[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fusovXnX4ljmdDOzCRyKM9zKltYC52pjswNVPXcHDTRQ":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":7,"slug":8,"bookId":9,"genreRaw":10,"genre":11,"themes":12,"origin":13,"language":14,"yearPublished":15,"yearPublishedTranslation":7,"wordCount":16,"charCount":17,"usRestricted":18,"gutenbergId":7,"gutenbergSubjects":19,"gutenbergCategories":20,"gutenbergSummary":7,"gutenbergTranslators":21,"gutenbergDownloadCount":7,"aiDescription":22,"preamble":23,"content":24},1827,"Taistelun aatto","Karila, Olli (oik. Pärnänen, Niilo) 1897-1936)",null,"1827-karila-olli-taistelun-aatto","1827__Karila_Olli__Taistelun_aatto","Yksinäytöksinen vapaussota-aiheinen huvinäytelmä","naytelma",[],[],"fi",1928,6157,38052,true,[],[],[],"Yksinäytöksinen huvinäytelmä sijoittuu Suomen sisällissodan alkuhetkiin Antti Vatasen taloon. Näytelmässä seurataan talonväen, paikallisen punakaartilaispäällikön ja venäläisen upseerin välisiä kohtaamisia poliittisen tilanteen kiristyessä.","Olli Karilan 'Taistelun aatto' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 1827.\nE-kirja on public domainissa koko EU:n alueella, joten emme aseta mitään\nrajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen k.o. maissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","TAISTELUN AATTO\n\nYksinäytöksinen vapaussota-aiheinen huvinäytelmä\n\n\nKirj.\n\nOLLI KARILA\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nSuojeluskuntain Kustannus Osakeyhtiö,\n1928.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nANTTI VATANEN, talollinen\nJOUKO, hänen poikansa, ylioppilas\nINKERI, hänen tyttärensä\nSANTERI VATANEN, välittäjä\nSIMO PENTTINEN, jääkäriupseeri\nIMMANUEL KATAJA, jääkäri\nSIIRI, palvelijatar\nKONSTA HÄKÄNEN, punakaartilaispäällikkö\nGEROJEFF, venäläinen reservikapteeni\nSuojeluskuntalaisia ja punakaartilaisia.\n\nTapahtuu Antti Vatasen talossa vapaussodan alkaessa.\n\n\n\n\nNäyttämö: Arkihuone Antti Vatasen talossa. Yksinkertaisesti ja\nsiististi kalustettu. Ovi perällä ja molemmilla sivustoilla. Kaksi\nikkunaa oikealla ja kirjoituspöytä puhelimineen. Seinällä pöydän yllä\npari karttaa. Oikealla etualalla isohko pöytä ja tuoleja. Muu kalustus\nmahdollisuuksien mukaan. Tavallinen päivänvalo.\n\nSIIRI (lakaisee lattiaa ja siistii huonetta hyräillen jotakin\nitsekseen).\n\nKONSTA (tulee vasemmalta; röyhkeäilmeinen, yrittää näyttää\nhuolettomalta). Päivää!\n\nSIIRI (keskeyttää lakaisemisen ja hypähtää häntä kohti). Mikäs sun\ntänne lennätti? Pysykin ulompana kuraisine jalkoinesi! Ilmankin saa\nheilua päivät päästään luuta kädessä!\n\nKONSTA (istuutuu kiellosta huolimatta peräoven vieressä olevalle\ntuolille). Sellaista se on raataa porvarin orjana!\n\nSIIRI (kipakasti). Orjana? Olenko minä orja? Häh? Mikäs sinä olet?\n(Huomaa punaisen nauhan Konstan hatussa, jota tämä pitää kädessään.)\nNoh, kenenkäs lettinauhan sinä olet varastanut?\n\nKONSTA (tärkeästi). Minut on valittu tämän kylän järjestyskaartin\npäälliköksi ja vallankumoustripunaalin puheenjohtajaksi.\n\nSIIRI (purskahtaa nauruun). Järjestys... järjestys ja Konsta Häkänen!\nJa ripu... ripu... oikein ripulinaali!\n\n    (Ryhtyy uudelleen lakaisemaan.)\n\nKONSTA (itsetietoisena). Juu, nyt minä ryhdyn työhön.\n\nSIIRI (pysähtyy työssään ja istuutuu lähimmälle tuolille teeskennellyn\nhämmästyneenä). Työhön! Työhön! Sinä!\n\nKONSTA (varmasti). Joo-o.\n\nSIIRI (nousten, jatkaen työtään; nopeasti, hiukan saarnaavasti). Älä\npuhu! Ei meittiä petetä! Sinä työhön, sinä, joka et ilmoisna ikinä ole\nmitään tehnyt etkä osaakaan tehdä, joka olet antanut vanhempiesi\nelättää itseäsi vielä aikamiehenä, sinä, joka olet pienen omaisuutesi\njuonut ja menettänyt, joka olet pienellä kaupalla keplotellut markan\nsieltä ja toisen täältä, sinäkö työhön! Tphyi!\n\nKONSTA (koomillisen arvokkaasti). En minä tarkoitakaan raatamista\nporvareitten hyväksi. Minä ryhdyn työhön uuden ihanneyhteiskunnan\nperustamiseksi tänne ------ puolelle ja porvarien riiston\nlopettamiseksi.\n\nSIIRI (halveksivasti). Jaha, sitäkös se olikin. Kukahan siinäkin\nyhteiskunnassa työt tekee? Ja loppujen lopuksi, mitä sinulla on asiaa?\n\nKONSTA (nousten ja lähestyen Siiriä; samalla kerskailevasti ja\nhoukuttelevasti). Kuules Siiri, ajat muuttuvat nyt...\n\nSIIRI (kaksimielisesti). Sepä hyvä.\n\nKONSTA (hiljemmin, salaperäisesti). Sitä ei tiedä milloin, vaikkapa jo\ntänä iltana. Porvarit nujerretaan maahan ja kansa ottaa kaikki. Kuules!\nMinä olen nyt mahtava mies enkä huono mies muutenkaan. Minä jos menen\nnaimisiinkin, niin kyllä kelpaa eukonkin elellä. Höylimpi sille pitää\nolla kuin ruustinnalle. Kuules, mehän ollaan oltu samanmielisiä ja\nyksissä, niin eikös nyt passaisi mennä niinkuin yhteen? Sinulla on\nvähän rahoja ja minä niitä saan ja olen sitäpaitsi mahtavin mies tällä\nseudulla.\n\nSIIRI (tuikeasti). Mene järveen!\n\nKONSTA. Älähän nyt vihoittele! Ajattele asiaa!\n\nSIIRI (entistä tuikeammin). Mene järveen, senkin ryssänkätyri!\n\nKONSTA (kiukustuen). Ryssänkätyri! Minäkö?\n\nSIIRI. Ka, niidenhän kanssa alituisesti lorvailet ja nepä lienevät\nsaaneet pääsi tuollaiseen kuntoon.\n\nKONSTA (ilkeän merkitsevästi). Käy niitä ryssiä täälläkin.\n\nSIIRI (tulistuen). Täälläkö! Niin, se vietävän mikä liekin Käry vai\nKerojehvi. Mutta miksi käy? Niin, pelastipa hän Inkeri neidin\nteikäläisten ja omiensa käsistä ja on nyt ollakseen sankari ja\nhengenpelastaja. Ja milläs voimalla sen poiskaan ajaa!\n\nKONSTA. Niinpä niin, voima on meillä, ja siksi olisi sinunkin parasta\nturvautua minuun.\n\nSIIRI. Älä pelkää kun turva on kelkassa, sanoi entinen ukko, jota\nakkansa kotiin kelkalla veti.\n\nKONSTA. Saadaanpa nähdä. Tässä alkavat nyt tiukat ajat ja porvareille\nnäytetään. Ja kyllä tämänkin talon porvarit tarkenevat, perhana.\n\nSIIRI. Kiroiletkos sinä vielä! Ulos täältä ja paikalla ja ala painella\nsinne ripulinaaliisi.\n\nKONSTA. Sinä siis todella annat minulle rukkaset?\n\nSIIRI. Rukkasetko? En rukkasten kuvajaistakaan, mutta tästä luudasta\nsaat, ellet tiehesi suoriudu!\n\n    (Uhkaa luudalla Konstaa, joka lähtee vasemmalle.)\n\nKONSTA. Odotappas sinä porvarien kätyri!\n\n    (Poistuu.)\n\nSIIRI (koettaa huitaista häntä luudalla, mutta ei ennätä, voimattomassa\nkiukussa). Hitto! Mokomakin mies!\n\n    (Lakaisee kiivaasti lattiaa hetken ajan mutisten itsekseen.)\n\nANTTI (tulee Joukon seurassa perä-ovesta, katsahtaa ympärilleen,\nSiirille tiukasti). Kävikö Häkänen täällä?\n\nSIIRI (edelleen vihaisena). Kävihän se.\n\nANTTI. Mitä sillä oli asiaa?\n\nSIIRI. Jutteli niitä vallankumouksiaan.\n\nANTTI. Ja mitä muuta?\n\nSIIRI (korkeasti). Kertoi, että se oli valittu punakaartin päälliköksi\nja vallankumousripuli... ripulinaalin puheenjohtajaksi ja että\nporvareille näytetään tässäkin talossa ja ettei sitä tiedä vaikka jo\ntänäiltana alkaisi.\n\nANTTI. Niin, niin, ei sitä tiedä. Olikos sillä hunsvotilla vielä\njotakin muuta?\n\nSIIRI (hiljemmin, hiukan ujostellen). Sitten se kosi minua.\n\nANTTI (hymähtäen). Ja Siiri?\n\nSIIRI (kopaten roskalapion lattialta ja ojentaen luutaa). Näytin tätä.\n\n    (Poistuu vasemmalle.)\n\nANTTI. Ei tiedä, ei tiedä, milloin alkaa.\n\nJOUKO (on sisääntulostaan saakka keskipöydän yli kumartuneena\nsilmäillyt sanomalehteä). Murhia, ryöstöjä, pidätyksiä, ryssien ja\npunaisten mellastelua. Perhana! Kunpa, kunpa ne aseet tulisivat!\nEmmehän me ilman mitään voi. Miehet murjottavat, pojat palavat halusta,\nmutta lähdeppä nyt kynäveitsin sotaan. Kaksi päivää sitten saapui sekin\nilmoitus, että aseita on tulossa, mutta ei ole enempää kuulunut, ei ole\nlähettejä näkynyt ja puhelinlinjat ovat tietenkin sekaisin ja lisäksi\npunaisten vartioimat.\n\nANTTI. Raskaat on ajat. (Istuutuu.) Eikä tiedä, milloin pahemmiksi\nsaavat. Konsta Häkänen punakaartin päällikkönä täällä. Silloin ei henki\neikä vapaus paljon maksa.\n\nJOUKO. Sinun varsinkaan. Olet osoittanut Konstalle niin monasti tien\nulos.\n\nANTTI. Ja osoitan vieläkin.\n\n    (Puhelin soi.)\n\nJOUKO (rientää vastaamaan). Halloo, Vatasella. Niin. Jouko Vatanen.\nJaa, että kaupungista! Kyllä minä toimitan. Antaa tulla vain\ntilausluettelon! (Kirjoittaa nopeasti kuunnellen puhelimessa.) Selvä\non. Jaa tännekö? Vanha rauha ja uudet kujeet! Kyllä tulee toimitetuksi.\nHyvästi. (Asettaa torven paikoilleen.) Isä! Kas tässä! Nyt nopeasti!\n(Etsii paperin taskustaan.) Tässä on kirjoituksen avain. Kas niin!\n(Lukee hitaasti.) Koneita ja koneenosia saapunut Sirkiän asemalle.\nLähteneet matkalle. Tultava vastaan neljällä hevosella Lahtelaan.\nKatsottava, että hevosilla on kauroja. Hei, hurraa!\n\nANTTI. Mitäs tuo sitten on? Koneita ja koneenosia!\n\nJOUKO. Niin juuri: kivääreitä ja patruunoita.\n\nANTTI. Ähä!\n\nJOUKO. Ja nyt on pantava toimeksi. Neljä hevosta (katsoo kelloaan)\nehdin saada kyllä koolle ja lähettää ne matkaan.\n\nANTTI. Ja kauroja on aitassa.\n\nJOUKO (naurahtaen). Ne tarkoittavat tien varmistamista.\n\nANTTI. Kas. Mutta onkohan ilmoitus aivan varma?\n\nJOUKO. Ehdottomasti.\n\nANTTI. Tuntuu mieli todellakin keventyneen, niin ihmeellistä kuin se\nonkin. Ja aseet, aseet sen tekevät. En olisi uskonut, että minun\nelinpäivinäni miehet ja naiset ja lapset ikävöiden ja tuskaillen aseita\nodottelisivat, aseita henkensä ja maansa vapauden suojaamiseksi.\n\nJOUKO. Mutta ihanaa on, että niitä vihdoinkin saadaan. Tiedä, että\ntäälläkin on miestä niitä käyttelemään. Ja tulisipa vielä Väinö veli!\n\nANTTI. Niin, missä matkannee poika, joka lähti vieraille maille\nsotaoppia saamaan.\n\nINKERI (tulee sisään peräovesta). Iltaa! (Pysähtyen.) Näytätte niin\nihmeellisiltä! Onko jotakin tapahtunut?\n\nJOUKO (kumartuu hänen puoleensa, puoleksi kuiskaten). Saamme kohta --\naseita.\n\nINKERI (säpsähtäen ja riemastuen). Ah! Todellako?\n\nJOUKO (vakavasti). Kyllä. Mutta -- hiljaa!\n\nINKERI (ylpeästi). Tiedän ja täytyyhän jääkärin siskon tietää.\n\nJOUKO (lepytellen). No, no, en minä pahaa tarkoittanut.\n\nINKERI (kääntyen Antin puoleen). On meillä nyt ainakin tämän kylän\nsuojeluskunnalle riittävästi kaikkia varusteita. Emme me naiset ole\njouten olleet.\n\nANTTI (raskaasti, nyökäten). Hyvä, se on hyvä, sillä ei tiedä, milloin\nniitä tarvitaan. Ehkä jo tänä iltana.\n\nINKERI (vavahtaen). Tänä iltana?\n\nJOUKO (juhlallisesti). Niin, ehkä jo tänä iltana. (Sävyä muuttaen.)\nMinä lähden nyt. Isä, jos joku tulee kysymään, pyydä odottamaan. En\nviivy kauan. Ja Inkeri, pidäppä huolta, että illaksi varataan vähän\nenemmän ruokaa. Sitä ehkä tarvitaan.\n\nSANTERI (tulee peräovesta). Hyvää iltaa!\n\nANTTI. Samoin, samoin!\n\n    (Inkeri yrittää poistua vasemmalle.)\n\nSANTERI (imelähkösti). No minnes Inkeri neidillä on niin kiire?\n\nINKERI (kylmästi). Asioille.\n\n    (Poistuu vasemmalle.)\n\nJOUKO. Jaha, herra Vatanen, ilmoitan teille nyt, että teidän on oltava\nhälyytysvalmiina viimeistään kello kahdeksan tänä iltana.\n\nSANTERI (pelästyen). Mutta miksi?\n\nJOUKO. Se on salaisuus, niinkuin ilmoituksenikin. Te olette luvannut\ntotella.\n\nSANTERI (änkyttäen). Alkaako sitten... sitten... tänä iltana...\niltana... jotakin?\n\nJOUKO. Mahdollisesti.\n\nSANTERI. Siinä... siinä tapauksessa minun täytyy erota\nsuojeluskunnasta. Minulla ei ole aikaa.\n\nANTTI. Erota suojeluskunnasta?\n\nJOUKO. Eikö aikaa! Kyllä sitten aikaa riittää, kunhan Konsta Häkäsen\nkäsiin joudutte.\n\nSANTERI (iskee silmää viekkaasti). Eipä hätää, eipä hätää! Täytyy osata\ntulla toimeen.\n\nJOUKO. Te ette siis tottele määräystä.\n\nSANTERI (ylimielisesti). Älkää te poikaset hullutelko! Minulla ei ole\naikaa.\n\nJOUKO (kääntyy mitään sanomatta ympäri ja poistuu peräovesta).\n\nSANTERI (istuutuu lähelle Anttia, hiljaisesti). Kuulkaapa! Noiden\nhuligaanien kanssa tulee kyllä toimeen, kun vain osaa. (Kuiskaten.)\nPistin tänään Häkäsen Konstalle viisisatasen kouraan, niin olipa tämä\npunakaartilaispäällikkö kohteliasta miestä. Sitä täytyy osata.\n\nANTTI (kylmästi ja karsaasti). Voi olla. Minä olisin ennemmin ostanut\ntuolla viisisatasella aseen. Ajatella, että ryhtyä maksamaan\nhuligaaneille lahjuksia omasta rauhasta ja vapaudesta omassa maassa!\n\nSANTERI. Jaa, hätä keinon keksii.\n\nANTTI. Saisi keksiä paremman.\n\nSANTERI. Mutta mitäpä me niistä. Minulla on nyt omat tuumani. En minä\naio pitkään maksaa Häkäsellekään, ehei. Minä aion livahtaa tieheni.\nTäällä alkaa olla perin turvatonta. Suojeluskuntakin vain ärsyttää\npunaisia.\n\nANTTI. Ärsyttää.\n\nSANTERI. Niinpä niin, mihinkäs ne poikaset muuhun pystyvät. Punaisia on\nniin paljon ja niillä on ryssätkin apunaan, ettei niille mitään mahda.\nPitää olla viisas ja livahtaa ajoissa tiehensä.\n\nANTTI. Minä en sitten ainakaan ole niin viisas.\n\nSANTERI. Oh, eihän ne teille mitään, te olette vanha mies.\n\nANTTI. Jos on mitä tullakseen, niin en luule Konsta Häkäsen rupeavan\npapinkirjoja tutkimaan, omassa kuin on liialtikin tietämistä.\n\nSANTERI. Niin, niin, mutta minä olen nyt muuttanut kaiken omaisuuteni\nrahaksi ja kun saan vielä pari maksua, lähden täältä. Ulkomaille. Eikös\nse ole viisasta? Tapelkoot sitten täällä ja kun on selvä, niin palaan.\n\nANTTI. Sepä nerokasta.\n\nSANTERI (huomaamatta ivaa). Eikö totta. Niin, ja siksi olen ajatellut,\ntehän tunnette minut ja tiedätte minut vakavaksi ja kunnolliseksi\nmieheksi ja omaisuutta minulla on, niin, ja tahtoisin aina olla avulias\nystäviäni kohtaan niin, siksi olen ajatellut kysyä teiltä, ettekö voisi\nantaa Inkerin matkustaa minun mukanani turvaan, niin, nimittäin\ntietysti minun vaimonani, meidäthän voidaan minun matkani takia vihkiä\nheti, niin, enkä minä myötäjäisiksikään vaatisi muuta kuin mitä teillä\nnyt sattuisi olemaan käteistä, ainahan me niistä sovimme, niin, Inkeri\nolisi silloin turvassa, teillä ei olisi täällä mitään hätää, niin, ja\nJouko, niin no, hän on nyt kertakaikkiaan villiintynyt enkä minä\nhänelle mahda mitään...\n\nANTTI (tuskin voiden hillitä kiivastumistaan). Minä... minä...\n\nSIIRI (ovensuussa vasemmalla). Isäntää kysytään keittiössä.\n\nANTTI (lähtee vasemmalle luoden julmistuneen silmäyksen Santeriin).\nHyvä on, tulen.\n\nSANTERI (vilkaisee kuin varkain ympärilleen, ottaa povitaskusta paksun\nlompakon, tarkastaa sitä kiireisesti, pistää takaisin, ottaa sitten\ntoisesta taskusta, sitten kolmannesta ja neljännestä, tutkien niitä\nahnaan saiturin ilmein. Simo on sillä välin tullut hiljaa peräovesta,\nseuraa huvitettuna Santerin puuhia, yskähtää sitten hiljaa, jolloin\nSanteri pelästyneenä pudottaa yhden lompakon lattialle).\n\nSIMO (kumartuu nostamaan ja ojentaa lompakon Santerille). Siinäpä\npullea porsas. Ehtoota muuten! Oletteko Vatanen?\n\nSANTERI (hämmentyneenä ja pelästyneenä). Olen... olen... olenpa\nniinkin, Vatanen minä olen. Kukapas te olette ja mitä... mitä... mitä\nteillä on asiaa?\n\nSIMO (ojentaa Santerille metallirahan). Kaksitoista.\n\nSANTERI (ällistyneenä). Kaksitoista!\n\nSIMO. Selvä on siis.\n\nSANTERI. Kukapa... kukapa te olette?\n\nSIMO (huolettomasti). Jos ei koiraa karvoihin katsota, niin olenpa\nluutnantti Hänen Majesteettinsa Preussin kuninkaan 27:nnessä\njääkäripataljoonassa, komennettuna erikoisissa tehtävissä Suomeen.\nMuuten, terveisiä Väinöltä. Zuugfyyrerinä se poika häärii ja onpa\nhänestä paisunut karski sotaherra.\n\nSANTERI (on noussut pystyyn, pelästyksestä suunniltaan, sopertaen).\nOletteko... oletteko te jääkäri!\n\nSIMO. Tietysti. (Veitikkamaisesti.) Tai oikeastaan jääkäriupseeri.\n\nSANTERI. Taivas! Minua onnetonta!\n\n    (Yrittää rynnätä peräovelle. Simo tarttuu häneen lujasti kiinni.)\n\nSIMO. Minne nyt? Mikäs teille tuli?\n\nSANTERI (sopertelee nopeasti, katkonaisesti). Nuori mies... paetkaa...\nmenkää pois... kylässä on punakaartilaisia... on venäläistä\nsotaväkeä... jos ne saavat tietää, että täällä on jääkäri, niin pää\npois... niin, sekä teiltä että minulta, minulta, joka olen\nrauhaarakastava kansalainen... ja joka olen nyt tahtomatta joutunut\ntekemisiin valtakunnan vihollisen kanssa...\n\nSIMO (tuimasti). Valtakunnan vihollisen? Minkä valtakunnan?\n\nSANTERI. Niin, Venäjän valtakunnan ja Suomen... Laskekaa irti,\nkuulitteko, minä en ilmianna teitä, jos lupaatte, ettette minusta\nmitään puhu... Mutta pian, pian.\n\nSIMO (päättävästi). Ehei. Tästä on otettava selvä. (Vetää Santerin\netualalle ja ravistaa häntä kädestä.) Kuulkaapa, oletteko te todella\nVäinö Vatasen isä?\n\nSANTERI. En, en, luojankiitos!\n\nSIMO. Totisesti luojankiitos. (Tiukemmin.) Mutta mikä Vatanen te sitten\nolette?\n\nSANTERI. Muuten vain Vatanen, Santeri Vatanen.\n\nSIMO. Lempo soi! Antti Vatastahan minun täytyi kysyä! Mitäs sukua te\nhänelle olette?\n\nSANTERI. En mitään, en mitään, luojankiitos!\n\nSIMO. Totisesti luojankiitos! Eihän Väinöllä voisi tuollainen isä tai\nsukulainen ollakaan. Mutta mikäs te loppujenkin lopuksi olette ja mitä\nte täällä teette?\n\nSANTERI. Minä olen vain rauhallinen...\n\nSIMO. Ja raukkamainen...\n\nSANTERI. ... kansalainen ja tulin... tulin... tänne kosimaan...\n\nSIMO (päästää Santerin käden irti, mutta asettuu hänen ja oven väliin).\nNo toivottavasti saatte rukkaset!\n\nANTTI (tulee sisään vasemmalta). Varmasti. Tuollaiselle miehelle, joka\nei ajattele muuta kuin omaa mukavuuttaan ja turvallisuuttaan,\nsellaiselle miehelle ei Inkerini mene. Sen hän pyysi minun\nilmoittamaan. Ja Santeri Vataselle ei ikinä. Joten olkaa hyvä ja\nlähtekää. (Ikäänkuin vasta huomaten Simon.) Kukas... mitä...?\n\nSIMO (ottaa hölmistyneen Santerin kädestä äsken antamansa rahan ja\nojentaa sen Antille). Kaksitoista.\n\nANTTI (silmäilee rahaa). Oikein. Tervetuloa.\n\n    (Pusertavat kättä.)\n\nSIMO. Terveisiä Väinöltä.\n\nANTTI (ilahtuen). Kiitoksia, kiitoksia! Missäs...?\n\nSIMO. Libauhun jäi lähtiessäni. Senjälkeen en tiedä. Hyvin jaksoi.\nMutta isäntä, mitä teemme tälle kaimallenne, joka ei totisesti tuota\nkunniaa nimellenne? Hän tietää minun olevan jääkärin.\n\nANTTI (halveksivasti). Se raukka pelkää omaa varjoaankin. Ei se uskalla\najatellakaan kuin yksinään ja pimeässä. Ja sitäpaitsi (kääntyy Santerin\npuoleen ja puhuu painokkaasti) on hänen pidettävä huoli siitä, että\npääsee ajoissa lähtemään turvaan, kun omaisuuskin on rahaksi muutettu.\n\nSIMO. Ja pistetty lompakkoon.\n\nANTTI. Ulos nyt!\n\nSANTERI. Minä menen, minä menen... tämä on hirveä väärinkäsitys...\n\n    (Poistuu kiireisesti peräovesta, missä on törmäämäisillään\n    yhteen Katajan kanssa.)\n\nKATAJA (silmäten poistuvan jälkeen). Sillähän oli kiire kuin apupapilla\npiispan pitoihin. (Kääntyy päin.) Kas päivää, isäntä!\n\n    (Menee ojentamaan kättä.)\n\nANTTI. Kuka... mikä... te...?\n\nKATAJA (nauraen leveästi). Hehheh, eiköstä isäntä enää tunnekaan.\nImmanuel Katajahan minä olen.\n\nANTTI (huudahtaen). Manuko?\n\nKATAJA. Sama mies, monta vuotta tässäkin talossa isäntärenkinä\npalvellut.\n\nANTTI. Ja mistäs sinä?\n\nKATAJA (viittaa Simoon). Samoilta mailta.\n\nANTTI. Oletko sinäkin jääkäri?\n\nKATAJA. Samaanhan se veti kuin Väinönkin.\n\nANTTI (lämpimästi). Tervetuloa, tervetuloa! Kovasti olet muuttunut.\n\nKATAJA. Niinpä taitaa olla. Mutta muuten ollaan sama Manu eikä olla\nylpistyttykään, vaikka ollaankin saatu oikein keisarillista opetusta\nmiten ryssiä vastaan on tapeltava.\n\nINKERI (tulee vasemmalta). Isä...\n\n    (Huomaa vieraat ja pysähtyy.)\n\nANTTI. Tule vain! Tunnetko?\n\nINKERI (katsahtaa ensin Simoon ja sitten Katajaan). Manu!\n\nKATAJA (ilahtuen). Kappas vain, nuoret silmät ne näkee paremmin ja\nInkeri neiti tunsi heti. Ehtoota!\n\n    (Kättelevät. Inkeri lähestyy Simoa.)\n\nSIMO (kumartaa kohteliaasti). Penttinen... hm... terveisiä Väinöltä...\n\nINKERI (ojentaa verkkaan kätensä). Oletteko... oletteko te...?\n\nANTTI. Ovat kyllä, jääkäreitä ovat molemmat!\n\nINKERI (iloisesti). Tervetuloa, tervetuloa!\n\nSIIRI (näyttäytyy ovessa). Inkeri neiti!\n\nKATAJA. Siiri!\n\nSIIRI (tuijottaa hetken häneen, lyö kätensä yhteen). Taivas! Manu!\n\nKATAJA (tyytyväisenä). Vaimoväki se näkyy Manun tuntevan vuosienkin\njälkeen. (Menee kättelemään Siiriä. Kääntyy Anttiin.) Isäntä, kuulkaas,\nasia on niin, kun halki puhutaan, jotta tämä poika kaipaa ankarasti\nsyömistä. Ne saksmannit on koko petoja tappelemaan, mutta niillä on\nkamalan huono ruokahalu. Ei niitten ripelloksilla sellainen mies\npärjää, joka on istunut Vatalan pöydässä isäntärenkinä.\n\nKAIKKI (nauravat).\n\nANTTI. Totta kai Manun on illallinen saatava. Siiri taitaakin olla\npuuhissa parhaillaan.\n\nSIIRI. Kohta joutuu.\n\n    (Poistuu vasemmalle.)\n\nKATAJA. Ja minä lähden oortnunkia pitämään.\n\n(Poistuu silmää iskien vasemmalle.)\n\nJOUKO (tulee perältä). Iltaa!\n\n    (Pysähtyy ja katsoo Simoon.)\n\nANTTI. Tässä on poikani Jouko, Väinön veli, herra Penttinen. Jouko,\ntässä on Väinön tovereita, herra Penttinen.\n\nJOUKO (riemastuen). Jääkäri?\n\nSIMO (hymyillen). Kyllä, kyllä, mutta ei niin kovaan. Niin, olen\njääkäriluutnantti Penttinen ja saavuin tänne yhdessä jääkäri Katajan\nkanssa määrätyissä tehtävissä.\n\nJOUKO. Immanuel Katajanko?\n\nSIMO. Juuri niin, vaikka en tiennytkään, että hän on aikaisemmin ollut\ntalossanne. Se veijari ei virkkanut halaistua sanaakaan.\n\nJOUKO. Tervetuloa. (Kättelevät.) Minut... minut on valittu tämän\nkyläkunnan suojeluskunnan päälliköksi. Vahvuutemme on noin sata miestä.\nOdotamme juuri aseita, joitten pitäisi saapua tänä iltana, ja tarkempia\nmääräyksiä.\n\nSIMO. Hyvä. Onko aseitten kuljetus turvattu?\n\nJOUKO. Niin hyvin kuin on voitu.\n\nSIMO. Hyvä. Tarkemmat määräykset saatte minulta. Jos aseet saapuvat\ntänä iltana, aloitamme ensi yönä.\n\nINKERI. Ensiyönä?\n\nANTTI (verkkaan). Niin, niin.\n\nJOUKO (riemastuen). Vihdoinkin. Oh, herra luutnantti, te ette käsitä,\nmiltä tämä odotus on tuntunut, päivästä päivään ja viikosta viikkoon,\nkun aseet eivät ole saapuneet. Olen nähnyt miehisten miesten silmistä\nkyyneleen pusertuvan, voimattomasta kiukusta ja raivosta. Nyt nyt on\nkaikki hyvin. Saamme aseita ja meillä on johtaja, niin, jääkäri.\n\nSIMO (pakotetun tylysti). Älkää liioitelko. Aines on hyvää, jota\njoudumme johtamaan, sen olen nähnyt. Vaikka työmme onkin vaikea, sillä\nen kuvitellut matkaan lähtiessäni, että saamme taistella omia\nkansalaisiamme vastaan, jotka ovat yhtyneet periviholliseemme. Mutta\nyhtäkaikki: joka ei ole puolellamme, on meitä vastaan.\n\nANTTI. Amen.\n\nINKERI (arasti). Ehkä herra luutnantti haluaa hiukan siistiytyä. Minä\nlähden laittamaan hiukan huonetta.\n\n    (Poistuu nopeasti oikealle. On alkanut hämärtää ja\n    Antti sytyttää tulet.)\n\nSIMO (poistuvan Inkerin jälkeen). Kiitos, kiitos. (Kääntyy sitten\nJoukoon päin.) Paljonko meillä on vihollisia täällä kylässä?\n\nJOUKO. Punaisia noin parisataa. Niillä ei tosin kaikilla ole aseita,\nmutta voivat niitä saada milloin hyvänsä ryssiltä.\n\nSIMO (synkästi). Ja ryssiä?\n\nJOUKO. Neljäkymmentä miestä ja yksi upseeri.\n\nSIMO. Minkälainen?\n\nJOUKO. Reservikapteeni, nahjus, pelkuri ja suuri lurjus ja juoppo, joka\nkuin pilkalla kantaa nimeä Gerojeff -- Sankarinen. On muuten\nmaanvaivana tässä talossa. (Kuin anteeksipyytäen.) Katsokaas, hän\nvapautti tässä kerran, jonkunlaisessa humalaisessa ritarillisuuden\npuuskassa, sisareni punakaartilaisten käsistä, jotka tahtoivat viedä\nhänet kuulusteltavaksi, ja senjälkeen hän on esiintynyt kuin mikäkin\nhengenpelastaja ja mahtaillut täällä. Ivaa se ei pysty käsittämään ja\nväkivalta ei toistaiseksi ole ollut paikallaan.\n\nSIMO. Donnerwetter! Siis kaksisataa punaista ja neljäkymmentä ryssää.\nNo, niistä selvitään.\n\nINKERI (tulee oikealta). Huone olisi valmiina.\n\nSIMO (kumartaa). Suuret kiitokset. Niin, ehkä hiukan siistiydyn. Mutta\nhaluaisin vielä neuvotella eikä aikaa ole hukattavissa.\n\nANTTI. Lähtekäämme siis Joukon kamariin.\n\n    (Poistuvat oikealle.)\n\nINKERI. Mutta muistakaa, että päivällinen joutuu kohta.\n\n    (Poistuu vasemmalle.)\n\nSIMO (ovella, nauraen). Kyllä Immanuel Kataja siitä tekee asianmukaisen\nilmoituksen, olkaa huoletta.\n\n    (Näyttämö on hetkisen tyhjä. Sitten näyttäytyy peräalalla\n    Gerojeff. Hän kulkee ensin vasemmalle ovelle, haistellen\n    ilmaa tyytyväisenä, sitten oikealle, kuunnellen. On humalassa,\n    mutta koettaa vaikuttaa selvältä. Kulkee sitten hiljaa\n    jahkaillen vasemmalle astiakaapin luo ja ottaa kaapista\n    ryyppypikarin. Häntä hytisyttää vilu.)\n\nGEROJEFF (itsekseen). Holodno... holodno... prrr! (Istuutuu varovasti\ntuolille keskipöydän ääreen vasemmalle.) Tshort! (Kaivaa ulkotaskusta\npullon, katsoo sitä ja huomaa sen tyhjäksi.) Kaputt! (Pistää pullon\ntakaisin ja kaivaa toisesta taskusta.) Myöskin kaputt! Tshort, tshort!\n(Kaivaa povitaskustaan, silmää pulloa ja ilme kirkastuu.) Vot, ahaa!\n(Etsii taskustaan korkkiruuvin, avaa pullon, kaataa pikariin, ristii\nsen ja ryyppää. Toistaa tempun useamman kerran.) Ah, vot hjuva!\n(Nyökyttelee ja mutisee itsekseen. Sitten ääneen.) Rintama -- kaputt...\narmeija -- kaputt... tsaari -- kaputt (Tarkastelee itseään.) Ivan\nVasiljevitsh Gerojeff -- kaputt (Katsoo pulloa valoa vasten, lopullisen\nsurullisesti.) Ja pullo kohta kaputt. (Ryyppää, nojaa pään käsiinsä ja\nlaulaa haikeasti juopuneella äänellä joko seuraavaa tai jotakin muuta\nyleisesti tunnettua renkutusta.)\n\n    Volga, Volga, matj radnaaja,\n    Volga russkajaa rjekaa,\n    nje vidaala ty padarka\n    at danskoova kaazakaa.\n\n        (Ryyppää ja aloittaa äkkiä repäisevästi):\n\n    Jeehal na jarmarkku uuharj kupets,\n    uuharj kupets, udaloi maladets.\n\nSIMO (ja Antti sekä Jouko ryntäävät oikealta). No mutta perhana!\n(Kääntyen Antin puoleen.) Tuoko Iivana se on?\n\nANTTI. Se.\n\nGEROJEFF (tekee yrityksen nousta, mutta ei nousekaan, leveästi).\nStrasvyitte!\n\nANTTI (kylmästi). Iltaa. Mitäs kapteenille kuuluu?\n\nGEROJEFF (salaperäisesti). Paljon, paljon, hjuvin paljon. Mutta\nsoromnoo. Isäntä, ryyppy! Hjuva vodka, viimeinen pullo!\n\nANTTI (torjuen). Ei kiitos, minulla ei ole aikaa. Mutta mitäs asioita\nkapteenilla on?\n\nGEROJEFF (viitaten kädellään). Paljon on, hjuvin paljon. Ei kiire.\nJutellaan päivällisen aikana. Vot, sieltä tulee hjuva haju!\n(Viittaa vasenta ovea kohti.) Sitten vot herra Häkenen... vot\npunakaartilaiset... minä tiedä paljon, hjuvin paljon... aseet... Heh!\n\n    (Ryyppää.)\n\nSIMO (hiljemmin Antille). Antakaapa tämä porsas minun kerittäväkseni ja\njatkakaa te valmistuksia.\n\nANTTI. Hyvä on. Mutta älkää intoutuko.\n\nINKERI (tulee vasemmalta). Joko päivällinen voidaan tarjota? Se on\nkohta valmis?\n\nGEROJEFF (kompuroi pystyyn ja kumartaa liioitellusti). Oh, madmazell\nSIMO. Tiedän.\n\nInkeri, strastvyitte!\n\nANTTI. Ei, ei vielä.\n\n    (Inkeri, Antti ja Jouko poistuvat vasemmalle.)\n\nGEROJEFF. Minnes kiire, galuubushka!\n\n    (Istuutuu.)\n\nSIMO (tulee viereen). Strastvyitte!\n\nGEROJEFF (iloisesti). Vot, ahaa! Ryyppy! Vot tuolla! (Osoittaa\nastiakaappia.)\n\nSIMO (hakee pikarin itselleen, johon Gerojeff kaataa). Skool!\n\nGEROJEFF (riemastuneena). Skool, skool. (Tankaten.) Min skål, din skål,\nalla vackra flickors skål! (Ryyppäävät.) A vot kuka olette?\n\nSIMO. Metsänhoitaja.\n\nGEROJEFF. Vot, vot. Jummarta. Sivistynyt... intelligentsija?\n\nSIMO. Totta hitossa.\n\nGEROJEFF. Olla hjuva. Mine en ryyppää muu kuin intelligentsijan kanssa.\n\nSIMO (myrkyllisestä). Siltä näyttää. (Ryyppäävät.) Kuinkas kapteeni nyt\nviihtyy?\n\nGEROJEFF. Ei olla hjuva, ei. Sotamiehet... kaikki bolshevikki... ei\ntehdä smirna, ei kunnia... minu olla kuin koira...\n\nSIMO (kaksimielisesti). Se ei ole ihme.\n\nGEROJEFF. Ei, mut se olla, että minu olla hengissä. Skool!\n\n    (Ryyppäävät.)\n\nSIMO (huolettomasti). No mitä ne sotilaat nyt tekevät?\n\nGEROJEFF (salaperäisesti). A vot, saamas kuulla, että tänne tulemas\ngermanski spioon, saksalainen jegari... da aseita... Vot meina otta\njegari ja aseet... Da, da .. Konsta Hekenen...\n\n    (Pysähtyy äkkiä, ikäänkuin muistaen.)\n\nSIMO (jännittyneenä ja kärsimättömästi). No, ja sitten?\n\nGEROJEFF (röyhkeästi.) Nitshevoo. Ei juhtikas mitään. (Miettii, sitten\näkkiä.) Minä tahtomas rahaa! (Samassa tulee Antti vasemmalta ja jää\novelle.) Daa, minä tahtomas rahaa, paljon rahaa. Vodka maksaa rahaa ja\nminä tahdo vodka.\n\nSIMO (vilkaisee Anttiin, joka nyökäyttää päätään, liikemiesmäisesti).\nKuinka paljon rahaa?\n\nGEROJEFF. Paljon. (Miettii.) Neljätuhatta... ei, viisituhatta markkaa.\n\nSIMO (kylmästi). Liian paljon.\n\n    (Ei ole näkevinään Antin viittausta, joka kehoittaa myöntymään.)\n\nGEROJEFF. Ei voi halvemmalla. Paljon asiaa, hjuva asia.\n\nSIMO (miettii ja kävelee edestakaisin.) Kolmetuhatta.\n\nGEROJEFF. Liian vähän.\n\nKATAJA (tulee vasemmalta ja huutaa jo ennen näyttämölle astumistaan).\nLuutnantti, luutnantti! Päivälliseksi saadaan sellainen paisti, että...\n(Pysähtyy hölmistyneenä nähdessään Gerojeffin). Ryssä, perhana!\n\nSIMO (päättävästi). Aasi. Ei auta. (Vetäisee takataskustaan pistoolin\nja ojentaa sen kohti Gerojeffia.) Kädet ylös!\n\nGEROJEFF (joka on juuri ollut ryyppyä kaatamassa, nostaa pelästyneenä\nkätensä ylös, toisessa kädessä pullo, toisessa pikari). Löjtnant...\nLöjtnant... ah vot, germanski jegar... vot, vot..! Pamilui!\n\nSIMO (käskevästi). Kataja, tutki taskut!\n\nKATAJA. Käskystä. (Tutkii taskut ja vetää pullon toisensa jälkeen\npöydälle.) Siinä on koko arsenaali ja suuri se onkin. Ja makkaraveitsi\nmyös! (Ottaa Gerojeffin sapelin.) Muuta ei ole.\n\nSIMO. Hyvä. Ja nyt, kapteeni Gerojeff, mitä te tiedätte? En maksa\nmitään, mutta tahdon tietää.\n\nGEROJEFF (varsin peloissaan ja humalassa). Kerron, kerron, kaikki\nkerron... vot hjuva... Hekenen tietämäs, että tänne tullut (kaataa\nvapisevin käsin itselleen ryypyn ja juo sen nopeasti) että tänne tullut\nsaksalainen jegari... ja että vintofki, kiväärit tulossa Lahtelan\nkautta... Lähettämäs joukon Lahtelaan ja ottamas aseet... Ja sotamiehet\nmenemäs myös.... Ja sitten illalla tulemas tänne ja konfiskirovat.\ntakavarikoimas kaikki ja vangitsemas ja ampumas...\n\nSIMO. Siinäkö kaikki? Ja kaikki totta?\n\nGEROJEFF (vetää kädellään kaulaansa ja ristii sitten itsensä). A vaikka\nkaula leikkamas. Totta, totta.\n\nSIMO. Tekisikin mieli leikata kaulasi. (Kääntyen Anttiin päin.) Mitähän\nme tälle lurjukselle teemme? Onko teillä jotakin sopivaa komeroa? Ja\nkuka sitä vahtisi? Illalla näyttää rymy alkavan, ties kuinkakin pian.\n\nANTTI. Keittiön yhteydessä on sopiva komero ja Siiri,\npalvelijattaremme, kyllä hoitelee tämän miekkosen. Onhan se niin\npehmeäkin, ettei ainakaan muutamaan tuntiin siitä ole mitään vaaraa.\n\nSIMO. Hyvä. Kataja, saata tämä ukkeli keittiöön ja hoida se komeroon.\nJa etsi Jouko ja tulkaa tänne molemmat.\n\nKATAJA. Käskystä.\n\n    (Vie vastustelemattoman Gerojeffin vasemmalle.)\n\nSIMO (äkkiä). Seis! Kapteeni, mistä Häkänen sai nämä tietonsa?\n\nGEROJEFF. Se näkemäs jonkun tulla tänne ja sitten tapaamas se rikkaan\nVatasen ja lupaamas ampua ja se kertomas kaikki siitä jegarista.\n\nANTTI (katkerasti). Se roisto!\n\nSIMO. Entä mistä sai tiedon aseista.\n\nGEROJEFF. Ei tiedä, ei tiedä.\n\nSIMO. Hyvä. Saatte mennä. (Kataja ja Gerojeff poistuvat vasemmalle.)\nNyt on hyvät neuvot kalliita ja nopeat toimet välttämättömiä. Ne\naikovat yllättää meidät viime hetkellä. Ellei tuota ryssää humala olisi\ntänne ohjannut, niin olisimmepa melko varmasti kiikissä.\n\nANTTI. Niin, ja hetkellä, jolloin ahdistus on juuri laukeamaisillaan.\nEi, se ei saa tapahtua.\n\nJOUKO (tulee Katajan kanssa vasemmalta). Nythän on piru irti.\n\nSIMO (sotilaallisesti). Kataja, tunnet seudun?\n\nKATAJA. Kyllä.\n\nSIMO. Nouset heti suksille, painut Lahtelaan ennen punaisia,\nvaroitat miehiä ja tuot aseet sivutietä pitkin. Ja otat mukaasi tänne\nkaikki, jotka saat. Miehille jaetaan aseet. Tulkaa kylään\ntaistelujärjestyksessä. Onko selvä?\n\nKATAJA. Selvä. (Koomillisen onnettomasti.) Ja kun päivällinen olisi\njuuri ollut valmiina.\n\nSIMO. No, pieni hiihto lisää ruokahalua.\n\nKATAJA. Sitä olisi jo muillekin antaa, kun olisi ruokaa.\n\n    (Poistuu nopeasti perältä.)\n\nSIMO. Ja te, isäntä, ja te Jouko, teidän on mentävä kylälle miehiänne\nvaroittamaan. Poistukoot kotoaan ja kokoontukoot täysissä varusteissa\ntänne. (Levittää kartan pöydälle.) Tunnussana on: Tänä-yönä. Kun olette\nhälyyttäneet, tulkaa ilmoittamaan minulle. Minun täytyy odottaa täällä,\nsillä minulle pitäisi vielä saapua puhelinilmoituksen. Onko selvä?\n\nANTTI ja JOUKO. Selvä.\n\n    (Poistuvat perältä.)\n\nINKERI (tulee vasemmalta). Ah, tiedän kaikki. Onnistummeko?\n\nSIMO (vakavasti). Kyllä, sillä me emme saa epäonnistua.\n\nINKERI. Tänä yönäkö alkaa?\n\nSIMO. Tänä yönä.\n\nINKERI. Ah!\n\nSIMO (miltei hellästi). Pelkäättekö?\n\nINKERI (tulisesti). En, en, vaan odotan hetkeä, jolloin loppuu tämä\naika, jolloin meidän on täytynyt pelätä omassa maassamme, pakoilla\nomilla vaaroillamme.\n\nSIMO. Oikein, oikein. (Puristavat toistensa kättä.) Minun täytyy nyt\nhiukan puuhata tuolla tavaroitteni parissa. Jos puhelin soi, kutsukaa\nminut heti!\n\nINKERI. Kyllä.\n\n    (Simo poistuu oikealle. Inkeri sammuttaa kattovalaistuksen,\n    niin että vain oikealla, kirjoituspöydällä oleva lamppu jää\n    palamaan ja huone tulee puolipimeäksi. Ottaa käsityön\n    pöydältä ja istuutuu puolittain varjoon, puolittain valoon.\n    Laulaa hiljaa ja uneksien jostakin vienosta kansanlaulusta\n    pari säkeistöä.)\n\nSIMO (on tullut sisään toisen säkeistön alussa ja jäänyt seisomaan\novelle. Tulee etualalle). Kiitos, noin kaunista en ole pitkään aikaan\nkuullut.\n\nINKERI (kuin havahtuen). Tekö! Kertokaa... kertokaa, minkälaista oli\nsiellä alhaalla.\n\nSIMO (matalasti): Pitkät ja raskaat ovat vuodet vieraalla maalla.\nMiehen ne jokaisesta tekivät, kenessä oli miehen ainesta. Ja miehiä nyt\ntarvitaan.\n\nINKERI. Ja Väinö?\n\nSIMO (vakaumuksella). Parhaimpia. Murtumaton mieli, taittumaton tahto\nja joka päivä uusi usko varmaan voittoon.\n\nINKERI. Voitammeko? Uskotteko?\n\nSIMO. Meidän täytyy uskoa, meidän täytyy voittaa ja me voitamme.\n\nINKERI (nousten, haltioituneesti). Niin, kun muistan Väinön, kun näen\nteidät, kun katson Manua, silloin näen, silloin aavistan, silloin\nuskon, että voitto on meidän.\n\nSIMO. Älkää katsoko meihin, katsokaa isäänne, kohta vanhusta, mikä\nmieli hänessä hehkuu, katsokaa veljeänne Joukoa, tuota, joka on tuskin\nmuuta kuin poikanen, mutta miehen mitan ja tuimankin toimen täyttävä,\nja katsokaa niitä miehiä ja nuorukaisia, jotka eivät sodasta tiedä,\nmutta ovat siihen valmiit. Ilo on niitä johtaa ja niiden avulla ja\nkanssa voittaa.\n\nINKERI. Niin, niin, terveitä on vielä paljon. Ja kun saavutamme voiton,\nniin sitten...\n\nSIMO. Niin, sitten... (Muuttaa sävyä arkisemmaksi.) Otetaanko minut\nsitten yhtä avosylin vastaan, kun tulen muustakin kuin sodasta\npuhumaan.\n\nINKERI (hiljaa). Otetaan... aina.\n\n    (Puhelin soi.)\n\nSIMO (hypähtäen sen ääreen ja ottaen torven.) Halloo, Vatalassa... Jaa,\nmorjesta Manta... (Nauraa kovasti.) Ei, ei auta itku markkinoilla eikä\nsuru maailmanturulla. Ilo se vain elättelee. Jaha, jaha (kirjoittaa\nlörpöttelynsä lomassa paperille.) Heipparalla! Joo, hevonen ol' musta\nkuin tiikerikissa. Hesputei. (Ripustaa torven paikalleen. Hiukan\njuhlallisesti.) Sain ilmoituksen ja käskyn.. Tänä-yönä!\n\nINKERI (nousten). Vihdoinkin! (Ulkoa kuuluu melua jostakin kauempaa,\nsitten pari heikohkoa laukausta. Sekä Inkeri että Simo jäävät\npaikoilleen, kuunnellen jännittyneinä. Ovi kolahtaa perällä ja hetken\nkuluttua syöksähtävät Antti ja Jouko näyttämölle. Jouko sulkee oven\nkiireesti.)\n\nANTTI (huohottaen). Luutnantti... pian... nopeasti... pois...\npaetkaa... teitä ei saa pidättää... ja Jouko myös... heti...\n\nSIMO (muuttuen kylmäksi ja rauhalliseksi). Mitä on tapahtunut?\n\nANTTI (vieläkin hengästyneenä). Punaiset... ja osa ryssiä... on tulossa\ntänne pitämään kotitarkastusta. Ne vangitsevat teidät, jos tapaavat.\n\nINKERI. Voi, paetkaa... perääntykää! Johtaja ei saa joutua kiinni.\n\nJOUKO. Niin, ehkä on niin parempi. Sain miehet hälyytetyiksi. He\nkokoontuvat määrättyyn paikkaan ja ottavat yhteyden jääkäri Katajan ja\nhänen joukkonsa kanssa, kun nämä saapuvat. Mutta pian! Konsta Häkänen\non tulossa tänne. Mutta takateitse ehkä ehdimme livahtaa...\n\n    (Kuuluu ankaraa melua takaa ja huutoja: Avatkaa tai\n    ammutaan! Vastarinta on turha! Talo on saarrettu!)\n\nANTTI (ryntää kirjoituspöydän luo ja sammuttaa lampun sekä tempaa\nikkunaverhon syrjään. Kalpea kuunvalo tunkeutuu huoneeseen. Miehet\ntähystävät ikkunasta.) Totta, totta, talo on saarrettu.\n\nSIMO (seisoo miettien, sitten päättävästi). Pääsisimme ehkä läpi, mutta\njoukkoon yhtyminen voisi olla kovin vaikeaa. Punaiset näkevät aukealla\nmaalla pitkälti. Ei hätää vielä. Kataja ei jätä meitä kauaksi pulaan.\nPääasia on voittaa aikaa. Meille tulee kyllä apua. Avatkaa ovi.\n\n    (Melu oven takana on koko ajan jatkunut ja osittain kiihtynyt.)\n\nANTTI (sytyttää kattovalaistuksen ja menee verkkaan ovelle). Kuka\nsiellä?\n\nKONSTA. Minä, Konsta Häkänen ja järjestyskaarti.\n\nANTTI. Vai sinäkö lurjus siellä olet. Ei ole minulla sinulle asiaa enkä\njärjestyskaartiakaan kaipaa.\n\nKONSTA. Ovi auki tai paukkuu.\n\nANTTI. Tule sitten.\n\n    (Avaa oven. Konsta ja joukko punakaartilaisia hyökkää sisään,\n    Konstalla sapeli vyöllä ja kädessä pistooli, muilla kiväärit\n    pistimineen, kaikilla punaiset nauhat hatuissa ja käsivarsissa.)\n\nKONSTA (ojentaen pistooliaan). Kädet ylös! (Kukaan ei liikahda.) Jaha,\nvai tässä on nyt se lahtarien pesä.\n\nANTTI (tuimasti). Millä valtuudella te tunkeudutte rauhallisen ihmisen\nasuntoon?\n\nKONSTA (ojentaa pistoolin aivan Antin kasvojen eteen). Tässä on mun\nvaltakirjani! Kelpaako? (Punakaartilaiset rähähtävät nauramaan, Jouko\non hyökkäämäisillään väliin, mutta Antti tyynnyttää hänet. Konsta\nkääntyy Simon puoleen ja sitten Anttiin, osoittaen tälle Simoa.) Kukas\ntuo on?\n\nSIMO (rehentelevästi, sakilaismaisesti). Kysy mieheltä itseltään.\n\nKONSTA (ärjäisten). Sinutteletko sinä minua?\n\nSIMO (rauhallisesti). Herrojahan vain teititellään eikähän sinussa ole\nherraa muuta kuin kovat kaulassa ja ties mitkä housuissa.\n\nKONSTA. Mikä on nimes?\n\nSIMO (istuutuu pöydän kulmalle). Kun ma olin pikkunen poika, lähetti\nmammani mun kerran ulos ja sanoi, että niistä nenäs ja muista nimes.\nMutta minäpä poika niistin nimeni ja muistin nenäni. Enkä siitä pitäen\nnimeäni tiedä.\n\nKONSTA. Älä koiraile.\n\nSIMO. Enhän toki. Niinkuin pyöräilemiseen tarvitaan pyörä, niin\ntarvitaan koirailemiseenkin koira. Eikä minulla ole sellaistakaan\npiskiä, joka viitsisi edes sinua haukkua.\n\nKONSTA (uhaten aseellaan). Kyllä nuo konstit tiedetään.\n\nSIMO. Tottahan Konsta konstit tietää.\n\nKONSTA. Saatana! Miehet, menkää ja tutkikaa talo ja takavarikoikaa\naseet ja muut epäilyttävät esineet. (Kaksi punakaartilaista menee ensin\noikealle ja tulevat sitten hetken kuluttua takaisin ja menevät\nvasemmalle. Toiset kaksi seisovat peräoven luona.) Kyllä tiedetään.\n(Kuiskaa toiselle punakaartilaiselle, tämä livahtaa ovesta ja palaa\nhetken kuluttua takaisin mukanaan Santeri, joka on pelästyksissään ja\nkauhuissaan.) Noh! Hei, Vatasen Santeri, tunnetko tuota miestä?\n(Osoittaa Simoa). Jääkäri, vai?\n\n    (Uhkaa aseellaan.)\n\nSANTERI. Joo... joo... niin se sanoi... jääkäriupseeri!\n\nJOUKO. Roisto ja raukka!\n\n    (Lyö Santeria korvalle. Toinen punakaartilainen\n    ojentaa kivääriään.)\n\nKONSTA. Hei miehet, siinä on siis oikein päälahtari, oikein\nlahtarimestari. Viekää ulos tuo!\n\n    (Osoittaa Santeria, joka saatetaan ulos.)\n\nSIMO. Entä sitten?\n\nKONSTA. Sen saavat venäläiset toverit päättää. Kyllä ne tietävät,\nmitä vakoilijoille tehdään.\n\nANTTI. Ja siis sinä, suomalainen kuitenkin, luovutat suomalaisen\nryssälle?\n\nKONSTA. Älä sinä ukko kenkkuile. (Kaksi punakaartilaista tuovat\nvasemmalta Gerojeffin ja Siirin, joista edellinen on saanut takaisin\nsapelinsakin. Gerojeff on kuin puolittain sekaisin, hiukan selviämässä\nhumalastaan, pullo toisessa kädessä, kiukkuinen niinkuin Siirikin.)\n\nPUNAKAARTILAINEN. Tämä Kerojehvi oli vankina keittiökopissa ja piika\noli vartijana.\n\nGEROJEFF (silmäilee ympärilleen pääsemättä oikein selville tilanteesta,\nryyppää pullosta, ähkäisee. Hänelle kirkastuu vähitellen asema. Huomaa\nSimon.) Ahaa, germanski... vot tjebei, tshort vasmii! Ahaa, saksalainen\njegari. Otta kiinni! (Tavoittelee sapeliaan.) Kyllä mine teille, senki\ntshuhnat!\n\nSIMO. Annahan sen makkaraveitsen olla.\n\nKONSTA. Vot tavaritsh kapteeni, kaikki on otettu kiinni.\n\nGEROJEFF. Hjuva, hjuva. Jegari kiinni, hjuva. Mine ota jegari. Toverit\nsotilaat saavat hänet tuomita. Kstjenke! Seinää vastaan! Ahaa, vot\ngermanski spioon! (Nauraa ilkeästi.) Vot kapitan Gerojeff ottanut\nkiinni germanski spioon! (Katselee ympärilleen ja huomaa Inkerin.) Ah,\ngaluubushka, ei olla hjuva tämä asia. Germanski spioon! A vot madmazell\nInkeri tulla minu luo, kapitan Gerojeff olla gentleman, olla turvassa,\nkapitan pelasta kaikesta niinkuin aikaisemminkin.\n\nSIMO (synkästi). Et koske siihen tyttöön.\n\nGEROJEFF. A germanski jegari ljubit?\n\nINKERI (lujasti). En lähde ryssän mukaan!\n\nSIMO. Ei tarvitsekaan.\n\nGEROJEFF (raivostuen ja temmaten sapelin ryntää Simoa kohti). Maltshii\ndurak!\n\nSIMO (tempaa sapelin sukkelasti kapteenilta ja työntää hänet takaisin).\nKas niin!\n\nKONSTA. Kädet ylös!\n\nSIMO (laskee sapelin pöydälle). Älä puhu turhia, et sinä kuitenkaan\nuskalla ampua.\n\nKONSTA (katselee muita). Vallankumoustripunaalin nimessä vangitsen\nteidät kaikki, isännän, hänen poikansa, tuon jääkärin, tyttären ja\n(silmää Siiriä) tuon lahtareitten kätyrin.\n\nSIIRI. Minäkö, minäkö lahtari, joka en ole kanaltakaan kaulaa\nkatkaissut!\n\nKONSTA (ilkkuen). Mitäs sanoin aamulla. Eikös nyi passaisi olla, jos\nteit niinkuin sanoin?\n\nSIIRI. Tphyi!\n\nKONSTA (komentaen). Miehet, toverit! Tarkastakaa nuo lahtarit! Jos on\naseita, ottakaa pois. Jääkärin viette venäläisten toverien luo,\ntyttären voitte jättää toveri kapteenin huostaan, joka on luvannut\nhänestä huolehtia. Muut viemme mukaan.\n\nPUNAKAARTILAINEN (on aikaisemmin livahtanut vasemmalle ja palaa\nkädessään isohko paketti). Tässä oli porvarien kätkettyjä elintarpeita!\n\nKONSTA. Mikä? Missä sitä oli?\n\nPUNAKAARTILAINEN. Ka, se on kana, joka oli padassa paistumassa.\n\nKONSTA (ylevästi). Jaa, kansa takavarikoi kanan!\n\nSIIRI (kiukkuisesti). Senkin ryökäleet, sehän on kukko.\n\nKONSTA. Sama se. Miehet, täyttäkää käsky!\n\nSIMO (hypähtää taaksepäin etualalle oikealle ja tempaa kätensä\nkoholle). Seis, joka liikahtaa, on kuoleman oma! Tässä on käsipommi!\n(Kaikki hätkähtävät rajusti, pari punakaartilaista pudottaa\nkiväärinsä). Ja joka päästää äänenkään, kuolee! Nyt puhun minä. Niin,\nminä olen jääkäri, jääkäriupseeri. Enkä minä olen yksin. Hullut!\nLuuletteko että minä olen tullut tänne yksinäni loukkoon? Hoh! Viiden,\nkymmenen minuutin kuluttua on minulla pataljoona käytettävissä. Ja\nsilloin... Ja nyt minulla on tämä pommi, kyllin voimakas surmaamaan\njokaisen tässä huoneessa. En minä kuolemaa pelkää, mutta ryssän\nvangiksi en antaudu. Isäntä, oletteko valmis kuolemaan?\n\nANTTI. Kyllä. Se on kohtaloni silloinkin, jos joudun tuon roiston\nkäsiin. Liian usein olen hänen konnuutensa paljastanut ja toiset\npelastanut.\n\nSIMO. Entä te, Inkeri neiti?\n\nINKERI (hiljaa, mutta lujasti). Vaikka mitä ennenkuin ryssän luo menen.\n\nSIMO. Entä Jouko?\n\nJOUKO. Minne hyvänsä jääkärin seurassa.\n\nSIMO. Ja te siellä, Siiri?\n\nSIIRI (itkien, pelästyksissään, katsellen ympärilleen). Sinne minä\nminne muutkin.\n\nSIMO. Oikeata verta, oikeata sisua, kuulitteko te, roistot! Ja nyt\nsanon ehtoni. Sinä pääroisto, anna käsky taloa saartaville miehille,\nettä palaavat kylään. Heti! Ja muista, että jos väärän sanan sanot,\nniin paukahtaa!\n\nKONSTA (vavisten, surkealla äänellä, huutaa oven läpi). Jaska, hei\nJaska! (Ääni ulkoa: Täällä!) Kutsu miehet koolle ja johda ne\nkunnantalolle! (Ääni ulkoa: Eikös niitä enää tarvita?) Ei, ei!\n\nSIMO (sanellen). Ja odottakaa minua.\n\nKONSTA. Ja odottakaa minua. (Ääni ulkoa: Alakin joutua. Ja minnes sinä\npanit ne konjakkipullot, jotka me otettiin metsäherralta?) Sinne kaapin\npäälle.\n\nSIMO (sanellen). Juo pois vain ja anna miehillekin viinat!\n\nKONSTA. Juo pois vain ja anna miehillekin viinat.\n\nSIMO. Jaha, se on sitten selvä. Ottakaa aseet noilta.\n\n    (Antti ja Jouko keräävät aseet Konstalta, Gerojeffilta\n    ja punakaartilaisilta.)\n\nSIIRI. Ja tänne se kukko, senkin.\n\n    (Tempaa paketin punakaartilaiselta ja poistuu vasemmalle.\n    Inkeri on vaipunut tuolille.)\n\nSIMO. Ja nyt tämä. (Heittää kädessään olleen esineen perälle. Kaikki\nsäpsähtävät. Simo nauraa.) Ei se ollut kuin matkasaippua! Mutta\npaljonkos näille raukoille tarvitsee.\n\nKONSTA. Saakeli.\n\nSIMO. Pidä suus! (Kääntyen toisten puoleen, melkein liikutettuna).\nYritykseni oli raaka, mutta välttämätön. Te olette miehiä, molemmat, te\nolitte valmiit kuolemaan.\n\nANTTI ja JOUKO. Ja olemme edelleen.\n\nSIMO (mennen Inkerin luo). Ja te, te olitte enemmän kuin mies, te...\nte... En voi... en osaa lausua, kuinka suurta kunnioitusta ja ihailua\ntunnen teitä kohtaan... ja... ja muutakin... Mutta nyt ei ole aika\nsiitä puhua.\n\n    (Tarttuu Inkerin käteen ja puristaa sitä.)\n\nJOUKO. Meillä ei liene paljon aikaa. Petos huomataan kai piankin. Hei,\nmikä siellä?\n\n    (Ulkoa kuuluu melua, muutamia laukauksia ja äkkiä ryntää\n    peräovesta sisään Kataja, pistooli kädessä, perässään muutamia\n    suojeluskuntalaisia kivääreilleen.)\n\nKATAJA (pysähtyy ja katsahtaa ympärilleen). Hitto ja hyvä mieli,\ntulimmepa ajoissa. No, mitäs nyt, miehillä jo aseet kourassa? Ahaa, ja\ntuossa on oikeita ryssiä ja ryssänkokelaita! Huh, olipa se vauhtia!\nJaa, ne asekuormat tulivatkin oikein miesvoimalla ja punaiset, jotka\ntulivat niitä ottamaan, joutuivat itse kiinni. Ja minä sitten painelin\nvapaitten miesten kanssa tänne ja kiirettä on tässä pidetty. Niin, ja\nkyllä minulla nyt ainakin on ruokahalua riittävästi:\n\nANTTI (naurahtaen). Kyllä se kukko on siellä paistumassa.\n\nKATAJA. No mahtaa se nyt olla kypsä!\n\nSIMO. Miten on asiat kylässä?\n\nKATAJA (rauhallisesti). Mukiinmenevästi. Tapasimme koko sankarijoukon\nkunnantuvalla ryyppäämässä. Ja siellä ne ovat edelleenkin. Viinat vain\nmaassa ja meidän pojat ovilla vetoa estämässä.\n\nSIMO. Hyvä. Entä ryssät?\n\nKATAJA (huolettomasti). Ne taitavat rukoilla sitä polseviikkien\nkieltämää luojaansa.\n\nSIMO. Hyvä. Nuo!\n\n    (Viittaa vankeihin ja poistuu itse oikealle.)\n\nKATAJA. Jaha, kolme miestä saattaa vangit kunnantuvalle. Muut saavat\npoistua.\n\n    (Suojeluskuntalaiset vievät vangit mukanaan ja\n    poistuvat peräovesta.)\n\nJOUKO. Minä tulen mukaan. Isä, menen kunnantuvalle järjestämään\nasejakelun.\n\n    (Poistuu perältä.)\n\nANTTI. Kiitos, Manu, se oli kelpo päivätyö.\n\nKATAJA. Helppoista hommaahan tämä vielä oli, ollaan sitä oltu\nkovemmassakin souvissa. Mutta nyt täytyy minun lähteä katsomaan, ettei\nsuinkaan se kukko ole vain padasta paennut. Hiukaisee jo niin.\n\n    (Poistuu vasemmalle.)\n\nINKERI (painautuu Anttia vastaan). Isä, näitkö, minkälainen tuo jääkäri\noli (haltioituneesti) kuinka hän seisoi uljaana, uhmaten, mitään\npelkäämättä. (Hiljemmin, mutta intohimoisesti.) Ah, varmaan Väinö on\nsamanlainen! Isä, minä rakastan tuota jääkäriä!\n\nANTTI (silittäen hellästi Inkerin hiuksia). No, no, lapseni, ei puhuta\nnyt rakkaudesta. Ja sehän oli sitäpaitsi vain julmaa leikkiä.\n\nINKERI. Mutta isä, se olisi voinut olla totta!\n\nANTTI (hitaasti). Niin, se olisi voinut olla totta.\n\nINKERI. Isä, en jää tänne, en voi jäädä tänne. Minä lähden mukaan, minä\nlähden hoitamaan heitä kun he haavoittuvat, auttamaan heitä taistelujen\nlomassa, tekemään sitä, mitä he eivät voi ja ehdi. Olen suomalainen\nnainen, joka on niin useasti saanut seurata miehiään sotaan. Ja tunnen,\naavistan, tiedän, että monen moni Suomen nainen nytkin seuraa maansa\npuoltajia. Isä, laskethan sinä!\n\nANTTI. Niin, toinen poikani on sodassa ja toinen lähtee. Sinä tahdot\nlähteä. Minä itsekin tahtoisin, mutta aika on varren käyristänyt,\nvoimat on heikot. Kotikulmani kujat tahdon puhdistaa, mutta etemmäksi\nen jaksa. Olisin vain nuorten tiellä. En kiellä, en käske.\n\nINKERI. Kuulkaa, isä!\n\n    (Ulkoa alkaa kuulua melua ja peräovesta rientävät Jouko ja\n    muutamia suojeluskuntalaisia, aseissa ja valkoiset nauhat\n    käsivarsissa. Simo tulee oikealta, upseeritakissa ja aseissa.)\n\nJOUKO. Herra jääkäriluutnantti... komppanian päällystö odottaa\nmääräyksiä.\n\n    (Suojeluskuntalaiset liikahtavat, kuisketta \"jääkäri,\n    jääkäri\", jähmettyvät sitten asentoon.)\n\nSIMO. Hyvä. Hetkinen vain.\n\n    (Tarkastelee pöydän äärellä karttaa.)\n\nKATAJA (tulee vasemmalta). Kuulkaapa isäntä, minä söin nopeasti, mutta\npaljon eikä siitä kukosta taida olla jäljellä muuta kuin hiukan\nkukonlaulua.\n\nANTTI (naurahtaen). Sepä hyvä, että kelpasi.\n\nKATAJA. Voi ettei! Olisi siinä samassa mennyt kana ja tusina\nkananpoikasiakin, mutta eipä sillä, eipä sillä, kyllä sitä nyt taas\njaksaa opettaa ryssille maantietoa.\n\nSIMO. Jääkäri Kataja (jälleen liikettä suojeluskuntalaisten kesken),\noletko syönyt.\n\nKATAJA. Kyllä, ja lujasti sittenkin.\n\nSIMO. Hyvä. Otat yhden joukkueen, etenet tähän pisteeseen saakka,\nvarmistat sen ja lähetät minulle ilmoituksen. Verstanden?\n\n    (On näyttänyt kartalla.)\n\nKATAJA. Jawohl, Herr Leutnant! (Kääntyy miehiin.) Huomio! Seuraatte\nminua. (Kääntyy Anttiin ja Inkeriin, liikutustaan salaten.) No näkemiin\nsitten isäntä, ei taida tietää, milloin tavataan, sota kun on niin\nvietävän aikaaviepää hommaa. Mutta ehkäpä joskus pistäydyn\nkukkopaistilla.\n\nANTTI (puristaen Katajan kättä.) Onnea matkalle ja tervetuloa!\n\nINKERI (hetken innostuksessa). Ja tässä minun hyvästini Manu-sedälle!\n(Suutelee ällistynyttä Katajaa poskelle.) Onnea, urhoollinen jääkäri!\n\nKATAJA (melkein kyyneleet silmissä, yrittäen laskea leikkiä). No jopa,\nno jopa tämä Inkeri! Pikiintyy se naisväki tähän Immanuel Katajaan.\n(Puristaa pitkään Inkerin kättä. Joukolle sitten.) No, me kai tavataan.\n(Simolle.) Hesputei.\n\nSIMO. Jaa Jouko, te jäätte toistaiseksi minun luokseni.\n\n    (Kataja poistuu suojeluskuntalaisten kanssa.)\n\nJOUKO. Käskystä, herra luutnantti.\n\nSIMO. Niin, meillä on vain hetkinen aikaa. Sanon siis nyt jo hyvästi ja\nkiitän kaikesta. Tämä talo tuottaa kunniaa maalleen. Hyvästi, isäntä,\njoka olette tänään todistanut, että suomalainen mies on mies vanhuuteen\nsaakka! Ja te, Inkeri neiti! En osaa sanoa, mitä tunnen...\n\nANTTI. Ei mitään jäähyväisiä vielä. Vanha olen enkä pitkälle jaksa,\nmutta kotikulmiani tahdon olla puhdistamassa.\n\nSIMO. Se on jo liikaa, mutta ymmärrän teidät. Ja te, Inkeri neiti, te\njäätte siis yksin muistelemaan isäänne ja veljeänne. Muistakaa ehkä\njoskus minuakin.\n\nINKERI. En muistele. Minä lähden mukaan, minullakin on siellä tehtävää.\n\nSIMO (ei puhu mitään, katsoo vain Inkeriin. Ulkoa kuuluu komentoja ja\nmelua.)\n\nJOUKO (hurmioituneena). He lähtevät.\n\nANTTI (hitaasti). Niin, me kaikki lähdemme ja niin meidän on\nlähdettäväkin.\n\nVÄLIVERHO\n\n\n\n"]