[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$ftRVGvjYTLkbV0kveDuMx9yFGtgfml4AIFNH_663c4C8":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":11,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":27,"gutenbergTranslators":28,"gutenbergDownloadCount":29,"aiDescription":30,"preamble":31,"content":32},183,"Valkoinen kameli ja muita kertomuksia Itämailta","Juva, Valter",1865,1922,"183-juva-valter-valkoinen-kameeli-ja-muita-kertomuksia-itamailta","183__Juva_Valter__Valkoinen_kameeli_ja_muita_kertomuksia_Itämailta",null,"novelli",[14],"seikkailu",[],"fi",1916,23844,167708,false,16838,[23],"Fiction",[25,26],"Adventure","Short Stories","\"Valkoinen kameeli ja muita kertomuksia itämailta\" by Valter Juva is a collection of short stories written in the early 20th century. The compilation offers a glimpse into the enigmatic world of the East through the eyes of diverse characters, including a curious narrator who encounters a reclusive fisherman and explores the rich landscapes and cultural tapestry of the region.   The opening of the book introduces a unique setting, beginning with the narrator sharing an encounter with an owl-like recluse residing in a fishing hut. This fisherman, residing far from civilization, captivates the narrator with tales infused with a sense of antiquity and mystique. As the two men weather a torrential downpour, the recluse recounts his extraordinary experiences from the East, leading the narrator to ponder the fine line between truth and fabrication in storytelling. This creates an atmosphere of intrigue and sets the stage for the unfolding narratives rooted in Eastern allure and adventure, showcasing Juva's exploration of themes related to culture, identity, and the quest for meaning in the tales of the East. (This is an automatically generated summary.)",[],357,"Novellikokoelma sisältää kolme Itämaille sijoittuvaa kertomusta, jotka kehyskertomuksessa salaperäinen erakko uskoo kalastajasaunassa tapaamalleen miehelle. Tarinoissa liikutaan muun muassa Jerusalemissa ja Karmel-vuorella seikkailun ja historian tunnelmissa.","Valter Juvan 'Valkoinen kameeli ja muita kertomuksia Itämailta' on\nProjekti Lönnrotin julkaisu n:o 183. E-kirja on public domainissa sekä\nEU:ssa että sen ulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia\nkirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Matti Järvinen, Tuija Lindholm ja\nProjekti Gutenberg Europen DP oikolukijat.","VALKOINEN KAMEELI JA MUITA KERTOMUKSIA ITÄMAILTA\n\nKirj.\n\nHeikki Kenttä [Valter Juva]\n\n\n\nOtava, Helsinki, 1916.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS.\n\nValkoinen kameeli\nTotuus \"Omarin moskean häväistyksestä\"\nKarmel-vuoren profeetta.\n\n\n\n\nNämä kertomukset eivät ole minun sommittelemiani, minun tekaisemiani.\nKertojani oli omituinen erakko, joka oli anastanut haltuunsa\nkalastajasaunan ja asettunut sinne viikkokausiksi asumaan.\nKalastusretkeni olivat usein sattuneet sinnepäin, ja kun saaren\nläheisyydessä sai suuria lahnoja ja siikoja, aloin kadehtia miehen\nomistusoikeutta ainoaan näillä vesillä olevaan yömajaan.\n\nKysyin häneltä, oliko hänen mielestään _jus primae occupationis_\nkaikissa olosuhteissa loukkaamattoman luja.\n\nHän käänsi varraspuikkoa, jossa hänellä oli siika paistumassa, otti\npiippunysän hampaistaan ja osoitti katonrajassa olevaan makuulavaan:\n\n\"Onhan tuolla tilaa kahdellekin.\"\n\nAloin viihtyä tässä kalastajasaunassa. Minusta itsestäni oli tulla\nomituinen erakko. Ymmärsin niin hyvin Antoniukset, Pachomiukset -- ja\nmitä kaikkia heitä lienee ollut! Saada laiskoitella, päästä kokonaan\npois sivistyksestä ja erilleen kaikista naisväen viettelyistä! -- Elimme\ntodellisina kalansyöjinä, ichtyofageina.\n\nKumppanini näkyi matkustelleen -- ties missä kaikissa maissa? Mikä hän\nmuuten oli miehiään, en osaa lainkaan arvostella. Emme katsoneet\ntarpeelliseksi toisillemme mainita nimiämme.\n\nViivyin toista viikkoa saarella, kunnes olin saanut tuoreenkalan kauhun.\nHän jäi sinne yhä edelleen.\n\nParina päivänä kun yhtä mittaa aamusta iltaan satoi kaatamalla, ja\nmeidän oli pakko pysyä saunassa, hän vilkastui. Hän näkyi oikein\nnauttivan sateesta, joka oli seinänä vastassamme.\n\nJa nyt hän kertoi minulle eräitä outoja kokemuksiaan, toimiaan ja\nkuulemiaan itämailta. En tiennyt mitä minun piti ajatella. Kun\nkertomukset näkyivät kohdistuvan jo vuoden 1910 aikoihin, oli minun\nvaikea ilman muuta väittää häntä valehtelijaksi. -- Hänen puheensa oli\ntyyntä ja asiallista, sivistyneen miehen puhetta. Hän ei laajemmin\nperustellut juteltavaansa; hän puhui kuin aivan tunnetuista seikoista,\ntai tavallisista, jokapäiväisistä tapahtumista. Välisti hän näkyi\nikäänkuin johdonmukaisesti salaavan itse pääasiaa.\n\nOsaan yleensä kertomuksesta ja kertojasta päättää, missä totuus loppuu\nja valhe alkaa. Ääni saa siinä uuden sävyn, kieli äkkiä livahtaa,\nsamalla tavalla kuin jalka pehmeässä savessa, -- kertomus ikäänkuin\ntapailee uutta ponnahduspohjaa -- ja kertojan katse harhailee hetkisen.\n\nTässä ei mitään sellaista! Hän puhui pitkin matkaa yhtä maltillisen\nseikkaperäisesti; sanojaan hän ei koskaan hapuillut. -- Me katsoimme\ntoisiamme koko ajan silmästä silmään.\n\nHöystettyjä tosiasioita tai puolitekoisia valheita hän tuskin lienee\nkertonut.\n\nMinun täytyy luulla: -- joko piti hän minua tylsämielisenä ja syötti\nminulle alusta loppuun pelkkää pajunköyttä, tai olivat hänen\nkertomuksensa selostuksineen, kaikkein oudoimmissakin kohdissaan,\nsilkkaa totta.\n\n      _Heikki Kenttä._\n\n\n\n\nVALKOINEN KAMEELI\n\n\nErämaan hienonhieno pöly täytti ilman, joka värjyi ruskeankeltaisena\nauterena yli kaliifien kaupungin.\n\nLiukaskielisen ja valehtelevan dragomaanin saattamana olin useita\ntunteja kierrellyt vanhan Kairon sokkeloisia katuja, joilla aina on sama\ntarumainen viehätyksensä. On todella ihmeellistä syventyä noihin\nikivanhoihin, puolihämyisiin basaarikortteleihin. Ne ovat vielä\nmuuttumattomina -- samanlaisina kuin tuhat vuotta sitten. Täällä aukeaa\nvielä eteemme \"Tuhannen ja yhden yön\" kirjava maailma, sen vilkas vilinä\nja omaperäinen erikoisuus, sen salakähmäisyys ja häikäisevä, satumainen\nrikkaus. Täällä vielä tänä päivänä voisi iltaisin hiipiä seikkailuillaan\nkaliifi Harun er-Raschid, mukanaan suurvisiiri Giaffar tai ylieunukki\nMansur, tuntematta hämmästystä tai pettymystä mielessään. Sitä ase- ja\njalokivikauppain loistoa, sitä ylellisyystavarain komeutta, sitä\nkulta-ja hopeakirjokankaiden kuhinaa!\n\nHohoi -- niin, niin! -- Tiiviisti sulkeutuva nahkainen kuresuukukkaroni\nkahta kultaista puntaa köykäisempänä ja pää täynnä itämaista\nromantiikkaa istun illan suussa väsyneenä hotellin parvekkeella.\n\nTuolla erämaan laidassa pyramiidien harjat leikkaavat särmikkäästi\ntaivaanrantaa. Mielikuvitus lähtee uusille retkeilyille.\n\nViisituhatta vuotta tuolla katselee yli näiden seutujen. Seutuja, joihin\nmaailman vanhin sivistys ensin löi leimansa, missä Mooses teki ihmeitä,\nmissä Pythagoras ja Platon oppivat metafysiikkansa, missä idän mystiikka\niäti on taittunut lännen realismia vastaan, aina hedelmöittäen, koskaan\nkukistumatta ja iäti pysyen pohjaltaan ominaisesti itämaisena.\n\nPalaan kirjavaan nykyisyyteen. Edessäni aukeaa leveä puistikkokatu, joka\nvoisi olla kotoisin uudenaikaisimmasta Nizzasta. Hymyilen hotellin\nfetsipäistä ovenvartiaa, joka mäjähyttäen ilmassa pitkää\nsirkuspiiskaansa karkoittaa tungeskelevia dragomaaneja loitommas.\n\nAurinko jo laskee. Taivas muuttuu loistavan ruskeaksi. Tulipunaisina\nhohtavat pyramiidien särmät ja moskeain minareettien sadat suikot. Päivä\npeittyy, tähdet alkavat kuultaa esiin, ja jokaisesta minareetista\nkajahtaa muezzinin sointuva huuto.\n\nTätä silmänräpäystä on sadoissatuhansissa kodeissa jännityksellä\nodotettu. Kuparikattilain kannet nyt lennätetään syrjään, sillä tänään\non pitkä paastonaika -- Ramadân -- päättynyt.\n\nKoko yön mittaan kuuluu kaupungilta katkeamatonta kohinaa, ikäänkuin\nNiilin virta olisi koskeksi paisunut. Muhammedilainen maailma nyt\njuhlii. Melua oudoksuen mölisevät tuhannet kameelit kamalasti ja korvia\ntärisyttävästi.\n\nKiertelehdin vuoteellani. On tukahduttavan kuuma ja mahdotonta nukkua.\n-- Varjele, sitä mölyä -- --\n\n       *       *       *       *       *\n\nHeräsin lyhyeen koputukseen. Kaksoishuoneistomme ovesta astui sisään\ntilapäinen matkakumppanini, rotevaraajainen hra Hans Breitmann.\n\nHän puhui katkonaiseen tapaansa, sanoja kiireissään töykkien:\n\n\"Näin valkoisen kameelin. -- Basaarissa. -- Seurasin majapaikkaan. --\nHagenbeck! -- Jumbo! -- _Famos: Dschemel libna!_\n\nUnenpöpperössä painuivat viimeiset sanat mieleeni, ja ajatus alkoi niitä\nsulatella. Dschemel libna, Dschemel libna, -- valkoinen kuormakameeli?\n-- Kuormakameeli -- eihän toki! -- \"Sanokaa ihminen, _Hegîn libna!_\" --\nHyppäsin pystyyn. -- Ah, joko on aamu? Olenko todella nukkunut? --\n\"Anteeksi!\"\n\nJatkoin harkitusti ja kohteliaasti:\n\n\"Jos kameeli oli valkoinen, niin se tietysti oli ratsukameeli ja\nnähtävästi hyvinkin jalorotuinen. Luulen, että on sanottava, Syriassa\nDelûl libna, mutta täällä Egyptissä Hegîn libna.\"\n\nOsaan, totta puhuen, ainoastaan muutamia harvoja sanoja itämaisten\nkielten renkutusta, mutta on suloista oikaista etevämpäänsä.\n\nHans Breitmannin, tämän maailmankuulun maapallonkiertäjän, tuttavaksi\nolin päätynyt laivassa, joka toi meidät Beirutista Aleksandriaan. Kuten\nkaikki ihmiset tietävät, toimii Breitmann pääasiallisesti eläin- ja\nkasvitieteellisten tarhain hankkijana. Hän on käynyt kaikkialla, tuntee\nkaikki maailman sopukat perinpohjin ja läpikotaisin. Hän puhuu kaikkia\nkieliä -- vaikka kaikkia kyllä yhtä virheellisesti -- ja on puolittain\nunhottanut omaa äidinkieltään, saksaa. Hän tietää kasvien ja eläinten\nelinehdot ja elintavat ja osaa matkia kaikkia luonnonääniä. Suuressa,\nsalamyhkäisessä aarniometsässä ei ole mitään salaisuuksia Hans\nBreitmannille. Sivistysmaailman keskuudessa hän ei viihdy. Hän on\ntodella _ganz ein Naturalist_ -- kokonaan naturalisti --, puheenparsi,\njota Breitmann itse näkyy suuresti rakastavan.\n\nLaiva \"Kosseir\", johon Beirutissa olin joutunut, oli vanha,\nhidaskulkuinen koljo, joka kuljetti rahtia ja siinä ohella myöskin\nmatkustajia. Se käydä jyskytti, vaivojaan voihkien ja hikoillen.\n\nPitkällinen matka Välimerellä olisi tässä \"hikiliikkujassa\" varmaankin\nvoinut käydä sangen yksitoikkoiseksi, jollei laivassa olisi ollut mukana\nkolmetoista arabialaista rotuhevosta, joista matkustajille oli alituista\nsilmäniloa. Ihmeen siroja, älykkäitä, nuoria tenavoita! Ne olivat\nsijoitetut etukannelle hellekatoksen alla erityisiin lautakomeroihin, ja\noli hauska katsoa, miten niitä ruokittiin ja millä hellyydellä niitä\nhoidettiin. Siinä puuhaili kaksi beduinipoikaa sekä leveäharteinen,\nverevä herrasmies.\n\nKapteeni tiesi kertoa, että hevoset olivat erityisesti valikoiden\nostetut Syrian eteläisten hieta-aavikkojen ranteilta ja olivat nyt\nmatkalla Espanjaan don José d'Avilan hevossiittolaan Andalusiassa,\nMatkustajaluettelossa näin Hans Breitmannin nimen, piirrettynä pitkillä,\njäykillä kirjaimilla, jotka vähin muistuttivat ruhtinas Bismarckin\nkäsialaa.\n\nNimen tunsin kertomuksista varsin hyvin. Vaikka olimme ensi luokan\nmatkustajina ainoat, oli minun kuitenkin aluksi vaikea päästä tämän\nherran tuttavuuteen.\n\nLoppupuoli matkaa tuli olemaan erinomaisen hauska. Oh, kuinka Breitmann\nosasi kertoa. Puhe oli nopeata -- tosin hiukan katkonaista ja\nsekakielistä! Sanat eivät tahtoneet ennättää muodostua rinnatuksin\nmielikuvituksen lennon kanssa. Mutta sitä tietojen, havaintojen ja\nkokemusten moninaisuutta!\n\nBreitmann oli neljän maanosan tropiikeissa koonnut toista tuhatta\nharvinaista, loistavan komeaa orkidealajia; oli pyydystellyt\nparatiisilintuja Uudessa Guineassa, eläviä gorilloja Kongossa\nAruvimi-joen pimeissä aarniometsissä, orankiapinoita Borneossa, missä\nmuuten oli joutunut tekemisiin \"ihmispäänmetsästäjäin\", noiden\nvimmattujen dajakkilaisten uskonkiihkoilijain kanssa.\n\n\"_Gut!_ Yksi _Teufel_ sai _also_ luopua nahkaisesta häntävyöstään. --\nNäkisittepäs! -- Sirosti koristeltu viisihaarainen huiska! -- _Ach_, se\non arvokas! -- Yhden _Naturalistin_ pään arvoinen!\"\n\nSisä-Aasian ylängöillä hän oli ottanut kiinni arkoja kulaaneja,\nkiukkuisia grizzlykarhuja Kalliovuorilla, ja oli La Platan savannien\nkuloheinistä kopannut puupihteihinsä piskuisen pieniä, punaisia\nmyrkkykäärmeitä. -- Ne olivat _wunderschön_! -- Brasilian aarniometsissä\n-- niin, sinne hänen täytyy lähteä ensi tingassa taas, vuodeksi tai\npariksi. Siellä löytynee vielä muun muassa yksi tuntematon kolibrilaji.\n-- Hän näkee! -- Matkii! -- _Also_: lintu on verkossa!\n\nJuan Fernandezin saarilla Breitmann oli elänyt kolmatta kuukautta\nRobinson Crusoen elämää ja näiden saarten ruohoisista merenlahdelmista\nkorjannut mukaansa viimeiset dugongit. -- Ne ovat nyt Hagenbeckin\neläintarhassa Hampurissa. -- Hagenbeck on suuri mies. -- _Ganz ein\nNaturalist._\n\nHans Breitmann itse oli varmaankin laatuaan erinomainen henkilö. Hän oli\nintohimoinen luonnontutkija ja kokoilija. Ja niin tarumaisia kuin hänen\nmehevät kertomuksensa useimmiten olivatkin, ne epäilemättä olivat\nkatsottavat sanan mukaan tosiksi.\n\nRahoja hänellä tuntui olevan matkoihinsa yllin kyllin. Hänen syvissä\nhousuntaskuissaan kultarahat helisivät kahmaloittain irrallaan. Ja\nnähtävästi hänellä oli avoin valta vetää vekseleitä Hagenbeckin nimeen\nEnglannin pankin ja Crédit Lyonnais'n kaikissa haarakonttoreissa pitkin\nmaailmaa.\n\nKun Marseille-Barcelonan laiva oli lähtevä Aleksandriasta vasta\nkolmantena päivänä tähän kaupunkiin saavuttuamme, niin Breitmann päätti\nvälillä pistäytyä Kairossa. Hän toivoi siellä mahdollisesti tapaavansa\nvanhoja tuttujaan sisä-Arabiasta, näin Ramadânin päättymisjuhlan aikana.\n\nMinun matkani lähin määrä oli Ateena -- pöllöjen kaupunki -- mutta tulin\nsattumalta tehneeksi Breitmannille vielä seuraa, vaikka olin jo\naikaisemmin nähnyt Kairon. Ja tällä tavoin sommistui niin, että Hans\nBreitmannin kanssa väittelin kello 5 aamulla valkoisen kameelin\narabialaisesta nimestä eräässä Kairon hotellissa. --\n\n\"Te olette aivan oikeassa\", sanoi ystäväni. -- \"Luonnollisesti: Hegîn\nlibna!\"\n\nMutta hänen kerrottavansa tarkempi selostus oli lyhyesti seuraava.\n\nBreitmann, jonka aivokoppa muuten oli patentin ansaitseva kompassi, oli\neilen kuljeskellut itsekseen vähää ennen auringonlaskua ruoka-, hedelmä-\nja vihannestavarain basaareissa, näiden korttelien ahtaimmissa ja\nhaisevimmissa perukoissa. Silloin hän tupsahtaa käsiksi valkoiseen\nkameeliin. Vaikka kameeli makaa ja märehtii, hän heti näkee, mikä on\nlajiaan.\n\n-- Kantaisä tuo, jonka selässä profeetta pakeni Medinaan! Näitä\nharvinaisia, erinomaisen jaloja rotueläimiä ei ollut aikaisemmin nähnyt,\n-- mutta _juuri siitä syystä_ ei epäilystäkään! -- Hän osasi erottaa\nvalkoisen kameelin valkoisesta.\n\nBreitmannin hedelmällisissä aivoissa oli tuuma heti kypsynyt. Elukka oli\ntoimitettava Hagenbeckin eläintarhaan Hampuriin. -- \"_Colossal succès,\nfurore!_ -- Valkoinen elefantti, Jumbo, -- _nix_, humbug -- luonnon\noikku! Valkoinen korppi! -- Tämä _etwas anders_!\"\n\nMitäkö olisi valmis maksamaan? -- Enemmän taikka vähemmän: --\nkolmesataa, neljäsataa puntaa, -- mistäpä sen tietää?\n\nVanha, harmaa sheikki, kameelin omistaja, oli vihreässä turbaanissaan\nistunut korumatolla liikkumattomana elukan pään alla. Breitmann oli\nlähennellyt ja tervehtinyt kaikkien sääntöjen mukaan -- toinen ei ollut\nräpäyttänyt silmääkään. Breitmann pistää Adenin murretta, Maskatin,\nKuweitin, -- puhuu sisä-arabiaa, Syrian arabiaa. -- Ei mitään! --\nNimittelee eräitä sheikkituttujaan sama tulos! -- Yhtä hyvin olisi\nvoinut saada elonmerkkiä huopasäkistä.\n\n\"_Ach, venwünschter Bube!_\" oli Breitmann tuuminut ja ryhtynyt tekemään\nsamoin kuin kerran Borneossa, kun vahti vanhaa orankiurosta. Vajaassa\ntunnissa hän oli saanut otukset yön ajaksi kierretyiksi niiden omaan\nmajapaikkaan.\n\nNyt oli asia kokonaisuudessaan minulla selvillä. Breitmannin tuli olla\nvarhain liikkeellä, jottei valkoinen kameeli saisi tilaisuutta murtautua\nsaarroksesta. Ja pyysin päästä mukaan tälle pyyntiretkelle. Juttuhan\ntuntui mielenkiintoiselta.\n\nMutta en vielä tuntenut ystäväni neuvokasten aivojen monipuolista\nyhdistelykykyä.\n\n\"Tehän olette Donovan Pashan tuttu?\"\n\nKoetin turhaan muistella, missä tilaisuudessa ylpeydenhenki oli\nvietellyt minua kehuskelemaan Breitmannille, että olin tavannut tämän\nvaikutusvaltaisen englantilaisen diplomaatin.\n\nViisi kuukautta sitten kävin Kairossa. Seisoimme muinaismuistomuseon\nedustalla, kolme englantilaista ja minä. Siinä oli majuri Parker ja\nhänen setänsä, Gilbert Parker, tunnettu novellinkirjoittaja ja Egyptin\nolojen etevä tuntija. -- Kolmannen nimeä en muistakaan.\n\nPieni, hinterä, pedanttisen näköinen, jo vanhahko herra astui ohitsemme.\n\n-- Ah, Dick Donovan!\n\nTämä siis oli tuo mainio Donovan Pasha, joka teeskenneltyyn\nviattomuuteen kätki salamannopeat päätöksensä ja nerokkaat, pitkälle\ntähtäävät toimenpiteensä. Hän jo nuorella iällä piti melkein\nhuomaamattomilla shakkiliikkeillään koossa Ismail kediivin hajoavaa\nvaltaa, rauhoitti väestöä, ehkäisi nylkemiset ja paransi\nmaataviljeleväin fellahien tilaa, poisti ranskalaisten vaikutusvallan\nNiilinlaaksosta ja suunnitteli Sudanin yhdistämistä takaisin Egyptiin.\nEnglantilaisten itsensä käytyä ohjaksiin ja hallitessa Egyptiä muka\nkenraalikonsulinviraston kautta, oli Donovan Pasha, kenraalikonsulin\nyksityissihteerinä, se mies, jolla itse asiassa oli Egyptin hallituksen\nkaikki hienoimmatkin langat käsissään.\n\nNo niin -- mr Donovan pysähtyi hetkeksi meidän eteemme, puheli muutamia\nsanoja ja jatkoi matkaansa. Sillä välin nuorempi mr Parker oli tehnyt\npienen kädeneleen sekä lausunut nimeni. Kypärähatut päässä olimme\ntehneet toisillemme lyhyen, määräkkään kumarruksen. Siinä kaikki.\n\nSelitin asianlaidan vilpittömästi Breitmannille.\n\n\"The honorable Parker? -- Erinomaista! Muuta ei lainkaan tarvita. --\nEttekö voisi purra hävyltä päätä poikki ja esittää minua mr\nDonovanille?\"\n\n\"Paljonkohan tuosta itse asiassa pahenisinkaan, vaikkapa puraisisin\" --\n--\n\n\"_Well!_ Ja nyt valkoista kameeliani katsomaan.\"\n\nTarkoitus oli, ettemme saattaisi otuksia varuilleen, josta syystä minä,\njota sheikki ei vielä ollut nähnyt, astuisin yksin majapaikan pihaan\npunainen Bædeker kourassa. Olisin katusokkeloihin eksynyt matkailija ja\nkyselisin tietä Sitadelliin. Kääntyisin ainoastaan palvelijain puoleen,\njoille luonnollisesti antaisin bakshiishia. Jos majapaikassa asiat\nolivat hyvin, kiirehtisimme oikopäätä Donovan Pashan luokse. Päivä alkaa\nkello 5, joten 7:n ajoissa emme ole sopimattoman varhaisia. Jos\nkameelinkauppa on lainkaan tehtävissä, niin mr Donovan oli ainoa, joka\nvoi saada sen syntymään.\n\n-- Ohoh! Kaikissa näissä ollaan!\n\nOvela suunnitelma tuotti todella kunniaa ystävälleni, jollei juuri\nminulle. Mr Donovanin kyvystä järjestää asioita ja tulla toimeen\nitämaiden eri kansallisuuksien ja kansankerrosten kanssa, ylhäisimmästä\nalhaisimpaan saakka, kerrottiin aivan ihmeellisiä seikkoja. Hän tunsi\nalkuasukasten tavat, sisimmät näkökannat ja mielipiteet, heidän\ntaipumuksensa ja monimutkaisen psykologiansa. Hän osasi pienimmästä\nvihjeestä arvostella, mitä erikoistuumaa joku määrätty henkilö\nnäennäisessä passiivisuudessaan määrättynä hetkenä hautoi päässään.\nYhdellä ainoalla katseella nuo harmaat, läpitunkevat silmät olivat\npaljastaneet miehensä. Jos silloin asia koski jotakin valtiollista tai\nhallinnollista kysymystä, niin paljastusta seurasi toiminta yhtä nopea\nkuin ajatuksen välähdys. Mr Donovan tajusi kaiken tuon salaperäisen,\nkäsittämättömän, jota voitaisiin sanoa itämaan kansojen sieluksi, ja\njota muuten eurooppalaiset eivät ikinä opi täysin ymmärtämään. Hän oli\ntuo yksi poikkeus, joka oli tarpeen, jotta tämä yleinen sääntö saisi\nvahvistuksensa.\n\nTuo pieni, hiljainen, laupiaan näköinen mies olikin tunnettu aina\nBerberistä ja Dongolasta Niilin suistoon saakka sekä Libyaa ja Arabiaa\nmyöten.\n\nHänen lahjomattomuutensa sekä seikka, että hän Egyptissä oli pysynyt\nköyhänä, puolustaessaan sorrettujen fellahien etuja ja pitäessään\negyptinsyntyisiä kuvernöörejä peukalonsa ulottuvilla, oli tuottanut\nhänelle kunnianimen _Ledschâm Pasha_ \"Marhaminta-Pasha\". Olihan hänellä\ntämän ohella joukko muitakin nimityksiä, joista \"Tirkistävä silmä\" ja\n\"Valkoinen hyeena\" eivät olleet kaikkein kauneimpia.\n\nViimemainittu nimi kuitenkin kilpistyi syrjään tästä oikeamielisestä ja\nuskomattoman rohkeasta miehestä. Mr Donovan nautti itse asiassa\njonkinlaista suosiota muslimien keskuudessa. Hän oli ainoa\nenglantilainen, jota syntyperäiset egyptiläiset kunnioittivat.\nPelkäsivät, mutta kunnioittivat samalla. Likaiseen pyhiinvaeltajan\npukuun puettuna mr Donovan oli tainnut kerran tehdä hengenvaarallisen\npyhiinvaellusretken itse Mekkaan. Hän oli jalan astunut koko matkan\ndervishien seurassa ja esiintynyt uskonkiihkoisena muslimina, joutumatta\nilmi. Tältä kannalta katsoen hän siis olisi ollut oikeutettu kiertämään\npäähänsä vihreän turbaanin. Mitä kaikkea muhammedilaisen maailman\nsalaisimmista harrastuksista ja toiveista mr Donovan tällä matkalla oli\nsaanut onkeensa, on tietymätöntä. Varmaa on, että hänen syvä\nasiantuntemuksensa oli saattamaisillaan hänen nimensä miltei\nlegendansepitysten alaiseksi Egyptissä ja Arabiassa. Hän oli muka\nkristitty, jolle profeetta oli osoittanut erityistä suopeuttaan,\nlahjoittanut kaukonäön ja tietäjänsilmän.\n\nTämä kaikki muistui mieleeni, kävellessäni Breitmannin johdattamana\nkautta Kairon ahtaiden syrjäkatujen. Hetkeäkään empimättä, tai olematta\nepätietoisena tiestä, hän vei minua mitä eriskummallisimpia sokkeloita\nja solia pitkin lähes tunnin ajan.\n\nPimeässä, likaisessa perukassa hän vihdoin pysähtyi. Portin ovensäppi\navattiin avainreiässä olevan puunappulan avulla, ja Breitmann osoitti\nminut sisään.\n\nNäin pienen, ahtaan etupihan, jonka toiseen ylänurkkaan oli luotu kasaan\nkameelinlantaa miehen korkeudelta. Peräpihan portti oli auki, ja siellä\nmakasi kuin makasikin valkoinen kameelimme ynnä lisäksi seitsemän\nkuormakameelia, joita parhaillaan ruokittiin. Kivipeitteisen pihan\nperällä, kurjan ja rappeutuneen huoneen edustalla, istui komeiden\nmattojen ja punaisten patjain päällä vanha harmaapäinen sheikkimme jalat\nristissä allaan. Puolipiirissä hänen sivullaan istui neljä muuta\narvokkaan näköistä henkilöä vihreissä turbaaneissa tai punaiset fetsit\npäässä.\n\nOlisin voinut lyödä vaikka vetoa: sheikki itse ja nuo kaksi ovat\npuhdasverisiä arabialaisia, tuo nuori, kelmeä mies syntyperäinen\negyptiläinen ja tuo hienosti puettu pulskanlihava herra, joka istuu\nsheikin vasemmalla puolella ja pitää rukousnauhaa kädessään, on\nturkkilainen upseeri.\n\nÄlysin olevani ikävällä tavalla näiden arvohenkilöjen huomion esineenä.\nKahden ja puolen shillingin bakshiish nuorelle, vetreälle beduinille, ja\nasiani olikin jo toimitettu.\n\nEn kyllä lainkaan pysähtynyt, kulkiessani valkoisen kameelin ohi, mutta\nsen kuva painui siinä samassa erottumattomasti mieleeni.\n\nTodellakin jalo eläin! Puhdas, läikkyväkarvainen. Kyttyrä tavattoman\nkorkea ja äkkijyrkkä, jäsenet paljaita teräsjäntereitä. Pitkä kaula\nkohollaan etusojossa ja pieni, ylen hienopiirteinen pää ikäänkuin hiukan\ntakaheitossa. Alentamatta silmiään, leuka ylhäällä ja alahuuli pitkällä\nlerpallaan se siinä pysyi liikkumattomana, hievahtamattakaan. Elukassa\noli ilmeisesti ylimyksellistä verta, ja se tunsi arvonsa. Se tahtoi\nylläpitää ikivanhoja itämaisen ylhäisön perintätapoja. Koko ryhdissä ja\netenkin alahuulen lerpassa ilmeni halveksimista, sanomatonta\nylenkatsetta minua, eurooppalaista kohtaan. Olin täydellisesti pelkkää\nilmaa sen silmissä.\n\nMiten turhanpäiväiseltä todella mahdoinkaan siinä näyttää valkoisessa,\ntiukkaan napitetussa khakipuvussani ja pitkissä, soukissa\nkotelohousuissani. Ei tyyntä arvokkuutta puvussa eikä eleissä. Uuden\nmaailman hätiköivät plebeijit, mitä te tunkeilette? Pysykää täältä\nloitolla!\n\nPuolihäpeissäni elukan mykästä ylenkatseesta astuin jälleen kujalle.\n\n\"_All right?_\"\n\n\"Tallella on kameeli. Mutta alan uskoa, että kameelinkauppa kyllä jää\ntekemättä. Jos sheikki vielä voinee kauppaan suostua, niin kameeli itse\nei suostu. Se välittää viis Donovan Pashasta ja Hagenbeckista ja\nkaikista länsimaista.\"\n\n\"_Well!_ Sepä nähdään.\"\n\nJa nyt lähdimme oikaisemaan poikittain läpi basaarien, kunnes eräällä\nleveämmällä kadulla tapasimme eurooppalaiset ajoneuvot ja dragomaanin,\njoka tiesi Donovan Pashan asunnon.\n\nOmaatuntoani painosti raskas möhkäle huonosti harkittuja lupauksia. --\nMitähän tästä tulleekaan?\n\nTurhaan koin lohduttaa itseäni sillä, että mr Donovanin omituisia puolia\noli myös hänen tavattoman suuri avuliaisuutensa. Missä itämaisia oloja\ntuntemattomat henkilöt taitamattomuudessaan olivat joutuneet\nselkkauksiin alkuasukasten kanssa, siinä mr Donovan aina koetti\njärjestää juttua. Hiukan satiirisena pikkulasten tuhmuuksista,\nironisesti hymyillen hän ryhtyi asiaan ja käänsi vanhan, vakaan taaton\ntavoin kaikki parhain päin, kuin mikäkin _deus ex machina_.\n\n       *       *       *       *       *\n\nVastaanottomme Donovan Pashan kodissa oli koko joukkoa lievemmin\nmasentava, kuin mitä osasin toivoakaan. Olin sopertaen maininnut\ntuttavuuteni Egyptin olojen tuntijan, mr Parkerin kanssa ja esittänyt\nystäväni.\n\n\"Mr Breitmann -- tunnen nimeltä. Hyvä ystäväni, mr Kipling, on teistä\npuhunut. Hän on luotettava, totuutta rakastava mies. -- Mr Parkerista en\nvoi niinkään... Merkillistä kyllä, maailma ei ole vielä häntä\nhöyhentänyt.\"\n\nOli ilmeistä, että Donovan Pasha teki meistä pientä pilaa.\n\nMutta saksalainen ystäväni oli jutussaan tuskin päässyt alkuun, kun mr\nDonovan jo kääntyi tarkkaavaksi. Hän pyysi meitä kohteliaasti istumaan,\nistahti itse ja siveli ohimoitaan hienolla, naisekkaalla kädellään.\n\n\"Tiedän, että Seid Omar on eilen nähty kaupungissa, vaikka hän pääsi\nasiamiehiltämme välttymään. Likaisessa syrjähökkelissä siis pitää majaa\nhenkilö, joka on senussilaisten johtomiehiä ja jonka vaikutusvalta\nulottuu yli koko Arabian. -- Hän tietysti ei istunut siellä yksin?\"\n\nJa kääntyen minun puoleeni hän pyysi mahdollisimman seikkaperäisiä\ntietoja niiden henkilöjen ulkomuodosta, jotka olin nähnyt valkoisen\nkameelin omistajan seurassa.\n\n\"Oivallista! Teillä on tarkka havaintokyky. Saan vakuuttaa\nkiitollisuuteni herroille. Ja nyt olen kokonaan teidän käytettävänänne.\n-- Mr Breitmannin asiaa tahdon varsin mielelläni välittää, mutta --\"\n\n\"Jätän tässä avoimen shekin teidän käytettäväksenne ja\ntäytettäväksenne\", ehätti saksalainen.\n\nMr Donovan tarkasti paperia ja sulki sen huolellisesti lompakkoonsa. --\n\"En luule tätä tarvittavan. Tulette nähtävästi saamaan sen\nkoskemattomana takaisin. -- Aioin sanoa: kauppa ei ole onnistuva.\"\n\nHieno hymy huulillaan hän lisäsi: \"Tiedättekö, mitä valkoista kameelia\nte oikeastaan tahdotte ostaa?\"\n\n\"_Ein Exemplar_ niitä kameeleja, joiden kantaisä auttoi Muhammedia\npakoon Mekasta Medinaan. -- Hedschra 622.\"\n\n\"Oikein! Mutta käykäämme hiukan pitemmälle taaksepäin ajassa. Tällä\nkameelilla on merkillinen sukujuuri. Kaikissa kansainvaelluksissa ja\nuskonnollisissa liikkeissä Eufrat-Tigris-virran ja Niilinlaakson\nvälillä, historian hämärimmiltä ajoilta alkaen, on valkoisella\nkameelillamme ollut erityinen tehtävänsä. Valkoisella kameelilla\nratsastaen ensimmäinen seemiläinen valloittajakuningas, Sargon I, otti\nhaltuunsa sumerilaisten perinnön ikivanhassa Sinearissa, tuhannen vuotta\nennen kuin nuo pyramiidit tuolla rakennettiin. -- Jos arabialaisten\nmuisto yksityiskohdissa pettää ja he tässä mainitsevat kantapatriarkkaa\nSemiä, niin tämä ei muuta pääasiaa. -- Valkoisen kameelin selässä\nAbraham, enemmän kuin puolitoistatuhatta vuotta myöhemmin, siirtyi\nKanaanin maahan. Kun patriarkka sittemmin vanhoilla päivillään, vähää\nennen kuolemaansa, kävi viimeisen kerran tervehtimässä Petrean erämaan\nFiranin keitaaseen karkoitettua orjavaimoaan Hagaria ja poikaansa\nIsmaelia, niin silloin hän näille jätti imettävän valkoisen kameelin\nvarsoineen. -- Nyt ehkä näette! --\n\n\"Valkoinen kameeli oli sillä hyksoskuninkaalla, joka valloitti Egyptin,\nmuinaisten faraoiden valtakunnan, minkä johdosta Israelin lapset\nsittemmin saivat tilaa Gosenissa. -- Tällä välin Ismaelista oli tullut\nsuuren kansakunnan isä. Kansa levisi kautta Ruwalân erämaan ja halki\nlaajan Arabian. Koreischilaisten ensimmäinen heimopäällikkö sai\nyht'aikaa hoitoonsa Kaaban mustan kiven ja valkoisen kameelin, tuhannen\nvuotta ennen Muhammedia!\n\n\"Profeetan kuoltua valkoinen kameeli kiiti islamin uskon hulmuavan\nliekin edellä Arabiasta kautta Syrian ja Mesopotamian Indus-virtaan\nsaakka ja kautta Egyptin Atlantin valtameren rannoille.\n\n\"Pohjois-Arabian erämaaseudut ja niiden lähimmät ympäristöt ovat\nseemiläisten kansain kiehuvana pesänä, varhaisimpien kansainvaellusten\nlähtökohta ja kolmen maailmanuskonnon alkukehto. Vähäinen\nliikakansoitus, ja kansanvyöry lähtee liikkeelle.\n\n\"Milloin tämä on jälleen tapahtuva? Väliajat ovat ennen kestäneet noin\n1000--1500 vuotta. Elämme nyt juuri historiallisissa merkkiajoissa.\n\n\"Mutta palaan valkoiseen kameeliimme. Kysykääpä senussilaisten\nsalaiselta uskonnolliselta veljeskunnalta, johon kuuluu yhdeksän\nmiljoonaa vannoutunutta jäsentä Faredgan keitaasta Egyptiin ja Sudaniin\nynnä Marokkoon asti, Arabiasta Damaskokseen ja Stambuliin sekä\nMesopotamiaan ja Intiaan saakka, -- kysykää näiltä eurooppalaisten\npeloittavimmilta vastustajilta, jotka ovat sitä vaarallisemmat, kun\nheidän toimensa on näkymätöntä, maanalaista myyräntyötä, -- kysykää\nheiltä, onko ehkä ennustettu, että islamin maailma juuri näihin aikoihin\non yhdistyvä yhdeksi ainoaksi suureksi teokratiaksi. Voisittehan\nkysymyksellänne kääntyä suorastaan tuttavanne, Seid Omarin puoleen, joka\nistuu likaisessa majapaikassaan basaarien takana, ja samalla sivumennen\ntiedustella, liittyykö ennustukseen ehkä myös jokin lausunto, joka\nkoskee valkoista kameelia.\n\n\"Mitä arvelette, mr Breitmann? Hyvät toiveet saada ostaa hänen\nomistamansa eksemplaari -- vai?\"\n\nIstuimme hämmästyneinä vaiti.\n\n\"Olkaa huoleti, mr Breitmann! Tahdon lojaalisesti toimittaa asianne.\nTuloksen olen kuitenkin jo ennakolta sanonut. Mutta en\nviidestätuhannesta punnasta tahtoisi valkoisen kameelin\nkaupanhieromisesta luopua. Siitä tulee sukkela leikki, pientä julmaa\nivaa, verinen piiskanisku vasten silmiä, isku, jonka läimäys on kuuluva\nhamaan Marokkoon ja Stambuliin!\"\n\nPikku Donovan Pasha nauroi lyhyesti, mutta sai samalla yskäkohtauksen.\n\n\"Niin, juoni on teidän; ainoastaan suunnittelu jää minun vähäpätöiseksi\nansiokseni. Herrojen suosiollisella myötävaikutuksella tahdon valmistaa\npamahtavan räjähdyksen ystävämme Seid Omarin sekä hänen\nseurakumppaniensa, Sivahin imamin ja Faredgan suurmestarin iloksi.\nTahdonpa silloin nähdä egyptiläistä valtionkavaltajaa ja vehkeilevää\nnuorturkkilaista asiamiestä silmänvalkuaiseen! Tuota harjaantunutta\nateistia, joka keimailee rukousnauhallaan!\"\n\nMr Donovan ei vitkastellut hetkeäkään. Hän antoi muutamia lyhyitä\nmääräyksiä ja käski ajaa parihevoset esiin. Istuutuessamme vaunuihin\nhuomasin Donovan Pashan laskevan istuimelle sivulleen lyhyen\nkaukoputken. Pieni, vikkelä, kähärätukkainen nuubialaispoika,\nhullunkurisen näköinen kankeassa liverissään, istahti kyytilaudalle\najomiehen viereen.\n\nMr Donovanin ohjeet olivat täsmälliset. Osoitettuamme hänet majapaikan\nedustalle pysymme kokonaan syrjässä puolen tunnin ajan, jonka päättyessä\nmeidän tulee kävellä lähettyvillä. Tarkkaan puolen tunnin kuluttua joko\nhän itse tulee meidän luoksemme, jossa tapauksessa kameelinkauppa voinee\nonnistua, taikka -- mikä on luultavinta -- meidät käsketään sisään. Tämä\nmerkitsee, että mitään kauppaa ei synny, mutta saamme sen sijaan nähdä\ndraamallisen kuvaelman.\n\nMr Donovan hymyili meistä erotessaan: \"Huomaan, että teillä on\ntakataskuissanne browningit, kuten tottuneilla matkustajilla ainakin.\"\n\n\"No, mitä arvelette?\" kysyin saksalaiselta ystävältäni poistuessamme\nmajapaikalta, johon Donovan Pasha nuubialaispojan saattamana oli astunut\nsisään. -- \"Lyömmekö vetoa?\"\n\n\"_Zum Henker_ kaikki vedot! Odotan ainoastaan _das Spektakel_.\"\n\nKelloa totellen olimme täsmällisinä miehinä määräaikana majapaikan\nedustalla. Ymmärsimme joutuneemme keskelle Englannin salaisinta\nsuurpolitiikkaa.\n\nPieni nuubialaispoika viittasi meitä naurettavan juhlallisena sisään,\njääden itse portin luokse, Ahtaalla kujalla ei näkynyt elävää sielua.\n\nMitä peräpihaan saapuessamme tapahtui, ei ole helppo selittää. Tapaukset\nseurasivat toisiaan salaman nopeudella. Asioiden täydellistä tajuamista\nvaikeutti minulle myöskin seikka, etten ymmärtänyt niitä lyhyitä,\nteräviä käskysanoja, joita Donovan Pasha siinä lausui arabiankielellä.\n\nKuinka hyvänsä, kerron itse tapahtumat.\n\nTuskin olimme lähenemässä, kun Donovan Pasha, joka oli patjalla istunut\nsheikin ja hänen seuralaistensa puolipiirin toisessa päässä, äkkiä nousi\npystyyn. Hän lausui tiukasti muutamia sanoja ja teki suuren\nkädenliikkeen, osoittaen meitä. Itämaalaiset eivät hevin menetä\nmalttiaan, mutta nyt seurasi sanomaton hämmennys. Kaikki kohosivat\nseisoalleen, katsoen vuoroin meitä, vuoroin toisiaan.\n\nPuolipiirin toisessa päässä seisova egyptiläinen teki liikkeen Donovan\nPashaa kohti ja vetäisi äkkiä revolverin esiin. Mutta mr Donovanin\nbrowning oli samassa jo ojennettuna miehen päätä kohti. Kiiltävä\nteräspiippu oli tuskin kahden käsivarren mitan päässä hänen otsastaan.\nRevolveri putosi keltaisenkelmeän egyptiläisen kädestä kilahtaen\nkivettyyn pihamaahan.\n\nKimakka vihellys viilsi läpi ilman. Englantilainen aliupseeri ja kaksi\nsotamiestä marssivat pihalle. Aliupseeri kumartui maahan, korjaten\nrevolverin huostaansa. Egyptiläinen otettiin kummankin sotamiehen väliin\nja vietiin pois. Aliupseeri seurasi näiden mukana.\n\nDonovan Pasha kääntyi kello kädessä turkkilaisen upseerin puoleen ja\nlausui hänelle kolme, neljä sanaa. Nuorturkkilaisen ruskeat silmät\nsäkenöivät, mutta sanaakaan sanomatta hän kylmän arvokkaana lähti\ntiehensä, poistuen kujanteelle.\n\nSuurmestarin ja imamin kävi samoin. Loukattu arvokkuus ja ilmeinen\nnolous nähtiin heidän kasvoissaan.\n\nDonovan Pasha seisoi vielä kello kädessä. Hän tarkasti minuutin ajan,\nkuinka sheikki palvelijoineen rupesi tulisella kiireellä laittamaan\nkameeleja lähtövalmiiksi. Sitten hän tyynesti kävi Breitmannin\nkäsivarteen, ja hitaasti me poistuimme kaikki kolme.\n\nNuubialainen poika irvisti meitä vastaan, niin että valkoiset hampaat\nvälkkyivät ikenissä. -- Ahaa, sinutko oli pantu viheltämään varattuja\nsotamiehiä tarpeen tullen sisään!\n\nKävellessämme ahtaalla kujalla mr Donovan avasi lompakkonsa ja jätti\nsanaakaan puhumatta Breitmannille hänen shekkinsä takaisin. Olimme\näänettöminä hiljaisesti kulkeneet edelleen noin viisi minuuttia ja\nolimme juuri pääsemässä vanhalle basaaritielle -- Donovan Pasha ja\nBreitmann yhä vieläkin käsityksin kävellen --, kun kumpikin äkkiä\nhyppäsi syrjään, painaltuen kadun seinää vasten. Saksalaisen huulilta\npääsi leveä kirous.\n\nKorkealla heidän päittensä tasolla kohosi esiin valkoisen kameelin pää\nja pitkä, kaareva kaula. Äänettömin, hiihtävin askelin, pehmeillä\npolkuanturoillaan keveästi hipaisten katukivien leveitä laattoja, se\nkulki omaa määräkästä kulkuaan eteenpäin, kysymättä mitäkään estettä ja\njohtaen sheikin pitkää karavaania. Satulansa huipulla Seid Omar istui\npuettuna pitkäliepeiseen, hulmuavaan pukuun. Hän ei katsahtanutkaan\nmeihin. Muutamassa silmänräpäyksessä karavaani oli meidät sivuuttanut.\n\nEnnätin huomata, miten valkoisen kameelin pää oli ikäänkuin hiukan\ntakakenossa. Alentamatta silmiään, leuka ylhäällä ja alahuuli pitkällä\nlerpallaan se, syvintä halveksumistaan osoittaen, oli työntänyt meidät\nsyrjään.\n\nKameeli siinä kyllä mietti omia mietteitään:\n\n\"Minä kuulun vanhaan maailmaan. Minä kuljen eteenpäin sitä vauhtia,\njohon olen tottunut, ja johon muinaiset kuninkaat ja patriarkat olivat\ntyytyväiset. Silloin oli tilaa maailmassa kyllin. Ei nähty\nkalpeakasvoisia, tungeskelevia uuden maailman ihmisiä. Jolleivät tahdo\ntietä antaa, niin minä työnnän ne nurin. Minä en äänelläkään ilmaise\nlähestymistäni; minä en väistä ketään ihmistä.\n\n\"Minun tapani ovat vanhan maailman tapoja. Muinoin oli elämä vakaata,\ntyyntä, hätäilemätöntä. Ei rautateitä eikä lennätinlankoja suvaittu. Ei\näkillisiä kiireitä eikä oikullisia rimpuilemisia. Ennenkuin vielä\npyramiideista mitään tiedettiin, oli kerta kaikkiaan määrätty, mikä\nkuormasälytyksen paino on oleva, ja millä vauhdilla se on vietävä\nperille. Ja siinä tullaan pysymään. Pois täältä, länsimaiden asukkaat,\neilispäivän uutuuksinenne! Itämaat ovat meidän.\"\n\nOdottavat vaunut jälleen tavattuamme lähdimme nopeasti ajamaan.\nSulttaani Hassanin vanhan moskean edustalla vaunut pysähtyivät. Donovan\nPasha otti kaukoputken käteensä ja pyysi meitä itseänsä seuraamaan.\n\n-- Ohoh! Mihinkäs nyt oikein mennään? -- Hän vei meidät tämän moskean\nkorkeimman minareetin ylimmälle parvekkeelle.\n\n-- Hyi -- inhoittava, päätä huimaava, äitelöivä tunne! -- Oli ihan\ntyyni, ja minareetti oli epäilemättä kokonaan liikkumaton, mutta tuntui\naivan siltä, kuin se olisi huojunut edestakaisin, säännöllisesti\nsoutaen, kuin taatelipalmu tuulessa.\n\nDonovan Pasha suuntasi kaukoputkeaan yli kaupungin, vuoroin länteen,\nvuoroin itään. Hän oli tähän saakka ollut vaiti, mietteissään. Täällä\nkorkealla ilmassa, missä täydellisesti vallitsimme tuon mahdottoman\nsuuren kaupungin näköalan, hän vilkastui.\n\nHymyillen hän osoitti kiikariaan: \"Nuo veitikat sieltä basaarien takaa\nymmärtävät varsin hyvin, että 'Valkoinen hyeena' vaanii heidän jokaista\naskeltaan kaupungin piirin sisällä. Mutta minun täytyy saada tietää,\novatko he täysin masennetut, maahan lyödyt. Eikö heidän ehkä pälkähdä\npäähän järjestää neuvottelukokousta heti ulkopuolella kaupunkia? Sitä\nvarten on hyvä olemassa tämä 'Tirkistävä silmä'.\"\n\nMr Donovan tähysteli uudestaan länttä kohti. -- \"Ahaa!\" -- Hän puhdisti\nhuolellisesti kiikarinsa lasia. -- \"Aivan oikein! Imamimme ja Faredgan\nsuurmestari lipuvat kauniisti tiehensä. -- Meno yhtämittaista, vauhti\nrynkäisevä. -- Hm -- luulen, että voimme toivottaa heille onnellista\nmatkaa!\n\n\"Ja nyt tarkastakaamme, mitä ystävämme Seid Omar tällä hetkellä\ntuuminee.\" -- Hän kääntyi kiikarillaan itää kohti.\n\nTässä ei kaukoputki ollut lainkaan tarpeen. Paljain silmin saatoimme\nselvästi erottaa, kuinka valkoinen kameeli tumman karavaanin etupäässä\njuuri pääsi ulos kaupungista ja lähti oikaisemaan suoraviivaisesti kohti\nmatalia kunnaita, jotka häämöttivät idässä. Aurinko ei vielä ollut\nkorkeallakaan, ja sen vinot säteet valaisivat koko tämänpuoleisen\nseudun. Tuntui todella juhlalliselta katsoa valkoisen kameelin kulkua.\nNeljännestunnin päästä se oli saavuttanut kunnaat, väikkyi vielä hetken\npunaisenruskeata taivaanrantaa vasten ja samassa jo häipyi silmistämme.\n\nDonovan Pasha laski kiikarinsa kokoon ja virkkoi kuivakiskoisesti:\n\"Luulen, että Englanti taas voi rauhallisesti maata.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nMr Donovan oli häikäisevän hyvällä tuulella, istuessamme eräässä Kairon\nkomeimmassa hotellissa, mihin hän oli meidät kutsunut erikoisen hienolle\nlunchille.\n\nHän vilkkaasti koetti osoittaa, miksi Englannin hallitus oli eduksi\nNiilinlaaksolle ja sen väestölle. Egypti oli käymässä uutta kulttuurin\nloistokautta kohti.\n\nEn voi kieltää: minulla oli omat ajatukseni tästä nousevasta\nkulttuurikaudesta. Itämaat pysyvät iäti itämaina. Mutta kysymys ei\nkoskenut minua, muukalaista.\n\nSaimme kuulla, kuinka salaista kiihotusta parhaillaan harjoitetaan\nEgyptissä englantilaisia vastaan. Nuoregyptiläiset ja nuorturkkilaiset\nlähentelevät toisiaan. -- Minun tulee huomauttaa, että vuosi oli 1910.\n-- Äskeisen vallankumouksen jälkeen Turkki jo uneksuu mahtavaa\nmaailmanvaltaa, jossa Stambulin padishah olisi kaikkien oikeauskoisten\nkaliifina. Mutta lyhyessä ajassa nuorturkkilaiset jo olivat ennättäneet\nosoittaa, että he eivät kykene hallitsemaan. Valtiollinen turmelus oli\npysynyt ennallaan. Itse järjestelmä ei ollut vähääkään muuttunut.\n\nMitä Egyptiin tuli, niin senussilaisen veljeskunnan salaiset pyrkimykset\nlisäsivät kiihotusta. Seid Omar ja Faredgan suurmestari tässä keskenään\nkilpailevat toivotusta vallasta. Epäilemättä kumpikin uneksuu kerran\nolevansa profeetan jälkeläisenä, uuden teokratian kaliifina. Seid Omar\nitse tahtoi lukea sukujuurtaan muka suuresta Omarista.\n\nMr Donovan oli tänään ottanut pelatakseen pientä, huvittavaa uhkapeliä,\njonka tuloksena kuitenkin oli, että Abdallah Effendi, nuoregyptiläisten\nvaikutusvaltaisin mies, nyt oli lukkojen takana.\n\n\"Hän oli, toden totta, ampua teidät kuoliaaksi!\"\n\n\"Ei lainkaan! Hänen ajattelemattomuutensa helpotti asiaa. Mutta hän\nluuli koko salahankkeen joutuneen ilmi ja menetti kylmän harkintansa.\nOlisimme tuskin voineet häntä vangitakaan. Mutta nyt hän on lukkojen\ntakana.\n\n\"Abdallah Effendin esiintyminen teki minut ilman muuta aseman herraksi.\n-- Me näimme minareetin parvekkeelta, kuinka senussilaisten johtomiehet\nlähtivät nöyryytettyinä kukin omille mailleen. -- Kiitos teidän, hyvät\nherrat, olimme liikkeissämme kyllin nopeat! -- Mitään sopimusta,\nyhteistä päätöstä, he eivät saaneet tehdyksi. Englannin pantteri on\nraastanut viritetyt verkot hajalleen.\"\n\nHän kääntyi minun puoleeni. -- \"A propos, teillä tulee olemaan laivassa\nAteenaan saakka matkakumppanina eräs myrrysmielinen mörökölli.\nYstävämme, nuorturkkilainen upseeri, tietysti heti tuntee teidät eikä\nvoi muuta luulla, kuin että hänen askeliaan yhä edelleen vartioidaan\naina toiselle puolen Välimerta.\" Donovan Pasha nauroi makeasti.\n\n\"Entä valkoisen kameelin asia?\" Breitmann lausui kysymyksensä\nhullunkurisen totisena. Äänessä ilmeni leikillistä ja samalla\npuoliharmistunutta asianymmärrystä.\n\nMr Donovan sovitti itseään korituolissaan mukavaan asentoon, tuijotti\nhiottuun chartreuse-lasiinsa ja maisteli huultensa päillä sen\nvihreänkeltaista, helmeilevää nestettä.\n\n\"No niin! -- Ensimmäiset kymmenen minuuttia kuluivat yleisten\nalkukohteliaisuuksien vaihtoon. Huomasin seurueen silmäyksistä, kuinka\nsopimattomaan hetkeen olin saapunut, ja että mitään ratkaisevaa päätöstä\nei vielä ollut tehty. He odottivat nähtävästi vielä jotakin henkilöä --\nepäilemättä Nubar Pashaa, jonka ohitse astuimme vanhalla basaaritiellä,\nvehkeilijäin kokouspaikkaan mennessämme.\n\n\"Ette ehkä havainneet, kuinka palvelijani, pikku nuubialaispoika, sai\nsiinä minulta käskyn ja hetkeksi erosi meistä. Kaksi salapoliisia\npantiin silmäänpistävällä tavalla seuraamaan tätä arvokasta herraa. --\nHän on vanha, viekas shakaali ja ymmärsi yskän. --\n\n\"Mutta tahdon jatkaa! Parinkymmenen minuutin päästä tiesin varmaan, että\nkameelinkauppa oli kaikissa tapauksissa kerrassaan mahdoton. Aikani\nalkoi olla käsissä. Tarjosin kameelista neljätuhatta, viisituhatta,\nkuusituhatta puntaa.\"\n\nBreitmann teki torjuvan, naurettavan kädenliikkeen.\n\n\"Sheikkimme, Seid Omar, kävi tarkkaavaksi. -- 'Miksi tahdotte, _sadat el\nbascha_, saada erämaan sielun?' -- 'Seid Omar, mitäpä minä sillä\ntekisin? Tahdon ystävyydestä vain vapauttaa teidät _Hegîn libnan_\nraskaasta taakasta. Eikö kasvojen suunta ole ihmiselle annettu, jotta\nnäkisimme, kuka vihollisena kääntyy meihin selin? Mutta miksi lähteä\nhehkumyrskyyn, kun voi rauhassa pysyä majassaan? -- Niinpä sanon: missä\nlääkitys auttaa, siinä veistä ja poltinrautaa ei tarvita.'\n\n\"Hyvät seurakumppanini olivat joutuneet ilmeisen levottomuuden valtaan.\nJa nyt paljastin peitetyt heittoveitseni. He saivat kymmenen minuutin\najan kuulla myrkyllisintä ivaa, joka hiuskarvan läheltä hipaisi itse\npääasiaa. He olivat täydellisesti vallassani ja tunsivat sen, olivat\nhämmennyksissään, mutta eivät osanneet arvostella, kuinka paljon tiesin\nheidän hankkeistaan. Lisäksi heitä alkoi peloittaa Nubar Pashan\npoissaolo.\n\n\"Samassa te jo saavuittekin, hyvät herrat! Silloin sanoin suoraan, että\nhe turhaan odottavat Nubar Pashaa, joka ei pääse tulemaan; että heidän\njokaista askeltaan on seurattu, ja että kaikki oli joutunut ilmi.\nTodistaakseni puheeni kysyin heiltä, tunsivatko he teidät?\n\n\"Typerästi kyllä Seid Omar huudahti: '_Bismillah_, ei mikään ole häneltä\nsalattu!'\n\n\"Samassa johdatin asian huippukohtaansa, lausuen, että hallituksen\nnimessä vangitsen Abdallah Effendin. -- Loput te jo tiedättekin.\" -- --\n\nMutta lähtöaikamme oli jo käsissä. Mr Donovan saattoi ystävällisesti\nmeidät vaunuissaan Kairon rautatieasemalle.\n\nAsemasillalla nuorturkkilainen tuttavamme astui meidän ohitsemme,\nkiukkuisesti meitä silmäillen. Hän nousi erääseen ensi luokan vaunuun.\nHeti hänen perässään lähti samaan vaunuun kaksi hiukan huolimattomasti\npuettua herrasmiestä. -- Nähtävästikin englantilaisia salapoliiseja.\n\nMr Donovanin hyväntahtoisesta huolenpidosta olimme saaneet erityisen\nvaunun yksinomaisesti käytettäväksemme.\n\nJuna vihelsi. -- \"_Au revoir_!\"\n\nBreitmann istahti vastapäätä minua ja lausui koomillisen närkästyneenä:\n\"Mitähän sanoisi _das grosse Vaterland_, jos tietäisi, että Hans\nBreitmann on esiintynyt Englannin valtiollisena asiamiehenä Kairossa?\nTämä on _a more curious thing_ -- hullunkurisempi asia -- kuin mainio\ndajakkilainen häntähuiskani.\"\n\n\n\n\nTOTUUS \"OMARIN MOSKEAN HÄVÄISTYKSESTÄ\"\n\n\n\n1.\n\nOlin vuonna 1910 ollut koko kesän itämailla. Enimmän osan tätä aikaa\nolin viettänyt Jerusalemissa, missä olin ottanut osaa arkeologisiin\ntutkimustöihin kaupungin läheisyydessä. Asiassa mukana oli eräitä\nenglantilaisia raamatullisen muinaistieteen harrastajia, jotka kuuluivat\nEnglannin ylhäisimpiin piireihin.\n\nMuinaistieteellisissä töissämme meillä oli apuna varsinaisena\ntieteellisenä ammattimiehenä dominikaanimunkki, korkea-arvoinen isä\nJustinus, joka asui Jerusalemissa, ja jonka syvää oppia, suurta\nkokemusta, innokasta ja vaiteliasta asianharrastusta emme koskaan voi\nkyllin kiittää.\n\nJerusalemin dominikaaniluostarin jäsenet ovat jo pitemmän aikaa omasta\naloitteestaan tehneet erinomaisen arvokasta työtä Palestinan\nmuinaistutkimuksen hyväksi. Heillä on luostarin yhteydessä erityinen\narkeologinen oppilaitos, jonka etevimpänä edustajana on juuri isä\nJustinus.\n\nLienee syytä erittäin mainita, että olimme diplomaattista tietä saaneet\nTurkin hallitukselta laajat yksinoikeudet muinaistieteellisiin\nkaivaustöihin koko sillä alueella, missä tutkimuksia teimme. Tahdon\npainostaa, että tämä alue oli kokonaan ulkopuolella kaupungin nykyistä\npiiriä. Työtämme valvoi kaiken aikaa kaksi Turkin hallituksen\nvaltuuttamaa arvohenkilöä.\n\nJo tämä osoittanee, kuinka vähän seikkailuluontoista tutkimuksissamme\noli todellisuudessa, vaikka kyllä maailman sanomalehdistössä sittemmin\nkerrottiin kaivaustöistämme kaikenlaisia rosvojuttuja.\n\nOn luonnollista, että toimemme Jerusalemin pienehkössä ympäristössä\nherättivät jonkinlaista huomiota muhammedilaisten ja juutalaisten sekä\nmyöskin kristittyjen keskuudessa. Voinhan tunnustaa, että teimme\ntyötämme tässä uskonnollisten kiistain ja kiihkoilijain kaupungissa,\npaikkakunnallisten olosuhteiden pakosta, jonkinlaisella\nsalaperäisyydellä. Jerusalem on muuten paikka, jossa aina vierailee,\npaitsi länsimaisia pyhiinvaeltajia, myöskin suuri määrä tavallisia\nmatkailijoita. Näiden joukossa voi olla sanomalehtien kirjeenvaihtajia\nja uutisten-haijeja, joille palkkio sanomalehtikirjoituksesta maksetaan\njutun outouden ja pöyristyttävyyden mukaan.\n\nNiinpä jo syyspuolella kesää näkyikin toimistamme Jerusalemissa enemmän\ntai vähemmän repäiseviä kertomuksia amerikkalaisessa ja saksalaisessa\nsanomalehdistössä. Osoitimme aina nämä tiedot lyhyesti ja jyrkästi\nperättömiksi.\n\nVarsinainen kiihotus meitä vastaan sekä siitä johtuva katumellakka\nJerusalemissa, joka tapahtui turkkilaisia vihaavain arabialaisten\nkeskuudessa, syntyi kuitenkin vasta seuraavan vuoden keväänä. On\nhuomattava, että tästä mellakasta, jolloin suuri osa kaupungin\nmuslimeita oli saatu yllytetyksi äärimmäiseen raivoon, kerrottiin\neräässä Parisissa ilmestyvässä ranskalais-juutalaisessa lehdessä jo\npäivää ennen, kuin se Jerusalemissa tapahtui! -- Silloin minä itse en\nmuuten ollutkaan työpaikalla. -- Englantilaiset ystäväni joutuivat\nJerusalemissa hengenvaaraan ja pelastuivat ainoastaan ylimääräisen junan\navulla sekä astumalla Jaffan satamassa kiireesti omaan huvialukseensa.\n\nHeti sen jälkeen nostettiin meitä vastaan todellinen vihan myrsky\nBerlinin saksalais-juutalaisissa sanomalehdissä. Levitetyt rosvojutut\nsittemmin kulkivat, varustettuina kolminkertaisilla\notsikkokirjoituksilla, kautta maailman. Ainoastaan eräät englantilaiset\nlehdet käsittelivät kysymystä tyynesti ja maltillisesti.\n\nPuhuttiin Omarin moskean häväistyksestä ynnä muuta samantapaista\njärkevyyttä.\n\nTosiasia on, että olimme tehneet työtä kokonaan ulkopuolella Jerusalemin\nkaupunginmuureja, noin kuudensadan metrin päässä Omarin moskeasta.\nTyöalamme oli aivan samoilla seuduin, missä etevä Palestinan tutkija,\nsir Charles Warren, viisikolmatta vuotta aikaisemmin oli toiminut\narkeologisissa kaivaustöissä. -- Myös on huomattava, että Shiloan kylän\nbeduinit, joita olimme kaivauksissa pitkin matkaa käyttäneet\ntyömiehinämme, pysyivät rauhallisina ja mellakasta täysin erillään.\n\nItse asiassa koko tämä kiihotus johtui ihan toisenlaisista seikoista.\nKatumellakan syyt ovat etsittävät hyvinkin syvältä.\n\nMutta tahdon kertoa nämä asiat hätiköimättä ja oikeassa järjestyksessä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nJo edellisenä syksynä Lontoossa, kun muinaistieteellistä\ntutkimustyötämme suunniteltiin, oli osanottajaksi retkikuntaan mitä\nparhaalta taholta suositeltu itämaisten olojen tuntijaa, sotilaskapteeni\nKarl Gustaf Nierotia. Hra Nierot oli syntyjään ruotsalainen ja loistavan\nkasvatuksen saanut, mutta oli nuorena luutnanttina syystä tai toisesta\neronnut Ruotsin palveluksesta. Tämän jälkeen hän oli ollut kaksitoista\nvuotta itämailla eri valtioiden sotilaallisissa ja hallinnollisissa\ntoimissa -- ensin Algerian vieraslegionassa, sittemmin Tunisissa,\nItalian Punaisenmeren-alueilla ja Turkinmaalla. Tätä nykyä hän asui\nLontoossa. Hän ei ollut varakas, mutta näkyi tulevan toimeen itämailla\nhankkimallaan omaisuudella. Hän osasi arabian ja turkin kieltä sekä\nhallitsi täydellisesti englannin, ranskan, saksan ja italian kieliä.\n\nKapteeni Nierotin monipuolinen -- en tahdo sanoa kirjava -- kokemus\nminua, omasta puolestani, hiukan epäilytti, mutta suositukset näkyivät\nolevan vakuuttavia. Epäilykseni katsottiin aiheettomiksi. Ehdokkaamme\noli tarmokas, taitava ja älykäs mies. Erittäin huomautettiin, mikä etu\nsiitä oli, että hra Nierot saattoi esiintyä tulkkina retkikunnan\nenglantilaisten jäsenten ja minun välilläni kaikissa niissä tapauksissa,\njoissa verraten vähäinen englannin sanavarastoni tuotti\nkeskusteluillemme haittoja. Työsuunnitelmia koskevat tiedonannot saatoin\najan voittamiseksi kirjoittaa ruotsiksi; kapteeni Nierot kääntää ne\nsiinä samassa englanninkielelle.\n\nTämä monikykyinen mies otettiin siis retkikunnan palvelukseen.\n\nKun heti sen jälkeen the honorable George Fairholme, kapteeni Nierot ja\nminä matkustimme Lontoosta Jerusalemiin tekemään valmistavia\nsilmämääräisiä tarkasteluja vastaisella työpaikallamme, opin lähemmin\ntuntemaan hra Nierotin. Oivallinen matkaopas ja taitava järjestelijä,\nmutta hänen esiintymisessään oli jotakin epämiellyttävää. Mr Fairholmea\nkohtaan hän oli myönteliäs ja melkein liiaksikin puuhaileva, alempia\nkohtaan ylimielisen töykeä. Kun hän antoi käskyjä, saivat hänen\nruskeiksi paahtuneet kasvonsa omituisen kiukkuisen ja röyhkeän ilmeen.\nHänen olennossaan oli jotakin entistä onnenonkijaa ja käytöksessään\nrajua hillittömyyttä. Arvosteluissaan hän saattoi olla suorastaan\nkyynillinen. Häikäilemätön itsekkyys, rajaton aineellisuus näkyi\nilmenevän hänen jokaisesta lausunnostaan. Ei ollut syytä kadehtia niitä\nitämaisia alkuasukkaita, joita tämä eurooppalaisen sivistyksen edustaja\noli aikoinaan pitänyt komennossaan.\n\nItämaat hän muuten näkyi tuntevan erinomaisen hyvin, mutta hänellä oli\nomituiset käsitykset korkeamman kansanrodun oikeuksista alempiin nähden\nsekä yleensä siveellisistä velvoituksista ja niiden perussyistä.\n\nBrindisi--Port Saidin komea matkustajalaiva puski vinhaa vauhtia\nVälimeren viime taivalta. Aurinko laski lännessä veripunaisena pallona\nmereen, jonka värit vivahtelivat helakan vihreän, lapis lazulin ja\ntummanpurppuraisten vivahdusten välillä. Lähin meri oli puhtaasti\nviininvärinen. Laivan kokkapuolella nousi vastaamme hopeinen puolikuu,\nislamin maailman tunnuskuva. Hra Nierot ja minä istuimme\nkorituoleissamme kannella, Afrikan lauhkean tuulahduksen henkiessä.\nVälillämme oli pieni pöytä, johon olimme saaneet pullon oivallista\norvieto-viiniä.\n\nHra Nierot kohotti lasinsa: \"Tahdon huomauttaa, että itämailla kristitty\nei millään ehdolla saa antautua muhammedilaisten tai juutalaisten\nnaisten kanssa seikkailuihin. Se voi minä hetkenä hyvänsä tuottaa\nkaksikymmentä senttimetriä kylmää terästä kylkiluiden väliin.\" Hän\nhymyili karkeasti: \"Onneksi on aina Levantissa yllin kyllin italialaisia\nnaikkoja!\"\n\nEn luullut antaneeni aihetta näihin neuvoihin ja isällisiin varoituksiin\nja vakuutin tyytyväni viiniin ja lauluun! Laivan musiikkisalista kuului\nluoksemme ihan selvästi nuoren italialaisen taiteilijattaren\nlaulunsävelet:\n\n      \"_Ohé mi Carlo, ohé mi Carlo,\n      perch'u distrugger accusi?_\"\n\nHra Nierot oli koko Välimeren-matkan pyörinyt tämän varsin myötämielisin\nelein liikkuvan, yksinäisen naisen kintereillä.\n\nMuuten minä uskalsin lausua epäilykseni, tokko Nierot, eläessään\nvuosikausia muhammedilaisten keskuudessa Punaisenmeren rannoilla, oli\njoka hetki esiintynyt hyveen esikuvana.\n\n\"Se on ihan toinen asia! -- Minulla oli siellä muutamia sabeattaria,\njokunen sudanitar -- hm -- no niin, mitäpä minä sitä kieltäisin? -- ja\nkaksi ihmeen siroa abessinilaistyttöä, mutta ne olivat minun omani!\"\n\n\"Teidän omanne?\"\n\n\"Niin. Olin suorittanut niistä hinnan.\"\n\n\"Ja teidän laaja, monivärinen perhekuntanne tätä nykyä --\"\n\n\"Oh, mikä hätä niillä siellä olisi? -- Ja sitä paitsi, _vive la\nbagatelle_!\"\n\nMiehen kyynillisyys minua tympäisi. Sivumennen sanoen, hän nyt oli\nnaimisissa. Olin kuullut, että hänen rouvansa oli joku ranskatar\nParisista.\n\nMiten höllät hänen periaatteensa muissakin suhteissa olivat, huomasi\nmonesta pikkupiirteestä. Kaikki oli luvallista, kunhan järjesti niin,\nettei oma nahka joutunut vaaraan. Belgiassa hän oli tuntenut erään\nkemiallisen tehtaan omistajan, herkkäuskoisen flaamilaisen, jolta\nNierotin hyvä ystävä, ovela picardielainen insinööri, oli mainion\nsukkelalla tavalla viekastellut tietoonsa tehtaan menettelytavat ja\ntehnyt miehen keppikerjäläiseksi. -- Onnistuneen teon Nierot katsoi\nitsessään kiitettäväksi. Rohkea rokan syö! Rehellisyys ja kunnia eivät\nmerkitse mitään!\n\nTällainen henkilö saattoi olla vaarallinen meille. Hän epäilemättäkin\noli taitava ja kokenut mies, mutta ei ollut luottamusta herättävä.\nNykyisessä arkaluontoisessa asiassamme päätin olla kapteeniin nähden\naina varuillani.\n\nKuitenkin meillä näkyi olevan syytä olla hra Nierotiin varsin\ntyytyväisiä. Selostukseni pikamatkamme tuloksista hän käänsi\ntaidokkaasti englanninkielelle. -- Kirjoitukseni koski ainoastaan\nkäytännöllisiä asioita ja oli sellaisenaan kokonaan vaaraton. --\nSeuraavana keväänä Nierot sai toimeksi lähteä Jerusalemiin ja ostaa\nhaltuumme määrättyjä maakappaleita kaupungin ulkopuolella olevalta\nasumattomalta vuorelta, joka muinoin oli kuulunut Jerusalemin piiriin.\nTämän vaikealuontoisen tehtävän hän suoritti asianymmärryksellä ja\ndiplomaattisella taidolla.\n\nHeti sen jälkeen retkikuntamme saapuikin Jerusalemiin ja kaivaustyömme\nalkoi. Retkikunnan varsinainen johtaja oli mr Fairholme.\nAsianharrastajina ja avustajina hänellä oli mukanaan kolme nuorempaa\nenglantilaista ylimystä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nOn paljon puhuttu jostakin muinaisjuutalaisesta salakirjoituksesta,\njohon arkeologiset työmme perustuivat. Tahdon huomauttaa, että mitään\nsalakirjoituksia ei kaivata tietääksemme, että esimerkiksi Daavidin\nhallitsijasuvun kuningashaudat vielä ensimmäisellä vuosisadalla meidän\najanlaskuamme katsottiin koskemattomiksi. Luettakoon Apostolien tekojen\n2. luvun 29. värssy! Josefus, juutalaisten historioitsija, jonka\nkirjallinen työ alkaa Jerusalemin viime hävityksen jälkeen, kertoo, että\nylimmäinen pappi Hyrkanos oli määrätyssä tarkoituksessa käynyt\nkuningashautojen maanalaisessa sokkelossa. Samoin oli tehty myös Herodes\nkuninkaan aikana. On huomattava, että juutalaiset hakkasivat hautojaan\naina kallioon. Kuningashautoja Titus, hävittäessään Jerusalemin,\ntodistettavasti ei tavannut, ja tämä näkyy käyvän ilmi myös Josefuksen\nlausunnosta.\n\nPyhän kaupungin rauniosoran alla on kätkössä epäilemättäkin suunnaton\nmäärä muinaismuistoja ja tuhansien vuosien takaisia historiallisia\ntodistuskappaleita, joiden saattaminen päivänvaloon voisi olla tärkeä\ntieteelle ja kenties koko kulttuuripohjamme käsittämiselle.\n\nJos kaivaustöistämme olisimme tehneet lähemmin selkoa Jerusalemissa,\nniin ne varmaankin olisivat synnyttäneet juutalaisissa kiihkoa ja\nsuoranaista vastustustakin.\n\nKaksi kertaa Jerusalem on perinpohjin hävitetty, maan tasalle\nhajoitettu. Nykyinen kaupunki on rakennettu rauniosoran päälle, joka\nylängöillä ja vuorten rinteillä muodostaa 9--11 metrin vahvuisen\nkerrostuman; Josafatin laaksossa sen vahvuus on 11--14 metriä ja\nJuustontekijän laaksossa 18 metriä.\n\nJuhlallisena ikivanha kaupunki kohoaa vuorillaan sakarapäisten muuriensa\nympäröimänä. Yleinen topografia on sama kuin muinoin ja helposti\ntunnettava. Mutta oh, kuinka itse kaupunki on muuttunut! Meidän\npäiviemme Jerusalem on noita ahtaita, sokkeloisia, haisevia itämaisia\nkaupunkeja, joissa pölypilvet ryöppyilevät, likaisuus ja saasta\nvallitsevat. Pyhistä paikoista miltei ainoa todella varmasti tiettävä on\ntemppelialue. Suunnikkaanmuotoisena, keinotekoisena ylätasona, vahvain\nmuurien saartamana pöytänä, se on vanhalla paikallaan. Huimaavasta\nkorkeudesta sen itäinen reunamuuri syöksyy alas Josafatin laakson\nrotkelmaan. Mutta Salomon temppelin paikalla, itse Morian-vuoren\nkantakallion laella, on nyt Kubbet es-Sachra -- Omarin moskea --, jonka\nhuipulta säteilee islamin puolikuu.\n\n\n\n2.\n\nOlimme jo useita kuukausia tehneet kaivaustöitä. Koko Jerusalemin\nkaupungin muinainen alusta, sen kalkkivuoriperusta, näkyy olevan\ntäynnänsä kallioon hakattuja tunneleita. Ne luikertelevat ja\nsuikertelevat ristiin rastiin, ylös ja alas, useimmiten aivan ahtaina\nkäytävinä vuoren syvissä uumenissa. Koko järjestelmä muistuttaisi\nmuurahaiskekoa ja sen käytäviä, jos tunnelit joskus nousisivat kallion\npinnalle ja päivänvaloon. Mutta ei! ne pysyvät yhä vuoren sisällä. Yksi\nainoa aukko ulkomaailmaan oli koko siinä järjestelmässä, jonka olimme\ntähän saakka paljastaneet. Tämäkin aukko oli viimeiset vuosituhannet\nollut sen 11 metrin vahvuisen sorakerrostuman kätkössä, joka näillä\nseuduin peittää vuorta ja sen rinteitä yleensä.\n\nTyöhön ryhtyessämme olin ensi aluksi määrännyt aukon paikan\nlaajanpuoleisten mittausten avulla. Puhkaisimme tähän suurella vaivalla\ntilavan, pystysuoran kaivoksen ja tapasimmekin syvällä maan uumenissa\nluolakäytävän suun.\n\nEntä itse tunnelit? Niiden alkuperäinen tarkoitus näytti usein ihan\nkäsittämättömältä. Itse isä Justinuksen järki oli tässä monta kertaa\nkokonaan ymmällä. Valaisua kysymykseen ei antanut se seikka, että\njokainen tunneli oli tätä nykyä visusti kiinni tukittuna. Kaikki nuo\nmonimutkaiset käytävät olivat keinotekoisesti täytetyt, tiiviisti umpeen\nahdetut kivillä ja soralla. Silloin tällöin löydetyistä saviastiain\nsirpaleista, joskus tavatuista roomalaisista lampuista voitiin päättää,\nettä tunnelit oli tukittu nähtävästi vähää ennen, kuin Titus valloitti\nJerusalemin.\n\nMutta mitä varten? Mitä outoja, erityisesti, salattavia seikkoja liittyi\ntähän tunnelijärjestelmään?\n\nTyömme edistyi äärettömän hitaasti. Mitä omituisimpia, sekavimpia\ntunneliryhmiä, silloin tällöin avautuvine syrjäkomeroineen tai\nholvikammioineen, olimme jo paljastaneet vuoren uumenissa. Milloin\nolimme tunneleissamme syvällä Josafatin laakson tasalla, milloin olimme\njoutuneet korkealle kallionpinnan läheisyyteen. Näissä ahtaissa\nluolakäytävissä ei voitu suurempia työvoimia käyttää, eikä voimakoneita\nolisi saattanut tänne kuljettaa.\n\nNiinpä oltuamme viidettä kuukautta työssä tunsimme tuskin kymmenettä\nosaa tutkittavasta alueesta. Sangen arvokkaitakin löytöjä olimme sillä\nvälin tehneet, pääasiallisesti jebusealaiselta, harvemmin heprealaiselta\najalta. Isä Justinus katsoi näillä olevan tavattoman suuren tieteellisen\nmerkityksen. Mutta meidän tuli uurastaa yhä eteenpäin. Ehkä työtämme\nvielä helpottaa!\n\n       *       *       *       *       *\n\nJo ensi kuukauden jälkeen syntyi meille työsuunnitelmaan nähden\nvaikeasti ratkaistava kysymys. Tahdoin antaa asiasta kirjallisen\nehdotuksen perusteluineen, mutta kun tämän yhteydessä olin pakotettu\nkoskettelemaan useita arkaluontoisiakin seikkoja, en mielelläni olisi\nhalunnut jättää kirjoitustani hra Nierotin käsiin. Flaamilainen\nherkkäuskoisuus ei vaivannut minua. Olinkin jo päättänyt itse kyhätä sen\nenglanninkielelle, kun äkkiä sain sähkösanoman Suomesta.\n\nHyvä ystäväni Oskar Nevankoski tarjoutui tulemaan Jerusalemiin,\ntöissämme minua tarpeen tullen avustamaan. Kuusi päivää myöhemmin hän jo\nolikin paikalla. Hän oli kotoa lähtenyt odottamatta Konstantinopolissa\nsensuroituun sähkösanomaansa vastaustakaan.\n\nOlin kovin iloinen hänen tulostaan. Häneltä ei minulla ollut mitään\nsalattavaa. Hän oli aikaisemmin harjoittanut muinaistieteellisiä\nopintoja Parisissa ja Berlinissä sekä tehnyt omintakeisia arkeologisia\ntutkimuksia British Museumissa. Totta puhuen, ilman Nevankosken\nmonipuolisia tuttavuuksia ulkomaiden vaikutusvaltaisissa piireissä koko\nnykyistä tutkimusmatkaa kenties ei olisi saatu lainkaan toimeen. Oskar\nNevankoski hallitsi yleisiä sivistyskieliä ja oli tottunut esiintymään\njokaisessa seurassa.\n\nOlin nyt hra Nierotista riippumaton. Mutta pian syntyi juuri tämän\njohdosta ensimmäinen väittelyni kapteenin kanssa. Hän oli saanut kuulla\nkirjoitelmastani ja tahtoi tietää, miksen ollut antanut sitä hänelle\nkäännettäväksi.\n\n\"Minä kirjoitin sen itse. Olihan minulla aikaa.\"\n\n\"Sitä tahdotaan pitää minulta salassa.\"\n\n\"Miksi haluatte nähdä sen? Se on kirjoitettu vain johtaja Fairholmea\nsekä Lontoossa olevaa johtokuntaa varten.\"\n\n\"Mutta hra Nevankoski sai sen nähdä.\"\n\n\"Nyt te puhutte asioita, joita ette tunne.\"\n\nEnglantilaiset asuivat kaupungin huvila-alueella, Damaskoksen-portin\nulkopuolella. Heillä oli siellä vuokrattuna suurehko uudenaikainen talo,\njonka olivat sisustaneet puoleksi itämaiseen, puoleksi länsimaiseen\ntapaan. Komeat persialaiset matot, raskaat oviuutimet ja turkkilaiset\ndivaanit, -- eurooppalaiset työpöydät ja keveät kesätuolit, -- nurkassa\njuhlallinen rivi vesipiippuja pitkine letkuineen, mutta tupakkapöydällä\nhienot havannasikarit ja egyptiläiset savukkeet. Ylimystön\nmukavuudentarvetta ja englantilaista huumoria.\n\nTänne heidän huvilaansa kertyi kokoelma kaikenlaisia löytöjä, joita\nolimme vähitellen tehneet. Museonamme oli erityinen suuri sali. Siellä\noli mitä erilaisimpia keramiikkitöitä, outoja ruukkuja, vateja, kulhoja\nja maljakoita, helyjä, koristeita ja arvoesineitä, 4000--3000 vuoden\nvanhoja. Seinähyllyillä nähtiin muinaisheprealaiset terafimit,\nkotijumalain kuvat, sellaisia, joita Rachel oli salaa Labanilta vienyt\nmukanaan ja kätkenyt satulalaukkuunsa. Ylinnä siinä komeili jykevä,\nyhdestä ainoasta smaragdinvihreästä malakiittilohkareesta veistetty\nselkämystuoli, jonka löytö oli saattanut beduini-työmiehemme\ninnostuksiin. \"La lila Il Allah\", huudettiin, kun sitä köysillä\nhinattiin tunnelista päivänvaloon.\n\nKunnon beduinimme eivät osanneet muuta luulla, kuin että nyt oli saatu\nesiin Salomon valtaistuin. Pian huhu tiesikin kertoa, että me etsimme\nSalomon aarteita.\n\nMalakiittituolin istuinlaatassa oli kuitenkin arveluttavuuksia herättävä\nsuuri, ympyriäinen reikä, joka auttamattomasti tuomitsi esineen jonkun\nmuinaisajan suurmiehen asunnon aivan erityiseen osastoon. Museossamme\ntuoli oli, viisaasti kyllä, saanut istuimen verhoksi pitkän,\ntummanpunaisen korumaton.\n\nMuinaisista jebusealaishaudoista saadut koristeet, kalleudet,\nmetallitaidetyöt ja jalokivet olivat kassakaapissa.\n\nKaikkia näitä moninaisia esineitä isä Justinus tutki, järjesti ja\nmerkitsi luetteloihin, liittäen niihin seikkaperäisiä tietoja\nlöytöpaikoista ja esineitä ympäröivistä maakerroksista. Lähemmin\nvalaistiin tunneleita ynnä löytöpaikkoja karttapiirroksilla. Työtä\ntarkistivat Turkin hallituksen valtuusmiehet. Kaikki tapahtui\ntäsmällisesti, avoimesti ja -- tieteellisesti.\n\nIsä Justinus oli erinomaisen miellyttävä, hienosti sivistynyt mies.\nKaikesta näki, että hän oli suureen maailmaan tottunut. Jerusalemissa\ntiedettiin, että hän oli syntynyt eräässä Etelä-Ranskan aatelislinnassa\nsekä saavuttanut Lyonin yliopistossa lakitieteellisen ja filosofisen\ntohtorinarvon. Loistava valtiollinen ura, seuraelämän huvit hymyilivät\nhänen edessään, kun hän äkkiä oli kääntynyt kirkolliselle alalle. Hän\noli tehnyt munkkivalan ja sulkeutunut dominikaaniluostariin, jonka\nveljeskunnan kuuluisuuksia hän nyt oli.\n\nKuka osaa selittää sielunelämän ongelmia? Vai odottiko häntä\nkirkollisella alalla kardinaalinhattu?\n\nIsä Justinuksen hienot aatelispiirteet, kauniit, tummat silmät, älykäs\nkeskustelu, syvä asiantuntemus elämän kaikilla aloilla oli sellaista,\njota kannatti sekä nähdä että kuulla. Raamatulliseen muinaistieteeseen\nhän oli erityisesti innostunut.\n\nKerran jutellessani isä Justinuksen kanssa hän mainitsi, että\nJerusalemissa asui eräs juutalaisten oppineimpia miehiä ja Talmudin\ntuntijoita, rabbi Jonathan ben Jochai. Hänellä oli kyllä myöskin,\nporvarillinen nimi, mutta hän oli tuolla nimellä laajalti tunnettu. Tämä\nrabbiini oli tavattoman suuressa maineessa maailman kaikkien\njuutalaisten keskuudessa.\n\n\"Hänenpä puheilleen teidän olisi syytä mennä. Voisitte hienolla tavalla\nkoettaa päästä selville rabbiinin mielipiteistä eräistä seikoista, jotka\novat tutkimustemme yhteydessä. Hän puhuu sujuvasti useita Euroopan\nkieliä.\"\n\n\"Minä en ole diplomaatti. -- Ettekö ehkä itse voisi mennä?\"\n\nIsä Justinus veti suunsa hiukan ilkeämieliseen hymyyn: \"Pelkään, että se\nherättäisi liian suurta huomiota.\" -- Hän oli katolisen kirkon\nkunnianarvoinen, taisteleva jäsen.\n\nMr Fairholme saapui samassa ja sai kuulla asian. Hän kääntyi minuun:\n\"Todella, sinne teidän tulisi mennä!\"\n\nMinua koko asia ei miellyttänyt laisinkaan. Olisi epäviisasta ryhtyä\nminkäänlaisiin keskusteluihin rabbiinin kanssa. Vastasin sentähden:\n\n\"Kun ajattelen asiaa, en käsitä, että siitä olisi mitään varsinaista\nhyötyä. -- Luulen, että se monessa suhteessa voisi olla meille\nvahingoksi.\"\n\nKysymys jäi sikseen sillä kertaa.\n\nMyöskin hra Nierot asui ulkopuolella kaupunkia, Jerusalemin uudella\nasutusalueella. Hänellä oli nuori rouvansa mukanaan. Rouva Nierot oli\nvarsin sievä, tummatukkainen naisolento, äärettömän avuton ja kaikissa\npienimmissäkin seikoissa herroihin turvautuva.\n\nNevankoski ja minä olimme sijoittuneet kaupungin suureen saksalaiseen\nhotelliin, joka nyt kesällä oli matkailijoista melkein tyhjänä. Meidän\nhuoneemme olivat rinnatuksin pitkän käytävän perällä. Hotellin\nseurustelusaliin saapui usein hra Nierot päivän kuulumisia pohtimaan.\nJoskus hän saattoi tuoda rouvansakin sinne. Herrojen hoitaessa pientä\nviskylasia, varjeluskeinona ilmastokuumetta vastaan, otti rouva\nmielellään jonkun lasin burgundinviiniä ja sherbettiä. Nuori rouva siinä\nimi korren kautta sherbettiään, piti silmäinpeliä ja vilkuili, naiivia\nviattomuutta teeskennellen, tukkansa alta vaaleaveriseen, pitkään ja\nsolakkaan Nevankoskeen. Rouva Nierotilla oli parisittaren kaikki\nveikistelykeinot tiedossaan.\n\nNevankosken diagnoosi oli: \"Mistä lienee Nierot senkin tavannut!\"\n\nNuori mr Carew oli enemmän ihastunut rouva Nierotin hienouteen ja\nmaailmannaisen ominaisuuksiin. Hän jumaloi rouva Nierotia. Miten hän\nolisikaan täällä muistanut englantilaisten ladyjen viehkeyttä? -- Mitä\nsilmä ei nää, se unhoon jää!\n\nKapteeni oli Jerusalemissa hankkinut itselleen puolirotuisen\narabialaisen raudikon, hiukan viallisen jaloistaan, mutta polkuhinnasta\nsaadun. Hän komeili mielellään sen selässä ratsassaappaissa ja\nratsupiiska kädessä. Nuori rouva ei antanut rauhaa miehelleen, ennenkuin\noli saanut itselleen naissatulan.\n\nMr Carew heti osti parhaan saatavissa olevan ratsun, damaskolaisen\nhiirakon, josta maksoi mielettömän hinnan. Hän alkoi nyt opettaa rouva\nNierotia ratsastamaan. Kun raudikko oli jaloistaan epäluotettava, täytyi\nmr Carew'n ratsailta useinkin tukea kirkaisevaa rouvaa.\n\nKapteeni kehui rouvansa ratsastusharjoituksia niin kauan, että hän alkoi\nherättää hymyilyä.\n\nNevankoski, joka oli minulta kuullut kapteeni Nierotin aikaisemmasta\nmallikodista Punaisenmeren rannoilla, naurahti: \"_Nemesis divina!_ --\nMuutenhan on ihan selvää, ettei se ole rouva, vaan mr Carew, joka on\nopetuksenalaisena.\"\n\nÄkkiä nämä ratsastusretket tykkönään lakkasivat. -- Olin samaan aikaan\nkirjoittanut uuden kirjallisen esityksen mr Fairholmelle. Myös tämän\nlaatimisessa olin kokonaan syrjäyttänyt hra Nierotin. Nevankoskelle olin\njo aiemmin maininnut, etten katso miestä täysin luotettavaksi.\n\nHra Nierot rouvineen saapui eräänä iltana jälleen meitä tapaamaan.\nBurgundinviiniä, sherbettiä sekä varjeluskeinoja kuumetta vastaan\nsaatiin pöydälle. Rouva Nierot oli siinä erityisen veikistelevä ja sai\nkohteliaan Nevankosken lupautumaan hänen kanssaan ratsastusretkelle\nseuraavana päivänä.\n\nYstäväni saikin hotellin välityksellä mukiin menevän ratsun vuokratuksi\nja oli kahtena päivänä rouva Nierotin huomaavaisena ritarina. Toisen\npäivän illalla hän tuli huoneeseeni, löi hansikkaat pöytään ja sanoi:\n\"Nyt se ilo saa päättyä! Arvaas, mitä metkuja hänellä oli?\"\n\n\"Horjahti kai kainaloosi!\"\n\n\"Vielä mitä! -- Jospa olisikin! -- Hänellä oli täysi kyselyohjelma\nmeidän töistämme. Kyseli asioita, joita ei olisi voinut mitenkään kysyä\nilman Nierotin opastusta.\"\n\n\"No, ja sinä --?\"\n\n\"Muistin, että on luvallista olla tuhma, mutta ei yksinkertainen. Olin\ntäysin tietämätön. Hän ahdisti minua -- suorastaan ahdisti. Mutta olin\nvaruillani. Vihdoin hän valitti: 'Mon dieu, te ette ymmärrä minua!' --\nMinun johtui mieleeni Mefistofeleen vastaus Martta rouvalle ja sanoin:\n'Suruni siitä on syvä!' -- Olimme peräti vaiteliaina saattaessani hänet\nkotiinsa. -- Mutta arvaas, mitä sitten tein! Minä ratsastin oitis\nenglantilaisten luokse ja sain toimeen yksityispuhelun mr Carew'n\nkanssa. Kerroin hänelle, kuinka minun oli käynyt. Silloin hän myönsi,\nettä hänenkin oli käynyt samoin.\"\n\n\"Ja Carew --?\"\n\n\"Hän on kelpo poika. Murtunein illusionein hän oli vetäytynyt itseensä.\n-- Muuten pitääkin olla keskinkertainen intelligenssi sillä, joka luulee\nvoivansa lypsää muiden salaisuuksia englantilaisesta gentlemannista.\"\n\nHän vaikeni hetkeksi ja lisäsi: \"Nierot rouvineen ovat seikkailijoita!\n-- Tällaista juonta, mihin liittyy oman vaimon kunnia, en ole\nromaaneissakaan lukenut. Rouva jotenkin selvästi kaupitteli itseään\nmäärätyillä ehdoilla.\"\n\nTuijotimme ääneti toisiimme.\n\nMitä oli tehtävä? Ilmoittaa asia mr Fairholmelle? -- Huomasimme, että se\noli mahdotonta. Nierotin vaikuttimia emme tunne. Rouvan merkillistä\nasianharrastusta voi selittää pelkäksi uteliaisuudeksi. Mr Fairholme oli\nliian tyven gentlemanni voidakseen ottaa huomioon meidän ja mr Carew'n\ntodistamattomia arveluja.\n\nTässä ylimyksessä oli muuten melkoinen määrä aito englantilaista\nitsepintaisuutta. Minkä hän oli saanut päähänsä, se oli vasaralla siihen\nisketty. Niinpä hän useinkin yhä edelleen huomautti, että minun tulisi\njollakin verukkeella lähteä haastattelemaan oppinutta rabbi Jonathan ben\nJochaita. Kautta rantain voisin ehkä saada vihjotuksi juutalaisten\nperintätietoja seikoista, jotka kuuluivat tutkimustemme alaan.\n\n\"Aivan niin -- ja juutalaiset saisivat vihjotuksi meidän tietojamme.\"\n\nMr Fairholme vain pudisti päätään hymyillen. Ymmärsin, että minun kai\nennen tai myöhemmin oli täyttäminen hänen toivomuksensa.\n\n\n\n3.\n\nTyömme oli sillä välin käydä jonottanut omaa verkkaista kulkuaan.\n\nOlisi väärin luulla, että jokainen meistä olisi työn aikana alituisesti\nja yht'aikaa ollut noissa tukahduttavan kuumissa, ummehtuneissa\ntunneleissa. Olisimmekin olleet siellä vain toistemme tiellä. Meitä oli\nsiksi monta, että saatoimme toimeenpanna järkevän työnjaon. Tunnelien\ntyhjentäminen sorasta oli muuten suurimmaksi osaksi pelkkää\nkoneentapaista tointa. Useina päivinä pääsimme ainoastaan muutamia\nmetrejä eteenpäin. Mitään äkkiyllätyksiä ei tarvinnut odottaa, niin\nkauan kuin tunneli näytti yhä jatkuvan entiseen suuntaansa. Tällaisissa\nyhtäjaksoisissa käytävissä tai pystysuorissa kaivoissa saattoi\nkorkeintaan tavata tilapäisiä roomalais-aikuisia saviastiain sirpaleita.\n\nNiinpä meillä Jerusalemissa olikin aikaa yleensä liiankin paljon.\nNevankoski ja minä käytimme usein joutoaikoja tutustuaksemme Palestinan\ntopografiaan ja muinaistieteellisiin merkillisyyksiin. Muulien selässä\nratsastaen teimme pitempiä tai lyhyempiä retkeilyjä eri suuntiin. Näistä\nyksi retki joutui sittemmin asianhaarain vaikutuksesta niiden seikkojen\nyhteyteen, jotka johtivat Jerusalemin katumellakkaan.\n\nOlin viime kuukauden ajan tehnyt joutohetkinäni pientä erikoistutkimusta\nkotona työpöytäni ääressä. Mitä asia koski, en ollut vielä kertonut\nNevankoskelle. \"Sittenpä saat kuulla!\"\n\nVarhain eräänä aamuna herätin hänet. \"Hoi, mies, nyt lähdemme\nNebo-vuorta katsomaan!\"\n\nSaimme pian käsiimme oman kokeneen dragomaanimme; matkaeväät ja\ntelttalaitokset sälytettiin kuormamuulin selkään. Dragomaani oli\nhankkinut avukseen kaksi Jordanin-takaisia seutuja tuntevaa beduinia, ja\nmuuleilla ratsastaen joukkueemme lähti liikkeelle. Näimme Jerichon,\nmuinaisen palmukaupungin, josta nyt kolmas järjestyksessä on vain\nviheliäinen kylä, kuljimme Jordanin yli sen historiallisen kahlaamon\nkohdalta, uimme Jordanissa ja asetuimme yötä viettämään joen itäiselle\nrannalle. Ginsti- ja orjantappurarisuista laitettiin tuli, ja me\nistuimme sen ääressä lapsuusajan mietteissä, tähtien tuikkiessa.\n\nSeuraavana aamuna ratsastimme kaakkoa kohti, kautta rantatiheikön, yli\nharmaan, aavikkomaisen suola- ja kipsipeitteisen maakamaran, yli\nruskeankeltaisten kivikkomaiden ja somerikkojen, poikki purouomain ja\nrotkojen, kunnes saavuimme uuteen rotkelmaan, jonka puoleksi kuivunutta\npurovartta lähdimme nousemaan. Täällä, Kuolleen meren kattilalaakson\nalueella, lähes neljäsataa metriä merenpinnan alapuolella, oli ilma\nlyijynraskas ja äärettömän kuuma.\n\nPari tuntia vielä ratsastettuamme etumaisena kulkeva beduini huusi:\n\"*Ajûn Mûsâ!*\"\n\nOlimme saapuneet Mooseksen lähteille. Polttavan auringonpaahteen\nrasittamina ja rajattoman janoisina laskeuduimme alas satuloistamme.\n\n\"_Shûf ghuzlân, chawâdscha!_ -- Kas, gaselleja, herra! -- huusi beduini\ninnokkaasti.\n\nVuoren rinnettä kapusi kolme keveäjalkaista elukkaa, vilahtaen jo\nsamassa pois näkyvistä. Vastapäätä meitä, näköjään vain\nWinchester-pyssyn kantaman päässä, kohosi Nebo-vuoren komea harjanne.\n\nBeduinit kuitenkin vakuuttivat, että jo vuorelle nouseminen vaatisi\nvähintään kaksi tuntia aikaa. Olimme liian väsyneitä uskaltaaksemme\nryhtyä tällaiseen yritykseen. Emme saaneet Nebon huipulta katsella\nMooseksen näkemiä maisemia -- Pyhää maata yhdessä silmäyksessä,\nHebronista alkaen Galileaan ja Tabor-vuorelle saakka!\n\nJoimme itsemme janottomiksi lähteestä ja katselimme vuorenseinämäin\nsuuria, omituisia luolia mahtavine tippukivi-muodostumineen. Teltta\npystytettiin rotkelmaan paikalle, jonka osoitin beduineille, ja söimme\nvaatimattoman puolipäiväisemme.\n\n\"No niin, hyvä veli, nyt jaksamme jutella\", lausuin Nevankoskelle.\n\"Kuulehan nyt! Tämän rotkelman nimi on Wadi Ajûn Mûsâ, se on Mooseksen\nlähteiden laakso. Tuossa on Nebo-vuori; sen läntisin pengermä tuossa --\nnykyinen Dschebel Sijâra -- oli muinoin nimeltä Pisga, jonka asemahan on\nvastapäätä Jerichoa. Mooses haudattiin tähän laaksoon, missä nyt olemme.\nHauta on, lähemmin määräten, oleva Bit Peorin vastapäätä. Dschebel\nSijâran itäisellä kumpareella on komea kirkkoraunio, mutta sen alta\nvoisi mahdollisesti tavata Bit Peorin rauniot. Me olemme nyt vastapäätä\nsitä paikkaa. Kas tässä: lue viidennen Mooseksenkirjan 34. luvun 1. ja\n6. värssy sekä neljännen Mooseksenkirjan 23. luvun 14. ja 28. värssy.\"\n\n\"Mutta tässä sanotaan nimenomaan, että itse hauta oli jäänyt kokonaan\ntuntemattomaksi.\"\n\n\"Viides Mooseksenkirja sai nykyisen muotonsa aikaisintaan vuonna 621\ne. Kr. Noin vuodesta 850 e. Kr. alkaen oli tämä rotkelma Moabin aluetta.\nOlisiko nyt juutalaisten tullut huutaa verivihollisensa korvaan: 'Nouse\nja hävitä Mooseksen, Herran palvelijan, hauta!'\n\n\"Lisäksi tahdon mainita, että Talmudin kirjoittajat nimenomaan\nhuomauttavat Mooseksen kuolleen samalla tavalla kuin muut ihmiset. Jos\nMooses siis ei ole salaperäisesti kuollut, niin hänet välttämättömästi\non juhlallisesti haudattu. Vaikka haudan paikkaa sittemmin tahdottiin\nsalata, niin seikkaperäinen tieto siitä oli säilynyt halki vuosisatojen\nkorkeimman papiston keskuudessa. Kun Raamattu kodifioitiin, se vielä\ntiedettiin, etevimmät talmudistit sen vielä tiesivät: keisari\nHadrianuksen vainon ja verituomioiden aikoihin saakka. -- Tuossa\nvuoressa on suuri määrä luonnollisia luolia sokkelokäytävineen. Jossakin\ntuon vuoren salaisessa luolassa on Mooseksen hauta.\"\n\n\"Mistäs sen niin päätät?\"\n\n\"Minulla on tässä kolme salakirjoitusta, jotka kolme heprealaista\nkirjantekijää on kätkenyt heprealaiseen tekstiin aivan eri aikoina.\nKirjoitusten avoimista teksteistä käy ilmi, että paikkakunta, mihin\nsalakirjoitus liittyy, on Moabin aluetta.\"\n\nJätin Nevankoskelle paperiliuskaleen: \"Tässä on suomalainen käännös\nsalakirjoitusten sisällyksestä. Ne ovat merkillisen yhtäpitäviä. Voithan\nlukea ääneen ensimmäisen niistä. Minä tahdon sitten selittää\nkirjoituksen hämärimmät kohdat.\"\n\nNevankoski luki:\n\n_Tunkeudu sisään, ympärileikatun poika! Katso, 70 peitsenmittaa\nvirtailee. Rotkelma ylevän ruumiin läheisyydessä. Ja heruu alas 6\npeitsenmittaa eriämiskohdalla. Hakatun kivimöhkäleen perusta revi pois,\nmurskaa! Katso, ylävä paikka: toinen Aj!_\n\n_Toimita pois 2 peitsenmittaa! Hävitä siltä kohtaa! Ja huomaa\nluolakäytävä! Pyri eteenpäin 10! Tyhjennä! Älyllistä vaivaa: Petollista\n8! Ja 20! -- 20 peitsenmittaa nielee alas. Ja tiedoksi: Sisin kohta\nhäilyy vapaasti, suojelee._\n\n_Sisäänkäytävä kohisee._\n\n\"Tahdon edeltäkäsin huomauttaa\", lausuin, \"että kaikki välimerkit ovat\nminun itseni järjestämät. Ja nyt siis selitys!\n\n\"Tämän rotkelman muinaisesta päälähteestä, siitä mistä puro sai alkunsa\nenemmän kuin 3000 vuotta sitten, on mitattava pitkin purovartta pitkin\nrotkelmaa -- 70 peitsenmittaa. Nykyisestä päälähteestä lukien on meidän\ntelttamme nyt juuri jotenkin sanotun matkan päässä. -- Tein pieniä\naskelmittauksia, ennenkuin määräsin teltan pystytettäväksi.\nAskelmitoistani olen kerran saanut palkinnon: leveämahaisen\nmetsästyspullon! -- Jos lähde ei vuosituhansien kuluessa olisi siirtynyt\npaikaltaan, niin me nyt istuisimme juuri sillä kohdalla. --\n\n\"No niin! Tuosta vuorenseinämästä, joka on heti meidän vastassamme,\nherui muinoin alas 6 peitsenmitan korkeudelta, silloisesta\nlaaksonpohjasta lukien, pieni vesiouru, joka tuli vuoren sisällä\nolevasta luolakäytävästä. Sen yhteydessä oli toinen, luultavasti isompi\nluolakäytävä, jossa myös oli vettä. Näiden molempien käytäväin kautta\nvietiin Mooseksen ruumis 2 + 10 + 8 + 20 = 40 peitsenmittaa eteenpäin ja\nhaudattiin vuoren uumeniin. -- Toisista salakirjoituksista käy ilmi,\nettä ruumis haudattiin erityiseen 'kuivaan' luolaan, jonka pituus on 10\npeitsenmittaa. Sisäiset mitat ovat siis yhteensä 50 peitsenmittaa.\nUlkonaiset mitat olivat 70 + 6 = 76 peitsenmittaa. -- Luolakäytäväin\nsisäisistä asioista lähemmin vasta.\n\n\"Sen jälkeen kuin ruumis nyt oli haudattu, tukittiin itse ulkoaukon\nkäytävänsuu 2 peitsenmitan vahvuisella kivi- ja soratäytteellä. Päälle\npäätteeksi hakattiin ja sijoitettiin paikalleen suuri kivimöhkäle, joka\ntäydellisesti sulki ja kätki ulkoaukon laakson puolelta.\n\n\"Kun nyt tämä kivimöhkäle 'revitään pois' ja 'murskataan' sekä\n'toimitetaan pois' 2 peitsenmitan vahva kivi- ja soratäyte, niin tämän\ntaakse pysähtyneet vedet ryöppyävät esiin! 'Sisäänkäytävä kohisee',\nkunnes liikavesi on juossut alas laaksoon ja vesi jälleen on alkanut\n'herua' vain pienenä ouruna.\n\n\"Otahan nyt tästä tämä kiikari! Minä olen puolen tuntia tarkastellut\nvuorenseinämää joka suuntaan, laajalti ja pitkälti, näkemättä mitään\nerikoisesti epäilyttävää. Koetahan katsoa sinäkin!\"\n\nYstäväni, joka jo oli innostunut asiaan, antoi vähän ajan perästä\nkiikarin tyytymättömänä minulle takaisin.\n\n\"Ei, en näe mitään! Ei tainnut ollakaan niin helppoa.\"\n\n\"Teoriassa asia on helppo, toimeenpanossa vaikea. Kaikki riippuu\ntietysti siitä, missä määrin Mooseksen lähteet ovat aikojen kuluessa\nmuutelleet paikkojaan. Myöskin laaksonpohja voi nyt olla paljoa\nkorkeammalla kuin ennen. Pölisevät tuulet ovat tänne vuosituhansien\nkuluessa saapuneet erämaasta. -- Emme tällä kertaa voi tehdä enempää.\nMutta olemmehan tehneet koko joukon jo näinkin! Tiedämme laakson\noikeaksi ja tiedämme, että tuolla vuoren seinämällä on sellaiset\nominaisuudet, että salakirjoituksen tiedonannot näkyvät soveltuvan\nsiihen mainion hyvin. Vastainen, tarkka, järjestelmällinen tutkimus,\nvaikkapa kilometrimääräin mitalta pitkin rotkelman vartta, voisi\nmahdollisesti johtaa parempiin tuloksiin.\n\n\"Mitä muuten niin sanottuun salakirjoitukseen tulee, niin merkillinen\nseikka antaa tukea luulolleni, että tässä todellinen salakirjoitus on\nolemassa, ja että olen ratkaissut sen oikein.\n\n\"Tässä puhutaan '_toisesta_ Ajsta', joka on jollakin ylävällä paikalla.\nLähellä Betheliä on Benjaminin alueella eräs vanhastaan tunnettu Aj.\nMutta Jeremia puhuu 46. luvun 3. värssyssä eräästä Ajsta\nJordanin-takaisen Hesbonin yhteydessä. Tämän johdosta on jo Nägelsbach\narvellut Jordanin takanakin olleen Aj nimisen paikan. Nyt tämä _a\npriori_-päätelmä saa vahvistuksensa juuri salakirjoituksesta. Hesbon on\nMooseksen lähteiltä vain 7 kilometrin päässä. -- Mutta mikä on tämä\ntoinen Aj? -- Emme tiedä! Mahdollisesti se voisi olla Bit Peorin\ntoisintonimi.\n\n\"Mutta jatkakaamme lukemista! Lue nyt toinen salakirjoitus!\"\n\nNevankoski luki:\n\n_Ja laaksorotkelman vesijuoksu! Katso Aj! Ja melkoinen luola. Etsi 76\npeitsenmittaa! Etene luolakäytävään, tyhjennä ristelmän vedentulva! 6:\nhuomaa aukon kynnys!_\n\n_Ja mene sisään! Hävitä, etsi! Pyri sisimpään paikkaan, etäällä olevaan:\n40 peitsenmittaa. Ja katso, mene sisään ikäänkuin kuivaan paikkaan! Ja\nhäilyvä kaltevuus. Ja itke (se: vainajaa) perille tulleena: 10!_\n\n_Ilman kiinteää tukea sisin kohta. Painuu alas 6 ja häilyy ilmassa.\nKatso, pane säppiin, -- no niin!_\n\n\"Minäkin sanon: no niin! Kun tämä verrataan edelliseen, käy selville,\nettä ulkonaiset mitat tässä ovat 76 peitsenmittaa, josta 6 peitsenmittaa\nosoittaa pystysuoraa matkaa aukon 'kynnykselle'. Sisäinen mitta on 40\npeitsenmittaa, johon tulee lisää itse 'kuivan' hautaluolan pituus 10;\nyhteensä siis 50 peitsenmittaa.\n\n\"Huomaa vielä! Jo edellinen salakirjoitus näkyi viittaavan johonkin\nsalaperäiseen vaaraan. Kulkija 'niellään alas' viime 20 peitsenmitan\nmatkalla. Tässä toisessa kirjoituksessa on asia täysin selvästi sanottu.\nViime matkan 'kaltevuudessa' oli muinoin keikkuvia porraslaattoja,\ntodellisia salaluukkuja. Näitä näkyi olleen 6 kappaletta.\"\n\n\"Olisivatko harhailevat paimenheimot osanneet sellaisia laittaa?\" kysyi\nNevankoski epäilevästi.\n\n\"Israelin heimot tulivat Egyptistä. Egyptiläiset käyttivät salaluukkuja.\n-- Ilmeisestikin viime matkan välillä oli parvekeporras, joka oli tehty\nsisäisen vuorenrepeämän seinämäin väliin. -- Luultavasti Mooses itse oli\njo edeltäkäsin antanut varata tämän lepokammionsa. -- Mooseksen johtamat\nheimot asuivat lähes vuoden näillä seuduin.\n\n\"Ja nyt, ole hyvä ja lue hät'hätää vielä viimeinen salakirjoitus!\"\n\nYstäväni luki:\n\n_Ja uksi: veden reunaa 76 peitsenmittaa. Ja Aj! Herran talletuspaikka\nvedessä 18. Ja Ajn lähellä. Niinpä käy käsiksi turvapaikkaan, tunkeudu\nsisään! Sisäänkäytävässä temppuja todellakin! 20 peitsenmittaa sisin\nkohta._\n\n_No niin! 76 peitsenmittaa: hae esiin olopaikka! 20 peitsenmittaa\nhäilyvää kaltevuutta. No niin! 10 peitsenmittaa, ja itke (se: vainajaa)!\nKäänny Herran puoleen!_\n\n\"Ulkonainen mitta on tässä 76 peitsenmittaa, sisäinen 18 + 20 + 10 = 48\npeitsenmittaa. 'Esiin haettavalla' kohdalla on jätetty pois\nmittailmoitus, 2 peitsenmittaa. Salaluukkuja sisältävän portaan pituus\non tässä, samoin kuin ensimmäisessä kirjoituksessa, 20 peitsenmittaa.\n\n\"Tämän salakirjoituksen päämerkitys on siinä, että tässä puhutaan\n'_Herran talletuspaikasta_'. Kun viidennen Mooseksenkirjan 34. luvun 6.\nvärssyn mukaan 'Jumala itse hautasi Mooseksen', niin tuolla lauselmalla\non sattuvin sanoin annettu tietää, että tässä selitetty salainen\nkätköpaikka todella on Mooseksen hautakammio!\"\n\nOlimme jo viipyneet Mooseksen haudan laaksossa melkein liiankin kauan.\nDragomaanimme selitti, että jos haluamme ennen pimeän tuloa päästä\njuhtain juottopaikoille Jordanin rannalle, niin meidän on oitis\nlähdettävä.\n\nRatsastaessamme takaisin ystäväni oli ääneti. Vasta leiriydyttyämme\nviime-öiselle paikalle ja katsellessamme, kuinka loimuavat tähdet\nvälkkyilivät syvällä Jordanin vesissä, hän kääntyi minun puoleeni.\n\n\"Kuules, hyvä veli, tämänpäiväinen asia on sinun neljäs\nmuinaistieteellinen suunnitelmasi.\"\n\n\"Niin, siinä voisi olla meidän neljäs työalamme. Tämä on kuitenkin\nvähemmän tärkeä kuin muut.\"\n\n\"Sittenhän sinulla on vielä resepti viidentenä juttuna.\"\n\n\"Reseptin luultavasti jonakin päivänä jätän tiedemiesten kokeilujen\nalaiseksi. Kenties sillä ei ole mitään merkitystä. Itämaiset kansat\nolivat kokemusperäisissä tieteissä kovin epäkriitillisiä.\"\n\n\"Asiasta toiseen: Mooseksen ruumis oli kai balsamoitu?\"\n\n\"Luultavastikin! Balsamoimiseen tarvittavat ainekset saatiin heti\nKuolleen meren rannoilta. -- Ajateltakoon, että Mooseksen hauta joskus\nläheisemmässä tai kaukaisemmassa tulevaisuudessa löydettäisiin. Siitä\nolisi oikeastaan vain kaksi ehdonalaista tieteellistä voittoa\nsaavutettavissa.\n\n\"Ensiksikin tämän löydön kautta tulisi todistetuksi, että Mooses todella\non ollut historiallinen henkilö. Mutta tätä epäilevät ainoastaan eräät\nranskalaisen raamatunkritiikin löyhäperäiset edustajat. Sanoohan Maurice\nVernes, että 'Mooses syntyi aikoina, jolloin heprealaisissa\nkirjailijoissa oli niin valtava luomiskyky, että he pystyivät antamaan\nneronluomalleen sellaisen todellisuuden leiman, jotta kokonainen\njälkimaailma on siihen uskonut, kun itse asiassa Mooses ei ole muuta\nkuin verrattoman runoilun tuote.' -- Mutta tämä on tyhjää puhetta ja\npelkkää sanahelinää.\n\n\"Toiseksi tämän löydön kautta mahdollisesti tulisi ratkaistuksi kysymys,\nmissä määrin heprealaiset ovat olleet osallisina kirjainkirjoituksen\nkeksimisessä.\"\n\n\"Mutta sehän on foinikkialainen keksintö\", väitti ystäväni.\n\n\"Varhaisin näihin saakka tavattu muinaisheprealainen kirjainkirjoitus on\nse, jonka Moabin kuningas hakkautti muistokiveen noin vuonna 850 e. Kr.\nMoabin asukkaat eivät koskaan olleet foinikkialaisten suoranaisen\nvaikutuksen alaisina, mutta olivat jo ammoisista ajoista saakka olleet\nIsraelin ja Juudan kansan kanssa läheisissä tekemisissä. Foinikkialaisia\nkirjainkirjoituksia ei ole löydetty aikaisempia kuin noin vuodelta 1000\ne. Kr. Mehän itse olemme Jerusalemissa löytäneet keramiikkityön, johon\npiirretty ammatillinen nimikirjoitus on luultavasti yhtä vanha tai\nvanhempi!\"\n\n\n\n4.\n\nOlimme jo päässeet lokakuun loppuun. Piakkoin oli sadekausi alkava. Työ\noli silloin keskeytettävä seuraavaan kevääseen saakka.\n\nOlin päättänyt jo viikon päästä matkustaa kotiin. Mitään tärkeämpiä\ntapahtumia ei työssämme ollut pitempään aikaan odotettavissa. Sitä\npaitsi Oskar Nevankoski oli suostunut jäämään Jerusalemiin minua\nedustamaan.\n\nMr Fairholme hyväksyi ehdotukseni, luvattuani laatia ennen lähtöäni\nkirjallisen työsuunnitelman lähintä kuukautta varten. Mutta samalla hän\nhuomautti, että minun nyt lopultakin tulisi käydä haastattelemassa\noppinutta rabbi Jonathan ben Jochaita. Isä Justinus kannatti häntä\ntarmokkaasti, ja ennenkuin tiesinkään, olin saanut häneltä rabbiinin\nosoitteen, kirjoitettuna irtireväistylle muistikirjan lehdelle.\n\nNierot, joka oli saapuvilla, katseli paperilippua hetkisen ja antoi sen\nminulle kohta takaisin.\n\nLähteminen rabbiinin luokse ei miellyttänyt minua lainkaan. Haastattelu\noli epäviisasta. Mr Fairholmella ei ollut töittemme tähänastisiin\nkokemuksiin nähden syytä levottomuuteen. Hänen kiihkeä kärkkäilemisensä\nei ollut miksikään hyödyksi.\n\nTultuani hotelliin menin suoraan Nevankosken huoneeseen. \"Nyt minulla on\npari ikävää asiaa kerrottavana. Tulen mr Fairholmen luota. Siellä oli\nmyös isä Justinus ja Nierot.\n\n\"Mr Fairholme pyysi kirjallista esitystä ennen lähtöäni. Se lähetetään\nsittemmin Lontooseen. Se tulee siis olemaan sisällykseltään verraten\nseikkaperäinen. Nierot käytti tilaisuutta hyväkseen ja lupasi kääntää\nsen muutamassa tunnissa. Hän leikillisesti valitti, että olin\nsyrjäyttänyt hänet aikaisemmin, vaikka hän oli retkikunnan virallinen\nkielenkääntäjä.\n\n\"Mr Fairholme lausui: 'Tietysti te voitte kääntää sen.' Hän huomautti\nminulle: 'Olisikin hyvä, jos saisin kirjoituksen joitakuita päiviä ennen\nlähtöänne.'\"\n\n\"Mitä aiot tehdä?\" kysyi Nevankoski.\n\n\"Me laitamme sen yhdessä, sinä ja minä! Vaikka kirjoittaisin sen kuinka\nylimalkaisesti hyvänsä, jäisi siihen kuitenkin yhtä ja toista sellaista,\njota en soisi Nierotin karvaisiin käsiin. -- Mutta et ole kaikkein\npahinta vielä kuullut. Mr Fairholme vaatii nyt lopultakin minua\ndiplomaattiselle vierailulle rabbi Jonathanin luokse.\"\n\nKun en asiasta nähtävästi voinut päästä erillenikään, päätin heti lähteä\nrabbiinin puheille. Mutta sitä varten oli mietittävä joku\nkeskusteluohjelma. Tuli koettaa ottaa selkoa, olinko käsittänyt oikein\neräitä Talmudin viittauksia; oliko totta, että juutalaisilta hävisi\nkeisari Hadrianuksen vainojen ja rabbiinien joukkomurhain aikana\nkokonaisia ryhmiä ikivanhoja perintätietoja, jotka olivat olleet vain\nani harvain, erityisesti valittujen ankarasti velvoittavana omaisuutena?\nOlivatko juutalaiset tietoisia tästä asianhaarasta; oliko esi-isäin\nnäitä seikkoja koskevain lausuntojen ja hämmentyneiden kertomusten\nohella myöskin säilynyt muistotietoja siitä, millä tavoin kadotettu\nolisi takaisin voitettavissa, joshan vain avain voitaisiin löytää?\n\n\"Mitä arvelet?\" kysyin ystävältäni. \"Mitä asioita minä koskettelisin?\"\n\n\"Jos puhuisit reseptistä\", hän ehdotti.\n\n\"Ei, se on liian yksityisluontoista.\"\n\n\"Entä juttu numero _kaksi_?\"\n\n\"Älä nyt ole ihan villissä! Sehän on puhdas korollaario nykyisistä\npuuhistamme. Isä ja poika! Poika ja isä!\"\n\n\"Mainitsit kesällä jotakin Lausumattomasta Nimestä.\"\n\n\"Siinä todella hyvä lähtökohta!\"\n\n\"En kesällä kiinnittänyt asiaan suurempaa huomiota. Mitä sillä\noikeastaan tarkoitetaan?\"\n\n\"Lausumaton Nimi on ilmaus eräästä panteistisesta,\nmaailmankatsomuksesta, ja sellaisena sen täytyi juutalaisissa pysyä\nsyvänä salaisuutena. Mutta liian kuiva ja persoonaton panteismi toi\nmukanaan myöskin mietiskelevää allegorista tulkintaa, salaisuus taas\nmystiikkaa. Lausumattoman Nimen yhteydessä tehdyt varhaisimmat\nreunamuistutukset juutalaisten maailmansynnyn-oppiin osoittavat\nsuurenmoista filosofiaa. Jollen tietäisi, että Spinozalla tämä nimi ei\nollut tiedossa, niin luulisin, että hän siitä ynnä mainituista\nreunamuistutuksista olisi saanut panteisminsa, vastaanottanut sen\nvalmiina! Mutta Spinozan aivoissa ehkä oli joku atavistinen poimu, hänen\naivokuoressaan eräitä atavistisia molekyyliryhmiä.\"\n\n\"Ihmeellistä, kuinka paljon länsimainen kulttuurimme on kaikilla aloilla\nvelkaa juutalaisille!\" huudahti ystäväni.\n\n\"Kuulehan vielä! Vilkasilmeisemmän ja sydämellisemmän allegorisen\ntulkinnan tuloksena oli juutalaisen Philo Aleksandrialaisen filosofia\nsekä Egyptissä syntynyt uusplatonisuus, joka on vaikuttanut kristinuskon\ndogmaattiseen rakenteeseen. Mystiikka taas saattoi gnostikot\njumalallisten voimain oppiin. On mahdollista, että Lausumaton Nimi ja\nsiihen liittyvä metafysiikka johtaa alkujuurensa Egyptistä. Mutta\nsilloin joutuisimme tätä tietä vielä Pythagoraan kosmogonisiin\nmietelmiin ja Platonin aatemaailmaan.\n\n\"Kuinka hyvänsä, juutalaiset mystikot väittivät, että Lausumaton Nimi\noli kaiverrettuna Mooseksen rintakilpeen. -- Kun lähden rabbi Jonathanin\nluokse, niin tästäpä minä saankin aihetta viitata samalla myöskin\nMooseksen hautaa koskeviin seikkoihin. Siitä ei ole suurempaa vaaraa.\nTämä kysymys jää kokonaan syrjään nykyisestä asiastamme.\"\n\n\"Mutta miksi nimi oli 'lausumaton'!\" kysyi ystäväni.\n\n\"Koska sitä ei _saanut_ lausua, eikä _voinut_ lausua. Sen muoto on perin\nvanhentunut; nimen loppupuolella on omituinen ääntiöiden ja\npuoliääntiöiden yhtymä. -- Kaikki tämän nimen käännösyritykset ovat\nmuuten kovin uskallettuja. Luulen, että sen merkitys on\n'_Maailmankaikkeuden Vaittolija_'. -- Nimeä ei koskaan lausuttu julki.\nOlikin jäänyt unhoon, miten se oikeastaan oli äännettävä. Mutta\nLausumatonta Nimeä käyttivät hyväkseen muutamat -- ani harvat -- valitut\ntiedonsaaneet. Nimi tuotti jumalallista luomisvoimaa. Tarvitsi vain\nkirjoittaa nimi papyrokselle, tai vaikkapa maantien multaan, taikka\nasettaa sen kirjaimia eri tarkoituksia varten eri yhdistelmiin. Silloin\nsaattoi luoda -- saada tyhjästä syntymään -- mitä ikinä halusi.\n\n\"Tämän seikan Talmud tietää varsin hyvin. Niinpä rabbi Oshaja ja rabbi\nChaneana kerran matkoillaan loivat itselleen vasikan, jonka sittemmin\nsöivät suuhunsa. --\n\n\"Mutta kyllin näistä! Minun täytyy kiirehtiä. Menemme ensin alas\nruokasaliin ja syömme hät'hätää lunchimme. Tänään on se päivä jälleen,\njolloin heillä taas on ruokalistassa hapanta-lihaa, maukasta ja\ntuoksuvaa. -- Luulen melkein, että minun pitäisi luoda itselleni vasikka\nsyötäväksi!\"\n\nRabbi Jonathan ben Jochai asui Jerusalemin juutalaisköyhälistön\nkorttelissa, kaupungin ahtaimmassa, likaisimmassa ja sokkeloisimmassa\nosassa. Täällä minulla ei olisi ollut suurta hyötyä pelkästä\nkirjoitetusta osoitteesta. Hotellin tallirenki komennettiin näyttämään\ntietä.\n\nYstäväni Nevankoski vaati välttämättömästi päästäkseen matkalle mukaan.\nHän tahtoi jäädä portille odottamaan, ja jos luulee syytä olevan, hän\nlyö säpäleiksi portit ja ovet.\n\n\"Älä nyt turhia! Rabbiini on sivistynyt mies.\"\n\n\"Mutta ennen kaikkea itämaalainen. Heissä aina syvimmin piilee hurjaa\nintohimoa. Katsos tätä pientä naarmunjälkeä oikeassa ohimossani. Olin\nkahdeksanvuotias koulupoika-nulikka ja kävelin kadunsyrjää. Toista\npuolta katua tuli juutalaisäijä vastaan. Kouraisin takinlievettä ja\nmuodostin siitä 'siankorvan', jota näyttelin äijälle. Hän kahmasi\nirtonaisen katukiven, ja viskasi sen tappamisen aikeella päätäni kohti.\nEn ole ikinä nähnyt niin julmistunutta muotoa. Jos hän olisi osannut\nhiukan paremmin, niin kalloni olisi murskautunut kuin munankuori.\"\n\n\"Pilkatessasi Mooseksen lakia pilkkasit Jumalaa. Äijän suoranainen\nvelvollisuus oli kivittää sinut kuoliaaksi. -- Mutta leikki sikseen! --\nMinä tulen puhumaan siellä vain vakavista, kulttuurihistoriallisista\nasioista.\"\n\n\"Tulet puhumaan seikoista, joita sinulla ei ole _oikeus_ tietää\", väitti\nystäväni.\n\nHymähdin, ja Nevankoski tuli myötä.\n\nKuljimme yleistä basaarikatua, läpi kansanjoukkojen kirjavan vilinän,\nsivu vihannes- ja lihatavarain haisevan kulmauksen, josta Nevankoski ei\nkoskaan voinut kulkea puoleksi juoksematta ja pitelemättä nenäliinaansa\npainettuna sieraimiaan ja suutansa vasten. Oppaamme johtamina\npoikkesimme pian sen jälkeen ahtaille, monimutkaisille kujanteille.\nRyysyiset, pitkäpartaiset, käyränenäiset ukot istuivat solien\nsivustoihin nojautuneina, likaiset, karkeaihoiset, puolisokeat akat\nojensivat käsiään, ropoa anoen. Pienet, puolialastomat lapset ryömivät\npäivänpaahteessa kiehkura liikkumattomia kärpäsiä silmäluomiensa\nympärillä; varttuneemmat, jo kynnelle kykenevät tenavat, tummaihoiset ja\nkiharatukkaiset, patikoivat puettuina lyhyeen paitaan, käsi ojossa\nmeidän perässämme, huutaen: bakshiish! bakshiish!\n\nTiemme kulki solasta solaan, harppasimme yli inhoittavan, vereksen\nraavaanvuodan, joka oli kadulle pingoitettu levälleen päivänpaisteeseen\nkuivamaan ja kärpäslaumojen puhdistettavaksi. Kuuma, saastainen tuuli\nlöyhkäsi vastaamme joka komerosta.\n\nTulimme umpikujan suuhun. Oppaamme viittasi sen viime perukkaan. \"Tuossa\nasuu se juutalaiskoira!\" Hän sylkäisi ja meni kiireesti tiehensä.\n\n\"Ei näy asuvan ylenmäärin komeasti\", tuumasi Nevankoski pysähtyessämme\nrappeutuneen muurinseinämän luokse, jossa nähtiin soukka, matala\nlautaportti. Siitä ei voinut kumartumatta kulkea.\n\nEn ymmärtänyt, miten pääsisin suljetusta portista sisään, mutta\nkoetellessani sitä nytkyttää huomasin, että se ei ollutkaan lukossa.\n\n\"Älä viivy kauan!\" huusi ystäväni jälkeeni.\n\n\n\n5.\n\nRabbiinin asunnossa oli kaksi ahdasta pihaa. Etumaista reunusti ryhmä\nirtonaisista mukulakivistä latomalla rakennettuja, matalia koppeja,\njotka olivat seipäillä, risuilla ja savella peitetyt. Oli vaikea tietää,\nolivatko nämä karsinoita ja aasein-talleja vai todella aiotut ihmisten\nmajoiksi. Peräpihasta tuli nuori, kelmeä, suurisilmäinen juutalaisvaimo\nrintalapsi sylissä. Nähtävästi rabbiini harjoitti armeliaisuutta tähän\naikaan päivää. Nainen ryömi sisään yhden koppelin oviaukosta. -- Varmaan\nkaukaa tulleita matkustajia!\n\nToisen pihamaan perällä oli yksinkertainen rakennuskuutio, jonka\navoimesta ovesta tuli pihalle saakka vastaani kaunis, tummatukkainen,\npuoleksi itämaiseen tapaan, melkein hienostikin puettu nuorukainen.\nJuutalaiseksi saattoi häntä tuskin muusta tuntea kuin korvien sivulla\nriippuvista kähäristä.\n\nOlin päättänyt käyttää saksankieltä, puhellessani rabbiinin kanssa,\nmutta varmuuden vuoksi koetin nyt pistää jiddishiä. Jätin korttini ja\nkysyin, voiko rabbi ottaa minut vastaan.\n\nVarsin lyhyen ajan kuluttua sain astua sisään. Rakennuksessa oli yksi\nainoa suurempi huone, jonka permanto oli hienon, tiiviiksi tallautuneen\nhiekan peittämä. Ikkunain asemesta oli kummassakin sivustaseinässä kaksi\npitkää ja kapeaa rinnakkaisaukkoa. Seinämuurien komeroissa näin muutamia\nkaappeja. Myös peräseinällä näkyi olevan kaappi. Avoimen oven puolella\nja toisella sivustalla oli pitkät seinäpenkit, toisella sivustalla\nahtaiden ikkuna-aukkojen alla suurempi pöytä ynnä muutamia\njakkaratuoleja, joiden istuimina oli kaislakudos.\n\nNäinkö vaatimattomasti asui kuuluisa juutalainen oppinut?\n\nPöydän ääressä rabbiini itse istui yksinkertaisella jakkaratuolilla. Hän\ntyönsi syrjään pitkän, mustakantisen tilikirjan ja otti minut vastaan\nhiukan häiriytyneen näköisenä.\n\nTervehtiessäni lausuin hartaan haluni saada puhutella kuuluisaa\nkirjanoppinutta ja Talmudin tuntijaa, mainiten samalla muinaisajan\nkulttuurihistoriaa koskevia harrastuksiani. Hän osoitti minut\njakkaratuolille istumaan.\n\nOlin mielessäni kuvitellut rabbiinia harmaapartaiseksi, kurttujen\nuurtamaksi vanhukseksi. Hän oli vasta noin neljänkymmenenviiden-vuotias.\nHiukan laihat ja kalpeat, mutta pehmeän täysiparran peittämät,\nliikkuvat, moni-ilmeiset kasvot eivät suinkaan olleet epämiellyttävät.\nKorkea nenä oli kapea ja tylppäpäinen, suuret, ruskeat silmät puoleksi\nsilmäluomien verhoamat. Rabbiinilla oli yllään hieno, pitkä kauhtana,\njota kallisarvoiset turkikset reunustivat. Päässä hänellä oli matala\nsamettilakki.\n\nVastaanotto ei ollut näyttänyt kovinkaan lupaavalta, mutta pian olimme\njoutuneet muinaisaikaan. Viitatessani juutalaisten ajanlaskuun sain\ntilaisuuden osoittaa, kuinka juutalaiset itse olivat unhottaneet, että\nkaikki raamatulliset ajantiedot tarkoittivat kuuvuosia, joihin luettiin\n12 kuunkierrosta eli 354,33 vuorokautta.\n\nJatkoin rohkeasti: \"Juutalaisilta näkyy hävinneen suuri määrä sellaisia\ntietoja, jotka ennen Rooman-aikuista maanpakolaisuutta ja orjuutta\nolivat olleet ylimmäisen papin ja muutamien erikoisesti eteväin rabbien\nsalaisena yksityistietona. Sanoohan Talmud, että rabbi Akiba oli\nviimeinen, joka oli käynyt syvimmän tiedon paratiisissa.\"\n\n\"Niin, keisari Hadrianuksen hallitus oli meille ankara koettelemuksen\naika, seurauksiltaan vaikeampi\", -- hän katkaisi äkkiä puheensa ja\nkatsoi minuun tutkivasti.\n\n\"Mutta eikö ole omituista, että esimerkiksi Lausumaton Nimi on joutunut\ntietymättömiin, vaikka Shabbathin 1:nen liittokirja babylonilaista\nTalmudia nimenomaan neuvoo, millä tavoin se on saatava tietoon. Onhan\ntämän liittokirjan mukaan selvää, että Lausumaton Nimi sisältyy\nsalakirjoituksena _Luomisen Peruskirjan_ 2. luvun 1--3. värssyihin.\nSanotaanhan siinä, että näissä värssyissä 'kirjoitus katsoo sillä tavoin\nlukijaan, kuin jos hän olisi ollut Jumalan kanssa osallisena\nluomistyössä'.\"\n\n\"Niin kyllä, aivan oikein, mutta av--\". Hän nousi istualtaan. \"Minun on\npyytäminen anteeksi, että otin teidät vastaan täällä. Olen tapani mukaan\nollut täällä erästen hoidokkieni ja tarvitsevain tavattavissa, mutta\nkenties saan pyytää teitä vieraakseni sisään.\"\n\nRabbiini avasi peräseinällä olevan yksinkertaisen oven, jota olin\nluullut kaapiksi, ja vei minut vain muutaman askelen pituisen, pimeän\nkäytävän kautta suureen, komeasti sisustettuun huoneeseen. Olin\nnähtävästi nyt joutunut ihan toisen tontin alueelle. Hän osoitti minut\nistumaan matalalle seinäsohvalle, jonka yli laskeutui sohvantakaista\nseinää verhostava persialainen matto, joka pehmeästi poimuillen ulottui\njalkain alle sekä edelleen kauas lattialle. Nostaen sirotekoista\ntupakkapöytää lähemmäksi hän istahti pienelle purppurapeitteiselle\npatjakolle vastapäätä minua.\n\nSytyttäessämme sikarimme hän lausui:\n\n\"Teidän harkintapäätelmänne ovat varsin mielenkiintoisia.\"\n\nHuomasin, että hän oli saanut aikaa varustautumaan äkkiyllätyksiä\nvastaan, ja päätin aloittaa uudesta päästä:\n\n\"Muuten hyvinkin apokryfisellä Mooseksen rintakilven jäljennöksellä on\njoka tapauksessa se etu, että siihen piirretyt ensimmäisen rivin merkit\novat epäilemättäkin alkujaan osoittaneet Lausumattomaan Nimeen kuuluvat\nkirjaimet. Kaksi merkkiä niistä on vielä jotenkin selvää -- joko ne\nsitten ovat oikeat tai virheelliset! -- Muut ovat kovin epämääräisiä tai\nilmeisestikin virheellisiä. Kuinka hyvänsä, tästä käy joka tapauksessa\nilmi, että Nimeen sisältyy _kuusi kirjainta_. Ja tästähän tutkija voi\nsaada ainakin jonkinlaista johtoa.\"\n\n\"Sen avulla ei päästä pitkälle.\"\n\n\"Ei tietenkään pelkkäin yhteensovittelujen avulla. Heprean kirjaimiston\n22 kirjainta 6 kirjaimen kombinatsioneissa antaa suunnattoman monta\nmahdollisuutta. Noista epämääräisistä merkeistä voi olla apua ainoastaan\nsaatuja tuloksia tarkistettaessa. -- Mutta luotettavin keinohan olisi,\nettä tutkimus koettaisi ottaa selkoa Mooseksen haudasta. Kun talmudistit\nsuorin sanoin puhuvat Mooseksen inhimillisestä kuolemasta, niin tästä\nkäy jotenkin selvästi ilmi, että hänen hautaansa koskevat yksityiskohdat\nolivat muinoin -- myös nekin -- määrättyjen, valittujen henkilöiden\nsalaistietona. Lisäksi käy tästä ilmi, että Mooseksen hauta oli\ntalmudistien aikana -- ja lienee siis yhä vieläkin -- koskematon. Mutta\nmikä on olemassa, voitaneen löytää!\"\n\nOn mahdotonta kuvailla rabbi Jonathan ben Jochain liikkuvain kasvojen\nerilaisia ilmeitä puhellessani näistä -- epäilemättäkin luvattomista --\nasioista yksinkertaisen luottavasti ja avomielisesti.\n\n\"Mihin tahdotte tulla!\" hän lausui hengähtäen.\n\nEn antanut hänelle malttumisen tilaisuutta, vaan kiristin silmukkaa\nkiinteämmälle.\n\n\"Hyvin tunnetussa kohdassa Mishnaa sanotaan, että '_Luomisen\nPeruskirjaa_ ja _Taivaanvaunun Kirjaa_ ei saa selittää kenellekään;\nniinpä syntyköön viisas, joka itsestään oppii ne tajuamaan'. Tällä\ntietysti on lausuttu, että mainitut kirjat sisältävät salakirjoituksia.\nMutta siinä tapauksessa niiden joukossa täytyy olla myöskin lähempiä\ntietoja Mooseksen haudasta. -- Vai eikö perintätiedot muka kertoisi,\nettä näissä kirjoissa on salakirjoituksia, joiden avain on joutunut\nkateisiin?\"\n\n\"Oletteko keksinyt avaimen?\" hän äkkiä lausui, hypähtäen pystyyn.\n\n\"Puhun ainoastaan -- mietelmistäni. Te itse sanoitte niitä\nharkintapäätelmiksi.\"\n\nRabbi Jonathan ben Jochai tuli aivan lähelleni ja alensi äänensä melkein\nkuiskaukseksi:\n\n\"Oletteko te -- ei, ettehän te ole --?\"\n\nYmmärsin hänen tarkoituksensa: \"Ei, olen kyllä kristitty.\"\n\nSilmänräpäykseksi rabbiinin kasvot ihan vääntyivät. Silmät avautuivat\näkkiä -- iskivät tulta! Mieleeni johtui väkisinkin Nevankosken äskeinen\nkertomus. Samassa rabbiini jo oli täysin hillinnyt kasvojensa lihakset;\nraskaat silmäluomet pitkine ripsineen peittivät jälleen silmiä.\n\nIhan muuttuneella, mielistelevän liehakkaalla äänellä hän virkkoi: \"Ah,\nolen ollut kovin epäkohtelias isäntä! -- Olen niin hajamielinen! --\nTuhannen kertaa anteeksi! -- Olkaa hyvä, odottakaa hetkinen!\" Hän lähti\näänettömin askelin ja pujahti kirjokuteisen, raskaan oviverhon taakse.\n\nAivoni toimivat korkeanpaineen alaisina. Ei johtunut mieleenikään\nkatsella ympärilleni, tarkastaakseni komeasti sisustettua, puolihämyistä\nitämaista huonetta. Tästä väliajasta muistan ainoastaan, että sisään\neksynyt moskiittisääski koko ajan kiersi itsepintaisesti minun\nympärilläni, synnyttäen siivillään piinallista, viuhuvaa ääntä.\n\nRabbiini viipyi poissa mielestäni loppumattoman pitkiä minuutteja.\nPalatessaan hän kevyesti pyysi anteeksi, istahti ja otti keskustelun\njohdon käsiinsä. Hän puhui Talmudin suurista ansioista ja sen\nmonipuolisuudesta. Se on mikrokosmos, joka käsittää kaikki taivaan ja\nmaan välillä. Talmud itse kehoittaa lukijaansa tutkimaan, ennen kaikkea\ntutkimaan.\n\nMielestäni hänen puheessaan oli jotakin väkinäistä, kiihtynyttä ja\nasiaankuulumatonta. Pari kertaa hänen katseensa vilahti oveen päin.\n\nSisään astui nuori, suloinen impi, virvokkeita tuoden. Hän oli puettuna\nvalkoiseen, melkein harsonhienoon musliinipukuun. Vyötäisiä kiersi\nkarmosiinipunainen, keveäpoimuinen silkkivyö, jonka tupsukas pää riippui\nalas vasemmalta puolen. Jalassa hänellä oli turkooseilla koristetut\nsahviaanitohvelit. Rabbiini antoi hänelle ystävällisellä äänellä --\nselvällä saksankielellä -- lyhyen ohjeen. Tyttö laski pyöreän\nhopeatarjottimen seetripuiselle, helmiäisellä silatulle, pienelle\npöydälle, jonka hän sulavin liikkein toi meidän väliimme. Tarjottimella\noli vesisifoni, pullo viskyä ja kreikkalaista santorini-viiniä, korkea\nvenetsialainen kristallilasi sekä omituinen, kiiltävä fajanssimalja,\njoka oli sijoitettu kultaiseen jalustaan. Tämä oli nähtävästi rabbiinin\nmielimalja.\n\nKeskustelu oli hetkeksi itsestään katkennut. Olin noussut ja tehnyt\nneidolle kumarrukseni. Hän oli todella viehättävän ihana. Kun\njuutalaistyttö -- viidentoista-, seitsemäntoista-vuotias -- on kaunis,\nniin hänen vertaansa saa hakea!\n\nMinusta oli, kuin tytön paljaassa käsivarressa sametinhieno hipiä olisi\nvavahtanut hänen sijoitellessaan pöytää paikoilleen. Hänen kasvoissaan\nnäin omituisen, tuskallisen ilmeen. Tyttö taantui poistuakseen ja\nkiinnitti ääneti minuun pitkän katseen, luoden sen äkkiä\ntarjoilupöytään. Samassa luulin nähneeni pienen, melkein huomaamattoman\nkädeneleen. Hän poistui keveästi kuin hengetär, mutta ovella hän vielä\nkääntyi päin, tarttui toisella kädellään oviverhoon ja kallistui\neteenpäin. Jälleen hän kiinnitti katseensa minuun ja laski sormen\nhuulilleen.\n\nSillä välin kaikui korviini rabbiinin ääni kuin jostakin kaukaa: \"Niin,\nTalmud kehoittaa meitä tutkimaan, ennen kaikkea tutkimaan!\"\n\nHän nousi ja sanoi kohteliaasti: \"Mutta hiukan virvokkeita! Olkaa hyvä!\"\n\nMinäkin nousin. Kohteliaimmin lausuin, että hän oli nähnyt aivan liian\nsuurta vaivaa; minä olinkin jo liian kauan kuluttanut hänen\nkallisarvoista aikaansa ja pyysin nyt saada häntä kiittää. Mietelmäni,\njoista olin saanut kunnian puhua hänen kanssaan, olivat aloittelijan\nvaatimattomia hypoteeseja ja mielijohteita.\n\nLisäsin, katsoen häneen viattomasti: \"Minulla ei, ikävä kyllä, ole\nmukanani mitään kirjoitelmia, kun tulin tallettaneeksi kotimaassani,\nennen lähtöäni, esityksen näistä jotenkin tilapäisistä arveluistani\nkolmen henkilön nimeen, kolmeen pankkiin.\"\n\nRabbiini ei näkynyt huomaavankaan viimeistä viittaustani, vaan lausui\nmitä ystävällisimmällä äänellä, kuinka miellyttävä tuttavuuteni oli\nhänelle ollut, ja kysyi sitten: -- \"Joko olette kauankin ollut\nJerusalemissa?\"\n\nKiersin hänen kysymystään ja sanoin matkustavani ensi laivassa Jaffasta.\n\nRabbiini olisi välttämättömästi tahtonut saattaa minua toista tietä\nulos, mutta väitin voivani eksyä oudoilla kaduilla ja lähdin samaa tietä\nkuin olin tullutkin.\n\nUlkopuolella porttia seisoi ystäväni. \"Olipa hyvä, että palasit.\" Hän\nkatsoi kelloaan. \"Jos olisit vielä kolme minuuttia viipynyt, niin olisin\nmurtautunut sisään.\"\n\n\"Hyvä ettet murtautunut\", naurahdin.\n\n\"No, kuinka kävi?\"\n\n\"Erinomaisesti. Siellä oli ihmeen kaunis juutalaistyttö.\"\n\n\"Älä hiidessä! Vai kaunis tyttö? -- Etkö siis rabbiinia tavannutkaan?\"\n\n\"Milloin Nevankoskea ovat juutalaisäijät alkaneet huvittaa enemmän kuin\njuutalaistytöt? -- Mutta näinhän toki rabbiinin myöskin.\"\n\n\"No niin --?\"\n\n\"Kaikki hyvin, -- kaikki niinkuin arvelin olevan!\"\n\nLähdimme astumaan pois, ja mainitsin siinä sivumennen, että rabbiini oli\ntarjonnut minulle virvokkeita, joita en kuitenkaan ottanut vastaan.\n\n\"Siinä teit oikein.\"\n\n\"Minulla on todella syytä luulla, että hän tahtoi nukuttaa minut,\ntutkiakseen papereitani. Olisin kai sittemmin löytänyt itseni puti\npuhtaana joltakin ihan oudolta kujalta. Vastaisten varalta annoin hänen\nymmärtää, että kaikki paperini ovat kotimaassani ja sillä tavoin\ntalletetut, että tulevat kuolemani jälkeen käytettäviksi.\"\n\n\"Olitpa viisas! -- Entä se kaunis juutalaistyttö?\"\n\n\"Enpä kerrokaan\", ilkuin. -- \"Se on oma salaisuuteni!\"\n\nOlimme joutuneet sille kohtaa, missä oli tehtävä harppaus yli tuoreen\nraavaanvuodan. Pakostakin siinä pysähtyessäni tulin sattumalta\nkatsoneeksi taakseni. Jatkaessamme matkaa kuiskasin Nevankoskelle:\n\n\"Älä vilkaise taaksesi ennen kuin tuossa kulmauksessa! Meitä seurataan.\nNuori mies, joka kulkee perässämme, on rabbiinin poika.\"\n\nVielä Jaffankadun käänteessä saimme nähdä, että hän vakoili meitä.\nSaavuttuamme hotelliin kiirehdimme seurustelusalin ikkunaan. Aivan\noikein! Nuorukainen, jonka olin nähnyt rabbiinin luona, puhutteli\nhotellin ovenvartiaa.\n\nSaksalaisen hotellin järjestystä! Englantilaisessa tuollainen urkinta\nolisi mahdoton! Valitimme asiasta hotellin omistajalle. Toimeenpantu\ntutkimus toi ilmi, että eräs juutalainen herra oli seikkaperäisesti\ntiedustellut asioitamme ja muun muassa saanut kuulla meidän toimivan\nyhdessä \"englantilaisten aarteenkaivajain\" kanssa.\n\nKylläkin kaunista!\n\nHaastattelun tuloksista Mr Fairholme oli suuresti hyvillään.\nUrkkimisjuttuun hän ei pannut mitään merkitystä. Olimmehan äskettäin\nosoittaneet perättömäksi erään reportteri-haijin sanomalehtikyhäyksen\ntoimistamme. Malakiittituolin löytöön hupeneva, vaatimaton totuus oli jo\ntunnettu Jerusalemissa.\n\n\n\n6.\n\nLähtiessäni samana iltana Nevankosken kanssa hotellin ruokasaliin\nhuomasin, että huone vastapäätä meitä oli saanut asukkaan. Ruokasalissa\nnäimmekin hänet sittemmin. Hotelli oli näihin aikoihin melkein tyhjä, ja\nsen vuoksi uudet tulokkaat pistivät heti silmään. Nevankoski lausui\nyksikantaisesti: \"Kauppamatkustaja!\" -- Rodultaan hän oli juutalainen.\n\nVarhain seuraavana aamuna lähdimme työmaalle, jossa viivyimme\npäivällisaikaan saakka. Aloin huoneessani muuttaa vaatteitani.\nOttaessani esiin kauluksen laatikosta huomasin, että siinä olevat\ntavarat olivat mullin mallin. Säilykön kaikissa laatikoissa sama\nepäjärjestys. Äkkiä johtui mieleeni, että ovi, tullessani huoneeseen,\noli ollut lukitsematta. Tarkastin kirstujani, matkalaukkujani,\nkirjoituspöydän laatikoita. Täydellinen sekasorto vallitsi kaikkialla.\nItse kirjahyllyllä olevat kirjanikin olivat vaihdelleet paikkoja.\n\nMenin Nevankosken luokse ja ilmoitin havaintoni.\n\n\"Älä toki! Minä tässä juuri ihmettelin, että olin aamulla jättänyt oveni\nauki.\"\n\n\"Tarkastahan laukkujasi ja laatikoitasi!\"\n\nSama asia täälläkin. Kaikki säilypaikat olivat tyhjennetyt ja sitten\nkiireisesti jälleen täyteen sullotut. Lukittu matkalaukku oli leikattu\nauki.\n\nSoitimme hotellinpalvelijaa. Hän vakuutti, ettei kukaan ihminen koko\npäivänä ollut liikkunut koko tässä osassa hotellia.\n\n\"Mutta vastapäätä meitä asuu joku matkustaja\", huomautin.\n\n\"Hän lähti pois jo aamupäivällä. Oli saanut muualla asunnon.\"\n\nHotellin isäntä oli onneton. Vieras oli kirjoittanut matkustajakirjaan:\nBlumenthal, asioitsija, Smyrna.\n\nLähdimme huoneeseeni pitämään sotaneuvottelua.\n\n\"Ensimmäinen seuraus käynnistäni rabbiinin luona\", sanoin. \"Luulin jo\njohtaneeni hänet harhaan, mutta hänellä oli omat laskelmansa.\"\n\n\"Onko sinulta mitään tärkeitä papereita kadonnut?\"\n\n\"Enpä luulisi. Kaikki paperinihan ovat sinetöityinä hotellin\nkassakaapissa. -- Mutta annahan olla!\"\n\nKaappasin ikkunalta Bædekerini. Tänne olivat viime matkaltamme vielä\njääneet Mooseksen hautaa koskevat salakirjoitukset.\n\nOlipa onni! -- Tallella olivat. -- Näyttelin Nevankoskelle\npaperiliuskaleita: \"Nämä käännökset tässä eivät ole niinkään\nvaarallisia. Ehkä joskus vielä julkaisenkin ne. Sen sijaan nämä paperit,\njoihin olen kirjoittanut kokoonsaamani heprealaiset tekstit ja joissa on\nosoituksia avoimiin teksteihin, -- jos ne olisivat joutuneet rabbiinin\nkäsiin, niin se olisi ollut auttamaton onnettomuus. Mutta Bædeker oli\nliian avoimesti esillä; mies ei osannut sitä epäilläkään. Jos hän olisi\npistänyt sen kauniisti taskuunsa, niin rabbiini olisi saanut avaimen,\njota etsii. Nyt hän ei saanut mitään.\"\n\nHuomasimme, että meidän tuli viipymättä ilmoittaa asia englantilaisille.\nRabbiini tiesi, että kuuluimme samaan retkikuntaan, ja mr Fairholmen\ntuli saattaa kaivaustöitä koskevat paperit ja asiakirjat turviin.\n\nMr Fairholme ei ottanut asiaa täysin vakavalta kannalta, mutta lupasi\nkuitenkin tästedes säilyttää kaikki paperinsa kassakaapissa.\n\nIllaksi englantilaiset olivat kutsutut Jerusalemin kuvernöörin luo\nvieraisille.\n\nAikaisin seuraavana aamuna mr Fairholme odotti minua hotellin\nseurustelusalissa. Englantilaisten luona oli eilen illalla tehty\nsamanlainen asunnontutkimus kuin meilläkin. Herrojen ollessa kotoa\npoissa olivat palvelijat pistäytyneet kaupunginpuistossa kuulemassa\nturkkilaista musiikkia -- ja nähtävästi myös saamassa englantilaista\nviskyä. Asunto oli jäänyt kylmille.\n\n\"Otettiinko mitään asiakirjoja?\"\n\n\"Ei mitään otettu. Asiakirjoja eivät saaneet. Olin noudattanut teidän\nneuvoanne. Ymmärrän, että tämän kaiken takana lienee rabbi Jonathan.\nLuulen voivani myöntää, että tein virheen pyytäessäni teitä menemään\nrabbiinia haastattelemaan.\"\n\nKäytin tilaisuutta hyväkseni ja sanoin, että minulla on sydämelläni\nvielä toinen asia. Osoitin, millä perusteella mr Carew, Nevankoski ja\nminä emme katsoneet hra Nierotia täysin luotettavaksi. Siitäpä syystä en\nmyöskään tahtoisi nyt antaa kirjoitettavaa tiedonantoa ja\ntyösuunnitelmaa hänen käännettäväkseen.\n\nLausuessani tämän tiesin varsin hyvin puuttuvani asiaan, josta varjo\nhelposti saattoi langeta minuun itseeni. Englantilainen gentlemanni,\npersonoitu suoruus ja rehellisyys, ei voi käsittääkään epärehellisyyttä\ntoisessa. Sellaisesta hän ei siedä puhuttavankaan. Luottamustaan\nhenkilölle, jota joku hyvä ystävä on hänelle suositellut, hän ei lakkaa\nantamasta ilman täysipätöisiä, vastaansanomattomia väliintulleita syitä.\n\nKapteeni Nierotin oli työn aikana onnistunut päästä mr Fairholmen\nerityiseen suosioon. Täytyi myöntää, että hän oli taitava, toimelias ja\nnerokas mies. Ei koskaan työ sujunut paremmin, kuin milloin Nierot oli\ntunnelissa. Jos pystysuoraa tunnelia tuli tyhjentää alhaalta ylöspäin,\ntai puhkeava vesisuoni uhkasi meidät hukuttaa, niin Nierot aina keksi\nkeinoja. Hän oli neuvokas ja nopeapäätöksinen ja osasi panna vauhtia\nbeduineihimme -- senkin nahjuksiin! Hän tiesi, mitä he tarvitsivat:\ntarmokasta, kovakouraista herraa. Hänessä oli lannistumatonta voimaa,\njoka herätti beduineissa kunnioitusta. Lisäksi hän osasi heidän\nkieltään. Kapteeni Nierot oli usein ollut meille työpaikalla\nverrattomaksi avuksi.\n\nMr Fairholme vastasikin minulle: \"Luulen huomanneeni, että teidän ja mr\nNierotin välit eivät aina ole olleet kaikkein parhaat. -- Mr Carew'n\nsuhde häneen, se on hiukan yksityisluontoinen.\" Hän hymyili\ntarkoittavasti: \"Ehkä nimitämme sitä -- perhejutuksi.\"\n\nHymyilin takaisin: \"Kuinka hyvänsä, luulen vastaavani nuhteluunne\nparhaiten sanoilla: _dixi et salvavi animam_.\"\n\nLatina on sivistyneen englantilaisen vahva puoli ja shibboleth. Hän\nkääntyikin heti ystävälliseksi:\n\n\"Mitä kirjoituksenne käännökseen tulee, niin siinä luonnollisesti\nteette, niinkuin itse katsotte hyväksi.\"\n\nAsia oli sitä myöten selvä. Saatoin selkkauksia pelkäämättä laatia\nkirjoitukseni. Jos Nierot haluaisikin, niin hän tuskin saa tilaisuutta\nvahingoittaa meitä. Mutta kirjoitustyöhön, joka muuten oli ottava pari\npäivää aikaa, en tahtonut oikein päästä käsiksi.\n\nUseat oudot seikat, melkein epätodellisilta näyttävät hankkeet ja niiden\ntuottama jännitys, tunnelma, että koko toimemme oli joutumaisillaan\nvaaranalaiseksi, vastavaikutus pitkällisestä olostani itämaan\nilmastossa, olivat saattaneet minut pois tasapainosta. Tunsin itseni\nrepaleiseksi, mieleni kuumeen raastamaksi. Olisin tahtonut kostaa\nrabbiinille -- tavalla, jota hän ei ollut uneksinutkaan! -- Tekikö\nilmastokuume minussa tuloaan?\n\nKaikessa tuossa puolittain mielikuvituksellisessa ilmakehässä, joka\nnäytti ympäröivän minua, ilmestyi eteeni ainoana selväpiirteisenä,\ntäysin todellisena kuvana mustakutrinen tyttö punaisessa silkkivyössä,\nsulavaliikkeinen olento, joka ääneti kiinnitti katseensa minuun. Hän\nvaltasi ajatukseni kokonaan. Tässäkin ilmestyksessä oli oikeastaan yksi\nseikka, joka kiusoitti mieltäni ja lopulta tuntui minusta tärkeältä\nmaailmanongelmalta: -- olivatko hänen silmänsä ruskeat vai mustat?\n\nPuolen päivää olin istunut kirjoitellen ja pois pyyhkien, saamatta\nmitään kunnollista aikaan.\n\n\"Hyvä mies, ota kiniiniä ja pane maata!\" sanoi ystäväni huolestuneena.\n\n\"Olen ottanut jo kolme täyttä määrää -- korvani humisevat. Ei --\nStanleyn parannuskeino: _Go on!_ -- mars eteenpäin! -- Lähden ulos.\"\n\nViskasin kynän luotani ja menin kävelylle.\n\nTunsin itseni heti virkeämmäksi. Oli äskettäin sataa ropsahdellut\nmuutaman minuutin ajan -- ensi kerran kuukausimääriin -- ja ilma oli\npuhdasta. Iänikuinen pöly oli hävinnyt. Astelin ajatuksissani, ilman\nmitään määrää. Kuinka olikaan, tapasin itseni niillä kujilla ja solilla,\njotka johtivat rabbiinin asunnolle. Hymähdin, mutta jatkoin tietäni\ntiukasti eteenpäin viime kujansuuhun saakka. Tästä palasin takaisin,\netsiäkseni sitä kujaa, joka johtaisi rabbiinin toiselle ovelle. Olisin\ntahtonut tavata, puhutella juutalaistyttöä. Kiittää neitoa!\n\nOlin kyllä jo ennen hänen ilmaantumistaan päättänyt olla ottamatta\nvastaan rabbiinin kestityksiä -- vastauksenikin olin jo muodostanut\nvalmiiksi --, mutta olisin tahtonut kiittää neitoa!\n\nEikö raitis ilma saata häntä kävelylle? -- Turhaa vaivaa! Kävelin\nkuitenkin vielä pitkän aikaa edestakaisin basaarien ja Omarin moskean\nvälistä pääkatua.\n\nHuomasin silloin hra Nierotin, joka poikkesi juutalaiskortteliin.\nMieleeni johtui, että hän oli katsellut rabbiinin osoitetta, jonka isä\nJustinus oli minulle kirjoittanut. Lähdin seuraamaan häntä. Ei\nepäilystäkään, hän oli menossa rabbiinin luokse! -- Hänellähän oli\nopaskin mukanaan! -- Näin omin silmin, kun Nierot pää kumarassa pujahti\nsisään rabbi Jonathanin matalasta oviaukosta.\n\nKuinka tämä oli ymmärrettävä? Nierot tiesi, että rabbiini oli meidän\njulkivihollisemme.\n\nEi kannattanut jäädä odottamaan hänen paluutaan. Niin sukkelaneuvoinen\nmies kuin Nierot ei jäisi todennäköistä vastausta velkaa. Palasin\ntakaisin kaupungille ja lähdin Jaffanportista kävelemään asemalle päin.\n\nTäällä oli hauskaa ja väljää. Montefioren edustalla olevan sivukäytävän\nluona -- mutta siinähän neitoni olikin! Hän oli puettuna vilppaaseen\nmusliinipukuun, hienon eurooppalaisnaisen puvun kuosiin.\n\n\"Pyydän anteeksi; mutta katson oikeudekseni saada kiittää neitiä!\"\n\n\"Minä olin silloin niin peloissani --\"\n\n\"Emme puhu niistä! Ei rabbiini liene isänne?\"\n\n\"Hän on setäni. Minä olen syntynyt Frankfurtissa. Näin, että hän pani\njotakin pulloihin, ja minä olin niin peloissani. -- Hän itse ei juo --\nei viiniäkään -- näin temppelinvihkiäisjuhlan edellä.\"\n\n\"Jätetään ne, mutta arvatkaas, mitä varten olen hakenut teitä kaksi\ntuntia -- siitä asti kuin ilma muuttui näin raittiiksi? Tahdoin saada\nnähdä, olivatko teidän silmänne ruskeat vai mustat!\"\n\nHän oli kehittynyt nainen, vaikka iältään ja kokemukseltaan vielä\nmelkein lapsi. Hänen käsivartensa sujahtivat alas, ja hän hymyili\nveikistellen:\n\n\"No, ja kummatko ne nyt olivat?\"\n\n\"Mustat, yömustat, säihkyvät ja hurmaavat!\"\n\nLuontainen naisellinen mielistelyhalu oli voittanut hänet. Mutta sitten\nhän lausui melkein valittaen: \"Minä en saa kauan keskustella teidän\nkanssanne! Minä olen kihloissa --\"\n\n\"Kihloissa? Ja niin nuori!\"\n\n\"Niin, serkkuni kanssa! Me olemme olleet kihloissa jo lapsuudestani\nasti. Olen nyt äitini kanssa täällä ensi kerran näkemässä sulhoni.\nKuukauden päästä, kun hän täyttää kaksikymmentä vuotta, menemme\nnaimisiin.\"\n\nHän lisäsi rikkiviisaan naiivisti: \"Setä sanoo kirjoitetun, että kuka\nikinä on naimatta, täytettyään kaksikymmentä vuotta, hän tekee syntiä\njoka päivä ja joka hetki Herran edessä.\"\n\nNyt vasta hänen puhuessaan sain nähdä, kuinka viehättävä hän todella\noli. Kaikissa hänen liikkeissään oli luonnollista suloa, koko hänen\nolennossaan puhtaan sydämen viatonta kainoutta.\n\n\"Ja te tulette onnelliseksi?\" kysyin.\n\n\"Olen aina tottunut ajattelemaan Michaa tulevaksi miehekseni.\"\n\n\"Ja voitte ilomielin jättää suuren, kauniin Frankfurtin?\"\n\n\"Minne hän menee, sinne menen minäkin, missä hän on, siellä olen\nminäkin. -- Se on meidän kansan tapa.\"\n\n\"Ja äitinne jää Frankfurtiin --\"\n\nHänen kasvoihinsa tuli kaihoisa ilme, ja ääni värähti, kun hän lausui:\n\n\"Äideille on sanottu: 'Sinun poikasi ja tyttäresi joutuvat naimisiin\nvieraille maille, ja murhetta tuntematta sinun pitää eroaman heistä,\ntietäessäsi, että he ovat siveät ja onnelliset.' -- Mutta nythän minä en\njoudu naimisiin vieraille maille, vaan -- Jerusalemiin!\"\n\nOlin mykkänä pyhän edessä.\n\n\"Ei, nyt minun täytyy lähteä\", hän äkkiä sanoi.\n\n\"Mutta sitä ennen pyydän saada tietää teidän nimenne!\"\n\n\"Rachel Baumgarten.\" -- Hän lausui nimensä hyvin itsetietoisesti.\n\n\"Rachel Baumgarten, hyvästi -- iäksi!\"\n\nSuutelin hänen kättään.\n\nOlin nähnyt tässä tytössä, joka äsken oli immeksi puhjennut, verrattoman\nsiveellisen ryhdin, kaikki voittavan perhesiteiden pyhänä pitämisen ja\nesi-isäin perintätapojen kunnioituksen. Näistä seikoistako johtuikin\nkoko hänen maattoman, pakolaisena elävän kansansa murtumaton elinvoima?\n\nSaapuessani hotelliin oli minussa täysin kehittynyt kuume.\n\n\n\n7.\n\nYstäväni läksytti järkevää miestä, joka ilmastokuume ruumiissaan oli\nviipynyt ulkona niin kauan, että kostea ilma oli alkanut muuttua\nviileäksi.\n\nMe olimme muuten kumpikin -- sekä Nevankoski että minä -- näinä\nkuukausina jo harjaantuneet kokeneiksi puoskareiksi. Hän kääri minut\nvahvoihin huopakääreihin ja alkoi häärätä kemiallisine aineksineen.\n\nAamulla tunsin itseni varsin ripeäksi. Kertyneet häijyt ainekset olivat\nuhkuneet ulos minusta. Kuumetta seurannut hikoilu oli vaikuttanut\npuhdistavasti, kuin ukkosenilma luonnossa.\n\n\"No kuinkas, mies, sinun nyt on?\" kysyi Nevankoski astuen huoneeseen.\n\n\"Ei hätää mitään! -- Minun täytyykin tästä ryhtyä työhön, jos mieli\nennättää laivaan.\"\n\n\"Tiedätkös, sinä hourailit kaiken yötä. Vasta aamupuolella pääsit uneen\nkiinni.\"\n\n\"Vai niin?\"\n\n\"Puhelit myrkyistä ja juutalaistytöistä.\"\n\n\"Sepä se! En muista niistä mitään. Mutta vähää ennen kuin heräsin, olin\nvarastanut meidän omasta museostamme muinaisheprealaisen kotijumalan\nkuvan ja piilottanut sen erään mustasilmäisen Rachelin satulalaukkuun.\"\n\nHiukan myöhemmin hra Nierot tuli huoneeseen ja kyseli käsikirjoitusta.\nEn -- ikävä kyllä -- ollut päässyt vielä alkuunkaan!\n\nHän istahti pakinoimaan ja jutteli varsin hauskasti Suezin kanavasta,\njonka kautta oli kulkenut monta kertaa. Myös hän oli nähnyt Petrean\nniemimaan vuoriseudut. Punaiseltamereltä voi kaukoputkella ihan selvästi\nnähdä Sinai-vuoren huipun. Keskustelu sai nyt muinaistieteellisen\nkäänteen; siinä oli Serbâl-vuori, Mooses, tabernaakkeli ja Aaronin\nylimmäispapillinen puku.\n\n\"Tuota noin -- mikä olikaan se nimi, jonka kerran mainitsitte olleen\npiirrettynä Mooseksen rintakilpeen?\" Hän otti paperiliuskaleen pöydältä\nja siirsi sen likemmäksi minua.\n\nVai siinä pitkän puheen lyhyt lopputulos? Katsoin hra Nierotiin\ntiukasti:\n\n\"Mooseksen rintakilpi on apokryfinen, enkä ole koskaan puhunut teille\nsiitä! Mutta ymmärrän, että teille on siitä puhunut rabbi Jonathan,\njonka luona olitte eilen illalla kello 5.\"\n\n\"Nyt muistan!\" hän lausui huolettomasti. -- \"Isä Justinus siitä mainitsi\njotakin. Niin, voin ilahduttaa isä Justinusta tiedolla, että hän on\nnähtävästi tulkinnut oikein keramiikkilöydössämme olevan\nnimikirjoituksen. Kas tässä!\"\n\nHän otti lompakostaan paperilipun. \"Vein nimikirjoituksen jäljennöksen\nneljä päivää sitten rabbi Jonathanin arvosteltavaksi. Kävin eilen sitä\nperimässä takaisin.\"\n\nHän oli todella liukas kuin ankerias. Oli ottanut edeltäkäsin kaikki\nlukuun. Meidän nujerrettavaksemme hän oli liian ovela.\n\nHra Nierotin lähdettyä Nevankoski oli kiihdyksissään: \"Mistäs tiesit\nhänen käyneen rabbiinin luona? Nyt ainakin mr Fairholmen täytyy uskoa.\"\n\n\"Seurasin eilen hänen jälkiään juutalaiskorttelissa. Mies oli\ntaivuksissa kuin vemmel, kontatessaan rabbiinin portista sisään. Mutta\nhuomaa, kuinka viisas hän on: Minähän itse kävin rabbiinin luona kolme\npäivää sitten. Nierotin kyselyasia on itsessään luvallinen, ja hän\nväittää käyneensä rabbiinin luona jo päivää ennen minua.\"\n\n\"Mutta hän kävi siellä vielä eilen -- kaikkien murtojen jälkeen.\"\n\n\"Aivan oikein -- saamassa vastausta aikaisempaan kyselyynsä. Lisäksi hän\nvoi puolustautua tähän tapaan: 'Itämainen diplomatia on toinen kuin\nlänsimainen! On edullista mennä muka tietämättömänä vihollisen leiriin.\nMuistan kerran Tunisissa vuonna 1898 --'\"\n\n\"Entä Mooseksen rintakilpi?\"\n\n\"Sen kyseleminen todistaa meille, että Nierot on kavaltaja. Mutta mr\nFairholmen silmissä rintakilvellä on yhtä vähän merkitystä kuin Aaronin\nylimmäispapillisella puvulla. Muuten Nierot itse ei voi ymmärtää\nrintakilven merkitystä. Ja sen rabbiini hyvin tietää. Siitäpä syystä hän\nsaattoikin uskoa tämän urkkimistoimen Nierotin huostaan.\n\n\"Rabbiini on kuin kiljuva jalopeura ja hakee kadotettua avainta. Hän on\nostanut Nierotin. Kapteeni lähti eilen rabbiinin luokse varta vasten\ntarjoamaan hänelle kirjoitettavasta tiedonannosta jäljennöksen. -- Mutta\nhän myi karhuntaljan, ennenkuin karhu oli kaadettu!\"\n\nRyhdyimme nyt yhteisesti työhön. Sitä myöten kuin sain ruotsinkielistä\nkirjoitusta valmiiksi, jätin sen eri osat Nevankosken käännettäväksi\nenglanninkielelle. Minun kirjoitukseni oli oleva alkuperäinen asiakirja,\njohon oheen liittyi käännös. Jo seuraavan päivän iltapuolella olin\nsaanut työni valmiiksi. Ystävälläni oli vielä jäljellä viime osan\nkäännöstyö. Sillä välin hra Nierot oli kahdesti käynyt kyselemässä\nkäsikirjoitusta. Lopulta näin, että hän ymmärsi, missä vika oli.\n\n\"Nyt hän lähtee rabbiinille ilmoittamaan, että kirjoitelma livahtaa\nhänen käsistään\", sanoin Nevankoskelle. \"Saamme nähdä, mitä ikävyyksiä\nrabbi Jonathan ben Jochai nyt valmistaa meille. Luulen vähitellen\ntuntevani miehen.\"\n\nKun vähää ennen päivänlaskua olin kaupungilla kävelemässä, luulin\nhuomaavani, että kaksi likaisesti puettua syrialaista vakoili minun\njälkiäni. Syrialaisissa voitiin tavata kaupungin pahimmat\nkansanainekset. Ollakseni asiasta varma lähdin kautta basaarien astumaan\nDamaskoksen-porttia kohti ja sukelsin kansanvilinään. Ennenkuin pääsin\nkaupunginmuurin luokse, käännyin äkkiä takaisin. -- Mieheni olivat ihan\ntupsahtaa käsiksi minuun. En ollut millänikään, tein basaarissa pienen\nostoksen ja palasin, milloin kiirehtien, milloin hitaasti käyden,\ntakaisin hotelliin. Koko ajan miehet pysyivät kintereilläni kuin kaksi\nvarjoa. Ilmeisestikin oli aikomus rosvota minulta käsikirjoitus\nviedessäni sen englantilaisten huvilaan.\n\nKerroin asian Nevankoskelle.\n\n\"Älä hätäile! Parin tunnin päästä on käännös valmiina. Silloin onkin jo\npimeä kuin säkissä. Minä lähden viemään paperit. Minua eivät tunne.\nPukeudun tummaan pukuun. Kukaan ei minua pimeässä näe. Mr Fairholme\nodottaa käsikirjoitusta vielä tänä iltana.\"\n\n\"Tänä iltana ei kumpikaan mene mihinkään\", sanoin vakavasti. \"Seuraus\nvoisi olla tikarinisku selkään. Käsikirjoitus jääköön huomiseksi.\"\n\nNevankoski vain hymyili. Kun paperit olivat valmiit ja allekirjoitetut,\noli minun mahdotonta pidättää häntä. Mustiin puettuna hän pujahti\nhotellin takaovesta pihalle ja kadulle.\n\nTilapäinen päähänpisto saattoi minut lainkaan päästämään ystäväni tälle\nretkelle. Minun oli äkkiä johtunut mieleeni, että se kenties ei olekaan\nrabbiini, vaan rabbiinin poika, joka oli palkannut syrialaiset minua\nvainoamaan. Mustasukkainen sulho oli ehkä nähnyt minun puhuttelevan\nRachel Baumgartenia! -- Ja suutelevan hänen kättään! -- Kuinka hra\nNierot olikaan kerran sanonut? -- Naisseikkailut voivat itämailla\nmilloin hyvänsä tuottaa kaksikymmentä senttimetriä kylmää terästä\nkylkiluiden väliin!\n\nKaksinkertaista hairahdustani sain syvästi katua. Viidentoista minuutin\npäästä ystäväni tuli takaisin, kelmeänä ja hengästyneenä. Hän ontui\npahoin, ja vasemmasta kädestä oli sormi katkennut.\n\nKaksi roistoa oli alkanut häntä seurata. Lopulta ystäväni oli juossut\nhenkensä edestä kautta pilkkopimeiden katujen. -- Kylläpä hän nyt\nkaipasi revolveriaan, jonka olivat häneltä kesällä takavarikoineet\ntullissa! -- Eräässä kadunkäänteessä hän oli kyykistynyt maahan heti\nkulmauksen taakse, mutta oli joutunut siinä rakennuskivien roukkioon.\nAhdistajat olivat jo samassa kiitäneet sivutse. Silloin hän oli\npuikkinut samaa tietä takaisin, poikennut uudelle syrjäkadulle ja\nvihdoin suurella vaivalla päässyt hotellin turviin.\n\nLääkäri saatiin taloon. Vioittunut sormi lastoitettiin, nyrjähtänyt\njalka, joka tällä välin oli ennättänyt rumasti ajettua, sai siteen ja\njääpussin. \"Kolmen viikon kuluttua voitte päästä jalkeille.\"\n\nSiinä oltiin! Minä olin ankarissa tunnonvaivoissa ja kysyin lääkäriltä,\neikö Nevankoski voisi koettaa matkustaa minun kanssani kotiin.\nKulkisimme mahdollisimman mukavasti, lyhyintä tietä.\n\nLääkäri ravisti päätään: \"Hän saisi silloin ontua elämänsä loppuun\nsaakka.\"\n\nAamulla englantilaiset, joille olin kirjoittanut selostuksen\ntapahtumasta, tulivat miehissä hotelliin vastaanottamaan niin\nmerkillisen arvon saanutta asiakirjaa. Mr Fairholme oli alkanut katsoa\nseikkaa vakavammalta kannalta ja ilmoitti aikovansa varmemmaksi\nvakuudeksi tallettaa kaikki retkikuntaa koskevat asiapaperit\nenglantilaiseen konsulinvirastoon.\n\nOtin hänet syrjään ja kysyin, eikö ollut syytä epäillä hra Nierotin\nantaneen rabbiinille tiedon käsikirjoituksen olemassaolosta.\n\nMr Fairholme pudisti päätään miettivästi: \"Rabbi Jonathanin osallisuus\ntähän lienee selvä, vaikkemme voi sitä laillisesti todistaa. Mitä mr\nNierotiin tulee, pelkään, että into on johtanut teidät harhaan. Hän\nnäytti minulle toissa päivänä rabbi Jonathanilta saamansa tulkinnan\nsaviastiamme kirjoituksen sisällyksestä. Siinä samassa hän mainitsi\nnauraen, että te sen johdosta olitte tehnyt jonkinlaisen viittauksen\nhänen tuttavuuksistaan. Mielestäni mr Nierot on tässä asiassa täysin\npuhdistanut itsensä.\"\n\nMies oli todellakin perehtynyt sekä itämaiseen että länsimaiseen\ndiplomatiaan!\n\nKun olin päättänyt pysyä koko päivän kotona hotellissa ja olin\nhuomisaamuna matkustava junassa Jerusalemista, jätin nyt retkikunnan\nenglantilaiset jäsenet hyvästi.\n\nHra Nierot, jolle olin lähettänyt kirjalliset jäähyväiset, koska en\ntahtonut jättää sairasta ystävääni viime päivänä yksin, tuli illalla\nhuoneeseeni. Hän oli puettuna ratsastuspukuun.\n\nHän tahtoi hyväksyä selitykseni, että minun oli täytynyt ajan\nvoittamiseksi laatia kirjoitukseni yhdessä hra Nevankosken kanssa, mutta\nmitä hän ei voinut hyväksyä, oli seikka, että hän kuului retkikuntaan\nyksinkertaisena palkattuna jäsenenä.\n\n\"Minun työstäni on ollut retkikunnalle suurempaa hyötyä kuin kenenkään\nmuun\", hän rehenteli. \"Minä järjestin maa-alueiden ostot. Kaivaustöissä\non aina, milloin vaikeuksia on ollut voitettavana, minun taitooni\nturvauduttu. Vaadin osallisuutta yhtiön kaikkiin taloudellisiin\netuihin.\"\n\n\"Luulen, että mr Fairholme on antanut arvoa teidän työllenne\", lausuin.\n\"Minä en voi tehdä asiassa mitään. Teidän tulee kääntyä mr Fairholmen\npuoleen ja pyytää, että hän esittää asianne Lontoossa olevalle\njohtokunnalle.\"\n\n\"Nyt te ette tiedä mitä puhutte\", hän kivahti. \"Olenko minä kuka\nhyvänsä? Minulle ovat kaikki ovet avoimet! Mikä estäisi minua menemästä\nvaikkapa jo viikon päästä Rothschildien puheille? Luuletteko, ettei tämä\nasia herättäisi heidän mielenkiintoaan?\" -- Hän tuskin osasi hillitä\nitseään.\n\nVastasin tyynesti: \"Tuota puhetta nimitetään kaikilla Euroopan kielillä\nkiristämisyritykseksi. Ehdotan vieläkin, että käännytte mr Fairholmen\npuoleen, mutta en neuvoisi teitä käyttämään hänen luonaan samanlaista\nkieltä, ainakaan vierastenmiesten läsnäollessa.\"\n\nHän lähti kiukkuisena, kopauttaen piiskallaan ratsassaappaansa vartta.\n\nKuultuaan Nierotin uhittelun Nevankoski makasi pitkän aikaa ääneti.\nVihdoin hän lausui harkittuun tapaansa:\n\n\"Nyt vasta ymmärrän Nierotin laskelmat, joista aina oli jäänyt minulle\njotakin epäselvää. Ymmärsin kyllä, että hän alusta pitäen oli aikonut\nkavaltaa meidät, mutta en tiennyt, että hänen tarkoituksensa oli kääntyä\njuutalaisten rahamiesten puoleen. Voidakseen aikeitaan toteuttaa hänen\ntäytyi koota mahdollisimman paljon tietoja hankkeistamme sekä ennen\nkaikkea kirjallisia todistuskappaleita. Näissä toimissaan hän käytti\nrouvansakin apua!\n\n\"Mutta Nierot ei ole mikään tuhma mies. Hän tajuaa, että raharuhtinasten\npakeille ei pääse ilman kaikkein parhaita, ensiluokkaisia suosituksia.\nIsä Justinuksen puheista hänelle selvisi rabbi Jonathan ben Jochain syvä\noppi, tavattoman suuri maine ja vaikutusvalta juutalaisissa piireissä.\nSiinä mies, joka osaa arvostella toimiamme ja niiden merkitystä,\neritoten juutalaisten harrastuksien kannalta katsoen, ja jonka\nlausunnolla on pontta ja kantavuutta! Toimeenpannut asunnontutkimukset\nosoittivat hänelle, missä määrin asiamme kiinnitti rabbiinin mieltä. Hän\nlähti nyt rabbiinin puheille ja lupasi hankkia hänelle jäljennöksen\nkirjoitettavasta tiedonannosta, sillä ehdolla, että hän saa rabbiinilta\nsuosituskirjeen Rothschildeille. -- Lupaamaansa asiakirjaa hän ei tosin\nsaanut käsiinsä, mutta rabbiini summasi yhteen omat arvelunsa sekä\nNierotin suulliset selitykset ja antoi kuin antoikin Nierotille\nsuosituksensa. Hänellä on nyt rabbiinin suosituskirje lompakossaan.\nMuuten hän ei olisi ollut niin koppava ja röyhkeä.\"\n\n\"Olet kyllä oikeassa\", myönsin. \"Me olemme heti ensi päivästä alkaen\ntehneet sarjan auttamattomia virheitä. Mutta pelkät suusanalliset\nselitykset eivät riittäne raharuhtinaissa. Niin kauan kuin Nierot ei voi\nesittää toimistamme pienintäkään asiallista todistuskappaletta, käynee\nhänelle vaikeaksi tuottaa meille vahinkoa.\n\n\"Mutta tahtonet ehkä sanoa\", arvelin, \"että minun itseni olisi tullut\ntässä asiassa kääntyä, alusta pitäen, juuri juutalaisten puoleen --\nMuistathan, mitä lausuin sinulle jo toista vuotta sitten: Jos asia on\nmeille rahakysymys, niin menkäämme juutalaisten puheille! Jos se on\npuhdas tieteellinen kysymys, niin pysykäämme heistä kokonaan erillämme.\n-- Juutalaiset ehkä kyllä voisivat tehdä hypoteesieni johdosta\nkaivauksia, mutta missään tapauksessa ei kukaan sivullinen saisi koskaan\ntietää kaivausten tuloksia. Juutalaisten käsissä koko se tuhatvuotinen\ntieteellinen aineisto, mikä mahdollisesti voinee olla tavattavissa\nJerusalemin-alaisissa vuorten uumenissa, tulisi iät päivät pysymään\nheidän omana yksityisenä salaisuutenaan, johon länsimainen tutkimus ei\nlainkaan pääsisi käsiksi. Mahdollisia löytöjänsä salaamaan heitä\nkehoittaisi jo yleensäkin kansallisen eristäymisen periaate, mutta\nerittäin tässä tapauksessa pakottamalla pakottaisivat laki ja profeetat\nsekä Talmud. -- Mikä merkitys muuten tällaisella oletetulla aineistolla\nvoisi olla länsimaisen kulttuurimme puhdistamiseksi monesta ikivanhasta\nitämaisesta harhaluulosta, olisi luonnollisesti turhaa ruveta näillä\ntiedoin arvioimaan! -- Kuinka hyvänsä, tässä suhteessa en tunnusta\nmitään virhettä tapahtuneeksi! Emmehän kumpikaan ole ryhtynyt näihin\nasioihin rikastuaksemme.\"\n\nVarhain seuraavana aamuna jätin murheisena hyvästi vuoteeseen kytketyn\nystäväni, josta minulla näinä kuukausina oli ollut arvaamattoman paljon\napua, ja matkustin junassa Jaffaan sekä edelleen kautta Levantin kotia\nSuomeen.\n\nKolme viikkoa myöhemmin keskeytettiin retkikunnan syksyiset kaivaustyöt.\nNevankoski ynnä retkikunnan muut jäsenet jättivät Jerusalemin.\n\n\n\n8.\n\nKuinka asiat sittemmin kehittyivät edelleen, voin aivan lyhyesti kertoa.\nNiiden johtuessa huippuunsa olinkin kaukana tapausten keskustasta.\n\nOli määrä, että kaivaustyöhön jälleen ryhdyttäisiin aikaisin keväällä.\nJollei mitään erityisempää sattuisi väliin, niin minun oli tarkoitus\nsaapua Jerusalemiin vasta kuukautta myöhemmin.\n\nRetkikunnan varustautuessa matkaan lähetin Lontooseen asianmukaisen\ntyösuunnitelman sekä liitteenä käännöksen eräistä varsin tärkeistä\nmuinaisheprealaisista kirjoitelmista. Kuten ennenkin, olivat\ntiedonantoni kaksikieliset, kirjoitetut ruotsiksi ja englanniksi.\nViimemainittua tekstiä laadittaessa oli Nevankoski minua avustanut.\nOlimme mahdollisimman tarkasti koettaneet kääntää englanninkielelle\nheprealaisen kirjoituskokoelman, jonka esitystapa ja tyyli oli\nvaikeatajuista, kuten itämaisten tekstien ylimalkaan. Olinkin varustanut\nnämä kirjoitelmat seikkaperäisillä selittävillä muistutuksilla.\n\nKaikki nämä asiakirjat olin erityisistä syistä, mr Fairholmen pyynnöstä,\nantanut asianmukaisen julkisen notarion todistaa minun kirjoittamikseni\nja allekirjoittamikseni.\n\nLähetystäni seurasi kirje, jossa vakavasti esitin hra Nierotia\nvapautettavaksi retkikunnan palveluksesta.\n\nViikon päästä sain mr Fairholmelta hämmästyttävän kirjeen. Kun hänestä\nheprealaisessa kirjoituskokoelmassa oli eräitä hämäriä kohtia, ja hän\nhalusi verrata englanninkielistä käännöstä ruotsinkieliseen, niin hän --\nkoskapa ei voinut muidenkaan puoleen kääntyä -- oli mennyt asiassa hra\nNierotin luokse. Tämä olikin osoittanut eräitä virheellisyyksiä\nenglantilaisessa tekstissä ja luvannut ottaa sitä heti parannellakseen.\nHän sai asiakirjat huostaansa. Jo kahden tunnin kuluttua hän toi ne\nlievästi korjattuina takaisin.\n\nNyt mr Fairholmea oli eräs seikka alkanut epäilyttää. Asiakirjat\nosoittivat, että niistä oli otettu kopiopainimella jäljennös. Hän tahtoi\nsiis tietää, oliko jäljentäminen mahdollisesti tapahtunut jo ennen, kuin\nolin lähettänyt asiakirjat hänelle Lontooseen.\n\nHarmistuneena sähkötin vastauksen:\n\n_Nierot ottanut jäljennöksen. Heti erotettava._\n\nRetkikunta matkusti heti tämän jälkeen Jerusalemiin -- ilman Nierotia.\nEron saatuaan hän kuului äkkiä muuttaneen Ranskaan.\n\nJerusalemista alkukevään kuluessa minulle saapuneet tiedot kaivaustöiden\nedistymisestä olivat varsin tyydyttäviä. Tunnelisokkeloiden käytävät\nolivat yhä edelleen kivillä ja soralla täytetyt, mutta eräistä\nsyrjäkomeroista oli tavattu runsaita heprealaisia muinaismuistoesineitä.\nJebusealaisten tunnelialue oli vähitellen sivuutettu. Seuraavat\ntiedonannot olivat yhtä ilahduttavia. Ylenmäärin arvokkaita\nmuinaismuistolöytöjä oli tehty. Mielenkiintoisia seikkoja oli sattunut\nväliin, ja viimeisessä kirjeessä sanottiin, että minun tuli ensi\nsähkösanomalta olla valmis matkustamaan Jerusalemiin.\n\nTässä kirjeessä mainittiin sivumennen, että eräs ranskalainen mies, hra\nMouche, oli saapunut kaupunkiin sekä esiintynyt mahtipontisen\nitsevaltaisena ja uhkaavana englantilaisten edessä, vaatien kaivaustöitä\nviipymättä lakkautettaviksi. -- Hotellissa hän oli maininnut olevansa\nmuka parisilaisen pankkiirin, parooni Emile Rothschildin asiamiehiä.\n\nEnglantilaiset eivät tietysti olleet välittäneet hänestä vähääkään. He\nolivat lyhyesti viitanneet hra Mouche'ille Turkin hallitukselta\nsaamiinsa erioikeuksiin, joiden nojalla tekivät muinaistieteellisiä\nkaivaustöitään hallituksen suojeluksen alaisina.\n\nKun hra Mouche oli tahtonut pyrkiä työmaalle, niin siellä oleva\nvakinainen sotilasvartio oli karkoittanut hänet ilman muuta.\n\nOlin kotona jo järjestänyt kaikki asiat, lähteäkseni matkaan minä\npäivänä hyvänsä, kun odottamani sähkösanoma saapui.\n\nAvasin sen jännityksellä. -- En ymmärtänyt mitä luin! En käsittänyt\nlainkaan sen sisällystä:\n\n_Työ keskeytetty. Älkää lähtekö matkaan. Lähemmin kirjeellisesti._\n\n      _Fairholme._\n\nSähkösanoma oli lähetetty Port Saidista ja oli kaapeliteitse kulkenut\nLontooseen, josta se oli tullut Suomeen.\n\nEnnenkuin mr Fairholmen kirjeen olin ehtinyt saada, tunsin täydellisesti\nkoko jutun. Kaikki saatavissa olevat sanomalehdet kertoivat ankarasta\nkatumellakasta Jerusalemissa, jonka muhammedilainen väestö oli kiihtynyt\nhurjaan raivoon. Lehdet tiesivät kertoa englantilaisista\naarteenkaivajista, Omarin moskean häväistyksestä ynnä aarteenkaivajain\nja rosvojen häpeällisestä paosta.\n\nAlkuperäiset mellakantekijät olivat jo aikoja sitten menneet kotiin\nnukkumaan, mutta sanomalehtikirjoitusten tulva oli ehtymätön. Syytökset,\npuheet aarteiden ryöstöistä, seikkailijoista, epätieteellisistä\npenkomisista ja humbuugista jatkuivat yhä edelleen. Mahtava\nhyökyaallokko läikkyi edestakaisin kolmen, neljän kuukauden ajan\nmaailman sanomalehdistössä.\n\nMinä tiesin heti ensi päivästä, että Omarin moskean häväistyksestä ei\nvoinut olla puhettakaan; tajusin selvästi, mikä taitavasti toimeenpantu\nkiihotus oli saattanut muhammedilaiset liikkeelle, kiihotus, joka oli\nperäisin kokonaan ulkopuolelta islamia; ymmärsin ilman muuta, mitkä\nsalaiset voimat olivat aiheuttaneet nämä repäisevät\nsanomalehtikirjoitukset, joita sittemmin maailman sanomalehdistössä niin\nuutterasti vatkailtiin.\n\nMr Fairholmelta sain perätyksin kaksi kirjettä, joissa tehtiin selkoa\nmellakasta. Jerusalemin kuvernööri oli jo edellisenä iltana antanut\nretkikunnan jäsenille viittauksen olemaan varuillaan. Jo sitä ennen\nolivat englantilaiset, kiihtymyksen ensi oireiden johdosta, pitäneet\nneuvoa Turkin hallituksen tarkastusmiesten kanssa sekä lähettäneet\nkymmenen jykevää laatikkoa Jaffaan, jossa ne viranomaisten tarkan\nvalvonnan alla sijoitettiin englantilaisten huvialukseen.\n\nSivumennen mainittakoon, että kun tästä asiasta myöhemmin tehtiin\nvälikysymys Turkin parlamentissa, niin asianomainen ministeri\nvastineessaan katsoi hyväksi ilmoittaa lyhyesti ja kuivasti, että\nlaatikot olivat sisältäneet \"työkaluja, savikokkareita ja kiviä\".\n\nAamuna, jolloin Jerusalemin mellakka puhkesi ilmi, olivat arabialaiset\nkaikista muhammedilaiskortteleista lähteneet liikkeelle. Koko\nmahdottoman laaja temppelialue, jonka keskellä Kubbet es-Sachra --\nOmarin moskea -- väikkyy kuin kultaisella kuvulla katettu\nkahdeksantahkoinen safiiri, kertyi täyteen kirjavaa, hälisevää kansaa.\nPian hurjistuneet huudot soivat: \"_Kubbet es-Sachra_ on häväisty! _La\nilla Il Allah!_ Kuolema englantilaisille! Kuolema kristityille!\"\n\nRaivoissaan arabialaiset vyöryen tunkeutuivat moskeasta johtavalle\npääkadulle, täyttäen sen kokonaan.\n\nTällä välin kuvernööri oli lähettänyt pikalähetit rautatieasemalle sekä\nenglantilaisten luokse. Retkikunnan jäsenten tuli heti astua\nylimääräiseen junaan, joka oli odottava heitä ulkopuolella kaupunkia\nkilometrin päässä asemalta.\n\nKuvernööri itse lähti yksin, ilman saattuetta, ilman\nsotilaskomennuskunnan suojelusta kapinoitsevia vastaan. Pashan\nloistavaan pukuun puettuna, valkoisella ratsullaan istuen, mahtavana,\npyylevänä, liikkumattomana kuin kuvapatsas ja käsi käskevästi\noikaistuna, hän oli askelittain kohoavan kadun päässä korkealla\nnähtävänä meluavan kansan edessä, vaatien kuuliaisuutta.\n\nKuvernööri tahtoi tietää, mitä mellakoitiin -- mistä tyytymättömyys --\nmikä oli valitusten aiheena?\n\nTunnettuun turkkilaiseen tapaan hän siinä käytti vanhaa, hyvää\nviivyttelytaktiikkaa. Hän tahtoi, mieliä rauhoittaessaan, ennen kaikkea\nvoittaa aikaa. -- Puolessa tunnissa oli päästy niin pitkälle, että\nkuvernööri saattoi vakuuttaa tahtovansa tarkoin tutkia valituksenalaista\nasiaa, -- ja englantilaiset olivatkin jo ennättäneet junassa pelastua.\n\nKansanvyöryä kuvernööri ei tosin voinut kauemmin hillitä, mutta ilman\nverenvuodatusta oli mellakalta taittunut kärki. Se ei enää kohdistunut\nkristittyihin yleensä, vaan yksinomaan englantilaisen retkikunnan\njäseniin, joiden asuntoa kohti hurjasti huutavat joukot painuivat. Kun\nhuomattiin englantilaisten päässeen pakoon, niin raivostunut kansa särki\nhuvilarakennuksen ovet ja ikkunat sekä löi säpäleiksi ja raastoi rikki\nkoko sen kallisarvoisen kalustuksen.\n\nSillä välin Jerusalemin kaupunki ja sen ympäristö oli miehitetty\nturkkilaisilla sotilasvartiostoilla, joiden onnistui pidättää reuhaajat\nenemmistä hurjuuksista.\n\nMellakan salaiset toimeenpanijat olivat heti sähköttäneet Jaffaan,\nyrittäen nostattaa myös sikäläisen muhammedilaisen väestön\nenglantilaisiamme vastaan. Mutta ennenkuin kansa oli alkanut tungeksia\nsatamassa ja ehtinyt käsittää, mistä oikeastaan oli kysymys, niin\nretkikunnan jäsenet jo istuivat purressa, jota huvialuksen merimiehet\nvinhasti soutivat ulommas. Kolme laukausta, jotka ammuttiin heidän\njälkeensä vanhanaikaisista pitkäpiippuisista tuliluikuista, eivät enää\ntuottaneet vahinkoa, ja huvialuksessa oli jo höyry täydessä paineessaan.\n\nTämä oli Jerusalemin katumellakka. Englantilaisten seikkailijain ja\nrosvojen häpeällisen paon teki mahdolliseksi oman henkensä uhalla\npaikkakunnan korkein turkkilainen käskynhaltija. Moninaisilla sineteillä\nvarustetut -- \"työkaluilla, savikokkareilla ja kivillä\" täytetyt\nlaatikot ovat vielä tänä päivänä avaamattomina Maltassa.\n\nMitä sanomalehtisyytöksiin tulee, supistui meidän vastineemme\npääasiallisesti siihen, että lyhyesti osoitimme, että mikään häväistys\nei ollut kohdannut Omarin moskeaa. Asianhaarat näkyivät vaativan meitä\nolemaan tarkemmin selostamatta muinaistieteellisiä tutkimuksiamme, -- ja\ntämä oli myös isä Justinuksen empimätön mielipide. Syytökset\nepätieteellisyydestä ja humbuugista jaksoimme helposti kestää, kun hän\nsen jaksoi. Kuitenkin julkaisimme laajahkon arkeologisen teoksen, joka\nkäsitti kaivaustöitämme jebusealaisalueella ja sen tunneleissa\ntekemiämme löytöjä, mikäli ne koskivat muinaisia keramiikkitöitä.\n\nSanomalehdistön melusta oli kuitenkin ollut tärkeä seuraus.\nMuhammedilaisten uskonkiihko pysyi yhä edelleen voimassa Jerusalemissa.\nHeidän vihamielisyytensä kaikkia eurooppalaisia kohtaan jatkui pitkiä\naikoja eteenpäin. Syksyllä eräs hurjistunut dervishi koetti surmata\nylhäisen englantilaisen ladyn Omarin moskeassa.\n\nToista vuotta kesti, ennenkuin jälleen saatoimme yrittää jatkaa kesken\njääneitä muinaistieteellisiä tutkimuksiamme.\n\nTällä välin Turkin entinen ministeristö oli kukistunut. On epätietoista,\nmitä päteviä taivutuskeinoja lienee käytetty uutta ministeristöä\nkohtaan, mutta varmaa on, että tämä oli ottanut kiertääkseen niitä\nmyönnytyksiä, jotka me jo olimme hallitukselta itseltään saaneet\ntäydellä yksinoikeudella kymmeneksi vuodeksi. Niinpä sattuikin, että\njälleen ryhtyessämme kaivaustöihin oli meille likimpään naapuristoon\nilmestynyt kilpailija -- parooni Emile Rothschild.\n\nHänen miehensä avasivat kaksi pystysuoraa kaivosta varsin lyhyen matkan\npäähän meidän kaivauksistamme. Kuten muinoin Ilvolan taustan eläjät,\nparooni Rothschildin sekä englantilaisten ylimysten retkikunnat\nkeittivät jauhopuuroaan eri padoissa, mutta samalla tulella! --\n\nTämä työ kuitenkin pian keskeytyi kummaltakin. Balkanin sota tuli\nväliin, ja vähän myöhemmin sodan ukkonen jyrisi yli Euroopan.\nTutkimusten jatkaminen jäi tulevaisuuden varaan.\n\nViimeksi tavatessani Nevankosken tuli puheeksi parooni Rothschildin\npohjattomat pääomat ja ne edut, jotka hänellä näiden johdosta oli meihin\nnähden. Tulin siinä lausuneeksi: \"Voisin vielä sulattaa sen, että\nnykyiset kaivaustyömme keskeytyisivät vaikkapa miespolvien ajaksi,\nkunhan tietäisin, että meidän tarkoittamamme vuori kerran on tuleva\nperinpohjin tutkituksi, ja että tutkimusten kaikki tulokset\nvastaisuudessa todella joutuvat vapaasti tieteen käytettäviksi.\n\n\"Mutta se vaara, jota alusta alkaen olen pelännyt, on nyt edessä. Jos\njuutalainen retkikunta tekee täällä menestyksellisiä kaivaustöitä, niin\nheti sen jälkeen koko vuoremme piiri joutuu ainaisiksi ajoiksi kaikilta\narkeologeilta eristetyksi alueeksi. Juutalaiset pitäisivät\nkaivaustöittensä todelliset tulokset länsimaiselta tieteeltä iäti\nsalassa. Seikat, joiden merkitys voisi olla arvaamattoman suuri koko\nmaailmankatsomuksemme muodostumiselle, jäisivät hermeettisesti suljetun\nvuoren kätköön. -- Pahin, mikä olisi voinut tapahtua, on nyt\ntapahtumaisillaan.\"\n\nNevankoski virkkoi: \"Emme hätäile! Parooni Rothschild on kuin\nmuurahainen, joka koettaa pistää tuntosarviaan granaattiomenan kovaan\nkuoreen, silloin kuin me olemme itse granaattiomenan sisällä. Ja vaikka\nhän räjähdyttäisi kahtia vuoret ja laaksot Öljyvuoresta hamaan Azaliin,\nniin että toinen puoli vuorta lähtisi kulkemaan pohjoiseen ja toinen\netelään, voimme kuitenkin aina järjestää niin, että olemme\nkaivaustöissämme hänestä kukonaskelta edellä.\"\n\n\n\n\nKARMEL-VUOREN PROFEETTA\n\n\nPienehkössä, mutta mukavassa ja siistissä \"Bianca\" laivassa, joka kulki\nLevantin satamain välillä Port Saidista pitkin rannikkoa Beirutiin,\nSmyrnaan ja Konstantinopoliin, olin ateriain ajaksi saanut istuinpaikan,\nyhdessä englantilaisen lääkärin, mr Brookin kanssa,\nnorjalais-amerikkalaisen monimiljoonikon ja hänen perheensä pöytään.\n\nLaivamatkoilla tuttavuuksien teko käy kuin itsestään, ja H. N. Norman\nEsq., toiminimeä Skram & Norman, Boston, ei ollut niitä miehiä, jotka\npanevat kynttilänsä vakan alle. H. N. Norman Esq:llä oli kaksi omaa\nvaltameren laivalinjaa, joissa hänellä oli osakkeiden enemmistö. Hän oli\nsekä Skram että Norman. Hän oli mies, jonka jokaista liikettä pidettiin\nsilmällä Wall Streetillä. Hän katsoi kunniakseen, että oli _a selvmade\nman_, oman tarmonsa tekemä mies.\n\nHänen puolisonsa, mrs Norman, syntyjään amerikkalainen, oli hiljainen,\nhyväntahtoinen ihminen, joka näkyi elävän kokonaan tyttärensä hyväksi.\n\nMiss Gundy Norman -- hän oli kaikkien matkustajain ja koko\nlaivapäällystön ihailun esineenä. Tyytymättömänä päänahkoihin, joita oli\nkoonnut vyöhönsä Bostonissa, New Yorkissa ja Washingtonissa, hän nyt oli\nlähtenyt eräretkelle vanhaan maailmaan.\n\nViimemainitun seikan H. N. Norman Esq. kuiski äänekkäällä tavallaan\nkorvaani baaripöydän ääressä, tilatessaan kahta cocktailia.\n\nPäästäkseen Parisiin ja Lontooseen oli miss Gundy uskotellut isälleen,\nettä tätä vaivasi koti-ikävä, halu saada jälleen nähdä viidenkolmatta\nvuoden perästä vanhaa Norjaa. Norja oli tyttärellä verukkeena. Vain\nRanska ja Englanti olivat hänellä mielessä. Ja sen oli isä oitis\nymmärtänyt. -- Mitäpä miss Gundy välittäisi syrjäisestä Norjasta? Hän\noli syntynyt Bostonissa aikoina, jolloin toiminimi Skram & Norman ensin\nalkoi saada tuulta purjeisiinsa.\n\n\"Älykäs tyttö, mutta vietävän kunnianhimoinen! Tuskin tyytynee vähempään\nkuin duke'iin tai countiin -- herttuaan tai kreiviin! -- No niin, siihen\nrahat kyllä riittävät!\"\n\nTotta puhuen, heti samalla kuin Norja tuli puheeksi, oli mr Normanissa\nherännyt vastustamaton halu käväistä entisessä kotimaassaan. -- Hänen\nisänsä oli ollut vanhan, puolilahon parkkilaivan omistaja Bergenissä.\nLaivan haaksirikon ja heti sen jälkeen tapahtuneen liikkeen vararikon\njohdosta oli poika lähtenyt Amerikkaan. -- Kaikki nuoruudentunnelmat\nolivat jälleen kohisseet täysi-ikäisen miehen mielessä. Muistiin oli\npalautunut kaikki tuo vanha, sen sydämellinen yksinkertaisuus,\nsyntymäkoti ja lapsuudenajan uskonnollinen elämä. -- Isäukko oli ollut\nSanaa rakastava mies, joka kurissa ja Herran nuhteessa oli kasvattanut\nlapsiaan. Kotona luettiin vain Hans Nielsen Haugen hengellisiä kirjoja.\nMr Norman osasi vielä tänä päivänä kannesta kanteen ulkoa \"_H. N. Hauges\ntestament til sine venner_.\n\nKertoessaan näitä miljoonamies oli alkanut käyttää omaa äidinkieltään.\nHän piteli minua takinnapista kiinni ja lausui ilonsa siitä, että\nsuomalaisena ymmärsin norjankieltä. Hänellä itsellään oli serkkuja\nSuomessa.\n\n\"Jobbaavat tukkiasioilla ja kultalöytöjen valtauksilla Suomen Lapissa.\n-- Loistavia prospekteja! -- Olisivat tyrkyttäneet osakkeitaan\nminullekin Amerikkaan, mutta olin liian vanha repo mennäkseni satimeen.\"\n\nNo niin, kun H. N. Norman Esq. oli suostunut matkustamaan Eurooppaan,\noli hän päättänyt, että jos hän kerran riistää itsensä irti kaikista\nsuurista liikeasioistaan Bostonissa ja New Yorkin pörssissä sekä lähtee\nnäyttelemään tytärtään herttuoille ja kreiveille, niin hän samalla\nmatkalla tahtoo nähdä, paitsi Norjaa, myöskin kaikki ne Raamatun pyhät\npaikat, joista oli lapsena haaveksinut.\n\nHän oli siis esittänyt perheelleen matkasuunnitelman, mihin ensi aluksi\nkuului Egypti ja Niilinvirta -- jonka Mooses oli muuttanut vereksi --;\nJerusalem ja Betlehem ynnä Jordani -- jonka rannalla Johannes Kastaja\noli saarnannut; Efesos, Tessalonika ja Korintti -- joissa apostoli\nPaavali oli perustanut seurakuntia --, sekä vihdoin Rooma -- marttyyrien\npyhä Rooma ja paavilaisten turmelema Rooma. Heti hänen puolisonsa olikin\ninnostunut matkaan. Ja kerran ihmeeksi tytär oli antanut vanhempainsa\nmäärätä, vaikka miss Gundyssä kyllä oli temperamenttia -- olipa,\npeijakas vieköön!\n\nTässä miljoonamiehessä ja nousukkaassa ilmeni omituinen luonteen\nkahtiajako. Liikemies ja pörssihuijari, joka amerikkalaisilla keinoilla\noli hankkinut itselleen suunnattoman omaisuuden, oli toiselta puolen\nnaiivin avomielinen ja herkkätunteinen, lapsellisen yksinkertainen\ntietämättömässä typeryydessään. Lapseen juurrutettu uskonnollisuus ja\nentisen satamakeinottelijan kiroilemistavat viihtyivät sulassa sovussa\nrinnatuksin hänessä. Ristiriitaisuudet yhdisti persoonallinen\nitseluottamus, tieto, että hän ymmärsi kaikki asiat paremmin kuin muut\nja oli täysipätöinen kaikkialla. Rikastuessaan Amerikassa hän oli\npysynyt luonteeltaan aito norjalaisena, mahtailevana suupalttina. -- Hän\noli todellakin merkillinen tuttavuus!\n\nPerhe tuli nyt Jerusalemista ja oli laivaan astunut Jaffan satamassa,\njosta tohtori Brook ja minäkin olimme tulleet laivaan. Mr Brook oli\naikaisemmin ollut Intiassa, tutkimassa koleraa ja paiseruttoa, ja oli\nviimeksi käynyt Jerusalemissa pitaalitaudin ilmiöitä tarkastamassa. Hän\noli vakaa tiedemies, käsityskannaltaan materialisti. Puhuessaan hän ei\nkatsonut tarpeelliseksi säästää kuulijaa, vaan käytti sulaa laiskuuttaan\njyrkkiä, vähemmän valittuja sanoja.\n\nLaivan tupakkasalissa mr Norman tiedusteli meiltä lähemmin \"Jerusalemin\nhengellisiä virtauksia\" -- kuten hänen sanansa kuuluivat. -- Hän näkyi\ntällä haavaa olevan kokonaan uskonnollisiin seikkoihin kiintynyt.\nNykyajan Palestina ei ollut tuottanut hänelle mielenpettymystä.\n\nMr Brook painoi peukalollaan Virginia-tupakkaa puiseen piippunysäänsä ja\nlausui:\n\n\"Länsimailla uskonto on ihmisten ulkonaisena pukuna. Toisin itämailla!\nIntiassa, Persiassa, Arabiassa, Syriassa ja Palestinassa uskonnollinen\nmieli ja uskonto on itse elämään liittynyt. Jerusalem on kolmen\nmaailmanuskonnon yhtymäpaikka. Kaikki uskonnot ja uskonlahkot ovat\nsiellä julkitaistelussa keskenään.\n\n\"Jerusalemin asukkaat ovat uskontonsa mukaan luokitetut. Siellä ei ole\narabialaisia, syrialaisia, kreikkalaisia, italialaisia, saksalaisia,\nenglantilaisia, vaan muslimeita, kreikan- ja roomankatolisia,\narmenialaisen ja koptilaisen kirkon tunnustajia, protestantteja,\nreformeerattuja ynnä lisäksi lukemattomia kristittyjä lahkolaisia. Vain\njuutalainen on aina juutalainen. Kastettunakin hän on vain kääntynyt\njuutalainen. Sen sijaan kastettua arabialaista katsotaan kristityksi.\n\n\"Yhteiskunnallisen aseman Jerusalemissa määrää papillinen arvo.\nYlimandriitti on Jumalan asettama ruhtinas, likainen munkki taivaallinen\nkenraalikonsuli. Tiedemiehellä ei Jerusalemissa ole mitään arvoa. --\nSitä paitsihan on aina syytä epäillä hänen kuuluvan paholaisen\njoukkioihin!\n\n\"Entä Jerusalemin uskonnolliset kiistat? -- Islamin maailmassa on\nseitsemänkymmentäkaksi uskonlahkoa. Kristittyjen lahkot noussevat\nsatamäärään. -- No niin, menkäähän pääsiäisyönä Pyhän Haudan kirkkoon!\nSiellä itse pääpyhäkössä rooman- ja kreikankatoliset, armenialaiset ja\nkoptilaiset tappelevat keskenään. Lyövät nyrkeillään, repivät ja\nkynsivät silmät päästä toisiltaan. -- Turkkilaiset ovat lopen\nharmittomia filosofeja. He pitävät mellakkain varalta pyhäkön eteisessä\nvakinaisen muhammedilaisen sotilasvartioston. Siellä se istuu yötä\npäivää tupakoiden ja kahvia juoden.\"\n\nKun näin miss Gundy Normanin kävelevän kannella, jätin herrat jatkamaan\njuttujaan ja lyöttäydyin hänen seuraansa. Hän oli häikäisevä nuori\nnainen, tuhatilmeinen impi, huvitteluhaluinen ja intomielinen,\näkkipikainen ja oikullinen, puoleensa vetävä ja luotaan torjuva.\nMuodoltaan ja ryhdiltään kuin Artemis-Diana, viinellä ja jousella\nvarustettuna! Mielihyvällä olisin tälle metsästäjättärelle luovuttanut\npäänahkani -- minkä verran sitä lienee minulla enää jäljellä! --\nSanoinkin sen hänelle, nostaen lakkiani.\n\nMiss Norman purskahti nauruun ja vakuutti ilkamoiden, että sileät\npäänahkat ovatkin tätä nykyä Amerikassa hänen ystävättäriensä parissa\nsuuremmassa arvossa kuin muut.\n\n\"Toden totta! Vain sileistä päänahkoista välitetään.\"\n\n\"Mutta isänne puheen mukaan teidän voitonmerkkivalikoimanne on jo niin\nmonipuolinen, että olettekin kyllästynyt entisiin eräretkiinne. Te\nolette nyt teroittanut tomahawkinne Euroopan herttuoita ja kreivejä\nvarten.\"\n\n\"Vannotteko silmäänne? Niinkö hän sanoi? No mutta! -- Oh, onpa hän\nvaatimaton kunnianhimossaan. -- Minä tahdon _vallita_! En suostu olemaan\nkenenkään liitteenä! -- Kyllä minä hänelle vielä näytän. -- Isä on hyvä\nisäukko, mutta kyllä minä hänelle vielä näytän.\"\n\nMr Norman ja tohtori Brook olivat tulleet kannelle istumaan, ja nyt\ntytär avasi isänsä nähden kokonaisen ilotulituksen patterin minua,\npoloista vastaan.\n\nAh, ne ovat vaarallisia, amerikkalaiset naiset! Voi meitä, Aatamin\nlapsia!\n\nLaiva läheni Haifaa, jonka yläpuolella kohoaa korkeana karjunselän\nmuotoisena harjanteena Karmel-vuori, syöksyen kärsällään päistikkaa\nVälimereen.\n\nMiljoonamies rohkaisi luontoaan ja tuli meidän väliimme. Hän tahtoi\nkysellä, oliko tämä paikka raamatunhistoriallisesti merkillinen. --\nTytär loi minuun ilkkuvan katseen, ikäänkuin lausuakseen: \"Enkö osaakin\nkostaa?\"\n\nSelitin mr Normanille, että edessämme oli Karmel-vuori, jossa profeetta\nElia taisteli Baalin pappeja vastaan. Sen huipulta voi nähdä koko\nGalilean kunnaineen ja laaksoineen.\n\nOsasin lisätä: \"Kapteeni sanoi laivan viipyvän neljä tuntia Haifassa.\"\n\n\"Elian vuori! Alttari polttouhrirovioineen!\" huudahti norjalainen\ninnoissaan. \"Ja Galilea!\"\n\nMiss Gundyn pää oli juonikkaan veitikkamaisesti kallellaan. Jättäen\nisänsä käsivarren hän lausui minulle: \"Ja teistä me saamme hyvän oppaan\nylös vuorelle. Jos minä väsyn, niin saan tukea teistä.\"\n\nIsä kääntyi nopeasti mr Brookin puoleen: \"Tottahan te tulette mukaan?\"\n\n\"Ei kiitoksia! Kuumassa ilmastossa en liiku askeltakaan klo 12:n ja 5:n\nvälillä.\"\n\nH. N. Norman Esq. alistui voimattomana ja nöyrästi tyttärensä tahdon\nalle, kuten nähtävästi tuhat kertaa aikaisemmin.\n\nPieni Haifa satamineen on itämaan ani harvoja siistejä kaupunkeja.\nTäällä on vuoren alla heti niemen kainalossa saksalainen siirtokunta\nhuvilarakennuksineen, puutarhoineen ja viinimäkineen. Toiselle puolen\nkaupunkia sionistit, joiden tarkoituksena on vähitellen kansoittaa\nPalestina juutalaisilla uutisasukkailla, ovat perustaneet oman\nsiirtolansa vuorenrinteen lappeelle, lähelle komeaa palmupuistikkoa.\n\nMr Normania ja hänen tytärtään ohjasin läpi Haifan katujen. Nousimme\nerästä vuorelle johtavaa tietä ja olimme pian keskellä viiniviljelyksiä,\njoiden köynnökset jo olivat rypäleistään riistetyt, mutta joiden\nlehviköt säleistöjen kannattamina hohtivat mehevän vihreinä, kellervinä\nja hehkuvan punaisina värilautumina.\n\nItämaita olin aina ennen luullut väikkyvän ulkoilman, loistavain värien,\nkirjavain pukujen ja silmänilojen maaksi. Kaikkea tuota näin vasta\ntäällä ensi kerran. Sinisenä kyllä taivas aina kaartuu yli näiden\nseutujen. Mutta kaikkialla muualla olin nähnyt martoaan myöten\nraastettuja maita, harmaita, puuttomia vuoria tai ruskeankeltaisia\nkivikkoerämaita, pukujen likaa, saastaa ja räikeää kurjuutta.\n\n\"Katsokaas tuonne! Katsokaas!\" huudahti miss Norman. Pysähdyimme\npuolivälissä rinnettä.\n\nKarmel-vuori kohosi vihreänä vastassamme. Keskellä viinimäkiä nähtiin\naprikoosi- ja granaattiomenapuistikkoja. Ylempänä versoivat manteli- ja\nluumulehviköt villeinä; tummat myrttiviidakot muodostivat syviä\ntiheikköjä. Harjanteita reunustivat äreät, itsepäiset tammet, ja\nvuorenhuippua kruunasivat juhlalliset pinjat.\n\n\"Ei -- tuonne! Katsokaa tuonne!\"\n\nPengermällä heti vasemmalla meistä, keskellä luonnon ihanuutta ja\nyltäkylläisyyttä, seisoi, istui tai lepäili juhlapukuinen kansa,\ntarkkaavasti kuunnellen pitkään, valkoiseen viittaan puettua miestä,\njoka näkyi puhuvan tai saarnaavan heille. Hänen liikkeensä olivat\ntyvenet ja hillityt; puhe oli mukaansa tempaava, ääni kantava ja pehmeän\nsoinnukas. Hän puhui jotakin paikalliskieltä, nähtävästi syriaa, jota en\nymmärtänyt, vaikka saatoimme selvästi erottaa yksityisiä sanojakin.\nKuulijoina oli miehiä, naisia ja lapsia -- syrialaisia, arabialaisia,\njoitakuita turkkilaisia, vieläpä eurooppalaisiakin. Heidän pukunsa\nolivat hohtavan puhtaat; läsnäolijat näkyivät suosivan iloisia värejä.\nHuomasin, että turkkilaiset ja arabialaiset naiset esiintyivät\nhunnuttomina.\n\n\"Mikä siellä on? Kuka hän on?\"\n\n\"Nähtävästi '_Karmel-vuoren profeetta_'\", vastasin. \"Uskontofilosofi,\njoka opettaa kansaa. Hän asuu täällä Elian vuoren rinteellä.\"\n\nKarmel-vuoren uskontofilosofista olin aikaisemmin kuullut Jerusalemissa\npaljonkin puhuttavan. Syntyjään hän kuului olevan itämaan muinaisia\nhellenistejä, joihin oli sekaantunut syrialais-aramealaista ja\nmahdollisesti myöskin persialaista verta. Merkillisintä oli, että hän\nitse luki polveutuvansa kirkkoisä Origeneen lähimmästä suvusta. Hänen\nmuinaiset esi-isänsä olivat muuten olleet läheisessä yhteydessä myöskin\njuutalaisen essealais-veljeskunnan kanssa ja olivat myöhemmin kuuluneet\nmonoteleettein kristilliseen uskonlahkoon. Libanonin ja Hermon-vuoren\nseuduilla nämä alkuperäiset hellenistit olivat aikakausien kitistessä\nsaranoillaan pysyneet verraten puhdasverisinä sekä säilyttäneet sukunsa\nikivanhoja katsantokantoja ja uskonnollisia käsityksiä.\n\nJo pari miespolvea sitten oli Persiassa syntynyt eräs uskonnollinen\nliike, joka on tunnettu Bahaismina ja johon kuuluu kolme miljoonaa\ntunnustajaa kaikkialla itämailla Välimeren rantoja myöten. Tämän\nliikkeen nykyinen johtaja, vanha, harmaapäinen Abdul Baha, joka on\ntoiminut myöskin Palestinassa, on alkujaan ollut Karmel-vuoren profeetan\nopettajana ja näkeekin hänessä bahaismin kehittäjän ja täydentäjän.\n\nKarmel-vuoren profeetan käytännöllinen siveysoppi lienee pääasiassa sama\nkuin bahaistisen liikkeen. Kuitenkin hän näkyy omaperäisesti\nmuodostaneen maailmankatsomuksensa, sulattaen siihen länsimaisia\nkäsityskantoja. Hän on eurooppalaiseen tieteeseen tutustunut, lukee ja\npuhuu englanninkieltä.\n\nJerusalemissa kuulin, että tämä filosofi vaeltaa opettaen Samariassa,\nGalileassa ja pohjoisella rannikkoalueella Libanonia, Hermon-vuorta ja\nJordanin-takaisia seutuja myöten. Hänen oppilaansa kulkevat laajalti\nitämailla, Persiassa saakka. Kaikkialla bahaismi sulautuu tähän uuteen\nliikkeeseen. Uskontofilosofin saapumisesta Jerusalemiin oli paljon\npuhuttu. Toistaiseksi hän näkyy vältelleen tätä uskonnollisten kiistain\npesäpaikkaa.\n\nMuuten hän oli aikaisemmin kärsinyt vainoa turkkilaisten viranomaisten\npuolelta, vieläpä istunut kuusi vuotta vangittuna Akkossa. Mutta mikään\nei ole häntä lannistanut. Opettajana hän on innokkaampi kuin koskaan\nennen, ja on vielä parhaissa miehuutensa voimissa.\n\nSelitin lyhyesti näitä seikkoja mr Normanille ja hänen tyttärelleen.\n\n\"Onko hän kristitty?\" kysyi mr Norman.\n\n\"Hän on kastettu maroniitti ja siis kristitty. Ajattelijana hän on\ndogmiton. Mutta siveysoppi, jota hän opettaa, on täysin kristillistä.\nUskonnollisten eripuraisuuksien raastamilla itämailla hän julistaa\nrakkauden Jumalaa, kaikkien ihmisten veljeyttä, rauhaa ja\nsuvaitsevaisuutta. Naista hän tahtoo kohottaa alennustilastaan.\nAviollista puhtautta, naisen täydellistä tasa-arvoa miehen rinnalla --\"\n\n\"Niinkö? -- Mutta silloinhan --.\" Miss Norman katkaisi äkkiä puheensa.\nHän katseli vilkkaalla asianharrastuksella filosofia ja opettajaa, jonka\nlämpimästi vakuuttava ääni kuului meidän luoksemme.\n\nMyös mr Normanin mieli oli kiintynyt. Jatkaessamme matkaa vuorenhuipulle\npäin hän pitkän vaitiolon jälkeen virkkoi:\n\n\"Ymmärtääkseni hänen uskonnossaan ei kuitenkaan ole mitään uutta.\"\n\n\"Eipä tietenkään\", vastasin, \"mutta meidän aikana se voisi\nlänsimaillakin vaikuttaa uutena. Luullakseni hän muuten esiintyykin vain\nsiveydenopettajana. Keskeistä hänen ajattelussaan kuuluu olevan ihmisen\nsuhde Jumalaan, joka hänestä ei ole mikään epämääräinen abstraktsioni,\nkuten niin usein länsimaisessa filosofiassa. Hänen siveysoppinsa\nperustelu lienee laatuaan aivan erikoinen. Näistä seikoista en ole\nkuitenkaan onnistunut saamaan selväpiirteistä esitystä.\"\n\n\"Mikä hänen nimensä on?\" kysyi miss Norman.\n\n\"Itämaiseen tapaan hän on omaksunut ajattelijanimen Pandoros, mutta on\nyleisemmin tunnettu 'Karmel-vuoren profeettana'. Hänen vaikutuksensa\nnäillä seuduin kuuluu olevan varsin suuri. Monet itämaan naiset näkevät\nhänessä henkisen ja siveellisen pelastajansa. Kaikkialla, missä hänen\noppiaan on levitetty, riistävät muhammedilaiset naiset hunnut\nkasvoiltaan. Hän opettaa ehdotonta yksiavioisuutta, sopusointuista,\nluonnonmukaista eloa, puhtautta, viatonta elämäniloa. Mitään\naskeettisuutta ei ole hänen opissaan.\"\n\n\"Eikö hän ole saarnannut Euroopassa?\" kysyi miss Norman innokkaasti.\n\n\"Kuulin mainittavan, että hän on aikonut pitää esitelmiä Lontoossa.\"\n\n\"Ja Bostonissa? New Yorkissa? Washingtonissa? -- Oi, meidän maassa hän\nherättäisi myrskyisää riemastusta! Saapuisimme kaikki häntä kuulemaan.\"\nMiss Normanin suuret, ilmeikkäät silmät säteilivät.\n\nHehkuvassa päivänpaahteessa olimme nousseet Karmel-vuoren harjanteelle.\nTapasimme kunnaan, mistä oli avoin näköala kahden puolen. Vasemmalla\nkädellä levisi allamme aava, välkkyvä meri. En koskaan ollut nähnyt\nVälimerta niin tummansinisenä kuin täältä ylhäältä, kuudenkymmenen\nasteen näkökulmasta katsottuna.\n\nToisella puolen aukenivat eteemme vihanta Esdralonin laakso ja Galilean\nmaisemain loivat kunnaat valkoisine kylineen ja kaupunkeineen ynnä\nTaborin komea kukkula päivänsäteiden helossa. Kauempana hälvenivät\nGenetsaret-järveä ympäröivät vuoret vaaleaan sinipunervaan. Autereinen\nilma saattoi kaikki ääriviivat pehmeän utuisiksi ja loi maisemat\nsalaperäisen tenhoisaan valaistukseen.\n\nOsoitin seuralaisilleni: Kaana -- Nain -- Natsaret -- Tabor-vuori!\n\nMr Norman oli ääneti. Miljoonamies tarvitsi tavantakaa nenäliinaansa.\nMiss Normanin silmäripsissä näin kyynelen kiiltävän. -- Oliko tämä\nnäennäisesti niin ilkamoiva, tyhjänpäiväisiä huvituksia ja kevyitä\nvoittoja tavoitteleva, itsekäs nuori tyttö syvällisempi luonne, kuin\nolin osannut arvostellakaan?\n\nSanaakaan puhumatta palasimme verkalleen vuorenrinnettä alas.\n\nEräässä kulmauksessa, saavuttuamme keskelle viiniviljelysten pengermiä,\ntapahtui meille äkkiyllätys. Jäimme tiepuoleen seisomaan.\n\nSyrjäpolkua tullen astui ohitsemme luontevan arvokkaana ja plastillisen\ntyynin elein Karmel-vuoren profeetta. Hänen sivullaan kulki nuori\neurooppalainen, valkoinen kypärähattu päässä. Lähinnä seurasivat\nmuutamat nuoret miehet valkoisiin viittoihin puettuina ja heidän\njäljessään pitkänä jonona juhlapukuinen kansa, hilpeästi hälisten.\n\nFilosofin profiili oli säännöllinen; pää kohosi pystyyn suorakaiteen\nasennossa, ja kaula muodosti keveän kaaren harteiden viivaan nähden.\nKoko hänen olennossaan oli jotakin helleeniläistä, sopusuhtaista ja\nmiehekästä. Seemiläistä vinokulmaisuutta ja kiihkojen tuottamaa\nvelttoutta ei ollut hänen piirteissään. Huoliteltu, pehmeä parta oli\ntummahko, hiukan ruskeaan vivahtava, helakka iho päivänpaahtama.\n\n\"Ah, näittekö?\" huudahti miss Norman. \"Näittekö?\" Hän lähti kiireesti\nseuraamaan saattuetta, kiskoen väsynyttä ja hengästynyttä isäänsä\nperässään.\n\nKansanjoukolla oli sama matka kuin meilläkin. Filosofi saattueineen\npysähtyi laivalaiturille. Huomasimme pian, että yhdyskunta oli\njättämässä hyvästit eurooppalaiselle herralle, joka oli kävellyt\nKarmel-vuoren profeetan rinnalla.\n\nOdottaessamme purtta, joka oli vievä meidät hiukan ulompana ankkuroituun\nlaivaamme, sain tilaisuuden lähemmin tarkastella matkaan lähtevää.\nHienopiirteinen, uljas nuori mies, germaanilaista tyyppiä. Hänen\nälykkäissä kasvoissaan ilmeni hengen terveys ja tasapaino. Kaikki eleet\nosoittivat, että hän oli hienosti sivistynyt.\n\nKysyin miss Gundyltä, mitä hän arveli: \"Eivätkö tuollaiset\nSchillerin-kiharat ole kurssissa Bostonissa?\"\n\nNeidin katseet, jotka olivat olleet profeettaan kiintyneinä, nyt saivat\ntoisen suunnan. -- Näinkö oikein? Säpsähtikö miss Gundy? -- Huulet\navautuivat, ja helakka väri kohosi hänen poskilleen. Hänen silmänsä\neivät enää erinneet nuoresta eurooppalaisesta.\n\nVeneeseemme tuli Haifasta eräs herra, joka kohteliaasti pyysi esittää\nitsensä. Nimikortissa oli tohtori Levi Moritz, Wien. Hän oli juutalainen\nja mainitsi olleensa Haifassa järjestämässä sionistien siirtokunnan\nasioita. Karmel-vuoren profeetan kanssa vilkkaasti keskusteleva\neurooppalainen jäi vielä laiturille seisomaan. Nähtävästi hän tahtoi\ntulla laivaan vasta viime tingassa.\n\nKysyin tohtori Moritzilta, tiesikö hän, kuka tämä herra oli?\n\n\"Berliniläinen tohtori ja ylimääräinen professori, Paul von Felseneck.\n-- Fysiikka ja kokeellinen sielutiede. -- Mutta nyt on miehestä tullut\nnarri. Puolen vuotta hän on maannut Haifassa ja juossut erään\nhurmahengen perässä. Aikoo kirjoittaa muka filosofista teosta.\" Hra\nMoritz äyhkäsi ylenkatseellisesti.\n\n\"Hän on siis Karmel-vuoren profeetan oppilas?\" tiedusti miss Norman\nheräten ajatuksistaan.\n\n\"Mokomakin profeetta -- mutta se sikseen! -- Luulen, neiti, että teidän\nkielellänne voisimme sanoa: 'opetuslapsi'!\" Hra Moritzin lauseessa piili\nkaksinkertaista ironiaa. Juutalaisena hän vihasi uskontofilosofia, joka\nesiintyi heidän oman siirtokuntansa alueella.\n\n\"von Felseneck? Vanhaa aatelia -- vai?\" tokaisi miljoonamies väliin.\n\"Mahdollisesti count?\"\n\n\"Kreivi ei kylläkään. -- Parooni kuitenkin. Vanhaa soturisukua. Hänen\nisänsä on aatelislinnan omistaja ja kamariherra.\"\n\n\"Ah, Berlinin hovipiireihin kuuluva! Keisarin tuttu!\" -- H. N. Norman\nEsq. loi tarkoittavan katseen tyttäreensä.\n\nMiss Gundy Norman nykäytti niskaansa harmistuneesti. Tultuamme laivaan\nhän lähti suoraa päätä kojuunsa.\n\n\"Bianca\" puhalsi. Viimeinen vene toi aatelisen professorin laivaan. Heti\nsen jälkeen ankkuri nostettiin ja lähdimme jälleen kyntämään Välimerta.\n\n       *       *       *       *       *\n\nH. N. Norman Esq. osasi toimia tarmokkaasti ja määräperäisesti. Ilmankos\nhänestä oli tullutkin mies, jonka jokaista liikettä seurattiin Wall\nStreetillä! Muutamia kiiltäviä, ensi kerran pyöriviä kultarahoja\nstewardille, ja paroonin istuinpaikka oli illalliseksi varattu miss\nGundyn viereen.\n\nItse hän otti paroonin hoteisiinsa, kohta kun tämä oli laivaan astunut.\n\n\"Filosofi? Kun on oma aatelislinna, niin on oikeutettu noudattamaan\nvaikka kuinka kalliita mielihaluja!\" -- Omia samantapaisia oikeuksiaan\nH. N. Norman Esq. ei suinkaan kätkenyt lukittuun lippaaseen. Puhuiko hän\nparooni Felseneckille myöskin kaikkea muuta, mitä hän oli minulle\nkertonut, en todella tiedä. Tyttären vuoksi toivoin, että hän älyäisi\nhiukan hillitä avomielisyyttään. Joka tapauksessa huomasin, että hänessä\noli sen verran hienotunteisuutta, ettei hän vienyt uskontofilosofin\nihailijaa baaripöydän ääreen, cocktailia saamaan.\n\nMinun oli ollut helppo tehdä tuttavuutta professorin kanssa. Hänen\npuheensa oli asiallista ja vilkasta, usein säkenöivääkin. Ääni oli\nsointuvan väririkas. Varmaankin hän oli harjaantunut puhuja. Muuten hän\nesiintyi luontevasti ja teeskentelemättömästi. Hieno, miellyttävä mies.\n\nHän kertoi fysiologisissa ja sielutieteellisissä kokeiluissaan tehneensä\neräitä havaintoja, jotka näkyivät saattavan häntä lähemmäksi materian ja\npsyken välistä arvoitusta. Lisäksi hän, tutkiessaan katodisäteitä, oli\njohtunut hämmästyttäviin tuloksiin, mitä materiaan tulee.\n\n\"Mitä oikeastaan on materia? Atomitkin purkautuvat. Kemiallisten\nilmiöiden alaiset atomit jäävät, hajonneina viimeisiin osiinsa, kemiasta\nriippumattomiksi! Mutta niin sanottuun sieluunkaan kemialliset toiminnat\neivät vaikuta.\"\n\nJo aikaisemmin hän oli vakaantunut siitä, että pelkkä materialismi on\nväärä maailmankatsomus. Luonnontieteellinen tarmokäsite ei riitä\nselittämään tietoisuuselämän syntyä. Samoin tarmon pysyväisyyden laki\nkumoaa ilman muuta kaikki kaksiaiheiset metafysiikat, joiden mukaan\nvuorovaikutus tapahtuu hengen ja aineen välillä. Taas yksiaiheinen\n\"monismi\", josta niin paljon puhutaan, on nykyisessä muodossaan milloin\ntoisnimistä materialismia, milloin on siihen näön vuoksi yhdistetty\nSpinozan abstraktista panteismiä, ilman että siitä edes pidetään\njohdonmukaisesti kiinni. Tämä on esimerkiksi Hæckelin monismi.\n\n\"Meillähän on vielä Höffdingin yksiaiheinen maailmankatsomus\",\nhuomautin. \"Hänen identtisyyshypoteesinsa. Materia ja psyke -- aine ja\n'sielu' -- ovat kaksi saman olemuksen yht'aikaista ilmenemismuotoa.\"\n\n\"Aivan oikein, mutta tämä on puhdas harkintapäätelmä, hypoteesi, jonka\npätevyyttä ei ole tutkittu. Ellen erehdy, Höffding sanoo, että 'sielu'\nja ruumis eivät ole erinäisiä substansseja. Aivoissa ja hermostossa\ntapahtuu yht'aikaa sekä ulkonainen että sisäinen vaikutelma. Syntyy\ntietoisuuden ilmiö. Vuorovaikutus, joka tässä esiintyy, tapahtuu\nalkeispolvissa, jotka kukin erikseen ovat sekä aineellisia että\nsielullisia. Yksi olemus vaikuttaa kahden ilmenemismuodon alaisena.\n\n\"On huomattava, että Höffding ei yritäkään selittää, mikä tämä yksi\n'olemus' on, ja mitä hermostossa tapahtuu sen toimiessa, tai mikä\nvälittää jännitysvoiman jatkuvaa siirtymystä hermostossa. Minusta\nHöffdingin mukaan itse sielullinen yksilöllisyyskin jää yhä edelleen\narvoitukseksi.\n\n\"Kuinka hyvänsä, hänen hypoteesinsa antaa aihetta sekä fysiologisiin\nettä psykologisiin kokeiluihin.\"\n\nNyt hra Felseneck luuli kokeittensa kautta saaneensa eräitä uusia\nlähtökohtia. Huimaavia näköaloja oli avautunut! Hänen kykynsä oli\nkuitenkin pääasiallisesti kokeellinen. Mutta kokeilujen suuntaamiseen\njonkin tarkoituksen saavuttamiseksi vaadittiin deduktiivista kykyä,\ntaitoa tehdä otaksumisia ja harkintapäätelmiä.\n\nHän oli silloin lukenut lyhyen selostuksen Karmel-vuorella esiintyvän\nuskontofilosofin maailmankatsomuksesta. Hän näki siinä eräitä\nyhtymäkohtia omien herääväin ajatelmiensa kanssa ja päätti lähemmin\ntutustua tämän uskontofilosofin näkökantoihin. Tätä varten hän oli ollut\nHaifassa kuusi kuukautta. Hänellä oli siellä ollut kokeitaan varten oma\nlaboratorio. Hra Felseneck oli ahkerasti seurustellut filosofin kanssa\nja tehnyt alkutöitä laajempaan tieteelliseen teokseen.\n\n\"Deduktiivinen kyky on vanhastaan ollut suuri itämaisissa kansoissa,\nsamoin kuin muinaisissa kreikkalaisissa. Valtavia deduktiivisia neroja\nolivat esimerkiksi Amos, Jesaia sekä myöhäissyntyinen juutalainen,\nSpinoza. Hellaassa oli loistava sarja puhtaasti johtoperäisesti\nmietiskeleviä ajattelijoita.\n\n\"Karmel-vuoren filosofissa yhtyy muinaisten helleenien ja itämaalaisten\nveri. Sukutiedot ja ulkomuoto viittaavat rotusekoitukseen, jossa on\nlähemmin kreikkalaista kuin itämaista perintöä. -- Välimeren\nitärannoilla Cæsareasta Antiokiaan asti oli vielä ristiretkien aikana\nvahva hellenistinen asutus. -- Tämä filosofi on englanninkielen\nvälityksellä hankkinut itselleen laajat tiedot nykyajan länsimaisesta\ntutkimuksesta. Hän on itsetakeinen ajattelija. Varsin mielenkiintoinen\non hänen jumalakäsitteensä ja siveysoppinsa.\"\n\nOlimme istuneet korituoleissamme kannella. Välimeren pinta liikkui\ntuskin huomattavin mainingein; lännestä käyvä lauhkea henkäys toi sen\nverran vilpoisuutta, että iltapäivän lämpö ei rasittanut. Häikäisevänä\nhelotti lännen taivas, meri kimmelsi, soilui ja siinsi. Laivan\npärskyvässä keulavedessä delfiinit kellahtelivat kuppuroiden, ja\nvanaveden yläpuolella valkoiset lokit parveilivat.\n\nProfessorin selostus oli juuri saamaisillaan mielenkiintoisen käänteen,\nkun mr Norman häikäilemättömään tapaansa keskeytti meidän puhelumme. Hän\noli muuttanut pukuaan ja esiintyi kiireestä kantapäähän gentlemannin\nasussa. Kaulustinneulassa säkenöivä mahdottoman suuri timantti ilmaisi,\nmikä hän oli miehiään.\n\n\"Parooni von Felseneck -- herra parooni! -- Mutta näitä sikareita teidän\npitäisi koettaa.\" Hän vei professorin puoliväkisin tupakkasaliin.\n\nJäin kannelle kävelemään. Alkoi olla paras ja miellyttävin aika\nvuorokautta. -- Mitä miss Norman viipyikään tukahduttavassa kojussaan?\n-- Hän ilmeisestikin tuntee isänsä liian hyvin eikä tahdo nähdä tämän\nhienoa seurustelutapaa tai joutua hänen etevän diplomatiansa esineeksi.\nMiss Gundy ei tiedä, että isä on jo aikaa sitten järjestänyt\nparoonilleen istumapaikan tyttärensä viereen!\n\nHra Moritz teki minulle seuraa ja alkoi puhua sionistien asutuspuuhista.\nOdottaessani miss Normania näyttäyväksi olisin mieluummin kävellyt\nyksin. Päästäkseni irti tohtorista, jossa ilmeni melkoinen määrä\nkiihkomielisyyttä, ehdotin, että lähtisimme tupakkasaliin.\n\nSiellä englantilainen lääkäri oli joutunut väittelyyn professorin\nkanssa. Astuessani sisään kuulin mr Brookin lausuvan:\n\n\"Aine ja siihen liittyvä voima on itsessään kaikki kaikessa. Maailma on\nikiliikkuja.\"\n\nHra Felseneck vastasi: \"Tämä on varsin johdonmukainen näkökanta, mutta\nsen aluepiiri on suppea. Yli määrättyjen, ahtaiden rajojen se ei ulotu.\nKokonaiskäsitystä kaikkeudesta se ei anna.\n\n\"Tiedämme, että näkyvä materia ei ole yhtenäinen. Ainemolekyylit\njakautuvat atomeihin. Jokaisessa atomissa on tarmo, jonka mekaaninen\nvoima voi muuntua valoksi, lämmöksi, sähköksi, magneettisuudeksi, tai\naikaansaada kemiallisia ilmiöitä. Fyysillisen tarmon loppusumma on alati\nmuuttumaton. -- Entä sielulliset tietoisuusilmiöt? Tässä esiintyy\ntarmoa, joka jää ulkopuolelle muunnosten sarjaa, -- tarmoa, joka ei ole\njoutunut kirjoihin! -- Mistä tämä uusi, tämä lisä, tämä _plus_?\n\n\"Siihen seikkaan teidän materialisminne ei voi antaa mitään vastausta.\n\n\"Itse atomit ovat näkymättömät. Me tunnemme ne ainoastaan kemiallisista\nominaisuuksistaan. Mutta atomitkin ovat jaolliset. Hittorf, Thomson,\nCrookes, Perrin, Kauffmann, Lodge ovat saaneet ulottuvilleen vieläkin\npienempiä aineosia, joita katodisäteet sinkovat ulos. Näitä on nimitetty\nelektroneiksi. Lodge lausuu, että elektronit ovat jonkinlaisia eetterin\npyörteitä, eetterin staattisia tai hypoteettisia muodostumia.\n\n\"Omat kokeiluni ovat osoittaneet, että nämä eetterin hypoteettiset\nmuodostumat eivät ole kemiallisten muutosten alaisia.\n\n\"Mikä siis on materia itsessään, jos se lopulta välttyy kemialtakin?\nElektroneja, jotka sinkoutuvat lukemattomin sarjoin, emme semmoisinaan\nsaa punnituksi.\n\n\"Entä mikä on eetteri? On lausuttu: punnitsematonta materiaa, joka ei\nsynnytä kitkaa, joka on kimmoista ja yhtenäistä, joka tunkeutuu kaikkien\natomien väliin ja täyttää kaikki avaruudet. Mutta nämä ominaisuudet ovat\nsuoranaisia vastakohtia sen materian ominaisuuksille, jonka otamme\nkouraamme ja tunnemme kemiasta. Jos minä vielä lisään, että eetteri on\nkemiatonta, niin voitte itse nähdä, mihin olemme johtumassa. -- Voidaan\nsyystä kysyä: onko eetteri kaikki kaikessa?\"\n\nTohtori Brook kivahti: \"Atomit ja elektronit myönnän todellisiksi, mutta\nkiellän eetterin olemassaolon. Elektronit ovat alkeisia\nvoimakeskustoja?\"\n\nProfessori hymyili: \"Voimakeskustoja tyhjyydessä? -- Valon ja lämmön\nsäteily, sähkön ja magneettisuuden ilmiöt todistavat eetterin\nolemassaolon positiiviseksi tosiasiaksi. Yhtä hyvällä syyllä voisimme\nepäillä punnittavan materian olemassaoloa.\n\n\"On merkillistä, että niin pian kuin materia ohentuu siinä määrin,\nettemme saa sitä punnituksi, se samalla osoittautuu kemiallisista\nmuutoksista vapaaksi. -- Kuinka paljon itse asiassa tunnemme materiasta?\nVähimmän osan maailmaa näemme silmillämme. Maailmankaikkeuden täyttävä,\nyhtenäinen eetteri on kokonaan näkymätön. Itse näkyvästä maailmasta,\nnoista valtavista materian patoutumista, nebuloosoista, lukemattomista\nauringoista ja aurinkokunnista, on tietomme mitättömän pieni.\n\n\"Mikä materia on itsessään, jää arvoitukseksi. -- Elektronit voinemme\nmyöntää voimakeskustoiksi, se on: eetterin voimakeskustoiksi! -- Kuinka\nhyvänsä, materian saamme varustaa kysymysmerkillä. Yhtä vähän tiedämme,\nmikä materiassa esiintyvä tarmo on. Vetovoiman ominaisuudet tunnemme,\nmutta arvoitukseksi jää, mikä se on itsessään.\n\n\"Te lausuitte äsken, että maailma on ikiliikkuja, -- Mehän tiedämme,\nettä kaikki on kehityksenalaista. Kehitys käy kaikilla aloilla\nyksinkertaisesta ja yhtäläisestä yhdistettyä ja monimutkaista kohti.\nEläviin olioihin nähden johtaa kehitys yhä korkeampaan itsetietoisuuteen\nja yksilöllisyyteen.\n\n\"Mikä on syy tähän yleiseen lakiin, jonka päämäärä näyttää tietoiselta?\"\n\nMr Brook naurahti: \"Elimellisessä maailmassa kehitys on riippuva\nolemassaolon taistelusta.\"\n\n\"Aivan oikein, elimellisessä maailmassa. Mutta tämä taistelu ei ole\nvaikuttamassa taivaankappaleiden kehitykseen nähden. Olemassaolon\ntaistelu tulee kysymykseen vain ahtaalla erikoisalalla. Se määrää\neräänlaisen kehityksen suunnan. Se ei ole itse kehityksen perussyy.\n\n\"Materiassa oleva liike tapahtuu pienimmän vastuksen suuntaan, sanoo\nSpencer. Toisin sanoen, atomit mahdollisimman mukaan välttävät\ntaistelua. Tässä siis jälleen eräs kehityksen kulkulinja! Itse\nkehityksen perussyytä emme tunne.\"\n\nMr Brook pisti uutta tupakkaa piippuunsa ja lausui halveksivasti: \"Onkin\nhullutusta kysyä muka 'äärimmäisiä syitä'. Riittää, kun toteamme olevan\nmaailman tosiasiat.\"\n\nProfessori alleviivasi sormellaan lausuttavansa pöydän vihreään verkaan:\n\"Äärimmäinen syy, joka itsessään sisältää kaikki, jää kyllä Suureksi\nKäsittämättömäksi. Mutta puhuessamme aineesta, voimasta ja\nikiliikkujasta olemme äärimmäisestä syystä vielä kaukana. Positiivinen\ntiede on pysähtynyt varsin hajanaiseen, suppeaan maailmankatsomukseen.\n\n\"Kemia jakaantuu elimettömään ja elimelliseen kemiaan. -- Eräänlaisen\nmaterian molekyylit ja atomit eivät ole yhtenäisiä ja ovat kemiallisten\nvaikutusten alaisia. Toisenlainen materia -- eetteri -- on yhtenäinen ja\nkemiaton.\n\n\"Olevassa maailmassa tunnetaan kaksi erisuuntaista kehityslinjaa.\n\n\"Näihin tietoihin materialismi tyytyy. Tieteellisen tutkimuksen\nolemukseen kuuluu kuitenkin pyrkimys päästä kokonaiskäsitykseen, joka\nitseensä yhdistää kaikki hajalliset tietomme todellisuudesta. Tähän ovat\ntuhannet järkevät ihmiset kaikkina aikoina pyrkineet; tämä pyrkimys on\nluopumaton. Tiede tajuaa jättäneensä probleemit ratkaisematta ja\njääneensä puolitiehen, kunnes kokonaiskäsitys on saavutettu.\n\n\"Materialismi on itse materian alalla pysähtynyt kaksiaiheisuuteen. Iäti\nselittämättömäksi siltä lisäksi jää itsetietoisuuden synty.\"\n\nHra Felseneck nousi pöydän takaa ja istahti vapaaseen asentoon\nperäseinän sohvalle.\n\n\"No niin, minä tahdon pitää kiinni sielullisesta yksilöllisyydestä.\nSielunelämämme on kehityksenalainen, mutta kaikissa vaiheissa pysymme\nsamana, jakaumattomana yksilönä. Tietoisuuden sisällys ei ole\nliittyneenä fyysillisiin tai kemiallisiin prosesseihin. Niin sanottu\n'sielu' on kemiaton eikä siis saata olla kemiallisten vaikutelmain\ntulos.\n\n\"Nyt eräät viime vuosina tekemäni fysiologiset kokeet näkyvät viittaavan\nsiihen, että aivojen ja hermoston salaperäinen toiminta, jännitysvoiman\nsiirtyessä jatkuvasti hermostossa, tapahtuu eetterin värähdyksinä.\nSyntyy tietoisuuden ilmiö. Mutta mikä siinä tapauksessa on eetterin oma\nsisin olemus?\n\n\"Muistelkaamme, mitä vanhastaan tiedämme eetteristä! Eetteri täyttää\nkaikki avaruudet; se sulkee itseensä jokaisen atomin, on yhtenäinen ja\nkemiaton. Vetovoiman kaukovaikutus on eetterin välityksestä riippuva.\nEetteri siis esiintyy maailmankaikkeuden rakenteen ylläpitäjänä. --\nValon ja lämmön säteily tapahtuu eetterin värähtelyinä. Eetteri siis\ntekee elämän mahdolliseksi maailmankaikkeudessa. -- Sähköilmiöt ja\nyleensä kaiken fyysillisen tarmon aiheuttamat liikkeet esiintyvät\neetterin värähtelyinä.\n\n\"Voimme mennä pitemmälle! Jaollisen, kemiallisen materian molekyylit ja\natomit purkautuvat jakaumattomiksi, kemiattomiksi elektroneiksi.\nToistaiseksi olen Lodgen kanssa sitä mieltä, että elektronit ovat\neetterin staattisia muodostumia -- tai puhuakseni Kauffmannin sanoin --\nvoimakeskustoja eetterissä. Jos niin on asianlaita, silloinhan eetteri\nlienee katsottava koko näkyvän maailman rakentajaksi, itse kaikkeuden\n_substanssiksi_.\n\n\"Mutta jos myöskin sielulliset ilmiöt ovat saman eetterin aikaansaamat,\nniin on selvää, että tässä substanssissa ei ole ainoastaan _extensio_ --\nulottuvaisuus --, vaan myöskin _cogitatio_ -- tajunta --.\"\n\nProfessori oli puhuessaan kääntynyt yksinomaan mr Brookin puoleen, mutta\nme muutkin olimme tarkkaavasti seuranneet hänen esitystään.\n\nTohtori Moritz nyt iski puheeseen kiinni: \"Huomaan, että te tahdotte\ntulla Spinozan panteismiin. Mooseksen lain tunnustajain jyrkkä\nyksijumalaisuus ei voi tyytyä persoonattomaan jumalakäsitteeseen. --\nSanotaan, että suku on pahin! No niin, Spinoza muinoin erotettiinkin\nmeidän yhteydestämme. -- Jo Schopenhauer huomauttaa, että panteismin\nlause: 'Jumala ja maailma ovat yhtä', on vain kohtelias sanontatapa,\njolla Herra Jumala pannaan viralta.\"\n\n\"Spinoza on kaikkien aikain valtavimpia ajattelijoita\", lausui hra\nFelseneck. \"Mutta häneltä puuttui nykyajan luonnontieteen saavutukset ja\nkokeellisen tutkimuksen apuneuvot. Spinoza pysähtyi abstraktiseen\nylimalkaisuuteen; hänellä ei ollut tilaisuutta sovelluttaa ajatuksiaan\nkonkreettisiin todellisuusilmiöihin.\n\n\"Näyttää todella siltä, kuin eetteri -- josta jo Lorentz sanoo, että se\non ominaisuuksiensa puolesta luonnontieteen suurimpia arvoituksia, --\nolisi itsessään kaikki kaikessa, ja kuin sen olemuksen ilmenemismuodot\nolisivat yht'aikaa sekä aineellisia että sielullisia. Kun pidetään\nkiinni tästä ajatuskannasta, sivuutetaan Spinoza.\n\n\"Jos jakaumattomat elektronit ovat voimakeskustoja, joissa on\naineellista tarmoa ynnä häipyvän vähäisen psyykillistä tarmoa, voimme\nsanoa jo edeltäkäsin tuntevamme toisia voimakeskustoja, joissa on\npsyykillistä tarmoa ynnä häipyvän vähän aineellista tarmoa. Näkyy\nvoitavan olettaa, että kummatkin muodot ilmenevät eetterissä.\nEdellisistä rakentuvat aineelliset atomit ja koko mekaaninen maailma;\njälkimmäiset olisivat -- joko uinuvassa tai toimivassa tilassa olevain\n-- jakaumattomain itselöllisten olioiden keskiöitä. Leibnizin _monadit_\nsaisivat uuden kantavuuden. Sielullinen yksilöllisyys saisi\nselityksensä, ja edessämme olisi -- ei abstraktinen, vaan konkreettinen\n-- tahtova, ajatteleva, tunteva, persoonallinen Jumala.\"\n\n\"Jos ymmärrän oikein\", lausuin, puuttuen keskusteluun, \"olette tässä\nitse asiassa esittänyt Karmel-vuoren profeetan jumalakäsitteen?\"\n\n\"Tämä on hänen uskontofilosofiansa perusta. Hänestä Jumala on\nmaailmankaikkeuden täyttävä, persoonallinen olio, jonka ulottuville\npositiivinen tiede voi päästä, jonka voimme tuntea, joka on meissä ja\njossa elämme.\"\n\n\"Entä Karmel-vuoren profeetan siveysoppi?\" kysyin.\n\n\"Ennenkuin ryhdymme siihen\", lausui professori, \"pyydän esittää eräitä\nfysiologis-psykologisia tosiasioita.\n\n\"Yksilöllisessä persoonassa, ihmisessä, jossa on itsenäinen psyykillinen\nvoima, syntyy joka hetki henkisiä vaikuttimia, tahdon, ajatuksen ja\ntunteen ilmauksia, joiden tehoa voidaan erityisillä apukeinoilla saada\nmitatuksi. Nyt luulen voivani todistaa, että nämä voimanilmaukset\nesiintyvät eetterin värähtelyinä. Koska eetteri on kitkatonta, niin\ntäten syntyneet eetterin värähtelyt jatkuvat aivoista ja hermostosta yhä\nedelleen äärettömiin ja iankaikkisiin. Nämä puolestaan vaikuttavat\ntoisiin yksilöihin ja aikaansaavat heidän hermostossaan ja aivoissaan\nvastaavia eetterin värähtelyjä. -- Tässä selitys eräisiin sielunelämän\nilmiöihin, kuten aavistuksiin, kaukoviesteihin, seikkaan, että samat\naatteet eri aikoina uusiutuvat tai että samoja tieteellisiä ja\nkäytännöllisiä keksintöjä useat henkilöt voivat tehdä eri paikoissa\nsamaan aikaan. -- Sivumennen mainittakoon, että kaikki liike koko\nmaailmankaikkeudessa tapahtunee väreilevässä kierrelinjassa, silloinkin\nkun sen kaari on niin pieni, että se näyttää suoralta linjalta. --\n\n\"No niin! Jos eetterin oma olemus on itsetietoinen, niin silloinhan\ntahtomme, ajatuksemme, tunteemme ilmaukset aiheuttavat vaikutelmia\nmyöskin eetterin tietoisuuteen.\n\n\"Palatkaamme nyt Karmel-vuoren filosofiin ja hänen jumalkäsitteeseensä!\nSamoin kuin kristinuskon mukaan, hänestä elämän korkein voima on\nrakkaus. Tämän johdosta -- koska Jumala on meissä ja me elämme Jumalassa\n-- hän päättää, että rakkaus on Jumalan sisin olemus. Edellisestä käy\nvielä ilmi, että ihmisen kaikki henkiset vaikuttimet aiheuttavat\nvaikutelmia Jumalan tietoisuuteen.\n\n\"Jos tästä pidetään kiinni, on uutta tietä johduttu tuohon, jota\nihmishenki juuri kaihoaa: kaikkialla läsnäolevaan Jumalaan, joka on\nmeidän välittömässä yhteydessämme. Ei viileänä, uinuvana oliona, johon\nSpinoza pääsi ajatuksissaan kohoamaan, vain iäisyyden näkökannalta\nkatsoen, vaan elävänä Jumalana, joka joka hetki tuntee meidän\nkanssamme.\"\n\nHra Moritz lausui ivallisesti: \"Kärsivä Jumala!\"\n\n\"Myötätuntoinen, rakkauden Jumala!\" oikaisi hra Felseneck.\n\nHra Moritz nousi paikaltaan: \"Jumalan kärsimyksistä haetaan yhä edelleen\nhengellistä ravintoa. -- Pfui!\" Hän jätti seuramme\nmielenosoituksellisella tavalla.\n\n\"Entäs kuinka _tämän_ asian laita on?\" lausui hra Brook. Hän puhui\nkiusallisen flegmaattisesti: \"Elämän korkein voima on rakkaus -- mutta\nolemassaolon taistelussa, joka määrää kehityksen kulun, voittaa\nväkevin!\"\n\n\"Väkevin on korkeimmin kehittynyt\", vastasi professori. \"Korkeimmin\nkehittynyt on rakkaudesta rikkain. -- Olevan maailman kumpaisetkin\nerisuuntaiset kehityslinjat huomaamme täten lopulta yhtyviksi!\nItsekkyyden laki muuttuu vähitellen rakkauden laiksi. Saman lain näemme\nvallitsevan atomien vaaliheimolaisuudessa.\n\n\"Mutta tarkastakaamme muistutusta 'kärsivästä Jumalasta'.\n\n\"Jumala tuntee kaikki sisimmät vaikuttimemme itsessään. Tähän seikkaan\nfilosofimme perustaa siveysoppinsa. Meidän kannaltamme katsoen ihmisen\nhenkiset vaikuttimet, mikäli ovat ristiriidassa ikuisen tahdon kanssa,\nnäkyvät tuottavan Jumalalle kärsimystä. Mutta ääretöntä Jumalaa, joka\nitsessään on rakkaus, ei voida mitata äärellisin mitoin eikä\ninhimillisen rakkauden vajavuuksien mukaan.\n\n\"Siitä huolimatta juuri meidän oman luontomme näkökanta on siveellisen\nvelvoituksemme määrääjänä. Välitön yhteytemme Jumalan kanssa ja\nrakkauden laki vaativat meiltä -- riippumatta hänen mahdollisesta\nmielihyvästään tai mielipahastaan -- sitä rakkautta Jumalaan, että\nkoetamme saattaa tahtomme, ajatuksemme, tunteemme sopusointuun ikuisen\ntahdon kanssa. -- Silloin elämme Jumalassa oikein. -- Meidän tulee\npyrkiä tajuamaan Jumalan maailmanajatusta ja toimia sen mukaan. Tämä on\nhyvä; sen vastakohta on paha.\n\n\"Näistä lähtökohdista Karmel-vuoren filosofi kehittää siveysoppiaan\nedelleen ja johtuu yleiseen ihmisrakkauteen, rauhaan ja\nsuvaitsevaisuuteen. Koko hänen maailmankatsomuksensa on hilpeän valoisa.\nItse hän on herttaisimpia ihmisiä. Mitään hempeämielisyyttä tai velttoa\nlepoa ei ole hänen opissaan.\"\n\nMr Norman, joka oli koko tämän selostuksen ajan istunut nyrpeänä ja\nääneti, tunsi nyt olevansa omalla pohjallaan. Hän huudahti ihastuneena:\n\"Nyt vasta alan ymmärtää jotakin kaikesta tästä! Herra parooni onkin\ntäällä puhunut liian kauan pelkkää sekamelskaa. -- Ei mitään vihaa\nsilti! Meidän oman hallitsijahuoneemme prinssi entisessä Norja-Ruotsissa\nkulki minun nuoruudessani samalla tavoin jaaritellen. -- Teidän\nviimeiset opetuksenne voin hyvin ymmärtää. Mutta sallikaa minun sanoa:\nsamaa rakkaudenuskontoa opetettiin minulle jo lapsena, kun tuskin olin\nalkanut jokeltaa ensimmäisiä sanojani.\"\n\nHra Felseneck hymyili: \"Karmel-vuoren filosofi pyytääkin vain olla\nvaatimaton siveydenopettaja ajan ristiriitaisuuksissa. Luonnontieteiden\nloistavain voittojen jälkeen monen mielestä Jumalalla ei enää ollut\ntilaa maailmassa. Hän tahtoo, turvautumatta dogmeihin, puhdistaa\nsiveyskäsitteitämme ja luulee voitavan aistiperäistä tietä saattaa\nJumala jälleen lähemmäksi meitä.\n\n\"Karmel-vuoren filosofin merkitystä on muuten vaikea arvostella, jollei\nitse ole kuullut hänen opettavan kansaa. Hänen puheessaan on jotakin\ninnostavaa, mieltä jalostavaa. Hän on antautunut kaikkien hyväin\ntajujemme ja korkeiden aatteittemme -- puhtauden, totuuden, oikeuden,\nvapauden ja edistyksen palvelukseen. Yksinkertaisin sanoin hän johtaa\najatuksia ylemmäksi maata ja antaa kuulijoilleen yhteenkuuluvaisuuden\ntunteen rakkauden Jumalan kanssa.\"\n\nMr Norman alkoi innokkaasti tiedustella professorilta elämäntakaisia\nasioita. Mr Brook oli jo hetken istunut torkuksissa, sammunut piippu\nkädessä. Ilta oli jo ehtinyt, ja jätin seuran. Astuessani tupakkasalin\nkynnyksen yli laivankannelle kuulin hra Felseneckin lausuvan:\n\n\"Yksilöllisyytemme on jakaumaton. Ruumiimme molekyylien hävitessä ja\nvaihtuessa elämämme pitkään jää kuitenkin se, mikä meissä on\nsielullista, pysyväisesti jäljelle.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nMiss Gundy Norman istui korituolissa, jonka hän oli nostanut ihan\ntupakkasalin oven viereen. Ovi oli ollut auki, ja hän oli nähtävästi\nkuunnellut keskustelua.\n\nHän nousi ja sanoi hymyillen: \"Omatuntoni on tässä asiassa täysin\npuhdas. Mr Felseneckin selostus oli laatuaan julkinen esitys. On\ntapauksia, joissa omaatuntoani ei ole vaivannut, jäädessäni oven taakse\nkuuntelemaan vaikkapa parhaiden ystävieni salaisuuksia.\"\n\nAstuimme peräkannelle, ja miss Norman nojautui yli parraskaiteen,\nkatsoen vaiti illan hämyiseen mereen. Hänen hieno profiilinsa\nitsepäisine leukoineen kuvastui sähkölampun valaisemana\nselväpiirteisesti meren tummaa taustaa vastaan. Kasvoissa oli omituinen,\nkaihoisa, haaveellinen ilme.\n\nÄkkiä hän kääntyi puoleeni ja lausui: \"Arvatkaas, mitä minä ajattelen?\"\n\n\"Te ajattelette Karmel-vuoren profeettaa, johon olette äärettömän\nihastunut.\"\n\n\"Ei, mutta vakavasti! -- Minä en jää tänne laivaan. Aion palata takaisin\nHaifaan.\"\n\n\"Te aiotte ruveta Karmel-vuoren profeetan oppilaaksi ja sitten,\npalattuanne takaisin Amerikkaan -- --. Ymmärrän varsin hyvin teidän\nkunnianhimoisia ja vallanhimoisia tuumianne! Entä mitä vanhempanne\nsanovat siitä?\"\n\n\"Oh, he tietysti tulevat minun kanssani Haifaan. He tekevät, mitä ikinä\nminä tahdon.\"\n\nAjattelin itsekseni, että sellainen järjestelmä on sangen edullinen miss\nGundylle, ja huomautin laivan saapuvan aamulla Beirutiin, josta aina on\ntilaisuus päästä Haifaan.\n\n\"Ei, minä aion heti kohta palata takaisin. Menen sanomaan kapteenille,\nettä hän oitis kääntää laivan.\"\n\nHän lähti nopeasti astumaan komentosillalle johtavia portaita kohti.\n\n\"No mutta, miss Norman!\" lausuin, kokien häntä pidättää.\n\nHän pysähtyi ja polki jalkaansa: \"Luuletteko, ettei kapteeni tottele? --\nMinä ostan laivan. Maksan kaksinkertaisen, nelinkertaisen hinnan!\"\n\n\"Pelkään, ettei laiva ole kapteenin myytävissä. Laivayhtiö --\"\n\n\"Oh, minä tiedän paremman keinon\", lausui miss Norman. \"Minä lahjon\nkoneenkäyttäjän ja kaikki lämmittäjät siellä alhaalla.\"\n\n\"Mutta, _my dear miss_, ajatelkaa matkustajia, jotka ovat laivassa.\nHeillä ehkä on kiireisiä asioita. Kaikki tahtovat päästä määräpaikkaansa\najoissa.\"\n\nMiss Norman nykäytti niskaansa: \"Koneessa männän varsi on vääntynyt --\npropellinsiipi on katkennut. -- Mistä minä tiedän? -- Ei auta! Laivan\ntäytyy palata satamaan. -- Minä en voi sille mitään.\" Hän levitti\nviattomasti käsiään ja aikoi jo lähteä laivankannen alle.\n\n\"Odottakaahan hetkinen vielä, miss Norman! -- Minulla olisi kenties\nvieläkin parempi ehdotus. -- Olkaa hyvä ja istukaa tähän, niin\nneuvottelemme!\"\n\nKoetin selittää, että miss Normanilta voi Haifassa kulua viikkokausia,\nennenkuin hän saa yleiskatsauksen Karmel-vuoren profeetan opista.\nLaivassamme on professori Felseneck. Minä voisin esittää professorin\nneidille. Muutamassa tunnissa hän voi antaa miss Normanille ensimmäisen\nyleiskatsauksen, josta hänellä sitten on suurta hyötyä saapuessaan\nHaifaan. Jos neiti nyt matkustaa yhtä perää Beirutiin asti, niin hänelle\non siitä selvää ajanvoittoa.\n\n(Jätin, viisaasti kyllä, sanomatta, että jos miss Norman käännyttää\nlaivan ja meidän kaikkien on pakko palata takaisin Haifaan, niin\nprofessori olisi yhtä hyvin silloinkin neidin puhuteltavissa muutaman\ntunnin ajan.)\n\nMiss Gundy harkitsi pää kallellaan syvällistä ehdotustani. Vähän ajan\nperästä hän sanoi miettivästi: \"Asiassa on kyllä perää -- tiedän sen --\nmutta sitäpä juuri en halua, en halua -- --\"\n\n\"Kenties epäilyksenne haihtuvat, jos viittaan siihen, että mr Felseneck\ntulee joka tapauksessa illallisen aikana teille esitettäväksi. On\ntapauksia, joissa salaisten tietojen hankkiminen ei vaivaa minunkaan\nomaatuntoani.\"\n\nMiss Gundy oli liian hämmästynyt voidakseen heti vastata. Hän katsoi\nminuun, kuin tutkiakseen sisimpiä ajatuksiani. Vihdoin hän huokasi: \"Ah,\nminä alan ymmärtää! -- _Well_, ei mikään siis auta! Esittäkää mr\nFelseneck minulle! Se on kaikin puolin parempi, kuin että -- --\"\n\nProfessori oli äsken tullut kannelle ja seisoi keskilaivan kaiteeseen\nnojautuneena. Vein hänet miss Normanin luokse. Esittäessäni heidät\nlausuin hymyillen: \"Miss Norman on suuresti ihastunut Karmel-vuoren\nfilosofin oppiin. Voitte olla varma siitä, että hän aikoo ruveta\nlevittämään sitä Amerikassa. Teidän tulee tietää, että hän aina tahtoo\ntoisella tai toisella tavalla vallita.\"\n\n\"No, sen minä sanon! Kaikkea tässä kuulee!\" ihmetteli miss Norman.\n\"Mutta soisin todella kuulla lähemmin yhtä ja toista Karmel-vuoren\nfilosofista. Tahdon olla tänä iltana teidän harras oppilaanne.\"\n\nLaivan yläkannella istuen ajattelin nuorta, ihmeellistä naista, johon\ntänään olin tutustunut ja joka kaikessa epäjohdonmukaisuudessaan oli\nniin intomielinen, hetkellisessä huikentelevaisuudessaan niin syvästi\ntunteikas, yltiöpäisessä oikullisuudessaan niin vastustamaton ja\nvikoineen niin hurmaava. Hänen temperamenttinsa oli pursuva kuin nuori,\nkuohuva viini.\n\nMutta mistä hänen äskeinen rimpuilemisensa?\n\nAh, nyt alan käsittää tuon omituisen tytön! -- Hän tuntee joutuneensa\nkohtalonsa eteen. Heti ensi silmäyksellä miehekäs hra Felseneck -- jo\nHaifan laiturilla -- hänet voitti! Nuori impi tahtoisi hiipiä hänen\nluokseen, mutta säikkyy itseään ja pyrkii pakoon. -- Pois laivasta! Pois\nlaivasta! -- Sitä suuremmalla syyllä pakoon, kun isä liehittelyllään on\nsaattava hänet huonoon valoon!\n\nToiselta puolen Karmel-vuoren profeetta teki häneen heti alussa syvän\nvaikutuksen luonnon ihanuudessa ja Galilean maisemain tenhossa. Hra\nFelseneckin selostus filosofin opista lisäsi hänen innostustaan. Hän\nehkei kaikkea niin ymmärtänyt, mutta tuntee intuitiivisesti, että hra\nFelseneck on sen omaksunut. Nyt hän tahtoisi tarkemmin tutustua tähän\noppiin juuri siitä syystä, että se on hänen ihailemansa miehen\nmaailmankatsomus. Mutta kaikki naiselliset vaistot saattavat miss Gundyn\nvieromaan häntä itseään. Hän tuntee hra Felseneckissä käskijänsä, joka\non vievä häneltä hänen itsevaltaisen tahtonsa, hänen huiman\nvapaudenhalunsa ja rajattoman itsemääräämisoikeutensa. -- Rakkauden\nsuuri laki on kääntämäisillään miss Gundyn kehityslinjaa.\n\nEntä Karmel-vuoren profeetan maailmankatsomus?\n\nIhmiselämä on häipyvä kuin yksityisen ihmisen mielikuvituksen tuottama\nunelma. Maailmat muodostuvat ja hajoavat. -- Mikä on se, joka kaikessa\nkatoavaisuudessa on ikuisesti olevaa? Vai onko kaikki järjetöntä\nliikettä, tarkoituksetonta vaihtelua? -- Onko siveellinen\nmaailmanjärjestys vain ajatuksen ja mielikuvain houretta?\n\nKarmel-vuoren profeetta on vakuutettu toimivansa ikuisen tahdon\npalveluksessa. Siitä hänen henkensä voima ja se tavaton vaikutus, mikä\nhänellä on kuulijoihinsa. Hänen sanansa soidessa läsnäolevat tuntevat\nitsensä nostetuiksi maan matalasta kamarasta valoisiin piireihin, joissa\nhänen oma henkensä asuu. Heidät valtaa ilo ja innostus, he tuntevat\nolevansa muuta kuin maisen elämän lapsia, jotka hetken täällä viipyvät\nhäipyäkseen tyhjiin.\n\nIstuessani yläkannella yksin, Idän tähtitaivaan tuikkiessa, johtui\nmieleeni, kuinka se ei ole sattuma, joka on tehnyt itämaat\nyksijumalaisuuden ja niin monen moraalisen uskonnon alkukodiksi.\n\nLempeä yö on täällä vuorokauden paras aika. Salaperäisen yön äänetön\nhiljaisuus saattaa ihmisen ajatukset pyhiin aavistuksiin; alati\npilvettömän taivaan tähtien säännöllinen siirtyminen yli siintävän laen\nopettaa häntä tuntemaan luonnon lainalaisuuden. Niinpä jo patriarkka\nAbraham, heimonsa päämies, istuessaan yksin yöllä telttansa edustalla ja\nnähdessään oman aluepiirinsä, laajan, yksinäisen aron, ympäriinsä\nyhtyvän, taivaankannen kupuun, joka kohosi hänen yllään, oli\najatuksissaan johtunut ikuiseen, persoonalliseen tahtoon, joka yksin\nhallitsee maailmoita.\n\nKaikkien sivistyskansain yksijumalaiset uskonnot ovat peräisin näiltä\nseuduin. -- Ihmishengessä on ikuinen kaipuu Jumalan tuntemiseen.\nKarmel-vuoren profeetan filosofia tahtoo selittää tämän kaipuun syyn.\n\nItämaiden öinen taivas on ihmeellinen! Kaikkien etäisyyksien mitat\nmuuttuvat sen tenhohämyssä. Kaikki nähdään niin läheiseksi, niin\nhelposti tavattavaksi. -- Katselin suuria, loimottavia tähtiä, jotka\nnäkyivät välkkyvän vain muutaman sylen päässä minusta. Silmäni\nseurasivat laivan matalan etumaston kulkua läpi tähtiparvien vilinän, ja\nsydän oikein vavahti, milloin mastonhuippu joutui liian likelle jotakin\nkirkkaasti säteilevää, suurempaa tähteä. Monta kertaa näytti sulalta\nihmeeltä, ettei masto häikäilemättömässä vauhdissaan karistanut tähteä\nalas tai särkenyt sitä säkeneinä sinkoileviksi sirpaleiksi. --\n\nLaivagongongi soi. Illallispöydässä hra Felseneck aivan oikein istui\nmiss Gundyn vieressä.\n\nNuori neito oli viehkeän suloinen ja istui enimmäkseen ääneti. Koko\nhänen raju huimuutensa oli kuin pois puhallettu. Hra Felseneck oli\nkohteliaan huomaavainen sekä hänelle että hänen äidilleen. Nuoren miehen\nkasvoissa ja silmäyksissä oli jotakin, joka ennusti syvempää\nkiintymystä.\n\nKun seuraavana aamuna saavuttiin Beirutiin, oli miss Norman unhottanut\nkaikki aikeensa palata Haifaan. Koko päivän hra Felseneck ja miss Norman\nistuivat kahden kesken, erillään muista. Huomasin kaihomielin, että miss\nGundyn kasvoihin oli ilmestynyt uusi, auvoisa ilme. Hän istui niin\nsanomattoman hiljaisena ja hiltyneenä hra Felseneckin rinnalla. --\nRakkaudessa on kaikki! Itsekkyys ei vallitse maailmaa.\n\nLuonnossa kaksi vastakkaista elementtiä etsii toinen toistansa. --\nKumpikin erikseen on vailla jotakin ja sisältää tuhoisia voimia. Ne\nensin näkyvät karttavan toisiaan, mutta jo yhtyvät ja luovat samalla\nluotaan häijyt, itsekkäät aineksensa. Tuloksena on _maan suola_. --\nSiinä rakkauden vaaliheimolaisuus!\n\nH. N. Norman Esq. tuli luokseni, rehennellen ja hykertäen käsiään. Hän\nvilkaisi nuoriin ja virkkoi:\n\n\"No, mitä sanotte? -- Kaikki alkaa käydä hyvin!\"\n\nHän kävi käsivarteeni ja vei minut alas baaripöydän luo: \"Nyt tahdon\nopettaa teille maailman parhaan cocktailin ainekset: maraskino ja crème\nde menthe! Puoleksi kumpaakin. Siinä vasta resepti!\n\n\"Tiedättekös, nyt vasta sain parooni von Felseneckiltä kuulla, että\nEfesos, mihin me matkustamme, onkin raunioina. Kun Smyrnassa astumme\nlaivasta, niin hän lupasi tulla mukaan ja selittää meille Efeson\nmuinaisjäännöksiä.\"\n\nJoin maailman parhaan unhotuksen maljan, ajatellen itsekseni, että\nEfesossa Artemis-Diana, kuten jo ammoisia aikoja sitten, on muuttuva\nDiana-Afroditeksi.\n\n\n\n"]