokonaan toisella tavalla; hän sanoi englantilaiselle:\n\n-- Haluaisin mielelläni tietää, minkä nimen lähetti lihavalle\nystävällemme lausui. Olen vakuutettu siitä, että nimi ei ollut hänen\nomansa.\n\nEnglantilainen katsoi pitkään poistuvan jälkeen.\n\n-- Nyt hän meni, mr Brint sanoi. -- Hän myöskin.\n\n-- Hän palaa varmasti takaisin, Krag vastasi hymyillen. -- Te näytte\nepäilevän, että kaikki takaa-ajamanne henkilöt häviävät vähitellen\nnäkyvistänne, yksi toisensa jälkeen.\n\n-- Niin, englantilainen vastasi tuimasti, kunhan ei vain hänkin\nhävinnyt nyt. Siinäkin, että kadotin madame Januellin näkyvistäni, oli\nminulle enemmän kuin kylliksi.\n\n-- Mutta tehän ette voi itseksenne pitää koko joukkuetta silmällä, Krag\nvastasi lempeästi. -- Sillä aikaa kuin te vartioitte yhtä, käyttää\ntoinen tilaisuutta hyväkseen ja katoaa näköpiiristänne. Sehän on\nluonnollista.\n\n-- Tarkoitatteko, että minä olen syypää siihen, että madame Januelli\npääsi pakenemaan?\n\n-- Kyllä -- en voi käsittää asiaa mitenkään muuten.\n\n-- Mutta mitä pidätte tuosta? Krag kysyi, nyökäten samalla melkein\nhuomaamattomasti kohti pääsisäänkäytävää.\n\nEnglantilainen ei ollut uskoa silmiään.\n\nOvesta astui juuri sillä hetkellä sisälle kaksi henkilöä, jotka olivat\nvilkkaassa keskustelussa.\n\nToinen heistä oli lyhyt, lihava herrasmies, joka vähää aikaisemmin oli\npoistunut paikaltaan.\n\nToinen oli hiukan lihavahko, hienosti puettu, juutalaisen näköinen\nnaishenkilö.\n\n-- Niin totta kuin eläin, englantilainen mutisi hämmästyksissään, eikö\nse olekin hän -- se on hän!\n\n-- Englantilaisen herrasmiehen ei pitäisi paljastaa itseään noin\nvähällä, Asbjörn Krag huomautti nuhdellen. -- Pyytäisin teitä\nmuistamaan, että madame Januelli saattaa käydä levottomaksi, jos hän\nhuomaa teidän hämmästyksenne.\n\nTulijat menivät arpinaamaisen miehen luokse, joka nousi paikaltaan ja\nsangen kohteliaasti tervehti naista. Tämä istuutui pöydän ääressä\nolevalle sohvalle, kasvot kohti bretagnelaista, monsieur Craonnea, joka\nistui heihin selin.\n\nAsbjörn Krag kiinnitti englantilaisen ystävänsä huomiota monsieur\nCraonneen.\n\nNyt näytti siltä, kuin ranskalainen olisi peilistä huomannut naisen\nsaapuvan saliin. Tuntui kuin ranskalainen aivan sattumalta olisi tullut\nvilkaisseeksi peiliin.\n\nKrag kuiskasi englantilaiselle:\n\n-- Pitäkää silmällä tuota nuorukaista. Ensimmäisen kerran koko iltana\nhän näyttää kadottavan rauhallisuutensa.\n\n-- Niin, kautta luojan, englantilainen vastasi, hän ilmeisesti tuntee\ntuon naisen.\n\n-- Ja mikä vielä tärkeämpää, Krag huomautti, hän näyttää kauhistuvan\nnähdessään naisen.\n\n-- Oikein, nyökkäsi englantilainen, hän unohtaa syömisenkin.\n\n-- Ja hän on käynyt todellakin kalpeaksi, Krag jatkoi. -- Poika parka,\nhän tuntee itsensä yhä voimattomammaksi. Mitä naiseen tulee,\nsalapoliisi lisäsi, niin näyttää hän olevan paljon paatuneempi kuin tuo\nnuorukainen. Hän ei ole näkevinäänkään ranskalaista ystäväämme.\n\n-- Mutta onko hän varmasti nähnyt tuon keikarin? englantilainen kysyi.\n\n-- Juuri hänen vuokseen on nainen tullut tänne, Asbjörn Krag vastasi.\n-- Hänen vuokseen on nainen antautunut vaaralle alttiiksi jättämällä\nturvallisen piilopaikkansa.\n\n-- Kuinka hän rakastaneekaan tuota miestä, englantilainen sanoi.\n\n-- Niin. Tahi vihannee, Krag vastasi. -- Katsokaahan nuorukaisen\nkasvoja. Mitä luulette, rakastaako, vai vihaako nainen häntä?\n\n\n\n\nXI.\n\nRAKKAUTTA VAI VIHAA?\n\n\n-- Rakastaako nainen häntä vai ovatko hänen tunteensa vihamielisiä\nnuorukaista kohtaan? Krag toisti.\n\n-- Mitä itse luulette? englantilainen kysyi.\n\n-- Olen todennut, Krag vastasi, että monsieur Craonne on sangen\nkylmäverinen herra. Tarvitaan paljon, ennenkuin hänet saadaan\nmenettämään tasapainonsa. Ja koska hän nyt ei ole voinut peittää\nmielenliikutustaan, joka paljastaa, että hän on peloissaan, voimme\nvarmuudella olettaa, että hänen tuntemansa pelko on kammottavaa,\njotakin yliluonnollista. Madame Januelli on kylläkin hiukan lihavahko\nja hän on jo jättänyt useita vuosia taakseen, mutta sittenkin saattaa\nhänessä huomata merkkejä, jotka viittaavat siihen, että hän aikanaan on\nollut hyvinkin kaunis ja hänellä on intohimoiset silmät. Näinollen\nvoimme jättää kokonaan syrjään sen olettamuksen, että hän rakastaisi\nmonsieur Craonnea. Sellainen tunne hänen puoleltaan ei missään\ntapauksessa saisi vaativaisintakaan miestä noin pelästyneeksi. Siis hän\nvihaa ystäväämme ja hänen vihansa on ilmeisesti vaarallista. Katsokaapa\nnaista nyt. Hänen katseensa on rauhallisesti kiintynyt ranskalaiseen.\nSe muistuttaa minulle tapaa, jolla katsellaan uhria niin ihmisten kuin\neläintenkin keskuudessa.\n\n-- Nuorukaista pitäisi varoittaa, englantilainen huomautti.\n\n-- Paljon tärkeämpää olisi, että auttaisimme häntä, Krag vastasi, sillä\nhän on saanut jo riittävästi varoituksia.\n\n-- No niin, olkaamme siinä tapauksessa, että hän tarvitsee apuamme,\nvalmiit astumaan esille, englantilainen vastasi. -- Nainen ei aikone\nyksinään murskata häntä, sillä hänellähän on nuo kaksi apuria mukanaan\n-- arpinaamainen ja tämän toveri. Ensiksimainittu ei näytä erikoisen\narmeliaalta ihmiseltä -- ilmeisestikin hän on ollut mukana sodassa.\n\n-- Ei olisi viisaasti tehty, jos menisimme auttamaan ranskalaista, Krag\nvastasi.\n\nEnglantilainen tuijotti ihmeissään salapoliisiin.\n\n-- Niin kauan kuin voimme pysytellä toimettomina, Krag jatkoi, pystymme\nparhaiten toimimaan _yhteisen_ asiamme hyväksi.\n\nHän lausui \"yhteisen\" sanan erikoisella painostuksella, minkä\nenglantilainen mielihyvällä pani merkille.\n\n-- Tuo ranskalainen ja madame Januelli ovat aikanaan olleet mitä\nparhaimpia ystäviä, Krag jatkoi. -- Heidät nähtiin aina yhdessä.\nViimeksi he olivat täällä ravintolassa. Se, että nainen silloin nimitti\nranskalaista eräällä harvinaisella haukkumasanalla, ei merkitse\npaljoakaan, sillä sellaistahan sattuu parhaimpienkin ystävysten kesken.\nMutta muutamia päiviä sitten sattui äkkiä jotakin. Nuori ranskalainen\npelästyi siitä niin, että hän mieluummin halusi istua vankilassa, kuin\nedelleenkin kulkea vapaana miehenä ja siten antautua uhkaavalle\nvaaralle alttiiksi. En tiedä, mikä vaara häntä uhkasi. Mutta voin\nilmoittaa teille, että kaksi kertaa olen nähnyt hänen todella\npelästyvän. Ensimmäisen kerran pelästyi hän silloin, kun ilmoitin\nhänelle poliisilaitoksella, että hänet laskettaisiin vapaaksi.\n\n-- Ja toisen kerran? englantilainen kysyi.\n\n-- Toisen kerran pelästyi hän muutamia sekunteja sitten nähdessään\nmadame Januellin. Näyttää siltä kuin ystävämme olisi suuressa vaarassa.\nEräillä henkilöillä on määrättyjä suunnitelmia hänen suhteensa. Meille\non sangen mielenkiintoista päästä selville, minkälaisia nämä\nsuunnitelmat ovat ja minkä vuoksi tuon intohimoisen naisen ja ystävämme\nvälille on sukeutunut niin kammottava viha. Sen vuoksi on hyvin\ntärkeätä, että emme ainakaan toistaiseksi sekaannu juttuun. Katsokaa,\nnyt hän tahtoo maksaa laskunsa. Hän aikoo poistua ravintolasta.\n\n-- Arpinaamainen mies maksaa myöskin parhaillaan laskua, englantilainen\nilmoitti.\n\nAsbjörn Krag kohautti osaaottavasti hartioitaan.\n\n-- Kumpikaan noista kahdesta puolueesta ei tahdo antaa toiselleen\npienintäkään etumatkaa, hän sanoi. -- Minua kiukuttaisi, jos heidän\nkeskeinen kohtauksensa lykkääntyisikin siksi kunnes he pääsevät\nkadulle.\n\n-- Minkä vuoksi?\n\n-- Siksi, että haluan nähdä kaiken kirkkaassa valaistuksessa. Oh! --\nnyt tapahtuu jotakin.\n\nMitä suurimmalla mielenkiinnolla katselivat englantilainen ja hänen\ntoverinsa tapauksia, jotka nyt seurasivat.\n\nMonsieur Craonnelle tuotiin kynä ja paperia. Hän kirjoitti jonkun\nlyhyen kirjeen, jonka hän sitten lähetti tarjoilijan mukana. Tarjoilija\npoistui ravintolan Carl Johaninkadulle johtavasta ovesta.\n\nTuskin oli tarjoilija hävinnyt näkyvistä kun arpinaamainen mies nousi\npaikaltaan ja seurasi hänen jäljessään. Monsieur sytytti sikaarin ja\nkun arpinaamainen kulki hänen pöytänsä ohi, katseli hän\nvälinpitämättömän näköisenä tätä savupilven takaa.\n\n-- Hän piilottaa kalpeat kasvonsa sikaarinsavun taakse, Krag huomautti.\n\nMutta niin pian kuin arpinaamainen oli hävinnyt näkyvistä, kirjoitti\nmonsieur Craonne uuden kirjeen, jota heti eräs toinen tarjoilija läksi\nviemään toiseen suuntaan, poistuen Rosenkrantzinkadulle johtavasta\novesta.\n\nTämä kiinnosti erikoisesti Kragia.\n\n-- Nerokas suunnitelma, mutisi hän itsekseen, -- joko on lihavan\nherrasmiehen lähdettävä tämän kirjeen jälkeen, tahi sitten on hänen\njäätävä paikalleen ja annettava kirjeen saapua määräpaikkaansa.\n\nTarjoilija sai poistua rauhassa. Lyhyt, lihava herrasmies ei\nliikahtanutkaan paikaltaan. Mutta madame Januelli ja hän kumartuivat\nlähemmäksi toisiaan ja keskustelivat hetken kuiskaten. He olivat\nkeksineet suunnitelman tarkoituksen. Ja kun arpinaamainen hetken\nkuluttua palasi takaisin ja sai lihavalta herralta kuulla, että\ntoinenkin kirje oli lähetetty, saattoi hänen kasvoillaan havaita\nkiukkuisen irvistyksen.\n\nMonsieur Craonne oli siis voittanut ensimmäisen, tosin varsin pienen,\nyhteenoton, mutta siitäkin Krag oli iloinen.\n\nTämän jälkeen näytti siltä, kuin ei monsieurilla olisi ollut\naikomustakaan piakkoin lähteä ravintolasta. Hän istui paikallaan syviin\najatuksiin vaipuneena ja maisteli hitaasti kahviaan, vaaleansinisen\nsikaarinsavun leijaillessa hänen päänsä ympärillä.\n\nToiset istuivat myöskin paikoillaan. He ylläpitivät koko ajan\nkeinotekoista keskustelua. Madame Januelli naurahti usein ihastuneena,\naivan kuin hänelle olisi lausuttu mitä hiotuimpia kohteliaisuuksia.\nMutta jos pani merkille, miten hermostuneesti hän heilutti viuhkaansa,\nsaattoi huomata, että hän oli kärsimätön.\n\nTällä tavoin kului melkein puoli tuntia ja Krag alkoi jo toivoa, että\nkaikki sittenkin tapahtuisi täällä kirkkaassa valaistuksessa.\n\nSamassa hänen mielenkiintonsa kohdistui kolmeen henkilöön, jotka juuri\nastuivat ravintolaan.\n\nHän nykäisi hiukan englantilaista ja sanoi tälle:\n\n-- Tunnetteko noita herroja?\n\n-- He ovat ilmeisestikin maanmiehiäni, mr Brint vastasi.\n\n-- Aivan oikein. Sen saattaa kuka hyvänsä nähdä yhdelläkin\nsilmäyksellä, mutta muuten...\n\n-- Muuten en heitä tunne.\n\n-- Hyvä. He ovat Vuorikiipeilijöiden kerhon jäseniä, herrat\nCrackantorphe, Fitzpocket ja Macklidocq.\n\n-- Suuri luoja -- sellaisia nimiä!\n\n-- Ja sellaisia ihmisiä! Krag sanoi.\n\nNämä kolme herraa, jotka istuutuivat erään seinävierustalla olevan\nvapaan pöydän ääreen, eivät kaipaa sen tarkempaa kuvausta, kuin että he\nolivat samanlaisia kuin englantilaiset yleensä. He olivat hoikkia ja\nheidän ihonsa oli tummanruskea, mikä taas todisti, että herrat olivat\nviettäneet suuren osan elämästään ulkona raikkaassa luonnossa. Hehän\nolivatkin sitäpaitsi vuorikiipeilijöitä.\n\nEräs heistä oli sangen pitkä, joten, kun hän tallusteli ympäri sääret\ntiukoissa siteissä, muistutti hän elävästi pitkäkoipista, arvokkaasti\nastelevaa haikaraa.\n\nToinen oli tavattoman lyhyt, joten, kun hän istuutui pöydän ääreen,\nhänen pihvinpunainen päänsä ja sitä reunustava punertava tukkansa\nnäytti paremminkin kuuluvan pöydällä olevalle tyhjälle lautaselle.\n\nKolmas oli keskimittainen. Kun toisten puvut olivat urheilumallisia,\nhiukan nuhruisia, pehmeine kauluksineen ja kirkasvärisine\nkaulanauhoineen, näytti tämä herra melkein liiankin hienosti puetulta.\nHän näytti noin kahdenkymmenenviiden vuoden ikäiseltä. Toiset,\nurheilupukuiset, olivat taas jo aikoja sitten sivuuttaneet\nneljänkymmenennen ikävuotensa.\n\nYhteistä heillä kaikilla oli piippu, joka aina eroamattomasti näyttää\nliittyvän englantilaiseen, liikkuipa hän sitten missä tahansa.\n\nSattuma halusi, että he joutuivat istumaan erääseen pöytään, jonka\nkeskellä oli pienessä hopeisessa jalustassa kortti, johon oli\nmatkailijoita silmälläpitäen painettu:\n\n_\"Kohteliaimmin pyydetään, että vieraat eivät polttaisi piippua\nravintolassa.\"_\n\nPitkä englantilainen luki ensiksi kortin, jonka jälkeen hän kiinnitti\ntovereidensa huomion siihen. He nyökkäsivät toisilleen, aivankuin\nosoittaakseen, että kukin oli ymmärtänyt kortin sisällön ja ilmaisivat\nmielipiteensä tilanteesta pitkäveteisellä sanalla \"_Yes_.\" Jonka\njälkeen he vähääkään häiriytymättä puhaltelivat sakeita savuja\npiipuistaan. Tuntui siltä kuin he olisivat pitäneet ravintolan\ntoivomusta hyvänä pilana, maalle erikoisena tunnusmerkkinä, jolle he\nantoivat hyväksymisensä tuolla rauhallisella \"Yes\"-sanallaan. Aivan\nkuin Singaporen ja Advent Bayn välillä olisi löytynyt sellainen\nmaankolkka, jossa englantilainen ei olisi voinut vaatia siksi pientä\nturvaa lipultaan, että sai rauhassa polttaa piippuaan.\n\nEnglantilaiset tilasivat illallisensa. He eivät puhuneet mitään\ntoisilleen, mutta heidän katseensa risteilivät ympäri suurta salia. Ei\nuteliaina, vaan rauhallisina, juuri siten kuin englantilaisille\nsopiikin. Yksinpä kaikkein pienikasvuisinkin heistä tuntui katselevan\nympärillä kuhisevaa yleisöä ylhäältä alaspäin.\n\nAsbjörn Krag pani erikoisella mielenkiinnolla merkille kaikki heidän\nliikkeensä.\n\nHetken kuluttua hän sanoi:\n\n-- Vuorikiipeilijöiden ja monsieur Craonnen välillä on jotakin\nyhteistä. Sitä epäilinkin. Pieni bretagnelaisemme on saanut apua. Hänen\nkirjoittamansa kirje on joutunut oikeihin käsiin. Nyt voi taistelu pian\nalkaa. Kunhan vain se ei vahingoittaisi ravintolan kaunista kalustoa.\n\nMutta arpinaamaisen pöydässä jatkui keskustelu yhtä iloisesti.\nSeikkailijatar, madame Januelli, hymyili lumivalkein hampain viuhkansa\ntakaa. Mutta sen yli pälyilivät hänen katseensa vaanien, vaanien...\n\n\n\n\nXII.\n\nHUMALAINEN.\n\n\n-- Eikö olekin niin? mr Brint kysyi, huomaamatta mitään erikoista\nmaamiestensä käytöksessä, eikö olekin niin, että te olette aikaisemmin\nkuulunut samaan kerhoon kuin nuo herratkin -- Vuorikiipeilijöiden\nkerhoon?\n\n-- Kyllä -- te olette aivan oikeassa.\n\n-- Kuinka monta heistä on tällä hetkellä Oslossa?\n\n-- Neljä.\n\n-- Te siis tunnette ainoastaan yhden heistä, koskapa ette tervehtinyt\näsken tänne saapuneita herroja?\n\n-- Ei, Krag vastasi, minä tunnen heidät kaikki, mutta\nVuorikiipeilijöiden kerhossa on vallalla sama kultainen sääntö kuin\nLontoon kuuluisassa \"Hiljaisten miesten kerhossa\", nimittäin, että ei\ntervehditä toisia ennenkuin ollaan vakuutettuja siitä, että tervehdys\non sillä hetkellä tervetullut. Samassa hetkessä kuin nuo äsken\nsaapuneet herrat antavat minulle määrätyn merkin, menen heitä\ntervehtimään.\n\nHän katsoi pitkään ja läpitunkevasti kolmeen englantilaiseen, mutta\nnämä imivät välinpitämättöminä nysiään, antamatta minkäänlaista\nmerkkiä.\n\nTällä tavoin istuivat eri puolueet hetken aikaa ravintolassa. Salissa\nkuului tavanmukainen äänten sorina, jonka voitti silloin tällöin joku\nvoimakkaammin kuuluva, näkymättömän orkesterin soittama sävel. Mitään\nerikoista ei saattanut huomata, ja kuitenkin seurasivat nämä henkilöt\nmitä suurimmalla mielenkiinnolla ja jännityksellä toistensa\npienimpiäkin liikkeitä.\n\nOdottivatko he jotakin?\n\nViimein Asbjörn Krag käsitti mitä he odottivat.\n\nKaikki riippui monsieur Craonnesta. Niin kauan kuin hän istui\nrauhallisena paikallaan, olivat muutkin rauhallisia.\n\nHe odottivat kaikki, mihin hän nyt ryhtyisi.\n\nJa sillä aikaa istui kaikkien puolueiden mielenkiinnon kohde mitä\nrauhallisimmin paikallaan, tuijotellen hajamielisenä sikaaristaan\nlähteviä savurenkaita.\n\nHänen eteensä oli tuotu pieni lasi, joka sisälsi vihreätä likööriä ja\ntätä ranskalainen silloin tällöin hiukan maistoi. Mutta hän oli\nmaksanut laskunsa, joten hän saattoi poistua koska tahansa. Krag oli\npannut merkille, että sadasta kruunusta, jotka hän ranskalaiselle oli\nlainannut, ei ollut jäänyt paljoakaan jäljelle tämän maksettua\nlaskunsa. Sitten kun monsieur poistuisi täältä, ei hänellä olisi\npaljoakaan ylimääräistä pääomaa mukanaan.\n\nVimeksikuluneiden minuuttien aikana oli muuan oven lähettyvillä oleva\npöytä, joka oli lähinnä monsieur Craonnea, katettu valmiiksi. Pöydällä\noli ainoastaan yksi lautasliina, mutta siitä huolimatta tuotiin sille\nkohta kokonainen samppanjapullo, joka lojui huuruisessa jääastiassa.\n\nHovimestari itse valvoi pöydän kattamista ja katsoen silloin tällöin\nkelloaan ilmaisi, että hän odotti jotakin vierasta määrätyllä\nkellonlyönnillä.\n\nAsbjörn Kragilla oli sellainen tunne, että tämäkin henkilö, jota\nparhaillaan odotettiin, tulisi näyttelemään jotakin osaa pian alkavassa\nharvinaisessa ja hiljaisessa näytelmässä.\n\nVihdoin aukaisi hovimestari oven odotetulle vieraalle ja tämä asteli\nsisään.\n\nJo hänen saapuessaan kiintyi ravintolayleisön huomio häneen. Ja\nvähitellen seurasi yleisö yhä kiinnostuneempana hänen liikkeitään.\nSamassa kun tulokas näyttäytyi ovella, kuiskasi Asbjörn Krag mr\nBrintille:\n\n-- Hän on neljäs Vuorikiipeilijöiden kerhon jäsen, mr Streetcorner,\nlontoolainen, innokas urheilija, omistaa suuren huvilan Skotlannissa.\nMutta hyvä luoja, minkä näköinen hän on!\n\n-- Niin, hän ei todellakaan muistuta matkoilla olevaa englantilaista,\nmr Brint myönsi.\n\nHeidän ihmettelynsä oli todellakin oikeutettua.\n\nMr Streetcorner asteli hitaasti ovesta saliin. Hän oli pukeutunut\nfrakkiin. Hän oli lihava, painava mies. Hänen kasvonsa olivat melkein\nluonnottoman punaiset -- aivan kuin hän olisi ollut kovassa kuumeessa.\nHänen huulensa välissä roikkui veltosti paksu sikaari. Molempia käsiään\nhän piti housuntaskuissaan. Hänen liikkeensä olivat suunnattoman\nraskaita, mutta silti hillityn varovaisia, kuten humalaisen\nherrasmiehen ainakin. Hän ei siis ollut kuumeessa. Hän pysähtyi\nsilmänräpäykseksi ja horjahti melkein huomaamattomasti hovimestaria\nkohti (mutta hän horjui joka tapauksessa, sen saattoi selvästi\nhuomata). Sen jälkeen hän nikotteli niin voimakkaasti, että hänen\nsikaarinsa putosi permannolle, ja kun tarjoilija yritti ottaa sen ylös,\nasetti hän painavan jalkansa sen päälle, musertaen sikaarin jauhoksi,\nhänen katseensa samalla harhaillessa ympäri salia aivan kuin etsien\njotakin kiinnekohtaa. Tämän kiinnekohdan hän löysikin huomattuaan\npöydällä olevan suuren samppanjapullon. Hän tarttui tuolin selkänojaan\nja painoi päänsä alas, aivan kuin hänen punatukkaisessa päässään olisi\ntällä hetkellä ollut ajatuksia, joista koko maailman vastainen menestys\nolisi riippunut. Sen jälkeen hän vajosi tuolille ja tuijottaen suoraan\neteenpäin hän näytti muistelevan jotakin. Ja kun hän uudelleen huomasi\nsamppanjapullon, tarttui hän innokkaasti siihen. Oliko hän muistellut\njuuri sitä? Samassa hän pudotti permannolle lasin, joka suurella\nmelulla särkyi tuhansiksi sirpaleiksi. Oli ilmeistä, että hän oli ainoa\nkoko ravintolassa, joka ei sitä huomannut.\n\nNyt oli koko ravintolan yleisö kohdistanut katseensa vastasaapuneeseen\nherrasmieheen. Mutta mitä häneen itseensä tuli, näytti siltä kuin hän\nolisi ollut vuorenvarma siitä, että hänen käytöksensä oli ehdottomasti\nmoitteetonta.\n\nJa kun hän sitten huomasi, että läheisessä pöydässä istuvien\nhenkilöiden mielenkiinto oli kohdistunut juuri häneen, tuli hän niin\nhämilleen, että tuijotti usean sekunnin ajan suoraan näkemiinsä\nkasvoihin samalla kun hänen silmiinsä ilmestyi melkein lasimainen\nloiste. Samalla hän oli kuitenkin kylliksi kevytmielinen kaataakseen\nitselleen lasin samppanjaa. Jos hänen tarkoituksensa olisi ollut\nkastella pöydällä olevia kukkasia, olisi täytynyt myöntää, että hän\nsiinä onnistui. Sensijaan ei lasiin joutunut pisaraakaan tuota kallista\njuomaa. Tuijottaen edelleenkin viereisessä pöydässä oleviin ihmisiin\ntarttui hän lasiinsa, jonka hän luuli juuri täyttäneensä.\n\nSe, että muuan palvelushaluinen tarjoilija samalla hetkellä kiiruhti\ntäyttämään hänen lasiaan, aiheutti ainoastaan sen, että samalla kuin\nmylord kohotti lasinsa huulilleen, virtaili tarjoilijan kädessä olevan\npullon kallisarvoinen sisältö huikaisevan valkoiselle pöytäliinalle.\nNyt saapui paikalle myöskin hovimestari ja hiljainen, mutta sitä\nsydämellisempi ilo tuntui vallanneen ravintolayleisön.\n\nKun mylord havaitsi, että lasi oli tyhjä, kuvastui hänen kasvoillaan\nlievä hämmästys, mutta huomattuaan samalla, että tarjoilija huuhteli\npöytäliinaa pullon kallisarvoisella sisällyksellä, ilmestyi hänen\nkasvoilleen synkkä pilvi. Kiukustuneella liikkeellä hän tempasi pullon\ntarjoilijan kädestä. Että hän ei saattanut tehdä tätä pudottamatta\nsamalla pöydällä ollutta lasia permannolle, saattoi tuntua muista\nläsnäolijoista ihmeelliseltä, mutta asianomainen itse oli ainoa, jota\ntapaus ei näyttänyt vähääkään kiinnostavan.\n\nMylord osoitti nyt olevansa täydellinen englantilainen siten, että ei\nantanut kiukkunsa voittaa itseään. Kukaan todellinen herrasmies ei voi\nhäväistä itseään osoittamalla kiukkuaan jotakin tarjoilijaa kohtaan.\nHätätilassa voi hän alentua luomaan tähän jääkylmän ja rankaisevan\nkatseen. Juuri tähän toimenpiteeseen mylord nyt valmistautui ja\nantaakseen enemmän pontta katseelleen, päätti hän koputtaa heikosti,\nmutta varmasti samppanjapullolla pöytään. Että hän sattumalta samalla\niski murskaksi pöydällä olleen toisen viinilasin, ei voine merkitä\nmuuta kuin että se oli merkityksetön sivuseikka -- yksi osa niistä\nmonista koettelemuksista, joihin kohtalo oli päättänyt tämän hienon ja\narvokkaan herrasmiehen tänä iltana johtaa.\n\nMutta tällä kertaa hän huomasi Grandin pöytäkalustoa kohdanneen\nhävityksen ja nostaen samppanjapullon lasimurskan joukosta tuijotti\nsiihen. Tämän jälkeen hän koetti varovasti sijoittaa samppanjapullon\njääastiaan. Mutta kävi kuitenkin niin, että pullo joutui suuren\njääastian reunalle, joka tästä toimenpiteestä kallistui arveluttavasti.\n\nUseampia tarjoilijoita yritti rientää apuun, mutta mylord huomasi\nitsekin uhkaavan tilanteen. Tahtoen näyttää, että englantilaiset\nedelleenkin osaavat olla kylmäverisiä järkyttävimmissäkin tilanteissa\ntarttui hän reippaasti vasemmalla kädellään jääastian reunaan\ntukeakseen sitä, samalla kuin hän juopuneen itsepintaisuudella painoi\noikealla kädellään jääastiaa nurin. Mutta voidakseen suorittaa tämän\ntoimenpiteen täytyi hänen nousta puolittain seisoalleen, josta taas oli\nseurauksena, että pöytäliina liukui syrjään ja koko pöydällä ollut\nkalusto lähti liukumaan kohti pöydän reunaa.\n\n\n\n\nXIII.\n\nROMAHDUS.\n\n\nMr Brint seurasi melkein hengittämättä verrattoman mr Streetcornerin\nliikkeitä ja odotti jännittyneenä, miten tämä selviäisi tilanteesta.\nJännitys oli nyt kohonnut ravintolayleisön keskuudessa huippuunsa ja\nsalissa vallitsi kuolemanhiljaisuus, aivan kuin teatterissa silloin kun\ndraama lähestyy huippukohtaansa.\n\nNyt oli viimeinkin koittanut hetki, jolloin mr Streetcorneria,\nVuorikiipeilijäin kerhon hiljaista jäsentä, ei mikään inhimillinen\nmahti näyttänyt voivan pelastaa täydelliseltä romahdukselta. Ainoastaan\nkohtalo ja miehen oma kätevyys saattoi estää sen täydellisen tuhon,\njoka Grandin pöytäkalustoa tällä hetkellä uhkasi, ja jonka myöskin\nravintolan tarkkaavainen hovimestari levottomuudella pani merkille.\nEnempää hän kuin tarjoilijatkaan eivät voineet enää vaikuttaa asioiden\nkulkuun -- ensinnäkin siitä syystä, että kaikkien piti käsittää, että\nulkoa tuleva apu ei voisi muuta kuin jouduttaa pelottavan romahduksen\ntapahtumista.\n\nTällä tavoin oli mr Streetcorner onnistunut luomaan tilanteen, jossa\nhän itse näytteli pääosaa ja jossa muut esineet -- samppanjapullo,\njääkulho, lautaset ja koko pöytäkalusto liikkumalla tuuma tuumalta\nkohti pöydän reunaa, elävästi ennustivat pian tapahtuvaa rajatonta ja\nvälttämätöntä perikatoa.\n\nKatselijoiden oli mahdotonta jäädä välinpitämättömiksi nähdessään mr\nStreetcornerin hämmästyneet ilmeet, tämän huomatessa koko kaluston\nhitaasti mutta varmasti liukuvan kohti pöydän reunaa ja pienen pikarin\nmurskautuessa permantoon aivan kuin suurten tapausten edelläkävijänä.\nHänen kasvoillaan kuvastui suunnilleen seuraava ajatustenkulku: Tässä\nistun ja aivan rauhallisesti nautin vaatimatonta illallistani ja sitten\näkkiä alkavat -- jumala paratkoon -- lautaset luisua sormieni välistä\nja ylös pitkin käsivarsiani.\n\nKun hän kumartui pöydän yli pidättääkseen liukuvia esineitä, kiihdytti\nhän vain niiden vauhtia painamalla raskaalla ruumiillaan pöytäliinaa\nalaspäin. Yhdessä silmänräpäyksessä olivat kaikki pöydällä olevat\nesineet joutuneet tuomituiksi samaan perikatoon. Samalla kuin hän\nkoetti kaataa suurta jääkulhoa oikealla kädellään ja samalla täytyi\nhänen käsivarsillaan pidätellä lautasia, jotka kaltevaa pöydänpintaa\npitkin luisuivat kohti permantoa. Voidakseen pitää silmällä\nviimeksimainittuja, täytyi hänen kääntää päätään huomattavasti sivuun,\njosta taas oli seurauksena, että hän kolhasi komeata, porsliinista\nmaljakkoa, jossa oli ihania kukkasia ja joita hän hetkeä aikaisemmin\noli kastellut samppanjalla. Kuolemanhiljaisuuden vallitessa kallistui\nmaljakko hitaasti toiselle reunalle. Nyt ei pöydällä enää ollut\nainoatakaan esinettä, joka ei olisi ollut vaaranalaisessa\nasemassa. Silmänräpäyksen ajan näytti siltä kuin vaara sittenkin\nvoitaisiin välttää -- liikkuvat esineet olivat jonkun harvinaisen\ntaituruusnäytteen tahi ihmeellisen sattuman vuoksi pysähtyneet juuri\nhetkeä ennen lopullista perikatoa.\n\nMutta kaikeksi onnettomuudeksi alkoi itse Mr Streetcorner nyt horjua.\nPonnistellessaan Grandin pöytäkaluston pelastamiseksi hän oli viimein\njoutunut varsin epämukavaan asentoon. Juuri kun hän oli onnistunut\npysäyttämään pöytäkaluston ja kun hänen kasvoilleen jo ilmestyi\ntyytyväinen ilme, aivan kuin hän olisi löytänyt mukavan jalansijan\nvuorta kiivetessään, alkoi hänen vasen kiiltonahkakenkään verhottu\njalkansa hitaasti liukua taaksepäin pitkin pehmeätä mattoa. Viimein\nolivat hänen jalkansa aivan sellaisessa asennossa, kuin aikoisi hän\nharpata seitsemän penikulman askeleen ja tyytyväinen ilme hänen\nkasvoillaan vaihtui kiukkuun, jota jokainen vuorikiipeilijä tuntee\ntietäessään piakkoin putoavansa 4.000 jalan syvyiseen kuiluun.\n\nJa vihdoin tapahtui onnettomuus. Hirmuisella melulla törmäsivät kaikki\nvastakkain, mies, pöytä, astiat -- ja kaikki jäivät liikkumattomina\nmakaamaan permannolle sanoin kuvaamattomassa sekamelskassa. Samassa\nsilmänräpäyksessä laukesi jännitys ja kaatuneen vuorikiipeilijän avuksi\nriensi ihmisiä kaikilta suunnilta.\n\nItse tapahtuma ei vienyt kuin murto-osan siitä ajasta, mitä sen\nkuvaamiseen tarvitaan. Todellisuudessa tapahtui kaikki muutamassa\nsilmänräpäyksessä. Mutta tänä aikana olivat mr Brint ja Asbjörn Krag\nkerinneet vaihtaa seuraavat lauseet, jotka saattavat hiukan valaista\ntilannetta.\n\nMr Brint sanoi:\n\n-- Ihmettelen, että herrasmies saattaa tuolla tavoin käyttäytyä näin\nhienossa ravintolassa.\n\nJohon Krag huomautti:\n\n-- On paljon ihmeellisempää, että hän omaa noin mestarilliset\nnäyttelijälahjat.\n\n-- Kutsutteko te tuota näyttelemiseksi? Minusta olisi sikahumala\nparemmin sanottu ja totuudenmukaisempi.\n\n-- Hän ei ole enempää humalassa kuin te tahi minä, Asbjörn Krag sanoi.\n\n-- Mutta miksi hitossa...\n\n-- Hiljaa, Krag keskeytti, nyt hän kaatuu. Odottakaa hetkinen niin\nsaatte selvyyden siitä, mihin hän tuolla näyttelemisellään pyrkii.\n\nJuuri tällä hetkellä riensivät ihmiset kaatuneen apuun. Mr Brint aikoi\nmyöskin kiiruhtaa paikalle, mutta Krag esti hänet siitä tarttumalla\nhänen käsivarteensa.\n\n-- Istukaa paikallanne, hän sanoi, katsokaamme ensin miten asiat\nkehittyvät.\n\nHän viittasi monsieur Craonneen, nuoreen bretagnelaiseen, joka mitä\nsuurimmalla rauhallisuudella oli seurannut mr Streetcornerin\nesiintymistä.\n\nKaikkien kiiruhtaessa katuneen pöydän luokse, nousi monsieur Craonne\npaikaltaan ja läksi kulkemaan vastakkaiseen suuntaan, ravintolan\nRosenkrantzinkadulle johtavaa ovea kohden.\n\n-- Sitä ajattelinkin, mutisi Asbjörn Krag itsekseen, hän tahtoo käyttää\ntilaisuutta hyväkseen. Kaikki on suunniteltu jo etukäteen. Oh -- nyt\nkoirat tulevat!\n\nSamalla hetkellä kuin monsieur Craonne lähestyi ovea, ponnahtivat\narpinaamainen, tämän toveri ja madame Januelli paikoiltaan.\n\nHe kiiruhtivat pakenevan ranskalaisen jälkeen ja juuri kuin he aikoivat\npiirittää tämän, astui kolme vuorikiipeilijää esille.\n\nOn vaikea kuvata, mitenkä rauhallisesti ja ystävällisesti he tarttuivat\ntakaa-ajajien käsiin ja puristivat niitä mitä sydämellisimmin. Heidän\nkasvoillaan loisti jälleennäkemisen ilo.\n\nSekä arpinaamainen että tämän toveri olivat joutuneet kuin\nruuvipuristimeen, puhumattakaan madame Januellista. Ei auttanut\nvähääkään vaikka he raivosivat ja huusivat, että he eivät tunteneet\nherroja englantilaisia. Heidän äänensä hukkuivat englantilaisten\nkovaääniseen, odottamattomasta kohtauksesta aiheutuvaan\nilonpurkaukseen.\n\nSillä välin ennätti monsieur Craonne hävitä heidän näköpiiristään.\n\nTämä viimeinen näytös näyteltiin samalla aikaa kuin kaikkien muiden\nmielenkiinto oli kohdistunut kaatuneen pöydän ympärille.\n\nJuuri nyt nousi mr Streetcorner hitaasti raunioista, hymyili, otti\nesille lompakkonsa ja kysyi, viitaten samalla permannolla oleviin\nhävityksen jälkiin:\n\n-- _Kuinka paljon?_\n\nHän oli aivan selvä.\n\nMr Brint aikoi juuri huomauttaa tästä seikasta Asbjörn Kragille. Mutta\nkun hän kääntyi, huomasi hän, että ei ainoastaan monsieur Craonne, vaan\nmyöskin Asbjörn Krag oli hävinnyt.\n\nJa ravintolan toisesta päästä kuului edelleenkin vuorikiipeilijöiden\näänekäs puhelu, heidän yllätettyinä tervehtiessään odottamatta\ntapaamiaan tuttavia.\n\n\n\n\nXIV.\n\nILVEILYN TARKOITUS SELVIÄÄ.\n\n\nJa samalla hetkellä käsitti mr Brint, mitä oli tapahtunut.\n\nHän näki, miten vuorikiipeilijä, mr Streetcorner, aivan rauhallisesti,\naivan kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan, veti lompakostaan esille\nmuutamia suuria, kahisevia seteleitä ja painoi ne puolittain\ntiedottoman hovimestarin käteen.\n\nSamoin kuin aikaisemminkin, kohtauksen alkuasteella ollessa, ei\nravintolan yleisö voinut häntä läsnäolollaan häiritä, samoin ei nytkään\nmikään hänen olemuksessaan viitannut siihen, että hän olisi tuntenut\nminkäänlaista hermostusta tapahtuneen johdosta.\n\nHänen järkkymätön rauhallisuutensa tarttui myöskin katselijoihin, jotka\ntunsivat olonsa hiukan kiusalliseksi ja koettivat huomaamatta luovia\nentisille paikoilleen. Äkkiä tapahtuneen käänteen vuoksi olivat kaikki\nhämmästyksissään ja siellä täällä kuultiin kysyttävän, mitenkä oli\nmahdollista, että tuo englantilainen, joka vielä äsken näytti olevan\nsikahumalassa, nyt oli yhtä selvä kuin muutkin. Häilyttiin kahden\nselityksen varassa: Veto tahi omituinen päähänpisto.\n\nJa hetken kuluttua levisi ravintolayleisön keskuuteen tieto, että\nensiksimainittu olettamus oli varmaankin oikea, sillä englantilainen\noli kuiskannut hovimestarin korvaan sanan _veto_, samalla kuin hän\nhuomattavalla summalla maksoi laskunsa.\n\nMutta mr Brint näki asian kokonaan toisessa valossa.\n\nHän teki yhteenvedon viimeisten tuntien tapahtumista:\n\nEnsiksikin ranskalaisen kasvoilla näkynyt pelko. Sen jälkeen se, että\nhän ilmeisesti oli lähettänyt avunpyynnön jollekin. Ja sitten auttajien\nsaapuminen ja heidän äänettömät, toisilleen tarkoitetut merkinantonsa.\nOli aivan selvää, mitä he olivat ajaneet takaa. Ihmisten mielenkiinto\nkohdistuisi kokonaan englantilaisen pöydässä tapahtuvaan harvinaiseen\nnäytelmään ja kun näytelmä kohosi huippuunsa, kiiruhtaisi ranskalainen\nulos ja kolme muuta vuorikiipeilijää pidättäisi mahdollisia\ntakaa-ajajia hirvittävillä kädenpuristuksillaan. Ja arpinaamaisen\nja tämän tovereiden kasvoilla kuvastuvasta raivosta saattoi mr Brint\nymmärtää, että suunnitelma oli onnistunut yli odotusten.\n\nMutta mr Brint pani merkille, että Asbjörn Krag oli myöskin kadonnut.\n\nSalapoliisi oli seurannut ranskalaisen jäljessä ovesta. Heidän\nkatoamisestaan oli kulunut jo niin pitkä aika, että takaa-ajo olisi\nturhaa.\n\nYleisen hämmästyksen vallitessa, silloin kuin neljäs vuorikiipeilijä\npoistui ravintolasta, ei kukaan pannut merkille arpinaamaisen ja tämän\ntovereiden ympärillä parhaillaan tapahtuvaa näytelmää.\n\nMutta mitään ei voida verrata siihen verrattomaan ja häpeämättömään\nrauhallisuuteen millä kolme vuorikiipeilijää suhtautui tilanteeseen\nhuomattuaan muka erehdyksensä. He lausuivat kohteliaasti valittelunsa\ntapahtuneen erehdyksen vuoksi, arpinaamaisen seuralaisineen palatessa\nraivosta kiehuen takaisin pöytäänsä.\n\nJa jälleen kohdistui englantilaisten huomio pöydällä olevaan korttiin,\njossa kiellettiin polttamasta ravintolassa piippua. Uudelleen he\nkiinnittivät toistensa huomiota siihen ja nyt he käsittivät, että tämä\noli suoranainen loukkaus heitä kohtaan, loukkaus, jonka vuoksi he\nkatsoivat viisaammaksi heti poistua ravintolasta.\n\nMihin oli hiljainen bretagnelainen tällä välin hävinnyt?\n\nAsbjörn Krag oli heti käsittänyt ilmeilyn tarkoituksen ja toisten\nkohdistaessa huomiotaan englantilaiseen, oli hän seurannut läpi\nparveilevan ihmisjoukon ranskalaisen jäljessä.\n\nEteisessä tunsi monsieur Craonne äkkiä hänet.\n\nRanskalainen tervehti hymyillen salapoliisia.\n\n-- Oletteko levoton sadan kruununne vuoksi? hän kysyi.\n\n-- En, Krag vastasi, mutta haluaisin mielelläni tietää, missä\nvelkamieheni asuvat. Tarvitsetteko lisää rahaa?\n\n-- En suinkaan, bretagnelainen vastasi, nyt kun takaa-ajajani ovat\ntuolla, voin esiintyä huolettomammin. Oletan, että kestää ainakin viisi\nminuuttia ennenkuin he vapautuvat ystävistäni. Sillä aikaa ennätän\nvarsin hyvin päästä turvaan.\n\nRavintolan ulkopuolella odotti suuri, musta auto, jonka kone kävi\nhiljaa humisten. Bretagnelainen pysähtyi hetkeksi ja katsahti Kragiin.\n\n-- Oletteko yksin? hän kysyi.\n\n-- En, Krag vastasi. -- Jos kohotan tällä hetkellä käteni ilmaan, en\nenää ole yksin.\n\n-- Ja te ette aio jättää minua rauhaan?\n\n-- En suinkaan. Hukkaamme vain aikaa keskustelemalla siitä. Nyt on jo\nkokonainen minuutti kulunut niistä kallisarvoisista viidestä, jotka\nteillä on käytettävänne.\n\nBretagnelainen näytti miettivän vielä hetken.\n\nSen jälkeen hän avasi auton oven.\n\nMolemmat herrat istuutuivat vieretysten auton takaistuimelle.\nBretagnelainen ei lausunut minkäänlaista määräystä autonkuljettajalle.\nVaunu läksi silmänräpäyksessä liikkeelle. Krag katsahti auton takana\nolevasta ikkunasta. Kukaan ei seurannut heitä.\n\n-- Tiedättekö, minne ajamme? Krag kysyi.\n\n-- Minä arvaan sen, toinen vastasi, olen jättänyt kaiken ystävieni\nhuoleksi.\n\nHetken kuluttua bretagnelainen kysyi:\n\n-- Hyödyttääkö mitään varoittaa teitä?\n\n-- Ei, Krag vastasi.\n\n-- Aavistatteko lainkaan, mitenkä huomattavaan peliin te nyt\nsekaannutte?\n\n-- Minä aavistan sen.\n\n-- Hyvä. Ja kun pääsemme perille niin tiedättekö, mitenkä aion esitellä\nteidät?\n\n-- Sen seikan ratkaisemisen luovutan kokonaan teille. Sen vain haluan\nilmoittaa, että todellakin _toivon_, että minut esitellään.\n\n-- Hyvä. Aion sanoa ensimmäiselle, jonka kohtaan: en ole päässyt eroon\ntästä herrasta, hän on seurannut minua kaikkialle. Vihdoin ei minulla\nollut muuta keinoa tehdäkseni hänet vaarattomaksi, kuin tuoda hänet\nmukanani.\n\n-- Kaikki tuo kuulostaa erinomaiselta.\n\n-- Koska suhtaudutte asiaan tuolla tavoin, ette missään tapauksessa\naavista, minne aion viedä teidät, bretagnelainen sanoi.\n\n-- Senhän jo sanoitte minulle: ystävienne luokse.\n\n-- Joita ette kuitenkaan tunne.\n\n-- Mutta olen iloinen saadessani tutustua heihin. Saisinko tietää\nkysymyksessä olevien herrojen nimet?\n\n-- Toistaiseksi voimme kutsua heitä Gaurisankarilaisiksi.\n\nAsbjörn Krag ajatteli vuorikiipeilijöitä eikä vastannut mitään.\n\nHetken kuluttua pysähtyi auto Victoria hotellin eteen ja vaihdettuaan\nmuutamia sanoja ovenvartijan kanssa ohjasi bretagnelainen Asbjörn\nKragin toiseen kerrokseen.\n\nKrag tunsi entuudestaan tämän hienon loistohuoneiston. Toista\nkerrosta kutsuttiin prinssikerrokseksi ja luovutettiin se\nvastaanottohuoneistoksi ainoastaan hotellin kuuluisimmille vieraille.\nTäällä oli Abruzzein herttua asunut onnistuneen napamatkansa jälkeen.\n\nEnsimmäisessä huoneessa oli ainoastaan muuan vanha vahtimestari.\n\nHerrat riisuivat päällystakkinsa ja bretagnelainen kirjoitti muutamia\nsanoja kortille, jonka hän antoi vahtimestarille edelleen vietäväksi.\n\nMuutamien minuuttien kuluttua avattiin ovet ja vahtimestari viittasi\nherroja astumaan sisään.\n\nPerimmäinen, suurin huone oli omituisen hämärä.\n\nEnsiksi luuli Krag, että huoneessa ei ollut ketään. Mutta sitten\nliikahti joku takaseinällä olevan kaminan luona ja mieshenkilö astui\nesiin.\n\nBretagnelainen valmistautui jo esittelemään Kragin, kuten oli uhannut,\nmutta huoneessaolija esti hänet sanomalla:\n\n-- Rakas Craonne, minua todella ihmetyttää, että olette voinut välttää\nminua näin kauan. En ole ollut minkäänlaisessa yhteydessä kanssanne\nkokonaiseen viiteen vuorokauteen.\n\nKrag värähti kuullessaan puhujan äänen ja muuan kaukainen muisto\njuolahti hänen mieleensä.\n\nSamassa käänsi mies sähkönappulaa ja Krag tunsi heti pienen, laihan\nolennon, joka hänen edessään tällä hetkellä seisoi kyttyräselkäisenä ja\nmelkein kylmästä väristen sammuvan kaminan ääressä.\n\nMies oli _insinööri Barra_.\n\n\n\n\nXV.\n\nINSINÖÖRI BARRA.\n\n\n-- Tulin tänne 24 tuntia sitten, insinööri Barra sanoi Kragiin\nkatsahtaen, ja heti kun astuin tähän hotelliin aavistin, että joutuisin\nkohtaamaan teidät. Koska tulette tämän herran seurassa, ymmärrän, että\nolette jo sekaantunut peliin. Mitä osaa aiotte näytellä?\n\nKrag oli todellakin hämmästynyt joutuessaan jälleen kohtaamaan tuon\nihmeellisen insinööri Barran, jonka vuoksi hän ei heti osannut vastata\ntoisen kysymykseen. Hänen täytyi myöskin tunnustaa itselleen, että hän\ntällä hetkellä ei ollut täysin tilanteen tasalla. Minkä vuoksi oli\ninsinööri Barra jälleen ilmestynyt tänne ja mitä hän nyt aikoi tehdä?\n\nAsbjörn Kragin aivoissa vilahteli kuin salaman valossa lyhyinä kuvina\nhänen aikaisemmat kohtaamisensa insinööri Barran kanssa. Tuo mies oli\nnäytellyt mitä paatuneimman rikollisen osia. Mutta hänellä oli ollut\nmyös parempiakin tehtäviä. Hän oli Chrysantemum-kerhon johtaja silloin\nkuin tuo kerho ajoi takaa ja teki vaarattomiksi kuuluisan \"Kolme\nhäränpäätä\"-nimisen joukkueen suunnitelmat. Hänessä oli yhdistyneenä\nmitä suurin itsekkyys ja -- itseuhrautuvaisuus. Mutta hänen kaikille\ntoimenpiteilleen oli ominaista, että hän ilmestyi näkyviin kuin uhkaava\nmyrskyvaroitus, ennustaen jännittäviä ja vaarallisia aikoja. Yhteen\naikaan hän oli salaperäisten ja nerokkaiden keinojensa avulla\ntuhoamaisillaan koko Norjan sähkölaitokset -- uhaten siten hävittää\nmiljoonien arvosta omaisuutta; kerran hän paljasti erään verisen ja\nvaarallisen murhaajajoukkueen, mutta nyt, minkä vuoksi hän nyt oli\nilmestynyt tänne? Oliko hän ystävä vai vihollinen? Ensimmäisten\nsekuntien aikana, samalla kun nämä ajatukset risteilivät Asbjörn Kragin\naivoissa, pakottautui hän lähemmin silmäilemään insinööriä. Ja\ninsinööri, joka näytti melkein nauttivan toisen uteliaisuudesta,\nasettautui tarkoituksellisesti himmeästi valaisevien lamppujen\nvalopiiriin.\n\nKragista näytti, että insinööri Barrassa ei näkynyt muuta muutosta kuin\nse, että hän oli käynyt yhä laihemmaksi, aivan kuin entistäänkin\nluisevammaksi ja kurttuisemmaksi. Hänen terävät piirteensä ja syvällä\nkiiluvat, etsivät silmänsä vaikuttivat sen, että hän muistutti eniten\nvanhaa petolintua, haukkaa. Nyt, kuten aikaisemminkin osoitti hänen\nvaatetuksensa, mitenkä vähän hän kiinnitti huomiotaan ulkomuotoonsa.\nHänen kulmikkailla olkapäillään riippui veltosti likaisenharmaa\nkauhtana, joka ulottui kantapäihin asti. Punainen parta, joka melkein\nkokonaan peitti hänen kasvonsa, antoi hänen kasvoilleen luonteenomaisen\nleiman, jonka avulla hänet saattoi silmänräpäyksessä tuntea. Ja Krag\nmuisti samalla sanat, jotka tuo omituinen mies oli kerran hänelle\nlausunut: Kunnollisen rikollisen tulee toimia samoin kuin kunnollisen\nja tarmokkaan salapoliisinkin. Jos jompikumpi heistä harrastaa\nvalepukuja ja naamiointia, asettautuu hän siten vapaaehtoisesti\nkokonaan toiselle taivaankappaleelle. Kunnollinen mies ei mielellään\nvaihda ulkomuotoa, se sotii hänen kunniakäsitteitään vastaan. Hän ei\nmyöskään halua mielellään luopua tavoistaan.\n\nMutta Krag totesi myöskin jälleen, että insinööri Barra, vaikkakaan hän\nei kiinnittänyt erikoista huomiota ulkomuotoonsa, sittenkin vanhan\ntapansa mukaan oli ympäröinyt itsensä kaikella mahdollisella loistolla.\nTämä hieno kerros, johon insinööri oli asettunut asumaan, maksoi\nvarmaankin näin matkailukauden aikana ainakin sata kruunua\nvuorokaudessa. Ja kuitenkin rajoittuivat insinöörin matkatavarat\nvarmaankin pieneen laukkuun, joka sisälsi yöpaidan, hammasharjan,\nkaulaliinan, revolverin ja pullollisen 33,33 nimistä hajuvettä, josta\nBarra erikoisesti piti -- ei ainoastaan sen vuoksi, että se maksoi\nviisi frangia pullo, vaan myöskin sen vuoksi, että se oli todella\nhienoa hajuvettä. Sillä tavoin varustettuna hän tavallisesti liikkui\nmatkoilla ollessaan.\n\nKaikki tämä välähti Kragin aivoissa ennenkuin hän vastasi, ja sen\njälkeen hän ajatteli neljän vuorikiipeilijän esiintymistä Peilisalissa\n-- heidän ja insinööri Barran välillä täytyi olla jotakin yhteistä.\n\nInsinööri seisoi rauhallisesti hymyillen paikallaan antaen sekuntien\nkulua äänettömyyden vallitessa.\n\nViimein hän sanoi:\n\n-- Jos olette jo tarpeeksi hämmästellyt niin tahtonette ystävällisesti\nvastata kohteliaaseen kysymykseeni. Mitä osaa aiotte näytellä?\n\n-- Ensiksi minun täytyy tietää, mitä peli koskee. Insinööri kohautti\npäätään.\n\n-- Kas sillä tavalla, hän sanoi, te ette siis ollutkaan hämmästynyt,\nvaan yksinkertaisesti ajattelitte mitä vastata. Tiedättekö, minkä\nvuoksi nyt olen Oslossa?\n\n-- En.\n\n-- Oikein, insinööri vastasi nyökäten, joku teitä tyhmempi olisi\nvastannut myöntävästi.\n\nHän viittasi ranskalaiseen.\n\n-- Tiedättekö, minkä vuoksi tuo nuori mies on tullut luokseni tänne\nhotelliin?\n\n-- Sen vuoksi, että häntä uhkasi vaara aikaisemmassa olinpaikassaan.\n\n-- Mutta minkä vuoksi häntä uhkasi vaara?\n\n-- Sitä olen turhaan koettanut saada selville, Krag vastasi, mutta\nluulen aavistavani syyn siihen.\n\nInsinööri katsahti kelloaan.\n\n-- En ole kuullut muuta tästä nuoresta miehestä, joka tällä hetkellä\nkutsuu itseään monsieur Craonneksi, insinööri jatkoi, kuin että hän\nkymmenen päivää sitten äkkiä katosi täältä Oslosta, ja että hän tänä\niltana yhtä odottamatta ilmestyi erääseen täkäläiseen ravintolaan\nteidän seurassanne. Te ette myöskään tietäne, minkä vuoksi hän katosi?\n\n-- Useat muutkin katoavat samalla tavoin, Krag vastasi hymyillen. --\nMonsieur Craonne joutui kiinni taskuvarkaudesta.\n\n-- _Uskotteko_ te todellakin, että hän katosi sen vuoksi? Insinööri\nkysyi.\n\n-- Suoraan sanoen en, Krag vastasi.\n\n-- Siinä tapauksessa voin ilmoittaa teille hänen katoamisensa\ntodellisen syyn. Monsieur Craonne sai kirjeen minulta ja sen jälkeen\nhän katosi.\n\n-- Mitä kirjeessä oli?\n\n-- Ei mitään muuta kuin ilmoitus, että olin matkalla Osloon.\n\n-- Saattoiko se vaikuttaa niin pelottavasti?\n\n-- Kyllä, insinööri vastasi. Ranskalainen siveli pieniä viiksiään ja\ntuijotti eteensä, aivan kuin hänen ajatuksensa olisivat olleet kokonaan\nmuualla.\n\n-- Monsieur, insinööri sanoi sen jälkeen ranskalaiselle, te tulette\nkohtaamaan ystävänne huoneessa numero kolme. Sitten kuin tarvitsen\napuanne, ilmoitan siitä teille.\n\nRanskalainen vetäytyi toiseen huoneeseen. Asbjörn Kragista tuntui, kuin\nranskalainen olisi mielihyvällä painanut seuraavaan huoneeseen johtavan\noven jälkeensä kiinni.\n\nInsinööri tarjosi Asbjörn Kragille tuolin ja kun molemmat vanhat\nystävykset ja vastustajat olivat istuutuneet toisiaan vastapäätä,\nlausui insinööri:\n\n-- Tehän siis olette jo päässyt Vuorikiipeilijäin kerhon jäseneksi?\n\n-- Kyllä.\n\n-- Eikö teitä lainkaan ihmetytä, että niin nopeasti pääsitte tämän\nulkomaalaisen kerhon jäseneksi?\n\n-- Lähetin hakemusteni ohella Englannin lähettilään suosituksen, Krag\nhuomautti.\n\n-- Jota tuskin edes luettiinkaan, insinööri jatkoi.\n\n-- Aivan oikein. Minustakin tuntui kuin olisi tuohon suositukseen\nkiinnitetty sangen vähän huomiota.\n\n-- Ja oletteko huomannut, että ketään muuta uutta jäsentä ei ole\nhyväksytty kerhoon sen jälkeen kuin teidät hyväksyttiin siihen?\n\n-- Kyllä, Krag vastasi.\n\n-- Vaikka itse Englannin ministeri olisi tahtonut päästä kerhon\njäseneksi, ei häntä olisi hyväksytty.\n\n-- Siinä tapauksessa lienee kerho ennenkuulumattoman hieno, sinkautti\nKrag vastaukseksi.\n\n-- Se _onkin_ hyvin hieno kerho, insinööri myönsi, yhtä hieno, kuin\nChrysantemum-kerho oli aikoinaan.\n\n-- Ja yhtä merkityksellinen? Krag kysyi.\n\n-- Niin, insinööri Barra vastasi, sen vuoksi, että minä olen kerhon\npresidentti. Ja se, että te niin helpolla pääsitte kerhon jäseneksi,\njohtui yksinkertaisesti vain siitä, että teitä oli etukäteen suositeltu\nsinne.\n\n-- Oletan sen tapahtuneen teidän puoleltanne? Krag kysyi.\n\n-- Aivan oikein, insinööri vastasi, minä suosittelin teitä.\n\n-- Kiitän kunniasta.\n\nEi ansaitse, Barra vastasi, sillä jos ette olisi liittynyt kerhoon\nomasta tahdostanne, niin teidät olisi suorastaan heitetty sen\njäseneksi.\n\n\n\n\nXVI.\n\nVUORIKIIPEILIJÖIDEN KOKOUS.\n\n\n-- Koska olette nähnyt niin paljon vaivaa saadaksenne minut tuon\nkuuluisan kerhon jäseneksi, Asbjörn Krag huomautti, niin rohkenen\nolettaa, että katsotte voivanne käyttää minua johonkin. Se todella\ntuottaa minulle mielihyvää.\n\n-- Sehän voi johtua siitäkin, että en halunnut teidän olevan\nulkopuolella. Nyt mahdollisesti käsitätte paremmin kysymykseni: mitä\nosaa tahdotte näytellä?\n\n-- Se riippuu edelleenkin siitä, Krag vastasi, onko Vuorikiipeilijöiden\nkerho sama kuin Chrysantemum-kerho?\n\n-- Chrysantemum-kerho lepää tällä hetkellä, Barra vastasi, mutta\nkummankin yhtymän johto on samoissa käsissä. Kerho muuttaa nimeä\ntarpeen vaatiessa -- riippuen kulloinkin tehtävän laadusta. Silloin\nkuin ajoimme takaa \"Kolmea häränpäätä\", kutsuimme itseämme\nChrysantemum-kerhoksi. Viime aikoina olemme työskennelleet Amerikassa\nkoettaen selvittää muuatta ennenkuulumattoman julkeata tieteellistä\nkavallusta, joka kohdistui sairaaloihin ja niissä hoidettaviin\npotilaisiin. Silloin kutsuimme itseämme Cyankaliumyhdistykseksi. Nyt on\nnimenämme Vuorikiipeilijöiden kerho.\n\n-- Jos vuorikiipeilijät seuraavat samoja periaatteita kuin\nChrysantemum-kerho, voitte täydellisesti luottaa apuuni, Krag vastasi.\n-- Mikä tarkoitus on tällä kerholla, jonka jäsen minulla on kunnia\nolla.\n\n-- Sillä on suurisuuntainen ja ihmisystävällinen päämäärä. Sen\ntarkoituksena on estää sota Englannin ja -- Saksan välillä.\n\nKrag käännähti kuin lyötynä.\n\n-- Se on jo paljon, hän sanoi.\n\n-- En laske leikkiä, insinööri jatkoi, se on päämäärä, jonka\nsaavuttamiseksi kannattaa uhrata aikaa.\n\nKrag hymyili.\n\n-- Mutta kun tarkoituksenne ovat niin jaloja, niin miksi käyttäydytte\nniin salaperäisesti; eurooppalaista sotaa ei estetä hiljaisuudella.\nPäinvastoin, se lienee mahdollista ainoastaan siten, että\nmahdollisimman monisanaisesti ja suuriäänisesti koetetaan vaikuttaa\nihmismassoihin.\n\nInsinööri Barra viittasi torjuvasti kädellään.\n\n-- Sen laatuisen homman luovutan haaveilijoille ja onnenuneksijoille,\nhän sanoi, minun suunnitelmani ovat laaditut varmemmalle ja\nkäytännöllisemmälle pohjalle. Näen vaaran, todellisen vaaran ja koetan\nkarkoittaa tahi pidättää sen.\n\n-- Tarkoitatteko todellakin, että Eurooppaa uhkaisi vaara siinä\nmuodossa, että kaksi suurvaltaa ryhtyisi sotaan toisiaan vastaan?\n\n-- Kyllä.\n\n-- Siinä tapauksessa voin kertoa teille, että Norjan pääministeri kaksi\npäivää sitten pitämässään puheessa vakuutti, että Euroopan poliittinen\ntaivas on tällä hetkellä aivan pilvetön.\n\nBarra nauroi.\n\n-- Sen täytynee johtua siitä, hän sanoi, että teidän pääministerinne,\njota sitäpaitsi en tunne, edelleenkin tarkkailee tilannetta\nkatselemalla taivaalle. Mutta sen sijaan, että hän katselee ylös,\npitäisi hänen kohdistaa katseensa maahan, niin, hänen pitäisi yrittää\nnähdä _maan alle_, sillä juuri maanalaiset voimat ovat kaikkein\nvaarallisimpia. Sen sijaan, että hän pitää silmänsä auki kirkkaalla\npäivällä, pitäisi hänen yrittää tuijottaa ja kuunnella pimeässä. Sillä\njuuri tuosta salaperäisestä pimeydestä sodan haamu kerran astuu esille.\nTiedättekö, että koko nykyaikainen sivistysmaailma on viimeisen\nkymmenen vuoden aikana juuri maanalaisten voimien vaikutuksesta tullut\nmyrkytetyksi. Äkkiä on Euroopan tasapaino alkanut horjua, diplomaattien\npeliin on ilmestynyt hermostunut piirre, joka aivan kuin uhkaavien\ntapahtumien varjona pimentää Eurooppaa. Syytä ei kukaan tiedä\nvarmuudella. Sanomalehdet ja suuri yleisö eivät ymmärrä sitä lainkaan,\nyksi ja toinen viisas diplomaatti aavistaa sen -- mutta kaikki\nvainuavat vaaran, aivan samoin kuin kaikki lähettyvillä olevat tuntevat\nsuuren tulipalon aiheuttaman käryn. Ja tämä kaikki on noiden\nmaanalaisten, pimeyden voimien työn tulosta.\n\n-- Keitä nuo maanalaiset myyrät oikein ovat? Krag huudahti.\n\n-- Vakoilijoita, insinööri Barra vastasi, juuri vakoilijat uhkaavat\ntaukoamatta Euroopan rauhaa ja mitä taitavammiksi vakoilijat tulevat,\nsitä uhatummaksi käy tilanne. Tuolle alalle on muodostunut\nammattikunta, joka on vaarallisin kaikista. Oikeat, etevät vakoilijat\neivät työskentele isänmaansa hyväksi. Tällä hetkellä on täällä Oslossa\nmuuan mies, jolla on huomattava arpi otsassa.\n\nKrag nyökkäsi innokkaasti.\n\n-- Olen nähnyt miehen, hän sanoi.\n\n-- Tarkoitatte, että olette seurannut häntä, keskeytti insinööri Barra\nkuivasti. -- No niin, tämä mies, jonka todellinen nimi on Sobral, on\netelä-amerikkalainen. Hänellä ei ole mitään isänmaallisia vaikutteita,\njotka kannustaisivat häntä vakoilemaan, mutta hän tekee sitä vain rahan\nvuoksi -- ja myöskin urheilun vuoksi. Se on jännittävää urheilua. Hän\non aikaisemmin työskennellyt Englannin ja Ranskan palkkaamana. Nyt hän\non erään toisen suurvallan palveluksessa. Yhden vuoden aikana on hänen\nja hänen tovereidensa onnistunut nuuskia esille eräitä tärkeitä\nsalaisuuksia ja myymällä ne ovat he aikaansaaneet paljon ikävyyksiä ja\nlevottomuuksia. _Olettakaamme_, että Englannin sotaministeriön hallussa\nolisi suunnitelma, jonka mukaan he aikoisivat jonkun määrätyn ajan\nkuluessa hankkia esimerkiksi 10.000 pommikonetta, joilla he sitten\nmääräajan kuluttua saattaisivat muutamassa tunnissa tuhota kaikki\nsaksalaiset sotasatamat. Olettakaa nyt, että mainitsemani Sobral\ntavalla tahi toisella saisi tuon suunnitelman kynsiinsä. Mitä silloin\ntapahtuu? Hän voi myydä saaliinsa Saksalle. Saksa taas käsittää, että\nliittolaiset, Englanti ja Ranska, pystyvät toteuttamaan tuon\nsuunnitelman kutakuinkin lyhyessä ajassa. Sen sijaan, että Saksa jäisi\nodottamaan tuon pelottavan laivaston valmistumista, ryhtyy se\ntoimenpiteisiin jonkun ratkaisun aikaansaamiseksi. Joka tapauksessa se\nvaatii asianomaisilta mailta selitystä. Ja siten muodostuu\nkansainvälinen tilanne myrkytetyksi ja vaaralliseksi. Mutta saattaa\nsattua niinkin, että tuo mies lupaa jotakin summaa vastaan, jonka\nEnglanti sitoutuu hänelle maksamaan, säilyttää salaisuuden omana\ntietonaan. Vaikkakin Englanti siis suostuisi tuohon kauppaan, täytyy\nsen kuitenkin suojella itseään kostotoimenpiteiden varalta -- ja\ntilanne tulee samanlaiseksi. Itse asiassa ovat hallitukset voimattomia\ntuollaisia olioita vastaan, sillä juuri hallitukset tarvitsevat heitä.\nMutta miehet, jotka ovat olleet hallituksissa, esimerkiksi eronneet\nulkoministerit, eivät voi koskaan vapautua ahdistavasta tunteesta, joka\nennustaa vaaran uhkaavan, tietäessään vakoilijoiden olleen liikkeellä.\n\n-- Hyvä, Krag sanoi kiinnostuneena, siinä tapauksessa, että\nVuorikiipeilijöiden kerhon tarkoituksena on tehdä nuo maanalaiset\nvakoilijat vaarattomiksi, olen iloinen siitä, että minut on hyväksytty\nkerhon jäseneksi. Mutta en käsitä, mitenkä te noin ilman muuta voitte\nsanoa, että sota Englannin ja Saksan välillä on puhkeamaisillaan.\n\n-- Euroopan suurvaltojen sota on ovella. Vakoilijoita voidaan verrata\nrottiin, jotka hylkäävät uppoavan aluksen. He tietävät, että jos sota\nsyttyy, pystytetään jokaiselle vakoilijalle hirsipuu. Sen sijaan, että\nhe jäisivät noihin sodan partaalla oleviin suurvaltoihin, siirtyvät he\npikkuvaltioihin, joiden puolueettomuuden turvissa he uskovat säilyvänsä\nehjin nahoin. Sieltä käsin he pelaavat viimeisen, vaarallisen\npelinsä... Voin ilmoittaa teille, että koko Sobralin vakoilukeskus on\nmuuttanut Lontoosta tänne Osloon. Lisäksi on olemassa muuan\nWampen-niminen mies, joka vuorostaan vastavakoilee Sobralia. Tukholmaan\non siirtynyt eräs toinen joukkue, jota johtaa Bodkin-nimeä käyttävä mies.\nHuimaavat summat kulkevat näiden henkilöiden käsien kautta. Pikalähetit\ntulevat ja lähtevät melkein taukoamatta. Ja oletteko huomannut, mitenkä\nlevottomia eurooppalaiset pörssit ovat? Todennäköisesti tapahtuu\nparaillaan huomattavia kultasiirtoja jonnekin, joka aina ennustaa\nhuonoja aikoja.\n\nMutta nyt täytyy meidän sekaantua uhkapeliin. Jo ensi yönä aion hiukan\nsilmäillä Sobralin kortteja.\n\nSitä ennen on Vuorikiipeilijöiden kerhon kokous -- kerhon, joka tällä\nhetkellä on maailman ihmeellisin.\n\n\n\n\nXVII.\n\nSATEENKAARIKIRJA.\n\n\nInsinööri Barra ohjasi Asbjörn Kragin erään käytävän läpi. Lukemattomia\novia, jotka johtivat hotellin salaperäisiin, vanhanaikaisiin\nhuoneisiin, avattiin ja hetken kuluttua astuivat herrat erääseen\nhotellin kaikkein salaperäisimmistä kokoushuoneista. Huone oli suuri,\nhienosti kalustettu, mutta siinä oli ainoastaan yksi ikkuna, joka johti\ntalon pihamaalle. Ikkuna oli paksuilla, läpinäkymättömillä verhoilla\npeitetty.\n\nHuoneeseen oli kokoontunut tuo ihmeellinen seurue, jonka Krag jo\naikaisemmin illalla oli tavannut Peilisalissa -- Vuorikiipeilijöiden\nkerhon jäsenet. Nuo neljä tyypillistä englantilaista istuivat\nrauhallisina vihreäverkaisen pöydän ääressä, edelleenkin piippu jaan\nimien. Näytti, siltä, kuin he eivät olisi liikoja keskustelleet\ntoistensa kanssa koko pitkän odotusajan kuluessa. Huoneessa vallitsi\nkuolemanhiljaisuus molempien herrojen saapuessa sinne. Arvokkaat\nenglantilaiset nyökkäsivät tuskin huomattavasti aivan kuin\nilmoittaakseen, että he olivat huomanneet molemmat tulijat. Peremmällä\nseisoi Tanskalainen, nojaten huolettomasti hienosti kullatun takan\nreunukseen.\n\nInsinööri Barra nyökkäsi lyhyesti mr Streetcornerille, aivan kuin\nilmaistakseen, että tämä oli tyydyttävästi suorittanut hänelle annetun\ntehtävän.\n\n-- Koska taasen kaikki olemme kokoontuneet, insinööri Barra aloitti,\nsamalla kuin hän istuutui pöydän päähän siten ilmaisten olevansa seuran\npresidentti, koska siis jälleen olemme kokoontuneet, on parasta, että\nseuran jäsenet ilmoittavat, mitä he ovat aikaansaaneet viime päivinä.\n\nSamassa silmänräpäyksessä nousi mr Fitzpocket paikaltaan, laski\npiippunsa pöydälle, josta oli seurauksena, että kipunat polttivat\nuseita reikiä vihreään verkaan, ja lausui:\n\n-- Kerho kokoontui viimeksi Imperialhotellissa, Lissabonissa, viime\nmaaliskuun 24 päivänä. Minä läksin sieltä Pyreneitten vuoristoon ja\nkiipesin Ponto-Vedron huipulle. Kaksi opastani suistui alas ja kuoli\nsilmänräpäyksessä. Itse riipuin neljän tunnin ajan sormieni varassa\nneljäntuhannen jalan korkeudessa ja allani kohisi kiivas koski.\n\nYleinen hyväksymisen sorina tervehti näitä sanoja, mutta insinööri\nBarra kohotti kätensä ja keskeytti puhujan.\n\n-- Minä ihailen teidän rohkeuttanne ja kestävyyttänne, hän sanoi, mutta\nen tarkoittanut tuonlaatuisia aikaansaannoksia.\n\nMr Fitzpocket kävi äänettömäksi ja katsoi ihmetellen ympärilleen.\nSilloin mr Crackantorphe nousi paikaltaan.\n\n-- Minä puolestani olen höyrylaiva \"Mauretanialla\" kesäkuun 18 päivänä\npokeripelissä asettanut kaksituhatta puntaa kahdelle kuutoselle ja\nvoittanut kolmella ässällä.\n\nHyväksyvä ääntensorina kuului jonkun verran äänekkäämpänä tämän\nilmoituksen jälkeen, mutta edelleenkin hillittynä, kuten herrasmiehille\nsopiikin. Mutta jälleen keskeytti insinööri Barra puhujan.\n\n-- En halua kuulla tuollaisia uutisia, hän sanoi. -- Haluan, että\nselostatte minulle vakoilijakeskusta koskevat tapahtumat.\n\nKaikki neljä vuorikiipeilijää _katsahtivat_ toisiinsa ja monsieur\nCraonne haukotteli.\n\n-- Vai niin, joku mutisi, siis siitä mitättömästä urheilusta.\n\nInsinööri Barra kääntyi Asbjörn Kragin puoleen.\n\n-- Nämä erinomaiset herrasmiehet, hän sanoi, eivät pidä sellaista\nminään erikoisena urheiluna.\n\n-- Ei, ei minkäänlaisena elämänehtona, eräs vastasi, mutta koska\nhaluatte kuulla sellaisista mitättömistä asioista -- joita toimitamme\nvapaa-aikoinamme -- niin voin ilmoittaa teille, että olemme saaneet\nselville _Sateenkaarikirjan_ säilytyspaikan.\n\nEräs toinen jatkoi, samalla kuin hän osoitti Asbjörn Kragia:\n\n-- Lisäksi olemme etsineet käsiimme tuon herran ja hyväksyneet hänet\nkerhomme jäseneksi. Mutta herra yksin tiennee, mitä me hänellä teemme.\nHän on ilmoittanut meille, että ainoa, mitä hän on kiivennyt, on muuan\npaloporras. Ajatelkaa, paloporras! hän huudahti ja katsahti toisiin,\njotka puolestaan puhaltelivat hävyttömän sakeita savupilviä\npiipuistaan.\n\n-- Tein sen pelastaakseni erään ihmisen, Asbjörn Krag huomautti, ja se\nsaattaa usein olla yhtä arvokasta kuin jonkun ihmishengen vaaralle\nalttiiksi asettaminen.\n\nLopettaakseen ajatustenvaihdon tähän, tarttui insinööri Barra uudelleen\npuheeseen.\n\n-- Sateenkaarikirjan säilytyspaikan toteaminen on sangen tärkeä tapaus,\nhän sanoi, ja melkein yhtä tärkeä tieto on se, että tuon merkillisen\nkirjan salaisuudet saadaan selville _ainoastaan_ salakirjoitusavaimen\navulla, avaimen, joka myöskin on olemassa.\n\nKääntyen Asbjörn Kragiin hän jatkoi:\n\n-- Teistä tuntunee ihmeelliseltä, että jotakin kirjaa kutsutaan nimellä\n\"Sateenkaarikirja.\" Nimi on kuitenkin sangen sattuva olettamalla, että\nkirja joutuisi määrättyjen piirien tietoon ja ottamalla huomioon, mitä\nsiitä sitten seuraisi. Tehän tietänette, että diplomaateilla on tapana\naina silloin tällöin julkaista joko sinisiä tahi keltaisia kirjoja.\nMutta jos se kirja, josta nyt olemme puhuneet, saatettaisiin julki,\naiheuttaisi se sellaisen sekamelskan, että diplomaattien täytyisi\npainattaa sateenkaaren kaikkien värien värisiä kirjoja. Voin ilmoittaa\nteille, että se sisältää tärkeitä diplomaattisia sopimuksia ja erään\neurooppalaisen suurvallan siltä varalta laatimia suunnitelmia, että\nsota syttyisi. Oletan, että mainitut suunnitelmat koskettelevat erään\npienen vallan puolueettomuuden loukkaamista. No niin, kysymyksessä\noleva kirja on tällä hetkellä täällä Oslossa ja juuri tuon\narpinaamaisen ystävänne hallussa.\n\n-- Mitenkä voin luottaa siihen, että väitteenne ovat totuudenmukaiset?\nKrag kysyi.\n\n-- Annan teille myöhemmin todisteita, insinööri Barra vastasi. --\nSobral onnistui saamaan tuon vaarallisen kirjan haltuunsa suunnattomien\nponnistusten jälkeen, matkustaessaan kanaalin yli noin kuukausi sitten\n\"Le Nord\"-nimisellä laivalla. Eri maiden vakoilijoiden takaa-ajamana\npakeni hän pääkaupungista toiseen ja etsi vihdoin turvaa täältä.\nYstävänne, mr Brint Scotland Yardista, joka on palkannut teidät\napulaisekseen, on myöskin hänen jäljillään.\n\nKrag nyökkäsi.\n\n-- Mutta. Sobralilla ei ole pienintäkään hyötyä kirjasta ennen kuin\nhänen on onnistunut kaapata salakirjoitusavain, jonka avulla\nSateenkaarikirjan salaisuudet voidaan paljastaa. Salaisen\nkansainvälisen vakoilijajoukkueen taitavuutta osoittaa se, että\nsalakirjoitusavain ei tällä hetkellä ole mainitun vakoilijan hallussa.\nVoin ilmoittaa teille senkin, että se on paraillaan erään\nitävaltalaisen, Wampen-nimisen miehen hallussa, miehen, joka viime\naikoina on asustanut sekä Tukholmassa että Kööpenhaminassa.\n\nKrag hymyili.\n\n-- Ja vastavakoilijain hyväksi voidaan lukea se, että he tällä hetkellä\ntietävät kaiken tuon.\n\n-- Aivan oikein, insinööri Barra vastasi, jos siis Sobral pääsisi\nyksimielisyyteen tuon salaperäisen Wampenin kanssa, omistaisi hän\nkeinon, jonka avulla hän voisi vaatia kuinka suuren summan hyvänsä joko\nvaikenemisesta tahi asian paljastamisesta. No hyvä, insinööri jatkoi,\nensimmäinen hyökkäyksemme oli se, että lähetimme monsieur Craonnen\nSobralin luokse. Hän ilmoitti olevansa Wampen ja mainitsi Sobralille\nmäärätyillä ehdoilla voivansa suostua tämän kanssa yhteistoimintaan.\nSaatoimme ryhtyä tähän toimenpiteeseen aivan huoleti sen vuoksi, että\ntiesimme, etteivät Sobral ja Wampen olleet koskaan aikaisemmin\nkohdanneet toisiaan ja siitäkin syystä, että Wampen tällä hetkellä on\nmatkoilla Sisä-Venäjällä.\n\nInsinööri aikoi kuvata tapahtumien kulkua edelleenkin, mutta samalla\nkoputettiin ovelle. Eräs vahtimestari astui huoneeseen tuoden\ntarjottimella nimikortin.\n\n-- Herra haluaa puhua teidän kanssanne, hän sanoi ojentaen kortin\ninsinööri Barralle.\n\nTämä katsahti korttiin ja heitti sen sitten pöydälle.\n\n-- Ei, katsokaahan, hyvät herrat, hän huudahti, mitä tuossa kortissa\non!\n\nVuorikiipeilijät kurottautuivat pöydän ylitse tarkastamaan korttia,\nmutta kenenkään kasvoilla ei näkynyt pienintäkään merkkiä jännityksestä\ntahi uteliaisuudesta.\n\nKorttiin oli painettu yksi ainoa nimi:\n\n_Wampen_.\n\n\n\n\nXVIII.\n\nVAKOILIJA.\n\n\nHetken aikaa olivat kaikki äänettöminä, jonka kestäessä yhä sakeammat\nsavupilvet täyttivät huoneen.\n\n-- Se on epäilemättä hän, insinööri sanoi, vaikka luulin, että hän\ntällä hetkellä olisi Grand Hotellissa, Nishni Novgorodissa.\n\nKääntyen vahtimestarin puoleen hän sanoi:\n\n-- Missä herra odottaa?\n\n-- Eteisessä.\n\n-- Hän ei siis ole näiden huoneiden lähettyvillä?\n\n-- Ei.\n\n-- Sangen hyvä. Olkaa hyvä ja pyytäkää herraa odottamaan vielä muutamia\nsilmänräpäyksiä, lähetän hänelle kohta sanan. Mutta huomatkaa tarkoin:\nhän ei saa tulla tämän huoneen lähettyville.\n\nVahtimestari kumarsi.\n\n-- Kukaan, joka ei tiedä kuinka huoneet ovat sijoitetut, ei voi löytää\ntänne, hän sanoi.\n\nKun vahtimestari oli poistunut sanoi insinööri:\n\n-- Meidän täytyy päästä selville siitä, mitenkä otamme hänet vastaan ja\nminkä vuoksi hän tulee tänne.\n\nVuorikiipeilijät nyökkäsivät myöntävästi, mutta monsieur Craonne astui\nesiin ja sanoi:\n\n-- Herrat lienevät selvillä siitä, että juuri minä olen Wampen?\n\n-- Kyllä, mutta ette oikea.\n\n-- Siis joudun heti paljastetuksi?\n\n-- Epäilemättä.\n\n-- Mutta oletteko aivan varma siitä, että tuo herra, joka odottaa\neteisessä, on _oikea_ Wampen? Oletteko koskaan tavannut häntä?\n\n-- En, insinööri Barra vastasi. Hän katsahti kysyvästi toisiin, mutta\nkaikki pudistivat päätään.\n\n-- Ettekö edes _tekään_ ole aikaisemmin nähnyt häntä? insinööri Barra\nkysyi kääntyen Asbjörn Kragin puoleen.\n\n-- En, salapoliisi vastasi. -- Ja koska kukaan meistä ei ole nähnyt\nhäntä aikaisemmin, emme missään tapauksessa voi olla varmoja siitä,\nettä mies todella olisi _hän_. Ensiksi täytyy meidän siis päästä\nselville, onko tuo mies todella Wampen, tahi onko hän tämän uusin\nkaksoisolento.\n\n-- Te olette oikeassa, insinööri myönsi, se meidän täytyy ensiksi ottaa\nselville.\n\nMutta äkkiä näytti siltä, kuin hän olisi muistanut jonkun asian ja\nhänen silmiinsä tuli omituinen, poissaoleva ilme.\n\n-- Odottakaahan hetkinen, hän sanoi, olen kerran aikaisemmin kuullut\nhänen ulkomuotoaan kuvattavan. Olen muutamia vuosia sitten, silloin\nkuin ensimmäistä kertaa olin tekemisissä vakoilijoiden kanssa, ollut\nvälillisesti kosketuksissa hänen kanssaan. Niin, nyt muistan, hän on\nkeskimittainen, hiukan ujo ja kaljupäinen.\n\n-- Samat tuntomerkit sopivat tuhansiin muihin henkilöihin, Krag\nhuomautti, joten on vaikea niiden perusteella määritellä kenenkään\nhenkilöllisyyttä, etenkin kun itse ei aikaisemmin ole tavannut\nkysymyksessä olevaa henkilöä.\n\nInsinööri oli vielä melkein kokonaisen minuutin äänettömänä, koetellen\nlähemmin muistella miehen ulkomuotoa. Sitten hän nyökkäsi ja hänen\nkasvoilleen ilmestyi pahanenteinen ja uhkaava ilme.\n\n-- Olen varma siitä, että saan hänen henkilöllisyytensä selville, hän\nsanoi.\n\n-- Mutta sitten seuraava kysymys, ranskalainen huomautti. -- Mitä\nluulette hänen haluavan meistä?\n\n-- Oletan, että hän haluaa tiedustella, insinööri vastasi, minkä vuoksi\n_te_ olette ilmoittanut olevanne hän.\n\n-- Sen hän olisi siis saanut selville ollessaan matkoilla kaukana\nSisä-Venäjällä?\n\n-- Niin. Tahi ollessaan jossakin muualla. Emme voi varmuudella sanoa,\nmissä kaikissa paikoissa hän viime aikoina on liikkunut. Ja tämä,\ninsinööri jatkoi Asbjörn Kragiin kääntyen, on jälleen yhteydessä teidän\nseikkailunne kanssa.\n\n-- Todellakin. Ja millä tavoin?\n\n-- Sobral sai odottamatta selville, että monsieur ei ollut se, miksi\nhän oli itsensä ilmoittanut.\n\n-- Kas sillä tavalla!\n\n-- Ja kun hän samalla muisti, että hän oli esiintynyt sangen avoimesti\nmonsieuria kohtaan, käsitti hän, että hänen salaisuutensa ei olisi\nmonenkaan pennin arvoinen siinä tapauksessa, että monsieur saisi\nedelleenkin olla vapaalla jalalla ja tuo arvokas salaisuus tiedossaan.\nSamalla monsieur käsitti, että hänen oma henkensä ei ollut suurenkaan\narvoinen, sillä Sobral tahtoi luonnollisesti hinnalla millä hyvänsä\nsaada raivatuksi hänet pois elävien kirjoista. Mutta monsieur on viisas\nmies, ja hän tiesi, että olin matkalla Osloon ja että pystyisin\nsuojelemaan häntä. Sen vuoksi hän päätti pysytellä piilossa siksi\nkunnes saapuisin. Siitä johtuu, herra salapoliisi, että olette saaneet\nkunnian pitää häntä suojissanne sen aikaa.\n\n-- Minä tiesin, että hän pelkäsi jotakin, Asbjörn Krag vastasi, mutta\nen voinut käsittää, minkä vuoksi hän ei ennemmin matkustanut maasta\npois, kuin antoi vangita itsensä.\n\n-- Nyt olette saanut selityksen, insinööri Barra vastasi. -- Ja nyt on\nhyvin uskottavaa, että Sobral on päättänyt toimia ripeästi, koska hän\non varomattomuudessaan paljastanut niin paljon monsieurille. Hänelle on\nollut sangen tärkeätä saada käsiinsä tuo avain, jonka avulla voidaan\nsaada selville Sateenkaarikirjan salaisuudet. Hänellä on omat\nkansainväliset suhteensa, joiden avulla hän on saanut selville Wampenin\noikean olinpaikan. Nyt saapuu Wampen tänne saatuaan Sobralilta\nselville, mitä osaa monsieur on näytellyt. Luultavasti hän ei luota\nSobraliin, hän haluaa päästä selville tilanteesta, hän tahtoo\nkeskustella niiden henkilöiden kanssa, jotka hänen luvattaan ovat\naikoneet käyttää hänen salaisuuttaan valttinaan. Sellaisen täytyy\ntilanteen tällä hetkellä olla, hyvät herrat. Ja nyt tiedätte, minkä\nvuoksi hän tulee tänne. Älkäämme olko hämmästyneitä. Ja tämän\nalkuselityksen jälkeen voimme hiukan silmäillä tuota kuuluisaa\nkansainvälistä vakoilijaa.\n\nHän soitti kelloa ja antoi vahtimestarille määräyksen. Hetken kuluttua\nohjattiin vieras sisään.\n\nSamassa Krag huomasi, että insinööri Barran kuvaus sopi vieraaseen\ntäydellisesti. Hän oli ujon näköinen, keskimittainen, melkeinpä\nkaljupäinen herra. Hän oli hienosti puettu, mutta näytti hiukan\nkömpelöltä seistessään ovenpielessä kaavamaisesti kumarrellen\nseurueelle.\n\nInsinööri astui hänen luokseen sanoen:\n\n-- Olette halunnut tavata minua, mutta teillä ei voi olla mitään\nsellaista sanottavaa minulle, jota eivät ystävänikin saisi kuulla.\n\nInsinööri ojensi kätensä, vakoilija vaihtoi hattunsa oikeasta kädestä\nvasempaan ja tarttui ojennettuun käteen. Kragia ihmetytti insinöörin\nosoittama harvinainen sydämellisyys toista tervehtiessään. Hän ei\nkoskaan aikaisemmin ollut nähnyt insinööri Barran käyttäytyvän tuolla\ntavoin. Insinööri oli harvoin niin suorasukainen. Sitäpaitsi sai Krag\nheti vieraan sisään astuttua hänestä huonon käsityksen. Salapoliisi ei\npitänyt vieraan ikuisesta hymystä, joka samalla kertaa oli sekä\nmielistelevä että viekas.\n\nÄkkiä vetäytyi insinööri Barra taaksepäin ja hänen kasvoilleen ilmestyi\njälleen tuo luotaantyöntävä ja kova ilme.\n\n-- Mitä te haluatte? hän kysyi terävästi. Vakoilija kohotti\nkulmakarvojaan, mutta hymy ei hävinnyt hänen suupielistään.\n\n-- Te tiedätte nimeni, hän sanoi. Insinööri katsahti korttiin ja\nnyökkäsi.\n\n-- Siinä tapauksessa oletan, että arvaatte, minkä vuoksi olen tullut\ntänne.\n\n-- Ei, insinööri vastasi, minun on pakko uudelleen kysyä, mitä _te_\nhaluatte?\n\nHän lausui viimeistä edellisen sanan erikoisella korostuksella.\n\n-- Te ette ole oikea henkilö esittämään kysymyksiä tällä hetkellä,\ntoinen vastasi yhäti hymyillen -- kysymystenteko-oikeus on nyt minulla.\nHaluan tietää, minkä vuoksi kunnioitettava yhdistyksenne on niin\nmerkillisellä tavalla halunnut käyttää minun nimeäni?\n\n-- Mitä nimeä? insinööri Barra kysyi kylmästi. Vakoilija viittasi\nnimikorttiin, joka edelleenkin oli pöydällä.\n\n-- Wampen, hän vastasi.\n\n-- Mutta eihän se ole teidän nimenne, insinööri huomautti.\n\n-- Eikö? toinen vastasi yhä leveämmin hymyillen.\n\n-- Mikä minun nimeni sitten on?\n\n-- Sitä en tiedä, insinööri vastasi, mutta joka tapauksessa ette ole se\nhenkilö, joksi itsenne ilmoititte.\n\n-- Millä perustelette tuota omituista väitöstänne?\n\n-- En ole koskaan tavannut Wampenia, insinööri sanoi, mutta tiedän,\nettä hänen vasemmasta kädestään puuttuu nimetön sormi. Mitä teihin\ntulee, niin teillä on kaikki vasemman käden sormet jäljellä. Tahtonette\nolla ystävällinen ja selittää minulle, mitenkä poikkiammuttu sormi on\nvoinut kasvaa uudelleen?\n\n\n\n\nXIX.\n\nKUN VAKOILIJA NAUROI.\n\n\nVakoilija Wampen ojensi tahtomattaan vasemman kätensä esille ja nyt\nsaattoivat kaikki huoneessaolijat selvästi nähdä, että mieheltä ei\npuuttunut ainoatakaan sormea, ja että hänen näinollen täytyi olla\npetturi. Ja aivan kuin asiaa varmistaen kimalteli hänen vasemmassa\nnimettömässään loistava, suurella rubiinilla varustettu sormus.\n\nAsbjörn Krag seurasi tilanteen kehitystä valppaalla mielenkiinnolla.\nHän huomasi ja samalla ihmetteli sitä, että mies ei kyennyt paremmin\nhillitsemään itseään. Ottaen huomioon, että mies kuului siksi\nvaaralliseen ja viekkaaseen joukkueeseen, odotti häneltä suurempaa\nkylmäverisyyttä ja itsensähillitsemistaitoa. Velton maailmanmiehen\nilme, jonka hän oli ottanut kasvoilleen, hävisi silmänräpäyksessä ja\ntilalle ilmestyi purkautuvaa kiukkua ennustava ilme. Vasta myöhemmin\nAsbjörn Krag sai selville, mikä oli saanut aikaan tämän huomattavan ja\nihmeellisen muutoksen.\n\nMutta myöskin insinööri Barrassa tapahtui omituinen muutos. Alussa hän\noli esiintynyt luotaantyöntävästi ja kylmästi, siten kuin vain hän\npystyi esiintymään. Krag tunsi jälleen tuon laihan, käyräsapelia\nmuistuttavan olennon, vanhan tieteellisen sivistyksen saaneen\nrikollisen, jota vastaan hän aikaisemmin oli taistellut. Hänen\nluotaantyöntävillä, raivoa ja ilkeyttä kuvastavilla kasvoillaan näki\nsalapoliisi samaa katkeruutta ja häikäilemättömyyttä todistavan ilmeen\nkuin entisinäkin aikoina. Silmänräpäyksen ajan tuntui siltä, kuin\ninsinöörin raivo olisi täyttänyt koko huoneen jääkylmällä,\nhyydyttävällä hiljaisuudella, jonka kestäessä vuorikiipeilijätkin\nkeskeyttivät piippujensa imemisen. Mutta sitten tapahtui äkkinäinen ja\nodottamaton käänne.\n\nInsinööri Barra nauroi.\n\nKrag oli nähnyt hänen ainoastaan kerran aikaisemmin nauravan ja se ei\nennustanut silloin hyvää. Mutta tällä kertaa oli hänen naurussaan\njotakin sydämellistä, joka teki sen melkein tarttuvaksi. Ja\nvuorikiipeilijöiden edelleenkin suhtautuessa tilanteeseen täysin\nvälinpitämättömän ja rauhallisen näköisinä, kävi paljastettu vakoilija\nyhä hämmästyneemmäksi. Hän koetti jälleen turvautua leveään hymyynsä,\nmutta liikkui samalla hitaasti kohti ovea.\n\nMutta silloin astui insinööri hänen luokseen, laski kätensä hänen\nolkapäälleen ja lausui ystävällisellä äänellä:\n\n-- Rakas ystävä, minkä vuoksi tahdotte poistua luotamme?\n\n-- Olen varmaankin tullut väärään paikkaan, toinen vastasi. -- Luulin\ntulevani henkilöiden luokse, joiden kanssa voi keskustella ja nyt\nhuomaankin tulleeni seuraan, jonka jäsenet tekevät parhaansa\nloukatakseen minua.\n\nHän antoi kuitenkin insinööri Barran -- joskin hiukan vastahakoisesti\n-- kuljettaa itsensä vihreäverkaisen pöydän ääreen, jossa hänet lievää\nväkivaltaa käyttäen pakoitettiin istuutumaan suunnattoman suureen\nnojatuoliin.\n\nInsinööri Barran iloisuus ei haihtunut.\n\n-- Älkää missään tapauksessa antako viattoman pilamme pelottaa\nitseänne, hän sanoi, minulla on tapana asettaa ihmiset pienelle\nkokeelle, ennenkuin lähemmin opin tuntemaan heidät. Te olette läpäissyt\nkokeen kuin todellinen herrasmies, teidän maailmanmiehelle ominainen\nsuuttumuksenne oli todellakin sangen loistavasti näyteltyä, mutta\nsallikaa minun kuitenkin huomauttaa, että mielestäni teidän\nkylmäverisyydessänne olisi hiukan toivomisen varaa.\n\nVakoilija naputteli hermostuneesti sormiensa päillä pöytälevyä. Kaikki\nhuomasivat hänen sormessaan kimaltelevan sormuksen. Monsieur Craonne\nkatseli sitä asiantuntijan silmin.\n\n-- Keneksi minua oikein luulette? vakoilija kysyi äänessään vieläkin\nloukkaantunut sävy -- mutta entinen hymy oli kuitenkin palannut hänen\nkasvoilleen.\n\n-- Luonnollisesti emme enää ole epävarmoja siinä suhteessa, insinööri\nBarra vastasi, samalla kuin hän istuutui vakoilijaa vastapäätä. -- Te\nolette juuri se, joksi itsenne ilmoititte.\n\n-- Nimeni on todellakin Wampen.\n\n-- Siitä uskallan antaa pääni pantiksi, insinööri Barra vastasi\nerikoisella äänenpainolla. -- Pyydän anteeksi pientä pilaani. Voimmeko\nnyt siirtyä keskustelemaan asiastanne?\n\nVakoilija katsahti tutkivasti ympärilleen ja kääntelehti levottomana\ntuolissaan.\n\n-- Aikamme on sangen täpärällä, insinööri Barra huomautti, ja sen\nvuoksi lienee viisainta, että menemme suoraan asiaan. Paljonko vaaditte\nsalakirjoitusavaimesta?\n\nVakoilija hätkähti.\n\n-- Minun täytyy tunnustaa, että olette todella suorasukainen, hän\nsanoi. -- Te siis oletatte, että mainittu avain on minun hallussani?\n\n-- En oleta sitä, vaan olen siitä aivan varma.\n\n-- Sen saatan uskoa, koskapa eräs herroista on liikkunut minun\nnimissäni ja kehunut omistavansa tuon kallisarvoisen esineen.\n\n-- Aivan oikein. Mutta koska kerran se on teidän hallussanne, ei hän\nvoinut päästä sen pitemmälle.\n\nVakoilija istui hetken äänettömänä ja katseli tutkien insinööri Barraa.\nInsinööri tuntui arvaavan hänen ajatuksensa ja sanoi:\n\n-- Olette oikeassa, olen kärsimätön.\n\n-- Hyvä, Wampen vastasi, olettakaamme, että mainittu salakirjoitusavain\non minun hallussani. Mitä aiotte tehdä sillä kun teillä kerran ei ole\nmitään sen avulla ratkaistavaa?\n\n-- Antakaahan minunkin olettaa jotakin, insinööri sanoi, nimittäin,\nettä me tiedämme, mitä se koskee -- muuatta salaista, erittäin\narvokasta asiakirjaa.\n\nVakoilija nyökkäsi.\n\n-- Voimme aivan hyvin olettaa niin, hän sanoi.\n\n-- Lisäksi voimme olettaa, insinööri Barra jatkoi, että te tiedätte\ntuon tärkeän asiakirjan olevan tällä hetkellä Oslossa.\n\n-- Ja edelleen.\n\n-- Mutta että te ette ole varma siitä, onko tuo asiakirja erään\nmäärätyn henkilön hallussa. Kutsukaamme häntä vaikka nimellä Sobral.\n\n-- Jatkakaa, vakoilija sanoi.\n\n-- Ja että teidän olisi pitänyt ajatella, että useat muutkin henkilöt\nhaluavat saada haltuunsa tuon asiakirjan, jota voimme kutsua\nesimerkiksi nimellä Sateenkaarikirja.\n\n-- Niin, ja entä sitten?\n\nJa että juuri me saattaisimme mahdollisesti olla niitä muita\nhenkilöitä.\n\n-- Olettakaamme juuri niin.\n\n-- Mutta jos todellakin uskotte siten, niin siinä tapauksessa\nerehdytte, insinööri vastasi, sillä asiakirja on tällä hetkellä\nSobralin hallussa.\n\n-- Vai niin.\n\n-- Mutta mahdollisesti te kaikissa tapauksissa haluatte sittenkin\nmieluummin olla tekemisissä meidän kuin tuon toisen miehen kanssa, joka\ntuntee kaikki rahalajit ja joka sitäpaitsi tällä hetkellä palvelee\nkokonaan toista valtaa kuin te.\n\n-- Mahdollisesti.\n\n-- Siinä tapauksessa voin ilmoittaa teille, että meillä ei ole\nminkäänlaista halua työskennellä yhdessä teidän kanssanne.\n\nSeurasi silmänräpäyksen hiljaisuus, jonka aikana vakoilija\nhämmästyneenä tuijotti insinööri Barraa, joka puolestaan kävi yhä\nhilpeämmälle tuulelle.\n\nSitten vakoilija nousi hitaasti paikaltaan.\n\nBarra nousi myöskin seisoalleen.\n\n-- Ettekö todellakaan, vakoilija sanoi, no niin, koko juttuhan olikin\nvain mielikuvituksellinen.\n\n-- Ettekö haluaisi mielellänne tietää, _minkä vuoksi_ me kieltäydymme\nyhteistoiminnasta kanssanne? insinööri Barra kysyi.\n\nVakoilija hymyili ystävällisesti.\n\n-- Kysymyksestänne voi tehdä sen johtopäätöksen, hän vastasi, että te\nepäilette ettei mainittu salakirjoitusavain olekaan hallussani.\n\n-- Päinvastoin, insinööri Barra huomautti, olen aivan vakuutettu siitä,\nettä se on teillä. Tahdotteko siis tietää syyn?\n\n-- Mielelläni.\n\n-- Syy on siinä, että me ilman muuta aiomme ottaa paperin teiltä!\n\nSilloin vakoilija purskahti nauruun.\n\n\n\n\nXX.\n\nSORMUS.\n\n\n-- Jos te olette keskustellut sen herran kanssa, joka käyttää nimeä\nSobral, niin siinä tapauksessa uskallan olettaa, että hän on maininnut\nteille minusta, insinööri Barra jatkoi. -- Hän tuntee minut sangen\nhyvin ja hän on voinut antaa teille sen käsityksen, että tarkoitan\ntäyttä totta. Ja kun minä siis sanon teille, että otan paperin teiltä\nilman muuta, niin aion myöskin toteuttaa tarkoitukseni.\n\n-- En tiedä, mitä paperia tarkoitatte, vakoilija vastasi, mutta\nkäytöksenne on jälleen siksi ihmeellistä, että katson viisaammaksi\npoistua seurastanne.\n\nHän kumarsi kohteliaasti ja asteli kohti ovea.\n\nMutta insinööri Barra oli jo vähää aikaisemmin antanut Asbjörn Kragille\npienen, melkein huomaamattoman merkin, jonka vuoksi tämä nyt ponnahti\novelle ja sulki vakoilijalta tien.\n\nVakoilija etsi katseillaan soittokelloa, mutta silloin nousi mr\nFitzpocket paikaltaan. Juuri hän oli vähää aikaisemmin kuvannut,\nmitenkä hän riippui pelkkien sormiensa varassa neljäntuhannen jalan\nkorkeudessa. Hän oli niin hartiakas, että näytti siltä, kuin hän olisi\ntäyttänyt puoli huonetta seisoalleen noustuaan. Hän asettui vakoilijan\nja soittokellon väliin.\n\n-- Tätä voi melkein sanoa päällehyökkäykseksi, hyvät herrat, vakoilija\nhuomautti.\n\n-- Niin, olette siinä suhteessa aivan oikeassa, insinööri Barra\nvastasi.\n\nVakoilija silmäili arvostellen kuutta vastustajaansa ja kun hän heti\nkäsitti, että vastarinta olisi aivan hyödytöntä, sanoi hän:\n\n-- Huomautan, teille, että tuolla tavoin ette saavuta päämaalianne.\nOlen ennenkin ollut paljon vaarallisemmissa tilanteissa, jonka vuoksi\nen nytkään aio perääntyä. Mutta en vain käsitä, mitä luulette\nhyötyvänne väkivaltaa käyttämällä. Voitte olla aivan vakuutettuja\nsiitä, että ennemmin annan lyödä itseni palasiksi, ennenkuin paljastan\nsellaista, jonka haluan pitää omana salaisuutenani.\n\n-- Te siis myönnätte, että oikea salakirjoitusavain on teidän\nhallussanne? insinööri Barra kysyi.\n\n-- Niin, hyvät herrat, sen myönnän.\n\n-- Mutta ette aio luovuttaa sitä hyvällä?\n\n-- En, en minkäänlaisilla ehdoilla. Minähän voisin sanoa, että en ole\nottanutkaan avainta mukaani tänne Osloon -- ja te todennäköisesti ette\nuskoisi minua. Sen vuoksi sanon teille totuuden -- olen todellakin\nottanut sen mukaani tänne.\n\n-- Tänne hotelliin? insinööri kysyi.\n\n-- Ei, toinen vastasi, vaan tänne Osloon.\n\n-- Te siis tarkoitatte, että se ei nyt ole teidän mukananne?\n\n-- Aivan niin, vakoilija vastasi. -- Jos olisin tehnyt niin, niin\nolisin ollut todella varomaton. Eihän koskaan voi tietää minkälaisia\nihmisiä joutuu kohtaamaan. Paperi on talletettu erääseen varmaan\npaikkaan täällä Oslossa.\n\n-- Minä tiedän missä se on, insinööri vastasi.\n\n-- Siinä tapauksessa voitte myöskin noutaa sen sieltä, toinen vastasi\nharkitun ivallisesti.\n\n-- Mikään ei ole yksinkertaisempaa kuin se. Väitän vieläkin, että se\nsittenkin on teillä nyt mukananne.\n\nVakoilija ojensi käsivartensa.\n\n-- Tarkastakaa minut -- en kiellä teiltä sitä nautintoa. Olen vapaasti\nkäytettävissänne. Mutta en voi käsittää, mistä teette sen\njohtopäätöksen, että paperi olisi minulla nyt mukanani.\n\n-- Minä oletan, insinööri vastasi, että ette halua uskoa niin\nkallisarvoista paperia edes varmimpaankaan pankkiholviin\nsäilytettäväksi.\n\n-- Vaan mieluummin antautuisin siihen vaaraan, että ensimmäinen\ntaskuvaras tahi ryöväri veisi sen minulta.\n\nSilloin astui insinööri ojennetuin käsin hänen luokseen ja hänen koko\nolemuksensa näytti huokuvan pelkkää ystävällisyyttä.\n\n-- Rakas ystävä, hän sanoi, miksi suhtaudutte asiaan niin raskaasti --\nasiaan, joka kertakaikkiaan on jo päätetty ja jota ei enää voida\nmuuttaa.\n\nHän tarttui nopeasti vakoilijan vasemman käden nimettömään ja nykäisi\nvoimakkaasti.\n\nVakoilija syöksyi insinööriä kohden kiukusta huudahtaen, mutta mr\nFitzpocket astui esille ja asettui heidän kummankin väliin. Ja äkkiä\nkaikki huomasivat, että vakoilijan vasemmassa kädessä ei enää ollut\nviittä sormea. Nimetön sormi oli poissa. Sen tilalla oli ainoastaan\nlyhyt tynkä, jossa selvästi huomasi kirurgin veitsen jälkiä.\n\nSensijaan kimalteli vakoilijan sormus insinööri Barran kädessä.\nInsinööri oli nykäissyt sormen hänen kädestään, toisin sanoen hän oli\nrepäissyt vakoilijan keinotekoisen sormen irti juurestaan.\nKeinotekoinen sormi oli erehdyttävästi oikean näköinen, se oli jollakin\nkimmoisalla, ihonvärisellä kankaalla peitetty ja kaikinpuolin niin\nerinomaisesti valmistettu, että oli melkein mahdoton erottaa sitä\noikeasta.\n\nVakoilijan raivotessa jättiläiskokoisen vuorikiipeilijän kanssa, jonka\navuksi myöskin Asbjörn Krag syöksyi, tarkasteli insinööri Barra\nlähemmin saalistaan. Hän laski sormuksen varovaisesti pöydälle. Mutta\nkeinotekoisesti valmistettu sormi näytti pääasiassa kiinnostavan häntä.\nPian hän huomasi, että sormi oli ontto sisältä. Insinööri Barra otti\nkynän pöydältä ja koetteli sillä sormen sisustaa. Pian tuli sieltä\nnäkyviin sininen esine, tiukkaan kääritty paperirulla, jonka insinööri\nlevitti auki. Arkki oli kirjoitettu täyteen mustia merkkejä ja\nkirjaimia.\n\nInsinööri Barra levitti paperin huolellisesti pöydälle, taittoi sen\nsitten jälleen mitä huolellisimmin laskoksille ja pisti paperin\nlompakkoonsa. Rakastettava, leikillinen ilme katosi hänen kasvoiltaan.\nPäästyään päämaaliinsa oli hän jälleen liikemiesmäisen kylmä,\nluotaantyöntävä insinööri Barra.\n\n-- Me olemme tällä kertaa kulkeneet tavallisuudesta poikkeavaa tietä,\nhän sanoi. -- Olemme hankkineet ratkaisun haltuumme ennen itse\nratkaistavaa.\n\nHän taputti melkein hellästi lompakkoaan.\n\n-- Täällä on ratkaisu, hän sanoi.\n\nVakoilija ulvoi varkaista ja poliisista. Mutta hän huomasi pian, että\nhän ei pääsisi siten minkäänlaisiin tuloksiin.\n\n-- Kääntykää te vain poliisin puoleen, insinööri Barra sanoi hänelle,\nviitaten samalla Asbjörn Kragiin päin. -- Siinä tapauksessa tämä herra\nvarmasti tulee hiukan tarkemmin silmäilemään teidän papereitanne.\n\nSilloin vakoilija ilmoitti haluavansa poistua huoneesta. Mutta ennen\nsitä hän otti pöydältä sormuksensa ja keinotekoisen sormensa.\n\nOvella hän kääntyi vielä ympäri ja huudahti uhkaavasti:\n\n-- Te saatte vielä kuulla minusta!\n\nInsinööri Barra oli istuutunut kaminan ääressä olevalle tuolille. Nyt\nhän nousi paikaltaan ja huudahti hämmästyneenä:\n\n-- Eikö tuo herra vieläkään ole poistunut täältä?\n\n-- Nyt minä menen, vastattiin ovelta, mutta ei kestä pitkää aikaa,\nennenkuin näette minut uudelleen.\n\n-- Jos te menette Sobralin luokse, insinööri sanoi, niin kertokaa\nkaikella muotoa hänelle kaikki mitä täällä on tapahtunut, mutta\nmainitkaa myöskin, että me emme halua ryhtyä hänen kanssaan\nyhteistoimintaan. Sen sijaan olemme päättäneet, että Sateenkaarikirjan\ntäytyy olla hallussamme kahdenkymmenenneljän tunnin kuluessa.\n\nVakoilija Wampen kuuli viimeiset sanat ollessaan juuri sulkemaisillaan\noven. Hän löi sen kiukkuisesti jälkeensä kiinni ja Vuorikiipeilijöiden\nkerho saattoi selvästi kuulla hänen raivokkaiden askeleidensa kaiun\nvähitellen häipyvän pitkästä käytävästä.\n\nMiehen poistuttua seurasi pitkä hiljaisuus jälellejääneiden\nkeskuudessa.\n\nHetken kuluttua sanoi mr Fitzpocket:\n\n-- Henkilöiden, jotka eivät ole tämän kerhon jäseniä, on vaarallista\ntulla tänne.\n\n\n\n\nXXI.\n\n\"MEIDÄN TÄYTYY VARASTAA ASIAPAPERI.\"\n\n\n-- Kello on nyt yksi, insinööri Barra sanoi. -- Jos aiomme joutua\nvalmiiksi ennenkuin vihollisemme ovat kimpussamme, täytyy meidän toimia\nripeästi. Nyt on salakirjoituksen avain hallussamme, mutta mikä\npahinta, itse Sateenkaarikirjaa emme vielä ole onnistuneet kaappaamaan.\nJa tuon kirjan täytyy jo tänä yönä joutua haltuumme.\n\nMikäli minä olen täällä ollessani huomannut, on tilanne tällä hetkellä\nseuraava:\n\nSobral ja hänen apurinsa ovat ottaneet päämajakseen erään sataman\nlähellä olevan pienen hotellin. Voimme pitää todennäköisenä, että\nWampen on jo hänen luonaan ja kertoo parhaillaan, mitä täällä on\ntapahtunut. Ensiksi vaikuttaa tuo tiedonanto varmasti lamauttavasti\nSobraliin. Juuri sitä meidän on käytettävä hyväksemme. Sobral odottaa\nhyökkäystä, yhtä tahi toista salaperäistä murtautumista hotelliin, ja\nhän tulee varmasti seuraavien tuntien aikana odottamaan juuri sitä.\nNäiden tuntien aikana on meidän suoritettava työmme. Hän ei\naavistakaan, että me tiedämme missä Sateenkaarikirja on -- mutta _me\ntiedämme sen_!\n\nBarra katsahti monsieur Craonneen ja tämä nyökkäsi.\n\n-- Aivan oikein, ranskalainen sanoi, sen verran onnistuin pettämään\nmuuten niin varovaista Sobralia, että hän ilmoitti säilyttävänsä\nSateenkaarikirjaa erään täkäläisen pankin tulenkestävässä\nkassaholvissa.\n\n-- Minkä pankin? Krag kysyi.\n\n-- Norjan Vientipankin holvissa. Kääntyen Kragiin Barra kysyi:\n\n-- Voitteko te poliisimiehenä saada kirjan pankista haltuunne?\n\nKrag hymyili.\n\n-- En, hän vastasi, sellainen ei voi koskaan tulla kysymykseenkään.\nSiihen tarkoitukseen tarvitaan jonkun oikeuslaitoksen antama tuomio, ja\nsellainen juttu taas vaatii paljon aikaa.\n\n-- Hyvä. Siinä tapauksessa meidän täytyy varastaa asiakirja sieltä.\n\n-- Ja se on rikos, Krag huomautti.\n\nInsinööri kohautti olkapäitään.\n\n-- Te katsotte asiaa omalta, väärältä näkökannaltanne, hän vastasi. --\nSe, että antaisimme tuon vaarallisen asiakirjan olla edelleenkin noiden\nomaatuntoa vailla olevien ihmisten hallussa, _se_ olisi tosiaankin\nrikos.\n\n-- Mahdollisesti, mutta pankkiin murtautuminen on kaikissa tapauksissa\nrikos, Krag vastasi.\n\n-- Hyvä. Siinä tapauksessa pyydämme teitä poliisimiehenä seuraamaan\nrikoksen suoritusta ja sinä hetkenä, kuin katsotte olevan aihetta,\nvoitte puuttua asiaan pidättämällä meidät. Me tarvitsemme apuanne.\nEnnen kaikkea tahdomme, että ette ole meitä vastaan taistelemassa.\nPyydän teitä muistamaan, että suostumalla tähän ehdotukseemme, estätte\npaljon suuremman ja laajakantoisemman rikoksen tapahtumasta.\n\nKrag istui hetken äänettömänä. Sitten hän sanoi:\n\n-- Mitä haluatte minun siis tekevän?\n\n-- Teidän on hankittava meille hevonen ja työrattaat, insinööri\nvastasi.\n\n-- Työrattaat? Krag toisti hämmästyneenä.\n\n-- Niin, insinööri vastasi, ja sitäpaitsi toivomme, että te nyt\nsilmänräpäyksessä hankitte auton ja ajatte kotiinne.\n\n-- Jäädäkseni sinne? Krag kysyi hymyillen.\n\n-- Ei, insinööri Barra vastasi, teidän täytyy pukeutua likaisiin\ntyövaatteisiin, joita vaatekaapissanne varmasti on.\n\n-- Ja sitten?\n\n-- Sitten tuotte hevosen ja työrattaat tullessanne.\n\n-- Tänne Victoria hotelliin.\n\n-- Niin.\n\n-- Mutta onko tuo Sateenkaarikirja todellakin niin suuri, että sitä\ntäytyy kuljettaa rattailla.\n\n-- Ei suinkaan, mutta saadaksemme kirjan käsiimme, täytyy meillä olla\nkäytettävissämme hevonen ja työrattaat.\n\n-- Se kuulostaa hiukan omituiselta, Krag vastasi, mutta minä hankin ne\nteille.\n\n-- Hyvä, siinä tapauksessa kohtaamme toisemme puolen tunnin kuluttua.\n\nKun Krag poistui hotellista, askarteli hänen aivoissaan ainoastaan yksi\najatus: hänen täytyi seurata insinöörin toimenpiteitä niin kauan kuin\nse oli hänelle mahdollista, mutta samalla huolehtia siitä, että\nmolemmat tärkeät asiakirjat joutuisivat hänen haltuunsa. Hän ei vielä\ntiennyt, mitenkä se kävisi päinsä, mutta hän luotti onnelliseen\nsattumaan.\n\nHevosen ja rattaiden hankkiminen ei tuottanut minkäänlaisia vaikeuksia\nja täsmälleen neljännestä vaille kaksi vierivät omituiset ajoneuvot\nVictoria hotellin pääsisäänkäytävän eteen.\n\nTällä hetkellä ei kadulla ollut muita ihmisiä kuin Raatihuoneenkadun\npoliisikonttorin edustalla seisova konstaapeli ja kaksi työpukuista\nmiestä, jotka seisoivat lähimmän katulyhdyn alla ja rauhallisesti\nimeskelivät piippujaan.\n\nAsbjörn Krag aikoi kiiruhtaa hotelliin ilmoittamaan tulostaan, mutta\nsamalla hetkellä hypähtivät molemmat työmiehet reippaasti vaunuille ja\nistuutuivat hänen vierelleen kuskipukille. Toinen heistä oli insinööri\nBarra ja toinen yksi vuorikiipeilijöistä.\n\nBarra otti ohjakset Asbjörn Kragilta ja hoputti hevosen hiljaiseen\nlaukkaan.\n\n-- Menemmekö nyt pankkiin? salapoliisi kysyi.\n\n-- Ei, insinööri vastasi, meidän täytyy ensiksi tehdä pieni mutka.\nMenemme noutamaan asfaltinkeittovehkeet tullikamarin luota.\n\nAsbjörn Krag ei vastannut mitään tähän. Hän oli päättänyt antaa asian\nkehittyä ja odottaa rauhallisesti, tapahtuipa sitten mitä hyvänsä.\n\nAivan oikein. Autiolla, yöllisellä kadulla, lähellä tullikamaria oli\nkatuosa kaupungin viranomaisten määräyksestä parhaillaan korjauksen\nalaisena ja siellä seistä törrötti asfaltinkeittouuni, jonka ympärillä\noli lautoja ja muuta romua sekä pari lyhtyä, kaikki sellaista tavaraa,\njoita eittämättömästi näytään tarvittavan kaikissa kunnallisissa\ntöissä. Näiden esineiden lähettyvillä odotti neljä miestä. Siellä oli\nkolme Vuorikiipeilijäin kerhon jäsentä ja monsieur Craonne. Kaikki\nolivat pukeutuneet työvaatteisiin ja he olivat valinneet juuri\nsellaiset vaatteet, joita kunnan työläiset tavallisesti käyttivät. Krag\nhuomasi, että eräällä vuorikiipeilijällä oli kainalossaan pitkulainen\nesine, joka kilahteli aina kun sitä liikuteltiin. Krag päätteli, että\nse oli jokin työväline.\n\nParin minuutin kuluttu oli asfalttiuuni, laudat, lyhdyt ja muu roju\nnostettu rattaille ja hetken kuluttua vierivät rattaat liikekeskuksen\nmelkein autioita katuja pitkin. Harvat jalankulkijat, joita he\nmatkallaan kohtasivat, eivät kiinnittäneet minkäänlaista huomiota niin\njokapäiväiseen näkyyn: rattaat ja kunnan työläisiä, jotka kiiruhtivat\ntyöpaikalleen. Nopeasti he lähestyivät Vientipankkia. Krag alkoi saada\nselvän käsityksen siitä, mitä oli tekeillä.\n\nMr Fitzpocket, josta matka varmaankin tuntui hitaalta, puhkesi viimein\npuhumaan.\n\n-- Ymmärrättekö, mitä nyt on tekeillä? hän kysyi.\n\n-- Luulen aavistavani sen, Asbjörn Krag vastasi. -- Oletan, että aiotte\ntoimeenpanna oikein suurpiirteisen ilveilyn.\n\n-- Itse asiassa on tämä sangen tavallinen ja yksinkertainen toimenpide,\nmr Fitzpocket selitti. -- Muutaman minuutin kuluttua pysähdymme pankin\nulkopuolelle ja astumme alas rattailta. Vaikka lähettyvillä olisikin\nihmisiä, eivät he kiinnitä huomiotaan siihen. Mutta jos olisimme\ntulleet kävelemällä puettuina tavallisiin vaatteisiimme ja vaikkapa\nolisimme ajaneet autolla, niin annan pääni pantiksi siitä, että pian\nolisivat ihmiset alkaneet tuntea palaneen käryä. Tämä toimenpide, johon\nnyt olemme ryhtyneet, ei ole mitenkään ihmeellinen. Se on vain\ntarkoitettu sen vuoksi, että työmme onnistuisi. Me aiomme käväistä\npankissa eikä mikään suojele meitä paremmin kuin nämä vehkeet. Ja\nylipäänsä, hyvä herra, on ihmeellistä, että tavalliset rikolliset eivät\nsen suuremmassa määrin käytä hyväkseen kadun psykologiaa. He pääsisivät\nsangen huomattaviin tuloksiin, jos he osaisivat panna merkille pieniä,\njokapäiväisiä tapauksia, joita kaduilla tapahtuu yhtämittaa, ja käyttää\nniitä hyväkseen.\n\nVoin kertoa teille, että eräänä kauniina päivänä asetti muuan mies\nkaksi laudoista tehtyä pukkia keskelle Piccadillyä, maailman\nvilkasliikenteisimmälle kadulle, ja ryhtyi kaivamaan maata. Kukaan ei\nhuomannut siinä mitään erikoista, suunnaton liikenne jakautui miehen\nkohdalla kahtia ja poliisi huolehti vielä siitä, että hän sai\ntyöskennellä rauhassa. Hän työskenteli päivän toisensa perään, kaivaen\nsyvän pyöreän reiän keskelle katua. Kahden lautapukkinsa avulla hän\nvalmisti nerokkaan hissilaitteen, jonka avulla hän kuljetti\nmaanpinnalle kaiken kaivamansa mullan. Mutta parin viikon kuluttua\nilmestyi todellakin ihminen, joka ryhtyi miettimään, minkä ihmeen\nvuoksi keskelle katua kaivetaan tuollaista kuoppaa. Päätettiin hinata\nmies ylös kaivon pohjasta ja siten saatiin selville, että hän oli muuan\nmielipuoli matkailija, joka oli liian nopeasti päättänyt tutustua\nmaantieteeseen ja saanut sen vuoksi päähänsä sellaisen tuuman, että hän\npääsee Piccadillylta -- kaivamalla siihen kuopan -- nopeammin\nAustraaliaan.\n\nKaikki olivat jo aikaisemmin kuulleet kertomuksen ja ainoastaan sen\nkertoja nauroi tällä kertaa.\n\nKun nauru taukosi sanoi insinööri Barra samalla varoittavasti koputtaen\nasfalttiuunin kylkeen:\n\n-- Hyvät herrat, nyt ei ole sopiva tilaisuus leikinlaskuun.\n\nHe saapuivat yhä lähemmäksi ja lähemmäksi päämaaliaan. Pankkirakennus\nnäkyi jo jonkun matkan päässä.\n\nMutta silloin kohotti mr Crackantorphe äänensä.\n\n\n\n\nXXII.\n\nPANKIN ULKOPUOLELLA.\n\n\n-- Teidän omituinen kertomuksenne, sanoi vuorikiipeilijä n:o 2, johtaa\nmieleen erään tapauksen, jonka kerran Parisissa näin ja joka todistaa,\nmitenkä helposti ihmiset ovat hypnotisoitavissa. Muuan nuori\nsanomalehtimies oli lyönyt erään ystävänsä kanssa vetoa siitä, että hän\nvoisi seisauttaa boulevard des Italiensin koko suunnattoman liikenteen.\nJa kuinka luulette, hyvät herrat, että hän voitti vetonsa? Niin, hän\nlainasi eräältä ystävältään, joka oli näyttelijä, jonkinlaisen\nvirkalakin ja painoi sen päähänsä. Hän näytti heti joltakin\nvirkamieheltä. Sitten hän meni erään kadun vasemmalla puolella olevan\ntalon luokse ja kiinnitti sen ovenripaan nuoran, jota hän sitten\nrauhallisesti ja erittäin huolellisesti rupesi pingoittamaan yli kadun.\nPoliisikonstaapelit auttoivat häntä nostamalla kätensä pystyyn ja\npysäyttämällä kaiken liikenteen -- suunnattoman määrän autoja, vaunuja\nja ihmisiä, joita joka silmänräpäys virtaa tällä vilkasliikenteisellä\nkadulla tuhansittain. Vasta sitten kun hän oli mitannut kadun leveyden\nja jälleen käärinyt nuoran huolellisesti kokoon, pääsi liikenne\njatkumaan. Mutta vasta paljon myöhemmin pälkähti erään silminnäkijän\npäähän, että kysymyksessä oli jokin koirankuje. Sillä tavoin voidaan\nihmismassoja hypnotisoida.\n\nAsbjörn Krag katsoi hymyillen pitkin tyhjää katua.\n\n-- Ihmismassoja, hän mutisi, katsokaahan, tuolla kaukana kulkee, muuan\nmyöhästynyt yökulkija -- siinä kaikki.\n\n-- Aivan oikein, vuorikiipeilijä vastasi, ja voimmekin pitää epäonnena\nsitä, ettei enempää ihmisiä ole tällä kertaa liikkeellä. Mitä enemmän\nihmisiä, sitä helpompi on esiintyä. Kas, tuossahan pankki jo onkin.\n\nVuorikiipeilijä loi arvostelevan katseen Vientipankin kookkaaseen ja\nluottamustaherättävään rakennukseen.\n\n-- Eipä lainkaan hullumpi, hän mutisi, tuollainen linnoitus on\nvalloitettava altapäin.\n\nSeuraavien minuuttien aikana saattoi kulmassa seisova konstaapeli,\neräälle tulipalopaikalle kiiruhtava sanomalehtimies ja muut sattumalta\npaikalle tulleet henkilöt nähdä tavallisen näyn: rattaat, joilla on\nkaupungin työläisiä, pysähtyvät, erilaatuisia työvälineitä nostetaan\nalas kadulle, osa kadusta suljetaan ja lyhdyt asetetaan paikoilleen ja\nasfalttikeittimö alkaa kärytä. Kaikkea tällaista joutui näkemään\npäivittäin Oslon kaduilla, jonka vuoksi ei kukaan kiinnittänyt siihen\nerikoista huomiota. Ennen kaikkea ei kukaan tullut kiinnittäneeksi\nhuomiotaan siihen, että muuan omituisennäköinen, punapartainen mies oli\nkumartuneena asfalttikeittimön ääreen ja kuumenteli sen uunissa\njoitakin rautoja. Yksinpä talon yövartijakin tuli kadulle ja ryhtyi\njuttusille työmiesten kanssa. Nämä käyttäytyivät sangen töykeästi\nvartijaa kohtaan. \"Hoida sinä omat tehtäväsi\" kuului joku sanovan\nhänelle. Ja sitten poistui vartija itsekseen mutisten talon pihalle ja\nsulki portin jäljessään. Mahdollisesti hän meni -- suoraan sanoen --\nnukkumaan, sillä nythän hän saattoi olla varma talon turvallisuudesta,\nkoska sen edustalla työskenteli joukko kaupungin työläisiä.\n\nHämmästyttävän lyhyessä ajassa onnistuivat vuori-, kiipeilijät --\nAsbjörn Kragin suosiollisella avustuksella -- tunkeutumaan maan alle.\nKonstaapeli tuli kulmastaan työmiesten luokse, katsahti maahan\nkaivettuun kuoppaan, haisteli asfaltin epämiellyttävää käryä ja --\nläksi pois. Taivas oli pilvessä ja yö sangen hämärä. Miehet liikkuivat\nharmaiden varjojen lailla unisesti valaisevien lyhtyjen valossa. He\neivät enää keskustelleet toistensa kanssa, kaikki vain työskentelivät.\nInsinööri Barra jatkoi rautojensa kuumentamista. Krag katseli\nkiinnostuneena häntä. Nuo raudat eivät kuuluneet niihin kaupungin\ntyövälineisiin, jotka he olivat varastaneet tullikamarin luota. Ne\nolivat otetut työvälinelaatikosta, jonka insinööri Barra oli tuonut\nmukanaan. Rautoihin oli kiinnitetty pitkät sähköpunokset, joiden päissä\noli yhteenkytkemisvehkeet.\n\nPuoli tuntia jatkuneen kaivamisen jälkeen huudahti eräs\nvuorikiipeilijöistä kuopasta:\n\n-- Nyt saimme johdon käsiimme.\n\nNyt alkoi Krag käsittää, mitenkä tämä harvinainen rikos\nsuoritettaisiin. Nämä kadulla olevat työkalut ja maan alta kaivettu\njohto eivät yksinomaan joutuisi peittämään heidän puuhiaan, vaan\nvieläpä auttamaan niiden suorittamisessa. Miehet olivat kaivaneet\nmaanalaisen sähköjohdon esille. Insinööri Barra tarvitsi sähköä\navukseen. Asbjörn Krag näki hänet jälleen sellaisena kuin entisinä\naikoina. Ja hän muisteli pelolla sitä kertaa, jolloin insinööri\ntarvitsi paljon rahaa tieteellisten kokeilujensa maksamiseen ja sen\nvuoksi varasti suuren summan käyttämällä hyväkseen kaikkia niitä\nkeinoja, joita tiede hänen käytettäväkseen oli asettanut. Hän ei ollut\nvieläkään unohtanut taitoaan.\n\nLankoja pitkin johdettiin nyt voimakas sähkövirta insinöörin kojeisiin.\nAsbjörn Krag ei saanut selville niiden kokoonpanoa, mutta hän tuli pian\nhuomaamaan niiden ihmeellisen voiman, insinöörin viedessä ne pankin\nrautaluukkuisen kellarinikkunan luokse. Terävä, viheltävä ääni, joka\nmuistutti sirkkelisahan ulvontaa, kajahti ilmoille ja sinertävä, kapea\ntulisuikale syöksyi sihisten esille kojeen päässä olevasta aukosta heti\nkun se joutui kosketuksiin raudan kanssa. Insinööri kuljetti kojetta\nhitaasti edestakaisin luukun kohdalla ja hetken kuluttua saattoi hän\npoistaa suuren, neliskulmaisen palasen luukusta. Ei kestänyt montakaan\nminuuttia ennenkuin luukun takana oleva panssari oli samalla tavalla\npaloiteltu. Tie pankkiin oli avoinna.\n\n-- Mutta tämä on vasta työn ensimmäinen osa, Krag ajatteli itsekseen,\neikä missään tapauksessa vaikein. Nyt hänellä on itse panssariholvi\njäljellä.\n\nInsinööri nousi pystyyn ja katsahti kelloaan.\n\n-- Kello on nyt puoli kolme, hän sanoi, ennen kello kolmea meidän\ntäytyy olla panssariholvin sisällä.\n\nKonstaapeli käveli jälleen työpaikan ohitse, nyökkäsi työmiehille ja\nmainitsi, että pian alkaa tulla valoisampaa. Hän ei huomannut rikottua\nkellarinluukkua.\n\nInsinööri Barra astui ensiksi kellariin. Hän viittasi Asbjörn Kragille,\njoka siis toiseksi astui sinne. Senjälkeen tuli vuorikiipeilijä, mr\nCrackantorphe. Toiset jäivät ulkopuolelle siksi kunnes ennättivät antaa\nsisälläolijoille näiden tarvitsemat työkalut.\n\nInsinööri Barra sytytti voimakkaasti valaisevan sähkölampun, jonka\nvalokimppua hän etsien johdatti edestakaisin.\n\nHe eivät vielä olleet holvissa, vaan siihen johtavassa käytävässä.\n\nInsinööri katsahti terävästi Kragiin ja kysyi:\n\n-- Tuntuuko rikollisen ammatti teistä mielenkiintoiselta?\n\n-- Sangen mielenkiintoiselta, Krag vastasi, mutta sitäpaitsi en pidä\ntätä minään rikoksena. Minusta tämä on erittäin opettava opintomatka.\n\n-- Mutta matka ei vielä ole lopussa, insinööri sanoi viitaten\nperemmällä näkyvään suunnattomaan panssarioveen, joka sulki\nvarmuusholviin johtavan käytävän.\n\nInsinöörin kojeet ojennettiin heille alas luukusta ja hän ryhtyi\njatkamaan työtään. Sinertävä, suhiseva tuli nuoleskeli jo panssarioven\nkylkiä.\n\n\n\n\nXXIII.\n\nLOKERO N:o 21.\n\n\nAlhaalla kellarikerroksessa oli nyt tällä hetkellä Asbjörn Krag,\ninsinööri Barra ja mies, joka kutsui itseään mr Crackantorpheksi.\nInsinöörin voimakas salalyhty valaisi kirkkaasti koko kellarin. Heidän\nedessään oli paksu, teräksinen ovi, joka johti pankin kassaholviin.\nHeidän täytyi tunkeutua sen lävitse, sillä seinät olivat valmistetut\nsementistä ja olivat niin paksut, että niiden läpi tunkeutuminen olisi\nkäynyt päinsä ainoastaan räjähdysaineiden avulla. Ja näytti siltä kuin\ninsinööri Barralla ei olisi ollut mukanaan muita työkaluja kuin tuo\nkoje, jonka avulla hän oli murtanut kellarinluukun.\n\nVielä yksi vuorikiipeilijä soluttautui kellarinluukusta alas. Toiset\njäivät kadulle hoitaen asfalttipannun alla palavaa tulta, mutta heidän\ntodellinen tehtävänsä oli vartioiminen. Tilanne alkoi nyt muodostua\nerikoisen jännittäväksi; Asbjörn Krag, joka yltyvällä mielenkiinnolla\noli seurannut tapausten kulkua, ajatteli, mitenkä helppoa itse asiassa\noli tunkeutua tällaiseen paikkaan, olettaen, että se tapahtui melulla\nja melkein julkisesti.\n\nJos nämä henkilöt olisivat noudattaneet vanhaa tapaa ja hiipineet\npaikalle pitkin seinien vierustoja, ei olisi kestänyt montakaan\nsekuntia ennenkuin he olisivat joutuneet kiinni.\n\nMutta nyt heidän joka tapauksessa täytyi pian päästä päämääräänsä, Krag\najatteli, sillä tällaista melua ei voisi jatkua vaaratta pitemmälle.\nTämän täytyi selvästi kuulua talon ensimmäiseen kerrokseen. Kello\nlähenteli kolmea ja kaduilla alkoi jo näkyä yhä useampia ihmisiä.\n\nMuuan ajatus askarteli nyt salapoliisin aivoissa: Jos sisäänmurto nyt\nhuomattaisiin ja hänet tavattaisiin tällaisesta seurasta?\nPoliisilaitoksella oli kylläkin totuttu hänen omituisiin\npäähänpistoihinsa, mutta tämä oli sittenkin liian vaikeasti\nsulatettavaa. Hänellä oli kuitenkin ennen kaikkea mahdollisuus antaa\nsiinä tapauksessa vangita insinööri Barra ja tämän toverit -- jos ei\nmuun niin ainakin sen vuoksi, että hän siten voittaisi aikaa.\n\nHän katseli ympärilleen kellarissa. Se tuntui hänestä tutulta. Ja äkkiä\nhän muisti olleensa siellä aikaisemmin, useita vuosia sitten, jolloin\nhänellä oli selvitettävänään muuan varkausjuttu. Hän muisti tapauksen\naivan selvästi ja hänelle ominaisella, ihmeellisellä tavallaan hän\nsaattoi heti muistaa kellarin aseman ja sen eri osastojen\nsijaitsemispaikat. Hän muisti, että käytävän päässä oli ovi, josta\nkierreportaat johtivat johtajan yksityishuoneeseen.\n\nTietoisuus tästä rauhoitti Asbjörn Kragia huomattavasti. Hän ei pitänyt\nsiitä, että ainoana sisään- ja uloskäytävänä olisi ollut tuo\nkellarinluukkuun murrettu aukko.\n\nNäytti siltä kuin joukkueen johtajalla, teräksisen oven kimpussa\ntyöskentelevällä insinööri Barralla ei olisi ollut aikaa mietiskelyyn.\nHäntä kiinnosti tällä hetkellä ainoastaan työ, jota hän parhaillaan\nsuoritti. Kun hän hetkeksi siirtyi tutkimaan panssarioven lukkoa ja\nsaranoita ja asetti siksi aikaa murtovälineensä syrjään, saattoi Krag\nhiukan tarkemmin silmäillä sitä. Koje muistutti hiukan niitä, jotka\novat täytetyt puristetulla ilmalla ja joita tapaa melkein kaikissa\nkonepajoissa. Tämä murtoväline sen sijaan näytti sisältävän jotakin\njuoksevaa ainetta, joka muistutti kiehuvaa tinaa ja joka yhdessä siihen\nvirtaavan sähkön avulla näytti muodostavan pelottavan voimakkaan\naineen.\n\nKun insinööri Barra huomasi, että Asbjörn Krag sormeili konetta,\nhuudahti hän:\n\n-- Varokaa itseänne! Älkää koskeko tuohon pieneen kuulaan! Se on\nvaarallinen!\n\nSalapoliisi huomasi nyt, että kojeen päässä oli pieni, teräkselle\nvivahtava kuula, joka pyöri ympäri kuin hyrrä. Sen pinta oli koko ajan\nkosteana koneen sisältä tippuvasta vaaleasta aineesta. Siis tuon aineen\navulla oli luukku murrettu. Asbjörn Krag sai selvän käsityksen aineen\nvoimasta huomatessaan, että sille kohtaa betonipermantoon, jossa kone\noli, muodostui pieni kuoppa.\n\nInsinööri Barra oli nyt lopettanut oven tarkastelemisen ja tarttui\nkoneeseensa saattaakseen työnsä loppuun. Hän käänsi virrankatkaisijaa\nja sininen, pahalle haiseva liekki syöksähti ulos koneen päässä\nolevasta kuulasta, joka pyöri hirmuisella nopeudella ympäri. Insinööri\npainoi pyörivän kuulan vasten panssarioven teräslevyjä ja vajaan\nminuutin kuluttua näkyi oven ylimmäisen saranan kohdalla huomattava\nsyvennys. Näytti siltä kuin tuo voimakas aine olisi suorastaan\npuserrettu teräkseen ja kuin olisi se vaikuttanut siihen samoin kuin\nkuuma vesi vaikuttaa jäähän. Ei kestänyt pitkää aikaa ennenkuin sarana\noli irti ja ovi auki siltä suunnalta. Sen jälkeen seurasi toisen\nsaranan ja sitten lukon vuoro. Ennenkuin insinööri Barra irroitti lukon\novesta, kutsui hän toverinsa pitelemään ovea niin ettei se kaatuessaan\nherättäisi koko kadun asujamistoa.\n\nJa voimakkaiden miesten onnistui todellakin laskea painava panssarilevy\nmelko hiljaa permannolle. Sisäänkäytävä lokero-osastoon oli nyt vapaa\nja he saattoivat nähdä eri lokeroiden teräksisten ovien kiiltävän\nsuorassa rivissä edessään.\n\n-- Siinä tapauksessa, että voimme luottaa monsieur Craonneen, insinööri\nsanoi, on Sobral säilyttänyt aarteensa lokeroon n:o 21.\n\nInsinööri astui lokero-osastoon ja valaisi sähkölampullaan niiden\nyläpuolella olevia numeroita. He olivat nyt holvin siinä osassa, jossa\nkaikkein arvokkaimmat kalleudet säilytettiin. Eri lokeroiden ovilta\nsaattoi siellä täällä lukea merkintöjä \"Arvopapereita\", \"Kultaa\" j.n.e.\nInsinööri Barran silmät loistivat kuumeisesti.\n\n-- Mitä mietitte nyt? Asbjörn Krag kysyi häneltä.\n\n-- Mietin juuri, toinen vastasi, että jos meiltä puuttuisi pääomaa\ntämän ihmisystävällisen suunnitelmamme toteuttamiseen, niin tämän\njälkeen pääsisimme ainakin siitä huolesta.\n\n-- Siinä tapauksessa unohdatte kokonaan minun läsnäoloni, Krag sanoi.\n-- Olen antanut teidän tulla sisälle tuosta ovesta. Mutta pitemmälle\nette pääse. Seuraava kynnys johtaa rikokseen. Tänne asti voin seurata\nteitä ihmisystävällisessä tehtävässänne, mutta en askeltakaan\npitemmälle. Insinööri Barra kohautti vastahakoisesti olkapäitään. He\naikoivat juuri ryhtyä tutkimaan lokeroiden ovia, kun samassa kellarin\nulkopuolelta kuului voimakasta melua. Heti sen jälkeen heittäytyi joku\nalas kellarinluukusta.\n\nMies, joka oli hypännyt kellariin, oli mr Fitzpocket.\n\nVieraat, punertavat kasvot, joiden alapuolella vilahteli\nkiiltävänappinen virkapuku, ilmestyivät kellarinluukkuun, mutta\nvetäytyivät nopeasti takaisin nähtyään insinööri Barran uhkaavasti\nojennetun revolverin.\n\nMr Fitzpocket sanoi:\n\n-- Meidät on paljastettu. Koko katu talon ulkopuolella on mustanaan\npoliiseja.\n\n-- Ja ainoa uloskäytävä, kellarinluukku on vartioitu, insinööri sanoi.\n-- Tämä on todella kaunis juttu!\n\n-- Niin, mr Fitzpocket sanoi, en ole ollut näin jännittävässä\ntilanteessa mukana sen jälkeen kuin riipuin neljäntuhannen jalan\nkorkeudessa pelkkien sormieni varassa.\n\n\n\n\nXXIV.\n\nLOUKKO.\n\n\nInsinööri Barra lausui yhden ainoan sanan:\n\n-- Ovi!\n\nSilmänräpäyksessä tarttui viisi miestä kumoonkaadettuun oveen ja nosti\nsen yhteisillä ponnistuksillaan rikotun kellarinluukun eteen. Oven\nalaosa nojasi betoniseinään ja yläosa tungettiin murretun luukun\njätteiden väliin. Sillä tavoin joutui ovi kirjaimellisesti\nruuvipuristimeen ja estäisi järkkymättä kaikki\nkellariintunkeutumisyritykset.\n\nKatukäytävällä kuului kiireisiä askeleita ja silloin tällöin kajahti\njoku komentosana.\n\nInsinööri Barra katsahti joukkoaan. Niistä seitsemästä, jotka olivat\nolleet mukana yöllisen retken alkuosalla, oli ainoastaan viisi jälellä;\nmonsieur Craonne ja vuorikiipeilijä mr Streetcorner olivat poissa.\n\n-- Heidän täytynee toistaiseksi olla vangittuina, insinööri Barra\nlausui.\n\n-- Toistaiseksi? Mitä sillä tarkoitatte? Krag kysyi.\n\n-- Tarkoitan, että niin pian kuin olemme saaneet etsimämme asiakirjan\nhaltuumme, ryhdymme toimenpiteisiin ystäviemme pelastamiseksi. Olen\nvarma, että onnistumme saattamaan heidät vapaalle jalalle.\n\n-- Teillä ei tunnu olevan erikoisen korkeat käsitykset poliisista, Krag\nhuomautti, mutta monsieur on tuntenut olonsa varsin turvalliseksi\npoliisilaitoksen seinien sisällä aikaisemmin. Mutta joka tapauksessa on\nmeidän työskenneltävä oikeassa järjestyksessä. Ensin on täällä oleva\nasiakirja löydettävä. Sen jälkeen on seuraava kysymys siinä, mitenkä\npääsemme täältä pois. Ja vasta sitten voitte ajatella ystävienne\npelastamista.\n\nInsinööri oli jo lokeroiden luona ja mursi n:o 21 lukon. Hän veti\nesille sinertävän kirjekuoren ja tutkimatta sitä sen tarkemmin pisti\nsen taskuunsa.\n\n-- Lokerossa ei ole mitään muuta, joten sen täytyy olla tässä kuoressa,\nhän sanoi. -- Minulla ei ole nyt aikaa lähemmin tarkastella sitä. Kuten\nhuomaatte, rakas Krag, on ensimmäinen tehtävä jo suoritettu. Nyt on\nkysymys toisesta osasta: mitenkä pääsemme täältä ulos. Siitä voimme\npäästä selville katseltuamme hiukan ympärillemme. Oletteko ollut täällä\naikaisemmin -- minä en ole perehtynyt _tämän_ pankin kellariin. Sen\njälkeen kuin täällä viimeksi olin, on tänne perustettu niin monia uusia\npankkeja.\n\n-- Olen ollut täällä yhden ainoan kerran useita vuosia sitten, Krag\nvastasi, mutta en muista aivan varmaan, mitenkä kellari on sijoitettu.\n\nVähän matkan päässä levisi käytävä leveämmäksi ja samalle kohdalle oli\nasetettu pöytä ja muutamia tuoleja. Se oli ilmeisesti jonkinlainen\nkonttori, jossa huolehdittiin lokero-osastosta ja palveltiin sen\nasiakkaita. Joitakin asiakirjoja oli pöydällä. Joku löysi sähkönappulan\nja sytytti valon. Vihreän varjostimen takaa loisti himmeä valo, joka\nniukasti valaisi maanalaisen holvin.\n\nKolme vuorikiipeilijää olivat rauhallisesti istuutuneet pöydän ääreen.\nHe aikoivat sytyttää piippunsa, mutta huomasivat samassa, että kellään\nheistä ei ollut tulitikkuja. Sen jälkeen he aikoivat käyttää insinööri\nBarran sähkökojetta tupakansytyttäjänä, mutta insinööri ehkäisi sen\nterävällä kiellollaan. Tämän jälkeen ei herroilla ollut muuta tehtävää\nkuin istua rauhallisesti paikoillaan ja keskustella edessä olevasta\ntilanteesta.\n\nSen he tekivätkin perusteellisesti sillä aikaa kuin Barra ja Krag\nkulkivat ympäri puolipimeässä kellarissa koettaen löytää jotakin\nulospääsytietä.\n\nMutta pian ilmeni, että herrojen vuorikiipeilijöiden mielenkiinto ei\nenää saattanut pysytellä sen aiheen ympärillä, josta he juuri olivat\nkeskustelleet.\n\n-- Minä oletan, yksi sanoi, että tämä pankki on sisäpuoleltaan\nsuunnilleen samanlainen kuin vastaavat laitokset ulkomailla.\n\n-- Niin minäkin oletan, toinen myönsi, vaikka taivas tiennee...\n\n-- Ja kun tiedämme, että vartiossa oleva konstaapeli ensiksi epäili\njotakin olevan tekeillä, täytyy meidän myöskin tietää, että kestää\njonkun aikaa ennenkuin nuo ihmiset voivat tulla tänne alas.\n\n-- Se on hyvin luultavaa. Ja elleivät he ryhdy räjäyttämään luukun\nedessä olevaa ovea, joka myöskin ottaa aikansa, täytyy heidän koettaa\ntulla tänne alas jotakin muuta tietä.\n\n-- Aivan oikein.\n\n-- Ja jos tämä pankki on samanlainen kuin muutkin pankit, voimme\nhyvällä syyllä uskoa, että takaa-ajajamme eivät pääse tähän kellariin,\njossa tällä hetkellä olemme, ennenkuin he ovat saaneet käsiinsä kaksi\neri henkilöillä olevaa, holviin johtavaan oveen kuuluvaa avainta.\nTapana on tavallisesti, että kaksi, virkamiestä on läsnä silloin kuin\npankin kassaholvin ovi avataan. Olettakaamme, että kestää ainakin kaksi\ntuntia ennenkuin takaa-ajajamme saavat nuo herrat käsiinsä. Ja\nolettakaamme, että poliisit eivät vielä ole edes huomanneet sitä\nmahdollisuutta, vaan kulkevat nuuskien ympäri rakennusta -- hyvä, jos\notamme kaiken tämän huomioon, pääsemme siihen lopputulokseen, että\nmeillä on hyvää aikaa.\n\n-- Ja jos lisäksi oletamme, jatkoi eräs toinen rauhallinen\nvuorikiipeilijä, että insinööri Barra ja hänen uusi norjalainen\nystävänsä tekevät kaikkensa saadakseen selville, mitä on tehtävä, niin\npääsemme siihen lopputulokseen, että meillä on sangen paljon aikaa.\n\n-- Siinä tapauksessa voimme jälleen pitää pienen keskustelutunnin.\nMuistatteko sen aamun Alpeilla, jolloin rakas ystävämme, James Hamilton\nkohtasi sankarikuolemansa lumivyöryn alla?\n\nTuskallinen ilme kuvastui toisten kasvoilla.\n\n-- Josko muistan sen? eräs vastasi. -- Se on yhtä terävästi piirtynyt\nmieleeni kuin sekin tapaus, jolloin Gaurisankarilla sivuutimme 25.000\njalan rajan ja jolloin silmistämme alkoi tihkua verta.\n\nHän katsahti kellarinluukkuun päin.\n\n-- He pitävät todella häpeämätöntä elämää tuolla ylhäällä, hän sanoi\nharmistuneena.\n\n-- Niin, suoraan sanoen he häiritsevät keskusteluamme.\n\n-- Onko kukaan herroista, insinööri kysyi, ollut ennen\nvuorikiipeilijäksi rupeamistaan pankinjohtajana?\n\nHerrat pudistivat päätään.\n\n-- Nyt teidän kuitenkin täytyy jonkun aikaa näytellä pankinjohtajan\nosaa, insinööri jatkoi, älkää unohtako arvokkuuttanne, hyvät herrat!\nTätä tietä...\n\n\n\n\nXXV.\n\nSALALYHDYN HÄILÄHTELEVÄSSÄ VALOSSA.\n\n\nSe oli todella omituinen seurue, joka nyt läksi salalyhdyn\nhäilähtelevässä valossa kulkemaan pitkin käytävää, joka johti pankin\ntalleosaston vieritse. Ensimmäisenä kulki Asbjörn Krag; hän tunsi tien\nparhaiten. Sen jälkeen tuli insinööri Barra. Sillä välin oli melu\nkellarin ulkopuolella yhä kiihtynyt ja poliisikonstaapelien huudot\nkaikuivat yhä uhkaavampina. Nuo kolme vuorikiipeilijää kulkivat\nedelleenkin järkkymättömän rauhallisina toisten jäljessä ja kertoilivat\ntoisilleen elämyksistään Gaurisankarilla.\n\n-- Hyvät herrat, täytyi insinööri Barran viimein huomauttaa, me emme\ntällähetkellä istu valtamerilaivan ensiluokan hytissä kertoilemassa\ntoisillemme hauskoja juttuja. Olemme joutuneet tilanteeseen, josta\nmeidän on sangen vaikea selviytyä ehjin nahoin. Minun täytyy pyytää\nherroja punnitsemaan hiukan tilannetta.\n\n-- Olemme siitä täysin selvillä, mr Fitzpocket vastasi, ja juuri nämä\ntavattomat vaikeudet ovat johdattaneet mieleemme ne elämämme\njännittävimmät hetket, jolloin olimme 25.000 jalkaa maanpinnan\nyläpuolella ja jolloin silmistämme alkoi...\n\n-- Hiljaa siellä, Asbjörn Kragin ääni kuului pimeydestä heidän\nyläpuolellaan, nyt olemme tulleet portaiden kohdalle.\n\nHe olivat joutuneet kapeiden portaiden kohdalle, jotka johtivat noin\nkuusi tahi seitsemän metriä ylöspäin ja joiden yläpäässä häämötti tumma\novi. Insinööri Barran salalyhty valaisi Asbjörn Kragia, joka paraillaan\nkoetti avata ovea jollakin niistä monista tiirikoista, joita hän aina\nkuljetti mukanaan.\n\nVuorikiipeilijät katselivat tarkastellen salapoliisia.\n\n-- Jos hän nyt putoaisi tuolta, mr Crackantorphe huomautti ääntään\nalentaen, niin uskallanpa lyödä vetoa siitä, että hän ei katkaisisi\nedes jalkaansakaan.\n\n-- Silloin Alcobaavkuilun luona... mr Fitzpocket yritti jatkaa.\n\nMutta insinööri Barra pakotti hänet vaikenemaan. Ylhäällä kuului lukko\npaukahtavan, Asbjörn Krag oli saanut oven auki. Insinööri Barra tönäsi\nvuorikiipeilijöitä. -- Me emme voi välttää sitä, mr Fitzpocket sanoi,\nmeidän täytyy kiivetä noita portaita ylös.\n\nSanoinkuvaamattomin, kiukkua ja inhoa osoittavin ilmein astuivat\nvuorikiipeilijät portaille ja läksivät astelemaan kohti nyt avoinna\nolevaa ovea. Mutta he kulkivat kuitenkin äänettöminä, mitä ei olisi\nvoinut odottaa näiltä englantilaisilta kuultuaan heidän aikaisemmat,\ntarkoituksettomat ja tyhjänpäiväiset puheensa. Tuntui siltä kuin nuo\nomituiset miehet olisivat nauttineet tilanteesta, joka heille merkitsi\nharvinaista jännitystä ja joka hiveli heidän hermojaan. He saattoivat\nkuulla, mitenkä poliisit työskentelivät panssarioven kimpussa ja\ntietoisuus siitä, että heidän tuhonsa lähestyi hetki hetkeltä, tuntui\nsaavan heidät yhä pirteämmälle tuulelle.\n\nTällä välin he kaikki olivat ennättäneet astua huoneeseen, joka syvine\nnojatuoleineen ja suurine vihreäverkaisine pöytineen todisti, että\npankin johtokunnalla oli tapana kokoontua siellä. Keskellä matolla\npeitettyä permantoa oli pitkä pöytä ja houkuttelevat nojatuolit olivat\nsijoitetut sen ympärille. Pöydän toisessa päässä oli komea, hienoilla\nveistoksilla varustettu tuoli. Kaksi matalaa ikkunaa, jotka olivat\npeitetyt paksuilla, raskailla laskoksilla olevilla verhoilla, olivat\npihalle päin. Krag muisti nuo ikkunat jo aikaisemmalta vierailultaan ja\nhän tiesi, että ne olivat murtovarkaiden varalta varustetut paksuilla\nteräsluukuilla. Sen vuoksi ei mikään estänyt heitä sytyttämästä valoa.\nKun huone hetken kuluttua kylpi kirkkaassa valossa, joka tuntui\nhäikäisevän vieraiden jo pimeyteen tottuneita silmiä, huudahtivat\nvuorikiipeilijät ihastuksissaan. Krag asettui keskelle permantoa ja\npuristi kätensä nyrkkiin.\n\n-- Ehdotonta hiljaisuutta on noudatettava, hän sanoi harmistuneella\näänellä, en vastaa mistään elleivät herrat ole hiljaa. Poliisit eivät\nsaa aavistaa, että me olemme tulleet tänne ylös.\n\nKragin hämmästykseksi eivät herrat näyttäneet edes kuulevan hänen\nsanojaan. He vain katsahtivat toisiinsa ja hymyilivät. Sen jälkeen he\nsulkivat kellariin johtavan oven ja asettivat suuren pöydän sen eteen\naivan kuin jonkinlaiseksi barrikaadiksi. Mutta Kragin hämmästys kohosi\nyhä kun herrat rauhallisesti asettivat nojatuolit paikoilleen pöydän\nympärille. Pohjattoman rauhallinen mr Fitzpocket huolehti erikoisen\ntunnollisesti siitä, että komea, veistoksilla varustettu tuoli tuli\noikealle paikalleen pöydän päähän.\n\nKrag oli tällä hetkellä epätietoinen siitä, miten tilanne tulisi\npäättymään. Hänellä oli kolme tehtävää. Hänen täytyi vielä jonkun aikaa\nesiintyä Vuorikiipeilijöiden kerhon jäsenenä päästäkseen selville\nsiitä, mitä aikomuksia heillä oli. Lisäksi hänen täytyi huolehtia, että\nasiakirja, joka tällä hetkellä oli insinööri Barralla, joutuisi hänen\nhaltuunsa samoinkuin siihen kuuluva, avainkin. Mutta ennen kaikkea --\nja juuri sitä ajatellessaan Asbjörn Krag totesi tilanteen\nvaarallisuuden ja tavattomuuden -- täytyi hänen toimia niin, että\nläsnäolevat salaperäisen kerhon jäsenet selviäisivät pälkähästä\njoutumatta poliisin vangeiksi. Hän ei tiennyt tarkoin, miten suuressa\nmäärin hän saattoi luottaa ihmisiin, joiden seurassa hän tällä hetkellä\noli. Hän tunsi insinööri Barran ja tiesi, että mikäli jokin vaarallinen\ntilanne oli selvitettävissä, insinööri Barra siinä tapauksessa pystyi\nsen tekemään. Hän tunsi myöskin monsieur Craonnen siksi hyvin, että hän\nsaattoi luottaa tämän kylmäverisyyteen. Mutta mitä tuli toisiin\nherroihin, niin heihin nähden hän ei ollut oikein selvillä. Silloin\ntällöin he yllättivät hänet rauhallisuudellaan ja kylmäverisyydellään,\nmutta samalla heidän sopivalla ja sopimattomalla ajalla kertomansa\nmuistelmat kaikenlaisista uroteoista häntä kiukustuttivat. Esimerkiksi\njuuri tällä hetkellä kertoi mr Fitzpocket sangen kovaäänisesti ja\nhaltioituneena tuolien ja pöydän erinomaisesta sijoituksesta. Aivan\nkuin tämä olisi ollut sopiva paikka ja kuin tilanne olisi ollut\nsellainen, että oli aikaa moisten seikkojen miettimiseen.\n\nNäiden asioiden punnitseminen vaati Asbjörn Kragilta vain sekunnin\najan, mutta äkkiä hän huomasi, että insinööri Barran mielenkiinto juuri\ntämän sekunnin ajan oli ollut tiukasti häneen kohdistettuna. Insinööri\nharrasti mielellään maalauksellisia asentoja. Hän seisoi nyt pienenä ja\nkyttyräselkäisenä kaminan edessä kädet selän takana ja katseli miehiään\ntarkastelevin katsein aivan kuin kenraali esikuntaansa.\n\n-- Sanon teille täsmälleen, mitä teidän on tehtävä, insinööri huomautti\nsamalla kuin hän loi sekä läpitunkevan että ivallisen katseen\nsalapoliisiin.\n\nKrag vastasi ainoastaan:\n\n-- Sanokaa se kaikissa tapauksissa nopeasti. Meillä on sangen niukalti\naikaa.\n\n-- Te voitte käyttää poliisipilliänne ja antaa vangita meidät.\n\n-- Aivan oikein, Asbjörn Krag vastasi, olen ajatellut sitäkin.\n\n-- Kaikki tulevat uskomaan _teitä_, kukaan ei usko meidän sanojamme.\n\n-- Näytte kokonaan unohtavan, Krag huomautti, että olen ottanut erään\ntehtävän suorittaakseni ja saatan vakuuttaa teille, että suoritan sen\nmyöskin loppuun.\n\n-- Sitä minäkin toivon, insinööri vastasi matalalla ja uhkaavalla\näänellä, ja joka tapauksessa uskon, että ette voi muuta tehdäkään.\nIlmeisesti me luotamme toisiimme. Ilmeisesti meillä on sama tehtävä.\nTähän asti olette ollut ystävämme. Minä kiitän teitä; meidän\npyrkimystemme täytyy suuntautua samalle taholle. En halua tulla\nkeskeytetyksi juuri silloin kuin olen saamaisillani tehtäväni\nratkaistuksi. Te ette saa joutua huonoon valoon sen vuoksi, että tällä\nhetkellä, jolloin viranomaiset ajavat meitä takaa, olette meidän\njoukossamme. Meidän täytyy huolehtia siitä, että pääsemme pois tästä\ntalosta.\n\n-- Niin juuri, Krag vastasi, mutta siten, että emme juokse suoraan\npoliisien syliin.\n\nInsinööri nyökkäsi. -- Talo on ilmeisesti poliisien piirittämä, hän\nsanoi, joten pakenemisemme muodostuu sangen vaikeaksi.\n\nHän katsahti ikkunaan.\n\n-- Ikkunat? hän kysyi.\n\n-- Teräksiset luukut! Pieninkin melu ja konstaapelit ovat heti täällä.\n\n-- Ovi? insinööri kysyi edelleen.\n\n-- Johtaa ainoastaan muihin konttorihuoneisiin, Krag vastasi, joten\nsitä tietä emme pääse pitemmälle kuin rakennuksen pihamaalle, jossa\nvarmaankin on kymmenittäin poliiseja. Seuraavassa kerroksessa on\nmyöskin poliiseja. Viereisessä rakennuksessa on niinikään poliiseja.\nPoliiseja on kaikkialla. Ei hyödytä mitään hyökätä summamutikassa\nheidän kimppuunsa. Sillä tavalla emme pääse täältä pois. Meidän täytyy\npäästä poliisiketjun läpi täysin huomaamatta ja niin ettei kukaan osaa\nasettaa meitä tapahtuneen murron yhteyteen.\n\n-- Toisin sanoen meidän täytyy keksiä jokin nerokas suunnitelma,\ninsinööri Barra sanoi.\n\n-- Oikein, Krag vastasi kelloonsa katsahtaen, ja meillä ei ole\nkäytettävänämme muuta kuin kolme minuuttia.\n\nSilloin mr Fitzpocket äkkiä sekaantui keskusteluun.\n\n-- Hyvät herrat, hän sanoi silmiinpistävällä kiireellä, teen\nehdotuksen, että minä saisin määrätä kahden minuutin käyttämisestä.\n\n-- Minkä vuoksi? Krag kysyi kärsimättömänä.\n\nMr Fitzpocket asettautui arvokkaasti istumaan puheenjohtajan paikalle.\n\n-- Haluan käyttää nuo kaksi minuuttia johtokunnan kokouksen pitämiseen,\nhän sanoi.\n\n-- No niin, Krag vastasi kiukkuisesti, tehän olette tällä hetkellä\njohtokunnan huoneessa, joten jos haluatte todellakin ilveillä sillä\ntavoin, niin minulla ei ole mitään sitä vastaan. Mutta meillä muilla on\nmuuta ajateltavaa.\n\nSilloin mr Fitzpocket _katsoi_ häneen, ja tuon englantilaisen\nurheiluhullun katseessa kuvastui mitä suurin hämmästys.\n\n-- Hyvä herra, hän sanoi, nyt ei ole kysymyksessä tämä minulle täysin\ntuntemattoman pankin johtokunnan kokous. Tällä hetkellä kokoontuu\n_Vuorikiipeilijöiden kerho_, jonka varapuheenjohtajana minulla on\nkunnia olla. Puheenjohtaja vangittiin neljännestunti sitten. Mutta minä\nlaiminlöisin velvollisuuteni, ellen käyttäisi tätä tilaisuutta\njohtokunnan kokouksen pitämiseen. Tästä muodostuu siksi arvokas\ntilaisuus, että voimme hyvällä syyllä rinnastaa sen Gaurisankarin ja\nAlcobaavkuilun tapausten kanssa.\n\nKrag katsahti leikilliseen englantilaiseen ja käsitti äkkiä, että tämä\npohjimmiltaan todellakin oli niin humoristinen luonne. Hän oli\nkäsittänyt tilanteen toivottomuuden ja löi sen takia kaikki leikiksi.\n\n\n\n\nXXVI.\n\nVUORIKIIPEILIJÄT PINTEESSÄ.\n\n\nAsbjörn Krag katsahti insinööri Barraan aivan kuin tahtoen sanoa: Onko\nnoilla puolihulluilla ihmisillä todellakin oikeus pilata koko\nsuunnitelmamme?\n\nMutta insinööri Barra ainoastaan kohautti olkapäitään. Krag alkoi\nepäillä, että insinööri tunsi ystävänsä siksi hyvin, että hän saattoi\nuskoa, etteivät he ryhtyneet mihinkään ilman määrättyä tarkoitusta.\n\nMr Fitzpocket kopautti juhlallisesti pöytään -- puheenjohtajan nuijan\npuutteessa täytyi hänen käyttää rystysiään -- ja vaati hiljaisuutta. Mr\nCrackantorphe ja monsieur Craonne istuutuivat pöydän ääreen.\n\n-- Hyvät herrat, hän alkoi, tilanteen pakottamana täytyy meidän\nkeskustella hiljaisella äänellä. Jos joku herroista haluaa\npuheenvuoroa, pyydän häntä esittämään ajatuksensa kuiskaamalla.\n\nKun kukaan ei pyytänyt puheenvuoroa, seurasi hänen sanojaan hetken\nhiljaisuus. Tämän hiljaisuuden kestäessä istui Vuorikiipeilijöiden\nkerhon varapuheenjohtaja, mr Fitzpocket liikkumattomana paikallaan ja\nnäytti jännittyneenä kuuntelevan jotakin. Asbjörn Krag huomasi äkkiä,\nettä tavallinen, ilmeetön katse oli hävinnyt hänen silmistään ja\ntilalle tullut uusi, odottava ja samalla jännittynyt ilme. Tämä\nhämmästytti Kragia -- ja rauhoitti häntä samalla. Se vahvisti hänen\nepäilystään siitä, että nämä koomillisesti käyttäytyvät englantilaiset\nsittenkin saattoivat olla joksikin hyödyksi.\n\n-- Mr Fitzpocket kuuntelee, mr Crackantorphe kuiskasi, hänellä on\nherkimmät korvat koko seurasta. Juuri hän kuuli koiran haukunnan\nsilloin kuin olimme vähällä tuhoutua Andien rinteillä.\n\nHerra varapuheenjohtaja ei kuunnellut enää.\n\n-- Minä olin todellakin kuulevinani jotakin, hän sanoi, ja sen vuoksi\nminun täytyi järjestää tämä johtokunnan kokous, saadakseni herrat\nvaikenemaan. Mutta mahdollisesti sittenkin erehdyin. Kaikki on niin\nkammottavan hiljaista täällä.\n\n-- Niin, ihmeteltävän hiljaista, insinööri Barra myönsi, naputtaen\nsamalla seinään, josta ei lähtenyt minkäänlaista kaikua. -- On vaikeata\nuskoa, että talo on poliisien piirittämä ja että he tällä hetkellä\ntyöskentelevät kellarin luukun edessä olevan panssarioven kimpussa.\n\n-- Minä todella ihailen tämän talon juhlallista hiljaisuutta, mr\nFitzpocket sanoi ilman pienintäkään ivan häivettä äänessään. -- Se,\nettä me kaikesta huolimatta tällä hetkellä olemme pankinjohtajan\nyksityishuoneessa, riippuu ainoastaan omituisten sattumien sarjasta.\n\n-- Kaikesta tuosta puheesta huolimatta, Krag huomautti, emme saa\nolemattomaksi sitä tosiseikkaa, että olemme täällä kuin rotanloukussa.\n\nHän katsahti kysyvästi insinööri Barraan.\n\n-- Olen kulkenut aikaisemminkin kaminan savupiipun kautta, tämä sanoi.\n\n-- Mahdollisesti, Krag vastasi, mutta tuosta tuskin sentään pääsette\nläpi.\n\nVarapuheenjohtaja oikaisi ryhtiään.\n\n-- Minä oletan, että savupiippu on 25 metrin korkuinen, hän sanoi. --\nTe ette sentään voine verrata brittiläisen Vuorikiipeilijöiden kerhon\njäseniä vaivaiseen savupiippujen nuohoojaan. Mikä on tuskin mahdollista\ntavalliselle nuohoojalle, on meille pelkkää lastenleikkiä.\n\n-- Saattaa hyvinkin olla. Mutta minä tunnen tämän talon. Täällä on\nkeskuslämmitys.\n\n-- Niin, sellaisten putkien läpi emme edes me pysty kulkemaan.\n\n-- Ja kamina on täällä ainoastaan koristuksena.\n\n-- Olen viimeiseen asti toivonut, että sen kautta keksisimme jonkun\npakenemismahdollisuuden ja nyt sekin toivo on mennyttä. Jospa vain\nvoisimme päästä ulos jostakin ikkunasta...\n\n-- Ja siten hypätä suoraan poliisien syliin!\n\n-- Ei suinkaan, mr Fitzpocket vastasi, vaan noustaksemme sitä tietä yhä\nylemmäksi. Te ette aavistakaan minkälaisia mahdollisuuksia meillä on\nsilloin kuin meidän on päästävä jotakin pakoon. Ei suorastaan sen\nvuoksi, että olemme eteviä kiipeilijöitä, vaan sen vuoksi, että\npakenemme aina _ylöspäin_. Aina ylöspäin. Silloin kuin toiset ihmiset,\njoita ajetaan takaa, mielellään pakenevat alaspäin, syöksymme me\nportaita ylös. Meidän on vaikeata hypätä alas ikkunasta, me kiipeämme\nmieluummin ylös talon seinää pitkin. Juuri sen vuoksi, että\npakenemisemme suoritetaan siten ja sen vuoksi, että se on\nsiksi paljon tavallisuudesta poikkeavaa, on meillä suuremmat\nonnistumisenmahdollisuudet kuin muilla.\n\n-- Mutta myöskin se mahdollisuus on tällä kertaa jätettävä pois\nlaskelmista, Asbjörn Krag huomautti, sillä me aivan yksinkertaisesti\nemme voi päästä ulos ikkunoiden kautta; ne ovat varustetut paksuilla,\nteräksisillä luukuilla.\n\nInsinööri Barra katsahti kelloaan.\n\n-- Nyt meillä ei enää ole montakaan minuuttia jälellä, hän sanoi,\nvoimme odottaa pankkivirkailijoita, joilla on avaimet, tänne minä\nsilmänräpäyksenä hyvänsä. En näe mitään muuta mahdollisuutta kuin että\nkuuluisa salapoliisi Asbjörn Krag ottaa vastuulleen sen, että me tällä\nhetkellä olemme täällä.\n\n-- Murretun pankkiholvin vuoksi muodostuu sellainen tilanne ja tehtävä\nhiukan kiusalliseksi, Asbjörn Krag sanoi. -- Käsitykseni mukaan ei se\nole mahdollinen muuta kuin siinä tapauksessa, että joku herroista\nhaluaa vapaaehtoisesti uhrautua asian hyväksi. Jos joku teistä antaa\nvangita itsensä, voin minä mahdollisesti ilmoittaa, että jälelläolevat\novat apulaisiani.\n\nInsinööri Barra näytti olevan tyytymätön tähän ratkaisuun.\n\n-- Sellainen olisi itse asiassa selvä konkurssianomus, hän huomautti,\nja olisi kaikkea muuta kuin imartelevaa, jos meidän täytyisi myöntää,\nettä emme ole kyenneet sen paremmin selviytymään tilanteesta.\n\n-- Mitäpä hyötyä ketulla on viekkaudestaan silloin kuin se on jo\ntarttunut rautoihin, mr Fitzpocket huomautti rauhallisesti.\n\n-- Minä olen, Krag sanoi, viime minuutteina miettinyt, kuka on voinut\npaljastaa meidät.\n\n-- Minä olen tehnyt samoin, insinööri Barra vastasi, mutta kaksi\nseikkaa puhuu sitä vastaan, että sen olisi tehnyt Sobral tahi Wampen.\nEnsinnäkään he eivät tiedä sitä, että me olemme selvillä siitä minne\nSateenkaarikirja on piiloitettu. Sobral kaiken todennäköisyyden mukaan\nodottaa tällä hetkellä, että hyökkäisimme hotelliin, jossa hän asuu.\nToisekseen uskon, että sen enempää hän kuin Wampenkaan ei uskalla\nsekottaa poliisia tähän asiaan. Mutta kuka siinä tapauksessa on\nhälyyttänyt poliisin?\n\n-- Niin, kuka? Asbjörn toisti miettien. Äkkiä kohotti varapuheenjohtaja\nkätensä varoittavasti pystyyn.\n\n-- Hiljaa, hän kuiskasi, nyt kuulen sen uudelleen. Kaikki kuuntelivat\njännittyneinä, ja nyt kuului todellakin jotakin. Se kuului viereisestä\nhuoneesta.\n\nSieltä kuului hitaasti hiipiviä askeleita ja joitakin kuiskaamalla\nlausuttuja sanoja.\n\nAsbjörn Krag astui äänettömästi ovelle ja kuunteli.\n\nKuunneltuaan hetken palasi hän jälleen yhtä äänettömästi toisten\nluokse.\n\n-- Nyt he ovat tulleet jo tänne asti, insinööri Barra sanoi matalalla\näänellä, viimeinenkin toivomme näyttää katoavan.\n\nÄkkiä hän huomasi Asbjörn Kragin kasvoilla olevan ilmeen. Hän hätkähti.\n\n-- Te näytätte toisenlaiselta kuin hetki sitten, hän kuiskasi. --\nOletteko keksinyt jonkun ratkaisun?\n\nKrag ei vastannut suoraan toisen kysymykseen.\n\n-- Nyt käsitän, hän sanoi, kuka on kutsunut poliisin paikalle.\n\n-- Todellakin?\n\n-- Ja kun olen saanut selville sen, tiedän että meillä on vielä\nmahdollisuuksia. Hyvät herrat, me olemme pelastetut, kaikki olemme\npelastetut.\n\nKaikki katsoivat jännittyneinä häneen.\n\n-- Neljännestunnin kuluttua olemme kaikki jälleen hotellissa, Krag\nsanoi, ja kaiken lisäksi saamme pankin kiitokset osaksemme.\n\n-- Minä haluan ajaa sinne autolla, mr Fitzpocket huomautti väsyneesti\nja koetti turhaan tukahuttaa haukotustaan. -- Ei ole helppo unohtaa\nsellaista seikkaa, että on täytynyt tulla pankkiin ajaen tavallisissa\ntyörattaissa.\n\n-- Valitan, mutta en voi käyttää puhelinta tilatakseni teille auton,\nAsbjörn Krag huomautti.\n\n-- Eipä luonnollisestikaan, insinööri Barra myönsi, puhelinkellojen\nkilinä saattaisi ilmaista viereisessä huoneessa oleville henkilöille\npiilopaikkamme ja siten johdattaa heidät tänne.\n\n-- Päinvastoin, Asbjörn Krag vastasi, se voisi saada aikaan sen, että\nhe _eivät tulisikaan tänne, kuten he nyt suunnittelevat_. Hyvät herrat,\npyydän ehdotonta hiljaisuutta!\n\n\n\n\nXXVII.\n\nKOHTAUS YÖSSÄ.\n\n\nAsbjörn Kragin viimeisissä sanoissa oli jotakin niin käskevää, että\nyksinpä mr Fitzpocketkin, jota tavallisesti puheliaisuus pahiten\nvaivasi, kävi aivan äänettömäksi.\n\nKaikki kuuntelivat jännittyneinä ja tuijottivat toisiaan. He saattoivat\nheikosti eroittaa alhaalta kellarista kuuluvan melun, joka syntyi\npoliisikonstaapelien koettaessa siirtää kellarinluukun edessä olevaa\nteräsjättiläistä. Mutta he eivät itse asiassa kuunnelleet sitä ääntä.\nMuuan toinen, omituinen ääni kaikui heidän korvissaan.\n\nNyt he kaikki selvästi kuulivat viereisestä huoneesta hiipiviä\naskeleita. Silloin tällöin lakkasivat askeleet kuulumasta ja sen sijaan\nkantautui seinän läpi heikkoja kuiskauksia, joka todisti, että\nviereisessä huoneessa oli useampia henkilöitä.\n\nAsbjörn Krag sammutti valon niin, että huone tuli melkein pimeäksi.\nSitä valaisi nyt ainoastaan leveä, terävä valojuova, joka läksi\ninsinöörin salalyhdystä, jonka hän oli asettanut permannolle.\n\nÄänet kuuluivat yhä selvemmin, ja joku koetteli ilmeisesti oven lukkoa.\n\nInsinööri Barra seisoi tiukasti Asbjörn Kragin vieressä.\n\n-- Minä en vielä käsitä, mitä tämä kaikki tarkoittaa, hän kuiskasi. --\nMutta minulla on sellainen tunne, että tilanne on käynyt yhä\nvaarallisemmaksi. Niin kauan kuin takaa-ajajamme olivat perässämme, oli\nmeillä vielä hiukan toivoa, mutta nyt, kun he ovat piirittäneet meidät,\nnäyttää kaikki minusta varsin toivottomalta. Nyt vasta olemme todella\nloukussa.\n\n-- Takaa-ajajat? Asbjörn Krag mutisi. -- Mitä sillä tarkoitatte?\n\n-- Voimmehan kutsua heitä myöskin poliiseiksi, insinööri sanoi, jos se\nnimitys teidän mielestänne on sattuvampi. Te sanoitte sitäpaitsi\ntietävänne, kuka on usuttanut poliisit kimppuumme. Tiedättekö sen\nvieläkin?\n\n-- Kyllä, Krag vastasi, sen tekivät tuossa huoneessa olevat henkilöt.\nÄänet oven luona olivat käyneet selvemmiksi. Tuntui siltä kuin ovea\nolisi koetettu avata mahdollisimman äänettömästi.\n\n-- Herrat pankinvirkamiehet, insinööri Barra sanoi, ilmeisesti\npelkäävät häiritsevänsä meitä.\n\n-- Pankkiherrat eivät ole hälyyttäneet poliisia, Krag vastasi, vaan\ntuossa viereisessä huoneessa olevat henkilöt ovat kutsuneet heidät\ntänne.\n\n-- Tuntuu siltä kuin puhuisitte omaa mielipidettänne vastaan, insinööri\nsanoi.\n\n-- En suinkaan, Asbjörn Krag vastasi, mutta minä tiedän, minkälaista\nväkeä tuossa viereisessä huoneessa tällä hetkellä on.\n\nHän ohjasi insinöörin varovaisesti ovelle, jonka takaa äänet kuuluivat.\n\n-- Koettakaahan kuunnella, hän sanoi.\n\nHe painoivat kumpikin korvansa tiukasti oveen ja saattoivat nyt siepata\nmuutamia sanoja, joita huoneessa lausuttiin.\n\nSiellä ei enää kuiskailtu.\n\nSiellä olijat puhuivat matalalla ja karkealla äänellä.\n\nHuolimatta siitä, että insinööri Barra täydellisesti puhui norjaa, oli\nhänen vaikea käsittää niiden sanojen merkitystä, joita toisessa\nhuoneessa olevat miehet lausuivat. Saattoi selvästi kuulla, että heitä\noli kolme, mahdollisesti neljä.\n\nMutta Krag käsitti, mistä puhuttiin.\n\nEnsimmäiset sanat, jotka hänen korvakalvoonsa sattuivat, olivat\nseuraavat:\n\n-- Olisit kibbannut sitä niin, ettei se enää olisi noussut.\n\n-- Puhuvatko he meistä? insinööri Barra kysyi. Krag tarttui hänen\nkäsivarteensa tahtoen siten saada toisen vaikenemaan.\n\nToinen ääni kuului sen jälkeen sanovan:\n\n-- Kuussa on tummia pilkkuja. (Poliisi on lähettyvillä.)\n\nTämän jälkeen puuttui muuan toinen ääni puheeseen:\n\n-- Ja kun se huutaa, seuraa isku heti perässä. (Tarkoittaa miestä, joka\nkutsuu poliisin paikalle.)\n\nJa sen jälkeen:\n\n-- Kuolleet eivät puhu. Ja edelleen:\n\n-- Mutta n'Kal on vartiossa.\n\nSitten äänet taukosivat. Hetken kuluttua saattoivat he eroittaa\nomituisen, surisevan äänen, jonka sekä insinööri Barra että Asbjörn\nKrag olivat ennenkin kuulleet.\n\n-- He poraavat lukon ympärille reikiä, insinööri Barra sanoi.\n\n-- Aivan oikein, Asbjörn Krag vastasi, ja on todellakin ihmeellistä,\nettä auttajamme joutuvat ponnistelemaan niin paljon ennenkuin he\npääsevät luoksemme. Mutta jos he eivät tule tänne, eivät he myöskään\nvoi pelastaa meitä.\n\n-- Nyt käsitän tarkoituksenne, insinööri huomautti. Sen jälkeen hän\nhiipi varovaisesti salalyhdyn luokse ja siirsi sen aivan seinän viereen\nniin, että lyhdystä lähtevä hehkuva valovirta loi ainoastaan pienen\npyöreän läiskän tummaan seinään, muun osan huoneesta jäädessä aivan\npimeäksi. Sen tehtyään hiipi insinööri jälleen Asbjörn Kragin viereen\nja kysyi:\n\n-- Emmekö ilmoita toisille, minkälaiseksi tilanne nyt on muodostunut?\n\nKrag antoi hänelle luvan siihen. Insinööri liukui jälleen pimeyteen ja\nhetken kuluttua Krag kuuli hänen kuiskaten kertovan asiaa pöydän\nääressä edelleenkin istuville tovereilleen.\n\nTällä välin jatkui oven poraaminen taukoamatta. Se kävi hetki hetkeltä\näänekkäämmäksi ja silloin tällöin saattoi surisevan äänen läpi kuulla\njonkun matalan murahduksen.\n\n-- Muistan tämän oven, Asbjörn Krag sanoi, se on varsin tukevaa tekoa,\nkuten kaikki muukin tässä talossa.\n\nHänet keskeytti mr Fitzpocket huokaisten syvään ja hartaasti aivan kuin\ntahtoen ilmaista olevansa salapoliisin kanssa yhtä mieltä.\n\n-- Voin kuulla äänestä, minkälaisia työkaluja nuo tuossa toisessa\nhuoneessa olevat henkilöt käyttävät, Asbjörn Krag jatkoi toisesta\npiittaamatta, ja tiedän tarkalleen, mitenkä pitkän ajan he tarvitsevat\nsuunnitelmansa toteuttamiseksi. Ja lisäksi tiedän, että poraaminen\naiheuttaa paljon voimakkaamman melun tuolla toisessa huoneessa, joten\nhe eivät voi kuulla meidän kuiskauksiamme. Se ajatus vaikuttaa\nrauhoittavalta.\n\nInsinööri Barra nyökkäsi myöntäen ja sanoi:\n\n-- Me saamme siis kiittää omituista yhteensattumaa pelastuksestamme?\nVai kuinka?\n\n-- Aivan niin, Krag vastasi. -- Nuo konstaapelit, jotka paraillaan\nkoettavat siirtää kellarinluukun eteen asettamaamme panssariovea, eivät\nole täällä meidän vaan noiden viereisessä huoneessa olevien herrojen\nvuoksi, jotka sitä tietä yrittävät päästä alas kellariin. Ja koska\npoliisikonstaapelit tällä hetkellä työskentelevät talon toisella\npuolella luullen, että murtovarkaat ovat sitä tietä tulleet taloon,\novat nuo toiset yölliset vieraat saaneet tähän asti työskennellä\nrauhassa. He eivät aavistakaan poliisin olevan heidän kintereillään.\nMutta sen he tietävät, että juuri tätä tietä he voivat päästä alas\ntalletusosastoon.\n\nKaiken todennäköisyyden mukaan he ovat iskeneet ystävämme yövartijan\ntainnuksiin ja nyt he parhaillaan koettavat murtaa viimeistä edellistä\nheidän tiellään olevaa ovea. Hyvät herrat, tällä kertaa on sattunut\nniin ihmeellisesti, että samaan pankkiin on samalla hetkellä\nmurtauduttu kahdelta eri suunnalta. Molemmat murtovarasjoukkueet ovat\ntyöskennelleet toisistaan riippumatta ja ainakin aluksi toisistaan\nmitään tietämättä. Mutta nyt me olemme tietoiset virkaveljiemme\nläsnäolosta ja juuri sen vuoksi olemme paremmalla puolella...\n\n-- Sepä hittoa mitenkä kauan he hutiloivat tuon yhden oven\nmurtamisessa. Kas, nyt loistaa pieni valopilkku jo oven läpi.\nIlmeisesti he pian saavat työnsä suoritetuksi.\n\nKrag jatkoi:\n\n-- Olen tuntevinani pari tuolta toisesta huoneesta kuuluvaa ääntä.\nToinen niistä kuuluu eräälle herralle, joka poliisin kirjoissa kulkee\nnimellä \"Borka'l\", ja jota virkaveljeni tällä hetkellä varmaankin\nmielihyvällä tervehtivät syystä, että he tietävät hänen hiljattain\nsuorittaneen erään sangen törkeän sisäänmurron. Siinä juuri selvitys\nsiihen, että poliisit niin nopeasti pääsivät heidän kintereilleen.\nHyvät herrat, oletan, että teillä on aseet valmiina?\n\nMyöntävää muminaa kuului toisten keskuudesta.\n\n-- Siinä tapauksessa pyydän teitä asettumaan tämän seinän luokse.\nKaiken todennäköisyyden mukaan on murtovarkailla salalyhtyjä ja en\ntahtoisi, että joku meistä tulisi nähdyksi ennenkuin nuo herrat\nennättävät huoneeseen.\n\nHe asettuivat tiukasti saman seinän viereen, jonka keskellä ovi oli.\nTuskin he olivat ennättäneet asettua paikoilleen ennenkuin ovi\nrysähtäen lennähti auki ja leveä, terävä valojuova valahti huoneeseen.\nMurtovarkaat olivat rikkoneet lukon.\n\nHeti oven aukenemisen jälkeen astui ensimmäinen murtovaras huoneeseen,\nhänen varjonsa häilyessä suunnattoman suurena vastakkaisella seinällä.\nHeti hänen jälkeensä seurasi vielä kaksi miestä.\n\nNiin pian kuin kaikki olivat astuneet huoneeseen, kävi se samassa\nsilmänräpäyksessä häikäisevän valoisaksi. Krag oli sytyttänyt sähkön.\n\nKaikki kolme yöllistä vierasta huudahtivat yhteen ääneen ja kääntyivät\npelästyneinä ja äärimmäisen hämmästyneinä ympäri.\n\nKrag astui hymyillen ja pidellen kohotetussa kädessään revolveria\njoukon johtajalta näyttävän miehen eteen.\n\n-- Hyvää huomenta, Borka'l, hän sanoi, hauska tavata sinut jälleen.\nMutta haluaisin mielelläni katsella käsiäsi. Kädet ylös!\n\n-- Hyi hitto, Borka'l raivosi, olemme murtautuneet suoraan itsensä\nAsbjörn Kragin syliin!\n\n\n\n\nXXVIII.\n\nKAHDENLAISIA OIKEUDENPALVELIJOITA.\n\n\nMurtovarkaat katselivat tarkastellen ympärilleen. He olivat kaikki\nsuuria, voimakkaita miehiä, paatuneita rikollistyyppejä, eikä kukaan\nheistä näyttänyt epäröivän ryhtyä taistelemaan vapautensa puolesta.\n\nMutta silloin astuivat Vuorikiipeilijöiden kerhon jäsenet lähemmäksi.\nJa he astelivat sangen rauhallisesti miehiä kohden, aivan kuin vaarasta\nei olisi ollut tietoakaan. He näyttivät siltä kuin he pelkän\nuteliaisuuden pakoittamina olisivat halunneet hiukan lähemmin\ntarkastella äkkiarvaamatta yllätettyjä murtovarkaita. Mr Fitzpocket oli\nkaiken lisäksi laskenut revolverinsa toisen oven edessä olevalle\npöydälle.\n\nKrag huomasi sen heti. Ja hän huomasi myöskin sen, että muuan\nmurtovarkaista, voimakkaimman ja raivostuneimman näköinen mies, loi\nhimokkaita ja kaipaavia silmäyksiä pöydällä olevaan aseeseen.\n\nAsbjörn Krag sanoi mr Fitzpocketille:\n\n-- Unohditte revolverinne. Varokaa itseänne tuon edessänne olevan\nvekkulin suhteen. Hän iskee äkkiä, viekkaasti -- ja lujasti. Minä\ntunnen hänet.\n\nMutta mr Fitzpocket katsahti hämmästyneenä, melkeinpä loukkaantuneena\nsalapoliisia. Sitten hän asettui aivan murtovarkaan eteen ja puhutteli\nhäntä sillä omituisella norjallaan, jota hän lyhyenä maassaoloaikanaan\noli oppinut.\n\n-- Sinä kyllä olla vahva. Sinun kädet myöskin voida lyödä. Yes, koettaa\nlyödä minua. Minä myöskin osata lyödä.\n\nViekkaannäköinen roisto astui askeleen taaksepäin. Hän oli jo huomannut\nverhojen takaa pilkistävät ikkunat ja kun hän ei tiennyt mitään niiden\nulkopuolella olevista luukuista, luuli hän voivansa paeta sitä kautta.\nHän ei ilmeisestikään ymmärtänyt englantilaisen puheesta muuta, kuin\nettä tämä tarjoutui tappelemaan hänen kanssaan ja että englantilainen\nseisoi nyt hänen tiellään -- esti häntä käyttämästä ainoata pakotietä\nhyväkseen.\n\nMutta roisto halusi taistella omalla tavallaan. Salamannopeasti hän\nkyyristyi, valmistautuen ponnahtamaan vihollisensa kimppuun...\n\nKrag huudahti varoittavasti. Rikollinen kumartui ja ponnahti sitten\nkuin teräsvieteri englantilaista kohden, aikoen ilmeisesti antaa tämän\nmaistaa kuuluisaksi tullutta \"tanskalaista kalloa.\"\n\nSalamannopeasti, ilman että ainoakaan ilme hänen kasvoillaan olisi\nmuuttunut, englantilainen iski hyökkäävää roistoa kylkiluihin, niin\nettä tämä tuskasta ulvoen vetäytyi nopeasti takaisin. Hän jäi\nkyyryasentoon, vatsaansa pidellen muutamiksi sekunneiksi. Saattoi\nselvästi huomata, että hänen raivonsa kohosi tuskan kiihoittamana yli\näyräidensä. Hänen kasvonsa vääristyivät kuvaamattoman inhoittaviksi,\ntuskan ja raivon ilmetessä niiden piirteissä.\n\n-- Halloo, mr Fitzpocket huudahti, minä tunnen varsin hyvin tuon\ntempun. Alhaiset ihmiset nyrkkeilevät mielellään päällään -- ja\njaloillaan.\n\nRoisto yritti nimittäin potkaista vastustajaansa, mikä kuitenkin\nepäonnistui. Englantilainen tarttui nopeasti hänen jalkaansa ja väänsi\nmiehen nurin.\n\nMr Fitzpocketin toimiessa vastustajansa kimpussa olivat Asbjörn Krag ja\ninsinööri Barra asettaneet käsiraudat molempien toisten roistojen\nranteisiin. Krag kumartui nyt tappelupukarin ylitse ja sitoi hänen\nkätensä nuoranpätkällä, jonka hän oli löytänyt Borka'lin taskusta.\nSalapoliisilla ei nimittäin ollut muuta kuin kaksi paria käsirautoja\nmukanaan. Kun insinööri näki salapoliisin ottavan käsiraudat\ntaskustaan, hymyili hän ivallisesti ja kysyi:\n\n-- Onko teillä tapana aina kuljettaa tuollaisia vehkeitä taskussanne?\n\n-- Kyllä, Krag vastasi.\n\nKrag oli kysynyt Borka'lilta, kuuluiko samaan joukkueeseen useampia\njäseniä ja saanut vastaukseksi, että alhaalla oli vielä yksi heistä,\njonka tehtäväksi oli uskottu tainnoksiin lyödyn yövartijan\nsilmälläpito.\n\n-- Hänestä meidän ei tällä hetkellä tarvitse välittää, Krag sanoi. --\nMissä hän on?\n\n-- Pihalla olevassa vartijan huoneessa.\n\n-- Vai niin, siinä tapauksessa uskon, että hän on jo hyvässä tallessa.\n\nSuuri pöytä otettiin nyt pois oven edestä ja siirrettiin alkuperäiselle\npaikalleen. Krag avasi oven ja meni alas kellariin. Hän valaisi\nsalalyhdyllä eteensä ja sen valossa hän saattoi huomata, että poliisit\neivät vieläkään olleet onnistuneet siirtämään kellarinluukun edessä\nolevaa teräsjättiläistä paikoiltaan. Hän kuuli heidän paraillaan\nyrittävän vierittää sitä kankien avulla syrjään.\n\nKun Krag asteli pitkin käytävää, koetti hän aikaansaada niin paljon\nmelua kuin mahdollista. Hänen askeleensa kaikuivat kumeasti kellarissa.\nHän onnistuikin kiinnittämään poliisien huomion puoleensa.\n\nHe keskeyttivät hetkeksi ponnistelunsa.\n\nKrag astui panssarioven luokse ja antoi salalyhtynsä valon kohdistua\nrisaiseen kellarinluukkuun.\n\n-- Halloo, hyvät herrat, mistä täällä on oikeastaan kysymys?\n\nMutta hän ei saanut heti vastausta. Ylhäällä olijat tuntuivat olevan\nhyvin hämmästyksissään. Vihdoin hän näki jonkun tuijottavan luukussa\nolevan raon kautta alas ja kuuli äänen, joka tuntui hänestä tutulta,\nhuutavan:\n\n-- Kuka hitto siellä on?\n\nAsbjörn Krag hymyili. Hän oli tuntenut huutajan erääksi\nvirkatoverikseen.\n\n-- Sinäkö se oletkin, Björn, hän kysyi, miksi et tule tänne?\n\nEtsivän vastaus huvitti ilmeisesti Asbjörn Kragia. Hän oli harvoin\nkuullut tämän kiroavan ja hän tiesi, että Björn kirosi ainoastaan\nsilloin kuin hän suuttui tahi joutui kokemaan jotakin erikoisen\nhämmästyttävää.\n\n-- Tule tänne vain, Krag jatkoi leikillisesti, se ei enää ole lainkaan\nvaarallista. Haluaisin mielelläni näyttää sinulle jotakin.\n\nEtsivä kirosi uudelleen.\n\n-- Minä en tuhattulimmaista koskaan aikaisemmin ole kokenut mitään\ntähän verrattavaa, hän huudahti.\n\n-- Millä hitolla sinä olet joutunut sinne alas?\n\n-- Olen ollut täällä jo niin pitkän aikaa, että en enää oikein muista,\nmiten tänne tulin.\n\n-- Mahdollisesti juuri sinä oletkin asettanut tuen kirotun panssarioven\ntuohon tiellemme?\n\n-- Voitko todellakin uskoa minusta niin halpamaista? Asbjörn Krag kysyi\nniin teeskennellyllä äänellä, että toinen ei voinut muuta kuin nauraa.\n\n-- Kuulehan nyt tarkkaan, Krag jatkoi. -- Jos tarkoituksesi todellakin\non tulla vierailulle tänne pankkiin, niin pitää sinun pyrkiä sisälle\nkokonaan toista kautta. Miksi valita juuri kaikkein vaikein tie? Miksi\nette tule sisäänkäytävän kautta?\n\nSalapoliisi Björnin kasvot ilmestyivät nyt näkyviin panssarioven ja\nkellarinluukun väliin jääneestä raosta. Aamun kelmeässä valaistuksessa\ntunsi Asbjörn Krag hänet heti. Hän näytti olevan erikoisen hämmästynyt\nja varsin kiukkuisella tuulella.\n\n-- Me ajamme takaa muuatta varasjoukkuetta, hän sanoi.\n\n-- Sitä en _minä_ nyt enää tee, Krag vastasi.\n\nEtsivä ei ollut käsittävinään Asbjörn Kragin sanoja vaan jatkoi:\n\n-- Me olemme jo pitemmän ajan seuranneet joukkueen puuhia ja tiesimme,\nettä he tänä yönä yrittäisivät jotakin. Jäljet johtivat tänne ja kun\nsaavuimme paikalle, kuulimme selvästi ääniä kellarista ja kuvittelimme\nvanginneemme heidät kuin rotat loukkuun. Olemme sijoittaneet vartijoita\nkaikille oville.\n\n-- Niin, tuo kaikki kuulostaa erinomaiselta, Krag sanoi, mutta minne\nolette sijoittaneet varkaat?\n\n-- He ovat jossakin tuolla pankkirakennuksessa, Björn vastasi. -- He\nolivat yllättäneet yövartijan ja sitoneet tämän, mutta me sen sijaan\nolemme vanginneet kolme heikäläistä.\n\n-- Hm, Krag ajatteli, kaksi heistä ilmeisesti kuuluu\nVuorikiipeilijöiden kerhoon ja ovat siis ystäviäni.\n\n-- Mutta nyt huomaan, Björn jatkoi, että olemme nähneet turhaa vaivaa,\ntahi olenko väärillä jäljillä jos oletan, että kuuluisa salapoliisi\nAsbjörn Krag, joka tuntee koko kaupungin varasmaailman paremmin kuin\nkukaan muu, myöskin on ollut tietoinen Borka'lin ja hänen tovereidensa\npuuhista?\n\n-- Etevä salapoliisi ei koskaan saa olla väärillä jäljillä, Asbjörn\nKrag vastasi vältellen.\n\n-- Ja tuskin lienen väärillä jäljillä, toinen jatkoi, jos oletan, että\ntuo kuuluisa salapoliisi on ennättänyt ennen minua ja vanginnut\nkysymyksessä olevat roistot?\n\n-- He ovat tällä hetkellä hyvässä tallessa, Asbjörn Krag vastasi.\n\n-- Mahdollisesti tuo kuuluisa Asbjörn Krag oli pankissa jo ennen kuin\nvarkaat tulivat sinne? Björn kysyi edelleen.\n\n-- Minä olin täällä ennen heitä, Krag vastasi, siitä olen melkein\nvarma. Mutta minkälaisia miehiä ne olivat, jotka vangitsitte siellä\nkadulla?\n\n-- Yhden heistä tunnen, Björn vastasi, mutta en niitä toisia. He\nolivatkin ihmeellisiä otuksia. Näytti siltä kuin he olisivat aikoneet\nnäytellä mielipuolia.\n\n-- Vai niin!\n\n-- Niin, he juttelivat koko joukon roskaa Himalajasta ja\nkaikesta muusta, josta en ymmärtänyt hiukkaakaan. Nyt he ovat\npoliisilaitoksella.\n\nKrag käsitti, että hänellä oli vielä seikkailun vaikein osa edessään.\nMillä hän saisi insinööri Barran hallussa olevat paperit itselleen?\nKrag oivalsi, että hän sen takia joutuisi taisteluun vaarallisimman\nvihollisensa kanssa.\n\nHän käski salapoliisi Björnin tulla pankkiin pääsisäänkäytävän kautta.\n\n-- Tule suoraan johtokunnan huoneeseen, hän sanoi, kaikki ovet ovat\nauki. Siitä ovat herrat murtovarkaat huolehtineet.\n\n\n\n\nXXIX.\n\nRAIVOSTUNUT POLIISI.\n\n\nAsbjörn Krag palasi takaisin johtokunnan huoneeseen. Sillä välin olivat\nVuorikiipeilijöiden kerhon jäsenet asettaneet kaikki huonekalut\ntakaisin alkuperäisille paikoilleen. Vangitut murtovarkaat oli\nsijoitettu huoneen yhteen nurkkaan, josta he kiukkuisina ja samalla\nuteliaina seurasivat tapahtumien kulkua. Hetken kuluttua ryntäsivät\npoliisit huoneeseen. Ensimmäiseksi astui Björn esille. Hän asettui\nkeskelle permantoa ja katseli ilmeisellä mielenkiinnolla läsnäolevia.\n\nHän viittasi vangittuihin roistoihin, kääntyi Asbjörn Kragin puoleen ja\nsanoi:\n\n-- Nuo herrat minä tunnen sangen hyvin ja päätellen käsiraudoista\nuskon, että juuri he ovat suorittaneet pankkiin tehdyn murron. Mutta\nmitä teihin muihin tulee -- sinä, rakas Krag, mukaanluettuna -- niin\nminusta tuntuu siltä kuin te tällä hetkellä olisitte kaikkea muuta kuin\nepäluulojen ulkopuolella. Te olette pukeutuneet varsin omituisiin\nvaatteisiin.\n\n-- Tällaisilla matkoilla ei voi olla puettuna keikarin tavoin, Krag\nvastasi.\n\n-- Nämä herrat ovat apulaisiani, hän jatkoi. -- Olimme erään\nkansainvälisen huijarijoukkueen jäljillä silloin kuin saimme selville,\nettä tähän pankkiin aiottiin murtautua. Ja silloin meidän\nluonnollisestikin täytyi mahdollisimman pian kiiruhtaa tänne.\n\n-- Saivatko nuo kootuksi suurenkin saaliin? kysyi salapoliisi\nroistoihin viitaten.\n\n-- Kaiken todennäköisyyden mukaan heidän saaliinsa supistuu aivan\nmitättömiin, Krag vastasi. -- Se rajoittunee siihen, mitä he ovat\nonnistuneet työntämään taskuihinsa. Olemme seuranneet heidän toimiaan\nsiitä alkaen kuin he murtautuivat pankkiin, mutta emme ole aivan\nselvillä siitä, ovatko he onnistuneet kätkemään saalistaan jonnekin\ntahi ovatko he jotenkin luovuttaneet sen mahdollisille salaisille\napureilleen.\n\n-- Ovatko heidän talleosastolla aikaansaamansa vahingot hyvinkin\nsuuria? etsivä kysyi edelleen.\n\n-- Niin epäilen, Krag vastasi. -- He ovat käyttäneet siellä jotakin\nräjähdysainetta.\n\nSilloin sekaantui roistojen julmannäköinen johtaja puheeseen.\n\n-- Me emme ole varastaneet mitään, hän sanoi, emmekä myöskään ole\nolleet pankin kellarissa.\n\n-- Suu kiinni, valehtelija! Björn huusi. Roistojen johtaja aikoi vielä\nlisätä jotakin, mutta etsivä keskeytti hänet heti alkuunsa.\n\n-- Tällä kertaa sinun, Borka'l, ei kannata yrittää pelastua\nvalehtelemalla ja väittämällä vastaan. Etkö ymmärrä, senkin puupää,\nettä siten vain pahennat omaa asiaasi.\n\nKrag hymyili, mutta Björn käsitti sen väärin sanoen:\n\n-- Eikö totta, Krag, että on kiukustuttavaa aina kuulla noiden\nroistojen kieltävän ja uudelleen kieltävän? Silloinkin kun heidät\ntavataan itse teossa, he järjettömästi kieltävät ja vakuuttavat\nsyyttömyyttään. Nyt he luonnollisesti koettavat tehdä kaiken\ntekemättömäksi sen vuoksi, että rikotusta panssariovesta seuraa ainakin\nvuoden kuritushuonetuomio. Mutta tällä kerralla he eivät onnistu\npääsemään pinteestä.\n\n-- Sitä en minäkään usko, Krag myönsi, mutta lienee parasta, että annat\nkuljettaa heidät nyt heti poliisilaitokselle. Haluan mielelläni olla\nhuomenaamuna läsnä ensimmäisessä kuulustelussa.\n\n-- Erinomaista. Huolehdin kyllä siitä, että nuo häpeämättömät roistot\nviedään heti hyvään säilöön.\n\n-- Mutta odotahan vielä hetkisen, Krag sanoi tarttuen Björniä\nkäsipuoleen, kuinka monta vangitsitte siellä alhaalla? Muistelen sinun\nsanoneen, että heitä oli kolme?\n\n-- Aivan oikein. Sitä, jonka heistä tunsin, läksi kaksi konstaapelia\nkuljettamaan. Kaksi muuta sijoitimme vaunuihin ja olen varma siitä,\nettä he nyt jo ovat poliisilaitoksella.\n\n-- Pelkään, että olet tehnyt pienen virheen, Krag vastasi\nhuolestuneena, sillä nuo kaksi herraa, joista puhuit --\n\n-- Herraa? Björn kysyi hämmästyneenä.\n\n-- Niin, juuri herraa, Krag vastasi. -- He ovat ilmeisesti apulaisiani,\njotka jätin varmuuden vuoksi alas kadulle.\n\n-- Hyi hitto, luulen, että todellakin olen tehnyt sellaisen tyhmyyden.\nTämäpä oli ikävää. Sitäpaitsi minusta tuntui siltä kuin he olisivat\nolleet todella omituisia vekkuleita. Näytti siltä kuin he olisivat\npitäneet tapahtumaa erittäin huvittavana.\n\n-- Erehdyksesi on varsin helposti ymmärrettävissä. Menen suoraan\npoliisilaitokselle.\n\nHän viittasi insinööri Barraan.\n\n-- Tuo herra seuraa minun mukanani, Krag sanoi.\n\n-- Onko se välttämätöntä? insinööri Barra kysyi.\n\n-- Se on aivan välttämätöntä voidaksemme selittää tapahtuneen\nerehdyksen, Krag vastasi, mutta voimmehan odottaa huomiseen siinä\ntapauksessa, että katsotte viisaimmaksi antaa ystäviemme viettää yönsä\npoliisilaitoksella.\n\n-- Ja jos odotamme huomiseen, mitä _te_ siinä tapauksessa teette?\ninsinööri Barra kysyi.\n\n-- _Siinä tapauksessa jään teidän luoksenne_, Krag vastasi\nmerkityksellisesti hymyillen.\n\n-- Mutta onhan meillä toinenkin mahdollisuus, insinööri Barra sanoi\npuhelimeen viitaten.\n\nKrag mietti hetken.\n\nVangittujen vuorikiipeilijöiden vapauttaminen ei tällä hetkellä\nkovinkaan häntä kiinnostanut. Hänelle oli paljon tärkeämpää saada\ninsinööri Barran hallussa olevat salaiset asiakirjat itselleen. Jos hän\nonnistuisi saamaan insinöörin mukaansa poliisilaitokselle, järjestyisi\nasia helposti, mutta insinööri näytti arvaavan hänen ajatuksensa ja sen\nvuoksi kieltäytyi seuraamasta Kragia. Samalla salapoliisi oli selvillä\nsiitä, että hän ei saisi hetkeksikään jättää insinööriä ilman\nsilmälläpitoa, jos hän kerran aikoi saattaa tämän jännittävän\ntehtävänsä onnelliseen loppuun. Sen vuoksi hän päätti seurata\ninsinöörin neuvoa ja soittaa poliisilaitokselle.\n\nJuuri kuin hän tarttui puhelimen kuulotorveen, kuului viereisestä\nhuoneesta nopeita askeleita ja muuan mies hyökkäsi huoneeseen, jääden\ntolkuttomasti tuijottaen seisomaan keskelle permantoa.\n\nKrag tunsi tulijan. Hän kuului myöskin etsivän osaston miehiin, mutta\noli uusi tulokas ja vielä verrattain tottumaton tehtäväänsä.\n\n-- Tässähän Gravesen onkin, Björn huudahti. -- Juuri hän kuljetti\nystävänne poliisilaitokselle. Mistä nyt on kysymys, Gravesen? Näyttää\nsiltä kuin olisit myynyt voin ja kadottanut rahat.\n\n-- He ovat kadonneet! Gravesen huudahti hengästyneenä.\n\n-- Ketkä? Björn kysyi.\n\n-- Ne molemmat hullut Himalajalta. He ovat poissa.\n\nHe karkasivat!\n\n-- Jumalan kiitos! Björn huokasi.\n\nGravesen tuijotti virkatoveriinsa ymmärtämättä mitään.\n\n-- Jumalan kiitos? hän kysyi suunniltaan hämmästyneenä.\n\nSillä välin olivat konstaapelit lähteneet kuljettamaan vangittuja\nmurtovarkaita. Nyt olivat ainoastaan salapoliisit ja vuorikiipeilijät\nhuoneessa jälellä. Varapuheenjohtaja nousi sanoin kuvaamattomalla\narvokkuudella pöydän päästä, jossa hän oli rauhallisesti istunut, ja\nkehoitti herroja kohteliaasti istuutumaan. Muut olivat siksi uteliaita\nkuulemaan selostusta yön tapahtumista, että he ilman muuta noudattivat\nkehoitusta. Ainoastaan insinööri Barra ja Gravesen jäivät edelleenkin\nseisomaan. Ensiksimainittu asettui jälleen mielipaikalleen kaminan\neteen. Hän hymyili erittäin ystävällisesti poliisille, joka ei\nnäyttänyt vähääkään käsittävän kaikesta siitä, mitä viime minuutteina\noli tapahtunut. Hänestä oli ihmeellistä, että Björn oli ollut melkein\nihastunut kuullessaan molempien rikollisten päässeen karkuun.\n\n-- Mitenkä se oikein tapahtui? Krag kysyi. -- Te kuljetitte heitä siis\npoliisilaitokselle, vai kuinka?\n\n-- Niin, ja molemmilla oli käsiraudat ranteissa, mutta minä olen\nmelkein varma siitä, että he ovat hulluja, sillä muuhun käsitykseen ei\nvoinut päästä kuultuaan hetken heidän mieletöntä keskusteluaan.\n\n-- Mitä kieltä he puhuivat?\n\n-- Se oli norjan, englannin ja ruotsin sekasotkua. Ja välillä he\nlausuivat jonkun sanan tanskaksi, toisinaan taas saksaksi. Mutta heidän\nkäyttämänsä kieli ei sittenkään ollut niin ihmeellistä kuin se, mistä\nhe puhuivat.\n\n-- He varmaankin puhuivat Himalajasta ja muista korkeista vuorista,\nsillä he keskustelevat hyvin mielellään juuri niistä.\n\n-- Niin, mutta ei ainoastaan niistä. Vaikutti siltä kuin kaikki olisi\ntuntunut heistä nousevan ylöspäin, niin, melkeinpä taivaaseen asti. He\naloittivat omituisen keskustelunsa jo silloin kuin asetin käsiraudat\nheidän ranteisiinsa. Silloin sanoi toinen heistä:\n\n-- Nyt se nousee todellakin. Toinen huomautti siihen:\n\n-- Niin, nyt se on korkea.\n\n-- En ole koskaan aikaisemmin kuullut mitään sellaista. Ja matkalla\ntoinen sanoi:\n\n-- Sinä et saa pudota alas.\n\nInsinööri Barra kääntyi äkkiä selin seurueeseen, aivan kuin hän\nodottamatta olisi huomannut kaminassa jotakin erikoista ja ryhtynyt\nsitä mielenkiinnolla tutkimaan.\n\n-- Mutta kaikki tämä, Krag huomautti, koettaen parhaansa mukaan\npidätellä nauruaan, ei vielä ilmaise meille, miten itse pako tapahtui.\n\n-- Niin, Gravesen vastasi, se tapahtui silloin kuin minä kuolin.\n\n-- Niin, Gravesen huudahti hämmentyneenä ja epätoivoissaan, luulen\ntodellakin, että olen ollut kuolleena.\n\nVarapuheenjohtaja tarttui nuijaansa ja hänen kasvoillaan oli mitä\nvakavin ilme, aivan kuin hän olisi mitä tarmokkaimmin tahtonut estää\ntoista loukkaamasta kokouksen arvovaltaa niin mahdottomalla ja\nmielettömällä väitteellä.\n\n\n\n\nXXX.\n\nSALAINEN ASIAKIRJA TARKASTETAAN.\n\n\n-- Te väitätte olleenne kuolleena, Asbjörn Krag sanoi. --\nLuonnollisesti tarkoitatte olleenne tiedottomana.\n\nSelittäkää lähemmin.\n\nGravesen tuijotti epätoivoissaan ja onnettomana vuoroin jokaiseen\nhuoneessa olijaan.\n\n-- Silloin kuin minut kannettiin sisään, luulivat kaikki, että olin\nkuollut. Ja itse olen halukas uskomaan, että olen ollut ainakin hyvin\nlähellä kuolemaa. En ole koskaan aikaisemmin ollut niin tajuttomana.\nMuistissani on tällä hetkellä suuri aukko.\n\n-- Mutta muistanette kuitenkin ne tapaukset, jotka sattuivat vähän\nennen lopullista tiedottomuuttanne, Krag sanoi. -- Sanoitte, että\nteidät kannettiin jonnekin.\n\nMinne?\n\n-- Luonnollisesti poliisilaitokselle.\n\n-- Mistä?\n\n-- Vaunuista.\n\n-- Kuka teidät kantoi sisälle?\n\n-- Poliisit löysivät minut sieltä. Molemmat himalajamiehet olivat\nkadonneet.\n\n-- Nyt alan jo käsittää, Krag sanoi. -- Nuo molemmat himalajamiehet,\nkuten heitä kutsutte, hyökkäsivät teidän kimppuunne.\n\nGravesen tunnusteli jäseniään.\n\n-- Näytänkö minä siltä kuin kimppuuni olisi hyökätty, hän sanoi. -- En\nole huomannut koko ruumiissani ainoatakaan kipeätä kohtaa. Kaikki\njäseneni ovat kunnossa.\n\n-- Te näytätte ennen kaikkea siltä, kuin olisitte ollut oikealla\nhurjastelumatkalla, Krag vastasi.\n\n-- Aivan oikein, Gravesen huudahti, tarttuen molemmin käsin päähänsä.\n-- Siltä päässänikin tuntuu. Siellä tuntuu takovan tuhat kupariseppää.\nJos en olisi tietoinen siitä, että olen ollut raittiina useita vuosia,\nniin -- -- -- Mutta sen aiheutti luonnollisesti tuo kirottu\nmentholvesi.\n\n-- Mentholvesi? Krag sanoi. -- Nyt asia käy yhä selvemmäksi. Mitä\nsitten tapahtui?\n\n-- Se alkoi siten, Gravesen jatkoi, että toinen himalajamiehistä alkoi\nhaukkoa henkeään. Hän kävi kuparinruskeaksi kasvoiltaan ja huusi, että\nhän tukehtuu Silloin toinen huusi: \"Ettekö näe, että ystäväni on\nkuolemaisillaan? Eikö teillä ole mukananne yhtään mentholvettä tahi\nsalmiakkispriitä?\"\n\n-- Minulla ei todellakaan ole mukanani kumpaakaan ainetta, vastasin\ntukehtuvaa selkään nuijien.\n\nMutta toinen kävi yhä surkeammaksi ja alkoi jo hourailla. Toinen\npuolestaan huusi yhtä mittaa:\n\n\"Hän kuolee!\" Ja sitten hän lisäsi:\n\n\"Minulla on pullo taskussani. Ottakaa se esille.\" Olin pakotettu\ntekemään sen, sillä kuten jo aikaisemmin sanoin, olivat molemmat\nkäsiraudoissa. Löysin pullon. Se oli aivan tavallinen lääkepullo.\n\n\"Haistakaa sen sisällystä, toinen sanoi, luulen, että siinä on\nmentholia.\" Minä otin korkin pullosta ja haistoin sen sisällystä -- ja\nviimeinen minkä muistan on se, että tunsin nenässäni omituisen happamen\nhajun. Sen jälkeen tulin tajuihini vasta poliisilaitoksella, enkä\nmuista mitään, mitä sillä välin tapahtui.\n\nInsinööri Barra ryhtyi taas tutkimaan kaminaa hyvin huolellisesti ja\nhänen olkapäidensä nopeista nytkähdyksistä saattoi päätellä, että hän\njoko yski tahi nauroi.\n\n-- Onko teillä tuo pullo tallella? Krag kysyi.\n\n-- Ei, Gravesen vastasi, se hävisi himalajamiesten mukana.\n\n-- Minkälainen se oli?\n\n-- Sen kyljessä oli punainen lappu ja se sisälsi jotakin valkoista\nainetta, Gravesen vastasi.\n\n-- Hyvä on, Krag sanoi, siinä tapauksessa ei mitään ole hullusti. Nyt\nvoitte poistua.\n\nAinoastaan vuorikiipeilijät ja Björn olivat nyt jäljellä huoneessa. Oli\nilmeistä, että insinööri Barra paloi halusta päästä ratkaisemaan nyt\nhaltuunsa saamansa avaimen avulla Sateenkaarikirjan salaisuuksia. Hän\nviittasi Asbjörn Kragin luokseen ja kuiskasi tälle:\n\n-- Ei hyödyttäne pyytää teitä tekemään erästä viisasta tekoa?\n\n-- En tee koskaan mitään ennenkuin olen tarkoin harkinnut kannattaako\nse. Ihminen saattaa niin helposti tehdä tyhmyyksiä.\n\n-- Se on myöskin minun periaatteeni, Barra vastasi. -- Ajattelin muuten\npyytää teitä jäämään tänne siksi kunnes pankkivirkailijat, jotka\nepäilemättä ovat jo tänne matkalla, ovat saapuneet perille.\n\nKrag hymyili.\n\n-- Se saattaisi olla viisasta, hän sanoi, mutta se olisi myöskin petos\nomaa uteliaisuuttani vastaan. Ja minä pidän uteliaisuutta salapoliisin\ntärkeimpänä velvollisuutena.\n\n-- Ja minkä vuoksi juuri nyt olette utelias?\n\n-- Samasta syystä kuin te itsekin, Krag vastasi. -- En todellakaan voi\nolla rauhallinen, ennenkuin olen saanut selville Sateenkaarikirjan\nsalaisuudet.\n\nHeidän katseensa kohtasivat. Insinöörin silmäys oli tutkiva ja\nmietteliäs, Kragin tiukka ja perääntymätön. Hän tiesi, mitä hän halusi.\nInsinööri katsoi parhaaksi taipua.\n\n-- Hyvä, seuratkaa siinä tapauksessa minua Hotelli Victoriaan, hän\nsanoi, nythän sekä asiakirja että siihen kuuluva avain on hallussamme.\nVajaan puolen tunnin kuluttua tiedämme yhden nykyaikaisen politiikan\nkaikkein ihmeellisimmistä ja vaarallisimmista salaisuuksista. Mutta\noletteko myöskin tietoinen siitä vaarasta, joka seuraa sitä, että\nsaatte tietää _niin paljon_?\n\nInsinöörin silmissä oli kavala ja luotaantyöntävä ilme. Krag tunsi\nkylmien väreiden karmivan selkäpiitään.\n\n-- Olen aina ottanut vaarat huomioon, hän vastasi, ja sen vuoksi\nmyöskin voinut rauhallisesti kohdata ne.\n\nInsinööri ei vastannut tähän mitään. Hän asteli rauhallisesti ovelle,\npitäen käsiään selän takana aivan kuin matkien Napoleonia.\n\nAsbjörn Krag kääntyi virkaveljensä puoleen ja kysyi:\n\n-- Oletteko tunnin kuluttua poliisilaitoksella?\n\n-- Kyllä, uskon sen varmasti, Björn vastasi.\n\n-- Viitsitkö siinä tapauksessa soittaa minulle. Olen Hotelli\nVictoriassa.\n\n-- Sen teen.\n\n-- Ja haluatko myöskin muistaa, että minä _olen_ Hotelli Victoriassa?\n\nBjörn hätkähti ja käsitti Kragin äänensävystä, että tämän sanojen\ntakana piili jokin erikoinen tarkoitus.\n\n-- Otan kyllä selvän sinusta, hän sanoi.\n\nSamassa insinööri Barra käännähti ympäri kysyen:\n\n-- Sanoitteko tunnin kuluttua?\n\n-- Kyllä, Krag vastasi. Insinööri kohautti olkapäitään.\n\n-- Tunti on joka tapauksessa pitkä aika. Sillä aikaa saattaa tapahtua\npaljon.\n\nKun herrat hiukan myöhemmin astuivat Hotelli Victorian suureen saliin,\njosta he muutamia tunteja aikaisemmin olivat lähteneet, osoittautuivat\nheidän olettamuksensa oikeiksi. Molemmat pidätetyt ja sittemmin\nkaranneet vuorikiipeilijät istuivat siellä rauhallisesti, pukeutuneina\njälleen tavallisiin vaatteisiinsa. Kun Krag ja hänen seuralaisensa\nastuivat huoneeseen, ei tarjoilija, joka juuri oli tuonut molemmille\nkarkulaisille virvoitusjuomia, voinut pidättäytyä kysymästä:\n\n-- Ovatko herrat myöskin olleet naamiaisissa tänä yönä?\n\nMielihyvin riisuivat Krag ja vuorikiipeilijät valepukunsa.\n\nViimein olivat kaikki istuutuneet vihreäverkaisen pöydän ääreen. Mr\nStreetcorner katsahti kelloaan.\n\n-- Tämä retki, hän sanoi, kesti täsmälleen kolme tuntia ja neljätoista\nminuuttia ja kun otamme huomioon, että Popocatepelin huipulle\nnouseminen vei kaksikymmentäneljä päivää, voimme olla sangen\ntyytyväisiä tämän yön tuloksiin. Tuon kolmen tunnin ja neljäntoista\nminuutin aikana jouduimme silloin tällöin pieneen jännitykseenkin.\nPyydän saada ehdottaa pöytäkirjaan merkittäväksi...\n\nInsinööri Barra keskeytti hänet.\n\n-- Seikkailu ei vielä ole lopussa, hän sanoi. -- Nyt vasta olemme sen\ntärkeimmässä kohdassa, joutuessamme ottamaan selvää tuon salaisen\nasiakirjan sisällöstä.\n\nHän otti kuoren esille taskustaan ja levitti pöydälle pankista\nvarastetun asiakirjan.\n\nMr Fitzpocket haukotteli kuuluvasti.\n\n-- Nämä pienet, pienet siunatut paperit, hän sanoi, muistuttavat\nminulle matkaani Tiibetin lumipeitteisten lakeuksien yli. Ne\nmuistuttivat suurta, valkoista paperiarkkia, joka ulottui\nsilmänkantamattomiin ja johon minä kirjoitin omilla askeleillani...\n\nAsbjörn Krag istui insinööri Barran vieressä. Hän kumartui eteenpäin ja\nsilmäili asiakirjaa tarkkaavaisesti. Insinööri rypisti kulmiaan.\n\n-- Pelkkiä numeroita, hän sanoi. -- Tässä näyttää olevan kokonainen\nnumeroiden muodostama armeija.\n\nAsiakirja, joka oli varsin laaja, sisälsi todellakin pelkkiä numeroita.\nNämä olivat järjestetyt erikoisella tavalla. Ensimmäinen rivi oli tämän\nnäköinen:\n\n24-17-9/91-7-1/60-2-7/13-4-1/17-2-1/\n\nJa samalla tavoin jatkui rivi riviltä läpi koko asiakirjan.\n\nInsinööri Barra antoi asiakirjan kulkea kädestä käteen. Krag pani\nmerkille, että juuri ne herrat, jotka puheissaan olivat osoittaneet\neniten välinpitämättömyyttä, tutkivat nyt suurimmalla mielenkiinnolla\nsalaista asiakirjaa. Hetken kuluttua palautettiin se insinööri\nBarralle.\n\n-- Siitä voinemme olla yhtä mieltä, Barra sanoi, että asiakirja on\nkirjoitettu salakirjoituksella, joka tämän avaimen avulla on helppo\nsaada selville. Jokainen vaakasuora viiva eroittaa kirjaimet ja\njokainen pystysuora sanat toisistaan. Näinollen tarkoittaa jokainen\nluku jotakin kirjainta.\n\n-- Mutta koska muutamat luvut esiintyvät asiakirjassa ainoastaan yhden\nkerran, Krag huomautti, ei sama luku voi koko ajan merkitä samaa\nkirjainta.\n\n-- Sen minäkin olen huomannut, insinööri Barra sanoi, ottaen esille\nsalakirjoitusavaimen, jonka hän oli ryöstänyt Wampenilta. --\nTarvitsemme avainta ja koska se meillä kerran on, voimme nyt ratkaista\nsalaisuuden, joka tähän mennessä on maksanut tuhansia puntia ja aivan\nvarmasti useita ihmishenkiä. Hyvät herrat, juhlallinen hetki on\nkäsissä!\n\nHuoneessa vallitsi haudanhiljaisuus.\n\n\n\n\nXXXI.\n\nKUU.\n\n\nAsiakirja, jonka insinööri Barra nyt levitti pöydälle oli tavallisen\nkirjearkin kokoinen. Se oli jotakin paksua mutta taipuisaa ja pehmeätä\npaperia. Vanhasta tottumuksesta kiinnitti Krag heti huomiotaan paperin\nlaatuun ja huomasi ihmeekseen, että vaikka paperi oli taitettu, ei\nsiinä sen jälkeen kuin se oli levitetty pöydälle, näkynyt minkäänlaisia\njälkiä taittamisesta Se johtui paperin pehmeydestä. Se oli kuin jotakin\nhienoa kangasta. Mutta minkä vuoksi asiakirjaan oli käytetty juuri\ntämänlaista paperia?\n\nInsinööri Barra sormeili sitä ihmeissään. Hän ei ollut ennättänyt vielä\nryhtyä tarkastamaan paperin sisällystä. Hänkin ihmetteli paperin\nomituista laatua.\n\nTässä siis oli avain, jonka avulla tuon salaperäisen Sateenkaarikirjan\nsalaisuudet voitaisiin paljastaa.\n\nMutta paperin sisällys oli vielä ihmeellisempi kuin sen ulkonäkö.\n\nEi ainoastaan Sateenkaarikirjassa, vaan myöskin sen avaimessa, oli\nsuurimmaksi osaksi pelkkiä numeroita. Mutta siinä oli myöskin muutamia\nkirjaimia.\n\nSalakirjoitusavaimessa olivat numerot ja kirjaimet asetetut kuitenkin\nsellaiseen järjestykseen että saattoi ymmärtää joutuneensa uuden\narvoituksen eteen.\n\nYlinnä olivat kaksi sanaa:\n\n      The Moon. [Kuu. Suom. muist.]\n\nNiiden alla oli suuri, soikea piirros.\n\n-- Jos tuo on esittävinään kuuta, Krag sanoi, niin täytyy minun\ntodellakin sanoa, että se on äkkiä muuttunut omituisen muotoiseksi.\n\n-- Minä sen sijaan olen varsin tyytyväinen, insinööri Barra huomautti,\nsillä sana _kuu_ todistaa, että salakirjoitusavain on yhteydessä\nSateenkaarikirjan kanssa. Mahdollisesti olemme pakotetut käymään läpi\nkaikkien taivaankappalten nimet ennenkuin saamme arvoituksen\nratkaistuksi.\n\nHän kumartui tarkastelemaan asiakirjaa lähemmin ja tutki erikoisella\nhuolella sen jokaista merkkiä.\n\nSitten hän laski nyrkkiinpuristetun kätensä paperille ja sanoi:\n\n-- Nyt en enää ole tyytyväinen.\n\n-- Miksi ette? Asbjörn Krag kysyi hymyillen, sillä hän oli jo keksinyt\nsyyn siihen.\n\n-- Sen vuoksi, insinööri vastasi, että tämä itsestään muodostaa uuden\nsalakirjoituksen.\n\nHän heitti kiukkuisena paperin Asbjörn Kragille.\n\n-- Mahdollisesti te ymmärrätte sen sisällön? hän kysyi.\n\nPaperissa ei ollut mitään muita ymmärrettäviä kohtia kuin nuo kaksi\nsanaa: The Moon. Soikio, jonka piti esittää kuuta, oli täynnä kirjaimia\nja numeroita, etenkin ensiksimainittuja. Soikion reunojen ulkopuolet\nolivat aivan puhtaat. Koko paperi vaikutti varsin omituiselta,\nmelkeinpä tarkoituksettomalta. Sitten kun kaikki vuorikiipeilijät\nolivat tarkastelleet paperia, luovutettiin se jälleen Asbjörn Kragille.\nSalapoliisi koetti ottaa selvää, oliko paperiin tavalla tai toisella\nkätketty joitakin selvittäviä merkkejä tai kirjoituksia. Hän piteli\nsitä valoa vastaan, lämmitti sitä kuuman sähkölampun edessä, mutta\nilman minkäänlaista tulosta. Paperissa ei kertakaikkiaan ollut muuta\nkuin tuon taivaankappaleen nimi ja joukko tarkoituksettomia numeroita\nja kirjaimia.\n\n-- Näyttää siltä kuin itse Sateenkaarikirja olisi helpommin luettavissa\nkuin tämä, Asbjörn Krag sanoi. -- Numerot siinä ovat ainakin\njärjestelmällisesti asetettuina, mutta tästä ei suoraan sanoen löydä\nminkäänlaista alkua eikä loppua.\n\n-- Voimmeko ottaa sen lähtökohdaksi, insinööri Barra kysyi, että tämä\npaperi todellakin sisältää Sateenkaarikirjan salaisuuksien ratkaisun?\n\n-- Niin, voimmehan olettaa siten. Ainakin toistaiseksi.\n\n-- No niin, mutta siinä tapauksessa olemme nyt yhtä pitkällä kuin\naikaisemminkin -- emme nimittäin voi saada selville Sateenkaarikirjan\nsisältöä tämän avulla, sillä ymmärtääksemme tämän avaimen tarkoituksen\ntarvitsemme toisen avaimen.\n\n-- Aivan oikein, Krag vastasi, sitä minäkin ajattelin. Koska kerran\nSateenkaarikirjan salaisuudet ovat siksi tärkeitä, on hyvin uskottavaa,\nettä on valmistettu kaksi avainta, joita kumpaakin tarvitaan ennenkuin\ntuon salaperäisen kirjan sisällöstä saadaan selvää. Ensiksi täytyy olla\navain numero yksi, jonka avulla saadaan selville toisen avaimen\ntarkoitus ja vasta sen avulla itse Sateenkaarikirjan sisältö.\nMahdollisesti tämä avain, jonka niin suurella vaivalla saimme\nhaltuumme, onkin numero kakkonen. Siinä tapauksessa emme pääse\naskeltakaan lähemmäksi arvoituksen ratkaisua ennenkuin olemme\nhankkineet käsiimme myöskin ensimmäisen avaimen.\n\n-- Ja minä kuvittelin, että olisimme jo ratkaisun kynnyksellä,\ninsinööri sanoi.\n\n-- Minun täytyy todella tunnustaa, että vähäksi aikaa unohdin\nvastustajamme. Niin, minkä nimisiä he olivatkaan? Aivan oikein, Sobral\nja ne muut. Mutta nyt huomaan, että meidän vielä jonkun aikaa täytyy\npysytellä heidän lähettyvillään, sillä tuon toisen avaimen täytyy olla\njossakin.\n\nPohjimmaltaan ei siinä ollut mitään salaperäistä. Se kertakaikkiaan\nvaikutti tarkoituksettomalta, omituisen päähänpiston tulokselta, jolla\nei ollut mitään merkitystä ja jonka merkeille ei voinut löytää mitään\nvastaavaa tarkoitusta.\n\nYhdessätoista ensimmäisessä rivissä oli ainoastaan kirjaimia, alkaen\nA:sta ja päättyen Z-kirjaimeen. Tämä järjestys uusiintui kolme kertaa.\nMuu osa soikiosta oli täynnä numeroita. Myöskin ne oli asetettu\nnumerojärjestykseen. Ensimmäinen numero oli 1, sitten seurasi 2, 3, 4,\nj.n.e. aina 9 asti, jonka jälkeen taas luku alkoi l:stä. Numerot\nykkösestä yhdeksään toistuivat kaksi kertaa. Sekä kirjaimet että\nnumerot olivat varsin selvästi kirjoitetut tushilla. Krag huomasi\nmyöskin, että soikio ja numerot olivat aluksi kirjoitetut lyijykynällä,\nmutta sitten myöhemmin päällystetyt tushilla. Mitään muuta hän ei\nsaattanut löytää tuosta salaperäisestä asiakirjasta. Sen parempaan\ntulokseen ei insinööri Barrakaan päässyt tarkastettuaan paperia vielä\nkertaalleen. Uudelleen hän heitti paperin kiukkuisesti Kragille ja\nsanoi:\n\n-- Olemme ilmeisesti vielä samassa kohdassa kuin alkaessamme, joten\nmeidän täytyy jatkaa tuota salakirjoitusavaimen metsästystä.\n\n-- Mutta ennenkuin teemme esimerkiksi uuden sisäänmurron, Krag\nhuomautti, täytyy meidän tietää mitä etsimme. Sitä emme tällä hetkellä\ntiedä.\n\n-- Emmekä myöskään sitä, mistä meidän on etsittävä, insinööri sanoi.\n\nKragilla oli kuitenkin sellainen tunne, että salaisuuden ratkaisu\nsisältyi tuohon arvoitukselliseen \"_The Moon'iin_.\" Hän tuijotti\npaperiin runsaan minuutin painaakseen sen sisällön tarkoin muistiinsa:\nNumeroiden asemat toisiinsa verrattuina, kirjaimien asettelun, paperin\nsuuruuden, itsensä soikion suuruuden ja paperin kulmien välimatkat\nsoikion reunoista. Kaiken tämän hän koetti valokuvata muistiinsa.\n\nHän oli tuskin lopettanut tarkasteluaan ennenkuin tarjoilija astui\nhuoneeseen ja ojensi hänelle käyntikortin.\n\n-- Tämä käskettiin tuoda herra Kragille, hän sanoi, ja herra, joka\nhaluaa keskustella kanssanne, odottaa huoneessa numero 3. Krag katsahti\nkorttiin ja luki siitä nimen:\n\n      Ch. Brint.\n\nSamassa hän muisti englantilaisen, jonka hän oli jo melkein unohtanut.\nMikäli hän saattoi käsittää, ei tuolla englantilaisella ollut\npienintäkään aavistusta asioiden nykyisestä tilasta. Hän oli\nilmeisestikin aivan avuton ja oli sen vuoksi etsinyt Kragin käsiinsä\nvoidakseen turvautua tämän apuun. Mutta mitenkä, Krag ajatteli, hän on\nsaanut selville, että minä olen täällä? Olisiko hän saanut tietää sen\nBjörniltä?\n\nKrag nousi paikaltaan.\n\n-- Joku kohtaus? insinööri kysyi. -- Onko hän joku meidän ystävistämme?\n\n-- Sitä en vielä tiedä, Krag vastasi, koettaen samalla oliko revolveri\ntavanmukaisella paikallaan, mutta olen kaikissa tapauksissa varuillani.\n\nKun hän astui huoneeseen numero 3, odotti mr Brint häntä siellä.\n\nEnglantilaisen kasvonpiirteet paljastivat, että hän oli joko vajonnut\nmitä syvimpään epätoivoon tahi sitten, että hän ei ollut ummistanutkaan\nsilmiään pitkiin aikoihin. Kun Krag tuli huoneeseen, ojensi mies\nmolemmat kätensä pyytävästi salapoliisia kohti.\n\n-- Kaikki ovat kotona, hän sanoi.\n\n-- Ketkä? Krag kysyi.\n\n-- Kaikki toiset, englantilainen vastasi, Sobral, Wampen ja kaikki\nmuut. Sanokaa minulle, rakas Krag, oletteko kokonaan hyljännyt minut?\n\n-- Mitä tarkoitatte?\n\n-- Tarkoitan -- oletteko kavaltanut minut?\n\n-- En, Krag vastasi.\n\n-- Uskon, että olette kunniallinen ihminen, englantilainen jatkoi.\n\nKrag kumarsi.\n\n-- Ja sen vuoksi olen päättänyt kertoa teille kaiken, mr Brint sanoi.\n\n\n\n\nXXXII.\n\nMR BRINTIN TUNNUSTUS.\n\n\n-- Vai niin, te siis tahdotte tunnustaa kaiken, Asbjörn Krag sanoi. --\nSe kuulostaa todella toivorikkaalta.\n\nHän istuutui tuolille ja katseli kysyvästi englantilaista.\n\n-- Istuutukaa, hän sanoi, sillä on helpompaa tehdä tunnustuksia\nistualtaan.\n\nMr Brint istuutui. Hän näytti koulupojalta, joka kesken petoksen on\njoutunut kiinni.\n\nKrag istui äänettömänä ja odotti. Henkilölle, joka aikoo tehdä\ntunnustuksia, on aina annettava ensimmäinen puheenvuoro.\n\n-- Te kai käsittänette, mr Brint aloitti, että se koskee näitä\nvakoilijoita?\n\nKrag nyökkäsi.\n\n-- Minulla on sellainen tunne, hän sanoi, että kysymys on koko ajan\nollut heistä.\n\n-- Aivan oikein. Ja kuten te tiedätte, olen ollut yhteydessä maani\neräiden viranomaisten kanssa. Olenhan näyttänyt teille valtakirjani,\njonka Scotland Yard on minulle antanut.\n\nKrag nyökkäsi jälleen.\n\n-- Sen nojalla lupauduitte te auttamaan minua taistelussa eräitä\nolioita vastaan, jotka tällä hetkellä ovat täällä Oslossa ja jotka ovat\nvaarallisia yleiselle turvallisuudelle. Luulen, että te ette\nerikoisella mielenkiinnolla syventynyt tähän juttuun. Epäilittekö jo\nalussa mahdollisesti jotakin?\n\n-- Mitä? Krag kysyi.\n\n-- Että käyttäytymiseni ei ollut rehellistä.\n\n-- Minä en epäillyt, että paperinne eivät olisi oikeita, Krag vastasi.\n\n-- Hyvä, kun nyt ymmärrän, että tällainen kaksoispeli ei enää voi olla\nmahdollista, tahdon tunnustaa teille, että minulla ei ole ollut\nminkäänlaisia virallisia tehtäviä täällä.\n\nTunnustus ei näyttänyt mitenkään vaikuttavan Asbjörn Kragiin.\n\n-- Olenko mielestänne käyttäytynyt kovin typerästi? englantilainen\njatkoi.\n\n-- Oikeastaan ette, Krag vastasi, mutta koska teillä ei ole mitään\nvirallista määräystä sekaantua tähän asiaan, en voi käsittää muuta kuin\nettä tällä hetkellä turhan takia ja ilman mitään syytä kulutatte\naikaani.\n\nSalapoliisi aikoi nousta, mutta mr Brint pyysi häntä kädenliikkeellä\njäämään paikalleen.\n\n-- Minä en ole rikollinen, hän sanoi. -- Olen rehellinen liikemies ja\nolen täysin selvillä eräistä asioista --\n\nHän hiljensi ääntään ja salaperäisesti kuiskaten jatkoi:\n\n-- Tiedän kuka tuolla sisällä on.\n\nHän viittasi vuorikiipeilijöiden huoneeseen päin.\n\n-- Todellakin!\n\n-- Minä tiedän, kenen kanssa viime vuorokauden aikana olette ollut\ntekemisissä. Hän on muuan punapartainen, harmaatakkinen mies.\n\nKrag oli kuin hän ei olisi käsittänyt ketä toinen tarkoitti.\n\n-- Tahdoin varoittaa teitä hänen suhteensa, mr Brint sanoi.\n\n-- Minä luulin, että tulitte tänne tunnustamaan jotakin, Krag\nhuomautti.\n\n-- Aivan oikein. Olen jo tunnustanut teille, että olen toiminut\nkokonaan omaan laskuuni.\n\n-- Vai niin, vai sillä tavalla, Krag vastasi ilmeisesti helpottuneena,\nja mihin suuntaan toimenpiteenne kohdistuvat?\n\nMr Brint mietti hetken aivan kuin hän olisi punninnut, mistä alkaa.\nTehtyään päätöksensä nousi hän paikaltaan ja alkoi astella edestakaisin\npermannolla. Puhuessaan teki hän vilkkaita liikkeitä käsillään.\n\n-- Nyt on kysymys suurista omaisuuksista, hän sanoi. -- En tiedä,\noletteko te täysin selvillä siitä, että tällä hetkellä on Norjan\npääkaupungissa joukko salaperäisiä henkilöitä, joita kansainvälisen\npoliittisen meren myrskypuuskat ovat heitelleet tänne. Näiden\nhenkilöiden hallussa on muuan salaisuus, jonka avulla voidaan minä\nhetkenä hyvänsä ansaita suunnattomia summia. Kysymyksessä on eräs\ndiplomaattinen asiakirja. Lontoossa olevien apulaisteni kautta olen\nsaanut varman tiedon siitä, että tuo asiakirja tahi sen jäljennös, joka\non yhtä arvokas, on varastettu eräästä eurooppalaisesta pääkaupungista.\nJätän sanomatta kaupungin nimen. Mutta asiakirja on laadittu\nsalakirjoituksella, jota ei voida paljastaa muuta kuin määrätyn avaimen\navulla. Taistelu tuosta asiakirjasta on jatkunut jo melkein puoli\nvuotta ja sillä aikaa ovat eri puolueet käyttäneet mitä hirvittävimpiä\nkeinoja saadakseen salaisuuden haltuunsa. Virallisen diplomaattielämän\nulkopuolella vaikuttaa nimittäin salaperäinen ja harvinainen maailma.\nSiinä harhailee ihmisiä, jotka ovat vihkiytyneet niiden salattujen\nvoimien palvelukseen, joita nykyaikainen diplomatia tarvitsee\npysyäkseen pystyssä. Tahi oikeammin sanoen -- jotta keskiaikainen\nmonimutkainen diplomatia voisi hengittää meidän aikanamme. He ovat\nvakoilijoita ja vastavakoilijoita, provokaattoreita ja pettureita,\nihmisiä ilman omaatuntoa, ilman ystäviä ja enimmäkseen ilman isänmaata.\nMuutamat heistä ovat vähemmän mahtavia ja elävät alituisessa pelossa\nsen vuoksi, että henkilöt ja viranomaiset, joista he ovat riippuvaisia\nja jotka tietävät heidän salaisista puuhistaan, saattavat minä hetkenä\nhyvänsä pyydystää heidät ja murskata heidän kurjan elämänsä. Sen vuoksi\nheidän voimakkaimpana pyrkimyksenään on päästä mahdollisimman\nhuomattuun asemaan, niin että he kävisivät työnantajilleen\nvälttämättömiksi. Vakoilija, joka ei ole välttämätön, on kiusallinen,\nja kiusallisen henkilön kohtalo siinä maailmassa on aina pelottava.\n\nMr Brint puhui yhä innokkaammin, hien alkaessa virrata hänen\nkasvoillaan.\n\n-- Sitten on toisia, jotka ovat huomattavissa asemissa, hän jatkoi, ja\njuuri heidän keskuudessaan raivoaa taistelu kiivaimmillaan. Kukaan\nheistä ei tahdo luovuttaa paikkaa, jonka he suurella vaivalla ja usein\nhengenvaaralla ovat itselleen hankkineet. Kaikki, jotka ovat kerran\nantautuneet tähän ammattiin, ovat kuin verkossa, josta on mahdoton\npäästä ulos. Kukaan heistä ei voi asettua lepoon nauttimaan\nansaitsemistaan omaisuuksista. Sellainen henkilö tuntee olonsa\nturvattomaksi sillä hän tietää liian vaarallisia salaisuuksia. Hän\ntulee pian poispyyhkäistyksi maan päältä; mistään ei löydy hänen\njälkiään. Vakuutan teille hyvä herra, että missään ei taistella\nsellaisella häikäilemättömyydellä kuin näissä piireissä, joissa kellään\nei ole omaatuntoa. Mutta heidän toimensa laatu pakottaa heidät\nvakoilemaan toisiaan, varastamaan toisiltaan. Voi esimerkiksi sattua,\nkuten tässäkin tapauksessa, että on muuan salaisuus, josta ei saada\nselvää muussa kuin siinä tapauksessa, että kaikki yksimielisesti\ntoimivat sen paljastamiseksi, tahi että joku, joka on nopein, anastaa\ntoistenkin hallussa olevat, toisiaan täydentävät tiedot itselleen ja\nsiten pääsee salaisuuden perille. Nyt olen tullut tämän täällä Oslossa\nkäydyn taistelun polttopisteeseen. Mies, tuo punapartainen, joka tällä\nhetkellä on tuolla toisessa huoneessa, on kaikkein vaarallisimpia\nheistä. Pelkään, että hän tavalla tai toisella on saanut teidät\npauloihinsa. Mutta hän tulee vetämään teitä nenästä -- aivan samoin\nkuin hän on tehnyt kaikille toisillekin.\n\n-- Nyt te tiedätte kaiken, englantilainen jatkoi, sillä nyt olen\ntunnustanut teille mitä tiedän. Sitäpaitsi olen varoittanut teitä. Olen\nasettanut kaikki korttini pöydälle. Nyt haluan esittää teille erään\nehdotuksen. On totta, että oletan teidän olevan yhteistoiminnassa tuon\npunapartaisen kanssa. Hänen apulaisensa ominaisuudessa on teillä\nparempi tilaisuus urkkia häneltä salaisuudet kuin minulla, jonka hän\ntuntee vihollisekseen. Lisäksi oletan, että tavalla tai toisella olette\nsaanut hänet luottamaan itseenne. Emmekö voisi liittoutua? Me kaksi\nkaikkia muita vastaan?\n\nKrag nousi paikaltaan.\n\n-- Minä tunnustan, hän sanoi, että olette oikeassa väittäessänne, että\nsellaiset henkilöt kuin te ja nuo muut, käytätte omituisia\nmenettelytapoja pyrkiessänne päämääräänne...\n\n-- Nyt on kysymys omaisuudesta, mr Brint huudahti. -- Vakuutan teille,\nettä ansaitsette ainakin 200,000.\n\nKrag katsoi pitkään englantilaista. Sitten hän kysyi:\n\n-- Onko tuo salainen asiakirja teidän hallussanne?\n\n-- Ei.\n\n-- No onko avain, joka mahdollisesti salakirjoituksen\nselvillesaamiseksi tarvitaan, teillä?\n\n-- Hitto soikoon -- ei ole! Krag hymyili.\n\n-- Te olette julma, englantilainen sanoi, tunnen kulkevani kohti\nperikatoa. Nimitys \"tarpeeton\" leijuu ylläni. Ja kuitenkin olemme tällä\nhetkellä niin lähellä päämaalia. _Meillä_ on nyt suuremmat\nmahdollisuudet kuin koskaan aikaisemmin. Koskaan ei kysymysmerkkejä ole\nollut niin paljon. Koskaan ei meitä ole ajettu yhdestä tehtävästä\ntoiseen niinkuin nyt. Se on murha, hän jatkoi miettien, se on tuo\nSarajevon murhenäytelmä.\n\n-- Mutta sehän on jo selvitetty, Krag sanoi. -- Rikolliset ovat\ntunnustaneet tekonsa ja saaneet tuomionsa. Se asia on kaikkea muuta\nkuin päivänpolttava.\n\n-- Huomaatteko Euroopassa vallitsevaa hiljaisuutta, englantilainen\nkysyi, tuota pelottavaa hiljaisuutta? Siellä valmistaudutaan johonkin.\n\nÄkkiä Krag kysyi:\n\n-- Tunnetteko te tuon \"The Moon'in\"?\n\nMr Brint katsoi ihmetellen salapoliisia. Hänen hämmästyksensä oli\ntodellista.\n\n-- Tunnenko minä kuun? hän toisti. -- Mitä sillä tarkoitatte?\n\n-- En mitään, Krag vastasi astellen ovelle.\n\n-- Te siis aiotte hyljätä minut?\n\n-- Kyllä.\n\n-- Mutta sallikaa minun edes vielä kerran keskustella teidän kanssanne.\nSopiiko teille huomenna kello 10 hotellissani?\n\n-- Erinomaisesti.\n\nKrag poistui ja mr Brint päätti tehdä samoin. Hän asui nimittäin\nkokonaan toisessa kaupunginosassa.\n\nKun Krag aikoi astua vuorikiipeilijöiden huoneeseen, kohtasi hän ovella\ntarjoilijan, joka juuri aikoi viedä erään nimikortin sisälle.\n\n-- Tänään täällä käy runsaasti vierailijoita, hän sanoi. -- Siellä\nodottaa taas eräs herra.\n\nKrag otti kortin ja luki:\n\n      Wampen.\n\n-- Vakoilijat alkavat kokoontua, hän ajatteli. -- Saalis houkuttelee ja\nmolemminpuolinen neuvottomuus tekee heidät seurustelunhaluisiksi. Mutta\nitsekin hapuilen pimeässä -- mitä hittoa tuo \"The Moon\" tarkoittaa?\n\nHän astui huoneeseen.\n\n\n\n\nXXXIII.\n\nWAMPENKIN KOETTAA ONNEAAN.\n\n\nKun Asbjörn Krag tuli vuorikiipeilijöiden huoneeseen, vallitsi siellä\nehdoton hiljaisuus. Se paljasti, että siellä oli juuri puhuttu\nsellaista, mikä ei ollut tarkoitettu tulijan kuultavaksi.\n\n-- He ovat puhuneet minusta, Krag ajatteli.\n\nMutta näennäisesti hän ei kiinnittänyt lainkaan huomiota huoneessa\nvallitsevaan painostavaan hiljaisuuteen. Nopealla silmäyksellä hän\ntutki tilannetta. Insinööri Barra oli pistänyt nuo arvoitukselliset\npaperit laukkuunsa.\n\nInsinööri katsahti kysyvästi salapoliisiin.\n\n-- Mies, joka halusi keskustella kanssani, oli vihollisten ensimmäinen\nneuvottelija. Nyt täällä on odottamassa jo toinen.\n\nHän ojensi Wampenin käyntikortin insinööri Barralle.\n\nBarra vilkaisi korttiin, soitti ja käski tarjoilijan ohjaamaan\nodottavan herran huoneeseen.\n\nHetken kuluttua Wampen astui sisälle. Oli kulunut ainoastaan muutamia\ntunteja siitä kuin he viimeksi olivat kohdanneet hänet. Nyt hänen\nkasvoiltaan saattoi havaita, että nuo tunnit olivat olleet hänelle\nvaikeita. Hän koetti näytellä rauhallista, mutta hän ei sittenkään\nvoinut peittää silmissään palavaa kiivasta ja kärsimätöntä katsetta.\n\nInsinööri Barra ei sanonut mitään tulijalle vaan odotti, että tämä\npuhuisi ensiksi.\n\n-- Minä tiedän, mitä on tapahtunut, Wampen sanoi. -- Sateenkaarikirja\non varastettu.\n\n-- Niin, se on ainakin kadonnut pankissa olevasta Sobralin\ntallelokerosta, insinööri Barra vastasi. -- Onko ystävänne kovin\nepätoivoissaan?\n\n-- Minä oletan, Wampen vastasi, että ystäväni, kuten suvaitsette häntä\nkutsua, ei tällä hetkellä aavistakaan, mitä on tapahtunut.\n\n-- Silloin te ette liene keskustellut hänen kanssaan. Onko hän paennut?\n\n-- Ei, vakoilija vastasi, hän on edelleenkin hotellissa ja minä\nkeskustelin hänen kanssaan vajaa tunti sitten.\n\n-- Vai sillä tavalla. Siinä tapauksessa olette tehnyt sen jossakin\nmäärätyssä tarkoituksessa. Arvaanko oikein, jos oletan, että teillä on\nitsellänne siitä jotakin hyötyä, että ystävänne ei saa tietää\ntapauksesta mitään?\n\nWampen tunsi itsensä ilmeisesti loukatuksi toisen häpeämättömän\näänensävyn vuoksi, mutta hän salasi kiukkunsa. Seurasi silmänräpäyksen\nhiljaisuus, jolla ajalla Wampen näytti taistelevan itsensä kanssa aivan\nkuin epätietoisena päätöksestä, joka hänen oli tehtävä. Vihdoin hän\nastui pöydän ääreen ja sanoi matalalla, katkonaisella äänellä:\n\n-- Minä tunnustan... minä tunnustan, että te olette voimakkaampia.\n\nInsinööri Barra hymyili ja hänen esimerkkiään seurasivat muut\nvuorikiipeilijät.\n\n-- Oletteko tullut tänne vain sen vuoksi, että saisitte tilaisuuden\nsanoa meille tuon? insinööri kysyi. -- Minä muistelen, että esititte\naivan päinvastaisen mielipiteen ensimmäistä kertaa täällä käydessänne.\n\n-- Aivan oikein, mutta tilanne on siitä lähtien huomattavasti\nmuuttunut. Nyt minulla on syytä sanoa niin. Te olette saaneet\nSateenkaarikirjan haltuunne.\n\n-- Mikä kertakaikkiaan merkitsee sitä, että me olemme voittaneet. Kun\nte olitte täällä viimeksi, onnistuimme saamaan käsiimme\nsalakirjoitusavaimen. Nyt meillä on myöskin alkuperäinen asiakirja.\nMeillä on kaikki mitä tarvitsemme, emmekä kaipaa teidän\ntunnustuksianne.\n\nWampen hymyili.\n\n-- Ajakaa hiukan hitaammin, hän sanoi, ajakaa _hiukan_ hitaammin.\nTeidän sanoistanne voisi päätellä, että hallussanne on nyt kaikki mitä\ntarvitsette. Mutta tiedän, että samalla kuin saitte haltuunne\nSateenkaarikirjan, ilmestyi eteenne muuan uusi vaikeus. Ennenkuin\nvoitte paljastaa tuon kirjan salaisuudet, täytyy teidän voittaa monia\nvaikeuksia. Ei liene teille aivan outoa, että juuri minulla on teidän\nviimeinen mahdollisuutenne. Juuri sen vuoksi ja syystä, että tiedän\nteidän vaikeutenne, on minulla oikeus tulla luoksenne ja sanoa, että\nolette voimakkaampia.\n\n-- Puhutte paljon järkevämmin nyt, insinööri huomautti, kuin\nensimmäisen käyntinne aikana.\n\nHän katsahti kelloaan.\n\n-- Aikani on hiukan täpärällä, hän jatkoi. -- Voin uhrata teille\nmuutamia minuutteja, ja olen sen vuoksi halukas kuulemaan, mitä teillä\non sanottavaa. Jatkakaa!\n\n-- Hyvä, Wampen vastasi. -- Olen tullut siihen tulokseen, että minulla\nei ole muuta mahdollisuutta, kuin olla suora teitä kohtaan -- ja sen\nvuoksi puhunkin teille täysin vilpittömästi.\n\nKaikki vuorikiipeilijät hymyilivät taas iloisesti. Mutta Asbjörn Krag,\njoka seisoi taaempana kaminan ääressä ja katseli tarkkaan puhujan\nliikkeitä ja ilmeitä, ihmetteli sitä pettävää yhdenmukaisuutta, jolla\nsekä mr Brint että Wampen esittivät asiansa. Ja mikäli hän käsitti, ei\nWampenkaan laskenut tällä hetkellä leikkiä. Miehen kalpea otsa,\nhikipisarat ohimoilla, hermostuneesti nytkähtelevät sormet, kaikki nuo\nmerkit viittasivat siihen, että mies oli päättänyt toteuttaa päätöksen,\njonka tekeminen oli vaatinut sisäisiä taisteluita. Wampen jatkoi:\n\n-- Niin, insinööri Barra, olen ollut Sobralin luona, mutta en ole\npuhunut hänelle tapahtumasta mitään. Tiedättekö miksi? Niin, sen\nvuoksi, että asemani ei olisi käynyt hiukkastakaan paremmaksi jos\nolisin hänelle siitä puhunut. Sensijaan saatoin voittaa aikaa ja uusia\nmahdollisuuksia vaikenemalla koko jutusta. Kun viimeksi olin täällä,\narvasitte te ainakin yhdessä suhteessa oikein: Juuri Sobral lähetti\nminut silloin luoksenne.\n\nInsinööri Barra nyökkäsi.\n\n-- Sähköttikö hän teille? insinööri kysyi.\n\n-- Kyllä, Wampen vastasi. -- Hän oli pannut maat ja taivaat liikkeelle\nsaadakseen minut käsiinsä. Ja minkä vuoksi? Niin, juuri sen\nvuoksi, ettei hänellä ollut ilman minun apuani mitään hyötyä\nSateenkaarikirjasta. Salakirjoitusavain oli minulla. Hänellä ei\nnäinollen ollut muuta mahdollisuutta kuin yrittää saada aikaan\njonkinlainen sopimus minun kanssani. Minä tulin ja käskin hänen tehdä\ntarjouksen.\n\n-- Ja sitä te ette hyväksynyt?\n\n-- Ei pidä koskaan hyväksyä ensimmäistä tarjousta. Oltuani Oslossa\nmuutaman tunnin käsitin joutuneeni keskelle kansainvälistä\nvakoilijajoukkuetta. Sain tietää, että myöskin te olitte kaupungissa ja\njuuri sitä mahdollisuutta halusin mielelläni käyttää hyväkseni.\n\n-- Suunnitelmanne, insinööri sanoi, ovat olleet todella ihastuttavia.\nTarjoamalla minulle salakirjoitusavainta ja ehdottomalla, että\nvarastaisin Sateenkaarikirjan luulitte siis ansaitsevanne vielä\nenemmän?\n\n-- Tahi toisin sanoen varasin itselleni toisen paluutien. Juuri sillä\ntavallahan _me_ yleensä työskentelemme, hän sanoi erikoisella\näänenpainolla.\n\n-- Mutta sen sijaan menetitte viimeisenkin aseenne,\nsalakirjoitusavaimen.\n\n-- Aivan oikein. Kello kolme viime yönä piti minun lopullisesti\nneuvotella Sobralin kanssa. Menin täältä suoraan hänen luokseen.\nMatkalla oli minulla aikaa ajatella. Jos olisin ilmoittanut hänelle,\nettä arvokas paperi ei enää ollutkaan hallussani, olisi hän nauranut\nminulle ja pitänyt minua asiaankuulumattomana henkilönä. _Meidän_\nkesken ei ole vallalla sen parempaa toveruutta. Päätin voittaa aikaa.\nPyysin häneltä suunnattoman summan, joka vallan tyrmistytti hänet, ja\nannoin hänelle ajatusaikaa tähän aamuun kello seitsemään. --\nTarvitseeko minun selittää teille tarkemmin?\n\nSeurasi hetken hiljaisuus.\n\nWampen ja insinööri Barra silmäilivät toisiaan muutaman sekunnin.\nSitten insinööri kysyi -- ja Asbjörn Kragin täytyi itsekseen ihmetellä,\nmitenkä insinööri osasi tehdä juuri samat kysymykset, jotka hän vähää\naikaisemmin oli esittänyt mr Brintille --:\n\n-- Onko Sateenkaarikirja teidän hallussanne?\n\n-- Ei.\n\n-- Onko teillä tuo salakirjoitusavain?\n\n-- Ei.\n\n-- Hyvä, siinä tapauksessa en voi käsittää muuta, kuin että te tulette\ntänne jonkinlaisena avunpyytäjänä. Myöskin minun täytyy pitää teitä\nasiaankuulumattomana henkilönä. _Meidänkään_ välillämme ei voi vallita\ntämän parempaa toveruutta.\n\nSilloin Wampen iski nyrkkiinpuserretun kätensä pöytään.\n\n-- _Teillä_ on asiakirja ja siihen kuuluva avain, se on totta, hän\nhuudahti kiukkuisesti. -- Mutta voitteko sittenkään paljastaa\nsalaisuutta? Ette. Olette yhtä avuton kuin minäkin. Tuon salaisen\nasiakirjan sisältö saadaan selville avaimen avulla, joka nyt on myöskin\nhallussanne, mutta ennenkuin käsitätte avaimen tarkoituksen,\ntarvitsette vielä _kolmannen_ avaimen, _ja sitä ei teillä ole_!\nKäsitättekö nyt, että en sittenkään ole niin avuton kuin aluksi\nluulitte?\n\n-- Kyllä, siinä tapauksessa, että tuo kolmas asiakirja on teidän\nhallussanne, insinööri vastasi. -- Onko se teillä?\n\n-- Ei.\n\nInsinööri nauroi jälleen.\n\n-- Mutta minä tiedän, kenellä se on, Wampen jatkoi. Kun Asbjörn Krag\nkuuli tämän, ajatteli hän heti:\n\n-- Siinä tapauksessa se ei voi olla kenelläkään muulla kuin Sobralilla.\n\nSamassa puhelin soi. Vastattuaan ojensi insinööri kuulotorven Kragille.\n\n-- Joku henkilö, jota en tunne, haluaa puhua kanssanne, hän sanoi.\n\nKrag tarttui kuulotorveen. Hän kuuli salapoliisi Björnin äänen.\n\n-- Onko kaikki kunnossa? Björn kysyi.\n\n-- Kyllä, Krag vastasi.\n\n-- Hyvä. Täällä on sitäpaitsi muuan mieshenkilö, joka haluaa\nkeskustella kanssasi. Hän on joku ulkomaalainen.\n\n-- Mikä hänen nimensä on? Krag kysyi.\n\n-- Hänellä on varsin omituinen nimi. Hän kutsuu itseään Sobraliksi.\n\n-- Minä tulen, Krag vastasi. -- Pyydä häntä odottamaan.\n\nKrag laski kuulotorven takaisin paikoilleen.\n\n\n\n\nXXXIV.\n\nARPINAAMAINEN MIES.\n\n\nPuhelinkeskustelun jälkeen kääntyi Asbjörn Krag insinööri Barran\npuoleen ja sanoi:\n\n-- Keskustelu oli aivan merkityksetön.\n\nJa viitaten vakoilija Wampeniin hän jatkoi:\n\n-- Haluaisin mielelläni kuulla hänen ehdotuksensa hiukan tarkemmin\nmääriteltynä.\n\nInsinööri hymyili puolittain ivallisesti ja puolittain uhkaavasti\nKragille sanoen:\n\n-- Nyt toverinne soitti teille ja kuuli, että kaikki oli kunnossa. Nyt\nhän ei enää soita. _Jos te jäisitte tänne_, ei kukaan osaisi kiinnittää\nhuomiotaan teidän katoamiseenne.\n\n-- Päinvastoin, Krag vastasi. -- Ilmoitin toverilleni, että tulen pian.\nHe odottavat minua. He tietävät, että olen sangen uhkarohkealla\nmatkalla. Vielä on monia pankkiryöstön yhteydessä olevia arvoituksia\nratkaisematta. Jos en saavu poliisilaitokselle määrätyn ajan kuluttua,\nsoittavat he tänne ja ellen silloin ole vastaamassa, ei kestä montakaan\nminuuttia, ennenkuin koko poliisilaitoksen miehistö on kintereillänne.\nSellainen on tilanne tällä hetkellä.\n\nInsinööri pudisti leikillisesti päätään.\n\n-- Ainaista epäluuloa, hän mutisi, ainaista epäluuloa. Sitten hän\nkääntyi jälleen Wampenin puoleen, joka tällä välin oli ilmeisellä\nmielenkiinnolla kuunnellut vihollistensa keskustelua ja luullen\nkäsittävänsä sanojen takana piilevän tarkoituksen, uskoi voivansa vielä\nkäyttää niitä hyväkseen.\n\n-- Minkälaisen ehdotuksen aiotte tehdä? insinööri kysyi.\n\n-- Ehdotan, että yhdistetyin voimin yritämme hankkia käsiimme\nasiakirjan, joka meiltä nyt puuttuu ja jota voimme kutsua vaikka\nA-avaimeksi.\n\nMutta ennenkuin voimme ryhtyä sellaiseen yritykseen, täytyy meidän\ntietää missä kysymyksessä oleva avain on.\n\n-- Aivan oikein. Se on Sobralilla.\n\nInsinööri teki kädellään liikkeen, aivankuin hän olisi aikonut\npyydystää käsivarsiensa sisäpuolelle kaikki vuorikiipeilijät.\n\n-- Katsokaa näitä herroja, hän sanoi, jos antaisin heille tehtäväksi\nhankkia minulle hinnalla millä hyvänsä tuon A-asiakirjan,\nsuorittaisivat he tehtävän mitä suurimmalla mielihyvällä, mutta jos\nehdottaisin heille, että tuo tehtävä luovutettaisiin jollekin\nVuorikiipeilijäin kerhoon kuulumattomalle henkilölle, niin...\n\n-- Silloin me kuolisimme häpeästä, mr Fitzpocket sanoi, hyväksyvän\nmuminan kuuluessa kaikkien muiden kerhon jäsenten taholta.\n\nInsinööri Barra katsoi jälleen kysyvästi Wampeniin.\n\n-- Mitä siihen sanotte? hän kysyi.\n\n-- Nyt ei ole kysymys asian urheilullisesta puolesta, Wampen vastasi.\n-- Niin, hyvät herrat, suokaa minulle anteeksi, mutta minä asetan\nurheilun vasta toiselle tahi kolmannelle tilalle. Nyt on toimittava\nniin, että saamme nopeasti tuon puuttuvan asiakirjan haltuumme. Jos tuo\npaperi on vielä Sobralilla, on minun helpompi urkkia selville, missä\nhän sitä säilyttää, sillä hän pitää ainakin toistaiseksi minua\nliittolaisenaan. Mutta teidän ja ystävienne suhteen on asia toisin,\nsillä te olette hänen leppymättömiä vihollisiaan. Uskon, että minun on\nhelpompi saada haltuuni Sobralin hallussa oleva paperi kuin ne, jotka\nnyt ovat teidän hallussanne. Sen vuoksi haluan neuvotella juuri teidän\n-- voimakkaamman puolueen kanssa. Palvelukseni eivät varmaankaan olisi\nteille aivan arvottomia. Sanokaamme, että ne saattavat olla yhtä\narvokkaita kuin kenenkä muun tahansa suorittamat. Siinä tapauksessa\ntulen olemaan palkkiooni tyytyväinen.\n\nInsinööri käännähti. Muut vaikenivat. Kello löi viisi. Insinööri laski\nlyönnit ja sanoi:\n\n-- Vajaan kolmen tunnin kuluttua lähtee mannermaan pikajuna. Ennen sitä\nmeidän täytyy suorittaa tehtävämme loppuun. Ottaen huomioon ajan\nniukkuuden täytyy meidän tällä kertaa syrjäyttää asian urheilulliset\nnäkökohdat. Suostun tarjoukseenne. Luuletteko, että asia on selvä kello\n7,30 mennessä?\n\n-- Kyllä.\n\n-- Missä Sobral nyt asuu?\n\n-- Eräässä pienessä hotellissa sataman lähettyvillä -- Hotelli\nStortingetissä.\n\n-- Voitteko ohjata meidät hänen huoneeseensa niin, ettei hän huomaa\nsitä?\n\nWampen aikoi juuri vastata tähän kysymykseen, kun Asbjörn Krag\nsekaantui keskusteluun.\n\n-- Uskon, että voin siinä suhteessa auttaa teitä, hän sanoi. -- Mitä\najattelette siitä, jos pidättäisin Sobralin poissa asunnostaan puolisen\ntuntia tahi kauemminkin?\n\n-- Sobral on varsin epäluuloinen, Wampen sanoi, ja hän tietää, että te\nolette hänen vihollisensa. Ei ole helppo pettää häntä.\n\nKrag istuutui.\n\n-- Uskon varmasti onnistuvani, hän sanoi. -- Nyt minä lähden ja\nkymmenen minuutin kuluttua soi tuo puhelin. Insinööri Barra vastaa ja\nhän kuulee äänen sanovan: _Kissa on poissa_. Se on merkki. Silloin\nvoitte huoleti mennä Hotelli Stortingetiin. Lähimmän puolen tunnin\naikana ei Sobral tule sinne. Sen voin vakuuttaa.\n\n-- En pidä odottamisesta, insinööri vastasi tyytymättömänä. -- Mutta\njos mitään puhelinsoittoa ei kuuluisikaan?\n\n-- Siinä tapauksessa minä olen varmasti kuollut, Krag vastasi\nhymyillen.\n\nInsinööri ojensi hänelle kätensä.\n\n-- Minä odotan kymmenen minuuttia, Barra sanoi. Krag poistui nopeasti.\nKaikkien katseet seurasivat häntä, kun hän asteli pitkän käytävän läpi,\nmutta Kragilla oli sellainen tunne, että juuri Wampenin tarkkaava,\nkysyvä ja kavala katse kauimmin seurasi häntä. Aivan kuin tämä viime\nhetkessä olisi aavistanut Kragin avulla pääsevänsä parempaan, vähemmän\nnöyryyttävään tulokseen.\n\n-- He ovat ihmeellisiä ihmisiä, Krag ajatteli kulkiessaan. -- He ovat\nihmisiä, joille epäluotettavuus ja uskottomuus on muodostunut\njonkinlaiseksi tieteeksi, ihmisiä, jotka ovat nykyaikaisen politiikan\nepämiellyttävimpiä aikaansaannoksia.\n\nKun hän hotellin ulkopuolella astui autoon, huomasi hän erään tumman\nvarjon liikahtavan vastapäisessä porttikäytävässä. Krag tunsi heti\nolion. Se oli mr Brint ja Krag ei voinut olla tuntematta lievää sääliä\ntuota epätoivoista ja pettynyttä miestä kohtaan. Krag muisti hänen\nsanansa henkilöistä, jotka tietävät liian paljon, mutta jotka silti\novat käyneet tarpeettomiksi. Sellaisen henkilön asema on vaarallinen.\n\nEtsivän osaston päivystyshuoneessa odotti Sobral salapoliisia. Luotuaan\nmieheen silmäyksen Krag hätkähti. Sobral hymyili huomatessaan\nsalapoliisin hämmästyksen, sillä hän tiesi mistä se johtui. Sobralilla,\narpinaamaisella miehellä ei enää ollut arpea kasvoissaan. Hän oli\nriisunut sen pois, aivan samoin kuin tavallinen tekotukka riisutaan.\n\n-- Täällä on niin lämmin, Sobral sanoi, että täytyy kulkea\nmahdollisimman ohuesti puettuna.\n\n-- Ettekö halua riisua päällystakkia päältänne? Krag kysyi. -- Se\nauttaa varmasti paljon paremmin kuin tuon paperista valmistetun arven\npoistaminen.\n\nSobral kiitti varsin kohteliaasti ja ripusti takkinsa naulakkoon.\n\nKrag meni erään vartiossa olevan konstaapelin luokse ja kuiskasi tämän\nkorvaan jotakin. Konstaapeli poistui heti sen jälkeen. Sitten Krag\navasi seuraavaan huoneeseen johtavan paksun, täytetyn oven. Sobral\nastui hänen edellään kynnyksen yli. Krag huomasi, että Sobral ei\nlaskenut hattua eikä käsineitä hetkeksikään käsistään. Samassa\nsilmänräpäyksessä kuin Krag sulki oven heidän jälkeensä, kuuli hän\nkonstaapelin ilmoittavan puhelimessa: _Kissa on poissa_. Kaikki oli\nselvää.\n\nSobral sijoitti kiiltävän silinterinsä vihreäverkaiselle pöydälle,\nlaski käsineensä hatun viereen ja istuutui arvokkaasti ja mietteliään\nnäköisenä, kuin henkilö, jolla on tärkeitä ilmoituksia tehtävänään. Kun\nhän istuutuessaan työnsi takkiaan hiukan syrjään, huomasi Krag hänen\ntakataskunsa kohdalla pienen kohouman, joka paljasti, että siellä oli\nrevolveri.\n\nKrag istuutui häntä vastapäätä niin lähelle, että hän saattoi samalla\ntarkemmin silmäillä toisen hattua. Sobral otti päähineensä ja siirsi\nsen syrjemmälle ja samalla hetkellä saattoi Krag huomata hänen\nsilmissään jääkylmän, epäilevän katseen. Kragin aivoissa alkoi\naskarrella muuan ajatus -- omituinen ajatus. Hän tunsi, että muuan\nheikko ja epävarma aavistus oli nyt toteutumaisillaan. Vielä oli kaikki\nepäselvää, jonkinlaisen hämäryyden peitossa, mutta taukoamatta soi\nhänen korvissaan nuo kaksi sanaa: The Moon -- -- -- The Moon -- -- --\n\nHän heräsi ajatuksistaan kuullessaan Sobralin äänen.\n\n-- Minä ihailen teitä.\n\n-- Samaa he kaikki ovat viime tunteina sanoneet, Krag ajatteli.\nÄäneensä hän sanoi yhden ainoan sanan:\n\n-- Todellakin.\n\n-- Te olette seurannut liikkeitäni jo jonkun aikaa, Sobral jatkoi, ja\nte olette onnistunut osittain estämään suunnitelmieni toteutumisen.\nKuten huomannette, olen täysin vilpitön teitä kohtaan.\n\n-- Aivan samoin kuin muutkin, Krag ajatteli.\n\n-- Minulle on koitunut toimenpiteistänne aikalailla harmia ja juuri sen\nvuoksi käännynkin nyt puoleenne. Minun suunnitelmani eivät millään\ntavalla voi kiinnostaa teitä. Te olette poliisivirkailija. Minun\ntoimenpiteeni ovat sellaisia, että poliisilla ei ole mitään tekemistä\nniiden kanssa. Ei yksinomaan sen vuoksi, että poliisilla ei ole\noikeutta sekaantua niihin, vaan senkin vuoksi, että se saattaa olla\nvaarallista. Kun en kuitenkaan voi lähemmin selittää teille\nsuunnitelmiani siinä toivossa, että saisin olla rauhassa, haluan\nsensijaan keskeyttää tarkoituksettoman, minuun kohdistuneen\nmielenkiintonne ilmoittamalla teille arvoituksen, jonka paljastaessanne\nvoitte samalla toimia yhteiskunnan hyväksi.\n\n-- Mitä arvoitusta tarkoitatte? Krag kysyi.\n\n-- Se selviää siitä ilmoituksesta, jonka nyt teen teille. Eräs sangen\nvaarallinen henkilö on tällä hetkellä Oslossa: _Wampen on täällä_.\n\nKrag nauroi.\n\n\n\n\nXXXV.\n\nHATTU.\n\n\n-- Minkä vuoksi te nauratte? Sobral kysyi.\n\nMies puhui hiukan venytellen ja samoin kuin hänen vaatetuksensa, oli\nkoko hänen käytöksensä hiukan keikariin vivahtavaa. Asbjörn Kragin\niloisuuden saattoi käsittää vain _yhdellä_ tavalla, nimittäin siten,\nettä Sobralin juhlallinen ilmoitus ei lainkaan sopinut yhteen tämän\nmuuten niin välinpitämättömän käytöksen kanssa.\n\nMutta Krag ilmoitti iloisuuteensa toisen syyn -- syyn, joka sai\nSobralin hämmästymään.\n\n-- Sen, minkä te kerroitte minulle tärkeänä uutisena, Krag sanoi, olen\ntiennyt jo kahdentoista tunnin ajan. Se, että Wampen on kaupungissa, ei\nole mikään uutinen minulle. Olen tavannut hänet jo useamman kerran.\n\nNyt oli Sobralin vuoro nauraa. Mutta hänen naurunsa oli pingoitettua ja\nsamalla teeskenneltyä. Näytti siltä, kuin hän olisi aikonut lyödä\nkaiken leikiksi. Hän kopeloi taskujaan savukkeita etsien ja kun niitä\nei löytynyt, tarjosi Krag hänelle omiaan. Sytyttäessään sitä Sobral\nsanoi:\n\n-- Hm. Niin, se ainoastaan vahvistaa aikaisemmat sanani. Te, herra\nKrag, olette todella ihailtava.\n\n-- Kiitos, Krag vastasi.\n\n-- Mitä minun piti sanoakaan -- niin --, hän imi innokkaasti\nsavukettaan ja puhalteli ilmaan paksuja savupilviä.\n\n-- Suoraan sanoen olen uskaltanut hiukan ilveillä kanssanne. Minähän en\nole ollut _aivan varma_ siitä, että tiesitte Wampenin olevan täällä ja\nkun mielelläni halusin ensimmäiseksi ilmoittaa sen teille, löin tuon\nvalttini heti esille. Mahdollisesti se ei ollutkaan mikään valtti.\nKuten huomaatte, puhun teille aivan avoimesti.\n\n-- Minä ihailen yhä enemmän ja enemmän ihmisten avomielisyyttä, Krag\nvastasi.\n\nSobral karisti tuhkan savukkeestaan, asetti sen pöydän reunalle ja\nlausui oikealla vakavalla äänellään:\n\n-- Kuulkaahan nyt, on turhaa, että jatkamme tätä ilveilyä. Te tiedätte,\nmikä tuo Wampen on. Hän on kansainvälinen vakoilija, joka muiden muassa\non viime vuosina työskennellyt Skandinaviassa, tahi toisin sanoen,\njonka _luullaan_ työskennelleen täällä. Hänestä ei tiedetä mitään\nvarmaa. Mutta _minä_ tiedän hänestä paljon enemmän kuin kukaan muu.\n\n-- Voitteko luovuttaa hänet minulle? Krag kysyi.\n\n-- Kyllä, Sobral vastasi, mutta ainoastaan määrätyillä ehdoilla.\n\n-- Mainitkaa ne.\n\n-- Ensinnäkin, että jätätte minut rauhaan.\n\n-- Kuka vakuuttaa minulle, Krag kysyi, että te ette ole vielä\nvaarallisempi kuin Wampen?\n\nSobral nauroi. Hän katsahti ympärilleen.\n\n-- Minähän olen tällä hetkellä poliisilaitoksella, hän vastasi, ja\nmiehen, joka on vaarallisempi kuin Wampen, ei ole terveellistä tulla\nkymmentä kilometriä lähemmäksi tällaista laitosta. Ja kun minä sen\nlisäksi ilmoitan tuntevani Wampenin paremmin kuin kukaan muu, pitäisi\nsen myöskin selittää, että hän tuntee myöskin minut. Ettekö vieläkään\nkuule luhistuvan lasihuoneen aiheuttamaa helinää? Luuletteko, että\nantaudun yksinomaan siitä ilosta, että saan samalla luovuttaa muitakin?\n\n-- Mutta voisihan olettaa, Krag huomautti, että Wampen ei koskaan saisi\ntietää, kuka hänet on paljastanut.\n\nSobral pudisti innokkaasti päätään.\n\n-- Ei, hän sanoi, sellaista ei voida ottaa huomioon. Sillä nyt olemme\ntulleet ehtojeni toiseen kohtaan. Haluan nimittäin itse olla mukana\nWampenia vangittaessa. Haluan katsella häntä silmästä silmään.\n\n-- Mitenkä aiotte toteuttaa tuon suunnitelmanne?\n\n-- Se on sangen helppoa. Muistatteko muutamia kuukausia sitten\nKööpenhaminassa ilmitullutta vakoilujuttua, johon muuan\nkoroillaanelävä, Bourke-niminen mies oli sekaantunut? Niin, tuo Bourke\nhävisi ilman, että kukaan sai selville, minne hän joutui. Bourke ja\nWampen ovat sama henkilö.\n\n-- Sen tiedän, Asbjörn Krag vastasi.\n\nSobral hätkähti.\n\n-- Vai niin, te tiesitte senkin. Olettakaamme, että olisimme nyt\nKööpenhaminassa. Siinä tapauksessa Wampen joutuisi moniin ikävyyksiin,\nkuten kuulusteluihin ja muihin sellaisiin, mutta häntä tuskin\nsittenkään voitaisiin vangita, sillä häntä vastaan ei olisi mitään\ntodisteita. Mutta jos minä nyt ilmoittaisin teille asioita, jotka\nkoskevat kansainvälistä vakoilujoukkuetta, joka työskentelee\nSkandinavian valtioissa -- asioita, jotka aiheuttaisivat sen, että\nWampen voitaisiin heti vangita, niin mitä siinä tapauksessa sanoisitte?\n\n-- Niin, siinä tapauksessa epäilemättä lähestyisimme todellisuutta.\n\n-- Minä voin antaa teille tarvitsemanne tiedot. Mutta siinä tapauksessa\nvaadin, että saan olla läsnä häntä vangittaessa ja ottaa osaa hänen\nasuntonsa kotitarkastukseen. Häntä koskevat ilmiantoni ovat\nsenlaatuisia, että voitte huoleti ryhtyä hänen suhteensa sellaisiin\ntoimenpiteisiin.\n\n-- Mutta minkävuoksi asetatte tuollaisia omituisia ehtoja? Krag kysyi.\n\n-- Sen vuoksi, Sobral vastasi, että ainoastaan minä tiedän Wampenin\nkaikki tähänastiset toimenpiteet ja yhteydet ja niin ollen voin\nparhaiten löytää hänen asunnostaan ne todisteet, jotka tarvitaan\nennenkuin hänet voidaan tuomita.\n\n-- Minkä vuoksi tahdotte välttämättä saada hänet tuomituksi?\n\n-- Sen vuoksi, että tarjous, jonka teille tein, olisi todella arvokas.\nLuovutan Wampenin teille sitä vastaan, että suostutte ensimmäiseen\nehtooni -- annatte minun olla rauhassa.\n\n-- Jos nyt lupaan suostua tarjoukseenne, niin mitä takeita teillä on\nsiitä, että pysyn lupauksessani?\n\nSobral levitti kätensä.\n\n-- Herrasmiehen sana, hän sanoi.\n\n-- Hyvä, minä suostun siihen ehdotukseen. Mutta ennenkuin voimme ryhtyä\ntoimenpiteisiin, täytyy meillä olla Wampenin vangitsemismääräys. Ja\nsitten teidän täytyy kertoa minulle kaikki mitä hänestä tiedätte.\n\n-- Sen teen.\n\n-- Te asutte Hotelli Stortingetissä, eikö niin?\n\n-- Kyllä. Senkin siis tiedätte?\n\n-- Niin, tiedän senkin. Krag nousi tuoliltaan.\n\n-- Odottakaa minua siellä neljännestunnin kuluttua, hän sanoi, hankin\nsillä aikaa vangitsemismääräyksen. Jos voitte järjestää niin, että\nWampen silloin on lähettyvillä, käy kaikki erinomaisesti.\n\n-- Teen parhaani. Myöskin Sobral nousi nyt paikaltaan. Molemmat miehet\nseisoivat vastakkain. Sobral ei enää ollut niin itsetietoinen. Vaikutti\nsiltä, kuin hän olisi epäillyt, ettei Krag edes viitsinyt punnita hänen\nehdotuksiaan, vaan oli pidättänyt häntä täällä jostakin toisesta\nsyystä. Krag tarttui Sobralin hattuun ojentaakseen sen kohteliaasti\nomistajalleen. Hän oli vielä kerran miettivinään asiaa ja punnitsi\nsamalla hajamielisesti hattua kädessään. Jälleen hän huomasi nopean ja\nepäilevän katseen Sobralin silmissä tämän tarttuessa hattuunsa.\n\n-- Olkaa hyvä, Krag sanoi, kohtaamme pian. Koko juttu on suoritettu\nvarsin lyhyessä ajassa.\n\nKun Sobral oli poistunut huoneesta kiiruhti Krag ikkunaan. Hän huomasi,\nettä Sobral oli pysäyttänyt erään auton ja nyt läksi ajamaan siihen\nkaupunginosaan päin, jossa tuo pieni hotelli oli. Krag asettui\nyhteyteen Hotelli Victorian kanssa. Insinööri Barra oli jo palannut\ntutkimusmatkaltaan.\n\n-- Olemme perinpohjin tarkastaneet Sobralin huoneen, insinööri sanoi,\nmutta emme löytäneet mitään. Nyt meidän täytyy saada käsiimme hänet\nitsensä. Odotamme täällä kymmenen minuuttia.\n\n-- Miksi ette kauempaa? Krag kysyi.\n\n-- Hyvä ystävä, insinööri vastasi, meillä ei ole minuuttiakaan\ntuhlattavana. Jos teillä ei ole halua olla mukana kaappauksessa, niin\npysytelkää kotona. Me emme voi odottaa kauempaa.\n\n-- Minä tulen, Krag sanoi.\n\nHän mietti hetken Sobralin ehdotusta. Hän oli heti käsittänyt, mitä se\nsisälsi. Todellisuudessa tuo teeskentelevä keikari saattoi olla\ninsinööri Barran jälkeen vaarallisin mies niistä kaikista\nsalaperäisistä olioista, jotka tällä hetkellä olivat pesiytyneet Norjan\npääkaupunkiin. Sobral luuli edelleenkin, että salakirjoitusavain oli\nWampenin hallussa, eikä hänellä ollut aavistustakaan pankkiin tehdystä\nsisäänmurrosta. Wampenin vaatima huimaava summa oli saanut hänet\nsuunniltaan ja sitten hän oli keksinyt tuon nerokkaan suunnitelman,\nuskoen siten saavansa salakirjoitusavaimen haltuunsa. Jos hän saisi\navustaa poliiseja kotitarkastuksessa, voisi hän helposti jossakin\nsopivassa tilaisuudessa anastaa tuon arvokkaan asiakirjan. Kaikki tämä\nviittasi siihen, että puuttuva avain oli hänen hallussaan.\n\nKrag avasi seuraavaan huoneeseen johtavan oven.\n\n-- Björn, hän huusi, anna minulle valepuku numero neljä.\n\nHetken kuluttua hänelle ojennettiin vaatekappaleita, joihin kuului\nmyöskin jonkinlainen virkalakki. Krag pukeutui nopeasti. Valmiiksi\npukeutuneena hän muistutti jonkin pienemmän hotellin vahtimestaria --\ntuollaista epäilyttävää oliota, josta on vaikea päätellä, onko hän\n_vain_ vahtimestari. Krag asettui peilin eteen muuttaakseen ihomaalin\nja tekoparran avulla muunkin ulkomuotonsa pukuaan vastaavaksi.\n\n-- Ihmeellistä, Krag ajatteli, mitenkä nuo ihmiset koettavat pettää\ntoisiaan. Jotta tämä kaappaus onnistuisi, täytyy minun puolestani\ntoimia niin, että petän heitä kaikkia.\n\nSaatuaan työnsä parin minuutin kuluttua valmiiksi hän katsahti\nkelloaan.\n\n-- Kunhan aika vain ei kävisi liian täpärälle, hän mietti. -- Kaikesta\npäätellen täytyy kaappauksen olla suoritettuna ennen mannermaajunan\nlähtöä.\n\nSen jälkeen hänen ajatuksensa siirtyivät kokonaan muualle ja hän lausui\npuoliääneen sanan, joka toisten mielestä olisi saattanut tuntua\ntarkoituksettomalta, mutta Asbjörn Kragille se merkitsi lopullista\nselvitystä, pääasiaa rohkeassa ja mielikuvituksellisessa yhdistelmässä.\n\n-- Hattu, hän mutisi. Ja kun hän astui ovesta ulos, jatkoi hän:\n\n-- Siitä ei voi olla epäilystäkään -- _hattu_.\n\n\n\n\nXXXVI.\n\nHOTELLI STORTINGETISSÄ.\n\n\nEnnenkuin Asbjörn Krag poistui poliisilaitokselta, kirjoitti hän lyhyen\nkirjeen insinööri Barralle, jossa hän ilmoitti, että ellei hän saapuisi\nheidän luokseen kymmenen minuutin kuluttua, voisivat herrat\nvuorikiipeilijät toimia ilman häntä. Siinä tapauksessa hän nimittäin\nolisi hotelli Stortingetissä tahi jossakin sen läheisyydessä ja voisi\nniinollen tarpeen vaatiessa avustaa toisia heidän yrityksessään. Hän\nlähetti erään konstaapelin viemään kirjettä hotelli Victoriaan. Krag\nlaski, että jos konstaapeli suorittaa matkan hitaasti kävellen, saapuu\nhän juuri viimeisillä minuuteilla perille.\n\nAsbjörn Krag loi vielä silmäyksen peiliin, varustautui revolverilla ja\notti mukaansa pienen kotelon, joka sisälsi erilaisia lääkkeitä ja\nkiiruhti sitten autoon, jolla läksi ajamaan kohti tuota pientä, sataman\nlähettyvillä olevaa hotellia. Hän pysähdytti auton jonkun matkan päässä\nsiitä ja kulki lopun matkasta jalan.\n\nSalapoliisi oli varsin tyytyväinen tavattuaan etsimänsä hotellin\neteisessä yövartijan, joka aikaisemmin oli ollut tekemisissä poliisin\nkanssa ja jota parhaillaan etsittiin muutamien taskuvarkauksien vuoksi.\nMies vallan lamaantui kun Asbjörn Krag näytti hänelle poliisimerkkiään.\nHän piti itseään jo menetettynä miehenä kun Krag käski hänet kanssaan\nerääseen portaiden vieressä olevaan sivuhuoneeseen.\n\n-- Tällä kerralla en etsi sinua, Krag sanoi yövartijalle. -- Jos olet\nviisas ja tarkkaavainen, niin saat livistää tämän kerran. Anna avaimesi\nminulle.\n\nMies antoi hänelle avaimet. Hän oli aikaisemmin ollut tekemisissä\nsalapoliisin kanssa ja tunsi nyt hänen äänensä.\n\n-- Muutamia minuutteja sitten tuli eräs täällä asuva ulkolainen herra\nhotelliin. Eikö totta?\n\n-- Kyllä. Kysymyksessä oleva herra asuu huoneessa numero 24.\n\n-- Hyvä. Antoiko hän mitään määräystä sinulle?\n\n-- Hän ilmoitti odottavansa erästä vierasta.\n\n-- Onko täällä yhtään vapaata huonetta?\n\n-- Kyllä, herra nähköön, hotellissa ei tällä hetkellä ole montakaan\nvierasta. Numero 12 on vapaa. Se on suuri huone.\n\n-- Hyvä. Mene siinä tapauksessa tuon ulkolaisen herran luokse ja\nilmoita hänelle, että muuan herra odottaa häntä huoneessa numero 12.\nSen jälkeen ohjaat hänet kysymyksessä olevaan huoneeseen.\n\nYövartija käsitti, että nyt oli kysymys vaarallisemmista rikollisista\nkuin hänestä ja nuorukaisille ominaisella seikkailunhalulla hän oli\nheti valmis toimimaan niinkuin oli käsketty.\n\n-- Odotatteko todellakin häntä siellä? mies kysyi.\n\n-- En, Krag vastasi. -- Sitten kun olet ohjannut herran numero 12:een,\nilmoitat hänelle, että minä tulen heti.\n\nSalapoliisi jäi odottelemaan portaissa olevaan syvennykseen. Hetken\nkuluttua hän kuuli ääniä. Sobral ja yövartija keskustelivat. Äänet\nvaikenivat ja joku ovi suljettiin. Silloin Krag kiiruhti ylös portaita.\nNopeasti hän ennätti numero 24 kohdalle ja kuten hän oli toivonutkin,\noli Sobral jättänyt huoneensa oven lukitsematta. Huone, johon hän nyt\nastui, oli aivan tavallinen, sellainen, joita on kaikissa pienissä\nhotelleissa. Ikkuna johti pienelle, istutuksilla koristetulle\ntakapihalle, jonka keskellä kasvava tuuhea puu aiheutti sen, että huone\nnäytti puolipimeältä. Sänky oli koskemattomana; ilmeisesti ei Sobral\nollut lainkaan nukkunut koko yönä. Pöydällä oli muutamia kirjoja ja\ntahrittu paperiarkki. Huoneen yhdessä nurkassa olivat Sobralin\nmatkalaukut päällekkäin. Ruusunvärisen kaihtimen takana oli naulakko,\njonne hän oli ripustanut vaatteensa. Sen vieressä oli toinen naulakko,\njossa oli useampia päähineitä. Kragia ei kiinnostanut miehen\nmatkatavarat tahi mahdolliset paperit. Sensijaan hän kiiruhti naulakon\nääreen ja otti käteensä Sobralin kiiltävän silinterin.\n\nHattu oli englantilaista tekoa. Sen soikeassa pohjassa oli tehtaan nimi\nja osoite painettuina: Bishop Co, 234 Strand, W. C. Ilokseen Krag\nhuomasi, että vuorin neulokset olivat aivan hiljakkoin uudelleen\nneulotut. Ohuella, terävällä veitsellä Krag ratkoi neulokset auki ja\nirroitti vuorin. Mitä hän odotti löytävänsä? Uuden asiakirjan, uuden\npaperin täynnään samanlaisia, salaperäisiä merkkejä kuin\naikaisemmatkin? Hän ei löytänyt mitään muuta kuin palasen vahakangasta,\nsellaisen, jonka hatuntekijät tavallisesti terveydellisistä syistä\nasettavat hatunvuorin ja hatun ulkokuoren väliin. Salapoliisi veti\nvahakankaan esille. Hän tarkasti sitä. Jos joku tällä hetkellä\nsalapoliisin tietämättä olisi tarkastellut häntä, olisi hän huomannut,\nettä Krag ei enää ollut niin rauhallinen kuin tavallisesti. Hän oli\nniin innoissaan, että hänen kätensä vapisivat huomattavasti. Vahakangas\noli luonnollisestikin samanmuotoinen kuin hatun sisäpuoli, mutta näytti\nsiltä kuin Krag olisi verrannut sitä johonkin aikaisemmin tapaamaansa,\nsamanmuotoiseen esineeseen -- esineeseen, jonka muoto viime tunteina\ntaukoamatta oli antanut hänen aivoilleen ajatuksen aihetta, ja joka oli\nsaanut hänet usein toistamaan noita kahta sanaa: The Moon, The Moon.\n\nMitä yhteyttä saattoi olla noilla kahdella sanalla ja tuolla kirjaimia\nja numeroita täynnään olevalla asiakirjalla -- käsittämättömällä\nsalakirjoitusavaimella ja tällä vahakankaan kappaleella, jossa ei ollut\nminkäänlaisia merkintöjä? Vahakankaassa oli muutamia pieniä reikiä.\nNämä näyttivät erikoisesti kiinnostavan Kragia. Hän laski ne, tarkasti\nniiden asemaa toisiinsa verrattuina. Sitten hän työnsi vahakankaan\ntaskuunsa ja asetti hatunvuorin takaisin niin, ettei hatun omistaja\nensi silmäyksellä huomaisi, mitä oli tapahtunut. Kun tämä oli tehty,\nasetti Krag hatun paikalleen ja poistui huoneesta.\n\nKäytävässä hän saattoi kuulla Sobralin karjuvan numero 12:sta,\nyövartijan koettaessa rauhoittaa häntä sanomalla, että puheille pyrkivä\nherra pian tulisi. Krag vilkaisi hotellin käytävässä olevaan suureen\ntauluun, johon oli merkitty varatut huoneet ja niiden asukkaiden nimet\nja pujahti sitten erääseen vapaaseen huoneeseen. Hänellä oli tulinen\nkiire. Hän sulki oven jälkeensä. Huoneen ikkuna johti kadulle. Krag\nvilkaisi kelloaan ja katsahti nopeasti tyhjälle kadulle. Kaikesta\npäätellen saattoi hän hetkellä millä hyvänsä odottaa insinööri Barraa\nja vuorikiipeilijöitä tänne.\n\nSalapoliisi istuutui kirjoituspöydän ääreen ja piirsi eräälle\nlöytämälleen paperiarkille ulkomuistista aikaisemmin näkemänsä soikion.\nVerrattuaan sitä nyt löytämäänsä vahakankaan kappaleeseen, huomasi hän,\nettä ne olivat täsmälleen samankokoiset. Senjälkeen hän sulki silmänsä\nja koetti muistella missä järjestyksessä nuo arvoitukselliset numerot\nja kirjaimet olivat olleet \"The Moonissa.\" Kragin ei ollut vaikea\nmuistaa sitä, etenkin kun hän melkein kirjaimellisesti käsitettynä oli\nvalokuvannut tuon salaisen asiakirjan aivoihinsa. Piirtämäänsä soikioon\nhän kirjoitti ensiksi kirjaimet, samaan järjestykseen kuin ne olivat\n\"The Moonissa\", siis näin:\n\n             ABC\n            DEFGHI\n           JKLMNOP\n           QRSTUVW\n           XYZ ABCD\n           EFGHIJKL\n           MNOPQRST\n           UVWXYZ A\n          BCDEFGHIJ\n           KLMNOPQR\n           STUVWXYZ\n           12345678\n           9 123456\n             789\n\nKirjaimet päättyivät Z:aan ja alkoivat taas A:sta, joten siis\nenglantilainen aakkosjärjestys toistui kolme kertaa. Lopun soikiosta\nhän täytti numeroilla yhdestä yhdeksään kahteen kertaan.\n\nKesti muutaman minuutin ennenkuin Asbjörn Krag sai soikion täyteen\nkirjaimia ja numeroita. Sitten hän asetti vahakankaan piirtämänsä\nsoikion päälle. Se peitti kaikki muut kirjaimet ja numerot, paitsi\nmuutamia, jotka näkyivät vahakankaassa olevista reijistä.\n\nSoikio oli nyt tämän näköinen:\n\n            E\n               N\n                  C\n       B\n                     R\n            2\n                3 4\n\nAsbjörn Krag tuijotti näitä merkkejä, jotka eivät näyttäneet\nmerkitsevän mitään ja jotka eivät muodostaneet sanaa millään kielellä.\nHän näytti syvästi pettyneeltä. Vihoissaan hän oli repimäisillään\npaperit siekaleiksi, mutta hillitsi kuitenkin itsensä ja merkitsi\nmuistikirjaansa perättäiseen riviin nuo omituiset merkit.\n\nRivi oli tämän näköinen: ENCBR234\n\nHän tuijotti yhä uudelleen näitä kirjaimia ja numeroita. Ne vaikuttivat\nniin salaperäisiltä ja kuitenkin samalla tutuilta. Äkkiä selveni\nhänelle koko totuus kuin salaman valossa. Hän lisäsi riviin kaksi\npistettä ja sai siten kirjaimista muodostumaan lyhennyksen, joka lienee\neniten käytettyjä koko maailmassa.\n\nEnc. Br. (Encyklopædia Britannica).\n\nTavallisesti käytetty, suuren englantilaisen tietosanakirjan lyhennys.\n\nKrag tiesi nyt olevansa oikeilla jäljillä, vaikkakaan hän ei vielä\naavistanut, mitenkä salaisuus oli lopullisesti paljastettavissa. Mitä\ntarkoittivat numerot 2, 3, 4. Ne tuskin saattoivat merkitä sivunumeroa,\nsillä sanakirjan kuului useita eri osia. Mutta sitten hän lisäsi riviin\nvielä yhden pisteen, sillä hän oli pannut merkille, että kakkonen oli\nsoikiossa ollut erillään toisista numeroista. Siten hän sai tulokseksi:\nEnc. Br. 2. 34. Hän merkitsi ilman muuta muistikirjaansa:\n\nEncyklopædia Britannica, osa 2, sivu 34.\n\nNyt hänen oli saatava käsiinsä kysymyksessä oleva englantilaisen\ntietosanakirjan osa. Samassa Krag muisti, että teos oli\nkokonaisuudessaan Oslon poliisilaitoksella.\n\n\n\n\nXXXVII.\n\nLÄHELLÄ MAALIA.\n\n\nKun Krag nousi kirjoituspöydän äärestä, oli hän varma siitä, että hän\ntällä hetkellä oli lähempänä päämaaliaan kuin koskaan aikaisemmin ja\npitemmällä kuin kukaan muu niistä toisista, jotka viime vuorokausien\naikana niin innokkaasti olivat työskennelleet siinä toivossa, että\nsaisivat tuon arvokkaan salaisuuden haltuunsa. Hänestä tuntui kuin\nhänellä jo pitemmän aikaa olisi ollut käsissään muuan tiukka solmu,\njoka nyt oli aukeamaisillaan siitä syystä, että hän onnellisen sattuman\nkautta oli tullut vetäneeksi ainoasta oikeasta nuorasta.\n\nHän oli ratkaissut arvoituksen kiinnittäessään huomiotaan salaisen\nasiakirjan muotoon, suureen soikioon. Kun kirjaimet ja numerot olivat\nolleet juuri tuon soikion sisässä, oli hän aavistanut, että ne eivät\nniinkään suuressa määrin voisi auttaa salaisuuden ratkaisemisessa kuin\nitse soikion muoto. Hänen tarkkaavaisuutensa auttoi hänet oikeille\njäljille silloin kuin hän pani merkille, että Sobral varsin\nhuolellisesti piti silmällä hienoa hattuaan. Vuosien kuluessa hän oli\ntottunut kiinnittämään huomiotaan kaikenlaisiin pikkuseikkoihin, joita\ntoiset olivat pitäneet merkityksettöminä sattumina. Hän ajatteli heti,\nettä hattua verhosi jokin salaisuus, jota Sobral tahtoi varjella\ntoisten uteliaisuudelta. Kun Kragin aivoissa samalla taukoamatta\naskarteli ajatus tuosta salaperäisestä \"The Moon'ista\" ei hän voinut\nolla huomaamatta, että soikio ja hattu olivat samanmuotoiset.\nMyöhemmin, huomattuaan, että vahakankaassa oli muutamia reikiä, hän\nkäsitti olevansa oikeilla jäljillä.\n\n\"The Moon\" oli nykyaikaisen diplomatian nerokkuuden tulos. Se oli ja\npysyi salaisuutena kaikille niille, joilla ei ollut hallussaan molempia\nsalakirjoitusavaimia. Tavalliset salakirjoitukset, joissa kirjaimien\nsijasta on käytetty numeroita, voidaan kärsivällisyydellä saada\nselville. Mutta tässä tapauksessa oli mahdoton saada selville\nSateenkaarikirjan, salaisuuksia, ellei omistanut siihen kuuluvia\nvoimia. Krag tiesi varsin hyvin, että hän nyt oli saanut selville vain\navaimen tarkoituksen, mutta hän oli samalla vakuutettu siitä, että hän\nsen avulla ennemmin tahi myöhemmin saisi selville myöskin\nSateenkaarikirjan sisällön. Mutta hän tiesi myöskin sen, että hänellä\noli vielä suurin vaikeus voitettavanaan. Hänen täytyisi suhteettoman\nlyhyen ajan kuluessa hankkia käsiinsä tuo alkuperäinen, kaikkein\ntärkein asiakirja, joka tällä hetkellä oli hänen vaarallisimman\nvihollisensa, insinööri Barran hallussa. Saavuttaakseen tämän\npäämääränsä täytyisi hänen itsekseen taistella kaikkia muita, samaan\npäämäärään pyrkiviä vastaan. Jos joku heistä olisi tiennyt, mitenkä\npitkälle hän jo oli päässyt tutkimuksissaan, olisi se saattanut\nvaikeuttaa hänen toimiaan, mutta olisi voinut käydä niinkin, että hän\nolisi siitä hyötynyt.\n\nKrag kirjoitti muutamia sanoja poliisilaitoksen päivystäjälle. Hän\npyysi lähettämään itselleen englantilaisen tietosanakirjan toisen osan.\nLisäksi pitäisi lähetin tuoda hänelle samalla poliisilaitoksen\nlaboratoriosta pullollinen ainetta, joka oli varustettu merkillä K. 4.\nLaboratorion neljännessä osastossa valmistettiin erilaisia happoja.\nNiiden avulla tutkittiin asiakirjoja, joiden uskottiin sisältävän\njoitakin kätkettyjä salaisuuksia. Krag itse oli aikaansaanut tämän\nlaboratorion ja tunsi sen paremmin kuin kukaan muu poliisilaitoksen\nhenkilökunnasta. Poliisilaitoksella varmaankin uskottaisiin, että\nAsbjörn Krag oli saanut päähänsä etsiä jotakin salaista tiedonantoa\ntuosta englantilaisesta tietosanakirjasta. Hän lähetti hotellin\nvahtimestarin viemään kirjettä. Sitten hän meni huoneeseen, jossa\nSobral odotti.\n\nKun Krag astui huoneeseen, käveli Sobral kärsimättömänä edestakaisin\npermannolla.\n\n-- Mitä hittoa! hän karjaisi raivoissaan. -- Vielä uusi vahtimestari?\nMiksi hitossa ette ohjaa puheillepyrkijää tänne? Odotan erästä herraa,\njoka haluaa keskustella kanssani.\n\n-- Se olen minä, Krag vastasi. Sobralin kasvot kirkastuivat.\n\n-- Nyt ymmärrän, hän sanoi. -- Mahdollisesti keskustelin juuri teidän\nkanssanne vähän aikaa sitten?\n\n-- Ei, Krag vastasi, ette keskustellut minun kanssani, mutta pian\nsaapuu se vaarallinen henkilö, joka meidän on vangittava.\n\n-- Wampen?\n\n-- Niin, mutta hän ei ole yksin. Tiedättekö mitään Vuorikiipeilijöiden\nkerhosta?\n\nSobral ei vastannut heti. Hän mittaili Kragia tutkivin silmäyksin.\n\n-- Olen kuullut puhuttavan tuosta joukkueesta, hän vastasi. -- Se on\nmuuan salainen englantilainen kerho.\n\n-- Sanokaa minulle suoraan, Krag jatkoi, oletteko joskus ollut tuon\nkerhon jäsenenä?\n\n-- En. Miksi te sitä kysytte?\n\n-- Sen vuoksi, että ajattelin teidän joskus kuuluneen kerhoon ja sitten\nsyystä tahi toisesta eronneen siitä. Siinä tapauksessa teidän ei olisi\npitänyt jäädä tänne. Wampen ei nimittäin tule yksin. Hänen seurassaan\non muuan henkilö -- eräs insinööri Barra.\n\nHuolimatta hämärästä, joka huoneessa vallitsi, saattoi Krag huomata,\nettä Sobral kalpeni.\n\n-- Olen kuullut hänen nimensä, Sobral vastasi, ja tiedän, että hän on\nyhteydessä tuon kerhon jäsenten kanssa. Minä en ole ollut kerhon\njäsenenä, enkä myöskään millään tavalla ole pettänyt heitä, joten\nminulla ei ole mitään pelättävää heidän puoleltaan. Mutta mitenkä\nolette saanut kaiken tuon selville?\n\n-- Olen seurannut Wampenin jälkiä viimeisten vuorokausien aikana, Krag\nvastasi. -- Tiedän, että olette ollut hänen kanssaan tekemisissä.\nViimeksi kuluneiden tuntien aikana hän on ollut eräässä hotellissa\ninsinööri Barran seurassa. En tiedä hänen salaisuutensa laatua, mutta\nsen tiedän, että hän tulee luoksenne tehdäkseen jonkun tarjouksen.\nOletan, että hänellä on kaikki salaiset paperit mukanaan. Näin ollen ei\nsiis ole mitään esteitä kaupan lopulliselle päättämiselle. Ellei\nhänellä ole mukanaan sellaisia esineitä, joiden avulla hänet voidaan\ntuomita, uskallan luvata teille, että hänen asunnossaan toimitetaan\nkotitarkastus.\n\n-- Erinomaista, Sobral sanoi innokkaasti. -- Mutta mitä aiotte tehdä\ninsinööri Barralle?\n\n-- Minulla on omat suunnitelmani, Krag vastasi. -- Ellen kuule väärin,\novat herrat jo tulossa tänne.\n\nAlhaalta kuului heikko kellonsoitto.\n\nKrag riensi alas ja avasi oven. Insinööri Barra ja Wampen seisoivat\nulkopuolella. Krag pani mielihyvin merkille, että vuorikiipeilijät\neivät olleet heidän mukanaan.\n\n-- Haluaisimme tavata -- -- --, Wampen alkoi, mutta insinööri Barra,\njoka oli heti tuntenut Asbjörn Kragin tämän valepuvusta huolimatta,\nkeskeytti sanomalla:\n\n-- Hiljaa! Kääntyen Asbjörn Kragin puoleen hän jatkoi:\n\n-- Missä Sobral odottaa?\n\n-- Numero 12:ssa. Ohjaan teidät hänen luokseen. Insinööri viittasi\nKragin valepukuun.\n\n-- Erinomainen, hän sanoi. -- Palveluksenne käyvät yhä arvokkaammiksi.\nTällä tavoin voitte pidättää kaikki asiaankuulumattomat poissa sen\nhuoneen lähettyviltä, jossa keskustelemme ystävämme kanssa.\n\n-- Tällä hetkellä määräämme me täällä, hän sanoi.\n\nKrag ei voinut karkoittaa itsestään omituista pelkoa, joka oli\nvallannut hänet, kun hän oli huomannut insinöörin kasvoilla olevan\nilmeen. Insinööri Barran piirteet olivat synkät ja uhkaavat hänen\nnoustessaan ylös portaita. Krag pysäytti hänet.\n\n-- Kestääkö neuvottelunne kauan? hän kysyi.\n\n-- Johan sanoin teille, insinööri vastasi, että minulla on sangen\nniukalti aikaa.\n\n-- Mutta minulla on vielä hiukan sanottavaa teille, Krag jatkoi.\n\nInsinööri kääntyi vastahakoisesti salapoliisin puoleen.\n\n-- Mitä tarkoitatte? hän kysyi.\n\n-- Ei mitään murhia, insinööri Barra, Krag vastasi tuijottaen tiukasti\ntoisen silmiin.\n\n-- En ole ihastunut äkkinäisiin kuolemantapauksiin, insinööri vastasi.\n\n-- Teidän täytyy luvata se minulle.\n\n-- Sen voin luvata.\n\n-- Jos te ette pysy lupauksessanne, niin annan sanani teille siitä,\nettä siinä tapauksessa meistä jompikumpi ei poistu elävänä tästä\ntalosta.\n\n-- Hm, insinööri murahti olkapäitään kohauttaen. -- Toivomuksenne\ntoteutuu.\n\nHän läksi nopeasti astelemaan ylös portaita. Krag avasi huoneeseen\njohtavan oven. Kun tulijat astuivat sisälle, nousi Sobral tuoliltaan.\n\nVasta nyt Krag huomasi, että kaihtimet, jotka olivat ikkunoiden edessä,\nolivat väriltään likaisenpunaiset. Aamuauringon säteet, jotka\ntunkeutuivat kaihtimien läpi huoneeseen valaisten sitä puoliksi, loivat\nsamalla sinne omituisen, punertavan valon. Tämä väri pani Kragin\najattelemaan verta. Huone oli itsestäänkin risaisine tuoleineen,\nruosteisine sänkyineen ja tahraisine pöytäliinoineen varsin kurja.\nSitäpaitsi lepäsi kaiken yllä vielä omituinen, uhkaava tunnelma, näiden\nkahden miehen kohdatessa toisensa.\n\nHukkaamatta aikaa turhiin selityksiin astui insinööri Barra Sobralin\neteen, ojensi hänelle kätensä ja sanoi:\n\n-- Olen iloinen tavatessani teidät. Haluan keskustella kanssanne\ntärkeistä asioista.\n\nSobral tervehti toista kohteliaasti, mutta veti äkkiä kätensä takaisin.\n\n-- Onko teillä neuloja käsineissänne? hän kysyi epävarmana ja\npingoitetusti hymyillen.\n\nBarra katsahti kättään.\n\n-- Pyydän anteeksi, hän sanoi, käsineeni nappi näyttää olevan rikki.\n\nÄkkiä Asbjörn Krag käsitti, että jotakin kauheata oli jo tapahtunut.\n\n\n\n\nXXXVIII.\n\nINSINÖÖRI BARRAN KÄDENPURISTUS.\n\n\nInsinööri Barra viittasi pöytään päin.\n\n-- Emmekö istuudu, hän sanoi. -- Emmehän ole rautatieasemalla\nodottelemassa ylimääräisen junan lähtöä.\n\nSobral oli ilmeisesti hiukan hämmästynyt insinööri Barran\nsuorasukaisesta puheesta. Hän ei ollut luullut joutuvansa niin lyhyeen\nja liikemiesmäiseen keskusteluun. Sitäpaitsi oli insinöörin käytöksessä\njotakin kärsimätöntä ja uhkaavaa, mikä sai hänet tuntemaan olonsa\nepävarmaksi.\n\nHän katsahti kysyvästi Wampeniin, mutta tämä vain hymyili hämillään,\naivan kuin hänellä ei olisi ollut mitään sanottavaa ja aivan kuin hän\nolisi jäänyt odottamaan tilanteen kehittymistä. Sen jälkeen Sobral\nkohdisti katseensa Asbjörn Kragiin, mutta kun kauhu, joka oli vallannut\nhänet hetki sitten, insinöörin kädenpuristuksen aikana, vieläkin\nkuvastui hänen silmistään, tunsi Sobral asemansa entistäänkin\nepävarmemmaksi ja hiipivä pelon tunne täytti hänen sydämensä.\n\nJa kuitenkaan ei kohtauksessa näyttänyt olevan mitään pelottavaa. Kolme\nmiestä oli kohdannut toisensa keskustellakseen eräästä liikeasiasta.\nSobral valitsi itselleen viisaimman osan, odottaen toisten puhuvan\nensiksi ja asettautui vielä varmuuden vuoksi istumaan siten, että suuri\npöytä jäi hänen ja hänen vihollistensa väliin.\n\n-- Toivon teidän olevan siksi järkevän, insinööri aloitti, että\nkäsitätte oman asemanne heikkouden.\n\nSobral vastasi:\n\n-- Tietääkseni ei minulla pitäisi olla mitään keskusteltavaa teidän\nkanssanne. Mutta sensijaan haluan mielelläni neuvotella tuon toisen\nherran kanssa.\n\nHän viittasi Wampeniin.\n\n-- Insinööri Barra on ystäväni, Wampen vastasi. -- Voitte aivan hyvin\npuhua asianne hänen läsnäollessaan.\n\n-- Mutta kun kysymyksessä oleva henkilö on minulle aivan tuntematon,\nvaadin, että joku vieras henkilö on keskustelumme todistajana.\nTodistajat ovat aina hyvät olemassa.\n\nHän katsahti hämmästyneenä salapoliisiin ja tämä ei voinut olla\nhuomaamatta omituista, kuumeista kiiltoa, joka Sobralin silmissä paloi.\n\n-- Ehdotan, Sobral jatkoi, että tämä vahtimestari, joka -- -- --\n\nHän ei päässyt pitemmälle. Hänen päänsä alkoi hitaasti huojua, aivan\nkuin henkilön, joka juuri häilyy tiedottomuuden rajamailla. Sobral\ntarttui päähänsä, hänen kätensä vapisivat ja hänen otsansa valahti\nomituisen kalpeaksi. Krag huomasi, että hän yritti nousta paikaltaan\ntarttumalla molemmin käsin edessään olevaan pöydänreunaan, mutta\nepäonnistui. Uudelleen kohdistui hänen katseensa salapoliisiin, aivan\nkuin hän olisi odottanut apua siltä taholta. Hänen ilmeensä vaihtelivat\nnopeasti, muuttuen joka sekunti toisenlaisiksi. Hän oli kuin hukkuva,\njoka taistelee henkensä puolesta. Hänen järkensä näytti jo olevan\npysähdyksissä hänen taukoamatta toistaessaan:\n\n-- Tämä vahtimestari, joka -- -- --, tämä vahtimestari, joka -- -- --\n\nKoko tuon järkyttävän kohtauksen ajan istui insinööri Barra vastapäätä\nSobralia. Hän istui kokoonkyyristyneenä ja tuijotti vastustajaansa\nheikosti hymyillen ja odottavan näköisenä. Krag ajatteli, että kukaan\nmuu ihminen ei saattaisi olla niin eläimellisen raaka kuin insinööri\nBarra juuri nyt istuessaan tuossa odottamassa uhrinsa lopullista\nmenehtymistä. Vaikkakaan Krag itse ei ollut insinöörin vaikutuksen\nalaisena, ei hän silti saattanut karkoittaa inhon tunnetta, nähdessään\ntoisen vahingonilosta loistavat silmät. Wampen vain tuijotti vuoroin\nkuhunkin huoneessaolijaan, yhä enemmän hämmästyneenä.\n\nSobralin viimeisten liikkeiden aikana siirtyi Asbjörn Krag hänen\ntuolinsa viereen. Juuri kun hän ennätti siihen, lysähti vakoilija\nkokoon. Näytti siltä kuin tämän kaula olisi ollut liian heikko\nkannattamaan päätä -- aivan kuin ohut varsi on liian heikko\nkannattamaan kukkaa, joka on käynyt sille liian raskaaksi. Krag asetti\nkätensä hänen otsalleen. Se oli kylmä ja kostea. Nopeasti salapoliisi\nveti esille revolverinsa ja ojensi sen kohti insinööri Barraa.\n\n-- Ette pysynyt lupauksessanne, hän sanoi raivosta vapisevalla äänellä.\n-- Tämä on murha.\n\nInsinööri ei antanut Kragin uhkaavan asenteen pelottaa itseään. Hän\nhymyili vain entistäänkin leveämmin, täysin sydämetöntä,\nvoitonriemuista hymyä, aivan kuin hän vihdoinkin olisi saavuttanut\nkauan kaipaamansa päämaalin.\n\n-- Mutta minä vakuutan teille, Krag jatkoi, että minä puolestani pysyn\nsanassani. Jos te olette murhannut tuon miehen, ette poistu elävänä\ntästä talosta. Älkää liikahtako, vaan pysykää paikallanne! hän karjaisi\nWampenille, joka aikoi nousta tuoliltaan. Tämä jäi komennuksen\nkuultuaan liikkumattomana istumaan ja pelästyneenä tuijottamaan Kragin\nuhkaavannäköistä revolveria.\n\n-- Kuinka olisin voinut murhata hänet? insinööri kysyi. -- Hyvä ystävä,\nen sentään voine tappaa ihmisiä ainoastaan sillä, että katselen heitä.\n\n-- Neula, Krag vastasi.\n\n-- Vai niin, tarkoitatte käsineeni nappia, insinööri Barra vastasi. --\nTehkää minulle se palvelus, että koetatte hänen kaulavaltimoaan.\nTehdäksenne sen ei teidän tarvitse laskea revolverianne.\n\nKrag tunnusteli Sobralin kaulaa. Valtimo löi sangen hitaasti, mutta\nsäännöllisesti.\n\n-- Tiedättekö mitään siitä, miten Caofin vaikuttaa ihmiseen? insinööri\nBarra kysyi.\n\nKrag muisti tuon myrkyn, joka tainnuttaa, mutta ei tapa. Hän laski\nrevolveria pitävän kätensä.\n\n-- Asettakaa hänet sohvalle, insinööri määräsi. Krag ja Wampen nostivat\ntajuttoman ja asettivat hänet sohvalle. Mies oli kuin kuollut. Hänen\nsilmäluomensa olivat kiinni ja hänen kasvonsa pelottavan kalpeat.\n\n-- Ihailen teidän rohkeuttanne ja jalouttanne, herra salapoliisi,\ninsinööri sanoi, alkaen tutkia tiedottoman taskuja.\n\n-- En halua olla murhaajan kanssarikollinen, Krag vastasi. -- Sinä\npäivänä, kun sellaisen rikoksen omasta tahdostani teen, seuraa\nrangaistus rikoksen kintereillä. Minä joko jään taistelupaikalle tahi\nsitten olen ainoa syyllinen.\n\nInsinööri selaili Sobralin lompakkoa. Hän tutki sangen tarkoin jokaisen\nlöytämänsä paperilapun aivan kuin saadakseen selville, oliko niissä\njoitakin näkymättömiä tiedonantoja. Wampen seisoi hänen vieressään ja\nseurasi ilmeisellä mielenkiinnolla toisen liikkeitä.\n\n-- Eräästä asiasta olen kuitenkin käytöksenne avulla päässyt\nvarmuuteen, insinööri jatkoi hajamielisesti, selaillen samalla\nlöytämiään papereita, nimittäin siitä, että ainoastaan käsilläolevat\ntehtävät ovat yhdistäneet meitä. Te suhtaudutte minuun edelleenkin mitä\nsyvimmällä epäluulolla.\n\n-- Oletteko koskaan uskonut asian olevan päinvastoin?\n\n-- Sytyttäkää valo, insinööri sanoi.\n\nWampen sytytti sähkön. Kääntyen Kragiin insinööri jatkoi -- hänen\najatuksensa olivat silmänräpäyksen ajan olleet kokonaan muualla:\n\n-- Ei, hyvä herra, sitä en koskaan ole uskonut. Hän levitti\nneljännesarkin kokoisen paperilapun, jonka hän vähää aikaisemmin oli\nlöytänyt Sobralin takinvuorin sisäpuolelta, ja katseli sitä lampunvaloa\nvasten. Insinööri vihelsi pitkään ja hämmästyneenä. Hän oli löytänyt\njotakin erikoista.\n\n-- Katsokaahan tätä, hän sanoi toisille.\n\nWampen ja Krag astuivat lähemmäksi.\n\nPaperissa näkyi selvästi joitakin merkkejä. Siinä oli kirjaimia ja\nnumeroita.\n\nYöpöydällä oli kynttilä. Insinööri sytytti sen ja lämmitti liekin\nyläpuolella vasta löytämäänsä paperiarkkia niin, että se kävi\nruskehtavaksi ja hiukan käpristyneeksi. Merkit näkyivät yhä selvemmin.\nInsinööri Barra oli jälleen mitä loistavimmalla tuulella.\n\n-- Nämä merkit, hän sanoi, muistuttavat tarkoituksettomassa\nepäjärjestyksessään Sateenkaarikirjan avainta. Koettakaamme ratkaista\narvoitus tämän avulla.\n\n-- Sateenkaarikirjaa ei voida lukea ilman muuta, Wampen huomautti. --\nEnsiksi meidän täytyy saada selville salakirjoitusavaimen tarkoitus.\n\n-- Sellaiset kolminkertaiset arvoitukset, insinööri vastasi,\nratkaistaan parhaiten asettamalla kaikki kolme asiakirjaa rinnakkain.\n\nHän asetti ensiksi pöydälle Sobralilta anastamansa paperin. Sitten hän\notti esille salakirjoitusavaimen, tuon arvoituksellisen \"The Moon'in\"\nja laski sen äskeisen paperin viereen. Wampen huokasi syvään nähdessään\nviimeksimainitun asiakirjan. Viimeiseksi insinööri Barra otti\nlaukustaan Sateenkaarikirjan. Wampen kurottautui niin pitkälle kuin\nsuinkin saattoi. Ja kun hän ei enää voinut ylettyä pitemmälle, näytti\nsiltä kuin hänen silmänsä olisivat pullistuneet ulos kuopistaan.\n\nInsinööri Barra tutki papereita hetken, mutta viimein hänen täytyi\ntunnustaa voimattomuutensa. Asia oli yhtä synkän hämärän peitossa kuin\nalussakin. Kirjaimet ja numerot näyttivät edelleenkin olevan aivan\ntarkoituksettomia.\n\nTällä välin Krag oli käyttänyt tilaisuutta hyväkseen ja kirjoittanut\nmuistikirjaansa Sateenkaarikirjan ensimmäisellä sivulla olevat numerot.\nHän oli miettivinään jotakin vaikeata laskua aivan kuin\nSateenkaarikirjan salaisuus olisi ollut paljastettavissa jonkin\nmatemaattisen laskutehtävän avulla.\n\nInsinööri Barra katsahti salapoliisia ja uskoi tämän todellakin\nyrittävän selviytyä pulasta laskutaitonsa avulla.\n\n-- Pääsettekö yhtään pitemmälle tuon avulla? hän kysyi.\n\n-- En, Krag vastasi mahdollisimman tyytymättömällä äänellä.\n\nSamassa hotellin ovikello soi. Krag nousi paikaltaan.\n\n-- Menettekö? insinööri kysyi.\n\nKrag ei vastannut. Hän vain viittasi virkapukuunsa.\n\nBarra katsahti Wampeniin. Sitten hänen katseensa osui sohvalla\ntiedottomana makaavaan Sobraliin. Hän nyökkäsi Kragille.\n\n-- Aivan oikein, hän sanoi. -- Menkää vain.\n\nKrag kiiruhti alas ja avasi hotellin ulko-oven.\n\nUlkopuolella seisoi mies, joka oli lähetetty tuomaan Encyklopædia\nBritannicaa.\n\n\n\n\nXXXIX.\n\nSANOJA TERÄSTÄ VASTAAN.\n\n\nSatamassa oli liikenne jo alkanut. Kun Asbjörn Krag avasi ulko-oven,\nvierivät päivän ensimmäiset kuorma-autot hotellin ohitse. Pari\nsanomalehtipoikaa kiiruhti tuoreine lehtineen satamaan, tarjotakseen\nlehtiään ensimmäisten saaristolaivojen uutisnälkäisille matkustajille.\nMatkalla he koettivat myöskin myydä lehtiä ja sen vuoksi he äänekkäästi\nhuusivat ilmoille lehtien sisältämiä tärkeimpiä uutisia.\n\nKrag seisoi hotellin oviaukossa, paksu sanakirja kainalossaan ja\nkuunteli poikien huutoa. Nuo huudot osuivat häneen kuin tikariniskut ja\nhän käsitti heti, että uhkaava äänettömyys, joka Keski-Euroopassa viime\naikoina oli vallinnut ja josta mr Brint oli maininnut, oli nyt\nmuuttumaisillaan maailmanhistorian kohtalokkaimmaksi sodaksi. Muuan\nsanomalehtipoika huusi ohimennessään:\n\n-- Itävalta ja Serbia! Viimeiset sähkösanomat! Alempana kadulla kuului\ntoinen huutavan:\n\n-- Itävalta tahtoo sotaa! Maailmansota tulee! Maailmansota tulee!\n\nKrag sulki oven. Nyt hän alkoi käsittää, mikä oli saanut nuo\nmaanalaiset ihmiset virtaamaan tänne puolueettoman Norjan\npääkaupunkiin. He olivat kuin rottia, jotka vaaraa aavistaen pakenivat\nuppoavasta aluksesta. Rauha oli rikkoutumaisillaan. Krag tunsi\nomituista raskautta päässään. Huolimatta varhaisesta vuorokaudenajasta\noli ilma raskasta ja painostavaa. Katujen asfalttipäällyksistä nousi\nkitkerä käry ilmoille. Tukahuttava lämpöaalto oli viipynyt pohjolassa\nja melkein koko Euroopassa jo useita viikkoja. Tuntui siltä kuin se\nolisi ennustanut ukkosen lähestymistä. Hotellin pihamaalla kasvavissa\npuissa ei ainoakaan lehti liikahtanut.\n\nElämä hotellissa alkoi vilkastua. Keittiöhenkilökunnan melu kuului\njostakin kauempaa. Krag käski yövartijan huolehtia siitä, että kaikki\nolisivat mahdollisimman hiljaa, niin että hän tovereineen saisi olla\nrauhassa. Terästääkseen sanojaan pisti Krag vartijan kouraan muutamia\nkruunuja. Mutta tämä vaikuttikin sen, että mies kävi uteliaaksi ja\nhiukan tunkeilevaksi.\n\n-- Mitä tuo ranskalainen on tehnyt? mies kysyi. Krag ei vastannut.\n\n-- Minusta tuntui siltä kuin olisivat nuo herrat olleet kovin\nsalaperäisiä, mies jatkoi. -- Ihmiset, jotka nukkuvat päivin ja\ntyöskentelevät öisin, eivät voine olla kovinkaan rehellisiä.\n\nKrag kiinnitti huomiotaan siihen, että mies sanoi \"ihmiset\" ja kysyi\nsenvuoksi:\n\n-- Missä ne toiset ovat?\n\n-- Tarkoitatteko sitä pariskuntaa? yövartija kysyi. Krag aavisti, että\nmies tarkoitti madame Januellia ja tämän lihavahkoa seuralaista, joista\nhän ei ollut kuullut mitään viime tunteina.\n\nHän kuvasi heidän ulkomuotonsa vartijalle ja kysyi:\n\n-- Missä he nyt ovat?\n\n-- He istuvat numero 16:ssa korttia pelaamassa. He odottavat jotakin\nilmoitusta ranskalaiselta. Tuo ranskalainen on ilmeisesti heidän\npäällikkönsä.\n\nKrag käski hänen tarkoin huolehtia siitä, että asiaankuulumattomat\nihmiset eivät pääsisi huoneeseen, jossa hän ystävineen oli.\n\nJos joku kysyisi Sobralia, tulisi hänen vain vastata, että tämä oli\nmennyt ulos, ilmoittamatta koska palaisi takaisin.\n\nSen jälkeen Krag kiiruhti samaan huoneeseen, jossa hän oli ratkaissut\ntuon \"The Moon'in\" arvoituksen. Hän tiesi Barran parhaillaan koettavan\nratkaista Sateenkaarikirjan salaisuutta käyttämällä hyväkseen vasta\nlöytämäänsä asiakirjaa. Mutta hän oli melkein vakuutettu siitä, että\nviimeksilöydetyllä paperinpalasella ei ollut mitään tekemistä\nSateenkaarikirjan kanssa.\n\nHän avasi saamansa tietosanakirjan sivun 34 kohdalta.\n\nJos hän oli odottanut löytävänsä siitä jonkun johtolangan, pettyi hän\nvarmasti, sillä juuri sillä sivulla oli ainoastaan jonkun tiedemiehen\nkirjoittama kuvaus Basuto-kansasta ja heidän tavoistaan. Sillä ei\nvoinut olla mitään yhteyttä tämän nykyaikaisen jutun kanssa.\n\nMutta Krag oli jo aavistanut, mitenkä salaisuus oli paljastettavissa ja\nsen vuoksi hän ei menettänyt toivoaan. Hän oli vakuutettu siitä, että\nsalaisuus ratkaistaisiin löytämällä oikeat sanat tuosta\nenglantilaisesta sanakirjasta ja juuri niitä täytyi Sateenkaarikirjassa\nolevien numeroiden tarkoittaa.\n\nHän otti esille muistikirjansa, johon hän vähää aikaisemmin oli\nmerkinnyt Sateenkaarikirjan ensimmäisellä sivulla olevat numerot.\n\nSivu alkoi seuraavilla merkinnöillä:\n\n24-17-9/91-7-1/60-2-7/13-4-1/17-2-1/\n\nAsbjörn Krag käsitti heti, että ellei hän toimisi täysin\njärjestelmällisesti, ei hän voisi lukea tätä salaista ja vaikeata\nnumerokirjoitusta, jonka ratkaiseminen ilman siihen kuuluvaa\nkolmiosaista koneistoa oli mahdotonta.\n\nTuon koneiston ensimmäisen osan muodosti reijitetty vahakankaan\nkappale.\n\nKun hän asetti sen salaperäisten merkkien päälle, jäi jälelle\nainoastaan: Enc. Br. 2 -- 34, jotka johdattivat hänet sanotun teoksen\ntoisen osan 34 sivulle.\n\nNiin pitkälle hän nyt oli päässyt.\n\nMutta hänen täytyi jatkaa ja hän läksi siitä, että 34 sivun täytyi olla\nainoastaan perustana seuraaville merkeille. Hän kiinnitti huomiotaan\nmyöskin siihen, että Sateenkaarikirjan ensimmäinen rivi alkoi numerolla\n24.\n\nSivu 34 oli siis lähtökohtana. Sen jälkeen seurasi 24 -- yhteensä 58.\n\nKrag avasi kirjan 58 sivun kohdalta.\n\nSiinä puhuttiin Battenbergien suvusta. Seuraava luku oli 17. Hän laski\nyhteen ja sai tulokseksi 75. Senkään sivun sisältö ei näyttänyt millään\ntavalla olevan yhteydessä nyt ratkaistavan arvoituksen kanssa. Siinä\npuhuttiin kukista. Hän avasi jälleen kirjan 58 sivun kohdalta, sillä\nhän oli huomannut siinä muutamia sanoja, jotka sopivasti yhdistettyinä\nmuodostivat käsitettäviä lauseita.\n\nHän katsahti Sateenkaarikirjan seuraavaa lukua.\n\nSe oli 17.\n\nSitten hän ryhtyi toisella tavalla ratkaisemaan arvoitusta. Hän laski\nrivit ylhäältä alas ja päästyään seitsemännentoista rivin kohdalle,\nlaski rivin sanat vasemmalta oikealle lukien. Hän pysähtyi yhdeksännen\nsanan kohdalle, sillä Sateenkaarikirjan seuraava luku oli 9. Sana oli\n_Following_.\n\nHän kirjoitti sanan muistiin.\n\nSeuraava Sateenkaarikirjan numeroyhdistelmä oli: 91-7-1.\n\nJos hänen käyttämänsä menetelmä oli oikea, täytyisi hänen siis lisätä\n34:ään luku 91 sekä siirtyä sivulle 125 ja etsiä sivun seitsemännen\nrivin ensimmäinen sana. Niin hän tekikin.\n\nSana oli _Confidential_.\n\nNyt hän oli siis löytänyt sanat: \"Following confidential.\"\n\nSamassa hetkessä hän käsitti olevansa oikeilla jäljillä.\n\n60-2-7 avulla hän löysi sanan _convention_ ja 13-4-1 avulla sanan\n_according_.\n\nAsbjörn Krag aavisti, että salaisuutta peittävä verho alkoi vähitellen\nkohota. Salapoliisi oli harvoin tuntenut sellaista jännitystä kuin nyt.\nJa tuntui siltä, kuin noiden sanojen merkitys ja niiden kaiku olisi\nlisännyt tuota jännitystä ja täyttänyt sen uhkaavalla vaaralla. Sitä\nmukaa kuin verho siirtyi ja yhä useampia sanoja tuli näkyviin, tuntui\nhänestä siltä, kuin hän olisi nähnyt niiden teräksenharmaina piirtyvän\nsynkkää mustaa taustaa vastaan.\n\nSeuraavat numerot auttoivat häntä löytämään sanat: \"_to the military\ninstructions_.\"\n\nKolmen minuutin kuluttua oli hän saanut selville Sateenkaarikirjan\nensimmäisen sivun sisällöstä seuraavan pätkän:\n\n\"_Following confidential convention according to the military\ninstructions has to day been confirmed between_ --\" [\"Seuraava salainen\nsotilassopimus on tänään tapahtuneessa neuvottelussa hyväksytty --\"\nSuom. muist.]\n\nKrag kumartui jälleen numeroiden puoleen.\n\nJa kadulta kuului sanomalehtipojan huuto:\n\n-- Uhkaava maailmansota! Uhkaava maailmansota!\n\n\n\n\n194\n\nINSINÖÖRI BARRA YMMÄLLÄ.\n\n\nSitä mukaa kuin Asbjörn Krag sai selville Sateenkaarikirjan sisältöä,\nkävi hän yhä vakavammaksi. Viimein hän oli saanut selville kaikkien\nmuistikirjaan kirjoittamiensa numeroiden tarkoituksen.\n\nHän luki sanat vielä kertaalleen hitaasti läpi ja punnitsi paperia\nkädessään.\n\n-- Nyt minulla on tiedossani, hän ajatteli, yksi uuden ajan\nmerkillisimmistä asiakirjoista, kahden suuren eurooppalaisen vallan\nkeskenään tekemä sotilassopimus, jossa on suunnitteluja siltä varalta,\nettä joku kolmas valta ryhtyisi sotaan heitä vastaan. Tuo kolmas valta\ntahtoisi keinolla millä hyvänsä saada nämä suunnitelmat tietoonsa. Nyt\nhän käsitti, minkä vuoksi nuo miehet, jotka viime päivinä olivat\nparveilleet hänen lähettyvillään, olivat panneet maan ja taivaan\nliikkeelle saadakseen selville tuon asiakirjan sisällön. Mutta Krag\ntiesi myöskin samalla, mikä hänen velvollisuutensa tässä tapauksessa\noli.\n\nKaikista niistä, jotka tällä hetkellä taistelivat saaliista, oli hän\nainoa, joka oli saanut selville Sateenkaarikirjan salaisuuden. Hän oli\nkylläkin ollut yhteistoiminnassa insinööri Barran kanssa, joka väitti\ntoimivansa ihmisystävällisyyden nimessä ja haluavansa hävittää tuon\nsalaisen asiakirjan. Mutta aikaisempien, insinööri Barran kanssa\nkäymiensä taisteluiden aikana hän oli tullut huomaamaan, että tuon\narvoituksellisen miehen sanoja ei aina voinut ottaa täydestä todesta.\nAsbjörn Krag päätti ennättää ennen häntä. Siinäkään tapauksessa, että\nhän hävittäisi ensimmäisen avaimen, reijällisen vahakankaan kappaleen,\nei hän jättäisi noiden ihmispetojen kynsiin siksi vaarallista\nasiakirjaa kuin tuo Sateenkaarikirja todellisuudessa oli. _Hän\nitsekseen toteuttaisi insinööri Barran suunnitelman_.\n\nMutta minkälaiseksi hänen asemansa siinä tapauksessa tulisi?\n\nSateenkaarikirja oli insinööri Barran hallussa. Mitenkä hän saisi sen\nkäsiinsä?\n\nTähän asti Asbjörn Krag oli auttanut insinööri Barraa sen vuoksi, että\nhänen ja insinöörin päämäärä tällä hetkellä oli sama ja senvuoksi, että\nheillä kummallakin oli hyötyä toistensa avusta. Mutta Krag oli myöskin\nvarma siitä, että samalla kuin insinööri saisi selville\nSateenkaarikirjan sisällön, ilmestyisi hänen ja insinöörin välille\nkohtalokas kuilu.\n\nHorjumattoman päätöksen tehtyään Krag poistui huoneesta, jossa hän oli\nonnistunut paljastamaan Sateenkaarikirjan salaisuuden. Ensiksi hän\nilmoitti ovenvartijalle haluavansa mennä huoneeseen, jossa madame\nJanuelli ja tämän seuralainen olivat. Avaimenreijästä Krag saattoi\nnähdä, että tuo pariskunta parhaillaan pelasi korttia. Molemmat\nnäyttivät väsyneiltä ja valvoneilta. Krag otti virkalakin päästään ja\nastui sisälle. Kumpikaan huoneessaolijoista ei tuntenut häntä. He\nkatsoivat kysyvästi Kragia.\n\nSalapoliisi ei sanonut mitään. Hän ainoastaan hyvin vakavan näköisenä\nviittasi heidät luokseen, aivan kuin hänellä olisi ollut ilmoitettavana\nheille jokin tärkeä salaisuus.\n\nHe seurasivat häntä huoneen numero 12 kohdalle, jossa Krag viittasi\nheitä kurkistamaan avaimenreijästä. Sisällä työskentelivät Barra ja\nWampen edelleenkin salaisuuden ratkaisemisessa, Sobralin maatessa\nliikkumattomana ja kuolemankalpeana sohvalla.\n\nMadame Januelli ja hänen seuralaisensa tuijottivat kauhistuneina\nKragiin ja halusivat lähinnä saada selville, mitä huoneessa oli\ntekeillä.\n\nKrag sanoi yhden ainoan sanan: poliisi, ja ojensi samalla kätensä heitä\nkohti.\n\n-- Sata kruunua, hän lisäsi.\n\nMolemmat vakoilijat seisoivat neuvottomina.\n\nSilloin Krag laski uhkaavasti kätensä ovenrivalle.\n\nHe estivät hänet toteuttamasta aikomustaan. Lihavahko herrasmies työnsi\nsadan kruunun setelin Kragin ojennettuun kouraan.\n\n-- Ennätätte vielä lähteä mannermaajunalla, Krag sanoi.\n\nNuo molemmat salaperäiset ihmiset uskoivat ilmeisesti, että poliisi oli\nlöytänyt heidän piilopaikkansa. Sana poliisi oli saanut heidät niin\nsäikähtymään, että he suinpäin kiiruhtivat asemalle, ottamatta mukaansa\nmuuta kuin päällysvaatteensa. Huolimatta tilanteen vakavuudesta ei Krag\nsaattanut olla hymyilemättä, nähdessään miten varovaisesti he hiipivät\npois hotellista.\n\nSen jälkeen Krag meni insinööri Barran luokse.\n\nBarran kasvot olivat käyneet yhä synkemmiksi, ja hänen silmäluomensa\nnytkähtelivät hermostuneesti, josta Krag huomasi, että toinen oli\nmenettämäisillään malttinsa.\n\n-- Kirottu asiakirja, Barra murahti. -- En saa siitä minkäänlaista\nselvää.\n\nHän loi kiukkuisen katseen sohvalla makaavaan tiedottomaan mieheen.\n\n-- Mahdollisesti sittenkin teimme tyhmästi, hän jatkoi.\n\n-- Millä tavalla? salapoliisi kysyi samalla kun koetti päästä\nmahdollisimman lähelle insinööriä.\n\n-- Rupean epäilemään, että avaimella, jonka löysimme tuon roiston\nhallusta, ei ole mitään tekemistä Sateenkaarikirjan kanssa.\n\n-- Sekin on mahdollista, Krag vastasi, mutta en sittenkään käsitä,\nmissä suhteessa olisimme menetelleet tyhmästi.\n\n-- Niin, Barra murisi, on järjetöntä tainnuttaa ihmistä, jonka puheista\nsaattaisi hyötyä.\n\n-- Tarkoitatteko Sobralia?\n\n-- Kyllä.\n\n-- Uskotteko, että olisitte saanut hänet puhumaan?\n\n-- Olisin varmasti pakottanut hänet siihen, insinööri vastasi,\nhymyillen kauheata, raakaa hymyään.\n\nHän katsahti jälleen Sobraliin.\n\n-- Hän ei virkoa ainakaan kuuteen tuntiin, Barra sanoi, ja\nmannermaajuna lähtee jo puolen tunnin kuluttua.\n\n-- Onko teidän lähdettävä välttämättömästi jo silloin?\n\n-- Meidän täytyy ratkaista arvoitus, insinööri Barra vastasi, niin\nkauan kuin siitä on meille jotakin hyötyä. Muussa tapauksessa voivat\nEuroopan tapaukset aiheuttaa sen, että koko kaunis pelimme menee\nhukkaan. Olen sanonut ystävilleni, että suoritettuani tehtäväni täällä\nmatkustan kello 7,44 junalla. Menen täältä suoraan asemalle.\n\n-- Siinä tapauksessa teillä ei todellakaan ole paljoakaan aikaa\njälellä.\n\n-- Mutta minun _täytyy_, insinööri huudahti iskien nyrkkinsä pöytään,\nminun täytyy olla selvillä siitä, matkustanko täältä mukanani ratkaistu\nsalaisuus tahi onko hallussani vain pelkkä tyhjänpäiväinen asiakirja,\njosta kukaan ei voi saada selvää. Yrittäkäämme vielä kerran.\n\nHän kumartui uudelleen papereiden ääreen.\n\nKrag silmäili näköjään aivan välinpitämättömästi häntä. Salapoliisi\nsytytti savukkeen ja puhalsi savupilven yli pöydän.\n\nBarra katsahti ylös.\n\n-- Te suhtaudutte asiaan varsin välinpitämättömästi, hän sanoi.\n\nKrag vastasi kysymällä:\n\n-- Tunnetteko tätä, insinööri Barra: \"Following confidential convention\naccording te the military instructions has to day been confirmed\nbetween -- --\"\n\nBarra ponnahti ylös.\n\n-- Mistä olette saanut sen selville? hän kysyi.\n\n-- Tunnetteko te tuon lauseen?\n\n-- En, Barra vastasi ja viitaten Sateenkaarikirjaan hän jatkoi: mutta\njuuri sen odotin tapaavani tästä kirjasta.\n\n-- Siinä se onkin, Krag vastasi rauhallisesti.\n\n\n\n\nXLI.\n\nARVOITUKSEN RATKAISU.\n\n\n-- Jos en olisi varma asiastani, insinööri Barra vastasi astuen aivan\nAsbjörn Kragin eteen, niin epäilisin, että te olette lukenut tuon\nasiakirjan.\n\n-- Olen lukenut osan siitä, salapoliisi vastasi. -- Ainakin niin paljon\nolen lukenut, että osaan kuvitella mitenkä suunnattoman arvokas se on.\n\nBarra tuijotti tutkivasti ja epäillen salapoliisia.\n\n-- Asiakirja on koko ajan ollut minun hallussani, hän sanoi, ja\nvaikkakin kunnioitan teidän kykyjänne, en sittenkään voi uskoa, että\nolisitte onnistunut suorittamaan jotakin sellaista, joka näyttää olevan\nminulle mahdotonta.\n\n-- Te ilmeisesti unohdatte, Krag vastasi, että käytettävissäni on ollut\nsellaisia happoja ja muita aineita, joita teillä ei ole ollut. Koko\npoliisilaitoksen laboratorio on ollut käytettävissäni.\n\n-- Mutta koska? insinööri Barra kysyi. -- Koska teillä on ollut\ntilaisuutta kokeilla niillä?\n\n-- Viime yönä, Krag vastasi, tarkastaessamme asiakirjaa. Tein sen\nkenenkään huomaamatta. En halua mielelläni ilmaista ihmisille, että\nkokeilen sellaisilla menettelytavoilla, joista ei koidu mitään tulosta.\nSen vuoksi halusin ensiksi nähdä, miten kaikki kävi.\n\nIhmeellinen, happamelta vaikuttava hymy ilmestyi Barran kasvoille.\n\n-- Olette siis pelkän vaatimattomuutenne vuoksi työskennellyt salassa,\nhän sanoi, mutta koska nyt olette todennut, että menettelytapanne\njohtavat erinomaisiin tuloksiin, tahtonette ilmaista ne minullekin. Se\non erinomaista ja varsin kiitettävää teidän puoleltanne. Väitättekö\nsiis todellakin, että nämä eri salakirjoitusavaimet eivät ole minkään\narvoisia ja että Sateenkaarikirjan näkyvät merkinnät ovat vain\nsilmänlumetta, joiden avulla tahdotaan peittää salakirjoitus, joka on\nniiden rivien väliin kirjoitettu.\n\n-- Sateenkaarikirjassa on käytetty näkymätöntä kirjoitusainetta, Krag\nvastasi, ja saatuanne sen selville, voitte helposti käsittää avaimen ja\nkirjan tarkoituksen.\n\n-- Todellakin! Ja tuon kirjoituksen te voitte saada esille?\n\n-- Kyllä, erään kemiallisen aineen avulla.\n\n-- Nyt heti? insinööri kysyi.\n\n-- Niin. Barra katsoi vuoroin kumpaakin miestä ja mietti, hyödyttäisikö\nkäyttää väkivaltaa. Hän oli laskenut revolverinsa eteensä pöydälle. Se\noli Sateenkaarikirjan vieressä. Näytti siltä kuin hän silmänräpäyksen\najan olisi aikonut tarttua pöydällä kiiltävään aseeseen, mutta sitten\nhän äkkiä kuitenkin jätti sen tekemättä.\n\nSalapoliisi oli koko kohtauksen ajan ollut täysin kylmäverinen. Näytti\nsiltä kuin savuke, jota hän poltti, olisi kiinnostanut häntä paljon\nenemmän kuin mikään muu koko maailmassa. Savuke oli sammunut ja hän\nsytytti sen huolellisesti uudelleen.\n\n-- Olkaa hyvä ja kiiruhtakaa, Barra huudahti, vai onko tarkoituksenne\ntuhlata aikaa?\n\n-- Haluan mieluummin mahdollisimman pian päästä ratkaisuun, Krag\nvastasi, mutta sitä ennen vaadin eräitä takeita.\n\n-- Mitä takeita tarkoitatte?\n\n-- Takeita siitä, että tuota asiakirjaa, joka on mitä vaarallisin, ei\nkäytetä ketään vastaan. Asiakirja on varastettu jostakin. Haluan, että\nse joko hävitetään tahi sitten viedään takaisin sinne mistä se on\nvarastettu, tässä tapauksessa siis niille valtioille, jotka tuon\nsopimuksen ovat tehneet.\n\nInsinööri Barra vei käden sydämelleen.\n\n-- Olenhan jo selittänyt teille Vuorikiipeilijöiden kerhon\ntarkoituksen, hän sanoi. -- Kerho toimii jalojen tarkoitustensa\ntoteuttamiseksi. Tehän sitäpaitsi itsekin olette kerhon jäsen. Te\nvoitte seurata mukanamme ja todeta, että asiakirjaa ei käytetä\nmihinkään sopimattomaan tarkoitukseen.\n\nWampen oli kuunnellut keskustelua ilmeenkään muuttumatta hänen\nkasvoillaan. Hän oli ilmeisesti fatalisti ja tyytyi kohtaloonsa tahi\nsitten -- mikä oli luultavampaa -- hän ei lainkaan uskonut insinööri\nBarran vakuutteluja.\n\n-- Hyvä, Krag vastasi, muuta mahdollisuutta ei ole kuin että matkustan\nkanssanne. Minäkin olen tilannut itselleni paikan kello 7,44 lähtevään\njunaan.\n\nInsinööri näytti kuuntelevan jotakin.\n\n-- Olen kuulevinani auton äänen, hän sanoi. -- Joku tuli tänne.\n\n-- Sen aiheuttavat ohiajavat autot, Asbjörn Krag vastasi. --\nEnsimmäiset matkustajalaivat ovat juuri saapuneet saaristosta. Ettekö\nvoi odottaa siksi kunnes olemme junassa. Siellä voimme rauhassa ottaa\nselvää asiakirjasta.\n\nInsinööri Barra melkein vapisi uteliaisuudesta.\n\n-- Menettelytapa, hän sanoi, menettelytapa --\n\n-- Kuten haluatte, Krag vastasi.\n\nHän otti taskustaan esille pienen pullon, joka sisälsi jotakin\nvedenväristä nestettä. Korkin läpi oli pujotettu pieni sivellin.\n\nBarran ja Wampenin mitä suurimmalla mielenkiinnolla seuratessa hänen\nliikkeitään, Krag tiputti muutamia pisaroita pullosta asiakirjalle ja\nlevitti nesteen sitten siveltimen avulla koko sivun laajuudelle. Neste\nvaikutti paperiin aivan samoin kuin vesikin olisi tehnyt. Barra\nkostutti sormenpäänsä nesteeseen ja haistoi sitä.\n\n-- Ihmeellinen tuoksu, hän sanoi. -- En tunne tuon aineen kemiallista\nkokoomusta. Tahi myöskin se on niin yksinkertainen, että en ole\nkatsonut tarpeelliseksi lähemmin tutkia sitä.\n\nHän silmäili tarkkaan asiakirjaa.\n\n-- Minä en huomaa siinä mitään muutosta, hän sanoi, puhumattakaan\nkirjoituksesta.\n\n-- Meidän täytyy odottaa jonkun aikaa. Paperi kuivuu pian, Asbjörn Krag\nvastasi. -- Odottakaamme rauhassa sen aikaa.\n\nSalapoliisin savuke oli jälleen sammunut.\n\n-- Kirottu savuke, hän mutisi, sehän sammuu yhtämittaa.\n\nJonka jälkeen hän sytytti tulitikun.\n\nSe, mitä sen jälkeen tapahtui, vei vähemmän aikaa kuin sen kertominen.\n\n_Asbjörn Krag oli saavuttanut päämääränsä._\n\nSytyttäessään savukettaan hän sanoi hyvin rauhallisesti insinööri\nBarralle:\n\n-- Olette aivan oikeassa, insinööri Barra, sillä juuri tavallisimmat\nilmiöt ovat vaikeammin todettavissa. Vanhana kemistinä te varmasti\ntunnette varsin hyvin tämän aineen kokoonpanon. Se on sangen\nvaarallista muun muassa sen vuoksi, että se on hyvin tulenarkaa. Se on\nsata kertaa vaarallisempaa kuin petroleumi. Samassa hän heitti palavan\ntulitikun asiakirjan päälle. Se syttyi silmänräpäyksessä ja ilmoille\nkohosi korkea, sinertävä tulikieleke.\n\nAine oli täydellisesti läpäissyt asiakirjan. Sekunnin murto-osassa oli\npaperi tuhoutunut ja muuttunut pieneksi, harmaaksi tuhkaläjäksi. Krag\noli käyttänyt tilaisuutta hyväkseen insinööri Barran tuijottaessa\ntyrmistyneenä liekkeihin ja temmannut tämän revolverin pöydältä.\n\nSamalla hän huusi: tulta, tulta. Ovi temmattiin äkkiä auki ja\nsiviilipukuisia poliiseja ryntäsi huoneeseen. Juuri kuin insinööri\naikoi hyökätä Asbjörn Kragin kimppuun, tarttui häneen kaksi\nsalapoliisia. Hetken kuluttua olivat Barra ja Wampen käsiraudoissa.\n\n-- Vai niin, juuri ystävänne tulivat tuolla autolla, insinööri sähisi.\n-- Tämä on selvää kavallusta.\n\n-- Te erehdytte, Asbjörn Krag vastasi, antaen asiakirjasta muodostuneen\ntuhkan valua sormiensa lomitse, sillä olen juuri nyt toteuttanut erään\nkerhomme jaloimmista suunnitelmista. Asiakirja on tuhottu. Se ei voi\nenää vahingoittaa ketään. Ja koska teidän niin välttämättä piti päästä\nlähtemään kello 7,44 junalla, luovutan varaamani vaunuosaston teidän\nkäytettäväksenne. Herrat saatetaan asemalle, mutta minun täytyy hävitä\nmuualle. Pienimmästäkin vastarinnan yrityksestä seuraa vangitseminen.\nRajalla pääsette vapaiksi ja saatte tehdä mitä tahdotte. Haluaisin\nmielelläni kohdata vielä kerran Vuorikiipeilijöiden kerhon jäsenet,\nmutta kun huomaan ystäväni Barran silmissä noin kostonhaluisen katseen,\nluovun siitä tällä kertaa. Samalla ilmoitan, että lähiaikoina en ole\ntavattavissa missään. Näkemiin, hyvät herrat.\n\nSen hetken jälkeen Asbjörn Krag todellakin katosi joksikin aikaa. Hän\nnäyttäytyi vasta sitten kuin maailmansota jo oli alkanut ja ihmiset\nsaaneet uutta ajattelemisen aihetta. Vuorikiipeilijöiden kerhon\njäsenet, joiden suhteen poliisilaitoksella ei ollut minkäänlaisia\ntodisteita, saatettiin rajalle. He eivät tehneet vastarintaa.\nAsiakirjan hävittämisen yhteydessä oli heidän tehtävänsä Norjassa\npäättynyt.\n\nVaikkakin juttu siis oli päättynyt kerhon jäsenten toivomusten\nmukaisesti ja asiakirja hävitetty, eivät herrat kerhon jäsenet siitä\nhuolimatta olleet lainkaan tyytyväisen näköisiä astuessaan junaan.\n\nAinoa heistä, joka myöskin oli taistellut asiakirjasta ja joka oli\nsaanut luoda silmäyksen sen salaisuuksiin, oli Asbjörn Krag. Mutta kun\ntuo vaitelias mies poltti asiakirjan, karkoitti hän myöskin sen\nsalaisuudet mielestään.\n\nAinoastaan sen verran hän muisti siitä sitten kuin sota jo oli alkanut\nja sen ensimmäiset, yllättävät viestit olivat saapuneet hänen\ntietoonsa, että sanojen \"has to day been confirmed between\" jälkeen oli\nseurannut englanninkielellä:\n\n\"Belgian kuninkaallisen hallituksen ja -- --\"\n\nKrag oli myöskin lukenut toisen hallituksen nimen, mutta kuten hän\nsanoi -- sitä hän ei enää muistanut. Loppu oli poltettu.\n\n\n\n"]