[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$f4kSfL1R4DA-LCQFc3D6wWNwKwzRxusEH6mkqJOHDR60":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":11,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":22,"gutenbergSummary":11,"gutenbergTranslators":23,"gutenbergDownloadCount":11,"aiDescription":24,"preamble":25,"content":26},1809,"Salaperäinen ruumisarkku","Riverton, Stein (oik. Sven Elvestad)",1884,1934,"1809-riverton-stein-salaperainen-ruumisarkku","1809__Riverton_Stein__Salaperäinen_ruumisarkku",null,"romaani",[],[],"fi",1908,1925,12156,78442,true,[],[],[],"Salapoliisi Asbjörn Krag saa toimistoonsa puusepän, joka kertoo kummallisesta patenttiruumisarkusta ja sen salaperäisestä valmistajasta. Tutkimukset johtavat etsivän ja hänen avustajansa Kristianian kaduille selvittämään hämärää ja mahdollisesti vaarallista suunnitelmaa.","Stein Rivertonin 'Salaperäinen ruumisarkku' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 1809. E-kirja on public domainissa koko EU:n alueella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja\nlevityksen suhteen k.o. maissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","SALAPERÄINEN RUUMISARKKU\n\nKirj.\n\nStein Riverton\n\n\nSuomennos\n\n\n\n\n\nPorissa,\nOtto Andersin,\n1925.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\nPatenttiruumisarkku.\nRuumis.\nSalapoliisi alkaa tutkimuksensa.\nKäynti työpajassa.\nTiedemies.\nOslokatu 24.\nNino S. Balmacedo.\nAsbjörn Krag saa avustajan.\nTullimiehen valepuvussa.\nNuori Krause.\nKuollut matkustaja viedään laivaan.\nKolme kauheata minuuttia.\n\n\n\n\nPÄTENTTIRUUMISARKKU.\n\n\nMelkoisen hyvin puettu, käsityöläisen näköinen mies astui Asbjörn\nKragin toimistoon.\n\nHän tervehti hämillään hypistellen lakkiaan.\n\n\"Niin, siinä luonnollisesti ei ole paljoakaan kertomista\", alkoi hän.\n\nAsbjörn Krag kohotti yllättyneenä päänsä papereistaan.\n\n\"Mitä tarkoitatte?\" kysyi hän.\n\n\"Tarkoitan, ettei siinä, mitä aijon kertoa, taida olla paljoa\npuhumista.\"\n\n\"Kuinka niin luulette?\" kysyi Krag hymyillen, uudestaan luoden\nkatseensa papereista, joita hän oli innokkaasti tutkinut.\n\n\"Niin, tuskin luulen, että kertomuksestani on teille mitään hyötyä\",\nvastasi mies.\n\n\"Vai niin, teillä on jotain kerrottavaa! Istukanhan, olkaa hyvä!\"\n\n\"Kiitos.\" Mies istuutui ujona lähinnä ovea olevalle tuolille.\n\n\"Oikeastaan tuloni ei koska itseäni\", sanoi hän.\n\n\"Eikö? No, kuka teidät sitten on lähettänyt?\"\n\n\"Hm, oikeastaan ei kukaan.\"\n\n\"Ei, nyt alatte puhua arvoituksia, ystäväni\".\n\n\"Ei kukaan ole minua neuvonut tulemaan luoksenne\", kiiruhti mies\nlisäämään nähdessään kärsimättömän ilmeen Asbjörn Kragin kasvoille.\n\n\"No, mitä sitten minusta tahdotte?\"\n\n\"Tahdon kertoa huomanneeni jotakin, joka ihmetyttää minua suuresti.\"\n\n\"Antakaa kuulua!\"\n\n\"Olen tavannut henkilön, joka valmistaa patenttiruumisarkkua. Sangen\nihmeellistä, eikö totta?\"\n\n\"Kyllä. Maailmassa on monenlaisia patentteja.\"\n\n\"Niin on, mutta nyt saatte kuulla!\"\n\n\"Kiitos, sitähän olen odottanut siitä asti kun astuitte sisään.\"\n\nTämä omituinen keskustelu sattui Asbjörn Kragin toimistossa eräänä\nkevätaamupäivänä v. 1908.\n\nSalapoliisilla ei ollut koskaan tapana käskeä ketään luotaan, vaikkakin\nkäynnit usein olivat sangen omituisia, kuten juuri tämä mies -- ja\nsentähden asettui Krag mukavasti nojatuoliin kuunnellakseen, mitä\nmiehellä oli kerrottavana.\n\n\"Olen puuseppä\", alkoi mies, \"nykyään ei minulla ole juuri paljoakaan\ntyötä, joten vuokrasin työpajani eräälle sellaista tarvitsevalle\nmiehelle. Tämä mies tekee patenttiruumisarkkua.\"\n\nHiljaisuus.\n\n\"Tunnustakaa\", sanoi Krag hymyillen, \"ettei tällaista yksinkertaista\ntosiasiaa kannata ilmoittaa poliisille.\"\n\n\"Kun kuulette, miten mies käyttäytyy, ymmärrätte kyllä, miksi tulin\nluoksenne.\"\n\nTässä puuseppä taas vaikeni, ja Asbjörn Kragista tuntui, kuin ei mies\nkoko päivänä selviytyisi asiastaan ja piti parhaimpana ruveta itse\nkyselemään.\n\n\"Tunsitteko miehen, joka vuokrasi työpajan?\"\n\n\"En, en ollut häntä koskaan ennen nähnyt. Hän puhui norjaa murtaen.\"\n\n\"Miten hän tiesi tulla luoksenne ja koska se tapahtui?\"\n\n\"Siitä voi olla noin viikko. Hän kai näki ilmoitukseni.\"\n\n\"No, sillä tavalle! Te siis ilmoititte vuokraavanne työpajat?\"\n\n\"Kyllä, haluatteko lukea sen?\"\n\nPuuseppä ojensi salapoliisille kokoonkäärityn sanomalehden, jossa oli\npieni ilmoitus:\n\n    \"Työtön, oman työpajan omistava puuseppä haluaa työtä.\"\n\n\"Mahdollisesti on hän huomannut ilmoituksen ja ajatellut: 'tuosta voin\nvuokrata työpajan!'\"\n\n\"Se näyttää sangen todennäköiseltä\", vastasi Asbjörn Krag. Hän ei vielä\naavistanutkaan, mihin puuseppä puheellaan pyrki, mutta hän tunsi hyvin\njoittenkin ihmisten pitkäveteisen puhetavan.\n\n\"Mies tuli luokseni illalla, kun jo oli aivan pimeä\", selitti puuseppä.\n\"Hän kysyi, olinko saanut työtä. Vastatessani kieltävästi sanoi hän\nvoivansa hankkia minulle pientä ansiota, jos työkaluni olisivat\nkunnollisia.\n\n\"Hän puhui jokseenkin huonosti norjaa, ja maistelen arvelleeni, että\nhän on saksalainen.\n\n\"Sanoin hänelle työkalujeni olevan hyvässä kunnossa, eikä minun vielä\nollut tarvinnut pantata niitä. Mutta kauvan ei olisi kestänyt,\nennenkuin minun olisi ollut turvauduttava tähän äärimäiseen keinoon.\n\n\"'Sitä ei teidän, hitto vieköön, tarvitse tehdä', sanoi mies, 'sillä\nminulta voitte saada rahaa elääksenne.'\n\n\"Mies ei näyttänyt juuri varakkaalta, ja siksi vähän epäilin.\n\n\"'Jos teillä on minulle jotain työtä, otan sen kiitollisuudella\nvastaan', sanoin.\n\n\"Mutta työtä hänellä ei ollut, päinvastoin sanoi hän, ettei minun\npalkkaa saadakseni tarvitsisi tehdä mitään, ainakin hyvin vähän.\n'Teettekö minusta pilaa?' kysyin.\n\n\"Mutta sitä hän ei suinkaan tehnyt. Hän halusi vuokrata työpajani.\n'Miksi?' kysyin minä.\n\n\"Hän selitti, että hänellä oli työ, jonka hänen piti saada valmiiksi\nniin pian kuin mahdollista. Hän tuli Schlesiasta, jonne hänen oli\npitänyt mennä tervehtimään erästä sairasta sukulaista ja työ oli\nsentähden keskeytynyt. Nyt sen piti tulla valmiiksi ja kun hänellä ei\nollut työpajaa, oli hän päättänyt vuokrata sellaisen.\n\n\"Kysyin häneltä, paljonko hän maksaisi vuokraa. Hän tarjosi 10 kruunua\npäivässä.\n\n\"'Onko tarkoituksenne, että minun pitää auttaa teitä?' kysyin\nkummissani niin suuresta summasta.\n\n'Kyllä, vähän', vastasi hän, 'muttei työpajassa. Siellä haluan olla\nyksin.'\n\n\"'Siiloin en todellakaan tiedä, miten voin teitä auttaa, sillä en osaa\nmuuta kuin ammattiani', sanoin minä.\n\n\"'Saatte toimittaa muutamia asioitani', vastasi hän, 'noin neljä tai\nviisi päivässä.'\n\n\"Kun olen kunniallinen mies enkä halua tehdä kenellekään vääryyttä,\nsanoin vieraalle, että 10 kruunua oli mielestäni liian paljon. Hänhän\nei ollut koskaan nähnyt työpajaani -- se ei ole suuri. Päinvastoin, se\non koko pieni eikä niin suuren vuokran arvoinen.\n\n\"Mutta silloin mies tuli kärsimättömäksi ja sanoi vihaisesti: 'Loruja!\nAnnan teille 10 kr. päivässä, en enempää enkä vähempää, ja sillä hyvä!\nJos ette suostu, käännyn jonkun toisen puoleen.'\n\n\"'Luonnollisesti suostun', kiiruhdin minä vastaamaan. 'Minusta on maksu\nkyllä liian suuri, enkä mielelläni tahdo muiden kärsivän vahinkoa\ntähteni.'\n\n\"'Hyvä, hyvä', sanoi hän, 'menkäämme nyt työpajaan.'\n\n\"Tuumasta toimeen! Me kiipesimme sinne, sillä se sijaitsee\nsivurakennuksen ullakolla. Se ei millään tavalla herätä kunnioitusta.\nMinulla on ainoastaan höylä, sorvi ja muita välttämättömiä työkaluja,\nkaikki jokseenkin kuluneita.\n\n\"Odotin puolittain miehen sanovan, ettei hän huolii niin huonosta\ntyöhuoneesta. Mutta mitään sellaista hän ei sanonut. Päinvastoin,\nhetkisen lyhdyn valossa tarkastettuaan huonetta sanoi hän olevansa\nsiihen sangen tyytyväinen, ja lupasi jo seuraavana aamuna alkaa työnsä.\n\n\"Sitten menimme alas köyhään, pieneen tupaani ja mies laski viisi 10\nkr. seteliä pöydälle.\n\n\"'Tässä on viiden ensimäisen päivän vuokra', sanoi hän ja läksi, kuin\nhän ei enää haluaisi kuulla puhuttavan koko asiasta. Tulin\nluonnollisesti sangen iloiseksi ja pistin rahat taskuuni.\n\n\"Seuraavana päivänä menin työpajaan luullen, että voisin olla hänelle\navuksi. Mutta hän keskeytti heti työnsä ja katsoi minuun kuin vihainen\nhärkä.\n\n\"'Mitä tahdotte?' kysyi hän.\n\n\"'En mitään erityistä', vastasin, 'ajattelin vain, että voin ehkä\nauttaa teitä.'\n\n\"'Ei, kaukana siitä', vastasi hän, 'tahdon mieluummin olla yksin! En\njatka työtäni, ennenkuin olette poistunut!'\n\n\"Kiiruhdin luonnollisesti ulos. Mutta olin koko päivän kotona ja pidin\nsilloin tällöin silmällä työpajaa saadakseni jos mahdollista tietää,\nmitä hän puuhaili.\n\n\"Noin kahden ajoissa lakkasi sahaaminen ja mies tuli luokseni.\n\n\"'Toivon, että veisitte tämän kirjeen', sanoi hän, 'ja odottaisitte\nsiihen vastausta.'\n\n\"Katsoin osoitetta. Se oli kaukana Oslossa, puolen tunnin matkan\npäässä. Mutta otin tietysti kirjeen -- mielellänikin, sillä tahdoin\njollakin tavalla palvella miestä noiden 10 kruunun edestä.\n\n\"Olin tullut niin uteliaaksi, etten voinut olla kysymättä:\n\n\"'Mikä oikeastaan on nimenne, hyvä herra?'\n\n\"'Krause', vastasi hän lyhyesti.\n\n\"'Ja mitä te valmistatte?' kysyin edelleen.\n\n\"'Se ei liikuta teitä', vastasi hän.\n\n\"'Ei, ei suinkaan', sanoin, 'se oli vain viaton kysymys.'\n\n\"Läksin ovea kohti.\n\n\"Mutta kun olin ehtinyt pihalle, huusi mies minut takaisin ja huomasin\nhänen kasvoillaan ajattelevan ilmeen.\n\n\"'Odottakaahan vähän', sanoi hän, 'te kysyitte, mitä teen?'\n\n\"'Kyllä, mutta pyydän anteeksi tunkeilevaisuuttani', sanoin minä.\n\n\"'Ei suinkaan', vastasi hän, 'ei mikään estä teitä saamasta tietää\nsitä. Mutta en pidä kysymyksistä, siksi vastasin niin jyrkästi.\n\n\"'Valmistan patenttiruumisarkkua.'\"\n\n\n\n\nRUUMIS.\n\n\n\"Se oli ensi kertaa kun kuulin puhuttavan patenttiruumisarkusta.\n\n\"Mies ei selittänyt enempää sanojaan. Hän meni takaisin työpajaan ja\nminä lähdin viemään kirjettä.\"\n\n\"Mihin?\" kysyi Asbjörn Krag.\n\n\"Oslonkatu 24:ään\", vastasi mies. \"Kun soitin ovikelloa, tuli\nmerkillisennäköinen rouvasihminen avaamaan. Annoin hänelle Krausen\nkirjeen sanoen odottavani vastausta. Minusta tuntui, kuin olisi hänen\nkasvoillaan välähtänyt hymy, ja hän pyysi minua astumaan sisään.\n\n\"Tulin huoneeseen, jonka vertaista en ole ennen nähnyt. Ikkunoissa oli\nhienot, leveät verhot ja ikkunalaudat olivat täynnä kukkia. Kadultapäin\ntäytyi huoneen niinmuodoin näyttää sangen komealta ja houkuttelevalta.\n\n\"Mutta kalustona oli ainoastaan kaksi tuolia, ei rahtuakaan enempää.\n\n\"Mustatukkainen nainen pyysi anteeksi, ettei huone ollut paremmin\nkalustettu, sillä hän oli vastikään muuttanut tänne! 'Huonekalut ovat\nvielä asemalla', sanoi hän. Vielä hän sanoi, että minun täytyy odottaa\nvastausta parikymmentä minuuttia.\n\n\"Hyvä, istuin siis kärsivällisesti ja odotin, hänen askarrellessaan\nviereisessä huoneessa.\n\n\"Lopulta, kun melkein puoli tuntia oli kulunut, tuli hän takaisin\nvastaus tavallisessa sinisessä liikekirjekuoressa.\n\n\"'Oikea niin hyvä ja ilmoittakaa herra Krauselle, että sairas on\nparempi.'\n\n\"Lupasin, arvellen, että sairas varmaankin oli se henkilö, jota Krause\noli käynyt tervehtimässä Schlesiassa.\n\n\"Läksin siis kotiin ja tapasin herra Krausen melkoista paremmalla\ntuulella kuin lähtiessäsi.\n\n\"Näin, että hän oli ehtinyt höylätä muutamia lankkuja. Kerron teille\nkaiken niin tarkkaan kuin mahdollista, herra salapoliisi, että\nmyöhemmin voitte nähdä, onko asialla mitään merkitystä.\n\n\"Nyt kului viisi päivää, jolloin ei tapahtunut mitään erityistä, paitsi\nettä Krause yhä edistyi työssään.\n\n\"Arvelin, ettei hän ollut juuri mikään erikoinen puuseppä, sillä\nruumisarkun tekee ahkera mies parissa päivässä, ja hän oli viidessä\npäivässä saanut valmiiksi ainoastaan itse laatikon. Salaperäisyys,\njohon hän työnsä verhosi, kasvatti heti tarkkaavaisuuttani. Eikä tämä\nsalamyhkäisyys vähentynyt, päinvastoin se lisääntyi päivä päivältä sitä\nmukaa kuin työ edistyi.\n\n\"Olin joka päivä vienyt kirjeen Oslokadulle ja odottanut aina vastausta\nvähintään puoli tuntia. Tämä kirjeenvaihto tuntui minusta vielä\nihmeellisemmältä kuin salaperäisyys, sillä patentinvalmistushan on\nkunkin oma asia. Ja omituiselta tuntui myös se, että aina kun lähdin\nkirjeineni, oli herra Krause joko ulkona tai hänen luonaan kävi\nsalaperäisiä vieraita.\n\n\"Sellaista minulle kerrottiin. Silloin tällöin tuli hänen luokseen joku\nulkomaalaisen näköinen mies verhoutuneena avaraan viittaan. Väliin tuli\nmyös joku nainen.\n\n\"Vähitellen olen tullut siihen vakaumukseen, että minusta tehdään\npilaa. Sen tulette tekin huomaamaan, herra salapoliisi. Kun olen ylpeä\nmies, olen päättänyt, että tämän pilan tulee loppua. Ja tänään otin\nensimäisen askeleen siihen suuntaan.\"\n\n\"Sitenkö, että jätätte asian minun käsiini?\" kysyi Krag.\n\n\"Ei\", vastasi puuseppä, \"vaan avaamalla Krausen kirjeen!\"\n\n\"Mutta sehän on laitonta!\"\n\n\"Kyllä, mutta jos pienellä laittomuudella onnistuu paljastamaan vielä\nsuuremman, annetaan se kyllä anteeksi.\"\n\n\"Saattaa olla niin. Onko teillä kirje?\"\n\n\"Kyllä, tässä on!\"\n\nPuuseppä otti esiin sinisen kirjekuoren.\n\n\"Kuten näette\", sanoi hän, \"oli kuori jokseenkin huolimattomasti\nliimattu kiinni, joten minun oli helppo avata se. Voin helposti panna\nsen taas kiinni kenenkään huomaamatta, että se on ollut avattuna.\"\n\n\"Mutta mitä kirjeessä oli?\" kysyi salapoliisi kärsimättömästi.\n\n\"Kyllä kohta näette! Se on aivan naurettavaa.\"\n\nMies hymyili ja ojensi salapoliisille kokoontaitetun kirjeen.\n\n\"Mutta tuhat tulimmaista!\" huudahti Asbjörn Krag. \"Eihän tähän ole\nmitään kirjoitettu! Paperihan on aivan puhdas!\"\n\n\"Juuri niin\", nauroi mies. \"Ymmärrättekö nyt, että minusta on tehty\npilaa?\"\n\n\"Varmasti!\"\n\nAsbjörn Krag katsoi paperia valoa vasten, kastoi sen veteen nähdäkseen,\noliko siihen salamusteella jotain kirjoitettu, kuivasi sen kaasulampun\nliekin päällä, mutta kaikki tuloksetta.\n\n\"On selvää\", sanoi hän, \"että teidät on lähetetty viemään aivan tyhjää\nkirjettä. Näyttäkääpä minulle kuorta!\"\n\nPuuseppä ojensi sen hänelle ja Asbjörn Krag luki seuraavan,\nkoukeroisella käsialalla kirjoitetun osoitteen:\n\n        Rouva Cecilia Krause.\n                    Osiokatu 24.\n                    Pyydetään vastausta.\n\nSalapoliisi nauroi ääneen.\n\n\"Tämä on omituisin kirje, minkä koskaan olen lukenut\", sanoi hän.\n\"Oletteko todellakin vieneet tällaisen kirjeen joka päivä, ja\navustaneet tätä erinomaisen tärkeätä kirjeenvaihtoa?\"\n\nKunnon puuseppä oli selvästi raivoissaan tästä pilasta.\n\nHän sanoi: \"Olen tullut ajatelleeksi, että Krause on lähettänyt minut\nviemään tätä naurettavaa kirjettä saadakseen minut poistumaan talosta\nsiksi ajaksi kun hän joidenkin syiden tähden toivoi minun olevan\npoissa.\"\n\n\"Siltä näyttää. Hän on ehkä tahtonut salata teiltä jotakin.\"\n\n\"Esimerkiksi vieraat?\"\n\n\"Niin, tai myöskin on hän tahtonut estää teitä käymästä työpajassa\nhänen poissaollessaan. Kun hänen välttämättömästi on pitänyt poistua,\njoko syömään tahi sillä perusteella, että hänellä on jotakin\ntoimitettavana kaupungille, on hän emakolta lähettänyt teidät viemään\nkirjettä. Se on hyvin yksinkertainen, mutta sangen tehokas keino.\"\n\n\"Mutta mitä minun nyt tulee tehdä\", kysyi puuseppä.\n\n\"Luonnollisesti toimittaa tehtävänne. Tehän olette siitä saanut\nmaksun.\"\n\nSalapoliisi katseli vielä kerran kirjekuorta.\n\n\"Voihan ottaa paperin ja panna toisen tilalle, minulla on aivan\nsamanlaista\", sanoi hän.\n\nAsbjörn Krag otti puhdasta kirjepaperia pöytälaatikosta ja pani sen\nkuoreen, jonka hän liimasi uudestaan kiinni.\n\nItse hän piti herra Krausen omituisen kirjeen.\n\n\"Menkää nyt viemään kirje perille\", sanoi hän puusepälle.\n\n\"Hyvä!\"\n\nPuuseppä otti kirjeen epäröivän näköisenä.\n\n\"Toimittakaa asianne täsmällisesti. Jos tuo nainen pyytää teitä\nodottamaan, niin odotatte\", sanoi salapoliisi.\n\n\"Ja sitten kun olen saanut vastauksen?\"\n\n\"Viette sen hiiskumatta herra Krauselle. Muuten, onko hän yleensä\npyytänyt teitä kiiruhtamaan?\"\n\n\"Ei, näyttää päinvastoin siltä, kuin hän olisi hyvillään, mitä\nkauvemmin viivyn.\"\n\n\"Silloinhan teillä on aikaa käydä yhdessä jos toisessakin paikassa\npaluumatkalla.\"\n\n\"Kyllä, mutta missä?\"\n\n\"Täällä minun asunnossani esimerkiksi. Odotan teitä tunnin kuluttua.\"\n\n\"Silloin riennän tänne heti vastauksen saatuani\", sanoi puuseppä\nselvästi hyvillään siitä, että salapoliisi oli tuntenut mielenkiintoa\nhänen juttuaan kohtaan.\n\nSitten hän lähti. Salapoliisi istuutui ja alkoi miettiä kuulemaansa.\n\nHän tunsi, että koko juttu oli sangen kummallinen. Hän järjesti kaikki\nasianhaarat loogillisesti.\n\nEnsin siis vuokraa tuo ulkomaalainen herra Krause työpajan.\n\nJo ensi hetkestä alkaen osoittaa hän jonkinlaista salaperäisyyttä\npuuhissaan.\n\nHän sanoo valmistavansa patenttiruumisarkkua, itsessään jo sangen\ntärkeä seikka.\n\nEttä hän todellakin sellaista valmistaa, on varmaa, koska puuseppä,\njoka on luonteeltaan kunniallinen, mutta utelias ja epäileväinen, on\nnähnyt arkun puolivalmiina.\n\nMitä hän tekee ruumisarkulla? Voidaanko ruumisarkulle hakea patenttia?\nMiksei hän teetä sitä jossakin kunnollisessa työpajassa?\n\nMiksi hän noudattaa sellaista salaperäisyyttä?\n\nMutta käsittämätön ei vielä lopu. Miksi lähettää hän puusepän\nviemään kirjoittamatonta kirjettä? Keitä käy tuon salaperäisen\nruumisarkkutehtailijan luona? Mitä tekemistä on Oslokadulla asuvalla\ntummalla naisella tässä asiassa?\n\nAsbjörn Krag päätti ottaa tämän jutun lähemmin käsiteltäväkseen. Se\ntuntui hänestä salaperäisemmältä ja ihmeellisemmältä kuin moni muu\njuttu pitkään aikaan.\n\nHän odotti kärsimättömänä puusepän tuloa.\n\nLopulta saapui tämä ja sanoi hymyillen: \"Hän ei huomannut sitä.\"\n\n\"Mitä hän ei huomannut?\"\n\n\"Sitä, että paperi oli vaihdettu.\"\n\n\"Todellako, mitä hän sitten sanoi?\"\n\n\"Hän pyysi minua odottamaan kuten ennenkin. Istuin ja odotin\nkaksikymmentä minuuttia. Sitten hän tuli takaisin ja antoi minulle\ntämän kirjeen ja pyysi sanomaan herra Krauselle, että sairas voi\nhyvin.\"\n\nPuuseppä antoi kirjeen Asbjörn Kragille. \"Nainen on joka tapauksessa\nkirjoittanut jotakin\", sanoi tämä, \"näen tummia viivoja kuoren läpi.\"\n\nKrag avasi pöytälaatikon ottaen esille hyvin ohuen ja terävän\npaperiveitsen. Hän kuumensi sitä lampunliekissä ja avasi sillä kuoren\nliimauksesta.\n\nSalapoliisi veti kirjeen kuoresta.\n\nSiinä oli ainoastaan yksi naisen käsialalla saksaksi kirjoitettu lause.\nAsbjörn Krag luki:\n\n    \"Olen saanut sähkösanoman, että ruumis on lähetetty.\"\n\n\n\n\nSALAPOLIISI ALKAA TUTKIMUKSENSA.\n\n\nHämmästys kuvastui Asbjörn Kragin kasvoilla hänen lukiessaan tätä\nomituista kirjettä. Tähän asti oli hän kuullut puhuttavan ainoastaan\nsalaperäisestä ruumisarkusta, nyt ilmestyi myöskin ruumis. Asia oli\ntodellakin muuttumassa vakavaksi. Hän pani kirjeen takaisin kuoreen,\nliimasi sen kiinni ja antoi sen puusepälle.\n\nTämä katsoi häneen kysyvästi. Ja salapoliisi oli tällä hetkellä\njokseenkin epätietoinen, miten hän puuttuisi tähän ihmeelliseen asiaan.\n\n\"Työpajanne on siis sivurakennuksessa?\" kysyi hän.\n\n\"Aivan niin.\"\n\n\"Omistatteko itse tuon sivurakennuksen?\"\n\n\"En, niin varakas en suinkaan ole, se kuuluu taloon, joka on suuri\nvuokrakasarmi. Taloa hoitaa asianajaja Lemvigh.\"\n\n\"Hyvä! Menkää nyt viemään kirje herra Krauselle ja tarkatkaa hänen\nilmettään lukiessaan kirjettä.\"\n\n\"Kyllä niin teen.\"\n\n\"Tulen itse sinne myöhemmin. Kun minut huomaatte, älkää olko minua\ntuntevinanne, ja jos teillä on jotain ilmoitettavaa, tehkää se niin,\nettei kukaan näe meitä yhdessä.\"\n\n\"Hyvä on!\"\n\n\"Lähtekää nyt!\"\n\nPuuseppä katosi ja Asbjörn Krag tarttui heti puhelimeen. Hän soitti\nLemvighin toimistoon ja sai heti käsiinsä asianajajan, vanhan\nystävänsä.\n\n\"Tahtoisin mielelläni ostaa talon\", sanoi salapoliisi.\n\n\"Erinomaista, olen heti käytettävänäsi. Haluatko maa- vai\nkaupunkitalon? Haluatko 5,000 kruunun vaiko 800,000 kruunun talon?\"\n\n\"Älä viisastele\", sanoi Krag, \"tiedät kyllä, mitä tarkoitan.\"\n\n\"Ah, vai niin! Erityinen talo siis, joka ei ehkä kertaakaan ole ollut\nmyytävänä, hm!\"\n\n\"Yhdentekevää! Sinähän hoidat taloa r;:o 23 ----kadun varrella?\"\n\n\"Sitä suurta vuokrakasarmia, kyllä, aivan oikein. Hoidan sitä\ntukkukauppias X:n alaikäisten perillisten puolesta. Mutta sitä taloa et\nsaa ostaa. Se olisi hyvin kannattava kauppa ja olisi melkein rikos\nperikuntaa vastaan myydä se.\"\n\n\"Voi olla\", vastasi Krag, \"mutta voit kai näyttää taloa minulle?\"\n\n\"Luonnollisesti! Hetikö?\"\n\n\"Tavataan puolen tunnin kuluttua asuntoni edustalla.\"\n\n\"Selvä on!\"\n\nSalapoliisi halusi odottaa jonkun aikaa, ennenkuin lähtisi, sillä hän\ntahtoi olla varma siitä, että puuseppä olisi jo vienyt kirjeen perille\nhänen saapuessaan.\n\nHän tilasi vaunut.\n\nAsianajaja, joka oli hyvillään saadessaan olla mukana pienessä\nseikkailussa, saapui täsmälleen, ja noin kolmen ajoissa päivällä\nvierivät vaunut pitkin Möllerkatua.\n\nMatkalla selitti Krag aikeensa asianajajalle. Ennen kaikkea oli\nyllätettävä mies, joka työskenteli sivurakennuksen puusepäntyöpajassa.\n\n\"Se tulee olemaan maailman helpoin asia\", sanoi lakimies. \"Minulla on\navaimet talon kaikkiin oviin.\" Hän helisteli raskasta avainnippua.\n\nKun molemmat herrat tulivat taloon, kulkivat he ensin muutamien\nhuoneustojen läpi. Kaikkialla he puhuivat, että talo myytäisiin ja\nvuokralaiset katselivat uteliaina mahdollisesti uutta isäntäänsä.\n\nSitten tulivat herrat takaisin pihalle ja päättivät lähteä tarkastamaan\nsivurakennusta.\n\nAsbjörn Krag huomasi puusepän, joka sivuutti hänet osoittamatta\ntuntemisen merkkiäkään. Mutta Krag pysäytti hänet ja kysyi:\n\"Kuulkaapas, hyvä mies, mistä tuo melu johtuu?\"\n\n\"Ettekö ennen ole kuullut tuollaista ääntä?\" sanoi puuseppä. \"Sehän on\nhöyläävä mies!\"\n\nNiinkuin näkyy, osasi puuseppä hyvin osansa.\n\n\"Ah, todellako? Siis käsityöläinen! Talossa näkyy olevan työpajakin.\nSitä meidän pitää katsella vähän lähemmin\", sanoi Krag.\n\nHe kiipesivät ylös jyrkkiä portaita ullakolle. Työpajan ovi oli\nsuljettu.\n\n\"Avatkaa!\" huusi asianajaja.\n\nHuoneesta ei kuulunut hiiskaustakaan.\n\n\"Avatkaa!\" huusi asianajaja uudestaan.\n\nLopulta vastattiin huoneesta:\n\n\"En avaa!\"\n\n\"Oletteko huilu, mies!\" huusi lakimies. \"Olen talon isäntä!\"\n\n\"Vaikkapa! Olen vuokrannut tämän työpajan ja minulla on silloin oikeus\nolla täällä yksin.\"\n\n\"Siis ette tahdo avata?\"\n\n\"En!\"\n\nAsbjörn Krag viittasi asianajajalle ja tämä avasi oven omilla\navaimillaan.\n\nSalapoliisi astui edellä huoneeseen. Kun hänen silmänsä tottuivat\nsiellä vallitsevaan puolihämärään, näki hän tavattoman suuren\nruumisarkun. Krag seisoi hetkisen hämmästyneenä, sillä hän ei muistanut\nkoskaan nähneensä niin kaunista ruumisarkkua.\n\n\n\n\nKÄYNTI TYÖPAJASSA.\n\n\nAsbjörn Kragilla oli loistava huomiokyky. Hänen tarvitsi ainoastaan\nheittää nopea silmäys ympärilleen jo huomatakseen pienimmätkin seikat.\n\nHuone ei ollut suuri ja melkoisen pimeä, sillä ikkunat olivat melkein\nläpinäkymättömät vuosikausien liasta ja hämähäkinverkoista. Seinillä\nriippui muutamia höyliä, sahoja ja muita puusepäntyökaluja.\n\nSeinänvierellä oli pari höyläpenkkiä ja toisella niistä oli\nruumisarkku. Toisen ääressä taas herra Krause työskenteli.\n\nAsbjörn Krag oli väkivaltaisen sisääntunkeutumisensa tähden odottanut\nkuumaa vastaanottoa ja tarttui siksi vaistomaisesti taskussaan olevaan\nrevolveriin.\n\nMutta vastaanotossa ei ollut mitään muistutettavaa. Herra Krause laski\ntyynesti työkalut luotaan katsoen vieraitaan puolittain nuhtelevasti,\npuolittain närkästyneesti.\n\nTämä teki Asbjörn Kragin vähän noloksi, mutta pelastaakseen tilanteen\nsanoi hän osoittaen asianajajaa:\n\n\"Kuinka uskallatte sulkea oven taloa isännältä?\"\n\nKrause kohotti päätään ja katsoi salapoliisia. Asbjörn Kragin täytyi\nmyöntää itsekseen, että vanhalla ruumisarkkutehtailijalla oli viisas\nkatse. Korkea otsa ja vakava piirre suun ympärillä osoittivat\ntahdonvoimaa ja älykkyyttä. Herra Krause oli tavallisen työmiehen\ntapaan puettu puseroon ja harmaihin housuihin.\n\n\"Teillä ei ole mitään anteeksipyydettävää\", jatkoi Krag, sillä hän\nhalusi kuulla miehen äänen.\n\nMutta hän hämmästyi, kun mies vastauksen asemesta hymyili -- omituista,\npilkallista hymyä, joka ehkä merkitsi, että hän kohta oli huomannut\nvieraiden todelliset tarkoitukset.\n\nLopulta hän virkkoi: \"hyvät herrat, te käännätte asian, teillä\nitsellänne on syytä selittää asiat!\"\n\n\"E; suinkaan\", vastasi asianajaja, \"olen talon isäntä ja minulla on\noikeus kulkea tässä talossa missä haluan.\"\n\n\"Ei, sellaista oikeutta teillä ei ole\", sanoi Krause, \"sillä kun olen\nvuokrannut tämän työpajan, on minulla oikeus estää tuntemattomia\nhenkilöitä tunkeutumasta luoksesi tuolla tavalla.\"\n\nAsbjörn Krag arveli, että mies oli oikeassa, mutta sanoi:\n\"Tuntemattomia! Kutsutteko talon isäntää tuntemattomaksi henkilöksi?\"\n\n\"Minua ei liikuta, kuka hän on\", vastasi herra Krause, \"minä en häntä\ntunne.\"\n\n\"Ettekö tunne asetusta?\" kysyi asianajaja kopeasti.\n\n\"Asetusta? En!\"\n\n\"Asetusta, että jos talo aijotaan myydä, on omistajalla välikirjan\nmukaan oikeus näyttää mahdolliselle ostajalle taloa mihin aikaan\npäivästä tahansa.\"\n\n\"Onpa vahinko, etten ole tuota asetusta nähnyt\", vastasi herra Krause\ntyyneesti.\n\n\"Silloin kai ette olisi käyttäytynyt tällä tavalla?\"\n\nRuumisarkkutehtailija rypisti kulmiaan. Näytti siltä kuin\nasianajajan hävyttömyys lopultakin olisi järkyttänyt hänen tyyntä\npäättäväisyyttään. Nousisiko nyt myrsky? Ei! Hän hillitsi itsensä ja\nvastasi samalla tyyneellä äänellä: \"Jos olisin tietänyt siitä\nasetuksesta, en olisi vuokrannut tätä työpajaa. Minulla on sangen\ntärkeä työ tehtävänä ja pyydän herroja ottamaan sen huomioon.\"\n\nAsbjörn Krag oli tämän sananvaihdon aikana katsellut huonetta,\njyskyttänyt seiniä ja lattiaa tutkiakseen ainesten lujuutta.\n\n\"Huonoa ainesta, huonoa ainesta\", mutisi hän.\n\nSalapoliisi kääntyi Krausen puoleen.\n\n\"Mitä teette, hyvä mies?\" kysyi hän.\n\nNyt odotti Krag töykeätä vastausta, mutta hänen ihmeekseen antoi Krause\nmelkein hyväntahtoisesti pyydetyn selityksen.\n\n\"Patenttiruumisarkkua\", sanoi hän. Mutta silloin purskahti sekä\nsalapoliisi että Lemvigh nauruun.\n\n\"Patenttiruumisarkkua? Onko koskaan kuultu niin mieletöntä!\"\n\nSalapoliisi kiiruhti heti arkun luo eikä Krause estellyt häntä.\nPäinvastoin, hän alkoi selittää patentin salaisuutta. Hänen\nrakastettavuutensa ihmetytti salapoliisia yhä enemmän ja enemmän. Hän\noli tullut miehestä aivan toiseen käsitykseen puusepän kuvauksen\njohdosta.\n\n\"Tunnustan\", alkoi Krause, \"että puhe patenttiruumisarkusta tuntuu\nvähän kummalliselta, mutta kun kerron teille kaikki yhtenäisesti,\ntulette kyllä pitämään sitä aivan luonnollisena. Oletteko koskaan\npelännyt tulla elävänä haudatuksi, hyvä herra?\"\n\n\"Elävänä haudatuksi? En, sitä mahdollisuutta en ole koskaan ajatellut.\"\n\n\"Mutta se teidän olisi pitänyt tehdä. Kuinka moni onkaan aikojen\nkuluessa tullut elävänä haudatuksi! Olen vakuutettu, että huolimatta\nmaailman korkealla kannalla olevasta ja kehittyneestä lääketieteestä\nvähintään sata ihmistä vuodessa haudataan valekuolleina.\"\n\n\"Paljon mahdollista\", myönsi Krag, \"mutta siitä ei erikoisesti\nvalmistettu ruumisarkku voi teitä pelastaa, ellei arkku ole\nsenkaltainen, että se voi puhkaista ne pari kyynärää maata, joka teidät\npeittää.\"\n\n\"Eipä niinkään\", vastasi Krause, \"mutta minun arkkuni on sellainen,\nettä jos valekuollut siinä herää, voi hän kutsua apua. Se on yhteydessä\nsähköpatterin kanssa. Tässä näette kuparilangat, jotka johdetaan\narkkuun. Kun valekuollut painaa tätä nappia, alkaa kello soida\nkirkkovahdin asunnossa, taululle ilmestyy numero, joka ilmoittaa, mihin\nvalekuollut on haudattu.\"\n\n\"Siis aivan kuin hotellissa\", nauroi lakimies,\n\"kengänpuhdistajaa soitetaan kaksi kertaa, siivoojatarta kerran.\"\n\n\"Älkää tehkö tästä pilaa, hyvä herra\", sanoi Krause vakavasti. \"On\nasioita, joista ei saa laskea leikkiä. Kuvitelkaahan valekuolleen\nkauhua hänen herätessään kahden kyynärän syvyydessä maan alla, eikä\nhänellä ole mitään keinoa ilmoittaa muille ihmisille kauheata\nasemaansa. Sellaista voi sattua ja siiloin tunnustatte tekin, että\nruumisarkku sellainen kuin tämä täyttää paikkanne.\"\n\n\"Mutta että tämä voisi tapahtua\", väitti Asbjörn Krag, \"täytyy\nhautuumaassa olla kokonainen sähköjohtoverkosto. Se tulee maksamaan\nsatojatuhansia kruunuja ja ettehän kai luule, että esim. Kristianian\nkaupunki kustantaisi kuolleilleen sähkösoittojohdon?\"\n\nKeksijä puristi vakavasti päätään.\n\n\"Olen valmistautunut pilkkaan ja nauruun\", sanoi hän, \"ja sentähden\nolenkin etsinyt yksinäisen paikan saadakseni työni valmiiksi. Mutta nyt\nvalitettavasti näen, ettei pilkkaavia ihmisiä voi missään välttää. Ja\nmitä tulee huomautukseenne Kristianian kaupungista, vastaan siihen\nainoastaan, että patenttiruumisarkkuni eivät ole tarkoitetut yksin\ntälle kaupungille, vaan suurelle maailmalle. Kun olen saanut työni\nvalmiiksi, matkustan Ameriikkaan, jossa koetan muodostaa osakeyhtiön.\nValekuoleman pelko on kaikkialla niin suuri, että minun kyllä onnistuu\nansaita sievoinen summa keksinnöstäni. Ja nyt pyydän teitä, hyvät\nherrat, jättämään minut yksin. Olen köyhä mies eikä minulla\nvalitettavasti ole varaa uhrata paljoa työajastani -- vaikka mielelläni\nhaluankin saada viisaiden ja varakkaiden miesten myötätuntoa osakseni.\"\n\nViimeiset sanansa lausui herra Krause kumartaen salapoliisille ja\nasianajajalle.\n\nMiehen esiintyminen oli koko ajan ollut niin rauhallista ja\nmoitteetonta, ettei molemmilla herroilla ollut muuta neuvoa kuin\nhäpeissään lähteä.\n\nHe sanoivat siis hyvästit ukolle ja salapoliisi piti velvollisuutenaan\npyytää häneltä enteeksi äkkinäistä ja jokseenkin raakaa\ntunkeutumistaan.\n\n\"Ai, ei se tee mitään\", vastasi vanhus lempeästi, \"minun kaltaiseni\nmies, jolla on paljon merkillisiä päähänpistoja, on tottunut sellaiseen\nkohteluun.\"\n\nSitten salapoliisi ja asianajaja poistuivat. Katseltuaan taloa, jolloin\nKragilla oli koko ajan ollut mielessä ainoastaan Krause ja hänen\nmerkillinen suunnitelmansa, astuivat molemmat miehet vaunuihin. Mutta\nennenkuin he lähtivät, katsahti poliisimies työpajaa kohti. Hän\nvavahti. Likaisen ruudun läpi näki hän keksijän kasvot.\n\nMutta nyt olivat piirteet täydellisesti muuttuneet, vai oliko se ruudun\nja hämähäkinverkkojen syy, että ilme oli niin synkkä ja uhkaava? Ei,\nniiden syy se ei ollut. Keksijä katsoi salapoliisia ja hänen kasvonsa\nvääntyivät irvistykseen, josta ilmeni melkein hirvittävä viha. Kun hän\nnäki tulleensa huomatuksi, vetäytyi hän nopeasti pois ja heti alkoi\nkuulua hänen työssä aiheuttama säännöllisen melu.\n\nAsianajaja oli myös nähnyt hänen kasvonsa ja sanoi pakostakin:\n\n\"Hyi, tuota ilmettä!\"\n\nKotimatkalla oli Asbjörn Krag vaitelias. Hän ei voinut olla\najattelematta tuota kummallista keksijää.\n\nEnnenkuin hän tapasi Krausen, oli hän puusepän kertomuksen nojalla\nkuvitellut häntä paatuneeksi, ihmisaraksi, hulluksi erakoksi, melkein\nrikoksentekijäksi.\n\nHänen puhuessaan tämän kanssa näytti tämä aivan toisenlaiselta --\nlempeältä, mietiskelevältä työmieheltä, joka ei toivonut muuta kuin\nsaada olla rauhassa töineen.\n\nMutta nuo kasvot ikkunassa näyttivät kostonhimoisen konnan kasvoilta.\n\nAsbjörn Krag mietti ja aprikoi. Ja lopulta tuli hän siihen tulokseen,\nettä hän oli käyttäytynyt aivan hullusti.\n\n\n\n\nTIEDEMIES.\n\n\nMutta nyt hän alkoi ajatella selvemmin ja teki loppupäätöksensä aivan\ntoisin edellytyksin kuin aluksi. Hänellä oli ainoastaan kaksi asiaa\ntehtävänä.\n\nJoko voisi hän jättää keksijän rauhaan, pitäen häntä aivan\nvaarattomana, vähän hupsuna ihmisenä, jolla oli onneton taipumus\naskarrella hyödyttömien, vaikkakin nerokkaiden keksintöjen kanssa.\n\nTai myöskin saisi hän pitää tätä vaarallisena miehenä, jolla on pahaa\nmielessä -- mitä, sitä ei Krag aavistanut.\n\nHänen oli verrattain helppo valita -- hän valitsi viimeksimainitun. Hän\npiti keksijää rikollisena, eikä siihen ollut syynä ainoastaan tämän\nilkeiden kasvojen näkeminen ikkunaruudun takaa. Sen olivat vaikuttaneet\nhänen salaperäinen käyttäytymisensä, rahanhimon välke hänen silmissään,\nhänen yhteytensä Oslokadulla asuvan tumman naisen kanssa ja ennen\nkaikkea salaperäinen kirje: \"Ruumis on lähetetty.\"\n\nMutta juuri kallistuessaan sen mielipiteen puolelle, että hän ollessaan\ntekemisissä tuon salaperäisen keksijän kanssa, samalla oli tekemisissä\nvaarallisen roiston kanssa, täytyi hänen tunnustaa menetelleensä aivan\nhullusti.\n\nHän oli arvioinut vastustajansa liian heikoksi. Hänen ja lakimiehen\nsisääntunkeutuminen, heidän silmiinpistävä uteliaisuutensa,\nmielenkiihko ruumisarkkua kohtaan j.n.e. kaikki olivat omiaan\nherättämään keksijän epäluuloa.\n\nKuten aina saadessaan käsiinsä jonkun huomattavamman rikosasian,\nkuvitteli Krag nytkin olevansa rikollisen asemassa.\n\nJos hän -- salapoliisi -- nyt olisi ollut tuo ruumisarkkumies ja\nsuunnittelisi rikosta. Ja jonakin päivänä kaksi miestä pelästyttäisi\nhäntä tunkeutumalla päätäpahkaa, melkein aiheetta hänen työpajaansa.\nOlisiko hän vielä silloinkin osoittanut salaperäisyyttä ja siten yhä\nlisännyt tunkeutujain epäluuloa?\n\nEi, luonnollisestikaan ei! Salaperäisellä keksijällä oli sangen\npaljon mielenmalttia ja neuvokkuutta. Hän oli heti ymmärtänyt:\n\"Nyt eivät asiat ole oikein! Kun kaksi miestä tuolla tavoin tulee\nluokseni, on heillä jokin erikoinen tarkoitus. Heissä on herännyt\njoitakin epäluuloja. Miten tulee minun nyt menetellä? Esiintyä\nvääryyttäkärsivänä, lempeänä tiedemiehenä. En saa salata heiltä mitään,\npäinvastoin tulee minun selittää ja näyttää heille kaikki, mitä he\nhaluavat. He sanovat silloin varmaan: 'Ei, tässä olemme erehtyneet.\nTämähän on mies, joka askaroi hupsun keksinnön kanssa. Hän on ehkä\npuolihullu, mutia ei missään tapauksessa rikollinen'.\"\n\nNäin on Krause luonnollisestikin tuuminut. Tilanteen todellinen\nsisällys on selvinnyt hänelle salamannopeasti, hän on tuuminut\nsilmänräpäyksen ja sitten kohdellut vieraita suurella mielenmaltille.\n\nMutta Asbjörn Krag oli saanut vaarallisen vastustajan.\n\nJa muistellessaan, millä keksijän kädet näyttivät -- ne eivät olleet\nlainkaan työmiehen kourien näköiset. Hän oli hämmästynyt nähdessään nuo\nhienot, aristokraattiset kädet, jotka pikemmin olivat luodut kantamaan\ntimanttisormuksia, kuin askartelemaan yksinkertaisessa puusepäntyössä.\nMiehen koko käyttäytyminen -- hänen puhetapansa, vaatimattomuutensa,\nmelkein irooninen kohteliaisuutensa -- todisti sivistynyttä miestä.\n\nKaikkea tätä Krag ajatteli vaunuissa istuessaan. Ja siksi oli hän\nvaitelias -- vaitelias kuin mies, joka on tehnyt virheen, joka voi\ntulla kohtalokkaaksi.\n\nMutta Asbjörn Krag kuului ihmisiin, jotka mielellään tunnustavat\nvirheensä. Tunnustettu virhe voidaan nimittäin usein vielä korjata.\nKrag oli kuin shakinpelaaja, joka huomaa tehneensä virheellisen siirron\nja päättää senvuoksi korjata tappionsa entistä hienommalla pelillä.\n\nJa sen juuri hän tahtoi tehdä. Hänen hyökkäyksensä pelin päähenkilöä,\nkeksijää vastaan, oli epäonnistunut, ponnahtanut takaisin toisen\nmielenmaltista. Mutta Kragilla oli uusi kortti lyötävänä esiin.\n\nHän ajatteli salaperäistä sanomaa: \"Ruumis on lähetetty.\" Sillä\ntarkoitetaan ruumista, todellista ruumista. Tumma nainen oli\nkirjoittanut ilmoituksen ajattelematta, että se matkalla voitaisiin\nlukea. Eikä olisi vaikeata todeta, mistä ruumis lähetetään.\n\nSalapoliisi astui vaunuista poliisiaseman luona, ja asianajaja jatkoi\nmatkaansa toimistoonsa. Hän ihmetteli ystävänsä vaiteliaisuutta\nmatkalla. Suuria suunnitelmia syntyi varmaankin tämän aivoissa.\n\nKun salapoliisi saapui toimistoonsa, huomasi hän kirjoituspöydällä\nkirjeen. Kuoreen oli sinikynällä kirjoitettu ainoastaan M.B. Kun\npoliisipäällikkö tai joku muu henkilö tahtoi ilmoittaa Kragille jostain\nhuomaamastaan seikasta, joka saattoi olla sanomalehti-ilmoitus,\nkertomus tai jonkun todistajan lausunto tuomioistuimen edessä, panivat\nhe sen kuoreen, jonka päälle he kirjoittivat M.B. Salapoliisi sai itse\nratkaista, oliko ilmoituksessa jotakin hänelle tärkeätä.\n\nPuolittain vastahakoisesti avasi Krag kirjeen, sillä hän arveli\nitsellään olevan nyt tarpeeksi muuta tekemistä, eikä halunnut ottaa\nmuita asioita selvitettäväkseen. Kuitenkin katsoi hän kuoren sisältöä.\n\nVai niin, ilmoitus varasliiton olemassaolosta. Sen sai Harald Brede\nottaa haltuunsa. Hän oli taitava saamaan varasjoukkueita ilmi. Sitten\noli erään vartiokonstaapelin raportti. Hän tunsi jo etukäteen\nsellaisten sisällön. Ne olivat tavallisesti vailla mielenkiintoa.\nSanomalehti-ilmoitus -- hm, myöskin joutavaa.\n\nMutta sitten viimeinen paperi! Se oli pieni ilmoitus, mutta sattui\nhäneen kuin salama kirkkaalta taivaalta. Yllättyneenä istuutui hän ja\nluki:\n\n    \"Anatoomisia tarkoituksia varten haluaa tiedemies (lääkäri) ostaa\n    noin 40-50 vuotiaan miehen ruumiin. Hyvä maksu. Täydellinen\n    vaitiolo luvataan. Vastaukset merkillä 'Ulkomaalainen tohtori'\n    tämän lehden konttoriin.\"\n\nIlmoitus oli jätetty jo pari päivää sitten, mutta poliisin\nsanomalehtileikkeleosasto oli vasta nyt huomannut, että se\nmahdollisesti olisi poliisille mielenkiintoinen.\n\nItsessäänhän ei ilmoituksessa ollut mitään ihmeellistä. Tapahtui usein,\nettä joku professori tai lääkäri osti ruumiin anatoomisia kokeiluja\nvarten.\n\nMuulloin Asbjörn Krag tuskin olisi huomannut ilmoituksessa mitään\nmerkillistä. Mutta nyt juuri, kun hänen ajatuksensa alituiseen\naskartelivat ruumiissa, joka \"oli lähetetty\", tuntui tämä ilmoitus\nhänestä onnenpotkaukselta. Se oli ollut lehdessä kolme päivää sitten,\njoka sopi täsmälleen.\n\nMutta miten hän nyt saisi tiedon ilmoituksen lähettäjästä?\n\nHän voisi mennä lehden konttoriin. Mutta sieltä hän tuskin saisi\nasiasta selvää, sillä konttorissa ei tunnettu niiden osoitteita, jotka\nilmoittivat nimimerkillä. Hän valitsi toisen keinon päästäkseen\nperille.\n\nKrag soitti. Sisäänastuvalle konstaapelille hän sanoi: \"Nouda minulle\nviime viikolla kuolleiden luettelo.\"\n\nSaatuaan luettelon ja levitettyään sen eteensä, näki hän, että 40-50\nvuotiaista kuolleista oli varaa valitakin! Hän merkitsi kolme muistiin.\nLuonnollisesti jätti hän huomioonottamatta varakkaammat kuolleet. Nuo\nkolme olivat:\n\n    K. B. työmies 45 v.\n    C. J. H. työmies 50 v.\n    V. Z. I. työmies 40 v.\n\nSoittamalla kirkkokonttoriin sai hän nopeasti selville, mistä noiden\nkolmen vainajan omaisia oli etsittävä. Sitten tilasi hän ajurin\nlähteäkseen ottamaan ruumiin myyjästä selkoa. Hän luopui heti\najattelemasta tuote 45-vuotiasta vainajaa. Tämän vaimo eli vielä, mutta\nvaikka hän olikin köyhä, oli hän kuitenkin huolehtinut miehensä\nhautaamisesta.\n\nOsoittautui, että työmies J.C.H:n ruumis oli myyty. Hänen lähimmät\nomaisensa -- jotka olivat hänelle hyvin kaukaista sukua -- asuivat\nerään Kristianian viheliäisimmän kadun varrella. He eivät aluksi\ntahtoneet tunnustaa ruumista myyneensä, mutta kun Krag selitti, ettei\nsiitä tulisi heille mitään ikävyyksiä, tunnustivat he lopulta myyneensä\nruumiin ulkomaalaiselle tohtorille.\n\nTämä halusi ostaa ruumiin joitakin kokeiluja varten ja oli luvannut\nsenjälkeen haudata ruumiin omalla kustannuksellaan. Hinta oli ollut\nkorkea, 800 kruunua.\n\nAsbjörn Krag pyysi vaimoa kertomaan, kuinka myynti oli tapahtunut. Tämä\njutteli, että vainaja oli pitkän aikaa ollut köyhille omaisilleen\nrasitukseksi. Hänet oli useita kertoja rangaistu varkaudesta, eikä hän\nhalunnut tehdä työtä. Mitä hänen onnistui ansaita, sen hän joi heti.\nEtenkin viime kuussa hän oli ollut kauhea, ja lopuksi joi hän\ndenaturoitua spriitä ja spriilakkaa. Sitten vilustui hän äkkiä, tauti\nkehittyi keuhkotulehdukseksi ja hän kuoli kahden päivän kuluttua. Hänen\nomaisillaan ei ollut koskaan kylliksi ruokaakaan, miten he saisivat\nruumiin haudatuksi? Silloin he huomasivat ilmoituksen ja päättivät\nturvata siihen. Hänhän tulisi kyllä haudatuksi ja mitä sillä oli väliä,\nvaikka lääkäri sitä ennen avaisikin hänen ruumiinsa?\n\nHe siis vastasivat ilmoitukseen. Lääkäri saapui, ja kauppa oli pian\npäätetty.\n\n\"Tuliko lääkäri yksin?\" kysyi Krag.\n\n\"Ei, hänen mukanaan oli eräs nainen.\"\n\n\"Vai niin, miltä tämä nainen näytti?\"\n\n\"Hän oli jokseenkin tumma, arviolta noin 30-35 vuoden ikäinen. He\npuhuivat keskenään kieltä, jota emme ymmärtäneet, mutta luulen, että se\noli saksaa.\"\n\n\"Nämä tuntomerkit sopivat hyvin Oslokatu 24:ssä asuvaan naiseen\",\najatteli Asbjörn Krag. \"Minkänäköinen lääkäri oli?\" kysyi hän.\n\"Melkoisesti vanhempi. Hän oli korkeaotsainen, suurisilmäinen,\nharmaapartainen mies.\"\n\n\"Pienikasvuinenko?\"\n\n\"Kyllä.\"\n\n\"Ontui vähän vasemmalla jalallaan?\"\n\n\"Aivan niin, tunnetteko hänet?\"\n\n\"Olen hänet kerran tavannut, mutta hän ei ole ystäväni\", vastasi\nAsbjörn Krag.\n\nHän ymmärsi, että tuo lääkäri ei voinut olla kukaan muu kuin keksijä,\nruumisarkkumies.\n\n\"Mutta eikö teistä ole kummallista\", jatkoi hän kyselyjään, \"että\nulkomaalainen lääkäri, jolla on varaa ostaa ruumista, esiintyy niin\nkehnossa puvussa?\"\n\n\"Kehnossa puvussa! Kaukana siitä! Hän oli hyvin hienosti puettu,\nhänellä oli kevyet, silkkivuoriset turkit ja kultasankaiset\nsilmälasit.\"\n\n\"Vai niin, olen nähnyt hänet toisenlaisessa asussa\", sanoi salapoliisi.\n\"Sanoiko hän olevansa ruumiiseen tyytyväinen?\"\n\n\"Kyllä, tietysti, ja hänen kysyessään meiltä paljonko haluamme, ja\nmeidän pyytäessämme paria sataa kruunua, antoi hän muitta mutkitta 800.\nHänen täytyy varmaankin olla hyvin rikas.\"\n\n\"Hyvin rikas\", vastasi Asbjörn Krag. \"Milloin hän nouti ruumiin?\"\n\n\"Jo samana iltana, siis toissapäivänä. Hän oli jo etukäteen lähettänyt\nmeille mustan ruumisarkun, johon ruumiin asetimme, ja pian senjälkeen\ntuli muuttotoimistosta miehiä, jotka veivät arkun.\"\n\n\"Mistä toimistosta?\"\n\n\"'East end'-muuttotoimistosta. Se nimi oli rattaissa. Sillä on\nkonttorinsa Meyerskadulla.\"\n\nAsbjörn Krag tiesi varsin hyvin, missä tuo muuttotoimisto sijaitsi. Hän\nriensi sinne, ja hänen onnistui tavata ne henkilöt, jotka olivat\nnoutaneet ruumiin.\n\nHän halusi tietää, minne arkku oli viety, ja eräs miehistä vastasi sen\nviedyn Oslokatu 24:ään, jossa tohtori näämmä asui toisessa kerroksessa.\n\nHänen nimensä oli ovessa.\n\n\"Mikä oli tohtorin nimi?\" kysyi salapoliisi.\n\n\"Tri Hermann Krause\", vastasi mies. \"Muistan hyvin hänen nimensä, sillä\nen ole koskaan tavannut niin hienoa maksajaa. Me saimme nimittäin\ntyöstämme kolminkertaisen maksun.\"\n\nKun salapoliisi jätti toimiston, totesi hän saaneensa joukon valaisevia\ntietoja lisää, mutta hän ei ollut tullut arvoituksen ratkaisua\naskeltakaan lähemmäksi.\n\nHän tuli kuitenkin yhä enemmän vakuutetuksi siitä, että tulisi\ntapahtumaan vakavia ja merkillisiä asioita.\n\n\n\n\nOSLOKATU 24.\n\n\nAsbjörn Krag ajatteli näkemiään ja kuulemiaan asioita, mutta hänen oli\nmahdotonta löytää ainoatakaan valopilkkua tästä ihmeellisten ja\narvoituksellisten seikkojen sekamelskasta.\n\nNäköjään hyvin varakas ulkomaalainen ostaa ruumiin, josta hän maksaa\nsuhteettoman suuren hinnan. Näyttää siltä kuin hän käyttäisi\nruumisarkkuna kokolailla omituista vehjettä, jota hän valmistaa.\n\nHän viettää kaksoiselämää. Ulkomaalaisena tohtori Krausena hän asuu\nOslokadulla. Mutta samalla on hän köyhästi puettu, ruumisarkkua\nvalmistava työmies. Hän on vuokrannut kehnon työpajan aivan toisesta\nkaupunginosasta.\n\nKoska hän on varakas, niin miksei hän anna laittaa ruumisarkkua\npiirustustensa mukaan? Hän pelkää, että keksintö varastetaan häneltä.\n\nHyvä, mutta miksei hän työskentele suuremmassa ja paremmassa\ntyöpajassa?\n\nMiksi hän noudattaa sellaista salaperäisyyttä? Mitä hänen\nkaksoiselämänsä merkitsee? Mitä aikoo hän tehdä tuolla kuolleella\nmiehellä? Mitä tarkoittaa sanoma, että ruumis on lähetetty? Ja mikä osa\non tuolla tummalla naisella tässä jutussa?\n\nNämä ja monta muuta kysymystä teki salapoliisi itselleen, ollessaan\npaluumatkalla \"East end\" muuttotoimistosta poliisiasemalle.\n\nHänelle selvisi, että päästäkseen askeltakaan edemmäksi täytyi hänen\nkäydä tumman naisen luona. Mutta samalla hänelle selvisi, että jos tri\nKrause tai hänen apurinsa huomaavat hänen epäilevän ja vakoilevan\nheitä, voi hän menettää mahdollisuuden paljastaa syyn heidän omituiseen\nja salaperäiseen käytökseensä ja näköjään tarkoituksettomiin\ntoimenpiteisiinsä. Kristianiassa on määräys, että jokaisen kaupunkiin\nmuuttavan henkilön täytyy määräajan kuluessa ilmoittautua poliisille.\nTätä päätti Krag nyt käyttää hyväkseen. Hän antoi tutkia poliisin\nasiakirjoja ja osoittautui, ettei Krausen perhe Oslokadulla ollut\njättänyt mitään ilmoitusta.\n\nTässä tuli siis sattuma hänelle avuksi. Kun Krause itse hänen\ntyöpajassa käyntinsä jälkeen hyvin tunsi hänen ulkomuotonsa, ei hän\nsiis voinut näyttäytyä Oslokadulla Asbjörn Kragina. Hän päätti pukeutua\ntavalliseksi poliisikonstaapeliksi, varustautui tekoparralla ja peitti\npuoleksi kaljun päänsä tummanruskealla tekotukalla. Hän otti myös\nmukaansa pari suurta asiakirjaa ja lähti Osloon.\n\nKello oli nyt puoli 6 iltapäivällä. Hän olisi varmaankin nauranut\ntäyttä kurkkua, jos nyt joku olisi hänelle sanonut, että hän seuraavana\npäivänä samalla hetkellä olisi aivan toisessa maassa. Hän ei\naavistanut, että suuret yllätykset odottivat häntä.\n\nHänen ei ollut vaikeata löytää kysymyksessä olevaa taloa, tavallista\nnelikerroksista rakennusta.\n\nKrag pysähtyi eräälle toisessa kerroksessa olevalle ovelle, jossa oli\ntri Krausen nimi. Hän tunsi käsialan samaksi kuin kirjeessäkin oli\nollut. Hän soitti kelloa.\n\nKesti hetken, ennenkuin tumma nainen tuli avaamaan. Asbjörn Krag tunsi\nhänet heti puusepän kuvauksen johdosta. Hän oli pitkä ja luiseva,\nkasvoilla luotaantyöntävä ilme.\n\nKrag selaili asiakirjaa kuin etsien jotain, samalla lähestyen naista.\nHän luuli huomaavansa, että tämä hätkähti huomatessaan poliisipuvun.\n\nNainen kysy: \"Mitä te haluatte?\" Krag selaili yhä kirjaansa mutisten\nnimen toisensa jälkeen. Lopulta tapasi hän etsimänsä.\n\n\"Eikö tohtori Krause asu tässä?\" kysyi hän välinpitämättömällä äänellä.\n\"Tulen poliisipäällikön määräyksen johdosta.\"\n\n\"Mitä tohtorilta tahdotte?\" kysyi nainen.\n\n\"Hän ei ole ilmoittanut kaupungissaoloansa poliisilaitokselle.\"\n\n\"Ilmoittanut? Mitä se merkitsee?\"\n\n\"Se merkitsee, että jokainen Kristianiaan saapuva matkustaja on\nvelvollinen siitä ilmoittamaan, samoin jokainen, joka muuttaa pois\nkaupungista, on velvollinen ilmoittamaan tulevan olinpaikkansa.\nJokaisen matkustajan on sitäpaitsi suoritettava tarkastusmaksut.\"\n\nHän lausui sen kuten sellainen, joka on tottunut sitä usein käyttämään.\n\n\"Mutta me emme tienneet siitä\", sanoi nainen.\n\n\"Vai niin, kyllä ymmärrän. Saatte siitä maksaa sakkoja.\"\n\n\"Sakkoja?\"\n\n\"Niin, jos rikkoo mainitsemani määräykset, joutuu maksamaan sakkoja.\nMutta emme ole sen asian suhteen niin tarkkoja ulkomaalaisiin\nmatkustajiin nähden, jotka eivät asetusta tunne.\"\n\nLuiseva nainen silmäili terävästi poliisimiestä. Mutta näytti siltä,\nettä tämän punaposkiset, hyväntahtoiset kasvot rauhoittaisivat häntä.\n\n\"Eikö tohtori ole kotona\", kysyi Krag, \"tahtoisin mieluummin puhua\nhänen kanssaan.\"\n\n\"Hän ei nyt satu olemaasi kotona\", vastasi nainen.\n\n\"Koska hän saapuu?\"\n\n\"Vasta kello kahdeksalta.\"\n\n\"Ahaa\", ajatteli Krag, \"silloin hän tulee työpajasta.\"\n\n\"Käy liian pitkäksi odottaa niin kauvan\", sanoi hän, \"minun täytyy\nselvittää asia teille, neiti.\"\n\n\"En ole mikään neiti\", vastasi nainen äkäisesti, \"olen tri Krausen\nrouva.\"\n\n\"Sitä parempi!\"\n\nAsbjörn Krag teeskenteli olevansa valmis tunkeutumaan asuntoon, ja\näärimmäisen vastahakoisesti johdatti nainen hänet sisään.\n\n\"Minun täytyy tehdä teille monta kysymystä\", sanoi Krag, \"voisinko\nsaada mustetta ja kynän?\"\n\nHän avasi ensimäisen oven ja astui suureen huoneeseen. Hän huomasi,\nettä se oli juuri puusepän kuvailema huone.\n\nIkkunoissa oli hienot verhot ja ikkunalaudoilla oli näköjään juuri\nostettuja kukkia. Mutta huonekaluina oli ainoastaan kaksi tuolia.\n\n\"Emme ole vielä saaneet tavaroitamme asemalta\", selitti nainen\njokseenkin tyytymättömänä poliisin sisääntunkeutumisesta.\n\n\"Se ei tee mitään\", sano; Krag, \"mutta haluaisin mielelläni pöydän, että\nvoisin kirjoittaa. Sallitteko?\"\n\nMuitta mutkitta avasi hän seuraavan huoneen oven. Siellä oli vähän\nenemmän huonekaluja kuin edellisessä, sänky, sohva, pieni pöytä ja pari\nnojatuolia.\n\nAsbjörn Krag istuutui pöydän ääreen avaten kirjansa. Hän oli pitänyt\nsilmänsä avoinna, muttei hän ollut huomannut vielä mitään epäilyttävää.\n\n\"Nimi?\" kysyi hän.\n\n\"Tohtori Albert Krause\", vastasi nainen, joka seisoi hänen edessään\ntuikean näköisenä.\n\n\"Ja rouva,,\"\n\n\"Annie Krause.\"\n\n\"Eikö muita?\"\n\n\"Ei.\"\n\n\"Mistä tulette?\"\n\n\"Tulemme Hampurista\", vastasi nainen.\n\n\"Suoraan sieltä?\" kysyi Krag nostaen päätään.\n\n\"Ei, viimeksi oleskelimme Kööpenhaminassa pari viikkoa.\"\n\n\"Mitä tarkoitusta varten tohtori oleskelee Kristianiassa?\"\n\n\"Tieteellisten opintojensa takia.\"\n\n\"Missä hän opiskelee?\"\n\n\"Sitä en tiedä, luultavasti yliopistossa.\"\n\n\"Miten kauan aijotte oleskella täällä?\"\n\n\"Sitäkään en tiedä, mutta luultavasti siksi, kunnes mieheni on\npäättänyt opintonsa, jotka kestänevät vuoden ajan.\"\n\nAsbjörn Krag teki hänelle vielä muutamia kysymyksiä.\n\n\"Ja sitten seuraa palokatsastus\", sanoi hän lopuksi.\n\n\"Kenenkä määräyksestä?\"\n\n\"Asetuksiin kuuluu myös, että tarkastetaan huoneusto, jotta voitaisiin\ntodeta, onko kalkki kunnossa tulipalon varalta\", selitti salapoliisi.\n\n\"Olkaa vain hyvä ja katselkaa. Mutta sanon jo etukäteen, että täällä on\nvielä jokseenkin tyhjää. Tiedätte kyllä, miten on tuollaisten\ntiedemiesten laita. He ajattelevat ainoastaan kirjojaan ja\ntutkimuksiaan välittämättä rahtuakaan kodikkuudesta.\"\n\nNainen oli tullut yhä huolettomammaksi. Asbjörn Krag näytteli myös\nerinomaisen uskottavasti ja loistavasti jokseenkin häikäilemätöntä,\nmutta samalla hyväntahtoista poliisia, joka oli tunkeutunut sisään\nainoastaan virkansa vaatimuksesta.\n\nHuoneusto käsitti kolme huonetta, palvelijanhuoneen ja keittiön. Kolmas\nhuone oli aivan tyhjä, keittiössä oli muutamia keittokaluja, pata,\npaistinpannu ja muutamia muita astioita.\n\nAsbjörn Krag tutki mitä suurimmalla tarkkuudelta uuneja ja palokaluja.\nTultuaan valmiiksi ilmoitti hän kaiken olevan mitä parhaimmassa\nkunnossa.\n\n\"Mutta muistakaa ennen kaikkea, hyvä rouva, että tultuanne johonkin\nmuuhun paikkaan ilmoittaudutte poliisille. Muuten saatte sakkoa, sillä\nnyt tunnette määräykset.\"\n\nJa rouva lupasi olla sitä unohtamatta.\n\nSitten täytyi Asbjörn Kragin lähteä. Tulos tutkimuksista oli\nkielteinen, mutta hän voi kuitenkin todeta, että asunnossa ei ollut\nmitään epäilyttävää. Sitä ei myöhemmissä tutkimuksissa siis enää\ntarvinnut ottaa huomioon. Edelleen oli hän todennut, että Krause\nvaimoineen oli Kristianiassa ainoastaan väliaikaisesti. Heillä oli\nainoastaan välttämättömimmät huonekalut, joka todisti, että heidän\noleskelunsa pääkaupungissa ei olisi pitkäaikainen. Heillä oli täällä\nsuoritettavana joku tehtävä, joka vaatisi ainoastaan lyhyen ajan.\nSamoin oli heidän toimintansa sitä laatua, etteivät he voi asua\nhotellissa. Kun tehtävä oli suoritettu, jättäisivät he maan.\n\nKello oli jo kahdeksan illalla. Tohtori voisi saapua minä hetkenä\ntahansa ja hänen oli sentähden aika lähteä. Hän tunsi nimittäin\nepämääräistä pelkoa tämän läpitunkevia silmiä kohtaan.\n\nMitä hänen nyt pitäisi tehdä?\n\n\n\n\nNINO St. BALMACEDO.\n\n\nMutta ilmoitus, että ruumis oli lähetetty, kummitteli yhä hänen\naivoissaan. Ruumis oli viety muuttotoimistosta Oslokatu 24:ään. Mutta\nsiellä se ei enää ollut. Minne se oli viety? Lähetetty! Se merkitsi,\nettä se oli lähetetty kaupungin ulkopuolelle.\n\nAsbjörn Krag arveli olevan parasta, että hän kävisi rautatieasemalla ja\nhöyrylaivatoimistoissa. Hän aikoi alkaa itäradasta, sekä siksi, että se\noli lähinnä, että myös, koska oli todennäköistä, että ruumis oli\nlähetetty sillä, jos se todella oli lähetetty Kristianiasta. Hän läksi\nsinne poliisipuvussaan, sai erään konttoristin käsiinsä ja oli pian\nvajonnut tutkimaan viimeisiä lähetyslistoja.\n\n\"Mistä poliisi tahtoo päästä selville?\" kuuli hän äkkiä kysyttävän.\nAsbjörn Krag katsahti ylös ja huomasi erään korkeamman virkamiehen,\npersoonallisen ystävänsä.\n\n\"Sen kerron pian teille\", sanoi hän, \"kunhan saan keskustella kanssanne\nkahdenkesken.\"\n\nVirkamies johti \"konstaapelin\" yksityiskonttoriinsa. Siellä tempasi\nAsbjörn Krag muitta mutkitta tekopartansa pois, ja virkailija näki,\nettä konstaapeli ei ollut kukaan muu kuin hänen vanha ystävänsä Krag.\n\nRupeamatta antamaan virkamiehelle enempiä selityksiä, sanoi\nsalapoliisi:\n\n\"Kuulehan, olen koettanut katsella lähetyslistoja, mutta ne ovat\nsaattaneet minut aivan päästäni pyörälle. Sinullahan on vähän niiden\nasioiden kanssa tekemistä, vai kuinka?\"\n\n\"Kyllä\", vastasi puhuteltu, \"olen tämän osaston päällikkönä. Haluatko\npäästä selville jostakin erikoisesta?\"\n\n\"Aivan niin, mutta en tiedä, onko se lähetetty itäradalla. Sinähän\npanet aina merkille niin omituisen rahtitavaran kuin ruumis on, eikö\ntotta?\"\n\n\"Tietysti, me panemme aina sellaiset merkille, sillä ne lähetetään\nerikoisella tavalla ja siinä täytyy sitäpaitsi noudattaa erikoisia\nsääntöjä. Lähetimme erään ruumiin etelään päin juuri näinä päivinä.\"\n\n\"Erinomaista! Se on ehkä juuri etsimäni. Onko sinulla paperit?\"\n\n\"Odota silmänräpäys, noudan ne heti!\"\n\nVirkailija meni toimistoon ja palasi muutamia lomakkeita kädessään.\n\n\"Tässä ne ovat\", sanoi hän, ottaen samalla erään ja luki:\n\n\"Mieshenkilön ruumis sinkkiarkussa, joka taas on asetettu tammiarkkuun.\nLähetetty eilen illalla, jätetty klo 1/2 6 i.p.\"\n\n\"Lähettäjä?\" kysyi Krag.\n\n\"Hän ilmoitti nimekseen tri Krause\", vastasi virkailija.\n\n\"Tuhat tulimaista! Se sopii! Minne ruumis oli osoitettu?\"\n\n\"Kööpenhaminaan.\"\n\n\"Entä osoite?\"\n\n\"Julius Krause, Uusi Kuninkaankatu, Kööpenhamina.\"\n\nAsbjörn Krag mietti hetken.\n\n\"Kuulehan\", sanoi hän, \"eikö tämäntapaisessa lähetyksessä oteta\nhuomioon kuolleen nimeä?\"\n\n\"Kyllä, ja meillä on tämänkin nimi ylhäällä.\"\n\n\"Se on entinen työmies J.C.H, eikö totta?\" Virkamies puhkesi täyttä\nkurkkua nauramaan.\n\n\"Entinen työmies! Kiitos! Ei, parempaa, rakas ystävä! Päällisiksi vielä\nentinen! Hahaha!\"\n\n\"Mutta sano nyt nimi\", huudahti salapoliisi kärsimättömästi.\n\n\"Arvaa!\"\n\n\"Mahdotonta! Kiiruhda, olen todellakin jännittynyt.\"\n\nVirkailija lausui mahtipontisesti: \"Nino St. Balmacedo,\neteläkaroliinalainen plantaashinomistaja, kuollut virkistysmatkallaan\nNorjassa, johon hän oli saapunut perhelääkärinsä, tri Krausen kanssa.\"\n\nEnsi kertaa pitkiin aikoihin oli Asbjörn Krag todella hämmästynyt.\nKristianialaisen työmiehen nimen sijasta kuuli hän nyt aivan vieraan\nnimen, jonka romanttinen kaiku ei jättänyt toivomisen varaa. Entiset\narvoitukset olivat taas lisääntyneet yhdellä. Miten tämän asian laita\noikeastaan oli? Olivatko ruumiit vaihdetut? Mutta sitä hän ei voinut\ntodeta muulla tavalla kuin matkustamalla Kööpenhaminaan. Hän merkitsi\nJulius Krausen osoitteen muistiin ja katsoi kelloa. Hänellä oli vielä\npuolitoista tuntia aikaa ulkomaanjunan lähtöön kello 11.10. Mutta\ntäytyi joka tapauksessa kiirehtiä. \"Halloo, minne niin kiire?\" huusi\nvirkamies Asbjörn Kragin rynnätessä ovelle. \"Sinun pitää kertoa, mitä\nasia koskee!\"\n\n\"Ei ole aikaa\", sanoi Krag tarttuen ovenripaan.\n\n\"Lähdetkö ajamaan ruumista takaa?\"\n\n\"Voit tilata minulle makuuvaunupaikan, ettei minun tarvitse siitä\nhuolehtia.\"\n\n\"Kyllä mielelläni, mutta onko tuo ruumis murhattu?\"\n\n\"Ei\", vastasi Asbjörn Krag, \"en usko sitä.\"\n\nSitten hän läksi, otti ajurin ja läksi toimistoonsa, jossa hän pian\nmuutti pukunsa. Hetken kuluttua oli hän taas entisessä asussaan.\n\nHän tempasi aina kunnossa olevan matkalaukkunsa, otti uuden ajurin ja\najoi kadulle, jossa hän päivällä oli keskustellut vainajan omaisten\nkanssa. Vanha nainen ei ollut vielä asettunut levolle. Salapoliisi\nantoi hänelle pari kruunua ja sanoi:\n\n\"Tällä kerralla tahtoisin ainoastaan saada tietää, onko ruumiilla\nmitään erikoisia tuntomerkkejä?\"\n\n\"Hän oli punapartainen.\"\n\n\"Se on varmaankin ajettu.\"\n\n\"Sitten häneltä puuttuu etuhammas.\"\n\n\"Se on jo parempaa, onko muita?\"\n\n\"Hän oli vähän kaljupäinen. Muita tuntomerkkejä en muista\", sanoi\nvaimo. \"Ahaa\", lisäsi hän innokkaasti, \"korva!\"\n\n\"Mitä siitä?\"\n\n\"Vasemmassa korvassa on selvä puukoniskun jälki\", selitti nainen,\n\"siitä puuttuu kaistale.\"\n\n\"Erinomaista\", sanoi Krag, \"muita tuntomerkkejä en tarvitsekaan.\"\n\nHän ajoi rautatieasemalle tullen juuri ajoissa ostaakseen lipun ja\nnoustakseen vaunuun. Hän ryömi melkein heti osastoonsa paneutuen\nnukkumaan. Hän ei tahtonut ajatella ihmeellisiä asioita ennenkuin olisi\ntullut määräpaikkaansa. Hän tahtoi levätä tuntien, että rasittava työ\nodotti häntä Tanskan pääkaupungissa.\n\nAsbjörn Krag kuului niihin onnellisiin ihmisiin, jotka voivat\nkeskeyttää ajatuksensa koska tahansa. Kun hän päätti, että nyt sai\nkaikki henkinen työ lakata, voi hän silmänräpäyksessä heittää kaikki\nmielestään. Sentähden hän nukahtikin pian.\n\nSeuraavana päivänä saapui hän klo 1/6 6 Kööpenhaminaan ja asettui\nasumaan hotelli Bristoliin.\n\n\n\n\nASBJÖRN KRAG SAA AVUSTAJAN.\n\n\nAsbjörn Krag oli siis Kööpenhaminassa. Jos joku olisi sen hänelle\nsanonut vuorokausi sitten, olisi hän nauranut tälle päin silmiä. Mutta\nkohtalolla on ihmeellisiä oikkuja. Puhdistettuaan matkatomut yltään\nläksi hän kaupungille, suunnaten ensiksi kulkunsa pohjoisradan\ntavara-asemalle. Hän esitti itsensä johtajalle, pyysi tätä noudattamaan\nvaitioloa, ja selitti tarkoituksenaan olevan etsiä ruumista, joka oli\nlähetetty Kristianiasta. Tuli taas ankara asiakirjojen ja listojen\nselailu, mutta lopulta ruumis löytyi.\n\n\"Se saapui tänne toissapäivänä\", sanoi johtaja,\n\n\"lähettäjä näkyy olevan joku tri Krause Kristianiasta. Sopiiko?\"\n\n\"Täsmälleen.\"\n\n\"Vastaanottaja on kandidaatti Julius Krause Uudelta Kuninkaankadulta.\"\n\n\"Oikein.\"\n\n\"Ja ruumis ora eteläkaroliinalaisen plantaashinomistajan, Nino St.\nBalmacedon.\"\n\n\"Kaikki sopii\", sanoi salapoliisi, \"mutta saisinko nähdä ruumisarkun,\njos se vielä on asemalla?\"\n\n\"Ei, vastaanottaja nouti sen heti. Sellaisten tavaroiden ei anneta\njäädä yöksi varastohuoneeseen.\"\n\n\"Mihin se lähetettiin täältä? Eteläänkö edelleen?\"\n\n\"Otaksuu niin\", vastasi johtaja, \"luultavasti on arkku lähetetty\nAntverpeniin, sillä sieltä lähtevät kalkki Pohjois-Ameriikan\netelävaltioihin menevät tavarat. Mutta jos tahdotte odottaa hetken,\nkatson sitä.\"\n\nMies meni viereiseen huoneeseen. Sillä aikaa mietti Asbjörn Krag, mitä\nhän tekisi siinä tapauksessa, että ruumis olisi lähetetty Antverpeniin\ntai jonnekin muualle. Hän teki pian päätöksensä. Hän seuraisi ruumista\nvaikka maailman ympäri. Hän oli päättänyt ratkaista arvoituksen,\nmaksakoon mitä tahansa. Johtaja tuli takaisin.\n\n\"Huomaan, että sitä ei ole lähetetty rautateitse\", sanoi hän.\n\n\"Mihin se on täältä viety?\"\n\n\"Se lähtee 'Det Forenede' -yhtiön laivalla täältä New Yorkiin ja sieltä\nrautateitse määräpaikkaansa. Siitä tulee varmaankin kallis matka, mutta\nsiitä huolehtivat henkilöt eivät näytä välittävän kustannuksista.\"\n\n\"Höyrylaivahan ei ole vielä lähtenyt?\" kysyi Krag levottomana.\n\n\"Ei, se lähtee vasta huomenillalla kello 1/2 9.\"\n\n\"Erinomaista, nyt lähden laivayhtiön konttoriin.\"\n\nKrag kiitti neuvoista ja läksi. Kahvila \"Dagmarin\" edustalla hän astui\nautoon, antoi ohjaajalle osoitteen ja ojentautui mukavasti pehmeillä\nistuimille. Mutta vaunu meni aivan toiseen suuntaan kuin missä laiturit\nolivat. Oliko salapoliisi muuttanut päätöksensä? Eikö hän menisikään\nlaivayhtiön konttoriin? Neljännestunnin kuluttua pysähtyi auto erään\nkaupungin hienoimman kadun varrella olevan yksityisasunnon eteen.\nAsbjörn Krag katsoi oliko numero oikea, ja pyysi sitten ajajaa\nodottamaan.\n\nKrag nousi kolmanteen kerrokseen. Pieni, hieno nimikilpi osoitti, että\nsiellä asui kandidaatti Anton Brandt. Krag soitti ja palvelijatar tuli\navaamaan. Salapoliisi kysyi, oliko kandidaatti kotona.\n\n\"Kyllä\", vastasi tyttö, \"mutta hän on ahkerassa työssä.\"\n\nKrag antoi tytölle nimikorttinsa pyytäen jättämään sen herra\nBrandtille.\n\nTuskin oli tyttö kadonnut kortteineen, kun Krag kuuli melua ja pian\nryntäsi eräs henkilö ulos.\n\nSe oli herra Brandt itse, joka oli näköjään hyvin hämmästynyt luettuaan\nKragin nimen kortista.\n\n\"Hyvä ystävä\", huusi hän, \"mikä yllätys! Olen hirveän iloinen\ntavatessani taas sinut! Astu sisään ja kerro, miten olet voinut!\"\n\nBrandt talutti Kragin työhuoneeseensa. Ennenkuin tämä ehti sanoa\nsanaakaan, oli hänen hattunsa ja päällystakkinsa heitetty tuolille ja\nhänet asetettu mukavaan nojatuoliin. Huone, jossa hän oli, oli sangen\nmerkillinen. Seinillä riippui ylt'ympäri aseita. Vastapäätä Brandtin\ntyöpöytää oli suuri Kööpenhaminan kartta, jolla useat paikat oli\nmerkitty punaisella ja sinisellä värillä. Suunnaton sohva täytti\nmelkein puoli huonetta. Tämän sohvan vieressä oli pyöreä pöytä täynnä\npiippuja ja tupakkalaatikoita. Omistaja itse käveli pitkin huonetta\nsavuava piippu hampaissa.\n\nHuoneen sisustus todisti sekä makua että rikkautta, sillä siellä oli\ntauluja ja kuvapatsaita, joiden Asbjörn Krag ymmärsi olevan sangen\narvokkaita.\n\nMitä tulee itse herra Brandtiin, oli hän noin 40:n ikäinen mies.\nKiharainen, musta tukka peitti hänen päänsä, sitävastoin kulmakarvoja\nei ollut juuri ollenkaan, joten hänen pienet, terävät silmänsä saivat\nomituisen ilmeen. Hän oli sileäksi ajeltu ja kasvot olivat täynnä\npoimuja ja ryppyjä.\n\nKandidaatti Anton Brandt oli jo aikoja sitten heittänyt lukunsa\nnurkkaan. Nyt oli hän Kööpenhaminan poliisin eniten käytetty\nneuvonantaja, Tanskan Sherlock Holmes, koko maassa ja muuallakin\ntunnettu yksityissalapoliisi.\n\n\"Olet yhä sama ankara tupakkamies\", virkkoi Asbjörn Krag.\n\n\"Mitäpä muuta tekemistä on näin tylsänä aikana! En ole kuukauteen\nsaanut ainoatakaan mielenkiintoista asiaa käsiteltäväkseni. Etkä\nsinäkään, sillä muutoinhan tuskin olisit lähtenyt tällaiselle\nhuvimatkalle Kööpenhaminaan. Nyt menemme, hitto vie, vähän ulos ja\nhuvittelemme tänä iltana, ja sitten syömme pienen illallisen täällä\nkotona. Tiedäthän, että pysyn aina samana herkkusuuna. Ja sitten\nistumme ja juttelemme asioista. Minulla on monta pientä huomiota ja\nkokemusta sinulle kerrottavana -- ja sinullakin taitaa olla jotain.\"\n\n\"Kiitos ystävällisyydestäsi\", sanoi Krag, \"mutta luulen, etten voi\ntuumaasi yhtyä.\"\n\n\"Sepä ikävää, olin juuri päättänyt huvitella tänä iltana. Menemmekö\nehkä poliisipäällikön luo?\"\n\n\"Ei sinnekään. Minulla on jotakin muuta toimitettavana.\"\n\n\"Ahaa, liikeasioita!\"\n\nBrandt tuli äkkiä innokkaaksi.\n\n\"Kyllä.\"\n\n\"Hauskojako?\"\n\n\"Ei, hiton arvoituksellinen asia. Tarvitsen apuasi.\"\n\nBrandt puhalsi valtavan savupilven. Sitten alkoi hän hyräillä pientä\nsurumielistä sävelmää.\n\nAsbjörn Krag ymmärsi, että hänen kööpenhaminalainen toverinsa oli\npelkkänä korvana. Hän meni tupakkapöydän luo ja täytti itselleen suuren\npiipun.\n\n\"Äh, tämä tupakka!\" sanoi hän. \"Eikö ole ihmeellistä, että kaikki\npoliisimiehet ja salspoliisit ovat sen orjia?\"\n\nHetkisen kuluttua istuivat he tuprutellen sankkoja savupilviä. Ja\nAsbjörn Krag kertoi. Ensin patenttiruumisarkusta ja sen salaperäisestä\ntekijästä, joka esiintyi myös tiedemiehenä ja lääkärinä. Sitten hän\nkertoi tummasta naisesta, joka väittää olevansa Krausen vaimo. Sitten\ntyhjästä kirjekuoresta ja toisista tämän salaperäisen asian seikoista.\nEdelleen työmiehen ruumiin ostamisesta, miten se lähetettiin\nKööpenhaminaan, jossa se muuttui upporikkaan Nino St. Balmacedon\nruumiksi. Ja lopuksi ruumiin Yhdysvaltoihin lähettämisestä.\n\nAnton Brandt kuunteli salaperäistä kertomusta puoliavoimin silmin ja\nsangen jännittyneenä. Kragin kertomus ei kestänyt kahtakymmentä\nminuuttia kauvempaa, mutta koko ajan savusivat molempien piiput kuin\nveturinpiiput, ja lopuksi he tuskin eroittivat toisiaan savupilvien\nkeskeltä.\n\nKun Krag lopetti, nousi Brandt ja sanoi: \"Tässä asiassa on varmasti\nrikos kysymyksessä.\"\n\n\"Sitä luulen mitäkin. Mutta mikä?\"\n\n\"Sitä on mahdotonta vielä sanoa. Näyttää siltä, kuin asiat vielä eivät\nolisi kehittyneet huippuunsa. Kuitenkaan ei meillä ole sekunttiakaan\nhukattavan?.\"\n\n\n\n\nTULLIMIEHEN VALEPUVUSSA.\n\n\n\"On välttämätöntä tehdä muutamia tutkimuksia\", sanoi Krag, \"ja siksi\npyysin apuasi. Kristianiassa en voinut välttää tri Krausen epäluuloja,\nmutta hän ei tiedä, kuka olen ja huomattuaan, etten ole hänen tiellään\nKristianiassa, rauhoittuu hän täydellisesti. Jos hän sitävastoin huomaa\njonkun norjalaisen sekaantuvan hänen asioihinsa, on vaarassa, että koko\nasia pysähtyy emmekä pääse askeltakaan edemmäksi.\"\n\n\"Aivan niin\", sanoi Brandt, \"mutta mitä on ensin tehtävä?\"\n\n\"Aijon ensiksi varmuuden vuoksi tarkastaa ruumiin voidakseni todeta,\nonko se tuon kuolleen työmiehen eikä minkään eteläkaroliinalaisen\nplantaashinomistajan.\"\n\n\"Juuri niin! Lähtekäämme heti 'Det Foreneden' laiturille. Näen\nkengistäsi sinun tulleen ajaen. Odottavatko vaunut vielä kadulla?\"\n\n\"Minulla on automobiili.\"\n\n\"Hyvä! Lähtekäämme siis!\"\n\nMolemmat salapoliisit kääriytyivät viittoihinsa ja jättivät savuisen\nhuoneen. Ovella sanoi Brandt palvelijattarelle:\n\n\"Tulen tuskin illalla kotiin, joka tapauksessa hyvin myöhään.\"\n\nHe nousivat autoon ja ajoivat satamaan. Konttori oli jo suljettu, mutta\nsellaiset esteet eivät salapoliiseja huolestuttaneet. Anton Brandt sai\nerään vahdin käsiinsä ja nimensä sanottuaan oli asia selvä. Vahti\nmuisti sattumalta ruumisarkun, koska siitä oli ollut sellaista vaivaa.\n\n\"Vaivaa\", kysyi Brandt, \"mitä sillä tarkoitatte?\"\n\n\"Ruumista ei lähetetä siinä arkussa, jonka me saimme.\"\n\n\"Onko toinen arkku mahdollisesti saapunut?\"\n\n\"Ei vielä, mutta nuori Krause oli täällä puoli tuntia sitten sanoen\nsilloin, että uusi arkku tulisi huomenna. Täällä tuo ruumisarkku on.\nEllei siitä olisi ollut sellaista vaivaa, olisi se aikaa sitten viety\nlaivaan. Mutta nyt se tulee melkein päällimäiseksi lastiruumassa.\"\n\n\"Eikö tämäntapaisille tavaroille ole määrätty mitään erikoista paikka?\"\nkysyi Krag.\n\n\"Kyllä, aivan konehuoneen läheisyydessä.\"\n\n\"Saammeko lyhdyn\", pyysi Brandt. Lyhty hankittiin ja arkunkansi\nruuvattiin auki. Sieltä tulvahti voimakas spriinhaju.\n\n\"Ruumis on kääritty spriihinkostutettuihin liinoihin\", sanoi Brandt,\n\"se tuoksuu kauheasti, mutia tämä toimenpide on välttämätön estämään\nruumiin pikaista mädäntymistä. No, tunnetko miehen?\"\n\nKrag katsoi miehen vasenta korvaa. Siitä puuttui kaistale. Asiasta ei\nvoinut erehtyä. Muutkin tuntomerkit sopivat.\n\n\"Hän se on\", sanoi Krag, \"työmies J.C.H. Kristianiasta, mutta nyt on\nhänestä tehty eteläkaroliinalainen plantaashinomistaja. Ellei kuollut\nitsestään olisi niin vakava asia, sanoisin, että kaikki alkaa yhä\nenemmän näyttää komedialta.\"\n\n\"Yhdyn siihen\", sanoi Brandt. \"Nyt olemme siis todenneet vainajan\nhenkilöllisyyden ja se on jo jotain.\" Hän käski, että kansi\nruuvattaisiin kiinni.\n\n\"Onko teillä paperit?\" kysyi hän. \"Ei, mutta odotamme juuri niitä.\"\n\n\"Nuori Krause tulee ehkä tuomaan ne?\"\n\n\"Kyllä, hän lupasi tulla tasan kello 9 ja nyt on kello pari minuuttia\nvailla, hän voi siis saapua aivan heti.\"\n\n\"Tuhat tulimaista\", sanoi salapoliisi, \"onko teillä pari laivaupseerin,\nlastauspäällikön tai jonkun muun sellaisen pukua?\"\n\nVahti ymmärsi jotain vakavaa olevan tekeillä. Hän tahtoi mielellään\npalvella salapoliisia. Mutta puvut? Hän raapi miettiväisesti päätään.\n\n\"Laivaupseerin pukua ei täällä ole, mutta kelpaavatko tullimiehen\npuvut?\"\n\n\"Erinomaista, Olesen! Missä ne ovat?\"\n\n\"Teillä näkyy molemmilla olevan tummat housut\", sanoi Olesen, \"niin\nettä ne sopivat. Molemmat tullivartijat ovat nimittäin menneet kotiinsa\nillalliselle ja jättäneet virkatakkinsa ja -lakkinsa tänne. Noudan ne\nheti, mutta teidän vastuullanne, herra Brandt.\"\n\n\"Luonnollisesti, mutta kiiruhtakaa!\"\n\nSalapoliisit heittivät takit yltään. Olesen toi toiset ja osoittautui,\nettä ne sopivat mainiosti, ja kun he vielä panivat päähänsä\nkultakoristeisen virkalakin, ei kukaan olisi voinut epäillä heitä\nmuiksi kuin tullivirkamiehiksi.\n\nVahtimestari Olesen otti heidän takkinsa ja hattunsa kätkien ne\npakkahuoneen pimeimpään nurkkaan.\n\n\"Miksi hän tuo paperit jo tänä iltana odottamatta huomiseen?\"\n\n\"Ihmettelin myös sitä ja kysyessäni sitä häneltä, vastasi hän\nhaluavansa toimittaa kaikki jo tänään, sillä huomenna tulee muutenkin\nolemaan kiirettä. Sitten kiiruhti hän papereita hakemaan.\"\n\nKello oli viisi minuttia yli 9, mutta Krausea ei kuulunut. Vahtimestari\nOlesen, joka tuntui olevan hyvin puhelias mies, halusi huvittaa\nmolempia herroja. Hän katseli pakkahuonetta ylpeänä, kädet puuskassa,\nhuonetta, joka oli ahdettu täyteen erilaisia tavaroita.\n\n\"Tällä kertaa on meillä monta omituista tavaraa lastattavana.\"\n\n\"Tarkoitatteko ruumista, Olesen?\"\n\n\"Sitäkin. Sanotaan, että hän on monimiljonääri. Mutta hänen laitansa\ntaitaa olla vähän hullusti, koska te, herra Brandt, tunnette niin\nsuurta mielenkiintoa häntä kohtaan.\"\n\n\"Älkää puhuko sellaista, Olesen! Teidän täytyy vaijeta niistä asioista,\nvarsinkin keskustellessanne nuoren Krausen kanssa.\"\n\n\"Ymmärrän\", vastasi Olesen, joka selvästi oli ennenkin ollut\ntekemisissä salapoliisin kanssa. \"Tulen kyllä pitämään kieleni\nkurissa.\"\n\nHän katseli ympärilleen ja sano?: \"Täällä on muitakin arvokkaita\ntavaroita. Näettekö pitkää laatikkoa tuolla, herra Brandt?\"\n\n\"Kyllä, mitä siinä on?\"\n\n\"Yksi ainoa taulu. Sen on lähettänyt joku kreivi Stettinistä, ja\nsanotaan sen menevän Henry Morganille.\"\n\n\"Luulenpa sen olevan aika kalliin taulun.\"\n\n\"Se on varma. Sen on maalannut joku perhana mieheksi, nimeltään\nRubben.\"\n\n\"Tarkoitatte kai Rubensia?\"\n\n\"Niin, sehän se on. Yksin vakuutuskin on satatuhatta kruunua.\"\n\n\"Sen uskon, mutta jos taulu on alkuperäinen Rubens-maalaus, on se liian\nvähän.\"\n\n\"Ja näettekö tuota pientä rautalipasta?\" jatkoi Olesen.\n\n\"Kyllä, se on varmaan täynnä kultaa ja timantteja?\"\n\n\"Ei\", sanoi vahtimestari, \"siinä on pitsejä, mainioita Puolan pitsejä.\nNe tulevat myös etelästä ja ovat osoitetut johonkin suureen\nnewyorkilaiseen muotiliikkeeseen.\"\n\n\"Näen kyliä osoitteen\", sanoi Brandt, \"Burno & Jolley, viides\npuistokatu.\"\n\nOlesen nyökkäsi.\n\n\"Ne ovat totisesti kevyttä tavaraa\", sanoi hän, \"pitelin yhtä\ntullitarkastuksen aikana. Ja, hitto vie, se oli kuin olisi pidellyt\nauringonsädettä, niin kevyt ja hieno -- -- --\" Vahtimestari osoitti\nkolmatta lähetystä sanoen:\n\n\"Tuolla on -- -- --\"\n\nMutta tässä hänen selityksensä keskeytyivät.\n\nKadulta kuului askeleita.\n\n\"Se on Krause\", kuiskasi Olesen.\n\n\"Hyvä, antaa hänen tulla\", vastasi Brandt myös kuiskaten. \"Mutta\nmuistakaa, mitä olen sanonut, Olesen.\"\n\n\"Luottakaa minuun, herra Brandt, osaan kyllä näytellä yhtähyvin kuin\nkuka muu tahansa.\"\n\nAsbjörn Krag alkoi järjestellä matkatavaroita Brandtin istuutuessa\npöydän ääreen ja alkaessa kirjoittaa.\n\nOvelle koputettiin ja Olesen meni avaamaan laskien vieraan sisälle.\n\n\"Hyvää iltaa, herra Krause\", sanoi hän.\n\n\"Hyvää iltaa\", vastasi Krause, \"anteeksi, että tulen näin myöhään,\nmutta tiedättehän että tahdon mielelläni saada nämä muodollisuudet\nsuoritetuiksi, ettei tarvitse enää huomenna niiden kanssa puuhailla.\nTässä ovat paperit.\"\n\nOlesen otti ne kysyen: \"Onko tullivirasto ne tarkastanut?\"\n\n\"Ei, eihän ruumiista mene tullia.\"\n\n\"Mutta paperit täytyy joka tapauksessa leimauttaa.\"\n\n\"Silloinhan voitte antaa ne minulle takaisin, että saan ne\nleimatuiksi.\"\n\n\"Mahdotonta\", vastasi Olesen, \"mutta onneksi eivät tullivirkailijat ole\nvielä lähteneet. Vaikkei enää olekaan vlrastoaika, saatte nähdä, että\nhe mielellään tekevät teille sen pienen palveluksen.\"\n\n\n\n\nNUORI KRAUSE.\n\n\nSamassa kääntyi Brandt kysyen hitaasti: \"Mistä on kysymys?\"\n\nHerra Krause kumarsi astuen lähemmäksi.\n\n\"Anteeksi\", sanoi hän, \"että tulen toimitusajan jälkeen, mutta asia on\nminulle mitä tärkein.\"\n\n\"Mitä se koskee?\" kysyi tullimies kärsimättömästi. Asbjörn Krag\njärjesteli laatikoita ja kääröjä aivan lähellä kuullen helposti joka\nsanan.\n\nKrause selitti syyn tuloonsa. Hän tahtoi saada Ameriikkaan lähetettävää\nruumista koskevat paperit selvitetyiksi. Tullivirkailija suostui\nlopulta tarkastamaan Krausen paperit ja lisäsi niihin muutamia\nvirkamerkintöjä.\n\nSillä aikaa oli Asbjörn Kragilla tilaisuus tarkastella nuorta miestä\nlähemmin, sillä Brandt järjesti niin, että Krause tuli seisomaan aivan\nlyhdyn vieressä.\n\nKrag huomasi heti, miten paljon nuori mies muistutti vanhempaa Krausea,\nmutta hänen olennossaan oli myöskin tumman naisen luisevuutta.\n\n\"Tämä on siis Krausen poika\", ajatteli Krag, \"ja se vahvistaa sen, että\nKrause ja tuo tumma nainen ovat naimisissa.\"\n\nNuori mies oli noin kahdenkymmenen kahden vuoden ikäinen ja jokseenkin\nhienosti puettu.\n\nTullimies -- eli salapoliisi Brandt -- meni ruumisarkun luo ja katseli\nsitä tarkkaan.\n\n\"Arkku ei ole sääntöjenmukainen. Teidän täytyy hankkia uusi arkku\",\nsanoi hän.\n\n\"Huomenna saapuu uusi.\"\n\n\"Miksi ette heti ole asettaneet ruumista siihen? On mieletöntä, että\nsaamme niin paljon turhaa vaivaa.\"\n\nHän puhui hyvin tuikeasti ja nuori mies tuli selvästi vähän\nlevottomaksi.\n\n\"Arkku ei ole vielä valmis\", änkytti hän.\n\n\"Mitä turhia, eihän kuollut ole niin tavattoman kookas, että hän\ntarvitsee erikoisesti tehdyn arkun.\"\n\n\"Ei, mutta -- -- --\"\n\n\"Mitä mutta?\"\n\n\"Tiedättekö, kuka kuollut on?\" kysyi mies.\n\n\"Kyllä, hänen nimensä on täällä papereissa. Nino St. Balmacedo, koko\nlystikäs nimi muuten.\"\n\n\"Ja sitten hän kuoli, sepä vahinko!\"\n\n\"Kuka voi kuolemaa välttää, herra virkailija?\"\n\n\"Olette oikeassa, ei kukaan. Missä tämä Nino St. Balmacedo kuoli?\"\n\n\"Norjassa, herra virkailija.\"\n\n\"Vai niin, vai Norjassa\", sanoi tullimies yllättyneenä. \"No, miksette\njättäneet ruumista Kristianiaan?\"\n\n\"Koska aijoimme ensin kuljettaa sen Hampurin kautta.\"\n\n\"Vai sillä tavalla. Mikä muutti päätöksenne?\"\n\n\"Vainajan sisaren sähkösanoma New-Orleansista. Hän ilmoitti odottavansa\n'Det Forenede' yhtiön laivaa New Yorkissa ja halusi ruumiin\nlähetettäväksi siinä.\"\n\n\"No, se kuulostaa sangen todennäköiseltä. Uuden ruumisarkun annatte kai\nvalmistaa täällä Kööpenhaminassa, herra Krause?\"\n\n\"Ei, ei juuri täälläkään. Mutta se on, kuten sanottu, oleva valmis\nhuomenna iltapäivällä. Ja voin sanos, että se on sangen merkillinen\narkku.\"\n\n\"Kuinka niin?\"\n\n\"Se on patenttiruumisarkku.\"\n\n\"Nyt teette varmaankin pilaa, herra Krause!\"\n\n\"En suinkaan! Vainaja poti kaatuvatautia ja hänen alituinen pelkonsa\noli tulla elävänä haudatuksi.\"\n\nTullimies löi arkkua kämmenellään. \"Sinulla on paljon toiveita herätä\neloon, vanha veikko, jos aijot yli Atlantin.\"\n\n\"Voittehan ymmärtää\", jatkoi nuori Krause, \"että niin rikas mies kuin\nherra Balmacedo oli, on testamentissaan antanut määräyksiä, joiden\navulla sellainen kauhea sattuma voidaan estää.\"\n\n\"En vieläkään ymmärrä asiaa.\"\n\n\"Hän on testamentissaan toivonut, että hänet kuoltuaan haudataan\nruumisarkussa, joka on niin laitettu, että hän voi kutsua apua, jos hän\nherää valekuolleista.\"\n\n\"Se tuntuu totisesti satumaiselta!\"\n\n\"Mutta on aivan luonnollista. Mies, joka elää alituisessa pelossa tulla\nelävänä haudatuksi, on kekseliäämpi kuin muut kuolevaiset. Siksi hän\nmyös keksi patenttiruumisarkun. Valitettavasti ei hän ehtinyt saada\nmallia valmiiksi ennen kuolemaansa, mutta jälkeenjääneet paperit\nsisälsivät tarkkoja määräyksiä arkun suhteen, ja meidän tehtäväksemme\njäi niiden toteuttaminen.\"\n\n\"Miltä tuo patenttiruumisarkku näyttää?\"\n\n\"Se muistuttaa ulkonäöltään täydellisesti tavallista ruumisarkkua,\nmutta on varustettu erikoisilla sähköpattereilla.\"\n\n\"Hahaha!\"\n\n\"Älkää naurako, herra virkailija! Sa oli herra Nino St. Balmacedon oma\nkeksintö, ja me olemme seuranneet ainoastaan hänen ohjeitaan arkun\nvalmistuksessa.\"\n\n\"Sähköpattereita, sanoitte?\"\n\n\"Aivan niin. Nämä patterit yhdistetään laivan sähköjohtoverkostoon, ja\njos herra Balmacedo on ainoastaan valekuollut, voi hän erästä nappia\npainamalla kutsua apua.\"\n\nBrandt pudisti miettiväisesti päätään.\n\n\"Mitä meidän ajallemme keksitäänkään!\" mutisi hän.\n\nHän luki vielä paperit ja huomattuaan jonkun mielenkiintoaan herättävän\nseikan kysyi hän:\n\n\"Onko nimenne Albert Krause?\"\n\n\"Ei, se on isäni nimi. Hän on vainajan perhelääkäri.\"\n\n\"Hän on siis ruumiin lähettäjä. Miksei hän itse tule tänne?\"\n\n\"Hän oleskelee edelleen Kristianiassa.\"\n\n\"Miksei hän matkusta ruumiin mukana?\"\n\n\"Koska hänellä on Balmacedon perheen asioita toimitettavana\nKristianiassa.\"\n\n\"Hm, kuinka kauvan hän viipyy siellä?\"\n\n\"Noin viikon ajan.\"\n\n\"Vai niin, ja laivan saapuessa Kristianiaan menee hän katsomaan\nruumisarkkua?\"\n\n\"Luultavasti.\"\n\nViimeiset sanat vaihdettiin nopeasti, ja vaikka Brandtin kysymyksillä\nei ollut mitään yhteyttä ruumiin lähettämisen kanssa, teki hän ne niin\ntaitavasti, ettei nuori Krause epäillyt mitään. Kirjoitettuaan vielä\njonkun merkinnän papereihin antoi hän ne takaisin Krauselle sanoen:\n\"Nyt on siis kaikki järjestyksessä.\"\n\n\"Miten paljon se maksaa?\"\n\n\"Ei mitään, sillä rahti ruumiista maksetaan vasta huomenna ja kun siitä\nei mene vientitullia, ei teillä ole nyt mitään maksettavana. Mutta\nmuistakaa, että uuden arkun pitää olla sääntöjenmukainen, muuten sitä\nei lähetetä.\"\n\n\"Kyllä muistan. Kiitoksia paljon, herra tullimies.\"\n\nJa kohteliaasti jättäen hyvästit nuori Krause poistui.\n\n\"Eikö se ollut oikein reipas ja hyvä poika\", sanoi Olesen astuessaan\nviereisestä huoneesta, jossa hän oli keskustelun ajan ollut kuullen\njoka sanan.\n\n\"Ymmärrätkö sitä?\" kysyivät molemmat salapoliisit toisiltaan yhtäkkiä.\nJa melkein yhtäaikaa he vastasivat: \"Näyttää olevan ainoastaan yksi\nratkaisu.\"\n\nMutta Krag lisäsi: \"Ja kuitenkin täytyy olla toinenkin! Menkäämme\njonnekin keskustelemaan.\"\n\nVahtimestari Olesen toi salapoliisien omat päällysvaatteet ripustaen\nvirkatakit takaisin naulaan. Ennenkuin hän meni, kysyi Brandt häneltä:\n\"Tunnette nyt osoitteen, eikö totta?\"\n\n\"Kyllä, herra salapoliisi!\"\n\n\"Hyvä! Jäättekö tänne koko yöksi?\"\n\n\"Kyllä.\"\n\n\"Tahdotteko pitää ruumisarkkua silmällä?\"\n\n\"Mielelläni!\"\n\n\"Ja jos huomaatte pienintäkään epäilyttävää, esimerkiksi joku aikoo\ntunkeutua tänne, ilmoitatte siitä heti minulle.\"\n\n\"Varmasti, herra salapoliisi!\"\n\nKrag ja Brandt lähtivät nyt lähimmälle autoasemalle.\n\n\"Olen saanut aatoksen\", sanoi Krag, \"ajakaamme lennätinasemalle, ehkä\nsieltä saamme yhtä ja toista tietoomme.\"\n\n\"Erinomaista\", vastasi Brandt, \"isä ja poika ovat luultavasti olleet\nsähkösanomayhteydessä keskenään.\"\n\n\"Lennätinasemalle!\" sanoi hän ohjaajalle, ja auto liukui keveästi ja\nnopeasti pitkin asfaltilla päällystettyjä katuja.\n\nSitten alkoivat salapoliisit keskustella. \"Oli omituinen sattuma\",\nalkoi Brandt, \"että melkein yht'aikaa kysyimme toisiltamme: 'Ymmärrätkö\nsitä'?\"\n\n\"Niin\", vastasi Krag, \"ja kuin yhdestä suusta vastasimme, että\narvoituksella on ainoastaan yksi ratkaisu.\"\n\n\"Ajattelin, että tuon rikkaan Balmacedon on täytynyt olla omituinen\nihminen.\"\n\n\"Samaa ajattelin minäkin.\"\n\n\"Mutta että hänet nyt on murhattu.\"\n\n\"Tai pidetään vangittuna jossakin.\"\n\n\"Se tuntuu kieltämättä uskottavammalta. Todennäköisesti hänet on\nvangittu Ameriikassa.\"\n\n\"Luultavasti, draamahan alkoi siellä.\"\n\n\"Olettakaamme, että joku Nino St. Balmacedon sukulainen toivoo hänen\nkuolemaansa. Häntä ei ole uskallettu tappaa. Halutaan ehkä ainoastaan\nhänen häviävän esimerkiksi vuoden tai puolen vuoden ajaksi. He ovat\nsitten vanginneet hänet ja järjestäneet tämän virkistysmatkan\nEurooppaan, jossa Nino selvästi oli mukana, mutta sitten hänen\nyksityislääkärinä petti hänet. Kun tuo ruumis nyt saapuu Ameriikkaan,\nhaudataan se Nino St. Balmacedona. Ei kukaan epäile, että ruumis, joka\nhaudataan ruhtinaallisin kunnianosoituksin, on juopon kristianialaisen\ntyömiehen. Ja sitten korjaa tämän draaman suunnittelija hyödyn\nBalmacedon tekaistusta kuolemasta. Sillä tavoin täytyy asian olla --\npääasiassa. Voi ehkä olla yksinkertaisia poikkeuksia -- ja sanon erään,\njota olen ajatellut.\"\n\n\"Että Balmacedo on itse järjestänyt kaikki\", lausui Krag.\n\n\"Juuri niin! Ei ole helppo tietää, mitä etuja hänellä on siitä, että\nhäntä luullaan kuolleeksi.\"\n\n\"Niin, niin\", mutisi Krag, \"sen luulisi olevan ainoan ratkaisun. Mutta\nkuitenkin, mutta kuitenkin -- -- --\"\n\n\"Tiedätkö jonkun toisen ratkaisun?\"\n\n\"En vielä, mutta mietin sitä, mitä sanoit asunnossasi. Sanoit, että\nsinusta tuntuu kuin asiat eivät vielä ole kehittyneet huippuunsa, että\npuuttuu yksi rengas, ainoa selvitys. Samalta tuntuu nyt minustakin.\nLuulen, että tapahtuu jotakin, joka vie meidät jäljille, jotka voivat\njohtaa joko Ameriikkaan, Kristianiaan, Kööpenhaminaan tai jonnekin\nmuualle.\"\n\n\"Mutta jos ei tapahdu?\" kysyi Brandt.\n\n\"Silloin olemme yhtä pitkällä\", vastasi Asbjörn Krag, \"ja silloin yhdyn\nvarmemmin sinun olettamukseesi.\"\n\n\"Ja sitten?\"\n\n\"Mitä tarkoitat?\"\n\n\"Mitä aijot sitten tehdä?\"\n\n\"Seurata ruumista vaikka maailman ympäri\", sanoi Asbjörn Krag.\n\n\n\n\nKUOLLUT MATKUSTAJA VIEDÄÄN LAIVAAN.\n\n\nBrandt katsoi ystäviänsä ja huoraasi, että tämä tarkoitti totta. Hän\ntunsi sitäpaitsi tämän luonteen tietäen, että, kun Asbjörn Krag oli\njotain päättänyt, ei hän siitä luopuisi.\n\n\"Sinä jäät Kööpenhaminaan\", sanoi Krag. \"Laiva menee nyt ensin\nKristianiaan ja riippuu asianhaaroista, annanko vangita tri Krausen\nsiellä ja viedä työmiehen ruumiin maihin. Sitäpaitsi voit pitää nuorta\nKrausea silmällä.\"\n\n\"Hän ei voi välttää minua\", sanoi Brandt. \"Ja niin kauvan kun hän ei\naavista, että hänen korttinsa tunnetaan, on häntä helppo pitää\nsilmällä. No, nyt olemme perillä. Menkäämme molemmat sisään ja\nantakaamme auton odottaa.\"\n\nLennätinasemalla tunnettiin Brandt tietysti hyvin, ja kun kuultiin,\nettä oli rikos kysymyksessä, oli varsin helppoa saada kaikki\nmahdolliset tiedot. Mikäli lennätinvirkamies muisti, ei herra Krauselle\nollut saapunut enempää kuin kaksi sähkösanomaa ja molemmat olivat\ntulleet tämän vuorokauden kuluessa. Hetken etsittyään löysi virkamies\nmolemmat. Ensimäinen kuului:\n\n    Krause. Uusi Kuninkaankatu\n                      Kööpenhamina.\n\n    Arkku lähetetään junalla klo 11.10 illalla ja on Kööpenhaminassa\n    huomenna klo 5.30 i.p. Vie se heti höyrylaivatoimistoon.\n    Patenttiarkku seuraa jälessä.\n\n                                          Tohtori.\n\nToinen sähkösanoma oli melkoisesti arvoituksellisempi.\n\nSalapoliisit lukivat sen useampana kertaan eivätkä sittenkään oikein\nymmärtäneet sitä. Se kuului:\n\n    Krause (sama osoite).\n\n    Patenttiarkku lähetetään illalla. Yhdistä huolellisesti.\n    Aika 10.23.\n\n                                          Tohtori.\n\nSähkösanoma oli lähetetty Kristianiasta klo 5 samana päivänä.\n\n\"Ensimäinen lause on selvä\", sanoi Brandt.\n\n\"Se sopii myös nuoren Krausen lausuntoon, ettei hän voi saada\npatenttiarkkua ennenkuin huomenna. Hän ei kuitenkaan sanonut, mistä hän\nsitä odotti. Toinen lause näyttää myös selvältä. Arkkuhan on\nvalmistettu sähköpattereilla, ja kun poika todennäköisesti ei ole\nmikään ammattimies sillä alalla, ilmoittaa vanhus hänelle, että hänen\ntäytyy yhdistää patterit laivan sähköjohtoihin. Mutta viimeisiä\nlausetta en ymmärrä.\"\n\n\"Enkä minäkään\", sanoi Krag.\n\n\"Aika 10.23 on täällä. Mitä hitossa se merkitsee? Mitään juna-aikaa se\nei tarkoita.\"\n\n\"Ehkä siinä piilee ketjun viimeinen rengas\", sanoi Krag.\n\n\"Mahdollisesti, siinä tapauksessa on asia kehittynyt huippuunsa.\"\n\nKun ei enää ollut mitään asiata valaisevaa, jättivät he\nlennätintoimiston. Ulkopuolella he erosivat sopien kohtaavansa\nmyöhemmin illalla Asbjörn Kragin asunnossa. Brandt läksi\npoliisilaitokselle suunnittelemaan nuoren Krausen silmälläpitoa ja Krag\nhotelliinsa laatiakseen rauhassa sähkösanomaa Kristianian poliisille,\nmiten tuli vartioida tri Krausea ja hänen vaimoaan.\n\nTällä tavalla oli siis draaman kolme päähenkilöä asetettu valvonnan\nalaiseksi. Jokaista heidän askeltaan seuraisi valpas silmä -- -- --\n\nTulemme nyt vihdoinkin tämän kertomuksen ratkaisevaan päivään.\n\nKoko yö ja seuraava aamupäivä kului ilman, että mitään erikoista\ntapahtui. Nuorta Krausea pitivät Brandtin etevimmät vakoojat silmällä,\nja sähkösanomien avulla, joita Krag ja Kristianian poliisi vaihtoivat,\nselvisi, että myös Kristianian etsivät toimivat tarmokkaasti.\n\nLainaamme pari Kragin päivän kuluessa saamaa sähkösanomaa.\n\nI. Puuseppä Krause on maksanut runsaasti työpajan vuokran ja sitten\nkadonnut. Brede.\n\nII. Krause on taas ilmaantunut näkyviin tohtorina ja ulkomaalaisena\ntiedemiehenä. Kello 1 vuokrasi hän itselleen ja vaimolleen kolme hienoa\nhuonetta Grand Hotellissa. Oslokadulla oleva asunto on hylättynä.\n\nIII. Osoittautuu, että Krausella on ollut matkatavaroita tullissa. Ne\non nyt viety hotelliin. Krause söi tänään 100 kruunun päivällisen.\n\nIV. Krause on juuri tiedustellut Englantiin menevää laivaa. Selitti\nitse matkustavansa kahden päivän kuluessa ja sanoi pitävänsä raitista\nmerimatkaa parempana kuin tärisevässä rautatievaunussa istumisia. Hän\npysyttäytyi hotellissa kello 4:ään asti. Brede.\n\nNäin kuuluivat sähkösanomat. Asbjörn Krag oli lähettänyt\npikasähkösanoman kristianialaiselle virkaveljelleen ja pyytänyt\nyksityiskohtaisia tietoja. Ja kuten näkyy, oli Harald Brede suorittanut\ntehtävänsä oivallisesti. Krag oli luullut sähkösanomien avulla\nsaavansa tietoonsa yhtä ja toista vanhemman Krausen esiintymisestä\nKristianiassa. Mutta ainoa, jolla oli arvoa Kragin silmissä, oli se,\nettä Krause nyt selvästi piti tehtäväänsä päättyneenä ja oli sentähden\ntäydelleen muuttanut käytöksensä. Hän asui ensiluokan hotellissa\nesiintyen kuin maailmanmies, joka hän varmasti olikin.\n\nPuoli 4:ltä kohtasi Krag Anton Brandtin. Hänellekään ei ollut\ntapahtunut mitään erikoista. Nuori Krause oli pysynyt rauhassa koko\npäivän.\n\nEdellisenä iltana oli Krag lähettänyt seuraavan sähkösanoman New\nYorkiin:\n\n    \"Onko etelä-Karoliinassa plantaashinomistajaa nimeltä Nino St.\n    Balmacedo ja missä hän nyt oleskelee? Onko hänen perhelääkärinään\n    tri Krause?\"\n\nSalapoliisi odotti kuumeisen jännittyneenä vastausta. Hänelle oli\ntärkeätä saada se ennen laivan lähtöä Kööpenhaminasta. Sähkösanoman\nsisällöstä voi arvata, että Krag oli tullut toiseen käsitykseen\nasiasta.\n\nKello 5 tuli vastaus Ameriikasta, New Yorkin etsivän poliisin\npäälliköltä, ja nosti se hämmästyksen huippuunsa. Se kuului kaikessa\nlakoonisuudessaan seuraavasti:\n\n    \"Ei ketään Nino St. Balmacedo-nimistä plantaashinomistajaa\n    tiedetä olevan Yhdysvalloissa.\n\n                                                 Smythe.\"\n\nMolemmat salapoliisit ymmärsivät olevansa voimattomia ratkaisemaan tätä\narvoitusta, joka tuli yhä hämärämmäksi ja hämärämmäksi. Brandt oli\nsamaa mieltä Asbjörn Kragin kanssa tämän sanoessa: \"Kaikki on hullusti!\nOlemme toimineet hullusti alusta alkaen. Sen sijaan että olisimme\nsaaneet selvyyttä asiaan, olemme eksyneet yhä kauvemmaksi väärille\njäljille.\"\n\nTätä nykyä ei Asbjörn Kragilla ollut muuta tehtävää kuin seurata\nlaivaa. Sitten aikoi hän viedä ruumiin Kristianiassa maihin\nja vangita vanhan Krausen. Salapoliisit olivat asemalla junan\nsaapuessa ja näkivät, että valkeaksi maalattu ruumisarkku tuotiin\npikatavaravaunusta.\n\nNuori Krause oli saapunut myös asemalle mukanaan muutamia miehiä\nmuuttotoimistosta. Arkkua lähdettiin heti kuljettamaan 'Forenede'\nyhtiön laiturille. Salapoliisit pysyttäytyivät kauempana, kuitenkin\njännittyneinä seuraten nuoren Krausen puuhaa. Molemmat huomasivat, että\nmies käsitteli arkkua varovasti kuin se olisi ollut lasia.\n\nSen johdosta vei kuljetus koko pitkän ajan, ja salapoliisien oli helppo\nennättää ennen sitä tullipakkahuoneelle. Brandt sai siellä olevan\nvirkailijan suostumaan lainaamaan virkapukunsa ja poistumaan hetkeksi.\nJa Krause tapasi tullessaan aivan saman virkamiehen kuin edellisenä\niltanakin, joka tietysti tuntui hänestä aivan luonnolliselta.\n\nKun patenttiarkku oli asetettu paikoilleen ja muuttomiehet poistuneet,\nalkoi Krause avata ensimäistä ruumisarkkua ja \"tullimies\" ja Olesen\nauttoivat häntä.\n\nUlkoapäin näytti patenttiarkku aivan tavalliselta ruumisarkulta, mutta\nkun kansi avattiin, huomattiin jotain ihmeellistä. Nyt he ymmärsivät,\nmiksi arkku oli niin tilava. Siinä oli kaksinkertainen pohja ja\nmolempien välissä olivat luultavasti sähköpatterit, sillä sieltä tuli\nkaksi jokseenkin pitkää nuoraa näkyviin.\n\n\"Mutta missä nappi on?\" kysyi Brandt.\n\n\"Mikä nappi?\"\n\n\"Nappi, josta kuolleen tulee painaa, jos hän heräisi.\"\n\n\"Ei siinä tarvita mitään nappia. Hän vetää vain noista largoista\",\nvastasi Krause vähääkään hämmästymättä.\n\n\"Vai niin, vai niin\", mutisi \"tullimies\" miettiväisesti. \"Saadaanko\nyhteys aikaan ainoastaan vetämällä nuorasta?\"\n\n\"Kyllä\", vastasi Krause rohkeasti.\n\n\"Sepä vasta on patentti!\"\n\nSen käsittivät sekä Asbjörn Krag että Brandt, joka entisenä\npolyteknikkona ymmärsi heti, että puhe nuorista oli pelkkää lorua.\nLopulta oli ruumis asetettu uuteen arkkuun. Muutettaessa huomasi Krag,\nettä ruumis oli hyvin nokkelasti balsamoitu spriihin kastelluilla\nkangaskaistaleilla. Sen oli nähtävästi suorittanut tottunut henkilö,\ntodennäköisesti lääkäri. Vanhalla Krausella taisi sittenkin olla oikeus\nkäyttää tohtorinarvonimeään.\n\nArkun kansi ruuvattiin kiinni, ja siinä olevista reijistä pistivät\nmolemmat nyörit esiin kuin mustekelan lonkerot. Ne olivat kumpikin\nneljän metrin mittaiset ja valmistetut kierretystä silkkilangasta.\n\nVahtimestari Olesen huolehti arkun lastauksesta.\n\nAnton Brandt oli käskenyt hänen asettamaan sen niin helposti\npäästävälle paikalle kuin mahdollista. Arkku vietiin sentähden aivan\nkonehuoneen oven viereen ja asetettiin muiden tavaroiden päälle. Kun\nnuori Krause näki mihin se oli sijoitettu, hämmästyi hän kokolaille.\n\n\"Eikö sitä aseteta syvemmäksi?\"\n\n\"Ei\", vastasi Olesen.\n\n\"Mutta minä vaadin sitä! Jos muistan oikein, on säännöissä määrätty,\nettä ruumisarkut pitää asettaa lähemmäksi laivan pohjaa, että\nvoitaisiin ehkäistä mahdollinen lämpeneminen.\"\n\n\"Tunnen asetukset paremmin kuin te. Ja sitäpaitsi, mitä kuollut mies\nvälittää siitä, missä hän on?\"\n\n\"Niin, luonnollisesti!, mutta -- -- --\" Krause katseli valkeata\nruumisarkkua vähän levottomasti. Sitten välähti tyytyväinen ilme hänen\nkasvoilleen ja hän sano: \"Niin, eihän kuolleella ole väliä, missä hän\non.\"\n\nKrause alkoi nyt asettaa kuntoon lankoja. Toinen kierrettiin muitta\nmutkitta sähköjohdon ympärille -- eristysaineen päälle -- siis aivan\nmielettömästi.\n\nToinen taas pistettiin parin suuren tavarapaalun väliin. Kun Brandt\nnäki tämän, ravisti hän miettivästi päätään sanoen Kragille: \"Tuo on\nselvää hullutusta. Ei sähkönkipinääkään tule noiden nyörien läpi. Tämä\nalkaa minusta tuntua hirvittävältä. Olemmeko tekemisissä hullujen\nkanssa?\"\n\n\"Saamme nähdä\", vastasi Krag. \"Arkku viedään joka tapauksessa maihin\nKristianiassa ja vanha Krause vangitaan. Pidä poikaa silmällä! Sähkötän\nsinulle kun oikea hetki on käsissä.\"\n\n\"Luota vain minuun!\"\n\nKauvan ennen laivan lähtöä läksi nuori Krause asuntoonsa. Hän oli\nsuorittanut tehtävänsä ja toimittanut arkun laivaan. Mitä sitten\ntapahtuisi, oli hänestä yhdentekevää.\n\nKrag ajatteli silmänräpäyksen viedä ruumisarkun heti maihin, mutta\nsitten päätti hän tehdä sen vasta Kristianiassa. Olihan oikein, että\nkuollut mies tuli kotiseudulleen takaisin.\n\nKlo puoli yhdeksältä laiva läksi. Laiturilla seisoi kandidaatti Anton\nBrandt ja vilkutti hyvästiksi kättään.\n\n\n\n\nKOLME KAUHEATA MINUUTTIA.\n\n\nJuutinrauma oli aivan tyyni. Krag käveli kannella edestakaisin\nkatsellen Tanskan pääkaupungin valoja, jotka pienenivät pienenemistään,\nkunnes lopulta kokonaan katosivat. Silloin tällöin kävi hän\nlastiruumassa katsomassa patenttiruumisarkkua.\n\nLaivan kapteeni ja upseerit olivat Brandtin kertomuksen nojalla\nselvillä Asbjörn Kragin tehtävästä ja tämä sai luvan esteettömästi\noleskella missä osassa laivaa tahansa.\n\nKello tuli kymmenen ja nyt tapahtui seuraavaa:\n\nAsbjörn Krag on asettunut toimistohyttiin ja lukee muun homman\npuutteessa lastiluetteloja, jotka on pantu esille kapteenin\nkäytettäviksi. Niissä on sarakkeet tavaran laatua, lähettäjän nimeä,\nlähetyspaikkaa, tavaran arvoa, vakuutusta ja määräpaikkaa varten.\n\nNyt Asbjörn Krag silmäilee näitä satoja tavaroita, joita laiva tällä\nkertaa kuljetti. Tuskin oli minkäänlaista tavaraa, jota ei laivassa\nolisi ollut, pesusuovasta aina taideteoksiin asti. Toiset ovat\nvakuutettuja, toiset eivät. Ahaa, tuo tuntuu tutulta! Asbjörn Krag\nluki:\n\n    \"Rubensin maalaus, lähettäjä Behrens, Stettin, Kööpenhaminan\n    kautta. Arvo 150,000 guldenia, vakuutus 100,000 kruunua.\n    Määräpaikka New York.\"\n\nSalapoliisi mietti, mikä Rubensin maalaus se mahtaa olla, ja lukee\nsitten edelleen, tavaten pian taas tutun lähetyksen:\n\n    \"Vanhoja puolalaisia pitsejä, lähettäjä Rubsch, Stettin,\n    Kööpenhaminan kautta. Arvo 200,000 kruunua, vakuutus 125,000 kr.\n    Vastaanottaja Vanderbilt, New York.\"\n\nSalapoliisi ajattelee: \"Ne ovat, hitto vieköön, kalliita tavaroita!\nTäytyykin olla monimiljonääri voidakseen ostaa sellaisia.\" Ja hän lukee\nedelleen. Mutta ajatukset eivät enää tahdo pysyä luettavassa.\nVaistomaisesti ne kääntyvät noihin kahteen lähetykseen. Hän lukee\nluettelon uudelleen verraten noita suunnattoman suuria vakuutussummia\nmuihin vakuutuksiin. Ne ovat suurimmat mitä luettelossa on. Hm!\nRubensin maalaus, pitsejä, puolalaisia pitsejä, yhteinen vakuutussumma\n225,000 kruunua, koko melkoinen omaisuus.\n\nHän ei voi kääntää ajatuksiaan noista kuulumattoman suurista\nvakuutusmääristä, ja äkkiä välähtää syvällä hänen mielikuvituksessaan\nheikko epäluulo.\n\nSe kasvaa. Lopulta se on niin suuri ja valtava, että häntä melkein\npyörryttää. Ja tästä epäluulosta johtuu salamannopeasti toinen kuva.\n\nHän on sekunnin kymmenesosan ajan näkevinään kuolleen matkustajan\ntuolla alhaalla, hänen vahankeltaiset kasvonsa. Hän on näkevinään\nvalkean ruumisarkun, joka hiljaa ja aavemaisena lepää lastiruumassa. Ja\nhän näkee molemmat nyörit, jotka ovat kuin mustekalan lonkerot.\n225,000 -- -- --\n\nSillä hetkellä on toimistossa paitsi häntä pari laivan upseeria. He\nnäkevät, kuinka vieras poliisimies äkkiä nousee ja hänen kasvoilleen\nleviää kuolonkalpeus. Salapoliisi katsoo pyöreätä laivakelloa rynnäten\nsitten kannelle niin nopeasti ja rajusti, että vetää mennessään\npöytäliinan lattialle ja kaataa tuolin.\n\nMitä on tapahtunut? Miksi oli Krag katsonut kelloa? Ja miksi hän juoksi\nniin kiireesti ylös?\n\nHän oli yht'äkkiä, hirveän epäluulon herätessä hänen aivoissaan,\nmuistanut erään ajan. Tohtori Krausen sähkösanomassa oli 10.23. Kello\noli nyt 10.18.\n\nUpseerit katsoivat levottomina toisiinsa ja toinen sanoi: \"Mika hänelle\ntuli?\"\n\n\"En tiedä\", vastasi toinen, \"hän oli niin omituinen.\"\n\nToinen upseeri tarttui lakkiinsa. Hän ajatteli kerran näkemäänsä\nitsemurhaajaa ja sanoi: \"Eihän hän toki -- -- --\"\n\nSitten ryntäsi hänkin ovelle. Saapuessaan kannelle näki hän Asbjörn\nKragin katoavan lastiruuman luukusta. Hän kiirehti perässä.\n\nToinen upseeri jäi toimistohyttiin tietämättä mitä tuumisi. Eräs hänen\ntoverinsa tuli sisään ja he juttelivat minuutin ajan tästä omituisesta\ntapauksesta. Silloin ovi aukeni, upseeri pisti päässä sisään huutaen:\n\n\"Tulkaa ulos! Kolmen minuutin kuluttua lennämme ilmaan!\"\n\nElleivät hänen kasvonsa olisi olleet niin vakavat ja kauhun\nvääristämät, olisivat upseerit pitäneet sitä huonona pilana, mutta nyt\nhe huomasivat toden olevan kysymyksessä.\n\nHe juoksivat molemmat kannelle. Mitä oli tapahtunut?\n\nAsbjörn Krag oli vihdoinkin ymmärtänyt salaperäisen draaman juonen, ja\nse huomio oli ollut niin kauheata laatua, että muutoin niin\nkylmäverinen salapoliisikin oli kauhistunut.\n\nMuistamme, että upseeri ryntäsi hänen jälessään kannelle ja näki hänen\nkatoavan lastiruumaan.\n\nKun upseeri saapui alas, näki hän salapoliisin polvistuneen valkoisen\nruumisarkun ääreen. Hän meni sinne ja kysyi, mikä oli hätänä.\n\nSilloin nousi Krag äkkiä lausuen:\n\n\"Oikein! Nyt kuulen tikitystä!\"\n\n\"Mitä te kuulette?\" kysyi upseeri pelästyneenä.\n\n\"Kuulen kellon tikitystä. Rientäkää hakamaan apua, mies! Tämä ei ole\nmikään ruumisarkku, tämä on helvetinkone! Hetkisen kuluttua lennämme\nilmaan!\"\n\nNyt kuuli upseerikin kellon säännöllistä tikitystä ruumisarkusta ja\nlähti juoksemaan takaisin toimistohyttiin.\n\n\"Meillä on tasan kolme minuuttia aikaa\", sanoi Krag vakavasti upseerien\ntullessa päätäpahkaa alas.\n\n\"Helvetinkone räjähtää tasan 10.23\", jatkoi hän, \"ja nyt on kello\n10.20. Saammeko arkun ylös siksi?\"\n\nUpseerit, kaikki nuoria, rohkeita miehiä, eivät tuhlanneet hetkeäkään,\nvaan tarttuivat heti arkkuun. Se oli raskas, liian raskas neljälle\nmiehelle, mutta epätoivo antoi voimia. Heidän hermonsa ja lihaksensa\nvärisivät ponnistuksista.\n\nArkku vietiin laivanpartaan ääreen ja upseerit tahtoivat heittää sen\nheti mereen, mutta Asbjörn Krag pysäytti heidät.\n\n\"Meillä on vielä minuutti aikaa ja on parasta olla varovainen\", sanoi\nhän.\n\n\"Minuutti, suuri Jumala!\" huudahti toinen upseeri. \"Tiedättekö, kuinka\nmonta ihmistä on laivassa, herra Krag, kuusisataa -- kuusisataa\nihmistä!\" huusi hän.\n\nKrag oli kalpea, mutta tyyni. \"Noutakaa köyttä, toverit\", sanoi hän.\nKöyttä tuotiin ja sidottiin arkun ympäri, että se voitiin laskea\nmereen.\n\n\"Jos nyt heittäisimme sen muitta mutkitta alas\", sanoi Krag, \"kohtaisi\nse kohta pohjan, koska vesi on tässä jokseenkin matalaa, ja\nräjähtäisi.\"\n\nArkku laskettiin varovaisesti veteen, ja alettiin lappaa köyttä ulos.\nArkku jäi yhä kauemmaksi laivasta vajoten yhä syvemmälle veteen.\n\n\"Viisi sekunttia jälellä\", sanoi Krag, joka seisoi kello kädessään\npartaan ääressä. \"Olemme pelastetut, mutta ihan viimeisellä hetkellä.\"\n\n\"Kolme sekunttia -- kaksi -- yksi -- -- -- Nyt!\"\n\nKului kymmenesosa sekunttia. Sitten kuului hirveä jyrähdys, joka\nvavisutti laivaa ja pari kymmentä syltä laivan takana kohosi valtava\nvesipatsas ilmaan. Ympärillä kuohui meri sinisenmustana ja räjähdyksen\nsynnyttämä suuri hyökyaalto keinutti laivaa.\n\nUpseerit katsoivat kauhuissaan valtavaa näytelmiä ja muutamat\nräjähdyksen kuulleet matkustajat riensivät kannelle.\n\n\"Mikä kauhea voima!\" mutisi Krag, \"se olisi silponut laivan kahtia!\"\n\nLaivassa oli langaton lennätin. Krag ilmoitti Kristianiaan ja\nKööpenhaminaan, että nuo kolme konnaa vangittaisiin.\n\nKun laiva saapui Kristianiaan ilmoitettiin Kragille, että nuori Krause\noli vangittu ja hän oli tunnustanut.\n\nVanha Krause ja tumma nainen taas olivat kadonneet -- -- --\n\nSiten onnistui Krag torjumaan kauhean rikoksen.\n\nKun nuo kaksi lähetystä avattiin, huomattiin, että Rubens-maalaus oli\nainoastaan parinsadan kruunun arvoinen jäljennös.\n\nJa puolalaiset pitsit näyttäytyivät olevan erinomaisesti tehtyjä\nväärennyksiä, noin 500 kr. arvoisia.\n\nSe oli suuri rikollisliitto, joka nyt paljastettiin. Sen johtajana oli\nvanha tri Krause. Niin kertoi hänen poikansa Julius Krause. Tohtori oli\nkeksinyt julman suunnitelman räjäyttää koko laiva ilmaan, että\nsaataisiin tuo 225,000 kr. vakuutussumma. Ei kukaan palaisi takaisin\nkertomaan, kuinka räjähdys oli tapahtunut.\n\nLaiva olisi kadonnut jälkeä jättämättä ja olisi sanottu, että se\nluultavasti oli törmännyt uiskentelevaan hylkyyn tai että höyrypannu\noli räjähtänyt.\n\nJa nyt sai kaikki selityksensä, tri Krausen salamyhkäisyys\nvalmistaessaan ruumisarkkua, työmiehen ruumiin osto, j.n.e -- -- --\n\nTätä viimeistä piti Asbjörn Krag sangen nokkelana temppuna, koska\ntohtori siten oli helposti saanut helvetinkoneen laivaan. Ruumisarkkua\nja haaveilevaa Nino St. Balmacedo-vainajaa ei kukaan voinut epäillä.\nMutta jos tavallinen tikittävä laatikko olisi viety laivaan, olisi asia\nollut toisin.\n\nMatkustajat eivät saaneet tietää mitään. He asettuivat rauhallisesti\nlevolle ja nukkuivat vanhurskaan unta laivan jättäessä yhä kauvemmaksi\ntaakseen paikan, jossa valkea ruumisarkku hetkistä varemmin oli\nkuohuttanut merta.\n\n\n\n"]