[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fmvI2j3960hs6oHASDEE9vw3qjNb5IQYjeuFhWz0mrxE":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":7,"slug":8,"bookId":9,"genreRaw":10,"genre":11,"themes":12,"origin":13,"language":14,"yearPublished":15,"yearPublishedTranslation":7,"wordCount":16,"charCount":17,"usRestricted":18,"gutenbergId":7,"gutenbergSubjects":19,"gutenbergCategories":20,"gutenbergSummary":7,"gutenbergTranslators":21,"gutenbergDownloadCount":7,"aiDescription":22,"preamble":23,"content":24},1802,"Kaksi kaartilaista","Karila, Olli (oik. Pärnänen, Niilo) 1897-1936)",null,"1802-karila-olli-kaksi-kaartilaista","1802__Karila_Olli__Kaksi_kaartilaista","Kaksinäytöksinen komedia","naytelma",[],[],"fi",1932,8231,47756,true,[],[],[],"Maaseudulle sijoittuva kaksinäytöksinen komedia seuraa hyväntahtoisen nuoren isännän ja hänen itsetietoisen sukulaisensa elämää. Talonpoikainen arki ja henkilöiden väliset suhteet joutuvat koetukselle, kun paikallinen nimismies puuttuu tapahtumien kulkuun.","Olli Karilan 'Kaksi kaartilaista' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 1802. E-kirja on public domainissa koko EU:n alueella, joten emme\naseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen\nk.o. maissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","KAKSI KAARTILAISTA\n\nKaksinäytöksinen komedia\n\n\nKirj.\n\nOLLI KARILA\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nHakkapeliitta,\n1932.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT\n\nANSU HÄTÖNEN, nuori isäntä.\nJAAKKO RÄYHÄ, hänen sukulaisensa.\nIMPI VALMU, taloudenhoitajatar.\nANNIKKI LEHTONEN, karjakko.\nIERlKKA KOUHI, pienviljelijä.\nMÄNTYLÄ, nimismies.\n\nTapahtuu maaseudulla. Ensi ja toisen näytöksen välillä kulunut puolisen\nvuotta.\n\nAika nykyinen.\n\n\nOHJEITA ESITTÄJILLE:\n\nANSU HÄTÖNEN: nuori mies, talonpoikaisen siististi puettu;\nyksinkertainen ja hyväntahtoinen, nopeasti mukautuva, leveästi\nja hitaammin puhuva kuin toiset. Muutos toisessa näytöksessä on\nhuomattava, mutta ei uskomattomiin liioiteltu; itsetietoisuudessa ja\nvarmuudessa on jotain koomillista, se on osaksi teennäistä eikä vielä\njuurtunutta luontevaksi, vaikka ratkaiseva murros onkin tapahtunut. - -\nVoi käyttää paikallista murretta.\n\nJAAKKO RÄYHÄ: puettu hiukan ameriikkalaisittain, mieluimmin yllään\nhousut ja nahkavyö, kaulus ja kravatti, mutta ei takkia eikä liivejä;\nitsetietoinen, asiallisen ylimielinen, liikkeissään ja äänenpainoissaan\nterävä ja kulmikas; väliin taas liukkaan juutalaismainen.\n\nIMPI VALMU: mauttoman koreilevasti puettu; esiintymisessä ja liikkeissä\nteennäistä hellyyttä ja makeutta ja samalla koomillisen lapsellista\nlepertelyä, niin että ikä ja käytös vaikuttavat ristiriitaisilta.\n\nANNIKKI LEHTONEN: sievässä navettapuvussa; iloinen ja luonnollinen,\nkäytöksessä viehkeyttä ja reippautta, sanoissa ja sävyissä\npilkallisuutta ja äksyyttä yhtyneenä suoruuteen ja välittömyyteen.\n\nIERIKKA KOUHI: maalaisesti puettu, köyhemmin kuin Ansu, nuori mies,\nreipas hulivili, nopea puheissaan ja sukkela liikkeissään, kehuskelija\nja liioittelija hyvänsuuntaisessa merkityksessä; käytöksessä luontaista\noveluutta.\n\nMÄNTYLÄ: vanhahko, sotilaallinen, puettu joko virkapukuun tai päässä\nainakin virkalakki; pilkallisen suorasukainen, isällinen ja suojeleva,\nkäytös karski.\n\nVuoropuhelu sujuu kauttaaltaan nopeassa tahdissa, ei jaaritteluna,\nvaan tilanteitten edellyttämänä levottomana ja paikoin kiihkeänäkin\nkeskusteluna.\n\n\n\n\n\n\nKAKSI KAARTILAISTA.\n\n\n\n\nNäyttämö: Maalaistalon vaatimaton tupakamari. Ovi perällä ja oikealla.\nVasemmalla ikkuna, oikealla etualalla poikittain sänky. Ikkunan\nedessä pöytä, sohva ja tuoleja. Muuta kalustoa tilaisuuden mukaan.\nVaatteita ja erilaista rojua vähän kaikkialla, niin että kamari tekee\nsiivoamattoman vaikutuksen.\n\nOikea ja vasen lasketaan katsomosta.\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\nANSU (nukkuu vuoteella vaatteet yllä leveästi kuorsaten ja liikahdellen\nväliin).\n\nIMPI (tulee Räyhän seuraamana perältä, makeasti): Voi, Pulu nukkuu\nvielä!\n\nRÄYHÄ (kiukkuisen ivallisesti): Pulu! (Katsoo vihaisesti.) Porsas! Minä\nherätän hänet. Asiat on saatava selviksi.\n\nIMPI (kiireesti): Ei, ei, hän tulee pahalle tuulelle. Hänhän sanoi\nyöllä, ettei onnistunut. Pyöränsä oli särkenyt ja oli saanut kävellä,\npoikaparka!\n\nRÄYHÄ (synkästi): Hyväkin parka! Me tässä olemme parkoja kohta, jos hän\nmenee kaartiin.\n\nIMPI (levottomasti): Mitäs olisi tehtävä? En minä ymmärrä. Jospa hän\nmenisi sinne väkeen...?\n\nRÄYHÄ (ivallisesti): Jaa, menisi väkeen! Ja saisi kukaties korpraalin\ntai kersantinkin nauhat! Ja rakastuisi siellä kaupungissa johonkin\nliehakkoon! Mitäs neiti Valmu silloin sanoisi!\n\nIMPI (tuskaisesti): Niin, niin, sehän olisi vaarallista. Hän unohtaisi\nminut... Voi, Pulu ei saa mennä sotaväkeen.\n\nRÄYHÄ (päättävästi): Eikä menekään ei ainakaan ennenkuin hän on\nnaimisissa...\n\nIMPI (imelän haaveilevasti): Minun kanssani...\n\nRÄYHÄ: Niin juuri. (Kuiskaten, kuin salaliittolainen.) Ja ennenkuin\nminä olen laatinut avioehdot ja te olette palkinnut minut. En minä\nkoko ikääni rupea olemaan Hätösen höpelön pojan apulaisena ja enona.\nKauppa on selvä: te saatte pojan ja puolet rahoista, minä toisen puolen\npojatta. Ansun äidin perintö jaetaan. Päätetty?\n\nIMPI (pelokkaasti): Päätetty. Kyllä minä... Mutta miten? Miten voimme\nestää hänet menemästä sotaväkeen?\n\nRÄYHÄ (kuin edellä; miettien): Keksitään. Meno on estettävä. Hän\nviisastuu siellä liiaksi. Hän voi viisastua niin, että ajaa minut\nmatkoihinsa. Ja teistä hän tuskin enää huolii... sitten. Hm, hänet on\nsaatava sairaaksi.\n\nIMPI: Mutta eikö se ole vaarallista? Jos hän todella sairastuu?\n\nRÄYHÄ: Ei merkitse mitään. Eikä hän sairastu. Pieni pahoinvointi\naluksi... minä järjestän sen... ja sitten kutsumme tohtorin tänne...\nja... Ansu saa jäädä toistaiseksi kotiin... Sitten keksitään lisää...\n(Nopeasti.) Niin, ja sanokaa keittiöön, ettei hänelle saa antaa mitään\njuotavaa eikä syötävää. Minä lähden valmistelemaan.\n\n(Poistuu perältä).\n\nIMPI (poistuu myös, luoden teeskennellyn hellän katseen Ansuun): Voi\nPulu parka! Hänenkö pitäisi mennä kaartiin!\n\nANSU (unissaan): Terve... terrve... terrve kuin pukki... niin, niin\nkuin sahapukki... ja kaartiin, kaartiin... minä olen kaartilainen ja\nsinä olet... kaarti... laiska...\n\nANNIKKI (kurkistaa peräovesta, puoliääneen): Täällä se on, mutta se\nnukkuu... unissaan höpisee...\n\n(Tulee sisään.)\n\nKOUHI (tulee hänen jäljessään): Kaupunkimatka nukuttaa. Mitä se\nkaupungissa kävi?\n\nANNIKKI (ylenkatseellisesti): Tohtorissa kävi.\n\nKOUHI: Tohtorissa? Ansu? Terve mies.\n\nANNIKKI: Ihan. Syynäyttämässä itseään. Siellä on juossut joka viikko.\n\nKOUHI: Minä sen herätän... (Viekkaasti.) Asiaa on.\n\nANNIKKI (estää): Et, joutaa nukkua. On tässä töitä ilman senkin\npassausta. Ja painu itse tiehesi. Lähtö se on sinullakin tänään.\n\nKOUHI: Niin on ja surra ei.\n\nANNIKKI (puhuu hiljempään): Mutta Ansua tuskin saat mukaasi. Niillä\nonkin täällä muut kotkotukset. Minä kuulin juuri. Se neiti, (Hyvin\npilkallisesti) se morsian ja Räyhä puhelivat. Ei taida Ansu lähteä.\n\nKOUHI: Ihanko totta? Mitä kuulit?\n\nANNIKKI (viittaa oveen oikealla): Olin tuolla siivoamassa, kun\nherrasväki jutteli. (Salaperäisesti.) Ansusta aiotaan tehdä sairas.\n\nKOUHI: Jottako... jottako... jäisi väkeen menemättä?\n\nANNIKKI: Tietysti. Neiti pelkää kaupungin tyttöjä ja se pehtoori pelkää\nkaartin viisautta.\n\nKOUHI (hiukan kuohuksissa): Oikea pelko, oikea pelko! Vai ettei Ansu\nlähtisi, vai... vai... Ei, kuules, Annikki, kyllä Ansu lähtee.\n\nANNIKKI: Mistäs niin varmaan tiedät?\n\nKOUHI (itsetietoisesti): Koskapa Ierikka Kouhi on niin päättänyt. Minä\ntarvitsen Ansua ja Ansu tarvitsee minua. Vai sairaaksi? Hm, ehkäpä...\nehkäpä keksitään vastalääkkeet... (Muuttaen sävyä.) Annikki, haluatko\nsinä, että Ansu lähtee.\n\nANNIKKI (säpsähtäen): Minä... mitäs minusta...\n\nKOUHI (kujeellisesti): Ptruu, ptruu, ei niin kiireesti... Mitäs\nsanoisit, jos Ansu tulisi takaisin kersanttina vaikka, nauhat\nolkalapuissa, ryhti kuin aidanseipäällä, katse karskina... Ansu on aika\nkomea poika... hehheh...\n\nANNIKKI (muka vihaisesti): Hyi, ettet häpeä... toisen sulhasta tässä\nesittelemään... mokomakin...\n\nKOUHI: On niitä kihlauksia ennenkin purettu... Mutta annetaan olla.\n(Teennäisen murheellisesti.) Niin, niin, tänään siis lähdetään.\nAnnikki, anna edes yksi pusu!\n\n(Yrittää tavoittaa tyttöä.)\n\nANNIKKI (väistää nauraen): Kas, kas kun imelää mieli tekee jo aamusta\npäivin. Suutele vasikkaa!\n\nKOUHI: Mutta lupaatko edes kirjoittaa minulle sinne kaartiin?\n\nANNIKKI: Kummitäti sinulle kirjoittakoon, mutta en minä. Mitäs sinä\nminun kirjeilläni?\n\nKOUHI (avomielisesti): Niin, katsos, olisi niin komeaa niille\nkaartilaisille vilautella kirjeitä ja sanoa, jotta tässä onkin poika,\njosta tytöt tykkäävät...\n\nANNIKKI: Se vielä puuttuisi. Ja nyt, ala suoriutua tiehesi!\n\nKOUHI: Lähdetään, lähdetään! Mutta takaisinkin tullaan. (Katsahtaa\nAnsuun.) Vai sairaaksi! No, kyllä minä parannan...\n\nANNIKKI (ilahtuen): Ihanko varmasti?\n\nKOUHI: Ahaa, vai siitäkö kenkä puristaa! No, minä parannan, mutta sillä\nehdolla, että saan pusun...\n\nANNIKKI: Ei puhettakaan. Mutta olisi se somaa, että Ansu menisi\nväkeen... sen koppavan morsiamen kiusallakin...\n\nKOUHI (humoristisen juhlallisesti): Ansu Hätönen menee kaartiin.\n\n(Poistuu yhdessä Annikin kanssa perältä.)\n\nANSU (edelleen unissaan): Te... terrve... terve... hiivatin terrrve...\nkaartiin... (Liikahtelee, huokaisee syvään ja herää, nousten\nistualleen.) Jaha, sängyssä ollaan, jaha... (Kovemmin.) Kahvii!\n(Huutaa.) Kahvii! (Tarttuu sängynpäässä olevaan lehmänkelloon ja sitä\nkilistäen kiljaisee.) Kahvii ja väleen! Kahvii!\n\nANNIKKI (tulee perältä): Mitäs isäntä kiljuu?\n\nANSU: Kahvii.\n\nANNIKKI (pudistaa päätään): Kahvia ei anneta.\n\nANSU (ällistyneenä): Höh, eikö anneta?\n\nANNIKKI (teennäisen viattomasti): Ei. Kielletty on.\n\nANSU (kohottautuu): Kuka on kieltänyt? Minä olen isäntä.\n\nANNIKKI: Lienettekö? Se toinen isäntä, pehtoori, on kuitenkin\nkieltänyt. Ja neiti. Se morsian. Sanoivat, ettei saa antaa, kun\nisännällä on mahatauti...\n\nANSU (tulistuen): Mahatauti... (Miettien ja lauhtuen, kuin jotakin\narvaten.) Jaha, vai niin... Missäs on... hm, neiti Valmu...\n\nANNIKKI (auliisti): Neitikö? Morsian meni mutakylpyyn... hautomaan\npakaroitaan.\n\nANSU: Paka... pakaroitaan.\n\nANNIKKI: Niin, niitä juuri. Ristiluita kuuluu kolottavan. Taitaa tulla\nsadeilma.\n\nANSU (ankarasti): Annikki, äläpäs sinä pilkkaa.\n\nANNIKKI: Minäkö? Ehei. Minähän vain säälin. Neiti kun onkin jo\nikäihminen. Ei minun ristiluitani kolota muulloin kuin kovan tanssin\njälkeen.\n\n(Keikauttaa itseään.)\n\nANSU (lauhtuen, ihaillen): Sinähän oletkin reipas tyttö. Voi, Annikki,\njos sinä tietäisit...\n\nANNIKKI: Mitä?\n\nANSU (hämillään): En minä osaa sanoa. Impi... ja sinä... En minä\ntiedä... Miksi sinä olet niin kova minulle?\n\nANNIKKI: Minäkö? En minä ole kova... enkä pehmeä. Muuten vain.\n\nANSU (nousee ja lähestyy häntä): Annikki, eikö sinun tule yhtään ikävä,\nkun minä nyt lähden... kaartiin?\n\nANNIKKI: Ikäväkö? Kittiä kans! Mitäs ikäviä minulle! Kysykääs\nmorsiamelta?\n\nANSU: Äh, älä sillä tavalla...\n\nANNIKKI (lähestyy hiukan ja taivuttautuu Ansun puoleen): Eikähän isäntä\nlähdekään... kaartiin. Isännästä aiotaan ruunankummi.\n\n(Nauraa).\n\nANSU (tavoittaa Annikin syliinsä): Tyttö! Hiivatin tyttö. Mitä sinä\ntarkoitat. Häh?\n\nIMPI (tulee kiireesti oikealta, pysähtyy äkkiä, vihaisesti): Pulu!\nNeiti Lehtonen! Mitä tämä on?\n\nANSU (päästää Annikin): Ei mitään.\n\nANNIKKI (harmistuneena): Ei kerrassaan mitään.\n\n(Aikoo lähteä.)\n\nIMPI (asettuu hänen tielleen kädet puuskassa): Vai ei mitään! Vai ei\nmitään! Vai ei se ole mitään, että neiti Lehtonen kurttiseeraa minun\nsulhaseni kanssa! Vai ei mitään? (Raivostuen.) Minä, minä, minä...\n\nANNIKKI (topakasti): Minä en ole kurtunnut. Mitäs Ansu otti minusta\nkiinni.\n\nIMPI: Mitäs tekemistä neiti Lehtosella on täällä? Neiti Lehtonen on\nkarjakko. Pysyköön tallissa.\n\nANNIKKI: Karjakot ovat navetassa. Isäntä kiljui kahvia.\n\nIMPI: Annikki puhuu sivistymättömästi.\n\nANNIKKI: Mutta totta.\n\n(Poistuu kiireesti perältä.)\n\nIMPI (koettaa rauhoittua, katselee hämillään olevaa Ansua): Pulu on\nsiis noussut.\n\nANSU (kuivasti): Pulu on noussut.\n\n(Istahtaa sängynlaidalle.)\n\nIMPI (istahtaa hänen viereensä): Huusiko Pulu kahvia?\n\nANSU: Huusi.\n\nIMPI (nojaa häneen, keimailevasti): Pulu ei saa kahvia. Mutta Pulu saa\nparempaa. Tahtooko Pulu?\n\nANSU: Mitä?\n\nIMPI (kuiskaa hellänmakeasti): Suudelman.\n\nANSU (happamesti): Samapa tuo.\n\n(Suutelee välinpitämättömästi.)\n\nIMPI (hellän nuhtelevasti): Mitä Pululla oli tekemistä Annikin kanssa?\n\nANSU: Ei mitään.\n\nIMPI: Minä luotan kyllä Puluun. Mutta Pulun pitää olla varovainen. On\nniin kauheita naisia, jotka koettavat jahdata miehiä. Ei saa olla liian\nvapaasti. Annikki voi saada luuloja.\n\nANSU (varmasti): Ei se saa luuloja vaikka luulottelisi. Se on hyvin\näksy tyttö.\n\nIMPI (muuttaen äänensävyä): Mutta Pulu, miten kävi tohtorissa oikein.\nPulu oli niin väsynyt yöllä eikä sanonut muuta kuin, että huonosti\nkävi. Eikö ole mitään toivoa.\n\nANSU (synkästi): Ei ole mitään toivoa. Ei mitään. Minä olen terve.\nTerve kuin sahapukki, sanoi tohtori. Rinta kuin ryövärillä. Sydän kuin\nlentomoottori. Ja vatsa kuin tsut... trustilla. (Vielä synkemmin.)\nMinä olen terve. Ja tänään on lähdettävä kaartiin... Minusta tulee\nkaartilainen... ja sinusta tulee kaartilaiska...\n\nIMPI (salaperäisesti): Mutta älä hätäile. Eno on keksinyt jotakin. Hän\npelastaa sinut.\n\nANSU (pelästyen): Miten? Niin, miksi minä en saa kahvia? Mitä se\nmerkitsee? Annikki sanoi, että minusta tehdään ruunankummi? Mitä se on?\n\nIMPI (kuohahtaen): Annikki on simppeli, Annikki on raaka.\n\nANSU (itsepäisesti): Mutta mitä on ruunankummi?\n\nIMPI: En minä tiedä. (Suostutellen.) Pulu, eno järjestää niin, että\nsinä tulet tänään hiukan... hiukan pahoinvoivaksi... Ja sitten lääkäri\nmäärää sinut jäämään kotiin.\n\nANSU: Mutta miten? Minä en tahdo tulla sairaaksi. Minä en ole\nmilloinkaan ollut sairas. Se olisi kamalaa.\n\nIMPI: Mutta vielä kamalampaa olisi joutua sotaväkeen. Ajattele, Pulu,\najattele! (Maalaavasti.) Pulu joutuisi vieraitten pariin, raakojen\ntoverien pariin, upseerit komentelisivat Pulua, Pulu saisi juosta ja\nhikoilla ja marssia, Pulu ei saisi syödä lettuja eikä marjahilloa eikä\nPulun Impi olisi lähellä häntä passaamassa, eikä pussaamassa. Eikö se\nolisi kamalaa?\n\nANSU (epäröiden): Niin, höm, jaa... niin, en minä tiedä... Onhan siellä\nollut muitakin. Ja meneehän Ierikkakin...\n\nIMPI (kiihtyen, hellästi): Ja ajattele, me emme sitten pääsisi\nnaimisiinkaan ennenkuin vuoden perästä...\n\nANSU (lohduttavasti): Kyllä minä jaksan odottaa... Isä sanoi aina, että\npitää toimia hitaasti. Ei ole hoppu hyväksi eikä kiire kunniaksi...\n\nIMPI (alkaen nyyhkyttää): Pulu, Pulu, etkö sinä rakastakaan minua,\nkoska tahdot pois luotani. Voi, Pulu!\n\nANSU: Enhän minä tahdo. Mutta kun valtakunta tahtoo. Ja kyllähän minä\nrakastankin... Sanoinhan minä kun sinä kosit...\n\nIMPI (kiivastuen): Minäkö kosin? Hyi, Pulu!\n\nANSU (ymmällään): Enhän minä mitään tarkoita... Mutta sinähän kysyit,\netkö muista, että tahdonko minä elämän toverin ja kun minä sanoin,\nettä tietysti, niin silloin sinä pussasit ja sitten sinä kysyit, jotta\nrakastanko minä ja minä tietysti vastasin, että tietysti.\n\nIMPI: Mutta en minä kosinut.\n\nANSU: Ei, ei, et sinä yksinäsi. Me kosimme. Toinen toisiamme...\n\nIMPI: Niin, niin. (Vilkkaasti.) Voi, Ansu, ajatteles, kuinka hauskaa\nmeille tulee, kun menemme naimisiin. Sinä laitat tänne taloon uusia\nlaitoksia enon kanssa. Kaikki pitäjäläiset kadehtivat sinua. Ja minulla\non kaupungissa oikea plyyssikalusto ja ihan uusi suuri tietosanakirja\nja pieni tietosanakirja, joita en ole milloinkaan raahtinut\naukaistakaan, ja minulla on uusi gramofooni ja siinä paljon levyjä,\ntansseja ja tunteellisia lauluja ja \"Oi Havaiji\" ja sitten sinä hommaat\nradion ja meillä tulee olemaan hienoa ja meillä käy hienoja vieraita ja\nme olemme pitäjän kermaa...\n\nANSU (innostuen): Jaa, jaa, isästäkin sanottiin, että hän oli pitäjän\nnapa. Ja lihava napa olikin. Juu, tehdään vain niin...\n\nIMPI (sukkelasti): Siis Pulu tulee nyt pahoinvoivaksi... Minun\ntähteni... Tuleehan Pulu?\n\nANSU (jäähtyen): Jaa, niin, en tiedä... Kun minä en ole milloinkaan\nollut sairas... Ja kun ne pojat sanovat, että on siellä kaartissa\nlystiäkin... Ja kun minun tekisi mieli nähdä maailmaa...\n\nIMPI: Mutta mehän voimme tehdä häämatkan. Se on hienoa.\n\nANSU (hämillään): En tiedä... Kun minä en ole naisten kanssa\nmatkustanut... ja muutenkaan... Eikös se ole noloa?\n\nIMPI: Voi Pulu, kun sinä et ymmärrä.\n\nANSU: En minä ymmärräkään... Ja mitä pitäisi tehdä, mennäkö kaartiin\nvai naidako... (Tarttuu päähänsä ja kävelee vasemmalle.) Vaikeaa on\nolla poikamiehenä ja sulhasena ja kaartilaisena samaan aikaan...\n\nRÄYHÄ (tulee sisään, kädessään lasi ja lääkepullo): Hei, Ansu, hyvää\nhuomena. Nyt on kiire, jos mielit välttää kaartin komennon. Imaiseppas\ntuo!\n\n(Ojentaa lasia, johon on kaatanut lääkepullosta nestettä.)\n\nANSU (torjuen): En minä tiedä... Eikö lie selvintä mennä kaartiin.\nKun muutkin ovat menneet. Ja kun Ierikkakin menee. Ja sanotaanhan\nlaulussakin, että kyllä kruunu huolen pitää pojistaan.\n\nRÄYHÄ (vetäisee esille tuolin ja istahtaa, asiallisesti ja\nhuolettomasti): Kuuleppa, Ansu, puhutaanpa nyt kuin miehet.\n\nANSU: Puhutaan vain.\n\nRÄYHÄ: No niin. Siis: ensiksikin sinä olet aika rikas poika.\n\nANSU: Liehän noita, isänperuja. Ja äidinperut saan naituani. Minä itse\nen ole vielä ansainnut markkaakaan, se on totinen tosi.\n\nRÄYHÄ: Mutta ansaitset pian. No niin, sinä olet siis rikas orpo poika.\nJa sinulla on morsian.\n\nIMPI (kiireesti): Niin hänellä on.\n\nRÄYHÄ: Sinä olet vähän saamaton. Sinä viivyttelit kosintaa. Ja nyt voi\nkäydä niin, ettet ehdikään naimisiin tällä haavaa. Ja mikä pitkistyy se\nmutkistuu.\n\nANSU: Ei ole kiirettä kirkkoon.\n\nRÄYHÄ: Sinulla on järkevä, sivistynyt ja hieno morsian...\n\nIMPI: Ah niin.\n\nRÄYHÄ: Hän on hellämielinen ja uskollinen. Hän odottaisi sinua kyllä,\nmutta nainen on nainen ja nainen on heikko...\n\nIMPI: Ah niin, heikko... heikko...\n\nRÄYHÄ: Sinulla ei ole oikeutta jättää häntä epävarmuuteen. Sinun on\nnaitava...\n\nANSU: Kaipa on.\n\nRÄYHÄ: Se siitä. Mutta sinulla on muitakin velvollisuuksia. Sinun\non hoidettava omaisuuttasi. (Mahtaillen.) Me olemme muodostamassa\ntästä vanhasta tilarähjästä oikeaa ameriikkalaista farmia. Sinä\ntulet farmariksi. Me perustamme tänne paljon uutta. Kettufarmin ja\nkaniinifarmin ja ankkafarmin ja kanafarmin ja kalkkunafarmin ja... ja...\n\nANSU (äkkiä vilkkaasti): Eikös niillä ole Ameriikassa\nsammakkofarmejakin?\n\nRÄYHÄ: On kyllä. Mutta emme me sammakoista...\n\nANSU: Mutta mahtuvatko kaikki farmit? Ei tässä ole alaa kuin alun\nkolmattasataa hehtaaria?\n\nRÄYHÄ: Mahtuvat. Ja sitten me perustamme louhimon ja sahan ja myllyn ja\nmeijerin...\n\nANSU (vilkkaasti): On se somaa kuinka rahalla saa. Miten se isäukko ei\nosannut mitään? Ei muuta kuin viljeli maata ja nauroi agronoomeillekin.\n\nRÄYHÄ: Isäsi oli vanhankansan mies. Me olemme uudenajan lapsia,\ntekniikan lapsia...\n\nANSU: Kyllä mulla on jo täysi-ikä.\n\nRÄYHÄ: No niin, sinä et siis jouda sotaväkeen. Sinulla on muuta\ntehtävää. Hellästi rakastettu morsiamesi odottaa...\n\nIMPI: Niin, hän odottaa...\n\nRÄYHÄ: Odottaa, milloin viet hänet vihille. Ja farmit odottavat\nperustajaansa. Juo, tuossa on!\n\nANSU (hyvin pelokkaana): Kyllähän minä... kyllähän minä muuten... mutta\njos minä tulen sairaaksi... Minä en ole ollut sairas... Meidän suvussa\nei ole sairaita... Yksi setä on vain vähän yksinkertainen. Mitäs se\nvaikuttaa, tämä tökötti?\n\nRÄYHÄ (hiukan kärsimättömästi): En minä miehiselle miehelle rupea niin\ntarkkaa selvää tekemään. Juo tai ole juomatta. Sinun parastasihan\ntässä yritetään. Ole juomatta! Muistatpa sitten enoasi, kunhan vääpeli\närjyy sinulle, että hei, Hätösen höpelö poika, liikuttakaa koipianne!\nMaistahan kaartin makeutta, maista! En minä houkuttele! Juo tai ole\njuomatta!\n\nANSU (pelästyneenä): Voinhan minä juodakin... en minä pelkää... Mutta\nmitäs se merkitsee se ruunankummi?\n\nRÄYHÄ: Kuka sinulle sellaista on puhunut.\n\nANSU: Annikki. Sanoi, että isännästä aiotaan tehdä ruunankummi.\n\nRÄYHÄ (säpsähtäen): Sellainen letukka! Ansu, olisi parasta, että sinä\nirtisanoisit sen. Tai minä teen sen. Tyttö on kelvoton.\n\nANSU (tulistuen): Annikkia ei irtisanota...\n\nIMPI (kiivaasti): Sinä puolustat häntä... Voi, Pulu, etkö rakastakaan\nminua?\n\nANSU (kyllästyneenä): Rakastanhan minä...\n\nRÄYHÄ: No, juo annoksesi. Minä soitan sitten kohta lääkärille, sille\nvanhalle höpelölle ja kutsun tänne. Siltä saa lääkärintodistuksen.\n\nANSU (epäröiden): Mutta jos minä kuolen?\n\nRÄYHÄ: Et sinä kuole. Pieni pahoinvointi. Ainahan mies sellaisen kestää.\n\nANSU: Tämä on peloittavampaa kuin kaarti... Voi, voi, kuinka on vaikeaa\nolla. Jos minä sittenkin kuolen...?\n\nIMPI (hyvin makeasti): Niin minä kuolen kanssasi.\n\nANSU: Se ei auta minua yhtään.\n\nRÄYHÄ: Ole mies. Juo ja kestä!\n\n(Ojentaa lasin.)\n\nANSU (tarttuen lasiin): Onko se pahanmakuista?\n\nRÄYHÄ: Voihan se irvistyttää!\n\nIMPI: Minä annan suukon päälle.\n\nANSU (puolittain itsekseen): Jos minä juon... juon... jos minä juon...\njos minä en sittenkään juo...\n\nRÄYHÄ: Niin olet akka...\n\nANSU: Mutta jos juon...\n\nRÄYHÄ: Niin olet mies.\n\nANSU (äkillisen päättävästi): Jos minä sitten joisin. (Kohottaa lasin\nja ryyppää, leveän irvistyksen levitessä kasvoille.) Juutas, kuinka oli\npahaa! Hyi, nyt se tuli juotua! Oivoi, mitähän siitä tulee? Kuolenkohan\nminä?\n\nRÄYHÄ (tyytyväisenä): Et sinä kuole. Ja jos kuolet, pidetään komeat\nhautajaiset!\n\nIMPI: Voi rakas Pulu, kuinka sinä olet rohkea.\n\n(Tulee luo ja suutelee häntä.)\n\nANSU: Tämä oli hirveää. Olenko minä nyt sairas?\n\nRÄYHÄ: Ihan kohta. Ja nyt järjestykseen. Ansu käy vuoteeseen, peitteen\nalle.\n\nANSU (hiljaisesti ja nöyrästi): Kyllä, kyllä.\n\n(Kömpii vuoteeseen.)\n\nIMPI (peittää hänet): Niin, Pulu on kiltti! Kas niin, nyt on Pulun hyvä\nolla.\n\nRÄYHÄ (määräten): Ja side otsalle. Se näyttää paremmalta. Ansu, sinun\npäähäsi koskee.\n\nANSU (hiljaa): Ei siihen koske.\n\nRÄYHÄ: Mutta vaikka ei koskisikaan, niin sinun on sanottava tohtorille,\nettä koskee. Sano vain, että päätä koskee.\n\nANSU: Mitä päätä?\n\nRÄYHÄ: Päätä, päätä, tavallista päätä.\n\nIMPI (sitaisee liinan Ansun otsalle): Kas niin, nyt Pulu näyttää\nsairaalta. Mitä vielä?\n\nRÄYHÄ: Asetetaan tuoli vuoteen ääreen. Ja siihen pulloja. Jotta\nnäyttäisi sairaalta.\n\nIMPI: Kyllä, kyllä. (Käy perällä ja tuo kiireesti joitakin pulloja,\nasettaen ne tuolille vuoteen ääreen, kiikuttaen samalla myös yöastian,\njonka työntää vuoteen alle, jättäen sen näkyviin.) Nyt on kaikki. Pulu\non vain ja odottaa tohtoria. Eikä Pulun tarvitse mennä minnekään.\nNiinhän, Pulu?\n\nANSU (vienosti): Niin.\n\nRÄYHÄ (on katsellut kaikkea kuin näyttämöasettelua): Hyvä. Kaikki on\njärjestyksessä. Nyt emme tarvitse muuta kuin tohtorin ja todistuksen.\n\nANSU: Milloin se alkaa, sairaus?\n\nRÄYHÄ: Kohta, kohta... Ja nyt on parasta, että Ansu saa olla yksin ja\nrauhassa... Eikä Ansun pidä puhua mitään kenellekään...\n\nANNIKKI (tulee perältä, kuin julistaen): Käsnä-Miina tuli kuppaamaan ja\nhieromaan neitiä.\n\nIMPI (kiusaantuneesti): Hyvä on, hyvä on, minä tulen...\n\nANNIKKI (tulee lähemmäksi, katselee ihmeissään Ansua): No, mikäs\nnuorelle isännälle on tullut? Sairasko se on, terve mies?\n\nRÄYHÄ (kylmästi): Annikki menee hoitamaan omia asioitaan.\n\nANNIKKI (ollen kuulematta): Onko pahakin sairaus?\n\nANSU (hiljaa): On se, paha on. Päähän koskee ja muutakin tulee...\n\nANNIKKI: No eikös se isäntä aiokaan mennä kaartiin.\n\nIMPI: Neiti Lehtonen ei saa häiritä isäntää.\n\nANNIKKI: Isäntäkö tässä määrää vai muut?\n\nANSU (kerkeästi): Minä, minä... Mutta... mutta... en minä sanokaan\nmitään...\n\nANNIKKI: Ka, onhan lupa kysyä, vaikka ei pakko vastata. Se Ierikka näet\nvain...\n\nRÄYHÄ (ratkaisevasti): Isäntä on sairaana. Hänet on jätettävä rauhaan.\nTäällä ei tarvita Ierikoita. Ymmärtääkö Annikki?\n\nANNIKKI: Sinnepäin, sinnepäin, sanoi akka kun lehmälle perää piti. Vai\nniin, vai niin. Ohhoh!\n\n(Poistuu perältä.)\n\nIMPI: Sietämätön naikkonen!\n\nRÄYHÄ: Vaarallinen lörppö!\n\n(Menevät.)\n\nANSU (yksin, mutisee itsekseen ja valittelee ja kouraisee äkkiä\nvatsaansa): Äh, ohoo, voi, voi!\n\nKOUHI (koputtaa ikkunaan ja avaa sen ulkoapäin): Ansu!\n\nANSU (kohottautuu hiukan): Ierikkako? Voi, veliveikkonen! Tule tänne!\n\nKOUHI: Ja meillähän ei sumeilla. Tullaan, tullaan, hoki ukko kun\nkaivoon putosi. (Kiipeää ikkunasta sisään ja rennosti istahtaa\nsängynnojalle.) Mitäs halvattua sinä makailet?\n\nANSU (tekee varoittavan liikkeen): Hiljaa, hiljaa! Tuleppa lähemmäksi.\n\nKOUHI (laskee reppunsa varovaisesti lattialle ja kumartuu Ansua\nkohden): Mulla ei ole paljonkaan aikaa. On käytävä valoja vannottamassa.\n\nANSU: Valoja?\n\nKOUHI: Niin, jättämässä tytöille hyvästit, kun tässä kerran nyt\nlähdetään kaartiin.\n\nANSU: Onkos sinulla sitten niin monta?\n\nKOUHI (venytellen): Ei, oikeastaan. Yksi vakituinen, kaksi reservissä\nja muut nostoväkeä. Mutta etkö sinä aio lähteä? Sairasko. Mitä hulluja?\n\nANSU: Niin, katsos, minulla kun on morsian ja pitää laittaa farmeja...\n\nKOUHI: Yksi morsian nyt. On sillä ikää odotella. Ja mitä sinä\nvouhottelet farmeista?\n\nANSU: Niin, eno laitattaa ankkafarmit ja kettufarmit ja hanhifarmit...\nja...\n\nKOUHI: Kuules, en minä tahdo sanoa mitään pahaa, mutta kyllä sinun\nolisi varottava, ettei sinusta itsestäsi tulisi kynittyä hanhea. Mikäs\nse on oikein miehiään, tuo eno?\n\nANSU: Ei se ole eno, oikea eno. Onpahan sukulaisia. Joutui holhoojaksi.\nAmeriikassa on ollut. Koneasiamiehenä.\n\nKOUHI: Huh, koneasiamiehenä. Ja sellainen mies taloa hoitamassa. Ei\nsinulla kohta ole taloa eikä farmia.\n\nANSU: Äläs!\n\nKOUHI: Pidä silmäsi auki! Sotaväessä viisastuu, tiedä se. Viisastumaan\nminäkin sinne lähden. Ja oppimaan. Ja maailmaa näkemään. Koulut jäivät\nvähän retuperälle, mutta armeijassa kyllä koulitaan. Opetetaan luvut ja\nlaskut.\n\nANSU: Mutta se komento...\n\nKOUHI: Ka, tekee komennon mukaan, mikäs siinä...\n\nANSU: Niinpä niin, eihän siinä muuta.\n\nKOUHI (utelevasti): Mutta mikäs sulla oikein on?\n\nANSU (kuiskaten, kaameasti): Minä otin sellaista söpötystä, joka tekee\nsairaaksi. Eno antoi. Tohtori kutsutaan, jotta antaa todistuksen.\n(Sävyä muuttaen.) Mutta voi Ierikka, miten minun on nälkä. Hirveä nälkä.\n\nKOUHI (hymähtäen): Se on autettu asia. (Ottaa reppunsa ja kaivaa sieltä\nleivän ja voiastian.) Tässä olisi muonaa. Matkamuonaa.\n\nANSU (nousee istumaan): Vatsaa nipistelee, mutta en minä syömättä osaa\nsairaskaan olla. (Tarttuu leipään.) Ja kovasti minun alkaa tehdä mieli\nkaartiinkin.\n\nKOUHI (salavihkaisesti): Sehän on selvä. On siellä toki hauskaakin.\nVoidaan käydä iltamissa. On siellä tanssitettavia ja sotamies onkin\nerimies tanssisalissa.\n\nANSU: Voi perhana, kun tuli nieltyä se söpötys. (Tarttuu vatsaansa.)\nÄh, äh, ähhääh! (Rukoilevasti.) Voi Ierikka, etkö osaisi parantaa minua?\n\nKOUHI: Jaa, enpä tiedä. Ihanko tekee mielesi kaartiin?\n\nANSU: Tietysti, tietysti. Sinnehän minä minne muutkin. Mutta kun se\nImpi on ollut niin vastaan ja minulla on hellä sydän. Ierikka, eikö\nsinulla ole mitään konstia?\n\nKOUHI: Ehkäpä, ehkäpä. (Kaivaa repusta pullon.) Olisihan tässäkin\nvastalääkettä.\n\nANSU: Mitä se on. (Ottaa pullon ja lukee etiketistä.) Porsaille.\nPorsailleko?\n\nKOUHI: Porsaillepa hyvinkin. No?\n\nANSU: Mutta sehän on porsaille...\n\nKOUHI: No, jos kerran pienet porsaat sen sietävät, niin kaipa sinäkin.\n\nANSU: No toki minä sen siedän minkä porsaskin. Mutta mitä se on?\n\nKOUHI: Onpahan vain. Sillä aineella on niin monta nimeä. Isäukko antoi\ntilkan evääksi, jotta saisin itseäni hieroa marssien jälkeen. Mutta\neihän sitä osaa kaartiin kuljettaa. Otetaanpa kumpikin.\n\n(Ryyppää ja ojentaa pullon Ansulle.)\n\nANSU: Niellään nyt, kun kerran alettiin nieleskellä. (Ryyppää.) Hyh\nhitto, olipa tulista. Mitä se on?\n\nKOUHI: Vanhankansan rohtoja vain. Ota surutta. Kyllä asettuu maha\nkohdalleen.\n\nANSU: Niin, isäukolla sitä vasta oli lääkettä, se se auttoi vaikka\nmikä olisi ollut, sillä samalla parannettiin lehmän nännit ja minun\nhampaankolotukseni. (Silmäilee pulloa.) Kirpeää on, mutta somalta\ntuntuu. Jokohan auttaisi?\n\nKOUHI: Auttaa ja varmasti auttaa.\n\nANSU: Ja minähän lähden kaartiin.\n\nKOUHI: Se nyt on selvä. Et suinkaan sinä ruunankummiksi rupea.\n\nANSU: Mitä se on?\n\nKOUHI: Ruunankummiko. Ka, sellainen mies, joka ei ole läpäissyt\nrippikoulua eikä kelvannut sotaväkeen. Sellainen mies, josta ei mikään\ntyttökään huoli.\n\nANSU (suutahtaen): Vai niin, vai sellaista minusta on aiottu? Vai\nei huoli. (Kiivastuen.) Minä olen käynyt rippikoulun ja käyn minä\nkaartissakin. Ei meitä peloita. Tuo rohto muuten tuntuu auttavan. Minä\notan vielä, varmuuden vuoksi. (Ryyppää ja irvistää iloisesti.) Katos,\nkun on ihan kuin toinen mies. Ei nipistelekään enää. Mutta mitäs se\nImpi sanoo? Kun se ei jaksa odotella naimisiinmenoa.\n\nKOUHI: Pakko on odotella. Ja mitäs tästä nyt, yhdestä tytöstä ja\nvanhastakin vielä. Kyllä toiset odottelevat. Aina niitä tyttöjä saa.\nSinäkin, ölhytalon poika. Etkä sinä ole niin tyhmäkään kuin luullaan.\n\nANSU: En, en, en toki niin tyhmä ainakaan.\n\nKOUHI: Ja mikäs meidän on kaartissa oleilla. Minä kyllä keksin hauskaa\nja sinä saat maksaa.\n\nANSU (kehaisten): Ja meillä kun onkin millä maksaa. Ei raha lopu.\n\nKOUHI: Ja hoidakin itse rahojasi.\n\nANSU: Niin hoidetaankin. Hoidetaan yhdessä. Annahan vielä sitä rohtoa.\nTerve minä aina olen ollut, mutta näin terve en ole milloinkaan ollut.\n(Ryyppää.) No jopa on tulista! Ohoo, ohoo! (Hiukan liikutettuna.)\nVoitkohan selittää, miksi tuo Annikki on minulle niin äkäinen?\n\nKOUHI: Annikki? Mitä sinä Annikista? Minä olen katsellut vähän\nsinnepäin.\n\nANSU (uhaten, kiivaasti): Älä sinä poika puutu...\n\nKOUHI: Mutta mitäs se sinulle kuuluu, kihlatulle sulhaselle?\n\nANSU: Minä vain... niin, enhän minä... Hitto vie, nyt minä olen\nvarmasti terve. Mutta ehkä ei rohto tee pahaa.\n\n(Ryyppää.)\n\nKOUHI: Älähän sinä tule liian terveeksi. (Ottaa pullon ja maistaa\nitse.) Tämä on taiten otettava. Eikä sitä otetakaan kuin joskus. Se on\nniin kahtalaista lääkettä.\n\nANSU: Ja nyt se vasta nälkä tulikin. (Nousee vuoteesta.) Annahan\npuukkoa.\n\nKOUHI (ojentaa puukon): Syö ja juo ja ole iloinen.\n\nANSU (naurahtelee ja hörähtelee): Iloinen ollaankin, ollaan, ollaan...\n\n(Leikkaa leipää.)\n\nANNIKKI (tulee kiireesti perältä): No nyt tulee tohtori! Auto on jo\nmäen päällä.\n\nKOUHI (hypähtää säikähtäneenä vasemmalle): No nyt!\n\nANSU (säpsähtäen): Voi muorin pieksut sentään! Tässähän piti olla\nsairas. (Säntää vuoteeseen ja vie leivän mennessään.) Ierikka, anna\ntänne tuo reppu, pian! (Piiloittaa repun ja pullon ja leivän peitteen\nalle viereensä ja korjaa pääsidettä.) Ollaan sairas, ollaan! Mutta\nkaartiin lähdetään, Ierikka!\n\nANNIKKI (ivallisesti): Tokko tuo isäntä uskaltaa?\n\nANSU (kiivaasti): Uskaltaa! Isäntä uskaltaa vaikka mitä. Ei meistä\ntulekaan ruunankummia, älä luulekaan!\n\nANNIKKI (säpsähtäen): Jokohan jäisi tulematta...\n\nIMPI (tulee perältä): Tohtori tulee, Pulu! Kas, Kouhi! Mitä te.\n\nKOUHI (tekohartaasti): Tulin vain katsomaan sairasta Ansua... Liekö\nkuinkakin sairas?\n\nIMPI: Pahasti on. Tuskin pääsee kaartiinkaan...\n\nRÄYHÄ (tulee samoin perältä): Kas, kaikki kunnossa... (Silmäilee.) Hyvä\non. (Huomaa Kouhin.) Mitäs Ierikka täällä?\n\nKOUHI (kuin ed.): Lapsuudenystävää tulin katsomaan, kun sairas kuuluu\nolevan. Ohoh!\n\nRÄYHÄ (kumartuu hiukan Ansuun päin): Muista siis, pää kipeä ja vatsaan\nkoskee kovasti...\n\nANSU: Ki... kyl... kyllähän minä.. päähän ja vatsaan.. Hehheh, eno en\nminä olekaan niin tyhmä kuin miltä näytän. (Naurahtaa.) Ei lähellekään.\n\nRÄYHÄ: Annikki menee tohtoria vastaan ja saattaa hänet sisään. (Annikki\nmenee.) Niin, niin. (Kävelee hermostuneena edestakaisin.) Mitähän\ntohtori sanoo? Toivottavasti se ei ole vakavaa.\n\nANSU (naurahtaa päihtyneesti ja iloisesti): Siitä saa eno olla varma.\nTerve me ollaan, terve kuin sahapukki... hehheh...\n\nRÄYHÄ: Hiljaa, hiljaa... oletko sinä hullu?\n\nANSU: Ei vähääkään... muuten vain iloinen...\n\nRÄYHÄ: Hiljaa! (Askeleita kuuluu perältä.) Hiljaa!\n\n(Luo vihaisen katseen Ansuun.)\n\nMÄNTYLÄ (tulee perältä hymyilevän Annikin seuraamana, virkapuvussa):\nPäivää!\n\nIMPI (lysähtää istumaan lähimmälle tuolille, kuiskaten): Vallesmanni!\n\nRÄYHÄ (vavahtaen, kiroten puoliääneen): Perhana! Vallesmanni!\n\nANSU (kavahtaa istumaan, suu auki, hämmästyneenä ja pelästyneenä):\nVa... va... vahallesnianni!\n\n(Pujahtaa peitteen alle.)\n\nKOUHI (seisoo sivulla hiljaa naureskellen, samoin Annikki takana\nvahingoniloisesti hymyillen.)\n\nMÄNTYLÄ (karskisti ja kovemmin): Päivää! (Kiljaisten.) Hyvää päivää!\n\nRÄYHÄ ja IMPI (hiukan tointuen): Hyvää päivää!\n\nANSU (tirkistää varovasti peitteen reunan takaa, hiljaa ja arasti):\nPäivää!\n\nMÄNTYLÄ (astuu tanakasti vuoteen ääreen ja vetäisee tuolin itselleen):\nVai ollaan täällä sairaana? (Kovasti, äkkiä.) Niinkö?\n\nANSU (puolittain hypähtää): Niin, niin, sairaita ollaan...\n\nMÄNTYLÄ: Ja kovasti oikein?\n\nANSU: Kovasti, kovasti.\n\nMÄNTYLÄ: Mihin koskee.\n\nANSU: Päähän... ja vatsaan, vatsaan, tavalliseen vatsaan... matoja on\nja tuuperkeleitä.\n\nMÄNTYLÄ (hymyillen jurosti): Vai päähän ja vatsaan. Ja paljon on\nmuutakin. Laiskamnatoja. Ja lääkkeitä on otettu?\n\nANSU: On, on lääkkeitä on otettu...\n\nMÄNTYLÄ: Näitäkö? (Viittaa tuolilla oleviin pulloihin. Ottaa niitä\nkäteensä ja lukee.) Lysoolia. Karboolia. Rikkihappoa. Caustic-soodaa.\nOhhoh, jopa on sairaus, näin pontevia lääkkeitä käytetään. (Kovasti,\nuhkaavasti.) Oletko näitä kaikkia ottanut?\n\nANSU: Kaikkia, kaikkia, ihan kaikkia!\n\nMÄNTYLÄ (naurahtaa): Ja yhä olet hengissä. Jopa. Kyllä sinä sitten\nparanet. (Kiljaisee). Minä parannan. Tohtori ei voinut tullakaan, mutta\nminä tulin entisen ystäväni taloon. Minä aavistin jotakin. Minä olen\njotakin kuullut. (Huutaen.) Ylös, lurjus! Ja joutuin!\n\nANSU (hypähtää vuoteesta ja jää seisomaan etualalle hiukan epävarmana):\nKyl... kyllähän minä... jaksankin jo...\n\nMÄNTYLÄ (on huomannut peitteen alla repun ja muut esineet, ottaa ne\nesille): Kas, kas, vai sairaalla on varastossa ruisleipä... ja voita...\nja pullo... lääkettä tämäkin kai. (Lukee.) Porsaille.\n\nANSU: Niin, niin, po... po... pohorsaille...\n\nMÄNTYLÄ: Vai sellaisia lääkkeitä! Näkyy, että olet ottanutkin.\n\nANSU: Otinhan minä, otin... kun Ierikka antoi... vastalääkkeeksi... ja\nterveeksi minä tulinkin... (Kouristaa äkkiä käsillään vatsaansa) vohoi,\nvohoi...\n\n(Käpristyy kokoon irvistellen ja lähtee kiireesti perälle.)\n\nMÄNTYLÄ: Minne? Mitä sinä?\n\nANSU (juosten poistuessaan): Ri... ri... rihipuli...\n\n(Juoksee perältä ulos.)\n\nMÄNTYLÄ (käännähtää kiivaasti): Kenen järjestämä komedia tämä on?\nTeidänkö, Räyhä?\n\nRÄYHÄ (häikäilemättömästi): Millä oikeudella te kyselette.\n\nMÄNTYLÄ (polkien jalkaa): Suu poikki! Kyllä minulla on oikeus kysyä,\njos teillä on tehdä. Ja minä olen niin vanha tuttu Hätölässä, että\nuskallan minä täällä vähän komennellakin. (Tyynemmin, ivallisesti.) En\ntiedä oikein, mihin pyritte, mutta tämä aie on ainakin mennyt myttyyn..\nAnsu menee kyllä kaartiin. (Riiputtaa pulloa kädessään, ankarasti.)\nKouhi, onko tämä teidän pullonne?\n\nKOUHI (aristuen): On, herra vallesmanni.\n\nMÄNTYLÄ: Vai niin, vai käytätte te porsaitten lääkkeitä? Ja annatte\ntoisillekin?\n\nKOUHI (puolustautuen): Ansu valitti mahaansa ja minä tahdoin auttaa...\n\nMÄNTYLÄ: Jaha. Ja koska Ansun maha oli kipeä, niin piti teidän maistaa.\n\nKOUHI (arasti): Seuran vuoksi...\n\nMÄNTYLÄ (ärjyen): Riittää jo, nulikka! Vai niin, vai aiotaan täältä\nlähteä kaartiin pää täynnä ja jalat taikinana! Ettes häpeä! Onko sulla\nluonto niin lamassa, että porsaslääkkeillä pitää sitä kohentaa?\n\nKOUHI: Ei, ei... muuten minä vain...\n\nMÄNTYLÄ: Muuten... Kyllä minä sinulle annan muuten... Tuttia sietäisit\nvielä imeä... Mitäs sanot, jos annan sinut konstaapelin huostaan ja\nkonstaapeli saa sinut kuljettaa sitten asemalle?\n\nKOUHI (pelästyen todella): Mutta ei kai herra vallesmanni... minä...\nminä pyydän anteeksi...\n\nMÄNTYLÄ: Hm, ei asia anteeksipyynnöllä parane... (Juhlallisemmin.)\nKunniasanasi, ettet enää maista porsasta etkä muuta, kaartilaisen sana!\n\nKOUHI: Annan minä sen, annan...\n\nMÄNTYLÄ: Hyvä, ja katso itsesi... tai... Ja nyt, mars kotiin! (Kouhi\npoistuu kiireesti perältä.) Jaha. (Katsoo kelloaan.) Ansulla on vielä\naikaa. Nukkukoon ennen lähtöä. (Uhkaavasti) Ja hän lähtee.\n\n(Kaataa puhuessaan pullon sisällyksen yöastiaan.)\n\nRÄYHÄ (vihaisen välinpitämättömästi): En minä ole estänyt.\n\nMÄNTYLÄ (pilkallisesti): Sepä hyvä. (Kääntyy Impin puoleen.) Te olette\ntaloudenhoitajatar, vai?\n\nIMPI (kainosti): Niin, ja morsian.\n\nMÄNTYLÄ (kuivasti): Niin olen kuullut kummakseni. (Naurahtaa.) No,\nhätäinen avioliitto ei ole hyväksi. Nyt teillä on aikaa vuoden verran,\njos niikseen tulee, koetella rakkautenne kestävyyttä.\n\nIMPI: Minun rakkauteni kyllä kestää.\n\nMÄNTYLÄ (kuivasti): Mahdollisesti. Mutta en ole varma Ansusta. Nuoret\nmiehet ovat huikentelevaisia. Mutta te kai huolehditte, että poika\njoutuu ajoissa ja varustettuna matkaan?\n\nIMPI: Kyllä, tietysti!\n\nANSU (tulee perältä): Nyt jo helpoitti...\n\nMÄNTYLÄ: Niin, aikanaanhan helpoittaa. Ansu lähtee siis kaartiin.\n\nANSU: Tietysti, tietysti, kyllä meillä lähdetään. Ei meitä vatsa estä...\n\nMÄNTYLÄ: Oikein. Ja nyt minulla ei ole muuta. Hyvästi! (Kättelee\nAnsua.) Ja onnea matkalle.\n\n(Poistuu perälle luoden mennessään Räyhään uhkaavan silmäyksen.)\n\nRÄYHÄ (Mäntylän poistuttua, polkee jalkaa): Perhana!\n\nANNIKKI (iloisen pilkallisesti): No, ei isännästä taitanut tullakaan\nruunankummia...\n\nANSU: Ei toki, eihän meistä... kaartilaisesta...\n\n(Annikki poistuu.)\n\nRÄYHÄ (on liikehdellut hermostuneena paikallaan, äkkiä): Perhana\nsittenkin!\n\n(Poistuu kiukkuisena.)\n\nIMPI (heittäytyy Ansun kaulaan): Voi Pulu, nyt sinun sittenkin pitää\nlähteä...\n\nANSU (korkealentoisesi): Niin, niin, valtakunta tarvitsee... Ja kun\nvallesmanni kerran käski... Älä huoli, ei se ole kuin vuosi...\n\nIMPI: Ja muistatko minua aina siellä kaukana, aina, aina, aina...?\n\nANSU: Aina, tietysti aina... jos sattuu mieleen johtumaan... paitsi\nnukkuessa... ja kun äkseerataan... niin, ja kun mennään tanssimaan.\n\nIMPI: Tanssimaan? Menetkö sinä tanssimaan?\n\nANSU: Jos vain pääsen.\n\nIMPI: Mutta rakastatko sinä minua? Aina...\n\nANSU: Kyllähän minä... aina... tai melkein aina... toistaiseksi...\n\nIMPI: Voi, voi, Pulu! Että sinun pitääkin lähteä! Vanno minulle, vanno\nminulle, että aina...\n\nANSU (tarttuu jälleen vatsaansa): Ah, ah voi! (Käpristyy ja irvistää)\nÄh, äh, ähäh!\n\n(Juoksee kiireesti perältä ulos).\n\nIMPI (teennäisen hysteerisesti): Voi minua tyttöraukkaa kuin olen\nonnetoin...\n\nVÄLIVERHO.\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\nIMPI (istuu pöydän ääressä puolipukeissa ja panee pasianssia,\nitsekseen): Ristiä... ristiä... voi voi, riitaa ja epäsopua, voi...\npataa, pataa... murhetta ja surua... kas, herttaa... niin, ja\nruutua ... rakastaa, ei rakasta, rakastaa... (Haaveilevasti) eikö\nrakastaisi... ei rakasta...\n\nANNIKKI (tulee perältä kirje kädessään, pysähtyy keskilattialle ja\nnauraa): Eikö rakasta! Tottahan nyt. Tässä olisi kirje neidille.\n\nIMPI (säpsähtäen): Kirje... ah! (Ottaa kirjeen ja vilkaisee siihen.)\nAh, Pululta... Pulu kirjoittaa... (Repii kirjeen auki ja lukee\ninnokkaasti.) Ah, ah!\n\nANNIKKI (iloisen ivallisesti): No ja mitä Pulu mahtanee kirjoittaa?\n\nIMPI (alentuvasti): Pulu tulee tervehtimään minua. (Lukee.) \"Ja sitten\nilmoitan, jotta antavat lomaa ja tulen kotiin lauantaina. Kunnioittaen\nAnsu Hätönen kaartilainen.\" Niin, Ansu on nyt kaartilainen.\n\nANNIKKI (teennäisen ihailevasti): Ja neidistä tulee siis pian\nkaartilaiska.\n\nIMPI (itsetietoisesti): Niin, niin, niin minusta tulee. Rouva Hätönen.\n\nANNIKKI (haaveksien): Hätöskä.\n\nIMPI (vilkaisee uudelleen kirjeeseen): Lauantaina, Pulu kirjoittaa.\nVoi, siihenhän ei enää ole kuin kolme päivää. Täytyy varustautua. Herra\nRäyhälle on ilmoitettava.\n\n(Heittää kortit pöydälle ja poistuu Annikin kanssa.)\n\nKOUHI (avaa varovasti ikkunan ja kurkistaa sisään): Maasto on autio!\nEteenpäin, kaartilainen!\n\n(Kiipeää sisään; sotilaspuvussa.)\n\nANSU (kiipeää hänen perässään, samoin sotilaspuvussa): Käskystä, herra\nkorpraali! (Toisella äänellä.) Tänne asti on päästy kenenkään näkemättä.\n\nKOUHI: Eteenpäin!\n\nANSU: Ei meillä ole kiirettä. Kyllä me ruokakonttorin ehdimme\npuhdistaa. Vääpeli antoi tilapäistä ylimääräistä erikoislomaa kaksi\ntuntia. Muonitustarkoituksessa. Heh, katsastetaanpa vähän paikkoja.\n(Silmäilee arvostellen siivoamatonta huonetta.) Jaa-a, kyllä kaarti\nopettaa! Tämmöinen siivo! Voi yhden kerran sitä sapiskaa, minkä tupa\nsaisi, jos siinä olisi ainoakaan sänky tuollainen.\n\n(Viittaa korjaamattomaan vuoteeseen.)\n\nKOUHI (ivallisesti): Morsian ei ole ehtinyt siivota. Se vain rakastaa.\n\nANSU: Vaikka olet korpraali, niin tuki suusi. Minäpä syynäänkin sen\nmorsiamen nyt uudemman kerran. Taisi tulla mentyä liian aikaisin\nkihloihin.\n\nKOUHI: No ei liian aikaisin ainakaan sille. Eteenpäin! Vatsa huutaa\npiimää! Mars, kaartilainen!\n\nANSU (kuin itsekseen): Olenko minä enää minä. En taida ollakaan.\nTällaisessa pahnassako minä olen asunut?\n\nKOUHI: Mutta sinähän sanoit morsiamella olevan oikeat plyyssimööpelit...\n\nANSU: Ka mööpelit on erikseen ja morsiamet erikseen. Onko minua petetty?\n\nKOUHI: Eikö mitä! Kyllä sinä olet saanut varmasti vanhan...\n\nANSU: Mitäs sillä luulet olevan ikää?\n\nKOUHI: Mahtaneeko olla alle viidenkymmenen? (Kuuluu askeleita ja\nääniä.) Nyt tulevat.\n\nANSU (ovelasti): Ollaanpa piilosilla! Komppania vetäytyy entisiin\nasemiin, mars!\n\n(Kiipeää ulos ikkunasta.)\n\nKOUHI: Lentosuoja!\n\n(Seuraa Ansua.)\n\nIMPI (tulee Annikin seurassa): Lieneekö herra Räyhä jossakin pellolla?\n\nANNIKKI (ivallisesti): Pellollako? Ei se meidän pehtoori peltoja\npoleksi. Eikö lie tuolla Silta-Maijan kuppilassa, jota herrat suosivat.\n\nIMPI (ankarasti): No kaikki se Annikkikin tietää.\n\nANNIKKI: Sattuuhan tuota kuulemaan. Vaikka pehtoori kyllä on niitä\nhiljaisia humalaisia.\n\nIMPI (alkaa kuvastimen edessä laittaa tukkaansa, ei vastaa.)\n\nANNIKKI (ovelan naivisti): Neiti se ei vain näytä niin vanhalta kuin\non. Miten se neiti säilyy niin nuorena ja pulskana?\n\nIMPI (imarreltuna): Niin, se on taidetta, Annikki. Mutta minä osaan.\nMinä en vanhetu. (Opettavasti.) Katsos, Annikki! Hampaat minä teetin\nHelsingissä. Parhaassa paikassa. Tukka on värjätty vedenkestävästi\nvaikka ei sitä sentään saunassa uskalla pestä. Ja sitten minä annan\nhieroa itseäni ja kupata ja otan mutakylpyjä ja savikylpyjä reumatismia\nvastaan ja sähkökylpyjä suontenkalkkeutumista vastaan... Ja syön väliin\nlihotuspulvereita, väliin taas laihdutuspulvereita...\n\nANNIKKI: Voi, voi, voiko tuota kaikkea tehdä! Entä kasvot?\n\nIMPI (tietävästi): Niitä on voideltava ja maalattava... Minulla on\nyövoiteita ja päivävoiteita ja sitruunavoiteita ja mantelivoiteita ja\nvärejä ja puuteria... Voi, voi, Annikki ei usko, kuinka nätti minä\nolen, kun minä oikein viitsin... Mutta en minä aina viitsi. Eikä Pulu\noikein ymmärrä hienosta...\n\nANNIKKI (tökerön naivisti): Mutta miten neiti ei sitten ole aikaisemmin\nsaanut miestä?\n\nIMPI (suutahtaen, kiivaasti): Voi kun Annikki puhuu sivistymättömästi\nja ymmärtämättömästi! Minäkö en olisi saanut miestä! Minäkö! Minä\nolisin saanut vaikka monta miestä, hienoa miestä, rikasta miestä,\nkaunista miestä...\n\nANNIKKI: Voi, miksi neiti ei sitten ottanut?\n\nIMPI (ylpeästi): Jaa, siksi, että minä en ottanut... Minä vain elin\nja nautin... Ja minä olin nuori ja kaunis... Niin, minuun rakastuivat\nkaikki... ja minä annoin rukkaset... Niin ettei minulle tarvitse sanoa,\netten minä olisi saanut... Kyllä minä olisin saanut, mutta minä en\nhuolinut...\n\nANNIKKI (kujeellisesti): No voi sentään, ja minä kun en saa yhtäkään!\n\nIMPI (opettavasti): Se johtuu siitä, ettei Annikki ole hieno... Annikki\npuhuu rumasti, Annikki on tyly, Annikki on äksy... Miehille pitää olla\nkohtelias ja nöyrä... Silloin miehet rakastavat. Niinkuin Pulukin\nrakastaa minua...\n\nANSU (on sopivissa kohdissa näyttänyt avuttoman happamia ja\nharmistuneita ilmeitä ikkunasta.)\n\nIMPI (on saanut tukkansa kuntoon): Nyt minä lähden terveyskävelylle.\nEhkä Annikki siivoaa huoneen. Eiväthän lehmät hermostu, vaikka ne\nlypsetään myöhemmin.\n\n(Menee perälle.)\n\nRÄYHÄ (tulee vastaan ovella, hiukan liikutettuna): Päivää, hyvää päivää\nkaunis morsian! Kas Annikki! Menisittekö keittämään kahvia. Minulle...\nhm... tuota... minulle tulee tänne muutamia hienoja vieraita, hiton\nhienoja vieraita...\n\nANNIKKI: Tunnetaan, tunnetaan... hienot vieraat...\n\n(Poistuu perältä.)\n\nIMPI (on katsellut Räyhää harmistuneena): Mutta herra Räyhä!\n\nRÄYHÄ (istahtaa epävarmasti): No mitä?\n\nIMPI: Te... te... olette...\n\nRÄYHÄ (ylimielisesti): Niin, minä olen... maistanut, tarkoititte kai\nsanoa... Niin olen. Hienojen toverien kanssa. Ikävästä. Ja hyvien\nkauppojen nimessä. Hehheh, vielä on aikaa puolisen vuotta...\n\nIMPI (näyttää kirjettä, merkitsevästi): Ansu tulee tänne lauantaina.\n\nRÄYHÄ (jäykistyy äkkiä, takeltelematta): Lauantaina ja perhana!\n\nIMPI: Niin, sain häneltä juuri kirjeen. Hän saa lomaa.\n\nRÄYHÄ: Se on hävytöntä. Vai vielä lomaa. Voi juutas sentään, nyt on...\nnyt on ainakin paholainen veneessä... Ne ketut... ja kaniinit... ja...\nja... Juutas! (Tarttuu päähänsä.) Huh, tuokin tuntuu niin raskaalta.\nVai lauantaina! Mitä minä teen, mitä hittoa minä teen. Nyt ovat hyvät\nneuvot kalliit, eikä niitä saa rahallakaan! Vai Ansu tulee!\n\nIMPI: Varmasti.\n\nRÄYHÄ (koettaa tyyntyä): No, no, ei hätäillä, ei hätäillä. Ehkä tässä\nvielä keinot keksitään! Hyvä puhe, siinähän on paras keino Ansuun\nnähden. Eikähän tuo kaarti liene häntä sentään niin kovin paljon\nviisastuttanut, vai mitä luulette?\n\nIMPI: En tiedä... Ehkä. Hänen kirjeensä... hm, hänen kirjeensä\novat olleet niin kylmäkiskoisia, niin tylyjä... (Peittää silmänsä,\nnyyhkyttäen) minua peloittaa, ettei hän ehkä enää rakastakaan minua...\n\nRÄYHÄ (ivallisesti tyynnyttäen): No, no, eihän se ole neiti Valmun\nensimmäinen sydänsuru... Ehkäpä Ansu saadaan vielä rakastamaan...\nainakin niin kauan, että ehditte päästä naimisiin...\n\nIMPI: Niin, vaikka vain niin kauan... Voi Pulu! Voi minua!\n\nRÄYHÄ (nousee seisomaan): Ja voi minua. Minulla tässä on pahimmat\noltavat. Mutta kaikesta selvitään! Kolme päivää -- oh, siinä on\ntarpeeksi. (Silmäilee ympärilleen.) Täällä on siivottava. Odotan\nvieraita.\n\nIMPI (menee ovelle ja huutaa): Annikki!\n\nANNIKKI (tulee): No?\n\nIMPI: Annikki siivoaa huoneen, niin minä keitän kahvit.\n\n(Poistuu Räyhän kanssa.)\n\nANNIKKI (purskahtaa vallattomaan nauruun ryhtyen työhönsä.)\n\nANSU (kiipeää ikkunasta hiljaa): Hei!\n\nANNIKKI (pelästyen ankarasti kirkaisee): Ta... talikkala! Ansu!\n\nANSU: Hiljaa, hiljaa!\n\nANNIKKI: Sinäkö täällä? Mutta lauantainahan sinun piti tulia?\n\nANSU: Niin tulenkin. Tämä on vain partioretki. Muonaa! Ymmärrätkö?\n\nANNIKKI: En, en minä ymmärrä! Ja... ja sinä olet ihan toisenlainen...\ntuota, isäntä on aivan toisenlainen...\n\nANSU (pöyhistelee hieman): Ka, kaartilainen... Meillä ei pelätä... Ja\nmeillä tiedetään... Hei, korpraali!\n\nKOUHI (tulee, kiipeää ikkunasta): Hei, olipa se koko taideteos, tuo\nmorsian...\n\nANSU (synkästi): Tästä tehdäänkin raportti...\n\nANNIKKI (hämillään): Kuu... kuuliko isäntä kaikki?\n\nANSU (mahtavasti): Joka sanan. Ja ymmärsi myös. Meillä onkin nyt järki\nkirkastunut. Ei ollakaan enää Hätösen höpelö poika, ei! Tässä talossa\ntulee suuria muutoksia, minä aavistan sen...\n\nANNIKKI: Vai niin! Tietysti, kun isäntä menee naimisiin...\n\nANSU: Ei ole kiirettä naimisiin.\n\nKOUHI: Ei meillä ainakaan.\n\nANSU (muuttaen sävyä): Mutta Annikki, missä ne ovat ne kettufarmit ja\nankkafarmit ja muut farmit, joista eno on kirjoittanut.\n\nANNIKKI: Mitkä kumman... mitkä?\n\nANSU (koettaen puhua tajuttavasti): Missä täällä on kettuja? Ja hanhia\nja ankkoja ja hopeakaniineja?\n\nANNIKKI: Mitä isäntä höpöttää? Ei täällä ole mitään kettuja, jos mitä\nlie metsässä irrallaan... Ja kaniineja ei ole varmastikaan. Eikä\nhanhia...\n\nANSU: Etteikö niitä kasvateta täällä Hätölässä?\n\nANNIKKI: No ei. Ei muuta kuin lehmiä. Ja niitäkin huononpuoleisesti.\nKeväällä ei ollut kuin olkia, kun heinät myytiin...\n\nANSU (kokonaan ymmällä): Mutta... mutta... kun eno kirjoitti... ja minä\nmaksoin...\n\nKOUHI: Hupsuja ei kylvetä eikä kynnetä...\n\nANSU (raivostuen): Mutta tästä minä otan selvän... Jos... jos kettuja,\nniitä kalliita hopeakettuja ei ole Hätölässä, niin minä nyljen enon...\n\nKOUHI: Mutta ei Räyhällä ole turkkia.\n\nANSU: Vaikkapa. (Kiivastuen.) Minua on petetty. Vanhapiika ensin\ntuppautuu morsiameksi. Ja entinen holhooja petkuttaa. Ja sitten ei\npäästettäisi kaartiinkaan... Ahaa, minä ymmärrän... Ne arvasivat, että\npoika viisastuu kaartissa. Niinkuin on viisastunutkin... Ei meitä enää\npetetä, ei luvunlaskussakaan. Vai en minä olekaan kettufarmari! Voi\nkenraalska kuitenkin!\n\nANNIKKI: Isännän pitää rauhoittua!\n\nANSU: Ja minä kun en rauhoitu! Meillä on vielä aikaa. Ja minä istun\nvaikka putkassa, mutta nyt tulee Hätölässä selvää... Tulee kuin\ntuleekin...\n\nRÄYHÄ (tulee perältä, säpsähtää ankarasti): Ansuko? Ka, Ansu!\n\nANSU (karskisti): Ansupa Ansu. (Kuin hyökäten.) Missä on hopeaketut?\nHä! Ja hanhet? Ne lihavat hanhet? Ja kaniinit? Hä?\n\nRÄYHÄ (yllätettynä, koettaen voittaa aikaa): Ke... ketut? Mitkä ketut?\n\nANSU: Ne kalliit hopeaketut, jotka minä olen maksanut.\n\nRÄYHÄ (suostutellen): Istuppa! Mitä sinä oikein kiivailet?\n\nANSU: Missä on ketut. Ja minä kun en istu.\n\nRÄYHÄ (tyyntyneenä, julkeasti): Mutta minä istun. Ja kysyn, mistä tämä\nröyhkeys johtuu. Mitä sinä oikein äksyilet?\n\nANSU: Missä on ketut?\n\nRÄYHÄ: Ne ovat pesissään. No?\n\nANSU: Ja missä ovat pesät?\n\nRÄYHÄ: Jaa, pesät ovat myyjän maatilalla.\n\nANSU (säpsähtäen): Niin, että ketut siis on ostettu?\n\nRÄYHÄ: Totta kai ne on ostettu, kerran ne on maksettukin.\n\nANSU: Mutta miksi niitä ei ole tuotu tänne?\n\nRÄYHÄ: Siksi, ettei kannattanut. Minä ostin koko farmin. Valmiin. Se\ntuli huokeammaksi.\n\nANSU (järkähtämättömänä): Entä kaniinit? Ja hanhet? Ja ankat?\n\nRÄYHÄ: Niitä ei ole ostettu.\n\nANSU: Ja rahat?\n\nRÄYHÄ (tyynesti): Ne ovat pankissa.\n\nANSU: Vai niin, vai niin... Näytäppä pankkikirja... (Huutaa.) Näytä!\n\nRÄYHÄ (pelokkaasti, nousee seisomaan): Ei se ole täällä... Se se on\nta... tallessa... pa... pankissa.... sekin.\n\nANSU (jäätävästi): Vai niin. (Annikille) Laita tupaan piimää pöydälle.\nJa maitokannuun. Me viemme piimää pojille. (Räyhälle). Pehtoori saa\nmennä töihin, ei Silta-Maijan kuppilaan.\n\nRÄYHÄ: Mi... mitä...?\n\nANSU: Sitä, että minä olen isäntä. (Räyhä ja Annikki poistuvat\nperältä). Kuule, luuletko, että tämä on enää laitaa?\n\nKOUHI (vajoaa istumaan): On, on tämä laitaa, tämä istuminen.\n\nANSU: Äh, tuo eno, tuo pehtoori, tuo entinen holhooja.\n\nKOUHI: Hän on holhonnut hyvin -- itsensä.\n\nANSU: Tästä nousee juttu, eri juttu... Mi... minä....\n\nIMPI (syöksyy perältä): Pulu! Voi, Pulu!\n\n(Lentää Ansun kaulaan.)\n\nANSU (koettaa väistää): Tämähän on väijytyshyökkäys! Älähän, älähän,\nkorpraali näkee!\n\nIMPI (kiihkeästi): Nähköön! Minä olen morsiamesi!\n\nANSU (venytellen): Siltä se voi tuntua... mutta... älähän, älähän...\njospa korpraali ei anna lupaa...\n\nKOUHI: Kaartilainen Hätönen ei saa pussata...\n\nIMPI: Kuinka? Miksi?\n\nKOUHI (muka vakavana): Se on liiaksi pussaillut...\n\nIMPI (kirkaisee): Pulu! Onko totta?\n\nANSU: On se. (Äkillisesti). Kuinka vanha sinä olet?\n\nIMPI (vetäytyy äkkiä syrjään): Hyi, kuinka tyhmiä kysymyksiä?\n(Teennäisen lapsellisesti). Kuinka vanhalta minä näytän?\n\nANSU: Maalattuna vai maalaamattomana?\n\nIMPI (hätkähtää rajusti): Mutta Pulu, kuinka sinä tuolla tavalla. Sinä\nolet muuttunut kauhean tuhmaksi siellä kaartissa.\n\nANSU: Eikö mitä, minä olen viisastunut. Ja minusta alkaa tuntua siltä,\nettei minun pidä mennä naimisiin.\n\nIMPI (pitkään): Niinkö?\n\nANSU: Niin. Kaikki tytöt tulevat silloin onnettomiksi.\n\nIMPI (muuttaen sävyä, päättävästi): Herra Kouhi, suokaa anteeksi, mutta\nmeillä on Ansun kanssa puhuttavaa kahden kesken... ymmärrättehän...\n\nKOUHI: En minä kyllä tajua, mutta voinhan minä lähteä. (Menee ulos\nperältä, ovelta). Älä unohda, että lomaa oli vain kaksi tuntia.\n\nIMPI: Pulu, etkö rakasta minua?\n\nANSU: Hm.\n\nIMPI: Etkö olekaan minua rakastanut.\n\nANSU: Juu, kun oli pakko rakastaa.\n\nIMPI (on nyyhkyttävinään): Ja nytkö sinä hylkäät minut?\n\nANSU (myrkyllisesti): Niin, kun sinäkin olet hyljännyt niin monet,\nmiten se olikaan, (Matkien) hienoja miehiä, rikkaita miehiä, kauniita\nmiehiä... (Teennäisen arasti.) En minä uskalla.\n\nIMPI (muistutellen): Mitä sinä olet kuullut. Ah, se Annikki, se käärme,\nse on sinulle jotakin valehdellut... se, se, se, ei muu kukaan.\n\nANSU (rauhallisesti): Eipä, eipä. Minä olin vain tuolla äsken...\n(Viittaa ikkunaan.)\n\nIMPI (painaa sydäntään): Ja siellä...\n\nANSU: Kuulin kaikki. Niistä hienoista miehistä... ja taidekeinoista\nja voiteista ja kuppauksesta ja savikylvyistä, kaikki. Ei sitä voinut\nauttaa...\n\nIMPI: Mutta se oli leikkiä...\n\nANSU: Leikkiäpä tietysti. Mutta minä kun en osaa leikkiä... Ja... ja...\nsinä kai sopisit minulle sittenkin paremmin mammaksi kuin eukoksi...\n\nIMPI (vajoaa istumaan tuolille, järkytetyn tyynenä): Taas meni\nplöröksi! Taas! Vaikka minulla on plyyssimööpelit ja iso ja pieni\ntietosanakirja ja gramofooni! (Katselee Ansua.) Kyllä sinä olet\nmuuttunut. Sinä olet viisastunut, olet sinä. Voi, voi, jos et olisi\nmennyt kaartiin, niin me olisimme onnellisesti naimisissa...\n\nANSU: Kai me olisimme naimisissa, mutta en minä siitä onnesta mene\ntakuuseen. Oli se vain hyvä, kummallekin, ettei se ripuli oikein\nonnistunut.\n\nIMPI: Niin, niin! Ja nyt minä taas saan aloittaa alusta! Ohhoh, vaikeaa\non saada miestä! Vaikeaa!\n\nANSU: Mutta sinähän sanoit...\n\nIMPI: Niinhän minä sanoin, mutta... mutta...\n\nANNIKKI (ovelta): Piimää juomaan!\n\n(Ansu menee Annikin kanssa).\n\nIMPI (yksin, raukean haaveilevasti): Sinne se meni, Pulukin... Ohhoh!\n\nRÄYHÄ (tulee oikealta, varovasti): Impi!\n\nIMPI (väsyneesti): Niin.\n\nRÄYHÄ: Nyt on piru irti!\n\nIMPI: Eikö mitä! Järki on irti!\n\nRÄYHÄ (tulee lähemmäksi): Mitä? Onko sinullekin jotain tapahtunut vai?\n\nIMPI: On.\n\nRÄYHÄ: Mitä, hylkäsikö Ansu?\n\nIMPI (nyökäyttää päätään): Viisastui viime hetkessä.\n\nRÄYHÄ (synkästi): Siinä meni viimeinen toivo. Kaarti viisastutti sen\nhöpelön, niinkuin arvasinkin. Ja minä olen kiikissä.\n\nIMPI: Miten?\n\nRÄYHÄ: Vaikka miten. Epäselvät tilit. Taitaa mennä viimeiset säästöt.\nHolhoustilitkään eivät ole selvät. Nimismies yrittää jo kimppuun. Minun\non paras häipyä näiltä mailta. Kun vain pääsisi...\n\nKOUHI (tulee oikealta): Ei pääse, ei. Vai on pehtoorilla säästöjä. No\nsittenhän se sopii! Maksaa pois rötöksensä. Ei talosta lähdetä kuin\ntorpasta, eikä torpasta kuin havumajasta.\n\nRÄYHÄ (pelokkaasti): Herra Kouhi, herra kersantti...\n\nKOUHI: Korpraali minä vain olen.\n\nRÄYHÄ: Ei niin kovasti... koetetaan järjestää. (Huutaa). Ansu!\n\nKOUHI: En minä mitään järjestä. Isäntä järjestää. (Huutaa.) Ansu!\n\nANSU (tulee perältä): Jaa, herra korpraali!\n\nKOUHI: Tämä pehtoori sanoi aikovansa livistää... sillä on kuuleman\nmukaan tilit epäselvät.\n\nANSU (mahtavasti): Vai niin, vai tilit! Minä olen melkein\naavistanutkin. No?\n\nRÄYHÄ (ilmeet vaihtelevat raivosta pelkoon, sitten äkkiä teennäisen\nruikuttavasti): Voi Ansu poika, maailma on johdattanut minut pahaan!\n(Kuin huono maallikkosaarnaaja). Minä en ole milloinkaan oikein päässyt\nsynnintuntoon, niin, niin tuntoon, tuntoon! Maailma on houkutellut\nminua puoleensa, makiat juomat ja korttipeli ja hurja seura... Niin,\nniin, Ansu! Mutta sinusta olen koettanut pitää huolta, olen minä,\nhuolta olen koettanut pitää, aina ja joka paikassa... Niin, niin,\nholhoojana olen ollut ja syödä olen saanut ja lämmintä on ollut, enkä\nolisi sinua sotaväkeenkään laskenut... Niin, niin... Mutta maailma on\nhoukutellut ja niin minä olen... tuota... tullut... vähän niinkuin\npistäneeksi omiin taskuihini... vanhojen päivien varaksi... ja siksi\ntilit ovat epäselvät... mutta ei niissä paljon puutu... vain ne ketut\nja hanhet ja ankat... ja olisithan sinä kuitenkin ne rahat hävinnyt...\nolisithan sinä... Niin että anna anteeksi minulle, sukulaisuuden\ntähden... ja älä ota minulta pois säästöjä, vaivaloisesti ansaittuja...\nniin, niin, hyvä veljenpoika, valmis minä olen tekemään mitä tahansa...\nniin, Ansu, vaikka et olekaan ihan veljenpoika, anna tuhmalle\nenoraukalle anteeksi...\n\nKOUHI: Kappas, kappas, ihan vuotaa kuin öljyttyjä papuja... Vai mitä\ntahansa teet... ja mitähän voisi tehdä?\n\nRÄYHÄ (surkeasti): Mitä vain, mitä vain... kunhan anteeksi saan...\nhiljaa lupaan elellä, hiljaa ja rehellisesti...\n\nANSU: Mi... mitä minun tälle pitääkään tehdä?\n\nRÄYHÄ: Anna hyvän sydämesi puhua.\n\nKOUHI: Ja järjen johtaa. Vai on hopeaketut säästetty? Hm. hm, mitäs\ntehdään, kaartilainen?\n\nANSU: En minä tiedä... Eikä ohjesääntö sano mitään...\n\nKOUHI (siirtyy Ansun luo ja kuiskuttelee).\n\nANSU: Kyllä... niin, sanoin minä...\n\nKOUHI (luo silmäyksen Räyhään ja Impeen): No mitäs mieltä neiti Valmu\non? Minkälainen mies on tämä pehtoori oikein? Tehän tunnette toisenne.\n\nIMPI (epäröiden): Niin, hyvä mieshän se on, toiselta puolen... ehkä hän\non erehtynyt...\n\nKOUHI: Niin, niin, pitämään Ansua tyhmempänä kuin onkaan. Sattuuhan\nniitä, erehdyksiä...\n\nRÄYHÄ: Niin, niin, siinä kuulitte, neiti Valmu on oikeassa... Hän\ntuntee minut ja hän on taattu ja kunnollinen ihminen... Erehtynyt minä\nolen, erehtynyt...\n\nKOUHI: Vai sitä mieltä pehtoori on taloudenhoitajattaresta. Hm. Ja\nneiti Valmu takaa taas pehtoorin. Hm, hm. Olettekos te jo kauan olleet\nsillä kannalla?\n\nRÄYHÄ ja IMPI: Olemme, olemme...\n\nKOUHI: No olkaa sitten edelleenkin. Neiti Valmu on erehtynyt Ansuun\nnähden. Ei kai hän erehdy pehtooriin nähden?\n\nRÄYHÄ: Ei, ei, kyllä hän on oikeassa. Taattu ja kunnollinen ihminen,\nnaisten parhaita...\n\nKOUHI: Jaa, jaa. No jos nyt pehtoorille annettaisiin anteeksi...\nisännällä kun on hellä sydän... niin pitäisi toki saada varmuus,\nettei pehtoori enää erehdy pistämään ketturahoja taskuunsa... Neiti\nValmullahan on huonekalujakin?\n\nIMPI (innokkaasti): On, on, oikeat plyyssimööpelit ja iso ja pieni\ntietosanakirja ja gramofooni ja ja...\n\nKOUHI: Hm, hm.\n\nIMPI: Kaikki vähittäismaksuilla ostettu. Ja maksettu. Kuitit on.\n\nKOUHI (ivallisesti): No se on selvää taloudenpitoa, se. Toisenlaista\nkuin pehtoorin tilit. Pehtoori tarvitsisikin sellaisen tilinpitäjän\nkuin neiti Valmu.\n\nIMPI (alkaen jotakin aavistaa, innokkaasti): Niin, niin, kyllä hän\ntarvitsisi. (Arasti). Ja kyllähän hän saisikin.\n\nKOUHI: No sittenhän se on selvää... kyllä kai pehtoori ottaa neiti\nValmun tilienpitäjättäreksi... naisten parhaita... ikuisiksi ajoiksi...\njos isäntä antaa anteeksi ne ketut ja muut luontokappaleet?\n\nIMPI (alkaen jälleen toivoa, kehoittavasti): Niinhän, Jaakko\nkulta? Mi... minä kyllä suostun... rakastamaan sinua myötä- ja\nvastoinkäymisissä... Me tulemme hyvin, hyvin onnellisiksi...\n\nKOUHI: No siinä kuulitte! Ei tarvitse enää kosiakaan!\n\nANSU (hämmästyneenä): Jottako nuo naimisiin? (Ilahtuen). Sehän sopii,\nse. Jos niin on, niin minä annan enolle anteeksi... (Hammasta purren)\nvaikka ne hopeiset ketutkin... ja ankat... ja muut... ja tilit.\n\nRÄYHÄ (happamesti, pelokkaasti): Kai minun täytyy suostua... niin,\nmikäpä siinä... Hm, Impi, no nyt sinä taisit saada viimeinkin\nmiehen... En minä aavistanut, että siksi minä joutuisin... Mutta tuli\nlaskuvirhe...\n\nIMPI (hellästi): Ei se mitään... Niin, nyt taisinkin saada...\nViimein... (Asettuu Räyhän viereen ja taivuttautuu hänen puoleensa).\nOh, minä olen onnellinen...\n\nANSU: Olkoon niin.\n\nKOUHI: Sanoi Nikolai toinen. Selvä on.\n\nANSU (synkemmin): Mutta pehtoorin on lähdettävä...\n\nIMPI (huokaisten onnellisena): Enkä minä sinua jätä.\n\nRÄYHÄ (Kuivasti): Sen minä kyllä uskon.\n\n(Poistuvat perältä.)\n\nKOUHI (nauraa): No se järjestyi sievästi. Räyhä saa olla tyytyväinen.\nHapankin omena on sentään omena.\n\nANSU: Kyllä sinä olet koko korpraali. Mutta se piimä, joka viedään\npojille?\n\nKOUHI: Minä lähden katsomaan.\n\n(Poistuu perältä.)\n\nANSU (miettii hetkisen, itsekseen): Uskallanko minä. Uskallan... enkä\ntaida... Ja uskallan... hitto vieköön, uskallan... Kaartilainen ei\npelkää...\n\nANNIKKI (tulee perältä): Kaikkiko se piimä...?\n\nANSU (vetäisee tytön keskemmäksi): Annikki! Kuules!\n\nANNIKKI (tempoilee): Mitä nyt?\n\nANSU (koomillisen vakavasti): Olenkos minä ruunankummi?\n\nANNIKKI: Ei isäntä ole, ei.\n\nANSU: Olenko minä Hätösen höpelö poika?\n\nANNIKKI: Mitäs isäntä turhia...\n\nANSU (huutaa): Olenko minä Hätösen höpelö poika?\n\nANNIKKI: Ei ole, isäntä, ei.\n\nANSU: Mikäs minä olen?\n\nANNIKKI: Mistäs minä tiedän... ANSU...\n\nANSU (ilahtuen): Niin juuri, Ansu... Ansu vain, ei muuta... Annikki,\nolenkos minä muuttunut?\n\nANNIKKI: On isäntä muuttunut, ei samaksi uskoisi kuin puolisen vuotta\nsitten... ei uskoisi...\n\nANSU: Sellaista se kaarti saa aikaan. Siellä kun tehdään miehiä,\nmiehiä, reippaita miehiä, kovalla kurilla ja murealla muonalla. Jaa,\njaa, minä olen paljon viisastunut. Ja pulskistunut! Katsoppa, Annikki!\n(Röyhistää rintaansa ja kävelee koomillisen mahtavana edestakaisin).\nNäin kun minä marssin kaupungin kaduilla, niin jo toki tytöt katsovat\nperään! Ierikkakin on sen sanonut!\n\nANNIKKI: Niin, niin, kovastihan isäntä on komistunut...\n\nANSU (ilahtuneena): Älä muuta sano! Ja minä kun ennen en tahtonut\npäästä lehmäveräjän yli ja nyt mennään vaikka mistä, vaikka\npiikkilanka-aidoista! Heh! (Kuin muistellen). Niin, olihan aluksi vähän\noutoa ja nauramaan ne minulle pyrkivät. Mutta kaikkea aikansa. Ei nyt\nnaureta, ei! Hätösen poika kun lähteekin ampumaan, niin siitä on oksat\npois! Paljaita kymppejä, kymppejä vain tulee, milloin ei satu silmä\npettämään! Ja meistä tulee vielä sellainen ampuja, että ohoh! Annahan\nolla, meillä liitytäänkin suojeluskuntaan, kunhan kotiin päästään!\nJa sitten ammutaan ja opetetaan muille mitä kaartissa neuvottiin! Ei\nmeillä enää vilustuta niinkuin Impi peloitteli.\n\nANNIKKI (ihailevasti): No, ei isäntää tuntisi, ei...\n\nANSU (muistaa jotain, epäröi, sitten päättävästi): No, kaartilainen ei\npelkää eikä kierrä: huoliiko Annikki minusta, vai.\n\n(Tarttuu kiinni tyttöön).\n\nANNIKKI (hämmentyneenä): Minä... tuota... ei... tuota, kyllä... voi,\nkun minä en...\n\nANSU: Vai pitääkö Annikki korpraalista, Ierikasta?\n\nANNIKKI: Ei, ei... en minä... siitä...\n\nANSU: No, huoliiko Annikki. Sukkelaan, sukkelaan, mulla on vain kaksi\ntuntia tilapäistä ylimääräistä erikoislomaa, jota ei ole merkitty\nkirjoihin eikä kansiin... Huolitko, Annikki? Anna tulla vain!\n\nANNIKKI: Mutta kun... kun minä... olen karjakko...\n\nANSU: Ka, sitähän minä tarvitsenkin... En minä rupea karjakoksi, en\ntoki... No?\n\nANNIKKI: Jos tuota... sitten.. koetettaisiin...\n\nANSU: Koetetaan, koetetaan... (Sulkee Annikin syliinsä). Ka, ja nyt\npussataan. (Suutelee). Ähä, tämä maistuukin toiselta.\n\n(Suutelee vielä).\n\nANNIKKI: Antaa olla jo, antaa olla...\n\nANSU: (innostuen): Kas nyt se vasta alkaakin... Kunhan ollaan\nkaarti ensin läpikäyty... Se on käytävä... En minä ole vielä liian\nviisas. Ja sitten aloitetaan. (Yhä innostuneemmin). Kaartilainen ja\nkaartilaiska. Ja sitten me saamme pieniä sotamiehiä ja sitten niistä\nkasvaa korpraaleja ja kersantteja ja vääpeleitä ja niin edespäin. Ja\nkuules, Annikki, niitä pitääkin olla sitten niin paljon, että riittää\nyksi jokaiseen aselajiin, yksi kenraali Hätönen vähän joka paikkaan,\nkenraali kaartiin ja kenraali ilmavoimiin ja kenraali tykistöön ja yksi\namiraali...\n\nANNIKKI: Ansu, Ansu, älä puhu noin... Voi...\n\nANSU: Puhun minä, kun minä olen kerran iloinen... Hei, näin sitä on\ntoimittava: kahden tunnin tilapäinen ylimääräinen erikoisloma ja\nsillä ajalla hankitaan muonaa ja morsian, ajetaan petkuttajat pois ja\npuhdistetaan talo!\n\nKOUHI (näyttäytyy piimälekkereineen): Hei, kaartilainen, eteenpäin!\nMuonakuormasto lähtee!\n\nANSU (syleilee Annikkia): Käskystä, herra korpraali! Hyvästi ja\nnäkemiin, kaartilaiska! Me tullaan, me tullaan...\n\n(Poistuu perälle).\n\nVÄLIVERHO.\n\n\n\n"]