[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$f5fo-HiTXmSS3F27W_nHBZCGBXXetaDUA-Iuf2wLX2aU":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":7,"slug":8,"bookId":9,"genreRaw":7,"genre":10,"themes":11,"origin":12,"language":14,"yearPublished":15,"yearPublishedTranslation":16,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":20,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":28,"gutenbergSummary":32,"gutenbergTranslators":33,"gutenbergDownloadCount":35,"aiDescription":36,"preamble":37,"content":38},1792,"Puhe runoilija Archiaan puolustukseksi","Cicero, Marcus Tullius (106-43 e.Kr.)",null,"1792-cicero-marcus-tullius-puhe-runoilija-archiaan-puolustukseksi","1792__Cicero_Marcus_Tullius__Puhe_runoilija_Archiaan_puolustukseksi","muistelmat",[],[13],"klassikot","fi",-62,1905,4510,31002,false,57146,[22,23,24,25,26,27],"Archias, Aulus Licinius, 120 B.C.- -- Trials, litigation, etc.","Citizenship -- Rome","Oratory, Ancient","Rhetoric, Ancient","Speeches, addresses, etc., Latin -- Translations into Finnish","Trials -- Italy -- Rome",[29,30,31],"Classics of Literature","Essays, Letters & Speeches","History - Ancient","\"Puhe runoilija Archiaan puolustukseksi\" by Marcus Tullius Cicero is a classical oration written in the 1st century BC. This work falls under the genre of legal rhetoric, and it serves as Cicero’s defense of the poet Archias, who was accused of unlawfully claiming Roman citizenship. Cicero's eloquent discourse highlights the intersection of art, culture, and citizenship in Ancient Rome, illustrating the significance of intellectual contributions to society.  In this defense speech, Cicero argues that Archias, a celebrated poet with roots in Antiochia, is deserving of Roman citizenship due to his literary contributions and the esteem in which he is held by prominent figures. He contends that the arts play a vital role in enhancing the glory of the Roman state and that Archias has brought honor through his poetry, which engages with themes of valor and patriotism. Cicero refutes the accusations against Archias, demonstrating his legitimate claim to citizenship through various legal frameworks and societal recognition, ultimately convincing the court to acquit Archias and affirming the importance of poetry in Roman culture. (This is an automatically generated summary.)",[34],"Hidén, K. J. (Karl Julius)",278,"Ciceron kuuluisa puolustuspuhe runoilija Archiaan kansalaisoikeuksien puolesta. Teos tunnetaan erityisesti sivistyksen, kirjallisuuden ja humanististen tieteiden ylistyksestä, jota puhuja pitää tärkeänä osana valtiomiehen elämää ja arvokasta yhteiskuntaa.","M. Tullius Ciceron 'Puhe runoilija Archiaan puolustukseksi' on Projekti\nLönnrotin julkaisu n:o 1792. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa\nettä sen ulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan\nkäytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan on tuottanut Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","PUHE RUNOILIJA ARCHIAAN PUOLUSTUKSEKSI\n\nPitänyt\n\nM. Tullius Cicero\n\n\nSuomentanut\n\nT:ri K. J. Hidén, roomalaisen filologian dosentti\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nOy Weilin & Göös Ab,\n1905.\n\n\n\n\n\n\n      Die Muse wagte es, in der Toga auf der römischen Rednerbühne\n      zu erscheinen, und den Vorhang ihres Heiligthums zu lüften;\n      die Art, wie sie eingeführt wurde, giebt Aufschluss über\n      Cicero und sein Volk.\n\n                        _W. Drumann_ Geschichte Roms Th. IV p. 204.\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\nAlkulause.\nM. Tullius Ciceron elämä ja teokset.\nPuhe runoilija Archiaan puolustukseksi\n  Johdanto.\n  Selonteko.\n  Todistelu.\n  Loppulause.\nViiteselitykset.\n\n\nLyhennyksiä:\n\n  A. = Aulus\n  C. = Gaius\n Cn. = Gnaeus\n  L. = Lucius\n  M. = Marcus\n  P. = Publius\n  Q. = Quintus\n\n\n\n\nAlkulause.\n\n\n      Non scholae, sed vitae discimus.\n\nJo v. 1865 ilmestyivät Ciceron puhe runoilija Archiaan puolustukseksi\nsekä puhe Q. Ligariuksen hyväksi Oulun ruotsalaisen alkeisopiston\nlehtorin Oskar Blomstedtin suomentamina sekä painettiin sittemmin\nuudestaan aivan muuttumatta v. 1891.\n\nKoska Blomstedtin kirjasen jälkimäinenkin painos nykyjään lienee\nloppuun myyty, olen katsonut ajan vaatimaksi julkaista tekemäni\nedellisen puheen suomennoksen. Tämä poikkeaa eri syistä Blomstedtin\nkäännöksestä, varsinkin sen johdosta, että tahallani en ole siihen\ntutustunut ennen oman työni päätyttyä.\n\nKäännös on ylipääten tehty sen tekstin mukaan, minkä Lehtori Tri O.\nGrotenfelt on julkaissut kirjassa M. Tullii Ciceronis orationes\nselectae VI, Helsingforsiae 1894. Muuten olen hyväkseni käyttänyt\ntärkeimmät puheen käsittämistä edistävät apuneuvot, joista erityisesti\nmainitsen Lehtori H.F. Silander'in toimittamat oivalliset selitykset\n(Selityksiä ja Sanaluettelo M. Tullius Ciceron puheeseen Runoilija\nArchiaan puolustukseksi, Helsingissä 1903).\n\nHelsingissä, kesäkuulla 1905.\n\n_K.J. Hidén_.\n\n\n\n\nM. Tullius Ciceron elämä ja teokset.\n\n\nM. Tullius Cicero syntyi tammikuun 3 p. v. 106 e.Kr. lähellä Arpinumin\npikkukaupunkia (nyk. Arpino kaakkoon päin Roomasta). Saatuansa Roomassa\nyhdessä nuoremman veljensä Quintuksen kanssa huolellisen kasvatuksen\nhän esiintyi jo v. 81 julkisesti puhujana ja saavutti vähitellen yhä\nsuuremman maineen varsinkin sen jälkeen, kuin hän oli harjoitellut\nopintoja Kreikassa vv. 79-77. Hän otti nyt enemmän kuin ennen osaa\nvaltiolliseen elämään, tuli v. 75 quaestoriksi sekä kohosi nopeasti\nläpi kaikkien virka-asteitten, jotta hän huolimatta siitä että oli\nnuosukas (_homo novus_) pääsi konsulin virkaan vuodeksi 63\nvarhaisimpana lain myöntämänä ikävuotena. Konsulina Cicero paljasti\nCatilinan vallankumoukselliset aikeet sekä kukisti valtiolle perin\nvaarallisen salaliiton. Tällöin Cicero oli kohonnut valtiollisen\ntoimensa kukkuloille, mutta tämän jälkeen elämä hänelle tarjosi vain\npettymyksiä ja vastoinkäymisiä.\n\nCiceron täytyikin jo v. 58 lähteä maanpakoon Roomasta. Kuitenkin hän\nseuraavana syksynä kutsuttiin takaisin, jolloin Rooman kanssa suurella\nriemulla otti hänet vastaan. Seuraavat vuodet hän toimi etenkin\npuhujana sekä Forumilla että senaatissa saavuttamatta kumminkaan\naikaisempaa vaikutustaan. V. 51 hän joutui prokonsulina hoitamaan\nCilician maakuntaa vuoden ajan. Kun Cicero Ciliciasta palasi Roomaan,\noli kansalaissota Caesarin ja Pompeiuksen välillä alkanut. Kauan\nepäröityään hän lähti Pompeiuksen luo Kreikkaan. Pharsaluksen\nratkaisevan taistelun jälkeen v. 48 hän jälleen palasi Italiaan sekä\nsai helposti Caesarilta armahduksen. Muuttuneet olot vaikuttivat nyt\nsen että Cicero toistaiseksi pysyi aivan erillään valtiollisesta\nelämästä omistaen kaiken aikansa vain kirjallisille ja tieteellisille\nharrastuksilleen. Vasta Caesarin murhan jälkeen Cicero taasen astui\nvaltiolliselle taistelutanterelle asettuen kaikella voimallaan mahtavaa\nAntoniusta vastaan. Mutta sen johdosta hänenkin nimensä myöhemmin\njoutui valtiopannaan julistettujen joukkoon ja murhamiehet yllättivät\nhänet Caietan luona (nyk. Gaëta) joulukuun 7 p. v. 43 e.Kr.\n\nJoskin Cicero valtiollisen toimintansa johdosta useinkin on joutunut\nankaran arvostelun alaiseksi, on hän puhujana ja kirjailijana\nsaavuttanut yleisen tunnustuksen sekä katoamattoman maineen. Hänen\nmerkityksensä omalle ajalleen sekä jälkimaailmalle on etenkin siinä,\nettä hän helposti tajuttavassa, miellyttävässä muodossa Rooman kielellä\non esittänyt eetillisesti ja esteettisesti etevämmän kreikkalaisen\nsivistyksen tuotteita ja tuloksia sekä johdonmukaisella, puhtaalla ja\nsointuvalla kielenkäytöllään kohottanut latinan kielen täydellisyyteen,\njosta tuli esikuva pitkiksi ajoiksi.\n\nCiceron kirjallisten tuotteiden lukumäärä on melkoisen suuri.\nTavallisesti hänen jälkeenjättämänsä kirjoitukset jaetaan seuraaviin\nryhmiin: _puheet; retoriset kirjoitukset; filosofiset teokset;\nkirjeet_.\n\n\nPuhe runoilija Archiaan puolustukseksi.\n\nNiinkuin itse puheesta näkyy, muudan Grattius syytti Archiasta siitä\nettä hän laittomasti oli itselleen kavaltanut Rooman kansalaisoikeuden.\nKoska kantajan tekemät syytökset oli verrattain helppo kumota, oli koko\noikeudenkäynti kaikesta päättäen valtiollisten vastustajien\ntoimeenpanema runoilijaa suosivan Lucullusten perheen häpäisemiseksi.\nJuttua käsiteltiin v. 62 valamiesoikeudessa, jonka puheenjohtajana\ntoimi praetori Q. Tullius Cicero, puhujan veli. Sitten kuin Grattius\noli kanteensa esittänyt piti Cicero puolustuspuheen, josta hän\nsuurimman osan omistaa tieteiden ja taiteiden ylistämiselle\nosoittaakseen että Archias, ollen näitten harrastaja, kaikin puolin on\nansainnut tulla Rooman kansalaiseksi. Kuten odottaa saattoi, kumottiin\nkanne aiheettomana.\n\n\n\n\nPUHE RUNOILIJA ARCHIAAN PUOLUSTUKSEKSI\n\n\n1. [Johdanto] Jos minussa, tuomarit, on jotain synnynnäistä kykyä,\njonka pienuuden kyllä tunnen, tahi jotain harjaantumista puheiden\npitämiseen, johon kieltämättä olen kohtalaisesti perehtynyt, tahi\njonkinmoisia innokkaalla tieteellisellä työskentelyllä saavutettuja\nopinnollisia tietoja tällä alalla, jonka lähellä -- sen tunnustan --\nkaiken elinaikani olen uskollisesti pysynyt, niin kaiketikin ensi\nsijassa juuri tämä A. Licinius milt'ei täydellä syyllä on oikeutettu\nminulta vaatimaan hedelmän korvaukseksi kaikista edellä mainituista\nperusteista.[1] Sillä aloittaessani tarkasteluani aina siitä saakka,\nmihin suinkin saatan ajatuksissani silmäillä menneitä päiviäni sekä\nulotuttaa lapsuuteni ajan varhaisimmat muistelmat, siitä saakka huomaan\ntämän päämieheni ensimäisenä innostuttaneen minua ryhtymään ja\nantautumaan näitten harrastusten palvelukseen. Jos siis puhelahjani,\ntämän miehen kehoittelusta ja opastuksista sopusuhtaisesti kehittynyt,\njolloinkulloin on ollut muutamille hyödyksi, olen totta tosiaan, minkä\nverran minussa voimia on, velvollinen auttamaan ja pelastamaan juuri\nsitä, jolta olen saanut vastaanottaa sen keinon, minkä avulla saatan\nkaikkia muita auttaa ja monia muita pelastaa. Ja jott'ei muuten kukaan\nmahdollisesti kummastelisi näitä minun sanojani, sen johdosta että\ntässä miehessä on aivan toinen hengenlahja kuin minun omaamani\noppitieto ja taito puhumisessa, niin tahdon huomauttaa, en ole minäkään\nkoskaan ollut kiintynyt yksinomaan vain tähän taiteeseen. Sillä\nkaikilla opinhaaroilla, jotka korkeampaa sivistystä tarkoittavat, on\njonkinlainen yhdysside ja ne liittyvät toisiinsa niin sanoakseni\nsukulaisuuden kautta.\n\n2. Mutta jott'ei kenellekään teistä näyttäisi kummalliselta, että minä\nlakiin perustuvaa tutkimusta pidettäessä sekä rikosjuttua käyteltäessä,\nkun asiata käsitellään Rooman kansan praetorin, varsin ansiokkaan\nmiehen, ynnä järkähtämättömien tuomarien edessä, tämän näin lukuisasti\nkokoontuneen ihmisjoukon läsnäollessa, että minä käytän tällaista\nesitysmuotoa, mikä eroaa sekä tavanmukaisista käräjämenoista että myös\noikeudellisesta sana-asusta, pyydän teitä että tässä jutussa annatte\nminulle tämän vapauden, mikä on soveltuva tälle vastaajalle eikä\ntoivoakseni teille vastenmielinen, ja suvaitsette että minä, puhuessani\ntämän oivallisen runoilijan ja mainion oppineen puolesta näitten\nlukuisain sivistyneitten läsnäollessa ja teidän, niin valistuneiden\nmiesten edessä ja lopuksi tämän praetorin johtaessa oikeuden istuntoa,\nsaan puhua vähää vapaammin sivistyttävistä ja tieteellisistä riennoista\nsekä, kun on kysymys sellaisesta miehestä, joka julkisuutta vierovan ja\ntieteitä harrastavan elintapansa vuoksi mitä vähimmin on joutunut\nkäräjissä ja rikosjutuissa raastettavaksi, käyttää melkein aivan uutta\nja tavatonta esitysmuotoa.\n\nMutta jos nyt tiedän teidän suosiollisesti myöntävän tämän, niin johdan\nteidät varmasti siihen lopulliseen käsitykseen että tämä A. Licinius ei\nsuinkaan ole poistettava kansalaisten luvusta, hän kun on kansalainen,\nvaan päinvastoin, joll'ei hän olisi, otettava kansalaisten joukkoon.\n\n3. [Selonteko] Sillä niin pian kuin Archias oli jättänyt taaksensa\npoikaiän ja niistä opetusaineista, joiden kautta nuoriso tavallisesti\nkasvatetaan todelliseen sivistykseen, antautui kirjailijatoimeen, niin\nhän ensiksi Antiochiassa -- siellä, näette, hän oli syntynyt ylhäisestä\nsuvusta --, mikä muinoin oli väkirikas, varakas kaupunki sekä\noppineitten ihmisten ja tieteellisten pyrintöjen pesäpaikka, pian alkoi\nvoittaa kaikki muut nerollisuutensa maineella.[2] Sittemmin muissakin\nVähän-Aasian osissa ja koko Kreikassa siten hänen tuloansa kaikkialla\njuhlittiin, että jännitys, jolla häntä odotettiin, oli suurempi kuin\nhänen nerollisuutensa vaikuttama maine, mutta itse hänen tulonsa\nherättämä ihastus voitti jännityksen. Mitä Italiaan tulee, versoi\nsiihen aikaan siellä kaikkialla kreikkalaiset taiteet ja tieteet, ja\nnäitä harrastuksia pidettiin vielä silloin Latiumissakin innokkaammin\nvireillä kuin nyt samoissa kaupungeissa eikä niitä täälläkään\nRoomassa laiminlyöty valtion rauhallisen aseman johdosta. Siksipä\nTarentumilaiset, Locrilaiset, Rhegiumilaiset ja Neapolilaiset\nkunnioittivat häntä lahjoittamalla hänelle kansalaisoikeutensa ynnä\nmuita kunnianosoituksia ja kaikki, jotka edes jossakin määrin osasivat\nälyjä arvostella, pitivät häntä personallista tutustumista\nansaitsevana.[3] Kun hän tämän suuren ja laajalle levinneen\nmaineen kautta vielä muilla paikkakunnilla oleskellessaan oli\ntullut tunnetuksi, saapui hän Roomaan Mariuksen ja Catuluksen\nkonsulivuotena.[4] Hän tapasi heti konsuleina semmoiset miehet, joista\ntoinen saattoi hänelle tarjota arvokkaita aineksia runollista esitystä\nvarten ja toinen taasen sekä aineksia että myös harrastusta ja\narvostelukykyä. Heti-kohta Lucullukset vastaanottivat hänet kodissaan,\nvaikka hän vielä silloin oli nuorukaisen puvussa. Ja todistuksena niin\nhyvin hänen lahjakkaisuudestaan ja tieteellisestä sivistyksestään kuin\nlisäksi hänen jalosta luonteestaan oli tämä, että se perhe, joka\nensinnä hänelle nuoruudessaan osoitti suosionsa, edelleen pysyi hänelle\nvanhuudessaan likeisesti tuttavallisena. Niihin aikoihin hän oli\nmieluinen tuolle mainiolle Q. Metellus Numidicukselle ja hänen\npojalleen Piukselle, hänen esityksiään kuunteli M. Aemilius, hän\nseurusteli läheisesti Q. Catuluksen, sekä isän että pojan kanssa, L.\nCrassus häntä kunnioitti, mutta kun hän seurustelullaan piti itseensä\nkiintyneinä Lucullukset, Drusuksen, Octaviukset, Caton ja koko\nHortensiusten perhekunnan, nautti hän suurtakin kunnioitusta, koska\neivät ainoastaan ne häntä kunnioittaneet, jotka mielivät jotain\nhenkisesti omaksua sekä nautinnokseen kuunnella, vaan myös ne, jotka\nehkä olivat niin tekevinään.[5] 4. Kun hän sillä välin kyllin pitkän\nväliajan jälkeen M. Luculluksen kanssa oli lähtenyt Siciliaan ja tästä\nmaakunnasta palasi niinikään Luculluksen kanssa, saapui hän\nHeracleaan.[6] Kun tämä oli täydellisesti yhdenvertaisiin oikeuksiin\nperustuva liittovaltio, tahtoi hän kirjoittautua tämän valtion\nkansalaiseksi ja, jos kohta häntä jo itse kauttansa pidettiin siihen\nkelvollisena, sai hän sen Heraclealaisilta erityisesti Luculluksen\nvaikutuksen ja suosion johdosta. Annettiinpa hänelle kansalaisoikeus\nerään Silvanuksen ja Carbon lain nojalla: Kansalaisia olkoot kaikki,\njotka ovat kansalaisiksi kirjoitetut liittolaisvaltioissa, jos silloin,\nkuin lakiehdotus tehtiin, asuivat Italiassa ja jos he 60 päivän\nkuluessa ilmoittautuivat praetorille. Kun päämiehelläni jo monta vuotta\noli ollut asunto Roomassa, ilmoittautui hän likeiselle ystävälleen\npraetori Q. Metellukselle.\n\n[Todistelu] Jos minulla nyt on puhuttavana ainoastaan\nkansalaisoikeudesta ja laista, minun ei tarvitse sanoa mitään lisää;\nsillä puolustuspuheeni on päättynyt. Mitähän tästä voidaan kumota,\nGrattius? Kiellätkö hänen olleen Heraclean kansalaiseksi kirjoitettuna?\nTodistajana on läsnä erittäin luotettava, velvollisuudentuntoinen ja\nrehellinen mies, M. Lucullus; tämä väittää tietävänsä eikä luulevansa,\nnähneensä eikä vain kuulleensa, olleensa toimeenpanijana eikä vain\nolleensa läsnä. Todistajina ovat läsnä Heraclean kunnianarvoiset\nlähettiläät, tämän oikeusjutun takia ovat he saapuneet tehtävineen ja\nvirallisine todistuskappaleineen; nämä sanovat hänen kirjoitetun\nHeraclean kansalaiseksi. Tässä vielä kaipaat Heraclean virallisia\nkansalaisluetteloja, joiden kaikki tiedämme hävinneen Italian sodan\naikana valtioarkiston tulipalossa? On todellakin naurettavaa, ett'ei\nsanota mitään sen johdosta, mikä meillä on, vaan kysytään, mitä meillä\nei saata olla, ett'ei olla tietävinään suullisesta todistuksesta, vaan\nvaaditaan kirjallista ja, vaikka on olemassa niin jalon miehen\nkunniasana ja niin luotettavan municipikaupungin valallinen vakuutus,\nhylätään se, jota ei millään lailla voida väärentää, mutta kaivataan\nluetteloja, joita kumminkin itse sanot monesti väärennettävän. Tai\neikö hän olisi asunut Roomassa, hän, joka monta vuotta ennen\nkansalaisoikeuden saamista kaikkine tamineineen tavaroineen asettui\nRoomaan asumaan? Tai eikö hän olisi ilmoittautunut? On kyllä, vieläpä\nniihin luetteloihin, mitkä yksin praetorivirkakunnalle tehdyistä\nilmoittaumisista omaavat virallisten luettelojen pätevyyden. 5. Sillä\nkun Appiuksen luetteloja sanottiin jokseenkin huolimattomasti\nsäilytetyiksi ja Gabiniuksen kevytmielisyys hänen ollessa vielä\ntuomitsematta sekä onnettomuus tuomion jälkeen oli hävittänyt\nluettelojen koko luotettavaisuuden, niin sitä vastoin tuo peräti\nnuhteeton ja oikeamielinen Metellus oli niin tunnon-tarkka, että hän\nmeni praetori L. Lentuluksen ja tuomarien luo sekä sanoi käyneensä\nrauhattomaksi yhden nimen pyyhkimisestä.[7] Näissä luetteloissa ette\nnyt näe mitään pyyhkimistä tapahtuneen A. Liciniuksen nimen kohdalla.\nNäin ollen, mitä syytä on epäillä hänen kansalaisoikeuttaan,\nvarsinkin kun hän on ollut muidenkin kansalaiskuntain jäseneksi\nkirjoitettuna? Sillä kun ihmiset Suur-Kreikassa jakelivat sulan suotta\nkansalaisoikeutta vähäpätöisille henkilöille, jotka eivät olleet\nperehtyneet mihinkään tahi vain johonkin ala-arvoiseen taiteeseen,\neivät suinkaan Rhegiumilaiset tai Locrilaiset tai Neapolilaiset tai\nTarentumilaiset, kuten minun kai täytynee uskoa, olisi kieltäneet tältä\nnerollisuuden erinomaisella maineella varustetulta mieheltä sitä, minkä\ntavallisesti lahjoittivat näyttämötaiteilijoille! Entä vielä? muut ovat\nkyllä sekä kansalaisoikeuden antamisen jälkeen että Papiuksen lain\njälkeen jollakin tavoin päässeet pujahtamaan noitten municipikaupunkien\nkansalaisluetteloihin; tämäkö sitten olisi hylättävä, joka ei edes\nkäytä niitä, joihin on kirjoitettu, koska hän aina tahtoi käydä\nHeraclealaisesta?\n\nSinä vaadit meikäläisiä verotusluetteloja esitettäviksi. Luonnollisesti\nkyllä; sillä onhan se aivan tuntematon asia, että hän viimeisten\ncensorien aikana[8] oli tuon mainion päällikön L. Luculluksen seurana\nsotajoukossa ja että hän edellisten aikana[9] oleskeli Vähässä-Aasiassa\nsaman miehen seurassa, kun hän vielä oli quaestori, kuin myös että\nensimäisten, Juliuksen ja Crassuksen aikana,[10] ei yhtään osaa\nkansasta kirjoitettu henkiluetteloihin. Mutta koska hengillepano ei\nvahvista kansalaisaseman laillisuutta, vaan ainoastaan osoittaa että\nse, joka on luetteloon merkitty, jo siihen aikaan sen kautta on\nesiintynyt kansalaisena, niin tiedä, että niihin aikoihin, jolloin\ntämä, syytöksesi mukaan, ei edes omankaan käsityksensä nojassa\nomistanut Rooman kansalaisen oikeuksia, hän useampia kertoja lakiemme\njälkeen teki testamenttinsa sekä sai vastaanottaa Rooman kansalaisten\nmääräämiä perintöjä ja L. Lucullus maaherrana suositti häntä\nrahapalkkioiden saantia varten valtionrahastolle. 6. Hae vielä\ntodisteita, jos voit; ei häntä kuitenkaan koskaan oman taikka\nystäviensä käsityksen mukaan saata syylliseksi todistaa.\n\nKysyt meikäläiseltä mieheltä, Grattius, miksi niin suuresti olen tähän\nmieheen ihastunut. Koska hän tarjoaa minulle tyyssijan, missä henkeni\nvirkistyy tämän Forumin hälinän jälkeen ja torailemisesta väsyneet\nkorvani löytävät lepoa. Vai luuletko että meille voisi riittää ainetta,\nmistä joka päivä puhuisimme niin monenmoisissa asioissa, ell'emme\ntieteellisellä työskentelyllä jalostuttaisi henkeämme, tahi että\nhenkemme voisi kestää niin suurta rasitusta, ell'emme virkistäisi sitä\nniinikään samalla työskentelyllä? Minäpä todellakin tunnustan olleeni\ntieteellisiin harrastuksiin ihastunut. Hävetkööt muut, jotka siten ovat\ntieteisiin hautaantuneet, ett'eivät niistä voi mitään käyttää\nyhteiseksi hyväksi eivätkä julkisuuden valoon saattaa; vaan miksikä\nminua hävettäisi, tuomarit, joka niin monta vuotta olen elänyt siten,\nett'ei joutoajan vietto ole minua pidättänyt eikä nautinnonhimo\nehkäissyt, saati sitten unentarve estänyt yhdenkään kansalaisen\nahdinkotilassa tahi aineellista etua uhattaessa? Kukapa siis minua\nsitten moittisi tahi kuka minulle syyllä vihoittelisi, jos minä\npuolestani käytän näitten opintojen harjoittamiseen kaiken sen ajan,\nmikä muille myönnetään yksityisten asiainsa hoitamiseen, juhlapäivien\nja leikkien viettämiseen tahi toisenlaisia huvituksia sekä suorastaan\nhengen ja ruumiin lepoa varten, sen ajan, minkä muut omistavat varhain\nalkaviin pitoihin, noppapeliin tai pallonheittoon? Vieläpä on tämä sitä\nenemmän minulle sallittava, koska näistä opinnollisista harrastuksista\nminunkin puhujataitoni kehittyy, joka, olkoonpa se kuinka vähäinen\ntahansa, ei koskaan ole ystäviä pulaan jättänyt. Mutta jos tämä\njostakusta näyttää jokseenkin vähäpätöiseltä, tunnen kumminkin sen\nlähteen, mistä saatan ammentaa ne ohjeet, mitkä ovat tärkeimmät. Sillä\njoll'en monien suullisten ohjausten ja monipuolisen kirjallisuuden\nviljelemisen kautta nuoruudesta asti olisi tullut siihen vakaumukseen,\nett'ei mitään elämässä suuresti ole tavoitettava paitsi kunniaa\nja siveellisyyttä, että taasen sen takaa-ajamisessa kaikki\nruumiin-rasitukset, kaikki kuoleman, vieläpä maanpaonkin vaarat ovat\nvähäpätöisiksi arvosteltavat, en olisi milloinkaan teidän hyväksenne\npannut itseäni alttiiksi niin lukuisille, suurille vaaroille sekä\nnäitten katalien ihmisten jokapäiväisille hyökkäyksille. Mutta täynnä\nnoita ohjeita ovat kaikki kirjat, kaikki viisaitten lausunnot, kaikki\nmuinaiset esikuvat; nämä kaikki olisivat hämärän peitossa, ell'ei\ntieteen valaisu niitä kohtaisi. Kuinka monta elävästi esitettyä kuvaa\noivallisista miehistä ovatkaan kreikkalaiset ja latinalaiset\nkirjailijat meille jättäneet sekä katsellaksemme että vielä enemmän\njäljitelläksemme! Näitä minä aina pidin silmäini edessä valtiota\njohtaessani ja koetin siten sydäntäni ja henkeäni, noita oivallisia\nmiehiä nimenomaan tarkastelemalla, sopusuhtaisiksi kehittää.\n\n7. Joku kysynee: Mitä kummia? tuonko tieteellisen koulutuksen kautta,\njota kiitoksilla ylistelet, juuri nuo mainiot miehet, joiden ansioista\non kirjallisuudessa kerrottu, ovat kasvatuksensa saaneet? Vaikeaa on\nvakuuttaa tätä kaikista, mutta kuitenkin tiedän tarkalleen, mitä minun\ntulee siihen vastata. Minä puolestani myönnän että useat erinomaisen\nlahjakkaat ja ansiokkaat henkilöt ovat olleet tieteellistä sivistystä\nvailla ja että he pelkästään melkein jumalallisen luonnonlaatunsa\nkautta itsestänsä ovat tulleet siveellisiksi ja lujiksi, vieläpä lisään\nsenkin että luontainen taipumus ilman tieteellistä sivistystä useammin\non auttanut saavuttamaan kiitosta ja kuuluisuutta kuin sivistys ilman\nluontaista taipumusta. Ja kumminkin minä väitän tämän että, jos\nerinomaiseen, mainioon taipumukseen on yhtynyt järjestyksellinen ja\nsopusuhtainen tieteellinen kasvatus, niin tavallisesti silloin sukeutuu\nmoinen aivan harvinainen etevyys. Näitä miehiä on tuo kuolematon\nAfricanus, jonka isämme ovat nähneet, näitä nuo varsin järkevät ja\nmaltilliset miehet C. Laelius ja L. Furius sekä tuo sangen tarmokas\nynnä sen ajan mieheksi perin oppinut M. Cato vanhus;[11] jos nämä eivät\nolisi tieteistä saaneet mitään apua käsittääkseen ja noudattaakseen\nhyvettä, eivät varmaan olisi koskaan antautuneet niitä harjoittamaan.\nMutta joskaan tätä suurta hyötyä ei olisi silmämääräksemme asetettava\nja jos näistä opinnoista etsittäisiin vain huvitusta, niin kuitenkin\nluullakseni teidän täytyisi pitää tätä hengen virkistyskeinoa\njaloimpana ja ylevimpänä. Sillä muut eivät sovellu kaikkiin aikoihin\neivätkä kaikille ikäkausille eivätkä kaikkiin paikkoihin, mutta\ntällaiset tieteelliset harrastukset elähdyttävät nuoruutta, huvittavat\nvanhuutta, kaunistavat myötäkäymisiä, tarjoovat turvaa ja lohtua\nvastoinkäymisissä, ovat huviksi kotona eivätkä esteeksi sen\nulkopuolella, ovat seuranamme öillä, matkustellessamme ulkomailla sekä\nmaaseudulla oleskellessamme.\n\n8. Mutta jos emme itse saata niitä harjoitella emmekä mielessämme\nniistä nauttia, pitäisi meidän kuitenkin niitä ihailla, vieläpä\nsilloin, kuin vain näkisimme niitä muissa. Kuka meistä oli niin\nsivistymätön ja tunteeton, ett'ei äskettäin Rosciuksen kuolema olisi\nhäneen koskenut? Vaikka hän kuolikin vanhuksena, oli yleinen mielipide\nse, ett'ei hänen olisi pitänyt ensinkään kuolla oivallisen taitonsa ja\nviehättäväisyytensä takia.[12] Hän oli siis saanut osakseen niin paljon\nrakkautta meiltä kaikilta ruumiinsa elkeillä; tuleeko meidän sitten\nvälinpitämättömästi kohdella hengen uskomatonta eloisuutta ja neron\nlentoa? Kuinka monesti olenkaan nähnyt tämän Archiaan, tuomarit, --\nkäytän, näette, hyväkseni suosiollisuuttanne, koska te tässä laadultaan\noudossa oikeuspuheessa niin tarkasti minua kuuntelette, -- kuinka\nmonesti olenkaan nähnyt hänen, vaikka ei ollut kirjoittanut yhtään\nkirjainta, lausuvan valmistautumatta suuren määrän mitä parhaita\nsäkeitä juuri hetken tapahtumista, kuinka monesti olen nähnyt hänen\npyydettynä toistamaan esittävän saman asian muutettuaan sanat ja\najatukset! Niiden runojen taasen, jotka hän oli kirjallisesti\njulkaissut huolella ja harkinnalla, näin saavuttavan semmoista\nsuosiota, että hän on kohonnut vanhain kirjailijain maineen tasalle.\nHäntäkö en rakastaisi, häntäkö en ihailisi, häntäkö en kaikin mokomin\nkatsoisi puolustettavaksi? Ja edelleen olemme sen kuulleet\nmainioimmilta ja oppineimmilta henkilöiltä että muitten tieteiden\nharjoittaminen riippuu opetuksesta, säännöistä ja taitavuudesta, mutta\nettä runoilija juuri luonnonlahjojensa avulla voipi voitavansa ja saapi\nyllykettä hengenvoimistaan sekä jumalallisesta henkäyksestä ikäänkuin\ntäyttyy innostuksella. Siksipä täydellä syyllä kuuluisa maanmiehemme\nEnnius nimittää runoilijoita pyhiksi, koska näyttävät jumalain lahjana\nja armonosoituksena olevan meille uskotut.[13]\n\nOlkoon niin muodoin, tuomarit, runoilijanimi teille, korkeasti\nvalistuneille miehille pyhä, tämä runoilijanimi, jota ei mikään\nsivistymätön kansa konsanaan ole loukannut. Kalliot ja erämaat antavat\nvastakaikua ihmisäänelle, julmat petoeläimet usein lauhtuvat soitosta\nsekä pysähtyvät kuuntelemaan; me korkean sivistyksen jalostuttamat\nihmiset emmekö tuntisi runoilijan äänen tenhovoimaa? Colophonin\nasukkaat sanovat Homeruksen olevan kansalaisensa, Chiolaiset väittävät\nhänet heikäläisekseen, Salamiin väestö vaati häntä itselleen,\nSmyrnalaiset taasen vakuuttavat hänen olevan maanmiehensä ja ovat sen\njohdosta hänelle vihkineet pyhäkön kaupungissaan, ja monet muut sitä\npaitsi hänestä kiivaasti kiistelevät keskenään.[14]\n\n9. Niin muodoin nuo vaativat itselleen muukalaista myöskin hänen\nkuoltuaan, sen johdosta että hän oli runoilija; mekö hylkäisimme hänen\neläessään tämän miehen, joka sekä oman toivonsa mukaan että lakien\nperusteella on meikäläinen, sittenkin vaikka Archias jo pitkät ajat on\nkäyttänyt kaiken harrastuksensa ja neronsa Rooman kansan kunnian ja\nmaineen ikuistuttamiseksi? Sillä jo nuorukaisena hän käsitteli\nCimbriläissotaa ja oli samalla rakas tuolle C. Mariukselle, joka näytti\njotenkin kylmäkiskoiselta tällaisia harrastuksia kohtaan. Eihän kukaan\nole niin nurjamielinen Runottarille, ett'ei hän kernaasti soisi\ntöittensä ylistystä runoudella ikuistettavaksi. Kerrotaan\nThemistocleen, Ateenan mainioimman miehen, vastanneen häneltä\nkysyttäessä, kenenkä esitystä tai kenenkä ääntä hän mieluimmin\nkuunteli: Sen, joka hänen kuntoaan parhaiten ylistelisi. Niinikään tuo\nMarius myös erityisesti rakasti L. Plotiusta, koska hän luuli tämän\nhenkensä lahjoilla voivan ylistellä tekojaan.[15] Mutta edelleen hän on\nkokonaisuudessaan esittänyt sotaa Mithridateen kanssa, mikä oli mahtava\nja vaikea sekä monien vaihtelujen alainen käänteissään maalla ja\nmerellä;[16] ja tämä runoelma tuottaa loistoa niin hyvin tuolle ylen\nurholliselle, kuuluisalle L. Lucullukselle kuin myös Rooman kansan\nnimelle. Rooman kansahan Luculluksen ylijohdolla avasi Pontuksen, joka\nmuinoin oli suojattu kuninkaitten apuneuvojen ja luonnollisenkin\nasemansa kautta, Rooman kansan sotajoukko saman miehen johdolla kukisti\njotenkin pienellä voimalla Armenialaisten lukemattomat joukot. Rooman\nkansan mainetekoja on se että Cyzicuksen perin ystävällismielinen\nkaupunki niinikään hänen toimestaan riistettiin ja pelastettiin\nkaikkinaisesta hyökkäyksestä kuninkaan puolelta sekä koko sodan\nammottavasta kidasta;[17] meidän urhotyönämme aina mainitaan ja\njulistetaan tuo uskomattoman kiivas meritaistelu Tenedoksen luona,\njolloin L. Luculluksen johtaessa taistelua vihollisten päälliköt\ntuhottiin ja laivasto upotettiin; meidän ovat voittopatsaat, meidän\nmuistomerkit, meidän voittokulut. Mutta ne, jotka henkensä lahjoilla\nylistävät näitä tapauksia, ne kohottavat Rooman kansan mainetta.\nMaanmiehemme Ennius oli Scipio Africanus vanhemman suosikki ja sen\ntakia otaksutaan hänen marmorikuvansa olevan pystytetyn Scipioiden\nsukuhaudassa; hänen ylistyslaulujensa kautta ei ainoastaan ylistetty\nsotasankari saa kunniaa, vaan myös Rooman kansa. Pilviin saakka hän\nkohottaa tämän läsnäolevan Caton esi-isää ja sen kautta Rooman historia\nsaa mainehikkaan lisäyksen. Lyhyesti sanottuna, se että mokomat miehet\nkuin Maximus, Marcellus, Fulvius joutuvat ylistetyiksi on meidän\nkaikkien yhteinen kunniamme.[18] 10. Sentähden esi-isämme ottivat\nkansalaistensa joukkoon näitten laulujen tekijän, joka oli vain\nRudiaesta kotoisin; mekö valtiostamme karkoittaisimme tämän Heraclean\nkansalaisen, jota monet valtiot omakseen tavoittelevat ja joka on\ntähänkin laillisesti otettu?\n\nSillä jos joku luulee vähemmän mainesatoa korjattavan kreikkalaisista\nrunoelmista kuin latinalaisista, niin hän kovin erehtyy, sentähden että\nkreikkaa luetaan melkein kaikkien kansakuntain keskuudessa, mutta\nlatina epäilemättä on ahdettu omien suppeitten rajainsa sisäpuolelle.\nSiksipä, jos maailman ääret rajoittavat urhotekojamme, tulee meidän\ntoivoa että kunniamme ja maineemme tunkeutuu yhtä kauas, kuin me aseet\nkäsissä olemme päässeet, koska tämä tuottaa kuuluisuutta niin hyvin\njuuri niille kansoille, joitten teoista kerrotaan, kuin varmaankin\nniille, jotka henkensä kaupalla taistelevat kunnian puolesta, on\nsuurimpana yllykkeenä vaaroja ja vaivoja kestämään. Kuinka monta\ntekojensa kertojaa sanotaankaan Aleksanteri suurella olleen mukanaan!\nJa kuitenkin hän huudahti asetuttuaan Sigeumin niemellä Achilleen\nhautakummulle:[19] Oi sinä onnen suosima nuorukainen, joka satuit\nsaamaan Homeruksen sankariutesi julistajaksi! Ja syystäkin. Sillä\njoll'ei tuo Ilias olisi syntynyt, olisi sama kumpu, mikä oli hänen\nruumiinsa peittänyt, myös kätkenyt hänen nimensä unhoon. Entä vielä?\nEiköhän meidän vielä elävä suurmiehemme Cn. Pompeius,[20] jolla on yhtä\nsuuri onni kuin kunto, kokoontuneen sotajoukkonsa edessä lahjoittanut\nkansalaisoikeutta historiansa kirjoittajalle mityleneläiselle\nTheophaneelle ja eivätkö nuo meidän sankarimme, jotka kyllä ovat\nurhollisia, mutta sivistymättömiä sotureita, niin sanoakseni kunnian\ntenhovoiman lumoamina hyväksyneet sitä äänekkäällä huudolla, ikäänkuin\nolisivat hekin olleet osallisia tuohon ylistykseen? Jos siis Archias\nlakien mukaan ei olisi ollut Rooman kansalainen, ei hän tietenkään\nolisi voinut saada aikaan sitä että joku ylipäällikkö hänelle olisi\nmyöntänyt kansalaisoikeuden. Niinpä Sulla antaessaan kansalaisoikeuden\nHispanialaisille ja Galleille olisi tietenkin hylännyt hänen\npyyntönsä;[21] ja kumminkin olemme nähneet, mitenkä Sulla\nkansankokouksessa, kun muudan kehno kansanrunoilija hänelle oli\nojentanut kyhäelmän, missä hän Sullan kunniaksi oli sepittänyt\ntilapäärunon vuorotellen eripituisilla säkeillä, mitenkä hän hetikohta\nniistä tavaroista, jotka hän paraikaa antoi myydä, käski maksaa tälle\npalkinnon, mutta vain sillä ehdolla, ett'ei hän mitään jäljestäpäin\nkirjoittaisi. Hän, joka arveli kehnon runoilijan tungeskelevaisuuden\nkuitenkin ansaitsevan jotain palkintoa, hän ei olisi tavoitellut tämän\nmiehen runoilijalahjaa sekä ytimekästä ja sisältörikasta esitystapaa?\nEntä edelleen? eikö hän itsensä kautta tahi Lucullusten välityksellä\nolisi saanut tätä oikeutta läheiseltä ystävältään Q. Metellus\nPiukselta, joka useille myönsi sen? varsinkin koska hän siihen määrin\ntoivoi tekojensa kertomista, että hän kallisti korvansa myös Cordubassa\nsyntyneille runoniekoille, vaikka heidän runonsa kaikuivat jonkin\nverran kömpelöltä ja vieraalta.[22]\n\n11. Eihän sitä ole salattava, jota ei voida peittää, vaan on se julki\nlausuttava: Meitä kaikkia ohjaa ylistyksen mieliteko ja, kuta jalompi\nkukin on, sitä enemmän häntä johtaa kunnianhalu. Itse filosofitkin\npiirtävät nimensä niihin kyhäelmiin, jotka kirjoittavat kunnian\nhalveksimisesta; juuri siinä, missä ylönkatsovat ylistystä ja\nkuuluisuutta, he haluavat tulla ylistetyiksi ja kuuluisiksi. Niinpä\nDecimus Brutus, tuo mainio sankari ja sotapäällikkö, koristi\nrakennuttamiensa temppelien ja muistomerkkien käytäviä hyvän ystävänsä\nAcciuksen runoelmilla.[23] Edelleen vielä, tuo Fulvius, joka Ennius\nseurassaan soti Aetoleja vastaan, ei epäröinyt omistaa sotasaalista\nRunottarille. Siinä kaupungissa siis, missä sotapäälliköt melkein\nsotisopaan puettuina ovat kunnioittaneet runoilijain nimeä ja\nRunotarten pyhäkköjä, eivät tuomarit rauhanpuvussa ole oikeutetut\nkieltäytymään kunnioittamasta Runottaria ja pelastamasta runoilijoita.\n\nJa lisäksi, jotta kernaammin tekisitte sen, paljastan teille, tuomarit,\noman sydämeni ajatukset ja tunnustan teille julkisesti oman niin\nsanoakseni kunniankaipuuni, joka ehkä on liiankin kiihkeä, mutta\nkuitenkin vilpitön. Sillä kaikki ne toimet, mitkä minä konsulikautenani\nyhdessä teidän kanssanne olen saanut aikaan tämän kaupungin ja\nvaltakunnan menestykseksi, kansalaisten elämän puolesta sekä koko\nvaltion hyväksi, on hän tehnyt runoelman aiheeksi vieläpä aloitellut\nsitä. Tämän kuultuani kehoitin häntä saattamaan sen loppuun, syystä\nettä aihe minusta näytti tärkeältä ja viehättävältä. Eihän kunto vaadi\nmitään muuta palkkaa vaivoistaan ja vaaroistaan kuin julkista\ntunnustusta ja kunniaa; ja jos tämä meiltä pidätetään, tuomarit, mitä\nsyytä meillä on näännyttää itseämme niin tavattomilla ponnistuksilla\ntällä ahtaalla ja lyhykäisellä elämänurallamme? Jos sielu ei aavistaisi\nmitään tulevaisuudesta ja jos se ahtaisi kaikki ajatuksensa samojen\nrajain sisäpuolelle, joilla elämänjaksomme on ympäröitty, se ei\nvarmaankaan uuvuttaisi itseään moisilla ponnistuksilla eikä kiusaisi\nlukuisilla huolilla ja unettomilla öillä eikä niin usein aivan henkensä\nkaupalla taistelisi. Mutta nyt asuu kussakin jalossa henkilössä ylevä\nvaisto, mikä yöt päivät pääksytysten yllyttää mieltä kunnian\nkiihoittimilla ja varoittaa ett'ei maineemme mittaa ole jätettävä niin\nlyhyeksi, kuin elinaikamme on, vaan että se on ulotettava etäisimpään\ntulevaisuuteen. 12. Vai saattaisimmeko me todellakin ilmeisesti olla\nniin lyhytmielisiä, me kaikki, jotka liikumme valtiollisissa toimissa\nja samalla tässä vaaran- ja vaivanalaisessa elämässä, että me, kun\nelämämme viime hetkeen saakka, emme ole vetäneet yhtään rauhallista ja\nhuoletonta hengähdystä, luulisimme kaiken kuolevan samalla kuin\nruumiimmekin? Koska monet mainiot miehet halukkaasti ovat jälkeensä\njättäneet patsaskuvia ja kuvateoksia, jotka eivät mukaile heidän\nsielunsa piirteitä, vaan ruumiinsa muotoa, eikö meidän pitäisi paljoa\nmieluummin jättää aatteitamme ja ansioitamme esittävää taideluomaa,\nminkä suuret nerot ovat valmistaneet ja viimeistelleet? Ainakin minä\narvelin jo silloin, kuin toimessa olin, sirottelevani ja kylväväni\nkaikki toimeni koko maanpiirin muistissa ikuisesti säilytettäviksi.\nOlkoonpa että muisto pysyy kuoltuani tietoisuuteni ulkopuolella tahi\nettä, niinkuin suurimmat filosofit ovat otaksuneet, se ulottuu edes\njohonkuhun osaan henkistä olemustani, varmaa on että nyt ainakin tunnen\niloa sitä ajatellessani ja toivoessani.\n\n[Loppulause] Vapauttakaa siis, tuomarit, kanteenalaisuudesta moinen\nsiveellisesti jalo mies, joka, niinkuin näette, saa osakseen täyden\ntunnustuksen korkea-arvoisten ja monivuotisten ystävien puolelta,\nmoinen mies, jolla on niin suuri luontainen lahjakkuus, kuin sitä\ntäytynee pitää, koska ylimystömme nerokkaimmat miehet, kuten huomaatte,\novat hänen seuraansa tavoitelleet, ja jonka asia päälle-päätteeksi on\nsenlaatuinen, että sen osoittaa todeksi lain suosiollisuus,\nmunicipikaupungin antama vakuutus, Luculluksen todistus sekä\nMetelluksen henkiluettelot. Näin ollen pyydän teitä, tuomarit, koska\nsuurissa neroissa tulee olla niin hyvin inhimillinen kuin jumalallinen\nsuositus, pyydän teitä siten ottamaan hänet suojelukseenne, että\nselvästi nähdään, mitenkä te, sen sijasta että olisitte ankaruudessanne\nvahingoittaneet, olette lempeydessänne hänet vapauttaneet, sillä hän on\naina ylistänyt teitä, teikäläisiä päälliköitä sekä Rooman kansan\nmainetöitä ja lupaa todistuksellaan ikuisesti tehdä kuuluisiksi nämä\nvast'ikään meitä ja teitä valtion sisäisessä elämässä kohdanneet vaarat\nja kuuluu lisäksi niiden joukkoon, joita kaikkina aikoina ja kaikkien\nkansain keskuudessa on pyhinä pidetty ja niiksi nimitetty.\n\nTuomarit! Toivon sen varmasti saavan yleisen hyväksymisen, minkä tapani\nmukaan lyhyesti ja yksinkertaisesti olen lausunut oikeusasiasta; sen,\nminkä poikkeamalla Forumilla ja oikeusistuinten edessä käytetystä\nesitystavasta olen puhunut päämieheni nerollisuudesta ja ylimalkaan\nhänen runoilijatoimestaan, te, tuomarit, toivoakseni hyväntahtoisesti\nolette kuunnelleet, oikeuden puheenjohtajan tiedän varmasti sen\ntehneen.\n\n\n\n\nViiteselitykset:\n\n\n[1] _A. Licinius Archias_ oli runoilijan nimi Rooman kansalaisena.\n\n[2] _Antiochia_ Syyrian pääkaupunki (nyk. Antakie).\n\n[3] _Tarentum_ (nyk. Taranto), _Locri_ (nyk. hävinnyt), _Rhegium_ (nyk.\nReggio) ja _Neapolis_ (nyk. Napoli) Etelä-Italian kaupunkeja.\n\n[4] V. 102 e.Kr.\n\n[5] _Q. Caecilius Metellus Numidious_ konsuli v. 109 e.Kr. ja hänen\npoikansa _Q. Caec. Met. Pius_ konsuli v. 80; _M. Aemilius Scaurus_\nkonsuli vv. 115 ja 107 e.Kr.; _Q. Lutatius Catulus_ konsuli v. 102 ja\nhänen samanniminen poikansa konsuli v. 78; _L. Licinius Crassus_,\nmainio puhuja, konsuli v. 95; _L. Licinius Lucullus_ praetori, hänen\nsamanniminen poikansa, kuuluisa maailmanmies ja päällikkö, konsuli v.\n74 ja _M. Lic. Lucullus_ edellisen veli; _M. Livius Drusus_\nkansantribuni v. 91; _Cn. Octavius_ konsuli v. 87, hänen poikansa _L.\nOct._ konsuli v. 75 ja _M. Oct._ kansantribuni; _M. Porcius Cato_ M.\nPorcius Cato Maiorin pojanpoika; _Q. Hortensius Hortalus_ konsuli v. 97\nja hänen poikansa, tunnettu puhuja, konsuli v. 69.\n\n[6] _Heraclea_ nyk. hävinnyt kaupunki Etelä-Italiassa.\n\n[7] _Appius Claudius Pulcher, P. Gabinius Capito ja L. Cornelius\nLentulus_ v. 89 praetoreja.\n\n[8] V. 70 e.Kr.\n\n[9] V. 86 e.Kr.\n\n[10] V. 89 e.Kr. L. Iulius Caesarin ja P. Licinius Crassuksen aikana.\n\n[11] _P. Cornelius Scipio Africanus Minoi_, kuuluisa sotasankari, kuol.\nv. 129 e.Kr., hänen ystävänsä _C. Laelius Sapiens ja L. Purius Philus_\nkonsuli v. 136 e.Kr.\n\n[12] _Q. Roscius Gallus_ aikansa kuuluisin näyttelijä.\n\n[13] _Q. Ennius_ synt. Rudiaen kaupungissa Etelä-Italiassa v. 239,\nkuollut Roomassa v. 169 e.Kr.\n\n[14] _Colophon_ kaupunki Vähässä-Aasiassa, _Chios_ saari Aegean\nmeressä, _Salamis_ Kypros saaren suurin kaupunki.\n\n[15] _L. Plotius Gallus_ perusti Rooman ensimäisen latinalaisen\npuhujakoulun.\n\n[16] N.s. kolmas sota Mithridatesta, Pontuksen kuningasta, vastaan vv.\n74-64 e.Kr.\n\n[17] _Cyzicus_ kaupunki Marmarameren (Propontis) rannalla.\n\n[18] _Q. Fabius Maximus Cunctator_ ja _M. Claudius Marcellus_\nHannibalin vastustajia; _M. Fulvius Nobilior_ kukisti Aetolit v. 189.\n\n[19] _Sigeum_ niemi Trojan läheisyydessä.\n\n[20] _Cn. Pompeius Magnus_, kuuluisa päällikkö, synt. v. 106,\nkuol. v. 48 e.Kr.\n\n[21] _L. Cornelius Sulla_, Rooman diktaattori, synt. v. 138,\nkuol. v. 78 e.Kr.\n\n[22] _Corduba_ nyk. Cordova Espanjassa.\n\n[23] _D. Iunius Brutus_ konsuli v. 138 e.Kr.; _L. Accius_ synt. v. 170\ne.Kr.\n\n\n\n"]