Elämän veden virta
E. W. Pakkala (1878–1945)
Hengellinen kokoelma sisältää rovasti E. W. Pakkalan saarnoja ja hartauspuheita 1930-luvulta sota-ajan loppupuolelle saakka. Tekstit syventyvät raamatunkohtien kautta kristilliseen elämään, armoon ja uskon vahvistamiseen elämän koettelemuksissa.
E. W. Pakkalan 'Elämän veden virta' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 1836. E-kirja on public domainissa koko EU:n alueella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen k.o. maissa.
Tämän e-kirjan ovat tuottaneet Juhani Kärkkäinen ja Projekti Lönnrot.
ELÄMÄN VEDEN VIRTA
Kirj.
E. W. Pakkala
Helsingissä, Kirjapaja, 1946.
SISÄLLYS:
Lukijalle.
"Minä vuodatan vedet janoavaisen päälle ja virrat kuivan maan päälle" Jes. 44: 3.
Kiusatun näky. Luuk. 1: 67-75, 17.11.1936.
Ei palveltavaksi vaan palvelemaan. Ensimmäisen ahdin loppuosa.
19.3.1935.
Isän rakkaudella on kiire. Luuk. 15: 20, 30.3.1935.
Rakkaus rakentaa sillan. Luuk. 18: 31-43, 23.2.1936."Avoin lähde syntiä ja saastaisuutta vastaan" Sak. 13: 1.
Sijaiskärsimys. 1. Moos. 22: 1-13, 9.2.1936. "Se on täytetty". Osa viidennestä ahdista. Pitkäperjantaina 1935. "Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset". Jaak. 1: 5-8, 17.3.1935. Toivon sana. Joh. 20: 1-10. Pääsiäispäivänä 1937. Kristuksen veljespiiri. Matt. 28: 1-15. Toisena pääsiäispäivänä 1935. Kristuksen ainutlaatuisuus. Joh. 3: 16, 22.10.1935.
"Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä" Jes. 12:3.
Lupauksen avain. Gal. 3: 16-22, 6.9.1936. "Se sana seisoo vahvana". 2. Piet. 1: 19-21, 13.12.1936. Jumalan vahva perustus. 2. Tim. 2: 19-21, 22.9.1935. Totuuden kuuliaisuus. 1. Kun. 17: 8-16, 20.9.1936. Ristin juurella. Ilm. 3: 14-18. Aika tuntematon. Viesti taistelurintamalta. 1. Joh. 1: 8-2: 2, 28.8.1938. Herran herättäjät. Matt. 8:26. Aika tuntematon. Sydämen silmät. Ilm. 3: 11-13, 14.3.1937.
"Kaikki virkoaa elämään, minne vain virta tulee" Hes. 47: 9.
Elämän ydinkysymys. Mark. 9: 14-29, 13.3.1938. Virvoituksen ajat. Ap.t. 3: 19, 17.1.1937. Elämä Kristuksessa. Joh. 14: 16-20, 30.4.1935. Kuiva parannus. Jes. 55: 8-9, 2.11.1935. "Herran huoneesta juoksee lähde". Hes. 47: 9, 4.5.1935. Kahdenlainen herääminen. Ef. 5: 14, 22.1.1937. Hädänalaisten turva. Joh. 14: 18, 19.10.1935. Särjettyjen Vapahtaja. Jes. 57: 15, 3.4.1937. Rauha ja voima. Luuk. 24: 36-49, 24.4.1938. Jumala on uskollinen. 2. Moos. 20: 24.9.11.1943.
"Kun he käyvät kyynellaakson kautta, he muuttavat sen
lähteitten maaksi" Ps. 84: 7. Kristuksen herruusvallan tunnusmerkit. Matt. 5: 1-12, 1.11.1936. Parantava usko. Joh. 5: 1-14, 26.9.1943. Kristuksen seuraaminen. 1. Kor. 3: 7-23, 24.1.1937. Pyhät matkat. Ps. 122: 1, 5.9.1936. Kristuksen kehuminen. 1. Piet. 2: 9, 21.2.1938. Rukouksen käsi. Matt. 14: 22-36, 30.1.1938. Vanhuuden kiusat. Luuk. 2: 22-32, 2.2.1936. Pyhä jäännös. Matt. 5: 13-16, 7.11.1937.
"Koska tämä kansa halveksii Siiloan hiljaa virtaavia vesiä –, niin katso, sentähden herra antaa tulla heidän ylitsensä virran vedet, valtavat ja suuret" Jes. 8: 6-7.
Ihmispelko ja Herran pelko. Luuk. 12: 4-12, 29.5.1938. Omaatuntoa myöten. Joh. 5: 31-39, 19.12.1937. "Työläs on potkia tutkainta vastaan". Ap.T. 5: 38-42, 31.3.1935. Kirous ja siunaus. Loppuosa neljännestä ahdista. Kiirastorstaina 1935. Herra tulee temppeliinsä. Mal. 3: 1-3, 30.11.1935. Tahalliset ja tahattomat synnit. 1. Moos. 3: 9-15, 14.2.1937. Tuomiopäivän näköalat. Joh. 5:22-29. Tuomiosunnuntaina 1937. Jumalan koston päivät. Viides ahti. Pitkäperjantaina 1938.
"Ja hän näytti minulle elämän veden virran, joka kirkkaana kuin kristalli juoksi Jumalan ja karitsan valtaistuimesta" Ilm. 22: 1.
Kolminkertainen siunaus. 2. Moos. 20:24. Marraskuussa 1938. Monen tuskan ja vaivan kautta. Ilm. 5: 9-14, 3.11.1935.
LUKIJALLE
Rovasti E.W. Pakkala oli julistaja Jumalan armosta. Tuhannet ja taas tuhannet kautta Suomen ja sen rajojen ulkopuolellakin ovat kuulleet hänen suustaan elävää sanaa. Toiset muistavat vielä kokonaisia saarnoja, toiset eläviä yksityiskohtia, jotka erityisesti sattuivat. Jonkun sisimmässä soivat vieläkin saarnaajan voimakkaan äänen korostukset.
Kun ajatellaan Pakkalan saarnaa sellaisena kuin se Helsingin Vanhan kirkon ja Suurkirkon saarnastuoleista kajahti, voidaan sanoa, että siinä oli jotakin siitä elämän veden virrasta, jonka alku on Jumalan istuimen luona ja joka puhkesi maan päällä avoimeksi lähteeksi pitkäperjantain ja pääsiäisen tapahtumissa.
Pakkala ammensi tästä lähteestä itselleen ja toisille ja opetti toisiakin ammentamaan. Särjetyt saivat virvoitusta ja kuolleet elämää. Sana kantoi hedelmää ihmisten elämässä ja heidän välisissä suhteissaan. Kyynellaakso muuttui lähteiden maaksi, jotka kumpusivat aina iankaikkiseen elämään saakka.
Elämän linjan rinnalla oli kuitenkin myös tuomion linja. Pakkalalla oli herkkä korva kuulemaan jo historiassa Jumalan tuomioiden jylinää, mutta erikoisen voimakkaasti hän korosti iankaikkisten rangaistusten olemassaoloa. Hän vapisi niiden tuomioiden edessä, joiden hän näki lankeavan niiden yli, jotka halveksivat "Siiloan hiljaa virtaavia vesiä".
Tämän saarnakokoelman toimittamisen on tehnyt mahdolliseksi se, että toimittaja Oskari Vihantola kehoitti viitisentoista vuotta sitten allekirjoittanutta pikakirjoittamaan Pakkalan saarnoja siinä tarkoituksessa, että ne julkaistaisiin niidenkin luettavaksi, jotka eivät itse olleet päässeet niitä kuulemaan.
Muutamia vuosien varrella kerääntyneistä saarnoista on julkaistu eri lehdissä. Osa on ilmestynyt kokoelmana "Herra sen tekee". Suurin osa – kaikki ennen julkaisemattomia – on koottu tähän kirjaan.
Pakkala koki elämässään 1930-luvun alkuvuosina vaikean sairauden ajan. Viitatessaan muistokirjoituksessaan tähän hänen ystävänsä kouluneuvos Matti Pesonen sanoo: "Hän parani ja kärsimysten ahjossa karaistuneena julisti uusin hengen voimin hyvää sanomaa vaivatuille vielä toistakymmentä vuotta." Tämän kokoelman kaikki saarnat ovat tältä ajalta.
Puhuttu sana ei yleensä kelpaa sellaisenaan painettavaksi. Näihinkin saarnoihin on tehty muodollisia korjauksia. Viitteitä korjaustyöhön on saatu siitä, miten saarnaajan vielä eläessä kokoelmaan "Herra sen tekee" otetut pikakirjoitetut saarnat hänen valvontansa alla korjattiin.
Ennen nykyisen Raamatun suomennoksen käytäntöön tulemista Pakkala käytti useampia eri suomennoksia siteeratessaan saarnoissaan Raamattua. Kirjan yhdenmukaisuuden ja suuremman käyttökelpoisuuden vuoksi kaikki Raamatun ja virsikirjan lainaukset on pantu nykyisin voimassa olevaan muotoon. Milloin kuitenkin saarnan sisältö on erikoisesti liittynyt johonkin vanhan käännöksen sanaan, vanha muoto on säilytetty ja siitä huomautettu.
Saarnoista on pyritty mahdollisimman suuressa määrin poistamaan se määrättyyn paikkaan ja hetkeen liittyvä aines, mikä ei vaikuta saarnan sisältöön. Muutamat saarnat ovat kuitenkin siinä määrin kytkeytyneet määrättyyn ajankohtaan ja tilaisuuteen, että niihin on tämä aines täytynyt jättää. Silloin on lukijaa varten pantu pieni viittaus siihen yhteyteen, missä saarna on pidetty.
Kun eräs lähetystö kävi Pakkalan luona hänen merkkipäivänään ja kiitti häntä siitä elävästä sanasta, mitä hänen julistamanaan oli kuultu, hän vastasi tähän tapaan: "Jos sanoistani joku on elämää saanut, niin siinä on tapahtunut se ihme, että Jumala on muuttanut veden viiniksi."
Nämä saarnat julkaistaan siinä toivossa, että niiden pitäjän aavistelema Jumalan ihme lukijainkin kohdalla yhä uudelleen toistuisi.
Helsingissä pääsiäisenä 1946.
Jussi Kuoppala.
"Minä vuodatan vedet janoavaisen päälle ja virrat kuivan maan päälle". Jes. 44:3.
KIUSATUN NÄKY
Jeesus Kristus "on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä". Rukoilkaamme!
"Etees, Herra, lankeen,
pyydän nöyräst' sangen:
Vahvist' uskohon,
tutki sydäntäni,
epäuskostani
päästä lepohon!
Maailma ja saatana,
oma tahto erottaisi
sinusta, jos saisi.
Kiusauksissani
puhu puolestani,
ettei saatana
päälleni saa kantaa,
sellaist' ilmiantaa,
jok' on kuormana!
Vedä mua likemmä sua
ja sun kalliin ristis alle
ylös Golgatalle!"Siunaa Herra, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä ja joka uhrasit itsesi meidän edestämme, meitä lunastamiasi. Amen!
"Ja Sakarias, hänen isänsä, täytettiin Pyhällä Hengellä, ja hän
ennusti sanoen: 'Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala, sillä
hän on katsonut kansansa puoleen ja valmistanut sille lunastuksen
ja kohottanut meille pelastuksen sarven palvelijansa Daavidin
huoneesta – niinkuin hän on puhunut hamasta ikiajoista pyhäin
profeettainsa suun kautta – pelastukseksi vihollisistamme
ja kaikkien niiden kädestä, jotka meitä vihaavat, tehdäkseen
laupeuden meidän isillemme ja muistaakseen pyhän liittonsa,
sen valan, jonka hän vannoi Aabrahamille, meidän isällemme;
suodakseen meidän, vapahdettuina vihollistemme kädestä,
pelkäämättä palvella häntä pyhyydessä ja vanhurskaudessa hänen
edessään kaikkina elinpäivinämme'". Luuk. 1: 67-75.Sakarias oli herännyt pappi. Hän oli Raamatun mukaan hurskas ja Jumalaa pelkääväinen mies, mutta siitä huolimatta hänkin epäuskossansa asettui Jumalaa vastustamaan, kun Jumala ilmestyi hänelle kirkossa.
Hän piti mahdottomana sitä, minkä Jumala ilmoitti mahdolliseksi. Hän pani oman järkensä, kokemuksensa ja viisautensa mittaamaan Jumalan armon teitä. Tästä hän sai rangaistukseksi kuurouden ja mykkyyden noin vuoden ajaksi. Enkeli sanoi, että hänen pitää olla mykkänä siihen asti, kunnes kaikki nämä ovat tapahtuneet, mitä Jumala oli hänelle puhunut.
Sitten tuli perhejuhla hänen kotiinsa. Poika oli hänelle ja Elisabethille syntynyt. Sukulaiset sanoivat, kun tämä poika oli juutalaisten tavan mukaan ympärileikattava ja hänelle nimi annettava, ettei suinkaan häntä ole Johannekseksi kutsuttava. "Eihän sinun suvussasi ole ketään, jolla on se nimi."
Tuli kinaa ja riitaa nimestä. Silloin kysyttiin viittomalla lapsen isältä. Hän pyysi taulun ja siihen hän kirjoitti: "Johannes on hänen nimensä."
Pitkien kuukausien aikana tämä herännyt pappi oli käynyt sisällisesti kovaa taistelua. Hän oli sydämessänsä alistunut Jumalan tahtoon ja nähnyt, kuinka tyhmä ja itseviisas hän oli ollut. Näistä hän oli ollut tilillä elävän Jumalan edessä. Nyt, kun hän oli taipunut Jumalan tahtoon sisällisesti sielussansa, myös hänen kielensä kantimet laukesivat.
Kun hän sai puhelahjansa takaisin, hän ei ruvennut alussa mitään kysymään, vaan ensimmäiseksi hän rupesi kiittämään ja ylistämään Jumalaa. Tekstissä on osa hänen kiitosvirrestänsä. Minun tarkoitukseni ei ole tätä virttä nyt käydä lävitse, vaan kiinnitän teidän tarkkaavaisuuttanne vain yhteen kohtaan tässä kiitosvirressä.
"Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala, sillä hän on katsonut kansansa puoleen ja valmistanut sille lunastuksen ja kohottanut meille pelastuksen sarven palvelijansa Daavidin huoneesta." Hän on kohottanut meille pelastuksen sarven.
Sarvi oli juutalaisten keskellä runsauden ja vallan vertauskuva. Pelastuksen sarvi, autuuden sarvi on runsaan pelastuksen ja Jumalan valtaherruuden vertauskuva.
Se, että tämä kiitollinen pappi sanoi, että nyt Jumala, joka on tullut kansaansa katsomaan ja lunastamaan, on nostanut tämän autuuden sarven korkealle, merkitsee sitä, että hän näki hengen silmillä täynnä Pyhää Henkeä ollen, että Jumala on vahvistanut tällaisen runsaan ja valtavan pelastuksen lujaksi.
Suomessa odotetaan herätyksiä. Eräissä piireissä on puhuttu herätyksen tulosta meidän kansamme keskuuteen.
Kun professori Hallesby lähti pois Helsingistä, hän oli sanonut jollekin ystävällensä: "Te suomalaiset ette tiedäkään, kuinka lähellä herätys on teitä." Hän oli sen herätyssaarnaajana tuntenut jollakin tavalla vaistoten Helsingissä käydessänsä.
Kun tästä herätyksen tulemisesta oli puhe erään Savossa asuvan heränneen, kokeneen miehen kanssa, niin se mies sanoi: "Ei asian laita niin ole, vaan herätys on jo tullut. Herätys on parastaikaa jo meidän keskellämme."
Se mies näki, että Jumala on jo korottanut pelastuksen sarven korkealle tämän kansan keskelle. Ja hän sanoi, että nyt on syytä vain kiittää Herraa samoin kuin tämä puhelahjansa takaisin saanut Sakarias teki, kun oli saanut tottelemattomuutensa anteeksi.
Hänelle aukeni tämä näky, ettei herätys tule aina samalla tavalla, ei aina sellaisella ryskeellä ja nielulla kuin se tuli sata vuotta sitten suurten herätysten aikana. Se voi tulla hiljaakin sielusta sieluun, ja silloin se voi olla vielä lujempi ja kestävämpi.
Mitenkä on? Näettekö te mitään siitä, mitä Sakarias ja tämä herännyt mies Savosta näki, että Jumala on jo kohottanut pelastuksen sarven, autuuden sarven meidänkin keskellemme?
Tämä Sakarias ei ollut tätä näkyä niin helpolla saanut. Vaikka hän oli herännyt, hurskas ja jumalinen mies, niin hän ei ollut vielä riisuttu itsestänsä. Sentähden hän asettui Jumalaa vastustamaan pitäen omat tiensä parempina kuin Jumalan tiet.
Mutta nyt, kun hän sai silmänsä auki ja tuli täyteen Pyhää Henkeä, hän näkee, vaikka hänen lapsensa on vielä pieni, suuren herätyksen tulen kansansa keskellä.
Vasta kolmekymmentä vuotta myöhemmin nähtiin niitä näkyjä, joista Matteus kertoo, että koko Jerusalem ja koko Juudea meni erämaahan kuulemaan sitä Johannes Kastajaa, joka saarnasi kovia sanoja fariseuksista: "Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa?" Hän puhui kullekin kansanluokalle julki heidän helmasyntinsä säästämättä heitä.
Mutta merkillisesti kansa tuli vain kuulemaan tuollaista sanaa. Silloin herätys on liikkeellä, kun halutaan kuulla totuuden sanaa, joka säälimättömästi paljastaa synnit oikealla ja vasemmalla.
Sakarias jo uskossa kiittää Jumalaa varmana siitä, mitä hän tässä kiitosvirren lopussa sitten sanoo, että tämä lapsi joka siinä oli, oli antava pelastuksen tuntemisen kansalle syntien anteeksisaamisessa, niin että ne, jotka pimeydessä ja kuoleman varjossa istuvat, tulevat saamaan velkansa anteeksi Jumalan sydämellisen laupeuden tähden.
Mitenkä on meidän laitamme? Mitä Jumala on päässyt tekemään ja kasvattamaan meissä, että meillä olisi tällainen rohkea näkemys Jumalan pelastuksen sarven kohotetuksi tulemisesta? Tämä mies oli kiusattu, sisällisesti ristiriitojen kautta kulkenut ja pimeydessä itse istunut.
Kuinka on meidän laitamme? Onko sen verran herätystä nuorissa ja vanhoissa, että mekin tunnemme todella itsemme kiusatuiksi ihmisiksi.
Niin pian kuin joku ihminen tuntee itsensä kiusatuksi, hän ei silloin kuulu enää perkeleen valtakuntaan, vaan hän on sotamies, joka taistelee vastaan. Tämän sisäisen vaivatun tilan hän on saanut elävältä Jumalalta, joka on tarttunut häneen.
Hän itse ei usko, että hän kuuluukaan Jumalalle, kun hän on ollut tottelematon ja näkee, minkälainen teko hän on Jumalan edessä. Mutta kiusoineenkin hän on sen Herran käsissä, joka on kiusattujen auttaja. Uskotko sinä tämän?
Me voisimme kysyä: Kummallakohan ovat suuremmat kiusaukset, teillä nuorilla vaiko teillä vanhoilla? Tein tämän kysymyksen sokeain koulussa. Toiset pojat sanoivat: "Nuorilla on kovemmat kiusaukset." Vanha mies sanoi: "Ne ovat vanhoilla." Kaikki tytöt sanoivat: "Nuorilla on kovemmat kiusaukset kuin vanhoilla."
Mitä te sanotte? Eräs nuorisokirjailija sanoo, että nuorten jäsenet ovat taipuvaiset hekumaan ja vanhain jäsenet ovat taipuvaiset reumatismiin!
Me olemme eri kohdalla nuorina ja eri kohdalla vanhoina. Nuoret ovat monella eri tavalla kiusattuja törkeämpiin synteihin, lihan töihin ja kevytmielisyyteen sanoissa ja teoissa. Mutta miten on vanhojen laita? Voidaan sanoa, että vanhat ovat kiusattuja siveellisesti arvokkaampiin synteihin – sehän on taitamaton sana – tarkoittaen sellaisia kiusoja kuin kiusausta vallanhimoon, kunniaan, rikkauksiin, rahaan ja itserakkauteen. Eihän meillä näitä kiusoja pidetä pahana. Ne ovat siveellisiä syntejä, jota vastoin nuorten synnit, haureus, juoppous ja tappeleminen ja muut ovat törkeitä syntejä, joita maailma pitää pahana.
Tunnetko sinä itsesi näin kiusatuksi syntiin? Oletko sinä sotajalalla vai oletko heittänyt kokonansa aseesi maahan? Se on vaarallista.
Sakarias ei ollut heittänyt. Se, joka on heränneellä kohdalla, ei koskaan aseitansa heitä. Hän on niitä, joista apostoli sanoo, että vaikka he verille asti kilvoittelevat syntiä vastaan, vaikka se on niin vaikeaa, niin he kuitenkin ovat sodassa.
Eräs Pohjanmaan mies sanoi, että hän on nyt kuusikymmenvuotiaana pahemmin kiusattu kuin kaksikymmenvuotiaana. Miten on teidän laitanne, jotka olette jo täyttäneet kuusikymmentä ja siitäkin yli? Oletteko te nyt pahemmin kiusattuja kuin kaksikymmenvuotiaana? Mitä teidän tuntonne sanoo?
Tämä sama mies mainitsi, että kun hän matkusti junassa, niin siellä oli suruttomia nuoria, jotka lauloivat irstaita lauluja ja kiroilivat. Hän sanoi: "Ei minulle tässä ollut mitään kiusausta. Mutta kun minä siellä istuin ja rupesin tarkkaamaan itseäni, niin sielussani kulki sellaisia ajatuksia ja sydämessäni sellaisia himoja, että jos minä ne teille tänä iltana avaisin, niin saisin koko illan hävetä teidän edessänne."
Oletteko te tällaisia kiusattuja, että jos avattaisiin teidän sydämenne Jumalan ja ihmisten edessä, se saisi teidät häpeämään? Mitä te parastaikaa ajattelette? Oletteko te kiusattuja vihaamaan, arvostelemaan, kunniaan? Onko teillä ollut viime aikoina kiusauksia valtaan ja itserakkauteen, joita tämä maailma pitää siveinä synteinä?
Sakarias oli tällainen kiusattu pappi. Mutta kun hetki tuli ja hän pääsi ilmaisemaan sisäisen taistelun tulokset, mitkä hänessä olivat kehittyneet kuukausien kuluessa, niin silloin Jumalan ihme tapahtui hänen elämässänsä.
Hän tuli täyteen Pyhää Henkeä ja koko hänen kiitosvirtensä sisällyksenä on tämä: Jumala on kohottanut pelastuksen sarven. Nyt lunastus on tullut tälle kansalle. Messias on nyt meillä. Hän näki sen uskossa.
Emme mekään Kristusta näe näkevin silmin. Uskossa häntä on katsottava. Häntä ei näe kukaan luonnollinen ihminen luonnontilassa, vaan hänet näkee vain herännyt, kiusattu ihminen, joka on joutunut sisällisesti ahtaalle elävän Jumalan edessä.
Mitä tällainen ahdistettu ja kiusattu sielu tekee? Siltä vaaditaan suurta uskallusta. Se oli uskalluksen teko, minkä Sakarias teki sinä juhlapäivänä perheessänsä, kun hän vastoin sukulaisiansa ja omaa entistä viisauttansa sanoi: "Johannes on hänen nimensä."
Hän uskalsi jotakin. Hän uskalsi mennä Jumalan ja ihmisten edessä sille paikalle, jossa paljastui hänen itsekkyytensä ja hänen, hurskaan ja jumalisen miehen paha, epäuskoinen sydän.
Totisesti vaatii meiltäkin uskallusta, että me uskallamme mennä sen Jumalan eteen, joka on pyhä, ja sen Kristuksen eteen, jolla ei ollut koskaan mitään saastaista, vallanhimoista eikä itserakasta ajatusta. Pelottaa mennä sellaisen Kristuksen eteen, kun sydän on niin paha, vaikka maailma ei sitä moiti, kun se ei moiti siveellisiä syntejä.
Oletko sinä tällä paikalla? Onko sinua pelottanut tällainen Kristuksen lähestyminen totuudessa sydämesi ja omantuntosi edessä? Silloin olet mennyt ahtaasta portista sisälle.
Mutta jos tästä ei mennä sisälle, jos tätä askelta ei uskon uskalluksella oteta, vaan ruvetaan itse parantamaan tätä pahaa sydäntä ja itse sitä puhdistamaan, niin silloin joudutaan omatekoiseen kristillisyyteen, farisealaisuuteen, missä katolinen kirkko on tänä päivänä.
Ne, jotka tuntevat tämän kirkon elämää, ovat kirjoittaneet, että siinä kirkossa ei milloinkaan synny mitään herätysliikettä. Siinä kirkossa ei ole todellisia armolahjoja käytännössä. Ei voi tapahtua mitään, kun ollaan omilla teillä eikä uskon teillä. Ei olla Kristuksen edessä häneltä yhtämittaa apua, pelastusta ja armoa saamassa.
Tällaistako on sinun parannuksesi, kiusattu ystävä, olitpa sitten nuori tai vanha? Onko sinun elämäsi mennyt tähän, että sinun on ollut pakko elävän Kristuksen edessä pyytää, että hän puhdistaisi ja muuttaisi sinua, kun et mistään muusta apua saa?
Silloin sinäkin olet sairaalla kohdalla kuin tämä Sakarias Henkeä täynnä ollessansa: Nyt Jumala on tullut katsomaan kansaansa. Nyt lunastus on tullut meille. Nyt Jumala on korottanut autuuden sarven. Nyt on runsas pelastus. Nyt Jumalan herruusvalta on minussa vaikuttamassa.
Kyllähän me Helsingissä ja muualla siihen uskomme, että hyvästä ihmisestä tulee jotakin. Mutta uskotteko te, että sellaisesta tulee vielä jotakin, joka on huono, kiusattu ja sisällisesti ristiriitainen olento ja jonka päällä vielä Jumalan kiroustuomiot lepäävät, niin että muutkin sen näkevät?
Ihmisapu ei siinä auta mitään. Sen tuntevat muut, ja sen tuntee asianomainen itse. Siinä tulee se elävä tunto, että tässä ei kukaan muu pysty auttamaan kuin Herra yksin.
Kun tässä tunnossa ollaan, silloin nähdään se, mitä Sakarias näki, että nyt Jumala on kohottanut autuuden sarven, pelastuksen sarven meidän keskellemme. Herra on sen tehnyt, niinkuin se savolainen mies sanoi: "Ei ole asian laita niin, että herätys on tulossa, se on jo meidän keskellämme."
Niin uskoo hän, joka on nähnyt pinnan alle. Niin puhui Sakarias, vaikka ei vielä ollut mitään tapahtunut, oli vain pieni lapsi hänen kodissansa.
Tällaista on usko. Tällaista on ahtaan portin läpi meneminen. Se on uskaltamista kiusattuna paiskautua rentonansa, kokonansa Jumalan hoitoon. Tämä portti ei tule käydyksi yhdellä kertaa. Se on käytävä uudestansa ja taas uudestansa. Se tulee meidän eteemme aina vain uudelleen.
Jos on joku, joka on tämän portin edessä, salli sanoa sinulle: "Uskalla mennä Jumalan eteen, vaikka tuomio löytyisi sieltä sinulle, sillä siinä on sinulle pelastus."
Kukaan muu ei voi meitä synnistä auttaa kuin Herra yksin. Amen.
EI PALVELTAVAKSI VAAN PALVELEMAAN
"Hän kantoi meidän sairautemme." Tällainen todistus meillä on Raamatussa Vapahtajastamme. Rukoilkaamme, että hän, joka näin suuren armon meille on osoittanut, siunaisi meitä!
Kiitos ristiinnaulittu ja Isän oikealla kädellä istuva Herra, että sinä olet sovittanut meidän syntimme kirouksen puulla uhrikuolemallasi ja että sinä ristiinnaulituilla käsilläsi olet kääntänyt maailmanhistorian uuteen suuntaan!
Me kiitämme sinua siitä, että olet näillä käsilläsi kääntänyt meidänkin kansamme historian uudelle tolalle.
Me rukoilemme, että sinä armossasi näkisit hyväksi kääntää jokaisen meidänkin pikkuhistoriamme uudelle uralle niin, että me pääsisimme irti itsestämme palvelemaan sinua ja lähimmäisiämme sielun pelastuksen asiassa. Amen.
"Jeesus nousi ehtoolliselta ja riisui vaippansa, otti
liinavaatteen ja vyötti sillä itsensä. Sitten hän kaatoi vettä
pesumaljaan ja rupesi pesemään opetuslastensa jalkoja ja
pyyhkimään niitä liinavaatteella, jolla oli vyöttäytynyt. Niin
hän tuli Simon Pietarin kohdalle, ja tämä sanoi hänelle: 'Herra,
sinäkö peset minun jalkani?' Jeesus vastasi ja sanoi hänelle:
'Mitä minä teen, sitä et nyt käsitä, mutta vastedes sinä sen
ymmärrät.' Pietari sanoi hänelle: 'Et ikinä sinä saa pestä minun
jalkojani.' Jeesus vastasi hänelle: 'Ellen minä sinua pese, ei
sinulla ole osuutta minun kanssani.' Simon Pietari sanoi hänelle:
'Herra, älä pese ainoastaan minun jalkojani, vaan myös kädet
ja pää.' Jeesus sanoi hänelle: 'Joka on kylpenyt, ei tarvitse
muuta, kuin että jalat pestään, ja niin hän on kokonaan puhdas;
ja te olette puhtaat, ette kuitenkaan kaikki.' Sillä hän tiesi
kavaltajansa; sentähden hän sanoi: 'Ette kaikki ole puhtaat.'
Kun hän siis oli pessyt heidän jalkansa ja ottanut vaippansa
ja taas asettunut aterialle, sanoi hän heille: 'Ymmärrättekö,
mitä olen teille tehnyt? Te puhuttelette minua opettajaksi
ja Herraksi, ja oikein te sanotte, sillä se minä olen. Jos
siis minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän
jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat;
sillä minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte,
kuin minä olen teille tehnyt. Totisesti, totisesti, minä sanon
teille: ei ole palvelija herraansa suurempi eikä lähettiläs
lähettäjäänsä suurempi. Jos te tämän tiedätte, niin olette
autuaat, jos te sen teette. En minä puhu teistä kaikista; minä
tiedän, ketkä olen valinnut; mutta tämän kirjoituksen piti käymän
toteen: Joka minun leipääni syö, on nostanut kantapäänsä minua
vastaan. Nyt sanon sen teille ennen sen tapahtumista, jotta
te, kun se tapahtuu, uskoisitte, että minä se olen. Totisesti,
totisesti minä sanon teille: joka ottaa vastaan sen, jonka minä
lähetän, hän ottaa vastaan minut; mutta joka ottaa vastaan
minut, hän ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt.' Tämän
sanottuaan Jeesus tuli järkytetyksi hengessään ja todisti ja
sanoi: 'Totisesti, totisesti minä sanon teille: yksi teistä on
minut kavaltava.'
Silloin opetuslapset tulivat kovin murheellisiksi, katsoivat
toisiinsa epätietoisina, kenestä hän puhui, ja rupesivat
kyselemään keskenään, kuka heistä mahtoi olla se, joka tämän oli
tekevä, sekä rupesivat toinen toisensa perästä sanomaan hänelle:
'Herra, en kai minä ole se?' Hän vastasi ja sanoi: 'Yksi teistä
kahdestatoista, joka minun kanssani pisti kätensä vatiin, se
kavaltaa minut. Ihmisen Poika tosin menee pois, niinkuin hänestä
on kirjoitettu, mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta Ihmisen
Poika kavalletaan! Parempi olisi sille ihmiselle, että hän ei
olisi syntynyt.' Niin Juudas, joka hänet kavalsi, vastasi ja
sanoi: 'Rabbi, en kai minä ole se?' Hän sanoi hänelle: 'Sinäpä
sen sanoit.' Ja eräs hänen opetuslapsistaan, se, jota Jeesus
rakasti, lepäsi aterioitaessa Jeesuksen syliä vasten. Simon
Pietari nyökäytti hänelle päätään ja sanoi hänelle: 'Sano, kuka
se on, josta hän puhuu.' Niin tämä, nojautuen Jeesuksen rintaa
vasten, sanoi hänelle: 'Herra, kuka se on?' Jeesus vastasi: 'Se
on se, jolle minä kastan ja annan tämän palan.' Niin hän otti
palan, kastoi sen ja antoi Juudaalle, Simon Iskariotin pojalle.
Ja silloin, sen palan jälkeen, meni häneen saatana. Niin Jeesus
sanoi hänelle: 'Minkä teet, se tee pian!' Mutta ei kukaan
aterioivista ymmärtänyt, mitä varten hän sen hänelle sanoi. Sillä
muutamat luulivat, koska rahakukkaro oli Juudaalla, Jeesuksen
sanoneen hänelle: 'Osta, mitä tarvitsemme juhlaksi', tai että hän
antaisi jotakin köyhille. Niin hän, otettuaan sen palan, meni
kohta ulos; ja oli yö. Kun Juudas oli mennyt ulos, sanoi Jeesus:
'Nyt Ihmisen Poika on kirkastettu, ja Jumala on kirkastettu
hänessä. Jos Jumala on kirkastettu hänessä, niin kirkastaa myös
Jumala hänet itsessään ja kirkastaa hänet pian'." Loppuosa
ensimmäisestä ahdista.Tässä on kaksi kertaa puhuttu ymmärtämisestä. "Ymmärrättekö, mitä olen teille tehnyt?" Herra kysyy tekstin alussa opetuslapsiltansa. Lopussa on taas sanottu, etteivät lie ymmärtäneet, mitä hän sanoi Juudaalle: "Minkä teet, se tee pian!"
Me olemme Herran ympärillä, katselemme hänen tekojansa ja kuulemme hänen puheitansa, mutta emme vielä ymmärrä sitä, mitä siinä tapahtuu. Ymmärtääksemme sitä me tarvitsemme itse Jumalan Hengen apua, että Pyhä Henki avaisi silmämme näitä asioita näkemään.
Siksi on tarpeen, että kun varsinkin paastonaikana tullaan kirkkoon, seurakunta ennen kirkonmenon alkua ja ennen kuin virttä veisataan ja pappi saarnastuoliin astuu, kirkon penkissä hiljaisuudessa pyytää Pyhää Henkeä kirkastamaan Kristusta kuolemattomille sieluille.
Teetkö sinä niin? Ellet ole tehnyt, tee ensi kerralla!
Koetamme vähän katsella tätä ensimmäistä kohtaa, joka oli sellainen, etteivät opetuslapset sitä ymmärtäneet. Herra oli pessyt heidän jalkansa ja kysyi heiltä: "Ymmärrättekö mitä olen teille tehnyt?" Hän käy sitten sitä selittämään ja sanoo heille: "Te puhuttelette minua opettajaksi ja Herraksi, ja oikein te sanotte, sillä se minä olen. Jos siis minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat; sillä minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt."
Tämä Jeesuksen palvelustoimi, tämä jalkojen pesu, joka oli palvelijan ja orjan tehtävä ja halpa toimi itämailla, oli siis esikuvallinen teko, jonka kautta Jeesus tahtoi painaa erään asian opetuslasten mieleen juuri silloin hetkistä ennen kärsimistään ja kuolemaansa.
On väärin ajatella, että tuo jalkojen pesu ja se opetus, mikä siihen sisältyi, olisi ollut hetkellinen ja tilapäinen teko, joka tehtiin vain tuossa tilaisuudessa. Päinvastoin se oli sellainen elämän ilmiö, joka on havaittavissa pitkin matkaa Jeesuksen koko elämässä ja koko vaelluksessa.
Tämä ei ollut mitään erikoista, vaikka hän tällä hetkellä tahtoi sen asettaa elämässänsä erikoisesti esille. Hän selittää sitä vielä: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei ole palvelija herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi. Jos te tämän tiedätte, niin olette autuaat, jos te sen teette."
Tämä lause viittaa erääseen hänen aikaisempaan opetukseensa. Hän sanoi kerran oppilailleen tähän tapaan: "Te tiedätte, että kansojen ruhtinaat herroina niitä hallitsevat, ja että mahtavat käyttävät valtaansa niitä kohtaan. Näin älköön olko teillä keskenänne, vaan joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne, ja joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon teidän orjanne; niinkuin ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä."
Nämä sanat ikäänkuin aukaisevat meille Jeesuksen koko elämän suunnan aivan varhaisesta nuoruudesta läpi elämän ihan ristinkuolemaan asti. Se oli pelkkää palvelemista, itsensä antamista ja itsensä uhraamista toisten hyväksi.
Kun hän nyt pesee heidän jalkansa, niin se ei ollut poikkeus siitä, mitä ennen oli tapahtunut. Se ei ollut mikään erikoinen ilmestys, vaan se oli vain yksi teko epälukuisten tekojen sarjassa. Vain tämä jalkojen pesu, tämä orjan työ, tämä alentumisen palvelustyö ei siis joudu opetuslasten esikuvaksi, vaan Jeesuksen koko palveleva ja itsensä uhraava elämä.
Tässä on kysymys käytännöllisestä kristillisyydestä, tekojen kristillisyydestä. Mutta tässä on olemassa perustus.
Paavali, joka ymmärsi Jeesusta ja joka sanoi, ettei hän tunne Jeesusta ollenkaan lihan mukaan, ei historiallista Jeesusta, vaan vain Hengen mukaan, kirkastetun Kristuksen, sanoo filippiläiskirjeessä tästä Jeesuksesta, että hän jätti taivaan, tyhjensi itsensä, otti orjan muodon päälleen ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hänen itsensä alentaminen alkoi jo taivaassa.
Tätä sanaa on käännetty monella tavalla. Jokainen jumaluusoppinut, joka on Raamattua lukenut, tietää, mitä kenoosis merkitsee. Se merkitsee itsensä tyhjentämistä.
Tarkatkaa hengessänne, kuinka Jeesus on tyhjentänyt itsensä meidän hyväksemme! Se kuuluu hänen palvelustyöhönsä. Hän tyhjensi itsensä, kun hän riisui viittansa, vyötti itsensä vyöllä ja rupesi pesemään opetuslasten jalkoja. Se oli samaa työtä, joka oli alkanut taivaassa ja joka päivä toteutui.
Tässä on esikuva: Niinkuin minä olen teille tehnyt, tehkää te samoin toisillenne, olkaa samalla tavalla toistenne keskuudessa. Minä olen antanut teille esikuvan, jota kannattaa noudattaa. Tästä ei tarvitse puhua. Ei auta, että tämän tietää. Se on toteutettava elämässä.
Mutta kun me puhumme itsensä tyhjentämisestä, niin silloin tulee kohta loukkaus. Eihän tällainen puhe nykyajan ihmisille kelpaa eikä se meille kelpaa.
Me voimme vielä ymmärtää, että johonkin vanhan ajan ja keskiajan ns. mystikkoon sopii tällainen itsensä tyhjentäminen. Me voimme vielä ymmärtää senkin, että jollakin, joka on vuosikausiksi tuomittu sairasvuoteeseen, ei ole mitään muuta tehtävää kuin luopua itsestänsä, panna itsensä tyhjäksi.
Heille se soveltuu, mutta eihän meidän sovi panna itseämme tyhjäksi. Meidän pitää kehittää omaa persoonallisuuttamme ja omaa luonnettamme. Meistä pitää tulla väkeviä, kuuluisia ja voimakkaita sillä alalla, missä me toimimme. Se tuntuu meistä luonnolliselta ja järkevältä, mutta puhe itsensä tyhjentämisestä tuntuu meistä itämaiselta, kaukaiselta ja vanhanaikaiselta.
Ja kuitenkin Herra sanoo: "Minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt." On niitä, jotka eivät tätä ymmärrä eivätkä toteuta, sillä oma minä on niin korkea ja suuri, ettei se painu tyhjäksi. Se on oikein nykyajan hengen mukaista, josta me kaikki olemme osalliset. Meitäkin hallitsee tämä ylpeys ja itsekkyyden henki, joka asettuu tätä Kristuksen palvelustyössä antamaa esikuvaa vastaan.
Mutta koettakaamme nyt katsoa Herraa vähän lähemmin tässä palveluksen työssä. Jotta tämä esikuva jäisi meille mieleen ja jotakin meissä kypsyisi, voidaan sanoa, että Jeesus tyhjensi itsensä kahdella eri linjalla. Hän teki sitä taivaallisen Isänsä edessä ja hän teki sitä ihmisten keskellä.
Millä tavalla hän tyhjensi itsensä Isänsä edessä täällä maan päällä ollessansa? Olemmehan me jokainen siitä lukeneet. Varsinkin Johanneksen evankeliumi paljastaa tätä puolta hänen elämässänsä.
Hän sanoo itsestänsä: En minä puhu mitään itsestäni, omasta viisaudestani enkä omasta voimastani, vaan minä puhun niinkuin Isä on käskenyt minun puhua ja niinkuin Isä on minulle sanat ja mahdollisuudet antanut.
Hän sanoo töistänsä: Poika ei tee itsestänsä mitään, vaan hän tekee samoin kuin hän näkee Isän tekevän. Ne teot, jotka hän teki, eivät olleet hänen oman tahtonsa eivätkä päätöksensä tulos, vaan Isä oli ne hänelle näyttänyt sisällisesti. Hän eli sisällisessä katkeamattomassa yhteydessä taivaallisen Isänsä kanssa. Isältä hän sai sekä sanat että teot.
Tällä tavalla hän tyhjensi itsensä Isänsä edessä. Jumala puhui hänen kauttansa, Jumala teki tekonsa hänen kauttansa. Ja hän sanoi, että joka häntä kuulee, se ei kuule häntä, vaan sitä, joka hänet lähetti.
Raamatussa on merkillisiä lauseita, jotka juuri tässä yhteydessä saavat kirkkaamman valaisun kuin tavallisesti. Jeesus sanoo, ettei se ole totuudellinen, joka puhuu omaansa ja täyttää omaa tahtoansa, mutta se, joka täyttää hänen tahtonsa, joka hänet lähetti, on totuudellinen. Sen miehen puhe on tosi. Juutalaisille kuulijoille hän sanoi: "Kuinka te voisitte uskoa, te, jotka otatte vastaan kunniaa toinen toiseltanne, ettekä etsi sitä kunniaa, mikä tulee häneltä, joka yksin on Jumala?"
Jos joku kilvoittelee tällaisten kysymysten edessä: "Miksi minun uskoni on niin heikko? Miksi minä en jaksa tehdä työtäni uskossa, vaan mahdottomuuteni on näin suuri?" tutkipa itseäsi tämän Herran edessä, joka pesi opetuslasten jalat ja joka vaelsi koko elämänsä ajan orjan muodossa. Tutkipa tämän sanan edessä itseäsi: "Kuinka te voisitte uskoa, te, jotka otatte vastaan kunniaa toinen toiseltanne, ettekä etsi sitä kunniaa, mikä tulee häneltä, joka yksin on Jumala?"
Voin vähän raottaa papinkin sielua. Olen sanonut monta kertaa, että Vanhan kirkon saarnastuoliin on niin helppo nousta, kun siellä on rukoileva seurakunta ja paljon tuttuja. Mutta monta kertaa, kun siellä istuu professoreita ja oppineita kuulijoita, tulee sitten kiusaus: "Osaatko mitään sanoa, että et loukkaa noita korkeita herroja?" Siinä tulee kohta oma kunnia esille. Siinä tulee tämä kysymys: "Kuinka sinä voit uskoa, kun otat ihmisiltä kunnian?"
Entä te? Oletteko te vapaat oman kunnian etsimisestä? Se, joka kirjoittaa kirjoja, pyytää kunniaa ihmisiltä. Se, joka lukee kirjoja, ajattelee: "Olenhan minä sen ja senkin kirjan lukenut." Se pyytää kunniaa ihmisiltä. Pitkin matkaa meissä on tämä oma minä, joka askaroi itsensä kanssa.
Tästä se johtuu, että meidän uskomme on niin heikko, kun me emme riipu Jumalassa, vaan riipumme itsessämme. Mutta kun Jeesus tyhjensi itsensä Jumalan edessä, hän oli kokonaan vapaa ihmisten arvostelusta. Puhuivatpa he puolesta tai vastaan, hän ei ollut arvostelun orja eikä sitä pelännyt. Hän oli vapaa, sillä hän etsi vain sen kunniaa, joka hänet oli lähettänyt.
Tällä tavalla Jeesus tyhjensi itsensä Jumalan edessä. Tällä tavalla hän vaelsi täällä ja antoi meille esikuvan palveluksen työssä, jonka perustuksena on sanassa ja työssä ja kaikissa edesottamuksissa täydellinen riippuvaisuus ja kiinteä yhteys elävän Jumalan, näkymättömän, taivaallisen Isän kanssa herännyttä omaatuntoa myöten.
Herra tyhjensi itsensä myös ihmisten edessä. Jos hän oli vapaa ihmisten arvostelusta, kun hän oli kiinni Isässänsä kaikessa, niin hän oli toisaalta aina valmis ja altis palvelemaan huonoimpiakin. Hän oli niitä varten tullut.
Sen ajan hurskaat sanoivat hänestä: "Miksi teidän opettajanne syö publikaanien ja syntisten kanssa?" Joskus he tulivat täyteen pyhää kiivautta: "Katso syömäriä ja viininjuojaa, publikaanien ja syntisten ystävää!" Voiko tällainen mies olla mikään hurskas ja Jumalan Poika?
Mutta Herra tiesi, mitä hän teki, kun hän täällä maan päällä oli. Hän oli täällä tyhjentämässä itseänsä. Hän oli Jumalan asioilla sielujen pelastamista varten. Hän oli se hyvä paimen, joka jätti yhdeksänkymmentäyhdeksän lammastarhaan ja meni etsimään yhtä kadonnutta. Olemmehan me lukeneet Raamatusta, mikä rakkaus hänellä oli ihmiskunnan kaikkein hyljätyimpiä kohtaan.
Kerran hänen eteensä temppelin pihalle tuotiin nainen, joka oli tavattu verekseltään kuudennen käskyn rikkomisesta. Fariseukset sanoivat, että nainen oli Mooseksen lain mukaan kivitettävä. Mitä Herra sanoi? Te muistatte sen. Noilla syyttäjillä oli vain kiviä nakattavana naisen päälle. Mutta tämä Herra, joka oli tyhjentänyt itsensä palvelustyöhön, sanoi: "En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee!" Mutta hän sanoi sen vasta sitten, kun hän oli toiminnallansa karkoittanut pois kaikki ne ulkokullatut, jotka olivat täynnä itseänsä ja etsivät omaansa.
Tästä voisi paljon jatkaa, miten Jeesus tyhjensi itsensä ihmisten edessä. Kun Jeesus pesi opetuslastensa jalat, se ei siis ollut hetkellinen teko. Hän oli läpi koko elämänsä ja julkisen toimintansa tätä harjoittanut, niin että siitä pantiin monia esimerkkejä muistiin evankeliumeihin.
Nyt hän sanoo: "Minä annoin teille esikuvan että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt." Tässä ei riitä, että te tämän tiedätte. Tarkoitus on, että tämä pannaan harjoitukseen, että se toteutetaan, että tätä esikuvaa todella noudatetaan, että se tehdään.
Nuoret ovat innostuneet Helsingissä niinkuin muuallakin maassamme sosiaaliseen työhön. Jos meillä on Raamatun mukainen käsitys ihmisestä, niin meillä on myös Raamatun mukainen käsitys yhteiskunnasta.
Jumalan sana sanoo, että ei ole yhtään vanhurskasta. Tämä on minulle kirkastunut ihan viime aikoina, että minun sanankuulijani ovat kaikki syntisiä. Ei ole yhtään vanhurskasta. Kaikki ovat väärässä, ja kaikki tarvitsevat lahjaksi Jumalan kirkkauden, sen vanhurskauden, sen lunastuksen, joka on Jeesuksessa Kristuksessa, koska sitä ei voi ostaa.
Ihmisen näkemys muuttuu ja ymmärrys muuttuu. Se kirkastuu, se tulee uudeksi sanan valossa kaikissa eri kysymyksissä: opissa ihmisestä, Kristuksesta ja yhteiskunnasta.
Nuoret tahtovat palvella. Luonani kävi kaksi inkeriläistä neitoa. Heillä oli suuri innostus: "Ettekö lähde puhumaan meidän kokouksiimme, että saisimme kootuksi rahaa kärsivien heimolaistamme hyväksi." Niissä paloi tuli, halu uhrata ja palvella kärsiviä kyläläisiänsä ja omaisiansa. Sikäli kuin minä tunnen, niin inkeriläisten yhdistys Helsingissä on hyvin sydämellinen. Ne haluavat palvella. Ne ovat saaneet osaa tästä Kristuksesta, joka kulki palvelemisen ja kärsimisen tietä kunniaan.
Jumalan täytyy käyttää merkillisiä keinoja, että hän saa meidät irti itsestämme tyhjentämään itsemme ihmisten edessä ja palvelemaan.
Äskettäin kuoli eräs vanha äiti. Hänellä oli poika, jonka Jumala oli uudestisynnyttänyt. Poika näki, kuinka äiti kärsi kovia tuskia, eikä hän voinut yhtään auttaa muuta kuin olla polvillansa. Iankaikkisuus leikkasi aikaa. Rakas omainen lähti pois. Se nuori mies sanoi siitä: "Vasta minä siinä taas uudestaan näin oman itsekkyyteni ja annoin itseni Jumalalle: 'Tässä olen Jumalani. Käytä minua niinkuin tahdot!'"
Jumalan täytyy käyttää tällaisia keinoja sinulle ja minulle, että pääsisimme itsestämme irti, oppisimme tyhjentämään itsemme, riippumaan Jumalasta ja rakastamaan lähimmäistämme, ei vain niitä, jotka meille tekevät hyvää vaan myös vihollisiamme, jotka meitä pilkkaavat ja vainoavat. Se ei lähde meidän luonnostamme, ei sinusta eikä minusta. Sen täytyy tulla ylhäältä. Täytyy saada uusi perustus elämälle. Se perustus on kärsivässä Kristuksessa.
Kun olin itse ahtaalla, niin kävelin Helsingissä erään seurakuntalaisen kanssa, jolle Kristus on avautunut. Hän sanoi, että hänellä on aina perustuksena Jeesuksen sana ristiltä: "Se on täytetty." Se on ollut hänellä perustuksena kaikissa vaikeuksissa. "Siihen minä pakenen. Sen olen kokenut, että Herra on ollut niin hyvä vuosikymmenien aikana, että hän on asiat hoitanut."
Hän valitti vain sitä, että hän on ollut niin kovin kärsimätön, ettei ole jaksanut odottaa Herran aikaa niinkuin olisi pitänyt odottaa.
Jumala kuulee jokaisen lapsensa rukouksen. Yksikään ei jää kuulematta. Me raukat hätäilemme, mutta varmasti me kerran saamme, mitä olemme rukoilleet. Teillä on jo ne rukoukset, jotka olette rukoilleet. Ne ovat jo teillä. Ne on uskossa jo saatu, ja kerran ne saadaan myös todellisuudessakin tässä elämässä ottaa vastaan.
Totta tekin tätä elämää kaipaatte, jotka käytte kirkossa pyhä pyhältä ja täytätte arki-iltanakin paastonajan kirkon? Te kaipaatte Kristusta, te kaipaatte elämää Kristuksen seurassa. Mikään muu ei ole arvokasta. Itsekäs elämä ei ole arvokasta. Kulttuuri-ihmisenkään, kaunosielunkaan elämä ei ole arvokasta eikä tyydytä ihmistä. Se jättää ontoksi ja tyhjäksi.
Mikään muu ei tyydytä sinun eikä minun elämän janoa, kuin elämä itsensä tyhjentävässä palvelevassa rakkaudessa, Jeesus Kristus elämän perustana ja esikuvana. Se on ainoa elämisen arvoinen elämä, ja sen kautta koko muu elämä tulee saamaan oikean sisällyksen.
Jos sinun tuntosi vastaa tähän: "Niin se on", niin älä, ystävä, menettele niinkuin Juudas Iskariot menetteli. Hän petti Herran. Hän oli alussa innokas tulemaan mukaan, mutta sitten hän laski vilpin ja rahan himon sydämeensä ja muutaman vuoden kuluessa hän oli myyty mies. Tekstimme sanoo, että häneen meni saatana. Hän ei koskaan enää voinut kääntyä.
Sekin on mahdollista. Se on pelottavaa. Elämä menee hukkaan, vaikka siinä on hyvä alku, hukkaan Kristuksen jalkojen juuressa. Se on mahdollista.
Mutta tämän katkeran kokemuksen edessä Jeesus, joka antoi meille esikuvan ja joka riippui kokonansa Isästänsä, näki, että sekin kuului Isän järjestykseen: "Niin on kirjoitettu."
Sillä hetkellä, kun Juudas tuli ulos, Jeesus sanoi: "Nyt Ihmisen Poika on kirkastettu, ja Jumala on kirkastettu hänessä. Jos Jumala on kirkastettu hänessä, niin kirkastaa myös Jumala hänet itsessään ja kirkastaa hänet pian."
Hän näki Golgatan tapahtumat, hän näki Öljymäen tapahtuman, hän näki helluntain tapahtuman, hän näki seurakuntansa syntymisen. Mutta hän näki myös tämän vaivojen ja kärsimisen tiellä usein väärin ymmärretyn ja tuomitun seurakunnan kerran pääsevän voittajana perille riemuitsevan seurakunnan kotiin.
Siellä ei enää voi langeta. Siellä on suuri, ylitsekäymätön juopa kaiken entisen ja pahan välillä. Siellä on voitto lopullinen ja varma. Kannattaa Jeesuksen esikuvaa seurata. Kannattaa riippua Jumalassa, jotta oltaisiin vapaat ihmisistä ja heidän tuomioistaan ja arvosteluistaan, vapaat palvelemaan lähimmäisiä. Se on elämän sisällys. Amen.
ISÄN RAKKAUDELLA ON KIIRE
"Ja hän nousi ja meni isänsä tykö. Mutta kun hän vielä oli
kaukana, näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä, juoksi häntä
vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi"
Luuk. 15: 20.Te tunnette hyvin nämä sanat. Ne on otettu siitä Jeesuksen kertomuksesta, joka parhaiten kuvaa Jumalan Isän rakkautta. Jeesus sanoi elämänsä viimeisenä iltana: "Minä olen täyttänyt sen työn, jonka sinä annoit minun tehtäväkseni. Minä olen ilmoittanut sinun nimesi ihmisille."
Jeesuksen tehtävä oli täällä meidän keskellämme ilmaista meille, että taivaan ja maan suuri Luoja on meidän Isämme. Tässä tuhlaajapoikakertomuksessa Jumalan Isän rakkaus syntistä kohtaan on erikoisesti paljastettu.
Hänen isänsä näki hänet. Millaisen pojan isä näki? Vähän varemmin on kerrottu pojan itsekeskustelusta. Kun hän meni itseensä, niin hän sanoi: "Kuinka monella minun isäni palkkalaisella on yltäkyllin leipää, mutta minä kuolen täällä nälkään."
Sillä pojalla ei ollut enää leipää. Johanneksen kuudennessa luvussa puhutaan leipäpuusta. Herra Jeesus sanoo: "Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta." Mutta tuhlaajapoika totesi vieraalla maalla, että hänellä ei ole leipää. Hän tarkoitti ruumiillista ravintoa.
Minä tiedän, että nälkä voi tulla, ei vain alkoholin eikä huonon elämän takia, vaan pula-ajan takia. Tämäkin poika, josta tämä Luukas kertoo, meni pula-aikana rikollisille teille. Hän meni sikoja paimentamaan. Se on juutalaisten mielestä rikollinen ja saastainen tehtävä. Mutta hätä ei lue lakia. Sielläkään hän ei saanut ravintoa. Sikaruuhienkin ääressä tuli nälkä. Silloin vasta poika nousi, ja tämä jae sanoo: "Ja hän nousi ja meni isänsä tykö."
Me näemme näistä sanoista, että hänellä oli ulkonaisia vaivoja. Mutta hänellä oli varmasti myös sisällisesti raskas vaiva. Hän itse päätti mennä sanomaan isällensä: "Isä, en enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan; tee minut yhdeksi palkkalaisistasi!" Tämä poika otti kotimatkalla raskaita askeleita.
Herra kuvaa tässä hätääntyneen syntisen kilvoitusta. Niin monta kuin on tällaisia sieluja, jotka ovat kamppailleet Jumalansa kanssa, he ovat tulleet sille paikalle sisällisesti, että he ovat mahdottomia pyhälle Jumalalle, mahdottomia täydelliselle rakkaudelle.
Virressä veisataan: "Sun armohos, oi Jumala, en ole mahdollinen." Olen nähnyt moniaita tuhlaajia, joilla on juuri tämä oman mahdottomuutensa ja oman huonoutensa tunto pyhän Jumalan edessä.
Mitä teksti sanoo? "Mutta kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä." Tällaista poikaa, joka oli tavaransa irstaisuudessa porttojen kanssa tuhlannut ja joka oli väärässä paikassa rikollisten tiellä elämänsä elänyt, isä armahti. Kun isä näki kotiin palaavan tuhlaajapojan ryysyissänsä, niin hän armahti häntä.
Tässä on aralle, pelokkaalle sielulle hyvin lohdullinen sana: "Kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet."
Olen nähnyt kerran erään taiteilijan maalaaman kuvan tuhlaajapojasta. Siinä oli juuri tätä: isä näki kaukaa. Tämä sana sanoo meille: Ei ole ketään kaukana nurkassa kirkon pilarien takana eikä etummaisissa penkeissä, ei yhtään ainoata, jota taivaan Isän silmä ei näkisi.
Se näkee juuri sinne asti, missä sinä olet sinun synneissäsi, sinun erehdyksissäsi ja sinun lankeemuksissasi. Missä olet matkalla, sinne Isä näkee.
Hän näkee nuoren ihmisen tilan hänen synneissänsä. Hän näkee vanhempien ja keski-ikäisten tilan. Hän näkee sinne asti, minne me olemme eksyneet. Mutta hän näkee vieläkin kauemmaksi.
Hän näkee sinne asti, missä te harmaapäiset miehet olette. "Kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä." Se on merkillinen seikka, että mahdoton tulee Jumalan armon kautta mahdolliseksi.
Kokemus sanoo ja Raamattu siitä todistaa, vaikka järki sitä vastustaa, että ihminen on saattanut seitsemänkymmentä vuotta olla vieras Jumalalle ja harmaantua vieraalla maalla, ja sinnekin Jumalan Isän armahtava ja laupias katse vielä näkee, ja tuo ihminen vielä herää. Niin kauas Jumalan Isän armahtava katse näkee. "Kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet."
Tämä Jeesuksen kuvaus taivaan Isän rakkaudesta ja mielialasta on lohdullinen. Siinä on tämä merkillinen sana: hän juoksi häntä vastaan. Oli kova kiire. Tämä sana on monia lohduttanut. Jumalalla on niin kiire yhden ainoan elämänsä hukanneen syntisen tähden, että hän oikein juoksee hänen luoksensa. Hän pitää suurta kiirettä, ettei raukka nääntyisi.
Kun isä ja poika kohtasivat toisensa, isä sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä lempeästi. Sellainen on taivaan Isän sydän. Ei toruta, ei moitita yhtään, ei vedetä esiin vanhoja, ikäviä, likaisia asioita. Ei ripitetä yksityiskohdista. Koko poika on täynnä rippiä, kun hän sanoo: "Isä, minä olen tehnyt syntiä." Sen hän sanoo vasta isän sylissä.
Tällainen Jumala on, kun syntinen palajaa hänen luoksensa. Siellä on niin paljon rakkautta ja anteeksiantamusta ja elämää, että meidän pikkuinen, ahdas sielumme ja meidän lyhyt järkemme ei voi sitä käsittää eikä omistaa.
Jumalan rakkaus ja armo on tutkimaton. Se on äärettömän syvä. Tämän tutkimattoman armon yhteyteen te pyritte silloinkin, kun olette aikeissa käydä Herran pyhälle ehtoolliselle.
Jeesus sanoo: "Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä –, sillä minun lihani on totinen ruoka ja minun vereni on totinen juoma." Siinä tapahtuu sinulle, joka tunnet mahdottomuutesi ja joka olet pettynyt vieraalla maalla ja nähnyt oman tilasi, se, mitä tässä tekstissä kerrotaan: "Lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi."
Raamatussa on tämäkin sana: Antakaa suuta Pojalle! Jos missään tapahtuu tämä hellä yhteys syntisen sielun ja Kristuksen, Jumalan Pojan välillä, se tapahtuu ehtoollispöydässä.
Kun sinä nautit siunatun leivän ja juot siunatusta maljasta, niin sinä siinä suutelet elämän Herraa, sitä Isää, sitä Jumalaa, sitä Jumalan Poikaa, joka ei tuomitse vaan jaksaa antaa anteeksi veriruskeat synnit ja korjata pojan mahdottoman asian mahdolliseksi.
Siinä voi toteutua tämä sana, josta on kerrottu myöhemmin tässä luvussa: "Tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja hän on jälleen löytynyt." Kadonnut on löydetty ja kuollut on vironnut taas elämään.
Sellaisia puheita ei kuulla tämän maailman viisasten pöydissä, vaan niitä puhutaan vain Jumalan Pojan pöydässä, jonka rakkaus on kuolemaa väkevämpi ja palavampi kuin helvetti.
"Hänen isänsä lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi." Sinulla on tilaisuus päästä näin lähelle Herraa ehtoollispöydässä. Siellä puetaan sinut juhlavaatteisiin, annetaan sormus sormeesi, annetaan kengät jalkoihisi ja annetaan uusi elämä, ja se vanha kuolee. Tämä on ihmeellistä, mutta tämä on mahdollista ja tämä on totta. Sillä Jumalan seurakunnassa voidaan aina saada uusia alkuja, alkaa ihan uudestaan.
Raamatussa on tässä kertomuksessa eräs pieni sana, jota tahtoisin tässä vielä korostaa. Kun sitten tultiin kotitaloon, niin isäntä sanoi palkollisilleen: "Tuokaa pian parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin." Tuokaa pian! Sillä sanalla on merkitystä.
Poika oli ollut kauan vieraalla maalla. Jokainen, joka on vieraalla maalla ollut – siellä te olette kaikki olleet ja minä olen ollut – tietää, ettei hukkaan kulutettuja vuosia eikä voimia saa enää milloinkaan takaisin. Hukkaan kulutettua tarmoa ja tyhjiä, sisällyksettömiä elämän hetkiä ei saa enää takaisin. Ajan takaisin kääntymättömyys tekee sen mahdottomaksi.
Ei mikään mahti, ei anteeksiantamuksenkaan mahti tee tehtyä tekemättömäksi. Tehty pysyy, mutta – ja se on hyvä "mutta" – teko saadaan anteeksi. Se teko ei voi estää elämää uudistumasta, kun päästään Isän syliin, kun päästään syntien anteeksiantamuksesta osallisiksi, ja Jumala puettaa meidät uusiin vanhurskauden vaatteisiin.
Pian, pian! Paljon vuosia, paljon voimia ja paljon tarmoa on mennyt hukkaan. On kiire, ettei enää menisi mitään hukkaan. Nyt on pian toimittava.
Tämä Jeesuksen kertomus syntisen palaamisesta Isän tykö ja Jumalan rakkaudesta on ihan pohjattoman sisällysrikas. Se sopii hyvin luettavaksi hiljaisessa kammiossa.
Ei ole milloinkaan missään maailman kirjallisuudessa eikä missään taiteessa eikä missään saarnassa kuvattu tätä rakkautta niinkuin tässä tekstissä. Se on vain yhdessä paikassa Raamatussa, Luukkaan viidennessätoista luvussa.
Pysähdy sen eteen! Koetelkaa itse itseänne ja niin syökää tästä leivästä ja juokaa tästä maljasta, sillä joka syö erottamatta Kristuksen ruumista muusta, hän syö ja juo tuomioksensa.
Kun Kristus puhui lihansa syömisestä ja verensä juomisesta ja sen välttämättömyydestä, niin monet sanoivat: "Tämä on kova puhe. Kuka voi sitä kuulla?" Raamattu kertoo, että he menivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa. Silloin Jeesus sanoi: "Tahdotteko tekin mennä pois?" Silloin Pietari vastasi: "Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä."
Sinun syntisi eivät estä sinua pöytäyhteydestä elävän Jumalan kanssa. Pöytä on sinullekin katettu. Isä näkee sinut jo kaukaa ja armahtaa sinua. Mutta sinut estää pöytäyhteydestä taivaan Isän kanssa vanhemman veljen itsekäs mieli.
Jeesus kertoo, että kun iloittiin tuhlaajapojan kotiinpaluusta, niin vanhempi veli ei tahtonut tulla sittenkään pöytäyhteyteen siihen ilonpitoon, vaikka isä meni ulos häntä puhuttelemaan.
Et mahtane olla niin itsestäsi varma, niin siveellisyydessäsi itseäsi kunnioittava sielu, joka et kärsi syntisten iloa pöytäyhteydessä Herran kanssa?
Sellainen vanhempi veli sulkee itsensä ulos pöytäyhteydestä. Hän on yhtä onneton kuin tuhlaajapoika vieraalla maalla ilman iloa isän parissa. Älköön tätä tapahtuko, vaan sanokaamme niinkuin Pietari: Vaikka muut menevät pois, niin minä en mene, sillä sinulla on iankaikkisen elämän sanat. Sinulla on leipää ja minulla on nälkä. Amen.
RAKKAUS RAKENTAA SILLAN
Siinä ilmestyi Jumalan rakkaus meitä kohtaan, että hän on antanut meille ainokaisen Poikansa, jotta me hänen kauttansa eläisimme.
"Se rakkaus ei raukea,
ei kuolossakaan taukoa,
se paistaa palavammin vaan,
valaisee mielen valollaan."Rukoilemme!
"Sua, Jeesus, vaati laupeus,
käsittämätön rakkaus
luoksemme tänne tulemaan,
synteimme tähden kuolemaan.
Jo kaikki olet täyttänyt,
lunastustyösi päättänyt.
Luo Isän nousit taivaaseen,
sun kunniaasi entiseen.
Taivaassa nyt sä hallitset,
hengelläs meitä vallitset,
ja täällä loppuun maailman
oot omais luona ainian.
Velkamme suuren maksaja,
puolusta meitä taivaassa.
Sä muista lunastettujas,
sua kuulee Isä vanhurskas.
Kun kunniaasi päältä maan
sä omas tulet noutamaan,
suo silloin, Jeesus rakkakin,
mä että omas olisin." Amen."Ja Jeesus otti tykönsä ne kaksitoista ja sanoi heille: 'Katso, me menemme ylös Jerusalemiin, ja kaikki on täysin toteutuva, mitä profeettain kautta on kirjoitettu Ihmisen Pojasta. Sillä hänet annetaan pakanain käsiin, häntä pilkataan ja häväistään ja syljetään; ja ruoskittuaan he tappavat hänet, ja kolmantena päivänä hän nousee ylös.' Mutta he eivät ymmärtäneet tästä mitään, ja tämä puhe oli heiltä niin salattu, etteivät he käsittäneet, mitä sanottiin. Ja hänen lähestyessään Jerikoa eräs sokea istui tien vieressä kerjäten. Ja kuullessaan, että siitä kulki kansaa ohi, hän kyseli, mitä se oli. He ilmoittivat hänelle Jeesuksen, Nasaretilaisen, menevän ohitse. Niin hän huusi sanoen: 'Jeesus, Daavidin poika, armahda minua!' Ja edelläkulkijat nuhtelivat häntä saadakseen hänet vaikenemaan; mutta hän huusi vielä enemmän: 'Daavidin poika, armahda minua!' Silloin Jeesus seisahtui ja käski taluttaa hänet tykönsä. Ja hänen tultuaan lähelle Jeesus kysyi häneltä: 'Mitä tahdot, että minä sinulle tekisin?' Hän sanoi: 'Herra, että saisin näköni jälleen.' Niin Jeesus sanoi hänelle: 'Saa näkösi; sinun uskosi on sinut pelastanut.' Ja heti hän sai näkönsä ja seurasi häntä ylistäen Jumalaa. Ja sen nähdessään kaikki kansa kiitti Jumalaa" Luuk. 18: 31-43.
Ensimmäisessä korinttolaiskirjeessä on rakkauden ihana hymni. Tässä rakkauden hymnissä puhutaan sellaisesta rakkaudesta, joka on kärsivällinen ja lempeä, joka kaikki peittää, kaikki uskoo, kaikki toivoo ja kaikki kärsii, rakkaudesta, joka ei etsi omaansa.
Tässä tekstissä puhutaan hänestä, joka on toteuttanut tämän ihanteen täällä maan päällä ihmisen muodossa ja joka on vihkiytynyt tietoisesti kulkemaan ja kulkenut rakkauden uhritiellä kärsivällisenä, lempeänä, milloinkaan suuttumatta, vihastumatta ja pahaa ajattelematta.
Tekstimme alkaa näillä tutuilla sanoilla: "Katso, me menemme ylös Jerusalemiin, ja kaikki on täysin toteutuva, mitä profeettain kautta on kirjoitettu Ihmisen Pojasta. Sillä hänet annetaan pakanain käsiin, ja häntä pilkataan ja häväistään ja syljetään; ja ruoskittuaan he tappavat hänet."
Jeesus tiesi, mikä häntä odotti matkalla Jerusalemiin. Hän oli kuitenkin hengessä sidottu menemään sinne, sillä hän näki tässä pilkan, häväistyksen, kärsimyksen ja häpeällisen kuoleman tiessä Isän rakkauden.
Itse hän halusi omaansa etsimättä päättävästi kulkea tätä tietä loppuun asti. Hän ei antanut Pietarin siinä horjuttaa itseänsä, vaikka Pietari sanoi: "Jumala varjelkoon, Herra, älköön se sinulle tapahtuko!" Silloin Herra torjui tämän väärän säälin ja sanoi: "Mene pois minun edestäni, saatana; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten."
Tässä tekstissä nimenomaan sanotaan opetuslapsista, että he eivät ymmärtäneet, mitä heille sanottiin, kun Herra puhui kärsimyksistä. Tämä puhe oli heiltä salattu, etteivät he sitä käsittäneet.
Jumalan rakkaus on Kristuksen salaisuus. Voisi ensi näkemältä ajatella, että tästä Jumalan rakkaudesta ja tästä Herran itsensä kieltävästä ja ristinkuolemaan asti kärsivästä uskollisesta rakkaudesta olisi helppo puhua.
Mutta jos asettuu hiljaisuuteen näiden korkeiden asioiden eteen, niin huomaa, ettei niistä olekaan niin helppo puhua. Se johtuu siitä, että niistä on niin paljon saarnattu. Me olemme niin paljon niistä puhuneet ja kuulleet, että me olemme aivan liiaksi tottuneet näihin asioihin.
Kun Jumalan sanaa liian paljon kuulee eikä tee sen mukaan, niin se paaduttaa, se turruttaa tunnon ja vastaanottokyvyn. Se tekee aina jotakin: joko se virvoittaa tai se kuolettaa. Tämän takia puhe tästä pelastavasta, ihmeellisestä rakkaudesta käy vaikeaksi. Ei ole oikeata välimatkaa meidän ja tämän Jumalan rakkauden välillä, että me näkisimme oikein sen suuruuden ja sen jumalallisen ihanuuden ja riittävyyden kaikkein huonoimpiakin kohtaan.
Kun näin on asian laita, niin on tullut mieleeni, että pitäisi yrittää luoda edes vähän välimatkaa Jumalan ja syntisen ihmisen välille. Sitten sanon vasta jonkin sanan tästä rakkaudesta. Mutta siitä ei ole ollenkaan tietoa, onnistuuko tässä, vaikka on siitä varma, että kuva on Jumalan antama.
Kolmattakymmentä vuotta sitten parooni Nicolay liikkui ylioppilaspiireissä Helsingissä. Hänen aikanansa sain kuulla erään hyvin mieleenpainuvan esimerkin kärsivästä ja uhrautuvasta rakkaudesta.
Pietarin taidekokoelmissa on merkillinen taulu, liekö siellä vielä. Se kuvaa suuren taiteilijan siveltimellä maalattua Napoleonin paluumatkaa Venäjältä v. 1812.
Pakolaisarmeija oli rääsyisenä ja onnettomana pakoretkellänsä joutunut suon reunaan. Heillä ei ollut tilaisuutta sillan rakentamiseen, ja suon yli oli päästävä, sillä vihollinen uhkasi takana. Silloin yksi mies juoksi sankarillisesti ensimmäisenä siihen suon silmään, ja tuli toisia ja niin siinä syntyi elävä silta, ja pakoon yrittävät toverit tunkivat toiselle rannalle toveriensa ruumiiden yli.
Antakaamme tämän kuvan vähäsen painua sieluumme! Katselkaamme sitä, että syntyisi vähän välimatkaa meidän ja Jumalan välille! Olemmehan mekin pakoretkellä turmeluksen kaupungista ylös taivaallista Jerusalemia kohti. Sitä ei löydy täältä alhaalta vaan ylhäältä. Mutta pakoretkellämme me olemmekin täällä koston rannalla avuttomia.
Täältä koston rannalta ei ole yhtään tietä, ei yhtään pääsyä, ei yhtään siltaa kuilun yli toiselle pelastuksen maan, Jumalan valtakunnan ja iankaikkisuuden rannalle.
Sitä etäisyyttä Jeesus on vielä syventänyt, kun hän sanoi aikanansa hurskaalle Nikodemukselle: "Teidän täytyy syntyä uudesti." Mies sanoi: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä." Herra sanoi: "Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki."
Teidän täytyy syntyä uudesti. Se on välttämättömyys. Mahdottomankin asian täytyy tapahtua, sillä tämä liha ja tämä veri eivät voi periä Jumalan valtakuntaa. Ja opetuslapsille Herra kerran löi kiinni tämän asian, kun he kysyivät: "Kuka sitten voi pelastua?" Hän sanoi heille siinä yhteydessä: "Ihmisille se on mahdotonta."
Olet pakolainen turmeluksen kaupungista Jerusalemiin. Näetkö kuilua, jonka yli ei ole mitään siltaa, ei mitään porraspuuta eikä mitään ylipääsyn mahdollisuutta sinulla eikä kenelläkään sinun kaltaisellasi? Jos tämän näet nyt tai olet jo nähnyt sen aikaisemmin, niin silloin sinä ymmärrät, miten välttämätöntä on, että sieltä toiselta puolen kuilua ojennetaan meille apu ja ryhdytään sillan rakentamiseen kuilun yli. Näet, että on välttämätöntä, että tapahtuu Jumalan ihmeellinen pelastusteko.
Kun me nyt olemme lukeneet tämän tekstin, niin meidän täytyy sanoa, että Jumala on kärsivä rakkaus. Silta on jo rakennettu. Hän on lähettänyt sieltä ainoan poikansa. Siinä ilmenee Jumalan rakkaus meitäkin syntisiä kohtaan, että hän on lähettänyt ainoan Poikansa sillaksi kuilun yli.
Kun Paavali oli näitä asioita miettinyt, niin hän sanoi, että Jumalan, joka ei säästänyt ainokaista Poikaansakaan, täytyi tehdä itsellensä oikein väkivaltaa. Kun Jumala näin antoi hänet alttiiksi kaikkien edestä, sinunkin edestäsi, joka pidät itseäsi aivan saatanan paulassa olevana ja kadotuksen alaisena syntisparkana, eikö hän sitten antaisi meille kaikkea muutakin?
Luther, joka oli kovasti taistellut syntiä ja saatanaa vastaan ja ollut silloin koston rannalla avuttomana, runoili:
"Ja kuuliaisna Isälleen
nyt Poika jätti taivaan,
ja hänet helma neitsyeen
toi veljekseni vaivaan.
Kun hyökkäs vastaan saatanaa,
hän salas suuren voimansa,
vei vangiks vangitsijan."Eikö tämä välimatka suurene, kun meidän tilamme on sellainen synnin tähden, että Jumalan viattoman Pojan täytyi kärsiä täällä maan päällä raskain rangaistus, mitä sinä aikana saatettiin ihmiselle antaa, ristin häpeän kuolema? Näetkö mitään tästä välimatkasta itsesi ja Jumalan välillä? Jeesuksen täytyi yksin kärsiä tämä meidän hyväksemme, kun hän tuli sillan rakentajaksi.
Hän sanoi jo kärsimystänsä edeltäneenä iltana opetuslapsillensa näin: "Te jätätte minut yksin; en minä kuitenkaan yksin ole, sillä Isä on minun kanssani." Tämä yksinäinen Herra vihki itsensä rakkaudesta, joka ei omaansa etsi ja joka kärsimykseen pystyy, tähän ristin häpeälliseen kuolemaan. Yksin hän sotki Jumalan vihan viinikuurnan eikä kukaan kansasta eikä opetuslapsista ollut mukana.
Ajatelkaa tätä tosiasiaa, joka sitten vasta pitkäperjantaina meille oikein kirkastuu, että tämä maailma hylkäsi Jumalan. Sen ajan kirkko, synagooga, lykkäsi hänet ulos piiristänsä. Sen ajan hurskaat, nimittäin fariseukset, päättivät tappaa hänet. Sen ajan valtio näki hänessä kapinan nostajan ja rikollisen. Ja yhteiskunta sysäsi hänet ulos kaupungeista Golgatan kummulle ja nosti hänet ristille niin korkealle kuin vain voi nostaa häpeän puuhun. Siinä oli ainoa paikka, johon viaton Jumalan Poika voi saada paikkansa ja asuntonsa.
Tällaisia kapinan nostajia me olemme Jumalan Pyhää vastaan. Välimatka on suuri. Mutta Jeesuksesta on tullut tämän kuilun täyttäjä. Hän kärsi, hän uskoi.
Jotta tämä välimatka vielä jäisi mieleen, otan esille pari piirrettä tästä kuvasta, jonka apostoli piirtää rakkaudesta.
Ensimmäinen sana, jota Paavali käyttää rakkaudesta on se, että rakkaus kärsii, että se on pitkämielinen. Hän antaa meidän vielä ymmärtää, ettei se ole rakkautta, että me puhumme enkelien kielillä rakkaudesta tai runoilemme ja kirjoitamme siitä. Se ei ole rakkautta, että me toimimme rakkauden palveluksessa. Se voi olla sitä, mutta sen ei tarvitse olla. Se ei ole rakkautta, että me harjoitamme hyväntekeväisyyttä. Sitä voi harjoittaa ilman rakkautta.
Rakkaus kärsii. Herra Jeesus kärsi. Kysy itseltäsi: "Kärsinkö minä?" Kärsitkö sinä kodissasi lempeästi? Kärsitkö sinä aviopuolisoasi, lapsiasi ja palkollisiasi? Kärsitkö virkatovereitasi? Kärsitkö rakkaudessa?
Tässä tulee taas välimatka suureksi meidän ja Herran välillä. Herra kärsi vihamiehiänsä ja pilkkaajiansa. Hän ei suuttunut eikä kiivastunut. Kärsivällisyys ei loppunut. Mitenkä on sinun laitasi? Painuuko pääsi: "Olen ollut kärsimätön."
Apostoli sanoo: "Rakkaus ei etsi omaansa." Jos papin kannalta tästä puhuu, niin kyllä löytää itsensä vianalaiseksi. Meidän joukossamme on julkisuuden ihmisiä: johtajia, rehtoreita, opettajia ja tarkastajia. Eikö usein ole sillä lailla, että me olemme kiusattuja tulla huomatuiksi? Me etsimme omaamme. Täytyy saada vängällä ajetuksi läpi oma tahto, vaikka muillakin olisi jotakin sanomista.
Jos tämä ei onnistu, sitten me olemme alakuloisia ja murheellisia. Mutta tuo alakuloisuus ja pelko ei johdu muusta kuin siitä, että me emme saa sitä asiaa menemään niinkuin me olemme halunneet. Tuossa nöyryydessä, pelossa ja arkuudessa on takana oma minä. Siinä on takana synti.
Jeesus ei etsinyt omaansa. Rakkaus ei etsi omaansa. Hän ei tahtonut tulla huomatuksi. Hän ei ajanut omaa tahtoansa. Se oli kokonansa kitketty pois. Isän tahtoa hän ajoi. Hän ei kysynyt, mitä ihmiset sanovat eikä heidän tunnustustansa. Heidän arvostelunsa ei estänyt häntä rakkaudesta. Miten sinä tämän sanan kohtaat: "Rakkaus ei etsi omaansa?" Näetkö mitään välimatkaa sinun ja Kristuksen välillä?
Jos näet, niin eikö tässä ole tavaton lohdutus, että rakkaus ei etsi omaansa, että se Herra, jonka Jumala lähetti taivaasta siltaa rakentamaan kuilun yli, ei etsi omaansa, ja että vaikka me olemme kuinka pahoja, kuinka kylmiä ja kuinka raukkamaisia kaikki, niin Jumala sittenkin rakastaa. Hän ei etsi omaansa, vaikka me etsimme.
Hän meni niin pitkälle, että hän meni kuolemaan kaikkien edestä, ettei meidän tarvitsisi olla kuoleman pelossa, vaan olisimme vapaat menemään sillan yli pelastuksen maahan elävässä uskossa ja sitten kerran todellisuudessa. Paavali sanoo, että te, jotka olette kuolleet pois laista, olette tulleet uuteen olotilaan, te teette hedelmää Jumalalle.
Kysyn tänä päivänä tämän rakkauden hymnin ja kärsivän Jeesuksen edessä, joka ei omaansa etsinyt: "Vieläkö sinä odotat mitään hyvää ja mitään rakkautta itsestäsi? Vieläkö sinä olet ansiollinen ihmisten ja Jumalan edessä? Vieläkö sinä luulet voivasi suorittaa jotakin kelvollista Jumalalle?"
Paavali sanoo, että ne, jotka ovat kuolleet pois laista, ovat tulleet sellaiseen tilaan, että he voivat kantaa hedelmää Jumalalle. Kuinka he ovat päässeet tähän tilaan? Hän sanoo: "Veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta." Jumala on valmistanut Pojassansa itselleen uhrin. Se on hänen salaisuutensa, mutta sen hän on tehnyt.
Tämä ruumis oli viaton. Pietari, joka oli katsellut Kristusta ristillä, sanoo, ettei hänen suussansa ollut yhtään vilppiä. Minun suussani on, hänen suussansa ei ollut.
Katso Kristuksen silmiä! Ne eivät koskaan olleet saastaiset.
Katso Kristuksen käsiä! Niissä ei koskaan ollut mitään vääryyttä eikä likaa.
Katso Kristuksen jalkoja! Ne eivät ole koskaan astuneet synnin eikä pahuuden tiellä. Ja kuitenkin hänet lyötiin synnin raskaimman rangaistuksen ansainneena viattomana ristille.
Hän meni siihen vapaaehtoisesti, rakkaus vaati häntä. Hän kärsi, hän ei etsinyt omaansa. Ja mikä oli tulos?
Heprealaiskirjeen kirjoittaja sanoo, että meille on, veljet, auennut uusi, elävä tie esiripun läpi kaikkein pyhimpään hänen lihansa ja hänen verensä kautta.
Meidän täytyy mennä pitkin siltaa, täytyy ottaa kaksi askelta, kolme, neljä, täytyy luottaa siihen siltaan, täytyy kävellä askele askeleelta. Nyt on auennut kuilun yli elävä tie, joka kantaa.
Tämä kirjoittaja jatkaa: Käykäämme nyt hänen tykönsä, tämän Vapahtajan tykö vilpittömällä uskolla, täydessä uskon varmuudessa, sydän priiskoitettuna vapaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä; pysykäämme järkähtämättä toivomme tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen.
Silta on olemassa, porraspuu kuilun yli on jo pantu. Se on Kristuksen risti ja se kestää.
Olen lukenut eräästä nykyajan filosofista, joka harhaili vuosikymmeniä totuuden etsijänä. Kun hän tapasi Kristuksen, hän sanoi, että hänelle lopultakin selvisi Kristuksen sovintokuoleman merkitys. "Minä näin, että kaikki maailman synnit on täydellisesti kärsitty, ja nyt minä saan ja uskallan viedä suuret syntini Jeesuksen ristin juurelle."
Ruotsalainen kirjailija kertoo toveristansa, joka oli kuolemassa ja heikkona. Kun kysyttiin: "Mitä nyt näet, kuinka sinun laitasi on", hän vastasi: "Silta kestää!" Sieltä kuoleman syvyydestä kuului: "Silta kestää!"
Kun eräs Suomen herännäisyyden kuuluisia miehiä oli kuolinvuoteellansa suuressa ruumiin tuskassa, hän rukoili: "Oi, Jumalan Karitsa, joka pois otat maailman synnit, armahda minua syntisraukkaa! Oi, Jumalan Karitsa, joka pois otat maailman synnit, armahda minua pappiparkaa!" Ja Jeesus aukaisi hänelle haavansa. Se on täytetty, silta on olemassa.
Eikö meidänkin sopisi vähän avata silmiämme, sillä se Herra, joka avasi Bartimeuksen sokeat silmät, elää meidänkin keskellämme ja kysyy: "Mitä tahdot, että minä sinulle tekisin?" Mitä tahdot? Sinulla on tilaisuus nyt valittaa.
Eikö sopisi meidän vähän kääntää tätä tekstiä? Herra sanoi opetuslapsilleen: "Katso, me menemme ylös Jerusalemiin, ja kaikki on täydellisesti toteutuva, mitä profeettain kautta on kirjoitettu Ihmisen Pojasta. Sillä hänet annetaan pakanain käsiin, ja häntä pilkataan ja häväistään ja syljetään; ja ruoskittuaan he tappavat hänet, ja kolmantena päivänä hän nousee ylös."
Tämähän on jo tapahtunut jonkin aikaa sen jälkeen, kun nämä sanat sanottiin. Meidän sopii nyt sanoa: Jeesus on mennyt ylös Jerusalemiin kärsimään. Hänet on jo annettu pakanain käsiin. Häntä on pilkattu, häväisty ja syljetty, jopa orjantappurakruunulla kruunattu. Hänet on surmattu ja hän on kolmantena päivänä noussut ylös ja astunut taivaisiin ja istuu tällä hetkellä Isän tykönä ja puhuu hyvää meidän puolestamme. Tämä on tapahtunut tosiasia.
Raamattu antaa meidän ymmärtää, että silloin kaksituhatta vuotta sitten tapahtunut Kristuksen ristin kuolema sai suuria aikaan jo kosmillisissa piireissä. Sinä päivänä saatana heitettiin ulos Jumalan valtaistuimen luota.
Jeesus sanoi itse, että kun Pyhä Henki alkaa valaista ihmistä, niin tämä alkaa uskoa, että saatana on jo tuomittu. Silloin ymmärtää, että se vain valheen kautta sieluja vangitsee. Mutta kun totuus tulee, niin se kirvoittaa.
Sen verran olen nähnyt elämässä, että synnin kahleet raudanlujasti kytkevät voimalla, jota ei mikään mahti voita maailmassa. Vasta kun syntisen näköpiiriin tulee tuo silta, Kristuksen risti, hänen veltto tahtonsa terästyy ja hän saa ihmeellistä voimaa. Sen tekee risti ja ristin rakkaus. Alakuloisinkin sen rakkauden edessä virkistyy kuolemankin edessä.
Kun eräs pohjoisen hiippakuntamme piispa hautaan siunattiin, meidän arkkipiispamme teroitti tätä – se on Suomessa laajalti luettu – että risti on Jumalan voima. Oli esillä virsikirjan virsi:
"Sun ristis olkoon ainoa
tienviittaajani matkalla
ain' aurinkona päivällä
ja yöllä kuuna, tähtenä."Ei ole pimeätä yölläkään, kun risti valaisee. Siellä kerrattiin virsikirjan virttä, jonka vainaja oli erään kirjeensä loppuun sisällyttänyt:
"Sun ristis olkoon sauvani,
mun tukeni ja turvani,
sun veres sielun puhdistus,
ja kuolos uskon uudistus."Mikään muu ei kestä synnin kiusauksia ja kuolemaa vastaan kuin tämä ristin rakkaus, tämä porraspuu, joka sieltä kuilun takaa on sillaksi meille avuttomille koston rannalla hätäileville pakolaisille ojennettu.
Mikään muu ei auta meitä kuin se rakkaus, joka korjaa suurimmat syntiset sulasta armosta ja vie siihen maahan sillan yli. Kaikki, jotka sinne tulevat, ovat vaatteensa pesseet ja Karitsan veressä valkaisseet, valkaisseet ne ensimmäisessä parannuksessa ja sitten matkan varrella jokapäiväisessä parannuksessa. Amen.
"Avoin lähde syntiä ja saastaisuutta vastaan" Sak. 13: 1.
SIJAISKÄRSIMYS
Kun me syntisinä emme pääse Jumalan tykö, niin Jumala tulee meidän tykömme. Kun meidän puoleltamme välimatka Jumalaan on mittaamattoman pitkä, ettemme voi sitä suorittaa, niin välimatka Jumalan tyköä on meihin päin aivan lyhyt. Tämä koetaan, kun Jumala ilmestyy. Sen oli erikoisesti kokenut meidän uskovaisten isä Aabraham, jonka uskosta puhutaan seuraavassa Raamatun kohdassa:
"Näiden tapausten jälkeen Jumala koetteli Aabrahamia ja sanoi
hänelle: 'Aabraham!' Hän vastasi: 'Tässä olen.' Ja hän sanoi:
'Ota Iisak, ainokainen poikasi, jota rakastat, ja mene Moonan
maahan ja uhraa hänet siellä polttouhriksi vuorella, jonka minä
sinulle sanon.' Varhain seuraavana aamuna Aabraham satuloi
aasinsa ja otti mukaansa kaksi palvelijaansa sekä poikansa
Iisakin, ja halottuaan polttouhripuita hän lähti menemään
siihen paikkaan, jonka Jumala oli hänelle sanonut. Kolmantena
päivänä Aabraham nosti silmänsä ja näki sen paikan kaukaa.
Silloin Aabraham sanoi palvelijoilleen: 'Jääkää tähän aasin
kanssa. Minä ja poika menemme tuonne rukoilemaan; sitten me
palaamme luoksenne.' Ja Aabraham otti polttouhripuut ja sälytti
ne poikansa Iisakin selkään; itse hän otti käteensä tulen ja
veitsen, ja niin he astuivat molemmat yhdessä. Iisak puhui
isällensä Aabrahamille sanoen: 'Isäni!' Tämä vastasi: 'Tässä
olen, poikani.' Ja hän sanoi: 'Katso, tässä on tuli ja halot,
mutta missä on lammas polttouhriksi?' Aabraham vastasi: 'Jumala
on katsova itselleen lampaan polttouhriksi, poikani.' Ja he
astuivat molemmat yhdessä. Ja kun he olivat tulleet siihen
paikkaan, jonka Jumala oli hänelle sanonut, rakensi Aabraham
siihen alttarin, latoi sille halot, sitoi poikansa Iisakin ja
pani hänet alttarille halkojen päälle. Ja Aabraham ojensi kätensä
ja tarttui veitseen teurastaakseen poikansa. Silloin Herran
enkeli huusi hänelle taivaasta sanoen: 'Aabraham, Aabraham!'
Hän vastasi: 'Tässä olen.' Niin hän sanoi: 'Älä satuta kättäsi
poikaan äläkä tee hänelle mitään, sillä nyt minä tiedän, että
sinä pelkäät Jumalaa, kun et kieltänyt minulta ainokaista
poikaasi.' Niin Aabraham nosti silmänsä ja huomasi takanansa
oinaan, joka oli sarvistaan takertunut pensaikkoon. Ja Aabraham
meni, otti oinaan ja uhrasi sen polttouhriksi poikansa sijasta"
1. Moos. 22: 1-13.Uskovaisten isä sanoi kolme kertaa: Tässä minä olen. Mikä arvo näillä sanoilla on, se selviää, kun asetamme sille vastakohdaksi meidän yhteisen isämme Aadamin.
Kun hän oli langennut syntiin, niin hän meni Jumalalta piiloon. Mutta Jumala tuli häntä kohti, hänen luoksensa ja oikein huusi: "Aadam, missä olet?" Missä olet? Ja hän veti eteensä tämän vastahakoisen miehen, joka ei suinkaan sanonut: "Tässä minä olen", vaan kiemurteli pois totuuden alta, kunnes jäi lopulta totuuden tuomittavaksi.
Aadamilla ei ollut siinä tilassa uskoa, sillä hän ei ollut sisällisesti tuomittu mies. Mutta Aabrahamilla oli uskoa, kun hän sanoi: Tässä minä olen. Hän sanoi sen, kun Jumala puhutteli häntä välittömästi, kun Jumala puhutteli häntä hänen poikansa kautta ja sen vuoksi, kun Jumala puhutteli häntä enkelin kautta. Me voisimme kutakin näitä kolmea kohtaa pitemmälti katsella eriksensä, mutta katselemme kuitenkin näitä kahta viimeistä yhdessä.
Aabraham oli taas matkalla. Hän oli paljon matkoilla. Hän oli nyt kolmen päivän matkalla teltastansa Moorian maalle sille vuorelle, jonka Jumala oli luvannut hänelle näyttää. Hän oli neljäkymmentä vuotta takaperin lähtenyt myös matkaan. Jumala ilmestyi Mesopotamiassa ja sanoi: "lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista, siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan!" Ja hän lähti.
Raamattu sanoo, että Aabraham lähti matkaan tuntematonta maata kohti, sillä hän ei tiennyt, minne hän oli kulkeva. Hän kulki sanan varassa, hän uskoi.
Kun hän sitten oli luvatussa Kanaanin maassa asunut vieraana, häntä alkoi vaivata se, ettei hänellä ollut perillistä. Silloin Jumala eräänä iltana tai yönä näytti hänelle taivaan tähdet ja sanoi: "Lue tähdet! Niin paljon on sinulla oleva jälkeläisiä." Hän ei voinut tähtiä lukea, niitähän on lukemattomia. Mutta Raamattu kertoo, että Aabraham uskoi Jumalaan.
Toisessa paikassa sanotaan, että Aabraham ei epäillyt Jumalan lupauksia, vaan oli varma siitä, että minkä Jumala on luvannut, sen hän myöskin tekee. Sentähden hän toivoi siinä, missä ei mitään toivoa ollut, koska oli varma, että Jumala tekee.
Hänen oltuaan kaksikymmentäviisi vuotta Kanaanin maalla Iisak syntyi. Nyt hän siinä nuorukaisena ollessansa on isänsä kanssa tällä kolmen päivän matkalla, josta teksti kertoo. He kulkevat kahden sitä vuorta ylöspäin, jonka Herra oli näyttänyt heille. Siinä on ensin isän ja pojan välillä keskustelu. Iisak sanoo isälle: "Katso, tässä on tuli ja halot; mutta missä on lammas polttouhriksi?"
Polttouhri oli sovitusuhri. Se oli kokonansa poltettava. Siinä ei ollut syötävää. Siinä oli isällä vaikeus. Isän rakkaus kielsi sanomasta suoraan: "Sinä, poikani, olet uhrilammas." Isän sydän ei hennonnut sitä vielä suoraan sanoa. Mutta hän tietää kulkevansa Jumalan teillä.
Ja Raamattu sanoo, että Aabrahamilla oli sellainen usko, että Jumala kutsuu olemattomat olemaan ja voi kuolleista herättää. Sentähden hän tulikin varmaksi, vaikka sielussa oli taistelua ja jännitystä.
Tässä jännityksen paikalla hän riippui kiinni vain Jumalassa ja sanoi: "Jumala on katsova itsellensä lampaan polttouhriksi, poikani." Näytti miltä näytti, oli kuinka raskasta hyvänsä, kyllä Jumala hoitaa asian, siitä minä olen varma. Se oli uskovaisten isän Aabrahamin uskon sana. Tästä jo pilkahtaa esiin, että Aabrahamin sielussa tänä vaikeana päivänä heräsi jotakin uutta, ennen näkemätöntä, ennen kokematonta, ennen tuntematonta ja ennen uskomatonta. Hänessä heräsi tänä kolmantena päivänä, kun he nousivat sinne vuorelle, näkemys Jumalan uhrikaritsaan. Jumala on katsova itsellensä lampaan polttouhriksi, kokonaiseksi sijaisuhriksi.
Tämä sijaiskärsimyksen asia kirkastui hänelle vielä selvemmin vuoren laella. Hänellä oli raskas tehtävä, mutta hän ei kysynyt järkeänsä eikä isäntunteitansa vaan yksin Jumalaa. Hän rakensi alttarin.
Hän oli lukemattomia alttareita rakentanut sillä matkalla neljänkymmenen vuoden kuluessa. Tämän alttarin rakentaminen oli kaikkein raskain.
Mutta sille hän sijoitti halot ja poikansa halkojen päälle ja sivalsi teurastusveitsen. Jumalaa ei ollut missään eikä näkynyt missään, vaan kaikki toiveet tulevaisuudesta näyttivät rauenneen tyhjiin. Mutta, niinkuin Raamattu sanoo, hän uskoi, että Jumala voi kuolleistakin herättää.
Silloin Jumala tuli ilmi piilostansa: "Aabraham, Aabraham", kuului taas Jumalan ääni. Jumala ilmestyi taas etäisyydestä, johon ei syntinen pääse. Aabraham sanoi taas niinkuin aikaisemminkin unessa ja niinkuin sanoi pojallensa: Tässä minä olen. Hän oli valmis tottelemaan ja käymään uskon kuuliaisuudessa. Ja silloin tämä uusi tuli hänen elämäänsä.
Se on merkillistä, että uskon tiellä tulee vanhankin ihmisen tielle uutta ja tuoretta. Jumalalla on aina paljon enemmän meille antamatonta kuin jo annettua. "Älä satuta kättäsi poikaan, äläkä tee hänelle mitään; sillä nyt minä tiedän, että sinä pelkäät Jumalaa, kun et kieltänyt minulta ainokaista poikaasi."
Mikä suuri vapahduksen hetki se oli Aabrahamin elämässä! Siellä oli nyt iloa ja riemua.
Silloin myöskin tässä ilon ja riemun tilassa Aabrahamin silmä herkistyi. Hän näkee siellä oinaan sarvistansa pensaaseen sekaantuneena. Mitä hän teki?
Aabraham meni ja otti sen oinaan ja uhrasi sen polttouhriksi poikansa sijasta. Tämän tekstin viimeinen sana on "sijasta", asemasta, puolesta, "poikansa sijasta".
Se uusi, mikä Aabrahamille kirkastui tänä kolmantena matkapäivänä, oli sijaiskärsimyksen suuri asia, Jumalan pelastustien, evankeliumin keskeisin sana langenneelle ihmiskunnalle, sana Jumalan edeskatsomasta ja valmistamasta uhrilampaasta, joka kärsi koko ihmiskunnan sijasta, viaton toisten puolesta. Me ymmärrämme tämän, jos katsomme asiaa vähän laajemmassa yhteydessä Uuden Testamentin valossa.
On sanottu, että Uusi Testamentti on jo sisällä Vanhassa Testamentissa, ja Vanha Testamentti aukeaa oikein vasta Uudessa. Sentähden ne ovat varsin epäkristillisiä, perkeleellisiä hommia, kun ruvetaan pyyhkäisemään pois esimerkiksi Vanha Testamentti meidän oppikirjoistamme ja uskonnonopetuksesta kouluissa ja seurakunnissa.
Uuden Testamentin puolella on merkillinen sana Jeesuksen suussa. Hän oli koettanut johdattaa juutalaisia totuuteen ja näyttänyt heille, etteivät he ole Jumalan lapsia eivätkä Aabrahamin siementä, sillä he vihaavat häntä, joka on heille puhunut totuuden. Sellaista Aabraham ei tehnyt.
Silloin he sanoivat: "Keneksi sinä itsesi teet? Aabraham on kuollut ja profeetat." Silloin hän sanoi nämä sanat: "Aabraham, teidän isänne, riemuitsi siitä, että hän oli näkevä minun päiväni, ja hän näki sen ja iloitsi." He suuttuivat ja sanoivat, että sinä et ole viidenkymmenen vuoden vanha, kuinka sinä olet nähnyt Aabrahamin.
Mutta silloin hän sanoi: "Ennenkuin Aabraham syntyi, olen minä." Hän ei sanonut "olin minä" vaan "olen minä" (vanha käännös). Hän oli ollut ennen Aabrahamia kirkkaudessa Isän tykönä. Täällä hän teki itsensä Jumalaksi juutalaisten keskellä. "Aabraham riemuitsi siitä, että hän oli näkevä minun päiväni; ja hän näki sen ja iloitsi."
Mitä Jeesus tarkoitti? Kaksituhatta vuotta oli Aabrahamin ajasta. Mitä Aabraham oli nähnyt? Minkä päivän? Hän oppi sinä kolmantena päivänä, kun hän oli Iisakia uhraamassa, sijaiskärsimyksen suuren totuuden. Hän uhrasi vielä oikein oinaan poikansa sijasta käytännössä, ja silloin hän näki Kristuksen päivän.
Mahdollisesti hän itse oli juuri samalla vuorella silloin, jolla kaksituhatta vuotta myöhemmin Jeesuksen risti oli pitkäperjantaina. Hän näki tämän. Aabraham "näki sen ja iloitsi". Niin hän sanoi.
Mitä sinä päivänä tapahtui? Menkäämme vähän ristiä lähemmäksi! Mitä Herra siellä sanoi? Mitä me kuulemme sieltä ristin juurelta?
Siellä on kaksi ryöväriä naulittu ristiin. Toinen sanoo katuvaisella mielellä: "Me tosin kärsimme oikeuden mukaan, sillä me saamme, mitä meidän tekomme ansaitsevat." Mies näkee, että elämä on mennyt hukkaan, eikä ole mitään toivoa enää: Mutta enhän ole parempaa ansainnutkaan, oma on syyni tähän väkivaltaiseen rangaistuskuolemaan.
Ehkäpä monella on samanlainen syytös itseään vastaan omasta kurjuudesta. "Kotimaa"-lehdessä eräs mies syytti itseänsä siitä, että hän on itsekkyydellä turmellut elämänsä. Elämässä ei näy mitään tarkoitusta eikä mitään sisällystä, vaan kaikki on kammottavaa tyhjyyttä. Se oli ryövärin kohta. Ei ollut mitään muuta kuin heikko pyyntö Herralle: "Muista minua!" Ei hän pyydä: "Auta minua", mutta "Muista minua, kun tulet valtakuntaasi!"
Silloin me kuulemme tämän ristin Herran, tämän Jumalan Karitsan sanovan: "Tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa." Aabraham "näki sen ja iloitsi".
Golgatan päivä oli Jeesuksen voiton päivä. Se oli hänen suuri päivänsä, jolloin ihmiset vääntelivät päätänsä ja ilkkuivat hänelle, että muita hän on voinut auttaa, mutta ei itseänsä. Se oli hänen suuri voiton päivänsä.
"Tänä päivänä, tänä päivänä." Ajatelkaa, että yksi ihmiskunnan kurjimmista sai eteensä avatuksi paratiisin portit! Siinä ei ollut mitään ansiota. Se oli Jumalan suuri pelastusarmo, ja sen armon tarjosi hänelle Jumalan Karitsa, jonka päälle Jumala heitti kaikkien synnit, se sijaiskärsijä, josta Aabraham näki vilahduksen Moorian maalla, sillä vuorella, jonka Jumala oli hänelle osoittanut Iisakin uhraamista varten.
Mitä sinä näet, jos katsot pitkäperjantain ristiä, tätä Jumalan päivää? Kaksituhatta vuotta oli Aabrahamin ja Jeesuksen välillä. Kaksituhatta vuotta on sinun ja ristillä olevan Jeesuksen välillä. Mutta ne vuodet eivät merkitse mitään, kun Jumala tulee lähelle. Hänen lähelle tulemisensa kautta usko syntyy synnin alhossa. Silloin on yksi päivä kuin tuhannen vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä.
Olet kai tämän joskus kokenut. Herra näyttää näitä näkyjä meille. Kukaan ei niitä voi nähdä järjellänsä, sillä järjen kautta tullaan aina siihen, että Jumala on kaikkien päivien ja ajan yläpuolella.
Mutta tämän tuntemattoman ja näkymättömän Jumalan läsnäolo koetaan vain omassatunnossa, ei nukkuvassa eikä suruttomassa omassatunnossa, vaan heränneessä omassatunnossa. Siellä Jumala on läsnä.
Oletko sisällisesti vaivattu? Onko Jumala päässyt tarttumaan sinun omaantuntoosi ja vetämään sinua tilille niinkuin katuvaa ryöväriä elämästänsä ja niinkuin sitä Kotimaassa kirjoittajaa?
Voisin tästä jotakin sanoa ihan tuoreeltansa omasta elämästä. Kun joutuu syvään yksinäisyyteen, niin saattaa jokin päivä olla hyvin kirkasta. Mutta saatana on kateellinen ja hyökkää papin sielun kimppuun niinkuin jokaisen seurakuntalaisenkin kimppuun valheen ja epäuskon hengellä ruumistakin turmelevana mahtina. Mihin silloin tarttuu, jos päivien ja öiden kuluessa näkee vain syntisyytensä lapsesta pitäen, nuoruusiästä ja miehuusiästä aina vanhuuden puolelle asti?
On vain yksi pakopaikka. Tämä pakopaikka on tämä polttouhri, tämä sijaisuhri, jonka Aabraham näki kolmantena matkapäivänänsä. Se on se uhri, joka avasi ryövärille taivaan. Se tulee meille seurakuntalaisille eläväksi Raamatun sanojen kautta, kun Pyhä Henki ne kirkastaa.
Kuinka monta kertaa onkaan itselleni ja jollekin toiselle ollut tämä sana Raamatusta rakas: "Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut. Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme."
Herra heitti. Me emme niitä saa sysätyksi pois päältämme. Mutta Herra tekee tämän ihmeen.
Omalle kohdalleni on toinen Raamatun sana viime aikoina tuonut suurta lohtua. Se on heprealaiskirjeen lopussa oleva tuttu sana, jota joskus kuulutetaan, kun kirkonmenot lopetetaan: "Mutta rauhan Jumala, joka on kuolleista nostanut hänet, joka iankaikkisen liiton veren kautta on se suuri lammasten paimen, meidän Herramme Jeesuksen, hän tehköön teidät kykeneviksi kaikkeen hyvään."
Minkä kautta Herra on kuolleista nostanut Jeesuksen Kristuksen, suuren lammasten paimenen? Minkä kautta Jeesus on sinun paimenesi ja minun paimeneni? Iankaikkisen liiton veren kautta.
Raamattu puhuu luomisen liitosta, vanhasta liitosta ja uudesta liitosta, mutta se puhuu myös iankaikkisesta liitosta, joka ei koskaan järky eikä koskaan mene mitättömäksi, joka aina pysyy, kun taivas ja maa katoaa. Silloin, kun meiltä kaikki menee kuolemassa, iankaikkisen liiton veri auttaa. Se liitto pysyy Jeesuksen sovintoveren kautta.
Sen kautta Paavali saattoi sanoa Kristuksesta, kun hän ajatteli helleenistä sivistystä ja juutalaista synagoogaa, mikä kaikki oli roskaa hänelle: "Kristuksessa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan." Hän näki kaikki Kristuksessa.
Nykyaikana puhutaan suunnista. Yhdellä on yksi asia etualalla, toisella toinen: toisella rippi, toisella usko, toisella rukous, toisella synnintunto. Ne kaikki ovat hyviä asioita. Mutta niissä ei ole lunastusta, niissä ei ole syntien anteeksiantamus.
Synninvalo ei ole vielä vanhurskauttamista, vaan sitä on Kristusvalo. Omantunnon ahtaissa Pyhä Henki kirkastaa Jeesuksen veren iankaikkisen liiton vereksi, jonka turvissa saa olla, ja jonka turvissa omatunto tulee priiskoitetuksi kuolleista töistänsä ja itsetehdystä jumalisuudesta palvelemaan elävää Jumalaa.
Mitä sinä näet Golgatalla? Kaksituhatta vuotta on siihen historiassa taaksepäin. Aabraham näki jo Kristuksen päivän ja iloitsi siitä. Mutta hän pani kaikki alttiiksi ja sanoi: "Tässä olen." En minä lähde pois käskyjesi ja tottelemisesi tieltä kävi kuinka kävi, tässä olen.
Onko meidän seurakunnissamme tällaisia alttiita sieluja, joille tämä maailma on menettänyt kaiken arvonsa ja merkityksensä?
Sano sinä Herralle: "Tässä minä olen, kirkasta sinä minulle sinun aarteesi", niin sinäkin iloitset ja riemuitset niinkuin Aabraham ja Iisak siellä vuorella siitä, että sinulla on Vapahtaja ja apu.
Monille tämä asia on kauan sitten kirkastunut. Mutta Kristus voi olla nyt kateissa. Mistä se johtuu? Se johtuu siitä, että tämä Jumalan kallis lahja, josta pitäisi kiittää, ei ole enää tuore, vaan on käynyt vanhaksi ja kuluneeksi.
Oletteko olleet tekemisissä lasten kanssa ja antaneet heille lahjoja? Ne tulevat pian vanhoiksi ja kuluneiksi ja kadottavat viehätyksensä. Mutta viisas kasvattaja ei nuhtele. Hän ottaa nuken pois lapselta ja panee sen piiloon. Jonkin ajan kuluttua hän tuo sen nuken uudestansa lapselle. Ja voi, kun se on rakas taas! Se on niin tuore, että lapsi panee sen syliinsä ja nukkuu sen vieressä.
Näin käy sinulle, että Jumala salaa sinulta Kristuksen, tämän kalleimman lahjan ja iankaikkisen liiton veren sentähden, että sinä olet kuullut siitä niin paljon, itse ehkä puhunut ja lukenut siitä niin paljon, että se on tullut liian tutuksi ja kuluneeksi sielullesi. Sinä olet laskenut hänet menemään pois luotasi ja sentähden saat olla kylmilläsi.
Ymmärrä, että tämä on sinulle tarpeellista, kun sinulla on hyvä kasvattaja, Isä taivaassa ja niin hyvä esirukoilija kuin Jeesus Kristus Isän oikealla kädellä.
Tapasin erään kokeneen matkamiehen, joka sanoi, että voi, kun se on turvallista, kun Jeesus Kristus on Isän tykönä. Raamattu sanoo, että hän ei ole siellä toimettomana, vaan rukoilee alati kaikkien edestä.
Meillä on turvana se, että Jeesus on tänäkin hetkenä Isän tykönä, Majesteetin oikealla puolella suorittamassa jumalanpalvelusta siinä majassa, joka ei ole tästä luomakunnasta, vaan joka on iankaikkinen.
Eikö meidän sovi sanoa niinkuin Aabraham sanoi luottamuksessa Jumalaan vaikeiden aikojen keskellä suuressa sielun hädässä ja jännityksessä: "Tässä olen. Puhu Herra mitä tahdot, tee, mitä tahdot! Minä käyn ja minä tottelen, minä otan vastaan."
Tällä tiellä sijaiskärsimys ja Jumalan pelastus Kristuksessa Jeesuksessa kirkastuu. Amen.
"SE ON TÄYTETTY"
"Jeesuksen kuolo katkerin
tuo mulle lohdun tuskihin,
uskossa sitä muistellen
mä nyt jo täällä riemuitsen.
Sen kirjoituksen ankaran,
mi oli meitä vastahan,
pois pyyhki Jeesus verellään,
velkamme maksoi ristillään."Kiitos, Herra Jeesus, että sinä olet meidän velkakirjamme ristiinnaulinnut ja verelläsi meidät synnistä lunastanut! Amen.
"Ja kuudennella hetkellä tuli pimeys yli kaiken maan, ja sitä kesti hamaan yhdeksänteen hetkeen, sillä aurinko oli pimentynyt. Ja yhdeksännen hetken vaiheella Jeesus huusi suurella äänellä sanoen: 'Eeli, Eeli, lama sabaktani?' Se on: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? Sen kuullessaan sanoivat muutamat niistä, jotka siinä seisoivat: 'Hän huutaa Eliasta.' Sen jälkeen, kun Jeesus tiesi, että kaikki jo oli täytetty, sanoi hän, että kirjoitus kävisi toteen: 'Minun on jano.' Siinä oli astia, hapanviiniä täynnä; niin he täyttivät sillä hapanviinillä sienen ja panivat sen isoppikorren päähän ja ojensivat sen hänen suunsa eteen ja antoivat hänelle juoda. Mutta muut sanoivat: 'Annas, katsokaamme, tuleeko Elias häntä pelastamaan.' Kun nyt Jeesus oli ottanut hapanviinin, sanoi hän: 'Se on täytetty.' Ja Jeesus huusi suurella äänellä ja sanoi: 'Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni.' Ja sen sanottuaan hän kallisti päänsä ja antoi henkensä.
Ja katso, temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti, ja maa järisi, ja kalliot halkesivat, ja haudat aukenivat, ja monta nukkuneiden pyhien ruumista nousi ylös. Ja he lähtivät haudoistaan ja tulivat hänen ylösnousemisensa jälkeen pyhään kaupunkiin ja ilmestyivät monelle.
Mutta kun sadanpäämies, joka seisoi häntä vastapäätä, ja ne, jotka hänen kanssaan vartioitsivat Jeesusta, näkivät hänen näin antavan henkensä, maanjäristyksen ja mitä muuta tapahtui, peljästyivät he suuresti ja sanoivat: 'Totisesti tämä ihminen oli vanhurskas mies ja Jumalan Poika.'" Osa viidennestä ahdista.
Helsingissä Tehtaankadun varrella on uusi Mikael Agricolan kirkko. Sen kirkon torni yltää korkeammalle kuin mikään muu torni Helsingissä. Tornin pää on seitsemän metrin korkuinen, ja siinä oleva risti on korkeammalla kuin Johanneksen kirkon risti. Kun tuo neljäkymmentäyksi metriä korkea tornin huippu nostettiin tornin päälle, se oli erikoinen insinööritaidon mestarinäyte.
Kävin tapaamassa kuolinvuoteella sitä insinööriä, joka oli mukana näitä laskelmia tekemässä. Kysyin häneltä: "Jos Suomenlahdelta puhaltaa yhdeksän Beaufortin myrsky, kestääkö torni pystyssä?" Hiljaisena miehenä hän sanoi lyhyesti: "Kyllä kestää, se on laskettu."
Ylimpänä Helsingin päällä on kullattu risti, joka viittaa viimeisenä matkamiehelle, joka Helsingistä lähtee laivalla ulkomaille. Siellä korkeimmalla on kullattu risti, joka helottaa auringon valossa ensimmäisenä tervehdykseksi sille, joka vierailta mailta tulee isänmaahan ja Suomen pääkaupunkiin. Ja siitä tornista sen rakentajainsinööri sanoi: "Vaikka myrskyt pauhatkoot, kyllä kestää, se on laskettu."
Meidätkin on kaikki pantu rakentamaan rakennusta, ja meidänkin rakennuksemme tornia vastaan hyökkäävät elämän myrskyt, hirmuiset ilmat, tuulet ja rankkasateet. Jotta ei kävisi huonosti, Herra Jeesus on neuvonut, että olisi laskettava, kestääkö rakennus. Jumalan valtakunnan ihmisen ei ole rakennettava umpimähkään. Jeesus sanoi, että ensin on istuttava ja laskettava kustannukset, ettei kävisi niinkuin miehelle, joka rupesi rakentamaan, eikä hän saanut valmiiksi. Ei tullutkaan mitään kestävää rakennusta.
Onko meissä sellaisia, joiden rakennusta vastaan myrskyt ovat hyökänneet niin väkevästi, että se on sortunut? Maailmassa on paljon sellaisia ihmisiä. Eiköhän meidän kaikkien täydy tunnustaa, jos. olemme rehellisiä, että jollakin tavalla on tullut vahinko ja haaveri meidänkin elämämme rakennukselle. Se ei ole tullut sellaiseksi, kuin se olisi voinut tulla ja kuin sen olisi pitänyt tulla.
Mitä me teemme, kun rakennus ei kestä, ja kun laskelmat eivät pidä paikkaansa? Silloin me vasta tarvitsemme avuksemme ristin Herraa ja kipujen miestä.
Opettajana hän neuvoi meitä tällä tavalla. Hän sanoi: Miehen, joka kuulee minun sanani ja tekee niiden mukaan, minä vertaan viisaaseen mieheen, joka rakensi talonsa kalliolle ja virrat tulivat ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä rakennusta vastaan, mutta se ei kukistunut, sillä se oli rakennettu kalliolle.
Ei riitä se, että me kuulemme Kristuksen sanan. Ei riitä se, että me puhumme Kristuksen sanaa. Ei riitä se, että me laulamme Kristuksen sanoja. Niitä on toteutettava, on tehtävä, on pantava käytäntöön ja harjoitukseen elämässä.
Ellei näin tehdä, olemme kuin tyhmä mies, joka rakensi huoneensa hiekalle. Rankkasateet tulivat ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan. Se sortui ja sen sortuminen oli suuri, sillä se oli hiekalle rakennettu.
Näin Jeesus, meidän Vapahtajamme, on opettanut meitä. Mutta hän on paljon enemmän kuin opettaja. Hän tuli tänne meille parantajaksi.
Voi, kuinka monta hän aikanansa paransi! Hän paransi parantumattomia pitalisia, hän aukaisi sokeiden silmät ja kuurojen korvat, hän paransi riivaajahenkien turmelemia ihmisiä ja herätti kuolleita.
Mutta kun tämäkään ei saanut hänen kansaansa mielenmuutokseen eikä elämän uudistukseen, silloin hän teki suurimman tekonsa. Hän antautui vapaaehtoisesti noiden sydämensä paaduttaneiden kansalaisten käsiin ristiinnaulittavaksi. Hän olisi voinut mennä pois, hän olisi voinut välttää kuoleman tai kutsua enkelit avuksensa, mutta hän ei tahtonut. Hän antoi noiden häntä vihaavien juutalaisten pilkata itseänsä, orjantappuroin kruunata, sylkeä ja surmata ristillä.
Hän tiesi, että tämä on ainoa keino mielenmuutokseen, kun he näkevät kerran, ketä he ovat pistäneet. Viattomaan sijaiskärsimykseen Jeesus perusti ihmiskunnan pelastuksen. Se on meidän edessämme. Voi, kun edes pikkuisen tämä asia aukenisi hengen silmälle! Otan pari esimerkkiä, että paremmin tämän sijaiskärsimyksen ymmärrämme.
Kaupungissa on äiti, joka suree poikaansa. Se nuori mies joutui sotaväkeen ja sai siellä taudin, joka sorti sairasvuoteelle. Äiti matkusti varuskuntakaupunkiin ja oli siellä monta viikkoa poikansa luona, taisteli, rukoili ja kärsi. Lääkärikin jo luuli, kun oli monta vaikeata paikkaa läpäisty, että poika paranee. Siinä oli äidin sijaiskärsimys poikansa hyväksi.
Niin te kaikki äidit olette valvoneet öitä, kärsineet ja nähneet vaivaa lastenne takia. Se on sijaiskärsimystä toisen tähden.
Minä saan nähdä vankien vaimojen kirjeitä miehilleen. Niissä on monta merkillisen rakentavaa kirjettä. Vaimo kirjoittaa näin: "Kuule, täällä on meillä vaikeat olot kotona, mutta älä sure! Kyllä me tulemme toimeen. Minä koetan tehdä työtä, minkä jaksan, että lapset saavat ruokaa ja vaatteita ja voivat käydä koulua. Kyllä Jumala meitä hoitaa."
Tällaiset äidit ovat jaloja vaimoja häpeän alla, kun mies on vangittu. He tekevät työtä perheensä hyväksi, kun perheen pää ei voi auttaa vaimoa eikä lapsia. Tällaiset äidit ovat sijaiskärsimyksen tiellä. Kaikki äidit ja vaimot eivät ole näin jaloja, mutta tällaisia on Helsingissä ja Suomen maaseudulla.
Sijaiskärsimys on suuri voima tässä itsekkäässä synnin maailmassa. Mutta ihmisen sijaiskärsimyksellä on rajansa. Sen äidin poika, josta kerroin, kuoli kuitenkin, ja äiti kysyi: "Minkätähden?" Ahkerien äitien voimat loppuvat, kun mies on poissa. Ei saa työtä pula-aikana, ja köyhyys ja nälkä tulee kotiin. Tie nousee pystyyn. Sijaiskärsimyksen voimat ovat ehtyneet.
Mitä silloin? Toivottomaksiko ruveta? Niin täytyy tehdä ilman Kristusta, ilman pitkäperjantain kipujen miehen tuttavuutta, ilman Jumalan Pojan sijaiskärsimystä.
Kuulkaa, kuinka hän sieltä pitkäperjantain ristiltä huusi aramean kielellä: "Eeli, eeli, lama sabaktani? Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?" Siinä Herran tie on kokonansa tukossa.
Tässä kerrotaan vielä, että ylipapit ja kirjanoppineet pilkkasivat: "Astukoon nyt alas ristiltä, niin me uskomme häneen!" Sotamiehet ivasivat häntä, kansa pilkkasi häntä. Ristille lyöty toinen pahantekijä herjasi häntä. Mutta mitä se oli sen rinnalla, että Jumalakin jätti hänet yksin! Näin käy sijaiskärsimyksen tiellä.
Mutta juuri tässä Jumalan viattoman Pojan sijaiskärsimys tulee kannattavaksi voimaksi, kun meidän kaikki tiemme nousevat pystyyn ja meiltä otetaan pois kaikki toivo ja kaikki tulevaisuuden mahdollisuudet. Silloin vielä Jumalan kärsivä rakkaus, joka antaa kaikki anteeksi, joka sieltä häpeän puulta huutaa: "Se on täytetty", tulee meille avuksi myrskyjä vastaan.
Herra sanoo: "Se on täytetty", rakennus kestää. Tässä on korkeampi insinööritaito kuin Tehtaankadun kirkon tornissa. "Kyllä kestää", sanoi insinööri, "se on laskettu." Mutta Jumalan Pojan oma sana on syvimmässäkin hädässä: Kyllä kestetään, se on täytetty. Ei elämä eikä kuolema, eivät nykyiset eivätkä tulevaiset eikä mikään voi meitä eroittaa siitä Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, ristiinnaulitussa Herrassamme.
Sitä kokevat tällä hetkellä maailmassa ne, joita Kristuksen tähden vainotaan. Niillä on epätoivo, koko ajallisuus on pimeässä. Mutta kun niillä on ristiinnaulitun Herran tuttavuus, niillä on toivottominakin toivo. Niillä on se usko, että vaikka kuolema tulee, mikään ei voi eroittaa heitä Herran Kristuksen rakkaudesta.
Sama usko on murheissansa jokaisella köyhällä ja rikkaalla kärsivällä Helsingissä ja Suomessa, kun niillä on tämä Jumalan Pojan tuttavuus. Hän ei sorru, kun hän saa lohdutusta Jumalan Pojan sijaiskärsimyksestä. Jeesuksen viimeinen sana ei ollut: "Jumalani, Jumalani, miksi sinä minut hylkäsit", vaan tämä: "Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni. Se on täytetty." Laskut on tehty, kyllä kestää.
Kun Jumala näki Poikansa uskon, niin hän vastasi siihen. Kuulkaa, ystävät, jotka ette tahdo Jeesusta pilkata, vaan hänen kuolemastaan rauhaa etsitte! Herra Jumala vastaa pilkkaajille.
Tässä ahdin lopussa on kerrottu, että tuli pimeys kello kahdestatoista kello kolmeen. Tähtien tutkijat ovat laskeneet sen päivän, jolloin siihen aikaan oli kokonainen auringonpimennys Syyriassa ja Palestiinassa. Mutta sen lisäksi tuli maanjäristys. Maa järisi, kalliot halkesivat ja haudat aukenivat. Ja temppelin esirippu meni kahtia ylhäältä alas ja tie avautui syntisille suoraan pyhimpään. Ja mikä oli silloin tuloksena?
Roomalainen upseerikin, sadanpäällikkö, joka ei ollut kuolemaa rintamalla säikkynyt, pelkäsi ja sanoi, kun hän näki maanjäristyksen ja mitä muuta tapahtui: "Totisesti, tämä oli vanhurskas mies ja Jumalan Poika." Pakanallinen upseeri antoi tunnustuksen ristiinnaulitun Jeesuksen hyväksi, kun Jumala vastasi luonnonilmiöillä.
Mutta vielä väkevämmällä tavalla Jumala vastasi heille pääsiäisenä, kun herätti Jeesuksen kuolleista, ja helluntaina, kun seurakunta perustettiin. Kun sekään ei auttanut, Jumala vastasi kolmekymmentä vuotta myöhemmin Jerusalemin hävityksessä, vastasi historiassa.
Jeesuksen Isä on historian Jumala ja luomakunnan Herra. Tiitus toi joukkonsa Jerusalemin ympärille ja piiritti sitä. Syntyi nälkä Jerusalemissa. Äidit tappoivat lapsiaan ja söivät niitä. Puolueet riitelivät keskenänsä ja vahingoittivat toisiaan. Piiritettyjen voimat heikkenivät, kunnes Tiitus valloitti kaupungin. Asukkaita surmattiin ja eloonjääneet vietiin metallikaivoksiin ja areenalle petojen eteen. Komea Jerusalemin temppeli poltettiin ja revittiin kappaleiksi.
Jumala puhui. He olivat pilkanneet Kristusta, ivanneet häntä tekemättä parannusta ja antamatta hänen sijaiskärsimyksensä vaikuttaa ja he tuhoutuivat.
Sama on Jumala vielä. Te keski-iän ja nuoren polven ihmiset saatte vielä nähdä ihmeitä historiassa. Pelastuksen Jumala tulee esille piilostansa, niinkuin silloin ristinpuulla pitkäperjantaina pimeydessä, maanjäristyksessä, kallioiden halkeilemisessa ja temppelin esiripun repeämisessä. Niin Jumala tulee vieläkin esiin historiassa. Te saatte vielä nähdä ihmeellisiä asioita, kuinka taivaan Isä alkaa puolustaa Poikaansa ja hänen seurakuntaansa.
Ihmisillä on se usko, että me saamme ottaa kohtalomme omiin käsiimme. Se on suuri erehdys. Jumala on suuri ja ihmeellinen, ja kohtalomme ovat hänen käsissänsä.
Te muistatte, mitä Jeesus sanoi Pietarille, kun hän tunnusti niinkuin roomalainen upseeri: "Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika." Herra sanoi Pietarille: "Tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani ja tuonelan portit eivät sitä voita."
Helsingin korkeimmalla paikalla, Tehtaankadun kirkon tornissa on kullattu risti. Voihan tulla aika, jolloin se kirkko hävitetään. Mikään kirkkorakennus ei kestä aina. Niistä ei ole Jumalan lupausta, että ne pysyvät aina. Mutta Kristuksen seurakunnasta, niistä ihmisistä, jotka Kristus on saanut verellänsä puhdistaa heidän synneistänsä – ja niitä on – on se lupaus, etteivät helvetin portitkaan heitä voita.
Mikä suuri rohkaisu teille, joiden velkakirjan Jeesus on ristille naulinnut, kun hän sovitti maailman synnit! Mikä lohdutus: vaikka myrskyt tulevat ja tuulet puhaltavat Herran seurakuntaa vastaan, se ei kukistu, helvetin portit eivät sitä voita!
Niinkuin insinööri sanoi tuosta kirkosta myrskyssä: "Kyllä kestää, se on laskettu", niin Kristuksen seurakunnan tulevaisuudesta on Herran omasta suusta lupaus: Kyllä kestää, ei kukistu. "Se on täytetty". Syntivelka on maksettu ja velkakirja ristiinnaulittu.
Näin suuren turvallisuuden tunteen tuo meille – näyttäköön tulevaisuus kuinka myrskyiseltä ja uhkaavalta tahansa – kärsivän Vapahtajan ristinkuolemaan asti uskollinen rakkaus. Kärsivä Jumalan Poika on niin yksilön kuin kokonaisen kansakunnan ja koko ihmiskunnan arvoituksen lopullinen ratkaisija ja täydelliseksi tekijä. Sentähden Johannes kuuli taivaasta sanan: "Älä itke, katso jalopeura Juudan sukukunnasta on voittanut."
Ensimmäinen merkki, joka meille pieninä lapsina on tehty otsaan ja rintaan, on ristin merkki. Kerran me makaamme Malmin tai Hietaniemen tai jossakin muussa hautausmaassa tai merenpohjassa, mutta kun me olemme ristin merkin turvissa, niin meillä on pääsiäisaamu ja ylösnousemuksen aamu. Herra herättää meidät kirkkauteen, riemuitsevaan seurakuntaan, missä synnillä, kuolemalla ja saatanalla ei ole mitään valtaa enää.
Ristin joukko on voiton joukko sentähden, että sen Herra, kipujen mies, on jo voittanut, ja että hänellä on tällä hetkellä kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Amen.
"JUMALAN HULLUUS ON VIISAAMPI KUIN IHMISET"
"Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset." Näitä sanoja apostoli käyttää, kun hän puhuu ristiinnaulitusta Kristuksesta. Hän antaa siinä ymmärtää, että ristiinnaulittu Kristus on hullutusta tämän maailman viisaille ja tämän maailman väkeville. Ristiinnaulittu Kristus, kärsivä Jumala pääsee meitä valloittamaan vain silloin, kun Pyhä Henki aukaisee silmämme.
"Jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta,
joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta, niin se hänelle
annetaan. Mutta anokoon uskossa, ollenkaan epäilemättä; sillä
joka epäilee, on meren aallon kaltainen, jota tuuli ajaa ja
heittelee. Älköön sellainen ihminen luulko Herralta mitään
saavansa, kaksimielinen mies, epävakainen kaikilla teillään".
Jaak. 1: 5-8.Paastonajan lopussa on piinaviikko, jonka perjantai on pitkäperjantai ja torstai kiirastorstai. Sinä aikana ja varsinkin sen loppupäässä asetetaan meidän eteemme kirkkovuodessa Jumalan järjestyksen mukaan uudelleen ja uudelleen kärsivä Jumala, ristiinnaulittu Jumalan Poika, Jeesus Kristus.
Tämä kärsivä Jumala on hullutusta ihmisjärjelle, on ollut ennen ja on tänä päivänä. Onhan se hullutusta, että Jumala on niin heikko, että hän kykenemättä itseänsä auttamaan joutuu vihollisen ristiinnaulitsemaksi ja pahantekijäin joukkoon hyljätyksi.
Mikä Jumala tällainen on, joka on näin avuton, näin heikko ja kykenemätön puolustamaan itseänsä! Ei ole ihme, että Paavali saarnasi ristiinnaulittua Kristusta kreikkalaisille hullutukseksi. Ja kuitenkin hän sanoo, että tämä Jumalan hullutus on viisaampi kuin ihmiset.
Jaakob kehoittaa anomaan, niin Jumala antaa oman viisautensa soimaamatta, mutta on anottava uskossa. Jotta tämä usko syntyisi meihin, meidän on askarreltava sanan kanssa, sillä usko tulee vain kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanasta.
Katsokaamme vähän lähemmin tätä ristin salaisuutta, tätä Jumalan heikkouden paljastumista väkevyydeksi. Luther sanoo selittäessään kolmatta uskonkappaletta: "Minä uskon, etten minä omasta järjestäni enkä voimastani voi Jeesukseen Kristukseen, minun Herraani uskoa, enkä hänen tykönsä tulla; vaan Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin kautta, valistanut minua lahjoillansa, pyhittänyt ja varjellut minut oikeassa uskossa; niinkuin hän koko kristikuntaa maan päällä kutsuu, kokoo, valaisee, pyhittää ja ainoan oikean uskon kautta Jeesuksessa Kristuksessa varjelee."
Tässä ei siis vain yksilö vaan koko kristikunta on niin pimeä järjeltänsä, ettei se voi tätä uskoa käsittää, ellei Jumala sitä aukaise. Nyt Jeesus sanoo: Kun Pyhä Henki tulee, niin se nuhtelee maailmaa synnistä, kun se ei usko minuun, turvaa minuun, luota minuun, elä minun vanhurskauteni varassa.
Mistä se johtuu, että synnin kirkastamiseen tarvitaan tätä Pyhän Hengen työtä?
Katsokaamme, mitä meidän seurakunnissamme opetetaan synnistä. Rippikoulussa määritellään synti kristinopin kolmannen luvun mukaan: Synti on ensin sydämen kääntymistä pois Jumalasta. Sitten se on Jumalan käskyn rikkomista ja vasta lopuksi Pyhän Hengen murheelliseksi saattamista. Siinä on kolme kohtaa.
Kun esimerkiksi istuu kahden kesken vangin kanssa, joka on tuomittu yhteiskunnan lain mukaan, ja yhdessä tutkitaan, minkätähden hänelle on käynyt elämässä näin onnettomasti, niin joku heistä sanoo: "Tämä yhteiskunta on niin väärä, että täällä on pakko tehdä rikoksia." Vika nähdään yhteiskunnassa. Toinen sanoo: "Se on minun kohtaloni. Minkä minä sille mahdan."
Onhan tässä jotakin perää. Synti ymmärretään tässä kohtalona, yhteiskunnan vääryytenä tai ympäristön vaikutuksena, mutta persoonallista syyllisyyttä ei nähdä. Voidaan syyttää Jumalaakin siitä, että hän on niin minut unohtanut, niinkuin Aadam sanoi, kun hän oli langennut: "Vaimo, jonka sinä annoit minulle, antoi minulle ja minä söin." Syntipukkia ei haeta toisista ihmisistä, vaan syytös kohdistetaan Jumalaan: "Sinä annoit minulle tällaisen vaimon, sinä panit minut tällaiseen ympäristöön ja tällaisiin kohtaloihin. Se on sinun syysi, Jumala." Tällaista käsitystä sanotaan meidän päivinämme vähän oppineemmasti metafyysilliseksi käsitykseksi synnistä. Se on luomiseen perustuva käsitys. Mutta se ei vie ristin tarkastamiseen eikä ristin salaisuuden aukenemiseen.
Toinen käsitys synnistä on fariseusten käsitys. Se on vähän syvempi. He ymmärsivät asian niin, että synti on määrätyn käskyn rikkomista. Jeesuksen aikaisilla fariseuksilla ei ollut vain kymmenen käskyä, vaan heillä oli kuusisataakolmetoista käskyä. Elämä oli raskasta raadantaa lain alla.
He tunsivat vikansa ja syyllisyytensä. Mutta kun Jeesus tuli ja alkoi puhua heille, ja kun Paavali saarnasi heille rististä ja sovinnosta, tämä saarna kärsivästä Jumalasta muodostui heille omantunnon loukkaukseksi. Se oli kreikkalaisille järjen hullutus, mutta juutalaisille se oli omantunnon loukkaus: "Totta kai me, kun hyvin elämme, olemme otolliset Jumalalle! Ei tässä sovintoverta eikä uhria tarvita!"
Tätä toista käsitystä voidaan nimittää moraaliseksi eli siveelliseksi käsitykseksi synnistä. Sekin on viisas, mutta se ei ole taivaasta tullutta Jumalan viisautta, jonka Pyhä Henki Jumalan sanasta paljastaa. Siinä on kolmas näkemys.
Te muistatte, mitä Herra sanoi, kun Pietari sanoi hänelle hänen puhuessaan tulevasta kärsimystiestään: "Jumala varjelkoon, Herra, älköön se sinulle tapahtuko!" Hän sanoi näin: "Mene pois minun edestäni, saatana; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten." Jeesus näki tässä Pietarin kärsimystä vierovassa mielessä saatanan vaikutusta. Synnin ydin on itsekkyyttä, mutta Jeesus näkee sen takana demoonisen voiman, saatanan vaikutuksen.
Tässä on Uuden Testamentin näkemys synnistä. Raamattu opettaa meille, että ennenkuin ihmiskunta syntyi tänne maan päälle, hengen maailmassa, enkelien maailmassa suuri enkeliruhtinas erkani Jumalasta vieden mukanansa suuren joukon enkeliolentoja ja perusti Jumalaa vastaan taistelevan pahan voimien valtakunnan. Raamatun mukaan synti on tällaista irtautumista Jumalasta ja kapinaa ja vihaa Jumalaa vastaan.
Mutta tätä ei ole vain enkelikunnassa. Tätä on sinussa ja minussa. Koko kristikunnassa ja koko pakanakunnassa on viha ja kapinamieli Jumalaa vastaan. Sen paljastaa meille vasta Golgatan risti, Golgatalla kärsivä Jumala.
Minkätähden juutalaiset löivät Herran ristille? Hehän olivat jumalisia ihmisiä. Heillä oli moraalinen käsitys synnistä. Minkätähden? Raamattu paljastaa sen meille. Kun Jeesus rakasti heitä Jumalan rakkaudella ja Jumalan totuudella, niin heissä syntyi viha häntä vastaan: Pois se mies! "Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!"
Risti paljastaa meille, minkälainen meidän sisimpämme on pyhyyttä ja rakkautta kohtaan. Kyllähän me sitä vähän siedämme. Mutta kun kokonainen yhteys, kokonainen rakkaus ja kokonaisen uhrin antaminen tulee kysymykseen, silloin me vihastumme. Silloin me kapinoimme. Roomalainen tuomari, roomalainen upseeri, papit ja kirjanoppineet ilkkuivat kärsivälle Jumalalle. Ainoa mies, joka syntiensä takia siinä näki Herran, oli ryöväri, joka sinä päivänä pääsi paratiisiin.
Uskotteko, että jos Jeesus tulisi maan päälle paastonaikana, jos täällä yksi mies eläisi täydellisesti pyhää elämää, me tappaisimme hänet? Me, sinä ja minä, kiukustuisimme häneen. Me emme voi sietää kokonaista pyhyyttä emmekä kokonaista rakkautta. Miksi emme?
Me olemme turmeltuneita, meissä on saatanan mieli, ylpeys ja kapinamieli Jumalaa vastaan. Sen kärsivä Jumala, Kristus, Jumalan Poika paljastaa meille ristillä. Jos se paljastuu, niin siellä se paljastuu.
Tämä on kolmas käsitys synnistä. Sen takana on Jumalaa vastaan kapinoiva henki, joka on tarttunut meihin ihmislapsiin. Se on synnin syvin määritelmä. Synti on Jumalan Hengen murheelliseksi saattamista.
Mutta juuri tässä, että Jumala on tullut murheelliseksi meidän kapinamme takia, pelastus aukenee meille. Itkevä Jeesus, itseänsä auttamaan kykenemätön Jeesus ristillä on Jumalan voima meille pelastukseksi. Te äidit ja isät, joilla on kurittomia, kaltoin kasvatettuja lapsia, ymmärrätte tämän.
Meitä pappeja oli kerran koolla Turussa. Keskusteltiin siitä, mikä meidät oli papeiksi saattanut. Yksi puhui yhtä, toinen toista. Rovasti Malmivaara kertoi itsestänsä tähän tapaan: "Minä en aikonut nuorena poikana papiksi. Minä en kunnioittanut pappeja yhtään. Äitini toivoi minusta pappia, mutta minä vastustin. Mutta kun minä sitten läksin yliopistoon Vaasasta hevosella – rautatie oli vain Hämeenlinnaan asti – niin niin kauan kuin saatoin nähdä, minä näin äitini seisovan Vaasan torilla ja pyyhkivän itkuisia silmiänsä. Minusta tuli pappi. Jumala käytti itkevää äitiä murtamaan minun ylpeän sydämeni."
Te, jotka olette kasvattaneet nuoria, tiedätte, ettei niitä kasvateta torumalla eikä kovilla sanoilla. He saattavat olla koko yön poissa kotoa ja kotiin tullessaan odottaa, koska räjähtää. Mutta kun he näkevät, että isä ja äiti kärsivät ja murehtivat ja polvistuvat Jumalan eteen, kun eivät mitään voi, niin tämä heikkous on kaikkein väkevin voima.
Näin on myös Kristuksen risti. Jumalan Poika on ihan kykenemätön itseänsä auttamaan. Se on väkevin voima syntisiä pelastamaan. Sentähden Paavali sanoo: "Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset." Tämä ylhäältä oleva Jumalan viisaus on viisaampi kuin ihmisten viisaus. Jumalan Poika tuli tänne kärsimään meidän rangaistustamme. Hän maistoi myös kuoleman meidän edestämme.
Sinun on kuoltava ja minun on kuoltava. Mihin sinä olet silloin pannut turvasi, kun olet ollut kuoleman hädässä? Kaikki on ollut tyhjää. On yksi perustus, joka kestää. Se on se, että Jumalan Poika kuoli minun syntieni tähden. Mikään muu ei auta. Jumalan heikkous on niin väkevä. Jeesus astui alas tuonelaan. Hän on käynyt helvetissä. Raamattu sanoo, että rakkaus on väkevämpi kuin kuolema ja helvetti.
Tämä Kristus näyttää järjelle heikolta ja hulluudelta. Sentähden voiman miehet sanovat nykyajan Saksassa, että miehen polvistuminen ristiinnaulitun Kristuksen eteen on heikkoutta. Se tuntuu siltä ihmisviisaudelle. Mutta juuri tämä Jumalan hullutus on pelastus.
Sellaisia on, jotka tunnustavat: "Minun on pakko elää vieraan vanhurskauden turvin. En voi elää oman vanhurskauden turvin, sillä se on itsekkyyden tahraama. Minun jumalisuutenikin on itsekkyyttä ja syntisyyttä. Minua ei auta muu kuin viattoman Jumalan Pojan, Kristuksen kuolema, hänen, joka on rangaistuksen kärsinyt." He voivat yhtyä tähän voimalliseen pääsiäisvirteen:
"Sä sait, oi Jeesus, voiton,
lunastit laumasi.
Toit niiden päivän koiton,
sä voitonsankari."Se on ihana toivon sana meille syntisille, tappiolle joutuneille kilvoittelijoille. Turva ei ole meissä vaan ristiinnaulitussa ja ylösnousseessa Herrassa. Amen.
TOIVON SANA
"Mutta viikon ensimmäisenä päivänä Maria Magdaleena meni varhain,
kun vielä oli pimeä, haudalle ja näki kiven otetuksi pois haudan
suulta. Niin hän riensi pois ja tuli Simon Pietarin luo ja sen
toisen opetuslapsen luo, joka oli Jeesukselle rakas, ja sanoi
heille: 'Ovat ottaneet Herran pois haudasta, emmekä tiedä, mihin
ovat hänet panneet.' Niin Pietari ja se toinen opetuslapsi
lähtivät ja menivät haudalle. Ja he juoksivat molemmat yhdessä;
mutta se toinen opetuslapsi juoksi edellä, nopeammin kuin
Pietari, ja saapui ensin haudalle. Ja kun hän kurkisti sisään,
näki hän käärinliinat siellä; kuitenkaan hän ei mennyt sisälle.
Niin Simon Pietarikin tuli hänen perässään ja meni sisälle
hautaan ja näki käärinliinat siellä ja hikiliinan, joka oli ollut
hänen päässään, ei pantuna yhteen käärinliinojen kanssa, vaan
toiseen paikkaan erikseen kokoonkäärittynä. Silloin toinenkin
opetuslapsi, joka ensimmäisenä oli tullut haudalle, meni sisään
ja näki ja uskoi. Sillä he eivät vielä ymmärtäneet Raamattua,
että hän oli kuolleista nouseva. Niin opetuslapset menivät
takaisin kotiinsa". Joh. 20: 1-10.Suomen pääkaupunkiin on kokoontunut eri tahoilta maatamme Nuorten Miesten Kristillisen Yhdistyksen kutsusta miehiä juhlaan.
Kun ajattelin, mitä minun olisi erikoisesti juuri tänne (kirkossa oli Miesten päivien osanottajia) kokoontuneille nuorille miehille saarnattava, ajattelin alussa, että ehkäpä he haluaisivat kuulla jonkin innostuksen sanan, joka nostaisi juhlamieltä ja kohottaisi ajatukset ja sydämet yli tämän harmaan maankamaran tänä juhlahetkenä.
Mutta kun tulin ajatelleeksi pääsiäisen suurta pelastustapausta, jossa itse Jumala on kuolleista herättänyt Poikansa, niin muutin mieltäni.
Mehän emme ole voineet tähän Jumalan tekoon mitään lisätä. Se ei ollenkaan parane meidän puuhailustamme eikä ponnistuksistamme eikä uskostamme, eikä se liioin tule tehottomaksi ihmisten pilkasta, vihasta, epäuskosta eikä vastustuksesta. Se on Jumalan teko keskellä historiaa, että hän on herättänyt Jeesuksen kuolleista pääsiäisaamuna.
Kun tästä ajattelin saarnata, ymmärsin, että tämä Jumalan teko lyö maahan kaikki meidän voimamme ja innostuksemme. Tulivat mieleen ylistysvirren sanat: "Ei miesten voima kelpaa Jumalalle." Profeetta sanoi nuorista miehistä, että he nääntyvät ja väsyvät, mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman.
Siinä virressä, jonka mainitsin, on myös tämä sana:
"Ei miesten voima kelpaa Jumalalle,
hevosten uljuus kaikkivaltiaalle,
hän armon suo, vaan hartaast' anoville."Tällaisia oikeat kristityt miehet, nuoret miehet ja vanhatkin seurakuntalaiset ovat. He ovat hartaasti anovaa kansaa. He ovat Herraa odottavaa kansaa.
Ei olla vielä perillä. He ovat matkalla. Mutta sittenkin he ovat toivon kansaa. Ja sittenkin he ovat kevään kansaa, joka uskonnollisesti on yhtä varma kevään tulosta kuin me kevään tulosta luonnossa, vaikka aurinko ei pitkään aikaan paistakaan. Se voi olla pilvien takana, mutta meillä on se kevätusko, että se tulee sieltä esiin.
Kristityt nuoret ovat toivon kansaa, ja heille on sanottava toivon sana. Sillä mikään ei niin nosta meitä, olimmepa millä kohdalla tahansa, kuin toivon sana. Pohjanmaalla oli eräässä opettajaperheessä laiska poika. Hän ei lukenut läksyjänsä. Isä sitä torui ja äiti kehoitti. Apua ei tullut. Sanottiin: "Kylläpä sinä olet laiska poika, sinusta ei tule koskaan miestä."
Mutta sitten siihen kotiin tuli vanha, kokenut sielunpaimen ja hän kuuli pojan asian. Hän pyysi pojalta pientä palvelusta, jonka poika suoritti. Sitten hän alkoi kiittää poikaa ja sanoi: "Kyllä sinusta mies tulee, sinullahan on vasta hyvä tahto."
Ja siitä päivästä poika ei ollut enää laiska poika! Siitä pojasta on nyt jo tullut mies. Katsokaapa, kuinka toivon sana nosti pojan, jota kova torumisen sana painoi alas.
Kun Jumalan mies, suuri profeetta Jeremia puhui kansallensa keskellä kansan raskaita kohtalon aikoja, niin hän sanoi sille Herran puolesta: "Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon." Jumalan menettelytapa meidän ihmisten kanssa meidän vaikeuksissamme on tällainen. Hän rohkaisee keskellä tuomioitansa. Hän tuo toivon sinne, missä ei mitään toivoa ole, sillä hän on kaikkivaltias auttaja. Ja niin hän toi toivon sanan keskelle kuolemaa ja syntiä pääsiäisaamuna.
Mikä nyt on se toivon sana? Tekstissä sanotaan Johanneksesta, että hän oli tullut ensimmäisenä haudalle, mutta hän ei ensimmäisenä mennyt sisälle. Kun Pietari oli mennyt hautaan, sanotaan näin: "Toinenkin opetuslapsi meni sisään ja näki ja uskoi." Tässä on kolme sanaa: hän meni, hän näki, hän uskoi.
Kun me olimme koulupoikia ja luimme latinaa, niin meille tehtiin tunnetuksi eräs etevä roomalainen sotapäällikkö. Tämä mies sai senaatilta valloitustehtävän ja kurissapitotoimen väkivaltaisen heimon keskellä. Kun hän sitten tuli voitokkaana takaisin, hänen oli esitettävä senaatille kertomus matkastansa. Hän teki sen vain kolmella sanalla: "Tulin, näin, voitin."
Tässä on vain kolme sanaa: "Meni, näki, uskoi." Ne ovat toivon sanoja meille kaikille.
"Hän meni". Minne hän meni? Hän meni hautaan sisälle, hän meni perille asti.
Tekin olette lähteneet liikkeelle kaukaa Suomenniemen eri puolilta pääkaupunkiin. Se jo merkitsee paljon, että ihmiset irtaantuvat inhimillisistä askareistansa joksikin ajaksi juhlimaan Herran kansana. Mutta nyt te olette tulleet kirkkoon.
Ensimmäiseksi Johanneksen kohdalle on pantu sana: "hän meni" oltuansa liikkeellä. Pääsiäisaamu oli merkillinen opetuslasten kohdalla. Johannes ja Pietari saivat surun viestin. Maria Magdaleenan sydän paloi enemmän kuin muiden. Hän oli jo varhain pääsiäisaamuna haudalla, ja kivi oli pois vieritetty. Varkaat olivat käyneet. Hän tuli hädässä sanomaan: "Ovat ottaneet Herran pois haudasta emmekä tiedä, mihin ovat hänet panneet." Usko oli kuollut. Pietari ja Johannes lähtivät juoksemaan haudalle. Pietari oli vanha mies. Hän ei jaksanut tulla niin nopeasti kuin Johannes. Tämä tuli ensimmäisenä. Mutta kaunis kilpajuoksu se oli.
Teistä ehkä moni on lähtenyt kilpaa juoksemaan. Täällä Helsingissä on meillä myös seurakunnallista nuorisoa nyt paljon. Te, NMKY:n nuoret miehet, olette lähteneet ikäänkuin kilpaa juoksemaan seurakuntaväen nuorten kanssa tänne Helsinkiin ja kirkkoon.
Täällä Helsingissä ei ole niinkään helppo olla nuorten. Piispa Jaakko Gummerus-vainaja sanoi Helsingistä, kun hän katseli sitä tullessaan tänne junalla: "Täällä on tehtaiden piippuja, tämä on työtä tekevä kaupunki. Täällä on kirkon torneja, tämä on uskonnollinen kaupunki. Täällä on suuria sairaaloita, tämä on kärsivä kaupunki." Mutta täällä, tässä huvittelevassa Helsingissä nuorten ei ole helppo olla. Se nuori, joka kieltää itsensä ja elää siveellisesti puhdasta elämää, joutuu pilkan esineeksi. Sitä pidetään houkkana ja raukkana. Sanotaan: "Kylläpä se on tekopyhä, joka ei uskalla elää." Sellainen on ajan henki!
Näitä tällaisia vapauden oppeja saa lukea lehdistä, joita saa ostaa Helsingin kaduilta. Ja kun nuoret rientävät ulos, siellä on elokuvia, joissa samanlaista vapaata ajattelua kuvataan kankaalla nuorten katseltavaksi. Näiden vapaiden oppien toteuttajat katsovat, että ne, jotka elävät toisin, ovat epänormaalisia nuoria.
Voi niitä, jotka tuollaista myrkkyä työntävät nuorten elämään! Ne ovat ensimmäisiä langettajia. Me vankilapapit saamme nähdä tulokset. Mutta noita ensimmäisiä langettajia ei panna vastuuseen. He saavat harjoittaa työtänsä vapaasti. Mutta ne raukat, jotka ovat sortuneet, istuvat siellä vankilan selleissä.
Tämä on huvitteleva Helsinki. Te, nuoret miehet, tulitte huvittelevaan Helsinkiin, mutta tulitte kirkkoon sittenkin. Te olette toivon kansaa. Teistä on se toivo, ettei teitä tämän huvittelevan ja syntisen Helsingin elämä langeta, koska olette tulleet Helsinkiin mutta myös samalla kirkkoon sanaa kuulemaan. Sentähden teihin saattaa viitata ja sanoa: "Kevään kansaa ja toivon kansaa."
Tässä on toinen sana Johanneksesta. "Hän näki". Mitä hän näki? Samaa kuin Pietarikin, haudan tyhjäksi. Käärinliinat olivat kaikki paikoillansa järjestyksessä. Hikiliina oli omalla paikallansa kokoon käärittynä. Ne eivät olleet siellä huiskin haiskin. Koko ympäristö todisti, että varkaat eivät olleet siellä käyneet, niinkuin Maria Magdaleena pelkäsi ja ilmoitti. Siellä oli tapahtunut jotakin muuta.
Pietari näki tämän näyn, mutta hänen sydämensä ei oikein syttynyt palamaan. Mutta kun Johannes meni sisälle ja hän näki, niin silloin hän sai varmuuden, että Jeesus on noussut ylös, Jeesus elää, hän ei ole täällä. Ympäristö saarnasi hänelle pääsiäisaamuna, että Jeesus elää. Hän näki sellaisia näkyjä ympäristössänsä, että tämä mahdollisuus tuli mieleen: "Jeesus elää."
Te tulitte eri tahoilta Suomea Helsinkiin ja tänne kirkkoon. Mitä te täällä voitte nähdä? Jotakin näissä Helsingin kirkoissa on saanut nähdä hiljaisella viikolla näinä viimeisinä iltoina.
Töölön kirkossa on ollut seurakunnan nuorta väkeä kirkontäyteinen joukko ilta illan perästä. He ovat itse saaneet puhua, mitä sydämellä on ollut.
Joku nuori mies sanoi siellä: "Minä olin valheen orja, Jumala on tullut luokseni ja auttanut minut ylös rapakosta. Minä olen nähnyt, että Kristuksen ristille on lyöty minun syntini."
Toinen nuori sanoi, etten minä ole niin pitkällä vielä, vaan minun täytyy kysyä, milloinka Kristuksen ristin valo koittaa minulle?
Tämä nuori nainen siellä kirkossa oli juuri samalla paikalla kuin ne naiset pääsiäisaamuna, kun he murheellisina kysyivät haudalle tullessaan: "Kuka meille vierittää kiven hautakammion ovelta?" Niille Jeesus ilmestyi keskellä heidän murheitansa.
Suurkirkossa oli kiirastorstai-iltana ihmeellinen näky. Ensimmäisenä kiirastorstai-iltana Jeesuksen viholliset miettivät keinoja, kuinka saisivat hänet kiinni ja tappaisivat hänet. Juuri viime kiirastorstai-iltana on ollut niitä miehiä ja naisia liikkeellä, jotka vihaavat Kristusta ja miettivät keinoja, kuinka voisivat häntä rienata, pilkata ja vastustaa ja hävittää hänet pois historiasta. Mutta Suurkirkko oli täynnä helsinkiläisiä tämän suuren seurakunnan jäseniä, ja virkaveljet kertoivat, ettei niin suurta lukumäärää ole käynyt Herran ehtoollisella milloinkaan heidän muistiinsa.
Tällainen ympäristö täällä Helsingin kirkoissa on. Kun tätä katselee, eikö täydy sanoa: "Herra elää, Jeesus elää." Ja mitä varten hän elää? Ei vain sitä varten, että siitä veisattaisiin ja saarnattaisiin, vaan että tultaisiin sille paikalle kuin Paavali tuli, kun hän sanoi: "Kristus elää minussa." Se on päämääränä, että Jeesus elää uskon kautta minussa.
Kolmas sana tässä tekstissä on uskon sana.
Johannes meni sisälle. Te olette tulleet kirkkoon. Johannes näki ympäristössä sellaisia asioita, että hänelle tuli elävä varmuus: "Jeesus elää." Niin tekin saatte nähdä Helsingissä. Mutta siinä on vielä se kolmas toivon sana. Hän meni, hän näki, hän uskoi. Mitä hän uskoi?
Hän ei uskonut enää omia ajatuksiaan. Hän itse lisää tässä tekstissä, kun hän tämän kirjoitti myöhemmin, näin nöyrästi: "He eivät vielä ymmärtäneet Raamattua." Hän ei uskonut enää omia ajatuksiaan ja määritelmiään. Hän uskoi nyt Raamattua, kirjoituksia. Hän uskoi, että kaikki ennustukset ja lupaukset ja ehdot oli täytetty. Herra oli voittanut. Hän oli noussut ylös kuolleista Raamattujen mukaan. Raamattu aukeni nyt hänelle Jumalan sanana.
Tämä on pääsiäisen ilmestyksen päämäärä, että me uskomme Raamatun sanan totuuteen, että se on yläpuolella kaikkea ihmisviisautta ja ihmissanoja, että se on toista kuin maailman filosofia ja tiede ja ihmisten korkea moraali. Se on Jumalan sanaa tälle syntiin langenneelle, kuoleman alaiselle ja hukkuvalle sukupolvelle.
Se on ihan toista, kun Raamattu aukenee ja sitten tulee usko. Sitä uskoa ei kukaan ota, vaan se annetaan. Se syttyy sydämessä Jumalan töiden vaikutuksesta.
Tämä usko oli alkuseurakunnassa niin väkevä, että ylösnousemisen asia oli heille pääasia. Kun he kohtasivat toisensa, niin he sanoivat: "Jeesus on noussut ylös." Ja naapuri vastasi siihen: "Totisesti, hän on noussut ylös." Se oli heidän tervehdyksensä. Ja se on ollut viime aikoihin saakka ortodoksisen kirkon tervehdys: "Jeesus on ylösnoussut." Tämä on ilosanoma, mutta tämä on myös toivon sanoma.
Meidän on helppo tästä puhua, kun meitä ei uskomme tähden vainota. Toista on näistä puhua siellä, missä joudutaan uskonsa tähden kuoleman teille. Siellä on toista uskoa, että Herra on noussut ylös, kuolema on nielty ja saatanan valta on jo periaatteessa voitettu, että uusi luominen ja pelastus tulee. Ylösnousemus, kun se uskotaan, tuo iloa, mutta se tuo myös toivoa.
Lopuksi tahtoisin teille kertoa vielä uskon sanan sen miehen, Paavalin, kirjeistä, joka myös oli nähnyt. Ylösnoussut ja kirkastettu Herra ilmestyi hänelle Damaskon porttien ulkopuolella.
Kun hän parikymmentä vuotta myöhemmin siitä kirjoittaa, hän puhuu näin: "Minä en voinut olla tottelematta taivaallista näkyä."
Kun hän kirjoittaa tästä vankilasta elämänsä lopulla, hän rukoilee sitä, että hänen entiset ystävänsä saisivat viisauden ja ilmestyksen hengen. Mitä varten? "Että Jumala valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo" – tekstissä puhuttiin toivon sanoja, kristityt nuoret ovat toivon kansaa – "että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut", ja sitten: "ja mikä hänen voimansa ylenpalttinen suuruus meitä kohtaan, jotka uskomme." Sitten tulee tärkein sana meille: "Sen hänen väkevyytensä voiman vaikutuksen mukaan, jonka hän vaikutti Kristuksessa, kun hän herätti hänet kuolleista."
Me tunnustamme joka pyhä ensimmäisen uskonkappaleen: "Minä uskon Isään Jumalaan, kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan." Jumala on luonut tämän maailman. Siinä on luomisvoima.
Mutta tämä maailma on synnin kautta turmeltu. Tarvitaan vielä luomisvoimaa väkevämpi voima uudistamaan tätä syntiin langennutta ihmissukua ja koko tätä maailmaa. Mikä se on? Siitä Paavali puhuu tässä. Se on se voima, jolla Jumala Kristuksen kuolleista herätti. Tämä ylösnousemusvoima on toinen voima kuin luomisvoima. Se on kuolemaa, syntiä, saatanaa ja helvettiä väkevämpi.
Ja nyt Paavali rukoilee, että he saisivat silmänsä auki, että he näkisivät, että tämä voima on saatavana. Sillä hän sanoo näin: "Mikä hänen voimansa ylenpalttinen suuruus meitä kohtaan, jotka uskomme." Paavali pyytää, että heille tulisi tunnetuksi tämä voima, joka tuli siinä ilmi, että Jumala Kristuksen kuolleista herätti ja asetti hänet oikealle puolellensa taivaassa, korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, jota ei mainita ainoastaan tässä maailmanajassa vaan tulevassakin.
Näin suuri se Kristus on, jota vaimot pääsiäisaamuna ikävöivät. Näin suuri on Kristus, jonka hautaan Johannes meni sisälle, näki, ettei ollut varkaita käynyt ja uskoi Raamatun todeksi.
Uskotko sinä nyt tämän Raamatun sanan? Se on Jumalan Hengen inspiroima sana. Se ei ole ihmissana, ei filosofiaa, ei runoutta, ei metafysiikkaa, vaan se on Jumalan sana tälle hukkuvalle sukupolvelle.
On olemassa luomisvoimaa suurempi voima, joka uudistaa tällaiset syntisraukat kuin me olemme, uusiksi ihmisiksi, ja tekee meidät ruumiillemme osallisiksi kerran vanhurskasten ylösnousemuksesta niin, että meillä on uudet kirkkaat ruumiit, joista synti ja synnin arvet ovat kokonansa poissa.
Uskotko sinä Raamatun kirjoituksiin? Tulit kirkkoon sisään, olet nähnyt Helsingin kirkkoväen, sinä Suomen nuori kristitty mies. Herra tarjoaa sinulle uskon tähän ylenpalttisen suureen ylösnousemusvoimaan. Tämä sana ylösnousemusvoimasta on Jumalan sana tänä päivänä.
Jumalan sana täyttää ikävämme ja lämmittää ja innostuttaa meitä, kun me joudumme äärimmäisiin elämän vaikeuksiin. Me kestämme vähän toisella tavalla, kun meillä on väkevyys Jumalan sanasta.
Kun tämä sama Paavali oli vielä vapaana ja puhui Ateenan viisaille, hän sanoi siellä näin: "Nyt Jumala tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus, sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän on siihen määrännyt." Hän sanoi kaikille uskon sanan.
Kun sinä tulit kirkkoon sisälle ja näet, mitä tapahtuu, sinulta ei vaadita uskoa. Sinusta ei uskoa lähde eikä minusta. Se usko, mikä meistä lähtee, ei kestä ahdistuksissa eikä kuolemassa eikä sillä pelastuta. Se usko, joka kestää ja jolla pelastutaan, on tämä: Jumala tarjoaa nyt kaikille uskon sen kautta, että hän Kristuksen kuolleista herätti. Hän tarjoaa sen, koska Kristus on kuoleman voittanut.
Me kuulimme, että Jumala on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa miehen kautta, jonka hän on siihen säätänyt ja jonka hän herätti kuolleista. Kuulkaa! Koko maanpiirin tuomiot on naulittu ristille. Kun Herra ei voinut tuomita meitä, niin hän otti itse kantaakseen koko maanpiirin tuomiot.
Jos meidän omatuntomme syyttää, että me olemme hyljättyjä syntiemme tähden, niin kuulkaa nyt tätä pääsiäispäivän sanaa: Jumala tarjoaa teille uskoa sentähden, että Jumala on kuolleista herättänyt maanpiirin tuomarin, jonka päälle Herra heitti kaikki meidän syntimme Golgatan ristillä. Tästä aukenee taivas, niinkuin me veisaamme virressä:
"Sä sait, oi Jeesus, voiton,
lunastit laumasi.
Toit uuden päivän koiton,
sä voitonsankari.
Jo haudan salpa aukes,
ja kuolon valta raukes,
sä nousit haudasta."Uskotko sinä Raamatun sanaa? Älä usko omia tunteitasi, älä omaa petollista sydäntäsi, älä sitä, mitä joku kristitty sinulle sanoo, vaan usko Raamatun sanaa! Se ei petä.
Minkätähden olen puhunut näistä toivon sanoista: hän meni, hän näki, hän uskoi?
Me tarvitsemme toivon kansaa. Me tarvitsemme Kristuksen valtaamia miehiä. Profeettain kirjoista näkyy, että valtiomiehet olivat syyllisiä kansansa häpeään. Mutta erikoisesti papit ja profeetat olivat syyllisiä, kun he eivät puhuneet kansalle totuutta.
Tarvitsemme nuoria miehiä, joilla on Jumalan Henki, joilla on usko asettua veräjälle ja kaatuvan aidan viereen, ettei se kaadu, usko ja voima nostaa langennutta. Me tarvitsemme Jumalan valtaamia miehiä. Se on meille mahdollista, kun emme pysähdy vain ristin luokse, vaan ymmärrämme, että hauta on tyhjä, pääsiäinen on todellisuus ja Kristus on totisesti voittanut. Mekin tervehdimme toisiamme: "Jeesus elää. Hän elää minussa. Hän on totisesti ylösnoussut." Amen.
KRISTUKSEN VELJESPIIRI
"Se autuas, ken Jeesukseen,
jos kuinka käypi, luottaa.
En ystävähän sellaiseen
mä koskaan turvaa suotta.
Hän ystävä on parahin,
hän auttaa voi ja tahtookin
suruissa, iloissakin.
Hän on niin hyvä, laupias,
niin altis auttamahan,
tarvitsevalle armias
lahjoistaan jakamahan.
Hän, hallitsija taivahan,
käy veljeks kaikkein halvimman,
kuin ois se vertaisensa."Kiitos, Herra Jeesus, sinä kunnian Kuningas, että sinä alensit itsesi ja tulit tänne meidän veljeksemme, että mekin sinun alennuksesi kautta tulisimme perille kerran taivaan Isän kirkkauden kotiin. Amen.
"Mutta katso, Jeesus tuli heitä vastaan ja sanoi: 'Terve teille!'
Ja he menivät hänen tykönsä, syleilivät hänen jalkojaan ja
kumartaen rukoilivat häntä. Silloin Jeesus sanoi heille: 'Älkää
peljätkö; menkää ja viekää sana minun veljilleni, että he
menisivät Galileaan: siellä he saavat minut nähdä.' Mutta heidän
mennessään, katso, muutamat vartijaväestä tulivat kaupunkiin ja
ilmoittivat ylipapeille kaikki, mitä oli tapahtunut. Ja nämä
kokoontuivat vanhinten kanssa ja pitivät neuvoa ja antoivat
sotamiehille runsaat rahat ja sanoivat: 'Sanokaa, että hänen
opetuslapsensa tulivat yöllä ja veivät hänet varkain meidän
nukkuessamme. Ja jos tämä tulee maaherran korviin, niin me
lepytämme hänet ja toimitamme niin, että saatte olla huoletta.'
Niin he ottivat rahat ja tekivät, niinkuin heitä oli neuvottu. Ja
tätä puhetta on levitetty juutalaisten kesken, ja sitä kerrotaan
vielä tänäkin päivänä" Matt. 28: 9-15.Se, joka on elänyt pula-ajan vaikeuksissa ja joutunut ehkäpä elämään tarpeellisen ruoan ja ravinnon puutteessakin, osaa olla iloinen ja kiitollinen, kun hän pääsee runsaasti katetun ruokapöydän ääreen ja saa siitä syödä. Mutta se taas, joka aina voi elää herkullisesti ja syödä tarpeeksensa, ei osaakaan olla kiitollinen tästä runsaudesta ja yltäkylläisyydestä. Puute syventää ja avartaa sydäntä enemmän kuin yltäkylläisyys.
Tai ajatelkaamme sairasta tai unetonta ihmistä. Kun hän saa edes yhden yön nukkua hyvin ja saa virvoittavan unen, kuinka hän onkaan kiitollinen tästä yhdestä ainoasta hyvin nukutusta yöstä. Päinvastoin se, joka aina nukkuu joka yönsä hyvin, ei osaa olla ollenkaan kiitollinen tästä hyvästä unesta ja sen suomasta virvoituksesta. Tässäkin puute tekee kiitolliseksi ja syventää sielua.
Samalla tavalla on sen murheen laita, josta Raamattu sanoo, että se on murhetta Jumalan mielen mukaan, ja sen lohdutuksen laita, jonka Jumala tähän murheeseen antaa.
Ihminen, joka ei koskaan ole ollut murheessa Jumalan mielen mukaan, ei koskaan ollut hengessä köyhä eikä joutunut sitä valittamaan, ei koskaan kristittynä ole kadottanut elävää Kristusta sydämestään – nämä merkit ovat muuten kaidan tien vaeltajan vakituisia merkkejä – ei voi ottaa vastaan sanaa Jeesuksen ilmestymisestä eikä tätä tekstin lohdutuksen lyhyttä sanaa: "Älkää peljätkö!" Suruttomalla ja itsekylläisellä kristityllä, penseällä uskovaisella ei ole edellytyksiä omistaa pääsiäislohdutusta.
Mutta toisin oli niiden vaimojen laita, joista tässä tekstissä kerrotaan. Heidän joukossaan oli muiden muassa Maria Magdaleena. Me tiedämme, että Jeesus oli ajanut hänestä ulos seitsemän riivaajahenkeä. Hän oli ollut siis niin syvällä pahuuden vallassa, että juutalaisten käsityksen mukaan hän oli auttamattomasti kadotuksen oma. Mutta hänenkin kahleensa ja siteensä Jeesus oli katkaissut.
Mutta nyt tämä Jeesus oli otettu pois Maria Magdaleenalta, tämä Herra, joka oli opettanut heidät turvaamaan Jumalaan niinkuin lapsi hyvään isään. Tämä heidän auttajansa oli vangittu, pilkattu, häväisty, ristiinnaulittu ja surmattu häpeällisesti. Ja kun näillä naisilla, jotka eivät Raamatun kirjoituksia vielä ymmärtäneet, ei ollut pääsiäisuskoa, niin heidän sydämissänsä oli pelko, rauhattomuus ja murhe. Tällaisia nämä pääsiäisvaimot olivat.
Saattaahan olla, että vielä tänä päivänä on pääsiäispäivän retkillä yksi ja toinen samanlainen vaeltaja, jolla on tällaista murhetta, arkuutta ja pelkoa, mutta joka sittenkin ikävöi ristiinnaulittua Kristusta, joka on häneltä pois otettu.
Heillä on edellytykset ottaa vastaan Jumalan sanasta kuulemamme Herran lohdutus: "Älkää peljätkö!" Heillä on edellytys murheessaan omistaa se armo, että voivat kumartua Herran jalkain juureen niinkuin nämä naiset, joita vastaan hän tuli, ja saada uusi voima ja uusi tehtävä tältä Herralta, niinkuin nämä naiset saivat.
Toisessa paikassa Raamatussa kerrotaan, että he kohtasivat Herran palvelijoita, enkeleitä, jotka heitä lohduttivat. Kyllä heidän liikkeeseensä tuli enemmän tempoa ja vauhtia. He oikein juoksivat. Mutta sydän oli vielä arka ja murheellinen.
Mutta tämä teksti alkaa näillä sanoilla: "Mutta katso, Jeesus tuli heitä vastaan." He kohtasivat nyt itse ylösnousseen Herran. He saivat henkilökohtaisen yhteyden tämän Herran kanssa. Ja silloin tapahtui se, että he kumarsivat häntä.
Kumartaminen on paljon enemmän kuin rukoileminen. Me pyydämme rukoilemisessa jotakin itsellemme tai lähimmäisillemme. Mutta se, joka kumartaa Herraa, ei osaa pyytää mitään. Hän ihailee Herraa, tuntee suurta hartautta Herran edessä ja odottaa vain, mitä Herra tekee suuruudessansa ja vallan täyteydessänsä.
Ja niin Herra näille häntä kumartaville naisille – ei voi kumartaa ketään muuta kuin elävää Jumalaa, ja ylösnoussut ottaa vastaan tämän tunnustuksen – antoi tehtävän. Lohdutettuaan heitä sanoilla "Älkää peljätkö" hän antoi heille tehtävän: "Menkää ja viekää sana minun veljilleni, että he menisivät Galileaan: siellä he saavat minut nähdä."
Tämän tekstin alkuosan yllä on miellyttävä pääsiäisen rauha. Kun lukee tämän tekstin Matteuksesta tai muista evankeliumeista, huomaa, mitenkä hiljaisuudessa nämä murheelliset mutta nyt Herransa kohdanneet ja lohdutuksen saaneet vaimot liikkuivat.
He eivät sano, että kyllä me nyt menemme. He eivät sano, että voi, kun me olemme tulleet iloisiksi ja onnellisiksi ja autuaiksi, vaan heillä on tätä, josta Pietari puhuu: "Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa!" Heillä on tämä tunto sielussansa: "Herraa on toteltava, Herran tahto on täytettävä, maksoi mitä maksoi."
Tunnetko sinä sisällisesti tällaista velvoitusta ylösnousseen Vapahtajan käskyn ja tehtävän edessä? Sitä ei meluten täytetä. Se täytetään uskon kuuliaisuudessa.
Mikä tämä tehtävä on? Jeesuksen opetuslasten, hänen veljiensä, oli saatava tavata hänet nyt kuoleman voittaneena, synnit sovittaneena ja kaiken pahan vallan kukistaneena, ylösnousseena Herrana. Se oli heidänkin saatava henkilökohtaisesti kokea, mutta Galileassa, siellä vanhojen muistojen maassa.
Minä tahtoisin kajota vain yhteen sanaan tässä Herran lauseessa näille häntä kumartaville naisille: "Viekää sana minun veljilleni", minun veljilleni.
Vasta ylösnousemuksensa jälkeen Herra Jeesus saattoi käyttää juuri tätä sanaa opetuslapsistansa. Pianhan oli kutsunut heidät kolme vuotta aikaisemmin parannuksentekijän, Johannes Kastajan seurasta opetuslapsiksensa. Hän oli Mestari, he olivat oppilaita. Pianhan sanoi heille: "Te puhuttelette minua opettajaksi ja Herraksi ja oikein te sanotte, sillä se minä olen." Näin kuuluu siellä tien alkupäässä ja pitkin matkaa.
Mutta sitten, kun opetuslapsikasvatus oli päättymässä, ja Herra oli heidän kanssansa viimeistä iltaa ennen kärsimistänsä ja hän piti jäähyväispuheen, niin hän sanoi heille nämä sanat: "En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä." Hän kutsui heitä ystäviksensä.
He olivat Herran ystäviä, niinkuin aikanansa Aabrahamista oli sanottu, että hän oli Jumalan ystävä. Pitemmälle Vanha Testamentti ei saattanut mennä, kun oli kysymys syntisen suhteesta Jumalaan. Syntisestä tuli uskon kautta Jumalan ystävä.
Mutta ylösnousemisen jälkeen Jeesus meni pitemmälle. Hän sanoi opetuslapsille: Te olette kaikki veljiä keskenänne. Samassa paikassa oli kuitenkin lisäys: "Minä olen teidän opettajanne." Mutta nyt hän sanoo: "Minun veljilleni."
Tämä oli erikoinen sana. Se on pääsiäis-sana, lohdutuksen sana kaikille alakuloisille, murheellisille ja ahdistetuille kanssavaeltajille täällä synnin erämaassa. Jeesus on sanonut aroista opetuslapsistansa, arasta Pietarista, joka hänet kielsi raukkamaisesti: "Minun veljeni."
Mitä oli tapahtunut? Me emme Golgatan suurta tapahtumaa pysty tiedollamme emmekä järjellämme läpi tunkemaan. Mutta enemmän kuin ulkonainen, mitä siinä tapahtui, oli se sisällinen uhri, jonka Jeesus suoritti, kun hän uhritiellänsä kesti tahdollansa päättävästi loppuun asti meidän syntisten hyväksi. Niin hän on suorittanut, niinkuin Raamattu sanoo, "iankaikkisen lunastuksen".
Ja sen, että tämä todella tapahtui, Jumala todisti ja hyväksyi, kun hän pääsiäisenä herätti hänet haudasta meidän vanhurskauttamiseksemme, sanoo apostoli. Nyt on vanhurskaus valmistettu syntisille. Nyt on esteet raivattu pois, että mekin voimme tulla perille, päämäärään.
Kun apostoli Paavali uskossa katselee päämäärää, kun hän puhuu Jumalan aivoituksesta, Jumalan iankaikkisesta armopäätöksestä ja pelastussuunnitelmasta toteutuneena tosiasiana roomalaiskirjeen kahdeksannessa luvussa, hän näkee: Jeesus on esikoisena monien veljien ja sisarien keskellä. Siellä ei ole vain Pietari, vaan siellä ovat kaikki kristinuskovaiset kaikista sukukunnista ja kansoista ja kansanheimoista.
Ja kun Jeesus istuu tuomarin istuimella tuomitsemassa, niin hän puhuu vielä pienimmistäkin veljistänsä, sairaista, nälkäisistä, janoisista, alastomista ja vangeista. Se, joka heitä on palvellut, on häntä palvellut. Hänen veljiänsä ovat siellä perillä ne, jotka ovat niinkuin nämä ensimmäiset opetuslapset kulkeneet tämän kehityskulun kautta, että hän on saanut heistä parannuksen tiellä ensin opetuslapsia, sitten ystäviä ja sitten veljiä.
Mitä tämä sanoo meille?
Se sanoo meille – sen verran minä ainakin ymmärrän – että Jeesus, ainosyntyinen Poika, joka ei koskaan langennut, on jättänyt Isän kodin kirkkaudessa ja tullut tänne alas meidän langenneiden Jumalan lasten luokse, jotka olimme eksyneet kauas Jumalasta. Hän kutsuu meidät veljikseen viedäkseen meidät takaisin sinne kirkkauden kotiin.
Joko hän on sinut löytänyt? Voitko sinä omantuntosi edessä sanoa: "Niin kurja kuin olenkin, olen veren kautta Kristuksen veli, Jumalan Pojan veli ja hänen kanssaperillisensä."
Herra Jeesus ei ole vain uhri, että syntiset olisivat hänen veljiänsä. Tämä sana ei tyhjennä hänen pelastustyötänsä. Se on siinä, että hän on todella tehnyt meidät syntiset sovintokuolemallaan ja lunastustyöllään Jumalan sovitetuiksi lapsiksi ja taivaan perillisiksi. Se, mitä me veisaamme virressä ei ole vain kaunista runoa:
"Sä sait, oi Jeesus, voiton,
lunastit laumasi.
Toit uuden päivän koiton,
sä voitonsankari."Tämä ei ole vain runoa eikä virttä. Tämä on todellisuuksien todellisuutta. Tämän perustuksella toteutuu parastaikaa kirkon ja seurakunnan historiassa kolmas uskonkappale Pyhästä Hengestä, pyhityksestä ja seurakunnasta.
Tämä veljespiiri, jonka Jeesus näkee ylösnousemuksensa päivänä hengessänsä jo olevan olemassa tämän syntisen maanpiirin päällä omiensa keskuudessa, on yksi, pyhä ja yhteinen. Meidän kristinoppimme sanoo siitä, että tämä pyhien uskovaisten yhteys, tämä veljespiiri on yksi, koska sillä on vain yksi Herra. Se on pyhä, kun Pyhä Henki sitä jatkuvasti pyhittää ja vie veren osallisuuteen. Se on yhteinen sentähden, että Jumala tahtoo koota siihen kaikki kansat.
Luther sanoo selittäessään Pyhän Hengen työtä, että Pyhä Henki evankeliumin kautta kokoaa koko kristikuntaa täällä maan päällä, ja lisää, että tässä veljespiirissä, tässä kristikunnassa Jumala minulle ja kaikille kristinuskovaisille joka päivä antaa kaikki synnit armosta anteeksi.
Oletko tässä veljespiirissä?
Elätkö tästä jokapäiväisestä syntien anteeksiantamuksen armosta?
Sitä varten Jeesus tuli. "Älkää peljätkö", hän sanoo. Tämä piiri nousi ensi kerran hänen henkensä silmien eteen hänen maallisen vaelluksensa aikana, kun Pietari teki tämän jalon tunnustuksen: "Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika." Silloin Jeesus jatkoi ja sanoi: "Tälle tunnustukselle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita."
Maailmassa on paljon yhteisöjä ja järjestöjä. Katolinen kirkko on koko tämän maailman kaikkein paras järjestö, mitä me tunnemme. Mutta tämä Kristuksen seurakunta, jolla on yksi johtaja ja yksi Herra, jonka veri puhdistaa synnistä joka päivä, on sellainen joukko ja sellainen yhteys, ettei sitä mikään mahti maailmassa voi hävittää.
Me tarvitsemme tätä näkemystä tähän veljespiiriin, tähän pyhäin yhteyteen. Meille tulee niin monia ikäviä viestejä, jotka tahtovat masentaa. Monilla kristityillä on raskas kärsimyksen tie edessä. Me emme voi heitä auttaa ulkonaisesti. Mutta niin monta kuin meidän keskuudessamme on Kristuksen veljiä ja sisaria, niin meillä on ollut hätää näistä veljistä ja sisarista.
Meillä on se usko Herran seurakunnasta, että kun yksi jäsen kärsii, niin koko seurakunta kärsii, kun yksi jäsen on kunniassa, niin kaikki iloitsevat. Kristuksen seurakunta on yksi suuri elimistö, ja meillä saa olla se usko, että kun toiset kulkevat raskaiden vaivojen alla ja me täällä saarnaamme ja rukoilemme, niin niillä on siellä virvoitusta hengessään. Ne kuulevat ylösnousseen Kristuksen sanan "Älkää peljätkö!" Herra on heille niinkuin meillekin ylösnoussut.
Me olemme kuulleet ikäviä viestejä Kiinasta, jossa on lähetyssaarnaajia. He ovat olleet kuukausia vaatteet päällä, aina pakoretkillä. Lähetyskansa on kuitenkin muistanut heitä rukouksissaan. Meitä on vain yksi joukko, Kristuksen veljespiiri. Ja missä ikinä me kohtaamme ihmisen, joka on toista rotua, toista kansakuntaa kuin me ja joka on Kristuksen veren kautta saanut syntinsä anteeksi ja omantunnon puhdistuksen ja Pyhän Hengen, niin me tunnemme: "Siinä on veli, veli Kristuksessa", olkoon, että hän on venäläinen, olkoon, että hän on juutalainen. Se, joka tätä ei ymmärrä, ei ymmärrä vielä evankeliumia, ei Kristuksen ylösnousemuksen voimaa eikä Kristuksen veljespiirin ainutlaatuista arvoa tämän synnin kautta turmellun ihmissukukunnan keskellä.
Kun Pietari sai anteeksi, niin hän sanoi, että "Jumala on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta".
Siihen ei voi itse mennä. Me voimme panna nimemme kirjaan ja liittyä yhdistykseen. Se pannaan kirkonkirjoihin, mutta Kristuksen seurakuntaan synnytään uudestaan kasteesta ja Pyhästä Hengestä, ja siinä ollaan.
Ja vaikka on siitä erottu pois ja uudestansa saadaan Galilea-kokemus, niin tällainen varmuus tulee sieluun: "Minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme."
Tunnetko tätä mieltä? Tätä opitaan vain Galilean tiellä, kun kohdataan henkilökohtaisesti ylösnoussut ja kuoleman voittanut Vapahtajamme, Herra Jeesus Kristus, voiton sankari. Paavali kohtasi hänet, ei Galileassa vaan Damaskon porttien ulkopuolella, mutta hän sanoi: "Minä en voinut olla tottelematta taivaallista näkyä." Hänkin puhdisti sielunsa uskon kuuliaisuudessa.
Tunnetko Galilean murretta ja puhutko sinä jo sitä? Jos sitä puhut, niin totisesti joudut pilkatuksi tämän itsekkään ja omine voimineen toimeen tulevan sukupolven keskellä. Sinua ei ymmärretä. Luullaan, että olet vähän järjiltäsi.
Mutta kun sinä osaat Galilean kieltä puhua ja sinä elät Galilean Kristuksen seurassa hänen Henkensä kuljettamana, niin silloin sinä et pelkää sitä, mistä puhutaan tekstimme loppuosassa.
Kristus on periaatteessa voittanut, mutta pahalla on vielä valta täällä maan päällä. Hän toimii täällä maan päällä valheen ja lahjusten kautta. Myöskin näissä asioissa toiset valehtelevat ja pettävät niinkuin sotamiehet valehtelivat, että Kristuksen ruumis varastettiin, kun saivat rahaa. Mitä tämä merkitsee? Se sanoo meille vain, kuinka tyhjiä ihmiset ovat. Ne sortuvat omaan valheeseensa.
Tämä aika, missä me elämme, on henkien taistelun aikaa. Eräs viisas mies on lausunut: "Myrskyvaroitusmerkki on annettu kirkolle." Helsingissä tiedetään, että kun palokunnantalon tornissa on tämä merkki, niin merenkulkijoiden on oltava varovaisia.
Meidän kristittyjen on oltava varovaisia. Henkien taistelu on alkanut. On kysymys siitä, olemmeko me Herran veljespiirissä, hänen pyhien veljiensä ja uskovaisten joukossa toden teolla. Muuten me emme kestä. Muuten emme jaksa. Nyt tällä hetkellä ei ole vielä niin raskasta kuin on monin paikoin muualla maailmassa. Mutta raskas aika voi tulla koska tahansa meillekin. Me emme kestä, ellei Jeesus Kristus voi sanoa meistä: "Minun veljeni ja minun sisareni." Saako hän sen sanoa meistä? Sentähden rukoilkaa nöyrästi, vaikka täytyisi tehdä kyynelkylvöä, uskossa, että me saamme kerran ilolla niittää. Amen.
KRISTUKSEN AINUTLAATUISUUS
"Jeesus, sana elämän,
tule meidän keskellemme!
Soisit tules syttyvän,
sytytä siis sydämemme!
Anna voimaa sanastasi
ja sun läsnäolostasi!
Paina meitä paremmin
alas yksinkertaisuuteen,
tutustumaan syvemmin
sinun ristis salaisuuteen!
Valos anna tutaksemme,
mit' on pahaa itsessämme!"Tule, elämän Herra, ja siunaa meitä jokaista sinun siunauksellasi, että ymmärtäisimme ja uskoisimme, että sinä meitä rakastat iankaikkisella Vapahtaja-rakkaudellasi. Amen.
"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi
ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi,
vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä" Joh. 3: 16.Eräs ulkolainen saarnaaja on tästä lyhyestä raamatunpaikasta, jota Luther nimittää evankeliumien evankeliumiksi, saarnannut seitsemänä iltana peräkkäin. Kuulijat sanoivat lopulta: "Minkätähden hän tätä samaa tekstiä aina lukee?" Mutta he saivat ihmeekseen havaita, että samasta tekstistä aukeni aina uusia ja uusia näköaloja Jumalan ihmeelliseen pelastusrakkauteen syntisiä kohtaan.
Minä pyytäisin kosketella vain yhtä kohtaa tässä tutussa mutta sisällysrikkaassa Jeesuksen sanassa, sanaa "ainokainen". "Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa."
Tähän minulla on erikoisesti syytä ja aihetta. Johanneksen ensimmäisen kirjeen toisessa luvussa on sana siitä, että viimeisinä aikoina tulee monta antikristusta. Herra sanoo, että niitä on nyt jo olemassa, mutta niitä tulee monta. Meidän, jotka elämme tänä viimeisten päivien aikana, tulee ratkaista sisäinen uskonasenteemme antikristuksen edessä, joita ilmestyy tämän tästä milloin siellä milloin täällä.
Suomessakin on tehty tunnetuksi suuren aamulehden palstoilla ja julkisissa puheissa erään amerikkalaisen neekerirotuisen miehen teot ja vaikutus. Ihmiset kyselevät, mikä mies se on, onko se Kristus vai onko se antikristus? Joku hätääntynyt nainen soitti puhelimessa kotiini:
"Minkätähden papit eivät saarnaa mitään siitä uudesta Kristuksesta?"
Minä kysyin: "Mistä Kristuksesta?"
"No, siitä, josta sanomalehdet kirjoittavat."
"Olenhan minäkin niitä lukenut, mutta en ole havainnut, että olisi missään Kristusta maan päälle ilmestynyt."
Hän sanoi, että lehdissä on kerrottu siitä Amerikan miehestä. Vastasin hänelle, että ettekö ole tutustunut toiseen uskonkappaleeseen katkismuksessa ja kristinopissa.
"Mihinkä sitten?"
"No, luetaanpa nyt tässä yhdessä nämä asiat puhelimessa."
Ja minä aloin lukea tätä tuttua paikkaa: "Minä uskon Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan." Ja minä viittasin tuohon sanaan: "Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa."
"Jos nyt se Amerikan mies sanoo, että kaksituhatta vuotta sitten minä olin Poikana maan päällä ja nyt minä olen Isänä, niin tästä tunnustuksen sanasta ja tästä Raamatun sanasta te voitte varmasti päättää, että se mies on suuri petkuttaja."
"Onko niin", hän sanoi.
"Varmasti on."
"Mutta kun se tekee sitten ihmeitä ja merkkejä."
"No, Raamatussa sanotaan, että kun antikristus tulee, niin se juuri tekee ihmeitä ja merkkejä eksyttääksensä ihmisiä valheella. Paavali puhuu siitä toisen tessalonikalaiskirjeen toisessa luvussa hyvin laajasti."
Tämä nainen, joka näin soitteli ja sitten tuntui rauhoittuneen keskustelun aikana, ei ole tässä asiassa ainoa. Minä kuulin Malmin hautausmaalle menevässä junassa, kuinka ihmiset puhuivat Amerikan Kristuksesta: "Se on ihmeellinen mies, kun se kuolleita herättää." Toinen sanoi, että on siellä Englannissakin Jeesus, mutta siitä ei kuulu mitään niinkuin Amerikan Jeesuksesta.
Nähtävästi teidänkin keskellänne on ihmisiä, jotka ovat näiden asioiden kanssa tekemisissä. Tämä on viimeisten päivien aikaa. Raamatun mukaan tänä aikana nousee paljon antikristuksia, paljon viettelijöitä, jotka sanovat jotakin ihmeellistä olevansa. Jos meillä ei ole lujaa luottamusta tunnustukseen ja lujaa luottamusta Raamatun sanaan, niin meitä viedään ympäri kaikenlaisissa opintuulissa.
Sentähden on tarpeellista, että meillä on sana, mikä on tutussa laulussa: "Mä polvistun, oi Jeesus, ristis juureen, ja silmät kyyneleiset sinuun luon." On tarpeellista, että meillä on käsitys siitä, että Jumalan Kristus, jonka taivaan ja maan suuri Luoja, ihmiskunnan ainoa pelastaja on meille pelastajaksi lähettänyt, on tänne maailmaan lähetetty ristiinnaulittu Kristus. Oikean Kristuksen käsissä ja jaloissa on Golgatan ristillä lyötyjen naulojen jäljet. Niitä ei ole antikristuksella.
Kun Ranskan vallankumouksen aikana eräs järkeisoppinut ihminen, joka vastusti Kristusta, ihmetteli, miksi heidän oppinsa eivät oikein valloita kansaa, niin eräs uskova mies sanoi: "Antakaa tekin ristiinnaulita itsenne oppinne tähden, niin kuin Jeesus Kristus teki, niin kyllä se sitten leviää!"
Jeesus Kristus on verellänsä vahvistanut evankeliuminsa sanat. Hän on verensä kautta mennyt ei vain pyhään temppeliin, niinkuin ylimmäinen pappi meni mukanansa vierasta uhriverta, vaan itse taivaaseen ja Jumalan istuimen eteen ja on avannut meille syntisille taivaan tien.
Meidän tulee, kun me uskontunnustuksen osaamme ja meillä on tämä Uuden Testamentin ydinsana taas edessämme "Niin Jumala on maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa", näiden sanojen ja kokemusten nojalla päästä tietoisesti selvyyteen Herran Jeesuksen ainutlaatuisuudesta, sentraalisesta persoonallisuudesta keskellä ihmiskuntaa.
Kansojen apostoli kirjoittaa Raamatussa: "Yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Jeesus Kristus." Jumala ei ole ketään muuta asettanut, ei ketään muuta määrännyt eikä antanut kuin hänet yksistänsä. Sentähden me veisaamme, kun meillä on juhlapyhä ja meillä on kirkon virsitaululla tyhjä paikka kolminaisuusvirren paikalla, Hilariuksen kiitosvirrestä:
"Sinä yksin olet pyhä,
sinä yksin olet Herra,
sinä yksin olet Korkein,
Jeesus Kristus."Se on ollut seurakunnan tunnustus jo tuhatkuusisataa vuotta. Olkaamme selvillä tästä Kristuksen ainutlaatuisuudesta!
Vääriä Kristuksia tulee tässä maailmassa. Ne saavat suuria aikaan. Ne voivat tehdä ihmeitä demoonisilla, saatanallisilla voimilla. Niiden takana on, nähtävästi Amerikankin Kristuksen takana, rahamahti, koska hänellä on niin paljon rahaa, että elättää kaksituhatta köyhää. Ei niitä paperinpaloilla elätetä vaan rahalla.
Maailman kulta on tällä hetkellä Amerikassa Amerikan juutalaisten takana. Kyllä siellä rahaa on. Ja jos joku toimii Kristusta vastaan, niin tämän maailman lapsilla on varaa rahoittaa tällaisia toimia. Mutta älkäämme puhuko nyt siitä, vaan Kristuksen Jeesuksen, Jumalan Pojan ainutlaatuisuudesta.
Minkätähden sitten, vaikka me tämän tiedämme tunnustuksesta ja luemme Raamatusta, se kuitenkaan ei ole ihan varma? Tästä minä nyt tahtoisin jotakin sanoa ydinasiana teille. Se liittyy siihen, mistä lauletaan: "Mä polvistun, oi Jeesus, ristis juureen, ja silmät kyyneleiset sinuun luon."
Kukaan muu ei siihen polvistu kuin se, jolla on itkun syytä, jolla on hätä omassatunnossa, jolla on syyllisyyden tunto. Me voimme kyllä tietää paljon Kristuksesta ja sanoa, että hän on ainoa Herra ja apu minullekin, eikä hän ole sittenkään vielä ainutlaatuinen Jumalan Poika ja Vapahtaja, ellei synnin hätä ja syyllisyyden tunto omassatunnossa ole vielä minua vetänyt ja pakottanut hänen luoksensa. Tästä meillä on tuttuja esimerkkejä Uudessa Testamentissa ja kirkkohistoriassa kuinka paljon tahansa.
Uudessa Testamentissa kerrotaan, että suuret kansanjoukot seurasivat Jeesusta alussa. Hän oli oikea kansanmies. Mutta sitten tuli taitekohta Galileassa sen puheen jälkeen, jonka hän piti Kapernaumin synagoogassa: "Ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne." He sanoivat: "Tämä on kova puhe, kuka voi sitä kuulla." Kansanjoukot olivat tulleet hänen tykönsä suurella riemulla ja tahtoneet tehdä hänet kuninkaaksi, mutta hän torjui sen.
Mutta kun suuret joukot menivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa, vaan loukkaantuivat häneen, niin hän kysyi niiltä kahdeltatoista: "Tahdotteko tekin mennä pois?"
Pietari vastasi kaikkien puolesta ja sanoi näin: "Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat; ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä."
Se ei ollut vain uskoa, se oli oikein jo ymmärryksen asia: Tässä on Jumalan Poika, tässä on Kristus, josta profeetat ennustivat. Mistä hän sai tämän varmuuden? Herra sanoi hänelle: "Ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa." Mutta mitä oli tapahtunut Pietarin sielussa?
Hän oli herännyt mies. Omatunto nuhteli synnistä. Hän meni Johannes Kastajan luo ja kastatti itsensä parannuksen kasteella ja tunnusti syntinsä, mutta ei saanut rauhaa. Sitten hän kohtasi Jeesuksen Galilean meren rannalla eräänä aamuna, kun hän valvotun yön jälkeen ja turhaa työtä tehtyään sai suuren kalansaaliin. Silloin hän sanoi: "Mene pois minun tyköäni, Herra, sillä minä olen syntinen ihminen!" Sinä päivänä Pietari näki, mikä ääretön, mittaamaton välimatka oli hänen ja Jeesuksen välillä. "Mene pois minun tyköäni, Herra, sillä minä olen syntinen ihminen."
Se oli taitamatonta puhetta, mutta lähti sydämen syvyydestä. Silloin Herra armahti häntä. Ja sinä päivänä Pietari ratkaisi: verkot jäivät, vanha ammatti jäi, ystävät jäivät, ja hän liittyi kiinteästi Kristuksen seuraan.
Tämän Kristuksen seurassa hän sitten oli kerran nähnyt, kun halvattu mies kannettiin Kristuksen tykö. Kun he eivät päässeet sinne portin kautta, kun oli niin paljon väkeä, niin he laskivat katon kautta halvatun miehen hänen eteensä. Jeesus sanoi: "Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi." Silloin fariseukset loukkaantuivat: "Kuinka tämä näin puhuu? Hän pilkkaa Jumalaa. Kuka voi antaa syntejä anteeksi paitsi Jumala yksin?"
Silloin Jeesus katsoi heihin vakavana ja sisällisesti kuohuksissansa ja sanoi: "Tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi", niin hän kääntyi kaikkien läsnä ollessa siihen mieheen päin, "ota vuoteesi ja mene kotiisi!" Ja se halvattu mies otti vuoteensa ja parani syyttäjien silmien edessä.
Hän todisti sillä ruumiillisen parannuksen ihmeellä, jonka kaikki näkivät, että hän osaa tehdä näkymättömän ihmeen sielussa, antaa anteeksi kaikki synnit ja tuoda rauhattomaan omaantuntoon rauhan. Se mies oli syntinen: "Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi."
Niin monta kuin teitä on, joille synti on tullut synniksi, joiden on täytynyt itkeä nuoruuden syntien tähden, miehuuden syntien tähden ja vanhuuden syntien tähden, ettekä mistään ole saaneet lääkettä ettekä parannusta synteihinne, teille on kirkastunut Jeesuksen ainutlaatuisuus.
Kukaan muu ei voi antaa anteeksi syntejä, ei kukaan, olkoon sitten Amerikasta, Englannista tai Aasiasta. Ne ovat petollisia miehiä kaikki. Ne ovat antikristuksia.
Olkaamme tästä selvillä, kun meillä on vielä evankeliumi, Jumalan sana, yleiskirkollinen tunnustus ja luterilainen tunnustus. Mitä sisältävät nämä viimeksimainitut?
Nämä sanovat, että vain sille, jolla on syyllisyyden tunto niinkuin Pietarilla, tulee tämä varmuus: "Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika. Sinulla on iankaikkisen elämän sanat."
Tehän tunnette Lutherin katkismuksen. Se on tunnustuskirja. Kun hän puhuu Kristuksen lunastustyöstä, niin hän katselee sitä omalta näkökulmaltaan: Minä olen kadotettu ja tuomittu syntinen ja hän, Jumalan Poika, lunasti minut, joka olen kadotettu ja tuomittu, ja vapahti minut kaikista synneistä, kuoleman ja perkeleen vallasta, ei kullalla eikä hopealla, vaan pyhällä kalliilla verellään ja viattomalla kärsimisellään ja kuolemallaan. Mitä varten? "Että minä hänen omansa olisin."
Lutherilla oli tämä varmuus: "Minä olen Kristuksen mies, olen hänen omansa." Kun saatana tuli ja sanoi hänelle, kun hän taisteli: "Martti Luther! Sinä olet syntinen mies. Sinun täytyy mennä helvettiin", niin Luther sanoi: "Seis! Se on totta, että minä olen syntinen, mutta se on eri asia, täytyykö minun mennä helvettiin. Sinne on Jeesus Kristus, minun Herrani, mennyt. Minä olen vapaa. Minä, joka olin kadotettu ja tuomittu, olen Kristuksen oma."
Ensimmäisen uskonkappaleen selityksessä Luther puhuu siitä, kuinka Jumala on antanut meille kaiken lahjana. Sitten hän jatkaa: "Tämän kaiken hän tekee sulasta isällisestä, jumalallisesta hyvyydestänsä ja laupeudestansa ilman mitään minun ansiotani tai mahdollisuuttani." Kun hän katsoo itseensä ja sydämeensä, hän näkee: Minä olen kaikkeen tähän ansioton ja mahdoton.
Kun hän sitten selittää "Isä meidän"-rukousta ja sen viidettä rukousta syntien anteeksisaamisesta, niin taaskin aivan sama asia. Mitä se on? "Me rukoilemme tässä rukouksessa, ettei taivaallinen Isämme katsoisi syntejämme ja niiden tähden hylkäisi rukoustamme, sillä emme ole mahdolliset saamaan, mitä me rukoilemme, emmekä ole sitä ansainneet; vaan että hän armostansa antaisi meille kaiken tämän, sillä me teemme joka päivä syntiä monella tavoin, emmekä ansaitse muuta kuin rangaistusta." Taas sama näkemys ihmisestä: ansioton ja mahdoton Jumalan edessä.
Niin monta kuin teitä on, joilla on sisällinen yhteys Kristukseen ja joille Kristus on ainutlaatuinen, jotka ette usko Amerikan Kristukseen ettekä Englannin Jeesukseen ettekä muihinkaan, te olette ansiottomia ja mahdottomia Jumalan Kristuksen edessä.
Tässä on se hullutus totta, josta Paavali sanoo: "Me saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, on Jumalan voima." Tämä hullutus on käynyt toteen, että tämä pilkattu ristin Herra on teille, jotka olette itsessänne ansiottomia ja mahdottomia, tullut Jumalan voimaksi, jonka päälle Jumala itse heitti teidän syntinne.
Minä sain erään kirjeen. Se on erään sivistyneen naisen kirje, jossa hän tunnustaa, että vuosien jälkeen Jumala on hänelle kirkastanut ansiottoman armon, että hän, joka on ilman rauhaa ja ilman iloa vaeltanut lain töissä kauan aikaa, on päässyt katsomaan Jumalan Karitsaa, jonka päälle Jumala on heittänyt kaikkien synnit. Ja hän kirjoittaa iloissansa: "Tämän Jumala vieläkin tekee meille jokaiselle, että Kristus tulee näin suureksi, siksi, miksi Jumala on hänet tarkoittanut."
Mutta se ei tapahdu järjen eikä tiedon kautta, vaan omantunnon hädän ja omantunnon vaivan kautta, syyllisyyden tunnon kautta. Minulla on siinä itsellä kokemusta. Kun usko katoaa ja Jumala näkee hyväksi vetää synnit esiin, ei mikään tieto eikä ihmisapu auta, mutta se auttaa, kun Pyhä Henki kirkastaa ristiinnaulitun Kristuksen, niinkuin minulle Jesajan viidennenkymmenennen kolmannen luvun ja erään Siionin Virren kautta.
Mainitussa Jesajan luvussa sanotaan: "Kukin meistä poikkesi omalle tiellensä; mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut."
Tämä sama totuus selvisi minulle, kun veisattiin tätä virttä kerran eräissä seuroissa:
"Ah, iloitse nyt maa!
Kun Kristus kaikki täytti,
sovintouhrin päätti,
niin kiitä iloiten
verestä Jeesuksen,
kuin vuoti edestämme
armohon päästäksemme!
Hän rakastajamme
suoritti velkamme,
ja velkakirjan suuren
hän jätti ristin juureen.
Hän kaikk' on täyttänyt –
me synnist' päästetyt."Kun Pyhä Henki tämän kirkastaa sinulle, voi, kuinka silloin on hyvä olla. Kyllä sen oman ansiottomuuden ja huonouden näkee, eihän siitä mihinkään pääse, mutta sen uhallakin, kun Kristus on verensä vuodattanut syntisen tähden, minulla on täysi turva Jumalan edessä. Tätä ei saa aikaan kukaan antikristus. Tämän saa aikaan yksin Jumalan Kristus.
Mutta tähän maailma loukkaantuu sentähden, että maailma hakee kristinuskossa esteettisiä nautintoja, kauneusarvoja, poliittista ja sosiaalista voimaa. Näissähän ei ole pahaa, mutta kristinuskon ydin ei ole näissä. Ne ovat kehäkysymyksiä. Kristinuskon ydinkysymys on ehdottomasti synnin ja armon kysymys.
Helsingissäkin on monta ihmistä, jotka seisovat ikäänkuin portin edessä. Jumala vetää. Tunto on arkana, mutta he eivät mene ahtaan portin läpi. Miksi he eivät anna Jumalan särkeä ylpeätä sydäntänsä ja itserakkauttansa, sillä ahtaasta portista ei mennä läpi muuten kuin että Jumala saa riisua synnistä ja omasta jumalisuudesta. Se on kovaa, kun vanhankin kristityn täytyy armon kerjäläisenä maata Kristuksen edessä saamassa kaikki lahjaksi.
Eikö tämä ole ihana asia, että mekin vanhat saamme uudistetuiksi näin tuoreeksi asiamme Jeesuksen sovintoveren kautta, joka pystyy pyyhkimään pois uskovaisenkin ihmisen lankeemukset ja synnit. Tämä tuo meille lohdutusta.
Kun nyt on viimeinen aika ja antikristuksia nousee, niin ottakaamme vaarin siitä, mitä Jeesus on tästä puhunut, ei mitä Johannes ja Pietari ja apostolit, vaan mitä Jeesus on puhunut.
Hän sanoo, että viimeisenä aikana tulee monta minun nimessäni sanoen: "Minä olen Kristus", ja he eksyttävät monta. Mutta mitä hän sitten lisää? Hän sanoo näin: "Älkää uskoko, älkää menkö! Sillä niinkuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus."
Tänä viimeisenä aikana, kun teidän korviinne kuuluu milloin sanomalehtien palstoilta, milloin esitelmistä, milloin radiosta, milloin läheltä ja kaukaa houkuttelevia seireeniääniä, niin tämä Jumalan Kristus sanoo teille: "Älkää menkö, älkää uskoko!" Pysykää sanassa, pysykää evankeliumissa!
Me veisaamme Runebergin virressä:
"On meillä aarre verraton,
se kalliimpi on kultaa,
ja kivet kalliimmatkin on
sen rinnalla vain multaa."Voi, kunpa niin olisi! Antikristukset eivät häiritsisi rauhaamme, vaan meillä olisi rohkeutta jollekin hätääntyneelle veljelle ja sisarelle todistaa siitä Kristuksesta, josta Pietari sanoi: Sinulla yksin on iankaikkisen elämän sanat. Amen.
"Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä". Jes. 12:3.
LUPAUKSEN AVAIN
"Mutta nyt lausuttiin lupaukset Aabrahamille ja hänen
siemenelleen. Hän ei sano: 'Ja siemenille', ikäänkuin monesta,
vaan ikäänkuin yhdestä: 'Ja sinun siemenellesi', joka on Kristus.
Minä tarkoitan tätä: Jumalan ennen vahvistamaa testamenttia
ei neljänsadan kolmenkymmenen vuoden perästä tullut laki voi
kumota, niin että se tekisi lupauksen mitättömäksi. Sillä jos
perintö tulisi laista, niin se ei enää tulisikaan lupauksesta.
Mutta Aabrahamille Jumala on sen lahjoittanut lupauksen kautta.
Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jälestäpäin
lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle
lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen
kädellä. Välimies taas ei ole yhtä varten; mutta Jumala on yksi.
Onko sitten laki vastoin Jumalan lupauksia? Pois se! Sillä jos
olisi annettu laki, joka voisi eläväksi tehdä, niin vanhurskaus
todella tulisi laista. Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin
alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen
Kristukseen niille, jotka uskovat" Gal. 3: 16-22.Kristinuskon peruskirja on Raamattu. Muhammedin uskonnossa on peruskirjana Koraani. Intian uskonnoilla on neljä Veda-kirjaa peruskirjoina. Kiinassa on Konfutsen tietokirja peruskirjana. Nämä ovat uskontojen peruskirjat.
Muut ovat syntyneet uskonnollisten ihmisten inhimillisen inspiration eli innoituksen avulla, mutta Raamattu on syntynyt jumalallisen innoituksen kautta.
Tässä tekstissä on sanottu nämä sanat, että laki on enkelien kautta annettu välittäjän, Mooseksen käteen. Kaikki muut uskonnot ovat kuin täältä maasta taivaaseen kohotettuja käsiä, mutta kristinusko on taivaasta tänne alas ojennettu Jumalan pelastava käsi. Se on siunauksen käsi.
Paavali toteaa tässä, että Raamatun lain rinnalla oleva lupaus ei ole annettu siemenille ikäänkuin monelle, vaan yhdelle ainoalle, nimittäin Kristukselle. Tässä on kristinuskon sisällyksen, evankeliumin ja lupauksen pahennus ja loukkaus, että se esiintyy tässä maailmassa tällä ainutlaatuisuuden vaatimuksella. Ei ole mitään toista, joka voi pelastaa kuin yksin Kristus, yksin hyvä sanoma hänestä, johonka vanhan liiton lupaus viittaa.
On sanottu, että Raamatussa on noin neljäkymmentätuhatta lupausta. Me luterilaiset papit emme ole niitä laskeneet, mutta amerikkalaiset, jotka ovat käytännöllisiä, ovat laskeneet Raamatun lupaukset ja kirjoissansa tämän luvun maininneet. Mikä merkitys on lupauksella? Paavali viittaa tässä Aabrahamiin ja sitten läpi historian kulkevaan lupausten sarjaan, joka on väkevämpi kuin lain sana.
Jotta tämä jäisi mieleemme, minä kerron vähän kirjasta, joka Raamatun rinnalla, ei kuitenkaan sen ohjeena vaan Raamatun alle alistuvana, on levinnyt laajalle kristikunnassa. Se on Bunyanin tuttu kirja Kristityn vaelluksesta, jonka hän kirjoitti ollessansa kolmetoista vuotta vankilassa. Hän kuvaa siinä Kristityn vaellusta Turmeluksen kaupungista taivaalliseen Jerusalemiin.
Hän kertoo, mitenkä Kristitty, joka oli läpäissyt monet vaikeudet, kulki Toivorikkaan kanssa kuninkaan valtatietä ja he väsyivät. Tien vieressä oli sopiva poiketa lepäämään kauniilla niityllä. He tekivät niin ja nukahtivat.
Mutta se niitty oli Epätoivon jättiläisen oma, ja kun he heräsivät, niin Epätoivon jättiläinen tuli heidän luoksensa vihaisena: "Mitä te täällä teette minun alueellani, mars vankilaan!" Ja hän ajoi heidät Epäilyksen linnaan ja pani heidät siellä synkimpään vankikomeroon.
Bunyan kertoo, että he tulivat keskiviikkona tänne Epäilyksen linnaan. He olivat onnettomia, kun eivät saaneet ruokaa eivätkä juomaa. Tämän Epätoivon jättiläisen puoliso, Epäusko, sanoi silloin miehellensä: "Ne miehet on surmattava." Epätoivon jättiläinen meni sinne vankityrmään ja alkoi hakata niitä miehiä. He kiemurtelivat tuskissaan, mutta mitään lievitystä heille ei annettu, ei virvoitusta ei ruokaa eikä juomaa.
Vielä seuraavana päivänä he elivät. Silloin Epäusko, Epätoivon jättiläisen puoliso sanoi: "Mene ja sano niille miehille, ettei teillä ole yhtään mitään toivoa enää, tappakaa itsenne, surmatkaa itsenne!"
Silloin Kristitty tuli epätoivoiseksi. Hänen sielunsa täyttivät epätoivon ajatukset: "Millä voin tappaa itseni? Hukuttautumalla veteen, myrkyllä vai hirttonuoralla?"
Mutta hänen matkassansa oli Toivorikas, joka sanoi: "Kuule! Sinä olet niin monet vaikeudet läpäissyt, älä joudu epätoivoon!"
Tuli lauantai-ilta. He olivat aivan näännyksissä. Mutta yhtäkkiä Kristitty muisti, mitä Selittäjän talossa oli sanottu. "Minullahan on lupauksen avain, lupauksen avain! Olen kokonaan sen unohtanut!"
Silloin Toivorikas sanoi hänelle: "Kuule! Koeta pian sitä avainta tyrmän oveen!" Ja hän koetti lupauksen avainta ja ovi aukeni. Sitten hän koetti sitä suurempaan oveen ja he pääsivät vankilan pihalle. Mutta siellä oli vielä suuri rautaovi. Hän koetti sitä lupauksen avainta siihenkin oveen. Se ei tahtonut aueta, mutta lopulta sekin aukesi oikein pamahtamalla.
Silloin Epätoivon jättiläinen heräsi ja hyökkäsi miesten kimppuun, mutta he olivat jo hänen vankilansa ulkopuolella. Jättiläinen sai kouristuskohtauksen. Miehet juoksivat ja pääsivät takaisin kuninkaan valtatielle ja olivat turvassa.
Vahingosta viisastuneina he panivat siihen kohtaan, mistä he poikkesivat niille petollisille niityille, varoituksen jälestä tuleville matkamiehille.
Katsokaa! Näin väkevä on lupauksen avain uskovaisen sielussa, vaikka hän on nääntynyt ja painunut ihan epätoivon kurimuksen synkimpään kuiluun saakka! Kun hän vaan osaisi käyttää lupauksen avainta! Eikö sinullakin ole Raamatun monista lupauksista jokin sana, joka pitää sinua yllä epäilyksen suossa.
Jo nuorena pappina ollessani Jumala tarjosi minulle eräänä yönä sanan Jesajan kirjasta: "Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi."
Kun elämässä on tullut raskaita aikoja, niinkuin niitä tulee jokaisen elämässä, niin on täytynyt huomata, että nyt vuoret siirtyvät ja kukkulat horjuvat, mutta Jumala on luvannut, että tästä huolimatta "minun armoni ei siirry sinusta eikä minun rauhanliittoni horju."
Tämä on yksi sellainen lupauksen avain, jolla Herra on auttanut minua monista Epätoivon jättiläisen linnan ahdingoista ulos. Sinullakin voi olla se mukanasi.
Oletko ehkä unohtanut, niinkuin Kristitty Bunyanin kirjassa, käyttää lupauksen avainta. Käytä sitä, niin pääset takaisin kuninkaan valtatielle! Se on ihme, että sellaiset sinetit aukeavat, joiden ei kukaan muu luulisi eikä itsekään luulisi aukeavan. Se on ihme. Eikä tässä auta mikään vähempi kuin ihme. Muiden uskontojen piirissä on kysymyksessä ihmiskeskeisyys ja ihmisvoima. Mutta kristinuskossa ja Raamatun ilmoituksessa on esillä Jumalan kaikkivaltias ihme.
Paavali alkaa tässä puhumalla lupauksesta, joka annettiin Aabrahamille ja joka tarkoitti Kristusta. Sitten hän puhuu laista, että se ei voi tehdä lupausta tyhjäksi. Sillä on vain kasvattava merkitys. Ja sitten hän sanoo ihmeellisen sanan kysyttyään, onko sitten laki vastoin Jumalan lupauksia: "Pois se! Sillä jos olisi annettu laki, joka voisi eläväksi tehdä, niin vanhurskaus todella tulisi laista."
Jos olisi laki, joka voisi eläväksi tehdä, niin me ihmiset tulisimme otollisiksi Jumalalle. Mutta Paavali on sitä mieltä, että sellaista lakia ei ole. Mooseksenkaan laki ei ole sellainen. Hän sanoo Mooseksesta: "Vielä tänäkin päivänä kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä." He eivät näe Jumalan armoa eivätkä rakkautta eivätkä pääse uusiksi ihmisiksi.
Jos Mooseksen laki ei voi uudistaa yhtään syntistä, kuinka vähän syntistä voivatkaan uudistaa kuningasten ja parlamenttien säätämät lait!
Meille papeille on puhuttu Hammurapin laista, joka laadittiin samaan aikaan kuin Aabraham eli. Se ei voinut uudistaa Babylonin kansaa. Se mätäni hekumaan ja synteihin.
Ja vaikka Suomen kansalle laaditaan kuinka paljon lakeja, ne eivät voi uudistaa yhtään ihmistä sisällisesti. Ne voivat pitää kurissa ja kasvattaa ja ne voivat ehkäistä, mutta laki ei voi ketään uudestisynnyttää. Sen voi saada aikaan vain evankeliumi, iloinen sanoma ristiinnaulitusta Jeesuksesta. Sen voi saada aikaan vain armon sana.
Armon sana, ystävät, on paljon väkevämpi kuin veren perintö. Vaikka olisi kuinka syntyään pilattu perinnöllisyyden kautta – ne ovat kipeitä tosiasioita – niin armo on niin väkevä, että se kirvoittaa veren perinnöstä. Se uudistaa sisällisesti. Olen saanut tästä voimakkaan todistuksen, joka on lähtemättömästi painunut mieleeni.
Oslon pyhäkoulukokouksessa nousi puhujapaikalle neljänkymmenenyhdeksän maan edustajien joukosta eräs tumma mies. Hän oli Madagaskarin saarelta. Hän sanoi, että hänen isänsä oli kannibaali, ihmis-syöjä. Kahdeksan vuotta sitten parani kurja mies. "Silloin minä tapasin norjalaisen lähetyssaarnaajan ja kuulin evankeliumia Kristuksesta. Ja nyt minä olen täällä teidän keskellänne todistamassa, että Jeesus Kristus on minun ainoa toivoni. Rukoilkaa Madagaskarin puolesta!"
Jeesuksen evankeliumi puhdistaa ihmissyöjän pojan uudeksi ihmiseksi. Se uudistaa juomarin pojan uudeksi ihmiseksi. Se on niin väkevä. Se tekee ihmeitä.
Jotta tämä jäisi mieleen, niin minä viittaan tähän Paavalin sanaan: Jos laki olisi annettu tekemään eläväksi, niin otollisuus Jumalan edessä tulisi tätä tietä. Mutta se ei voi tulla. Tämän värsyn painoi minun mieleeni jo kauan sitten eräs norjalainen lähetysmies täällä Suomessa käydessään, joka puhui tähän tapaan.
Tämä värsy puhuu meille kuvaannollisesti tällaista kieltä. Olisi tehtävä pöytä. Sitä varten tuodaan lautoja. Sitten haetaan kaupungin paras puuseppä. Hänellä on mukanaan parhaimmat höylät, sahat, kirveet, veitset ja muut työkalut. Nyt pitäisi pöydän syntyä. Tekijä on hyvä ja työvälineet ovat hyvät.
Mutta kun se hyvä puuseppä tarkastaa niitä lautoja, niin ne ovat pilaantuneita, eivät vain sinistyneitä, vaan mätiä. Oksan kohdan voi paikata, mutta mätää lautaa ei voi korjata. Niin pöytä jää syntymättä, vaikka on kaupungin paras puuseppä ja hänellä parhaat työvälineet, sillä aine, josta pöytä olisi tehtävä, on mätää.
Tämä sanoo meille, että me, sinä ja minä, olemme tällaisia mätiä olentoja, mätiä lautoja synnin tähden, niin turmeltuneita, että vaikka Jumala on enkelien kautta hyvän lain antanut, niin meistä ei tule uutta ihmistä lain kautta. Me olemme siinä määrin pilalla. Täytyy tapahtua ihme, jonka yksin Jumala voi suorittaa. Hän tekee tällaisista kuin sinä ja minä olemme ensin terveitä lautoja. Sen voi yksin Herra suorittaa. Hänelle on mahdoton asia mahdollinen.
Kuinka tämä tapahtuu? Tekstimme päättyy näihin Paavalin sanoihin: "Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat." Tämä puhuu Jumalan ihmeellisestä kuljetuksesta.
Kaksikymmenluvun alussa olin kirurgisessa sairaalassa erään kuolevan huoneessa. Hän ihmetteli sitä, minkätähden hänen pitää kirurgisen sairaalan sänkyyn kuolla. Mutta kun jouduin valittamaan hänelle omaa raskasta kohtaloani sinä vuonna, kuinka oli vaikea tyytyä Jumalan tahtoon ja kuinka epäusko asui sydämessä, niin hän sanoi: "Etkö sinä ole Raamattua lukenut, että Jumala on sulkenut kaikki synnin alle, että hän voi kaikkia armahtaa."
Jumala on sulkenut sinut synnin alle. Jumala on painanut sinut epäuskon alle. Jumala on tehnyt sinut niin avuttomaksi, että sinä näet, että olet mätä lauta. Se on Jumala.
Mitä varten? Ei suinkaan hukuttaakseen vaan pelastaakseen sinut ja armahtaakseen sinua. Jumala ei pääse ketään meitä armahtamaan, ellei meillä ole armon nälkää, eikä hän mahdu meidän elämäämme, kun me jotakin osaamme, kun meillä on omaa pyhyyttä, omaa vanhurskautta ja omaa parannusta. Vasta silloin, kun käy, niinkuin Paavali sanoo, että Jumala sulkee kaikki synnin ja epäuskon alle, Herra pääsee armahtamaan.
Armo on Kristuksen salaisuus. Kyllähän me osaamme puhua Kristuksesta ja tiedämme Kristuksesta, mutta se tieto ei meitä pelasta, ellei Kristuksen osallisuus tule sisällisesti uskon kautta sydämiimme, ellei se oikein pääse meissä sisällisesti asumaan.
Sitä varten Jumalan täytyy kuljettaa meitä, tyhjentää meitä ja pitää aivan avuttomina syntisinä. Se ei ole helppo tie. Se on kuoleman tie omassa itsessä, mutta se on meille välttämätön, jotta ihme voisi tapahtua. Me olemme siksi ylpeitä luonnostamme, että me emme myönnä sitä, että olemme mätiä lautoja, joista ei tule mitään.
Jumala on tätä työtänsä harjoittamassa. Jumala painaa maahan ja sulkee oikein synnin alle. Se on pelastustyötä sekin. Se on valmistusta armolle ja uudestisyntymiselle. Meidän on hyvä taas pysähtyä tämän ihmeitä tekevän Jumalan eteen. Me tarvitsemme tätä pysähtymistä. Minkätähden?
Ei ole sanottu, että sanaa meille aina näin julkisesti seurakunnassa neuvotaan, että meidän eteemme pannaan näin Raamatun sana. Ei ole sanottu, että aina käy näin. Me tiedämme, että monin paikoin on kirkot hävitetty ja saarnapaikat kielletty.
Me olemme lukeneet, kuinka parastaikaa kirkkoja hävitetään. Käy ihan niinkuin Jeremia on sanonut, että "Siionin tiet surevat, sillä juhlille tulijoita ei ole", kun temppelit ovat raunioina.
Jos Jumala ei nyt osoita Suomen kansalle oikein erikoista pelastusarmoa, niin meidän kansamme ei säästy tällaiselta tuholta eikä meidän kirkkomme säästy tällaiselta kauheudelta. Voi tulla se aika, jolloin Jumalan sanaa ei julkisesti julisteta.
Sentähden, kun meillä on kirkot ja Jumalan sana ja sanan saarnaajat, niin tuntekaamme etsikkoaikamme. Antakaamme Jumalan sanan painaa meidät sinne, minne se tahtoo – meidät painaa ja nostaa silloin, kun se tahtoo meidät nostaa. Älkäämme olko liian itsepäiset ja ylpeät!
Kun evankeliumi kirkastaa meille Kristuksen kaiken uudistajaksi ja mahdottomuuden mahdolliseksi tekijäksi, niin ottakaamme vastaan, alkakaamme iloita ja kiittää siitä, että meillä on tällainen Kristus, jonka Jumala on lähettänyt taivaasta sinne asti, missä me olemme, meitä pelastamaan.
Sanoin, että Raamattu on kristinuskon peruskirja. Saakoon sen sana olla kynttilänjalassa keskellämme niin, että Pyhä Henki siitä saa kirkastaa meille sekä lain että lupauksen sanan todelliseksi pelastukseksemme! Silloin me ymmärrämme Jeesuksen sanan: "Sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä." Pietari sanoo näin: "Te olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta."
Oletko tuntenut, että sinulle on taivaasta puhuttu keskellä suruja ja vastoinkäymisiä lupauksen sanaa: "Katso, uudeksi minä teen kaikki!" Autuas olet! Olet kuullut Jumalan omaa puhetta. Amen.
"SE SANA SEISOO VAHVANA"
"Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette
hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa
loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa
teidän sydämissänne. Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään
Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä;
sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen
tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen,
minkä saivat Jumalalta" 2. Piet. 1: 19-21.Herra tulee. Sehän on ollut ja on adventtiajan huuto seurakuntaväelle. Sinä aikana saarnataan Kristuksen toisesta tulemisesta kirkkaudessansa ja kunniassansa pyhien enkeliensä kanssa. Raamattu puhuu siitä, että silloin myöskin Karitsan viha tulee ilmi.
Kun Johannes Kastaja näki tykönsä tulevan fariseuksia, hänkin katsoi tulevaisuuteen Herran tulemiseen ja sanoi: "Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa?"
Meidän edessämme on tulevaisen vihan päivä, Jumalan koston ja tuomion päivä. Koska se tulee, sitä Raamatun profetia ei sano. Mutta se profeetallinen sana, että se päivä tulee, on luja. Meidänkin olisi syytä lähteä tätä tulevaista vihaa pakoon ja ottaa vaarin siitä, miten Jumalan sana varoittaa seurakuntaa tuon päivän tulemisen varalta.
Historiassa on kansojen keskuudessa aina kuulunut jylinä ja kumiseva tuomion ääni. Kun saatanallinen viha puhkesi ilmi Ranskan vallankumouksessa Euroopassa, Kristuksen seurakunta hätkähti joksikin aikaa.
Kun tämä sama viha on nyt puhjennut Euroopassa esiin kristittyjen vainona ja kapinamielenä itse Jumalaa ja taivasta vastaan, niin me alamme olla jo niin paatuneita, ettei se enää hätkähdytä meitä.
Kun me luemme, mitä tapahtuu kapinamielessä jumalanpalveluspaikkoja vastaan, niin me luemme sitä vain uutisena, ottamatta asiaa sydämellemme. Kaikkeen voi tottua. Syvyydestä kaikuvaan jylinään ja kumisevaan tuomionkin ääneen voi paatua.
Mutta Jumalan vihan ääni on vielä kamalampaa. Jeesus sanoo: "Älkää peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin." Raamattu puhuu siitä tulesta, joka ei koskaan sammu. Tämä on profeetan hengen eräs suuria tulevaisuuden näkemyksiä, ja se on luja, vahva ja järkkymätön.
Millainen se mies oli, joka sanoo: "Sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana." Millainen hänen tilansa oli? Tämä sana on Pietarin toisesta kirjeestä. Pietari tunsi, että hän oli matkamies tämän maan päällä. Hän sanoo vähän aikaisemmin samassa luvussa: "Minä tiedän, että tämän majani poispaneminen tapahtuu äkisti, niinkuin myös meidän Herramme Jeesus Kristus minulle ilmoitti."
Kun Pietari katseli käsiänsä, hän tiesi, että ne ennen pitkää lahoavat haudassa. Kun hän katseli jalkojansa, joilla hän oli vuosikymmeniä kulkenut Herran teitä, hän tiesi, että ne ovat pian haudassa ja madot syövät niitä.
Hän katseli kuolemaa pelkäämättä silmästä silmään. Hänellä oli riemu sydämessä. Hän tiesi, että siellä toisella puolella on pantu tallelle katoamaton, saastuttamaton ja turmeltumaton perintö ei vain häntä vaan kaikkia varten, jotka Jumalan voimalla uskon kautta pelastuvat. Siihen joukkoon hän uskalsi lukea itsensä armosta. Hän on näin rauhallinen kuoleman edessä. Se rauha oli annettu kilvoituksessa.
Te muistatte hänen rauhansa, ennenkuin hän lähti apostolin matkoillensa pois Jerusalemista. Hän oli Herodeksen vankina. Jumala ei tullut avuksi, vaikka ystävät rukoilivat. Hän oli vankilassa, niinkuin Luukas kertoo, yöllä sitä päivää vasten, jolloin hänet piti vietämän mestattavaksi kansan edessä. Mitä Pietari teki? Mestauspäivänsä edellisenä yönä hän nukkui sikeästi. Hänellä oli hyvän omantunnon rauha. Hän oli uskossa kuoleman voittanut.
Hän sai elävän toivon kohdattuansa ylösnousseen Vapahtajan. Enkelin täytyi häntä oikein tuupata kylkeen ja sanoa: "Nouse nopeasti!"
Sinä yönä tapahtui ihme. Vankilan ovet aukenivat ja vankilan raskas porttikin kääntyi saranoillansa. Mutta Pietari tiesi, että vielä raskaammat tuonelan ja kuoleman portit aukenevat, kun se suuri majanmuutto tulee.
Tällainen se mies on, joka on tekstin kirjoittanut. Tällaisissa ajatuksissa hän eli. Mutta sittenkin hän sanoo, että meillä on sitä lujempi profeetallinen sana. Mitä hän sillä oikein tarkoittaa? Hän vertaa sitä tässä johonkin: se sana, joka puhuu Herran tulemisesta, on meille vielä lujempi. Sekin selviää, kun luemme koko tämän ensimmäisen luvun.
Pietari kertoo tässä edellä Taabor-elämyksensä, elämyksensä kirkastusvuorella. Herra otti sinne mukaan Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen ja kirkastui heidän nähtensä. Myös Mooses ja Elia ilmestyivät siihen näkymättömästä maailmasta. Se oli ihmeellinen elämys Pietarille. Hän itse kertoo tässä, että me omin silmin näimme hänen valtasuuruutensa kirkkauden vuorella ja omin korvin kuulimme, kun Jumala sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt."
Pietari sekä näki että kuuli ihmeellisiä asioita. Se oli hänen kirkastusvuorikokemuksensa. Sitten välittömästi tämän jälkeen hän sanoo: "Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana."
Jumalan kirjoitettu sana, joka ei ole kenenkään ihmisen tahdosta tuotu esille, vaan jonka pyhät Jumalan miehet Hengen johdattamina ovat kirjoittaneet sen mukaan kuin Jumalalta saivat, on siis lujempi kuin tällainen ilmestys ja korkea hengellinen elämys.
Tämä Pietarin johtopäätös, jolla tekstimme alkaa, on meille hyvin tärkeä. Minkätähden?
Sentähden, että meidänkin maassamme on paljon teosofeja. Myös antroposofeilla on täällä oma toimistonsa. Olen joskus Saksassa ollut tämän liikkeen kotikaupungissa. Näiden liikkeiden opeissa ei ole materialismia, vaan niissä on hengellisiä, spirituaalisia arvoja, elämyksiä, näkemyksiä ja kokemuksia toisesta hengen maailmasta. Mutta nämä on pantava oikeaan asemaansa ja arvoonsa, etteivät ne eksyttäisi ketään.
Täällä kävi sveitsiläinen professori Brunner. Hän kertoi, että maailmansodan jälkeen tällaiset henkiset harhasuunnat tulivat esille juuri siellä hänen työmaillansa tapojen villiintymisen ohella.
Silloin kolme pappia, hän kolmantena, kokoontui yhdessä rukoilemaan ja tutkimaan Raamattua siinä mielessä, että eikö sieltä löydy mitään Jumalan sanaa tälle ajalle, missä me elämme, joka hakee näkymättömiä arvoja ja joka ei voi elää, kun miljoonat ovat kuolleet sodan kautta, siinä uskossa, että he ovat hukkaan kuolleet. Eikö Raamattu aukene millään tavalla uudelleen?
Näistä kolmesta miehestä kuuluisin on Karl Barth, joka löi alas kaiken järkeisopillisen jumaluusopin. Tämä mies sanoo vedoten erääseen lauseeseen Salomonin sananlaskuissa: "Jumala on taivaassa ja sinä ihminen olet täällä maan päällä. Meistä ihmisistä käsin ei ole Jumalan tykö mitään tietä, ei mitään siltaa, ei mitään ovea eikä akkunaa."
Hänestä lähtien on alkanut uudelleen elää tämä, että meidän pelastuksemme ihmisvoimin on mahdottomuus. Jumalan täytyy tulla sieltä toiselta puolelta meidän luoksemme, jos meidän mieli pelastua. Jumalan täytyy itse ilmoittaa itsensä meille. Sen hän on tehnyt sanassansa ja Kristuksessa ja varsinkin Kristuksen ristinkuolemassa ja ylösnousemisessa.
Kun me olemme matkamiehiä niinkuin Pietarikin ja tarvitsemme uskon rohkeutta kuoleman edessä ja Herran tulemisen edessä vihan päivänä, niin meidän on hyvä pysähtyä tähän Jumalan ilmoitukseen, joka kestää.
Kristuksen risti on nyt tyhjä. Hän ei ole enää ristillä. Kristuksen hauta oli tyhjä pääsiäisaamuna, jolloin enkeli sanoi: "Ei hän ole täällä, hän on noussut ylös."
Me katselemme katolisten tavoin liian paljon krusifikseja, ristiinnaulitun Kristuksen kuvia, emmekä kirkastettua Kristusta, joka jo on voittanut. Paavali sanoo, että Jeesus on annettu alttiiksi meidän syntiemme tähden ja herätetty kuolleista meidän vanhurskautemme tähden. Paavali yhdisti nämä molemmat.
Tämä on luja profeetallinen sana. Pietarin ja Uuden Testamentin kielenkäytössä profetia ei merkitse vain tulevaisuutta koskevaa ennustusta, vaan se merkitsee myös nykyisyyden elävää sanaa, joka velvoittaa luopumaan synnistä, rohkaisee alaspainettua ja virvoittaa murheellista, kilvoittelevaa sydäntä.
Mikä siis on Pietarin opetus meille, kun hän sanoo matkamiehenä Herraa ja kuolemaa odottaville: "Sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana." Karl Barthin kokemus sanoo sen meille.
Uskon ja pelastuksen varmuutta ei auta perustaa mihinkään elämykseen, ei hengelliseen kokemukseen, ei ilmestyksiin, ei näkyihin eikä uniin. Raamattu puhuu näistä kaikista. Moni voisi nousta ja kertoa, että hän näki sellaisen ja sellaisen unen ja sen kautta Herra häneen väkevästi vaikutti.
Jumala antaa tällaisiakin. Mutta paljon lujempi kuin tällaiset silloin tällöin tapahtuvat ilmestykset, näyt ja unet on profeetallinen Raamatun sana, joka on Pyhän Hengen kautta annettu Jumalan miehille. Se sana ei horju eikä muutu.
Tällaisena aikana, jolloin on paljon harhasuuntia, ja kaikki uskonto koetetaan keskittää ihmiseen itseensä eikä Kristukseen, meille on tärkeä tämä Pietarin sana, että lujempi kuin Taaborin kokemukset ja korkeat ilmestykset on kirjoitettu profeetallinen sana. Siinä on meille, jos tahdomme olla aito luterilaisia, taas Kristuksen kirkon muodollista periaatetta. Raamattu on pidettävä ainoana opin ja elämän ohjeena. Teetkö sinä sillä tavalla?
Pietari sanoo tässä ystävillensä: "Te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta." Siitä sanasta on otettava vaarin. Tässä on kuva lampusta pimeässä paikassa. Pietarin lukijat ja kuulijat käsittivät tämän sanan ilman pitempiä selityksiä. He tunsivat olot itämailla. Tämä kaivannee jonkin sanan selitykseksi.
Itämaisissa taloissa ei ollut ikkunoita. Oli vain ovi. Kauniit päivät elettiin ulkosalla. Sitten vasta, kun tuli yö ja pimeä tai oli myrsky ulkona, mentiin huoneisiin. Siellä ei nähnyt mitään. Jos siellä mieli jotakin tehdä, oli pantava lamppu palamaan ja oltava likellä lamppua. Kun mentiin nukkumaan, lamppu sammutettiin.
Tämä meidän maailmamme on hengellisesti kuollut. Täällä on niin suuri hengellinen pimeys, että jos joku ihminen oppii oikein tuntemaan itsensä eikä ole päässyt Jumalan sanan eikä Jumalan ihmisten tuttavuuteen, niin hän on usein niin suuressa pimeydessä, että hän tahtoo tappaa itsensä. Näin tehtiin pakanakunnassakin.
Pietarilla oli profeetallinen sana ja hän otti siitä vaarin. Hän sanoo: "Meillä on tämä sana." Voimmeko me niin sanoa?
Me käymme kirkoissa. Me saarnaamme tätä sanaa. Se on meillä Raamatuissamme kotona ja raamattupiireissä. Onko se meillä lujempana kuin mikään ilmestys ja hengellinen kokemus onkaan? Onko se niin velvoittava esimerkiksi teille, nuoret, että te nuoruuden himojen ja syntien keskellä taistelette vaikka verille asti syntiä vastaan ettekä lankea?
Pietari sanoo tässä samassa luvussa: "Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea." Kristityn pelastuksen varmuus ja pelastuksen tunnosta lähtevä voima kilvoituksessa syntiä vastaan on näin vahva.
Minä tiedän kyllä, millaisia kiusauksia nuorilla on. Järkeisusko tuo paljon kiusauksia. Kouluissakin voidaan sanoa, että Raamatun oppi Jumalasta on liian kova. Mikä koston Jumala hän on, joka kostaa aina kolmanteen ja neljänteen polveen asti? Se on liian raju oppi.
Kuulkaa, nuoret! Tämä on totta. Tämä on pyhä ja profeetallinen sana. Perinnöllisyysoppi sanoo, että asian laita on juuri näin. Lääkärit, sielunhoitajat, vankilanjohtajat ja köyhäintalojen johtajat tietävät sen kyllä paremmin. He tietävät, miten juomarin lapset ovat alttiita kiusauksille toisessa polvessa. He tietävät, kuinka kolmannessa polvessa käy, jos ei ole tullut parannusta. He tietävät mielisairaiden tarmon puutteen ja heikkouden.
Jumalaa ei näy missään, mutta hänen kiivautensa näkyy. Raamattu sanoo: "Minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen." Kenelle? "Niille, jotka minua vihaavat." Nuori tyttö ja poika sanoo: "Tämä on kovaa puhetta." Se on totta. Älä loukkaannu siihen! Tässä on toinen sana vieressä: "Mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni."
Jos on joku, jota isien veren perintö painaa raskaana, etkä sinä jaksa sitä kantaa, salli sanoa sinulle suuri evankeliumin totuus. Se on roomalaiskirjeen viidennessä luvussa. Jos veren perintö on kova, niin armon voima on vielä veren perintöä väkevämpi. "Missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi."
Kristuksen veren voima, joka on edellytyksettömän armon perustuksena, murtaa sitkeimmätkin sukupolvien kautta perityt kahleet, kun se pääsee vaikuttamaan.
Älä syytä Jumalaa äläkä syytä isääsi äläkä äitiäsi, vaan syytä itseäsi ja tee parannus!
Tartu sinäkin tähän profeetalliseen sanaan, joka on lujempi kuin mitkään sinun tunteesi! Vaikka kahleesi olisivat kuinka raskaat ja katkerat, niin vielä lujempi on tämä profeetallinen sana. Pietari oli sen kokenut. Hänkin oli langennut monta kertaa, mutta sen varassa taas noussut. Nouse sinäkin! Ala taistelu äläkä väsy!
Te vanhemmat kilvoittelijat voitte tästä jotakin todistaa. Älkää olko mykkiä nuortenkaan kohdalla, vaan rohkaiskaa heitä, sillä tämä profeetallinen sana on tässäkin velvoittava sana. Se on rohkaisun sana.
"Jeesus ei jätä,
kun meillä on hätä,
vihollisemme vain kukistuvat."
* * * * *Kun on puhuttu siitä, että me olemme matkamiehiä ja että kuoleman edessä vanhalle apostoli Pietarille asiat näkyivät rikkaammassa valossa kuin tavallisesti, Taaborin elämys jäi syrjään ja tämä luja sana tuli lujempana esille, liitän tähän vielä erään sanan kuolinvuoteelta.
Eräs vanha herännyt isä otti eroa lapsistansa. Hän sanoi vanhimmalle pojallensa tähän tapaan: "Minä varoitan sinua jumalattomuudesta, mutta erityisesti minä varoitan sinua väärästä jumalisuudesta." Se isä pelkäsi enemmän väärää jumalisuutta kuin jumalattomuutta.
Eiköhän meidän sopisi ottaa tämän kuolevan miehen sanasta vaarin? Eiköhän sopisi vähän koetella, millaista meidän jumalisuutemme oikein on?
Me sanomme niin helposti: "Minä olen kaidan tien vaeltaja." Sitä sopii tutkia. Jos kerran sitä olemme, jos jumalisuutemme on oikeata, eihän siitä koidu mitään vahinkoa, vaikka se joutuu itsetutkistelun kohteeksi.
Mutta saattaa olla niin, että me kaiken jumalisuuden ohella näemme vain unta Jumalan Kristuksesta. Me luulemme, että meillä on Kristus, mutta me elämme itsepetoksessa.
On parempi, että se paljastuu täällä armon ajassa, kun Herra oli vasta tulossa eikä ole vielä tullut. Armon aika kestää vielä. Kuoleman hetki ei ole vielä tullut. Nyt on parempi herätä näkemään itsepetoksemme.
Jaakob sanoo kirjeessänsä: "Jos joku luulee olevansa jumalanpalvelija, mutta ei hillitse kieltään, vaan pettää sydämensä, niin hänen jumalanpalveluksensa on turha." Toisessa paikassa hän sanoo: "Uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut."
Ken asettuu hiljaisena sanan eteen ja tutkii jumalisuuttansa, pääsee kyllä selville, onko hän oikeassa vai väärässä. Jollei hän itse jaksa tutkia, hänellä on hyvä esimerkki Raamatun psalmiveisaajassa, joka kirjoittaa näin: "Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle."
Meidän ei tarvitse jäädä itsepetokseen, vaan meillä on tämä varmuus: "Minä tunnen hänet, johon minä uskon." Tämä maallinen maja pannaan äkkiä pois, mutta siellä toisella puolella on minulle katoamaton, saastuttamaton ja turmeltumaton perintö. Elämäni on kätketty Kristuksen kanssa Jumalassa. Kerran minä saan kirkkauden ruumiin. Paavali sanoo: "Halu minulla on täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi monin verroin parempi." Ei mitään epäilyksiä. Asia on selvä.
Viimeisessä kirjeessään hän sanoo: "Minut jo uhrataan." Kun mies panee päänsä piilun alle, hän sanoo näin: "Minut jo uhrataan", eikä pelkoa ole. Tällaisen siunauksen Herra antaa. Sellainen Kristus meillä on.
Koko maailma on katsellut, kuinka suuren imperiumin hallitsija on astunut alas valtaistuimelta. Mutta taivaallisen imperiumin Herra, Kristus, jonka Jumala on asettanut valtaistuimelle ja jota nyt monet pilkkaavat ja herjaavat, ei milloinkaan enää astu sieltä alas. Hänen valtakuntansa on iankaikkinen valtakunta. Hänen valtaistuimensa pysyy iankaikkisesti järkkymättömänä. Hänen valtikkansa on iankaikkinen valtikka.
Kun Luther kadotuksen ja tuomion tunnon alta lunastuksen ja viattoman veren kautta Herran omana katselee tätä, hän sanoo, että Kristus elää ja hallitsee ja minä saan olla hänen alamaisensa. Tänä aikana käy väkevä kapinanhenki Kristusta vastaan koko maailmassa. Ihmiset ovat nousseet kapinaan Herraa ja Kristusta vastaan. Me veisaamme toisessa psalmissa: "Hän, joka taivaassa asuu, nauraa; Herra pilkkaa heitä."
Toinen suunta on tämä: meidät on asetettu Kristuksen palvelijoiksi. Tuntekaa tässä oikea paikkanne! Kuninkaan palvelus on suurta. Vakauttakaamme mekin taas tänä päivänä lujan profeetan sanan edessä paikkamme Kristuksen palvelijoiden joukossa ja paetkaamme niitä, jotka ovat nousseet ja nousevat tavalla tai toisella kapinaan Jumalaa ja hänen Voideltuansa vastaan. Näiden tien päässä on ajallinen ja iankaikkinen perikato.
Herra Jeesus! Sinä et tullut tänne maailmaan palveltavaksi vaan palvelemaan. Tee meistäkin sinun palvelijoitasi! Amen.
JUMALAN VAHVA PERUSTUS
"Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on
tämä sinetti: 'Herra tuntee omansa', ja: 'Luopukoon vääryydestä
jokainen, joka Herran nimeä mainitsee.' Mutta suuressa talossa
ei ole ainoastaan kulta- ja hopea-astioita, vaan myös puu- ja
saviastioita, ja toiset ovat jaloa, toiset halpaa käyttöä varten.
Jos nyt joku puhdistaa itsensä tämänkaltaisista, tulee hänestä
astia jaloa käyttöä varten, pyhitetty, isännälleen hyödyllinen,
kaikkiin hyviin tekoihin valmis" 2. Tim. 2: 19-21.On sanottu, että kun ihminen joutuu esimerkiksi hukkumisen vaaraan, ja kuolema on edessä, niin koko eletty elämä äkkiä astuu sielun silmien eteen. Kuoleman edessä silmä on herkempi kuin tavallisesti.
Jos apostoli Paavali omisti herkän silmän ja tarkan korvan terveytensä päivinä, niin nyt, kun hän vankilassa tietää, että hänen pääsinpäivänsä koittaa, ja marttyyrikuolema tulee, tämä vanha Paavali omisti erikoisen kirkkaan näkemyksen.
Tässä on yksi hänen näkemyksensä nuorelle, alakuloiselle virkaveljellensä. Keskellä kuolemaa, keskellä pakanain uhkaa, keskellä Jumalan valtakunnan työn näennäistä estymistä ja tappiota hän näkee henkensä silmillä jotakin pysyväistä ja horjumatonta: "Jumalan vahva perustus pysyy lujana." Näin kuuluivat hänen sanansa.
Ne ovat kuolevan miehen sanat meille. Kun sinä olet ollut kuolinvuoteen ääressä, sinä tunsit, kuinka siinä toisella tavalla otettiin sana vastaan kuin silloin, kun terveyden päivinä kohdataan toinen toisensa. "Jumalan vahva perustus pysyy lujana." Mikä näköala!
Vanhoissa klassillisissa kielissä käytetään sellaista puhetapaa, että osa pannaan merkitsemään kokonaisuutta. Sen tietää jokainen, joka on lukenut latinaa ja kreikkaa.
Kun puhutaan esimerkiksi katosta, tarkoitetaan koko huonetta. Kun puhutaan männystä, tarkoitetaan puuta yleensä. Kun tässä puhutaan perustuksesta, niin tarkoitetaan koko rakennusta, koko taloa, joka lepää tällä perustuksella.
Apostolin silmien edessä on Jumalan panema perustus. Hänen silmiensä edessä on suuri rakennus, valmis talo. Se rakennus on Kristuksen seurakunta, ja sen perustus on Kristus itse. Jumala on pannut pääksi seurakunnalle hänet, joka sanoi kerran Pietarille, kun hän kysyi, kenen te sanotte minun olevan, ja Pietari vastasi, että sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika: "Tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita." Samaa on tässä apostolin rakennuksessa, näyssä Kristuksen seurakunnasta.
Hän itse on seurakunnan saarnaajana vankilassa ja kahleissa. Hänen työtoverillansa kaukana on ahdistus. Ihmiset pilkkaavat tämän nuoruutta. Seurakunnissa elävät lesket eivät osaa käyttäytyä siivosti. Nuoret elävät himoissa ja kiusoissa, joita eivät jaksa voittaa. Vanhemmat riitelevät keskenänsä.
Apostoli lähettää terveisiksi sanat: "Jumalan vahva perustus pysyy lujana." Kristuksen seurakunta ei kaadu eikä horju ihmisten pahuuden, ei epäuskon, ei saatanan eikä demoonien vaikutusten uhallakaan. Se ei kaadu. Helvetin portitkaan eivät sitä voita.
Mitä hän näkee tässä lujassa Jumalan perustuksessa? Hän näkee siinä kaksi sinettikirjoitusta. Ne ovat Jumalan johdatuksen kautta meille tarjona vastaan otettaviksemme, jos tahdomme.
Ensimmäinen sinettikirjoitus on tämä: "Herra tuntee omansa." Se on lohdullinen sana. Sitä tarvitsi pelonalainen ja vaikeuksien keskellä alakuloinen Timoteus.
Etkö sinä ole parannuksen teossa monta kertaa joutunut samalle kohdalle? Olet kokenut, ettei tämä kristityn elämä ole aina voittoelämää, vaikka siitä puhutaan. Olet kokenut, että tie kapenee, mitä vanhemmaksi tulee. Kun olit vastakääntynyt ja nuori, niin koit sen, minkä lapsi kokee.
Kun kotona on pieni lapsi ja se itkee ja pyytää, niin se saa. Koko talo, veljet, sisaret, isä ja äiti ovat liikkeellä pienen lapsen tähden. Se voi mullistaa koko talon. Mutta niin ei saa enää tehdä, kun suureksi tulee.
Näin on meidän laitamme, kun Herra on meidät lapseksensa ottanut, että me voimme ikäänkuin hallita Jumalaa siinä, mitä ikinä me pieniäkin asioita pyydämme.
Te vaimot pyydätte kaunista pyykki-ilmaa. Jumala antaa. Te pyydätte rahaa. Jumala antaa. Jumala taipuu rukouksiin.
Mutta kun te kasvatte suuremmiksi, siitä ei tule enää mitään. Jumala salaa itsensä. Tie kapenee. Vaikeudet ja taistelut tulevat eteen, sillä monen tuskan ja vaivan kautta on meidän Jumalan valtakuntaan sisälle tuleminen.
Ja kun ahtaat paikat tulevat, silloin ihminen katsoo itseensä ja sanoo: "Voi, en minä ole oikea kristitty. En tunne Jumalaa. En osaa tarttua häneen, niinkuin pitäisi."
Mutta apostoli ei näe tällaista seurakunnasta, vaan hän näkee päinvastaisen: "Herra tuntee omansa." Se ei olekaan pääasia, kuinka paljon sinä Herraa tunnet, kuinka sinä osaat tarttua häneen ja pitää hänestä kiinni. Pääasia on se, että Herra tuntee sinut, että hän on tarttunut sinuun kiinni omassatunnossa ja että hän hoitaa sinun elämääsi ja johtaa sinua. Se on pääasia.
Apostoli siirtää koko painopisteen ihmisestä Jumalaan. "Herra tuntee omansa." Se merkitsee meille lohdutuksen sanaa.
Missä ikinä sinä asut, Herra sen tietää. Hän tietää sinun surusi, vastoinkäymisesi, raskaan kohtalosi, ahdistuksesi ja huokauksesi. Kaiken Herra on kuullut. Sinun pääsi hiukset on luettu. Sinä et ole häneltä piilossa, missä ikinä lienetkin. "Herra tuntee omansa."
Mutta nyt tulee jonkun mieleen epäuskon ajatus: "Apostoli näki kyllä oikein: 'Herra tuntee omansa.' Mutta olenko minä sitten todella Herran oma? Ehkäpä minä en olekaan Herran oma?" Silloin pyytää epäusko työntää meidät tämän lohdutuksen ulkopuolelle.
Mutta siltä varalta apostoli hengen silmillä näkee Jumalan talossa, Kristuksen seurakunnassa, sen perustuksessa ja sen kaikissa kerroksissa toisenkin sinettikirjoituksen. Se on tämä: "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee!"
Sinulla on ikävä kirkkoon ja sanan ääreen. Silloinhan sinä olet sellainen, josta tämä sana sanoo näin: Sinä tahdot luopua vääryydestäsi. Vanhassa käännöksessä oli tässä sanassa loppuliitännäinen: vääryydestään, että kukin luopuisi oikein omasta vääryydestään, ei yleensä, vaan kaikesta vääryydestänsä. Tämä on tärkeä asia.
Minulla on asunto Bulevardin varrella. Ikkunastani näkyy Vanhan kirkon torni ja sen takaa Torni-rakennus. Kun Vanhan kirkon risti on vielä varjossa, niin aamuaurinko kultaa Tornin seiniä. Tornia se valaisee, mutta kirkko ja kirkon risti on vielä pimeässä.
Miksi se Tornia valaisee? Torni on korkealla. Kun Jumalan aurinko nousee meidän elämäämme, se valaisee ensin huippusynnit, helmasynnit, lempisynnit, ne vääryydet, jotka ovat meille kaikkein likisimpiä ja kaikkein rakkaimpia. Niihin Jumalan totuuden valo heittää ensi säteen. Ne näkyvät.
Nyt tässä sanotaan, että joka Kristuksen nimeä mainitsee, joka tulee kirkkoon pappina saarnaamaan, laulajana laulamaan, sanankuulijana veisaamaan ja rukoilemaan, hän lähtee pois kaikesta vääryydestänsä.
Me emme voi pitää toisella kädellä kiinni Kristuksesta ja toisella meidän synneistämme. Me emme voi tehdä niinkuin Augustinus teki ennen kääntymistänsä, kun hän sanoi: "Jumala, vapauta minut syntihimostani, mutta älä vielä!" Himoelämä tuntui katkeralta, mutta se oli sittenkin rakas. "Vapauta, Jumala, mutta älä vielä!"
Apostoli ei nähnyt tällaista totuutta seurakunnassa, vaan jokainen, joka mainitsee Kristuksen nimeä, on valmis luopumaan kaikesta vääryydestään.
Kun sinulle Jumala on pannut tuollaisen tulen polttamaan omaantuntoon, että sinulla on tämä pyrkimys, tämä ikävä, tämä halu, että sinä inhoat vääryyttä ja helmasyntiä, niin silloin sinä et pilkaten Kristuksen nimeä mainitse ja sinä olet juuri se syntinen – sillä ei tässä puhuta synnittömistä ihmisistä, vaan Kristuksen omista maan päällä, jotka vielä ovat synnin maailmassa – jonka Herra tuntee omaksensa.
Tässä oli Paavalin, kuolevan miehen silmien edessä Kristuksen luja, katoamaton ja horjumaton valtakunta, seurakunta, Jumalan vahva perustus ja nämä kaksi totuutta siinä: "Herra tuntee omansa", ja "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee!" Kelpaako sinulle tämän kuolevan miehen viimeinen sana?
Mutta tässä on vielä lopussa toinen näkemys. Apostolin silmien edessä ei ole vain Kristuksen seurakunta valmiina, kokonaisena, taistelevasta seurakunnasta kehittyneenä riemuitsevaksi, voitolliseksi seurakunnaksi perillä, johon hän itse viittaa kirjeessään näin: "Minut jo uhrataan, ja minun lähtöni aika on jo tullut. Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt. Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele."
Hän kääntää katseensa tähän ajallisuuden piirissä kilvoittelevaan seurakuntaan sellaisena kuin se todellisuudessa on. Ei ole kysymys kirkkorakennuksesta, vaan elävistä ihmisistä kokoon pannusta Kristuksen seurakunnasta.
Mitä hän sanoo? Hän sanoo näin: Suuressa talossa ei ole ainoastaan kulta- ja hopea-astioita, vaan siellä on monenlaisia astioita. Kristuksen seurakunta on suuri talo. Siinä on savisia, puisia, hopeaisia ja kultaisia astioita.
Kristuksen seurakunta on kirjava. Siellä on sellaisia ihmisiä, jotka voivat tulla, ja kun tulevat Herran seurakuntaan, häpeävät. Moni alottaa Hengessä, mutta lopettaa lihassa. Herran seurakunnassa on ollut apostolien piirissä Juudas Iskariot, mutta myös lankeileva Pietari. He kaikki olivat arkoja pitkäperjantaiyönä ja pakenivat raukkamaisesti. Siellä oli Ananias ja Safiira ja niin edespäin, monenlaisia astioita. Kaikki eivät ole jaloa käytäntöä varten niinkuin apostoli. On sellaisia astioita, jotka ovat halpaa käytäntöä varten.
Jos Jumala ei voi käyttää ihmistä kunnian töihin kirkastamaan Kristusta seurakunnassa, hän käyttää hänen elämäänsä tuomion töihin. Itse seurakunnan keskestä nousevat tällaiset liikkeet ja tällaiset henkilöt, mutta niidenkin elämä on Jumalan käsissä.
Kysypä itseltäsi, mihin Jumala on saanut käyttää sinua, tämän vuoden aikana, jaloa käytäntöä varten vaiko tuomion työhön, vai johonkin halpaan työhön, mutta sittenkin Herran kunniaksi?
Tässä on erityisesti lohdullinen piirre. On sanottu niin, että niistä halpaan käytäntöön soveltuvista astioista vain se astia, joka tulee puhdistetuksi, tulee isännälle hyödylliseksi ja kaikkiin hyviin töihin valmiiksi. Tässä on kristinuskon evankeliumin totuus.
Jumala on lähellä. Ylkä on lähellä. Pelastus on nykyisyydessä, tänä iltana, tänä päivänä. Jeesus sanoo: "Joka tulee minun tyköni, sitä minä en heitä ulos."
Ei ole kysymys siitä, joka tuli. Ei se riitä, että on tullut joskus, mutta se, joka tulee tällä hetkellä hänen tykönsä, saa häneltä anteeksiantamusta, ymmärrystä, henkeä ja voimaa. Hänen sanansa ovat henkeä ja elämää. "Joka tulee." Ei ole kysymys siitä, kuinka sinä teit syntiä ja nyt olet syntinen, vaan kysymys on nykyisyydestä.
Otetaan nyt vähän synti nimeltänsä. Jos on joku alkoholisti, joka ei voi voittaa himoansa, niin nyt ei ole kysymys siitä, että sinä joit menneisyydessä, vaan kysymys on siitä, että sinullekin, joka joit, kuuluu vielä armo. Sinuakin käy vielä nykyisyydessä niissä synnin siteissä, missä olet, Kristus korjaamaan ja auttamaan, koska hän on Hengellänsä vetänyt sinua sanan ääreen.
Pelastus on nykyisyydessä. Jumala on nykyisen pelastuksen Jumala. Jumalan armo on nyt uusi, nyt elävä. Nyt on otollinen aika, nyt on autuuden päivä.
Tee nyt sydämessäsi oikein luja päätös: "Minä käyn säännöllisesti kuulemassa Jumalan sanaa!" Osta aikaa! Sinun täytyy ostaa aikaa, kun sinut viedään paareilla tai sairasvaunuilla Kirurgiin, Kivelään tai johonkin muuhun sairaalaan. Täytyy ostaa. Jos aika on omissa käsissäsi, osta aikaa: Käy kuulemassa Jumalan sanaa!
Ja tee luja päätös sielussasi: "Mikäli minusta riippuu, niin minä teen pesäeron kaiken vääryyden kanssa, sillä tiedän, että sinne kirkkauteen, missä seurakunta on perillä riemuitsevana seurakuntana, ei tule mitään, joka valhetta tekee ja rakastaa, eikä mitään vääryyttä." Jeesus sanoo niille, jotka yrittävät tulla sinne: "Menkää pois minun tyköäni kaikki te vääryyden tekijät!"
Kun Pyhä Henki puhuttelee sinua omassatunnossasi, niin kuuntele sitä nuhdetta niin kauan, että saat voimaa panna pois vääryys, tunnustaa syntisi, käydä sopimassa riitaveljiesi kanssa ja hakea ripin harjoituksessa puhdasta omaatuntoa.
Ja tiedä, että niin pian kuin tulet valkeuteen, Jeesuksen Kristuksen veri puhdistaa sinut kaikesta synnistä, vaikka olet kuinka ryvettynyt astia häpeällistä tarkoitusta varten seurakunnassa ja meidän kirkossamme. Kun Kristuksen veri puhdistaa sinut, niin Jumala, talon isäntä, voi käyttää sinua pyhitettynä, kaikkiin hyviin töihin valmiina jaloa käytäntöä varten.
Sellaista on tapahtunut. Sielunhoitajan suurimpia iloja on se, kun saa nähdä, mitenkä Jumala uudistaa ja muuttaa häpeän astian kunnian astiaksi, synnin orjan synnistä vapaaksi Jumalan töitä harjoittavaksi ihmiseksi jo tässä ajassa.
Salli Jumalan panna sinut uudestaan pyöränsä päälle! Me emme voi rikkonaista astiaa tehdä ehjäksi. Sitä voidaan paikata syndetikonilla, mutta se on rikkonainen ja särkynyt.
Mutta kun Jumala panee syntisen pyöränsä päälle ja rupeaa sitä suurena mestarina uudistamaan, niin se ihme tapahtuu, että hän tulee aivan puhtaaksi. Kristuksen veri puhdistaa kaikista synneistä. Hän saa uuden rohkeuden, sillä hän saa Pyhän Hengen.
Tämä on läsnä oleva Jumala ajassa. Tämä on läsnä oleva Ylkä ajassa, että meillä on syntien anteeksiantamus, uskonvanhurskaus ja omantunnon rauha omanamme Jeesuksen sovintoveren kautta. Se on läsnä oleva Jumala, läsnä oleva pelastus ja läsnä oleva Ylkä.
Teissä on rikkonaisia astioita ja tahrattuja astioita. Sallikaa nyt läsnä olevan Jumalan, läsnä olevan Yljän, nykyisyydessä pelastusta tarjoavan Jumalan ja Vapahtajan panna teidät uudestaan pyöränsä päälle! Tehkää selvä ero vääryydestä ja jatkakaa tulemista sanan ääreen, niin me saamme itse kukin kokea, että elävä Jumala on todella keskellämme tehnyt sellaisia ihmeitä, jotka kantavat perille asti. Amen.
TOTUUDEN KUULIAISUUS
"Ah, Jeesus, ole kanssamme,
jo joutuu aika ehtoolle,
suo sanas valon autuaan
huoneessas paistaa ainiaan.
Vahvista meitä sanassa,
hillitse häijy saatana,
ett' iloita sun armostas
saa seurakunta turvassas.
On surussa ja murheessa
sun sanas turva ainoa,
sun kirkkos siihen kiinnitä
ja ahdingoista selvitä.
Sun sanas valkeudessa
suo meidän täällä kulkea
ja viimein surun laaksosta
taivaaseen luokses johdata."
"Ja Elialle tuli tämä Herran sana: 'Nouse ja mene Sarpatiin,
joka on Siidonin aluetta, ja asetu sinne. Katso, minä olen
käskenyt leskivaimon elättää sinua siellä.' Niin hän nousi ja
meni Sarpatiin. Ja kun hän tuli kaupungin portille, niin katso,
siellä oli leskivaimo keräilemässä puita. Hän huusi tälle ja
sanoi: 'Tuo minulle vähän vettä astiassa juodakseni.' Kun hän
meni hakemaan, huusi hän hänelle ja sanoi: 'Tuo minulle myös
palanen leipää kädessäsi.' Mutta hän vastasi: 'Niin totta kuin
Herra, sinun Jumalasi, elää, minulla ei ole leipäkakkuakaan,
vaan ainoastaan kourallinen jauhoja ruukussa ja vähän öljyä
astiassa. Ja katso, kerättyäni pari puuta minä menen leipomaan
itselleni ja pojalleni, syödäksemme ja sitten kuollaksemme.'
Niin Elia sanoi hänelle: 'Älä pelkää; mene ja tee, niinkuin olet
sanonut. Mutta leivo minulle ensin pieni kaltiainen ja tuo se
minulle. Leivo sitten itsellesi ja pojallesi. Sillä näin sanoo
Herra, Israelin Jumala: Jauhot eivät lopu ruukusta, eikä öljy ole
puuttuva astiasta siihen päivään asti, jona Herra antaa sateen
maan päälle.' Niin hän meni ja teki, niinkuin Elia oli sanonut.
Ja hänellä sekä myös Elialla ja vaimon perheellä oli syötävää
pitkäksi aikaa. Jauhot eivät loppuneet ruukusta, eikä öljyä
puuttunut astiasta, sen Herran sanan mukaan, jonka hän oli Elian
kautta puhunut" 1. Kun. 17: 8-16.Profeetta Elian aikana oli ankara taistelu Jahve-uskonnon ja pakanauskontojen välillä Israelissa. Luonnolliset keinot eivät riittäneet siinä taistelussa. Jumalan täytyi oikein tehdä ihmeitä, että hänen asiansa olisi päätynyt voittoon.
Jumala tekee ihmeitänsä sanansa kautta, jolla koko tämä maailma on luotu ja jolla se ylläpidetään. Tämän sanansa kautta Jumala uudistaa meitä todella kristityiksi ja uusiksi ihmisiksi.
Te tunnette virren, jossa rukoillaan: "Mull' kristityn on nimi tosin, tee siksi minut todella." Sen virren tekijä oli tuntenut, ettei hän vielä ollut todella oikea kristitty, mutta hän oli huomannut samalla sen, ettei hän itse voikaan tehdä itseään oikein kristityksi. Hänen on pakko huutaa asiastansa Herralle: "Tee sinä minut todella kristityksi!"
Jos me kysymme tänä päivänä edelleen: "Mikä tekee oikean kristityn, mikä luo meistä oikeita Jumalaa pelkääväisiä ihmisiä ja oikeita uskovaisia", niin vastaus on tämä: Jumalan sana tekee oikean kristityn. Jumalan sana synnyttää oikean uskon. Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanasta.
Tästä Jumalan sanasta sanoo Raamattu, että se on kyllä elävää, mutta se on myös terävää ja tunkee terävämpänä kuin mikään kaksiteräinen miekka sieluun ja erottaa siellä toisistaan omantunnon elämän, hengen elämän ja sielun elämän ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomari.
Raamatussa kerrotaan, miten Herra paransi kymmenen pitalista miestä. Me tiedämme, miten ne yhdeksän miestä kiintyivät ulkonaisiin lahjoihin, ruumiilliseen terveyteen. Ainoastaan yksi tuli kiittämään Jumalaa, lahjojen antajaa ja kumartui Jeesuksen eteen ja rukoili.
Tälle yhdelle Herra sai sanoa elävän, luovan sanansa: "Nouse ja mene; sinun uskosi on sinut pelastanut." Hän sai paitsi ruumiin terveyttä myös sielun pelastuksen ja autuuden. Muut eivät tätä saaneet. Niiden yhdeksän esteenä oli se, että he kiintyivät lahjoihin ja unohtivat lahjojen antajan.
On olemassa toinenkin este, ettei päästä oikein uskovaisiksi, oikein Jumalan omiksi. Se este on mammona. Kukaan ei voi palvella kahta herraa, Jumalaa ja mammonaa. Se este on leipäkysymys: Mitä me syömme, mitä me juomme ja millä me vaatetamme itsemme? Se on ollut perin lähellä meitä jokaista ja on vielä. Se estää tulemasta oikeaksi uskovaksi.
Herra on astunut keskellemme ja sanoo vuorisaarnan sanoilla: "Älkää siis murehtiko sanoen: 'Mitä me syömme?' tahi: 'Mitä me juomme?' tahi: 'Millä me itsemme vaatetamme?' Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan."
Älkää murehtiko! Teidän kaikkivaltias Isänne kyllä tietää teidän kaikkia näitä tarvitsevan. Se on sellainen sana, joka kuuluu jokaiselle. Mutta on varmaa, että moni menee vielä kotiin leipäkysymyksen kohdalla murheellisena tänään ja huomenna. Minkätähden? Sana ei ole saanut tehdä eläväksi, oikeaksi kristityksi.
Sentähden on hyvä, että me tutustumme henkilökohtaisesti mieheen, jossa sana oli muuttunut lihaksi ja vereksi, joka oli tullut oikeaksi uskovaksi sanaan nähden ja eli sanasta pula-aikana, leivättömänä aikana, köyhänä aikana.
Mies oli tekstissämme mainittu Herran profeetta Elia. Minkälainen hänen uskonsa oli? Mitä sana oli saanut aikaan hänessä? Hän oli Jahve-uskonnon rohkea puolustaja Baalin pappeja ja kuningashuonetta, Ahabia ja Iisebeliä vastaan. Mutta hänen oli paettava henkipattona, ja Herran neuvosta hän oli mennyt Keritin purolle erämaan yksinäisyyteen. Hän joi purosta ja kaarneen pojat toivat hänelle Herran käskystä leipää ja lihaa. Miehellä ei ollut hätää Herran suojassa.
Mutta sitten eräänä päivänä hän näki, kuinka auringon helottava kuumuus oli kuivannut puron. Kivien koloissa oli vähän vettä, mutta kohta nekin lähteen silmät kuivuivat. Kuinka nyt? Hänellä ei ollut mitään sanaa Herralta, mutta hän ei lähtenyt omille teillensä.
Tästä paikasta alkaa tekstimme: "Ja Elialle tuli tämä Herran sana: 'Nouse ja mene Sarpatiin, joka on Siidonin aluetta, ja asetu sinne. Katso, minä olen käskenyt leskivaimon elättää sinua siellä'."
Kyllä oli epämukava Herran sana pula-aikana vainotulle Herran profeetalle: Lähde täältä etelästä Keritin purolta läpi koko valtakunnan sen pohjoisimpaan osaan ja mene siellä toisella puolella Siidonin maahan. Tällä matkalla Iisebelin vainoojat voivat saada sinut kiinni ja tappaa, ja ainakin siellä Siidonin maassa, Iisebelin pakanallisessa kotimaassa käy huonosti. Ja jos olisi edes ollut kysymys pistäytymisestä siellä, mutta Jumalan sana kuului: "Asetu sinne!" Hän sai asua siellä kaksi ja puoli vuotta. Ja vielä pakanallinen leskivaimo oli saanut käskyn häntä siellä elättää.
Jos sinulle ja minulle olisi tällainen sana annettu, niin me olisimme käyttäneet järkeämme ja itsesäilytysvaistoamme ja tuumailleet: "Ehkä tässä on paras paikka. Jo matkalla ja varmasti perillä elatus on epävarmaa." Näin menettelee ihmisviisaus ja -järki. Se tekee laskelmia. Mutta se, joka uskoo Jumalan sanaan, ei kysy lupaa järjeltänsä eikä tee ihmislaskelmia, vaan sillä on Jumalan sana, kaikkivaltiaan Majesteetin sana, jota on ehdottomasti toteltava ja jonka neuvot ja opetukset on nopean tottelemisen kautta kiinnitettävä meneillään olevaan historiaan.
Teksti jatkuu: "Ja hän nousi ja meni." Siinä on muutamalla sanalla kerrottu vaivalloinen matka ja matkan onnistuminen. Elia sai kokea, että Herra oli mukana tällä matkalla.
Tällaista on usko. Tällaista on, kun Jumalan sana tekee ihmisen uskovaksi ja tekee sen siinäkin tapauksessa, ettei olisikaan menestystä.
Danielin kirjassa kerrotaan hänen kolmesta ystävästänsä tähän tapaan: Kuningas Nebukadnessar sanoi heille: "Jos te olette valmiit lankeamaan maahan ja kumartaen rukoilemaan kuvapatsasta, jonka minä olen teettänyt, niin hyvä! Mutta ellette kumarra, niin teidät heti paikalla heitetään tuliseen pätsiin."
Mitä ne miehet sanoivat, joilla oli usko? "Jos niin käy, voi meidän Jumalamme kyllä pelastaa meidät tulisesta pätsistä." Huomatkaa sitten jatko: "Ja vaikka ei pelastaisikaan, niin tiedä se, kuningas, että me emme palvele sinun jumaliasi." Se on varmuutta, se on uskoa Jumalaan. Sitä oli Elialla.
Millainen on meidän uskomme? Millaiseksi sana on saanut tehdä meidät? Täytyykö meistä sanoa, niinkuin sanotaan Raamatussa: "Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt."
Sinä tapat omantuntosi äänen. Vaikka Herra puhutteli sinua, sinä et totellut ja jäit entiseen tilaasi. Sinä kivität, arvostelet, mestaroit sanan kuulossa.
Tässä on meidän vikamme, syy siihen, minkätähden me jäämme entiseen tilaamme. Me asetumme sanan yläpuolelle sen mestareiksi ja arvostelijoiksi. Silloin ei tapahdu mitään. Tämä elävän Jumalan sana muuttuu meille vain ihmis-sanaksi. Tässä on vaara.
Elia ei tehnyt niin. Hän ei kysellyt, hän ei tutkinut, hän ei tehnyt laskelmia. Hän totteli ja asettui sanan alle. Tutkikaamme itseämme, millä kohdalla olemme!
Evankeliumissa sanotaan: "Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan." Jeesus sanoo: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä." Ja kuitenkin me pelkäämme ja väistämme, emme usko, emme usko. Eikö se ole ihmeellistä? Me teemme vastarintaa.
Mutta ne ihmiset, jotka ovat tätä maailmaa uudistaneet ja muuttaneet, ovat uskoneet. Maailman viisaat tekevät laskelmia ilman Jumalaa, mutta ne eivät ole tätä maailmaa saaneet paremmaksi. Mutta läpi historian on ollut epälukuinen joukko miehiä ja naisia, jotka ovat olleet Elian kannalla. He ovat riippuneet kiinni Jumalan sanassa, rukoilleet ja taistelleet.
Läpi koko Raamatun käy tämä oppi, että Jumalan sana kuuliaisuudessa vastaan otettuna tekee kristityn ja uskovan. Minä vetoan tuttuun paikkaan.
Pietari oli vastikään tavannut Kristuksen. Eräänä aamuna Jeesus puhui hänen veneestänsä. Kun puhe oli loppunut, hän sanoi: "Vie venhe syvälle ja heittäkää verkkonne apajalle!"
Mitä se kalastaja vastasi? "Mestari, koko yön me olemme tehneet työtä emmekä ole mitään saaneet." Järki sanoi näin ja kokemus sanoi näin. "Mutta sinun käskystäsi minä heitän verkot." Siinä oli jo uskoa Herran sanaan: "Sinun käskystäsi."
Ja tuli niin paljon kaloja, että verkot repesivät. Silloin Pietari sanoi: "Mene pois minun tyköäni, Herra, sillä minä olen syntinen ihminen." Mutta sinä päivänä tapahtui ihmeitä. Silloin hän tuli kokonansa Kristuksen omaksi. Hän antoi sanalle kunnian. Hän totteli Kristuksen sanaa.
Nämä asiat, mitä tässä Elian historiassa on kerrottu, eivät ole mitään sattumaa. Siinä on takana Jumalan koko siveellinen maailmanjärjestys. Kun Jeesus tästä kerran puhui Kapernaumissa, hän sanoi niille, jotka mestaroivat sanaa: "Monta leskeä oli Eliaan aikana Israelissa –, eikä Eliasta lähetetty kenenkään tykö heistä, vaan ainoastaan leskivaimon tykö Siidonin-maan Sareptaan." Minkätähden?
Teksti kertoo, kuinka profeetta tapasi leskivaimon kaupungin portilla ja pyysi häneltä ensin vettä ja sitten leipää. Vaimo sanoi: "Niin totta, kuin Herra sinun Jumalasi elää."
Siinä oli pakana nainen, jonka sydämessä oli elävä usko Israelin Jumalaan, elävään Jumalaan taivaan ja maan Luojaan. Ja hän otti Elian vastaan kotiinsa ja sai tämän ihmeellisen siunauksen ohella vielä syvempää Jumalan tuntemusta ja hengellisen elämän kasvamista.
Se ei ollut sattuma, että Elia meni sinne. Niin on tänäkin päivänä. Jospa me näkisimme mitä profeetta näki, että Jumalan silmät tarkkailevat kaikkia maita, löytyisikö ketään, joka koko sydämestänsä tekisi. Koko sydämestänsä. Jotta tämä sana jäisi teille painoksi, uskallan vähän puhua persoonallisesti.
Ollessani nuorena pappina Porvoossa minulle järjestyi virka tuomiokapitulissa. Kyselin Herralta, mitä on tehtävä. Oliko papin virka jätettävä ja ruvettava virkamieheksi?
Seuraavana keskiviikkona, kun pyhänä saarnasin Porvoon tuomiokirkossa, oli asia ratkaistava. Kun sanoin aamenen saarnastuolissa, niin eräs nainen tuli käytävällä itkien: "Minä hukun. Hyvä pastori, selittäkää minulle!" Minä en enää muista, mitä minä sanoin, mutta sen muistan, että koko kirkkokansa itki.
Mutta minulle tuli Herran sana: "Ei kukaan, joka laskee kätensä auraan ja katsoo taaksensa, ole sovelias Jumalan valtakuntaan." Sillä kertaa minä jaksoin ottaa sen sanan uskossa vastaan ja totella enkä tehnyt laskelmia tämän maailman viisauden mukaan.
Mutta täytyy häpeäkseni tunnustaa, että niin monta kertaa perästä päin olen pettänyt, olen pelännyt, olen käyttänyt omaa viisauttani ja tavoitellut ihmisten kunniaa ja rahan himoa enemmän kuin Jumalan sanaa. Ja sentähden elämä on monta kertaa niin köyhää sisällisesti ja kuollutta, kun ei tottele sanaa.
Onko tapahtunut mitään sinun elämässäsi ja kodissasi? Kun sana otetaan vastaan niinkuin Elia otti sen vastaan ja niinkuin Aabraham otti sen vastaan, niinkuin Pietari otti sen vastaan ja niinkuin profeetat ottivat sen vastaan, niin tapahtuu jotakin. Ja vielä toinen asia.
Täällä Suomessa kävi eräs norjalainen lähetysmies toistakymmentä vuotta sitten. Hän puhui eräässä kokouksessa. Kun olin Norjassa, niin kysyin sitä miestä. He toivat nähtäväkseni erään hänen viimeisistä puheistaan. Siinä oli tällainen kohta: "Jeesus sanoi Golgatan ristillä: Se on täytetty. Meidän pelastukseemme ei tarvitse mitään lisätä. Sen on Kristus valmiiksi täyttänyt. Näin sanotaan Raamatussa. Lunastus on tosiasia. Mutta Raamatussa on myös sanottu: Te ette tahtoneet, te ette tahtoneet." Hän, kokenut mies, pani nämä molemmat asiat Jumalan eteen: "Tulkaa häihin, kaikki on valmistettu", ja ihmiset niskuroivat vastaan: "Te ette tahtoneet."
Kun me nyt puhumme Jumalan sanasta, miten se tekee uskovaksi, miten se muuttaa olosuhteita, tässä tekstissä on kertomus miehestä, joka otti sanan vastaan ja teki sen tottelemisessa oman elämänsä herraksi. Hän meni Sarpatiin – se merkitsee suomeksi sulatusuunia – ja asui siellä toimettomuudessa kaksi vuotta, toimen mies. Mitä varten? Hän odotti Jumalaa. Hänestä tuli sitten suuri sankari Karmelin vuorella.
Tämä leskivaimokin tässä tekstissä on merkillinen. Kun hän läksi sinne kotiansa, Elia sanoi hänelle näin: "Leivo minulle ensin pieni kaltiainen ja tuo se minulle. Leivo sitten itsellesi ja pojallesi." Riittää, kun Herra on mukana. Tuo ensin minulle.
Vuorisaarnassa sanotaan: "Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan."
Niinkuin me tiedämme, Jeesus itse opetti meitä rukoilemaan "Isä meidän"-rukouksessa: Pyhitetty olkoon sinun nimesi, tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi, ja sitten vasta: anna meille leipää, anna anteeksi meidän syntimme, älä kiusaukseen johdata vaan päästä pahasta. Tämä on rukousjärjestys.
Tutki nyt itseäsi – olen minäkin tutkinut – miten päin me rukoilemme. Emmekö me rukoile ensin meidän leipäämme? Kuka rukoilee oikein: "Tulkoon Jumalan valtakunta Helsinkiin, tapahtukoon hänen tahtonsa täällä täydellisesti!" Voi, ystävät, jos me antaisimme Jumalan tahdon olla ensi sijalla, kyllä sitten meidän syntikysymyksemme, leipäkysymyksemme, kiusauksemme ja kaikki vaikeat asiamme ja olosuhteemme selviäisivät.
"Leivo minulle ensin", sanoi Elia. Hän teki niin. Ensin Jumalan valtakunta ja hänen vanhurskautensa. Kaikki muu annetaan sitten. Näin sanoo vanhurskas Jumala.
Jotta tämä asia jäisi oikein mieleen, luen teille lopuksi profeetta Haggain kirjasta, minkä tähden siunaus puuttuu yksilöltä ja kansalta. Hän sanoo kansalle, joka oli paljon kokenut Jumalan rakkautta ja tullut takaisin Baabelin vankeudesta Jumalan pelastusarmon nojalla: "Te kylvätte paljon, mutta saatte vähän. Te syötte, mutta ette tule ravituiksi. Te juotte, mutta jano ei sammu. Te vaatetatte itsenne, mutta ei tule lämmin. Ja palkkatyöläinen panee työpalkan reikäiseen kukkaroon."
Rahaa ei saatu, ruokaa ei saatu, vaatteet eivät lämmittäneet. "Te odotatte paljoa, mutta se menee vähiin. Te tuotte kotiin, mutta minä puhallan sen pois. Minkätähden? sanoo Herra Sebaot. Minun huoneeni tähden, kun se on rauniona ja te juoksette kukin oman huoneenne hyväksi." Sentähden, että tämä kansa sanoo: "Aika ei ole tullut rakentaa Herran huonetta." Mutta nyt sanoo Herra: "Onko sitten aika teidän asua panelilla kaunistetuissa huoneissanne, kun tämä huone on rauniona?"
Vaikka Herran kansa oli kokenut ihmeellisen pelastuksen, niin sitä hallitsi itsekkyyden henki. Se rakensi omat kauniit huoneet itsellensä, mutta temppeliä se ei rakentanut. Sentähden ei sade eikä aurinko tullut sille siunaukseksi. Se ei saanut ruokaa eikä juomaa.
Eikö tämä sano meille suoraan, minkätähden kirous on meidän päällämme ja perheiden päällä ja kansan päällä? Eikö tämä sano meille, miten se poistuu ja saadaan siunaus: ensin Jumalan valtakunta, ensin Jumalan temppeli, ensin Jumalan valtakunnan vanhurskaus, ensin hänen nimensä, valtakuntansa ja tahtonsa ja sitten vasta meidän leipämme ja syntimme ja kiusauksemme. Tämä on Jumalan järjestys.
Minä alotin siitä – se on perin merkillinen ajan kuva, johon sopii perehtyä tarkemmin – että Elian päivinä oli ankara taistelu Jahve-uskonnon ja pakanauskontojen välillä. Myös tänä päivänä on sota kristinuskon ja jumalankielteisen uuspakanuuden välillä, ei vain kulttuuripakanuuden, mutta kaikkea uskontoa vihaavan ja hävittävän maailmankatsomuksen välillä.
Yhtä vähän kuin Elian päivinä saattoi tulla mitään sovintoa, yhtä vähän voi nyt tulla mitään sovintoa kristinuskon ja sitä vihaavien välillä. Nyt on aatteiden kamppailu. Sieltä Jeesuksen kiusojen keskeltä tulee tämä kiusatun Herran sana: "Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee."
Ja se sana, mikä meille on sanottu, olkoot sitten kysymyksessä leipähuolet, terveys tai mikä muu tahansa on tämä: "Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan." Isä tietää kaikki. Kuka lähtee sen sanan varassa niinkuin Elia yöhön, vaivoihin ja voittoon? Amen.
RISTIN JUURELLA
"Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä maa." Tämä sana on sanottu sitä varten, että pitäisimme pyhän kunniassa.
"Ja Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Amen,
se uskollinen ja totinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku:
Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi,
jospa olisit kylmä tai palava! Mutta nyt, koska olet penseä, etkä
ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos.
Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä
mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja
kurja ja köyhä ja sokea ja alaston. Minä neuvon sinua ostamaan
minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja
valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi
häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että
näkisit'". Ilm. 3: 14-18.Teksti johtaa meidät tarkkaamaan kahta arvostelua: sitä, mikä erikoisesti loppuaikojen, missä mekin nyt elämme, seurakuntalaisilla on itsestänsä, ja sitä arvostelua, mikä Herralla, jonka silmät ovat kuin tulen liekki, on tällaisista seurakuntalaisista.
Me kuulimme tässä seurakuntalaisten näin arvostelevan jumalisuuttansa: "Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse." Tällainen on loppuaikojen kristittyjen arvostelu itsestänsä.
Mutta tämän arvostelun rinnalle on pantu Herran arvostelu näistä ihmisistä. Se kuuluu näin: "Sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston."
Kumpikohan arvostelija arvosteli mielestänne oikein? Me näemme, kun me näitä kahta arvostelua hiljaisesti ajattelemme, että tässä seurakuntalainen nousee omissa silmissänsä niin korkealle, ettei hän mitään tarvitse. Hänellä on kaikkea, koska hän on rikas ja rikastunut. Mutta Herran silmissä hän painuu kaikkein viheliäisimmäksi.
Luther, joka eli Raamatun sanassa ja jolla oli Pyhä Henki, veti aina teräviä johtopäätöksiä Raamatun sanasta. Näiden kahden arvostelun edessä hän on kaikiksi ajoiksi piirtänyt kirjoihin tällaisen sanan: "Jumalan arvostelu ihmisestä ja ihmisen oma arvostelu itsestänsä ovat toisiinsa kääntäen verrannolliset."
Jos tästä saarnasta ei jää mitään muuta mieleen, niin pankaa oikein muistikirjaan tämä Raamatun kanta ja Lutherin sana.
Mitä se merkitsee? Tässä on pieni sana matematiikan tunnilta. On kaksi suuretta. Kun toinen suure nousee arvossa, niin toinen laskee, kun toinen laskee, niin toinen nousee.
Kun siis Jumalan arvostelu sinusta tai minusta nousee, silloin meidän arvostelumme painuu alas. Jos me arvostelemme itsemme korkealle, niin ettemme mitään tarvitse, olemme rikkaita ja rikastuneita, niin silloin me painumme Herran silmissä viheliäisimmän, kurjan, sokean ja alastoman paikalle.
Tämä nyt ei ole mikään yksinäinen esimerkki Raamatusta. Tämä on kirkastetun, taivaaseen menneen Herran sana seurakunnalle, mutta samalla tavalla hän arvosteli ihmisiä täällä lihansa päivinä. Mainitsen erään hänen kertomuksistansa.
Kaksi miestä meni ylös temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. Te muistatte, mitä fariseus sanoi: "Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset – enkä myöskään niinkuin tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani." Mies oli omissa silmissänsä hyvä. Sillä miehellä oli itsestänsä hyvä ja korkea arvostelu.
Toinen mies, se publikaani ei uskaltanut nostaa silmiänsä ylös taivasta kohti, vaan löi masentuneena rintaansa ja sanoi vain näin lyhyesti: "Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!" Sen miehen arvostelu itsestään oli se, että hän oli syntinen, mitätön ja huono ja kaukana Jumalasta.
Tässä on siis kahden miehen arvostelu itsestänsä. Mutta sitten tuli kolmanneksi Herran arvostelu, josta kai tekin myönnätte, että se oli oikea arvostelu.
Hän sanoi: Tämä jälkimmäinen mies, tämä publikaani, joka oli omissa silmissänsä syntisen paikalla, meni kotiansa vanhurskaampana kuin se itseänsä kehuva fariseus. Sillä syntisellä oli Jumalan vanhurskaus, mutta sillä hyvällä miehellä oli vain ihmisten vanhurskaus.
Mutta jotta me emme nyt jäisi rauhaan: "Tämä nyt on fariseuksen puhetta, mitäpä niistä, en minä ole fariseus", kuulkaamme esimerkkejä opetuslapsista ja erikoisesti Pietarista hiljaisella viikolla.
Mitä Pietari sanoi? Hän sanoi näin: "Vaikka kaikki loukkaantuisivat, en kuitenkaan minä." Se oli kaunis ja korkea arvostelu Pietarin omassa suussa hänestä itsestään. Miten Luther sanoikaan: "Jumalan arvostelu ihmisestä ja ihmisen oma arvostelu hänestä itsestään ovat toisiinsa kääntäen verrannolliset."
Mitä Herra sanoi itsevarmalle Pietarille piinaviikolla? Hän sanoi näin: "Ennenkuin kukko kahdesti laulaa, sinä kolmesti minut kiellät. Saatana on tavoitellut teitä valtaansa. Minä olen rukoillut sinun puolestasi."
Katsokaa! Pietari arvosteli itsensä korkealle: En ikinä kiellä. Olen valmis kuolemaan. Herra sanoi: Kyllä sinä kiellät. Raukkamainen olet, saatanan seulassa olet.
Mistä me löydämme itsemme, kun meidän pitäisi riisua kengät jaloistamme, kun olemme pyhällä paikalla? Olemmekohan me Jumalan sanan yläpuolella sitä kritikoimassa ja arvostelemassa itseämme hyviksi.
Kirkossa käy monta sellaista, joka katselee naapuriansa ja pappiansa, tai arvostelee kirkkokuoroa lehtereillä tai liturgipappia, mutta ei arvostele itseänsä eikä näe itseänsä, kun hänellä on sokeat silmät ja kuurot korvat.
Oletko sinä sanan yläpuolella, sanan mestari? Vai joko elämä on tullut niin ahtaaksi ja Jumala niin todelliseksi, että olet alkanut painua sanan alle sen tuomittavaksi, niin että sieltä publikaanin paikalta on täytynyt ruveta huutamaan: "Jumala, armahda minua, minua syntistä! Jumala ole minulle armollinen! Pyyhi pois minun syntini sinun suuren laupeutesi tähden! Pese minua ja puhdista minua!"
Tällaisesta miehestä, joka näin on matalalla omissa silmissänsä, Jumalalla on kääntäen verrannollinen, korkea arvostelu. Se on pelastettu ihminen. Se on ansioton ja jumalaton, mutta Armahtajan edessä jumalinen ansiotonnakin. Mies, joka ei mistään muualta saanut apua, tuli kirkkoon rukoillen.
Nyt me tulemme paastonajan paikalle, ristin juurelle. Pilatus antoi Jeesuksen ristiinnaulittavaksi. Hän riippui ristillä. Meille saarnataan ja puhutaan, että meidän pitäisi myös päästä ristin juurelle. Mitä se on?
Kun sitä rupeaa järjellänsä ajattelemaan, niin sehän on mahdoton asia. Oli aika omassa elämässäni – olin nuori pappi silloin – jolloin koetin ymmärrykselläni ymmärtää tätä asiaa. Se oli vain mielikuvituksen ponnistelua päästä ristin juurelle, jota ei missään enää ole, mutta joka täällä oli kaksituhatta vuotta sitten pitkäperjantaina, Golgatan päivänä.
Kirkkohistoriasta opin, että katolisessa kirkossa nyt vielä, niinkuin keskiajalla, munkit ja nunnat keskiyöllä ryömivät ristin juurelle, joka on luostarissa. Se on jotakin todellista. Siellä on risti ja siellä ryömitään ristin juurelle. Mutta se ei ole vielä olemista Golgatan ristin juurella. Se on olemista vain luostarin ristin juurella.
Mutta mitä on oleminen Kristuksen ristin juurella, jossa hän teki rauhan verensä kautta, joka nyt huutaa parempaa kuin Aabelin veri, ei kostoa vaan sovintoa ja anteeksiantoa.
Papin on paha puhua itsestänsä, kun voi puhua yli uskonsa. Mutta nyt tässä täytynee sanoa Herran kunniaksi, että minäkin olen ollut ristin juurella, en mielikuvituksessa enkä minkään puusta tehdyn ristin juurella, vaan todella Golgatan ristin juurella.
Miten? Miten se on tapahtunut? Siten, että Herra saa tuonne publikaanin paikalle armahtaa minua syntistä. Taikka siten, että Herra saa antaa puhdistettua kultaa, silmävoidetta, jotta näkee itsensä aivan pelastukseen mahdottomaksi ja Jumalan edessä hyljätyksi, niin että oikein ruumiissansa voi tuntea helvetin tulen polttoa.
Kun sitten yhtäkkiä löytää tällaisena hyljättynä, kirottuna ja helvettiä päin putoavana raukkana kuitenkin yllättäen Jumalan rakkauden ja huomaa, ettei Jumala minua hylkääkään vaan on kaikki minun suuret syntini heittänyt Poikansa päälle silloin, kun hän kuoli Golgatalla, silloin ollaan ristin juurella.
Mistä sen tiedämme? Siitä, että jotakin tapahtuu siellä sydämen syvyydessä. Sen kertomisesta toisille ei ole aina hyötyäkään. Se on salaisuus Jumalan ja ihmisen välillä. Herra kielsikin usein siitä puhumasta.
Mutta siellä tapahtuu se ihme, joka on tapahtunut kaikkina aikoina kristityille, muutos, josta meidän hartauskirjoissamme ja virsissämme on todistus. Minä luen teille eräästä virsikirjan virrestä, mitä tapahtuu:
"Mä röyhkeä, sä hiljainen
kärseissäs kauheasti.
Mä nurja, kovakorvainen,
sä nöyrä kuoloon asti.
Mä ylpeä, sä alhainen.
Mä hekumata himoitsen,
sä kalkin juot nyt karvaan.
Mä väärin tein, sua rangaistiin,
sä synnin palkan kannoit.
Mä pahaa tein, sua häväistiin,
alttiiksi henkes annoit.
Mä syypää kaikkeen syntikin,
vaan sinut lyötiin ristikin,
uhriksi synneistäni."Se, joka näin veisaa, on ristin juurella, ja sieltä kuuluu tällainen ihana sana:
"Sua, Jeesus, kuinka kiittäisin
sun rakkaudestasi,
kun alennuit sä vaivoihin,
suot turvan haavoissasi.
Suo, että sitä muistaisin
ja syntiäni vihaisin,
mi kuolemaan sun saatti."Siitä sen näkee. Synti tulee inhoittavaksi ja tulee halu päästä siitä eroon. Tämä sama Pietari, joka kerskasi: "En minä kiellä sinua" ja kuitenkin kielsi, jonka oma arvostelu oli korkea ja Herran arvostelu matala, kirjoittaa myöhemmin näin Jeesuksesta:: "Hän kantoi meidän syntimme ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen haavainsa kautta te olette paratut."
Ja mitä hän sitten sanoo? "Jonka suussa ei petosta ollut." Pietarin suussa oli vilppiä, oli kehumista, oli väärä vala ja oli valhe. Mutta hän näkee, että Kristus kantoi hänen syntinsä viattomassa ruumiissansa kirouksen puulle, että hän olisi terve hänen haavainsa kautta.
Tämä on olemista ristin juurella, kun minä aivan ansiottomana ja mahdottomana ja Jumalalle kelvottomana huomaan, että kaikki on anteeksi annettu ja minä olen armoitettu syntinen.
Se voi tapahtua kirkossa jollekin, joka saarnaa kuulee. Se voi tapahtua seuratuvassa. Se voi tapahtua junassa matkustaessa. Olkoon paikka mikä tahansa ja aika mikä tahansa, kun toteaa itsensä Jumalan anteeksi antavan, ihmeellisen ja kaikki synnit pois pyyhkivän rakkauden esineeksi, silloin me olemme todellisesti ristin juurella, sillä silloin meissä murtuu synnin valta. Alkaa jotakin uudesta luomisesta, joka päättyy kerran kirkkaudessa.
Eikö siis meidän sopisi noudattaa kehoitusta: kengät pois jaloista! Ollaan pyhällä maalla. Pois omat ansiot, omat korkeat luulot ja arvostelut itsestään ja alas Herran eteen hänen armahdettavakseen! Silloin tulee tällainen näkemys Herrasta kuin on eräässä virressä, jota seurakunnassa usein veisataan:
"Mä vilua, hellettä kärsiä sain,
mä murehdin, paastosin, valvoin,
ja kun mua lyötiin, niin vaikenin vain
ja surmata itseni annoin.
En säälinyt itseän' ollenkaan.
Sua syntisparka mä säälin vaan,
ja mull' oli perjantai pitkä."Silloin meillekin ostettiin se tulessa koeteltu kulta, jota meidän olisi lähdettävä ostamaan taas uudestansa. Amen.
VIESTI TAISTELURINTAMALTA
"Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme,
ja totuus ei ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, on hän
uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit
anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos sanomme,
ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi,
ja hänen sanansa ei ole meissä. Lapsukaiseni, tämän minä
kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä
tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus,
joka on vanhurskas. Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä
ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien" 1. Joh. 1:
8-2: 2.Tämä Raamatun kohta on sanoma taistelurintamalta. Miten niin, voidaan kysyä. Koetamme selittää sitä vähän.
Olin erään vanhan seurakuntalaisen luona, jolla on ollut kovia koettelemuksia ja taloudellisia, terveydellisiä ja hengellisiä vastoinkäymisiä. Hänen luonansa oli käynyt ystäviä.
Hän kertoi, että siellä eräs näistä ystävistä oli pitkälti puhunut hänelle lohdutuksen sanoja kaikessa hyvämielisyydessä. Mutta hän sanoi, että hänen sieluunsa jäi tämän henkilön pitkistä sanoista ja puheista yksi ainoa sana, nimittäin sana "tahdon".
He olivat molemmat jo vuosia sitten sortuneet Herran armokäsiin, ja tämä sana on ymmärrettävä virren sanana: "Palvella Herraa tahdon, kun päästi siteistä."
Kun kuulin tämän sanan, jouduin ajattelemaan, minkätähden jokin uskonnollinen sana koskettaa sielua ja säilyy siinä, ja toiset sanat menevät ohitse aivan ulkokohtaisesti. Mikä salaisuus on kaiken sen takana, että sana ottaa ja ruokkii, kääntää ja muuttaa?
Silloin aloin ymmärtää, että tämän sanan takana, jonka se henkilö sanoi sairaalle, oli henkilökohtainen kilvoitus, oma taistelu omissa vaikeuksissa syntiä ja saatanaa vastaan. Se oli viesti taistelurintamalta ja sentähden se sana jäi kiusattuun sieluun.
Kun olen tämän sanonut, niin on ikäänkuin tuomio sanottu meitä puhujia ja pappeja kohtaan. Meidän täytyy viran puolesta puhua ja saarnata silloin, kun meidän vuoromme tulee. Se kuuluu meidän virkatehtäviimme. Mutta mekin saatamme puhua paljon ulkokohtaisia sanoja, niinkuin kuulijat sen hyvin voivat todeta.
Me voimme kyllä puhua suurenmoisesti historiallisesti katsottuna uskonnosta. Me voimme saarnata uskonopillisesti aivan virheettömästi, eikä puheessa tarvitse olla paljon rikkomuksia logiikkaa vastaan eikä kielivirheitä. Se voi olla moitteetonta puhetta, mutta se jättää kuulijan koskettamattomaksi sisällisesti. Sana ei uppoa omaantuntoon. Ei lähdetä Herraa seuraamaan eikä palvelemaan. Siitä puuttuu Jumalan Pyhä Henki. Se ei ole taistelua, ei todistusta eikä viesti taistelurintamalta syntiä vastaan.
Mutta tämä apostoli Johanneksen kirjoittama teksti on sanoma taistelurintamalta. Kaikki nämä alkuseurakunnan kristityt olivat tällaisia taistelijoita.
Mitä apostolit saarnasivat ja kirjoittivat? He todistivat siitä, mitä he itse olivat kokeneet, nähneet ja oppineet taistelussa syntiä vastaan Kristuksen seuraajina.
Kun he olivat Kristuksen seurassa olleet, niin heille oli kirkastunut hänen seurassansa Hengen kautta, että Jumala oli tullut tässä Nasaretin profeetassa lihaksi ja sovitti hänessä maailman synnit. Tätä sanomaa he lähtivät viemään ympäri silloista pakanamaailmaa. He eivät pitäneet suuria eivätkä kauniita puheita, mutta he todistivat. He toivat sanoman taistelurintamalta.
Ja tapahtui ihmeellisiä asioita, niinkuin käy ilmi Paavalin lähetyskirjeistä. Suurissa satamakaupungeissa, niinkuin Korintossa, juomarit, huorintekijät, varkaat, epäjumalanpalvelijat ja paheissa elävät ihmiset uudistuivat uusiksi ihmisiksi, niin että Paavali voi sanoa: Sellaisia te ennen olitte, mutta ette enää ole, vaan olette nyt pyhitetyt ja pestyt.
Näiden alkuseurakunnan kristittyjen sanassa ei ollut sitä ristiriitaa, minkä kuulemme olleen fariseusten sanassa: "He sanovat, eivätkä tee."
Tuollainen ulkokohtainen sana ei ole viesti taistelurintamalta, vaikka se olisi muodoltansa kaunis ja virheetön. Vaikka se olisi muodoltansa heikko ja huono, siihen sisältyy elämää ja voimaa, kun se on sanoma taistelurintamalta.
Mitä tässä tekstissä on sanottu tältä taistelurintamalta niin, että se on sanoma meille? "Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä."
Joko sinä olet päässyt synnittömäksi? Joko sinun kohdallasi taistelu syntiä vastaan on lakannut? Onko olosi perin hyvä eikä ole mitään hätää mistään? Olet saanut rauhan, et ole kiusattu etkä sodassa.
Kuule, tämä viesti taistelurintamalta sanoo, että sinä petät itsesi! Olet eksynyt eikä totuus ole sinussa. Jos sanomme niin, ettei meillä ole syntiä, me petämme itsemme, me eksymme, eikä totuus ole meissä. Täältä taistelurintamalta ei kuulu mitään erikoisia asioita, vaan meille kuuluu vanha totuus synnistä ja armosta.
Tämä todistus synnistä jatkuu. Johannes sanoo: "Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä." Mitä sinä tiedät syntien tunnustamisesta omalla kohdallasi? Apostoli ei tässä puhu toisten synneistä, vaan: jos me tunnustamme syntimme, meidän omat syntimme.
Kuinka usein tylsistyttääkään meidän kilvoitustamme tämä ajatus, että eiväthän ne muutkaan sen parempia ole kuin minä olen. Niin me teemme parannusta toisten synneistä. Ja kuinka tutuksi on tullut tänä aikana sekin arvostelu, että minkä minä sille teen, kun minulla on tämä veren perintö ja elän tällaisessa yhteiskunnassa ja ympäristössä. Vastuuntunto on tylsistynyt. Tällaisella kohdalla ollaan.
Mutta Johannes sanoo, että jos me tunnustamme syntimme, viemme ne Herran eteen totuudessa, niin armo ja anteeksiantamus ja voima tulee vastaan. Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala on laupeudessansa uskollinen, niin että hän antaa kaikki synnit anteeksi ja puhdistaa kaikesta vääryydestä.
Tässä viestissä taistelurintamalta on sama henki, mikä on Paul Gerhardtin ihanassa virressä:
"Tuhatta jos suuremmaksi
oisi luotu maailma
ja sen synti painavaksi
kuormaks päälles koottuna,
eipä Herra armoaan
kieltäis sulta silloinkaan.
Herran laupeus sua kohtaan
niinkuin liekki palaa, hohtaa."Tämä, mikä tässä on viestinä synnistä ja armosta taistelurintamalta, perustuu erääseen asiaan, josta tekstin lopussa on puhe. Johannes sanoo nöyrästi, että minä kirjoitan näitä teille, että ette syntiä tekisi, mutta jos niin käy, että joku lankee, joku tekisi syntiä, jonka Herra on seuraansa saanut, niin Isän tykönä on edesvastaaja, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.
Mitä sinä tiedät edesvastaajasta Isän oikealla kädellä? Onko se vain oppi, jonka olet joskus kuullut, vai onko se suuri pelastava todellisuus, niinkuin se oli Johannekselle, joka tämän tekstin kirjoitti taistelurintamalta?
Monta vuotta sitten sain terveisiä Pasilasta. Siellä eräs vanha seurakuntalainen oli sairaana. Hänen luonansa kävi ihmisiä. Tämä vanha vaimo oli sanonut – en sitä itse kuullut –: "Meillähän on edesvastaaja Isän tykönä, älkää hätäilkö!" Se oli sana taistelurintamalta. Se kerrottiin minulle ja minä kovasti rakennuin siitä, kun sen kuulin.
Olen muutaman kerran tämän sanan voimasta voinut lohduttaa toista syntistä, joka on ollut ahdistettu. Siellä Isän tykönä on edesvastaaja, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas. Kun Pyhä Henki tulee, niin se näyttää todeksi sen, että meidän vanhurskautemme on juuri siinä, että Jeesus Kristus on mennyt taivaaseen ja on siellä edesvastaajana Isän oikealla kädellä.
Mutta vielä tähänkään tämä sanoma synnistä ja armosta, josta tämä teksti kertoo ja joka on viesti taistelurintamalta, ei supistu. Tässä on vielä suuri sana, jonka monet ovat ottaneet suuhunsa vain pelkkänä sanana ja ulkoläksynä. Se ei ole ketään rakentanut, kun tämä suuri sana on otettu ilman, että se on viesti taistelurintamalta: Hän, Kristus Isän oikealla kädellä, on ei ainoastaan meidän vaan koko maailman syntien sovitus.
Johanneksen kirjoittamana ja Johanneksen suussa tämä sana on elävää, maailmaa voittavaa ja syntiä puhdistavaa todellisuutta. He olivat saaneet sen varmuuden, että maailman sovinto oli todella tapahtunut, että yhdellä ainoalla uhrilla Jeesus Kristus oli sovittanut ihmiskunnan synnit Golgatalla pitkäperjantaina. Se oli heille varmaa.
Uudessa Testamentissa on monta kertaa tämä sana "yhdellä uhrilla". Hän on itsensä uhrannut vain yhden kerran. Se oli heille erinomaisen suuri asia, että suuri uusi tapahtuma oli tullut ihmiskunnan keskelle.
Jumala, joka oli ollut vaiti, oli tullut puhumaan tänne ihmisten keskelle Poikansa kautta ja sovittamaan maailman synnit Poikansa uhrikuoleman kautta. Tätä sanaa he veivät nyt eteenpäin. "Minä uskon, sentähden minä puhun", he tapasivat sanoa.
Mutta me otamme nämä suuret sanat kylmiin sydämiimme, jotka ovat muuttumattomat ja heräämättömät. Mekin puhumme helposti maailman sovituksesta. Se ei ole silloin mikään sana taistelurintamalta. Sentähden se ei uudista ketään.
Ennenkuin nämä sanat aukenevat, tarvitaan Jumalan Pyhä Henki, joka ne aukaisee meille. Tavallisesti Pyhä Henki aukaisee ne meille juuri elämän kovissa vaiheissa.
Eräs inkeriläinen kertoi minulle sisällysrikkaasta kirjeestä, joka oli tullut hänen tuttavaltansa. Tämäkin mies oli ollut sanan kuulossa paljon. Mutta hän kirjotti siinä kirjeessään, että "vasta raskaissa elämän kohtaloissa Jumala on löytänyt minut armollansa." Mies oli joutunut taistelurintamalle ja sentähden tämä sana armosta, syntien anteeksisaamisesta ja sovinnosta tuli eläväksi.
Missähän Jumalan pitää meitä kuljettaa, että nämä sanat – eivät olisi vain pelkkiä sanoja, vaan että ne olisivat samaa veristä, vakavaa, syntiä ja saatanaa voittavaa totuutta kuin Johanneksellakin.
Siellä Isän tykönä on edesvastaaja. Pelastuksemme on meidän ulkopuolellamme. Kristus on maailman sovinto, minkä hän täytti meidän kohdallamme. Jumala ei tahdo, että yksikään meistä hukkuisi, vaan että tulisimme totuuden tuntoon ja pelastuisimme.
Mutta nämä sanat eivät aukene ilman Jumalan Hengen aukaisemista. Korvat eivät aukene, ellei Henki aukaise korvia kuulemaan. Että tämä totuus jäisi mieliin, otan vielä yhden esimerkin elämästä.
Jos nyt tapahtuisi se ihme, mikä ei ole mahdotonta ihmiselle, että joku teistä saisi tällä viikolla Amerikasta kirjeen, jossa sanotaan, että sinä olet saanut siellä sadantuhannen dollarin perinnön, eikö tulisi liikettä sinun elämääsi ja kotiisi? Eikö olisi asiaa kohta asianajajan luokse ja Amerikan lähetystöön? Ehkäpä hakisit passin ja matkalipun Amerikkaan ottaaksesi vastaan sen suuren, monien miljoonien perinnön.
Se on vain rahaa, se on vain kultaa, joka ei meitä kuolemassa yhtään auta. Kyllä sen luokse ollaan liikkeellä. Tahto panee toimimaan.
Kun puhutaan Jeesuksesta edesvastaajana Isän oikealla kädellä ja koko maailman sovinnosta, niin meille puhutaan siitä, että siellä taivaassa on katoamaton, saastuttamaton ja turmeltumaton perintö meitä varten. Kukaan ei liiku! Missä on vika?
Saattaa olla yhdeltä puolelta papeissa. Vika on tällä hetkellä minussa. En voi puhua tästä perinnöstä, tästä sovinnosta, tästä edesvastaajasta sellaisella vakuuttavalla tavalla kuin Johannes puhuu. Kukaan ei liiku. Siihen tarvitaan Pyhä Henki, ei vain historian tietoa ja Raamatun taitoa.
Mutta vika voi olla myös sinussa itsessäsi. Sinulta puuttuu Pyhä Henki. Sinä istut suruttomana sanan ääressä. Mitä meidän tällaisten nyt on tehtävä näiden suurten tosiasioiden edessä, joista tämä taistelurintamalta kirjoitettu teksti kertoo?
Jos mielimme pelastua, niin on lähdettävä sotaan ja tehtävä parannusta niin kauan, kuin tämä armon aika vielä kestää.
Olen oppinut erään sanan, joka on lohduttava sana, kun me vikoilemme itseämme ja tunnemme kuinka suruttomia ja kuolleita olemme: "Kuolleenakin sopii tehdä parannusta". Tuntuu siis miltä tuntuu itsestämme, niin sopii lähteä sotaan syntiä vastaan ja käydä tunnustamaan syntiänsä.
Ja se ihme voi tapahtua, että Kristus tulee meille yhtä läheiseksi kuin hän tuli ylösnousemuksensa ja taivaaseen astumisensa jälkeen näille ensimmäisille kristityille. Hän tuli eläväksi, hallitsevaksi Herraksi, joka uudisti ihmisiä, ja Isäksi.
Se on mahdollista. Mutta se ei ole mahdollista ilman parannusta, sillä usko ilman parannusta on kuollut asia. Jos totuudessa kuulet pappiasi, jolla on heikko todistus taistelurintamalta, ala tehdä totuudessa taas parannusta! Lähde sotaan vain syntiäsi ja itseäsi vastaan, ylpeyttäsi, itserakkauttasi ja hemmoitteluhaluasi, hekumaasi ja valhettasi vastaan!
Tunnusta tämä, niin silloin sovinnon salaisuus aukenee. Silloin aukenee se, että siellä Isän tykönä on edesvastaaja, joka on vanhurskas. Saatana käy sinun kimppuusi ja sanoo, ettei armo tuollaiselle kuulu. Silloin sinä voit vedota näin Jeesuksen nimeen ja sanoa päällekantajalle: "Mene pois, sinä olet jo tuomittu!"
Kristus sai voiton perkeleestä Golgatalla ja saatana syöstiin alas taivaasta syyttämästä Jumalan kansaa. Nyt hän hallitsee maan päällä valheensa kautta. Se, joka tekee parannusta ja saa osaa Jumalan Hengestä, saa kokea, että Jumalan Henki ottaa Kristuksen omasta totuuden ajatuksia ja sanoja ja silloin karkoitetaan valhe. Hän käy nyt ympäri vielä niinkuin kiljuva jalopeura etsien kenet hän nielisi. Mutta Jaakob, joka oli myös taistelurintamalla, sanoo: "Vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee!" Tänä aikana, jolloin jumalattomuus leviää, me tarvitsemme itse Herralta elävää ja pelastavaa, Kristukseen kiinni käynyttä uskoa, joka on väkevämpi kuin tämä maailma. Amen.
HERRAN HERÄTTÄJÄT
Pyhä Jumala! Sinä yksin voit likaiset sielumme puhdistaa puhtaiksi ja sinä yksin voit vuodattaa elävän Hengen kuolemattomiin sieluihimme. Tule, Herra, Pyhän Henkesi kautta ja kosketa meitä, pyhitä meitä, puhdista meitä ja uudista meitä sisällisesti! Anna sanastasi meille siunausta! Amen.
"Hän sanoi heille: 'Te vähäuskoiset, miksi olette pelkureita?'
Silloin hän nousi ja nuhteli tuulia ja järveä, ja tuli aivan
tyven". Matt. 8: 26.Kaikki opetuslapset olivat päässeet Jeesuksen kanssa samaan laivaan ja kulkivat Tiberiaan meren yli yhdessä. Herra oli väsynyt ja nukkui laivassa. Hän nukkui vielä silloinkin, kun myrsky oli yltynyt niin vahvaksi, että aallot löivät purren ylitse, ja opetuslapset, kalamiehetkin pelkäsivät, että nyt perikato tulee heille.
Silloin he hädässänsä herättivät rukouksillansa Herran, huusivat: "Herra, auta!" Sehän oli lyhyt rukous ja rukous totuudessa. Kuitenkin heräävä, apuun rientävä Herra, joka tyynnytti tuulen ja meren aivan tyveneksi, nuhtelee heitä: "Te vähäuskoiset, miksi olette pelkureita?"
Mitähän tässä opetuslasten pyynnössä oli sellaista, että siitä oli syytä nuhdella? He rukoilivat: "Herra, auta, me hukumme!" Me ymmärrämme tämän paremmin ja tämä jää meidän muistiimme, jos valaisen sitä eräällä kertomuksella.
Historiassa on kerrottu eräästä nälänhädästä Kreikan arkipelagin Samos-saarella, josta on mainittu poliittisten selkkausten yhteydessä.
Kerran muinaisena aikana saaren asukkaille tuli kato ja nälänhätä. He lähettivät miehiä ostamaan viljaa Spartasta, jossa sitä oli.
Kun he tulivat sinne, niin he pitivät pitkän puheen hädästänsä ja selittivät, mitä he tarvitsevat, mutta spartalaiset vastasivat: "Emme me teille anna. Teillä ei ole tosi tarvetta. Te puhutte liian paljon."
He saivat lähteä tyhjine säkkeinensä takaisin saarellensa. Mutta siellä oli tosi hätä. Heidät komennettiin uudestansa ostamaan viljaa, ja he miettivät, mitä sanoisivat, että pyyntö olisi oikea ja he saisivat avun hätäänsä.
Silloin he sanoivat vain nämä sanat: "Säkkimme ovat tyhjät, täyttäkää nämä!" Mutta spartalaiset vastasivat: "Liian paljon on sanoja. Teillä ei ole vielä tosi hätää. Emme me anna."
Niin he saivat taas lähteä saarellensa apua saamatta. Sitten pidettiin yhteinen neuvottelu, mitä tehdään. Siellä on viljaa, miksei anneta? Kuinka sitä olisi pyydettävä? He tulivat kolmannen kerran Spartaan tyhjine säkkeinensä, aukaisivat ne ja sanoivat: "Täyttäkää nämä!" Ja ne täytettiin.
Sellainen on tosi pyyntö. Siitä karisee pois kaikki turha. "Täyttäkää nämä!" Opetuslapset sanoivat siellä merellä: "Herra, auta!" Sehän on rehellinen pyyntö. Se olisi riittänyt. Mutta he liittivät siihen epäuskoisen lisäyksen: "Me hukumme." – "Herra, auta, me hukumme!"
Ja kuitenkin Herra oli samassa laivassa! Kuitenkin he olivat lähteneet Herran kanssa samalle matkalle! Ei siinä mitään hukkumisen vaaraa ollut. Vaikka haaksi olisi särkynyt ja jouduttu veden varaan ja painuttu pohjaan, sittenkään ei olisi mitään vaaraa ollut, kun Herra oli mukana, joka voi tehdä mahdottomankin asian mahdolliseksi ja kuolleetkin herättää. "Te vähäuskoiset!"
Ymmärrättekö nyt Herran nuhteen kärjen? He katsoivat liian paljon meren myrskyjä, sen voimaa ja omaa hätäänsä ja liian vähän Herraa ja hänen valtaansa. Ja hän näytti heille, mikä valta hänellä oli, kun hän nousi ja asetti tuulen ja meren ja tuli aivan tyven, niin että mainingitkin asettuivat.
Tällainen Jeesus Kristus on luonnon valtakunnassa. Hän on luomakunnan Herra. Tällainen hän on myöskin lunastuksen valtakunnassa, siveellisellä alalla, synnin alalla, se Herra, jolla on valta antaa anteeksi kymmenentuhannen leiviskän velka, veriruskeat synnit sille, joka huutaa niinkuin publikaani: "Herra, ole minulle syntiselle armollinen!"
Siihen rukoukseen ei ole varaa lisätä mitään selityksiä. Mutta usein me raukat sen teemme, ja sentähden Herra ei meille anna enemmän kuin spartalaiset heti antoivat viljaa hätääntyneille ja nälkiintyneille Samos-saarelaisille.
Oletteko te viime aikoina kokeneet, että Jumala on vaikeneva Jumala? Vaikka kuinka häntä huutaa, on niinkuin hän ei kuulisi, vaikka kuulee? Oletteko kokeneet, että Herra Jeesus nukkuu kodissa, seurakunnassa, omassa elämässä ja sydämessä?
Nykyaikana puhutaan paljon herätyksestä, että meidän pitäisi herätä ja siitä, kuinka se tapahtuu rukouksen ja kilvoituksen ja parannuksen kautta.
Mutta olisi puhuttava siitä, että Herra Jeesus on herätettävä meidän keskellämme. Vaikeneva Jeesus on herätettävä työhön ja toimintaan meidän keskellämme, kun näyttää, ettei hän teekään mitään, ei auta meitä eikä vastaa rukouksiin.
Oletko sinä vaikenevan Jeesuksen herättäjä? Muista näitä opetuslapsia! He herättivät Herran. "Auta, me hukumme!" He olivat rukouksessansa taitamattomia.
Etkö ole kokenut sitä, että sinäkin olet taitamaton rukoilija? Eikö Jumalan Henki ole puhutellut sinua, joka olet notkistanut polvesi usein ja ahkerasti vuoteesi vieressä, että et osaa rukoilla. Olet huono rukoilija.
Jos näin on, niin sinä olet elävän Jeesuksen kanssa samassa laivassa. Hän on mukana, vaikka hän vaikenee ja vaikka hän herätessänsä nuhtelee. Mistä hän nuhtelee? Siitä, että uskoa on niin vähän. Siihen me itse olemme syypäitä.
Raamatussa kerrotaan sadanpäälliköstä, jolla oli uskoa Herran sanaan. Kun Herra antoi hänelle lupauksen: Minä tulen sinun kotiisi parantamaan sairaan palvelijasi, niin sen miehen sydän murtui ja särkyi: En ole sen arvoinen, että tulet. Sydän meni matalaksi, mieli matalaksi ja murheelliseksi. Sellaista Herra saattaa auttaa.
Mitä tämä sanoo meille? Se sanoo, että Herra kulkee meidän keskellämme ja etsii uskoa eikä tahdo löytää. Me pelkäämme ja hätäilemme, ja kuitenkin Herra Jeesus on mukanamme joka päivä maailman loppuun asti. Meillä on samoslaisten monia sanoja suussamme ja turhia ajatuksia sydämessämme. Sentähden Jeesus vaikenee. Hän on vaiti siksi, kunnes saa tahtonsa läpi.
Ja kuulkaa! Raamattu sanoo, että usko tulee kuulosta ja kuulo Jumalan sanasta. Sitä varten me käymme sanaa kuulemassa ja Herran ehtoollisella, että meidän uskomme lujittuisi, että Pyhä Henki saisi armonvälikappaleiden kautta oikein herättää ja vahvistaa meissä uskoa. Se on välttämätöntä. Ilman uskoa emme voi kelvata Jumalalle.
On ollut aika, etten uskaltanut saarnata uskosta ollenkaan. Minä näin, että usko oli Kristuksen sijassa. Minä pelkäsin saarnata uskosta. Mutta minä koin, että on välttämätöntä, että siitä puhutaan.
Herra hakee uskoa. Hän nuhtelee meitä heikosta uskosta ja pelosta. Se on syynä sinun ja minun elämässäni.
Hän sanoi kovan sanan opetuslapsille: "Monet tulevat idästä ja lännestä ja aterioitsevat Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin kanssa taivasten valtakunnassa; mutta valtakunnan lapset heitetään ulkoisimpaan (vanha käännös) pimeyteen; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys." Siinä mainitaan ulkoisin pimeys. Se on laatusanan ylin aste, superlatiivi. Monet teistä ymmärtävät sen kieliopista.
Minkätähden ulkoisimpaan pimeyteen. Sentähden, että he olivat saaneet niin paljon, mitä ei pakanoille oltu annettu. Minä olen kuullut heränneen kansan sanovan ja nuorten sanovan kansanopistoissa: "Meille on helvetti kuumin. Portaanpääläisille (Portaanpäässä on heränneiden kansanopisto) on helvetti kuumin." Minkätähden? He ovat saaneet paljon. Heille on helvetti kuumin, jos he hylkäävät armon.
Puhutaan perintöosasta kaikkien pyhien kanssa, että päästään taivaan saliin profeettain ja marttyyrien ja patriarkkain pariin, kaikkien pyhäin kanssa samaan pöytäyhteyteen. Tämä on meille rohkaiseva asia keskellä heikkoutta ja epäuskoa, että meille on valmistettu tällainen pöytäyhteys ajassa. Ollaan jo matkalla Kristuksen kanssa yhdessä ja päästään hänen yhteyteensä sellaisina kuin ollaan, jotta meillä olisi kuoleman hetkellä Pyhän Hengen todistus panttina sydämessämme ja siirtyisimme itse rajan yli perintöosaa omistamaan kaikkien pyhien kanssa.
Me emme kukaan ymmärrä, kuinka kallis asia on ehtoollisella käynti. Oli nuorten päivät. Kirkossa oli yli sata nuorta ja muutama pappi yhdessä ehtoollisella. Oli kovin hiljaista kirkossa. Tuntui siltä, että Herran Henki liikkui siellä nuorten parissa. "Herra on pyhässä temppelissänsä, hänen edessään vaietkoon kaikki maa."
Jumala puhuu hiljaisuudessa, kun ihmiset tulevat hiljaisiksi ja unohtavat papin ja arvostelunsa ja unohtavat tämän maailman kunnian, maineen, nimet, talot, tavarat ja nautinnot ja jäävät Herran eteen. Aina, kun tulee hiljaisuus, ja aina kun Jumala puhuu, on kysymyksessä taivas ja helvetti, elämä tai kuolema.
Se on vakavaa, kun Jumala meitä puhuttelee. Raamattu sanoo, että Jumala vie meidät korpeen puhutellaksensa suloisesti. Hän erottaa yksinäisyyteen ja näyttää ettei meitä tarvita. Maailma menee eteenpäin ilman meitä, mutta hän vie ihmisen yksikseen puhutellaksensa suloisesti. Sellainen erottamisen hetki voi olla se, että käy Herran pöydän vieraaksi.
Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan veri puhdistaa kaikesta synnistä. Heprealaiskirjeen kirjoittaja sanoo lopuksi, kun on puhunut paljon verestä, että Jeesus Kristus on se suuri lammasten paimen iankaikkisen liiton veren kautta.
Katso Jeesusta tämän sanan valossa! Olet rikkonut ehkä kaikki liittosi, kasteenliittosi, konfirmatiolupauksesi, ehkäpä aviolupauksesi ja virkalupauksesi. Liitot olet rikkonut, mutta katso tähän Jeesukseen, joka on hyvä paimen iankaikkisen liiton veren kautta. Silloin rohkaistut ja saat voimaa, sillä tämä veri puhuu parempaa kuin Aabelin veri.
Paavali sanoo: "Kaikki ovat Jumalan kirkkautta vailla, ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä."
Meidän kirkossamme ei ole istuinta niinkuin oli Jerusalemissa temppelin yhteydessä. Tie on auki kaikille syntisille ehtoollispöytään, armoistuimen luokse ja Jeesuksen Kristuksen sovintoveren luokse. Tie on auki. Se esirippu, joka erotti, meni kahtia pitkäperjantaina. Sitä ei koskaan ole ommeltu umpeen sen jälkeen.
Käy uskalluksella armoistuimen eteen! Anna Herran nuhdella sinua, kun olet ollut tyhmä ja olet turhia hätäillyt. Tyydy hänen nuhteeseensa ja hänen toimiinsa. Hän ei jätä. Sinun ei käy hullusti. Sinä et huku ajassa etkä iankaikkisuudessa, kun Jeesus on haahdessa mukana.
Jumala itse käskee, että me uskomme tähän Jeesukseen. Se on oikein Raamatun käsky. Tämä on hänen käskynsä, että me uskomme Jeesukseen Kristukseen ja rakastamme toinen toisiamme. Jos emme nyt usko tähän sovitukseen ja sovituksen sanaan, jota me saarnaamme ja joka on meidän suussamme ja sydämessämme, kukaan ei voi meitä pelastaa.
Se usko ei pelasta, mutta Kristus pelastaa, johon hätääntynyt usko tarttuu. Niin monta kuin teitä on sellaista, että Herran sana voi pikkuisen liikahduttaa ja vähäisen särkeä, te olette omissa silmissänne arvottomat tähän armoon, mutta Herra sanoo teille: Suuri on sinun uskosi. Sinun syntisi on anteeksiannettu. Minä autan sinua ajassa ja iankaikkisuudessa ja viimeisellä tuomiolla Isän istuimen edessä.
Eikö tämä jo riitä, että meillä on tällainen puolustaja ja tällainen vanhurskaus. Tästä Paavali sanoo, että Jumalan vanhurskaus tulee Jeesuksen Kristuksen kautta kaikkien tykö.
Ei ole yhtään erotusta. Olkoon rikas tai köyhä, mies tai nainen, suuri tai pieni syntinen, kaikkien niiden omaantuntoon, jotka uskovat, tulee tämä Jumalan vanhurskaus, syntien anteeksiantamus ja veren puhdistus Jeesuksen Kristuksen kautta.
Tämä on suuri asia, että me saamme mennä Herran pöytään syntisinä valmistuaksemme sille suurelle ehtoolliselle, jossa kerran ollaan mukana kaikkien pyhien kanssa taivaassa. Amen.
SYDÄMEN SILMÄT
"En, Jeesus, rauhaa saa
enk' ennen halaja
kuin kipus, vaivas, veres
ja kuolos, rakkautes
niin tutut mulle ovat,
ett' rauhas mulle suovat.
Mua puolees vedä niin,
ett' aina huokaisin
sun puolees lakkaamatta,
lepoa tuntematta
ennenkuin, Jeesukseni,
virvoitat sydämeni."Elämän Herra! Älä anna meidän nukkua, vaan herätä meidät elämään! Amen.
"Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi
sinun kruunuasi. Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani
temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä
kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen
uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani
tyköä, ja oman uuden nimeni. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä
Henki seurakunnille sanoo". Ilm. 3: 11-13.Paastonajan iltakirkoissa luetaan kappaleita Kristuksen kärsimisen historiasta, ns. ahteja. Kaiken tämän Kristuksen kärsimisen tutkistelun ydinkohtana on harjoitus, jota Johannes Kastaja teroitteli, kun hän sanoi opetuslapsillensa: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin."
Mutta nämä opetuslapsetkaan eivät ihan alussa eivätkä myöhemminkään osanneet katsoa Kristukseen, Jumalan Poikaan ja Jumalan Karitsaan, joka ottaa pois synnit. He katselivat häntä omien lihallisten Messias-ajatustensa värittämin lasein. Sentähden he eivät saaneet alussa voimaa syntiä ja maailmaa vastaan.
Kun me papit kehoitamme seurakuntalaisia katsomaan Karitsaa, ristiinnaulittua Jumalan Poikaa, niin kuulijat eivät tee sitä. Kaikki eivät jännitä katsettaan, ja nekään, jotka yrittävät katsoa tähän Kristukseen, eivät voi. He eivät saa, niinkuin tässä sanotaan, uutta nimeä, uutta voimaa, eivätkä uutta Henkeä. Missä on vika?
Olen tämän totuuden oppinut erään sairas- ja kuolinvuoteen ääressä, jossa sen muutkin oppivat. Eräs vanha mies sairasti. Hänellä oli kovat ruumiin tuskat, mutta monasti sielun tuskat olivat vielä kovemmat. Entisyys painoi ja perhehuolet painoivat, kun oli lähdettävä pois, ja omaiset jäivät vaikeuksiin.
Mutta näiden ulkonaisten ja sisäisten painojen alla hän katseli vuoteensa vastapäätä olevaa tuttua taulua, joka on minunkin kodissani, Jeesusta Getsemanessa. Herra on siinä polvillansa kiveä vasten rukoilemassa. Lähimmät opetuslapset, Pietari, Johannes ja Jaakob, nukkuvat siinä syrjässä. Se sairas, kuoleva mies katseli tätä kuvaa.
Hän kertoi, että kun hänellä oli kovat tuskat, niin hän erikoisesti katsoi sitä kuvaa. Hän sai oikein ruumiilliseen tuskaansa lievennystä.
Hän muisti, kuinka Jeesus huusi: "Isä, jos sinä tahdot, niin ota pois minulta tämä malja!" Sinä voit sen ottaa pois. Sinä olet kaikkivaltias, sinä olet minun Isäni, sinä rakastat minua. Ota pois tämä raskas malja. Mutta sitten hän sanoi: "Älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni vaan sinun!"
Isä ei vastannut. Jumalan viattoman Pojan oli verta hikoiltava Getsemanessa ja verensä vuodatettava Golgatalla, jotta meille syntisille olisi taivas auki.
Sitä kuvaa hengellisten ja ruumiillisten kipujen alla kituroiva mies katseli ja sai siitä voimaa. Hän sai siitä voimaa. Minkätähden?
Hän ei katsellut sitä kuvaa vain näillä ulkonaisilla ruumiin silmillä, niinkuin me katselemme kuvaa kodissamme, ehkäpä kirjoissa ja Raamatussa, vaan hän katseli sitä kuvaa hengellisillä, hengen terottamilla silmillä. Ja kun hän sitä näillä silmillä katseli, hän sai voimaa, uutta henkeä ja perille tulemisen varmuutta, josta puhutaan tässä tekstissä.
Tässä on selitys siihen, minkätähden teitä kehoitetaan katsomaan Karitsaa, ja te koetatte katsoa ettekä saa voimaa. Mikä on syy? Me katselemme häntä ulkonaisesti. Me emme katsele häntä hengellisillä silmillä, sydämen sisällisillä silmillä. Meidän korvamme ei ole herännyt kuulemaan, mitä Henki puhuu.
On hyvä, jos me olemme uskossa. Yksi ja toinen voi sanoa ihan rehellisesti: "Kyllä minä uskon Jeesukseen, Vapahtajaan." Hyvä on. Mutta olkaamme rehellisiä ja tunnustakaamme, että vaikka meillä on tämän uskon kautta jo rauha, me emme silti vielä ole paljonkaan ammentaneet emmekä omistaneet siitä, mitä Kristus todella on.
Me veisaamme virressä, että Jumala on tutkimaton ja pohjaton. Kukaan meistä ei ole tätä Kristuksen rakkauden syvyyttä uskollansa pohjaan asti ammentanut eikä vastakaan ammenna. Päästäksemme pitemmälle me tarvitsemme, että meidän silmämme avataan ja että meidän hengen korvamme avataan. Kuinka se tapahtuu, että tulemme tämän kuolevan miehen kohdalle, joka sai voimaa katsellessansa Jumalan kärsivää Karitsaa?
Paavali sanoo efesolaiskirjeen ensimmäisessä luvussa rukoilevansa seurakuntalaistensa puolesta. Hän sanoo anovansa, "että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, kuinka suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään ja mikä hänen voimansa ylenpalttinen suuruus meitä kohtaan, jotka uskomme, sen hänen väkevyytensä voiman vaikutuksen mukaan, jonka hän vaikutti Kristuksessa, kun hän herätti hänet kuolleista ja asetti oikealle puolellensa taivaissa, korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa vaan myös tulevassa."
Paavali näki syvälle Kristuksen salaisuuteen. Hän mainitsee sen sanan. Mutta Jumala oli aukaissut hänen sydämensä silmät. Ja sitä hän toivottaa ystävillensä ja seurakuntalaisillensa, että Jumala aukaisisi heidän sydämensä silmät, että he alkaisivat nähdä, kuinka ihmeellinen Kristus, Kristuksen kärsiminen ja Kristuksen voitto ja Jumalan hallitusvalta on.
Me tarvitsemme tätä silmien ja korvien avausta. Sillä totisesti me nukumme. Meistä moni on ehkä päässyt jo keski-ikään. Kun me joskus tarkastamme elämäämme, se on niinkuin unennäköä. Eikö totta? Mutta me nukumme heti.
Tämä on sellaista aikaa, että kovasti nukuttaa. Täytyisi saada hengelliset silmänsä ja korvansa auki, että me ymmärtäisimme, mikä on Kristuksen kärsimisen salaisuus, ja sen valossa voisimme kestää tänä viettelysten aikana, joka kulkee yli koko maanpiirin.
Miten saadaan hengelliset silmät ja hengen korvat auki? Jumala ne avaa. Me voimme pyytää sitä itsellemme ja toisillemme rukouksessa. Me emme voi sitä itse tehdä. Vain Jumala ne aukaisee. Millä tavalla?
Samalla tavalla kuin Paavalille ja seurakuntalaisille, joille hän on ne aukaissut. Jumala aukaisee meidän silmämme ja korvamme kärsimysten pätsissä, kärsimysten uunissa ja vaivojen valkeassa.
Ne ovat hyvin monenlaisia. Muuan mies koki kolmekymmentäviisi vuotta sitten kovan herätyksen. Ystävät, jotka tunsivat miehen, sanoivat, että se oli niin väkevä herätys, että se mies kaatui maahan ja mateli niinkuin mato maassa tuskissaan, kun Jumalan totuuden sana sattui omaantuntoon.
Ihminen on luonnostansa sellainen, ettei se tarvitse Jumalaa eikä se katso Kristukseen muuten kuin ulkokohtaisesti. Mutta sitten kun Jumala lyö ja tarttuu elämään, hätä tulee omaantuntoon.
"Minä hukun", Jesaja sanoi, "minulla on saastaiset huulet, minä hukun." Johannes sanoo: "Kun minä hänet näin, kaaduin minä kuin kuolleena hänen jalkojensa juureen." Siinä on tuskaa, kun elävällä tavalla herätään unesta.
Ettekö ole huomanneet, että Jumala on pannut teidät näihin vaivoihin? Ette ole voineet nukkua yöllä, on täytynyt vain kuunnella. Miten käy, kun me joudumme vaivoihin? Siinä voi käydä hyvin eri tavalla, kun suuri onnettomuus tulee jonkun miehen elämään. Mitä miehet tekevät?
Moni alkaa hakea unohdusta huumaamalla itsensä esimerkiksi alkoholilla. Toiset päihtyvät niin sikeästi, että voivat unohtaa kaiken. Toiset ovat niin epätoivoisia, että ampuvat kuulan kalloonsa.
Mutta on niitäkin, jotka eivät tee kumpaistakaan, eivät huumaa itseänsä eivätkä tee epätoivon tekoja, vaan he alkavat hädässänsä rukoilla ja huutaa Herraa syvyydestä. Mutta se ei tapahdu heti.
Jos me esimerkiksi loukkaamme itsemme, joudumme auto-onnettomuuteen tai meille tulee jokin muu suuri onnettomuus, konkurssi, tappio, kuolema kotiin, häpeä yhteiskunnan edessä, me saatamme valittaa oikein tuskasta.
Se ei ole vielä rukousta. Niin se alkaa. Mutta jonkin ajan kuluttua sellainen hätääntynyt alkaa puhua. Tuska muuttuu puheeksi, joka lähtee sydämen sisimmästä.
Rukous, sanotaan kristinopissa, on sydämen puhetta Jumalan kanssa. Se ei ole huulten puhetta. Suu on kiinni, sydän rukoilee. Mooses rukoili Punaisen meren rannalla. Herra sanoi: "Miksi huudat minulle." Hän ei puhunut mitään, mutta Herra näki, että hän huusi.
Teistä moni on ollut ehkä leikkauspöydällä. Eikö silloin tule totuudessa huuto syvyydestä, jos koskaan. Tavallisesti siinä tulee esille oikea sisäinen minä, kun on hätä. Se puhuu, se rukoilee.
Ei olisi mitään tarkoitusta puheella, ellei olisi korvaa, joka sitä kuulee. Voi tuntua siltä, ettei sitä heti kuulla eikä siitä välitetä. Mutta lähellä on korva, joka kuulee. Kun me totuudessa huudamme, meille vastataan. Me emme heti huuda näin. Kun tämä hätä tulee, silloin silmät alkavat aueta. Asiat näkyvät sellaisina kuin ne ovat. Silloin me näemme ihmeellisen asian.
Kirkkohistoriaa lukeneille tuttu pakanallinen filosofi Celsus sanoi Jeesuksesta ja hänen kärsimisestänsä näin: "Häpeällinen loppu viheliäiselle elämälle." Näettekö, peite oli viisaan miehen silmillä, kun hän katseli Karitsaa. "Häpeällinen loppu viheliäiselle elämälle." Muuta hän ei nähnyt. Hän ei nähnyt, että Jumala kärsi Kristuksessa ja otti pois maailman synnit, niinkuin Johannes Kastaja sanoi. Celsus ei nähnyt tätä.
Mutta sille, jolle synti on sanottu ja joka on totuudessa ruvennut puhumaan rukouksessa Jumalalle, kärsivä Kristus on suurin rauhoittaja, hän, joka teki ristillä verensä kautta rauhan. Tällaisille hätääntyneille, tunnossansa vaivatuille ja syntisiksi tulleille Jumalan Karitsa kirkastuu.
Minä olen sen itse nähnyt.
Nuori mies tulee sielunhoidossa puhumaan asioistansa. Hän näkee nuoruuden kiusoissansa, että hän on jo paljon tehnyt syntiä. Luetaan sitten yhdessä Raamattua, efesolaiskirjettä ja roomalaiskirjettä.
Siellä ovat nämä sanat: "Kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä."
Kun sellainen hätääntynyt syntinen katsoo tätä paikkaa, niin se nostaa silmänsä kirjasta papin silmiin: "Onko tämä totta? Voinko minä uskoa tähän? Onko kaikki lahjaa? Onko se lahjaa vielä tällaiselle raukalle?"
Eikä hän voi uskoa, että se on totta, mitä Raamattu sanoo, sillä se, mitä Raamattu sanoo, ei ole kotoisin meidän päästämme eikä sydämestämme. Se on taivaan totuutta. Se on Jumalan sanaa syntisille. Se on lahjaa sinulle, lahjavanhurskautta. Saat armosta synnit anteeksi.
Voi, kun se on suloinen sana sille, joka on hädässä ja vaivattu, jota tunto soimaa ja jonka täytyy pitää itseänsä hyljättynä. Kuinka se on ihana sana!
Silloin hengen silmät on aukaistu. Silloin hengen korvat on aukaistu. Sellainen ihminen, olkoon mies tai nainen, nuori tai vanha, ruumiillisesti sairas tai terve, kuulee silloin Jumalan puhetta. Jumala vastaa. Ja siinä tulee Kristuksen kärsimys, Jumalan Karitsa kirkkaimpana näkyviin.
Se, että Jumala Kristuksessa sovitti minun syntini, ei ole mikään oppi eikä maallista viisautta vaan rakkauden sovitetun Jumalan puhetta hukkuvalle syntiselle.
Näin käy, kun silmät aukeavat. Se ihminen pääsee niin lähelle Kristusta, että se saa uuden voiman syntiä, saatanaa ja maailmaa vastaan. Se tulee perille mahdollisten lankeemusten ja vaikeuksien uhallakin. Tällainen on Herra Kristus. Tällainen on pelastus.
En minä mitään muuta toivoisi, kuin että Jumala antaisi armon, että teidän hengelliset silmänne aukeaisivat näkemään ja korvanne kuulemaan. Silloin Kristuksen teko muuttuu meille synnin kahleista kirvoittavaksi, mieliä ja sydämiä uudistavaksi voimaksi. Tulee uusi henki, uusi nimi ja uusi vapahdus.
Tällaista työtä Jumala tekee meidän keskuudessamme. Saakoon sen tehdä sinussa ja minussa yhä perusteellisemmin, että me näkisimme rakkaassa Herrassamme jotakin uutta, mitä emme ole milloinkaan vielä nähneet, että hänen pelastustyöstänsä kirkastuisi meille uusi puoli, joka vapauttaa meidät syntien ja ihmisten orjuudesta. Amen.
"Kaikki virkoaa elämään, minne vain virta tulee" Hes. 47:9.
ELÄMÄN YDINKYSYMYS
"On turha oma voimamme
vääryyden valtaa vastaan,
me turman vallat voitamme
Herrassa ainoastaan.
Hän, Kristus, kuningas,
on Voitonruhtinas,
lyö joukot helvetin,
ne tallaa jalkoihin
ja voiton meille saattaa."Elämän Herra! Anna meille siunaus sanastasi, ettemme me puhuisi siitä ja kuulisi sitä tuomioksemme. Amen.
"Ja kun he tulivat toisten opetuslasten luo, näkivät he paljon
kansaa heidän ympärillään ja kirjanoppineita väittelemässä heidän
kanssaan. Ja kohta kun kaikki kansa hänet näki, hämmästyivät he
ja riensivät hänen luoksensa ja tervehtivät häntä. Ja hän kysyi
heiltä: 'Mitä te väittelette heidän kanssaan?' Silloin vastasi
eräs mies kansanjoukosta hänelle: 'Opettaja, minä toin sinun
tykösi poikani, jossa on mykkä henki. Ja missä vain se käy hänen
kimppuunsa, riuhtoo se häntä, ja hänestä lähtee vaahto, ja hän
kiristelee hampaitaan; ja hän kuihtuu. Ja minä sanoin sinun
opetuslapsillesi, että he ajaisivat sen ulos, mutta he eivät
kyenneet.' Hän vastasi heille sanoen: 'Voi, sinä epäuskoinen
sukupolvi, kuinka kauan minun täytyy olla teidän luonanne?
Kuinka kauan kärsiä teitä? Tuokaa hänet minun tyköni.' Niin he
toivat hänet hänen tykönsä. Ja heti, kun hän näki Jeesuksen,
kouristi henki häntä, ja hän kaatui maahan, kieritteli itseään,
ja hänestä lähti vaahto. Ja Jeesus kysyi hänen isältään: 'Kuinka
kauan aikaa tätä on hänessä ollut?' Niin hän sanoi: 'Pienestä
pitäen. Ja monesti se on heittänyt hänet milloin tuleen, milloin
veteen, tuhotakseen hänet. Mutta jos sinä jotakin voit, niin
armahda meitä ja auta meitä.' Niin Jeesus sanoi hänelle: 'Jos
voit. Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.' Ja heti lapsen
isä huusi ja sanoi: 'Minä uskon: auta minun epäuskoani.' Mutta
kun Jeesus näki, että kansaa riensi sinne, nuhteli hän saastaista
henkeä ja sanoi sille: 'Sinä mykkä ja kuuro henki, minä käsken
sinua: lähde ulos hänestä, äläkä enää häneen mene.' Niin se huusi
ja kouristi häntä kovasti ja lähti ulos. Ja hän kävi ikäänkuin
kuolleeksi, niin että monet sanoivat: 'Hän kuoli.' Mutta Jeesus
tarttui hänen käteensä ja nosti hänet ylös. Ja hän nousi. Ja kun
Jeesus oli mennyt huoneeseen, niin hänen opetuslapsensa kysyivät
häneltä eriksensä: 'Miksi emme me voineet ajaa sitä ulos?' Hän
sanoi heille: 'Tätä lajia ei saa lähtemään ulos muulla kuin
rukouksella ja paastolla'". Mark. 9: 14-29.Tekstin alkupuolella on eräs sana, joka erikoisesti on kiinnittänyt huomiotani. Se on siinä lauseessa, jonka onneton isä sanoi Jeesukselle hänen opetuslapsistansa: "Minä sanoin sinun opetuslapsillesi, että he ajaisivat sen ulos, mutta he eivät kyenneet." He eivät voineet.
Ollessansa Jeesuksen kanssa he sitten kysyivät: "Miksi emme me voineet ajaa sitä ulos?" Heiltä puuttui voima. He eivät kyenneet. He olivat voimattomia vaikean tilanteen edessä, kun kaatumatautinen poika oli heidän keskellänsä avuttomana.
Tämä meidän ihmisten kykenemättömyys tulee esille elämässä ja se herättää meissä niin kaihoisia ajatuksia. Merimieslähetysjuhlassa esitti merimieslähetyksen johtaja seuraavan kertomuksen:
Ahvenanmaalainen laiva tuli kotiin omalle saarelleen. Mutta juuri vähän ennen perillepääsyä se ajoi karille hämärässä. Laiva sai vuodon. Muutamat miehet pääsivät kuitenkin rannalle kylmässä, syksynkolkossa vedessä, lähtivät apua hakemaan ja tulivat sitten apumiesten kanssa rannalle.
Laiva oli silloin painunut jo pohjaan. Vain masto oli ylhäällä ja siellä oli mies. Heille tuli hätä lähteä häntä auttamaan. Mutta kun he sitten illan pimeässä ehtivät perille, siellä mastossa oli vain jäätynyt takki. Mies oli luisunut meren märkään hautaan. Tämä puhuja sanoi: "He eivät voineet mitään."
Oletko sinä ollut elämässäsi sellaisella paikalla, jossa sinun sopi sanoa, että sinä et voinut yhtään mitään. Oletko seisonut ehkä isäsi tai äitisi kuolinvuoteen äärellä ja katsonut heidän kuolinkamppailuaan. Ehkä olisit antanut vaikka jotakin elämästäsi lievittääksesi sitä, mutta sinä et voinut yhtään mitään. Tekstissä on sanottu opetuslapsista, että he eivät voineet mitään.
Tämä, mitä olen sanonut, koskee ulkonaisia asioita, mutta sama koskee myös hengellisiä asioita. Siitä vähän myöhemmin.
Me ylpeät ihmislapset, me itsekkäät raukat saamme elämässä oppia, kun Jumalan hetki tulee, että peräti avuttomia, voimattomia ja kykenemättömiä olemme.
Tämä avuttomuuden ja voimattomuuden tosiasia panee meidät ihmiset liikkeelle tautien kohdalla tekemään kovasti työtä tautien tuhon estääksemme ja parantaaksemme niitä. Se on hyvä asia.
Mutta tämä voimattomuuden kysymys vie myös opetuslapset ja uskovat kysymään: "Onko meidän kristillisyydessämme jokin vika, kun siinä on niin paljon kykenemättömyyttä ja voimattomuutta?" Se vie kysymään samaa, mitä opetuslapset kyselivät: "Miksi emme me voineet ajaa sitä ulos?" Miksi me emme voineet tässä mitään tehdä emmekä mitään auttaa?
Tämä kysymys vallasta ja voimasta on nykyaikana hyvin etualalla oleva kysymys. Tämä teksti opettaa meille, ettei valtakysymys ole ihmiselämän pääkysymys. On toinen kysymys, joka on paljon syvemmällä ja joka Uuden Testamentin mukaan ja Jeesuksen opetuksen mukaan on todella ihmiselämän ydinkysymys. Se kysymys selviää tästä tekstistä.
Kun tuo onneton isä oli kokenut pettymyksen tuodessansa poikansa opetuslasten pariin, niin kaikki näytti hänestä toivottomalta ja pimeältä. Mutta sitten he tulivat siihen kirkastusvuorelta ja Kristus nuhteli opetuslapsiansa: "Voi, sinä epäuskoinen sukupolvi! Kuinka kauan minun täytyy olla teidän luonanne? Kuinka kauan kärsiä teitä?"
Sitten hän sanoi: "Tuokaa hänet minun tyköni!" Silloin siinä isässä heräsi tämä toivo: Entäpä jos Jeesus nyt auttaa?
Kun se poika tuotiin Jeesuksen luokse ja hän näki hänet, niin henki kouristi häntä ja hän kaatui maahan, kieritteli itseään ja hänestä lähti vaahto. Olette nähneet kaatumatautisen kohtauksen. Tämä on niitä, vaikka niitä on monia erilaisia.
Mutta eipä Jeesus nyt käytä valtaansa, vaikka hänellä oli valta auttaa. Mitä hän tekee? Hän ottaa esille sen kysymyksen, joka on syvempi kysymys kuin valtakysymys. Hän kysyy isältä: "Kuinka kauan aikaa tätä on hänessä ollut?"
Se on kyllä hienosti tehty kysymys. Siinä kosketellaan vain aikaa. Mutta se oli syvällinen kysymys. Se oli omantunnon kysymys. Ja isä vastaa: "Pienestä pitäen." Vanhassa käännöksessä oli: "Lapsesta asti." Tämä minun poikani ei ole mitään syntiä tehnyt, että hän on tässä kurjassa tilassa. Tämä ei ole hänen tekosyntiensä seuraus, vaan tämä on perisynnin seuraus. Tuo poikani on viaton, mutta syyllinen olen minä, hänen isänsä.
Siinä tapahtui jotakin selviämistä tuon miehen omassatunnossa, kun Herra kysyi: "Kuinka kauan aikaa tätä on hänessä ollut" ja hän vastasi: "Pienestä pitäen." Siinä tuli esille synti ja syyllisyys.
Tämä syyllisyyskysymys on Jumalan valtakunnassa paljon tärkeämpi kuin valtakysymys. Tässä todella oli sen miehen vastauksen takana alusta asti kysymys syyllisyydestä. Oli jo ennen tietoisesti ollut, mutta nyt Herra saa sen herkästi uudessa terävyydessä esille kansanjoukon läsnä ollessa. Mies avautuu puhumaan. Jotta tämä ei ollut mitään ulkonaista, käy ilmi siitä, mitä se mies sanoo.
Huomasitko, kuinka hän rukoilee Herraa nyt. Hän sanoo näin: "Armahda meitä!" Sitten vasta on tämä toinen rukous: "Auta meitä!" Minä tarvitsen armoa, minä tarvitsen syntien anteeksiantamista, armahda meitä. Tämä sävel tuo meille mieleen publikaanin siellä temppelin oven suussa. Hän löi rintaansa ja sanoi: "Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!"
Tämä syyllisyyskysymys, joka vie armonkerjäläisen paikalle, on elämän ydinkysymys. Tunnetko sinä tätä elämän ydinkysymystä ei vain järjelläsi vaan omantuntosi välityksellä?
Kun ihminen herää, hän näkee, kuinka avuton hän on. Hän ei ole avuton vain ulkonaisissa asioissa, merihädässä, kuoleman edessä ja onnettomuuden sattuessa, vaan hän on perin avuton hengellisissä asioissa.
Kun herännyt näkee sen, ettei hän saa väärää tekoa tekemättömäksi ja ettei hän ole tehnyt sitä tekoa vain itseänsä eikä lähimmäistänsä vastaan vaan pyhän Jumalan Majesteettia vastaan, että hän on vihoittanut sillä Jumalan ja että hän kuuluu Jumalan vihan alle niin, että hänen täytyy hukkua, silloin hän ei voi auttaa itseänsä eikä antaa itsellensä anteeksi. Maan päällä ei löydy ketään, joka hänelle antaa synnit anteeksi, kun syyllisyyskysymys tulee eläväksi ja teräväksi elämän ydinkysymykseksi.
Sellaiseksi se tuli publikaanille ja sellainen se oli tälle onnettomalle isälle siinä kansanjoukon keskellä, kun hän huusi: "Herra, armahda meitä!" Hän tarvitsi syntien anteeksiantamusta, hän tarvitsi armoa.
Katsokaa! Näin Herra auttaa demoonisia voimia vastaan. Hän ei ota ensiksi esille tärkeää valtakysymystä vaan syyllisyyskysymyksen ja panee sen ensin järjestykseen ihmisen elämässä, jotta ihminen ymmärtäisi jotakin siitä, että armon tulee olla vain armoa eikä mitään muuta.
Tässä tekstissä on vielä yksi piirre, joka ilmaisee sen, että tämän onnettoman isän sydämessä syyllisyyskysymys on esillä. Kun tämä elämän ydinkysymys on saanut nousta isän tietoisuuteen ja omalletunnolle, Herra voi ruveta panemaan järjestykseen toista kysymystä, joka koskee valtaa ja voimaa. Mutta hän ei tee sitä heti. Herra sanoi tälle isälle: "Jos voit. Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo."
Huomatkaa nyt! Me niin monta kertaa anomme rukouksessa pyhältä Jumalalta, kun meillä on hätä, että auta nyt, Jumala. Mutta meidän rukouksemme ei ole uskon rukousta eikä uskonsuhdetta, vaan tämä syyllisyys on järjestämättä.
Mutta tämä mies, josta nyt on kysymys, oli samalla paikalla kuin tuhlaajapoika, joka sanoi: "Minä nousen ja menen isän tykö." Hän oli mennyt itseensä ja nähnyt, kuinka monilla siellä kotona oli leipää ja hän kuolee nälkään, kun oli kaikki tuhlannut.
Kun tällaisessa katuvassa sydämessä nousee päätös "Minä nousen ja käyn", se kestää, se ei katkea kesken. Mutta meidän katumattomien päätökset ja rukoukset eivät kestä. Herra sanoo: "Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo." Hän antaa lupauksen.
Isän sielussa käy kova taistelu. Poika oli kaatumataudin kourissa ja hän oli vastikään kokenut sen pettymyksen, että opetuslasten usko ja rukous oli pettänyt.
Nyt hänellä on Jeesuksen lupaus: "Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo." Kokemus sanoo toista, Jeesuksen sana sanoo toista. Siinä oli jännitystä lupauksen sanan välillä ja sen välillä, mitä hän näki ja ymmärsi.
Tässä on katuvan ihmisen usko. Tässä on uskon hyppäys tyhjän päälle sanan varassa, kun mies sanoo: "Minä uskon; auta minun epäuskoani!"
Tässä tekstissä on yksi sana lisää: "Ja heti lapsen isä huusi ja sanoi kyynelin (vanha käännös): 'Minä uskon, auta minun epäuskoani.'" Äsken hän kerjäsi armoa, nyt hän itkee katumuksen kyyneliä. Tämän näki Pietari, joka oli siinä mukana ja hän tästä myöhemmin puhuu. Kun hän pimeänä yönä kielsi Kristuksen, hän meni ulos ja itki katkerasti.
Tällä tavalla saatana voitetaan. Sitä ei voiteta ihmisvoimalla, vaikka me kuinka kasaisimme joukkoja kokoon. Se on siksi väkevä. Se voitetaan Herran avulla. Luther sanoo: "Hän, Kristus, kuningas, on Voitonruhtinas." Raamatussa me luemme: "Herra sotii teidän puolestanne, ja te olkaa hiljaa!"
Tämä on uskovaisten ihmisten ihmeellisin kokemus läsnä olevan Herran avusta, kun välit Herran kanssa ovat selvät, niinkuin nyt tässä. Nyt kaikki esteet olivat poissa Jumalan puuttumiselle onnettoman isän asioihin ja lapsen kohtaloon. Nyt Herra alkaa puhua ja nuhdella sitä mykkää ja kuuroa henkeä: "Minä käsken sinua: lähde ulos hänestä äläkä enää häneen mene!" Kun Herra alkaa parantaa, hän tekee todella terveeksi. "Äläkä enää häneen mene!"
Mitä nyt tapahtuu? Kun Herra sanoi nämä sanat, niin tauti taas kouristi poikaa. Hän tuli aivan kuin kuolleeksi ja kansa sanoi: "Hän kuoli."
Näin väkevä on vastustava henki. Se ihan viimeiseen saakka pitää peliänsä ja vastustaa Kristusta. Mutta Kristus on väkevääkin väkevämpi. Hän tarttui siihen poikaan ja nosti hänet ylös ja hän nousi ylös ja oli terve.
Valtakysymys oli tullut järjestykseen, kun syyllisyyskysymys oli ensin voitettu. Meidän aikanamme on paljon tällaisia pahan hengen riivaamia ihmisiä. Minä tiedän, että lääkärit sanovat tällaisista tapauksista, että se on vain ruumiillista.
Me nykyajan lapset ja oppineet omistamme mekaanisen maailmankuvan, jonka mukaan me uskomme kaiken tapahtuvan vain syyn ja seurauksen sekä kysynnän ja tarjonnan lain mukaan.
Jeesuksella Kristuksella oli kokonansa toinen maailmankuva. Hän näki, että tämän ilmiömaailman takana, jossa nämä lait ovat, on kaksi tahtoa, jotka taistelevat keskenänsä, taivaan Isän tahto ja Jumalan vastustajan tahto.
Kun hän kulkee Jerusalemia kohti, niin hän taistelee koko ajan pimeyden henkivaltojen pääruhtinasta vastaan. Viimeisenä iltana hänen sanansa kuuluu: "Maailman ruhtinas tulee ja minussa hänellä ei ole mitään." Jeesuksen elämässä ei ollut Akilleksen kantapäätä. Hänelle ei päällekantaja eikä syyttäjä voinut mitään.
Kunpa mekin oppisimme katsomaan tällä tavalla maailman kehitystä ja menoa, niin moni nykyajan suuri tapahtuma politiikassa näkyisi meille vähän toisessa valossa, emmekä kyselisi tietämättöminä, mitä tämä on, mitä nyt tapahtuu.
Kun me tutkistelemme elämää esimerkiksi Helsingissä, siellä on paljon onnettomia, toivottomia ja pimeyden henkivaltojen kuljettamia ihmisiä, jotka kieriskelevät sairauden ja epätoivon vallassa, ja tuloksena on kaatuminen tuleen ja veteen ja itsemurha.
Tarvittaisiin apua ja tarvittaisiin voimaa. Kuinka moni isä ja äiti on voimaton lastensa kohdalla, kun heitä maailma ja saatana riepoittelee. Ei voida mitään. "Ja he eivät voineet yhtään mitään." Siinä on myös uskovaisista opetuslapsista sana, joka pitää paikkansa.
Luin erään ruotsalaisen lääkärin lausunnon aikamme onnettomista hermosairaista. Hänellä oli hyviä neuvoja. Mutta hän sanoi papeille: "Teidän pitää tulla sellaisiksi sielunhoitajiksi, jotka ette puhu mitään synneistä ettekä syyllisyydestä, vaan kuuntelette, mitä he kertovat ja olette sellaisia, joille onnettomat voivat avautua."
Se on nykyaikaisen ihmisen puhetta, jolle valta- ja apukysymys on ensimmäinen kysymys ja joka ei tiedä mitään elämän ydinkysymyksestä, syyllisyyskysymyksestä, joka oli Herralle pääasia.
Hyvä on, että me Suomen papit tämän vielä käsitämme. Mutta mekään emme sitä oikein vielä käsitä omalle kohdallemme. Meidän täytyy kysyä: "Miksi me emme voi auttaa? Miksi painuu niin paljon ihmisiä toivottomuuteen, mielisairauteen ja ennenaikaiseen kuolemaan?"
Tämä teksti sanoo, että syyllisyyskysymys ei ole järjestyksessä. Jaakobin kirjeen viidennessä luvussa sanotaan, että kun seurakunnassa on sairaita, ja he käskevät luoksensa seurakunnan vanhimmat, he tunnustakoot syntinsä, hoitakoot sitä ydinkysymystä ja sitten vasta rukoilkoot, niin Herra nostaa sen sairaan.
Siinä puhutaan monesta seurakunnan vanhimmasta, jotka tulivat mukaan. Siinä joukossa oli joku sellainen mies, jolla oli parantamisen armolahja. Sitä ei ollut kaikilla. Henki jakoi sitä kullekin, niinkuin Henki tahtoi.
Sillä, joka todella kristittynä elää armosta, on Hengen täyteys. Se ei ole vain helluntailiikkeessä. Kyllä meidän täytyy uskaltaa kansankirkossa sanoa, että me olemme saaneet Pyhän Hengen, jos olemme sen saaneet.
Mutta se, mistä puhutaan Apostolien Tekojen toisessa luvussa, on eri asia kuin se, mistä puhutaan ensimmäisen korinttolaiskirjeen kahdennessatoista ja seuraavissa luvuissa. Niissä puhutaan armolahjoista. Ne on herätettävä.
Meidän pappien keskuudessa johtui keskustelu kerran siihen, että me nykyajan Suomen papit olemme liian vähän oppineet ammentamaan evankeliumin syvyydestä. Tässä Jaakobin kirjeen viidennessä luvussa ja tässä tekstissä on esillä myös tämä asia, että voidaan valtuutuksella käskeä riivaajahenkiä ulos ja parantaa parantumattomia. Jos syyllisyyskysymys ei ole hoidettu, niin tämä asia muuttuu humpuukiksi ja itsepetokseksi.
Alkuseurakunnassa se kysymys oli hoidettu. Ja Jaakob viittaa siihen, että se hoidettiin perusteellisesti ennenkuin ryhdyttiin rukouksiin.
Meidän pappien päälle panivat piispa ja monet virkaveljet vihittäessä kädet. Paavali sanoo Timoteukselle: "Älä laiminlyö armolahjaa, joka sinussa on ja joka sinulle annettiin profetian kautta vanhinten pannessa kätensä sinun päällesi!" Mutta hän sanoo Rooman vankilasta: "Minä muistutan sinua virittämään palavaksi armolahjan, joka sinussa on minun kätteni päällepanemisen kautta."
On herkkiä hetkiä, jolloin Jumalan kasvojen edessä toinen siunaa toista. Mutta sekin lahja on herätettävä, sitä on kehitettävä ja hoidettava.
Onko teissä ketään, jota tämä tekstin sana ikäänkuin rankaisee: "Olet huono kristitty, huono auttaja, huono rukoilija ja köyhä armolahjoista." Katso, missä vika on! Se on siinä, että tämä syyllisyyskysymys on huonosti hoidettu. Sinä et ole luopunut kaikesta, sinä olet kiinni jossakin.
Voi, kun Herra sanoisi sinulle oikein omassatunnossa, missä sinä olet kiinni! Mutta se ei vielä riitä, että Herra sen sanoo. Siitä on tehtävä parannus. Silloin toinen puoli asiaa alkaa tulla järjestykseen.
Koko Jumalan valtakunnan kehitys liikkuu siveellisellä pohjalla. Siinä ei ole mitään taikuutta eikä loveen lankeamista niinkuin pakanauskonnoissa, vaan kaikki on siinä yhtä kirkasta ja puhdasta ja siveellistä kuin Jeesuksen omassa elämässä.
Mutta siinä on myös ihmeitä, niinkuin tämä teksti sanoo. Epilepsia, kaatumatauti on nykyisen lääketieteen mukaan parantumaton tauti. Mutta Herra paransi parantumattomia.
Siellä, missä syyllisyyskysymys on hoidettu, missä synnit tunnustetaan ja missä tämä parantamisen armolahja on, tapahtuu tänä päivänä vielä parannusihmeitä.
Muutamat teologit sanovat kyllä, että ihmeitä ei ole. Se on sen Kristuksen kunnian häpäisemistä, joka on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Antakaa hänelle se kunnia, mikä hänellä on!
Jos on joku äiti tai isä, jolla on suru lapsestansa, niinkuin tällä isällä oli – onnellinen poika onnettomuudessansa, kun isällä oli Herran edessä hätää – ja joka näkee, että mitään ei ole tapahtunut, vaikka olen kaikkeni koettanut, älä heitä rukoustasi kesken, älä väsy! Kaikki on uskovaiselle mahdollista.
Missä armon kerjäläinen rukoilee "Armahda minua", sen sopii myös huutaa uskossa "Auta minua" ja apu tulee. Amen.
VIRVOITUKSEN AJAT
"Niinkuin peura janoissansa
lähtenette halajaa,
sieluni niin tuskissansa
ikävöitsee Jumalaa,
vaivassansa odottaa,
milloin Herran nähdä saa,
milloin hän taas armossansa
antaa nähdä kasvojansa."
"Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne
pyyhittäisiin pois" Ap.T. 3: 19.
"Virvoitushetket saat
tiell' ristin runsaimmat,
seimestä alkamalla
ja päättäin Golgatalla.
Saat sitten kruunun jalon
ja taivaan suuren ilon.
Et ansiosta saa,
hän armost' armahtaa
ja hoitaa satamahan,
iäiseen isänmaahan,
jos uskossa sä pysyt,
elämän tietä kysyt.
Ah, synny meissäkin
nyt, Jeesus rakkakin,
taluta hengelläsi
seuraamaan jälkiäsi,
varjele maailmalta,
synniltä, saatanalta!"Jokaisen tekstin johdosta saarnaaminen vaatii papilta synnytyskipuja. Kun olen oleillut tämän tekstin edessä, olen ollut kuin korkean, karun ja hedelmättömän kallion edessä, jota ei voi kiertää oikealle eikä vasemmalle. "Tehkää parannus ja kääntykää!"
Mutta sitten kiintyi huomioni siihen jatkoon, mikä seuraa näitä sanoja Raamatussa. On kuin olisi leikattu poikki Raamatun sana typistämällä teksti niihin sanoihin, jotka ovat tekstissä. Heti näiden sanojen jälkeen Raamattu jatkaa näin: "Että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista."
Kun katseeni kääntyi virvoituksen aikoihin, niin este oli taas edessä. "Kuinka voisit puhua muille virvoituksesta, kun oma sielusi kaipaa virvoitusta ja sydämesi on perin väsynyt? Kuinka voisit näyttää toisille Taaborin näkyjä, kun niitä ei ole itsellesikään näytetty?"
Silloin katseeni kääntyi taas niihin tekstin sanoihin, jotka ovat ehtona virvoituksen aikojen tulemiselle: "Tehkää parannus ja kääntykää!" Muuttakaa mielenne ja uudistukaa sisällisesti ensin ja näyttäkää sitten ulkonaisesti elämänne tavoissa maailmasta ja sen menoista luopumalla, että olette ottaneet sanasta vaarin, silloin Herra pitää lupauksensa.
Mutta minusta ei löytynyt – löytyykö sinusta? – sellaista sisällistä uudistusta eikä ulkonaista elämän muutosta, joihin voisin Herran tutkivan silmän alla tyytyä virvoituksen aikojen tulemisen ehtoina.
Kun en löytänyt niitä itsestäni, oli pakko kääntyä pois itsestäni katselemaan Raamattua ja niiden vaellusta, jotka Raamatun mukaan todella ovat tulleet mielen muutokseen ja todelliseen kääntymykseen.
Herran valittu kansa kansana tuli ensimmäisenä vastaan. Herra auttoi sen lähtemään pois Egyptistä. Se oli painojen alla huutanut kovasti Herran puoleen, ja Herran virvoituksen ajat olivat tulleet. Kun pääsiäispäivänä monien tuloksettomien ihmeiden jälkeen ovien pihtipielet siveltiin karitsan verellä, he läksivät ulos Egyptistä faaraon orjuudesta. He kokivat, kuinka kierrä oli ihmeellisenä pelastuksen Jumalana heidän kanssansa Punaisen meren luona, ja he saattoivat sen toisella rannalla oikein puhjeta korkeaan ylistysvirteen: "Minä veisaan Herralle, sillä hän on ylen korkea; hevoset ja miehet hän mereen syöksi."
He kokivat, että Herra kulki heidän edellänsä päivällä ja yöllä, oli valona eikä jättänyt. Mannaa annettiin taivaasta ruoaksi. Kalliot antoivat vettä juomaksi. Herra oli mukana, kun oli lähdetty pois Egyptistä faaraon orjuudesta. Ja minä ymmärsin sanan, että Herra vie kansansa korpeen ja erämaahan puhutellaksensa heitä suloisesti.
Sitten nousi silmäin eteen mies, jonka johdolla psalmi kahdeksankymmentäneljä on sepitetty. Se mies oli löytänyt armon ja saanut Herran väkevyydeksensä. Hän puhuu matkamiehistä, jotka saavat voiton toisensa jälkeen, että elävä Jumala tunnettaisiin.
Hän on kokenut, miten matkamiehet muuttavat kyynelten laakson lähteiden maaksi ja kaivavat kaivoja täällä itkun laaksossa, että toiset voivat juoda virkistykseksensä elämän vettä. Herra antaa virvoitusta kansallensa ja yksityisille.
Mutta nämä esimerkit Raamatusta olivat kaukaisia. Tulin lähemmäksi uuden liiton puolelle. Siellä Maria istuu Jeesuksen jalkojen juuressa. Hän ei puhu mitään, mutta hän osaa järjestää kuulemisen ja toiminnan ajan oikein. Hänelle on paljon arvokkaampaa se, mitä Herra puhuu hänelle kuin se, mitä palveluksia hän tekee Herralle. Ja hän virvottuu.
Siellä on Stefanus, joka todella oli parannuksen tehnyt ja kääntynyt mies, jonka Raamattu sanoo olleen täynnä uskoa ja Pyhää Henkeä. Kun hän todisti korkean raadin edessä Herrastansa, se oli niin väkevää ja Hengen täyttämää puhetta, että nuo miehet kiristelivät hampaitansa, kun he omassatunnossansa seisoivat Pyhän Hengen nuhdetta vastaan ja tekivät kivittämispäätöksensä.
Stefanus sanoi: "Katso, minä näen taivaat auenneina ja Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikealla puolella." Se oli virvoitusta miehen sydämelle. Vaikka kivet suhahtelivat, hän jaksoi vielä rukoilla: "Herra, älä lue heille syyksi tätä syntiä!" Oli virvoitusta kuolemassa ja vielä suurempi virvoitus kuoleman toisella puolella.
Ja minä näin, kuinka kaksi miestä, jotka olivat kääntyneet ja tehneet parannuksen, veisasi Filipin vankilassa kiitosvirttä Jumalalle. He tiesivät liikkuvansa Jumalan teillä, mutta näillä teillä heitä oli piesty Kristuksen todistuksen tähden, pantu vankilaan ja köytetty siellä vielä jalkapuuhun. Jumalan tie oli tällaista. Jumalaa ei näkynyt missään. Mutta vaikka Jumala vaikeni palvelijoittensa kohdalla, he sittenkin ylistivät ja kiittivät häntä kiitosvirsillä.
Oletko sinä koskaan kiittänyt vaikenevaa Jumalaa, joka on salannut sinulta itsensä? Näin nämä parannuksen tehneet miehet tekivät. Silloin Jumala tuli esille ja puhui. Maa järähti, vankilan perustukset horjuivat, ovet aukenivat, kahleet kirposivat, jalkapuun lukot aukesivat ja vangit vapautettiin. Mutta kaikki olivat niin nöyriä ja hiljaisia, ettei kukaan lähtenyt karkuun.
Jumalan hetki oli nyt tullut. Jumala puhui. Jumala tarjosi virvoitusta.
Sinä yönä Paavali kastoi Filipissä Euroopan esikoisen, todellisen pakanan – Lyydia oli ollut käännynnäinen – ja se oli suuri hetki. Se oli ihmis-silmin katsoen pieni hetki, mutta apostoli Paavali oli lukenut Sakarjan kirjaa, jossa sanotaan: "Kuka pitää halpana pienten alkujen päivän?" Paavali näki koko uuden maanosan, Euroopan, kerran vielä Kristuksen jaloissa polvillansa. Se ei ole vieläkään tapahtunut, mutta Paavali näki sinä yönä suuria näkyjä. Hänen henkensä oli virkeä.
Kun hän sitten tälle Filipin seurakunnalle kirjoittaa Rooman vankilasta, johon hän myöhemmin joutui, hänen kirjeessään esiintyy puolitoista kymmentä kertaa sana "ilo". Filippiläiskirje kantaa meidän opetuksessamme aina nimeä "ilon kirje". Paavali oli saanut virvoitusta siinä kaupungissa Euroopan esikois-seurakunnassa.
Kun olen näin nähnyt apostolin iloitsevan pienten alkujen päivänä, niin monia asioita pienistä aluista johtuu mieleeni.
Vähän yli sata vuotta sitten Nurmijärvellä eräs herännyt pappi alkoi koota lapsia pitäjäkouluun. Niin syntyi pyhäkoulu. Se alkoi pienestä alusta, sinapinsiemenestä, neljäkymmentä vuotta aikaisemmin Orimattilassa ja Englannissa, missä oli alettu koota kadun vallattomia ja kurjia poikia Jumalan sanan ääreen.
Sinapinsiemen läksi kasvamaan suureksi puuksi, jonka luona nyt jo maailman kolmekymmentäkahdeksan miljoonaa pyhäkoululasta ja puolitoista miljoonaa pyhäkouluopettajaa saa varjoa. Kuinka suomalaiset mukanaolijat virkistyivätkään Oslon maailmankongressissa!
Älkää halveksiko pienten alkujen päivää, pientä parannusta, pientä yritystä Herralle, kun Herra alkaa tehdä suuria.
Tuli esille William Carey, jonka sydän paloi pakanoitten hädästä, kun hän katseli kartalle mustalla värjäämiänsä pakanamaita, joiden alue oli paljon suurempi kuin kristittyjen maiden alue. Kerran hän sai voimaa saarnata ja sanoi: "Odota suuria Jumalalta, yritä suuria Jumalan nimessä!" Ystävät lämpenivät. Kuukausia meni, ennenkuin perustettiin pieni seura Careyn tarkoituksia varten.
Älkää halveksiko pienten alkujen päivää! Niistä tulee suuria virkistyksiä. Näin läksi pyörimään maailmanlähetys.
Suomen Lähetysseura saa tarkoituksiinsa noin neljä miljoonaa markkaa. Se on noin markka henkeä kohti. Muissa maissa annetaan enemmän. Mutta muistakaamme, että kun tämä asia Suomessa heränneiden pappien keskellä alkoi – heillä oli säästölaatikoita kodeissansa – he saivat siitä sakkoa Kalajoen käräjillä.
Näin Herran työ alkaa pienistä aluista. Se on heikkoa ja huonoa, mutta se menee eteenpäin, kun sen takana on Herra.
Diakonissalaitoksella vietettiin kuusikymmenvuotisjuhlaa. Rakkaudenpalvelus Helsingissä alkoi vaatimattomissa oloissa Katajanokalla. Eräs yksinäinen nainen ja muutama lääkäri ja yliopiston opettaja vain olivat lämmenneet asialle. He veisasivat silloin tutun virren, joka veisattiin taas kuusikymmenvuotisjuhlassa:
"Nyt silmäni mä nostan
taas ylös mäkikin,
saan avun armaan sieltä
ja valon kaunihin."Kun tätä muistaa, niin vasta oikein sydän syttyy. Kiinnittäkää katseenne tämän tekstin jatkossa olevaan sanaan: "Että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista." Herra ne antaa. Silloin erikoisesti oman huonon parannuksen ja kääntymyksen uhallakin sielu alkaa lämmitä ja sydän sykähtää.
Tulivat mieleen Suomen arkkipiispan Luther-opiston vihkiäisjuhlassa lausumat yksinkertaiset sanat. Muut sanoivat innostuneina: "Tämä on se päivä, jonka Herra teki." Vanha mies sanoi: "Muistakaamme Lutherin sanaa katkismuksesta. Jumala on tämän antanut omasta sulasta isällisestä hyvyydestänsä ja laupeudestansa ilman mitään meidän ansiotamme tai mahdollisuuttamme."
Onko teissä ketään, jonka sydän sykähtää näitä tuttuja sanoja kuunnellessa? Kun nämä palasivat mieleeni, niin alkoi tuntua siltä, kuin Raamattu aukenisi uudella tavalla.
Luen pari paikkaa roomalaiskirjeestä, jotka usein on syrjäytetty. Paavali kirjoittaa muun muassa tähän tapaan: "Ja Esaias on rohkea ja sanoo: 'Minut ovat löytäneet ne, jotka eivät minua etsineet; minä olen ilmestynyt niille, jotka eivät minua kysyneet.'" Ja siinä vieressä on toinen paikka: "Ja on tapahtuva, että siinä paikassa, jossa heille on sanottu: 'Te ette ole minun kansani', siinä heitä kutsutaan elävän Jumalan lapsiksi."
Ajatelkaa tätä! Keskellä suurta pimeyttä, yksinäisyyttä ja etäisyyttä Jumalasta Jumala tulee esiin, aukaisee taivaan ja tekee ihmeitä omasta sulasta isällisestä taivaallisesta hyvyydestänsä. Rupesin näkemään, millaista Jumalan apu ja pelastus on.
Palestiinan teillä kulki eräänä aamuna tunnossansa vaivattu mies, Sakkeus. Hän ei tiennyt, mitä sinä päivänä tapahtuisi hänelle ja hänen kodillensa, kun hän läksi virkaansa aamulla.
Kun hän sitten oli siellä silkkiäispuussa, niin hän uskoi omalta kohdaltansa, että Jeesus menee ohitse. Hän ei odottanut, että Herra pysähtyy hänen kohdallansa. Hän ei uskaltanut sitä ajatella.
Mutta Herrapa sanoi: "Sakkeus, tule nopeasti alas, sillä tänään minun pitää oleman sinun huoneessasi." Ja Herra sanoi samana päivänä: "Tänään on pelastus tullut tälle huoneelle, koska hänkin on Aabrahamin poika." Mikä riemu ja virvoitushetki tuolle rahanahneelle miehelle päästä irti kaikista noista!
Vanha vaimo tuli synagoogaan. Hän oli kahdeksantoista vuotta ollut vaivattu. Jeesus sanoi, että se vaimo oli oikein saatanan sitoma. Hän ei voinut kävellä suorana. Synagoogassa oli sinä päivänä Jeesus. Hän sanoi: "Nainen, sinä olet päässyt heikkoudestasi." Se vaimo ei osannut odottaa mitään apua. Hän sai odottamattoman avun. Kun ihminen saa odottamattoman avun, silloin hän vasta oikein ymmärtää, että se on ansaitsematon apu.
Onko teidän joukossanne niitä, joiden täytyy tunnustaa: "Voi, kuinka Jumala on ollut hyvä minua kohtaan! Oma parannukseni ja kääntymiseni on ollut huonoa, mutta omasta sulasta isällisestä hyvyydestänsä ja laupeudestansa hän on johtanut asioita." Silloin ymmärrätte, miten tällainen odottamaton apu kirkastaa sydämelle Jumalan ansiotonta armoa.
Eikä se kirkasta sitä vain elämän ulkonaisissa vaiheissa. Se kirkastaa sitä siinä asiassa, mikä sisältyy tämän tekstin viimeisiin sanoihin, syntien pois pyyhkimisessä. "Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois." Virvoituksen ajat tulevat silloin Herran kasvoilta.
Ennenkuin tämä tapahtuu, Herralla on paljon työtä meidän kanssamme. Herra vie sellaiselle paikalle, että me tunnemme, ettei mikään mahti maailmassa voi meidän entisyyttämme pyyhkiä pois. Tehty teko seisoo. Koetaan, että meillä on sellaiset perinnöt, ettei mikään voi meitä tästä uudistaa.
Meidän kirjailijoillamme on se usko, mikä oli Aleksis Kivellä, että "mihinkäs ihminen menee riitingeistänsä". Ei voi muuttua enää, kun on syntynyt ja kehittynyt sellaiseksi kuin on kehittynyt.
Mutta ihme voi tapahtua. Se tapahtuu ristin juurella. Se tapahtuu, kun Pyhä Henki kirkastaa Jumalan Karitsan siksi Karitsaksi, jonka päälle Herra itse heittää kaikki meidän vääryytemme ja syntimme. Siellä kuorma putoaa pois omaltatunnolta. Siellä vapauden henki, mielenmuutoksen henki, uudistumisen henki, ei vain parannuksen kasteen henki vaan myös armon kasteen henki tulee sydämeen.
Kun Luther tämän oikein koki ja hän pääsi tuntonsa ahtaista vapaaksi, niin hän itse sanoi: "Minulle avautui sinä hetkenä niinkuin paratiisin portti." Tällaista Pyhä Henki saa aikaan. Se kirkastaa Kristusta ja Kristuksen sovintokuoleman kaikkia syntejä pois pyyhkivän voiman.
Minä olin Hämeenlinnan pappeinkokouksessa. Siellä avattiin meidän eteemme Pyhän Hengen työtä. Sanottiin, että kaikille Ilmestyskirjan seitsemälle seurakunnalle on yhteinen sana kirjoitettu. Viittä seurakuntaa Herra nuhtelee ja varottaa, kahdelle seurakunnalle hänellä on tunnustuksen ja lohdutuksen sana, mutta kaikille seitsemälle on yhteinen sana. Se on tämä: "Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo."
Jumalan Henki liikkuu väkevästi parastaikaa koko maailmassa, varsinkin Aasian kansojen keskellä. Jumalan Henki liikkuu Suomessa. Jo monia vuosia me olemme odottaneet herätystä tälle kansalle. Me olemme nähneet paljon liikettä. Kirkot ja seuratuvat ovat täyttyneet ihmisistä.
Mutta vielä suurempaa voi tapahtua, jos kuullaan, mitä Henki seurakunnille sanoo eikä olla kiinni pappien puheissa niitä vikomassa, ovatko ne hyviä vai huonoja.
Kun Henki saa puhua, niin se ottaa Kristuksen omasta ja kirkastaa meille, että meillä on taivaassa sovitettu Isä, jonka luokse saa mennä sellaisena kuin on kaikkine kuorminensa armahdettavaksi ja autettavaksi.
Jotta teidän sydämenne vähän sykähtäisi, minä lopetan sillä, niinkuin uskon, Jumalan antamalla opetuksella, jonka sain Helsingin rautatieasemalla.
Tulin muiden mukana maalta kaupunkiin junalla. Lähelläni kulki nuorenpuoleinen mies kantaen kahta matkalaukkua. Aseman aidan takana oli nainen lapsi sylissänsä. Yhtäkkiä sen lapsen suusta kuului riemullinen huuto, vain yksi sana: "Isä, isä!"
Se koski sydämeen. Heti tuli mieleen, kuinka Jeesus sanoo: "Isä, minä tiedän, että sinä aina minua kuulet." Kadulla oli pakko rukoilla "Isämeidän"-rukousta. Kun isä tulee vastaan, mikä riemu syntyy lapsessa! Minä ymmärrän, että Isä on tullut minua vastaan.
Isä on tullut teitä vastaan. Ja niinkuin tämä lapsi varmasti pääsi isän syliin, tekin saatte tulla Isän syliin, saatte tulla hänen väkevien käsivarsiensa varaan, joista Raamattu sanoo, että vaikka ne ovat näkymättömät, ne ovat kuitenkin nyt täällä alhaalla.
Kerran me saamme tulla niiden varaan perillä, kotona taivaassa. Silloin virvoitusajat ovat tulleet täydellisiksi, kun ei syntiä, sairautta eikä kuolemaa enää ole. Se on lasten osa. Amen.
ELÄMÄ KRISTUKSESSA
Quinquagesima-aikana, viidenkymmenen päivän aikana, mikä on pääsiäisen ja helluntain välillä, puhutaan jo pelastuksen omistamisesta ja valmistutaan tarkastamaan Pyhän Hengen työtä seurakunnassa. Siihen aikaan sopii eräs kohta Jeesuksen jäähyväispuheesta, jossa hän puhuu Pyhän Hengen työstä ja helluntain merkityksestä omillensa.
"Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen
Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti, totuuden
Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä
eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän
tykönänne ja on teissä oleva. En minä jätä teitä orvoiksi; minä
tulen teidän tykönne. Vielä vähän aikaa, niin maailma ei enää
minua näe, mutta te näette minut; koska minä elän, niin tekin
saatte elää. Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni,
ja että te olette minussa ja minä teissä" Joh. 14: 16-20.Tässä puhutaan totuuden Hengestä, jonka Jeesus lupaa antaa pois menemisensä jälkeen opetuslapsillensa. Tätä totuuden Henkeä hän nimittää tässä myös Puolustajaksi ja Lohduttajaksi. Selvää siis on, että tässä on kysymys helluntaista. Tekstin lopussa on tämän yhteyden tärkein sana. Hän sanoo: "Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni, ja että te olette minussa ja minä teissä."
Hän puhuu kolmesta asiasta, jotka helluntain Hengen kautta kirkastuvat hänen omillensa. Tässä ei ole nyt kysymys maailman ihmisistä, jotka eivät näe Pyhää Henkeä eivätkä tunne häntä, vaan opetuslapsista, joihin Pyhä Henki vaikuttaa välittömästi armonvälikappaleitten kautta. Näille opetuslapsille selviää kolme asiaa Hengen kautta: että Jeesus on Isässä, "että te olette minussa" ja "että minä olen teissä".
Kun olin yliopistossa opiskelemassa jumaluusoppia, niin uskonto-opin opettaja sanoi, että Jeesuksen merkitys voidaan lyhyesti tulkita kahdella iskulauseella. Ensimmäinen on tämä: "Kristus meidän edestämme", ja toinen on tämä: "Kristus meissä." Näitä kahta asiaa ei saa erottaa toisistansa.
Tässä Raamatun paikassa on myös nämä kaksi asiaa. Kristus oli Jumalan lähettiläs, Jumalan Poika, joka antoi itsensä kaikkien meidän edestämme. Siitä puhutaan pitkäperjantaina. Ja siitä, että Jumala hyväksyi tämän Jeesuksen itseuhrin, on todistuksena pääsiäisen ylösnousemus. Me ymmärrämme jotakin tästä sanasta "Kristus meissä".
Mutta nyt en tahtoisi erikoisemmin kosketella tätä ensimmäistä eikä viimeistä kohtaa tässä Jeesuksen sanassa, vaan tätä keskimmäistä kohtaa, joka monasti jää ikäänkuin unohduksiin. Se on kuitenkin käytännöllinen asia kristillisyydessä ja välttämätön kohta siinä, että Kristus todella pääsee uskon kautta asumaan meissä. Tarkoitan tätä sanaa: "Te ymmärrätte sinä päivänä, että te olette minussa."
Mitä Jeesus tällä tarkoittaa? "Te olette minussa." Se on vain Hengen kautta ymmärrettävä. Silloin meidän täytyy turvautua apostoliin ja epistolakristittyihin ja katsoa, mitenkä nämä miehet olivat päässeet Hengen kautta tämän sanan ymmärtämään. Varsinkin apostoli Paavali puhuu siitä paljon roomalais- ja galatalaiskirjeissä. Mutta efesolaiskirjeessä tämä sama sana oikein vilisee: "Te olette minussa."
Mitä se on Paavalin kielenkäytössä ja omassa käytännöllisessä elämässä? Ottakaamme ensin esille Paavalin roomalaiskirjeestä kuudes luku! Siinä hän käyttää sanoja "olla Kristuksen kanssa". Se on jotakuinkin sama sana kuin "olla Kristuksessa". Se valmistaa tätä sanaa "olla Kristuksessa". Paavali sanoo, että me olemme haudatut Kristuksen kanssa kasteen kautta kuolemaan, ja vähän myöhemmin, että me olemme Kristuksen kanssa ristiinnaulitut.
Nyt esimerkiksi helluntailiikkeessä, jossa vaaditaan uudestikastamista ja baptistien keskuudessa, jossa on kysymys aikuisten kastamisesta, otetaan tämä paikka niin, että ihminen menee vasta aikuisena kasteelle, ja sen kautta hänestä on tullut uudestisyntynyt ihminen. Mutta mitä Paavali tässä tarkoittaa?
Hän ei tässä puhu ystävistään, vaan viittaa omaan persoonaansa, mieskohtaiseen elämykseensä ja kokemukseensa, kun hänet aikamiehenä kastettiin.
Hän oli Kristuksen seurakunnan vainooja. Näillä valtuuksilla hän tuli Damaskoon ottaaksensa kiinni Jeesuksen opetuslapset. Mutta siellä porttien ulkopuolella keskellä päivää kirkastettu Jeesus ilmestyi hänelle ja sanoi: "Saul, Saul, miksi vainoat minua?" Ja kun Saul hämmästyi ja kysyi: "Kuka sinä olet?" hän sanoi: "Minä olen Jeesus. Työläs on sinun potkia tutkainta vastaan."
Sillä hetkellä tälle Saulille kirkastui, että hän oli ollut väärällä tiellä, kun hän oli vainonnut Jeesusta ja opetuslapsia. Tuo pilkattu Jeesus oli sittenkin Messias ja on sittenkin kirkastetussa olotilassa Isän oikealla kädellä. Silloin häneltä katosi kaikki voima. Hänet talutettiin sokeana Damaskoon, ja siellä hän kolme vuorokautta rukoili syömättä ja juomatta ja nähtävästi nukkumatta. Se oli kova rukouskamppailu.
Kolmantena päivänä hän sai luoksensa vieraan. Jumala käski Ananiaan, joka oli kristitty, mennä siihen taloon ja kysyä Saulusta, joka oli oleva valittu ase. Ananias esteli eikä tahtonut mennä, koska tuo mies oli vainooja. Mutta Herra sanoi: "Mene!"
Kun Ananias tuli, hän sanoi: "Veljeni Saul! Jeesus, joka ilmestyi sinulle tiellä, lähetti minut." Ja kun hän pani kätensä hänen päällensä, niin Saulus sai Pyhän Hengen. Sitten kerrotaan, että hän nousi ja kastettiin, ja sitten hän oli valmis todistamaan Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta.
Tässä on merkillinen asia, että hän sai Pyhän Hengen ennenkuin hänet kastettiin. Eikä se ole ainoa paikka Raamatussa. Oli pakanain helluntai Korneliuksen talossa ja Pietari saarnasi siellä. Kun hän todisti Jeesuksesta, niin Pyhä Henki lankesi koko Korneliuksen perheen yli niinkuin helluntaina Jerusalemissa.
Ja Pietari joutui ihmetyksiin ja sanoi: "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen." Ensin he saivat Pyhän Hengen ja sitten vasta heidät kastettiin.
On kaksi eri asiaa saada Pyhä Henki ja saada kaste. Tätä eroa ei aina tarpeeksi pidetä selvillä, ei kirkossa eikä eriuskolaisseurakunnissa. Tämä tuottaa hämminkiä ja sekaannusta.
Kun nyt Paavali sanoo roomalaiskirjeessä: "Me olemme Kristuksen kanssa haudatut kasteen kautta kuolemaan", niin tämä asia on tapahtunut hänelle käytännössä siellä Damaskossa. Kun hänet kastettiin ja hän pani pois kastepukunsa, niin sillä kerralla koko vanha Paavali, fariseuksista ensimmäinen, joka tekojensa kautta koetti kelvata Jumalalle ja rakentaa tekojen vanhurskautta, oli kerta kaikkiaan kukistettu. Se oli hänen suuri elämyksensä. Hän nousi uutena ihmisenä kasteesta elääkseen elämänsä ylösnousseelle Kristukselle.
Mutta tämä ei tapahtunut apostolin elämässä vain yhden kerran, vaan hän sanoi sitten perästäpäin, että sille taivaalliselle näylle, jonka hän näki, hän oli läpi elämänsä uskollinen. Hän on siis elänyt elämänsä Kristuksen kanssa jatkuvasti päivästä päivään. Mitä se on hänelle merkinnyt?
Hänhän oli syntinen niinkuin mekin. Monesta paikasta käy ilmi, kuinka hän pelkäsi ja kuinka hänellä oli huono terveys. Hän oli sairas mies. Kun hän oli Korintossa, niin hän kovasti pelkäsi. Herran täytyi tulla häntä lohduttamaan ja sanoa: "Älä pelkää, minulla on paljon kansaa tässä kaupungissa."
Kun Paavalilla oli sielun ahdistuksia vaikeuksien takia, pelon ja syntien takia, niin hän meni kaikkien näiden vaikeuksien kanssa uudelleen ja uudelleen läsnä olevan, elävän Jeesuksen Kristuksen luo, vaikka hän ei nähnyt häntä. Hän harjoitti jatkuvaa tykökäymistä. Niin hän eli elämäänsä Kristuksessa.
Jeesus sanoi: "Te olette minussa." Paavali oli Kristuksessa. Itse hän sanoi näin: "Ei ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat." Kaikki syytökset ovat poissa omaltatunnolta. Entisyys tulee näkyviin, mutta se ei enää syytä, kun on Kristuksen seurassa.
Oletteko kokeneet sitä? Se oli Paavalin kokemus. Hän sanoo seuraavan luvun alussa: "Minä sanon totuuden Kristuksessa." Se oli vaikea paikka. Hän sanoi, että hän menisi helvettiin, jos voisi pelastaa kansansa. Ja kirjeensä lopussa hän sanoo kerskaavansa Kristuksessa, että hän voi suorittaa nämä työt ja tehdä pakanat kuuliaisiksi evankeliumille, että he saisivat elää Kristuksessa.
Eräs viisas raamatuntutkija, joka on tätä asiaa tutkinut, sanoo, että Paavalin kirjeissä on satakuusikymmentäkahdeksan kertaa tämä sana "olla Kristuksessa". Koettakaa lukea esimerkiksi efesolaiskirjettä, niin huomaatte siinä yhtämittaa sanat "olla Kristuksessa". Mitä se merkitsee?
Tämä, että hän oli Kristuksessa, että hän vei aina kaikki vaivansa, hätänsä ja syntinsä Kristuksen eteen pitkin elämäänsä joka päivä ja jokaisessa elämän käänteessä, merkitsi sitä, että hän eli Kristuksessa niinkuin kala vedessä, niinkuin lintu ilmassa. Kristus oli hänelle se elementti, jossa hän eli. Hän oli tullut niin alas, että hän voi sanoa: "Minä kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan."
Jeesus sanoi jäähyväispuheessaan, että kun Pyhä Henki tulee, niin te ymmärrätte kolme asiaa: Keskimmäinen niistä on tämä, että te olette minussa, teidän elämänne liikkuu, jatkuu, kulkee, kehittyy ja kasvaa minussa. Kaikki, mitä te teette, te teette minussa. Minä olen se elementti, se ilmapiiri, jossa teidän elämänne liikkuu.
Ymmärrättekö te tästä jotakin? Varmasti ymmärrätte. Yritän selittää, mitä suomalaisessa kristillisyydessä tästä asiasta on sanottu.
Heränneen kansan keskuudessa puhutaan sisällisestä parannuksesta. Onhan hyvä, että tehdään ulkonaista parannusta, että juomari lakkaa juomasta, valehtelija valehtelemasta ja varas varastamasta. Sitä Raamattu tahtoo. Mutta tämä on vielä ulkonaista parannusta.
Mitä sisällinen parannus on?
Vaikka me olemme kääntyneet, uudestisyntyneet, uskoon tulleet ja olemme siis kokeneet tuon elämyksen, jonka Paavali oli kerran kokenut, että vanha on kadonnut ja uusi on tullut tilalle, me emme ole tulleet silti synnittömiksi, vaan synti kiusaa meitä joka päivä sisällisesti. Meissä liikkuu ahneuden, ylpeyden, kateuden ja hekuman ajatuksia.
Kun nämä liikkuvat teissä, mitä te teette? Joku sanoo: "Ne pitää unohtaa." Se ei ole oikein. Niitä ei voi unohtaa. Ja me tunnemme, jos olemme rehellisiä, että tulee häpeä ja pelko, että minä en uskalla nyt juuri mennä Jeesuksen eteen, vaan täytyy mennä vähän myöhemmin. Mutta heränneet vanhat miehet sanovat, että tule sellaisena kuin olet. On uskallettava mennä elävän, läsnä olevan Jeesuksen eteen ja puhuttava hänelle kaikki. On tuotava kaikki hänelle parannettavaksi ja koettava hänen sanansa: "Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi."
Harjoitatteko te sisällistä parannusta? Se, joka teistä tätä harjoittaa, on jo saanut sen helluntain Hengen voiman, että ymmärtää tämän Jeesuksen sanan "te olette minussa". Se merkitsee sitä, että elää elämänsä Herran Jeesuksen Kristuksen kanssa kaikessa, ilossa ja surussa, myötä- ja vastoinkäymisessä, terveydessä ja sairaudessa. Se on tärkeätä.
Mutta nyt käy monta kertaa niin hullusti meille, että vaikka me olemme tähän jo päässeet ja tässä jonkin verran harjaantuneet, niin Jumala menee meiltä piiloon. Hän katoaa tottelemattomuuden tai tahallisten syntien tähden tai sen kautta, että me tulemme niin ylpeiksi, että me emme mene suoraan armoa anomaan kerjäläisenä, vaan koetamme itse itseämme parantaa. Sielunhoitaja saa nähdä, että moni kristitty on siten joutunut pimeään.
Mitä silloin? Silloin ei ole mitään muuta keinoa kuin tulla tähän ensimmäiseen asiaan takaisin. Mutta ellemme me ole harjaantuneet tässä sisällisessä parannuksessa, niin me saamme havaita sen, mikä jokaisen täytyy tulla kuoleman hetkellä ymmärtämään, että meitä ei sovita Jumalan kanssa mikään meidän oma tekomme. Ne ovat siinä määrin itsekkyyden saastuttamia.
Ainoa teko, mikä meidät Jumalan kanssa sovittaa, on Jumalan oma teko. Se on se, että Jumala oli Kristuksessa, ja että Kristus sovitti maailman.
Tälle perustukselle yksin perustuu tämä harjoitus "te olette minussa": Minä puhun totuutta Kristuksessa. Minulla ei ole kadotustuomiota Kristuksessa ollessani, vaikka minä en häntä näkisi. Minä voin oikein kerskata Kristuksesta. Tämä ei ole pelkkä sana, vaan elävää, käytännöllistä todellisuutta, kun ollaan Kristuksessa, kun Kristus on se elementti, missä eletään, se ilmapiiri, jossa hengitetään niinkuin lintu ilmassa.
Hesekiel sanoi aikanaan, mitenkä vesi, joka virtasi temppelin kynnyksen alta, ulottui ensin nilkkaan asti, sitten polviin asti, vihdoin lanteihin asti, ja lopuksi jalat eivät enää pohjanneet, vaan täytyi rentonansa heittäytyä veden varaan.
Tämä on kuva siitä, miten kristitty elää, kun hän armossa elää, kun hän on Kristuksessa. "Te olette minussa." Se ymmärretään ja se tulee käytännölliseksi harjoitukseksi, kun Pyhä Henki sen kirkastaa. Silloin Kristuksen voima asettuu ihmiseen asumaan.
Tätä uudistusta nyt meilläkin kaipaisi nähdä. Maailman ihmiset eivät muutu, kun ne tulevat meitä kuulemaan. Meidän puheemme voi olla heille Galilean kieltä. He eivät ymmärrä sitä.
Mutta sen he ymmärtävät, kun he näkevät esimerkiksi miehen tai naisen, joka on ollut synnin orja, kiivas, paha, ilkeä ja kostonhaluinen, muuttuvan uudeksi. Kun he näkevät, että se ei enää ole sellainen, he kysyvät, mistä se voima on tullut, joka tämän ihmisen on uudistanut. Silloin he näkevät, että se on Jumalan voima.
Tai kun ihminen on ollut aivan avuton, sairas ja sen puolesta rukoillaan ja se itse kääntyy Herran puoleen ja Jumala parantaa tuon parantumattoman, niin silloin kysytään, minkätähden se parani, mistä se voima tuli. Silloin aletaan uskoa, että Jumala on sittenkin rukouksia kuuleva Jumala. "Vaikka se ei minua kuulekaan, niin noita se kuulee."
Sentähden tämä, kun Jeesus puhuu helluntain Hengestä "te olette minussa", on tavattoman tärkeä sana. Vasta sen jälkeen on mahdollista se, että Kristus pääsee meihin asumaan, kun me päivästä päivään seurustelemme hänen kanssansa emmekä itse paranna itseämme, vaan harjoittaen sisällistä parannusta puhumme puhumasta päästyäkin hänen kanssansa. Olkoon kuinka vaikea tahansa mennä hänen luoksensa, sittenkin tulee mennä ja puhua hänen kanssansa. Kyllä minä tiedän, kuinka vaikea on langenneena mennä hänen luoksensa, mutta on mentävä. Mistään muusta ei ole apua.
Herra sanoo: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan." Se on ihmeellinen sana, että kolmiyhteinen Jumala, ei vain Poika, vaan Isä ja Pyhä Henki ottavat asuntonsa syntisessä ihmisessä.
Tästä asiasta Paavali puhuu myös. Hän sanoo näin: "Minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni."
Tästä sanasta olen oppinut nuorena ylioppilaana, ettei sitä sovi sovittaa itseensä, vaan että se on Paavalin henkilökohtainen todistus itsestänsä. Ihminen, joka ottaa tämän Paavalin korkean tunnustuksen suuhunsa, mutta ei elä tätä asiaa, valehtelee ja teeskentelee.
Mutta Paavalilla oli totuus. Hän ei valehtele. Hän eli Kristuksessa, ja Kristus asettui asumaan häneen. Hän sanoo: "Kristus teissä kirkkauden toivo." Ja kun hän kirjoittaa korinttolaisille, hän sanoo, että koetelkaa nyt itseänne, ystävät, asuuko Jeesus Kristus uskon kautta teidän sydämissänne. Ellei hän asu, ette ole koetuksen kestäviä. Me näemme, kuinka tärkeä tämä sisällä oleva Kristuksen tunto on.
Paavo Ruotsalaiselle selvisi nuorena tämä Kristuksen sisällinen tunto ja sen ratkaiseva merkitys. Hän piti sen välttämättömänä asiana läpi koko pitkän elämänsä. Kun hän teki syntiä, niin Jumala pani raskaita painoja hänen päällensä, ja niin oli pakko tulla takaisin Kristuksen luo.
Oli niin merkillistä, että hän vielä kuudenkymmenen vuoden ikäisenä oli niin tuore uskossansa, että kun hän puhui, niin ihmisiä heräsi. Meille papeille käy usein niin, että meistä tulee kuivia. Minkätähden? Sentähden, ettei enää eletä Kristuksen seurassa niinkuin kala vedessä. Eletään luonnon voimin mutta ei armon voimin.
Kun Raamatussa puhutaan Hengen täyteydestä ja muutamissa uskonnollisissa liikkeissä Hengen täyteyden saamisen välttämättömyydestä, niin se itse asiassa ei ole mitään muuta kuin sitä, että Kristus asuu meissä. Tämä on tavattoman tärkeä totuus.
Minä olen luullut aikaisemmin, että kun ihminen syntyy uudestaan, niin se uusi ihminen on uudistettu vanhasta. Mutta Jeesus sanoo: "Mikä lihasta on syntynyt, on liha." Se uusi ihminen, joka syntyy, uskovainen ihminen, joka seurustelee Kristuksen kanssa jatkuvasti päivästä päivään, on Kristus meissä. "En minä elä, vaan Kristus elää minussa."
Koetelkaa, onko Kristus teissä? Uusi ihminen ei ole uudistettu vanha ihminen, vaan Kristus meissä. Se selkiää, kun helluntai saa tehdä työtänsä, kun me näemme Pyhän Hengen työtä. Herra voitelee silmämme, että huomaamme sitä välittömästi itsessämme.
Ettekö ole huomanneet, kun joudutte tekemisiin sellaisen uskovaisen kanssa, kuinka se on suloinen, ja kuinka te tällaisen ihmisen seurassa pääsette vapaaksi kaikesta. Sen ei tarvitse olla oppinut. Se voi olla köyhä ja vaatimaton, mutta siinä asuu Jumala ja siinä on syntynyt Kristus. Kun olette sellaisen seurassa, Kristus on niin lähellä, että hän on tässä teidän kanssanne, vaikka ei mitään näy.
Meidän sopisi jäädä edes opettelemaan tätä, josta Jeesus puhuu, että me oikein ymmärtäisimme, ei vain sitä, mitä merkitsee "Kristus meidän edestämme", eikä vain Paavalin korkeata tunnustusta "Kristus meissä", vaan tätä asiaa "te olette minussa", että minä elän elämäni Kristuksen kanssa ja Kristuksessa.
Ottakaapa, kun te luette Raamattua, varsinkin epistoloita, tutkiaksenne, kuinka yhtämittaa tulee esille tämä sana "Jeesuksessa Kristuksessa", "hänessä". Tuntuu, kuin ei oikein ymmärtäisi, miksi Paavali tätä sanaa käyttää yhtämittaa.
Mutta kun ymmärtää, että hän eli hänessä, hänessä oli se voima, joka kantoi, hän puhui hänessä, kerskasi hänestä, taisteli hänessä ja voitti hänessä, silloin alkaa ymmärtää, kuinka tärkeä ja luonnollinen tämä sana oli Pyhän Hengen voiman saaneessa kukistetussa fariseuksessa.
Älkäämme paetko, kun Herra panee painoja meidän päällemme ja repii rikki korkeat luulomme. Se on vain valmistusta sille, että tulemme niin tarvitsemaan Jeesusta Kristusta, ettemme tule hetkeäkään toimeen ilman häntä, että Kristus pääsee asumaan pysyväisesti meissä.
Silloin meillä on elämän täyteys.
Silloin emme elä enää luonnon vaan armon voimien mukaan.
Silloin koemme psalmin sanat: "Sinun tykönäsi on elämä ja sinun valkeudessasi näemme valkeuden." Amen.
KUIVA PARANNUS
"Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä
teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Vaan niin paljon
korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat
teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne" Jes. 55:
8-9.Jos me vietämme pyhäinpäivää mukana olemalla, niin varmasti kulkee sielumme silmien edestä loputon jono miehiä ja naisia, jotka ovat tässä synnin maassa saaneet kosketusta omaantuntoonsa Jumalan sanasta ja rohkeutta ja voimaa elävästä, ylösnousseesta ja läsnä olevasta Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta. He ovat kokeneet elämässänsä uudelleen ja uudelleen tämän profeetan sanan: "Niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne." Jeesuksen rakkain opetuslapsi oli saanut sen ilmestyksen, ne näkemykset ja kuulemukset, joista hän Ilmestyskirjassa kertoo, Patmos-saarella. Hän, vanha mies, oli karkoitettu pois seurakunnastaan. Efesossa oli ollut lämmintä. Hän puhui niinkuin isä lapsillensa. Hän kannatti itsensä seurakunnan keskuuteen ja sanoi: "Lapsukaiset rakastakaa toinen toistanne!"
Mutta sitten tuli vaino ja vannan seurakunnan johtajan ja Herran opetuslapsen täytyi olla hyljättynä, yksinäisyydessä, poissa seurakunnasta yksinäisellä Patmos-saarella.
Siellä tämä vanha mies itki. "Minä itkin kovin", hän sanoo. Hän kyseli Jumalan ajatuksia. Hän oli vähällä loukkaantua näihin Jumalan teihin. Minkätähden minun täytyy kärsiä? Minkätähden Jumalan asian täytyy kärsiä? Minkätähden tämän maailman vastustavat voimat ja vallat ovat niin mahtavia, että Jumalan työt lyödään rikki ja että hänen omiensa täytyy olla vainottuina ja pilkattuina tässä maailmassa? Hän ei ymmärtänyt Jumalan ajatuksia. Hän meni taaksepäin. Hän oli ummen edessä.
Näin me joudumme jokainen ajatuksinemme ummen eteen elämässämme. Tässä on tehtävä erikoista parannusta. Heränneet sanovat sitä kuivaksi parannukseksi. Voisimme nimittää sitä parannukseksi ummen edessä, parannukseksi murheitten alla.
Mitä se on? Se vie lävitse. Sellainen parannuksen tekijä pääsee voitolle tämän maailman voimista ja sielun pimeistä taas takaisin kirkkauteen ja valoon.
Seurakunnissamme on monia, joilla on ollut lämpimät ajat kristillisyydessä. Sydän on oikein iloinnut ja riemuinnut Herran yhteydessä. Te olette nähneet, kuinka hänen asiansa on mennyt eteenpäin omassa elämässä, kodissa ja ympäristössä. Jumala on teitä käyttänyt.
Mutta sitten ovat tulleet kylmät ja vaikeat ajat. Teidät on otettu pois Efesosta ja siirretty Patmos-saarelle. On täytynyt ilon äänten sijasta korottaa itkun ääni. On täytynyt erikoisten näkemysten sijasta ruveta elämään ummen edessä ja murheiden alla.
Oletteko te silloin joltakin viisaalta ja kokeneelta kristityltä veljeltä tai sisarelta saaneet kuulla: "Nyt sinun on tehtävä parannusta ummen edessä. Nyt sinun on opeteltava kuivaa parannusta."
Mitä se on? Siinä käy sillä tavalla, että täytyy uskoa ihan toisinpäin, kuin meidän järkemme sanoo tässä tilanteessa. Täytyy oppia uskomaan, että kun minä menen taaksepäin, niin silloin Jumalan asia menee eteenpäin. Mutta se ei ole helppoa.
Kun minä olin nuori ylioppilas ja jo pappikin, niin minulla oli tämä kirjoista ja toisten puheista saatu ajatus: "Ellet sinä mene joka päivä eteenpäin, niin sinä menet välttämättömästi taaksepäin, sillä mitään paikallaan pysymistä ei ole tässä elämässä." Mutta kuiva parannus, parannus ummen edessä on sitä, että kun mennään taaksepäin, niin mennään eteenpäin.
Johannes ajettiin pois Efesosta. Hän itki ja oli murheellinen. Mitä tapahtui? Jumala ilmestyi, ei Efesossa mutta Patmos-saarella. Ja tälle miehelle, jonka uskon silmien edessä kohtaloiden kirja, seurakunnan vaiheiden kirja oli seitsemällä sinetillä lukittuna, Jumalan enkeli, Jeesuksen kirkkauden Herran lähettiläs sanoi: "Älä itke!"
Ja miksei hänen annettu itkeä Patmos-saarella ummen edessä? Yksi vanhimmista sanoi hänelle: "Älä itke; katso, jalopeura Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesa, on voittanut." Hän on arvollinen ottamaan sen kirjan valtaistuimella istujan kädestä. Hän on arvollinen avaamaan sen seitsemän sinettiä.
Katsokaa! Johannes meni taaksepäin, mutta Jumalan asia meni eteenpäin.
Kristuksen seurakunnalla ei olisi tätä merkillistä Johanneksen Ilmestystä, joka aina raskaina aikoina on lohduttanut kristittyjä ja Herran omia, ellei Johannesta olisi karkoitettu pois Efesosta Patmos-saarelle. Ellei hän olisi ollut ummen edessä, me olisimme paljon köyhempiä.
Mutta kun Jumala pani hänet ummen eteen tekemään parannusta ja itkemään toivottomana, niin suuret, ihmeelliset, voitokkaat, loistavan häikäisevät näyt aukenivat tulevaisuuteen ja Jumalan kirkkauteen, jolloin uudet taivaat ja uusi maa luodaan.
Tämä on Jumalan tie, mutta se ei ole meidän järkemme tie. "Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne." Uskotteko te sitä?
Monet ovat ummen edessä. Mutta siinä ummen edessä on tehtävä parannusta. Ei ole heitettävä kirvestä järveen, ei käytävä toimettomaksi. Sillä meillä on sellainen Herra, josta Raamattu sanoo, että hän on iankaikkisen liiton veren kautta suuri lammasten paimen. Hän olkoon ylistetty!
Taivaan joukot ylistävät häntä uudella virrellä. Tapettu, Karitsa on mahdollinen saamaan ylistyksen, viisauden, voiman, kunnian ja väkevyyden.
Mutta tätä kiitosta ei meistä muuten lähde, kuin että on oltu ummen edessä, että on opittu tekemään kuivaa parannusta, koska kaikki lämpimät tunteet ja riemulliset näkemykset ovat loppuneet ja luottamus omaan voimaan ja tämän maailman apuun kadonnut. Siis kun ollaan ummen edessä, niin täytyy uskoa Jumalaan, jolla on korkeat ja pyhät ajatukset, että kun mennään taaksepäin, niin silloin juuri mennään eteenpäin.
Ottakaamme vielä toinen esimerkki. Te olette käyneet Herran eteen oman mahdottomuutenne tunnossa. Te muistatte Jeesuksen kertomuksen tuhlaajapojasta. Kun hänellä oli perintörahat taskussa ja hän oli vieraalla maalla ja hänellä oli paljon ystäviä, niin hän ei ollut ummen edessä, vaan silloin nautittiin elämästä.
Mutta sitten rahat ja ystävät loppuivat. Tuli nälkä, ja piti mennä luvattomaan ammattiin, sikoja paimentamaan. Mutta sielläkään hän ei saanut rauhaa itsellensä. Nälkäkuolema oli edessä. Hän oli ummen edessä, nollapisteessä.
Silloin poika alkoi tehdä kuivaa parannusta ummen edessä, ja silloin hänen elämässänsä ensi kertaa alkoi toteutua se Jumalan ajatus, että kun mennään taaksepäin, niin silloin vasta mennään oikein eteenpäin.
Te muistatte, mitä hän sanoi ummen edessä: "Kuinka monella minun isäni palkkalaisella on yltäkyllin leipää, mutta minä kuolen täällä nälkään. Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle: 'Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan; tee minut yhdeksi palkkalaisistasi!'"
Katsokaa, kuinka hän meni taaksepäin omissa silmissään, mutta juuri silloin hän meni eteenpäin. Sillä tuon miehen hätääntyneessä omassatunnossa kasvoi usko, luja päätös, joka ei ollut pelkkää höpinää: "Minä nousen ja menen." Hän todella nousi ja meni kotiinsa. Kun mennään taaksepäin Jumalan ajatusten alla, silloin vasta mennään eteenpäin. Se on Jumalan tie.
Tätä on hyvä muistaa. Koettakaapa katsoa sydämeenne tällä hetkellä! Eikö siellä ole jokin sellainen katkeruuden oka Jumalaakin vastaan, että Jumala on väärä Jumala, tai sellainen kokemus ja ajatus, että Jumala on kyllä kaikkivaltias ja voisi auttaa, mutta minun kohdallani hän ei ole Isä. Hän ei rakasta minua, minä en ole hänen rakkautensa kohteena.
Kyllä nämä vaikeat ja pimeät ajatukset tulevat meihin. Me saamme valitella ummen edessä niinkuin Johannes itki siellä Patmos-saarella ja tuhlaajapoika valitteli kuolevansa nälkään.
Mutta sitten tapahtui meille sitä, mitä Johannekselle, Jumalan miehelle ja sitä, mitä tuhlaajapojalle, kun hän oli matkalla: Isä juoksi vastaan. Isällä oli oikein kiire tulla vastaan. Ja sitten poika sanoi isän sylissä: "Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan."
Isä ei kuullut enää sitä puhetta, vaan poika, joka yhä oli mennyt taaksepäin, meni nyt niin eteenpäin, että isän käskystä hänen päällensä puettiin uudet vaatteet, sormus pantiin sormeen ja kengät jalkaan ja tuhlaajapojasta, joka oli kuollut ja kadonnut, tehtiin taas täysiarvoinen, perintöoikeuteen osallinen poika.
Nämä ovat Jumalan ajatuksia. Mutta vanhempi veli edusti ihmisajatuksia: Jumala tekee väärin, kun hän tällaisia tuhlaajalapsia ottaa pöytäyhteyteen kanssansa. Siihen pitää ottaa vain siveellisesti hyviä ja lain täyttäviä ihmisiä, mutta ei tuhlaajapoikia, jotka ovat maailman tiellä kulkeneet ja tavaransa hukanneet.
Näin ajattelee ihmisajatus, joka on matalalla, tästä maailmasta, mutta Jumalan ajatukset ovat toiset. Niiden mukaan mennään eteenpäin silloin kun mennään taaksepäin.
Luther kirjoittaa näin: "Jumalan ajatukset meistä ja meidän ajatukset itsestämme ovat toisiinsa kääntäen verrannolliset." Kuta korkeammalle me nousemme omissa silmissämme, sitä alemmaksi me painumme Jumalan silmissä ja kuta alemmaksi me painumme omissa silmissämme, sitä korkeammalle me nousemme ja sitä suuriarvoisempia me olemme Jumalan silmissä.
Ajatelkaamme Lutheria, kun hän selittää "Isä meidän"-rukouksen viidettä rukousta: "Anna meille anteeksi meidän syntimme, niinkuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet." Kuinka hän sanoo?
Hän sanoo tähän tapaan: "Me rukoilemme tässä rukouksessa, ettei taivaallinen Isämme katsoisi syntejämme ja niiden tähden hylkäisi rukoustamme, sillä emme ole mahdolliset saamaan, mitä me rukoilemme, emmekä ole sitä ansainneet." Kun Luther syntisenä oli Jumalan edessä, niin hän aivankuin tuhlaajapoika meni taaksepäin, hän oli ummen edessä, hän näki vain oman mahdottomuutensa ja oman ansiottomuutensa.
Mitä sinä näet, kun muistelet niitä lukemattomia syntisiä, jotka ovat vaatteensa pesseet ja Karitsan veressä valkaisseet, ei vain ensimmäisessä parannuksessa vaan pitkin elämäänsä jokapäiväisessä parannuksessa, eikä vain ulkonaisessa vaan sisällisessä parannuksessa, eikä vain parannuksessa myötäkäymisen aikana, vaan murheitten alla ja ummen edessä?
Meillä syntisillä on vain yksi tie pelastukseen, vain yksi tie. Tämä maailma puhuu monesta tiestä. Jeesus sanoo: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani." Ei ole muita teitä.
Kun synti painaa meitä ja me tilitämme sitä ja koetamme sillä tilityksellä päästä synnin syyllisyydestä ja sen vallasta, se ei auta. Se koetaan yhä uudestaan ja uudestaan.
Vain yksi tie on avoimena sille, joka on ummen edessä. Se on sama tie, joka Johannekselle aukeni Patmos-saarella, tapetun Karitsan tie. Se on se, että mekin mahdottomina, ansiottomina, riisuttuina ja tuomittuina juoksemme suoraan pyhän tuomarin syliin.
Jumalan sana todistaa hänestä näin: "Isä ei myöskään tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomion Pojalle, että kaikki kunnioittaisivat Poikaa, niinkuin he kunnioittavat Isää."
Jeesus on verensä vuodattanut meidän syntisten edestä, niinkuin me virressä veisaamme:
"Kaikkein synnit Jeesus kantoi,
kaikkein eestä itsens' antoi
vaivaan kärsimyksihin."Tämä on minua varten, tämä on kaikkia varten. Uskalla nyt ja rohkaistu kunnioittamaan tätä Jumalaa juoksemalla hänen syliinsä, kuvaannollisesti sanoen, sisällisesti tahdollasi jättäytymällä hänelle vaikkakin juuri ummen edessä, pilkattuna, sisällisesti yksinäisenä ja onnettomana ja Jumalalle kelvottomana. Sano niinkuin Jeesus sanoi ummen edessä, kun kaikki petti, mitä tässä maailmassa oli arvokasta ja Jumalakin näytti hyljänneen hänet, sano sinäkin ummen edessä: "Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni."
Ala siitä elämäsi, niin silloin koet sen ihmeellisen totuuden, että kun mennään taaksepäin, niin mennään juuri eteenpäin, sillä Jumalan ajatukset ovat toiset kuin meidän ajatuksemme ja hänen tiensä korkeammat kuin meidän tiemme.
Hän voittaa tässä maailmassa tässä ajassa vain alatiellä, ristin tiellä, murheitten ja kärsimysten tiellä. Mutta kerran se tie päättyy voittoon, kirkkauteen ja täydellisyyteen.
Ja silloin vietetään ehtoollista, ei enää murheiden maassa, vaan siellä, mihin monet tulevat idästä ja lännestä ja pohjoisesta ja etelästä ja istuvat Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin kanssa pöydässä Jumalan valtakunnassa. Silloin ei enää puhuta synneistä, vaan ylistetään Jumalan Karitsaa painuen hänen eteensä.
Tilittäkäämme hänelle syntimme, mutta ennen kaikkea jättäytykäämme hänen haltuunsa sellaisina kuin olemme. Älkäämme kuulko epäuskon ääntä, joka sanoo: "Ei vielä eikä tällaisena!" Se on valheen ääni. Älä katso omaa mahdottomuuttasi, vaan ymmärrä Herran kansan kokemus, että juuri mahdottomana oltaessa menee asia eteenpäin, ei meidän ansiostamme, vaan yksin armon kautta. Amen.
"HERRAN HUONEESTA JUOKSEE LÄHDE"
"Kaikki virkoaa elämään, minne vain virta tulee" Hes. 47: 9.
Kun profeetta Hesekiel näki Jumalan ihmeellisiä tekoja ja näki mahdottoman käyvän mahdolliseksi, hän kirjoitti nämä sanat. Me tahdomme pysähtyä näiden sanojen eteen koetellaksemme itseämme.
Profeetan ilmestyksessä on kerrottu tämän virran alku. Profeetta näki, miten temppelin kynnyksen alta vesi alkoi virrata itään päin. Hän ihmetteli, kun se virta aina vain nousi. Hän sai mitata virran syvyyttä sen henkilön kanssa, jonka kanssa hän näyssä kulki.
Virta ulottui ensin vain hänen jalkapöytäänsä asti. Sitten se kohosi yli sen nousten polveen asti. Se kohosi yhä ja nousi vyötäisiin asti. Lopulta virta paisui niin, etteivät jalat enää pohjanneet, vaan he joutuivat uimaan vesissä. Oli pakko heittäytyä rentonaan, kokonaan sen virran vietäväksi josta profeetta sanoo: "Kaikki virkoaa elämään, minne vain virta tulee."
Hän kuvaa, miten virta sai erämaan kirouksen poistetuksi. Erämaassa ei mikään kasva. Siellä on kaikki kuollutta ja nääntynyttä. Mutta kun virta tuli erämaahan, niin siellä sen vaikutuksesta kasvullisuus alkoi vihannoida ja puut alkoivat tuottaa hedelmää. Hän näkee, että erämaan haitat poistuivat.
Erämaassa voi olla jokin umpilampi, jonka vesi löyhkää ja haisee pahalta. Mutta hän sanoo, että kun virta tuli sille paikalle, niin umpilammen vesi parani ja tuli terveelliseksi. Tässä samassa luvussa, jossa on tämä sana, on myös sana siitä, että vedet tulivat terveyttä tuottaviksi.
Tämä profeetan sana on meille kuvauksena Pyhän Hengen työstä seurakunnassa ja yksityisen ihmisen elämässä. Pyhän Hengen vaikutus tapahtuu sinussa ja minussa armonvälikappaleiden kautta. Se ei tapahdu luonnon piirissä.
Kevätaurinko tekee meidät virkeiksi. Silläkin on arvonsa. Sekin virkistää. Mutta se ei vielä virkistä iankaikkiseen elämään eikä pysyvästi.
Vasta se vaikutus, jonka Pyhä Henki tekee sinuun ja minuun, antaa sellaisen elämän, joka kumpuaa sisälle iankaikkiseen elämään, antaa terveyden, joka ei koskaan katoa sairauksissa eikä kuolemassa.
Alttarin sakramentti, Herran Kristuksen armopöytä, Herran pyhän ehtoollisen jakamisen tilaisuus on Pyhän Hengen armonvälineen käyttämistä ja harjoittamista. Se on tuloa sen virran yhteyteen, josta tämä profeetta näki, että kaikki, mihinkä se virtaa, tulee eläväksi.
Sallikaa minun kysyä teiltä, oliko teidän helppo tulla tänä iltana (rippisaarna 4. 5. 1935) Vanhaan kirkkoon? Täällä on myös teitä nuoria ja opiskelijoita tulossa Herran pöytään. Oliko helppo tänne päästä? Eikö ollut monella ulkonaisia vaikeuksia? Aika taisi olla sopimaton. Oli niin monta asiaa toimitettavana. Oli muualle mentävää. Ja niitäkään menoja ei olisi raaskinut jättää menemättä.
Kuitenkin sinä tulit näistä ulkonaisista esteistä huolimatta. Kuka sinut veti tämän virran pariin, josta on se lupaus, että minkä se virta kohtaa ja ketä se koskettaa, se tulee eläväksi, se tulee terveeksi?
Tai sinulla oli sisällisiä esteitä. Voi, kun niitä on monilla nuorilla ja vanhoilla, kun pitäisi tulla sinne, missä Herran virta kulkee elämän vettä täynnä, tulla sanan ja sakramenttien ääreen! Kuinka monella onkaan sisäisiä esteitä: Minä olen niin huono, olen niin suuri syntinen. Olen ollut niin kauan poissa Herran pöydästä. Olen niin mahdoton tulemaan tällaisena kuin olen Herran eteen. Pitäisi ensin vähän tehdä totista parannusta ja siivota käytöstään ennenkuin kehtaisi tulla. Tähän tapaan ihminen sisällisesti kamppailee ja kyselee ja tutkii itseänsä ja on esteittensä takana eikä tahdo uskaltaa Herran pöytään.
Mikä sai sinut pois näiden ulkonaisten ja sisällisten esteiden takaa, että jaksoit tulla? Se on sen Herran työtä, joka on säätänyt tämän virran virtaamaan temppelistä ulos erämaahan päin, kuivaan ja karuun ihmiserämaahan ja kuiviin, hedelmättömiin ja kuolleisiin ihmissydämiin. Se on Herran työtä sinussa.
Näiden ulkonaisten voittojen takana on Jumalan sisällinen, näkymätön voitto.
Me luemme ehtoollis-sanoissa Jeesuksen asetussanojen tämän kohdan, kun hän maljasta jakoi asettaessaan ehtoollisen: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän ja monien edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi." Me luemme nämä sanat tästä verivirrasta. Kun profeetta näki vesivirran valuvan temppelin alta itään päin erämaahan, niin Herran enkeli kysyi häneltä: "Oletko nähnyt, ihmislapsi?"
Kun sinä tulet uuden liiton pöytään, josta Herra sanoo: "Tämä on minun vereni, joka teidän ja monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi", niin Herra kysyy sinulta: "Oletko nähnyt, ihmislapsi?"
Hän ei kysy, mitä sinä uskot, mitä sinä tiedät, mitä sinä osaat, vaan mitä sinä näet henkesi silmillä?
Näetkö, että tämä virta virtaa sinunkin luoksesi?
Näetkö, mitä on sen voiton takana, että Herra sai sinut ulkonaisista ja sisällisistä esteistä huolimatta Herran pöytään?
Se on veren voitto, Kristuksen, Jumalan Pojan viattoman veren voitto.
Mikä se on? Hän sanoi vähän ennen kuolemaansa, että kun Pyhä Henki tulee ja kirkastaa häntä, elävää Jeesusta ja hänen sovintokuolemaansa, niin se kirkastaa uskovaisille, että tämän maailman päämies, syyttäjä, perkele, joka kantaa meidän päällemme omissatunnoissamme ja syyttää meitä, niin että me emme pääse sanasta osalliseksi, emme saa mitään irti Raamatusta, emme Jumalan lupauksista, emme evankeliumin ilosanomasta emmekä uskalla tulla Herran pöytään, on jo tuomittu.
On tapahtunut se, mistä Ilmestyskirjassa sanotaan, että meidän ja meidän veljiemme syyttäjä ja päällekantaja on jo heitetty ulos. Se ei ole tapahtuma, joka vasta tulee tapahtumaan. Se on perfekti, se on tapahtunut tosiasia.
Jos sinun sydämesi sanoo tätä vastaan, niin valheen henki saarnaa sinun sydämessäsi. Näin Jumalan Henki saarnaa: Hänet on heitetty ulos, hän on jo tuomittu. Ja tämän voiton, tämän Jumalan teon perustuksella Jumala on armossansa vetänyt sinua sen virran luokse, josta on tämä lupaus: "Kaikki virkoaa elämään, minne vain virta tulee."
Eikö tämä ole ihana lupaus ja ihana sana! Kun tämä ihmisen poika, Hesekiel, näki virran kulkevan erämaahan, niin umpilampien haisevat ja löyhkäävät vedet tulivat terveiksi ja paranivat, sillä tämän virran vesi puhdisti ne.
Luther sanoo ehtoollisesta viidennessä pääkappaleessa nämä sanat: "Teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksisaamiseksi. Nämä sanat ynnä ruumiillinen syöminen ja juominen ovat pääasia tässä sakramentissa; ja joka uskoo nämä sanat, hän saa, mitä ne lupaavat ja lausuvat, nimittäin syntinsä anteeksi."
Kun sinä polvistut alttarin edessä vastaanottaaksesi edestäsi kuolleen Kristuksen, niin Kristuksen veri puhdistaa sinut, niinkuin virta puhdisti löyhkäävät lammet. Se puhdistaa sinun turmeltuneen ja saastaisen sydämesi synnistä ja tahroista ja häpeästä.
Näin sanoo Johannes: "Jos me valkeudessa vaellamme, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa veri, puhdistaa meidät kaikesta synnistä ja kaikesta vääryydestä." Tämä puhdistus on ensimmäinen asia, jonka profeetta näki, ja jonka armon virta ja Herran ehtoollinen Pyhän Hengen kautta saa aikaan syntisessä.
Profeetta näki myös, että erämaa alkoi kukoistaa niinkuin kaunokukka. Se alkoi viheriöidä, ja sinne tuli hedelmäpuita, jotka kantoivat hedelmää.
Kun Kristuksen veri virtaa ja pääsee puhdistamaan omattunnot syntisyydestä ja väärästä kristillisyydestä, kuolleista töistä palvelemaan elävää Jumalaa, niin hedelmän kantamisen aika tulee ihmisen elämään.
Me vanhemmat kärsimme raskaasti monta kertaa siitä, että elämämme on niin kovin hedelmätöntä. Siitä ei ole kenellekään iloa eikä siunausta. Kukaan ei muutu meidän ympärillämme. Ei muutu oma kotiväki, eivät muutu meidän virkakumppanimme, eivät opiskelutoverit, ei kukaan. Olemme niinkuin umpilampi, jonka vesi ei virtaa.
Kristitty, joka on tällaisen umpilammen kaltainen, joka pysyy paikallansa ja jonka vaikutus ei tee ketään terveeksi, ei ole oikea kristitty. Me kärsimme tästä.
Mutta "kaikki virkoaa elämään, minne vain virta tulee." Olkoon nuori tai vanha kristitty, oppinut tai oppimaton, yliopistosivistystä saanut tai ei mitään kouluja käynyt, se on sivuasia, hän muuttuu hedelmää kantavaksi, kun virta häntä koskettaa.
Mitä se merkitsee? Siihen ei tule vain lehtiä ja kukkia, vaan se jättää siementä jälkeensä uutta sukupolvea varten. Se jättää sellaisen vaikutuksen, että syntyy toisia kristittyjä.
Kysy itseltäsi: "Kenet minä olen saattanut Jeesuksen tykö? Tunnenko minä yhtään sellaista toveria, sellaista ihmistä perhepiirissä, ystäväpiirissä tai tuttavapiirissä, jonka kohdalla Jumala on päässyt käyttämään minua niin, että se ihminen on erkaantunut synnistä ja lähtenyt elävää Jumalaa palvelemaan ja Kristusta seuraamaan?"
Jumala on järjestänyt valtakuntansa asiat niin, ettei yksikään kristitty mene taivaaseen yksin.
Jos me olemme saaneet tästä elävästä virrasta osaa, jos se on päässyt meitä todella puhdistamaan omaatuntoa myöten synnin syyllisyydestä ja päässyt tekemään meitä terveiksi sisällisesti, niin hedelmää kyllä syntyy.
Ei ole meidän asiamme sitä tehdä. Hedelmä syntyy itsestänsä kasvun voimasta, mutta niin tapahtuu vain, että yksi ja toinen meidän piirissämme saa Jumalasta kosketusta, alkaa ymmärtää, että tässä on sellainen voima, jota juuri minäkin tarvitsen, tässä on sellainen elämän muutos, mikä vielä ei ole tapahtunut minussa, mutta minkä toivon tapahtuvan myös minussa itsessäni. Muistatko ketään, jonka Jumala on näyttänyt oikein sinulle sinun elämäsi hedelmäksi?
Jos joku on tämän Jeesuksen sovintoveren, tämän Pyhän Hengen uuden elämän virran kosketuksessa, niin hänen sydämessään palaa tuli, palakoon sitten hiljaa tai oikein roihuten niinkuin tulipalo. Se voi palaa eri lailla, mutta jollakin tavalla se aina palaa.
Jos sinun täytyy sanoa, että olet hedelmätön, kuiva ja kuollut erämaa, niin voi, kuinka autuas olet, kun Jumala on vetänyt sinut ulkonaisten ja sisällisten esteitten takaa aina uuden liiton armoaterialle asti.
Älä nyt anna minkään estää sinua tulemasta sieltä kirkon penkistä, kun ehtoollista jaetaan! Tiedän senkin perkeleen esteen tapahtuneeksi kirkossa, että se on siellä kirkon penkissä saanut jonkun kääntymään takaisin ja pannut pelon sydämeen niin, ettei tämä ole uskaltanut tulla Herran pöytään.
Me emme ole tekemisissä vain lihan emmekä veren kanssa, vaan me olemme tekemisissä pahan henkimaailman kanssa. Mikä suuri armo meille, jotka olemme Kristuksen veren kautta lunastetut, että meidän Herramme on väkevämpi kuin koko vastustava lihan ja valheen voima. Vaikka täällä olisi tällä hetkellä joku aivan toivoton seurakuntalainen, jolla ei ole mitään toivoa omassa elämässänsä, ahdistettu, onneton, hyljätty, yksinäinen, niin kuule, sinullakin toivottomana on tällä hetkellä toivo, koska se virta sanan ja sakramentin kautta on ehtinyt sinunkin luoksesi. Sano siis vain:
"Miia auta, Herra, mä toivon vaan,
vaikk' ei ois toivoa ollenkaan."Jumala on sellainen Jumala, joka hoitaa väsyneitä, heikkoja, huonoja, pieniä, hyljättyjä ja onnettomia ihmisraukkoja. Minkätähden? Nämä sittenkin kaikessa onnettomuudessa ikävöivät ja odottavat Herraa, odottavat, että korpi ja kuiva maa vihannoivat, että umpilammet puhdistuvat ja että sairas, köyhä syntinen paranisi.
Olette oikeassa paikassa, kun Herra Kristus on saanut teidät sanansa ja sakramenttiensa ääreen. Rohkaiskoon teitä tämä profeetan näkemys: "Kaikki virkoaa elämään, minne vain virta tulee."
Ilmestyskirjan sanat, ylösnousseen ja kirkastetun Herran sanat seurakunnallensa ovat toteutumassa: "Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan ja hän minun kanssani." Ei ole kysymys vain siitä, että me seurakuntana vietämme yhdessä ehtoollista ja näemme toisemme, vaan vielä siitä, että Herra Kristus itse alentuu niin alas, että hän tulee köyhään ja kuolleeseen sydämeen sisälle asti, perille asti ja aterioi sisällisesti meidän kanssamme.
Se on iankaikkista elämää.
Herra on silloin läsnä.
Ja vaikka olisi kuinka kovat kiusat ja synnin kiroustuomiot päällä, niin tämä Herran virta ja armo ja rakkaus poistaa kaikki sielumme hädät. Amen.
KAHDENLAINEN HERÄÄMINEN
"Heräjä sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua
valaisee!" Ef. 5: 14."Heräjä sinä, joka nukut!" Tämä nukkuminen ja makaaminen tarkoittaa hengellistä kuolemaa, ja tämä herääminen tarkoittaa heräämistä hengellisen kuoleman unesta.
Niin laajalti kuin on kirkossa ja seurakunnassa sellaisia, joita Jumala on herättänyt hengellisen kuoleman unesta, niin laajalti Herralla on oikeita opetuslapsia ja niin laajalti Herran kansa on elävää kansaa meidän keskellämme.
Nyt meidän sopii tarkastaa, mitä on herätys. Teidän nuorten sopii sitä tarkastaa ja teidän vanhempien koetella itseänne tämän sanan edessä: "Heräjä sinä, joka nukut ja nouse kuolleista!" Olenko minä herännyt?
Täällä Suomessa on pidetty jo kolmekymmentä vuotta ns. pyhityskokouksia. Ne ovat saaneet alkunsa englantilaisista keswick-kokouksista, joihin kokoontuu vakavia vanhempia ja joskus nuorempiakin kristittyjä.
Heillä on se tunto, ettei se vielä riitä, että on yhden kerran herännyt synnistä. Heillä on se tunto, että Jumalan on päästävä herättämään heitä myös jumalisuudesta, itsekkäästä kristillisyydestä. Herätys ei ole vain kertakaikkiansa tapahtunut elämys Jumalan koulussa.
Tähän meillä on Raamatussa perustusta. Pietari oli ollut kolme vuotta Jeesuksen opetuslapsi. Jeesuksen kärsimisen edellisenä iltana hän sitten kerskasi, että vaikka kaikki muut sinut kieltäisivät, minä en sinua kiellä. Herra ilmoitti, kuinka tuli käymään: "Ennenkuin kukko laulaa, sinä kolmesti minut kiellät." Pietari vakuutti, että en minä sinua kiellä. Silloin Herra puhui saatanan seulasta ja sanoi: "Minä olen rukoillut sinun puolestasi, ettei sinun uskosi raukeaisi tyhjään."
Kolme vuotta opetuslapsena olleen miehen usko oli siis vaarassa loppua, hävitä tykkänään. Sitten Herra sanoi: "Kun sinä kerran palajat, niin vahvista veljiäsi!"
Mehän tiedämme, että Pietari oli tullut Johannes Kastajan oppilaaksi. Kastaja ei hyväksynyt oppilaakseen ketään eikä kastanut ketään muita kuin ne, jotka tunnustivat syntinsä. Pietari oli siis jo kolme vuotta aikaisemmin tehnyt oikein rehellisen parannuksen, herännyt oikein hurskaasti, tunnustanut syntinsä Johannes Kastajalle ja tullut parannuksen tielle.
Mutta nyt Herra sanoo: Kun sinä nyt käännyt uudestansa, niin sitten saat tehtäväksesi vahvistaa veljiä. Sinä olet kokeneempi.
Tämä sama, jos sanotaan, yleiskristillinen totuus on myös täällä Suomessa käsitetty, varsinkin heränneiden piirissä.
Helsingistä kävi Pohjanmaalla muutamia helsinkiläisiä. He tapasivat siellä vanhoja heränneitä miehiä. Kun he kysyivät, mitä herätys on, vanha mies puhui tähän tapaan: "Kun Jumala herättää syntisen, niin se herää, mutta se herää ensin fariseukseksi."
Ajatelkaa, vanha mies sanoi, että syntinen herää fariseukseksi. Onko se totta? Kun Jumala herättää syntisen, niin silloin syntitavat jäävät pois. Kenet Jumala on saanut herätetyksi, hän ei enää valehtele, hän ei enää käy tämän maailman huvituksissa, hän ei enää kiroile, hänelle eivät enää maistu tanssit eikä humiseva maailman meno. Suuri muutos on tapahtunut.
Mutta kun tämä ihminen, joka näin on herännyt, elää jonkin aikaa ja Jumala häntä kouluttaa ja hän katselee entisiä tovereitansa, hän ajattelee: "Onpa tapahtunut minussa muutos. Nuo vielä elävät noissa töissä, jotka minulta ovat jääneet."
Silloin tulee sydämeen, joka on pahanilkinen kappale, tällainen ajatus, jonka Herra on teille paljastanut alttarin edessä: "Minä kiitän sinua, Jumala, etten minä ole niinkuin muut ihmiset – enkä myöskään niinkuin tuo publikaani." Herra tunsi sydämet. Hän sanoi, että se mies, joka näin ajatteli, oli fariseus.
Kun Jumala näin herättää ihmisen, niin se kyllä herää, mutta se herää fariseukseksi. Tässä on meillä vaara.
Se vanha mies sanoi vielä, että Jumala on merkillinen siinä, että hän antaa oikein kymmeniä vuosia olla tällä kohdalla ja elää tällaisessa jumalisuudessa.
Sitten tulee suuria vaikeuksia. Jumala panee myrskyn puhaltamaan ihmiselämään. Kaikki oma jumalisuus romahtaa. Silloin herää toisen kerran kuolleista ja näkee, että koko tuo kaunis jumalisuus oli itsekkyyden tahraama. Ja silloin vasta Kristus pääsee valaisemaan, ja hukkuva joutuu Kristuksen ristin juurelle totuudessa.
Se ei ole enää mitään ulkoa opittua eikä voimatonta puhetta Kristuksen sovintoverestä ja rististä, vaan se on elävää välttämättömyyttä, jotta sielu, joka on niin kauan ollut jumalinen, saisi todellisen rauhan eikä ulkokullaista rauhaa.
Teksti sanoo näin: "Heräjä sinä, joka nukut ja nouse kuolleista!" Tottapa Jumala on teihin kaikkiin tarttunut, koska sana ja Herran pöytä on teille rakas. Se on suuri armo.
Mutta koetelkaa itseänne tämän Raamatun sanan kohdalla: "Heräjä sinä, joka nukut ja nouse kuolleista!" Entäpä sinä olet vasta herännyt fariseukseksi? Jumalisuutesi ei olekaan vielä sellaista, jossa Kristus on päässyt kaikessa jo valaisemaan sinun elämääsi.
Mutta vielä ei ole myöhäistä. Me olemme vielä armon ajassa. Herra on valmis kirkastamaan sinulle Kristuksen uudella tavalla, jos olet rehellinen ja ikävöit häntä.
Minulta kuoli hyvä pappisystävä. Eräs toinen vanhempi ystävä kirjoitti hänestä muistokirjoituksen erääseen lehteen ja sanoi: "Tämä ystävä heräsi kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran hän heräsi jumalattomuudesta, toisen kerran hän heräsi jumalisuudesta."
Hänen leskensä muisti, kuinka ihanaa oli kodissa, kun mies heräsi jumalisuudesta. Siellä oli ollut siunausta aikaisemminkin, mutta sitten vasta siunaus tuli, kun herättiin jumalisuudesta ja ruvettiin elämään oikein armosta. Kristus tuli niin läheiseksi, että joka käänteessä kysyttiin hänen viisauttansa ja voimaansa ja elettiin yksin hänen läsnä olostansa.
Monien vanhempien seurakuntalaisten elämä voi olla kituvaa kristillisyyttä. Monta kertaa vakava aika on mennyt ohi. Herra tahtoisi siunata teitä runsaasti viemällä pois tästä tilasta, herättämällä, kääntämällä uudestansa.
Vaatimaton ehtoollistilaisuus hiljaisuudessa ilman mitään juhlakoreutta saattaa olla meille tuollainen Galileaan rientäminen, jolloin ylösnoussut elävä Vapahtaja kohtaa meidät persoonallisesti. Kristinuskossa ei ole kysymys mistään opista, vaan kysymys on persoonasta.
Kun Herra oli opetuslasten kanssa viimeisenä iltana, hän lupasi heille rauhansa. "Minun rauhani minä annan teille."
Kun hän oli ristillä kuollut ja sovittanut maailman synnit ja noussut kuolleista, hän tuli arkamielisten opetuslasten luokse lukittujen ovien kautta ja sanoi: "Rauha olkoon teille!"
Hän näytti epäilevälle Tuomaalle lävistetyt kätensä ja kylkensä. Epäilevä Tuomas tuli uskoon: "Minun Herrani ja minun Jumalani!" Hän pääsi kaikista epäilyksistänsä vapaaksi. Niin käy, kun elävä, ylösnoussut Kristus kohtaa meidät henkilökohtaisesti.
Paavali kirjoitti sitten hänestä ja sanoi: "Hän on meidän rauhamme." Elävä, läsnä oleva Kristus, eläväksi tekevä Henki on meidän rauhamme. Samassa efesolaiskirjeessä hän kirjoittaa aikaisemmin Jeesuksesta: "Jumala on herättänyt hänet", ja sitten hän käyttää niin merkillisen väkeviä sanoja: ylenpalttisen voimansa mukaan.
Tämä voima on toinen voima kuin luomisvoima. Tämä maailma on luotu Jumalan sanalla ja Jumalan voimalla. Mutta kun Jumala alkoi uuden luomisensa Kristuksessa ja herätti hänet kuolleista, se on ihan toinen voima kuin luomisvoima. Se on Kristuksen kuolleista herättämisen ylenpalttinen voima. Tällä voimalla hän asetti hänet oikealle puolellensa taivaissa ja kaiken yläpuolelle, mitä nimellä mainitaan tässä taikka tulevassa maailmassa.
Mitä vaikeuksia teillä on, nuoret ja vanhat? Mitä te voitte niitä nimetä? Ehkäpä vaikeutena ei ole varsinainen synti. Ehkäpä se on toinen ihminen. Tai liekö se raha? Ovatko kovat elämän kohtalot, onko sairaus? Ehkä sinua jäytää jokin kuluttava sairaus, jota lääkärit eivät voi parantaa. Nimeä, mitä ikinä tahdot, Kristus on kaikkien Herra, mitä ikinä nimetä taidetaan tässä ja tulevassa maailmassa!
Millaiseksi ihminen muuttuu, kun herätään itsekkäästä jumalisuudesta uudestaan, kun käännytään uudestansa, kun kohdataan ylösnoussut Vapahtaja, joka käännyttää meidät? Kun me hänet kohtaamme, me pääsemme hänen kanssaan uuteen osallisuuteen. Silloin meille eivät enää maistu tämän maailman pitopöydät eivätkä tämän maailman ruoat.
Eräässä virressä sanotaan, että saatana on kattanut pitopöytänsä myrkkyruoilla. Se on katettu monella tavalla nuorille ja vanhoille.
Mutta ken on ollut Jeesuksen herättämä, hengellisestä kuolemasta noussut – olkoon että on nuori, joka on herännyt synnistä ja jumalisuudesta – se ei enää mene Herran pöydästä takaisin maailman pitoruokia syömään.
Se on myös nähnyt ainakin vilaukselta Herran. Elävä Herra on tullut hänen luoksensa. Hän ei ollut kauan heidän luonansa, mutta he näkivät Herran ja he sanovat toisillensa: "Me näimme Herran." Jeesus saa heistä eläviä todistajia: "Minä olen nähnyt Herran. Jeesus elää. Hän on kohdannut minut henkilökohtaisesti. Hän on ottanut asiani hoitaakseen."
Herra tarkoittaa pöytänsä herätyksen pöydäksi, Paavali sanoo: sentähden, että valo kaikki paljastaa, että kaikki mikä tulee ilmi, on valoa: "Heräjä", kun vielä on otollinen aika ja autuuden päivä! Nouse nyt kuolleista, että Kristus saisi sinua valaista! Kerran tulee kauhea herätys.
Te olette oppineet koulussa, että Jumala loi maailman kuutena päivänä ja lepäsi seitsemäntenä kaikista töistänsä. Vielä tänä päivänä Jumala lepää luomistöistänsä.
Herra ylläpitää maailmaa, mutta uusia lajeja ei synny, uutta energiaa ei tule. Nykyinen tiede sanoo, että alusta pitäen ovat elektronit ja protonit olleet liikkeessä. Uutta ei synny nyt.
Me olemme monta kertaa kärsimättömiä, kun me toivomme, että Jumala tulisi ilmi piilostansa, tarttuisi oikein elämän kulkuun, kukistaisi saatanan ja loisi uutta.
Herra sanoo, että vielä kerran minä tahdon järkyttää taivaita ja maata. Vielä kerran Jumala rupeaa luomaan. Hän luo silloin uutta. Hyvä olisi, ettei meidän silloin tarvitsisi hätäillä, vaan että olisimme jo armon ajassa tulleet uuden luomisen piiriin, ettemme joutuisi huutamaan vuorille ja kukkuloille: "Peittäkää meidät!"
Meidän Jumalamme on paljon suurempi ja Jumalan voima on paljon ihmeellisempi kuin kukaan meistä pienellä järjellänsä käsittää. Jos joku teistä on suurten vaikeuksien edessä, niin salli minun sentähden sanoa sinulle vähäisen kokemuksen varassa ja Raamattu kädessä: "Meidän Jumalallemme ei ole mikään asia mahdoton, eivät sinunkaan asiasi."
Silloin, kun me heräämme emme vain synnin töistä vaan jumalisuudesta niin, että Kristus meitä valaisee, me joudumme rajattomien mahdollisuuksien eteen, sillä Herralla Kristuksella on kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
Hän on myös ehtoollispöydän Herra ja isäntä. Niin ihmeellisen ja korkean pöydän vieraana te saatte olla. Herra teitä, nuoret ja vanhat, runsaasti siunatkoon! Amen.
HÄDÄNALAISTEN TURVA
"Jeesus, sana elämän,
tule meidän keskellemme.
Soisit tules syttyvän,
sytytä siis sydämemme.
Anna voimaa sanasotasi
ja sun läsnäolostasi!"
"En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne" Joh. 14:
18.Tämä sana on Jeesuksen jäähyväispuheessa, lähemmin siinä osassa, jonka hän piti yläsalissa, ennenkuin oli lähtenyt sieltä pois opetuslastensa kanssa Kidronin ojan ylitse Getsemanen yrttitarhaan. Voidaan sanoa, että tämä lause: "En minä jätä teitä orvoiksi, minä tulen teidän tykönne", on Jeesuksen rippisaarnassa.
Hän lausui sanansa, jotka ovat Johanneksen evankeliumin neljännessätoista luvussa, samassa tilaisuudessa ja samana iltana, kun hän asetti Herran pyhän ehtoollisen, kun hän puhui siitä, että hänen verensä kautta perustetaan uusi liitto, joka on iankaikkinen liitto ja perustetaan Jumalan valtakunta, jota helvetin portitkaan eivät voi särkeä.
Mutta tässä rippisaarnassa hän sanoo opetuslapsillensa: Te olette orvot tässä maailmassa. Tuntemuksensa mukaan jokainen kristitty on orvon asemassa täällä maailmassa.
Te ymmärrätte, minkälainen orvon osa on. Orpo on tässä maailmassa yksinäinen ja hyljätty. Sillä ei ole turvaa eikä johtajaa, kun siltä vanhemmat ovat kuolleet.
Tällaiseksi kristitty tuntee itsensä tässä maailmassa Jumalan valtakunnan jäsenenä.
Jumalan valtakunta ei ole tästä maailmasta. Se on salattu valtakunta, ja sentähden kristitty ihminen, Jumalan ihminen, on pilkattu ja ylenkatsottu täällä maailmassa. Tuntuu niinkuin hänellä ei olisi ketään johtajaa eikä ketään päällikköä, joka veisi eteenpäin. Tällainen orvon kohta on kaikille yhteistä, mutta sitäpaitsi vielä kullakin on oma yksityinen hätänsä ja ahdinkonsa.
Kaikkien orpojen asema ei ole ulkonaisesti samanlainen. Niin ei myöskään kaikkien kristittyjen asema ole samanlainen. Toisella on toinen vaiva, toisella toinen.
Toisilla voi olla raskas ulkonaisen hädän paino. Mutta tavallisesti käy niin, että ulkonainen hätä painaa meidät sisälliseen hätään. Jokainen kristitty on siinä mielessä orpo tässä elämässä, että hän tuntee niinkuin Jumala olisi hänet monasti jättänyt, niinkuin hänellä ei olisi mitään turvaa maailmassa.
Mitenkä on sinun laitasi? Oletko sisällisesti vaivattu mielessäsi? Kuule nyt, mitä Herra Jeesus sanoo sinulle rohkaisuksi ja elämän sanaksi, saman, minkä hän sanoi rippisaarnassansa opetuslapsillensa yläsalissa Herran ehtoollispöydän yhteydessä: "En minä jätä teitä orvoiksi, minä tulen teidän tykönne."
Niinkuin Jumalan valtakunta on salattu tässä maailmassa, niin myös se lohdutus, minkä Jeesus antaa omillensa, on monta kertaa hyvin salattu. Me tunnemme vain, että me olemme vaivattuja, ja että elämä on monta kertaa niin kovin vastahakoista. On niinkuin olisi purjehdittava vastatuuleen. Silloin usko on heikko. Täytyy huutaa: "Herra, auta meitä, me hukumme!"
Silloin Herra tulee ja sanoo arkamielisille: "Te vähäuskoiset, miksi olette pelkureita?" Missä on teidän uskonne? Olenhan minä mukana, vaikka minä nukun. Vaikka minä olen salattu Herra, olen minä täällä teitä auttamassa. Turha on teidän pelkonne.
Mutta samalla, kun hän on näin salaisella tavalla läsnä rohkaisemassa, niin hän kyllä tulee joskus ilmi oikein julkisestikin. Sellaiseksi hän pyrkii tulemaan ei vain sanan, vaan myös sakramenttien kautta.
Voihan olla, että joku teistä on sellaisessa sisäisessä vaivassa ja sisäisessä parannuksessa, että on itsestänsä langettanut tuomion, niinkuin syyro-foinikialainen nainen Herran edessä: Minä olen niinkuin penikka, olen niinkuin koira. Ei minulle kuulu osaa Herran pöydästä. Mutta vaikka ei minulla olekaan oikeutta lasten leipään eikä Herran pöytään, niin totta minä sentään murut saan, jotka Herran pöydältä putoavat, niinkuin penikatkin saavat osansa.
Näin Herra antaa sinulle jonkun murun sanansa kautta rikkaasta armopöydästänsä, ja sinulle sanotaan: "Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis, sinun edestäsi annettu, Herramme Jeesuksen Kristuksen veri, sinun edestäsi vuodatettu." Sinä saat osaa siitä ihmeellisestä lahjasta, joka on Jeesuksen veren voima.
Kun Itämailla perustettiin avioliitto, ylkä antoi morsiamellensa kultaisia ja hopeaisia lahjoja niinkuin meilläkin. Mutta kun Jumalan Poika antaa lahjan köyhälle, vaivaiselle sielulle, jonka hän kihlaa omaksensa, niin hän ei anna kultaisia eikä hopeaisia lahjoja, vaan antaa paljon kalliimman, oman verensä, joka syntisen tähden on vuotanut.
Tämä on niin merkillinen lahja, että Raamattu sanoo, kun se katselee asian loppukohtaa, historian päätöstä ja viimeistä tuomiota, että Karitsan morsiamella on vain yksi ainoa koriste, jolla se kelpaa Karitsan häihin. Se on pyhän veren vanhurskaus. Se on Kristuksen veri.
On suuri armo, että me jo tässä elämässä saamme osaa tästä lahjasta, joka maailman silmissä tuntuu mitättömältä ja hullutukselta, mutta joka yksin tuottaa omantunnon rauhan hätääntyneelle ja vaivatulle syntiselle.
Sentähden tahtoisin sanoa sinulle: "Anna Jumalan järjestyksen olla Jumalan järjestys. Anna sen olla oikeassa." Ihmisusko tahtoo ensin nähdä ja sitten vasta uskoa, mutta oikea luottamus ei tahdo nähdä, vaan se kulkee sanan valossa sinne, mihin Herra vie. Ja se vie teidät Jeesuksen sovintoveren turviin. Jeesus Kristus on sinun vanhurskautesi. Lakkaa siis kerran katsomasta omaa hurskauttasi ja katso Kristusta, jonka Jumala on tehnyt meille syntisille vanhurskaudeksi!
Nykyään puhutaan paljon syntien tunnustamisesta. Sehän on hyvä asia. Luther sanoo, että ripissä on kaksi kohtaa: ensimmäinen, että tunnustamme syntimme, ja toinen, että otamme vastaan rippi-isältä synninpäästön eli anteeksiantamuksen niinkuin Jumalalta. Mutta pääpaino on tässä tällä toisella osalla, synninpäästöllä eli anteeksiantamuksella.
Vaikka sinä kuinka tarkkaan katuisit ja tunnustaisit syntisi ja niitä luettelisit ja oikein räknäisit, niin siitä ei mitään turvaa lähde vaivatulle sielulle, sillä tunnustuksesi on aina puutteellista. Sen kautta sinä et saa lunastusta toimeksi, vaan se lunastus on jo toimitettu. Kaikki on valmistettu, tulkaa juhlaan!
Kristus sanoi ristillä: "Se on täytetty." Hän meni oman verensä kautta ei vain pyhään temppeliinsä, niinkuin ylimmäinen pappi kerran vuodessa mukanansa vierasta verta, vaan suoraan taivaaseen Jumalan luokse ja avasi tien meille syntisille.
Sentähden heprealaiskirjeen kirjoittaja sanoo: "Hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään", ja jotka Henki saa antautumaan tämän Kristuksen veren puhdistuksen alaisiksi.
Sama kirjoittaja sanoo kirjeensä lopulla: "Rauhan Jumala, joka on kuolleista nostanut hänet, joka iankaikkisen liiton veren kautta on se suuri lammasten paimen, hän tehköön teidät kykeneviksi kaikkeen hyvään. Hänelle kunnia aina ja iankaikkisesti."
Onko sinulla yhtään kiitoksen mieltä? Herran pöytä on tunnustuspöytä. Se on yhteysateria Herran ja syntisten välillä, mutta se saa olla myös kiitoksen ja ylistyksen ateria, jossa valmistutaan sille suurelle aterialle, johonka monet tulevat idästä ja lännestä, pohjoisesta ja etelästä ja astuvat Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa Jumalan valtakuntaan. Niillä kaikilla on vieras vanhurskaus, Jumalan vanhurskaus. Niillä kaikilla on turvana vain ristillä kuollut Herra Jeesus Kristus.
Saakoon tämä kirkastua sinulle, että kerrankin lakkaisit vaatimasta itseltäsi elämää, pyhyyttä, kristillisyyttä ja jumalisuutta ja suostuisit olemaan se, mikä olet: ansioton ja mahdoton Jumalalle, tuhka ja tomu Jumalan edessä, että Kristus saisi kaiken kunnian.
Sitä varten hän tuli. Sitä varten tuhlaajapojan kodissa iloittiin, kun poika, joka oli kuollut, virkosi eloon ja kadonnut löydettiin. Hän sai isältänsä uudet vaatteet repaleitten tilalle, kengät jalkoihinsa, sinettisormuksen sormeensa, ja teurastettu juottovasikka oli juhlapitojen ruokana isän kodissa.
Herra tahtoisi ottaa sinut oikein uudella, elävällä tavalla pöytäyhteyteen kanssansa ja iloita sinun kanssasi. Tule Jeesuksen sovintoveren turviin! Syö sitä leipää, jota Jumala on syntisille valmistanut. Se on armon ruokaa, se on taivaallista ruokaa. Se ei ole tästä maailmasta kotoisin. Sentähden iankaikkista elämää janoavat sielut tyytyvät tähän ruokaan ja elävät tästä ruoasta.
Jeesus sanoo: "Minä olen se elämän leipä, joka tuli alas taivaasta. Joka tätä leipää syö, hänen ei pidä isoaman iankaikkisesti." Syö sinäkin tätä leipää! Koeta asettua virrentekijän kannalle, jonka sanoja on luettu ja veisattu:
"Kaikkein synnit Jeesus kantoi
kaikkein eestä itsens' antoi
vuoteenansa ristin puu."Amen.
SÄRJETTYJEN VAPAHTAJA
"Sä, tuhlaajapoika, jo palaja pois!
Ei Isäsi rakkaus muutu,
Hän kotihin sinunkin palaavan sois,
kun luonansa leipää ei puutu.
Jeesus vaivaiset syntiset korjaa.
Jos sydämes kova kuin timantti on,
niin senkin hän sulamaan saapi.
Jos helvetin, pelvosta oot rauhaton,
niin Hengellään hän lohduttaapi.
Jeesus vaivaiset syntiset korjaa."
"Sillä näin sanoo Korkea ja Ylhäinen, jonka asumus on
iankaikkinen ja jonka nimi on Pyhä: Minä asun korkeudessa ja
pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki,
että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen
sydämet eläviksi". Jes. 57: 15.Juhlien ohi mentyä on luonnollista, että me jossakin mitassa aina tilitämme itseämme Jumalan edessä ja kysymme: "Mitä olen kyennyt vastaanottamaan armon ja kirkkauden Jumalalta?"
Ehkä jollakin on jokin erikoinen Jumala-elämys muistossansa juhlien kohdalta. Ehkä joku on saanut sieluunsa erikoisen Jumalan sanan, joka on ruvennut siellä kaikumaan ja lohduttamaan ja virkistämään mieltä. Ehkä joku tuntee, että muut saivat juhlien aikana virvoitusta, mutta minä raukka jäin vain entiseen tilaani. Minusta ei tule mitään. Minun elämääni ei tule mitään uudistusta.
Tämä sana, jonka luimme, on omalle kohdalleni tullut tällaiseksi virvoittavaksi sanaksi. Mitä tämä tuttu sana sanoo sinulle ja minulle?
Kun pappina näkee seurakuntalaisen, jonka synti on saanut valtaansa niin, että hän jo julkisestikin on synnin orja, niin kuinka syttyykään papin sydämeen ilo ja luottamus, jos näkee, että tuolla asianomaisella ihmisellä on vaivaa tilastansa. Hän on murheellinen ja sisällisesti särkynyt siitä onnettomuudesta, mihin synti on hänet sysännyt.
Kun pappi näkee tällaisen murheellisen sielun, syntien takia vaivatun ihmisen, niin hänelle tulee välittömästi se varmuus, että tätä voi vielä auttaa ja tätä kannattaa ruveta auttamaan, koska Jumalakin vielä kykenee ottamaan hänet kiinni omassatunnossa.
Mutta jos sitten sama henkilö jonkin vuoden kuluttua on tullut ylpeäksi, käy pää pystyssä eikä välitä enää kirkosta eikä Jumalan sanasta mitään, mutta edelleen rakastaa helmasyntiään, niin silloin mieli tulee murheelliseksi: Nyt Jumalan Henki on paennut tästä ihmisestä. Nyt se on omilla teillänsä. Nyt sen täytyy kulkea oma tiensä loppuun asti ja syödä syntiensä katkeria hedelmiä ja koinruohoja kyynelillä sekoitettuina, jotta saisi vielä särjetyn hengen ja voisi pelastua. Nyt sitä ei mikään voi pelastaa, ei sielunhoitajan rakkaus eikä viisaus, kun ei Jumalakaan voi mitään nyt tällä ajan kohdalla.
Tutkikaapa, millä kohdalla te olette? Onko teillä tätä murheellista mieltä ja särjettyä, nöyrää henkeä, josta profeetta tässä puhuu?
Herra itse sanoo, että minä asun, minä asun tällaisten ihmisten luona. Minä en vain kulje sellaisten ohitse, vaan minä pysyväisesti olen heidän luonansa.
Kun tämä sana on tullut mieleeni ja olen miettinyt näiden Jumalan ihmisten kohtaa, niin siitä on kiteytynyt tällainen lyhyt johtopäätös: Herra on itse asiassa vain särjettyjen Vapahtaja. Hän on kuollut kaikkien tähden, koko maailman syntien tähden. Herra on noussut pääsiäisenä ylös. Hän ei pysynyt haudassa. Hän on kuitenkin itse asiassa vain syntisten Vapahtaja, särkyneiden Vapahtaja.
Tässä on vielä tämä toinen puoli, joka vahvistaa tätä samaa asiaa Herrasta. Mitä varten korkeuden Herra, jonka asumus on iankaikkinen, tulee tällaisten murheellisten, särkyneiden ja nöyrien luokse? Hän sanoo siihen tämän tarkoituksen ja syyn: "– että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi".
Tämä sana sanoo taas meille, koska Herralla on tämä tarkoitus, että hän saa elämään vain särkyneen, hän voi lohduttaa vain murheellista, eikä muita. Miksikä näin?
Vain tällaisessa särkyneessä, murheellisessa ja nöyrässä sydämessä on tämä armon vastaanottamisen kyky, jota me nimitämme uskoksi. Se on Hengen herättämä.
Me olemme kaikki luodut tänne maailmaan niin, että meissä on ikäänkuin siemenenä tämä uskon kyky, mutta se voi turmeltua. Käy niinkuin Paavali sanoo: Te olette tehneet haaksirikon uskonne kohdalla.
Luther kysyy selittäessänsä Jumalan valtakunnan tulemista ja toista rukousta: "Kuinka tämä tapahtuu?" Hän vastaa: "Kun taivaallinen Isä antaa meille Pyhän Henkensä, että me hänen armonsa kautta uskomme hänen pyhän sanansa ja elämme jumalisesti täällä ajassa ja autuaasti iankaikkisuudessa."
Tässä on nämä kaksi: usko ja elämä. Jos meidän uskomme on vain ulkokohtaista tietoa, me petämme itseämme. Hyvänä hetkenä omatuntomme sanoo meille, ettei tämä riitä. Elävää uskoa emme pysty kukaan ponnistuksillamme luomaan. Vain Pyhä Henki saa sen aikaan.
Pyhä Henki tekee työtänsä meissä juuri sanansa ja sakramenttiensa kautta, mutta saa sen vaikutetuksi eläväksi vain, niinkuin tässä on sanottu: "Että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi."
Jeesus Kristus on särkyneiden Vapahtaja. Hän on tullut kaikkia varten, mutta hän on todella vain särkyneiden Vapahtaja. Koetelkaa itseänne tällä paikalla!
Kun Paavali on puhunut efesolaiskirjeessä ihmeellisiä asioita ylösnousemuksen voiman vaikutuksesta, niin hän sanoo: "Heräjä sinä, joka nukut ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee!"
Ehkä tekin tunnette niiden kanssa, joiden täytyy sanoa, että juhlat menivät ohitse ja minä jäin entiseen tilaani, kuinka tänä aikana nukuttaa väkevästi. Olemme menossa keskiyötä kohti, jolloin Herra pian tulee ja viisaitakin neitsyitä alkaa nukuttaa. Moni nukkuu, mutta Herran sana huutaa keskellä seurakuntaa: "Heräjä sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista!"
Mikä on tulos? Katsokaa! "Niin Kristus sinua valaisee."
Täällä maailmassa moni meistä, ehkä jokainen, on aikansa koettanut kulkea oman valonsa varassa. Oppineet miehet ovat kulkeneet filosofisen maailmankäsityksen varassa. Monet nuoret kulkevat jonkun kuuluisan kirjailijan elämänkäsityksen varassa.
Mutta ne ovat kaikki sellaisia oppeja, jotka rajoittuvat aikaan ja paikkaan. Ne eivät vie yli tämän katoavaisen maailman sinne, missä on katoamaton, saastuttamaton ja turmeltumaton perintö. Sinne vie vain Jumalan sana, joka on kotoisin taivaasta. Sinne vie vain Jumalan Poika, Kristus, joka on yksin tie ja joka sanoo: "Ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani." Vielä hän sanoo: "Ei kukaan muu tunne Isää kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa."
Katsokaa nyt! Me veisaamme pääsiäisenä:
"Sä sait, oi Jeesus, voiton,
lunastit laumasi.
Toit uuden päivän koiton,
sä voitonsankari.
Jo haudan salpa aukes,
ja kuolon valta raukes,
sä nousit haudasta."Vaikka me näin veisaamme, että taivas on avattu, niin tie sinne siitä huolimatta kulkee vain Ihmisen Pojan, Kristuksen seurassa. Sinne ei päästä minkäänlaisella innostuksen puuskalla, ei tunteilemalla eikä viisastelemalla. Sinne päästään vain Kristusta seuraamalla. Sinne päästään vain siten kuin Luther sanoo, että Pyhä Henki tulee ja me uskomme hänen sanansa. Sinne päästään vain sanan ja sakramenttien, armonvälineiden kautta.
Monelle tämä tie on vastenmielinen. Olisi paljon helpompaa praktiseerata monenlaisilla kauniilla asioilla ja innostua ja joutua hurmostilaan.
Ne eivät pelasta. Kristus yksin on vieläkin tie. Muuta tietä ei ole, vaikka taivas on avattu.
Sentähden on oltava tämän sanan edessä, jonka Herra sanoi taivaasta opetuslapsille kirkastusvuorella: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt; kuulkaa häntä!" Totelkaa häntä! Hän puhui Mooseksen ja Elian kanssa siitä, mikä oli menevä täytäntöön Jerusalemissa. Hän puhui pitkäperjantain ristinkuoleman arvosta ja menostansa taivaaseen Öljymäellä. Sentähden taivaan Isä sanoi: "Kuulkaa häntä!" Ottakaa hänet oppaaksenne, seuratkaa häntä, niin te ette eksy!
Täällä maailmassa ei meille ole annettu mitään karttoja, joiden avulla löytäisimme elämän. Raamattu ei anna sellaisia. Se ei sano, missä sinun pitää asua ja kenen kanssa on mentävä naimisiin. Tämä kirja ei sitä sano. Se täytyy omantunnon sinulle sanoa.
Mutta kun Kristus on sinun johtajasi ja sinä seuraat ja tottelet häntä, hän ei petä sinua. Hän ei vie sinua kuolemaan. Hän ei eksytä sinua, joka sanoo, että kirottu olkoon se, joka sokean johtaa harhaan tieltä.
Mutta häntä on toteltava ja häntä on seurattava. Silloin tullaan vasta perille suurelle ehtoolliselle, johon monet tulevat idästä ja lännestä ja etelästä ja pohjoisesta ja istuvat taivaan valtakunnassa patriarkkojen, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa.
Kristus on vain särkyneiden Vapahtaja. Hän pääsee valaisemaan vain niitä, jotka näkevät, että tämän maailman viisauden valo ja omat valot eivät pelasta. Sentähden kuuluu jokaiselle meille sana: "Heräjä sinä, joka nukut ja nouse kuolleista", että Kristus sinua pääsisi valaisemaan ja että olisi totta se, mitä Jeesus sanoo: "Minä olen maailman valkeus, joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus."
Siinä ei ole enää kysymys ulkokohtaisesta tietämisestä, ei määrätystä menosta eikä muodosta, vaan se on sisällistä yhteyttä elävän, Hengessä läsnä olevan Jeesuksen Kristuksen kanssa. Paavali sanoo: "Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen." Tässä uskollisuudessa hän on kutsunut meitä rakkaan Poikansa Herramme Jeesuksen Kristuksen yhteyteen.
Elätkö sinä Jeesuksen yhteydessä? Ellet, ala tästä hetkestä elää! Käy hänen pöytäänsä! Hän sanoo näin: "Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä o n iankaikkinen elämä." Käy Herran siunattavaksi ja ala sitten totella, niin tulet perille! Amen.
RAUHA JA VOIMA
Elämän Herra! Meidän ympärillämme kuolee ystäviä ja vieraita, ja meidän oma eronhetkemme tästä elämästä pian lähenee. Käy itse meitä valmistamaan tätä suurta eroa varten! Sinä yksin sen voit tehdä, joka olet kuoleman voittanut ja nyt elät ja hallitset. Tule siunaamaan oma sanasi sydämillemme niin, että heräisimme parannuksen tekoon ja virkistyisimme uskossa. Ole kanssamme ja hengelläsi meitä läsnä! Amen.
"Mutta heidän tätä puhuessaan Jeesus itse seisoi heidän
keskellään ja sanoi heille: 'Rauha teille!' Niin heidät valtasi
säikähdys ja pelko, ja he luulivat näkevänsä hengen. Mutta
hän sanoi heille: 'Miksi olette hämmästyneet, ja miksi nousee
sellaisia ajatuksia teidän sydämeenne? Katsokaa minun käsiäni ja
jalkojani ja nähkää, että minä itse tässä olen. Kosketelkaa minua
ja katsokaa, sillä ei hengellä ole lihaa eikä luita, niinkuin te
näette minulla olevan.' Ja tämän sanottuaan hän näytti heille
kätensä ja jalkansa. Mutta kun he eivät vielä uskoneet, ilon
tähden, vaan ihmettelivät, sanoi hän heille: 'Onko teillä täällä
jotakin syötävää?' Niin he antoivat hänelle palasen paistettua
kalaa. Ja hän otti ja söi heidän nähtensä. Ja hän sanoi heille:
'Tätä tarkoittivat minun sanani, kun minä puhuin teille ollessani
vielä teidän kanssanne, että kaiken pitää käymän toteen, mikä
minusta on kirjoitettu Mooseksen laissa ja profeetoissa ja
psalmeissa.' Silloin hän avasi heidän ymmärryksensä käsittämään
kirjoitukset. Ja hän sanoi heille: 'Niin on kirjoitettu, että
Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista, ja
että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen
nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista. Te olette
tämän todistajat. Ja katso, minä lähetän teille sen, jonka minun
Isäni on luvannut; mutta te pysykää tässä kaupungissa, kunnes
teidän päällenne puetaan voima korkeudesta'" Luuk. 24:36-49.Elämässämme on kaksi suurta kysymystä. Toinen käy ilmi siitä rukouksesta, jonka publikaani rukoili temppelissä: "Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!" Kun omatunto syyttää, niin ei mistään saa apua, ei itsestänsä eikä toisista ihmisistä. Tämä syyllisyyskysymys on ihmiselämän ydinkysymys.
Toinen kysymys on kysymys vallasta ja voimasta, miten paha voitetaan ja kuinka selvitään kärsimyksistä ja synnin aiheuttamista seurauksista. Sen kysymyksen takana on ylösnousseen Herran oma sana: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä." Se on valtakysymys.
Tässä tekstissämme on kaksi sanaa, jotka edustavat näitä molempia kysymyksiä. Toinen on tekstin alussa: "Rauha teille!" Toinen sana on tekstin lopussa: "Teidän päällenne puetaan voima korkeudesta." Tämä toinen sana on sana "voima". Me tahdomme nyt vähän katsella näitä molempia kysymyksiä näiden Herran sanojen valossa.
Jos Jeesus olisi jäänyt hautaan, minne hänet pitkäperjantaina kannettiin, niin silloin saatana olisi voittanut, eikä Jumalalle olisikaan jäänyt viimeistä sanaa. Opetuslapset, jotka olivat hätääntyneitä ja epäuskoisia, olisivat painuneet alakuloiseen ja murheelliseen mielialaan, melkeinpä pimeyteen.
Heillä oli sama näkemys, josta Paavali myöhemmin kirjoittaa, että jollei Kristus ole noussut ylös niin silloin me, jotka Kristukseen uskomme, olemme viheliäisimmät ihmiset maan päällä ja olemme vielä synneissämme. Ja nekin, jotka ovat pois nukkuneet Herrassa, ovat kadonneet. Opetuslapsista tuntui siltä, kuin he olisivat panneet turvansa väärään Herraan. "Me toivoimme hänen olevan sen, joka oli lunastava Israelin."
Tässä tuskassa he olivat koolla pääsiäisen jälkeen, nähtävästi siinä yläsalissa, jossa ehtoollinen oli jaettu. Heillä ei ollut kokoontumisvapautta. He pelkäsivät juutalaisia. He olivat turvattomia, kun heiltä oli Herra otettu pois. Heillä oli se ajatus ja pelko, että Herra oli nyt kuoleman kautta siirtynyt kauaksi toiseen maailmaan.
Mutta silloin äkkiä, vaikka ovet olivat lukitut, Herra itse seisoi heidän keskellänsä. He kuulivat tutun äänen sanovan: "Rauha teille!"
Silloin varmasti tämän sanan kuulossa "Rauha teille" opetuslasten mieleen johtui se sana, jonka Herra oli puhunut muutamia päiviä aikaisemmin jäähyväispuheessansa, kun hän sanoi heille heidän mielensä ollessa jännityksissä: "Minun rauhani minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö." Silloin hän pani vastakohdaksi omalle rauhallensa maailman rauhan.
Millainen se on? Mihin se perustuu?
Katsokaa vain rikasta ihmistä, jolla on varoja ostaa, mitä hän tarvitsee ja käyttää sitä nautintoihinsa, kuinka turvallinen ihminen hän on. Tavara ja raha antaa maailman rauhan.
Ja katsokaa ihmistä, jolla on terveyttä. Hän jaksaa tehdä työtä ja myöskin nauttia elämästä. Kuinka turvallinen hän onkaan päältä päin!
Ja ajatelkaamme meitä, jotka asumme rauhallisesti kodeissamme. Meidän rakennuksiamme eivät pommikoneet ole särkeneet, eikä maanjäristys tuhonnut. Meidän rakennuksemme seisovat paikoillansa. On turvallista olla, kun kaikki on kohdallansa.
Tämä on maailman rauhaa. Mutta meidän kivitalomme voivat särkyä yhtenä yönä, meidän terveytemme voidaan äkkiä ottaa pois, rahat menevät ja konkurssi tulee. Silloin loppuu tämän maailman rauha. "En minä anna teille, niinkuin maailma antaa", sanoo Herra. Minun rauhani kestää kuoleman ja iankaikkisuuden edessä.
Sen Herra tuli tuomaan näille opetuslapsille. Hän tuli lunastamaan lupauksensa. Se oli hänen pääsiäislahjansa näille arkamielisille ja pelonalaisille, tavallansa epätoivossa oleville ystävillensä. Hän toi tämän rauhan heille todellisena pääsiäislahjana, koska hänen sovitustyönsä Golgatalla oli täytetty.
Kun hän kallisti päänsä, hän sanoi: "Se on täytetty." Silloin tapahtui maailman sovinto. Tätä opetuslapset eivät vielä ymmärtäneet. Mutta kun Paavali myöhemmin kirjoittaa, niin hän sanoo, että Jeesus Kristus on alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden, saadaksemme siis synnit anteeksi.
Sitten hän jatkaa: "Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo."
Paavali puhuu tässä rauhasta, joka tuli sen kautta, että Kristus on kuollut ja noussut ylös. Tämän rauhan Herra toi lukittujen ovien lävitse tullessansa opetuslastensa luokse.
Miten he ottivat sen vastaan? Tässä ihan alussa sanotaan, että he peljästyivät ja hämmästyivät.
Olihan heillä ollut suuri omantunnon hätä, kun he menivät Kastajan luokse ja tunnustivat syntinsä. Monta kertaa Herra oli nuhdellut heitä kovasti opetuslapsikasvatuksen aikana. Moni sana oli omaantuntoon pistänyt. Pietari oli kieltänyt Herransa ja muut olivat paenneet.
Mutta syyllisyyskysymys ei heille heti kirkastunut tällä hetkellä Herran teossa ratkaistuksi asiaksi. He peljästyivät ja luulivat näkevänsä aaveen. He rupesivat ajattelemaan, että tässä on nyt tapahtunut jokin merkillinen kummitusjuttu. Silloin Herran täytyy ruveta heitä taas kasvattamaan ja nuhtelemaan epäuskosta. Ja mitä hän teki?
Tässä on mainittu kolme seikkaa, mitkä Herra teki näille epäuskoisille, vaikka hän oli heidän keskellään.
"Minä itse tässä olen." Hän näytti heille kätensä ja jalkansa ja sanoi: "Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani! Ei hengellä ole lihaa eikä luita, niinkuin te näette minulla olevan."
Sitten hän sanoi: "Kosketelkaa minua!" Se on merkillinen sana. Luukas sen tässä sanoo: "Kosketelkaa minua ja katsokaa!"
Ja kun he vieläkään eivät oikein päässeet ihmettelemästä, niin hän vielä sanoi: "Onko teillä täällä jotakin syötävää?" Oli ilta. Illallisen tähteet olivat vielä jälellä. Silloin Jeesus söi heidän nähtensä paistettua kalaa. Ja hän joi vielä hunajaa mehiläisen kennokakusta.
Kun tämä oli tapahtunut, silloin opetuslapset saivat merkillisen vaikutuksen. He näkivät ensi kerran elämässänsä uuden luomisen todellisuuden. He eivät sitä paljon vielä käsittäneet eivätkä he ole siitä kertoneet perästäpäin, mutta merkillinen ajatus kävi heidän sielunsa lävitse.
He näkivät Jeesuksen ylösnousemusruumiin, joka oli tullut lukittujen ovien lävitse, jolla oli haavat käsissä ja jaloissa ja joka söi ja joi. Se oli sellainen ihme, jota he eivät voineet koskaan aavistaa ja jota me emme kukaan ymmärrä.
Nyt oli kuolema voitettu ja uusi luominen pantu täytäntöön. Se oli päässyt niin pitkälle, että Jeesus Kristus oli ylösnousemusruumiissa ajan ja paikan rajoista vapaa. Siinä oli Jumalan Karitsa, joka oli teurastettu maailman alusta asti.
Sinä päivänä nämä arkamieliset ihmiset syntyivät uudestaan sen kautta, mitä he kuulivat ja näkivät ja saatuansa koskettaa Herraa. Mutta se ilo, jonka he tästä saivat, oli niin voimallinen, että Luukas kertoo, etteivät he vieläkään oikein jaksaneet uskoa. He ihmettelivät.
Silloin Jeesuksen täytyi turvautua taas vanhaan opetusmenetelmäänsä. Hän oli itse heidän keskellänsä todistamassa itsestänsä ja ylösnousemisestansa, mutta hän tekee vielä enemmän. Hän rupeaa selittämään heille Raamattua, Jumalan sanaa.
Hän alkaa Mooseksen kirjoista, siirtyy profeettoihin ja psalmeihin ja tulee tähän tulokseen, että näin on kirjoitettu, että Kristuksen piti kuolla ja kolmantena päivänä nousta ylös.
Jo ensimmäisen Mooseksen kirjan kolmannessa luvussa on sanottu, että vaimon siemen on rikki polkeva käärmeen pään. Se oli luvattu Israelille. Siellä on kerrottu, kuinka enkelit tulivat Aabrahamin luokse ja söivät Aabrahamin valmistamaa ruokaa. Se oli apostoleille aivan yksinkertaisesti selvä asia, kun Herra itse oli ylösnousemusruumiissa heidän keskellänsä.
Toinen psalmi puhuu Kristuksesta Messiaana. Psalmissa kaksikymmentäkaksi puhutaan Messiaasta. Ja kuitenkin pilkkaajat ilkkuivat, että astu nyt alas ristiltä, niin me uskomme sinuun. Psalmissa satakymmenen kerrotaan, että hän on oleva pappi iankaikkisesti. Tämän on Jeesus läpi käynyt.
Jesajan viidennessäkymmenennessäkolmannessa luvussa on kuuluisa kohta, että "rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut." Syyllisyyskysymys on voitettu Jumalan puolelta. Rangaistus on pantu viattoman Karitsan päälle Golgatan ristillä. Seuraavassa Jesajan kirjan luvussa on tällainen ihmeellinen sana, joka on tuttu meille: "Vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra."
Se ei horju eikä liiku. Se pysyy paikoillaan. Se on toista kuin luomisen liitto, toista kuin lakiliitto. Tämä liitto on uusi, iankaikkinen liitto.
Sitä Herra nyt kirkasti näille opetuslapsillensa, kun hän toi rauhan heille ja näytti, että se perustuu Mooseksella, profeetoilla ja psalmeissa oleviin lupauksiin. Sitten sanotaan, että hän avasi heidän ymmärryksensä käsittämään kirjoituksia opetuksen ja hengenvoiman kautta, joka hänessä vaikutti joka hetki.
Kun Paavali tuli Euroopan puolelle, hän sanoi, että Pyhä Henki avasi Lyydian sydämen ottamaan sanan vastaan. Teidän korviinne kuuluu, mitä pappi puhuu. Mutta siihen, että se sana ymmärretään ja uskotaan niinkuin se on puhuttu, tarvitaan, että Herra itse avaa sydämet Hengellänsä.
Tässä Herra nimenomaan sanoo: "Niin on kirjoitettu." Kyllä viisaat miehet ja epäuskon sankarit ovat Raamattua epäilleet, turhentaneet ja selittäneet ihmisjärjen mukaan. Sitä ei ole niin käytettävä, sitä on toteltava ja uskottava. Niin on, kuin on kirjoitettu, että Kristuksen piti kärsiä ja kolmantena päivänä nousta kuolleista.
Kuinka saan synnit anteeksi? Kuinka pääsen yhteyteen pyhän Jumalan kanssa? Voiko hän olla minulle vielä armollinen ja antaa anteeksi?
Jos on tänä päivänä joku, jota jokin erikoinen synti painaa, puhu se nyt suoraan Jeesukselle. Ala sinäkin viedä ja tukkia syntejäsi Herralle Jeesukselle, joka on tällä hetkellä henkiruumiissaan läsnä meidän keskellämme, niinkuin hän tuli niiden yhdentoista miehen joukkoon. Hän tuli äkkiä lukittujen ovien taakse. Puhu hänelle!
Mutta kuinka on meidän ihmisten laita? Mitä me teemme, kun meille sovintoa julistetaan ja Kristus rauhan tuojaksi kirkastetaan, ja hän näyttää meille haavansa ja osoittaa, että nämä häpeän haavat ovat rauhan ja voiton haavat.
Suruttomalle se ei kelpaa. Herännyt koettaa kaikkia muita keinoja eikä vain tule näiden haavojen turviin kokonansa. Meidän on niin mahdottoman vaikea elää armosta. Kuinka paljon täytyykään tulla riisutuksi, ennenkuin tästä tulee totta ja Herra ratkaisee syyllisyyskysymyksen meidänkin elämässämme niinkuin Golgatalla. Tämä oli toinen sana tekstissämme: "Rauha olkoon teille!"
Tekstin lopussa on tämä sana: "Katso, minä lähetän teille sen, jonka minun isäni on luvannut; mutta te pysykää tässä kaupungissa, kunnes teidän päällenne puetaan voima korkeudesta." Seurakunta ymmärtää tämän ja me myös, että Herra tällä tarkoitti helluntaita, joka tuli viidenkymmenen päivän perästä.
Opetuslasten tuli pysyä niin kauan Jerusalemissa ja odottaa, kunnes Pyhä Henki tuli. Niin toteutui tämä, jonka Luukas kertoo Apostolien Teoissa: "Te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin."
Kun kuuntelin kirkkohistorian opetusta nuorena, niin kirkkohistoria määriteltiin tällä tavalla: "Se on Kristuksen voiman vaikutusta historiassa." Se sana jäi mieleen. Ymmärrän nyt sitä jonkin verran paremmin kuin silloin. "Kristuksen voiman vaikutusta historiassa."
Uuden luomisen ei pitänyt toteutua vain Kristuksen persoonassa, vaan sen piti toteutua myöskin ihmiskunnassa. Tästä ihmiskunnasta oli syntyvä uusi ihmiskunta, Jumalan kansa. Vanhan liiton kansa oli hänet kansana jättänyt. Nyt oli syntyvä uuden liiton kansa, hänen oma ruumiinsa. Ja sitä varten, että se syntyisi, tarvittaisiin voimaa, erikoinen voiman vuodatus ylhäältä Jumalan taivaasta.
Näillä miehillä oli kyllä Pyhä Henki. Herra sen puhalsi, ennenkuin helluntai tuli. Se oli heitä itseänsä varten ja ystäviä varten. Mutta nyt oli perustettava tänne maan päälle Kristuksen ruumis.
Tämä sama Pietari, joka oli niin arka, että kielsi Herransa, saarnasi jo helluntaina ja sanoi: "Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte", Herraksi kaiken synnin ja saatanan vallan yli. Kuulijat saivat piston sydämeensä ja kysyivät: "Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?" Silloin Pietari neuvoi: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen." Sitten hän sanoi: "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta."
Nyt oli syntynyt tämän syntisen sukukunnan keskelle uusi Herran oma joukko. Siihen syntyi kolmetuhatta helluntaipäivänä, kun voima annettiin ylhäältä. Ja siitä lähtien Kristuksen voima on vaikuttanut historiassa. Hän on lisännyt omiensa joukkoa vuosisadasta vuosisataan ja maanosasta toiseen.
Ja tänä päivänä näitä Herran omia on Suomessa ympäri maata. Herran kansaa on ympäri maailman. Minkälaisia tunnusmerkkejä niillä on?
Jos katsomme ensimmäiseen seurakuntaan, niin näemme siellä erään tunnusmerkin, joka tänä päivänä soveltuu meille itsemme koettelemiseksi. Sanotaan: "Ei kenkään heistä sanonut siitä omaksensa mitään, mitä hänellä oli, vaan kaikki oli heillä yhteistä." Raha ja tavara oli menettänyt viehätysvoimansa niiden uusien ihmisten keskellä. He eivät olleet mammonan vaan Herran orjia. Mitenkä on meidän laitamme?
Kun he yhdessä leipää mursivat alkuseurakunnassa, niin siellä rukoiltiin näin: "Herra, siunaa niitä, jotka paljon antavat, niitä, jotka vähän antavat ja siunaa niitäkin, jotka eivät mitään voi antaa, vaikka tahtoisivatkin!"
Luokkaraja köyhien ja rikkaiden väliltä, se kirous, joka painaa Suomenkin yhteiskuntaa, oli pois pyyhitty. Kun täällä on luokkaraja köyhien ja rikkaiden välillä ja puhutaan paremmista ja köyhistä ihmisistä, sehän todistaa, ettei Kristuksen voima ole päässyt uudistamaan tätä Suomen yhteiskuntaa kovin laajalti.
Kysypä tänä päivänä itseltäsi, minkä arvon sinä annat ihmiselle! Ajattele, että hetki tulee sinunkin elämässäsi, jolloin rahalla ei saa yhtään mitään, eikä saa mukanansa viedä penniäkään, vaikka se olisi tässä elämässä kuinka arvokasta tahansa. Kun Kristuksen voima vaikuttaa, niin se uudistaa ihmisiä. Se vapauttaa mammonankin orjuudesta.
Herra sanoi näille opetuslapsille: "Te olette tämän todistajat." Uudet ihmiset ovat todistajia. Luukas kertoo nimenomaan, että Pietari todisti. Herran omista tulee todistajia tämän syntisen, huorintekevän sukukunnan keskellä. Mitä meidän elämämme on? Mitä meidän ympäristömme sanoo?
Me olemme virkamiehinä monissa viroissa. Mitä siellä puhutaan kahvitunneilla, ja mitä välitunneilla koulujen opettajahuoneissa? Käykö meistä mitään Kristuksen voiman uudistavaa vaikutusta? Uskallammeko nousta, kun oikein väärä, vastustava henki puhkee esiin, todistamaan, vaikka meitä sanottaisiin ahdasmielisiksi?
Se ei auta, että me puhumme lihan kiivaudessa, mutta jospa meillä olisi paimenrakkautta sieluihin. Joku voisi herätä. Entäpä meillä on syytä tehdä tänä päivänä, kun puhumme valtakysymyksestä syyllisyyskysymyksen jälkeen, parannus näissä kahdessa asiassa, mitkä koskevat mammonaa ja meidän raukkamaisuuttamme, kun me elämme ihmisten keskellä.
Kristuksen seurakuntaa vastassa on tosin tällä hetkellä väkevä vastustava henki, joka on muuttanut taktiikkaansa siitä, mitä ennen oli tapana.
Eräs kirjoittaja huomauttaa, että kun syntyi alkuseurakunnan marttyyreitä, ne vietiin areenalle ja suuri, kymmentuhantinen joukko sai kuulla, kuinka he ylistivät Herraa Kristusta kuolemaan mennessään ja rukoilivat.
Mutta meidän aikanamme viedään tunnustavat kristityt kellareihin ja surmataan siellä yksinäisyydessä. Taktiikka on muuttunut seurakunnan todistavia jäseniä vastaan.
Mutta Herra sanoo: "Te olette tämän todistajat." Se, joka on tämän uuden ihmiskunnan jäsen, jonka Kristus on pannut alkuun maan päällä, on todistava Kristuksesta, olivatpa sitten vainoajat väkevämmät tai, niinkuin meillä on tällä hetkellä, hillitymmät.
Aina on joka maassa vastustava henki väkevänä Kristusta vastaan ja todistusta vastaan. Mutta toisaalta meille on rohkaisevaa tietää, että Herra herättää tänä päivänä todistajajoukkoja.
Erikoisesti olen seurannut pyhäkoulutyötä ulkomailla. Tiedän, että tässä työssä on neljäkymmentä miljoonaa lasta ja opettajaa. Näinä aikoina pyhäkoulutyö on kovasti virkistynyt sekä etelä-Amerikassa että etelä-Afrikassa. Tänä aikana, kun maailmansota riehuu Euroopan puolella ja Aasian puolella, näissä maissa Herran työ menee eteenpäin. Herralla on siellä itseänsä säästämättömiä miehiä ja naisia, joilla on sisällinen palo.
Me voimme ottaa tämän syyllisyyskysymyksen niin helposti, että se voi olla meille itsellemme turvana, että Kristus on Golgatalla kuollut ja täyden tehnyt. Silloin me petämme itsemme.
Sille, jolle tämä asia tulee eläväksi, tulee myös sisällinen tarve saada uhrata, palvella ja elää veljiä ja toisia varten. Tutki tässäkin itseäsi! Onko kristillisyytesi vain pelkkää itsekästä kristillisyyttä, vai mitenkä on asia?
Kristus elää ja hallitsee. Hänellä on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Hän tahtoo uudistaa kaikki. Mutta nyt hän on piilossa. Nyt hän tekee työtänsä vain sanansa ja Henkensä kautta uudistaen maailmaa sisältä päin. Mutta niin kuin hän tuli äkkiä opetuslasten luokse lukittujen ovien taakse, niin hän nytkin ilmestyy äkkiä, kun kukaan ei usko. He söivät, joivat, naivat ja naittivat. Silloin tuli vedenpaisumus. Niin Ihmisen Poika tulee. Niinkuin salama välähtää kirkkaalta taivaalta, niin hänenkin ilmestyksensä tapahtuu ja se nähdään maanosasta toiseen, kun hän tulee suurella voimalla ja kirkkaudella.
Silloin vasta tämä Kristuksen valtakysymys tulee ratkaistuksi. Silloin synti ei enää hävitä hänen omiansa, ei tarvitse taistella syntiä vastaan, ei sairautta vastaan, ei kuolemaa vastaan eikä vääriä veljiä vastaan. Silloin Kristus on toteuttanut valtakysymyksen. Silloin uusi kirkastettu ihmiskunta on hänen ympärillänsä.
Sitä varten Kristus tuli, että hän sen uskollaan uudistaisi ja perustaisi Jumalan valtakunnan uusista ihmisistä. Jotakin tästä opetuslapset käsittivät ja näkivät hämärästi, kun Herra itse seisoi heidän keskellänsä ja avasi kirjoituksia. Voi, kun mekin tästä jotakin käsittäisimme, ettei saarna rististä ja ylösnousemuksesta olisi taaskin mennyt hukkaan. Amen.
JUMALA ON USKOLLINEN
"Miss' ompi toinen sellainen
kuin armas Jeesuksemme?
Hän Jumala ja ihminen
on tullut veljeksemme.
Hän Herra on
niin verraton,
niin nöyrä ja niin hyvä,
ett' orjihin
näin kurjihin
on armoss' yhdistyvä.
Nyt viel' on aika tullakses –
o sielu, kätke, kuule! –
ja armo vastaanottaakses,
vaan kohta myöhäks' tulee.
Siis hengessä
nyt nöyrässä
Jeesuksen eteen riennä!
Vaan vaivaisna,
juur' sellaisna
kuin olet, täytyy mennä."Herra! Sinulla on sanasi ja sakramenttisi. Ole jatkuvasti meitä siunaamassa pöydässä, jonka sinä olet kattanut meitä varten! Amen.
"Joka paikassa, mihin minä säädän nimeni muiston, minä tulen
sinun tykösi ja siunaan sinua." 2. Moos. 20: 24.Tämä on Herran lupaus hänen kansallensa. Tämä sana lupaa, että saamme kokea elävän Herran Jeesuksen läsnäoloa. Meillä on Uudessa Testamentissa lupaus, joka kuuluu: "Missä kaksi tai kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä." Tämä on koettu seuroissa.
Sanottiin (rippisaarna pidettiin Heränneiden Ylioppilaskodin 15-vuotisjuhlan kirkkoseurojen jälkeen), että nämä seurat ovat olleet tänä iltana hyvät seurat. Minä vetoan teidän kokemukseenne, jotka olette seuroissa käyneet.
On saattanut olla hyvät seurat, mutta on voinut myös olla seurat, joista on täytynyt sanoa, että ne olivat elävät seurat. On koettu, että elävä Herra on todella aukaissut sanansa ja tehnyt sanan eläväksi ja antanut sen tunnon, että hän on tässä nyt juuri mukana meidän kanssamme, meidän luonamme ja meidän keskellämme. Tämä on kokemusta.
Mikä on se salaisuus, josta seuraa, että Herra lunastaa lupauksensa ja tulee pienenkin opetuslapsijoukon keskelle?
Ymmärtääkseni salaisuus on siinä, että opetuslapsilla itsellänsä ei ole mitään tuotavaa seuroihin. Niillä ei ole tuotavana seuroihin valmiita puheita, ei valmista parannusta, ei omaa pyhyyttä, ei omaa viisautta eikä omaa uskoa, vaan ne tulevat, niinkuin Siionin virressä kehoitetaan, sellaisina kuin he ovat. Ei ole mitään muuta tehtävää kuin tuoda itsensä haluttomuudesta ja saatanan kiusoista huolimatta seuroihin sellaisena kuin on, niin tapahtuu se ihme, että sana aukenee ja tulija saa taivaasta taivaallisen siunauksen.
Silloin toteutuu tämä sana seurojen merkityksestä: "Joka paikassa, mihin minä säädän nimeni muiston, minä tulen sinun tykösi ja siunaan sinua." Tämä sana on näin koettu epälukuisia kertoja, että meillä saa olla ja pitäisi olla se usko Jumalasta tämänkin kokemuksen perustuksella, että Jumala on totisesti uskollinen.
Luin Kiinan lähetys-saarnaajasta Hudson Taylorista. Tämä Jumalan mies, joka sai sekä rahoja että siunausta ja sai nähdä Herran suuria tekoja lähetyskentillä, on sanonut nämä sanat: "Jumala on absoluuttisen uskollinen, Jumala on ehdottoman uskollinen. Mitä hän lupaa, sen hän myöskin pitää." Hän oli sen kokenut. Me olemme sen seuroissa kokeneet, että Jeesus on lupauksensa mukaan siellä, missä kaksi tai kolme on koolla hänen nimessänsä hänen opetuslapsinansa.
Nämä seurat ovat nyt päättyneet, joista sanottiin, että ne ovat olleet hyvät seurat. Ne alotettiin sanoilla: "Oi, Herra, Jeesus, suloinen katsahda puolehemme." Ne olivat näiden seurojen alkusanat. Toisinansa on veisattu: "Jeesus, sana elämän, tule meidän keskellemme!" – "Ah, houkuttele, vedä mua", on monissa seuroissa joku huutanut. Se on todellista. Nyt alkaa ehtoollisen vietto. Sanoisin, että Herra Jeesus lunastaa ehtoollisenkin viettoon nähden, ei vain seuroihin nähden, lupauksensa. "Joka paikassa, mihin minä säädän nimeni muiston, minä tulen sinun tykösi ja siunaan sinua." Hän on ehdottoman uskollinen ja pitää sanansa. Herra pitää lupauksensa kansallensa ja opetuslapsillensa.
Sanoisin, että Herran ehtoollisen vietto on jotakin vielä syvempää ja salatumpaa Jumalan yhteyttä kuin seurat. Olemme koossa seuroissa Jeesuksen nimessä. Mutta Jeesus sanoo: "Niin usein kuin te tämän teette, tehkää se minun muistokseni." Tässä on hänen kuolemansa muistoateria. Tässä on vielä enemmän. Hän sanoo: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni." Tämä on liiton ateria, Jeesuksen perustama uuden liiton ateria, jonka hän on perustanut sillä, että hän voittajana antoi viattoman verensä turmeltuneen sukupolven puolesta sovinnoksi Jumalan edessä, jotta me pääsisimme elämän yhteyteen elävän Jumalan kanssa.
Jos elävät seurat muodostuvat silloin, kun ei tuoda mitään Herran eteen vaan tullaan sellaisina kuin ollaan saamaan, mitä Herralla sillä kerralla on annettavana, kun häntä rukoillaan, niin nytkään ei teiltä mitään vaadita. Teiltä ei voi vaatia mitään, mikä on arvokasta. Teillä ei ole mitään arvokasta tuotavana Jumalan eteen, ei parhaimmillakaan teistä.
Mutta joku voi kuitenkin vielä jotakin kuormaa tuoda tullessansa. Meillä kullakin on omat kuormansa. Eräs sotilaspappi puhui eräissä seuroissa siitä, että pojat keräsivät muistoesineitä tuodaksensa niitä kotiin. Reppu alkoi painaa. Mutta kun oltiin pitkällä marssilla, ei jaksettu reppua kantaa, vaan täytyi heittää yksi ja toinen esine pois toisensa jälkeen. Ei jaksettu niitä kantaa.
Tämä on etsikkoaikaa. Me olemme marssilla nyt joko taivaaseen tai helvettiin, ja reppu alkaa painaa. Silloin on pakko heittää pois painolastia.
Monelle on ehkä tullut jo näkösälle, että minun oma viisauteni on tällainen painolasti, josta on luovuttava. "Älä tee itsellesi tietä oman viisautesi mukaan."
Sinun ei tarvitse tänne tuoda omaa viisauttasi eikä omaa uskoasikaan, vaan Jeesus elämän Herra ja elämän leipä on sinun uskosikin. Hän on sinun uskosi. Se on ihan toista kuin minun uskoni ja sinun uskosi, kun Jeesus itse on meidän uskomme. Hän on sinun pyhyytesi. Se on varsin toista, kun me itse pyhitämme itseämme ja kiellämme itseämme ja rukoilemme ja harjoitamme omaa uutta elämää kuin se, että Jeesus itse on meidän pyhityksemme.
"Joka paikassa, mihin minä säädän nimeni muiston, minä tulen sinun tykösi ja siunaan sinua." Me papit emme voi jakaa siunausta. Siunaus on Herran. Kun meillä ei ole siunausta, niin hänellä on. Hän itse on se siunaus.
Meillä ei ole edes siunauksen valmistamiseen mitään voimaa. Me järjestämme tällaisia tilaisuuksia, mutta me emme saa niihin mitään siunausta meidän valmistuksillamme. Herra itse on mukana valmistamassa siunauksen hetkeä. Kun se hetki tulee, Herra itse on mukana siunaamassa.
Herra pyytää antaa itsensä leivässä ja viinissä. Hän, Herra, joka eli täällä maan päällä ja täytti Jumalan tahdon täydellisesti, antaa teille elämän. Tämän viattoman voittajan elämänsä hän antoi vikauhriksi, syntiuhriksi meidän syntisten edestä. Hän antaa teille kuolemansa ja siunauksensa. Hän antaa teille itsensä kokonansa.
Tässä on ehtoollisen merkitys: Hän antaa itsensä kokonansa. Mutta me olemme monta kertaa niin sekaantuneet pois yksinkertaisesta kristillisyydestä, että me ehtoollispöytään mennessämme vielä vaadimme jotakin itseltämme. Meillä pitää jotakin olla, kun me Herran eteen tulemme. Mutta tämä teksti sanoo näin, että minä tulen sinun luoksesi, minä siunaan siellä sinua.
Olen tässä väärässä harjoituksessa ja väärällä valmistelupaikalla ollut itse monasti kiinni. Mutta vanha Malkamäen isäntä sanoi kerran: "Mitä siitä kuolleesta aina kiskoo!" Uskotko sinä todella, että sinä olet itsessäsi kuollut raukka, jossa ei ole mitään elämää, ei uskoa eikä pyhyyttä. Älä siis itsestäsi kisko mitään, älä kuolleesta kisko mitään, kun siitä ei lähde mitään. Anna nöyrä kunnia Kristukselle, joka on kaikki ja jossa kaikki viisaus ja elämän kylläisyys on kätkettynä!
Hän tarjoaa sinulle itseänsä ehtoollispöydässä. Se on vielä suurempi salaisuus kuin elävät ja hyvät seurat, kun tullaan ehtoollispöytään saamaan osaa kuolleesta ja ylösnousseesta Kristuksesta. Paavali sanoo: "Siunauksen malja, jonka me siunaamme, eikö se ole osallisuus Kristuksen vereen? Se leipä, jonka murramme, eikö se ole osallisuus Kristuksen ruumiiseen?"
Tämä on ihme. Tämä on salaisuus. Mutta sitä varten Herra on tänä iltana uskollinen lupauksessaan: "Joka paikassa, mihin minä säädän nimeni muiston, minä tulen sinun tykösi ja siunaan sinua." Hän on sitä varten uskollinen lupauksessansa, että hän ottaisi meidät todella elämän yhteyteen ja antaisi meille itsensä kokonansa. Mutta se velvoittaa meitä siihen, kun me koemme kuinka hyvä Herra on, että me jäämme hänen haltuunsa sellaisina kuin olemme, ei vain tätä hetkeä varten mutta iankaikkisuutta varten.
Täällä on teitä pappeja, ja joudun tässä pitämään ehtoollis-saarnaa teille. Minulla on tällainen vanhan miehen sana teille: "Kun te Herran pöytään tulette, niin Herra ei teiltä mitään vaadi, vaan tahtoo antaa teille itsensä tänä iltana."
Emme tiedä, mihin te joudutte ja mihin me joudumme. Mutta kaiken takana on Herra, joka on tänä iltana meitä koskettanut. Tulkoon mitä tahansa, me olemme hänen omiansa. Teille papeille tahtoisin sanoa, mitä Herra sanoi Josualle, kun hän oli tullut paikkaan, missä Herra lunasti lupauksensa hänen kohdallansa.
Hän tunsi, että hänellä oli saastaiset vaatteet. Hänellä ei ollut edes lakkia päässä. Saatana oli hänen vieressänsä syyttämässä häntä. Silloin Herra sanoi: "Eikö tämä ole kekäle, joka on tulesta temmattu?" Hän antoi määräyksen palvelijoillensa: "Riisukaa pois saastaiset vaatteet hänen yltänsä." Sitten hän sanoi sille miehelle: "Katso, minä olen ottanut sinulta pois pahat tekosi, ja minä puetan sinut juhlavaatteisiin." Päähän, jossa ei ollut mitään lakkia, pantiin puhdas päähine.
Työ, mihin lähdette, on toivon työtä Herrassa. Merkillistä on, että tämä luku päättyy siihen, että kun Herra tuli ja lunasti lupauksensa ja mies sai syntinsä anteeksi ja puhtaat vaatteet päällensä ja uuden toivon lakin päähänsä, niin Jumalan enkeli oli vielä hänen vieressänsä, mutta perkelettä ei ollut enää ollenkaan. Perkele oli ajettu pois.
Muistakaa, miten kävi Jeesukselle maan päällä! Perkele ajettiin pois, mutta vain hetkeksi. Hän tulee vielä takaisin tämän ehtoolliskäynnin jälkeen. Se on hänen virkansa. Mutta tänä hetkenä hän on karkoitettu pois. Hän tulee uudestansa takaisin taas ja uudelleen on edessä sama harjoitus, sama käyminen Herran tykö, jonka luona on syntien anteeksiantamus. Hän on aina syntisten ystävä eikä hylkää tykönsä tulevaa, vaan antaa sille taas uudestansa siunauksen.
Sitä varten Herra on tullut Vanhaan kirkkoon, rakkaat rippivieraat, papit ja virkaveljet ja ystävät, että hän, joka on taivaan ja maan Herra, kaiken uudistaja ja kaiken kirkastaja, saisi syventää jokaista meitä elämän yhteydessä hänen kanssansa.
Hän on myöskin tämän rakkaan Suomen kansan uudistaja. Me emme näe, kuinka se on mahdollista. Me näemme etsikon ajan ilmiöitä. Näemme niin vähän. Mutta hänellä on kaikki valta, kaikki keinot ja hänellä on iankaikkinen rakkaus, joka ei koskaan väsy.
Älkää kiskoko kuolleesta mitään, vaan jääkää sen Herran haltuun, joka voi kuolleet herättää ja joka voi raskaimmat synnit verellänsä puhdistaa ja toivottomimmallekin uuden toivon antaa ja lakin päähän painaa. Jääkäämme nyt hänen hoitoonsa uudella antaumuksella!
Tunnustakaamme hänelle heikkoutemme ja syntimme ja pyytäkäämme, että hänen silmänsä, nuo laupiaat silmät, jotka panivat Pietarin itkemään, kun hän oli kieltänyt hänet, saisivat katsahtaa meidän puoleemme. Seurat alkoivat: "Oi, rakas Jeesus, suloinen, katsahda puolehemme!" Rukoilemme nytkin vielä, että nämä silmät kohtaisivat meidät omaatuntoa myöten. Amen.
"Kun he käyvät Kyynellaakson kautta, he muuttavat sen lähteitten maaksi" Ps. 84:7.
KRISTUKSEN HERRUUSVALLAN TUNNUSMERKIT
"Minä uskon pyhäin yhteyden." Sen me olemme joka pyhä yhdessä tunnustaneet kolmannessa uskonkappaleessa. Pyhäin yhteys ei ole vielä tullut ilmi. Se on vielä uskon asia, mutta kerran se on näkösällä, kun Jumalan valtakunta on tullut päämääräänsä. Kun kirkastettu ihmiskunta on Jumalan ja Karitsan valtaistuimen edessä hänelle ylistystä ja kiitosta ja kunniaa ja väkevyyttä antamassa ja heittämässä kruununsa Jumalan eteen, silloin pyhäin yhteys on toteutettu ja tullut ilmi kirkkaudessa.
Evankeliumissa kerrotaan meille, millaista pyhien elämä on täällä muukalaisuuden, viheliäisyyden ja synnin maassa. Me katselemme siinä tätä pyhien yhteyttä ja Jumalan herruutta kehityksen kannalta.
"Kun hän näki kansanjoukot, nousi hän vuorelle; ja kun hän
oli istuutunut, tulivat hänen opetuslapsensa hänen tykönsä.
Niin hän avasi suunsa ja opetti heitä ja sanoi: 'Autuaita ovat
hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen. Autuaita
ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä. Autuaita ovat ne,
jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan.
Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden. Autuaita ovat
puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan. Autuaita ovat
rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman.
Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä
heidän on taivasten valtakunta. Autuaita olette te, kun ihmiset
minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen
puhuvat teistä kaikkinaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä
teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat
profeettoja, jotka olivat ennen teitä" Matt. 5: 1-12.Tässä tekstissä on kaksi kertaa tämä sana "taivasten valtakunta". Se on sama asia kuin Jumalan valtakunta, Jumalan herruus- ja valtapiiri. Suomenkielessäkin tästä valtakunnasta on viime aikoina ruvettu käyttämään ehkä paremmin alkukielen sanaa vastaavaa sanaa "herruus", "herruusvalta", "Jumalan herruusvalta".
Me tiedämme Raamatusta, että Jumala on nyt antanut kaiken vallan Pojallensa Kristukselle siksi, kunnes kaikki viholliset ja viimeisenä kuolemakin pannaan Kristuksen jalkojen alle.
Kun me puhumme taivasten valtakunnasta, Jumalan valtakunnasta, Jumalan valtasuuruudesta tai Jumalan herruudesta, niin me puhumme samalla Kristuksen herruudesta ja kuninkuudesta. Millaista Kristuksen kuninkuus kehityksen kannalta katsottuna täällä synnin maassa on?
Seurakunnan nuori väki oli Messuhalliin järjestänyt meille yhteisen hartaustilaisuuden. Siellä me monet näimme erilaisia näkyjä. Nuoret näkivät omia näkyjänsä ja vanhat omiansa, niinkuin Raamattu sanoo, että missä Pyhä Henki tulee seurakuntaan, siellä nuorten pitää näkyjä näkemän ja vanhusten unia uneksuman.
Yhteinen näky meille kaikille oli se, mikä viheriäisin kirjaimin oli tekstattu valkoiselle kankaalle: "Kristus kuninkaaksi!" Nyt meillä on Kristuksen kuninkuus taas henkemme silmien edessä. Mitä me näemme tästä Kristuksen herruudesta ja valtasuuruudesta?
Kun istuin siellä Messuhallissa, niin eräs vanha ylioppilasaikainen ystäväni huomautti eräästä asiasta nuorten orkesterin soittaessa.
Hän sanoi: "Yli kolmekymmentä vuotta sitten eräs innokas nuori pappi sanoi minulle: 'Nuo viulut olisi valloitettava pois perkeleeltä'." Hän katseli ja kuunteli ihastellen nuorten soittoa, kun viulut soivat Luojan ylistystä luonnossa todella Jumalan kunniaksi.
Siinä oli valloitusajatusta ja -tekoa Kristuskuninkaan kunniaksi. Silloin tuli mieleeni omasta seurakunnastani toinen Kristuksen valloitusteko, johon nuoret ovat joutuneet.
Täällä Suomessa kävi eräs saksalainen, joka joutui muun muassa Mustasaareen, meidän nuortemme kesänviettopaikkaan. Siellä hän innostuneesti puhui ja ylisti nuoria onnellisiksi, kun he olivat suruttomalta maailmalta voineet valloittaa niin ihanan ja kauniin saaren Jumalan valtakunnan työn tyyssijaksi, missä jokainen päivä pyhitetään Jumalan sanan kautta Kristuksen kunniaksi.
Kun tästä omien pappien taholta puhuttiin nuorille perästäpäin, he tunsivat vastuuta siitä, että voi, kun Kristus saisi vallan minussa, minun sydämessäni ja elämässäni niin, että "vallalles lisää toisin etenkin itsessän", niinkuin virressä veisaamme.
Kristuksen herruus ei ole tullut meitä vain lähelle. Se ei riitä, että se tulee lähelle, vaan sen pitää tulla vielä pitemmälle.
Jumalan valtakunnan, Kristuksen herruuden pitää tulla meihin sisällisesti. Meidän on tultava taivaan valtakuntaan, sen hallituspiiriin sisälle, niin että Kristus todella alkaa päästä päivästä päivään yhä enemmän hallitsemaan ja herruusvaltaansa meissä kehittämään sisällisesti ja ulkonaisesti.
Kuinka tämä Kristuksen herruus valta ja kuninkuus alkaa tässä synnin maassa? Hän on itse siitä puhunut eräässä vertauksessa. Hän sanoo, että Jumalan valtakunta on kuninkaan kaltainen, joka kävi tilille palvelijoidensa kanssa. Hänen eteensä tuotiin eräs, joka oli velkaa kymmenentuhatta talenttia. Se oli hirvittävän suuri summa, lienee miljaardi markkaa nykyisessä Suomen rahassa. Raamattu sanoo: "Tällä ei ollut, millä maksaa." Elämä romahtaa silloin.
Jumalan valtakunta ja Kristuksen herruus alkaa näin sinussa ja minussa, nuorissa ja vanhoissa, musta- ja valkoihoisissa. Se alkaa sillä, että minä tulen tilille elävän Jumalan eteen, että kaikki oma loppuu ja että me näemme oman voimattomuutemme ja avuttomuutemme, ettei meillä ole mitään itsessämme, millä voisimme pelastaa itsemme. Näin Jumalan valtakunta alkaa.
Tästä Jeesuksenkin puhe tekstissä alkaa. Se alkaa siitä, missä meiltä itseltämme kaikki oma loppuu, missä kaikki on romahtanut ja on täytynyt ruveta avuttomana ja itseänsä sovittamaan kykenemättömänä kerjäämään armoa Jumalan edessä.
Sellainen ihminen luulee hukkuvansa, mutta Herra sanoo: "Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta." He ovat jo siinä piirissä, missä Jumalan valtaherruus ja Kristuksen kuninkuus on tarttunut heihin ja hallitsee heitä.
Uskotko sinä tämän? Onko tämä totta sinun kohdallasi?
Me papit keskustelimme täällä Helsingissä aikaisempina aikoina siitä, että kirkko on saarnannut köyhille ja syönyt rikkaitten kanssa. Sehän oli väärin. Mutta väärin on sekin, jos saarnataan rikkaille ja mielistellään köyhiä luonnollisessa tilassa.
Herra on sanonut: "Voi teitä, te rikkaat", ja myöskin: "Rikkaan on vaikea päästä taivasten valtakuntaan." Mutta hän on myös lausunut, ettei kukaan tule Jumalan valtakuntaan, ellei hän synny Hengestä uudestansa. Ei tule köyhä, ei työmies eikä kerjäläinen. Hänenkin täytyy syntyä uudestansa.
Sentähden tässä tekstissä on Herran oma sana "hengessä köyhät" (vanha käännös). Autuaita ovat, ei hengestä köyhät mutta hengessä köyhät, ne, jotka ovat joutuneet tilille Jumalan edessä ja huomanneet kadotuksen alaisen tilansa.
Moni teistä on ollut kuulemassa professori Hallesbytä. Te muistatte, mitä hän sanoi: "Sinä et voi kääntyä silloin, kun sinä tahdot. Kääntyminen on välttämätöntä pelastuaksesi, mutta se ei ole sinun oman tahtosi vallassa. Se on vasta silloin mahdollista, kun Jumala antaa sinulle etsikkoajan ja voit huutaa: 'Jumala, käännä nyt minut!'"
Siinä romahdutettiin kaikki meidän omat mahdollisuutemme pelastua. Vielä uudestisyntyneessäkin ihmisessä liha on jatkuvasti kysymässä valtansa perään. Vasta kun uskovainen, pyhäin yhteyteen kuuluva ihminen ummistaa silmänsä kuoleman uneen, lihan valta murtuu.
Meistä ei koskaan tule synnittömiä. Siitäkään ei tule synnitöntä, joka on tullut Kristuksen herruusvallan alaiseksi, vaan hänessä on liha jälellä. Hän on kiusattu ihminen ja sentähden hän on murheellinen. Mutta Herra sanoo: "Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen."
Tämä murhe synnin tähden elävän Jumalan edessä ei kuluta niinkuin tämän maailman murhe kuluttaa. Tämän maailman murhe hermostuttaa ja tekee ihmisen onnettomaksi. Jumalan Hengen mukainen murhe rauhoittaa ja parantaa sisällisesti ja ulkonaisesti, sielullisesti ja ruumiillisesti.
Sen näkee tästä kolmannesta tuntomerkistä, minkä elämän Herra itse sanoo olevan niissä, jotka tässä elämässä ovat hänen herruusvaltansa alaisia. Se on sävyisyys. Parempi sana on ehkä lempeys, hiljaisuus. Kun meissä on maailman murhe, me olemme kärtyisiä, kiukkuisia ja kärsimättömiä. Mutta kun meissä on Jumalan mielen mukainen murhe, me olemme hiljaisia ja lempeitä.
Nämä kolme tuntomerkkiä Herra esittää, kun hän puhuu Jumalan valtakunnasta ja valtaherruudesta ja sen vaikutuksesta ihmisiin sisällisesti. Sellaiset ihmiset ovat hengessänsä köyhiä, syntiensä tähden murheellisia mutta lempeitä ja hiljaisia.
Nämä vaikutukset tuntuvat heikoilta. Onko Kristus niin heikko Herra, että hänen omansakin ovat niin huonoja? Se tuntuu ihmeelliseltä, mutta niin on täällä murheen maassa, että Kristus on täällä monta kertaa omissansa niin heikko, että häntä on vaikea tuntea Kristukseksi.
Jeesus puhuu myös niistä merkeistä, jotka tulevat ulospäin näkyviin siellä, missä nämä sisäiset edellytykset ovat olemassa. Hän puhuu ensin nälästä ja janosta. Ne kyllä näkyvät. Nälkä näkyy.
Joukossamme on isiä ja äitejä, joilla on pieniä poikia kotona. Kun pojat tulevat koulusta ja leikkikentältä ruoka-aikana kotiin, kyllä siinä ruoka kelpaa. Heillä on nälkä. Hemmoteltu lapsi, joka saa välipalaksi makeisia ja muuta hyvää, ei edes syö. Sitä pitää lyödä ja torua, että se söisi. Näin on lapsimaailmassa ruumiillisen elämän alalla.
Sama pitää paikkansa hengellisen elämän alalla. Pyhäkoulunopettajien kokouksessa eräs opettaja sanoi, että lapset tulevat pyhäkouluun, vaikka vanhemmat heitä kieltävät. Vanhemmat sanovat: "Te ette saa lähteä pyhäkouluun."
Mutta lapset heräävät itse, pukevat itse ja tulevat pyhäkouluun juoksujalkaa. Minkätähden? Siellä lauletaan Jeesuksesta. Siellä kerrotaan ja puhutaan hänestä.
Siellä on käytännössä tällainenkin pyhäinpäivän laulu:
"Onpa taivaassa tarjona lapsillekin,
jotka Jeesusta rakastavat,
kultakruunut ja valkeat vaattehetkin,
harput, joilla he soittelevat."Pienet lapset laulavat tätä uskossa. He ovat silloin pyhäin yhteydessä, vaikka heitä vanhemmat ovat kieltäneet pyhäkouluun menemästä. Niillä on jano ja nälkä.
Missä herätyksiä alkaa tulla, siellä nuoret ja lapset menevät vanhempien kielloista ja esteistä huolimatta kuulemaan elävää sanaa. Nuorten sydämissä silloin jokin polttaa.
Silloin Kristuksen herruusvalta ja kuninkuus on tullut heidän elämäänsä. Se ei ole neljännen käskyn rikkomista, sillä Jumalaa ja Kristusta tulee kuulla enemmän kuin ihmisiä. Siinä on kyllä ristiriitaa, mutta se tuo mukanansa suolaa ja voimaa.
Älä ole vastaan, jos lapsesi etsii Herraa! Iloitse siitä! Voi käydä niin, että ne suurena voivat hävetä sitä, minkä ovat pienenä oppineet.
Kuulkaa enemmän Kristuksen herruusvallasta! Minkätähden te käytte niin lukuisasti kirkossa? Kirkot ovat täynnä. Eräs Helsingin eteläisen seurakunnan vanha mies sanoi: "Eiväthän sinne enää pääse omat seurakuntalaisetkaan, kun vieraat ovat kirkon täyttäneet!" Minkätähden kaipaus sanan perään on niin suuri, vaikka sana on suolaista ja kovaa?
Se johtuu siitä, että Kristuksen herruusvalta on myös aikuisissa alkanut vaikuttaa väkevästi. Se vaikuttaa täällä monella tavalla.
Näin erään vanhan vaimon menevän asemalle pyhäinpäivän aattona viedäkseen seppeleen Malmin hautausmaalle. Kuljen asioissani joka päivä kuutosen raitiovaunussa. Söörnäisistä lähtee raitiovaunussa naisia ja joku mieskin seppeleet kourissa päämääränään kaupungin hautausmaa. Ehkä sinäkin olet ollut siellä, missä rakas omaisesi lepää?
Pyhäinpäivästä on tullut vainajien päivä. Tahdotaan muistaa niitä kouraantuntuvasti. Älkää sanoko: "Se on vain pelkkää ulkonaista tapaa. Se on vain Egyptin pakanallista vainajien palvontaa." Älkää niin sanoko!
Sillä siellä haudalla istuessa hiljaisuudessa Pyhä Henki puhuu ja avaa tuonpuoleisen maailman näköaloja siihen kotiin, jossa aina laulu soipi ja josta on poissa synti ja saasta, ja josta Jeesus sanoo: "Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa." Niillä orvoilla ja leskillä, jotka siellä laskevat seppeleensä omiensa haudoille, on taivaan koti-ikävää, ja ne, joilla on todellinen koti-ikävä, tulevat kotiin.
Vanhurskauden ja Jumalan isoaminen ja janoaminen näkyy ulospäin. Missä Kristuksen herruus ja kuninkuus on, siellä on nälkä ja jano. Mutta se näkyy vielä muullakin tavalla ulkonaisesti.
Herra puhuu tässä laupeuden töistä. Mistä se johtuu, että on ruvettu uhraamaan runsaasti? Mistä se johtuu, että meidän kolehtimme kasvavat vuosi vuodelta?
Rikas ihminen ei henno luopua sadasta eikä viidestäsadasta markasta, kun hän on suruton, muuten kuin suurta kunniaa saadakseen, kun se pannaan sanomalehtiin. Mistä se johtuu, että nyt on tullut niin suuresti uhrimieltä, että diakoniakeskuksen toiminnasta nyt jo suruttomatkin sanovat: "Nyt jo kirkkokin tekee jotakin."
Se tulee siitä, että yhä useammat ovat saaneet kokea, että Jumala on meitä iankaikkisella rakkaudella rakastanut ja vetänyt puoleensa sulasta armosta, että meidän veriruskeat syntimme on pyyhitty pois eikä niitä enää esille kaiveta. Tämä on uudistanut sydämet rakkauteen ja uhrimieleen.
Kun tällä tiellä kuljetaan, niin syntyy vielä rauhantekijöitä. Me, jotka olemme vanhempia, tiedämme kyllä, kuinka seurapiireissä, kodeissa, kouluissa ja yhdistyksissä, olkoot vaikkapa kristillisiäkin, sanotaan sanoja, jotka myrkyttävät. Niitä sanotaan ajattelemattomasti, ehkä harkitusti ja tahallisestikin.
Se, jonka pohjana on hengen köyhyys ja joka on ollut tilillä Herran edessä ja on jatkuvasti murheellinen syntinsä tähden, on rauhantekijä siinä piirissä, missä hän elää ja vaikuttaa. Hän ei sanallansa särje eikä loukkaa ketään. Ja jos hän loukkaa, niin hän heti katuu ja pyytää anteeksi. Se on rauhantekijä, se on Jumalan lapsi. Niitä on meidänkin keskellämme.
Kun Kristuksen valtaherruus lisääntyy täällä meidän keskellämme, niin lisääntyy myös rauhantekijöiden luku meidän keskellämme perheissä, seurakuntatyössä ja yhteiskunnassa. Niitä nyt tarvitaan. Rauha ei tule programmien kautta vaan siten, että Pyhä Henki saa synnyttää ihmisiä, jotka ovat rauhantekijöitä, joissa Kristuksen herruus on olemassa.
Tällaisilla ihmisillä, jotka ovat sydämessään vilpittömiä, on se suuri etuoikeus, että he saavat, niinkuin Jeesus sanoo, nähdä Jumalan. He ovat olleet vilpillisiä, mutta heidät on painettu totuuteen Jumalan edessä. Kun vilppi pyrkii esiin, he nousevat uudelleen totuuteen ja vihaan valhetta ja vääryyttä vastaan. He saavat nähdä Jumalan tässä elämässä ja sen vaikeuksissa. Ele näkevät Jumalan sormen. He huomaavat ihmisen, jota on palveltava. He eivät tiedä, kuinka sen tekevät, mutta on palveltava juuri tässä tilaisuudessa, juuri näiden ihmisten kohdalla. Jumala tulee piilostansa esiin, aukaisee heidän silmänsä ja näyttää heille itsensä.
Jo vanhan liiton profeetta sanoo, että kun kaikesta sydämestä Jumalaa etsitään, niin hän antaa löytää itsensä. Löytyy Jumala, joka on kateissa maailmalta. Se on etuoikeus.
Tällaisia isällisiä ja ulkonaisia tunnusmerkkejä on siellä, missä Kristuksen herruusvalta on. Tähän liittyy vielä yksi asia. Herra tekee sen henkilökohtaiseksi. Hän ei puhu enää kolmannessa persoonassa. Hän sanoo noille miehille: "Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat." Teitä ruvetaan solvaamaan, vainoamaan ja pilkkaamaan. Teistä puhutaan kaikenlaista pahaa valhetellen.
Kun tuhat nuorta marssi Messuhalliin, monien heidän sydän vapisi: "Mitä työtoverini ja isäntäni siellä katselijoiden joukossa sanovat? Panevatko he nyt minut pois virasta? Ruvetaanko minua nyt solvaamaan ja vainoamaan työpaikassani?"
Teidän, joilla on mukava koti, on helppo olla kristittyjä. Joku työmies, joka on julkisesti kristitty, on monta kertaa ikäänkuin helvetissä. Kääntynyt vanki, joka ei suostu työmaalla rivouksiin eikä roskapuheihin muiden kanssa, on siellä tavattoman ahtaalla.
Sanotaan, ettei Suomessa ole vainoja niinkuin muualla Euroopassa. Sama Kristusta vastustava henki vallitsee kuitenkin täällä.
Missä Kristuksen herruusvalta tulee ilmi nuorissa ja vanhoissa ihmisissä, siellä syntyy viha, vastustus ja vaino. Monet meistä ovat tähän saakka olleet raukkoja. Me emme ole uskaltaneet tunnustaa Kristuksen kuninkuutta niinkuin nuoret tekivät. Se oli suuri sysäys meille kaikille: "Lippu ylös! Välit selviksi! Rajat selviksi pelkäämättä!"
Kun pilkka, vaino ja solvaus tulee, Jeesus kehoittaa iloitsemaan ja riemuitsemaan. Sellaisten Herran miesten ja naisten palkka on suuri taivaissa. Hänen silmäinsä edessä on pyhäin yhteys. Mitä se on?
Vastaan tähän, niinkuin Luther sanoo: "Kun Jumala antaa meille Pyhän Henkensä, että me hänen armonsa kautta uskomme hänen pyhän sanansa ja elämme jumalisesti täällä ajassa ja autuaasti iankaikkisuudessa."
Siinä on neljä kohtaa: Pyhä Henki, usko, uusi elämä ajassa ja iankaikkinen elämä. Ydinkohta tässä on tämä Pyhän Hengen kautta syntyvä usko. Pyhäin yhteys on tosiuskovaisten yhteys. Mutta usko ei ole meidän otettavissamme. Se on Jumalan työ.
Raamattu sanoo näin: "Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta." Paavali kysyy: "Kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa? Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä?" Usko syntyy siten, että sinä ja minä kuulemme elävää sanaa, jonka takana on Pyhä Henki.
Täällä Suomessa kävi sveitsiläinen professori, joka sanoi meille papeille: "Kuule, virkaveli! Jos sinä olet yksin eikä sinun sieluasi kukaan hoida, niin tästä päivästä hanki itsellesi rippi-isä, johon voit luottaa, ja joka sinulle voi puhua syntien anteeksiantamuksen sanoja."
Meissä on monia, jotka vasta silloin ovat päässeet oikeaan uskoon salaisimpienkin veriruskeiden syntien anteeksisaamisesta, kun ovat kuulleet kahden kesken uskovaisen ihmisen suusta todistuksen syntien anteeksisaamisesta.
Pyhäin yhteys ja Kristuksen herruus on näin harjoituksessa ja käytännössä täällä murheiden ja synnin maassa. Mutta varsinkin meidän kulttuuri-ihmisten on niin vaikea suurine synteinemme alistua syntisen paikalle.
Mutta varmaa on, että Jumalan rikkaus ei tule mihinkään muuhun kuin meidän hengelliseen köyhyyteemme, ei tule. Raamattu sanoo, että Jumala jättää rikkaat tyhjiksi, mutta nöyrät ja köyhät hän täyttää hyvyydellänsä. Tämä on hänen järjestyksensä.
Näin luodaan pyhien yhteyttä tässä maailmassa. Sitä luo se Herra, joka täällä maailmassa on monta kertaa niin heikko Kristus herruudessansa, että meidän on vaikea olla häneen pahentumatta, Herra, joka tekee työtänsä niin huonoissa ihmisissä, että niissä on vaikea nähdä Kristus ja hänen työnsä. Kenellä on puhdas sydän, hän näkee Jumalan huonoissa, heikoissa ja erehtyväisissäkin veljissä ja sisarissa. Se on hänen etuoikeutensa.
Täällä ei ole yhtään täydellistä. Mutta Kristus on täydellinen. Hänen valtasuuruutensa on totta kyllä hänen heikkoudessansa täällä kehityksen kannalla, mutta kerran se on tullut ilmi, kun ollaan päämäärässä. Hänen herruutensa pysyy myös iankaikkisesti. Amen.
PARANTAVA USKO
"Mitä teille näkyy Kristuksesta, kenen Poika hän on?" Tämä on kysymysten kysymys, jonka ohitse kukaan ei pääse, ei enää mikään kansa eikä mikään puolue, ei joukkokunta eikä yksilö. Tämäkin päivä voi tulla meille autuuden päiväksi, jos oikein tämän kysymyksen edessä Herra saisi kirkastaa meille itsensä.
Parannettuansa synnyntäsokean ja löydettyänsä hänet kirkosta, Herra kysyi: "Uskotko sinä Jumalan Poikaan?" Mies sanoi: "Herra, kuka hän on, että minä häneen uskoisin?" Niin Jeesus sanoi: "Hän on se, joka sinun kanssasi puhuu." Parannettu mies sanoi: "Minä uskon" ja kumartui maahan Jeesuksen, auttajansa, Jumalan Pojan edessä.
Herra pyytäisi vaikuttaa meissäkin tämän uskon häneen Jumalan Poikana ja suurena ihmeiden tekijänä, joka tekee mahdottomankin asian mahdolliseksi.
"Sen jälkeen oli juutalaisten juhla, ja Jeesus meni ylös
Jerusalemiin. Ja Jerusalemissa on Lammasportin luona lammikko,
jonka nimi hebreankielellä on Betesda, ja sen reunalla on viisi
pylväskäytävää. Niissä makasi suuri joukko sairaita, sokeita,
rampoja ja näivetystautisia, jotka odottivat veden liikuttamista.
Ja siellä oli mies, joka oli sairastanut kolmekymmentäkahdeksan
vuotta. Kun Jeesus näki hänen siinä makaavan ja tiesi hänen jo
kauan aikaa sairastaneen, sanoi hän hänelle: 'Tahdotko tulla
terveeksi?' Sairas vastasi hänelle: 'Herra, minulla ei ole
ketään, joka veisi minut lammikkoon, kun vesi on kuohutettu; ja
kun minä olen menemässä, astuu toinen sinne ennen minua.' Jeesus
sanoi hänelle: 'Nouse, ota vuoteesi ja käy.' Ja mies tuli kohta
terveeksi ja otti vuoteensa ja kävi. Mutta se päivä oli sapatti.
Sentähden juutalaiset sanoivat parannetulle: 'Nyt on sapatti,
eikä sinun ole lupa kantaa vuodetta.' Hän vastasi heille: 'Se,
joka teki minut terveeksi, sanoi minulle: Ota vuoteesi ja käy.'
He kysyivät häneltä: 'Kuka on se mies, joka sanoi sinulle: Ota
vuoteesi ja käy?' Mutta parannettu ei tiennyt, kuka se oli; sillä
Jeesus oli poistunut, kun siinä paikassa oli paljon kansaa. Sen
jälkeen Jeesus tapasi hänet pyhäkössä ja sanoi hänelle: 'Katso,
sinä olet tullut terveeksi; älä enää syntiä tee, ettei sinulle
jotakin pahempaa tapahtuisi'". Joh. 5: 1-14.Tekstimme alussa kerrotaan, että Jeesus meni ylös Jerusalemiin. Hän ei kulkenut yksin, vaan opetuslapset olivat hänen kanssansa. Siellä oli Betesda-niminen lammikko, jonka luona oli viisi pylväskäytävää. Niissä makasi suuri joukko sairaita, sokeita, ontuvia ja kuihtuneita, jotka odottivat veden liikuttamista. He odottivat siis parantumista ruumiillisessa hädässänsä.
Kun me nyt seisomme Jumalan Pojan edessä, niin laajentakaamme vähän katsettamme ja sydäntämme tämän tekstisanan kohdalla viidestä pylväskäytävästä. Katsokaamme ulos maailmaan!
Maapallomme pinnalla on viisi maanosaa. On tämä meidän maanosamme Eurooppa. Idässä on suuri Aasia. Etelässä on Afrikka. On sitten Austraalia ja lännessä Amerikka.
Viisi maanosaa, ja kaikkiin niihin soveltuu tämä tekstin sana: niissä makaa suuri joukko sairaita, sokeita, ontuvia, kuihtuneita ja voisimmehan lisätä: haavoittuneita, sotavammaisia, suurissa ahdistuksissa hermonsa ja terveytensä menettäneitä, raihnaisia ihmisiä, jotka odottavat parantumista.
Tässä tekstissä kerrotaan, että kun Jeesus tuli Betesdan lammikon luo, missä oli viisi pylväskäytävää täynnä näitä kärsiviä ihmisiä lähellä Jerusalemia, niin hän paransi vain yhden miehen.
Hän ei suorittanut siellä, vaikka hän oli Jumalan Poika, jonka kautta Isä teki ihmeitä ja tunnustekoja, joukkoparannusta. Vain yhden miehen hän paransi. Mikähän rajoitti silloin hänen vaikutustansa? Katsokaamme tätä vähän evankeliumin valossa!
Markuksen kuudennessa luvussa kerrotaan, että Jeesus tuli Nasaretiin. Kun hän tuli siihen kotikaupunkiinsa, niin hän ei voinut siellä tehdä yhtään tekoa, jossa Jumalan voima olisi erikoisesti vaikuttanut.
Miksi ei? Hän ihmetteli heidän epäuskoansa. Ja hän sanoi nimenomaan siinä yhteydessä, että profeetta ei ole mitään kotikaupungissansa eikä omassa kodissansa. Esteenä hänen vaikutuksellensa oli nasaretilaisten epäusko.
Mutta kun sitten katselemme Matteuksen neljättä lukua sekä Luukkaan neljättä lukua, niin luvun lopulla kerrotaan, että Jeesus vaelsi ympäri pohjois-Galileassa, Palestiinan maan pohjois-osassa ja teki siellä ihmeitä ja paransi kaikenlaista tautia ja kaikenlaista raihnautta. Sitten sanotaan, että hänen maineensa levisi koko Syyriaan, ja hänen luoksensa tuotiin kaikki sairastavaiset, monenlaisten tautien ja vaivojen rasittamat, riivatut, kuunvaihetautiset ja halvatut ja hän paransi heidät.
Siellä Syyriasta, ulkopuolelta Palestiinan maan rajojen tuotujen sairasten keskellä tapahtui joukkoparantumisia.
Kertomus Naeman Syyrialaisesta muistuttaa meille Herran sanaa nasaretilaisille, että monta pitalista oli Israelissa Elia-profeetan aikana, mutta kukaan muu ei parantunut kuin Naeman Syyrialainen ja lisäksi, että oli myös monta leskeä Israelissa, mutta profeetta Eliaa ei lähetetty nälkävuonna kenenkään näiden tykö vaan lesken tykö Siidoninmaan Sareptaan ja siellä tapahtui ihmeitä. Nälkävuonna öljy ei loppunut astiasta eivätkä jauhot vakkasesta Jumalan sanan mukaan. Tapahtui sekin ihme, että kun lesken poika kuoli, niin Jumalan mies sai voiman herättää hänet kuolleista. Nasaretissa ei ollut uskoa. Syyrian maan ääressä oli uskoa ja Siidonin Sareptassa oli uskoa Herran sanaan.
Matteuksen kahdeksannessa luvussa kerrotaan, että roomalainen upseeri Kapernaumista, sadanpäämies, centurio, tuli Jeesuksen tykö. Hänellä oli hätä palvelijansa kovasta sairaudesta ja hän pyysi apua Jeesukselta. Jeesus sanoi: "Minä tulen ja parannan hänet." Upseeri sanoi: "Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit minun kattoni alle; vaan sano ainoastaan sana, niin minun palvelijani paranee." Ja hän kertoi, että kun hän komentaa sotamiestä, niin tämä tekee sen mukaan. "Sano ainoastaan sana, niin minun palvelijani paranee."
Silloin Jeesus sanoi ihmeissänsä: "En ole kenelläkään Israelissa löytänyt näin suurta uskoa." Hän sanoi sille miehelle: "Niinkuin sinä uskot niin sinulle tapahtukoon." Hänen palvelijansa parani sillä hetkellä.
"En ole löytänyt näin suurta uskoa", sanoi Herra. Hän etsii uskoa. Tänä päivänä, kun hän liikkuu Suomen pylväskäytävissä, Euroopan pylväskäytävissä, Afrikan ja Aasian pylväskäytävissä, hän etsii uskoa.
Hän ei etsi innostusta, hän ei etsi tietopuolista jumaluusopillista valistusta eikä liioin kulttuurin siivittämää ja puleeraamaa mielipidettä, joka kritikoi häntä ja hänen työtänsä ja vaikutustansa, vaan hän etsii uskoa. Hän etsii uskoa, joka luottaa sanaan, uskoa jatkuvaan luomiseen, jonka välikappaleena on Jeesuksen luova sana.
Kun Jeesus tahtoi oikein havainnollistuttaa tätä uskoa, joka ei kritikoi ja joka ottaa vastaan, mitä hän antaa ja vaikuttaa, hän pani opetuslasten keskelle lapsen.
Olettehan te äidit ja vanhemmat nähneet pienen lapsen, kun se on nälissänsä. Kun se näkee maitopullon, niin se ihastuu. Pian se tahtoo sen saada. Kuinka se ottaa sen riemulla vastaan, kun hoitaja tai äiti antaa, ja kuinka se sitä imee! Se joisi sen pullonkin, jos se olisi mahdollista. Sellainen pieni lapsi on nälissänsä. Siinä on tuota luottavaista vastaanottavaisuutta. Se on uskoa.
Tällä Jerusalemin lähellä Betesdan pylväskäytävässä olevalla kolmekymmentäkahdeksan vuotta auttamattomaksi jääneellä miehellä oli myöskin tätä uskoa, koska Jeesuksen, Jumalan Pojan voima pääsi vaikuttamaan hänessä sen ihmeen, että parantumatonkin parani ja toivottomallekin koitti uusi toivo.
Millainen oli sitten tämän miehen usko, jolle Herra voi tämän suuren ihmeen suorittaa? Kun hän siellä makasi, Jeesus tarkasti häntä. Hän näki, että mies oli kauan kärsinyt taudin kourissa, ja hän kysyi: "Tahdotko tulla terveeksi?"
Tahdotko? Jeesus ei hae meistä tunteita eikä meidän tietoamme, vaan hän vetoaa meidän tahtoomme, kun on kova paikka. Tahdotko tulla terveeksi? Usko on ennen kaikkea tahdon asia. Mitä tämä mies vastaa?
Tässä on kaksi peräti merkillistä asiaa, kun me seisomme tänä hetkenä Jumalan Pojan edessä ja maailman hädän edessä, erikoisesti mieleen pantavana. Mies sanoo:
"Minulla ei ole ketään, joka veisi minut lammikkoon", josta muut saavat avun. Ei ketään. Siltä mieheltä oli loppunut mahdollisuus saada apua toisilta ihmisiltä.
Mutta sitten hän lisää sanan: Kun minä itse yritän ryömiä sinne ja olen yrittänyt, niin minä aina raukka tulen liian myöhään. Muut ehtivät ennen minua. Mutta minä jään aina avuttomaksi. Tätä on kestänyt vuosikymmenestä vuosikymmeneen. Minun kohtani on toivoton kohta.
Se oli toivoton kohta. Mutta me veisaamme virressä:
"Kun ihmisapu auttaa
ei saata ollenkaan,
sun, Herra, armos kautta
mä aina avun saan.
Sä voit mun pelastaa
vaaroista, vahingoista,
myös murheet multa poistaa
ja uskoon vahvistaa."Tämä on tehty henkilökohtaiseksi. "Myös murheet multa poistaa ja uskoon vahvistaa." Onko tämä totta sinun kohdallasi? Oletko sinä niin köyhtynyt kuin tämä mies Betesdan lammikolla, joka sai avun Herralta?
Luther sanoo, että usko on juuri siinä, että me epäilemme itseämme, omia voimiamme ja omia mahdollisuuksiamme ja turvaamme yksistään Jumalan sanaan, ei mihinkään muuhun kuin Jumalan sanaan ja Jumalan lupauksiin.
Parantava usko on tätä sana-uskoa, jota oli kuninkaan miehellä Kapernaumissa, kun hän tuli Kaanaan Herran luokse ja pyysi häntä parantamaan hänen poikansa. Herra ei lähtenyt sinne. Hän kärtti vain kovasti apua, kun Herra nuhteli: "Ellette näe merkkejä ja ihmeitä, te ette usko." Mutta kun isä huusi: "Herra, tule, ennenkuin minun lapseni kuolee", silloin Jeesus sanoi: "Mene, sinun poikasi elää!"
Siinä sanassa oli luova voima. Isä lähti. Sanotaan, että hän uskoi sen sanan. Hän lähti sanan varassa. Kun hän seuraavana päivänä tutki, koska poika oli parantunut, hän ymmärsi: samalla hetkellä – Johannes mainitsee sen, se oli seitsemäs hetki – kun Herra sanoi luovan sanansa Kaanassa, poika parani Kapernaumissa.
Herran avunannolle eivät etäisyydet kaupunkien eivätkä maanosien välillä ole esteenä, sillä hänellä on käytettävänään Jumalan voiman käskyläisiä, joihin meillä on vähän uskoa, vaikka Raamattu puhuu enkeleistä ja Jumalanvoimista.
Kerran Jeesus sanoi, kun Pietari turvasi ihmisoikeuden miekkaan: "Vai luuletko, etten voisi rukoilla Isääni, niin että hän lähettäisi heti minulle enemmän kuin kaksitoista legioonaa enkeleitä?" Hän ei pyytänyt.
Hänellä on käskyläisiä. Usko uskoo tähän. Usko uskoo Herran Jeesuksen luovaan sanaan. Usko on luottamuksellista vastaanottavaisuutta. Ja ihme tapahtuu. Ja heti tapahtuu. Tässä tekstissä kerrotaan, että hän heti otti vuoteensa ja käveli ja oli terve.
Nyt joku voi sanoa: "Niin, Jeesus teki tällaista. Tämä tapahtui vain kaksituhatta vuotta sitten Palestiinassa." Mutta hän on sanonut näin: "Joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin." Hänen voimansa, kun hän meni Isän tykö, siirtyi apostoleihin.
Kun helluntain jälkeen Pietari ja Johannes menivät temppeliin, siellä oli mies, joka oli yli neljäkymmentä vuotta ollut rampana. Se oli toivoton tapaus. Mutta kun Pietari katsoi häneen ja näki, että hänellä oli usko, hän sanoi: "Hopeaa ja kultaa ei minulla ole, mutta Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä, nouse ja käy!"
Ja taas lääkäri Luukas kertoo: "Heti" – se sana on siellä kirjassa, katsokaa! – se mies nousi, käveli, hyppäsi, koetteli, kantoivatko hänen ihmeen kautta voimistuneet raajansa, ja ne kantoivat.
Tuo mies ihmetteli ja rupesi ihailemaan Pietaria ja Johannesta. Pietari sanoi: Tämä ei ole tapahtunut meidän voimillamme vaan Jeesuksen Kristuksen armon kautta. Se, että tuo mies on nyt terveenä teidän keskellänne, johtuu siitä, että hän on saanut Jeesuksen vaikuttaman uskon. Sillä miehellä itsellään ei sitä uskoa ollut, mutta Jeesus vaikutti sen uskon hänessä. Tällainen Jeesus on Jumalan Poikana ja tämän armonsa ja voimansa hän siirsi opetuslapsiin.
Mutta taas sanotaan: "Parantamisen lahja oli vain apostoleilla, eikä sitä ole enää olemassa." Niin kirjanoppineet ja fariseukset sanoivat. Niin meidän oppineemme sanovat. Mutta katsokaamme vielä ulos siihen maailmaan, jossa on viisi pylväskäytävää, viisi maanosaa, joissa on suuri joukko sokeita, ontuvia, raajarikkoja, kuihtuneita ja monenlaisia sairaita.
Tapahtuuko mitään? Kulkeeko Jeesus vielä omiensa kanssa tässä suuressa kärsivien joukossa? Kulkeeko opetuslapsinensa? Onko Pietari ja Johannes mukana, jotka näkivät tämän ihmeen Betesdan luona ja suorittivat itse ihmeen temppelin Kauniin portin edessä Herran voimalla ja nimessä?
Sen verran kuin kuulee ja tietää, niin vieläkin Herra tekee ihmeitä ja vieläkin hän antaa jonkun palvelijoistansa sanoa luovan sanan siellä, missä toivoton tapaus on tänäkin päivänä. Mutta me olemme, rakkaat ystävät, joutuneet niihin aikoihin, jolloin usko, siis mahdollisuus ottaa vastaan usko Herralta, on kuin kateissa. Mistä se on johtunut?
Paavali kertoo efesolaiskirjeen toisessa luvussa, miten pimeyden ja synnin orjana ollut ihminen tulee valon lapseksi: armosta, yksin uskon kautta. Mutta sitten hän sanoo samassa yhteydessä: "Te olitte ilman Kristusta, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa."
Tänä aikana puhutaan Jumala-uskosta ilman Kristusta, uskonnosta ilman Kristusta. Mitä se merkitsee Raamatun sanan edessä ja tämän Paavalin sanan edessä?
Se merkitsee pakanuutta, joka on yhä keskellämme ja tekee tekojansa ja leviää. Se ei ole barbaarista pakanuutta vaan se on uutta kulttuuripakanuutta. Se raivaa ihmisten sieluista pois mahdollisuuden ottaa vastaan Jumalan Pojan vaikuttamaa ja tarjoamaa uskoa.
Tämä on tuomio meidän ajallemme, mutta se on ymmärrettävä totuuden valossa. Ei sillä tavalla, että nyt joku kilvoitteleva ystävä lähellä tai kaukana ottaisi tästä sen painon itsellensä, että hän on hyljätty uskon tiellä, kun hänellä ei tätä parantavan uskon lahjaa ole eikä sitä voi vastaan ottaa.
Mainitsin Paavalin. Hän on meidän tietomme mukaan oikea uskon apostoli samalla kuin Jaakob on töiden apostoli, Pietari toivon ja Johannes rakkauden apostoli.
Mitä tämä uskon apostoli sanoo? Hän sanoo, että hän kolme kertaa rukoili, että Jumala ottaisi pistimen pois hänen lihastansa. Se oli jokin tauti, josta galatalaiskirjeessä kerrotaan, että se teki hänen olentonsa inhottavaksi. Galatiassa sitä ei otettu lukuun, vaan rakastettiin häntä. Tarkkaa tietoa meillä ei ole sen taudin nimestä, mutta se oli joka tapauksessa Paavalilla.
Omalla kohdallansa Paavali ei päässyt tästä taudista, vaikka hänellä oli usko. Hän sai sitten kärsiä siitä hautaansa saakka. Mutta Paavalilla oli mukana matkoillansa lääkäri Luukas, josta hän sanoi "rakas lääkäri".
Paavali herätti Eutykuksen henkiin Trooaassa. Hänellä oli sama voima. Mutta hän kertoo viimeisessä kirjeessänsä Rooman vankilasta, että hän jätti Trofimuksen sairastamaan Miletoon viimeisellä Vähän-Aasian matkallansa. Hän ei voinut itseänsä eikä ystäväänsä parantaa esirukouksella eikä henkilahjalla, vaikka hänellä se oli.
Ei ole silloin suinkaan millään tavalla kristinuskon vastaista, että me turvaamme lääkäriin ja lääkkeisiin. Lääkärit ovat Jeesuksen sijaisia maan päällä, joka on lääkärien lääkäri, niinkuin me papit olemme Jeesuksen sijaisia sanan saarnaajina ja sielunhoitajina.
On hyvä, että meillä suomalaisilla on hyvät lääkärit. Olkaa iloisia siitä, että teillä on hyvät lääkärit ja hyvät kirurgit, joille Jumala on antanut suuren taidon ja viisauden. Kiittäkää niistä Jumalaa, pitäkää niitä rakkaina lääkäreinä, niinkuin Paavali piti. Lääkäreistä on yksi ja toinen pannut henkensä alttiiksi sankarikuolemaan asti sairaiden puolesta.
Mutta tämä ei sitä kiellä, mitä tämä teksti sanoo, että Jeesus on jo tässä ajassa ihmeiden tekijä, jolla on rajattomat mahdollisuudet, kun hänen hetkensä on tullut ja hän tahtoo jollekin sanoa luovan sanansa. Ihme tapahtuu ja parantumatonkin paranee.
Nähtävästi asia on niin, että hän paranee vasta silloin, kun tapaus on niinkuin tässäkin toivoton tapaus, missä ihmisapu ja oma apu ei voi mitään auttaa. Mutta tämä mies parani heti.
Onko usko tällaiseen Herran voimaan sitten tässä ajassa toivotonta, turhaa, tämä usko, josta Raamattu sanoo, että se on luja luottamus siihen, mitä toivotaan ja ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy? Ei.
Nyt on se aika, josta Raamattu sanoo, että Jeesuksella on jo kaikki valta, vaikka emme nyt sitä vielä näe. Kerran meidän uskomme muuttuu näkemiseksi, eikä vain meidän uskomme muutu näkemiseksi, mutta myöskin epäusko, joka kieltää Kristuksen, muuttuu näkemiseksi, kun Kristus tulee.
Raamatussa on tämä sana, jos ajattelemme tätä heti-sanaa tekstissämme ja Luukkaan kertomusta Herran ihmeistä, että kun viimeinen pasuuna soi ja Kristus ilmestyy, niin silloin silmänräpäyksessä me muutamme tästä alennustilassa olevasta ruumiistamme kirkkauden ruumiiseen. Me muutamme silloin heikkoudesta voimaan, häpeästä kunniaan, katoavaisuudesta katoamattomuuteen silmänräpäyksessä, heti. Sellainen on Jumalan Poika.
Me seisomme tänä hetkenä Jumalan Pojan edessä. Meiltä kysytään: "Uskotko sinä Jumalan Poikaan?" Onko sinulla tämä turva, vaikka et uskolla saakaan aikaan paranemista, vaan olet lääkärin hyvässä hoidossa, mikä on oikein ja kristillistä?
Uskotko sinä, että kerran Kristus antaa sinullekin kirkkaan ruumiin, muuttaa tämän alennustilassa olevan ruumiin kirkkaan ruumiinsa kaltaiseksi sillä voimalla, millä hän kaikki panee itsellensä alamaiseksi? Se on kristityn toivo.
Kun tämä tapahtuu, silloin ei tarvita lääkäreitä eikä pappeja, ei tarvita kirkkoja eikä sairashuoneita. Kirkot voidaan nyt pommittaa rikki, samoin sairaalat. Se on kirotun sodan seuraus. Kun Kristus tulee ja uudistaa kaikki, silloin pahaa sotaa ei ole enää, syntiä ei ole enää eikä saatanaa ole enää. Se on sidottu iankaikkisesti.
Tällainen on Jumalan Poika. Hän on herrain Herra ja kuningasten Kuningas. Hän on perivä voiton lopullisesti kaikista synnin, vihan ja saatanan töistä ja vaikutuksista ja vihollisuudesta. Viimeinen vihollinen, joka pannaan hänen jalkojensa astinlaudaksi, on kuolema.
Kuule, sinä, jota painaa ruumiin sairaus! Sinulla on heikko ja huono usko. Olet toistaiseksi lääkärin hoidossa ja lääkkeiden varassa. Kerran tulet niin terveeksi, että et koskaan enää tule sairaaksi.
Raamattu antaa katsoa esiripun taakse ja sanoo: He palvelevat Jumalaa päivällä ja yöllä. Siellä ei ole päivää eikä yötä, mutta se merkitsee sitä; että silloin ei väsytä enää koskaan. Voi, kuinka me väsymme monta kertaa.
Olin diakonissojen kokouksessa, jossa kerrottiin, kuinka diakonissat väsyvät rakkauden palveluksessa. Kerrotaan, kuinka eräs piispakin nukkui kesken rukousta. Hän oli väsynyt. Meidän ruumiimme väsyy. Tämä on heikko ruumis. Mutta taivaassa ei väsytä enää koskaan. Meillä on uudet ruumiit. Olemme kokonaan terveitä.
Mitä näkyy, ystävä, sinulle Kristuksesta? Kenen Poika hän on? Kun hän seisoi pitkäperjantaita vastaan yöllä ylimmäisen papin edessä, niin tämä vannotti häntä. Kaifas sanoi: "Minä vannotan sinua elävän Jumalan kautta, että sanot meille, oletko sinä Kristus, Jumalan Poika?"
Siihen saakka Jeesus oli ollut vaiti. Silloin hän avasi pyhän suunsa ja sanoi: "Tästedes te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä."
Jeesus tulee taivaan pilvissä. Silloin usko muuttuu näkemiseksi ja Jeesuksen viholliset, jotka nyt hylkäävät ja pilkkaavat, myös saavat nähdä hänet. Nyt he eivät usko. Silloin he uskovat, mutta se on liian myöhäistä.
Tämän tunnustuksen perusteella, että hän on Jumalan Poika, Jeesus tuomitaan kuolemaan. Uskotko sinä todella syntisenä sielusi pelastuksen asiassa, sairaudessasi, heikkoudessasi ja murheissasi Jumalan Poikaan, jolla on rajattomat mahdollisuudet auttaa sinua vaivoissasi ja murheissasi?
Teksti päättyy tähän sanaan: Jeesus tapasi sen parannetun miehen temppelissä. Hän sanoi: "Katso, sinä olet tullut terveeksi; älä enää syntiä tee, ettei sinulle jotakin pahempaa tapahtuisi!"
Kuulkaa! On jotakin pahempaa olemassa kuin kolmenkymmenenkahdeksan vuoden sairaus. On olemassa pahempaa. Mitä sinun tuntosi sanoo, mitä se on?
Raamattu sanoo, että Kristus on kuollut kaikkien edestä. Jumala tahtoo kaikkia ihmisiä autuaiksi, mutta sama Raamattu sanoo, että monet kulkevat leveästi kadotukseen, ja Herra näki, että viimeisellä tuomiolla toiset menevät iankaikkiseen elämään, toiset iankaikkiseen vaivaan.
On olemassa pahempaa kuin kolmenkymmenenkahdeksan vuoden kurjuus sairasvuoteella. Se on synnin seuraus, se on epäuskoisen tila.
Eikö meidän sopisi mennä itseemme, kun me seisomme tuon kysymyksen edessä: Mitä näkyy sinulle Kristuksesta, kenen poika hän on, ja Kristuksen sanan edessä rohkaista itseämme kilvoittelemaan.
Lasaruksen sisarille, jotka sanoivat: "Herra, hän haisee jo", Herra sanoi: "Jos uskoisit, niin sinä näkisit Jumalan kirkkauden." Muistakaa sitä sanaa, se on Herran oma sana: "Jos uskoisit, niin sinä näkisit Jumalan kirkkauden." Amen.
KRISTUKSEN SEURAAMINEN
"Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan
Jumala, joka kasvun antaa. Mutta istuttaja ja kastelija ovat
yhtä; kuitenkin on kumpikin saava oman palkkansa oman työnsä
mukaan. Sillä me olemme Jumalan työtovereita; te olette Jumalan
viljelysmaa, olette Jumalan rakennus. Sen Jumalan armon mukaan,
joka on minulle annettu, minä olen taitavan rakentajan tavoin
pannut perustuksen, ja toinen sille rakentaa, mutta katsokoon
kukin, kuinka hän sille rakentaa. Sillä muuta perustusta ei
kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.
Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta,
hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, niin kunkin
teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä,
joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin
teko on. Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan;
mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän
itse on pelastuva, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi. Ettekö tiedä,
että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu
teissä? Jos joku turmelee Jumalan temppelin, on Jumala turmeleva
hänet; sillä Jumalan temppeli on pyhä ja sellaisia te olette.
Älköön kukaan pettäkö itseään. Jos joku teidän joukossanne
luulee olevansa viisas tässä maailmassa, tulkoon hän tyhmäksi,
että hänestä tulisi viisas. Sillä tämän maailman viisaus on
hullutus Jumalan silmissä. Sillä kirjoitettu on: 'Hän vangitsee
viisaat heidän viekkauteensa;' ja vielä: 'Herra tuntee viisasten
ajatukset, hän tietää ne turhiksi.' Älköön siis kukaan kerskatko
ihmisistä; sillä kaikki on teidän, teidän on Paavali ja Apollos
ja Keefas, teidän on maailma ja elämä ja kuolema, nykyiset ja
tulevaiset, kaikki on teidän. Mutta te olette Kristuksen ja
Kristus on Jumalan". 1. Kor. 3: 7-23.Meille on uskottu hyvin korkea rakentamisen tehtävä. Jumala on kutsunut meidät rakentamaan sellaista rakennusta, jota tuomion tuli ei polta eikä helvetti hävitä. Tästä rakentamisesta on nyt kysymys.
Tässä korinttolaisille kirjoittamassansa tekstimme kohdassa apostoli vertaa kristillisyyttä tällaiseen hengelliseen rakentamiseen. "Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?" Tässä on kysymyksessä hengellinen rakentaminen, Jumalan toiminta, jossa me olemme Jumalan työtovereita. Sellaista on kristillisyys.
Paavalin näköpiirissä tulevaisuudessa on sellainen päivä, joka palaa tulessa ja joka koettelee, minkälaisia rakentajia me olemme olleet, millaista meidän kristillisyytemme on. Se päivä on tuomion päivä.
Korintossa on vielä tänä päivänä maanjäristyksiä. Niitä oli jo kaksituhatta vuotta sitten apostolin aikana. Heikosti rakennettu rakennus sortui äkkiä maanjäristyksen tapahtuessa.
Päivä tulee, jolloin koetellaan meidänkin kristillisyyden rakennustamme, minkä arvoinen se on. Se päivä palaa tulessa. Kukaan meistä ei voi juosta sitä päivää pakoon. Vaikka sinä olisit Jumalalle kuinka kylmäkiskoinen, sinä et voi sitä päivää paeta.
Meidän rakennustemme koettelemiseen ei tarvita maanjäristyksiä. Ajattele, mitä Amerikassa tapahtuu. Siellä voi olla enemmän ihmisiä kodittomina kuin koko Helsingissä on asukkaita. Ihmiset ovat veden takia hädässä. Vesi koettelee heidän maatansa ja rakennuksiansa.
Mutta vielä vakavampaa tulee, kun tuli koettelee. Sekin päivä tulee, joka tulessa palaa. Kun näin on asian laita, meidän on syytä pysähtyä katselemaan, millaista meidän kristillisyytemme on. Onko se oikeaa vai väärää? Kestääkö se vai häviääkö, kun Herran päivä tulee?
Me voimme kysyä, kannattaako kristillisyys. Tässä tekstissä on nyt kysymys siitä, millaista sen pitää olla. Voidaksemme saada selville oikean rakentamisen, oikean perustuksen, rakennusaineen ja menettelytavan, meidän sopii palata siihen yhteyteen, missä teksti evankeliumissa on, ja kysyä, mitä kristillisyys on.
Rikas nuorukainen tuli Herran tykö ja kysyi häneltä: "Mitä hyvää minun pitää tekemän, että minä saisin iankaikkisen elämän?" Hänen omassatunnossansa oli alkanut polttaa.
Mutta kun lukee sen kohdan ajatellen, mitä kristillisyys on, niin huomaa, ettei se ole hyvien tekojen tekemisessä. Herra sanoi sille miehelle: "Jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt!" Mies vastasi: "Kaikkia niitä minä olen noudattanut."
Se oli ihmeteltävän nuhteeton mies, mutta kristillisyys ei ole vielä arvokkaassa siveellisessä nuhteettomuudessa.
Mies oli rikas. Kristillisyys ei ole siinäkään, että me olemme rikkaita ja että meillä on se onni, minkä rikkaus tuottaa.
Mies oli lainoppinut. Hänellä oli hyvä yhteiskunnallinen asema. Kristillisyys ei ole siinä, että meillä on hyvä asema yhteiskunnassa ja että olemme kunnioitettuja kansalaisia.
Ne ovat hyviä asioita. Mutta sen kristillisyyden iankaikkisen rakennuksen rakentaminen, joka kestää tuomiopäivänä, on jotakin vielä korkeampaa. Siihen me olemme kutsutut. Mitä se on?
Jeesus sanoi miehelle: "Jos tahdot olla täydellinen, niin mene, myy, mitä sinulla on, ja anna köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaissa; ja tule ja seuraa minua!"
Kristillisyys on Jeesuksen Kristuksen seuraamista.
Hän sanoo: "Joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias."
Kun nyt on kysymys sellaisen rakennuksen rakentamisesta, joka kestää ja siitä, olemmeko me oikeita rakentajia, niin kysykäämme siinä rinnalla, olemmeko me oikeita Kristuksen seuraajia?
Rikasta nuorukaista veti pois Kristuksen seuraamisesta eräs este. Se este oli rikkaus. Muunkinlaiset asiat voivat meitä estää seuraamasta Kristusta ja rakentamasta kestävää rakennusta.
Sellainen este voi olla ystävä, toinen ihminen. Kuinka moni esimerkiksi istuukaan tällä hetkellä vankilassa toverien tähden tai naisen tähden. Minä tiedän, että sellaisia on monta. Jollakin voi olla esteenä niinkin läheinen omainen kuin oma vaimo, isä, äiti, veli tai sisar. Nämä estävät seuraamasta Kristusta.
Jotta päästäisiin seuraamaan Kristusta ja rakentamaan oikeaa rakennusta, näistä esteistä on päästävä irti. Ne on jätettävä. Niistä on luovuttava. Te ymmärrätte, ettei mies voi jättää vaimoansa, ei isä lapsiansa eikä perheenjäsen kotiansa. Kallis elämänyhteys ja elämän ehto menisi rikki.
Kun tämä luopuminen on kuitenkin välttämätöntä, niin meissä täytyy sisällisesti omassatunnossa, sydämessä tapahtua irtaantuminen kaikista näistä kalleista asioista. Meissä täytyy tapahtua se uudistuminen, että me riipumme sisällisesti kiinni Herrasta Kristuksesta. Silloin me olemme oikeita seuraajia. Silloin tapahtuu oikea rakentaminen.
Paavali sanoo tästä, että on vain yksi peruskivi. "Muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus", yksin Jeesus Kristus.
Te ymmärrätte, mitä merkitsee rakentaa Kristus-perustukselle. Se merkitsee samaa kuin seurata Jeesusta Kristusta irtaantuneena kaikista esteistä sisällisesti niin, että sydän on kiinni Kristuksessa. Sellainen on kristitty. Hän on sisällisesti kiinni Kristuksessa.
Meillä saarnataan tavattoman paljon. Sana ja sakramentit ovat ahkerassa käytännössä. Ne ovat hyviä asioita. Mutta se ei riitä, että me olemme näiden kanssa kosketuksessa ulkokohtaisesti. Näiden kaikkien kautta Jumala tahtoo saada meidät Kristuksen kanssa kosketukseen ja yhteyteen niin, että meillä olisi sisällisesti Kristuksen tunto: Hän on minun ja hänen Henkensä asuu minussa.
"Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?" – "Te olette Jumalan viljelysmaa, olette Jumalan rakennus." Tällaisia sanoja on tässä tekstissä.
Ne ovat Jumalan sanan korkeita tunnustuksia sille, joka on lähtenyt Kristuksen seuraamiseen ja joka ymmärtää, mitä merkitsee sen rakennuksen rakentaminen, joka kestää tuomiopäivänä.
Me tiedämme, että jos me tälle kannalle asetumme, että Kristus on ehdottoman välttämätön perustukseksi ja kulmakiveksi, niin häntä on näin kokonaisesti sydänjuuria myöten seurattava.
Minä tiedän, että monet loukkaantuvat. He eivät lähde, vaan menevät pois murheellisina niinkuin rikas nuorukainen. Este on rakkaampi, raha rakkaampi, toinen ihminen rakkaampi ja himo rakkaampi kuin Jumala.
Koettele tässä itseäsi! Jumala tuntee sydämemme, ja kerran tulee ilmi, millaisia rakentajia sinä ja minä olemme olleet.
Tämä on perin vakava asia. Ne, jotka eivät tähän suostu, alkavat vihata Kristusta. Tämä Kristusviha on yltynyt meidän päivinämme. Se on tavattoman väkevä. Meidän aikamme Kristusviholliset ovat rehellisiä asiassaan. He eivät horju kahta puolen. He ovat selvästi Kristusta vastaan.
Pitäisikö sitten meidän, jotka olemme kutsutut näin tärkeään ja korkeaan rakennustyöhön ja jotka olemme lähteneet seuraamaan Kristusta, olla raukkoja ja horjua kahta puolta? Tämä on mahdotonta. Kukaan ei voi palvella kahta Herraa. Sille rakennukselle, joka kestää, ei ole mitään muuta perustusta kuin Jeesus Kristus.
Mutta tälle perustukselle on myöskin rakennettava. Monet rakentavat puusta, heinistä ja oljista eivätkä käytä jaloja rakennusaineita. Ollaan vain ulkokohtaisesti kristittyjä, ei sisällisesti. Sydän on kuollut. Ei seurata Kristusta totuudessa. Esteet ovat rakkaampia kuin Kristus.
Mitä me tähän sanomme? Ymmärtäkäämme oikein tämä rakentaminen ja seuraaminen! Helsingin papeille sanotaan joskus, kun heillä – ikävä kyllä – on kiire: "Ette te seuraa Kristusta. Hänellä oli aina aikaa." Virka vaatii aikansa. Sanotaan, ettei Jeesus näin tehnyt, eikä hän olisi jättänyt tekemättä.
Kristuksen seuraaminen ei ole tällaista ulkonaista Kristuksen jäljittelemistä. Hänhän otti yöllä vastaan Nikodemuksen. Hän kulki manttelissa ja särmikkäissä. Jos me näin ottaisimme Kristuksen seuraamisen kirjaimellisesti Kristuksen jäljittelemisenä, se ei olisi Kristuksen seuraamista.
Jeesus sanoo ennen kuolemaan menoansa: "Minä olen kirkastanut sinut maan päällä: minä olen täyttänyt sen työn, jonka sinä annoit minun tehtäväkseni."
Kun Herra katselee elämänsä tehtävää viimeisenä iltana, niin hän näkee, että hän on suorittanut sen tehtävän, jonka Isä hänelle antoi. Häntä houkuteltiin leipäkuninkaaksi ja leipä-Kristukseksi. Häntä houkuteltiin vielä astumaan alas ristiltä. Hän olisi voinut sen tehdä. Hän olisi voinut tehdä kivestä leipää. Hän ei tehnyt. Mutta hän täytti sen tehtävän, jonka Isä oli hänelle antanut. Hän kirkasti Isän nimen maailmalle.
Kaksi suomalaista laivaa on äkkiä hukkunut. Viisikymmentäseitsemän miestä on mennyt meren pimeään hautaan. Mitä sanoo joku heidän sukulaisensa tai tuttavansa? Eikö Jumala ole kauhea Jumala? Ajatelkaa, kuinka maailmassa kuolee ihmisiä nälkään! Eikö Jumala ole kauhea Jumala?
Kun katsellaan Jumalaa historiassa, hän on todella kauhea. Me emme voi häntä ymmärtää. Vain Kristuksessa Jumala on Isä.
Jos me luemme evankeliumia ja asetumme Kristuksen eteen, niin meitä vastaan tulee Isä, joka näkee sinut ja minut ja joka rakastaa lapsiaan, huonoja, heikkoja, sairaita ja syntisiä. Historia ei tätä opeta, mutta sen opettaa Kristus. Kristus täytti tämän tehtävän.
Kristuksen seuraaminen ja pysyvän rakennuksen rakentaminen on siinä, että me täytämme sen tehtävän, jonka Isä on sinulle ja minulle antanut.
Luther puhui kutsumustehtävästä. Se panee rajat meille. Meillä on virka ja meillä on omat tehtävämme. Kun Jumala sanoo, silloin on mentävä. Mikään muu ei voi niin estää synnistä. Se on meidän onnemme, että meillä on tehtävä.
Meillä on työttömyyden aika, jolloin muutamilla ei ole mitään tehtävää. Siinä on vaikeus. Sellainen, joka tekee työtä, voi seurata Kristusta. Entä työtön?
Jos hän on saanut Kristuksen perustukseksi ja anteeksiantamukseksi, hän ei voi kauan kulkea ilman tehtävää. Elämä on niin järjestetty. Hän näkee: Jumala on antanut minulle tämän tehtävän. Kun hän sen täyttää, hän seuraa Kristusta.
Teillä äideillä ja diakonissoilla on tehtävä. Kun te sen täytätte, tottelette Jumalaa ja olette velvollisuuksissanne uskollisia, te palvelette Jumalaa, te seuraatte Kristusta. Niin hänkin teki. Te rakennatte sellaista rakennusta, joka pysyy. Tulkoon vastaan sitten vaikeuksia, kuolema tai helvetti, ne eivät voita. Te olette Kristuskalliolla.
Ottakaamme mukaan tämä Jeesuksen oma sana Isän antaman tehtävän täyttämisestä. Ymmärtäkäämme, että siinä on Kristuksen seuraaminen.
Minulla ei voi olla samanlainen tehtävä kuin Kristuksella oli. Minulla on minun tehtäväni pappina. Sinulla on sinun tehtäväsi kodissasi ja ammatissasi. Täytä velvollisuutesi! Sinä seuraat silloin Kristusta.
Mutta nyt apostoli sanoo tässä meille tämän sanan: "Älköön kukaan pettäkö itseään!" Me olemme niin sokeita, että me usein petämme itsemme.
Jumala tuo meidän luoksemme jonkun ihmisen. Hän on sairas tai köyhä tai hänellä on kuitenkin sisällistä hätää, vaikka hänellä onkin sekä rahaa että terveyttä. Jumalan tarkoitus on, että me olisimme tälle ihmiselle apuna. Mutta, me emme näe emmekä ymmärrä sitä. Me olemme sokeita. "Älköön kukaan pettäkö itseään", sanoo apostoli.
Jos me olemme sokeita, niin oppikaamme, mitä Herra sanoo tekstimme lopussa: "Herra tuntee viisasten ajatukset, hän tietää ne turhiksi." Viisainkaan ihmisviisaus ei tässä auta. Tässä on saatava Kristus myöskin viisaudeksi. Apostoli Jaakob sanoo: "Jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, niin se hänelle annetaan!"
Me tarvitsemme viisautta. Heränneet ihmiset sanovat näin: "Älä tee itsellesi tietä oman viisautesi mukaan!" Se on viisas sana. Älä tee tietä oman viisautesi mukaan! Menet harhaan, vaikka luulet viisas olevasi. Anna Kristuksen olla viisautesi! Mene hänen eteensä, että hän saa olla viisautesi. Silloin et mene harhaan etkä eksy.
'Korintossa oli monenlaisia opettajia ja puolueita. He menivät harhaan. He perustivat ihmiseen. Paavali sanoo: "Älköön kukaan kerskatko ihmisistä!" Nämä opettajat eivät ole mitään, vaan "te olette Kristuksen ja Kristus on Jumalan".
Se, joka perustaa peruskivelle Kristukselle ja seuraa Kristusta kaikista esteistä huolimatta, vahvistuu opetuslasten tavoin uskossa, toivossa ja rakkaudessa. Sen elämään tulee näitä arvokkaita rakennusaineita.
Jos on joku nuori, joka tahtoisi olla kokonaan Kristuksen oma ja joka kysyy, miten se on oikein mahdollista, niin salli sanoa sinulle, että Kristus itse tarjoutuu sinulle rakennusmestariksi elämääsi.
Joku suuri kirjailija on kirjoittanut rakennusmestarista. Hän katselee, mitenkä ihminen itse rakentaa. Ihminen ori oman onnensa seppä. Mutta hän joutuu niin suurten tehtävien eteen, että hän sortuu.
Meidän voimamme ja viisautemme on pieni. Mutta Kristuksen voima ja viisaus on ylhäältä. Hän tarjoutuu sinua auttamaan.
Minä olen nähnyt elämässä neljänkymmenen vuoden kuluessa, että niiden kohdalla, jotka kuulivat Herran kutsua vaikkapa heikostikin, kun hän kutsui, Herra Kristus itse on rakentanut iäisyyden rakennuksen. Monet ovat jo menneet rajan yli turvaten Kristuksen sovintovereen. Monet vielä elävät.
Se on oikea rakentaja, joka elää Kristuksessa. Mutta tämä perustus on kulmakivi. Se ei ole mikään pyöreä kappale, jonka päällä voi suloisesti olla. Se kulmakivi on terävä ja se voi osua raa'asti ja kovasti. Jos sinä olet Kristus-kulmakivellä, sinä voit saada repäisyjä ja haavoja. Sinä olet oikealla perustuksella. Anna Herran rakentaa! Hän rakentaa rakennuksen, joka ei horju.
Eräässä virressä kysytään, vieläkö Kristuksen seurassa lienee ainoatakaan, joka ei olisi hänen ristiinsä suuttunut. Joskus tie on niin raskas niinkuin Lutherillakin, että suuttuu Jumalaan ja Kristukseen. Monet ihmiset tahtovat suuttua.
Älkäämme suuttuko häneen, vaan suuttukaamme itseemme! Kovetkaamme itsellemme älkäämmekä kovetko Kristukselle! Älkäämme olko kovia lähimmäisellemme, vaan olkaamme kovia itsellemme! Antakaamme kunnia Kristukselle!
Hän on ainoa perustus. Häntä kannattaa seurata, vaikkapa täytyisi jättää rakkaimmatkin. Silloin on ihmiselle luvattu tässä elämässä satakertaisesti ja taivaassa iankaikkinen elämä. Amen.
PYHÄT MATKAT
"Yks päivä parempi
huoneessas, Herrani,
kuin mainen ilo korkein,
mi koht' on suru surkein.
Siell' olla soisin aina
vaikk' oves vartijana.""Elämän Herra, joka muinoin siunasit virsilaulajaa huoneessasi ja alttarisi luona! Siunaa, Herra, nytkin meitä, että me löytäisimme elämän yhteyden sinun kanssasi!" Amen.
"Minä iloitsin, kun minulle sanottiin: 'Menkäämme Herran
huoneeseen'". Ps. 122: 1.Näillä sanoilla virsilaulaja on tuonut ilmi syyn, minkätähden hän oli Herran huoneessa. Hän ei ollut tullut sinne itse eikä yksin, vaan toinen sanoi hänelle: "Menkäämme Herran huoneeseen!" Se oli syynä hänen tuloonsa.
Mikä, ystävä, oli syynä sinun tuloosi kirkkoon? (Rippisaarna 5. 9. 1936). Kenties se oli se, että tunsit itsesi peräti yksinäiseksi.
Suurenkin kansanjoukon keskellä voi tuntea itsensä sisällisesti hyvin yksinäiseksi, niin että täytyy valittaa, niinkuin muinoin sadannenkuudennentoista psalmin kirjoittaja, kun hän sanoi ahdistuksessaan: "Kaikki ihmiset ovat valehtelijoita." Tuntui siltä, ettei ollut yhtään ihmistä, johon olisi voinut luottaa. Maailma ei ole onneksi ihan sellainen, mutta se näytti virsilaulajasta sellaiselta yksinäisyydessä ja kärsimyksessä.
Ehkäpä sinä olet tällainen yksinäinen matkamies ja olet vieläkin onnettomampi. Olet sisällisesti rikkinäinen ja levoton ja rauhaa vailla. Tämä on seuraus siitä, että sinua nuoruuden aikana tehdyt syntisi painavat. Näet lankeemuksesi ja valheesi ja kaipaat sovitusta ja rauhaa ihan omaatuntoa myöten.
Ehkä sinä olet juuri sellainen, kuin tämä psalmin kirjoittaja, ettet olisi uskaltanut tulla Herran huoneeseen, ellei toinen ihminen olisi nimenomaan kehoittanut sinua: "Menkäämme Herran huoneeseen, mennään yhdessä. Kun sinä et jaksa etkä uskalla mennä, minä tulen mukaan. Mennään yhdessä."
Olipa sinun syysi nyt minkälainen tahansa, ulkonainen tai sisällinen yksinäisyys, omantunnon hätä syntien tähden tai toisen matkatoverin rakkaus sinun sielusi pelastuksen tähden, niin salli sanoa, että nämä ovat niitä näkyväisiä ja tunnettavia syitä, mutta kaiken takana on Herra, joka herättää, Herra, joka omassatunnossa puhuu ja joka panee ystäviä tiellemme kohentamaan ja auttamaan meitä eteenpäin.
Jeesus sanoi kerran: "Minun Isäni tekee yhäti työtä ja minä myös teen työtä." Jumala toimii. Juuri hän, pelastuksen ja rakkauden Jumala on vetänyt sinut tulemaan kirkkoon. Jeesus sanoi: "Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä häntä vedä."
Te olette Jumalan vetämisen alaisia syntisiä. Tarkoitus on vetää Pojan luo, elämän Herran luo, joka vie perille kirkkauteen. "Minä iloitsin, kun minulle sanottiin: 'Menkäämme Herran huoneeseen!'"
Kuten jo mainitsin, tällä miehellä ei omasta alotteestaan ollut voimaa eikä kykyä lähteä ylös temppeliin. Tämä psalmi on matkamiesten virsi. Tällä matkamiehellä oli toinen matkatoveri, joka kehoitti häntä tulemaan Herran huoneeseen.
Minä soisin, että teillä olisi tämä varmuus jokaisella, että te ette istu kirkossa, ette nouse penkistä, ettekä vaella alttarin eteen omasta alotteestanne, vaan toisen alotteesta. Vaikka se toinen näennäisesti voi olla ystävä tai joku ihminen, niin se on itse asiassa Herra, pelastuksen jumala. Hän on tullut kirkkoon mukaan. Hän on mukana alttarin pöydässä, joka on syntisiä varten katettu.
Tämä varmuus on monelle terveellistä ja tarpeellista ja välttämätöntä, että minä olen ehtoollisvieraana itse Herran kanssa, vaikka siinä näkösällä on paljon muuta. Minkätähden?
Kun sielu on arka ja omatunto on herännyt, niin saatana on aina heränneessä omassatunnossa päällekantajana. Tuollainen ihminen ei tahdo uskaltaa tulla ollenkaan Herran pöytään, kun näkee itsensä niin kelvottomaksi ja mahdottomaksi. Mutta sitten, kun hän on kuitenkin Herran pöydässä käynyt, niin perästäpäin tämä päällekantaja sanoo: "Olit kelvoton rippivieras. Söit ja joit tuomion itsellesi." Ja taas valheen henki rääkkää sitä sielua. Sentähden on tarpeellista, että sinä voit ajaa pois tämän valheen hengen ja sanoa: "Mene pois, saatana", sen varmuuden pohjalla, että olet liikkeellä Herran tahdosta, et ihmisten tahdosta etkä omasta tahdostasi.
Herra tahtoo tämän varmuuden meille antaa, niinkuin Lutherilla oli tämä varmuus. Kun kiusaaja tuli hänen tykönsä ja sanoi hänelle: "Martti Luther, sinä olet suuri syntinen ja kelvoton, sinun täytyy mennä helvettiin", hän sanoi näin: "Seis! Otetaan asiat eriksensä. Se on totta, että Martti Luther on suuri syntinen, mutta se on toinen asia, täytyykö minun mennä helvettiin. Minun Herrani ja Vapahtajani on mennyt sinne. Hän on kuolemaan taistellut ja helvetissä käynyt minun edestäni. Minä olen vapaa."
Siinä on varmuutta, joka ei ole ihmisistä vaan Jumalasta. Siinä kaikki varmuuden perustus on Kristuksessa, siinä, mitä hän on tehnyt ja vielä on tekevä. Saatana ei pakene heränneen tunnon edestä muuten kuin Kristuksen työhön ja valtasuuruuteen vetoamalla.
Virrenveisaaja tuli Herran huoneeseen, kun hänelle sanottiin: "Menkäämme Herran huoneeseen!" Se on nöyrää puhetta. Täytyi tunnustaa, etten minä omasta alotteestani olisi lähtenyt, mutta toinen kehoitti. Herra on mukanasi, Herra on sinut tuonut tänne.
Mutta mitä virrenveisaaja sanoi vielä, kun hän sai matkatoveriltaan kehoituksen: "Menkäämme Herran huoneeseen", ja läksi. Hän sanoo: "Minä iloitsin." Toisissa käännöksissä on sana: "Minä tahdon iloita." Se oli koko olennosta lähtevää iloista mieltä: Nyt minäkin pääsin Herran huoneeseen kaikesta omasta mahdottomuudestani ja kelvottomuudestani huolimatta ja kaikkien esteiden takaa.
Jos tämä sana sattuu teihin, niin tutkikaa, mitä se mies löysi Herran huoneesta. Hän käsitti siellä, että Jumala puhuu tuomioissansa Herran huoneessa, mutta erikoisesti hän löysi sieltä rauhaa. Hän näki siellä kauniin jumalanpalveluksen, näki uhrimenot ja alttarin ja pappien vertauskuvalliset toimitukset, mutta kaiken tämän takana hän näki Jumalan, tunsi Jumalan läsnäolon Jumalan sanassa ja koki sydämessä Jumalan autuuden.
Näin jo vanhan liiton virsilaulaja iloitsi siitä, että pääsi rauhan majaan, Herran huoneeseen ja alttarille. Eikö meidän uuden liiton ajan ihmisten sopisi myöskin sanoa niin kuin virsilaulaja: Minä tahdon iloita, että minulle on tällainen tilaisuus valmistettu, että Jumala on tässä minun mukanani työssä ja toimessa.
Asetussanoissa meille sanotaan Jeesuksen omat sanat: "Tämä on uusi liitto minun veressäni, joka teidän ja monien edestä vuodatetaan syntien anteeksisaamiseksi."
Uusi liitto on perustettu Kristuksen sovintoverelle, ei millekään ihmisteolle eikä lain täyttämiselle. Uudessa liitossa on syntien anteeksiantamus Jeesuksen veren ja sovintokuoleman kautta. Hän löi sen velkakirjan, joka oli meitä vastaan, ristille ja kuoletti sen. Kun omatunto saa rauhan syntien anteeksisaamisen kautta, niin se on se oikea rauha. Se on sisäinen rauha, joka kestää keskellä ulkonaista rauhattomuuttakin.
Rauhaa löysi virsilaulaja, kun hän toisen kehoituksesta tuli Herran huoneeseen. Tätä rauhaa Jeesus tarjoaa sinulle, kun hän antaa itsensä leivässä ja viinissä.
Hän sanoo, että ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, teillä ei ole elämää itsessänne. "Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä." Se ei tule vasta siellä haudan toisella puolella. Se on jo nyt tuttavasti, kokemusperäisesti sinussa ja minussa, kun me yhdymme Herran Jeesuksen ristiin sanassa ja sakramenteissa.
Te muistatte Vanhan Testamentin kertomuksen Israelin lasten lähdöstä ulos Egyptistä. Siellä tapahtui monia ja suuria ihmeitä luonnossa ja ihmeitä elämässä, mutta he eivät päässeet pois faaraon vallasta ihmetekojen kautta. Vasta silloin päästiin pois, kun pääsiäislampaan verellä sivuttiin pihtipielet ja ovenpäälliset ja sinä yönä enkeli surmasi kaikki esikoiset, mutta meni ohitse niissä kodeissa, joissa karitsan veri oli.
Et sinä enkä minä eikä kukaan pääse pois saatanan orjuudesta vielä ihmetekojen kautta. Meidän elämässämme voi sattua ihmeellisiä johdatuksia, mutta ne eivät auta. Mikään muu ei auta kuin Karitsan veri, joka pyyhkii pois kaiken synnin ja kaiken syyllisyyden siellä, missä ihminen on valoon tullut ja tunnustaa syntinsä, ja on saanut sisäisen inhon ja kammon kaikkea vääryyttä ja valhetta ja syntiä vastaan.
Jeesus sanoo: "Katso, uudeksi minä teen kaikki." Se on hänen taivaallinen tervehdyksensä teille. Olkoot asianne kuinka huonot tahansa ulkonaisesti tai sisällisesti, hän voi ne korjata ja uudistaa. Hän tahtoo ne korjata ja uudistaa, sillä hän on kaikkien meidän Vapahtajamme uuden liiton kautta. Hän on suuri lammasten paimen.
Psalmista jo löysi Herran huoneessa levon niinkuin lintu pesässänsä. Sinulle voi käydä vielä ihanammin. Saat sellaisen rauhan ja sellaisen ilon, joka koituu niin voimalliseksi itsessäsi – sillä ilo Herrassa on väkevyytemme – että se kantaa ja nostaa ja pelastaa sinut tämän lyhyen jälellä olevan ajan perille asti sinne, missä vajaa lakkaa ja täydellisyys alkaa ja missä ollaan suuressa ehtoollispöydässä. Kaikki, jotka tulevat idästä ja lännestä ja pohjoisesta ja etelästä, istuvat siellä Karitsan pöydässä kaikkien pyhien kanssa. Se on Herran kansan lopullinen osa. Amen.
KRISTUKSEN KEHUMINEN
"Mutta te olette 'valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä
heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja', joka on
pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa". 1. Piet.
2: 9.Jokainen ihminen on saanut kutsun Herralta. Voi olla, että joku toveri on tuonut teidät Herran sanan pariin samalla lailla kuin Johannes toi veljensä Jaakobin ja Andreas toi veljensä Pietarin Jeesuksen luokse. Mutta joka tapauksessa te olette silloinkin itsensä Jumalan vetämät Pojan luo. Te olette saaneet taivaallisen kutsun ja sen tuloksen, mistä tämä Raamatun paikka mainitsee.
Tässä sanotaan, että silloin kun tämä kutsu on vastaan otettu, on siirrytty pimeydestä valkeuteen, on tultu valituksi suvuksi, kuninkaalliseksi papistoksi ja pyhäksi Jumalan kansaksi.
Eikö tämä sana tunnu, kun sen eteen pysähtyy, ihan liian suurelta sanalta? Oletteko te kuninkaallisia pappeja? Oletteko te Herran pyhää kansaa? Oletteko te sitä heimoa, jolla on lupaukset aikaa ja iankaikkisuutta varten?
Meidän järkemme panee tällaisia suuria asioita vastaan. Mutta kun me olemme saaneet taivaallisen kutsun, me emme kysy järkemme päätelmiä, vaan me alistamme ajatustemme päätelmät Jumalan sanan alaisiksi ja annamme Jumalan sanan olla oikeassa.
Me olemme Herran kasvojen edessä kuninkaallisen papiston ja Jumalan pyhän kansan jäseninä, taivaallisen kutsun vastaan ottaneina Jeesuksen seuraan. Apostoli Paavali sanoo: Koetelkoon ihminen itseänsä, ei siis muita mutta itseänsä, ja niin syököön leivästä ja juokoon maljasta, sillä joka syö eroittamatta syö ja juo tuomioksensa. Tärkein on tämä itsensä koetteleminen.
Tässä lyhyessä tekstissä on eräs sana, jonka edessä meidän sopii koetella itseämme. Se sana sisältää tehtävän, jonka Jumala antaa ja on antanut pyhälle papistolle ja omalle kansallensa. Mikä se on?
Siinä sanotaan, että Jumala on teidät kutsunut kuninkaalliseksi papistoksi ja pyhäksi kansaksi julistaaksenne sen jaloja tekoja, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa.
Herran kansan jäsenten tehtävä on julistaa Kristuksen jaloja tekoja, Kristuksen hyveitä. Tämän tehtävän edessä koetelkaa itseänne. Minä luettelen muutamia Kristuksen hyveitä.
Filippiläiskirjeen toisessa luvussa puhutaan siitä, että kullakin olkoon se mieli, joka Jeesuksella Kristuksella oli. Sitten apostoli sanoo, että hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen Isän tahdolle hamaan ristinkuolemaan asti. Yksi Jeesuksen hyveitä ja jaloja tekoja oli hänen kuuliaisuutensa.
Koville otti, kun tässä kuuliaisuudessa oli oltava uskollinen. Hän sanoi Getsemanessa: "Älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni vaan sinun!" Hän oli kuuliainen Isän tahdolle loppuun asti.
Oletko sinä koskaan oikein ruvennut näkemään Kristuksen kuuliaisuutta? En tarkoita sitä, että te olette lukeneet dogmatiikasta Kristuksen obedientia aktivasta. Mitä se hyödyttää meitä, että me osaamme nämä asiat järjellä selittää. Se on vain tapa.
Tässä sinun edessäsi on Herra Kristus, ainoa, joka on mitan täyttänyt tämän puutteellisen ja synnin turmeleman maan päällä. Oletko sinä koskaan tuntenut, kuinka alamittainen ja hukkuva ja kirottu sinä olet? Silloin olet joutunut julistamaan Kristuksen kuuliaisuutta, joka kesti ristinkuolemaan asti.
Me emme osaa tätä kuuliaisuutta oikein julistaa, jollei meidän elämässämme ole jännitystä. Mielessäni on tällä hetkellä eräs sana: "Jos jännitys lakkaa meidän elämästämme, niin tulee kuolema."
Totta te olette kilvoittelijoita jokaikinen? Totta te olette julistaneet sodan itseänne ja syntiänne jopa helmasyntiänne vastaan? Tässä kilvoituksessa ja jännityksessä on elämää.
Mutta siinä on vielä yksi asia lisää. Kuta rehellisempiä me olemme kilvoituksessa Jumalan edessä ja Kristuksen seuraamisessa, sitä paremmin me näemme, miten huono parannuksemme on, kuinka me vielä lankeamme Herran seurassa ja kuinka meille ei jää mitään oikeutta eikä vanhurskautta Jumalan edessä.
Kun tämä parannuksen osaamattomuus, syntisyys ja lankeemuksemme jännittävät meitä omassa elämässämme, silloin me rupeamme kehumaan Kristuksen kuuliaisuutta. Me tunnemme, että siinä on ainoa turva meille.
Paavalin raskaat lauseet, niinkuin tämäkin roomalaiskirjeen viidennestä luvusta, alkavat selvitä: "Niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi." Se on erikoinen ilo, kun saa Jeesuksen kuuliaisuuden perustukseksi pilaantuneelle, alamittaiselle, synnin turmelemalle ja kirouksen alaiselle elämälle. Silloin siitä iloitsee ja siitä puhuu.
Oletko sinä puhunut Kristuksen kuuliaisuudesta tovereillesi ja kodissasi sisarillesi ja vanhemmillesi tai työmaalla ja virastoissa virkatovereillesi? Oletko sinä jaksanut julistaa Kristuksen jaloja tekoja, Kristuksen hyveitä?
Kuninkaallinen papisto ja pyhä kansa tekee tätä. Se on kutsuttu sitä varten. Sitä varten se on näin suuria lahjoja saanut Jumalalta, että se julistaa Kristuksen kuuliaisuutta. Koettele tämän tehtävän edessä itseäsi!
Mutta kuuliaisuus ei ole ainoa Kristuksen hyve. Voimme mainita toisia Kristuksen hyveitä. Sellainen on esimerkiksi hänen voimansa.
Jo profeetta Jesaja sanoi, kun hän katseli pientä lasta, että hän on väkevä Jumala. Miten on sinun laitasi? Paavali sanoi näin, kun hän kehui Kristuksen voimaa: "Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa."
Ehkä teissä on joku, joka äskettäin oli Herran pöydässä totuudessa hänen kasvojensa edessä, ja toivoi pääsevänsä irti helmasynnistänsä ja siitä luonteen viasta, joka painoi ja painaa. Nyt olet taas samalla paikalla langenneena, ja luonteen viasta et ole päässyt.
Paavali oli päässyt pitemmälle. Hän taisi sanoa: "Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa." Hän sanoo roomalaiskirjeen seitsemännessä luvussa: "Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei."
Kyllä hän oli senkin painon kokenut. Mutta Kristuksen voimaa hän oli niin paljon ylistänyt ja julistanut, että se oli tehnyt ihmeitä hänen elämässänsä. Niinpä julista sinäkin Kristuksen voimaa! Älä julista omaa voimaasi vaan julista Kristuksen voimaa!
Tule nyt, vaikka asiasi olisivat kuinka huonot, ja olisit langennut ja vaikka tulisit jo toivottomaksi, tule juuri sellaisena kuin olet! Ja jos vielä lankeat, tule suoraan lankeemuksesta Kristuksen eteen! Vie siihen lankeemuksesi ja voimattomuutesi, niin totisesti tämä Kristus, joka sanoo: "Minun Isäni tekee yhäti työtä, ja minä myös teen työtä", valaa sinuun voimansa, ja sinä olet vapaa. "Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi."
Kristuksella on voimaa. Ja niinkuin Paavali ylistää Kristuksen hyvettä, voimaa, niin mekin saatamme ylistää Kristuksen voimaa. Se uudistaa, se vapahtaa, se katkoo kahleita.
On toisiakin Kristuksen hyveitä. Mainitsen niistä vielä viisauden. Hänessä ovat kaikki "viisauden ja tiedon aarteet kätkettyinä." Jumala on hänet tehnyt myös viisaudeksi.
Onko sinulla ollut koskaan oikein syytä iloita ja kiittää siitä, että Jeesus on sinun viisautesi? Jo Jesaja sanoi hänestä, että hän on neuvonantaja. Ovatko sinulta koskaan elämässäsi neuvot puuttuneet, kun elämän viisaus on ajanut karille?
Nuori mies tuli kerran Jeesuksen tykö ja sanoi: "Hyvä opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?" Hän tarvitsi viisautta ja neuvoa. Herra sanoi: "Käskyt sinä tunnet." Hän tunsi käskyt ja teki niiden mukaan. Silloin Herra rakasti häntä ja sanoi: Tule ja seuraa minua ja anna kaiken muun mennä.
Nyt minä kysyn sinulta, oletko sinä hyljännyt kaiken ja kuullut Herran viisauden sanan: "Tule ja seuraa minua", oikein totuudessa? Silloin sinä ylistät hänen viisauttansa.
Tai sinä olet sillä paikalla kuin syntinen nainen, joka oli verekseltänsä synnistä tavattu. Muistathan, minkä viisauden Herra hänelle antoi: "En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee!"
Tällainen Kristus on neuvonantajana ja viisautena. Tai onko sinulla ollut koskaan hätää siitä, että lahjasi ovat heikot? Oletko koskaan tarvinnut Kristusta viisaudeksi tentteihisi?
Tunnen miehen, joka läksi aina polviltansa tenttiin ja onnistui. Hän luotti Kristukseen ja Kristuksen viisauteen, ei siihen, että hän olisi itse saanut olla laiska, mutta hän oli oppinut ylistämään Kristusta viisautenaan.
Teillä nuorilla voi olla kysymys avioliittoon menosta tai virkauran valitsemisesta tässä isiemme maassa. Oletteko te ottaneet Kristuksen neuvonantajaksi ja viisaudeksi? Jos te tämän olette tehneet, niin te julistatte Kristuksen hyveitä. Te olette todella tätä kuninkaallista papistoa ja pyhää kansaa, joka on tähän kutsuttu sulasta armosta, että se julistaisi Kristuksen hyveitä, Kristuksen kuuliaisuutta, Kristuksen voimaa, Kristuksen viisautta, ei omaa kuuliaisuutta eikä omaa voimaa eikä viisautta. Koettele tällä paikalla itseäsi!
Tai ajatelkaamme Jeesuksen ystävyyttä. Aabrahamista sanottiin, että hän tuli Jumalan ystäväksi, kun hän uskoi Jumalaan ja Jumalan lupauksiin.
Herra sanoi opetuslapsillensa: "En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä."
Oletko sinä niin lähellä Herraa, että Herra ilmaisee sinulle niinkuin Aabrahamille, mitä hän aikoo tehdä, ja niinkuin Jeesus opetuslapsilleen, mitä on tulossa? Se on vasta suuri Kristuksen täydellisyys ja hyve, että saa ruveta kehumaan sitä, että minä tällainen raukka saan olla Jumalan Pojan ystävyydessä. Se on vasta kuninkaallisessa papistossa olemista ja pyhän kansan jäsenenä olemista.
En tahdo jatkaa. Voisimme puhua vielä Kristuksen rakkaudesta ja nöyryydestä ja vielä enemmän voisimme itse kukin jatkaa Kristuksen hyveiden, Kristuksen jalojen tekojen luettelemista.
Jumala on meille sitä varten tehnyt niin paljon hyvää, sitä varten kutsunut Kristuksen seuraan, jotta me omassa elämässämme oikein kehuisimme Kristusta muille. Joskus tulee papillekin sellainen kohta eteen, jota on kehuttava. Näin paljon on Kristuksen hyveitä.
Herran ehtoollinen on tunnustusateria. Kun te siihen polvistutte, niin te tunnustatte, että minä olen siinä joukossa, joka julistaa Kristuksen hyveitä.
Tehkää luja päätös Herran edessä: "Minä tahdon tästä lähtien paremmin kuin tähän asti julistaa Kristuksen jaloja tekoja ja unohtaa omani."
Herran pöytä ei ole vain tunnustuksen pöytä vaan se on myös kiitoksen ja riemun pöytä. Se on valmistuksena sitä suurta ateriaa varten, johon kerran monet tulevat idästä ja lännestä ja pohjoisesta ja etelästä ja istuvat Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa pöydässä Jumalan valtakunnassa. Ne ovat ne suuret ehtoolliset, joita varten kaikki on jo valmistettu. Maallinen ehtoollinen on vain heijastusta siitä.
Sitä pidetään suurena asiana, kun pääsee pöytäyhteyteen jonkun arvohenkilön kanssa. Silloin ei olla enää tuttavia, vaan ollaan ystäviä.
Taivaan ja maan Herra, jolla on kaikki valta ja jonka veri on tuore veri ja pystyy puhdistamaan kaikista synneistä, kutsuu sinua pöytäyhteyteen kanssansa, että oikein tuntisit, että hän on, ei vain taivaan ja maan ankara Herra, vaan syntisen nuorukaisen ja neitosen, miehen ja naisen ystävä jo täällä maisen matkan varrella.
Kun tämä meille alkaa aueta, niin silloin me huomaamme, että Kristuksen ruumis on tosi ruoka ja Kristuksen veri on tosi juoma. Me alamme kokea jotakin siitä, mitä Jeesus sanoo Johanneksen kuudennessa luvussa: "Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä." – "Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa."
Tällaisia suuria asioita meidän Vapahtajamme ja Armahtajamme on valmistanut. Käykää iloisin ja kiittävin mielin tällaisen Herran pöytään! Silloin kumpuaa sielusta se, mitä kirkossa on monta kertaa veisattu:
"Kaikkein synnit Jeesus kantoi
kaikkein eestä itsens' antoi."Ala julistaa tätä kuuliaisuutta ja tätä rakkautta, niin sinulla on perustus, joka kestää elämässä ja kuolemassa. Amen.
RUKOUKSEN KÄSI
"Myrskyistä merta kulkeissas
loukkaantuu usein laivas,
käyt haaksirikkoon murheissas,
vaan Herra näkee vaivas
ja rientää laivaas korjaamaan
sanansa tyyneen satamaan
maailman pauhinasta.
Ja vaikket vastausta saa,
kun huudat ensi kerran,
et virvoitusta tuttavaa,
kun makaat eessä Herran,
ja vaikk' on teräskova maa
ja taivaan viha kauhistaa,
niin kuullaan siellä huutos."Kaikkivaltias Luojamme, joka olet korvan luonut ja nytkin kuulet meitä, älä katso meidän heikkouttamme, vaan katso välimiestä, Poikaasi Jeesusta Kristusta, kun pyydämme: Siunaa meitä tänä päivänä sinun nimesi kunniaksi meissä asuvista esteistä huolimatta. Amen.
"Ja kohta Jeesus vaati opetuslapsiansa astumaan venheeseen ja
kulkemaan edeltä toiselle rannalle, sillä aikaa kuin hän laski
kansan luotansa. Ja laskettuaan kansan hän nousi vuorelle
yksinäisyyteen, rukoilemaan. Ja kun ilta tuli, oli hän siellä
yksinänsä. Mutta venhe oli jo monen vakomitan päässä maasta,
aaltojen ahdistamana, sillä tuuli oli vastainen. Ja neljännellä
yövartiolla Jeesus tuli heidän tykönsä kävellen järven päällä.
Kun opetuslapset näkivät hänen kävelevän järven päällä,
peljästyivät he ja sanoivat: 'Se on aave', ja huusivat pelosta.
Mutta Jeesus puhutteli heitä kohta ja sanoi: 'Olkaa turvallisella
mielellä, minä se olen; älkää peljätkö.' Pietari vastasi hänelle
ja sanoi: 'Jos se olet sinä, Herra, niin käske minun tulla
tykösi vettä myöten.' Hän sanoi: 'Tule.' Ja Pietari astui ulos
venheestä ja käveli vetten päällä mennäkseen Jeesuksen tykö.
Mutta nähdessään, kuinka tuuli, hän peljästyi ja rupesi vajoamaan
ja huusi sanoen: 'Herra, auta minua.' Niin Jeesus kohta ojensi
kätensä, tarttui häneen ja sanoi hänelle: 'Sinä vähäuskoinen,
miksi epäilit?' Ja kun he olivat astuneet venheeseen, asettui
tuuli. Niin venheessä-olijat kumarsivat häntä ja sanoivat:
'Totisesti sinä olet Jumalan Poika.' Ja kuljettuaan yli he
tulivat maihin Gennesaretiin. Ja kun sen paikkakunnan miehet
tunsivat hänet, lähettivät he sanan kaikkeen ympäristöön, ja
hänen tykönsä tuotiin kaikki sairaat. Ja he pyysivät häneltä,
että vain saisivat koskea hänen vaippansa tupsuun; ja kaikki,
jotka koskivat, paranivat" Matt. 14: 22-36."Rukous on se käsi, joka liikuttaa sitä kättä, joka liikuttaa koko maailmaa." Jumalan sana on armonväline. Herran ehtoollisen sakramentti on myös armonväline. Meidän kirkkomme ei tunnekaan näiden lisäksi muita armonvälineitä kuin kasteen.
Mutta viime aikoina on uskonopin oppikirjoissa alettu puhua siitä, että rukouskin on armonväline. Rukouksen kautta me otamme vastaan taivaallisia armolahjoja. Tahtoisin nyt puhua rukouksesta, joka on se käsi, joka liikuttaa sitä kättä, joka liikuttaa koko maailmaa.
Tässä tekstimme alussa kerrotaan itse Jeesuksesta, että hän meni vuorelle rukoilemaan ja oli siellä yksin, kun oli laskenut kansan luotansa. Jeesus rukoili yksinäisyydessä erikoisesti ratkaisun hetkien edellä ja niiden jälkeen.
Hän oli ruokkinut viisituhatta miestä vähillä ruokavaroilla ja hän tiesi, että seuraavana päivänä Kapernaumin ihmiset tahtoivat tulla ja tehdä hänestä leipäkuninkaan. Hänen oli torjuttava se kansansuosio. Hän meni rukoilemaan.
Tekstin lopussa kerrotaan kansanjoukosta ja sairaista, että he pyysivät, että saisivat vain koskea hänen viittansa tupsuun, ja kaikki, jotka sen tekivät, paranivat.
Mutta varsinainen rukous on tekstimme keskellä. Se on Pietarin, hätääntyneen Pietarin avunhuuto, kun hän oli painumassa Tiberiaan meren märkiin laineisiin: "Herra, auta minua!"
Tässä on rukous alussa, keskellä ja tekstin lopussa. Ja kun Pietarin rukous, joka oli hänen kätensä, oli ojennettu, niin heti Jeesus ojensi kätensä ja tarttui häneen, veti ylös hukkumasta ja yhdessä he astuivat venheeseen ja tuli aivan tyven. Jos mistään Raamatun paikasta niin ainakin tästä me näemme, että rukous on se käsi, joka liikuttaa sitä kättä, joka vaimentaa myrskyt luonnossa ja jolle ei vain luonto vaan koko maailma on alamainen.
Me olemme tällaisia merenkulkijoita elämän merellä. Ne tiet ja vaiheet, joiden läpi Jumala johdattaa meitä yksilöitä ja kirkkoansa ja seurakuntaansa, ovat ihmeellisiä. Niistä voi sanoa yleensä, että hän vie omansa ahdistuksiin, mutta vie ne myös niistä taas ulos. Hän panee kuorman meidän päällemme, mutta auttaa taas meitä ja kirvoittaa kuorman.
Teksti alkaa sillä sanalla, että hän vaati opetuslapsiansa menemään venheeseen ja menemään sieltä Gennesaretin itärannalta erämaan puolelta länsirannalle Kapernaumiin. Hän oikein pakotti heitä tuon myrskyn keskelle, jonka hän jo tunsi, kun hän oli vuorella. Kyllä siellä ylhäällä tuuli puhalsi niinkuin siellä vedenpinnallakin. Hän toimitti ne tällaisiin vaikeuksiin.
Kun Paavali kirjoittaa Ateenasta rakkaillensa Tessalonikaan, hän sanoo ahdistuksista, joihin he olivat joutuneet: "Meidät on semmoisiin pantu." Niitä ei tarvitse hakea, vaan ne tulevat meille. Niiden takana on Jumalan johto ja järjestys.
Kun näin on Herran omien laita, niin sitten tapahtuu, että keskellä näitä ahdistuksia ja myrskynpuuskia Herra tulee omiensa luokse ja sanoo niinkuin kuulemme tekstissä hänen sanovan: "Olkaa turvallisella mielellä, minä se olen; älkää peljätkö!" Näin Herra aikanansa lohduttaa, vaikka hänen lohdutuksensa on monta kertaa hyvin kauan piilossa ja salassa, kun me häntä rukoilemme. Katselkaamme tätä meidän merimatkaamme ja elämänkulkuamme, tätä hätää ja rukouksen kuulemista.
Vanha psalmista, joka tunsi elämän, sanoo sen vuosista: "Parhaimmillaankin ne ovat vaiva ja turhuus." Monet ajattelevat ja katselevat elämää hyvin pintapuolisesti.' Nähdessään ihmisten kärsivän he ajattelevat, että nuo, jotka kärsivät, taitavat olla huonoja ihmisiä ja suuria syntisiä. Mutta se on varsin pintapuolinen ajatus.
Kun opetuslapset kasvatuksensa aikana näkivät tiensä varrella sokeana syntyneen miehen, jota kova ajallinen onnettomuus oli kohdannut, he heti kysyivät: "Kuka teki syntiä, tämäkö vai hänen vanhempansa, että hänen piti sokeana syntymän?" He ymmärsivät myös synnin ja kovan kohtalon yhteyden.
Mutta mitä Jeesus vastaa? Hän otti puolustaaksensa tätä onnetonta, kärsivää miestä ja sanoi: "Ei tämä tehnyt syntiä eivätkä hänen vanhempansa, vaan Jumalan tekojen piti tulla hänessä julki."
Kärsimyksellä on tarkoitusperä, vaikka me emme sitä näe. Tässä on lohdutus, jos saisimme silmämme auki näkemään tätä. Mehän kysymme monta kertaa, kun kova kohtalo tulee osaksemme: "Minkätähden tämä nyt tapahtui?" Ja kun elämässä on paljon myrskyjä, vastoinkäymisiä ja kovia kohtaloita, me kysymme: "Mistä syystä tämä nyt tuli? Mikä on syynä tähän ja tähän asiaan?" Eikä saada oikein mitään selvää vastausta, vaan täytyy yhtyä siihen virteen, jossa sanotaan, että Jumala on "salattu Jumala ja valossa asuvainen, johon ei tule kukaan kuolevainen."
Mutta tästä salatusta olotilastansa Jumala tulee esiin ilmestyksensä kautta ja tekee itsensä meille tunnetuksi. Silloin meissä syntyy usko. Kun me kohtaamme Jumalan ilmestyksen ja huomaamme sen siksi, niin usko syntyy. Mutta se usko on monen vaiheen ja kehityksen alainen.
Katsokaamme nyt ensin tätä rukouksen kuulemisen aikaa, josta me veisaamme:
"Sä säädä aika itse vaan,
se, minkä tahdot, anna."Kun Pietari huusi: "Herra, auta minua", niin heti Herra ojensi kätensä. Pietarin käsi liikutti sitä kättä, joka ohjasi myrskyjä ja jolle mahdoton asia on mahdollinen heti. Se oli tarpeen siinä tilaisuudessa, sillä Pietari oli vajoamassa.
Joku voi kysyä, miksei se mies kalamiehenä uinut? Olen ollut Porvoon saaristossa kesällä ja huomannut, että kesävieraat kyllä osaavat uida, mutta kalamiehet eivät ui koskaan. Tuskin Pietari osasi uida, vaikka oli kalastaja. Sentähden hän huusi, ja heti apu tuli.
Kun Pietari on sitten saarnannut Jeesuksen apostolina ja Markus kirjoittanut muistiin hänen julistamansa evankeliumin, niin muussa evankeliumissa ei tämä sana "heti" ole niin usein kuin Markuksella. On kuin Pietarin veriin olisi mennyt se Herran käden kosketus, joka heti tuli avuksi.
Tässä tekstissä on toisenkinlainen näkemys siitä, koska rukous kuullaan. Kun Herra oli vaatinut heidät venheeseen ja he olivat aaltojen ahdistamina ja tuuli oli vastainen, niin Herra viipyi. Hän ei tullut heille avuksi, vaan teksti kertoo näin: "Ja neljännellä yövartiolla Jeesus tuli heidän tykönsä kävellen järven päällä."
Vasta neljännellä, viimeisellä yövartiolla juutalaisten ja roomalaisten ajanlaskua! Yön aika jakautui neljään yövartioon. Ensimmäinen oli kuudesta yhdeksään, toinen yhdeksästä kahteentoista, kolmas kahdestatoista yöllä kolmeen ja neljäs kolmesta kuuteen. Herra siis tuli vasta viimeisellä yövartiolla myrskyn keskellä kamppailevien opetuslastensa luokse heitä auttamaan. He saivat odottaa.
Sinä elämän myrskyn tienkulkija! Etkö ole huomannut, ettei apu ole heti tullutkaan, vaan se on näyttänyt viipyvän. Sinä kohotat rukouksessa sitä kättä, joka liikuttaa sitä kättä, joka liikuttaa koko maailmaa. Mutta se käsi ei tunnukaan liikkuvan sinun kohdallasi.
Tämä on myös Jumalan tie, että me saamme odottaa ihan viimeiseen yövartioon asti. Mutta apu tulee sittenkin oikealla ajalla. Tämä, että rukouksen kuuleminen ja avun saanti on Herran käsissä hänen oikeana aikanaan, on uskonnollisessa elämässä erittäin tärkeä kohta, joka meiltä monasti puuttuu.
Olen kertonut ennen, minkä opin maaseurakunnassa erään sairaan emännän luona, joka oli menettänyt kävelykykynsäkin reumatismin tähden. Hän makasi vuoteessa ja oli jo maannut jonkin vuoden, ennenkuin tulin. Käsillänsä hän veti itseänsä.
Kerran hän sanoi: "Jumala on minut unohtanut. Naapurin emäntä pääsi pois. Minkätähden minä en pääse?" Kun sitten toisella kerralla kävin häntä katsomassa, hän oli kovin iloinen ja tyytyväinen. Kysyin, mitä on tapahtunut.
Hän sanoi: "Minä luin Uutta Testamenttia alusta pitäen, ja vain tuomion sanoja tuli vastaan. Mutta sitten tulin kertomukseen Kaanaan häistä Johanneksen evankeliumin alussa, ja sieltä sain lohdutuksen. Herra ilmestyi." – "Miten?" – "Kun minä luin Jeesuksen sanan Marialle, kun Maria sanoi, että nyt niiltä viini on loppunut, nyt tulee häpeä: 'Mitä sinä tahdot minusta, vaimo? Minun aikani ei ole vielä tullut.'"
Näin on Raamatussa. Näin Herra sanoi Marialle. Kun se sairas emäntä luki nämä sanat, niin se sanoi, että silloin hänen suunsa täyttyi naurulla: "Mitä minä hätäilen, koska Herran pitää tulla. Kyllä hän aikansa tietää. Se ei ole vielä. Herran aika kyllä tulee." Minä olen saanut sen emännän siunata haudan lepoon.
Herra viipyy toisinansa, hän tulee heti toisinansa. Pietarin kohdalla on tämäkin puoli esillä. Kun hän oli apostolina Herodeksen vankina neljän nelimiehisen vartiojoukon vartioimana, niin Herodes, joka vihasi kristittyjä, aikoi hänet mestauttaa kansan mieliksi pääsiäisenä niinkuin Jaakob Sebedeuksen pojan. Kerrotaan, että seurakunta herkeämättä rukoili Pietarin puolesta Jerusalemissa. Mitään apua ei tullut.
Mutta sitten Luukas kertoo, että yöllä sitä päivää vasten, kun Herodes aikoi viedä hänet mestattavaksi, enkeli tuli ja pelasti hänet. Silloin seurakunnan esirukous kuultiin. Se ei tullut liian myöhään kuulluksi, mutta näin myöhään kuitenkin, viimeisenä yönä. Tässä tekstissä puhutaan viimeisestä yövartiosta.
Tällaista Jumalan kuljetus on myrskyisellä merellä. Olkaa siitä vakuutetut, että jokainen rukous on kuultu ja tulee kuulluksi. Ei ole yhtään vaivaa, jota minä olen valittanut Herralle ja jota sinä olet valittanut Herralle ja joka ei saisi apua aikanansa.
Mutta se aika ei ole meidän määrättävissämme. Herra sen antaa.
"Sä säädä aika itse vaan,
se, minkä tahdot, anna."Se on helposti veisattu. Opetelkaamme sitä sanomaan totuudessa!
Herran aika on aina oikea ja hyvä aika kohdallansa. Me emme huuda turhanpäiten Jumalalle. Hän kyllä kuulee ja hän varmasti auttaa. Hän on sanonut: "Anokaa, niin te saatte, kolkuttakaa, niin teille avataan." Mutta me saamme sanoa niinkuin psalmista, että minä kärsivällisyydessä odotan Herraa. Häntä saa joskus odottaa kauan, ennenkuin hän katsoo puoleeni ja tulee. Mutta sitten ratkaisun hetki ja tärkeä hetki tulee. Minä senkin mainitsen, kun tässä on avusta kysymys.
Kun Sakkeus oli silkkiäispuussa, Herra sanoi: "Sakkeus, tule nopeasti alas, sillä tänään minun pitää oleman sinun huoneessasi!" – "Tänään." Minkätähden se oli niin tärkeätä?
Kun panemme sen siihen yhteyteen, jossa se on Luukkaalla, niin näemme, että Herra kulki viimeistä kertaa Jerikon kautta. Hän ei koskaan enää kulkenut Jerikon ohi. Se oli viimeinen kerta. Jos hän ei sinä päivänä olisi tullut Sakkeuksen kotiin, hän ei olisi sinne tullut koskaan. Siksi hän sanoi: "Tänään."
Toinen päivä on paljon arvokkaampi kuin toinen päivä. Sakkeus kuuli ja otti Herran ratkaisun päivänä huoneeseensa. Herra sanoi: "Tänään on pelastus tullut tälle huoneelle."
Oletko sinä niitä, jotka ovat olleet sanan kuulossa ja Herran pöydässä ja jotka sanovat: "Minulle on autuus tapahtunut", ja jotka iloitsevat pelastuksesta. Jumala sinua siunatkoon! Älä anna iloasi pois äläkä häpeä sitä!
Tässä tekstissä on vielä eräs toinen seikka kuin aika. Tässä on tämä uskon asia ja ilon asia. Kun Herra tuli neljännellä yövartiolla ja sanoi tälle joukolle: "Olkaa turvallisella mielellä, minä se olen; älkää peljätkö", niin Pietarin luonne tuli esille.
Hän oli hätäinen luonne ja liikkui ennen muita. Hän sanoi Herralle: "Jos se olet sinä, Herra, niin käske minun tulla tykösi vettä myöten!" Se oli Pietarin kohdalla ajattelematon teko. Mitä hyötyä siitä oli hänen pelastuksellensa ja muille, kun hän, syntinen mies kulkisi veden päällä. Mutta kun Herra siellä kulki, hänen piti päästä mukaan veden päällä kävelemään. Se oli väärää rohkeutta.
Se tulee esille monessa paikassa. Hän löi Markukselta korvan piinaviikolla. Hän meni lämmittelemään pahaan paikkaan ylipapin pihalla. Hän oli ajattelematon mies. Hän tarvitsi paljon kasvatusta.
Herra kasvatti nyt häntä tässä väärässä rohkeudessa ja sanoi: "Tule!" Se oli luova sana ja tämä teksti sanoo näin: "Ja Pietari astui ulos venheestä ja käveli veden päällä." Pietari, syntinen mies, on siis kävellyt Gennesaretin laineilla ja laineet kannattivat häntä. Hänellä oli luova sana: "Tule!" Näin väkevä on Kristuksen sana.
Mutta miten sitten kävi tälle miehelle? Teksti kertoo, että hän katsellessansa rajutuulta peljästyi ja alkoi sitten vaipua. Hän ei ollut enää uskolla tarttunut sanaan. Usko katosi, kun hän näki myrskytuulen ja laineiden korkeuden. Silloin pelko valtasi hänet. Hän oli syntinen mies, jota laineet eivät suinkaan kannattaneet.
Tämän kautta Herra antoi hänelle erikoisen opetuksen. Väärä rohkeus ei auta. Se vie omille teille, joilla tulee pettymys ja häpeä. Silloin auttaa yksin Herran käsi, joka liikuttaa luonnon voimia ja koko maailmaa, yksin Herra eikä kukaan muu.
Tällaista on usko. Herra sanoi Pietarille: "Sinä vähäuskoinen, miksi epäilit?" Tämä usko, josta tässä on kysymys, ei ole joka miehen.
Ajatelkaamme uskon isää Aabrahamia. Herra sanoi: "Lähde nyt maaltasi!" Hän lähti. Jos joku olisi kysynyt: "Minne sinä menet", hän olisi sanonut: "En minä tiedä." Hän ei tiennyt, mikä sen maan nimi oli, minne hän meni.
Tämä on uskoa. Kun Herra antaa sanan, niin lähdetään. Pietarin usko petti muutaman minuutin perästä, mutta Aabrahamin usko ei pettänyt. Sentähden hän on uskovaisten isä. Hän tuli siihen maahan, minkä Herra hänelle näytti. Se uskominen oli pelastuksen asian eteenpäin viemistä.
Tai ajatellaan Eliaa Sarpatissa. Oli vain vähän jauhoja vakkasessa. Piti elää kolmisen vuotta. Miksei Herra lähettänyt jotakin rikasta miestä tuomaan kameelin kuormallisen tai kymmenen kuormaa jauhoja? Eihän sekään ollut mahdotonta. Mutta mitään jauhoja ei tullut. Oli vain päiväksi jauhoja vakkasessa. Ei ollut mitään tietoa, kuinka huomenna eletään. Täytyi aina elää uskon varassa, sanan varassa: "Minä olen käskenyt leskivaimon elättää sinua Sarpatissa."
Tällaista on uskon koulu, merellä kulkemisen koulu. Ei anneta näkyväistä apua kuin päiväksi kerrallaan. Siinä kasvaa usko ja kasvaa sellainen mies kuin Elia siellä Sarpatissa, että hän oli sitten Karmelilla sankarina valmis hävittämään Baalit pois Israelista. Se usko ei syntynyt vasta Karmelissa. Se oli syntynyt jo Keritin purolla.
Ehkä sinullakin on sellaiset olosuhteet, että on perin vaikea elää ja katsoa tulevaisuuteen. Älä katso tulevaisuuteen, katso Herraan, joka kuulee varmasti rukoukset, ja joka on kanssasi joka päivä. Hänelle ei mikään asia ole mahdoton. Älä sure huomispäivästä! Ota kukin päivä hänen kädestänsä, niin sinun uskosi kasvaa päivä päivältä ja jäät riippuvaiseksi Jumalasta etkä itsestäsi.
Tämän tekstin huippukohta on siinä, missä sanotaan Pietarista ja opetuslapsista: "Ja kun he olivat astuneet venheeseen, asettui tuuli. Niin venheessäolijat kumarsivat häntä ja sanoivat: 'Totisesti sinä olet Jumalan Poika'." Kumarsivat häntä.
Katsokaa, tässä on enemmän kuin rukous. Kumartaminen on enemmän kuin rukoilemista. Me pyydämme rukouksessa jotakin itsellemme tai toisille. Se, joka kumartaa Herraa, ei pyydä enää mitään. Me riipumme rukoilijoina kiinni lahjoissa, mutta se, joka kumartaa, unohtaa lahjat ja riippuu vain kiinni lahjojen antajassa. He eivät puhuneet enää mitään muuta kuin "Totisesti sinä olet Jumalan Poika."
Pietari oli pelastettu, he olivat kaikki pelastettuja ja tuli tyyni. Silloin he painuvat siinä Herran eteen. Tämä on kumartamista. Siinä on merkillinen tunne silloin sielussa, että ihminen ei ole yhtään mitään, vaan Jumala yksin on suuri, pelastaja yksin on suuri. Siinä on merkillinen tunne, että nyt minä olen onnellinen, kun Herra on minua läsnä. Ja kun olemme kumartamassa Herraa, siinä ei tarvita sitten enää sanoja. Herra on vain suuri: "Totisesti sinä olet Jumalan Poika", ei mitään muita sanoja kuin Herran ylistystä.
Ajatelkaa Pietaria, kun hän oli vähän aikaisemmin komentanut Jeesusta: "Käske minun tulla tykösi vettä myöten!" Kyllä hän tiesi, ettei hänen sopinut itse hyökätä merelle. Hän komensi Herraa ja Herra totteli häntä, että saisi näyttää kuinka Pietarin rohkeus oli väärää.
Kun he nyt ovat kumartamassa Jeesusta, niin Pietarilla on taas oikeaa rohkeutta. Herra tekee kaiken, hän tulee suureksi ja taitavaksi, he tahtovat olla pieniä ja mitättömiä. Herra tekee kaiken. Se on kumartamista.
Mutta tätä ei kukaan osaa, ennenkuin meiltä on viety kaikki luulot itsestämme. Sitten vasta me kumarramme Jeesusta. Se on suurinta, mitä voi tehdä tässä syntisessä maailmassa. Jumala tahtoo tehdä tällaisia, jotka häntä kumartaen rukoilevat.
Vanhan Testamentin seurakunta osasi tämän taidon paremmin kuin monta kertaa me uuden liiton ihmiset. Minä luen vain yhden paikan psalmista yhdeksänkymmentäviisi, jossa sanotaan näin:
"Käykäämme kiittäen hänen kasvojensa eteen,
veisatkaamme hänelle riemuvirsiä.
Sillä Herra on suuri Jumala,
suuri kuningas yli kaikkien jumalien.
Maan syvyydet ovat hänen kädessänsä,
ja hänen ovat vuorten kukkulat.
Hänen on meri, sillä hän on sen tehnyt,
ja kuiva maa, jonka hänen kätensä ovat valmistaneet.
Tulkaa, kumartukaamme ja polvistukaamme,
polvillemme langetkaamme
Herran, meidän Luojamme, eteen.
Sillä hän on meidän Jumalamme,
ja me olemme kansa, jota hän paimentaa,
lauma, jota hänen kätensä kaitsee."Katsokaa, kuinka vanhan liiton seurakunta kumartaa Herraa polvillansa ja kuinka se näkee voimallisesti Herran käden vuorissa, meressä, ilmassa ja kaikessa. Ei mitään hätää, kun tällainen paimen kädellänsä kaitsee meitä, omaa laumaansa! Se on Herran kumartamista.
Toivoisin, että tästä armonvälineestä, rukouksesta, jäisi mieleen tämä määritelmä: "Rukous on käsi, joka liikuttaa sitä kättä, joka liikuttaa koko maailmaa." Toivon, että se jäisi mieleen tämän kumartamisen näkökulmasta. Se, joka kumartaa, on nöyrä ja mitätön omissa silmissänsä. Sen silmissä Herra yksin on suuri. Sen silmissä Herran käsi on korotettu. Sen silmissä Herran käsi yksin saa voiton. Amen.
VANHUUDEN KIUSAT
"Missä ilmoitus puuttuu, siinä kansa käy kurittomaksi." Tahtoisin huutaa nämä vanhan liiton viisaan sanat kaiken kansan kuultaviksi. Rukoilemme!
Herra Jeesus Kristus! Sinä, joka olet iankaikkisen liiton veren kautta suuri lammasten paimen, meidänkin kaikkien paimenemme, auta meitä ja armahda meitä niin, että me synneistämme ja lankeemuksistamme huolimatta saisimme siunausta sanasi kuulossa ja vahvistuisimme uskossamme sinuun maailman valona ja omanakin valonamme. Amen.
"Ja kun heidän puhdistuspäivänsä, Mooseksen lain mukaan, olivat
täyttyneet, veivät he hänet ylös Jerusalemiin asettaaksensa
hänet Herran eteen – niinkuin on kirjoitettuna Herran laissa:
'Jokainen miehenpuoli, joka avaa äidinkohdun, luettakoon Herralle
pyhitetyksi' – ja uhrataksensa, niinkuin Herran laissa on
säädetty, parin metsäkyyhkysiä tai kaksi kyyhkysenpoikaa. Ja
katso, Jerusalemissa oli mies, nimeltä Simeon; hän oli hurskas ja
jumalinen mies, joka odotti Israelin lohdutusta, ja Pyhä Henki
oli hänen päällänsä. Ja Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei
hän ollut näkevä kuolemaa, ennenkuin oli nähnyt Herran Voidellun.
Ja hän tuli Hengen vaikutuksesta pyhäkköön. Ja kun vanhemmat
toivat Jeesus-lasta sisälle tehdäkseen hänelle, niinkuin tapa
oli lain mukaan, otti hänkin hänet syliinsä ja kiitti Jumalaa
ja sanoi: 'Herra, nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään,
sanasi mukaan; sillä minun silmäni ovat nähneet sinun autuutesi,
jonka sinä olet valmistanut kaikkien kansojen nähdä, valkeudeksi,
joka on ilmestyvä pakanoille, ja kirkkaudeksi kansallesi
Israelille'". Luuk. 2: 22-32.Tekstistä astuu eteemme ensimmäisenä vanhan Simeonin haahmo, ja sitten toiseksi Jumalan valtakuntaa heikkouden ja alennuksen tilassa edustava pieni Jeesus-lapsi Marian sylissä ja Simeonin käsivarsilla. Kun hän siinä oli, niin Simeon sai Hengen voiman veisata kuulun kiitosvirtensä, jossa hän ylistää tätä pientä, avutonta lasta kaikkien kansojen pelastajaksi, pakanain valoksi ja Israelin kirkkaudeksi.
Katolisessa kirkossa vihittiin keskiaikana ja vihitään vieläkin neljäntenäkymmenentenä päivänä joulusta kaikki jumalanpalvelusta varten koko vuoden kuluessa tarvittavat kynttilät.
Me protestantit ja luterilaiset emme kokoonnu kirkkoihimme kynttilänpäivänä kynttilöitä vihkimään, vaan me tulemme kirkkoihimme Kristuksen valon paisteessa vihkimään itsemme, jos mahdollista, paljon kokonaisemmin ja ehyemmin kuin ennen tämän kaikkien kansojen Vapahtajan ja maailman valon palvelukseen ja hänen omiksensa ei vain kirkkovuotta varten eikä vain joitakuita vuosia varten, vaan ollaksemme hänen omiansa elämässä ja kuolemassa ja iankaikkisesti.
Tekstissä sanotaan vanhasta Simeonista, että hän oli vanhurskas ja jumalinen mies, joka odotti Israelin lunastusta. Hän oli oikeamielinen suhteessaan toisiin ihmisiin. Hän oli Jumalalle antautunut mies, joka riippui kiinni Jumalan lupauksissa koko kansaa varten ja myöskin itseänsä varten henkilökohtaisesti annetuissa lupauksissa: Sinä et kuole, ennenkuin olet nähnyt Herran Voidellun. Hän riippui lupauksissa ja odotti, että ne toteutuvat, mitä Herra on sanonut.
Ja vielä enemmän teksti sanoo hänestä. Tässä käännöksessä on: "Pyhä Henki oli hänen päällään." Se voidaan sanoa myöskin, että Pyhä Henki oli oikein hänessä.
Se ei ollut mikään uskonnollinen korulause, sillä kerrotaan, että hän tuli eräänä päivänä Pyhän Hengen vaikutuksesta temppeliin. Pyhä Henki kuljetti häntä. Hän oli Pyhän Hengen johdatuksen alaisena.
Meidän aikanamme on ruvettu uudestansa terottamaan tätä Pyhän Hengen johdatusta kristikunnassa ja meidänkin keskellämme. Sehän on Paavalin sana, että kaikki, joita Pyhä Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia. Jumalan lasta Pyhä Henki kuljettaa.
Kun tulet kirkkoon, onko sinun kohtasi sama kuin vanhan Simeonin, että tulet kirkkoon Pyhän Hengen vaikutuksesta? Ehkä et tästä ole oikein tietoinen, kuinka Jumala sinua kuljettaa tietämättäsi. Tai jos joku avaa radionsa pyhänä, hän ajattelee: "Minä teen sen nyt itse omasta alotteestani." Entäpä siinä takana on sittenkin Jumalan salattu johto, Hengen kuljetus?
Olitpa sitten kirkossa tai radion ääressä, ajattelit itsesi suruttomaksi tai kuolleessa uskossa eläväksi, niinkuin virressä veisataan, ettet osaa kiittää saamistasi lahjoista, jos Pyhä Henki on koskettanut sinua, niin hän sai kirkastaa uudella tavalla, uudessa kirkkaudessa, kuinka ihmeellinen Vapahtaja Herra Jeesus Kristus sittenkin on.
Ja kun sinä sen näit, sinä sait uutta halua ja voimaa vihkiytyä hänelle, antautua hänelle, että puhuisit hänelle kaikissa vaikeuksissa.
Ja niin sait kokea, mitä vanha Simeon koki Jeesus-lapsi sylissänsä Pyhän Hengen valaisemin silmin häntä katsellessansa: "Herra, nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään, sanasi mukaan; sillä minun silmäni ovat nähneet autuutesi." Sait kokea, että on synnin ja synnin palkan, kuoleman voittaja.
Jos eteemme nousee tämä vanhan Simeonin haahmo, niin sopii tarkastaa, kuinka tarpeellista on, että Pyhä Henki saa kirkastua ja saa näyttää Jeesuksen kaikkia kansoja käsittävän, niinkuin sanotaan, universaalisen Vapahtaja-voiman. Kuinka tarpeellista tämä onkaan erittäinkin vanhan ihmisen ja vanhan kristityn elämässä. Sillä vanhalla ihmisellä on omat erikoiset kiusansa.
Niistä haluaisin tässä vähän laajemmin puhua. Sitä sopii nuortenkin kuulla, sillä yhtämittaa havaitaan todeksi sana: "Vanhan täytyy kuolla, mutta nuorukainenkin ja neitonenkin voi kuolla."
Vanhan liiton viisas, jonka sanan alussa mainitsin, sanoo myös tähän tapaan: "Nuorukainen, anna minulle sinun sydämesi." Hän kehoittaa tekemään sen ennenkuin pahat päivät joutuvat, vuodet vierivät ja ajat tulevat, jolloin sanotaan: "Eivät ne minulle kelpaa." Ne ovat vanhuuden vuodet.
Kun kävin koulua lyseossa, niin sanottiin poikien kesken, että seitsemäs luokka on kaikkein vaikein luokka. Kahdeksannelta pääsi pois koulusta.
Eräs nykyajan kuuluisa uskonnollinen henkilö on sanonut, että kaikkein vaikein ja raskain luokka elämän koulussa ja Jumalan koulussa on juuri vanhuus, vanhuuden päivät. Minkätähden? Koetan tässä jotakin siitä sanoa sielunhoidollisen kokemuksen ja eräiden viisasten miesten kirjojen johdolla.
Nykyään sanotaan tavallisesti, että ihmisen elämä kehittyy ja kulkee alemmuudentunteen ja ylemmyydentunteen, oman minän väärän alistumisen ja väärän korotuksen tietä. Mutta niin kauan kuin ollaan nuoria, meillä on väkevät voimat, hermo- ja lihasvoima tallella. Me voimme salata nämä meidän sisäiset vaivamme ja tunteemme hyvin suuressa mitassa toisilta ihmisiltä. Eikö totta?
Mutta kun se aika tulee, että verisuonet alkavat kalkkiutua ja sydän käy epäsäännölliseksi ja heikoksi, silloin on vaikeampaa enää peittää, mitä ihmisessä on. Kaikki tulee helpommin ilmi. Ne tulevat ilmi juuri vanhuuden iässä, ja niin on vanhuuden iällä erikoiset kiusat ja vaivat. Tätä ei nuorena niin ymmärrä.
Kerran nuorena pappina ollessani minut haettiin maalaiskylään erään käsityöläisen kotiin. Siellä vanha talon isännän isä oli vuoteessa. Hän nousi pirteästi istumaan, kun pappi tuli. Mutta erityisesti herätti huomiotani se, että vuoteen päällä laudalla oli paljon leipiä. Pian selvisi, minkätähden.
Tuo mies sanoi: "Minun poikani vaimo aikoo myrkyttää minut." Hänellä oli sellainen pelko, ettei hän voinut juoda mitään eikä syödä keittoruokia. "Niissä on myrkkyä." Kun otin asiasta selkoa, he olivat hurskaita ihmisiä ja miniä suri sitä, että appi niin epäili. Ei voinut sille mitään.
En minäkään silloin ymmärtänyt, että tuollainen epäilys ei ole pahuutta, vaan se on ruumiillista sairautta ja suonten kalkkiutumisesta johtunutta epäilyä, epäilyksen ja epäluulon sumua sielussa.
Tällaista on pitkin matkaa. Rikas ihminen, jolla on suuret varat, saattaa vanhaksi tultuansa epäillä, että hän joutuu vaikkapa köyhäintaloon, kunnalliskotiin jopa mierontielle. Ei ole mitään syytä epäillä, mutta hän epäilee, kuinka minun tässä käy.
Vanha uskovainen joutuu sellaiseen sisälliseen pimeyteen ja epäluulojen valtaan, että epäilee, että Jumala on minut kokonansa jättänyt. Ja hän joutuu siihen ahdistukseen, joka on suurimpia ja tuskallisimpia, että hän luulee tehneensä synnin Pyhää Henkeä vastaan, josta Raamattu sanoo, ettei sitä anneta anteeksi tässä eikä tulevassa maailmassa.
Ne ovat kovia kiusoja. Ne kuuluvat erityisesti vanhan ihmisen koulunkäyntiin. Mutta kun me katselemme vanhaa Simeonia, jossa on Pyhä Henki, ja joka kulki Pyhän Hengen johdatuksessa, hän oli voittanut nämä vaikeudet ja kiusat. Hän oli oikeassa mielen suhteessa toisiin ihmisiin. Hän oli Jumalalle antautunut mies ja luotti Jumalan lupauksiin, riippui niissä kiinni, mitä Jumala oli luvannut lunastuksesta koko kansalle ja hänelle itsellensä henkilökohtaisesti. Hän luotti Jumalan lupauksiin.
Jos tämä, mitä olen puhunut tällä linjalla vanhoista, koskee läheltä jotakin teistä ja hänen omaisiansa, eikö tällä hetkellä ajatus käy määrättyyn suuntaan? Herra Jeesus on luvannut ilman ehtoja: "Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat", saman Hengen, joka oli Simeonilla.
Sitä me tarvitsemme epäluulojen ja epäilysten kiusatessa erityisesti vanhoja. Nuoret! Rukoilkaa tätä Henkeä omaisillenne ja itsellenne nuoresta pitäen, että voitte voittaa vanhuuden kiusaukset niinkuin Simeon.
On vanhuksia, jotka vanhoilla päivillänsä tahtovat erityisesti hallita kodissaan ja ympäristössään. Olen tavannut sellaisia, joista nuorten täytyy sanoa esimerkiksi, että isän äiti tai äidin äiti on sillä kohdalla, ettei mikään kelpaa hänelle. Nuoret eivät osaa tehdä mitään oikein. He eivät osaa ostaa mitään kauppapuodeista eivätkä torilta. Vanhat itse osaavat ostaa. He eivät osaa järjestää kotiaan eivätkä seurustella ihmisten kanssa. Vanhus tahtoo kaikki määrätä. Se tuo jännitystä ja ristiriitaa kotiin.
Mutta jos nuoret ymmärtäisivät, ettei tämä ole pahuutta vaan sairautta, joka johtuu verisuonten kalkkiutumisesta, niin he olisivat laupiaampia ja jännitys olisi pienempi.
Tämä ymmärrys olisi erittäin tarpeellinen esimerkiksi sellaisessa kodissa, jossa on kovin kireät välit anopin ja miniän välillä. Sellaista voi olla myös kristityssä kodissa. Sanomattakin te ymmärrätte, kuinka vaikeaa on nuoren naisen elää sellaisessa kodissa, jossa miehen äiti joka päivä tekee hänen olonsa katkeraksi tuon hallitsemispyrkimyksensä kautta.
Jumalan sana, ilmestyksen sana, joka on niin paljon unohdettu, on nähnyt tämän vaaran. Se sana on otettu meidän vihkimäkaavaamme. Pappi lukee sen vihkiessään nuoria avioliittoon: "Miehen on luopuminen isästään ja äidistään ja liittyminen vaimoonsa." Hänen pitää asettua erillensä asumaan. Kuinka viisas sana! Kuinka paljoja kärsimyksiä poistava sana tämä onkaan, kun nuoret sitä noudattavat.
Köyhyys voi tulla kyllä esteeksi. Ei voi asua erillään, kun asunto-olot ovat sellaiset kuin ovat. Mutta monet voisivat. He eivät ymmärrä ja saavat paljon kärsiä sellaisia vanhuuden kiusojen tuottamia järkytyksiä, joita olisi voitu välttää, kun olisi Jumalan sanaa, Jumalan ilmestystä toteltu. On vaarallista ja elämää katkeroittavaa, kun ei kulttuuri, ei hermovoima eikä ihmisvoima pidä itsekästä omaa minää kurissa, vaan se pääsee vanhuuden päivinä purkautumaan esiin.
Luin juuri eräästä lääkärin kirjasta, kuinka ahneus myrkyttää vanhojen rikkaiden elämää. Tämä lääkäri sanoi tunteneensa miljoonamiehiä, jotka olivat niin rahassa kiinni ja rahan orjia, ettei heiltä liiennyt penniäkään mihinkään hyväntekeväisyyteen, vaikka hän selitti, että hyväntekeväisyys tuottaa iloa ja pidentää ihmisen ikää. He olivat niin rahassa kiinni, että mieluummin menivät kuolemaan kuin olivat tulleet lääkäriin. Näin ihminen voi tulla rahan orjaksi juuri vanhoilla päivillänsä. Nämä ovat vanhan elämän kiusoja. Niistä meidät pelastaa vain Kristus, vain Pyhä Henki, vain Jumalan armo.
Vanha apostoli Jaakob, Jeesuksen veli, sanoo, että kieli on pieni jäsen, mutta se myrkyttää elämää. Se on ikäänkuin helvetistä syttynyt eikä sitä yksikään ihminen voi kesyttää. Hän oli sen kokenut.
Kielellä myrkytetään toisten elämää paljon enemmän kuin me aavistamme. Sitä ei kukaan ihminen voi hillitä omin voimin. Se on helvetistä syttynyt. Se myrkky, mitä se syytää ympärillensä, tuo katkeruutta ja eripuraisuutta.
Sen voittamiseksi tarvitaan Jumalan pelastava armo. Se oli Simeonilla. Hänellä oli Jumalan sana ja Pyhä Henki. Ja hän tulee nyt kuoleman voittajaksi Jeesus-lapsi sylissänsä ja sanoo: "Nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään."
Nykyaikana puhutaan siitä, että meidän pitäisi tulla kuoleman voittajiksi, aktiivisiksi, toimiviksi kuolemaa vastaan. Se merkitsee sitä, että me jo terveenä ollessamme voisimme päästä niiden asioiden ja kappaleiden Herraksi, jotka kuolemassa menettävät merkityksensä.
Kuolemassa raha menettää kaiken merkityksensä. Sitä ei viedä enää haudan toiselle puolelle. Korkeintaan sillä saa komeat hautajaiset ja kiven haudalle. Sitten rahan arvo on mennyt. Siinä ei merkitse arvoasema, eivät nautinnot, eivät meidän ihmisten riidat ja torat ja eripuraisuudet mitään. Niistä olisi ajoissa päästävä, muuten täytyy lähteä tästä elämästä siinä tilassa, että menettää kaikki eikä voita yhtään mitään.
Kirjailija Ibsen on tämän tuskan esittänyt Peer Gyntissä. Sivistyneet tuntevat tämän draaman. Hän antaa tämän miehen kotiin palanneena, haaksirikkoisena ja köyhänä sanoa:
"Niin sanomattoman köyhänä sielu
pois sammuu, vie sumuharmaa nielu.
Sä armas maa, älä suutu, ett' oon
minä turhaan astunut nurmeas, multaas."Turhaan, turhaan, läpi elämän! Hukkaan mennyt elämä! Tämäkin on jonkinlaista synnintuntoa, mutta mies kuolee ilman Kristuksen rauhaa. Mutta vanhan Simeonin tielle tuli Kristus, Jumalan Poika.
Siellä kirkossa oli paljon ihmisiä sinä päivänä, kun lapsi tuotiin Mooseksen lain mukaan temppeliin. Ajatelkaa: Jumalan Poika, taivaan ja maan Luojan Poika kuljetetaan temppeliin ihmisten lain mukaan! Hän on tullut lain alaiseksi.
Muut eivät nähneet tässä köyhien vanhempien ja köyhän naisen sylissä olevassa pienessä lapsessa mitään ihmeellistä, mutta Simeon näki hänessä kaikkien kansojen pelastajan ja maailman valon. Pyhä Henki antoi tähän valon. Sentähden hän saattoi ylistää Jumalaa.
Tämä on merkillistä. Vanhan ihmisen elämä tavallisesti kääntyy siihen suuntaan, kun hän käpristyy itseensä, että hän ajattelee vain näin: "Ne menneet ajat olivat hyviä aikoja. Nykyinen aika on paha aika." Harva näkee mitään kirkkaita näkyjä tulevaisuudesta. Mutta Simeon näki. Hänellä oli Pyhä Henki.
Niin on vielä meidänkin päivinämme. Jeesus Kristus on vieläkin salattu sanassansa ja salattu sakramenteissansa. Maailmassa vallitsee pahuus ja vääryys ja valhe. Miksei Kristus ole tullut sitä uudistamaan? Ei ole tullut vielä, hän on vielä piilossa.
Me tarvitsemme vieläkin Pyhän Hengen silmänvoidetta, että saisimme sydämemme silmät auki näkemään tässä alennuksenkin tilassa Kristuksen pelastavan voiman.
Hän itse näki hyvää huonoissa ihmisissä. Toisen ryövärin, ihmiskunnan hylkiön, hän vei ensimmäisenä paratiisiin. Langennutta naista temppelin esikartanossa hän rakasti. Muut tuomitsivat kuolemaan, hän sanoi: "En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee." Hän toivoi siitä hyvää.
Jokainen, jolla on Pyhä Henki ja jota Pyhä Henki kuljettaa, muuttuu sellaiseksi, ettei hän asetu kielteiseen suhteeseen toisiin ihmisiin ja ihmisluokkiin vaan myönteiseen. Kaikki luokkaerot, puolue- ja ryhmärajat ja vieläpä roturajatkin poistuvat vähitellen. Tämä näkyy lähetystyössä pakanoiden keskellä ja juutalaislähetystyössä. Juutalaisetkin ovat meille Kristuksessa veljiä ja sisaria. Mutta ne, jotka elävät ilman Kristusta ja ilmestystä, ovat tänä aikana pahempia kuin pakanat.
Tämä negatiivisen poistuminen ja tämä vapautuminen on erittäin tärkeätä nykyaikana. On korkea aika, että tässä havahdutaan.
Eräs Euroopan johtajista oli arvostellut värilliset rodut alemmiksi kuin meidät valkoiset. Silloin Japanista vastattiin: "Emme me ole ollenkaan huonompia kuin valkoisetkaan. Olemme aivan tasaveroisia."
Ja kun Japani otti Kiinan kauppa-asiat haltuunsa ja alkoi niitä järjestää, eräs japanilainen upseeri sanoi länsimaista: "Länsimailla mennään perikatoon, kun siellä on yksilön palvonta käynnissä. Sentähden länsimaat tarvitsevat korkeampaa sivistystä, japanilaista valtiotaitoa ja uskontoa."
Se oli hirmuisen vakava ja varoittava sana, kun vanha pakanuus nousee näin itsetietoisena meidän ympärillämme Keskellämme on uuspakanuutta, mutta tämä on vanhaa pakanuutta. Se on se peto, joka uudestansa nousee.
Siihen liittyy väärä profeetta. Ottakaamme asia aivan kirjaimellisesti. Siihen liittyy Muhammed ja hänen kaksisataamiljoonaa tunnustajaansa. "Ne tulevat Jumalan määräämäksi kostoksi valkoiselle rodulle, joka on ryöstänyt näiden rotujen maat, orjuuttanut niiden miehet ja turmellut niiden naiset." Näin sanoo eräs suuri lähetyssaarnaaja.
Mutta kaiken tämän uhan edessä, jos me lähetyskansana ja kirkkokansana elämme uskossa Kristuksen asian voittoon, myllersi maailman kansojen meri kuinka tahansa, Jeesus ei ole vain se Jeesus, joka kynttilänpäivänä tuotiin kirkkoon ja joka kuoli Golgatalla, vaan hän on nyt tälläkin hetkellä ylihistoriallisena Herrana ja kansojen uudistajana ja maailman uudistajana läsnä kaikkialla, ei vain seurakunnassa vaan myös kansojen keskuudessa.
Me emme pääse hänestä eroon. Hänellä on kaikki valta nytkin, vaikka me emme sitä näe. Mutta Jumalan tie pelastukseen on se, että hän kuljettaa ristin tietä, vaivojen ja kuolemanalaisuuden tietä, että kunnia olisi yksin hänen.
Simeon näki nämä asiat. Hän meni hautaan eikä tapahtunut mitään. Ehkä mekin saamme mennä hautaan emmekä näe mitään muuta kuin että pahuus hallitsee maailmaa. Monet voivat joutua epätoivoon.
Mutta kuinka rohkea olikaan Johannes kuoleman edessä niinkuin Simeonkin. Karkoitettuna Patmos-saarelle ja vainottuna hän kirjoittaa sieltä näin: "Minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä."
Tämä joukko veisaa uutta virttä Karitsalle. Simeon lauloi kiitosvirren, Kristuksen seurakunta laulaa kiitosvirttä uskossa keskellä vaikeita aikoja.
Euroopassa kuolee nykyään kristittyjä viluun ja nälkään. He ovat epätoivossa, hulluuden partaalla. Joku voi tulla mielipuoleksi. Mutta he turvaavat sittenkin Kristukseen, joka on elämän ja kuoleman Herra.
Eikö sovi meidän seurakuntana yhtyä kiitosvirteen sille Jumalalle, joka on herättänyt Jeesuksen Kristuksen kansojen pelastukseksi, pakanain valoksi ja kirkkaudeksi Israelille. Amen.
PYHÄ JÄÄNNÖS
"Herran tuomiot käy yli maan,
niitä ihmisraukat katsoo vaan,
mutt' ei ymmärrä he hiukkaakaan
aikain vaihettelusta.
Kristus tulen tahtoo palavan,
tulta tullut on hän tuomahan,
jot' ei maailma nää sokeudessaan
aikain vaihettelussa.
Mutt' hän tuntee heikon laumansa,
sitä suojaa iki-voimalla,
jospa hänet vois se tuntea
aikain vaihettelussa."Kirkastettu Vapahtaja! Anna henkesi tällä hetkellä sinun sanaasi, että saisimme siitä pysyväisen siunauksen! Amen.
"Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä
se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin
pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi. Te olette maailman
valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä;
eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan,
ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville. Niin loistakoon
teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät
tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa" Matt.
5: 13-16."Mutta Esaias huudahtaa Israelista: 'Vaikka Israelin lapset olisivat luvultaan kuin meren hiekka, niin pelastuu heistä vain jäännös'." Kansojen apostoli Paavali on lainannut tämän profeetta Jesajan sanan roomalaiskirjeeseensä, ja siinä mielessä hän itse sitten jatkaa puhetta tästä jäännöksestä, jonka Herra on jättänyt kansan keskelle.
Tällä jäännöksellä sekä profeetta Jesaja että Paavali tarkoittavat sitä osaa kansasta, joka kesti sortumatta tuomioiden aikana, kun Herran tuomiot kävivät yli kansan ja maan, sitä osaa, joka kärsimysten valinkauhasta lähti puhdistuneena muodostaen kantajoukon tulevaisuutta ja tulevia sukupolvia varten.
Tästä jäännöksestä lähtivät ja siihen kuuluivat ne Herran profeetat, jotka uskalsivat esiintyä kansan enemmistöä, temppelipapistoa, sen ajan poliitikkoja ja myöskin vääriä profeettoja vastaan, jotka liittoutuivat näiden kolmen edellisen ryhmän kanssa.
Mikä arvo tällaiselle jäännökselle on annettava uskonnollisena valona ja siveellisenä suolana, se selviää meille, kun luemme apostoli Paavalin sanoja samasta kirjeestä.
Hän vielä viittaa samaan Jesaja-profeettaan. Hän sanoo näin: "Ellei Herra Sebaot olisi jättänyt meille siementä, niin meidän olisi käynyt niinkuin Sodoman, ja me olisimme tulleet Gomorran kaltaisiksi."
Mehän tunnemme Sodoman ja Gomorran nimet ja näiden kaupunkien kohtalon. Tänä päivänä nämä nimet liittyvät vielä mitä inhottavimpiin paheisiin. Me tiedämme, että Aabraham rukoili näiden kaupunkien puolesta, ja Herra lupasi, että jos niissä on vielä vaikka kymmenen vanhurskasta, niin ne säästetään. Mutta niissä kaupungeissa ei ollut Herran jäännöstä.
Siellä oli hurskas mies Loot, mutta suola oli niin menettänyt makunsa hänessä, että kun hän kehoitti sukulaisiansa ja vävyjänsä lähtemään pois kaupungista, etteivät hukkuisi, niin he nauroivat hänelle ja pitivät häntä turhia ja joutavia puhuvana. Tämä tapahtui vain muutamia tunteja ennen, kuin tuho tuli ja maanjäristys ja laavavirta hävitti kaupungin.
Sodomassa ja Gomorrassa ei ollut jäännöstä. Mutta Paavali on iloinen siitä, että Herra on jättänyt Israelin kansan keskelle jäännöksen. Me tiedämme, että tänä päivänä vielä on seitsemäntoistamiljoonan juutalaisen keskellä noin kaksisataaviisikymmentätuhatta kääntynyt kristinuskoon. Ken on nähnyt juutalaiskristityn, on huomannut, minkälainen voima se mies on Herran armosta, oksana viinipuussa Kristuksessa. Siinä on suolaa ja siinä on valoa.
Sama merkitys, mikä profeetta Jesajan ja Paavalin kertomalla jäännöksellä on Israelin kansan keskellä, Kristuksen seurakunnalla on pakanakansojen ja kansakuntien keskellä.
Voi ihan huoletta sanoa, että kansakunnat olisivat jo joutuneet samalle paikalle kuin Gomorra, ne olisivat jo joutuneet Sodoman kaltaisiksi, ellei niiden keskellä olisi elänyt, toiminut suolana ja valona, vaikuttanut ja kärsinyt Kristuksen seurakunta, pyhäin yhteys, uustestamentillinen jäännös.
Tästä pyhäin yhteydestä, tästä Kristuksen oikeasta seurakunnasta opetetaan meidän tunnustuskirjoissamme, että se on siellä, missä Jumalan sanaa oikein saarnataan ja missä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan oikein jaetaan. Siellä on Herran omia ja tosiuskovaisia, jotka muodostavat pyhäin yhteyden, Kristuksen seurakunnan.
Suomessa ei ole niin kuollutta seurakuntaa, ettei siinä edes joku harva tosikristitty eläisi. Minä olen senkin ihmeen nähnyt, että kuritushuoneessakin on yksi ja toinen, vaikka kyllä harva mies, jonka Herra on käsittänyt herätysarmollansa ja pelastusarmollansa.
Vaikka tämä Herran joukko, tämä jäännös, pyhäin yhteys on piilossa, ylenkatsottu ja monasti unohdettu maailmassa, niin se on kuitenkin siinä korkeassa asemassa, että Herra sanoo sille: "Te olette maan suola, te olette maailman valo."
Hän ei sano, että teidän pitää nyt olla maan suola, teidän pitää tätä maailmaa valaista. Hän ei sano, että teidän pitää tehdä sitä ja sitä, vaan hän toteaa vain majesteetillisesti tämän tosiasian, mikä arvo on hänen seurakunnallansa, hänen pyhillä miehillänsä ja naisillansa: he ovat maan suola ja he ovat maailman valo.
Ja ettei tässä tule mitään väärinkäsitystä, minä vielä viittaan siihen, mistä teksti on otettu ja vuorisaarna alkaa. Se alkaa tällä tavalla: "Kun hän näki kansanjoukot, nousi hän vuorelle; ja kun hän oli istuutunut, tulivat hänen opetuslapsensa hänen tykönsä." Sitten hän avasi suunsa, puhui monesta autuudesta ja sitten sen jälkeen hän välittömästi katsoessaan näihin miehiin sanoi: Te olette, te olette maan suola, te minun opetuslapseni, jotka Johannes Kastajan koulusta tulitte minun seuraani, te olette maailman valo.
Tämä on korkea tehtävä. Minulla on tässä eräs lainaus Lutherin saarnasta. Miten Luther sanoi tässä yhteydessä? Hän kirjoittaa näin: "Tästä Herran sanasta taidan ja rohkenen minä enemmän kerskata kuin paavilaiset kaikesta vallastansa, miekastansa ja pyssyistänsä, sillä kun Herra tunnustaa minut maan suolaksi ja Henkensä kautta antaa minulle siitä todistuksen, niin täytyy kaikkien enkelien taivaassa ja kaikkien luotujen kappaleiden maan päällä antaa siihen myöntymisensä ja auttaa meitä perkelettä ja maailmaa vastaan."
Näin Luther. Eikös se ole väkevä sana? Eikö tämän takaa pilkistä esiin se usko, joka maailman voittaa ei omassa voimassa vaan Kristuksen voimassa.
Millaisia nämä opetuslapset, nämä uuden liiton jäännökseen kuuluvat Herran omat ovat olleet?
Kristinopissamme me opetamme, että tämän Herran seurakunnan jäsenet, joka ei suinkaan ole sama kuin ulkonainen laitoskirkko, ovat täällä maan päällä muukalaisia, hajalla asuvia ja kilvoittelevia. He ovat täällä tuntemattomia, väärin ymmärrettyjä, vihattuja ja vainottuja. Siinä joukossa ei ole monta suuresta suvusta eikä monta tämän maailman viisasta eikä mahtavaa. Herra ei anna kunniaansa toisille.
Kun Jeesus katseli sitä joukkoa ympärillään, jolle hän sanoi: "Te olette maan suola, te olette maailman valo", siinä oli ainakin neljä kalastajaa, siinä oli tullivirkamies ja siinä oli joku yhteisestä kansasta ja pienviljelijöistä. Kaikkia noita mitättömiä miehiä emme tunnekaan.
Mutta he olivat tulleet Jeesuksen luokse ja liittyneet häneen rehellisesti koko sydämellänsä. Kyllähän Pietari kielsi Herran vielä pari vuotta myöhemmin ja raukkoja he olivat kaikki pitkäperjantaina, mutta langenneinakin näiden miesten koko sydänikävä kohdistui Herraan, jonka he olivat kieltäneet. Muuta ei ollut kuin tämä Herra, joka oli kallein heidän sydämissänsä.
Herra katsoo tulevaisuuteen ja näkee nämä heikot miehet ja sanoo: "Te olette maan suola, te olette maailman valo."
Hän näkee Pietarin helluntaipäivänä saarnaavan ja kolmentuhannen saavan piston sydämeensä.
Hän näkee Pietarin, tuon kiivaan opetuslapsen, Korneliuksen kodissa perustamassa pakanalähetystä.
Hän näkee Johannes Sebedeuksen pojan suorittavan suurta työtä Vähässä-Aasiassa ja avaavan suuria näköaloja kaikkien aikojen seurakuntain uskon silmien eteen.
Ne miehet olivat maan suola ja ne ovat tänä päivänä vielä maailman valo kaikesta huonoudestansa ja heikkoudestansa huolimatta, sillä niillä miehillä oli Kristus. He kuuluivat jäännökseen, Uuden Testamentin seurakuntaan totisesti. Tätä jäännöstä, tällaista seurakuntaa Herra pitää yllä pakanakansojen keskuudessa.
Olen erikoisesti näinä aikoina eräästä syystä joutunut ajattelemaan Unkarin heimokansaa. Samaan aikaan, kun Pietari Särkilahti saarnasi uskonpuhdistusta Turussa, myös unkarilaiset papit käytyään Wittenbergissä Lutherin luona saarnasivat uskonpuhdistusta Unkarissa.
Mutta oli vain muutamia rauhanvuosia. Tuli turkkilaisvalta, parinsadan vuoden läpi kestävä sortovalta. Siellä oli aluksi paremmat olot, kun he kulkivat lahkolaisjoukkona katolisen kirkon keskellä. Mutta olot kiristyivät eniten sitten, kun turkkilaisvalta loppui ja katolisuus ehti täyteen voimaansa.
Meille Suomen papeille kerrottiin eräässä merkittävässä esitelmässä, kun olimme Unkarissa, kuinka Unkarin papit, jotka eivät kieltäneet Kristusta ja uskoaan, vietiin kaleeriorjiksi virumaan siellä pitkällisessä kuolemassa.
Kuningas Leopoldin aikana eräs kenraali kokosi yhteen uskovaisia aatelismiehiä, pappeja, porvareita ja maanviljelijöitä ja teurastutti ne raa'alla tavalla heidän uskontonsa tähden. Mutta nämä miehet kestivät. He eivät kieltäneet uskoansa niinkuin monet tekivät sinä päivänä.
Unkarilainen professori, joka tästä meille puhui, sanoi tähän tapaan: "Nämä ja monet marttyyrit jättivät jälkeensä tuleville sukupolville mahtavan moraalisen perinnön."
Tässä oli kantajoukko, jäännös, jonka vaikutus jätti jälkeensä tuleville sukupolville siunausta. Sitä ei niiden miesten usko jättänyt, jotka kielsivät uskonsa raskaana ahdistuksen aikana. He eivät kuuluneet jäännökseen.
Katselin Ranskan vallankumouksen historiaa kirkon historian valossa. Se sanoo meille, että kun uskonvainot tulivat siellä ja Jumala kiellettiin ja kirkot suljettiin, niin Pariisin piispa ja monet piispat ja papit hänen kanssaan luopuivat uskosta. Heidän nimeänsä ei ole mainittu suurissa kirkkohistorioissa. Mutta samaan aikaan oli toisia, jotka eivät kieltäneet uskoansa, ja kirkkohistoria sanoo, että vallankumouksen voima murtui näiden miesten ja naisten uskon rohkeuteen ja todistajarohkeuteen.
Ajatelkaa edelleen tätä Herran jäännöstä ja sen arvoa nykyaikana. Lieneekö milloinkaan niin laajalti marttyyrien veri vuotanut kuin tänä aikana, jota me elämme. Ajatelkaa unkarilaisen miehen sanaa oman kansansa keskellä olleen jäännöksen uskollisuudesta: mikä mahtava moraalinen perintö on tullut tuleville sukupolville.
Mikä suuri siunaus ja mahtava perintö on kerran kasvava siitä marttyyriverestä, mikä nyt maailmassa vuotaa. Emme osaa sitä sanoa, mutta me aavistamme, että se on suuri ja ihmeellinen kerran oleva, sillä marttyyrien veri on kirkon siemen.
Mitä me sanomme omasta rakkaasta Suomen kansastamme? Onko täällä Herran Sebaotin jättämä jäännös, joka kestää? Vai olemmeko tulleet Sodoman ja Gomorran kaltaisiksi, ettei täällä ole enää kymmentä vanhurskasta? Hukkuuko Helsinki ja hukkuuko Suomen kansa?
Me veisaamme usein tuttua virttä: "Taivaassa ratki taivaassa on ilo autuain." Raitiotiellä näin muutamia vanhoja naisia, joilla oli kuusenoksista tehtyjä havuseppeleitä. He menivät hautausmaalle. Oli pyhäinpäivän aatto. Minä ymmärsin, vaikka ei ollut mitään sananvaihtoa heidän kanssansa, mitä varten he sinne menivät.
Ne köyhät ihmiset eivät menneet sinne tavan vuoksi, vaan heillä oli se usko, että Kristuksen seurakunta on yksi, pyhä ja yhteinen, että se on sellainen pyhäin yhteys, jota kuolemakaan ei voi särkeä enemmän kuin mitkään kieli- tai roturajat. Se ulottuu kaikkialle maailmassa, mutta myöskin haudan toiselle puolelle.
Kristuksen joukko on yksi. Sillä on yksi Herra ja yksi johtaja. Helsingissäkin on tätä Herran laumaa. Jollei sitä olisi, niin meidän pääkaupunkimme joutuisi tuhon omaksi. Jos se olisi niin mätä kuin Sodoma ja niin uskonnollisessa pimeydessä kuin Gomorra oli, se olisi kypsynyt jo häviöön. Mutta Herra on säästänyt kansaansa meidän keskellemme.
Vieras puhuja, joka tunsi olot Pohjois-Savossa, sanoi: "Tahdon antaa Jumalalle nöyrän kiitoksen siitä, että hän vielä herättää kansaamme."
Me olemme nähneet varsinkin nuorten parissa, kuinka Jumala herättää ja vetää nuoria irti synnin sodomalaisista ja gomorralaisista paheista elävää Jumalaa palvelemaan. Me olemme nähneet, miten Herran pyhällä ehtoollisella kävijöiden lukumäärä nousee, mitenkä Herran yhteys tulee ilmi ulkonaisesti.
Meidän silmiemme eteen on astunut näky, josta Paavali puhuu tässä jäännöksen yhteydessä, näky seitsemästätuhannesta, jotka eivät ole polviansa Baalille notkistaneet eivätkä hänelle suuta antaneet.
Nämä ovat toisaalta vastauksena äsken tehtyihin kysymyksiin: Onko täällä Suomen kansan keskellä vielä jäännöstä? Vai olemmeko me Sodoman ja Gomorran kaltaisia? Onko suola menettänyt makunsa, onko uskon valo kadonnut?
Mutta valkoisen rodun keskeltä nousee silmien eteen nykyään toisenlainenkin kuva, kuva ihmispalvonnasta ja ihmiskunnian tavoittelusta. Tämä meidän aikamme on tekniikan aikaa. On vallattu ei vain maa mutta myöskin vesi ja ilma.
Mutta kuinka avuton onkaan nykyajan ihminen synnin ja kuoleman kysymysten edessä aivan niinkuin ennenkin kaikista tekniikan saavutuksista huolimatta! Kuinka korkealla ovatkin meidän tieteemme ja taiteemme, ne ovat kaikki tämänpuoleisia. Kristillisyys on vielä vähän saanut taiteeseen vaikuttaa.
Eräs nykyajan tuntija sanoi, ettei vielä ole sitä miestä syntynyt, joka olisi voinut kirjoittaa kristillisen draaman, sentähden, ettei sellaista yleisöä vielä ole, joka sitä ymmärtää. Tällainen henki ei kelpaa. Täytyy olla kevyempää ja mitättömämpää, sillä kuulijakunta on tällainen ja vaatii tällaista.
Nyt tehdään paljon valistustyötä. Sehän on arvokasta, mutta siinä yhteydessä on sellaisia menoja, jotka viittaavat siihen, että Sodomaan ja Gomorraan päin ollaan menossa, joskaan ei vielä siellä saakka olla.
Ajatelkaamme raittiustyötä, yhteiskunnallisten olojen parantamista, asunto-olojen parantamista ja kaikkea muuta hyvää, mitä tehdään. Onko siinä Kristus mukana? Saako siitä Kristus kunnian? Ovatko siinä ihmiset syntisinä Armahtajan edessä?
Yksin Kristus vain voi lopulta auttaa. Raamattu sanoo, että hän on Herra, tapettu Karitsa, joka yksin voi seitsemällä sinetillä lukitun kohtalojen ja historian kirjan avata. Sitä ei kukaan muu voi avata eikä yksilöiden, kansojen ja ihmiskunnan asioita hoitaa kuin Kristus yksin.
Minkätähden hänet syrjäytetään? Se on sokeutta. Me nukumme kohtalokasta unta. Meidän aistimme ovat niin tylsistyneet, ettemme näe, kuinka suuren ihmispalvonnan keskellä me elämme ja kuinka me Kristuksen hylkäämme.
On sanottu, että jos Kristus tulisi nykyiseen yhteiskuntaan, joka on kristillinen nimeltänsä, hän ei tuntisi itseänsä enää. Niin asiat ovat menneet pilalle. Ja kehityksen linja kulkee yhä eteenpäin tähän suuntaan.
Moni jo viittaa siihen, ettei ole kaukana enää se aika, jolloin toteutuu Raamatun sana mahtavasta miehestä, joka asettautuu temppeliin ja alttarille, esiintyy Jumalana ja sanoo: "Minä olen teidän Jumalanne."
Silloin suola on menettänyt makunsa. Silloin ollaan rajalla, sillä pitemmälle ei enää villitys eikä ihmispalvonta voi mennä. Silloin tulee tuomio niinkuin Sodomalle ja Gomorralle.
Mutta Raamattu viittaa siihen, että Herra on tämän jäännöksensä korjannut pois siitä ahdistuksen ja antikristuksen ajasta, jota silloin maan päällä eletään. Ne ovat raskaita aikoja. Raamattu kertoo niistä Ilmestyskirjassa. Jotakin siitä käsittää, vaikkapa vain vilahdukselta.
Olkaamme selvillä vähän näistä linjoista, joita myöten kehitys kulkee. Antikristuksen henki vastustaa Jumalan luomisjärjestystä. Se tahtoo turmella meidän ruumiimme ja meidän kotimme. Se tahtoo vetää lokaan avioliiton pyhyyden.
Mutta Kristuksen Henki sanoo, että meidän ruumiimme on Pyhän Hengen temppeli. Sitä ei saa tehdä porton jäseneksi eikä synnillä saastuttaa. Kristuksen Henki tahtoo että meidän kotimme olisivat sellaisia, joissa Kristus saa olla vieraana ja hänen ystävänsä mielellänsä nähdään. Kristus tahtoo, että avioliitot olisivat pyhät.
Kumpaa henkeä sinä sisällisesti hyväilet, antikristuksen vai Kristuksen henkeä?
Herra Kristus tulee pian kirkkaudessansa ja kunniassansa ottamaan omansa luoksensa. Tämä maailma on valheen vallassa. Se palvelee epäjumalia. Täällä on ihmiskunnioitus hirveän mahtava ja pitkälle kehitetty. Se on suuri armo, että Herra Sebaot on jättänyt vielä kantajoukon Suomen kansan keskuuteen tulevaisuutta varten.
Tämä teksti sanoo vakavan sanan lopuksi. Herra sanoo: "Jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi."
Jos koskaan niin tänä aikana olisi aihetta iloita, että Herralla on laumansa meidän keskellämme, ei sitä viottava, ei tuomittava, ei moitittava eikä vainottava, vaan vaalittava ja kasvatettava. Me ymmärrämme, kuinka tärkeätä tämä on, kun ajattelemme, että jos suola tulee pilaantuneisiin ruoka-aineisiin, se tulee liian myöhään. Se ei enää auta.
Kun Kristus tulee, niin perille pääsevät ainoastansa ne, jotka ovat hänen omiansa hänen tulemisessansa, ei nyt, vaan hänen tulemisessansa.
Sentähden on syytä nöyrästi kunkin omalta kohdaltansa pyytää: "Herra, anna minulle sinun suolasi, sinun siveellinen ja moraalinen voimasi! Anna sinun valosi, joka on yksin Kristuksessa, niin valaista ja uudistaa minua, Herra, että saisin kuulua sinun jäännökseesi, sinun totisten opetuslastesi piiriin, sinun laumaasi, joka kerran suuressa valkopukuisessa joukossa veisaa sinulle ylistystä Karitsan häissä!"
Yksin elämä on ihmisten valo, eivät sanat, vaan elämä, sanoo Raamattu. Meidän puheemme eivät ole siunauksena, vaan Herra sanoo tekstimme lopussa: Nähkööt ihmiset teidän hyvät tekonne, että he ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa, ei teitä itseänne, vaan ihastuisivat teidän Isäänne, joka näin hoitaa kansoja jättäen niiden keskelle jäännöksen, pyhäin yhteyden, Kristuksen lauman. Amen.
"Koska tämä kansa halveksii Siiloan hiljaa virtaavia vesiä –, niin katso, sentähden Herra antaa tulla heidän ylitsensä virran vedet, valtavat ja suuret" Jes. 8: 6-7.
IHMISPELKO JA HERRAN PELKO
"Herran pelko on viisauden alku."
"Vaikka aika rientää kurjan maan,
Kristus sentään elää ainiaan;
pelkäiskö, jos hän on meidän vaan
aikain vaihettelussa.
Sydän, jos vaan sulla Kristus on,
elon aamutähti tahraton,
sulla kyllin on, sull' kaikki on
aikain vaihettelussa.""Jeesus sanoi opetuslapsillensa: 'Mutta minä sanon teille, ystävilleni: älkää peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, eivätkä sen jälkeen voi mitään enempää tehdä. Vaan minä osoitan teille, ketä teidän on pelkääminen: peljätkää häntä, jolla on valta tapettuansa syöstä helvettiin. Niin, minä sanon teille, häntä te peljätkää. Eikö viittä varpusta myydä kahteen ropoon? Eikä Jumala ole yhtäkään niistä unhottanut. Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut. Älkää peljätkö; te olette suurempiarvoiset kuin monta varpusta. Mutta minä sanon teille: jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, myös Ihmisen Poika tunnustaa Jumalan enkelien edessä. Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, se kielletään Jumalan enkelien edessä. Ja jokaiselle, joka sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, annetaan anteeksi; mutta sille, joka Pyhää Henkeä pilkkaa, ei anteeksianneta. Mutta kun he vievät teitä synagoogain ja hallitusten ja esivaltojen eteen, älkää huolehtiko siitä, miten tai mitä vastaisitte puolestanne tahi mitä sanoisitte; sillä Pyhä Henki opettaa teille sillä hetkellä, mitä teidän on sanottava'". Luuk. 12: 4-12.
Tässä maallisessa elämässä on paljon ristiriitoja. Myös kristillisyydessämme on vastakohtia, joita järjellä ei voi selittää.
Raamatussa sanotaan, että Karitsa voittaa pedon, mutta meidän järkemme sanoo, että peto syö ja voittaa karitsan. Me olemme tottuneet siihen, että synnin palkka on kuolema, ja että syntisen täytyy hukkua. Mutta Raamattu puhuu siitä, että Jumala vanhurskauttaa jumalattoman. Me olemme paljon kuulleet Lutherin sanaa, että ihminen voi samalla kertaa olla sekä vanhurskas että jumalaton.
Paavali kirjoittaa ja sanoo kirjeessään seurakuntalaisille: "Te olette kuolleet", ja kohta hän samassa hengenvedossa kehoittaa: "Kuolettakaa siis jäsenenne!" Hän mainitsee karkeita syntejä niinkuin huoruuden, irstaisuuden, vihan, kateuden ja ilkeyden ja sanoo: "Pankaa pois ne kaikki!"
On siinä ristiriitoja ja vastakohtia. Jos täytyy niitä käydä järjellänsä selittämään, niin joutuu vaikeuksien eteen. Mutta elämän ongelmaa ei voi järjellä selittää. Vielä vähemmän uskonnollista ja kristillistä elämää voidaan järjellä selittää. Paavali sanoo, että me pelastumme sydämen uskolla, taikka niinkuin Stenbäck sanoo rohkeasti tässä laulussa, jonka luin:
"Sydän, jos vaan sulla Kristus on,
elon aamutähti tahraton,
sulla kyllin on, sull' kaikki on."Se riittää. Kun sydän on kunnossa, niin pää on kunnossa. Jos sydämessä on usko, niin järjenkin vaikeudet selviävät.
Me olemme tässä tekstissä tällaisen vaikeuden ja ristiriidan edessä, hierrä sanoo toisaalta ystävillensä: "Älkää peljätkö, älkää huolehtiko", ja sitten hän taas sanoo: "Peljätkää! Minä osoitan teille, ketä teidän on pelkääminen." Samalla kertaa hän kieltää pelkäämästä ja käskee peljätä.
Tekstissä on oikeastansa kolme kertaa "Älkää peljätkö", ja taas tekstin jälkeen samassa luvussa: "Älä pelkää, sinä piskuinen lauma!" Tässä näemme, että kieltoja on enemmän kuin käskyjä tässä luvussa, joka on hyvin merkillinen luku. Lukekaa se koko luku!
Mutta samoin on myös kymmenessä käskyssä enemmän kieltoja kuin käskyjä: Älköön sinulla olko epäjumalia, älä turhaan lausu Jumalan nimeä, älä tapa, älä tee huorin, älä varasta, älä sano väärää todistusta, älä himoitse!
Me olemme niin turmeltuneita, että Jumalan, joka katsoo meitä taivaasta ja tuntee meidät paremmin kuin me itse, on pakko aidata tie tällaisilla kielloilla: "Älä, älä!"
Ja jos jokin käsky sanoo meille: "Muista lepopäivää, kunnioita isääsi ja äitiäsi", niin siinä jo tottelemattomuus ja uppiniskaisuus herää meissä monta kertaa. Me emme oikeastansa mitään muuta osaa kuin vastustaa Jumalaa ja hänen pyhää sanaansa. Niin turmeltuneiksi me olemme käyneet.
Kun me seisomme tämän ristiriidan edessä: Älkää peljätkö – peljätkää, niin on puhuttava vähän tästä pelon tunteesta ja pelokkeista, joita on paljon maailmassa.
Helsingissä pidettiin juhlapuhe isänmaan tiestä. Siinä sanottiin, että ympärillämme kaikki pimenee. Yhdeksi syyksi mainittiin elämän pelko ja viitattiin siihen, kuinka ihmiset pakenevat elämää. Sitä todistavat esimerkiksi lisääntyvien itsemurhien tilastonumerot. Kun tämä teksti nyt antaa aihetta, niin saanemme kajota näihin pelon aiheisiin vielä enemmän.
Eräs sellainen pako elämästä, joka todistaa elämän pelkoa, on seikka, johon olen ennen viitannut. Tarkoitan sitä, että nuoret eivät uskalla perustaa avioliittoja eivätkä koteja tänä aikana.
Jo yli puoli vuosisataa sitten P. Wikner kirjoitti kirjan kulttuuriolennoista, nuorista ihmisistä, jotka eivät vain perusta koteja, kun yhteiskunnalla on niin muka korkeat vaatimukset elämään nähden. Ja taas, jos he kodeissa elävät, eivät jaksa elää kauan avioliitossa. Karataan pois, pelätään perillisiä.
Sanomalehdissä oli hyvin murhaava ilmoitus siitä, että pari viranomaista on ajettu vankilaan rumista rikoksista. Olisi syytä käyttää tällaista ankaruutta enemmän.
Voidaan sanoa, että ympärillä pimenee. Kun kodit menevät piloille, koko yhteiskuntaelämä alkaa horjua. Kristillinen koti ei synny sillä, että papit kuuluttavat avioliittoon saarnastuolista, ja että kaksi kristillistä ihmistä menee yhteen.
Kristitty, herännyt koti on suuren taistelun takana. Oletko sinä sellaisesta kodista? Oletko sellaisen kodin jäsen? Jos olet, olet silloin voittanut paljon nykyajassa liikkuvaa elämän pelkoa.
Toinen sellainen ilmiö on se, että meidän aikamme ihmiset tahtovat paeta nykyisyyttä ja todellisuutta. Monet jo koulupoikina varsinkin täällä suurkaupungissa elävät jo ylioppilaina ja nuorina opiskelijoina. Tarkoitan sitä, että he ottavat irti kaikki, mitä elämä antaa, elävät jo herras- ja virkamiehiksi, elävät etukäteen. Paetaan nykyisyyttä ja sen velvoituksia.
Oikeastansa nykyajan ihmiset eivät uskalla käydä tilille. He pakenevat nykyisyyttä, jossa olisi käytävä itsensä kanssa tilille synneistä ja rikoksista.
Mihin he pakenevat, kun he pelkäävät? Kun työt on tehty, sitten pitää mennä joko elokuviin, iltamiin, huvituksiin tai tansseihin. Nyt on tullut oikein muodiksi ajanvietekirjallisuuden oikea ahmiminen. Sitä on kaikkialla saatavissa. On paljon muita sellaisia pakopaikkoja, joihin ihminen, joka pelkää tilintekoa, pakenee. Ei uskalla katsella totuutta ja omaa elämää suoraan silmiin.
Joku voi alkaa niin pelätä, että aikoo paeta pois koko Suomesta. Kerran maaseudulla tuli luokseni mies, joka pyysi papinkirjaa Amerikan passia varten. Kyselin hänen elämäänsä. Tuli mieleen psalmin sana, että vaikka sinä ottaisit asuntosi lännessä tai idässä, niin Jumalan käsi siellä saavuttaa. Et sinä karkuun pääse Amerikassakaan tekosi seurauksia.
Ja Jumala oli armollinen. Hän antoi sen sanan vaikuttaa. Se mies ei lähtenyt pois kotimaasta. Hän korjasi asiansa ja hyvitti tekonsa ainakin ihmisten edessä. Jumalan sana antoi voimaa voittamaan tämän pelon.
Mutta pelkoa on niin monenlaista. Eräskin tutkija sanoo, että meidän aikamme ehkä pahimpia pelokkeita on se, että ihminen ei uskalla oikein syventyä pahan kysymykseen, syntikysymykseen ja siihen, että riivaajahenki, saatana ja saatanan valtakunta on kaiken takana.
Nykyajan kulttuuri-ihminen on niin perin pilalla järkensä takia, että hän ei tässä kohdassa ole ollenkaan Jumalan totuuden kannalla. Se on kyllä kristinuskon ajatus, että on olemassa langenneiden enkelien maailma ja perkeleen valtakunta. Se on kirjan kansien sisällä, mutta se tieto ja usko ei vaikuta elämään. On sellainen pelko, ettei uskalleta käydä asioihin käsiksi.
Eräs pelko, vielä jonkin mainitakseni, on se, että ihminen pelkää vanhentumista. Nykyajan tekniikka on niin monipuolinen, ettei tarvitse olla harmaatukkainen, jollei tahdo. Ei voi oikeastansa erottaa, kuka on nuori, kuka vanha. Voidaan ulkonaisesti poistaa vanhuuden merkit kasvoiltakin.
Mutta Raamattu on toista mieltä. Se sanoo, että vanhan harmaapään edessä on kunnioittavasti noustava ylös. On hauskaa nähdä vanhoja, harmaapäämiehiä kirkossa. Raamattu sanoo vielä senkin lohduttavan sanan, että Herra tahtoo kantaa teitä hamaan vanhuuteen asti, siihen saakka, kun te harmaiksi tulette. "Minä nostan, kannan ja pelastan." Tässä on sanottu sana "harmaa". Pelätään tulla vanhoiksi, pelätään kuolemaa, pelätään kärsimystä, pelätään sairautta.
Jollekin on tullut se ajatus, joka on monella sairasvuoteeseen vuosikausiksi kytketyllä, että entäpä minä olen niin huono uskovainen, että minä en parane, kun en jaksa uskoa. Se on vallan lakisaarnaa.
Jumalalla on siinä tarkoituksensa, että hänellä on oikein ruumiillisesti sairaita jäseniä seurakunnassaan. Niitä on sitä varten, että he tyytyväisinä ja Jumalaan luottaen kirkastaisivat meille terveille, kuinka hyvä Jumala on.
Olen tahtonut näistä asioista mainita. Paljon muuta voisi vetää esille, kuinka nykyajassa on pelkoa, pakoa elämästä ja pakoa todellisuudesta turhiin lohdutusperusteisiin, jotka eivät kestä. Mutta nyt Herra sanoo tässä tekstissämme kolme kertaa opetuslapsillensa: "Älkää peljätkö, älkää huolehtiko!" Katsokaamme näitä hänen kolmea sanaansa!
Kaksituhatta vuotta sitten Herra seisoi kulttuurin keskellä, joka oli toisenlainen kuin meidän. Ei ollut suurteollisuutta, mutta oli kyllä suurviljelyksiä. Oli rikkaita ja köyhiä. Oli myös palkkatyöläisiä ja kärsiviä ihmisiä. Hän oli silloin heidän keskellään.
Nyt hän on Suomen seurakunnan keskellä ja sanoo: "Älkää peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, eivätkä sen jälkeen voi mitään enempää tehdä."
Tässähän on toisaalta kysymys viidennestä käskystä. Suomen kansaa on sanottu murhaajakansaksi. Täällä tehtiin vielä jokin vuosi sitten henkirikoksia yksi kutakin vuoden päivää kohti. Nyt ne ovat tilaston mukaan vähän vähenemässä. Se on hyvä ajan merkki.
Mutta jos meillä on vihamies, joka vihaa meitä henkeen ja vereen asti, Herra sanoo: Älkää silloinkaan peljätkö ihmistä! Ei pidä ihmistä peljätä! Vaikka se voisi hengen riistää, se ei voi sittenkään enemmän tehdä.
Tämä Jeesuksen sana "Älkää peljätkö" vie meidät hyvin tärkeään asiaan, josta Paavali puhuu myöhemmin: Te olette kalliisti ostetut, "älkää olko ihmisten orjia".
Lähetysjohtaja Tarkkanen kertoi minulle, että Gustaf Johansson professorina yliopistossa opettaessaan oli viimeisellä luennollansa koko tunnin puhunut tästä: "Älkää olko ihmisten orjia!" Ja sitten, kun hän vihki pappeja Turun tuomiokirkossa, hän oli aina puhunut nuorille miehille tästä: "Älkää olko ihmisten orjia!" Tämä vanha mies piti sen tärkeänä, että seurakunnan palvelijat eivät ole ihmisten orjia.
Papit tietävät sen varsinkin Helsingissä, kuinka juuri tämä ihmispelko tahtoo orjuuttaa. Me nousemme saarnastuoliin ja näemme kirkossa jonkun, joka istuu arvostelevassa mielessä ja voimme ulkopuolella kuunnella, kuinka hän arvostelee. Ei ole ihme, että siinä syntinen ja itserakas sydän joutuu orjuutetuksi. Mutta Kristus sanoo: "Älkää olko ihmisten orjia!" Ele eivät voi mitään tehdä, korkeintansa voivat hengen viedä, siinä kaikki.
Tahtoisin vedota teihin, jotka kuulette Jumalan sanaa, miten on teidän laitanne? Ettekö te ajattele sitä, kun pitäisi totuutta puhua, että mitähän nuo ihmiset sanovat. Ne sanovat, että sinun pitäisi noudattaa sivistyneitä tapoja ja sitä mitä ajassa sanotaan. Voi, kun yleinen mielipide sitoo meitä!
Luther sanoo, että uskon kautta kristitty ihminen on vapaa. Hän on myös ihmisten orjuudesta vapaa. Sitä hän oli itse. Ja psalmista sanoo niin, että minä en pelkää, mitä ihmiset minulle tekevät. Tämä on yksi Herran sana meille: Älkää peljätkö niitä, jotka voivat ruumiin tappaa, mutta eivät voi sielua vahingoittaa! Älkää peljätkö vihamiestä saati sitten muita ihmisiä! Älkää olko ihmisten orjia!
Tässä on sitten tämä toinen kielto: "Älkää peljätkö! Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut. Eikö viittä varpusta myydä kahteen ropoon. Te olette suurempiarvoiset kuin monta varpusta. Älkää peljätkö!" Tässä on sana elatushuolia vastaan.
On ollut kova pula-aika suurkaupungin köyhien ja työttömien keskellä. Oli, niinkuin sanoin, toisenlainen yhteiskunta, jossa Kristus eli kaksituhatta vuotta sitten, mutta sielläkin oli köyhiä. Siellä pidätettiin työmiehiltä palkat. Rikkaat olivat niin ahneita ja mammonan orjia.
Meidän aikanamme on paljon tässä suhteessa vaikeuksia eri maissa ja meillä Suomessakin. Tästä johtuu suuri tyytymättömyys. Ei nähdä Jumalaa. Häntä on vaikea nähdä, kun on köyhä ja puutteenalainen.
Nyt Herra puhuu. Hän puhuu elatushuolien alla kulkevalle seurakuntaväellensä: Jumala elää. Kaikki teidän päänne hiuksetkin on luettu. Hän pitää huolta jokaisesta varpusesta. Te olette paljon suurempiarvoiset kuin varpunen.
Jos saamme tämän uskon, että Jumala hoitaa myös meidän maalliset asiamme ja raha-asiamme, silloin tyytymättömyydeltä kärki kätkee.
Alussa mainittu juhlapuhuja viittasi siihen, että aineellisten asioiden paraskaan hoito ei meitä vielä pelasta. Mutta kyllä on suurta, että Jumala on nykyaikana asettanut eri kansojen keskuuteen ja meillekin ihmisiä, jotka ovat lahjakkaita ja tarmokkaita ja voivat hankkia tuhansille leipää.
Meidän, kirkkokansan, tehtäväksi jää rukoilla Pyhää Henkeä niille miehille, että he tekisivät kaiken, minkä voivat ja osaavat oikein Jumalan kunniaksi tämän Suomen kansan keskellä. Sekin on isänmaan tien valkenemista.
Mutta ellei, niinkuin Luther sanoo, enää tehdä työtä ja rukoilla, niin kuinka mahtaa käydä. Jos ihmiset yhä enemmän pakenevat rukouselämästä ja yhä enemmän karttavat työn tekoa ja tahtovat rikastua keinottelulla, kyllä silloin mennään hunningolle. Sentähden Herran sana tässä elatusasiassakin on paikallansa. Älkää peljätkö! Jumala elää. Hän hoitaa sydämiä. Hän avaa työmahdollisuuksia. Hän panee ihmiset auttamaan meitä ja varakkaat avaamaan kukkaronsa.
Onko teissä ketään, jonka omalletunnolle Jumala on pannut ajatuksen lähettää sille ja sille ihmiselle sata markkaa tai enemmän? Onko sinulla aikomusta auttaa jotakin ihmistä? Älä yhtään viivyttele! Tee se pian! Se tuo tähän elämään tyytyväisyyttä. Me olemme liian hitaita tavaran käyttämisessä. Me unohdamme liian pian, että me joudumme pian tilille, jossa ei rahalla eikä tavaralla eikä ihmispelolla ole mitään sijaa.
Tekstin lopussa on vielä kolmas kohta. Herra sanoo: "Älkää huolehtiko!" Älkää huolehtiko tulevaisuuden vaikeina aikoina, vainojen aikoina, kun teidät viedään päämiesten eteen ja synagoogain johtajien eteen todistamaan minusta.
Tämä meidän aikamme on suuri vainojen aika. Joku sanoi, että vainot ovat nyt suuremmat kuin Diokletianuksen aikana vanhassa kirkossa, kun ajatellaan vainoja esimerkiksi Euroopassa.
Herra sanoo: Kun nämä ajat tulevat, älkää niitä pelolla ajatelko! Minä elän. Kun joudutte vastaamaan uskostanne, älkää huolehtiko siitä, mitä ja kuinka teidän pitää sanoa, vaan sillä hetkellä teille annetaan sekä sanat että sisällys, miten teidän on puhuttava ja mitä puhuttava. Molemmat annetaan sillä hetkellä, sillä Pyhä Henki on teidän kanssanne. Pyhä Henki antaa teille oikeat sanat ja oikean tavan ja hengen ilmaista niitä.
Me tiedämme, kuinka arka Pietari oli muuttunut rohkeaksi, kun hän sai Pyhän Hengen helluntaipäivänä. Hän saattoi sanoa: Vaietkaa, te ette saa tähän nimeen saarnata! Tutkikaa itse, eikö ole paljon vaarallisempaa totella enemmän Jumalaa kuin ihmisiä.
Helsingin kirkossa on saarnattu piispasta, joka oli pantu kaivamaan omaa hautaansa ja jolta tiukattiin: "Missä on auttajasi?" Kerrotaan hänen sanoneen: "Nyt te voitatte, lopulta Kristus voittaa", sama Kristus, joka tässä puhuu ystävillensä: Älkää peljätkö ihmisiä, elatuksen huolia, tulevia vaikeuksia, vainoja älkääkä mitään, joka johtuu näistä asioista, mitä nykyaika pelkää.
Mutta Jeesuksen julistuksessa on tämän kielteisen puolen ohella myöskin tämä myönteinen puoli. Hän sanoo: "Minä osoitan teille, ketä teidän on pelkääminen; peljätkää häntä, jolla on valta tapettuansa syöstä helvettiin. Niin, minä sanon teille, häntä te peljätkää!"
Tässä on kysymys Jumalasta. Kun ihminen pelkää todellisuutta ja tekojensa seurauksia, niin hän pakenee itsemurhaan, pois tästä elämästä, mutta silloin hän menee suoraan tuomiolle, sillä ihmisen pitää kerran kuolla ja sitten on tuomio. Peljätkää häntä, joka otettuansa hengen pois – Jumalalla on valta pitää meitä yllä ja taas kuolemassa valta ottaa henki pois – sitten voi sysätä helvettiin!
Tämä sana ei ole papin sana. Se on tässä tekstissä. Se on elämän Herran Kristuksen oma sana. Se voi kuulua liian kovalta ja ankaralta nykyajan korvasyyhyyn tottuneista kuulijoista. Se on Herran sana.
Jotta tämä mahdollisuus rupeaisi pelottamaan meitä, tässä on muitakin sanoja: "Jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, myös Ihmisen Poika tunnustaa Jumalan enkelien edessä."
Se on lupaus. Mutta siinä on tämä uhkaus: "Joka kieltää minut ihmisten edessä, se kielletään Jumalan enkelien edessä." Silloin totisesti elämä on mennyt hukkaan, kun Kristus ei tunne meitä ja kieltää meidät suurena tulemisensa päivänä.
Peljätkää Jumalaa! Se on tässä se myönteinen sana. Käskyissä on kaksi myönteistä käskyä. Lepopäivän pyhittäminen on ensimmäinen. Luther sanoo: Meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa niin ettemme ylenkatso saarnaa emmekä Jumalan sanaa, vaan pidämme sen rakkaana ja kalliina ja mielellämme sitä kuulemme ja opimme.
Sen lappilapset osaavat kyllä ulkoa. Saakoon se oikein painua mieliinne, nuoret, että te riippuisitte jatkuvasti kiinni jumalan sanassa. Se neuvoo nuoren tielle oikean suunnan, että ette hukkuisi tämän jumalattoman suvun keskellä.
Siinä on toinen käsky: "Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä!" Luther sanoo: "Meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa, niin ettemme halveksi emmekä vihoita vanhempiamme tahi hallitusväkeämme."
Kuinka moni lapsi härnäävällä tavalla tottelemattomuudellaan saattaa isän ja äidin sydämen vihaiseksi. Jumala sanoo: Älä tee niin! Luther neuvoo tähän: "Vaan että pidämme heitä kunniassa, palvelemme heitä, olemme heille kuuliaiset ja pidämme heitä rakkaina ja kalliina."
Tämä käsky on perustava lisäys. Se on erittäin tärkeää tänä aikana, kun Herran pelko katoaa. Tärkeintä tänä aikana on tämän psalmin sanan toteutuminen: "Herran pelko on viisauden alku." Herran pelkoa me tarvitsemme. Miksi?
Kun profeettojen aikana Jumalan pelko katosi Israelin kansasta, niin ihmeellinen tapain turmelus ja mätä tuli kansan keskuuteen. Meillä on paljon tietoja pääkaupungin sanomalehtien ja radion välityksellä siitä, miten on käynyt siellä, missä Herran pelko on jätetty pois, millaiseksi perhe-elämä ja yhteiskuntaelämä on muuttunut. Siellä on kaikkien sota kaikkia vastaan. Epäluulo on kaikkien sydämessä ja elämä tuntuu raskaalta kuormalta. Tämä on seuraus tänäkin aikana.
Sentähden tulkoon eteen lopuksi eräs tehtävä. Tässä puhutaan vielä Pyhästä Hengestä ja helluntaista.
Eräs englantilainen kirjoittaja esitti jo pitkiä aikoja sitten kuuluisassa kirjassansa puhuessansa ihmiskunnan kehityksestä, että pitäisi saada syntymään sellainen ihmistyyppi, jossa olisi yhdistettynä kristinuskon sisäinen sydämen usko ja hurskaus ja kreikkalaisen kulttuurin ruumiinviljelys.
Nyt on syntynyt uusi ihmistyyppi, jossa ei ole minkäänlaista sydämen uskoa. Se on oikein tietoisesti koetettu kytkeä pois. On vain pelkkä ruumis. "Minä puhun ystävilleni", sanoi Jeesus opetuslapsilleen. Kuulkaa! Sielu on enemmän kuin ruumis. Jos sielunviljely jää, ihmisestä tulee vain pelkkä liha. Raamatun ensimmäisillä lehdillä kerrotaan, että kun ihmisestä tuli pelkkä liha ja Jumala otti pois Henkensä, niin tuli niin mätä sukupolvi, että se hukkui vedenpaisumuksessa.
On kyllä hyvä, että meillä on olympialaiset ja Helsingissä on uusi suuri stadion, johon mahtuu kymmeniätuhansia katselijoita. Mutta jos tämä ruumiin viljely kreikkalaisen kulttuurin esikuvia noudattaen pysähtyy vain ruumiin viljelyyn, siitä ei ole siunausta. Tarvitaan myös sielujen uudistusta niinkuin Stenbäck sanoi:
"Sydän, jos vaan sulla Kristus on,
sulla kyllin on sull' kaikki on."Jos se puuttuu, ihmisistä tulee pelkkä liha. Silloin syntyy lihallisia avioliittoja, lihallisia yhteiskuntaihmisiä ja toivottomia ihmisiä. Sillä jokaisen, joka lihaa rakastaa ja lihaa hyväilee, pitää ennemmin tai myöhemmin kokeman, että hän on hyväillyt pelkkää tomua ja tuhkaa.
Sentähden, kun Herra Kristus keskellä ristiriitaisia sanoja sanoo meille: "Älkää peljätkö, älkää huolehtiko, minä osoitan teille, ketä teidän on pelkääminen", tehkäämme niinkuin profeetta Elia sanoi Karmelilla: Valitkaa tänä päivänä, ketä tahdotte palvella!
Tämä on sanottu ystäville. Herra puhuu nimenomaan ystävilleen. Meistä kirkkokansasta ja opetuslapsista pitäisi syntyä se uusi ihmistyyppi, joka kestää. Ilman uskoa on mahdoton kestää tässä elämässä. Kun katsomme ulos maailmaan ja historiaan, niin olkaa varmat, että ihmiset eivät tee historiaa, vaan Jumala tekee historiaa.
Katsokaamme lopuksi, mitä sellainen Herran näkijä kuin Daniel kirjoittaa: "Olkoon Jumalan nimi kiitetty iankaikkisesta iankaikkiseen, sillä hänen on viisaus ja voima. Hän muuttaa ajat ja hetket, hän syöksee kuninkaat vallasta ja korottaa kuninkaat valtaan. Hän paljastaa syvät ja salaiset asiat, hän tietää, mitä pimeydessä on, ja valkeus asuu hänen tykönänsä."
Juhlapuhuja sanoi, että ajassa pimenee. Se on totta. Mutta tämän pimeyden yläpuolella ja keskellä elää historian ja pelastuksen Jumala. Hänestä Paavali todisti Kreikassa, jossa oli vain ruumiin kulttuuri: "Elän on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat, että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää."
Ken Jumalaa etsii vilpittömästi koko sydämestänsä, hänen Jumala antaa löytää. Sentähden, ystävät: "Herran pelko on viisauden alku." – "Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä." Amen.
OMAATUNTOA MYÖTEN
Elämän Herra! Avaa sinä sydämemme silmät, niin että me näkisimme, kuinka suuri on sinun rakkautesi, niin että se ulottuu hengellisesti kuolleisiinkin ja epäuskon lapsiin! Ota sinä, Herra, pois esteet, ota pois kaikki epäjumalat, jotka eivät salli sinun Pyhän Henkesi vaikuttaa sydämiimme aina omaantuntoon asti! Siunaa nyt meitä kaikkia, että menisimme itseemme ja rakentuisimme sinun pyhien kasvojesi edessä. Amen.
"Jos minä itsestäni todistan, ei minun todistukseni ole pätevä.
On toinen, joka todistaa minusta, ja minä tiedän, että se
todistus, jonka hän minusta todistaa, on pätevä. Te lähetitte
lähettiläät Johanneksen luo, ja hän todisti sen, mikä totta on.
Mutta minä en ota ihmiseltä todistusta, vaan puhun tämän, että
te pelastuisitte. Hän oli palava ja loistava lamppu, mutta te
tahdoitte ainoastaan hetken iloitella hänen valossansa. Mutta
minulla on todistus, joka on suurempi kuin Johanneksen; sillä ne
teot, jotka Isä on antanut minun täytettävikseni, ne teot, jotka
minä teen, todistavat minusta, että Isä on minut lähettänyt. Ja
Isä, joka on minut lähettänyt, hän on todistanut minusta. Te
ette ole koskaan kuulleet hänen ääntänsä ettekä nähneet hänen
muotoansa, eikä teillä ole hänen sanaansa teissä pysyväisenä;
sillä te ette usko sitä, jonka hän on lähettänyt. Te tutkitte
kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen
elämä, ja ne juuri todistavat minusta" Joh. 5: 31-39.Tässä tekstissä Jeesus sinkauttaa kuulijoitansa kohti hyvin ankaran syytöksen. Hän sanoo näin: "Te ette ole koskaan kuulleet hänen ääntänsä", ette koskaan kuulleet elävän Jumalan, taivaan ja maan Luojan ääntä.
Tämän hän saattoi sanoa ihmisille, jotka olivat sen ajan jumalisia, jotka olivat mukana synagoogan jumalanpalveluksissa ja jotka lukivat kirjoituksia ja Raamattua.
Te ette ole koskaan, ette kertaakaan kuulleet Jumalan ääntä sisimmässänne. Te ette ole niiden miesten, profeettojen kaltaisia, jotka olivat isiänne ja jotka taisivat sanoa, että Herran sana tuli minulle tai että minä näin Jumalan korkealla, jopa korotetulla istuimella istuvan. Eikö tämä ole merkillinen syytös jumalisille ihmisille?
Entäpä jos tästä Jeesuksen syytöksestä voisi olla meillekin apua, että meistä tulisi hiljaisia ja oikeita ja todellisia Jeesuksen opetuslapsia.
Se, mikä sattui aikaisemmin näille Jumalaa pelkääville ihmisille, voi sattua meillekin. Heidän jumalisuutensa oli Kokonansa ulkokohtaista eikä sisällistä. He pysähtyivät ulkonaisiin menoihin, tapoihin ja seremonioihin. Heidän uskontonsa ei ollut sisällistä, jatkuvaa ja salattua elämän yhteyttä näkymättömän Jumalan kanssa. Eleillä ei ollut sellaista elämää, jota oli ollut profeetoilla, jota Jeesus eli ja jota jokainen todellinen Herran oma elää kaikista esteistä ja synneistä huolimatta. Se elämä on omantunnon elämää. Siinä kuullaan Jumalan ääni.
Mikä nyt on sitten se Jumalan ääni, jota nuo ihmiset eivät olleet kuulleet?
Meidän kristinopissamme sanotaan, että omatunto on sydämessämme oleva Jumalan ääni, joka vaatii tekemään sitä, minkä me tiedämme oikeaksi ja kieltää tekemästä sitä, minkä me tiedämme vääräksi. Se on tekoihin nähden lahjomaton tuomari. Omatunto on Jumalan ääni meissä.
Mutta kaikista eduista huolimatta, mitä näillä juutalaisilla Jeesuksen kuulijoilla oli uskonnollisesti, he olivat jääneet hengelliseen kuolemaan. Heidän omatuntonsa nukkui. He eivät kuulleet omassatunnossansa Jumalan puhuvan heille.
Meidän on syytä vähän katsella, mitä etuja näillä miehillä oli, joiden uhallakin heidän omatuntonsa nukkui.
Herra sanoo tässä tekstimme lopulla nämä sanat: "Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä." Eikö tämä ole merkillinen sana?
Nämä hänen kuulijansa tutkivat Raamattua, Vanhaa Testamenttia. He olivat tutkineet sitä vuodesta vuoteen ja toiset vuosikymmenestä vuosikymmeneen. Tämän uhallakin Herra saattoi sanoa: Te ette ole koskaan kuulleet vielä minun Isäni ääntä. Hän on teille tuntematon.
Tämä oli totuus heistä. Jumalan terävä sana ei ollut saanut milloinkaan tunkeutua näiden ihmisten omaantuntoon asti niin, että he olisivat tulleet sisällisesti elämän yhteyteen Jumalan kanssa.
Tämä, mikä oli mahdollista kaksituhatta vuotta sitten, on mahdollista vielä tänäkin päivänä. Te tutkitte kirjoituksia ja te luulette, että teillä on niissä iankaikkinen elämä, ja ne todistavat minusta, mutta te ette tunne minua totuudessa ettekä minun Isääni, joka minut lähetti.
Kun tässä siis puhutaan Raamatun kirjoitusten tutkimisesta, niin kysymys on sellaisista ihmisistä, joilla Raamattu ei ole vain kirjakaapissa koristuksena tai hyllyllä pölyttymässä ilman että sitä käytetään. Kysymys on ihmisistä, jotka ovat siinä asemassa, että Raamattu oikein kuluu heidän käsissänsä.
He siis tutkivat Raamattua, viljelevät Jumalan sanaa, ehkäpä ovat mukana raamattukerhoissa ja -piireissä.
Mutta siitä huolimatta he saattavat valehdella ilman, että siitä tulee sisällinen vaiva heille. He saattavat puhua pahaa ja parjata lähimmäisiään ilman että omatunto ahdistaa heitä sitä anteeksi pyytämään. Jopa he saattavat vihata ja kadehtia toista ilman että täytyy nöyrtyä ristin juurelle hätääntyneenä, kun on tällaista tehnyt.
Ei kuulekaan Jumalan puhetta, vaikka Raamattu on kourassa ja käytännössä. On hengellisesti kuollut, on sisällisesti vieras elävälle Jumalalle.
Tässähän on vaara. Ja se vaara on etukädessä meidän pappien vaara. Mehän joudumme viran puolesta ja sentähden, että meille palkka maksetaan ja me elämme siitä, tutkimaan Raamattua, viljelemään tätä Raamatun sanaa ja puhumaan siitä toisille.
Mutta tästä huolimatta saattaa käydä niin – jokainen rehellinen pappi on sen kokenut – että tieto käy paljon hengellisen kokemuksen edellä, taikka sydän jää osattomaksi siitä, mitä järjellänsä jaksaa saada irti Raamatusta ja selittää toisille. On sisällisesti vieras ja osaton siitä elämästä, joka on Raamatun sanassa sen ydinsisällyksenä.
Tämä ulkokohtaisuuden vaara ei ole vain meidän pappien vaara. Kyllä se on yhtä hyvin teidänkin vaaranne, jotka kirkon penkeissä istutte ja kuuntelette Jumalan sanaa, Raamatun sanaa.
Sen kuuntelemisen uhallakin voi sydän olla jaettu ja jäädä jaetuksi. Ei antauduta koko sydämellä Jumalalle ja Jeesukselle. Pyhä Henki ei saa tuoda sisältä esille kaikkia synninpiiloja ja pimeyksiä totuuden tuomittavaksi, vaan ne kätketään sinne.
Ei olla kuitenkaan sillä kannalla, kuin nykyään jo monet ovat muissa maissa ja meilläkin. Tarkoitan sitä, että koko Jumalan ilmestys Vanhassa Testamentissa turhennetaan ja Jeesuksenkin sanat vuorisaarnassa ja muualla väännetään toisenlaisiksi, kuin miksi hän ne on tarkoittanut.
Sellaisista sananviljelijöistä tässä ei ole nyt kysymys, jotka tutkivat sanaa näin kierossa mielessä vastustaakseen kristinuskoa, vaan kysymys on todella ihmisistä, jotka sitä viljelevät mielestään hyvässä mielessä.
Kun tätä ensimmäistä kohtaa, joka oli juutalaisille etuna, tarkastelin: "Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä", niin muistui mieleen, mitä eräs yliopiston opettaja tätä Raamatun paikkaa selittäessään sanoi silloin, kun olin ylioppilaana yliopistossa. Hän korosti tätä sanaa: Te luulette, että teillä niissä, niissä on iankaikkinen elämä. He pitivät itseänsä jo sen kautta, että he omistivat tämän sanan, nämä pyhät kirjoitukset, niin korkeasti etuoikeutettuina, että he olivat jo Jumalan lapsia.
Kyllähän me nykyajan kristityt nyt tämän ymmärrämme, että lapsellista olisi väittää, että me, jos meidän kodissamme on kuva- tai muu Raamattu, vielä sen perustuksella olisimme oikeita kristittyjä ja Jumalan lapsia.
Oikeastansa emme sitäkään pidä muuna kuin lapsellisena, että kun pappi tulee viran puolesta taloon maalla tai kaupungissa, niin otetaan esille tuo Raamattu-kirja ja näytetään, että on se tässä talossa omana. Sen me ymmärrämme kaikki, ettei sekään ketään pelasta.
Raamattu kirjana ei ole pelastaja. Vaan Jeesus sanoo tässä: "Ne todistavat minusta." Raamatun sana viittaa pois itsestänsä henkilöön, persoonaan, joka pelastaa. Tämä Raamatun kirja voi sittenkin tulla esteeksi sielun ja Jumalan välille. Se voi tulla. Heränneet sanovatkin, että Raamattu ei saisi tulla kirjapaaviksi. Siinä on todellinen vaara olemassa.
Nyt Jeesus tässä yhteydessä jatkaa ja sanoo näille kuulijoillensa, jotka omistivat tämän kirjan, mutta jotka eivät kuitenkaan olleet kuulleet Jumalan ääntä: "Ei teillä ole hänen sanaansa teissä pysyväisenä." Se ei saa siis muodostaa heidän elämäänsä eri tiloissa ja oloissa.
Kysykäämme itseltämme totuudessa: "Onko meidän kristillisyytemme kirkkokristillisyyttä? Onko se jotakin juhlakristillisyyttä, yhdistyskristillisyyttä, kerhokristillisyyttä tai seurakristillisyyttä?
"Vai onko meidän sananharjoituksestamme käynyt tällainen uudistava vaikutus meihin, ettemme ole kiinni missään tavoissa, emme seremonioissa emmekä uskomuksissa, vaan että me elämme sisällisesti elävän Jumalan yhteydessä niin, että Jumala saa puhua meille omaantuntoon asti ja me tottelemme häntä ja teemme parannusta päivästä päivään?"
Ellei, niin Herran sana on meille herätyksen sana: Te tutkitte kirjoituksia, te luulette, että teillä niiden omistamisessa ja niiden harjoituksessa on elämä, mutta te jäätte siihen ettekä tahdo tulla minun tyköni, johon se kirja viittaa, että saisitte elämän.
Tämä on ensimmäinen etu, joka voi olla ja on ihmisillä, eivätkä he kuitenkaan ole uudistuneet omantunnon ihmisiksi.
Näillä Jeesuksen kuulijoilla oli toinen etu siinä, että Jeesus itse oli heidän keskellänsä, kun hän täällä maan päällä vaelsi. Hän sanoi, että kirjoitukset, joita te luette, todistavat minusta. Minulla on muita todistuksia, mutta niinä en ota todistusta ihmisiltä enkä maan päältä. Isä taivaassa todistaa minusta. Tekoja, joita minä teen, minä en tee itsestäni, vaan Isä tekee nämä teot minun kauttani.
Kun Betesdan lammikolla parani mies, joka oli kolmekymmentäkahdeksan vuotta ollut rampana, ja minä sen paransin, niin se teko todistaa, että Jumala taivaassa on minut tänne maan päälle lähettänyt.
He näkivät Jeesuksen keskellänsä. He näkivät hänen tekonsa. Mutta yhtäkaikki he eivät olleet koskaan kuulleet Jumalan ääntä eivätkä kuulleet silloinkaan. Kun Jeesus teki tekonsa ja ajoi ulos riivaajia, he sanoivat:. "Tämä ajaa riivaajia ulos Beelsebulin, riivaajain päämiehen voimalla."
Apostoli viittaa siihen, että tällaiset ihmiset, jotka näin vastustavat Kristuksen tekojen arvoa, joutuvat tekemään synnin Pyhää Henkeä vastaan. Jeesuksen pilkka ei vielä ole synti Pyhää Henkeä vastaan, mutta ken Jumalan todistusta hänestä vastustaa, hän paatuu ja jää hengellisen kuoleman tilaan. Hänestä ei koskaan tule omantunnon ihmistä eikä oikeaa Jumalan lasta.
Nyt Jeesus sanoo tässä yhteydessä, kun hän puhuttelee näitä ja on näiden keskellä: "Minä puhun tämän, että te pelastuisitte!" Hän ei ole sittenkään väsynyt näihin ulkokohtaisiin jumalisiin, joista hänen täytyi valittaa, että he eivät ole kuulleet vielä milloinkaan Jumalan ääntä. Hän ei väsy. Minä puhun nyt näitä vakavia asioita teille, että te pelastuisitte. Te ette ole siis vielä pelastettuja, mutta te voitte vielä tulla pelastetuiksi.
Miten oli asian laita? Nämä kuulijat olivat jo omasta mielestänsä pelastettuja ja oikeita Jumalan ihmisiä. Heillä oli korkeat luulot itsestänsä: Emmehän me täällä enää mitään tarvitse.
Herran täytyi valittaen sanoa heille: "Jos te olisitte sokeat, ei teillä olisi syntiä; mutta nyt te sanotte: 'Me näemme'; sentähden teidän syntinne pysyy."
He valehtelivat, kun he sanoivat "me näemme". He olivat hengellisesti sokeita. Heidän omatuntonsa ei ollut herännyt. Sentähden he pettivät itsensä ja valehtelivat, ja Raamattu sanoo, ettei yhdenkään valehtelijan, joka valhetta rakastaa ja tekee, perintöosa ole taivaassa, kirkkauden valtakunnassa.
Tuo Herran sana on lohdullinen sana, mutta se oli myös tarkoitettu riisumaan aseita näiltä ylpeiltä juutalaisilta. Minä saarnaan tästä teille, että te pelastuisitte. Mutta heidän sydämensä jäi ympärileikkaamattomaksi.
Jo Jeremia oli valittanut ja sanonut Juudan miehille: Kyntäkää nyt uudiskyntö! Älkää kylväkö orjantappurain sekaan! Sydämet on nyt uudistettava ja herätettävä omaatuntoa myöten!
Ja apostoli Paavali sanoo Uuden Testamentin puolella, että usko ja kristillinen vaellus on pidettävä hyvässä omassatunnossa. Niitä ei sovi erottaa toinen toisestansa. Jos se tehdään, niin siinä tapahtuu suuri vahinko. Ihminen eksyy itse ja eksyttää toisia.
Mikä siitä on seurauksena, jos ihminen antaa Herran vaikuttaa itseensä niin, että hän uudistuu sisällisesti? Siitä meillä Suomessa saarnataan eri herätysliikkeissä. Mikä on seurauksena, kun ihminen saa sisällisen Kristuksen tunnon, tai taivaallinen Vanhin ympärileikkaa sydämen, tai hän joutuu katselemaan omantunnon edessä, mitä Jeesus kärsi Getsemanessa ja Golgatalla?
Kun ihminen pääsee näin sisällisesti elämän yhteyteen elävän Herran kanssa, se tekee hänet vapaaksi. Pyhä Henki asettuu sydämeen, ja missä Pyhä Henki on, siinä on vapaus ei vain synnistä vaan myös ihmisten orjuudesta.
Kuulin vasta äskettäin, että Helsingissä viimeistä luentoansa pitävä sittemmin Suomen arkkipiispana kuollut arkkipiispa Johansson sanoi: "Kuulkaa! Älkää olko ihmisten orjia! Kristus on lunastanut meidät ihmisten orjuudesta."
Kun omatunto herää ja ihminen saa sisällisen Kristuksen tunnon, hän tulee sille paikalle kuin Luther oli Wormsissa: "En minä voi tehdä enää mitään omaatuntoa vastaan. Tässä minä seison. Minä olen sidottu Jumalan sanaan ja heränneeseen omaantuntoon." Yksi mies seisoi omantuntonsa varassa keisareita ja paavia ja silloista maailmaa vastaan.
Kun ihminen on omassatunnossansa Kristuksen vapauttama syntien anteeksiantamisen kautta, hän on väkevä ja hän on rohkea, sillä hän ei liiku enää itse, vaan hän liikkuu elävän Jumalan asioilla.
Mutta tähän eivät fariseukset joutuneet milloinkaan, sillä he eivät koskaan kuulleet taivaan Isän ääntä eivätkä nähneet hänen muotoansa. Heillä oli Raamattu käsissään. He tutkivat sitä. Heillä oli Kristus keskellänsä. He näkivät hänet, mutta hengelliseen kuolemaan he jäivät.
Heillä oli vielä kolmaskin etu, jonka uhalla he sittenkin jäivät sille kohdalle, että heistä ei tullut omantunnon ihmisiä. Se etu käy ilmi näistä Jeesuksen sanoista, jotka ovat tekstimme alkupuolella: "Te lähetitte lähettiläät Johanneksen (Johannes Kastajan) luo, ja hän todisti sen, mikä totta on."
Eihän muuten voinut ollakaan Kastajan kohdalla. Raamattu sanoo, että hän oli huutavan ääni. Jumala huusi hänen kauttansa. Koko Jerusalem ja koko Juudea joutui liikkeelle. Syntyi suuri herätysliike.
Fariseukset, niinkuin näyttää, heräsivät. He lähettivät lähettiläitä Kastajan luokse. Mutta he eivät heränneet kuitenkaan. Tämäkään herätysliike ei koskenut näihin ihmisiin omaantuntoon saakka, vaan ne jäivät entiseen tilaansa.
Kansa hätääntyi ja tunnusti helmasyntinsä, sotamiehet tunnustivat rosvoamisensa ja väkivaltansa, publikaanit tunnustivat vääryytensä ja petoksensa, mutta fariseukset eivät heränneet, vaikka herätysliike oli heidän keskellänsä väkevä ja voimakas. He lähettivät Kastajan luokse sanansaattajia, kun saivat kuulla, mitä tapahtui. He jäivät entiseen tilaansa. Omatunto vain ei niissä herännyt.
Tämä on meille merkillistä ja opettavaa, että me voimme elää keskellä herätysliikettä itse heräämättöminä. Se oli mahdollista silloin ja se on vieläkin mahdollista.
Raamatussa kerrotaan, että fariseukset eräänä aamuna tuodessansa temppeliin naisen, joka oli tavattu kuudennen käskyn rikkomisesta, sanoivat: "Mooses on antanut käskyn, että tuommoinen on kivitettävä. Mitä sinä sanot?" Hän kumartui maahan. Sanotaan, että he tulivat omissatunnoissansa tuomituiksi. He menivät pois. He häpesivät toinen toistansa. Heidän omatuntonsa heräsi ihmisten edessä, mutta se ei herännyt Jumalan edessä.
Tästä on minulla itselläni ja monilla tapaamillani ihmisillä kokemusta. Kun synti tulee ilmi ihmisten edessä, niin me häpeämme syntiä. Meillä on hätä siitä ihmiskunnian tähden, mutta meillä ei ole yhtään hätää siitä, että pyhän Jumalan vanhurskaus on loukattu. Meillä on hätää, mutta emme itke emmekä valita sitä pyhän Jumalan edessä. Me emme ole silloin hurskaasti heränneet.
Tämä oli fariseusten vaara ja siihen he jäivät. Jeesus sanoi heille: "Te lähetitte lähettiläitä Johanneksen luokse, ja hän todisti sen, mikä totta on –, mutta te tahdoitte ainoastaan hetken iloitella hänen valossaan." Vain hetken, hetkellisesti. Sydän oli kova kuin jää. Se oli niin pintapuolinen, ettei siihen mikään auttanut. Sielunvihollinen vei sanan pois.
Meidän suurin vaaramme on siinä, että me voimme olla vain hetken lapsia. Meillä on Raamattu, ja se on harjoituksessa. Meillä on Kristus seurakunnassa keskellämme sanan ja sakramenttien kautta. Herätystä tapahtuu seurakunnassa, ja kuitenkin on asianlaita niin onnettomasti, että meistä ei tule omantunnon ihmisiä, jotka elävät elämäänsä sisällisesti valvoen elävän ja Pyhän Jumalan edessä.
Herra on tahtonut meille sinkauttaa tämän sanansa: "Te ette ole koskaan kuulleet hänen ääntänsä ettekä nähneet hänen muotoansa", sitä varten, että me tutkisimme, millainen meidän suhteemme elävään Jumalaan on todella, ja onko meidän uskomme ja vaelluksemme meillä hyvässä omassatunnossa. Se vain kestää.
Tämä on tarpeen eräästä syystä erikoisesti nykyaikana. Tämän tekstin jälkeen Jeesus sanoo näin: "Minä olen tullut Isäni nimessä, ja te ette ota minua vastaan; jos toinen tulee omassa nimessään, niin hänet te otatte vastaan."
Nykyään puhutaan paljon Kristuksen tulemisesta kunniassansa, joka on salaisuus. Mutta hän ei tule ennenkuin antikristus tulee. Raamatun selittäjien keskuudessa on erikoisesti näinä aikoina huomiota kiinnitetty tähän sanaan "toinen".
Kuka on se toinen? "Minä olen tullut Isäni nimessä, ja te ette ota minua vastaan; jos toinen tulee omassa nimessään ..." Se toinen, joka tulee omaan nimeensä, on antikristus. Sen henki on nyt vallalla.
Se tunnetaan Suomessakin. "Pois Kristus, pois Jumalan ilmestys! Mikään ei ole syntiä. Pois risti! Ei tarvita sovintoa eikä sovintoverta enää. Ihminen tulee toimeen omalla voimallansa, omalla jumalisuudellansa ja omalla siveellisyydellänsä. On heikkoutta olla syntinen ja vaivatulla omallatunnolla. Ihmisen pitää olla väkevä ja voimakas ja rohkea sankari, ja se on hänen omassa vallassansa."
Tämä henki on nyt väkevänä kansojen keskellä ja se lähestyy meitä yhä väkevämpänä. Se on se toinen, joka tulee. Jokainen, joka ei ole oppinut Herralta saamaan synnintuntoa ja jolla ei ole vaivattua omaatuntoa syntien tähden, eksyy tässä.
Koska hän ei ole ottanut vastaan rakkautta totuuteen, hän joutuu antikristuksen hengen pauloihin. Vain niillä ihmisillä, jotka pitävät uskon hyvässä omassatunnossa ja vaeltavat sen mukaan, on se arvostelukyky, että he eivät eksy näinä maailmanlopun aikoina.
Sentähden, kun Herra näki, että toinen tulee omassa nimessänsä kerran, hän puhui nämä väkevät sanat.
Älkää loukkaantuko, vaan menkää itseenne ja kysykää: "Elänkö minä omantunnon mukaan? Onko Jumalan sana ja Kristus saanut herättää minut sellaiseksi ihmiseksi, joka joka päivä synnintunnossa, vaivatun omantunnon painon alla tarvitsee syntien anteeksiantamista ja Kristuksen sovintoverta?"
Nämä kestävät. Toiset eksyvät. Amen.
"TYÖLÄS ON POTKIA TUTKAINTA VASTAAN"
"Mutta neuvostossa nousi eräs fariseus, nimeltä Gamaliel,
lainopettaja ja sanoi: 'Minä sanon teille: pysykää erillänne
näistä miehistä ja antakaa heidän olla; sillä jos tämä hanke
eli tämä teko on ihmisistä, niin se tyhjään raukeaa; mutta jos
se on Jumalasta, niin te ette voi heitä kukistaa. Varokaa ettei
teitä ehkä havaittaisi sotiviksi itse Jumalaa vastaan.' Niin he
noudattivat hänen neuvoansa. Ja he kutsuivat apostolit sisään ja
pieksättivät heitä ja kielsivät heitä puhumasta Jeesuksen nimeen
ja päästivät heidät menemään. Niin he lähtivät pois neuvostosta
iloissaan siitä, että olivat katsotut arvollisiksi kärsimään
häväistystä Jeesuksen nimen tähden. Eivätkä he lakanneet,
vaan opettivat joka päivä pyhäkössä ja kodeissa ja julistivat
evankeliumia Kristuksesta Jeesuksesta". Ap. T. 5: 38-42.Tässä tekstissä puhutaan Jumalaa vastaan sotimisesta. Gamaliel sanoi neuvoston jäsenille: "Varokaa, ettei teitä ehkä havaittaisi sotiviksi itse Jumalaa vastaan." Tämä sota Jumalaa ja hänen Voideltuansa Kristusta vastaan on jatkunut vuosisadasta vuosisataan.
Kun Jeesus tuotiin pienenä lapsena temppeliin, niin jo vanha Simeon sanoi: "Katso, tämä on pantu lankeemukseksi ja nousemukseksi monelle Israelissa ja merkiksi, jota vastaan sanotaan."
Ja kun Kristus täällä sitten liikkui, niin hänen olonsa oli niin ahdasta, ettei hänellä ollut, niinkuin hän itse sanoo, "mihin päänsä kallistaisi". Hänet ajettiin ulos sen ajan yhteiskunnasta ja kirkosta ja synagoogasta.
Vain yksi paikka löytyi, mihin hän oli arvollinen, nimittäin risti, äärimmäinen laita tässä olevaisuudessa. Kun sitten hänen seurakuntansa täällä syntyi ja alkoi levitä, niin sitä vastaan taas sodittiin, ja siitä tämä teksti kertoo.
Jeesuksen rehelliset, todelliset tunnustajat eivät ole milloinkaan kelvanneet luonnollisille ihmisille eivätkä tälle maailmalle, vaan niille on maailma ollut mahdoton. Tämä on hyvin tärkeää, että me oikein Raamatusta näemme, että nytkin on näin elämässä, sillä antikristillinen vaikutus, henki ja elämänilmiöt tulevat yhä väkevämmiksi, mitä lähemmä loppuansa tämä maailma käy.
Johanneksen evankeliumin kuudennessa luvussa on kerrottu alku tähän sotaan. Kun Jeesus alkoi puhua kärsimisestänsä, niin kuulijat loukkaantuivat. Kapernaumin synagooga oli täynnä innokasta kansaa, kun hän alotti.
Mutta kun hän lopetti, he sanoivat: "Tämä on kova puhe, kuka voi sitä kuulla?" Evankeliumi kertoo, etteivät he enää jaksaneet vaeltaa hänen kanssansa. Joukko pieneni. Silloin Jeesus sanoi niille kahdelletoista: "Tahdotteko tekin mennä pois?" Silloin Pietari vastasi: "Herra, kenen tykö me menisimme?" Mitä mahdollisuuksia sisältyy tuohon Pietarin kysymykseen?
Sikäli kuin me tunnemme silloista historiallista tilannetta, Pietarilla oli neljä mahdollisuutta, mihin hän olisi voinut mennä. Hän olisi voinut mennä farisealaisten joukkoon, saddukeusten joukkoon, herodilaisten joukkoon ja roomalaisten joukkoon, mutta hän ei mennyt mihinkään näistä neljästä.
Hän jäi Jeesuksen luokse, sillä hän oli omassatunnossansa päässyt Jeesuksen sanan makuun. Se oli hänelle elämän sanaa. Se antoi sisällystä järkevän, terävästi ajattelevan miehen elämälle. Katsokaamme näitä Pietarin mahdollisuuksia oman aikamme valossa.
Saddukealaiset olivat sen ajan vapaa-ajattelijoita. Raamattu kertoo, etteivät he uskoneet kuolleiden ylösnousemukseen, eivät enkelien olemassaoloon eivätkä näkymättömään maailmaan. Näistä asioista he ryhtyivät väittelemään Jeesuksen kanssa ja pitivät hänen julistustaan pilkkanaan. He olivat sen ajan järkeisoppineita ja vapaa-ajattelijoita.
Sellaisia on paljon meidänkin aikanamme. On suuri vapaa-ajattelijoiden joukko. Voisi erottaa monenlaisia ryhmiä tässä vapaa-ajattelijoiden laajassa piirissä. Jotakuta ryhmää voisi kutsua liberaaleiksi. Niitä on sivistyneiden ihmisten joukossa, onpa jumaluusoppineidenkin joukossa, jotka ovat tinkineet paljon pois Raamatusta ja Jeesuksen julistuksesta.
Tässä joukossa ovat ne, jotka kokonaan asettuvat vihamielisesti Jeesusta ja evankeliumia vastaan. Heillä on elämänkäsitys, joka perustaa koko ihmiselämän kehityksen aineeseen. Sillä taholla on kova viha Jumalaa ja Kristusta vastaan. Jos hallitusvalta on tällaisten ihmisten käsissä, niin oikein lainlaadinnalla soditaan Jumalaa ja hänen Kristustansa vastaan. Tahdotaan hävittää kaikki jumalausko ja kaikki kristillisyys.
Me olemme meidän aikanamme nähneet, minkälaisia tuloksia tämä suunta saa aikaan. Kirkot hävitetään. Kaikki jumalanpalvelukset lopetetaan. Ne, jotka uskaltavat vielä jumalasta puhua, ajetaan maan alle katakombeihin. Kaikki pyhät toimitukset, kaste, Herran ehtoollinen, avioliittoon vihkiminen ja hautaaminen lopetetaan. Papit, jotka edustavat jumalanpalveluselämää, tehdään yhteiskunnan ulkopuolella oleviksi, kansalaisoikeutta vailla oleviksi yksilöiksi. Tekin tiedätte tämän. Tällainen on saddukeusten joukko meidän päivinämme.
Kun Herra kysyy meiltä: "Tahdotteko tekin mennä pois?" tässä on yksi mahdollisuus, joka oli Pietarilla, mennä saddukeusten joukkoon, vapaa-ajattelijain luokse. Hän sanoi: "Herra, kenen tykö menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat."
Pietari ei suostunut menemään näiden Kristusta vastaan sotivien joukkoon. Älä sinäkään lähde sinne! Jos olet siellä, tule pois niin kauan kuin on otollinen aika ja autuuden päivä!
Toinen joukko, johon Pietari olisi voinut mennä, oli fariseusten joukko, johon Gamaliel kuului ja johon neuvoston miehet kuuluivat. Neuvoston valta oli fariseusten käsissä. Tekstissä puhutaan kaksi kertaa neuvostosta. Minkälainen se joukko oli?
Sen te kyllä tunnette kirkkokristittyinä. He olivat kaikki Jeesuksen vihamiehiä. He hänet lopulta ristillä tappoivat, vaikka olivatkin sen ajan jumalisia ihmisiä. Miksi niin? Miksi he vihasivat jumalisina Jeesusta?
Heillä oli tällainen jumalisuus käytännössä: Jos heillä oli isä ja äiti elossa, joista Jumalan neljäs käsky sanoo, että heitä on kunnioitettava, autettava, tuettava ja elätettävä, niin he, sen sijaan, että olisivat tätä tehneet ja käskyä omassatunnossansa totelleet, antoivat lahjan temppeliin ja sanoivat arameankielellä: "Korban", se merkitsee uhria.
He olivat hurskaita temppelissä ja antoivat sen rahan temppeliin, jolla heidän olisi pitänyt auttaa vanhempiaan. Se oli temppelijumalisuutta, mutta se ei ollut omantunnon jumalisuutta. Se oli vain ulkokohtaista. Se ei perustunut Jumalan sanaan eikä käskyihin vaan mielivaltaiseen ihmisoppiin ja ihmisjärkeen.
Sellaista on myös meidän keskellämme. Tämä farisealainen jumalisuus hipaisee sinua niinkuin minuakin. Tokko on yhtään ainoata pappia, diakonissaa ja seurakuntatyöntekijää, joka ei vielä ole suuressa määrin fariseus. Mitä se merkitsee?
Se merkitsee sitä, että on jumalisuutta mutta ei omantunnon jumalisuutta. Meillä on esimerkiksi Helsingissä uskovaisia, jotka panevat paljon arvoa ilmestyksille, korkeille henkilahjoille, pitkille rukouksille ja palaville kokouksille. Mutta kun tulee kysymykseen omantunnon mukainen kotielämä, sitä ei koeteta täyttää. Siinä on vaara.
Kristitty, ja varsinkin luterilainen kristitty riippuu sanassa. Sen mukaan hän elämänsä ojentaa, sillä sanassa puhuu sama Jumala kuin omassatunnossa ja historiassa. Mutta jos hengellinen elämä perustetaan ilmestyksiin, korkeisiin tunteisiin ja innostukseen, niin hetkellisesti ollaan korkealla kristillisyyden kannalla, mutta hetken kuluttua maataan liassa ja synnissä, sillä mikään korkea hengellisyys ei kestä kauan, kun se on poissa sanan ja omantunnon perustukselta.
Te muistatte, miten Jeesus sanoi fariseuksille: "Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa!"
Nämä ovat Kristuksen sanoja, joka ei koskaan valehdellut, jonka huulten yli vilppi ei käynyt. Tämän joukon luokse olisi Pietarilla ollut mahdollisuus mennä. Mutta hän sanoi: "Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat." Ne vastasivat Pietarin omassatunnossa tosilta, mutta fariseusten puhe ei sellaiselta vastannut.
Meiltä kysytään oikeaa arvostelukykyä, ettemme eksy liian korkeaan kristillisyyteen, ettemme eksy Jumalan sanasta ja omastatunnosta väärään jumalisuuteen, olkoon se sitten mitä tahansa. Se on farisealaista, ulkokohtaista. Se on ihmisten pettämistä.
Pietari olisi voinut mennä kolmanteen, herodilaisten joukkoon. He tulivat kerran fariseusten kanssa Jeesusta kiusaamaan. He muodostivat sen ajan kansallisen puolueen. Herodes Suurella oli suuret tuumat. Hän eli ja kuoli Jeesuksen aikana. Hänen pojillansa oli nämä juutalaisen kansallisvaltion haaveet mielessä. He olivat sen ajan natseja. Heidän iskusanansa oli juuri natio, kansakunta.
Niinkuin tiedämme, Herodes Suuri oli sen saavuttamiseksi valmis käyttämään mitä raainta väkivaltaa, murhaa ja rikoksia. Pietari tunsi kyllä tämän, mutta hänen ei tehnyt mieli mennä sinnekään.
Meidän päivinämme tämä kansallistunto nousee voimallisesti kaikissa kansoissa. Se on oikea asia, mutta se vie helposti harhaan, vihaan, itsekkyyteen ja toisten sortamisen tielle. Silloin tämä hyvä asia muuttuu pahaksi.
Eräs viisas tutkija, joka itse on saksalainen, on sanonut Saksasta, että sentähden, että Saksan kansa jo monta vuotta sitten hylkäsi Kristuksen ristin ylpeydessänsä, itseviisaudessansa ja omassa vanhurskaudessansa, Saksan johtajat ovat nyt niin sokeita, että he vihaavat seemiläistä verta ja toisrotuisia ja suuressa ylpeydessänsä kohottavat oman rotunsa, oman verensä ja oman kansallisuutensa omasta mielestänsä kaikkein korkeimmaksi roduksi ja kansaksi koko ihmiskunnassa. Se tuntuu suurenmoiselta, mutta se on Jumalaa vastaan. Se on Jumalan sanaa ja ilmestystä vastaan, joka on kullekin kansalle annettu ikuisiksi ajoiksi.
Tämäkin vaara voi hipaista meitä. Herra kysyy, minne sinä menet? Sillekö tielle, missä soditaan Jumalaa vastaan, hänen luomisjärjestystänsä vastaan ja hänen johtoansa vastaan? Pietari ei mennyt sinne. Älä sinäkään mene! Tutki tarkoin!
Mutta vielä neljäskin mahdollisuus oli saddukeusten, fariseusten ja herodilaisten lisäksi. Oli vielä vallanpitäjien, roomalaisten joukko. Yksi ja toinen juutalaisista meni heidän luokseen ja astui heidän palvelukseensa heidän riveihinsä.
Kyllä meidänkin aikanamme paljon huudetaan kansojen liitoista. Kansat pyrkivät liittoon. Ne liitot ovat hauraampia kuin se paperi, jolle ne tehdään. Jo profeetat varoittivat Herran kansaa: Älä mene liittoon. Ne ovat turhia aikomuksia. Ne ovat ihmisajatuksia ja ihmisliittoja.
Pietari ei mennyt roomalaisten tykö. Hän pysyi Kristuksen tykönä ja Kristuksen sanassa.
Missä ovat tänä päivänä saddukeukset ja fariseukset? Missä ovat juutalaisten natio ja roomalaisten imperiumi? Missä ne ovat? Ne on kaikki pyyhkäisty pois historian näyttämöltä. Ne ovat vain muisto historian lehdillä, mutta Jumalan sana on kynttilänjalassa kautta aikojen. Se on kynttilänjalassa Suomen kirkoissa. Se pysyy. Pietarin sana ei ollut turhanaikainen: "Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat." Kun kaikki särkyy ja katoaa, tämä sana pysyy.
Kun me olemme tällaisissa mietteissä ja katsomme ulos elämään, kuinka tärkeä onkaan tämän hurskaan Gamalielin neuvo, joka on tekstissä: "Jos tämä hanke eli tämä teko on ihmisistä, niin se tyhjään raukeaa; mutta jos se on Jumalasta, niin te ette voi heitä kukistaa. Varokaa, ettei teitä ehkä havaittaisi sotiviksi itse Jumalaa vastaan!"
Joka asettuu Kristuksen seurakuntaa ja Kristuksen todistajia vastaan, hän sotii Jumalaa vastaan. Tätä ei saa tehdä rankaisematta.
Lukekaa roomalaiskirjeen ensimmäisen luvun loppuosa! Paavali antaa meidän ymmärtää, minkälaista elämä on suurkaupungissa, miten hirveät paheet ja synnit siellä ovat vallalla. Tuntuu siltä, että mitä tekemistä Jumalalla on siellä Rooman mahtavassa pääkaupungissa ja sen esikaupungeissa.
Mutta kun lukee sen luvun, niin ymmärtää, että Jumala kulki jokaisen roomalaisen syntisen elämään. Kun hän ei voinut olla pelastuksen Jumalana, hän kulki siellä tuomion Jumalana. Paavali sanoo: "Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia." Sitten hän kuvaa, missä onnettomassa tilassa he olivat. Jumala vaikutti siellä.
Hän on aina työssä ja aina vaikuttamassa, mutta me olemme vain niin sokeita, ettemme me sitä näe. Jumalaa ei saa vastustaa eikä häntä vastaan sotia rankaisematta.
Jumalan tuomiot ovat äärettömän rankaisevia. Kun Jumala ei saa puhua ihmisille pelastukseksi, hänen puheensa muuttuu tuomion puheeksi.
Olen kuullut sanottavan, että nykyään kokonaiset nuorten ryhmäkunnat Euroopassa tappavat itsensä. He sanovat, ettei elämällä ole enää mitään sisällystä eikä mitään arvoa. Kukaan ei voi heitä estää itsemurhista. He ovat toivottomia. Kun on rikottu kuudes käsky ja seitsemäs käsky ja Jumalan luomisjärjestys, avioliitto, on tallattu jalkojen alle, niin nyt täytyy polkea oma ruumis ja henki jalkojensa alle. Jumala kyllä puhuu ja Jumala kyllä toimii. Hän toimii tuomion Jumalana, ellei hän saa toimia pelastuksen Jumalana. Jos Jumala hyljätään, aiheutetaan tuho itselleen. Me emme särje Jumalan lakia, vaan me särjemme itsemme Jumalan lakiin, joka on ikuinen ja muuttumaton.
Meidän sopii tämä asia laskea enemmän sydämemme ja ymmärryksemme piiriin, että me ymmärtäisimme, mitä meidän rauhaamme kuuluu, että meillä olisi sama itsetietoinen asenne kuin Pietarilla: "Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat." Kristuksen sana on iankaikkisen elämän sana. Älkäämme tulko kärsimättömiksi, jos emme näe, että Jumala on työssä.
Tunnen vuosien takaa erään ruotsalaisen tohtorin. Hän oli Helsingissä kun Bobrikoff oli juuri tullut Suomeen. Ylioppilaspiireissä pelättiin urkkijoita. Tämä ruotsalainen tuli ylioppilastalolle kokoukseen. Kun piti ruvettaman rukouskokoukseen, se tuntui turhalta, kun maailmanvallan nyrkki painoi Suomea. "Älkää ajatelko niin, vaan ajatelkaa mieluummin näin: Mitä pimeyden vallat voivat meidän rukouksiamme vastaan?"
Oppineella, hurskaalla miehellä oli tämä varmuus: Kyllä rukoukset muuttavat olosuhteita. Se todistus jäi nuoren ylioppilaan sieluun. Myöhemmin yhdessä ollessamme saatoimme iloita siitä, mitä on nähty.
Romanovien valta on kukistettu, tsaarivalta on kukistettu. Kuinka se valta ahdistikaan eläviä kristittyjä. Se tuomitsi ne Siperiaan. Kuinka siltä taholta rikottiin kalliisti vannotut valat! Tämä sukupolvi on nähnyt, ettei Jumala anna itseänsä pilkata, etteivät korkeat kruunupäätkään saa häntä pilkata.
Rukous ei ole turhaa. Epäuskolle se voi tuntua sellaiselta, mutta uskolle se tuntuu siltä voimalta, joka muuttaa olosuhteita. Istukoot vain korkealla istuimella tämän maailman valtiaat, vielä korkeammalla on hän, jonka käsissä ovat taivaat ja maat, tämä pienen pieni maapallo ja synnin turmelema ihmiskunta, ja hänen Poikansa Kristus, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
Kun he, heidän tuomionsa ja voimavaikutuksensa astuvat esille piilostansa, kun armon ja etsikon aika loppuu, silloin kaikki jumalattomuus saa rangaistuksensa niin minussa kuin sinussakin.
Siinä ei ole mitään puolueellista. Meidän ei sovi syyttää muita, vaan kunkin on mentävä itseensä, mutta meidän on käsketty tarkata ajan merkkejä. Ajan kello lyö niitä lyöntejä, että nyt mennään yhä nopeammin antikristillisyyden aikoja kohti. Älkäämme jättäkö Jumalan sanaa, luterilaisen kirkon aineellista periaatetta eikä sen muodollista periaatetta, ristiinnaulittua Kristusta. Moni on meidän maassamme tahtonut ottaa pois Vanhan Testamentin Raamatusta. Jos se viedään, niin Uusi Testamentti on turha. Riippukaa kiinni kokonaisessa Jumalan sanassa!
Profeetan kirjassa on hyvä sana. Siellä puhutaan kaiken uudistumisesta. Jumalan sana ei jätä meitä toivottomuuteen. Ei ole niin suurta syntistä, ei niin kurjaa, ettei Kristus häntä voi uudistaa. Minulla ja monella muulla on siinä suuri tyhmyys ja erehdys, että me uskomme toisinaan: "Kristus ei enää auta tätä ihmistä." Kristukselle ovat kaikki asiat mahdollisia.
Meiltä puuttuu rakkautta ja uskoa. Sentähden me näemme niin vähän Kristuksen vaikutusta itsessämme ja muissa. Kun sanan parissa eletään, siitä tulee usko. Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanasta. Silloin me uudistumme, emme omasta voimastamme vaan Jumalan voimasta.
Tänä aikana, jolloin antikristuksen henki on väkevä, Jumalan Henki on vielä väkevämpi uudistamaan ihmisiä. Siitä ei pidetä niin paljon melua sanomalehtien palstoilla kuin tästä väärästä ja ylpeästä ihmishengen työstä.
Jumala tekee nyt työtänsä salassa, mutta kerran hän tekee sitä julkisesti. Silloin maailma ja sen valtakunnat tulevat Jumalan ja hänen Voideltunsa omiksi. Amen.
KIROUS JA SIUNAUS
"Älä itke; katso, jalopeura Juudan sukukunnasta on voittanut." Näillä sanoilla Johannes sai lohdutuksen, kun hän seisoi itkien elämänkohtaloiden lukitun kirjan edessä. Silloin häntä taivaasta lohdutettiin: Älä itke, sillä Juudan jalopeura voitti. Hän on mahdollinen avaamaan sen elämänkohtaloiden kirjan kaikki seitsemän sinettiä. Tämä lohdutus kuuluu meillekin. Rukoilkaamme siis yhdessä!
Kirkastettu Vapahtaja! Tule tänne meidän keskellemme! Tule siunaamaan meitä jokaista läsnäolollasi, Pyhän Henkesi lohdutuksella, virvoituksella, ilmestyksellä ja voimalla, että me ymmärtäisimme yhä kirkkaammin, että me olemme pimeyden vallasta siirretyt sinun ihmeelliseen valtakuntaasi ja yhteyteesi. Amen.
"Ja Pilatus sanoi juutalaisille: 'Katso, teidän kuninkaanne!'
Niin he huusivat: 'Vie pois, vie pois, ristiinnaulitse hänet!'
Pilatus sanoi heille: 'Onko minun ristiinnaulittava teidän
kuninkaanne?' Ylipapit vastasivat: 'Ei meillä ole kuningasta,
vaan keisari.' Ja kun Pilatus näki, ettei mikään auttanut,
vaan että meteli yhä yltyi, tahtoi hän tehdä kansalle mieliksi
ja tuomitsi heidän vaatimuksensa täytettäväksi. Ja hän otti
vettä ja pesi kätensä kansan nähden ja sanoi: 'Viaton olen minä
tämän miehen vereen. Katsokaa itse eteenne!' Niin kaikki kansa
vastasi ja sanoi: 'Tulkoon hänen verensä meidän päällemme ja
meidän lastemme päälle!' Silloin hän päästi heille Barabbaan,
jota he vaativat ja joka oli vangittu muiden kapinoitsijain
kanssa, jotka kapinassa olivat tehneet murhan, mutta Jeesuksen
hän antoi alttiiksi heidän mielivallallensa ja luovutti hänet
ristiinnaulittavaksi". Loppuosa neljännestä ahdista.Kun me vietämme Herran pyhää ehtoollista, mikä on luonnollisempaa, kuin että meidän ajatuksemme menevät silloin ehtoollisen asettamistilaisuuteen.
Siinä Herra itse oli isäntänä pöydässä opetuslasten keskellä. Pääsiäislammasaterian jälkeen, joka jo oli syöty juhla-ateriana, hän ottaa pöydältä leivän, taittaa siitä palasen ja antaa jokaiselle ja sanoo: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan." Sitten hän samoin aterian jälkeen ottaa maljan pöydältä ja käy miehestä mieheen, antaa suullisen viiniä kullekin ja sanoo: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän ja monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi."
Kun meidän ajatuksemme menevät ehtoollisen asettamistilaisuuteen ja mieleemme palautuvat Herran asetus-sanat, niin siinä on keskeisimpänä puhe uudesta liitosta ja hänen verestänsä, joka on vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi.
Kun näissä muistoissa joutuu Jeesuksen verenvuodatukseen ja sitten lukee tämän neljännen ahdin lopun, niin mikä onkaan luonnollisempaa, kuin että tässäkin tekstin kohdassa menevät ajatukset tähän, jossa kerrotaan Jeesuksen verestä.
Tuomioistuimella istuu roomalainen maaherra Pilatus vallantäyteydessään ja kuitenkin kansan mielipiteen orjana. Tässä tilassa hän koettaa puhdistautua ja sanoo käsiänsä pesten: "Viaton olen minä tämän miehen vereen", ja juutalaisille: "Katsokaa itse eteenne!" Mutta merkillinen on silloin kansan vastaus: "Niin koko kansa vastasi ja sanoi: 'Tulkoon hänen verensä meidän päällemme ja meidän lastemme päälle!'"
Kun tätä sanaa ajattelen, niin on kuin täytyisi puhua vähän arkaillen, sillä tässä ei puhuta syntien anteeksiantamisesta eikä uudesta liitosta, vaan tässä on kysymys tuomiosta, raskaasta kirouksesta.
Kristuksen veri voi olla joko tuomioksi tai syntien anteeksiantamiseksi ja elämäksi ja autuudeksi. Katselkaamme näitä kahta merkitystä, joissa Kristuksen veri ja sovintoarmo esiintyy.
"Tulkoon hänen verensä meidän päällemme ja meidän lastemme päälle!" Näin kansa huusi pitkäperjantaina roomalaiselle maaherralle, joka väitti olevansa, valehdellen kyllä, viaton Kristuksen vereen. Se, mitä kansa silloin huusi, on kauhealla tavalla toteutunut.
Tämä kansan sana oli jatkoa Pilatuksen puheelle: "Katsokaa itse eteenne!" Ja kansa oli valmis ottamaan kohtalonsa omiin käsiinsä, päästämään Barabbaan, murhamiehen vapaaksi ja antamaan Kristuksen ristiinnaulittavaksi. Kansa oli valmis hylkäämään Kristuksen, pilkkaamaan, rienaamaan ja ylenkatsomaan häntä, jonka Jumala lähetti ihmiskunnan ja meidän pelastukseksemme.
Mutta tätä Kristuksen hylkäämistä, tätä Barabbaan vapaaksi päästämistä Kristuksen sijasta ja tätä sanaa, jossa oma kohtalo on omissa käsissä: Hänen verensä tulkoon meidän päällemme, kyllä me vastaamme itsestämme ja teoistamme ja Kristuksen pilkasta ja hylkäämisestä, ei saa rankaisematta tehdä.
Rangaistus tuli siitä, että tämän teon takana oli Jumalan ainoan pelastuksen hylkääminen. Tuomio on tullut tämän kansan päälle. Jumala pani vastalauseensa heidän Kristuksen hylkäämisellensä.
Se tapahtui jo silloin, kun Kristus kuoli ristillä ja sanoi: "Se on täytetty", ja antoi henkensä. Silloin Jumalan vastalause alkoi. Raamatussa ja kärsimyshistoriassa kerrotaan, että sillä hetkellä tuli pimeys kolmeksi tunniksi, että kalliot halkesivat, että haudat aukenivat ja monta pyhäin ruumista läksi ulos kaupunkiin.
Se oli Jumalan vastalause Kristuksen pilkkaajia ja herjaajia vastaan. Silloin pakanallinenkin upseeri heltyi ja nöyrtyi ja sanoi: "Totisesti tämä oli Jumalan Poika." Mutta Juudan kansa löi rintaansa ja meni kotiinsa ja paadutti itsensä. "Tulkoon hänen verensä meidän päällemme!"
Jos ihminen ei tahdo Kristusta vaan Barabbaan, jos hän tahtoo vetää Kristuksen veren tuomioksensa, Jumala antaa sen tapahtua. Hän on pitkämielinen.
Jumalan vastalause tuli heille vielä helluntaina, kun Herran opetuslapset saivat voiman todistaa Kristuksen ylösnousemisesta ja tuhannet heräsivät ja tulivat uskoon, mutta kansa kansana paadutti sydämensä, ja kansan johtajat alkoivat vaientaa Kristuksen todistajia veriin asti. "Tulkoon hänen verensä meidän päällemme!"
Pelastuksen Jumala on historian Jumala. Miespolvi sen jälkeen Tiitus tuli joukkoinensa ja piiritti Jerusalemia. Nälkä tuli pääkaupunkiin. Äidit teurastivat lapsiansa. Puolueet riitelivät keskenänsä. Onneton oli sen kaupungin kohtalo, kun se ei vielä ollut antautunut parittajillensa. Mutta vielä onnettomammaksi sen kohtalo kävi, kun se valloitettiin. Asukkaat tapettiin suurimmaksi osaksi. Ne, jotka jäivät eloon, vietiin metallikaivoksiin. Roomalaiset veivät heitä areenalle, jossa heidän verensä vuoti petojen kynsissä.
"Tulkoon hänen verensä meidän päällemme!" Niin he ylpeinä huusivat ottaen kohtalonsa omiin käsiinsä pitkäperjantaina. He saivat, mitä he tahtoivat, Barabbaan irti ja Kristuksen ristille. Mutta Kristuksen Isä, taivaan ja maan Herra ja historian Jumala pani voimakkaan vastalauseensa tälle heidän menettelylleen. Kristuksen veri muuttui heille tuomioksi.
Sellaisena se on ollut kohta lähes kaksituhatta vuotta. Ja parastaikaa Juudan kansa kärsii kovasti. Se on nykyään karkoitettuna pois Saksasta. Se on yrittänyt Palestiinaan. Sinne on päässytkin paljon varsinkin varakkaita juutalaisia, mutta ne ovat arabialaisten vihaamia. Yhtämittaa siellä juutalaisten veri joutuu vuotamaan.
Olen kuullut pätevältä taholta, että Pohjois-Afrikassa vallitsee tavaton viha juutalaisia kohtaan. Tunisiassa on murhattu paljon juutalaisia, vaimot raiskattu ja lasten niskat taitettu. On tehty kaameata jälkeä. "Tulkoon hänen verensä meidän päällemme!" Kyllä me pidämme huolen itsestämme.
He ovat saaneet vastata itse itsestänsä ja saavat vieläkin vastata itse itsestänsä. Mutta se on raskasta. Se on toivoton tie, kun saa olla kärsimyksissä ilman Kristusta, Kristuksen hylkäämällä.
Monien kristittyjen tie on näinäkin aikoina, kun me saamme olla rauhassa kirkossa, raskas kärsimyksen tie. Mutta se ei ole yhtä toivoton kuin juutalaisten tie, sillä he kärsivät, eivät sentähden, että he ovat Kristuksen hylkäämiä, vaan sentähden, että heitä vastassa on antikristillinen maailmanvalta, mutta heillä itsellänsä on Kristus. Toivottominakin heillä on siis vielä toivoa, mutta sitä ei ole Juudan kansalla, joka veti tuomion päällensä.
Heprealaiskirjeen kirjoittaja menee vielä pitemmälle ja sanoo, ettei tämä kirous pysähdy vain tähän historialliseen aikaan, vaan jos jo Mooseksen lain mukaan on sen kuoltava, joka tämän lain mitättömäksi tekee, kuinka paljon kovemman kohtalon saavatkaan ne, jotka Jumalan Pojan tallaavat jalkojensa alle ja pitävät epäpyhänä uuden liiton veren ja herjaavat Pyhää Henkeä. Heillä on kauhea tuomion odotus ja vihan kiivaus, ja hän lopettaa: "Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin."
Oletko sinä koskaan vavissut tämän sanan edessä? Minä olen vavissut ja sentähden minä puhun tästä asiasta arkaillen. Se on noussut minun eteeni, kun sieltä litostratoksen paikalta ja pitkäperjantain paikalta tämän ylpeän kansan huuto on kaikunut korviini: "Tulkoon hänen verensä meidän päällemme!" Barabbas vapaaksi, Kristus ristille! Kauheat ovat seuraukset tästä vihasta ajassa ja iankaikkisuudessa.
Mutta Kristuksen veri ei ole vain tuomio. Se oli tuomio niille, jotka ottivat kohtalonsa omiin käsiinsä ja hänet hylkäsivät. Mutta se on toisaalta siunaukseksi, niinkuin Herra itse sanoi ehtoollista asettaessaan: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan." Siinä on kirous poissa, siinä on tuomio poissa.
Kun Luther kysyy selittäessään Herran pyhää ehtoollista: "Kuinka voi ruumiillinen syöminen ja juominen saada niin suuria asioita aikaan", niin hän vastaa ja sanoo, ettei sitä ruumiillinen syöminen ja juominen voikaan saada aikaan vaan nämä sanat, jotka tässä ovat "teidän edestänne annettu syntien anteeksiantamiseksi." Hän jatkaa ja sanoo: "Nämä ynnä ulkonainen syöminen ja juominen, ne ovat pääasiat tässä ateriassa."
Huomatkaa tämä! Pääasia tässä sakramentissa on nämä sanat "teidän edestänne" ja sitten "syntien anteeksiantamiseksi". "Sillä, joka uskoo nämä sanat", jatkaa Luther, "hän saa, mitä ne lupaavat ja lausuvat, hän saa synnit anteeksi." Se on toista kuin kirous.
Ristin juurella oli, vaikka karkuun läksi peloissansa, Pietari haavoitetuin tunnoin, kun oli Herransa kieltänyt. Mutta hän kirjoitti sitten myöhemmin Jeesuksen kuolemasta, kun oli ensin maininnut, että hän kärsi viattomana ja sitten, että hänen suunsa oli viaton – nähtävästi Pietari muisti oman kieltonsa – tähän tapaan jatkaen: Hän kantoi meidän syntimme omassa viattomassa ruumiissansa puun päälle, että me hänen haavainsa kautta olemme parannetut.
Me olemme parannetut, ja kun nyt näin on tapahtunut, niin me olemme tulleet hänen luoksensa, Kristuksen luokse ja sielujen kaitsijan ja paimenen luokse. Nyt ollaan turvassa, ei enää kirouksen alla. Tässä on Herran ehtoollisen ihmeellinen siunaus, johon Pietari viittaa, kun hän ajattelee Kristuksen täyteyttä.
Minä puhun tästäkin arkaillen niinkuin tuomiosta. Tuntuu melkein liian suurelta ajatella, että pelastusteko on kokonansa täytetty ja kaikki valmistettu.
Minä kuulin äskettäin erään helsinkiläisen virkamiehen todistavan tähän tapaan: Minä olen taistellut synnin himoja vastaan, enkä voittanut. Mutta sitten tuli Raamatusta minun eteeni sana: "Jeesuksen Kristuksen veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä."
Hän sanoi: "Kun minä näin nämä sanat, niin minä näin sen näyn, että minun pelastukseni oli jo Jumalan tekona valmis. Minä olen raukka koettanut saada sovintoa syntymään Jumalan kanssa parannuksellani. En ole saanut. Mutta minä näen sen valmiina."
Herra sanoo meille, että pelastus on valmistettu. Me emme saa syntiä sovitetuksi kääntymisellämme Jumalan puoleen, vaan se on sovitettu jo ennen kuin me käännymme. Jeesus sanoi ennen kuolemaansa: "Se on täytetty." Perkele on jo tuomittu. Kristus on jo maailman vanhurskaus.
Se tuntuu niin suurelta, ettei tahdo uskaltaa siitä puhua. Sinä saat juuri sellaisena kuin olet, tulla Kristuksen armahdettavaksi. Saat tulla heti. Sinun ei tarvitse parantaa itse itseäsi. Hän parantaa sinut, sillä hän on täyden tehnyt sinun edestäsi Golgatalla. "Se on täytetty."
Me emme suotta lue alttarilta näitä sanoja kun ehtoollisen vietto alkaa: "Kaikki on valmistettu." Se on todella totta. Sitä, mitä Kristus teki, ei tarvitse täyttää. Ei tarvitse tuoda häntä enää taivaasta alas, sillä yhdellä ainoalla uhrilla hän on tehnyt kaikki täydellisiksi, jotka pyhitetään, jotka antautuvat hänen Henkensä alaisiksi.
Tästä alkaa nyt se ehtoollisen siunaus, josta Pietari sanoo: Te olette tulleet sielujenne paimenen ja kaitsijan luo. Ehtoollisen merkitys on siinä, että se ottaa meidät ulos eristäytyneisyyden tilasta, yksinäisyyden tilasta, kaukana olosta Jumalan edestä ja lähentää meidät Jumalaan, että pääsemme hyvän omantunnon väleihin hänen kanssansa.
Kuinka moni sanoo: "Minä olen niin kaukana Jumalasta. On jokin, joka erottaa minut Jumalasta. En pääse hänen luoksensa." Herran ehtoollinen ottaa meidät ulos tästä eristäytyneisyyden tilasta, vie Jumalan yhteyteen, vie sielujen paimenen ja piispan luokse.
Se liittää meidät yhteen keskenämme. Mikään muu ei niin seurakuntalaisia yhdistä kuin Herran pöytä. Me, jotka siellä käymme, tunnemme, että me olemme erikoisia opetuslapsia, veljiä ja sisaria keskenämme Kristuksessa, hänen sovintoveressään.
Tämä siunauskaan ei ole vain tätä ajallista yhteyttä varten, joka on heikko, vaan se on niinkuin kirouskin ajan toiselle puolelle ulottuva. Se on sellainen yhteys, joka ulottuu riemuitsevaan seurakuntaan, jossa emme ole enää vajavaisia, puutteellisia emmekä lankeavaisia. Siellä on alkanut täydellisyys, eikä mikään enää häiritse Herran kansaa.
Herran sana ja sakramentit ja erityisesti Herran ehtoollispöytä ottaa meidät ulos kaikesta tästä eristäytyneisyydestä, tästä vihasta ja itsekkyydestä, joka on maailmassa ja liittää syntien anteeksiantamisen kautta ja omantunnon puhdistuksen kautta elävään Herraan ja meidät myös rakkauden yhteyteen keskenämme. Jokainen, joka tuntee ja kokee, että Kristus on alttarin pöydässä isäntä, on vieraana rakkauden aterialla. Amen.
HERRA TULEE TEMPPELIINSÄ
Lähesty, Herra, meitä armoinesi, että meissä viriäisi todella sydämellinen kiitoslaulu sinulle. Amen.
"Ja äkisti on tuleva temppeliinsä Herra, jota te etsitte, ja
liiton enkeli, jota te halajatte. Katso, hän tulee, sanoo Herra
Sebaot. Mutta kuka kestää hänen tulemisensa päivän, ja kuka
voi pysyä, kun hän ilmestyy? Sillä hän on niinkuin kultasepän
tuli ja niinkuin pesijäin saippua. Ja hän istuu ja sulattaa ja
puhdistaa hopean, hän puhdistaa Leevin pojat, saa ne puhtaiksi
kuin kullan ja hopean ja sitten he tuovat Herralle uhrilahjoja
vanhurskaudessa" Mal. 3: 1-3.Tässä vanhan liiton profeetan sanassa puhutaan Herran tulemisesta temppeliin. Tämä Herran tuleminen temppeliinsä on kolmenlainen.
Ensimmäinen Herran tuleminen temppeliin tapahtui silloin, kun Jeesus pienenä lapsena kannettiin Jerusalemin temppeliin. Me muistamme, miten Simeon otti hänet syliinsä, ylisti ja kiitti Jumalaa ja sanoi: "Nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään sanasi mukaan; sillä minun silmäni ovat nähneet sinun autuutesi, jonka sinä olet valmistanut kaikkien kansojen nähdä ja kirkkaudeksi kansallesi Israelille."
Sitten hän tuli sinne temppeliin kaksitoistavuotiaana. Me muistamme hyvin sen tilaisuuden. Hän viehättyi olemaan siellä Jumalan sanaa kuulemassa ja tutkimassa ja siitä keskustelemassa.
Ja vihdoin hän tuli sinne kolmenkymmenen vuoden ikäisenä, kun hän oli jo alottanut julkisen toimintansa, ruoska kädessä, ajoi esikartanolta ulos rahanvaihtajat, kyyhkysten myyjät, uhrieläinten kaupitsijat ja sanoi: "Kirjoitettu on: 'Minun huoneeni pitää kutsuttaman rukoushuoneeksi', mutta te teette siitä ryövärien luolan."
Kun hän tuli temppeliinsä valtuutuksella julkisen toimintansa alussa, hän puhdisti temppelin. Tämä oli hänen ensimmäinen tulemisensa temppeliin, josta profeetta kirjoittaa: "Ja äkisti on tuleva temppeliinsä Herra, jota te etsitte, ja liiton enkeli, jota te halajatte. Katso, hän tulee, sanoo Herra Sebaot. Mutta kuka kestää hänen tulemisensa päivän, ja kuka voi pysyä, kun hän ilmestyy? Sillä hän on niinkuin kultasepän tuli ja niinkuin pesijäin saippua."
Tämä on toisen käännöksen mukaan "niinkuin pesijäin lipeä". Lipeä leikkaa kovemmin kuin saippua. Kuka voi kestää? Juutalaiset pahentuivat, kun Herra tuli Jerusalemin temppeliä puhdistamaan.
Jeesuksen toinen tuleminen on se, että hän tulee nyt eläväksi tekevänä Henkenä yksityisiin seurakuntalaisiin. "Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat." Jeesus tulee sinuun ja minuun ja tahtoo elää meissä ja vaeltaa meissä. Se oli apostoli Paavalin ydinsana, kun hän sanoi: "Kuinka suuri pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä kirkkauden toivo." Pyhän Hengen kautta syntisessä ihmisessä sisällisesti asuva Kristus on Kristuksen toinen tuleminen temppeliinsä.
Ja sitten: hän tulee kerran koko seurakuntaansa. Kerran Paavalin ilmoituksen mukaan Jeesus on oleva esikoisena monien veljien keskellä kirkkaudessa. Johanneksen mukaan siellä perillä on kaksikymmentäneljä vanhinta. Siellä on vanhan ja uuden liiton kirkastettu seurakunta ja Jeesus sen seurakunnan keskellä. Silloin Herra Jeesus on lopullisesti tullut temppeliinsä.
Siinä toteutuu se sana, jonka hän kerran sanoi, että monia tulee pohjoisesta ja etelästä, idästä ja lännestä ja heidän pitää Jumalan valtakunnassa pöydässä istuman. Tällaisen suuren ehtoollisen viettoon me olemme kutsutut, ja tällaista suurta ehtoollista varten meitä nyt armon ajassa valmistetaan, kun Herra Jeesus tulee temppeliinsä, tulee meidän sydämiimme – se on kaikkein pyhin – tulee meidän sielun voimiimme – se on pyhä – ja tulee ruumiiseen ja käyttää sitä – se on esikartano.
Niinkuin temppeli oli kolmi-osainen: esikartano, pyhä ja kaikkein pyhin, niin sinussa ja minussa on myös kolme osaa: ruumis, sielu ja henki. Jeesus ei tyydy vähempään kuin että hän tahtoo tulla sekä meidän ruumiiseemme, sieluumme että henkeemme.
Mutta kuka voi kestää hänen tulemisensa, kun Herra tulee nuhtelevan ja kovan sanan kautta, kasteen kautta ja ehtoollisen kautta, sillä kaikkien kautta hän tahtoo meitä eroon synnistä ja puhdistaa meitä niinkuin Jerusalemin temppelin kaikesta, mikä ei kuulunut Jumalalle ja saastutti hänen temppelinsä.
Miten tämä hänen tulemisensa sanan kautta tapahtuu? Minä kerron teille, mitä kuulin pyhäkouluopettajien kokouksessa. Eräs opettaja kertoi, että hänellä oli pyhäkoulussa pieni kahdeksanvuotias tyttö, jonka isä kielsi käymästä pyhäkoulussa. Isä ei hyväksynyt pyhäkoulua.
Kun tuo opettaja tapasi tytön kadulla, niin hän pyysi hänet veisaamaan kotiinsa. He lauloivat monta tuttua laulua, mm. laulukirjasta numeron viisisataakuusikymmentäkaksi, jossa puhutaan karitsasta, joka on vaaroissa kulkiessaan heikko. Siinä puhutaan kruunusta, joka lopulta pannaan perillä taistelijan päähän ja laulu loppuu näihin sanoihin:
"Oi Jeesus luoksein' jää!
Sun karitsasi tää
sua rakastaa ain' tahtoisi,
kun kuolit tähteni."Mutta pikku tyttö lauloi aina näin: "Oi Jeesus luoksein jää, sun karitsasi mä." Opettaja ei saanut häntä laulamaan niinkuin tässä on painettu, vaan hän lauloi aina: "Sun karitsa mä."
Jotakin tästä virren sanasta aukeni tuolle lapselle, joka oli vielä lähellä kasteen armoa. Kun hän tuli kotiinsa, hän pyysi äitiä hakemaan laulukirjan. Äiti meni hakemaan vintiltä ja toi sieltä vanhan tomuisen kirjan. Lapsi haki tuota virttä, mutta ei löytänyt. "Opettajalla on toisenlainen kirja", hän sanoi.
Äiti antoi hänen mennä opettajansa luo ja hän sai sieltä kirjan lahjaksi. Ja lapsi lauloi kotonansa juuri tuota laulua, että hän on juuri se pienin karitsa, jonka puolesta Kristus on kuollut. Ja tulos siitä oli se, että äiti lähetti isän luvalla poikansakin pyhäkouluun.
Katsokaa! Kun sana alkoi elää, kun Herra tuli pieneen pyhäkoululapseen, niin kotikin alkoi muuttua. Siinä toteutui se sana, jonka apostoli sanoi Filipin vankilassa: "Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut sinä, niin myös sinun perhekuntasi!" Se, että meidän kodeissamme ei mitään tapahdu, todistaa vain sitä, että sana ei ole päässyt meissä vielä oikein eläväksi, eikä sitä, että Herra ei lupaustansa pitäisi. Herra ei ole tullut Henkensä kautta omaatuntoa myöten sydämeemme, mutta sitä Herra juuri pyytää tehdä.
Herra pyytää tulla elämäämme myös Herran ehtoollisen kautta. Se on myös Pyhän Hengen armonväline. Meillä vanhemmilla ei ole kasteen armo yhtä väkevä eikä yhtä tuore kuin se oli tuolla pienellä kahdeksanvuotiaalla pyhäkoululapsella. Kasteen armo on jo ehtinyt väljähtyä meidän elämässämme, kun on tultu viisikymmen- ja kuusikymmenvuotiaiksi ehkäpä vanhemmiksikin.
Erikoisesti tarvitsemme silloin alttarin sakramentin armoa uudistuaksemme sisällisesti, sitä varten, että Herra Jeesus Kristus pääsisi asumaan meissä yhä enemmän ja yhä kokonaisemmin, tulisi meidän temppeliimme, tulisi meihin, että hän saisi elää meissä, asua meissä, vaeltaa, toimia, puhua, kävellä ja tehdä työtänsä meissä. Se on hänen tarkoituksensa. Ja se on Herran temppeliinsä tulemisen tarkoitus. Sallitko tämän tapahtua?
Asettaessansa ehtoollista Jeesus puhuu ruumiistansa: "Tämä annetaan", mutta sitten hän puhuu verestänsä ja sanoo: "Tämä on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi." Ruumis tarkoittaa hänen elämäänsä, mutta elävä ruumis, elävä uhrilammas ei koskaan voi toimittaa uhria syntisten edestä. Lammas oli jo vanhan liiton aikana esikuvallisesti teurastettava. Sen veren piti vuotaa, sillä ilman veren vuodatusta ei ollut yhtään syntien anteeksiantamusta.
Meitäkään ei vielä pelasta se, että me tunnemme Galilean Kristuksen, vaan meidän syntimme pyyhkii pois vain Golgatan Kristus, joka on vuodattanut viattoman verensä meidän syntiemme tähden ja tällä viattomalla verellänsä ja viattomalla kuolemallansa avannut tien taivaaseen. Sentähden hän ehtoollista asettaessaan liittää tähän, kun hän on puhunut viinin nauttimisesta, sanat verestänsä ja nimittää sitä uuden liiton vereksi. Sentähden hän liittää siihen sanan "syntien anteeksiantamiseksi".
Mikään muu ei pese meitä puhtaiksi synnistä kuin Jeesuksen Kristuksen veri. Ja nyt on vain kysymys: Saako hän tämän tehdä? Kestämmekö me tämän?
Se tulee ilmi eräästä toisesta seikasta. Kun Paavali on puhunut tästä Kristuksen sovintotyöstä ja Kristuksen tulosta maailmaan, niin hän sitten sanoo: Niin nyt tämän perustuksella antakaa te ruumiinne eläväksi, pyhäksi ja otolliseksi uhriksi Jumalalle. Se on teidän järkevä jumalanpalveluksenne.
Tässä ei puhuta kuolleesta ruumiista. Jumala ei tahdo, että meidän pitäisi antaa ruumiimme kuolemaan – sekin voi tulla marttyyriaikana – vaan Jumalan tarkoitus on se, että kristitty, uskovainen ihminen antaisi ruumiinsa eläväksi uhriksi Jumalalle joka päivä Jumalan käytettäväksi omassa kutsumustehtävässään, omassa kodissaan ja omassa ympäristössään.
Syntiä ei saada anteeksi elävän uhrin kautta, vaan kuolleen ruumiin kautta, kuolleen lampaan kautta, Kristuksen kautta, mutta uutta elämää ei eletä kuolleen uhrin muodossa vaan elävän uhrin muodossa.
Ja se panee meidät koettelemaan, otammeko me vastaan ehtoollisessa Kristuksen uuden liiton välittäjänä, syntien anteeksiantajana omaan sydämeemme omaatuntoa myöten.
Kestämmekö me tätä? Sillä kun Herra tulee, niin hän on niinkuin profeetta tässä sanoo "niinkuin kultasepän tuli ja niinkuin pesijäin saippua". Kultaseppä panee seoksensa kauhassa liedelle. Se on siinä, kunnes kuona sulaa arvokkaasta metalliaineesta. Hän tarkastaa sitä tarkasti, hän oikein istuu vieressä. Ja sitten vasta kun seos on puhdistettu, hän käyttää sitä tarkoituksiinsa.
Jos sanan lipeä ei leikkaa meitä, niin Herra käyttää kärsimysten lipeää, sillä Herran lipeän täytyy saada leikata niin terävästi, niin kovasti ja niin kirvelevästi, että me synnistä erkanemme. Ja ellei vielä kärsimysten lipeäkään auta, niin Herra käyttää ristin lipeää. On ero olemassa kärsimysten ja ristin välillä. Mikä se on?
Eräs herännyt mies sanoi: "Kun sinulla on kärsimystä ja sinä rukoilet, että Herra ottaisi sen pois, ja hän ottaa sen pois, se ei ollut vielä ristiä. Mutta kun Herra antaa sinulle kärsimystä ja sinä sen alla olet onneton, tuskailet ja rukoilet, eikä Herra ota sitä pois, vaan sanoo niinkuin apostolille: 'Minun armossani on sinulle kyllin', niin se on ristiä." Se on otettava ja kannettava vuodesta vuoteen ja vuosikymmenestä vuosikymmeneen aina hautaan asti. Se on ristin lipeää ja se leikkaa niin kovasti, että syntiä rakastava ja maailmaan mieltynyt ihminen eroaa synnistä ja tulee lopulta Kristuksen veren orjaksi. Se lopulta omaatuntoa myöten tuo rauhan syntiselle pyhän Jumalan edessä. Kestätkö sinä tässä?
Profeetta sanoo, että kun tämä uuden liiton Herra tulee temppeliinsä, kuka voi kestää, kun Herra ilmestyy, kun Herra on niinkuin pesijäin saippua ja niinkuin kultasepän tuli. Mutta hän sanoo sitten, että ne, jotka tässä kestävät eivätkä karkaa pois, jotka suostuvat sanan lipeään, kärsimysten lipeään, ristin lipeään ja Kristuksen veren puhdistavaan lipeään, saavat kiitoksen mielen. "Sitten, sitten", sanotaan tässä profeetan sanassa, "he tuovat Herralle uhrilahjoja vanhurskaudessa."
Se on ihan toista kuin ottaa adventtilaulu ja Hoosiannan sanat suuhunsa ulkokohtaisesti, kun sisällisesti vapautunut ihminen veisaa Hoosiannaa ja ylistää Kristusta, joka hänet kurjan, syntisen ja tahratun ihmisen on pelastanut synnistä ja syyllisyydestä ja tarjoaa hänelle voimaa synnin valtaa vastaan. Sitten, sitten uhrataan vanhurskaudessa kiitosuhria elävälle Jumalalle. Voi, kun Herra antaisi meillekin tällaisen mielen, kun Herra tulisi temppeliinsä!
Herra on tullut kirkkoihimme, joissa on ollut kirkontäyteinen väki. Se on Herran esikartano. Niissä on säännöllinen kirkkokansa, johon Herra tulee. Se on niinkuin se pyhä, mutta sitten on sisin piiri, joka polvistuu Herran ehtoollispöytään alttarin ääressä. Se on kaikkein pyhin piiri, ja siihen Herra tulee. Jos olet ikäänkuin vielä rajalla, etkä uskalla tulla tähän pyhimpään piiriin, astu rajan yli! Anna Kristuksen veren puhdistaa kaikesta synnistä! Se pikku tyttö lauloi: "Sun karitsasi mä." Sille oli sana kirkastunut. Joku sana vain, jonka Jumalan Henki tekee eläväksi, nostaa meidät.
Olin eräässä kaupungissa virkaveljien kanssa Herran pöydässä. Vaikka kuinka koetin rukoilla, olin aivan niinkuin kuollut sisällisesti. Ei mitään liikettä, ei mitään tunteita, vain suuri väsymys. Mutta sitten siellä yksi sana tuli vastaan: "Jumala antaa meille anteeksi oman nimensä tähden." "Nimensä tähden."
Silloin minä taas ymmärsin, ettei tässä ole kysymys minun kylmyydestäni eikä minun palavuudestani, ei minun tunteistani eikä tunteettomuudestani, vaan Jumala tekee tämän kaiken oman itsensä tähden ja oman nimensä tähden. Aivan niinkuin Luther sanoo selittäessään ehtoollista: "Nämä sanat 'teidän edestänne' ovat pääasia alttarin sakramentissa."
Jää sinäkin, tuntui miltä tuntui, näytti miltä näytti itsestäsi, tämän sanan perustukselle: "Jeesuksen Kristuksen veri, teidän edestänne vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi." Käännä se siksi, miksi Luther sen käänsi: "Minun edestäni, joka olen kadotettu ja tuomittu." Tämä uskon käännös oli sillä pienellä pyhäkoulutytöllä "Minun tähteni". Se karkoitti pois epäuskon ja toi rauhan köyhään sieluun. Amen.
TAHALLISET JA TAHATTOMAT SYNNIT
"O Jeesus, neuvo minua
kiittämään oikein sinua
edestä kaiken armon sen,
jonk' annoit mulle kurjallen!
Kaikista synnin vioista
veressäs minut puhdista!
O Jeesus, korjaa syntistä,
vaivaista, viheliäistä!
Sun puolees auta katsomaan,
kunnes saan avun laupiaan
ja helpotuksen tuntoon suot
ja veres tähden rauhan tuot!""Mutta Herra Jumala huusi miestä ja sanoi hänelle: 'Missä olet?' Hän vastasi: 'Minä kuulin sinun askeleesi paratiisissa ja pelkäsin, sillä minä olen alasti, ja sentähden minä lymysin.' Ja hän sanoi: 'Kuka sinulle ilmoitti, että olet alasti? Etkö syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?' Mies vastasi: 'Vaimo, jonka annoit olemaan minun kanssani, antoi minulle siitä puusta, ja minä söin.' Niin Herra Jumala sanoi vaimolle: 'Mitäs olet tehnyt?' Vaimo vastasi: 'Käärme petti minut ja minä söin.' Ja Herra Jumala sanoi käärmeelle: 'Koska tämän teit, kirottu ole sinä kaikkien karjaeläinten ja kaikkien metsän eläinten joukossa. Vatsallasi sinun pitää käymän ja tomua syömän koko elinaikasi. Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän'". 1. Moos. 3:9-15.
Tässä ensimmäisen Mooseksenkirjan kolmannessa luvussa on meille kerrottu, miten syntiinlankeemus tapahtui, mitä synti on ja mitä se saa aikaan. Lopussa kerrotaan, miten Jumala kohtelee syntiin langennutta ihmislasta.
Tässä kolmannessa kohdassa on Jumalan kolme eri tekoa.
Ensimmäinen on Jumalan kutsu: "Missä olet?"
Toinen on Jumalan tutkinto: "Etkö syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?"
Ja kolmas on Jumalan tuomio, joka alkoi käärmeestä ja kulki sitten miehen kautta vaimoon: "Kirottu olet sinä."
Kun esivanhempamme tekivät syntiä, niin he tekivät sitä tahallisesti vastoin Jumalan nimenomaista käskyä ja kieltoa. Kiusaus kyllä tuli ulkoapäin, mutta he eivät olleet valmiit myöntämään, että heidän syntinsä oli tahallinen synti.
Kun Herra tätä ensimmäistä kohtaa panee käytäntöön ja kutsuu syntiin langennutta: "Missä olet", eikä tämä pääse nyt karkuun eikä tekojansa pakoon kaikki näkevän Herran edestä, silloin hän alkaa puolustaa itseänsä ja valehdella.
Mutta Jumala ei laske häntä enää edestänsä pois, vaan paljastaa hänen syntinsä tahalliseksi synniksi. "Etkö syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?" Herra paljastaa hänen syntinsä tahalliseksi synniksi.
Paastonaikana meille tehostetaan Kristuksen kärsimisen historiaa Jumalan sanan lukemisen ja virren kautta.
Me tiedämme sen kristittyinä ja kirkkoihmisinä, että Jeesus Kristus on kuollut syntiemme tähden ja herätetty ylös kuolleista vanhurskauttamisemme tähden, mutta tämä meidän tietomme ei vielä ketään pelasta.
Sentähden on Jeesuksen kärsimisen tosiasian ja lunastuksen tosiasian edessä myös terveellistä, että me vähän syvennymme tähän syntikysymykseen.
Raamattu sanoo, että synti erottaa meidät ja meidän Jumalamme toinen toisistaan. En nyt aio puhua – se on turhaa – siitä, että on pieniä ja suuria syntejä. Mutta aion ryhmittää synnit kahteen ryhmään niinkuin Raamattu tekee.
Puhutaan sellaisista synneistä, jotka ovat tahallisia niinkuin tässä tekstissä, ja sellaisista, jotka eivät ole tahallisia – uusi raamatunkäännös käyttää sanaa "tahattomia" – tai niinkuin apostoli Paavali sanoo itsestänsä: "Minä olin tehnyt sitä tietämättömänä, epäuskossa." Tämän toisen ryhmän synnit ovat tietämättömyyden tilassa tehtyjä syntejä, mutta ne toiset ovat tahallisia ja harkittuja.
Kun lukee Vanhasta Testamentista uhripalveluksesta ja uhreista, niin näkee sen, mistä heprealaiskirjeessä puhutaan, että on mahdotonta, että kauristen ja härkäin veri voi ottaa pois syntejä. Se ei voi ketään puhdistaa synnistä.
Uhrit olivat ulkonaisia menoja, joilla oli esikuvallinen merkitys. Kun katselee Vanhan Testamentin uhrien merkitystä Mooseksen lain mukaan, niin uhri on vain tahattomien syntien, siis tietämättömyydessä tehtyjen syntien edestä olemassa.
Mies, joka teki harkittuja syntejä, varasti ja murhasi, oli kivitettävä. Se, joka teki huorin julkisesti, oli keihäällä armottomasti lävistettävä. Oli vain yksi mahdollisuus tahallisia syntejä tehneillä pelastua: paeta verikostajaa vapaakaupunkiin ja siellä temppeliin.
Tähän liittyen apostoli Paavali sanoo uuden liiton kirjan keskeisessä paikassa, roomalaiskirjeen kolmannessa luvussa, että Jumala oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit.
Kerran tuli jännittävä kohta Israelin kansan elämässä, kun kansa teki kultaisen vasikan ja Herra uhkasi hävittää kansan. Silloin Mooses sanoi: Hukuta minut, pelasta kansa! Herra sanoi: Se on mahdotonta. Minä annan toistaiseksi anteeksi tämän kansan synnit, kun sinä rukoilit. Minä siirrän ne, mutta etsikkopäivänäni minä olen kostava heidän syntinsä. Niitä ei siis annettu anteeksi, ne siirrettiin tulevan koston päivään.
Kun Paavali sanoi sitten, että Jumala on kärsinyt näitä tietämättömyyden aikoja, hän lisäsi: "Nyt Jumalan vanhurskaus on ilmoitettu." Missä? Hän on tuonut ilmi vanhurskautensa siinä, että hän on tehnyt Kristuksesta armoistuimen uskon kautta hänen vereensä.
Pitkäperjantain päivä, Golgatan ristin uhrin päivä oli ensimmäinen todellinen Jumalan koston päivä tahallisten, ei vain tietämättömyydessä tehtyjen syntien yli.
Nyt on tullut julki, kuinka Jumalan viha synnin yli on hirmuinen asia. Se on niin hirmuinen asia, että hänen viattoman Poikansa täytyi, kun hän asettui Jumalan vihan kohteeksi, sotkea Jumalan vihan viinikuurna yksin ja huutaa: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?"
Jumalan viha hävittää syntisen. Jumalan viha syntiä kohtaan on niin kauhea ja hirmuinen, että syntisen täytyy hävitä hänen pyhien kasvojensa edestä.
Kun Kristus asettuu tämän vihan ja meidän välillemme, se on Jumalan suuri pelastusarmo, mutta se ei ole meidän otettavissamme, niinkuin me tahdomme.
Jos Jumala ei säälinyt omaa viatonta ja ainutta Poikaansa, niin hän ei sääli sinua eikä minua, jos me tahallisesti syntiä teemme.
Paavali sanoo: "Minä olin tehnyt sitä tietämättömänä, epäuskossa", kun hän kertoo, että hän oli seurakunnan vainooja ja murhaaja. Hän puhuu tästä viimeisessä kirjeessään. Hänellä on tämä lohdutus: minä tein sitä tietämättäni, epäuskossa.
Mutta Raamattu sanoo näistä toisen ryhmän tahallisista synneistä tutussa kohdassa näin: "Jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat."
Tässä paikassa ei puhuta tietämättömyyden tilassa tehdyistä synneistä, vaan tahallisista synneistä, joita tehdään armon päälle ja joita se tekee, joka on päässyt näkemään Jumalan lunastuksen Kristuksessa. Tämä on perin vakava sana, ja jokainen kristitty ja herännyt ihminen joutuu tämän sanan tuomion alle.
Ehkä tätä lukee joku, jota painavat hänen tahalliset syntinsä. Kun ihminen oikein herää, hän näkee, että kaikki hänen syntinsä ovat tahallisia syntejä ja sentähden hän tuntee hukkuvansa pyhän Jumalan edessä. Miten tästä selvitään?
Eräs hurskas mies, jonka opin tuntemaan ollessani nuori pappi, avasi tämän paikan kokemuksensa perusteella minulle.
Hän sanoi, että hän oli kaksi viikkoa melkein yötä päivää tämän paikan edessä. Hän oli saanut jo nuorena poikana herätyksen. Hän oli mennyt onnelliseen avioliittoon, josta oli viisi lasta. Työmaalla ollessansa hän oli joutunut jumalattomaan seuraan. Hän tunsi, että hän oli huono mies. Hän oli Pyhän Hengen menettänyt. Silloin tämä sana alkoi painaa: "Jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä."
Te tiedätte, kuinka kauhea paikka on Jumalan edessä, kun Jumala on tarttunut teihin ja omatunto syyttää, kuinka helvetti on kuin auki. Niin oli tällä miehellä, mutta hän ei mennyt karkuun, vaan hän tuli uudestansa tämän sanan eteen: "On hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat."
Silloin putosivat kuin suomukset hänen silmistänsä ja hän sanoi: "Voi, hyvä Jumala, miten sokea minä olen ollut! Enhän minä ole vielä sinun vastustajasi. Enhän ole sinulle vastahakoinen, kun olen itkenyt yötä ja päivää."
Ja silloin Jumalan armo Kristuksessa uudisti sisällisesti tämän vilpittömän miehen, joka ei tahtonut ottaa armoa syntien peitteeksi eikä vetää sitä haureuteen ja joka tunsi Raamatun sanan: "Te olette kutsutut vapauteen, älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle."
Näin vihainen Jumala on synnille. Hän ei säälinyt omaa ainokaista Poikaansa. Hän ei sääli meitä, jos me tahallamme teemme syntiä. Hänen kostonsa tulee. Se vain viipyy, mutta viimeisenä suurena koston päivänä kukaan ei voi välttää, mitä tässä on sanottu: kauheaa tuomiota ja kiivauden tulta eikä sitä sanaa, joka tässä vieressä on sanottu: "Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin."
"Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman; kuinka paljon ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä! Sillä me tunnemme hänet, joka on sanonut: 'Minun on kosto, minä olen maksava', ja vielä: 'Herra on tuomitseva kansansa'."
On olemassa tietämättömyyden tilassa tehtyjä syntejä, mutta on myös Herran kansalla ja valon saaneella ihmisellä tahallisia syntejä. Monet leikittelevät synnin kanssa. Ajatellaan, että koska on pelastus kaikista synneistä, ja koska Kristus on kuollut, ei ole hätää.
Älkää pettäkö itseänne! Tämä armo on Jumalan armo, jota hän käyttelee ja sovittelee. Me emme sitä käytä. Me emme voi sitä sovittaa toiseen emmekä itseemme. Sen on Pyhä Henki sovittava aikanansa kullekin.
Se on ihmeellisistä ihmeellisin asia, että suuri Jumala, taivaan, maan ja meren Luoja on tullut keskuuteemme ja ottanut Kristuksessa, päällensä meidän syntimme, syntiemme rangaistukset ja vihan tuomion ja on kärsinyt aina helvettiin asti. Se on ihme.
Mutta tämä uhri lakkaa vaikuttamasta, jos me teemme syntiä tahallamme. Ei ole uhria syntisen edestä, joka leikittelee synnin kanssa ja paaduttaa vähitellen sydämensä. Hänestä, joka on Hengessä alkanut, tulee lihassa lopettaja. Niistä jo Paavali varoitti. Tämä vaara on tänäkin päivänä. Sentähden on syytä muistaa, mitä herännyt mies sanoi: "Pakene syntiä kuin käärmeen myrkkyä!"
Kerrotaan kerran Paavo Ruotsalaisen olleen matkalla nuorten kanssa. Kun he istuivat tien vieressä, hän äkkiä huusi: "Käärme, käärme!" Kaikki nuoret hyppäsivät ylös. Hän sanoi: "Katsokaa, kuinka teitä käärme peljättää! Se on ihmisen vihollinen. Mutta vielä pahempi vihollinen on synti. Kammokaa ja inhotkaa sitä!"
Meidän on syytä vakavasti pysähtyä näiden asioiden eteen, ettei kaikki olisi vain kaunista juhlaa ja hyminää, vaan että me uudistuisimme ja että meille Kristuksen sovinnon rinnalla näkyisi myös synnin kauhistavuus, kuinka se hukuttaa ja erottaa Jumalasta.
On eräs virsi, jossa puhutaan salatusta Jumalasta. Se virsi päättyy siihen, ettei "ole hitauteen aikaa mulla, voi tänä päivänä jo ylkä tulla".
Kuinka tärkeätä on, että meidän välimme elävän Jumalan kanssa ovat selvät, rehelliset ja totuuteen perustuvat, ettemme ole tahallisissa synneissä ehdoin tahdoin sisällisesti irtautuneet omissatunnoissamme Jumalasta emmekä petä itseämme turhalla toivolla ja luottamuksella.
Jumalalla on monenlaiset kokemukset meidän kanssamme. Hän kutsuu eteensä, hän paljastaa synnit tahallisiksi synneiksi, ja sitten tulee tuomio. Mutta se, mitä tässä on sanottu lopussa: "Minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä häntä kantapäähän", on ensimmäinen evankeliumi Raamatussa Kristuksen lunastuksesta, ja se on sanottu siinä paikassa, missä Jumala kohdellessansa syntiin langennutta alkaa julistaa tuomiota.
Kun Raamatussa ei ole mitään sattumaa, tämä sanoo meille, että Jumalan erinomaisen ankarassa tuomiossa on armo sisällä, sillä Jeesuksen kautta on armo.
Niin pian kuin me pappeina näemme jonkun, joka on tuomittu syntiensä tähden, me tiedämme jo, että tätä ihmistä Jumala armahtaa, vaikka se itse ei sitä vielä usko. Se, joka teistä on ollut sorrettuna sairasvuoteeseen ja saatanan seulassa, tietää hyvin, ettemme aina jaksa, uskoa Jumalan armoa.
Jos on nyt joku, jolta luottamus omaan parannukseen, omaan jumalisuuteen, omaan uskoon ja omaan kristillisyyteen on loppunut, ja joka on Jumalan edessä vallan tyhjänä, mahdottomana ja kerjäläisenä, silloin Jumala on häntä jo armahtanut tässä tilassa.
Nouse sen varassa taisteluun syntiä vastaan ja pidä huolta siitä, että sydämessäsi rakkaus herää ja inho ja pyhä viha syntiä vastaan ja varsinkin helmasyntiä vastaan vahvistuu. Sillä ilman tätä vihaa sorrut Herran pyhän vihan tulen alle. Amen.
TUOMIOPÄIVÄN NÄKÖALAT
"Käyn aina kohti kuolemaa,
jos minne täällä kuljen.
Ah, kerran yö mun saavuttaa,
ja kuoloon silmät suljen.
En siitä pääse, en,
lie tieni riemuinen
tai täynnä orjantappuraa:
mä kuljen kohti kuolemaa.
Mä kuljen kohti taivasta,
kun Jeesukseen mä uskon.
Mä kuolemankin kauhuissa
saan nähdä aamuruskon.
Ah, arpa autuas
sun, Kristus, seurassasi
Pois synnin, kuolon alhosta
saan käydä kohti taivasta."Elämän Herra! Auta meitäkin valitsemaan tie, joka vie kotiin. Amen.
"Sillä Isä ei myöskään tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomion Pojalle, että kaikki kunnioittaisivat Poikaa, niinkuin he kunnioittavat Isää. Joka ei kunnioita Poikaa, se ei kunnioita Isää, joka on hänet lähettänyt. Totisesti, totisesti, minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään. Totisesti, totisesti minä sanon teille: aika tulee ja on jo, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat, ne saavat elää. Sillä niinkuin Isällä on elämä itsessänsä, niin hän on antanut elämän myös Pojalle, niin että myös hänellä on elämä itsessänsä. Ja hän on antanut hänelle vallan tuomita, koska hän on Ihmisen Poika. Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen" Joh. 5: 22-29.
Armonajan tuomiosunnuntain saarnan sanankuulija voi vielä työntää pois luotansa. Mutta kun tulee varsinainen tuomiopäivä, kun Kristus istuu suurella valkealla istuimellansa, silloin on kuultava ja toteltava. Ei voi enää lykätä tuomarin puhetta luotansa.
Helpoimpia kysymyksiä rippikoulussa ja missä tahansa on tämä kysymys: "Mikä on synnin palkka?" Siihen jokainen osaa vastata: "Synnin palkka on kuolema."
Edelleen kysytään rippikoulussa: "Monenkolainen kuolema on?" Siihen kaikki osaavat vastata: "Kuolema on kolmenlainen, nimittäin ruumiillinen, hengellinen ja iankaikkinen."
Ja jos sitten ruvetaan vielä kysymään, miten kukin kuoleman laji määritellään, niin useimmat osaavat vastata siihen. Näin saadaan koulussa tietoa näistä asioista, mutta tieto vielä ei ketään pelasta.
Meidän sopii ottaa nämä yleiset ja tutut asiat käytännöllisesti ja tarkastaa niitä elävän elämän kannalta ja tulevaisuudessa elettävän elämän kannalta ja puhua kolmenlaisesta kuolemasta. Siitä Jeesus puhuu tässä tekstissä. Tässä on kaksi kertaa mainittu "kuolema"-sana Herran puheessa ja kolmas kerta sana "hauta". "Kaikki, jotka haudoissa ovat."
Meidänkin elämämme pää on hauta. Eräässä tutussa virressä sanotaan tähän tapaan: Meitä ennen eläneet ovat kuin varjot hävinneet maan päältä. He ovat muuttuneet tomuksi ja tuhkaksi. Säkeistö loppuu näin: "Herää, nouse valvomaan ja ole aina valmis!"
Ei ole sanottu, että hauta on aina kirkkomaan vihityssä maassa. Viime vuosikymmenien aikana on tuhansia ja taas tuhansia haudattu taistelu- ja tappotanterilla vihkimättömään maahan. Moni kuolee kaukana ehkä yksinäisenä kullan huuhdontamatkalla, eikä kukaan häntä hautaa. Hautaan kuljetaan vankilan porttien kautta, anatomisten laitosten tutkintapöytien kautta ja polttohautauslaitosten kautta. Aina vain on matkan päässä hauta.
Kun pakanat olivat tämän ruumiillisen kuoleman tosiasian edessä, he sanoivat vanhassa Roomassa, että kuolema on elämän loppu. Hauta on elämän päätepiste. Tässä ei ole ihmettelemistä.
Mutta nyt Herra sanoo tässä tekstissä: "Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä." Siinä on vähän ihmettelemistä.
Kun Helsingin suurissa päivälehdissä kerrotaan merkittävimpien henkilöiden hautauksesta, niin usein toimittaja sanoo ikäänkuin lipsahtaen kiireessä: "Pappi vihki ikuiseen lepoon." Ja kuitenkin me papit sanomme: "Jeesus Kristus, Vapahtajamme, on sinut viimeisenä päivänä herättävä."
Herra sanoo tekstissä: Älkää ihmetelkö, että kaikki, jotka haudoissa ovat, saavat kuulla Ihmisen Pojan äänen ja ne, jotka ovat hyvää tehneet, nousevat elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, nousevat tuomion ylösnousemukseen. Älkää ihmetelkö! Tämä on tosi asia. Niin tulee käymään.
Nyt kristinoppimme sanoo ruumiillisesta kuolemasta, että se on sielun ero ruumiista. Se tapahtuu monta kertaa hyvin tuskallisella tavalla. Sen todistajanahan moni meistä on kai ollut rakkaan omaisensa kuolinvuoteen ääressä.
Me voimme vielä ottaa kuolevaa rakkaasti kädestä kiinni. Me voimme puhua, kuiskuttaa tai huutaa raamatunlauseen hänen korvaansa. Moni äiti ottaa sairaan lapsensa syliinsä.
Kuulin hurskaasta miehestä Pohjanmaalta. Kun hänen poikansa oli kiusattu kuolinhetkellänsä peläten kuolemaa, niin tämä mies sanoi: "Poikani, älä pelkää, tule minun syliini!" Vanha mies piti sitä nuorta miestä sylissänsä, kunnes tämä heitti henkensä.
Henki voi lähteä monta kertaa hyvin merkillisissä olosuhteissa. Sanotaan jumalankieltäjä Voltairesta, että hän kuoli raivotarten viskelemänä.
Helsingissä eräässä sairaalassa, jossa olin kerran pappina ja sielunhoitajana, kuoli työmies hyvin raivokkaassa mielessä ja sanoi: "Nyt se vie minut, nyt se vie minut", ja kiroili niin, että toverin oli köytettävä hänet pyyheliinalla sänkyyn kiinni. Sen jälkeen oli pari viikkoa siinä sairaalassa vakava mieliala. Mutta kaikki vakavuus meni pian ohi.
Raamattu sanoo, että jumalattomat eivät olekaan missään kuoleman hädässä. Jumalaton ihminen voi kuolla melkein rauhassa. Minkätähden? Se on suruton. Se on hengellisesti kuollut ja se kuolee hengellisesti kuolleena rauhassa ruumiillisen kuoleman.
Näin me tulemme tähän toiseen kuoleman lajiin, hengelliseen kuolemaan. Siitä kristinoppimme sanoo, että hengellinen kuolema on sielun ero Jumalasta synnin kautta.
Me ihmiset olemme luodut Jumalan yhteyteen. Eräs viisas sanoo, että meidän henkemme on levoton siihen saakka, kunnes se löytää levon Jumalassa. Siihen me olemme lunastetut. Jumala vetää meitä tähän yhteyteen kanssansa. Mutta synti on tullut väliin. Synti pimittää meitä ihmislapsia ja saa aikaan sen, että välit ylöspäin katkeavat.
Jokaisen meidänkin poveen Jumala on pannut ikuisuuden kaipauksen. Mutta on niin monta seikkaa, jotka pyytävät tätä ikuisuuden kaipausta meidän povessamme pilata ja tehdä mitättömäksi.
Ja niin käy – me olemme jokainen sen kokeneet – että meidän sielumme kaipaa Jumalaa, mutta me annamme sille tätä maailmaa. Meidän sielumme kaipaa iankaikkisuutta, mutta me ruokimme sitä ajallisuudella. Me olemme niin armottomia kuolematonta sieluamme kohtaan. Ja siinä meitä ympäristö auttaa.
Ympäristöllä on monet erikoiset keinonsa tänä aikana, ei vain materialismin tarjoamat mutta myöskin salatieteiden tarjoamat keinot.
Tässä tekstissä sanotaan, että Isä on antanut kaiken tuomion Pojalle, että kaikki Poikaa kunnioittaisivat niinkuin he Isää kunnioittavat. Jeesuksella on sama arvo kuin Jumalalla. Hän on Jumalan ainosyntyinen Poika.
Mutta meidän keskellämme on sellaisia spiritualisteja, henkisyyden edustajia, jotka hänelle jonkin arvon myöntävät, mutta he eivät myönnä, että hän on Jumalan ainoa Poika. He eivät tunnusta hänelle Jeesuksen ainutlaatuisuutta. Sentähden monet eksyvät. Suhde ylöspäin katkeaa ja alaspäin ollaan vain tämän maailman kanssa tekemisissä.
Mikä tästä on seurauksena? Ihminen muuttuu näin omaksi jumalaksensa. Hän sanoo, niinkuin Herra mainitsee lopunaikojen seurakunnan johtajien sanovan: "Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse."
Tämän kanssa yhtäpitävästi eräs maalaisisäntä sanoi seurakunnassa, missä olin pappina, tähän tapaan: "Kun minulla on rahaa ja kaikkia sorttia, mitä tarvitsen, mitäs minä Jumalalla teen."
Välit ovat katkenneet ylöspäin, Jumalaan päin ja ihminen on suuntautunut vain tähän maailmaan ja erottanut itsensä synnin kautta Jumalasta. Hän on hengellisesti kuollut. Hän ei rukoile koskaan. Hän ei tutki kotonansa Jumalan sanaa. Hän ei käy seuroissa eikä kirkossa. Hän on kokonansa kuollut hengellisesti.
Mutta vaikka hän on erottanut itsensä Jumalasta, niin Jumala ei ole erottanut itseänsä vielä hänestä.
Tämän päivän tekstissä ovat nämä merkilliset sanat, jotka koskevat hengellisesti kuollutta. Herra sanoo oikein kaksi kertaa: "Totisesti, totisesti." Hän tahtoo näillä sanoilla oikein huomauttaa, että tämä on tärkeätä, mitä hän sanoo. "Totisesti, totisesti, aika tulee ja on jo, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat, ne saavat elää."
Hetki tulee ja on jo. Tässä on kysymys nykyisyydestä, tästä hetkestä kalliissa isiemme maassa. Kristus puhuu sanansa kautta. Mitä varten? Että hengellisesti kuolleet ihmiset heräisivät. "Herää sinä, joka nukut ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee."
Kun Jumalan vetoaminen ja Kristuksen ääni rupeaa kuulumaan, niin silloin ei auta maata, on herättävä. Voidaan nukkua uudelleen, mutta on herättävä.
Ja jos Jumalan sanakaan ei auta, niin Jumala käyttää toisenlaisia keinoja, joilla hän panee ihmiset heräämään. Hän ei tahtoisi niitä käyttää. Hän sanoo sanassansa: "Älkää olko niinkuin järjettömät orhit ja muulit, joita suitsilla ja ohjaksilla, niiden valjailla ohjataan." Ottakaa jo sanasta vaarin!
Mutta ellei oteta, niin Jumala tuo raskaita kohtaloita meidän koteihimme. Sinne tulee kuolema käymään vieraana. Terveys otetaan pois. Meidän yhteiskunnassamme on monta, jolta Herra on vienyt näkökyvyn pois. Toisilta on otettu liikuntakyky pois. Toisilta rahat ovat menneet, toisilta ystävät ovat menneet, ei ole jäänyt yhtäkään.
Tämä on vielä Jumalan rakkautta. Hän tahtoo vetää ihmisiä kuulemaan Kristuksen ääntä, ja Kristus sanoo näin: "Jotka sen kuulevat, ne saavat elää." Ne saavat jo tässä elämässä iankaikkisen elämän. Joka uskoo Kristukseen, hän ei tule tuomiolle, vaan hän on jo siirretty kuolemasta elämään tässä elämässä, tässä armonajassa, ennen hautaa jo.
Toisessa yhteydessä Kristus sanoo, ettei kukaan tule hänen tykönsä, ellei Isä vedä. Ja hän selittää, mitä on Isän vetäminen. Kaikkien pitää tuleman Jumalan opettamiksi. Rippikoulunuorissa ei ole ketään, jota Jumala itse ei opeta. Papit ovat heitä koulussa opettaneet. Mutta Jumala itse opettaa.
Jeesus sanoo sitten: "Jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun tyköni." – "On oppinut." Jumalan täytyy valittaa, että hän ojentaa koko päivän kättänsä, mutta kansa on uppiniskainen ja kovakorvainen. Hän valittaa: Minä lyön heitä, mutta heillä on kovempi otsa kuin rauta. Minun iskuni eivät pysty enää heihin. Tuloksena on se, että hengellinen kuolema vain vahvistuu.
Näitä ihmisiä kukaan ei voi enää pelastaa. He joutuvat Jumalan vihan alle. Jumala antaa ihmisen mennä. Ihminen menestyy synnissä ja vääryydessä tässä maailmassa.
Se on Jumalan vihaa, kun sinä teet, niinkuin näyttää, syntiä rankaisematta, ettei Jumalakaan enää välitä. Sielu on synnin kautta eronnut Jumalasta.
Jos tämä hengellinen kuolema pitkittyy eikä siihen tule korjausta, niin kun sellaisen ihmisen kohdalle tulee sitten ruumiillinen kuolema, hän hukkuu. Jeesus sanoo nimenomaan tässä tekstissä: "Jotka ovat pahaa tehneet, tulevat tuomion ylösnousemukseen." Näin me tulemme tähän kolmanteen kuoleman lajiin.
Kuolema on ruumiillinen ja hengellinen, mutta se on myös iankaikkinen. Tästä kolmannesta kuolemasta kristinoppi sanoo, että se on sielun ja ruumiin iankaikkinen ero Jumalasta.
Kun ihminen oikein herää ja tulee uskoon, niin hän voi tunnustaa niinkuin virsilaulaja: "Minun ruumiini pyrkii riemuiten elävää Jumalaa kohti." Ei vain sielu iloitse, mutta myös ruumis.
Mutta kun ihminen on Jumalan hyljännyt ja hänen vaivannäkönsä turhentanut ja jäänyt hengelliseen kuolemaan ja sitten tulee ruumiillinen kuolema ja hauta, hänen sekä sielunsa että ruumiinsa eroavat iankaikkisesti Jumalasta.
Se, mitä Herra sanoo tämän päivän tekstissä, toteutuu: "Kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen."
Tämä kaksijakoisuus on muissakin hänen puheissansa aivan selvästi lausuttu. Matteuksen evankeliumin kahdennenkymmenennenviidennen luvun loppu päättyy näihin sanoihin: "Nämä (jumalattomat, kirotut) menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään." Siinä on taas sovittamaton kaksijako viimeisen tuomion jälkeen.
Daniel on jo nähnyt, että päivien lopulla toiset nousevat iankaikkiseen elämään ja autuuteen ja toiset iankaikkiseen onnettomuuteen ja häpeään. Sama taas.
Ja Ilmestyskirjan lopulla, jossa puhutaan suuresta valkoisesta tuomioistuimesta, millä Kristus istuu, kerrotaan, että ne, joita ei oltu kirjoitettu elämän kirjaan, heitetään tuli järveen. Se on toinen kuolema.
Katsokaa! Raamattu asettaa tällaisen Jumalan sanan pettämättömän näköalan tuomiopäivänä eteemme! Moni jumaluusoppinut on koettanut tätä ankaruutta lieventää ja selittämällä muutamia Raamatun paikkoja johtunut siihen, että kyllä kerran kaikki autuaiksi tulevat. Mutta Jumala ei ketään vie väkisin taivaaseen. Ihminen voi vastustaa häntä loputtomiin.
Viimeisessä Raamatun kirjassa, jossa puhutaan tulimerestä, puhutaan myös siitä, että Jumalan valtaistuimen luona on lasinen meri, ja sillä on autuas Herran kansa ja kullakin on oma kanteleensa. Nämä ovat kaikki ihmiskielen kuvia, symbooleja tulevista asioista.
Suolainen meri lainehtii syksyn myrskyssä kovasti. Lasinen meri ei koskaan lainehdi. Se on aina tyven. Lasisella merellä on ikuinen rauha. Kun meillä on palavia kynttilöitä sisällä, ja ovi aukaistaan, kyllä ne lepattavat. Tuli on myrskyssä levoton. Tämä tulimeri kuvaa levottomuutta. Jeesus sanoo, ettei heillä ole lepoa yöllä eikä päivällä. Jumalaton ihminen on tässäkin elämässä ilman rauhaa, mutta tuomiontakaisessa olotilassa hänellä ei ole mitään rauhaa.
Näiden näkyjen eteen meidät jätetään, kun sanotaan näin: "Isä ei myöskään tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomion Pojalle." Tuomarina on siis Ihmisen Poika, Kristus.
Jos kysymme, mihin hän tuomitsee, hän sanoo: "Elämän ylösnousemukseen tai tuomion ylösnousemukseen."
Kysymme, millä perustuksella hän tuomitsee? Hän sanoo: "Ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen."
Siellä perillä aukaistaan kirjat. Toinen on elämän kirja. Se, jonka nimi ei siihen ole kirjoitettu, ei ole Kristuksen oma ja hän hukkuu. Sitten aukaistaan omantunnon kirja. Mitä siihen on kirjoitettu, sen mukaan kukin tuomitaan. Tällainen on tuomiopäivän näköala.
Tässä tekstissä on teitä nuoria varten erittäin lohdullinen sana. Herra Jeesus sanoo: "Niinkuin Isällä on elämä itsessänsä, niin on hän antanut elämän myös Pojalle, niin että myös hänellä on elämä itsessänsä."
Jumala on kaiken elämän ehtymätön ja iankaikkinen lähde. Semmoinen on Jeesus tänä päivänä. Hän on teitä varten luotu. Hänellä ei ole tämä elämän runsaus ja yltäkylläisyys itseänsä varten vaan teitä varten.
Kun te, nuoret, joudutte kulkemaan ikäänkuin omassa hoidossanne, ja teitä pidetään aikuisten kirjoissa, teillä on suuret kiusaukset.
Jo rippikouluaikana tarjotaan tytöille tanssiopistoista vapaita lippuja: "Tulkaa tänne!" Te ette säily, vaikka pappi huutaisi äänensä käheäksi, ettekä te tottele äitiänne, vaikka äitinne itkisi verikyyneleitä. Niin väkevä on maailma.
Mutta vielä väkevämpi on tämä kaikkivaltias tuomari, jolla on elämä itsessänsä niinkuin Jumalalla on elämä itsessänsä. Hän vetää, hänellä on keinonsa.
Mutta antakaa, nuoret, todella lupauksenne olla harjoituksessa, että tahtoisitte sotia syntiä vastaan ja seurata Herraa Kristusta! Sillä Jumala on armollinen.
On niitä ihmisiä, jotka ovat kerran käytyänsä ehtoollisella eläneet kaksikymmentä vuotta sen jälkeen koskaan käymättä ehtoollisella. Maailma on heidät pimittänyt. Silloin vielä Jumala veti heitä keinoillansa, ja he nöyrinä ottivat vastaan sakramentin. Se on erikoinen pelastusarmo.
En tiedä, voitteko te elääkään näin kauan. Mutta edessä päin on lasinen meri ja tulimeri, ikuinen rauha ja ikuinen levottomuus. Tulkaa rauhan lapsiksi pysyväisesti tästä päivästä asti!
Jeesus sanoo: "Joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle." Sitten, niin kerrotaan, hän otti lapsia syliinsä, pani kätensä heidän päällensä ja siunasi heitä.
Jeesus panee siunaavan kätensä teidän päällenne ja siunaa teitä, kun te alttarin ääreen polvistutte. Seuratkoot nämä Jeesuksen rakkauden siunaavat kädet teitä läpi elämänne niin, että teillä olisi elämä ettekä kuolisi suruttomina, vaan että ystävät voisivat sanoa hengessä ja totuudessa, kun teidät hautaan viedään: "Tuo ystävä kulki perille Kristuksen kunniaan ja kirkkauteen." Amen.
JUMALAN KOSTON PÄIVÄT
"Minä olen maailman valo." Nämä ovat Kristuksen sanat, joilla hän todistaa itse itsestänsä. Virressä me pyydämme, että Kristuksen risti olisi valona meidän tiellämme.
Helsingissä on hyvät valaistuslaitteet. Varsinkin Heikinkadulla ovat väkevät sähkölamput, jotka hyvin valaisevat, kun on ilta ja pimeä. Mutta kun huhtikuun aurinko nousee, niin Helsingin väkevät sähkövalot kalpenevat. Jos aurinko paistaisi kirkkoon kirkkaasti, niin kynttilöiden valot kalpenisivat. Niin väkevä on auringon valo ja heikot ovat meidän ihmisten valolaitteet.
Samoin myös meidän viisautemme on elämän suurissa kysymyksissä, synnin ja kärsimyksen, kuoleman ja pelastuksen kysymyksissä peräti heikko. Kaikki meidän valomme kalpenevat kun Kristus, elämän aurinko, tulee esille, kun valo Kristuksen ristiltä alkaa valaista syntisten elämää. Rukoilemme sitä vielä yhdessä!
"Jeesus sana elämän,
tule meidän keskellemme.
Soisit tules syttyvän,
sytytä siis sydämemme.
Anna voimaa sanastasi
ja sun läsnäolostasi.
Paina meitä paremmin
alas yksinkertaisuuteen,
tutustumaan syvemmin
sinun ristis salaisuuteen,
valos anna tutaksemme
turmelusta sydämemme.
Auta ettei saatana
pääse meidän keskellemme,
Enkeleittes joukolla
saarra meidän huonehemme.
Ristin lipun nostoissamme
varmaan kerran voiton saamme.""Ja sotamiehet ottivat Jeesuksen ja riisuivat häneltä purppuravaipan, pukivat hänet hänen omiin vaatteihinsa ja veivät hänet pois ristiinnaulittavaksi. Ja hän kantoi ristiänsä. Ja viedessään häntä pois he saivat käsiinsä erään ohikulkevan miehen, Simon kyreneläisen, joka tuli vainiolta, Aleksanterin ja Rufuksen isän. Sen he pakottivat kantamaan hänen ristiänsä. Hänen päälleen he panivat ristin kannettavaksi Jeesuksen jäljessä.
Ja häntä seurasi suuri joukko kansaa, myös naisia, jotka valittivat ja itkivät häntä. Niin Jeesus kääntyi heihin ja sanoi: 'Jerusalemin tyttäret, älkää minua itkekö, vaan itkekää itseänne ja lapsianne. Sillä katso, päivät tulevat, jolloin sanotaan: Autuaita ovat hedelmättömät, ja kohdut, jotka eivät ole synnyttäneet, ja rinnat, jotka eivät ole imettäneet. Silloin ruvetaan sanomaan vuorille: Langetkaa meidän päällemme, ja kukkuloille: Peittäkää meidät. Sillä jos tämä tehdään tuoreelle puulle, mitä sitten kuivalle tapahtuu?'
Myös kaksi muuta, kaksi pahantekijää, vietiin hänen kanssaan surmattavaksi. Ja he veivät hänet paikalle, jonka nimi on Golgata, se on käännettynä: pääkallonpaikka. Ja he tarjosivat hänelle juotavaksi katkeralla nesteellä sekoitettua viiniä, mutta maistettuaan hän ei tahtonut sitä juoda.
Siellä he hänet ristiinnaulitsivat ja hänen kanssaan kaksi ryöväriä, toisen oikealle, toisen vasemmalle puolelle ja Jeesuksen keskelle. Ja oli kolmas hetki, kun he hänet ristiinnaulitsivat. Mutta Jeesus sanoi: 'Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät.' Ja Pilatus kirjoitti myös päällekirjoituksen ja kiinnitti sen ristiin; ja se oli näin kirjoitettu: 'Jeesus, Nasaretilainen, juutalaisten kuningas.' Tämän päällekirjoituksen lukivat monet juutalaiset, sillä se paikka, jossa Jeesus ristiinnaulittiin, oli lähellä kaupunkia; ja se oli kirjoitettu hebreaksi, latinaksi ja kreikaksi. Niin juutalaisten ylipapit sanoivat Pilatukselle: 'Älä kirjoita: juutalaisten kuningas, vaan että hän on sanonut: Minä olen juutalaisten kuningas.' Pilatus vastasi: 'Minkä minä kirjoitin, sen minä kirjoitin.'
Kun sotamiehet olivat ristiinnaulinneet Jeesuksen, ottivat he hänen vaatteensa ja jakoivat ne neljään osaan, kullekin sotamiehelle osansa, sekä ihokkaan. Mutta ihokas oli saumaton, kauttaaltaan ylhäältä asti kudottu. Sentähden he sanoivat toisilleen: 'Älkäämme leikatko sitä rikki, vaan heittäkäämme siitä arpaa, kenen se on oleva;' että tämä kirjoitus kävisi toteen: 'He jakoivat keskenänsä vaatteeni ja heittivät minun puvustani arpaa.' Ja sotamiehet tekivät niin.
Mutta Jeesuksen ristin ääressä seisoivat hänen äitinsä ja hänen äitinsä sisar ja Maria, Kloopaan vaimo, ja Maria Magdaleena. Kun Jeesus näki äitinsä ja sen opetuslapsen, jota hän rakasti, seisovan siinä vieressä, sanoi hän äidillensä: 'Vaimo, katso poikasi!' Sitten hän sanoi opetuslapselle: 'Katso, äitisi!' Ja siitä hetkestä opetuslapsi otti hänet kotiinsa.
Ja kansa seisoi ja katseli. Ja ne, jotka kulkivat ohitse, herjasivat häntä, nyökyttivät päätänsä ja sanoivat: 'Voi sinua, joka hajotat maahan Jumalan temppelin ja kolmessa päivässä sen rakennat: auta itseäsi, jos olet Jumalan Poika, ja astu alas ristiltä.' Samoin ylipapit ja kirjanoppineet ja vanhimmat pilkkasivat häntä ja sanoivat: 'Muita hän on auttanut, itseään ei voi auttaa. Onhan hän Israelin kuningas; astukoon nyt alas ristiltä, niin me uskomme häneen. Hän on luottanut Jumalaan; vapahtakoon nyt Jumala hänet, jos on häneen mielistynyt; sillä hän on sanonut: Minä olen Jumalan Poika. Myös sotamiehet pilkkasivat häntä, menivät hänen luoksensa ja tarjosivat hänelle hapanviiniä ja sanoivat: 'Jos sinä olet juutalaisten kuningas, niin auta itseäsi.'
Niin toinen pahantekijöistä, jotka siinä riippuivat, herjasi häntä: 'Etkö sinä ole Kristus? Auta itseäsi ja meitä.' Mutta toinen vastasi ja nuhteli häntä sanoen: 'Etkö sinä edes pelkää Jumalaa, sinä, joka olet saman rangaistuksen alainen? Me tosin kärsimme oikeuden mukaan, sillä me saamme, mitä meidän tekomme ansaitsevat; mutta tämä ei ole mitään pahaa tehnyt.' Ja hän sanoi: 'Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.' Niin Jeesus sanoi hänelle: 'Totisesti, minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa.'
Ja kuudennella hetkellä tuli pimeys yli kaiken maan, ja sitä kesti hamaan yhdeksänteen hetkeen, sillä aurinko oli pimentynyt. Ja yhdeksännen hetken vaiheella Jeesus huusi suurella äänellä sanoen: 'Eeli, Eeli, lama sabaktani?' Se on: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? Sen kuullessaan sanoivat muutamat niistä, jotka siinä seisoivat: 'Hän huutaa Eliasta.' Sen jälkeen, kun Jeesus tiesi, että kaikki jo oli täytetty, sanoi hän, että kirjoitus kävisi toteen: 'Minun on jano.' Siinä oli astia, hapanviiniä täynnä; niin he täyttivät sillä hapanviinillä sienen ja panivat sen isoppikorren päähän ja ojensivat sen hänen suunsa eteen ja antoivat hänelle juoda. Mutta muut sanoivat: 'Annas, katsokaamme, tuleeko Elias häntä pelastamaan.' Kun nyt Jeesus oli ottanut hapanviinin, sanoi hän: 'Se on täytetty.' Ja Jeesus huusi suurella äänellä ja sanoi: 'Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni.' Ja sen sanottuaan hän kallisti päänsä ja antoi henkensä.
Ja katso, temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti, ja maa järisi, ja kalliot halkesivat, ja haudat aukenivat, ja monta nukkuneiden pyhien ruumista nousi ylös. Ja he lähtivät haudoistaan ja tulivat hänen ylösnousemisensa jälkeen pyhään kaupunkiin ja ilmestyivät monelle.
Mutta kun sadanpäämies, joka seisoi häntä vastapäätä, ja ne, jotka hänen kanssaan vartioitsivat Jeesusta, näkivät hänen näin antavan henkensä, maanjäristyksen ja mitä muuta tapahtui, peljästyivät he suuresti ja sanoivat: 'Totisesti tämä ihminen oli vanhurskas mies ja Jumalan Poika.' Ja kun kaikki kansa, ne, jotka olivat kokoontuneet tätä katselemaan, näkivät, mitä tapahtui, löivät he rintoihinsa ja palasivat kotiinsa.
Mutta kaikki hänen tuttavansa, myöskin naiset, jotka olivat seuranneet häntä Galileasta, seisoivat taampana ja katselivat tätä. Näiden joukossa oli myös Maria Magdaleena ja Maria, Jaakob nuoremman ja Jooseen äiti, ja Salome, Sebedeuksen poikain äiti, jotka hänen ollessaan Galileassa olivat seuranneet ja palvelleet häntä, sekä useita muita naisia, jotka olivat tulleet hänen kanssaan ylös Jerusalemiin.
Koska silloin oli valmistuspäivä, niin – etteivät ruumiit jäisi ristille sapatiksi, sillä se sapatinpäivä oli suuri – juutalaiset pyysivät Pilatukselta, että ristiinnaulittujen sääriluut rikottaisiin ja ruumiit otettaisiin alas. Niin sotamiehet tulivat ja rikkoivat sääriluut ensin toiselta ja sitten toiselta hänen kanssaan ristiinnaulitulta. Mutta kun he tulivat Jeesuksen luo ja näkivät hänet jo kuolleeksi, eivät he rikkoneet hänen luitaan, vaan yksi sotamiehistä puhkaisi keihäällä hänen kylkensä, ja heti vuoti siitä verta ja vettä. Ja joka sen näki, on sen todistanut, ja hänen todistuksensa on tosi, ja hän tietää totta puhuvansa, että tekin uskoisitte. Sillä tämä tapahtui, että kirjoitus kävisi toteen: 'Älköön häneltä luuta rikottako.' Ja vielä sanoo toinen kirjoitus: 'He luovat katseensa häneen, jonka he ovat lävistäneet!" Viides ahti.
Pitkäperjantai soveltuu olemaan kirkkovuoden suurin katumuspäivä neljän virallisen kiitos-, katumus- ja rukouspäivän ohella.
Tehän kyllä tiedätte, mitä katumus on. Se on sitä, että me toivomme, että tehty paha teko olisi jäänyt tekemättä. Katuva ihminen valittaa ja sanoo: "Voi, voi minua, kun tein sen! Voi, kun en olisi tehnyt sitä!"
Mutta ihminen ei katumuksellansa voi enää saada tekoansa tekemättömäksi. Vaikka kuinka katuu ja itkee ja valittaa, ei voi kääntää enää takaisin ajan ratasta. Kun on kerran valintavapautensa käyttänyt ja määrätyn teon tehnyt, niin se seisoo.
Ken on liikemiehenä tehnyt huonon kaupan, hän ei saa sitä enää tekemättömäksi, vaikka konkurssiin menisi. Nainen, joka on valinnut itsellensä huonon aviomiehen kumppaniksensa, ei voi enää korjata tätä valintaansa. Nuori mies, joka on valinnut elämän uran ja siinä vanhentunut, ei voi enää korjata sitä.
Jos näin on asioiden laita, jotka ovat tavallansa hyviä, kuinka onkaan sitten rikosten ja syntien laita. Niitä ei saa katumuksellansa enää miksikään muutetuiksi eikä olemattomiksi, vaan niiden seuraukset vaikuttavat omassa ja toisten ihmisten elämässä, sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän varmasti myöskin niittää. Joka syntiin ja lihaan kylvää, se niittää turmelusta.
Jumala on kiivas Jumala, joka kostaa isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen asti niille, jotka häntä vihaavat.
Me puhumme siitä, että Jumala on rakkaus, mutta meidän ei sovi unohtaa, että hän on pyhä rakkaus ja että hän on vanhurskas Jumala, joka ei voi jättää syntiä rankaisematta. Jos hän sen tekisi, hän ei olisi enää Jumala. Hänen maailmanhallintansa ei pysyisi pystyssä, jollei rikosta aina rangaistaisi.
Edessämme on kaksi koston päivää, kaksi etsikon päivää. Toinen on Jumalan etsikon päivä tässä armonajassa ja toinen on Jumalan koston ja etsikon päivä, kun armonaika on loppunut.
Mikä on ensimmäinen kostamisen ja etsikon päivä? Se oli pitkäperjantai.
Toisen Mooseksenkirjan kolmannessakymmenennessätoisessa luvussa on merkillinen kertomus. Israelin kansa oli saanut sen armon, että se oli päässyt pois orjuuden maasta korpivaellukselle Kanaanin maata kohti. Mutta kun Mooses oli poissa, niin kansa teetätti Aaronilla kultavasikan ja alkoi kultavasikan ympärillä tanssia. Jumala sanoi: "Sinun kansasi, jonka johdatit Egyptin maasta, on turmion tehnyt."
Silloin tuli Moosekselle hätä. Hän alkoi huutaa sen kansan puolesta. Mutta kun hän tuli alas vuorelta, niin hänen sielunsa syttyi, hän paiskasi rikki laintaulut, tarttui vasikkaa sarvista ja särki sen. Ja hän antoi kovat nuhteet Aaronille.
Seuraavana päivänä hän meni Jumalan eteen ja sanoi: "Voi, tämä kansa on tehnyt suuren synnin! Jospa nyt antaisit heidän rikoksensa anteeksi. Mutta jos et, niin pyyhi minut pois kirjastasi, johon kirjoitat."
Mitä Jumala vastasi? Hän sanoi näin: "Joka on tehnyt syntiä minua vastaan, sen minä pyyhin pois kirjastani. Mene nyt ja johdata kansa siihen paikkaan, josta minä olen sinulle puhunut!" Ja sitten Jumala lisäsi: "Mutta kostoni päivänä minä kostan heille heidän rikoksensa."
Jumala ei voi jättää syntiä rankaisematta. Jumala voi lykätä rangaistuksen tuonnemmaksi. Hän voi antaa armonaikaa, sillä hän ei tahdo, että kukaan syntinen hukkuisi, vaan että syntinen kääntyisi ja tekisi parannuksen ja eläisi. Mutta synti on välttämättä rangaistava.
Sen tuntee herännyt ihminen, joka Daavidin kanssa on sillä paikalla, että hänen täytyy valittaa: "Minun syntini on aina minun edessäni. Sinua ainoata vastaan minä olen syntiä tehnyt, tehnyt sitä, mikä on pahaa sinun silmissäsi; mutta sinä olet oikea puheessasi ja puhdas tuomitessasi."
Mooseksen väliintulo ei voinut siirtää Israelin kansan rikosta kultaisen vasikan ympärillä pois päiväjärjestyksestä.
Kerran yritti toinen mies, Paavali, joka rakasti Israelia, käydä välimieheksi ja sanoi: "Minä soisin itse olevani kirottu pois Kristuksesta veljieni hyväksi, jotka ovat minun sukulaisiani lihan puolesta." Ei auttanut. Tällainen sytyttävä, palava rakkaus kansan puolesta ei auta.
Tämä sama mies Paavali kirjoittaa, että Jumala osoittaakseen sitä vanhurskautta, joka yksin kelpaa hänen edessänsä, on kärsinyt edeltä tehtyä syntiä, harjoittanut edeltäväistä anteeksiantamusta, kunnes hän Kristuksessa teki armoistuimen, jonka päälle hän heitti meidän syntimme.
Ateenan areiopagilla hän saarnasi Kreikan viisaille ja sanoi, että Jumala on kärsinyt tietämättömyyden aikoja. Jumala on kärsinyt. Syntiä on saatu tehdä rankaisematta. Mutta nyt Jumala käskee, että on uskottava Kristukseen ja tehtävä parannus, sillä hän on säätävä päivän, jona hän on koko maanpiirin tuomitseva tämän miehen kautta, jonka hän kuolleista herätti.
Paavalilla on näköpiirissä kaksi koston päivää. Ne ovat myös meidän näköpiirissämme.
Toinen oli Golgatan päivä, pitkäperjantai. Silloin oli rangaistus Jumalan viattoman Pojan päällä. Silloin Jumalan viha kohtasi häntä säälimättömästi, koska hän oli ryhtynyt ajamaan syntisen suvun asiaa ja käynyt meidän ja Jumalan väliin, niihin Mooses ja Paavali yrittivät mutta tuloksetta.
Minkälainen synnin rangaistus on? Minkälainen Jumalan kosto on, kun se kohtaa syntiä?
Se näkyy pitkäperjantaina. Se on tässä ahdissa hyvin yksityiskohtaisesti kuvattu. Minä tahdon vain kaksi piirrettä mainita.
Tässä on monasti puhuttu siitä, kuinka sotamiehet, kansa, ylipapit ja toinen ryöväri, pilkkaavat ja sanovat: Jos sinä olet Jumalan Poika, astu nyt alas, auta nyt itseäsi! Muita hän on voinut auttaa, itseänsä ei voi auttaa.
Ihmisten pilkkaamana ja hylkäämänä ja ylönannettuna Kristus kulki alatiellä. Vaikka hän olisi voinut auttaa itseänsä, hän ei auttanut.
Tässä on yksi kohta, joka on syntisen osa synnin rangaistukseksi. Hän on ihmisten hylkäämä. Se on kyllä jo kova kohta.
Vein kerran kirjeen vankilan sairashuoneeseen miehelle, joka on saanut usein kirjeitä. Hänen toverinansa on mies, joka taas kysyi, että enkö minä saa kirjettä. Hän nauroi ja lisäsi: "Eihän kukaan minulle kirjoita. Kahteen vuoteen kukaan ei ole minulle kirjoittanut." – "Ettekö te ole kirjoittanut omaisille?" – "Olen, mutta kukaan ei ole vastannut." Se mies yritti nauraa, mutta minä näin, että mies itki naurunsa takana. Se oli yksinäinen mies, jonka omaiset olivat hyljänneet hänen rikoksensa ja häpeänsä tähden.
Se on kova rangaistus, kun jää yksin ihmisten keskellä, mutta vielä kovempaa on Jumalan kosto. Tässä Jeesus huusi psalmistan sanoilla: "Eeli, Eeli, lama sabaktani?" Se on tullut evankeliumiin arameankielellä. Suomeksi se merkitsee: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?"
Synnin rangaistus ja kosto on siinä, että Jumala hylkää. Jumalan ja syntisen välille tulee ääretön etäisyys, jota mikään ei luo umpeen eikä täytä. Tässä on synnin rangaistus. On kauhea epätoivo, kun ei ole vain ihmisten jättämä ja hylkäämä ja yksinäinen, vaan Jumalankin hylkäämä.
Tämän maan kamaralla on kulkenut epälukuinen joukko Juudas Iskarioteja, joilla on ollut tämä epätoivo sielussansa: Ihmiset jättävät ja tuomitsevat. Jumalakin on jättänyt. Mene hirteen, tapa itsesi! Ei ole enää mitään toivoa. On niin täysi pimeys, niinkuin Paavali sanoo: "Ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa."
Oletko sinä koskaan käynyt näissä syvyyksissä ja maistanut synnin rangaistusta, jota ihminen voi vain pikkuisen maistaa? Kristus maistoi täydellisesti Jumalan koston etsikon päivänä pitkäperjantaina.
Se oli ensimmäinen Jumalan koston päivä. Silloin ei lykätty rangaistusta. Silloin se pantiin täytäntöön kaikella vanhurskauden ankaruudella, mutta viatonta Kristusta kohtaan, joka oli siinä meidän sijassamme.
Mutta Paavali näki toisen koston päivän, ja me näemme toisen koston päivän.
Me petämme itsemme helposti. Ei ole vielä sillä hyvä, että Kristus on pitkäperjantaina antanut koko maailman synnin meren tulvehtia päällensä ja että hän on kantanut meidän syntimme Jumalan Karitsana. Tämä on Jumalan armo, ja Jumala ottaa siitä osallisiksi kunkin meistä henkilökohtaisesti, mutta omassa armonjärjestyksessänsä. Sitä armoa me emme voi komentaa.
Vaikka tässä tekstissä on kerrottu näin, että temppelin esirippu meni halki temppelissä ylhäältä alas asti, kun Kristus sanoi "Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni", niin se ei vielä meitä auta, että meillä on tämä historiallinen tieto, että näin on tapahtunut. Se ei ketään pelasta. Eikä sekään pelasta, vaikka pitkäperjantain kirkossa ihminen heltyisi helläksi tunteiltansa ja itkisi Kristusta. Sekään ei kelpaa.
Synti on niin väkevä voima ja saatana niin väkevä tahto Jumalaa vastaan, että ne eivät taltu tällaisista tieto- eikä tunneasioista. Senhän me olemme kokeneet, kun oli taistelu. Tarvitaan enemmän.
Kristuksen kuoleman kautta on tullut mahdolliseksi se, että meistä jokainen voi tulla nyt vanhurskaaksi ja myös pyhittyä, koska Jumala on sovitettu. Hän on saanut rangaista Israelin kansan ja pakanoiden entiset ja nykyiset synnit.
Nyt hän odottaa, että me sopisimme hänen kanssaan. Nyt meillä on mahdollisuus tulla Kristuksen Hengen piiriin, Kristuksen Pyhän Hengen johdatuksen alaisiksi elämään siinä olotilassa, jota Paavali nimittää olemiseksi Kristuksessa. Paavali sanoo, että niin pian, kuin me olemme tässä Hengen piirissä, olemme Kristuksessa, meillä ei ole yhtään kadotustuomiota enää omallatunnolla.
Hänessä meillä on rikkomusten anteeksiantamus hänen verensä kautta. Se on hänessä. Hänessä meillä on lunastus, sanoo Paavali. Se on hänessä.
Jos me olemme Hengessä Kristuksen sanan kuulossa, silloin Golgatan kosto on meidän puolellamme, se tahtoo sanoa, että meidän syntimme on kostettu ja velkamme maksettu. Jumala katselee meitä Kristuksessa täydellisinä.
Mutta ulkopuolella Kristusta Jumala on tälläkin hetkellä kuluttava tuli. Ei auta tässä historian tieto eivätkä tässä auta tunteilemiset. Tässä on kysymys omantunnon asioista. Ne ovat paljon syvempiä kuin ulkonaiset asiat.
Jumala sanoo, että joka Kristuksen veren polkee jalkojensa alle ja uuden liiton Henkeä pilkkaa, sille ei ole enää mitään uhria. Golgatan uhrikaan ei kuulu hänelle, vaan tulee kiivaus ja tuomion odotus.
Raamattu näkee vielä toisen koston päivän, Kristuksen tulemisen päivän. Kristus näki sen tulevan juutalaisille, kun he itkivät häntä pitkäperjantaina. Hän sanoi: "Älkää minua itkekö vaan itkekää itseänne ja lapsianne, sillä katso, päivät tulevat, jolloin sanotaan: 'Autuaita ovat hedelmättömät ja ne kohdut, jotka eivät ole synnyttäneet ja rinnat, jotka eivät ole imettäneet.' Silloin ruvetaan sanomaan vuorille: 'Langetkaa meidän päällemme', ja kukkuloille: 'Peittäkää meidät!'"
Tämä tapahtui Jerusalemin hävityksessä juutalaisille historiassa. Mutta Raamattu sanoo, että kun Kristus tulee toisen kerran taivaan pilvissä ja häntä pilkanneet, hänet hyljänneet ja hänen verensä polkijat näkevät hänet, niin maailman kansat parkuvat ja huudetaan vuorille ja kukkuloille: "Kätkekää meidät Karitsan vihalta!"
Hänen vihansa, joka on eniten uhrannut ja rakastanut, niinkuin Jumalan Karitsa Kristus, on kaikkein kiivain viha, kun hänet on hyljätty ja hänen sovintoverensä turhana torjuttu ja hänet halpana pidetty.
Nyt meillä on tilaisuus mennä itseemme. Vielä on tilaisuus paeta tulevaista vihaa. Kristuksen tulemisen päivä lähenee.
Eikö teidän tuntonne sano teille, että Jumala ei olisi oikea Jumala, ellei hän antaisi kerran Kristukselle hyvitystä ulkonaisestikin?
Tässä maailmassa hän sai kärsiä, häntä pilkattiin, ruoskittiin, syljettiin, hänet ristiinnaulittiin, eikä hän mitään puhunut. Nämä hänen pyövelinsä saivat menestyä tässä maailmassa. Kyllä Jumala on Jumala. Kyllä hän kostaa. Mutta hän on pitkämielinen.
Kerran täytyy tämän ihmissuvun nähdä, että Kristus on Kuningas, että hän oli Jumalan Poika, että hän on ainoa tie Isän tykö, todella maailman valo ja hänen ristinsä ainoa pelastuskeino.
Sitä varten Jumala nyt tekee työtänsä ja synnyttää uuden liiton kansaa, josta hän sanoo, että minä tahdon kirjoittaa lakini heidän sydämeensä, vuodattaa heihin minun henkeni, asua heissä ja vaeltaa heissä ja heidän pitää olla minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa.
Tämä on ihan toista kuin tehdä järjen päätelmiä, toista kuin tunteilla kauniilla asioilla. Se on olemista uudessa Hengen olotilassa, uudessa liitossa, joka ei ole vanha lakiliitto vaan iankaikkinen liitto.
Siihen Herra tahtoo nyt meitä vetää. Sitä varten hän vielä saarnauttaa meille tätä koston päivää armonajassa, että näkisimme, että rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi ja että mekin voisimme sanoa kokemuksesta, että minulla on totisesti rauha, koska minun syntieni rangaistus oli Kristuksen päällä. Se on elävä kokemus, jonka Jumala antaa sille, joka ei voi itse katumuksellansa korjata syntiänsä, vaan vain tätä publikaanin kanssa huutaa: "Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!"
Kun Paavali mietti näitä asioita, hän sanoi: "Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina!" Nyt on vielä mahdollisuus.
Tuomion päivä lähestyy. Armonaika on pian päättynyt. Silloin rangaistus kohtaa sinua ja minua kaikella Jumalan vihan ja vanhurskauden ankaruudella, ellemme ole Kristuksessa, ja ellei puolellamme ole Golgatan sovintoveri. Amen.
"Ja hän näytti minulle elämän veden virran, joka kirkkaana kuin kristalli juoksi Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta". llm. 22:1.
KOLMINKERTAINEN SIUNAUS
"Sun armohos, oi Jumala,
en ole mahdollinen,
tein vastaas paljon pahuutta,
siks olen murheellinen.
Vaan kuitenkin mä uskon sen,
sä että olet leppyinen
armoas kerjääville."Ilmesty siis vielä sakramenttisi vietossa meille, siunauksen Jumala! Amen.
"Joka paikassa, mihin minä säädän nimeni muiston, minä tulen
sinun tykösi ja siunaan sinua". 2. Moos. 20: 24.Herralla oli jo vanhan liiton aikana erikoiset pyhät paikat. Hän oli ne itse säätänyt kansallensa ja hän liittää nyt tällaisiin merkillisen lupauksensa: "Joka paikassa, mihin minä säädän nimeni muiston, minä tulen sinun tykösi ja siunaan sinua."
Herran pyhä ehtoollinen (rippisaarna Heränneiden Ylioppilaskodin 10-vuotisjuhlassa) on muistoateria. Herra Jeesus sanoi: "Niin usein kuin te syötte tästä leivästä ja juotte tästä maljasta, niin tehkää se minun muistokseni." Me luterilaisen kirkon papit emme ole zürichiläisiä, joille ehtoollinen oli vain pelkkä muistoateria. Se on enemmän. Se on liiton ateria, se on tunnustusateria, se on armon pöytä, mutta se on myös muistoateria.
Jumalan on mahdoton valehdella. Jumala voi tehdä, mitä ikinä hän tahtoo, mutta hän ei tahdo valehdella. Raamattu sanoo, että Jumalan on mahdoton valehdella. Koska hän on luvannut tulla sinne, missä hänen nimensä muistoa vietetään, hän myös toteuttaa lupauksensa. Se ei riipu siitä, uskotko sinä tätä tai et usko. Se ei riipu sinusta eikä minusta, vaan se riippuu Herran omasta lupauksen sanasta, että hän tulee sinne sinun tykösi, missä hänen nimensä muistoa vietetään.
Hän ei tule tänne eikä ole täällä läsnä vain päältäkatsojana, niinkuin joku voi olla kirkossa kuulijain joukossa, vaan Herra on täällä toimimassa tai niinkuin hän itse sanoo, siunaamassa. "Minä tulen sinun tykösi ja siunaan sinua."
Täällä puhuttiin Herran siunauksesta "Minä siunaan teitä Herran huoneesta". Ei vain Herra ole tässä siunaustyössä. Herra on antanut myös teille tehtäviä. Kun Paavali puhuu Herran ehtoollisen vietosta alkuseurakunnassa, hän sanoo näin: "Siunauksen malja, jonka me siunaamme, eikö se ole osallisuus Kristuksen vereen? Se leipä, jonka murramme, eikö se ole osallisuus Kristuksen ruumiiseen?"
Myös ehtoollisvieraat on kutsuttu siunaamaan Herran maljaa. Tämä on itsensä koettelemisen paikka: "Olenko todella sellainen rippivieras, joka siunaan Herran maljan?" Samassa luvussa, missä nämä sanat ovat, että ehtoollisvieraat tulevat siunaamaan Herran maljan, Paavali jatkaa puhetta ja sanoo: "Ette voi juoda Herran maljasta ja riivaajien maljasta, ette voi olla osalliset Herran pöydästä ja riivaajien pöydästä."
Täällä on puhuttu tänä iltana rajankäynnistä, miten pelokasta ja vaarallista on olla rajalla. On myös sanottu että suruttomien ihmisten elämässä ei ole mitään rajaa. Mutta nyt tämä Herran sana, jossa puhutaan maljan siunaamisesta, panee myös rajan. Se panee meidät kovenemaan itsellemme, sillä kukaan ei voi syödä Herran pöydästä ja perkeleen pöydästä. Se on mahdotonta. Te ymmärrätte tämän, jos käytän tuttua kuvaa.
Eihän maalla kukaan isäntä suvaitsisi, että työläinen kävisi hänen pöydässänsä syömässä, mutta kävisi työtä tekemässä toisen isännän pellolla. Sellainen järjestys pitää olla, että sen herran pöydässä käydään syömässä, jonka työssä ollaan. Herran apostoli teroittaa tässä samaa asiaa, samaa rajankäyntiä niille, jotka tulevat Herran maljaa siunaamaan.
Koska te olette rajan kansaa, ettekä halua mennä sinne väärään valtakuntaan, josta ei pääse pois, niin kuulkaa Herran sana: "Joka paikassa, mihin minä säädän nimeni muiston, minä tulen sinun tykösi ja siunaan sinua." Herra on jo siunannut meitä sanansa kautta tänä iltana. Nyt lopuksi hän pyytää teidän juhlanne viimeisenä iltahetkenä siunata teitä alttarin sakramentin kautta. Mitä kuuluu tähän Herran siunaukseen? Kun seurat loppuivat, niin täällä luettiin Herran siunaus. Ja kun kirkonmenot loppuvat, niin taas luetaan Herran siunaus. Siihen soveltuvat Herran sanat: "Minä siunaan teitä Herran huoneesta."
Mitä sisältyy Herran siunaukseen? Siihen sisältyy kolme eri asiaa.
"Herra siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä."
Se siunauksen kohta, joka on sanottu varjeluksen sanana, tarkoittaa näitä ajallisia asioita. Me emme ajattelekaan, kun pääsemme mukavasti ilman vahinkoa kulkemaan matkamme päähän ja takaisin, kuinka tärkeä asia Herran varjelus on, ettei meidän käy huonosti, ettei auto mene ojaan, ettemme katkaise jalkojamme tai kuole ennenaikaista tapaturmaista kuolemaa.
Jumalalla on enkelinsä meitä varjelemassa. Ne ovat täällä kirkossa tänä iltana läsnä, sillä enkelit ovat palvelevia henkiä niitä varten lähetettyjä, jotka autuuden perivät. Te olette kokeneet Jumalan ihmeellistä varjelusta. Teillä ei olisi ollut tätä juhlaa ilman Herran varjelusta.
Herran varjelus on ihmeellinen asia. Se hoitaa meitä pienimpiä yksityisseikkoja myöten. Herra tietää, missä me asumme, Helsingissä tai maaseudulla, joko varakkaassa pappilassa tai ihan köyhässä pappilassa. Herra tietää, missä sinä asut. Hän hoitaa sinun perheasiasi. Hän hoitaa lastesi kasvatuksen, sinun raha-asiasi, sinun surusi ja murheesi. Hän kantaa, nostaa ja pelastaa. Tällaista on varjelus, tämä ruumiillista, ajallista elämää koskeva siunaus. "Joka paikassa, mihin minä säädän nimeni muiston, minä tulen sinun tykösi."
"Herra valistakoon kasvonsa meille ja olkoon meille armollinen."
Kuinka onkaan täällä veisattu: En tiedä muuta neuvoa, kuin että annat armosi minulle. Asiat ovat sillä kohdalla. Ne eivät tule sille kohdalle meidän elämässämme eivätkä ne näytä siltä, ellei Jumalan valo ole saanut paistaa Kristuksen kasvoista omaantuntoon.
Jumalan pelastava armo on siinä, että me kadotettuina sittenkin olemme armahdettuja, niinkuin virressä veisaamme:
"Vaan että syntisinä me
olemme ostetuita,
se järjestys on Herramme,
ei löydy teitä muita."Armo ei kuulu vielä kenellekään ihmiselle eikä hän ole voinut sitä ottaa vastaan, ellei Jumala ole saanut häntä riisua luottamuksesta omaan itseensä. Vasta sille, joka on ruvennut epäilemään itseänsä ja joka on tullut riisutuksi, armo kirkastuu Jumalan valossa.
Täällä veisattiin tutussa virressä: "Ei synti saa teit' estää tulemasta ja mahdotonna Herraa huutamasta." Siinä armo kirkastuu, kun tämä Jumalan valo on tullut valoksi meille.
Kun Herran apostoli Paavali, joka sanoo ehtoollisvieraita siunauksen kansaksi, oli elämänsä ja voimansa huippukohdassa kolmannella lähetysmatkalla, hän kirjoitti merkittävimmät kirjeensä, galatalais-, korinttolais- ja roomalaiskirjeet. Korinttolaiskirjeessä hän tunnustaa, että hänellä oli pistin lihassa ja hän pyysi, että Herra ottaisi sen pois, mutta eipä Herra sitä rukousta kuullut, vaan sanoi: "Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa." Paavali ei riidellyt vastaan, kun hän sai tällaisen armon, vaan hän sanoi: "Sentähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin."
Joko sinulle on se armo annettu, että sinä voit mielistyä heikkouteen ja hätään? Täällä nuori veli puhui siitä, että pappi voi olla niin kuollut, että vaikka hän alttarin edessä on puhumassa, niin hän puhuu vain huulten sanoja ja sydän tuntuu kuolleelta. Hän ei löydä itsestään ollenkaan elämän merkkejä.
Mutta armo on juuri siinä elävä. Se ei olekaan minun armoni. Paavali sanoo, että jos se armo olisi teissä, se ei olisikaan mikään armo. Jumalan armo on niin salattu, ettei se kirkastu eikä pääse vaikuttamaan missään muualla kuin siellä, missä on Jumalan valo, joka tulee hänen kasvoistansa ja Kristuksen kasvoista. Silloin tapahtuu se ihme, että mielistytään heikkouteen ja hätään ja vaivoihin.
Kun te menette kotiin täältä juhlastanne, ja Herra on saanut siunata teitä sanansa ja sakramenttiensa kautta, niin teillä on se merkillinen varmuus, että tuli vastaan mitä tuli, heikkoutta tai hätää, niin teillä on ihmeellinen Jumalan armo, hänen hengellinen lahjansa ja hänen siunauksensa.
Mutta Herran siunauksessa on vielä kolmaskin kohta. "Herra kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme ja antakoon meille iankaikkisen rauhan."
Se siunaus on saatavissa vasta rajan toisella puolella, ei siis saatanan valtakunnan vaan kirkkauden valtakunnan puolella. Tämä kolmas siunauksen kohta ei ole ruumiillinen eikä hengellinen vaan iankaikkinen siunaus.
Kun meille saarnattiin Johanneksen kirkossa, että meidän kansalaisoikeutemme, politeuma, on taivaassa ja tutkisteltiin, onko se totta, niin tämä paikka ilmestyi siinä Raamatun yhteydessä: "Joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi."
Monilla teistä on vielä nuoret ja terveet ruumiit, mutta kaikissa niissä on kuoleman itu. Se veli, joka meille saarnasi eilen Johanneksen kirkossa, on tänä iltana sairashuoneessa ja sairasvuoteella ensi yönä. Nuorukainen ja nuori mies ei ole niin väkevä, ettei ruumis heikontuisi ja murtuisi. Me vanhemmat tunnemme raihnaisuuden päivät, kuinka tätä majaa puretaan.
Mutta mikä ihmeellinen siunaus siinä on sittenkin Herralta Kristukselta, että kun tämä maja pannaan pois, on taivaassa toinen maja, joka ei ole käsin tehty, se kirkkauden ruumis, joka on Jeesuksen kirkastuksen ruumiin kaltainen. Se on Jumalan kolmas siunaus. Silloin ollaan siinä ehtoollispöydässä, josta Jeesus sanoo, että monet saapuvat idästä ja lännestä ja pohjoisesta ja etelästä, ja he aterioitsevat Jumalan valtakunnassa. Silloin ei enää erota. Silloin ei enää taistella tämän maallisen isänmaan kamaralla. Silloin ollaan perillä.
Tahdotteko tulla siunaamaan Herran maljan? Jeesus tahtoo, että pitäisi tehdä selvä pesäero tämän maailman valtakunnan ja perkeleen valtakunnan ja toisaalta Jumalan kansan ja valtakunnan välillä. Tänä aikana on oltava rohkeita ja päättäväisiä ja kovennuttava itselleen. Toiselle ei tarvitse olla kova vaan laupias, mutta itselleen pitää olla kova. Muuten ei pelastu.
Sentähden vielä lopuksi yksi näkemys Herran sanasta, joka koskee siunausta. Siihen on täällä tänä iltana myös viitattu. Kun Herra Kristus tulee kunniassaan ja kirkkaudessaan ja sanoo niille, jotka ovat oikealla puolella "Tulkaa minun isäni siunatut", niin silloin se Jumalan siunaus, joka täällä maan päällä on tapahtunut ruumiillisessa ja hengellisessä, on ikäänkuin ovella muuttumassa iankaikkiseksi siunaukseksi. Mutta siinä on sitten se toinen sana vasemmalla puolella oleville: "Menkää pois te kirotut!"
Apostoli Pietari sanoo, ettei meitä ole pantu kirousta perimään vaan siunausta. Hän sanoo tämän merkillisessä yhteydessä ensimmäisen kirjeensä kolmannessa luvussa. Hän sanoo: "Älkää kostako herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte. Sillä: 'joka tahtoo rakastaa elämää ja nähdä hyviä päiviä, varjelkoon kielensä pahasta ja huulensa vilppiä puhumasta'."
Kyllä Pietari tunsi kielensä synnit, kuinka ne hänen oman elämänsä myrkyttivät, mutta hän on tullut sittenkin siunauksen perijäksi anteeksiantamuksen kautta. Hän sanoo, kun hän katselee ristillä ollutta Kristusta: "Jonka suussa ei petosta ollut, joka itse kantoi meidän syntimme ruumiissansa ristinpuuhun, että me synneistä pois kuolleina eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen haavainsa kautta te olette paratut."
Te lähdette nyt nuoret virkaveljet eri puolille Suomea työhön. Minä siunaan teitä tänä iltana Herran huoneessa, että te olisitte siunauksen kansaa ja siunauksen levittäjiä tämän rakkaan Suomen kansan keskellä. Voivat tulla ahtaat paikat, ja tehtävät voivat tuntua vaikealta, niinkuin viimeisessä puheessa kuultiin. Mutta täällä Suomen kansan keskellä on Herralla ollut hädän, paikassa jokin suu, joka on huutanut hänen totuuttansa ja siunauksen sanaa. Siihen voinkin lopettaa.
Kun Kuru-laiva hukkui Näsijärvellä, yksi mies oli huutanut siellä: "Vielä yhdennellätoista hetkellä Herra ottaa vastaan." Kukaan muu ei tiedä tänä päivänä, kuka se mies oli, kuin Herra, sillä se mies itse hukkui. Mutta hän huusi kuitenkin hukkuville tovereillensa, kuinka suuri Herran armo ja Herran siunaus on, että se vielä kuolemankin hetkellä on olemassa sille, joka häntä avuksi huutaa. Pyhä kirja sanoo, että jokainen, joka Jeesuksen Kristuksen nimeä avuksi huutaa, pelastuu. Amen.
MONEN TUSKAN JA VAIVAN KAUTTA
"Taivaassa eessä istuimen,
Karitsan luona, Jeesuksen,
helkkyili laulu uus.
Suur' joukko valkovaatteissaan
se lauloi, soitti harppujaan
niin syntyi sointuisuus.
Kiitos ja kunnia suur' Jumalalle,
kiitos ja kunnia suur' Karitsalle!
Valta ja viisaus ääretön aivan,
voima ja vahvuus täyttävä taivaan!"Pelastuksen Jumala! Kosketa sinä Hengelläsi tällä hetkellä kuolemattomia sielujamme niin, että virkistyisimme ja alkaisimme liikkua yhä uskollisemmin sinua kohti, joka olet iankaikkinen Isä ja rauhan päämies! Amen.
"Ja he veisasivat uutta virttä, sanoen: 'Sinä olet arvollinen
ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut
teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset
kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista
ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja
papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan maan päällä.' Ja minä näin,
ja minä kuulin monien enkelien äänen valtaistuimen ja olentojen
ja vanhinten ympäriltä, ja heidän lukunsa oli kymmenentuhatta
kertaa kymmenentuhatta ja tuhat kertaa tuhat, ja he sanoivat
suurella äänellä: 'Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen
saamaan voiman ja rikkauden ja viisauden ja väkevyyden ja kunnian
ja kirkkauden ja ylistyksen.' Ja kaikkien luotujen, jotka ovat
taivaassa ja maan päällä ja maan alla ja meren päällä, ja
kaikkien niissä olevain minä kuulin sanovan: 'Hänelle, joka
valtaistuimella istuu ja Karitsalle ylistys ja kunnia ja kirkkaus
ja valta aina ja iankaikkisesti!' Ja ne neljä olentoa sanoivat:
'Amen', ja vanhimmat lankesivat kasvoilleen ja kumartaen
rukoilivat". Ilm. 5: 9-14.Meidän mieliimme on johdettu se loputon jono pyhiä miehiä ja pyhiä naisia, jotka täältä synnin ja kuoleman varjon maasta ovat kulkeneet perille voittajina sinne suureen valkopukuiseen joukkoon, jotka meidän kanssamme kuuluvat yhteen, pyhään ja yleiseen Kristuksen seurakuntaan. Ei ole muuta seurakuntaa kuin vain yksi Kristuksen seurakunta, jota ei kuolemakaan särje eikä voita.
Ne, jotka sinne perille ovat tulleet, ovat, niinkuin Raamattu sanoo, kulkeneet monen tuskan ja monen vaivan kautta. Ne ovat tässä elämässä olleet monasti hyvin ahtaalla, voi sanoa ulkonaisesti ummen edessä ja monta kertaa sisällisesti aivan ahdistettuja ja ummen edessä.
Alutta se on ollut heidän kohtalossansa merkillistä, että heistä ei ole tullut kamarikristittyjä eikä eristäytyneitä ihmisiä, vaan jokin merkillinen voima on heitä vetänyt näistä yksinäisen taisteluista aina ulos elämään palvelemaan toisia, uhrautumaan toisten hyväksi ja elämään yhteydessä toisten kanssa.
Me olemme sen kokeneet ja olemme siitä iloisia, että ulkopuolella Kristuksen seurakunnan ja Kristuksen veljes- ja sisarpiirin ei löydy yhtään pelastusta syntisille.
Tämä kohta Johanneksen Ilmestyksestä nostaa eteemme myöskin lohdullisen ja rohkaisevan kuvan ja näkemyksen Jumalan kuljetuksesta hänen omiensa elämässä, mitenkä he ummen edessäkin ollessansa yhtä kaikki ovat läpäisseet, voittaneet ja perille tulleet. Johannes sanoo tässä tekstin alussa: "Ja he veisasivat uutta virttä", ja sanoo: "Minä näin ja minä kuulin." Kuinka tämä on ymmärrettävä siinä yhteydessä, missä se on Ilmestyskirjassa?
Niinkuin tiedämme, tämä Jeesuksen rakkain opetuslapsi Johannes oli joutunut vanhalla iällänsä Efeson seurakunnan johtajaksi ja piispaksi. Paavali oli sinne seurakunnan perustanut, mutta rakkauden apostoli oli siellä viljelemässä ja järjestämässä tätä seurakuntaelämää.
Siellä oli lämmintä ja siellä oli rakkautta. Apostoli selitti vain niinkuin isä lapsillensa: "Lapsukaiset, rakastakaa toinen toistanne!" Se on Jeesuksen käsky. Perintätieto kertoo, että hän antoi kantaa itsensä, kun oli heikko, sairas ja vanha mies, seurakunnan kokoushuoneeseen seurakunnan keskelle ja paareilta hän sanoi seurakuntalaisille: "Lapsukaiset, rakastakaa toinen toistanne!" Siellä oli hyvä olla ja siellä apostoli oli kunnioitettu ja rakastettu mies. Se oli valoisaa aikaa. Oli helppo tehdä parannusta.
Mutta sitten olosuhteet muuttuivat, niinkuin ne aina muuttuvat tässä synnin maassa. Apostolin tie alkoi painua pimeyteen ja murheiden alle. Hänet karkoitettiin pois seurakunnasta vainossa, jonka Rooman keisari oli pannut toimeen.
Ja niin hän joutui seurakunnasta karkoitettuna Patmossaarelle yksinäisyyteen unohdettuna, vainottuna ja hyljättynä. Siellä ei ollut enää lämmintä niinkuin Efesossa. Siellä ei ollut enää hyvä tehdä parannusta niinkuin seurakunnan keskellä. Mutta siellä ummen edessä tapahtui ihmeitä.
Siellä ummen edessä tämä Herran apostoli tekee vielä uutta parannusta ja hänelle tapahtuu ihmeitä. Murheiden alla apostoli menee elämässänsä eteenpäin, sillä siellä hän sai ne suuret näkemyksensä ja kuulemuksensa, jotka hän on kirjoittanut Jumalan käskystä Ilmestyskirjaan, näkemykset Jumalan valtakunnan lopullisesta voitosta, jotka ovat ylläpitäneet Kristuksen seurakunnan jäseniä vaikeina aikoina epätoivoon joutumasta.
Ne ovat sellaisia näkemyksiä, ettei mikään jumaluusoppi eivätkä maailman viisaimmatkaan Raamatun selittäjät ole vielä onnistuneet kaivamaan esiin kaikkea sitä ihmeellistä Jumalan viisautta, mikä siinä kirjassa on. Se on vielä tämän ajan lapsille monessa kohdassa suljettu kirja, mutta aikanansa nekin paikat aukenevat.
Ne on kirjoitettu kristittyjä varten siihen asti, kunnes viimeinen vihollinen on voitettu ja Kristus istuu valtaistuimellansa kirkastettu vanhan liiton ja uuden liiton seurakunta ympärillänsä ja kaksikymmentäneljä vanhinta ympärillänsä ja kirkastettu luomakunta kumartamassa hänen eteensä häntä kunnioittamassa. Tämä Johanneksen näkemys soveltuu hyvin katseltavaksi.
Hän sai sen ummen edessä Jumalalta, kun hän itse kertoo, että minä itkin ja lisää: "Minä itkin kovin", kun minä ymmärsin, että kohtalon kirja on seitsemällä sinetillä suljettu.
Minkätähden minun pitää olla karkoitettuna ja hyljättynä? Minkätähden Jumalan asia ei mene eteenpäin vaan taaksepäin? Minkätähden pakanallinen keisari saa hätyyttää kristittyjä ja karkoittaa ne kodeistansa ja seurakunnastansa mieron tielle?
Sitä hän kyseli eikä kukaan vastannut, ei oma järki eikä muiden viisaus. "Minä itkin kovin", ettei ollut ketään, joka olisi voinut sen kirjan avata ja sen seitsemän sinettiä päästää.
Mutta silloin tälle itkevälle, kärsivälle, unohdetulle ja yksinäiselle apostolille ilmestyy Kristuksen Henki ja sanoo: "Älä itke!" Ei ole syytä itkuun. Miksi ei? "Katso, jalopeura Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesa, on voittanut."
Vanhan liiton papit kuuluivat Leevin sukuun, mutta vanhan liiton aika oli mennyt. Sitä ei enää tarvittu. Uusi ylimmäinen pappi ei syntynyt Leevin suvusta vaan Juudan suvusta. Ja Johannes näki hänet, joka oli Golgatalla kuollut ja pääsiäisenä ylösnoussut ja helatorstaina Öljymäellä taivaaseen astunut, Jumalan oikealla puolella.
Enkeli sanoi, että tuo tapettu Karitsa, tuo ristillä kuollut syntisten Vapahtaja on arvollinen aukaisemaan tämän kohtalojen ja historian kirjan ja päästämään kaikki sen seitsemän sinettiä. Hän selittää yksilön elämän merkityksen ja probleemat, hän selittää seurakuntansa vainot ja vaikeudet ja hädän ja ahdistuksen. Hän on koko ihmiskunnan kohtaloiden Herra. "Älä itke!"
Ei vain Johannes ole hyljättynä saanut lohdutusta. Tämä sama kohtalo on ollut kaikilla pyhillä miehillä ja naisilla läpi aikojen. Jumala ei ole heitä kuljettanut kukkien eikä liljojen päällä tässä maailmassa. On täytynyt joutua raskaisiin ahdistuksiin. On täytynyt olla hyljättynä ja yksinäisenä, kunniattomana ja köyhänä.
Lahjat on otettu pois, että antaja sitä kirkkaammin näkyisi. Rikkaus on tullut köyhyydeksi, terveys sairaudeksi, kylläisyys puutteeksi, ilo itkuksi ja murheeksi ja turvallinen olo vainon alaisuudeksi ja kuitenkin Herra sanoo: Autuaita olette te, köyhät, te, jotka nyt isoatte, te, jotka nyt itkette, te, kun ihmiset vihaavat teitä ja erottavat teidät yhteydestään ja herjaavat teitä ja pyyhkivät pois teidän nimenne ikäänkuin jonkin pahan – Ihmisen Pojan tähden. Iloitkaa sinä päivänä!
Iloitkaa! Kannattaa iloita. Hän on sen arvoinen, että häntä kannattaa kiittää silloinkin, kun joutuu kärsimyksiin.
Tämä varmuus, tämä oikea näkemys elämään opitaan Golgatan Kristukselta, tapetulta Karitsalta, josta teksti sanoo, että taivaan joukot uutta virttä veisatessansa sanovat: "Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan voiman ja rikkauden ja viisauden ja väkevyyden ja kunnian ja kirkkauden ja ylistyksen." Johannes ei löydä kylliksi sanoja kuvatessansa tämän kärsivän Golgatan Kristuksen suuruutta ja herruusvaltaa.
Koska tämä tapettu Karitsa on uuden virren sisällyksenä siellä toisella puolella perillä olevassa riemuitsevassa seurakunnassa, saanen vielä vähän sanoa täällä taistelevassa seurakunnassa tästä Golgatan Kristuksen merkityksestä.
Hän oli tehnyt hyvää ja puhunut Jumalan valtakunnasta. Häntä vastaan nousee ensin viha. Se kestää jonkin aikaa ja sitten se muuttuu päätökseksi, että hänet on tapettava. Hän tietää sen. Sitten tulevat raskaat Getsemanen ja Golgatan ajat. Hänet otetaan kiinni, häntä syljetään, piestään, orjantappuroilla kruunataan ja sitten hänet lyödään ristille. Hän kärsi ja hän kärsi senkin tunnon, että Jumala jätti hänet: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?"
Mutta hän kesti sittenkin näissä ulkonaisissa ja sisällisissä vaivoissa, kun hänen tiensä painui näin pimeäksi. Hän kesti siinä uskossa, että kaiken takana on rakastava Isä. "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät!" Ja lopuksi hän sanoi: "Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni."
Tämä sanoo meille, että suurimmassakaan hädässä Jumalan rakkaus ei lopu. Suurimmassakin hädässä Jumala on rakastava Isä. Me olemme hänen isällisen rakkautensa esineitä ja kohteita, kun sinun tiesi niinkuin minunkin tieni painuu pimeään eikä näy enää mitään pelastuksen mahdollisuutta.
Tässä synnin ja kuoleman varjon maassa me joudumme ummen eteen kaikin tavoin ulkonaisesti ja sisällisesti. Meille selviää tämän synnin maailman lankeemus, kun meille tiedemiehet puhuvat perinnöllisyydestä ja ympäristön vaikutuksesta, kuinka se on ratkaisevaa luonteen kehitykselle, ja puhuvat rodusta ja rotuverestä ja yhteiskunnallisten vaistojen puutteesta. Ne ovat tosiasioita, joita ei voi kieltää. Ne ovat olemassa. Ja moni on toivoton ja hermostunut ja tulee mielisairaaksi. Ollaan ummen edessä.
Mutta jos tällaiselle ummen edessä olevalle Kristus pääsee ilmestymään niinkuin Johannekselle Patmos-saarella ilmestyi, siitä alkaa uusi elämä, kun huomaa, ettei tarvitse itkeä, kun jalopeura Juudasta voitti. Vaikka olisit kuinka pimeässä, vaikka ruumiisi ja sielusi vaipuisi, niin sinä olet silloinkin Jumalan isällisen rakkauden esineenä.
Jos tätä lukee joku oikein murheellinen seurakuntalainen, jonka kodissa kuolema on käynyt tai köyhyys tullut, jonka sielun voimat ovat ikäänkuin loppumassa ja joka on epätoivon partaalla, katso Golgatan Kristusta! Siellä ilmestyi taivaallinen sana siitä, että Jumala on Isä, jolla on Isän rakkaus. Hän rakastaa silloinkin, kun kaikki tässä maailmassa käy hullusti ja vie epätoivoon. Silloinkin hän on rakkaus.
Tämä ei ole meille järjen totuus, se on uskon totuus. Se, että meidän käy huonosti tässä elämässä, ei todista sitä, ettei Jumalaa ole, ettei Jumala auta, ettei Jumala ole rakkaus, vaan se todistaa sitä, että tällä taivaan Isällä on meistä paljon korkeammat ajatukset, rakkauden ajatukset, kuin me itse ymmärrämmekään. Vaikka me nyt kärsimme, hän näkee sen pimeän läpi ja kirkkaat olot siellä toisella puolella.
Älä siis itke! Sinulla on nyt tuskaa ja hätää, mutta se kääntyy parhain päin Kristuksen seurassa. Tapettu Karitsa selittää elämän tarkoituksen sen raskaimpienkin kuormien alla. Hän tuo lohdutusta kilvoittelevalle ihmislapselle täällä murheiden keskellä. Mutta tässä tarvitaan Johanneksen uskoa, että kun näkymättömän maailman näyt alkavat avautua, ne otetaan vastaan ja niiden varassa mennään eteenpäin silloinkin, kun asiat ulkonaisesti näyttävät menevän taaksepäin.
Sallikaa minun lopuksi esittää teille kuvaava kertomus tästä uskosta, että se jäisi muistiin. Kuulin sen jo koulupoikana, kun olin Helsingin kirkossa. Eräs kansakoulunopettaja saarnasi tähän tapaan:
Talonpoikaistuvan lattialla leikki talon pieni poika. Lattian keskellä oli luukku auki, ja isä oli siellä lattian alla kellarissa laareja järjestämässä. Silloin leikkivä poika tuli äkkiä luukulle ja sanoi: "Isä, minä tulen sinun luoksesi!" Isä sanoi: "Hyppää alas, isä ottaa sinut vastaan!"
Poika paiskautui luukusta sinne lattian alle. Jos hän olisi omin ehdoin sinne paiskautunut, hän olisi loukannut itsensä laarin seiniin ja ehkäpä kuollut. Te ymmärrätte, miten hänen kävi, mihin se poika putosi, kun se isän käskystä heittäytyi. Se ei loukannut itseänsä laarin seiniin. Se putosi isän syliin.
Kun me tulemme elämässämme nollapisteeseen, kun on pimeätä edessä – ja sillä paikalla me olemme kuoleman hetkellä itse kukin – niin silloin ei ole muuta keinoa kuin sen pojan tavoin paiskautua pimeään, ei oman voiman ja uskon perustuksella vaan Jumalan sanan perustuksella, sillä takana on Isä, Isän käsi ja Isän käsivarret. "Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni."
Elämänsä viimeisenä iltana Jeesus sanoi: "Isä, minä tahdon, että missä minä olen, siellä nekin, jotka sinä olet minulle antanut, olisivat minun kanssani." Minä tahdon.
Tämän tahdon varassa pyhät miehet ja naiset ovat tässä maailmassa matkansa suorittaneet ja perille tulleet. Ne eivät ole tulleet perille oman viisautensa eivätkä pyhyytensä eivätkä kilvoituksensa varassa, vaan Jeesuksen sovintoveren varassa.
Näistä, jotka uutta virttä Karitsan edessä veisaavat valkopukuisena joukkona, lauletaan tutussa hengellisessä laulussa:
"Vaan ketkä siellä seisovat?
Ne Karitsan on lampahat,
jotk' osti verellään,
ne Jumalata ainiaan
ylistää riemulaulullaan
ja ilomielellään:
Kiitos ja kunnia suur' Jumalalle,
kiitos ja kunnia suur' Karitsalle!
Valta ja viisaus ääretön aivan,
voima ja vahvuus täyttävä taivaan!"Amen.